diff options
| -rw-r--r-- | 43215-0.txt | 20610 | ||||
| -rw-r--r-- | 43215-8.txt | 20986 | ||||
| -rw-r--r-- | 43215-8.zip | bin | 450338 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 43215-h.zip | bin | 3864741 -> 0 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 43215-h/43215-h.htm | 401 |
5 files changed, 20612 insertions, 21385 deletions
diff --git a/43215-0.txt b/43215-0.txt new file mode 100644 index 0000000..fa2040a --- /dev/null +++ b/43215-0.txt @@ -0,0 +1,20610 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43215 *** + +Produced by Mika Tammitie and Tapio Riikonen + + + + + + +IVANHOE + +Kirj. + +Walter Scott + + +Alkukielestä suomentanut J. Krohn + + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran Helsingissä +G. W. Edlundin kustantamana v. 1885. + + + + + + +ENSIMMÄINEN LUKU. + + + Näin puhuivat he; ajoivatpa näin + kylläistä sikokarjaa kotiin päin; + hangoittain vastaan, vinkuin, röhkien, + palasi lauma harjaksellinen. + + POPEN _Odysseia_. + +Sillä miellyttävällä kulmalla iloista Englantia, jonka läpi Don-joki +virtailee, oli entisaikoina laaja metsä. Se peitti enimmän osan niitä +kauniita kunnaita ja laaksoja, mitkä leviävät Sheffieldin ja hauskan +Doncasterin kaupungin välillä. Vielä nytkin on tämän laajan metsän +tähteitä nähtävänä Wentworthin ja Wharncliffe Park'in komeiden +herraskartanoiden ympärillä sekä Rotherhamin seudulla. Näillä tienoin +asusti muinoin tarukuulu Wantleyn lohikäärme. Siellä oteltiin monet +Ruusujen sisällissodan tuimimmista taisteluista.[1] Näillä seuduin oli +myös muinoin pesäpaikkansa niillä rohkeilla rosvoparvilla, joiden teot +ovat Englannin kansanlauluissa saaneet niin suuren maineen. Tämän seudun +ollessa tapaustemme päänäyttämönä vie kertomuksemme ajankohta meidät +takaisin Rikhard I:n hallitusajan loppupuoleen, jolloin epätoivoiset +alamaiset kuninkaan poissaollessa valtoinaan isännöivien pikkutyrannien +sortamina ikävöivät hartaasti hänen palaamistaan pitkästä vankeudesta, +vaikkakin alkaen jo epäillä sitä koskaan näkevänsä. Aatelisherrat, +joiden valta Tapani-kuninkaan aikana oli paisunut kohtuuttomaksi ja +jotka Henrik II:n valtioviisaus töintuskin oli saanut lannistetuksi +jonkinlaiseen kuuliaisuuteen kruunua kohtaan, olivat nyt taas +yltyneet entiseen vallattomuuteensa. Ylenkatsoen Englannin +valtioneuvoston heikkoa valtaa, he vahvistivat linnojansa, enensivät +palvelijajoukkojaan, pakottivat kaikki ympärillä asujat vasalleikseen ja +koettivat kukin kaikin mahdollisin keinoin hankkia itselleen tarpeeksi +suuren mahdin voidakseen ottaa tehokkaasti osaa niihin kansakunnan +sisäisiin myllerryksiin, jotka näyttivät olevan tulossa. + +Alhaisen aateliston eli niin sanottujen vapaatilallisten asema kävi nyt +sangen turvattomaksi, vaikka Englannin perustuslain sekä kirjaimen että +hengen mukaan heidän olisi pitänyt olla aivan itsenäisiä ja +lääninherrojen tyranniudesta vapaita. He saattoivat tosin, niinkuin he +enimmäkseen tekivätkin, ostaa itselleen joksikin ajaksi rauhan, +asettumalla jonkun läheisen pikkuhallitsijan suojeluksen alaiseksi, +ottamalla vastaan läänitysvirkoja hänen hovissaan tai sitoutumalla +molemminpuolisin liitto- ja puolustussopimuksin auttamaan häntä hänen +hankkeissaan. Mutta tämän rauhan hintana oli luopuminen itsenäisyydestä, +joka on niin kallis jokaiselle englantilais-sydämelle, sekä varma vaara +joutua osallistumaan jokaiseen hurjaan yritykseen, mihin kunnianhimo +saattoi suojelusherraa yllyttää. Toiselta puolen oli mahtavilla +paroneilla niin monet ja monenlaiset rasitus- ja sortokeinot käsissään, +ettei heiltä koskaan puuttunut tekosyytä ja harvoin haluakaan ahdistaa +ja vainota häviön partaalle saakka jokaista heikompaa naapuriansa, joka +yritti irtautua heidän valtiudestaan sekä luottaa siihen, että hänen +viattomuutensa ynnä maan laki turvaisivat hänet melskeisenkin ajan +vaaroilta. + +Tätä aateliston sortoa ja alhaisen kansan kurjuutta oli vielä omansa +pahentamaan eräs Normandian herttuan Wilhelmin valloituksesta johtuva +seikka. Neljä miespolvea ei ollut riittänyt sekoittamaan normannien ja +anglosaksien toisilleen vihamielistä verta taikka yhdistämään yhteisen +kielen ja yhteisten etujen siteillä kahta vihamielistä rotua, joista +toinen yhä rehenteli voitoistaan ylpeillen, toinen huokaili kaikkien +tappion seurausten alaisena. Hastingsin tappelussa saavutettu voitto oli +antanut kaiken vallan normannilaisen aateliston käsiin, ja tätä +valtaansa, sen historiamme todistaa, he eivät olleet käyttäneet +pehmeällä kädellä. Saksilaiset ruhtinas- ja ylimyssuvut, harvoja +poikkeuksia lukuunottamatta, olivat sukupuuttoon hävitetyt tai +menettäneet kaiken omaisuutensa. Ei myöskään ollut monta toiseen tai +vielä alhaisempaan kansanluokkaan kuuluvaa, jotka olisivat hallinneet +omia tiluksiaan isiensä maassa. Hallitus oli kauan aikaa katsonut +tarpeelliseksi kaikin keinoin, niin laillisin kuin laittominkin, +vähentää sen kansanosan voimaa, jonka arveltiin, ja syystä kyllä, +hautovan sydämessään sammumatonta vihaa voittajia kohtaan. Kaikki +normannilaissukuiset kuninkaat olivat selvästi osoittaneet suosivansa +normannilaisia alamaisiaan. Metsästyslait ynnä monta muuta saksilaisten +perustuslakien lempeämmälle, vapaammalle hengelle yhtä vierasta +säännöstä oli sälytetty kukistettujen asukkaiden hartioille ikäänkuin +lisäämään läänityskahleitten jo muutenkin rasittavaa painoa. Kuninkaan +hovissa ja ylimysten linnoissa, missä hovin komeutta ja loistoa +matkittiin, ei kuulunut muuta kieltä kuin normannilaisranskaa. +Oikeusistuimissa annettiin lausunnot ja päätökset samalla kielellä. +Sanalla sanoen, ranska oli arvokkuuden ja ritarillisuuden, vieläpä +oikeudenkin kielenä, samalla kuin paljon miehekkäämpi ja ytimekkäämpi +anglosaksin kieli oli jäänyt yksistään talonpoikien ja palvelijoiden +käytettäväksi, jotka eivät muuta osanneet. Välttämätön kanssakäynti maan +valtiaiden ja niiden poljettujen, alhaisten olentojen välillä, jotka +tuota maata viljelivät, loi kuitenkin vähitellen ranskan ja anglosaksin +kielten sekamurteen, jolla kumpaisetkin saattoivat ilmoittaa ajatuksensa +toisilleen. Tämä välttämättömyys muodosti näin vähitellen meidän +nykyisen englanninkielemme, jossa voittajain ja voitettujen kielet ovat +niin onnistuneesti sulautuneet yhteen ja joka sittemmin on saanut +runsaita lisävaroja sekä klassillisista että Etelä-Euroopan kansojen +elävistä kielistä. + +Tämän asiaintilan mainitsemista olen pitänyt tarpeellisena tavallisen +lukijan vuoksi, joka muuten ei kenties muistaisi, että, vaikka Wilhelm +II:n hallitusajan jälkeen ei mikään suuri historiallinen tapaus, +semmoinen kuin sota tai kapina, todistakaan anglosaksien olemassaoloa +eri kansana, kuitenkin suuret kansalliset eroavaisuudet heidän ja +valloittajien välillä, muisto siitä, mitä he ennen olivat olleet ja +mihin asemaan nyt sortuneet, estivät edelleenkin aina Edward III:n +aikaan saakka normannilaisvaltauksen lyömiä haavoja menemästä umpeen ja +pitivät yllä erottavaa rajaa normannilaisten voittajien ja saksilaisten +voitettujen välillä. + + * * * * * + +Laskeutuva aurinko loi viimeisiä säteitänsä eräälle reheväruohoiselle +aukeamalle luvun alussa mainitsemassamme metsässä. Sadat leveälatvaiset, +lyhytrunkoiset, laajalehväiset tammet, jotka kenties olivat aikoinaan +nähneet roomalaissoturien uljaan marssinnan, ojentelivat pahkuraisia +oksiaan mitä suloisimman vihreän nurmimaton ylitse. Paikoittain niiden +välissä kasvoi pyökki- ja pähkinäpuita sekä monenlaisia pensaita niin +tiheässä, että laskevan auringon vaakasuorat säteet eivät päässeet +tunkeutumaan läpi. Toisin paikoin ne olivat etäämpänä toisistaan, +jättäen välilleen tuollaisia pitkiä, mutkittelevia lehtokujia, joiden +sokkeloihin silmä niin mielellään eksyy, kuvaillen niitä vielä +jylhempiin, autiompiin metsän kätköihin johtaviksi poluiksi. Paikoin +auringon punertavat säteet loivat taittuneen kelmeän valojuovan, joka +osaksi ikäänkuin takertui puiden murtuneille oksille ja sammaltuneille +rungoille, paikoin ne valaisivat loistaviksi läikiksi ne nurmikon +kohdat, joihin ne osuivat. Jokseenkin avara, aivan lakea paikka keskellä +tätä aukeamaa näytti ennen muinoin olleen pyhitettynä druiidien +pakanallisille menoille, sillä siinä näkyi yhä vielä, pienellä kummulla, +joka muodoltaan oli niin säännöllinen, että se näytti käsin tehdyltä, +muutamia piiriin asetettuja hakkaamattomia, suuria kiviä. Seitsemän +seisoi vielä pystyssä; muut olivat poissa paikoiltaan, arvatenkin jonkun +uskonintoisen kristinoppiin kääntyneen vyöryttäminä, viruen mikä +kyljellään liki entistä paikkaansa, mikä kummun vietteelle sortuneena. +Vain yksi iso kivi oli vierinyt aivan alas, ja osuen tukkeeksi pieneen +puroon, joka hiljaa pujottelihe kummun juuritse, nostatti +vastustuksellaan heikon, solisevan äänen rauhallisesta ja muuten +äänettömästä purosta. + +Kaksi ihmistä oli tämän maiseman täydennyksenä. Heidän ulkomuotonsa ja +pukunsa ilmaisivat samaa rajua ja karkeaa laatua, mikä näinä vanhoina +aikoina oli ominainen Yorkshiren läntisen piirikunnan metsämaille. +Vanhemmalla miehistä oli tuima, raaka metsäläisulkomuoto. Hänen pukunsa +oli mitä yksinkertaisinta laatua: tiukka, hihallinen mekko, tehty jonkin +eläimen taljasta, johon karvat oli alkujaan jätetty paikoilleen, mutta +joka nyt oli niin monesta kohdin paljaaksi kulunut, että olisi ollut +vaikea jäljellä olevista tupsuista päättää, minkä otuksen talja se oli. +Tämä alkuperäinen pukine ulottui kaulasta polviin asti ja toimitti +yksinään kaikkien tavallisten ruumiinverhojen virkaa. Kaulanreikä oli +juuri niin leveä, että pää mahtui läpi, josta saattoi päättää, että se +pantiin päälle pään ja hartioiden yli vetämällä, niinkuin nykyaikainen +paita tai muinainen rengashaarniska. Metsäkarjunnahkaisilla pauloilla +kiinnisidotut kurpposet suojelivat jalkoja, ja sääriin oli taidokkaasti +kierretty ohuet nahkaviilekkeet, jotka ylettyivät pohjetta ylemmäksi, +mutta jättivät polvet paljaiksi, niinkuin Skotlannin ylämaalaisten +puvuissa. Leveällä nahkavyöllä, jonka pitimenä oli vaskisolki, oli mekko +vedetty kokoon vyötäisiltä ja siten saatettu vielä tiukemmin +ruumiinmukaiseksi. Vyöstä riippui toisella puolen jonkinlainen kukkaro, +toisella pässinsarvi, jossa oli suutin puhaltamista varten. Samaan +vyöhön oli myös pistetty tuollainen pitkä, leveä, teräväkärkinen ja +kaksiteräinen puukko, jossa oli metsäkauriin sarvesta tehty kahva, ja +jollaisia niillä tienoin valmistettiin jo silloinkin Sheffieldin +puukkojen nimellä. Päässä ei miehellä ollut mitään; sen ainoana verhona +oli hänen oma paksu, vanunut ja pörröinen tukkansa, jonka väri oli +auringon paahteessa palanut tummanpunervaksi, ruosteenkarvaiseksi, +muodostaen vastakohdan poskia peittävälle parralle, joka oli pikemmin +keltainen, merenpihkan värinen. Yksi ainoa osa hänen puvustaan on vielä +mainitsematta, ja se onkin siksi merkillinen, ettemme voi sitä +sivuuttaa. Se oli koiran kaulahihnan tapainen, umpeen juotettu +vaskirengas, niin väljä, ettei se ahdistanut hengitystä, mutta samalla +niin ahdas, ettei sitä voinut saada pois muuten kuin poikki viilaamalla. +Tähän eriskummalliseen kaulukseen oli saksilaisin kirjaimin piirretty +seuraava kirjoitus: »Gurth, Beowulphin poika, on Cedrikin, Rotherwoodin +herran, perintö-orja». + +Sikopaimenen vieressä -- sellainen oli näet Gurthin virka -- istui +kaatuneella druiidin-kivellä toinen mies, näöltään kymmenkunta vuotta +nuorempi. Hänen pukunsa, vaikka se muodoltaan muistutti kumppanin asua, +oli hienommista aineista ja eriskummallisemman näköinen. Takki oli +heleän purppuran värinen, ja siihen oli yritetty maalata +eriskummallisia, monivärisiä koukeroita. Takin päällä hänellä oli lyhyt +viitta, joka ulottui vain puoliväliin reittä; se oli punaisesta +vaatteesta -- vaikka koko lailla likaantunut -- ja päärmätty +heleänkeltaisella. Lyhyyteensä verraten oli viitta erinomaisen leveä, +niin että tätä kummannäköistä päällysvaatetta saattoi vetää väliin +enemmän toiselle, väliin toiselle olalle, tai kääriytyä kokonaan sen +sisään. Käsivarsissa oli ohuet hopeiset rannerenkaat ja kaulassakin +samasta aineesta rengas, jossa oli sanat: »Wamba, Älyttömän poika, on +Cedrikin, Rotherwoodin herran, orja». Tälläkin miehellä oli jalassa +samanlaiset kurpposet kuin hänen kumppanillaan, mutta nahkapaulojen +sijasta hänen säärensä oli verhottu jonkinlaisilla sääryksillä, joista +toinen oli punainen, toinen keltainen. Päässä hänellä oli lakki, jossa +oli useampia tiukusia, suunnilleen saman kokoisia kuin haukkojen +päähineihin oli tapana kiinnittää. Ne kilisivät joka kerta, kun mies +käänsi päätään, ja koska hän harvoin oli hetkeäkään liikahtamatta, niin +kilinää kuului melkein lakkaamatta. Lakin reunan ympärille oli ommeltu +leveä nahkakaistale, jonka yläpäähän oli leikattu hampaita, niin että se +näytti kruunulta. Sen sisästä lakki jatkui pitkäksi suipuksi, joka +riippui alas toiselle olkapäälle vanhanaikaisen yömyssyn tai nykyisen +husaarilakin tavoin. Tähän lakin osaan oli tiukuset kiinnitetty. Siitä +sekä lakin muusta muodosta ja myös miehen omasta, puoleksi hupsusta, +puoleksi viekkaasta kasvojenilmeestä oli helppo nähdä, että hän kuului +kotinarrien luokkaan, joita suuret herrat niinä aikoina pitivät +kartanoissaan niiden pitkien, ikävien hetkien hupina, jotka heidän oli +vietettävä huoneessa. Hänelläkin oli, niinkuin toisella miehellä, vyöstä +riippuva kukkaro, mutta ei torvea eikä puukkoa, koska hänen luultavasti +arveltiin kuuluvan siihen luokkaan ihmisiä, joiden käsiin on vaarallista +uskoa teräaseita. Sen sijaan hänellä oli puinen miekka, sen tapainen, +millä harlekiini nykyajan teatterissa tekee ihmeitään. + +Jos näiden molempien miesten puvut olivat erilaisia, niin heidän +ulkomuotonsa ja käytöksensä eroavaisuus oli vieläkin suurempi. Maaorja +oli näöltään surullinen ja synkkä. Hänen maahan luodut silmänsä +ilmaisivat syvää toivottomuutta, jota olisi voinut pitää miltei +tylsyytenä, jollei punoittavista silmistä joskus välähtävä leimaus olisi +todistanut, että synkän toivottomuuden alla kyti sorron nostattama viha +ja vastarinnan halu. Wamban muodossa sitävastoin, niinkuin hänen +luokkansa ihmisillä tavallisesti, ilmeni jonkinlaista joutilasta +uteliaisuutta ja levotonta maltittomuutta, joka ei sallinut hänen pysyä +liikkumatta eikä levossa, ynnä lisäksi rajatonta itseensätyytyväisyyttä +oman asemansa ja ulkoasunsa johdosta. Heidän keskustelunsa kävi +anglosaksin kielellä, joka, niinkuin jo ylempänä on mainittu, oli +tavallinen alempien kansanluokkien keskuudessa, normannilaisia sotilaita +ja suurten lääninherrojen kotipalvelijoita lukuunottamatta. Mutta koska +nykyistä lukijaa ei paljon valaisisi, jos tämä keskustelu pantaisiin +tähän alkukielellä, niin pyydämme saada siitä tarjota seuraavan +käännöksen: + +»Pyhä Withold kirotkoon nuo lemmon siat!» huusi sikopaimen puhallettuaan +rämeän törähdyksen torvestaan kutsuakseen hajonnutta sikolaumaansa +kokoon. Siat vastasivatkin kutsuun yhtä kauniilla nuotilla, mutta eivät +kuitenkaan kiirehtineet heittämään kesken lihottavaa tammen- ja +pyökinterho-ateriaansa tai lähtemään liikkeelle puron lieterannalta, +missä muutamat niistä puoleksi mutaan vajonneina mukavasti loikoivat, +kaitsijansa kutsusta vähääkään välittämättä. »Pyhä Withold kirotkoon nuo +siat ja minut myöskin!» sanoi Gurth. »Jolleivät kaksijalkaiset sudet +sieppaa niistä joitakin saaliikseen ennen yötä, niin en ole rehellinen +mies. Tänne, Fangs, Fangs!» hän huusi kohti kurkkuansa pörrökarvaiselle, +sudennäköiselle koiralle, puoleksi pihakoiran, puoleksi metsäkoiran +sukua olevalle elukalle, joka lönkytteli ympäri, ikäänkuin ollaksensa +isännän apuna kerätessä kokoon vastahakoisia röhkijöitä, mutta itse +asiassa -- liekö se sitten johtunut sikopaimenen käskyjen +väärinkäsittämisestä tai tehtäviensä taitamattomuudesta tai +ilkeämielisyydestä -- se ajeli vain sikoja sinne tänne ja pahensi asiaa, +jota oli auttavinaan. »Piru kiskokoon siltä hampaat», sanoi Gurth, »ja +pirun muori korventakoon metsänvartijan, joka leikkaa pois kynnet +koiriemme etukäpälistä, niin ettei niistä ole mihinkään! Tule, Wamba, ja +auta minua, jos olet mies! Kierrä kummun taitse tuulenpuolelle laumaa; +silloin, tuulen päälle päästyäsi, voit ajaa sen tänne yhtä sievästi, +kuin jos ne olisivat viattomia karitsoita.» + +»Totta puhuen», vastasi Wamba paikaltaan liikahtamatta, »olen +tiedustellut säärieni ajatusta asiasta, ja ne ovat ehdottomasti sitä +mieltä, että olisi epäystävällinen teko minun korkeaa persoonaani ja +kuninkaallista vaatevarastoani kohtaan, jos koreassa puvussani tarpoisin +noiden rapakoiden halki. Sentähden, Gurth, minun neuvoni olisi, että +kutsuisit pois Fangsin ja jättäisit laumasi kohtalonsa huomaan; ja +kohdatkootpa ne marssivia sotilasparvia tai henkipattorosvoja tai +pyhiinvaeltajajoukkueita, se kohtalo voi tuskin olla muu, kuin että ne +ennen aamua, sinun suureksi helpotukseksesi ja iloksesi, ovat muuttuneet +normanneiksi.» + +»Sikaniko ilokseni muuttuisivat normanneiksi!» huusi Gurth. »Selitä se +minulle, Wamba, sillä minulla on liian kova pää ja liian synkkä mieli +selittämään arvoituksia.» + +»No, miksi sanot noita röhkijöitä, jotka nelin kontin juoksentelevat?» + +»Sioiksi, narri, tietysti sioiksi!» sanoi paimen. »Senhän joka narrikin +tietää.» + +»Ja sika on hyvä saksilais-sana», jatkoi narri. »Mutta miksi sanot +sikaa, kun näet sen nyljettynä ja perattuna ja halottuna ja jaloista +ripustettuna niinkuin maan kavaltajan?» + +»Pork» (läskiksi),[2] vastasi sikopaimen. + +»Hyväpä, kun joka narri senkin tietää», sanoi Wamba. »Ja 'pork' on +tietääkseni hyvää normannilais-ranskaa. Niinkauan siis kuin elukka elää +ja on saksilaisen orjan hoidossa, sillä on saksilainen nimi. Mutta kun +se on viety linnaan, aatelisherrani pitoihin, niin samassa se muuttuu +normanniksi ja saa nimen 'pork'. Mitä sinä tästä arvelet, Gurth +ystäväni, hä?» + +»Kyllähän se opinkappale on liiankin tosi, Wamba veliseni, kuinka sitten +lie tullutkin sinun narrin-kalloosi.» + +»Voinpa antaa sinulle vielä enemmänkin oppia», jatkoi Wamba samaan +sävyyn. »Minä tunnen kylänvanhimman Ox'in (härän), joka pitää +saksilaisen sukunimensä, niinkauan kuin hän on sinun kaltaisesi orjan ja +palvelijan hoidossa, mutta muuttuu Beefiksi (häränpaistiksi), tuliseksi +ranskalaiseksi keikariksi, niin pian kuin hänet tuodaan niiden +korkea-arvoisten leukojen eteen, joiden purtavaksi hänet on aiottu. +Samaten myös herra Calf (vasikka) muuttuu monsieur de Veau'ksi; hän on +saksilainen kasvatettaessa, mutta ottaa itselleen normannilaisnimen, +heti kun pääsee herrain herkuksi.» + +»Pyhä Dunstan auttakoon!» sanoi Gurth, »surkeita totuuksia sinä puhelet. +Eipä meille ole paljon muuta omaksi jäänyt kuin ilma, jota hengitämme, +ja senkin näyttävät kovin vastenmielisesti meille jättäneen ainoastaan +sitä varten, että kykenisimme kestämään ne työt, jotka he sälyttävät +niskoillemme. Maukkaimmat ja lihavimmat herkut viedään heidän pöytäänsä; +kauneimmat tytöt joutuvat heidän vuodekumppaneikseen; parhaimmat, +uljaimmat poikamme otetaan heidän muukalaisten herrainsa sotamiehiksi, +ja heidän luunsa jäävät kaukaisiin maihin valkenemaan, eikä jäljelle jää +montakaan, joilla olisi halua tai voimaa suojella meitä +saksilaispoloisia. Jumala siunatkoon meidän isäntäämme Cedrikiä, hän on +miehen tavoin pannut karhunkynttä vastaan. Mutta nyt on Reginald +Front-de-Boeuf itse tulossa näille maille, ja saammepa nähdä, kuinka +pienen palkan Cedrik saa vaivastaan.» -- »Siko, siko!» huusi hän taas +koroittaen ääntänsä. »Hei, hei! Oikein, Fangs! Nyt ne ovat kaikki tyyni +edessäsi, ja ajat ne kiltisti tänne, kelpo poika!» + +»Gurth», sanoi narri, »sinä luulet minua hupsuksi, muuten et niin +varomattomasti pistäisi päätäsi minun suuhuni. Jos Reginald +Front-de-Boeuf tai Filip de Malvoisin saisi hiukankin vihiä siitä, että +olet pitänyt kapinallista puhetta normannilaisia vastaan -- tuommoinen +vain halpa sikopaimen -- pianpa roikkuisit jossakin näistä puista +varoitukseksi kaikille, joita haluttaa puhua pahaa esivallassa.» + +»Konna, et suinkaan kavaltane minua», sanoi Gurth, »kun itse houkuttelit +minua pahoihin sanoihin?» + +»Kavaltane sinua!» vastasi narri. »Ei, sehän olisi täysipäisten +tapaista; ei hupsu osaa omaa etuansa niin hyvin ajaa -- mutta vaiti! +keitä tuolla?» sanoi hän kuunnellen useampien hevoskavioiden kopsetta, +jota oli samassa alkanut kuulua. + +»Olkootpa keitä hyvänsä», vastasi Gurth, joka nyt oli saanut laumansa +kokoon ja Fangs-koiran avulla ajeli sitä eräälle noista hämäristä +lehtokujista, joita olemme koettaneet kuvailla. + +»Mutta minäpä tahdon nähdä nuo ratsumiehet», sanoi Wamba; »kenties ne +ovat tulleet keijukaisten maasta ja tuovat sanomia Oberon-kuninkaalta.» + +»Rutto sinut vieköön!» ärähti sikopaimen. »Tuommoisia puhut, kun ukkonen +jyrisee ja salamoi muutamien mailien päässä meistä. Kuulehan tuota +jyrinää! Ja kesäsateella en ole koskaan nähnyt tällaisia suuria pisaran +järkäleitä putoavan suoraan alas pilvistä. Tammienkin paksut oksat +huokaavat ja natisevat, vaikka ilma on aivan tyyni, ihan kuin myrskyn +tuloa ilmoittaen. Osaathan sinä, jos tahdot, järkeväkin olla; usko siis +kerran minua, ja lähdetään kotiin, ennenkuin ilma riehahtaa, sillä tästä +tulee hirvittävä yö.» + +Wamba näytti ymmärtäneen tämän kehoituksen hyväksi ja seurasi +kumppaniaan, joka alkoi taivaltaa otettuaan nurmikolta suuren sauvansa. +Tämä uusi Eumaios riensi kiirein askelin pitkin metsänaukeamaa ajaen +Fangsin avulla soraäänisten hoidokkiensa laumaa edellään. + + + + +TOINEN LUKU. + + + Siell' oli munkki, verta ritareille, + ratsulla reipas, harras metsäteille; + liiankin miesten mies ol' abotiksi. + Orihit häll' ol' oivat, raisut; siksi + jos myrskysäilläkin hän kulki milloin, + helinä suitsien soi kaukaa silloin; + kelloinpa kalkkehen ne melkein voitti, + joit' abottimme luostarissaan soitti. + + CHAUCER. + +Vaikka sikopaimen tavan takaa kehoitteli ja torui kumppaniaan, kavioiden +kopina kun kuului yhä lähempää, ei Wamba malttanut olla viivyttelemättä +kaikenlaisten eteensattuvain tekosyitten nojalla. Milloin hänen oli +riivittävä pähkinäpensaasta muutamia puolikypsiä hedelmiä, milloin +käännettävä päätänsä tähyilläkseen talonpoikaistytön jälkeen, joka +sattui käymään polun poikki. Pian siis hevosmiehet saavuttivat heidät. + +Tulijoita oli kymmenen miestä, joista molemmat etumaiset nähtävästi +jokseenkin korkea-arvoisia henkilöitä, ja muut heidän palvelijoitaan. +Helppo oli päättää, mihin säätyyn toinen heistä kuului. Hän oli +nähtävästi korkea-arvoinen hengellinen herra. Hänen pukunsa oli +sistersiläis-munkkien kuosia, mutta tehty paljon hienommista aineista +kuin mainitun munkiston säännöt oikeastaan sallivat. Viitta ja kaapu +olivat parasta Flanderin verkaa; edellinen laskihe väljin ja sulavin +poimuin pitkin miehen kaunista, joskin lihavahkoa vartaloa. Puku ei siis +suinkaan ilmaissut maallisen loiston halveksumista, ja yhtä vähän näkyi +itsensäkieltämisen jälki miehen muodossakaan. Kasvoja olisi voinut pitää +hyvännäköisinä, jollei silmäkulmien alta olisi väijynyt tuo viekas, +epikurolainen vilkutus, josta tuntee ulkokullatun hekumoitsijan. Muuten +oli hänen säätynsä ja asemansa opettanut hänet hyvin hallitsemaan +ilmettään; hän osasi, milloin tahtoi, jäykistää kasvonsa juhlallisen +näköisiksi, vaikka niiden luonnollinen ilme oli iloisen viinaveikon +suopea muhoilu. Vastoin luostarisääntöjä ynnä paavien sekä +kirkolliskokousten julistuksia olivat tämän hengellisen herran hihat +vuoratut ja päärmätyt kalliilla turkiksilla, viitta kiinnitetty leuan +alta kultaisella soljella, ja koko munkkipuku yhtä sievistetty ja +koristettu kuin nykyaikaisen kveekarikaunottaren vaatetus -- tämäkin kun +koettaa luopumatta lahkokuntansa omituisesta vaateparresta hienompia +kangaslaatuja valitsemalla ja niitä taitavasti sovittelemalla saada +yksinkertaiseen pukuunsa jonkinlaista viehättävää somuutta, mikä sangen +paljon vivahtaa maailmalliselle turhamaisuudelle. + +Arvokas hengellinen herramme ratsasti lihavalla muulilla, jonka koko asu +oli komeasti koristettu ja suitset, ajan tavan mukaan, hopeatiukusilla +varustetut. Satulassa istuessaan hän ei lainkaan tehnyt kömpelön +luostarinasukkaan vaikutusta, vaan oli hänellä harjaantuneen ratsumiehen +vaivaton ja sulava ryhti. Saattoi arvata, että niin vaatimaton +kulkuneuvo kuin muuli, vaikka kuinkakin hyväkuntoinen ja mukavaan, +miellyttävään tasakäyntiin opetettu, kelpasi tämän ritarimaisen munkin +käytettäväksi vain matkalla ollessa. Muissa tiloissa käytettäväksi oli +hänellä mukanaan toinen ratsu, jota eräs seurueeseen kuuluva +maallikkoveli talutti. Se oli kauneimpia oriita, mitä ikänä Andalusian +kedoilla on kasvanut, tuota kuuluisaa espanjalaista rotua, jota +kauppiaat siihen aikaan suurella vaivalla ja vaaralla tuottivat maahan +rikkaitten ja ylhäisten tarpeiksi. Tämän uljaan ratsun satula ja +varusteet oli verhottu suurella loimella, joka ulottui melkein maahan +asti ja johon oli runsaasti kirjailtu hiippoja, ristejä ynnä muita +kirkollisia tunnuskuvia. Toinen maallikkoveli talutti kuormamuulia, joka +arvattavasti kantoi hänen esimiehensä matkatavaroita. Taimpana +matkueessa oli vielä kaksi alempiarvoista saman veljeskunnan munkkia, +jotka ratsastivat rinnakkain, nauraen ja puhellen keskenänsä, +välittämättä paljoakaan muista matkakumppaneistaan. Hengellisen herran +vieressä ratsastaja oli iältään yli neljänkymmenen, laiha, voimakas, +pitkä ja jäntevä mies. Hänen voimakas olemuksensa oli sen näköinen, kuin +olisi pitkällinen rasitus ja alinomainen liikunto kuluttanut siitä pois +kaikki pehmeämmät osat, niin että jäljelle oli jäänyt vain lihakset, +luut ja jäntereet, jotka olivat kestäneet tuhansia ponnistuksia ja +valmiit vielä tuhansiin uusiin. Päässä hänellä oli tulipunainen, +turkisreunainen lakki, sitä lajia, jota ranskalaiset nimittävät +_mortier_'ksi sen alassuin käännettyä huhmarta muistuttavan muodon +takia. Hänen kasvonsa olivat siis kokonaan näkyvissä ja niiden ilme oli +omiaan hämmästyttämään, milteipä pelästyttämäänkin outoa. Piirteet +olivat luonnostaankin voimakkaat ja väkevän ilmeikkäät, ja etelämaiden +auringon alinomainen paahde oli ahavoittanut ne melkein niin mustiksi +kuin neekerin. Niiden tavallinen ilme näytti siltä, kuin olisivat ne +uinuneet intohimon myrskyn mentyä ohi; mutta paksut otsasuonet sekä +ylähuulen ja sen paksujen, mustien viiksien kerkeys värähtämään +pienimmästäkin mielenliikutuksesta, osoittivat selvästi, että +myrskynpuuska saattoi helposti ja äkkiä uudelleen riehahtaa. Tummat, +läpitunkevat silmät, joiden jokainen katse kertoi lannistetuista +vastuksista ja uhmatuista vaaroista, näyttivät ikäänkuin haastavan +vastarintaan hänen tahtoaan vastaan, jotta hän saisi nautinnon raivata +sen pois tieltään tarmokkaalla miehuuden ja tahdon ponnistuksella. +Silmäkulmassa oleva syvä arpi lisäsi vielä kasvojen tuimuutta ja antoi +kaamean ilmeen hänen toiselle siimalleen, joka oli samassa tilaisuudessa +vähän vioittunut ja katsoi hiukan kieroon, vaikka olikin aivan +täydellinen. + +Miehen päällimmäinen vaatetus oli kuosiltaan samanlainen kuin +matkakumppanin, nimittäin pitkä munkkiviitta. Mutta sen tulipunainen +väri todisti, ettei hän kuulunut mihinkään neljästä säännöllisestä +munkkikunnasta. Viitan oikeanpuoleiseen olkapäähän oli ommeltu valkeasta +verasta leikattu omituisen muotoinen risti. Päällysviitan alla oli +vaatetus, joka ensi silmäyksellä näytti jokseenkin epäjohdonmukaiselta +sen munkkikuosin rinnalla, nimittäin rautarenkaista tehty paita, jossa +oli samanlaiset hihat sekä sormikkaat. Se oli merkillisesti +kokoonkudottu ja silmukoitu ja mukautui yhtä notkeasti vartaloa myöten +kuin ne paidat, joita nykyjään kudotaan kutomakoneilla vähemmän +vastahakoisesta aineesta. Reisien etuosakin, sen verran kuin viitan +laskosten alta saattoi nähdä, oli rautarengas-kudoksella peitetty. +Polvia sekä jalkoja suojelivat ohuet, taitavasti reunatuksin liitetyt +teräslevyt; ja nilkasta polveen ulottuvat rautakudossukat olivat +tehokkaana suojana säärille, täydentäen täten ratsumiehen +puolustusvarusteen. Vyössä hänellä oli pitkä, kaksiteräinen tikari, ja +se olikin hänen ainoa hyökkäykseen soveltuva aseensa. + +Hän ei ratsastanut muulilla niinkuin hänen kumppaninsa, vaan vahvalla +matkakonkarilla, säästääkseen jaloa sotaorittaan, joka kulki jäljessä +aseenkantajan taluttamana, täysissä taisteluvaruksissa, päässään +palmikoitu kypärä, jonka otsasta lyhyt piikki törrötti. Satulan toisella +puolella riippui lyhyt, damaskolais-kirjauksilla komeasti koristettu +sotatappara; toisella puolella sulkatöyhtöinen kypärä ja rautatakki sekä +pitkä kahdenkäden-miekka, jommoisia siihen aikaan ritarit käyttivät. +Toinen asemies kantoi pystyssä isäntänsä peistä, jonka nenässä liehui +kaitainen lipuke, johon oli ommeltu samanlainen risti kuin ritarin +viittaankin. Sama palvelija kantoi myös ritarin pientä, kolmikulmaista +kilpeä, joka ylälaidastaan oli kylliksi leveä suojellakseen rintaa ja +alhaalta vähitellen suippeni teräväkärkiseksi. Se oli tulipunaisella +vaatteella peitetty, niin ettei vaakunamerkkiä voinut nähdä. + +Molempien asemiesten jäljessä seurasi kaksi palvelijaa, joiden +tummapintaiset kasvot, valkoiset turbaanit sekä pukujen itämainen kuosi +todistivat heidän olevan kotoisin jostakin kaukaisesta Idän maasta. +Ritarin ja hänen seuransa koko ulkoasussa oli outo ja vierasmaalainen +leima. Asemiesten puku oli komea, ja itämaisilla palvelijoilla oli +hopeiset renkaat kaulassa samoin kuin mustapintaisissa käsivarsissaan +sekä säärissään. Käsivarret olivat paljaina kyynärpäihin, sääret +pohkeesta nilkkaan. Heidän puvuissaan loisti silkki ja koruompelukset, +ilmaisten isännän rikkautta sekä korkeaa arvoa, silmäänpistävänä +vastakohtana tämän oman vaatetuksen soturimaiselle koruttomuudelle. +Aseina heillä oli käyrät sapelit, joiden kahvat sekä kantimet olivat +kultakirjailuilla koristetut; vieläkin kallisarvoisempaa taidetyötä +olivat heidän turkkilaiset tikarinsa. Kumpaisenkin satulakaaressa +riippui kimppu noin neljän jalan pituisia teräskärkisiä heittopeitsiä, +jota asetta saraseenit mielellään käyttivät ja jonka muisto on vieläkin +säilynyt Itämailla harjoitetussa El Jerrid-nimisessä sotilaallisessa +urheilussa. + +Palvelijain ratsutkin olivat yhtä vierasmaalaisen näköisiä kuin itse +ratsastajat. Ne olivat saraseenilaista alkuperää ja siis arabialaista +rotua, ja niiden hoikat sääret, lyhyet vuohiskarvat, ohuet harjat ja +kevyen joustava askel olivat jyrkkänä vastakohtana niille +vahvaraajaisille, raskaille Flanderin ja Normandian hevosille, jotka +olivat aiotut kantamaan senaikaisia ritareita näiden täysissä +haarniska-ja rautapaitavarusteissa. Rinnakkain asetettuina olisivat nämä +molemmat rodut hyvin sopineet kiinteän aineen ja varjon vertauskuvaksi. + +Ratsujoukon outo ulkomuoto ei vetänyt puoleensa ainoastaan Wamban +silmiä, vaan herätti hänen vakavamman kumppaninsakin uteliaisuutta. +Munkin hän heti tunsi Jorvaulx'n luostarin abotiksi, jonka maine +innokkaana metsästäjänä ja suurena herkkusuuna oli levinnyt penikulmien +päähän; hokipa huhu hänen muka olleen taipuvaisen muihinkin huvituksiin, +jotka vielä vähemmän soveltuivat luostarilupaukseen. + +Mutta niin löyhä oli silloin yleinen käsityskanta hengellisen säädyn, +niin munkkien kuin pappien, käytöksestä, että Aymer-abotti oli siitä +huolimatta luostarinsa ympäristössä sangen arvossa pidetty mies. +Hilpeän, iloisen mielenlaatunsa tähden sekä sen suopeuden vuoksi, jolla +hän soi kirkon anteeksiannon kaikista tavallisista hairahduksista, oli +hän suuressa suosiossa sekä korkeamman että alemman aateliston +piireissä, joihin useihin hän, ollen normannilaista syntyperää, oli +sukulaissuhteissa. Naiset varsinkaan eivät huolineet kovin tarkoin +punnita semmoisen miehen tapoja, joka julkisesti lukeutui heidän +sukupuolensa ihailijoihin ja joka osasi niin monenlaisin keinoin +haihduttaa sitä ikävää, mikä liiankin helposti pyrki saamaan sijaa +senaikaisten ritarilinnojen saleissa ja naisten kammioissa. Abotti +harrasti metsästysurheilua enemmän kuin soveliaalla innolla, ja +yleisesti myönnettiin, että hänellä oli parhaiten opetetut haukat ja +nopeimmat vinttikoirat koko Pohjois-Ridingin piirikunnassa, -- seikkoja, +jotka olivat hänelle voimakkaana suosituksena nuorten aatelisjunkkarien +keskuudessa. Vanhojen parissa hän sitävastoin esitti toisenlaista osaa, +jota hän tarpeen tullen pystyikin näyttelemään suurella arvokkuudella. +Niin pintapuoliset kuin hänen kirjatietonsa olivatkin, riittivät ne +kuitenkin herättämään noissa aivan oppimattomissa ihmisissä kunnioitusta +hänen luultua oppineisuuttaan kohtaan, ja hänen käytöksensä sekä +puhetapansa juhlallisuus ynnä se ylevä äänensävy, jolla hän toi esiin +kirkon ja papiston arvovaltaa, vaikuttivat puolestaan sen, että he +pitivät häntä yhtä pyhänä kuin oppineenakin miehenä. Alhainenkin kansa, +joka muuten ankarimmin tuomitsee ylempiensä käytöstä, katsoi leppein +silmin Aymer-abotin vikoja. Hän oli antelias mies, ja armeliaisuus, +kuten hyvin tiedetään, peittää monta syntiä muussakin merkityksessä kuin +mitä raamattu tarkoittaa. Luostarin runsaat tulot, joista suuri osa oli +hänen käytettävissään, riittivät hänen omien, jokseenkin suurten +menojensa ohella myös niihin runsaihin anteihin, joita hän jakeli +talonpojille ja joilla hän usein lievitti sorronalaisten kurjuutta. Jos +Aymer-abotti olikin liian harras metsästäjä tai liian kauan istui +juomingeissa, -- jos Aymer-abotin nähtiinkin aamunkoitteessa pujahtavan +luostarin takaportista sisään, hänen hiipiessään kotiin joltakin +yölliseltä retkeltään, niin ihmiset vain kohauttivat olkapäitänsä ja +antoivat nämä hairahdukset anteeksi sillä puolustuksella, että samoja +säännöttömyyksiä harjoittivat monet hänen säätyveljistään, joilla ei +ollut mitään sovittavia ominaisuuksia niiden hyvitykseksi. Aymer-abotti +tapoineen kaikkineen oli siis hyvin tuttu meidän saksilaisille +orjillemme, jotka tervehtivät häntä kömpelöllä kumarruksellaan, saaden +vastaukseksi hänen siunauksensa: »_Benedicite, mes filz_!» + +Mutta abotin matkakumppanin ja tämän palvelijain outo ulkomuoto +kiinnitti heidän huomiotansa ja herätti heidän ihmettelyään siinä +määrin, että he tuskin kuuntelivatkaan, kun hengellinen herra kysyi, +tietäisivätkö he mitään suojapaikkaa likiseuduilla. He vain ällistelivät +ahavoittuneen muukalaisen ulkomuotoa, joka puoleksi oli munkin, puoleksi +soturin, ja hänen itämaisten palvelijainsa eriskummallisia vaatteita +sekä aseita. Luultavaa on myöskin, että kieli, jolla siunaus lausuttiin +ja neuvoa kysyttiin, ei soinut näiden saksilaisten talonpoikien korvissa +mieluiselta, vaikka he sen arvatenkin ymmärsivät. + +»Minä kysyin teiltä, poikaseni», sanoi taas abotti koroittaen ääntänsä +ja käyttäen lingua franca'a eli sekamurretta, jolla normannit ja +saksilaiset tavallisesti puhuttelivat toisiaan, »asuuko täällä likellä +joku hyvä mies, joka rakkaudesta Jumalaan ja kunnioituksesta +kirkko-äitiä kohtaan tahtoisi suoda yömajan sekä ravintoa kahdelle +kirkon halvimmalle palvelijalle ynnä heidän seuralaisilleen?» + +Tämän hän lausui tahallisen mahtavalla äänensävyllä, joka ei ollut +lainkaan sopusoinnussa niiden nöyrien sanojen kanssa, joita hän suvaitsi +käyttää. + +»Kahdelle kirkko-äidin halvimmalle palvelijalle!» matki Wamba itsekseen +-- mutta, vaikka olikin narri, varoen lausumasta huomautustaan ääneen. +»Haluttaisipa nähdä minkälaisia sitten ovat sen kartanonvoudit, sen +hovimestarit ja muut arvokkaammat palvelijat!» + +Mutistuaan mielessään nämä huomautukset abotin puheen johdosta hän loi +silmänsä ylöspäin ja vastasi kysymykseen. + +»Jos te, arvoisat isät», sanoi hän, »tahdotte herkkuruokaa sekä mukavan +yösijan, niin kohtaatte muutamien mailien päässä Brinxworthin luostarin, +missä teidän arvoisenne herrat varmaan otetaan mitä kunnioittavimmin +vastaan. Mutta jos mieluummin haluatte viettää iltanne katumuspäivän +tapaan, niin voitte ratsastaa tuota jylhää metsäaukeamaa myöten, joka +teidät vie Copmanhurstin erakkomajaan, missä pyhä mies suo teille +katoksensa yösuojaksi ja virvoittaa teitä rukouksillaan.» + +Abotti pudisti päätään kummallekin ehdotukselle. + +»Kunnon ystäväni», sanoi hän, »jos lakkisi tiukusten helinä ei olisi +pannut aivojasi pyörälle, niin tietäisit, että sanotaan: _Clericus +clericum non decimat_, s.o. me hengelliset miehet emme käy +säätyveljiemme vieraanvaraisuutta kuluttamassa, vaan otamme sitä +mieluummin maallikoilta, antaen heille siten tilaisuuden palvella +Jumalaa osoittamalla kunnioitusta ja avuliaisuutta Hänen valituille +palvelijoillensa.» + +»Totta on», vastasi Wamba, »että minä, vaikka olen vain aasi, olen +saanut kunnian kantaa tiukuja samoinkuin teidän muulinne, arvoisa isä. +Olin kuitenkin siinä käsityksessä, että kirkko-äiti, niinkuin muutkin +laupiaat, tahtoisi ensiksi harjoittaa laupeutta omiansa kohtaan.» + +»Lopeta jo hävyttömyytesi, lurjus», ärjäisi aseellinen ratsumies kovalla +ja tylyllä äänellä keskeyttäen narrin lorut, »ja neuvo meille, jos +tiedät, mistä tie menee -- mikä olikaan sen vapaatilallisen nimi, josta +puhuitte, abotti Aymer?» + +»Cedrik», vastasi abotti, »Cedrik Saksilainen. -- Sanopas, hyvä mies, +olemmeko likellä hänen asuntoansa ja osaatko neuvoa meitä sinne?» + +»Sitä tietä ei ole helppo löytää», vastasi Gurth, joka nyt virkkoi ensi +sanansa, »ja Cedrikin väki menee aikaisin levolle.» + +»Suus kiinni, äläkä puhu joutavia, mies», sanoi ritari, »kyllä he voivat +helposti nousta ylös ja toimittaa, mitä on tarpeen meidänlaisille +matkustajille, jotka emme alennu pyytämään vieraanvaraisuutta, koska +meillä on oikeus sitä vaatia.» + +»Enpä tiedä», mutisi Gurth yrmeästi, »pitääkö minun neuvoa isäntäni +asunnolle sellaisia, jotka oikeutenaan vaativat suojaa, jota useimpien +on mielisuosiona anottava.» + +»Vai rupeat sinä väittämään minua vastaan, orja!» huusi soturi, ja +kannustaen hevostaan hän pakotti sen puolikäännökseen tien poikki, +kohottaen samalla kädessään olevaa ratsupiiskaansa kurittaakseen tuota +hänen mielestään hävytöntä talonpoikaa. + +Gurth välähytti ritariin hurjan, kostonhaluisen katseen ja tarttui +raivoisalla, vaikka kuitenkin epäröivällä liikkeellä puukkonsa varteen. +Mutta Aymer-abotti ajoi muulinsa matkakumppaninsa ja sikopaimenen väliin +ja ehkäisi siten aiotun väkivaltaisuuden. + +»Ei kautta pyhän Maarian, veli Brian, ette saa nyt luulla olevanne +Palestiinassa vallitsemassa pakanallisia turkkilaisia ja uskottomia +saraseeneja. Me saarelaiset emme rakasta lyöntejä, paitsi pyhän Kirkon +antamia, joka kurittaa niitä, joita se rakastaa. -- Neuvo minulle, hyvä +mies», sanoi hän Wamballe, vahvistaen puheensa vaikutusta pienellä +hopearahalla, »neuvo minulle tie Cedrik saksilaisen taloon. On +mahdotonta, ettet sitä tietäisi, ja velvollisuutesi on opastaa +matkalaista, vaikka hän olisi vähemmänkin pyhää säätyä kuin me.» + +»Totta puhuen, arvoisa isä», vastasi narri, »tuon korkeasti +kunnioitettavan kumppaninne saraseenin-pää on minun päästäni peloittanut +pois tiedon kotitiestä -- enpä tiedä, osannenko sinne itsekään tänä +iltana.» + +»Vielä vai», sanoi abotti, »kyllä osaat neuvoa, kun vain tahdot. Tämä +kunnioitettava veli on kaiken ikänsä taistellut saraseeneja vastaan +Pyhän Haudan takaisin valloittamiseksi. Hän kuuluu temppeliherrojen +ritaristoon, josta lienet kuullut puhuttavan. Hän on puoleksi munkki, +puoleksi soturi.» + +»Jos hän on vain puoleksi munkki», arveli taas narri, »niin ei hänen +pitäisi olla niin kokonaan järjetön tiellä tapaamiaan ihmisiä kohtaan, +vaikk'eivät nämä heti vastaisikaan kysymyksiin, joista he eivät +vähääkään välitä.» + +»Minä suon viisastelusi anteeksi», vastasi abotti, »sillä ehdolla, että +nyt neuvot meille tien Cedrikin taloon.» + +»No, hyvä», virkkoi Wamba, »ratsastakaa siis, arvoisat herrat, tätä +polkua myöten, kunnes saavutte maahan vajonneen ristin luo, josta vain +kyynärän verran enää on maanpinnan yläpuolella. Sitten poiketkaa +vasemmalle polulle; sillä maahan vajonneen ristin kohdalla niitä yhtyy +neljä. Näin tehden te, arvoisat herrat, toivoakseni pääsette katoksen +alle, ennenkuin rajuilma yllättää.» + +Abotti kiitti viisasta neuvonantajaa, ja koko ratsujoukko kannusti +hevosiaan ja ajoi kiireeni eteenpäin, niinkuin ainakin miehet, jotka +toivovat pääsevänsä majataloon ennen yöllistä rajuilmaa. Kavioiden +kopinan hälvettyä virkkoi Gurth kumppanilleen: »Sinun viisasta +opastustasi noudattaen arvoisat isät tuskin kerkiävät yöksi +Rotherwoodiin.» + +»Ei», irvisti narri, »mutta voivatpa joutua Sheffieldiin, jos heillä on +myötäinen onni, ja se on heille sopiva paikka. Enpä olekaan niin huono +metsämies, että koiralle ilmoittaisin, missä paikassa sarvas makaa, +jollen soisi, että se rupeaisi sitä ajamaan.» + +»Oikeassa olet», sanoi Gurth; »pahapa olisi, jos tuo Aymer saisi nähdä +Rowena-neidon, ja vielä pahempi, jos Cedrik, niinkuin luultavaa on, +joutuisi riitaan tämän soturimunkin kanssa. Mutta tehdään me niinkuin +kelpo palvelijat ainakin, kuunnellaan ja katsotaan, mutt'ei virketa +mitään.» + +Palatkaamme nyt taas ratsumiehiin, jotka olivat pian jättäneet orjat +kauas jälkeensä. Heidän välillään virisi seuraava keskustelu +normannilais-ranskan murteella, jota korkeammat säädyt tavallisesti +käyttivät, niitä harvoja lukuunottamatta, jotka yhä vielä pitivät +saksilaista sukuperäänsä arvossa. + +»Mitä tarkoittaa noiden itsepäisten lurjusten hävyttömyys?» kysyi +temppeliherra benediktiläis-munkilta. »Ja miksi estitte minua heitä +kurittamasta?» + +»Totta maar, veli Brian», vastasi abotti, »mitä toiseen heistä tulee, +niin on minun vaikea sanoa, miksi narri puhuu hullutuksiaan. Ja toinen +lurjus on noita hillittömiä, raivoisia hurjapäitä, joita vielä tavataan +voitettujen saksilaisten jälkeläisten joukossa ja joiden paras ilo on, +kun he jollakin heille tarjona olevalla keinolla voivat osoittaa +vihaansa valloittajia vastaan.» + +»Pian minä olisin piessyt hänen selkänsä nöyräksi», arveli Brian. »Olen +tottunut pitämään tuommoisia hurjapäitä kurissa. Meidän +turkkilais-vankimme ovat yhtä hillittömiä ja raivoisia, kuin ikänä itse +Odin olisi ollut. Mutta annas heidän vain olla pari kuukautta talossani, +orjavoutini käsiteltävinä, niin he ovat nöyriä, alistuvia, palvelevaisia +ja tottelevat käden viittaustakin. Tosin on varottava heidän myrkkyään +ja tikariaan, sillä he ovat kerkeät käyttämään kumpaistakin, jos vain +antaa heille pienimmänkin tilaisuuden.» + +»Vaikka vain», vastasi Aymer-abotti, »mutta kullakin maalla on omat +tapansa ja muotinsa; ja paitsi sitä, ettemme olisi tuota lurjusta +pieksämällä saaneet sen paremmin tietoa tiestä Cedrikin talolle, olisi +siitä varmaankin noussut riita teidän ja Cedrikin välille, jos olisimme +lopulta osuneet hänen taloonsa. Muistakaa, mitä teille kerroin; tuo +rikas vapaatilallinen on ylpeä, hurjapäinen, kateellinen ja helposti +ärtyvä mies. Hän vastustaa korkeaa aatelistoa, jopa naapureitansakin +Reginald Front-de-Boeufiä ja Filip Malvoisin'ia, joiden kanssa +kilvoitteleminen ei ole lasten leikkiä. Hän pitää niin jäykästi heimonsa +etuoikeuksien puolta ja on niin ylpeä siitä, että hän voi laskea +sukuperänsä suoraan Herewardista, kuuluisasta Heptarkian[3] sankarista, +jotta häntä yleisesti nimitetään nimellä Cedrik Saksilainen. Moni muu +koettaa kaikin tavoin salata saksilaista sukuperäänsä, peläten muuten +saavansa osaltaan kokea _vae victis_'iä eli sortoa, jonka alaisiksi +voitetut joutuvat. Mutta Cedrikpä suorastaan kehuu kuuluvansa tähän +kansaan.» + +»Abotti Aymer», sanoi temppeliherra, »te olette kavaljeerimies, +täysinoppinut kauneuden tuntija ja yhtä taitava kuin trubaduuri kaikissa +lemmentuomioita koskevissa asioissa; mutta paljon kauneutta minä +vaadinkin tuolta kuululta Rowenaltanne sen itsekieltäymyksen ja +pidättyväisyyden vastapainoksi, jota minun on harjoitettava, jos mieli +pyrkiä suosiollisiin väleihin sellaisen kapinallisen moukan kanssa, +jollaiseksi olette hänen isänsä Cedrikin kuvannut.» + +»Cedrik ei ole hänen isänsä», vastasi abotti; »hän on vain kaukainen +sukulainen. Rowena on korkeampaa sukuperää, kuin mitä Cedrik itsekään +kehuu olevansa. Rowenan holhooja hän joka tapauksessa on, joskin, luulen +ma, omin valtuuksinsa, ja hän rakastaa holhokkiansa niinkuin omaa +lastaan. Rowenan kauneutta saatte pian itse arvostella. Ja jollei hänen +hipiänsä hienous ja hänen sinisilmiensä ylevä ja samalla lempeä katse +heti haihduta mielestänne Palestiinan mustapalmikkoisia impiä, vieläpä +Mahometti-ukon paratiisin hourejakin,[4] niin saatte sanoa minua +luopioksi eikä kirkon uskolliseksi pojaksi.» + +»Mutta jos tuo teidän kehuttu kaunottarenne», sanoi temppeliherra, +»punnitaan vaa'assa ja havaitaan köykäiseksi, niin muistattehan +vetomme?» + +»Hyvä, kaulaketjuni», vastasi abotti, »kymmentä Chion viinitynnyriä +vastaan; ne ovat minun yhtä varmasti, kuin jos olisivat jo luostarini +kellarissa, vanhan Dennis kellarimestarin avaimen takana.» + +»Ja minä itse olen tuomarina», jatkoi temppeliherra, »ja voin hävitä +vetoni ainoastaan, jos itse myönnän, etten ole nähnyt niin kaunista +neitoa sitten viime helluntain, siis kokonaiseen vuoteen. Niinhän +vetomme kuului? Abotti, kaulaketjunne on vaarassa; aion ripustaa sen +kaulaani Ashby-de-la-Zouchen turnajaiskentällä.» + +»Jos sen rehellisesti voitatte», sanoi abotti, »niin pitäkää sitä +milloin mielitte. Luotan kunniasanaanne ritarina ja kirkonmiehenä, että +vastaatte totuudenmukaisesti. Mutta, veliseni, kuulkaa neuvoani ja +höylätkää kieltänne hiukan kohteliaampaan puhetapaan kuin mihin olette +tottunut uskottomia vankeja ja itämaisia orjia hallitessanne. Cedrik +Saksilainen on semmoinen mies, joka, jos hän suuttuu -- eikä hän olekaan +hidas suuttumaan --, ajaa meidät vaikka yösydämenä ulos talostaan +taivasalle yöpymään, välittämättä vähääkään teidän ritariarvostanne, +minun korkeasta virastani tai meidän kummankaan pyhästä säädystä. Ja +varokaa, miten katselette Rowena-neitoa, jota hän hellii mitä arimmalla +huolella. Jos herätämme hänessä vähintäkään levottomuutta siinä +suhteessa, olemme mennyttä miestä. Sanotaanpa hänen ajaneen ainoan +poikansakin pois kotoa siitä syystä, että hän oli luonut helliä +silmäyksiä tähän kaunottareen, jota nähtävästi saa etäältä jumaloida, +mutta jota ei pidä lähestyä muita ajatuksia mielessä kuin sellaisia, +joita tuomme Pyhän Neitsyen alttarin eteen.» + +»Hyvä, enempää ei teidän tarvitse sanoa», vastasi temppeliherra. »Olen +pitävä ohjakset tämän yhden illan niin tiukalla kuin tarvitaan ja +käyttäytyä säyseästi kuin impi. Mutta mitä tulee pelkoonne, että meidät +muka ajettaisiin ulos, niin minä itse asemiesteni sekä Hametin ja +Abdallan kanssa takaan, ettette tule kärsimään semmoista häväistystä. +Älkää epäilkökään, ettemme pystyisi pitämään hallussamme kerran saatua +yösijaa.» + +»Emme saa antaa asiain mennä niin pitkälle», vastasi abotti. »Mutta +tässähän tuo maahan vajonnut risti onkin, josta narri puhui. Yö vain on +niin pimeä, että tuskin voimme nähdä, mikä näistä teistä on oikea. Hän +käski, muistaakseni, meidän poiketa vasemmalle.» + +»Ei, oikealle», sanoi Brian, »mikäli minä muistan.» + +»Vasemmalle, aivan varmaan vasemmalle. Muistan, kuinka hän viittasi +puisella miekallaan.» + +»Niin kyllä, mutta miekka oli hänellä vasemmassa kädessä ja hän viittasi +sillä poikittain editseen», sanoi temppeliherra. + +Kumpainenkin piti itsepintaisesti kiinni omasta käsityksestään, niinkuin +tämmöisissä tapauksissa on tavallista. Kysyttiin palvelijoiltakin, mutta +he eivät olleet olleet kyllin lähellä kuullakseen Wamban opastusta. +Viimein Brian huomasi jotakin, mikä hämärässä oli aluksi jäänyt häneltä +huomaamatta: »Tuossahan joku nukkuu tai makaa kuoliaana ristin juurella +-- Hugo, kohennapa häntä keihäsvarrellasi.» + +Tuskin oli käsky täytetty, kun makaaja nousi, huudahtaen hyvällä +ranskankielellä: »Ken lienetkin, niin teet epäkohteliaasti, kun +häiritset mietteitäni!» + +»Me tahdoimme vain», sanoi abotti, »kysyä teiltä tietä Rotherwoodiin, +Cedrik Saksilaisen talolle.» + +»Sinnehän minäkin olen menossa», vastasi tuntematon, »ja jos minulla +olisi hevonen, niin tulisin oppaaksenne, sillä tietä on vähän vaikea +osata, vaikka se onkin minulle hyvin tuttu.» + +»Saatte sekä kiitokset että palkinnon, hyvä ystävä», sanoi abotti, »jos +saatatte meidät eheinä Cedrikin luokse.» + +Ja hän käski yhden palvelijansa nousta talutetun hevosen selkään ja +antaa omansa vieraalle, jonka oli tultava oppaaksi. + +Tie, jolle opas saattoi heidät, kulki päinvastaiseen suuntaan kuin se, +jota Wamba oli neuvonut johtaaksensa heidät harhaan. Polku poikkesi pian +syvemmälle metsään ja kulki useamman puron poikki, joiden lieterannat +tekivät ylikulun vaaralliseksi. Mutta vieras näytti ikäänkuin vaiston +ohjaamana osaavan aina löytää kovimman maaperän ja turvallisimmat +ylikulkupaikat, ja hänen varovaisuutensa ja tarkan huomiokykynsä avulla +matkalaiset viimein saapuivat kujanteelle, joka oli heidän siihen asti +näkemiään leveämpi. Opas viittasi suurta, matalaa, epäsäännöllistä +rakennusta kujanteen toisessa päässä ja sanoi abotille: »Tuolla on +Rotherwood, Cedrik Saksilaisen asunto.» + +Se oli iloinen sanoma Aymerille, jonka hermot eivät olleet vahvimpia ja +joka vaarallisten soiden poikki kuljettaessa oli ollut niin suuren +huolen ja levottomuuden vallassa, ettei ollut joutanut kyselemään mitään +oppaaltaan. Mutta nyt, kun hän taas näki olevansa täydessä turvassa ja +likellä suojapaikkaa, uteliaisuus heräsi hänessä, ja hän kysyi oppaalta, +kuka ja mikä hän oli. + +»Toivioretkeläinen, juuri palannut pyhältä maalta», kuului vastaus. + +»Parempi olisi teidän ollut viipyä siellä ja sotia Pyhän haudan takaisin +valloittamiseksi», sanoi temppeliherra. + +»Aivan totta, kunnianarvoisa herra ritari», vastasi toivioretkeläinen, +jolle temppeliherran ulkoasu näytti olevan varsin tuttu, »mutta kun +sellaisiakin, jotka ovat valalla vannoneet valloittavansa takaisin pyhän +kaupungin, tavataan matkustelemassa näin kaukana velvollisuuksiensa +näyttämöltä, niin voiko kummastella, että minunlaiseni rauhallinen +talonpoika kieltäytyy tehtävästä, jonka he ovat hylänneet?» + +Temppeliherra olisi vastannut närkästyneesti, mutta abotti keskeytti +hänet, lausuen ihmettelynsä siitä, miten opas niin monta vuotta poissa +oltuaan näin tarkoin muisti kaikki metsän polut. + +»Olen näiltä seuduilta syntyisin», vastasi opas. Hänen tätä sanoessaan +he juuri saapuivatkin Cedrikin talolle. Se oli matala, epäsäännöllinen +rakennus, jossa oli useampia pihoja ja joka käsitti melkoisen +laajan alan. Vaikka sen suuruus siis todisti isännän rikkautta, +oli se rakennustavaltaan kuitenkin aivan toisenlainen kuin +normannilais-ylimysten korkeat, torneilla ja muureilla varustetut +asunnot, jollaiset olivat tulleet vallitsevaksi rakennustyyliksi kautta +koko Englannin. + +Varustuksitta ei Rotherwoodin kartanokaan sentään ollut. Varustamaton +talo olisi noina melskeisinä aikoina ollut vaarassa tulla ryöstetyksi ja +poltetuksi ennen ensi aamua. Syvä, läheisestä joesta johdetun veden +täyttämä kaivanto ympäröi koko rakennusta. Kaksinkertainen, +teräväkärkisistä paaluista tehty aituus, johon ainekset oli saatu +läheisestä metsästä, suojeli kaivannon sekä ulko- että sisäreunaa. +Länttä kohden oli ulommassa paaluaidassa portti, josta nostosilta johti +sisemmässä aidassa olevalle samanlaiselle portille. Molemmat nämä +pääsyaukot olivat aitauksen ulkonevien kulmien suojassa, niin että +jousimiehet tai linkoojat saattoivat tarpeen tullen sivultakäsin +ahdistaa sisäänpyrkijöitä. + +Tämän portin edessä temppeliherra puhalsi kuuluvan toitotuksen +torvestaan, sillä sade, joka jo kauan oli uhannut, alkoi nyt virrata +rankasti. + + + + +KOLMAS LUKU. + + + Tulipa (apu turmiollinen!) rannoilta lakeoilta, joihin lyö + Germanian meri, saksilainen mies, väkevä, sinisilmä, verevä. + + THOMSON'in _Vapaus_. + +Tuvassa, joka tavattomaan pituuteensa ja leveyteensä verraten oli +suhdattoman matala, seisoi järeitä, raa'altaan veistetyistä, +höyläämättömistä ja silittämättömistä tammilankuista tehty pitkä pöytä +valmiiksi katettuna Cedrik Saksilaisen illallisateriaa varten. Tuvan +katossa, joka oli vuolista ja parruista kyhätty, ei ollut mitään muuta +kuin laudoitus ja oljet erottamassa huonetta ulkoilmasta. Kummassakin +päässä tupaa oli valtavan suuri tulisija; mutta kun savutorvet olivat +hyvin kömpelöä tekoa, tunkeusi ainakin yhtä paljon savua sisään kuin +oikeaa väylää ulos. Tästä aiheutuva alinomainen savu oli peittänyt +matalan tuvan kattovuolet ja -parrut kiiltävällä, mustalla +nokisilauksella. Seinillä riippui sota- ja metsästysaseita, ja joka +nurkassa oli kaksipuoliset ovet, joista päästiin avaran rakennuksen +muihin osiin. + +Muutenkin ilmeni talon varusteissa tuota saksilais-aikakauden karua +yksinkertaisuutta, jonka säilyttämistä Cedrik piti kunnianasianaan. +Permanto oli kovaksi tallattua kalkilla sekoitettua savea, niinkuin +nykyaikana usein käytetään englantilaisissa riihissä. Noin neljänneltä +osalta huoneen pituutta oli lattia tehty askelmaa korkeammaksi, ja tuon +korokkeen alueella oleskeli ainoastaan talon isäntäväki ja arvokkaammat +vieraat. Poikittain tällä korokkeella oli kalliilla, tulipunaisella +liinalla peitetty pöytä, jonka keskikohdalta ovipuolelle päin jatkui +palvelijoita ja halvempia henkilöitä varten asetettu pitempi ja +matalampi pöytä. Koko laitos oli T-kirjaimen muotoinen, tai samanlainen +kuin ne vanhanaikaiset, samojen periaatteiden mukaan järjestetyt +ruokapöydät, joita vielä nytkin nähdään vanhanaikaisissa Oxfordin ja +Cambridgen yliopistoissa. Jykeviä nojatuoleja sekä selustapenkkejä +veistoksilla koristetusta tammipuusta oli sijoitettu korokkeelle, ja +näiden istuimien sekä korkeammalla olevan pöydän ylitse oli kiinnitetty +vaateteltta suojaamaan tällä kunniapaikalla istuvia arvohenkilöitä +tuulelta ja varsinkin sateelta, joka paikoin tunkeutui huonosti kyhätyn +katon lävitse sisään. + +Tuvan peräosan seinät, niin pitkälle kuin koroke ulottui, olivat +verhoilla eli uutimilla peitetyt, ja lattialla oli matto, molemmat +koristetut jonkintapaisilla koruompeluksilla tai kirjauksilla, joiden +värit olivat loistavat tai pikemminkin räikeät. Ovensuupuolen pöydän +kohdalla oli vesikatto, niinkuin sanottu, paljaaltaan peittämättömänä; +karkeiksi laastitut seinät olivat alastomat ja kolea savipermanto +matoitta. Pöytäkin oli ilman liinaa, ja istuimina oli vain järeät, +karkeatekoiset penkit. + +Peräpöydän keskikohdalla oli kaksi muita korkeampaa tuolia perheen +isäntää ja emäntää varten, jotka valvoivat ja johtivat aterioimista ja +siitä toimestaan olivat saaneet saksilaisen arvonimensä »leivän +jakajat». + +Kummankin kunniatuolin eteen oli asetettu jakkara, joka oli taidokkailla +leikkauksilla ja norsunluulla koristettu, mikä arvokkuuden merkki oli +niille ominainen. Toisella mainituista tuoleista istui nyt Cedrik +Saksilainen, joka, vaikka olikin arvoltaan vain talonisäntä eli +senaikaiseen tapaan sanoen vapaatilallinen, tunsi kuitenkin illallisensa +viivästymisen johdosta ärtyisää kärsimättömyyttä, joka olisi soveltunut +jollekin muinais- tai nykyaikaiselle raatimiehelle. + +Isännän muodosta saattoi heti huomata, että hän luonnonlaadultaan oli +suora, mutta äkkipikainen ja kiivas. Hänen vartalonsa ei ollut +keskimittaa pitempi, mutta harteva, pitkäkätinen ja vankkarakenteinen, +niinkuin sodan ja metsästyksen rasituksiin tottuneen miehen ainakin. +Kasvot olivat leveät, silmät suuret, siniset, piirteet avoimet ja +vilpittömät, hampaat terveet ja pää kaunismuotoinen, kaikki yhdessä +ilmaisten sellaista hyväntahtoisuutta, joka usein esiintyy rinnan +kiivaan ja pikaisen luonteenlaadun kanssa. Ylpeyttä ja epäluuloisuutta +ilmeni myöskin hänen katseessaan, sillä ikänsä kaiken oli hänen täytynyt +puolustaa oikeuksia, joita alinomaa yritettiin polkea, ja hänen asemansa +ja olosuhteensa olivatkin semmoiset, että ne olivat antaneet hänen +tuliselle, pikaiselle ja päättäväiselle luonteenlaadullensa alati uutta +kiihoketta. Hänen pitkä, keltainen tukkansa, joka päälaelta ja otsalta +oli keskeltä jaettu ja kahdenpuolen kammattu, ulottui alas hartioille +asti. Harmaita hiuksia ei siinä vielä paljon näkynyt, vaikka Cedrik +läheni jo kuuttakymmentä. + +Pukuna oli hänellä havunvihreä nuttu, jonka kaulus ja hihansuut olivat +päärmätyt »minever»-nahalla, mikä oli kärpännahkaa halvempaa ja +luultavasti talvioravan nahasta valmistettua. Nuttu oli napittamaton, ja +sen alta näkyi tulipunainen ruumiinmukainen ihokas. Housutkin olivat +samanväriset, mutta ne ulottuivat vain reitten alaosaan, jättäen polvet +paljaiksi. Jaloissa oli samanmuotoiset matalat kengät kuin +talonpojillakin, vaikka hienommasta nahasta ja kiinnitetyt edestä +kultasoljilla. Käsivarsissa oli kultarenkaat, kaulassa samoin oli leveä +rengas samaa kallista ainetta. Vyötäisillä oli runsaasti koristettu vyö, +johon lyhyt, suora, kaksiteräinen, teräväkärkinen miekka oli pistetty +sillä tavoin, että se riippui sivulla melkein pystysuorassa. Tuolin +selustalle oli ripustettu tulipunaisesta verasta tehty, turkisvuorinen +viitta ynnä samoista aineista tehty, upeasti kirjailtu lakki, jotka +täydensivät hyvinvoivan talollisen puvun hänen ulkosalla liikkuessaan. +Lyhyt, leveä- ja kirkasteräinen metsäkarju-keihäs oli nojallaan saman +tuolin selustaa vasten; sitä isäntä käytti ulkona liikkuessaan sauvana +tai aseena, miten milloinkin asia vaati. + +Joukko palvelijoita, joiden puvut vaihtelivat eri asteissa isännän upean +vaatetuksen ja Gurth sikopaimenen karkean, koruttoman asun välillä, +seurasi saksilaisen herran katseita ja odotti hänen käskyjään. Pari +kolme korkeampiarvoista palvelijaa seisoi hänen takanaan korokkeella; +muut kaikki pysyttelivät ovipuolella tupaa. Olipa tuvassa vielä +toisenlaisiakin asukkaita. Siellä oli pari kolme suurta, pörrökarvaista +vinttikoiraa, joita siihen aikaan käytettiin suden ja sarvaan ajossa; +yhtä monta hitaampaa vainukoiraa, suurta, vahvaraajaista rotua, joilla +oli paksu kaula, suuri pää ja pitkät korvat; vihdoin vielä pari +pienempää koiraa, sitä lajia, joita nykyjään nimitetään terriereiksi. +Kaikki ne odottivat maltittomina ruoan tuloa, mutta osaten koirille +ominaisella viisaudella ymmärtää ihmiskatsetta ne pysyivät kuitenkin +hiljaa isäntänsä äreää äänettömyyttä häiritsemättä. Luultavasti ne +pelkäsivät pientä valkeaa keppiä, joka oli pantu Cedrikin lautasen +viereen ja aiottu pitämään kurissa nelijalkaisten alustalaisten +ahneutta. Vanha susikoira vain oli lellitellyn suosikin rohkeudella +asettunut aivan kunniaistuimen viereen ja uskalsi silloin tällöin anoa +huomiota laskemalla suuren, pörröisen päänsä isännän polvelle tai +työntämällä kuononsa hänen käteensä. Mutta sekin torjuttiin pois tylyllä +käskyllä: »Alas, Balder, alas! En ole nyt leikkituulella.» + +Cedrik ei todellakaan, kuten olemme huomanneet, ollut varsin lempeällä +tuulella. Rowena-neiti, käytyään kaukaisessa kirkossa iltamessua +kuuntelemassa oli vast'ikään tullut kotiin ja muutti rajuilmassa +kastuneita vaatteitansa. Gurthista ja hänen hoidokeistaan ei ollut vielä +mitään tietoa, vaikka heidän olisi pitänyt jo aikaa sitten kotiutua +metsästä. Ja näinä rauhattomina aikoina oli täysi syy levottomuuteen +karjan viipyessä, sillä saattoihan olla hyvin mahdollista, että +läheisissä metsissä asustavat rosvot olivat sen ryöstäneet, tai joku +naapuriparoni, joka mahtavuudessaan välitti laista yhtä vähän kuin +rosvot, oli vienyt sen saaliiksensa. Eikä semmoinen vahinko olisi ollut +vähäinen, sillä suuret sikalaumat olivat saksilaisten talollisten paras +rikkaus, varsinkin metsäseudulla, missä näille elukoille oli runsaasti +ravintoa. Paitsi näitä huolestumisen aiheita synnytti saksilaisessa +talonherrassa kärsimättömyyttä hänen narrinsa Wamban poissaolo, sillä +tämän kokkapuheet, vaikk'eivät olleetkaan sukkelimpia, olivat kuitenkin +jonkinlaisena höysteenä isännän ilta-aterialle sekä niille runsaille +olut- ja viinikulauksille, joilla hänen oli tapana sitä säestää. +Lisätkäämme kaikkeen tähän, että Cedrik ei ollut puolenpäivän jälkeen +mitään syönyt ja että hänen tavallinen illallisaikansa oli jo aikoja +sitten mennyt ohi, -- ja sehän on asia, joka suututtaa kaikkia +maalaisherroja, sekä muinais- että nykyaikoina. Ärtymystään hän ilmaisi +katkonaisilla lauseilla, joita hän osaksi itsekseen mutisi, +osaksi lausui ympärillä seisoville palvelijoille, erittäinkin +juomanlaskijalleen, joka ikäänkuin rauhoitukseksi vähän väliä tarjosi +hänelle hopeapikarin täynnä viiniä. »Miksi Rowena-neiti niin kauan +viipyy?» + +»Hän vain järjestää hiuksiaan», vastasi eräs naispalvelija yhtä +rohkeasti kuin meidänkin aikoina talontyttären suosittu kamarineitsyt +vastaa perheen isännälle. »Tahtoisitteko, että hän tulisi pöytään hilkka +päässä ja sadeviitta yllä? Eikä kukaan nainen koko kreivikunnassa ole +nopsempi pukeutumaan kuin meidän neiti.» + +Tähän kiistämättömään väitteeseen saksilainen vastasi vain +jonkinlaisella myöntävällä murahduksella ja lisäsi: »Soisinpa, että hän +toisen kerran mennessään Johanneksen kirkolle valitsisi paremman ilman. +Mutta mitä, kymmenen pirun nimessä», jatkoi hän juomanlaskijaan kääntyen +ja koroittaen ääntään, ikäänkuin mielissään siitä, että oli keksinyt +väylän, johon voi suunnata ärtymyksensä ilman pelkoa tai hillintää, +»mitä, kymmenen pirun nimessä, Gurth tekee näin myöhään metsässä? +Arvattavasti saamme jonkin turman viestin sikalaumasta. Onhan hän ennen +aina ollut uskollinen ja huolellinen palvelija, ja minä olin aikonut +koroittaa hänet parempaan virkaan. Kenties olisin ottanut hänet +henkivartijaini joukkoon.» + +Juomanlaskija Oswald muistutti nöyrästi, että »tuskinhan vielä oli tunti +kulunut valkeansammutuskellon[5] soimisesta». Mutta tämä oli huonosti +valittu puolustus, sillä se muistutti asiaa, joka saksilaiskorville oli +ikävä kuulla. + +»Paha periköön», huusi Cedrik, »valkeansammutuskellon ja sen +tyrannimaisen äpärän,[6] joka sen keksi, sekä sen sydämettömän orjan, +joka saksin kielellä mainitsee sitä saksilaisten korvien kuullen. +Valkeansammutuskello», lisäsi hän tuokion vaiti oltuaan, +»valkeansammutuskello, joka pakottaa kunnon ihmiset sammuttamaan +valkeansa, että rosvot ja varkaat saisivat pimeydessä tekojansa tehdä. +-- Valkeansammutuskello tosiaankin! -- Reginald Front-de-Boeuf ja Filip +de Malvoisin tietävät kyllä, mihin tarpeeseen valkeansammutuskäsky +sopii, yhtä hyvin kuin Wilhelm Bastardi itse tai kuka hyvänsä Hastingsin +tappelussa olleista normannilaisseikkailijoista. Arvattavasti tuodaan +minulle kohta sanoma, että sikalaumani on viety ruoaksi nälkäisille +rosvoille, joita nuo herrat eivät kykene elättämään muuten kuin +varkaudella ja rosvoamisella. Uskollinen orjani on tapettu ja +omaisuuteni otettu ryöstösaaliiksi. -- Ja Wamba, -- missä on Wamba? Eikö +joku sanonut hänen lähteneen Gurthin kanssa?» + +Oswald vastasi niin olevan. + +»Vai niin, yhä parempaa ja parempaa! Hänkin, saksilaisnarri, on viety +normannilaisherraa huvittamaan. Narreja me tosin olemme kaikki, kun +heitä palvelemme, ja ansaitsemme paremmin heidän pilkkansa ja naurunsa, +kuin jos olisimme puoliälyisinä syntyneet. Mutta minä tahdon kostaa!» +lisäsi hän, kavahtaen tuoliltaan kiihdyksissään luulotellusta +väkivallasta ja tarttuen metsäkarjukeihääseensä. »Minä teen syytöksen +valtaneuvoskunnalle. Minulla on ystäviä, minulla on alustalaisia. Mies +miestä vastaan vaadin nuo normannit kaksintaisteluun. Pankoot vain +päälleen haarniskansa ja rautapaitansa ja kaiken, mikä pelkurille voi +antaa rohkeutta! Olenhan minä ennenkin syössyt tämmöisen peitsen esteen +läpi, joka oli paksumpi kuin kolme heidän sotakilpeänsä! -- He ehkä +luulevat minua vanhaksi; mutta saavatpa nähdä, että niin yksinäinen ja +lapseton kuin olenkin, Herewardin veri kuitenkin virtaa Cedrikin +suonissa. Voi Wilfred, Wilfred!» lisäsi hän hiljaisemmin, »jospa olisit +osannut hillitä järjettömän intohimosi, niin ei isäsi olisi vanhalla +iällään jäänyt yksinäisen tammen kaltaiseksi, joka ojentaa pirstottuja +ja suojattomia oksiansa myrskyn riehuntaa vastaan!» Tämä ajatus näytti +muuttavan hänen ärtymyksensä surumielisyydeksi. Hän pani pois keihäänsä, +kävi jälleen istumaan, loi katseensa maahan ja näytti vaipuvan +alakuloisiin mietteisiin. + +Näistä mietteistä Cedrikin yht'äkkiä herätti torven toitotus, joka sai +kaikki tuvassa olevat koirat sekä kaksi- tai kolmekymmentä talon muissa +osissa olevaa vastaamaan äänekkäällä ulvonnalla ja haukunnalla. Valkea +keppi sai hetken aikaa tehdä virkaansa ja palvelijat koettaa parastansa, +ennenkuin koirien meteli saatiin vaikenemaan. »Portille, pojat!» käski +saksilainen kiireesti, niin pian kuin meteli oli asettunut sen verran, +että palvelijat saattoivat kuulla hänen äänensä. »Käykää katsomaan, mitä +sanomia tuolla torvella on tuotavana -- epäilemättä se ilmoittaa, että +jokin ryöstö ja rosvotyö on minun maillani tehty.» + +Tuskin kolmen minuutin kuluttua eräs henkivartijoista palasi ja +ilmoitti, »että Jorvaulx'n abotti Aymer ja kelpo ritari Brian de +Bois-Guilbert, urhoollisen ja kunnianarvoisan Temppeliherrain ritariston +komentaja, pienen seurueensa kanssa pyytävät vieraanvaraa ja suojaa +yhdeksi yöksi, ollen matkalla turnajaisiin, jotka ylihuomenna pidetään +Ashby-de-la-Zouchen lähistöllä». + +»Aymer, Aymer-abotti? Brian de Bois-Guilbert?» mutisi Cedrik. +»Normanneja kumpainenkin -- mutta olkoot normanneja tai saksilaisia, +vieraanvaraisuutta on Rotherwoodissa noudatettava. Olkoot tervetulleet, +koska ovat katsoneet hyväksi poiketa tänne -- vaikka kernaammin olisin +suonut, että he olisivat jatkaneet matkaansa. Mutta arvotonta olisi +nurista yhden yön suojasta ja yhden illan ruoasta; tottahan +normannilainen osannee vieraana ollessaan hillitä hävyttömyyttänsä. +--Mene, Hundebert», lisäsi hän hovimestarintapaiselle palvelijalle, joka +seisoi hänen takanansa valkea sauva kädessä; »ota mukaasi kuusi renkiä +ja saata tulijat vierashuoneisiin. Pidä huolta heidän hevosistaan ja +muuleistaan, ja katso, ettei heidän väeltään mitään puutu. Anna heille +kuivia vaatteita, jos he sellaisia pyytävät, laita valkea ja toimita +heille pesuvettä ja viiniä ja olutta. Ja käske keittäjäin lisätä +illalliseemme jotakin, mitä kiireessä voivat, ja tuotakoon se pöytään, +niin pian kuin nuo vieraat ovat valmiit tulemaan ruoalle. Sano heille, +Hundebert, että Cedrik itse tulisi heitä vastaanottamaan, mutta häntä +sitoo vannomansa vala, ettei hän astu enempää kuin kolme askelta tupansa +kunniakorokkeelta ketään vastaan, paitsi jos vieras on saksilaista +kuningassukua. Joudu! Katso, että heitä pidetään hyvänä. Älkööt he saako +ylpeydessään sanoa, että saksilaismoukka on ilmaissut heille yht'aikaa +sekä köyhyytensä että itaruutensa.» + +Hovimestari läksi useampien palvelijain kanssa isännän käskyjä +täyttämään. »Aymer-abotti!» kertasi Cedrik, Oswaldiin katsoen, »hänhän +on, jollen erehdy, Giles de Maulevererin, nykyisen Middlehamin herran, +veli?» + +Oswald kumarsi kunnioittavasti vastaukseksi. »Hänen veljensä asuu +linnassa ja anastaa perinnön, joka oikeastaan kuuluu jalommalle suvulle, +Middlehamin Ulfgareille; mutta niinhän jokainen muukin normannilaisherra +tekee. Tämän abotin sanotaan olevan vapaa ja iloinen mies, joka enemmän +pitää viinimaljasta ja metsätorvesta kuin kellonsoitosta ja kirjasta. +Hyvä on, tulkoon vain, terve tultuansa. Kuinka sanoittekaan +temppeliherran nimen olevan?» + +»Brian de Bois-Guilbert.» + +»Bois-Guilbert!» sanoi Cedrik yhä samalla miettiväisellä, arvelevalla +äänellä, johon hän alustalaistensa parissa eläen oli tottunut ja joka +kuulosti pikemmin itsekseen juttelevan kuin ympärillään oleville puhuvan +miehen ääneltä. »Bois-Guilbert! Siitä nimestä on maine laajalti kertonut +sekä hyvää että pahaa. Hän kuuluu olevan yhtä urhoollinen kuin +ritarikuntansa parhaat, mutta hänellä on myös heidän tavalliset +virheensä: hän on ylpeä, röyhkeä, julma ja irstas. Hän on kovasydäminen +mies, joka ei pelkää maata eikä taivasta. Näin juttelevat harvat +Palestiinasta palanneet soturimme. -- No, yhdeksi yöksi hän vain on +tullut; olkoon tervetullut hänkin. -- Oswald, aukaise vanhin +viinitynnyri; tuo pöydälle parasta simaa, väkevintä olutta, oivallisinta +moratia, vaahtoisinta omenaviiniä, tuoksuvinta pigmentiä![7] Täytä +suurimmat juomasarvet -- temppeliherrat ja abotit pitävät hyvistä +viineistä ja runsaista mitoista. -- Elgitha, sano emännällesi, ettemme +tänä iltana odota häntä saliin tulevaksi, jollei hän erityisesti sitä +halua.» + +»Mutta hän haluaa sitä erityisesti,» vastasi suulaasti Elgitha; »sillä +hän tahtoo aina mielellään kuulla uusimmat sanomat Palestiinasta.» + +Cedrik loi nenäkkääseen tyttöön kiivaan, närkästyneen katseen; mutta +Rowenaan ja hänen palvelijoihinsa Cedrikin vihastus ei milloinkaan +kohdistunut. Hän siis vastasi ainoastaan: »Vaiti, tyttö! Kielesi on +kerkeämpi kuin ymmärryksesi. Vie sanomani emännällesi, ja tehköön hän +mielensä mukaan. Tässä talossa ainakin Alfred-kuninkaan jälkeläinen +hallitsee yhä vielä ruhtinattarena.» Elgitha läksi ulos. + +»Palestiinasta!» toisti saksilainen. »Palestiinasta! Voi kuinka moni +korva on harras kuulemaan juttuja, joita irstaat ristiritarit tai +ulkokullatut toivioretkeläiset tuovat tuosta maasta! Minäkin voisin +kysyä -- minäkin voisin tiedustella -- minäkin voisin sykkivin sydämin +kuunnella noita satuja, joita ovelat maankuljeksijat keksivät, +houkutellakseen meitä anteliaiksi. Mutta ei! -- Poika, joka ei ole +tahtonut totella käskyjäni, ei ole enää minun poikani. En välitä hänen +kohtalostaan enempää kuin kaikkein halvimmasta niiden lukemattomien +joukossa, jotka, kiinnitettyään ristin olkapäähänsä, ovat syöksyneet +irstaisuuteen ja verityöhön, sanoen sitä muka Jumalan tahdon +täyttämiseksi.» + +Hän rypisti kulmiaan ja loi silmänsä hetkeksi maahan. Kun hän ne jälleen +nosti, paiskattiin kaksipuolinen ovi salin toisessa päässä juuri +seposelälleen, ja vieraat astuivat sisään seuraten hovimestaria, jolla +oli valkea sauvansa kädessä, ynnä neljää palvelijaa, jotka kantoivat +tulisoihtuja. + + + + +NELJÄS LUKU. + + + Vuos veret takkukarvain vuohien, + iskettiin maahan sonni vihainen: + Jo paistit kypsyi; ruoka tarjottiin, + punainen viini maljaan laskettiin. + + Pöytäänpä kolmijalkaan istuttaa kuningas Odysseynkin, + mut hän saa istuimen matalamman -- -- -- + + POPEN _Odysseia_, 21:s kirja. + +Aymer-abotti oli, käyttäen hyväkseen hänelle suotua +puvunmuuttamistilaisuutta, vaihtanut matkapukunsa vielä +kallisarvoisempiin vaatteisiin, heittäen päällimmäiseksi omituisesti +kirjaillun kaavun. Paitsi paksua, kultaista sinettisormusta, joka +ilmaisi hänen kirkollista arvoansa, oli hänellä sormissaan vielä useita +jalokivisormuksia, vaikka niiden käyttäminen oikeastaan oli kanoonisessa +laissa kielletty. Hänen jalkineensa olivat hienoimmasta Espanjan nahasta +tehdyt. Parta oli keritty niin sieväksi kuin hänen munkistonsa säännöt +suinkin sallivat, ja ajetun päälaen peitti tulipunainen, upeasti +kirjailtu lakki. + +Temppeliherrankin ulkomuoto oli muuttunut. Vaikka hänen pukunsa ei +ollutkaan niin ylen huolellisesti koristettu, oli se kuitenkin yhtä +kallisarvoinen ja hänen ulkonäkönsä paljoa mahtavampi kuin kumppanin. +Rautarengas-paidan hän oli vaihtanut ihonuttuun, joka oli tumman +purppuran väristä silkkiä ja turkiksilla päärmätty; sen yli laskeutui +lumivalkoinen, pitkä viitta levein laskoksin. Kahdeksankärkinen risti, +joka oli hänen järjestönsä merkkinä, oli mustasta sametista ommeltu +olkapäähän. Otsaa ei enää peittänyt korkea lakki, vaan sitä varjosti +vain lyhyt, kiharainen, sysimusta tukka, joka hyvin soveltui miehen +muutenkin tavattoman tummaan kasvojenväriin. Hänen käyntinsä ja koko +ryhtinsä olisi ollut sulavan majesteetillinen, jollei niissä olisi ollut +käskevän kopeaa ilmettä, mikä rajoittamattoman käskyvallan käyttäjälle +usein on ominainen. + +Näiden molempien arvohenkilöiden jäljessä seurasivat heidän +palvelijansa, ja vielä jäljempänä astui nöyrästi opas, jonka ulkonäössä +ei ollut mitään muuta merkillistä, kuin mikä kuului tavalliseen +toivioretkeläispukuun. Karkeasta, mustasta sarssista tehty kaapu tai +viitta verhosi koko hänen vartalonsa. Hihojen sijasta olivat irtonaiset +kangaskaistat käsivarsien peittona, jotakuinkin meidän aikaisten +husaaritakkien tapaan; tämmöistä mekkoa sanottiin silloin _Sclaveyniksi_ +eli sklavonialaiseksi. Paljaissa jaloissa oli karkeat nahkapaulaiset +kurpposet. Leveä lierihattu, jonka reunukseen oli ommeltu näkinkenkiä, +ja pitkä, rautapäinen sauva, jonka ponteen oli sidottu palmunoksa, +täydensivät toivioretkeläisen puvun. Vaatimattomasti hän astui +viimeisenä kaikista tupaan, ja huomattuaan, että alemmassa pöydässä +tuskin oli tarpeeksi sijaa Cedrikin palvelijoille sekä vieraiden +seuralaisille, hän vetäytyi jakkaralle, joka oli toisen suuren takan +vieressä, melkein sen alla. Siinä hän kuivatteli vaatteitansa, näyttäen +odottelevan, kunnes jonkun poistuminen tekisi hänelle tilaa pöytään tai +tarjoilija vierasvaraisesti toisi hänelle ruokaa tähän syrjäiseen +paikkaan, minkä hän oli itselleen valinnut. + +Arvokkaan kohteliaasti Cedrik nousi vastaanottamaan vieraitaan, ja +laskeutuen alas korokkeelta hän astui kolme askelta heitä vastaan ja +seisahtui sitten odottamaan. »Olen pahoillani, kunnianarvoisa abotti», +sanoi hän, »että vannomani vala ei salli minun tällä esi-isäini +permannolla astua edemmäksi, edes niin arvokkaita vieraita +vastaanottaakseni kuin te ja tämä Pyhän Temppelin urhoisa ritari olette. +Mutta palvelijani on kai selittänyt syyn teille minun näennäiseen +epäkohteliaisuuteeni. Älkää myös panko pahaksi, jos puhun teille +kotoista kieltäni ja pyydän, että tekin samalla kielellä vastaisitte, +jos sitä kylliksi osaatte. Jollette, niin ymmärrän minäkin tarpeeksi +normannien kieltä, käsittääkseni teidän puheenne.» + +»Valat», sanoi abotti, »ovat pyhänä pidettävät, arvoisa vapaatilallinen. +Valat ovat solmuja, jotka kiinnittävät meitä taivaaseen, ne ovat +siteitä, jotka sitovat uhrin alttarin kulmaan -- ja sentähden -- niin +kuin jo äsken sanoin, ne ovat pyhänä pidettävät ja täytettävät, jollei +Pyhä Äitimme Kirkko niitä kirvoita. Ja mitä kieleen tulee, niin +mielelläni keskustelussa käytän sitä, jota kunnioitettu isoäitini, Hilda +Middlehamin rouva puhui, hän, joka kuoli melkein yhtä suuressa pyhyyden +maineessa, jos tohtinen niin sanoa, kuin hänen mainehikas kaimansa, +autuas Pyhä Hilda Whitbyläinen, Jumala hänen sielullensa olkoon +armollinen.» + +Kun abotti oli tämän sovinnollisen puheen lopettanut, lisäsi hänen +kumppaninsa lyhyesti ja jyrkästi: »Minä puhun aina ranskaa, +Rikhard-kuninkaan ja hänen ylimystensä kieltä; mutta ymmärrän kyllä +riittävästi englanninkin kieltä, tullakseni toimeen maan alkuasukasten +kanssa.» + +Cedrik välähdytti puhujaan sellaisen kiivaan ja närkästyneen katseen, +jollaisia vertailut kilpailevien kansallisuuksien välillä melkein aina +aiheuttivat: mutta muistaessaan vieraanvaraisuuden velvoitukset hän +pidättyi sen enemmistä harmin purkauksista. Kädellä viitaten hän pyysi +vieraita istumaan kahdelle tuolille, jotka olivat vähän matalammat kuin +hänen omansa, mutta aivan hänen vieressään, antaen samalla merkin, että +illallinen oli tuotava pöytään. + +Palvelijain rientäessä käskyä täyttämään Cedrikin silmä keksi Gurth +sikopaimenen, joka kumppaninsa Wamban kanssa oli juuri astunut tupaan. +»Tulkaa tänne, te vetelykset!» tiuskasi saksilainen kärsimättömästi. Ja +kun syylliset olivat ennättäneet korokkeen eteen: »Minkä vuoksi te, +lurjukset, näin myöhään olette kuhnailleet ulkona? Oletko sinä, +Gurth-junkkari, tuonut laumasi kotiin, vai oletko jättänyt sen rosvojen +ja ryövärien kynsiin?» + +»Lauma on tallessa, olkaa hyvällä mielellä, isäntä», vastasi Gurth. + +»Mutta siitäpä en ole hyvällä mielellä, lurjus», sanoi Cedrik, »että +olen kaksi tuntia saanut luulla toista ja miettiä kostoa naapureilleni +tekemättömistä rikoksista. Jalkarautoja ja vankihuonetta saat maistaa, +kuuletkos, mies, jos vielä kerran tällaista tapahtuu.» + +Gurth, joka tunsi isännän pikaisen mielenlaadun, ei ruvennutkaan +puolustautumaan. Mutta Wamba, joka narrinetuoikeuksiensa nojalla saattoi +luottaa Cedrikin suvaitsevaisuuteen, vastasi heidän kummankin puolesta: +»Etpä, totta puhuen, eno Cedrik, ole tänä iltana viisas etkä +oikeudenmukainen.» + +»Mitä, junkkari?» sanoi isäntä. »Minä panen sinut porttivahdin majaan +piiskaa maistelemaan, jolleivät hullutuksesi pysy aisoissa.» + +»Sanokoon viisautenne ensin minulle», vastasi Wamba, »onko oikein ja +kohtuullista rangaista syytöntä syyllisen edestä?» + +»Ei suinkaan, narri», sanoi Cedrik. + +»No, miksikä sitten panetat Gurth-paran jalkarautoihin, eno, kun hänen +koiransa Fangs on syyllinen? Voinpa vannoa, ettemme hetkeäkään viipyneet +turhaan matkalla, niin pian kuin lauma oli saatu kokoon. Mutta sitä ei +Fangs saanut toimeen, ennenkuin iltakellot jo kerkisivät soida.» + +»Hirtä sitten Fangs», sanoi Cedrik, kääntyi kiivaasti sikopaimeneen +päin, »jos syy on hänessä, ja hanki itsellesi toinen koira.» + +»Äläpä pane pahaksi, eno», sanoi narri, »sekin olisi hiukan oikeuden ja +kohtuuden vastaista. Sillä jos Fangs ontuu eikä sentähden voinut saada +laumaa kokoon, niin eihän se ollut hänen syytään, vaan niiden, jotka +silpoivat siltä kaksi etukynttä. Tuskinpa koira-parka olisi suostunut +tuollaiseen toimitukseen, jos sen mieltä olisi kysytty.» + +»Ja kuka uskalsi silpoa minun orjani elukkaa?» ärjäisi saksilainen +tulistuen. + +»No, sen teki vanha Hubert», sanoi Wamba, »ritari Filip de Malvoisinin +metsänvartija. Hän tapasi Fangsin metsässä kuljeskelemasta ja väitti sen +siellä ajelevan metsäkauriita, mikä muka loukkasi hänen herransa, +kuninkaallisen ylimetsäherran oikeuksia.» + +»Perhana vieköön Malvoisinin», huusi saksilainen, »ja hänen +metsänvartijansa samaten! Kyllä minä heille opetan, että Suuressa +Metsälaissa tämä metsä on yhteismaaksi määrätty. Mutta riittää jo tästä. +Mene sinä, poika, paikallesi -- ja sinä, Gurth, hanki itsellesi toinen +koira, ja jos metsänvartija siihenkin rohkenee koskea, niin sanokoon +jousitaidolleen jäähyväiset; haukuttakoon minua kehnoksi pelkuriksi, +jollen silloin iske poikki etusormea hänen oikeasta kädestään! -- Ei hän +sen jälkeen enää viritä jousensa jännettä. -- Suokaa anteeksi, arvoisat +vieraat. Minulla on täällä kiusanani naapurit, jotka vetävät vertoja +teidän pakanoillenne, herra ritari, siellä Pyhässämaassa. Mutta nyt on +halpa illallisenne jo pöydässä; ravitkaa itsenne, ja hyvä tahtoni +korvatkoon ruoan puutteet.» + +Pöydälle tuotu kestitys ei kuitenkaan kaivannut isännän puolusteluja. +Pöydän alapäässä näkyi sianlihaa monella eri tavalla laitettuna; +sitäpaitsi myös lintu-, kauris-, vuohi- ja jänispaistia ynnä monenlaista +kalaruokaa ynnä lisäksi summattoman suuria leipämöhkäleitä ja kakkuja +sekä useammanlaatuisia, hedelmistä ja hunajasta tehtyjä makeisia. +Pienempiä metsälintuja, joita oli myös runsaasti tarjona, ei tuotu +sisään vadeissa, vaan pienissä puisissa vartaissa; passaripojat ja +palvelijat, jotka niitä kantoivat, tarjosivat kaikille vieraille +perätysten, ja kukin leikkasi niistä sellaisen palan kuin halusi. +Jokaisen arvohenkilön edessä oli hopeinen pikari. Pöydän alapäähän sitä +vastoin oli asetettu suuria juomasarvia. + +Juuri kuin ruokailu oli alkamaisillaan, kohotti hovimestari äkkiä +sauvansa ja virkkoi kovalla äänellä: »Malttakaa! -- Tehkää tilaa +Rowena-neidille!» Tuvan peräseinässä, vieraspöydän takana oleva sivuovi +aukeni samassa, ja Rowena astui sisään, neljä palvelijatarta jäljessään. +Cedrik, vaikka olikin kummastuksissaan ja kenties hiukan harmissaankin +siitä, että hänen holhokkinsa tuli tässä tilaisuudessa esille, riensi +kuitenkin häntä vastaan ja saattoi hänet kunnioittavalla +juhlallisuudella sille korkealle istuimelle, oman tuolinsa oikealle +puolelle, joka kuului talon valtiattarelle. Kaikki nousivat häntä +tervehtimään, ja vastaten tähän kohteliaisuuteen äänettömällä +kumarruksella hän kävi sulavin liikkein paikalleen pöydän ääreen. +Ennenkuin hän vielä ehti asettua istumaan, kuiskasi temppeliherra abotin +korvaan: »Enpä saakaan turnajaisissa pitää kultaketjuanne. Te olette +voittanut Chion-viinini.» + +»Enkös sitä sanonut?» vastasi abotti. »Mutta hillitkää ihastuksenne, +isäntä katselee teitä.» + +Tästä varoituksesta huolimatta Brian de Bois-Guilbert, joka oli tottunut +aina noudattamaan vain omia hetkellisiä mielijohteitaan, ei irroittanut +katsettaan saksilaisesta kaunottaresta, jonka ihanuus vaikutti ehkä sitä +voimakkaammin hänen mieleensä, koska se erosi täydellisesti itämaitten +sulttaanittarien kauneudesta. + +Luotuna sopusuhtaisimman naiskaavan mukaan oli Rowena vartaloltaan +pitkä, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että olisi herättänyt huomiota +ylenmääräisellä pituudellaan. Hänen hipiänsä oli mitä hienoimman vaalea, +mutta pään sekä kasvojenpiirteiden jalo muoto vaikutti sen, ettei hän +näyttänyt elottomalta, niinkuin toisinaan vaaleat kaunottaret. Kauniit +kulmakarvat, jotka olivat tarpeeksi tummat antaakseen otsalle +ilmeikkyyttä, kaareutuivat kirkasten, sinisten silmäin yläpuolella, +jotka näyttivät kykenevän syttymään yhtä hyvin kuin heltymään, käskemään +yhtä hyvin kuin anomaan. Vaikkakin tämäntapaisten kasvojen luonnollisin +ilme olisi lempeys, oli tässä tapauksessa selvää, että tottumus +hallitsemaan ja olemaan yleisen kunnioituksen esineenä oli antanut +saksilais-neidolle ylväämmän luonteenlaadun, joka hänen alkuperäiseen +luontaissävyynsä yhtyneenä oli painanut siihen oman leimansa. Hänen +tuuhea tukkansa, jonka väri oli ruskean ja vaalean väliltä, valui +hartioille lukemattomina viehättävinä oikukkaina kiharoina, joiden +muodostamisessa ihmiskäsi luultavasti oli ollut luonnon apuna. Kiharain +keskellä kimalteli kalliita kiviä; itse tukan valtoimena valuminen +ilmaisi neidon vapaata, korkeaa syntyperää. Kaulassa riippui +kultavitjoista pieni kultainen pyhäinjäännöskotelo. Paljaat käsivarret +olivat rannerenkailla koristetut. Pukuna oli hänellä pusero ja hame +vaaleaa merenvihreää silkkiä; sen päällä riippui pitkä, väljä, maahan +asti ulottuva viitta, jonka ylen leveät hihat eivät kuitenkaan +ulottuneet pitemmälle kuin hiukan kyynärpään alapuolelle. Tämä viitta +oli väriltään tummanpunainen ja hienointa villaa. Sen yläreunaan oli +kiinnitetty silkkinen, kultakuteinen huntu, jonka hän mielensä mukaan +saattoi espanjalaiseen tapaan vetää kasvojen ja rinnan yli, tai sovittaa +jonkinlaiseksi verhoksi hartioille. + +Kun Rowena huomasi temppeliherran palavat silmät, jotka hellittämättä +häneen tähystäen tummien kulmien alta kiiluivat kuin tuliset hiilet, +veti hän arvokkaasti hunnun kasvojensa eteen, siten ilmaisten, etteivät +ritarin ujostelemattoman rohkeat katseet olleet hänelle mieleen. +Liikkeen ja syyn siihen huomasi Cedrik. »Herra ritari», virkkoi hän, +»meidän saksilaisten neitojemme posket eivät ole kyllin päivänpaahtamat, +voidakseen sietää ristiretkeläisen kiinteää katsetta.» + +»Jos lienen loukannut», vastasi herra Brian, »niin pyydän teitä suomaan +anteeksi -- se on, pyydän Rowena-neitiä suomaan anteeksi --, sillä sen +alemmaksi en voi nöyryyttää itseäni.» + +»Rowena-neiti», sanoi abotti, »on rangaissut meitä kaikkia +rangaistessaan ystäväni rohkeutta! Toivon kuitenkin, ettei hän olisi +yhtä armoton sille loistavalle seurueelle, joka kokoutuu turnajaisiin.» + +»Ei ole varmaa», sanoi Cedrik, »menemmekö sinne lainkaan. Minua ei +huvita nuo turhamaisuudet, jotka olivat tuntemattomia esi-isilleni +silloin kuin Englanti oli vapaa.» + +»Toivokaamme kuitenkin», sanoi abotti, »että te nyt päätätte lähteä, kun +saatte matkustaa meidän seurassamme. Kun tiet ovat niin rauhattomat, ei +ritari Brian de Bois-Guilbertin suojelusvartiota ole halveksittava.» + +»Herra abotti», vastasi saksilainen, »missä hyvänsä olen matkustanut +tässä maassa, on minulla tähän asti ollut kaikin puolin tarpeeksi suojaa +kelpo miekastani ja uskollisista palvelijoistani, enkä ole mitään muuta +apua tarvinnut. Ja jos tällä kertaa menemme Ashby-de-la-Zoucheen, niin +lähdemme jalon naapurini ja kansalaiseni Athelstan Coningsburghilaisen +seurassa, mukanamme sellainen saattojoukko, ettei rosvojen eikä +vihamielisten paronien ole yrittäminen kimppuumme. -- Juon teidän +terveydeksenne, herra abotti, tämän maljallisen viiniä, joka toivoakseni +teille maistuu, ja kiitän kohteliaasti tarjouksestanne. Mutta», lisäsi +hän, »jos lienette niin tarkka luostarisääntöjen noudattaja, ettette +tahdo juoda muuta kuin hapanta maitoa, niin toivon ettette pakottaudu +pelkästä kohteliaisuudesta vastaamaan maljaani!» + +»Eikö mitä», nauroi munkki, »vain omassa luostarissamme me tyydymme +särpimään _lac dulce_'a (tuoretta maitoa) tai _lac acidum_'ia (hapanta +maitoa). Mutta maailmalla seurustellessamme elämme maailman tapaan, ja +sentähden juon kuin juonkin teille vastaukseksi siemauksen tätä kelpo +viiniä ja jätän miedomman juoman maallikkoveljilleni.» + +»Ja minä», sanoi temppeliherra, täyttäen pikarinsa, »juon maljan +wassail'ia[8] kauniin Rowenan terveydeksi, sillä siitä saakka, kun hänen +kaimansa toi tämän nimen Englantiin, ei ole yksikään paremmin ansainnut +semmoista kunnianosoitusta. Tottamaar, enpä liioin moittisi +Vortigern-parkaa kunniansa ja valtakuntansa hukkaamisesta, jos sillä +Rowenalla, joka häntä houkutteli, oli edes puolet siitä kauneudesta, +mikä meillä nyt on silmiemme edessä.» + +»Pyydän teitä säästämään kohteliaisuuttanne, herra ritari», lausui +Rowena arvokkaasti, poistamatta huntua kasvoiltaan, »tai ennemmin +osoittamaan sitä siten, että suotte meidän kuulla uusimmat sanomat +Palestiinasta. Se olisi meidän englantilaisille korvillemme mieluisempi +aihe kuin nuo ranskalaisen kasvatuksenne opettamat kohteliaisuudet.» + +»Eipä minulla ole paljon tärkeää kerrottavana, jalosukuinen neiti», +vastasi herra Brian de Bois-Guilbert, »paitsi että on saapunut +varmistettu tieto Saladinin kanssa sovitusta välirauhasta.» + +Tällöin hänet keskeytti Wamba, joka oli asettunut omalle paikalleen, +noin kaksi askelta isännän takana sijaitsevalle tuolille, jonka +selkänojaa kaksi aasinkorvaa koristi, ja johon Cedrik tuon tuostakin +ojensi hänelle ruokaa omalta lautaseltaan. Tämä kunnia oli hänellä +kuitenkin yhteinen isännän lemmikkikoirien kanssa, joita, niinkuin jo +mainittu, oli useampia läsnä. Siinä siis Wamba istui pieni pöytä +edessään, kantapäät kohotettuina tuolin poikkipienalle, posket +sisäänpäin vedettyinä, niin että leuat muistuttivat pähkinänsärkijää, ja +silmät puoliummessa, kuitenkin valppaasti vaanien tilaisuutta hänelle +sallitun hulluttelun harjoittamiseen. + +»Nuo välirauhat uskottomien kanssa», huusi hän nyt, huolimatta siitä, +kuinka kursailematta hän keskeytti mahtavan temppeliherran puheen, +»tekevät minusta vanhuksen!» + +»Selitäpäs, miten niin», sanoi Cedrik, jonka katse ennusti suosiollista +vastaanottoa kokkapuheelle. + +»Siitä syystä», vastasi Wamba, »että muistan jo kolme sellaista minun +aikanani, jotka kaikki olivat solmitut viideksikymmeneksi vuodeksi. +Pitäisihän minun sen mukaan olla vähintään sadanviidenkymmenen vuoden +vanha.» + +»Minä otan kuitenkin taatakseni, ettet vanhuuttasi kuole», sanoi +temppeliherra, joka nyt tunsi narrin metsässä tapaamakseen mieheksi. +»Vakuutan sinulle, ettei sinun tarvitse pelätä mitään muuta paitsi +väkivaltaista kuolemaa, jos vastakin annat matkalaisille sellaisia +neuvoja kuin tänä iltana abotille ja minulle.» + +»Mitä, junkkari!» huusi Cedrik. »Oletko neuvonut matkalaisia väärään? +Selkäsauna sinun on saatava; sinussa on ainakin yhtä paljon koiruutta +kuin hupsuutta.» + +»Minä pyydän, eno», vastasi narri, »että antaisit hulluuteni edes tämän +kerran olla koiruuden turvana. Enhän minä muuta kuin erehdyin siitä, +kumpi käteni oli oikea, kumpi vasen. Ja sen, jolle hullu kelpaa +neuvonantajaksi ja oppaaksi, pitäisi toki antaa pahemmatkin erehdykset +anteeksi.» + +Keskustelu keskeytyi tähän, kun porttivahdin käskyläispoika tuli sisään +ilmoittaen, että portilla oli matkamies, joka pyysi suojaa ja +vieraanvaraa. + +»Päästä hänet sisään», sanoi Cedrik, »olkoon hän kuka tai mikä tahansa. +Sellainen myrsky kuin nyt par'aikaa ulkona riehuu, ajaa metsän +eläimetkin kesyjen seuraan ja ihmisten turviin, etsimään suojaa +veriviholliseltaan pelastuakseen luonnonvoimien raivolta. -- Katsokaa, +että vieras saa kaikki, mitä tarvitsee; pidä sinä huoli siitä, Oswald.» + +Ja hovimestari läksi ulos salista katsomaan, että isännän käskyt tulivat +täytetyiksi. + + + + +VIIDES LUKU. + + + Eikö juutalaisella ole silmiä? Eikö juutalaisella ole käsiä, + raajoja, jäseniä, aisteja, haluja, himoja? Eikö sama ruoka häntä + ravitse, samat aseet häntä vioita, samat taudit häntä etsi, samat + rohdot häntä paranna, sama talvi ja kesä lämmitä ja vilusta kuin + kristittyä? + + _Venetsian kauppias_. + +Takaisin tultuaan Oswald kuiskasi isännän korvaan: »Se on juutalainen, +joka nimittää itseään Iisak Yorkilaiseksi. Sopiiko minun saattaa hänet +tänne saliin?» + +»Anna Gurthin toimittaa virkasi, Oswald», tokaisi Wamba tavallisella +julkeudellaan; »sikopaimen on sopiva opas juutalaiselle.» + +»Pyhä Neitsyt Maaria!» sanoi abotti silmänsä ristien, »uskoton +juutalainenko päästettävä tähän seuraan?» + +»Juutalaiskoirako», säesti temppeliherra, »sallittava lähestyä Pyhän +Haudan suojelijaa?» + +»Herra nähköön», sanoi Wamba, »näyttääpä siltä, kuin juutalaisten +perintö olisi temppeliherroille rakkaampi juutalaisten seuraa.» + +»Rauhoittukaa, arvoisat vieraani», sanoi Cedrik; »en voi rajoittaa +vieraanvaraisuuttani teidän vastenmielisyyksienne vuoksi. Jos kerran +taivas on sietänyt tuota niskuroivaa, uskotonta kansaa niin monet +vuodet, ettei maallikko voi niitä laskeakaan, voinemme mekin muutaman +tunnin kärsiä yhtä juutalaista seurassamme. Mutta en tahdo pakottaa +ketään hänen kanssaan syömään tai puhumaan. Laitettakoon hänelle eri +pöytä ja ruokapala -- jolleivät», lisäsi hän hymyillen, »nuo +turbaanipäiset muukalaiset ota häntä seuraansa.» + +»Herra vapaatilallinen», vastasi temppeliherra, »minun saraseenilaiset +orjani ovat hartaita muhamettilaisia ja inhoavat juutalaisen seuraa yhtä +paljon kuin kristityt konsanaan.» + +»No, totta maar», sanoi Wamba, »enpä ymmärrä, missä suhteessa Mahometin +ja Termagauntin palvelijat olisivat paremmat sitä kansaa, jonka Jumala +muinoin valitsi omaksensa.» + +»Hän saa istua sinun vieressäsi, Wamba», virkkoi Cedrik. »Narri ja konna +ovat juuri soveliaita kumppaneita.» + +»Kylläpä narri», vastasi Wamba siepaten puhtaaksi kalutun siankinkun +luun, »on pitävä huolen, että hänen ja konnan välillä on raja-aita.» + +»Vaiti», sanoi Cedrik, »tuossa hän jo tulee.» + +Ovesta, joka ilman minkäänlaisia kohteliaisuuden osoituksia avattiin, +ilmestyi pitkä, laiha vanha mies, jonka vartalo kuitenkin alituisen +kumarassaolon vaikutuksesta oli kutistunut tuntuvasti lyhyemmän +näköiseksi kuin se itse asiassa oli. Pelokkaana ja epäröiden, syvään ja +nöyrästi kumarrellen hän läheni pöydän alapäätä. Hänen hienot ja +säännölliset kasvojenpiirteensä kyömynenineen, terävine, mustine +silmineen, korkeine ryppyisine otsineen, pitkine harmaine hiuksineen ja +partoineen olisi arvosteltu kauniiksi, jolleivät ne olisi olleet sen +rodun ominaispiirteitä, jota noina pimeinä aikoina herkkäuskoinen, +ennakkoluuloinen rahvas inhosi ja ahne, saaliinhimoinen aatelisto +ahdisti ja sorti ja joka ehkä juuri tuon vihan ja sorron vaikutuksesta +oli omaksunut kansallisluonteen, missä oli, lievimmin sanoen, paljon +alhaista ja vastenmielistä. + +Juutalaisen pukuna oli tummanpunainen nuttu ja sen yllä koruton, +monipoimuinen ruosteenruskea viitta, jotka molemmat olivat sateessa +pahasti kastuneet. Jalassa oli isot turkisvuoriset kengät, uumilla vyö, +jossa riippui pieni veitsi ja kirjoitusneuvoja sisältävä kotelo, mutta +ei minkäänlaista asetta. Päässä oli keltainen, korkea, nelikulmainen +lakki sitä omituista kuosia, joka juutalaisia varten oli säädetty, jotta +heidät voitaisiin erottaa kristityistä. Tämän lakin hän heti salin +ovella otti nöyrästi päästään. + +Vastaanotto, jonka juutalainen sai Cedrik Saksilaisen tuvassa, oli sen +laatuinen, että se olisi tyydyttänyt israelilaisten piintyneintäkin +vihollista. Cedrik itse vastasi juutalaisen moniin kumarruksiin vain +kylmällä päännyökkäyksellä ja viittasi häntä istumaan pöydän alapäähän, +missä kuitenkaan ei kukaan tahtonut tehdä hänelle sijaa. Kun hän kulki +pöydän alapäässä istujain riviä pitkin, luoden rukoilevia katseita +vuoroin kunkin puoleen, niin saksilaiset palvelijat vain levittivät +hartioitansa ja ahmivat innokkaasti illallistaan, vähääkään huolimatta +uuden vieraan tarpeista. Abotin seuralaiset ristivät silmänsä hurskasta +kauhua ilmaisevin katsein, ja vieläpä uskottomat saraseenitkin, Iisakin +heitä lähetessä, murtivat inhosta partaisia suupieliään ja tarttuivat +tikariinsa, ikäänkuin valmiina hurjimpiinkin tekoihin varjellakseen +itseänsä hänen saastaisen persoonansa lähentelyiltä. + +Luultavasti olisivat samat syyt, jotka saivat Cedrikin avaamaan ovensa +tälle halveksitun kansan jäsenelle, aiheuttaneet hänet vaatimaan +palvelijoiltaankin kohteliaampaa käytöstä juutalaista kohtaan. Mutta hän +oli par'aikaa kiintynyt mielenkiintoiseen keskusteluun abotin kanssa +lemmikkikoiriensa rodusta ja avuista, ja semmoista keskustelua hän ei +olisi keskeyttänyt paljoa tärkeämpienkään asioiden kuin jonkun +juutalaisen illallisetta jäämisen vuoksi. Iisakin seisoessa näin +hyljittynä tässä seurassa, samoin kuin hänen kansansa muiden +kansakuntien joukossa, turhaan toivoen ystävällistä tervehdyssanaa tai +leposijaa, alkoi lieden ääressä istuvan toivioretkeläisen käydä häntä +sääliksi, ja hän nousi istuimeltaan sanoen lyhyesti: »Vanha mies, minun +vaatteeni ovat jo kuivat ja nälkäni tyydytetty, mutta sinä olet vielä +märkä ja nälkäinen.» Näin sanoen hän kohensi ja viritti tuleen kekäleet, +jotka kytivät hajallansa avaralla liedellä, otti isommalta pöydältä +lautasellisen lientä sekä keitettyä kilinlihaa, pani ne pienelle +pöydälle, jonka ääressä hän itse oli syönyt, ja odottamatta juutalaisen +kiitosta siirtyi tuvan toiseen päähän; tekikö hän siten haluttomuudesta +lähempään seurusteluun autettavansa kanssa, vai halusta päästä +likemmäksi pöydän yläpäätä, jäi epätietoiseksi. + +Jos noina aikoina olisi ollut maalareita, jotka olisivat pystyneet +semmoista aihetta kuvaamaan, niin juutalainen, joka nyt taivutti laihan +vartalonsa ja ojensi kohmettuneet, värisevät kätensä valkean yli, olisi +tarjonnut oivallisen talven vertauskuvan. Lämmiteltyään Iisak kääntyi +hänen eteensä asetetun höyryävän aterian puoleen ja rupesi syömään niin +kiireesti ja niin suurella halulla, että saattoi selvästi nähdä hänen +olleen kauan aikaa ruoatta. + +Abotti ja Cedrik sillä välin edelleen keskustelivat metsästyksestä; +Rowena-neiti näytti kiintyneen keskusteluun erään palvelustyttönsä +kanssa; ja ylpeä temppeliherra, jonka silmät vilkuivat juutalaisukon ja +saksilaisen kaunottaren välillä, mietti nähtävästi hänelle hyvin +tärkeitä asioita. + +»Ihmettelenpä, arvoisa Cedrik», sanoi abotti muun muassa, »että te, niin +rakkaana kuin pidättekin omaa miehuullista kieltänne, ette sittenkin ota +Normandian ranskaakin armoihinne, edes metsästystä ja koiria koskevissa +asioissa. Eipä liene mikään muu kieli niin rikas kaikista noista +monenlaisista sanontatavoista, joita eräretkillä tarvitaan, eikä liene +toista kieltä, jolla taitava metsämies niin hyvin voisi toimittaa +kaikki, mikä hänen hupaiseen ammattiinsa kuuluu.» + +»Hyvä isä Aymer», vastasi saksilainen, »voin ilmoittaa teille, etten +lainkaan välitä noista merentakaisista herrastavoista. Osaanpa ilman +niitäkin varsin hyvin huvitella metsässä. Osaan törähyttää torveani, +vaikk'en nimitäkään toitotusta _recheate_'ksi tai _morte_'ksi. Osaan +yllyttää koirani otuksen kimppuun ja nylkeä sekä paloittaa saaliini +käyttämättä sellaisia uusmuotisia sanoja kuin _curee, arbor, nombles_ +tai mitä kaikkia ne lienevätkään nuo teidän tarumaisen ritari +Tristreminne hokemat.» + +»Ranska», sanoi temppeliherra, koroittaen äänensä siihen mahtavaan ja +itsevarmaan sävyyn, jota hän kaikissa tiloissa käytti, »ei ole +ainoastaan metsästyksen luonnollinen kieli, vaan myöskin lemmen ja +sodan. Ranskan kielellä neidot on kosittava ja viholliset taisteluun +vaadittava.» + +»Juokaa pikarillinen viiniä kanssani, herra temppeliritari», sanoi +Cedrik, »ja täyttäkää abotinkin malja, sill'aikaa kuin minä siirryn +kolmisenkymmentä vuotta taaksepäin ajassa kertoakseni teille +toisenlaisen jutun. Sellaisena kuin Cedrik Saksilainen silloin oli, ei +hän tarvinnut ranskalaisten trubaduurien korusanoja selvän englannin +kielensä höysteeksi kaunotarta puhutellessaan. Ja Northallertonin kenttä +pyhän lipun päivänä, sepä tiesi sanoa, eikö saksilainen sotahuuto +kuulunut yhtä kauas skotlantilaisjoukon keskelle kuin uljaimman +normannilaisparonin _cri de guerre_. Juokaamme niiden urhojen muistoksi, +jotka siellä taistelivat! -- Tyhjentäkää tekin pikarinne, hyvät +vieraat!» -- Hän otti syvän siemauksen ja jatkoi kiihtyvällä innolla: +»Niin, sepä päivä kilpiä kilisytti, kun sata lippua liehui sankarien +päitten päällä, veri valui virtanaan, ja kuolemaa pidettiin parempana +kuin pakoa. Saksilainen runoniekka olisi sitä ylistänyt miekkojen +juhlapidoiksi -- kotkien keräytymiseksi saaliin ympärille -- pertuskain +kalsketta kilpiä ja kypärejä vastaan, taistelukarjuntaa riemukkaammaksi +kuunnella kuin häämelua. Mutta poissa ovat runoilijamme», valitti hän, +»meidän urotyömme hukkuvat vieraan heimon tekoihin -- kielemme -- yksin +nimemmekin -- kaikki rientää häviötään kohden, eikä sitä sure kukaan muu +paitsi tämä yksinäinen vanhus. -- Juomanlaskija, täytä pikarit. +--Juokaamme, herra temppeliritari, kaikkien niiden sankarien malja, +olkoonpa heidän heimonsa tai kielensä mikä tahansa, jotka nyt +Palestiinassa ovat urheimmat ristin suojelijoista!» + +»Sen, jolla on tämä tunnusmerkki viitassaan, ei oikeastaan sovi vastata +tähän», sanoi ritari. »Mutta kenellepä ristin sotureista olisi +voitonpalmu annettava, jollei pyhän haudan vannoutuneille +varjelijoille?» + +»Johanneksen ritareille», sanoi abotti. »Minulla on veli heidän +ritarikunnassaan.» + +»En tahdo halventaa heidän mainettansa», sanoi temppeliherra, »mutta +kuitenkin --» + +»Minäpä arvelen, Cedrik-ystäväni», keskeytti Wamba, »että jos kuningas +Rikhard Leijonamieli olisi ollut kyllin viisas kysyäkseen narrin neuvoa, +olisi hän voinut pysyä kotona iloisine englantilaisineen ja jättää +Jerusalemin valloituksen noille samoille ritareille, joilla oli enimmän +osaa sen menettämisessäkin.» + +»Eikö siis Englannin armeijassa», kysyi Rowena-neito, »ollut ketään, +joiden nimiä ansaitsisi mainita Temppelin ja Pyhän Johanneksen ritarien +rinnalla?» + +»Suokaa anteeksi, jalo neito», vastasi Bois-Guilbert; »kyllä Englannin +kuningas toi kanssansa Palestiinaan koko joukon uljaita sotureita, jotka +eivät jääneet jälkeen muista kuin niistä, joiden rinnat kaikkina aikoina +ovat muodostaneet pyhän maan suojelusmuurin.» + +»He eivät jääneet jälkeen kenestäkään», sanoi toivioretkeläinen, joka +oli seisonut kyllin likellä voidakseen kuulla tämän keskustelun, ja oli +sitä ilmeisen kärsimättömänä kuunnellut. Kaikki käänsivät kasvonsa +siihen paikkaan päin, mistä tämä odottamaton väite tuli. »Minä sanon», +toisti toivioretkeläinen vakaalla, kovalla äänellä, »että Englannin +ritarit eivät jääneet jälkeen kenestäkään, joka ikinä lienee paljastanut +miekkansa pyhän haudan puolustukseksi. Ja vielä sanon, sillä olen sen +omin silmin nähnyt, että Akkon valloituksen jälkeen kuningas Rikhard +sekä viisi hänen ritariansa pitivät turnajaiset, vaatien taisteluun +kaikkia, joita halutti. Minä sanon, että sinä päivänä jokainen näistä +ritareista taisteli kolme vuoroa ja syöksi maahan kolme vastustajaa. +Voinpa vielä lisätä, että seitsemän näistä vastustajista oli +temppeliherroja -- ja ritari Brian de Bois-Guilbert tietää hyvin, että +se, mitä olen kertonut, on totta.» + +Kieli ei riitä kuvaamaan sitä katkeran raivokasta silmänluontia, joka +nyt saattoi temppeliherran tummat kasvot vieläkin synkemmiksi. +Silmittömässä suuttumuksessaan ja hämmingissään hän vapisevin sormin +hapuili miekkansa kahvaa, luopuen kuitenkin pian aikeestaan, vaikka +luultavasti vain siitä syystä, että hän huomasi väkivaltaisen teon tässä +paikassa ja seurassa liian vaaralliseksi. Cedrik, jonka tunteet olivat +aina suorasukaista ja vilpitöntä laatua ja kohdistuivat harvoin +useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan, oli niin iloissaan kuullessaan +maanmiestensä kuntoa kehuttavan, että vieraan suuttumus ja hämminki jäi +häneltä huomaamatta. »Saisitpa tämän kultaisen rannerenkaan minulta, +toivioretkeläinen», sanoi hän, »jos voisit luetella minulle niiden +ritarien nimet, jotka niin uljaasti kannattivat iloisen Englannin +mainetta.» + +»Sen teen mielelläni», vastasi toivioretkeläinen, »ja palkkiottakin. +Valani ei toistaiseksi salli minun koskea kultaan.» + +»Kyllä minä kannan tuota rannerengasta puolestasi, jos tahdot, +toivioretkeläiskuomaseni», tokaisi Wamba. + +»Ensimmäinen niin kunniassa kuin asetaidossa, niin maineelta kuin +arvolta», vastasi toivioretkeläinen, »oli urhokas Rikhard, Englannin +kuningas.» + +»Olkoon hänelle anteeksiannettu», sanoi Cedrik, »olkoon hänelle +anteeksiannettu, että hän on Wilhelm tyrannin jälkeläinen.» + +»Toinen oli Leicesterin kreivi», jatkoi toivioretkeläinen, »ja kolmas +ritari Tuomas Multon, Gilslandin herra.» + +»Hän ainakin on saksilaista sukuperää», riemuitsi Cedrik. + +»Neljäs oli ritari Fulko Doilly», jatkoi toivioretkeläinen. + +»Hänkin saksilaista sukua, ainakin äidin puolelta», sanoi Cedrik, joka +ylen innokkaasti kuunteli ja, riemuissaan Englannin kuninkaan sekä hänen +saarelaistensa voitosta, osaksi unohti vihansa normanneja kohtaan. »Ja +kuka oli viides?» kysyi hän. + +»Viides oli ritari Edwin Turneham.» + +»Täysi saksilainen, Hengistin sielun kautta!» huusi Cedrik. »Entä +kuudes?» lisäsi hän kärkkäästi, -- »mikä oli kuudennen nimi?» + +»Kuudes», sanoi toivioretkeläinen oltuaan vähän aikaa vaiti, ikäänkuin +kootakseen ajatuksiaan, »oli nuori ritari, halvempi maineeltaan ja +arvoltaan; hän oli tähän kunnioitettavaan seuraan päässyt pikemmin +joukon täytteeksi kuin avuksi yritykseen. Hänen nimensä ei ole säilynyt +muistissani.» + +»Herra toivioretkeläinen», sanoi ritari Brian de Bois-Guilbert +pilkallisesti, »tuo teennäinen unohduksenne sen jälkeen kuin olette +jaksanut muistaa niin paljon, tulee liian myöhään kelvatakseen +tarkoitukseenne. Minä tahdon itse nimittää sen ritarin, jonka peitsen +edessä huono onni ja hevoseni hairahdus pudottivat minut satulasta. Se +oli ritari Ivanhoe. Eikä ollut nimitetyissä kuudessa ainoatakaan, joka, +ikäänsä nähden, olisi ollut kuulumpi asetaidostaan. -- Sen vain tahdon +lisätä, ja kaikkien kuullen, että jos hän nyt olisi Englannissa ja +tämänviikkoisissa turnajaisissa uskaltaisi uudistaa Akkon haasteen, niin +sallisin hänen valita vaikka millaiset aseet ja kävisin häntä vastaan +tässä asussani ja näine aseineni; sitten nähtäisiin, miten kävisi.» + +»Saisitte pian vastauksen haasteeseenne», vastasi toivioretkeläinen, +»jos vastustajanne olisi lähistöllä. Mutta koska hän ei ole täällä, niin +älkää häiritkö tämän talon rauhaa kerskaamalla voittavanne kamppailussa, +jonka tiedätte jäävän tapahtumatta. Jos Ivanhoe joskus palaa +Palestiinasta, niin minä takaan, että hän ottaa haasteenne vastaan.» + +»Oivallinen takaus!» ivasi temppeliritari. »Mitä sitten panette +pantiksi?» + +»Tämän pyhän rasian», sanoi toivioretkeläinen, ottaen povestaan pienen +norsunluisen pyhäinjäännöslippaan ja ristien silmiänsä, »joka sisältää +palasen Vapahtajan ristinpuuta. Se on saatu Karmel-vuoren luostarista.» + +Jorvaulx'n abotti risti silmänsä ja luki paternosterin, johon kaikki +hartaasti yhtyivät, paitsi juutalainen, muhamettilainen ja +temppeliherra. Viimeksi mainittu ei ottanut lakkia päästään eikä +osoittanut minkäänlaista kunnioitusta lippaan sisällön väitetylle +pyhyydelle, vaan riisui kaulastaan kultaketjun ja viskasi sen pöydälle +lausuen: »tallettakoon Aymer-abotti minun panttini, samoinkuin tuon +nimettömän maankiertäjän antaman, merkiksi siitä, että ritari Ivanhoe, +jos hän Britannian neljän rajameren rannoille saapuu, on Brian de +Bois-Guilbert'in taisteluhaasteen alainen. Ja jollei hän siihen vastaa, +tulen kaikkien temppeliritariston linnojen muureilta kautta Euroopan +julistamaan hänet pelkuriksi.» + +»Se ei tule olemaan tarpeen», sanoi Rowena-neiti, joka tähän asti oli +ollut vaiti. »Minun ääneni ainakin on kuuluva, jollei kukaan muu tässä +tuvassa tahdo pitää poissaolevan Ivanhoen puolta. Minä vakuutan, että +hän on rehellisesti ottava vastaan jokaisen kunniallisen +taisteluhaasteen. Jos minun mitätön takuuni voisi lisätä tämän pyhän +toivioretkeläisen kalliin pantin varmuutta, niin antaisinpa nimeni ja +kunniani pantiksi siitä, että Ivanhoe suostuu tämän ylpeän ritarin +haluamaan taisteluun.» + +Joukko ristiriitaisia tunteita näytti taistelevan Cedrikissä, pitäen +häntä äänetönnä tämän väittelyn aikana. Innostus, ylpeys, suuttumus ja +hämmennys kuvastuivat vuorotellen hänen leveällä, avoimella otsallaan, +niinkuin viljapellon yli ajelevien pilvien varjot. Palvelijat taaskin, +joihin kuudennen ritarin nimen mainitseminen oli vaikuttanut miltei +sähköiskun tavoin, tuijottivat jännittyneinä isäntänsä kasvoihin. +Rowenan puhe näytti vihdoin herättävän hänet äänettömyydestä. + +»Neiti», sanoi Cedrik, »tämä ei sovi. Jos lisävakuutta tarvittaisiin, +niin minä itse, vaikka olenkin vihoissani ja täydestä syystä, panisin +oman kunniani pantiksi Ivanhoen kunniasta. Mutta asetettu pantti on +täysin riittävä, normannilaisritarienkin omituisten tapojen mukaan. +--Eikö olekin, isä Aymer?» + +»On kyllä», vastasi abotti, »ja minä talletan tämän siunatun +pyhäinjäännöksen ja nämä kalliit ketjut hyvään turvaan luostarimme +aarrekammioon, siihen saakka kunnes taistelu on tapahtunut.» + +Näin sanottuaan hän risti silmänsä useampaan kertaan, ja tehtyään monet +polvennotkistukset ja mutistuaan monet rukoukset hän vihdoin antoi pyhän +esineen Ambrosius-veljen, palvelijamunkkinsa, käsiin. Kultavitjat sitä +vastoin hän vähemmin kursailuin, mutta kenties yhtä suurella +sisällisellä mielihyvällä otti omaan haltuunsa pistäen ne kainalonsa +alle aukeavaan, hyvänhajuisella nahalla reunustettuun taskuun. + +»Ja nyt, herra Cedrik», sanoi hän, »kelpo viininne soittaa jo +iltakelloja korvissani -- suokaa meidän siis tyhjentää vielä pikari +Rowena-neidin terveydeksi, ja sallikaa meidän sitten mennä levolle.» + +»Bromholmen pyhän ristin kautta», sanoi saksilainen, »huonostipa te +vahvistatte mainettanne, herra abotti! Hoetaanhan teitä hauskaksi +munkiksi, joka ei eroa maljastaan ennenkuin aamukellot soivat; ja +pelkäsinpä minä, niin vanha kuin olenkin, joutuvani häpeään pitäessäni +teille seuraa. Mutta autuuteni kautta, eipä minun aikoinani +kaksitoista-vuotias saksilais-poikakaan olisi näin varhain jättänyt +pikaria.» + +Abotilla kuitenkin oli omat syynsä miksi hän pysyi lujana +kohtuullisuuspäätöksessään. Hän ei ollut rauhanrakentaja vain virkansa +puolesta, vaan luontaisesta tottumuksestakin kaikenlaisen riidan ja +rähinän vihaaja. Sen pohjana ei ollut yksinomaan rakkaus lähimmäiseen +tahi omaan itseensä vaan sekaisin kumpaakin. Tällä kertaa hän +vaistomaisesti pelkäsi saksilaisen tulista luonnetta ja oivalsi, että +matkakumppaninsa häikäilemätön, rehentelevä mielenlaatu joka jo niin +monta kertaa oli näyttäytynyt, lopulta voisi johtaa epämieluisiin +purkauksiin. Sentähden hän kohteliaasti huomautti, ettei kukaan muussa +maassa syntynyt kyennyt voittamaan miehuullisia, vahvapäisiä saksilaisia +jalossa maljakilpailussa. Sivumennen hän myös mainitsi pyhää säätyään ja +lopuksi uudisti pyyntönsä päästä levolle. + +»Kiitosryyppy» siis tarjottiin ympäri, ja vieraat, syvästi +kumarrettuansa isännälle sekä Rowena-neidille, nousivat ja hajaantuivat +ympäri salia. Isäntäväki taas poistui palvelijoineen eri ovien kautta +kukin huoneisiinsa. + +»Uskoton koira», virkkoi temppeliherra Iisak-juutalaiselle +sivuuttaessaan hänet tungoksessa, »oletko sinäkin matkalla +turnajaisiin?» + +»Niin olisi aikomukseni, kunnioitettava herra ritari», vastasi Iisak +nöyrimmästi kumartaen. + +»Vai niin», sanoi ritari, »nylkemään aatelisiamme koronkiskonnalla ja +peijaamaan naisia ja nuorukaisia koruillasi ja helyilläsi? Taitaapa +juutalaispussissasi olla kelpo kasa sekeleitä, sen voinen taata.» + +»Ei yhtään sekeliä, ei hopeapenninkiä, ei puolikastakaan -- niin totta +kuin Aabrahamin Jumala minua auttakoon!» sanoi juutalainen ristien +kätensä. »Menen vain pyytämään muutamien heimoveljieni apua, saadakseni +suoritetuksi sakot, joihin juutalaisräntteri on minut tuominnut -- isä +Jaakob minua varjelkoon! Minä olen köyhääkin köyhempi -- yksin mekkokin +on lainattu Ruben Tadcasterilaiselta.» + +Temppeliherra vastasi happamesti hymyillen: »Sen vietävä kaksikielinen +petturi!» ja astuen lähemmäksi, ikäänkuin halveksien sen pitempiä +keskusteluja, hän puhui muhamettilaisille orjilleen kieltä, jota eivät +läsnäolijat ymmärtäneet. Munkkisoturin puhuttelu näytti niin +järkyttäneen juutalaisparkaa, että temppeliherra oli jo ennättänyt tuvan +toiseen päähän, ennenkuin Iisak kohotti päätään nöyrästä kumarruksestaan +sen verran, että huomasi toisen lähteneen. Ja kun hän sitten katsoi +ympärilleen, oli hänen kasvoillaan niin hämmästynyt ilme, kuin olisi +ukkosen nuoli juuri-ikään iskenyt hänen jalkojensa juureen ja sen +kauhistava jyrähdys yhä vielä kaikunut hänen korvissaan. + +Kohta sen jälkeen tulivat hovimestari ja juomanlaskija, kumpainenkin +kahden soihdunkantajan ja kahden virvokkeita tuovan palvelijan +seuraamana, saattamaan abottia ja temppeliherraa heille varattuihin +makuukammioihin. Halvemmat palvelijat neuvoivat lepopaikat heidän +seuralaisilleen ynnä muille vieraille. + + + + +KUUDES LUKU. + + + Tän ystävyyden teen vain hälle mieliks: + Jos suostuu hän, hyv' on; jos ei, hyvästi! + Hyvyydestän' mua älkää solvatko. + + _Venetsian kauppias_. + +Kun toivioretkeläinen, soihtua kantavan palvelijan opastamana, läksi +astumaan Cedrikin avaran ja säännöttömästi rakennetun kartanon +sokkeloisia huonerivejä myöten, kuiskasi jäljessä tuleva juomanlaskija +hänen korvaansa, että jos hän suvaitsisi juoda maljan hyvää simaa hänen +kamarissaan, niin hän tuottaisi iloa monille talon palvelijoille, jotka +mielellään kuulisivat sanomia Pyhästä maasta, varsinkin ritari Ivanhoeta +koskevia. Wambakin ilmestyi kannattamaan tätä pyyntöä, huomauttaen, että +pikarillinen puolenyön jälkeen vastasi kolmea heti iltakellojen jälkeen +nautittua. Toivioretkeläinen ei kiistänyt tätä niin arvovaltaiselta +taholta lausuttua väitettä vastaan, vaan kiittäen tarjouksesta ilmoitti +toiviovalaansa sisältyvän määräyksen, ettei hän saisi koskaan keittiössä +puhua aiheista, jotka herrastuvassa olivat kiellettyjä. »Semmoinen vala +tuskin sopisi palvelijalle», arveli Wamba juomanlaskijalle. + +Juomanlaskija kohautti pahastuneena olkapäitään. »Olin aikonut majoittaa +hänet yliskamariin», sanoi hän, »mutta koska hän on niin karsas +kristittyjen seuralle, niin menköön Iisak juutalaisen koppinaapuriksi.» + +»Anwold», käski hän soihdunkantajaa, »vie toivioretkeläinen +etelänpuoleiseen koppiin. -- Minä toivotan teille hyvää yötä, herra +toivioretkeläinen», lisäsi hän, »mutta enpä voi lausua suurta kiitosta +kohteliaisuudestanne.» + +»Hyvää yötä ja Neitsyt Maarian siunausta!» sanoi toivioretkeläinen +rauhallisesti, lähtien seuraamaan jälleen opastaan. + +Mutta pienessä eteisessä, johon useita ovia avautui ja jota pieni +rautalamppu valaisi, kohtasi heitä toinen viivyke. Rowenan +palvelustyttö ilmoitti käskevään sävyyn emäntänsä haluavan puhutella +toivioretkeläistä, otti muitta mutkitta soihdun Anwoldin kädestä, ja +käskien tämän odottaa hänen paluutaan, viittasi toivioretkeläistä +seuraamaan mukanansa. Vieras ei nähtävästi katsonut soveliaaksi +kieltäytyä tästäkin kutsusta niinkuin edellisestä, sillä vaikka hänen +eleensä ilmaisikin hiukan kummastusta kutsun johdosta, totteli hän sitä +kuitenkin vastaansanomatta. + +Lyhyt käytävä ja portaat, joiden seitsemän askelmaa olivat kukin +paksusta tammiparrusta, johtivat hänet Rowena-neidin huoneeseen, jonka +alkeellinen komeus oli sen kunnioituksen mukainen, jota talon isäntä +osoitti sen asujalle. Seiniä peittivät koruompeleiset verhot, joihin oli +monivärisin silkein sekä hopea- ja kultalangoin kaikella senaikaisella +taidolla kuvattu riistanajo- ja haukkametsästyskohtauksia. Vuode +niinikään oli koristettu samanlaisilla upeilla verhoilla ja ympäröity +purppuranvärisillä uutimilla. Tuoleissakin oli värilliset päällykset, ja +erään muita korkeamman eteen oli mukavuuden vuoksi asetettu +norsunluinen, taidokkaasti veistetty jakkara. + +Neljä hopeista kynttilänjalkaa kannatti suuria vahakynttilöitä, jotka +antoivat huoneeseen valaistusta. Mutta älköön kuitenkaan nykypäivien +kaunotar kadehtiko saksilaisprinsessan ylellisyyttä. Hänen huoneensa +seinät olivat näet niin huonosti rakennetut ja niin täynnä rakoja, että +yötuuli heilutteli kalliita verhoja, ja vaikka jonkinmoinen varjostin +olikin asetettu vahakynttilöiden suojaksi, niiden liekki liepotti +sivullepäin aivankuin sotaherran levällään oleva viiri. Upeutta +huoneessa kyllä oli, samoin kuin jonkinlaista aistikkuuden yrittelyä, +mutta mukavuudesta ei ollut paljon tietoa, ja tuntematonta kun se oli, +ei sitä kaivattukaan. + +Rowena-neiti, takana kolme palvelijatarta sukimassa hänen tukkaansa +yölepoa varten, istui yllämainitulla kunniatuolilla sen näköisenä kuin +olisi syntynyt saamaan osakseen alamaista kunnioitusta. +Toivioretkeläinenkin tunnusti hänelle sen oikeuden syvällä +polvistumisella. + +»Nouskaa, toivioretkeläinen», sanoi Rowena suopeasti. »Se, joka +puolustaa poissaolijaa, on ansainnut kaikkien niiden suosion, jotka +pitävät totuutta arvossa ja kunnioittavat miehuutta.» Sitten hän virkkoi +palvelijoille: »Poistukaa kaikki muut paitsi Elgitha. Minulla on +puhuttavaa tälle pyhälle vaeltajalle.» + +Poistumatta kokonaan huoneesta palvelijattaret siirtyivät vain syrjään +toiseen päähän, missä he istuutuivat seinän viereen pienelle rahille, +pysyen siinä äänettöminä kuin veistokuvat, vaikka olivatkin niin +kaukana, ettei heidän kuiskutuksensa olisi voinut häiritä emännän +puhetta. + +»Toivioretkeläinen», sanoi Rowena-neiti oltuansa vähän aikaa vaiti, +ikäänkuin epäröiden, miten sanansa asettaisi, »te mainitsitte tänä +iltana nimen -- tarkoitan», lisäsi hän hiukan väkinäisesti, »Ivanhoen +nimen -- tässä talossa, missä sen olisi luonnon ja sukulaisuuden mukaan +pitänyt olla suosittu; ja kuitenkin on kohtalon kulku niin nurinkurinen, +että kaikista niistä monista, joiden sydäntä tuo nimi sykähdytti, +ainoastaan minä tohdin kysyä teiltä, missä paikassa ja tilassa te +viimeksi näitte hänet? -- Olemme kuulleet, että jäätyään Englannin +armeijan lähtiessä sairauden heikontamana Palestiinaan hän on siellä +kärsinyt vainoa ranskalaispuolueen taholta, jota puoluetta +temppeliherrainkin tiedetään kannattavan.» + +»Vähän minä tiedän ritari Ivanhoesta», vastasi toivioretkeläinen +samentuneella äänellä. »Soisinpa tuntevani hänet paremmin, koska te, +jalo neiti, osoitatte harrastusta hänen kohtaloonsa. Luullakseni hän on +selviytynyt onnellisesti vihamiestensä vainosta Palestiinassa ja on +juuri palaamassa Englantiin, missä te, jalosukuinen neiti, tietänette +paremmin kuin minä, minkä verran onnea hänellä on toivottavana.» + +Rowena-neiti huokasi syvään ja tiedusteli tarkemmin, milloin ritari +Ivanhoeta voitiin odottaa saapuvaksi kotimaahansa ja eivätkö suuret +vaarat uhanneet häntä matkalla. Edellisestä seikasta toivioretkeläinen +ei sanonut tietävänsä mitään; toiseen nähden hän vastasi, että matkan +saattoi suorittaa turvallisesti Venetsian ja Genuan kautta ja sieltä +Ranskan läpi Englantiin. »Ivanhoe», sanoi hän, »on siksi hyvin +perehtynyt Ranskan kieleen ja tapoihin, ettei tarvitse pelätä tällä +taipaleella minkään kovan onnen häntä kohtaavan.» + +»Jumala suokoon», sanoi Rowena-neiti, »että hän jo olisi onnellisesti +täällä ja kykenisi kantamaan aseita lähestyvissä turnajaisissa, missä +tämän maan ritaristo aikoo näyttää taitoansa ja uljuuttaan. Jos +Athelstan, Coningsburghin herra, saisi voittopalkinnon, kuulisi Ivanhoe +luultavasti huonoja sanomia Englantiin saapuessaan. -- Minkä näköinen +hän oli, vieras, kun hänet viimeksi näitte? Oliko tauti ankarasti +runnellut hänen voimiaan ja ulkonäköään?» + +»Ahavoituneempi hän oli», vastasi toivioretkeläinen, »ja laihempi kuin +tullessaan Leijonamielen seurueessa Kypron saarelta, ja huoli näytti +synkentävän hänen otsaansa: mutta en ole joutunut lähempään seurusteluun +hänen kanssaan, sillä emme ole tuttavia.» + +»Pelkäänpä», sanoi neito, »ettei hän kotimaassaan kohtaa paljoa, mistä +hänen otsansa selkiäisi. Kiitos nyt, hyvä vaeltaja, sanomista, joita +olette tuonut minulle lapsuuteni kumppanista. -- Tytöt», lisäsi hän, +»tulkaa tänne -- tarjotkaa iltajuomaa tälle pyhälle miehelle, jonka +yölepoa en kauemmin tahdo ehkäistä.» + +Eräs palvelijattarista toi hopeamaljan täynnä mausteilla sekoitettua +viiniä. Rowena kosketti sitä huulillaan, ja sitten se tarjottiin +toivioretkeläiselle, joka, syvään kumarrettuansa, maistoi pari pisaraa. + +»Ottakaa tämä almu, ystäväni», jatkoi neito, tarjoten hänelle +kultarahan, »tunnustukseksi vaivalloisesta matkastanne ja pyhistä +paikoista, joissa olette käynyt.» + +Toistamiseen syvään kumartaen toivioretkeläinen otti lahjan ja seurasi +sitten Elgithaa ulos huoneesta. + +Eteisessä hän tapasi Anwoldin, joka otti tulisoihdun palvelijattaren +kädestä ja suuremmalla kiireellä kuin kunnioituksella johdatti vieraan +syrjäiseen, halvempaan talon osaan, jossa oli joukko pieniä huoneita tai +pikemmin koppeja alhaisempien palvelijoiden ynnä halpasäätyisten +vieraiden makuupaikoiksi. + +»Missä juutalainen makaa?» kysyi toivioretkeläinen. + +»Uskoton koira», vastasi Anwold, »on saanut pahnansa siihen koppiin, +joka on teidän pyhyytenne kopin vieressä. Pyhä Dunstan auttakoon, +täytyypä siinä pestä ja hangata ennenkuin se jälleen kelpaa kristityn +asunnoksi!» + +»Ja missä makaa Gurth, sikopaimen?» kysyi vieras vielä. + +»Gurth», vastasi orja, »makaa teidän kopistanne oikealle ja juutalainen +vasemmalle. Te olette aitana ympärileikatun miehen ja sen välillä, jota +hänen heimonsa pahimmin inhoaa. Olisittepa saanut kunniallisemmankin +sijan, jos olisitte suostunut Oswaldin pyyntöön.» + +»Yhtä hyvä on näinkin», sanoi toivioretkeläinen. »Eihän juutalaisenkaan +läheisyys voi saastuttaa tammisen väliseinän läpi.» + +Näin sanoen hän astui hänelle määrättyyn koppiin ja ottaen soihdun +palvelijan kädestä kiitti ja toivotti hyvää yötä. Suljettuaan koppinsa +oven hän pisti tulisoihdun puiseen jalkaan ja loi sitten tarkastelevan +katseen makuukammionsa ympäri, jonka kalustus oli mitä yksinkertaisinta +laatua. Siinä oli vain karkeatekoinen puujakkara ja vielä karkeammin +kyhätty laatikkomainen sängyntapainen, jossa oli puhtaita olkia ja pari +kolme lammasnahkaa sänkyvaatteiden virkaa toimittamassa. + +Sammutettuaan soihdun toivioretkeläinen heittäytyi vaatteitaan +riisumatta tälle alkeelliselle vuoteelle ja nukkui, tai ainakin makasi +lepäävässä asennossaan, kunnes ensimmäiset päivänsäteet pujahtivat +sisään pienestä rautaristikkoikkunasta, joka päästi samalla sekä ilmaa +että valoa tähän vaatimattomaan koppiin. Silloin hän nousi ripeästi, ja +luettuaan aamurukouksensa ja kohennettuaan pukunsa poistui kammiostaan +ja astui Iisakin koppiin, nostaen oven salvan niin keveästi kuin +suinkin. + +Juutalainen nukkui levotonta unta samanlaisella vuoteella kuin se, millä +toivioretkeläinenkin oli viettänyt yönsä. Ne pukunsa osat, jotka hän +illalla oli riisunut, oli hän huolellisesti sijoittanut ihan viereensä, +ikäänkuin estääkseen kenenkään varastamasta niitä hänen nukkuessaan. +Hänen kasvonsa ilmaisivat miltei tuskallista levottomuutta. Kädet ja +käsivarret liikkuivat väänneskellen, ikäänkuin hän olisi taistellut +painajaisen kanssa; ja hebrealaisten huudahdusten seasta kuuluivat +selvinä hänen suustaan seuraavat normannilais-englantilaiset sanat: +»Aabrahamin Jumalan tähden, armahtakaa vanhaa ukko-parkaa! Minä olen +köyhä, ihan pennitön. Vaikka kiskoisitte jäseneni irti raudoillanne, en +voisi mitään antaa teille!» + +Toivioretkeläinen ei jäänyt odottamaan tämän hourauksen loppua, vaan +kosketti häntä sauvallansa. Tämä kosketus luultavasti, tavallisuuden +mukaan, sekaantui joihinkin unen kauhukuviin, sillä vanhus kavahti ylös, +harmaat hiukset miltei pystyssä harittaen, viskasi hätäisesti joitakin +vaatekappaleita päälleen, ja tarrautuen jäljelläoleviin kuin haukan +kynsin, loi toivioretkeläiseen terävät mustat silmänsä, jotka ilmaisivat +hurjaa hämmästystä ja pelkoa. + +»Älä pelkää minua, Iisak», sanoi toivioretkeläinen; »minä tulen +ystävänä.» + +»Israelin Jumala palkitkoon teitä!» sanoi juutalainen suuresti +keventyneenä. »Minä näin pahaa unta -- mutta, kiitos isä Aabrahamin, se +olikin vain unta.» Tointuen hämmingistään hän sitten lisäsi tavallisella +äänellään: »Ja mitä te näin aikaiseen suvaitsette tahtoa +juutalais-raukalta?» + +»Tahdon ilmoittaa sinulle», sanoi toivioretkeläinen, »että jollet lähde +heti tästä talosta ja matkusta jokseenkin joutuisaan, voi matkasi käydä +vaaralliseksi.» + +»Pyhä isä!» huusi juutalainen. »Ketä hyödyttäisi käydä minunlaisen +köyhän poloisen kimppuun?» + +»Tarkoituksen arvannet itse parhaiten», sanoi toivioretkeläinen. »Mutta +sen vain voin vakuuttaa, että temppeliherra eilen illalla tuvan läpi +mennessään puhutteli muhamettilaisia orjiansa saraseeninkielellä, jota +minä hyvin ymmärrän, ja käski heidän tänä aamuna väijyä juutalaista, +kaapata hänet kiinni hänen ehdittyään sopivan kauas talosta ja viedä +hänet Filip de Malvoisinin tai Reginald Boeufin linnaan.» + +Mahdotonta on sanoin kuvata sitä äärimmäistä kauhua, joka valtasi +juutalaisen tämän ilmoituksen johdosta ja näytti yht'äkkiä riistävän +kaiken tarmon hänen ruumiistaan. Käsivarret valahtivat velttoina +kupeille, pää retkahti rintaa vasten, polvet raukesivat ruumiin painon +alla, jok'ainoa hermo ja lihas hänen ruumiissaan näytti lamautuvan +hervottomaksi, ja hän vaipui toivioretkeläisen jalkojen juureen, ei +niinkuin sellainen, joka tahallaan kumartuu, polvistuu tai heittäytyy +maahan sääliä herättääkseen, vaan niinkuin ihminen, jonka joka puolelta +painava näkymätön voima musertaa maahan vastustamattomasti. + +»Pyhä Aabrahamin Jumala!» näin hän huusi kaikkein ensiksi, lyöden yhteen +ja kohottaen ylös ryppyiset kätensä, mutta nostamatta silti harmaata +päätänsä lattiasta. »Voi pyhä Mooses! Voi siunattu Aaron! Uneni ei siis +ollut turha eikä näkyni mitätön! Jo tunnen heidän rautojensa repivän +jäseniäni! Tunnen kidutustelan käyvän ruumiini yli niinkuin rautaiset +sahat ja karhit ja kirveet Rabbatin ja Ammonin kaupunkien miesten yli!» + +»Nouse, Iisak, ja kuule, mitä sanon», virkkoi toivioretkeläinen, joka +halveksimisen sekaisella säälillä katseli toisen ääretöntä hätää. +»Kauhusi ei ole aiheeton, kun ajattelen, millä tavalla sekä ruhtinaat +että aatelisherrat ovat kohdelleet heimolaisiasi, kiristääksensä heiltä +heidän aarteitaan. Mutta nouse, sanon minä, niin tahdon neuvoa sinulle +pelastuskeinon. Lähde heti tästä talosta, niin kauan kuin kaikki täällä +sikeästi nukkuvat eilisiltaisen mässäyksen jälkeen. Minä opastan sinua +salaisia metsäpolkuja myöten, jotka tunnen yhtä hyvin kuin niillä +samoilevat metsänvartijat, enkä jätä sinua ennenkuin olet päässyt jonkun +turnajaisiin aikovan paronin tai muun herran turviin, jonka suosion sinä +arvattavasti kykenet hankkimaan itsellesi.» + +Sitä myöten kuin tämä puhe vuodatti pelastuksen toivoa juutalaisen +korviin, alkoi hän vähitellen, ikäänkuin tuuma tuumalta, kohota maasta, +kunnes hän polvillaan seisoen pyyhkäisi harmaan tukkansa ja partansa +taaksepäin ja loi toivioretkeläiseen terävät, mustat silmänsä, joiden +katse ilmaisi sekä toivoa että pelkoa ja epäluuloa. Mutta kun hän kuuli +puheen lopun, näytti hänen kauhunsa elpyvän jälleen täyteen voimaansa, +ja hän suistui taas kasvoilleen huudahtaen: »Minäkö kykenisin hankkimaan +itselleni suosiota! Voi, eihän kristityn suosioon voi päästä muuten kuin +yhdellä keinolla, ja mistäpä sen köyhä juutalainen saisi hankituksi, +joka on kiskomalla jo saatettu Lasaruksen kurjuuteen?» Sitten, ikäänkuin +epäluulo olisi päässyt voitolle kaikista hänen muista tunteistaan hän +äkkiä huudahti: »Nuori mies, Jumalan tähden, älä petä minua -- sen +suuren Isän tähden, joka meidät kaikki on luonut, juutalaiset niinkuin +pakanatkin; Israelin ja Ismaelin lapset -- älä kavalla minua! Ei minulla +ole varoja hankkia itselleni kristityn kerjäläisenkään suosiota, +vaikk'ei hän sen hinnaksi panisi kuin yhden pennin.» Näitä viimeisiä +sanoja lausuessaan hän kohottautui ja tarttui toivioretkeläisen viittaan +katsoen hartaasti rukoillen häneen. Toivioretkeläinen nykäisi vaatteensa +irti, ikäänkuin tuo kosketus olisi sitä saastuttanut. + +»Vaikka kantaisit mukanasi koko heimosi rikkaudet», sanoi hän, »niin +mitäpä minua hyödyttäisi tehdä sinulle pahaa? Niin kauan kuin tämä puku +on päälläni, vaatii valani minua olemaan köyhä; ja kun sen vaihdan, +vaihdan sen vain hevoseen ja rautapaitaan. Mutta älä luule, että haluan +sinun seuraasi tai pyydän siitä jotakin etua. Pysy täällä, jos tahdot +--Cedrik Saksilainen suojelkoon sinua.» + +»Voi!» huokasi juutalainen, »ei hän anna minun matkustaa seurassaan +--saksilainen tai normannilainen, kaikki he yhtä paljon häpeäisivät +juutalais-raukkaa. Ja kulkea yksinäni Filip de Malvoisinin ja Reginald +Front-de-Boeufin alueitten kautta -- hyvä nuorukainen, minä tulen sinun +kanssasi! -- Joutukaamme -- sonnustakaamme itsemme -- paetkaamme! +--Tässä on sauvasi -- miksi viivyttelet?» + +»Enhän viivyttelekään», sanoi toivioretkeläinen, totellen kumppanin +kiirehtimistä; »mutta minun on toimitettava ulospääsykeino -- seuraa +minua!» + +Hän astui edeltä viereiseen koppiin, missä, niinkuin lukija jo tietää, +Gurth sikopaimen nukkui. -- »Nouse, Gurth», sanoi toivioretkeläinen, +»nouse kiireesti. Avaa takaportti ja päästä ulos juutalainen ja minut.» + +Gurth, joka virkansa nojalla, vaikka sitä nykyjään pidetäänkin niin +halpana, oli silloisten saksilaisten kesken yhtä tärkeä mies kuin hänen +muinainen ammattiveljensä Eumaios Ithakassa, loukkautui +toivioretkeläisen tuttavallisesta ja käskevästä puhetavasta. »Vai aikoo +juutalainen lähteä Rotherwoodista», sanoi hän kohoten kyynärpäänsä +nojaan ja katsoen häneen yliolkaisesti liikahtamatta laveriltaan, »ja +päälle päätteeksi toivioretkeläisen kanssa --» + +»Yhtä hyvin olisin voinut uneksia», virkkoi Wamba, joka samassa astui +kammioon, »että hän luikkisi tiehensä siankinkku kainalossaan.» + +»Oli miten oli», sanoi Gurth laskien jälleen päänsä pölkylle, joka oli +hänen päänalaisenaan, »sekä juutalaisten että pakanain täytyy tyytyä +odottamaan, kunnes iso portti avataan -- me emme salli kenenkään vieraan +lähteä salaa näin ajattomalla ajalla.» + +»Oli miten oli», sanoi toivioretkeläinen, »arvelen kuitenkin, ettet +tahdo kieltää minulta tätä pyyntöä.» + +Näin sanoen hän kumartui makaavan sikopaimenen vuoteen yli ja kuiskasi +saksankielellä jonkin sanan hänen korvaansa. Gurth kavahti ylös kuin +sähkön koskettamana. Toivioretkeläinen kohotti sormensa ikäänkuin +varovaisuutta teroittaakseen ja lisäsi: »Gurth, pidä varasi -- olethan +tottunut olemaan varuillasi. Kuten sanoin, aukaise takaportti -- pian +saat kuulla enemmän.» + +Gurth totteli innokkaalla kiiruulla Wamban ja juutalaisen seuratessa, +kumpikin ihmeissään sikopaimenen käytöksen äkillisestä muutoksesta. + +»Muulini, muulini!» sanoi juutalainen, heti kun he olivat päässeet +portin ulkopuolelle. + +»Nouda hänen muulinsa», sanoi toivioretkeläinen. »Ja kuule -- tuo +minulle toinen, jotta voin olla hänelle seurana hänen kulkiessaan näiden +seutujen kautta -- Ashbyssä jätän sen eheänä jollekulle Cedrikin +seuralaiselle. Ja sinä» -- viimeiset sanat hän kuiskasi Gurthin korvaan. + +»Mielelläni, sangen mielelläni sen teen», sanoi Gurth ja riensi heti +käskyä toimittamaan. + +»Haluaisinpa tietää», arveli Wamba kumppaninsa lähdettyä, »mitä te +toivioretkeläiset opitte siellä pyhässä maassa.» + +»Lukemaan rukouksemme, hupsu», vastasi toivioretkeläinen, »katumaan +syntejämme ja nöyryyttämään mieltämme paastolla, valvomisella ja +pitkillä rukouksilla.» + +»Kyllä varmaan jotakin tehoisampaakin», arveli narri, »sillä milloinpa +katumus tai rukous voisi saada Gurthin kohteliaaksi tai paasto ja +valvomiset taivuttaa hänet lainaamaan muulia! -- Luullakseni olisit yhtä +hyvin voinut puhua valvomisestasi ja katumusharjoituksistasi hänen +mustalle lemmikkikarjulleen, -- yhtä suopean vastauksen olisit siltäkin +saanut.» + +»Laske vain lorujasi», sanoi toivioretkeläinen, »sinähän oletkin vain +saksilainen narri.» + +»Oikein puhut», sanoi narri. »Jos, näet, olisin normannilaista syntyä, +niinkuin luullakseni sinä, niin olisin kai istunut onnen päiväpuolella +ja ollut melkein viisaan miehen kirjoissa.» + +Samassa Gurth ilmestyi muuleineen vallikaivannon toiselle puolelle. +Matkustajat astuivat kaivannon yli laskusiltaa myöten, joka oli vain +kahden laudan levyinen. Yhtä kapea oli mitoiltaan itse takaporttikin +samoinkuin ulkoaitauksessa pieni veräjä, jonka kautta päästiin metsään. +Heti kun he olivat ennättäneet muulien luo, kiinnitti juutalainen +kiireisin ja vapisevin käsin satulansa taakse kankeasta +kanvastikankaasta tehdyn pienen repun, jonka hän otti viittansa alta ja +joka sisälsi, kuten hän mutisi, »vain toisen vaatekerran, ainoastaan +toisen vaatekerran». Noustuaan sitten juhtansa selkään ketterämmin ja +nopsemmin kuin hänen ikäisensä miehen olisi luullut, hän kohensi +kiiruusti viittansa liepeitä siten, että satulan taakse ripustettu esine +peittyi kokonaan. + +Toivioretkeläinen nousi satulaan maltillisemmin ja ojensi lähtiessään +kätensä Gurthille, joka suuteli sitä äärimmäisen kunnioittavasti. +Sikopaimen seisoi sitten tuijottaen matkamiesten jälkeen, kunnes he +katosivat metsäpolun lehvistöön, jolloin Wamban ääni hänet herätti +mietteistään. + +»Oletpa, hyvä Gurth-kuomaseni», sanoi narri, »ihmeen kohtelias ja +tavattoman jumalinen tänä suvisena aamuna! Soisinpa olevani musta abotti +tai paljasjalkainen toivioretkeläinen, jotta minäkin saisin osani +harvinaisesta hartaudestasi ja kohteliaisuudestasi -- totta maar, minä +osaisin hyötyä siitä enemmän kuin suutelon kädelle.» + +»Tässä asiassa et ole niinkään hupsu, Wamba», vastasi Gurth, »vaikka +päätät vain ulkonäöstä, eivätkähän viisaimmatkaan sen enempää voi. +--Mutta jopa on aika lähteä laumaani katsomaan.» + +Näin sanoen hän palasi taloon, narri jäljessänsä. + +Sillä välin matkalaiset riensivät eteenpäin kiireellä, joka todisti +juutalaisen suurta pelkoa, sillä hänen ikäisensä miehet harvoin haluavat +kulkea nopeasti. Toivioretkeläinen, joka näytti tuntevan metsässä kaikki +polut ja solat, opasti kulkua mitä mutkikkaimpia polkuja myöten, ja +monta kertaa heräsi sen johdosta juutalaisessa uudelleen epäluulo, että +hän ehkä tahtoi houkutella hänet johonkin vihollisten loukkuun. + +Tätä pelkoa ei voinutkaan kummeksia. Sillä, lentokalaa ehkä +lukuunottamatta, ei ollut siihen aikaan ainoatakaan elävää olentoa +ilmassa, vedessä tai maan päällä, joka olisi ollut sellaisen +herkeämättömän, yleisen ja säälimättömän vainon esineenä kuin +juutalaisten heimo. Mitättömimmät ja mielettömimmätkin tekosyyt, +järjettömimmät ja aiheettomimmatkin syytökset saattoivat heidän +omaisuutensa ja henkensä alttiiksi jokaiselle kansan raivon +kuohahdukselle, sillä sekä normannit että saksilaiset, tanskalaiset ja +brittiläiset, niin vihamielisiä kuin nämä heimot olivatkin toinen +toiselleen, kilpailivat keskenänsä siitä, kuka enimmin inhoaisi tätä +kansaa, jonka vihaaminen, herjaaminen, halveksiminen, riistäminen ja +vainoaminen oli tullut ihan uskon asiaksi. Normannilaiset kuninkaat sekä +itsenäiset ylimykset, jotka kaikessa väkivallan harjoittamisessa +noudattivat heidän esimerkkiään, pitivät tätä kirottua kansaa vielä +johdonmukaisemman, harkitumman ja omahyötyisemmän vainon alaisena. Onhan +yleisesti tunnettu kertomus Juhana-kuninkaasta, kuinka hän vangitutti +rikkaan juutalaisen erääseen linnaansa ja vedätti häneltä joka päivä +yhden hampaan, kunnes israelilais-parka, leukojensa jo puoleksi +tyhjennyttyä, suostui maksamaan sen suuren rahasumman, jonka tyranni +tahtoi häneltä kiristää. Se vähä käteinen raha, mitä maassa oli, oli +pääasiallisesti tämän vainotun kansan hallussa, eivätkä ylimykset +arkailleet seuraamasta valtiaansa esimerkkiä ja milloin milläkin +sortokeinolla, jopa usein ruumiin kidutuksilla, kiristämästä sitä +juutalaisilta. Mutta voitonhimon kannustama passiivinen rohkeus sai +juutalaiset kaikkien vaarojen uhallakin jatkamaan toimintaansa niiden +suunnattomien hyötymismahdollisuuksien houkuttelemina, joita heille +tarjoutui niin luonnonrikkaassa maassa kuin Englanti oli. Lukemattomista +vastuksista huolimatta, ja vaikka yllä mainittu juutalais-räntteriksi +sanottu verotusvirasto oli varta vasten asetettu heitä ryöstämään ja +rasittamaan, juutalaiset sittenkin lisääntyivät luvultaan +moninkertaisiksi ja kokosivat suunnattomia summia, joita he siirsivät +toinen toiselleen vekseleillä -- heidän keksimäkseen väitetyllä +rahansiirtotavalla, jonka avulla he saattoivat siirtää rikkautensa +maasta toiseen, niin että sorron uhatessa toisessa maassa he saattoivat +pelastaa rahansa toiseen. + +Juutalaisten itsepintaisuus ja ahneus, joutuessaan täten vastakkain +heidän valtiastensa uskonkiihkon ja väkivaltaisuuden kanssa, näyttivät +vain kasvavan sitä mukaa kuin heihin kohdistettu sortokin kiihtyi; ja +heidän äärettömät, kaupanteolla saadut rikkautensa, vaikka tosin usein +olivat heille vaaran aiheena, olivat taas toisin vuoroin välikappaleena +hankkimaan heille enemmän vaikutusvaltaa ja jossakin määrin turvaakin. +Tällaiset olivat heidän elinehtonsa; ja heidän luonteensa oli sen +mukaisesti muodostunut valppaaksi, epäluuloiseksi ja araksi, -- mutta +samalla itsepäiseksi, hellittämättömäksi ja ovelaksi väistämään heitä +väijyviä vaaroja. + +Matkalaiset olivat kiireesti taivalta tehden jo jättäneet taaksensa +monet mutkaiset polut, kun toivioretkeläinen viimein katkaisi +äänettömyyden. + +»Tuo iso, laho tammi», sanoi hän, »on Front-de-Boeufin valta-alueen +rajapyykki -- Malvoisinin maat ovat jo aikaa sitten jääneet taaksemme. +Nyt ei ole enää vainoojista pelkoa.» + +»Irtautukoot pyörät heidän vaunuistaan», sanoi juutalainen, »niinkuin +faaraon sotajoukon vaunuista, jotta heidän kulkunsa olisi hidasta! +--Mutta älkää luopuko minusta, hyvä toivioretkeläinen! Ajatelkaahan +tuota julmaa, hurjaa temppeliherraa ja hänen saraseeniläisiä orjiansa +--välittäisivätkö he rajoista tai alueista tai isännyydestä?» + +»Meidän teittemme», sanoi toivioretkeläinen, »pitäisi tässä erota; sillä +minun ja sinun säätyisten miesten ei sovi matkustaa yhdessä kauemmin +kuin pakko vaatii. Mitä apua sitä paitsi voisit saadakaan minulta, +rauhalliselta toivioretkeläiseltä, kahta aseellista pakanaa vastaan?» + +»Voi, kunnon nuorukainen», vastasi juutalainen, »kyllä te voitte +suojella minua, ja tiedän, että sen tekisittekin. Vaikka olenkin köyhä, +niin tahdon palkita sen -- en rahalla, sillä rahaa -- isä Aabraham sen +todistakoon -- ei minulla ole -- vaan --» + +»Olenhan jo sanonut», keskeytti toivioretkeläinen, »että rahaa tai +palkintoa en sinulta vaadi. Opastaa sinua voin ja kenties myös jotenkin +suojella; sillä tuskinpa juutalaisen suojelemista saraseenejä vastaan +voidaan pitää kristitylle moitittavana. Sentähden, juutalainen, saatan +sinua, kunnes pääset johonkin sopivaan suojaan. Tästä ei ole enää +pitkälti Sheffieldin kaupunkiin, mistä helposti löytänet montakin +heimolaistasi, jotka voivat ottaa sinut turviinsa.» + +»Jaakob siunatkoon teitä, kunnon nuorukainen!» sanoi juutalainen. +»Sheffieldissä voin saada suojaa sukulaiseni Zarethin luona ja keksiä +jonkin keinon, miten voin turvassa jatkaa matkaani.» + +»Olkoon niin», sanoi toivioretkeläinen. »Sheffieldissä siis eroamme, ja +puoli tuntia ratsastettuamme olemmekin jo sen kaupungin näkyvillä.» + +Tämä puolituntia kului syvimmässä äänettömyydessä kummankin matkustajan +puolelta. Toivioretkeläinen piti ehkä alentavana puhutella juutalaista +muuten kuin välttämättömän tarpeen vaatiessa; ja juutalainen puolestaan +ei uskaltanut väkisin pakottaa keskusteluun miestä, jolle matka pyhälle +haudalle oli antanut jonkinlaisen pyhyyden arvon. Hiljalleen nousevan +mäen harjalla he viimein pysähtyivät ja toivioretkeläinen osoitti heidän +jalkojensa juurella olevaa Sheffieldin kaupunkia, toistaen: »Tässä siis +eroamme.» + +»Ei ennenkuin juutalaisraukka on saanut kiittää teitä», sanoi Iisak; +»sillä en rohkene pyytää teitä tulemaan kanssani sukulaiseni Zarethin +luokse, joka kenties auttaisi minua palkitsemaan teille hyväntekonne.» + +»Sanoinhan jo», vastasi toivioretkeläinen, »etten mitään palkintoa +huoli. Mutta jos minun tähteni tahdot armahtaa monien velkamiestesi +joukosta jotakuta onnetonta kristittyä, jota kahleet ja vankikomerot +uhkaavat, niin on tämänaamuinen apuni runsaasti palkittu.» + +»Malttakaa, malttakaa», sanoi juutalainen tarttuen hänen vaatteeseensa, +»tahtoisin tehdä enemmänkin, jotakin teille itsellenne. -- Jumala +tietää, että tämä juutalainen on köyhä -- niin, Iisak on kerjäläinen +heimonsa joukossa -- mutta älkää panko pahaksi, jos arvaan, mitä tällä +hetkellä enimmin kaipaatte.» + +»Jos sen voisitkin oikein arvata», sanoi toivioretkeläinen, »niin etpä +kuitenkaan voisi hankkia sitä minulle, vaikka olisit yhtä rikas kuin +sanot olevasi köyhä.» + +»Kuin sanon olevani?» matki juutalainen. »Voi, voi, uskokaa minua, en +puhu muuta kuin totta; olen ryöstetty, velkaantunut, ahdinkoon joutunut. +Armottomien kädet ovat ryöstäneet minulta tavarani, rahani, laivani ja +kaiken omaisuuteni -- mutta sittenkin voin sanoa teille, mitä te +kaipaatte, ja kenties hankkiakin sen teille. Te haluaisitte juuri nyt +hevosen ja rautavarusteet.» + +Toivioretkeläinen säpsähti ja käännähti juutalaiseen päin. + +»Mikä paholainen johdatti sellaisen arvelun päähäsi?» kysyi hän +kiivaasti. + +»Samantekevää», hymyili juutalainen, »kun se vain on totta. Ja yhtä +hyvin kuin osasin arvata halunne, voin myös täyttää sen.» + +»Mutta ajattelehan», vastasi toivioretkeläinen, »tätä säätyäni, pukuani, +toiviovalaani!» + +»Kyllä teidät kristityt tunnen», sanoi juutalainen, »ja tiedän, että +jalosukuisimmatkin teistä joskus ottavat sauvan käteensä ja virsut +jalkaansa taikauskoisessa katumuskiihkossaan ja vaeltavat jalkaisin +käydäkseen kuolleitten ihmisten haudoilla.» + +»Älä rienaa, juutalainen», sanoi toivioretkeläinen ankarasti. + +»Suokaa anteeksi», sanoi juutalainen, »nuo sanat lausuin +ajattelemattomuudessa. Mutta te virkoitte eilen illalla ja tänä aamuna +pari sanaa, jotka piikivestä iskettyjen kipinäin lailla ilmaisivat, mitä +metallia te olette. Ja tuon toivioretkeläiskaavun alla piilevät ritarin +kultaiset vitjat ja kannukset. Minä näin niiden välkähtävän, kun aamulla +kumarruitte vuoteeni yli.» + +Toivioretkeläinen ei saattanut olla nauramatta. »Jos sinun pukineesi, +Iisak, tarkastettaisiin yhtä uteliain silmin», sanoi hän, »niin mitähän +niistä löytyisikään?» + +»Riittää jo tästä», virkkoi juutalainen kalveten; ja ottaen kiireesti +esiin kirjoitusneuvonsa, ikäänkuin lopettaakseen pitemmät puheet alkoi +muulinsa selästä laskeutumatta kirjoittaa paperipalaselle, käyttäen +keltaista lakkiansa pöytänä. Saatuansa hepreankielisen kirjeensä +valmiiksi hän antoi sen toivioretkeläiselle ja sanoi: »Leicesterin +kaupungissa kaikki ihmiset tuntevat Kirjath Jairamin, rikkaan +juutalaisen Lombardiasta. Viekää hänelle tämä kirje -- hänellä on +myytävänä kuusi milanolaista haarniskaa, joista huonoinkin kelpaisi +vaikka kruunupäälle, ja kymmenen oivaa ratsua, joista huonoinkin +kelpaisi kuninkaan ratsastaa, vaikka hänen olisi taisteltava +valtaistuimestaan. Näistä saatte valita mieleisenne, ja lisäksi kaikkea, +mitä muuta turnajaisia varten tarvinnette. Turnajaisten jälkeen tuotte +kaikki eheänä takaisin -- jollei teillä ole varaa maksaa niiden hintaa +omistajalle.» + +»Mutta, Iisak», sanoi toivioretkeläinen hymyillen, »tiedätkö, että +turnajaisissa satulastaan heitetyn ritarin aseet ja ratsu jäävät +voittajan saaliiksi? Voisihan minua kohdata kova onni, niin että +menettäisin, mitä en kykenisi korvaamaan enkä maksamaan.» + +Juutalainen näytti hiukan tyrmistyvän kuullessaan tämän mahdollisuuden; +mutta rohkaisten mielensä hän vastasi kiireesti: »Ei -- ei -- ei! -- Se +on mahdotonta! -- En tahdo ajatellakaan sellaista. Meidän Isämme on +siunaava teitä. Teidän peitsenne on oleva voimallinen kuin Mooseksen +sauva.» + +Näin sanoen hän aikoi kääntää muulinsa pään poispäin, mutta nyt +toivioretkeläinen vuorostansa tarttui hänen mekkoonsa. »Maltahan, Iisak, +et tiedä vielä koko vaaraa. Mahdollista on, että hevonen saa surmansa, +haarniska rikkoutuu pilalle -- sillä en aio säästää hevosta enempää kuin +itseänikään. Sitä paitsi eivät sinun heimolaisesi anna mitään +ilmaiseksi; jotakin on niiden käytöstäkin maksettava.» + +Juutalainen vääntelehti satulassa, ikäänkuin vatsaa olisi nipistänyt. +Mutta hänen paremmat tunteensa saivat voiton niistä, jotka olivat +hänelle tavallisimmat. »Ei se tee mitään», sanoi hän, »ei se tee mitään +-- antakaa minun mennä. Jos vahinko sattuu, ei se maksa teille mitään +--jos käyttövuokrasta tulee kysymys, niin Kirjath Jairam antaa sen +anteeksi sukulaisensa Iisakin tähden. Jääkää hyvästi! -- Mutta kuulkaa +sentään, hyvä nuorukainen», lisäsi hän vielä kääntyen takaisin, »älkää +käykö liian hurjasti tuohon turhanaikaiseen melskeeseen -- en sano sitä +sillä, että hevonen ja haarniska joutuvat vaaraan, vaan oman henkenne ja +jäsentenne tähden.» + +»Suur' kiitos varoituksestasi», vastasi toivioretkeläinen taas +hymyillen. »Aion kursastelematta käyttää hyväkseni avustustasi, ja +hullusti minun käy, jollen sitä sinulle joskus palkitse.» + +He erosivat ja lähtivät kumpikin eri tietä Sheffieldin kaupunkiin. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + + + Ritarit saapuu: knaapit seurassaan, + kaikk' kirjavissa juhla-asuissaan; + ken sitoo kypärän, ken peitsen tuo, + ken kilven kiiltäväisen kantaa luo. + Jalkaansa polkee ratsu maltiton, + pureksii kuolaimensa vaahtohon. + Saa aseseppiäkin ratsuillaan + vasarat, pihdit, hihnat varuillaan, + kilpien, peisten rikkeet korjaamaan. + Katuja jousimiehet vartioivat, + maalaiset sauvaniekat parvin tarinoivat. + + _Palamon ja Azeite_. + +Englannin kansan tila tähän aikaan oli sangen surkea. Rikhard-kuningas +oli vankina vieraalla maalla, petollisen ja julman Itävallan herttuan +vallassa. Ei ollut varmuutta edes siitä, missä linnassa häntä pidettiin, +ja hänen kohtalostaan oli vain hyvin hämärä tieto suurimmalla osalla +hänen alamaisiaan, jotka sillä välin olivat alttiina alivaltiaitten +kaikenkaltaiselle sorrolle. + +Prinssi Juhana oli liitossa Ranskan kuninkaan Filipin, Leijonamielen +verivihollisen kanssa ja koki kaikin keinoin yllyttää Itävallan herttuaa +pitämään yhä edelleen vankina Rikhard-veljeään, jolle hän kuitenkin oli +kiitollisuudenvelassa niin monista suosionosoituksista. Sillä välin hän +koetti kartuttaa puoluettansa kotimaassa, jonka valtaistuinta hän aikoi, +kuninkaan kuoltua, ryhtyä kiistämään lailliselta perijäitä, Bretagnen +herttualta Arthurilta, joka oli Juhanan vanhemman veljen, Gottfried +Plantagenetin poika. Tämän vallananastuksen hän, niinkuin tiedetään, +sittemmin suorittikin. Ollen luonteeltaan kevytmielinen, irstas ja +kavala, oli Juhanan helppo saada puolellensa kaikki ne, joilla oli syytä +pelätä Rikhardin rangaistusta hänen poissaollessaan tehdyistä +pahoistatöistä, samoinkuin myös koko se suuri »laittomien uskalikkojen» +parvi, joka ristiretkiltä oli palannut kotimaahan täysin harjaantuneena +kaikkiin Itämaiden paheisiin, omaisuus mitättömiin huvenneena ja luonne +paatuneena ja joka sisällisistä melskeistä toivoi itselleen runsasta +saalista. + +Näitä yleisen surkeuden ja huolen aiheita lisäsivät vielä monilukuiset +henkipatot, jotka läänitysylimystön sorrosta ja metsästyslakien +ankarasta soveltamisesta epätoivoon yltyneinä keräytyivät suuriksi +rosvoparviksi, pitäen vallassaan metsiä ja autiomaita ja uhmaillen +kaikkia tuomioistuimia ja viranomaisia. Vieläpä aatelisherratkin, kukin +lujassa linnassaan halliten ja tekeytyen omilla alueillaan +itsevaltiaiksi pikkukuninkaiksi, pitivät palveluksessansa joukoittain +melkein yhtä väkivaltaisia, laista välittämättömiä miehiä kuin +julkirosvot. Näiden seuralaisjoukkojensa elättämiseksi sekä ylellisen, +komean elämänsä kustantamiseksi aatelisherrojen täytyi mitä raskaimmilla +korkoehdoilla lainata rahaa juutalaisilta. Nämä korot kalvoivat heidän +tiluksiaan niinkuin syöpä ruumista, eikä parantumisesta ollut juuri +toivoa muuten kuin siinä tapauksessa, että olosuhteet antoivat heille +tilaisuuden vapautua veloistaan harjoittamalla jotakin laitonta +väkivaltaa velkojia kohtaan. + +Tämän onnettoman asiaintilan aiheuttamien moninaisten rasitusten alla +Englannin kansa jo nytkin kipeästi kärsi, ja tulevaisuuteen nähden oli +sillä kaameat syyt pelätä vielä pahempaa. Kurjuuden kukkuraksi levisi +vaarallinen tarttuva kulkutauti ympäri maan, ja saaden yllykettä +alaluokan siivottomuudesta, huonosta ravinnosta ja kurjista asunnoista, +riisti manan maille monia, joiden kohtalo jälkeenjääneiden mielestä +tuntui miltei kadehdittavalta, se kun vapautti heidät edessä olevilta +kovilta ajoilta. + +Aivan kuin tämän äärettömän kurjuuden vastapainona vetivät turnajaiset, +silloisen aikakauden komeimmat juhlat, köyhän niin hyvin kuin rikkaan, +halpasäätyisen yhtä hyvin kuin aatelismiehen kaiken halun ja huomion +puoleensa, samaten kuin Espanjassa härkätaistelut houkuttelevat nälkään +nääntyvän Madridin kaupungin asukkaan, jolla ei ole ropoakaan ruoan +ostoon, hukuttamaan huolensa katselemisen jännitykseen ja riemuun. +Tämmöisistä leikeistä eivät nuoret eivätkä vanhat malttaneet pysyä +poissa, vaikka kuinka tärkeät työt tai miten raukea ruumis hyvänsä olisi +ollut esteenä. Erittäinkin tulivat nyt Ashbyssä, Leicesterin +kreivikunnassa pidettävät turnajaiset vetämään yleisen huomion +puoleensa, sillä kaikkein kuuluisimpien sotasankarien piti siellä +taistella itsensä prinssi Juhanan silmien alla, jonka sanottiin saapuvan +sinne juhlan kunniaksi. Ääretön paljous kaikensäätyistä kansaa oli siis +kokoontunut määräpäivän aamuna taistelupaikalle. + +Näky oli tavattoman värikäs. Noin puolentoista virstan päässä Ashbyn +kaupungista levisi metsän reunassa avara kenttä, jota peitti mitä +hienoin, ihanin vihreä nurmikko. Toiselta puolen sitä rajoitti metsä, +toiselta hajallaan seisovat tammipuut, joista muutamat olivat äärettömän +kookkaat. Tämä kenttä, joka oli ikäänkuin varta vasten muodostettu +sotaleikkiä varten, vietti joka puolelta tasaista keskustaa kohti, missä +sataviisikymmentä syltä pitkä ja puolta sen vertaa leveä alue oli +vahvalla aitauksella erotettu taistelutantereeksi. Aitaus oli rakennettu +suorakaiteen muotoon; kulmat olivat kuitenkin paljon pyöristetyt, +katsojain mukavuuden vuoksi. Taistelijat pääsivät sisään kahdesta +aukosta, pohjois- ja eteläpäästä. Ne oli suljettu vahvoilla puuporteilla +ja olivat niin leveät, että kaksi miestä mahtui rinnakkain niistä +ratsastamaan. Kummallakin portilla seisoi kaksi airutta, joilla oli +seuranaan kuusi torvensoittajaa, kuusi ala-airutta ynnä melkoinen joukko +sotamiehiä. Heidän oli määrä valvoa järjestystä ja tutkia sotaleikkiin +pyrkijöiden ritarinarvoa. + +Lähellä eteläistä porttia, missä maa kohosi korkeammaksi penkereksi, +seisoi viisi punaisilla ja mustilla lipuilla koristettua komeaa telttaa, +taisteluun vaativat ritarit olivat näet valinneet nuo värit omiksensa. +Samanväriset olivat myös telttojen köydet. Jokaisen teltan eteen +pystytetyssä paalussa riippui siinä majailevan ritarin kilpi, ja oven +vieressä seisoi hänen asemiehensä, metsäläisvaatteissa tai muussa +erikoislaatuisessa puvussa, kukin isännän makua noudattaen tai siitä +riippuen, minkälaista osaa isäntä tässä tilaisuudessa tahtoi näytellä. +Keskimmäisen teltan, jota pidettiin kunniapaikkana, oli Brian de +Bois-Guilbert saanut. Kaikissa ritarillisissa aseleikeissä mainetta +niittäneenä sekä myös niiden ritarien hyvänä tuttavana, joiden +kustannuksella turnajaisia pidettiin, hän oli helposti päässyt +vaatijaritarien kumppaniksi; olivatpa nämä vielä lisäksi valinneet hänet +päällikökseen ja johtajakseen, vaikka hän vasta aivan äskettäin oli +joukkoon liittynyt. Hänen telttansa toisella puolella sijaitsivat +Reginald Front-de-Boeufin ja Rikhard de Malvoisinin majat; toisella +puolella liehuva lippu oli Hugo de Grandmenilin, korkeasukuisen +naapuriparonin, jonka isä oli Wilhelm Valloittajan ja hänen poikansa +Wilhelm Punatukan aikana ollut Englannin ylituomarina. Viidennessä +teltassa asui Ralf de Vipont, Pyhän Johanneksen ritaristoon kuuluva +herra, jolla vanhastaan oli muutamia tiluksia Heath-nimisellä +paikkakunnalla, lähellä Ashbyn kaupunkia. Portista kävi tasavietteinen, +viisitoista kyynärää leveä kuja ylös penkerelle, jolla teltat seisoivat. +Molemmin puolin tätä kujaa oli vahva seiväsaita; samaten myös oli +telttojen edusta varustettu, ja joka paikassa seisoi sotamiehiä +vartioimassa. + +Taistelutantereen pohjoisellekin portille johti samanlainen, +viidentoista kyynärän levyinen kuja, ja sen päässä oli avara, aidattu +tarha niitä ritareita varten, jotka tarjoutuisivat taistelemaan +vaatijaritareita vastaan. Vielä taempana näkyi telttoja, joissa oli +tarjona kaikenlaisia virvokkeita taistelijain varalle. Siellä myös oli +aseseppiä, hevosenkengittäjiä ynnä muita palvelijoita valmiina antamaan +apuaan tarvittaessa. + +Kilpatantereen aitauksen ulkopuolelle oli rakennettu lavoja, jotka +olivat juhlaa varten peitetyt verhoilla ja matoilla ja varustetut +istumapatjoilla turnajaisiin saapuvia aatelisnaisia ja -herroja varten. +Näiden lavojen ja aitauksien välinen ahdas sola oli varattu vapaita +talonpoikia ynnä muita sellaisia katsojia varten, jotka olivat alhaista +kansaa hiukan parempia; se vastasi tavallaan meidän teatterimme +permantopaikkoja. Muu sekalainen seura sijoittautui vartavasten +rakennetuille suurille turvelavoille, joilta he, maaperän ollessa +ylöspäin kohoava, saattoivat katsella edessä olevien lavojen yli ja +hyvin nähdä koko kentän. Sadottain ihmisiä istui sitäpaitsi kentän +ympärillä kasvavien puiden latvoissa, ja olipa vähän edempänä olevan +kyläkirkon kattokin täpötäynnä uteliasta väkeä. + +Ei ole nyt enää mitään muuta yleisistä laitoksista mainitsematta, kuin +että tantereen itäisen reunan keskipalkoilla oleva lava, -- siis juuri +sillä kohdalla, missä taistelijain piti hyökätä toisiansa vastaan, --oli +rakennettu muita korkeammaksi, komeammin koristettu sekä varustettu +eräänlaisella kunniaistuimella ja telttakatoksella, johon kuninkaallinen +vaakuna oli kuvattu. Koreapukuisia asemiehiä, hovipoikia ynnä +jousimiehiä seisoi kunniapaikan ympärillä, joka oli varattu prinssi +Juhanalle ja hänen seurueelleen. Vastapäätä kuninkaallista lavaa oli +läntiselläkin puolella samanlainen, yhtä korkea. Se oli vielä +loistavammin koristettu, vaikkei niin kalliisti kuin prinssin lava. +Kokonainen parvi nuoria aatelispoikia ja -tyttöjä, kauneimmat mitä oli +löydetty, kaikki vihreän- ja punaisenkirjavissa, eriskummallisissa +puvuissa, ympäröi tätä kunniaistuinta, joka oli samoin värein +koristettu. Keskellä lippuja ja viirejä, joihin oli kuvattu +haavoitettuja sydämiä, jousia viinineen ynnä muita tavallisia Cupidon +voittojen vertauskuvia, nähtiin loistavin värein maalattu otsakevyö; +siitä katsojat saivat tietää, että tämä sija oli varattu »_à la Royne de +la Beaulté et des Amours_» (Kauneuden ja Rakkauden kuningattarelle). +Mutta kuka täksi kuningattareksi tällä kertaa valittaisiin, sitä ei +kukaan vielä voinut tietää. + +Kaikensäätyiset katsojat alkoivat nyt riidellen ja rähisten tunkeutua +esille ja hakea itselleen paikkoja, ja suuri oli kiista etuoikeutetuista +sijoista. Osan riidoista sotamiehet kursailematta ratkaisivat, käyttäen +pertuskainsa varsia sekä miekkojensa ponsia tehokkaina todistuskeinoina +vastaanhangoittelijoita kohtaan. Jos sitä vastoin korkeampisukuisten +henkilöiden vaatimukset olivat ristiriitaisia, tulivat kiistoja +ratkaisemaan airuet tai molemmat turnausmarskit, Wilhelm de Wyvil ja +Tapani de Martinval, jotka kiireestä kantapäähän asti rautavaruksiin +puettuina ratsastelivat edestakaisin tantereen aitausta pitkin, +valvomassa järjestystä katsojajoukossa. + +Vähitellen täyttyivät lavat ritareilla ja aatelisherroilla, jotka olivat +rauhanpuvuissansa. Heidän pitkien, tummanväristen viittainsa rinnalla +loistivat naisten kirjavat, heleänväriset puvut sitä komeampina. Naisia +muuten oli saapunut tätä taistelua katsomaan paljon enemmän kuin miehiä, +vaikka olisi luullut sen olevan niin veristä ja vaarallista, ettei siitä +olisi voinut olla huvia heidän sukupuolellensa. Lavojen ja aitauksenkin +väli tuli pian täyteen varakkaita, vapaita talonpoikia sekä porvareita. +Karttuipa sinne myös halvempia aatelismiehiä, semmoisia, jotka olivat +liian kainoja tai liian köyhiä tai joiden aatelisoikeudet olivat +epäiltävää laatua, niin että he eivät rohjenneet pyrkiä korkeammille +sijoille. Näiden kesken tietysti tiheimmin syttyi riitoja etusijoista. + +»Uskoton koira!» huusi eräs vanha mies, jonka virttynyt nuttu todisti +köyhyyttä, vaikka hänen miekkansa, tikarinsa sekä kultavitjansa +osoittivat, että hän lukeutui korkeampaan säätyyn, -- »sinä suden pentu! +Uskallatko ahdistaa kristittyä miestä, ja vieläpä normannilais-herraa, +jaloa Montdidier'in heimolaista?» + +Nämä raakamaiset haukkumasanat kohdistuivat vanhaan tuttavaamme +Iisakkiin, joka kalliisti, jopa komeastikin puettuna tikkauksilla +koristettuun ja turkiksilla päärmättyyn viittaansa, koetti päästä lavan +alla olevalle etumaiselle riville. Hänellä oli mukanaan tyttärensä, +kaunis Rebekka, joka Ashbyssä oli yhtynyt hänen seuraansa ja nyt +nojautui isän käsivarteen, suuresti pelästyneenä siitä yleisestä +suuttumuksesta, jota juutalaisen röyhkeys näytti nostattaneen. Mutta +Iisak, joka, niinkuin olemme nähneet, välistä oli jokseenkin suuri +pelkuri, tiesi nyt hyvinkin, ettei hänellä tässä tilaisuudessa ollut +mitään pelkäämistä. Tämmöisissä julkisissa tilaisuuksissa vertaistensa +silmäin alla, ei ahnein eikä ilkeinkään aatelisherra olisi tohtinut +tehdä hänelle pahaa. Tämmöisissä paikoissa juutalaisetkin olivat yleisen +lain turvaamat. Ja jos sen turva ei olisikaan ollut tarpeeksi luja, niin +olipa kuitenkin läsnäolijoiden joukossa aina muutamia paroneja, jotka +oman etunsa vuoksi olisivat kernaasti suojelleet heitä. Tässä +tilaisuudessa Iisak tiesikin olevansa tavallista paremmassa turvassa, +sillä prinssi Juhana koetti par'aikaa saada suurta rahalainaa Yorkin +kaupungin juutalaisilta, tarjoten pantiksi muutamia kalliita kalujaan +sekä tiluksiansa. Iisakilla itselläänkin oli melkoinen osa tässä +asiassa; hän tiesi siis, että prinssi, joka hartaasti halusi saada asian +toimeen, nykyisessä pulassaan aivan varmaan suojelisi häntä. + +Nämä syyt rohkaisivat juutalaistamme niin suuresti, ettei hän +peräytynytkään aikomuksestaan, vaan työnsi tieltään kristittyä +normannilaista, välittämättä hänen sukuperästänsä, säädystänsä ja +uskonnostaan. Mutta vanhan miehen parkuminen herätti ympärillä seisovien +vihastusta. Yksi heistä, vahva, lyhyenjäntterä vapaa talonpoika, jolla +oli vihreä puku yllään, kaksitoista nuolta vyössään, hopeahelainen +miekankannin olalla ja kolmen kyynärän pituinen jousi kädessä, kääntyi +heti juutalaiseen päin. Hänen kasvonsa, jotka alinomaisesta ilman +vaikutuksesta muutenkin jo olivat pähkinänkarvaiset, muuttuivat nyt +vihastuksesta vielä tummemmiksi. Hän sätti juutalaista paksuksi +hämähäkiksi, joka onnettomien verta imemällä oli paisunut rikkaaksi, ja +kehoitti häntä muistamaan, että tämmöisten hämähäkkien annetaan olla +rauhassa nurkassaan, mutta että ne litistetään kuoliaiksi niin pian kuin +uskaltavat tulla päivän valoon. Tämä ankaralla äänellä sekä tuimin +katsein lausuttu varoitus säpsähdytti juutalaista. Luultavasti hän olisi +siirtynyt etemmäksi näin vaarallisen naapurin luota, mutta kaikkien +ihmisten silmät kääntyivät samassa prinssi Juhanaa kohti, joka nyt juuri +ratsasti aitauksen sisäpuolelle, suurilukuinen, komea-asuinen seurue +perässänsä. Osa hänen seuralaisistaan oli maallikoita, toinen osa +hengellisiä herroja, jotka jälkimmäisetkin olivat yhtä kirjavat +vaatetukseltaan ja kevytmieliset käytökseltään kuin heidän maalliset +kumppaninsa. Olipa siellä Jorvaulx'in abottikin niin koreassa puvussa +kuin hengellinen ylimys suinkin uskalsi esiintyä. Kalliita turkiksia +sekä kultaa oli tuhlaamalla käytetty hänen vaatteisiinsa. Ja hänen +saappaittensa kärjet, paljon pitemmät vielä kuin sen ajan mieletön muoti +vaatikaan, eivät ylettyneet vain polviin, vaan uumille asti. Niiden +vuoksi hänen oli mahdotonta pistää jalkaansa jalustimiin. Mutta siitä ei +ritarillinen abottimme suuresti huolehtinut. Hän oli kerrassaan +käyttämättä näitä huonon ratsumiehen apukeinoja, ehkäpä hän oli +mielissäänkin siitä, kun hän täten sai näytellä oivallista +ratsastustaitoansa niin suuren ihmisjoukon ja varsinkin lukuisan +naisparven silmien edessä. Sitäpaitsi oli prinssi Juhanan joukossa hänen +palkkasoturiensa suosituimmat päälliköt, muutamia renttumaisia +paroneja ja irstastapaisia hoviherroja sekä useita temppeli- ja +johanniittaritareja. + +Mainita sopii tässä, että nämä molemmat ritaristot olivat vihoissa +Rikhard kuninkaan kanssa, ja olivat pitäneet Ranskan Filipin puolta koko +siinä loppumattomassa riitajaksossa, joka Palestiinassa yhä kyti tämän +hallitsijan ja Englannin Leijonamielen välillä. Se eripuraisuus oli, +niinkuin historiasta tiedetään, saattanut mitättömiksi kaikki Rikhardin +monet voitot ja tehnyt tyhjäksi hänen ritarillisen yrityksensä piirittää +Jerusalemia. Koko hänen loistavasta aseellisesta menestyksestään ei +ollut muuta etua kuin että sangen vähän luotettava välirauha tuli +solmituksi Saladinin kanssa. Sama valtiollinen katsantotapa, joka oli +ohjannut Palestiinan temppeli- ja johanniittaritarien käytöstä, taivutti +myös heidän Englannissa ja Normandiassa olevat säätyveljensä prinssi +Juhanan puolelle. Sillä heillä ei ollut paljonkaan syytä ikävöidä +Rikhardia Englantiin palautuvaksi eikä myöskään laillisen +kruununperillisen, Arthurin, pääsemistä valtaistuimelle. Perin +vastaisista syistä prinssi Juhana puolestaan vihasi ja ylenkatsoi niitä +harvoja korkea-arvoisia saksilaissukuja, joita vielä oli olemassa +Englannissa, eikä laiminlyönyt yhtään tilaisuutta, jolloin hän saattoi +heitä loukata ja häväistä. Sillä hän tiesi, että he eivät suosineet +hänen persoonaansa eikä hänen pyrintöjään. Nurjia Juhanaa kohtaan olivat +enimmäkseen myös Englannin alhaisemmat säädyt; sillä nämä pelkäsivät, +että moinen hillitsemätön ja väkivaltainen hallitsija, jollainen Juhanan +tiedettiin olevan, tulisi supistamaan heidän oikeutensa ja vapautensa +entistään ahtaammiksi. + +Tämmöinen oli tuo prinssi Juhanaa ympäröivä komea seurue. Itse hän istui +oivan ratsun selässä, purppuraan ja kultaan puettuna, jahtihaukka +kämmenellä ja päässä kallis, jalokivillä koristettu puuhkalakki, jonka +alta pitkä, kiharainen tukka valui hartioille. Hän hypitteli harmaata, +tulista hevostaan taistelutannerta pitkin, naureskellen ääneen iloisten +seuralaistensa kanssa ja tarkastellen lavoilla istuvia kaunottaria +kuninkaallisen asiantuntijan rohkeudella. + +Moni arveli prinssin ulkomuodossa kuvastuvan julkeaa irstaisuutta sekä +ääretöntä kopeutta ja välinpitämättömyyttä muiden ihmisten tunteita +kohtaan. Mutta hekään eivät voineet olla myöntämättä, että niissä +samalla myös ilmeni sitä rattoisuutta, joka on ominaista luonnostaan +suoralle ja kauniille kasvojen muodolle. Nämä kasvot olivat tosin +oppineet kuvastamaan kohteliaisuutta tavallisten sääntöjen mukaan, mutta +olivat kuitenkin sen verran säilyttäneet alkuperäistä suoruuttansa ja +rehellisyyttänsä, että näyttivät pitävän häpeänä peitellä sydämen +luonnollisia tunteita. Sellaista kasvojen muotoa pidetään usein, +vaikkakin väärin, miehuullisen suoruuden ilmauksena, kun se itse teossa +ei ilmaise muuta kuin irstaisen sydämen kevytmielistä huolimattomuutta. +Se kuvastaa sydäntä, joka ylpeilee suuresta suvustaan tai rikkaudesta +tai mistä muusta satunnaisesta edusta hyvänsä, jolla ei ole vähintäkään +yhteyttä todellisen ihmisarvon kanssa. Mutta niiden silmissä, jotka +eivät miettineet asiaa näin syvältä -- ja niitähän oli sata yhtä vastaan +-- antoi prinssi Juhanan puuhkakauluksen komeus, kalleimmilla +soopelinnahoilla päärmätyn viitan loisto sekä sahviaanisaappaitten ja +kultakannusten koreus kylliksi syytä tervehtiä häntä kaikuvin +tervehdyshuudoin. + +Sillä tavoin iloisesti ratsastaessaan taistelutannerta pitkin prinssi +huomasi sen metelin, jonka Iisakin kunnianhimoinen pyrkimys päästä +korkeammalle arvosijalle oli nostanut. Juhanan terävä silmä tunsi +paikalla juutalaisen, mutta siirtyi heti paljon suuremmalla +mieltymyksellä ihanaan Siionin tyttäreen, joka metelistä pelästyneenä +kiinteästi piti kiinni vanhan isänsä käsivarresta. + +Rebekan kauneus todellakin veti vertoja Englannin kuuluisimmille +kaunottarille, niinkin perinpohjaisen asiantuntijan silmissä kuin +prinssi Juhana oli. Neidon vartalo oli erinomaisen sopusuhtainen, ja +itämainen puku, jota hän juutalaisnaisten tapaan käytti, salli sen +kauneuden esiintyä täydessä valossaan. Keltasilkkinen turbaani sopi +hyvin yhteen kasvojen tummaverisyyden kanssa. + +Säihkyvät silmät, kulmakarvojen jalo kaari, kaunis kotkannenä, helminä +kiiltävät valkoiset hampaat, tuuheat mustat suortuvat kiehkuroina valuen +ihanalle kaulalle ja rinnalle, joita puoleksi peitti kalleimmasta +Persian silkistä tehty purppuranpunainen röijy, täynnä kudottuja +kirjavia kukkasia. Kaikki tämä yhdessä sai aikaan, että Rebekka +kauneudellaan voitti kauneimmatkin läsnäolevista naisista. Kuumuuden +vuoksi oli kolme ylintä, helmillä koristettua kultahakasta, joiden +virkana oli röijyn kiinnipitäminen kaulasta vyölle asti, aukaistu, +suoden siten silmälle vähäistä avarammankin näyn kuin mitä yllä on +kuvattu. Sen kautta tulivat myös timanttiset kaulavitjat sekä +suunnattoman kalliit korvarenkaat selvemmin näkyviin. Vihdoin oli +ihanalla tyttärellä koristuksenaan tuuhea kamelikurjen sulka, joka oli +kiinnitetty turbaaniin säihkyvällä jalokivisoljella. Se oli koristus, +jota ylempänä lavalla istuvat kopeat aatelisnaiset suuresti pilkkasivat +ja nauroivat, mutta jota he kuitenkin sydämessään salaa kadehtivat. + +»Vannonpa kautta Aabrahamin kaljupään!» huusi prinssi Juhana, »että tuo +juutalaisneito on sen kauneuden perikuva, jota ihaillessaan viisain +kaikista entisajan kuninkaista tuli päästään pyörälle! Mitä arvelet, +Aymer-abotti? -- Vannonpa viisaan Salomonin temppelin kautta, jota +meidän vieläkin viisaampi veljemme Rikhard ei ole pystynyt vapauttamaan, +että tämä se juuri onkin se Korkeassa Veisussa mainittu morsian!» + +»Saaronin ruusu ja laaksojen lilja!» vastasi abotti, puhuen hiukan +nenäänsä. »Mutta muistakaa sittenkin, ruhtinaallinen armo, että hän on +vain juutalaistyttö.» + +»Aivan niin», lisäsi prinssi Juhana, häntä sen enempää +kuuntelematta, »ja tuossa on minun väärä mammonani -- markkamarkiisi, +kultakolikko-kreivi -- riitelemässä etusijasta pennittömien lurjusten +kanssa, joilla ei virttyneitten takkiensa taskuissa ole ainoatakaan +äyriä estämässä Mattia kukkaroon pääsemästä. Lupaanpa, Pyhän Markuksen +ruumiin kautta, että hankin itse sijan lainakuninkaalleni ja hänen +suloiselle juutalaisneitosellensa! -- Kuka hän on, Iisak? Vaimosiko vai +tyttäresi, tuo Itämaan houri, jota puristat kainaloosi niin kiinteästi +kuin olisi hän aarrearkkusi?» + +»Hän on tyttäreni, Rebekka, ruhtinaallinen armo», vastasi juutalainen +kumartaen syvään. Hän ei näyttänyt yhtään hämmästyvän prinssin +tervehdyksestä, vaikka se sisälsi yhtä paljon pilkkaa kuin +kohteliaisuutta. + +»Sitä parempi sinulle», sanoi Juhana purskahtaen nauruun, johon hänen +iloiset seuralaisensakin katsoivat velvollisuudekseen yhtyä. -- »Mutta +yhtäkaikki, olkoon hän tyttäresi tai vaimosi, hänen pitää saada paikka +kauneutensa ja sinun ansioittesi mukaan. -- Kutka tuolla ylhäällä +istuvat?» jatkoi hän, luoden silmänsä lavalle. »Saksilaisten +maamoukkien laiskat, pitkät raadothan siellä loikovat! -- Piru ne +vieköön! Siirtykööt lähemmäksi toisiansa ja tehkööt sijaa tälle +koronkiskuri-kuninkaalle ja hänen ihanalle tyttärelleen. Kyllä minä +opetan noita talonpoika-lurjuksia jakamaan synagogan kunniasijat niiden +kanssa, joiden oma synagoga oikeastaan on.» + +Lavalla istujat, joihin tämä häpäisevä, raaka puhe kohdistui, olivat +Cedrik Saksilainen perheineen ynnä hänen ystävänsä ja heimolaisensa +Athelstan, Coningsburghin herra, jota kaikki Pohjois-Englannin +saksilaiset pitivät korkeimmassa kunniassa sen vuoksi, että hän oli +heidän vanhain kuningastensa sukua. Mutta tämän kuninkaallisen veren +kanssa oli Athelstan perinyt myös monta esi-isäinsä heikkoutta. Hän oli +sievä muodoltansa, kookas ja vahva ruumiiltaan ja parhaassa +miehuudeniässään -- mutta niin nahjuksen näköinen, niin torkkusilmäinen +ja uniotsainen, niin toimeton ja hidas kaikissa liikkeissään ja saamaton +päätöksissään, että häntä yleisesti nimitettiin Athelstan Myöhäiseksi, +erään esi-isänsä liikanimen mukaan. Hänen ystävänsä -- olihan niitä +paljonkin, jotka samoin kuin Cedrik olivat hartaasti häneen kiintyneet +-- väittivät, ettei hänen vitkallisuutensa riippunut rohkeuden +puutteesta, vaan päättämättömyydestä. Toiset sitä vastoin arvelivat, +että esi-isiltä peritty ylenjuomistapa oli hämmentänyt hänen älynsä, +joka ei alkujaankaan tainnut olla kaikkein terävintä laatua. Hänen +toimeton rohkeutensa sekä pehmeä hyväntahtoisuutensa olivat muka vain +viimeisiä tähteitä sydämestä, joka olisi voinut ansaita ylistystä, mutta +jonka kaikki jalot avut olivat uponneet pitkälliseen, eläimelliseen +juoppouteen. + +Tälle miehelle, jota tässä olemme kuvanneet, prinssi oli lausunut kopeat +sanansa, käskien hänen tehdä tilaa Iisakille sekä Rebekalle. Aivan +hämmästyksissään käskystä, joka sen ajan tapoihin ja mielipiteihin +nähden oli kovin häpäisevä, Athelstan ei tahtonut totella eikä myöskään +tietänyt miten kieltää, ja hän vastusti siis käskyä vain +toimettomuudellaan. Jäsentäkään liikahduttamatta hän avasi suuret, +harmaat silmänsä ja ällisteli prinssiä kasvoillaan typerä ilme, jota ei +saattanut nauramatta katsella. Mutta maltiton Juhana ei ottanut sitä +naurun kannalta. + +»Tuo saksilais-sika», huusi hän, »on joko nukuksissa tai hän ei ota +korviinsa käskyjäni. -- Kutkutapas häntä hiukan peitselläsi, de Bracy», +lisäsi hän vieressään ratsastavalle ritarille, jonka johdettavana oli +joukko »vapaita kumppaneita» eli »Condottiereja», s.o. mihinkään +erikoiseen kansaan lukeutumattomia palkkasotureita, jotka palvelivat +ketä hallitsijaa hyvänsä, kun hän vain heille palkan maksoi. Nurinaa +nousi prinssi Juhanan omien seuralaisherrojenkin joukosta, kun he tämän +käskyn kuulivat. Mutta de Bracy, joka oli virantoimituksissaan hylännyt +kaiken omantunnon arkuuden, ojensi pitkän peitsensä aitauksen ja lavan +välin yli. Epäilemättä hän olisi täyttänyt prinssin käskyn, ennenkuin +Athelstan Myöhäinen olisi kerinnyt herätä hämmästyksestään ja väistyä +aseen tieltä. Mutta Cedrik, joka oli yhtä kerkeä kuin hänen kumppaninsa +oli vitkallinen, paljasti salaman nopeudella lyhyen miekkansa ja hakkasi +yhdellä lyönnillä peitsen kärjen poikki varresta. Prinssi Juhanan kasvot +tulistuivat aivan punaisiksi. Hän päästi suustaan julman kirouksen ja +aikoi juuri lausua yhtä ankaran uhkauksen, mutta siitä estivät häntä +hänen omat seuralaisensa, jotka tunkeutuivat ympärille ja rukoilivat +häntä malttamaan mielensä; siitä häntä myös esti yleinen kansan +kaiuttama hyväksymishuuto Cedrikin miehuullisen teon johdosta. Prinssi +mulkoili vimmastuneena silmiään, ikäänkuin hakeaksensa jotakin muuta +kohdetta, johon hän voisi helpommin ja vaaratta kääntää vihansa. +Tapasipa hänen katseensa silloin yllämainitun jousimiehen, joka vastasi +siihen lujalla katseella ja yhä edelleen jatkoi hyväksymishuutoaan, +vaikka prinssin tuima silmä häneen tuijotti. Juhana kysyi, miksi hän +niin teki. + +»Hurraanpa minä aina», sanoi jousimies, »kun näen kelpo laukauksen tai +oivan iskun.» + +»Sanotko niin?» vastasi prinssi. »Tottapa sitten itsekin taitanet osata +pilkkaan, arvelen ma?» + +»Metsämiehen tavalliseen pilkkaan ja metsämiehen tavallisen ampumamatkan +päähän kyllä osaan.» + +»Vaikkapa Wat Tyrrelinkin pilkkaan, puolentoistasadan kyynärän päähän!» +lisäsi jokin ääni kansanjoukosta; mutta ei saatu selvää, kuka se oli. + +Tämä muistutus hänen sukulaisensa, Wilhelm Punatukan kohtalosta[9] +suututti ja samassa myös säikähdytti Juhana-prinssiä. Hän ei kuitenkaan +tehnyt muuta kuin käski aitauksen ympärillä vartioivien sotamiesten +pitää tuota suupalttia silmällä -- näin sanoen hän osoitti jousimiestä. + +»Pyhän Griseldan kautta vannon», lisäsi hän, »että aion koettaa, +minkälainen taito tuolla miehellä itsellään on, joka on niin kärkäs +ylistämään muiden tekoja.» + +»Ja minä en aio väistyä siitä koetuksesta», sanoi jousimies hänelle +ominaisella vakavuudella. + +»Mutta nouskaa sittenkin ylös, te saksilaiset maanmoukat», äyskähti taas +tulinen prinssi; »sillä, niin totta kuin aurinko taivaalla paistaa, +pitää juutalaisen päästä istumaan teidän rinnallenne!» + +»Ei suinkaan, ruhtinaallinen armo! Eivät meikäläiset ole mahdolliset +istumaan maan valtiasten rinnalla», vastusteli juutalainen. Sillä hänen +kunnianhimonsa, vaikka se oli yllyttänyt häntä riitaan Montdidier-suvun +halventuneen, köyhtyneen jälkeläisen kanssa, ei kuitenkaan ollut niin +suuri, että hän olisi tohtinut loukata rikkaitten saksilaisten +etuoikeutta. + +»Ylös, uskoton koira, kun minä käsken», huusi prinssi Juhana, »taikka +nyljetän mustan nahkasi ja annan peitota sen hevosvaljaiksi!» + +Tätä uhkausta totellen juutalainen alkoi nyt astua ylös lavalle johtavia +jyrkkiä ja ahtaita portaita myöten. »Saammepa nähdä», sanoi prinssi, +»kuka häntä tohtii estää!» Näin sanoen hän iski katseensa Cedrikiin, +joka seisoi alallaan ikäänkuin hän olisi aikonut viskata juutalaisen +päistikkaa alas. + +Tämän vaarallisen teon esti kuitenkin Wamba-narri. Hän hypähti isäntänsä +ja Iisakin väliin, vastaten prinssin uhkaukseen: »Kyllä maar minä sen +teen!» ja torjui juutalaista siankinkkukilvellä, jonka hän veti mekkonsa +alta esiin. Epäilemättä hän oli varustautunut tällä eväällä siinä +pelossa, että turnajaiset saattaisivat kestää kauemmin kuin hänen +vatsansa sieti olla ravinnotta. Juutalainen, joka aivan nenänsä edessä +näki kansansa inhoaman eläimen osan, sekä vielä päälliseksi narrin, joka +heilutteli päänsä yläpuolella puista miekkaa, peräytyi, horjahti ja +pyörähti alas rappusista. Se oli katsojista niin hupaista, että nousi +yleinen nauru, johon myöskin Juhana-prinssi ja hänen seuralaisensa +yhtyivät sydämestään. + +»Suo minulle nyt kilpapalkinto, prinssi-serkku», sanoi Wamba. »Olenhan +rehellisessä taistelussa miekalla ja kilvellä voittanut vastustajani», +lisäsi hän vielä, heiluttaen siankinkkua toisessa ja puista miekkaa +toisessa kädessään. + +»Kuka ja mikä olet miehiäsi, jalo sankari?» kysyi prinssi Juhana, yhä +vielä nauraen. + +»Narri olen sukujani», vastasi Wamba. »Olen Wamba, Mielipuolen poika, +joka oli Pyöräpään poika, joka taas oli pormestarin poika.» + +»Tehkää juutalaiselle tilaa alemmassa rivissä», käski prinssi Juhana; +kenties hänestä ei ollutkaan vastenmielistä, kun nyt saattoi luopua +äskeisestä päätöksestään. »Eipä olisi todellisen ritaritavan mukaista +asettaa voitettu voittajan rinnalle.» + +»Asettaa konna narrin yläpuolelle olisi vieläkin pahempi juttu», tokaisi +Wamba, »ja juutalainen siankinkun päälle kaikista pahin.» + +»Oikein, kelpo poikaseni!» huusi prinssi Juhana. »Se sana oli minulle +mieleen. -- Hei, Iisak, lainaa minulle kourallinen bysantteja.»[10] + +Pyynnöstä hämmästyen juutalainen, joka ei tohtinut kieltää eikä +kernaasti olisi tahtonut myöntyäkään, alkoi kopeloida vyöllään riippuvaa +nahkakukkaroa, kukaties arvioiden, miten vähäinen kolikkojoukko voisi +käydä kourallisen nimellä. Mutta prinssi teki kerrassaan lopun Iisakin +arveluista; hän ojentautui alas espanjalaisen hevosensa selästä ja +sieppasi itse kukkaron Iisakin vyöltä. Viskattuansa Wamballe pari +kappaletta siinä olevista kultarahoista, hän jatkoi kulkuansa tannerta +pitkin, jättäen juutalaisen katselijain naurun uhriksi. Ja hurrasipa +kansa tätä prinssin tekoa aivan ankarasti, ikäänkuin siinä olisi ollut +jotakin rehellistä ja kunniallista. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + + + Uhkaillen ulvoi torvet vartijain, + vaadittuin vastaus soi torahtain -- + ketoa myöten kaiku kertoillen + vierähti, nousten taivaan kannellen. + Kypärin suljetuin, ja tähtäillen + peitsillä silmiin vastustajien + nyt urhot kannustavat ratsujaan + karkaamaan tulisesti kahakkaan. + + _Palaemon ja Arcites_. + +Äkkiä prinssi keskeytti kulkunsa tantereen ympäri. Kääntyen Jorvaulx'in +abotin puoleen hän muistutti, että tämän päivän päätoimista yksi oli +vielä jäänyt täyttämättä. + +»Niin totta kuin toivon autuaaksi pääseväni, herra abotti», hän sanoi, +»me olemme aivan unohtaneet nimittää Kauneuden ja Rakkauden ihanan +kuningattaren, joka valkoisilla käsillään on laskeva voitonkruunun +voittajan päähän. Minä puolestani en ole ahdasmielinen enkä panisi +pahaksi, vaikka mustasilmäinen Rebekka saisi sen kunniaviran.» + +»Pyhä Neitsyt!» huusi abotti, kääntäen inholla silmänsä ylöspäin, +»juutalaistyttökö! -- Olisi tosiaan ansaittu rangaistus, jos meidät +ajettaisiin kivenheitoilla pois tästä paikasta, enkä minä vielä ole +tarpeeksi vanha marttyyriksi. Sitä paitsi vannon suojeluspyhäni kautta, +että tuo juutalaistyttö ei ole lähimainkaan niin kaunis kuin ihana +saksilaisneito Rowena.» + +»Saksilainen tai juutalainen», vastasi prinssi, »koira tai sika, mitä +sillä on väliä? Minä sanon: määrätkää Rebekka, jollei muun vuoksi, niin +ainakin häväistykseksi noille saksilaisille maanmoukille.» + +Nurinaa kuului nyt prinssin omienkin seuralaisten joukosta. + +»Tämä on liikaa leikinteoksi, armollinen herra», sanoi de Bracy; »ei +yksikään ritari ota täällä peistä käteensä, jos tämmöistä loukkausta +yritetään.» + +»Se olisi mielettömintä häväistystä», lisäsi Woldemar Fitzurse, prinssi +Juhanan vanhimpia ja mahtavimpia puoluelaisia, »ja jos te, +ruhtinaallinen armo, semmoista yritätte, niin siitä koituu vain turmiota +teidän omalle asiallenne.» + +»Minä olen teidät, ritari», sanoi Juhana ylpeästi nykäisten hevostaan +suitsista, »ottanut seuralaisekseni enkä neuvonantajakseni!» + +»Niiden miesten, ruhtinaallinen armo, jotka seuraavat teitä nykyisillä +teillänne», sanoi Woldemar hiljaa, »pitää myös saada olla +neuvonantajina. Sillä heidän etunsa ja päänsä ovat yhtä suuressa +vaarassa kuin teidänkin.» + +Nämä sanat lausuttiin niin painavaan sävyyn, että Juhana näki +välttämättömäksi myöntyä. »Leikkiähän minä vain laskin», sanoi hän, »ja +heti te kihisette vastaani niinkuin kyykäärmeet! Nimittäkää, pirun +nimessä, kenet ikänä tahdotte, tottapa sitten olette tyytyväisiä!» + +»Ei, ei», sanoi de Bracy, »annetaan Kauneuden kuningattaren paikan olla +täyttämättä, kunnes on nähty, kuka voittaa. Tämä valitkoon sitten itse +naisen, jolle se kunnia on tuleva. Se tekee hänen voittonsa vielä +suloisemmaksi, ja ihanille naisille käy urhoollisten ritarien rakkaus +vieläkin kalliimmaksi, kun he näkevät, että se voi koroittaa heidät +tämmöiselle kunniasijalle.» + +»Jos Brian de Bois-Guilbert voittaa», sanoi abotti, »niin tahtoisin +panna helmivyöni pantiksi siitä, että tiedän kuka tulee Rakkauden ja +Kauneuden kuningattareksi.» + +»Bois-Guilbert», vastasi de Bracy, »on kyllä kelpo peitsimies. Mutta +onpa täällä muitakin tämän aitauksen ympärillä, herra abotti, jotka +eivät väistyisi taistelemasta hänen kanssaan.» + +»Olkaa vaiti, hyvät herrat», sanoi Woldemar, »ja antakaa prinssin mennä +paikallensa. Aika kuluu, ritarit ja katsojat ovat jo maltittomia. +Hyvinkin olisi jo aika aloittaa leikki.» + +Juhana-prinssillä, vaikkei hän vielä ollutkaan kruunattu hallitsija, oli +Woldemar Fitzursesta kaikki se vastus, mikä kuninkailla on suosituista +ministereistään, jotka palvelevat hallitsijaansa sillä tavalla, jonka he +itse katsovat parhaaksi. Prinssille luonteenomaista muuten oli, että hän +itsepäisesti piti kiinni joutavista asioista, mutta nyt hän kuitenkin +antoi myöten. Hän kävi kunniaistuimelleen istumaan, seuralaistensa +ympäröimänä, ja käski airueitten kuuluttaa turnajaisten ohjesäännöt. Ne +kuuluivat lyhyesti sanoen seuraavasti: + +Ensiksi piti vaatijaritarien taistella kaikkia tarjoutuvia vastaan. + +Toiseksi jokainen ritari, ken halusi, sai valita kenen hyvänsä +haastajaritareista vastustajakseen peitsellään koskettamalla tämän +kilpeen. Jos hän kosketti siihen peitsen varren päällä, niin taistelu +oli taisteltava »kohteliaisuusaseilla», s.o. peitsillä, joiden kärkeen +oli kiinnitetty ympyriäinen, latuskainen sompa. Tällä tavoin ei +taistelusta voinut olla muuta vaaraa kuin että hevoset ja ratsumiehet +saattoivat törmätä yhteen. Mutta jos kilpeen kosketettiin peitsen +kärjellä, niin se merkitsi, että aikomus oli taistella _à outrance_, +s.o. että ritarien tuli otella terävin asein, niinkuin tosisodassa +ainakin. + +Kolmanneksi, kun vaatijaritarit olivat täyttäneet lupauksensa, jokainen +taittamalla viisi peistä, oli prinssi päättävä, kuka ensimmäisen päivän +aseleikissä oli ansainnut voittajan nimen. Hänen tuli saada +palkinnokseen erinomaisen kaunis ja verrattoman vahva hevonen. Olipa +hänelle tällä kertaa, niinkuin nyt julistettiin, vielä tavallisen +urhoudenpalkinnon lisäksi tuleva se erinomainen kunnia, että hän saisi +itse valita Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren, jonka seuraavana +päivänä tuli jakaa voitonpalkinnot. + +Neljänneksi julistettiin, että toisena päivänä pantaisiin toimeen +yleinen turnaustaistelu, johon kaikki läsnäolevat ritarit, jotka +halusivat nimelleen kunniaa, pääsisivät osallisiksi. Heidän piti +kahteen, miesluvultaan yhtä suureen parveen jaettuna urhoollisesti +taistella, kunnes prinssi kädenviittauksella lakkautti ottelun. Sitten +tuli Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren laskea ohut, kultakiskosta +tehty laakeriseppele sen ritarin päähän, joka prinssin päätöksen mukaan +oli ollut etevin toisen päivän taistelussa. Tähän toiseen päivään +turnajaiset loppuivat. Mutta kolmanneksi päiväksi oli säädetty +kilpa-ammuntaa jousella, härkätaistelu ynnä muita leikkejä alhaisenkin +kansan erikoiseksi huviksi. Täten tahtoi Juhana-prinssi taivuttaa +puolellensa kansan suosion, jonka hän kuitenkin heti jälleen karkoitti +kevytmielisillä, rahvaan tunteita ja mielipiteitä tarpeettomasti +loukkaavilla teoillaan. + +Taistelutanner ympäristöineen oli nyt korea katsella. Lavoilla istui +tiheissä riveissä kaikki, mitä Pohjois- sekä Keski-Englannissa oli +korkeasukuista, kuuluisaa, rikasta ja kaunista aatelisväkeä; heidän +moniväriset, erilaiset pukunsa tarjosivat katselijan silmille yhtä +kirjavan kuin komeankin näyn. Sisempi, alempi istuinrivi sitävastoin, +missä iloisen Englannin varakkaat porvarit ja vapaat talonpojat +yksinkertaisimpine pukuineen olivat saaneet sijansa, reunusti +tummanvärisenä reunuksena eli päärmeenä tuota loistavaa koruviirua, +tehden sen koreuden vieläkin loistavammaksi ja silmäänpistävämmäksi. + +Airuet lopettivat kuulutuksensa tavallisilla huudoillaan: »Olkaa +anteliaat, olkaa anteliaat, jalot ritarit!» Vastaukseksi tuiskusi +lavoilta kulta- ja hopearahoja heidän päälleen. Sillä kunnianasiana +pidettiin, että ritarien piti olla anteliaita näille miehille, jotka +sinä aikakautena olivat mainetekojen sekä tuomareina että historian +ikuistajina. Katsojien lahjoista he tavallisuuden mukaan kiittivät +toivottaen: »Naisten rakkautta! -- Vastustajain tuhoa! -- Kunniaa +anteliaalle! -- Ylistystä urhokkaille!» -- joihin halvemmatkin katsojat +vielä lisäsivät huutonsa sekä suurilukuinen torvimiesjoukko sotaisen +toitotuksensa. Tämän metelin vaiettua airueitten kirjava, kiiltelevä +parvi poistui, eikä aitauksen sisäpuolelle jäänyt nyt muita kuin +turnausmarskit, jotka tantereen kummassakin päässä istuivat hevostensa +selässä täydessä rautapuvussa, liikkumattomina kuin kivipatsaat. Sillä +välin oli kentän pohjoispäässä oleva tarha, vaikka olikin avara, tullut +täpötäyteen ritareita, jotka tahtoivat osoittaa taitoansa taistelussa +vaatijaritareita vastaan. Lavoilta katsoen tämä paikka näytti tuulessa +lainehtivalta sulkamereltä. Sekaisin niiden keskeltä näkyi kiiltäviä +kypäriä ja pitkiä peitsiä, joiden suoveroista useimmiten riippuivat +vaaksanlevyiset, pienet viirit. Nämä liehuvat liput sekä kypärien +hulmuavat sulkakoristeet tekivät näyn vieläkin eloisammaksi. + +Vihdoin viimeinkin aukaistiin portit, ja viisi arvanheitolla valittua +ritaria ratsasti hitaasti kentälle; yksi heistä kulki etupäässä ja muut +neljä kaksittain jäljessä. Kaikilla oli varusteina komeat aseet, ja +saksilainen aikakirja, josta tämän kertomuksen aihe on otettu, kertoo +hyvin laveasti, mitä kilpikirjoituksia ja värejä ja satulaloimen +koristeita kullakin oli. Mutta tarpeetonta olisi tästä kaikesta +tarkalleen puhua. Lainaamalla muutamia säkeitä meidänaikaiselta +runoniekalta, joka valitettavasti on kovin vähän kirjoittanut, voimme +sanoa: + + »Mullaks' on urhot muuttuneet, + miekkansa ammoin ruostuneet, + ja sielut pyhäin joukkoon kohonneet.» + +Vaakunat ovat jo aikaa sitten lahonneina karisseet maahan heidän +linnojensa porteilta. Eikä linnoistakaan ole enää muuta jäljellä kuin +vihreitä turvetöyräitä ja hajallisia raunioita. Ne seudut, missä heidän +nimiään silloin mainittiin parhainten joukossa, eivät nyt tiedä heistä +mitään; -- onpa moni heitä myöhäisempikin suku jo kuollut sukupuuttoon +ja joutunut unohduksiin entisillä alusmaillaan, ja yksinpä muistokin +läänitysherrojen ja paronien silloisesta vallasta on jo hävinnyt. Mitä +hyötyisi siis lukija siitä, että luettelisin heidän nimensä ynnä heidän +soturiarvonsa katoavaiset merkit! + +Mutta tällöin nämä sankarit, aavistamatta, miten heidän nimensä sekä +urotyönsä vastaisuudessa jäisivät unohduksiin, karauttivat kentälle +hilliten tulisia ratsujansa ja pakottaen niitä hitaaseen astuntaan, +jolla tempulla he yhtaikaa näyttivät sekä hevostensa että omaa taitoaan. +Niinpian kuin he olivat ennättäneet aitauksen portista sisään, kajahti +hurja, outo musiikki vaatijaritarien telttojen takaa, missä soittajat +seisoivat näkymättöminä. Musiikki oli itämaista, pyhästä maasta +kotoisin: sen sympaalien ja kellojen sekanaisessa helinässä oli kuin +uhkaa, samalla kuin se tervehti toiselta puolen läheneviä ritareita. +Koko tuon äärettömän katselijajoukon silmät olivat nyt kiintyneet näihin +viiteen ritariin, kun he ratsastivat penkerelle, missä vaatijain teltat +seisoivat, ja siellä erottuaan toisistaan kukin kosketti peitsenvarren +päällä sen ritarin kilpeen, jota vastaan he tarjoutuivat taistelemaan. +Koko halvempi katselijajoukko, niinkuin moni korkeampisäätyisistäkin, +--jopa, niin kerrotaan, useammat aatelisnaisistakin, -- olivat hiukan +tyytymättömiä siitä, että taistelijat olivat kaikki valinneet +»kohteliaisuus-aseet». Samanlaiset katselijat kuin ne, jotka nykyjään +kiihkeimmin taputtavat käsiään nähdessään kaameita murhenäytelmiä, +pitivät silloin turnajaisia sitä hauskempina, mitä vaarallisemmat ne +olivat taistelijoille. + +Täten ilmaistuaan tahtovansa valita verettömän taistelutavan, +ratsastivat ritarit takaisin omalle puolellensa tannerta ja asettuivat +siellä yhteen riviin. Vaatijaritarit puolestaan riensivät ulos +teltoistaan, nousivat satulaan, ratsastivat alas penkereeltä, Brian de +Bois-Guilbert etunenässä, ja asettuivat riviin sellaiseen järjestykseen, +että itsekukin tuli olemaan vastapäätä sitä ritaria, joka oli +koskettanut hänen kilpeensä. + +Nyt törähtivät sarvet ja torvet; sen jälkeen taistelijat törmäsivät +täyttä neliä yhteen, ja niin paljon suurempi oli vaatijaritarien taito +tai onni, että Bois-Guilbertin, Malvoisinin ja Front-de-Boeufin +vastustajat heti vierähtivät maahan. Grantmenilin vastustaja väistyi +siksi syrjään suorasta suunnasta, että hänen peitsensä ei sattunut, +niinkuin sen olisi pitänyt, vihollisen kypäräharjaan tai kilpeen, vaan +kääntyi pitkittäin ja katkesi Grantmenilin rintaan. Tätä tapausta +pidettiin vielä häpeällisempänä, kuin jos taistelija syöstiin maahan; +sillä jälkimmäinen seikka saattoi tapahtua vahingossa, mutta peitsen +väistyminen osoitti taitamattomuutta hevosen ja aseen käytössä. +Ainoastaan viides ritari tuotti kunniaa puolueelleen; hän selviytyi +eheänä taistelustaan johanniitta-ritarin kanssa. Molempien peitset +olivat katkenneet, kummankaan silti pääsemättä voitolle. + +Kansan melu, airueitten ylistyshuudot ja torvien toitotus julistivat +voittajain kunniaa ja voitettujen vastoinkäymistä. Edelliset palasivat +telttoihinsa; jälkimmäiset puolestaan, niin pian kuin kykenivät +nousemaan jaloillensa, läksivät häpeissään ja alakuloisina pois +tantereelta. Heidän hevosensa sekä varusteensa olivat turnaussääntöjen +mukaan joutuneet voittajain saaliiksi; ne piti siis lunastettaman +hinnasta, josta oli sovittava voittajain kanssa. Vain viides heistä +viipyi vielä vähän aikaa tantereella ja sai lähtiessään katsojilta +kaikuvia ylistyshuutoja, joita kuullessaan hänen voitetut kumppaninsa +tunsivat tietysti häpeänsä sitä katkerammin. + +Toinen ja kolmaskin ritariparvi tarjoutui nyt vuorostaan taisteluun. +Heillä oli joskus parempi onni; mutta ylimalkaan onni pysyi +kallistumatta vaatijaritarien puolella. Näistä ei yksikään ollut +kaatunut maahan eikä syössyt peistään syrjään, jotka vastoinkäymiset +sitä vastoin joka kerta kohtasivat eräitä heidän vastustajistaan. Tämä +vaatijaritarien horjumaton onni näytti suuresti masentavan +pohjoispuoliseen tarhaan kokoontuneen joukon rohkeutta. Vain kolme +ritaria ilmaantui neljännellä kerralla, ja hekin, välttäen +Bois-Guilbertiä ja Front-de-Boeufiä, koskettivat peitsellään kolmen muun +vaatijan kilpiä, jotka eivät olleet osoittaneet aivan yhtä suurta voimaa +ja taitoa. Mutta tämäkään varovaisuus ei taivuttanut onnea toiselle +puolelle: vaatijaritarit pääsivät sittenkin voitolle. Yksi vastustajista +syöstiin maahan, ja molempien toisten pistot pettivät, niin etteivät +peitset osuneet kilpeen eikä kypärään. + +Tämän neljännen taisteluvuoron perästä kului pitkä loma-aika. Näyttipä +siltä kuin ei enää olisi ketään taisteluun halukasta. Katsojajoukoista +kuului tyytymättömyyden murinaa. Sillä vaatijaritareista olivat +Malvoisin sekä Front-de-Boeuf käytöksensä vuoksi vihatut; muut +puolestaan, lukuunottamatta Grantmenilia, olivat muukalaisia ja siitä +syystä vastenmieliset kansalle. + +Kaikkein katkerimmin kiehui tämä yleinen mielipaha Cedrik Saksilaisen +sydämessä; sillä jokainen voitto, jonka normannilaiset vaatijaritarit +olivat saaneet, oli Englannin kunnianloukkaus. Itse hän ei ollut +nuoruudessaan harjaantunut ritarileikkeihin, vaikka hän kyllä monessa +tilaisuudessa, missä hänen saksilaisten esi-isäinsä aseita sopi käyttää, +oli osoittautunut urhoolliseksi, virkuksi soturiksi. Levottomana hän +katsoi nyt Athelstaniin, joka oli perehtynyt sen ajan ritarillisiin +harjoituksiin. Näkyi selvästi, että vanhus olisi ollut hyvillään, jos +hänen sukulaisensa olisi yrittänyt riistää voiton temppeliherran ja +hänen kumppaniensa käsistä. Mutta Athelstan, vaikka hän mielestään +olikin miehuullinen ja ruumiiltaan väkevä, oli liian laiska ja kunniasta +välinpitämätön, viitsiäksensä ruveta niin suureen voimanponnistukseen +kuin mitä Cedrik häneltä vaati. + +»Tänä päivänä Englannin onni on vastainen, jalo herra», sanoi Cedrik +painavalla äänellä. »Eikö teitä haluta ottaa peistä käteen?» + +»Minä aion huomenna _meleessä_ (yhteisessä kahakassa) katkaista +peitsen», vastasi Athelstan, »ei minun maksa vaivaa tänäpäivänä pukeutua +aseisiin.» + +Kaksikin kohtaa tässä vastauksessa tuotti Cedrikille mielipahaa. Se +sisälsi normannilaisen sanan _melee_ ja osoitti sen lisäksi jonkinlaista +kylmäkiskoisuutta oman maan kunniata kohtaan. Mutta tuo vastaus oli +kuitenkin lähtenyt Athelstanin suusta, ja Cedrik piti häntä niin +suuressa arvossa, ettei hän rohjennut ruveta hänen mielipiteitään eikä +heikkouksiaan moittimaan. Sitä paitsi ei hän saanut aikaakaan sanoa +mitään, sillä Wamba tokaisi väliin: »Parempihan, vaikk'ei juuri +helpompi, on olla paras mies sadasta kuin kahdesta.» Athelstan käsitti +tämän lauseen vilpittömäksi imarteluksi. Mutta Cedrik, joka ymmärsi +paremmin tarkoituksen, loi lausujaan ankaran, uhkaavan katseen. Saipa +Wamba kiittää onneansa, että aika ja paikka eivät sallineet isännän +tuntuvammin osoittaa suuttumustansa, sillä muuten ei hänellä olisi ollut +narrinvirastaan turvaa. + +Lomahetkeä sillä välin kesti yhä vielä, eikä kuulunut muuta kuin +airueitten huutoja: »Jalojen naisten rakkautta! Esiin peitsi +katkaisemaan! Ylös, jalot ritarit, kauniit silmät katselevat +urotöitänne!» + +Vaatijaritarien soittokuntakin kajahutti vähän väliä ilmaan hurjia +voittoriemun tai uhkauksen säveliä. Kansa murisi, kun juhlapäivä näytti +kuluvan aivan turhaan. Vanhat ritarit ja aatelisherrat kuiskaillen +valittivat nykyisen polven mieskunnon vähenemistä; he kerskailivat +taisteluista, joita heidän nuoruudessaan oli taisteltu, ja päättivätpä +vielä lisäsi, ettei nykypäivien naiskauneuskaan enää vetänyt vertaa +sille, joka entisaikoina oli heitä innostanut taisteluihin. +Juhana-prinssi aikoi jo antaa palvelijoilleen käskyn päivällispitojen +valmistamisesta, ja päätti, että voitonpalkinto oli annettava Brian de +Bois-Guilbertille, joka oli syössyt samalla peitsellä kaksi vastustajaa +maahan ja oikein osunut kolmanteenkin. + +Taaskin lopetti vaatijaritarien soittokunta yhden niistä pitkistä, +kajahtelevista toitotuksista, joilla se yksin rikkoi äänettömyyden. +Mutta silloinpa kuultiin yksinäisen torven uhkaavalla sävelellä +vastaavan siihen tantereen pohjoispäästä. Kaikkien silmät kääntyivät +katsomaan uutta taistelijaa, jonka tuloa tämä torvi ilmoitti; eikä +aikaakaan, niin portti avautui ja hän ratsasti sisään. Sen verran kuin +rautapuvussa olevasta miehestä saattoi päättää, tuo uusi yrittäjä ei +ollut juuri tavallista miestä pitempi ja näytti pikemmin olevan hento +kuin vahva vartaloltaan. Hänen varusteensa olivat teräksestä ja kullalla +kalliisti kirjotut; kilvessä nähtiin juurineen maasta temmattu nuori +tammipuu ja sen alla espanjalainen sana: _Desdichado_, s.o. perintönsä +menettänyt. Ratsuna hänellä oli tulinen, musta ori; sitä tantereen +poikki kävelyttäessään ritari sievästi taivutti peistänsä tervehdykseksi +prinssille sekä aatelisnaisille. Taito, jolla hän hallitsi ratsuansa +sekä koko hänen käytöksessään ilmaantuva nuoruuden sulavuus taivuttivat +kansan mielen hänelle suosiolliseksi, ja muutamat halvemmista katsojista +ilmaisivat suosiotansa huutaen: »Kosketa Ralf de Vipontin kilpeen +--kosketa johanniittaritarin kilpeen! Hän ei ole niin luja satulassa +kuin muut; hänestä saat helpommin voiton!» + +Näiden ystävällisten varoitusten kaikuessa ritari kulki ylöspäin +viettävää kujaa myöten penkereelle. Kaikkien kummastukseksi hän ratsasti +suoraan keskimmäiselle teltalle ja kilahdutti kovasti Brian de +Bois-Guilbertin kilpeä peitsensä kärjellä. Kaikki ällistyivät mokomasta +rohkeudesta, ehkäpä enimmin pelätty ritari itse, joka täten oli +haastettu taisteluun elämästä ja kuolemasta ja joka huoletonna oli +seisonut telttansa ovella aavistamatta tämmöistä ankaraa vaatimusta. + +»Oletko jo ripittäytynyt papille, veikkonen?» kysyi temppeliherra, »ja +oletko kuunnellut tänä aamuna messua, koska niin rohkeasti käyt +hengenvaaraan?» + +»Paremmin olen valmistautunut kuolemaan kuin sinä», vastasi Perinnötön +ritari; sillä nimellä tuntematon näet oli kirjoittautunut +turnausluetteloon. + +»Käy sitten paikallesi tantereelle», sanoi Bois-Guilbert, »ja heitä +hyvästit jumalan päivälle, sillä tänä yönä saat jo levätä paratiisissa.» + +»Paljon kiitoksia kohteliaisuudestasi», vastasi Perinnötön ritari, »ja +kiitollisuuteni osoitukseksi annan sinulle sen varoituksen, että hankit +itsellesi vereksen ratsun ja uuden peitsen. Sillä, niin totta kuin olen +kunniallinen ritari, sinä tulet kumpaistakin tarvitsemaan.» + +Nämä pelottomat sanat lausuttuaan hän peräytti hevosensa takaperin kujan +rinnettä myöten ja pakotti sen astumaan takaperin tantereenkin +pohjoispäähän saakka, mihin hän sitten pysähtyi vastustajaansa +odottamaan. Tästä mainion ratsastustaidon osoituksesta hän taas sai +yleisiä hurraahuutoja palkinnokseen. + +Brian de Bois-Guilbert oli pahoin suutuksissa saamastaan varoituksesta, +mutta hän ei silti laiminlyönyt noudattaa tuntemattoman ritarin neuvoja. +Sillä tulevan taistelun ratkaisu oli hänelle liiankin arka kunnianasia, +jotta hän ei olisi käyttänyt hyväkseen jokaista keinoa, jolla hän +saattoi voittaa rohkean vastustajansa. Hän valitsi siis vereksen +hevosen, joka oli erinomaisen vahva ja tulinen. Hän otti myös uuden, +lujan peitsen peläten, että entisen varsi oli edellisissä taisteluissa +kenties vikaantunut. Vihdoin hän vielä laski pois kilpensä, joka oli +saanut vähäisen vamman, ja otti asemieheltään toisen. Edellisessä oli +ollut vain temppeliritariston yleinen vaakuna: kaksi ritaria +ratsastamassa saman hevosen selässä, minkä piti muka osoittaa +temppeliherrain muinaista nöyryyttä ja köyhyyttä, jotka avut heissä +kuitenkin olivat nyt jo vaihtuneet äärimmäiseksi kopeudeksi ja +rikkaudeksi, jotka heidät viimein veivät turmioon. Bois-Guilbertin +uuteen kilpeen sen sijaan oli kuvattu täydessä lennossa oleva korppi, +pääkallo kynsissään, ja sen alla oli kirjoitus: _Gare le corbeau_! (Varo +korppia!) + +Kun molemmat taistelijat seisoivat tantereella, kumpikin sen eri päässä, +tunsivat katsojat sydämessään ahdistavaa odotusta. Harvat uskoivat +mahdolliseksi, että Perinnötön ritari voisi voittaa tämän taistelun, +mutta hänen miehuutensa ja ritarillisen käytöksensä vuoksi olisivat +useimmat suoneet hänelle menestystä. + +Samassa kuin torvet olivat törähtäneet, syöksyivät taistelijat salamoina +eteenpäin ja törmäsivät tantereen keskustassa ukkosennuolen voimalla +yhteen. Peitset pilkkoutuivat kädensijaan asti pirstoiksi, ja ensi +katsahdukselta näytti siltä kuin molemmat ritarit olisivat menneet +kumoon, sillä yhteentörmäyksen vauhti oli syössyt kummankin ratsut +takajaloilleen. Mutta saivatpa taitavat ratsumiehet hevosensa heti taas +pystyyn suitsien ja kannusten avulla. Ritarit tuijottivat hetken aikaa +toinen toiseensa katsein, jotka säihkyivät tulta kypärän +silmirautojenkin takaa; sitten he käänsivät hevosensa ympäri ja +palasivat kumpikin lähtöpaikalleen, hakemaan palvelijoiltaan toisia +peitsiä. + +Kovasti hurraten, vöitä ja nenäliinoja heiluttaen ilmaisivat katsojat +mielihyväänsä tämän taistelun johdosta, joka oli sekä tasaisin että myös +taitavin kaikista sinä päivänä käydyistä. Mutta kun ritarit olivat +jälleen asettautuneet asemilleen, vaikenivat ylistyshuudot ja tuli niin +syvä ja äänetön hiljaisuus, ikäänkuin kansa ei enää olisi uskaltanut +henkeäänkään vetää. + +Muutamien minuuttien kuluttua, jolla aikaa ritarit ja ratsut saivat +vähän levähtää, käski Juhana-prinssi sauvansa viittauksella torvimiesten +soittaa päällekarkaukseen. Taistelijat törmäsivät jälleen vastakkain +samalla vauhdilla, samalla taidolla ja samalla voimalla, mutta ei yhtä +tasaisella onnella kuin edellisellä kerralla. + +Toisella ryntäyksellään temppeliherra tähtäsi vastustajansa kilven +keskikohtaan ja syöksihe siihen niin suoraan ja kovasti, että hänen +peitsensä meni pieniksi pirstaleiksi ja Perinnötön ritari horjahti +satulassaan. Hänkin oli päällekaratessaan alussa tähdännyt +Bois-Guilbertin kilpeen, mutta samassa kuin he sattuivat yhteen, oli hän +kohottanut peitsensä kärjen toisen kypärää kohti. Tähän paikkaan näet +oli vaikeampi osata, mutta jos oikeaan osui, oli semmoista sysäystä +aivan mahdoton vastustaa. Suoraan ja kohtipa Perinnöttömän ritarin +peitsi sattuikin normannilaisen silmirautoihin, kiintyen suomujen +väliin. Mutta tässäkin vaikeassa tilassa temppeliherra osoitti maineensa +mukaista lujuutta; jollei satulavyö olisi katkennut, olisi hän kenties +kuitenkin kestänyt satulassa. Mutta mainittu vahinko tapahtui, ja ritari +syöksyi ratsuineen, satuloineen maahan paksun tomupilven peittoon. + +Ei ollut kulunut silmänräpäystäkään, ennenkuin temppeliherra jo oli +päässyt kaatuneen hevosensa alta ja irti jalustimistaan. Silmittömästi +vimmastuneena häpeästään ja katsojien riemullisesta hurraamisesta, jolla +katsojat ilmaisivat iloansa, hän paljasti miekkansa ja uhkasi sillä +voittajaa. Perinnötön ritari puolestaan hyppäsi myöskin alas ratsunsa +selästä ja veti miekkansa tupesta. Mutta turnausmarskit kannustivat +hevosiansa ja riensivät väliin, muistuttaen, etteivät turnaussäännöt +tässä tilaisuudessa sallineet tämmöistä tappelua. + +»Kohtaammepa toivoakseni toisemme toisen kerran», sanoi temppeliherra, +iskien vihaisen katseen vastustajaansa, »ja toisessa paikassa, missä +kukaan ei saa tulla väliin.» + +»Jollei niin tule tapahtumaan», vastasi Perinnötön ritari, »niin ei syy +suinkaan ole minun. Olen valmis kamppailemaan kanssasi sekä jalkaisin +että ratsain, niinhyvin peitsellä kuin miekalla tai sotatapparalla!» + +He olisivat vielä vaihtaneet useampia ja vihaisempia sanoja, mutta +turnausmarskit laskivat peitsensä ristiin heidän välilleen ja pakottivat +heidät eriämään. Perinnötön ritari palasi lähtöpaikalleen ja +Bois-Guilbert meni telttaansa, missä hän häpeän tuskassa vietti loput +tätä päivää. + +Hevosensa selästä laskeutumatta voittaja pyysi pikarillisen viiniä, +avasi sitten silmirautojensa alimman nivelen ja ilmoitti juovansa +»kaikkien uskollisten englantilais-sydämien onneksi ja menestykseksi, +mutta muukalaisten sortajien häviöksi!» Sitten hän soitatti +torvimiehellänsä uhkaavan toitotuksen ja lähetti airuen kautta sanoman +vaatijaritareille, ettei hän enää aikonut valita heistä vastustajaa, +vaan oli valmis vastaanottamaan heitä missä järjestyksessä he itse +katsoivat parhaaksi tulla taisteluun. + +Jättiläiskokoinen, mustaan rautapukuun puettu Front-de-Boeuf totteli +ensiksi vaatimusta. Hänen valkoisessa kilvessään oli musta häränpää, +joka monilukuisissa taisteluissa oli jo kulunut epäselväksi; sen alle +oli piirretty ylpeät sanat: _Cave, adsum_ (Kavahda, minä olen läsnä!) +Tappelussa tämän ritarin kanssa Perinnötön ritari sai vähäisen, mutta +kuitenkin ratkaisevan voiton. Kumpaisenkin peitset katkesivat, niinkuin +pitikin, mutta Front-de-Boeuf, jonka jalka luiskahti jalustimesta, +tuomittiin siitä syystä voitetuksi. + +Kolmannessakin taistelussa ritari Filip Malvoisinin kanssa +tuntemattomalle kävi yhtä onnellisesti. Hän syöksi peitsensä semmoisella +voimalla paronin kypärää vasten, että sen nauhat katkesivat. Tämä seikka +pelasti Malvoisinin kaatumasta, mutta hänetkin tuomittiin, samoinkuin +hänen edelliset kumppaninsa, voitetuksi. + +Neljännessä taistelussa Grantmenilin kanssa Perinnötön ritari osoitti +yhtä jaloa kohteliaisuutta kuin aikaisemmin urhoutta ja taitoa. De +Grantmenilin ratsu, joka oli nuori ja äksy, nousi päällekaratessa +pystyyn, ja poikkeutti siten isäntänsä peitsen oikeasta suunnasta. +Tuntematonpa ei käyttänyt hyväkseen tätä sattumuksen kautta tarjoutuvaa +etua, vaan kohotti peitsensä ja ajoi vastustajansa sivuitse, häneen +koskematta. Hän käänsi sitten hevosensa ympäri, ratsasti takaisin +lähtöpaikalleen ja tarjosi airuen kautta toista taistelua. Mutta de +Grantmenil kieltäytyi, tunnustaen itsensä voitetuksi yhtä paljon +tuntemattoman ritarin kohteliaisuuden kuin taidon vuoksi. + +Taistelu Ralf de Vipontin kanssa täydensi Perinnöttömän ritarin voiton. +Viimeinen vaatijaritari syöstiin semmoisella vauhdilla maahan, että veri +purskahti nenästä ja suusta, ja hänet kannettiin hervottomana pois +kentältä. + +Tuhansien katsojien huudot ilmaisivat yleistä iloa, kun prinssi ja +marskit julistivat, että tämän päivän voittokunnia oli tullut +Perinnöttömän ritarin osaksi. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + + + -- Keskellä nähtihin + yks nainen, kaikist' ihanin + ja korkein, valtiaaks sen tunsit kohtakin. + + Hän voitti kaikki kauneudellaan + ja niin myös kallehilla vaatteillaan; + otsassa näkyi seppel kultainen, + kalliista aineesta vaan koruton, + kädessä Agnus-Castus-virpinen; + se hällä vallan tunnusmerkki on. + + KUKKA JA LEHTI. + +Wilhelm de Wyvil ja Tapani de Martival, molemmat turnausmarskit, +riensivät ensimmäisinä onnittelemaan voittajaa. He pyysivät samalla, +että hän nyt ottaisi kypärän päästään tai edes avaisi silmirautansa, +ennenkuin hän heidän seurassaan lähtisi prinssin kädestä vastaanottamaan +turnajaispalkinnon. Mutta Perinnötön ritari toisti lujasti, vaikka +ritarillisen kohteliaasti kieltävän vastauksen. Hän ei sanonut vielä +tällä hetkellä voivansa näyttää kasvojaan, erinäisistä syistä, jotka hän +taisteluun tarjoutuessaan oli ilmoittanut airueille. Marskit eivät tästä +vastauksesta lainkaan kummastuneet; sillä olihan tavallisimpia niistä +monista ja eriskummallisista lupauksista, joita ritarit siihen aikaan +tekivät, että he sitoutuivat määrätyn ajan kuluessa, tai siksi kunnes +jokin määrätty tehtävä oli toimitettu, pysymään tuntemattomina. Marskit +eivät siis enempää yrittäneetkään tiedustella Perinnöttömän ritarin +salaisuutta, vaan ilmoittivat prinssi Juhanalle voittajan toivomuksen ja +pyysivät, että hän saisi sellaisenaan tulla vastaanottamaan urhoutensa +ansaitun palkinnon. + +Oudon ritarin itsepäisyys närkästytti suuresti prinssiä, joka oli +utelias tietämään kuka hän oli. Sitä paitsi oli Juhana ennestäänkin jo +pahoillaan siitä, että tämä ritari yksinään oli turnauksessa voittanut +kaikki hänen suosimansa taistelijat. Sentähden hän vastasi marskeille +ylpeästi: »Kautta Pyhän Neitsyen kasvojen kirkkaan paisteen, näenpä +ettei tuo ritari ole jäänyt osattomaksi vain perinnöstä, vaan myöskin +tavallisesta kohteliaisuudentajusta, koska hän tahtoo astua peitetyin +kasvoin meidän eteemme. -- Tietääkö joku teistä, hyvät herrat», lisäsi +hän kääntyen seuralaistensa puoleen, »kuka tuo teikari voinee olla, joka +niin kopeasti käyttäytyy?» + +»En osaa arvata», vastasi de Bracy, »enkä olisi uskonut Britannian +neljän meren välillä olevan ainoatakaan urhoa, joka yhtenä ja samana +päivänä voisi kaataa kaikki nuo viisi ritaria. Totta maar en unohda +ikänä, minkä kyydin hän antoi de Vipontille. Lensipä poloinen +johanniitta-ritari satulastaan ilmaan kuin kivi lingosta.» + +»Älkää siitä liioin kehuko», sanoi eräs läsnäoleva johanniitta; »eipä +temppeliritarillennekaan käynyt paremmin. Näinhän minä teidän parhaan +peitsimiehenne, Bois-Guilbertin heittävän kolmastikin kuperkeikkaa, ja +joka keikahduksellaan tempaavan pivot täyteen hiekkaa maasta.» + +de Bracy, joka piti temppeliherrojen puolta, olisi jälleen vastannut, +mutta prinssi Juhana esti häntä. »Vaiti, hyvät herrat!» sanoi hän. »Mitä +joutavaa riitaa tämä on?» + +»Voittaja», muistutti de Wyvil, »odottaa yhä teidän päätöstänne, +ruhtinaallinen armo.» + +»Päätökseni on se», vastasi Juhana prinssi, »että hän saa odottaa, +kunnes näen eikö täällä ole ainoatakaan, joka voisi edes arvata hänen +nimensä ja arvonsa. Vaikka hän seisoisi tuolla yöhön saakka, niin eipä +hän taida vilustua näin tulisen taistelun perästä.» + +»Ruhtinaallinen armo», sanoi Woldemar Fitzurse, »te ette osoita +voittajalle ansaittua kunniaa, jos annatte hänen odottaa, kunnes +ilmoitamme teille, mitä kukaan meistä ei voi tietää. Minä ainakaan en +osaa lainkaan arvata -- jollei hän liene joku niistä kelpo +peitsimiehistä, jotka Rikhard kuninkaan kanssa lähtivät Palestiinaan ja +nyt vähitellen saapuvat kotimaahan.» + +»Voihan se olla Salisburyn kreivi», sanoi de Bracy; »hän on sen pituinen +vartaloltaan.» + +»Pikemmin ritari Tuomas Multon, Gilslandin herra», arveli Fitzurse. +»Salisbury on hartevampi.» -- Samassa alkoi kuiskutus käydä +seuralaisherrojen kesken; kuka sen ensin liikkeelle pani, siitä ei saatu +tietoa. »Kukaties se on kuningas -- ehkä se on Rikhard Leijonamieli +itse!» + +»Jumala siitä varjelkoon!» huudahti prinssi, valahtaen kalmankarvaiseksi +ja säpsähtäen, ikäänkuin ukkosennuoli olisi iskenyt häneen. »Woldemar! +de Bracy! Jalot herrat ja ritarit, muistakaa lupauksenne ja pitäkää +uskollisesti puoltani!» + +»Eihän meillä vielä yhtään hätää ole!» sanoi Woldemar Fitzurse. »Niin +vähänkö muistatte isänne pojan jättiläisjäseniä, että luulette niiden +mahtuvan noiden rautavarusteitten sisään? -- de Wyvil ja Martival, +parasta mitä prinssille voitte tehdä, olisi se, että tuotte voittajan +tänne valtaistuimen eteen ja poistatte turhan pelon, joka on +karkoittanut kaiken veren hänen poskiltaan. -- Katselkaapas häntä +tarkemmin», lisäsi hän, »niin kyllä näette, ruhtinaallinen armo, että +hän on kolmea tuumaa lyhyempi Rikhard-kuningasta ja kahta sen vertaa +kaidempi hartioittensa väliltä. Eikä tuo hevonenkaan olisi jaksanut +kantaa Rikhard-kuninkaan raskasta ruumista yhdenkään taisteluvuoron +aikaa.» + +Hänen vielä puhuessaan toivat marskit jo Perinnöttömän ritarin niiden +lautaporrasten juurelle, jotka johtivat taistelutantereelta ylös Juhanan +kunniaistuimelle. Prinssi oli yhä vielä rauhaton, arvellen että hänen +kuninkaallinen veljensä, jota hän niin pahasti oli loukannut ja jolle +hänen päinvastoin olisi pitänyt olla syvässä kiitollisuudenvelassa, oli +muka äkkiä palannut kotimaahan; eivätkä Fitzursen viittaamat seikatkaan +voineet kokonaan poistaa tätä pelkoa. Kaiken aikaa, kun hän piti lyhyen, +nolon ylistyspuheensa voittajan urhoollisuudesta ja antoi palkinnoksi +määrätyn sotaratsun, hän vapisi pelosta, että ritarin alaslaskettujen +silmirautojen takaa kuuluisi Rikhard Leijonamielen tuttu, ankara, +peloittava ääni. + +Mutta Perinnötön ritari ei vastannut sanaakaan prinssin +ylistyspuheeseen, vaan kiitti siitä syvään kumartaen. + +Nyt astui kaksi koreapukuista tallirenkiä esiin; he taluttivat hevosta, +joka oli myös verhottu kalleihin sotavaruksiin. Asiantuntijain silmissä +oli kaikki tuo kuitenkin vain mitätön lisäys jalon ratsun omaan arvoon +nähden. Perinnötön ritari laski toisen kätensä satulakoljulle ja hypähti +hevosen selkään, jalustinta käyttämättä. Sitten hän ratsasti kahdesti +kentän ympäri, peitsi koholla ja täysinoppineen ratsumiehen taidolla +näytellen hevosensa tepastelua ja nelistystä. + +Tätä olisi kenties voinut moittia turhanaikaiseksi keikaroimiseksi; +mutta pitihän ritarin toki parhaalla tavalla näyttää kaikkia parhaita +puoliaan. Sentähden saikin hän jälleen osakseen kaikuvia ylistyshuutoja +katsojajoukosta. + +Sillä välin kerkeäkielinen Jorvaulx'in abotti kuiskutti prinssin korvaan +muistuttaen, että voittajan tulisi nyt todistaa kauneudenaistiansa, +samoinkuin hän äsken oli näyttänyt urhouttaan. Hänenhän piti lavoilla +istuvien kaunotarten joukosta valita yksi, joka saisi nousta Kauneuden +ja Rakkauden valtaistuimelle ja seuraavana päivänä jakaa +turnajaispalkinnon. Prinssi siis, kun ritari kiertäessään toiseen +kertaan tantereen ympäri kulki hänen sivuitsensa, viittasi hänelle +sauvallaan. Ratsumies kääntyi heti valtaistuimeen päin, laski peitsensä +kärjen alas, kunnes se oli vain jalan korkeudella maasta ja pysyi +liikkumattomassa asennossa, odottaen Juhanan käskyjä. Kaikki +ihmettelivät nähdessään, kuinka nopeasti hän kykeni pysähdyttämään +tulisen ratsunsa, niin että tämä, vaikka se hetkeä ennen vielä oli ollut +täydessä liikkeessä ja kiihkeässä innossa, nyt seisoi alallansa +ikäänkuin vaskeen valettuna. + +»Herra Perinnötön ritari», sanoi Juhana-prinssi, -- »enhän osaa +puhutella teitä muullakaan nimellä -- nyt on velvollisuutenne samoinkuin +myös oikeutenne nimittää se kaunotar, joka huomispäivän juhlassa saa +esiintyä Kauneuden ja Rakkauden kuningattarena. Jos te, joka olette +vieras tässä maassa, tahdotte ehkä opastukseksi kuulla neuvoani, niin +voinpa sanoa, että Aliciaa, jalon ritarimme Woldemar Fitzursen tytärtä +on meidän hovissamme aina pidetty ensimmäisenä sekä kauneuden että +arvonkin puolesta. Kuitenkin tahdon lisätä, että teillä on täysi valta +antaa tämä kruunu kenelle naiselle ikinä itse tahdotte. Se, jonka päähän +sen laskette, on voimassaolevien sääntöjen mukaan oleva huomispäivän +kuningatar. -- Kohottakaa peitsenne.» + +Ritari teki niinkuin oli käsketty, ja prinssi Juhana pani peitsen +kärkeen vihreästä silkistä tehdyn kruunun, jonka yläreunaa reunusti +vuoroon sydämen-, vuoroon nuolenpään muotoisiksi huipuiksi leikattu +kultavanne; tämän vanteen huiput vaihtelivat samalla tavalla kuin +englantilaisessa herttuankruunussa mansikanlehdet ja palloset. + +Juhana oli monesta syystä viitannut näin suoraan Woldemar Fitzursen +tyttäreen. Se osoitti, miten hänen ajattelemattomuuteensa ja +kopeuteensa, kumma kyllä, sekaantui halpamaista viekkautta ja +kavaluutta. Hän tahtoi häntä ympäröivien ritarien mielestä haihduttaa +muiston aikaisemmasta sopimattomasta ja loukkaavasta käytöksestään, kun +hän leikillä oli ehdottanut juutalaistytön päivän kuningattareksi. Hän +tahtoi samalla miellyttää Alician isää, jota hän pelkäsi, ja joka +useammin kuin yhden kerran oli osoittanut mielipahaansa hänen +tämänpäiväisten tekojensa johdosta. Hän tahtoi siten myös taivuttaa +neidon mielen itselleen suosiolliseksi; sillä Juhana oli yhtä hillitön +huvituksissaan kuin kunnianhimossansa. Mutta sitäpaitsi oli hänellä +vielä sekin syy, että hän tahtoi nostaa Perinnötöntä ritaria vastaan, +jota hän sydämessään jo katkerasti vihasi, mahtavan vihollisen. Sillä +Woldemar Fitzurse, hän arveli, suuttuisi varmaan tyttärelleen +tapahtuneesta häpeästä, jos voittaja, niinkuin saattoi olla mahdollista, +valitsisi toisen. + +Ja niinpä kävi todellakin. Perinnötön ritari kulki prinssin viereisen +lavan sivuitse, missä neiti Alicia istui ylpeän kauneutensa koko +loistossa. Tähän asti oli tuntematon nopeasti juoksuttanut hevostansa +tantereen ympäri; mutta nyt hän astutteli sitä aivan vitkalleen, ja +näytti -- niinkuin hänellä oli oikeuskin -- katselevan ja tutkistelevan +siellä istuvaa suurilukuista kaunotarten piiriä. + +Kannattipa katsella, miten erilaisesti tutkinnonalaiset kaunottaret +käyttäytyivät. Toiset punastuivat, toiset näyttivät ylpeiltä ja +arvokkailta. Muutamat katsoivat suoraan eteensä eivätkä olleet +huomaavinansa mitä tapahtui; toiset pelästyksissään, mikä ehkä myös oli +teeskenneltyä, vetäytyivät taemmaksi; muutamat koettivat olla +hymyilemättä, ja pari kolme joukosta purskahti kovaan nauruunkin. Olipa +niitäkin, jotka peittivät hunnulla kauniit kasvonsa. Mutta, sanoo vanha +käsikirjoitus, josta tämä tarina on saatu, nämä taisivat olla semmoisia, +jotka oltuaan jo kymmenen vuotta kaunotarten maineessa ja saatuaan siis +kylliksensä tämmöisistä turhuuksista, tahtoivat nyt vetäytyä pois +kilpailusta ja suoda sitä paremman tilaisuuden uusille, nouseville +tähdille. + +Lopuksi ritari pysähtyi sen lavan eteen, missä Rowena-neiti istui, ja +katsojien uteliaisuus kiihtyi kiihkeimmilleen. + +Onkin myönnettävä, että jos Perinnötön ritari halusi ehkä valita +kaunottaren siitä piiristä, missä hänen voitostansa oli hartaimmin +iloittu, niin tämä lava, jonka edessä hän nyt seisoi, oli hyvin +ansainnutkin hänen huomionsa. Cedrik Saksilainen, riemuissaan +temppeliherran kaatumisesta ja vielä enemmän molempien pahansuopien +naapuriensa, Front-de-Boeufin ja Malvoisinin vastoinkäymisestä, oli +kurottautunut puoleksi lavan kaiteen yli ja seurannut voittajan +liikkeitä, ei ainoastaan silmin, vaan myös koko sydämellään ja +sielullaan. Yhtä hartaasti oli Rowena-neiti katsellut taistelua, +vaikk'ei hän näyttänyt suurta iloansa yhtä peittelemättömästi. Olipa +hidasmielinen Athelstankin hiukan herännyt tavallisesta +uneliaisuudestaan; hän oli käskenyt tuomaan itselleen suuren maljallisen +ryytiviiniä, jonka hän joi Perinnöttömän ritarin terveydeksi. + +Toinenkin seurue, joka istui saman lavan alapuolella, riemuitsi yhtä +hartaasti Perinnöttömän ritarin onnesta. + +»Isä Aabraham!» sanoi Iisak Yorkilainen, kun temppeliherran ja +Perinnöttömän ritarin ensimmäinen ottelu oli päättynyt, »kuinka hurjasti +tuo pakana ratsastaa. Voi, voi, eipä hän säästä hyvää hevostaan, joka on +tuotu pitkän matkan takaa, hamasta Berberian maasta asti, ei hän säästä +sitä enempää kuin olisi se vain metsäaasin varsa. Ja entä komeat +varusteensa, joista Joosef Pereiralle, milanolaiselle sepälle, on +maksettu kokonainen kasa sekiinejä[11] -- paitsi sitä, että niistä +täällä saisi seitsemänkymmentä prosenttia voittoa -- eipä hän niitäkään +säästä sen enemmän kuin olisi ne löytänyt maantieltä!» + +»Jollei hän säästä omia jäseniään eikä henkeänsäkään tässä hirmuisessa +tappelussa», muistutti Rebekka, »niin miten hän muistaisi hevosta ja +varusteitaan.» + +»Lapsi», vastasi Iisak vähän närkästyneenä, »etpä tiedä mitä puhut. +--Niska ja raajat ovat hänen omansa, mutta hevonen ja varusteet ovat mi +---- Pyhä Jaakob! mitä rupesinkaan puhumaan! -- Mutta samapa se, onpa +hän joka tapauksessa kelpo poika. -- Katsopas, Rebekka, katso, jopa hän +uudestaan suoriutuu taisteluun filistealaisia vastaan. -- Rukoile, +lapsi, rukoile, että Jumala varjelisi tuota kelpo poikaa -- ja myös +tuota virkkua hevosta ja kalliita varusteita. -- Isieni Jumala!» hän +parahti taas. »Pääsipä hän taas voitolle, ja hänen peitsensä on kaatanut +maahan ympärileikkaamattoman filistealaisen -- aivankuin meidän +esi-isiemme miekat kaatoivat Ogin, Basanin kuninkaan, ja Sihonin, +amorilaisten kuninkaan! Varmaan hän nyt saapi saaliikseen heidän +kultansa ja hopeansa, heidän sotaratsunsa sekä rauta- ja +teräsvarusteensa.» + +Yhtä levottomasti jutellen seurasi kunnon juutalainen jokaista +seuraavaakin ottelua, harvoin unohtamatta nopeasti laskea, kuinka paljon +kullakin kerralla voittajan saaliiksi tullut ratsu ja varusteet +saattoivat maksaa. Erittäin suuren ilon oli siis Perinnöttömän ritarin +voitto nostanut koko siinä katselijain parvessa, jonka eteen hän nyt oli +pysähtynyt. + +Voittaja seisoi alallaan kauemmin kuin minuutin ajan -- lieneekö hänen +päätöksensä vielä ollut epävakava tai jokin muu epäilys viivyttänyt +häntä -- ja kaikki katsojat odottivat äänettöminä, silmää räpyttämättä, +mitä hän aikoi tehdä. Viimein hän hitaasti ja taitavasti taivutti +peitsensä kärjen alemmaksi ja laski kruunun ihanan Rowenan jalkojen +juureen. Samassa torvet törähtelivät ja airuet julistivat, että +jalosukuinen neiti Rowena seuraavana päivänä oli esiintyvä Kauneuden ja +Rakkauden kuningattarena, uhaten soveliaita rangaistuksia kaikille, +jotka eivät tottelisi tämän kuningattaren käskyjä. Sitten he rupesivat +taas huutamaan: »Anteliaisuutta!» johon Cedrik ilonsa innossa vastasi +runsaalla lahjalla. Antoipa Athelstankin, vähän vitkasteltuaan, yhtä +suuren summan. + +Hiljaista nurinaa kuului normannilais-neitosten riveistä, sillä +heistä tuntui yhtä oudolta saksilais-kaunottaren vaali kuin +normannilais-herroista tappiolle jääminen ritarillisissa leikeissä, +jotka he itse olivat saattaneet maassa käytäntöön. Mutta tämän nurinan +voitti yleinen huuto: »Eläköön Rowena-neiti, laillisesti valittu +Rakkauden ja Kauneuden kuningatar!» Kuuluipa monesta paikasta rahvaan +keskeltä lisäys: »Eläköön saksilainen prinsessa! Eläköön iäti +muistettavan Alfredin suku!» + +Juhana-prinssi vihastui suuresti näistä huudoista, samoinkuin hänen +seuralaisensa, mutta sittenkin hänen täytyi vahvistaa voittajan vaali. +Käskien tuomaan hevosensa luokseen hän astui alas kunniaistuimeltaan, +nousi ratsun selkään ja ratsasti tantereelle, komea seuralaisjoukko +perässänsä. Hetkeksi hän pysähtyi neiti Alician lavan eteen ja +tervehtien häntä hän virkkoi seuralaisillensa: »Niin totta kuin toivon +pääseväni autuaaksi, hyvät herrat! Jos tuon ritarin peitseniskut ovatkin +todistaneet, että hänessä on luita ja jänteitä, niin on hän valinnallaan +yhtä selvästi näyttänyt, ettei hänen silmänsä ole kaikkein terävimpiä!» + +Tässä tilaisuudessa, niinkuin muulloinkin koko elämänsä aikana, Juhana +pahaksi onneksensa ei täydesti käsittänyt niiden ihmisten mielenlaatua, +joita hän tahtoi puoleensa taivuttaa. Woldemar Fitzurse pikemmin suuttui +kuin ihastui, kun prinssi täten kaikkien kuullen puhui hänen +tyttärelleen muka osoitetusta ylenkatseesta. + +»En tunne», sanoi hän, »ritarillista oikeutta, joka minun mielestäni +olisi kalliimpi ja josta minun olisi vaikeampi luopua kuin se, että +jokainen ritari saa omaa haluaan seuraten valita sydämensä +hallitsijattaren. Minun tyttäreni ei kerjää kunnioitusta keneltäkään. +Semmoisena kuin hän on ja oman piirinsä keskuudessa, on hän aina +täydessä määrässä saava kaiken hänelle tulevan kunnian.» + +Prinssi ei vastannut mitään. Hän kannusti hevostansa, ikäänkuin olisi +tahtonut laskea vihansa valloilleen, ja karahdutti sen lavan eteen, +missä Rowena istui, kruunu yhä vielä jalkojensa juuressa. + +»Ottakaa vastaan, ihana neito», sanoi hän, »hallitsijavaltanne +tunnusmerkki ja tietäkää, ettei kukaan voi vilpittömämmin kunnioittaa +tätä valtaanne kuin minä, Anjoun Juhana. Suvaitkaa tänä iltana, jalon +ritarinne ja ystävienne kanssa, tulla Ashbyn linnaan kunnioittamaan +meidän pitojamme läsnäolollanne. Silloin saamme tilaisuuden tutustua +lähemmin kuningattareemme, jonka palvelukseen me huomispäivän ajaksi +antaudumme.» + +Rowena pysyi ääneti; hänen puolestansa vastasi Cedrik omalla +saksilaiskielellänsä: + +»Rowena-neiti», hän sanoi, »ei osaa kyllin hyvin teidän kieltänne +voidakseen vastata teidän koreihin sanoihinne tai ottaa osaa pitoihinne. +Samoin en minäkään eikä jalosukuinen Coningsburghin Athelstan puhu muuta +kieltä emmekä viljele toisia tapoja kuin esi-isiemme entisiä. Siitä +syystä emme voi noudattaa teidän kohteliasta kutsuanne, ruhtinaallinen +armo, vaikka kyllä suuresti siitä kiitämme. Mutta huomenna Rowena-neiti +on toimittava sen kunniaviran, jonka hänelle voittajaritarin vapaa +valinta on suonut ja jonka kansa on riemuhuudoillaan vahvistanut.» + +Näin sanoen hän nosti kruunun maasta ja asetti sen Rowenan päähän +merkiksi siitä, että neito oli ottanut vastaan hänelle huomispäiväksi +suodun vallan. + +»Mitä hän sanoo?» kysyi Juhana-prinssi, joka nyt ei ollut ymmärtävinänsä +saksilaiskieltä, vaikka hän sitä hyvinkin osasi. Cedrikin puheen +sisällys toistettiin hänelle ranskaksi. »Hyvä on», sanoi hän; »huomenna +tahdon itse taluttaa tämän mykän kuningattaren hänen kunniasijalleen. +--Tottapa kuitenkin te, herra ritari», lisäsi hän kääntyen voittajan +puoleen, joka oli pysytellyt lavan lähellä, »tottapa kumminkin te tänä +iltana tulette vieraaksi pitoihini?» + +Ensi kertaa ritarin nyt kuultiin puhuvan. Matalalla, kiireisellä äänellä +hän pyysi anteeksi, ettei hän voinut tulla, syyttäen sekä väsymystä että +valmistautumishommiaan huomispäivän ottelua varten. + +»Hyvä on», sanoi prinssi ylpeästi. »Emme ole juuri tottuneet tämmöisiin +kieltäviin vastauksiin; mutta tahdomme kuitenkin koettaa viettää +pitojamme niin iloisesti kuin mahdollista, vaikka aseleikissä onnellisin +ritari ja hänen valitsemansa Kauneuden kuningatar eivät suvaitse +kunnioittaa niitä läsnäolollansa.» + +Näin sanoen hän käänsi ratsunsa poistuakseen loistavan +seuralaisjoukkonsa kanssa taistelutantereelta; ja sen nähtyään muutkin +katsojat läksivät kukin haaralleen. + +Mutta tuskin oli Juhana kulkenut kolme askelta eteenpäin, kun hän +käännähti satulassaan katsomaan taaksensa ja iski ankaran vihankatseen +jousimieheen, joka aamulla oli häntä suututtanut. Juhana ei helposti +unohtanut kostonhimoaan, mikä on omituinen loukatulle ylpeydelle, +varsinkin kun se tietää olevansa todellista aihetta vailla. Hän antoi +lähellä seisoville sotamiehille käskyn: »Henkenne uhalla, älkää päästäkö +tätä miestä pakoon!» + +Jousimies kesti prinssin vihaisen katseen yhtä järkähtämättömän +vakavasti kuin ennenkin ja sanoi hymyillen: »Enhän minä aiokaan lähteä +Ashbystä ennenkuin vasta ylihuomenna. -- Tahdonhan nähdä, miten +Staffordshiren ja Leicestershiren miehet osaavat jännittää jousiansa. +Tottapa Needwoodin ja Charnwoodin metsien pitäisi kasvattaa kelpo +jousimiehiä.» + +»Ja minä», virkkoi Juhana-prinssi seuralaisilleen vastaamatta suoraan +miehelle, »minä tahdon nähdä, kuinka hyvin hän itse osaa jännittää +jousiansa. Ja paholainen hänet perii, jollei hän ole niin taitava, että +sen vuoksi voin antaa hänelle anteeksi röyhkeytensä!» + +»Hyvin olisikin jo aika», sanoi de Bracy, »masentaa jollakin +silmiinpistävällä rangaistuksen esimerkillä noiden talonpoikien +röyhkeyttä.» + +Woldemar Fitzurse, joka luultavasti itsekseen arveli, että hänen +herransa valitsema tie ei juuri ollut kaikkein suorin kansan sydämeen, +kohautti olkapäitään eikä virkkanut mitään. Juhana-prinssi lähti nyt +taas eteenpäin, poistuen tantereelta, ja kansanjoukko hajosi myös +kokonaan. + +Eri teitä sekä pienemmin tai suuremmin joukoin kulkivat nyt katsojat +kedon yli kukin taholleen. Enimmät parvet virtasivat Ashbytä kohden, +missä suuri osa korkeampisäätyisistä oli saanut asunnon linnassa ja muu +kansa itse kaupungin taloissa. Sinne lähtivät useimmat niistä +ritareista, jotka jo olivat ottaneet osaa turnajaisiin tai seuraavana +päivänä aikoivat olla mukana taistelussa. He ratsastivat tietänsä +vitkalleen, puhellen päivän tapauksista, ja ohimennessään he saivat +yhäti osakseen hartaita tervehdyshuutoja kansalta. Samanlaisin huudoin +tervehdittiin myös Juhana-prinssiäkin; mutta tämä johtui pikemmin hänen +loistavasta puvustaan ja seurueestaan kuin mistään erikoisesta hänen +persoonalleen osoitetusta suosiosta. + +Vilpittömämmät ja paljon äänekkäämmät -- ja myös paremmin ansaitut +--hurraahuudot seurasivat päivän voittajaa, kunnes hän, haluten päästä +syrjään kansan näkyvistä, siirtyi erääseen kilpatantereen eteläiselle +sivulle pystytettyyn telttaan, jonka turnausmarskit kohteliaasti +tarjosivat hänen käytettäväkseen. Hänen astuttuaan sisälle telttaan +viipyivät monet saattajista vielä paikalla, katsellen hänen jälkeensä ja +arvaillen, mikä hän oikeastaan mahtoikaan olla miehiään. + +Äsken vielä oli kuulunut kovaa melua ja hälinää tuon suuren, +yhteenahdetun kansanjoukon parista, jonka tunteita päivän tapaukset +olivat suuresti kuohuttaneet. Nytpä melu ja hälinä oli muuttunut +kaukaiseksi huminaksi, jota kaikille haaroille loittonevien ihmisparvien +äänet synnyttivät, ja pian sekin hiljeni kuulumattomaksi. Ei kuulunut +enää muuta kuin palvelijoiden ääniä, kun nämä korjasivat lavoilta patjat +ja verhot talteen yöksi ja riitelivät keskenänsä puolityhjistä +viinipulloista tai ruoantähteistä. + +Taistelutantereen ympärille oli rakennettu useampia pajoja. Niistä alkoi +nyt hämärässä säihkyä säkeniä, kertoen että asesepät olivat ryhtyneet +työhönsä. Tätä työtä kesti kaiken yötä, sillä monet kuhmuille käyneet +rautavarusteet oli korjattava huomispäiväksi. + +Vahva vartijajoukko, jota aina kahden tunnin kuluttua käytiin +vaihtamassa, ympäröi taistelutannerta ja sen lavoja ja piti siellä +vahtia kaiken yötä. + + + + +KYMMENES LUKU. + + + »Kuin musta korppi, paha profeetta, + mi rääkkyy sairaan kuolontuomion, + ja pimeässä äänettömän yön + luo maahan ruton myrkyn siivistään, -- + näin yhä ahdistettu, vainottu + Barrabas raukka juoksee manaten + pahinta pahaa päähän kristittyin.» + + _Maltan Juutalainen_. + +Heti kun Perinnötön ritari astui telttaansa, riensi sinne parvi +asemiehiä ja hovipoikia auttaakseen häntä rautavaruksia riisuttaessa, +tuodakseen puhtaat vaatteet ja valmistaakseen kylvyn. Heidän +kohteliaisuutensa taisi tällä kertaa olla vielä tavallista hartaampi; +sillä he olivat kaikki uteliaat näkemään kuka tuo ritari oli, joka oli +niin monta vastustajaa voittanut, mutta ei prinssinkään käskystä ollut +tahtonut nostaa silmirautaansa eikä virkkaa nimeänsä. Mutta heidän +touhuisa ja utelias kohteliaisuutensa ei saanut toivottua palkkaa. +Perinnötön ritari ei ottanut vastaan apua keltään muulta paitsi omalta +asemieheltään eli pikemminkin rengiltään -- talonpoikaiselta +törkimykseltä, joka oli verhottu tummanväriseen huopaviittaan, pää sekä +kasvot puoleksi peitettyinä normannilaiseen mustaan puuhkalakkiin, +--ikäänkuin olisi hänkin, samoinkuin hänen herransa, tahtonut pysyä +tuntemattomana. Kun kaikki muut olivat teltasta lähteneet, riisui +palvelija ritarilta rautavarusteen raskaammat osat ja asetti hänen +eteensä ruokaa sekä viiniä, jotka päivän vaivojen jälkeen maistuivat +sangen hyvältä. + +Tuskin ritari oli saanut kiireisen ateriansa syödyksi, kun eräs +palvelija tuli ilmoittamaan, että viisi miestä, jotka kaikki taluttivat +täysin varustettuja ratsuja, seisoi ulkona pyrkien hänen puheillensa. +Ritarilla oli nyt rautavaruksensa asemesta yllään pitkä viitta, +jommoista hänen säätyisillään miehillä oli tapana käyttää kotioloissa. +Siihen kuului päähine, joka, jos sen tahtoi vetää pään yli, peitti +kasvot melkein yhtä hyvin kuin kypärän silmirauta. Mutta yöksi painuvan +illan hämäryys teki tämmöisen peitteen tarpeettomaksi, sillä ei nyt enää +olisi voinut tuntea muun kuin hyvin tutun miehen kasvot. + +Perinnötön ritari astui siis rohkeasti teltastaan ja tapasi ulkona +vaatijaritarien asemiehet, jotka heidän ruskean- ja mustan-värisistä +puvuistaan oli helppo tuntea. Jokainen heistä piti suitsista isäntänsä +ratsua, jonka satulaan tämänpäiväisessä taistelussa käytetyt +asevarusteet olivat kiinnitetyt. + +»Ritarilakien mukaan», sanoi ensimmäinen miehistä, »minä, Balduin de +Oyley, pelätyn ritarin, Brian de Bois-Guilbertin asemies, tarjoan +teille, joka tällä kertaa olette omaksunut itsellenne Perinnöttömän +ritarin nimen, tämän ratsun sekä ne varusteet, joita mainittu Brian de +Bois-Guilbert tämänpäiväisessä turnauksessa on käyttänyt. Ja saatte te, +jalo herra, oman mielenne mukaan päättää, tahdotteko ne pitää vai ottaa +niistä lunnaat. Sillä tämmöinen on turnajaissääntö.» + +Muutkin asemiehet toistivat melkein samat sanat, ja vaikenivat sitten +odottaen Perinnöttömän ritarin päätöstä. + +»Teille neljälle, hyvät herrat», vastasi ritari kääntyen viimeksi +puhuneitten asemiesten puoleen, »sekä teidän kunnioitettaville, +urhokkaille herroillenne on minulla sama yhteinen vastaus. Viekää +terveiseni jaloille ritareille, teidän isännillenne, ja sanokaa, että +mielestäni olisi pahasti tehty, jos ryöstäisin heiltä nämä ratsut sekä +aseet, sillä heitä kunnokkaampien ritarien käytettäviksi ne eivät voi +joutua. -- Mielelläni soisin, että tässä olisi kaikki, mitä minulla on +sanomista noille jaloille ritareille. Mutta itsepä olenkin todenteolla, +niinkuin olen itseäni nimittänyt, Perinnötön ritari. Siitä syystä minun +täytyy johonkin määrin pysyä kiitollisuudenvelassa teidän herroillenne +ja anoa, että he suvaitsisivat itse arvioida lunnaat ratsuistaan sekä +varusteistaan, sillä minä voin tuskin sanoa omakseni edes niitäkään, +jotka minulla tänään oli käytettävänäni.» + +»Meitä on käsketty», vastasi Reginald Front-de-Boeufin asemies, +»tarjoamaan sata sekiiniä kustakin hevosesta varusteineen.» + +»Se riittää hyvinkin», sanoi Perinnötön ritari. »Puolet tästä summasta +minun täytyy nykyisessä puutteessani pitää. Tähteistä ottakaa te, hyvät +herrat, puolet itsellenne, ja jakakaa toinen puoli airueille, +soittoniekoille ja palvelijoille.» + +Lakit kädessä ja nöyrästi kumarrellen asemiehet kiittivät ritaria +kohteliaisuudesta ja anteliaisuudesta, jommoista useinkaan ei oltu +nähty, ei ainakaan niin ylenpalttisessa määrässä. Mutta Perinnötön +ritari kääntyi nyt Brian de Bois-Guilbertin asemiehen, Balduinin +puoleen. »Teidän herraltanne», hän sanoi, »en ota vastaan aseita enkä +lunnaitakaan. Viekää hänelle minulta terveiset, että meidän välinen +taistelumme ei vielä ole päättynyt, -- ei ennenkuin olemme taistelleet +sekä peitsillä että miekoilla, sekä jalkaisin että ratsain. Tähän +taisteluun elämästä ja kuolemasta hän itse on minut haastanut, enkä minä +unhota hänen vaatimustansa. -- Sitä odotellessamme vakuuttakaa hänelle, +että minä en ajattele häntä samanlaisin tuntein kuin muita hänen +taistelukumppaneitaan, joiden kanssa mielelläni vaihdan +kohteliaisuuksia, vaan että pidän häntä verivihollisenani.» + +»Minun herrani», vastasi Balduin, »osaa kyllä vastata röyhkeyteen +röyhkeydellä ja sivalluksiin sivalluksilla, yhtä hyvin kuin +kohteliaisuuteen kohteliaisuudella. Koska ette huoli ottaa vastaan +häneltä samoja lunnaita kuin muiden ritarien varusteista, niin täytyy +minun jättää tämä hevonen ja nämä varusteet tänne. Sillä tiedän varmaan, +että herrani pitäisi häpeällisenä käyttää koskaan enää niitä.» + +»Oikein puhuttu, hyvä herra», sanoi Perinnötön ritari, »oikein ja +uljaasti, niinkuin sen miehen sopii, joka vastaa poissaolevan isäntänsä +puolesta. Mutta älkää kuitenkaan jättäkö ratsua ja varusteita tänne. +Viekää ne takaisin herrallenne; ja jollei hänen kunniansa salli hänen +käyttää niitä, niin pitäkää te, kelpo ystävä, ne omananne. Sen verran +kuin minulla on niihin oikeutta, lahjoitan ne mielelläni teille.» + +Balduin kumarsi syvään ja poistui sitten seuralaistensa kanssa. Mutta +Perinnötön ritari palasi telttaansa. + +»Tähän asti, Gurth», hän sanoi, »ei Englannin ritariston maine ole +ainakaan pilaantunut minun kauttani.» + +»Ja minä», sanoi Gurth, »en ole saksilaisena sikopaimenena huonosti +toimittanut normannilaisen asemiehen osaa.» + +»Etpä vallan pahoin», vastasi Perinnötön ritari. »Mutta sittenkin olen +kaiken aikaa pelännyt, että talonpoikainen kömpelyytesi sinut +paljastaisi.» + +»Hs!» sanoi Gurth, »ei kukaan voi minua tuntea, jollei kenties +leikkitoverini, Wamba-narri, josta en ikänä saa täyttä selvää, onko hän +todellisuudessa suurempi hupsuna vai velikultana. Tuskin saatoin hillitä +nauruani, kun vanha isäntäni kulki aivan sivuitseni siinä luulossa, että +Gurth oli monen penikulman päässä, Rotherwoodin soilla ja saloilla, +hänen sikojansa paimentamassa. Jos minut tunnettaisiin...» + +»Hyvä on», sanoi Perinnötön ritari, »tiedäthän mitä sinulle lupasin.» + +»No, mitä siihen tulee», sanoi Gurth, »ei selkäsaunan pelko ole koskaan +pidättänyt minua auttamasta ystävää. Onpa minulla paksu nahka, joka +kestää puukkoa tai piiskansiimaa yhtä hyvin kuin minkä hyvänsä oman +laumani karjun nahka.» + +»Usko minua, kyllä palkitsen kaiken vaaran, johon olet minun tähteni +antautunut, Gurth», sanoi ritari. »Ensi aluksi ole hyvä ja ota nämä +kymmenen kultarahaa.» + +»No, nythän olen rikkaampi», sanoi Gurth, pistäen lahjan kukkaroonsa, +»kuin ikinä mikään sikopaimen tai muu orja on ollut.» + +»Vie tämä pussillinen kultaa Ashbyhyn», lisäsi hänen herransa, »ja hae +käsiisi Iisak juutalainen, joka on kotoisin Yorkin kaupungista. Ottakoon +hän itse näistä rahoista maksun hevosesta sekä varusteista, jotka sain +hänen takauksellansa lainaksi.» + +»Enkä, pyhä Dunstan auttakoon!» vastasi Gurth; »sitä en tee.» + +»Kuinka, lurjus!» huusi herra, »etkö tottele käskyjäni?» + +»Kyllä, kaikkia kunniallisia, järkeviä ja kristillisiä käskyjä», vastasi +Gurth; »mutta tämä ei ole sellainen. En olisi kunniallinen mies, jos +sallisin juutalaisen itse määrätä maksunsa, sillä se olisi petosta +herraani vastaan. Eikä se olisi järkevääkään, -- se olisi hupsun työtä. +Ja päällepäätteeksi se ei olisi kristillisestikään tehty, sillä minähän +ryöstäisin oikeauskoisen paljaaksi ja rikastuttaisin uskottoman.» + +»Sittenkin sinun täytyy pitää huolta siitä, että hän tulee tyydytetyksi, +sinä mulipää», käski taas Perinnötön ritari. + +»Täytyyhän sitten niin tehdä», sanoi Gurth, pistäen pussin takkinsa alle +ja lähtien ulos teltasta. »Sitkeäpä hänen pitäneekin olla, jollen saa +häntä tyytymään puoleen siitä, mitä hän itse vaatii.» Näin sanoen hän +lähti matkaan ja jätti Perinnöttömän ritarin yksin levottomien +ajatustensa seuraan. + +Ja kovasti levottomat ja tuskalliset nämä ajatukset olivatkin, +--useammasta syystä kuin mitä nyt vielä voimmekaan lukijalle ilmaista. + +Meidän tulee nyt siirtyä Ashbyn kaupunkiin, tai pikemmin erääseen sen +likeisyydessä olevaan yksinäiseen taloon. Talon omistaja oli rikas +israeliitta, jonka luona Iisak tyttärensä sekä muiden seuralaistensa +kanssa oli saanut asunnon. Sillä juutalaiset, niinkuin kaikki tiedämme, +olivat aina hyvin vieraanvaraisia ja valmiit auttamaan omia +kansalaisiaan, vaikka heidän sanottiin vastahakoisesti ja kitsaasti +avustavan niitä, joita ne nimittivät pakanoiksi. Mutta kristityt +puolestaan kohtelivat juutalaisia sillä tavoin, etteivät he paljon +kohteliaisuutta ansainneetkaan. + +Kamarissa, joka tosin oli pieni, mutta kalliisti koristettu itämaiseen +tapaan, istui Rebekka kirjotuilla patjoilla. Ne oli levitetty matalalle +lavalle, joka kiersi kamarin seiniä toimittaen, samoinkuin +espanjalaisten _estrada_, tuolien ja lavitsoiden virkaa. Levottomuutta +ja lapsenrakkautta ilmaisevin katsein neiti seurasi isäänsä, joka +alakuloisen näköisenä ja epävarmoin askelin asteli edestakaisin +kamarissa. Välistä Iisak väänteli käsiään, välistä loi silmänsä ylös +lakeen, aivan kuin kovassa sydämentuskassa oleva ihminen. »Voi, isämme +Jaakob auttakoon!» huusi hän. »Voi, auttakaa kaikki, te kansamme +kaksitoista pyhää isää! Miksi piti semmoisen vahingon sattua minulle, +joka aina olen rehellisesti noudattanut jokaista Mooseksen lain +puustavia ja merkkiä! Viisikymmentä sekiiniä on minulta kerrassaan +ryöstetty ja hukkunut tuon häijyn hirmuvaltiaan ahnaisiin kynsiin!» + +»Mutta, isä», sanoi Rebekka, »minustahan näytti siltä, että itse +annoitte vapaaehtoisesti rahan prinssi Juhanalle.» + +»Vapaaehtoisestiko? Egyptin rutto häneen tarttukoon! +--Vapaaehtoisestiko, sanot? -- Aivan niin, juuri yhtä vapaaehtoisesti +kuin Lyonin lahdella, myrskyn ahdistaessa, viskasin tavarani mereen, +keventääkseni laivamme kulkua -- kun annoin kalliit silkkini kuohuvien +laineiden pukimiksi -- kun niiden suolaiseen vaahtoon sekoitin +hyvänhajuista mirhamia ja aloeta -- kun upotin meren syvyyksiin kaikki +kulta- ja hopea-astiani! Eikö se hetki ollut sanomattoman tuskallinen, +vaikka teinkin uhrin omin käsin?» + +»Mutta olipa se semmoinen uhri, jota Herra vaati meidän henkemme +pelastukseksi», vastasi Rebekka, »ja onpa isiemme Jumala siitä ajasta +siunannut teidän tavaroitanne ja kauppaanne.» + +»On kyllä», arveli Iisak. »Mutta jos hirmuvaltias ne minulta ryöstää, +niinkuin tänäpäivänä, ja jos minun vielä päälliseksi täytyy näyttää +iloiselta, kun minut ryöstetään paljaaksi -- ah, tyttäreni, kaikista +pahoista, jotka rasittavat meidän perinnötöntä ja kuljeksivaa kansaamme, +on pahinta se, että koko maailma ympärillämme vain nauraa meille, kun +meitä sorretaan ja ryöstetään, ja että meidän täytyy itsekin, niellen +kaiken vääryyden nostattaman suuttumuksen, nöyrästi hymyillä, vaikka +pitäisi kostaa miehen tavalla.» + +»Älkää katsoko asiaa siltä kannalta, rakas isä», sanoi Rebekka; »onhan +meilläkin etumme. Ovathan nuo armottomat, sortavat pakanat tavallansa +Siionin hajoitettujen lasten vallan alaisia, vaikka kuinkakin meitä +ylenkatsovat ja vainoovat. Ilman meidän rikkauksiemme apua he eivät +voisi varustaa väkeänsä sotaan eivätkä viettää voittojuhliansa rauhan +tultua; ja karttuneenahan kultamme palaa lainassa oltuaan takaisin +kirstuihimme. Me olemme niinkuin nurmi, joka viheriöitsee sitä paremmin, +mitä pahemmin sitä tallataan. Eipä olisi tämänpäiväisiäkään komeita +turnajaisia saatu aikaan ilman halveksitun juutalaisen mielisuosiota; +sillä hänpä se niihin rahat antoi.» + +»Tyttäreni», sanoi Iisak, »sanasi ovat koskeneet toiseenkin kipeään +paikkaan sydämessäni. Tuo jalo ratsu ja nuo kalliit varusteet, jotka +hinnaltaan ovat täydesti saman arvoiset kuin koko voitto Kirjath Jairam +Leicesteriläisen kanssa solmimastani kaupasta -- nekin kaikki ovat aivan +hukassa. Se tappio nielee minulta koko viikon tulot, kahden sabatin +välisen ajan tulot! -- Mutta kenties asia kuitenkin päättyy paremmin +kuin tällä hetkellä osaan pelätä. Onhan hän kelpo nuorukainen.» + +»Varmaan», lohdutti Rebekka, »ei teidän tarvitse katua, että palkitsitte +oudon ritarin osoittaman avunteon.» + +»Niin minäkin uskon, tytär», sanoi Iisak, »ja uskonhan myös, että Siion +kerran rakennetaan uudelleen. Mutta yhtä vähän kuin tohdin toivoa, että +näillä ruumiillisilla silmilläni saan nähdä uuden temppelin seinät ja +katonnastat, yhtä vähän toivon myös näkeväni kristityn, vaikkapa hän +olisikin paras heistä, tulevan maksamaan velkansa, paitsi silloin kun +tuomarin ja vanginvartijan pelko häntä ahdistaa.» + +Näin lausuttuaan hän alkoi uudestaan levottomasti astua pitkin kamarin +permantoa; ja Rebekka, joka huomasi, että kaikki lohdutusyritykset +johdattivat vain uusia huolen syitä mieleen, lakkasi turhasta +yrityksestään. Siinä hän tekikin viisaasti, ja tahtoisinpa kehoittaa +kaikkia lohduttajia ja neuvonantajia tekemään samaten, jos sattuvat +samanlaiseen tilanteeseen. + +Ilta alkoi nyt jo pimetä; sentähden juutalainen palvelija saapui sisälle +ja laski pöydälle kaksi hopealamppua, joissa paloi hyvänhajuista öljyä. +Toinen juutalaispalvelija asetti samalla kalliita viinejä ja valituita +herkkuja toiselle pienelle pöydälle, joka oli eebenpuuta ja hopealla +kirjottu. Kotonansa näet juutalaiset soivat itselleen kaikkein +kalleimpia ylellisyyksiä. Palvelija toi myös sanan, että eräs +nasarilainen (sillä nimellä juutalaiset keskenään nimittivät +kristityitä) pyysi päästä isännän puheille. Sen, joka elättää itseään +kaupalla, pitää aina olla valmis vastaanottamaan jokaisen, ken sanoo +tulevansa asioissa. Iisak laski sentähden heti pöydälle Kreikan viinillä +täytetyn pikarinsa -- jonka hän juuri oli nostanut huulillensa, mutta ei +vielä ennättänyt maistaakaan. Tyttärellensä hän sanoi kiireesti: +»Rebekka, peitä silmäsi hunnulla» ja käski sitten päästää vieraan +sisään. Juuri kun Rebekka oli saanut jalkoihin asti ulottuvan, utuisesta +hopeakankaasta tehdyn hunnun heitetyksi ihanien kasvojensa yli, aukesi +ovi ja Gurth astui sisään, verhottuna normannilaisen viittansa leveihin +laskoksiin. Hänen ulkomuotonsa oli pikemmin pelkoa nostattava kuin +rauhoittava, varsinkin kun hän ei ottanut lakkia päästään, vaan painoi +sen vielä alemmaksi ryppyisen otsansa peitoksi. + +»Oletko sinä Yorkista tullut Iisak Juutalainen?» hän kysyi saksin +kielellä. + +»Olen», vastasi Iisak samalla kielellä (sillä kauppaa harjoittaessaan +oli hän oppinut kaikki kielet, joita Britanniassa puhuttiin). »Entä kuka +sinä olet?» + +»Se ei vaikuta asiaan», vastasi Gurth. + +»Vaikuttaapa yhtä paljon kuin minun nimeni sinuun», sanoi Iisak. »Kuinka +voin ruveta asioihin kanssasi, jollen saa kuulla nimeäsi?» + +»Aivan hyvin», vastasi Gurth; »sillä minun, joka tuon rahoja, pitää +tietää, että maksan ne oikealle miehelle. Mutta tuskinpa sinä, joka +rahat saat, suuresti välität siitä, kenenkä käsi ne on tuonut.» + +»Vai niin», sanoi juutalainen, »vai olet sinä tullut rahaa maksamaan? +--Pyhä isä Aabraham tietäköön! Tämähän tekee meidän välimme aivan +toisenlaiseksi. Ja keneltä rahat tuot?» + +»Perinnöttömän ritarin käskystä», sanoi Gurth, »hänen, joka +tämänpäiväisissä turnajaisissa pääsi voittajaksi. Tuon maksun niistä +varusteista, jotka Leicesterin kaupungin juutalainen Kirjath Jairam +sinun takauksellasi antoi isännälleni. Hevonen seisoo taasen tallissasi, +ja nyt tahtoisin tietää, kuinka suuri summa minun tulee maksaa +varusteista.» + +»Sanoinhan minä, että hän on kelpo nuorukainen», huusi Iisak riemuiten. +»Eihän siemaus viiniä taitane tehdä sinulle pahaa», lisäsi hän, kaataen +pikariin ja tarjoten Gurthille kalliimpaa juomaa kuin sikopaimen vielä +koskaan oli maistanut. »Ja paljonko rahaa», jatkoi hän taas, »olet +tuonut mukanasi?» + +»Pyhä Neitsyt auttakoon!» huusi Gurth, laskien pikarin kädestään +pöydälle. »Tämmöistäkö taivaanjuomaa nämä uskottomat koirat särpivät +poskeensa, kun meidän oikeauskoisten kristittyjen täytyy latkia olutta, +joka on yhtä paksua ja sakeaa kuin sikojeni syömä rapa! -- Sinä kysyt, +kuinka paljon rahaa olen tuonut kanssani?» lisäsi saksilainen tämän +loukkaavan huudahduksen jälkeen; -- »enpä kovinkaan suurta summaa, vähän +käsirahaa vain aluksi. Kuule, Iisak! Näytä nyt, että sinulla on +omatunto, vaikkapa vain juutalaisen omatunto.» + +»Onhan», arveli Iisak, »herrasi peitsen ja käsivartensa voimalla saanut +itselleen hyviä hevosia sekä monet kalliit varusteet. -- Mutta hän on +kelpo nuorukainen -- tahdon sentähden ottaa ne maksusta ja antaa hänelle +takaisin sen verran kuin liikenee.» + +»Minun herrani on luovuttanut ne takaisin», sanoi Gurth. + +»Voi, sepä oli paha!» sanoi juutalainen, »se oli hullusti tehty. Ei +kukaan täkäläinen kristitty jaksa ostaa niin paljon hevosia tai +varusteita -- eikä kukaan juutalainen, paitsi minä, maksa niistä +puoltakaan hintaa. Mutta lieneehän sinulla sata sekiiniä mukanasi tuossa +kukkarossasi», lisäsi Iisak, tirkistäen Gurthin viitan alle, »se näyttää +olevan hyvin raskas.» + +»Siinä on nuolenpäitä», tokaisi Gurth viekkaasti. + +»No sitten», sanoi Iisak läähättäen, kun hänen rinnassaan vanha paatunut +voitonpyyntö ja tämänkertainen harvinainen jalomielisyyden puuska +taistelivat keskenänsä. »Mitäpä, jos ottaisin kahdeksankymmentä sekiiniä +tuosta hyvästä hevosesta ja noista kalkista varusteista, -- joten +minulle ei jää äyriäkään voittoa itselleni. -- Onko sinulla niin paljon +rahaa mukanasi, että voit sen maksaa?» + +»Tuskin», vastasi Gurth, vaikka vaadittu summa oli kohtuullisempi kuin +hän oli osannut toivoakaan. »Melkein tyhjäksi siitä herrani kukkaro +tulee. Mutta jollet mitenkään voi helpottaa, täytynee minun suostua +siihen.» + +»Kaada itsellesi vielä pikarillinen viiniä», sanoi juutalainen. »Voi! +kahdeksankymmentä sekiiniä on liian vähän. En saa mitään korkoa rahojeni +lainaamisesta; ja, paitsi sitä, onhan tuo kelpo ratsu voinut +vikaantuakin tämänpäiväisessä taistelussa. Voi, voi, kuitenkin! olipa se +aika kova ja vaarallinen kahakka! Miehet ja ratsut törmäsivät yhteen +niinkuin Basanin metsähärät! Hevonen on varmasti vikaantunut!» + +»Ja minä sanon», vastasi Gurth, »että se on aivan terve, niin +raajoiltaan kuin keuhkoiltaan. Menehän itse katsomaan, se on tallissasi. +Ja minä sanon vielä lisäksi, että seitsemässäkymmenessä sekiinissä on +aivan kylliksi hintaa varusteista, ja tottapa kristityn miehen sana +tässä kelvannee yhtä paljon kuin juutalaisen. Jollet tahdo tyytyä +seitsemäänkymmeneen, niin vien tämän kukkaron» -- näin sanoen hän +kilisytti rahoja kukkarossa -- »takaisin herralleni.» + +»Ei, ei suinkaan!» sanoi juutalainen, »anna vain tänne rahat -- sekiinit +-- nuo kahdeksankymmentä sekiiniä, -- saatpa nähdä, että annan sinulle +kelpo juomarahat.» + +Gurth suostui viimein; hän maksoi kahdeksankymmentä sekiiniä ja sai +juutalaiselta kuitin niin hevosesta kuin varusteistakin. Juutalaisen +käsi vapisi ilosta, kun hän luki ensimmäisiä seitsemääkymmentä +kultarahaa. Viimeiset kymmenen hän luki sangen hitaasti, arvellen ja +viivyskellen ja pistäen pari sanaa väliin joka kerta, kun otti yhden +niistä pöydältä ja pudotti kukkaroonsa. Ilmeinen ahneus taisteli hänen +sydämessään paremman tunteen kanssa, edellinen yllyttäen häntä panemaan +sekiinin toisensa perästä talteen, jälkimmäinen sitä vastoin kehoittaen +häntä palauttamaan edes osan takaisin hyväntekijälle tai antamaan +tuojalle juomarahoiksi. Hänen puheensa kuului tällä tapaa: + +»Ykskahdeksatta -- kakskahdeksatta, sinun herrasi on kelpo nuorukainen +-- kolmekahdeksatta, oikein kelpo nuorukainen -- neljäkahdeksatta --tämä +kappale on reunasta vähän leikattu -- viiskahdeksatta -- ja tämä ei +tunnu aivan täysipainoiselta -- kuuskahdeksatta -- kun herrasi +joskus on rahan tarpeessa, tulkoon vain Iisak Yorkilaisen luo +--seitsemänkahdeksatta -- se tahtoo sanoa, tuokoon kuitenkin lujat +takaukset lainasta.» -- Tässä hän pysähtyi jokseenkin pitkäksi ajaksi, +ja Gurth jo toivoi, että jäljelläolevat kolme kultarahaa saisivat mennä +toista tietä kuin niiden kumppanit. Mutta juutalainen alkoi jälleen +lukea. -- »Kahdeksankahdeksatta -- sinä olet kunnon mies +--yhdeksänkahdeksatta -- ja ansaitsisitpa saada vähän juomarahaa...» + +Tähän juutalainen jälleen pysähtyi ja katsoi viimeistä sekiiniä, +epäilemättä arvellen, antaisiko sen Gurthille. Hän punnitsi sitä +sormissaan ja viskasi sitten pöydälle, niin että helähti. Jos sen ääni +olisi vähänkin pettänyt tai jos se olisi tuntunut hiuskarvankaan verran +keveämmältä, niin anteliaisuus kukaties olisi päässyt voitolle. Mutta +Gurthin kovaksi onneksi helähdys oli aivan selvä, ja sekiini oli +vast'ikään lyöty, vieläpä hiukan ylipainoinenkin. Iisak ei siis +hennonutkaan siitä luopua. Hän pudotti sen kukkaroon, ikäänkuin +huomaamatta, ja sanoi: »Kahdeksankymmentä -- nyt on luku täysi, ja minä +olen varma, että saat herraltasi hyvät juomarahat. -- Näkyypä», lisäsi +hän halukkaasti katsellen kukkaroa, »sinulla vielä olevan enemmänkin +kolikoita tuossa kukkarossasi.» + +Gurth irvisteli, niinkuin hän aina teki, kun hän tahtoi nauraa, ja +vastasi: »Taitaahan vielä olla yhtä paljon kuin tuossa kasassa, jonka +niin tarkasti laskit.» Sitten hän käänsi kuitin kokoon ja pisti sen +lakkiinsa, lisäten: »Kavahda partaasi, juutalainen, jollei tämä paperi +ole täydessä kunnossa!» Lopuksi hän vielä pyytämättä kaasi itsellensä +kolmannenkin pikarillisen viiniä ja lähti sitten jäähyväisittä. + +»Rebekka», sanoi juutalainen, »peijasipa tuo ismaeliitta sittenkin +minua. Mutta samantekevä -- hänen herransa on kelpo nuorukainen -- on +niinkin, ja minä olen iloinen siitä, että hän on voittanut kulta- ja +hopeasekiinejä nopealla ratsullaan sekä vahvalla peitsellään, joka oli +kangastukin paksuinen niinkuin Goliath Filistealaisen ase.» + +Hän kääntyi kuullaksensa, mitä Rebekka virkkaisi; mutta tämä olikin, +sill'aikaa kun Iisak lörpötteli Gurthin kanssa, hiljaa mennyt toiseen +kamariin. + +Gurth oli tällä välin astunut portaita alas ja joutunut pimeään +eteiseen, missä hänen täytyi haparoida käsillään ovea. Silloinpa +ilmestyi hänen tielleen yht'äkkiä valkeaverhoinen hahmo, pidellen pientä +hopeista lamppua kädessään. Kaunis näky viittasi häntä käymään vieressä +olevaan kamariin. Hiukan vastahakoisesti Gurth totteli kutsua. Hän oli +rohkea ja hurjapäinen kuin metsäkarju, milloin maallinen voima sattui +häntä vastaan. Mutta niinkuin kaikki saksilaiset, hän pelästyi pahasti, +kun tuli puhe yksisarvisista, metsänhaltioista, valkoisista naisista ja +kaikista muista taikaloruista, joita hänen esi-isänsä olivat tuoneet +tullessaan Saksan metsistä. Hänelle johtui sitä paitsi mieleen, että hän +oli juutalaisen talossa, ja juutalaisillahan, paitsi muita heidän +syykseen pantuja pahoja tapoja, oli muka mainio loitsu- ja +noitumistaito. Sittenkin Gurth hiukan epäiltyänsä totteli hahmon +viittausta ja seurasi sen osoittamaan kamariin. Siellä hän ilokseen ja +ihmeekseen näki, että hänen salamyhkäinen johtajansa ei ollutkaan kukaan +muu kuin sama kaunis juutalaistyttö, jonka hän oli nähnyt ensin +turnajaisissa ja nyt äsken juuri Iisakin kamarissa. + +Tyttö kysyi häneltä, miten hänen asiansa vanhan juutalaisen kanssa oli +käynyt, johon Gurth vastasi tarkasti kertoen kaikki. + +»Isäni laski vain leikkiä sinun kanssasi», sanoi Rebekka. »Hän on sinun +herrallesi suuremmassa kiitollisuudenvelassa kuin hän voi noilla +varusteilla ja hevosilla maksaa, vaikka niiden hinta olisi kymmentä +vertaa kalliimpi. Kuinka suuren summan nyt maksoit isälleni?» + +»Kahdeksankymmentä sekiiniä», vastasi Gurth kysymystä kummastellen. + +»Tässä kukkarossa on sata sekiiniä», sanoi Rebekka. »Vie herrallesi +takaisin, mikä hänen omansa on, ja pidä itse loput. Joudu -- lähde +matkaasi -- älä kuluta aikaasi kiitoksiin. Ja ole varuillasi, kun kuljet +tämän kaupungin kautta, joka nyt on täynnä kaikenlaista väkeä. Pianpa +voisit menettää sekä kantamuksesi että henkesikin kaupan päällisiksi. +--Ruben», hän lisäsi taputtaen käsiänsä yhteen, »näytä valkeaa tälle +vieraalle ja katso, että hyvin lukitset ja telkitset oven.» + +Ruben, tummapintainen, mustapartainen israeliitta, teki niinkuin tyttö +käski. Tulisoihtu kädessä hän avasi ulko-oven, johti Gurthin kivetyn +pihan kautta, päästi hänet portissa olevasta pienestä ovesta ulos ja +lukitsi sitten oven kahleilla sekä salvoilla, jotka olisivat olleet +kyllin tukevat vankilankin telkimiksi. + +»Pyhä Dunstan auttakoon!» sanoi Gurth kompuroidessaan pimeätä kujaa +myöten, »ei tämä ollut mikään juutalaistyttö, vaan taivaan enkeli! +--Kymmenen sekiiniä sain hyvältä nuorelta herraltani -- kaksikymmentä +tältä Siionin helmeltä -- sepä oli onnen päivä! -- Tulisi vielä toinen +samanlainen lisäksi, Gurth, niin voisit lunastaa itsesi orjuudesta ja +sinusta tulisi yhtä vapaa mies kuin kuka muu hyvänsä. -- Ja sitten +heitän pois sikopaimenen sarven ja sauvan ja otan vapaana miehenä +käteeni miekan ja kilven ja seuraan nuorta herraani niin kauan kuin elän +salaamatta enää kasvojani tai nimeäni.» + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + + + _1 rosvo_. Seis, herra! Tänne tavaranne, muuten me teidät sidomme + ja ryöstämme. + + _Vilkas_. Olemme hukassa; nuo on ne rosvot, jotk' ovat kaikkein + matkustajain kauhu. + + _Valentin_. Hyvät ystävät, -- + + _1 rosvo_. Te erehdytte, herra! Olemme teidän vihamiehenne. + + _2 rosvo_. Vait! Kuullaan häntä. + + _3 rosvo_. Kautta partani. Niin tehdäänkin; se sävykäs on mies. + + KAKSI NUORTA VERONALAISTA. + +Siihenpä Gurthin yölliset seikkailut eivät vielä päättyneetkään. Itsekin +hän alkoi jotakin semmoista pelätä, kun hän päästyänsä kaupungin +ulkopuolella parin yksinäisen talon sivuitse näki edessänsä syvän +rotkotien. Molemmin puolin tätä solaa kohosivat penkereet, joilla kasvoi +pähkinäpensaita ja koivuja; levittipä siellä täällä jokin +vaivaistammikin oksiansa tien poikki aina toiselle penkereelle asti. +Itse tie oli täynnä kuoppia ja uurteita niiden monien kuormien ajosta, +jotka edellisinä päivinä olivat kuljettaneet kaikenlaista tavaraa +turnajaisiin. Kaiken lisäksi oli pimeä, sillä penkereet ja viidakko +eivät päästäneet heinäkuunkuutamoa lävitsensä. + +Kaupungista kuului iloisen melun hillittyä ääntä, johon aika-ajoin +sekaantui kovaa naurun honotusta, tai kiljahdusta, tai kaukaisen soiton +huimia säveliä. Kaikki nämä äänet, jotka kertoivat, miten sotaisten +aatelisherrojen ja heidän hillittömien seuralaistensa suuret joukot +olivat kääntäneet nurin koko kaupungin, tekivät Gurthin mielen hiukan +levottomaksi. »Olipa tuo juutalaistyttö oikeassa», tuumi hän itsekseen. +»Jumala ja Pyhä Dunstan auttakoot! Soisinpa, että olisin jo onnellisesti +kaikkine aarteineni päässyt perille. Varsinaisista rosvoista +puhumattakaan on täällä nyt niin paljon vaeltavia ritareita ja +asemiehiä, vaeltavia munkkeja ja runoniekkoja, vaeltavia silmänkääntäjiä +ja muita hulivilejä, että hukassa on mies, kellä on yksikin markka +kukkarossaan, saatikka sikopaimen parka, jolla on koko pussillinen +sekiinejä. Jospa olisin edes päässyt pois näiden pirun pensaitten +varjosta, jotta näkisin vilahduksen noista Pyhän Nikolauksen teineistä, +ennenkuin he niskaani hyppäävät.» + +Gurth rupesi siis kiireemmin astumaan, päästäksensä sitä pikemmin +rotkotien kautta lakealle yhteismaalle. Mutta kova onni ei laskenutkaan +häntä niin kauas. Juuri kun hän oli joutunut rotkotien toiseen päähän, +missä viidakko oli tihein, karkasi neljä miestä hänen kimppuunsa, aivan +niinkuin hän oli pelännyt. Kaksi tulla törmäsi kummaltakin tien +viereltä, ja he tarttuivat häneen niin lujasti, että vastustuksesta, +vaikka se alussa olisikin ollut mahdollinen, ei nyt voinut olla +puhettakaan. -- »Hellitä kuormasi», sanoi yksi miehistä. »Me olemme maan +vapahtajia, jotka helpotamme liian kuorman jokaiselta raskautetulta +mieheltä.» + +»Ettepä saisikaan minun kuormaani aivan helpolla heltiämään», mutisi +Gurth, jonka jörömäistä suorapuheisuutta ei uhkaavan väkivallankaan +pelko voinut masentaa, »jos tässä vain olisi tilaa antaa pari hyvää +läimäystä sen puolustukseksi.» + +»Senpä kohta saamme nähdä», sanoi rosvo. Sitten hän lisäsi, kääntyen +kumppaniensa puoleen: »Viekää pois tämä junkkari. Jopa näen, että hän +tahtoisi saada kolon kalloonsa samoin kuin kukkaroonsakin, jotta hänen +suonensa tulisi sillä tavoin isketyksi kahdesta kohdasta kerrassaan.» + +Tämän käskyn mukaan Gurth vietiin pois, laahattiin jokseenkin +kovakouraisesti vasemmanpuolisen penkereen yli, kunnes viimein +jouduttiin viidakkosaarekkeeseen, joka levisi harjun ja aukean +yhteismaan välillä. Gurthin täytyi seurata väkivaltaisia taluttajiansa +tämän viidakon keskelle, missä he äkkiarvaamatta pysähtyivät pienelle +lakeudelle, joka oli melkein puuton ja johon siis täysi kuunvalo pääsi +tunkeutumaan oksien ja lehtien estämättä sitä. Tässä yhtyi Gurthin +ryöstäjien seuraan vielä kaksi muuta miestä, jotka nähtävästi kuuluivat +samaan joukkoon. Näillä uusilla tulokkailla oli miekka vyöllä ja nuija +kädessä, ja nyt Gurth huomasi, että kaikkien kuuden kasvot olivat +naamion peittämät. Tämä seikka ainakin todisti epäilemättömästi heidän +olevan rosvoja, jos ehkä heidän käytöksensä olisikin vielä sallinut +epäillä sitä. + +»Kuinka paljon rahaa sinulla on, lurjus?» kysyi yksi rosvoista. + +»Kolmekymmentä sekiiniä, jotka ovat minun omiani», vastasi Gurth +äkäisesti. + +»Sakotetaan, sakotetaan!» huusivat rosvot. »Saksilainen moukka on saanut +kolmekymmentä sekiiniä ja palaa selväpäisenä kaupungista! Siitä häntä on +sakotettava. Me tuomitsemme hänet auttamattomasti menettämään kaikki, +mitä hänellä on.» + +»Paninpa ne talteen, kun aioin lunastaa itseni vapaaksi orjuudesta», +sanoi Gurth. + +»Aika pöllö olitkin», vastasi yksi rosvoista. »Kolme puolituopillista +väkevää olutta juotuasi olisit ollut yhtä vapaa kuin isäntäsikin, ja +vieläpä vapaampikin, jos hän on saksilainen niinkuin sinä.» + +»Onhan se valitettavasti totta», myönsi Gurth. »Mutta jos näillä +kolmellakymmenellä sekiinillä saan lunastaa itseni vapaaksi teidän +käsistänne, niin hellittäkää käteni, jotta voin maksaa rahat teille.» + +»Maltapas», sanoi yksi rosvoista, joka näkyi olevan muiden päällikkö, +»sisältäähän tuo kainalossasi oleva pussi, sen verran kuin mekon kautta +voin tuntea, enemmänkin rahaa kuin mitä sanot siinä olevan.» + +»Ne ovat minun herrani, kelpo ritarin omaisuutta», vastasi Gurth. +»Niistä en olisi hiiskunut sanaakaan, jos olisitte tyytyneet minun omiin +rahoihini.» + +»Kunnon mies taitanet ollakin», arveli rosvo, »sen voin todistaa. Emmekä +me ole niin ylen kiihkoisia Pyhän Nikolauksen palvelijoita, ettemme +sallisi sinun kolmenkymmenen sekiinisi päästä kynsistämme, jos vain +rehellisesti puhut meille kaikki. Annapas kuitenkin sinulle uskottu +aarre vähäksi aikaa minun haltuuni.» Näin sanoen hän otti Gurthin +povesta nahkapussin, joka sisälsi Rebekan antaman kukkaron ynnä tähteet +Perinnöttömän ritarin sekiineistä. Sen jälkeen hän jatkoi tutkintoaan. +»Kuka sinun isäntäsi on?» + +»Perinnötön ritari», vastasi Gurth. + +»Sekö», kysyi rosvo, »jonka väkevä peitsi tämänpäiväisissä turnajaisissa +sai voiton? Mikä on hänen nimensä ja sukunsa?» + +»Hänen tahtonsa on», vastasi Gurth, »että ne ovat pidettävät salassa. +Ette ainakaan minulta saa niistä vähintäkään vihiä.» + +»Mikä sitten on oma nimesi ja sukusi?» + +»Jos sen virkkaisin», sanoi Gurth, »niin kenties voisitte arvata, kuka +herrani on.» + +»Oletpa aika itsepäinen junkkari», sanoi rosvo, »mutta se asia jääköön +tuonnemmaksi. Mistä herrasi on tämän kullan saanut? Onko hän sen +perinyt, vai millä tavalla se on hänelle karttunut?» + +»Oivalla peitsellään hän on sen saanut», vastasi Gurth. »Tämä pussi +sisältää lunnaat neljästä kelpo hevosesta ja neljistä kunnon +varusteista.» + +»Kuinka paljon siinä on?» + +»Kaksisataa sekiiniä.» + +»Eikö enempää kuin kaksisataa sekiiniä!» sanoi rosvo. »Onpa sinun +herrasi hyvin helpolla päästänyt voitetut, aivan liian vähillä +lunnailla. Nimitä minulle, ketkä tämän kullan maksoivat.» + +Gurth nimitti voitetut ritarit. + +»Entä temppeliherra Brian de Bois-Guilbertin varusteet ja ratsu? +--Näethän, ettet voi minua pettää!» + +»Herrani», sanoi Gurth, »ei huoli temppeliherralta ottaa mitään muuta +paitsi hänen sydänverensä. He ovat verivihollisia eivätkä siis voi +vaihtaa kohteliaisuudenosoituksia keskenään.» + +»Vai niin!» sanoi rosvo, ja oli sen sanottuansa hetken aikaa ääneti. »Ja +miksi kävit nyt Ashbyssä niin kalliin taakan kanssa?» + +»Olihan minulla asiaa», sanoi Gurth. »Iisakille, Yorkin juutalaiselle, +minun tuli maksaa hinta niistä varustuksista, jotka hän oli hankkinut +herralleni näitä turnajaisia varten.» + +»Ja paljonko maksoit Iisakille? -- Luulisipa, painosta päättäen, että +tässä pussissa vielä on jäljellä kaksisataa sekiiniä.» + +»Minä maksoin Iisakille», sanoi saksilainen, »kahdeksankymmentä +sekiiniä; mutta hän antoi minulle sen sijaan sata sekiiniä takaisin.» + +»Hä! Mitä!» huusivat rosvot kaikki yht'aikaa. »Pilkkanako tohdit meitä +pitää, kun laskettelet tämmöisiä hulluja valheita?» + +»Se, minkä teille kerroin», vakuutti Gurth, »on yhtä totta kuin että kuu +tuolla taivaalla paistaa. Katsokaa nahkapussiini, niin saatte nähdä +juuri saman summan silkkikukkarossa, erilleen pantuna muusta kullasta.» + +»Ajattele, mitä puhut, mies», sanoi päällikkö, »puhuthan juutalaisesta +-- Israelin miehestä -- jonka käsistä on yhtä vaikea periä kultiansa +kuin kerätä Palestiinan kuivista hietikoista kupillinen vettä, jonka +toivioretkeläinen on kaatanut maahan.» + +»Heidän sydämissään ei ole armoa», lisäsi toinen rosvoista, »enempää +kuin kruunun ryöstövoudissa, jollei hänen sormiansa ole voideltu.» + +»Asia on kuitenkin niinkuin sanoin», vakuutti Gurth. + +»Iskekää tulta», sanoi päällikkö, »minä tahdon katsella tuota kukkaroa. +Ja jos niin on, kuin tämä mies kertoo, niin eipä juutalaisen +anteliaisuutta ole pidettävä paljoa vähempänä ihmeenä kuin tuota +kalliosta uhkuvaa lähdettä, joka korvessa pelasti hänen esi-isänsä.» + +Tulta iskettiin käskyn mukaan, ja rosvo otti tutkiaksensa kukkaroa. Muut +tunkeutuivat hänen ympärilleen, ja nekin kaksi, jotka pitivät kiinni +Gurthista, helpottivat hiukan otettansa ja kurottivat kaulaansa, jotta +hekin saisivat nähdä miten tutkimus päättyisi. Tätä heidän +huolimattomuuttansa käytti Gurth heti hyväkseen, tempautui äkillisellä +ponnistuksella irti heistä ja olisi päässyt pakoon, jos olisi hennonut +jättää herransa omaisuuden alttiiksi. Mutta semmoinen ei ollut hänen +aikomuksensa. Hän kiskaisi nuijasauvan yhden rosvon käsistä, löi maahan +päällikön, joka ei ollut aavistanutkaan hänen yritystänsä, ja oli jo +vähällä saada rahapussin takaisin ryöstetyksi. Mutta rosvot olivat +nopsat hekin ja koppasivat jälleen sekä pussin että uskollisen Gurthin +kiinni. + +»Senkin vietävä!» huusi päällikkö nousten maasta; »oletpa halkaissut +kalloni. Tämmöisestä hävyttömyydestä saisit pahan palkan, jos sinulla +olisi tekemistä muiden meidän ammattimme miesten kanssa. Kohta saat +kuulla päätökseni kohtalostasi. Ensiksi kuitenkin puhukaamme herrastasi. +Ritarin asia ensin, sitten asemiehen, niinhän on ritarisäännöissä +määrätty järjestys. -- Pysy sill'aikaa alallasi! Sillä jos vielä kerran +liikahdat, niin saat tästä iskun, joka tekee jäsenesi liikkumattomiksi +ikipäiviksi. -- Pojat!» lisäsi hän sitten kääntyen tovereittensa +puoleen, »tähän kukkaroon on kudottu hebrealaisia kirjaimia, ja meidän +täytyy siis uskoa tämän miehen juttu todeksi. Hänen isäntänsä, vaeltavan +ritarin omaisuudesta emme saata tullia ottaa. Hänen tilansa on niin +suuresti meidän tilamme kaltainen, ettei meidän sovi ryöstää mitään +häneltä. Koira ei saa purra toista koiraa, missä on niin paljon susia +sekä kettuja purtavana.» + +»Meidänkö kaltainen?» kysyi yksi joukosta. »Olisipa hauska tietää, miten +tämä vertailu on ymmärrettävä.» + +»Kas, sinua pöllöpäätä», vastasi päällikkö. »Eikö hänkin ole köyhä ja +perinnötön samoin kuin me? -- Eikö hänkin hanki itselleen elatusta +miekkansa kärjellä samoin kuin me? -- Eikö hän ole lyönyt +Front-de-Boeufiä ja Malvoisinia, samoinkuin me tekisimme, jos voisimme? +Eikö hän ole saman Brian de Bois-Guilbertin verivihollinen, jota meillä +on niin paljon syytä pelätä? Ja jollei kaikkia näitä syitä olisikaan, +niin pitäisikö meidän osoittaa suurempaa kovasydämisyyttä kuin uskoton, +hebrealainen juutalainen on tehnyt?» + +»Ei suinkaan, ei suinkaan, sehän olisi häpeä», mutisi toinen; »mutta ei +meillä vain sinä aikana kun palvelin vanhan, oivan Gandelynin joukossa, +kuitenkaan ollut niin herkkä omatunto. -- Ja entä tuo rivosuinen moukka +-- pääseekö hänkin ehein nahoin?» + +»Ei millään muotoa, jos vain _sinussa_ on miestä häntä nylkemään», +vastasi päällikkö. »Kuule, mies», lisäsi hän kääntyen Gurthin puoleen, +»osaatko käyttää sauvaa yhtä nopeasti kuin olet kärkäs siihen +tarttumaan?» + +»Minun luullakseni», tokaisi Gurth, »sinä itse parhaiten voisit vastata +tähän kysymykseen.» + +»Niin, totta maar, kyllähän sinä annoit minulle kelpo sivalluksen», +vastasi päällikkö, »mutta jos annat tällekin ystävälle yhtä oivallisen, +niin pääset tullitta. Ja jollet sitä saa toimeen -- no, totta maar +silloin minun, koska olet niin uljas junkkari, täytynee maksaa sinun +lunnaasi omasta taskustani. -- Sauva käteen, Mylläri», lisäsi hän, »ja +kavahda päätäsi. Ja te toiset, hellittäkää irti miehestä ja lainatkaa +hänelle sauva. -- Täss' on valoa tarpeeksi selän löylytykseksi.» Kun +molemmat taistelijat olivat saaneet sauvan käteensä, astuivat he +keskelle lakeutta, jotta heillä olisi täysi kuutamo apunaan. Toiset +rosvot nauroivat ja huusivat kumppanilleen: »Mylläri, varjele +jauhoitusveroasi!» Mylläri puolestaan tarttui aseeseensa varren +keskikohdasta, pyöritellen sitä päänsä yläpuolella tavalla, jota +ranskalaiset nimittävät _faire le mouliment_ (myllyn pyörittämiseksi), +ja huusi kerskailevasti: »Käy päälle, maamoukka, jos uskallat -- ja +saatpa kokea, kuinka myllärin koura puraisee!» + +»Jos olet mylläri», vastasi Gurth pelottomasti, pyöritellen hänkin +asettansa yhtä kätevästi päänsä yläpuolella, »niin oletpa +kaksinkertainen varas, joten minä, rehellinen mies, en pelkää sinua.» + +Näin härnäiltyään toisiaan molemmat taistelijat kävivät toistensa +kimppuun. Muutamia minuutteja he taistelivat kumpainenkin yhtä suurella +voimalla, miehuudella ja taidolla, väistäen ja vastaten toistensa +sivalluksia mitä tuimimmalla nopeudella. Lakkaamatta kalahtelivat heidän +aseensa, niin että kauempaa kuuntelija olisi saattanut luulla vähintään +kuusi miestä olevan kahakassa kummallakin puolella. Paljon vähemmänkin +tuimia ja vaarallisia taisteluita on kelpo kuusimittarunon säkeillä +kerrottu. Mutta Myllärin ja Gurthin taistelu on jäänyt laulussa +ylistämättä, sillä siellä ei ollut läsnä pyhitettyä runoniekkaa, joka +olisi osannut ansion mukaan kuvata sen monivaiheista menoa. Tahdonpa +kuitenkin -- vaikka sauvataistelut meidän aikoinamme ovat jo tulleet +vanhanmuotisiksi -- koettaa, sen verran kuin kykenen, ylistää noita +uljaita sankareita. + +Kauan aikaa taistelu oli tasaväkistä; mutta viimein Mylläriltä alkoi +maltti loppua, kun hän näki saaneensa niin vahvan vastustajan ja kuuli +kumppaniensa nauravan, joita, niinkuin tämmöisissä tilaisuuksissa aina +käy, huvitti hänen harminsa. Mutta tämmöinen maltittomuus ei sovi +sauvataisteluun, missä kylmäverisyys on välttämätöntä. Siitä syystä +Gurth, joka mielenlaadultaan oli jörömäinen, mutta vakava, sai nyt +etuotteen, jota hän suurella taidolla osasikin käyttää hyödyksensä. + +Mylläri kävi huimasti päälle sivaltaen milloin sauvan ponnella, milloin +varrella, ja yritteli päästä likemmäksi vastustajaansa. Gurth puolestaan +koetti vain puolustaa itseään, pitäen kätensä noin kyynärän verran +erillään toisistaan, ja varjellen päätään sekä vartaloaan siten, että +hän nopeasti vaihtoi asetta kädestä käteen. Näin hän vain suojeli +itseään hätäilemättä käyttäen silmäänsä, käsiänsä ja jalkojansa. Mutta +kun hän vihdoin huomasi, että vastustaja alkoi hengästyä, iski hän +vasemmalla kädellään sauvansa suoraan vasten Myllärin kasvoja, ja kun +tämä yritti sitä väistää, sujahutti Gurth oikean kätensä vasemman sijaan +ja sivalsi aseensa täyttä vauhtia vastustajan vasemmalle korvalliselle, +niin että Mylläri kaatua maiskahti pitkäkseen nurmikolle. »Kas sen teit +kelpo tavalla ja kuin oikea mies!» huusivat rosvot. »Eläköön suora meno +ja vanha Englanti! Saksilainen on pelastanut sekä rahat että nahat, ja +Mylläri tavannut voittajansa sauvataistelussa.» + +»Nyt saat mennä tiehesi, veikkonen», sanoi päällikkö Gurthille omallakin +sanallaan vahvistaen yleistä huutoa; »ja minä panen kaksi miehistäni +saattamaan sinua parasta tietä myöten herrasi teltalle. Heidän pitää +varjella sinua muista yölinnuista, joiden omatunto ei ole yhtä herkkä +kuin meidän; sillä paljon on sentapaisia liikkeellä tämmöisenä yönä. +Muista kuitenkin yksi asia», lisäsi hän ankaralla äänellä, »muistakin, +ettet ole tahtonut virkkaa omaa nimeäsi -- älä siis kysy myöskään meidän +nimiämme äläkä koettele tiedustella, keitä tai mitä miehiä me olemme! +Sillä jos semmoiseen uteluun ryhdyt, joudut pahempaan pulaan kuin missä +nyt olet ollut.» + +Gurth kiitti päällikköä hänen kohteliaisuudestaan ja lupasi panna +varoituksen muistiin. Kaksi rosvoista otti nyt sauvat käteensä; he +käskivät Gurthin seurata heidän kantapäillään ja rupesivat rivakasti +astumaan viidakon kautta kulkevaa polkua ja likellä olevan mäen yli. +Viidakon reunalla tuli kaksi miestä vastaan, mutta kun Gurthin saattajat +kuiskasivat heidän korvaansa, katosivat he metsään ja antoivat +vaeltajain rauhassa kulkea eteenpäin. Tästä seikasta Gurth arvasi, että +rosvojoukko oli suurilukuinen ja että heidän kokouspaikkansa oli +vartijoilla turvattu. + +Heidän tultuaan aukealle kankaalle, mistä yhä vielä olisi ollut vaikeata +osata kotiin, veivät rosvot Gurthin suoraa tietä pienen kummun harjalle. +Sinne näkyi kuutamon valossa taistelutantereen aitaus, valkoisina +hohtavat teltat tantereen kummassakin päässä sekä niiden koristuksina +olevat tuulessa liehuvat viirit. Sinne kuului myös laulunhyminää, jolla +vartijat koettivat lievittää yöllisen toimensa ikävää. + +Tähän rosvot nyt pysähtyivät. + +»Edemmäksi emme voi sinua saattaa», he sanoivat; »olisi varomatonta, jos +uskaltaisimme tuonne alas. -- Ja muista sinä puolestasi se varoitus, +jonka äsken sait -- pidä salassa, mitä tänä yönä on sinulle tapahtunut, +sitä sinulla ei ole syytä katua. Mutta jollet tottele meidän sanojamme, +niin et itse Lontoon Towerissakaan (linnassa) saa suojaa meidän +kostoltamme.» + +»Hyvästi vain, kelpo miehet», sanoi Gurth, »kylläpä panen mieleen teidän +käskynne, älkääkä panko pahaksenne toivotustani, että pian ryhtyisitte +turvallisempaan ja rehellisempään ammattiin.» + +Tällä tavoin he erosivat toisistansa. Rosvot palasivat samaa tietä kuin +olivat tulleet, ja Gurth jatkoi matkaansa herransa teltalle asti, missä +hän, saadusta kiellosta huolimatta, kertoi kaikki, mitä hänelle sinä +yönä oli tapahtunut. Perinnötön ritari kummasteli suuresti sekä Rebekan +lahjaa, jonka hän kuitenkin päätti lähettää takaisin, että myös rosvojen +jalomielisyyttä, mikä ominaisuus ei hänen mielestään sopinut heidän +ammattiinsa. Kauan ei hän kuitenkaan saanut ajatella näitä merkillisiä +seikkoja; sillä edellisen päivän väsymys sekä voimistumisen tarve +huomispäivän taistelun varalta vaativat välttämättömästi lepoa. + +Ritari kävi siis makaamaan kallisarvoiseen vuoteeseen, joka seisoi +teltan nurkassa; ja uskollinen Gurth ojensi karskit raajansa +karhuntaljalle, joka oli levitetty matoksi maaperään. Hän paneutui +makaamaan teltan oven eteen, niin ettei kukaan häntä herättämättä voinut +astua sisään. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU. + + + Ei ratsastele enää airuet -- + jo raikahtavi torven sävelet. + Molemmin puolin peitset ojentuu, + ja kannustimet syvään tunkeutuu + hevosten kylkiin. Nytpä nähdä saa, + ken osaa otella ja ratsastaa. + Kas tässä peitsi kilpeen taittui nyt, + mut tuo on sydänpaikkaan iskenyt. + Nyt tuossa peitsi pystyyn nostetaan, + neljättä syltä varmaan pituuttaan. + Taas täällä miekkansa he vetävät, + hopeelle kirkkahalle kiiltävät, + kypäräin halki päähän hakaten, + jott' uhkuavi hurme punainen. + + CHAUCER. + +Päivä koitti pilvettömän kirkkaana, eikä se ollut vielä ehtinyt +korkealle nousussansa, kun jo joutilaimmat tai uteliaimmat katsojista +taas ilmaantuivat kaikilta haaroilta kentälle, kiirehtien hyvälle +paikalle, mistä voisivat katsella odotetun aseleikin jatkoa. + +Heti näiden jäljestä saapuivat paikalle turnausmarskit palvelijoineen +sekä airuet. Sillä heidän piti merkitä kirjaan taisteluun pyrkivien +ritarien nimet sekä kummalle puolelle kukin aikoi lukeutua. + +Säädetyn järjestyksen mukaan oli Perinnötön ritari johtava toista +puoluetta, ja sitä vastaan taistelevan joukon päälliköksi oli määrätty +Brian de Bois-Guilbert, jonka arveltiin edellisenä päivänä olleen +voittajan jälkeen paras mies. Muut eiliset vaatijaritarit tietysti +kuuluivat viimeksimainitun puolelle; ainoastaan Ralf de Vipont ei voinut +olla läsnä, sillä kaatuessaan hän oli niin pahasti loukkautunut, ettei +saattanut pukea rautavaruksia ylleen. Kumpaisellekin puolelle pyrki +muuten suuri joukko kuuluja, jaloja ritareita. + +Näihin yhteisiin turnajaisiin, joissa kaikki osanottajat taistelivat +yht'aikaa, tarjoutuivatkin sen ajan ritarit mielellään, vaikka ne +olivatkin vaarallisemmat kuin kaksintaistelut. Moni ritari, joka ei +tarpeeksi luottanut taitoonsa uskaltaakseen yksin karata kuuluisan +vastustajan kimppuun, halusi kuitenkin näyttää urhouttansa +yhteistaistelussa, missä hän saattoi kohdata vertaisiansa taistelijoita. +Tässä tilaisuudessa kirjoitettiin noin viisikymmentä taisteluun +tarjoutuvaa ritaria kumpaankin joukkoon. Kun tämä luku oli täysi, niin +marskit julistivat, että useampia ei enää voitu ottaa vastaan, +--suureksi suruksi monille, jotka olivat liian myöhään tarjoutuneet +päästäksensä parveen. + +Kello kymmenen paikoilla koko ympäristö oli täynnä miehiä sekä naisia, +jotka riensivät turnajaisiin mitkä ratsain, mitkä jalkaisin. Hiukkasta +myöhemmin ilmoitettiin kovalla torventoitotuksella, että Juhana-prinssi +oli saapunut seuralaisinensa, joiden joukossa oli useita, jotka aikoivat +yhtyä aseleikkiin, sekä useita sellaisiakin, jotka eivät siihen +aikoneet. + +Melkein samaan aikaan Cedrik Saksilainenkin saapui paikalle +Rowena-neidin kera. Athelstan ei nyt ollutkaan heidän seurassansa. Sillä +hänkin oli pukeutunut vahvaan rautavarukseen ottaaksensa osaa +taisteluun; ja Cedrikin suureksi hämmästykseksi hän oli valinnut +temppeliherran puolueen. Saksilainen oli kiivaasti vastustanut ystävänsä +sopimatonta vaalia; mutta toinen oli vain antanut sellaisia vastauksia, +jommoisiin ihmiset turvautuvat, kun he ovat itsepäisesti päättäneet +seurata omaa mieltänsä, voimatta kelpo syillä tukea asiaansa. + +Vaikuttavamman, kenties ainoankin syynsä, miksi hän meni Brian de +Bois-Guilbertin puolelle, Athelstan pitikin salassa. Hän oli näet liian +suuri nahjus luonteeltansa viitsiäksensä Rowenan suosion saavuttamiseksi +nähdä mitään vaivaa; mutta silti hän ei ollut kylmäkiskoinen neidon +kauneudelle, ja hän piti avioliittoansa hänen kanssaan aivan varmasti +päätettynä asiana, koska Cedrik sekä Rowenan muut ystävät olivat siihen +suostuvaiset. Suuri, vaikka salainen, oli siis Coningsburghin herran +suuttumus ollut, kun hän näki edellisen päivän voittajan määräävän +Rowenan sille kunniasijalle, johon hänellä oli valta valita hänet. + +Tämän vaalin johdosta, joka häiritsi hänen omia hankkeitansa, Athelstan +aikoi nyt rangaista Perinnötöntä ritaria. Hän tiesi olevansa väkevä, ja +kehuivatpa ainakin mairittelijat hänen suurta asetaitoansakin. Tätä +voimaansa hän ei nyt suinkaan tahtonut tarjota vihatun ritarin avuksi, +vaan oli päättänyt, jos suinkin tilaisuus tarjoutuisi, antaa tämän tuta +hänen raskasta sotatapparaansa. + +Vaatijaritarien puolelle olivat myös de Bracy ynnä muut Juhana-prinssin +seuralaiset asettuneet. Juhana itse oli antanut sellaisen käskyn, sillä +sille puolelle hän olisi suonut voiton kallistuvan. Mutta toiselta +puolen oli myös suuri joukko ritareita, sekä englantilaisia että +normannilaisia, niin oman maan miehiä kuin muukalaisia, yhtynyt +vastapuolueeseen. He tekivät tämän sitä halukkaammin, koska eilinen +taistelu oli todistanut heidän päällikkönsä, Perinnöttömän ritarin, +kelpo soturiksi. + +Huomattuansa, että päivän valittu kuningatar oli tullut paikalle, +ratsasti Juhana hänen luokseen osoittaen kohteliaisuutta, mikä teki +hänen käytöksensä niin miellyttäväksi, milloin hän vain viitsi sellaista +osoittaa. Hän kohotti lakkiaan tervehdykseksi ja hyppäsi sitten hevosen +selästä maahan, auttaaksensa Rowena-neitiä alas satulasta. Hänen +seuralaisensa seisoivat sill'aikaa kaikki avopäin, ja eräs herra, joka +oli kaikkein korkeimpia suvultansa, piti Rowenan ratsua suitsista. + +»Tällä tavoin», sanoi prinssi, »me tahdomme esimerkillämme näyttää, +miten Rakkauden ja Kauneuden kuningatarta on hänen arvonsa mukaisesti +kunnioitettava. Tahdomme itse saattaa hänet sille valtaistuimelle, joka +tänäpäivänä on hänen omansa. -- Jalot rouvat ja neidot», hän jatkoi, +»kunnioittakaa kuningatartanne, niinkuin itse tahtoisitte tulla +kunnioitetuksi, kun teidän vuoronne tulee!» + +Näin sanoen prinssi talutti Rowenan sille kunniaistuimelle, joka +sijaitsi vastapäätä hänen omaansa; ja kauniit, korkeasukuiset rouvat ja +neidot riensivät jäljestä, pyrkien istumaan mahdollisimman lähelle +tämänpäiväistä hallitsijatarta. + +Heti kun Rowena oli istuutunut, tervehdittiin uutta kuningatarta +soitolla, joka melkein tukehtui kansan riemuhuutoihin. Aitauksen sisällä +loistivatkin nyt kummankin puolen ritarien rautapuvut iloisesti ja +uhkaavasti päivän paisteessa. Kumpikin joukkue oli kokoontunut +omanpuoleisen porttinsa edustalle, ja ahkerasti neuvoteltiin par'aikaa, +millä tavalla sotarintama parhaiten olisi rakennettava ja taistelu +järjestettävä. + +Airuet vaativat nyt hiljaisuutta, jotta he vielä kerran saisivat +kuuluttaa turnajaisten säännöt. Näillä säännöillä oli tarkoituksena +hiukan laimentaa taistelunkiihkoa. Semmoinen varokeino olikin varsin +tarpeellinen, sillä taistelussa käytettiin teräviä miekkoja ja +käärimättömiä peitsenkärkiä. + +Kiellettyä oli miekalla pistäminen; ei saanut muuta kuin sivaltaa. Lupa +oli käyttää nuijaa tai sotatapparaa, jos mieli teki, mutta tikari eli +väkipuukko oli kielletty. Hevosen selästä kaatunut ritari sai jatkaa +taistelua jalkaisin kenen hyvänsä, samassa tilassa olevan vastustajan +kanssa; mutta ratsumiehet eivät saaneet käydä jalkamiehen kimppuun. Jos +joku ritari tuli tungetuksi niin likelle aitausta, että hänen ruumiinsa +tai aseensa koskivat siihen, täytyi hänen tunnustaa itsensä voitetuksi +ja luovuttaa varuksensa sekä hevosensa sille, joka oli ajanut hänet +semmoiseen paikkaan. Tällä tavoin voitettu ritari ei saanut enää ottaa +osaa taisteluun. Kun taistelija kaatui maahan eikä jaksanut omin voimin +nousta jaloilleen, sai hänen asemiehensä astua tantereelle ja kuljettaa +hänet pois; mutta tässä tapauksessa hänet julistettiin voitetuksi, ja +hänen varuksensa sekä ratsunsa joutuivat voittajan omaksi. Taistelun +tuli lakata niin pian kuin Juhana-prinssi viskasi komentosauvansa +maahan; sekin tarkoitti liian verenvuodatuksen ehkäisemistä, kun näet ei +sallittu tämän vaarallisen leikin kestää kovin kauan. Se ritari, joka +rikkoi näitä turnajaispelin sääntöjä tai muuten kunniallisen +ritarillisuuden lakia vastaan, oli riisuttava aseettomaksi ja asetettava +katsojain naurun ja pilkan alaisena istumaan ratsain aitaukselle, kilpi +ylösalaisin käsissään. Tällä tavoin rangaistiin epäritarillista +käytöstä. Nämä säännöt julistettuaan airuet lopuksi kehoittivat kaikkia +ritareita suorittamaan hyvin tehtävänsä, jotta he ansaitsisivat +Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren suosion. + +Niin pian kuin julistus oli luettu, lähtivät airuet taistelutantereelta. +Ritarit ratsastivat nyt kahtena pitkänä jonona kummastakin portista +sisään ja asettuivat vastakkain kummallekin puolelle kahteen riviin. +Päällikön paikka oli etumaisen rivin keskikohdalla; mutta hän ei +asettunut siihen, ennenkuin hän ensin oli saanut sotarintamansa +järjestykseen ja jokaisen miehen määrätylle paikalleen. + +Olipa tuo komea, mutta samalla hiukan sydäntä ahdistava näky, kun näin +suuri joukko oivia ritareita, kaikki kelpo ratsujen selässä ja kalleissa +rautapuvuissa, odotteli tuossa valmiina alkamaan tulisen taistelun. He +istuivat satulassaan jäykkinä kuin valetut rautakuvat, ja odottelivat +ryntäyskäskyä yhtä hartaasti kuin heidän jalot ratsunsakin, jotka +hirnuen ja kaapien maata kavioillaan ilmaisivat maltittomuuttaan. + +Vielä olivat ritarien peitset pystyssä, kirkkaat kärjet välkkyivät +päivänpaisteessa ja liput heiluivat kypäränsulkien yläpuolella, kun +turnausmarskit tarkasti katsastivat rivejä, laskien eikö kenties +jommallakummalla puolella ollut enemmän tai vähemmän miehiä kuin oli +säädetty. Heidän lukunsa oli aivan täysi. Marskitkin poistuivat nyt +tantereelta, ja Wilhelm de Wyvil huusi sitten ukkosäänellä +ryntäyskäskyn: »_Laissez aller_! (Antakaa mennä!)» Torvetkin samassa +törähtivät, -- peitset laskeutuivat äkkiä ja kiinnitettiin +satulahakasiin, -- kannukset kaivautuivat ratsujen kupeisiin, -- ja +kummaltakin puolelta ryntäsi etumainen rivi täyttä neliä vastakkain. +Keskellä tannerta he törmäsivät yhteen niin kovalla kolahduksella, että +kumaus kuului virstan päähän. Toinen rivi seurasi hitaammin jäljestä, +ollakseen valmiina auttamaan, jos heidän puolueensa jäisi tappiolle, tai +antamaan parempaa vauhtia voitolle, jos onni heidän puolelleen +kallistuisi. + +Yhteentörmäyksen seurauksia ei voitu nähdä, sillä niin monen hevoskavion +nostattama tomu pimitti ilman; kului minuutti, ennenkuin katsojat +saattoivat nähdä, miten kahakassa oli käynyt. Niin pian kuin näköala +jälleen oli selvinnyt, huomattiin, että puolet ritareista kummallakin +puolella oli kaatunut ratsujensa selästä. Mitkä olivat peitsen +sysähdyksestä menneet kumoon, mitkä oli raskaamman ja voimakkaamman +päällekarkaajan vauhti viskannut hevosineen päivineen kuperkeikkaa. +Muutamat makasivat maassa ikäänkuin eivät enää koskaan kykenisi +nousemaan; toiset taas olivat kohonneet jo pystyyn ja joutuneet +käsikahakkaan samaan tilaan joutuneitten vastustajain kanssa. +Kummallakin puolella oli myös useita pahoin haavoittuneita, jotka eivät +enää kyenneet jatkamaan taistelua; he koettivat vöillään hillitä +verenjuoksua ja pyrkivät syrjään metelistä. Satulassa pysyneet ritarit, +joilta melkein kaikilta peitset olivat kahakassa katkenneet, tappelivat +nyt miekoillansa mies miestä vastaan, kajahduttaen sotahuutojaan ja +vaihdellen sivalluksia, ikäänkuin voitto olisi ollut hengen ja kunnian +asia. + +Kahakka kiihtyi vielä, sillä nyt ryntäsi toinenkin, varajoukkona ollut +rivi kummaltakin puolelta kumppaniensa apuun. Brian de Bois-Guilbertin +miehet huusivat: »_Ha! Beau-séant! Beau-séant_![12] Temppelin puolesta! +Temppelin puolesta!» Toinen puolue taas huusi: »_Desdichado! +Desdichado_» ottaen tunnussanakseen sen nimen, joka oli heidän +päällikkönsä kilpeen kirjoitettu. + +Tällä tavalla taisteltiin mitä tulisimmalla tuimuudella ja vaihtelevalla +onnella. Väliin virtasi kahakan kuohu pohjoiselle, väliin eteläiselle +portille päin, sitä myöten mikä puolue alkoi päästä voitolle. + +Miekkojen kilahdukset ja taistelijain huudot sekaantuivat torvien +törähdysten kanssa hirvittäväksi meluksi, niin ettei voitu kuulla +kaatuneiden voivotusta, kun ne turvattomina makasivat hevosten jaloissa. +Ritarien kirkkaat rautapuvut olivat nyt jo tomun ja veren tahrassa, ja +paloja niistä heltisi jokaisen miekan- tai tapparanlyönnin perästä. +Kirjavia sulkia, jotka olivat hakatut irti kypärien harjoista, lenteli +lumihöytyjen tavoin tuulessa. Kadonnut oli nyt kaikki, mikä sotaisessa +leikissä oli näyttänyt kauniilta ja iloiselta; mitä vielä oli jäljellä, +se oli näöltään surettavaa tai hirvittävää. + +Mutta niin paljon vaikuttaa tottumus, että tämä näky ei huvittanut +ainoastaan alhaista kansaa, joka aina rakastaa kauheita tapauksia. +Korkeasukuiset naisetkin katselivat lavoiltaan, tosin hiukan pelokkaina, +mutta kuitenkaan silmiään vilkuttamatta, tuota hirvittävää näytelmää. +Siellä täällä tosin vaaleni kaunis poski tai kuului heikko huuto, kun +sulhanen tai veli tai puoliso kaatui maahan. Mutta ylipäänsä rouvat ja +neitoset vain kiihoittivat taistelijoita, taputtaen käsiään, heiluttaen +huntujaan ja nenäliinojansa, jopa myös huutaen: »Kelpo peitsi! oiva +miekka!» kun sattuivat näkemään onnistuneen sysäyksen tai sivalluksen. + +Kun kauniskin sukupuoli oli näin ihastunut veriseen leikkiin, niin eipä +liene vaikeata käsittää, miten miehet olivat siitä huvitetut. Tämä +mielenkiinto purkautui koviksi huudoiksi joka kerran, kun onni kallistui +puolelle tai toiselle, ja kaikkien katseet tuijottivat värähtämättä +tantereelle, ikäänkuin jokainen isku niistä lukemattomista, joita siellä +sateli, olisi ollut katsojan itsensä lyömä tai saama. Ja joka lomahetki +kaikui airueitten ääni: »Taistelkaa, jalot ritarit! -- Mies kuolee, +maine ei kuole! -- Hakatkaa päälle! -- Parempi kuolema kuin tappio! +--Taistelkaa, jalot ritarit! Ihanat silmät katselevat urotekojanne!» + +Taisteluonnen kaikissa vaiheissa katsojien silmät seurasivat varsinkin +molempia päälliköitä, jotka, tuimimmassa kahakassa liikkuen, kehoittivat +miehiänsä sekä äänellään että esimerkillään. Kumpainenkin teki mainioita +sankaritöitä, eikä kumpikaan löytänyt itselleen vastapuolueesta +täysiveroista vastustajaa. Useammin kuin kerran he pyrkivät toistensa +kimppuun; sen he tekivät vihansa yllytyksestä, ja ehkä myös siinä +toivossa, että päällikön kaatuminen ratkaisisi voiton. Mutta niin sakea +oli tungos ja niin sekamelskainen kahakka, että he taistelun alussa +turhaan yrittelivät päästä yhteen. Useamman kerran heitä esti omien +kumppaniensa kiivaus, jotka halusivat saavuttaa mainetta taistelemalla +vastapuolueen päällikköä vastaan. + +Vasta sitten, kun taistelijain joukot olivat harvenneet -- sen vuoksi, +että useiden oli täytynyt tunnustaa itsensä voitetuksi ja useat olivat +tulleet ajetuiksi aitaukseen kiinni tai olivat kykenemättömiä jatkamaan +taistelua -- pääsivät temppeliherra ja Perinnötön ritari viimeinkin +törmäämään yhteen sillä raivoisalla tuimuudella, johon verivihollisuus +ynnä kilvoitus ylimmästä kunniasta yllytti heitä. Niin taitavat olivat +kumpainenkin sekä iskiessään että väistyessään, että katsojat eivät +voineet pidättää yhteistä hurraahuutoa, joka ilmaisi heidän riemuansa ja +ylistystänsä. + +Tällä hetkellä Perinnöttömän ritarin puolue oli tappiolla; +Front-de-Boeufin jättiläiskäsi toisella kyljellä ja Athelstanin +karhumainen voima toisella olivat kaataneet tai karkoittaneet kaikki +vastaansattuvat. Päästyänsä irti omista vastustajistaan nämä ritarit +näkyivät nyt molemmat yht'aikaa havainneen, että he paraiten voisivat +kallistaa voiton puolelleen, jos auttaisivat temppeliherraa +vihollispäällikköä vastaan. Yht'aikaa he siis kannustivat hevosiaan ja +ryntäsivät Perinnöttömän ritarin kimppuun, normannilainen toiselta, +saksilainen toiselta puolelta. Mies, jota heidän yhteinen ja +äkkiarvaamaton ryntäyksensä tarkoitti, olisi ollut hukassa, ellei häntä +olisi varoittanut yleinen huuto katsojain joukosta, joiden mieltä tuo +epätasainen taistelu pahoitti. + +»Pidä varasi, pidä varasi, Perinnötön ritari!» huudettiin yleisesti, +niin että ritari huomasi häntä uhkaavan vaaran; hän sivalsi +temppeliherraa vielä kerran koko voimallaan ja sitten nykäisi samassa +hetkessä hevostansa suitsista, niin että se taaksepäin karaten väistyi +Athelstanin ja Front-de-Boeufin edestä. Nämä molemmat ryntäsivät siten, +kukin puoleltansa, tavoittamansa vihamiehen ja temppeliherran välitse, +eikä puuttunut paljon, että he olisivat törmänneet toinen toistansa +vastaan, ennenkuin saivat hevostensa vauhdin hillityksi. Kerkesivätpä he +kuitenkin tiukata suitsia ja kääntää ratsunsa, karataksensa yhdessä +temppeliherran kanssa Perinnöttömän ritarin päälle ja masentaaksensa +hänet maahan. + +Hukassa olisi tämä ollutkin, jollei eilispäivänä saamansa jalon orhin +erinomainen voima ja nopeus olisi pelastanut häntä. + +Siitä oli hänelle sitä enemmän apua, kun Bois-Guilbertin ratsu oli +haavoittunut, ja Front-de-Boeufin sekä Athelstanin hevoset olivat jo +väsyksissä edellisistä ponnistuksistaan, koko päivän kannettuansa +jättiläiskokoisten herrojensa painoa, jota täydet rautavarusteet vielä +enensivät. Muutamien minuuttien ajan torjui siis Perinnötön ritari +vastustajia päältään mestarillisen ratsastustaitonsa ja jalon hevosensa +avulla. Kääntäen ja pyörittäen orittansa yhtä nopeasti kuin haukka +keikahteleikse ilmassa, hän koetti pitää vihollisia niin paljon erillään +kuin mahdollista. Välistä karkasi hän tämän, välistä tuon kimppuun, +sivalluttaen miekkaansa tuimalla vauhdilla, ja aina väistyen pois +ennenkuin toinen kerkisi vastaamaan. + +Ilmassa kajahteli katsojien ylistyshuutoja; mutta sittenkin oli +ilmeistä, ettei hän ajan pitkään voisi kestää ylivoimaa vastaan. Juhanan +seurassa olevat aatelisherrat rukoilivat sentähden, kaikki yhdestä +suusta, prinssiä viskaamaan sauvansa maahan, jotta urhoolliselta +ritarilta säästyisi tappion häpeä, vaikkapa siihen olikin ylivoima yksin +syynä. + +»Enpä suinkaan, kuuna kullan valkeana!» vastasi prinssi. »Tuo sama +junkkari, joka salaa nimensä ja ylenkatsoo pitokutsuamme, on jo saanut +yhden voitonpalkinnon. Jääköön nyt toinen palkkio muille.» + +Hänen vielä puhuessaan äkkiarvaamaton tapaus kuitenkin muutti kokonaan +päivän taisteluonnen. + +Perinnöttömän ritarin joukossa oli eräs mustaan rautapukuun +varustautunut ratsumies, mustan hevosen selässä. Molemmat, niin mies +kuin ratsu, olivat kookkaat, vahvaraajaiset ja nähtävästi hyvin väkevät. +Mutta tämä ritari, jonka kilvessä ei näkynyt minkäänlaista kirjoitusta, +ei tähän asti ollut näyttänyt suuresti välittävän voitosta. Hän torjui +nähtävästi aivan helposti päältään niitä, jotka kääntyivät häntä +vastaan, mutta ei ajanut heitä takaa eikä itse käynyt kenenkään +kimppuun. Sanalla sanoen hän oli tähän asti ollut pikemmin syrjäisenä +katsojana kuin taistelijana, josta syystä kansa olikin keksinyt hänelle +pilkkanimen »Musta tyhjäntoimittaja». + +Nyt kuitenkin, huomattuaan päällikkönsä ahdingon, tämä ritari näytti +heräävän unestansa. Hän kannusti hevostansa, joka ei ollut vielä yhtään +väsynyt, ja kiiti ukkosen nuolena avuksi huutaen äänellä, joka kaikui +kuin torven törähdys: »Desdichado avuksi!» Apu olikin juuri tällä +hetkellä hyvin tarpeen, sillä Perinnöttömän ritarin par'aikaa karatessa +temppeliherraa vastaan oli Front-de-Boeuf kohotettu miekka kädessä +päässyt häntä likelle. Eipä hän kuitenkaan vielä ennättänyt sivaltaa, +kun hän sai Mustalta ritarilta aika iskun. Se livahti kirkasta kypärää +myöten ja löi melkein masentumattomalla voimalla hevosta otsakiskoon, +--ja maahan keikahtivat sekä Front-de-Boeuf että hänen ratsunsa, +molemmat pyörryksissä iskun tulisesta vauhdista. Sitten Musta +tyhjäntoimittaja kääntyi Athelstan Coningsburghilaisen puoleen; ja kun +hänen oma miekkansa oli äskeisestä iskusta katkennut, tempaisi hän +sotatapparan, jota kömpelö saksilainen piti kädessänsä. Vauhdilla, joka +osoitti, ettei hän ensi kertaa käyttänyt tätä asetta, iski nyt Musta +ritari Athelstania vasten rintaa, niin että tämä heti livahti hervotonna +maahan. Tehtyänsä nämä kaksi urotyötä, joita katsojat sitä enemmän +ylistivät, kuta vähemmän he olivat otaksuneet hänen sellaiseen +kelpaavan, Musta ritari tuntui jälleen vaipuneen entiseen unisuuteensa. +Hän palasi vakavana tantereen pohjoispäähän ja antoi päällikkönsä tulla, +miten kykeni, yksin toimeen Brian de Bois-Guilbertin kanssa. Tämä ei +ollutkaan enää kovin vaikeata. Temppeliherran hevonen, jota runsas +verenvuoto raukaisi, ei kestänyt enää, kun Perinnötön ritari ryntäsi +täyttä vauhtia päälle. Brian de Bois-Guilbert vierähti maahan, saamatta +toista jalkaansa irti jalustimesta. Hänen vastustajansa hyppäsi nyt +hevosen selästä maahan, kohotti miekkansa uhkaavasti temppeliherran pään +yli ja vaati häntä antautumaan. Mutta samassa Juhana-prinssi, jota nyt +Bois-Guilbertin vaarallinen tila liikutti enemmän kuin äsken toisen +ritarin pula, heitti komentosauvansa maahan ja lopetti taistelun. Sillä +tavoin säästyi temppeliherralta se häpeä, että hänen olisi täytynyt +tunnustaa itsensä voitetuksi. + +Äskeisestä tulisesta taistelusta ei ollutkaan nyt enää muuta jäljellä +kuin muutamia kyteviä kekäleitä. Niistä harvoista ritareista, jotka +vielä viipyivät tantereella, oli enin osa, ikäänkuin sanattomasta +sopimuksesta, lakannut taistelemasta ja jättänyt voiton molempien +päällikköjen keskenään ratkaistavaksi. + +Asemiehet, joiden olisi ollut vaikeaa, jopa vaarallistakin tulla +herrojensa avuksi niin kauan kuin taistelua kesti, riensivät nyt +miehissä tantereelle. He korjasivat haavoittuneet, jotka hellimmällä +huolella ja varovaisuudella vietiin läheisiin telttoihin tai kaupungissa +heitä varten varattuihin majapaikkoihin. + +Tällä tavoin päättyi Ashby-de-la-Zouchen mainio taistelu, joka oli ollut +tulisimpia leikkisotia koko sillä aikakaudella. Tanterelle henkensä +heittäneitä ritareita tosin ei ollut enempää kuin neljä, siihen luettuna +eräs, joka kuumuudesta tukehtui rautapukuunsa; mutta neljättäkymmentä +miestä oli pahasti haavoittunut, joista neljä tai viisi sittemmin kuoli +haavoihinsa. Useat muut olivat tulleet iäkseen vaivaisiksi, ja nekin, +jotka jossakin määrin tointuivat, saivat hautaan asti pitää merkkejä +tästä kahakasta ruumiissansa. Siksipä sitä mainitaankin vanhoissa +aikakirjoissa aina »jaloksi ja iloiseksi Ashbyn sotaleikiksi». + +Nyt tuli prinssin julistaa, kuka ritareista oli parhaiten taistellut, ja +hän päätti nimittää päivän voittajaksi sen ritarin, jolle kansa oli +antanut nimen Musta tyhjäntoimittaja. Tätä päätöstä vastaan tosin +prinssille muistutettiin, että Perinnötön ritari oikeastaan oli +ratkaissut voiton, hän kun päivän kuluessa oli omalla kädellään +voittanut kuusi ritaria ja vieläpä viimeiseksi syössyt hevosen selästä +maahan itse vastapuolueen päällikön. Mutta Juhana-prinssi piti kiinni +ratkaisustaan, väittäen että Perinnötön ritari ja hänen puolueensa +olisivat jääneet tappiolle ilman mustapukuisen ritarin voimallista apua. +Tälle hän siis tahtoi suoda palkinnon. + +Mutta kaikkien läsnäolevien ihmeeksi tuota palkittavaksi valittua +ritaria ei enää löytynytkään. Hän oli heti taistelun tauottua poistunut +kentältä, ja sanoivatpa muutamat katsojista nähneensä hänen kulkeneen +metsään päin samalla verkkaisella vetelyydellä, josta hän +taistelutantereella oli saanut liikanimensä »Musta tyhjäntoimittaja». +Kaksi kertaa törähtivät torvet ja kaksi kertaa huusivat airuet, kutsuen +häntä esille; mutta kun tämä ei auttanut, täytyi hänelle aiottu kunnia +viimein suoda jollekulle muulle. Juhana-prinssillä ei nyt enää ollut +yhtään tekosyytä, jonka nojalla hän olisi voinut kieltää palkinnon +Perinnöttömältä ritarilta, jonka hän siis julisti tämänkinpäiväiseksi +voittajaksi. + +Tanteren yli, joka oli verestä liukas ja täynnä murtuneita aseita sekä +tapetuita tai haavoittuneita hevosia, turnausmarskit taluttivat siis +jälleen Perinnöttömän ritarin voittajana prinssin kunniaistuimen eteen. + +»Perinnötön ritari», sanoi Juhana, -- »koska ette salli meidän tietää +muuta nimeä, millä teitä mainitsisimme, -- me julistamme teidät +toisenkin kerran turnauskisain voittajaksi ja ilmoitamme, että teillä on +oikeus vaatia ja vastaanottaa Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren +kädestä se kunniakruunu, jonka urhoudellanne olette niin hyvin +ansainnut.» Ritari kumarsi nöyrästi ja sievästi, mutta ei vastannut +sanaakaan. + +Nyt rupesivat torvet taas soimaan ja airuet julistivat kovalla äänellä +sankarin kunniaa ja voittajan ylistystä, johon korkeasukuiset rouvat ja +neidot vastasivat heiluttamalla silkkisiä nenäliinojaan ja kirjailtuja +huntujansa, ja muu katsojajoukko yhtyi kaikuviin riemuhuutoihin. Sillä +välin marskit taas taluttivat Perinnöttömän ritarin tantereen poikki sen +kunniaistuimen eteen, jolla Rowena-neiti istui. + +Tämän kunniaistuimen alimmaiselle portaalle ritari marskien käskystä +laskeutui toiselle polvelleen. Mutta näytti siltä kuin kaikki hänen +muutkin liikkeensä, sen jälkeen kuin taistelu lakkasi, pikemminkin +olisivat totelleet toisten ihmisten käskyä kuin hänen omaa vapaata +tahtoaan; ja olivatpa muutamat huomaavinansa, että hän horjui, kun hänet +toista kertaa saatettiin tantereen poikki. Rowena astui sulavin, +arvokkain askelin alas istuimeltaan ja yritti laskea kruunun, joka +hänellä oli kädessään, sankarin kypärälle. Mutta marskit huusivat yhteen +suuhun: »Ei näin saa tapahtua -- pään pitää olla paljaana!» Ritari +mutisi hiljaisella äänellä pari sanaa, joita kypärän sisästä ei +kuitenkaan kuultu; luultavasti hän pyysi, ettei hänen pääverhoansa +poistettaisi. + +Mutta liekö siihen ollut syynä tottelevaisuus säädettyjä menoja kohtaan +vai uteliaisuus, -- marskit eivät pitäneet lukua ritarin +vastahakoisuudesta, vaan paljastivat hänen päänsä siten, että +leikkasivat kypärän pidinnauhan poikki ja aukaisivat rautakauluksen. +Silloin tuli näkyviin viisikolmattavuotisen nuoren miehen kauniit, +vaikka ahavoituneet kasvot, joita tuuhea, lyhyt, vaalea tukka ympäröi. +Hänen kasvonsa olivat kuolonkalvakat ja parissa paikoin veriviirujen +tahraamat. + +Rowena hänet nähtyänsä huudahti heikolla äänellä. Mutta samassa hän +ponnisti kaikki hengenvoimansa ja pakottautui astumaan eteenpäin, +vaikka koko hänen ruumiinsa vielä vapisi kovasta äkillisestä +mielenliikutuksesta. Hän painoi voittajan kumartuneeseen päähän kalliin +kruunun, joka oli päivän palkinnoksi määrätty, ja lausui selvällä, +kuuluvalla äänellä: »Minä annan teille, herra ritari, tämän kruunun, +joka on tämänpäiväiselle voittajalle tuleva urhouden palkinto.» + +Sitten hän vaikeni hetkeksi, mutta lisäsi sitten lujalla äänellä: »Eikä +ole toista päätä, joka paremmin ansaitsisi tätä ritarillisuuden +tunnusmerkkiä!» + +Ritari notkisti vielä syvemmälle päätään ja suuteli suloisen +kuningattaren kättä, joka oli suonut hänelle voittopalkinnon. Mutta +sitten hän ei enää kohottanutkaan päätään, vaan kumartui yhä syvemmälle +ja vaipui viimein neidon jalkojen juureen. + +Siitäkös nousi yleinen hämmästys. Cedrik, joka poikansa +äkkiarvaamattomasta ilmaantumisesta oli käynyt sanattomaksi, riensi nyt +luokse, ikäänkuin karkoittaaksensa hänet Rowenan läheltä. Mutta sen +olivatkin jo turnausmarskit tehneet, jotka, arvaten syyn Ivanhoen +pyörtymiseen, olivat kiireesti avanneet hänen rautapukunsa ja nähneet, +että peitsen kärki oli lävistettyään haarniskan iskenyt kylkeen +ammottavan haavan. + + + + +KOLMASTOISTA LUKU. + + + »Nyt urhot!» Atreiidi huudahtaa, + »joukosta kansan tänne joutukaa, + kaikk', kutka luottaen voimaan, taitohon, + tahdotte saada voiton palkinnon. + Ken kaikist' etäimmäksi lennättää + sulitun nuolen, sille lehmä tää + on määrätty, mi hinnast' arvaten, + on verta härän kahdenkymmenen.» + + ILIADI. + +Tuskin oli Ivanhoen nimi tullut tunnetuksi, niin se lensi miehestä +mieheen niin kiireesti kuin vain kerkeät kielet ennättivät sitä +eteenpäin saattaa ja uteliaat korvat vastaanottaa. Ei aikaakaan, niin se +kerkisi prinssinkin tietoon, jonka otsa siitä sanomasta pimentyi. +Halveksivalla silmäniskulla hän katsahti ympärilleen ja sanoi: »Mitähän +te, hyvät herrat, ja erittäinkin te, abotti, arvelette, -- lieneekö +totta, mitä oppineet miehet kertovat synnynnäisistä mieltymyksen ja +inhon tunteista? Minusta tuntui heti, ikäänkuin veljeni ystävä olisi +ollut läsnä, vaikk'en suinkaan voinut arvata, kuka tuon rautapuvun +sisässä piili.» + +»Täytyneepä nyt Front-de-Boeufin antaa takaisin Ivanhoen läänitysmaa», +arveli de Bracy, joka, miehen tavalla otettuansa turnauspeliin osaa, oli +palannut prinssin seuralaisten joukkoon. + +»Kyllä maar», vastasi Woldemar Fitzurse, »tuossa junkkarissa on miestä +ottamaan takaisin se linna sekä maa, jonka hän Rikhardilta oli saanut ja +jonka te, ruhtinaallinen korkeus, armossa olette suonut +Front-de-Boeufille.» + +»Mutta onpa Front-de-Boeuf», vastasi Juhana, »niitä miehiä, jotka +helpommin pistävät poskeensa kolmekin Ivanhoen vertaista läänitysmaata +kuin luovuttavat käsistään yhden jo niellyn. Ja muuten, hyvät herrat, +minä toivon, ettei teidän joukossanne ole ketään, joka tahtoisi väittää, +ettei minulla olisi oikeutta suoda kruunun läänitysmaita uskollisille +seuralaisilleni, jotka kykenevät säännölliseen sotapalvelukseen, tai +ottaa ne pois niiltä, jotka ovat lähteneet vieraille maille eivätkä +tarpeen tullessa voi osoittaa hallitsijalleen kunniaa eikä olla hänelle +apuna.» + +Tämä kysymys koski kovin läheltä kuulijain omaa etua, etteivät he +voineet olla myöntämättä prinssin sanoja oikeiksi. »Onpa hän aika +antelias hallitsija -- oikein jalo herra, joka näin pitää huolta +uskollisten palvelijainsa palkitsemisesta!» + +Tämmöisiä sanoja kuului vastaukseksi seuralaisjoukosta, joista useimmat +jo olivat saaneet ja kaikki muut toivoivat saavansa samanlaisia lahjoja +Rikhard kuninkaan seuralaisten ja ystävien maista. Aymer-abottikin yhtyi +tähän yleiseen suostumushuutoon lisäten kuitenkin: »Pyhää Jerusalemia +tosin ei voi sanoa ventovieraaksi maaksi; sillä onhan se meidän +_communis mater_, kaikkien kristittyjen yhteinen äiti. Mutta en sentään +tahdo väittää, että Ivanhoen ritarilla sen nojalla olisi mitään +oikeutta. Sillä minä olen varmalta taholta kuullut, etteivät +ristiretkeläiset Rikhardin johtamina ole koskaan päässeet Askalonia +edemmäksi. Ja se kaupunki, niinkuin jokainen tietää, on filistealaisten +maassa, eikä siis voi tuottaa samoja etuuksia kuin itse Pyhä kaupunki.» + +Samassa palasi Fitzurse, joka uteliaisuudesta oli käynyt sillä paikalla, +missä Ivanhoe vaipui maahan. »Tuosta junkkarista», sanoi hän, »ei taida +tulla kovinkaan paljon vastusta teille, ruhtinaallinen korkeus, ja +luullakseni Front-de-Boeuf saanee häiritsemättä pysyä läänitysmaansa +omistajana. Ivanhoen ritari on näet pahasti haavoittunut.» + +»Tulkoon hänestä mitä hyvänsä», sanoi Juhana-prinssi, »hän kuitenkin on +tämänpäiväinen voittaja ja hänen haavansa on hyvin hoidettava, vaikka +hän olisi kymmenen kertaa meidän vihollisemme tai veljemme uskottu +ystävä, mikä taitaa melkein mennä yhteen. -- Minä lähetän oman lääkärini +häntä hoitamaan.» + +Prinssi irvisti suutansa ilkeästi näin puhuessansa. Woldemar Fitzurse +vastasi kiireesti Ivanhoen jo olevan poisviedyn tantereelta ja +ystäviensä holhottavana. + +»Oikeinpa sydäntä särki», sanoi Fitzurse, »kun näki meidän Rakkauden ja +Kauneuden kuningattaremme surun; tämä tapaturma on muuttanut +murhepäiväksi hänen lyhyen hallitusaikansa. En minä juuri ole niitä, +joita jokaisen naisen rakkaudenvoivotus liikuttaa. Mutta Rowena-neiti +hillitsi niin jalolla lujuudella surunsa, ettei sitä näkynytkään muusta +kuin ristiinpannuista käsistä sekä vedettömistä silmistä, jotka +vapisivat hänen lakkaamatta katsellessaan tuota hengetöntä, hänen +jalkojensa juuressa makaavaa ruumista.» + +»Kuka hän sitten on, tuo Rowena-neiti», kysyi Juhana-prinssi, »josta nyt +on tullut niin paljon puhetta?» + +»Saksilais-tyttö, jolla on avarat perintömaat», vastasi abotti Aymer; +»ruusun vertainen ihanuudessa ja timantin vertainen kalleudessa; +kaunein, vaikkapa tuhansista etsisi; myrhan kimppu ja kamfertin rypäle.» + +»Kyllä minä kykenen lievittämään hänen suruaan», sanoi Juhana-prinssi, +»ja samassa myös parantamaan hänen vertaan sillä, että naitan hänet +jollekulle normannille. Näkyyhän tyttö vielä olevan alaikäinen ja on +siis kuninkaallisen naittamisoikeuden alainen. -- Mitä sanoisit, de +Bracy? Tahtoisitko tulla kelpo maiden ja tulojen omistajaksi sillä +keinolla, että naisit saksilaisneidon, Wilhelm Valloittajan seuralaisten +esimerkin mukaan?» + +»Jos maat ovat minulle mieleen, jalo herra», vastasi de Bracy, »niin ei +suinkaan morsian voi olla vastenmielinen; ja suuri on oleva +kiitollisuudenvelkani teille, ruhtinaallinen korkeus, tästä oivallisesta +lahjasta, joka runsaasti täyttää kaiken sen, mitä ikinä olette luvannut +palvelijallenne ja läänitysmiehellenne.» + +»Nämä sanasi aiomme pitää muistissamme», sanoi prinssi. »Ja kohta +paikalla käydäksemme siihen asiaan käsiksi tahdomme seneshalimme kautta +käskeä tämän-iltaisiin pitoihin Rowena-neidin ja hänen seuralaisensa +--tuon sivistymättömän maanmoukan, joka on tytön holhooja, ja tuon +saksilaissonnin, jonka Musta ritari turnauksessa iski maahan. -- De +Bigot», hän lisäsi kääntyen seneshalin puoleen, »vie kutsuni noille +saksilaisille niin höylisti, että heidän on mahdotonta jälleen +kieltäytyä. Vaikka, vannonpa sen Becketin luitten kautta, heitä kohtaan +osoitettu höyliys on samaa kuin helmien viskaaminen sioille.» + +Juuri kun Juhana-prinssi näin lausuttuansa aikoi seuransa kanssa lähteä +pois turnauspaikalta, annettiin pieni kirje hänelle käteen. + +»Keneltä?» kysyi prinssi katsahtaen kirjeentuojaan. + +»Ulkomaalta, armollinen herra, mutta en tiedä keneltä», vastasi +palvelija. »Ranskalainen se vain oli, joka kirjeen toi, ja hän sanoi +ratsastaneensa yötä päivää, jotta se kerkiäisi teidän käsiinne, +ruhtinaallinen korkeus.» + +Prinssi katsasti tarkasti päällekirjoitusta ja sitten sinettiä, joka +piti kirjeen ympäri sidottua silkkilankaa kiinni; sinetissä oli kolme +liljankukkaa. Juhana avasi sitten ilmeisen levottomana kirjeen, ja hänen +levottomuutensa eneni vielä silminnähtävästi, kun hän oli sen lukenut. +Se sisälsi seuraavat sanat: + +»_Pidä varasi, sillä piru on irti_!» + +Prinssin kasvot vaalenivat kalmankarvaisiksi ja hän katsahti ensin +maahan, sitten taivaaseen päin, niinkuin mies, jolle kuolemantuomio on +julistettu. Ensi hämmästyksestä toinnuttuansa hän veti Fitzursen ja de +Bracyn erilleen ja antoi heidän kumpaisenkin vuorostansa lukea kirjeen. + +»Tämä merkinnee», lisäsi hän epävakaisella äänellä, »että veljeni +Rikhard on päässyt vapaaksi.» + +»Voihan se myöskin olla tyhjää peloitusta tai valheellinen kirje», +arveli de Bracy. + +»Siinä on Ranskan kuninkaan oma sinetti ja oma käsiala», vakuutti +prinssi. + +»Sitten on aika», sanoi Fitzurse, »koota koko puolueemme yhteen +paikkaan, esimerkiksi Yorkiin tai johonkin muuhun Keski-Englannin +kaupunkiin. Jos muutamiakin päiviä viivyttelemme, voipi jo olla liian +myöhäistä. Teidän pitää keskeyttää tämä nykyinen narrinpeli, +ruhtinaallinen korkeus.» + +»Paha olisi kuitenkin», arveli de Bracy, »jolleivät talonpojat ja muu +yhteinen kansa saisi ottaa osaa leikkiin ja jos he siitä suuttuisivat.» + +»Tämä päivä», sanoi Fitzurse, »ei ole vielä loppuun kulunut. Sallikaamme +jousimiesten ampua muutaman vuoron pilkkaan, ja antakaamme voittajalle +palkintonsa. Sitenhän olisi prinssin lupaus runsain määrin täytetty, sen +verran kuin se tuota saksilaista orjalaumaa koskee.» + +»Kiitos neuvostasi, Woldemar», sanoi prinssi; »ja johdatitpa samassa +myös mieleeni, että meillä on velka suoritettavana tuolle +talonpoikaislurjukselle, joka eilen käyttäytyi niin röyhkeästi minua +kohtaan. Tahdomme myös vielä päälliseksi viettää juominkimme tänä +iltana, niinkuin alussa oli määrä. Vaikka tämä olisikin viimeinen +hallitushetkeni, se hetki olkoon omistettu kostolle sekä huvitukselle, +-- jättäkäämme uudet huolet uuteen päivään.» + +Torvien törähdys kutsui pian takaisin ne katsojat, jotka jo olivat +alkaneet lähteä; ja airuet julistivat, että prinssin täytyi jättää +huomispäivän juhlallisuudet pitämättä siitä syystä, että tärkeät ja +välttämättömät valtioasiat vaativat häntä muualle. Mutta hän ei soisi +kuitenkaan, että niin monen kelpo jousimiehen täytyisi taitoansa +koettamatta lähteä kotiin. Sentähden hän oli suvainnut sallia, että he +saisivat nyt heti pitää huomispäiväksi määrätyn kilpa-ammuntansa. Paras +jousimies oli saava palkinnokseen hopealla silatun metsästystorven ynnä +silkkiset kantimet, jotka olivat kalliisti koristetut Pyhän Hubertin, +metsästäjäin suojeluspyhimyksen kuvalla. + +Neljättäkymmentä jousimiestä tarjoutui ensiksi kilvoitteluun +osallisiksi; useimmat heistä olivat kuninkaallisia metsämiehiä tai +metsänvartijoita Needwoodin ja Charnwoodin kruununmetsistä. Mutta +saatuansa tietää, kutka kaikki ottivat kilpailuun osaa, enemmän kuin +kaksikymmentä heistä peräytyi jälleen leikistä, he kun pelkäsivät +melkein varman tappion häpeää. Siihen aikaan näet oli kunkin taitavan +ampumamiehen nimi yhtä tuttu monen penikulman päässä hänen +asuintalostaan kuin tätä nykyä Newmarketissa harjoitetun kilpahevosen +avut ovat tunnetut kaikille mainitussa kuuluisassa paikassa kävijöille. + +Kahdeksan vain oli nyt jäljellä, jotka aikoivat kilpailla +ampumataidollaan. Juhana astui alas kunniaistuimeltaan tarkemmin +katsellakseen näitä valituita jousimiehiä, joilla useimmilla oli kruunun +värit puvussansa. Kun hän oli kyllikseen heitä tarkastellut, etsi hänen +katseensa sitä miestä, johon hän oli julmistunut. Hän seisoikin taas +samassa paikassa kuin eilen ja oli taas yhtä vakavan näköinen. + +»Arvasinpa kohta hävyttömistä loruistasi», sanoi prinssi, »että sinä, +junkkari, et suinkaan ole todellisia pitkänjousen virittäjiä. Ja nyt +näenkin, ettet uskalla koettaa taitoasi niin kelpo miesten rinnalla kuin +nuo tuolla ovat.» + +»Älkää pahaksi panko, armollinen herra», vastasi jousimies, »mutta onpa +minulla toinenkin syy olla ampumatta, paitsi se, että osakseni voisi +tulla pilkkaa ja häpeää.» + +»No, mikä se toinen syysi sitten on?» kysyi Juhana-prinssi, joka oli +tuskallisen utelias ottamaan selkoa tästä miehestä, vaikka hän ei +itsekään olisi osannut selittää syytä siihen. + +»Minun syyni on se», vastasi metsämies, »etten tiedä, olemmeko me, minä +ja nämä jousimiehet, tottuneet ampumaan samanlaisiin pilkkoihin. Ja +sitäpaitsi on vielä toinenkin syy, kun en näet tiedä, mitä te, +armollinen herra, siihen sanoisitte, jos kolmaskin palkinto joutuisi +semmoisen miehen osaksi, jolle te tuntemattomasta syystä olette +suutuksissanne.» + +Prinssin kasvot punastuivat tästä vastauksesta. Hän kysyi: »Mikä on +nimesi, jousimies?» + +»Locksley», oli vastaus. + +»Sitten, Locksley», päätti Juhana-prinssi, »minä käsken, että sinäkin +ammut vuorostasi sen jälkeen, kun muut jousimiehet ovat näyttäneet +taitoansa. Jos sinä voitat palkinnon, lisään minä siihen kaksikymmentä +nobelia.[13] Mutta jollet sitä voita, niin riisutan yltäsi tuon +viheriäisen takin, ja pieksätän sinut jousenjänteillä ulos tästä +taistelupaikasta, niinkuin hävytön, suupaltti kerskaaja ansaitsee.» + +»Entä jollen rupeisikaan kilpailemaan tämmöisillä ehdoilla?» kysyi +jousimies. -- »Te, ruhtinaallinen armo, voitte kyllä niin suuren +sotamiesjoukon avulla helposti riisuttaa ja pieksättää minut; mutta +ettepä sentään voi pakottaa minua virittämään joustani.» + +»Jos et suostu jalomieliseen tarjoumukseeni», sanoi prinssi, »niin +leikkivouti saa leikata poikki jousenjänteesi, katkaista jousesi sekä +nuolesi ja ajaa sinut pois täältä niinkuin kurjalle pelkurille tehdään.» + +»Ehdot, jotka minulle asetatte, ankara herra, eivät juuri ole +jalomielisiä», sanoi jousimies, »sillä te pakotatte minua kilpailemaan +Leicesterin ja Staffordshiren parhaitten ampumamiesten kanssa uhaten +häväistyksellä, jos he sattuisivat paremmin ampumaan. Mutta olkoon +menneeksi, minä tahdon kuitenkin tehdä, niinkuin käskette.» + +»Pitäkää häntä tarkasti silmällä, sotamiehet», käski prinssi; »hän +taitanee pelätä. Luulenpa, että hän yrittää karata kilpailusta. -- Ja +te, kelpo miehet, ampukaa vain pelkäämättä. Kaurispaisti ja +tynnyrillinen viiniä on tuotu teidän varallenne tuohon telttaan, kun +palkinto on voitettu.» + +Pilkkataulu asetettiin nyt eteläisen, taistelutantereelle vievän kujan +ulkopäähän. Kilpailuun tarjoutuneet jousimiehet puolestaan kävivät +eteläisen portin suulle seisomaan. Arvanheitolla määrättiin, missä +järjestyksessä miehet saisivat ampua; kunkin piti lennättää kolme nuolta +peräkkäin. Valvojana tässä kilvoittelussa oli alhaisempi virkamies, jota +sanottiin leikkivoudiksi; turnausmarskit näet olisivat pitäneet +loukkauksena korkealle arvollensa, jos heidän olisi pitänyt olla +valvojina talonpoikaisissakin taisteluissa. + +Jousimiehet astuivat nyt kukin vuorostaan esille ja ampuivat nuolensa +miehen tavalla ja suurella taidolla. Neljästäkolmatta nuolesta, jotka +perätysten ammuttiin, sattui kymmenen tauluun ja muut pyyhkäisivät niin +likeltä sen reunoja, ettei niitäkään ammuntoja matkan pituuteen nähden +sopinut halveksia. Ja niistä kymmenestä nuolesta, jotka tauluun olivat +sattuneet, törrötti kaksi sisimmäisen renkaan sisäpuolella. Ne olivat +Hubertin, Malvoisinin palveluksessa olevan metsänvartijan ampumat, ja +tämä siis julistettiin voittajaksi. + +»No, Locksley», kysyi Juhana-prinssi tylysti irvistäen rohkealta +jousimieheltä, »tahdotko nyt koettaa lopullista kilpailua Hubertin +kanssa vai annatko jousesi kantimineen, viinineen leikkivoudin käsiin?» + +»Koska ei muu auta», vastasi Locksley, »niin täytynee minunkin koettaa +onneani. Mutta tekisinpä sen ehdon, että jos saan kaksi nuolta sattumaan +Hubertin pilkkatauluun, hänen sitten tulee ampua uudestaan minun +valitsemaani maaliin.» + +»Oikein ja kohtuullistahan se on», arveli Juhana-prinssi, »enkä sitä +sinulta kiellä. -- Ja jos sinä, Hubert, saat voiton tuosta kerskaajasta, +niin täytän sinun metsätorvesi hopearahoilla.» + +»Eihän kukaan voi muuta kuin yrittää voimiansa myöten», vastasi Hubert. +»Osasipa minun ukkovaarini miehen tavalla virittää jousensa Hastingsin +tappelussa, ja minä toivon, etten häpäise sukuani.» + +Entinen taulu siirrettiin nyt pois ja toinen samankokoinen asetettiin +sijaan. Hubert, jolla oli ensimmäinen vuoro siitä syystä, että hän +edellisessä kilpailussa oli päässyt voitolle, tähtäsi sangen tarkasti. +Kauan aikaa hän mittasi matkan pituutta, jousi viritettynä käsissään ja +nuoli jänteellä. Viimein hän astui askelen eteenpäin, ojensi vasemman +kätensä suoraksi ja kohotti sillä jousta, niin että sen keskuspaikka eli +kädensija tuli hänen silmiensä tasalle; toisella kädellä hän veti +jänteen korvansa likelle. Nuoli viuhahti ilmassa ja kävi taulun sisimmän +renkaan sisäpuolelle, vaikkei aivan keskikohtaan. + +»Et pannut huomiota tuuleen, Hubert», sanoi hänen kilpaveljensä, +virittäen joustaan; »muuten nuolesi olisi käynyt paremmin kohti.» + +Näin sanoen hän astui määrätylle paikalle. Hänpä ei kauan aikaillutkaan +tähdätessään, vaan ampui nuolensa huolettomasti, niin että näytti siltä +kuin hän ei olisi katsahtanutkaan pilkkaan. Viimeiset sanat olivat vielä +tuskin päässeet hänen suustaan, kun nuoli jo lähti jänteeltä lentoon ja +kävi tauluun kahta tuumaa lähemmäksi valkeaksi maalattua keskikohtaa +kuin Hubertin nuoli. + +»Taivaan tulet ja leimut», sanoi prinssi Hubertille; »hirteen saat +mennä, mies, jos annat tuon maankuljeksijan voittaa itsesi!» + +Hubertilla oli yksi vastaus valmiina kaikkien tilaisuuksien varalta. +»Vaikkapa te, ruhtinaallinen korkeus, tuomitsisittekin minut hirteen, +niin eihän kukaan voi muuta kuin voimiansa myöten yrittää», sanoi hän. +»Mutta osasipa minun ukkovaarini miehen tavalla -- -- --» + +»Paholainen periköön sinun ukkovaarisi koko sukuineen!» keskeytti +Juhana. »Ammu, sen lurjus, ammu parhaan taitosi mukaan; muuten sinun ei +käy hyvin!» + +Näin rohkaistuna Hubert kävi jälleen paikalleen seisomaan. Totellen +kilpaveljensä neuvoa hän tähdätessään otti lukuun aivan vienon tuulen +hengen, joka oli noussut, ja onnistuipa hänen ampumisensa tällä kertaa +niin hyvin, että nuoli sattui aivan taulun keskikohtaan. + +»Hurraa Hubertille! Hurraa Hubertille!» huusi kansa, joka mieluummin +piti tutun miehen kuin ventovieraan puolta. »Aivan pilkkuun! Aivan +pilkkuun! Eläköön Hubert!» + +»Paremmin kuin hän et toki voine saada sattumaan, Locksley», sanoi +prinssi ilkkuen. + +»Tahdonpa kuitenkin panna merkin hänen nuoleensa», vastasi jousimies. + +Kun hän nyt, vähän suuremmalla huolella kuin äsken, laski nuolensa +lentoon, niin tämä sattuikin juuri kilpaveljen nuolen perään ja halkaisi +sen kahtia. Tästä ihmeellisestä ampumataidosta kansa tuli niin ymmälle, +ettei nyt kuulunutkaan tavallista ylistyshuutoa. »Paholainen se on eikä +mikään ihminen, jonka ruumis on lihasta ja verestä», kuiskuttelivat +talonpojat keskenänsä; »tämmöistä ammuntaa ei ole ikänä nähty, niin +kauan kuin Englannissa on jousta viritetty!» + +»Ja nyt», sanoi Locksley, »tahtoisin, jos te, armollinen herra, +sallitte, asettaa tuohon semmoisen pilkkutaulun kuin meillä pohjoisessa +on tapana panna. Ja tervetullut olkoon jokainen jousimies, ken siihen +tahtoo ampua, saadakseen palkinnoksi lempeän katseen omalta +kullaltansa.» + +Näin sanoen hän kääntyi ja alkoi lähteä pois tantereelta. »Pankaa, jos +tahdotte», sanoi hän, »sotamiehenne minua seuraamaan. -- Minä menen vain +leikkaamaan keppiä lähimmästä pajupensaasta.» + +Prinssi Juhana viittasi muutamia miehiänsä menemään perästä, ettei mies +karkaisi. Mutta kansan joukosta kajahtava huuto: »Häpeä, häpeä!» sai +prinssin peruuttamaan epäritarillisen käskynsä. + +Locksley palasikin kohta, kädessään pajukeppi, joka oli aivan suora, +kuuden jalan pituinen ja tuskin miehen peukalon paksuinen. Tätä keppiä +hän rupesi suurella vakavuudella kuorimaan. »Häväistystähän», sanoi hän +näin tehdessään, »on kelpo metsämiehen taidolle, kun panette hänet +ampumaan niin leveään pilkkatauluun kuin tuo tuossa. Sillä maankulmalla, +missä minä olen kasvanut, emme pitäisi tuohon tauluun osaamista +kunniallisempana, kuin jos olisi edessä koko Arthur-kuninkaan pyöreä +pöytä, jonka ääreen kuusikymmentä ritaria mahtui istumaan. Saisihan +vaikka seitsenvuotias lapsi kärjettömänkin nuolen sattumaan tämmöiseen +latuskaan. Mutta», lisäsi hän astuen hitaasti tantereen toiseen päähän +ja pistäen kepin seisomaan maahan, »sitä, joka sadan kyynärän päästä saa +tähän keppiin sattumaan, häntä kiitän kelpo ampujaksi ja hän ansaitsisi +kantaa jousta sekä viiniä kuninkaan, vaikkapa itse jalon Rikhardinkin, +palveluksessa.» + +»Osasipa», sanoi Hubert, »ukkovaarini miehen tavalla virittää joustansa +Hastingsin tappelussa, mutta ei hän sentään koskaan ampunut tuommoiseen +maaliin -- enkä tee sitä minäkään. Jos tämä jousimies saa ammutuksi tuon +kepin halki, niin ottakoon hän palkintoni -- tai, pikemmin sanoen, +ottakoon sen piru, joka tuon nutun sisässä asuu, sillä semmoisiin ei +paljas ihmistaito riitä. Ei kukaan voikaan muuta kuin yrittää voimiansa +myöten, enkä minä tahdo koettaakaan, koska tiedän, ettei siihen ole +mahdollista saada sattumaan. Yhtä hyvinhän voisin pilkkataulukseni ottaa +meidän papin kynäveitsen kärjen tai oljenkorren tai auringonsäteen kuin +tuon hienon, valkoisen viivan, jonka tuskin voin silmin erottaakaan.» + +»Pelkuri koira!» äyskähti Juhana-prinssi. »Ammu sitten sinä, Locksley +junkkari; ja jos saat siihen pilkkuun sattumaan, tunnustan, että olet +ihan ensimmäinen mies, joka semmoista koskaan on tehnyt. Olipa miten +oli, täällä et saa pöyhkeillä paljaalla taitosi kerskaamisella.» + +»Eihän kukaan voi muuta kuin yrittää voimiansa myöten, sanon minäkin +niinkuin Hubert», vastasi Locksley. + +Näin sanoen hän taas jännitti jousensa. Tällä kertaa hän kuitenkin +tarkoin katsasti asettansa ja muutti jänteen, joka hänen mielestään oli +joutunut vähän vialle kahdesta edellisestä ampumisesta eikä enää +tuntunut aivan sileältä. Sitten hän tähtäsi jokseenkin huolellisesti, ja +kansa odotti ääneti, hengähtämättä, kuinka kävisi. Pian nähtiinkin, että +jousimiehen taito ei ollut kansan toivoa pettänyt; hänen nuolensa +halkaisi kepin kahtia. Äänekkäitä riemuhuutoja kajahti nyt ilmaan; ja +prinssi Juhanakin, Locksleyn taidosta hämmästyneenä, unohti hetkeksi +häntä kohtaan tuntemansa vihan. »Nämä kaksikymmentä kultarahaa», sanoi +hän, »ynnä myös torven sinä olet rehellisesti ansainnut; ota ne +omiksesi. Ja panenpa vielä kolmekymmentä kultakolikkoa niihin +lisäksi, jos rupeat palvelukseeni ja palkkoihini, jousimieheksi +henkivartijoitteni joukkoon, ja tahdot olla aina minua likellä. Sillä ei +liene koskaan nähty kättä, joka olisi ollut yhtä varma jännittämään +jousta, eikä silmää, joka olisi ollut yhtä tarkka lennättämään nuolta.» + +»Älkää panko pahaksi, korkea herra», sanoi Locksley, »mutta olenpa +itselleni vannonut valan semmoisen, etten rupea kenenkään palvelukseen, +paitsi kenties teidän veljenne, Rikhard-kuninkaan. Nuo kaksikymmentä +kultarahaa luovutan Hubertille, joka on tänäpäivänä jännittänyt +joustansa yhtä taitavasti kuin ikinä hänen oma isänisänsä Hastingsissa. +Jollei hän olisi ollut liian kaino, niin ettei ruvennut yrittämäänkään, +olisi hän varmaan satuttanut tuohon keppiinkin yhtä hyvin kuin minä.» + +Päätään pudistellen otti Hubert vastahakoisesti vieraan antaman lahjan; +ja Locksley, joka ei tahtonut kauemmin olla yleisen huomion alaisena, +katosi näkymättömiin kansan joukkoon. + +Voitollinen jousimies kenties ei olisikaan niin helposti päässyt pois +prinssin silmäin alta, jollei Juhanalla olisi tällä hetkellä ollut muita +tärkeämpiä ja huolettavampia asioita mielessänsä. Taistelutantereelta +lähtiessään hän kutsui luokseen rahavartijansa ja käski hänen kiireimmän +kautta ratsastaa Ashbyhyn Iisak juutalaisen puheille. »Sano sille +koiralle», virkkoi hän, »että minun pitää saada 2,000 kruunua ennen +päivänlaskua. Hän tietää, minkä vakuuden annan lainasta; mutta +tunnusmerkiksi voit näyttää hänelle tämän sormuksen. Loput minulle +tulevat rahat on maksettava Yorkissa ennen kuuden päivän kuluttua. Jos +hän käskyni laiminlyö, niin hakkautan siltä uskottomalta konnalta pään +poikki. Katso, ettet tiellä aja hänen sivuitsensa; sillä tuo +ympärileikattu orja juuri ikään pöyhkeili varastetuissa koruissaan +täällä meidän keskellämme.» + +Näin sanoen prinssi nousi hevosen selkään ja palasi Ashbyhyn. Sen +nähtyään kaikki muukin kansa lähti liikkeelle ja hajaantui. + + + + +NELJÄSTOISTA LUKU. + + + Näin ritaristo muinainen, + koruissa karkeiss' ylpeillen, + riens ylellisiin pitoihin. + Kuperakatto-salihin + kokosi torvi äänellään + monenkin herran sulkapään + ja monen neidon, rouvankin, + puetun kultakankaisiin. + + WARTON. + +Juhana-prinssi vietti pitoja Ashbyn linnassa. Se ei ollutkaan sama +rakennus, jonka komeat rauniot vieläkin seisovat samassa paikassa +matkustajien ihastuksena. Tämän myöhemmän linnan on perästäpäin +rakentanut lordi Hastings, Englannin hovimarski, joka oli Rikhard III:n +tyranniuden ensimmäinen uhri, -- kuninkaan, joka, vielä paremmin kuin +historiallisista teoistaan, on tunnettu eräästä Shakespearen +murhenäytelmästä. Mutta tässä kerrottujen tapausten aikaan Ashbyn linna +sekä kylä kuuluivat Roger de Quincylle, joka par'aikaa oleskeli Pyhällä +maalla. Siitä huolimatta oli Juhana-prinssi nyt ottanut linnan majakseen +ja kulutti tarpeihinsa isännän varoja. Hän oli käskenyt varustaa pidot +niin komeiksi kuin mahdollista, sillä hän tahtoi tällä hetkellä lumota +kansan silmät vieraanvaraisuudellaan ja loistollaan. + +Ruoanhankkijat, jotka tässä ja muissakin tiloissa harjoittivat tointansa +ikäänkuin heidän isännällään olisi ollut täysi kuninkaanvalta, olivat +seuduilta vieneet puhtaaksi kaikki, mitä katsoivat tarvittavan prinssin +pöytään. Vieraita oli kutsuttu suuri joukko. Olipa ympäristön korkeamman +sekä alhaisemman normannilaisen aateliston lisäksi myös kutsuttu +joitakuita eteviä saksilais- ja tanskalaissukuja, sillä Juhana-prinssin +täytyi silloisessa asemassaan mairitella kansaa. Vaikka näet +anglosaksilaisia tavallisesti halveksittiin ja poljettiin, olivat he +kuitenkin suuren mieslukunsa tähden pelättävät lähenevässä +keskinäis-sodassa, ja siitä syystä oli välttämätön valtiollinen pakko +hyvitellä heidän päälliköitään. + +Prinssi oli siis päättänyt -- ja hän pysyikin jonkin aikaa siinä +päätöksessä -- kohdella noita tavattomia vieraitaan heille harvoin +osoitetulla höyliydellä. Mutta jos Juhana osasikin, paremmin kuin kukaan +muu, muodostaa tavalliset tunteensa ja tavallisen käytöksensä sitä +myöten, mitä hänen etunsa vaati, niin leimahti yhtähyvin hänen +ajattelematon, äksy luonteensa yhä näkyviin, hävittäen jälleen kaiken, +mitä hän teeskentelemisellään oli koettanut rakentaa. Tämä hänen +ajattelematon luonteensa tuli kerran merkillisellä tavalla ilmi +Irlannissa, jonne hän oli isänsä, Henrik II:n käskystä mennyt. Hänen +toimenaan oli taivuttaa asukasten mielet kruunulle suosiollisiksi tässä +uudessa ja tärkeässä Englannin kruunun alusmaassa. Iiriläiset päälliköt +riensivätkin hänen luoksensa kilpaillen, kuka ensiksi saisi osoittaa +kunniaa ja antaa rauhansuutelon nuorelle prinssille. Mutta näitä +terveisiä vastaanottaessaan, joihin olisi pitänyt yhtä kohteliaasti +vastata, Juhana ja hänen vallattomat seuralaisensa eivät malttaneet olla +nykäisemättä iiriläisten päällikköjen pitkiä partoja. Semmoinen kohtelu +tietysti, niinkuin luonnollista olikin, suututti kovasti häväistyjä +päälliköitä, ja siitä oli Englannin vallalle Irlannissa kovin +turmiollisia seurauksia. Tätä häilyväisyyttä Juhanan luonteessa lukija +muistakoon, niin hän käsittää paremmin hänen käytöksensä nyt +kerrottavana iltana. + +Vakavampana hetkenä tehdyn päätöksensä mukaan Juhana-prinssi ensi aluksi +otti Cedrikin ja Athelstanin erinomaisen kohteliaasti vastaan. Koska +edellinen ilmoitti, ettei Rowena-neiti voinut hyvin ja muka siitä syystä +ei saattanut noudattaa armollista pitoihin kutsua, lausui prinssi vain +pahoittelunsa ja salasi suuttumuksensa. Cedrik ja Athelstan olivat +kumpainenkin puetut vanhaan saksilaiseen vaateparteen, joka itsessään ei +suinkaan ollut ruma, ja tässä tilaisuudessa kalleista aineista tehty, +mutta se erosi suuresti sekä kuosiin että ulkomuotoon nähden muiden +vierasten vaatteuksesta. Sentähden Juhana-prinssi nähdessään tämän +puvun, joka senaikaisen muodin kannalta katsoen oli kovin +erikoismallinen, kuiskasi Woldemar Fitzursen korvaan kehuen malttiansa, +kun hän oli voinut hillitä itseään nauruun purskahtamasta. Puolueeton +katselija olisi kuitenkin epäilemättä arvostellut saksilaisten lyhyttä, +kaitaista ihokasta ja pitkää viittaa kauniimmaksi ja samalla myös +mukavammaksi kuin normannilaisten pukua. Näillä näet oli alusvaatteena +niin pitkä ja leveä nuttu, että näytti paidalta tai kuormamiehen +mekolta; ja sen yllä he käyttivät aivan pikkuista levättiä, josta ei +ollut mitään suojaa pakkasta eikä sadetta vastaan ja jonka ainoana +virkana oli näyttää, miten paljon nahkareunustaa, tikkauksia sekä +kalliita kiviä räätäli osasi saada mahtumaan niin pienelle alalle. +Keisari Kaarle Suuri, jonka aikana nämä pienet päällystakit ensiksi +pääsivät muotiin, näytti ymmärtäneen, mitä vastuksia niistä oli. »Herran +nimessä», sanoi hän, »mitä apua on tuommoisista typistetyistä takeista? +Maatessa niistä ei ole peittoa, ratsastaessa ei ole suojaa tuulta eikä +sadetta vastaan, eivätkä ne istuessakaan varjele sääriä kosteudelta eikä +pakkaselta.» + +Tämä keisarillinen moite ei estänyt kuitenkaan lyhyitä päällystakkeja +pääsemästä valtaan, ja se muoti kesti niihin aikoihin asti, joista nyt +on puhe, erittäinkin Anjoun suvun hovissa. Prinssi Juhanan seuralaisilla +oli siis kaikilla tämä puku, ja saksilaisten päällysvaatteena olevat +pitkät viitat olivat heidän silmissänsä sangen naurettavat. + +Pöytä, jonka ympärillä vieraat istuivat, miltei notkui herkkujen +runsaudesta. Prinssin matkajoukkoon kuuluvat monilukuiset kokit olivat +koettaneet parasta taitoaan, saadaksensa tavalliset ruoka-aineet +laitetuksi niin monenlaisiin eri muotoihin kuin mahdollista. He +olivatkin, melkein yhtä hyvin kuin meidän aikamme keittiötaidon +mestarit, osanneet peittää niiden alkuperäisen muodon aivan +tuntemattomaksi. Paitsi kotimaisia ruokalajeja, nähtiin siellä +kaikenlaisia ulkomaankin herkkuja, sekä paljon kalliita piirakoita, +sokerileipiä ja sämpylöitä, joita vain korkeimmilla aatelisherroilla oli +tapana tuottaa pöytäänsä. Ylellisyyden kukkurana tarjottiin kalleimpia +juomia, sekä ulkomaisia että oman maan tuotteita. + +Ylellisyyttä, niinkuin tästä näemme, normannilaisherrat rakastivat; +mutta he eivät sentään, ylimalkaan puhuen, olleet taipuvaisia +ylensyömiseen. Pöydässä heidän mielestään tuotti suurinta nautintoa +herkkujen hienous eikä ravinnon ylenpalttinen runsaus. Voitetuita +saksilaisia sitä vastoin he syystä haukkuivat ahmateiksi ja juopoiksi, +lisäten, että niin halpa-arvoiset viat juuri sopivatkin niin halvalle +kansalle. Ylenmääräisestä keittiön sekä viinikellarin antimien +nauttimisesta tosin oli myös syytä moittia prinssi Juhanaa ynnä hänen +seuralaisiaan, jotka tahtoivat olla hänelle mieliksi ja sentähden +ottivat esikuvakseen hänen irstaat tapansa; -- saihan mainittu herra, +niin kerrotaan, viimein loppunsakin liiallisesta päärynäateriasta, jonka +päälle hän oli juonut kovin verestä olutta. Mutta hänen käytöksensä +olikin aivan poikkeava normannilaisten tavallisesta elämänlaadusta. + +Teeskennellyllä vakavuudella, vaikka yhä salaa viittaillen toisillensa, +väijyskelivät normannilaisritarit ja aatelisherrat, eivätkö Athelstan ja +Cedrik, jotka olivat tottumattomia tämmöisten pitojen menoihin ja +tapoihin, käyttäytyisi moukkamaisesti. Näiden pilkallisten silmien +edessä oppimattomat saksilaisemme tietämättänsä rikkoivatkin useampia +niistä mielivaltaisista säännöistä, jotka seuraelämässä vallitsevat. Ja +niinkuin tiedämme, ihmiset suovat pikemmin anteeksi rikoksen hyviä +tapoja tai todellisen sivistyksen lakeja vastaan kuin vähäpätöisimmänkin +seuramenon pykälän laiminlyömistä. Cedrikistä, joka pyyhki kätensä +liinasella sen sijaan, että muka olisi pitänyt haihduttaa kosteus +käsistä niitä sievästi ilmassa heiluttamalla, laskettiin siis vielä +paljon enemmän pilkkaa kuin Athelstanista, kun hän ahmasi kitaansa +kokonaisen suuren piirakan täynnä kalleimpia ulkomaan herkkuja, +semmoisen, jota siihen aikaan nimitettiin Karum-piirakaksi. Mutta +saatiinpa sitten kavalasti solmivien kysymysten kautta ilmi, että +Coningsburghin _thane_ (eli _franklin_ normannilaisten puhetavan mukaan) +ei ollutkaan yhtään älynnyt, mitä lajia hän pisti poskeensa ja että hän +oli luullut Karum-piirakan sisässä olevia suokuireja sekä satakieliä +tavallisiksi kyyhkysiksi ja leivosiksi. Kas silloin hänkin sai täysin +määrin pilkkaa tietämättömyydestään, joka kuitenkin oikeastaan olisi +ollut vähemmän moitittava kuin edelläkäypä ahmatintapainen ahneus. + +Pitkällinen ateria loppui viimein. Siitä huolimatta miehet yhä viipyivät +pöydän ääressä. Viinipikareita ahkerasti kallistellen juttelivat he +turnajaisten tapahtumista, -- tuntemattomasta jousimiehestä, joka +maaliin ammunnassa oli saanut palkinnon -- Mustasta ritarista, joka oli +nöyrästi väistynyt vastaanottamatta ansaittua kunniaa -- ja +urhoollisesta Ivanhoesta, joka oli vaarallisella haavalla saanut maksaa +voittonsa. Näistä asioista juteltiin soturien tavallisella vapaudella, +ja leikkisanoja sekä naurua kaikui ympäri salia. Juhana-prinssi yksin +istui tämän ilon keskellä synkkänä, otsa rypyssä. Raskas huoli näytti +painavan hänen mieltään. Välistä vain, kun joku hänen seuralaisistansa +häntä muistutti, näytti hän huomaavan, mitä ympärillä tehtiin ja +puhuttiin. Silloin hän aina kavahti mietteistään, tyhjensi pikarillisen +viiniä ikäänkuin mielensä karaistukseksi, ja sekaantui puheeseen +muutamilla äkisti ja umpimähkään lausutuilla sanoilla. + +»Me juomme tämän maljan», sanoi hän tällä tavoin, »Wilfred Ivanhoen, +turnajaistemme voittajan kunniaksi, ja lausumme mielipahamme sen +johdosta, ettei haavansa ole sallinut hänen saapua näihin pitoihimme. +--Tyhjentäkää kaikki tämä malja, ja varsinkin te, Cedrik, Rotherwoodin +herra, joka olette sen toivorikkaan nuorukaisen arvokas isä!» + +»Ei, armollinen herra», vastasi Cedrik nousten ja asettaen pikarinsa +koskemattomana pöydälle, »minä en suo enää pojan nimeä sille +tottelemattomalle nulikalle, joka ylenkatsoo käskyjäni ja vielä lisäksi +luopuu esi-isäinsä tavoista sekä menoista.» + +»Voisiko olla mahdollista», huusi Juhana-prinssi teeskennellen +taitavasti kummastusta, »että niin urhokas ritari olisi samalla kelvoton +tai tottelematon poika!» + +»Niinpä kuitenkin, armollinen herra», vastasi Cedrik, »on tämän +Wilfredin laita. Hän lähti matalasta majastani teidän veljenne hoviin +hakien iloisten aatelisnuorukaisten seuraa; ja siellä hän oppi noihin +ratsastuskonsteihin, joita te pidätte niin suuressa arvossa. Hän lähti +huolimatta tahdostani ja käskystäni. Alfred-kuninkaan aikoina olisi +tämmöistä käytöstä sanottu tottelemattomuudeksi -- niin, jopa pidetty +kovasti rangaistavana rikoksena.» + +»Ah!» sanoi Juhana-prinssi ollen syvällä huokauksella osoittavinaan +sääliänsä, »koska teidän poikanne oleskeli onnettoman veljeni seurassa, +niin ei tarvitsekaan kysyä, mistä tai keneltä hän oppi tottelemattomaksi +pojaksi.» Näin lausui Juhana-prinssi aivan muistamatta, että kaikista +Henrik II:n pojista, jotka siinä suhteessa olivat kaikkityyni syyllisiä, +hän itse oli ollut pahin kapinoitsija ja kiittämättömin isäänsä kohtaan. + +»Jos oikein muistan», hän lisäsi vähän aikaa vaiti oltuansa, »niin on +veljeni aikonut lahjoittaa suositullensa avaran Ivanhoen läänitysmaan?» + +»Hän läänitti sen pojalleni», vastasi Cedrik, »ja tämä juuri onkin +pahimpia syitä eripuraisuuteen minun ja Wilfredin välillä, että hän +siinä määrin alensi itsensä ja vastaanotti läänitysmiehenä samat maat, +joita hänen esi-isänsä vapaasti ja itsenäisesti hallitsivat.» + +»No, sittenpä ette suinkaan panne pahaksi, kunnon Cedrik», sanoi +prinssi, »jos suon mainitun maan miehelle, jonka arvo ei halpene +läänityksenalaisuudesta Britannian kruunun alla. -- Ritari Reginald +Front-de-Boeuf», lisäsi hän kääntyen tämän herran puoleen, »tottahan +teissä, toivon ma, on miestä pitämään tuota hyvää Ivanhoen paronikuntaa, +niin ettei ritari Wilfred saa tilaisuutta suututtaa isäänsä sen +takaisinryöstämisellä.» + +»Pyhä Antonius minua auttakoon!» vastasi mustaverinen jättiläinen. +»Saatte te, ruhtinaallinen korkeus, haukkua minua saksilaiseksi, jos +Cedrikin tai Wilfredin tai parhaankin miehen kaikista, joilla ikinä on +ollut saksilaista verta suonissansa, onnistuu riistää kynsistäni teidän +lahjaanne.» + +»Jos joku teitä saksilaiseksi sanoo, herra paroni», intti Cedrik, +närkästyen ylläkerrotusta sananparresta, jolla normannilaiset +tavallisesti ilmaisivat ylenkatsettansa maan alkuperäisiä asukkaita +kohtaan, »niin saatte yhtä suuren kuin ansaitsemattoman kunnian.» + +Front-de-Boeuf olisi vastannut, mutta Juhana-prinssi kerkisi +ajattelemattomassa pilkanhimossaan ennen häntä. + +»Aivan oikein, hyvät herrat», sanoi hän, »jalo Cedrik puhuu selvää +totta. Voittaahan hänen sukunsa meidät yhtä paljon sukuluettelonsa kuin +viittojensakin pituudella.» + +»Ja sodassakin he ovat aina edellä meitä, -- samoinkuin jänis koirain +edellä», sanoi Malvoisin. + +»Ja paljon syytä heillä onkin pitää itseänsä etevämpinä», tokasi +Aymer-abotti. »Muistakaa, kuinka suuresti he tavoissaan ovat meitä +sivistyneemmät ja siivommat.» + +»Varsinkin niin paljon kohtuullisemmat syömisessä ja juomisessa», lisäsi +de Bracy, joka tällä hetkellä ei muistanutkaan, että hän aikoi ottaa +saksilaisneidon puolisokseen. + +»Ja myös urhoudessa ja uljuudessa», sanoi Bois-Guilbert, »jota he niin +mainiosti osoittivat Hastingsin tappelussa.» + +Näin hoviherrat hymyssä huulin ja kohteliaan näköisinä kukin vuorostaan +matkivat herransa käytöstä, ampuen pilkannuolia Cedrikiä vastaan. +Saksilainen puolestaan kiihtyi kiihtymistään vihasta ja loi tuliset +silmänsä toisesta toiseen, ikäänkuin häväistysten lakkaamaton ja nopea +tulva ei olisi antanut hänelle aikaa vastata. Tai toista vertausta +käyttäen, hän seisoi siinä kuin härkätappelussa sonni, joka kaikilta +haaroilta kiusattuna seisoo ja tuumii, keneen hän ensiksi iskisi +kostonsa. Viimein hän puhkesi sanoiksi äänellä, joka oli vihasta +sorroksissa. Hän kääntyi prinssi Juhanaan päin, joka häpäisijöistä oli +etevin ja korkein. »Mitä moittimisen syytä», sanoi hän, »kansamme +lieneekin antanut hullutuksillaan ja vioillaan, niin olisivat meidän +miehet kuitenkin kaikki yhdellä suulla sanoneet _nidering_'iksi[14] sitä +saksilaista, joka oman kattonsa alla hänen viiniänsä juotaessa olisi +kohdellut rauhallista vierastaan sillä tavalla kuin te, ruhtinaallinen +armo, tänä päivänä olette sallinut minua kohdeltavan. Ja vaikkei voi +kieltää, että Hastingsin tantereella meidän esi-isillemme kävi +onnettomasti, niin olkoot kumminkin», näin sanoen hän katsahti +Front-de-Boeufiin sekä temppeliherraan, »ne kerskaamatta siitä, jotka +saksilaisen miehen peitsi pari tuntia sitten syöksi satulasta ja +jalustimesta alas.» + +»Niin totta kuin olen kristitty, se pilkka pystyi!» sanoi +Juhana-prinssi. »Mitä te siitä arvelette, hyvät herrat? -- Alkaahan +meidän saksilaisten alamaistemme harja jo nousta pystyyn. Heidän älynsä +tulee teräväksi ja käytöksensä rohkeaksi näinä metelisinä aikoina. +--Mitä te sanotte, hyvät herrat? -- Niin totta kuin vielä näen päivän +valon, katsonpa parhaaksi, että me astumme laivoihimme ja hyvissä ajoin +korjaamme luumme Normandian maalle takaisin.» + +»Pelkäisimmekö saksilaisia?» nauroi de Bracy. »Noiden metsäkarjujen +kukistamiseksi emme tarvitse muita aseita kuin metsästyskeihäämme.» + +»Lopettakaa jo leikkinne, hyvät herrat ja ritarit», keskeytti nyt +Fitzurse, -- »ja pitäisipä teidän, ruhtinaallinen korkeus», lisäsi hän +prinssin puoleen kääntyen, »vakuuttaa arvoisalle Cedrikille, että nämä +pilapuheet, jotka oudon korvissa tuntunevat kipeältä, eivät +tarkoittaneet mitään häpäisemistä.» + +»Häpäisemistäkö!» kertasi prinssi, taas muuttuen kohteliaaksi. »Tottahan +toivoakseni kukaan ei voi olettaa, että minä tahtoisin tai +läsnäollessani sallisin vieraitteni häpäisemistä. Saakaa tästä! Juonpa +maljani Cedrikin itsensä kunniaksi, koska hän ei tahdo juoda poikansa +terveydeksi.» + +Malja kävi taas ympäri ja hoviherrat olivat kaikki hyvin hartaasti sitä +juovinaan; mutta saksilaisen mieli ei siitä leppynytkään, niinkuin +prinssi oli tarkoittanut. Luonnostaan hän tosin ei ollut kovin kerkeä +huomaamaan; mutta liian tylsänä se piti Cedrikin älyä, ken luuli +tuommoisen imartelevan kunnianosoituksen voivan uskottaa hänelle, että +edelläkäyneet pilkkapuheet eivät olleet aiotut häväistykseksi. +Kuitenkaan ei hän vastannut siihen sanallakaan. + +Esittipä prinssi nyt taas toisen maljan: »Ritari Athelstanille, +Coningsburghin herralle!» Mainittu ritari kumarsi ja osoitti +kiitollisuuttansa hänelle suodusta kunniasta siten, että tyhjensi +äärettömän suuren pikarin pohjaan saakka. + +»Ja nyt, hyvät herrat», sanoi Juhana-prinssi, jonka rohkeus alkoi +viinistä paisua, »osoitettuani kunniaa saksilaisille vierailleni tahdon +kehoittaa heitäkin vastaamaan meille yhtä kohteliaasti. Arvoisa thane», +jatkoi hän kääntyen Cedrikin puoleen, »saanko pyytää, että mainitsisitte +jonkun normannilaisen nimen, joka vähimmin saastuttaa huulianne, ja että +sitten maljallisella viiniä huuhtoisitte pois kaiken katkeruuden, jonka +sen mainitseminen suussanne synnyttänee?» + +Prinssin puhuessa Fitzurse nousi, astui hiljaa saksilaisen tuolin taakse +ja kuiskasi hänen korvaansa. Hän kehoitti Cedrikiä ottamaan vaarin tästä +tilaisuudesta ja sovittamaan äskeisen kansallisuusriidan sillä, että +mainitsisi Juhana-prinssin nimen. Saksilainen ei vastannut tähän +viisaaseen neuvoon sanallakaan, vaan nousi, täytti maljansa reunoja +myöten ja kääntyi Juhana-prinssiin näin sanoen: »Te olette, +ruhtinaallinen armo, vaatinut, että nimittäisin jonkun normannilaisen, +joka ansaitsisi näissä pidoissa tulla mainituksi. Tätä käskyänne ei ole +aivan helppo täyttää; sillä se vaatii orjaa laulamaan isäntänsä +ylistystä, ja voitettua, joka kituu valloituksen kaikkien pahojen +seurausten alla, kuuluttamaan valloittajan kiitosta. Mutta tahdonpa +kuitenkin nimittää yhden normannilaisen -- kaikkein etevimmän niin +sotataidoltaan kuin korkealta säädyltään -- parhaan ja jaloimman koko +kansastaan. Ja sitä, jonka huulet eivät minun huulteni kanssa yhdy +juomaan maljaa hänen hyvin ansaituksi kunniakseen, sitä minä sanon +kavaltajaksi ja kunnottomaksi ja tahdon sen sanan verelläni vahvistaa. +-- Minä juon tämän maljan Rikhard Leijonamielen kunniaksi!» + +Juhana-prinssi, joka oli toivonut, että hänen oma nimensä puheen lopuksi +kuultaisiin saksilaisen suusta, säpsähti näin äkkiarvaamatta kuultuaan +sen veljen nimen, jolle hän oli tehnyt niin paljon pahaa. Hengettömän +koneellisesti hän kohotti viinipikarin huulilleen, mutta laski sen heti +jälleen pöydälle ja katsoi ympärilleen nähdäkseen, millä tavalla muu +seurue tottelisi tätä arvaamatonta kehoitusta. Moni läsnäolevista olikin +kahden vaiheilla pitäen kieltäytymistä yhtä vaarallisena kuin +myöntymistä. Muutamat vanhat kouliutuneet hovilaiset matkivat +uskollisesti prinssin käytöstä, kohottivat pikarin huulilleen ja +asettivat sen jälleen eteensä pöydälle. Useammat totellen jalompaa +tunnetta huusivat: »Eläköön Rikhard-kuningas! Tulkoon hän pian takaisin +meidän luoksemme!» Ja jotkut harvat, niiden joukossa myös Front-de-Boeuf +sekä temppeliherra, tuijottivat eteensä tuiman ylenkatseellisesti +eivätkä koskeneetkaan pikariin. Mutta yksikään mies ei rohjennut +julkisesti vastustaa maljaa, joka juotiin hallitsevan kuninkaan +kunniaksi. + +Hetken aikaa Cedrik nautti voitonriemuansa; sitten hän virkkoi +toverilleen: »Nouse, jalo Athelstan! Me olemme tarpeeksi kauan olleet +täällä, koska olemme jo saaneet tilaisuuden lausua kiitokset prinssi +Juhanan kohteliaisuudesta. Täst'edes saavat ne, jotka tahtovat tarkemmin +tutkia meidän moukkamaisia saksilaisia tapojamme, käydä meitä katsomassa +esi-isiltä perityissä omissa taloissamme. Me olemme nyt kylläksi saakka +nähneet kuninkaallisia pitoja sekä normannilaista kohteliaisuutta.» + +Näin sanoen hän nousi ja poistui pitosalista; hänen jäljessään seurasi +Athelstan sekä useat muut vieraat, jotka olivat saksilaista rotua ja +siis suutuksissa Juhana-prinssin ja hänen hoviherrojensa pilkkapuheista. + +»Pyhän Tuomaan luiden kautta!» huudahti prinssi heidän lähdettyään; +»onpa näillä saksilaislurjuksilla koko päivän ollut myötäinen onni, ja +voittajien ylpeydellä he nytkin menivät kotiinsa.» + +»_Conclamatum est, poculatum est_», sanoi Aymer-abotti, »se on: me +olemme pikaria kilistäneet ja ääntämme helistäneet, -- nyt olisi aika +erota leikistä.» + +»Lieneekö munkilla joku katuva kaunokainen ripitettävänä tänä yönä, +koska hänellä on niin kiire», arveli de Bracy. + +»Eipä niinkään, herra ritari», vastasi abotti; »mutta pitäisihän minun +vielä tänä yönä joutua muutaman penikulman matka likemmäksi kotia.» + +»He tekevät lähtöä», kuiskasi prinssi Fitzurselle, »sillä he pelkäävät, +että meidän yrityksemme käy huonosti, ja tuo abotti-pelkuri on +ensimmäinen minusta luopumaan.» + +»Olkaa huoleti, armollinen herra», vastasi Fitzurse; »kyllä minä virkan +hänelle semmoiset syyt, että hän saapuu seuraamme, kun kokoonnumme +Yorkiin. -- Herra abotti», lisäsi hän, »minulla olisi jotakin +kahdenkesken puhuttavaa teille, ennenkuin nousette juhtanne selkään.» + +Muutkin vieraat läksivät pois eikä jäänyt muita kuin prinssin +seuralaisherrat sekä lähimmät puoluelaiset. + +»Se hyvä siis oli sinun neuvostasi», sanoi prinssi vihaisesti katsahtaen +Fitzurseen, »että päihtynyt saksilainen talonpoika sai omassa pöydässäni +olla hävytön minulle ja että ihmiset, kuultuansa vain veljeni nimenkin +kaikuvan, pakenevat luotani, ikäänkuin olisin pitalitautinen!» + +»Malttakaa mielenne, herrani», vastasi neuvonantaja. »Voisinpa kääntää +moitteet teitä itseänne vastaan ja puhua siitä ajattelemattomasta +vallattomuudesta, joka teki minun hankkeeni tyhjäksi, yllyttäen teitä +toimimaan vasten parempaa tietoanne. Mutta nyt ei ole aikaa turhiin +syyttelemisiin. Minä menen heti de Bracyn kanssa noiden häilyväisten +pelkurien puheille ja aion todistaa heille, että he ovat jo astuneet +liian pitkälle voidaksensa enää peräytyä.» + +»Ei se auta mitään!» sanoi prinssi astuen epävakaisin askelin +edestakaisin huoneessa ja puhuen kiivaudella, jota runsas viini oli +kiihdyttänyt; -- »ei se auta yhtään mitään! -- He ovat nähneet +kirjoituksen seinässä, -- he ovat havainneet leijonan jäljen hiekassa, +-- he ovat kuulleet, miten hänen lähenevä möyryntänsä värisytti metsän +lehtiä; -- eikä ole mitään keinoa, joka voisi enää karaista heidän +rohkeuttaan!» + +»Suokoon Jumala», sanoi Fitzurse de Bracylle, »että löytyisi keino, joka +voisi karaista hänen omaa rohkeuttansa! Yksin hänen veljensä pelkkä +nimikin masentaa hänet kuin ruttotauti. Onnettomat ovat semmoisen +hallitsijan neuvonantajat, joka on vailla miehuutta ja lujuutta, niin +hyvässä kuin pahassa.» + + + + +VIIDESTOISTA LUKU. + + + Hän luulee minut -- ha, ha -- orjakseen, + tahtonsa välikappaleeksi vain! + No, luulkoon niin. Mut, läpi melskeitten, + joit' ompi synnyttävä herran tään + tyrannius ja viekas kavaluus, + käy minun tieni valtaan, kunniaan, + ja ken voi tuota moittia? + + »BASIL», Murhenäytelmä. + +Ahkerasti niinkuin hämähäkki, joka parsii verkkonsa revittyjä pauloja, +puuhasi nyt Woldemar Fitzurse saadakseen Juhana-prinssin salavehkeen +hajoavat nivelet jälleen kokoonliitetyiksi ja yhteensovitetuiksi. Harvat +miehet pitivät Juhanan puolta mieskohtaisesta kiintymyksestä häneen, +eikä kukaan siitä syystä, että olisi pitänyt häntä arvossa. Fitzursen +piti siis muistuttaa heille mieleen, mitä etuja heillä jo oli ollut +prinssin suosiosta ja mitä uusia etuja vielä oli toivossa. Nuorille, +hurjamielisille hän osoitti, kuinka he Juhanan hallitessa saisivat +rangaistusta pelkäämättä elää vallattomasti ja hekkumoida kenenkään +estämättä. Kunnianhimoisille hän lupasi valtaa, ahneille rikkautta sekä +alusmaita entisten lisäksi. Palkkasoturien päälliköt saivat rahalahjan; +se oli näille miehille vaikuttavin kehoitus, ja ilman sitä kaikki muut +kehoitukset olisivat heihin nähden olleet kuin tuuleen lausutut. +Runsaammin vielä kuin kultaa jakoi prinssin toimelias asianajaja heille +kaikenlaisia lupauksia. Sanalla sanoen, hän ei laiminlyönyt ainoatakaan +keinoa, jolla hän saattoi taivuttaa epäileviä tai rohkaista pelkureja. +Rikhard-kuninkaan tulon hän sanoi tapaukseksi, joka oli kaiken +todennäköisyyden rajan ulkopuolella. Mutta jos hän liittolaistensa +epäilevistä katseista ja epävakaisista vastauksista huomasi heidän juuri +sitä seikkaa pahimmin pelkäävän, niin hän vakuutti rohkeasti, ettei +sittenkään, vaikka kuningas palaisikin, pitäisi luopua kerran +aloitetuista valtiollisista vehkeistä. + +»Jos Rikhard tulee takaisin», sanoi Fitzurse, »niin hän riistää maat ja +mannut niiltä, jotka eivät hänen kanssaan lähteneet Pyhälle maalle, +rikastuttaaksensa omia köyhiä, nälkäisiä ristiretkeläisiään. Hän on +vaativa ankaralle tilinteolle kaikki ne, jotka hänen poissaollessansa +ovat tehneet mitättömimmänkin teon, jonka voipi selittää rikokseksi maan +lakia tai kruunun oikeuksia vastaan. Hän on temppeli- ja +johanniittaritaristoille kostava sen johdosta, että he Pyhällä maalla +pitivät aina Ranskan kuninkaan Filipin puolta. Ja lopuksi on hän +rankaiseva kapinoitsijana jokaista Juhana-veljensä seuralaista. +Pelkäättekö te hänen voimaansa?» jatkoi vielä prinssin kavala +asianajaja. »No, tunnustan minäkin, että hän on väkevä ja hurskas +ritari; mutta olleet ja menneet ovat kuitenkin Arthur-kuninkaan ajat, +jolloin yksi sankari saattoi tapella koko armeijaa vastaan. Jos Rikhard +palaa kotiin, -- niin hän tulee yksin, seuralaisitta, ystävittä. Hänen +uljaiden soturiensa luut valkenevat Palestiinan hietikoilla. Harvat +hänen miehistään ovat palanneet tänne kuljeksijoina, niinkuin tuo +Wilfred Ivanhoe, tyhjin kukkaroin ja hävinneinä miehinä. -- Ja mitä te +lörpöttelette Rikhardin perintöoikeudesta?» -- näin hän väitti niille, +jotka vastustellessaan vetosivat siihen syyhyn. -- »Onko Rikhardin +esikoisoikeus varmempi ja selvemmin todistettu kuin Normandian herttuan +Robertin, Valloittajan vanhimman pojan oikeus? Mutta sittenkin kansa, +esikoisoikeudesta huolimatta salli nuorempien veljien, Wilhelm Punatukan +sekä Henrikin, kummankin vuorostaan nousta valtaistuimelle, jolta vanhin +veli suljettiin pois. Ja olihan Robertillakin kaikki ne hyvät avut, +joista Rikhardia ylistetään: hän oli uljas ritari, taitava +sotapäällikkö, antelias ystävilleen sekä kirkolle, ja vielä +päällepäätteeksi hän oli käynyt ristiretkellä ja ollut osallisena Pyhän +haudan vapauttamisessa. Mutta sittenkin hän kuoli sokeana, viheliäisenä +vankina Cardiffin linnassa siitä syystä, että oli vastustanut kansan +tahtoa, joka ei huolinut häntä hallitsijaksensa. -- Meillä on valta ja +oikeus», sanoi Fitzurse vielä, »valita se kuninkaallisen suvun jäsen, +joka meidän mielestämme parhaiten sopii kruunun kantajaksi -- se on», +oikaisi hän puhetta, »se, jonka vaali lupaa parhaat edut aatelistolle. +Persoonallisten avujen puolesta», lopetti hän viimein, »Juhana-prinssi +kenties ei vetäne vertaa Rikhard-veljellensä. Mutta kun muistamme, että +jälkimmäinen palaa koston miekka kädessä, mutta edellinen tarjoo +palkintoja, etuuksia, rikkautta sekä korkeita virkoja, niin ei liene +epäiltävää, kumman kuninkaan auttamista aateliston oma etu vaatii.» + +Nämä ynnä monet samanlaiset syyt, joita Fitzurse aina vaihteli ja +sovitteli sitä myöten, ketä puhutteli, tekivätkin tarkoitetun +vaikutuksensa Juhana-prinssin häilyviin puoluelaisiin. Useimmat heistä +lupasivat kokoontua Yorkiin, missä yhteisesti oli neuvoteltava, kuinka +kruunu laskettaisiin prinssin päähän. + +Yötä oli jo aika kappale kulunut, kun Fitzurse, väsyneenä ja uupuneena +monenlaisista puuhistaan, mutta kuitenkin iloiten niiden onnistumisesta, +palasi Ashbyn linnaan. Siellä hän kohtasi de Bracyn, joka +pitovaatteittensa sijaan oli nyt pukeutunut lyhyeen viheriäiseen +sarkatakkiin, samanlaisiin housuihin ynnä nahkaiseen lakkiin. Vyöllä +hänellä oli lyhyt miekka sekä kimppu nuolia; olalta riippui torvi, ja +kädessään hän kantoi pitkää jousta. Jos de Bracy olisi tämmöisenä tullut +vastaan jossakin etuhuoneessa, ei Fitzurse olisi tarkannut häntä, vaan +luullut häntä henkivartijaksi. Mutta kun he salissa kohtasivat toisensa, +niin Fitzurse kiinnitti terävämmin häneen huomionsa ja näki, että +englantilaisen jousimiehen puvussa piili normannilainen ritari. + +»Mitä naamiaispitoa tämä on, de Bracy?» hän tiuskasi vähän +närkästyneenä; »onko nyt aikaa joululeikkeihin ja joutaviin +narripeleihin, kun meidän isäntämme, Juhana-prinssin kohtalo pian tulee +ratkaistavaksi? Miksi et ole, niinkuin minä, käynyt kehoittelemassa +noita miehuuttomia pelkureita, jotka arkailevat kuulla Rikhard-kuninkaan +pelkkää nimeäkin, niinkuin saraseenien lapset?» + +»Minä olen ajanut asioitani», vastasi de Bracy huolettomasti, »aivankuin +sinäkin, Fitzurse, olet ajanut omiasi.» + +»Minäkö ajanut omia asioitani!» matki Fitzurse, »kun olen puuhaillut +prinssin, meidän yhteisen herramme hyväksi.» + +»Ikäänkuin sitä tehdessäsi, Woldemar», sanoi de Bracy, »pitäisit +silmällä muuta kuin omaa etuasi? Äläs, Fitzurse, tunnemmehan me toinen +toisemme! -- Valtaa sinä haet, ja minä huvitusta, kumpikin ikänsä +halujen mukaan. Juhana-prinssistä sinulla on aivan sama ajatus kuin +minullakin: -- että hän on kovin löyhämielinen lujaksi hallitsijaksi, +kovin väkivaltainen hauskaksi hallitsijaksi, kovin röyhkeä ja ylpeä +ollaksensa kansalle mieluinen hallitsija, ja viimein kovin häilyväinen +sekä pelkurimainen pysyäksensä kauan minkälaisena hallitsijana tahansa. +Mutta hän on semmoinen hallitsija, jonka suojassa Fitzurse ja de Bracy +voivat kohota ja hyötyä. Siitä syystä sinä autat häntä viisailla +neuvoillasi ja minä vapaajoukkoni peitsillä.» + +»Kelpo apumies sinä todellakin olet», sanoi Fitzurse närkästyneenä, +»joka narrittelet juuri pahimman vaaran aikana. -- Mitä helvettiä +tarkoittaa tuo joutava valepuku näin tärkeällä hetkellä?» + +»Aionpa hankkia itselleni puolison», vastasi de Bracy huolettomasti, +»Benjaminin heimokunnan tavan mukaan.» + +»Benjaminin heimokunnan tavan mukaan», toisti Fitzurse kummissaan. +»Tuosta en ymmärrä hölynpölyä.» + +»Etkö ollut eilen illalla läsnä», sanoi de Bracy, »kun Aymer-abotti +jutteli meille tarinan jatkoksi ministrelin lauluun? Hän kertoi, miten +kauan sitten Palestiinan maalla nousi verivihollisuus benjamilaisten ja +Israelin kansan muiden heimokuntain välillä, ja kuinka melkein kaikki +Benjaminin ritarit kaatuivat tappelussa; ja miten muut israelilaiset +vannoivat Pyhän Neitsyen kautta, etteivät sallisi jäljellejääneiden +benjamilaisten enää naida heidän suvustaan; ja kuinka he sitten katuivat +tätä valaansa ja kysyivät neuvoa pyhältä isältämme paavilta, millä +keinoin voisivat päästä siitä vapaiksi; ja kuinka Benjaminin heimokunnan +nuorukaiset, pyhän isämme paavin neuvosta, ryöstivät kaikki kauniit +neidot, jotka olivat kokoontuneet komeihin turnajaisiin. Sillä keinoin +he saivat itselleen vaimot, morsianten ja vanhempien lupaa kysymättä.» + +»Muistan minäkin kuulleeni semmoisen jutun», sanoi Fitzurse, »vaikka +sinä tai abottikin olette sekoittaneet siihen aika tavalla omianne sekä +ajan että tapauksen menoon nähden.» + +»Ja minä sanon sinulle», jatkoi de Bracy, »että aion hankkia itselleni +vaimon Benjaminin heimokunnan tavan mukaan. Toisin sanoen, tässä puvussa +aion karata tuon saksilaisen sonnikarjan päälle, joka yöllä läksi täältä +matkaan, ja ryöstän heiltä ihanan Rowenan.» + +»Oletko hullu, de Bracy?» sanoi Fitzurse. »Muista, että nuo miehet, +vaikka he tosin ovat vain saksilaisia, ovat rikkaita ja mahtavia, ja +että heitä kansalaistensa kesken pidetään erinomaisessa arvossa juuri +siitä syystä, että niin harvat saksilaiset ovat voineet säilyttää valtaa +ja rikkautta.» + +»Eikä niitä saisi olla yhdelläkään saksilaisella enää hituistakaan +jäljellä», arveli de Bracy; »valloituksen työ on kertakin loppuun +täytettävä.» + +»Kuitenkaan ei siihen ole nyt sopiva aika», sanoi Fitzurse. »Meitä +lähestyvässä metelissä emme voi tulla toimeen ilman kansan apua, ja +Juhana-prinssi ei voisi olla rankaisematta sitä, joka kansan suosimille +miehille tekee julkeaa väkivaltaa.» + +»Rangaiskoon, jos uskaltaa», sanoi de Bracy; »pianpa hän huomaisi +pikkuisen erotuksen niiden välillä, joiden apuun hän voisi turvautua: +uljaan peitsimiesparvenko, niinkuin ovat minun poikani, vai +pakoonpötkivän saksilaisen maamoukkalauman. Mutta minä aionkin muuten +laittaa niin, että asia ei heti tule ilmi. Enkö tässä puvussa ole aivan +rohkeimman metsäsissin näköinen, joka ikänä on kaiuttanut saloa +torvellansa? Väkivaltainen tekoni on lankeava Yorkshiren metsärosvojen +syyksi. Minulla on varmat vakoilijani, jotka seuraavat saksilaisten +kaikkia liikkeitä -- tänä yönä he lepäävät St. Wittolin eli Witholdin +luostarissa, tai mikä lieneekään tuon saksilaisen pyhimys-lurjuksen +nimi, jolla on luostari Burton-on-Trentissä. Huomenna he kulkevat meidän +väijymäpaikkamme sivuitse, ja silloin me iskemme heihin kyntemme +niinkuin haukat. Kohta sen jälkeen aion ilmestyä omassa, tavallisessa +muodossani, tekeydyn avuliaaksi ritariksi, vapautan onnettoman ja +surullisen kaunokaiseni julmien rosvojen käsistä, vien hänet +Front-de-Boeufin linnaan tahi vaikkapa Normandiaankin, jos se nähtäisiin +tarpeelliseksi, enkä tuo häntä sukulaistensa silmien eteen, ennenkuin +hänestä on tullut Mauri de Bracyn laillinen vaimo ja puoliso.» + +»Onpa tuo ihmeen viisas tuuma», sanoi Fitzurse, »ja jollen vallan pety, +ei se ole yksistään sinun aivoissasi syntynyt. -- Kuules, puhu suusi +puhtaaksi, de Bracy, -- kuka sen sinulle keksi? Ja kenenkä saat +apumieheksesi sitä toimeenpanemaan? Sillä tietääkseni oma joukkosi +majailee nyt Yorkissa asti.» + +»No, jos olet halukas tuota tietämään», vastasi de Bracy, »niin +temppeliherra Brian de Bois-Guilbert se tämän juonen keksi, sen jälkeen +kuin jotakin sellaista oli minulle itsellenikin juolahtanut päähän +kuultuani jutun Benjaminin miehistä. Hän tulee myös apumiehekseni sitä +toimeenpanemaan. Hän ja hänen miehensä saavat olla rosvoja, joiden +kynsistä, niin pian kuin olen muuttanut vaatteeni, minun voimallinen +käteni on pelastava neidon.» + +»Niin totta kuin toivon autuaaksi tulevani!» sanoi Fitzurse, »onpa tämä +juoni teidän yhteenliittyneen älynne arvoinen. Ja erittäinkin +ihmettelen, de Bracy, sinun viisauttasi, kun aiot antaa neidon joutua +kelpo liittolaisesi käsiin. Kyllä maar ihana saalis tulee ryöstetyksi +saksilaisen heimonsa hallusta, sitä en yhtään epäile. Mutta kuinka +sitten saanet hänet pelastetuksi Bois-Guilbertin kynsistä, se minua +enemmän arveluttaa. -- Tuo mies on niitä haukkoja, jotka osaavat yhtä +hyvin pitää kuin pyytääkin saalista.» + +»Kuuluuhan Bois-Guilbert hengelliseen ritaristoon», selitti de Bracy, +»eikä voi siis naimalla kultalintuani tehdä minulle häiriötä. -- Ja mitä +siihen tulee, että hän yrittäisi jotakin kunniatonta de Bracyn morsianta +kohtaan -- tuhat tulimmaista! -- vaikka hänellä olisikin koko +temppeliritariston kapitelikunnan valta, -- niin hän ei uskalla häväistä +minua sillä tavalla!» + +»No, koska minun sanani», sanoi Fitzurse, »ei näy voivan karkoittaa tätä +hullutusta mielestäsi -- tiedänhän minä vanhastaan, kuinka itsepäinen +olet -- niin pyydän, että edes kulutat siihen niin vähän aikaa kuin +mahdollista. -- Älköön narripelisi olko yhtä pitkäaikainen kuin se on +ajattomalla hetkellä pantu toimeen.» + +»Minä vakuutan sinulle», vastasi de Bracy, »että siihen menee vain +muutamia tunteja. Sinä saat nähdä minut Yorkissa reippaitten, +uskaliaitten poikieni etunenässä, yhtä valmiina toimeenpanemaan jotakin +rohkeata hanketta kuin sinun viisas pääsi on valmis sitä keksimään. +--Mutta kuulenpa kumppanieni kokoontuvan; ratsut jo hirnuvat ja polkevat +kavioillaan ulkopihassa. -- Hyvästi, -- minä lähden, niinkuin kelpo +ritarin sopii, kaunokaista miellyttelemään.» + +»Niinkuin muka kelpo ritarin sopii!» matki Fitzurse, hänen jälkeensä +katsoen. »Sanoisit pikemmin: niinkuin narri, joka heittää tärkeimmän, +tarpeellisimman työn kesken, ajaaksensa takaa ohilentelevää ohdakkeen +höytyvää. -- Tämmöisillä apulaisillako minun pitää toimittaa suuri työni +-- ja kenenkä hyväksi? -- Ruhtinaan hyväksi, joka on yhtä mieletön kuin +irstas ja josta kenties tulee yhtä kiittämätön hallitsija kuin hän jo on +ollut kapinallinen poika ja luonnoton veli. -- Mutta onpa hän -- hänkin +vain noita apulaisiani, joilla työni teetän. Ja niin ylpeä kuin hän +onkin, kyllä hän sen salaisuuden piankin saisi havaita, jos hän +yrittäisi erottaa minun etuani omasta edustansa.» + +Kesken näitä valtiomiehen mietteitä kuului nyt prinssin ääni, joka huusi +sisäkamarista: »Jalo Woldemar Fitzurse!» -- Niin riensi vastainen +kansleri (siihen korkeaan virkaanhan kavala normannilainen pyrki), lakki +kädessä kuulemaan vastaisen kuninkaansa käskyjä. + + + + +KUUDESTOISTA LUKU. + + + Syrjässä aivan, keskell' erämaan + erakko vanha elää aikojaan; + majans' on luola, sammal vuoteen suo, + puut ruoan antaa, lähteestä hän juo. + Erillään ihmisistä, yksinään + näin Luojan kanssa seurustelee hän; + työ yks vain hällä ompi -- rukous, + ja kiitosveisuu ainoa huvitus. + + PARNELL. + +Lukija varmaan vielä muistaa sen tuntemattoman ritarin, joka yleisessä +turnajaistaistelussa oli ratkaissut voiton, ja jolle katsojat olivat +antaneet liikanimen »Musta tyhjäntoimittaja» siitä syystä, että hän +taistelun alkupuolella oli pysynyt toimetonna ja huoletonna alallansa. +Voittonsa jälkeen tämä ritari oli heti kadonnut kentältä; ja kun häntä +vaadittiin esille vastaanottamaan urhoutensa palkintoa, ei häntä +ollutkaan enää mailla eikä halmeilla. Airuitten ja torvien kutsuessa +häntä Musta ritari kulki jo kaukana matkustaen pohjoiseen päin karttaen +kaikkia suurempia teitä ja oikaisten suoraan metsiä myöten. Yönsä hän +lepäsi pienessä krouvissa, joka oli syrjässä suurelta maantieltä; +kuljeksivalta ministreliltä (runoilijalta) hän kuitenkin sielläkin sai +sanoman turnajaisten lopullisesta päätöksestä. + +Seuraavana aamuna varhain ritari läksi edelleen, aikoen kulkea pitkän +päivämatkan. Hevonen, jota hän edellisenä aamupäivänä oli niin suuresti +säästänyt, olikin siksi hyvissä voimissa, että se saattoi kestää pitkän +juoksun levähtämättä. Mutta metsätiet, joita pitkin hän matkusteli, +eksyttelivät häntä sinne tänne, niin että hän illan tullen ei ollut +vielä joutunut edemmäksi kuin Yorkshiren läntisen piirikunnan rajalle. +Sekä mies että ratsu olivat nyt jo väsyksissä päivän rasituksista, ja +aika oli hakea jotakin paikkaa, missä molemmat voisivat viettää yönsä, +sillä hämärä teki jo joutuisasti tuloansa. + +Mutta seutu, jossa matkustaja par'aikaa kulki, ei näyttänyt lupaavan +paljoakaan suojaa ja ravintoa. Luultavasti hän saisi vaeltavien ritarien +tavan mukaan päästää hevosensa metsään laitumelle ja itse käydä +pitkäkseen tammipuun suojaan, muistelemaan mielitietyn neitonsa +kauneutta. Mutta meidän Mustalla ritarilla ei tainnut olla kaunokaista +muistettavanaan, tai kukaties hän oli rakkaudessa yhtä huoleton kuin +taistelussakin. Ei hänen mielensä ainakaan ollut niin täynnä ajatuksia +kultansa ihanuudesta ja armottomuudesta, että hän olisi unohtanut +väsymyksensä tai nälkänsä, ja että rakkaus yksin olisi ravinnut ja +virvoittanut häntä yhtä hyvin kuin maallinen illallinen ja vuode. Hänen +mielestänsä ei siis tuntunut kovin hauskalta, kun hän, ympärilleen +katsoessaan, näki olevansa keskellä saloa. Näkyihän tähän tosin monta +lakeampaakin paikkaa ja myös muutamia polkuja. Mutta viimeksimainitut +olivat nähtävästi vain niiden suurilukuisten karjojen jälkiä, jotka +kävivät saloilla laitumella. Kenties ne eivät olleet karjateitäkään, +vaan metsänelävien ja niitä vainoavien metsämiesten tavallisia +kulkureittejä. + +Aurinko, joka tähän asti oli opastellut häntä, laskeusi nyt piiloon +Derbyshiren harjujen taakse, vasemmalle puolelle matkustajasta. Jos hän +vielä yritti jatkaa kulkuansa, niin oli yhtä luultavaa, että hän eksyisi +tieltä, kuin pääsisi edemmäksi aiottua päämäärää kohti. Useaan kertaan +ritari koetti tutkia, mitä polkua enimmin oli tallattu, toivoen sen +vievän hänet jonkun paimenen majalle tai metsänvartijan mökille. Mutta +joka kerta hän näki, ettei tämä valinta hänelle onnistunut. Sentähden +hän päätti viimein turvautua ratsunsa vaistoon. Olihan hänellä monesti +ennenkin ollut kokemusta siitä, kuinka hevoset ihmeellisellä vaistollaan +osaavat pelastaa itsensä ja isäntänsä tämänkaltaisista pulista. + +Tuskin oli jalo ratsu höllistyvistä suitsista huomannut saavansa +noudattaa omaa älyään, kun se virkistyi uuteen intoon ja voimaan, vaikka +pitkä päivämatka rautaan puetun ritarin painon alla jo suuresti raukaisi +sen jäseniä. Viime aikoina se oli vain huoaten vastannut kannustimen +yllytykseen; mutta nyt, ikäänkuin ylpeillen osoitetusta luottamuksesta, +se jälleen kohotti korvansa ja rupesi itsestänsä liikkumaan +joutuisammin. Polku, jonka se valitsi, poikkesi jokseenkin paljon päivän +ajalla kuljetusta suunnasta; mutta koska ratsu näkyi olevan aivan varma +valinnastaan, antoi matkustaja sen kulkea tahtonsa mukaan. + +Eikä aikaakaan, niin hän saikin nähdä, ettei hänen luottamuksensa ollut +pettänyt. Polku alkoi vähitellen vähän levitä ja tulla enemmän +tallatuksi, ja pienen kellon helinä ilmoitti kappelin tai erakkomajan +olevan läheisyydessä. + +Pian ritari joutui lakealle nurmikolle, jonka toisessa päässä +harmaapäinen, monta kovaa säätä kestänyt kallio kohosi jyrkkänä +tasavietteiseltä kankaalta. Murattiköynnökset verhosivat sen kupeita +muutamin pakoin. Toisin kohdin taas kasvoi vaivaistammia, joiden juuret +hakivat ravintoansa vuoren raoista. Niiden lehvät nuokkuivat jyrkänteen +yli niinkuin ritarin otsan yli teräskypärän sulka, antaen suloutta sen +ulkomuodolle, joka muuten olisi ollut peloittava. Kallion juurella, ja +ikäänkuin sen nojaan rakennettuna, seisoi maja; se oli kömpelösti +kyhätty lehtimetsästä hakatuista hirsistä, ja suojaksi pahaa säätä +vastaan olivat saumat tilkityt sammalella sekä savella. Karsittu näre, +jonka latvapuoleen seiväs oli sidottu poikittain kiinni, törrötti oven +vieressä, pyhän ristin karkeatekoisena kuvana. Vähän matkaa siitä, +oikealla puolella, solisi vuoresta kirkas lähde, kooten vetensä onteloon +kiveen, jonka ihmiskäsi oli kovertanut ammeen muotoiseksi. Tästä +säilytyspaikasta vesi jälleen riensi loristen edelleen ojaa myöten, +jonka se pitkän ajan kuluessa oli murtanut itselleen, ja hyppeli sitten +nurmikon poikki kadoten läheiseen metsään. + +Lähteen vieressä oli pikkuinen, raunioiksi raukeneva kappeli, jonka +katosta osa oli jo sortunut maahan. Eheänä ollessaankin tämä temppeli ei +ollut koskaan ollut avarampi kuin noin kuuttatoista jalkaa pitkä ja +kahtatoista leveä. Katto, tällaisessakin rakennuksessa kovin matala, +lepäsi neljällä holvikaarella, jotka kukin kolkastaan kohoten yhtyivät +keskikohdassa; niiden kannattajina olivat lyhyet, kömpelötekoiset +pylväät. Kahden kaaren väliltä oli katto rikkoutunut, niin että +ainoastaan itse kaarien ruoto oli enää jäljellä; muiden kaarien välillä +katto oli vielä eheä. Ovi, jonka kautta päästiin sisään tähän +vanhanaikaiseen rukoushuoneeseen, oli sovitettu hyvin matalan, kuperan +kaaren alle; tätä ympäröivät useassa rivissä haikalan hampaitten +muotoiset koristukset, joita usein nähdään vanhoissa saksilaisissa +rakennuksissa. Ovikaaren yläpuolella kohosi kelloteline neljän pienen +pylvään nojassa; siinä riippui vihreäksi ruostunut, monta ilmanvaihdetta +kokenut kello, jonka heikon helinän Musta ritari oli jo jonkin matkan +päästä kuullut. + +Koko tämä tyyni, rauhallinen näky häämötti hämärässä matkustajan silmien +edessä, herättäen hyvää toivoa yömajan saamisesta. Sillä saloilla +asustelevien erakkojen erinäisiin velvollisuuksiin kuului myös +vieraanvaraisuuden osoittaminen myöhästyneille tai eksyneille +matkustajille. + +Ritari ei siis malttanut kauan tarkastella näkemäänsä. Kiitettyänsä +Pyhää Julianusta, matkustajien suojeluspyhimystä siitä, että hän oli +saattanut hänet hyvään majapaikkaan, hän hyppäsi heti hevosen selästä +maahan ja kolkutti peitsensä varrella erakkomajan ovea, jotta sen asukas +heräisi ja tulisi päästämään matkalaisen sisään. + +Kuluipa kuitenkin pitkä aika ennenkuin vastattiin, eikä vastaus ollut +kovinkaan mieluisa. + +»Mene tiehesi, kuka siellä lienetkin», kuului syvä, karkea ääni kodasta, +»äläkä häiritse Jumalan ja Dunstanin palvelijan iltarukouksia.» + +»Arvoisa isä», vastasi ritari, »täällä on metsään eksynyt +matkamies-parka, jolle olet tilaisuudessa osoittamaan armeliaisuutta ja +vieraanvaraisuutta.» + +»Veli veikkonen», väitti kodan asukas vastaan, »Pyhän Neitsyen ja +autuaan Dunstanin sallimusta myöten olen itse armeliaisuuden ja +vieraanvaraisuuden tarpeessa, enkä voi niitä toisille suoda. Ei ole +minulla täällä minkäänlaista ruokaa, josta koirakaan huolisi osaansa, ja +vähänkin parempaan tottunut hevonen ei ottaisi suuhunsa minun vuoteeni +kuivia lehtiä. -- Mene siis tiehesi ja Jumala sinua saattakoon!» + +»Mutta kuinka», jatkoi ritari, »voin löytää tietä tämmöisessä salossa, +nyt kun pimeäkin on jo tulossa? Ole siis hyvä, arvoisa isä, jos totinen +kristitty olet, ja avaa ovesi tai neuvo minulle ainakin, mitä tietä +minun pitää kulkea.» + +»Ja ole sinä niin hyvä, kunnon kristitty veljeni», vastasi erakko, +»ettet häiritse minua kauemmin. Olet jo estänyt minulta yhden isämeidän, +kaksi avea (rukousta Neitsyt Maarialle) ja yhden credon +(uskontunnustuksen), jotka minun vaivaisen syntisen pitäisi vielä, +valani mukaan, saada luetuksi ennen kuun nousua.» + +»Mutta tie!» huusi ritari, »neuvo minulle kumminkin tie, koska sinulta +ei voi muuta apua saada.» + +»Tie», vastasi erakko, »on helppo löytää. Metsäpolku vie sinut suolle ja +siitä joelle, jonka yli, sateet kun nyt ovat lakanneet, mahtanet päästä +kahlaamalla. Toiseen rantaan päästyäsi katso, että kävelytät varovasti +hevostasi, sillä äyräs on hiukan jyrkänlainen. Ja jokea myöten käyvä +polku, niin hoetaan, -- harvoinhan minä rukouksiltani joudun itse +liikkumaan tätä kappelia ulommaksi -- on vierinyt muutamin paikoin. +Kulje siitä sitten suoraan -- -- --» + +»Jokeen vierinyt polku -- jyrkkä äyräs -- kahlaamopaikka ja suo!» +luetteli ritari, keskeyttäen hänet. -- »Kunnon erakko, vaikka olisitkin +pyhin kaikista pyhistä miehistä, jotka ikänä ovat kasvattaneet pitkää +partaa ja lukeneet rukousvyönsä helmiä, niin tuskinpa ruvennen +tottelemaan käskyäsi ja lähtemään yön selkään tämmöiselle tielle. Minä +muistutan sinulle, että sinun, joka elät maakunnan avuista -- ilman +mitään ansiota, pelkään minä -- on velvollisuus suoda suojaa pulassa +oleville matkustajille. Avaa siis ovesi joutuisaan, tai -- pyhä risti +minua auttakoon! -- hakkaan sen rikki ja tulen väkisin sisään.» + +»Matkustaja veikkoseni», vastasi erakko, »älä rupea hävyttömäksi! Jos +pakotat minut turvautumaan maallisiin aseisiin suojeluksekseni, niin +tuskinpa kiittänet onneasi.» + +Kaukainen haukunta ja murahtelu, jonka matkustaja oli jo jonkin aikaa +kuullut, kiihtyi nyt äkkiä äänekkääksi ja hurjaksi. Siitä ritari arvasi, +että erakko, peläten väkinäisten sisäänmurtautumisen uhkausta, oli +päästänyt ärisevät koiransa ulos jostakin sisemmästä kallionrotkosta, +mihin ne olivat suljetut, ja aikoi käyttää niitä apumiehinään +taistelussa. Suuttuneena tästä erakon hankkeesta, joka osoitti, että hän +pysyi lujana nurjamielisessä päätöksessään, ritari potkaisi niin +vimmatusti ovea raudoitetulla kantapäällään, että sekä pihtipielet että +saranat sälähtivät. + +Nyt näkyi erakko ruvenneen pelkäämään, että toinen samanlainen potkaisu +ei olisi hänen ovelleen oikein terveellinen; hän huusi näet kovalla +äänellä: »Malta, malta -- hillitse voimaasi, kunnon matkalainen! Kyllä +minä kohta paikalla avaan oven, vaikka et kenties siitä liioin ihastu.» + +Ovi siis aukeni ja ritari näki edessään erakon, -- kookkaan, +vahvaraajaisen miehen piikkokankaisessa mekossa ja luukossa[15] sekä +kaislainen nuora vyöllä. Toisessa kädessä hänellä oli tulisoihtu, +toisessa metsäomenapuusta tehty sauva, niin paksu ja raskas, että se +hyvin ansaitsi nuijan nimen. Kaksi suurta, pörhökarvaista koiraa, +puoleksi hurtta-, puoleksi mäyräkoiran rotua, ärhenteli valmiina +karkaamaan matkustajan päälle, kohta kun ovi tarpeeksi avautuisi. Mutta +kun ulkona seisovan ritarin korkea kypäränharja sekä kultaiset kannukset +välkähtivät tulisoihdun valossa, näytti erakko muuttaneen päätöksensä ja +hillitsi vimmaiset apulaisensa. Talonpoikaisen karkealla +kohteliaisuudella hän pyysi ritaria astumaan majaansa ja selitti syyn, +minkätähden hän oli niin vastahakoinen avaamaan oveansa päivänlaskun +jälkeen. »Täälläpäin on niin paljon rosvoja ja karkulaisia liikkeellä», +hän sanoi, »jotka eivät kunnioita Pyhää Neitsyttä eikä Pyhää Dunstania, +vielä vähemmän minuntapaisiani hurskaita miehiä, jotka heitä +palvelemme.» + +»Teidän majanne köyhyys, arvoisa isä», sanoi ritari, joka ympärilleen +katsoessansa ei nähnyt muuta kuin lehdistä tehdyn vuoteen, tammipuusta +kömpelösti veistetyn ristiinnaulitunkuvan, messukirjan, höyläämättömän +pöydän sekä kaksi tuolia ja pari huonoa talouskalua, »teidän majanne +köyhyys, ainakin minun mielestäni, suojelee teitä täydesti varkailta, +mainitsemattakaan noita uskollisia koirianne, jotka ovat tarpeeksi isot +ja väkevät, jollen pety, vaikka sarvaankin maahan murtamaan. Olisihan +niistä täysi vastus hyvällekin urholle.» + +»Hyvä metsänvartija», sanoi erakko, »on sallinut minun pitää nämä +koirat, kunnes ajat paranevat.» + +Näin puhuttuaan erakko pisti tulisoihdun kiemuraksi väännettyyn +rautapihtiin, joka toimitti kynttilänjalan virkaa. Hän kantoi nyt +tammisen pöytänsä valkean eteen, lisäsi kyteville kekäleille vähän +kuivaa puuta tulen virikkeeksi; sitten hän sijoitti tuolinsa pöydän +ääreen ja viittasi ritaria istumaan toiselle. + +He kävivät istumaan ja katselivat sangen yksitotisesti toinen toisensa +muotoa. Kumpikin mahtoi miettiä mielessänsä, että vastapäätä istuja oli +vahvin ja jättiläismäisin mies, mitä hän vielä iässään oli nähnyt. + +»Arvoisa erakko», sanoi ritari, kauan ja kiinteästi katsottuaan +isäntäänsä, »jollen sillä liioin häiritse pyhiä mietteitäsi, niin +tahtoisin sinulta, pyhältä mieheltä, kysyä kolme asiaa. Ensiksikin: +mihinkä panisin hevoseni? -- Toiseksi: mitä voisin saada iltaruoakseni? +-- Ja kolmanneksi: mihinkä käyn lepäämään täksi yöksi?» + +»Minä tahdon», sanoi erakko, »vastata sinulle sormellani, koska valani +ei salli minun puhua, jos viittauksilla voin tulla toimeen.» Näin sanoen +hän viittasi kahteen nurkkaan. + +»Tuossa on talli», lisäsi hän, »ja tuossa makuusijasi; ja tässä», ottaen +alas hyllyltä vadin, jossa oli kaksi kourallista paahdettuja papuja, ja +asettaen sen pöydälle, »tässä on illallisruokasi.» + +Ritari kohautti olkapäitään, läksi ulos, toi sisään hevosensa, joka +sillä välin oli ollut puuhun sidottuna, riisui huolellisesti pois +satulan ja levitti väsyneen juhdan selkään oman viittansa. + +Matkustajan huolellisuus ja taito hänen hoitaessaan hevostaan nähtävästi +liikutti hiukan erakon mieltä. Hän mutisi puoliääneen, että kodassa +kuitenkin oli vähäisen heiniä varattuna metsänvartijan ratsun tarpeiksi, +ja veti salaloukosta esiin koko tukon, jonka hän pani ritarin hevosen +eteen. Kohta sen jälkeen hän myös levitti kuivattuja kanervanvarsia +siihen nurkkaan, jonka hän oli määrännyt matkustajan makuusijaksi. +Ritari kiitti tästä kohteliaisuudesta, ja sen jälkeen molemmat kävivät +jälleen istumaan pöydän ääreen, jolla papuvati seisoi heidän +keskivälillänsä. Erakko luki nyt pitkän ruokasiunauksen, jossa +alkuperäisestä latinasta ainoastaan hiukan merkkiä oli jäljellä, paitsi +silloin tällöin jonkin sanan tai lauseen pitkään venytetyssä +loppupäätteessä. Sitten hän avasi sangen leveän suunsa, jonka hampaita +sekä valkeuteen että myös terävyyteen nähden olisi voinut verrata +metsäkarjun purimiin, ja näytti hyvää esimerkkiä vieraallensa sillä, +että hän haukkasi kolme, neljä kuivaa papua, mikä tosin oli sangen +mitätön jauhe niin suuressa ja kelvollisessa myllyssä. + +Noudattaaksensa tätä esimerkkiä ritari riisui yltään kypärän, haarniskan +ynnä enimmät muutkin varusteensa osat. Täten erakko näki tuuheain, +keltaisten kiharain ympäröimän pään, siniset, erinomaisen kirkkaat ja +loistavat silmät, sievänmuotoisen suun, jonka ylähuulta varjostavat +viikset olivat tummemmanväriset kuin tukka, -- sanalla sanoen kasvot, +joiden peloton, miehuullinen, uskalias näky hyvin sopi yhteen ruumiin +rotevuuden kanssa. + +Ikäänkuin osoittaaksensa puolestaan myös yhtä suurta luottamusta kuin +vieras, veti erakkokin nyt luukkonsa päästä, jolloin esiin tuli +ympyriäinen pää, jonka muoto ilmaisi miehen olevan parhaassa +miehuudeniässään. Paljaaksi ajettu päälaki, jota ympäröi karkea, +kiharainen, musta hiusseppele, oli muodoltaan kuin korkean pensasaidan +reunustama kaalimaa. Miehen kasvoissa ei näkynyt hiventäkään jälkeä +ankarasta munkkielämästä eikä lihankidutuksesta. Päinvastoin ne olivat +rohkeat ja pulskat; kulmakarvat tuuheat ja mustat, otsa +kauniinmuotoinen, posket pulleat ja punakat kuin torvensoittajan, ja +parta pitkä, musta, kiharainen. Tämmöinen ulkomuoto, varsinkin kun +siihen vielä lisäsi miehen rotevan vartalon, todisti pikemmin +härkäpaistien ja kylkilihan kuin papujen ja palkojen syöntiä. Vieraskin +huomasi heti, miten vähän tämä ulkomuoto ja pöydällä tarjona oleva +ravinto sopivat yhteen. Suurella vaivalla saatuansa purruksi rikki +suuntäyden kuivia papuja, hän ei voinut olla pyytämättä vähän juotavaa +päälle. Hurskas isäntä, pyyntöä täyttäessään, asetti suuren ruukun +täynnä kirkkainta lähdevettä hänen eteensä. + +»Se on Pyhän Dunstanin lähteestä», sanoi erakko, »jossa tämä pyhä mies +yhden päivännousun ja päivänlaskun välillä kastoi viisisataa +pakanallista tanskalaista ja brittiläistä -- siunattu olkoon hänen +nimensä!» Näin lausuttuaan hän likisti mustan partansa astian reunaan, +mutta otti paljon kohtuullisemman siemauksen kuin niin mahtavien +ylistyssanojen jälkeen olisi luullut. + +»Minusta näyttää, arvoisa isä», sanoi ritari, »että tuo laiha ruokasi +sekä pyhä, joskin hiukan miedonlainen juomasi ovat ravinneet sinua aivan +ihmeellisellä tavalla. Pikemmin luulisi sinun näköisesi miehen +tavallisesti saavan voiton kaikissa painilajeissa tai sauvapeleissä tai +kilpamiekkailuissa kuin viettävän aikansa tässä jylhässä korvessa +messuja veisaamalla ja elättävän itseään paahdetuilla pavuilla ja +kylmällä vedellä.» + +»Herra ritari», sanoi erakko, »teidän ajatuksenne, niinkuin muidenkin +oppimattomien maallikkojen, ovat lihan siittämiä. Pyhä Neitsyt Maaria ja +erikoinen suojeluspyhimykseni ovat siunanneet ne halvat aineet, joita +minun, valani mukaan, tulee käyttää ainoana ravintonani. Siinä on +tapahtunut samanlainen ihme kuin Sadrakin, Mesakin ja Abednegon pavuille +ja vedelle, koska mainitut miehet mieluummin tyytyivät näihin aineisiin +kuin maistoivat saraseenien kuninkaan tarjoamia herkkuja ja viinejä.» + +»Pyhä isä», sanoi ritari, »salli syntisen maallikon saada tietää sen +miehen nimi, jonka ulkomuodossa Luoja on tehnyt niin suuren ihmeen?» + +»Saatpa sinä nimittää minua», vastasi erakko, »Copmanhurstin erakoksi, +sillä siksi minua näillä seuduin mainitaan. -- Lisäävät he tosin +tavallisesti siihen kunnianimen 'pyhä'; mutta en minä sitä tarpeellisena +pidä, sillä en ole siihen mahdollinen. -- Ja nyt, uljas ritari, kenties +lienee minunkin lupa kysyä kunnioitettavan vieraani nimeä?» + +»Aivan mielelläni, pyhä Copmanhurstin erakko», vastasi ritari. »Ihmiset +näillä seuduin sanovat minua Mustaksi ritariksi, -- lisäävätpä muutamat +siihen vielä liikanimen 'Tyhjäntoimittaja'; mutta en ole kovin halukas +sitä itselleni omistamaan.» + +Erakko kuullessansa vieraansa vastauksen ei voinut pidättää nauruaan. + +»Minä näen, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi hän, »että sinä olet +varovainen ja viisas mies. Näenpä myös, että laiha munkinruokani ei +oikein maistu sinulle, joka luultavasti olet tottunut hovien ja leirien +hekkumaan ja isojen kaupunkien ylellisyyteen. Ja muistuu nyt mieleeni, +ritari Tyhjäntoimittaja, että hyvä metsänvartija jättäessään minulle nuo +koirat suojelukseksi sekä heinätukot ratsuansa varten samassa toi tänne +myös vähän ruokavaroja. Ne olin tärkeämpiä asioita miettiessäni peräti +unohtanut, koska ei niistä kuitenkaan ole minunlaiselleni miehelle +syötäväksi.» + +»Sen olisin minäkin ottanut valalla vakuuttaakseni, että hän niin on +tehnyt», sanoi ritari. »Samasta hetkestä alkaen, jolloin avasit +luukkosi, olen ollut aivan varma siitä, että tässä majassa on parempaa +ruokaa saatavana. -- Sinun metsänvartijasi on nähtävästi iloinen +veijari; ja kenpä, nähtyään myllynkivesi jauhamassa näitä papuja ja +kurkkusi nielaisemassa tämmöistä inhoittavaa kostuketta», -- hän osoitti +pöydällä seisovaa ateriaa, -- »ei säälisi, että olet tuomittu tämmöiseen +hevosmuonaan ja -juomaan. Tottapa jokainen kiireesti hankkisi sinulle +parempaa. Tuo siis metsänvartijan lahja viipymättä pöytään.» + +Erakko loi ritariin miettivän katseen, joka lystillisellä tavalla +ilmaisi epäilyä, olisiko viisasta luottaa vieraaseen. Mutta ritarin +ulkomuoto oli niin suora ja rehellinen kuin ihmiskasvot yleensä voivat +olla. Hänen hymyilynsä tartuttavaa voimaa oli mahdoton vastustaa, ja +sekin ilmaisi kunnollisuutta ja vilpittömyyttä niin selvästi, ettei +majan asukkaan sydän kauemmin voinut olla taipumatta. + +Kun he olivat ääneti vaihtaneet pari katsetta, meni erakko majan toiseen +päähän ja aukaisi pienen oven, joka oli kätketty sangen huolellisesti ja +jotenkin taitavasti. Pimeästä komerosta, jonne ovi johti, hän otti +esille mahtavan, suunnattomassa tina-astiassa paistetun piirakan. Tämän +runsaan aterian hän asetti vieraansa eteen, joka tikarillansa heti +puhkaisi kuoren ja arkailematta rupesi maistamaan sisällystä. + +»Kuinka pitkä aika siitä on, kun tuo hyvä metsänvartija viimeksi kävi +täällä?» kysyi ritari isännältänsä ahneesti ahmittuaan useampia paloja +tästä erakon ruokavarojen lisäyksestä. + +»Melkein kaksi kuukautta», vastasi erakko kiireesti. + +»Herra Jumala auttakoon!» sanoi taas ritari, »tapahtuupa teidän +majassanne, pyhä isä, paljonkin ihmeitä! Sillä minä olisin ollut valmis +vannomaan, että lihava sarvas, josta tämä liha on saatu, tuskin +viikkoakaan takaperin juoksenteli vielä nelin jaloin.» + +Erakko joutui hiukan hämilleen tästä muistutuksesta. Muutenkin hän jo +oli surusilmin katsellut, kuinka hänen piirakkansa vähenemistään väheni +vieraan hurjista rynnäköistä. Itse hän ei tohtinut yhtyä tähän +rynnäkköön puheltuaan äsken juuri niin hartain mielin paastoovaisesta +elämänlaadustaan. + +»Minä olen käynyt Palestiinassa, kunnon erakko», sanoi ritari äkkiä +herjeten kesken syöntiään, »ja muistaakseni siellä on tapana, että +isäntäkin ottaa osaa ateriaan vakuuttaaksensa vieraalle, että ruoka on +terveellistä. Pois se, että luulisin näin pyhästä miehestä pahaa; mutta +tekisitpä minulle sittenkin suuren ilon, jos tahtoisit nyt noudattaa +tätä itämaalaista tapaa.» + +»Jos siten voin poistaa teidän turhan epäilyksenne, herra ritari, niin +tahdon heti tehdä poikkeuksen säännöistäni», vastasi erakko. Näin sanoen +hän pisti paikalla molemmat synnynnäiset viisihaarukkansa piirakan +sisuksiin; sillä siihen aikaan ei kahveleista vielä ollut mitään tietoa. + +Kursastelun jään näin sulattua isäntä ja hänen vieraansa rupesivat +ikäänkuin kilpailemaan, kumpi jaksaisi syödä enemmän. Ja pääsipä siinä +kilvoittelussa erakko voitolle, vaikka hänen kumppaninsa epäilemättä oli +ollut kauemmin vailla ruokaa. + +»Pyhä erakko», sanoi ritari, kun hänen nälkänsä oli tyydytetty, »panenpa +tuon kelpo ratsuni vetoon yhtä sekiiniä vastaan siitä, että samainen +hyvä metsänvartija, jolle olemme kiitollisuudenvelassa tästä piirakasta, +myöskin on uskonut haltuusi pullollisen renskaa tai lekkerillisen +Kanarian viiniä tai muuta semmoista viatonta nestettä, joka kelpaisi +piirakan paineeksi. Tämäkään ei tietysti ole senarvoinen seikka, että se +olisi voinut pysyä niin ankaran lihansakiduttajan muistossa, mutta jospa +vielä kerran kävisit katsomassa tuota salakomeroasi, niin kukaties +nähtäisiin, etten ole pettynyt luulossani.» + +Erakko vastasi happamalla irvistyksellä. Käyden komerolleen hän kantoi +sieltä esiin nahkaleilin, joka veti noin neljä korttelia. Myöskin toi +hän kaksi metsähärän sarvista tehtyä ja hopealla silattua juoma-astiaa. +Saatettuansa esiin tämän kelpo nesteen illallisen huuhtomiseksi näytti +hän pitävän sen enempää kursastelua tarpeettomana. Hän täytti molemmat +sarvet, ja saksilaisten tavoin lausuen: »_Waes hael_ (terveydeksesi), +ritari Tyhjäntoimittaja!» tyhjensi hän oman pikarinsa yhdellä +siemauksella. + +»_Drink hael_ (saaos tästä), Copmanhurstin pyhä erakko!» vastasi soturi +ja joi puolestaan täpötäyden sarven isännän onneksi. + +»Pyhä erakko», sanoi vieras, kun ensimmäinen malja täten oli juotu, »en +voi salata kummastustani, että mies, jolla on tuommoiset raajat ja +jäntereet ja joka sitä paitsi on niin uljas syömämies, viitsii jörötellä +itseksensä tässä erämaassa. Paremmin, minun arvatakseni, sinun sopisi +olla linnan tai muun varustuksen suojelijana, missä saisit syödä lihavia +ja juoda väkeviä kuin elää kihnustella täällä pavuilla sekä vedellä tai +metsänvartijan satunnaisilla antimilla. Kumminkin, jos sinuna olisin, +osaisin hankkia itselleni sekä huvitusta että myös runsaampaa +ravintoakin pyytämällä kuninkaan sarvaita. Onhan niitä montakin kelpo +laumaa näissä metsissä, eikähän kukaan kaivanne, vaikka jokin sarvas +toisinaan menisikin pyhän Dunstanin kappelipapin suuhun.» + +»Ritari Tyhjäntoimittaja», vastasi erakko ankarasti, »tuo puheesi on +vaarallista laatua, ja minä pyydän, että lakkaat siitä. Olen kuninkaalle +sekä laille uskollinen erakko, ja jos hävittäisin hallitsijani +metsänviljaa, niin kaapattaisiin minut pian koppiin, enkä olisi kovin +kaukana hirsipuusta, ellei pyhä mekkoni olisi suojanani.» + +»Sittenkin, jos sinuna olisin», jatkoi ritari, »lähtisin omia aikojani +kuutamolla kävelemään, silloin kun metsäherrat sekä metsänvartijat +venyvät lämpimissä sängyissänsä, ja silloin tällöin vain -- noin ikään +rukousteni lomahetkinä -- lennättäisin nuolen keskelle niitä +metsäkaurislaumoja, jotka syödä jyrsivät ruohoa salon nurmikoilla. +--Tunnustapa, pyhä erakko, etkö liene toki joskus harjoittanut +tuommoista leikkiä!» + +»Tyhjäntoimittaja veikkoseni», vastasi erakko, »sinä olet nähnyt +talonpidostani kaikki, mikä sinua koskee, kenties enemmänkin kuin mitä +sellainen mies olisi ansainnut, joka murtautuu väkivaltaisesti sisään. +Mutta usko minua, parempi on ilolla nauttia Jumalan lähettämää hyvää +kuin hillitsemättömän uteliaana tiedustella, miten se on saatu. Täytä +sarvesi jälleen, ja saas tästä! Äläkä enää, minä pyydän, pakota minua +tämän enemmillä sopimattomilla kysymyksillä näyttämään, ettet olisikaan +saanut täällä yömajaa, jos todenteolla olisin ollut vastahakoisella +tuulella.» + +»Niin totta kuin olen kristitty», sanoi ritari, »sinä kiihdytät yhä +enemmän uteliaisuuttani. Oletpa ihmeellisin erakko kaikista, joita ikänä +olen nähnyt! Mutta mitä uhkauksiisi tulee, niin tiedä, että puhut +miehelle, jonka virkana on vaarojen etsiminen, mistä hän vain niitä +löytää.» + +»Loiskis, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi erakko; »totta puhuen, uskon +sinut sangen uljaaksi urooksi, mutta arvioinpa sinua samalla myös ihmeen +vähämieliseksi. Jos tahdot koetella samanlaisia aseita minun kanssani, +niin annan sinulle, kaikessa ystävyydessä sekä veljellisessä rakkaudessa +niin perinpohjaisen ripityksen ja täydellisen synninpäästön, ettei +kohtuuttomuuden eikä uteliaisuuden synti suinkaan enää ole kutkuttava +sinua ensi vuoden kuluessa.» + +Ritari otti siemauksen sarvestansa ja kysyi, millä aseilla erakko tahtoi +taistella. + +»Eipä ole yhtään asetta», vastasi erakko, »Delilan saksista ja Jaelin +kymmentuumaisesta naulasta alkaen aina Goliathin kalpaan asti, jota en +osaisi käyttää yhtä hyvin kuin sinäkin. -- Mutta, jos sallit minun +valita, mitä sanoisit, veli veikkoseni, tämmöisistä leluista?» + +Näin sanoen hän aukaisi toisen salakomeron ja otti ulos kaksi miekkaa +sekä kaksi kilpeä, jommoisia sen ajan talonpojat käyttivät. Ritari, joka +tarkoin silmin seurasi hänen liikkeitänsä, näki, että tämä toinen kätkö +sisälsi myös kaksi tai kolme kelpo käsijousta, yhden varsijousen ynnä +muutamia nuolikimppuja näitä varten. Vieläpä tuli lisäksi pimeää komeroa +avattaessa näkyviin harppu sekä useampia muita munkille vallan +sopimattomia kaluja. + +»En kysy enää mitään, josta voisit suuttua, sen lupaan, veli erakko», +sanoi ritari. »Tuon kaappisi sisällys on täydellisesti selittänyt kaikki +tiedusteltavani. Ja näenpä tässä muun muassa aseen», näin sanoen hän +kumartui ja otti esille harpun, -- »jolla kanssasi taistelisin +mieluummin kuin miekalla ja kilvellä.» + +»Kunpa ei vain, herra ritari», sanoi erakko, »liikanimi +'Tyhjäntoimittaja' olisi täydellä syyllä annettu sinulle. Kovasti minä, +totta puhuen, ainakin alan sitä pelätä. Mutta olethan vieraani enkä +tahdo koettaa miehuuttasi ilman omaa vapaata tahtoasi. Käy siis istumaan +ja täytä sarvesi; juokaamme, laulakaamme ja riemuitkaamme! Jos jonkin +lystilaulun osannet, niin tervetultuasi milloin vain tahdot +Copmanhurstiin piirakankannikkaa maistamaan, niin kauan kuin minä luen +messuja pyhän Dunstanin kappelissa. Enkä minä, jos Jumala sallii, tästä +taida lähteä, ennenkuin saan harmaan nuttuni sijaan vihreän nurmen +verhokseni. Mutta tule, täytetäänpä pikarit, sillä harppua ei aivan +hopussa saa soinnutetuksi. Ja onhan pikarillinen viiniä paras kurkun +karkaisija sekä korvan teroittaja. Minun mielestäni on hauskinta, kun +viinimarjan mehu tuntuu aina hyppysiin asti, ennenkuin panen ne +hyppelemään harpun kieliä myöten.» + + + + +SEITSEMÄSTOISTA LUKU. + + + Ilolla kirjan aukaisen, + tuon suuren, vaskikantisen. + Nään siinä pyhäin kuvia, + jotk' aikaa sitten taivaissa + jo kantoi voiton kruunua. + Kun lamppu sammuu viimeinkin, + veisailen itsen' unihin. + + Ah, monellakin mieli ois + korunsa turhat heittää pois, + jos harmaan vaatteen saada vois + ja vaihtaa melut maailman + erakon rauhanmajahan. + + WARTON. + +Mielellään vieras totteli iloisen erakon käskyä, mutta ei harppu +sittenkään tahtonut taipua oikeihin ääniin. + +»Näyttääpä minusta, pyhä isä», sanoi ritari, »että soittokoneestasi +puuttuu yksi kieli ja että muutkin ovat vääntyneet jotenkin pahasti.» + +»Vai niin, huomasitko sen?» vastasi erakko. »Siitä näen, että oletkin +aika soittomestari. Viini ja _wassail_», lisäsi hän vakavalla äänellä, +kohottaen silmiään taivasta kohti, -- »viini ja _wassail_ siihen ovat +syynä! -- Varoitinhan Allan-a-Dalea, pohjoismaan ministreliä, että +harppu joutuisi vialle, jos hän seitsemännen pikarin perästä vielä +tarttuisi siihen. Mutta eipä se mies vain totellut minua. -- Loiskis, +veli veikkonen! Onnistukoon soitantosi hyvin!» + +Näin sanoen hän vakavasti tyhjensi pikarinsa, samassa pudistaen päätään +liiaksi viinaan menevän skottilaisen harppuniekan muistolle. + +Ritari oli sillä välin saanut kielet jotenkin viritetyksi. Pienen +alkurämpytyksen soitettuaan hän kysyi isännältä, suvaitsisiko hän +mieluummin _sirvente_eä _oc_-kielellä, _lai_'tä _oui_-kielellä[16] vai +ehkä _virelai_'ta eli ballaadi-laulua Englannin kansallisella kielellä. + +»Ballaadin, ballaadin», sanoi erakko, »hiiteen kaikki ranskalaiset ocit +ja ouit. Suora englantilainen minä olen, herra ritari, suora +englantilainen niinkuin pyhä Dunstankin, oma suojeluspyhimykseni. Hän +piti oceja ja ouieja yhtä halvassa arvossa kuin lastuja perkeleen +kaviosta -- suoria englantilaisia lauluja vain saa kuulua tässä +majassa.» + +»Tahdonpa sitten koettaa», sanoi ritari, »laulaa erästä saksilaisen +ministrelin sepittämää ballaadia. Minä kuulin sen häneltä +Palestiinassa.» + +Heti kuului, että ritari, vaikka hän ei ollutkaan mainioimpia mestareita +ministrelin-taidossa, kuitenkin oli oppinut sen parhailta mestareilta. +Hänen äänialansa ei alkujansa ollut kovinkaan laaja ja oli pikemmin +karkea kuin miellyttävä. Mutta opetus oli neuvonut häntä, miten noita +luontaisia puutteita oli lievennettävä vähemmän tuntuviksi. Hänen +laulunsa olisi siis kelvannut taitavampienkin tuomarien edessä kuin +erakko oli, varsinkin kun ritari osasi väliin kiihdyttää sävelensä +tuliseen intoon, väliin sulattaa ne haikeaksi valitushyräilyksi, josta +hänen laulunsa sai sekä voimaa että eloa. + + RISTIRETKELÄISEN KOTIINPALUU. + + 1. + + Jo urhotöistään sankari + Pyhältä maalta palasi. + Tuo risti päällä olkapään + on nähnyt monen kovan sään, + ja kilven vammat muistuttaa + jokainen sotaa ankaraa. + Näin hänen kuullaan laulavan + edessä kultans' ikkunan: + + 2. + + »Oi terve, kauno! -- tullut kas! + on kultamaalta sotijas. + Ei tuo hän kultaa matkaltaan, + vaan mitäs siitä -- kunhan vaan + tallella kelpo miekkans' on + ja raisu ratsu verraton. + En huoli, kunhan säilyi nuot, + ja kun sä, armas, katseen suot! + + 3. + + Oi terve, kauno! Kuuluksi + mä saatoin nimes töilläni. + Kaikk' urhot sitä mainitsee + ja runoniekat laulelee: + 'Kas tuota neittä, hän se on! + Sen silmäin säihke verraton + urholle ihmevoiman soi, + jok' Askalonin voiton toi.' + + 4. + + 'Kas immen suuta! -- hymynsä + suloinen, lämmin, viehkeä, + se leskeks monen avion + tek' alangoll' Ikoonion. -- + Kas tukkaa kullan hohtavaa, + lumille kaulan valuvaa! -- + Jokainen säie kultainen + löi yhden vääräuskoisen.' + + 5. + + Oi, impi! -- Nimetönnä vain + mä kuljen aina; teoistain + sait sinä yksin mainehen; -- + siis avaa oves minullen. + Myöhäisen tunnin kello lyö + ja kylmä pohjoismain' on yö. + Autuutta lemmen hälle suo, + jok' kunnian ja maineen tuo.» + +Ritarin laulaessa erakko käyttäytyi aivan samalla tavalla kuin meidänkin +aikoinamme parhaat musiikin ymmärtäjät, kun uutta oopperaa ensi kertaa +näytellään. Hän loikoili tuolin selustan nojassa, siristellen silmiään, +pannen kätensä ristiin ja kierrellen peukaloitaan toistensa ympäri ollen +syvimmän hartaasti kuuntelevinaan. Väliin hän taas levitteli käsiänsä, +hiljaa lyöden tahtia sormillaan. Parissa hänelle erittäin mieleisessä +paikassa hän itsekin loihe vähän auttamaan, kun ei arvellut ritarin +äänen yksin saavan näitä säveliä soimaan niin voimallisesti kuin hänen +herkkä tuntijankorvansa olisi vaatinut. Laulun lakattua erakko kiitteli +korein sanoin sitä kauniiksi ja hyvin esitetyksi. + +»Minun mielestäni», hän sanoi, »ovat saksilaiset kansalaiseni kuitenkin +liian paljon seurustelleet normannilaisten kanssa, koska he rupeavat jo +heidän itkusuisia laulujansa matkimaan. Kuka käski tuon kelpo ritarin +lähteä pois kotoa? Taikka mitäpä hän muuta voi odottaakaan kuin +tapaavansa kultansa hauskassa ajanvietossa toisen kosijan kanssa, +jolloin hänen serenaadistansa -- siksihän ne tämmöistä iltalaulua +sanovat -- ei pidettäisi enemmän lukua kuin rakastuneen kissan +naukumisesta räystäskourussa? Kaikesta huolimatta, herra ritari, +otetaanpa nyt taas tästä ja juodaan kaikkien uskollisten rakastajien +onneksi ja menestykseksi -- mutta pelkäänpä, ettette te niiden joukkoon +kuulukaan», lisäsi hän havaittuansa, että ritari, jonka pää tiheistä +ryypyistä alkoi käydä kuumaksi, kaasi vettä viininsä sekaan. + +»Mitä», arveli ritari, »etkö sanonut tämän veden olevan autuaan +suojeluspyhimyksesi, hurskaan Dunstanin lähteestä?» + +»On se niinkin», selitti erakko, »ja monta sataa pakanaa hän sillä +kastoi. Mutta en ikinä ole kuullut, että hän olisi sitä juomiseen +käyttänyt. Tässä maailmassa on jokainen asia käytettävä oman +tarkoituksensa mukaan. Pyhä Dunstan tunsi yhtä hyvin kuin kuka muu +hyvänsä iloisen munkin oikeudet.» + +Näin sanottuaan hän kaappasi harpun ja huvitti vierastansa seuraavalla +omituisella laululla laulaen sitä vanhanaikaisella englantilaisella +sävelellä: + + PALJASJALKAINEN MUNKKI. + + 1. + + Saat vuoden, veikko, ja kaksikin saat + läp' etsiä, urkkia Euroopan maat; + vaan onnellistapa mointa et nää, + kuin paljasjalkainen munkki on tää. + + 2. + + Kas ritari rientävi taistelemaan; + hän armahan vuoksi näin peuhaa vaan. + Hän kaatuu -- armas ei huoleen jää, + sen lohdutus kohta on munkki tää. + + 3. + + Moni valtias purppuran riisunut on + ja pukeunut munkkilais-mekkohon, + mut tokkopa kruunuhun yksikään + lie vaihtanut harmajan luukon tään! + + 4. + + Miss' ikänä munkki kulkekohon, + maa viljoineen hänen omans' on; + ja jalka jos väsyvi kulustaan, + joka taloss' ompi hän kotonaan. + + 5. + + Kun päiväll' astuvi tupasehen, + hän viedähän kunniasijallen, + ja luumupuuro jo odottaa, + hän ensiksi herkkua maistaa saa. + + 6. + + Ja yöksi jos joutuvi, lasketaan + koht' olut, piirakat paistetaan; + yks kaikki, jos isäntä suohon jää, + kun vain saa polstarin munkki tää. + + 7. + + Hei, kelpo on munkin luukko ja vyö, + ja paavin valta ja pirun työ! + Jos missä ruusuja kukoistaa, + tää munkki yksin ne poimia saa. + +»Totta maar», sanoi ritari, »kauniin ja lystin laulunpa sinä +veisasitkin, josta säädyllesi on suuri kunnia. Mutta pirusta puhuen, +pyhä veli, etkö pelkää, että hän joskus, papille sopimattomien toimien +aikana, saattaisi tulla sinun luoksesi?» + +»Minäkö muka vietän aikaani papille sopimattomissa toimissa!» huusi +erakko; »se syytös on perätön, se on, koira vie, aivan perätön! +--Toimitanhan minä kaikki jumalanpalvelukset kappelissani niinkuin pitää +ja sopii -- kaksi messua luen joka päivä, aamuin ja illoin, vielä +lisäksi aamu-, keskipäivä- sekä iltarukoukset, ynnä aveja, credoja ja +isämeitiä -- -- --» + +»Paitsi kuutamoöinä, luvallisella metsästysajalla», tuikkasi vieras. + +»_Exceptis excipiendis_ -- poikkeuksista puhumatta», vastasi erakko, +»niin vanha abotti opetti minut sanomaan, jos hävyttömät maallikot +tulisivat kysymään, noudatanko säätyni kaikkia pienimpiäkin pykäliä.» + +»Aivan oikein, pyhä isä», sanoi ritari; »mutta juuri tämmöisiä +syrjäaskeleitahan perkele väijyykin tarkalla silmällä. Hän kulkee, sen +tiedät, ympäri niinkuin kiljuva jalopeura.» + +»Kiljukoon vain, jos uskaltaa», sanoi munkki; »kylläpä sivallus +vyönuorastani kiljahduttaisi häntä yhtä pahasti kuin muinoin pyhän +Dunstanin pihdit. En ole ikinä pelännyt ketään ihmistä, enkä myös pelkää +perkelettäkään joukkioineen. Minua suojaavat pyhät Dunstan, Dubrik, +Winibald, Winifred, Swibert, Willick ja Tuomas Kentiläinen, jota ei pidä +unohtaa, ja onhan minulla vielä omatkin halvat ansioni päällisiksi. +Tulkoot vain tänne perkeleet, niin monta kuin heitä on, niin +pitkähäntäiset kuin töpöhännät! -- Mutta kuulehan yksi salaisuuteni, +veikkonen -- minä en koskaan puhu tämmöisistä asioista ennen +aamurukoustani.» + +Hän käänsi nyt puheen toiselle tolalle. Kumpaisenkin kumppanin ilo +kiihtyi kiihtymistään, ja monta laulua he vuorotellen lauloivat. +Yht'äkkiä kova kolkutus majan ovelle keskeytti heidän mässäämisensä. + +Syytä tähän häiritsemiseen emme voi selittää, jollemme kerro, mitä sillä +ajalla oli tapahtunut eräille muille meidän tuttavistamme. Vanhaan +Arioston tapaan me näet emme pidä välttämättömänä aina vain seurata yhtä +kertomuksemme henkilöä. + + + + +KAHDEKSASTOISTA LUKU. + + + Matkamme synkän salon läpi käy, + miss' arkaa emääns' seuraa kaurisvasa, + ja pitkät tammet tuuheill' oksillaan + paistetta päivän kaihtaa nurmikolta. -- + Hei, sinne matka! -- hauska saloill' on, + kun päivä-kulta paistaa iloisesti; + vähemmän hauska metsämatka on + ja vaarallinen myös, kun öisen lampun + hämärä valo väikkyy latvain kautta. + + _Ettrickin Salo_. + +Kun Cedrik Saksilainen näki poikansa pyörtyvän Ashbyn +taistelutantereelle, tahtoi hän ensi liikutuksensa vallassa lähettää +palvelijan ottamaan hänet hoitoonsa. Mutta tuo käsky ei tahtonut hellitä +hänen kurkustaan. Hänen oli liian vaikea näin suuren katsojajoukon +edessä tunnustaa omakseen poika, jonka hän oli karkoittanut luotaan ja +julistanut perinnöttömäksi. Hän ei siis tehnyt muuta kuin käski Oswaldin +pitää kaatunutta silmällä; sitten, kun kansa oli hajonnut, piti +Oswaldin, kahden orjan avulla, viedä Ivanhoe Ashbyhyn. Mutta Oswald ei +saanut tilaisuutta antaa senkään vertaa apua. Kun kansa oli hajaantunut, +ei näet ritaria ollut enää löydettävissä. + +Turhaan Cedrikin juomanlaskija etsi nuorta herraansa joka puolelta, +--tuossa oli tosin se verinen paikka, missä hän vast'ikään oli maannut, +mutta itse Ivanhoeta ei enää näkynyt. Näytti aivan siltä kuin hän olisi +taikavoimalla kadonnut näkymättömiin. Oswald alkoikin jo kallistua +sellaiseen luuloon, sillä saksilaiset olivat suuresti taikauskoisia. +Mutta äkkiäpä hän katsahdettuansa mieheen, joka asemieheksi puettuna +seisoi hänen lähellään, tunsi hänet palveluskumppanikseen Gurthiksi. +Huolissaan isäntänsä kohtalosta ja tuskissaan hänen äkillisestä +katoamisestaan oli asemieheksi muuttunut sikopaimen etsinyt häntä joka +paikasta, ja niin tehdessään ei hän muistanutkaan pitää kasvojaan niin +peitossa kuin hänen etunsa olisi vaatinut. Oswald piti velvollisuutenaan +ottaa Gurthin kiinni, jotta hänen isäntänsä saisi päättää karkulaisen +rangaistuksesta. + +Sitten Oswald rupesi uudestaan tiedustelemaan, mihin kummaan Ivanhoe oli +joutunut. Mutta sen ainoan tiedon juomanlaskija vain sai ympärillä +seisovilta, että muutamat koreasti puetut palvelijat olivat nostaneet +ritarin maasta, asettaneet hänet kantotuoliin, jonka omistaja oli eräs +katsojajoukossa ollut rouva, ja että hänet tällä tavalla oli viety pois +väentungoksesta. Tämän tiedon saatuansa Oswald päätti mennä isännältään +tiedustelemaan uusia käskyjä ja vei Gurthin kanssaan, jonka hän luuli +karanneen Cedrikin palveluksesta. + +Saksilainen oli ollut suuressa tuskassa ja huolessa poikansa kohtalosta; +luonto oli viimeinkin päässyt voitolle hänen sydämessään, vaikka +kansallinen itsepäisyys kauan pani vastaan. Mutta tuskin hän oli saanut +tietää, että Ivanhoe oli joutunut huolellisiin ja epäilemättä +ystävällisiin käsiin, niin pojan kohtalon epätietoisuudesta herännyt +isänhuoli jälleen katosi. Loukattu ylpeys ja suuttumus Wilfredin +tottelemattomuudesta hänen sanoillaan puhuen saivat taas hänessä täyden +vallan. »Kulkekoon hän omaa tietänsä», sanoi Cedrik, »voidelkoot hänen +haavojansa ne, joiden kunniata koroittaakseen hän on ne saanut. +Paremmin hän osaakin tehdä kaikkia noita normannilaisritarien +silmänkääntäjätemppuja kuin ylläpitää englantilaisten esi-isiensä +mainetta ja kunniaa kalvalla sekä keihäällä, oman kansansa vanhoilla +kelpo aseilla.» + +»Jos esi-isien kunnian ylläpitäminen merkitsee sitä», sanoi Rowena, joka +oli läsnä, »että heidän jälkeläisensä on viisas neuvoissaan sekä uljas +toimissaan -- urhokkain urhoista ja ritarillisin ritareista -- niin +tuskinpa kukaan muu paitsi hänen isänsä -- --» + +»Älä jatka, Rowena! Tämä on ainoa asia, josta en salli sinun puhua. +--Valmistaudu nyt vain prinssin pitoihin. Meidät on kutsuttu niihin +suurta kunnioitusta ja kohteliaisuutta osoittaen, jommoista normannit +aniharvoin ovat kohdistaneet meikäläisille tuon kovaonnisen Hastingsin +päivän jälkeen. Näihin pitoihin aion mennä, jollen muun vuoksi niin +ainakin siksi, jotta ylpeät normannilaiset näkisivät, kuinka vähän +saksilainen huolii sen pojan kohtalosta, joka on voittanut heidän +parhaat miehensä.» + +»Mutta minä», vakuutti Rowena, »en suinkaan aio lähteä mukaan. Ja teitä +minä rukoilen kavahtamaan, ettei kukaties sydämen kovuudeksi sanota sitä +tapaa, jolla olette osoittavinanne miehuutta ja lujuutta.» + +»Pysy sitten kotona, kiittämätön tyttö», vastasi Cedrik. »Sinun sydämesi +juuri on kova, sillä se uhraa sorretun kansansa edut turhan, luvattoman +rakkauden vuoksi. Minä lähden hakemaan jaloa Athelstania, ja hänen +kanssaan käyn Anjoun Juhanan pitoihin.» + +Mitä näissä pidoissa sitten tapahtui, on jo edellä kerrottu. Linnasta +palattuansa saksilaiset taanit lähtivät suutuksissaan heti +seuralaisinensa matkaan. Tässä tilaisuudessa Cedrik ensi kerran huomasi +meluavan joukon keskeltä Gurth-karkurin. Saksilainen herramme, niinkuin +tiedämme, ei ollut juuri suotuisimmalla tuulella pidoista tullessansa, +ja vähemmästäkin syystä olisi hänen kytevä vihansa voinut riehahtaa +ilmituleen. »Käsiraudat!» huusi hän, »tuokaa tänne käsiraudat! -- Oswald +-- Hundibert! -- Koirat ja lurjukset! -- kuinka tuo junkkari on ilman +kahleita?» + +Gurthin toverit eivät uskaltaneet virkkaa sanaakaan vastaan, vaan +sitoivat hänet hevosen marhaminnalla, joka oli lähinnä käsillä oleva +kahlekeino. Gurth ei tehnyt vastarintaa; hän loi vain herraansa +moittivan katseen ja mutisi: »Tämän saa siis palkakseen, kun rakastaa +teidän lihaanne ja vertanne enemmän kuin omaansa.» + +»Ylös satulaan ja matkaan!» käski Cedrik. + +»Onpa maar aikakin lähteä», sanoi Athelstan; »sillä joll'emme ratsasta +joutuisasti, niin pilautuu arvoisan Waltheoffin illalliskeitto +kokonaan.» + +Tätä hänen pelkäämäänsä kovaa onnea ei kuitenkaan tapahtunut; sillä +matkalaiset kulkivat niin kiireesti, että he joutuivat hyvissä ajoin +Pyhän Witholdin luostariin. Abotti, joka itsekin oli vanhaa +saksilaissukua, otti vieraansa vastaan yltäkylläisellä, tuhlaavaisella +vieraanvaraisuudella, niinkuin heidän kansalaisillaan oli tapana. Abotin +pöydässä istuttiin hyvin myöhäiseen tai pikemmin sanoen sangen +varhaiseen hetkeen asti. Ja seuraavana päivänäkin syötiin taas hyvin +runsas aamiainen, ennenkuin lähdettiin luostarista. + +Samassa kuin matkajoukko ratsasti luostarikartanosta, tapahtui seikka, +joka säikähdytti tuttaviamme. Kaikista Euroopan kansoista näet +saksilaiset sokeimmin uskovat aavistuksiin, ja heistä ovat peräisin +useimmat taikauskoiset luulot, joita vieläkin tapaamme rahvaan parissa. +Normannilaiset sitävastoin, jotka olivat sekakansaa ja paremmin +perehtyneet sen ajan opilliseen sivistykseen, eivät enää muistaneet +isien mukana Skandinaviasta tulleita harhaluuloja, joiden halveksimista +he pitivät kunnia-asianaan. + +Se hirvittävä profeetta, joka tässä tilaisuudessa ennusti onnettomuutta, +oli suuri, laiha, musta koira. Kintuillansa istuen se ulvahti surkeasti, +samassa kuin ensimmäiset ratsumiehet karahduttivat portista ulos, ja +rupesi sitten seuraamaan matkalaisia hurjasti haukkuen ja sinne tänne +hypellen. + +»Tuollainen musiikki ei minusta ole hauskaa, isä Cedrik», sanoi +Athelstan; tällä kunnianimellä hän näet tavallisesti puhutteli +sukulaistansa. + +»Eikä minustakaan, eno», sanoi Wamba, »pahoin pelkään, että saamme tämän +läksiäismarssin nahallamme maksaa.» + +»Minun luullakseni», arveli Athelstan, jonka kurkussa abotin kelpo olut +-- Burton oli jo silloin kuuluisa jalosta juomastaan -- yhä vielä +kiehahteli, »minun luullakseni olisi viisainta kääntyä takaisin ja +viipyä abotin luona iltapuoleen asti. Vahinkohan aina sattuu, jos jatkaa +tietänsä kohdattuaan munkin tai jäniksen tai ulvovan koiran, ennenkuin +on ensin syönyt kunnon aterian.» + +»Antaa mennä vain!» huusi Cedrik kiivaasti; »päivä on muutenkin lyhyt +perille päästäksemme. Ja mitä tuohon rakkiin tulee, niin tiedän sen +olevan karanneen orjani Gurthin koiran, -- joutava kuljeksija sekin +niinkuin isäntänsä.» + +Näin sanoen hän suutuksissaan matkan viivytyksestä nousi seisoalleen +jalustimissa ja nakkasi Fangs-parkaa kohti heittopeitsensä; -- Fangs se +näet oli, joka oli tähän paikkaan saakka seuraillut salaa lähteneen +isäntänsä jälkiä ja nyt omalla tavallansa ilmoitti iloaan, kun näki +hänet jälleen. Heittokeihäs pyyhkäisi koiran kylkeä ja oli miltei +naulata elukka-paran maahan kiinni. Ulvaisten pakeni Fangs siis +vimmaisen taanin läheltä, ja Gurthin sydän paisui vihasta. Paljoa +kipeämmin koski sikopaimeneen tämä tappoyritys hänen uskollista +kumppaniansa vastaan kuin tyly kohtelu, joka oli tullut hänen itsensä +osaksi. Hän koetti kohottaa kättänsä silmilleen, ja kun se ei +onnistunut, kääntyi hän Wamban puoleen, joka peläten isännän pahaa +tuulta oli jättäytynyt jälkijoukkoon. »Ole hyvä», sanoi Gurth, »ja pyyhi +silmiäni mekkosi liepeellä. Niihin on lentänyt tomua, ja tuo lemmon +nuora estää minua auttamasta itseäni tavalla tai toisella.» + +Wamba täytti pyynnön, jonka jälkeen ystävykset ratsastivat rinnakkain +jonkin aikaa. Kauan Gurth jörötteli aivan äänettömänä, mutta viimein +puhkesi kuitenkin hänen sydämensä viha sanoiksi. + +»Wamba veikkonen», hän virkkoi, »kaikista niistä miekkosista, jotka ovat +niin hulluja ja palvelevat Cedrikiä, sinä yksin osaat hullutella hänen +mielikseen. Mene siis ja ilmoita hänelle, että Gurth ei enää aio +palvella häntä ei hyvällä eikä väkisenkään. Hakkauttakoon hän pääni +poikki -- pieksättäköön minua -- pankoon minut kahleisiin -- mutta +millään keinolla hän ei enää saa minua tottelemaan itseään. Mene siis ja +ilmoita, että Gurth Beowulfin poika luopuu hänen palveluksestaan.» + +»Hullu vaikka olenkin», virkkoi Wamba, »en kuitenkaan huoli lähteä +mokomalle hullun asialle. Cedrikillä on toinenkin heittopeitsi vyössään, +eikä hän, sen tiedät, joka kerta heitä syrjään.» + +»Vaikka hän sen viskaisikin lävitseni», sanoi Gurth, »niin siitä huolin +vähät. Eilen hän jätti nuoren herrani, Wilfredin, nääntymään veriinsä. +Tänä päivänä hän on yrittänyt tappaa sen ainoan elävän olennon, joka +minua rakastaa. Pyhät Edmund, Dunstan, Withold, Edward Tunnustaja ja +kaikki muut almanakan saksilaiset pyhimykset auttakoot!» (Cedrik ei +koskaan vannonut kenenkään pyhän miehen kautta, joka ei ollut +saksilaista sukuperää, ja samaa esimerkkiä noudattivat hänen +palvelijansakin), »mutta minä en koskaan voi antaa hänelle anteeksi!» + +»Mutta kun asiaa oikein ajattelen», sanoi narri, joka usein toimitti +riidansovittajan virkaa Cedrikin talossa, »niin isäntä ei tainnut +aikoakaan tappaa, vaan ainoastaan peloittaa Fangsia. Sillä näithän, +kuinka hän nousi jalustimissa seisoalleen, ikäänkuin olisi tahtonut +viskata ylitse. Mutta Fangs hypähti samassa ylös, ja siitä syystä peitsi +pyyhkäisi sitä. Ja sen vähäisen vamman minä heti parantaisin, jos vain +penninkin arvosta olisi tervaa käsillä.» + +»Jos sen uskoisin», sanoi Gurth -- »jos sitä voisin uskoa -- mutta ei +--näinhän minä, että peitsi oli tähdätty hyvin -- kuulinhan, kuinka se +viuhahti ilman läpi, ilmaisten viskaajan kihisevää vihaa, ja kuinka se +maahan satuttuaan vapisi, ikäänkuin vimmoissaan siitä, ettei ollut +käynyt maaliinsa. Minä luovun hänestä, sen vannon Pyhän Antoniuksen +lemmikkiporsaan kautta!» + +Sen sanottuaan äkäinen sikopaimen rupesi jälleen ääneti jöröttelemään, +eikä narri saanut enää sanaakaan hänen suustansa, vaikka olisi kuinka +koettanut. + +Cedrik ja Athelstan, matkajoukon päämiehet, puhelivat sillä välin maan +tilasta, kuninkaallisten veljesten eripuraisuudesta sekä normannilaisten +aatelisherrojen keskinäisistä riidoista ja taisteluista, tuumien, +eivätkö sorretut saksilaiset nyt uhkaavan sisällisen metelin aikana +voisi kenties vapautua vieraan vallan alta tai ainakin kohottaa kansansa +suurempaan arvoon ja valtaan. Tämä aihe aina tulistutti Cedrikiä. +Kansansa vapautus vieraan vallan alta, -- se ajatus oli hänen +epäjumalansa; sille hän ilolla oli uhrannut perheonnensa sekä poikansa +edut. Tuon suuren, Cedrikin suunnitteleman vallankumouksen +aikaansaamiseksi oli vallan välttämätöntä, että englantilaisilla piti +olla yksi mieli ja yksi päällikkö, jota kaikki toimissaan tottelivat. +Tietysti tämä päällikkö oli valittava vanhan saksilaisen kuningassuvun +perillisten joukosta, ja nimenomaan olivatkin ne miehet, joille Cedrik +oli uskonut salaiset hankkeensa sekä toivonsa, panneet ehdoksi, että +semmoinen mies valittaisiin. Athelstan täytti tuon vaaditun ehdon, +vaikkei hänellä muuten ollutkaan ylen monta päällikön avua. Paitsi sitä +tiedettiin hänen olevan anteliaan, vieraanvaraisen ja häntä luultiin +hyvänsävyiseksi. Mutta suuri osa kansaa, vaikka he myönsivät Athelstanin +monin puolin sopivan saksilaisten hallitsijaksi, arvelivat kuitenkin +Rowena-neidin oikeuden kruunun suuremmaksi. Sillä olihan tämä neito +suuren Alfredin suvun jälkeläinen, ja olihan hänen isänsä ollut +viisaudestaan, urhoudestaan ja anteliaisuudestaan kuuluisa päällikkö, +jonka muistoa sorretut saksilaiset pitivät suuressa arvossa. + +Helposti olisi myös Cedrik, jos vain olisi tahtonut, voinut oman +johtonsa alle koota kolmannen puolueen, vähintään yhtä lukuisan kuin +jompikumpi noista molemmista. Hän ei sukunsa puolesta ollut halvempi +kuin muutkaan, lukuunottamatta Athelstania ja holhokkiansa. Ja jos +kuninkaallinen syntyperä antoi näille arvoa, niin painoipa taas Cedrikin +vaakakupissa hänen pelottomuutensa, toimeliaisuutensa, lujuutensa ja +kaikkein enimmin hänen tulinen innostuksensa kansalliseen asiaan, josta +innostuksestaan hän olikin saanut liikanimen »Saksilainen». Mutta +Cedrikin jalossa sydämessä ei ollut vähintäkään itsekkyyden jälkeä. +Hänelle ei pälkähtänyt edes päähänkään ruveta eri puolueen päälliköksi, +josta hänen kansansa ennestäänkin heikot voimat olisivat vielä enemmän +hajaantuneet; päinvastoin oli Cedrikin mielituumana naittaa Rowena +Athelstanille ja sillä keinoin sulattaa molemmat kilpailevat puolueet +yhteen. Tätä hänen rakkainta tuumaansa esti hänen holhokkinsa ja oman +poikansa keskinäinen rakkaus; ja se oli ollut alkusyynä siihen, että +Wilfred viimein karkoitettiin isänsä kodista. + +Tähän kovaan keinoon ryhtyessään oli Cedrik toivonut, että Rowenan +rakkaus pian haihtuisi, kun Wilfred ei enää ollut saapuvilla. Mutta hän +oli peräti pettynyt toivossaan, ja siihen oli osaksi syynä se tapa, +jolla hän itse oli kasvattanut Rowenaa. Cedrik, joka suorastaan +epäjumaloi Alfredin nimeä, oli aina kohdellut erinomaisella +kunnioituksella mainion saksilaiskuninkaan ainoata elossaolevaa +jälkeläistä, olipa osoittanut hänelle suurempaakin kunnioitusta kuin +siihen aikaan tavallisesti osoitettiin hallitsevien kuninkaitten +tyttärille. Mitä Rowena käski, sitä kaikki talonväki heti riensi +täyttämään; ja Cedrik itsekin, joka oli päättänyt, että kuninkaallisen +neidon tuli saada edes tässä ahtaassa piirissä hallita täydellä +vallalla, näytti pitävän suurena kunniana saada palvella häntä +ensimmäisenä alamaisena. + +Täten kasvatettuna Rowena oli tottunut noudattamaan omaa mieltänsä ja +vaatimaan muilta ehdotonta tottelevaisuutta. Hänessä oli siis sekä halua +että uskallusta vastustaa jokaista, ken yritti ohjata hänen sydäntänsä +tai tahtoi naittaa hänet vasten hänen omaa tahtoaan. Mitenkä hän +olisikaan taipunut muitten mielen mukaan tässä asiassa, joka niin usein +nostattaa kapinaan vanhempien tai holhoojien valtaa vastaan +tavallisiakin, tottelevaisuuteen ja myöntyväisyyteen kasvatettuja +tyttöjä. Niitä tunteitansa, jotka kulloinkin kuohuttivat hänen +sydäntään, hän aina toi rohkeasti ilmi; ja Cedrik, joka oli tottunut +pitämään mitä suurimmassa arvossa kaikkia Rowenan sanoja, ei kyennyt +nytkään irtautumaan vanhasta tavastaan, ollen siis pahassa pulassa, +miten saada holhoojavaltansa voimaan. + +Turhaan hän koetti huikaista neidon silmiä pilventakaisilla +kruununtavoittelun toiveilla. Rowena, joka oli älyltään terävä, väitti +koko ajatusta mahdottomaksi; eipä hän sanonut edes haluavansakaan +kruunua, vaikka sen saaminen olisikin ollut mahdollinen. Peittämättä hän +tunnusti rakastavansa Wilfred Ivanhoeta ja vakuutti, ettei hän +muutenkaan, vaikka tämä rakkaus ei olisi ollutkaan esteenä, huolisi +jakaa kruunun kunniaa Athelstanin kanssa, vaan mieluummin menisi +luostariin. Athelstania hän näet oli aina halveksinut, ja nyt hänen +ylenkatseensa alkoi muuttua vihaksi sentakia, että hänellä oli ollut +niin paljon harmia tästä miehestä. + +Cedrik, joka ei uskonut naisen mielenlujuuden voivan kauan kestää, +koetteli kuitenkin yhä edelleen kaikkia mahdollisia keinoja saadaksensa +tuon naimisliiton toimeen, sillä hän toivoi siitä tärkeitä etuja +saksilaisten yhteiselle asialle. Mutta nytpä kukaties Wilfredin +äkillinen ja ritarillinen ilmestyminen, kuten hän täydellä syyllä +pelkäsi, oli hävittävä viimeisetkin toiveet tässä suhteessa. Sentähden +Cedrikin ylpeys ja kansallistunne, vaikka isällinen rakkaus ensihetkenä +olikin saanut niistä voiton, olivat pian jälleen vironneet täyteen +voimaansa. Niiden yllyttämänä hän oli päättänyt tehdä uuden +ponnistuksen, saadaksensa Athelstanin ja Rowenan avioliiton heti +paikalla toimeen, samalla kuin hän nyt ryhtyi muihinkin, saksilaisten +vapauttamista tarkoittaviin keinoihin. + +Tästä viimeksimainitusta asiasta Cedrik jutteli juuri matkatoverinsa +Athelstanin kanssa, jota tehdessä hänellä usein, niinkuin muinoin +Hotspurilla, oli syytä huoata, että moista mietoa maitovelliä oli vaikea +saada jalosti kuohahtamaan. Athelstanilla tosin oli sen verran +kunnianhimoa, että hän mielellään kuunteli, kun hänen korviansa +kutkuteltiin puhumalla hänen korkeasta sukuperästään sekä peritystä +oikeudestansa. Mutta tätä kunnianhimon kipinää hänen sydämessään +tyydyttivät täydellisesti ne kunnianosoitukset, joita hän sai omilta +palvelijoiltaan sekä muilta hänen seuraansa sattuvilta saksilaisilta. +Miehuutta hänessä tosin olisi ollut kestämään vaaroja, mutta hän ei +viitsinyt kuitenkaan vaivata itseään etsimällä niitä. Mielellään hän +myöntyi Cedrikin yleisiin puheisiin siitä, että saksilaisilla oli oikeus +vapauttaa itsensä, ja vielä mieluummin hän myöntyi siihen, että +kuninkaallinen valta, vapautustyön onnistuttua, oli oikeuden mukaan +tuleva hänelle. Mutta kun sitten otettiin puheeksi, mihin keinoihin oli +ryhdyttävä näiden oikeuksien toteuttamiseksi, kas silloin hän heti taas +oli »Athelstan Myöhäinen», hidas, kahtiapäin häilyvä ja saamaton nahjus. +Cedrikin innokkaat, tuliset yllytykset eivät tehneet häneen suurempaa +vaikutusta kuin hehkuvat tulipommit veteen pudotessaan: kerran kihahtaa +ja tuprahtaa, mutta siihenpä ne samassa sammuvatkin. + +Ja kun Cedrik, väsyneenä tähän työhön, jota olisi sopinut verrata huonon +hevoskonin kannustamiseen tai kylmän raudan takomiseen, kääntyi +holhokkinsa Rowenan puoleen, niin eipä hänen mielensä sieltäkään päin +saanut suurta lohdutusta. Sillä kun hänen läsnäolonsa keskeytti neiti +Rowenan ja hänen uskotun palvelustyttönsä puheet Wilfredin +ritarillisesta taistelusta ja arveluttavasta kohtalosta, kosti Elgitha +heti hänelle sekä emäntänsä että omastakin puolestaan rupeamalla +puhumaan Athelstanin kovaonnisuudesta turnaustantereella, mikä +puheenaihe oli Cedrikin korville kaikkein vastenmielisin. Tämä +päivämatka oli siis kunnon saksilaiselle kaikin tavoin harmillinen ja +vastuksellinen, niin että hän sydämessään monta monituista kertaa kirosi +turnajaisia, niiden toimeenpanijaa sekä omaa hulluuttansa, joka oli +vietellyt hänet mokomaan turhuuteen. + +Keskipäivällä matkustajat Athelstanin kehoituksesta pysähtyivät +varjoisaan lehtoon levähdyttääksensä hevosiansa ja haukatakseen vähän +niitä eväitä, joita vierasvarainen abotti oli antanut heille mukaan +kokonaisen juhdankuormallisen. Ateriaa kesti jokseenkin kauan, ja tämä +viivytys yhdessä edellisten kanssa oli nyt kuluttanut niin suuren osan +päivää, ettei ollut toivoakaan päästä Rotherwoodiin muuten kuin +matkustamalla yötä myöten. Tämä havainto joudutti heitä kulkemaan +joutuisammin eteenpäin kuin siihen asti. + + + + +YHDEKSÄSTOISTA LUKU. + + + Miesjoukko aseellinen, matkassaan + ylhäinen nainen kantotuolissaan, + (sen heidän puheistaan ma kuulla sain, + jäljessä huomaamatta kulkeissain) + on tulossa, he linnaan aikovat + täks yöksi. + + _»Orra», Murhenäytelmä_. + +Matkustajat olivat nyt joutuneet salomaan rajalle ja alkoivat tunkeutua +sen jylhään syvyyteen. Tällainen matka oli siihen aikaan sangen +vaarallinen, sillä sorrosta tai puutteesta hurjistuneita karkulaisia +kuljeksi saloilla niin suurin parvin, että vähäinen poliisivoima ei +taitanut niille yhtään mitään. Näitä rosvoja eivät kuitenkaan Cedrik ja +Athelstan pelänneet, vaikka yö oli jo joutumassa; sillä lukuunottamatta +Gurthia ja Wambaa, joista ei ollut apumiehiksi, koska edellinen heistä +oli köysissä, jälkimmäinen hupsu, oli heillä kymmenen muutakin +palvelijaa. Voimmepa lisätä, että Cedrik ja Athelstan, uskaltaessaan +näin myöhään salolle, luottivat myös yhtä paljon sukuperänsä ja +kansallisuutensa suojaan kuin aseittensa voimaan. Karkulaiset näet +olivat enimmäkseen saksilaisia talonpoikia tai orjia, jotka +metsästyssääntöjen ankaruus oli pakottanut tähän kuljeksivaan ja +väkivaltaiseen elämäntapaan, ja heidän sanottiin ylipäänsä säästävän +omien kansalaistensa henkeä ja tavaraa. + +Jonkin matkan matkalaiset olivat täten kulkeneet, kun yht'äkkiä +edestäpäin kuuluvat kovat hätähuudot säikähdyttivät heitä. Riennettyänsä +huutoa kohti he kummastukseksensa näkivät hevoskantotuolin maassa ja +kalliiseen juutalaispukuun verhotun nuoren naisen istuvan sen vieressä. +Ja vanha mies, jonka hänen keltaisesta lakistaan saattoi myös tuntea +samaan kansaan kuuluvaksi, asteli edestakaisin, väännellen käsiänsä, +niinkuin ainakin mies, jolle on tapahtunut julma vahinko. + +Athelstanin ja Cedrikin kysymyksiin vanha juutalainen ei ensialussa +vastannut mitään. Hän kutsui vain avuksensa kaikkia Vanhan Testamentin +patriarkkoja, toista toisensa jälkeen, pyytäen heiltä suojelusta +Ismaelin poikia vastaan, jotka muka olivat tulossa silpoaksensa hänet +miekan terällä palasiksi ja säpäleiksi. Viimeinkin vähän toinnuttuansa +tästä silmittömästä pelosta Iisak Yorkilainen -- tämä vanha tuttavamme +hän näet oli -- sai annetuksi pyydetyn selityksen. Hän oli Ashbyssä +palkannut kuusi miestä henkivartijoikseen sekä pari muulia, joiden piti +kuljettaa erästä hänen sairasta ystäväänsä. Nämä miehet olivat luvanneet +saattaa hänet Doncasteriin asti. Tähän paikkaan saakka olikin matka +ollut aivan turvallinen, mutta siellä oli eräs puunhakkaaja ilmoittanut, +että vähän matkan päässä edempänä suuri parvi lainsuojattomia oli +väijyksissä metsässä. Sen kuultuaan juutalaisen palkkalaiset olivat +pötkineet pakoon, vieläpä vieneet kantotuoliin kuuluvat juhdatkin, +jättäen Iisakin ja hänen tyttärensä paikalle ilman minkäänlaisia +suojelus- ja pakokeinoja. Nämä raukat olivat sitten istuneet tässä joka +hetki peläten, että rosvot tulisivat ryöstämään heidät paljaiksi ja +kukaties riistämään heiltä hengenkin. »Jospa te, jalot ritarit», rukoili +Iisak matelevan nöyrästi, »olisitte siksi armolliset, että suvaitsisitte +juutalaisparkojen matkustaa teidän turvissanne. Apunne, sen vannon pyhän +lakimme taulujen kautta, minä palkitsisin teille runsaammassa määrässä +kuin yksikään Israelin lapsi on palkinnut hyvää tekoa aina Babylonin +vankeuden ajoista asti.» + +»Sinä juutalais-koira!» sanoi Athelstan, joka heikkolahjaisten ihmisten +tapaan piti muistissaan kaikenlaisia mitättömiä seikkoja, erittäinkin +pieniä loukkauksia. »Etkö muista, miten hävyttömästi käyttäydyit meitä +kohtaan turnaustantereen lavalla? Pötki pakoon tai suojele itseäsi +aseilla tai sovi karkulaisten kanssa miten tahdot, mutta älä pyri meidän +seuraamme. Ja jos ryöstäisivätkin paljaaksi semmoisen miehen kuin sinut, +joka itse ryöstelet kaikilta ihmisiltä, kehuisin minä puolestani sitä +tekoa oikein kunnon miehen teoksi.» + +Cedrik ei kuitenkaan suostunut tähän matkakumppaninsa armottomaan +päätökseen. »Parempi on», hän sanoi, »että me jätämme heille kaksi +palvelijoistamme ja juhdistamme, jotka voivat saattaa heidät takaisin +lähimpään kylään. Meidän voimamme ei siitä sanottavasti vähene; +jäljellejääneitten palvelijoiden ja sinun kelpo miekkasi avulla, jalo +Athelstan, voimme helposti torjua päältämme vaikka kaksikymmentäkin +moista kuljeksijaa.» + +Rowena, jota kertomus rosvojen paljoudesta sekä läheisyydestä alkoi +vähän peloittaa, rupesi myöskin hartaasti puolustamaan holhoojansa +ehdotusta. Tällöin Rebekka kavahti äkkiä istualtaan, työnsi palvelijat +syrjään ja riensi saksilaisen aatelisneidon luokse langeten polvilleen +ja suudellen Rowenan hameenhelmoja, kuten itämaalaisten on tapana +tervehtiä ylhäisiä henkilöitä. Sitten hän nousi, veti syrjään huntunsa +ja rukoili -- Kaikkivaltiaan nimessä, jota he kumpikin palvelivat, ja +Siinain vuorella annetun ilmoituksen kautta, johon he yhteisesti +uskoivat -- että Rowena armahtaisi heitä ja ottaisi heidät +matkaseuraansa. »En rukoile tätä armoa itselleni», sanoi Rebekka, »enkä +myöskään tuolle vanhusparalle. Tiedänhän, että te kristityt pidätte +meidän kansamme ryöstämistä ja sortamista vähäpätöisenä rikoksena, +miltei ansiollisena tekona. Ja yhdentekeväähän se meille onkin, kohtaako +ryöstö ja väkivalta meidät kaupungissa tai maalla tai korvessa. Mutta +erään ihmisen nimessä, joka monelle on rakas ja myös teillekin, rukoilen +teitä sallimaan, että tätä sairasta saisimme huolellisesti ja hellästi +kuljettaa teidän turvissanne. Sillä jos hänelle tapahtuisi pahaa, niin +kieltäytymisestänne johtunut suru katkeroittaisi vielä teidän elämänne +viimeisenkin hetken.» + +Rebekan jalo ja juhlallinen ilme hänen lausuessaan nämä sanat vaikutti, +että ne tunkeutuivat kahta syvemmälle ihanan saksilaisneidon sydämeen. + +»Tuo mies on vanha ja heikko», sanoi Rowena holhoojallensa, »tyttö on +nuori ja kaunis, ja heidän sairas ystävänsä hengenvaarassa, -- eihän +meidän kristittyjen sovi jättää heitä tämmöiseen surkeaan tilaan, vaikka +he ovatkin juutalaisia. Käskekää siis, että kuormat riisutaan kahden +muulin selästä ja sälytetään kahden orjan taakse tarakkaan. Muulit +kuljettakoot kantotuolia, ja vanhaa miestä sekä hänen tytärtänsä varten +meillä on jouten kulkevia hevosia.» + +Cedrik suostui kernaasti tähän esitykseen, ja Athelstan lisäsi vain sen +ehdon, että »juutalaiset kulkisivat kaikkein taimpana, missä Wamba +saattoi varjella heitä siankinkkukilvellään». + +»Kilpeni jäi minulta turnaustantereelle», tokaisi narri, »samoin kuin +monen minua paremmankin ritarin on käynyt.» + +Athelstanin kasvot lensivät tulipunaisiksi, sillä sellainenhan oli +hänenkin kohtalonsa ollut toisena turnajaispäivänä. Mutta Rowena, jota +narrin sukkeluus suuresti huvitti, käski Rebekan vierellensä +ratsastamaan ikäänkuin hyvittääksensä siten raa'an kosijansa törkeää +leikkipuhetta. + +»Oikeastaan ei minun sopisi näin tehdä», sanoi Rebekka ylpeän nöyrästi, +»koska seurani voisi olla alentavaa suojelijalleni.» + +Käsky kuormien muuttamisesta täytettiin nopeasti. Äsken kuultu sana +»lainsuojattomat» oli yksinkin omiaan jouduttamaan kaikkien liikkeitä, +ja lisääntyvä hämärä teki sen masentavan vaikutuksen vielä raskaammaksi. +Puuhatessaan palvelijat olivat nostaneet Gurthinkin satulasta maahan, +jota tehtäessä Wamba vangin pyynnöstä hiukan höllitti hänen siteitään +kiinnittäen solmun -- kenties tahtomattansa -- niin huolettomasti, että +Gurth voi helposti vetää kätensä kokonaan ulos paulasta ja sitten +pujahtamalla viidakkoon päästä pötkimään pakoon. + +Kaikki olivat niin kovassa touhussa, ettei Gurthia osattu kaivatakaan, +ennenkuin vasta vähän ajan kuluttua. Loppumatka hänen oli määrä +ratsastaa tarakassa jonkun palvelijan takana ja jokainen näistä arveli +hänen olevan jonkun toisen toverin huostassa. Kun viimein alkoi +kuiskutus kulkea miehestä mieheen, että Gurth oli poissa, pelättiin +paraikaa joka hetki rosvojen hyökkäystä, niin ettei paljon jouduttu +muistamaankaan koko tapahtumaa. + +Tie, jota matkalaiset kulkivat, oli nyt niin kaitainen, että kaksi +ratsastajaa tuskin sopi rinnakkain, ja se alkoi laskeutua alas notkoon, +jonka läpi juoksevan puron rannat olivat jyrkät, lietteiset ja pajukon +peitossa. Cedrik ja Athelstan, jotka kulkivat etumaisina, huomasivat, +kuinka vaaralliseksi hyökkäys tämmöisessä ahtaassa paikassa voisi käydä +heille. Mutta kumpainenkin oli sotataidossa aivan oppimaton; he eivät +keksineet sen parempaa suojeluskeinoa vaaraa vastaan, kuin että +koetettaisiin mitä joutuisimmin kiirehtiä pahan paikan ohi. He kulkivat +eteenpäin ilman minkäänlaista järjestystä ja olivat juuri muutamien +seuralaistensa kanssa päässeet puron toiselle rannalle, kun heidän +kimppuunsa äkkiä rynnättiin sekä edestä että takaa ja kummaltakin +sivustalta yhtä aikaa. Ja niin tulinen oli päällekarkaus, että he +hämmästyneinä ja järjestymättä kun olivat, eivät voineetkaan tehdä +suurta vastarintaa. Kaikilta haaroilta kajahti heidän korviinsa: +»Valkoinen lohikäärme! Valkoinen lohikäärme! -- Pyhä Yrjänä auttakoon +iloista Englantia!» -- jonka tutun sotahuudon hyökkääjät olivat +valinneet, jotta heitä paremmin uskottaisiin saksilaisiksi rosvoiksi. Ja +kaikilta haaroilta ilmaantui vihollisia tunkien päälle ja iskien niin +ripeästi, että heidän joukkonsa sen vuoksi näytti paljon lukuisammalta +kuin se todellisuudessa oli. + +Molemmat saksilaiset herrat joutuivat yht'aikaa vangeiksi, mutta +kumpainenkin omalla tavallaan, mikä ilmaisi heidän erilaista +mielenlaatuansa. Samassa kuin ensimmäinen vihollinen tuli näkyviin, +viskasi Cedrik tallella olevan heittopeitsensä, joka osuikin nyt +paremmin kuin se, jonka hän aamulla oli tähdännyt Fangsia kohti, +nauliten erään hyökkääjistä kiinni takana seisovaan tammeen. Tehtyänsä +tästä vastustajasta lopun kannusti Cedrik sitten hevostaan ja ryntäsi +toisen päälle vetäisten samassa miekkansa ja iskien häneen. Mutta isku +oli sivallettu niin silmittömällä vimmalla, että miekka sattui Cedrikin +pään yläpuolella riippuvaan vahvaan oksaan ja lensi omaa vauhtiansa +kädestä. Jouduttuaan täten aseettomaksi hän heti joutui kahden, kolmen +ympärillä hyörivän rosvon vangiksi, jotka tempasivat hänet alas hevosen +selästä. Athelstanin hevonen sitävastoin kopattiin suitsista kiinni ja +hänet kiskottiin maahan, ennenkuin hän vielä oli ennättänyt vetää edes +miekkaansa esille tai muuten yrittää vastarintaa. + +Palvelijoista, joilla oli tavarakuormat ja jotka säikähtivät isäntiensä +kohtalosta, rosvoille ei ollut suurta vastusta. Heidät vangittiin, ja +sama kova onni kohtasi myös Rowena-neidin ja hänen takanaan kulkevan +juutalaisen ja tämän tyttären. + +Koko matkaseurasta ei päässyt pakoon kukaan muu paitsi Wamba, joka tässä +tilaisuudessa osoitti suurempaa miehuutta kuin moni itseään viisaammaksi +kehuva. Narri tempasi miekan eräältä palvelijalta, joka sitä veti juuri +hitaalla, epäröivällä kädenliikkeellä tupesta, ja alkoi sitten iskeä +ympärilleen kuin leijona. Useimmat hyökkääjistä hän torjui päältään ja +yrittipä uljaasti, vaikka turhaan auttaa herraansakin. Havaittuansa +vihollisen voiman liian suureksi Wamba heittäytyi viimein maahan hevosen +selästä, pujahti viidakkoon ja pääsi yleisen sekamelskan suojassa ehjin +nahoin taistelutantereelta. + +Miettipä uljas narri vielä useaan kertaan päänsä ympäri, tuntiessaan +itse olevansa täydessä turvassa, pitikö hänen kukaties kuitenkin palata +jakamaan vankeus hartaasti rakastamansa isännän seurassa. + +»Olenpa kuullut ihmisten puhuvan siitä, kuinka hauska on olla vapaana», +puheli hän itsekseen; »mutta soisinpa, että joku viisas neuvoisi +minulle, mitä kummaa tuolla vapaudella oikeastaan nyt teen, kun se +kerran on käsissäni.» + +Hän oli lausunut nämä sanat ääneensä; kohtapa sen jälkeen kuului toinen +ääni aivan läheltä sanovan hyvin hiljaa ja varovasti: »Wamba!» Ja +samassa koira, jonka hän tunsi Fangsiksi, hyppäsi esiin ja pieksi +hänelle vimmatusti häntäänsä. »Gurth!» vastasi narri yhtä varovasti, ja +heti seisoi sikopaimen hänen edessään. + +»Mikä on hätänä?» kysyi tämä kiivaasti. »Miksi tuolla huudetaan ja +helistellään miekkoja?» + +»Onni on vain pyörähtänyt hiukan ympäri», sanoi Wamba; »he ovat kaikki +joutuneet vangiksi.» + +»Ketkä ovat vankina?» huusi Gurth maltittomasti. + +»Herrani ja Rowena-neiti ja Hundibert ja Oswald.» + +»Herra varjelkoon!» sanoi Gurth. »Kuinka he joutuivat vangiksi -- ja +kenenkä kynsiin?» + +»Meidän herramme oli liian kiireinen tappelemaan», sanoi narri, »ja +Athelstan ei pitänyt tarpeeksi kiirettä, ja muut eivät olleet lainkaan +kiireisiä. Ja he ovat langenneet vihreänuttujen ja mustanaamioisten +käsiin. He makaavat kaikki maassa niinkuin metsäomenapuun hedelmät, +joita karistelet oksista maahan sioillesi. Ja nauraisinpa sitä juttua», +lopetti kunnon narri, »jos vain voisin itkultani.» Ja hän vuodatti +totisen surun kyyneleitä. + +Gurthin silmät välkähtivät. -- »Wamba», sanoi hän, »sinulla on ase ja +sydämesi on aina ollut väkevämpi aivojasi -- meitä on vain kaksi --mutta +kaksikin rohkeata miestä voi äkillisellä päällekarkauksella saada paljon +aikaan -- seuraa minua!» + +»Minnekä? Mitä tekemään?» kysyi narri ihmeissään. + +»Cedrikiä vapauttamaan.» + +»Mutta olethan juuri äsken luopunut hänen palveluksestaan», sanoi Wamba. + +»Niin tein», vastasi Gurth; »mutta silloin hän ei ollut hädässä. +Lähtekäämme!» + +Juuri kun narri aikoi totella kehoitusta, ilmaantui äkkiä paikalle +kolmaskin mies, joka käski heidän molempien seisahtua. Puvusta ja +aseista päättäen Wamba ensin luuli hänenkin kuuluvan samaan +rosvojoukkoon, joka juuri äsken oli rynnännyt Cedrikin päälle. Mutta +tällä miehellä ei ollut kuitenkaan naamiota silmien edessä; ja +kantimesta, joka olkapäällä, siitä riippuvasta komeasta metsätorvesta +sekä miehen äänen ja koko käytöksen vakavasta ryhdistä Wamba pian tunsi +hänet Locksleyksi, -- samaksi jousimieheksi, joka tuonnoin turnauksessa +oli täyttämällä niin vaikeat kokeet voittanut ampumapalkinnon. + +»Mitä kummaa tämä kaikki on?» kysyi mies. »Ja ketkä sitten näissä +metsissä ryöstävät ja raastavat ja vangitsevat ihmisiä?» + +»Mene vähän matkaa tuonnepäin tarkastamaan heidän nuttujansa», sanoi +Wamba, »niin saat nähdä, ovatko ne omien poikiesi nuttuja vai ei --sillä +ovatpa ne sinun omain pukimiesi näköiset, aivan kuin samassa +hernevarressa kasvaneet palkoset.» + +»Siitä otan selvän heti paikalla», vastasi Locksley, »ja teitä minä +kiellän henkenne uhalla liikahtamasta tältä paikalta, ennenkuin tulen +takaisin. Totelkaa minua, se on hyödyksi sekä teille itsellenne että +herrallenne. -- Mutta maltas, pitäähän minun ensin muuttaa itseni aivan +noiden lurjusten näköiseksi.» + +Näin sanoen hän riisui päältään kantimen torvineen, otti myös sulkasen +pois lakistaan ja antoi ne Wamban haltuun. Sitten veti hän naamion +taskustaan sovittaen sen silmilleen ja lähti vakoiluretkelle, vielä +kerran toistettuansa, että molempien miesten piti seisoa paikallansa. + +»Pysymmeköhän me tässä, Gurth?» kysyi Wamba, »vai lähdemmekö +käpälämäkeen? Minun typerä ymmärrykseni sanoo, että hänellä oli kaikkia +noita varkaan kaluja liiaksi käsillä voidaksensa olla rehellinen mies.» + +»Olkoon vaikka itse perkele», sanoi Gurth, »niin emmehän me siitä +pahene, vaikka odotammekin, kunnes hän tulee takaisin. Jos hän kuuluu +tuohon joukkioon, niin ovat he jo hänen kauttaan saaneet tiedon meistä, +ja sitten ei pako eikä tappelu auttaisi meitä pitkällekään. Sitäpaitsi +olen nykyisin saanut kokea, että julkirosvot eivät ole pahimpia miehiä, +joiden kanssa voi joutua tekemisiin.» + +Muutamien minuuttien kuluttua jousimies jo palasi. + +»Gurth veikkonen», sanoi hän, »minä olen käynyt puhuttelemassa noita +miehiä ja saanut tietää, kenen palveluksessa he ovat ja minne he ovat +matkalla. Minun arvatakseni ei näytä siltä, että heillä olisi aikomus +ottaa vankinsa hengiltä. Ja sulaa hulluutta olisi, jos me nyt kolmen +miehen yrittäisimme käydä heidän kimppuunsa; sillä he ovat +sota-ammattiin tottuneita ja asettaneet vartijoita ympärilleen, jotka +kutsuvat muut aseisiin niin pian kuin joku lähenee. Mutta minä toivon +kohta saavani niin suuren miesvoiman kokoon, ettei heillä ole paljonkaan +apua varovaisuudestaan. Te molemmat palvelette Cedrik Saksilaista, +kansansa oikeuksien puolustajaa; teille minä lupaan, ettei hän ole jäävä +pulaan saksilaiskäsien puutteessa. Tulkaa siis kanssani keräämään +enemmän apumiehiä.» + +Näin sanottuaan hän alkoi astua pitkin askelin metsän kautta narrin ja +sikopaimenen seuratessa jäljessä. Mutta kauanpa ei Wamba malttanutkaan +kulkea äänetönnä. + +»Muistelenpa», sanoi hän tarkastaen torvea kantimineen, joka hänellä yhä +vielä oli käsissään, »muistelen nähneeni sen nuolen lentävän, joka +ansaitsi tämän korean palkinnon -- eikä siitä ole kulunut niinkään +pitkää aikaa kuin viime joulusta.» + +»Ja minä», arveli Gurth, »saattaisin panna sieluni pantiksi, että olen +kuullut sen lennättäjän äänen niin yöllä kuin päivälläkin ja ettei kuu +siitä ajasta ole vanhennut enempää kuin kolme päivää.» + +»Hyvät veikkoset», vastasi jousimies, »kuka ja mitä minä lienenkin, se +ei ollenkaan vaikuta nykyiseen asiaamme. Jos minun onnistuu vapauttaa +teidän herranne, niin teillä on syy pitää minua ystävänä, -- parhaana, +mitä teillä ikänä on ollut. Mutta sillä seikalla, olenko tuttu tällä vai +toisella nimellä -- ja osaanko virittää jousta yhtä hyvin tai paremmin +kuin härkäpaimen -- ja huvittaako minua enemmän kävellä päivänpaisteella +vai kuutamolla -- kaikella tällä älkää huoliko vaivata päätänne, sillä +se ei lainkaan ole teidän asianne.» + +»Meidän päämme ovat leijonan kidassa», kuiskasi Wamba Gurthille. +»Saammepa nähdä, kuinka meidän onnistuu vetää ne jälleen ulos.» + +»Hs -- vaiti!» vastasi Gurth. »Älä suututa häntä hulluttelemisellasi. +Minä toivon, että kaikki on käyvä hyvin.» + + + + +KAHDESKYMMENES LUKU. + + + Kun syksy-yö on valoton + ja metsä kolkko -- silloin, oi + kuink' ihanalta erakon + yöveisu eksyneelle soi! + + Rukous laulult' äänen saa, + ja laulu siltä lentimen, -- + näin leivon tavoin kohoaa + ne taivahille värjyen. + + _Pyhän Klemetin Lähteen Erakko_. + +Kolme tuntia ahkerasti patikoituaan saapuivat Cedrikin palvelijat oudon +oppaansa kanssa pienelle lakeudelle, jonka keskellä kasvoi summattoman +suuri tammipuu, levitellen pahkuraisia oksiansa kaikille ilmansuunnille. +Tämän puun juurella makasi neljä, viisi jousimiestä ja lisäksi asteli +yksi vartijana edestakaisin kuunvalon luomassa pimennossa. + +Kuultuansa lähenevien miesten askelten kopinan vartija huusi aseisiin +toverinsa, jotka herkästä unestaan ylös kavahtaen virittivät joutuisasti +jousensa. Kuusi nuolta, kukin jänteellään, tähtäsi tulijoita; mutta +pianpa miehet tunsivat omakseen sen, joka oli tuonut Cedrikin orjat +kanssaan. He tervehtivät häntä kaikin kunnioituksen ja rakkauden +osoituksin, joten pelko pahasta kohtelusta haihtui heti orjaparoilta. + +»Missä mylläri on?» kuului ensimmäinen kysymys. + +»Matkalla Rotherhamiin päin.» + +»Kuinka monen miehen kanssa?» kysyi taas päällikkö, sillä ilmeisesti hän +oli sellainen. + +»Kuusi miestä on mukanaan ja runsas saalis toivossa, jos vain pyhä +Nikolaus sen sallii.» + +»Totisesti jumalista puhetta», sanoi Locksley. »Entä missä Allan-a-Dale +oleilee?» + +»Watlingin maantien varrella väijymässä Jorvaulx'in abottia.» + +»Sekin oli viisas hanke», vastasi päällikkö; -- »entä erakko?» + +»Majassaan.» + +»Sinne menen minäkin», päätti Locksley tiedustelunsa. »Menkää te kukin +haarallenne kutsumaan tovereitamme kokoon. Kerätkää niin monta kuin +suinkin saatte, sillä on tarjona otus, jota meidän pitää ankarasti ajaa +takaa ja joka luultavasti nousee takakäpälilleen. Kokoontukaa +päivännousun aikana tänne kaikki. -- Ja kuulkaa», hän lisäsi, »olipa +minulta unhottua kaikkein tärkein asia. -- Kahden teistä pitää kiirehtiä +Torquilstoneen, Front-de-Boeufin linnalle päin. Joukko hirtehisiä, +joilla on ollut rohkeutta pukea yllensä samanlaiset puvut kuin meillä +on, viepi sinne par'aikaa muutamia vankeja. -- Pitäkää heitä tarkasti +silmällä, sillä kunniamme vaatii, että rankaisemme heitä röyhkeydestään, +vaikka kerkiäisivät linnansa turviin, ennenkuin meidän voimamme on +koolla, ja kylläpä siihenkin keksimme keinoja. Pitäkää heitä siis +tarkasti silmällä; ja menköön joku teistä, nopein jaloiltaan, kutsumaan +kokoon hajallaan olevat kumppanimme.» + +Miehet lupasivat täyttää käskyt tarkasti ja riensivät iloisesti kukin +asialleen. Mutta päällikkö ja hänen molemmat seuralaisensa, jotka +tunsivat häntä kohtaan nyt paljon suurempaa kunnioitusta, jopa hiukan +pelkoakin, lähtivät astumaan eteenpäin Copmanhurstin kappelia kohti. + +Pian he olivat joutuneet ennenmainitulle pienelle aukealle, jota kuutamo +metsän estämättä valaisi. He näkivät edessään tuon juhlallisen, vaikka +osaksi rappioituneen kirkkosen sekä sen vieressä halvan hökkelin, joka +niin hyvin sopi lihansakiduttajan asunnoksi. »Jos tuo on rosvon koti», +kuiskasi Wamba Gurthin korvaan, »niin käy tässäkin taas toteen vanha +sananlasku: 'Mitä likempänä kirkkoa, sitä edempänä Jumalasta'. -- Ja +semmoiseltahan, niin totta kuin lakissani kukonhäntä heiluu, tässä +näyttääkin olevan laita. -- Kuule vain, minkälaista pirun virttä tuossa +majassa veisataan!» + +Erakko ja hänen vieraansa näet par'aikaa lauloivat terveitten +keuhkojensa koko voimalla vanhaa juomalaulua, jonka loppusäkeet aina +kuuluivat näin: + + »Hei, maistapas oluet ruskoiset, + veitikka-veikkosein! + Hei, maistapas oluet ruskoiset! -- + Ken juoman jättää, se veljen pettää, -- + hei, maistapas oluet ruskoiset!» + +»Eipä tuo laulu ole hulluimpia», sanoi Wamba autettuansa loppuvärssyn +vauhtia muutamilla omillakin lurituksillaan. »Mutta, pyhän Dunstanin +nimessä, kukapa olisi voinut ennakolta arvata, että tämmöistä lystiä +laulua saisimme kuulla erakon majasta.» + +»Kyllä maar minä olisin voinut», sanoi Gurth. »Tuo iloinen Copmanhurstin +erakko on ylt'ympäri tuttu mies. Hän se ampuu puolet kaikista +metsäkauriista, joita kuninkaan metsästä varastetaan. Sanotaanpa +metsänvartijan jo käyneen kaipaamassa munkin esimiehelle, ja taitaa tuo +lysti poika piankin saada sanoa jäähyväiset sekä lähteelleen että +luukolleen, ellei hän pysy paremmin säätynsä vaatimuksissa.» + +Heidän näin puhuessaan kolkutti Locksley kovasti ovea, kunnes erakko ja +hänen vieraansa viimein heräsivät ilostaan. »Pyhä helmivyöni auttakoon!» +sanoi erakko vaieten äkkiä kesken parasta hoilotustaan, »tuleepa tuolla +vielä muitakin yövieraita lisäksi. Soisinpa mieluummin, että mekkoni +olisi hukassa, kuin että minut tavattaisiin tässä hauskassa toimessa. +Jokaisella ihmisellä on vihamiehensä, hyvä ritari Tyhjäntoimittaja, ja +voi olla pahansuopia ihmisiä, jotka kukaties väittävät minun olevan +juopon ja mässääjän, vaikka ne synnit inhoittavat minua yhtä paljon +luonteeni kuin säätyni puolesta ja vaikka en tässä ole muuta tehnyt kuin +kolmen lyhyen tunnin kuluessa suonut kestitystä ja virvoitusta +väsyneelle matkamiehelle.» + +»Ilkeitä valehtelijoita ne olisivatkin!» huusi ritari; »ja saisivatpa +minulta kelpo löylytyksen, jos olisivat kynsissäni. Kuitenkin, pyhä +munkki, olet oikeassa sanoessasi, että jokaisella ihmisellä on +vihamiehensä. Ja tunnenpa minäkin tässä maassa sellaisia, joita +mieluummin tahtoisin puhutella kypäräni silmirautojen takaa kuin paljain +päin.» + +»Pane sitten rautapatasi jälleen päähäsi, Tyhjäntoimittaja veikkoseni, +niin kiireesti kuin luontosi sallii», sanoi erakko. »Minä pistän sillä +aikaa piiloon nuo saviruukut, joiden äskeinen sisällys niin kummasti +pyörii päässäni. Ja jotta ei niiden kilinä kuuluisi -- sillä, totta +puhuen, raajani eivät ole nyt oikein luotettavat -- niin yhdypä sinäkin +äänelläsi virteen, jota nyt rupean veisaamaan. Ei huolta sanoista +--tuskinpa minä niitä itsekään osaan.» + +Näin lausuttuaan hän aloitti kumajavalla äänellä virren: »_De profundis +clamavi_ (syvyydestä huudan)», korjaten samalla syrjään pitopöytänsä. +Nauraen täydestä sydämestään ja samassa pukien rautavarustuksiaan ylleen +yhtyi ritarikin välistä isännän veisuuseen, sen verran kuin hän +naurultansa saattoi. + +»Mitä perkeleen aamumessua siellä keskellä yötä veisataan?» huusi ääni +ulkoapäin. + +»Herra Jumala suokoon syntisi anteeksi, hyvä matkustaja!» sanoi erakko, +jota hänen oma loilotuksensa sekä kenties myös monet yölliset ryypyt +estivät tuntemasta kysyjän ääntä, vaikka se oli hänelle vanhastaan +tuttu. -- »Mene tiehesi, Jumalan ja pyhän Dunstanin nimessä, äläkä +häiritse minun ja pyhän veljeni jumalanpalvelusta.» + +»Sinä pappi tolvana», vastasi ääni ulkoa, »avaa heti Locksleylle!» + +»Ei hätää -- kaikki on hyvin!» sanoi erakko nyt toverilleen. + +»Mutta kuka hän on?» kysyi Musta ritari; »minun olisi hyvin tärkeätä +saada tietää se.» + +»Kuka hän on?» kertasi erakko; »sanonhan minä, että hän on ystävä.» + +»Mutta kuka tuo ystäväsi on?» kysyi ritari uudelleen; »sillä hän voi +olla sinun ystäväsi, mutta ei silti minun.» + +»Kukako tuo ystävä on?» matki erakko. »Kas, se on niitä asioita, joita +on helpompi kysyä kuin selittää. -- Kukako tuo ystävä on? -- Onpahan, +kun nyt oikein muistelen, juuri sama kunnon metsänvartija, josta äsken +puhuin sinulle.» + +»Aivan oikein, sitten hän lienee yhtä kunnollinen metsänvartija kuin +sinä olet pyhä munkki», vastasi ritari, »sitä en ollenkaan epäile. Mutta +avaapa hänelle ovi, ennenkuin hän lyö saranat säpäleiksi.» + +Koiratkin, jotka ensin kolkutuksen kuultuansa olivat hirmuisesti +haukkuneet, näyttivät nyt tunteneen ulkona olevan äänen. Niiden käytös +muuttui kokonaan ja ne rupesivat vinkuen raapimaan ovea ikäänkuin +pyytäen, että vieras päästettäisiin sisään. Erakko vetäisi joutuisasti +teljet ovelta ja päästi Locksleyn seuralaisineen sisään. + +»Kuules, munkki», oli jousimiehen ensi kysymys, kun hän huomasi ritarin, +»mikä viinaveikko sinulla tuossa on?» + +»Hän on meidän veljistöömme kuuluva munkki», selitti erakko päätään +pudistellen; »me olemme kaiken yötä yhdessä veisailleet virsiä.» + +»Mahtaa hän sitten arvatakseni kuulua sotivaan kirkkokuntaan», sanoi +Locksley, »ja sitä lajia on nyt paljon liikkeellä näillä mailla. Kuules, +munkki, sinun pitää nyt panna pois helmivyösi ja ottaa nuijasauva +käteen. Me tarvitsemme kaikkia iloisia poikiamme, niin maallikoita kuin +pappejakin. -- Mutta», hän lisäsi vetäen munkin hihasta vähän syrjään, +»oletko sinä päästäsi sekaisin, kun päästit tuntemattoman ritarin +majaasi? Oletko unohtanut meidän asetuksemme?» + +»Tuntemattomanko?» vastasi erakko rohkeasti. »Enkö muka tuntisi häntä! +Minä tunnen hänet yhtä hyvin kuin kerjäläinen päivällisateriansa.» + +»No, mikä hänen nimensä sitten on?» kysyi Locksley. + +»Hänen nimensäkö?» sanoi erakko, -- »hänen nimensä on herra Antti +Scrablestone. -- Minäkö rupeisin juomaan miehen kanssa, jonka nimeä en +tunne!» + +»Olet nyt juonut liiaksikin, munkkiseni», sanoi jousimies, »ja pelkäänpä +myös, että olet lörpötellytkin liikoja.» + +»Hyvä jousimies», virkkoi nyt ritari astuen esiin, »älähän kovin suutu +iloiselle isännälleni. Täytyihän hänen suoda minulle vieraanvaraa, sillä +muuten olisin hänet pakottanut siihen, jos hänellä olisi ollut rohkeutta +kieltäytyä.» + +»Sinäkö pakottanut!» huusi erakko; »maltas, kunhan tämän harmaan mekon +sijaan panen viheriäisen nutun päälleni, ja jollei pääsi sitten, kun +saan nuijasauvani käteen -- pian kumaja kuin soisivat siinä +kirkonkellot, niin haukuttakoon minua valepapiksi ja mitättömäksi +metsämieheksi.» + +Näin puhuessansa hän riisui mekon päältään, jonka alta tuli näkyviin +mustasta kanvastikankaasta tehty takki ja housut. Näiden yli hän puki +kiireesti viheriäiset housut ja nutun. »Ole hyvä, veikkonen, ja sido nuo +paulani umpeen», sanoi hän Wamballe, »saat kupillisen viiniä +vaivastasi.» + +»Suurkiitos viinistäsi», vastasi Wamba, »mutta lieneeköhän aivan oikein, +vai mitä arvelet, että autan sinua muuttumaan pyhästä erakosta +syntiseksi metsämieheksi?» + +»Ei hätää!» vakuutti erakko. »Eipä tarvitse muuta, kuin että viheriä +nuttuni ottaa tuon harmaan mekon rippi-isäkseen ja silloin ovat kaikki +synnit taas kuitatut.» + +»Amen!» säesti narri, »sarkaiselle syntiselle sopiikin säkkipukuinen +ripittäjä, ja mahtaneepa sinun harmaassa mekossasi olla sen verran +voimaa, että se voi synnistä puhdistaa minunkin kirjavan kolttini.» + +Näin sanoen hän antoi erakolle apuansa ja sitoi ne lukemattomat paulat, +joilla housut siihen aikaan kiinnitettiin takkiin. + +Tämän toimituksen kestäessä vei Locksley ritarin hiukan syrjään ja +lausui: »Älkää kieltäkö, herra ritari -- olettehan te sama mies, joka +toisena turnajaispäivänä sai voiton kallistumaan Englannin ritarien +puolelle.» + +»Mitäs sitten, jos arvaisitkin oikein, kunnon jousimies?» kysyi ritari +vastaan. + +»Siinä tapauksessa luulisin», vastasi jousimies, »että te olette +heikompien ystävä.» + +»Sehän on jokaisen kelpo ritarin velvollisuus», sanoi Musta ritari, +»enkä suinkaan soisi, että minun voitaisiin sanoa lyövän sitä laimin.» + +»Mutta minulle on tärkeätä», sanoi jousimies, »että te olisitte yhtä +kelpo englantilainen kuin kelpo ritarikin. Sillä se, josta nyt aion +teille puhua, koskee tosin ylipäänsä jokaista kelpo miestä, mutta on +erityisesti jokaisen totisen Englannin pojan velvollisuus.» + +»Kun minulle puhut», vastasi ritari, »niin puhut miehelle, jolle +Englanti ja jokaisen englantilaisen henki on kalliimpi kuin kellekään +muulle koko maailmassa.» + +»Mielelläni tahtoisin uskoa sananne todeksi», sanoi metsämies, »sillä +tämä maa tarvitsee nyt kipeämmin kuin koskaan ennen poikiensa rakkautta +ja apua. Kuulkaa, minä puhun teille hankkeesta, jossa te, jos todella +olette semmoinen mies kuin sanotte, voitte olla suureksi avuksi. Muuan +rosvojoukko, joka on tehnyt itsensä tuntemattomaksi jäljittelemällä +paljoa parempien miesten pukua, on vanginnut korkeasukuisen +englantilaisherran, Cedrik Saksilaisen, sekä hänen holhokkinsa ja +lisäksi hänen ystävänsä, Athelstan Coningsburghilaisen, ja vienyt +vankinsa Torquilstonen linnaan, joka sijaitsee keskellä tätä saloa. +Tahdonpa nyt kysyä teiltä, tahdotteko kelpo ritarina ja kelpo Englannin +miehenä tulla mukaan heitä vapauttamaan?» + +»Velvoittaahan ritarivalanikin minua siihen», vastasi ritari. »Mutta +ensin tahtoisin mielelläni tietää, keitä te olette, jotka pyydätte minua +avuksi?» + +»Minä», sanoi metsämies, »olen nimetön mies; mutta silti olen maani +ystävä ja maani ystäväin ystävä. -- Tähän tietoon saatte nyt ensi aluksi +tyytyä; ettehän tahdo itsekään ilmoittaa nimeänne. Uskokaa kuitenkin +minua; minun sanani, kun sen olen kerta antanut, on yhtä luja kuin jos +minulla olisi kultakannukset saappaissani.» + +»Mielelläni uskon sinua», sanoi ritari. »Minä olen oppinut tarkastamaan +ihmisten kasvoja, ja sinun kasvoistasi luen suoruutta ja miehuutta. En +siis huoli kysyä enempää, ja tahdon kernaasti auttaa sinua vapauttamaan +nuo vankiparat. Sen tehtyämme toivon, että tutustumme paremmin toisiimme +ja tulemme hyviksi ystäviksi.» + +»Vai niin», sanoi Wamba Gurthille -- saatuansa munkin vaatetuksen +valmiiksi narri oli näet lähestynyt majan toista puolta ja kuullut +ylläkerrotun keskustelun loppusanat. -- »Vai niin, tässäpä olemme taas +saaneet uuden liittolaisen lisäksi. Hauskaa tulee olemaan nähdä, +lieneekö tämän ritarin urhous luotettavampaa lajia kuin erakon +jumalisuus ja jousimiehen rehellisyys. Sillä Locksley näyttää minusta +täyskarvaiselta metsävarkaalta ja pappi puolestaan ulkokullatulta +veitikalta.» + +»Pidä suusi kiinni, Wamba», käski Gurth. »Voi kyllä olla, että kaikki on +niinkuin sanot. Mutta vaikka nousisi itse sarvipää saatanakin syvyyden +pohjasta tarjoten apuansa Cedrikin ja Rowena-neidin vapauttamiseksi, +niin pelkäänpä jumalisuuteni olevan niin huonolla kannalla, etten +kieltäisi paholaisen pyyntöä enkä käskisi häntä palaamaan hiiteen.» + +Erakko seisoi nyt täydessä jousimiehen puvussa, miekka vyöllä, kilpi, +jousi ja viini kädessä sekä vahva pertuska olalla. Hän astui ensiksi +ulos majastaan, lukitsi sen muiden lähdettyä huolellisesti ja pisti +avaimen kynnyksen alle. + +»Onko sinusta nyt taisteluun, munkki», kysyi Locksley, »vai vieläkö +ruskeat oluet pyörivät päässäsi?» + +»Kyllämaar kulaus Pyhän Dunstanin lähteestä saa ne pyörijät pian +asettumaan», vastasi erakko. »Onhan päässäni vähän pohmeloa ja +kintuissani kohmeloa, mutta siitä minä heti pääsen, -- katsokaas vain.» + +Näin sanoen hän astui kiviselle altaalle, johon lähteen vedet +vierähtelivät, heloittavina kuin helmisade kuutamossa. Siihen hän +kyykistyi ja juoda viiletteli pitkään, aivankuin olisi aikonut särpiä +koko lähteen kuiville. + +»Milloinkahan lienet viimeksi ottanut noin ankaran kulauksen, pyhä +Copmanhurstin erakko?» kysyi Musta ritari. + +»Enpä siitä ajasta lähtien, kun viininassakkani kerran rupesi vuotamaan +ja päästi nesteensä ulos luvattomasta aukosta», vastasi munkki. »Silloin +ei minulla ollut varalla muuta juomista kuin tätä suojeluspyhimykset +luomaa.» + +Vihdoin hän pisti vielä kätensä ja päänsäkin lähteeseen, huuhtoen tällä +tavoin pois viimeisetkin jäljet yöllisistä juomingeistaan. + +Täten virkistettyään ja selvitettyään päänsä heilahdutti munkki veitikka +raskasta pertuskaansa kolmella sormella päänsä ympäri, ikäänkuin se +olisi ollut kevyt kävelykeppi. »Missä», hän huusi samalla, »missä +ovatkaan nuo rosvot ja lurjukset, jotka vievät väkisin tyttösiä? Vieköön +minut itse musta paholainen, jollei minussa ole kahdentoista mokoman +miehen kukistajaa!» + +»Osaatpa sinä kunnollisesti kirotakin, hurskas munkkiseni!» sanoi Musta +ritari. + +»Älä minua munkittele äläkä mankittele», vastasi nahkansa muuttanut +munkki; »pyhä Yrjänä ja hänen lohikäärmeensä avuksi! En minä enää ole +mikään kaljupää pappi riisuttuani yltäni harmaan mekkoni. -- Niin pian +kuin olen pujahtanut tähän vihreään nuttuun, on minussa miestä lasia +kilistämään ja tyttösiä likistämään ja kirouksia vilistämään, yhtähyvin +kuin reippaimmassa metsäsississä koko Länsi-Ridingin piirikunnassa.» + +»Pappi hoi», sanoi Locksley, »pidä nyt jo suusi kiinni! Pidäthän yhtä +suurta melua kuin koko luostarillinen pyhiä veljeksiä pyhä-aattona, kun +abotti jo on kallistunut vuoteellensa. -- Lähdetään nyt vain kaikki, +hyvät ystävät, älkäämme enää kuluttako aikaa turhilla puheilla +--lähdetään sanon minä! Meidän pitää saada kaikki voimamme kokoon, eikä +niitä suinkaan tule liiaksi, jos meidän täytyy käydä rynnäköllä Reginald +Front-de-Boeufin linnaa vastaan.» + +»Mitä!» sanoi Musta ritari, »Front-de-Boeufkö se onkin, joka on +kuninkaan maantiellä vanginnut kuninkaansa uskollisia alamaisia? -- Onko +hänestä tullut rosvo ja väkivallantekijä?» + +»Väkivallantekijä hän on aina ollut», vastasi Locksley. + +»Ja mitä rosvoamiseen tulee», lisäsi erakko, »niin epäilen, onko hänessä +niinkään paljon rehellisyyttä kuin monessa julkirosvossa, jonka tunnen.» + +»Astu eteenpäin, pappi, ja ole vaiti», sanoi jousimies; »parempi on, +että neuvot tietä yhtymäpaikalle, kuin että lörpöttelet semmoista, jota +sekä häpy että varovaisuus kieltää puhumasta.» + + + + +YHDESKOLMATTA LUKU. + + + Voi kuinka monta päivää, vuottakin + jo vierryt siit' on, konsa ympäri + tään pöydän istui pitovierahat + ja sillä seisoi lamput, pikarit! + Tuntuupa, niinkuin vielä kuulisin + menneitten aikain melun kaikuvan + katoksen korkeen kupukaarilta + ja niinkuin nurmen alla nukkujain + viel' äänet täällä yhä viipyisi. + + »_Orra», Murhenäytelmä_. + +Sillä aikaa kuin salolla täten hankittiin Cedrikin ja hänen +matkakumppaniensa vapauttamista, kuljettivat ryöstäjät kiiruusti +vankejansa linnaan päin, missä he aikoivat tallettaa heitä. Mutta yö +pimeni pimenemistään, eivätkä rosvot näyttäneet varsin hyvin tuntevan +salon polkuja. Useaan kertaan heidän täytyi pysähtyä tiedustellakseen +tietä, vieläpä kerta tai kaksi palata jäljilleen, kun olivat oikealta +suunnalta poikenneet. Täyttä selvää kuljettavasta tiestä he eivät +saaneet, ennenkuin kesäinen aamu valkeni. Valon mukana palasi myös +rohkeus, ja matkajoukko rupesi jouduttamaan kulkuaan. Heidän näin +tehdessään puhelivat rosvojen molemmat päämiehet tällä tavoin +keskenänsä. + +»Olisipa jo aika, ritari Mauri», virkkoi temppeliherra de Bracylle, +»että eroaisit meistä ja valmistautuisit näytelmän toista näytöstä +varten. Pitihän sinun, muistatkos, nyt näytellä vapauttavan ritarin +osaa.» + +»Minä olen muuttanut mieltäni», vastasi de Bracy; »en aio erota teistä, +ennenkuin saalis on hyvässä tallessa Front-de-Boeufin linnassa. Siellä +aion astua Rowena-neidin eteen omassa hahmossani, ja toivonpa, että hän +tulisen rakkauteni tähden tulee antamaan anteeksi väkivallan, jonka olen +hänelle tehnyt.» + +»Ja mikä sinun mielesi nyt on muuttanut, de Bracy?» kysyi temppeliherra. + +»Se ei ole sinun asiasi lainkaan», vastasi toinen. »Toivonpa kuitenkin, +herra ritari», sanoi temppeliherra, »ettei mielenmuutokseesi ole syynä +epäluulo minun kunniallisuuttani kohtaan, jommoista Fitzurse koetti +sinuun istuttaa?» + +»Ajatukseni ovat omani», vastasi de Bracy; »mutta sanotaanhan paholaisen +siitä iloitsevan ja nauravan, jos rosvo rosvolta varastaa. Ja tiedänpä +myös, että vaikka piru nauramisen sijasta oksentaisikin tulta ja +tulikiveä kidastaan, se ei kuitenkaan estäisi temppeliherraa +noudattamasta himojansa.» + +»Eikä myöskään vapaajoukon päällikköä», jatkoi temppeliherra, +»epäilemästä asetoveria ja ystävää taipuvaiseksi pahantekoihin, joita +hän itse on tottunut tekemään kaikille ihmisille.» + +»Tämä on tarpeeton ja vaarallinen syytös», virkkoi de Bracy, »mutta +olkoon siinä kylliksi, kun sanon, että tunnen teidän temppeliherrojen +tavat ja etten tahdo suoda sinulle tilaisuutta ryöstää minulta tätä +ihanaa saalista, jonka voittamiseksi olen antautunut niin vaaralliseen +vehkeilyyn.» + +»Noh!» vastasi temppeliherra, »mitähän sinä pelkäätkään? -- Tiedäthän +meidän säätymme säännöt.» + +»Tiedän kyllä», sanoi de Bracy, »ja tiedän myös, kuinka tarkoin niitä +noudatatte. Älä luulekaan, temppeliherra, kyllähän se tiedetään, kuinka +vapaasti rakkauden lakeja selitetään Palestiinan maalla, ja tässä +asiassa en tahdo ollenkaan luottaa sinun omaantuntoosi.» + +»No kuule sitten, kuinka asian laita on», sanoi temppeliherra. »Minä en +pidä vähintäkään lukua sinun sinisilmäisestä ihanteestasi. Tuossa +joukossa on toinen, joka sopii minulle paremmin.» + +»Mitä! Alentaisitko itsesi palkkaneitsyen kosijaksi?» kysyi de Bracy. + +»En maar, herra ritari», vastasi temppeliherra ylpeästi. »En aio alentaa +itseäni palkkaneitsyen kosijaksi. Mutta onpa minullakin vankien joukossa +saalis, joka on yhtä suloinen kuin sinun valitsemasi.» + +»Pyhän messun kautta! Ethän tarkoita tuota sievää juutalaistyttöä?» +sanoi de Bracy. + +»Ja jos tarkoittaisin, niin mitä sitten?» virkkoi temppeliherra. »Kuka +minua estäisi?» + +»Ei kukaan, sen verran kuin minä tiedän», vastasi de Bracy, »jollei +kenties naimattomuusvalasi tai omantunnon pistos antautuessasi mokomaan +rakkausseikkailuun juutalaisnaisen kanssa.» + +»Mitä valaani tulee», sanoi temppeliherra, »on suurmestarimme suonut +minulle vapautuksen siitä. Ja mitä omaantuntoon tulee, niin eihän +minunmoiseni miehen, joka jo olen ottanut kolmesataa saraseeniä +hengiltä, tarvitse surra jokaista pikkuhairahdusta, niinkuin +talonpoikaisen tyttöluntuksen, kun hän pitkänperjantain aattona +ensikerran käy ripittäytymässä papille.» + +»Parhaiten tietänet itse etuoikeutesi ja vapautesi», arveli de Bracy. +»Mutta olisinpa voinut vannoa, että sinulla on vanhan koronkiskurin +rahasäkit enemmän mielessäsi kuin hänen tyttärensä mustat silmät.» + +»Miksi en rakastaisi molempia», vastasi temppeliherra. »Ja sitäpaitsi, +minä en saa juutalais-äijästä enempää kuin vain puolet. Minun tulee näet +jakaa saalis Front-de-Boeufin kanssa, joka ei suinkaan ilmaiseksi lainaa +meille linnaansa. Mutta minäkin tahdon saada jotakin itselleni tämän +retkemme saaliista, ja sentähden olen valinnut ihanan juutalaistytön +erikoiseksi voitokseni. Tottahan nyt, kun tiedät minun haluni, ryhtynet +jälleen alkuperäiseen keinoosi, vai kuinka? -- Näethän, ettei sinulla +ole yhtään pelättävää minun puoleltani.» + +»Ei», vakuutti de Bracy, »tahdon sittenkin pysyä saaliini lähettyvillä. +Todistelusi kuulostaa tosin sangen todenmukaiselta, mutta eipä +kuitenkaan suurmestarin suoma vapautus eikä kolmensadan saraseenin +tappamisella ansaittu oikeutesi ole minulle oikein mieleen. Mitäpä sinä +välittäisit pikku synneistä, kun sinulla on niin suuri oikeus vaatia +täyttä kuittausta kaikista synneistä.» + +Tämän keskustelun aikana Cedrik koetteli saada vartijaltaan ilmi, mitä +miehiä he oikeastaan olivat ja mitä he tarkoittivat. »Te olette +olevinanne Englannin miehiä», hän sanoi, »ja sittenkin, -- pyhä taivas +sen nähköön! -- ryöstätte omia kansalaisianne niinkuin ilmeisiä +normanneja. Te olette olevinanne minun naapureitani, ja siksi teidän +pitäisi olla minun ystäviäni; sillä kenelläpä englantilaisella +naapurillani on syytä vihata minua? Minä sanon teille, miehet, -- nekin +teistä, joita laki on vainonnut, ovat aina saaneet minulta apua; sillä +minä olen surkutellut heidän kurjaa tilaansa ja olen kironnut heidän +armottomien herrojensa sortamista. Mitä siis minulta nyt tahdotte? Ja +mitä hyötyä teille voi olla tällaisesta väkivallanteosta minua vastaan? +-- Olettehan teoissanne järjettömiä luontokappaleita pahemmat, +--tahdotteko myös mykkyydessä olla heidän kaltaisiansa?» + +Mutta aivan turhat olivat kaikki Cedrikin puheet vartijoilleen. Näillä +oli niin monta hyvää syytä ollaksensa vaiti, ettei hänen suuttumuksensa +eikä houkuttelunsa voineet taivuttaa heitä puhumaan. He kuljettivat +häntä yhä eteenpäin joutuisata ravia, ja viimeinpä ilmestyi näkyviin +kujanne, jonka kumpaisellakin reunalla kasvoi korkeita puita, ja kujan +päässä näkyi Torquilstone, Reginald Front-de-Boeufin ikivanha, harmaa +linna. Se ei ollut sanottavan avara; siinä oli vain yksi suuri, korkea, +nelikulmainen torni ja sen ympärillä matalampia rakennuksia, joita +sisemmän pihan muuri ympäröi. Ulkomuurin juuritse kierteli syvä +kaivanto, joka sai vetensä läheisestä pienestä joesta. Front-de-Boeuf, +joka usein eli vihoissa naapuriensa kanssa, oli vanhaa linnaansa vielä +paljon vahvistanut rakentamalla ulkomuuriin torneja, joista saattoi +ampua pitkin muurin kaikkia laitoja. Portin suojana oli senaikaisen +tavan mukaan holvitettu ulkovarustus, jonka molemmat kulmat olivat +vahvistetut pienellä tornilla. + +Samassa kuin Front-de-Boeufin linnan tornien harmaat, sammaltuneet +sakarat näyttäytyivät aamuauringon valossa metsän latvojen yli, arvasi +Cedrik syyn heille tapahtuneeseen onnettomuuteen. + +»Vääryyttäpä teinkin», hän sanoi, »näillä saloilla asuville rosvoille ja +karkulaisille, kun luulin näiden konnain kuuluvan heidän joukkoonsa. +Yhtä hyvin olisin voinut sekoittaa meidän korpiemme ketut ja Ranskanmaan +nälkäiset sudet. Puhukaa, te koirat, -- henkeänikö vai omaisuuttaniko +teidän herranne himoitsee? Onko hänelle liikaa jo sekin, että kaksi +vapaata saksilaista talollista, minä ja jalo Athelstan, elämme edelleen +tässä maassa, joka oikeastaan on meidän kansamme perintö? -- Tappakaa +siis meidät ja täyttäkää sortonne määrä sillä, että ryöstätte myös +henkemme, niinkuin jo ennen olette ryöstäneet tavaramme. Jos Cedrik +Saksilainen ei voi vapauttaa Englantia, uhraa hän kuitenkin mielellään +henkensä sen puolesta. Yhtä vain rukoilisin teidän julmalta herraltanne: +sanokaa hänelle, että hän päästäisi Rowena-neidin kunnialla ja täydessä +turvassa kotiinsa. Nainenhan Rowena on eikä hänestä pitäisi olla pelkoa; +kun meidät on surmattu, ei ole ketään enää jäljellä, joka uskaltaisi +Rowenan puolesta tarttua aseihin.» + +Tähänkään puheeseen vartijat eivät vastanneet enempää kuin edellisiin, +ja samassa saavuttiinkin jo linnan portille. + +De Bracy puhalsi kaksi kertaa torveensa; sen kuultuaan käsijousilla ja +varsijousilla asestetut vartijat, joita matkalaisten lähetessä oli +ilmaantunut muureille, laskivat laskusillan joutuisasti alas ja avasivat +portin. Vankien täytyi astua alas hevostensa selästä; sitten heidät +vietiin erääseen suojaan, jossa heille tarjottiin hät'hätää valmistettu +ateria, joka vain Athelstanissa herätti ruokahalua. Mutta pitkää aikaa +ei Edward Tunnustajan jälkeläisellekään suotu nauttia tarjottua +vieraanvaraa. Sillä vartijat ilmoittivat pian, että heidän oli käsky +viedä Cedrik ja Athelstan toiseen kamariin, erilleen Rowenasta. +Vastarinta oli turha; heidät kuljetettiin avaraan huoneeseen, jonka +lakea kömpelötekoiset, saksilaiskuosiset patsaat kannattivat. Se oli +näöltään samanlainen kuin ruoka- ja kokoussalit, joita vielä nähdään +meidän vanhimpien luostariemme ikäarvoisimmissa osissa. + +Sitten erotettiin Rowenakin seuralaisistaan ja vietiin, tosin +kohteliaasti, mutta hänen tahtoansa kysymättä, syrjäiseen kamariin. Sama +hiukan peloittava kohtalo tuli myös Rebekan osaksi, vaikka hänen isänsä +hartaasti puhui vastaan, jopa tuskissansa lupasi rahaakin, kun vain +hänen tyttärensä annettaisiin pysyä hänen luonaan. »Uskoton konna», +vastasi yksi vartijoista, »jos olisit nähnyt sinulle aiotun komeron, +niin etpä pyytäisi tytärtäsi sinne.» + +Ja sen pitemmittä puheitta vietiin nyt vanha juutalainen toiselle +suunnalle, erilleen muista vangeista. Palvelijoilta otettiin tarkoin +pois kaikki aseet, jonka jälkeen heidät kuljetettiin linnan toiseen +kulmaan. Rowena ei saanut edes pitää kamarineitoaan Elgithaa auttajanaan +ja lohduttajanaan. + +Huone, johon molemmat saksilaisherrat lukittiin -- me seuraamme nyt +ensiksi heidän kohtaloaan -- oli ennen ollut linnan juhlasalina, vaikka +sitä nyt käytettiin jonkinlaisena vahtitupana. Se oli tullut täten +syrjäytetyksi alkuperäisestä käytännöstään, koska nykyinen isäntä, +paitsi muitakin linnan mukavuutta, vahvuutta tai kauneutta enentäviä +rakennuksia, oli laitattanut uuden, komean juhlasalin, jonka +holvikaarinen laki lepäsi paljon hoikempien ja kauniimpien patsaitten +varassa ja oli normannilaisten mukana maahan tulleella taiteellisemmalla +tavalla koristettu. Cedrik astuskeli edestakaisin lattialla, ärtyneesti +miettien sekä menneitä että nykyisiä asioita. Hänen toverilleen sitä +vastoin oli hänen hidas luonteensa yhtä hyvänä kilpenä kuin toisille +maltillisuus tai filosofia, -- kilpenä, joka suojeli häntä kaikista +elämän vastuksista. Eikä nykyisen hetkenkään epämukava olo häntä +mainittavasti huolettanut, niin että hänellä vain harvoin oli aihetta +vastata Cedrikin tulisiin vihanpurkauksiin. + +»Kas niin», puheli Cedrik puolittain itsekseen, puolittain +Athelstanille, »juuri tässä samassa salissa isäni istui, kun Torquil +Wolfganger piti pitoja urhoolliselle ja onnettomalle Haroldille, joka +silloin oli lähdössä kapinoitsevan veljensä Tostin norjalaisia +liittolaisia vastaan. Tässä salissa Harold antoi mainion, jalon +vastauksensa veljensä lähettiläälle. Useinpa olen kuullut isäni +tulistunein mielin kertovan sitä tarinaa. Kun Tostin lähettiläs astui +sisään, niin tämä suuri sali oli tuskin tarpeeksi avara jalojen +saksilaisherrojen joukolle, jotka istuessaan hallitsijansa ympärillä +kallistelivat veripunaista viiniä.» + +»Tottahan», keskeytti Athelstan, jota ystävänsä viime sanat hiukan +havahduttivat, »tottahan muistanevat lähettää meille hiukan viiniä sekä +ruokaa päivällisen aikaan -- tuskinhan tuonnoin kerkisimme haukata +palastakaan; ja vaikka lääkärit kehuvat syöntiä heti ratsastuksen +jälkeen terveelliseksi, niin eipä minun vatsani siitä tahdo ottaa +täyttyäksensä.» + +Ottamatta vaarin ystävänsä huokauksesta jatkoi Cedrik tarinataan. + +»Tostin lähettiläs», sanoi hän, »astui salin halki pelästymättä +ympärillä istuvien herrojen vihaisia katseita, kunnes tuli +Harold-kuninkaan valtaistuimen eteen. Siellä hän vasta kumarsi. + +»'Mitä ehtoja, herra kuningas', sanoi hän, 'tahdotte suoda veljellenne, +jos hän suostuu laskemaan aseensa maahan ja pyytämään rauhaa?' + +»'Minä soisin hänelle', lausui jalomielinen Harold, 'veljellisen +rakkauteni sekä kauniin Northumberlannin kreivikunnan.' + +»'Mutta jos Tosti ottaisi vastaan nämät ehdot', kysyi vielä lähettiläs, +'niin mitä maita annatte hänen uskolliselle liittolaiselleen +Hardradalle, Norjan kuninkaalle?' + +»'Seitsemän kyynärää Englannin maata', vastasi Harold ylpeästi, 'taikka +kenties, koska Hardrada kuuluu olevan jättiläinen kooltaan, voisimme +suoda hänelle vielä kaksitoista tuumaa lisäksi.' + +»Kajahtipa koko sali silloin hartaista hyväksymishuudoista, ja maljat ja +sarvet tyhjennettiin sillä toivomuksella, että norjalainen pian saisi +omakseen hänelle suodun kappaleen Englannin maata.» + +»Joisin minäkin mielelläni hänen terveydekseen», pisti Athelstan väliin, +»sillä kieleni tahtoo aivan tarttua kiinni suulakeen.» + +»Hämmästynyt lähettiläs», kertoi Cedrik, yhä vain hartaasti jatkaen +tarinataan, vaikka se ei näkynyt huvittavan hänen kuulijaansa, »lähti +viemään Tostille ja hänen liittolaiselleen suuttuneen kuninkaan +vastauksen. Mutta pian sen jälkeen saivat Yorkin kaukaiset tornit sekä +verestä punastunut Derventin virta nähdä sen hirvittävän taistelun, +jossa Tosti ja Norjan kuningas, urhoollisesti ja uljaasti taisteltuaan +molemmat kaatuivat, sekä lisäksi kymmenentuhatta heidän parhaita +miehiään. Kenpä silloin aavisti, että sama tuuli, joka tuona jalona +voiton päivänä heilutteli saksilaisten riemuitsevia lippuja, samassa +myös paisutteli normannilaisten purjeita, kuljettaen heitä Sussexin +onnettomille rannoille? -- Kenpä silloin aavisti, että Harold itse, +muutamien kerkeitten päivien kuluttua ei omistaisi suurempaa kappaletta +kuningaskunnastaan, kuin minkä hän suutuksissaan oli määrännyt +norjalaiselle viholliselle? -- Kenpä silloin aavisti, että sinäkin, jalo +Athelstan, -- sinä, Haroldin jälkeläinen, ja minä, jonka isä ei ollut +huonoin saksilaiskruunun suojelijoista, istuisimme tässä normannilaisen +konnan vankeina samassa salissa, missä silloin esi-isämme viettivät +noita mainioita pitoja?» + +»Se on sangen surkeaa todellakin», vastasi Athelstan; »mutta toivonpa, +että pian pääsemme irti maksamalla kohtuulliset lunnaat. -- Eihän heidän +aikomuksensa toki voi olla peräti näännyttää meitä nälkäkuolemalla, +vaikka kyllä näyttääkin siltä, koska päivä jo on puolessa eikä meille +vielä ole tuotu päivällisateriaa. Katsopas ylös ikkunaan ja virka, +eiköhän päivän säteistä päättäen jo mahda olla melkein päivällisen +aika.» + +»Saattaa niin olla», vastasi Cedrik; »mutta minullepa tulee +katsellessani näitä maalattuja ikkunaruutuja aivan toisenlaiset mietteet +mieleen kuin huoli nykyhetkestä ja sen aiheuttamasta puutteesta. Siihen +aikaan, kun tuo ikkuna muurattiin, jalo ystäväni, meidän karskit +esi-isämme eivät vielä tienneetkään lasista eivätkä lasimaalaustaidosta. +-- Mutta Wolfgangerin isä haetti kopeudessaan tänne taiturin +Normandiasta varustamaan tätä salia noilla uusmuotisilla koreuksilla, +jotka hämmentävät Jumalan luoman valkean päivänvalon näin +monenkarvaiseksi ja eriskummalliseksi. Tullessaan muukalainen oli köyhä +ja laiha, kumarteli ja imarteli ja nosteli nöyrästi lakkiansa +halvimmallekin talon palvelijoista. Täällä hänet syötettiin lihavaksi ja +ylpeäksi, ja sitten kotiin tultuansa hän kertoi ahneille maanmiehilleen +saksilaisten herrain rikkaudesta sekä yksinkertaisuudesta. -- Ah, +Athelstan, tuon turhamaisuuden seurauksia käsittivät ja ennustivat jo +silloin ne Hengistin uljaitten uroiden jälkeIäiset, jotka vielä pitivät +vanhoja yksinkertaisia tapoja pyhinä. Me otimme nuo muukalaiset +parhaiksi ystäviksemme ja uskotuiksi palvelijoiksemme; me lainasimme +heidän taitonsa ja heidän taitureitaan, halveksien esi-isiemme +koristelematonta ja karskia elämänlaatua. Näin imi normannilaisten tuoma +ylellisyys voiman suonistamme jo paljoa ennen kuin normannilaisten aseet +löivät meidät maahan. Paljoa parempi oli muinainen kotoinen ruokamme +kuin nykyiset ulkomaan herkut, joiden ahnehtiminen on saattanut meidät +vieraan valloittajan orjiksi.» + +»Maistuisipa minusta», huokasi Athelstan, »nyt laihakin ruoka aika +herkulliselta; ja minusta on oikein kumma, kuinka sinä, jalo Cedrik, +niin tarkoin voit muistaa menneitä asioita, kun näytät kuitenkin +kokonaan unohtaneen tämänpäiväisen päivällishetken.» + +»Turhaa vaivaa», mutisi Cedrik äreästi itsekseen, »onkin puhua hänelle +mistään muusta kuin hänen vatsansa täyttämisestä! Knut Tylyn sielu näkyy +vallanneen hänen ruumiinsa, niin ettei hän muuta tee kuin vain suuhunsa +ahtaa ja vatsaansa ahmaa ja yhä tahtoo lisää. Voi kuitenkin», jatkoi hän +katsahtaen säälivästi Athelstaniin, »että niin nerottoman hengen pitää +asua niin pulskeassa ruumiissa! Voi, että niin tärkeä työ kuin Englannin +vapautus täytyy toimittaa näin tylsällä aseella! Jos hän Rowenan naipi, +voi kuitenkin tämän jalompi, korkeammalle pyrkivä mieli kenties vielä +saada hänessä hereille sydämen pohjassa uinuvan paremman hengen.» + +»Mutta mitä minä tämmöistä avioliittoa ajattelenkaan nyt, kun Rowena, +Athelstan ja minä itse olemme vankeina tämän petomaisen rosvon kynsissä. +Varmaan hän juuri siitä syystä onkin vanginnut meidät, kun pelkäsi, että +me vapaina voisimme saada kukistetuksi hänen maanmiestensä väärän +vallan.» + +Saksilaisen miettiessä näitä murheellisia mietteitänsä aukeni +vankihuoneen ovi ja sisään astui hovimestari valkoinen virkakeppi +kädessä. Tämä korkea-arvoinen mies kävi vakavin askelin keskelle +kamaria, ja hänen jäljessään neljä palvelijaa kantaen ruoalla täytettyä +pöytää. Sen näkö ja haju näytti heti karkoittavan Athelstanin mielestä +kaikki huolet. Ruoantuojilla oli kaikilla naamiot silmillä ja suuret +viitat vartalon peitteenä. + +»Mitä narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi Cedrik. »Luuletteko, ettemme +tiedä, kenenkä vankeudessa olemme, kun näemme, kenenkä tämä linna on? +Sanokaa isännällenne», hän lisäsi käyttäen kärkkäästi tilaisuutta +toimiakseen vapautumisensa puolesta -- »sanokaa isännällenne, Reginald +Front-de-Boeufille, että me emme voi arvata, mistä syystä hän on +kuljettanut meidät vankeuteen, paitsi jos hän tahtonee laittomasti +ryöstää itselleen meidän rikkautemme. Sanokaa hänelle, että me tahdomme +myöntyä hänen vaatimuksiinsa, niinkuin samanlaisessa tilassa +myöntyisimme tavallisen metsäsissinkin vaatimuksiin. Määrätköön hän, +kuinka kalliiksi hän arvioi vapautemme, ja me maksamme lunnaat, jos vain +varamme siihen riittävät.» + +Hovimestari kumarsi sanaakaan vastaamatta. + +»Ja sanokaa vielä ritari Reginald Front-de-Boeufille», lisäsi Athelstan, +»että minä vaadin häntä taisteluun elämästä ja kuolemasta, jalkaisin tai +ratsain, missä turvallisessa paikassa hyvänsä, ennenkuin viikko on +kulunut umpeen vapaaksipääsymme jälkeen. Ja tätä taistelua ei hän +suinkaan uskaltane kieltää tai toistaiseksi lykätä, jos hän on +todellinen ritari.» + +»Minä saatan teidän vaatimuksenne herrani tietoon», vastasi hovimestari; +»nyt kuitenkin jätän teidät tänne aterioimaan.» + +Vaatimuspuhettansa ei Athelstan lausunut erin arvokkaalla tavalla; sillä +hänen tavallinen saamattomuutensa sekä myöskin suuri lihaköntäle, jonka +pienentämisessä hänen molemmilla leuoillaan par'aikaa oli täysi työ, +heikensivät suuresti rohkeitten sanojen vaikutusta. Sittenkin Cedrik +ihastui suuresti kuullessaan tämän todistuksen kumppaninsa +uudestaanheräävästä miehuudesta. Sillä ei edes Athelstanin korkea +sukuperäkään ollut voinut enää hillitä sitä suuttumusta, jota tämän +nahjusmainen luonne herätti hänessä. Nyt löi Cedrik hartaasti kättä +Athelstanille kiitellen häntä; vaan saipa hän heti taas uutta +pahanmielen aihetta, kun toinen siihen vastata tokaisi: »Taistelisin +minä vaikka kymmentäkin mokomaa miestä vastaan, jos sillä keinoin +pikemmin pääsisin vankeudesta, jossa liemeen pannaan näin paljon +sipulia.» Cedrik koki kuitenkin karkoittaa mielestänsä tämän uuden +todistuksen siitä, että hänen kumppaninsa oli jälleen vajonnut vatsansa +orjuuteen. Hän istuutui Athelstanin vastapäätä ja näytti että hänkin, +--vaikka suru maansa onnettomasta tilasta oli saattanut hänet unohtamaan +ruoan niin kauan kuin sitä ei vielä ollut pöydässä, -- oli perinyt +saksilaisten esi-isäinsä hyvän ruokahalun yhdessä heidän muiden hyvien +avujensa kera. + +Kauanpa eivät vangit kuitenkaan saaneet häiritsemättä virvoittaa +ruumistansa aterialla. Sillä portin edustalta kuului yht'äkkiä torven +toitotus, joka keskeytti heidän tärkeän työnsä. Kolme kertaa törähti +torvi niin kovalla äänellä, kuin olisi tämä varustus ollut saduissa +mainittu lumottu linna, ja portilla seisoja sallimuksen lähettämä +ritari, jonka torven toitahduksesta salien ja tornien, muurien ja +vallien piti haljeta hajalleen niinkuin yösumu hajoaa aamutuulen +noustessa. Saksilaiset kavahtivat ylös pöydästä ja riensivät ikkunaan. +Mutta siitä ei heidän uteliaisuutensa saanut tyydytystä. Sillä ikkuna +antoi linnanpihaan päin, ja torvensoitto tuli muurin ulkopuolelta. Tämä +toitotus näkyi kuitenkin tuoneen tärkeitä sanomia, sillä koko linnassa +nousi heti suuri melu. + + + + +KAHDESKOLMATTA LUKU. + + + Voi tyttäreni! Ja voi kolikkoni! + Voi kristilliset kultakolikkoni! + Voi laki -- oikeus -- voi tyttäreni -- + ja kolikkoni kultaiset! + + _Venetsian kauppias_. + +Antakaamme nyt saksilaisherrojen palata aterialleen niin pian kuin +heidän tyydyttämättä jäänyt uteliaisuutensa salli heidän muistaa +puoleksi tyydytettyä ruokahaluansa. Käykäämme sillä välin tarkastamaan +Iisak Yorkilaisen tilaa, joka oli paljon kurjempi. Juutalaisparka oli +heitetty linnan tornin alla olevaan kellariin; hänen vankilakomeronsa +oli maanpintaa paljoa syvemmällä, vieläpä syvemmällä kuin muuria +ympäröivä kaivanto, josta syystä sen permanto aina pysyi sangen +kosteana. Valoa ei päässyt siihen muualta kuin kahdesta pienestä +aukosta, jotka olivat niin korkealla, ettei vanki ylettynyt likellekään. +Keskipäivälläkin oli näistä aukoista pujahtava valo sangen vähäinen; +pilkkopimeä oli siellä jo aikoja sitten päässyt valtaan, ennenkuin +auringon suloiset säteet jättivät muut linnan osat. Seinillä riippui +ruostuneita kahleita sekä jalkarautoja, joihin edellisiä vankeja oli +kytketty, kun pelättiin heidän yrittävän paeta. Riippuipa vielä yhden +kahleen renkaissa pari mustunutta luuta, jotka näyttivät siltä kuin +olisivat aikoinaan olleet ihmissäärien kannattimina. Se oli todisteena +siitä, että vankeja oli jätetty tänne sekä kuolemaan että luurangoiksi +kuivumaan. + +Tämän hirvittävän kammion perällä näkyi vielä avara tulitakka, jonka yli +oli poikittain kiinnitetty muutamia ruosteisia rautakankia. + +Miehuullisempikin sydän kuin Iisakin olisi voinut jähmettyä kaikesta, +mitä täällä oli nähtävänä. Merkillistä kyllä oli juutalainen kuitenkin +nyt, itse turmion kidassa, paljoa levollisemmalla mielellä kuin silloin, +kun kaukaiset ja epätietoiset vaarat häntä vielä ahdistivat. Kertovathan +metsämiehet jäniksestäkin, että se on pahemmassa tuskassa paetessaan +koiria kuin perästä päin reutoillessaan niiden kynsissä. Samalla tavalla +näyttävät juutalaisetkin, joilla niin usein ja monenlaisissa +tilaisuuksissa oli syytä pelkoon, johonkin määrin tottuneen kaikkiin +niihin kidutuksiin, joita sortajain julmuus ikänä voi keksiä. Sentähden +ei mikään väkivalta, kun sitä kerran täydellä todella oli kärsittävä, +voinut hämmästyttää heitä, ja hämmästyshän muuten on pelon kipeimmästi +koskeva vaikutus. Eikä Iisak ollutkaan nyt ensi kertaa näin pahassa +pulassa. Hänellä oli siis vanha kokemus ohjeenaan sekä rohkaisijanaan se +toivo, että hän, samoinkuin ennenkin, voisi päästä pälkähästä niinkuin +lintu ansamiehen kynsistä. Kaiken lisäksi hän vielä oli taipumattoman +itsepintainen ja murtamattoman luja, jotka ominaisuudet, niinkuin +tiedämme, usein ovat antaneet Israelin lapsille voimaa kärsiä kernaammin +julmimpaakin kidutusta ja väkivaltaa kuin olisivat tyydyttäneet +sortajainsa ahneutta. + +Tämmöiseen kärsivälliseen vastarintaan valmistuneena Iisak istui +vankikomeronsa nurkassa. Hän oli koonnut mekkonsa helmat moneen kertaan +allensa suojakseen permannon kosteutta vastaan. Olisipa juutalainen +--kun hän istui siinä vankityrmän puolipimennossa puuhkareunainen mekko +yllään ja korkea hattu päässään kädet ristissä ja tukka sekä parta +pörrössä, ollut oiva aihe Rembrandtille, jos tuo kuuluisa maalari jo +silloin olisi elänyt. Lähemmä kolme tuntia pysyi Iisak täten +liikkumattomana paikallaan. Mainitun ajan kuluttua häiritsi häntä +rappusia myöten lähenevien askelten kopina. Salpa vingahti, saranat +narahtivat, ja avatusta ovesta astui Reginald Front-de-Boeuf +vankikomeroon perässänsä temppeliherran molemmat saraseenilaiset orjat. +Front-de-Boeuf oli kookas, harteva mies. Hän oli viettänyt kaiken +aikansa julkisodissa tai yksityisissä taisteluissa ja meteleissä eikä +ollut kammonnut mitään keinoa, jolla vain saattoi laajentaa valtaansa. +Tämän luonteensa mukaan oli hänen kasvojensa ilmekin muodostunut, +selvästi ilmaisten sydämessä kuohuvia hillittömiä, häijyjä himoja. Jos +ei tätä häijyä ilmettä olisi ollut, olisivat hänen kasvoissansa ristiin +rastiin kulkevat arvet ritarillisen urhouden merkkeinä varmaan +herättäneet kunnioitusta. Mutta Front-de-Boeufin ulkomuoto muuttui +niiden vuoksi vain sitä julmemman ja hirvittävämmän näköiseksi. Pukuna +tällä peloittavalla herralla oli tiukka nahkatakki, monesta paikasta +kahnautunut ja ryvettynyt rautahaarniskasta, jota sen päällä oli +pidetty. Hänen ainoa aseensa tässä tilaisuudessa oli vasemmalla puolella +vyöhön kiinnitetty tikari, joka oli ikäänkuin vastapainona oikealla +kyljellä riippuvalle ruosteiselle avainkimpulle. + +Front-de-Boeufin kanssa tulleet orjat eivät nyt olleet niissä koreissa +vaatteissa, joissa heidät kerran ennen näimme. Heidän nykyiset takkinsa +ja housunsa olivat karkeasta liinakankaasta ja hihat vedetyt ylös +kyynärpäitä myöten, niinkuin teurastajilla verityöhön mennessään. +Kumpainenkin kantoi pientä koria. He olivat pysähtyneet vankihuoneen +ovelle, jonka Front-de-Boeuf itse huolellisesti lukitsi vääntäen lukon +kaksin kerroin salpaan. Sitten hän astui hitaasti huoneen poikki +juutalaisen luokse, tuijottaen kaiken aikaa häneen tuimilla silmillään +kuin olisi tahtonut katseellaan lumota hänet liikkumattomaksi, niinkuin +muutamien petojen sanotaan tekevän saaliillensa. Paronin tyly, uhkaava +katse näyttikin jossakin määrin vaikuttavan vankiin mainitulla +lumousvoimalla. Juutalainen istui liikkumatonna paikallaan, suu +ammollansa katsoa ällistellen Front-de-Boeufiin. Näkyipä hänen +vartalonsakin pelosta ikäänkuin kutistuvan ja pienenevän, kun +Front-de-Boeufin pahaenteiset silmät tuijottivat häneen. Iisak-parka ei +kyennyt nousemaan eikä kumartamaan, niinkuin hänen pelkonsa vaati, eikä +edes ottamaan lakkia päästään tai rukoilevaa sanaa lausumaan. Niin +kovasti ahdisti hänen mieltään se tieto, että nyt olivat kidutus ja +kuolema häntä lähellä. + +Normannilaisen jykevä ruumis sitä vastoin näytti ikäänkuin vielä +suurenevan aivankuin kotka, joka pyrhistää kaikki höyhenensä, kun se +valmistaikse iskemään turvattomaan saaliiseen. Kolmen askeleen päähän +siitä nurkasta, mihin kurja juutalainen oli kyykistynyt kokoon, +Front-de-Boeuf seisahtui ja viittasi toista orjista luokseen. +Mustapintainen palvelija astui käskyä totellen lähemmäksi, otti +vasustaan suuren vaa'an painoineen ja laski ne lattialle +Front-de-Boeufin jalkojen juureen. Sitten hän taas nöyrästi palasi +syrjäisempään paikkaan, missä hänen kumppaninsa seisoi. + +Näiden miesten liikkeet olivat hitaat ja juhlalliset, ilmaisten, että +heidän sydämensä oli täynnä synkkiä, julmia ajatuksia. Front-de-Boeuf +kääntyi nyt onnettoman vankinsa puoleen. + +»Kirottu koira kirotusta suvusta», hän lausui ja hänen syvä, synkkä +äänensä kajahti vankikomeron kupulakea vasten, »näetkö tämän vaa'an?» + +Heikolla äänellä juutalais-parka vastasi näkevänsä. + +»No niin, juuri tällä vaa'alla», virkkoi armoton paroni, »pitää sinun +punnita minulle tuhat naulaa hopeata, Lontoon Towerin oikean painon ja +mitan mukaan.» + +»Pyhä isä Aabraham!» huusi juutalainen, jolle tuskan ankaruus antoi nyt +sanan voiman, »kuka ikänä on kuullutkaan niin mahdotonta vaatimusta? +--Kuka on ministrelin laulamassa runossakaan kuullut mainittavan niin +suurta summaa kuin tuhat naulaa hopeata? -- Kenenkä ihmisen silmää +onkaan niin äärettömän aarteen näky koskaan ilahduttanut? -- Vaikka +hakisitte läpi minun ja kaikkien muiden maanmiesteni talot Yorkin +kaupungin vallien sisäpuolella, niin ette saisi kokoon kymmenettä +osaakaan tuosta vaatimastanne summattomasta hopeamäärästä.» + +»En tahdo liioin kovistaa», vastasi Front-de-Boeuf, »mutta jos hopeasta +on puute, otan kultaakin sen sijaan. Kun maksat naulan kultaa kuudelta +hopeanaulalta, niin säästyy uskoton raatosi sinulle aiotusta +rangaistuksesta, jonka ankaruutta et vielä voi aavistaakaan.» + +»Armahtakaa minua, jalo ritari!» voivotti Iisak. »Minä olen vanha ja +köyhä ja turvaton. Ei ole teille miksikään kunniaksi kukistaa minua +--matosen rikkipolkeminen on vain halpa sankarityö.» + +»Vanha mahdat kyllä olla», vastasi ritari; »sitä hullumpia ovat olleet +ne, jotka ovat sallineet moisen koronkiskojan ja veijarin tulla +harmaapäiseksi. -- Heikko myös mahdat olla, sillä kuka on ikinä kuullut, +että juutalaisella olisi lujuutta käsivarressaan ja sydämessään. --Mutta +rikas olet -- senhän kaikki tietävät.» + +»Minä vannon teille, jalo ritari», vakuutti juutalainen, »kaiken sen +kautta, mitä pyhänä pidän -- ja mitä me kaikki yhteisesti pidämme pyhänä +-- -- --» + +»Älä vanno väärää valaa», keskeytti hänet normannilainen, »äläkä +itsepintaisesti syökse itseäsi turmioon, ennenkuin olet nähnyt ja +tarkoin punninnut, mikä sinulle voi tulla kohtaloksi. Älä luulekaan, +että minä laskettelen vain turhia uhkauksia peloittaakseni sitä kurjaa +pelkurisydäntä, joka on kaikille teille juutalaisille ominainen. Minä +vannon sinulle kaiken sen nimessä, mitä sinä et pidä pyhänä, minä vannon +kirkkomme saarnaaman evankeliumin kautta ja kirkollemme suodun +sitomis-ja päästämisvoiman kautta, että päätökseni on luja ja +järkähtämätön. Tässä vankikomerossa ei ole leikille sijaa. Nämä seinät +ovat jo ennenkin nähneet vankien kuolevan, -- semmoistenkin, joiden +sääty on ollut kymmenentuhatta kertaa korkeampi kuin sinun. Eikä kukaan +ole saanut tietoa heidän kohtalostaan! Mutta heidän loppuaan voisi sanoa +paratiisin iloksi siihen pitkään, kiduttavaan kuolemaan verraten, joka +sinulle on määrätty.» + +Hän viittasi nyt taas orjat luokseen ja virkkoi heille muutamia sanoja +heidän omalla kielellään. Hänkin oli näet käynyt Palestiinassa ja +kenties juuri siellä oppinutkin julmuutensa. Saraseenit ottivat +vasuistaan sysiä, palkeen ja öljypullon. Toinen heistä iski tulta +teräksellä ja taulalla; toinen levitti sydet ennenmainitun suuren, +ruosteisen rautahalsterin alle ja lietsoi palkeella, kunnes sydet +hehkuivat punaisina. + +»Katsos nyt, Iisak», sanoi Front-de-Boeuf, »noita hehkuvilla sysillä +punastuvia rautakankeja -- tuolle lämpimälle makuusijalle pääset +venymään paljaaksi riisuttuna, niinkuin kävisit höyhenpatjallesi +lepäämään. Toinen orjistani pitää lietsomalla vireillä tulta sinun +allasi, toinen kastelee kurjia raajojasi öljyllä, ettei paisti palaisi. +-- Valitse nyt, kumman osan tahdot: maatako tuolla kärventävällä +vuoteella vai maksaa tuhat hopeanaulaa. Kolmatta ehtoa sinulla ei ole, +sen vannon isäni parran kautta.» + +»Ei ole mahdollista», huusi juutalais-parka, »ei ole mahdollista, että +te täydellä todella tahdotte tehdä semmoista! Eihän Jumala ole suinkaan +voinut luoda sydäntä niin julmaksi!» + +»Älä kuvittele sellaista, Iisak», sanoi Front-de-Boeuf, »sillä sen +väärän uskon saisit nahallasi maksaa. Luuletko todella, että minä, joka +olen väkirynnäköillä valloitetuissa kaupungeissa nähnyt kristinuskoisia +kansalaisiani tuhansittain surmattavan miekalla ja tulella ja vedellä, +luuletko sinä, että minä säikähtyisin yhden ainoan kurjan juutalaisen +vinkumisesta ja voivotuksista? -- Vai luuletko, että nuo mustaihoiset +orjat, jotka eivät tottele mitään muuta lakia eikä omantunnon sääntöä +paitsi herransa käskyä -- ja jotka, kun herra vain viittaa, kohta ovat +valmiit käyttämään myrkkyä tai tulisoihtua tai tikaria tai hirttonuoraa +-- luuletko, että he suovat sinulle armoa? Eiväthän he ymmärtäisi +puhettasikaan, jos heiltä anoisit armoa. -- Älä siis ole mieletön, +vanhus-parka. Maksa pois liiat rahasi. Anna kristityn miehen haltuun osa +niistä varoista, jotka olet koronkiskomisella nylkenyt hänen +uskolaisiltaan. Viekkaudellasi saat laihtuneen kukkarosi jälleen pian +paisumaan; mutta ei mikään lääkäri eivätkä mitkään lääkkeet voisi enää +parantaa nahkaasi ja lihaasi, kun ne kerran ovat olleet tällä vuoteella +paahtumassa. Maksa pois lunnaasi, sanon minä, ja ole iloinen, että sillä +pääset tästä vankihuoneesta, jonka salaisuuksista vain ani harva täällä +käynyt tietää kertoa. Mutta mitäpä turhaan tuhlaan sanojani: -- valitse +nyt, kumman rakkaampana pidät, mammonasiko vai oman lihasi ja veresi, +--ja niinkuin itse tahdot, niin sinulle tapahtukoon.» + +»Auttakoot minua Abraham ja Jaakob ja kaikki muut kansani patriarkat!» +sanoi Iisak. »Enhän minä voikaan valita, sillä minulla ei ole niin +paljon varoja, että voisin tyydyttää teidän äärettömän vaatimuksenne.» + +»Ottakaa ja riisukaa hänet paljaaksi, orjat», käski ritari, »ja +auttakoot häntä kansansa patriarkat parhaan kykynsä mukaan.» + +Palvelijat, jotka pikemmin katseesta ja viittauksesta kuin sanoista +ymmärsivät, mitä paroni tahtoi, astuivat taas likemmäksi, koppasivat +kiinni Iisak-raukan, nostivat hänet maasta ja pitivät häntä näin +käsillänsä kohotettuna, odottaen, mitä armoton herra vielä +käskisi. Viheliäinen juutalainen katsahti väliin heihin, väliin +Front-de-Boeufiin, hakien jotakin armahtamisen merkkiä. Mutta paronin +hymy oli yhä yhtä kylmä kuin alusta alkaen, puolittain tyly, puolittain +pilkallinen. Ja saraseenien silmissä, jotka tuimina ja synkkinä +vilkkuivat sinne tänne mustien kulmakarvojen alla, -- näyttäen vielä +peloittavammilta sen takia, että silmäterien ympärys oli niin loistavan +valkoinen, -- kuvastui pikemminkin salaista iloa kuin vastahakoisuutta +ja haluttomuutta. Juutalainen katsahti sitten hehkuvaan hiilokseen, +jolle hänet kohta asetettaisiin, ja kun ei missään näkynyt armoa, niin +hänen lujuutensa raukeni. + +»Minä maksan», hän sanoi, »ne tuhat hopeanaulaa -- tarkoitan», lisäsi +hän hetken arveltuaan, »minä koetan maksaa ne veljieni avulla; sillä +minun täytyy mennä kerjäämään synagogamme ovelle, ennenkuin saan näin +mahdottoman summan kokoon. -- Milloin ja missä se on maksettava?» + +»Tässä paikassa», vastasi Front-de-Boeuf, »juuri tässä se on maksettava +ja punnittava -- juuri tämän vankihuoneen permannolla se on maksettava +ja punnittava. -- Luuletko, että minä päästäisin sinut pihdeistäni, +ennenkuin lunnaat ovat käsissäni?» + +»Ja minkä takuun minä saan», sanoi juutalainen, »että pääsen vapauteen +edes sittenkään, kun lunnaat ovat maksetut?» + +»Normannilaisen herran sanan, sinä panttilainaaja-orja», vastasi +Front-de-Boeuf; »normannilaisen aatelismiehen sanan, joka on kalliimpi +kuin kaikki kansasi kullat ja hopeat.» + +»Älkää panko pahaksi, jalo herra», virkkoi Iisak vielä pelokkaalla +äänellä, »mutta miksi luottaisin teidän sanaanne, kun te ette tahdo +luottaa minuun?» + +»Siitä syystä, juutalainen, että sinun täytyy», vastasi ritari tylysti. +»Jos nyt istuisit Yorkissa aarre-aitassasi ja minä tulisin sinulta +sekeleitäsi lainaksi pyytämään, niin sinä se olisit, joka määräisit +maksupäivän sekä maksusta annettavan takuun. Mutta tässä on minun +aarre-aittani. Täällä ovat edut minun puolellani, enkä minä huoli enää +uudestaan kertoa ehtojani, joilla sinut vapaaksi päästän.» + +Juutalainen huokasi syvään. -- »Suo edes», sanoi hän, »että +matkakumppaninikin yhdessä minun kanssani pääsevät vapaiksi samasta +hinnasta. He tosin halveksivat minua siksi, että olen juutalainen, mutta +he armahtivat minua kuitenkin pahassa pulassani. Ja siitä syystä, että +he viivästyivät minua auttaessansa, joutuivat he samaan paulaan kuin +minäkin. Sitäpaitsi voinevat hekin kenties antaa vähän apua +lunnasmaksuni suorittamiseksi.» + +»Jos noita saksilaisia lurjuksia tarkoitat», sanoi Front-de-Boeuf, »niin +heidän vapaaksipääsynsä riippuu aivan toisenlaisista ehdoista. Ajattele +sinä vain sitä, mikä sinua itseäsi koskee -- tottele neuvoani -- äläkä +sekaannu muiden asioihin.» + +»Minun kanssani», kysyi taas juutalainen, »ei siis kukaan muu pääse +vapaaksi, paitsi haavoitettu ystäväni?» + +»Tarvitseeko minun», vastasi Front-de-Boeuf, »kahdesti sanoa Israelin +pojalle, että hän ajatelkoon ainoastaan omaa itseänsä, muiden asioihin +sekaantumatta? -- Koska olet sen ehdon valinnut, niin nyt ei ole muuta +jäljellä, kuin että maksat pois lunnaat, ja niin pian kuin mahdollista.» + +»Mutta kuulkaa minua», sanoi juutalainen, »sen saman rahan vuoksi, jonka +saamiseksi te tahraatte» -- hän pysähtyi äkisti kesken puhettansa siinä +pelossa, että ankara normannilainen suuttuisi. Mutta Front-de-Boeuf vain +naurahti ja lisäsi sanan, joka juutalaisen kurkkuun oli tarttunut +kiinni. »Tahraan omaatuntoani, aioit sanoa, Iisak. Puhu vain suusi +puhtaaksi -- älä ole milläsikään -- en minä ole ylen julma mies. Minä +kuuntelen kärsivällisesti tappiolle jääneen pelaajan moitteita, vaikka +hän olisikin juutalainen. Etpä sinä näin kärsivällinen ollut, Iisak, kun +syytit oikeudessa Jaakko Fitzdotterelia, joka, menetettyään kaiken +perintönsä sinun kiskomistesi kautta, oli haukkunut sinua +verenimijäksi.» + +»Vannon Talmudin kautta», vakuutti juutalainen, »että teille, uljas +ritari, on tämä asia kerrottu väärin. Fitzdotterel uhkasi tikarillaan +minua omassa kodissani, kun vaadin häneltä omia hopeitani takaisin. +Velka oli pääsiäisenä maksettava.» + +»Eipä se minuun koske, mitä hän teki», vastasi Front-de-Boeuf; »tässä +vain on puhe siitä, milloin saan minulle tulevat rahat? -- Milloin +sekelit heltiävät, Iisak?» + +»Antakaa tyttäreni Rebekan mennä Yorkiin, jalo ritari», vastasi +juutalainen, »ja niin pian kuin mies juhtineen voi ennättää tänne +takaisin, niin se summa» -- hän huokasi syvään, mutta lisäsi lyhyen +väliajan kuluttua, »se summa lasketaan tälle permannolle.» + +»Tyttäresikö!» sanoi Front-de-Boeuf, ollen ikäänkuin kummastuvinaan. +--»Taivas auttakoon, soisinpa tosiaankin, Iisak, että olisin tuon ennen +tiennyt. Luulinhan minä tuon mustasilmäisen tytön jalkavaimoksesi ja +annoin hänet palvelustytöksi ritari Brian de Bois-Guilbertille. Näinhän +myös muinaisajan patriarkat ja sankaritkin tekivät, antaen meille +semmoisissa asioissa noudatettavia esimerkkejä.» + +Tämän raa'an sanoman kuultuansa juutalainen parahti niin haikeasti, että +koko kamari kajahti ja saraseenit hämmästyksissään päästivät hänet +käsistään. Iisak käytti vapautumistansa hyväkseen, langetakseen +lattialle ja syleilläkseen Front-de-Boeufin polvia. + +»Ottakaa», hän huusi, »kaikki, mitä olette vaatinut, herra ritari +--ottakaa kymmenen sen vertaa -- ryöstäkää minut keppikerjäläiseksi, jos +tahdotte -- pistäkää vaikka tikari rintaani tai paahtakaa minut +kuoliaaksi tuolla hiiloksella -- mutta armahtakaa tytärtäni, päästäkää +hänet kunnialla ja täydessä turvassa menemään! -- Sen äidin tähden, joka +teitä itseänne on kantanut, pelastakaa turvattoman tytön kunnia! -- Hän +on Raakel-vainajani ilmetty kuva, hän on viimeinen eloon jäänyt kuudesta +rakkautemme pantista! -- Tahdotteko ryöstää leskimieheltä hänen ainoan +lohdutuksensa? -- Tahdotteko saattaa isän semmoiseen tilaan, että hän +soisi ainoan elossa olevan lapsensa kuolleeksi ja haudatuksi äitinsä +viereen, esi-isiensä lepokammioon?» + +»Soisinpa», sanoi normannilainen vähän pehmeten, »että olisin ennen sen +tiennyt. Mutta minä luulin, ettei teidän kansanne välitä mistään muusta +kuin raha-arkuistaan.» + +»Älkää luulko meitä niin halpamaisiksi, vaikka olemmekin juutalaisia», +sanoi Iisak, koettaen käyttää hyväkseen tätä armon hetkeä; »rakastaahan +vainottu kettukin ja vihattu metsäkissakin poikiaan. Niin myös +halveksittu ja sorrettu Aabrahamin suku rakastaa lapsiansa.» + +»Taitaahan niin olla», arveli Front-de-Boeuf; »tahdon sitä vastedes +uskoa juuri sinun tähtesi, Iisak. -- Mutta nyt ei siitä ole apua. En voi +tehdä tehtyä tekemättömäksi enkä estää sellaista, mikä tulee +tapahtumaan. Olen antanut toverilleni lupaukseni, ja sitä en rikkoisi +kymmenenkään juutalaisukon ja -tytön tähden. Ja sitäpaitsi, mitä pahaa +tyttö-rääsylle tapahtuisikaan, vaikka hän joutuisikin Bois-Guilbertin +haltuun?» + +»Muuta kuin pahaa ei siitä voi johtua!» huusi juutalainen, väännellen +tuskallisesti käsiänsä; »milloinka temppeliherrat ovat ajatelleet muuta +kuin miesten sortamista ja naisten kunnian ryöstämistä!» + +»Sinä uskoton koira!» tiuskasi Front-de-Boeuf säihkyvin silmin ja +kenties mielihyvin käyttäen tätä syytä uudestaan suuttuakseen, »älä +parjaa Siionin temppelin pyhää ritaristoa, vaan ajattele, kuinka +saat minulle luvatun lunnassumman maksetuksi. Muuten varo +juutalaiskurkkuasi!» + +»Rosvo ja konna!» vastasi juutalainen vimmalla, jota ei mikään enää +voinut hillitä, syytäen sortajalleen häväistyssanoja vasten silmiä. +»Minä en maksa sinulle mitään -- en maksa ainoatakaan hopearopoa, +ennenkuin tyttäreni saastuttamattoman kunniallisena ja täydessä turvassa +on päästetty vapauteen!» + +»Onko pääsi pyörällä, Israelin mies?» sanoi normannilainen ankarasti +--»vai suojeleeko noitavoima lihaasi ja vertasi kuumaa rautaa ja +kiehuvaa öljyä vastaan?» + +»En pelkää niitä!» vastasi juutalainen, isällisestä huolestaan aivan +silmittömäksi vimmastuneena. »Tee, mitä pahinta voit keksiä! Tyttäreni +on omaa lihaani ja vertani, tuhannen kertaa kalliimpi minulle kuin nämä +kuihtuneet raajat, joita uhkaat kiduttaa. Hopeata en sinulle anna, +paitsi jos saisin kaataa sen sulana ahneeseen kurkkuusi. -- Ei, en anna +sinulle ainoatakaan hopearopoa, nasarealainen, vaikka tarvitsisit sitä +lunnaiksi siitä helvetin syvyydestä, johon koko elinaikasi olet +pyrkinyt! Ota henkeni, jos tahdot, ja saatpa nähdä, että juutalainen, +pahimmastakin kidutuksesta huolimatta, on pysyvä lujana ja tekevä +kristityn toiveet tyhjäksi.» + +»Sepä saadaan nähdä», sanoi Front-de-Boeuf, »sillä vannon pyhän ristin +kautta, jota sinun kirottu kansasi inhoaa, että nyt saat maistaa +kaikkea, mitä rauta ja tuli voi tehdä! -- Vaatteet pois häneltä, orjat, +ja sitokaa mies kiinni halstariin.» + +Varsin vähän auttoi vanhan miehen vastaanponnistelu. Saraseenit olivat +jo temmanneet pois hänen mekkonsa ja rupesivat nyt riisumaan +alusvaatteita. Silloinpa kuului tähän maanalaiseen vankihuoneeseen +torven toitotus, kajahtaen kaksi kertaa linnan portin ulkopuolelta, ja +heti sen jälkeen myös kovia huutoja, jotka kutsuivat ritari Reginald +Front-de-Boeufiä. Kun ei kehdannut tulla tavatuksi näin perkeleellisestä +työstä, käski julma paroni orjien jälleen pukea vaatteet Iisakin päälle +ja lähti heidän kanssaan ulos vankihuoneesta. Näin juutalainen jäi +taaskin yksin ja vietti nyt aikansa vuoroon ylistäen Jumalaa siitä, että +oli vaarasta pelastunut, vuoroon valittaen tyttärensä kohtaloa, aina +sitä myöten kuin itserakkaus tai isällinen tunne pääsi voitolle. + + + + +KOLMASKOLMATTA LUKU. + + + Jos mieli lempeä ja sana hellä + ei voi sun sydäntäsi pehmittää, + soturin lailla kosin käsivoimin, + ja vastoin lemmen tapaa lemmen valtaan. + + _Kaksi Nuorta Veronalaista_. + +Siinä huoneessa, mihin Rowena-neiti oli viety, näkyi hiukan koristelun +ja loiston alkua. Erityisenä kunnioituksena hänen arvoaan kohtaan, +jommoista ei muille vangeille suotukaan, oli siis pidettävä sitä, että +hänet suljettiin tähän paikkaan. Alkujaan oli tämä huone ollut +Front-de-Boeufin puolison asuinkamarina ja tämä sen oli aikanansa +koristanut. Mutta nyt lepäsi rouva jo aikoja sitten haudassa, ja ajan +hammas sekä huolenpidon puute olivat turmelleet hänen kauneusaistinsa +muistomerkkejä. Useasta kohdasta olivat seinäverhot jo kokonaan +pudonneet pois, ja missä ne olivat vielä säilyneet, siinäkin ne +riippuivat puoleksi mädäntyneinä repaleina tai olivat päivänpaisteessa +menettäneet värinsä ja mustuneet. Tätä huonetta, niin rappiolla kuin se +olikin, pidettiin sopivimpana rikkaalle saksilais-neidolle. Siihen hänet +jätettiin miettimään kohtaloansa, niin kauan kuin ryöstäjät +neuvottelivat, mikä osa kunkin heistä nyt oli suoritettava. Pitkä ja +tulinen oli ollut väittely Front-de-Boeufin, de Bracyn ja temppeliherran +välillä, ennenkuin he saattoivat sopia keskenään niistä erityisistä +eduista, joita itsekukin vaatisi palkkioksi osallisuudestaan yhteisessä +uskaliaassa yrityksessä. Viimein kuitenkin oli vankien kohtalo tullut +ratkaistuksi. + +Keskipäivän aikana siis de Bracy, jonka eduksi koko juoni alunperin oli +keksitty, lähti kosimaan Rowenan kättä ja rikkauksia. Liittolaistensa +kanssa pidetyn neuvottelun jälkeen hänellä oli vielä ollut aikaa +koristaa itseänsä kaikilla senaikaisen muodin narrikoruilla. Vihreän +nutun sekä naamion hän oli nyt viskannut nurkkaan. Hänen pitkä, tuuhea +tukkansa valui koreina kiharoina alas viitalle, joka oli päärmätty +kalliilla nahalla. Partakin oli huolellisesti siivottu. Hänen takkinsa +ulottui keskisääriin asti, ja vyö, joka piti sitä kiinni ja samassa myös +kannatti raskasta miekkaa, oli täynnä koruompeleita ja kultaisia +silauksia. Ennenkin on jo ollut puhetta senaikaisten jalkineiden +eriskummallisesta kuosista; niinpä myös de Bracyn kenkien kärjet +törröttivät ylöspäin kierrettyinä kuin pässin sarvet. Tällainen oli +siihen aikaan nuorten aatelisherrojen juhlapuku. Tässä tilaisuudessa se +näytti tavallista kauniimmalta, koska itse miehen ulkomuoto oli pulska +ja koska hänen liikkeensä samalla kertaa ilmaisivat hoviherran siroutta +ja sotilaan reimaa ryhtiä. + +Rowenaa tervehtien hän otti pois päästään lakkinsa, jonka kultainen +rivan kuva esitti pyhää Mikaelia tallaamassa pimeyden ruhtinasta. +Tervehdittyänsä ritari kohteliaasti viittasi neitoa istumaan, ja kun +tämä kuitenkin pysyi seisoallansa, veti hän hansikkaan oikeasta +kädestään ja astui lähemmäksi aikoen taluttaa hänet istuimelle. Mutta +Rowena myös käden viittauksella kieltäytyi tarjotusta avusta ja vastasi: +»Jos te, herra ritari, olette vanginvartijani -- ja mitä muuta +voisinkaan teistä luulla -- niin sopii parhaiten, että vanki seisoo, +siksi kunnes hänen tuomionsa on langetettu.» + +»Ah, ihana Rowena!» sanoi de Bracy; »teidän edessänne seisoo vanki eikä +suinkaan vanginvartija. Teidän kauniista silmistänne de Bracy on saava +tuomion, jota te suosiollisesti odotatte häneltä.» + +»En tunne teitä, herra», sanoi neito oikaisten päätään loukatun +aatelisnaisen ja kaunottaren ylpeimmällä ylpeydellä; »en tunne teitä, +--ja hävytön rohkeutenne laususkella minulle trubaduurin loruja ei ole +parhain keino puolustella väkivaltaista rosvoustanne.» + +»Sinä itse, ihana neito», vastasi de Bracy jatkaen entiseen tapaan +puhettaan, »juuri sinun oma ihanuutesi on ollut syynä kaikkiin +tekoihini, joilla olen loukannut sydämeni valittua kuningatarta ja +silmieni johtavaa tähteä.» + +»Minä sanon teille vielä kerran, herra ritari, etten tunne teitä ja +ettei kenenkään, jolla on oikeus kantaa kultavitjoja sekä +kultakannuksia, sovi tällä tavalla väkisin tunkeutua turvattoman +aatelisneidon kamariin.» + +»Se, että olen teille tuntematon», sanoi de Bracy, »on kyllä minulle +pahaksi onneksi. Mutta toivonpa kuitenkin, että de Bracyn nimi ei ole +jäänyt mainitsematta, milloin ministrelit tai airuet ovat ylistelleet +sankaritekoja, olivatpa ne suoritetut turnaustantereella tai +tosisodassa.» + +»Heittäkää sitten urheutenne ylisteleminen airueitten ja ministrelien +toimeksi, herra ritari», vastasi Rowena; »paremmalta se heidän suussaan +soi kuin teidän omassanne. Ja sanokaapa, kuka heistä on lauluissa tai +turnajaiskirjoissa säilyttävä muiston siitä uroteosta, jonka te viime +yönä suorititte? Mokomasta uroteosta, kun voititte vanhan miehen ja +hänen harvat, pelkurimaiset orjansa ja kun veitte saaliiksi saadun, +onnettoman neidon väkisin rosvolinnaanne?» + +»Te olette minulle kovin ankara, Rowena-neiti», sanoi ritari purren +hiukan hämmästyneenä huultansa ja kääntäen puheensa ladulle, joka +hänelle oli tutumpi kuin ensin valittu teeskentelevän kohtelias; »te +itse ette rakasta ja sentähden ette voi käsittää minun silmitöntä +rakkauttani, vaikka se on teidän oman kauneutenne sytyttämä.» + +»Pyydän teitä, herra ritari», sanoi Rowena, »jo herkeämään tästä +lepertelemisestä. Sellaista saa niin usein kuulla kuljeksivain +lauluniekkojen suusta, että se on liian halpaa ritarille ja +aatelismiehelle. Täytyypä minun kuitenkin käydä istumaan, koska rupeatte +laskettelemaan ikäloppuja loruja, joita jokaisella kurjalla +viulunvinguttajallakin on varattuna niin runsaasti, että niitä piisaisi +tästä päivästä jouluun asti.» + +»Ylpeä neiti», sanoi de Bracy suutuksissaan siitä, ettei hän saanut +koreitten puheittensa palkaksi muuta kuin pilkkaa, -- »ylpeä neiti, +aionpa vastata sinulle yhtä ylpeästi. Tiedä siis, että mielestäni olen +kosinut sinua juuri sillä tavalla, joka sinulle parhaiten sopii. Näin +ylpeää kenokaulaa kosiessa ovat miekka ja jousi paremmat keinot kuin +nöyrä käytös ja ritarilliset puheet.» + +»Ritarilliset puheet», vastasi Rowena, »jos niillä tahdotaan peittää +halveksittavia tekoja, muistuttavat raa'an talonpojan miehustalla +riippuvaa ritarivyötä. Enpä yhtään kummastele, että tällainen luontonne +hillitseminen on teille kiusallista ja vaikeaa. -- Paljon +kunniallisempaa olisi, jos olisitte pitänyt edelleen metsäsissin puvun +ja puheet, kuin että nyt koettelette kullata rosvon tekoja ritarin +ulkomuodolla ja sanoilla.» + +»Tahdonpa sitten noudattaa neuvoasi, kaunokaiseni», sanoi +normannilainen, »ja sanon nyt sinulle rohkein sanoin, jotka parhaiten +soveltuvat rohkeihin tekoihin, että et ikinä pääse tästä linnasta, ellet +tahdo lähteä täältä Mauri de Bracyn puolisona. Minä en ole tottunut +luopumaan päätöksistäni. Ja mitäpä normannilaisherran tarvitseekaan niin +kovin tarkasti selittää käytöstänsä saksilaistytölle, jolle hän +kosinnallaan osoittaa niin suuren kunnian. Sinä olet ylpeä, Rowena. No +niin, sitä paremmin sovitkin minulle puolisoksi. Mikä muu keino voisi +kehoittaakaan sinua korkeaan kunniaan ja melkein kuninkaalliseen arvoon, +jollei avioliitto minun kanssani? Mikä muu keino voisi päästää sinut +pois talonpoikaisesta savupirtistä, jossa saksilaiset ja heidän sikansa, +heidän ainoa rikkautensa, asustavat yksillä pahnoilla? Ainoastaan minun +kauttani voit saada ja saat kunniapaikan Englannin kauneimpien ja +korkeimmanarvoisten naisten rinnalla.» + +»Herra ritari», vastasi Rowena, »tuo pirtti, jota te halveksitte, on +lapsuudesta asti ollut kotini. Ja sen vakuutan teille -- kun siitä +lähden -- jos semmoinen päivä koskaan koittaa -- niin lähden sellaisen +miehen kumppanina, joka ei ylenkatso minun lapsuuteni kotia ja tapoja.» + +»Kyllä arvaan, ketä tarkoitatte, neiti», sanoi de Bracy, »vaikka +luulette, ettei minun älyni pysty sitä arvoitusta ratkaisemaan. Mutta +turhaan te toivotte Rikhard Leijonamielen palaamista valtaistuimelleen, +ja vielä turhempi teidän on toivoa saavanne hänen suosittunsa, Wilfred +Ivanhoen, morsiamena kuulla kuninkaan tervehdyssanoja. Minun sijassani +olisi toinen mies kenties mustasukkainen puhuessaan tästä asiasta; mutta +minun päätökseni on siksi luja, ettei sen tarvitse pelätä tuota +lapsellista ja toivotonta rakkautta. Tietäkää, neiti, että kilpakosijani +on tässä linnassa ja että minä, milloin vain tahdon, voin ilmoittaa +hänen täälläolonsa Front-de-Boeufille, jonka kiistaveljeys saattanee +tulla hänelle turmiollisemmaksi kuin minun.» + +»Wilfredkö täällä?» virkkoi Rowena. »Siinä on yhtä paljon totuutta kuin +että Front-de-Boeuf muka on hänen kanssansa riidassa.» + +De Bracy katsoi kiinteästi häneen hetken aikaa. »Etkö siis todellakaan +tietänyt, että Wilfred Ivanhoeta kuljetettiin juutalaisen kantotuolissa? +-- Sangen sopiva matkaseura se muuten olikin ristiretkeläiselle, joka +oli uhannut väkevällä käsivarrellaan valloittaa Pyhän haudan!» Ja hän +naurahti pilkallisesti. + +»Vaikka hän olisikin täällä», sanoi Rowena pakottaen äänensä +huolettomaksi, vaikka hän vapisi hillitsemättömästä, ahdistavasta +pelosta, »niin millä tapaa hän olisi Front-de-Boeufin tiellä? Ja mitä +hänelle voisi sattua, paitsi että hän saa vähän aikaa istua vankina ja +maksaa kunnialliset lunnaat vapaudestaan ritarisuuden lakien mukaan?» + +»Rowena», sanoi de Bracy, »pettääkö sinuakin naisten tavallinen +turhamainen luulo, että muka vain heidän kauneutensa voi nostattaa +kiistaa? Etkö tiedä, että miehet kiistelevät vallasta ja rikkaudesta +yhtä paljon kuin rakkaudesta. Älä uskokaan, että tämän linnan isäntä, +Front-de-Boeuf, säästäisi sitä miestä, joka vaatisi häneltä ihanata +Ivanhoen paronikartanoa takaisin. Raivaisipa hän semmoisen miehen +tieltään aivan yhtä kiireesti, yhtä kiivaasti ja armottomasti, kuin jos +tämä olisi sinisilmäistä neittä kosiessa onnellisempi kilpaveli. Suostu +tarjoumukseeni, neiti, niin tuo haavoitettu sankari saa minusta lujan +suojelijan Front-de-Boeufiä vastaan. Tai valmista itsellesi +suruvaatteet, sillä armaasi on semmoisen miehen hallussa, jonka sydän ei +tiedä armon tunteesta.» + +»Pelastakaa hänet, Jumalan tähden!» rukoili Rowena, jonka lujuuden oli +masentanut pelko rakastetun nuorukaisen puolesta. + +»Sen voin -- sen tahdon -- se onkin aikomukseni», sanoi de Bracy. »Kun +Rowena on suostunut tulemaan de Bracyn vaimoksi, niin kukapa sitten +tohtisi tehdä pahaa hänen sukulaiselleen -- hänen holhoojansa pojalle +--hänen kasvinkumppanilleen? Mutta sinun rakkautesi, -- se on hänen +pelastuksensa hinta. En minä maar ole semmoinen jalomielinen hupsu, että +auttaisin tai pelastaisin miehen, joka luultavasti rupeaisi hyvällä +menestyksellä estämään minun pyyteitäni. Taivuta minut hänelle +ystäväksi, niin hän pelastuu -- hylkää minun apuni, niin Wilfred kuolee, +etkä itse kuitenkaan pääse sitä pikemmin vapaaksi.» + +»Ne hirveät asiat, joita huulenne puhuvat», vastasi Rowena, »eivät +oikein sovi yhteen äänenne huolimattoman kylmäkiskoisuuden kanssa. En +voi uskoa, että aikomuksenne todella voi olla niin ilkeä tai voimanne +niin suuri.» + +»Älä petä itseäsi sillä luulolla», virkkoi de Bracy; »pianpa näkisit sen +aivan turhaksi. Mies, joka sinua rakastaa ja jota sinäkin rakastat, +makaa haavoitettuna tässä linnassa. Hän on esteenä Front-de-Boeufin ja +niiden tavarain välillä, jotka Front-de-Boeufille ovat kalliimmat +kunniaa ja rakkautta. Mitäpä muuta tarvitaan kuin tikarinpisto tai +peitsenheitto, niin tuo vastus on ikipäiväksi poistettu? Ja jos +Front-de-Boeuf pelkäisikin joutuvansa edesvastuuseen näin julkisesta +väkivallasta -- mitäs sitten? Lääkäri voi erehdyksestä antaa vääriä +lääkkeitä tai sairaanhoitaja voi kiskoa pois päänalaisen -- ja Wilfred, +niin heikkona kuin hän nyt on, toimitetaan Tuonelaan verenpisarankaan +vuotamatta. Ja Cedrik myös -- -- --» + +»Ja Cedrik myös», toisti Rowena -- »jalo, rakas kasvatusisäni! +Ansaitsenpa todella surkean kohtaloni, kun toisen miehen tähden, vaikka +se olikin hänen oma poikansa, voin unohtaa Cedrikin vaaran!» + +»Cedrikin kohtalo myös riippuu sinun päätöksestäsi», sanoi de Bracy; »ja +nyt minä jätän sinut miettimään tätä asiaa.» + +Tähän saakka oli Rowena tässä peloittavassa tilanteessa pysynyt lujana +ja rohkeana; hän näet ei ollut voinut uskoa vaaraa niin kovin suureksi +ja läheiseksi. Luonnostaan oli hänen mielenlaatunsa sellainen kuin +ihmistuntijan väitteen mukaan enimmäkseen tavataan valkoverisillä +ihmisillä, lempeä, kaino ja siveä. Tämä hänen alkuperäinen luonteensa +oli kuitenkin kasvatuksen kautta lujentunut. Hän oli tottunut siihen, +että kaikki, -- itse Cedrikkin, joka muita kohtaan oli jokseenkin +jäykkä, -- aina taipuivat hänen tahtoonsa. Siitä hän oli saanut sen +rohkeuden ja uskaliuden, joka johtuu jokapäiväisten seuralaisten +alituisesta tottelevaisuudesta. Rowena tuskin käsittikään mahdolliseksi, +että joku voisi vastustaa hänen tahtoaan saatikka olla panematta siihen +huomiota. + +Hänen tavallinen ylpeä, käskevä käytöksensä oli siis vain valekuori, +joka ikäänkuin oli kasvanut hänen alkuperäisen luonteensa pinnalle ja +peitti sen. Tämä puhkesi nyt esille, kun Rowena huomasi, miten hirveässä +vaarassa hän itse oli, samoin kuin hänen rakastajansakin ja +kasvatusisänsä. Hänen rohkeutensa masentui peräti, kun hän, joka oli +tottunut näkemään ympärillään vain kunnioitusta ja tottelevaisuutta, +joutui nyt tekemisiin lujatahtoisen, intohimoisen miehen kanssa, jolla +oli valta käsissään ja joka oli päättänyt käyttää tätä valtaa eduksensa. + +Rowena loi silmäyksen ympärilleen ikäänkuin etsien, eikö apua näkyisi +mistään; hän huusi muutamia sanoja, joilla ei ollut minkäänlaista +yhtenäisyyttä; ja sitten hän kohotti kätensä taivasta kohti ja hyrskähti +hillitsemättömään, tuskalliseen itkuun. Mahdotonta oli säälimättä nähdä +ihanaa naista näin julmassa tuskassa. De Bracykaan ei voinut pysyä +kylmäkiskoisena, vaikka liikutus hänen sydämessään oli pikemminkin +hämmästystä kuin sääliä. Näin kauas mentyään hän ei enää voinut +peruuttaa päätöstänsä; mutta toiselta puolen hän myös näki, että +kehoitukset niin hyvin kuin uhkauksetkin olisivat voimattomat, niin +kauan kuin Rowenan nykyistä tuskan puuskaa kesti. De Bracy rupesi siis +astelemaan edestakaisin lattialla vuoroin tehden turhia yrityksiä +saadakseen neidon rauhoittumaan, vuoroin itsekseen miettien, mitä hänen +oikeastaan oli tehtävä. + +»Jos», hän arveli, »tämän tuskittelevan tytön kyyneleitten ja huokausten +tähden peräytyisin päätöksestäni, niin mitä siitä tulisi? Kalliit +toiveeni, joiden saavuttamiseksi jo olen niin paljon vaivaa ja vaaraa +nähnyt, olisivat hukassa, ja päälliseksi saisin vielä kärsiä +Juhana-prinssin ja hänen iloisten viinaveikkojensa pilkkaa. Mutta enpä +myöskään ole tämäntapaisiin tekoihin luotu. En henno nähdä näin ihanan +muodon vääntyvän tuskasta enkä näin kirkkaitten silmien hukkuvan +kyyneltulvaan. Soisinpa, että hän olisi pysynyt rohkeana ja ylpeänä +niinkuin alussa tai että olisin saanut runsaamman määrän +Front-de-Boeufin kolmesti karkaistun sydämen kovuutta!» + +Näiden mietteitten välillä häilyen de Bracy ei voinut tehdä muuta kuin +lohduttaa onnetonta Rowenaa ja vakuuttaa hänelle, ettei vielä ollut +lainkaan syytä näin hillittömään tuskaan. Mutta tämän lohdutustoimen +keskeytti sama karkeaääninen, kauas kuuluva torven toitotus, joka oli +säikähdyttänyt muitakin linnan asukkaita ja estänyt heitä täyttämästä +ahneita tai hekumallisia tuumiaan. Tämä keskeytys ei de Bracystä tainnut +tuntua yhtä harmilliselta kuin hänen muista kumppaneistaan. Hänen +keskustelunsa Rowenan kanssa oli näet joutunut sellaiseen kohtaan, josta +oli yhtä vaikea edetä kuin peräytyä. + +Tahtoisin tässä muutamilla luotettavammillakin todistuksilla, kuin mitä +turhanpäiväisen tarinan tapaukset ovat, todistella sitä julmaa +tapojenkuvausta, jonka par'aikaa tuon lukijan silmien eteen. Surettaa +ajatellessa, että nuo samat urhoolliset paronit, joille olemme +kiitollisuudenvelassa siitä, että he lujalla vastarinnallaan kiristivät +kuninkaaltaan Englannin vapaan perustuslain, -- että, sanon minä, nuo +samat urhoolliset paronit ovat itse olleet niin hirveitä sortajia ja +rikkojia, ei ainoastaan Englannin lakia, vaan myöskin luonnon ja +ihmisyyden sääntöjä vastaan. Mutta valitettavasti ei tarvitse muuta kuin +vedota yhteen niistä monista seikoista, joita ahkera tutkija Henry on +kerännyt senaikaisten historioitsijain kertomuksista, ja siitä heti +näemme, että kaikki kuvittelutkin ovat mietoja niiden hirmutekojen +rinnalla, joita silloin todellakin tapahtui. + +Saksilaisen aikakirjan-kirjoittajan kertomukset niistä julmista teoista, +joihin korkeat paronit ja linnanisännät -- kaikki normannilaisia +--tekivät itsensä syypäiksi Tapani-kuninkaan aikana, osoittavat meille +selvästi, minkälaista häijyyttä he julkenivat harjoittaa himojensa +kiihkossa. »He rasittivat suuresti kansa-parkaa linnojen rakentamisella. +Ja kun linnat olivat valmiiksi rakennetut, täyttivät he ne häijyillä +miehillä tai, paremminkin sanoen, perkeleillä. Nämä miehet ryöstivät +sekä miehiä että naisia, joilla he luulivat olevan rahaa, viskasivat ne +vankikomeroihinsa ja kiduttivat heitä julmemmin kuin mitä ikänä +uskonmarttyyrejä on kidutettu. Mitkä hukutettiin liejuun; mitkä +ripustettiin riippumaan jaloista tai päästä tai peukaloista, ja +viritettiin tulta alle. Välistä puristettiin ohimoiden ympärille +sidottuja solmullisia nuoria, kunnes ne syöpyivät sisään aivoja myöten. +Välistä pantiin vangit maanalaisiin kammioihin, joissa vilisi käärmeitä, +kyitä ja sammakoita.» Mutta en tahdo vaivata lukijan sydäntä jatkamalla +tätä kuvausta loppuun asti. + +Yksi todistus, -- kenties silmäänpistävin kaikista, joka osoittaa, miten +katkerat valloituksen hedelmät olivat, saakoon kuitenkin vielä tässä +sijansa. Prinsessa Matildan, -- vaikka hän oli Skotlannin kuninkaan +tytär, Edgar Athelingin sisarentytär ja vaikka hän sittemmin tuli +Englannin kuningattareksi sekä Saksan keisarin anopiksi -- vaikka hän +siis oli kuninkaan tytär, kuninkaan puoliso ja kuninkaitten äiti +--täytyi kätkeytyä nunnanhuntuun siksi aikaa, kun häntä kasvatettiin +Englannissa. Ainoastaan se keino pelasti hänet normannilaisherrojen +irstaisuudesta. Sen hän itse Englannin kokoontuneen papiston edessä +ilmoitti ainoaksi syyksi, minkätähden hän oli ruvennut nunnaksi. Ja tuo +hengellinen kokous pitikin sitä selitystä riittävänä myöntäen, että +syyksi ilmoitetut asianhaarat olivat yleisesti tosiksi tiettyjä. He ovat +siten jättäneet meille luotettavan ja tärkeän todistuksen senaikaisten +tapojen häpeällisyydestä. Jokainen tietää, he päättivät, että Wilhelm +Valloittajan normannilaiset seuralaiset suuresta voitostaan paisuneina +eivät pitäneet pyhänä mitään lakia paitsi omien häijyjen himojensa +käskyjä. He ryöstivät voitettujen saksilaisten maat ja tavarat; vieläpä +päälliseksi ryöstivät hillitsemättömällä hekumallisuudella +saksilaisnaisten ja neitojen kunnian. Sen vuoksi oli tullut tavaksi, +että korkeasukuiset naiset ja neidot pukeutuivat nunnanhuntuun ja +läksivät luostarimuurien turvaan, ei Jumalan kutsuvan äänen tähden, vaan +ainoastaan kunniansa säilyttämiseksi. + +Näin irstastapaiset olivat nuo ajat, kokoontuneen papiston julkisen +todistuksen mukaan, jonka Eadmer on tuonut esille. Enempää ei meidän +olekaan tarvis lisätä todistaaksemme, että tässä kerrotut ja vielä +kerrottavat, Wardour-käsikirjoituksen apokryyfiseen arvoon nojautuvat +seikat ainakin ovat todenmukaisia. + + + + +NELJÄSKOLMATTA LUKU. + + + Minä kosin häntä, niinkuin leijona + kosiipi kumppania itselleen. + + _Douglas_. + +Sillä aikaa kuin edellä kerrotut tapaukset sattuivat, sai juutalaistyttö +Rebekka odottaa kohtaloansa syrjäisessä, yksinäisessä tornissa. Sinne +oli hänet vienyt kaksi rosvoa, joiden kasvot yhä olivat naamioiden +peitossa. Pienessä kammiossa, johon hänet työnnettiin, Rebekka tapasi +vanhan akan, joka itsekseen hyräili saksinkielistä laulua, ikäänkuin +olisi tahtonut antaa tahtia lattialla pyörivän kuontalonsa tanssille. +Ämmä kohotti päätään, kun Rebekka astui sisään, ja silmäsi häneen sillä +ilkeällä, kateellisella katseella, jolla vanhat, rumat, kurjuuteen +joutuneet naiset tavallisesti katselevat sukupuolensa nuoria ja kauniita +edustajia. + +»Pois täältä, vanha kiuassirkka», sanoi yksi miehistä, »niin on jalon +herramme käsky. -- Sinä saat luovuttaa tämän kamarin kauniimmalle +asukkaalle.» + +»Hohoo», mutisi ämmä, »sehän on uskollisen palveluksen palkka. Muistanpa +kuitenkin ajan, jolloin minun suustani lähtenyt sana olisi syössyt +parhaankin henkivartijan satulastaan ja virastaan. Ja nyt minun pitää +'pois täältä' jokaisen sinunkaltaisen tallirengin käskystä.» + +»Kuulepas, Urfrida-rukka», sanoi toinen miehistä, »älä tässä seiso ja +lörpöttele, vaan korjaa luusi joutuin täältä. Herramme käskyjä tulee +kuulla herkällä korvalla. Paistoi sinunkin päiväsi aikoinaan, +muija-riepu, mutta se on jo aikaa sitten painunut mailleen. Oletpa nyt +aivan samassa tilassa kuin vanha karulle kankaalle karkoitettu sotaratsu +-- osasit tosin aikoinasi tepastella sinäkin, mutta nyt ei siitä ole +enää muuta jäljellä kuin linkis, lonkis! -- Kuuletko, lonkutapas nyt, +jotta saat luusi pian pois täältä!» + +»Koira vieköön teidät molemmat!» äyskähti vanha vaimo, »ja koirankoppeli +tulkoon teille hautakammioksi! Silpokoon paha henki Zernebock[17] +minulta kaikki jäseneni toisen toisensa perästä, jos lähden omasta +kamaristani, ennenkuin tästä kuontalosta hamput ovat loppuun kehrätyt.» + +»Vastaa sitten itse teoistasi herralle, senkin vanha tonttu», sanoi mies +ja läksi tiehensä. Rebekka jäi siis nyt yksin vanhan ämmän kanssa, jonka +seuraan hän vasten tahtoaan oli tunkeutunut. + +»Mitä pirun vehkeitä niillä nyt taasen lienee?» mutisi ämmä itsekseen +luoden aika ajoin karsaan, pahansuovan katseen Rebekan puoleen. »Mutta +helppohan tuo on arvata. Kirkkaat silmät, mustat hiukset ja iho valkea +kuin paperi, jota ei pappi vielä ole ehtinyt tahria mustalla +voiteellansa. -- Niin, niin, helppohan tuo on arvata, miksi ne ovat +lähettäneet hänet tähän syrjäiseen torniin, josta huuto ei kuulu +maailmalle paremmin kuin maan povestakaan, viidensadan sylen syvyydestä. +-- Täällä saat nyt seurustella tarhapöllöjen kanssa, kaunokaiseni; +niiden kiljumisesta pidetään juuri yhtä paljon lukua kuin sinun +huudoistasi. -- Ulkomaan lajia tuo onkin», hän lisäsi huomattuaan +Rebekan puvun ja turbaanin; -- »mistä maasta olet? -- Saraseeniko? --Vai +egyptiläinen? -- Miksi et vastaa? -- Osaathan itkeä, etkö osaa siis +puhuakin?» + +»Älkää suuttuko, hyvä muori», sanoi Rebekka. + +»Ei tarvitsekaan pitempää puhetta», vastasi Urfrida, »jäljestä kettu, +juutalainen kielestä tunnetaan.» + +»Herran Jumalan tähden», sanoi Rebekka, »sanokaa minulle, mikä lopulta +tullee minun osakseni, koska he väkisin ovat kuljettaneet minut tänne? +Tahtovatko he ottaa henkeni rangaistukseksi siitä, etten kuulu heidän +uskoonsa? Sen minä ilolla antaisin.» + +»Sinun henkesikö, hempukkani?» vastasi ämmä; »mitä huvia heillä olisi +sinun henkesi ottamisesta? -- Usko minua, ei henkesi ole vaarassa. Sama +kohtalo vain tulee sinun osaksesi, joka kerran katsottiin soveliaaksi +jalosukuiselle saksilaisneidollekin. Mitä syytä siis olisi +sinuntapaisellasi juutalaistytöllä valittaa? Katsele minua -- minä olin +nuori ja kahta vertaa kauniimpi sinua, kun Front-de-Boeuf, tämän +Reginaldin isä, normannilaisineen valloitti tämän linnan. Isäni ja hänen +seitsemän poikaansa puolustivat perintöänsä kerros kerrokselta, +kamarista kamariin. -- Jokainen kamari, jokainen porrasten astinlauta +oli liukkaana heidän verestään. He kaatuivat -- he kaatuivat joka mies. +Ja ennenkuin heidän ruumiinsa olivat kylmiksi kontistuneet ja ennenkuin +heidän verensä olivat kuivuneet, olin minä joutunut valloittajan +saaliiksi ja pilkaksi!» + +»Eikö tässä siis ole apua? -- Eikö tästä pääsisi jollakin keinolla +pakoon?» tiedusteli Rebekka -- »runsaasti, runsaasti maksaisin apusi.» + +»Älä semmoista ajattelekaan», vastasi ämmä; »tästä ei pääse pois muuta +tietä kuin kuoleman portin kautta. Ja myöhään, myöhään», lisäsi hän +pudistaen harmaata päätään, »se portti meille aukeaa. -- Mutta +lohduttavaahan kuitenkin on tietää, että meidän jälkeemme tänne maan +päälle jää toisia, jotka vuorostaan saavat kärsiä yhtä suurta kurjuutta. +Jää hyvästi, kaunis juutalaistyttö! -- Oletpa juutalainen tai pakana, +kohtalosi kuitenkin on sama, sillä täällä olet tekemisissä semmoisten +ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä mitään omastatunnosta eikä armosta. +Jää hyvästi, sanon minä! Minun lankani on nyt loppuun kehrätty; sinun +työsi vasta alkaa.» + +»Pysy täällä, pysy täällä, Jumalan tähden!» huusi Rebekka; »pysy täällä, +vaikka koko ajan kiroilisit ja haukkuisit minua! -- Onhan sinun +läsnäolostasi kuitenkin vähäisen turvaa.» + +»Itse Pyhän Neitsyenkään läsnäolosta ei olisi sinulle mitään turvaa», +vastasi ämmä. »Tuolla hän seisoo», hän viittasi kömpelösti veistettyyn +Neitsyt Maarian kuvaan; »katso, voiko hän varjella sinua kohtalostasi!» + +Näin puhuttuaan hän läksi ulos kamarista suu irvellänsä ilkkuvasta +naurusta, joka teki hänen muotonsa vielä inhottavammaksi kuin sen +tavallinen vihainen jörömäisyys. Hän lukitsi oven jäljestään, ja Rebekka +kuuli, miten hän, hitaasti ja vaivalloisesti astuessaan tornin rappusia +alas, kiroili jokaisen portaan jyrkkyyttä. + +Rebekka näki nyt edessään kohtalon, joka oli vielä peloittavampi kuin +Rowenan. Sillä hän, sorretun kansan tytär, ei voinut toivoa mitään +lempeyttä tai kohteliaisuutta, jollaista ehkä olikin saksilaisneidolle +osoitettu jossakin määrässä. Sen sijaan oli juutalaistytöllä se suuri +etu, että hän oli tottunut puolestansa ajattelemaan ja oli +mielenlaadultaan lujempi, joten hän paremmin taisi vastustaa häntä +uhkaavia vaaroja. Lapsuudestansa asti oli hän ollut lujatahtoinen ja +tarkkahuomioinen. Komeus ja rikkaus, jota hän näki isänsä kodissa tai +muiden varakasten juutalaisten taloissa, eivät olleet lumonneet hänen +silmiänsä niin sokeiksi, ettei hän olisi huomannut, miten epävakavalla +kannalla koko heidän onnensa seisoi. Samoinkuin Damokles mainioissa +pidoissaan näki Rebekkakin aina kesken kaikkea loistoa ja komeutta +miekan, joka väikkyi hänen kansalaistensa pään yläpuolella, riippuen +hienon hiuskarvan varassa. Nämä ajatukset olivat hillinneet ja johtaneet +järjelliseen väylään hänen luonteensa, joka muuten kenties olisi +paisunut ylpeäksi, röyhkeäksi ja itsepäiseksi. + +Isänsä esimerkistä ja neuvoista oli Rebekka oppinut huomaavaisesti +kohtelemaan kaikkia, joiden kanssa hän joutui tekemisiin. Isän matelevaa +imartelua ei tytär kuitenkaan matkinut, sillä juutalaisukon +halpamielisyyttä sekä alinomaista pelkoa, joista ominaisuuksista liika +nöyryys saa alkunsa, ei ollut Rebekan sydämessä. Mutta hän käyttäytyi +jalolla nöyryydellä. Hän ikäänkuin nöyryytti itseänsä sen halvan arvon +tähden, joka hänelle, ylenkatsotun kansan tyttärenä, oli tullut osaksi, +ja ikäänkuin hän samassa olisi kuitenkin tuntenut mielestään +ansaitsevansa paremmankin arvon, kuin mitä uskonnollinen +suvaitsemattomuus ja mielivaltaisuus hänelle soivat. + +Näin tottuneena aina odottamaan vastoinkäymisiä hän oli saanut sen +mielenlujuuden, joka onnettomuudenkin ahdistaessa antaa ihmiselle voimaa +tehdä tehtävänsä. Rebekan nykyinen tila oli sellainen, että se vaati +mielen koko neuvokkuutta, ja hän kokosikin sentähden nyt kaikki henkensä +voimat. + +Hänen ensimmäisenä toimenaan oli tarkastella vankityrmänsä läpikotaisin; +mutta siitäkään eivät paon eikä turvan toiveet juuri enenneet. Huoneessa +ei ollut mitään salaovea eikä lattialuukkua, ja sen pyöreä seinä näytti +samalla olevan tornin ulkoseinänäkin, paitsi missä ovi, jonka kautta +hänet oli tuotu sisään, liitti tornin linnan päärakennukseen. Ovessa ei +ollut sisäpuolella lukkoa eikä teljintä. Ainoan ikkunan edessä näkyi +olevan muurisakaroilla varustettu, tornista ulkoneva paikka; siitä +Rebekka ensi silmäyksellä luuli pääsevänsä pakoon. Mutta pian hän näki, +että tämä paikka ei ollut lainkaan yhteydessä linnan muiden rakennusten +kanssa. Se oli vain yksinäinen parveke, jota tavallisuuden mukaan +rintavarustus ja ampumareiät suojelivat. Se oli rakennettu sen vuoksi, +jotta moniaat jousimiehet, siinä seisoen, voisivat ampumalla puolustaa +tornia sekä senpuoleista ulkomuuria. + +Rebekan viimeinen toivo nojautui siis nyt hänen omaan lujuuteensa sekä +siihen horjumattomaan luottamukseen, jolla jalot, suuret sydämet aina +turvaavat Jumalaan. Rebekkaa oli tosin väärällä tavalla opetettu +käsittämään Raamatun lupauksia Herran valitulle kansalle. Siinä +suhteessa hän ei kuitenkaan ollut väärässä, että hän piti nykyaikaa +Siionin lasten koetus- ja rangaistusaikana, jonka kestäessä heidän +velvollisuutensa oli kärsiä vaivaa ja välttää syntiä. Tällä tavoin hän +oli tottunut pitämään itseänsä välttämättömän onnettomuuden uhrina ja +oppinut kärsivällisesti vastaanottamaan niitä vaaroja, joiden alaiseksi +hän luultavasti oli joutuva. + +Hänen sydämensä säpsähti kuitenkin ja hänen poskensa vaalenivat, kun +rappusilta alkoi kuulua astuntaa ja sitten tornikamarin ovi hitaasti +aukeni. Sisään astui pitkä mies, verhottuna samanlaiseen pukuun kuin +rosvotkin, jotka olivat saattaneet matkalaisemme tähän tukalaan tilaan. +Hän astui verkalleen huoneeseen ja työnsi oven perästään kiinni. Otsalle +vedetty lakki peitti silmät, ja viittaansa piti mies sillä tavalla, +ettei kasvojen alipuoltakaan voinut nähdä. Tällä tavoin peitettynä, +ikäänkuin valmiina tekoon, joka häntä itseäänkin hävetti, hän seisoi +pelästyneen vangin edessä. Mutta vaikka hän puvusta päättäen olikin +rosvo, ei hän kuitenkaan näyttänyt oikein rohkenevan lausua ilmi +aikomustansa. Rebekka kerkisi siis, kooten kaiken rohkeutensa, +ensimmäiseksi aloittaa puheen. Hän oli jo irroittanut yltään kaksi +kallista rannerengasta ja kaulavitjansa. Ne hän nyt kiireesti ojensi +otaksumalleen rosvolle, toivoen tällä tavalla, tyydyttäen toisen +ahneutta, voivansa taivuttaa miehen mielen suosiolliseksi. + +»Ota tämä, hyvä mies», sanoi Rebekka, »ja ole, Jumalan tähden, +armollinen minulle ja vanhalle isälleni! Nämä korut ovat +kallishintaisia, mutta eivät ne ole mitään siihen palkintoon verrattuna, +jonka isäni antaisi, jos pääsisimme vapaasti ja eheinä tästä linnasta.» + +»Ihana Palestiinan kukkanen!» vastasi rosvo; »itämaalta ovat nämä +helmetkin, mutta eivät ne loista niin valkeina kuin sinun hampaasi. +Kirkkaasti välkkyvät nämä timantit, mutta eivät niin kirkkaasti kuin +sinun silmäsi. Ja samana hetkenä, kun rupesin nykyiseen +metsäläisvirkaani, minä vannoin valan semmoisen, että aina pitäisin +kauneutta kalliimpana kuin rikkautta.» + +»Älä tee itsellesi niin suurta vahinkoa», sanoi Rebekka; »ota lunnaat ja +armahda meitä! -- Kullalla voit ostaa huvitusta -- mutta jos meille teet +pahaa, niin siitä ei koidu sinulle muuta kuin omantunnonvaivoja. Isäni +tyydyttäisi mielellään suurimmatkin vaatimuksesi. Voisitpa, jos tahdot +olla viisas, meiltä saaduilla rahoilla päästä takaisin rehellisten +ihmisten seuraan, -- voisit ostaa itsellesi anteeksiantokirjan ennenkin +tekemistäsi pahoista teoista, ja sinulle jäisi vielä sen verran +jäljellekin, ettei puute sinua enää pakottaisi uusiin rikoksiin.» + +»Koreasti puhut», vastasi rosvo ranskankielellä; hänen oli luultavasti +käynyt vaikeaksi jatkaa keskustelua saksinkielellä, jolla Rebekka oli +sen aloittanut. »Mutta kuulepas nyt, mitä minä sanon, sinä Bakan laakson +valkoinen liljankukka! Isäsi on jo taitavan alkemistin[18] käsissä, joka +vankihuoneen ruostuneesta rautaristikostakin voisi puristaa kultaa ja +hopeata. Kunnon Iisak on jo pantu semmoiseen tislaus-astiaan, missä +hänestä siivilöidään kaikki, mikä hänelle on rakasta. Siihen ei tarvita +minun vaatimusteni eikä sinun kehoitustesi apua. Mutta sinun lunnaasi +ovat maksettavat rakkaudella ja kauneudella, enkä minä huoli mitään +muuta sen sijaan.» + +»Etpä siis olekaan metsäsissi», sanoi Rebekka samalla kielellä, jolla +häntä oli puhuteltu; »ei kukaan sissi hylkäisi tämäntapaista tarjousta. +Eikä kukaan metsäsissi tässä maassa puhu sitä kieltä, jota nyt käytit. +Et ole metsäsissi, olet normannilainen -- kenties jalosukuinenkin +normannilainen. -- Ah, ole sitten myös jalo teoissasi ja heitä päältäsi +tuo väkivallan ja häväistyksen hirvittävä verho!» + +»Ja sinä, joka olet näin terävä arvaamaan», virkkoi Brian de +Bois-Guilbert laskien viitan alas, niin että se ei enää peittänyt hänen +kasvojaan, »sinäkään et ole oikea Israelin tytär, vaan kaikin puolin, +paitsi kauneudessa ja nuoruudessa, itse Endorin noita. Minä en olekaan +metsäsissi, sinä ihana Saaronin ruusu. Minä olen mies, joka tahdon +varustaa kaulasi ja ranteesi täyteen helmiä ja timantteja -- siinähän +niiden oikea paikka onkin -- enkä suinkaan riistä niitä sinulta.» + +»Mitä sitten minulta tahdotte», sanoi Rebekka, »joll'ette rikkauttani? +-- Mitä meillä voisi olla tekemistä toistemme kanssa? -- Te olette +kristitty -- minä juutalainen. -- Meidän avioliittomme olisi vastoin +sekä synagogan että kristityn kirkon sääntöjä.» + +»Niinpä tosiaan olisikin», vastasi temppeliherra naurahtaen; »minäkö +naisin juutalaistytön? _Despardieux»!_[19] -- »Enpä, vaikka hän olisi +itse Saaban kuningatar! Ja sitä paitsi täytyy minun sanoa sinulle, +suloinen Siionin tytär, etten voisi solmia avioliittoa, vaikkapa +kristillisin kaikista kuninkaista[20] tarjoaisi minulle kristillisimmän +tyttärensä ja Languedocin maakunnan myötäjäisiksi. Valani ei salli minun +rakastaa ketään tyttöä, paitsi _par amours_,[21] niinkuin minä sinua +rakastaisin. Temppeliherrahan minä olen. Etkö näe pyhän säätyni ristiä +tässä?» + +»Sitäkö uskallat mainita», virkkoi Rebekka, »tämmöisessä tilanteessa?» + +»Ja vaikka uskallankin», sanoi temppeliherra, »niin eihän se sinuun +koske, joka et usko meidän vapautuksemme pyhään merkkiin.» + +»Minun uskoni on semmoinen kuin olen sen esi-isiltäni oppinut», sanoi +Rebekka, »ja Jumala suokoon minulle anteeksi, jos se on väärä! Mutta +mikä sitten, herra ritari, on teidän uskonne, koska te pelkäämättä +mainitsette teille pyhimmän asian samalla kuin olette rikkomaisillanne +pyhimmän valan, jonka olette vannonut ritarina ja hengellisenä miehenä?» + +»Tuo oli korea ja ytimekäs saarna, sinä Syrakin tytär!» vastasi +temppeliherra. »Mutta, suloinen pappini, ahdasmielinen juutalaisoppisi +estää sinua näkemästä meidän suuria etuoikeuksiamme. Olisi tosin raskas +rikos, jos joku temppeliherra menisi naimisiin; mutta mitä hetkellisiä +erehdyksiä tehnenkin, niin niistä saan helposti synninpäästön heti ensi +kerralla, kun meidän ritaristomme johtokunta kokoontuu. Me Siionin +temppelin köyhät soturit olemme näet palkinnoksi miehuudestamme saaneet +vielä laajemmat vapaudet, kuin mitä viisain kaikista kuninkaista tai +hänen isänsä vaativat itselleen -- ja heidän esimerkkinsä, sen sinäkin +myöntänet, ovat sangen painavat. Salomon iloinen elämä on hyvä esikuva +Salomon temppelin puolustajille.» + +»Sinä tunnut», sanoi juutalaistyttö, »lukevan Raamattua ainoastaan +siinä mielessä, että löytäisit siitä tukea irstaudellesi ja +hekumallisuudellesi. Ja se on yhtä suuri rikos, kuin jos kaikkein +terveellisimmistä, hyödyllisimmistä ruohoista keittäisit myrkkyä.» + +Temppeliherran silmät tulistuivat tästä moitteesta. -- »Kuule, Rebekka», +virkkoi hän, »tähän asti olen puhunut sinulle mesikielin; mutta saatpa +nyt kuulla sanoja valloittajan suusta. Sinä olet vanki, jonka olen +jousellani ja keihäälläni anastanut -- sinä olet minun omani kaikkien +kansojen lakien mukaan. Siitä oikeudesta en luovu tuumankaan vertaa. Ja +otanpa väkisin, mitä en saa pyytämällä.» + +»Älä koske minuun», sanoi Rebekka, »älä koske minuun, ja kuule minua, +ennenkuin rupeat semmoiseen ankaraan kuolemansyntiin! Voimani kenties +eivät riittäne sinua vastustamaan; sillä Jumala on luonut naiset +heikoiksi ja uskonut ne miesten jalomielisyyden suojaan. Mutta minä aion +kuuluttaa häijyä tekoasi ympäri koko kristikunnan. Sinun säätyveljiesi +taikauskon avulla minä saan sen koston, jota he pelkästä +sääliväisyydestä kenties eivät soisi minulle. Jokaiselle säätysi +preceptoriolle, jokaiselle kapitelille minä saatan tiedoksi, että sinä +olet uskonheittiönä tehnyt syntiä juutalaistytön kanssa. Nekin, joita ei +itse rikoksesi inhoittaisikaan, tulevat kuitenkin kiroamaan sinua siksi, +että olet häväissyt ristiäsi antautumalla erään minun kansani tyttären +pariin.» + +»Oletpa todella sukkela älyltäsi, juutalaistyttö!» vastasi +temppeliherra, joka hyvin tiesi, että Rebekka puhui totta. Sillä hänen +säätynsä säännöt kielsivät mitä ankarimmin sanoin ja kaikkein kovimpien +rangaistusten uhalla tämmöisiä vehkeitä, ja olipa sellaisia syyllisiä +joskus erotettu ritarikunnasta. »Sinä olet viekas! Mutta kovalla äänellä +sinun pitääkin valittaa, jotta se kuuluisi tämän linnan paksujen muurien +ulkopuolelle. Näiden muurien takana haihtuu voivotus ja valitus, +oikeudenpyyntö ja avunhuuto aivan kuulumattomaksi. Yksi pelastuskeino +sinulla vain on, Rebekka. Alistu kohtaloosi -- käänny meidän uskoomme, +niin pääset tästä linnasta, ja harvapa normannilaisnainen on pukujensa +komeudella ja kauneudellaan voittava sitä naista, jonka temppelin +peitsimiehistä paras on valinnut kullakseen.» + +»Minäkö alistuisin kohtalooni!» sanoi Rebekka -- »vanhurskas Jumala +--minkälaiseen kohtaloon! -- Ja minäkö kääntyisin sinun uskoosi! Mikähän +uskokunta tunnustaa omaksensa sinuntapaisesi konnan? -- _Sinäkö_ olisit +muka paras peitsimies temppeliritaristossa! -- Sinä pelkuriritari! +--valapattopappi! Minä syljen päällesi enkä pelkää sinua! -- Aabrahamin +Jumala on suonut pelastuskeinon tyttärellensä -- tästäkin ilkeyden +pesästä.» + +Näin sanoen hän työnsi ikkunan rautaristikon auki, eikä aikaakaan, niin +hän jo seisoi rintavarustuksen äärimmäisellä reunalla, missä ei ollut +vähintäkään seinää hänen ja hirvittävän syvyyden välillä. Tätä hurjaa +harppausta ei Bois-Guilbert ennättänyt estää, koska se tapahtui niin +äkkiarvaamatta, sillä siihen saakka tyttö oli seisonut aivan +liikkumatta. Ja heti kun ritari liikahti seurataksensa jäljestä, tyttö +huusi: »Pysy paikallasi, ylpeä temppeliherra, tai jos tahdot, niin tule +vain! Mutta jos astut askelenkaan lähemmäksi, niin heittäydyn tästä +alas. Murskaantukoon ruumiini muodottomaksi pihan kiviin; -- parempi +sekin kuin joutua sinun petomaisen himosi uhriksi!» + +Näin sanottuaan hän löi kätensä ristiin ja ojensi ne taivasta kohti, +ikäänkuin anoen armoa sielullensa, ennenkuin hyppäisi alas kuoleman +kitaan. Temppeliherra hämmästyi. Armosta tai säälistä hän ei vielä +koskaan ollut peruuttanut päätöstään; mutta tytön pelottomuus sai nyt +hänen mielensä muuttumaan. »Tule alas», sanoi hän, »hurja tyttö! -- Minä +vannon maan ja meren ja taivaan kautta, etten tee sinulle mitään pahaa.» + +»En usko sinua, temppeliherra», virkkoi Rebekka; »sinun takiasi olen +oppinut antamaan säätysi rehellisyydelle sen ansaitseman arvon. Lähin +preceptoriohan vapauttaisi sinut valastasi, jonka rikkominen ei +loukkaisi suurempiarvoista asiaa kuin kurjan juutalaistytön kunniaa.» + +»Sinä tuomitset minua väärin», huusi temppeliherra innokkaasti, »minä +vannon säätyni kautta -- ristin kautta, jonka näet rinnassani -- miekan +kautta, joka vyölläni riippuu -- minä vannon esi-isieni vanhan +aateliskilven kautta, etten tee sinulle mitään pahaa! Kuule minua, +jollet oman itsesi, niin ainakin isäsi tähden! Minä tahdon olla hänen +turvanansa, ja tässä linnassa hän totisesti on voimallisen turvaajan +tarpeessa.» + +»Voi!» sanoi Rebekka, »sen tiedän liiankin hyvin -- mutta voinko uskoa +sinua?» + +»Käännettäköön aseeni nurin ja julistettakoon nimeni kaikkialla +kunniattomaksi», vakuutti Bois-Guilbert, »jos koskaan saat syytä moittia +tekoani. Monta lakia, monta sääntöä olen rikkonut, mutta sanaani -- en +koskaan!» + +»Tahdon siis uskoa sinua», virkkoi Rebekka, »tämän verran» -- hän astui +alas muurin reunalta, mutta pysyi aivan lähellä ampumareikää. --»Tässä», +sanoi hän, »tässä tahdon seisoa. Pysy sinä paikallasi. Sillä jos yrität +astua askeltakaan lähemmäksi, niin saat nähdä, että juutalaistyttö antaa +mieluummin sielunsa Jumalan kuin kunniansa temppeliherran valtaan!» + +Näin Rebekka lausui. Hänen rohkea, luja päätöksensä, joka niin hyvin +soveltui hänen kasvojensa jaloon kauneuteen, oli nyt kirkastanut hänen +katseensa ja koko ulkomuotonsa tavattomalla loistolla. Silmä ei +värähtänyt, poski ei vaalennut, vaikka niin hirveä kuolema oli aivan +edessä. Päinvastoin tunne siitä, että hänellä nyt oli kohtalonsa omassa +vallassaan ja että hän, jos tahtoi, kuoleman avulla saattoi pelastua +häpeästä, oli kohottanut vielä kirkkaammaksi posken punan ja silmän +säihkyn. Bois-Guilbert. joka itsekin oli ylpeä ja rohkea, tunnusti +mielessään, että hän ei ollut koskaan ennen nähnyt näin jaloa, näin +majesteetillista naista. + +»Olkoon sovinto välillämme, Rebekka», sanoi hän. + +»Sovinto, jos niin tahdot», vastasi Rebekka -- »sovinto -- mutta näin +paljon maata välillämme.» + +»Sinun ei tarvitse enää pelätä minua», virkkoi Bois-Guilbert. + +»En sinua pelkääkään», vastasi tyttö. »Kiitos olkoon hänelle, joka +rakensi tämän tornin näin pyörryttävän korkeaksi, ettei kukaan, joka +syöksyy täältä alas, voi elävinä päästä maahan. -- Kiitos olkoon hänelle +ja Israelin Jumalalle -- minä en pelkää sinua.» + +»Sinä tuomitset minua väärin», sanoi temppeliherra; »sinä tuomitset +minua väärin, sen vannon maan ja meren ja taivaan kautta! Luonteeltani +en ole alkujaan ollut semmoinen, jollaisena nyt olet minut nähnyt +--itsekäs, kova, armoton. Nainen on tehnyt minut kovasydämiseksi, ja +naisille on sentähden sydämeni kova, mutta ei sinun kaltaisillesi +naisille. Kuule mitä sanon, Rebekka -- ei ollut peistä kantavaa ritaria, +jonka sydän olisi hartaammin rakastanut valittua neitoansa kuin Brian de +Bois-Guilbertin. Tämä tyttö, jonka isällä -- pienellä paronilla -- ei +ollut enempää, mitä kehua omaksensa, kuin tällainen tornin raunio, huono +viinimäki ja muutamia Bordeaux'n rantamaan karuja kankaita, tuli +kuuluisaksi joka paikassa, missä sankaritöitä tehtiin, tuli +kuuluisammaksi monta korkeata neitoa, jotka perivät koko kreivikunnan. +-- Niin», jatkoi hän, astellen edestakaisin parvekkeella, niin +innoissaan, ettei hän näyttänyt muistavankaan Rebekan läsnäoloa, »niin, +minun urotyöni, kokemani vaarat, uhitellen vuodattamani veri tekivät +Adelaida de Montemaren nimen kuuluisaksi hamasta Kastilian +kuningashovista Bysantiumin keisaripalatsiin asti. Ja minkä palkinnon +minä voitinkaan! -- Kun palasin takaisin kalliisti ostetun, työllä ja +verellä ansaitun maineeni kanssa -- tapasin hänet naimisissa +gascognelaisen maamoukan kanssa, jonka nimi ei ollut koskaan kuulunut +ulommaksi hänen omien mitättömien tilustensa rajoja! Tulisesti olin +häntä rakastanut, tulinen oli myös kostoni hänen petoksensa johdosta! +Mutta kostoni kilpistyi omaan itseeni. Siitä päivästä alkaen erosin +elämästä ja sen siteistä -- miehuuteni iällä en saa nauttia kodin iloa +-- en saa kuulla rakastavan puolison lohduttavaa ääntä -- vanhana en saa +istua hauskan takan äärellä -- hautani on oleva yksinäinen, eikä +ainutkaan poika ole jäävä jälkeeni Bois-Guilbertin vanhan suvun +jatkajaksi. Päällikköni jalkojen juureen olen laskenut vapauteni, +--vallan saada itse päättää teoistani. Temppeliherra on orja kaikin +puolin, ainoastaan orjan nimeä vailla. Hän ei saa omistaa maata eikä +mantua, hän elää, liikkuu ja hengittää aina vain toisen miehen käskyn ja +tahdon mukaan.» + +»Voi!» sanoi Rebekka, »mitkä edut voivat korvata näin suurta uhria?» + +»Koston voima, Rebekka», vastasi temppeliherra, »ja kunnianhimon +kuvittelema vastainen korkeus.» + +»Halpa korvaus», sanoi Rebekka, »sille, jonka on täytynyt luopua ihmisen +rakkaimmista oikeuksista.» + +»Älä puhu niin, tyttö», vastasi temppeliherra; »kosto on taivaallisten +herkkua! Ja jos he, niinhän papit väittävät, ovat pitäneet kostoa +yksinoikeutenaan, niin he ovat tehneet tämän juuri sen vuoksi, että sen +suoma nautinto heidän mielestään on liian suloinen kuolevaisille. --Entä +kunnianhimo? Sen virittämä houkutushan on niin voimallinen, että se +saattaisi häiritä taivaankin autuutta.» -- Tähän hän hetkeksi vaikeni, +ja lisäsi sitten: »Rebekka! Se, joka mieluummin valitsee kuoleman kuin +häpeän, on jalo ja voimallinen hengeltänsä. Omakseni minä tahdon sinut! +-- Ei, älä säikähdä, tämä on tapahtuva sinun vapaalla suostumuksellasi +ja omilla ehdoillasi. Suostu ottamaan osaa toiveisiini, jotka loistavat +kirkkaampina kuin kruunatun kuninkaan mieliteot! -- Kuule, mitä sanon, +ennenkuin vastaat, ja punnitse, ennenkuin kiellät. -- Temppeliritari, +niinkuin sanoit, tosin menettää ihmisoikeutensa, vapaan tahtonsa. Mutta +hän pääsee jäseneksi mahtavaan veljeskuntaan, joka vapisuttaa yksin +kuninkaitakin. Hän on yksinäinen sadepisara, joka putoaa mereen. Se +häviää siihen erottamattomaksi osaksi, mutta se häviää valtamereen, joka +tyrskyjensä vastustamattomalla voimalla murtaa kallioita ja hukuttaa +kuninkaallisia sotalaivastoja. Tämmöiseen paisuvaan luode-aaltoon voi +verrata meidän mahtavaa veljeskuntaamme. Ja tässä mahtavassa +veljeskunnassa minä en ole pelkkä halpa jäsen. Minua pidetään jo nyt +yhtenä päälliköistä, ja saattaapa koittaa se päivä, jolloin kädessäni +nähdään suurmestarin komentokapula. Temppelin köyhät soturit eivät +silloin tyydy siihen, että saavat jaloillaan polkea kuningasten niskaa +-- tekeehän samoin paljasjalkainen munkkikin. Ei, vaan meidän +rautakenkämme on astuva ylös heidän valtaistuimelleen -- meidän +rautakintaamme on tempaava valtikan heidän käsistään. Ei edes teidän +Messiaanne valta, jota kansasi hajonneet heimot turhaan odottavat, voisi +tulla niin suureksi kuin se, joka loistaa minun kunnianhimoni edessä. +Minulta on vain puuttunut vertaiseni henki, joka voisi olla siinä +osallisena -- ja sinä olet se, jota kaipasin!» + +»Juutalaistytöllekö näin puhut?» vastasi Rebekka. »Muistathan -- -- --» + +»Älä puhu minulle», lausui temppeliritari, »uskontojemme erilaisuudesta. +Salaisissa kokouksissamme me nauramme tuommoisille ämmien loruille. Älä +usko, että me kauankaan olemme seuranneet sokeasti säätymme perustajien +joutavaa hulluutta. Suojellakseen muka karua hietikkoa, joka vain +taikauskoisten hupsujen silmissä voi olla minkään arvoinen, he luopuivat +kaikista elämän nautinnoista ja pitivät suurena autuutena saada surmansa +nälän tai janon tai ruttotaudin tai villi-ihmisten miekan kautta. Mutta +pianpa säätymme näköpiiri laajeni avarammaksi ja rohkeammaksi, ja me +keksimme parempia palkintoja uhrauksistamme. Äärettömät rikkaudet, joita +me omistamme kaikilla kristikunnan kulmilla, loistava sotamaineemme, +joka houkuttelee veljeskuntaamme parhaat ritarit kaikista kristityistä +maista -- ne ovat vain välikappaleita. Niiden avulla me valmistamme +asioita, jommoisia säätymme pyhät perustajat eivät ole unissaankaan +nähneet; eikä niistä myöskään anneta mitään tietoa niille +heikkohenkisille, jotka vanhaan tapaan pyrkivät säätyymme ja jotka +silmittömässä uskossaan tulevat meidän tottelevaisiksi palvelijoiksemme. +Mutta en tahdo nyt tämän enempää vetää syrjään esirippua, joka peittää +meidän salaisuutemme. Tuo torventoitotus ilmoittaa kenties asian, jossa +tarvitaan minuakin. Mieti siis sitä, minkä minulta kuulit. -- Jää +hyvästi! -- En pyytele anteeksi, että uhkasin tehdä sinulle väkivaltaa; +sillä sen kauttahan vasta oikein opin jaloutesi tuntemaan. Kultaa ei voi +tuntea kullaksi, ellei siihen kosketa tunnuskivellä. Pian palaan +takaisin puhelemaan enemmän sinun kanssasi.» + +Ritari palasi tornikamariin ja astui porraskäytävää alas. Rebekka jäi +taas yksikseen. Hän oli suuresti pelästynyt kuullessaan, mitä kaikkea +tuo rohkea, häijy mies, jonka valtaan hän kovaksi onnekseen oli +joutunut, uskalsi ajatella hurjassa kunnianhimossaan; hän olisi siitä +kenties vielä enemmän pelästynyt, jollei hän vähää ennen olisi nähnyt +kuolemaa edessänsä. Astuttuansa alas tornikamariin hän siis ensi +työkseen lausui Jaakobin Jumalalle kiitoksen saamastaan suojeluksesta ja +rukoili edelleenkin varjelusta sekä itselleen että isällensä. Livahtipa +vielä lisäksi eräs nimi hänen rukoukseensa -- sen haavoittuneen +kristityn nimi, joka myös oli joutunut verenhimoisten vihollisten +käsiin. Rebekan sydän säpsähti samassa, kun hänen puheeseensa Jumalan +kanssa, hänen hartaaseen rukoukseensa siten oli sekaantunut muisto +miehestä, jonka kanssa hänellä ei olisi pitänyt olla mitään tekemistä +--muisto nasarealaisesta, juutalais-uskonnon vihollisesta. Mutta rukous +nuorukaisen puolesta oli jo hiljaisena henkäyksenä kohonnut Rebekan +huulilta, eikä hänen sydämensä -- huolimatta kaikista uskontonsa +ahdasmielisistä opeista -- olisi suonutkaan, ettei se olisi tullut +lausutuksi. + + + + +VIIDESKOLMATTA LUKU. + + + Onpa tuo helkkarin mutkikasta kynän koukeroittelemista; en ole + vielä ikänä nähnyt mokomata! + + »_Hän alentuu valloittamaan_.» + +Linnansaliin astuessansa temppeliherra tapasi de Bracyn jo siellä. +»Nähtävästi», sanoi de Bracy, »on tämä torventoitotus keskeyttänyt sinun +kosintasi niinkuin minunkin. Mutta sinä saavut myöhemmin ja +vastahakoisemmin; siitä tahtoisin päättää, että sinulla on ollut +hauskempaa seuraa kuin minulla.» + +»Onko siis», kysyi temppeliherra puolestaan, »sinun käynyt huonosti +kosiessasi tuota rikasta saksilaistyttöä?» + +»Tuomas Becketin pyhät luut meitä auttakoot!» vastasi de Bracy, »onpa +Rowena-neiti varmaankin saanut kuulla, että tämä mies ei henno nähdä +naiskyyneleiden vuotavan.» + +»Hyi häpeä!» virkkoi temppeliherra. »Sinäkö, vapaan peitsimieskomppanian +päällikkö, et hennoisi nähdä naisten kyyneleitä! Sitä kirkkaamminhan +rakkauden tulisoihdun pitäisi palaa, kun pari kyynelpisaraa siihen +pirskahtaa.» + +»Suuri kiitos parin kyynelpisaran pirskoittamisesta», vastasi de Bracy; +»mutta tulvasipa niitä tuon neitosen silmistä niin paljon, että olisi +nuotiovalkeakin siitä sammunut. En usko, että missään maailmassa on +nähty niin surkeaa käsien vääntelyä ja niin ylenpalttista kyynelten +vuotoa hamasta Pyhän Nioben ajoista, josta Aymer-abotti meille kertoi. +Vesihiisi on tainnut riivata koko saksilaiskaunottaren.» + +»Ja kokonainen legioona piruja on tainnut ottaa asuntonsa juutalaistytön +sydämeen», virkkoi puolestaan temppeliherra. »Yksi ainoa pirulainen, +vaikka se olisi Apollo itse, ei olisi voinut paisuttaa häntä niin +hillitsemättömän ylpeäksi ja rohkeaksi. -- Mutta missä viipyykään +Front-de-Boeuf? Yhä taajemmin ja kovemminhan tuo torvi soipi.» + +»Hän hieroo kauppaa juutalaisäijän kanssa, luullakseni», vastasi de +Bracy huolettomasti; »arvattavasti Iisak ulvoo niin kovasti, ettei +torven törähdyksiä kuulukaan. Tiedäthän sen omastakin kokemuksestasi, +ritari Brian, että ennenkuin juutalainen suostuu luovuttamaan pois +aarteensa semmoisilla ehdoilla kuin ystävämme Front-de-Boeuf luultavasti +tarjoaa, hän nostaa niin suuren äänen, että se voittaa kaksikymmentäkin +torvea ja sarvea. Mutta lähettäkäämme joku palvelijoista häntä +kutsumaan.» + +Pian ilmaantuikin Front-de-Boeuf, jonka armoton julmuus oli ennen +kerrotulla tavalla tullut estetyksi. Syynä hänen viipymiseensä oli se, +että hän oli antanut moniaita asianvaatimia käskyjä miehilleen. + +»Katsokaamme, mitä tuo kirottu hälinä tuolla ulkona tarkoittaa», sanoi +Front-de-Boeuf. -- »Tänne on tullut kirje, ja jollen erehdy, on se +saksinkielinen.» + +Hän katseli kirjettä käännellen sitä kädessään, ikäänkuin olisi toivonut +saavansa tämmöisellä kääntelemisellä selvää paperin sisällyksestä. +Lopuksi hän kuitenkin ojensi sen de Bracylle. + +»Yhtähyvin se saattaisi olla täynnä noidan koukerolta», virkkoi tämä, +joka oli aivan oppimaton, niinkuin melkein kaikki muutkin sen ajan +ritarit. »Kappalaisemme yritti tosin opettaa minua kirjoittamaan; mutta +kaikki kirjaimeni muodostuivat aina nuolenpäiden ja miekanterien +muotoisiksi, ja silloin tuo kaljupää ukko viimein väsyi työhön.» + +»Annas tänne», sanoi temppeliherra. »Sen verran on minussa pappismiestä, +että vähä oppini voi valaista urhouttani.» + +»Käytä sitten pyhä oppisi meidän hyödyksemme», sanoi de Bracy. »Mitä tuo +paperiliuska tietää?» + +»Sehän on täysi sodanjulistus», vastasi temppeliherra; »jollei se, +Betlehemin neiti nähköön, ole hullua pilantekoa. Kummallisempaa +haastekirjaa ei luullakseni vielä koskaan ole päästetty jonkin +ritarilinnan laskusillan yli.» + +»Pilantekoako?» virkkoi Front-de-Boeuf; »olisipa hauska tietää, kuka +semmoisessa asiassa tohtii minun kustannuksellani pilaa tehdä! -- Lue +se, ritari Brian.» + +Temppeliherra luki nyt seuraavan: + +»Minä Wamba, Älyttömän poika, palveleva hovinarrina jaloa ja +vapaasukuista miestä, Cedrikiä, Rotherwoodin herraa, jota myös +Saksilaiseksi nimitetään -- Ja minä Gurth, Beovulfin poika, sikopaimen +-- -- --» + +»Hullutteletko sinä?» keskeytti Front-de-Boeuf lukijaa. + +»Pyhä Luukas auttakoon, kirje alkaa juuri noilla sanoilla», vastasi +temppeliherra. Sitten hän jatkoi jälleen lukuansa: »Minä Gurth, +Beovulfin poika, sikopaimen mainitun Cedrikin palveluksessa, yhdessä +meidän apumiestemme ja liittoveljiemme kanssa, jotka yksissä neuvoin +meidän kanssamme ovat antautuneet tähän sotaan, nimittäin se jalo +ritari, jota tällä hetkellä nimitetään Mustan tyhjäntoimittajan nimellä, +ja kelpo vapaa talonpoika Robert Locksley, myös Kepinhalkaisijan +liikanimellä tuttu, annamme teille, Reginald Front-de-Boeuf, ja teidän +liittolaisillenne ja rosvokumppaneillenne, keitä ne sitten lienevätkin, +tiedoksi, että koska te syyttä ja sodanjulistuksetta, väkivallalla ja +kavaluudella olette ottaneet kiinni meidän herramme ja isäntämme, +yllämainitun Cedrikin; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen neidon, neiti +Rowenan, Hergottstrandsteden omistajan; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen +herra Athelstanin, Coningsburghin herran; ynnä myös useampia vapaita +miehiä, heidän palvelijoitansa; ynnä myös useita orjia, heidän +perintöorjiansa; ynnä myös juutalaisen, nimeltä Iisak Yorkilainen, ja +hänen tyttärensä, juutalaistytön; ynnä myös useampia hevosia ja muuleja. +Jotka jalosukuiset henkilöt, ynnä palvelijat ja orjat ynnä hevoset ja +muulit ynnä yllämainittu juutalaisukko ja juutalaistyttö, olivat kaikki +täydessä rauhassa kuninkaallisen majesteetin kanssa, ja uskollisina +alamaisina matkustivat kuninkaan maantiellä. Siitä syystä me tahdomme ja +vaadimme, että yllämainitut jalosukuiset henkilöt, nimittäin Cedrik +Rotherwoodin herra, Rowena Hergottstrandsteden omistaja ja Athelstan +Coningsburghin herra ynnä heidän palvelijansa ja orjansa, niin myös +heidän hevosensa ja muulinsa, niin myös yllämainittu juutalaisukko sekä +juutalaistyttö ja samoin kaikki heille kuuluvat tavarat annetaan meidän +haltuumme tai niiden haltuun, jotka me siihen toimeen määräämme, eheinä +ja vahingoittumatta, ennenkuin tunti on kulunut teidän saatuanne tämän +kirjeen käsiinne. Jollette sitä tee, niin julistamme teidät rosvoiksi ja +kavaltajiksi, ja tahdomme panna henkemme alttiiksi tappelemalla, +piirittämällä tai muulla tavalla sotimalla teitä vastaan, ja tahdomme +voimiamme myöten tehdä teille kiusaa sekä vahinkoa. Siitä Jumala teitä +armollisesti varjelkoon! -- Tämän me olemme allekirjoittaneet Pyhän +Witholdin päivän aattona, suuren käräjätammen juurella Sarvasmäen +metsässä, ja ylläolevan kirjeen on kokoonpannut se pyhä mies, joka +Copmanhurstin kappelissa palvelee Jumalaa, Pyhää Neitsyttä sekä Pyhää +Dunstania.» + +Kirjeen alla oli ensimmäisenä kömpelösti piirustettu kukonpää +helttoineen sekä selitys, että hieroglyfi oli Wamban, Älyttömän pojan +puumerkki. Tämän arvoisan kuvan alla oli risti, joka oli selitetty +Gurthin, Beovulfin pojan puumerkiksi. Sen alle olivat sanat _Le Noir +Fainéant_ (Musta Tyhjäntoimittaja) kirjoitetut rohkeilla, paksuilla +kirjaimilla. Ja kaikkein viimeisenä seurasi sievästi kuvattu nuoli, +jousimies Locksleyn tunnuskuva. + +Ritarit kuuntelivat tämän eriskummallisen pergamentin sisällystä päästä +päähän, ja sitten he katsahtivat toisiinsa äänettömällä ihmetyksellä, +kuten ainakin miehet, jotka eivät ollenkaan käsitä, mitä asia +tarkoittaa. De Bracy ensimmäisenä lopetti äänettömyyden purskahtamalla +hillittömään naurunhohotukseen, johon temppeliherra, vaikka +kohtuullisemmin, yhtyi. Mutta Front-de-Boeuf puolestansa näytti panevan +heidän ilonsa pahaksi. + +»Suoraan sanoen, hyvät herrat», hän sanoi, »parempi olisi nyt +neuvotella, mitä meidän, asiain näin ollessa, tulee tehdä, kuin hohottaa +noin narrien tavalla.» + +»Front-de-Boeufin rohkeus on yhä vielä masennuksissa sen johdosta, että +hänet turnajaispelissä sysättiin maahan», virkkoi de Bracy +temppeliherralle. »Peloittaapa häntä nyt paljas taisteluvaatimuksen +nimikin, vaikka se tuleekin vain narrin ja sikopaimenen taholta.» + +»Pyhä Mikael auttakoon!» vastasi Front-de-Boeuf; »soisinpa, että saisit +kaikki tämän vehkeilyn seuraukset omaan niskaasi, de Bracy. Nuo +lurjukset eivät uskaltaisi osoittaa niin käsittämätöntä hävyttömyyttä, +jollei heillä olisi suuri miesvoima takanansa. Salot ovat täynnä +metsäsissejä, jotka vihaavat minua siksi, etten salli heidän ampua +vapaasti metsäkauriita. Kerrankin, kun eräs semmoinen lurjus oli tavattu +itse teosta, verissä käsin, minä luin veitikalle lyhyen lain ja sidotin +hänet sarvaan sarviin, joka viidessä minuutissa puski miehen mäsäksi. Ja +siitä syystä ammuttiin jälkeeni yhtä monta nuolta kuin toissapäivänä +tuohon pilkkatauluun Ashbyssä. -- Kuules, mies», hän lisäsi kääntyen +erään palvelijansa puoleen, »onko käyty katsomassa, miten suuri +miesvoima seisoo tämän julkean haastekirjeen takana?» + +»Vähintään kaksisataa miestä lienee koolla metsässä», vastasi asemies. + +»Tämäpä on lysti juttu!» sanoi Front-de-Boeuf. »Sen sain palkakseni +siitä, että lainasin linnani teille, jotka ette osaa toimittaa +asioitanne hiljaa, vaan tuotte tuommoisen vaapsahaisparven silmilleni.» + +»Vaapsahaisiako?» virkkoi de Bracy; »sano pikemmin piikittömiä +kuhnureita, parvi laiskoja lurjuksia, jotka ovat karanneet saloille ja +havittelevat metsänriistaa, kun eivät viitsi työllä elättää +henki-raiskaansa.» + +»Piikittömiäkö?» vastasi Front-de-Boeuf. »Onpas heillä piikit, +teräskärkiset, kolmen jalan pituiset nuolet, joilla saavat sattumaan +vaikka Ranskan kruununkolikon kokoiseen pilkkaan.» + +»Hävetkää toki, herra ritari!» sanoi temppeliherra. »Kutsukaamme väkemme +kokoon ja rynnätkäämme ulos heitä vastaan. Yhdessä ainoassa ritarissa +--vaikkapa yhdessä ainoassa sotamiehessäkin -- on jo tarpeeksi vastusta +kahdellekymmenelle tuommoiselle talonpojalle.» + +»On tarpeeksi ja liiaksikin», lisäsi de Bracy; tuskin viitsisin mokomia +vastaan ojentaa edes peistäni.» + +»Niin kyllä», vastasi Front-de-Boeuf, »jos he olisivat mustia +turkkilaisia tai saraseeneja, herra temppeliherra, tai pelkurimaisia +ranskalaisia talonpoikia. Mutta nuo tuolla ovat englantilaisia +jousimiehiä, eivätkä he ole meitä huonommat muussa suhteessa, kuin että +heillä ei ole ratsuja eikä rautavarusteita; ja vähänpä apua meille +niistäkään tulisi tiheässä metsässä. Rynnäkköön käsket meidän käydä! +Tuskinhan meillä on tarpeeksi väkeä edes linnankaan puolustukseen. +Parhaat miehistäni ovat Yorkissa; siellä on sinunkin kumppaniasi, de +Bracy. Täällä ei meillä ole täyttä kahtakymmentäkään jäljellä, paitsi +niitä muutamia, joiden avulla te suorititte hullun ryöstönne.» + +»Ettehän toki pelänne», sanoi temppeliherra, »heitä tuolla olevan niin +monta, että he uskaltaisivat käydä rynnäkköön linnaa vastaan?» + +»Enpä juuri sitä, ritari Brian», vastasi Front-de-Boeuf. »Noilla +metsäsisseillä tosin on uskalias päällikkö; mutta ilman koneita, +tikapuita ja oppineita johtajia he eivät voi linnalleni mitään.» + +»Lähettäkää sana naapureillenne», sanoi temppeliherra; »käskekää heidän +koota väkensä ja tulla kolmen ritarin avuksi, joita muuan narri ja +sikopaimen piirittävät Front-de-Boeufin paronilinnassa.» + +»Te laskette leikkiä, herra ritari», vastasi paroni; »mutta kenelle +lähettäisin sanan? -- Malvoisin miehineen on nyt jo Yorkissa, ja +siellähän ovat myös muut liittoveljeni. Sielläpä minäkin nyt olisin, +jollei tämä pirun juttu olisi tullut väliin.» + +»Lähetä sitten sana Yorkiin ja käske väkemme tänne», neuvoi de Bracy. +»Jolleivät he minun lippuni liehuessa ja vapaajoukkoni päällekaratessa +pötki pakoon, niin tahdon myöntää, että he ovat rohkeimmat kaikista +sisseistä, jotka ikinä ovat virittäneet joustaan sinisillä saloilla.» + +»Mutta kuka sen sanan veisi?» kysyi Front-de-Boeuf; »heillä tietysti on +joka tienhaarassa vartijat, jotka kiskoisivat sanoman hänen rinnastaan. +-- Nytpä keksinkin keinon», lisäsi hän hiukan arveltuaan. »Herra +temppeliritari, tehän osaatte sekä lukea että kirjoittaa, ja jos meidän +onnistuisi vain löytää kappalaiseni kirjoitusneuvot, -- se mies-parka +kuoli vuosi takaperin kesken joulu-juominkiaan --» + +»Suokaa anteeksi», virkkoi asemies, joka seisoi yhä likellä, »luulenpa +vanhan Urfridan panneen ne johonkin tallelle, muistoksi rippi-isästään. +Tämä oli viimeinen mies, niin olen kuullut ämmän sanovan, joka kohteli +häntä sillä sävyisyydellä, millä aina pitäisi kohdella sekä nuoria että +vanhoja naisia.» + +»Mene sitten ja nouda ne tänne, Engelred», käski Front-de-Boeuf; »ja +sitten te, herra temppeliritari, saatte kirjoittaa vastauksen tuohon +rohkeaan haasteeseen.» + +»Mieluimmin piirtäisin sen vastauksen miekan kuin kynän kärjellä», +vastasi Bois-Guilbert; »mutta tapahtukoon teidän tahtonne.» + +Hän kävi siis istumaan ja kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ranskan +kielellä: + +»Ritari Reginald Front-de-Boeuf ynnä hänen jalosukuiset, ritarisäätyiset +liittolaisensa ja apulaisensa eivät ota vastaan mitään sodanjulistusta +orjilta eikä karkureilta. Ja jos sillä, joka sanoo itseään Mustaksi +ritariksi, todella on oikeus kunnialliseen ritarinimeen, niin hän +muistakoon, että hän nykyisellä aseveljeydellänsä on tahrannut arvonsa +eikä voi siis vaatia tilinteolle aatelissukuisia miehiä. Mitä meidän +vankeihimme tulee, niin me kehoitamme kristillisestä armeliaisuudesta, +että lähettäisitte tänne jonkun pappismiehen heitä ripittämään ja +Jumalan kanssa sovittamaan. Sillä me olemme lujasti päättäneet +mestauttaa heidät tänä aamuna ennen päivällisen aikaa, jotta heidän +päänsä törröttäessään muurilla seipäitten nenässä olisivat todistuksena, +miten vähän me välitämme teistä, jotka olette vaivanneet itseänne tänne +heidän avukseen. Lähettäkää siis, niinkuin yllä jo sanoimme, pappi +sovittamaan heitä Jumalan kanssa, jolla tavalla saatte tilaisuuden antaa +heille viimeisen kerran maan päällä apuanne.» + +Tämä kirje käärittiin kokoon, jonka jälkeen asemies vei sen ulkona +odottavalle sanansaattajalle. Tässä oli vastaus, sanottiin, hänen +tuomaansa kirjeeseen. + +Saatuaan asiansa toimitetuksi talonpoika palasi piirittäjien päämajaan, +joka tällä hetkellä sijaitsi uhkean tammipuun juurella, noin kolmen +nuolenkantaman päässä linnasta. Siellä odottivat Wamba ja Gurth, yhdessä +liittolaistensa, Mustan ritarin ja Locksleyn sekä iloisen erakon kanssa, +levottomasti vastausta haastekirjeeseensä. Heidän ympärillään +vähän edempänä oli suuri joukko uljaita jousimiehiä, joiden +metsäläisentapaiset vaatteet ja ahavoittuneet kasvot todistivat, mikä +heidän tavallinen virkansa oli. Kolmattasataa oli heitä jo koolla, ja +yhä vielä virtaili lisää. Nekin miehet, joita he päällikköinään +tottelivat, olivat aivan samanlaisissa vaatteissa sekä aseissa; lakissa +heiluva sulka oli heidän ainoa arvoansa osoittava merkki. + +Paitsi tätä joukkoa oli avuksi myös saapunut toinenkin, huonommin +järjestetty ja kehnommin varustettu sotavoima, nimittäin lähikylien +saksilaisia asukkaita sekä useita orjia ja alustalaisia Cedrikin +laajoilta tiluksilta. Harvalla näistä oli muita varustuksia kuin ne +työkalut, jotka hätä toisinaan muuttaa sota-aseiksi. Kankia, viikatteita +tai varstoja oli useimmilla kädessä; sillä normannilaiset, noudattaen +valloittajien tavanmukaista varovaisuutta, eivät sallineet voitettujen +saksilaisten pitää miekkoja tai keihäitä hallussaan. Siitä syystä tämä +saksilainen apuvoima ei ollutkaan niin peloittava linnalaisille kuin se +muuten olisi voinut olla heidän suuren lukunsa, ruumiillisten voimiensa +ja tulisen intonsa vuoksi. Tämän kirjavan armeijan päälliköille tuotiin +nyt temppeliherran vastauskirje. Kaikkein ensiksi käännyttiin sotapapin +puoleen ja pyydettiin häntä selittämään sen sisällystä. + +»Pyhän Dunstanin koukerosauvan kautta», sanoi arvoisa hengellinen mies, +»joka on ajanut paratiisiin enemmän lampaita kuin minkään muun pyhän +miehen sauva, minä vannon, etten kykene selittämään teille tätä +renkutusta. Lieneekö se ranskaa vai arabian kieltä, siitäkään en voi +selvää saada.» + +Hän antoi sitten kirjeen Gurthille, joka pudisti vihaisesti päätään ja +ojensi sen Wamballe. Narri katsasti paperin kaikkia neljää kulmaa +samantapaisella ymmärtäväisellä irvistyksellä kuin apinoilla on +vastaavassa tilanteessa tapana tehdä. Sitten hän heitti kuperkeikan ja +antoi kirjeen Loeksleylle. + +»Jos nuo pitkät piirut olisivat jousia ja lyhyet nuijapäitä nuolia, +sitten minä kenties saisin asiasta vähän selkoa», sanoi kunnon +jousimies. »Mutta niinkuin asia nyt on, en pysty siihen paremmin kuin +nuoleni pystyisi sarvaaseen, joka on penikulman päässä täältä.» + +»Pitäneepä minun sitten ruveta sihteeriksi», sanoi Musta ritari. +Otettuansa kirjeen Locksleyltä hän luki sen ensin läpi itsekseen ja +sitten selitti liittolaisilleen sen sisällyksen saksinkielellä. + +»Tahtoisivatko he mestata jalon Cedrikin?» huusi Wamba. »Pyhä risti! +Olettepa varmaan lukenut väärin, herra ritari.» + +»En maar, hyvä ystäväni», vastasi ritari; »olen selittänyt sanat, aivan +niinkuin ne on tähän kirjoitettu.» + +»No sitten, Pyhä Tuomas Canterburylainen auttakoon», huusi Gurth, +»meidän pitää valloittaa linna, vaikka kynsillämme repisimme sen +hajalleen.» + +»Muita apukeinoja ei meillä olekaan», vastasi Wamba; »mutta tuskinpa +minun hyppysistäni lienee harmaitten kivien ja kalkin hajalleen +repijöiksi.» + +»Se on vain veruke, jolla he tahtovat voittaa aikaa», virkkoi Locksley. +»Eivät he toki tohtine tehdä semmoista tekoa, jonka minä hirveästi +kostaisin.» + +»Soisinpa», sanoi Musta ritari, »että joku meistä voisi päästä linnaan +katsomaan, minkälainen piiritettyjen laita on. Ja minusta näyttää, koska +he pyysivät sinne ripittäjää, että tämä meidän pyhä erakko voisi mennä +toimittamaan pappisvirkaansa ja samassa myös hankkimaan meille +tarpeellisia tietoja.» + +»Perhana periköön sinut kehnoine neuvoinesi!» manasi kelpo erakko. »Niin +pian kuin olen riisunut munkinmekon päältäni, sen vakuutan teille, herra +Tyhjäntoimittaja ritari, olen samassa myös nakannut nurkkaan pappiuteni +ja pyhyyteni, jopa latinan taitonikin. Ja puettuani viheriän nutun +päälleni saisin pikemmin ammutuksi kaksikymmentä metsäkaurista kuin +yhden ainoan kristityn ripitetyksi.» + +»Pelkäänpä sitten», sanoi Musta ritari, »pelkäänpä sitten suuresti, että +meillä ei tässä ole ketään, joka voisi tai tahtoisi toimittaa rippi-isän +osaa?» + +Miehet katsoivat toisiinsa eikä kukaan vastannut. + +»Minä näen», sanoi Wamba vähän ajan päästä, »että hupsun tässäkin +tilaisuudessa pitää ryhtyä hupsuun työhön ja pistää kaulansa solmuun, +jota viisaat miehet karttavat. Saan siis teille ilmoittaa, hyvät serkut +ja kansalaiset, että pidin ylläni mustaa mekkoa ennenkuin tähän +kirjavaan pukeuduin. Minua kasvatettiin munkiksi, kunnes aivotauti vei +minulta järkeni, jättäen ainoastaan sen verran jäljelle, että kelpasin +hovinarriksi. Toivonpa siis, -- kun otan avuksi meidän kelpo erakkomme +mekon sekä kaiken sen pyhyyden ja opin, jotka sen viitan saumoihin ovat +ommellut -- kelpaavani meidän arvoisalle herrallemme Cedrikille ja hänen +kumppaneilleen lohduttajaksi niin maallisessa kuin hengellisessäkin +suhteessa.» + +»Lieneekö hänessä tarpeeksi järkeä siihen, mitä arvelet?» kysyi Musta +ritari Gurthilta. + +»Enpä tiedä», vastasi Gurth; »mutta jollei ole, niin tämä ainakin olisi +ensi kerta, jolloin hän ei olisi älynnyt käyttää hupsuuttansa +hyödykseen.» + +»Pane munkin mekko päällesi sitten, veikkonen», lausui ritari, »ja +pyydä, että herrasi lähettäisi meille tietoja siitä, miltä linnan +sisässä näyttää. Väkeä ei siellä mahda olla ylen paljon, ja tahtoisin +panna vetoon viisi yhtä vastaan, että me äkillisellä, rohkealla +rynnäköllä pääsisimme sisään. Mutta joudu matkaan -- aika kuluu.» + +»Ja paluutasi odotellessamme», sanoi Locksley, »me piiritämme koko +linnan niin tarkoin, ettei kärpänenkään pääse sieltä ulos sanomia +viemään. Voit siis, veikkonen», lisäsi hän Wamban puoleen kääntyen, +»vakuuttaa noille ankaroille herroille, että he jokaisesta vangeille +tehdystä väkivallasta saavat kokea mitä kovimman koston.» + +»_Pax vobiscum!_» (rauha teille) lausui Wamba, joka jo oli täydessä +pappispuvussa. + +Näin sanottuaan hän rupesi astumaan munkkimaisen juhlallisin, hitain +askelin ja lähti vaaralliseen lähetystoimeensa. + + + + +KUUDESKOLMATTA LUKU. + + + Laiskistuu ratsu raisukin + ja laiska tulistuu; + narritteleepa munkkikin, + ja narri viisastuu. + + _Vanha laulu_. + +Pianpa narri erakon mekkoon sekä kaapuun puettuna ja solmunuora vyönä +seisoi Front-de-Boeufin portin edustalla. Vartija kysyi häneltä, kuka +hän oli ja millä asialla. + +»_Pax vobiscum_», vastasi narri, »olen köyhä fransiskaanimunkki. Tulen +ripittämään eräitä onnettomia, joita tässä linnassa pidetään +vankeudessa.» + +»Oletpa aika rohkea munkki», virkkoi vartija, »kun uskallat +tähän linnaan. Täällä ei ole, jollen ota lukuun omaa juoppoa +kappalaisvainajaamme, pariin kymmeneen vuoteen kuulunut sinun karvaisesi +kukon kiekumista.» + +»Ole kuitenkin hyvä ja sano asiani linnan isännälle», vastasi +valemunkki; »olen varma, että pyyntööni mieluisasti suostutaan, ja +sitten tämä kukko on kiekuva, jotta koko linna sen kuulee.» + +»Suurkiitos!» sanoi vartija; »mutta jos minulle koituu pahaa siitä, että +jätän tämän paikan ja lähden asiallesi, niin tahdonpa koettaa, eikö +harmaan hanhen siivellä sulitettu nuoli pysty harmaan veljen mekkoon.» + +Näin uhaten hän lähti kopistaan ja saattoi linnan valtasaliin sen +tavattoman sanoman, että portin takana seisoi munkki, pyytäen päästä +sisään. Miehen suureksi ihmeeksi isäntä käskikin, että pyhä mies oli +paikalla päästettävä sisään. Vartija täytti käskyn kauan aikailematta; +kuitenkin kutsui hän ensin muutamia sotamiehiä avukseen portin suulle +siltä varalta, että salainen rynnäkkö voisi olla hankkeissa. Mutta olipa +se hurja rohkeus, jonka innostamana Wamba-parka oli lähtenyt +vaaralliseen toimeensa, aivan masentumaisillaan, kun hän näki suuresti +pelätyn ja suuresti pelättävän Reginald Front-de-Boeufin edessään. +Tuntien pahempaa pelkoa ja epäilystä kuin vielä koskaan eläessään hän +lausui siis tervehdyksensä »_pax vobiscum!_», joka muka oli todistuksena +hänen pappiudestaan. Mutta Front-de-Boeuf oli tottunut siihen, että +kaikensäätyiset ihmiset häntä vavisten lähenivät; siksipä ei valepapin +pelko herättänyt hänessä epäluuloja. »Kuka ja mistä olet, pappi?» kysyi +hän. + +»_Pax vobiscum_», tervehti narri vielä kerran, »olen köyhä pyhän +Franciskuksen palvelija, joka tämän salon kautta matkustaessani jouduin +rosvojen käsiin, tai Raamatun sanoilla puhuen '_quidam viator incidit in +latrones_'. Nämä rosvot nyt lähettivät minut tähän linnaan antamaan +hengellistä apuani kahdelle miehelle, jotka teidän korkea päätöksenne on +tuominnut hengiltä otettaviksi.» + +»Aivan niin», virkkoi Front-de-Boeuf. »Ja voitko, pyhä isä, sanoa +minulle, kuinka paljon noita rosvoja on?» + +»Jalo herra», vastasi narri, »_nomen illis legio_, se on: heidän nimensä +on legioona.» + +»Virka minulle suorin sanoin, kuinka monta heitä on, pappi veitikka, +taikka saat nähdä, ettei tässä munkin mekko eikä nuoravyö paljonkaan +auta.» + +»Voi!» sanoi valemunkki, »_cor meum eructavit_, se on: sydämeni kovasti +säikähtyi! Mutta taitaapa heitä arvatakseni olla -- jos luen mukaan +metsäsissit ja talonpojat -- vähintään viisisataa miestä.» + +»Mitä?» virkkoi temppeliherra, joka juuri nyt astui saliin, »niin suurin +parvinko nuo vaapsahaiset lentelevät? Onpa aika hävittää koko tuo häijy +suku.» Sitten hän kuiskasi syrjään Front-de-Boeufille: »Tunnetteko tuota +miestä?» + +»Hän on jostakin kaukaisesta luostarista», sanoi Front-de-Boeuf; »en +tunne häntä.» + +»Älkää sitten uskoko hänelle asiaanne suullisesti», neuvoi +temppeliherra. »Antakaamme hänelle kirje vietäväksi de Bracyn +vapaakomppanialle, jolla heidät käsketään joutumaan tänne päällikkönsä +avuksi. Mutta jottei tämä kaljupää saisi mitään epäluuloa mieleensä, +sallikaa hänen vapaasti täyttää virkansa ja valmistaa nuo saksilaissiat +teurastukseen.» + +»Tehkäämme niin», sanoi Front-de-Boeuf. Hän antoi heti eräälle +palvelijallensa käskyn, että Wamba saatettaisiin Cedrikin ja Athelstanin +vankihuoneeseen. + +Vankeus oli pikemminkin yhä kiivastuttanut kuin masentanut Cedrikin +tulista mieltä. Hän asteli edestakaisin kamarissa niin kiihkeästi, kuin +olisi hän marssinut vihollisen sotarintamaa vastaan tai rynnännyt +piiritetyn linnan murtuneelle muurille. Näin tehden hän puheli välistä +itsekseen, välistä Athelstanille hajanaisia, kiivaita sanoja. Hänen +toverinsa sen sijaan odotteli vakaana ja huolettomana, minnepäin asia +kallistuisi. Sillä välin hän kuitenkin aivan rauhallisesti märehti +runsasta päivällisateriaansa eikä paljonkaan vaivannut päätään +mietteillä, miten pitkälliseksi hänen vankeutensa tulisi. Tottahan +siitäkin, hän arveli, niinkuin muista maallisista pahoista, kerran +Jumalan avulla oli loppu tuleva. + +»_Pax vobiscum_», lausui narri astuessaan sisään. »Pyhän Dunstanin, +Dennisin, Duthocin ja kaikkein muiden pyhien miesten siunaus olkoon +teidän kanssanne ja teidän ympärillänne.» + +»Astu sisään», vastasi Cedrik valemunkille; »mistä syystä tulet tänne?» + +»Tulen kehoittamaan teitä valmistautumaan kuolemaan», sanoi narri. + +»Se ei ole mahdollista!» huusi Cedrik kavahtaen pystyyn. »Ei heissä +tosin ole häpyä eikä pelkoa, mutta eiväthän he toki uskaltane ryhtyä +niin julkiseen ja tarpeettomaan murhatyöhön!» + +»Voi!» virkkoi narri; »yhtä vähän voisi silkkinuora pidättää +pillastunutta hevosta kuin ihmistunto hillitä noita miehiä. Ajatelkaa +siis, jalo Cedrik, ja niin myös tekin, urhokas Athelstan, syntejänne, +joihin liha teidät on vietellyt; sillä tänäpäivänä teidän tulee seisoa +korkeamman tuomarin edessä.» + +»Kuulitkos sen, Athelstan?» sanoi Cedrik. »Rohkaiskaamme siis sydämemme +tähän viimeiseen tekoon. Parempi onkin kuolla miehinä kuin elää orjina.» + +»Minä olen valmis», vastasi Athelstan, »kärsimään kaikkein pahinta, mitä +he ilkeydessään keksinevät, ja aion astua mestauslavalle yhtä +huolettomana kuin menisin päivälliselleni.» + +»Käykää siis pyhään toimeenne, hurskas isä», sanoi Cedrik. + +»Maltahan vielä pikkuisen, eno-kulta», virkkoi narri luonnollisella +äänellä. »Parempi on pimeässä varoa ennenkuin harppaa.» + +»Niin totta kuin olen kristitty», huusi Cedrik, »kuulostaapa tuo ääni +tutulta!» + +»Onhan se uskollisen orjanne ja narrinne ääni», vastasi Wamba, riisuen +kaappunsa. »Jos olisitte ennen totellut hupsun neuvoa, niin ette olisi +tässä paikassa. Totelkaapa edes nyt hupsun neuvoa, niin pääsette pois.» + +»Mitä tarkoitat, narri?» kysyi saksilainen. + +»Juuri sitä mitä sanon», vastasi Wamba. »Ottakaa tämä mekko +vyönuorineen, niin olette yhtä hyvä vihitty pappi kuin minä, ja +marssikaa hyvässä turvassa ulos linnasta. Minä puen päälleni teidän +viittanne ja vyönne ja lähden teidän sijastanne tuolle pitkälle +matkalle.» + +»Minäkö jättäisin sinut tänne sijaani!» sanoi Cedrik kummastuen tästä +ehdotuksesta. »Hirteenhän ne sinut ripustaisivat, hupsu-parkani.» + +»Tehkööt vain mitä heidän omatuntonsa sallinee», virkkoi Wamba. +»Luulisinpa -- sillä suinkaan tahtomatta teidän sukunne arvoa häväistä +-- että Älyttömän pojan kaula tulee roikkumaan hirsinuorassa yhtä +suurella kunnialla kuin kultavitjat aikoinaan riippuivat hänen +esi-isänsä, pormestarin kaulassa.» + +»Olkoon sitten niin», vastasi Cedrik; »yhdellä ehdolla tahdon suostua +tarjoukseesi, nimittäin että minun sijastani tahdot vaihtaa vaatteet +herra Athelstanin kanssa.» + +»Enkä, pyhä Dunstan minua auttakoon!» vastasi Wamba; »siihen ei ole +mitään syytä. Oikein on, että vanhan Älyttömän poika pelastaa hengellään +Herewardin pojan. Mutta sulaa hullutusta olisi, jos menisin surman +suuhun miehen puolesta, jonka esi-isillä ei ole ollut mitään tekemistä +minun esi-isieni kanssa.» + +»Konna», lausui Cedrik, »ovathan Athelstanin esi-isät olleet Englannin +kuninkaita!» + +»Olkoot he mitä ikinä tahansa», vastasi Wamba; »mutta min'en vain anna +vääntää suoraa niskaani nurin heidän tähtensä. Sentähden, +isäntä-kultani, käyttäkää te tarjoustani itse tai sallikaa minun lähteä, +yhtä vapaana kuin tulin, tästä vankihuoneesta.» + +»Anna vanhan puun kaatua», jatkoi Cedrik, »kunhan metsän uhkea toivo +pysyy pystyssä. Pelasta jalo Athelstan, uskollinen Wambani! Se on +jokaisen kelpo miehen velvollisuus, jolla on saksilaisverta suonissansa. +Me molemmat jäämme tänne häijyjen vihollisten vimman alaisiksi, ja hän +menköön vapaana ja eheänä rohkaisemaan kansalaisiamme kostotyöhön.» + +»Ei suinkaan, isä Cedrik!» sanoi Athelstan tarttuen hänen käteensä. +Hänen tunteensa ja tekonsa eivät näet olleetkaan häpeäksi hänen jalolle +suvulleen, niin pian kuin vain pakko oli herättänyt hänet toimeen ja +ajatteluun. »Ei suinkaan! Ennen minä istuisin tässä kamarissa kokonaisen +viikon vedellä ja leivällä kuin käyttäisin omaksi hyödykseni tuota +pelastuskeinoa, jonka orjasi sydämellinen kiintymys on varannut +sinulle.» + +»Täysijärkisiä miehiä te molemmat olette olevinanne, hyvät herrat», +virkkoi narri, »ja minua sanotaan mielipuoleksi hupsuksi. Mutta tässäpä +asiassa, eno Cedrik ja serkku Athelstan, hupsu aikoo tehdä päätöksen, ja +te saatte säästää kilpailevat kohteliaisuutenne. Minä olen niinkuin +John-a-Duckin hevoskoni, joka ei huolinut ketään muuta selkäänsä paitsi +John-a-Duckin. Minä tulin tänne pelastamaan isäntääni, ja jos hän ei +siitä huoli -- olkoon menneeksi -- sitten palaan jälleen kotiin. Ystävän +apua ei käy heittäminen kädestä käteen, niinkuin palloa. Minä en mene +hirteen kenenkään muun kuin oman perintöherrani puolesta.» + +»Lähde nyt, jalo Cedrik», virkkoi Athelstan, »älä hylkää tätä +pelastuskeinoa. Tuolla ulkona sinun läsnäolosi voi kiihoittaa ystäviemme +rohkeutta meitä auttamaan. Jos tänne jäät, olisi se meille kaikille +turmioksi.» + +»Onko sitten jotakin toivoa saada ulkoapäin apua?» kysyi Cedrik +narrilta. + +»Toivoako? Onpa maar!» vastasi Wamba. »Uskokaa minua, -- kun panette +minun mekkoni päällenne, niin olette armeijan päällikön haarniskassa. +Viisisataa miestä on koolla tuolla ulkona, ja minä olin tänä aamuna yksi +heidän ylipäälliköitään. Narrinlakkini oli sotakypäränä ja puinen +miekkani komentosauvana. -- No niin, saadaanpa nähdä, tuleeko heille +siitä etua, kun saavat viisaan miehen hupsun sijaan. Pelkään tosiaan, +että sen kautta lisääntyy kyllä varovaisuus, mutta uljuus vähenee. -- Ja +nyt, herra, menkää Herran haltuun, ja olkaa hyvä Gurth-paralle sekä +hänen koirailleen. Ja ripustakaa kukonharjani Rotherwoodin salin seinään +muistoksi hänestä, joka isäntänsä pelastukseksi heitti henkensä niinkuin +uskollinen -- hupsu.» + +Viimeistä sanaa lausuessaan hänen äänensä värisi todenteosta. Kyynelet +nousivat Cedrikinkin silmiin. + +»Sinun tekoasi tullaan muistamaan», hän sanoi, »niin kauan kuin +uskollisuutta ja rakkautta maan päällä pidetään arvossa. Jollei minulla +olisi toivoa, että ulos päästyäni voin hankkia pelastuksen Rowenalle ja +sinulle, Athelstan, ja myöskin sinulle, Wamba-parkani, niin et saisi +minua houkutelluksi tähän tekoon.» + +He olivat jo vaihtaneet pukua, kun uusi epäilys äkisti johtui Cedrikin +mieleen. + +»Enhän minä osaa mitään muuta kieltä kuin omaa saksilaistemme ja +muutamia sanoja tuosta normannilaisesta leperryksestä. Kuinka minä voin +käydä hengellisestä miehestä?» + +»Koko taika riippuu vain kahdesta sanasta», vastasi Wamba. -- »_Pax +vobiscum_ kelpaa vastaukseksi kaikkiin kysymyksiin. Yhdentekevää, +syöttekö vai juotte, siunaatteko vai soimaatte, _Pax vobiscum_ toimittaa +aina asian. Se lause on munkille yhtä tarpeellinen kuin noita-akalle +luuta tai loitsijalle riimusauva. Lausukaa vain nuo sanat tällä tavalla, +syvällä juhlallisella äänellä: _Pax vobiscum_! Se auttaa kaikesta +pulasta -- vahdit ja vartijat, ritarit ja asemiehet, jalkaväki ja +ratsumiehet, kaikki tottelevat näitä taikasanoja. Aionpa, jos he +huomenna vievät minut hirtettäväksi, mitä en kuitenkaan ota vielä oikein +uskoakseni, koettaa, miten tämä lauselma vaikuttanee pyöveliin.» + +»Jos siinä on koko temppu», virkkoi Cedrik, »niin olen pian +täysinoppinut pappi. -- _Pax vobiscum_! Toivonpa, etteivät nämä +taikasanat minulta unohdu. Hyvästi nyt, jalo Athelstan, jolla sydän on +vahvemmin varustettu kuin pää. Minä yritän pelastaa teidät tai tulen +tänne takaisin teidän kanssanne kuolemaan. He eivät saa vuodattaa +saksilaista kuningasverta, niin kauan kuin minun suonissani vielä veri +juoksee. Eikä myöskään hiuskarvaakaan saa varista sen uskollisen orjan +päästä, joka herransa pelastukseksi antautui hengenvaaraan, -- jos +Cedrik vain oman henkensä vaaralla voi sen estää. -- Jääkää hyvästi!» + +»Hyvästi, jalo Cedrik», sanoi Athelstan, »ja muista, että oikean munkin +luontoon kuuluu ryypyn kunnollinen kulauttaminen, jos semmoista sinulle +tarjotaan.» + +»Hyvästi eno», lisäsi Wamba, »ja muista _Pax vobiscum_.» + +Näine kehoituksineen Cedrik lähti matkalleen. Pianpa hän saikin koettaa +noiden taikasanojen tehoa, joita narri oli kehunut kaikkivoipaisiksi. +Matalassa, pimeässä käytävässä, jonka kautta hän koetti päästä linnan +saliin, tuli nainen häntä vastaan. + +_Pax vobiscum_! virkkoi valemunkki ja yritti kiireesti pujahtaa +sivuitse. Mutta lempeä ääni vastasi: »_Et vobis -- quaeso, domine +reverendissime, pro misericordia vestra_.» (Ja niin myös teille -- minä +rukoilen, arvoisa herra, teiltä laupeutta.) + +»Minä olen hiukan kuuro», vastasi Cedrik selvällä saksinkielellä ja +mutisi sitten itsekseen: »saakeli vieköön tuon hupsun ja hänen _Pax +vobiscuminsa_! Menipä minulta nyt peitseni hukkaan heti ensi heitolla.» + +Mutta siihen aikaan oli sangen tavallista, että papin latinankielenkorva +oli kuuro. Sen tiesi nainenkin, joka Cedrikiä puhutteli. + +»Jumalan tähden, arvoisa isä», hän vastasi munkin omalla kielellä, +»olkaa niin armollinen ja tulkaa Jumalan sanalla lohduttamaan +haavoitettua vankia, joka makaa tässä linnassa. Armahtakaa häntä ja +meitä, niinkuin pyhä virkanne käskee. -- Saattepa siitä paremman +palkinnon luostarinne hyväksi kuin mistään muusta avusta, jonka vielä +eläessänne olette tarvitseville antanut.» + +»Tyttäreni», sanoi Cedrik pahasti hämillänsä, »minulle on sallittu niin +lyhyt aika tässä linnassa ollakseni, etten jouda täyttämään kaikkia +velvollisuuksia -- minun täytyy paikalla lähteä pois -- elämä ja kuolema +riippuu minun joutumisestani.» + +»Mutta, arvoisa isä», intti anoja, »sen valan kautta, jonka olette +vannonut, minä rukoilen teitä! Älkää jättäkö sorrossa ja vaarassa olevaa +ihmisveljeä avutta ja lohdutuksetta!» + +»Paholainen periköön minut ja vieköön Ifriniin minut, Odinin ja Thorin +sielujen seuraan», äyskähti Cedrik harmissaan. Luultavasti olisi hän +jatkanutkin samaan tapaan, mikä peräti poikkesi hengellisen miehen +puheesta; mutta samassapa Urfridan, tornissa asuvan vanhan ämmän ääni +keskeytti puheen. + +»Mitä, lintuseni», virkkoi hän naiselle, »tälläkö tavalla sinä osoitat +kiitollisuuttasi hyvyydestäni, kun sallin sinun lentää ulos häkistäsi? +-- Niinkö rohkenet, mitätön juutalaistyttö, vaivata pyhää miestä, jotta +hänen täytyy puhjeta sopimattomiin sanoihin?» + +»Juutalaistyttö!» sanoi Cedrik, keksien sen syyn päästäkseen pois. +--»Anna minun mennä, vaimo! Älä uskalla estää minua. Minä tulen juuri +pyhästä toimesta enkä tahtoisi tulla saastutetuksi.» + +»Tulkaa tänne, isä», virkkoi ämmä, »te olette outo tässä linnassa ettekä +löytäisi oppaatta ulos. Tulkaa tänne, minulla olisi puhumista teille. +--Ja sinä, kirotun kansan tytär, mene takaisin sairaan miehen luokse ja +hoida häntä siksi, kunnes palaan. Ja kavahda itseäsi, jos vielä kerran +lähdet ulos minun luvattani!» + +Rebekka lähti. Hartailla pyynnöillään hän oli saanut luvan päästä ulos +tornista, ja Urfrida oli käyttänyt häntä apunaan haavoitetun Ivanhoen +hoitamisessa, joka toimi olikin juutalaistytölle erittäin rakas. +Kuultuansa Urfridalta, että pappismies oli tullut tähän jumalattomien +asuntoon, oli Rebekka, joka yhä vain mietti heidän vaarallista tilaansa +ja kaikenlaisia pelastuskeinoja siitä, toivonut saavansa häneltä apua. +Sentähden hän oli mennyt valemunkkia vastaan puhuaksensa hänelle ja +pyytääksensä häntä vangin avuksi. Mutta miten tämä hurskas hanke meni +myttyyn, sen lukija on juuri saanut kuulla. + + + + +SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU. + + + »Mitäpä, raukka, sull' ois kertoa + kuin häpeän ja synnin tekoja? + Vikas' on tietyt -- tehty tuomios -- + kuitenkin kerro -- kerro kohtalos.» + + »Ei, toinen suru mua painavi; + raskaampaa vielä kuormaa kantaa saan. + Oi helpottaa mun salli mieltäni, + maltilla valitustain kuule vaan; + jos ystävän vaan sais, ken kuulisi, + en apua hältä anoiskaan.» + + CRABBE: _Oikeustupa_. + +Ajettuansa huudoillaan ja uhkauksillaan Rebekan takaisin haavoitetun +Wilfredin kamariin vei Urfrida vastahakoisesti seuraavan Cedrikin +toiseen huoneeseen, jonka oven hän huolellisesti lukitsi. Sitten hän +otti kaapista viinikannun ja kaksi pikaria, pani ne pöydälle ja sanoi +sävyyn, joka enemmänkin kuului toteavalta kuin kysyvältä: »Sinä olet +saksilainen, isäni -- älä sitä kiellä.» Ja kun Cedrik ei näyttänyt +olevan halukas siihen vastaamaan, lisäsi hän: »Lapsuuteni kielen sävelet +ovat suloiset korvilleni, vaikka täällä en useinkaan ole saanut kuulla +niitä, paitsi kurjien, halpojen orjien suusta, joilla ylpeät normannit +teettävät halvimmat talon askareet. -- Sinä olet saksilainen, isäni +--vapaa saksilainen, et ole kenenkään kuin Herran Jumalasi orja. Äänesi +soi suloiselta minun korvissani.» + +»Eikö saksilaisiakin pappeja käy tässä linnassa?» vastasi Cedrik. +»Pitäisipä minun mielestäni heidän velvollisuutenaan olla tämän maan +omien poljettujen ja hylättyjen lasten lohduttaminen.» + +»Eivät ne käy -- tai jos käyvätkin, niin mieluummin ne mässäilevät +valloittajien pöytäkumppaneina», vastasi Urfrida. -- »Se on heistä +hauskempaa kuin omien kansalaistensa huokausten kuunteleminen -- näin +ainakin kerrotaan -- itse minä siitä vähän tiedän. Kymmeneen vuoteen ei +tähän linnaan ole päässyt yksikään pappi, lukuunottamatta tuota +normannilaista kappalaisjuoppoa, joka yökaudet mässäili Front-de-Boeufin +kanssa; ja hänkin on jo aikoja sitten lähtenyt tiliä tekemään +huoneenhallituksestaan. -- Mutta sinä olet saksilainen -- saksilainen +pappi, ja minä tahtoisin kysyä sinulta erästä asiaa.» + +»Saksilainen kyllä olen», vastasi Cedrik, »vaikka totta puhuen en +ansaitsisi papin nimeä. Anna minun nyt lähteä -- minä vannon, että tulen +takaisin tai lähetän toisen veljistäni, joka on kelvollisempi kuulemaan +rippiäsi.» + +»Viivy vielä vähän», pyysi Urfrida. »Kalma on minulta pian peittävä +kuulumattomaksi tämän äänen, enkä minä tahtoisi luontokappaleena vaipua +hautaan, niinkuin olen aikani elänyt. -- Mutta juo, isäni, niin jaksat +paremmin kuulla hirveää kertomustani.» Hän kaatoi viiniä pikariin ja joi +itse sen peloittavan ahnaasti, ikäänkuin hän olisi tahtonut saada +viimeisenkin tipan kuiville. »Tämä ei anna minulle iloa», sanoi hän +selitykseksi katsahtaen ylöspäin, kun pikari oli tyhjennetty, »mutta se +huumaa kuitenkin. -- Juo sinäkin, isä, niin kykenet kuulemaan +kertomustani inhosta maahan vaipumatta.» + +Cedrik olisi mielellään ollut ottamatta osaa näihin kamaliin +juominkeihin, mutta ämmä viittasi hänelle malttamattomasti ja hurjasti. +Valepappi teki sen vuoksi niinkuin toinen käski ja tyhjensi suuren +pikarin pohjaan. Tästä myöntyväisyydestä ämmä tuntui tulevan mieliinsä +ja aloitti nyt kertomuksensa. + +»Minä en ollut, isä», hän sanoi, »syntyessäni sama kurja olento, jonka +nyt näet edessäsi. Olin vapaa, onnellinen ja kunnioitettu, minä rakastin +ja olin rakastettu. Nyt olen orja, kurja ja halpa -- olin herrojen +himojen uhrina, niin kauan kuin kauneuttani kesti -- nyt, kun se on +kadonnut, olen ylenkatsottu, hylätty ja poljettu. -- Kummeksitko siis, +isäni, että minä vihaan kaikkia ihmisiä, ja kaikista enimmän niitä, +jotka ovat saattaneet minut tällaiseksi. Voisiko tämä edessäsi seisova +ryppyposkinen, horjahteleva akka, jonka viha voi puhjeta vain +voimattomiksi kirouksiksi, unhottaa, että hänen isänsä muinoin oli jalo +Torquilstonen taani, jonka kulmakarvojen rypistys vapisutti tuhansia +alustalaisia.» + +»Sinäkö olisit Torquil Wolfgangerin tytär!» huusi Cedrik peräytyen; +»sinä -- sinäkö tämän jalon saksilaisen, minun isäni ystävän ja +sotakumppanin tytär!» + +»Sinun isäsi ystävän!» toisti Urfrida. »Sittenhän edessäni seisoo +Cedrik, liikanimeltä Saksilainen, sillä jalolla Herewardilla, +Rotherwoodin herralla, oli vain yksi poika, jonka nimi on hyvin tuttu +hänen kansalaistensa kesken. Mutta jos olet Cedrik, niin mitä tuo +hengellisen miehen puku tarkoittaa? -- Oletko sinäkin ruvennut +epäilemään maasi pelastusta ja paennut väkivallan tieltä luostarin +muurien suojaan?» + +»Yhdentekevää, kuka lienenkin», sanoi Cedrik; »jatka, onneton vaimo, +kertomusta hirveästä kohtalostasi ja rikoksistasi! -- Sillä rikosta +siinä varmaankin on -- rikostahan on jo se, että elävänä seisot tässä +kertomassa.» + +»Rikosta siinä onkin», vastasi kurja nainen, »häijy, musta, kadotusta +tuottava rikos -- rikos, joka painaa niinkuin vuori minun sieluani +--rikos, jota eivät kiirastuletkaan koskaan voi valkeaksi polttaa! +--Näissä samoissa saleissa, joiden permannolle isäni ja veljieni jalo, +puhdas veri vuoti -- näissä samoissa saleissa minä elin heidän +murhaajansa jalkavaimona, samalla kertaa hänen orjanaan ja +ilokumppaninaan -- ja kirottua rikosta on näin ollut jokainen +hengenvetoni!» + +»Kurja vaimo!» huusi Cedrik. »Sinun isäsi ystävät -- jokainen uskollinen +saksilaissydän, rukoillessaan hänen sielunsa ja hänen urhokasten +poikiensa sielujen puolesta, aina myös muisteli murhattua Ulrikaa -- ja +sillä aikaa kuin me kaikki itkimme ja kunnioitimme sinua kuolleena, sinä +olet elänyt niin, että sinua olisi pitänyt inhota ja kirota -- elit +yhteydessä sen häijyn rosvon kanssa, joka oli murhannut lähimmät, +rakkaimmat sukulaisesi -- joka vuodatti lapsenkin veren, jottei eloon +jäisi ainoatakaan miespuolta Torquil Wolfgangerin jalosta suvusta. -- Ja +hänen kanssaan sinä olet elänyt yhteydessä, luvattoman rakkauden +siteissä!» + +»Luvattomissa kyllä, mutta en rakkauden siteissä», vastasi akka; +»rakkaus saisi ennemminkin sijan ikuisen lohdutuksen mailla kuin näissä +jumalattomissa saleissa. -- Ei, siitä kumminkaan en ansaitse moitetta +--niinäkin hetkinä, kun suostuin Front-de-Boeufin luvattomaan lempeen, +riehui tulinen viha häntä ja hänen sukuansa vastaan aina minun +sydämessäni.» + +»Sinä vihasit häntä ja kuitenkin pysyit elossa», lausui Cedrik; »sinä +kurja olento! Eikö sinulla ollut tikaria, asetta -- edes neulaa käsillä! +Kiitä onneasi -- koska sellainen elämä oli sinulle kallis -- että +normannilaisen linnan salaisuudet ovat yhtä lujasti lukitut kuin haudan. +Sillä jos vain olisin voinut aavistaa, että Torquilin tytär eli täällä +häpeällisessä yhteydessä isänsä murhaajan kanssa, niin totta totisen +saksilaisen miekka olisi löytänyt sinut, vaikkapa itse armaasi sylistä!» + +»Olisitko todella tahtonut näin huuhtoa pois tahran Torquilin nimestä?» +sanoi Ulrika, sillä voimmehan nyt jättää pois hänen valenimensä; »sitten +oletkin se totinen saksilainen, joksi sinua maine kehuu! Sillä onpa +tännekin, näiden kirottujen muurien taakse, missä -- niinkuin oikein +sanoit -- rikos on läpi pääsemättömän salaisuuden verholla peitetty, +--onpa tännekin Cedrikin nimi kuulunut, -- ja minä, kurja, häpeällä +tahrattu olento, olen riemuinnut tietäessäni, että vielä yksi mies oli +olemassa, joka kenties voisi kostaa kansamme onnettomuuden. -- Mutta +koston riemuhetkiä on minulla itsellänikin ollut -- minä olen +kiihdyttänyt vihollistemme riitoja, ärsyttänyt juopuneita peuhaajia +tappeluun ja murhaan -- minä olen nähnyt heidän verensä virtaavan --minä +olen kuullut heidän rintansa korisevan kuolemanteossa! -- Katsele minua, +Cedrik -- eikö näissä rumissa, kurttuisissa kasvoissa vielä näy jotakin +jälkeä Torquilin muodosta.» + +»Älä kysy semmoista, Ulrika», vastasi Cedrik tuntien surua, joka oli +inhon sekainen; »nuo jäljet muistuttavat minulle isäsi muotoa, mutta +sillä tavalla kuin näkisin haudasta nousseen ruumiin, jolle paha henki +on antanut elävän näön.» + +»Olkoon niin», vastasi Ulrika; »mutta piilipä tämä perkeleellinen muoto +taivaan enkelin kauneuden takana, koska sillä kuitenkin oli voimaa +sytyttää riitaa molempien Front-de-Boeufien, isän ja pojan välillä! +Helvetin pimeydellä pitäisi sitä seuraava tapaus oikeastaan peittää +--mutta kosto ei voi olla nostamatta sitä peittoa ja hämärillä sanoilla +ilmoittamatta asiaa, joka peloittaisi kuolleetkin hereille haudoistaan, +jos sitä kovalla äänellä julistaisin. Kauan aikaa oli eripuraisuuden +kipinä kytenyt tyranni-isän ja hänen julman poikansa välillä -- kauan +aikaa minä olin lietsonut tätä luonnotonta vihaa -- ja viimeinpä se +eräänä viinavimman hetkenä leimahti ilmituleksi, ja oman pöytänsä +ääressä sai sortajani surmansa oman poikansa kädestä! -- Sentapaisista +salaisuuksista nämä seinät tietäisivät puhua! -- Haljetkaa, hajotkaa, te +kirotut kattokaaret», hän huusi katsahtaen ylös lakeen, »ja haudatkaa +raunioittenne alle kaikki, jotka tietävät siitä inhoittavasta +salaisuudesta!» + +»Ja sinä, kurja, syyllinen olento», kysyi Cedrik, »mikä sinusta tuli +ryöstäjäsi kuoltua?» + +»Arvaa, mutta älä kysy. -- Täällä -- täällä minä elin, kunnes vanhuus, +ennenaikainen vanhuus muutti muotoni näin kalman kaltaiseksi --ylenkatse +ja soimaukset tulivat nyt minun osakseni, joka olin tottunut käskemään +-- ja kostoni, joka ennen oli niin korkealle ylettynyt, kutistui +tyytymättömän palvelijan pikkumaiseksi kiusanteoksi tai kykenemättömän +akan turhiksi kirouksiksi, joista ei kukaan pitänyt lukua. -- Minun +kohtalonani on ollut istua yksin tornikamarissa ja kuunnella mässäämisen +melua, jossa ennen sain olla osallisena, tai uusien uhrien huutoja ja +huokauksia.» + +»Ulrika», lausui Cedrik, »kuinka sinä uskallatkaan puhua tähän pyhään +pukuun puetulle miehelle, kun sydämesi, pahoin pelkään, yhä vielä +kaipailee menettämääsi palkintoa rikostesi johdosta sekä niitä tekoja, +joilla tuon palkinnon saavutit? Ajattele, kurja nainen, mitäpä voisi +itse pyhä Edwardkaan tehdä sinun huojennukseksesi, jos hän nyt seisoisi +täällä ilmielävänä? Sillä kuninkaallisella Tunnustajalla oli valta +parantaa ruumiin paiseita,[22] mutta Jumala yksin taitaa parantaa sielun +pitalitautia.» + +»Älä kuitenkaan käänny pois minusta, sinä ankara vihan profeetta», huusi +vaimo, »vaan virka minulle, mikä lopuksi syntyy noista uusista ja +hirveistä tunteista, jotka ahdistelevat minua yksinäisyydessäni? --Miksi +nuo kauan aikaa sitten tehdyt teot nyt kohoavat uudestaan eteeni +vereksessä, pyörryttävässä kauheudessaan? Mikä mahtaneekaan haudan +tuolla puolella tulla sen osaksi, jonka kohtalo maan päällä on ollut +niin sanomattoman kurja? Tahtoisinpa kääntyä Odinin, Herthan ja +Zernebockin, Mistan ja Skogulan, -- kaikkien noiden vanhain jumalien +puoleen, joita kastamattomat esi-isämme palvelivat -- sekin olisi +parempi kuin tuntea kauemmin sitä hirvittävää tulevaisuudenpelkoa, joka +viime aikoina ei ole suonut minulle rauhaa päivin eikä öin!» + +»Minä en ole pappi», sanoi Cedrik kääntäen inhon väristyksellä silmänsä +pois tästä viheliäisestä olennosta, jossa syyllisyys, onnettomuus ja +omantunnontuskat raivosivat; »minä en ole pappi, vaikka olen papin +puvussa.» + +»Olitpa pappi tai maallikko», vastasi Ulrika, »niin kaikista ihmisistä, +joita näinä kahtenakymmenenä vuotena olen nähnyt silmieni edessä, olet +sinä ainoa Jumalaa pelkäävä, ihmistä säälivä; ja sinä syökset minut nyt +toivottomuuteen!» + +»Minä kehoitan sinua katumukseen», sanoi Cedrik. »Rukoile ja tee +parannus, niin Jumala kenties on ottava sinut armoihinsa! Mutta minä en +voi, en tahdo kauemmin viipyä täällä sinun luonasi.» + +»Viivy vielä hetkinen!» rukoili Ulrika. »Älä jätä minua, isäni ystävän +poika, jotta ei paholainen, joka on koko elämääni ohjannut, kiusaisi +minua kostamaan armotonta hylkäämistäsi! -- Luuletko kauankin saavasi +pysyä hengissä, jos Front-de-Boeuf saisi tietää, että Cedrik on hänen +linnassaan tämmöisessä puvussa? -- Hän iski jo äsken silmänsä sinuun, +niinkuin haukka iskee kyntensä saaliiseen.» + +»Tapahtukoon niin», virkkoi Cedrik. »Ennen annan hänen raadella +ruumistani nokallaan ja kynsillään, kuin että sallisin kieleni puhua +ainoatakaan sanaa, jota ei sydämeni tiedä todeksi. Saksilaisena tahdon +kuolla -- suorana sanoissani, suorana teoissani -- pois tieltä, sen +käsken! -- Älä koske minuun, älä estä minua! -- Ei Front-de-Boeufkään +ole silmissäni niin inhoittava kuin sinä, häpeän ja kadotuksen orja!» + +»Tapahtukoon niin», sanoi Ulrika väistyen pois hänen edestään; »mene +matkaasi ja unhota ylpeänä omasta kunnostasi, että tämä kurja olento oli +isäsi ystävän tytär. -- Mene matkaasi! -- Jos olen onnettomuuteni kautta +erotettu ihmiskunnasta -- erotettu niistäkin, joiden apua suurimmalla +syyllä olisin saattanut toivoa osakseni -- niin tahdon myös +kostotyössäni olla yksin, erilläni kaikista ihmisistä! -- Ei kukaan saa +auttaa minua, mutta kaikkien korviin on kuuluva sanoma siitä teosta, +jonka minä uskallan tehdä! -- Jää hyvästi! -- Sinä olet hylännyt minut; +sen vuoksi on ratkennut viimeinenkin side, joka vielä tuntui liittävän +minut kaltaisteni yhteyteen -- se toivo, että onnettomuuteni herättäisi +oman kansani sääliä.» + +»Ulrika», lausui Cedrik näistä sanoista liikutettuna, »tahdotko sinä, +joka olet jaksanut elää niin raskaan kurjuuden ja rikoksen kuorman alla, +tahdotko sinä vaipua epätoivoon juuri nyt, kun silmäsi ovat auenneet +näkemään syyllisyyttäsi ja kun olisi katumukseen otollisin aika?» + +»Cedrik», vastasi Ulrika, »vähänpä sinä tunnet ihmissydäntä. Niihin +tekoihin, jotka minä tein, niihin ajatuksiin, joita minä ajattelin, ei +ihmistä voi saattaa muu kuin huumaavin huvituksen halu, johon sitten +liittyy mitä hurjin kostonhimo ja ylpein oman voiman tunto; nämä kolme +ominaisuutta ovat liian väkeviä juomia, jotta ihmissydän voisi +pyörtymättä niitä nauttia. Mutta niiden voima on nyt jo aikaa sitten +väljähtynyt -- vanhuus ei tuota huvitusta, poskien rypyt eivät tuota +valtaa, ja kosto itsekin riutuu voimattomiksi kirouksiksi. Sitten +rupeavat omantunnon kaikki kyyt kalvamaan, ja kilpaa niiden kanssa +kalvaa menneen ajan kaipaus ja tulevan ajan pelko! -- Sitten, kun kaikki +voimakkaat mielen yllyttimet ovat laimistuneet, tulee ihminen helvetin +pahojen henkien kaltaiseksi, jotka saattavat tuntea omantunnon vaivaa, +mutta eivät kykene katumaan. -- Mutta sinun sanasi herättivät minussa +uuden sielun; -- oikein sanoit, kun lausuit, että kaikki on sille +mahdollista, joka uskaltaa kuolla! -- Sinä olet minulle neuvonut +kostokeinon, ja minä aion sitä käyttää, ole varma siitä! Tähän asti on +kostonhalun täytynyt kärsiä rinnallaan muitakin himoja minun sydämessäni +-- tästä lähtien se on oleva sydämeni ainoana asukkaana, ja sinäkin saat +kerran vielä tunnustaa, että kuinka kurja Ulrikan elämä on ollutkin, +hänen kuolemansa sittenkin oli sellainen kuin jalon Torquilin tyttäreltä +sopii odottaa. Tuolla ulkona on miehiä, jotka piirittävät tätä kirottua +linnaa -- joudu, johda ne rynnäkköön, ja kun näet punaisen lipun +liehuvan tuolta tornin itäiseltä kulmalta, rynnätkää silloin +miehuullisesti päälle -- silloin he saavat tarpeeksi puuhaa täällä +linnan sisässä, ja te voitte kiivetä muurille pelkäämättä heidän +jousiaan tai heittokoneitaan. -- Mene nyt, minä rukoilen -- käy tietäsi +ja jätä minut käymään omaani!» + +Cedrik olisi tarkemmin tiedustellut tuota aietta, jonka Ulrika näin +hämärin sanoin oli ilmaissut, mutta samassa kuului Front-de-Boeufin +ankara ääni huutavan: »Missä tuo pappinahjus viipyy? Suonpa hänelle +marttyyrin kunnian, sen vannon Compostellan monikoukeroisen arkun +kautta, jos hän täällä viipyy houkutellakseen väkeäni pettureiksi!» + +»Aika totinen profeetta», sanoi Ulrika, »onkin paha omatunto! Mutta älä +välitä hänestä -- joudu ulos väkesi luokse. -- Antakaa te saksilaisen +sotahuutonne kaikua, ja laulakoot nämä, jos tahtovat, Rolfin[23] +sotalaulua; koston soitto on heitä pian pauhinallaan säestävä.» + +Näin lausuttuaan hän katosi salaovesta, ja samassa Reginald +Front-de-Boeuf astui sisään. Cedrik pakotti väkisin niskansa nöyrään +kumarrukseen ylpeälle paronille, joka ei vastannut tähän +kohteliaisuuteen muulla kuin vähäisellä päännyökkäyksellä. + +»Pitkäpä sinun katuvaisten syntistesi rippi olikin -- mutta sitä parempi +heille, koska se oli heille viimeinen tilaisuus syntiensä +tunnustamiseen. Oletko valmistanut heidät kuolemaan?» + +»He odottivat jo pahinta», virkkoi Cedrik kooten kaiken ranskankielen +taitonsa, »samasta hetkestä lähtien, jolloin he saivat tietää, kenen +valtaan he olivat joutuneet.» + +»Mitäs tämä on, munkkiseni», sanoi Front-de-Boeuf, »murtaahan puheesi +luullakseni saksiksi?» + +»Olen saanut kasvatukseni pyhän Witholdin luostarissa Burtonissa», +selitti Cedrik. + +»Vai niin», sanoi paroni. »Parempi olisi sinulle, jos olisit +normannilainen, ja paremmin sopisi se myös minun tuumiini, mutta hädässä +ei saa hyljeksiä keinoja. Tuo Witholdin luostari Burtonissa on +huuhkajainpesä, joka olisi hävitettävä. Pianpa se päivä koittaneekin, +jolloin munkinmekkokaan ei enää suojele saksilaista paremmin kuin +rautahaarniskakaan.» + +»Jumalan tahto tapahtukoon!» virkkoi Cedrik vihastuksesta vapisevalla +äänellä, jonka värinän Front-de-Boeuf luuli kuitenkin pelosta johtuvan. + +»Johan sinä, näen mä», sanoi hän, »taidat olla näkevinäsi meidän +soturimme ruoka-aitoissasi ja olutkellareissasi. Mutta anna minulle nyt +hiukan apua, niin lupaan, että sinä -- kuinka muille käyneekin -- saat +maata kammiossasi yhtä turvallisena kuin etana kovassa kuoressaan.» + +»Käskekää, mitä tahdotte», virkkoi Cedrik hilliten suuttumustansa. + +»Seuraa minua siis tätä käytävää myöten, niin päästän sinut linnan +pienestä portista ulos.» + +Ja astuessaan edellä Front-de-Boeuf selitti, mitä valemunkin piti tehdä. + +»Näetkös, munkkiseni, tuon saksilaisen sikolauman tuolla, joka on +uskaltanut piirittää tämän Torquilstonen linnan. Kerro heille niin +paljon kuin vain osaat valehdella linnan rappiotilasta, tai mitä muuta +hyvänsä, joka voi pidättää heidät täällä vuorokauden ajan. Sillä välin +viet tämän paperin -- mutta maltas -- osaatko lukea, pappiseni?» + +»En sanaakaan», vastasi Cedrik, »paitsi messukirjaani, ja siitä minä +tunnen kirjaimet, koska näet osaan koko pyhän messun ulkoa, kiitos ja +kunnia olkoon Pyhälle Neitsyelle ja Pyhälle Witholdille!» + +»Sitä paremmin sovit sanansaattajakseni. -- Vie siis tämä paperi Filip +de Malvoisinin linnaan. Sano sen tulevan minulta ja olevan kirjoitetun +temppeliritari Brian de Bois-Guilbertin kädellä; sano, että minä pyydän +toimittamaan sen Yorkiin niin kiireesti kuin hevosen kaviot sen voivat +sinne saattaa. Sillä aikaa olkoot huoleti, sano se heille; he tapaavat +meidät eheinä ja terveinä muuriemme takaa. -- Kirottu häpeä se onkin, +että meidän näin täytyy piillä karkulaislauman tähden, joka tavallisesti +heti pötkii pakoon, nähtyänsä vilahduksen meidän lipustamme ja +kuultuansa hevostemme kavioiden kopinan. Kuulepas, pappi, laita jos +jollakin koukullasi, että nuo lurjukset pysyvät täällä paikallansa, +kunnes ystävämme tuovat peitsensä meille avuksi. Kostonhimoni on +herännyt, ja se on haukka, joka ei nuku, ennenkuin sen kupu on mätetty +täpötäyteen.» + +»Auttakoon minua suojeluspyhimykseni», lausui Cedrik kiivaammalla +innolla kuin mitä hänen virkaansa olisi sopinut, »ja auttakoot minua +kaikki muutkin pyhät miehet, jotka Englannissa ovat eläneet ja kuolleet, +-- minä kyllä käskynne täytän! Ei yhdenkään saksilaisen pidä liikahtaa +näiden muurien edustalta, jos minussa lienee taitoa ja voimaa +pidättämään heitä.» + +»Haa!» virkkoi Front-de-Boeuf, »muuttuipa jo äänesi, pappi veikkoseni. +Sinähän puhut tulisesti ja rohkeasti, aivan kuin olisi tuon +saksilaislauman teloitus sinulle mieleen. Ja itsepä kuitenkin olet +noiden sikojen sukua?» + +Cedrik ei juuri ollut harjaantunut valehtelija, ja hyvin hän tällä +hetkellä olisi tarvinnut avukseen kuiskutusta alati kekseliäältä +Wambaltaan. Mutta hätä, niinhän vanha sananlasku sanoo, keksii neuvon. +Hän mutisi siis luukkonsa alta muutamia sanoja vastaukseksi selittäen, +että puheenalaiset karkurit olivat yhtä paljon kirkon kuin +valtakunnankin yhteydestä suljetut. + +»_Despardieux_!» kirosi Front-de-Boeuf, »totta siinä sanoit -- enpä +muistanutkaan, että nuo lurjukset osaavat ryöstää lihavan abotin +paljaaksi yhtä taitavasti kuin heidän virkaveljensä tuolla puolen +suolaisen ojan. Eikös se ollut Pyhän Ivesin abotti, jonka he sitoivat +tammipuun tyveen kiinni ja pakottivat heille messua veisaamaan, sillä +aikaa kun he tyhjensivät hänen kirstujansa ja konttejansa? -- Ei, Pyhä +Neitsyt auttakoon! Sen sukkelan tempunhan teki Gualthier +Middletonilainen, eräs meidän omista sotakumppaneistamme. Mutta +saksilaisiahan toki olivat ne rosvot, jotka Pyhän Besin kappelikirkosta +ryöstivät kalkin, kynttilänjalat sekä öylättilautasen, eikö niin?» + +»He olivat jumalattomia miehiä», vastasi Cedrik. + +»Niin kai, ja joivat kuiviin kaikki teidän kelpo viininne ja oluenne, +jotka olivat säästetyt yöllisiä juominkejanne varten, jolloin te muka +olette täydessä yö- ja aamurukousten veisaamisen touhussa. -- Pappi, +kuules, sinun velvollisuutesi on kostaa noille kirkonryöstäjille!» + +»Kosto on todellakin velvollisuuteni», mutisi Cedrik; »Pyhä Withold +tuntee sydämeni ajatukset.» + +Heidän näin puhuessaan Front-de-Boeuf oli saattanut valemunkin +takaportille. He astuivat yksinäistä lautaa myöten kaivannon yli ja +tulivat pieneen ulkovarustukseen, josta vahvasti varustetun +hyökkäysportin kautta voitiin päästä ulos kedolle. + +»Mene siis! Ja jos tehtyäsi, mitä käskin, tahdot palata tänne, saatpa +nähdä saksilaislihaa yhtä huokeassa hinnassa kuin sianlihaa Sheffieldin +teurastushuoneessa. Ja kuules, sinä näytät olevan noita iloisia +rippi-isiä -- tulehan luokseni teurastuksen jälkeen, niin saat juoda sen +verran Malvoisier-viiniä, että koko luostarikuntasi voisi siihen +hukkua.» + +»Minä lupaan varmasti palata takaisin», vakuutti Cedrik. + +»Kas, tässä on sinulle vähän käsirahaa», lisäsi normannilainen. Näin +sanoen hän pisti Cedrikin vastahakoiseen käteen byzantilaisen +kultarahan. »Ja muistakin», hän virkkoi vielä lopuksi, »jollet toimita +kunnolla asiaani, niin minä nyljen yltäsi sekä nuttusi että nahkasi!» + +»Aivan mielelläni sallin sinun niin tehdä», vastasi Cedrik astuen +portista ulos ja rientäen kepein askelin lakealle kedolle, »jollen taas +kerran tavatessamme ole parempaa ansainnut sinulta.» -- Kääntyipä hän +vielä kerran linnaan päin ja paiskasi kultarahan antajalle takaisin +huutaen: »Kavala normannilainen, hukkukoon rahasikin yhdessä sinun +kanssasi!» + +Front-de-Boeuf ei enää voinut kuulla sanoja, mutta teko herätti hänen +epäluulonsa. -- »Jousimiehet», hän huusi vartijoille, jotka seisoivat +ulkomuurin päällä, »lennättäkää nuoli tuon munkin mekon läpi! -- Tai, +eipäs!» hän lisäsi, kun miehet jo virittivät jousiansa, »se ei käy +laatuun -- meidän täytyy luottaa häneen, koska meillä ei ole muutakaan +neuvoa. Eipä hän toki uskaltane pettää minua -- ja jos niin hullusti +kävisi, niin onhan minulla toki nuo saksilaiskoirat tässä koppelissani, +joiden kanssa voin rauhaa hieroa. -- Hoi, Giles, vanginvartija, tuopas +tänne Cedrik, Rotherwoodin herra, ja se toinenkin talonpoikais-lurjus, +-- tuo Coningsburghilainen -- tuo Athelstan, vai mikä hänen +nimensä lieneekään? Heidän nimensäkin ovat sitä laatua, ettei +normannilaisritarin kieli tahdo taipua niitä lausumaan, ja aivan kuin +sianläskiltä ne maistuvat suussa. -- Tuokaa minulle tuopillinen viiniä, +jotta saan sen maun pois huuhdotuksi, niinkuin meidän hauska +Juhana-prinssimme kerran sanoi. -- Viekää viini asesaliin ja saattakaa +vangitkin sinne.» + +Hänen käskynsä täytettiin. Astuessaan puheenalaiseen, goottilaistyyliin +rakennettuun saliin, missä riippui monta hänen itsensä tai jo hänen +isänsä väkevän käden anastamaa asetta, hän näki paksulla, tammisella +pöydällä tuopillisen viiniä, ja lähellä pöytää seisoivat myös molemmat +saksilaiset vangit, neljän soturin vartioimina. Front-de-Boeuf otti +syvän siemauksen ja rupesi sitten haastelemaan vangeillensa. Wamba näet +oli vetänyt vaipan kasvojensa peitoksi, salissa oli hämärää eikä paroni +tarkoin tuntenut Cedrikin kasvoja -- sillä tämä yleensä karttoi +normannilaisia naapureitaan ja muutenkin liikkui ani harvoin omain +tilustensa rajojen ulkopuolella. Siitä syystä Front-de-Boeuf ei heti +huomannutkaan, että arvokkaampi hänen molemmista vangeistaan oli päässyt +pakoon. + +»No, te uljaat Englannin urhot», virkkoi hän, »kuinka viihdytte tässä +Torquilstonen linnassa? -- Huomaatteko nyt, mitä seurasi teidän +hävyttömyydestänne ja uhkarohkeudestanne, kun uskalsitte tehdä pilaa +Anjoun-sukuisesta prinssistä hänen oman pöytänsä ääressä? -- Vieläkö +muistatte, minkälaista kiitollisuutta te osoititte kuninkaallisen armon, +Juhana-herttuan kohteliaisuudesta? Jumala ja Pyhä Dionysius auttakoon! +Jollette nyt maksa kelpo lunnaita, niin panetan teidät noiden ikkunoiden +rautaristikkoihin jaloistanne riippumaan, siksi kunnes haukat ja +häkkiset ovat nokkineet kaikki lihat irti luistanne! -- Puhukaa, te +saksilaiskoirat -- paljonko tahdotte maksaa halvasta hengestänne? --Mitä +sinä sanot, Rotherwoodilainen.» + +»Enpä äyriäkään», vastasi Wamba-parka, -- »ja mitä tuohon jaloista +ripustamiseen tulee, niin ovat aivoni olleet nurin narin aina siitä +asti, kun narrin lakki ensi kertaa sidottiin päähäni. Kenties ne nyt +tulevat paikoilleen, kun minut pannaan ylösalaisin riippumaan.» + +»Pyhä Genoveva!» huusi Front-de-Boeuf, »kuka tuo lurjus onkaan?» + +Kämmenellään hän veti luukon narrin päästä ja vetäisi kauluksen auki, +jolloin orjuuden tunnusmerkki, hopeinen kaularengas tuli näkyviin. + +»Giles -- Klemetti -- te koirat ja konnat!» tiuskaisi vimmastunut +normannilainen, »kuka on tämä mies, jonka olette eteeni tuoneet?» + +»Luulenpa voivani sen sanoa», virkkoi de Bracy, joka samassa astui +saliin. »Tämä on Cedrikin narri, joka turnajaisissa niin urhoollisesti +taisteli Iisak Yorkilaisen kanssa kunniasijasta.» + +»Sen riidan minä pian aion ratkaista», vastasi Front-de-Boeuf; »minä +panen heidät molemmat riippumaan samaan hirsipuuhun, jollei Cedrik ja +tuo Coningsburghin sika maksa kelpo hintaa heidän hengestään. Paljas +raha ei tässä nyt riitäkään. Hajoittakoot he tuon vaapsahaisparven, joka +linnani ympärillä surisee, allekirjoittakoot sopimuskirjan, jossa +luopuvat kaikista kehumistaan vapauksista ja etuoikeuksista, ja +suostukoot elämään minun orjinani ja vasalleinani. Ja kiittäkööt +onneansa, jos heille siinä uudessa maailmassa, joka nyt on alkava, +sallitaan sen verran ilmaa, että saavat sieraimensa täyteen. -- Menkää», +hän virkkoi kahdelle miehistään, »tuokaa oikea Cedrik tänne, niin tällä +kertaa annan erehdyksenne anteeksi, varsinkin kun se ei ollut sen +suurempi kuin että te luulitte saksilaista hupsua saksilaiseksi +vapaatilalliseksi.» + +»Saattepa, jalo ritari», tokaisi Wamba, »nähdä, että meitä täällä on +useampia hupsuja kuin vapaatilallisia.» + +»Mitä se konna tarkoittaa?» tiuskaisi Front-de-Boeuf katsahtaen +miehiinsä, jotka vapisten ja vastahakoisesti sammaltaen ilmoittivat, +etteivät he tienneet, mihin Cedrik oli joutunut, jollei tämä mies ollut +tarkoitettu. + +»Taivaan autuaat pyhät!» huudahti de Bracy; »hän on varmaankin päässyt +pakoon munkin puvun turvin!» + +»Helvetin perkeleet!» kirosi Front-de-Boeuf; »Rotherwoodin karjun minä +siis itse saatoin portille asti ja päästin omin käsin ulos! -- Mutta +sinut», karjahti hän Wamballe, »joka narrinkujeillasi olet petkuttanut +meitä viisaita miehiä, niin että olimme sinua vielä hupsummat -- sinut +minä tahdon vihkiä papiksi -- tahdonpa ajaa päälakesi oikein munkin +tavoin! Tänne, miehet, nylkekää tukka nahkoineen pois hänen päästään ja +syöskää lurjus sitten päistikkaa muurilta alas. -- Leikin puhuminenhan +on sinun virkasi, osaatko nytkin vielä laskea leikkiä?» + +»Te suotte minulle suuremman kunnian, jalo herra, kuin sanoin voin +selittääkään», valitti Wamba-parka, jonka leikinintoa ei uhkaava +kuolemakaan voinut masentaa. »Jos suotte minulle punaisen lakin, +niinkuin lupaatte, niin teettehän siten minusta kardinaalin ettekä vain +halpaa munkkia.» + +»Tuo narri-parka tahtoo narrina kuoliakin», virkkoi de Bracy. +--»Front-de-Boeuf, älä huoli tappaa häntä. Anna hänet minulle +vapaakomppaniani huvitukseksi. -- Mitäs arvelet, veitikka? Otatko +vastaan anteeksiannon ja lähdetkö kanssani sotaan?» + +»Miksikäs ei, jos herrani sen sallii», vastasi Wamba, »sillä näettehän, +etten minä ilman hänen lupaansa saa pujahtaa ulos kaularenkaastani», hän +osoitti kaulassaan olevaa rengasta. + +»Ohoo, pianpa normannilaissaha puree saksilaisen kaularenkaan poikki», +arveli de Bracy. + +»Aivan niin, jalo herra», tokaisi Wamba, »ja siitähän tuleekin +sananlasku: + + »Normannin lusikka Englannin puurossa, + normanni kenossa, Englanti kuurassa, + normanni iloisna, Englanti suree, + normannin saha sen tammea puree. + Hiisi jos kaikki ne neljä veis, + siitäpä Englanti riemuitseis!» + +»Hupsupa olet itsekin, de Bracy», sanoi Front-de-Boeuf; »tässä seisot ja +kuuntelet hupsun jaarituksia, kun surma kita ammollaan odottaa +saadakseen niellä meidät. Etkö näe, että he ovat olleet meitä +viekkaammat ja että tämä kirjava herra, jonka sinä tahtoisit ottaa +aseveikoksesi, on tehnyt tyhjäksi toivomme saada sana saatetuksi +ystävillemme. Mitähän meillä on nyt odotettavana muuta, kuin että he +kohta rupeavat ryntäämään?» + +»Lähtekäämme muureille sitten!» vastasi de Bracy. »Milloin olet nähnyt +minun murehtivan taistelukutsua? Kehoita temppeliritaria, että hän oman +henkensä puolustukseksi käyttäisi edes puolta siitä taistelutaidosta, +jota hän on säätynsä palveluksessa osoittanut. Aseta itse muurille +jättiläisruhosi -- salli minunkin ponnistaa vähät voimani -- niin +saavatpa nuo saksilaisrosvot nähdä, että yhtä helppoa olisi rynnäköllä +kiivetä pilviin kuin tähän Torquilstonen linnaan. Tai jos tahtonet +ruveta karkurien kanssa rauhanhieromisiin, niin miksi et sitten ota +sovitusmieheksi tätä arvoisaa vapaatilallista, joka katselee niin +syvämietteisesti viinipulloa? -- Hei, saksilainen», hän lisäsi ojentaen +pikarin Athelstanille, »huuhdo kurkkusi tällä kelpo juomalla ja herätä +uinuvaa älyäsi, niin että voit sanoa, mitä tahdot tehdä päästäksesi +vapaaksi.» + +»Tahdonpa tehdä, mitä syntinen ihminen voi», vastasi Athelstan, »jos se +vain soveltuu kelpo miehelle. Päästäkää minut kumppaneineni vapaaksi, +niin maksan tuhannen markkaa lunnaiksi.» + +»Ja lupaatko sen lisäksi viedä pois tuon roistoväen, joka linnani +ympärillä pauhaa vasten Jumalan ja kuninkaan rauhaa?» kysyi +Front-de-Boeuf. + +»Jos minulla on siihen valtaa», vastasi Athelstan, »niin lupaan viedä +heidät pois. Ja toivonpa, että myöskin Cedrik-isä on voimiansa myöten +auttava minua siinä.» + +»Asia on siis sovittu», sanoi Front-de-Boeuf, »sinä pääset joukkoinesi +vapaaksi, ja rauha tulkoon vallitsemaan meidän välillämme tuhannen +markan hinnasta. Se on huokea lunnasmaksu, saksilainen, ja saat kiittää +minua, kun siihen tyydyn enkä enempää vaadi hengestäsi. Mutta huomaa, +tämä sopimus ei ulotu Iisak Juutalaiseen.» + +»Eikä myöskään Iisak Juutalaisen tyttäreen», virkkoi temppeliherra, joka +samassa astui sisään. + +»Ei kumpikaan», lisäsi Front-de-Boeuf, »kuulu tämän saksilaisen +seurueeseen.» + +»Enpä ansaitsisi kristityn nimeä, jos he siihen kuuluisivat», vastasi +Athelstan; »tehkää heille, mitä tahdotte.» + +»Eikä sopimus koske myöskään Rowena-neitiä», virkkoi de Bracy. »Älköön +minusta koskaan sanottako, että olen miekan lyönnittä luopunut kelpo +saaliista.» + +»Eikä myöskään», lisäsi Front-de-Boeuf, »tuo narri-lurjus pääse +mainituilla lunnailla. Hänet pidän varoittavana esimerkkinä kaikille +narreille, jotka tahtovat tehdä leikistä totta.» + +»Rowena-neiti», sanoi Athelstan vakavasti, »on minun kihlattu +morsiameni. Mieluummin annan hurjien hevosten repäistä rikki ruumiini +kuin luovun hänestä. Ja Wamba-orja pelasti tänäpäivänä isä Cedrikin +hengen. -- Ennen annan oman henkeni kuin sallin koskettaa hiuskarvaakaan +hänen päästään.» + +»Sinun kihlattu morsiamesiko! -- Rowena-neitikö sinun kaltaisesi +talonpojan kihlattu morsian?» ivasi de Bracy. »Hourailetko, saksilainen, +ja oletko unissasi näkevinäsi Seitsemän Kuningaskunnan[24] ajan +palanneeksi? Anjoun suvun kuninkaat, huomaa se, eivät lahjoittele +naitettaviansa sinun sukuisillesi miehille.» + +»Minun sukuni», vastasi Athelstan, »on paljoa puhtaampaa ja vanhempaa +alkujuurta kuin sinun kaltaisesi ranskalaisen mieronkävijän, joka elätät +itseäsi sillä, että kenelle hyvänsä ensiksi tarvitsevalle myyt +lippurepaleesi alle kokoontuneitten rosvojen veret. Kuninkaita on ollut +minun esi-isieni joukossa, sankareita sodassa, nerokkaita neuvoissa, +joiden saleissa joka päivä nähtiin sata sen verta seuralaisia +aterioimassa kuin sinun komppaniassasi on miehiä. Heidän nimensä ovat +mainitut ministrelien lauluissa, ja heidän säätämänsä lait vahvistetut +_Wittenagemoteissa_.[25] Kun heidän luunsa laskettiin maahan, seisoi +pyhiä miehiä vieressä rukoilemassa ja tuomiokirkkoja on rakennettu +heidän hautojensa yli.» + +»Sattuiko, de Bracy?» virkkoi Front-de-Boeuf hyvillään sivalluksesta, +jonka hänen toverinsa sai; »antoipa saksilainen sinulle oikein miehen +tavalla.» + +»Niin miehuullisesti kuin vanki voi iskeä», vastasi de Bracy +teeskennellyn välinpitämättömästi. »Sille, jonka kädet ovat köytetyt, +olkoon sallittua kielen pieksäminen. -- Mutta sukkelilla sanoillasi, +veikkonen», lisäsi hän Athelstanin puoleen kääntyen, »et kuitenkaan +vapauta Rowena-neitiä meidän käsistämme.» + +Mutta Athelstan, joka oli pitänyt pitemmän puheen kuin hänellä koskaan +muulloin oli tapana, ei nyt vastannut tähän sanaakaan. Kinastelu +keskeytyikin samalla, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että taaskin eräs +munkki seisoi portilla pyrkien sisään. »No, Pyhä Benediktus, noiden +keppikerjäläisten kuningas meitä auttakoon!» huusi Front-de-Boeuf; »onko +siellä nyt tosi-munkki vaiko taaskin tekopyhä? Katsokaa häntä tarkkaan, +orjat -- sillä jos annatte toisenkin valehtelijan kääntää silmänne, niin +puhkaisutan ne teiltä ja panetan tyhjiin kuoppiin kuumia hiiliä sijaan.» + +»Rangaiskaa minua vaikka ankarimmallakin tavalla, ankara herra», +vakuutti Giles, »jollei tämä ole totinen kaljupää. Teidän asemiehenne +Jocelyn on vanha tuttu hänen kanssaan ja takaa, että hän on veli +Ambrosius, Jorvaulx'in abotin palvelijamunkki.» + +»Päästäkää hänet siis sisään», käski Front-de-Boeuf; »luultavasti hän +tuo meille sanomia iloiselta herraltansa. Mahtaapa tänään perkele +viettää pyhäpäivää ja papit saavat siis olla jouten, koska heitä on näin +paljon kuljeksimassa. Viekää vangit pois; ja sinä saksilainen, ajattele +tarkoin itseksesi, mitä me juuri puhelimme.» + +»Minä vaadin», sanoi Athelstan, »kuninkaallista vankeutta, ja että +ravinnostani sekä vuoteestani pidetään huolta säätyni ja arvoni mukaan +ja niinkuin sopii miehelle, jonka kanssa lunnaista kauppaa hierotaan. +Sen lisäksi vaadin sitä teistä, ken pitää itseänsä joukkonne parhaana +miehenä, kanssani miekkasille vapauteni ryöstämisestä. Tämän vaatimuksen +lähetin jo sinulle hovimestarisi kautta; olet siis velvollinen minulle +vastaamaan. -- Tuossa on kintaani!» + +»Minä en ota haastetta vastaan vangilta», vastasi Front-de-Boeuf; »etkä +saa sinäkään, Mauri de Bracy, tehdä sitä. -- Giles», lisäsi hän, +»ripusta saksilaisen kinnas seinälle sarvaan sarviin; siellä se saa +riippua siihen saakka, kunnes hän on jälleen vapaa mies. Jos hän sitten +uskaltaa vaatia sitä takaisin tai väittää, että minä olen vääryydellä +hänet vanginnut, niin hän on, sen vannon Pyhän Kristofferin vyön kautta, +tapaava minussa miehen, joka ei koskaan ole kieltäytynyt taistelemasta, +jalkaisin tai ratsain, yksinään tai vasallijoukkoineen!» + +Saksilaiset vangit vietiin pois juuri samassa, kun Ambrosius-munkki, +joka näytti olevan suuren pelon vallassa, saatettiin sisään. + +»Tämä on oikea _Pax vobiscum_», tiesi Wamba astuessaan hengellisen +miehen ohitse; »me muut olimme vain valekuvia.» + +»Pyhä Jumalan Emo!» huokasi munkki kääntyen ritarien puoleen, »olenpa +nyt viimeinkin taas hyvässä turvassa ja kristittyjen ihmisten seurassa!» + +»Hyvässä turvassa olet tosiaankin», vastasi de Bracy; »ja mitä +kristillisyyteen tulee, niin onpa tässä uljas paroni Reginald +Front-de-Boeuf, joka sydämestään inhoo juutalaista. Ja onpa tässä vielä +kelpo temppeliherra, Brian de Bois-Guilbert, jonka virkana on +saraseenien tappaminen. -- Jolleivät nämä kristillisyyden tunnusmerkit +sinulle kelpaa, niin enpä sitten tiedä muita.» + +»Te olette minun arvoisan isäni Aymerin, Jorvaulx'in abotin, ystäviä ja +liittoveljiä», sanoi munkki de Bracyn pilkasta piittaamatta; »ja +ritarivalanne sekä kristillinen rakkauden velvollisuus vaativat teitä +häntä auttamaan. Sillä näinhän lausuu autuas Pyhä Augustinus kirjassaan +_De civitate Dei_ (Jumalan valtakunnasta) -- -- --» + +»Mitä perkele lausuu!» keskeytti hänet Front-de-Boeuf röyhkeästi, +»taikka pikemminkin, mitä sinä lausut, pappi? Ei meillä ole tässä aikaa +kuulla otteita kirkkoisistä.» + +»_Sancta Maria_!» huusi isä Ambrosius, »ovatpa nämä pyhittämättömät +maallikot kerkeät suuttumaan! -- Mutta tahdonpa ilmoittaa teille, uljaat +ritarit, että moniaat murhaajat ja korpinruoat, hyläten kaiken +jumalanpelon ja kirkon kunnioituksen ja huolimatta pyhän paavin +bullasta: _Si quis, suadente Diabolo_ (jos joku perkeleen yllytyksestä) +-- -- --» + +»Pappi veikkoseni», virkkoi temppeliherra, »kaiken tuon me tiedämme tai +arvaamme; puhu meille suorin sanoin, onko herrasi abotti joutunut +vankeuteen ja kenenkä kynsiin?» + +»Valitettavasti», sanoi Ambrosius, »hän on joutunut Belialin miesten ja +metsäsissien käsiin, jotka eivät pidä lukua näistä Raamatun sanoista: +'Älä koske minun voideltuuni äläkä tee mitään pahaa profeetoilleni'.» + +»Tässä on meillä siis vielä yksi syy lisää paljastaaksemmo miekkamme, +hyvät herrat», lausui Front-de-Boeuf kääntyen kumppaniensa puoleen: +»Jorvaulx'in abotti anoo siis apua meiltä, juuri kun me tarvitsisimme +hänen apuansa? Sen verran on hyötyä näistä pappi-laiskureista hädän +hetkenä! -- Mutta puhu suusi puhtaaksi, munkki, ja sano meille +viimeinkin, mitä apua herrasi meiltä haluaa?» + +»Koska niin sallitte», virkkoi Ambrosius. »Väkivaltaiset kädet ovat +tarttuneet kiinni arvoisaan abottiini vastoin äskenmainitsemaani pyhää +Raamatun sanaa; Belialin miehet ovat riistäneet hänen kirstunsa ja +konttinsa ja ryöstäneet häneltä kaksisataa naulaa selvää kultaa; ja +vieläpä vaativat suuria lunnaita lisäksi, ennenkuin päästävät hänet irti +ympärileikkaamattomista käsistään. Siitä syystä arvoisa isäni Jumalassa +rukoilee teitä, kalliita ystäviänsä, että te auttaisitte häntä joko +maksamalla vaaditut lunnaat tai vapauttamalla hänet miekallanne, miten +itse parhaaksi näette.» + +»Paholainen kuristakoon tuon papin!» tiuskaisi Front-de-Boeuf; »onpa hän +tainnut ottaa aika syvän aamuryypyn! Milloinka herrasi on kuullut +mokomaa, että joku normannilaisparoni olisi hellittänyt kukkaronsa +nauhoja auttaaksensa hengellistä herraa, jonka raha-arkut ovat kymmentä +vertaa raskaammat? -- Ja mitä me pystymme miekan voimallakaan auttamaan +häntä, -- me, joita satakertainen vihollisjoukko juuri ahdistaa ja jotka +joka hetki itse odotamme hyökkäystä niskaamme?» + +»Sitähän minä juuri aioin selittääkin teille», ehätti munkki, »mutta +tuittupäissänne ette suoneet minulle aikaa. Minä olen, Jumala paratkoon, +vanha, ja nämä hirmuiset verityöt hämmentävät vanhoja aivoja. Sittenkin +on selvä tosi, että he pystyttävät leiriä ja rakentavat piiritysvallia +tätä linnaa vastaan.» + +»Ylös muureille!» huusi de Bracy, »ja katsokaamme, mitä nuo lurjukset +toimittavat.» Näin puhuen hän aukaisi rautaristikolla varustetun ikkunan +ja astui sen edessä olevalle pienelle parvekkeelle. Sieltä hän heti +huusi salissa olijoille: »Pyhä Dionysius auttakoon! Onpa tuo +munkki-vanhus tuonut todet sanomat! -- He lähenevät, kantaen +lautavarjostimia sekä hyökkäyskilpiä,[26] ja metsän reunassa liikkuu +jousimiesparvi sakeana kuin musta raepilvi.» -- Reginald Front-de-Boeuf +katsahti myöskin ulos, ja sen tehtyään hän sieppasi heti torven +käteensä. Pitkään ja kovaan hän puhalsi sitä komentaen miehensä +muureille. + +»De Bracy, vartioi sitä itäkulmaa, missä muuri on matalin. -- Jalo +Bois-Guilbert, olettehan virkaanne toimittaessanne hyvin oppinut sekä +ryntäämään että ryntäystä torjumaan, pitäkää te länsikulmasta huoli. +Minä itse käyn etuvarustusta puolustamaan. Mutta älkää, hyvät ystävät, +kuitenkaan rajoittako huolenpitoanne vain yhteen paikkaan! -- Meidän +pitää tänäpäivänä olla joka paikassa, ja jokaisen, mikäli mahdollista, +olla useampana miehenä, niin että aina joudumme avuksi tulisimpaan +kahakkaan. Meitä on pieni joukko, mutta ripeys ja miehuus korvaavat ehkä +sen vaillinaisuuden, koska olemme tekemisissä vain talonpoikalurjusten +kanssa.» + +»Mutta, jalot ritarit», parkui isä Ambrosius kesken sitä melua ja +hälinää, joka syntyi vastarinnan hankkeista; »eikö kukaan tahdo kuulla +sanomaa, jonka minun arvokas isäni Jumalassa, Aymer, Jorvaulx'in abotti +on lähettänyt? -- Kuulkaa minua, minä rukoilen teitä, jalo ritari +Reginald!» + +»Mene ja lörpöttele rukouksiasi taivaan asukkaille», tiuskaisi +tuittupäinen normannilainen, »meillä täällä maan päällä ei ole nyt +aikaa. -- Hoi, Anselm, kuules! Laita kiehuvaa pikeä ja öljyä valmiiksi, +jolla voimme kaltata noiden röyhkeiden petturien päät! -- Pidä huolta, +että jousipyssyjen varalle on tarpeeksi nuolia! -- Nostakaa lippuni, +vanhoine sonninpäineen, tornin huipusta heilumaan! -- Saavatpa nuo +perkeleet pian nähdä, kenenkä kanssa ovat tänäpäivänä leikkiin käyneet!» + +»Mutta, jalo herra», jatkoi munkki, joka ei hevillä tahtonut luopua +yrityksestään; »muistakaa, että olen vannonut kuuliaisuutta, ja minun +täytyy täyttää abottini antama käsky.» + +»Viekää pois tuo äijän-hupakko!» huusi Front-de-Boeuf. »Lukitkaa hänet +kappeliin; lukekoon hän siellä helminauhaansa, siksi kunnes meteli on +asettunut. Kummastunevatpa tosiaan pyhäin miesten kuvat tämän +Torquilstonen seinillä, kun taas saavat _ave'ja_ ja isämeidän rukouksia +kuulla. Sellaista kunniaa ei heille ole tapahtunut muistaakseni hamasta +siitä ajasta, kun heidät kivestä hakattiin.» + +»Älä puhu pilkkaa pyhistä miehistä, Reginald», varoitti de Bracy; +»kylläpä me tänäpäivänä hyvinkin tarvitsemme heidän apuansa, ennenkuin +saamme nuo lurjukset lyödyksi hajalleen.» + +»Vähän minä heiltä apua luulen tulevan», nauroi Front-de-Boeuf, +»jollemme kukaties viskaa heitä muureilta alas noiden konnien päähän. +Onpa minulla täällä muun rojun seassa myös aika iso Pyhän Kristofferin +jänkäle, joka voisi musertaa mäsäksi kokonaisen komppanian.» + +Temppeliherra oli sillä aikaa pitänyt vihollisen toimia silmällä paljon +tarkemmin kuin raaka Front-de-Boeuf tai hänen löyhämielinen kumppaninsa. + +»Säätyvalani kautta!» sanoi hän nyt; »lähenevätpä nuo miehet linnaa +taitavammin kuin olisi luullut, -- mistä kummasta sen lienevät +oppineetkaan. Katsokaa, kuinka varovasti he käyttävät suojanaan jokaista +puuta ja pensastakin ja kuinka he karttavat joutumasta avoimelle, missä +jousimiestemme nuolet heihin paremmin sattuisivat! En huomaa heidän +joukossaan minkäänlaista lippua, mutta panisinpa kuitenkin kultavitjani +vetoon, että heitä on johtamassa joku ritari tai sotataitoon +harjaantunut herra.» + +»Minä näen hänet», virkkoi de Bracy; »minä näen ritarin liehuvan +kypäränharjan sekä hänen haarniskansa loisteen. Katsokaa, tuo kookas +mies se on, yllään musta rautapuku, hän järjestää rynnäkköön +talonpoika-lurjusten etumaista parvea. -- Pyhän Dionysiuksen kautta, +onpahan se sama mies, jolle me keksimme liikanimen Musta +tyhjäntoimittaja; sama mies, joka sinut, Front-de-Boeuf, iski maahan +Ashbyn tantereella.» + +»Sitä parempi», vastasi Front-de-Boeuf, »että hän nyt antaa minulle +koston tilaisuuden. Joku kunniaton kelmi se mahtaa olla, koska ei +uskaltanut viipyä ja ottaa vastaan palkintoa, jonka sattuma oli hänelle +suonut. Turhaanpa olisinkin hakenut häntä niistä paikoista, mistä +ritarit ja aatelismiehet hakevat vastustajiansa; iloinen olen siis, kun +hän nyt itsestään on uudestaan tullut näkyviin kehnon talonpoikaisjoukon +keskellä.» + +Tähän puhe heiltä keskeytyi, sillä vihollinen näytti nyt täydellä +todella aikovan käydä toimeen. Ritarit riensivät kukin määräpaikalleen +vieden kanssaan ne harvat seuralaisensa, joita ei ollut likimainkaan +tarpeeksi koko linnan puolustukseksi. Sittenkin he lujalla miehuudella +odottivat uhkaavaa rynnäkköä. + + + + +KAHDEKSASKOLMATTA LUKU. + + + Tää heimo kulkevainen, hylätty, + tiedoistaan kuitenkin voi kehua. + Saloja, erämaita kulkeissaan + he monta salaisuutta keksivät; + halvoista ruohoista he keittivät + ihmeellisiä väkirohtoja. + + _Juutalainen_. + +Kertomuksemme täytyy tässä kohden hiukan poiketa entisille jäljilleen, +jotta lukija saisi kuulla erinäisistä seikoista, voidakseen oikein +ymmärtää seuraavia tapauksia. Omin neuvoin hän on kuitenkin jo tainnut +arvata, että kun Ivanhoe pyörtyneenä oli vaipunut maahan ja koko maailma +näytti hylänneen hänet, oli Rebekka rukouksillaan ahdistanut isäänsä, +kunnes ukko kuljetutti nuoren ritarin pois taistelutantereelta. Hänet +vietiin Ashbyn esikaupunkiin siihen taloon, missä Iisak turnajaisten +aikana oli majaillut. + +Tällaiseen armeliaisuuden työhön ei ehkä muuten olisi ollutkaan vaikea +taivuttaa Iisakkia, sillä hän oli luonteeltaan hyvänsävyinen ja +kiitollinen. Mutta hänessäkin vallitsivat hänen vainonalaisen kansansa +ahdasmieliset tunteet sekä epäröivä pelkurimaisuus, eivätkä ne heti +antaneet myöten. + +»Pyhä Aabraham!» hän huudahti, »hän on hyvä nuorukainen, ja sydäntäni +särkee, kun näen veren tippuvan hänen koreasti kirjotulle takillensa ja +kallishintaiselle rautapaidalleen. Mutta pitääkö minun viedä hänet +kanssani kotiin? -- Tyttö, oletko sitä asiaa tarkoin ajatellut? Hänhän +on kristitty, ja lakimme kieltää meitä rupeamasta tekemisiin +muukalaisten ja pakanain kanssa, paitsi silloin, kun kauppamme niin +vaatii.» + +»Älkää näin puhuko, rakas isä», vastasi Rebekka. »Meitä tosin on +kielletty seurustelemasta heidän kanssaan juomingeissa ja huvituksissa, +mutta haavoitettuna ja onnettomana on pakanakin pidettävä juutalaisen +veljenä.» + +»Tahtoisinpa tietää, mitä rabbiini Jaakko Ben Tudela siitä sanoisi», +epäröi Iisak. -- »Mutta säälihän olisi, jos tuo hyvä nuorukainen +nääntyisi verenvuotoon. Seth ja Ruben kantakoot hänet Ashbyhyn.» + +»Ei, pankaamme hänet minun kantotuoliini», virkkoi Rebekka; »minä voin +nousta juhdan selkään.» + +»Silloinpa kaikki nuo Ismaelin ja Edomin koirat saisivat katsella sinua +hävyttömillä silmillänsä», kuiskasi Iisak luoden epäluuloisen katseen +ritarien ja asemiesten parveen. Mutta Rebekka jo oli täysin toimin +ryhtynyt laupeudentyöhönsä eikä kuullut, mitä isä puhui. Lopulta tämä +nykäisi tytärtänsä hihasta ja sanoi hätäisellä äänellä: -- »Kautta +Aaronin parran! -- Entä jos nuorukainen kuolee! -- Jos hän kuolee meidän +kotiimme, eikö meitä sitten syytetä hänen murhaajikseen ja eikö +roistoväki revi meitä palasiksi?» + +»Ei hän kuole, isäni», vastasi Rebekka hiljaisesti irtaantuen Iisakin +kädestä, »ei hän kuole, jollemme jätä häntä tänne. Ja jos tämän teemme, +niin tulee meidän todellakin vastata hänen verestään niin Jumalan kuin +ihmistenkin edessä.» + +»Niinhän taitanee olla», virkkoi Iisak hellittäen kätensä; »säälittäähän +minuakin nähdessäni hänen verensä vuotavan, aivan yhtä paljon kuin jos +näkisin Bysantin kultarahoja tipahtelevan omasta kukkarostani. Ja +tiedänhän sen, että sinut on Mirjam, bysantilaisen rabbiinin Manassen +tytär -- jonka sielu jo on paratiisissa -- opettanut taitavaksi +parantajaksi sekä ruohojen voiman ja lääkkeiden vaikutuksen tuntijaksi. +Tee siis, miten mielesi tekee -- sinä olet hyvä tyttö, ja oletpa +siunaus, kruunu sekä iloveisu minulle ja perheelleni ja esi-isieni +kansalle.» + +Juutalaisen pelko ei ollutkaan perätön. Jalomielisen laupeudentyönsä +takia Rebekka joutui Ashbyhyn palatessaan Brian de Bois-Guilbertin +himokkaiden katseitten alaiseksi. Temppeliherra ratsasti kahdesti ohi +luoden rohkeat, palavat silmänsä ihanaan juutalaistyttöön. Me olemmekin +jo saaneet nähdä, mitä tästä ihastuksesta seurasi, kun Rebekka oli +joutunut tuon hillittömän hekumoitsijan käsiin. + +Rebekka oli kiireesti kuljettanut haavoitetun ritarin heidän +majataloonsa, jossa hän tukki ja sitoi hänen haavansa. Nuorinkin +romaanien tai ballaadien lukija varmaankin muistanee, että tuona +pimeyden aikakautena -- siksihän keskiaikaa usein nimitetään -- naiset +yleensä olivat taitavia haavalääkäreitä ja että uljas ritari usein sai +uskoa sodassa saadut haavansa sen tytön hoidettaviksi, joka syvimmästi +oli hänen sydäntänsä haavoittanut. + +Erittäinkin oli lääkitseminen kaikkine eri haaroinensa juutalaisten, +niin miesten kuin naisten, taitona ja virkana. Senaikaiset mahtavat +paronit ja kuninkaatkin ottivat usein, haavoittuneina tai sairaina +ollessaan, hoitajakseen jonkun taitavan tietäjän, joka kuului tähän +muuten ylenkatsottuun kansaan. Halukkaasti he hakivat kaikki apua +juutalaislääkäreiltä. Ei heitä estänyt sekään kristittyjen yleinen usko, +että juutalaiset rabbiinit tunsivat syvältä myös salaisia tieteitä --eli +noituutta -- varsinkin kabbala-tiedettä, joka olikin saanut alkunsa ja +nimensä Israelin oppineiden miesten tutkimuksista. Eivätkä rabbiinit +itsekään yrittäneet puhdistautua siitä syytöksestä, että he muka +harjoittivat yliluonnollisia keinoja. Heidän kansansa oli muutenkin niin +katkeran vihan alainen, ettei tämä syytös, yhtä vähän kuin mikään +muukaan, enää olisi voinut sitä pahentaa. Päinvastoin oli se omiaan +vähentämään ylenkatsetta, joka tavallisesti sekaantui juutalaisvihaan. +Juutalaista noitaa tosin inhottiin yhtä paljon kuin juutalaista +koronkiskojaakin, mutta häntä ei uskallettu halveksia yhtä paljon. +Uskottavaa sitäpaitsi onkin, kun muistamme, mitä tarinoita on säilynyt +juutalaisten ihmeellisistä parantamisista, että he todellakin tunsivat +moniaita vaikuttavia lääkkeitä, joita he, kurjan tilansa aiheuttaman ja +siis hyvin ymmärrettävän arkuuden vuoksi eivät mitenkään tahtoneet +ilmaista kristityille naapureilleen. + +Ihana Rebekka oli perehtynyt tarkasti kansansa kaikkiin omituisiin +tietoihin, ja terävällä, voimallisella älyllänsä oli hän käsittänyt ja +järjestänyt saamansa opin, vieläpä lisännyt omilla kokemuksillaankin. +Hän oli taidossaan edistynyt niin pitkälle, että sitä hänen +nuoruuteensa, sukupuoleensa sekä silloiseen aikakauteen katsoen täytyi +oikein ihmetellä. Tietonsa lääkkeistä ja parannustaidosta hän oli saanut +vanhalta juutalaisnaiselta, joka rakasti Rebekkaa kuten omaa lastaan. +Hoettiinpa Iisakin tyttären myös saaneen kuulla kaikenlaisia salaisia +asioita samalta akalta, jotka tämä itse nuoruudessaan oli perinyt omalta +viisaalta isältään. Mirjam oli sitten joutunut aikakautensa sokean +uskonkiihkon uhriksi, mutta hänen salaisuutensa eivät hävinneet hänen +kanssaan hautaan; ne jäivät hänen taitavan oppilaansa haltuun maailman +hyväksi. + +Rebekkaa, jonka oppi täten oli hänen kauneutensa vertainen, pitivätkin +hänen omat kansalaisensa erinomaisessa kunniassa ja arvossa. Arvelivatpa +he melkein hänen olevan Vanhan Testamentin naisprofeettain kaltaisen. +Hänen isänsäkin, jonka äärettömään rakkauteen hänen tietämättänsä oli +sekaantunut myös syvää kunnioitusta tyttären oppia kohtaan, salli +Rebekalle suuremman vapauden kuin juutalaisnaisilla kansansa keskuudessa +muuten oli. Ja monestikin hän luopui, kuten juuri olemme nähneet, omasta +päätöksestään noudattaakseen tyttärensä neuvoa. + +Iisakin taloon tuotaessa Ivanhoe yhä vielä oli tainnoksissa, mikä johtui +siitä, että hän taistelutantereella puuhatessaan oli menettänyt niin +paljon verta. Tutkittuansa haavan Rebekka hoiteli sitä hyviksi +tietämillään voiteilla. Sitten hän ilmoitti isälleen, että sairaan +hengen takia ei ollut pelkoa, jos vain kuume saataisiin estetyksi --jota +hän kuitenkin sanoi pelkäävänsä liiallisen verenvuodon vuoksi, --ja jos +Mirjamin voiteella oli entinen voimansa jäljellä. Aivan hyvin he siis +saattaisivat seuraavana päivänä viedä vieraansa kanssaan matkalle +Yorkiin päin. Iisak vähän hämmästyi tästä ilmoituksesta. Hän arveli jo +tehneensä kylliksi, tai enintään hän oli arvellut jättää haavoittuneen +kristityn majataloon hoidettavaksi luvaten vain suorittaa kaikki maksut +hänen puolestaan juutalaiselle isännälle. Mutta Rebekalla oli monta +vastasyytä, joista kuitenkin tahdomme mainita vain kaksi, jotka +tehokkaimmin vaikuttivat hänen isäänsä. Toinen oli se, että hän ei +tahtonut jättää kallista voidepulloansa kenenkään muun, ei edes +heimolaisen lääkärin haltuun, jottei sen salainen sisällys tulisi +tunnetuksi. Ja toiseksi huomautti Rebekka isällensä, että Ivanhoe oli +Rikhard Leijonamielen parhaita ystäviä ja että Iisak, joka oli lainannut +rahaa Juhana-herttuan kapinallisiin hankkeisiin, tulisi suuresti +tarvitsemaan mahtavaa, Rikhardin suosiossa olevaa puolustajaa, jos +kuningas kukaties vielä palaisi maahansa. + +»Totta on kaikki, mitä puhut, Rebekka», myönsi Iisak kuultuansa nämä +tärkeät syyt, -- »olisi todellakin rikos Jumalaa vastaan, jos antaisimme +Mirjam-vainajan salaisuudet ilmi. Sillä taivaan armolahjoja ei saa +kevytmielisesti tuhlata muille ihmisille, yhtä vähän viisaan lääkärin +salaisia keksintöjä kuin kultatalentteja ja hopeasekeleitä. Ne ovat +tosiaankin säästettävät ainoastaan niiden hyödyksi, joille Herra on +armossaan ne suonut. Ja mitä tuohon mieheen tulee, jota Englannin +natsarealaiset nimittävät Leijonamieleksi, niin varmastikin minun olisi +parempi langeta Idumean väkevän leijonan kynsiin kuin hänen käsiinsä, +jos hän pääsisi selville minun ja hänen veljensä välisistä asioista. Sen +vuoksi tahdon kallistaa korvani sinun neuvosi puoleen ja vien tämän +nuorukaisen mukanani Yorkiin, ja meidän kotimme olkoon hänen, kunnes +hänen haavansa ovat parantuneet. Ja jos Leijonamieli todellakin tulisi +takaisin, niinkuin nyt taaskin huhutaan, niin saanpa sitten tästä +Wilfred Ivanhoesta suojelusmuurin, jotta kuninkaan tulinen suuttumus ei +pääse polttamaan isääsi. Ja jollei hän tulisikaan, niin voipi Wilfred +ehkä kuitenkin maksaa meille kulunkimme takaisin sitten, kun hän taas +on, niinkuin eilen ja tänäpäivänäkin, koonnut väkevällä peitsellänsä ja +miekallaan itsellensä rikkautta. Sillä tämä nuorukainen on hyvä +nuorukainen, hän muistaa määräpäivän ja maksaa lainansa ja auttaa +Israelin miestä, jopa isänikin huoneen lasta, kun hän näkee hänen olevan +julmien rosvojen sekä Belialin poikien kynsiin joutumaisillaan.» + +Ilta kului melkein kokonaan loppuun, ennenkuin Ivanhoe jälleen tuli +täyteen tuntoonsa. Hän heräsi levottomasta unestaan niin sekavana ja +pyörryksissä kuin tainnoksista tointuva ainakin. Ensi hetkellä ei hän +voinut tarkkaan muistaa, mitä oikeastaan oli tapahtunut, ennenkuin hän +vaipui taistelutantereelle, eikä muutenkaan järjestää eilispäivän +seikkoja yhteen jaksoon. Hän tunsi olevansa haavoitettu ja sairas, +heikko ja voimia vailla; siihen tunteeseen hämmentyi hämärä muisto +annetuista ja saaduista sivalluksista, vastakkain ryntäävistä, maahan +syöksyvistä tai maahan syöstyistä ratsuista, huudoista ja aseitten +kalskeesta -- sanalla sanoen sekamelskaisen taistelun pyörryttävästä +melusta. Hän yritti työntää syrjään vuoteensa uutimet, ja siinä hän +osaksi onnistuikin, vaikka hartiassa kirveltävä haava teki pahaa. + +Suureksi kummastuksekseen hän näki olevansa komeasti sisustetussa +kamarissa, missä tuolien asemesta oli istumatyynyjä ja kaikki muukin +sisustus itämaiden tapaan. Rupesipa siis Ivanhoe arvelemaan, että hänet +kukaties oli hänen nukkuessansa viety takaisin Pyhälle maalle. Tämä +ajatus näkyi vahvistuvan vielä todemmaksi, kun oven peitteenä oleva +esirippu siirtyi syrjään ja naisolento, puettuna kalliiseen pukuun, joka +oli paljoa enemmän Itämaan kuin Euroopan kuosin mukainen, astui hiljaa +sisään seurassaan mustaverinen palvelija. + +Haavoittunut ritari aukaisi huulensa puhutellakseen tätä ihanaa hahmoa, +mutta nainen painoi hienon sormensa purppuraisille huulilleen merkiksi, +että hänen piti olla vaiti. Palvelija astui nyt sairaan luokse ja siirsi +pois peiton tämän kupeelta, niin että suloinen juutalaistyttö sai nähdä +siteen olevan paikallaan ja haavan paranemaan päin. Rebekka toimitti +tehtävänsä sulavalla, arvokkaalla luonnollisuudella ja kainoudella, mikä +nytkin, sivistyneemmällä aikakaudella, olisi saanut unohtumaan kaiken +sen, mikä hänen toimessaan kenties soti naisen luontaista häveliäisyyttä +vastaan. Ei olisi sillä hetkellä voinut muistaa, että nuori, kaunis +tyttö seisoi miehen vuoteen vieressä tämän haavaa hoitaen, -- häntä +olisi pidetty vain laupeuden henkenä, joka voimallisella avullaan poisti +kipua ja torjui syrjään kalman miekan. Harvat, lyhyet käskynsä Rebekka +lausui hebreankielellä vanhalle palvelijalleen, ja tämä, joka oli ollut +monesti ennen samankaltaisissa tilanteissa apuna, totteli äänettömänä. + +Oudon kielen äänet saattavat monesti kuulua karkeilta, mutta tässä +tapauksessa niiden kohotessa kauniin Rebekan huulilta ne tekivät +romanttisen ja korvia hivelevän vaikutuksen. Olisi luullut kuulevansa +jonkin hyvän haltiattaren taikasanoja, korvalle tosin outoja ja älylle +käsittämättömiä, mutta lausujan lempeän äänen ja suloisen ulkomuodon +vuoksi sydäntä liikuttavia. Ivanhoe ei yrittänytkään enää kysellä, vaan +antoi hoitajainsa toimiskella miten he tarpeelliseksi näkivät. Vasta kun +lempeä lääkäri aikoi työnsä lopetettuaan lähteä, ei Ivanhoe voinut enää +hillitä uteliaisuuttansa. -- »Suloinen neito», hän lausui +arabiankielellä, jota hän Itämailla retkeillessään oli oppinut ja luuli +tuon turbaanipäisen, kauhtanaan puetun neitosen parhaiten ymmärtävän +--»Olkaa niin hyvä, suloinen neito, minä rukoilen...» + +Tässä kaunis lääkäri hänet keskeytti; ja hymy, jota Rebekka tuskin +huolikaan tukahduttaa, lennähti hänen kasvoilleen, jotka tavallisesti +ilmaisivat vain miettiväistä alakuloisuutta. -- »Olen syntynyt +Englannissa, herra ritari, ja puhun englanninkieltä, vaikka pukuni ja +sukuni ovat kaukomailta kotoisin.» + +»Korkeasukuinen neiti...» yritti Ivanhoe uudelleen, mutta Rebekka +kiiruhti jälleen vaimentamaan hänet. + +»Älkää, herra ritari», virkkoi hän, »kunnioittako minua korkeasukuisen +arvonimellä. On parasta, että heti saatte tietää palvelijanne olevan +halvan juutalaistytön, saman Iisak Yorkilaisen tyttären, jolle te +äskettäin olitte niin hyvä ja avulias. Hänen ja hänen perheensä +velvollisuus on hoitaa teitä mitä huolellisimmin, niinkuin nykyinen +tilanne välttämättömästi vaatii.» + +Enpä tiedä, olisiko ihana Rowena ollut oikein mielissään, jos hän olisi +saanut nähdä, millä ihastuksella hänen uskollinen ritarinsa tähän saakka +oli katsellut suloisen Rebekan viehättävää vartaloa, kauniita kasvoja ja +säihkyviä silmiä, -- noita silmiä, joiden loistetta jonkin verran +varjostivat ja tavallaan pehmensivät pitkät, silkinhienot ripset ja +joita kuljeksiva runoilija olisi verrannut jasmiinipensaan läpi +vilkkuvaan iltatähteen. Mutta Ivanhoe oli liian hyvä kristitty +ihaillaksensa juutalaistyttöä. Sen Rebekkakin oli jo ennakolta arvannut +ja juuri siitä syystä hänellä oli ollut niin kiire ilmaista isänsä nimi +ja kansallisuus. Mutta sittenkin -- sillä olihan Iisakin kauniin ja +viisaan tyttärenkin sydämessä hiukkanen naisen turhamaisuutta -- hän ei +voinut pidättää hiljaista huokausta, kun tuo kunnioituksen ja hellyyden +sekainen ihastus, millä Ivanhoe siihen saakka oli katsellut tuntematonta +hyväntekijäänsä, äkkiä muuttui kylmäksi, pakotetuksi kohteliaisuudeksi, +joka ei ilmaissut mitään sen syvempää tunnetta kuin tunnustusta +alhaisemman rodun puolelta saadusta avusta. Tosin ei ollut Ivanhoen +aikaisempikaan käytös ilmaissut enempää kuin totunnaista palvontaa, +jonka nuori mies aina omistaa kaunottarelle. Mutta kipeästi koski se, +että yksi ainoa sana riitti ikäänkuin taikavoimalla syöksemään +Rebekka-poloisen niin alhaiseen ihmisluokkaan, että ritarin ei sopinut +suoda hänelle edes tällaistakaan kunnioitusta. + +Mutta Rebekan lempeä, puhdas sydän ei kuitenkaan pannut Ivanhoen syyksi, +että tämä antoi aikakauden ja uskonnon yleisen ahdasmielisen ajatustavan +sokaista itseään. Päinvastoin, vaikka ihana juutalaistyttö huomasikin, +että sairas ritari kohteli häntä nyt hylätyn kansan lapsena, jonka +kanssa oli häpeällistä seurustella kauemmin kuin pakko vaati, piti +kuitenkin mitä hellintä huolta sairaan ritarin hengestä ja terveydestä. +Hän ilmoitti tälle, että he olivat menossa Yorkiin ja että Iisak oli +päättänyt ottaa sairaan sinne kanssaan hoitaaksensa häntä omassa +talossaan, kunnes terveys olisi palautunut. Ivanhoe ei ollut lainkaan +suostuvainen tähän tuumaan, sanoen vastahakoisuutensa syyksi, ettei hän +mielellään tahtoisi sen kauemmin olla hyväntekijäinsä vastuksina. + +»Eikö», hän vastusteli, »täällä Ashbyssä päin ole ketään saksilaista +vapaatilallista tai vaikkapa varakkaampaa lampuotia, joka sallisi +haavoittuneen maanmiehensä asua luonaan, kunnes tämä jälleen kykenisi +kantamaan rautavaruksia? -- Eikö olisi mitään saksilaisilla rahoilla +perustettua luostaria, missä saisin sijan? -- Tai ettekö voisi viedä +minua Burtoniin asti, missä P. Witholdin luostarin abotti Waltheoff, +joka on sukulaiseni, varmaan osoittaisi minulle vieraanvaraisuuttaan?» + +»Totta kyllä», vastasi Rebekka hymyillen surullisesti, »halvinkin +mainitsemistanne paikoista olisi sopivampi teille asunnoksi kuin +ylenkatsotun juutalaisen maja. Mutta, herra ritari, jollette tahdo +samalla karkoittaa pois lääkäriänne, teidän täytyy sittenkin tyytyä +tähän asuntoon. Tiedättehän, että meidän kansalaisemme ovat taitavia +parantamaan haavoja, vaikka ei lyömään niitä; ja meidän perheessämme +eritoten tunnetaan salaisia lääkityskeinoja, jotka ovat perinnäistietona +suvussamme polvesta polveen aina Salomonin päiviltä ja joiden +parannusvoimaa olette jo itsekin kokenut. Ei yksikään nasarealainen +--suokaa sanontatapani anteeksi, herra ritari -- ei yksikään kristitty +lääkäri Britannian neljän rajameren välillä saisi teistä rautapaidan +kantajaa lyhyemmässä kuin kuukauden ajassa.» + +»Ja kuinka pian _sinä_ sitten sen saisit aikaan?» kysyi Ivanhoe +maltittomasti. + +»Viikkokaudessa, jos tahdotte olla kärsivällinen ja noudattaa +ohjeitani», vastasi Rebekka. + +»Pyhä Neitsyt!» sanoi Wilfred, -- »eipähän liene syntiä, vaikka tässä +paikassa satuin mainitsemaan hänen siunattua nimeänsä -- nyt en minä +eikä kukaan muukaan kelpo ritari jouda kauan vuoteella venymään! Jos +siis, tyttö, voit täyttää lupauksesi, niin maksanpa sinulle kypärin +täyden hopearahoja, vaikka täytyisi hankkia ne mistä hyvänsä!» + +»Kyllä minä täytän lupaukseni», vakuutti Rebekka, »ja te saatte pukeutua +aseisiin kahdeksantena päivänä tämän jälkeen, jos tahdotte suoda minulle +vain yhden palkinnon, jonka pyytäisin tarjoamainne hopeitten sijasta.» + +»Jos vallassani vain on luvata ja jos se on semmoista, minkä hurskas +kristitty ritari saa antaa sinun rotuisellesi», lausui Ivanhoe, »niin +suostun pyyntöösi mielelläni ja kiitollisena.» + +»Sitä vain anoisin teiltä», vastasi Rebekka, »että tästä lähtien +uskoisitte juutalaisenkin saattavan antaa apua kristitylle pyytämättä +muuta palkintoa kuin saman Suuren Isän siunausta, joka on luonut meidät +kaikki, niin juutalaiset kuin pakanat.» + +»Syntiäpä olisi, jollen sitä uskoisi, tyttö», virkkoi Ivanhoe. »Ja nyt +aion ilman enempää epäilystä tai utelua antautua hoitoosi täydesti +luottaen siihen, että sinun taitosi avulla kykenen viikon kuluttua +kantamaan haarniskaa. Mutta, armas lääkärini, salli minun vähän +tiedustella, mitä maailmalta kuuluu. Kuinka voi jalo Cedrik perheineen? +-- Ja kuinka voi suloinen neiti...» Hän lopetti puheensa kesken, ollen +haluton mainitsemaan Rowenan nimeä juutalaisen talossa -- »häntä +tarkoitan, joka oli turnajaisten kuningattarena?» + +»Ja jonka te, herra ritari, siihen arvoon koroititte, osoittaen +valinnassa hyvää makua, jota ihailtiin yhtä paljon kuin +urhoollisuuttanne», täydensi Rebekka. + +Paljon verta oli Ivanhoen suonista virrannut maahan, mutta olipa sitä +kuitenkin vielä siksi paljon jäljellä, että hänen poskensa lensivät +purppuranpunaisiksi, kun hän huomasi ilmaisseensa rakkautensa Rowenaan +yrittäessään taitamattomasti salata sen. + +»Enpä juuri hänestä niin paljon tahtoisi kuulla», sanoi hän, »vaan +pikemmin prinssi Juhanasta. Ja tahtoisin myös tietää, mihin uskollinen +asemieheni on joutunut, koska hän ei ole täällä minua hoitamassa?» + +»Sallikaa minun käyttää lääkärinvaltaani», vastasi Rebekka, »ja käskeä +teitä olemaan vaiti ja välttämään levottomuutta herättäviä mietteitä. +Koetan kuitenkin kertoa teille, mitä haluatte tietää. Juhana-prinssi +lopetti turnajaiset kesken ja lähti kiireesti Yorkiin kaikkien +seurueeseensa kuuluvien aatelismiesten, ritarien sekä hengellisten +herrojen kanssa. Ennättipä hän ennen lähtöänsä hyvällä tai väkisenkin +kerätä kokoon niin paljon rahaa kuin suinkin sai puristetuksi niiltä, +joita pidetään tämän maan rahamiehinä. Hänen huhutaan aikovan anastaa +itselleen veljensä kruunun.» + +»Eipä ennenkuin sen puolustukseksi on miekkoja käsitelty!» huudahti +Ivanhoe kohoten istualleen, »vaikkapa Englannissa olisi vain yksi ainoa +uskollinen alamainen. Minä tahdon taistella Rikhardin oikeuden puolesta +heidän parastakin miestään vastaan -- vaikkapa kahta vastaan yht'aikaa, +sillä oikeus on minun puolellani!» + +»Mutta jotta teille karttuisi siihen tarpeeksi voimaa», virkkoi Rebekka, +laskien kätensä hänen olkapäälleen, »pitää teidän nyt totella käskyäni +ja maata rauhallisesti.» + +»Totta puhut, tyttö», sanoi Ivanhoe, »tahdonpa maata niin rauhallisena +kuin näinä rauhattomina aikoina voi. Mutta mitä tiedät Cedrikistä ja +hänen perheestään?» + +»Hänen hovimestarinsa kävi äsken juuri täällä, läähättäen kiireisestä +kulusta, noutamassa isältäni maksua Cedrikiltä ostetuista villoista. +Häneltä sain tietää, että Cedrik sekä Athelstan Coningsburghilainen +olivat suuresti suuttuneina poistuneet Juhana-prinssin pidoista ja +aikoivat heti lähteä kotimatkalle.» + +»Oliko joku nainen heidän seurassaan pidoissa?» kysyi Wilfred. + +»Rowena-neiti», sanoi Rebekka, vastaten tarkemmin kuin mitä kysymys +olisi vaatinut, -- »ei ollut prinssin pidoissa, ja hovimestarin kertoman +mukaan hänkin on nyt matkalla Rotherwoodiin, kasvatusisänsä Cedrikin +seurassa. Ja teidän uskollinen asemiehenne Gurth...» + +»Mitä!» huusi ritari, »tunnetko sinä hänen nimensä? Mutta tiedäthän +sen», lisäsi hän heti; »kuinka et tietäisi! Sinun kädestäsi, sen nyt +arvaan, ja sinun jalomielisyytesi kautta hän eilen sai sata sekiiniä.» + +»Älkää puhuko siitä», virkkoi Rebekka, posket tulipunaisina, »huomaanpa, +että kieli liiankin helposti antaa ilmi, minkä sydän mieluummin soisi +salatuksi.» + +»Mutta nämä kultarahat», sanoi Ivanhoe vakavana, »kunniani vaatii minun +maksamaan ne isällesi takaisin.» + +»Tehkää miten tahdotte», sanoi Rebekka, »kunhan viikko on kulunut. Mutta +älkää nyt puhuko älkääkä ajatelko asioita, jotka voivat viivyttää +haavanne paranemista.» + +»Olkoon niinkuin sanot, hyvä tyttö», virkkoi Ivanhoe; »sangen +kiittämätön olisinkin, jos vastustaisin sinun käskyjäsi. Virka nyt vain +sananen vielä Gurth-parkani kohtalosta, niin kyseltäväni loppuvat kaikki +siihen.» + +»Minua surettaa kertoa, herra ritari», vastasi juutalaistyttö, »että +hänet on pistetty kahleisiin Cedrikin käskystä.» -- Nähtyänsä, kuinka +kipeästi tämä sanoma koski Wilfrediin, hän kiirehti lisäämään: »Mutta +hovimestari Oswald vakuutti, että jollei mitään uutta suuttumuksen syytä +sattuisi, Cedrik varmaan pian antaisi anteeksi Gurthille, joka aina on +ollut uskollinen orja ja isäntänsä suuressa suosiossa ja jonka +ainoastaan rakkaus Cedrikin omaan poikaan oli saattanut hairahtumaan +velvollisuudestaan. Ja vielä vakuutti hovimestari kaikkien +palvelijoitten, erittäinkin Wamba-narrin, päättäneen matkalla antaa +Gurthille tilaisuuden paeta, jollei Cedrikin vihastus sillä välin olisi +ehtinyt asettua.» + +»Jumala sallikoon, että he voisivat täyttää tämän aikeensa!» sanoi +Ivanhoe. »Mutta näyttääpä siltä kuin olisin luotu syöksemään turmioon +kaikki ne, jotka minulle osoittavat rakkautta. Kuninkaani on suonut +minulle ystävyyttä, kunniaa, ja näetpä kuinka hänen veljensä, joka on +hänelle niin suuressa kiitollisuudenvelassa, nousee kapinaan +anastaakseen häneltä kruunun; -- minun ihailuni on tuottanut huolta ja +vastusta suloisimmalle kaikista naisista; -- ja nytpä isäni +vihanvimmoissaan kenties tappaa tuon orjaparan vain siitä syystä, että +tämä on rakkaudesta minuun auttanut minua! Näetkös, tyttö, minkälaista +onnen hylkäämää kurjaa sinä olet ruvennut hoitamaan. Ole viisas ja luovu +minusta, ennenkuin paha onni, joka niinkuin verikoira aina vainoaa +jäljilläni, sinuunkin tarttuu.» + +»Ei», lausui Rebekka, »heikkoudessanne ja tuskassanne te käsitätte +väärin Jumalan aivoitukset, herra ritari. Te olette saanut palata +kotimaahanne juuri sillä hetkellä, jolloin se kipeimmin tarvitsee +väkevää kättä ja uskollista sydäntä avukseen. Te olette masentanut +niiden miesten ylpeyden, jotka ovat niin hyvin teidän kuin myös +kuninkaanne vihollisia, juuri sillä hetkellä, jolloin heidän kaulansa +oli kopeimmin kenossa. Ja jos olettekin siinä toimessa saanut vamman, +niin ettekö huomaa, että Jumala on maan halvimpien joukosta nostanut +teille lääkärin ja auttajan? -- Sentähden olkaa hyvillä mielin ja +uskokaa, että te olette määrätty kätenne voimalla tekemään jonkin +ihmetyön tämän kansan silmien edessä. Hyvästi nyt -- nauttikaa niitä +lääkkeitä, jotka Ruben teille pian tuo, ja sitten nukkukaa, jotta +saisitte voimia huomispäivän matkan varalle.» + +Huomaten nämä syyt tosiksi Ivanhoe totteli Rebekan neuvoa. Rubenin +tuomissa lääkkeissä oli viihdyttävä, nukuttava voima; ne vaivuttivat +sairaan terveelliseen ja rauhalliseen uneen. Aamulla tullessaan hänen +lempeä lääkärinsä huomasi kuumeen kokonaan väistyneen, niin että hänet +saattoi hyvin viedä matkalle. + +Ivanhoe asetettiin siis samaan hevoskantotuoliin, jolla hänet oli +turnajaistantereeltakin kuljetettu pois, ja kaikki järjestettiin +mahdollisimman huolellisesti, jotta hänen olisi siinä mukava matkustaa. +Yhdessä ainoassa suhteessa Rebekka vain ei voinut pitää sairaasta sitä +huolta, jota tämän heikkous olisi vaatinut. Samaten kuin Juvenaliksen +10:nnessä ivarunoelmassa mainittu äkkiä rikastunut kultaseppä pelkäsi +Iisak Yorkilainen aina rosvoja. Siihen hänellä olikin täysi syy, sillä +niinhyvin normannilainen rosvoritari kuin saksilainen metsäsissi +olisivat ilman vähintäkään epäröimistä pitäneet häntä luvallisena +saaliinaan. Sentähden hän matkusti suurella kiireellä ja salli pitää +vain lyhyet lepoajat -- sekä vieläkin lyhyemmät syömärupeamat. Sillä +tavalla hän ennätti Cedrikin ja Athelstanin seurueen ohi, vaikka nämä +olivat lähteneet useampia tunteja aikaisemmin; heiltä sitävastoin +olivat, niinkuin muistamme, St. Witholdin luostarin pitkälliset pidot +vieneet paljon aikaa. Mutta niin tehoava oli Mirjamin voiteen voima ja +niin voimakas myös Ivanhoen ruumiinrakenne, ettei hätäisestä +matkanteosta tullutkaan lempeän lääkärin pelkäämiä pahoja seurauksia. + +Toisessa suhteessa sitävastoin oli juutalaisen kiireestä vahinkoa, hän +näet hätäillessään joutui vähän väliä riitaan pestaamiensa saattomiesten +kanssa. Nämä olivat saksilaisia, maanmiestensä tunnettuun tapaan he +rakastivat joutenoloa ja runsasta syömistä -- tai normannilaisten tapaan +puhuen: laiskottelua ja ahmimista. He olivat antautuneet tähän toimeen +siinä toivossa, että saisivat jonkin aikaa lihottaa itseään rikkaan +juutalaisen kustannuksella. Suuri oli siis heidän tyytymättömyytensä, +kun juutalainen yhä hoputti matkan joutumista. Myöskin he valittivat, +että heidän hevosensa saattoivat vikaantua tästä yhtämittaisesta +matkanteosta. Kaiken lisäksi syttyi Iisakin ja hänen seuralaistensa +välillä tulinen eripuraisuus, kun hän ei tahtonut antaa heille niin +paljon viiniä eikä olutta kuin he vaativat joka ateriaksi. Seurauksena +oli sitten, että nuo miehet, jotka hän oli palkannut suojakseen, mutta +joiden kiintymystä hän ei ollut huolinut voittaa, luopuivat hänestä +juuri hädän hetkellä, kun Iisakin pelkäämien rosvojen todella saattoi +sanoa olevan lähellä. + +Tähän surkeaan tilaan oli juutalainen jäänyt tyttärensä ja haavoitetun +ystävänsä kanssa, kun Cedrik saavutti heidät. Kun sitten de Bracy +liittolaisineen otti koko matkaseurueen vangiksi, niin alussa ei +hevoskantotuolista pidetty mitään lukua. Se olisi ehkä jäänyt jäljelle +kenenkään huomaamatta, jollei de Bracy olisi kurkistanut sen sisälle +siinä luulossa, että se kukaties sisälsi hänen toivotun saaliinsa, sillä +Rowena ei ollut poistanut huntua kasvoiltaan. + +Mutta suurestipa de Bracy kummastui äkätessään kantotuolissa haavoitetun +miehen, joka ilmoitti olevansa Wilfred Ivanhoe. Tämä näet luullen +rosvoja saksilaisiksi metsäsisseiksi toivoi ilmaisemalla nimensä +saavansa heiltä parempaa kohtelua. + +Kaikessa hurjuudessaan ja irstaisuudessaan piti de Bracy kuitenkin aina +jossakin määrin kiinni ritarikunnian vaatimuksista. Tämä esti häntä +tekemästä pahaa ritarille, joka ei voinut puolustaa itseään; se esti +myös häntä ilmaisemasta löytöään Front-de-Boeufille, joka ilman +vähintäkään epäilyä olisi heti tappanut kilpaveljensä, olipa tämän tila +millainen tahansa. Mutta toiselta puolen ei de Bracyn jalomielisyys +ollut kuitenkaan niin suuri, että hän olisi päästänyt vapaaksi +kilpakosijansa, jota Rowena-neiti rakasti, mikä oli tullut kaikkien +ihmisten tiedoksi niinhyvin turnajaisissa kuin jo ennenkin, silloin, kun +Wilfred ajettiin pois isänsä talosta. Hän valitsi siis hyvän ja pahan +keskitien ja pani kaksi seuralaistansa ratsastamaan kantotuolin vieressä +kieltäen, ettei kukaan saisi tulla likelle. Jos joku kysyisi, piti +heidän sanoa, että erästä heidän kumppaniansa, joka oli haavoittunut +kahakassa, kuljetettiin Rowena-neidin tyhjässä kantotuolissa. Kun oltiin +saavuttu Torquilstoneen, veivät de Bracyn asemiehet, sillä välin kuin +temppeliritari ja linnanisäntä olivat täydessä puuhassa kumpikin omalla +tahollaan, edellinen kiristämässä juutalaiselta rahoja, jälkimmäinen +taivuttamassa hänen tytärtään -- Ivanhoen yhä muka haavoitettuna +toverinaan syrjäiseen kamariin. Tämän selityksen he antoivat myös +Front-de-Boeufille tämän kysyessä, miksi he eivät hätätorven törähtäessä +rientäneet muurille. + +»Vai haavoitettu kumppani!» huudahti ritari ällistyksissään ja suuttuen. +»Kummako, että talonpoikien ja metsäsissien harja kohoaa, niin että he +uskaltavat käydä saartamaan linnaa ja että narrit ja sikopaimenet +tohtivat lähettää sodanjulistuskirjeitä aatelisherroille, kun kerran +sotamiehet rupeavat sairaanhoitajiksi ja vapaakomppanian pojat pitelevät +uutimia kuolevan miehen vuoteen vieressä samalla hetkellä, kun +vihollinen ryntää linnaa vastaan! -- Ylös muurille, senkin konnat ja +nahjukset!» hän ärjäisi koroittaen ääntänsä, niin että kupukatto kumisi, +»ylös muurille, tai teen tällä sauvalla luistanne sohjoa!» + +Miehet vastasivat äreästi, että heidän hartain halunsa olikin nousta +muurille, kunhan Front-de-Boeuf selittäisi asian heidän herralleen, +jonka käskystä heidän piti hoitaa kuolevata miestä. + +»Kuolevata miestä, mokomat lurjukset!» vastasi paroni. »Olemmepa +kaikkityyni pian kuoleman kidassa, jollemme seiso miesten +tavoin paikallamme. Mutta minä lähetän toisen hoitajan teidän +kumppanirievullenne. -- Urfrida, hoi! -- ämmä! -- se perkeleen +saksilainen noita! -- Etkö kuule? Mene hoitamaan tuota vuoteella venyvää +junkkaria, koska hän ei muka tule hoidotta toimeen, jotta nämä pojat +pääsevät käyttämään aseitansa. -- Kas tässä kaksi varsijousta +viritysrautoineen ja nuijapäänuolineen, veikkoset -- joutukaa +ulkovarustukselle ja katsokaa, että jokainen nuoli tekee kolon +saksilaisen aivoihin!» + +Miehet, joiden mielestä, niinkuin soturien ainakin, taistelu oli hauskaa +ja joutenolo ikävää, riensivät ilolla siihen vaaralliseen paikkaan, +jonne heidät oli käsketty. Näin jäi siis Ivanhoe Urfridan eli Ulrikan +hoitoon. Mutta tämä, jonka mieli oli täynnä kärsityn sorron muistoa sekä +koston toivoa, suostui mielellänsä uskomaan sairaan hoidon Rebekalle. + + + + +YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU. + + + Käy ylös torniin, uljas soturi, + ja katso, kuinka taisto kääntyvi. + + SCHILLER: _Orleansin Neitsyt_. + +Vaaran hetki on usein myös samalla se hetki, jolloin lempeys ja rakkaus +peittelemättä näyttäytyvät. Koko sydämen kuohuessa puhkeavat helpommin +ilmi mainitutkin tunteet, joita varovaisuus rauhallisimpina hetkinä +ainakin pitää salassa, jollei kykene niitä kokonaan tukahduttamaan. +Päästyänsä jälleen Ivanhoen vuoteen ääreen Rebekka ihmeeksensä tunsi +sydämensä hartaasti riemuitsevan huolimatta kaikesta uhkaavasta vaarasta +ja pelastuksen toivon vähyydestä. Kun hän tunnusteli sairaan suonta ja +tiedusteli hänen vointiansa, oli hänen kosketuksessaan ja äänessään +tulisempaa hellyyttä kuin mitä hän itse olisi suonut osoittavansa. Hänen +äänensä värisi ja hänen kätensä vapisi, ja vasta Ivanhoen kylmäkiskoinen +kysymys: »Sinäkö se olet, tyttö hyvä?» herätti hänet huomaamaan, että +hänen tuntemansa kiintymys ei ollut eikä voinutkaan olla +molemminpuolinen. Tuskin kuuluva huokaus nousi neidon rinnasta, ja kun +hän sitten kyseli ritarin vointia, niin hänen äänensä ei ilmaissut +enempää kuin rauhallista ystävyyttä. Ivanhoe vastasi kiireesti voivansa +jokseenkin hyvin, paremmin kuin hän olisi voinut toivoa. »Siitä saan», +hän lopetti, »kiittää sinun taitavaa apuasi, Rebekka-kulta.» + +»Hän sanoo minua Rebekka-kullaksi», tuumi tyttö itsekseen, »mutta hän +sanoo sen kylmäkiskoisella, huolimattomaila äänellä, joka huonosti +soveltuu yhteen tuon sanan kanssa. Hänen sotaratsunsa -- hänen +metsäkoiransa ovat hänelle rakkaammat kuin halveksittu juutalaistyttö!» + +»Sydämeni, hyvä tyttö», jatkoi Ivanhoe, »on kipeämpi levottomuudesta +kuin ruumiini on haavastaan. Päättäen niiden miesten puheista, jotka +istuivat täällä luonani, ymmärsin olevani vankina, ja jos oikein tunsin +tuon kovan, tylyn äänen, joka äsken juuri komensi heidät johonkin +sotatoimeen, olen Front-de-Boeufin linnassa. Jos niin on laita, niin +mikähän tästä viimein tullee ja kuinka voinen suojella Rowenaa sekä +isääni?» + +»Juutalaista ja tämän tytärtä hän ei edes mainitse», ajatteli Rebekka +edelleen salaa napisten. »Mutta mitä oikeutta meillä onkaan vaatia sitä +häneltä! Syystä rankaisee minua Jumala sen takia, että sallin ajatukseni +kiintyä häneen!» Näin moitittuansa omaa hulluuttaan hän vastasi Ivanhoen +kysymyksiin niin hyvin kuin taisi. Mutta sen verran hän vain tiesikin +kertoa, että temppeliherra Bois-Guilbert ja paroni Front-de-Boeuf olivat +linnassa komentajina ja että linnaa piiritettiin. Keitä piirittäjät +olivat, sitä hän ei tiennyt sanoa. »Mutta linnassa on nyt kristitty +pappi», lisäsi hän, »joka kenties tiennee enemmän.» + +»Kristitty pappi!» huudahti ritari iloissaan; »haepa hänet tänne, +Rebekka, jos voit -- sano hänelle, että sairas mies anoo häneltä +hengellistä apua -- sano, mitä tahdot, kunhan vain tuot hänet tänne +luokseni -- jotakin minun pitää tehdä tai edes yrittää tehdä. Mutta +kuinka voinkaan mitään päättää, ennenkuin saan tietää, millä kannalla +asiat ovat tuolla ulkona.» + +Totellen Ivanhoen pyyntöä Rebekka lähti pyytämään valepukuista Cedrikiä +haavoitetun ritarin kamariin. Mutta, niinkuin tiedämme, teki Urfrida, +joka itse tahtoi puhutella valemunkkia, tämän yrityksen tyhjäksi. +Rebekka tuli siis takaisin ja ilmoitti Ivanhoelle, ettei hän ollut +saanut toimitetuksi käskettyä asiaa. + +Kauan aikaa he eivät kuitenkaan saaneet harmitella tätä eikä liioin +ajatella muitakaan keinoja tietojen hankkimiseksi. Sillä linnanpihalta +kuuluva meteli, jota oli jo jonkin aikaa kestänyt, kiihtyi nyt kymmenen +vertaa kovemmaksi pauhuksi. Sotamiesten raskaat, kiireiset askeleet +kuuluivat ulkoa vallilta tahi kumisuttivat niitä soukkia, mutkaisia +käytäviä ja portaita, jotka johtivat eri parvekkeille ja muille +varustuspaikoille. Myös kaikuivat ritarien äänet, kun he rohkaisivat +miehiänsä ja jakelivat käskyjä, mutta tuon tuostakin aseitten kalske ja +sotamiesten kovat huudot tukahduttivat nuo äänet kuulumattomiksi. +Hirvittäviä nämä sodan sävelet olivat, sitä hirvittävämpiä, koska ne +ennustivat kauheita tapauksia; mutta niissä oli samalla myös jotakin +juhlallista, jonka Rebekan ylevä mieli saattoi käsittää tällä pelon +hetkelläkin. Hänen silmänsä säihkyivät, vaikka veri oli paennut +poskista, ja ihmeellisellä pelon ja värisyttävän ihastuksen sekaisella +tunteella hän lausui, puolittain itseksensä kuiskaten, puolittain +huonetoverilleen puhuen, seuraavat Raamatun sanat: »Viinit kalisevat +--keihäät ja kilvet kiiltävät -- kuuluu päällikköjen ääni ja huutojen +hälinä!» + +Ivanhoe puolestaan oli niinkuin samassa ylevässä Raamatun paikassa +mainittu sotaorhi, joka on suuttunut toimettomuudesta ja hehkuu tulista +halua päästä mukaan taisteluun, jonka melun se kuulee. »Jospa edes», +virkkoi ritari, »jaksaisin kömpiä tuon ikkunan viereen, jotta näkisin, +miten uljas leikki alkaa käydä. -- Olisipa minulla edes jousi, jolla +voisin yhdenkään nuolen lennättää, tai sotatappara, jolla voisin yhden +ainoan kerrankin iskeä ja auttaa vapauttajiamme! Mutta turha toivo +--turha toivo -- olen aseeton ja voimaton!» + +»Älkää kiusatko itseänne, jalo ritari», vastasi Rebekka, »melu on äkkiä +vaiennut -- kenties he eivät rupeakaan tappelemaan.» + +»Vähän sinä tämmöisiä asioita ymmärrät», virkkoi Wilfred maltittomasti. +»Tämä hiljaisuus todistaa vain, että kaikki miehet ovat paikoillaan +muurilla ja odottavat joka hetki rynnäkköä. Se, mitä äsken kuulimme, oli +vain ukkosilman kaukaista jyrähtelyä, mutta pian se riehahtaa täyteen +raivoonsa. -- Ah, kunpa vain pääsisin tuonne ikkunan ääreen!» + +»Sitä yrittäen te vain pahentaisitte haavaanne, jalo ritari», vastasi +hoitaja. Mutta nähtyänsä hänen tuskallisen levottomuutensa tyttö lisäsi +lujalla äänellä: »Minä käyn itse ikkunan ääreen ja kerron teille kaikki, +mitä ulkona tapahtuu.» + +»Ei suinkaan -- sitä et saa tehdä!» huusi Ivanhoe; »jokainen ikkuna, +jokainen aukko tulee pian ampujien maalitauluksi; jokin nuoli voi +sattua...» + +»Olkoon se tervetullut!» sanoi Rebekka hiljaa astuessaan lujin askelin +pari kolme porrasta ylös, jotka veivät puheenalaiselle ikkunalle. + +»Rebekka, -- Rebekka kulta!» huusi Ivanhoe. »Ei tämä ole tyttöjen +leikkiä, -- haava tai kuolokin voisi tulla osaksesi, ja silloin olisin +onneton elämäni loppuun saakka, koska itse olisin siihen syypää. Suojaa +itseäsi ainakin tuolla vanhalla kilvellä ja näytä itsestäsi niin vähän +kuin mahdollista.» + +Erinomaisen säntillisesti Rebekka noudatti Ivanhoen neuvoja ja asetti +ison vanhan kilven pystyyn ikkunaa vasten. Sen takaa hän saattoi +jokseenkin hyvässä turvassa katsella, mitä linnan ulkopuolella tehtiin, +ja kertoa Ivanhoelle, mitä rynnäkköhankkeita piirittäjillä oli tekeillä. +Ikkuna, josta hän tähysteli ulos, olikin soveliaimpia paikkoja +katselijalle; se oli näet päärakennuksen kulmauksessa, joten Rebekka ei +vain nähnyt linnan muurien ympäristöä, vaan saattoi myös pitää silmällä +ulkovarustusta, johon aiottu rynnäkkö epäilemättä ensiksi oli +kohdistuva. Tämä ulkovarustus, joka ei ollut erin korkea eikä vahva, +suojeli sitä takaporttia, josta Front-de-Boeuf vähää ennen oli päästänyt +Cedrikin ulos. Vallihauta kulki sen ja päälinnan välitse, niin että, jos +se sattui vihollisen valtaan, oli helppo poistaa sen yli vievä +lautaporras ja siten erottaa menetetty turvapaikka vielä +valloittamattomasta. Ulkovarustuksessa oli rynnäkköportti vastapäätä +linnan porttia, ja koko varustuksen ympäri kulki vielä vahva +hakuli-aitaus. Tähän paikkaan asetettujen soturien paljous osoitti, +etteivät piiritetyt uskoneet sen voivan kestää kovempaa rynnäkköä. +Samaten oli myös piirittäjiä suuri joukko kokoontunut tämän +ulkovarustuksen kohdalle, josta ilmeni, että hekin pitivät tätä paikkaa +helppona valloittaa. + +Nämä seikat Rebekka kiireesti ilmoitti Ivanhoelle, lisäten vielä: +»Metsän reuna näkyy olevan täynnä jousimiehiä, vaikka vain harvat ovat +uskaltaneet ulos sen pimeästä peitosta.» + +»Minkälainen lippu heillä on?» kysyi Ivanhoe. + +»En minä voi nähdä mitään lippua», vastasi Rebekka. + +»Sepä on kummallinen uusi tapa», mutisi ritari; »rynnätäänkö tämmöistä +linnaa vastaan ilman liehuvaa lippua tai viiriä! -- Voitko nähdä, +minkälaiset miehet heitä johtavat?» + +»Päälliköltä näyttää mustassa rautapuvussa oleva ritari», sanoi +juutalaistyttö; »hän yksin on puettuna päästä jalkoihin täysiin +varuksiin ja komentaa kaikkia ympärillä seisovia.» + +»Mikä vaakuna hänen kilvessään on?» kysyi taas Ivanhoe. + +»Jokin rautakangen tapainen sekä munalukko maalattuna sinisellä värillä +kilven mustalle pohjalle.» + +»Jalkarauta ja kahlelukko siniseksi maalattuna», arveli Ivanhoe. »En +tiedä, kenen vaakuna se lienee; sen vain tiedän, että se sopisi nyt +minulle. Voitko nähdä siinä mitään tunnuslausetta?» + +»Tuskin erotan vaakunaakaan näin kaukaa», vastasi Rebekka. »Mutta kun +päivänpaiste sattuu kilpeen, niin näen nuo mainitsemani kuvat.» + +»Eikö näy toisiakin päälliköitä?» huusi maltiton kysyjä. + +»En tästä paikasta voi nähdä ainoatakaan häntä etevämpää», sanoi +Rebekka; »mutta epäilemättä ahdistetaan linnan toistakin kulmaa. Juuri +nyt he ryntäävät eteenpäin! -- Herra, Siionin Jumala, suojele meitä! +--Mikä peloittava näky! -- Eturivissä ryntääjät kantavat hirmuisen +suuria kilpiä tai laudoista tehtyjä katoksia päänsä peitteenä. Muut +seuraavat jäljestä, jouset vireessä. -- He kohottavat jousensa! -- +Herra, Mooseksen Jumala, anna näille luomillesi olennoille anteeksi!» + +Hänen kertomuksensa keskeytyi tähän. Sillä nyt kajahti kimakka torven +toitotus rynnäkkömerkkinä; muurin toiselta puolen kuului +normannilaistorvien torahdus ja vaskirumpujen kolea kumahdus vastaten +uhkaavasti vihollisen sotasoitantoon. Molemminpuolinen kiljunta koroitti +yhä vielä tuota peloittavaa pauhua. Ryntääjät huusivat: »Pyhä Yrjänä +iloisen Englannin avuksi!» Normannilaiset vastasivat siihen: »_En avant, +de Bracy! -- Beau séant! Beau séant! -- Front-de-Boeuf à la +rescousse_!»[27] kaiuttaen päällikköjensä tunnussanoja. + +Pelkällä huudolla ei linnaa kuitenkaan valloitettu; piirittäjien hurjaan +rynnäkköön vastasi luja vastarinta linnaväen puolelta. Jousimiehet, +jotka metsässä eläen olivat oppineet sangen taitaviksi ampujiksi, +laskivat nuolensa niin tarkkaan, ettei yksikään paikka, missä jonkun +linnalaisen ruumiista näkyi pieninkään vilahdus, pysynyt turvattuna. +Tämä nuolituisku tappoi heti pari kolme linnanväestä ja haavoitti +useampia. Ja yhä edelleenkin kesti tätä tuiskua; nuolet lensivät +taajasti ja terävästi kuten rakeet, mutta sittenkin jokainen erityiseen +maaliinsa tähdättynä. Niitä lenteli kymmenittäin jokaista +rintavarustuksen ampumareikää kohti, samaten myös jokaiseen ikkunaan, +missä soturin nähtiin tai arveltiin seisovan. Mutta luottaen vahvoihin +haarniskoihinsa sekä myös muurien suojaan seisoivat Front-de-Boeufin ja +hänen liittolaistensa miehet kuitenkin lujasti asemillaan ja +vastasivatkin piirittäjien lakkaamattomaan, taajaan ampumiseen siten, +että sinkosivat varsi- ja käsijousillaan sekä lingoillansa nuolia sekä +muita heittoaseita heille vastaan. Ja kun ryntääjät eivät voineet +pysytellä yhtä hyvin suojattuina kuin linnan puolustajat, niin heitä +kaatuikin monta vertaa enemmän. Nytpä ei kuulunutkaan enää muita ääniä +kuin kummaltakin puolen lentävien nuolien sekä muiden heittoaseitten +viuhinaa ilmassa; paitsi kun jommallekummalle riitapuolelle sattui +suurempi vahinko, kohosi vastustajain joukosta riemunhuutoja. + +»Pitääkö minun virua tässä niinkuin laiska munkki», valitti Ivanhoe, +»sillä aikaa kuin muut taistelevat minun vapaudestani tai kuolemastani! +-- Katso vielä kerran ulos ikkunasta, hyvä tyttö, mutta pidä varasi, +etteivät jousimiehet tuolta alhaalta huomaa sinua. -- Katso vielä kerran +ja virka, eivätkö he käy jo väkirynnäkköön.» + +Rebekan rohkeutta olivat äänettömät rukoukset lomahetkinä vahvistaneet, +ja kärsivällisesti hän kävi jälleen ikkunan ääreen varoen kuitenkin, +ettei häntä alhaalta voitaisi huomata. + +»Mitä nyt näet sieltä, Rebekka?» kysäisi haavoittunut ritari +kärsimättömästi. + +»En näe muuta kuin nuolia, mutta niitä tuleekin niin tiheään, että +silmiäni huikaisee, enkä voi selvään erottaa jousimiehiä, jotka niitä +lennättävät.» + +»Tätä ei voi iankaikkisesti kestää», sanoi Ivanhoe; »jolleivät he käy +väkirynnäkköön, ei tuosta nuolituiskusta ole vähintäkään apua kivisiä +muureja vastaan. Katso, Rebekka-kulta, missä tuo kahlelukko-ritari on ja +mitä hän toimittaa. Sillä semmoinen väki, mimmoinen sillä päällikkö.» + +»Häntä en nyt näe», virkkoi Rebekka. + +»Se kurja pelkuri!» huusi Ivanhoe. »Väistyykö hän peräsimestä nyt, kun +myrsky on tuimimmillaan?» + +»Ei hän väisty! Ei hän väisty!» sanoi Rebekka; »nyt näen taasen hänet. +Hän sekä parvi hänen miehiänsä ovat aivan ulkovarustuksen hakulin +edessä. -- He murtavat kirveillään hakulia maahan. -- Ritarin musta +kypäränsulka liehuu kahakan yläpuolella kuin taistelutantereella +ruumiitten yllä liitelevä korppi. -- Nyt he ovat saaneet aukon hakuliin +-- he ryntäävät sisään -- heidät syöstään takaisin! -- Front-de-Boeuf on +linnanväen etupäässä; minä erotan hänen jättiläisvartalonsa, joka kohoaa +väentungoksen yli. -- He ryntäävät uudestaan aukon kautta sisään --siinä +taistellaan käsi kättä, mies miestä vastaan. -- Herra Jaakobin Jumala! +Aivan kuin kaksi koskea syöksyisi vastakkain -- ikäänkuin kaksi +valtamerta, kumpikin eri tuulen ajamana, törmäisi yhteen!» + +Hän käänsi pois päänsä jaksamatta enää katsella niin kauheaa näkyä. + +»Katso taas ulos, Rebekka», sanoi Ivanhoe, joka luuli hänen pelosta +väistyvän akkunasta, »nuolituisku on epäilemättä nyt melkein lakannut, +koska he ovat jo käsikahakassa. -- Katso vielä kerta, nyt se ei voi olla +enää sinulle varsin vaarallista.» + +Rebekka katsahti uudelleen ja huusi melkein samassa: »Pyhät lain +profeetat! Front-de-Boeuf ja Musta ritari taistelevat nyt keskenään +muurin aukossa, ja heidän seuralaisensa säestävät taistelua suurin +huudoin. -- Herra Jumala, iske sinä itsekin väkevällä käsivarrellasi +sorrettujen vankien puolesta!» -- Nyt hän kovasti parahti: »Hän kaatui! +-- Hän kaatui!» + +»Kuka kaatui?» huusi Ivanhoe; »pyhän, kalliin Neitsyt Maarian nimeen +--virka, kumpi heistä kaatui?» + +»Musta ritari», vastasi Rebekka heikolla äänellä. Mutta samassa hän taas +iloisella kiireellä huusi: »Mutta ei -- eipäs sittenkään! Kiitos olkoon +Sebaotin, sotajoukkojen Jumalan! -- Hän on pystyssä jälleen ja tappelee, +kuin olisi hänen käsivarressaan kahdenkymmenen miehen voima. -- Hänen +miekkansa katkesi -- hän tempaisee kirveen erään miehensä kädestä -- hän +ahdistelee Front-de-Boeufiä lakkaamattomilla iskuilla -- jättiläinen +kallistuu ja horjuu, niinkuin tammi puunhakkaajan iskujen alla -- hän +kaatuu -- hän kaatui jo!» + +»Front-de-Boeufkö?» huusi Ivanhoe. + +»Juuri hän!» vastasi tyttö. »Hänen miehensä rientävät avuksi ylpeän +temppeliherran johtamina. -- Heidän yhdistyneet voimansa pysähdyttävät +sankarin. -- He vetävät Front-de-Boeufin turvaan muurin sisäpuolelle.» + +»Ryntääjät ovat siis valloittaneet etuvarustuksen?» kysyi Ivanhoe. + +»Niin ovat -- niin ovat!» huusi Rebekka -- »ja he ahdistavat tuimasti +ulkomuurilla seisovia linnalaisia. Mitkä asettavat tikapuita muuria +vasten, mitkä yrittävät toistensa olkapäitä pitkin kavuta muurille. +--Heidän päälleen syöstään kiviä, pölkkyjä ja kantoja; haavoitettujen +sijaan, jotka kannetaan syrjemmäksi, virtaa yhä vereksiä miehiä +kahakkaan. -- Herra Jumalani! Siksikö loit ihmiset oman kuvasi mukaan, +että heidät veljiensä käden kautta raadeltaisiin näin hirveästi!» + +»Älä niin ajattele», virkkoi Ivanhoe, »ei nyt ole semmoisiin ajatuksiin +aikaa. -- Kumpi puoli peräytyy? -- Kumpi ryntää eteenpäin?» + +»Tikapuut ovat syöstyt alas muurilta», vastasi Rebekka väristen; +»sotamiehet väänteleivät niiden alla niinkuin jaloin tallatut käärmeet. +-- Linnaväki on voitolla.» + +»Pyhä Yrjänä, auta meitä miekallasi!» huusi ritari; »peräytyvätkö kurjat +talonpojat?» + +»Ei!» huusi Rebekka. »He taistelevat niinkuin miehet ainakin. -- Musta +ritari lähenee porttia, iso kirves kädessä -- kuuluuhan hänen iskujensa +pauke tännekin asti taistelun melskeen läpi. -- Kiviä ja pölkkyjä +vieritetään uljaan sankarin pään menoksi -- mutta hän ei huoli niistä +enempää kuin ohdakkeen höytyvistä tai höyhenistä.» + +»St. Jean d'Acre!» huudahti Ivanhoe iloisesti nousten istualleen; »enpä +olisi luullut Englannissa olevan useampia kuin yhden ainoan semmoisen +miehen!» + +»Portti horjahtaa», jatkoi Rebekka; »se rytisee -- se lentää säpäleiksi +hänen iskujensa alla -- he ryntäävät sisään -- ulkovarustus on heidän +käsissään. -- Voi, Herra Jumalani! -- He syöksevät puolustajat alas +muurilta -- he viskaavat heidät kaivantoon. -- Voi ihmishurjat, jos +todella olette ihmisiä, niin säästäkää kumminkin ne, jotka eivät enää +voi tehdä vastarintaa!» + +»Mutta silta -- ulkovarustuksen ja linnan välillä oleva nostosilta +--onko sekin tärkeä paikka valloitettu?» huusi Ivanhoe. + +»Ei ole», vastasi Rebekka, »temppeliherra on hävittänyt lautaportaan, +jota myöten hän muutamien harvojen kanssa pääsi pakoon -- nuo huudot ja +parahdukset tuolta ilmoittavat jäljellejääneitten kohtaloa. -- Voi, voi! +Näenpä nyt, että voitto on vielä hirmuisempi kuin taistelu!» + +»Mitä he nyt tekevät, tyttö?» kysyi taas Ivanhoe; »katso ulos jälleen +--ei nyt ole aikaa ummistaa silmiänsä verenvuodatuksen pelosta.» + +»Nyt on taistelu täksi hetkeksi loppunut», vastasi Rebekka. »Meidän +ystävämme odottavat lisäväkeä. Ja valloittamastansa ulkovarustuksesta on +heillä niin hyvä suoja, että linnanväki ainoastaan silloin tällöin +lennättää sinne muutaman nuolen, pikemmin tehdäksensä kiusaa kuin +vahinkoa.» + +»Eiväthän toki», sanoi Wilfred, »meidän ystävämme jättäne kesken näin +urhoollisesti ja onnellisesti aloitettua yritystä. Ei suinkaan! Minä +luotan lujasti tuohon kelpo ritariin, jonka kirves iski säpäleiksi +portin tammipalkit ja rautasaranat. -- Kummapa kuitenkin», mutisi hän +sitten itseksensä, »voiko maailmassa olla kahta miestä, jotka pystyvät +tuommoisiin hurjantöihin! -- Kahlelukko ja jalkarauta mustalla pohjalla +-- mitä se tarkoittanee? -- Etkö näe mitään muuta, Rebekka, josta Mustan +ritarin voisi tuntea?» + +»En näe», vastasi juutalaistyttö. »Kaikki muu hänessä on mustaa kuin +korpin siipi. En voi erottaa hänessä mitään muuta tunnusmerkkiä. --Mutta +nähtyäni kerran hänen voimansa taistelussa luulisin vast'edes tuntevani +hänet tuhannenkin soturin joukosta. Hän rientää kahakkaan aivan kuin +pitopöytään kutsuttuna. Ei siinä ole vain voimaa -- näyttääpä siltä kuin +urhon koko henki ja sielu iskisi viholliseen joka kerta, kun hän +sivaltaa. Jumala suokoon hänelle kaiken verenvuodatuksen anteeksi! -- On +peloittava, mutta samalla jalo näky, kun yhden ainoan miehen into ja +voima voittaa kymmeniä.» + +»Rebekka», virkkoi Ivanhoe, »sanasi kuvaavat minulle sankarin. Varmaan +he nyt vain levähtävät virkistääksensä voimiaan ja kokoilevat +silta-aineksia päästäkseen kaivannon yli. -- Sellaisen miehen johtaessa +rynnäkköä, kuin tuo ritari sinun sanoistasi päättäen tuntuu olevan, ei +voi olla puhetta kurjasta pelosta, ei kylmäverisestä nahjustelemisesta +eikä uljaan yrityksen keskenjättämisestä. Mitä vaikeampi ja +vaarallisempi työ, sitä loistavampihan on myös voitonkunnia. Mielelläni +-- sen vannon sukuni kunnian kautta -- ja vannonpa sen ihanan lemmittyni +nimen kautta -- kärsisin vaikka kymmenvuotista vankeutta, jos vain yhden +ainoankin päivän saisin olla osallisena tämmöisessä tappelussa tuon +kelpo ritarin johdon alla!» + +»Voi!» lausui Rebekka jättäen paikkansa ikkunan ääressä ja läheten +haavoittuneen ritarin vuodetta, »tämä malttamaton halu taisteluun --tämä +tuska nykyisestä heikkoudestanne ja ponnistelunne sitä vastaan +ehkäisevät teidän parantumistanne. -- Kuinka voitte ajatellakaan antaa +iskuja muille ihmisille, ennenkuin oma haavanne edes on parantunut?» + +»Rebekka», vastasi Ivanhoe, »sinä et tiedä, kuinka mahdotonta on miehen, +joka on kasvatettu ritarin töihin, maata laiskana niinkuin munkki tai +nainen, sillaikaa kuin hänen ympärillään urhot temmeltävät kunniakkaassa +kamppauksessa. Sota on meille yhtä välttämättömän tarpeellinen kuin +jokapäiväinen leipä -- kahakan pöly yhtä tarpeellinen kuin ilma +keuhkoillemme! Me emme elä, me emme välitäkään elää, jollemme saa elää +voitollisina ja kuuluisina. -- Semmoiset, tyttö, ovat ritarisäännöt, +joita olemme vannoneet pitää pyhinä ja joille uhraamme kaikki, mikä +meille elämässä on kallista!» + +»Voi!» virkkoi ihana juutalaistyttö, »mitä tämä on muuta, jalo ritari, +kuin uhraamista turhan kunnianhimon pahalle hengelle ja pyrkimistä tulen +kautta Moolokin luokse? Mitä jää teille palkkioksi kaikesta vuodatetusta +verestä, kaikista kärsityistä vaivoista ja vastuksista, kaikista +kyyneleistä, jotka teidän töittenne tähden ovat virranneet, -- mitä jää +silloin, kun surma on murtanut väkevän urhon peitsen ja saavuttanut +hänen raisun sotaratsunsa? + +»Mitäkö jääpi?» huusi Ivanhoe. »Kunnia, -- tyttö, -- ja maine! Ne +kultaavat meidän hautamme ja antavat nimellemme ikuisen loisteen!» + +»Kunnia ja maine?» jatkoi Rebekka. »Voi! Tuoko ruostunut rautapaita, +joka voitonmerkkinä riippuu sankarin pimeän, kalmalle löyhkävän haudan +yläpuolella -- tuoko puoleksi kulunut kirjoitus hautakivessä, jota +oppimaton munkki töintuskin osaa lukea tiedustelevalle vaeltajalle, +--niissäkö on tarpeeksi palkkiota siitä, että olette masentaneet kaikki +lempeät tunteet ja eläneet itse onnettomina kaiken aikanne, voidaksenne +tehdä muitakin ihmisiä onnettomiksi? Vai onko runoniekan säkeissä niin +tehoisa taika, että te mielettömästi annatte pois perherakkauden, hellän +lemmen, rauhan ja onnen, tullaksenne päähenkilöiksi jossakin runossa, +jota kuljeksiva viisuseppä laulelee humalaisille talonpojille iltaoluen +ääressä?» + +»Herewardin sielun kautta!» tuiskahti ritari kiivastuneena, »etpä +tiedäkään, tyttö, mitä puhut. Tahtoisithan sinä sammuttaa ritarisuuden +kirkkaan loiston, joka yksin erottaa aatelismiehen halpasukuisesta ja +jalon ritarin maanmoukasta tai metsäläisestä. Sehän opettaa meitä +pitämään henkeämme paljoa, paljoa halvempana kuin kunniaa; sehän antaa +meille voimaa voittamaan kaikki tuskat, työt ja vaivat, niin ettemme +pelkää mitään muuta pahaa, paitsi häpeää. Sinä et ole kristitty, +Rebekka; sentähden et tunnekaan sitä jaloa tunnetta, joka kohottaa jalon +neidon rintaa, kun hänen armaansa on suorittanut uljaan työn ja sillä +pyhittänyt lempensä. Ritarisuus! -- sehän, tyttö, onkin puhtaan ja jalon +rakkauden synnyttäjä -- sehän on sorrettujen turva, poljettujen +kohottaja, tyrannien vallan kukistaja. Jalosukuisuus ilman sitä olisi +pelkkä tyhjä, mitätön nimi, ja vapaus saa parhaan suojansa ritarin +peitsestä ja miekasta.» + +»Olenpa kuitenkin», lausui Rebekka, »syntynyt kansasta, joka ennen +muinoin oli kuuluisa urhoudestaan, vaikka kansalaiseni eivät +silloinkaan, kun vielä kansana olivat, käyneet sotaa muuten kuin Jumalan +käskystä tai vihollisen ahdistaessa heidän maataan. Mutta sotatorven +toitotus ei nyt enää herätäkään Juudan kansaa, ja Juudan halveksitut +lapset kärsivät vastustelematta vihollistensa sortoa. Oikein olette +puhunut, herra ritari, -- ennenkuin Jaakobin Jumala nostaa valitulle +kansallensa toisen Gideonin tai toisen Makkabeuksen, ei juutalaistytön +sovikaan puhua tappelusta eikä sodasta.» + +Ylevämielisen neidon ääni soi tämän puheen lopussa surullisena ja +ilmaisi selvästi, miten kipeästi häneen koski tieto hänen kansansa +halvasta tilasta. Ja tämä tieto koski häneen kenties nyt sitä kipeämmin, +kun hän oli näkevinänsä, että Ivanhoe piti häntä olentona, joka ei +voinut sydämessään tuntea eikä siis sanoillakaan ilmoittaa mitään +kunniallista eikä jaloa vaikutusta. + +»Vähänpä hän tätä sydäntä tuntee», lausui tyttö hiljaa itsekseen, »kun +hän sen johdosta, että moitin nasarealaisten narrimaista ritarisuutta, +päättää pelkurimaisuuden ja muiden halpojen tunteiden asustavan minussa. +Tahtoisinhan, jos Jumala sen sallisi, mielelläni antaa sydänvereni +jok'ainoan pisaran Juudan vankeuden lopettamiseksi! Ja mielelläni +antaisin myös sydänvereni, jos sillä voisin lunastaa isäni sekä hänen +hyväntekijänsä sortajan kahleista! Tämä ylpeä kristitty saisi silloin +nähdä, että Jumalan oman valitun kansankin tytär uskaltaa kuolla yhtä +urhoollisesti kuin röyhkein nasarealaisneito, joka kerskaten johtaa +sukunsa jostakusta pikku herrasta näillä kolkoilla, kylmillä +pohjanmailla.» + +Hän katsahti haavoittuneen ritarin vuoteelle. + +»Hän on nukahtanut», virkkoi tyttö; »tauti ja mielenliikutukset ovat +raukaisseet hänen voimansa; väsynyt ruumis vaipui uneen, niin pian kuin +tuskat vähän helpottivat. Voi, onko rikosta, että nyt katselen häntä +--onhan tämä kukaties viimeinen kerta! -- Vielä muutama hetki, niin +näissä kauneissa kasvoissa ei enää ilmene tuota uljasta, tulista henkeä, +joka ei nukkuessakaan ole aivan levossa! Pian kenties sieraimien +ponnistus on lakannut, suu on ammollaan, silmät ovat veripunaisina -- ja +sitten halvinkin tämän kirotun linnan orjista saattaa jaloin polkea +tuota jaloa, ylpeää ritaria, joka ei liikahda väistyäksensä kohotetun +rautakoron tieltä! -- Ja isäni! -- voi minun isäni! -- Kurja on +tyttäresi, joka nuorukaisen kultakiharien tähden unohtaa sinun harmaat +hiuksesi! Kenties onkin koko tämä onnettomuus Jehovan vihan ilmaisua +luonnottomalle lapselle, joka enemmän ajattelee vieraan miehen kuin oman +isänsä vankeutta? Lapsen joka vieraan ja pakanan kauneutta katsellen +peräti unohtaa Juudan viheliäisyyden? Mutta minä tahdon sydämestäni +riistää tämän hullutuksen, vaikka näin tehdessäni kaikki sydämeni +juuretkin vuotaisivat verta!» + +Hän peitti kasvot huntuunsa ja kävi edemmäksi haavoittuneen ritarin +vuoteesta, istuen selin siihen. Täten hän koetti vahvistaa mieltänsä, +--ei ainoastaan ulkoa uhkaavia vaaroja, vaan myös sielussansa riehuvia +kapinallisia tunteitansa vastaan. + + + + +KOLMASKYMMENES LUKU. + + + Kun aamu kaunein on ja kaste kirkkain -- + lähene vuodetta ja katso häntä; + ei tässä henki rauhallinen kirvoitu + mi -- niinkuin leivo, joka liitelee -- + taivaaseen kohoo, siiviks saatuaan + ihmisten kyyneleet ja siunaukset, + ei, -- Anselm tällä laill' ei eroa. + + _Vanha näytelmä_. + +Piirittäjien ensimmäisen voiton jälkeen seurasi, niinkuin näimme, pieni +levähdysaika. He varustautuivat uuteen rynnäkköön, ja linnalaiset +puolestaan vahvistivat suojeluskeinojansa. Tällä väliajalla +temppeliherra ja de Bracy pitivät keskenänsä neuvottelua linnan salissa. + +»Missä Front-de-Boeuf on?» kysyi jälkimmäinen, joka linnan toisella +kulmalla oli johtanut puolustusta. »Miehet höpsivät, että hänet muka on +tapettu.» + +»Hengissä hän on», vastasi temppeliherra kylmäkiskoisesti, »hengissä on +vielä. Mutta vaikka hänellä olisikin nimensä mukainen häränpää +hartioillaan ja kymmenkertainen rautapelti sen suojana, niin tuo kirottu +kirves olisi hänet kuitenkin kaatanut. Vielä muutamia tunteja, ja sitten +Front-de-Boeuf on mennyt esi-isiensä luokse -- ja vahva tuki on kaatunut +Juhana-prinssiltä.» + +»Ja saatanan valtakunta saanut kelpo lisän», jatkoi de Bracy; »niinpä +käy, kun pilkkaa pyhiä miehiä ja enkeleitä ja käskee heittää pyhimysten +kuvia talonpoikalurjusten kalloihin.» + +»Jatka vain, hupsu parka», sanoi temppeliherra. »Sinun sokea uskosi ei +maksa enempää kuin Front-de-Boeufin uskottomuus. Ei kumpainenkaan teistä +voi sanoa syytä, miksi hän uskoo tai on uskomatta.» + +»Suurkiitos, temppeliherra», vastasi de Bracy, »mutta olepa hyvä ja +hillitse vähän puhettasi, kun se minua koskee. Parempi kristitty, +Jumalan äiti sen tietää, minä sentään olen kuin sinä ja koko sinun +joukkiosi. Yleisestihän kansan keskuudessa käy huhu, että muka Siionin +temppelin pyhä ritarikunta elättää povellaan jos jonkinlaisia +vääräuskoisia ja että myös ritari Brian de Bois-Guilbert kuuluu niiden +joukkoon.» + +»Älä välitä sellaisista huhuista», sanoi temppeliherra; »meidän on nyt +mietittävä, miten voisimme pelastaa tämän linnan. -- Miten ne riivatut +talonpojat taistelivat sinun kulmallasi?» + +»Niinkuin ilmi-elävät perkeleet», vastasi de Bracy. »Niitä vilisi koko +muurin edusta aivan kaivannolle asti, ja heidän etupäässään riehui +luullakseni sama lurjus, joka kilpa-ammunnassa sai voiton, sillä tunsin +hänet torvesta ja sen kantimista. Kas tällaista seuraa Fitzurse-ukon +hullusta viisaudesta, kun hän yllyttää noita hävyttömiä maamoukkia +kapinaan meitä vastaan! Jolleivät varukseni olisi olleet näin vahvat, +niin tuo riiviö olisi sen seitsemän kertaa ampunut minut maahan yhtä +kylmäverisesti kuin lihavan sarvaan. Hänen kyynäränpituiset nuolensa +tutkivat rautapukuni jokaista saumaa ja naksuttelivat kylkiluitani, +ikäänkuin nämä olisivat raudasta eikä tavallisen ihmisen aineksista. +Surman suussa olisin jo ollut, jollen haarniskani alla pitäisi vielä +espanjalaista rautaverkkoa.» + +»Mutta pidithän kuitenkin paikkasi?» kysyi temppeliherra. »Meiltä +ulkovarustus on mennyt menojaan.» + +»Sepä oli vietävän ilkeä juttu», virkkoi de Bracy. »Sen turvissa nuo +ilkimykset voivat nyt ahdistaa linnaa aivan lähimatkalta, -- voivatpa, +jollemme hyvin tarkoin pidä vaaria, keksiä jonkun vahtimatta jääneen +torninkulman tai ikkunan, josta pujahtavat sisään. Meitä ei ole +tarpeeksi monta, jotta voisimme varjella kaikkia paikkoja, ja miehet +valittavat, että kohta, kun he jossakin näyttäytyvät, heihin lennätetään +yhtä monta nuolta kuin kirkonkylän pilkkatauluun pyhä-aattona. +Front-de-Boeuf sitäpaitsi tekee loppujaan, niin ettei hänenkään vahvasta +sonninpäästään ja sonnin kaltaisesta voimastaan ole apua. Mitäs arvelet, +ritari Brian, eikö olisi parasta, että selviydymme pulasta luovuttamalla +vankimme, ja sillä tavoin sopisimme noiden lurjusten kanssa?» + +»Mitä?» huudahti temppeliherra; »ettäkö luovuttaisimme vankimme? +Sittenhän seisoisimme tässä kaikkien ihmisten nauruna ja pilkkana! Kas +mepä uljaita urhoja, jotka yöllisellä hyökkäyksellä uskalsimme siepata +vangiksi kourallisen turvattomia matkustajia, mutta emme kyenneet +pitämään puoliamme lujassa linnassa mieronkuljeksijoita ja sissejä +vastaan, joiden päällikköinä ovat sikopaimenet, hovinarrit tai muut +roistot! -- Häpeä sinulle siitä neuvosta, Mauri de Bracy! Ennen hautaan +sekä ruumiini että häpeäni tämän linnan palavien raunioiden alle kuin +suostuisin niin alentavaan, häpeälliseen sovintoon!» + +»Lähtekäämme muureille sitten», vastasi de Bracy huolettomasti; »sitä +miestä ei ole missään nähty, ei turkkilaisten eikä temppeliherrojen +joukossa, joka pitäisi henkeänsä vähemmässä arvossa kuin minä. Mutta +eipä luullakseni kuitenkaan liene häpeäksi, jos nyt toivoisin täällä +näkeväni muutamia kymmeniä kelpo miehiä omasta vapaajoukostani! -- Ah, +te uljaat peitsimieheni -- kunpa tietäisitte, miten kovassa +ahdistuksessa päällikkönne tänä päivänä on, niin pianpa näkisin viirieni +ja värieni liehuvan teidän peitsimetsänne yllä! -- Kauanko sitten nuo +kurjimukset kestäisivätkään teidän rynnäkköänne!» + +»Toivo avuksi ketä ikänä tahdot», virkkoi temppeliherra; »pääasia vain +on, että me niillä sotureilla, jotka meillä on käytettävissämme, teemme +niin lujaa vastarintaa kuin mahdollista. Ne ovat melkein kaikki +Front-de-Boeufin miehiä, jotka ovat tuhansilla väkivallanteoilla ja +sortotoimilla suututtaneet englantilaiskoiria.» + +»Sitä parempi», päätteli de Bracy; »nuo konnaparat taistelevat sitten +sitä varmemmin viimeiseen veripisaraansa asti pelätessään talonpoikien +kostoa. Pois siis toimeen nyt, Brian de Bois-Guilbert. Ja tulipa +osakseni pelastus tai kuolema, niin saatpa nähdä, että Mauri de Bracy +käyttäytyy tänäpäivänä kuten puhdasverisen aatelismiehen tulee ja +sopii.» + +»Ylös muureille!» vastasi temppeliherra, ja molemmat läksivät nyt +muurille puolustaaksensa linnaa parhaan taitonsa ja miehuutensa mukaan. +Nähtävästi oli se linnan kulma pahimmassa vaarassa, joka oli vihollisen +valtaaman ulkovarustuksen kohdalla. Tämän ulkovarustuksen ja itse +linnanmuurin välitse kulki tosin vallihauta, jonka yli piirittäjien oli +päästävä voidakseen ruveta ahdistamaan tällä kulmalla olevaa pienempää +linnanporttia; mutta sekä temppeliherra että de Bracy pitivät +todennäköisenä, että jos hyökkäyksen johtajat edelleen osoittaisivat +yhtä suurta sotataitoa kuin tähän asti, he yrittäisivät ankaran +väkirynnäkön turvin vetää piiritettyjen koko huomion tähän paikkaan, +jolla aikaa osa hyökkääjistä yrittäisi pujahtaa sisään jostakin muusta, +puolustamatta jätetystä kohdasta. Semmoisen salarynnäkön estämiseksi ei +linnalaisilla joukkonsa vähyyden vuoksi ollut muuta keinoa kuin asettaa +vahtimiehiä muureille sellaisten välimatkain päähän toisistaan, että he +saattoivat nähdä toisensa ja hädän tullessa nostaa hälytyksen. +Puolustuksen johtamisesta molemmat päälliköt sopivat sillä tavoin, että +de Bracyn tulisi nyt suojella takaporttia, ja temppeliherra seisoisi +parinkymmenen miehen kera linnanpihassa varalla, voidaksensa rientää +mihin paikkaan hyvänsä, jota äkkipäätä ahdistettaisiin. Ulkovarustuksen +menettämisestä oli sekin paha seuraus, että piiritetyt -- vaikkakin +linnanmuuri oli vähän korkeampi -- eivät voineet enää, niinkuin tähän +saakka, nähdä kaikkia vihollisen hankkeita. Sillä pieni viidakko ulottui +niin likelle ulkovarustuksen porttia, että piirittäjät saattoivat sen +peitossa tuoda rynnäkköön miten paljon väkeä tahansa eikä ainoastaan +täydesti suojattuina, vaan jopa linnalaisten heitä ollenkaan +huomaamatta. De Bracyn ja temppeliherran täytyi siis olla varuillaan +joka puolella, koska heillä ei ollut vähintäkään vihiä siitä, miltä +puolelta rynnäkkö uhkaisi; ja vaikka heidän miehensäkin olivat uljaita +sotureita, masensi näidenkin taisteluintoa tietämättömyys siitä, minä +hetkenä ja miltä suunnalta vihollisen hyökkäystä voi odottaa. + +Sillävälin makasi tämän piiritetyn ja ahdistetun linnan isäntä +vuoteellaan kovissa ruumiin ja hengen tuskissa. Hänellä ei ollut +sitäkään lohdutusta, joka tänä sokeauskoisena aikakautena lievitti monen +syyllisen mieltä; useimmat näistä olivat näet antaneet runsaita lahjoja +kirkolle pahojen tekojensa sovitukseksi, ja sillä tavoin ostetun +sovinnon ja anteeksiannon toivo vähensi heidän pelkoaan. Ja vaikka tämä +lohdutus verrattuna siihen mielenrauhaan, joka syntyy todellisesta +katumuksesta, vain oli samantapaista kuin opiumista johtuva huume +luonnollisen, terveen unen rinnalla, niin oli semmoinenkin sieluntila +kuitenkin mieluisampi kuin viimeisellä elontunnilla eloon herätetyn +omantunnon ahdistus. Mutta Front-de-Boeuf oli ollut kova ja ahne mies, +kaikista hänen paheistaan oli rahanhimo ollut kiihkein. Hän ei ollut +koskaan välittänyt ostaa itselleen kirkon anteeksiantoa ja synninpäästöä +rahalla tai maatiloilla. Ja erehtyipä temppeliherra, jonka jumalattomuus +kävi toiseen suuntaan, väittäessään, ettei Front-de-Boeuf voinut millään +tekosyyllä puolustaa uskottomuuttaan ja kirkon halveksimistaan. Sillä +paronimme olisi sanonut syyksi sen, että kirkko piti tavaransa kovin +kalliissa hinnassa, että myytävänä oleva synninpäästö oli saatavana vain +suuresta summasta ja että Front-de-Boeuf mieluummin oli ilman kirkon +parantavia lääkkeitä kuin olisi suostunut tyydyttämään lääkärin +liikanaisia vaatimuksia. + +Mutta nyt oli tullut se hetki, jolloin maailma kaikkine tavaroineen +alkoi kadota näkymättömäksi hänen silmäinsä edestä, ja silloin tyly +paroni, vaikka hänen sydämensä oli myllynkiveä kovempi, silmäsi vavisten +lähestyvän iankaikkisuuden loppumattomaan pimeyteen. Sairaan ruumiin +kuuma levottomuus enensi vielä mielen rauhattomuutta ja tuskaa. Hänen +sielussansa taistelivat nämä äsken heränneet kauhuntunteet hänen +juurtuneen ja paatuneen kovuutensa kanssa. Se oli hirvittävää taistelua, +jonka vertaa ei muualla nähdä kuin kirottujen kadotuksessa, missä +vallitsee valitus ilman toivoa, omantunnon vaivat ilman katumusta, ja +missä kärsittävän, julman tuskan lisänä vielä on tieto siitä, että tuska +ei ikänä voi loppua, eipä edes huojentuakaan. + +»Missä ne pappi-lurjukset nyt ovatkaan», ärjäisi paroni, »jotka vaativat +hengellisestä narripelistänsä niin kalliin maksun? -- Missä ovat nyt nuo +paljasjalkaiset karmeliittimunkit, joille vanha Front-de-Boeuf perusti +Pyhän Annan luostarin ryöstäen minulta, lailliselta perilliseltänsä, +monta tynnyrinalaa kaunista niittyä ja monta lihavaa peltoa ja +laidunmaata? Missä ne nälkäiset koirat nyt ovat?... Luultavasti +viilettämässä olutta kurkkuunsa tai jonkun kurjan talonpojan vuoteen +ääressä tekemässä silmänkääntäjäntemppujansa! Mutta minut -- heidän +luostarinsa perustajan pojan -- minut, jonka puolesta he, sen lahjan +saadaksensa, sitoutuivat joka päivä rukoilemaan, minut nuo +kiittämättömät konnat jättävät kuolemaan ripittämättä ja voitelematta, +aivan niinkuin koditon koira saa oikaista koipensa kylän yhteismaalla! +-- Käskekää temppeliherra tänne -- onhan hänkin jonkinlainen pappi ja +osannee jotakin tehdä. -- Mutta ei! Yhtä hyvin voisin ottaa itse pirun +rippi-isäkseni kuin Brian de Bois-Guilbertin, joka ei välitä mitään +taivaasta eikä helvetistä. -- Olenpa kuullut muutamien vanhojen miesten +puhuvan rukoilemisesta -- rukoilemisesta omalla suullaan ja omin sanoin. +Sitä varten ei tarvitse lahjoa eikä imarrella kavalaa pappia. Mutta minä +-- minä en uskalla!» + +»Onko tämä todellakin Reginald Front-de-Boeuf», kuului karhea, kimakka +ääni aivan hänen vuoteensa vierestä, »joka tunnustaa olevan jotakin, +mitä ei edes hänkään uskalla tehdä!» + +Kuullessaan puheensa näin kummallisesti keskeytettävän Front-de-Boeuf, +jonka hermot pahan omantunnon ja taudin vaikutuksesta olivat peräti +ärtyneet, luuli jonkin hornan hengen puhuvan. Semmoisiahan tuon ajan +taikauskoiset ihmiset luulivat käyvän häiritsemässä kuolemaisillaan +olevien ajatuksia, jotta he eivät voisi ajatella kaikkea sitä, mistä +heidän iankaikkinen autuutensa riippui. Front-de-Boeuf vavahti ja +vetäytyi seinään kiinni; mutta pian hän jälleen rohkaisi mielensä +entiseen lujuuteen ja huusi: »Ken siellä? -- Kuka sinä olet, joka +uskallat matkia sanojani, -- äänellä, joka kuulostaa yövariksen +raakumiselta? -- Tule vuoteeni ääreen, jotta voin nähdä sinut!» + +»Olen sinun paha henkesi, Reginald Front-de-Boeuf», vastasi ääni. + +»Tule sitten likemmäksi, jotta saan nähdä sinut ruumiillisessa hahmossa, +jos todella olet perkele», sanoi taas kuoleva ritari; »älä luulekaan, +että sinun näköäsi säikähtäisin. Jos vain voisin otella kaksin käsin +näiden salamörköjen kanssa, jotka ympärilläni väijyvät, kuten olen +maallisten vaarojen kanssa otellut, niin eipä saisi taivas eikä helvetti +syytä kehua minun peräytyvän taistelusta. Sen vannon kautta iankaikkisen +pimeyden!» + +»Muistele syntejäsi, Reginald Front-de-Boeuf», sanoi tuo sama ääni, +jolla oli melkein yliluonnollinen kaiku, »muistele kaikkia toimittamiasi +murhatekoja, ryöstöjä, kapinoita! -- Kuka yllytti irstasmielistä Juhanaa +sotaan hänen harmaapäistä isäänsä vastaan, -- ja nyt hänen jalomielistä +veljeänsä vastaan?» + +»Olitpa pappi, perkele, piru tai mikä lienetkin», tärähdytti +Front-de-Boeuf vastaan, »mutta nytpä valehtelet aivan! -- En minä +yllyttänyt Juhanaa kapinaan, en ainakaan minä yksin; siinä työssä oli +mukana viisikymmentä muutakin ritaria ja paronia, parhaat +Keski-Englannin aatelisherroista -- parempia ei ole missään peistä +kantavien urhojen parissa. Pitääkö minun yksin vastata siitä teosta, +jossa meitä oli viisikymmentä osallisena? -- Petollinen perkele, en +sinua pelkää! Lähde matkoihisi äläkä kiusaa minua enää tällä vuoteellani +-- anna minun kuolla rauhassa, jos lienet maallinen olento -- ja perkele +jos olet, niin ei aikasi ole vielä tullut.» + +»Rauhassa en anna sinun kuolla», lausui ääni, »kuolemaa tehdessäsikin +sinun pitää muistella murhatekojasi -- muistella niitä huokauksia, joita +tämä linna on kuullut -- muistella niitä veriä, joilla sen lattiat ovat +tahratut!» + +»En säikähdy voimattomasta vihastasi», virkkoi Front-de-Boeuf +purskahtaen väkinäiseen, julmaan nauruun. -- »Kiitostahan minä ansaitsen +siitä, kun kidutin tuota uskotonta juutalaiskoiraa. Vai miksi sitten +pidetään niitä ritareita pyhinä miehinä, jotka tahraavat kätensä +saraseenien verellä? Ja kaikki saksilaiset sikopaimenet, jotka olen +aikoinani tappanut, olivat minun kansani, minun kuninkaani ja minun +sukuni vihollisia. -- Hohoo! Näethän, ettei rautapaidassani ole +pienintäkään rakoa, josta pääsisit sisälle minua pistämään. -- Joko +pakenit? Joko vaikenit?» + +»En, sinä kurja isänmurhaaja!» vastasi ääni. »Muista isääsi! Muista +hänen kuolemaansa! Muista pitosalia, jonka lattialle hänen verensä +valahti -- ja muista, että hänen oman poikansa käsi sen vuodatti!» + +»Haa!» huudahti paroni oltuaan kauan aikaa ääneti, »jos sinä sen tiedät, +niin olet todellakin itse pahuuden isä, ja olet todella kaikkitietävä, +niinkuin munkit sanovat! Tuon salaisuuden luulin kätketyksi minun ja +erään toisen ihmisen tietoon -- sen kurjan, joka minua yllytti siihen +hirmutekoon ja auttoi sitä toimeenpannessani. -- Pois, pois, perkele, +hae tänne tuo saksilainen noita-akka, Ulrika; hän yksin on voinut kertoa +sinulle, mitä minä ja hän yksin olemme nähneet. Mene, sanon minä, hänen +luoksensa, joka pesi haavat ja ojensi ruumiin ja laittoi kaikki niin, +jotta murhattu näytti kuolleen itsestään ja luonnollisella tavalla. Mene +hänen luoksensa; hän se on ollut yllyttäjäni, kirottu kiusaajani ja +vielä enemmän kirottu palkitsijani -- anna hänenkin maistaa samassa +määrässä kuin minun näitä tuskia, jotka ovat helvetin esimakua!» + +»Hän jo maistaakin niitä», virkkoi Ulrika astuen Front-de-Boeufin +vuoteen eteen. »Hän on jo kauan juonut samasta maljasta, ja sitä +makeammalta sen katkeruus nyt maistuu hänestä, kun hän näkee, että +sinunkin täytyy siitä saada osasi. -- Älä kiristä hampaitasi Reginald +Front-de-Boeuf -- älä vääntele silmiäsi -- älä pudista nyrkkiäsi ja +uhkaile minua! Aikaisemmin olisit sinäkin, niinkuin kuuluisa esi-isäsi, +joka siitä teostaan sai sukunimensä, voinut yhdellä nyrkiniskulla lyödä +puhki härän kallon; mutta nyt sinun kätesi on rauennut ja on yhtä +voimaton kuin minunkin.» + +»Kurja, verenhimoinen noita-akka!» vastasi Front-de-Boeuf; »inhoittava +tarhapöllö! Sinäkö siis tässä riemuitset turmiosta, jonka +toteuttamisessa olit osallinen?» + +»Niin, Reginald Front-de-Boeuf», virkkoi akka. »Ulrika minä olen! -- +Murhatun Torquil Wolfgangerin tytär! -- Hänen teloitettujen poikiensa +sisar! -- Minä se nyt vaadin sinulta ja isäsi huoneelta takaisin omaa +isääni ja sukuani, kunniatani ja kuntoani -- kaikkea sitä, minkä +Front-de-Boeufit ovat minulta ryöstäneet! -- Muista kaikkia pahoja +tekoja, joita minulle olette tehneet, ja kiellä sanani, jollen puhu +totta. Sinä olet ollut minun paha henkeni, ja samaa tahdon nyt olla +sinulle -- tahdon kiusata sinua kuolemanhetkeesi asti.» + +»Inhoittava noita-akka», huusi Front-de-Boeuf, »sitä hetkeä et saa +koskaan nähdä. -- Hoi, Giles, Klemetti ja Eustakius -- Mauri ja Tapani! +Siepatkaa tämä kirottu noita-akka kiinni ja viskatkaa hänet +päinpäätimyksin alas muurilta -- hän on kavaltanut meidät saksilaisille! +-- Mauri ja Klemetti, hoi! Senkin petturit ja lurjukset, missä te +nahjustelette?» + +»Kutsu vain, huutele heitä, urhoollinen paroni», ärsytteli ämmä julmalla +ivan-irvistyksellä; »kutsu palvelijoita luoksesi ja uhkaa piiskaa ja +vankeutta jokaiselle, ken viipyy. -- Mutta tiedäkin, mahtava herra», hän +jatkoi yht'äkkiä muuttaen ääntänsä, »että heiltä et saa vastausta etkä +apua. Kuuntele tuota hirveätä melua», -- uudestaan alkaneen taistelun +melske kuului nyt kauhistavan kovana muureilta -- »tuo sotahuuto +ennustaa sukusi häviötä. Front-de-Boeufin vallan rakennus, joka oli +viattomain verellä kokoonmuurattu, horjuu jo perustuksillaan, ja +halvimmat viholliset sen kaatavat! Saksilaiset -- kuule, Reginald! -- +poljetut saksilaisraukat ne nyt ahdistavat rynnäköllä linnasi muuria! +Miksi makaat tässä niinkuin juoksusta uupunut emohirvi, kun saksilainen +jo alkaa päästä sisään?» + +»Jumalat ja perkeleet!» karjaisi haavoitettu ritari. »Voi, olisipa +minulla edes hetkeksikin niin paljon voimaa, että jaksaisin ryömiä alas +tuonne kahakkaan ja saisin kuolla, kuten ritarin sopii!» + +»Älä ajattelekaan semmoista, uljas urho», kiusoitteli ämmä. »Et sinä saa +kuolla soturin kuolemaa, vaan kuolet niinkuin kettu luolaansa, kun +talonpojat ovat sytyttäneet sammalikon sen ympäriltä.» + +»Vimmattu velho, nyt valehtelet», huusi Front-de-Boeuf. »Mieheni pitävät +urhoollisesti puoliansa -- muurini ovat vahvat ja korkeat -- +sotakumppanini eivät pelkää, vaikka tulisi koko armeija saksilaisia ja +itse Hengist ja Horsa niiden etunenässä! Kuulehan, kuinka temppeliherran +ja vapaajoukkolaisten sotahuudot kaikuvat melskeen keskeltä! Ja kun me +voitettuamme sytytämme riemukokon palamaan, niin on se polttava sinut +poroksi, luinesi, päivinesi. Ja minä saan vielä elävin korvin kuulla sen +sanoman, että sinä olet maallisen tulen kautta mennyt helvetin tuleen, +josta ei ole koskaan laskettu maailmaan pahempaa pirua kuin sinä.» + +»Usko vain sellaista, jos tahdot», vastasi Ulrika, »kunnes näet, että +uskosi on pettänyt. -- Mutta ei!» keskeytti hän puheensa, »sinä saat +juuri nyt kuulla kohtalosi, jota et voi välttää oman voimasi, väkesi tai +uljuutesi ponnistuksella ja jonka yksistään tämä heikko, kuivettunut +käsi on sinulle valmistanut. Huomaatko tuota paksua, tukehduttavaa +savua, joka alkaa tupruilla mustina pilvinä sisään tähän kamariin? +Luulitko sen olevan vain pimenevän näkösi hämärtelyä? Luulitko, että +vain heikkenevä hengityksesi ahdistaa rintaasi? -- Ei, Front-de-Boeuf, +tuo savu tulee toisesta syystä. Muistatko halkopinoja, jotka ovat +talletettuina tämän kamarin alle?» + +»Akka!» huusi ritari hirmustuneena, »oletko sytyttänyt ne puut? Jumala +auttakoon -- niin olet tehnyt, ja linna on ilmitulessa!» + +»Pian se ainakin on ilmitulessa», virkkoi Ulrika peloittavan +huolettomasti. »Ja pian nostan merkin liehumaan kehoitukseksi +piirittäjille, että he ankaralla rynnäköllä estäisivät piiritettyjä +pääsemästä tulta sammuttamaan. -- Hyvästi nyt, Front-de-Boeuf! Tulkoot +Mista, Skogula ja Zernebock, vanhain saksilaisten jumalat -- tai +perkeleet, kuten papit nykyjään heitä nimittävät -- lohduttamaan sinua +kuolinvuoteellasi, kun Ulrika nyt jättää sinut. Mutta tiedä myös -- +kenties se on oleva sinulle joksikin iloksi -- että Ulrikakin on menossa +samoille pimeyden rannoille kuin sinä. Hän tahtoo sielläkin olla +osallisena sinun rangaistuksestasi, niinkuin hän täällä ylhäällä on +ottanut osaa pahoihin tekoihisi. Ja nyt, isänmurhaaja, hyvästi! Soisin, +että jokaisella kivellä tässä huoneen kupulaessa olisi kieli ja että ne +yhä vain huutaisivat sitä sanaa korviisi!» + +Näin manattuaan vaimovanhus lähti tiehensä. Front-de-Boeuf kuuli raskaan +avaimen narahduksen, kun Ulrika lukitsi kaksin kerroin oven jäljestään +riistäen siten kuolevalta viimeisenkin pelastuksen toivon. Tuskansa +vimmassa Front-de-Boeuf rupesi taas huutamaan palvelijoitaan ja +liittolaisiaan: »Tapani ja Mauri -- avuksi! -- -- Auttakaa, jalo +Bois-Guilbert ja uljas de Bracy! Front-de-Boeuf teitä kutsuu! -- +Kuuletteko, herranne kutsuu, te petturipalvelijat! -- Teidän +liittoveljenne, teidän asetoverinne kutsuu, te uskottomat, valapattoiset +ritarit! -- Sattukoot kaikki kiroukset, joita petturi ansaitsee, teidän +päähänne, jos jätätte minut tällä kurjalla tavalla kuolemaan! -- He +eivät kuule minua -- he eivät voi kuulla minua -- ääneni katoo tappelun +melskeeseen. Savu sakenee sakenemistaan -- tuli on sytyttänyt lattian. +-- Voi, kunpa saisin vielä edes yhden ainoan kerran vetää rintaani +taivaan puhdasta ilmaa, olipa sen hintana sitten vaikka äkillinen +kuolema!» Ja tuskansa hurjassa vimmassa tuo kurja mies rupesi nyt +vuoroin yhtymään sotahuutoihin, vuoroin kiroilemaan itseään, koko +ihmiskuntaa ja itse Jumalaakin. -- »Punainen tuli pilkoittaa jo paksun +savun lävitse!» hän huusi; »perkele marssii vastaani, kantaen edessään +kirotun pesänsä tulista lippua. -- Pois täältä, paha henki! En tahdo +yksin lähteä kanssasi, jollet vie myös tovereitani samalla. Kaikki ovat +sinun omasi, jotka tässä linnassa asuvat. Luuletko, että Front-de-Boeuf +suostuu yksinänsä tulemaan? Ei -- myöskin jumalaton temppeliherra -- ja +irstainen de Bracy -- ja tuo ilkeä, verenhimoinen portto Ulrika -- ja +kaikki miehet, jotka ovat olleet osallisina vehkeissäni -- ja myöskin +saksilaiskoirat sekä kirotut juutalaiset, jotka istuvat linnassa vankina +-- kaikkien niiden pitää lähteä minun kanssani. -- Mokomata matkuetta ei +nähdäkään joka päivä helvetin tiellä! Ha, ha, haa!» hän nauroi hullussa +vimmassansa, niin että seinät kajahtivat. -- »Kuka siellä nauroi?» hän +huusi nyt muuttuneella äänellä, sillä taistelun melskekään ei voinut +estää häntä kuulemasta oman höperön naurunsa kaikua. »Kuka siellä +nauroi? -- Ulrika, sinäkö se olit? -- Puhu, sinä noita-akka, niin annan +sinulle anteeksi -- sillä ei kukaan muu paitsi sinä tai jokin helvetin +henki olisi voinut nauraa tällä hetkellä. Pois -- pois...» + +Mutta synnillistä olisi, jos jatkaisimme kauemmin tätä kuvausta +jumalanpilkkaajan ja isänmurhaajan kuolinkamppailusta. + + + + +YHDESNELJÄTTÄ LUKU. + + + Viel', ystävät, viel' yksi ryntäys, + tai ruumiillanne muurit peittäkäämme! + -- Ja tekin, kansanmiehet, joiden raajat + Englanti kasvatti, nyt osoittakaa, + mit' voimaa antaa ruoka; vannokaa + hoitonne ansainneenne. + + _Kuningas Henrik V_. + +Vaikka Cedrik ei suuresti luottanutkaan Ulrikan lupaukseen, ilmoitti hän +siitä kuitenkin Mustalle ritarille ja Locksleylle. Nämä tulivat hyvin +mieliinsä kuullessaan, että oli linnassa ystävä, joka voisi helpottaa +heille sisäänpääsyä. Yhdessä saksilaisherran kanssa he päättivät, että +rynnäkköä oli kaikin mokomin yritettävä, vaikka asiat näyttäisivät +kuinka vaikeilta tahansa, sillä se oli ainoa ajateltavissa oleva keino +pelastaa vangit julman Front-de-Boeufin käsistä. + +»Alfredin kuninkaallinen veri on vaarassa», sanoi Cedrik. + +»Korkeasukuisen neidon kunnia on vaarassa», sanoi Musta ritari. + +»Ja vaikka», sanoi kunnon jousimies, »kukaan muu ei olisikaan vaarassa +kuin tuo uskollinen orja Wamba, niin uhraisin kernaammin yhden +raajoistani kuin sallisin hänen hiuskarvaansakaan koskettavan, sen +vannon Pyhän Kristofferin kuvan kautta, joka koristaa kantimiani!» + +»Entäs minä sitten», vakuutti munkki puolestaan. »Hyvät herrat, minä +lupaan, että narri -- tarkoitan tietysti, hyvät herrat, semmoista +narria, joka on mestari taidossaan ja vapaa veikko ammatissaan ja jonka +leikkipuheista viinimalja saa yhtä paljon makua ja tuoksua kuin suinkin +sianliikkiön sirusesta -- että semmoinen hulivili, sanon minä, ei saa +koskaan jäädä pulaan rukousten tai avun puutteessa, niin kauan kuin minä +jaksan lukea messua tai heiluttaa nuijaa.» + +Näin sanoen hän rupesi pyörittelemään raskasta asettaan päänsä ympäri, +niinkuin paimenpoika pientä sauvaansa. + +»Oikein puhuit, pyhä munkki», sanoi Musta ritari, »sanasi ovat yhtä +totiset, kuin olisivat ne tulleet itse Dunstanin suusta. -- Ja nyt, +kelpo Locksley, mitä arvelet -- eikö olisi parasta, että jalo Cedrik +ryhtyy komentamaan rynnäkköämme?» + +»Ei suinkaan, ei suinkaan», vastasi Cedrik. »Minä en ole milloinkaan +oppinut siihen, millä tapaa noita väkivallanpesiä, joita normannilaiset +ovat rakentaneet meidän viheliäiseen maahamme, rynnäköllä valloitetaan +tai puolustetaan. Taistella tahdon etumaisien rinnalla; mutta kelpo +naapurini tietävät hyvin, että en ole sotataitoon oppinut mies enkä osaa +piirittää linnoja.» + +»Koska jalon Cedrikin laita on näin», virkkoi Locksley, »niin otan +mielelläni johtaakseni jousimiehiä. Ja jos joku linnalainen +vilahdukseltakin ilmestyy muurille, ilman että hän saa ruhoonsa yhtä +monta nuolta kuin joulukinkussa on neilikoita, niin saatte hirttää minut +omaan käräjäpuuhuni.» + +»Oikein puhuttu, uljas jousimies», sanoi Musta ritari. »Ja jos minä +teidän mielestänne kelpaan johtajaksi tämmöisissä asioissa ja jos +tarpeeksi suuri joukko näitä kunnon miehiä tahtoo seurata englantilaista +kelpo ritaria, niin tahdon viedä heidät rynnäkköön noita muureja vastaan +käyttäen kaikkea taitoa, minkä pitkä kokemus on minulle suonut.» + +Kun eri tehtävät oli tällä tavoin päällikköjen kesken jaettu, ryhdyttiin +ensimmäiseen rynnäkköön, jonka menestyksen lukija jo on nähnyt. + +Valloitettuaan ulkovarustuksen Musta ritari lähetti Locksleylle tiedon +siitä pyytäen häntä pitämään tarkkaa vaaria, etteivät linnalaiset +äkkiarvaamatta pääsisi kokoamaan kaikkia voimiansa ja yhteisellä +rynnäköllä valloittamaan takaisin menettämäänsä paikkaa. Tämmöistä +äkkiarvaamatonta hyökkäystä tahtoi ritari kaikin mokomin välttää, sillä +hän tiesi miestensä olevan hätäisiä, sotakuriin tuiki tottumattomia ja +kehnosti varustettuja taistelijoita. Normannilaisten ritarien sotilaat +sen sijaan olivat hyvin harjoitetut ja aseilla sekä haarniskoilla +varustetut, ja vaikka piirittäjien into ehkä oli kiivaampi, oli toiselta +puolen linnalaisilla se itseluottamus, joka seuraa tottumuksesta sotaan +ja aseitten käyttöön. Pahoin oli siis syytä pelätä, etteivät edelliset +kykenisi kestämään äkillistä hyökkäystä. + +Ensimmäistä rynnäkköä seuranneella levähdysajalla ritari kyhäytti +miehillään jonkinlaisen lautan tai irtonaisen sillan päästäksensä sillä +keinoin vallihaudan yli. Tähän työhön kului jokseenkin pitkä aika, mutta +piirittäjien päälliköt eivät siitä olleet milläänkään, sillä sitä +paremmin kerkisi Ulrika valmistaa hankkeensa -- mitä laatua se sitten +olikin -- jolla hän oli luvannut auttaa heidän rynnäkköään. + +Mutta kun silta oli saatu valmiiksi, puheli Musta ritari +liittoveljilleen tähän tapaan: »Ei auta enää odottaa, ystäväiseni. Päivä +on jo laskemaisillaan, ja minulla on toisia toimia, jotka eivät salli +minun viipyä teidän kanssanne huomispäivän yli. Sitäpaitsi olisi ihme, +jolleivät hevosmiehet kerkiäisi Yorkista tänne, ellemme kiireesti saata +työtämme loppuun. Menköön sentähden nyt joku sanomaan Locksleylle, että +hän panisi jousimiehensä ahdistamaan puolustajia siltä puolelta ja että +he sitten lähestyisivät muuria muka yrittääkseen väkirynnäkköä. Ja te, +Englannin kelpo miehet, olkaa minun apunani. Työntäkää silta vallihaudan +poikki samassa, kun meidän puoleltamme portti avataan. Seuratkaa sitten +minua uljaasti ja joutukaa kanssani särkemään tuota linnan vallin +ulkoporttia. Ne teistä, jotka eivät käy mukaan tähän leikkiin tai joilla +ei ole semmoiseen työhön kelpaavia aseita, menkööt tämän ulkovarustuksen +vallin taakse seisomaan jousenjänne jännitettynä korviin asti, ja +pitäkööt vaarin, että ampuvat maahan jok'ainoan olennon, joka ilmestyy +muurille. Tahdotko sinä, jalo Cedrik, ruveta johtamaan näitä miehiä, +jotka jäävät tänne?» + +»En suinkaan, Herewardin sielun kautta!» lausui saksilainen. »Johtajaksi +en kelpaa, mutta kirottakoon minua haudassani, jollen astu teidän +jäljissänne etumaisien miesten joukossa. Tämä taistelu koskee minuakin +-- sentähden tulee minun taistella eturivissä.» + +»Mutta muistapas, jalo saksilainen», virkkoi ritari, »ettei sinulla ole +rautapaitaa eikä kaulushaarniskaa. Sinulla on vain tuo ohut kypärä ja +kilpesi ja miekkasi.» + +»Sitä parempi!» vastasi Cedrik. »Sitä keveämpi olen, kun tulee hetki +kiivetä muurille. Ja -- älä pane kerskaustani pahaksi, jalo ritari, +--saatpa tänä päivänä nähdä saksilaisen käyvän turvattomin rinnoin +taisteluun yhtä pelottomasti kuin teräspanssariin puettu +normannilainen.» + +»Jumalan nimeen sitten», sanoi ritari, »avatkaa portti ja työntäkää +silta ulos.» + +Se ulkovarustuksen portti, joka oli vallihaudan puolella, vastapäätä +linnanmuurin pientä ulkoporttia, paiskattiin nyt äkkiä auki, silta +sysättiin siitä ulos, se läiskähti veteen ja yhdisti taas +ulkovarustuksen linnan kanssa. Kaksi miestä kerrallaan saattoi tätä +liukasta, keinuvaa siltaa myöten päästä kaivannon yli. Musta ritari +tiesi, kuinka tärkeätä oli käyttää hyväkseen vihollisen ensi hetken +hämmästystä. Sentähden hän hyppäsi heti sillalle ja juoksi kaivannon yli +toiselle puolelle; Cedrik seurasi aivan hänen kantapäillään. Ja paikalla +alkoi ritari kirveellään järkyttää linnan porttia. Siinä toimessa olivat +entisen laskusillan jäännökset hyvänä turvana sekä ritarille että +Cedrikille. Kun temppeliherra rikkoi sillan, olivat näet kuitenkin +jääneet paikoillensa ne portin yläpuolella olevat hirrenpäät, joiden +avulla silta aina vedettiin ylös. Mutta jäljestä tuleville ryntääjille +ei siitä riittänyt turvaa; kaksi heistä ammuttiin ylhäältä muurilta heti +varsijousilla kuoliaaksi, ja kaksi putosi kaivantoon. Muut peräytyivät +ulkovarustuksen vallin taakse. + +Cedrikin ja Mustan ritarin asema oli nyt sangen vaarallinen ja olisi +ollut vieläkin tukalampi ilman ulkovarustuksessa olevien jousimiesten +apua. Nämä näet lennättelivät lakkaamatta nuoliansa linnan muurille +peloitellen piiritettyjä ja tällä tavoin estäen heitä paiskaamasta kiviä +ja muita heittoaseita molempien päällikköjen päälle. Sittenkin kävi +näiden tila hetki hetkeltä yhä kiusallisemmaksi. + +»Ettekö häpeä, junkkarit!» huusi de Bracy miehilleen. »Jousimiehiähän +olette olevinanne, ja kuitenkin saavat nuo molemmat konnat teidän +estämättänne pitää paikkansa tuolla linnan muurin juurella! Viskatkaa +edes muurin ylimmäiset kivet alas, jollette osaa muuta tehdä! -- Tänne +kuokkia ja tuuria, ja lohkaiskaa irti tuo kivimöhkäle!» Hän osoitti +raskasta, kivestä hakattua koristusta, joka pisti ulos muurinharjasta. + +Tällä hetkellä piirittäjät huomasivat punaisen lipun, joka liehui +Ulrikan mainitseman tornin huipulta. Kelpo jousimies Locksley keksi sen +ensimmäisenä rientäessään ulkovarustukselle katsomaan, kuinka rynnäkkö +alkoi onnistua. + +»Pyhä Yrjänä!» huusi hän; »Pyhä Yrjänä ja iloinen Englanti! -- Rynnätkää +päälle, uljaat miehet! -- Kuinka te jätätte tuon kunnon ritarin ja jalon +Cedrikin yksikseen? -- Käy päälle, hurja pappi, ja näytä, että osaat +yhtä hyvin tapella kuin helmivyötä käsitellä! -- Käykää päälle, uljaat +pojat! -- Linna on meidän, sillä nähkääs: meillä on liittolainen sen +sisäpuolella. Katsokaa tuota lippua, se on sovittu merkki. +--Torquilstone on meidän! -- Muistakaa kunniaa ja saalista, joka siellä +meitä odottaa! -- Yrittäkää vielä kerta -- ja sitten se on meidän!» + +Näin huutaen hän jännitti hyvän jousensa ja lennätti nuolen viuhumaan; +se lävisti rinnan eräältä de Bracyn soturilta, joka juuri irroitti kiveä +muurista pudottaaksensa sen Cedrikin ja Mustan ritarin päähän. Toinen +mies tempasi kaatuneen käsistä rautatuuran, vipusi sillä kiveä ja saikin +sen melkein irralleen; mutta hänellekin taas lensi nuoli kypärän läpi, +ja hän putosi hengetönnä muurilta alas kaivantoon. Nyt sotamiehet +peräytyivät, sillä rautavaruksetkaan eivät näyttäneet auttavan tuon +hirvittävän jousimiehen nuolia vastaan. + +»Pakenetteko, kurjat pelkurit!» ärjäisi de Bracy. »_Mount-joie +Saint-Denis_![28] -- Tänne se tuura!» + +Ja temmaten aseen käteensä hän kävi vuorostaan irtautuvan kivimöhkäleen +kimppuun, joka olisi alas pudotessaan suurella painollansa hävittänyt +laskusillan jäännökset, jotka suojasivat molempia ryntääjiä, ja olisipa +sen lisäksi upottanut lautankin, jonka avulla nämä olivat päässeet yli. +Kaikki näkivät vaaran eivätkä rohkeimmatkaan uskaltaneet astua lautalle. +Kolmesti kohotti Locksley jousensa de Bracya kohti ja kolmesti kilpistyi +nuoli ritarin karkaistusta haarniskasta. + +»Piru vieköön tuon espanjalaisen teräspaidan!» kirosi Locksley. »Jos se +olisi englantilaisen sepän takoma, olisivat nuoleni lävistäneet sen kuin +silkin tai veran.» Ja hän rupesi huutamaan: »Veikkoset! Ystävät! Jalo +Cedrik! joutukaa pois, ennenkuin tuo kivimöhkäle putoaa niskaanne!» + +Mutta varoitetut miehet eivät kuulleet hänen ääntänsä, sillä ritarin +kirveen kova kalkutus porttiin olisi tehnyt kuulumattomaksi +parinkymmenen sotatorvenkin äänen. Uskollinen Gurth tosin riensi alas +lautalle, aikoen mennä varoittamaan Cedrikiä uhkaavasta vaarasta tai +hukkua siihen hänen kanssansa. Mutta hänkään ei olisi enää ajoissa +kerinnyt perille. Kivimöhkäle liikkui jo, ja de Bracy, joka sitä +aherteli irti, olisi kohtakin saanut työnsä tehdyksi, jollei +temppeliherran ääni samassa olisi kuiskannut hänen korvaansa: + +»Kaikki on hukassa, de Bracy, -- linna palaa.» + +»Oletko hullu!» vastasi ritari. + +»Länsikulma on jo ilmitulessa. Turhaan olen koettanut sitä sammuttaa.» + +Brian de Bois-Guilbert ilmoitti tämän hirvittävän sanoman hänelle +ominaisella tylyllä kylmäkiskoisuudella, mutta hänen hämmästynyt +kumppaninsa ei ottanut sitä yhtä huolettomana vastaan. + +»Paratiisin kaikki pyhimykset auttakoot!» sanoi de Bracy, »mitä nyt +teemme? Lupaanpa Limoges'n pyhälle Nikolaukselle kynttilänjalan +puhtaasta kullasta...» + +»Säästä lupauksesi», virkkoi temppeliherra, »ja kuule mitä sanon. +Johdata miehesi ikäänkuin aikoisit hyökätä; paiskaa portti auki +--lautalla on vain kaksi miestä -- työnnä ne veteen ja riennä kaivannon +yli ulkovarustukseen. Minä karkaan sillä välin ulos isosta portista ja +käyn ulkopuolelta ulkovarustuksen kimppuun. Jos me vain saisimme sen +paikan jälleen käsiimme, niin voisimme pitää puoliamme, kunnes apua +kerkiää, tai kumminkin siihen asti, kunnes hyvillä ehdoilla sovimme +noiden lurjusten kanssa.» + +»Se on hyvä keino», sanoi de Bracy; »kyllä minä otan toimittaakseni oman +osani. -- Mutta kuulehan, temppeliherra, -- ethän vain minua jättäne?» + +»En, sen lupaan kädelläni ja kintaallani!» vakuutti Bois-Guilbert. +»Mutta kiiruhda, Jumalan nimeen!» + +De Bracy kokosi joutuisasti miehensä ja riensi heidän kanssaan alas +pienelle portille, joka heti avattiin. Mutta samassa syöksyikin Musta +ritari jättiläisvoimalla sisään, eikä de Bracy miehinensä voinut hänelle +mitään. Kaksi etumaisinta linnalaista heti kaadettiin ja muut +peräytyivät, kaikista päällikön kehoituksista huolimatta. + +»Te koirat!» huusi de Bracy, »annatteko kahden miehen valloittaa ainoan +ulospääsypaikkamme?» + +»Sehän on itse perkele!» vastasi vanha soturi, väistyen Mustan ritarin +iskujen tieltä. + +»Ja vaikka olisikin», virkkoi de Bracy, »mitä apua teillä on siitä, että +perkeleen edestä pakenette tuohon helvetin pätsiin? -- Linna takananne +on ilmitulessa, tietäkää se, lurjukset! -- Antakoon epätoivo rohkeutta +rintoihinne tai antakaa sitten minulle sijaa, että itse pääsen tuon +pöpön kimppuun.» + +Nyt alkavassa taistelussa ei suinkaan tahrautunut se ritarillisen +urhouden maine, jonka de Bracy tämän hirveän ajan keskinäissodissa oli +voittanut. Portin kupukäytävä, jossa nämä molemmat väkevät sankarit nyt +tappelivat, kajahteli molemminpuolisista julmista iskuista. De Bracy +sivalteli miekalla, Musta ritari raskaalla kirveellänsä. Lopuksi +kuitenkin normannilainen sai iskun, jonka vauhtia hänen kilpensä tosin +hiukan masensi -- sillä muuten eivät de Bracyn jäsenet olisi ikinä enää +liikahtaneet -- mutta joka sittenkin sattui niin suurella voimalla +rintaan, että mies heti mätkähti pitkälleen kivetylle tantereelle. + +»Antaudu, de Bracy», lausui Musta ritari, kumartuen alas ja uhaten +kaatunutta miestä sillä hirvittävällä aseella, jolla ritareilla oli +tapana lopettaa vihollisensa (»armon tikari» oli sen nimi), -- »antaudu +vangikseni, Mauri de Bracy, tulkoon apua tai ei; muuten olet kuoleman +oma.» + +»En tahdo antautua», vastasi de Bracy heikolla äänellä tuntemattomalle +voittajalle. »Virka minulle nimesi tai tee sitten minulle mitä tahdot. +Älköön sanottako, että Mauri de Bracy on antautunut nimettömän +talonpojan vangiksi.» + +Musta ritari kuiskasi muutamia sanoja voitetun vastustajan korvaan. + +»Lupaan uskollisesti olla vankinne, tulkoon apu tai ei», vastasi +normannilainen, jonka tyly ja luja itsepäisyys äkkiä muuttui syväksi, +vaikka väkinäiseksi nöyryydeksi. + +»Mene sitten ulkovarustukseen», käski voittaja, »ja odota siellä +käskyjäni.» + +»Mutta sallikaa minun ensiksi ilmoittaa», virkkoi de Bracy, »jotakin, +mikä teidän on tärkeätä tietää. Wilfred Ivanhoe on haavoitettuna ja +vankina ja palaa sisälle tuonne linnaan, jollei hänelle heti viedä +apua.» + +»Wilfred Ivanhoe!» huusi Musta ritari -- »vankina ja hengenvaarassa! +--Jok'ainut mies tässä linnassa saa maksaa hengellään, jos hiuskarvakin +kärventyy Wilfredin päästä! -- Näytä minulle hänen kammionsa.» + +»Nouskaa noita kiertoportaita ylös», neuvoi de Bracy, »ne johtavat +sinne. Tahdotteko, että opastan teitä?» lisäsi hän nöyrällä äänellä. + +»En! Mene ulkovarustukseen ja odota siellä käskyjäni. En usko sinua, de +Bracy.» + +Näiden kahden taistellessa ja puhellessa oli parvi miehiä, munkki +etumaisena, rientänyt vallihaudan yli heti, kun näkivät portin +avautuvan. Cedrikin johtamina he kävivät de Bracyn pelästyneitten, +epätoivoisten miesten kimppuun, joista muutamat pyysivät armoa, toiset +yrittivät turhaan vastarintaa ja enin osa pakeni linnanpihalle päin. De +Bracy itse nousi nyt maasta ja silmäsi murheellisesti voittajan jälkeen. +»Hän ei usko minua», toisti hän; »mutta olenko ansainnutkaan hänen +luottamustaan?» Hän otti nyt miekkansa maasta, riisui päästään kypärän +antautumisen merkiksi ja meni ulkovarustukseen, missä hän antoi +miekkansa vastaantulevalle Locksleylle. + +Kiihtyvän tulipalon merkkejä alkoi pian tuntua siinäkin kamarissa, missä +Ivanhoe makasi Rebekan hoitamana. Taistelun uudestaan syttynyt pauhu ja +melske oli herättänyt ritarin lyhyestä unesta, ja hänen hoitajansa oli, +sairaan pyyntöä totellen, noussut jälleen katsomaan ja kertomaan +väkirynnäkön menosta. Mutta sakeasti tupruava savu esti häntä näkemästä +paljon mitään; ja kun savupilvet alkoivat tunkeutua ikkunastakin sisään +ja sotamelskeen läpi kuului huutoja: »Vettä! Tuokaa vettä!» huomasivat +he, että heitä uhkasi uusi vaara. + +»Linna palaa», sanoi Rebekka, »linna palaa! -- Millä keinoin me +pelastumme?» + +»Pakene, hyvä Rebekka, ja pelasta oma henkesi», sanoi Ivanhoe; »minua ei +mikään voi pelastaa.» + +»En tahdo paeta», vastasi Rebekka; »yhdessä teidän kanssanne tahdon +pelastua tai kuolla. -- Mutta, suuri Jumala! entä isäni, isäni! -- Mikä +hänen kohtalonsa on?» + +Samassa ovi lensi auki ja kynnykselle ilmaantui temppeliherra +--hirveännäköisenä, sillä kullattu haarniska oli täynnä vammoja sekä +verta, ja kypäränsulka oli puoleksi pois hakattu, puoleksi tulessa +kärventynyt. »Minä löysin sinut!» huudahti hän Rebekalle. »Näet, että +pidän sanani ja tahdon sinun kanssasi jakaa niin hyvät kuin pahatkin. +--Yksi pelastuskeino sinulla vain on -- olen kymmenen vaaran läpi +raivannut tieni tänne asti pelastaakseni sinut. Nyt pois täältä, seuraa +minua paikalla!» + +»Yksinäni», vastasi Rebekka, »en tule kanssasi. Jos olet vaimon kantama, +jos sinussa on hiventäkään ihmistuntoa, jollei sydämesi ole yhtä kova +kuin rintarautasi, niin pelasta myös vanha isäni -- ja pelasta tämä +haavoittunut ritari!» + +»Ritarin», lausui temppeliherra tavallisella kylmäkiskoisuudellaan, +»ritarin, Rebekka, tulee pelotta käydä kuolemaan, kohtasipa se miekan +tai tulen muodossa; ja kukapa välittää siitä, milloin tai missä vanha +juutalainen saa surmansa?» + +»Tyly soturi», virkkoi Rebekka, »siispä tahdon mieluummin tukahtua tähän +tuleen kuin pelastua sinun avullasi!» + +»Sinulla ei olekaan valitsemisen varaa, Rebekka. -- Kerran sinä teit +aikeeni tyhjäksi, mutta kahdesti ei kukaan maallinen olento ole +semmoista tehnyt.» + +Näin sanoen temppeliherra koppasi pelästyneen neidon syliinsä ja kantoi +hänet pois kamarista, huolimatta hänen kovista huudoistaan ja Ivanhoen +uhkauksista ja soimauksista. »Temppelin koira -- sinä säätykuntasi +häpeätahra -- päästä neito irti! Petollinen Bois-Guilbert, Ivanhoe sinua +käskee! -- Minä vuodatan sydänveresi, sinä ilkiö!» + +»Enpä olisikaan sinua löytänyt, Wilfred», sanoi Musta ritari, joka +samassa astui sisään, »ellet olisi pitänyt noin kovaa ääntä.» + +»Jos olet kunnon ritari», huusi Wilfred, »niin älä huoli minusta, vaan +riennä tuon ryöstäjän jäljestä -- pelasta neito Rowena -- ja jalo +Cedrik!» + +»Jokainen vuorostaan», vastasi ritari, »mutta sinä olet ensimmäinen.» + +Ja siepaten Ivanhoen käsivarsilleen hän kantoi hänet pois yhtä kepeästi +kuin temppeliherra Rebekan, riensi pikku portille ja laski siellä +taakkansa kahden jousimiehen hoivaan. Sitten hän palasi jälleen linnaan +pelastamaan muitakin vankeja. + +Yksi torneista oli jo täydessä tulessa; liekit leimahtelivat hurjasti +ikkunoista ja ampumarei'istä. Linnan muissa osissa esti seinien paksuus +ja kupulakien vahvuus kuitenkin vielä tulta sen pahemmin leviämästä. +Näissä osissa raivosi ihmisviha yhtä julmasti kuin hirvittävä +luonnonvoima äskenmainitussa tornissa. Voittajat ajoivat linnalaisia +takaa huoneesta toiseen ja sammuttivat näiden vereen kostonhimon, joka +heidän sydämessänsä oli niin kauan palanut. Useimmat Front-de-Boeufin +miehistä pitivät puoliaan viimeiseen asti -- harvat anoivat armoa +--yhdellekään ei armoa annettu. Ilma kaikui aseitten kalskeesta ja +kaatuvien valituksista; lattiat olivat liukkaat kuolemantuskassa +vääntelehtivien kurjien miesten verestä. + +Tämän sekamelskan kautta Cedrik riensi etsimään Rowenaa, ja uskollinen +Gurth seurasi hänen kantapäillään, torjuen isäntäänsä kohdistettuja +iskuja. Saksilainen kerkisi onnellisesti kasvattinsa luokse, juuri kun +tämä oli heittänyt viimeisenkin pelastuksen toivon ja odotti kuolemaa, +puristellen tuskissaan ristiinnaulitun kuvaa rintaansa vasten. Cedrik +käski Gurthin saattaa hänet ulkovarustukseen, jonne mennessä ei nyt enää +ollut tulen pelkoa eikä vihollisia. Tämän tehtyä riensi uskollinen +Cedrik hakemaan ystäväänsä Athelstania, ollen valmis syöksymään itse +vaikka mihin vaaraan, kunhan vain saisi saksilais-kuninkaitten viimeisen +miespuolisen vesan pelastetuksi. Mutta ennenkuin Cedrik kerkisikään +siihen vanhaan saliin asti, jossa heitä molempia oli pidetty vankina, +oli siellä Wamban sukkela pää jo keksinyt vapautuskeinon hänelle +itselleen sekä vankeuskumppanilleen. + +Kun kiihkenevä melske ilmaisi taistelun olevan tuimimmillaan, rupesi +näet Wamba huutamaan kohti kurkkuansa: »Pyhä Yrjänä ja lohikäärme! +--Kelpo Yrjänä auttaa iloista Englantia! -- Linna on meidän!» Ja +antaakseen huudoilleen vielä peloittavampaa pontta hän kilisteli +toisiansa vastaan paria kolmea lattialle virumaan jätettyä ruostunutta +rautapaitaa. + +Eteiskamarissa seisova vartija, joka muutenkin jo oli levottomalla +mielellä, säikähtyi Wamban huudosta ja riensi ilmoittamaan +temppeliherralle, että viholliset olivat jo vallanneet tuon vanhan +salin. Oven hän kiireissään jätti auki, niin että vangit pääsivät +esteettä eteiseen ja siitä ulos linnanpihalle, missä vielä taisteltiin +viimeistä taistelua. Siellä istui ankara temppeliherra ratsunsa selässä, +ympärillään useimmat linnalaiset, joista muutamilla oli hevoset, +toisilla ei. He olivat kokoontuneet tämän kuuluisan päällikön ympärille +suojellaksensa viimeistä ulospääsypaikkaa, joka heille vielä oli +tarjona. Nostosilta oli jo laskettu alas, mutta pääsy oli suljettu, +sillä sille taholle sijoitetut jousimiehet, jotka siihen asti olivat +vain kaukaa ampuen kiusanneet linnalaisia, olivat nyt, kohta kun näkivät +tornin ilmitulessa ja sillan alas lasketuksi, rynnänneet portin suulle +estääksensä vihollisen pakoa ja korjataksensa itselleen saalista, +ennenkuin linna paloi kokonaan tuhaksi. Ja niistäkin ryntääjistä, jotka +olivat pikku portin kautta päässeet sisään, saapui nyt parvi toiselta +haaralta linnanpihalle, käyden hurjasti puolustajain viimeisten +tähteitten kimppuun. Nämä joutuivat siten ahdinkoon kahdelta puolelta +yhtä aikaa. + +Mutta pelastuksestaan epätoivoisina ja masentumattoman päällikkönsä +esimerkistä kiihtyen nämä miehet taistelivat mitä suurimmalla urhoudella +ja vimmalla. Useamman kuin yhden kerran heidän onnistui torjua päältään +vihollisensa, joiden miesluku oli paljon suurempi, mutta aseistus +huonompi. Rebekka oli asetettu keskelle linnalaisten joukkoa, eräs +temppeliherran saraseenilaisista orjista piteli häntä edessään hevosen +selässä, ja tuimimmankin kahakan kestäessä Bois-Guilbert piti tarkkaa +vaaria, ettei häneen mikään koskisi. Useaan kertaan hän riensi Rebekan +luokse ja suojeli tyttöä kolmikulmaisella rautakilvellään, välittämättä +yhtään omasta turvallisuudestaan. Välistä hän kajahdutti sotahuutonsa, +rynnäten eteenpäin, iski maahan rohkeimman kimppuunsa karkaajista ja +palasi sitten taas Rebekan rinnalle. + +Athelstan, joka -- kuten lukija tietää -- oli tosin nahjus, mutta silti +ei lainkaan pelkuri, keksi tuon naishahmon, jota temppeliherra suojeli +niin huolellisesti. Hänelle johtui mieleen, että vanki epäilemättä oli +Rowena, jota ritari tällä tavoin yritti väkisin ryöstää. + +»Pyhän Edwardin sielu minua auttakoon!» hän huusi, »tottahan tässä +täytyy toki pelastaa Rowena-neiti tuon pöyhistelevän ritarin käsistä!» + +»Katsokaa mitä teette!» huusi Wamba. »Hätäinen käsi kaappaa kalaa, saapi +sammakon. Eihän tuo ole mikään Rowena-neiti, sen vannon tiukusteni +kautta -- katsokaas vain hänen pitkää, mustaa tukkaansa! -- No, jollette +osaa erottaa mustaa valkeasta, niin käykää kohti vain, mutta minä en +juokse jäljestänne; minun luuni eivät jouda hakattaviksi, jollen tiedä, +kenenkä hyväksi ne uhraan. -- Eikähän teillä ole rautapaitaakaan +yllänne! Muistakaa, ettei silkkilakki kestä terästä vastaan! -- No, kun +hupsu väkisin pyrkii veteen, niin hukkukoon sitten siihen. _Deus +vobiscum_, kunnon Athelstan!» Näin hurskain sanoin hän lopetti +varoituspuheensa, päästäen irti Athelstanin nutun liepeestä. + +Athelstan, jonka hitaita veriä tavaton vihanvimma nyt tulistutti, +tempasi nuijan kaatuneen soturin heltiävästä kourasta, ryntäsi +temppeliherran johtaman joukon kimppuun ja rupesi kiireesti +sivaltelemaan oikealle ja vasemmalle, iskien joka kerralla miehen +maahan. Pian hän oli askeleen päässä Bois-Guilbertista ja uhkasi häntä +huutaen kovalla äänellä: + +»Tännepäin, kavala temppeliherra! Päästä irti hänestä, jota sinun kätesi +ei ole mahdollinen koskemaan -- kuuletko, murhailevan ja ulkokullatun +rosvojoukon jäsen!» + +»Koira!» ärjäisi temppeliherra hampaitaan kiristellen. »Opetanpa nyt +lakkaamaan herjaamasta Siionin temppelin pyhää ritarikuntaa!» Näin +sanoen hän pyöräytti hevosensa puoleksi ympäri, nousi seisoalleen +jalustimiensa varaan, antaakseen miekalleen sitä kovemman voiman, ja +iski hirvittävän iskun Athelstanin päätä kohti. + +Oikein oli Wamba ennustanut sanoessaan, että silkkilakki ei kestäisi +terästä vastaan. Niin pureva oli temppeliherran miekka, että se katkaisi +kuin pajunvarvun vahvan, raudalla silatun varren nuijasta, jolla onneton +saksilainen koetti väistää sivallusta. Miekka tapasi Athelstania päähän +ja mäiskäytti hänet maahan. + +»_Haa! Beau séant_!»[29] huusi Bois-Guilbert, »näin käyköön kaikille +temppelin ritarien vihamiehille!» Käyttäen hyväkseen Athelstanin +kaatumisen aiheuttamaa hämminkiä hän huusi miehilleen: »Seuratkaa minua +kaikki, jotka tahdotte pelastua!» Samassa hän ajaa karahdutti +laskusillan poikki, hajoittaen tieltään jousimiehet, jotka tahtoivat +estää häntä. Hänen jäljestään seurasivat molemmat saraseenit ynnä viisi, +kuusi miestä, joilla oli hevosensa käsillä. Temppeliherran pakomatka ei +ollut vaaraton, sillä nuolia tuli kuin satamalla hänen jälkeensä. Mutta +siitä pelästymättä hän ajoi linnan ulkovarustukselle, jonka hän toivoi +äskeisen sopimuksen mukaan joutuneen tällä välin jo de Bracyn valtaan. + +»De Bracy! de Bracy!» huusi hän. »Oletko siellä?» + +»Olen», vastasi de Bracy, »mutta vankina.» + +»Voinko sinua auttaa?» huusi Bois-Guilbert. + +»Et», vastasi de Bracy. »Olen luvannut pysyä vankina, tulipa apua tai +ei, ja se lupaus on rehellisesti pidettävä. Pelasta itsesi -- haukat +ovat lennossa -- laita, että meri tulee sinun ja Englannin välille -- en +uskalla virkkaa enempää.» + +»Hyvä on», sanoi temppeliherra; »jos mielesi tekee jäädä tänne, niin +muista kuitenkin, että täytin sanalla ja kintaalla annetun lupaukseni. +Kiidelköön haukkoja kuinka paljon tahansa, tottahan toki Templestowen +preceptori-kartanon muureista saanee tarpeeksi suojaa. Sinne nyt +riennän, niinkuin haikara pesäänsä.» + +Näin puhuttuaan hän karkasi pois joukkonsa kera. + +Ne linnan väestä, joilla ei ollut hevosia, taistelivat yhä edelleen +tuimasti piirittäjiä vastaan; mutta heitä yllytti pikemminkin varma +tieto perikadosta kuin mikään pelastuksen toivo. Tuli levisi +leviämistään koko linnaa myöten, ja Ulrika, joka sen oli sytyttänyt, +ilmestyi nyt erään tornin huipulle kiljuen sotalaulua, jommoista +pakanuuden aikana saksilaisten runoniekat lauloivat taistelukentillä. +Vanhuksen pitkät harmaat hiukset liehuivat hajallaan huivittomasta +päästä. Onnistuneen koston pyörryttävä riemu säihkyi hänen silmistään +yhdessä hulluuden tulen kanssa, ja hän heilutteli kädellään kuontaloa, +aivan kuin hän olisi ollut yksi noita kohtalottaria, jotka +muinaiskreikkalaisen tarun mukaan kehräävät ja leikkaavat poikki +ihmisten elon langan. Muistossa on säilynyt muutamia säkeitä siitä +barbarimaisesta voittolaulusta, jota Ulrika lauloi hurjalla äänellä +keskellä tulta ja verta: + + Kalpa karkaiskaa, + valkokäärmehen pojat! + Sytytä soihtu, + tytär Hengistin! + Juhlapaistia teräs ei silpoa saa; + kovaks karkaistu se on ja sen terä on tuima. + Morsiuskamariin ei valoa soihtu suo; + sininen rikinleimu hulmuvi siitä. + Sytytä soihtu! -- jo Zernebock kiljuu! + Kalpa karkaiskaa, te valkokäärmehen pojat! + Sytytä soihtu, tytär Hengistin! + + Musta jo peittää pilvi taanin[30] tornit; + kotka kiljuu, väikkyen pilven päällä. + Ällös kiljuko, mustan pilven harmaja haukka, + valmis on pitopöytäs! + Vieraita Valhallan immet vartoo, + Hengistin lasten lähettämiä. + Iloitkaatte, te immet Valhallan! + Riemun rumpuja rämistäkää! + Mon' ylpeä urho saapuu tupihin Tuonen, + joutuvi moni korkea kypäräpää! + + Yö musta peittää jo taanin tornit + ja musta pilvi sen pimentää, + mut rusohehkussa kylpevi kohta katto sen. + Kas, salojen sortaja, punaharja, + tuo muurien murtaja kirkas! + Leveälle, lavealle sen lippu liehuu, + lippu mustan-punainen, paistavainen, + kun alla riehuu taistelu tasapää. + Sen ilona ompi miekkojen melske + ja kalske kilpien kiilteleväin; + sen ilona hurmehen hyrskivä virta, + mi haavoist' urhojen koskena käy! + + Katoaa kaikki! + Kypärät murtavi miekka; + peitsi panssarin vahvan puhkaisee; + kaatavi tuli linnojen tornit; + muurit murtavi pökkivä pässinpää.[31] + Katoaa kaikki! + Hengistin jo hukkui suku, + nimi Horsan on kuulumaton! + Sinäkään, oi kalvan karskea poika, + ällös kammoksu kuolemaa! + Verta kuin viiniä miekkasi juokoon! + Tappelujuhlaan riemuiten riennä, + valoa suopi linna lieskaava. + Iske päälle, kun veresi viel' on lämmin, + sääliä, säästää tässä et saa. + Pian kulunut koston on hetki, + vihakin vimmatuin sammuvi viimein, + -- minäkin katoan kohta! + +Korkealle kohonneet liekit olivat tällä hetkellä päässeet täydellisesti +voitolle. Iltapilviä kohti leimahteli summaton hehkuva kokko, paistaen +kauas yli maitten ja mantereitten. Torni tornin perästä kaatua räiskähti +maahan palaviksi rauniokummuiksi. Taistelijain täytyi siirtyä pois +linnanpihasta. Voitetut, joista vain harvoja enää oli elossa, hajosivat +paeten läheisiin metsiin. Voittajat kokoontuivat suuriksi parviksi +katselemaan kauhistuksensekaisella ihmetyksellä liekkien leimuavaa +jättiläiskokkoa, jonka valossa heidän omat kasvonsa ja aseensa +rusoittivat. Jonkin aikaa nähtiin hullun Ulrikan hahmo vielä korkealla +tornin huipulla. Hän heilutteli käsivarsiansa hurjasti riemuiten, aivan +kuin olisi sytyttämänsä alkuaineen kuningatar. Mutta viimein kaatui +sekin torni hirvittävällä rytinällä, ja Ulrika sai surmansa samassa +tulessa, joka oli jo surmannut hänen sortajansa. Kauhistus pani vähäksi +aikaa kaikki ympärillä seisovat soturit äänettömiksi; he eivät +liikahtaneetkaan, muutamat vain ristivät silmänsä. Sitten kajahti +Locksleyn ääni: »Hurratkaa, pojat! Sortajan linna on rauniona! Viekää +jokainen saaliinne Sarvasmäen metsään, käräjäpuun juurelle. Siellä +tahdomme aamun koittaessa jakaa kaiken keskenämme tasan ja antaa täyden +osan myös liittoveljillemme, jotka ovat avustaneet meitä tässä suuressa +kostontyössä.» + + + + +KAHDESNELJÄTTÄ LUKU. + + + Lakinsa joka valtakunnall' on: + kuningaskunnill' asetukset, säännöt; + vapauskirjansa on kaupungeilla; + ja metsäsissitkin ne keskenään + jotakin järjestystä noudattavat. + Siit' ajast' asti, konsa Aatami + tuon esiliinan vihreäisen keksi, + ei ihmisiä missään ole nähty + yhdessä asumassa, ellei siinä heillä + samalla laki ole sitehenä. + + _Vanha näytelmä_. + +Aamu koitti jälleen paistaen tammimetsän lakeiden kautta. Viheriät +lehvät kiilsivät kastehelmissä. Emähirvi kuljetti vasansa yökätköstä +korkean sanajalkaruohiston siimeksestä aukeammille paikoille. Eikä ollut +ampujaa missään väijymässä komeata uroshirveä, joka astui sarvipäisen +perheensä etunenässä. + +Metsäsissit olivat kaikki koolla käräjäpuunsa ympärillä +Sarvasmäki-metsässä. Sillä paikalla he olivat yönsäkin viettäneet, +virkistäen itseänsä piirityksen vaivojen jälkeen, mitkä viinillä, mitkä +unella. Monet myös kertoivat tai kuuntelivat kertomuksia päivän +tapahtumista tai tekivät laskelmiaan saaliskasoista, jotka voitto oli +tuottanut päällikön käsiin kaikkien kesken jaettaviksi. + +Saalista oli todellakin sangen runsaasti. Vaikka tulipalo oli paljon +hävittänyt, saatiin kuitenkin kosolta hopea-astioita, kalliita +sotavaruksia sekä koreita vaatteita pelastetuksi. Sillä sissit olivat +olleet hyvin rohkeat pelastustoimessaan; missä semmoinen saalis oli +tarjona, siinä ei suurinkaan vaara voinut heitä pidättää. Sittenkään ei +kukaan ollut ottanut pienintäkään esinettä omakseen, vaan kaikki oli +tuotu yhteiseen kasaan päällikön jaettavaksi. Niin ankara oli +keskinäisen lain kunnioitus heillä. + +Kokouspaikka oli vanhan tammen juurella. Se ei kuitenkaan ollut sama +kohta, minne Locksley kerran ennen oli vienyt Gurthin ja Wamban. Nyt +oltiin vajaan puolen virstan päässä hävitetystä Torquilstonen linnasta, +keskellä ympyriäistä metsälakeutta. Siinä istui Locksley nyt +turveistuimellaan, joka oli laitettu jättiläistammen monihaaraisten +oksien suojaan; hänen seuraajansa seisoivat kaikki ympärillä. Hän +viittasi Mustaa ritaria istumaan hänen oikealle ja Cedrikiä vasemmalle +puolelleen. + +»Älkää panko pahaksenne, jalot herrat», sanoi hän, »mutta näillä +saloilla minä olen hallitsija -- tässä on minun valtakuntani, ja näistä +metsäläisalamaisistani ei kukaan tottelisi valtaani, jos luovuttaisin +kertaakaan valtakuntani rajojen sisäpuolella ollessani kunniasijan +jollekulle toiselle kuolevaiselle. -- Mutta, veikkoset, onko teistä +kukaan nähnyt sotapappiamme? Missä kaljupää munkkini on? Kristittyjen +miesten kesken on parasta alkaa messulla ahkera päivätyö.» Mutta kukaan +ei ollut nähnyt Copmanhurstin erakkoa. -- »No, meitä taivaan pyhät +varjelkoot!» virkkoi sissipäällikkö, »pelkäänpä, että iloinen pappimme +on viipynyt liian kauan viiniankkurin ääressä. Kuka hänet viimeksi on +nähnyt senjälkeen kuin linna joutui käsiimme?» + +»Minä», vastasi mylläri, »näin hänen häärivän kellarinovella. Hän +vannoskeli kaikkien allakan pyhimysten nimessä menevänsä maistamaan +Front-de-Boeufin gascognelaisia viinejä.» + +»No sitten suokoon Jumala», virkkoi päällikkö, »ettei hän olisi ottanut +liian syviä siemauksia ja jäänyt sortuvan linnan raunioitten alle. +--Ylös, mylläri, ota kanssasi joukko miehiä ja lähde haeskelemaan siitä +paikasta, missä hänet viimeksi näit. Ottakaa vettä vallihaudasta ja +kastelkaa kuumia raunioita. Jokaisen kiven tahdon vääntää ylös, +ennenkuin jätän sinne kaljupään munkkini.» + +Suuri miesjoukko riensi heti käskettyyn toimeen, vaikka kaikille niin +mieluisan jaon juuri piti alkaa. Siitä näkyi, kuinka kalliina sissit +pitivät hengellisen isänsä henkeä. + +»Sillä välin alkakaamme me muut tämänaamuinen toimituksemme», sanoi +Locksley; »sillä kohta kun tieto uljaasta urotyöstämme leviää, lähtevät +de Bracyn, Malvoisinin sekä muiden Front-de-Boeufin liittolaisten joukot +liikkeelle meitä saalistamaan, ja silloin taitaisi henki-kullallemme +olla hyödyllisempää, että ennätämme siirtyä täältä vähän syrjemmäksi. +--Jalo Cedrik», hän jatkoi kääntyen saksilaisen puoleen, »saalis on +jaettu kahteen osaan. Valitkaa niistä kumman tahdotte palkinnoksi omille +miehillenne, jotka olivat tässä työssä meidän apunamme.» + +»Urhea jousimies», sanoi Cedrik, »suru rasittaa minun sydäntäni. +Coningsburghin jalo Athelstan on kuollut -- pyhän Tunnustajan suvun +viimeinen jälkeläinen! Hänen kanssaan on minulta kadonnut kaikki toivo, +joka ei ikinä palaja! Hänen verensä on sammuttanut kipinän, jota ei +mikään ihmisen hengähdys enää saa uudestaan viritetyksi. Väkeni odottaa +vain tuloani kuljettaaksensa Athelstanin kalliin ruumiin viimeiseen +lepopaikkaan. Rowena-neiti haluaa palata Rotherwoodiin, ja hänellä pitää +olla vahva saattojoukko kanssansa. Olisin sen vuoksi jo aikaa sitten +lähtenyt täältä. Viipymiseen ei ole suinkaan ollut syynä se, että olisin +tahtonut osaa saaliista -- siitä en minä eikä kukaan miehistäni ota +ropoakaan, niin totta kuin luotan Jumalan ja pyhän Witholdin apuun! +--Viivyin vain saadakseni vielä lausua sulimmat kiitokset sinulle sekä +uljaille jousimiehillesi siitä, että pelastitte meidän henkemme ja +kunniamme.» + +»Kaikkia vielä», virkkoi sissipäällikkö; »puolet vain, jos sitäkään, on +tässä työssä meidän ansiotamme. Ottakaa saaliista sen verran, että +voitte palkita omia miehiänne sekä naapureitanne.» + +»Heitä voin palkita omillakin varoillani, ne siihen kyllä riittävät», +vastasi Cedrik. + +»Ja useimmat meidän miehistämme», pisti Wamba väliin, »taisivat olla +niin viisaita, että korjasivat itse palkintonsa. Eivät he täältä +suinkaan lähde tyhjin taskuin. Emme kaikki käy narrinvaatteissa.» + +»Se olkoon heille mielellään suotu», sanoi Locksley; »meidän lakimme ei +sido muita paitsi meitä itseämme.» + +»Mutta sinä, poika parkani», virkkoi Cedrik kääntyen narrin puoleen ja +syleillen häntä, »mitä voin antaa palkinnoksi sinulle, joka pelkäämättä +antauduit vangiksi ja hengenvaaraan minun tähteni? Narri oli minulle +uskollinen silloin, kun kaikki muut olivat hylänneet minut!» + +Kyynel kiilsi karkeatapaisen taanin silmässä -- semmoista liikutuksen +merkkiä ei edes Athelstanin kuolokaan ollut puristanut hänen silmistään. +Mutta orjan puoleksi vaistomaisessa uskollisuudessa oli jotakin, mikä +vaikutti Cedrikin sydämeen syvemmin kuin itse suru. + +»Ehei», sanoi narri irroittautuen isäntänsä syleilystä, »jos palkitsette +apuni silmävedellänne, niin narrin täytyy seuran vuoksi ruveta itsekin +itkemään, ja kenenkä tehtäväksi sitten narritteleminen jäisi? -- Mutta, +kuulehan, eno, jos todella tahdot tehdä minulle mielihyvän, niin anna +anteeksi leikkikumppanilleni Gurthille, joka varasti sinulta yhden +viikon palveluksen palvellaksensa sinun poikaasi.» + +»Anteeksiko pyydät hänelle!» huusi Cedrik. »Minä tahdon antaa hänelle +anteeksi ja annanpa vielä palkinnonkin. Alas polvillesi, Gurth!» +--Sikopaimen töksähti kerkeästi polvilleen isäntänsä jalkojen juureen. +»Orjani ja omaisuuttani et tästä hetkestä ole enää oleva», lausui Cedrik +koskettaen häntä sauvallaan. »Vapaa mies olet nyt lain ja kansan edessä +kaupungista kaupunkiin, saloilla kuten kedoillakin. Tynnyrinalan maata +annan sinulle Walbrugham-tilaltani, itseni ja jälkeläisteni puolesta +sinulle ja jälkeläisillesi ikiajoiksi. Ja Jumalan kirous häneen, joka +sanoo tätä vastaan!» + +Täten orjuudesta kirvoitettuna, vapaana miehenä ja talollisena Gurth +kavahti ylös jaloilleen ja hyppäsi kahdesti korkealle ilmaan. + +»Seppä tänne viiloinensa!» hän huusi, »kaluamaan poikki orjanrenkaan +vapaan miehen kaulasta! Jalo herrani, kaksinkertaiseksi on voimani +kasvanut teidän lahjanne kautta, ja kahta uljaammin voin nyt taistella +teidän puolestanne! Vapaa henki asuu nyt rinnassani, -- toinen mies nyt +olen niin omissa kuin muidenkin ihmisten silmissä. -- Kuules, Fangs!» +jatkoi hän, kun hänen uskollinen koiransa nähdessään herransa niin +iloisena hyppäsi häntä kohti ja siten osoitti tahtovansa ottaa hänkin +osaa iloon, -- »tunnetko vielä isäntääsi?» + +»Kyllä me Fangsin kanssa», tokaisi Wamba, »vielä tunnemme sinut, vaikka +meidän molempien täytyy edelleen pitää kahletta kaulassamme. Pikemmin +sinä mahtanet unhottaa sekä meidät että myös oman itsesi.» + +»Totisesti olenkin silloin itseni unhottanut, jos unhotan sinut, kunnon +kumppanini», virkkoi Gurth, »ja jos vapaus sinulle olisi hyödyllinen, +niin tottapa herra sen sinullekin soisi.» + +»Ei», sanoi Wamba, »älä luulekaan, että kadehdin onneasi, +Gurth-veikkoseni. Useinpa täytyy vapaan miehen lähteä tantereelle, mutta +orja saa aina istua hyvässä turvassa lämpimän takan ääressä. Kuinkas +Malmsburyn vanha viisas Oldhelm sanoikaan: -- 'Parempi narrina pidoissa +kuin viisaana surman suussa'.» + +Nyt kuului hevoskavioiden kopinaa, ja Rowena-neiti ratsasti näkyviin; +hänen jäljessään oli useita ratsumiehiä ja kokonainen parvi jalkaväkeä, +jotka emäntänsä pelastuksesta riemuiten iloisesti heiluttelivat +keihäitään ja kalistelivat pertuskoitansa. Rowena itse istuen komeissa +vaatteissa mustanhallavan ratsun selässä näytti taas yhtä +majesteetilliselta kuin ennen; poskien tavaton kalpeus vain ilmaisi +kestettyjä tuskia. Hänen suloiset kasvonsa kuvastivat surua, mutta surun +alta paistoi myös harrasta kiitollisuutta pelastuksen johdosta sekä +uudestaan vironnutta tulevaisuudentoivoa. Hän tiesi Ivanhoen olevan +hyvässä turvassa, ja hän tiesi Athelstanin kuolleeksi. Edellinen tieto +täytti hänen sydämensä mitä hartaimmalla ilolla, -- toisesta tosiasiasta +hän ei tosin voinut iloitakaan, mutta sittenkään ei kukaan voine +paheksua, että hänestä tuntui elämä äärettömän paljon helpommalta. Sillä +nythän ei enää voinut olla puhettakaan tuosta hänen inhoamastaan +naimiskaupasta, -- ainoasta asiasta, jolla hänen kasvatusisänsä Cedrik +koskaan oli hänen mieltään pahoittanut. + +Kun Rowenan ratsu läheni Locksleyn istuinpaikkaa, niin sissipäällikkö +kaikkine miehineen nousi seisomaan totellen luonnollista kohteliaisuuden +tunnettaan. Neidon posket lensivät punaisiksi; hän viittasi kohteliaasti +kädellään ja kumartui satulassaan niin syvään, että hänen ihanat +kiharansa hetkeksi sekaantuivat ratsun liehuvaan harjaan, ja lausui +harvoin, mutta valituin sanoin kiitoksensa Locksleylle sekä muille +vapauttajilleen. -- »Jumala siunatkoon teitä, uljaat miehet», näin +lopetti hän puheensa, »Jumala ja Pyhä Neitsyt siunatkoot ja palkitkoot +teitä, kun niin uljaasti panitte henkenne alttiiksi sorrettujen +puolesta! Jos kuka ikänä teistä joskus tuntee itsensä nälkäiseksi, niin +muistakaa, että Rowenalta saatte ruokaa. Janoonne on hänellä monta +tynnyrillistä viiniä ja ruskeaa olutta. Ja jos normannilaiset +karkoittaisivat teidät näiltä saloilta, niin Rowenalla on omat salonsa, +joissa hänen uljaat pelastajansa saavat metsästellä mielin määrin ilman, +että on metsänvartijaa kysymässä, kenenkä nuoli on sarvaan kaatanut.» + +»Kiitos ja kunnia teille, jalo neito», vastasi Locksley, »niin omasta +kuin kumppanieni puolesta. Mutta jo se seikka, että saimme teidät +pelastetuksi, on itsessään kylliksi suuri palkinto. Me sinisen salon +vapaat kuljeksijat teemme monta hurjaa tekoa, mutta Rowena-valtiattaren +pelastus luettaneen kenties syntiemme lievitykseksi.» + +Rowena kumarsi vielä kerran ja käänsi sitten hevosensa lähtöön. Mutta +hänen täytyi viipyä vielä sen aikaa, kun Cedrik otti jäähyväiset, ja +siten sattui, että hän ympärilleen katsoessansa huomasi de Bracyn olevan +aivan lähellä. Vangittu ritari seisoi puun juurella syvissä +mietteissään, käsivarret ristissä rinnalla; Rowena toivoi siis hänen +huomaamattansa voivansa kulkea ohitse. Mutta de Bracy sattui kuitenkin +luomaan silmänsä ylös. Häpeän puna levisi hänen kauniille kasvoillensa, +kun hän huomasi neidon. Hetkisen aikaa hän näytti epäilevän, mutta astui +sitten lähemmäksi, tarttui hevosen suitsiin ja laskeutui toiselle +polvelleen. + +»Tahtoisiko Rowena-neiti luoda silmänsä vangiksi joutuneeseen ritariin +-- häväistyyn soturiin?» + +»Herra ritari», vastasi Rowena, »ainoastaan onnistuminen senlaatuisessa +yrityksessä kuin teidän olisi ollut häpeäksi, mutta ei suinkaan hankkeen +tyhjäksi meneminen.» + +»Voiton pitäisi pehmentää sydämiä», virkkoi de Bracy; »pyytäisin vain +Rowena-neidiltä anteeksi väkivaltaista tekoa, johon kovaonninen intohimo +yllytti minut, ja lupaan, että te pian saatte kuulla de Bracyn kykenevän +palvelemaan teitä jalommallakin tavalla.» + +»Minä annan teille anteeksi», lausui Rowena, »niinkuin kristityn +sopii...» + +»Toisin sanoen», ehätti Wamba väliin, »ettei hän annakaan anteeksi.» + +»Mutta koskaan en voi antaa teille anteeksi kaikkea tätä kurjuutta ja +hävitystä, jonka teidän hulluutenne on aiheuttanut», jatkoi Rowena. + +»Päästäkää irti kätenne neidon ohjaksista», tiuskaisi Cedrik, joka +samassa tuli paikalle. »Niin totta kuin aurinko paistaa tuolla +taivaalla, minun tekisi mieleni naulita sinut maahan heittopeitselläni, +jollei olisi häpeällistä koskea vankiin. Mutta muistakaa se, Mauri de +Bracy, kyllä nahkanne on vielä usein kirvelevä tämän konnantyönne +seurauksista.» + +»Hätäkö on uhata aseetonta vankia», vastasi de Bracy. »Mutta kukapa on +koskaan nähnyt saksilaisessa ritarillisuuden kipinääkään.» + +Näin sanottuaan hän astui pari askelta syrjemmäksi ja salli neidon +ratsastaa ohitse. + +Cedrik oli ennen lähtöänsä erittäin kiittänyt Mustaa ritaria ja +hartaasti pyytänyt häntä tulemaan heidän kanssaan Rotherwoodiin. + +»Tiedän kyllä», hän sanoi, »että te vaeltavat ritarit mieluummin +kannatte onneanne peitsen kärjessä ettekä välitä maista ja mannuista. +Mutta sodan onnetar on rakkaudessansa sangen vaihtelevainen, ja omaa +kotiliettä ikävöi joskus sellainenkin urho, joka on ottanut vaeltamisen +virakseen. Teillä, jalo ritari, on tästä lähtien aina tietty kotipaikka +Rotherwoodin tuvassa. Cedrikillä on siksi runsaasti varoja, että hän +helposti voi korvata, mitä kenties onni teiltä on ryöstänyt, ja kaikki +hänen varansa ovat hänen pelastajallensa tarjona. Tulkaa siis +Rotherwoodiin, eikä vain vieraaksi, vaan pojakseni tai veljekseni!» + +»Kelpo Cedrik», vastasi ritari, »siinä on jo minulle runsaasti +palkintoa, kun teistä opin tuntemaan saksilaista mieskuntoa. +Rotherwoodiin minä lupaan tulla, kelpo saksilais-ystäväni, ja tulen ehkä +piankin. Tätä nykyä tärkeät toimet kuitenkin estävät minua heti +noudattamasta kutsuanne; mutta kun tulen, niin kenties anon teiltä +palkintoa, joka on paneva teidän jalomielisyytenne äärimmäiselle +koetukselle.» + +»Se on myönnetty ennenkuin mainittukaan», vakuutti Cedrik lyöden kätensä +Mustan ritarin hansikoituun kämmeneen, »se on jo myönnetty, vaikka se +veisi puolen omaisuuttani.» + +»Älkää niin arvelematta antako sanaanne», nauroi Musta ritari; »mutta +onpa minulla nyt sentään hyvä toivo saavuttaa suostumuksenne. Siihen +asti jääkää nyt hyvästi!» + +»Sen tahtoisin vain lisätä», jatkoi saksilainen, »että jalon Athelstanin +maahanpanijaisten aikana aion oleskella Coningsburghin linnassa. Sen +salit ovat avoinna kaikille, jotka haluavat tulla peijaispitoihin. Ja, +sen sanon kaatuneen herran äidin, Editha-rouvan nimessä, ne ovat aina +auki hänelle, joka taisteli niin urhoollisesti vaikka menestyksettä +pelastaaksensa Athelstanin normannilaiskahleista ja normannilaismiekan +alta.» + +»Aivan niin», tokaisi Wamba, joka jälleen oli ruvennut vanhaan virkaansa +ja seisoi Cedrikin vieressä, »kelpo ruokaa siellä saadaankin. Paha vain, +ettei jalo Athelstan voi itse olla osallisena peijaispidoissaan. Mutta +hän», jatkoi narri luoden vakavana silmänsä taivaaseen päin, »syö nyt +aamiaistaan paratiisissa, ja epäilemättä ei hän sielläkään hyljeksi +jumalanviljaa.» + +»Ole vaiti ja sui siitä matkaasi!» ärähti Cedrik, joka ei kuitenkaan +voinut ottaa täydellä todella suuttuakseen narrin sopimattomasta +pilapuheesta muistaessaan tämän eilispäiväistä alttiutta. Rowena ojensi +kohteliaasti kätensä jäähyvästiksi Mustalle ritarille, saksilainen +heitti hänet »Jumalan haltuun» ja he lähtivät matkaamaan avaraa +metsänlakeutta myöten. + +Heidän juuri poistuttuaan näyttämöltä tuli metsiköstä hengellinen +saattojoukko poistuen samaan suuntaan kuin Rowena ja hänen +matkakumppaninsa olivat menneet. Läheisen luostarin munkit olivat +runsaan ruumisrahan toivossa tulleet saattamaan paaria, jolla +Athelstanin alustalaiset kantoivat isäntä-vainajaansa. Kantajat astuivat +hitaasti ja surullisina edeltä, ja munkit seurasivat veisaten virsiä. +Ruumis oli vietävä Coningsburghin linnaan, Hengistin hautakammioon, +josta entisajan urhosta vainaja johti sukuperänsä. Suuri joukko hänen +alustalaisiaan oli kokoontunut tänne saatuaan tiedon isännän kuolemasta, +ja kaikki osoittivat -- ainakin ulkonaisesti -- surua ja kaipausta. +Taaskin nousivat metsäsissit seisaalleen kunnioittaakseen kuoleman +majesteettia samalla yksinkertaisella, luonnollisella kohteliaisuudella, +jota he äsken olivat osoittaneet kauneudelle. Munkkien hidas astunta ja +surullinen veisuu johdatti heidän mieleensä ne kumppanit, jotka +eilispäivän kahakassa olivat saaneet surmansa. Mutta joille elämä on +yhtenäistä vaaraa ja taistelua, ne eivät malta kauan ajatella tämmöisiä +asioita. Ennenkuin poistuvan ruumisvirren säveleet olivat kokonaan +hälvenneet kuulumasta, olivat sissit jo täydessä saaliinjakohommassa. + +»Uljas ritari», virkkoi Locksley Mustalle ritarille, »ilman teidän hyvää +sydäntänne ja väkevää käsivarttanne meidän hankkeemme tuskin olisi +onnistunut. Suvaitkaa siis ottaa saaliista, mitä mielenne parhaiten +tekee muistoksi tästä meidän käräjäpuustamme.» + +»Minä otan tarjouksesi vastaan», vastasi ritari, »yhtä hartaasti kuin se +tehtiinkin. Pyydän saada menetellä ritari Mauri de Bracyn suhteen miten +hyväksi katson.» + +»Hän on sinun vankisi», virkkoi Locksley, »ja kiittäköön onneansa siitä! +Sillä muuten tuo sortaja olisi saanut riippua koristuksena tämän tammen +korkeimmassa oksassa, ja niin monta hänen vapaajoukostaan kuin olisimme +käsiimme saaneet, riippuisi terhoina hänen ympärillään. Mutta itsehän +sinä hänet vangitsit ja se pelastaa hänet, vaikka hän olisi tappanut +minun oman isäni.» + +»De Bracy», lausui ritari, »sinä olet vapaa -- mene tiehesi. Hän, jonka +vangiksi jouduit, ei huoli kostaa entisiä pahantekojasi. Mutta varo +itseäsi tästä lähtien, ettei toiste käy pahemmin. -- Mauri de Bracy, +minä sanon: _varo itseäsi_!» + +De Bracy kumarsi syvään ja äänettömästi aikoen lähteä tiehensä, kun +jousimiesten joukosta äkkipäätä nousi pilkka- ja kiroushuutoja. Ylpeä +ritari pysähtyi kuin naulattu, käännähti ympäri, laski käsivarret +ristiin rinnallensa, suoristi vartensa ja huusi uhmaavasta: »Vaiti, +haukkuvat koirat! Nyt te uskallatte luskuttaa, mutta tuonoin, kun hirvi +piti puoltansa, ei kukaan teistä avannut suutaan. -- De Bracy välittää +yhtä vähän teidän haukkumisistanne kuin kiitoksistanne. Pois luoliinne +ja lymypaikkoihinne, lainsuojattomat rosvot! Ja tukkikaa suunne, kun +kuulette ritarillista ja jaloa sanaa lausuttavan puolenkin penikulman +päässä teidän ketunkoloistanne.» + +Tämä sopimattomalla ajalla lausuttu soimauspuhe olisi epäilemättä heti +saanut kokonaisen nuolituiskun vastaukseksi, jollei sissipäällikkö olisi +kiirehtinyt väliin ja kieltänyt kaiken väkivallan. Ritari otti nyt +hevosen, joita oli saatu koko joukko Front-de-Boeufin tallista ja seisoi +täällä täydesti satuloituina, muodostaen hyvinkin kallisarvoisen osan +saaliista. De Bracy hyppäsi ratsun selkään ja läksi täyttä neliä ajamaan +metsän kautta. + +Kun tästä seikasta noussut suuri melu jälleen oli asettunut, otti +sissipäällikkö kaulastaan sen kalliin metsästystorven kantimineen, jonka +hän oli äskeisessä kilpa-ammunnassa saanut palkinnoksi. + +»Jalo herra», lausui hän Mustalle ritarille, »jollette pidä halventavana +itsellenne käyttää tätä torvea, joka on ollut englantilaisen jousimiehen +oma, niin pyydän teitä ottamaan sen muistoksi uljaasta taistelustanne. +-- Ja jos te milloinkaan, niinkuin uljaalle ritarille usein sattuu, +joudutte pahaan ahdinkoon Trent- ja Teres-jokien välisillä saloilla, +niin puhaltakaa kolme sanaa[32] tällä torvella, kas näin: _Wa -- sa +--hoa!_ -- niin voipi hyvinkin sattua, että apua ja auttajia tulee aivan +kerkeästi.» + +Näin sanottuaan hän puhalsi muutamaan kertaan neuvomansa sävelen, kunnes +ritari sanoi sen muistavansa. + +»Suuri kiitos lahjastasi, uljas jousimies», virkkoi ritari, »ja parempaa +apua kuin sinun ja sinun miestesi antamaa en huolisi pahimmassakaan +pulassani.» Näin sanottuaan hänkin vuorostaan puhalsi torveen, niin että +metsä raikui. + +»Hyvin ja selvään puhallettu!» sanoi jousimies; »olettepa te, hitto vie, +yhtä taitava metsästäjä kuin soturikin! -- Olette maar aikananne ollut +pahanlaatuinen sarvasten hävittäjä, arvaan mä. -- Pojat, muistakaa näitä +kolmea säveltä -- ne ovat Mustan ritarin kutsu. Ja jos joku teistä, tuon +toitotuksen kuultuansa, ei heti riennä apuun, niin hänet pieksän omalla +jousenjänteellänsä pois joukostamme.» + +»Eläköön päällikkömme!» huusivat jousimiehet, »ja eläköön Musta ritari! +Me soisimme, että hän piankin tarvitsisi apuamme, jotta näkisi, kuinka +mielellämme tulemme hänen luokseen.» + +Locksley ryhtyi nyt saaliinjakoon, jonka hän toimitti kiitettävän +tasapuolisesti. Kymmenes osa kaikesta erotettiin ensiksi; se oli +lahjoitettava kirkkoihin tai käytettävä muihin laupeudentöihin. Toinen +osa saaliista pantiin sitten yhteiseen rahastoon. Vieläkin yksi osa +määrättiin kaatuneitten toverien leskille ja lapsille tai messuiksi +niiden kuolleiden puolesta, joilta ei ollut jäänyt perhettä. Tähteet +jaettiin sissien kesken, kunkin arvon ja ansion mukaan; ja jos jostakin +seikasta nousi riitaa, niin päällikkö suurella viisaudella julisti +päätöksensä, johon ehdottomasti tyydyttiin. Musta ritari kummastui +suuresti nähdessänsä, että näiden lain hylkäämien miesten keskuudessa +vallitsi sittenkin näin säännöllinen ja oikea hallitus; ja kaikesta, +mitä hän näki, hän sai yhä paremman käsityksen päällikön viisaudesta +sekä kunnollisuudesta. + +Jokainen otti nyt omansa, ja rahanvartija, neljän muun hartevan miehen +kera, vei johonkin piilopaikkaan yhteiseen kassaan tulevat rahat. +Ainoastaan kirkon omaksi määrätty osa vielä oli paikallansa. + +»Toivoisinpa», virkkoi päällikkö, »piankin saavamme tietoja iloisesta +sotapapistamme. Häntä ei muuten koskaan tarvitse kauan kaivata, kun +ruoka on siunattava tai saalis jaettava, ja hän ottaa aina talteensa +onnistuneen valloituksemme kirkonkymmenykset. Luulenpa, että tämä hänen +virkansa on pelastanut hänet monesta kirkonrangaistuksesta, jonka +alaiseksi hän muuten olisi joutunut papille muuten luvattomilla +kujeillansa. Sitäpaitsi on eräs hänen pyhä veljensä minulla vankina +täällä lähettyvillä ja minä soisin erakkoni pian joutuvan, jotta asiat +tuon hengellisen herran kanssa tulisivat sopivalla tavalla sovituiksi. +-- Pelkäänpä pahoin, että paksu pappini on hukassa.» + +»Se minuakin suuresti surettaisi», virkkoi Musta ritari, »sillä hän +salli minun viettää sangen iloisen yön majassansa. Menkäämme takaisin +linnan raunioille; kukaties siellä saamme hänestä jotakin tietoa.» + +Heidän vielä näitä puhellessansa ilmaisi äkkiä jousimiesten kovaääninen +hurraaminen, että kaivattu mies olikin tulossa. Samaa iloista viestiä +julisti myös munkin oma karkea ääni, joka kuului kauan edeltäpäin, +ennenkuin hänen ruhonsa tuli näkyviin. + +»Pois tieltä, iloiset veikkoset!» huusi munkki, »antakaa tilaa +hengelliselle isällenne ja hänen vangillensa. Hurratkaa vielä kerran! +--Minä tulen, kunnon päämieheni, niinkuin kotka, jolla on saalis +kynsissänsä.» -- Ja raivaten itselleen tietä nauraa hohottavan +miesjoukon läpi hän astui näkyviin majesteetillisen voitonriemun +merkeissä. Toisessa kädessä hänellä oli vahva pertuskansa, toisessa +aasinpäitset, jotka olivat sidotut Iisak Yorkilaisen kaulaan. Tällä +lailla voittoisa pappi hinasi perässänsä onnetonta juutalaista, joka oli +kovan tuskan ja pelon vallassa. Ja nyt munkki huusi: »Missä on +Allan-a-Dale, jotta hän sepittäisi uroteoistani muistovirren tai edes +pienen veisunkin! Pyhä Hermangild auttakoon, aina se suupaltti +viulunvinguttaja on piilossa, kun hänellä olisi tilaisuutta ylistää +miehuullista tekoa!» + +»Kuulepas, kaljupää pappi», virkkoi päällikkö, »oletpa sinä, näen minä, +jo ennättänyt pitää viinimessua tänä aamuna, vaikka on vielä näin +aikainen. Pyhän Nikolauksen nimessä, sano, kenenkä tuot tuossa?» + +»Se on miekkani ja peitseni voimalla voittamani vanki, jalo päällikkö», +vastasi Copmanhurstin erakko, »tai oikeammin puhuen jouseni ja +pertuskani voimalla. Ja kuitenkin olen hengellisillä aseillani +vapauttanut hänet vielä pahemmasta vankeudesta. Puhu juutalainen -- enkö +ole pelastanut sinua saatanan vallasta? -- Etkö ole oppinut minulta +_credon_, isämeidän ja _Ave Marian_? -- Enkö ole kaiken yötä juonut +terveydeksesi ja selitellyt sinulle uskontomme salaisuuksia?» + +»Jumalan rakkauden tähden!» huusi juutalaisparka, »eikö kukaan tahdo +pelastaa minua tämän hul ... tarkoitin sanoa ... pyhän miehen käsistä?» + +»Mitäs nyt, juutalainen?» tiuskaisi erakko uhkaavasti; »luovutko jälleen +pois uskostamme, juutalainen? Ajattele tarkoin -- sillä jos sinä palaat +uudelleen uskottomuuteesi, niin, vaikka lihasi ei liene yhtä pehmeää +kuin juottoporsaan -- ah jospa nyt semmoinen olisikin tässä +aamiaispalaksi! -- niin, sanon minä, et kuitenkaan ole liian sitkeä +tulella paistettavaksi! Ole vain kiltti poika, Iisak, ja matki sanojani: +_Ave Maria_! -- -- --» + +»Seis, jumalansanaa et tässä saa pilkkanasi pitää, hullu pappi», kielsi +Locksley. »Anna meidän ennemminkin kuulla, mistä tuon vankisi löysit.» + +»Pyhä Dunstan auttakoon», sanoi erakko, »löysinpä hänet etsiessäni +parempaa saalista! Menin alas kellariin katsomaan, mitä sieltä saisi +korjatuksi. Sillä vaikka tulella kiehautettu viinimalja, sopivasti +ryydeillä sekoitettuna, kelpaisi keisarillekin iltaryypyksi, niin oli +mielestäni kuitenkin tuhlausta jättää noin paljon jumalan luomaa hyvää +nestettä yht'aikaa kuumentumaan. Olinkin jo kopannut kainalooni yhden +viinipuolikon ja aioin juuri mennä kutsumaan avukseni muutamia noista +kuhnustelevista lurjuksista, kun silmäni äkkäsivät edessäni vahvan oven. +-- Ahaa! arvelin minä, tuossa salaisessa pesässä mahtaa piillä valituin +rypälemehu, ja kellarimestariparka, joka tuli häirityksi kesken +virantoimitustaan, on unohtanut avaimen ovelle. -- Sisään siis astuin, +mutta mitä löysinkään? En muuta kuin kasan ruostuneita kahleita ja tämän +kapisen juutalaiskoiran, joka vannoutui vangikseni, tulipa apua tai ei. +Viivyin vain sen verran, että sain ruumiini vähän virvoitetuksi kaiken +sen vaivan jälkeen, mikä minulla oli ollut tavoitellessani kiinni tätä +uskotonta koiraa. Sitten aloin kuljettaa vankiani pois, mutta samassa +--rompsis, kompsis! -- ikäänkuin kovalla ukkosen jyrirällä ja pitkäisen +välkähdyksellä räsähtää koko ulkotornin muuri maahan -- piru vieköön sen +rakentajan, kun ei kyhännyt sitä vahvemmaksi -- ja telkesi meiltä oven +kiinni. Ja sitten tornit toinen toisensa perästä romahtelemaan! -- Nytpä +ollaan satimessa, arvelin minä; ja kun mielestäni olisi ollut pyhän +säätyni häväistystä matkustaa tästä maailmasta yhdessä kehnon +juutalaisen kanssa, niin kohotin pertuskani ja aioin iskeä hänen aivonsa +ulos kallosta. Mutta tulipa kuitenkin sääli hänen harmaita hiuksiansa, +ja minä päätin parhaaksi laskea pertuskani maahan ja ruveta +käännyttämään häntä hengellisellä aseellani. Ja Pyhä Dunstan siunasikin +työni, niin että siemenet putosivat hyvään maahan. Mutta siitä, että +kaiken yötä selittelin hänelle uskonnon salaisuuksia ja siten tehdessäni +tavallani paastosin -- sillä niitä muutamia viinikulauksia, joita tuon +tuostakin otin älyni karaistukseksi, ei maksa vaivaa mainitakaan -- on +pääni nyt vähäisen pyörällä. Se työ minut aivan raukaisi, -- Gilbert ja +Wibbald hyvin tietävät, minkälaisessa tilassa olin, kun he minut +tapasivat -- aivan voimattomana.» + +»Sen voimme todistaa», sanoi Gilbert. »Sillä kun olimme raivanneet +rauniokasaa edestämme ja Pyhän Dunstanin avulla löytäneet vankihuoneen +portaat, niin sisään astuessamme näimme viinipuolikkaan puoleksi +tyhjennettynä, juutalaisen puolikuolleena pelosta ja munkin enemmän kuin +puoleksi voimattomana hänen omilla sanoillaan puhuen.» + +»Valehtelette, senkin lurjukset, valehtelette!» huusi munkki +suuttuneena. »Te itsepäs ja teidän ahneet kumppaninne sen joitte sanoen +tarvitsevanne aamuryyppyä! -- Haukuttakoon minua pakanaksi, jollen +säästänyt puoliskoa päällikön kurkun kastimeksi. Mutta mitäs näistä? +Juutalainen on kääntynyt meidän uskoomme ja käsittää kaikki, mitä +hänelle selitin, melkein -- jollei aivan yhtä hyvin kuin minä itsekin.» + +»Juutalainen», kysyi päällikkö, »onko tuo puhe totta? Oletko luopunut +väärästä uskostasi?» + +»Niin totta kuin toivon löytäväni armon teidän silmienne edessä», +vastasi juutalainen, »minä en käsittänyt yhtään sanaa kaikesta siitä, +mitä tämä arvoisa pappi minulle puheli viimeksikuluneena hirmuisena +yönä. Voi! Minä olin niin pyörryksissä pelosta ja surusta, että itse +pyhä isä Aabraham olisi saattanut saarnata minulle enkä sittenkään olisi +jaksanut kuunnella.» + +»Se on valetta, juutalainen, ja itse tiedät sen olevan valetta», +tiuskaisi munkki. »Tahdonpa vain muistuttaa mieleesi yhden ainoan +puheistamme -- lupasithan luovuttaa kaiken omaisuutesi meidän +munkistollemme.» + +»Niin totta kuin uskon Jehovan lupaukseen, hyvät herrat», intti Iisak +vastaan vielä pahemmin pelästyneenä, »semmoisia sanoja ei ole ikänä +suustani tullut! Voi! minä olen perin köyhä vanha mies -- lapseton, +pelkään minä, -- armahtakaa minua ja sallikaa minun mennä menojani!» + +»Ohoo!» sanoi munkki, »jos nyt peruutat, mitä lupasit pyhälle kirkolle, +niin pitääpä sinun saada rangaistuksesi.» + +Näin sanoen hän kohotti pertuskaansa ja aikoi ruveta tanssittamaan sen +vartta juutalaisen selässä, mutta Musta ritari esti lyönnin ja suuntasi +siten pyhän erakon vihastuksen itseensä. + +»Autuas Tuomas Kentiläinen auttakoon!» sanoi hän. »Maltas, kun saan +nuttuni kiinni, niin näytän sinulle, herra tyhjäntoimittaja, vaikka +päässäsi onkin tuo rautapytty, ettei käy laatuun sekaantua vieraisiin +asioihin!» + +»No, no, älähän suutu», virkkoi ritari, »tiedäthän, että olen +vannoutunut ystäväksesi ja veikoksesi.» + +»Semmoisesta liitosta en tiedä mitään», vastasi munkki; »sanonpa vain +sinua nenäkkääksi narriksi!» + +»Ho, hoo», nauroi ritari, jota näytti huvittavan ärsytellä entistä +majaisäntäänsä, »oletko vallan unohtanut, miten sinä minun tähteni +--pullon ja piirakan kiusausvoimasta en hiiskukaan -- rikoit +paastolupauksesi?» + +»Kuules, veikkonen», sanoi munkki kopristaen kokoon jättiläiskouransa, +»nyt saat korvapuustin.» + +»Semmoisia en ota lahjaksi», virkkoi ritari; »mutta jos tahdot suoda +minulle korvapuustisi lainaksi, niin maksan sen sinulle takaisin +suuremmalla korolla, kuin mitä tuo vankisikaan laina-asioissaan olisi +vaatinut.» + +»Saadaanpa heti nähdä», sanoi munkki. + +»Mies hoi!» huusi päällikkö. »Mitä nyt teet, hullu pappi? Käytkö +tappelemaan tässä käräjäpuun juurella?» + +»Tappelusta ei ole kysymys», huomautti ritari, »tämä on vain sellaista +kohteliasta sananvaihtoa ystävien kesken. -- Iske päälle, munkki, jos +uskallat -- kyllä minä otan vastaan lyöntisi, jos sinä sitten otat +vastaan minun läimäykseni.» + +»Tuo rautapaita suojaa päätäsi», virkkoi munkki. »Mutta katso nyt +--pyllyllesi sinä menet, vaikka olisit itse Gathin Goliath +vaskikypärineen.» + +Munkki paljasti jäntevän käsivartensa kyynärpäähän asti ja iskien koko +voimallaan läimähdytti ritarille korvapuustin, josta härkäkin olisi +kaatunut kumoon. Mutta vastustaja seisoi vankkana kuin kallio. Kovasti +hurrasivat kaikki ympärillä seisovat jousimiehet, sillä munkin +korvapuustit olivat kuuluisat heidän keskuudessaan, ja useapa heistä oli +joskus leikillä tai todenteolla saanut maistaa niiden voimaa. + +»Ja nyt, pappiseni», virkkoi ritari vetäen rautakintaan kädestään, +»vaikka minulla oli suoja päässäni, eipä pidä kuitenkaan mitään +semmoista olla kädessäni -- seiso nyt niinkuin aika mies.» + +»_Genam meam dedi vapulator_! -- minä annoin poskeni lyötäväksi», +virkkoi munkki. »Ja jos saat minut liikahtamaan paikaltani, niin annanpa +sinulle mielelläni juutalaisen lunnasrahat.» + +Näin kerskasi harteva pappi käyden uhka-ylpeästi seisomaan. Mutta kukapa +voi kiertää kohtaloansa? Ritari läimäytti korvapuustinsa semmoisella +hartaudella ja voimalla, että munkki pyörähti kuperkeikkaa tantereelle +katsojain suureksi huviksi. Mutta noustuaan hän ei kuitenkaan ollut +suutuksissa eikä masennuksissakaan. + +»Veli-veikkonen», hän vain virkkoi ritarille, »olisitpa toki voinut +käyttää voimiasi vähän varovammin. Huono messunveisaaja minusta olisi +tullut, jos olisit rikkonut leukaluuni; sillä sellaisesta ei ole +pillinpuhaltajaksi, jonka aliset huulivärkit ovat vialla. Mutta yksi +kaikki. Tuossa on käpäläni ystävyyden merkiksi, etten huoli tämän +enempää vaihdella korvapuusteja sinun kanssasi, sillä siinä +vaihtokaupassa minä jäisin tappiolle. Tähän loppukoon kaikki viha, +--määrätkäämme nyt juutalaisen lunnaat, koska pantteri ei anna pestä +pois täpliä nahastaan eikä juutalainen anna tehdä itsestään ihmistä.» + +»Eipähän pappi», tokaisi Klemetti, »olekaan nyt enää yhtä varma +juutalaisen kääntymisestä, kun sai itse korvansa lumpeen.» + +»Huuti, senkin riiviö, mitä sinä lörpöttelet käännytyksistä? Mitä, eikö +mitään asiaa pidetä enää pyhänä? Ovatko kaikki herroja eikä kukaan +palvelija? -- Minä olin vähän pyöräpäinen, näet veikkonen, silloin kun +tältä kelpo ritarilta sain korvapuustin, muuten olisin kyllä pitänyt +paikkani. Mutta virkapas vielä sananenkin siitä, niin saat nähdä, että +osaan antaa yhtä hyvin kuin ottaa vastaankin.» + +»Vaiti te molemmat!» käski päällikkö, »ja sinä, juutalainen, mieti nyt, +kuinka paljon voit antaa lunnaiksi. Tiedäthän sen sanomattanikin, että +sinun kansasi on inhoittava kaikille kristityille, emmekä mekään tahdo +tarpeettoman kauan kärsiä sinua täällä seurassamme. Ajattele siis, +kuinka paljon voit tarjota, sillä aikaa minä kuulustelen toisenlaista +vankia.» + +»Otitteko te montakin Front-de-Boeufin miestä vangiksi?» kysyi Musta +ritari. + +»Ei niissä ollut ainuttakaan, jolta olisi kannattanut vaatia lunnaita», +vastasi päällikkö. »Saimmehan muutamia konnia kiinni, mutta päästimme ne +jälleen irti hakemaan itselleen toista isäntää. Me olimme muutenkin +saaneet tarpeeksi sekä kostoa että saalista, ja kokonainen kimpullinen +noita lurjuksia ei ole yhden äyrin arvoinen. Mutta se vanki, josta juuri +mainitsin, on parempi saalis. Hän on pahuksen korea munkkikeikari, joka +aikoi luultavasti vieraaksi kultalintunsa luokse, sen tahtoisin päättää +hänen komeista vaatteistaan ja ratsunkin koristuksista. -- Tuossapa se +arvoisa hengellinen herra tuleekin hypähdellen kuin harakka.» Kaksi +jousimiestä saattoi nyt sissipäällikön valtaistuimen eteen vanhan +tuttavamme Jorvaulx'in Aymer-abotin. + + + + +KOLMASNELJÄTTÄ LUKU. + + + -- Urosten urho! Kuinka voipi + nyt itse Titus Lartius? + + _Marcius_. + + Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi + maanpakoon yhden, toisen kuolemaan, + vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota säälii. + + _Coriolanus_. + +Vangitun abotin rusoittavilla kasvoilla kuvastui yhdellä haavaa +loukattua ylpeyttä, masennettua keikarimaisuutta ja ruumiillista pelkoa. + +»Mitäs tämä on, hyvät miehet?» kysyi hän äänellä, josta nuo kaikki kolme +tunnetta hyvin kävivät ilmi. »Mitenkä onkaan teidän laitanne? Oletteko +turkkilaisia vai kristityitä, kun tällä tapaa kohtelette pappismiestä? +Tajuatteko, mitä tämä tietää: _manus imponere in servos Domini?_ --käydä +käsin Herran palvelijain kimppuun. Te olette ryöstäneet tyhjäksi +matkareppuni -- repineet ryysyiksi taidokkaasti kudotun pitsihiippani, +joka olisi sopinut kardinaalillekin! Toinen mies minun sijassani olisi +uhannut: _excommunicabo vos_ -- julistan teidät pannaan. Mutta minä olen +leppyisä mies, ja jos tuotte takaisin juhtani, päästätte munkkini +vapaiksi ja annatte takaisin tavarani, maksatte paikalla sata kruunun +kolikkoa Jorvaulx'in luostarin korkean alttarin edessä luettavia messuja +varten, ja jos valallisesti lupaatte olla maistamatta metsänriistaa +tästä päivästä ensi pääsiäiseen asti -- sitten kenties ei tule enempiä +jälkiseurauksia tästä hurjasta tempustanne.» + +»Pyhä isä», virkkoi sissipäällikkö, »minua pahoin surettaa, jos jotkut +seuralaisistani ovat kohdelleet teitä tavalla, josta teillä on syytä +lausua isällisiä moitteitanne.» + +»Kohdelleet!» sanoi pappi rohkaistuen sissipäällikön suopeasta puheesta; +»sillä tavalla ei kohdella hyvärotuista koiraakaan -- saatikka +kristittyä -- vielä vähemmin pappismiestä -- ja kaikkein vähimmin pyhän +Jorvaulx'in luostarin abottia. Olihan siellä muuan jumalaton +runoseppäjuoppo Allan-a-Dale -- _nebulo quidam_ -- mikä lurjus lieneekin +-- joka uhkasi lyödä minua, eipäs, tappaakin hän uhkasi, jollen maksaisi +neljänsadan kruunun lunnaita kaiken sen tavaran lisäksi, jonka hän jo +oli ryöstänyt minulta: kultaisia kaulaketjuja sekä arvaamattoman +kalliita jalokivillä kaunistettuja sormuksia. Puhumattakaan kaikesta +siitä, mikä heidän kömpelöissä käsissänsä on mennyt rikki tai +vikaantunut, niinkuin esimerkiksi pesusienirasiani ja hopeiset +hiuskähertimeni.» + +»Mahdotonta, että Allan-a-Dale olisi niin pahasti kohdellut teidän +arvoistanne miestä», vastasi päällikkö. + +»Onpa kuitenkin, tämä on niin totta kuin Pyhän Nikodemuksen +evankeliumi», vakuutti abotti. »Ja vannoipa hän kauheasti kiroten +hirttävänsä minut korkeimman tammen latvaan.» + +»Vannoiko hän sen todella? No sitten, arvoisa isä, teette luullakseni +viisaimmin, jos suostutte siekailematta, hänen vaatimukseensa, sillä +Allan-a-Dale on mies pitämään sanansa, jos hän kerran on jotakin +sellaista vannonut.» + +»Leikkiähän te minulle puhutte!» virkkoi hämmästynyt abotti nauraen +väkinäisesti. »Ja sukkelaa leikkipuhetta kuuntelenkin hyvin mielelläni. +Mutta -- ha, ha, haa! -- kun sitä leikkiä on kestänyt koko pitkän yön, +niin olisi jo aamulla aika kääntyä totisiin puheisiin.» + +»Minä olenkin nyt vakava kuin ripittävä pappi», vastasi sissipäällikkö. +»Teidän täytyy, herra abotti, suorittaa meille kelpo lunnaat. Muuten on +luultavaa, että luostarikuntanne saa valita itselleen uuden päällikön, +sillä lunnaitta ette pääse kotiinne takaisin.» + +»Oletteko te kristityitä», valitti abotti, »kun pidätte tämmöisiä +puheita kirkonmiehelle?» + +»Kristityitäkö? Olemme maar! Ja onpa meillä vielä päälliseksi pappejakin +joukossamme», vastasi sissipäällikkö. »Astukoonpa iloinen sotapappimme +esiin ja selittäköön tälle arvoisalle hengelliselle herralle asiaa +valaisevat Raamatun paikat.» + +Munkki, joka vielä oli puoli-pöpperössä, oli pukenut erakkokaavun +vihreän nuttunsa päälle ja lausui nyt, kaapien kokoon kaikki latinan +murut, jotka hän aikanansa oli korvakuulolta oppinut: »_Deus faciat +salvam benignitatem vestram_ -- Jumalan armo teille, hyvä herra... Terve +tultuanne tänne sinisille saloille.» + +»Mitä jumalatonta narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi abotti. »Jos sinä, +veikkonen, todella olet pappissäätyyn kuuluva, niin sopisi sinun +paremmin neuvoa minua, miten näiden miesten käsistä pääsisin, kuin että +kumartelet näin markkinailveilijän tavoin.» + +»Enpä totta puhuen, arvoisa isä», vastasi munkki, »tiedä muuta kuin +yhden vapautuskeinon teille. Nyt on meillä Antin-päivä ja me olemme +kymmenystemme ajossa.» + +»Mutta ettehän toki ottane veroa kirkon mieheltä, toivon minä, hyvä +veljeni», sanoi abotti. + +»Otamme maar kirkon miehiltäkin yhtä hyvin kuin maallikoilta», vastasi +munkki. »Ja sentähden, herra abotti, _facite vobis amicos de Mammone +iniquitatis_ -- tehkää itsellenne ystäviä väärästä mammonasta -- sillä +mikään muu ystävyys ei tässä nyt auta.» + +»Iloisia metsämiehiä minä aina mielelläni näen», virkkoi abotti +lauhkeammalla äänellä. »Kas niin, älkää tekään olko minua kohtaan kovin +pahoja. Olen minäkin hiukan tottunut metsästystemppuihin ja osaan +puhaltaa torveen selvään ja kirkkaasti, niin että joka tammi kaikuu +vastaan. Kas niin, älkää olko minulle kovin pahoja.» + +»Antakaa hänelle torvi», käski päällikkö; »koetetaanpa, onko hän +semmoinen mestari kuin hän kerskaa.» + +Abotti törähdytti torveen pari kertaa, mutta päällikkö pudisti päätään. + +»Herra abotti», virkkoi hän, »osaatte te kyllä puhaltaa iloista säveltä, +mutta ette sentään pääse lunnaitta. Meidän ei kannata, käyttääkseni +erään kelpo ritarin kilpeen piirrettyjä sanoja, päästää teitä vapaaksi +torventörähdyksen hinnalla. Sitäpaitsi minä havaitsin teidän olevan +niitä miehiä, jotka uusilla ranskalaisilla rillityksillä ja +rallatuksilla hämmentävät meidän vanhoja englantilaisia säveleitämme. +--Kuules, abotti, tuo viimeinen rallatuksesi on koroittanut lunnaitasi +viidelläkymmenellä kruununkolikolla, koska noin pilasit vanhan +sankarimaisen metsätorvensoittomme.» + +»Näenpä, veikkonen», sanoi abotti närkästyneenä, »ettei ole helppo olla +sinulle mieliksi metsästysasioissa. Ole kuitenkin suopeampi lunnaihin +nähden. Sanalla sanoen -- koska minun täytyy, niinkuin sanotaan, antaa +pirun ottaa veronsa -- kuinka paljon tulee minun siis maksaa sakkoa sen +johdosta, että matkustin Watlingin maantietä muistamatta ottaa +viittäkymmentä sotamiestä kintereilleni?» + +»Eikö olisi parasta», kuiskasi rosvojoukon alapäällikkö Locksleylle, +»antaa abotin määrätä juutalaisen lunnaat ja juutalaisen taas vuorostaan +abotin päästörahat?» + +»Oletpa aika hulivili», virkkoi päällikkö, »mutta ehdotuksesi ei ole +hullumpia! -- Kuules, juutalainen, astu likemmäksi. Katsastapa tuota +pyhää Aymer-isää, rikkaan Jorvaulx'in luostarin abottia, ja lausu sitten +oikeana arviomiehenä, kuinka suuret lunnaat meidän sopii vaatia häneltä? +-- Tiedäthän sinä hänen luostarinsa tulojen määrän, sen takaan.» + +»Tiedän kyllä», sanoi juutalainen. »Olenhan minä usein ollut +kauppa-asioissa noiden hyvien isien kanssa ja olen ostanut heiltä sekä +nisuja että ohria ja muuta maanviljaa sekä myös villoja. Ohoh, on siellä +rikkautta, noissa luostarin tiluksissa, ja on heillä lihavaa ruokaa ja +makeaa juomaa, noilla hyvillä Jorvaulx'in isillä. Jos minulla +miesparalla olisi noin komea koti ja niin suuret tulot joka kuukausi ja +vuosi, niin maksaisinpa aika paljon hopeaa sekä kultaa vapaudestani.» + +»Sinä juutalaiskoira!» huusi abotti, »sinähän, sen riivattu, itse +parhaiten tiedät, että meidän pyhä luostarimme on velassa pääalttarin +korist...» + +»Ja siitä, kun viime vuodeksi varustitte kellarinne tavallisella +Gascognenviini määrällä», keskeytti juutalainen; »mutta kaikki nuo ovat +pieniä asioita.» + +»Kuulkaa tuota uskotonta koiraa!» huusi pappismies; »jupiseehan hän +mokomiakin, ikäänkuin meidän pyhä veljeskuntamme velkaantuisi sen viinin +vuoksi, josta meillä on lupa välistä ottaa siemaus _propter necessitatem +et ad frigus depellendum_ -- tarpeen tullessa ja suojaksi pakkasta +vastaan. Tuo ympärileikattu konna tekee pilkkaa pyhästä kirkosta, ja +tässä seisovat kristityt miehet kuuntelemassa pilkkaajaa ja edes +kieltämättä häntä!» + +»Kaikesta tästä puheesta ei teille ole apua», päätti päällikkö. +--»Määrätkää nyt vain, Iisak, kuinka paljon hän voi maksaa, nahan ja +karvan tulematta kokonaan nyljetyksi.» + +»Noin kuusisataa kultakolikkoa», sanoi Iisak, »voi tämä kelpo abotti +vallan hyvin maksaa teille, uljaat ja kunnioitettavat miehet, ja +sittenkin on hän vielä istuva sangen pehmeällä tuolilla.» + +»Kuusisataa», lausui päällikkö vakavasti; »siihen tyydyn -- hyvin +puhuit, Iisak -- kuusisataa kultaista kolikkoa. Tämä on oikea tuomio +asiassanne, herra abotti.» + +»Oikein puhuttu!» säestivät toiset sissit; »Salomo ei olisi osannut sen +viisaammin tuomita.» + +»Sinä kuulit tuomiosi, abotti», virkkoi päällikkö. + +»Oletteko te riivattuja, hyvät miehet», sanoi abotti; »mistä minä saisin +niin suuren summan! Vaikka möisin itse kalkin ja kynttilänjalat +Jorvaulx'in kirkon alttarilta, niin tuskinpa sittenkään saisin edes +puoliakaan kokoon. Ja tätä asiaa en saa toimeen menemättä itse +Jorvaulx'in luostariin. Te saatte pitää molemmat minun seurassani olevat +munkit panttina.» + +»Se pantti ei paljoa takaisi», vastasi sissipäällikkö. »Sinä saat jäädä +tänne, abotti, ja he saavat mennä lunnaita hakemaan. Sinulta ei tule +puuttumaan täällä viinipikaria eikä hirvenpaistia sillä aikaa. Ja koska +sanot olevasi halukas metsästykseen, saatpa tässä kokea semmoista +ampumista, jonka vertaista et vielä ole tainnut ikänä nähdäkään.» + +»Tai jos se olisi teille mieleen», virkkoi juutalainen, joka tahtoi +mielistellä sissejä, »voisimme lähettää Yorkiin niitä rahoja ottamaan. +Minä lainaisin ne eräästä talteeni uskotusta pääomasta, jos vain tämä +kunnioitettava herra abotti tahtoo antaa minulle velkakirjan.» + +»Hän antaa sinulle minkälaisen paperin vain vaadit, Iisak», sanoi +sissipäällikkö; »ja sinä saat sitten maksaa yhdessä sekä Aymer-abotin +lunnaat että omatkin päästörahasi.» + +»Omatko päästörahani! Voi, voi, uljaat herrat», vaikeroi juutalainen. +»Minähän olen hävinnyt, perin köyhä mies, kerjuusauva kädessä minun +tulisi vaeltaa loppuelämäni, jos täytyisi maksaa teille viisikymmentäkin +kultakolikkoa.» + +»Siitä asiasta päättäköön abotti», vastasi päällikkö. »Mitä te +arvelette, Aymer-isä, -- kannattaako tämän juutalaisen maksaa runsaat +lunnaat?» + +»Kannattaako hänen?» vastasi abotti. -- »Eikö hän ole Iisak Yorkilainen, +jolla riittäisi rikkautta, vaikka hänen tulisi lunastaa kaikki kymmenen +Israelin heimoa, mitkä vietiin Assyrian vankeuteen? -- Itse en tosin +paljon tunne häntä, mutta meidän kellarimestarimme ja rahastonvartijamme +ovat usein olleet tekemisissä hänen kanssaan. Ja kuuluupa hänen talonsa +Yorkissa olevan niin täynnä kultaa ja hopeata, että on oikein häpeä, kun +semmoista sattuu kristityssä maassa. Jokainen kristitty kummastelee, +miten tuommoisten verta imevien toukkien sallitaan kaluta maata ja itse +pyhän kirkon ydintä hävyttömillä koronkiskomisillansa.» + +»Malttakaa, pyhä isä», vastusti juutalainen, »hillitkää ja lauhduttakaa +toki vihaanne. Suvaitkaapa muistaa, etten minä pakota kenellekään +rahojani lainaksi. Ja kun papit tai maallikot, munkit ja ritarit, abotit +ja kuninkaat koputtavat oveani lainan tarpeessa, niin eivätpä he käytä +näin pahoja sanoja. -- 'Iisak-veikkonen', -- niin silloin kuuluu +--'tahdotkos tässä asiassa tehdä minulle hyvän työn? Kyllä minä +maksupäivästä pidän rehellisesti huolta, niin totta kuin toivon +pääseväni autuuteen.' -- Ja: 'hyvä Iisak, jos koskaan olet ihmistä +auttanut, niin ole ystäväni tässä pulassa'. -- Mutta kun maksupäivä +tulee ja minä vaadin omaani takaisin, mitä minä silloin saan kuulla +muuta kuin: 'perkeleen vietävä juutalainen!' -- ja: 'Egyptin rutto +hävittäköön koko sukukuntasi!' sekä muita tällaisia puheita, joilla +raakaa, väkivaltaista roistokansaa yllytetään meitä muukalaisraukkoja +vastaan!» + +»Abotti», virkkoi päällikkö, »onpa hän, vaikka juutalainen, puhunut +totta. Määrää sinä vain hänen lunnaittensa summa, niinkuin hän määräsi +sinun päästörahasi ilman enempiä pahoja sanoja.» + +»Ei kukaan muu paitsi _latro famosus_ -- mainio rosvo -- joiden sanain +selityksen minä jätän toiseen aikaan ja tilaisuuteen», sanoi abotti, +»panisi kristittyä pappia ja kastamatonta juutalaista rinnakkain. Mutta +koska vaadit minua määräämään tämän koiran hinnan, niin sanon suoraan, +että teille tapahtuisi vääryys, jos hän maksaisi penniäkään vähemmän +kuin tuhannen kolikkoa.» + +»Se on päätös -- se on päätös!» lausui päällikkö. + +»Se on päätös, se on päätös!» säestivät metsäsissit. »Kristitty on +osoittanut, että hän on paremmin kasvatettu ja on ollut anteliaampi +meitä kohtaan kuin juutalainen.» + +»Auttakoon isieni Jumala!» vaikeroi juutalainen. »Tahdotteko peräti +hävittää minut, köyhän miehen? -- Minä olen tänäpäivänä kadottanut +tyttäreni; tahdotteko samalla myös ryöstää minulta elatukseni?» + +»Vähemmänhän sinulla nyt on huolta elatuksesta, koska kadotit +tyttäresi», arveli Aymer. + +»Voi, voi, hyvä herra!» vastasi Iisak; »teidän papillinen säätynne ei +salli teidän tuntea, miten lujasti lapsemme ovat kasvaneet kiinni +sydänjuuriimme. -- Voi, Rebekka, sinä rakkaan Raakelini tytär! Jos +jokainen lehti tuossa puussa olisi kultasekiini ja kaikki ne sekiinit +minun omiani, antaisin koko sen rikkauden mielelläni, kun vain saisin +tietää sinun olevan hengissä ja pelastuneen nasarealaisten käsistä!» + +»Oliko tyttäresi mustatukkainen neiti?» kysyi yksi sisseistä: »ja oliko +hänen huntunsa kudottua silkkiä ja hopealla tikattu?» + +»Niin oli -- niin oli!» sanoi vanha mies nyt vapisten toivosta +samoinkuin äsken vielä pelosta. »Isä Jaakob sinua siunatkoon! Voitko +antaa minulle tietoa hänen pelastuksestaan?» + +»Hän se sitten oli», virkkoi jousimies, »jonka tuo ylpeä temppeliherra +kuljetti muassaan, kun hän eilisiltana raivasi itselleen tien joukkomme +läpi. Minulla oli jo jousi jännitettynä lennättääkseni nuolen hänen +jälkeensä. Mutta säästinpä hänet kuitenkin, sillä pelkäsin, että nuoli +voisi tehdä pahaa neitoselle.» + +»Voi!» vastasi juutalainen. »Soisinpa, että olisit ampunut, vaikka nuoli +olisikin käynyt tyttäreni sydämeen. Parempi hänen olisi maata +esi-isiensä hautakammiossa kuin tuon irstaan, julman temppeliherran +häpäisevällä vuoteella! Ichabad! Ichabad! Kunnia on huoneestasi +kadonnut!» + +»Veikkoset», sanoi päällikkö katsahtaen ympärilleen, »tuo mies on tosin +vain juutalainen, mutta hänen surunsa liikuttaa kuitenkin sydäntäni. +--Tunnusta meille suoran, Iisak, veisikö tämä tuhannen kolikon maksu +viimeisen rovon kukkarostasi?» + +Tämä kysymys muistutti taas Iisakin mieleen hänen maalliset tavaransa, +joita hän juurtuneesta tavasta oli tottunut rakastamaan melkein yhtä +paljon kuin lastansakin. Hän vaaleni ja sammalsi eikä voinut olla +myöntämättä, että hänelle sittenkin saattaisi jäädä hiukan yli. + +»No, niin, -- anna olla vain -- kuinka paljon jääneekin», sanoi +sissipäällikkö, »emme tahdo ruveta pitämään niin kovin tarkkaa lukua +sinun kanssasi. Rahoitta olisi sinun yhtä mahdotonta pelastaa lapsesi +ritari Brian de Bois-Guilbertin kynsistä kuin ampua uljas uroshirvi +kärjettömällä nuolella. Emme siis tahdo ottaa sinulta suurempia lunnaita +kuin Aymer-abotiltakaan, tai paremmin vielä, sata kultakolikkoa +vähemmän, jotka luovutan omasta osastani, jotta tälle arvoisalle +veljeskunnallemme ei tulisi mitään vahinkoa. Samalla me myös vältämme +sen ilkeän moitteen, että olisimme muka arvioineet samanarvoisiksi +juutalaisen kauppiaan ja kristityn hengellisen herran. Ja näin, +juutalainen, jääpi sinulle viisisataa kolikkoa tyttäresi lunnaiksi. +Temppeliherrat rakastavat hopeasekelien loistoa yhtä paljon kuin mustien +silmien säihkyä. Riennä siis ja kilistä sekeleitäsi Bois-Guilbertin +korvissa, ennenkuin pahempaa tapahtuu. Sinä tapaat hänet, niin sanovat +vakoojamme, hänen veljeskuntansa lähimmässä preceptorio-kartanossa. +--Puhuinko oikein, iloiset veikkoseni?» + +Sissit ilmaisivat suostuvansa päällikön päätökseen. Ja Iisak, jonka +surua tieto, että hänen tyttärensä oli elossa ja kenties rahalla +lunastettavissa, oli paljon lievittänyt, heittäytyi jalomielisen +sissipäällikön jalkoihin ja hieroen partaansa päällikön saappaisiin hän +tavoitteli hänen viheriän nuttunsa helmaa suudellakseen sitä. Mutta +Locksley peräytyi ja irroittautui ylenkatseellisesti juutalaisen +halailusta. + +»No, sen vietävä, nouse ylös! Minä olen Englannin mies enkä kärsi +tuommoisia itämaan kumarruksia. -- Käy polvillesi, kun Jumalaa rukoilet, +mutta älä kiittele syntisparkaa tuolla tavoin!» + +»Aivan niin, juutalainen», puuttui Aymer-abotti puheeseen, »käy +polvillesi Jumalan eteen, jonka edustajana tässä on hänen alttarinsa +palvelija, ja kukapa tietää, jos sinä totisesti teet katumusta ja annat +soveliaita lahjoja Pyhän Robertin arkkuun, mikä armo voi tullakaan sinun +sekä Rebekka-tyttäresi osaksi! Minun on sääli sitä tyttöä, sillä hän on +sievä ja suloinen ulkomuodoltaan -- näin hänet Ashbyn turnajaisissa. Ja +ritari Brian de Bois-Guilbertiin voi minun sanani vaikuttaa paljon. +--Mieti siis, millä tavalla voisit ansaita, että puhuisin hänelle sinun +puolestasi.» + +»Voi, voi!» valitti juutalainen. »Joka haaralta ryöstäjiä hyökkää +päälleni -- olen aivankuin ylenannettu assyrialaisten ja Egyptin +kuninkaan saaliiksi!» + +»Mitä muuta kohtaloa ansaitseekaan kirottu kansakuntasi?» vastasi +abotti. »Sanoohan pyhä Raamattu: _verbum Domini projecerunt, et +sapientia est nulla in eis_ -- he ovat hyljänneet Jumalan sanan, eikä +heissä ole yhtään viisautta; _propterea dabo mulieres eorum exteris_ +--sentähden annan heidän vaimonsa muukalaisille -- se tahtoo sanoa, +tässä tapauksessa temppeliritareille. _Et thesauros eorum haeredibus +aliensis_ -- ja heidän tavaransa vieraille perillisille -- niinkuin nyt +näille kelpo miehille.» + +Iisak huokasi syvään, alkoi väännellä käsiänsä ja vajosi taas äskeiseen +tuskaan ja suruun. Mutta sissipäällikkö veti hänet syrjään. + +»Ajattele tyystin, Iisak», virkkoi Locksley, »mitä tässä asiassa otat +tehdäksesi. Minä neuvoisin sinua taivuttamaan tämän pappismiehen +ystäväksesi. Hän on turhamielinen, Iisak, ja hän on rahanahne; ainakin +hän tarvitsee rahaa tuhlarinelämäänsä. Sinä voit helposti tyydyttää +hänen rahanhimonsa; sillä älä luulekaan, että saat silmäni sokaistuksi +noilla ruikutuksilla köyhyydestäsi. Minä tunnen hyvin, Iisak, sen +rautakirstunkin, missä rahapussejasi pidät. Mitä! Enkö tunne tuota isoa +kiveä omenapuun juurella sinun puutarhassasi Yorkissa; siitähän mennään +alas kiviseen kellariin?» -- Juutalainen vaaleni kalmankarvaiseksi. +--»Mutta älä kuitenkaan pelkää mitään minun puoleltani», jatkoi +sissipäällikkö, »sillä me olemme vanhoja tuttuja. Etkö muista sairasta +jousimiestä, jonka sinun kaunis tyttäresi Rebekka Yorkissa lunasti +kahleista ja jota hän sitten hoiti kotonaan, kunnes hän jälleen tuli +terveeksi? Muistatko, miten silloin lähtiessä annoit hänelle kolikon +evääksi? -- Koronkiskuri sinä olet, Iisak; mutta parempaa korkoa et +liene milloinkaan saanut rahoistasi kuin nyt saat tuosta pienestä +hopearahasta, sillä se on tänään säästänyt sinulle viisisataa +kultarahaa.» + +»Sinäkö siis olet se, jota me sanoimme Dikkon-jousenjännittäjäksi?» +sanoi Iisak. »Tuntuipa minusta äänesi tutulta.» + +»Samainen jousenjännittäjä minä olen», vastasi päällikkö, »ja myös +Locksley, ja onpa minulla vielä useampia muita kelpo nimiä lisäksi.» + +»Mutta erehdytpä, hyvä jousenjännittäjä, luulossasi, mitä tuohon +kiviseen kellariin tulee. Niin totta kuin taivaan apua toivon, se +kellari ei sisällä muuta kuin vähäisen kauppatavaroita, jotka mielelläni +annan teille. Sata kyynärää vihreää sarkaa miehillesi ja sata +espanjanruokon jousiksi ja sata silkkistä jousenjännettä, vahvaa, +tasakiertoista ja sileätä -- ne kaikki lähetän sinulle kiitokseksi +hyvyydestäsi, kunnon Dikkon, jos vain lupaat, ettet hiisku kenellekään +mitään siitä kivisestä kellarista, hyvä Dikkon.» + +»Minä olen siitä ääneti kuin metsähiiri», vastasi sissipäällikkö; »ja +usko minua, että minun on oikein sääli tytärtäsi. Mutta häntä en voi +auttaa. Temppeliritarin peitsimiehiä vastaan minun jousimieheni eivät +kestä aukeilla kedoilla, -- ne lentäisivät pian hajalleen, niinkuin +akanat tuuleen. Jotakin kenties olisin voinut tehdä, jos silloin olisin +ollut saapuvilla, kun hän kuljetti Rebekkaa pois, mutta nyt ei muu auta +kuin viisaus. Kuule, pitääkö minun hieroa sinun puolestasi kauppaa +abotin kanssa?» + +»Tee niin, Dikkon, Jumalan nimessä, jos voit auttaa minua saamaan +takaisin sydämeni lapsen.» + +»Mutta muistakin», sanoi sissipäällikkö, »ettet keskeytä minua +sopimattomalla kitsaudellasi. Sitten tahdon hänen kanssaan sovitella +puolestasi.» + +Näin sanottuaan hän poistui juutalaisen luota, joka kuitenkin seurasi +häntä kuin kuvajainen. + +»Aymer-abotti», virkkoi päällikkö, »tulkaa syrjään puheilleni tämän puun +juurelle. Ihmiset väittävät, että te rakastatte viiniä ja neitosten +hymyjä enemmän kuin teidän säätynne sallisi, herra pappi, mutta eihän se +asia minuun koske. Olen myös kuullut, että kelpo metsäkoirapari ja nopea +hevonen ovat teille mieleen; ja arvelenpa, koska te rakastatte tämmöisiä +kalliita huvituksia, ettette ehkä vihaa kullalla täytettyä kukkaroakaan. +Mutta sitä en ole koskaan kuullut, että väkivalta ja julmat teot +olisivat teille mieleen. -- Kuulkaa siis, tässä on Iisak, joka tahtoo +antaa teille varoja huvituksen ja hauskan ajanvieton hankkimiseen, +nimittäin sata hopeamarkkaa sisältävän pussin -- jos hänen onnistuu +teidän sananne kautta saada tyttärensä vapautetuksi liittoveljenne +temppeliherran vallasta.» + +»Eheällä ja täydellä kunnialla, niinkuin hän oli ryöstettäessä», lisäsi +juutalainen, »muuten kauppa on mitätön.» + +»Vaiti, Iisak», sanoi sissipäällikkö, »muuten heitän asiasi sikseen. +Mitä sanotte tarjoukseeni, Aymer-abotti?» + +»Tämä asia», lausui abotti, »on luonteeltaan kahdenlainen. Sillä jos +toiselta puolen teenkin hyvää, niin toiselta kannalta katsoen koituu se +juutalaisen eduksi ja on siis vasten omaatuntoani. Mutta jos juutalainen +suostuu auttamaan kirkkoa sillä, että antaa hiukan rahaa meidän +makuukamarimme korjaamista varten, niin tahdon kuitenkin rikkoa +omaatuntoani vastaan ja olla avullisena hänen tyttärensä +takaisinsaamisessa.» + +»Mitä siihen tulee, että lisättäisiin parikymmentä markkaa makuukamaria +varten», vastasi sissipäällikkö, »... vaiti, Iisak, sanon minä ... tai +pari hopeista kynttilänjalkaa alttarin koristukseksi, niin siinä emme +rupea tinkimään.» + +»No mutta, hyvä Dikkon-jousenjännittäjä...», yritti Iisak jälleen +keskeyttää häntä. + +»Hyvä juutalainen -- hyvä luontokappale -- hyvä maan mato!» tiuskaisi +sissipäällikkö maltittomasti; »jos sinä vielä edelleen näin punnitset +sydämessäsi halvan mammonasi ja tyttäresi hengen sekä kunnian painoa, +niin minä vannon taivaan nimessä vieväni putipuhtaaksi jok'ainoan rovon, +mitä sinulla on, ennenkuin kolme vuorokautta on kulunut.» + +Iisak kutistui kokoon säikähdyksestä ja vaikeni. + +»Ja minkä vakuuden saan kaikista näistä lupauksista?» kysyi abotti. + +»Jos Iisakin asia tulee teidän avullanne onnelliseen päätökseen», +vastasi sissipäällikkö, »niin pidän huolta, sen vannon Pyhän Hubertin +kautta, että te saatte rahat häneltä hyvässä hopeassa. Ja jollei hän +sitä tee, niin minä kuritan häntä semmoisella tavalla, että hän +mieluummin soisi maksaneensa kaksikymmentä sen vertaa.» + +»No hyvä siis, juutalainen», sanoi Aymer; »koska minun pitää sekaantua +tähän asiaan, niin annapa kirjoitusneuvosi tänne -- mutta maltas -- ei, +mieluummin kuin käyttäisin sinun kynääsi, paastoisin vuorokauden. Mistä +nyt toinen kynä saataisiin?» + +»Jos teidän hurskas omatuntonne ei salli juutalaisen kynän käyttämistä, +niin kyllä minä hankin toisen», virkkoi sissipäällikkö. Näin sanoen hän +jännitti jousensa ja tähtäsi nuolellansa heidän ylitsensä lentävään +metsähanheen, ison parven etumaisinta, joka par'aikaa kiiti Holdernessin +syrjäisille ja jylhille soille päin. Lintu kapsahti maahan, nuoli +rinnassansa. + +»Tuossa, abotti», sanoi päällikkö, »olisi vuosisadaksi kyllin kyniä +kaikille Jorvaulx'in munkeille, jolleivät he ruvenne kirjoittamaan +aikakirjoja.» + +Abotti kävi istumaan ja kirjoitti vitkallisesti kirjeen Brian de +Bois-Guilbertille. Sitten, lakattuansa huolellisesti pärmät yhteen, hän +antoi sen juutalaiselle ja sanoi: »Tässä on passisi Templestowen +preceptorio-kartanoon, ja pitäisipä luullakseni tyttäresi päästä +vapaaksi tämän kirjeen avulla, jos nimittäin itse lisäät sille voimaa +edullisilla tarjouksilla. Sillä usko minua, tuo kelpo ritari +Bois-Guilbert on niitä miehiä, joka ei mitään anna, jollei samalla myös +jotakin saa.» + +»Hyvä on, abotti», sanoi sissipäällikkö, »nyt en minä viivytä teitä +enempää muulla asialla kuin pyytämällä teitä antamaan juutalaiselle +velkakirjan niistä viidestäsadasta kruununkolikosta, jotka sovimme +lunnaiksenne. Hän saa olla minun rahavartijani; ja jos kuulisin teidän +rupeavan tekemään verukkeita ja kieltävän, ettei hän saisi panna teidän +laskuunne tätä maksamaansa summaa, niin hylätköön minut Pyhä Neitsyt +Maaria, ellen polta teitä luostarinne sisään, vaikkapa semmoinen teko +veisikin minut kymmenen vuotta ennen aikojani hirteen!» + +Paljoa vastahakoisemmin kuin kyhätessään kirjettä Bois-Guilbertille +abotti kirjoitti nyt kuitin, jossa hän myönsi saaneensa Iisak +Yorkilaiselta viisisataa kultakolikkoa lainaksi, luvaten rehellisesti +maksaa summan hänelle takaisin. »Ja nyt», virkkoi abotti Aymer, »pyydän +saada takaisin muulini ja ratsuni, sormukset, kalliit kivet sekä koreat +vaatteet, jotka minulta on ryöstetty, ja viimein vielä, että seurassani +olevat arvoisat veljet päästettäisiin vapaiksi, koska olen rehellisenä +vankina tyydyttänyt teidän lunnasvaatimuksenne.» + +»Mitä munkkeihinne tulee, herra abotti», sanoi Locksley, »niin ne +päästetään heti vapaiksi, sillä väärin olisi pidättää heitä. Samaten +saatte myös muulinne sekä hevosenne takaisin sekä sen verran matkarahaa, +että voitte päästä Yorkiin asti, sillä armottomasti olisi tehty, +jollemme jättäisi teille matkatarpeita. -- Mutta mitä sormuksiin, +kalliisiin kiviin, käätyihin sekä muihin semmoisiin tulee, niin +tietäkää, että meillä on herkkä omatunto. Me emme tahdo jättää teidän +kaltaisellenne hurskaalle miehelle, jonka mielen pitäisi jo olla erossa +elämän turhamaisuuksista, niin suurta kiusausta rikkomaan säätynsä +sääntöjä vastaan pitämällä turhanpäiväisiä leluja.» + +»Ajatelkaa, mitä teette, hyvät miehet», sanoi abotti, »ennenkuin käytte +käsiksi kirkon perintöön. -- Nämä esineet kuuluvat _inter res sacras_ +(pyhiin esineisiin), ja kuka tietää, mikä taivaan rangaistus voi +seurata, jos ne joutuvat maallikkokäsien pideltäviksi.» + +»Siitä minä pidän huolen, arvoisa abotti», vastasi Copmanhurstin erakko; +»minä aion itse käyttää niitä.» + +»Ystävä tai veli», virkkoi abotti, kuullessaan väitteensä tehtävän tällä +tavoin tyhjäksi, »jos sinä todella olet vihitty hengelliseen säätyyn, +niin pyydän sinua huolellisesti punnitsemaan, miten vastaat piispallesi +osallisuudestasi tämänpäiväisessä toimessa.» + +»Abotti veikkonen», vastasi erakko, »minä voin antaa sinun tietää, että +kuulun hyvin pieneen hiippakuntaan, jossa olen oma piispani, ja että +yhtä vähän välitän Yorkin hiippaherrasta kuin Jorvaulx'in abotista ja +koko hänen luostarikunnastaan.» + +»Sitten olet kelvoton pappi», virkkoi abotti, »ja kuulut noitten +harhautuneitten miesten joukkoon, jotka luvattomasti ottavat papin pyhän +säädyn, saastuttavat kirkon hurskaita menoja ja saattavat kadotuksen +tielle niiden sielut, jotka heiltä neuvoa pyytävät; _lapides pro pane +condonantes iis_ -- antavat heille kiviä leivän asemesta, niinkuin +Vulgatassa[33] on kirjoitettu.» + +»Jo riittää», sanoi erakko, »eipä minun kalloni olisi tähän asti +kestänytkään, jos sitä olisi voitu latinalla halkaista. Mutta sen sanon +sinulle, että pidän luvallisena egyptiläisen ryöstämisenä, kun sinun +tapaisiltasi pöyhkeiltä papeilta riisutaan heidän kalleutensa ja +leikkikalunsa.» + +»Sinä olet rosvopappi», ärjäisi abotti kovasti suuttuneena, +»_excommunicabo vos_ -- minä julistan sinut kirkonkiroukseen!» + +»Itsepä käyttäydyt rosvon ja väärä-uskoisen tapaan», vastasi erakko yhtä +kiukkuisesti. »En ota mielisuosiolla tässä seurakuntani kuullen vastaan +tuommoisia haukkumisia, joita sinä häpeämättä lasket leuoistasi minulle, +arvossapidettävälle säätyveljellesi. _Ossa ejus perfringam_ -- lyönpä +luusi kappaleiksi -- samaten Vulgatan sanoilla puhuakseni.» + +»Ohoo!» huudahti päällikkö; »jokos arvoisat kirkonisät ovat leukasilla? +-- Muista rauhanlupaustasi, erakko! -- Ja sinä abotti, jollet jo ole +täydesti sovittanut syntejäsi Jumalan kanssa, niin älä suututa sen +enempää tätä erakkoa! -- Erakko, anna tämän arvoisan isän lähteä +rauhassa, sillä hän on maksanut lunnaansa!» + +Sissit erottivat toisistaan vihaiset papit, jotka yhä edelleen +huutelivat, haukkuen toisiansa huonolla latinan renkutuksella, joka +abotilta sujui liukkaammin, mutta erakon suusta tuprusi sitä suuremmalla +voimalla. Abotti viimein hillitsi itsensä huomatessaan arvonsa alenevan +turhasta suukovusta moisen metsäpapin kanssa kuin sissijoukon +kappalainen oli. Hän ratsasti siis tiehensä seuralaisineen, jotka +tällävälin olivat tulleet saapuville. Hän lähti pois paljon vähemmän +komeilevana ja paljon enemmän apostolisessa asussa kuin ennen tässä +kerrottua tapausta. + +Nyt ei ollut enää muuta toimitettavana, kuin että juutalaisen piti antaa +jokin vakuus lunnaista, jotka hänen tuli maksaa sekä omasta että myös +abotin puolesta. Hän kirjoitti siis ja vahvisti sinetillänsä kirjeen +eräälle Yorkissa asuvalle kansalaisellensa, jota hän kehoitti antamaan +kirjeentuojalle tuhat kultarahaa sekä myös muutamia kirjeessä lähemmin +mainituita tavaroita. + +»Sheva-veljelläni», virkkoi juutalainen syvään huoaten, »on +tavara-aittojeni avaimet.» + +»Onko myös kivisen kellarin avaimet», kuiskasi Locksley. + +»Ei, ei, Jumala varjelkoon!» sanoi Iisak. »Kirottu olkoon se hetki, +jolloin vieras, ken tahansa, sai tiedon siitä salaisuudesta.» + +»Minun tiedossani se on hyvässä tallessa», virkkoi sissipäällikkö, »jos +vain tämä kirjeesi tuottaa meille sovitun summan. Mutta mitäs nyt, +Iisak? Oletko kuollut? Oletko kiveksi muuttunut? Onko tuhannen +kruununkolikon maksu karkoittanut kokonaan mielestäsi tyttäresi vaaran?» + +Juutalainen kavahti jaloilleen. »Ei, Dikkon, ei -- minä lähden paikalla. +Hyvästi nyt sinä, jota en voi sanoa hyväksi mieheksi, mutta en myöskään +uskalla enkä tahtoisikaan sanoa pahaksi.» + +Lähtiessä sissipäällikkö antoi vielä juutalaiselle seuraavan neuvon +matkalle: »Ole antelias, juutalainen, tarjouksissasi, äläkä sääli +kukkaroasi, kun tyttäresi pelastus siitä riippuu. Usko minua, että se +kulta, jonka tässä asiassa saisit säästetyksi, tuottaisi sinulle +vast'edes yhtä paljon tuskaa, kuin jos se kuumana valettaisiin +kurkkuusi.» + +Iisak myönsi tämän syvästi huoaten todeksi ja lähti matkaan. Kaksi +rotevaa metsäsissiä annettiin hänelle oppaiksi ja suojelijoiksi +metsätielle. + +Musta ritari, jota tässä tapahtuneet monenlaatuiset tapaukset olivat +suuresti huvittaneet, lausui nyt myöskin vuorostaan jäähyväiset +sissipäällikölle. Hän ei voinut olla ilmaisematta ihmettelyään sen +johdosta, että lainsuojattomien miesten keskuudessa vallitsi näin hyvä +järjestys. + +»Pahassakin puussa, herra ritari», vastasi päällikkö, »kasvaa joskus +hyvä hedelmä; eivätkä pahat ajatkaan aina synnytä vain pelkkää pahaa. +Tähän laittomaan virkaan antautuneitten miesten parissa on epäilemättä +monta, jotka tahtovat niin kohtuullisesti kuin mahdollista käyttää +hyväkseen ajan vallattomuutta, ja saattaapa myös olla joitakuita, jotka +vasten tahtoaan ja vain pakosta harjoittavat semmoista työtä.» + +»Ja semmoinen mies», kysyi ritari, »on varmaan se, joka minulle nyt +puhuu?» + +»Herra ritari», vastasi sissipäällikkö, »meillä on kumpaisellakin +salaisuutemme. Te saatte minusta arvella mitä tahdotte, niinkuin +minullakin on lupa tehdä päätöksiä teidän persoonastanne, vaikka +kummankin nuolet kenties sattuvat väärään pilkkaan. Mutta samoin kuin +minä en vaadi vihiä teidän salaisuudestanne, niin älkää tekään panko +pahaksi, jollen omaani ilmoita.» + +»Suo anteeksi, kelpo sissi», virkkoi ritari; »syystä moitit minua. Mutta +saattaapa käydä, että joskus vast'edes joudumme tapaamaan toisemme, +tarvitsematta enää salailla mitään toisiltamme. Siihen asti me olemme ja +eroamme ystävinä, eikö niin?» + +»Tuossa käteni sen vakuudeksi», sanoi Locksley, »ja tahtoisinpa sanoa, +että se on kelpo englantilaisen käsi, vaikka sen haltija tätä nykyä +onkin vain metsäsissi ja karkulainen.» + +»Ja tässä on minunkin käteni vastaukseksi», sanoi ritari, »ja minä +katson kunniaksi, että sinun kätesi sitä puristaa. Sillä se mies, joka +tekee hyvää, kun hänellä on rajaton valta tehdä pahaa, ansaitsee +kiitosta ei vain tekemästänsä hyvästä, vaan myös siitä pahasta, jonka +hän jättää tekemättä. Terve näkemiin siis nyt, kelpo metsäsissi!» + +Näin erosivat nämä kunnon kumppanukset toisistaan, ja noustuaan vahvan +sotaratsunsa selkään ratsasti Musta ritari metsän halki uusiin +seikkailuihin. + + + + +NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU. + + + KUNINGAS JUHANA: Niin, tiedä, ystävä, hän tielläni on niinkuin mikä + käärme, ja mihin vain tään jalkani ma astun, hän edessäni on. Mua + ymmärrätkö? + + _Kuningas Juhana_. + +Suuria pitoja vietettiin Yorkin linnassa; sinne oli Juhana-prinssi +kutsunut kokoon kaikki aatelisherrat, hengelliset ylimykset sekä muut +etevät miehet, joiden avulla hän toivoi saavansa toteutetuksi +kunnianhimoisen hankkeensa Rikhardin kruunua vastaan. Woldemar Fitzurse, +prinssin taitava ja viisas asiamies, vehkeili salaisesti vieraitten +joukossa, kiihoitellen ja yllytellen heitä, jotta he uskaltaisivat +julkisesti ilmoittaa suostuvansa kapinaan. Mutta yrityksen aloittamista +viivytti usean tärkeän liittoveljen poissaolo. Luja ja peloton, vaikka +raaka Front-de-Boeuf; tulinen ja uljas de Bracy; terävä-älyinen, +sotataitoon harjautunut ja urhoollisuudestaan kuuluisa Brian de +Bois-Guilbert -- he kaikki olivat välttämättömän tarpeellisia, jotta aie +onnistuisi. Ja Juhana sekä hänen neuvonantajansa, kiroten mainittujen +miesten tarpeetonta ja joutavaa poissaoloa, eivät tohtineet ryhtyä +toimiin ennen heidän tuloansa. Kadoksissa oli myös Iisak Juutalainen ja +hänen kanssaan ne lainavarat, joiden hankkimisesta prinssi oli sopinut +juutalaisen ja hänen sukuveljiensä kanssa. Tämä puute varsinkin oli +vaarallinen näin tärkeänä hetkenä. + +Alkoipa sen lisäksi sinä aamuna, joka koitti Torquilstonen hävityksen +jälkeen, Yorkin kaupungissa kiertää hämärä huhu, että muka de Bracy ja +Bois-Guilbert sekä heidän liittoveljensä Front-de-Boeuf olivat tapetut +tai joutuneet vangeiksi. Woldemar saattoi tämän huhun Juhana-prinssinkin +tietoon ja lisäsi pelkäävänsä, että siinä saattoi ehkä olla perää, koska +he vähäisen miesjoukon kanssa olivat lähteneet vangitsemaan Cedrik +Saksilaista ja hänen matkaseuraansa. Toisena ajankohtana prinssi olisi +kehunut tämmöistä väkivaltaista tekoa hauskaksi pilanteoksi; mutta nyt, +kun se viivytti ja esti hänen omia vehkeitään, hän rupesi pahasti +soimaamaan poissaolevia herroja, puhuen lainrikkomisesta ja valtakunnan +järjestyksen sekä yksityisen omaisuuden vahingoittamisesta ja käyttäen +sanoja, jotka olisivat sopineet itse hurskaan Alfred-kuninkaankin +suuhun. + +»Niitä hillittömiä rosvoja!» huusi hän. »Jos minä ikinä pääsen Englannin +kuninkaaksi, niin hirtän tuommoiset pahantekijät heidän omien linnojensa +laskusiltoihin!» + +»Mutta jos tahdotte päästä Englannin kuninkaaksi», vastasi hänen +Ahitophelinsa kylmäkiskoisesti, »täytyy teidän, ruhtinaallinen armo, +kärsiä noiden hillittömien rosvojen pahoja tekoja ja vielä lisäksi +pelastaa nyt heidät, joskin kiivautenne heidän loukkaamansa lain +puolesta on itsessänsä sangen kiitettävä. Somaa apuapa olisi meille, jos +saksilaiset talonpoikalurjukset todellakin olisivat toteuttaneet teidän +toivomuksenne ja tehneet paronilinnojen laskusilloista hirsipuita; sillä +tuntuupa rajupäinen Cedrik olevan mies, jolle semmoinen temppu helposti +saattaisi johtua mieleen. Vaarallista olisi -- senhän te, ruhtinaallinen +armo, hyvin ymmärrätte -- lähteä toimeen ilman Front-de-Boeufin, de +Bracyn ja temppeliherran apua; ja me olemme jo nyt menneet liian +kauaksi, jotta voisimme enää vaaratta peräytyä.» + +Juhana-prinssi löi närkästyneenä kämmenellään otsaansa ja alkoi sitten +astella lattialla edestakaisin. + +»Noita konnia!» sanoi hän, »noita kelvottomia konnia ja pettureita! Että +jättävätkin minut yksin tämmöisellä tärkeällä hetkellä!» + +»Ei, -- sanokaa pikemminkin: noita hölmöparkoja», virkkoi Woldemar, +»jotka eivät malta olla tavoittelematta joutavia leluja, kun tositoimia +olisi tehtävänä.» + +»Mitäs nyt tehdään?» kysyi prinssi, äkisti Woldemarin eteen seisahtuen. + +»Enpä tiedä, mitä olisi tehtävä», vastasi neuvonantaja, »paitsi mitä jo +ehdotin. -- En tullutkaan tänne, ruhtinaallinen armo, valittamaan teille +tätä surkeaa seikkaa, ennenkuin olin sen auttamiseksi tehnyt kaiken, +minkä voin.» + +»Sinä olet hyvä enkelini, Woldemar», virkkoi prinssi, »ja pitääpä +Juhana-kuninkaan hallituksen tulla kuuluisaksi Englannin historiassa, +koska minulla on näin viisas kansleri neuvonantajana. -- Mitä siis olet +saanut aikaan?» + +»Olen käskenyt Ludwig Winkelbrandin, de Bracyn alapäällikön, soitattaa +torvellaan lähtökutsua, panna lipun liehumaan ja lähteä heti paikalla +kohti Front-de-Boeufin linnaa avuksi ystävillemme, jos heille vielä voi +apu ennättää.» + +Prinssin kasvoille levisi loukatun ylpeyden puna, aivankuin liiaksi +hemmotellun lapsen, joka arvelee, ettei häntä ole hyvin kohdeltu. + +»Kaikki pyhät auttakoot!» hän tiuskaisi, »hyvin suuren edesvastuun +otitkin päällesi, Woldemar Fitzurse! Ja liian rohkea olit, kun ilman +meidän käskyämme soitatit sotatorvea ja liehutit lippua tässä +kaupungissa, missä me itse olimme saapuvilla!» + +»Suokaa anteeksi, ruhtinaallinen armo», vastasi Fitzurse, kiroillen +itsekseen herransa joutavaa ylpeyttä; »mutta aika oli täpärällä ja +muutamien minuuttienkin viivytys saattoi olla turmioksi. Sentähden +katsoin parhaaksi toimia omin päin asiassa, joka on teidän +yrityksellenne niin kovin tärkeä.» + +»Minä annan sinulle anteeksi, Fitzurse», lausui prinssi totisella +äänellä; »tarkoituksesi olkoon puolustuksena hätäilevälle +ajattelemattomuudellesi. -- Mutta kukas tuolla tulee? -- de Bracy itse, +pyhän ristin kautta! -- Ja kummallisessa puvussapa hän rohkenee astua +meidän eteemme!» + +Se oli todellakin de Bracy -- kannukset veressä, tulipunaisena +kiireestä. Hänen varuksensa olivat täynnä äskeisen kovan taistelun +jälkiä; ne olivat rikkinäiset ja veren tahraamat, tomuiset ja lokaiset +kypäränharjasta rautakengän kärkiin asti. Hän riisui päästään +rautalakin, asetti sen pöydälle ja seisoi vähän aikaa äänetönnä, +ikäänkuin kooten ajatuksiansa, ennenkuin rupesi kertomaan +kerrottavaansa. + +»De Bracy», kysyi Juhana-prinssi, »mitä tämä on? -- Puhu, minä käsken! +Ovatko saksilaiset ilmikapinassa?» + +»Puhu, de Bracy», virkkoi Fitzursekin melkein yhteen ääneen herransa +kanssa; »olithan ennen mies. -- Missä on temppeliherra? -- Missä on +Front-de-Boeuf?» + +»Temppeliherra on paennut», vastasi de Bracy, »ja Front-de-Boeufiä ette +enää koskaan näe. Hän vaipui kuumaan hautaan, oman linnansa palavien +raunioiden keskelle. Minä yksin pääsin tänne siitä kertomaan.» + +»Kylmiä sanomia ne ovat meille», sanoi Woldemar, »vaikka tulesta ja +palosta kerrotkin.» + +»Pahin sanoma on vielä virkkamatta», lisäsi de Bracy; ja läheten +Juhana-prinssiä hän matalalla, mutta painavalla äänellä sanoi: »Rikhard +on Englannissa -- olen nähnyt ja puhutellut häntä.» + +Juhana-prinssi vaaleni, horjahti ja kaappasi kiinni tammisen penkin +selkävarasta -- aivankuin mies, joka on juuri saanut nuolen rintaansa. + +»Sinä hourailet, de Bracy», virkkoi Fitzurse; »tuo ei voi olla totta.» + +»Se on niin totta kuin tosi itse», sanoi de Bracy. »Minä jouduin hänen +vangikseen ja olin puheissa hänen kanssaan.» + +»Rikhard Plantagenet'nkö kanssa, sanot?» kysyi Fitzurse vielä. + +»Juuri Rikhard Plantagenet'n», vastasi de Bracy, »Rikhard Leijonamielen +-- Englannin kuninkaan Rikhardin puheilla.» + +»Ja sinä jouduit hänen vangikseen», jatkoi Woldemar. »Hänellä on siis +sotajoukko?» + +»Ei -- hänellä oli seurassaan vain parvi metsäsissejä, jotka eivät edes +tiedä, kuka hän on. Ja kuulinpa hänen sanovan, että hän aikoi erota +heistäkin. Hän oli liittynyt heidän joukkoonsa sen vuoksi, että tahtoi +auttaa heitä Torquilstonen piirityksessä.» + +»Kas niin», sanoi Fitzurse, »tuo on tosiaan aivan Rikhardin tapaista. +Hän on todellinen vaeltava ritari, joka kuljeskelee ympäri maita ja +mantereita etsien vaarallisia seikkailuita luottaen ainoastaan oman +kätensä voimaan, niinkuin lauluissa ylistetyt ritarit Guyt ja Bevisit +--ja sillä aikaa -- ja sillä aikaa hän jättää valtakuntansa tärkeät +asiat valvomatta ja saattaa itsensäkin hengenvaaraan. -- Mitä nyt aiot +tehdä, de Bracy?» + +»Minäkö? -- Minä tarjosin itseni ja vapaajoukkoni Rikhardin +palvelukseen, mutta hän ei huolinut meistä. -- Nyt tahdon lähteä +miesteni kera Hulliin, siepata kiinni muutamia laivoja ja lähteä +Flanderiin. Niin kauan kuin ajat pysyvät näin rauhattomina, voi kelpo +soturi, kiitos Jumalan, aina saada palvelusta. Ja heitä sinäkin, +Woldemar, silleen valtiolliset vehkeilysi, ota peitsi ja kilpi käteesi +ja tule kanssani jakamaan sitä onnea, jonka Jumala lähettänee.» + +»Siihen olen liian vanha, Mauri, ja minulla on tytär», vastasi Woldemar. + +»Anna hänet minulle vaimoksi, Fitzurse. Peitseni ja jalustimeni avulla +voin elättää hänet säätynsä mukaisesti», virkkoi de Bracy. + +»Se ei käy laatuun», vastasi Fitzurse. »Minä menen Pyhän Pietarin kirkon +turviin tässä Yorkin kaupungissa -- arkkipiispa on valaveljeni.» + +Liittolaisten keskustellessa Juhana-prinssi oli vähitellen tointunut +hämmästyksestään, johon tuo äkkiarvaamaton sanoma oli saattanut hänet, +ja hän oli ruvennut kuuntelemaan seuralaistensa puhetta. »He luopuvat +minusta», ajatteli hän katkerasti itsekseen, »he karisevat pois niinkuin +lakastunut lehti karisee puusta myrskyn ensi puuskauksella! -- Horna ja +sen perkeleet! Enkö voi itse keksiä jotakin neuvoa, vaikka nämä pelkurit +luopuvat minusta?» -- Hän vaikeni, ja jotakin pirullista oli siinä +väkinäisessä naurussa, jolla hän viimein katkaisi seuralaistensa puheen. + +»Ha, ha, haa, hyvät herrat. Niin totta kuin Pyhän Neitsyen kasvot +loistavat, luulinpa teitä viisaiksi miehiksi, pelottomiksi miehiksi ja +neuvokkaiksi miehiksi! Ja nyt te viskaatte maahan rikkaudet, +kunniapaikat, elämännautinnot, -- kaiken, mitä jalosta tuumastamme +toivoitte perivänne palkaksenne, -- viskaatte pois kaikki juuri sinä +hetkenä, jolloin voisitte ne saada yhdellä uljaalla yrityksellä!» + +»En ymmärrä teitä», vastasi de Bracy. »Heti, kun sanoma Rikhardin +tulosta tulee tiedoksi, on hänellä kokonainen armeija ympärillään, ja +silloin me olemme hukassa. Neuvoisinpa teitä, armollinen herra, että +itsekin pakenisitte Ranskanmaalle tai turvautuisitte leskikuningattaren +suojelukseen.» + +»Minä en huolehdi omasta itsestäni», lausui Juhana-prinssi ylpeästi; +»yksi ainoa sana veljeni korvaan riittäisi takaamaan koskemattomuuteni. +Mutta vaikka te molemmat, de Bracy ja Fitzurse, olette niin kovin +hätäiset luopumaan minusta, niin enpä kuitenkaan suuresti iloitsisi, jos +näkisin teidän päänne valkenevan Clifford-portin päällä. Luuletko sinä, +Woldemar, että kavala arkkipiispa estäisi vainoojia viemästä sinua +vaikka itse alttarinkin portailta, jos hän sillä voisi ostaa sovinnon +Rikhard-kuninkaalta? Ja oletko unohtanut, de Bracy, että Estoteville +joukkoineen on keskitiellä sinun ja Hullin välillä ja että Essexin +kreivikin jo nostaa väkensä? Pelkäsimmehän noita sotamiehiä jo ennen +Rikhardin tuloakin, ja voitko hetkeäkään epäillä, kummalle puolelle +niiden johtajat nyt rupeavat? Usko minua, Estotevillellä on tarpeeksi +miehiä sysätäksensä kaikki vapaat peitsimiehesi Humber-jokeen.» +--Woldemar Fitzurse ja de Bracy katsoivat toisiaan silmiin synkän +alakuloisina. -- »Yksi pelastuskeino vain on», jatkoi prinssi, ja hänen +otsansa pimeni samassa synkäksi kuin sydänyö; -- »hän, jota me kaikki +pelkäämme, kulkee yksinään -- hänen kimppuunsa on nyt heti käytävä!» + +»Siihen toimeen minä en käy», vastasi de Bracy kiireesti; »minä jouduin +hänen vangikseen ja hän soi minulle armon. Minä en vioittaisi hänen +kypäränsulkaansakaan!» + +»Kukapa puhuikaan vioittamisesta?» virkkoi prinssi ilkeästi nauraen; +»kertoneepa tuo narri ehkä viimein, että minä käskin hänen tappaa +veljeni! -- Ei, vankeus olisi parempi; ja istuuko hän tyrmässä +Itävallassa tai Englannissa, mitä väliä sillä on? -- Asiat tulisivat +vain jälleen samalle kannalle, millä ne olivat meidän ryhtyessämme tähän +juttuun. Me turvauduimme siihen toivoon, että Rikhard pysyisi ikänsä +vankeudessa Saksanmaalla. Elihän Robert-setäni kuolemaansa asti +Cardiffin linnassa.» + +»Niin kyllä», väitti Woldemar, »mutta teidän isänne, ruhtinaallinen +armo, istui lujemmin kuningasistuimellaan kuin te. Minun mielestäni +paras vankihuone on se, jonka haudankaivaja rakentaa, -- ei ole lujempaa +linnaa kuin kirkonholvi! Minä olen sanonut mielipiteeni.» + +»Vankihuone tai hauta, yhdentekevää», sanoi de Bracy; »mutta minun +käteni ei puutu koko salajuoneen.» + +»Kavaltaja!» tiuskaisi Juhana-prinssi. »Ethän vain käyne ilmiantamaan +meidän tuumaamme?» + +»Kenenkään tuumia en ole ikänä antanut ilmi», vastasi de Bracy, »enkä +salli kavaltaja-sanaa liitettävän minun nimeeni!» + +»Hiljaa, herra ritari!» sanoi Woldemar. »Ja te, armollinen herra, älkää +panko uljaan de Bracyn epäilystä pahaksi. Saanen sen, toivoakseni, +piankin poistetuksi.» + +»Siihen ei riitä puhetaitosi, Fitzurse», vastasi de Bracy. + +»Kas niin, kelpo ritari Mauri», vastasi kavala valtiomies, »älä hypähdä +tiepuoleen niinkuin säikähtynyt hevonen, vaan tarkastelkaammepa ensin +tuota hirviötä, joka sinua niin peloittaa. -- Vuorokausi sitten olisi +ollut hartain halusi saada käydä Rikhardin kimppuun säännöllisessä +taistelussa mies miestä vastaan -- sata kertaa olen kuullut sinun niin +sanovan.» + +»Aivan oikein», vastasi de Bracy, »mutta minä sanoinkin: säännöllisessä +taistelussa ja mies miestä vastaan! Mutta et suinkaan ole kuullut minun +hiiskahtavan kavalasta päällekarkauksesta, kun hän kuljeskelee yksinänsä +saloilla.» + +»Et ole oikea ritari, pidät kiinni moisesta hiuksenhalkomisesta», +virkkoi Woldemar. »Järjestetyssä sotarintamassa taistellenko Lancelot +Järveläinen ja ritari Tristram[34] tulivat kuuluisiksi? Vai eikö se +johtunut pikemmin siitä, että he kävivät jylhissä, tuntemattomissa +korvissa jättiläissankarien kimppuun?» + +»Niin kyllä», vastasi de Bracy, »mutta eivätpä, sen takaan, Tristram +eikä Lancelotkaan olisi tulleet toimeen Rikhard Plantagenet'n kanssa +mies miestä vastaan, eikä heillä ollut tietääkseni tapana käydä useamman +miehen voimalla yhtä vastaan.» + +»Sinä olet hullu, de Bracy -- mikä kumma tarjous tämä on sinulle, +pestatulle ja palkatulle vapaajoukon päällikölle, jonka miekat +Juhana-prinssi on rahoillaan ostanut palvelijoikseen? Sinä tiedät, missä +meidän vihollisemme on, ja kuitenkin viivyttelet, vaikka sekä herrasi ja +liittolaisesi onni että myös omasi, jopa meidän kaikkien henki ja kunnia +on vaarassa!» + +»Sanoinhan jo teille», virkkoi de Bracy synkästi, »että hän antoi minun +pitää henkeni. Tosin hän lähetti minut pois luotansa ja hylkäsi +palvelustarjoukseni; -- rakkautta ja uskollisuutta ei hän siis voi +minulta vaatia, mutta en tahdo myöskään nostaa kättäni häntä vastaan.» + +»Ei sitä tarvitakaan -- lähetä vain Ludwig Winkelbrand ja parikymmentä +peitsimiestäsi.» + +»Teillä on tarpeeksi omia rosvojanne», vastasi de Bracy; »ei yksikään +minun miehistäni saa liikahtaa tämmöisen asian tähden.» + +»Oletko sinä niin itsepäinen, de Bracy?» sanoi prinssi Juhana; »tahdotko +nyt luopua minusta, huolimatta kaikista lupauksistasi palvella minua +uskollisesti?» + +»Sitä en aio», vastasi de Bracy; »minä seison teidän puolellanne +kaikissa toimissa, jotka ovat ritarille kunnialliset, olipa kysymys +leikki- tai tosisodasta. Mutta tämmöisiin maantierosvon vehkeisiin en +ole sitoutunut.» + +»Lähde pois, Woldemar», sanoi Juhana-prinssi. »Onneton hallitsijapa minä +olen. Isälläni, Henrik-kuninkaalla, oli uskolliset palvelijat. Hän sanoi +vain kapinallisen papin olleen hänellä kiusana -- eikä aikaakaan, niin +Tuomas Becket, niin pyhä mies kuin olikin, sai vuodattaa verensä oman +alttarinsa portaille. -- Bracy, Merville, Brito, te uskolliset, uljaat +alamaiset, teidän nimenne ja henkenne ovat sukupuuttoon kadonneet! Tosin +Reginald Fitzursen poika elää, mutta isänsä uskollisuutta ja uljuutta +hän ei ole perinyt.» + +»Hän on perinyt kumpaisetkin», vakuutti Woldemar Fitzurse; »ja koska +muuta neuvoa ei ole, rupean itse tämän vaarallisen yrityksen johtajaksi. +Kalliisti, suvaitkaa vain se muistaa, sai isäni maksaa siitä, että tuli +historiassa kuuluisaksi ystävyydestään. Ja kuitenkin hänen +uskollisuutensa Henrikille oli mitätön asia sen rinnalla, johon minä nyt +ryhdyn. Sillä mieluumminpa ottaisin tappaakseni koko almanakallisen +pyhiä miehiä kuin laskisin peitseni tanaan Rikhard Leijonamieltä +vastaan. -- De Bracy, sinun toimeksesi uskon sillä aikaa epäilevien +rohkaisemisen ja Juhana-prinssin hengen suojelemisen. Kun saan +lähetetyksi teille semmoiset sanomat kuin toivon, sitten ei hankkeemme +menestys olekaan enää epävarma. -- Hovipoika», käski hän, »riennä +majapaikkaani ja sano, että asemieheni laittakoot varukseni valmiiksi. +Ja käske Tapani Wetherell, Broad Thoresby ja kaikki kolme Spyinghowin +peitsimiestä paikalla tänne, ja Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, +joutukoon myös heti luokseni. -- Jääkää hyvästi, armollinen prinssi. +Toiste tavatessamme, toivoakseni, meillä on edessämme paremmat ajat.» +--Näin puhuen hän poistui huoneesta. + +»Hän lähtee vangitsemaan veljeäni», sanoi Juhana-prinssi de Bracylle, +»yhtä huoletonna kuin koskisi asia vain jotakin saksilaista franklinia. +Tottapa hän kuitenkin, toivon minä, tottelee käskyjäni ja sopivan +kunnioittavasti pitää huolta rakkaan Rikhardini hengestä.» + +De Bracy vastasi hymyillen. + +»Niin totta kuin Pyhän Neitsyen otsa kirkkaasti paistaa», jatkoi +Juhana-prinssi, »tarkastihan minä lausuin hänelle käskyni -- vaikka sinä +kukaties et kuullut, kun me kahdenkesken seisoimme ikkunakomerossa. +Aivan selvästi ja tarkasti minä käskin, että Rikhardin hengestä oli +pidettävä huolta -- ja kavahtakoon Woldemar päätänsä, jos hän sen käskyn +rikkoo!» + +»Parempi taitaisi olla», arveli de Bracy, »että minä lähden oitis hänen +majapaikkaansa tarkoin selittämään hänelle tätä teidän jyrkkää +tahtoanne. Sillä koska käskynne jäi minulta peräti kuulematta, niin +saattaa olla mahdollista, ettei se joutunut Woldemarinkaan korviin.» + +»Ei, ei», virkkoi Juhana-prinssi närkästyneenä, »kyllä takaan, että hän +sen kuuli. Ja sitäpaitsi minulla on sinulle muuta tehtävää. Mauri, +tulehan tänne; anna minun nojautua olkapäähäsi.» + +He astuivat kerran salin ympäri ja Juhana-prinssi jatkoi, puhuen kuten +uskotuimmalle ystävälleen ainakin: »Mitä tuosta Woldemar Fitzursesta +arvelet, toveri de Bracy? -- Hän toivoo pääsevänsä kansleriksi. Mutta +minua arveluttaa toki vähäisen, onko tuo korkea virka annettava +miehelle, joka oli niin halukas ryhtymään tähän vehkeilyyn Rikhardia +vastaan, ja siten selvästi osoittaa, miten vähässä arvossa hän pitää +meidän kuninkaallista vertamme. Sinä luullakseni nyt varmaan luulet +olevasi vähemmin suosiossa siitä syystä, että niin rohkeasti kieltäydyit +tuosta ilkeästä työstä. -- Mutta niin ei ole laita, Mauri! Päinvastoin +kunnioitan sinua lujuutesi tähden. Välistä täytyy antaa käskyjä, joiden +toimittajia emme voi rakastaa emmekä pitää kunniassa. Ja päinvastoin +voimme taas saada kieltäviä vastauksia pyyntöihimme, joiden johdosta +kunnioituksemme kieltäjää kohtaan vain enenee. Paljon parempi kuin +onnettoman veljeni vangitsijan koroittaminen korkeaan kanslerinvirkaan +on se, että sinä saat valtiomarskin komentosauvan palkinnoksi +ritarillisesta, rohkeasta kiellostasi. Muista tämä, de Bracy, ja mene +nyt toimiisi.» + +»Häilyväinen tyranni!» mutisi de Bracy prinssin luota poistuttuaan; +»onnettomat ne, jotka sinuun turvaavat. Sinun kansleriksesi, tosiaan! +--Helppo työ sillä miehellä mahtaa olla, joka ottaa pitääkseen huolta +sinun omastatunnostasi. -- Mutta Englannin valtiomarskiksi», hän sanoi +ojentaen kätensä ikäänkuin kaapatakseen komentosauvan ja astuen entistä +ylpeämpiryhtisenä lattialle, »se palkinto todellakin maksaa vaivansa!» + +Heti de Bracyn lähdettyä Juhana-prinssi kutsui erään palvelijan +luokseen. + +»Tulkoon Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, tänne heti, kun hän palaa +Woldemar Fitzursen puheilta.» + +Juhana alkoi kävellä kamarissa edestakaisin epävakaisin askelin, kunnes +vähän ajan kuluttua vakoojien päällikkö astui sisään. + +»Bardon», kysyi hän, »mitä Woldemar sinulta tahtoi?» + +»Kaksi rohkeaa miestä, jotka tarkoin tuntevat nämä ylämaan salot ja ovat +taitavat nuuskimaan ihmisten ja hevosten jälkiä.» + +»Ja oletko hankkinut hänelle semmoiset miehet?» + +»Jolleivät hankkimani kelpaa, niin älkää te, ruhtinaallinen armo, enää +koskaan uskoko sanojani», vastasi vakoojien päällikkö. »Toinen niistä on +kotoisin Hexhamshirestä; hän on tottunut vainoamaan Tyne- ja +Teviot-laaksojen varkaita, niinkuin verikoira seuraa vioitetun +metsäsarvaan jälkiä. Toinen on Yorkshiren miehiä ja on monta monituista +kertaa helisyttänyt jousenjännettään Sherwoodin iloisilla saloilla. Hän +tuntee jok'ikisen metsähirven ja rotkon, viidakon ja tammiston tämän +kaupungin ja Richmondin välillä.» + +»Hyvä on», sanoi prinssi. -- »Lähtikö Woldemar jo matkaan heidän +kanssaan?» + +»Lähtee tuossa paikassa», vastasi Bardon. + +»Ketä muita on lisäksi hänen mukanaan?» kysyi Juhana huolettomasti. + +»Broad Thoresby on hänen kanssaan, ja Wetherell, joka on +armottomuudestaan saanut liikanimen Tapani Rautasydän, sekä kolme +ylämaan sotamiestä, jotka ennen kuuluivat Rolf Middletonin joukkoon +--heitä sanotaan Spyinghowin peitsimiehiksi.» + +»Hyvä on», virkkoi prinssi Juhana. Sitten hän vähän ajan perästä vielä +lisäsi: »Bardon, minulle on hyvin tärkeää, että sinä tarkasti pidät +silmällä Mauri de Bracya -- kuitenkin niin, ettei hän sitä huomaa. -- Ja +tuo minulle aika ajoin tietoa, mitä hän milloinkin tekee -- kenenkä +kanssa hän puhelee ja mitä aikeita hänellä on. Älä laiminlyö tätä, +--rangaistuksen uhalla.» + +Hugh Bardon kumarsi ja lähti. + +»Jos Mauri minut pettää», sanoi prinssi itsekseen, »jos hän minut +pettää, niinkuin hänen käytöksestänsä on syytä pelätä, niin panetan +hänen kaulansa poikki, vaikka Rikhardin kirves jo kolkuttaisikin Yorkin +porttia!» + + + + +VIIDESNELJÄTTÄ LUKU. + + + Härnäile aron tuimaa tiikeriä, + vie saalis nälkäiseltä leijonalta; -- + vähempi vaara siitä, kuin jos sä + herätät hurjan uskonkiihkoisuuden + kytevät kipinät. + + TUNTEMATON. + +Kertomuksemme kääntyy nyt Iisak Yorkilaiseen. -- Ratsastaen +sissipäällikön lahjoittaman muulin selässä ja seurustellen kahden +kookkaan talonpojan kanssa, jotka oli pantu hänen oppaikseen ja +suojelijoikseen, oli juutalainen lähtenyt matkalle Templestowen +preceptorio-kartanoon päin, missä hänen piti hieroa kauppaa tyttärensä +lunastuksesta. Preceptorio-kartano oli vain päivänmatkan päässä +hävitetystä Torquilstonen linnasta; juutalainen toivoi siis joutuvansa +perille ennen yötä. Sentähden hän erottuansa metsän rajalla oppaistaan +ja palkittuaan heitä hopearahalla joudutti kulkuansa niin paljon kuin +hänen väsymyksensä antoi myöten. Mutta hänen voimansa uupuivat peräti, +kun hän oli vielä kuuden virstan päässä Templestowesta. Kalvava kipu +kiiti hänen selkäänsä ja raajojansa pitkin; ja kun tällä tavalla +ruumiinkin vaiva tuli vielä ahdistavan sydämentuskan lisäksi, niin hän +ei kyennytkään kauemmaksi kuin pieneen kauppalaan, missä asui +juutalainen rabbiini, taitava lääkäri ja Iisakin hyvä tuttava. Nathan +Ben Israel kohteli sairasta kansalaistansa sillä hyvyydellä, johon +Mooseksen laki häntä velvoitti ja jota juutalaiset aina osoittavat +toisillensa. Hän toimitti vieraan levolle ja antoi hänelle siihen aikaan +parhaiksi arveltuja kuumelääkkeitä estääksensä tautia, johon pelästys, +vaiva, kova kohtelu ja suru olivat saattamaisillaan vanhan +juutalaisparan. + +Aamulla, kun Iisak aikoi nousta ja jatkaa matkaansa, Nathan sekä +kohteliaana isäntänä että lääkärinä kielsi sen. Siitä voisi, hän sanoi, +Iisakille tulla kuolema. Mutta Iisak selitti tärkeämpienkin asioiden +kuin hänen elämänsä tai kuolemansa riippuvan siitä, että hän vielä tänä +aamuna saapuisi Templestoween. + +»Templestoween!» virkkoi isäntä kummastellen. Hän koetteli vielä kerran +suonta ja mutisi sitten itsekseen: »Kuume on poissa, mutta näkyypä hänen +mielensä vielä olevan vähän sekaisin.» + +»Ja miksi en menisi Templestoween?» vastasi sairas. »Tiedän kyllä, +Nathan, että siellä asuvat ne, joille Lupauksen halveksitut lapset ovat +loukkauskivenä ja inhona. Mutta sinä tiedät myös, että meidän joskus +täytyy tärkeitten kauppa-asioitten tähden mennä noiden verenjanoisten +nasarealaissoturien puheille ja että me käymme yhtä hyvin +temppeliherrojen preceptorio-kartanoissa kuin niin sanottujen +hospitaaliritarien kommanderioissa.»[35] + +»Sen minä hyvin tiedän», vastasi Nathan, »mutta tiedätkös sinä, että +itse Luukas de Beaumanoir, heidän säätynsä päämies, jota he nimittävät +suurmestariksi, par'aikaa on Templestowessa?» + +»Sitä en tiennyt», virkkoi Iisak; »pariisilaisilta veljiltämme viimeksi +tulleet kirjeet ilmoittivat hänen olevan heidän kaupungissaan pyytämässä +kuningas Filipiltä apua saraseeneja vastaan.» + +»Hän on sen jälkeen tullut Englantiin, aivan säätyläistensä arvaamatta», +sanoi Nathan. »Hän on tullut heidän luokseen, väkevä käsivartensa +kohotettuna kurittamaan ja rankaisemaan. Hänen silmänsä säihkyvät vihaa +niitä vastaan, jotka ovat rikkoneet lupauksensa, ja suuri pelko +vallitsee nyt noiden Belialin poikien sydämissä. Varmaan olet sinäkin +kuullut hänestä?» + +»Minä tunnen hänet hyvin», virkkoi Iisak. »Pakanat väittävät, että +Luukas Beaumanoir kiivastelee verisesti jok'ainoan nasarealaislain +puustavin puolesta; meidän veljemme taasen sanovat häntä ankaraksi +saraseenien hävittäjäksi sekä myös Lupausten lasten julmaksi +sortajaksi.» + +»Ja syystäpä he häntä semmoiseksi sanovat», virkkoi +Nathan-lääkäri. »Muut temppeliherrat toki huvikseen joskus poikkeavat +velvollisuuksistaan tai heidät saadaan leppymään kullalla ja hopealla. +Mutta tuo Beaumanoir on toista rotua -- hän vihaa lihan nautintoja, +ylenkatsoo rikkautta ja pyrkii siihen kunniaan, jota he sanovat +marttyyrikruunuksi. -- Suokoon Jaakobin Jumala sen pian hänelle ja +samaten kaikille muille! Erikoisesti tuo uhka-ylpeä mies on kohottanut +kätensä Juudan lasten yli, niinkuin Daavid Edomin kansan yli pitäen +juutalaisen murhaamista yhtä suloisena uhrina Herralle kuin saraseenien +teurastamista. Jumalattomia valheita on hän myös puhunut meidän +lääkkeittemme voimasta väittäen niiden olevan saatanan vehkeitä. +--Rangaiskoon Jehova häntä siitä!» + +»Sittenkin», sanoi Iisak, »minun täytyy mennä Templestoween, vaikka +hänen silmänsä palaisivat yhtä tulisina kuin seitsemästi kuumennettu +pätsi.» + +Hän selitti nyt Nathanille, mikä syy häntä sinne pakotti. Rabbini +kuunteli hartaasti ja ilmoitti suruaan kansan tavan mukaan siten, että +repi vaatteitansa ja valitti: »Voi tytärtäni! -- Voi tytärtäni! -- Voi +Siionin kaunokaista! -- Voi Israelin lasten kurjuutta Babylonin +vankeudessa!» + +»Sinä näet tästä», lopetti Iisak, »miten asiani ovat ja miksi en saata +viipyä. Kenties tämän Luukas Beaumanoirin, heidän päämiehensä, läsnäolo +voineekin estää Brian de Bois-Guilbertin aikomastansa pahasta teosta ja +peloittaa häntä luovuttamaan käsistään rakkaan tyttäreni Rebekan.» + +»Lähde sitten», virkkoi Nathan Ben Israel, »ja ole viisas, sillä +viisaushan auttoi Danielinkin ulos leijonien luolasta, jonne hänet oli +viskattu. Ja käyköön sinulle hyvin, aivan sydämesi halun mukaan. Mutta +vältä suurmestaria, mikäli mahdollista, sillä meidän kansamme polkeminen +ja sortaminen on hänen paras ilonsa sekä aamuin että illoin. Saattaa +olla, että yksityisesti puhutellen saisitkin Bois-Guilbertin helpommin +taipumaan; sillä hokevatpa ihmiset, että tuonne preceptorio-kartanoon +kokoontuneet kirotut nasarealaiset eivät ole yksimielisiä. Hämmentykööt +heidän hankkeensa ja kääntykööt heidän omaksi häpeäkseen! -- Mutta sinä, +veljeni, tule sitten palatessasi takaisin minun luokseni niinkuin isäsi +taloon ja tuo minulle tietoa asiasi menestymisestä. Ja hartaasti toivon, +että tuot silloin tullessasi Rebekan. Hän se on käynyt opissa viisaan +Mirjamin luona, jonka lääkärintaitoa pakanat soimasivat noituudeksi.» + +Iisak sanoi ystävällensä jäähyväiset ja saapui noin tunnin ajan +ratsastettuansa Templestowen preceptorio-kartanon edustalle. + +Temppeliherrojen kartano seisoi keskellä ihania niittyjä ja laidunmaita, +jotka edellinen hurskas preceptori oli lahjoittanut säädylleen. Kartano +oli vahvasti muureilla varustettu; tätä toimenpidettä eivät +temppeliritarit koskaan laiminlyöneet, ja Englannin silloinen rauhaton +tila tekikin sen vallan tarpeelliseksi. Laskusiltaa vartioi kaksi +mustapukuista peitsimiestä. Toisia, samassa synkässä asussa, astuskeli +hitaasti, kuin hautajaissaatossa, edestakaisin muurilla -- he näyttivät +pikemmin haamuilta kuin sotureilta. Kaikilla veljeskunnan alemmilla +palvelijoilla oli tällainen puku. Ennen oli heilläkin, niinkuin +ritareilla sekä asemiehillä, ollut valkeat vaatteet. Mutta ne olivat +muutetut sen jälkeen, kun Palestiinan vuoristossa parvi valeveljiä, +jotka sanoivat itseänsä myös temppeliritareiksi ja olivat säädylle +suureksi häpeäksi, oli niitä käyttänyt väärin. Jokunen ritari astui aika +ajoin pihan poikki, puettuna valkeaan viittaansa, pää kumarruksissa ja +käsivarret ristissä. Jos heitä sattui kaksi vastakkain, niin he +tervehtivät toisiansa äänettömällä, juhlallisella päännyökkäyksellä. +Semmoinen oli heidän tapansa, joka perustui raamatunlauseisiin: »paljon +puhellessasi et voi välttää syntiä» ja »elämä ja kuolema riippuu +kielestä». Sanalla sanoen temppeliritariston kova, munkkimainen +elämäntapa näytti nyt Templestowessa uudestaan päässeen valtaan Luukas +Beaumanoirin ankaran valvonnan alla. + +Iisak pysähtyi portille, koettaen arvailla, miten hän kartanon +asukkaille mieluisimmalla tavalla pyrkisi sisään. Sillä hän tiesi hyvin, +että ritaristossa uudestaan herännyt ankaruus oli hänen onnettomalle +kansalleen yhtä vaarallinen kuin tähän saakka oli ollut heidän +hillitsemätön irstaisuutensa. Hän tiesi nyt tulevansa inhotuksi ja +poljetuksi uskontonsa tähden, samoinkuin hän sitä ennen rikkautensa +vuoksi oli ollut armottoman sorron alainen. + +Luukas Beaumanoir käveli par'aikaa preceptorio-kartanon pienessä +puutarhassa, joka oli ulkomuurin sisäpuolella. Suurmestari piti siellä +murheellista ja salaista keskustelua erään säätyveljensä kanssa, joka +hänen seurassaan oli tullut Palestiinasta. + +Suurmestari oli jo vanhahko mies, sitä todistivat hänen harmaa partansa +ja tuuheat, harmaat kulmakarvansa. Näiden varjon alta silmät kuitenkin +yhä vielä säihkyivät nuorekkaina; niiden tulta ei vanhuuskaan ollut +saanut sammutetuksi. Suurmestari oli aikanaan ollut mainio sodankävijä, +ja hänen tylyissä, laihoissa kasvoissaan kuvastui yhä vielä sotilaan +pelottomuutta. Hän oli myös aina ollut ankara lihansakiduttaja; selvänä +osoituksena siitä oli paljosta paastoamisesta kulmikkaaksi muuttunut +kasvojen muoto ja niistä loistava itsetyytyväisen hurskastelijan +hengellinen ylpeys. Tähän muodon ankaruuteen yhdistyi kuitenkin myös +jotakin majesteetillista, jaloa. Se johtui epäilemättä siitä, että hän +virkaominaisuudessaan oli saanut ruhtinailta ja kuninkailta +arvonosoituksia ja että hän oli tottunut itsevaltiaana hallitsemaan +niitä uljaita, korkeasukuisia ritareita, jotka olivat hänen +veljeskuntansa lain alaisia. Hänen vartalonsa oli kookas ja hän piti +sitä vielä pystyssä ja suorana, antamatta iän ja vaivan kuorman painaa +sitä alas. Hänen valkean viittansa kuosi oli tarkasti säännönmukainen, +tehty aivan Pyhän Bernhardin käskyjen mukaan. Se oli juuri yhtä pitkä +kuin mieskin, ja vasemmalla olkapäällä näkyi säädyn tunnusmerkki, +punaisesta verasta leikattu kahdeksankulmainen risti. Tavanmukaista +kärpän- tai oravannahkaista päärmettä ei ollut koristamassa viittaa; +mutta suurmestarin ikä oikeutti hänet käyttämään viitassaan hienosta +lampaannahasta valmistettua vuoria. Kädessä hänellä oli omituinen +_abacus_ eli virkasauvansa, joka oli nähtävänä kaikissa temppeliherrojen +kuvissa. Sauvan ponnessa oli ympyriäinen kisko, johon temppeliritariston +risti oli piirretty ympyrän sisään. Tämän korkean herran seuralainen oli +melkein samanlaisessa puvussa; mutta hänen nöyrä alamaisuutensa +päällikköä kohtaan osoitti, etteivät he olleet yhdenvertaiset muussa +kuin vaatetuksessa. Preceptori -- se oli toisen miehen arvo -- ei +astunut suurmestarin rinnalla, vaan pysyttäytyi sen verran jäljempänä, +että suurmestari päätään kääntäen saattoi puhella hänelle. + +»Konrad», lausui Luukas de Beaumanoir, »rakas sota- ja +kärsimyskumppanini, vain sinun uskolliselle sydämellesi voin ilmaista +suruani. Sinulle yksin voin sanoa, kuinka usein, sen jälkeen kuin tulin +tähän maahan, olisin jo tahtonut vaipua maan alle ja päästä hurskasten +seuraan. Minun silmäni eivät ole tässä Englannissa nähneet mitään, johon +ne voisivat ilolla kiintyä, lukuunottamatta veljiemme hautoja +temppelikirkkomme raskaan kaarikaton alla, tuolla komeassa +pääkaupungissa. Voi, uljas Robert de Ros! huusin sydämessäni +katsellessani noiden puhtaitten ristinsoturien kuvia, jotka ovat +veistetyt hautakiviin. Voi, jalo Wilhelm de Mareschal! Avatkaa +marmorikammionne ja päästäkää viereenne lepäämään väsynyt veli, joka +mieluummin taistelisi sataatuhatta pakanaa vastaan kuin näkee säätynsä +turmion.» + +»Se on aivan totta», vastasi Konrad Mont-Fitchet; »se on liiankin totta. +Täällä Englannissa veljemme rikkovat sääntöjä vielä julkeammin kuin +Ranskassa.» + +»Siitä syystä, että he täällä ovat rikkaammat», vastasi suurmestari. +»Älä pane pahaksi, veljeni, vaikka joskus kehuisin itseäni. Sinä tiedät, +minkälaista elämää olen elänyt, pitäen vaaria jok'ainoasta sääntöjemme +kirjaimesta -- olen taistellut sekä ruumiillisia että ruumiittomiakin +perkeleitä vastaan -- olen tuon kiljuvan jalopeuran, joka käy ympäri +etsien, kenet se saisi niellä, iskenyt maahan, missä ikinä vain olen sen +kohdannut, niinkuin uljaan ritarin ja jumalisen pappismiehen sopii, +--olen täyttänyt sen käskyn, jonka Pyhä Bernhard antoi meille +sääntöjemme viidennessäviidettä luvussa: _Ut Leo semper feriatur_.[36] +Mutta pyhän temppelin nimessä, jonka puolesta kiivastellessani olen +kuluttanut oloni ja eloni ja itse luitteni ytimen ja voimankin -- tämän +pyhän temppelin kautta vannon ja lausun: paitsi sinua ja muutamia +harvoja muita, jotka noudatatte ankaraa elämää, en näe veljiemme parissa +ainuttakaan, jota sieluni tahtoisi halata pyhällä veljen nimellä. Mitä +lakimme säätää, ja kuinka veljemme sen sääntöjä tottelevat? Se kieltää +heitä pitämästä turhanaikaisia, maallisia koristuksia; he eivät saa +panna sulkatupsua kypäräänsä eikä kultasiloja jalustimiinsa tai +hevostensa suitsiin. Mutta ketkäpä toiset nyt keikaroivat niin koreissa +ja kirjavissa vaatteissa kuin temppelin köyhät soturit? -- Lakimme +kieltää heitä pyytämästä lintuja toisen linnun avulla, ampumasta otuksia +käsi- tai varsijousella, toitottamasta metsätorvella ja kannustamasta +hevosiansa pyydettävän otuksen jälkeen. Mutta kukapa tähän aikaan on +kerkeämpi kuin temppeliherrat, kun on kysymyksessä koirilla tai haukalla +metsästäminen tai muut joutavat pyydystykset saloilla ja vesillä? --Laki +kieltää heitä lukemasta muuta kuin semmoisia pyhiä lukuja, joita he +sitten lepohetkinänsä voivat ulkomuistista lausua. Mutta voi! Heidän +korvansa ovat avoinna jokaisen kiertelevän laulusepän jutuille, ja +heidän silmänsä tutkivat ahkerasti joutavia lemmentarinoita. -- Laki +määrää, että heidän pitää juurtajaksain hävittää kaikki noituus sekä +väärät opit. Voi! Soimataanhan heitä siitä, että he muka tutkivat +juutalaisten kirottuja kabbala-salaisuuksia ja pakanallisten saraseenien +loitsutaitoa. -- Yksinkertainen ruoka on heille säädetty: juuria, +kaaliksia, puuroa. Liha on sallittu vain kolmena päivänä viikossa, sillä +lihansyömisen tapa turmelee häpeällisesti ruumista. Mutta katsopas, +kuinka heidän pöytänsä painuvat herkkujen alla! Vesi on heille määrätty +juomaksi, mutta nytpä jokaisen viinaveikon paras kerskaus on se, että +hän jaksaa juoda 'kuin temppeliherra!' -- Ja yksinpä tämä puutarhakin, +joka on täynnä harvinaisia, itämailta tuotuja puita ja yrttejä, näyttää +pikemminkin uskottoman emiirin haaremipuistolta kuin semmoiselta +paikalta, missä kristityt munkit kasvattavat vaatimattomia +vihanneksiansa. -- Ja voi, Konrad, kunpa sääntöjen rikkominen edes +pysähtyisi tähän! Hyvinhän tiedät, että meidän seurastamme kiellettiin +nekin jumaliset vaimot, jotka alussa kuuluivat sisarina pyhitettyyn +säätyymme. Sillä, sanoo kuudesviidettä luku, ikivihollinen on naisseuran +avulla saanut monta sielua poikkeamaan paratiisin tieltä. Ja viimeisessä +luvussa, jonka säätymme perustaja lisäsi ikäänkuin päätekiveksi +kokoonpanemaansa puhtaaseen, saastuttamattomaan oppiin, on sanottu, +ettemme saa edes omille sisarille emmekä äidillekään antaa rakkauden +suuteloa -- _ut omnium mulierum, fugiantur oscula_ (jotta kaikki naisten +suuteleminen vältettäisiin). -- Minua hävettää mainitessani -- hävettää +muistellessanikin sitä tapojen turmelusta, joka nykyjään on meidät +upottanut kuin tulvavesi. Meidän puhdassydämisten perustajaimme, Hugo de +Payenin ja Gottfrid de Saint-Omerin sielut sekä niiden siunattujen +seitsemän miehen, jotka kaikkein ensimmäisinä tekivät liiton, antautuen +elinajakseen temppelin palvelukseen, niiden kaikkien sielut eivät saa +rauhassa nauttia paratiisin iloakaan tämän turmeluksen vuoksi. Minä olen +nähnyt heidät, Konrad, yöllisissä ilmestyksissä: -- heidän pyhät +silmänsä vuodattivat kyyneleitä heidän veljiensä syntien ja hullutusten +tähden ja sen inhoittavan häpeällisen irstauden vuoksi, missä heidän +veljensä rypevät. 'Beaumanoir', he lausuivat, 'sinä nukut -- herää! +Tahrattu on temppelin rakennus yhtä ilkeällä saastalla kuin se, minkä +muinoin pitalitautiset jättivät talojen seiniin. Ristin soturit, joiden +tulisi karttaa vaimon katsetta yhtä tarkoin kuin basiliskin silmää, +elävät julkisessa synnissä, eivätkä ainoastansa oman kansansa naisten, +vaan myös kirottujen saraseenien ja vielä kovemmin kirottujen +juutalaisten tyttärien kanssa. Beaumanoir, sinä nukut -- herää ja kosta +meidän puolestamme! -- Tapa syylliset, niin miehen- kuin +vaimonpuoletkin! -- Ota käteesi Phineaan tulisoihtu!' -- Näky katosi, +Konrad, mutta herätessäni kuulin vielä heidän rautaisten pukujensa +kalisevan ja näin heidän valkeiden viittojensa liehuvan. -- Ja minä +aionkin tehdä niinkuin he käskivät, minä tahdon puhdistaa +temppelirakennuksen! Saastaiset kivet, joihin rutto on tarttunut, tahdon +murtaa irti ja viskata pois.» + +»Mutta muistakaa kuitenkin, arvoisa isä», vastusteli Mont-Fitchet, »että +tämä saastaisuus on pitkän ajan ja tottumuksen kautta kovasti piintynyt +kiinni. Olkaa siis puhdistustoimessanne yhtä varovainen kuin oikea ja +viisas.» + +»Ei, Mont-Fitchet», vastasi ankara vanhus, »puhdistus on tehtävä äkisti +ja kovasti -- meidän veljeskuntamme on par'aikaa kohtalonsa +ratkaisevassa käänteessä. Edeltäjiemme kohtuus, itsensäkieltämys ja +jumalisuus taivutti puoleemme monta mahtavaa ystävää -- nykyinen +uhka-ylpeytemme, rikkautemme ja ylellisyytemme ovat nostaneet meitä +vastaan monta voimallista vihamiestä. Meidän pitää masentaa tämä +uhka-ylpeys, joka hallitsijoita loukkaa -- meidän pitää luopua tästä +rikkaudesta, joka on heille kiusauksena -- meidän pitää puhdistaa tuo +irstainen elämä, joka meitä häpäisee koko kristikunnan silmissä. Taikka +muuten käy niin -- muista sanojani -- että temppeliherrojen sääty +hävitetään peräti, niin ettei sen paikkaakaan enää löydetä kansojen +keskellä.» + +»Jumala varjelkoon meitä niin julmasta kohtalosta!» sanoi preceptori. + +»Amen» lausui suurmestari juhlallisesti; »mutta se apu on meidän itsemme +ansaittava. Sen sanon sinulle, Konrad: tämän sukukunnan häijyyttä eivät +maan eivätkä taivaan vallat voi enää kauemmin kärsiä. Tietoni siitä on +varma. Perustus, jolla temppelimme seisoo, on jo salakaivauksilla +heikonnettu, ja mitä enemmän me rakennustamme koroitamme, sitä pikemmin +se on vajoava syvyyteen. Meidän on palattava takaisin entisille +jäljillemme ja osoittauduttava totisiksi ristin sankareiksi, uhraten +virkamme tähden himomme ja syntiset huvituksemme, vieläpä mukavan +elämämme ja lepomme ja luonnolliset taipumuksemmekin. Meidän tulee +elämässämme aina muistaa, että moni huvitus, vaikka se muille ihmisille +saattaa olla luvallinen, on kielletty siltä, joka vannotulla valalla on +sitoutunut temppelin palvelukseen.» + +Hänen näin puhuessaan astui puutarhaan asemies, puettuna risaisiin +vaatteisiin (sillä tähän pyhään veljeskuntaan pyrkivät käyttivät +koetusaikanansa ritarien kuluneita vaatteita). Syvään kumarrettuansa +suurmestarille hän seisoi ääneti, odotellen lupaa, ennenkuin uskalsi +ruveta puhumaan asiaansa. + +»Eikö nyt näytä paljoa sopivammalta», virkkoi suurmestari, »kun tämä +Damian tällä tavoin, kristillisen nöyryyden puvussa ja alamaisen +äänettömänä, astuu päämiehensä eteen, kuin pari päivää sitten, jolloin +sama hupsu narri keikkaroi kirjavissa vaatteissa ja pieksi kieltään +ketterästi ja rohkeasti kuin papukaija? -- Puhu, Damian, minä sallin sen +-- mitä asiaa sinulla on?» + +»Tuolla portin edustalla seisoo muuan juutalainen, jalo ja +kunnianarvoisa isä», vastasi asemies; »hän pyrkii veli Brian de +Bois-Guilbertin puheille.» + +»Oikein teit, kun toit siitä minulle tiedon», lausui suurmestari. »Kun +minä olen läsnä, ei preceptorikaan ole muuta kuin tavallinen +temppeliritari, joka ei saa noudattaa omaa, vaan ainoastaan herransa +tahtoa. Sillä sanoohan Raamattu: 'Kuulla ja totella on yhtä.' -- Minä +huomaan erittäin tärkeäksi pitää tuon Bois-Guilbertin toimia silmällä», +lisäsi hän kääntyen puhetoverinsa puoleen. + +»Häntä kehutaan uljaaksi ja urhoolliseksi», sanoi Konrad. + +»Ja syystäkin», virkkoi suurmestari. »Urhoollisuus on ainoa avu, jossa +emme ole luopuneet edeltäjiemme, ristin sankarien, hyvistä avuista. +Mutta meidän säätyymme antautuessaan oli veljemme Brian suutuksissaan +häntä kohdanneesta petoksesta. Meidän valaamme vannomaan ja maailmasta +luopumaan ei häntä yllyttänyt, pelkäänpä pahoin, todellinen +sielun tarve, vaan hetkellinen vihastus, joka taivutti hänet +lihansakieltämiseen. Ja sitten on hänestä tullut kiivas ja uupumaton +levonhäiritsijä, napisija ja salahankkeilija ja kaikkien niiden johtaja, +jotka minun valtaani vastustavat. Hän ei huomaa, että sauva ja keppi +ovat annetut suurmestarille vallan merkiksi -- sauva tukemaan heikkojen +voimattomuutta, keppi syyllisiä kurittamaan. -- Damian», hän lisäsi, +»tuo se juutalainen tänne eteeni.» + +Syvään kumarrettuaan asemies poistui ja palasi muutamien minuuttien +kuluttua tuoden Iisak Yorkilaisen kanssaan. Eipä olisi alaston orjakaan +astuessaan mahtavan kuninkaan tuomioistuimen eteen voinut osoittaa +alamaisempaa nöyryyttä ja suurempaa pelkoa kuin juutalainen +lähestyessään suurmestaria. Kun hän oli tullut kolmen kyynärän päähän, +Beaumanoir viittasi sauvallaan, ettei hän saisi astua likemmäksi. +Juutalainen laskeutui polvilleen ja löi otsansa maahan nöyryytensä +osoitukseksi. Sitten hän nousi jälleen ja seisoi nyt temppeliherrojen +edessä käsivarret ristissä, pää kumartuneena rinnalle, osoittaen koko +ryhdillään itämaisen orjan matelevaa alamaisuutta. + +»Damian», sanoi suurmestari, »mene tiehesi ja aseta muutamia sotureita +saapuville, jos äkisti kutsuisin. Äläkä salli kenenkään päästä tähän +puutarhaan, ennenkuin me poistumme.» Asemies kumarsi ja läksi. + +»Juutalainen», jatkoi ylpeä vanhus, »huomaa, mitä sanon. Minun säätyni +ja arvoni ei salli minun pitkälti keskustella kanssasi, eikä tapanani +ole muidenkaan ihmisten kanssa tuhlata sanojani tai aikaani. Sentähden +vastaa lyhyesti kysymyksiini ja katso, että sanasi ovat totiset. Sillä +jos sinun kielesi latelee minulle valhetta, revitän sen ulos +jumalattomasta suustasi.» + +Juutalainen oli puhumaisillaan, mutta suurmestari jatkoi: + +»Vaiti, uskoton! -- ei sanaakaan minun läsnäollessani, paitsi kun +vastaat kysymyksiini. -- Mitä sinulla on tekemistä veljemme Brian de +Bois-Guilbertin kanssa?» + +Iisakin hengitystä ahdisti pelko ja epäilys. Jos hän kertoi asiansa, +voitiin se kenties selittää ritariston häpäisemiseksi. Mutta jollei hän +tuonut sitä ilmi, niin mitenkä hän sitten taisi toivoakaan tyttärensä +vapaaksi saamista? Beaumanoir huomasi hänen kauhean pelkonsa ja +armollisesti rauhoitti häntä vähäisen. + +»Juutalainen», sanoi hän, »älä pelkää kurjan henkesi vuoksi, jos vain +totuudenmukaisesti puhut asiasi. Minä kysyn vielä kerran: mitä sinulla +on tekemistä Brian de Bois-Guilbertin kanssa?» + +»Minä toin», änkytti juutalainen, »jos te, arvoisa ja urhoollinen herra +sallitte, mainitulle kelpo ritarille kirjeen Aymerilta, Jorvaulx'in +luostarin abotilta.» + +»Enkö sanonut, Konrad, että nykyiset ajat ovat turmion aikaa?» virkkoi +suurmestari. »Cistersiläismunkki lähettää kirjeen temppelin soturille +eikä keksi sopivampaa sanansaattajaa kuin uskottoman juutalaisen! --Anna +kirje tänne.» + +Juutalainen päästi vapisevin käsin auki armeenialaisen päähineensä +poimut, johon hän paremmaksi varmuudeksi oli tallettanut abotin kirjeen. +Kättänsä kurottaen ja selkäänsä notkistaen hän astui sitten lähemmäksi +antaaksensa sen tylyn kysyjän haltuun. + +»Seis, koira!» huusi suurmestari. -- »Minä en koske uskottomiin muuten +kuin miekallani. Konrad, ota sinä kirje juutalaiselta ja anna minulle.» + +Tällä tavoin saatuaan kirjeen käsiinsä Beaumanoir tarkasteli sitä +ulkopuolelta ja rupesi sitten ratkomaan rihmoja, joilla se oli kiinni +sidottu. »Arvoisa isä», esteli Konrad, vaikka hyvin nöyrästi, »ettehän +toki rikkone sinettiä?» + +»Enkö rikkoisi sinettiä?» vastasi Beaumanoir vetäen kulmakarvansa +ryppyyn. »Eikö ole kirjoitettu neljännessäkymmenennessätoisessa luvussa, +_De lectione literarum_ -- kirjeitten lukemisesta -- ettei kukaan +temppeliritari saa ottaa vastaan kirjettä, ei edes isältänsä, +näyttämättä sitä suurmestarille ja lukematta sitä hänen läsnäollessaan?» + +Hän silmäsi sitten kiireesti kirjeen läpi, jolloin hänen kasvoillaan +kuvastui hämmästystä ja inhoa. Hän luki sen vielä toistamiseen +hitaammin. Sitten hän, toisella kädellään ojentaen pergamentin +Konradille ja toisella keveästi sivaltaen sitä huusi: »Kas tässäpä on +oivallinen kirjeenvaihto kahden kristityn miehen välillä, jotka +kumpainenkin ovat hengellisten veljeskuntien korkeavirkaisia jäseniä! +--Milloin, vanhurskas Jumala», hän lausui juhlallisesti kääntäen +silmänsä taivaaseen päin, »sinä tulet tänne erottamaan nisut akanoista?» + +Mont-Fitchet otti kirjeen päämieheltään ja rupesi sitä lukemaan. »Lue +ääneen, Konrad», käski suurmestari -- »ja sinä (Iisakille) kuuntele, +mitä se sisältää, sillä me tahdomme sitten kuulustella, mitä sinä siitä +tiedät.» + +Konrad luki kirjeen, jonka sisällys oli seuraava: + + »Aymer. Jumalan armosta Pyhälle Maarialle pyhitetyn Jorvaulx'in + Cistersiläisluostarin abotti, herra Brian de Bois-Guilbertille, + pyhän temppeliritariston jäsenelle toivottaen terveyttä sekä + kuningas Bakkuksen ja rouva Venuksen lahjoja. Mitä meidän nykyiseen + tilaamme tulee, rakas veli, olemme me vankina eräitten miesten + luona, jotka eivät pelkää lakia eivätkö Jumalaakaan ja jotka ovat + rohjenneet ottaa meidät kiinni ja vaatia meiltä lunnaita. Täällä me + olemme saaneet kuulla Front-de-Boeufin surkeasta lopusta sekä myös + siitä, että sinä olet päässyt pakoon tuon ihanan juutalaisnoidan + kanssa, jonka mustat silmät ovat sinut lumonneet. Sydämestä + iloitsemme pelastuksestasi; mutta samalla pyydämme, että olisit + varovainen tekemisissäsi tämän uuden Endorin noidan kanssa. Sillä + minä olen salaisesti saanut varman tiedon siitä, että teidän + suurmestarinne, joka ei piittaa hituistakaan kirsikanvärisistä + poskista tai mustista silmistä, on tulossa tänne Normandiasta, + vahvasti aikoen tehdä lopun teidän iloistanne ja oikaista teidän + hairahduksianne. Sentähden pyydän sydämestäni, että olisit + varoillasi ja valvoisit, niinkuin pyhä Raamattu sanoo: _Invenientur + vigilantes_. Ja tytön isä, tuo rikas Yorkin juutalainen, on + pyytänyt minua kirjoittamaan sinulle hänen puolestaan. Sentähden + annoin hänelle tämän kirjeen totisesti neuvoen ja hartaasti + kehoittaen sinua, että päästäisit neitosen vapaaksi lunnaista, + jotka hänen isänsä tahtoo pulittaa sinulle arkustaan niin + runsaasti, että sillä saisit vaikka viisikymmentä muuta neitosta, + joista ei ole yhtä suurta vaaraa. Ja toivon minäkin saavani niistä + osani, kun taas kerran istumme iloisesti yhdessä, uskollisina + veikkoina, eikä viinimaljaakaan saa silloin puuttua. Sillä kuinka + Raamatussa onkaan kirjoitettu: _Vinum laetificat cor hominis_ -- + viini saattaa ihmisen sydämen iloiseksi -- ja toisessa paikassa: + _Rex delectabitur pulchritudine tua_ -- Kuningas on iloitseva + kauneudestasi. + + »Siihen iloiseen jälleen tapaamiseen saakka sanon sinulle + jäähyväiset. Kirjoitettu tässä ryövärin luolassa aamumessun + aikana.» + + _Aymer Pr. S. M. Jorvolciensis_. + + »_Jälkikirjoitus_. Enpä ole saanutkaan kauan pitää kultavitjojasi. + Ne koristavat nyt metsävoron kaulaa ja niistä nyt riippuu pilli, + jolla hän kutsuu koiriansa kokoon.» + +»Mitä sinä tästä sanot, Konrad?» virkkoi suurmestari. »Ryövärien +luolassa! Sopiva asuntopaikka todellakin tämänkaltaiselle abotille. Ei +olekaan ihme, että Jumalan käsi rankaisee meitä ja että Pyhällä Maalla +uskottomat valloittavat meiltä kaupungin toisensa, maapalstan toisensa +perästä, kun meidän papistossamme on sentapaisia miehiä kuin tuo Aymer. +Ja mitäpä hän tarkoittanee, sen tahtoisin tietää, tuolla uudella Endorin +noidalla?» kysyi hän vähän hiljaisemmalla äänellä kumppaniltaan. + +Konrad (kenties omastakin kokemuksestaan) tunsi paremmin kuin hänen +esimiehensä silloiset rakkausseikkailut. Hän siis osasi selittää tuon +lauseen, joka pani suurmestarin aivot pyörälle, sanoen sen olevan +semmoisen puheenparren, joita maalliset miehet käyttivät +jalkavaimoistaan. Mutta se selitys ei tyydyttänytkään sokeauskoista +Beaumanoiria. + +»On siinä jotakin pahempaakin, kuin mitä sinä arvaat, Konrad; sinun +viaton älysi ei voi ulottua tämän pahuuden perimmäiseen syvyyteen. Tämä +Rebekka Yorkilainen on ollut opissa Mirjamin luona, josta olet kuullut +puhuttavan. Saatpa nähdä, että juutalainen itsekin sen myöntää.» +--Sitten taas kääntyen Iisakin puoleen hän ääneensä lisäsi: »Sinun +tyttäresi siis on Brian de Bois-Guilbertin vankina?» + +»Niin on, korkea-arvoinen ja urhoollinen herra», sammalsi Iisak raukka, +»ja maksaisin niin suuret lunnaat kuin vain köyhä mies -- --» + +»Vaikene!» tiuskaisi suurmestari. »Tämä tyttäresi on harjoittanut +lääkärintaitoa, eikö niin?» + +»On kyllä, armollinen herra», vastasi juutalainen rauhoittuneena; »ja +ritarit sekä vapaat talonpojat, asemiehet ja orjat siunaavat sitä +kallista lahjaa, jonka Jumala on hänelle suonut. Moni ihminen voi +todistaa parantuneensa taudista tyttäreni avulla, kun jo kaikkea muuta +ihmistaitoa oli turhaan koetettu. Mutta Jaakobin Jumalan siunaus +vaikutti tyttäressäni.» + +Beaumanoir kääntyi Mont-Fitchetin puoleen tylysti hymyten. »Näetkö, +veljeni», hän virkkoi, »kuinka kaikkinielevä vihollinen osaa meitä +ihmisiä pettää! Katsopas, millä syötillä hän sieluja onkii antaen lyhyen +maallisen elämän jatkon iankaikkisen autuuden hinnasta. Totta puhuu +siunattu lakimme, kun käskee: _Semper percutiatur leo vorans_ -- Aina +lyötäköön jalopeura, joka kaikki nielee. -- Ylös jalopeuran kimppuun! +Lyökäämme hävittäjä maahan!» huusi hän heiluttaen korkealle +salavoimaista sauvaansa, ikäänkuin peloittaakseen pimeyden valtoja. +--»Tyttäresi epäilemättä parantelee tauteja», lisäsi hän kääntyen +juutalaisen puoleen, »loitsusanoilla ja muilla taikakeinoilla.» + +»Ei suinkaan, korkea-arvoinen ja urhoollinen herra», vastasi Iisak, +»vaan pääasiallisesti ihmeellisen voimallisella voiteella.» + +»Mistä hän on oppinut sen salaisuuden?» + +»Hän sai sen», vastasi Iisak vastahakoisesti, »Mirjamilta, eräältä +meidän kansamme viisaalta vaimolta.» + +»Ahaa, kavala juutalainen!» tiuskaisi suurmestari; »eikö se ollut sama +noita-akka Mirjam, jonka inhoittavasta loitsutaidosta maine on levinnyt +yli kaikkien kristittyjen maiden?» huusi hän ristien silmänsä. »Hänen +ruumiinsa poltettiin lavalla, ja hänen tuhkansa ripoiteltiin kaikkien +neljän tuulen vietäväksi. Ja samaten käyköön myös minulle ja minun +säädylleni, jollen tee samaa ja vielä pahempaakin hänen oppilaallensa! +Minä häntä opetan loitsuilla ja salatiedoilla lumoamaan pyhän temppelin +sotureita! -- Damian, hoi! Potkaise tämä juutalainen ulos portista +--ammu hänet kuoliaaksi, jos hän vastustaa tai yrittää palata takaisin. +Hänen tyttärensä kohtalon me määräämme sillä tavalla kuin kristillinen +lakimme ja korkea virkamme vaativat.» + +Iisak-raukka ajettiin siis kiireesti ulos preceptorio-kartanosta; hänen +hartaita pyyntöjänsä ei otettu kuuleviin korviin eikä myöskään auliita +tarjouksiansa. Hän ei voinut tehdä muuta kuin palata rabbiinin taloon, +jonka ystävän avulla hän toivoi saavansa kuulla, mikä kohtalo tulisi +hänen tyttärensä osaksi. Tähän asti oli hän pelännyt vahinkoa hänen +kunnialleen; mutta nyt häntä vapisutti se pelko, että Rebekka tulisi +tapetuksi. Sillävälin suurmestari kutsui Templestowen preceptorin +eteensä. + + + + +KUUDESNELJÄTTÄ LUKU. + + Petokseks' älä taitoani soimaa. + Eläähän kaikki teeskentelyn turvin. + Teeskentelyllä köyhä almun saa, + teeskentelyllä herra saavuttaa + itselleen maita, valtaa, korkeutta. + Papitkin sitä viljelee, ja myös + soturi uljas teeskentelemällä, + kultaapi urhotyönsä arvoa. + Jokainen sitä käyttää, jokainen + luvalliseks' sen katsoo, ja jos ken + todella näyttäytyy luonnossansa, + menesty ei hän kirkon eikä kruunun + palvelijana eikä armeijassa. -- + Näin maailman meno on. + + _Vanha näytelmä_. + +Albert Malvoisin, Templestowen kartanon preceptori, oli saman Filip +Malvoisinin veli, josta on jo joskus ollut puhetta tässä kertomuksessa. +Hänkin oli niinkuin tämä veljensä Brian de Bois-Guilbertin liittolainen. + +Niiden irstastapaisten, jumalattomien miesten joukossa, joita +temppeliritaristossa oli kovinkin monta, oli Albert Malvoisin pahimpia. +Mutta hän ynnä uljas Bois-Guilbert erosivat siinä suhteessa toisistaan, +että hän osasi ulkokultaisuuden hunnulla peittää häijyt tapansa ja +kunnianhimoiset pyyteensä sekä ulkonaisesti teeskennellä ankaraa +jumalisuutta, vaikka hän sitä salaa pilkkailikin. Jollei suurmestari +olisi niin äkkiarvaamatta saapunut paikalle, ei hän Templestowessa olisi +saanut nähdä hienointakaan merkkiä kurin heikontumisesta. Ja nytkin, +vaikka hän ei ollut osannut kyllin ajoissa valmistautua ja oli jossakin +määrin tullut itse teosta tavatuksi, Albert Malvoisin oli niin nöyrästi +ja niin silminnähtävän katuvaisena kuunnellut päämiehensä moitteita ja +niin joutuisasti parantanut kaikki moitteenalaiset asiat, -- hän oli +sanalla sanoen osannut antaa kartanolleen ja sen asukkaille, jotka äsken +vielä eivät tietäneet muusta kuin huvituksista ja hekumasta, niin +jumalisen ja ankaran ulkomuodon, -- että Luukas Beaumanoir oli jo +alkanut uskoa preceptoria kunnollisemmaksi mieheksi, kuin mitä hän +ensisilmäyksellä kartanon ulkoasusta olisi voinut päättää. + +Mutta tämä suurmestarin parempi ajatus oli nyt taas suuresti muuttunut, +kun tuli tietyksi, että Albert oli vastaanottanut tähän hengelliseen +kartanoon vangitun juutalaisnaisen, joka, niinkuin syytä oli pelätä, +taisi olla toisen temppeliritarin jalkavaimo. Tavattoman ankaralla +katsannolla otettiin siis Albert vastaan, kun hän astui suurmestarin +eteen. + +»Tässä kartanossa, joka on temppeliritariston toimia varten pyhitetty», +lausui suurmestari tylyllä äänellä, »kuuluu olevan juutalaisnainen, +jonka eräs uskonveljistämme on tuonut tänne teidän luvallanne, herra +preceptori.» + +Albert Malvoisin oli aivan yllätettynä ja hämillään. Sillä Rebekka-parka +oli talletettu syrjäiseen, salaiseen kammioon, ja tarkasti oli pidetty +vaaria siitä, ettei kukaan saisi tietoa hänen läsnäolostansa. Preceptori +näki Beaumanoirin silmistä, että turmio oli tarjona hänelle sekä +Bois-Guilbertille, jollei hän osaisi väistää tätä uhkaavaa myrskyä. + +»Miksi olet ääneti?» kysyi suurmestari uudelleen. + +»Onko minun sallittu vastata?» vastasi preceptori kaikkein alamaisinta +nöyryyttä teeskennellen, vaikka hän itse asiassa tällä vastauksellaan +tahtoi saada aikaa koota ajatuksiaan. + +»Puhu, minä sallin sen», lausui suurmestari -- »puhu ja sano, tunnetko +tätä lukua pyhissä säännöissämme: _de commilitonibus Templi in sancte +civitate, qui cum miserrimis mulieribus versantur, propter oblectationem +carnis;_ -- Pyhässä kaupungissa olevan temppelin sotureista, jotka +lihallisessa himossaan seurustelevat mitä kurjimpien vaimojen kanssa.» + +»Tunnen kyllä, kunnioitettava isäni», vastasi preceptori. »Kuinka olisin +voinutkaan kohota virkaani tuntematta tätä sääntöä, joka sisältää +lakimme ankarimman kiellon.» + +»Kuinka sitten, minä kysyn sitä vielä kerran, olet sallinut erään +veljemme tuoda tänne jalkavaimonsa, vieläpä juutalaisen noidan, tämän +pyhän paikan häväistykseksi ja saastutukseksi?» + +»Juutalaisen noidanko!» toisti Albert Malvoisin. »Hyvät enkelit +varjelkoot!» + +»Niin juuri, veli, juutalaisen noidan!» lausui suurmestari ankaralla +äänellä. »Niin juuri minä sanon. Uskallatko kieltää, että Rebekka, tuon +kurjan koronkiskurin Iisak Yorkilaisen tytär ja tuon ilkeän noita-akan +Mirjamin opetuslapsi asuu nyt -- hävettääpä jo sitä mainitessa ja +ajatellessakin! -- tässä sinun preceptorio-kartanossasi?» + +»Teidän viisautenne, arvokas isä», vastasi preceptori, »on nyt poistanut +pimeyden, joka peitti ymmärrystäni. Suurestihan minä jo ihmettelin, +kuinka niin kelpo ritari kuin Brian de Bois-Guilbert oli voinut niin +mielettömästi ihastua tämän naikkosen muotoon. Ja minä puolestani olen +vain senvuoksi sallinut tälle sijaa tässä kartanossa, että siten +estäisin heidän alkavaa rakkauttaan, joka muuten olisi yhä kiihtynyt ja +saattanut meidän urhoollisen, jumalisen veljemme lankeemukseen.» + +»Eikö heidän välillään siis ole vielä tapahtunut mitään, jolla hän olisi +valaansa rikkonut?» kysyi suurmestari. + +»Mitä! Näidenkö kattojen alla?» huudahti preceptori ristien silmiään. +»Pyhä Magdaleena ja kaikki kymmenentuhatta neitsyttä varjelkoot! -- Ei! +Jos tein väärin ottaessani tytön vastaan tähän huoneeseen, niin syynä on +ollut se hairahduttava toivo, että sillä keinoin voisin lopettaa +veljemme hullun ihastuksen juutalaistyttöön. Sillä tämä rakkaus oli +mielestäni niin hurja ja epäluonnollinen, etten voinut arvella sitä +muuksi kuin hulluuden puhdin synnyttämäksi, jota pikemmin tuli sääliä +kuin moittia. Mutta kun teidän viisautenne nyt on keksinyt tuon +juutalaisnaikkosen olevan ilkeän noidan, niin lieneekin siinä seikassa +täysi selitys Bois-Guilbertin hulluuteen.» + +»Niin onkin! -- Niin onkin!» vahvisti Beaumanoir. »Näetkös, veli Konrad, +kuinka vaarallista on antaa perään saatanan ensimmäisillekin +houkutuksille ja mairitteluille! Me katselemme naista ainoastaan silmän +nautinnon vuoksi ja ihaillaksemme hänen kauneuttansa ihmisten tavalla +puhuen. Ja ikivanha perivihollisemme, kaikki nielevä jalopeura saa sillä +tavoin vallan meidän sielujemme ylitse ja saa sitten taikakeinoilla ja +loitsimisilla aikaan sen, minkä ensin meidän turhamaisuutemme ja +hulluutemme oli vain alulle pannut. Saattaa tosin olla, että veljeämme +Bois-Guilbertiä tässä asiassa pikemmin tulee sääliä kuin kovasti +rangaista, että sauvan tuki on tässä enemmän paikallaan kuin kepin +kuritus ja että meidän kehoituksemme sekä rukouksemme vielä voivat +vapahtaa hänet siitä hullutuksesta ja palauttaa hänet veljien seuraan.» + +»Kovin surkeaa se olisikin», virkkoi Konrad Mont-Fitchet, »jos pyhä +veljeskuntamme kadottaisi yhden parhaista peitsimiehistään juuri nyt, +kun ritaristomme kipeimmin tarvitsee poikiensa apua. Kolmesataa +saraseenia on Bois-Guilbert omalla kädellänsä tappanut.» + +»Näiden kirottujen koirien veri», lausui suurmestari, »on oleva makeana +ja suotuisana uhrina pyhille miehille ja enkeleille, joita he pitävät +halpana. Ja näiden pyhien miesten sekä enkelien avulla me saamme +rikotuksi sen loitsun ja lumouksen, johon veljemme on takertunut kuin +verkkoon. Hän on repäisevä poikki tämän Delilan paulat, samoin kuin +Simson katkaisi molemmat uudet köydet, joilla filistealaiset olivat +sitoneet hänet, ja hän on edelleenkin teloittava uskottomia kaataen +niitä kasaan kasan päälle. Mutta tämä ilkeä noita, joka +taikakeinoillansa on ryhtynyt pyhän temppelin ritariin, kuolkoon +armotta.» + +»Mutta Englannin lait», keskeytti preceptori, joka tosin oli iloinen +siitä, että suurmestarin vihastus täten oli kääntynyt toiseen henkilöön +Bois-Guilbertistä ja hänestä itsestään, mutta nyt pelkäsi sen menevän +liian kauas toiseen suuntaan. + +»Englannin lait», sanoi Beaumanoir, »sallivat, jopa käskevätkin, että +jokainen tuomari omassa tuomiopiirissään valvoo oikeutta. Pieninkin +paroni saa vangita, tutkia ja tuomita noidan, joka on hänen alusmailtaan +tavattu. Eikö siis sama valta olo temppelin suurmestarillakin +kartanossa, joka on hänen veljeskuntansa oma? -- Ei -- minä aion tässä +tuomita ja päättää. Tämä noita on hävitettävä, ja silloin tämä maa saa +häijyytensä anteeksi. Varustakaa juhlasali kuntoon noidan tutkimista +varten.» + +Albert Malvoisin kumarsi ja lähti -- ei kuitenkaan salia valmistamaan, +vaan Brian de Bois-Guilbertin puheille ilmoittaaksensa hänelle, mihin +suuntaan asiat nyt lopulta näyttivät kallistuvan. Pian hän tapasikin +mainitun ritarin, joka oli vimmatun vihastuksissaan, kun ihana +juutalaistyttö oli toistamiseen hylännyt hänen tarjouksensa. »Sitä +ajattelematonta, kiittämätöntä olentoa!» sanoi hän. »Minutko hän hylkää, +joka oman henkeni uhalla olen pelastanut hänet veren ja tulen keskeltä! +Taivaan nimessä, Malvoisin! Minä viivyin siellä siksi, kunnes kaikki +parret ja pylväät ympärilläni räsähtivät ja romahtivat maahan. Minuun +kohdistuivat sadat nuolet. Ne löivät ratisten rautapaitaani kuin rakeet +ikkunalasia vasten, ja minä suojelin vain häntä kilvelläni. Kaiken tämän +olen hänen tähtensä tehnyt, ja nyt tuo itsepäinen tyttö moittii minua +siitä, kun en jättänyt häntä surman suuhun, eikä tahdo suoda minulle +vähintäkään kiitollisuudenosoitusta, ei edes kaukaisinta toivettakaan, +että hän joskus vasta voisi taipua sitä suomaan. Perkele, joka on koko +hänen kansalleen niin runsaasti suonut itsepäisyyttä, näyttää koonneen +tämän lahjan väkevimmän tehon tuohon tyttöseen!» + +»Perkele», virkkoi preceptori, »on luullakseni riivannut teidät +kumpaisetkin. Enkö ole monta monituista kertaa saarnannut sinulle +varovaisuutta, jollet voi hillitä itseäsi kokonaan? Enkö ole sanonut +sinulle olevan yltäkyllin kristityitä neitosia, joiden mielestä olisi +suuri synti kieltää _le don d'amoureux merci_ -- rakkauden armolahjaa +--näin uljaalta ritarilta? Mutta sinä kiinnität väkisinkin rakkautesi +uppiniskaiseen, itsepäiseen juutalaisnaikkoseen! Vannonpa pyhän messun +kautta, että taisipa vanha Luukas Beaumanoir osata oikeaan, kun hän +sanoi tytön lumonneen sinut taikakeinoilla!» + +»Luukas Beaumanoir!» sanoi Bois-Guilbert moittivalla äänellä. -- »Niinkö +sinä valvoit asiani salaisuutta, Malvoisin? Oletko antanut tuon +ukko-hupakon saada vihiä Rebekan olosta tässä kartanossa?» + +»Mitä minä sille mahdoin?» vastasi preceptori. »En ole laiminlyönyt +mitään peittääkseni salaisuuttasi, mutta se on sittenkin tullut ilmi. +Piruko sen kieli vai joku muu, sen vain piru itse tietää. Mutta minä +olen voimiani myöten kääntänyt asian hyväksi; sinulle ei tapahdu mitään +pahaa, jos vain luovut Rebekasta. Sinua säälitään -- muka loitsukeinojen +uhrina. Rebekka on noita, ja hän saa semmoisena kuolemanrangaistuksen.» + +»Sitä hän ei saa, sen vannon kautta Jumalan!» äyskähti Bois-Guilbert. + +»Hänen täytyy kuolla ja hän on kuoleva, sen vannon taivaan kautta!» +virkkoi Malvoisin. »Sinä et voi pelastaa häntä eikä kukaan muukaan. +Luukas Beaumanoir on päättänyt, että yhden juutalaistytön kuolema +riittää sovitusuhriksi temppeliherrojen kaikista rakkaussynneistä; ja +tiedäthän sen, että hänellä on tarpeeksi sekä lujuutta että valtaakin +panna toimeen tämä viisas ja jumalinen päätös.» + +»Uskottaneenko vastaisina aikoina todeksi, että tämmöistä typerää +taikauskoa koskaan on voinut olla olemassa!» sanoi Bois-Guilbert astuen +edestakaisin huoneessa. + +»Mitä silloin uskottaneen, en tiedä», virkkoi Malvoisin rauhallisesti. +»Mutta sen tiedän varmaan, että meidän aikanamme yhdeksänkymmentä ja +yhdeksän sadasta papista tai maallikosta on huutava aamenensa +suurmestarin tuomiolle.» + +»Nytpä keksin keinon», sanoi Bois-Guilbert. »Albert, sinä olet ystäväni. +Sinun pitää sallia hänen salassa paeta, ja minä vien hänet johonkin +salaisempaan ja turvallisempaan paikkaan.» + +»Sitä en voi, vaikka tahtoisinkin», vastasi preceptori. »Tämä kartano on +täynnä suurmestarin palvelijoita ja muita hänen puoluelaisiaan. Ja +suoraan puhuen, veikkoseni, enpä oikein tahtoisikaan puuttua sinun +kanssasi tähän seikkailuun, jos voisinkin toivoa saattavani sen +onnellisesti perille. Olen jo tarpeeksi antautunut vaaraan sinun +tähtesi. En juuri mielelläni ottaisi vastaan erontuomiota enkä huolisi +preceptorinvirkaanikaan menettää tuommoisen koreaksi maalatun liha- ja +verikappaleen vuoksi. Ja sinäkin, jos tahdot totella neuvoani, heitä jo +tämä metsähanhenpyynti ja lennätä haukkasi jonkin muun otuksen perään. +Ajattelepas, Bois-Guilbert, että nykyinen arvosi ja vastainen korkeutesi +riippuu kokonaan siitä, että pysyt meidän veljeskuntamme jäsenenä. Jos +pidät mielettömästi kiinni rakkaudestasi Rebekkaan, niin annat +Beaumanoirille aihetta erottaa sinut ritarien joukosta eikä hän suinkaan +jätä sitä käyttämättä. Hän on peloissaan komentosauvansa puolesta, jota +hän pitää tutisevassa kourassaan, ja hän tietää, että sinä ojentelet +rohkeaa kättäsi sitä kohti. Älä epäilekään, että hän on saattava sinut +turmioon, jos hän saa niin hyvän syyn siihen kuin sen, että muka +suojelet juutalaista noitaa. Anna hänen tehdä mielensä mukaan tässä +asiassa, jossa et voikaan häntä estää. Kun kerran saat komentosauvan +omaan vahvaan kouraasi, silloin halaile Juudaan tyttäriä tai polta heitä +tulella, miten mielesi parhaiten tehnee.» + +»Malvoisin», sanoi Bois-Guilbert, »sinä olet kylmäverinen...» + +»Ystävä», jatkoi preceptori kiireesti täyttäen lauseen, jonka +Bois-Guilbert luultavasti olisi pahemmalla sanalla lopettanut; +--»kylmäverinen ystävä minä olenkin ja sitäpä sopivampi neuvojaksi. Sinä +et voi pelastaa Rebekkaa, sen vakuutan sinulle vielä kerran. Sinä voit +vain antautua vaaraan yhdessä hänen kanssansa, sen vannon vielä kerran. +Joudu nyt heti suurmestarin luo -- heittäydy hänen jalkojensa juureen ja +sano hänelle...» + +»En minä heittäydy hänen jalkojensa juureen, sen vannon kautta taivaan +valtojen! Mutta vasten silmiä aion sanoa sille ukko-hupakolle...» + +»Sano sitten hänelle vasten silmiä», jatkoi Malvoisin kylmäkiskoisesti, +»että rakastat aivan mielettömästi tätä juutalaista vankia. Ja mitä +kiivaammin sinä puhut rakkaudestasi, sitä enemmän on hän kiirehtivä +tekemään siitä lopun ottamalla tuon ihanan lumoojan hengiltä. Ja sinä +itse, kun näin tunnustat asian, joka on rikos valaasi vastaan, ja kun +sillä tavoin olet tavattu julkiteosta, et voi toivoa mitään apua +säätyveljiltäsi. Näin olet sitten menettänyt kaikki loistavat kunnian ja +vallan toiveesi ja saat kenties siitä lähtien palkasta kantaa peistäsi +jossakin joutavassa nurkkasodassa Flanderin ja Burgundin tanterilla.» + +»Sinä puhut totta, Malvoisin», myönsi Brian de Bois-Guilbert hetken +aikaa ajateltuaan. »En tahdo antaa tuolle harmaakarvaiselle, +sokeauskoiselle pölkkypäälle tilaisuutta päästä niskaani kiinni. Ja mitä +Rebekkaan tulee, niin eipä hän olekaan ansainnut, että hänen tähtensä +panisin arvoni ja kunniani alttiiksi. Minä hylkään hänet -- niin, minä +jätän hänet oman onnensa nojaan, jollei...» + +»Älä rajoita millään ehdoilla tätä viisasta ja välttämätöntä +päätöstäsi», sanoi Malvoisin. »Nainen ei ole muuta kuin lelu +lomahetkiemme kulutukseksi -- kunniantavoittelu, kas se on elämän +tositointa. Mieluummin näen tuhannen tuommoisen heikon leikkikalun kuin +Rebekka on menevän rikki kuin miehuullisen jalkasi poikkeavan siltä +loistavalta uralta, joka on sille avoinna! Nyt meidän on erottava eikä +kukaan saa tietää, että olemme keskustelleet näin salaisesti. -- Minä +lähden varustamaan salia kuntoon oikeudenistuntoa varten.» + +»Mitä!» virkkoi Bois-Guilbert, »joko näin pian?» + +»Aivan niin», vastasi preceptori; »tutkinto käy joutuisaan, kun +tuomarilla on päätös jo ennakolta valmiina.» + +»Rebekka», puheli Bois-Guilbert yksin jäätyänsä, »sinusta saan +nähtävästi maksaa kalliin hinnan. -- Miksi en voi jättää sinua oman +onnesi nojaan, niinkuin tuo kylmäverinen ulkokullattu neuvoo? Minä +tahdon vielä kerran yrittää saada sinut pelastetuksi -- mutta varo, +ettet palkitse minua taas kiittämättömyydellä! Sillä jos vielä kerran +hylkäät minut, silloin kostonhimoni on oleva yhtä palava kuin nyt lemmen +kaipuuni. Bois-Guilbert ei pane henkeänsä ja kunniaansa alttiiksi, kun +ei muuta palkintoa ole saatavana kuin ylenkatsetta ja soimauksia.» + +Juuri kun preceptori oli saanut tarpeelliset käskyt annetuiksi, tuli +Konrad Mont-Fitchet hänen luokseen ja ilmoitti, että suurmestari tahtoi +heti paikalla tutkia juutalaistytön asiaa. + +»Koko tuo kanne on varmasti vain tyhjää houretta», sanoi preceptori. +»Onhan meillä monta muutakin juutalaislääkäriä, emmekä me sano heitä +noidiksi, vaikka parantaminen heiltä usein onnistuu ihmeellisesti.» + +»Suurmestari katselee asiaa toiselta kannalta», vastasi Mont-Fitchet. +»Ja jos saan suoraan puhua sinulle, Albert -- olkoon hän noita tai ei, +niin parempi on, että tuo kurja tyttönen kuolee, kuin että +veljeskuntamme kadottaisi Brian de Bois-Guilbertin tai hajoaisi +sisällisen eripuraisuuden vuoksi. Tiedäthän, kuinka korkea on hänen +arvonsa, kuinka suuri hänen sotamaineensa -- tiedäthän, kuinka suurella +suosiolla moni veljistämme katselee häntä. Mutta siitä kaikesta ei +suurmestari yhtään välitä, jos hän näkee Brianin olevan juutalaistytön +viettelijän eikä uhrin. Vaikka tämän ruumiissa olisikin kaikkien +kahdentoista Israelin heimokunnan sielut yhteen koottuina, niin on +kuitenkin parempi, että hän yksin joutuu surman omaksi, kuin että +Bois-Guilbertkin samalla seuraisi häntä kuolemaan.» + +»Minä vastikään kehoitin häntä luopumaan tuosta tytöstä», sanoi +Malvoisin. »Mutta kuulepas, onkohan meillä vain tarpeeksi syitä, joiden +nojalla voimme rangaista Rebekkaa noituudesta? -- Ettei suurmestari vain +peräytä päätöstään, jos hän huomaa todistukset mitättömiksi?» + +»Ne ovat vahvistettavat, Albert», vastasi Mont-Fitchet, »ne ovat +vahvistettavat. Ymmärrätkö minua?» + +»Kyllä ymmärrän», sanoi preceptori, »enkä pelkääkään mitään tekoa, joka +säädyllemme on hyödyllinen -- mutta mistä me niin lyhyessä ajassa +löydämme sopivia välikappaleita?» + +»Malvoisin, ne on löydettävä», lausui Konrad. »Siitä on oleva hyötyä +niin säädyllemme kuin myös sinulle itsellesi. Tämä Templestowe on vain +köyhä preceptorio-kartano. Maison-Dieun kartanolla on kaksi sen vertaa +tuloja, -- ja sinä tiedät, kuinka vahvasti vanha herra luottaa minun +sanoihini. Hanki todistajia, joiden avulla asia saatetaan hyvään +loppuun, niin pääset preceptoriksi Maison-Dieun kartanoon viljavassa +Kentin maakunnassa. Mitäs siitä sanot?» + +»Onhan minulla kaksi tuttua», vastasi Malvoisin, »niiden miesten +joukossa, jotka tulivat tänne Bois-Guilbertin kanssa. He ovat ennen +palvelleet veljeäni Filip de Malvoisinia ja liittyivät sitten +Front-de-Boeufin väkeen. -- Annapa olla, että he tietävät jotakin tämän +naisen loitsimisista.» + +»Joudu, mene heti heidän puheilleen -- ja kuule, jos pari Bysantin +kultakolikkoa voi ehkä teroittaa heidän muistiansa, niin älä säästele +niitä.» + +»Ne ovat miehiä, jotka yhden sekiinin palkasta vannoisivat vaikka oman +äitinsä ja kantajansa noidaksi», sanoi preceptori. + +»Joudu sitten», virkkoi Mont-Fitchet. »Sydänpäivän aikana asia pannaan +alulle. Minä en ole nähnyt vanhaa herraamme näin kiivaassa puuhassa +hamasta siitä päivästä, jolloin hän tuomitsi polttolavalle Hamet +Allagin, käännytetyn muhamettilaisen, joka oli jälleen luopunut entiseen +uskoonsa.» + +Kun kartanon suuri kello oli lyönnillään ilmoittanut keskipäivän hetken, +kuuli Rebekka jalkojen kopinaa niiltä salaisilta portailta, jotka +johtivat hänen vankihuoneeseensa. Kopinan kovuus ilmaisi useampien +henkilöiden olevan tulossa, ja siitä Rebekka hiukan ilostui, sillä hän +pelkäsi kiivashimoisen ja röyhkeän Bois-Guilbertin yksinäistä käyntiä +pahemmin kuin kaikkea muuta pahaa, mikä hänelle saattoi täällä tapahtua. + +Kamarin oven lukko avautui ja sisään astuivat Konrad sekä preceptori +Malvoisin, joiden kintereillä seurasi neljä mustakaapuista vartijaa, +pertuskat kädessä. + +»Kuule, sinä kirotun kansan tytär», virkkoi preceptori, »nouse ja seuraa +meitä!» + +»Mihin?» kysyi Rebekka, »ja mitä varten?» + +»Tyttö», vastasi Konrad, »sinulla ei tässä ole kyselemistä; sinun tulee +vain totella. Mutta voinhan kuitenkin ilmoittaa sinulle, että sinut +viedään meidän pyhän ritaristomme suurmestarin eteen vastaamaan +pahanteoistasi.» + +»Kiitetty olkoon Aabrahamin Jumala!» sanoi Rebekka pannen kätensä +ristiin ikäänkuin rukoillakseen. »Tuomari, vaikka hän olisikin kansani +vihollinen, on oleva minulle suojelija. Hyvin mielelläni seuraan teitä +-- sallikaa vain, että ensin peitän pääni hunnulla.» + +He astuivat portaita alas hitain, juhlallisin askelin, kulkivat sitten +pitkän käytävän kautta ja saapuivat viimein sen päässä olevasta +kaksoisovesta suureen saliin, johon suurmestari oli asettunut oikeutta +istumaan. + +Tämän avaran suojan ovenpuoli oli täynnä alempiarvoisia aseellisia +miehiä. Näiden muodostamain ryhmien halki Rebekka seuralaistensa, +preceptorin ja Mont-Fitchetin sekä vartijainsa kanssa tunkihe suurella +vaivalla ja saapui häntä varten määrätylle istuimelle. Kun hän astui +tungoksen läpi, käsivarret ristissä ja pää kumarruksissa, niin +työnnettiin hänelle paperilippunen, jonka hän melkein huomaamattansa +otti vastaan ja piti kädessään, sen sisällystä tarkastamatta. Tämä +todistus, että hänellä tässä peloittavassa kokouksessa kuitenkin oli +joku ystävä, rohkaisi häntä niin, että hän kohotti päätään nähdäkseen, +kenenkä eteen hänet oli nyt tuotu. Hänen edessään olevaa näkyä koetamme +nyt seuraavassa luvussa kuvata. + + + + +SEITSEMÄSNELJÄTTÄ LUKU. + + + Kovaksi sanon lakia, mi kielsi + inehmon sydänt' itkein suremasta + inehmon suruja ja vaivoja. + Kovaksi sanon lakia, mi kielsi + viattomankin ilon hymyilyn. + Mut kovin kaikist' oli se, mi julman + rautaisen valtikkansa kohotti + ja nimitti sen kädeks Jumalan. + + _Keski-aika_. + + +Tuomio-istuin, jonka edessä viatonta Rebekka-raukkaa oli tutkittava, oli +asetettu _dais_'ille eli salin peränpuoleiselle korokkeelle, joka siihen +aikaan oli tarkoitettu kunniasijaksi talon etevimmille asukkaille tai +näiden vieraille. Korkeaselkäisellä tuolilla, vastapäätä syytetyn +paikkaa, istui temppelin suurmestari, puettuna avaraan, monin poimuin +alasvaluvaan valkeaan juhlapukuunsa; kädessä hän piti salavoimaista +sauvaansa, jota koristi ritariston risti. Hänen edessänsä, vähän +alempana, oli pöytä, jonka ääressä istui kaksi kirjuria, molemmat +temppeliritaristoon kuuluvia pappeja; heidän virkanaan oli merkitä +kirjaan tämän päivän toimitukset. Näiden pappien mustat puvut, kaljuksi +ajetut päälaet ja nöyrä ilme olivat silmiinpistävänä vastakohtana +salissa olevien ritarien sotaiselle ilmeelle; heistä osa kuului tämän +preceptorio-kartanon vakinaisiin asukkaihin, osa oli tullut vierailemaan +suurmestarin seurassa. Preceptorit. joita oli neljä läsnä, istuivat +matalammilla sijoilla ja vähän taempana kuin heidän päämiehensä. Ja +vielä matalammilla raheilla, jotka oli asetettu saman verran taemmaksi +preceptoreista kuin nämä suurmestarista, istuivat muut temppeliritarit, +joilla ei ollut korkeampaa arvoa. Kaikkein perimmällä, mutta hekin +kaikki _dais_'illa eli ylemmällä permannolla, seisoivat ritarien +asemiehet, puettuina huonompiin valkeisiin viittoihin. + +Kaikkien läsnäolevien kasvot kuvastivat mitä ankarinta vakavuutta. Mutta +ritarien kasvoilta saattoi kuitenkin -- sen juhlallisuuden rinnalla, +joka hengelliseen säätyyn kuului ja jonka suurmestarin läsnäolo nyt +erikoisesti aiheutti -- havaita myös sotilaallisen rohkeata ilmettä. + +Salin alempi ovenpuoli oli täynnä pertuskoilla asestettuja vartijoita +sekä muuta kansaa, jota uteliaisuus oli kerännyt kokoon; sillä olihan +tässä nyt samalla kertaa nähtävänä sekä temppeliritariston +korkea-arvoisa suurmestari että myös kuuluisa juutalainen noita. Enin +osa tätä halvempaa kansaa kuului, mikä minkin viran nojalla, +temppeliritaristoon ja tunnettiin mustista puvuistaan. Mutta myöskin +lähiseutujen talonpoikia oli päästetty sisään, sillä Beaumanoir piti +kunnia-asiana, että hänen oikeudenistuntonsa mieltäkohottava toimitus +olisi mahdollisimman julkinen. Hänen suuret, siniset silmänsä näyttivät +vieläkin laajenevan, kun hän tarkasteli paikalle kokoontunutta kansaa; +ja koko hänen muotonsa sai majesteetillisemman ilmeen sen johdosta, että +hänellä nyt oli niin tärkeä ja hänen mielestään niin ansiollinen työ +tehtävänään. Päivän menot alkoivat virren veisuulla, ja siihen +suurmestari itsekin otti osaa syvällä, taipuisalla äänellään, jota ei +vanhuus vielä ollut voinut sortaa. Nuo juhlalliset sanat: _Venite, +exultemus Domino!_ (Tulkaa, riemuitkaamme Herrassa), joita +temppeliritarit tavallisesti veisasivat, ennenkuin ryntäsivät maallisten +vihollisten kimppuun, oli Luukas Beaumanoir pitänyt sopivimpina tässäkin +tilaisuudessa, kun loistava voitto, jommoiseksi hän sitä arveli, oli +saatava pimeyden vallasta. Syvät, pitkät säveleet, kajahtaen sadan +miehen suusta, jotka olivat harjaantuneet yhteiseen virrenveisuuseen, +kohosivat salin lakea kohti ja vierivät sen kupulakea myöten, kohisten +suloisesti ja samalla juhlallisesti kuin valtava koski. + +Laulun vaiettua suurmestari antoi katseensa hitaasti kulkea ympäri salia +ja huomasi, että eräs preceptorinistuimista oli tyhjä. Brian de +Bois-Guilbert, jonka siinä tuli istua, oli noussut paikaltansa ja seisoi +nyt lähellä temppeliritareille määrätyn penkin päätä. Toisella kädellään +hän hiukan kohotti viittaansa, niin että se osaksi peitti hänen +kasvonsa; toisella hän piti ristikahvaista miekkaansa, piirustaen sen +nahkatupen kärjellä verkalleen tammista lattiaa. + +»Onneton mies!» sanoi suurmestari luoden häneen säälivän katseen. +»Näetkö, Konrad, kuinka kipeästi tämä pyhä toimitus koskee häneen. +Semmoiseen kurjaan tilaan voi naisen sorea muoto, syvyyden ruhtinaan +avulla, saattaa urhoollisen ja kaikkien kunnioittaman ritarin! --Näetkö, +hän ei voi katsoa meihin; hän ei voi katsoa tyttöön! Ja kukapa +tietääkään, missä tarkoituksessa kiusaajahenki pakottaa hänen kätensä +piirtelemään tuommoisia taikaviivoja permantoon? Saattaa olla, että ne +uhkaavat meidän onneamme ja henkeämme; mutta me syljemme pahalle +hengelle vasten silmiä ja ylenkatsomme häntä. _Semper leo percutiatur!_» + +Tämän kaiken hän lausui hiljaa uskotulle puhetoverilleen Konrad +Mont-Fitchetille. Sitten suurmestari koroitti äänensä ja kääntyi +kokoontuneen kansan puoleen. + +»Korkea-arvoisat ja urhoolliset miehet ja ritarit, tämän pyhän säädyn +preceptorit ja muut jäsenet, veljeni ja lapseni! -- Niin myös tekin, +jalosukuiset ja hurskaat asemiehet, jotka palvelette saadaksenne kerran +kantaa tätä pyhää ristiä! -- Ja niin myös tekin, kristityt veljeni +kaikista säädyistä! -- Tietäkää, että tämä kokous ei ole kutsuttu kokoon +siitä syystä, ettei minulla yksinänikin olisi kyllin valtaa. Sillä +minulle on, vaikka itsepuolestani olen mahdoton semmoiseen kunniaan, +uskottu tämä sauva ja sen mukana täysi valta tutkia ja tuomita kaikkia +asioita, jotka koskevat meidän pyhän veljeskuntamme etua. Laatiessansa +meidän ritarillisen ja hengellisen veljeskuntamme säännöt määräsi Pyhä +Bernhard yhdeksännessäkuudetta luvussa, että veljien kokoonkutsuminen +neuvotteluun on riippuva suurmestarin tahdosta ja sanasta. Hän on siis +minullekin, samoinkuin minua arvokkaammillekin isille, jotka ovat olleet +edeltäjiäni tässä virassa antanut vallan päättää, missä tilaisuudessa +sekä myös milloin ja missä paikassa koko veljeskuntamme tai vain osa +siitä on kutsuttava neuvotteluun. Ja kaikissa tämmöisissä kokouksissa +tulee minun, kuultuani veljien neuvot, tehdä päätös oman tahtoni mukaan. +Mutta kun raateleva susi on karannut lammaslauman keskelle, niin +pitäähän silloin paimen velvollisuutenaan kutsua kaikki kumppaninsa +kokoon, jotta he löisivät jousilla ja lingoilla maahan päällekarkaajan, +niinkuin myös lakimme yhä käskee, että jalopeura on lyötävä maahan. +Tästä syystä olemme kutsuneet eteemme tämän juutalaisnaisen, Rebekan, +Iisakin tyttären -- naisen, joka on häpeällisesti kuuluisa +loitsimisistaan ja noitakeinoistaan, joilla hän on kiihoittanut veriä ja +pyörryttänyt aivoja, ei vain tavallisen halvan talonpojan, vaan ritarin +-- eikä edes tavallisen ritarin, vaan pyhän temppelin palvelukseen +pyhitetyn ritarin -- eikä vain tavallisen temppeliritarin, vaan jopa +yhden säätymme preceptorin, miehen, joka on etevimpiä niin maineensa +kuin myös virka-asemansa puolesta. Me itse, samoinkuin kaikki muutkin +täällä läsnäolevat, mitä säätyä lienemmekin, tiedämme Brian de +Bois-Guilbertin uskolliseksi ja kiivaaksi ristin soturiksi, joka +käsivarrellaan on tehnyt monta urotyötä Pyhällä maalla ja puhdistanut +pyhiä paikkoja saastutuksesta, huuhtoen niitä saastuttavien pakanain +verellä. Eikä tämän veljemme viisaus ja ymmärrys suinkaan ole ollut +vähemmän kuuluisa hänen veljiensä kesken kuin hänen urhoutensa ja +sotataitonsa. Päinvastoin on moni ritareistamme, niin itä- kuin +länsimaillakin, pitänyt Bois-Guilbertia semmoisena miehenä, joka +kernaasti saattaisi tulla valituksi minun komentosauvani perijäksi, kun +Jumala kerran armossaan katsoo hyväksi vapauttaa minut sen kuorman alta. +Jos me nyt kuulisimme tämmöisen miehen, jota pidetään niin suuressa +kunniassa ja joka todella ansaitsee niin suurta arvoa, äkkiä +välittämättä vähääkään kunniastaan ja valastaan, säätyveljistään ja +tulevaisuudentoiveistaan, ryhtyneen juutalaisen naikkosen seuraan, +kulkeneen sen hepakon kumppanina syrjäisillä paikoilla, suojellen häntä +oman henkensä uhalla, ja viimein himonsa vallassa tulleen niin sokeaksi +ja riivatuksi, että on tuonut porttonsa tänne meidän omaan +preceptorio-kartanoomme -- niin mitä me voisimme sanoa muuta, kuin että +paha henki on riivannut tuon kelpo ritarin tai että jokin turmiollinen +taika on lumonnut hänet? -- Jos voisimme uskoa asian laidan olevan +toisin, niin älkää luulkokaan, että hänen korkea virkansa, urhoutensa, +hyvä maineensa tai mikään muu maallinen syy estäisi meitä rankaisemasta +häntä ja juurtajaksaen hävittämästä tätä pahaa, niinkuin Raamattu +käskee: _Auferte malum ex vobis_ (poistakaa paha itsestänne). Sillä tämä +surkea juttu on täynnä kaikenlaisia inhoittavia rikoksia pyhää lakiamme +vastaan: 1:ksi -- hän on vaeltanut omaa tahtoansa myöten, vasten 33:tta +lukua: _Qvod nullus juxta propriam voluntatem incedat_. -- 2:ksi on hän +pitänyt seuraa kirkonkirouksessa olevan ihmisen kanssa, vastoin 57:ttä +lukua: _Ut fratres non participent cum excommunicatis_, josta syystä hän +itsekin on _Anathema Maranatha_ kirouksen alainen. -- 3:ksi hän on ollut +puheissa muukalaisen naisen kanssa, vastoin sääntöä: _Ut fratres non +conversantur cum extremis mulieribus_. -- 4:ksi hän ei ole karttanut, +vaan päinvastoin, pelkäänpä, pyytänyt naiselta suuteloita, joiden +kautta, niinkuin kuuluisan veljeskuntamme viimeinen sääntö sanoo: _Ut +fugiantur oscula_ (kartettakoon suuteloita), ristin soturit joutuvat +paulaan. Näiden monenlaisten ja inhoittavien rikosten tähden Brian de +Bois-Guilbert olisi erotettava ja hylättävä säädystämme, vaikka hän +olisikin meidän oikea kätemme ja oikea silmämme.» + +Hän vaikeni. Hiljainen humina kävi kokoontuneen kansan läpi. Muutamia +nuorempia säädyn jäseniä oli hiukan naurattanut, kun sääntö: _Ut +fugiantur oscula_ tuli puheeksi, mutta hekin muuttuivat nyt vakaviksi ja +odottivat pelolla suurmestarin päätöstä. + +»Tämmöinen», lausui tämä, »ja näin ankara rangaistus olisi lakimme +mukaan tuleva sille temppeliritarille, joka omavaltaisesti on rikkonut +näitä säätynsä tärkeimpiä kieltoja vastaan. Mutta jos saatana +taikakeinoilla ja loitsuilla on saanut valtaansa tämän ritarin, jonka +oma syy siis olisi vain se, että hän liian rohkeasti on luonut silmänsä +naisen kauneuteen, niin meidän tulee pikemmin sääliä kuin rangaista tätä +hairahdusta. Ja määräten hänelle ainoastaan semmoisen kurituksen, joka +huuhtoo hänestä synnin saastaisuuden, tulee meidän kääntää vihamme +terävin kärki sitä saatanan kirottua välikappaletta vastaan, joka oli +saattamaisillaan hänet perinpohjaiseen Jumalasta luopumiseen. -- Astukaa +siis esiin ja todistakaa, te, jotka olette nähneet näitä valitettavia +tekoja, jotta me saamme tutkia niiden sisällyksen ja luonnon ja päättää, +voiko tuon uskottoman naisen rankaiseminen tyydyttää oikeuttamme, vai +täytyykö meidän myös, vertavuotavin sydämin, ryhtyä rangaistuskeinoihin +omaa veljeämme vastaan.» + +Useita vieraitamiehiä kutsuttiin todistamaan, miten suuriin vaaroihin +Bois-Guilbert oli antautunut pelastaessansa Rebekan palavasta linnasta +ja miten hän suojellessaan tyttöä ei ollut välittänyt vähääkään omasta +hengestään. Miehet kertoivat näitä asioita suurennellen, kuten aina +sivistymättömät ihmiset, joiden mieleen merkillinen tapaus on tehnyt +voimakkaan vaikutuksen. Ja heidän luonnollinen liioittelunhalunsa sai +tässä tilaisuudessa vielä paljon yllytystä siitä ilmeisestä +mielihyvästä, jolla korkean herran nähtiin kuuntelevan hänelle +kerrottuja juttuja. Tällä tavalla Bois-Guilbertin kokemat vaarat, jotka +suurentelemattakin olivat olleet sangen suuret, muuttuivat kertojien +suussa aivan ihmeellisiksi. Ritarin huolenpito Rebekan turvallisuudesta +ei paisunut ainoastaan varovaisuuden, vaan myös hurjimmankin +ritarillisen innostuksen rajojen yli. Ja nöyryys, jolla hän oli +kuunnellut kaikkia tytön puheita, vaikka ne usein olivat tylyjä ja +soimaavia, kuvattiin niin ylenmääräiseksi, että se hänen kaltaiselleen +röyhkeäluontoiselle miehelle tuntui aivan luonnottomalta. + +Sitten käskettiin Templestowen preceptorin kertoa, millä tavalla +Bois-Guilbert ja juutalaistyttö olivat saapuneet preceptorio-kartanoon. +Malvoisin antoi todistuksensa taitavan varovaisesti. Mutta vaikka hän +nähtävästi koetti olla loukkaamatta Bois-Guilbertin tunteita, niin hän +kuitenkin aika ajoin sekoitti puheeseensa hämäriä lauseita, joilla hän +ikäänkuin viittasi, että Bois-Guilbert sillä hetkellä mahtoi olla +mieleltään hiukan vialla, koska hän näytti olevan niin silmittömästi +ihastunut tuomaansa neitoon. Katuvaisin huokauksin preceptori ilmaisi +sydänsuruaan sen johdosta, että hän oli sallinut Rebekan rakastajansa +seurassa päästä hänen hallitsemaansa preceptorio-kartanoon. »Mutta tätä +tekoa», hän lopetti, »olen koettanut selittää ripissäni +korkea-arvoiselle isällemme suurmestarille. Hän tietää, ettei +tarkoitukseni ollut paha, vaikka käytökseni ei ollut aivan lainmukainen. +Mielelläni otan vastaan sen rangaistuksen, minkä hän minulle määrää.» + +»Hyvin puhuit, Albert», lausui Beaumanoir. »Tarkoituksesi oli hyvä, +koska tahdoit estää eksynyttä veljeäsi rientämästä eteenpäin sillä +hullutuksen tiellä, joka vie kadotukseen. Mutta väärin teit kuitenkin, +niinkuin tekee mies, joka tahtoen hillitä pillastunutta hevosta tarttuu +käsin jalustimeen eikä suitsiin, eikä saa siis yritystänsä onnistumaan, +vaan vielä päälliseksi tulee itse vioitetuksi. -- Kolmetoista isämeitää +ovat säätymme jumaliset perustajat määränneet luettavaksi joka aamu ja +yhdeksän joka ilta; lue sinä kaksi sen vertaa. Kolmesti viikossa on +temppeliherroille lihan syöminen sallittu; mutta paastoa sinä kaikki +seitsemän päivää. Tee näin kuuden viikon aikana, niin rangaistuksesi +määrä on täysi.» + +Teeskennellen alamaisinta nöyryyttä Templestowen preceptori kumarsi +päänsä lattiaan suurmestarin edessä ja kävi sitten jälleen istumaan. + +»Eikö olisi hyvä», kysyi suurmestari taas, »että me hiukan tutkisimme +tämän naisen entisiä tekoja ja puheita, nimenomaan saadaksemme nähdä, +onko luultavaa, että hän on käyttänyt taikakeinoja ja loitsuja. Sillä jo +nyt kuulluista todistuksista päättäen olemme taipuvaiset siihen uskoon, +että eksynyttä veljeämme näissä hänen valitettavissa teoissaan.» + +Herman, Goodalricken herra, oli neljäs läsnäoleva preceptori; muut kolme +olivat Konrad, Malvoisin ja Bois-Guilbert itse. Herman oli vanha soturi, +jonka kasvoissa kävi ristiin rastiin muhamettilaissapelien jättämiä +arpia; häntä pidettiinkin suuressa arvossa ja kunniassa veljien kesken. +Hän nousi ja kumarsi suurmestarille, joka heti soi hänelle puheenvuoron. + +»Minä tahtoisin, korkeastikunnioitettava isä, että urhoolliselta +veljeltämme, Brian de Bois-Guilbertilta kysyttäisiin, mitä hän itse +arvelee noista ihmeellisistä syytöksistä ja mikä nyt on hänen oma +ajatuksensa hänen valitettavista suhteistaan tähän juutalaistyttöön.» + +»Brian de Bois-Guilbert», lausui suurmestari, »sinä kuulit kysymyksen, +johon meidän veljemme, Goodalricken herra, tahtoo saada sinulta +vastauksen.» + +Kun häntä näin puhuteltiin, käänsi Bois-Guilbert päänsä suurmestarin +puoleen, mutta ei virkkanut mitään. + +»Hänessä on mykkä perkele», sanoi suurmestari. »Pois täältä, saatana! +--Puhu, Brian de Bois-Guilbert, minä käsken sinua tällä ristillä, pyhän +säätymme tunnusmerkillä!» + +Bois-Guilbert ponnisti kaikki voimansa hillitäkseen yltyvää ylenkatsetta +ja vihastustaan, joiden ilmipuhkeaminen -- sen hän selvästi näki -- ei +olisi ollut hänelle vähimmäksikään hyödyksi. »Brian de Bois-Guilbert», +hän vastasi, »ei tahdo vastata, korkeastikunnioitettava isä, näin +hulluihin ja perättömiin kanteisiin. Jos joku soimaa minun kunniaani, +niin tahdon puolustaa sitä kädelläni ja tällä miekallani, jotka usein +ovat taistelleet kristinuskon puolustukseksi.» + +»Me annamme sinulle anteeksi, veli Brian», lausui suurmestari, »vaikka +sotataitosi kerskaaminen minun edessäni on omien tekojesi ylistämistä ja +riettaan hengen yllytystä, joka kiusaa meitä arvostelemaan liian +suureksi oman arvomme. Mutta me annamme sinulle sen anteeksi, sillä me +uskomme, ettet puhu näin omasta tahdostasi, vaan sen yllytyksestä, jonka +me Jumalan avulla ja tahdosta tahdomme kukistaa ja tästä kokouksesta +karkoittaa.» -- Ylenkatseen salama säihkyi Bois-Guilbertin mustista, +tulisista silmistä, mutta hän ei vastannut mitään. -- »Ja nyt», jatkoi +suurmestari, »kun veljemme, Goodalricken herran, kysymys on tullut +vastatuksi, vaikka tosin vaillinaisesti, tahdomme jatkaa tutkintoamme, +veljet, yrittäen suojeluspyhämme avulla saada selvää tämän synnin +salaisuuden pohjimmaisestakin perukasta. -- Astukoot siis esille ne, +joilla on jotakin sanomista tämän juutalaisnaisen tavoista ja puheista.» +-- Hälinää kuului nyt salin oven puolelta, ja suurmestarin kysyttyä +syytä siihen vastattiin siellä olevan halvatun miehen, jonka syytetty +oli ihmeellisellä voiteella parantanut, niin että hän nyt jokseenkin +hyvin taisi käyttää jäseniänsä. + +Mainittu talonpoikaparka, saksilainen sukuperältään, raahattiin nyt +tuomioistuimen eteen; hän oli kovin peloissaan, odottaen, mitä +rangaistusta hänelle määrättäisiin siitä rikoksesta, että hän +halvaustaudissaan oli turvautunut juutalaistytön parannusvoimaan. Aivan +terve hän ei ollut vielä nytkään, sillä hänen täytyi tullessaan +todistamaan käyttää kainalosauvoja. Sangen vastahakoisesti ja itkien hän +antoi todistuksensa. Mutta hän tunnusti kuitenkin, että kaksi vuotta +takaperin, kun hän Yorkissa oli nikkarintyössä rikkaan Iisak Juutalaisen +luona, ankara tauti oli äkkiä häneen tarttunut. Hän ei ollut kyennyt +vuoteeltaan liikahtamaan, kunnes Rebekan käyttämät lääkkeet, varsinkin +eräs lämmittävä ja ryydeiltä hajahtava voide, olivat jälleen johonkin +määrään saattaneet hänen jäsenensä liikkuviksi. Viimein, sanoi hän, oli +Rebekka vielä antanut hänelle pullollisen tätä kallista voidetta sekä +myös yhden kolikon matkarahaksi, jotta hän pääsisi isänsä kotiin, joka +oli lähellä Templestowea. »Älkää pahaksi panko, armollinen ja +kunnioitettava herra», lopetti mies, »mutta enpä voi uskoa, että tyttö +tarkoitti minulle pahaa, vaikka hän kovaksi onnekseen on juutalainen +synnyltänsä. Sillä hänen antamiansa voiteita käyttäessäni luin aina +isämeitää ja uskontunnustusta eikä lääkkeen hyvä voima siitä yhtään +vähentynyt.» + +»Suu kiinni, orja», tiuskaisi suurmestari, »ja mene tiehesi! Hyvinpä +sopii tosiaan sinun kaltaistesi luontokappalten puuhata helvetin +lääkkeitten kanssa ja tehdä palkkatyötä pahuuden lapsille. Muista, mitä +sanon: perkele lähettää usein tauteja ihmisille juuri siinä +tarkoituksessa, että jokin helvetistä tuotu lääke tulisi näiden tautien +poistamisella ihmisten kesken kuuluisaksi. Onko sinulla sitä voidetta +täällä mukanasi, josta puhuit?» + +Talonpoika kopeloi vapisevin käsin poveansa ja otti esiin pienen pullon, +jonka kyljessä oli muutamia heprealaisia kirjaimia; ja sepä jo useimpien +katsojain mielestä oli varma todistus siitä, että perkele oli keittänyt +voiteen. Beaumanoir ristittyänsä silmänsä otti pullon käteensä ja luki +sujuvasti -- sillä hän osasi useimpia itämaan kieliä -- seuraavat sanat: +_Juudaan heimokunnan Leijona on voittanut_. -- »Ihmeellinenpä on +saatanan voima», lausui hän, »kun se näin voi vääntää Raamatun sanoja +jumalanpilkaksi sekoittaen myrkkyä terveelliseen ruokaan! -- Eikö täällä +ole ainoatakaan lääkäriä saapuvilla, joka taitaisi ilmoittaa meille, +mistä aineista tämä taikavoide on kokoonpantu?» + +Kaksi lääkäriä, siksi he ainakin itse kehuivat itseään, astui esiin, +--toinen oli munkki, toinen parranajaja. He vakuuttivat, etteivät he +voineet saada selkoa voiteen aineista, paitsi että se tuoksahti myrhalta +ja kamfertilta, jotka he tiesivät itämaan yrteiksi. Mutta ammattikateus, +jolla semmoiset miehet aina katselevat taitavaa ja onnistunutta +virkaveljeä, pani heidät vielä lisäämään, että voide epäilemättä oli +luvattomin taikakeinoin keitetty, koska he eivät voineet saada siitä +selkoa. »Tunnemmehan me», sanoivat he, »perinpohjin kaikki taitomme +haarat, sen verran kuin hyvän kristityn omatunto sitä sallii.» -- Tämän +lääkärintutkinnon päätyttyä saksilainen talonpoika nöyrästi pyysi saada +takaisin tuon voiteen, jonka voima oli ollut niin parantava. Mutta sen +kuullessaan suurmestari ankarasti rypisti kulmakarvojansa. »Mikä nimesi +on, mies?» kysyi hän rammalta. + +»Higg Snellinpoika», vastasi tämä. + +»No sitten, Higg Snellinpoika», lausui suurmestari, »minä sanon sinulle, +että sinun on parempi maata vuoteessasi halvattuna kuin kyetä nousemaan +ja kävelemään pakanan antaman lääkkeen avulla. Parempi on +väkivaltaisella kädellä ryöstää uskottomien aarteita kuin ottaa heiltä +vastaan armolahjoja tai palvella heitä palkan edestä. Mene nyt ja tee +niinkuin olen sanonut.» + +»Voi, korkeastikunnioitettava herra», virkkoi talonpoika, »älkää panko +pahaksi, mutta liian myöhäinenhän tuo neuvo on minulle, sillä minä olen +rampa mies. Mutta kyllä minä mainitsen molemmille veljilleni, jotka +palvelevat rikasta rabbiinia Nathan Ben Samuelia, suurmestarin sanoneen, +että on parempi varastaa mainitulta rabbiinilta kuin rehellisesti häntä +palvella.» + +»Ajakaa ulos se lörpöttelevä ilkimys!» tiuskaisi Beaumanoir, joka ei +heti osannut vastata tähän käytännölliseen johtopäätökseen, jonka toinen +oli vetänyt hänen antamastaan yleisestä ohjeesta. + +Higg Snellinpoika poistui kansanjoukon keskelle, mutta kun häntä halutti +saada tietää, mikä tulisi hänen hyväntekijänsä kohtaloksi, jäi hän +kuitenkin saliin kuuntelemaan tuomiota. Sen hän teki, vaikka hän tiesi +siten vielä kerran voivansa joutua tuon ankaran herran vihastuksen +alaiseksi, joka äsken oli häntä pelästyttänyt, niin että hänen sydämensä +aivan kutistui kokoon. + +Suurmestari käski nyt Rebekkaa poistamaan hunnun kasvoiltaan. Ensi +kertaa avaten huulensa tyttö vastasi nöyrästi mutta kuitenkin +arvokkaasti: -- hänen kansansa tyttärillä ei ollut tapana näyttää +kasvojansa hunnuttomina kun he olivat yksinänsä vierasten joukossa. +--Hänen äänensä suloinen sointu ja hänen vastauksensa siveys taivuttivat +kuulijain mielet sääliin ja leppeyteen. Mutta Beaumanoir, joka katsoi +Jumalalle otolliseksi, että armotta kukistettaisiin kaikki säälin +tunteet, jotka voivat estää hänen luultua velvollisuuttansa, uudisti +käskynsä ja määräsi, että Rebekan huntu oli poistettava. Vartijat +astuivat siis lähemmäksi poistaaksensa sen, mutta Rebekka nousi nyt itse +ja kääntyi suurmestarin puoleen: + +»Ei -- jos teille omat tyttärenne ovat rakkaat! -- Voi», hän lisäsi +huomaten erehdyksensä, »eihän teillä olekaan tyttäriä! -- Mutta teidän +äitinne muiston tähden -- jos te rakastatte omia sisarianne ja pidätte +pyhänä naisen häveliäisyyttä, niin älkää salliko, että minua täten +kohdellaan teidän läsnäollessanne. Ei sovi, että miesten kädet +väkivaltaisesti riisuvat tytön verhoja. Minä tahdon totella teitä», +lopetti hän kärsivällisellä, vaikka surullisella äänellä, joka miltei +sulatti itse Beaumanoirinkin kovan sydämen. »Te olette kansanne vanhin; +teidän käskystänne tahdon poistaa verhon onnettoman tytön kasvoilta.» + +Hän veti huntunsa pois ja loi heihin katseen, joka ilmaisi +häveliäisyyttä ja arvontuntoa. Hänen erinomainen kauneutensa nostatti +ihmettelevää kuiskailua, ja nuoremmat ritarit katsahtivat merkitsevästi +toisiinsa ilmaisten siten ajatuksensa, että tytön ihanuuden todellinen +voima -- ilman mitään taikakeinoja -- riitti täydesti selittämään +Brianin käytöksen. Mutta Higg Snellinpoikaan hänen hyväntekijänsä +kasvojen näkeminen vaikutti kaikkein syvimmin. »Antakaa minun mennä +pois», sanoi hän ovenvartijalle, »antakaa minun mennä pois! -- Minä +kuolen, jos vielä kerran näen hänet, sillä minullakin on osaa hänen +murhaansa.» + +»Älä sure, mies parka», virkkoi Rebekka, joka kuuli hänen huutonsa, +»sinä et ole tehnyt minulle mitään pahaa sillä, että ilmaisit totuuden, +etkä myöskään voi auttaa minua valituksillasi ja itkullasi. Mene kotiin +ja pelasta itsesi.» + +Vartijat, jotka pelkäsivät, että miehen kova parkuminen saattaisi heille +nuhteita ja hänelle itselleen rangaistuksen, tahtoivat ajaa Higgin ulos. +Mutta hän lupasi olla ääneti ja sai siis pysyä salissa. -- Nyt +kutsuttiin esille ne kaksi sotamiestä, joille Albert de Malvoisin oli +pannut sanat suuhun, mitä heidän oli todistettava. Vaikka molemmat +olivat paatuneita, kovasydämisiä konnia, niin vangitun tytön ulkomuoto +sekä hänen erinomainen ihanuutensa näytti ensi hetkellä saattavan heidät +levottomiksi. Mutta Templestowen preceptorin tuima silmänisku palautti +pian heidän paatuneen rohkeutensa. Liiankin tarkkaan, minkä olisi +tasapuolisen tuomarin mielessä pitänyt nostaa epäluuloa, he kertoivat +kaikenlaisia asioita, jotka olivat joko peräti valheellisia tahi +itsessään mitättömiä ja luonnollisia, mutta vahingollisia +kanteenalaiselle sen vuoksi, että vieraatmiehet niitä suurentelivat ja +selittivät pahimmalla tavalla. Heidän todistamansa seikat olisi meidän +aikanamme jaettu kahteen osaan: toiset mitättömiä, toiset luonnollisista +syistä mahdottomia. Mutta noina tietämättömyyden ja taikauskon aikoina +ne nielaistiin kaikki tyyni helposti täysinä syyllisyyden todisteina. +Edelliseen luokkaan kuului esimerkiksi se, että Rebekan oli kuultu +itsekseen mutisevan oudolla kielellä -- että laulut, joita hän välistä +lauleli, kuuluivat niin ihmeen kauniilta, jotta kuulijain korvat +alkoivat soida ja sydän sykähdellä -- että hän joskus puheli itsekseen +ja katsahteli ylöspäin ikäänkuin odottaen taivaasta vastausta -- että +hänen pukunsa oli outo ja kumma, aivan toisenlainen kuin hyvämaineisten +naisten yleensä -- että hänellä oli taikasanoja piirrettynä sormuksiinsa +ja kummia kirjaimia kudottuna huntuunsa. + +Kaikkia näitä luonnollisia tai aivan mitättömiä seikkoja kuunneltiin +todistuksina luvattomasta seurustelusta yliluonnollisten voimien kanssa +tai ainakin väkevinä syinä epäluulon heräämiseen. + +Mutta tulipa näiden todistusten lisäksi eräs, joka vielä selvemmin oli +perätön, mutta jonka kuulijat tai ainakin enin osa heistä +herkkäuskoisuudessaan ahneesti omistivat todeksi. Eräs sotamies kertoi +nähneensä, miten Rebekka paranteli erästä haavoittunutta miestä, jonka +he olivat tuoneet mukanaan Torquilstoneen. Juutalaistyttö oli muka siinä +tilaisuudessa tehnyt ihmeellisiä temppuja ja lausunut salaperäisiä +sanoja, joita sotamies ei sanonut ymmärtäneensä, mutta olevansa +Jumalalle kiitollinen siitä. Näiden taikakeinojen voimalla oli +varsijousen nuolen rautakärki itsestään irtautunut haavasta, veri +laannut vuotamasta, haava sulkeutunut umpeen ja kuolemaisillaan ollut +mies oli neljännestunnin kuluttua astunut muurille auttamaan puhujaa +kivenheittokoneen virittämisessä. Alkuaiheena tähän juttuun oli +epäilemättä se, että Rebekka oli Torquilstonen linnassa hoidellut +Ivanhoeta. Mutta tämän puheen totuutta oli sitä vähemmän syytä epäillä, +koska vieras mies viimein vahvistaaksensa sanojaan todistusesineen +avulla veti taskustaan saman nuolenpään, joka muka taikakeinoin oli +saatu ulos haavasta. Ja koska tämä rautakappale painoi runsaan luodin, +niin antoi se tietysti miehen jutulle täydesti todistavan painavuuden. + +Hänen kumppaninsa puolestaan oli läheiseltä muurilta nähnyt Rebekan ja +Bois-Guilbertin välisen kahakan, jolloin edellinen tahtoi heittäytyä +alas tornikamarin akkunasta. Hänkään ei tahtonut olla huonompi tarinoija +kuin edellinen ja kertoi siis nähneensä, miten Rebekka kävi tornin +katonreunukselle seisomaan ja muuttui lumenvalkoiseksi joutseneksi, +jossa haamussa tyttö kolmesti lentää lekotti Torquilstonen linnan +ympäri. Sitten hän muka palasi samaan torniin ja muuttui jälleen naisen +hahmoon. + +Vähemmän kuin puolet näistä painavista todistuksista olisi jo saattanut +tuomionalaiseksi minkä köyhän ja ruman akan tahansa, vaikka +kristinuskoisenkin. Ja voittivatpa ne myös Rebekan nuoruuden ja +erinomaisen ihanuudenkin, saatuansa lisäpainoa siitä onnettomasta +seikasta, että hän oli juutalainen. + +Suurmestari oli kuulustellut tuomarikunnan jäsenten mieltä ja kysyi nyt +juhlallisella äänellä Rebekalta, mitä hänellä oli sanomista +kuolemantuomiota vastaan, joka nyt tulisi julistettavaksi. + +»Minä huomaan», vastasi suloinen juutalaistyttö, »että olisi yhtä turhaa +kuin mielestäni myös alentavaa itselleni ruveta teiltä armoa anomaan. +Turha olisi myös, jos sanoisin, että sairaan ja haavoitetun hoitaminen, +vaikka hän kuuluisikin toiseen uskontokuntaan, ei liene vastenmielinen +teko Hänelle, jonka tiedetään olevan niin kristityn kuin myös +juutalaisen uskonnon perustajan. Vähän apua samaten taitaisi olla siitä, +jos minä väittäisin mahdottomiksi useita seikkoja, joita nuo miehet +--Jumala heille sen synnin anteeksi suokoon! -- ovat tuoneet esiin minua +vastaan -- sillä näytättehän te uskovan ne mahdollisiksi. Ja vielä +vähemmän auttaisi minua, jos selittäisin, että minun oudot vaatteeni, +puheeni sekä tapani ovat ominaiset kansalleni -- olinpa sanoa +kotimaalleni, -- mutta eihän meillä olekaan omaa maata. En myöskään +tahdo puolustuksekseni puhua pahaa sortajastani, joka tuolla seisoo +kuunnellen näitä valheellisia tarinoita ja syytöksiä, joista päättäen +tyranni itse olisi ollut sorron uhrina. Jumala tuomitkoon meidän +välillämme! -- Mutta pikemmin tahdon kymmenen kertaa kärsiä minkä +kuoleman tahansa, johon te katsonette hyväksi tuomita minut, kuin +suostua niihin ehtoihin, joita tämä Belialin mies on tarjonnut minulle +-- ystävättömälle, turvattomalle hänen vallassaan olevalle naiselle. +Mutta hän kuuluu teidän omaan uskontokuntaanne, ja hänen pieninkin +sanansa siis tekisi tyhjäksi onnettoman juutalaistytön juhlallisimmatkin +vakuutukset. En siis tahdo kääntää häntä vastaan sitä kannetta, jonka +alainen minä olen -- vaan häntä itseään -- niin, Brian de Bois-Guilbert, +sinua itseäsi minä vaadin vastaamaan, ovatko nämä syytökset minua +vastaan todet vai perättömät? Eivätkö ne ole yhtä valheellisia ja +mahdottomia kuin turmiota tuottaviakin?» + +Vähän aikaa oli kaikki hiljaista; kaikkien silmät olivat kääntyneet +Brian de Bois-Guilbertiä kohti. Mutta hänkin oli ääneti. + +»Puhu», jatkoi Rebekka, -- »jos olet kristitty, puhu! -- Minä käsken +sinua säätysi puvun nimessä -- isiesi suvun nimessä -- sen ritarikunnan +nimessä, josta kerskailet -- äitisi kunnian nimessä -- näiden kaikkien +nimessä vaadin sinua ilmoittamaan, ovatko nämä tarinat tosia?» + +»Vastaa hänelle, veli», sanoi suurmestari, »jos siltä pahaltahengeltä, +jonka kanssa nyt taistelet, voit ja kykenet.» + +Bois-Guilbertin sydämessä näyttivät todellakin eri tunteet taistelevan +vääristellen hänen kasvojansa, ja sortuneella äänellä hän viimein sai +sanotuksi katsahtaen rukoilevasti Rebekkaan: »Paperi! -- Paperi!» + +»Kas niin», virkkoi Beaumanoir, »tuo todellakin oli todistus! Tytön +loitsuilla lumottu mies-parka ei voi saada suustansa muuta sanaa kuin +sen 'paperin', johonka kirjoitetut taiat nähtävästi ovat syynä hänen +äänettömyyteensä.» + +Mutta Rebekka käsitti toisella tavalla sanan, joka oli aivan kuin +väkisin päässyt Bois-Guilbertin suusta. Hän katsahti paperipalaseen, +jota hän yhä vielä piti kädessään, ja luki siitä arabialaisilla +kirjaimilla kirjoitetut sanat: _Vaadi puolustajataistelijaa!_ +Läsnäolijat puhelivat hiljaa keskenänsä Bois-Guilbertin kummallisen +vastauksen johdosta; sillä tavoin sai Rebekka tilaisuuden kenenkään +huomaamatta lukea sekä hävittää paperin. Kuiskausten vaiettua +suurmestari jälleen lausui: + +»Rebekka, sinulle ei voi olla yhtään apua tämän onnettoman ritarin +todistuksesta, jota paha henki silminnähtävästi vielä riivaa. Onko +sinulla mitään muuta sanomista?» + +»On minulla vielä yksi pelastuksen mahdollisuus», sanoi Rebekka, »jonka +teidän oma ankara lakinnekin suo. Elämäni on ollut kurja -- kurja +ainakin viime aikoina -- mutta en kuitenkaan tahdo heittää pois sitä +Jumalan lahjaa, niin kauan kuin Hän suo minulle keinoja sitä +puolustamaan. Minä sanon, että syytökset minua vastaan ovat valheita ja +väitän olevani viaton! -- Minä vaadin jumalantuomiota kaksintaistelulla +ja tahdon saada puolustajataistelijan!» + +»Mutta kukahan, Rebekka», vastasi suurmestari, »kukahan on laskeva +peitsensä tanaan noidan vuoksi? Kuka tahtoisi taistella juutalaisen +puolesta?» + +»Kyllä Jumala on lähettävä minulle puolenpitäjän», lausui Rebekka. +»Mahdotonta on, että iloisessa Englannissa -- tässä vieraanvaraisessa, +jalomielisessä ja vapaassa maassa, missä niin moni aina on altis +antautumaan vaaraan kunnian tähden -- mahdotonta on, että tässä maassa +ei olisi ainoatakaan, joka tahtoisi taistella oikeuden puolesta. Mutta +siinä on kyllin, että vaadin jumalantuomiota kaksintaistelulla -- tuossa +on sormikkaani!» + +Hän riisui kullalla kirjotun sormikkaan kädestänsä ja viskasi sen +suurmestarin eteen teeskentelemättömän majesteetillisella arvokkuudella, +joka ihmetytti ja ihastutti kaikkia läsnäolevia. + + + + +KAHDEKSASNELJÄTTÄ LUKU. + + + -- -- Ja vastavuoroon kintaani ma heitän + nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan, + näin näyttäikseni kunnon ritariksi + parhaissa hänen sydänverissään. + + _Rikhard II_. + +Itse Luukas Beaumanoiriakin liikutti Rebekan ulkomuoto ja käytös. Hän ei +ollut alkujansa julma eikä edes kovaluontoinenkaan mies. Mutta hänen +luonnostaan kylmä verensä sekä ankara, vaikka harhatielle eksynyt +omatuntonsa ja lihankiduttajanelämänsä, ylen suuri, hänelle uskottu +valta sekä uskottomuuden kukistamisen ja vääräuskoisuuden hävittämisen +velvollisuus, jonka hän käsitti olevan erittäin hänelle uskotun, ne +kaikki olivat paaduttaneet hänen sydämensä kovaksi. Hänen kasvojensa +tavallinen tylyys lauhkeni, kun hän katseli tuota edessään olevaa ihanaa +olentoa, joka yksin ja ystävittä ja kuitenkin niin luottavaisen +rohkeasti piti puoliaan. Kahdesti hän risti silmiänsä ikäänkuin epäillen +itsekin, minkä voiman vaikutuksesta oikeastaan johtuikaan hänen +sydämensä tavaton lempeys, -- tuon sydämen, joka muulloin aina +tämmöisissä tilaisuuksissa oli ollut yhtä luja kuin hänen miekkansa +teräs. Viimein hän lausui: + +»Tyttö, suuri on rikoksesi, jos sinä häijyillä taikakeinoilla olet +nostanut sen säälintunteen, jota nyt sydämessäni tunnen. Mutta luulenpa +pikemmin sen kuitenkin johtuvan oman pohjaltaan lempeämmän luontoni +vaikutuksesta, joka surkuttelee, että näin suloisen muodon pitää olla +pahuuden astiana. Kadu, tyttäreni -- tunnusta noituutesi -- luovu +ilkeästä uskostasi -- suutele tätä pyhää ristiä, ja kaikki on vielä +hyvin käyvä sinulle, niin tässä kuin toisessakin elämässä. Jossakin +ankarimpien sääntöjen alaisena elävässä naisluostarissa saat viettää +loppuikäsi rukouksissa ja sopivissa lihankurituksissa sekä siinä +katumustyössä, jota syntisen ei tarvitse koskaan katua. Tee näin ja +pelasta henkesi -- mitähän hyvää Mooseksen laki on tehnyt sinulle, jotta +kuolisit senvuoksi?» + +»Se on isieni laki», lausui Rebekka; »se julistettiin ukkosen jyrinällä +ja myrskyn pauhinalla, pilvissä ja tuulissa, Siinain vuorelta. Senhän +tekin uskotte, jos olette kristityitä. -- Se on peruutettu, sanotte te; +mutta näin eivät minun opettajani ole sanoneet minulle.» + +»Astukoon», tiuskaisi Beaumanoir, »meidän kappalaisemme esiin ja +selittäköön tälle itsepäiselle uskottomalle...» + +»Älkää panko pahaksi, että keskeytän», virkkoi Rebekka nöyrästi. »Minä +olen tyttö, taitamaton uskoni puolesta sanoilla taistelemaan; mutta +kuolla minä voin sen edestä, jos se on Jumalan tahto. -- Olkaa hyvä ja +vastatkaa pyyntööni saada vedota jumalantuomioon.» + +»Antakaa minulle hänen sormikkaansa», sanoi Beaumanoir. »Heikko ja hieno +tosiaan», jatkoi hän katsellen sormikkaan hienoa kudontaa ja soukkia +sormia -- »on tämä pantti niin verisestä työstä! -- Näetkös, Rebekka, +yhtä ohut ja heikko kuin tämä sinun sormikkaasi on meidän raskaitten +teräskintaittemme rinnalla, yhtä heikko on myös sinun asiasi temppelin +voiman suhteen, sillä koko ritarikuntaamme olet sinä taisteluun +vaatinut.» + +»Pankaa minun viattomuuteni toiseen vaakalautaseen», vastasi Rebekka, +»niin silkkisormikkaani tulee rautakinnasta painavammaksi.» + +»Sinä siis yhä edelleen kiellät syyllisyytesi etkä tahdo peruuttaa +taisteluvaatimustasi?» + +»Niin teen kuin teenkin, jalo herra», vastasi Rebekka. + +»No tapahtukoon siis niin, Jumalan nimeen», lausui suurmestari, »ja +todistakoon Hän oikeuden puolesta.» + +»Amen», lopettivat preceptorit hänen ympärillään, ja kaikki muutkin +läsnäolijat toistivat kovalla äänellä saman sanan. + +»Veljet», lausui Beaumanoir, »te tiedätte, että me olisimme hyvin +voineet kieltää tältä naiselta sen edun, että hän saisi vedota +jumalantuomion kaksintaisteluun. Mutta vaikka hän onkin juutalainen ja +uskoton, niin onpa hän myös turvaton muukalainen, ja Jumala varjelkoon, +että häneltä kiellettäisiin meidän leppeitten lakiemme suoja, koska hän +itse sitä anoo. Sitäpaitsi me olemme ritareita ja sotureita yhtä hyvin +kuin hengellisiä miehiä, ja häpeä olisi, jos me, millä syyllä tahansa, +välttäisimme meille tarjottua taistelua. Tällainen on siis tämän asian +laita; -- Rebekkaa, Iisak Yorkilaisen tytärtä, on monen, monenlaisen ja +itsessään sangen epäilyttävän seikan nojalla syytetty siitä, että hän on +harjoittanut noitakeinoja erästä meidän veljeskuntaamme kuuluvaa jaloa +ritaria kohtaan, ja hän on vedonnut jumalantuomioon kaksintaistelulla +toivoen siitä viattomuutensa puhdistusta. Kenelle, arvoisat veljeni, +tämä taistelunpantti teidän mielestänne on annettava, ja kenenkä me +samalla määräisimme puolestamme-taistelijaksi?» + +»Brian de Bois-Guilbertille, jota asia ennen muita koskee», lausui +Goodalricken preceptori, »ja joka sitäpaitsi parhaiten tietää, millä +puolella totuus tässä asiassa on.» + +»Mutta jos», väitti suurmestari vastaan, »veljemme Brian on taian tai +lumouksen alainen -- minä puhun ainoastaan varovaisuudesta, sillä eihän +ole toista kättä tässä meidän pyhässä säädyssämme, jolle minä muuten +mieluummin uskoisin tämän tai sitä vielä tärkeämmänkin asian?» + +»Korkea-arvoinen isä», vastasi Goodalricken preceptori, »ei mikään +lumous voi vaikuttaa häneen, joka astuu esiin taistelemaan +jumalantuomion puolesta.» + +»Oikein puhuit, veli», päätti suurmestari. »Albert Malvoisin, anna tämä +taistelupantti Brian de Bois-Guilbertille. Me kehoitamme sinua, veli», +jatkoi hän kääntyen Bois-Guilbertin puoleen, »että taistelet miehuudella +uskoen oikean asian menestykseen. -- Ja sinä, Rebekka, huomaa, että +sinulle määrään kolmannen päivän tästä lukien; siihen asti saat etsiä +ritaria, joka tahtoo puolestasi taistella.» + +»Se on lyhyt aika», vastasi Rebekka; »kuinka muukalainen ja vielä +lisäksi vierasuskolainen voisi sen harvoina hetkinä löytää miehen, joka +hänen puolestaan panisi henkensä ja kunniansa alttiiksi antautuen +taisteluun sotataidostaan kuuluisaa ritaria vastaan.» + +»En voi suoda sinulle pitempää aikaa», lausui suurmestari. »Taistelu on +taisteltava minun omien silmieni edessä, sillä useat tärkeät syyt +vaativat minua neljäntenä päivänä lähtemään täältä.» + +»Jumalan tahto tapahtukoon siis!» sanoi Rebekka. »Minä turvaan Häneen, +jonka voimalla silmänräpäys on yhtä riittävä kuin koko pitkä ihmisikä.» + +»Oikein puhuit, tyttö», virkkoi suurmestari; »mutta hyvinhän tiedämme, +kuka sinussa osaa pukeutua valkeuden enkelin muotoon. Nyt ei ole enää +muuta tehtävää, kuin että määräämme soveliaan taistelutantereen ja --jos +se tulokseksi tulisi -- mestauspaikan. -- Missä on tämän kartanon +preceptori?» + +Albert Malvoisin, joka yhä piteli Rebekan sormikasta kädessään, puheli +Bois-Guilbertin kanssa hyvin kiivaasti vaikka matalalla äänellä. + +»Mitä!» kysyi suurmestari, »eikö hän tahdo ottaa panttia vastaan?» + +»Kyllä hän tahtoo -- kyllä hän ottaa, korkeasti kunnioitettava isä», +vastasi Malvoisin peittäen sormikkaan oman viittansa alle. »Ja mitä +taistelutantereeseen tulee, pidän Pyhän Yrjänän turnajaiskenttää, joka +on tämän kartanon oma ja jota me käytämme sotaharjoituksiimme, siihen +soveliaimpana.» + +»Hyvä on», päätti suurmestari. -- »Rebekka, tälle mainitulle kentälle +sinun pitää tuoda puolustajasi. Ja jollet voi sitä tehdä tai jos +puolustajasi jumalantuomion kautta jää tappiolle, niin tulee sinun +kuolla noidan kuolema, tuomion mukaan. -- Kirjoitettakoon tämä +päätökseni muistiin ja luettakoon pöytäkirja ääneen, ettei kukaan saisi +väittää, että ei ole saanut siitä tietoa.» + +Eräs ritariston papeista, joka toimitti pöytäkirjurin virkaa, kirjoitti +heti tuomion paksuun kirjaan, joka sisälsi tämmöisissä juhlallisissa +kokouksissa tehdyt päätökset. Kun hän oli lopettanut kirjoittamisensa, +luki toinen pappi ääneen seuraavan: + +»Rebekkaa, juutalaistyttöä, Iisak Yorkilaisen tytärtä, syytettiin +noituudesta sekä muista pahoista teoista erästä ritaria vastaan, joka +kuuluu pyhään Siionin temppelin ritaristoon. Ja hän kielsi sen väittäen, +että tänä päivänä häntä vastaan esiintuodut todistukset olivat väärät, +pahanilkiset ja kavalat. Ja hän pyysi laissa sallitulla tavalla saada +puolustaa asiaansa jonkun ritarin välityksellä, koska hänen oma +ruumiinsa ei kykene taisteluun. Ja tulee tämän hänen puolestaan +taistelevan ritarin täyttää rehellinen tehtävänsä kaikella +ritarillisella tavalla ja sellaisilla aseilla, jotka kaksintaisteluun +täydesti kuuluvat. Ja se kaikki on tehtävä juutalaistytön omalla +kustannuksella ja vaaralla. Ja näin sanoen hän tarjosi panttinsa. Ja +tämä pantti annettiin jalolle herralle ja pyhän Siionin temppelin +ritarille, Brian de Bois-Guilbertille, joka siis määrättiin taistelemaan +tätä tappelua niin säätynsä kuin myös omasta puolestaan, koska syytetyn +harjoittamat taikatemput olivat häntä vioittaneet ja vahingoittaneet. +Sentähden korkeasti kunnioitettava isä ja mahtava herra, Luukas, +Beaumanoirin markiisi, suostui mainittuun taisteluvaatimukseen sekä myös +siihen, että kanteenalainen saa panna toisen puolestaan taistelemaan, ja +määräsi suurmestari, että mainittu tappelu on taisteltava kolmantena +päivänä tästä lukien siinä aitauksessa lähellä Templestowen +preceptorio-kartanoa, jota nimitetään Pyhän Yrjänän turnajaiskentäksi. +Ja suurmestari käskee kanteenalaisen toimittaa puolustajansa siihen +paikkaan sillä uhalla, että hän muuten tulee tuomituksi syylliseksi +noitana ja viekoittelijana. Ja pitää myös kanteen puolustajan saapua +samaan paikkaan sillä uhalla, että hänet muuten katsotaan ja tuomitaan +uskottomaksi. Ja on yllämainittu jalo herra ja korkeasti kunnioitettava +isä päättänyt, että tappelu tulee taisteltavaksi hänen silmiensä edessä +ja kaikin puolin sen mukaan, miten semmoisissa tilaisuuksissa on +katsottu sopivaksi ja hyväksi. Ja olkoon Jumala itse oikeuden puolella!» + +»Amen!» lausui suurmestari, ja kaikki läsnäolijat toistivat saman. +Rebekka ei puhunut mitään; hän vain katsahti taivaaseen päin ja pani +kätensä ristiin pysyen tässä asennossa hetken aikaa liikahtamatta. + +Sen jälkeen hän nöyrästi huomautti suurmestarille, että hänelle olisi +sallittava tilaisuus saattaa sana ystävillensä, jotta he saatuaan tiedon +hänen tilastaan voisivat mikäli mahdollista hankkia hänelle puolustajan. + +»Se on oikeuden ja kohtuuden mukaista», päätti suurmestari. »Valitse +joku sanansaattaja, johon luotat, ja hän saa vapaasti tulla puheillesi +vankihuoneeseesi.» + +»Onkohan», kysyi Rebekka, »täällä ketään, joka hyvän asian vuoksi tai +runsaan palkinnon tähden tahtoisi toimittaa perille onnettoman tytön +sanan?» + +Kaikki olivat vaiti; kukaan ei uskaltanut suurmestarin läsnäollessa +tunnustaa säälivänsä tuota väärän kanteen alaista vankia; jokainen näet +pelkäsi sen takia joutuvansa epäillyksi juutalaisuuden salaisesta +suosimisesta. Tätä pelkoa ei palkinnon toivokaan voinut voittaa, +saatikka sitten armeliaisuus. + +Rebekka seisoi hetken aikaa sanomattoman tuskan vallassa ja huudahti +sitten: »Voiko tämä olla totta? -- Pitääkö Englannissa sen ainoan +vähäisen pelastuksen toivon, joka minulle on vielä suotu, raueta +tyhjäksi siitä syystä, ettei kukaan tahdo tehdä minulle armeliaisuuden +työtä, jota muuten ei kielletä paatuneimmaltakaan pahantekijältä?» + +Vastasipa silloin viimein Higg Snellinpoika: »Minä olen vain vaivainen +mies, mutta tämän tytön armeliasta apua saan kiittää siitä, että voin +senkin verran kävellä ja liikkua. Minä lähden siis toimittamaan asiasi», +lisäsi hän kääntyen Rebekan puoleen, »niin hyvin kuin vaivainen raukka +voi, ja iloinen olisin, jos jalkojeni nopeus vielä voisi parantaa +kieleni tuottaman pahan. Voi, voi! Kun kehuin sinun armeliaisuuttasi, +niin enpä osannut aavistaa, että sillä saatoin sinut vaaraan!» + +»Jumala», virkkoi Rebekka, »kaikki asiat säätää. Hän voi heikoimmankin +välikappaleen avulla lakkauttaa Juudaan kansan vankeuden. Ja etana saisi +tämän asiani toimeen yhtä varmaan kuin haukka. Käy etsimään käsiisi +Iisak Yorkilaista -- tässä on rahaa hevosen ja miehen elatukseksi -- ja +vie hänelle tämä paperi. -- En tiedä, taivaastako tämä ajatus mieleeni +johtui, mutta lujimmalla luottamuksella uskon, että kuolema ei ole +tuleva osakseni ja että minulle on puolustaja nouseva. Jää hyvästi! +--Elämäni tai kuolemani riippuvat sinun joutuisuudestasi!» + +Mies otti paperin, joka sisälsi vain muutamia hepreankielisiä rivejä. +Moni katsojajoukosta kielsi häntä koskemasta tuohon epäluulonalaiseen +kirjeeseen, mutta Higg oli lujasti päättänyt auttaa hyväntekijätään. +»Hän on pelastanut henkeni», sanoi hän, »ja minä uskon varmasti, ettei +hän tahdo saattaa sieluani hukkaan. Minä koetan», hän lisäsi, »saada +lainaan naapurini Burthonin kelpo juhdan ja riennän sitten Yorkiin niin +kiireesti kuin vain mies ja hevonen jaksavat.» + +Mutta eipä hänen tarvinnutkaan mennä niin kauas. Noin puolen virstan +päässä preceptorio-kartanon portilta hän kohtasi kaksi ratsumiestä, +jotka hän puvuista ja korkeista, keltaisista lakeista tunsi +juutalaisiksi. Ja vielä lähemmäksi saavuttuaan hän huomasi, että toinen +heistä olikin hänen entinen isäntänsä Iisak Yorkilainen. Toinen oli +rabbiini Ben Samuel. Molemmat miehet olivat kuultuansa, että suurmestari +piti ritaristonkokousta noidan tuomitsemista varten, tulleet niin +lähelle preceptorio-kartanoa kuin heidän pelkonsa salli. + +»Veli Ben Samuel», sanoi Iisak, »sieluni on levoton, vaikk'en oikein +tiedä siihen syytä. Tuommoisia noitakanteita on usein ennenkin keksitty +peitteeksi kansamme tuomioksi haudotuille pahoille hankkeille.» + +»Ole huoleti, veikkoseni», lohdutti lääkäri. »Mikä hätä sinun on olla +tekemisissä nasarealaisten kanssa, kun sinulla on tarpeeksi tuota väärää +mammonaa, jolla voit ostaa heiltä vapauden -- hallitseehan kulta noiden +jumalattomien miesten sydämiä yhtä voimallisesti kuin mahtavan Salomonin +sinetin sanotaan hallinneen pahoja henkiä. -- Mutta mikä vaivais-parka +tuolla kömpii tännepäin kainalosauvojensa nojassa arvattavasti minun +puheilleni? -- Veikkonen», lisäsi lääkäri puhuen Higg Snellinpojalle, +»kyllä kernaasti autan sinua taidollani, mutta en koskaan anna ropoakaan +maantiekerjäläiselle. Hyi häpeää! -- Ovatko jalkasi halvatut? No, sitten +elätä itseäsi kättesi työllä. Sillä vaikk'et juuri kelpaa joutuisaksi +sanansaattajaksi etkä huolelliseksi paimeneksi etkä sotamieheksi etkä +hätäisen herran palvelijaksi, niin onpahan niitä kuitenkin töitä... Mitä +nyt, veli?» hän keskeytti korean puheensa katsahtaen Iisakiin, joka vain +vilkaistuaan Higgin tuomaan paperiin parahti kovasti, putosi muulinsa +selästä kuin kuollut ja makasi hetken aikaa tunnottomana maassa. + +Rabbiini hyppäsi säikähtyneenä hänkin alas juhtansa selästä ja koetti +toinnuttaa matkakumppaniansa semmoisilla lääkkeillä, jotka hän tiesi +hyviksi. Olipa hän ottanut suoneniskuraudankin taskustansa aikoen sen +voimalla virotella onnetonta miestä henkiin, kun tämä tointui jo +itsestään. Ensi työkseen Iisak repi lakin päästään ja ripotti tomua +harmaihin hiuksiinsa. Lääkäri luuli tämän äkillisen ja kovan +mielenliikutuksen raivonpuuskaksi ja aikoi taas ottaa esiin kojeensa, +mutta Iisakin puheesta hän pian pääsi asian perille. + +»Surunlapseni», valitti juutalainen, »paremmin sopisi sinulle nimi +Benoni kuin Rebekka. Miksi pitää sinun kuolemallasi saattaa harmaat +hiukseni hautaan, niin että katkerana kiroon Jumalaa ja kuolen!» + +»Veljeni», virkkoi rabbiini suuresti hämmästyneenä, »oletko tosiaankin +Israelin seurakunnan vanhimpia, kun tämmöisiä sanoja päästät suustasi? +Tottahan toivoakseni huoneesi lapsi vielä elää?» + +»Elää hän vielä», vastasi Iisak; »mutta hän elää niinkuin Daniel, jota +nimitettiin Belsassariksi, eli leijonanluolassa. Hän on vankina noiden +Belialin miesten vallassa, ja he aikovat harjoittaa julmuuttaan häntä +vastaan armahtamatta hänen nuoruuttaan ja kauniita kasvojaan. Voi, voi! +Hän oli kuin vihreistä palmunlehdistä punottu seppele harmailla +hiuksillani; ja nyt hänen täytyy yhdessä yökaudessa lakastua kuten +Joonaan kurpitsa! -- Rakkauteni lapsi! Vanhuuteni lapsi! Voi Rebekka, +Raakelini lapsi! Kuoleman varjon pimeys on sinut peittänyt.» + +»Mutta luehan tuo paperi», neuvoi rabbiini; »kenties me vielä löydämme +pelastuskeinon.» + +»Lue sinä, veli», vastasi Iisak, »sillä silmäni ovat kuin vesilähde.» + +Lääkäri luki siis omalla kielellään seuraavat sanat: + + »Iisakille, Adonikamin pojalle, jota pakanat nimittävät Iisak + Yorkilaiseksi: rauhaa ja lupauksen siunausta vuotakoon runsaasti + ylitsesi! -- Isäni, minä olen kuin se, joka on tuomittu kuolemaan + pahanteosta, mistä ei sieluni tiedä mitään -- nimittäin + noituudesta. Isäni, jos löytyisi jostakin väkevä mies, joka + tahtoisi puolestani taistella miekalla ja peitsellä nasarealaisten + tavan mukaan Templestowen turnajaistantereella kolmantena päivänä + tästä lähtien, niin meidän isiemme Jumala kukaties suo sille + miehelle voimaa puolustaa viatonta ja turvatonta. Mutta jollei + semmoista miestä löydetä, niin käske kansamme tyttärien itkeä minua + niinkuin kadonnutta itketään, ja niinkuin metsäkaurista, jonka + metsästäjä on ampunut, ja kuin kukkasta, jonka niittäjän viikate on + katkaissut. Sentähden katso, mitä voit tehdä ja onko pelastus + mahdollinen. Eräs nasarealaissoturi ehkä kyllä tarttuisi miekkaan + puolestani, nimittäin Wilfred, Cedrikin poika, jota pakanat + nimittävät Ivanhoeksi. Mutta hän luultavasti ei vielä kykene + kantamaan rautapukua. Lähetä sittenkin, oi isä, hänelle sanoma + tästä; sillä hänellä on ystäviä kansansa väkevien miesten joukossa, + ja koska hän vankeudessa oli meidän kärsimystoverimme, niin kenties + hän hankkii minulle puolustajan. Ja sano hänelle, että Rebekka, + olipa elämä tai kuolema hänelle sallittu, on eläessään ja + kuollessaan aivan viaton siitä rikoksesta, josta häntä syytetään. + Ja jos niin olisi Jumalan tahto, että sinun täytyy kadottaa + tyttäresi, älä, vanha rakas isäni, kauemmin viivy tässä + verenvuodatuksen ja julmuuden maassa, vaan muuta pois Cordovaan, + missä veljesi elää hyvässä turvassa Boabdil Saraseeniläisen + valtaistuimen suojassa. Sillä maurilaisten julmuus ei ole niin + julma Jaakobin sukua vastaan kuin Englannin nasarealaisten + julmuus.» + +Niin kauan kuin Ben Samuel luki kirjettä, kuunteli Iisak sitä jokseenkin +lujalla mielellä. Mutta sitten hän taas rupesi itämaiseen tapaan +osoittamaan suruansa liikkeillään ja parkumisellaan, repien +vaatteitansa, ripottaen maantien tomua tukkaansa ja huutaen: »Voi +tytärtäni! Voi tytärtäni! Voi sinua, joka olet lihaa lihastani ja luuta +luustani!» + +»Mutta rohkaise mielesi», lohdutti rabbiini, »sillä surusta ei nyt ole +apua. Sonnusta kupeesi ja mene etsimään tuota Wilfrediä, Cedrikin +poikaa. Kukaties hän voi auttaa sinua neuvoillaan tai voimallansa; sillä +tuo nuorukainen on suuressa suosiossa Rikhard-kuninkaan luona, jota +nasarealaiset nimittävät Leijonamieleksi, ja huhu tämän kuninkaan +kotiinpaluusta on yhä varmempana levinnyt ympäri maata. Saattaisi käydä +niin, että kuningas antaa hänelle kirjeen ja sinetin kieltäen noita +verisiä miehiä, jotka temppelin häväistykseksi ovat ottaneet itselleen +temppeliritarien nimen, toteuttamasta tätä aikomaansa pahuutta.» + +»Minä lähden heti häntä hakemaan», virkkoi Iisak, »sillä hän on hyvä +nuorukainen ja armahtavainen Jaakobin lapsia kohtaan heidän +maanpakolaisuudessaan. Mutta hän ei kykene pukemaan ylleen +rautavaruksia, ja kuka toinenkaan rupeaisi taistelemaan Siionin +poljettujen lasten puolesta?» + +»Älähän», sanoi rabbiini; »puhuthan nyt niinkuin se, joka ei tunne +pakanoitten mieltä. Kullalla voit heidän apunsa ostaa, aivan samalla +tavalla kuin voit kullalla lunastaa itsesi heistä vapaaksi. Ole huoleti +ja lähde hakemaan tuota Wilfred Ivanhoeta. Minäkin nousen ja ryhdyn +toimiin, sillä suuri synti olisi, jos jättäisin sinut yksiksesi tässä +pulassa. Minä riennän Yorkin kaupunkiin, missä on monta sotaherraa ja +väkevää miestä koolla, ja heidän paristaan, sitä älä epäilekään, löydän +kyllä jonkun, joka ottaa taistellakseen tyttäresi puolesta. Sillä kulta +on heidän jumalansa, ja rikkauden vuoksi he panevat henkensä yhtä +kernaasti kuin maansakin alttiiksi. -- Tottahan sinä, veli, sitten +täytät, mitä lupaan heille sinun nimessäsi?» + +»Tietysti, veli», vastasi Iisak, »ja siunattu olkoon Jumala, että hän +tässä hädässäni soi minulle lohduttajan. Älä sittenkään oitis suostu +heidän vaatimukseensa, sillä saatpa nähdä, että tällä kirotulla kansalla +on tapana vaatia leiviskä ja lopulta kuitenkin tyytyä luotiin. -- Mutta +olkoon kuitenkin, niinkuin tahdot, sillä mitä apua olisikaan minulla +kaikesta kullastani, jos rakkauteni lapsi hukkaantuisi?» + +»Hyvästi», sanoi lääkäri, »ja tapahtukoon, niinkuin sydämesi halajaa.» + +He syleilivät toisiansa ja lähtivät sitten kumpikin haaralleen. +Vaivainen talonpoika jäi vielä vähäksi aikaa paikoilleen katsellen +heidän jälkeensä. + +»Te juutalaiskoirat», kirosi hän; »ettehän pidä enempää lukua vapaasta +miehestä, kuin olisi hän osto-orja tai turkkilainen tai vaikkapa vain +ympärileikattu hebrealainen niinkuin te! Olisivatpa nuo toki voineet +viskata minulle äyrin tai kaksikin palkakseni. Mikä pakko minun oli +kuljettaa heidän jumalattomia koukeroitaan, jotka kenties voivat loihtia +minutkin, niinkuin usea varoitti lähtiessäni. Ja mitä apua minulle on +tästä kultakappaleesta, jonka tyttö minulle antoi, jos ensi pääsiäisenä +saan sen vuoksi toruja papilta, joka ottaa minulta kaksi sen vertaa +syntini sovittajaisiksi, ja jos minun kenties vielä päälliseksi täytyy +koko ikäni pitää hyvänäni haukkumanimeä 'juutalaisen postimies'? +Taisinpa tosiaankin olla noiduttu seistessäni lähellä tuota tyttöä! +--Mutta niinhän aina on käynyt kaikkien, niin juutalaisten kuin +kristittyjen, jotka sattuvat hänen seuraansa -- ei kukaan voinut olla +tottelematta, kun tyttö lähetti jollekin asialle -- ja nytkin, kun häntä +muistelen, antaisin koko työhuoneeni sekä kaikki työkaluni, jos hänet +sillä saisin lunastetuksi.» + + + + +YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU. + + + Oi, tyttö, kylmä ja leppymätön, + minun ylpeä mielen' on myös. + + SEWARD. + +Iltahämärissä samana päivänä, jolloin edelläkerrottua oikeudenistuntoa +(jos sitä sellaiseksi voi sanoa) oli pidetty, kolkutettiin Rebekan +vankihuoneen ovelle. Tätä kolkutusta ei kuullut huoneen asukas, joka +par'aikaa luki iltarukoustaan uskontonsa käskyn mukaan ja lopuksi +veisasi tämän virren: + + Kosk' Israel, kansa Jumalan, + läks ulos maasta orjuuden, + edellä nähtiin kulkevan + oppaana patsaan tulisen. + Päivällä savupilvenä + se kulki verkkaan kulkuaan, + ja yöllä hehkuin helein + punasi hiekat erämaan. + + Ylistysvirret kaikuivat + kanss' pasuunain ja symbaalein + ja yhdess' äänet raikuivat + Siionin impein, sankarein. + Mut ihmeet meit' ei auta nyt, + kansamme Herra hylkäsi; + Sun tieltäis se on erinnyt, + siis otit siltä kätesi. + + Siionin alttarilta ei + nyt nouse savu tupruttain, + ja kauniit kanteleemme jäi + pilkattavaksi pakanain. + Mut sikain vert' et vaadikaan, + et uuhten lihaa uhrikses; + katuva, nöyrä sydän vaan + on mieluisin sun mielelles. + +Kun Rebekan hurskaan virren säveleet olivat vaienneet, kuului hiljainen +kolkutus uudestaan. »Astu sisään», virkkoi Rebekka, »jos olet ystävä; ja +vaikka olisit vihamieskin, ei minulla ole voimaa estää sinua sisään +tulemasta.» + +»Minä olen», sanoi Brian de Bois-Guilbert astuen huoneeseen, »ystävä tai +vihamies siitä riippuen, kuinka meidän keskustelumme tulee päättymään.» + +Nähdessään tuon miehen, jonka irstasta himoa Rebekka piti alkusyynä +onnettomaan kohtaloonsa, hän varovaisella, mutta kuitenkin pelottomalla +liikkeellä perääntyi vankilansa syrjäisimpään sopukkaan. Näytti kuin hän +olisi päättänyt väistyä temppeliherran tieltä niin paljon kuin +mahdollista, mutta sitten pysyä lujasti paikallansa, kun hän ei enää +voinut päästä edemmäksi. Hän seisahtui siihen, ja hänen kasvonsa +ilmaisivat mielenlujuutta, vaikkakaan ei uhmaa. Selvästi näkyi, että hän +ei tahtonut yllyttää vastustajaansa väkivaltaan, mutta oli päättänyt +kaikella voimallansa panna vastaan, jos Bois-Guilbert yritti tehdä +väkivaltaa. + +»Ei teidän tarvitse pelätä minua, Rebekka», virkkoi temppeliherra, »tai +jos vielä tarkemmaksi oikaisen puheeni, teidän ei tarvitse ainakaan +_nyt_ pelätä minua.» + +»En teitä pelkääkään, herra ritari», vastasi Rebekka, vaikka hänen +henkensä ahdistus tahtoi tehdä tyhjäksi sanojen uljuuden. »Luottamukseni +on luja, minä en pelkää teitä.» + +»Siihen ei olekaan syytä», virkkoi Bois-Guilbert vakavana; »entisiä +hurjia yrityksiäni teidän ei nyt tarvitse pelätä. Tässä on vartijoita +lähellä, joita voitte kutsua avuksi ja jotka eivät ole minun +käskettäviäni. Heillä on määränä viedä teidät kuolemaan, Rebekka; mutta +he eivät sallisi kenenkään, kaikkein vähimmin minun, loukata teitä, jos +hulluuteni -- sillä hulluutta se todella on -- ajaisi minut semmoisiin +tekoihin.» + +»Jumala olkoon ylistetty siitä!» lausui juutalaistyttö; »kuolemaa minä +kaikesta vähimmin pelkään tässä pahuuden pesässä.» + +»Niin», vastasi temppeliherra, »peloton sydän taipuu helposti +kuolemaan, jos matka sinne on lyhyt ja avoin. Peitsenpistosta tai +miekansivalluksesta minäkään en suuresti surisi -- eikä teitä peloita +hyppäys pyörryttävän korkealta muurilta tai terävän väkipuukon pisto +--ne eivät ole meidän mielestämme niin hirmuiset kuin se, mitä pidätte +häpeänä. Kuule minua -- mitä sanon, Rebekka -- minun kunniantuntoni on +kenties yhtä herkkä kuin sinunkin; ja molemmat me osaamme yhtä hyvin +kuolla sen vaatiessa.» + +»Onneton mies», sanoi juutalaistyttö, »onko sinun siis pakko antaa +henkesi alttiiksi semmoisten ajatusten tähden, joita kylmäverisenä +ollessasi et itsekään usko? Se tosiaankin on kalliin aarteen vaihtamista +tavaraan, joka ei ole leipää. Mutta älä luule, että minun laitani on +sama. Jos sinun aikomuksesi ajeleekin ihmismielen hurjilla, +vaihtelevilla laineilla, niin minun päätökseni on laskenut ankkurinsa +ikikallioon.» + +»Vaiti, tyttö», vastasi temppeliherra, »semmoisista puheista ei nyt ole +paljon apua. Sinua ei ole tuomittu nopeaan ja helppoon kuolemaan, joka +onnettomalle on mieluisaa ja toivottomalle tervetullut, vaan hitaaseen +ja tuskalliseen kidutukseen, jonka julmuus on yhtä suuri kuin se rikos, +mistä noiden ihmisten perkeleellinen taikauskoisuus sinua syyttää.» + +»Ja kenenkä -- jos sellainen kohtalo uhkaa minua -- kenenkä syytä se +onkaan?» intti Rebekka; »tietysti hänen, joka ajatellen vain omaa +petomaista himoansa väkisin raahasi minut tänne ja joka nyt, en tiedä +missä tarkoituksessa, suurentelee minua uhkaavan kohtalon hirmuisuutta.» + +»Älä usko», sanoi temppeliherra, »että olen saattanut sinut tähän +tilaan. Minä olisin tahtonut suojella sinua tätäkin vaaraa vastaan +omalla ruumiillani yhtä hartaasti kuin peittelin sinua nuolilta, jotka +muuten olisivat sinut surmanneet.» + +»Jos tarkoituksesi olisi ollut viattoman tytön kunniallinen +suojeleminen», virkkoi Rebekka, »niin olisin sinua kiittänyt +huolenpidostasi. -- Mutta niinkuin asia nyt on, olet niin monta kertaa +vaatinut siitä sellaista palkintoa, etten pidä elämääni minkään +arvoisena, jollei se voi säilyä muulla kuin sinun vaatimallasi +hinnalla.» + +»Lakkaa jo moittimasta minua, Rebekka», sanoi temppeliherra. »Minulla on +itsellänikin paljon syytä tuskaan enkä kärsi, että enennät sitä +moitteillasi.» + +»Mikä sitten on tarkoituksenne, herra ritari?» kysyi juutalaistyttö. +»Puhukaa lyhyesti. Jos teillä täällä on muuta tekemistä kuin että +tulitte katsomaan onnettomuutta, johon olette syypää, niin ilmoittakaa +se minulle. Ja sitten olkaa armelias ja jättäkää minut yksin. Askel +tästä ajallisesta maailmasta iankaikkiseen elämään on lyhyt, mutta +hirvittävä, ja minulla on vain muutamia harvoja hetkiä valmistusaikaa +siihen.» + +»Minä näen, Rebekka», virkkoi Bois-Guilbert, »että yhä vielä pidät minua +syypäänä onnettomuuteesi, vaikka kuitenkin hartain haluni olisi ollut +pelastaa sinut siitä.» + +»Herra ritari», sanoi Rebekka, »mielelläni jättäisin kaikki moitteet +sikseen. Mutta mikä on sen varmempaa, kuin että hillitön himonne on +syynä minun kuolemaani?» + +»Sinä erehdyt -- sinä erehdyt», -- jatkoi temppeliherra kiireesti, »kun +luulet minun tarkoituksekseni tai teokseni sellaista, mitä en voinut +estää enkä edes ennakolta arvatakaan. -- Kuinka minä osasin ajatella, +että tänne äkisti tulisi tuo ukko-hupakko, jonka jotkut hurjan +uljuudenpuuskat ja hupsujen ylistämät, järjettömät lihankidutukset ovat +kohottaneet paljon ylempään paikkaan, kuin mitä hän ansaitsisi, ylempään +kuin terve järki sallisi, ylemmäksi minua ja ylemmäksi satoja muita +meidän säätymme ritareita, jotka ajatuksissaan ja tunteissaan ovat +vapaat kaikista noista tyhmistä ja turhista hullutuksista, joita hän +aina tottelee?» + +»Mutta istuittehan tekin», väitti Rebekka vastaan, »tuomitsemassa minua, +joka olen viaton, aivan viaton, niinkuin te itse hyvin tiedätte. Tekin +olitte osallinen siinä päätöksessä, joka määräsi minulle kuoleman, ja +jos oikein ymmärsin, te tulette itse miekallanne todistamaan +syyllisyyteni ja vahvistamaan tuomioni.» + +»Malta, tyttö», vastasi temppeliritari. »Onhan sinun heimosi paremmin +kuin mikään muu kansa aina osannut taipua asianhaaroja myöten ja +käännellä laivansa kokkaa, niin että ovat hyväkseen käyttäneet +vastatuuliakin.» + +»Kirottu olkoon se hetki», virkkoi Rebekka, »joka Israelin suvulle +opetti sen taidon. Mutta kova onni masentaa sydämet, niinkuin tuli +taivuttaa jäykkää terästäkin; ja niiden, joilla ei enää ole omaa valtaa +eikä omaa vapaata, itsenäistä kotimaata, täytyy kumartaa muukalaista. Se +on kansamme kirous, herra ritari, joka epäilemättä on ansaittu palkka +meidän omista ja esi-isiemme pahoista teoista. Mutta paljon suurempi on +häpeä, kun te -- te, joka kehutte vapautta synnynnäiseksi oikeudeksenne +-- näin alennatte itseänne ja vasten omaa parempaa tietoanne kiitätte +meidän pahaa tapaamme.» + +»Sinun sanasi ovat katkerat, Rebekka», virkkoi Bois-Guilbert astuen +suuttuneena edestakaisin huoneessa; »mutta enpä tullutkaan tänne sinun +kanssasi moitteita vaihtamaan. -- Bois-Guilbert, huomaa se, ei väisty +kenenkään kuolevaisen pelosta tieltään, vaikka hän asianhaarain pakosta +saattaa vähän aikaa kulkea kiertotietä. Minun tahtoni on kuin +vuorivirta, joka kallion vastaan sattuessa tosin hetkeksi painuu +syrjään, mutta lakkaamatta kuitenkin jatkaa kulkuansa valtamerta kohti. +Tuo paperi, joka antoi sinulle neuvon pyytää jumalantuomiota +kaksintaistelulla, keneltä sen luulet tulleen, jollei Bois-Guilbertiltä? +Kuka toinen olisi niin hartaasti pitänyt sinusta huolta?» + +»Lyhyt viivytysaika ennen kuolemaa», sanoi Rebekka, »josta ei minulle +tule suurta apua -- siinäkö kaikki, mitä voitte tehdä sen hyväksi, jonka +päähän olette sälyttänyt raskaan surun kuorman ja jonka olette saattanut +avatun haudan partaalle?» + +»Ei, tyttö», vastasi Bois-Guilbert, »siinä ei ollut kaikki, mitä aioin +tehdä. Jollei asiaan olisi sekaantunut taikauskoinen höperö ukko ja +hupsu Goodalricke, joka muka, vaikka hän on temppeliherra, on +ajattelevinaan ja päättävinään tavallisten ihmislakien mukaan, niin +olisi tavallinen ritari, eikä mikään preceptori, tullut määrätyksi +meidän veljeskuntamme puolustusmieheksi. Sitten olisin minä itse +--semmoinen oli ajatukseni -- torven torahtaessa ratsastanut tantereelle +pitämään sinun puoltasi puettuna vaeltavaksi ritariksi, joka hakee +taisteluita kilpensä ja peitsensä vahvuuden todistukseksi. Ja sitten +vaikka Beaumanoir olisi valinnut kenen hyvänsä täällä olevista +säätyveljistäni, vaikkapa kaksi tai kolmekin, niin olisin, sen tiedän, +yksin peitselläni sysännyt heidät satulasta maahan. Tällä tavoin, +Rebekka, olisin todistanut viattomuutesi, ja sinun kiitollisuudeltasi +olisin lujalla luottamuksella toivonut palkintoa voitostani.» + +»Nyt te, herra ritari», sanoi Rebekka, »vain turhaan kerskailette siitä, +mitä muka olisitte tehnyt, jollette olisi katsonut paremmaksi tehdä +toisin. Mutta te otitte vastaan sormikkaani; ja minun puolustajani, jos +näin onnettomalle olennolle ilmestyykään semmoista, tulee tantereella +taistelemaan teidän peistänne vastaan, ja sittenkin te sanotte olevanne +muka minun ystäväni ja suojelijani!» + +»Sinun ystäväsi ja suojelijasi», sanoi temppeliherra vakavasti, »tahdon +vieläkin olla, -- mutta huomaa, mikä häväistys siitä voi koitua minulle, +tai oikeammin sanoen, varmasti on koituva minulle. Älä siis moiti minua, +jos asetan muutamia ehtoja, ennenkuin juutalaistytön pelastukseksi +uhraan kaikki, mitä tähän asti olen pitänyt kalliina.» + +»Puhukaa», virkkoi Rebekka, »en teitä ymmärrä.» + +»Hyvä», sanoi Bois-Guilbert; »minä tahdon puhua ajatukseni yhtä +peittämättömästi kuin taikauskoinen syntinen puhuu papille +rippituolissa. -- Rebekka, jos minä en saavu tuohon taisteluun, niin +menetän virkani ja kunniani -- menetän sen, mikä minulle on yhtä +kallista kuin sieraimieni henki, menetän -- sanon minä -- säätyveljieni +kunnioituksen ja kaiken toivon sen mahtavan vallan perimisestä, jota nyt +tuo taikauskoinen ukko-hupakko Luukas de Beaumanoir pitää kädessään ja +jota minä käyttäisin ihan toisiin tarkoituksiin. Semmoinen tulee olemaan +välttämätön kohtaloni, jollen tartu peitseen sinua vastaan. Kirous +Goodalrickelle, joka saattoi minut tähän satimeen! Ja kaksin kerroin +kirottu olkoon Albert de Malvoisin, joka esti minua ensi hetkenä +tehdystä päätöksestäni. Sillä aioinhan minä nakata sormikkaasi tuolle +taikauskoiselle, vanhalle hupsulle itselleen vasten silmiä, koska hän +otti korviinsa niin hullun kanteen, joka oli nostettu näin jalomielistä, +sulomuotoista olentoa vastaan!» + +»Ja mitä apua on nyt kaikista näistä suurista ja makeista sanoista?» +vastasi Rebekka. »Sinulla oli kaksi ehtoa: joko viattoman naisen veren +vuodattaminen tai oman maallisen korkeutesi ja maallisten toivojesi +menettäminen. -- Mitä apua on siitä, että siitä enää puhelemme? Sinun +valintasi on jo tehty.» + +»Ei, Rebekka», sanoi ritari lauhkeammalla äänellä lähestyen neitoa, +»valintani ei ole vielä lopullisesti tehty -- ei, huomaa se; sinulla on +nyt valitsemisen valta. Jos menen taisteluun, niin täytyy minun +ylläpitää sotamainettani; ja jos niin teen, on sinun kuolemasi +tuliroviolla välttämätön. Sillä koko maailmassa ei ole yhtään ritaria, +lukuunottamatta Rikhard Leijonamieltä ja hänen suosikkiaan Ivanhoeta, +joka minun kanssani taistellessa on päässyt voitolle tai edes ollut +täysin vertaiseni. Mutta Ivanhoe, senhän hyvin tiedät, on nyt +kykenemätön rautahaarniskaa kantamaan, ja Rikhard on vieraassa maassa +vankeudessa. Jos minä menen taisteluun, niin et voi kuolemaasi välttää, +vaikka kauneutesi nostaisikin jonkun kuumaverisen nuorukaisen +puolustajaksesi.» + +»Ja mitä apua on siitä, että kerrot tätä minulle niin moneen kertaan?» +kysyi Rebekka. + +»Paljon», vastasi temppeliherra, »sillä sinun on tarkastettava +kohtaloasi kaikilta puolilta.» + +»Hyvä on, käännä sitten kuva», sanoi juutalaistyttö, »ja näytä minulle +sen toinen puoli.» + +»Jos minä», jatkoi Bois-Guilbert, »menen tuohon kirottuun taisteluun, +niin sinun täytyy kuolla hidas, julma kuolema, samassa piinassa, jonka +sanotaan määrätyn toisessa maailmassa syyllisille. Jollen mene +taisteluun, niin olen virkani ja kunniani menettänyt ritari, jota +haukutaan noitien ja uskottomien liittolaiseksi -- sukuni kuuluisa nimi, +jonka olen itse tehnyt vielä kuuluisammaksi, on muuttuva soimaus- ja +pilkkanimeksi. Minä menetän maineeni, menetän kunniani, menetän toivoni +päästä korkeuteen, jonka vertaiseen keisaritkin harvoin pääsevät; minä +uhraan hartaan kunnianhaluni, jätän kesken hankkeeni, jotka ovat +rakennetut yhtä korkealle kuin ne vuoret, joita myöten jättiläiset, +pakanallisen tarun mukaan, yrittivät kiivetä taivaaseen. -- Ja +kuitenkin, Rebekka», lisäsi hän langeten polvilleen tytön jalkojen +juureen, »kaiken tämän korkeuden tahdon uhrata, kaiken tämän maineen +tahdon hylätä, kaiken tämän vallan jättää, -- nytkin, kun käteni jo on +siihen ylettymäisillään, -- jos vain sinä sanoisit: Bois-Guilbert, minä +sallin sinun rakastaa itseäni.» + +»Heittäkää jo nämä mielettömät ajatukset, herra ritari», vastasi +Rebekka. »Rientäkää sen sijaan leskikuningattaren ja prinssi Juhanan +luokse -- he eivät voi, Englannin kruunun kunnian tähden, sallia teidän +suurmestarinne tehdä tämmöistä. Tällä keinolla tulisin pelastetuksi +ilman uhrausta teidän puolestanne, ja teidän saamatta tekosyytä vaatia +palkkiota uhrinne korvaukseksi.» + +»Heidän kanssaan minulla ei ole mitään tekemistä», jatkoi +temppeliritari, pidellen Rebekkaa helmasta kiinni; »sinua vain minä +puhuttelen -- ja mikähän vastapaino olisi vaa'an toisessa lautasessa? +Ajattele tätä, jos olisinkin paha henki, niin kuolema kuitenkin on vielä +pahempi, ja kuolemahan on nyt ainoa kilpailijani.» + +»En tahdo punnitsemalla verrata näitä molempia pahoja», sanoi Rebekka, +joka pelkäsi suututtavansa hurjan ritarin, mutta toiselta puolen oli +myös lujasti päättänyt, ettei suostuisi, ei edes teeskennellen, hänen +rakkauteensa. -- »Ole mies, ole kristitty! Jos uskontosi avuihin todella +kuuluu armeliaisuus -- joka muuten osoittautuu pikemmin teidän +sanoissanne kuin teoissanne -- niin pelasta minut tästä hirvittävästä +kuolemasta, vaatimatta palkintoa, joka muuttaisi jalomielisyytesi +halvaksi kaupittelemiseksi.» + +»Ei, neito!» lausui ylpeä temppeliritari, kavahtaen seisaalleen, »näin +et saa minua houkutelluksi. Jos minun pitää hylätä nykyinen kunniani ja +toivottu korkeuteni, niin hylkään ne sinun tähtesi, ja me pakenemme +yhdessä. Kuule mitä sanon, Rebekka», lisäsi hän jälleen lauhtuneella +äänellä; »ei Englanti -- ei Eurooppakaan -- ole koko maailma. On +muitakin maita, missä minunkin kunnianhalulleni olisi tarpeeksi avara +piiri. Lähtekäämme Palestiinaan, missä Monferratin markiisi Konrad on +ystäväni -- ystävä, joka on yhtä vapaa kuin minä itsekin kaikista +taikauskon siteistä, jotka kahlitsevat meidän alkujaan vapaata +järkeämme. -- Parempi antautua liittoon sulttaani Saladinin kanssa kuin +kärsiä näiden sokeitten hylkiöiden moitteita. -- Minä tahdon raivata +uuden tien korkeuteen», jatkoi hän, astuen jälleen kiireisin askelin +edestakaisin; »Eurooppa saa kuulla hylkäämänsä pojan mannerta +kumahuttavan astunnan! Kaikki ne miljoonat ristiretkeläiset, jotka +rientävät surman suuhun, eivät voi niin voimallisesti suojella +Palestiinaa -- eivätkä kaikki nuo tuhannet ja kymmenettuhannet +saraseenit voi sapeleillaan niin voimallisesti raivata itselleen tietä +tuohon kansojen riidanalaiseen maahan kuin minun voimani ja viisauteni +eräitten säätyveljieni avulla, jotka -- tästä sokeasta ukosta +piittaamatta -- tulevat pitämään puoltani niin myötä- kuin +vastoinkäymisessä. Sinusta tulee kuningatar, Rebekka -- Karmelin vuoren +kukkulalle me asetamme sen valtaistuimen, jonka voimakas käsivarteni on +valloittava sinua varten, ja minä vaihdan valtikkaan tuon komentosauvan, +jota tähän asti aina halusin!» + +»Se on hourailua», sanoi Rebekka, »tyhjää kuvitelmaa, eikä se +liikuttaisi minua sittenkään, vaikka olisikin todellisinta totta. +Semmoinen on vastaukseni, etten koskaan suostu ottamaan osaa vallasta, +minkä voinetkin anastaa itsellesi. Ei kotimaa eikä uskonto ole niin +halpaa tavaraa, että voisin vähimmässäkään kunniassa pitää miestä, joka, +tyydyttääksensä hillitöntä himoaan vieraan kansan tytärtä kohtaan, on +valmis hylkäämään sekä maansa että uskonsa ja katkaisemaan säätynsä +siteet, jotka hän vannotulla valalla on ottanut päällensä. -- Älkää, +herra ritari, vaatiko maksua pelastuksestani -- älkää kaupitelko +jalomielistä tekoa -- suojelkaa sorrettua armeliaisuudesta, älkää +omanvoitonpyynnistä. -- Rientäkää Englannin kuninkaan eteen; Rikhard on +varmasti ottava vastaan vetoamiseni näiden julmien miesten tuomiosta.» + +»En milloinkaan, Rebekka!» vastasi temppeliherra kiivaasti. »Jos minun +pitää luopua säädystäni, niin teen sen vain sinun tähtesi. -- Jos sinä +hylkäät rakkauteni, niin tahdon kuitenkin säilyttää kunniani -- kaikkea +en toki anna ryöstää käsistäni. -- Minäkö kumartaisin niskaani +Rikhardille? -- Minäkö anoisin armolahjaa siltä uhka-ylpeältä? -- Ei, +Rebekka, temppeliritaristo ei ole milloinkaan minun kauttani alentuva +hänen jalkojensa poljettavaksi! Minä luovun ehkä säädystäni, mutta en +koskaan petä enkä häpäise sitä.» + +»Armahtakoon sitten Jumala minua!» sanoi Rebekka, »sillä ihmisavusta ei +taida enää olla mitään toivoa!» + +»Ei olekaan», virkkoi temppeliherra, »sillä itse olet ylpeä, ja minussa +olet tavannut täysin vertaisesi. Jos minä, peitsi tanassa, ratsastan +turnajaistantereen aitauksen sisäpuolelle, ei mikään maallinen syy, älä +sitä toivokaan, tule estämään minua ponnistamasta parhaita voimiani. Ja +ajattele, mikä kohtalo sinua sitten uhkaa -- hirmuinen kuolema, joka on +säädetty vain kaikkein häijyimmille pahantekijöille -- sinä palat +hehkuvan halkokasan päällä -- hajoat niiksi alkuaineiksi, joista +ruumiimme on niin ihmeellisesti kokoonpantu -- sinun ihanasta +vartalostasi ei säily jäännöstäkään, josta voisi päättää: tämä +aikoinansa eli ja liikkui! -- Rebekka, ei kenenkään naisen mieli kestä +tämmöistä näkyä edessään -- sinä suostut pyyntöihini.» + +»Bois-Guilbert», vastasi ihana juutalaistyttö, »sinä et tunne naisen +sydäntä tai olet seurustellut vain semmoisten naisten kanssa, joiden +parhaat tunteet ovat olleet tukehduksissa. Mutta sen sanon sinulle, +ylpeä temppeliritari, että sinun kehuttu pelottomuutesi ei tuimissakaan +taisteluissa ole ollut sen pelottomuuden vertainen, jota naiset +osoittavat, kun rakkaus tai velvollisuus vaatii heitä kärsimään. Minäkin +olen nainen, hellästi kasvatettu, luonnostani vaaraa pelkäävä ja kipua +kauhistuva -- mutta kun me molemmat astumme tuon surmatantereen +aitauksen sisäpuolelle, sinä taistelemaan ja minä piinattavaksi, niin +minun rohkeuteni, sen tunnen varmasti sydämessäni, on oleva lujempi kuin +sinun. Hyvästi nyt -- en tahdo tuhlata enemmän sanoja; se aika, joka +Jaakobin tyttärelle vielä on suotu maan päällä, on käytettävä toisella +tavalla. Minun on käännyttävä sen Lohduttajan puoleen, joka joskus +peittää kasvonsa kansansa näkyvistä, mutta jonka korva on aina avoinna, +kun hänen puoleensa huudetaan totuudessa ja hartaudessa.» + +»Näinkö me siis eroamme?» virkkoi temppeliherra lyhyen vaitiolon +jälkeen. »Voi -- jospa emme olisi milloinkaan nähneet toisiamme, tai jos +sinä olisit ollut suvultasi jalo ja uskonnoltasi kristitty! -- Ja kun +nyt katselen sinua ja muistelen, milloin ja missä me jälleen saamme +nähdä toisemme, niin tahtoisinpa -- sen vannon kautta taivaan -- että +kuuluisin sinun omaan halpaan kansaasi -- että käsittelisin +kultaharkkoja ja sekeleitä peitsen ja kilven sijasta -- että niskani +olisi nöyrästi kumarruksissa jokaisen nurkkaparonin edessä ja katseeni +herättäisi vain vapisevan, häviöön joutuneen velkamiehen pelkoa +--semmoiseksikin tahtoisin muuttua, Rebekka, jos sillä keinolla saisin +olla elämäsi toveri ja vapautua siitä hirvittävästä kohtalostani, että +minun täytyy auttaa sinun murhaajiasi.» + +»Juutalaiset», virkkoi Rebekka, »ovat tulleet sellaisiksi kuin sinä +niitä kuvasit sinun kaltaistesi miesten vainoamisen kautta. Jumala on +vihoissaan karkoittanut heidät kotimaastaan, mutta ahkeruus on avannut +heille ainoan tien mahtavuuteen ja voimaan, josta sorto ei estä heitä. +Mutta lue Jumalan valitun kansan muinaista historiaa ja sano minulle, +olivatko ne, joiden kautta Jehova teki niin suuria ihmeitä kansojen +kesken, silloinkin saituri- ja koronkiskurikansaa! -- Ja tiedä, että +meidän joukossamme on sukuja, joiden rinnalle teidän pohjoismaiset +aatelissukunne eivät voi koroittaa itseänsä paremmin kuin kurpitsakasvi +ylettyy seetripuun latvoihin -- on sukuja, joiden alkuperä juontuu aina +niistä mainioista ajoista, jolloin, itse Herran ja Jumalan läsnäollessa, +armonistuin vapisi keruubien keskellä -- sukuja, joiden loisto ei ole +saanut alkuaan mistään maallisesta hallitsijastakaan siitä peloittavasta +äänestä, joka käski heidän isänsä seisomaan lähinnä ilmoituksen +tabernaakelia. Semmoiset olivat ylimmäiset Jaakobin suvussa.» + +Puna nousi Rebekan poskille, kun hän täten ylisti kansansa muinaista +loistoaikaa; mutta se vaaleni jälleen, kun hän huoaten lisäsi: +»Semmoiset _olivat_ ylimmäiset Juudan suvussa, mutta semmoisia he eivät +enää ole! -- He ovat poljetut maahan kuin kuloheinä ja sotketut tien +lokaan. On heidän parissaan kuitenkin niitäkin, jotka eivät häpäise +korkeata syntyperäänsä, ja yksi niistä on oleva Iisakin, Adonikamin +pojan tytär! Jää hyvästi! Minä en kadehdi verintahrattua mainettasi --en +kadehdi pohjoisista pakanoista ja metsäläisistä johtuvaa sukuperääsi +--en kadehdi uskoasi, joka aina on huulillasi, mutta ei milloinkaan näy +sydämessäsi eikä teoissasi.» + +»Lumottu minä olen tosiaankin, Jumala auttakoon», sanoi Bois-Guilbert. +»Melkeinpä uskon, että tuo riivattu luuranko puhui totta ja että syynä +siihen, kun minun on näin vaikea erota sinusta, on jokin yliluonnollinen +taika. -- Ihana tyttö!» jatkoi hän astuen lähemmäksi, mutta hyvin +kunnioittavasti, -- »olet niin nuori, niin kaunis, niin peloton! Ja +kuitenkin tulee kohtaloksesi kuolema, häpeällinen ja piinallinen +kuolema. Kuka voisi olla itkemättä sinun osaasi? Kahteenkymmeneen +vuoteen minun silmäni eivät ole nähneet kyyneleitä, mutta nyt ne +vettyvät sinua katsellessaan. Mutta eihän auta -- ei mikään nyt enää voi +pelastaa sinun henkeäsi. Sinä ja minä olemme kumpainenkin vain +välikappaleita välttämättömän kohtalon käsissä, joka ajelee meitä kuin +myrsky laivoja, sysäten toista toistansa vastaan, kunnes ne hukkuvat. +Anna siis minulle anteeksi, ja sanokaamme toisillemme hyvästi niinkuin +ystävykset. Turhaan olen koettanut muuttaa sinun päätöstäsi, ja minun +päätökseni on luja niinkuin sallimuksen timantinkovat säädökset.» + +»Näinhän», vastasi Rebekka, »ihmiset lykkäävät sallimuksen syyksi omien +hillittömien himojensa seuraukset. Mutta minä annan sinulle anteeksi, +Bois-Guilbert, vaikka olet syynä minun ennenaikaiseen kuolemaani. Sinun +voimallisessa sielussasi joskus välähtää jaloja ajatuksia. Mutta se on +kuin laiskurin puutarha, jossa rikkaruohot yhdistynein voimin +tukahduttavat kelmit ja terveyttä tuovat kukkaset.» + +»Aivan oikein», virkkoi temppeliherra, »olenhan minä, niinkuin sanoit, +Rebekka, kasvattamaton, kesyttämätön ja ylpeä olen siitä, että keskellä +tätä turhanpäiväisten hupsujen ja kavalien ulkokullattujen joukkoa olen +saanut omaksi sen jalon mielenlujuuden, joka kohottaa minut heitä +kaikkia suuremmaksi. Sodan lapsi olen ollut nuoruudestani alkaen, +korkealle pyrkivä, luja ja järkähtämätön pyrkimyksissäni. Semmoisena +minun tulee pysyäkin -- ylpeänä, järkähtämättömänä, muuttumattomana; ja +sen saa maailma pian nähdä. -- Mutta annathan minulle anteeksi, +Rebekka?» + +»Yhtä kernaasti kuin teloitettu antaa teloittajallensa anteeksi.» + +»Hyvästi sitten», lausui temppeliherra ja läksi kamarista. + +Preceptori Albert odotti läheisessä huoneessa maltittomana +Bois-Guilbertin paluuta. + +»Kauan sinä viivyitkin», sanoi hän; »ja minä olen täällä odottaessani +ollut semmoisessa tuskassa kuin olisi ruumiini virunut tulikuuman +polttoraudan päällä. Mitä, jos suurmestari tai hänen salakuuntelijansa +Konrad olisi tullut tänne? Pahan palkinnonpa olisin silloin saanut +avustani. -- Mutta mikä sinua nyt vaivaa, veliseni? Käyntisi horjuu ja +otsasi on synkkä kuin yö. Voitko huonosti, Bois-Guilbert?» + +»Voin yhtä hyvin», vastasi Bois-Guilbert, »kuin se onneton olento, jonka +kuolemantuomio on tunnin päästä täytettävä. -- Ei, pyhä risti auttakoon, +en niinkään hyvin -- sillä monta on ollut samanlaisessa tilassa, jotka +heittivät henkensä aivan niinkuin luovutaan kuluneesta vaatteesta. +Jumala nähköön, Malvoisin, tuo tyttö on miltei masentanut miehuuteni. +Puoleksi olen jo päättänyt astua suurmestarin silmien eteen ja sanoa +hänelle, että luovun säädystämme ja etten rupea siihen julmaan työhön, +johon tuo tyranni on minut määrännyt.» + +»Sinä olet hullu», vastasi Malvoisin. »Siten tosin saattaisit itsesi +hukkaan, mutta et kuitenkaan voisi tehdä hitustakaan tuon juutalaistytön +pelastamiseksi, jonka henki näyttää sinun silmissäsi niin kalliilta. +Beaumanoir vain määrää jonkun muun veljistämme sinun sijaasi päätöksensä +puolustajaksi, ja syytetyn kuolema on kuitenkin aivan yhtä varma, kuin +jos olisit itse täyttänyt sinulle annetun käskyn.» + +»Se ei ole totta -- minä itse aion käydä puolustamaan tyttöä +peitselläni», virkkoi Bois-Guilbert ylpeästi. »Ja jos sen teen, niin +taidat itsekin tietää, Malvoisin, että meidän veljeskunnassamme ei ole +ainoatakaan, joka minun peitseni sysätessä kestäisi satulassaan.» + +»Oikein, mutta unohdatpa», jatkoi viekas neuvonantaja, »ettet saisi +lupaa etkä tilaisuutta tehdä tuota hullutusta. Astupa vain Luukas +Beaumanoirin eteen ja sano hänelle hylkääväsi kuuliaisuudenvalasi, niin +saatpa nähdä, kuinka kauan tuo itsevaltias ukko sallii sinun kävellä +vapaana. Tuskin ovat nuo uhmaavat sanat päässeet huultesi raosta, kun +makaat jo sadan jalan syvyydessä maan alla, tämän preceptorio-kartanon +vankihuoneessa, odotellen valapattoiselle ritarille tulevaa tuomiota. +Tai jos suurmestari yhä edelleen pysyy siinä ajatuksessaan, että olet +muka lumouksen alainen, niin saat heti nauttia olkivuoteen, pimeyden ja +kahleitten hauskuutta jossakin syrjäisessä luostarikammiossa; -- ja +siellä sinulle luetaan pyhiä lukuja, kunnes korvasi menevät lumpeen, ja +sinua kylvetellään siunatulla vedellä, kunnes olet hukkumaisillasi, +jotta sinuun tunkeutunut paha henki lähtisi tiehensä. Sinun pitää lähteä +taisteluun, Bois-Guilbert, tai olet hukassa ja menetät kunniasi.» + +»Minä tahdon katkaista siteeni ja lähteä pakoon», sanoi Bois-Guilbert, +-- »pakoon, jonnekin kaukaiseen maahan, jonne hullutus ja sokea +uskonkiihko eivät vielä ole tunkeutuneet. Ei pisaraakaan tämän ihanan +tytön verestä tule vuotamaan minun suostumuksellani.» + +»Sinä et pääse pakenemaan», virkkoi preceptori; »sinun hullut puheesi +ovat nostaneet epäluuloa ja sinulle ei anneta lupaa lähteä tästä +kartanosta. Menehän vain ja yritä -- astu portille ja käske laskea silta +alas, niin saatpa nähdä, mitä vastataan. -- Sinä olet kummastuksissasi +ja suutuksissasi, -- mutta eikö se olekin sinun omaksi hyödyksesi? Jos +pääsisit pakoon, niin mikä muu siitä seuraisi, kuin että vaakunasi +käännettäisiin ylösalaisin, että esivanhempiesi nimi tulisi häväistyksi +ja itse menettäisit arvopaikkasi? -- Ajattele sitä! Mihinkä pitää sinun +vanhojen sotakumppaniesi kätkeä päänsä, kun Bois-Guilbert, paras +temppelin peitsimiehistä, julistetaan valapatoksi, heittiöksi ja +kokoontunut kansa sen kuullessaan rupeaa viheltämään? Siitäkös suru +nousisi Ranskan kuninkaanhovissa! Ja onpa iloitseva ylpeä Rikhard +kuullessaan, että se ritari, joka Palestiinassa niin kovasti häntä +ahdisti ja miltei himmensi hänen maineensa loiston, nyt on hylännyt +ritarikunniansa juutalaistytön tähden, saamatta tyttöä edes silläkään +kalliilla uhrilla pelastetuksi!» + +»Malvoisin», lausui ritari, »kiitos sinulle -- sinä olet koskettanut +sitä sydämeni kieltä, joka herkimmin helähtää! -- Tulkoon kohtalokseni +mikä tuleekin, valapatto-sanaa ei tule koskaan lisättäväksi +Bois-Guilbertin nimeen. Jumala suokoon, että Rikhard tai joku hänen +suurisuisista englantilaisystävistään tulisi minua vastaan +taistelutantereelle! Mutta vastustajani paikka on oleva tyhjä -- ei +kukaan ole uskaltava taittaa peistään tuon viattoman, onnettoman tytön +puolesta!» + +»Sitä parempi sinulle, jos niin käy», sanoi preceptori; »jollei hänelle +ilmaannu puolustajaa, niin eihän sitten sinun tekosi ratkaise tyttöparan +kuolemaa, vaan suurmestarin tuomio yksin. Hänelle siis tulee kaikki +häpeä siitä, ja hän on pitävä sitä häpeätä kunnianaan ja ansionaan.» + +»Se on totta», virkkoi Bois-Guilbert. »Jollei Rebekalle ilmaannu +puolustajaa, niin minä olenkin siellä vain pelkkänä koristuksena, istun +tosin tantereella hevoseni selässä, mutta puuttumatta siihen, mitä +siellä tapahtuu.» + +»Eihän sinulla ole siinä mitään osaa», vakuutti Malvoisin, »ei enempää +kuin rautaan puetulla Pyhän Yrjänän kuvalla, kun sitä kuljetetaan +juhlakulkueessa.» + +»No hyvä, minä siis peruutan ensi päätökseni», vastasi ylpeä +temppeliherra. »Rebekka on minua halveksinut -- minut hylännyt -- minua +häväissyt. Miksi minä siis hänen tähtensä uhraisin kaiken sen arvon ja +kunnian, jota muut ihmiset suovat minulle? Malvoisin, minä menen +taisteluun.» + +Näin sanottuaan hän poistui kiireesti kamarista; preceptori seurasi +jäljestä, pitääksensä häntä silmällä ja vahvistaaksensa tätä päätöstä. +Sillä Bois-Guilbertin kunnia oli hänellekin sangen kallis; hän näet +toivoi itselleen paljon etua siitä, että Bois-Guilbert kerran nousisi +temppeliritariston suurmestariksi. Sitäpaitsi hän suuresti halusi sitä +parempaa paikkaa, jonka Mont-Fitchet oli luvannut hänelle sillä ehdolla, +että hän koettaisi saattaa onnettoman Rebekan rangaistuksen alaiseksi. +Taistellessaan ystävänsä parempia tunteita vastaan Malvoisinilla olikin +tarjona kaikki se voima, joka viekkaalla, kylmäverisellä, itsekkäällä +ihmisellä aina on, ollessaan tekemisissä hurjien ja ristiriitaisten +himojen vallassa riehuvan miehen kanssa. Mutta sittenkin hänen täytyi +ponnistaa kaikki taitonsa saadakseen hänet pysymään päätöksessä, johon +hän oli hänet saattanut. Hänen täytyi pitää häntä tarkasti silmällä, +jotta hän ei taas rupeaisi miettimään pakoa, pääsisi suurmestarin +puheille ja silloin kenties julkisesti riitaantuisi päällikkönsä kanssa. +Hänen täytyi yhä aika-ajoin toistaa kaikki ne moninaiset syyt, joilla +hän tahtoi näyttää toteen, että Bois-Guilbert, tässä tilaisuudessa +taistellessaan temppeliritariston puolustajana, ei suinkaan ollut +jouduttava eikä vahvistava Rebekan kuolemantuomiota, vaan ainoastaan +käyttävä ainoata keinoa, jolla hän saattoi välttää häväistystä ja +arvopaikkansa menettämistä. + + + + +NELJÄSKYMMENES LUKU. + + + Pois varjot! -- Rikhard taas on ennallaan! + + _Rikhard III_. + +Erottuansa ylevämielisestä metsäsissistä ja hänen käräjäpuustaan Musta +ritari -- jonka jälkiä meidän on aika jälleen ruveta seuraamaan -- kulki +suoraan läheiseen, pieneen ja köyhään luostariin, jota sanottiin Pyhän +Botolfin abotin-kartanoksi. Sinne näet oli haavoittunut Ivanhoe +kuljetettu linnan valloituksen jälkeen, uskollisen Gurthin ja Wamban +huolenpidon alaisena. Tarpeetonta on nyt kertoa, mitä Wilfred ja hänen +pelastajansa sillä välin puhuivat keskenään. Siinä olkoon kylliksi, että +abotti pitkän ja vakavan keskustelun jälkeen lähetti sanansaattajia +monelle haaralle ja että Musta ritari seuraavana aamuna jatkoi jälleen +matkaansa, seurassaan Wamba-narri, jonka piti olla oppaana. + +»Me tapaamme jälleen toisemme», sanoi ritari lähtiessään Ivanhoelle, +»Coningsburghissa, Athelstan-vainajan kotitalossa, missä isäsi Cedrik +pitää hautajaisia suurisukuiselle heimolaiselleen. Minä tahtoisin nähdä +sinun saksilaiset sukulaisesi kaikki yhdessä, ritari Wilfred, ja +tutustua heihin lähemmin kuin tähän asti. Tule sinne luokseni, minä otan +sovittaakseni sinun ja isäsi välit.» + +Näin sanoen hän ystävällisesti lausui jäähyväiset Ivanhoelle, joka +hartaasti pyysi jo nyt saada seurata pelastajaansa. Mutta Musta ritari +ei ottanut tätä pyyntöä korviinsa. + +»Lepää sinä tämä päivä; tuskinpa vielä huomennakaan kykenet hevosen +selkään. En tahdo mukaani ketään muuta kuin kunnon Wamban, joka voi olla +väliin pappina, väliin narrina, miten milloinkin minulle lienee +mieleen.» + +»Ja minä», sanoi Wamba, »tahdon mielelläni seurata teitä. Tekisipä +mieleni nähdä Athelstan-herran hautajaispidot. Sillä jollei ruokaa ja +juomaa tuoda runsaasti ja tiheään, niin luulen hänen nousevan kuolleista +torumaan kokkia, ruokaeverstiä ja juomanlaskijaa; ja sitä maksaisi +vaivan nähdä. Tietysti luotan, herra ritari, siihen, että teidän +urhoutenne puhuu puolestani Cedrik isännälleni, jollei oma älyni +riittäisi.» + +»Mitenkä minun halpa urhouteni onnistuisi siinä, herra narri, johon +sinun terävä älysi ei pysty? Selitä minulle se.» + +Ȁly, herra ritari», vastasi narri, »voi kylläkin olla hyvä. Äly on +sukkela, teräväsilmäinen veitikka, joka heti huomaa naapurin heikon +puolen ja osaa pysyttäytyä tyynen puolella, kun tämän naapurin himot +riehuvat myrskynä. Mutta urhous on vahva juupeli, joka voittaa kaikki +esteet. Se soutaa sekä vastatuulet että vastavirrat ja pääsee aina +eteenpäin. Ja sentähden, jalo ritari, tahdon hyväkseni käyttää jalon +isäntäni hyvää säätä, mutta luotan siihen, että te lähdette liikkeelle +kohta, kun sää riehahtaa pahaksi.» + +»Herra Musta ritari, koska suvaitsette käyttää sitä nimeä», sanoi +Ivanhoe, »pelkäänpä, että valitsemanne opas on hiukan liian lörppö ja +kiusallinen. Mutta tunteehan hän jokaisen metsäpolun ja solan yhtähyvin +kuin paras eränkävijä. Ja onhan tämä narririepu, niinkuin itsekin olette +saanut nähdä, uskollinen kuin teräs.» + +»Ei», virkkoi ritari, »kun hän vain osaa neuvoa minulle tien, niin en +aio suuttua, jos hän tahtoo tehdä matkani huvittavaksi. -- Hyvästi vain, +Wilfred-ystäväni, -- muista, ettet saa lähteä aikaisemmin kuin +huomenna.» + +Näin sanoen hän ojensi kätensä Ivanhoelle, joka vei sen huulillensa. +Sitten Musta ritari otti jäähyväiset abotilta, nousi hevosen selkään ja +läksi matkalle yhdessä Wamban kanssa. Ivanhoe seurasi heitä silmin, +kunnes he katosivat läheisen metsän varjoon; sitten hän palasi +luostariin. + +Mutta heti aamumessun jälkeen hän pyysi abottia puheilleen. Vanha mies +riensi hänen luokseen ja kysyi arkaillen, miten hänen terveytensä laita +oli. + +»Olen parempi», vastasi Ivanhoe, »kuin hartain toiveeni olisi voinut +olettaa. Tai on haavani ollut helpompi kuin mitä verenvuodosta päättäen +luulin; tai on tuo voide ihmeellisellä tavalla vaikuttanut siihen. +Minusta tuntuu kuin voisin jo kantaa rautahaarniskaa. Ja hyvä se onkin, +sillä mielessäni liikkuu ajatuksia, jotka eivät salli minun kauemmin +viipyä täällä jouten.» + +»Ei, pyhät miehet estäkööt», sanoi abotti, »että Cedrik Saksilaisen +poika lähtisi tästä luostarista, ennenkuin hänen haavansa ovat +parantuneet! Olisi häpeä meidän säädyllemme, jos sen sallisimme.» + +»En minä pyrkisikään pois teidän vieraanvaraisen kattonne alta, arvoisa +isä», virkkoi Ivanhoe, »jollen tuntisi kykeneväni matkalle ja jollei +minun olisi pakko lähteä.» + +»Ja mikä pakottaa teitä niin äkilliseen lähtöön?» kysyi abotti. + +»Ettekö koskaan, pyhä isä», vastasi ritari, »ole tuntenut aavistusta +lähenevästä pahasta, johon te turhaan etsitte syytä? Ettekö koskaan ole +tuntenut pimeyden peittävän mieltänne, niinkuin pilvi äkkiä leviää +päivänpaisteisen seudun yli ennustaen lähenevää myrskyä? Ettekö luule, +että tämmöisiä aavistuksia on toteltava ja pidettävä suojelusenkelimme +varoituksina uhkaavasta vaarasta?» + +»En tahdo kieltää», sanoi abotti ristien silmänsä, »että tämmöisiä +aavistuksia on ollut ja taivaastakin tullut. Mutta semmoisissa +tapauksissa niillä aina on ollut ilmeisesti hyödyllinen tarkoitus ja +aivoitus. Mutta mitä auttaisi, jos te, haavoitettu mies, seuraisittekin +hänen jäljestään; ettehän kuitenkaan voisi auttaa häntä, jos hänen +päällensä hyökättäisiin?» + +»Abotti», virkkoi Ivanhoe, »te erehdytte, -- minussa on kyllin voimaa +vaihtamaan sivalluksia vaikka kenen kanssa, joka minua tämmöiseen +vaihtokauppaan vaatisi. -- Ja vaikk'ei näin olisikaan, niin enkö voi +hädän tullessa auttaa häntä muilla keinoilla kuin käsivarrellani? +Tunnettuahan on, etteivät saksilaiset rakasta Normandian hallitsijan +sukua; ja kukapa tietää, mitä seuraisi, jos Rikhard äkkiä ilmaantuu +heidän keskellensä nyt, kun heidän sydämensä ovat Athelstanin kuolosta +vimmastuksissa ja heidän päänsä tulistuksissa hautajaisoluesta. Minun +arvatakseni on hyvin vaarallista, että hän semmoisella hetkellä yhtyy +heidän joukkoonsa, ja minä tahdon ottaa osaa hänen vaaraansa tai poistaa +sen. Ja jotta paremmin jaksaisin sitä tehdä, pyytäisin saada teiltä +lainaksi juhtaa, jonka askel olisi pehmeämpi kuin minun sotaratsuni +kaviot.» + +»Mielelläni», sanoi arvoisa hengellinen herra, »annan teille oman +tasakonkarini ja soisin vain teidän tähtenne, että se astuisi yhtä +tasaisesti kuin Pyhän Albanin abotin juhta. Sen kuitenkin voin kehua +Malchinin puolesta -- sillä nimellä hepoani kutsutaan -- ettette +matkajuhdaksi juuri voisi saadakaan siveämpää ja keveämpijaikaista +elukkaa, jollette lainaa silmänkääntäjän hevosta, joka osaa tanssia +vaikka munien välitse. Monta saarnaa olen sepittänyt luostariveljieni ja +monen kristityn sielu-paran lohdutukseksi ratsastaessani Malchinin +selässä.» + +»Olkaapa siis hyvä, korkeasti kunnioitettu isä», sanoi Ivanhoe, »ja +käskekää heti varustaa Malchin, ja tuokoon Gurth minulle aseeni.» + +»Niin, mutta muistakaapas, hyvä herra», lisäsi abotti, »että Malchin on +yhtä vähän kuin hänen isäntänsäkään tottunut aseisiin, enkä voi taata, +sietäneekö se teidän täyttä rautapukuanne. Kas, Malchin on älykäs +olento, ja panee ankarasti kaikkea liikaa painoa vastaan. -- Kerran olin +lainannut vain kirjan _Fructus temporum_ Pyhän Beesin kirkkoherralta, ja +tokkopas juhtani, sen vakuutan, liikahtikaan ulos portista, ennenkuin +olin vaihtanut tuon suuren köntin pieneen messukirjaan.» + +Ȁlkää surko, hurskas isä», sanoi Ivanhoe, »en tahdo vaivata Malchinia +liialla painolla. Ja jos se rupeaisi minulle vastakynteen, niin itsepä +se siitä, pelkään minä, saisi vahinkoa.» + +Ritarin näin puhellessa kiinnitti Gurth hänen kantapäihinsä kullatut +kannukset, joiden olisi luullut voivan vakuuttaa vastahakoiselle +juhdalle, että sille oli edullisinta alistua ratsastajan tahtoon. + +Mutta nähdessään nuo pitkäkärkiset ja terävät kannukset, joilla Ivanhoen +kantapäät olivat varustetut, alkoi arvoisa abotti jo katua +avuliaisuuttansa ja huusi: »Malttakaa, hyvä herra, nyt kun asiaa oikein +ajattelen, niin muistan, ettei Malchin siedäkään kannuksia. Parempi +olisi, että viivytte täällä, kunnes tuodaan meidän ruoanhankkijamme +hevonen tuolta latokartanosta. Sen tuontiin ei kulu paljon enempää kuin +tunnin aika, ja tämä juhta varmaan olisi taipuisampi, sillä se vetää +tänne enimmän osan polttopuistamme, eikä sitä edes syötetä ohrilla.» + +»Kiitoksia vain, korkea-arvoinen isä, mutta tyydynpä kuitenkin +mieluummin ensimmäiseen tarjoukseenne, sillä tuossahan Malchinia jo +talutetaan portille. Gurthin hevonen saa kuljettaa rautapukuani, ja +luottakaa muuten siihen, ettei Malchin, koska en aio panna liikaa painoa +sen selkään, tule liioin kiusaamaan minun malttiani. Ja nyt hyvästi!» + +Ivanhoe astui portaita alas joutuisammin ja helpommin kuin olisi luullut +hänen haavansa sallivan. Hän hyppäsi sukkelasti juhdan selkään haluten +päästä erilleen tunkeilevasta abotista, joka seurasi hänen kantapäillään +niin joutuisasti kuin hänen ikänsä ja lihavuutensa sallivat, milloin +kehuen Malchiniansa, milloin pyytäen ritaria sillä varovasti +ratsastamaan. + +»Se on siinä iässä, mikä on vaarallisin hevosille samoinkuin +tyttösillekin», virkkoi vanhus nauraen omalle leikkipuheellensa, »se on +viidentoista vanha.» + +Mutta Ivanhoella oli muuta mielessä kuin huolet hevosen juoksusta; siksi +hän ei paljon kuunnellutkaan abotin vakavia varoituksia eikä leikillisiä +kokkapuheita. Hypättyään hevosen selkään ja käskettyänsä asemiehensä +(sillä nimellä Gurth nyt täydellä oikeutuksella kunnioitti itseänsä) +pysymään häntä aivan lähellä, hän lähti metsään samaa tietä, jota Musta +ritari oli poistunut. Abotti jäi seisomaan luostarinsa portille, +katselemaan jäljestä ja parkumaan: »Pyhä Maaria auttakoon! Ovatpa nuo +sotaherrat tulisia ja tuittupäisiä! Ei olisi pitänyt antaa Malchinia +hänen haltuunsa, sillä, kykenemätön kun olen luuvaloni tähden, olen +aivan hukassa, jos Malchin jollakin tavalla vikaantuu. Mutta», lisäsi +hän hiukan tuumittuansa, »enhän tosin säästäisi omia vaivaisia +raajojanikaan, kun vanhan Englannin onni kerran on kysymyksessä, ja +täytyypä siis Malchininkin tässä asiassa ottaa vastaan, mitä sattuu. Ja +saattaahan tapahtua, että he näkevät hyväksi antaa meidän köyhälle +majallemme runsaan palkkion -- tai, kukapa tiesi, lähettävät tälle +abotti-ukolle uuden tasajuoksuisen juhdan. Ja vaikk'eivät tekisikään +sitä eikä tätä -- kauankos ne suuret herrat muistavat meikäläisten apua +-- olen sittenkin iloinen siitä, kun olen tehnyt velvollisuuteni. Ja +onhan pian aika kutsua veljet kokoon ruokasaliin aamiaiselle. -- Ah, +pelkäänpä pahoin, että he tottelevat iloisemmalla mielellä sitä käskyä +kuin kirkonkellojen kutsua aamu- taikka iltamessuun.» + +Näin puhellen Pyhän Botolfin luostarin abotti kömpi takaisin +ruokasaliinsa nauttiaksensa pöydän päässä lipeäkalaa sekä olutta, joita +par'aikaa tuotiin sisään munkkien aamiaista varten. Pöyhistellen ja +ylvästellen hän istuutui paikalleen, ja monta hämärää sanaa hän pöydässä +päästi suustansa: suurista ansioistaan ja runsaista palkinnoista, joita +luostarin osaksi saattaisi tipahtaa. Toisessa tilaisuudessa nämä puheet +olisivat herättäneet uteliaisuutta; mutta nyt, kun lipeäkala oli hyvin +suolattu ja olut kylliksi väkevää, käyttivät munkit leukojansa liian +hartaasti voidaksensa kunnolla käyttää korviansa. Ainoa +luostariveljeksistä, jonka tiedetään olleen kiusauksessa aprikoida +abotin salaperäisiä puheita, oli isä Diggory; hänellä näet oli kova +hammastenkolotus, niin että hän syödessä voi käyttää vain toista +leukapieltänsä. + +Sillä välin Musta ritari ja hänen oppaansa kulkivat hiljakseen sakeaa +metsää myöten. Kunnon ritarimme välistä hyräili itseksensä jonkun +rakastuneen trubaduurin sepittämää laulua, välistä yllytti rattoisilla +kyselyillä seuralaisensa lörpöttelynhalua. Täten heidän matkatessaan +laulut ja leikkipuheet vaihtelivat, ja tekisipä mieli antaa lukijallekin +hiukan käsitystä siitä. Kuvailkaa siis mielessänne tätä ritaria +semmoisena, joksi jo aikaisemmin olemme hänet esittäneet, +jykevävartaloiseksi, pitkäsääriseksi, leveäharteiseksi ja +jänteväkätiseksi. Kuvailkaa häntä ratsastamassa vahvan, mustan sotaoriin +selässä, joka on ikäänkuin luotu tuollaista raskasta painoa kantamaan, +niin keveästi se astui. Ritari oli kohottanut kypäränsä silmiverkon +voidakseen paremmin hengittää, mutta sen alipuoli eli leukarauta oli +ummessa, jottei hänen kasvojaan helposti voisi tuntea. Selvästi +kuitenkin näkyivät ruskeat, päivettyneet poskipäät sekä suuret, +kirkkaat, siniset silmät, jotka säihkyivät avonaisen silmikon mustan +varjon alta. Uroon koko ryhti ja hahmo ilmaisi iloisuutta ja pelotonta +rohkeutta -- sydäntä, joka ei osaa pelätä vaaraa, vaan päinvastoin käy +rohkeasti uhkaavien vaarojen kimppuun, -- sydäntä, jolle vaarat ovat +jokapäiväistä leipää, niinkuin ainakin miehillä, joiden virkana on sota +ja seikkailut. + +Narrilla oli yllään säätynsä mukainen omituinen puku, mutta äskeisten +tapausten vuoksi oli hän nyt puumiekkansa tilalle vyöttänyt terävän +kelpo kalvan sekä ottanut myös kilven suojakseen, ja näiden molempien +aseitten käyttämisessä hän oli aika mestari, vaikka olikin viraltaan +vain narri. Olihan tämä selvästi käynyt ilmi Torquilstonen +valloituksessa. Wamban henkinen heikkous oli oikeastaan vain +jonkinlaista maltitonta hätiköimistä, joka ei sallinut hänen kauan pysyä +yhdessä paikassa eikä johdonmukaisessa ajatusten jaksossa. Mutta hänellä +oli kuitenkin tarpeeksi älyä toimittaa hetkellistä työtä ja kohdallaan +käsittämään jotakin hetken ajatusta. Juhtansa selässä hän alinomaa +kääntelihe ja vääntelihe, milloin istuen melkein hevosen korvilla, +milloin hännän juuressa; toisinaan riippuivat hänen molemmat jalkansa +samalla hevosen kupeella, toisinaan hän istui takaperin häntään päin, +ammotellen ja irvistellen suutansa ja tehden sen seitsemän +marakatinkonstia. Suuttuipa hevonen viimein näistä ratsastajan ilveistä, +niin että se lennätti hänet kauniisti pyllyilemään nurmelle; ja sekös +temppu kovasti nauratti ritaria ja pakotti hänen seuralaisensa siitä +lähin istumaan vakavammin satulassaan. + +Tämän tutustumisemme hetkellä iloiset matkatoverimme par'aikaa vetelivät +veisua, jollaista siihen aikaan erikoisesti sanottiin _virelai_'ksi, +narrin toimiessa oikeastaan vain säestäjänä laulutaidossa vahvemmalle +Mustalle ritarille. Ja tämmöinen oli heidän laulunsa: + + Musta ritari. + + Anna-Maija kultani, nousehan jo + Anna-Maija kultani, nousi aurinko. + Sumu jo hajoo, laulaa lintunen, + Anna-Maija, nouse jo, kultanen, + Anna-Maija kulta, jo nousta on aika; + ampujan torvi jo riemuiten raikaa; + kaiku se kiirien kumajaa. + Anna-Maija kulta, nyt nukkua et saa. + + Wamba. + + Tybalt, oi armas, en nousta voi, + näyt niin suloiset unonen toi, + mitä mä valveilla nauttia saan, + jota vois näihin verratakaan? + Lintuset lauluja visertäkööt, + ampujan torvet törähdelkööt; + sulommat sävelet saan minä unessa kuulla, -- + mutta et minun saa sinusta uneksineen luulla. + +»Sepä on soma laulu», virkkoi Wamba, kun he olivat lakanneet laulamasta, +»ja kunnon opetustakin se antaa, sen vannon narrinhelyni nimessä! +--Usein olen vedellyt sitä yhdessä Gurthin kanssa, joka ennen oli minun +leikkitoverini, mutta nyt on Jumalansa ja isäntänsä armon kautta +kohonnut vapaaksi mieheksi. Ja saimmepa me kerran selkäsaunankin siitä +hyvästä, että olimme niin hartaasti laulun toimeen ryhtyneet, että +makasimme vuoteella vielä kaksi tuntia päivännousun jälkeen yhä +laulellen tätä laulua, puolittain valveilla, puolittain nukuksissa. +Selkänahkaani vielä kirveltää siitä ajoin joka kerta, kun sen säveleen +kuulen. Mutta siitä välittämättä lauloin nyt teidän huviksenne +Anna-Maijan osan.» + +Narri pani nyt vuorostaan uuden laulun alulle, lystikkään rallatuksen, +ja nuotin opittuansa ritari rupesi säestämään. + + Ritari ja Wamba. + + Tuli hulivilipoikia idästä, lännestä, vähän, + tuli poikia kolme, kolme, sun laaria loi; + ne kaikki tuli leskeä pyytämähän; + kuka heille rukkaset antaa voi? + + Oli ritari yksi, häll' linna suuri, + Tindalin tilus, sun laaria loi. + es'-isätkin hällä kuuluja juuri; + kuka sille rukkaset antaa voi? + + »Mun enon' on ritari ja taatto herra, kerran, + näin kerskuu hän, sun laaria loi; -- + mut leskipä kyyditsi pellolle kerran, + kas siinäpä leski, mi hylätä voi!» + + Wamba. + + Ja toinen se kautta veren, kynsien vannoo, + sukuaan suureks, sun laaria loi -- + »Walesista ollaan», näin hän sanoo, + »ja kenpä mulle rukkaset antaa voi?» + + »Oon David ap Morgan, ap Griffith, ap Rhice», hän takaa, + »ap Tudor, ap Hugh», sun laaria loi. -- + »Ei yhdestä leskestä niin monelle jakaa», + ja matkapassin hänellekin leski soi. + + Ja tulipa viimein talonpoika vapaa -- + Kentistä reima, sun laaria loi -- + hän tiloistansa, tuloistansa puhella tapaa, + ei leski rukkasia sellaiselle antaa voi. + + Ritari ja Wamba. + + Näin ritarille, herralle rukkasia syyti, + ja matkapassit käteen, sun laaria loi, -- + mut vapaatilan isännät reimat kun pyyti, + ei lesket heille rukkasia antaa voi. + +»Totta totisesti, Wamba-veikko», virkkoi sitten ritari, »tahtoisinpa, +että äskeinen käräjäpuunisäntämme tai hänen iloveikkopappinsa olisivat +kuuntelemassa tätä laulua, joka niin väkevästi ylistää vapaata +talonpoikaa.» + +»Enpäs vain minä sitä tahtoisi», vastasi Wamba, -- »paitsi tuota torvea +tarvittaessa, joka teidän olaitanne riippuu.» + +»Oikein», sanoi ritari, »tämähän se on Locksleyn avun pantti, vaikka en +juuri luulisi meidän sitä tarvitsevan. Kolme säveltä tästä luirista kun +puhaltaisin, niin joutuisipa, sen uskon varmasti, aikamoinen parvi noita +kunnon jousimiehiä auttamaan meitä hädässämme.» + +»Taivas siitä hädästä ja tarpeesta meitä varjelkoon, sanoisin minä», +murisi narri, »jollei tämä kaunis lahja ehkä olekin vain vakuutteena +siitä, että samat jousimiehet sallivat meidän rauhassa kulkea tietämme.» + +»Mitä sinä tuolla tarkoitat?» kysyi ritari. »Väitätkö sinä niiden sitten +karkaavan meidän päällemme, jollei meillä olisi tätä panttia?» + +»En väitä puolestani sitä enkä tätä», vastasi Wamba; »sillä viheriöillä +lehvillä saattaa olla korvat yhtä hyvin kuin harmailla kiviseinillä. +Mutta voitteko, herra ritari, selittää minulle tämän arvoituksen: +milloinka ovat viinipullo ja rahakukkaro tyhjinä matkassa edullisemmat +kuin täysinä?» + +»Eipä luullakseni milloinkaan», vastasi ritari. + +»Etpä sitten ansaitse, että sinulla olisi kumpaistakaan täytenä +kädessäsi, kun et saa selkoa niin helposta arvoituksesta! Parempihan on, +että tyhjennät pullosi, ennenkuin annat sen saksilaiselle käteen, ja +parempi on jättää rahasi kotiin, kun lähdet sinisiä saloja halkomaan.» + +»Pidätkö siis täysissä tosissasi noita yhteisiä ystäviämme rosvoina?» +kysyi Musta ritari. + +»Ette ole kuullut minun heistä sitä sanaa käyttävän, hyvä herra», +vastasi Wamba. »Saattaahan olla huojennukseksi köyhän miehen juhdalle, +kun sen selästä riistetään matkalaukku, ennenkuin miehen annetaan jatkaa +matkaansa. Ja varmaanhan on hyväksi matkustajan sielulle, kun häneltä +ryöstetään maallinen tavara, joka on kaiken pahuuden juuri. En siis +huoli tämmöisiä ystävyydentöitä pahoilla nimillä sättiä. Sittenkin +soisin aina, että matkalaukkuni olisi kotona ja kukkaroni omassa +kamarissani, kun satun yhteen tuommoisten kunnon ystävien kanssa; sillä +tavallahan heiltä säästyy turha vaiva.» + +»Mutta _meillä_ on syytä rukoilla heidän puolestansa, veikkonen, vaikka +heidän virkansa olisikin sitä rehellistä laatua, johon viittailit.» + +»Rukoilla tahdon heidän puolestaan hyvin mielelläni», vastasi Wamba, +»mutta mieluummin kaupungissa kuin sinisalolla, niinkuin Pyhän Beesin +abotti kerran sai tehdä, kun he pakottivat hänet messua veisaamaan +vanhan mädänneen kannon päältä saarnatuolin sijasta.» + +»Sano mitä sanonetkin, Wamba», virkkoi ritari, »mutta kelpo avun nämä +jousimiehet kuitenkin antoivat isännällesi Cedrikille.» + +»Niinhän he tosin tekivät», vastasi Wamba, »mutta se kuuluukin heidän +tilintekoonsa taivaan kanssa.» + +»Heidän tilintekoonsako, Wamba! Mitä tuolla tarkoitat?» kysyi hänen +matkatoverinsa. + +»Sitä maar tarkoitan», sanoi narri, »että heillä on juokseva tili +taivaan kanssa -- sillä sanallahan aina meidän vanha kellarimestarimme +nimitti pergamentille piirtämiään variksenvarpaitansa -- ja tätä +juoksevaa tiliä he pitävät yhtä rehellisesti kuin Iisak Juutalainen +pitää tiliä velkamiestensä kanssa, kun hän antaa ulos varsin vähän ja +kirjoittaa siitä hyvästä suuria summia kirjaansa. Niinpä tekevät hekin +lukien arvattavasti eduksensa sen seitsenkertaisen koron, jonka pyhä +sana lupaa laupiaista lainoista.» + +»Selitä ongelmasi jollakin esimerkillä -- en minä ymmärrä mitään +kirjanpidosta enkä koroista», vastasi ritari. + +»No niin», sanoi Wamba, »jos te, urhea herra, olette niin typerä +ymmärrykseltänne, niin voin teille selittää, että nuo kelpo pojat +panevat aina hyvän teon vaakaan vastapainoksi jollekin toisenlaiselle +teolle, jota ei käy täydesti kiittäminen. Niinpä he saattavat antaa +kerjäävälle munkille yhden kruununkolikon sovittajaisiksi siitä, että +ovat lihavalta abotilta ryöstäneet sata Bysantin kultarahaa. Tai he +auttavat köyhää leskeä, jotta heille ei luettaisi synniksi sitä, että he +sinisalolla ovat suudelleet kaunista tyttöstä.» + +»Kumpiko näistä mainitsemistasi sitten oli hyvä teko, kumpi paha?» +keskeytti ritari hänen todistelunsa. + +»Kas tuopas oli sukkelaa puhetta!» nauroi Wamba. »Kas kuinka äly tulee +terävämmäksi, kun seurustelee älykkään miehen kanssa. Ettepä te +suinkaan, herra ritari, päästänyt suustanne yhtään näin sukkelaa sanaa, +sen vannoisin, kun viinapäissänne veisasitte iltamessua tuon +erakko-törkimyksen kanssa. -- Mutta jatkakaamme. Nuo iloveikot +merkitsevät mökin rakentamisen tiliinsä vastapainoksi linnan +polttamisesta, yhden kuorin kattamisen koko kirkon ryöstämisestä, köyhän +vangin vapaaksipäästämisen rikkaan tuomarin tappamisesta, taikka +--lyödäksemme aivan naulamme päähän -- saksilaisen franklinin +vapauttamisen sovitukseksi siitä, että ovat elävältä polttaneet +normannilaisen paronin. Kohteliaita varkaita he sanalla sanoen ovat ja +kerrassaan ihmismäisiä rosvoja. Mutta edullisinta on joutua heidän +seuraansa sellaisena aikana, milloin heidän tilinsä on pahimmalla +kannallaan.» + +»Kuinka niin, Wamba?» kysyi ritari. + +»No kas, koska he silloin ovat katuvalla mielellä ja tahtovat tasoittaa +velkaansa Jumalalle. Mutta annapa kun tili on tasassa, niin Jumala +varjelkoon niitä ihmiskurjia, joista he jälleen aloittavat uutta laskua! +Aika lailla varmasti tulevat ne matkalaiset nyljetyiksi, jotka nyt +ensiksi tuon Torquilstonessa suoritetun hyväntyön jälkeen sattuvat +heidän kynsiinsä. Mutta onpa kuitenkin», lisäsi Wamba läheten ritaria, +»toisiakin veitikoita, jotka ovat matkustajalle vielä paljon +vaarallisemmat kuin nuo metsäsissit.» + +»Keitä ne sitten olisivat, sillä eihän täälläpäin minun tietääkseni ole +karhuja eikä susia?» kysyi ritari. + +»Onhan maar täällä Malvoisinin sotamiehiä, herraseni», selitti Wamba; +»ja kymmenkunta sellaista veikkoa, uskokaa minun sanani, vetää +tämmöisinä keskinäissodan aikoina hyvinkin vertaa kokonaiselle +susilaumalle. Heillä on nyt elonleikkuuaikansa, ja heidän joukkoonsa +ovat vielä liittyneet ne miehet, jotka pääsivät pakoon Torquilstonesta. +Saisimmepa siis, jos heidän kynsiinsä satumme, kalliisti maksaa sakkoa +omista urotöistämme. -- Mitäpä te, arvoisa ritari, tekisitte, jos kaksi +semmoista sattuisi meitä vastaan?» + +»Naulaisin ne lurjukset peitselläni kiinni maahan, Wamba, jos +tahtoisivat estää meidän kulkuamme.» + +»Mutta mitä sitten, jos heitä olisi neljä?» + +»Samaa leikkiä saisivat silloinkin kokea», vastasi ritari. + +»Entä jos tulee kuusi», jatkoi Wamba, »ja meitä, niinkuin nyt on, ei +olisi kahta enempää -- juolahtaisiko teille silloin Locksleyn torvi +mieleen?» + +»Mitä! Minäkö kutsuisin apua», huusi ritari, »jos tulisi kymmenkunta +mokomaa roistoa, joita kunnon ritari lennättäisi peitsellään niinkuin +tuuli karisseita lehtiä?» + +»Vai niin», vastasi Wamba; »no, sitten pyytäisin vain saada hiukan +tarkemmin katsella tuota torvea, jonka ääni kuuluu olevan niin +voimallinen.» + +Ritari päästi auki kantimien soljen ja ojensi torven matkakumppanilleen, +joka heti ripusti sen omalle olalleen. + +»Tra-li-ra», sanoi hän suullaan viheltäen torven säveliä, »kas, osaanhan +minäkin soittaa nuottia yhtä hyvin kuin muutkin.» + +»Mitä tuo on, lurjus?» sanoi ritari. »Anna tänne torveni.» + +»Olkaa huoleti, herra ritari, kyllä se minulla on hyvässä tallessa. Kun +urhous ja hupsuus matkustavat yhdessä, pitää hupsuuden saada pitää +torvi, sillä se osaa sitä parhaiten puhaltaa.» + +»Mutta älähän, junkkari», huudahti Musta ritari, »pysy aisoissasi ja +varo, ettei malttini lopu.» + +Ȁlkää uhkailko väkivallalla, herra ritari», vastasi narri poistuen +syrjemmäksi suuttuneen urhon luota; »muuten saa urhous nähdä vilahduksen +hupsuuden kantapäistä ja jää yksikseen hapuilemaan saloilla, miten +parhaiten taitaa.» + +»Oikein, tuo sana sattui paikalleen», virkkoi ritari. »Ja, totta puhuen, +ei minulla ole liioin aikaakaan piestä kieltäni kilpaa sinun kanssasi. +Pidä torvi tallessa, koska niin tahdot, ja kiiruhtakaamme nyt +eteenpäin.» + +»Ettehän tehne minulle siis pahaa?» tiedusteli Wamba. + +»Sanoinhan, etten tee, senkin hupsu!» + +»Aivan oikein, mutta vakuuttakaapa se minulle ritarikunnianne kautta», +jatkoi Wamba lähestyen hyvin varovasti. + +»Minä annan sinulle ritarillisen kunniasanani. Joudu nyt vain, lurjus, +sukkelasti matkaan.» + +»No, nyt ovat urhous ja hupsuus taas hyviä tovereita», sanoi narri, +lähestyen rohkeasti ritaria. »Mutta, totta puhuen, enpä oikein tahtoisi +saada samanlaista korvapuustia kuin tuonoon annoitte munkille, jotta +pyhä mies pyllähti nurmikolle pitkäkseen kuin keilakuningas. Ja nyt, kun +torvi on hupsuuden käsissä, pöyhistäköön vain urhous itseänsä ja +pyristelköön harjaansa. Sillä jollen aivan pety, on tuolla viidakossa +muutamia ystäviä odottelemassa meitä.» + +»Mistä sen päätät?» kysyi ritari. + +»Siitä, että kahdesti tai kolmasti olen nähnyt rautakypärän välkähtävän +vihreitten lehtien välissä. Jos ne olisivat rehellisiä miehiä, +pysyisivät he avoimesti maantiellä. Mutta tuollainen tiheä viidakko on +kuin luotu kappeliksi Pyhän Nikolauksen papeille.» + +»Niin totta kuin uskon Jumalaan», sanoi ritari sulkien rautasilmikkonsa, +»taidatpa sinä luullakseni olla oikeassa.» Ja aika olikin hänen sulkea +silmikkonsa, sillä samassa tulla suhahti epäiltävästä kohdasta kolme +nuolta hänen päätään ja rintaansa kohti, ja yksi niistä olisi varmaan +puhkaissut häneltä aivot, jollei teräksinen silmikko olisi +kilpistyttänyt sitä takaisin. Molemmat muut torjui rautakaulus sekä +kaulasta riippuva kilpi. + +»Kiitos ja kunnia kelpo asesepälleni», lausui ritari. -- »Käydäänpä nyt +päälle, Wamba!» Näin sanoen hän ajaa karahutti suoraan viidakkoa kohti. +Siitä pujahti samassa kuusi, seitsemän sotamiestä, jotka ryntäsivät +vastaan täyttä nelistä ja peitset tanassa. Kolme peistä sattui ritariin, +mutta ne katkesivat kappaleiksi, saamatta aikaan enempää kuin jos +olisivat osuneet terästorniin. Sanomattoman korskealla ryhdillä hän +kohosi jalustimissa seisoalleen ja huusi: »Mitä tämä on, miehet?» +Soturit vastaukseksi vain paljastivat miekkansa ja kävivät kaikilta +haaroilta hänen kimppuunsa, huutaen: »Kuolema sinulle, tyranni!» + +»Haa, Pyhä Edward! Haa, Pyhä Yrjänä!» ärjäisi Musta ritari, sivaltaen +kummankin pyhimyksen nimen kohdalla yhden vihollisistaan maahan. +»Maankavaltajiako tässä sataa eteeni?» + +Niin rohkeita kuin hänen vastustajansa olivatkin, väistyivät he +kuitenkin tämän väkevän käden edestä, jonka jokainen lyönti tuotti +kuoleman. Näytti siltä kuin tämä peloittava sankari olisi yksinäänkin +voinut voittaa koko vihollisjoukon. Mutta nytpä muuan sinivaruksinen +ritari, joka oli tähän asti pysytellyt muiden takana, kannusti hevostaan +ja töytäisi esiin, tähdäten peitsellään ratsumiehen sijasta ratsua, ja +osuen haavoittamaankin jaloa eläintä kuolettavasti. + +»Tuo oli kurjan kavaltajan temppu!» huusi Musta ritari, kun hänen +hevosensa kaatui, pudottaen samassa isäntänsäkin maahan. + +Samassa toitahdutti Wamba torveensa, mitä hän ei ollut kerinnyt +aikaisemmin tehdä, koska kaikki oli käynyt niin sukkelasti. Odottamaton +torventörähdys peräytti murhamiehet vielä kerran, ja vaikka Wamba olikin +varustettu kovin kehnoilla aseilla, riensi hän pelkäämättä esiin ja +auttoi Mustan ritarin jälleen jaloilleen. + +»Hävetkää, uskottomat petturit!» huusi Sininen ritari, joka näytti +olevan hyökkääjien päällikkö; »pötkittekö te pakoon heti, kun kuulette +narrin luikkaavan torveensa?» + +Näitten sanojen kiihoittamina törmäsivät miehet uudestaan Mustan ritarin +kimppuun, jonka parhaana puolustuskeinona nyt oli asettua selin +tammipuuta vasten ja läimähytellä ympärilleen pitkällä iskumiekallaan. +Kavala Sininen ritari otti toisen peitsen ja odotti, kunnes näki +peloittavan vastustajansa olevan tulisimmassa ahdingossa; silloin hän +karahdutti lähemmäksi ja aikoi naulata hänet peitsellään puuhun kiinni. +Mutta Wamba teki senkin yrityksen tyhjäksi. Narri, jolla tosin ei ollut +paljon voimaa, mutta sitä enemmän ketteryyttä, ja josta sotamiehet eivät +pitäneet suurta lukua, kun heillä oli tärkeämpi työ tekeillä, hyppeli +sinne tänne taistelijoiden takana ja katkaisi kerrassaan Sinisen ritarin +uhkaavan hyökkäyksen siten, että löi miekallaan hänen hevoseltaan +kinttukintereen poikki. Ratsu ja ratsastaja pyllähtivät maahan. Mutta +sittenkin oli Mustan ritarin tila yhä vielä vaarallinen, sillä useampia +täysin varustettuja asemiehiä ahdisti häntä tulisesti. Häntä alkoi jo +uuvuttaakin, sillä hänen piti ponnistaa kaikki voimansa voidakseen +torjua yht'aikaa päältään niin monta, eri haaroilta tulevaa hyökkäystä. +Mutta lensipä äkkiä keskelle kiherrystä hanhensulkainen nuoli, joka +kaatoi maahan pahimman päälleryntääjän. Ja samassa töytäisi metsästä +esiin jousimiesjoukko, etunenässä Locksley ja iloinen munkki. Joutuisaan +ja voimallisesti he kävivät rosvojen kimppuun, jotka pian makasivat +kaikki maassa hengettöminä tai henkitoreissaan. Musta ritari osoitti +kiittäessään auttajiansa majesteetillisuutta, jota hänessä ei ollut +aikaisemmin huomattu; hänen ryhtinsä oli ollut pikemminkin tavallisen +reippaan soturin kuin korkeasukuisen herran. + +»Minulla on sangen tärkeätä, ennenkuin oikein saan ilmaisseeksi +kiitollisuuttani näille uskollisille ystäville, saada tietää, ketkä näin +aiheetta ovat päälleni hyökänneet. -- Aukaise tuon Sinisen ritarin +silmikko, Wamba; hänhän näkyy olevan noiden lurjusten päällikkö.» + +Narri riensi murhamiesten päällikön luo, joka kaatuessaan oli loukannut +itseään ja takertuneena haavoittuneen ratsunsa alle ei kyennyt +vastarintaan eikä pakoon. + +»Sallikaa, urhoollinen herra», virnakoi Wamba, »minun nyt olla teidän +asemiehenänne, niinkuin äsken olin tallirenkinänne. Silloin autoin +teidät alas hevosen selästä, nyt riisun kypärän päästänne.» + +Näin sanoen hän, eikä niinkään hellävaroen, irroitti Sinisen ritarin +kypärän, joka vieri vähän matkaa nurmikkoa pitkin. Siten paljastui +Mustan ritarin nähtäväksi harmahtava tukka sekä tutut kasvot, joita hän +ei olisi luullut saavansa tämmöisessä tilaisuudessa nähdä. + +»Woldemar Fitzurse!» virkkoi hän kummastellen. »Mikä on voinut yllyttää +miestä, joka on niin korkea säädyltään ja jota on pidetty niin +kunnollisena, tämmöiseen konnantyöhön?» + +»Rikhard», vastasi vangittu ritari katsoen häneen, »vähänpä sinä tunnet +ihmissydäntä, kun et tiedä, mihin kaikkeen kunnianhalu ja kostonhimo +voivat saattaa jokaisen Aatamin pojan.» + +»Kostonhimoko?» sanoi Musta ritari; »enhän minä ole milloinkaan tehnyt +sinulle pahaa. Ei sinulla pitäisi olla mitään kostettavana minulle?» + +»Sinä hylkäsit naimisliiton tyttäreni kanssa, Rikhard -- eikö siinä +ollut kylliksi loukkausta normannilaiselle ritarille, jonka sukuperä on +yhtä korkea kuin sinun omasikin?» + +»Tyttäresi kanssa?» jatkoi Musta ritari. »Siinäkö muka kylliksi syytä +vihaan, ja vieläpä näin veriseen vihaan! -- Siirtykää syrjään, ystävät, +tahtoisin puhua hänen kanssaan kahdenkesken. -- Ja nyt, Woldemar +Fitzurse, sano minulle täysi totuus -- tunnusta, kuka sinut on käskenyt +tähän maankavaltajan työhön?» + +»Isäsi poika», vastasi Woldemar, »joka näin tehdessään ei tee muuta kuin +rankaisee sinua omasta kapinastasi isääsi vastaan.» + +Rikhardin silmät säihkyivät suuttumuksesta, mutta hänen parempi +olemuksensa sai pian vihan hillityksi. Hän painoi käden otsaansa vasten +ja seisoi vähän aikaa katsellen kukistettua paronia kasvoihin, joissa +ilmeisesti taistelivat keskenään loukattu ylpeys ja häpeäntunne. + +»Etkö pyydä armoa hengellesi, Woldemar?» kysyi kuningas. + +»Ken on joutunut jalopeuran kynsiin», vastasi Fitzurse, »hän tietää +rukoukset turhiksi.» + +»Pidä siis henkesi pyytämättäsikin», lausui Rikhard; »jalopeura ei kajoo +maassa makaaviin raatoihin. -- Pidä henkesi, mutta sillä ehdolla, että +kolmen vuorokauden kuluessa poistut Englannista ja menet johonkin +Normandian linnaan piiloittamaan häpeääsi; sen lisäksi et saa ikänä +sanallakaan mainita, että Anjoun Juhanalla on ollut osaa sinun kavalassa +hankkeessasi. Jos sinut nähdään Englannin rajojen sisällä sen ajan +jälkeen, jonka olen suonut sinulle, niin kuolet -- tai jos hiiskut +sanaakaan, josta sukuni kunnia tahraantuisi, niin ei alttarikaan ole, +sen vannon Pyhän Yrjänän kautta, oleva sinulle tarpeeksi varma +turvapaikka. Minä hirtätän sinut oman linnasi tornin huippuun +kaarneitten ruoaksi. -- Anna tälle ritarille hevonen, Locksley, +--ovathan, näen minä, sinun miehesi saaneet kiinni muutamia irrallaan +juoksevia -- ja salli hänen lähteä täydessä turvassa.» + +»Jollen arvelisi, että tällä äänellä, joka nyt minua käskee, on +laillinen valta käskeä», vastasi sissipäällikkö, »niin lähettäisin tuon +väijyvän lurjuksen jälkeen nuolen, joka säästäisi häneltä enemmät +matkanvaivat.» + +»Sinussa asuu tosi englantilainen sydän, Locksley», sanoi Musta ritari; +»ja syystä arvaat, että minulla on valta käskeä -- minä olen Rikhard, +Englannin kuningas!» + +Nämä sanat kuultuansa, joiden majesteetillinen ääni oli Leijonamielen +korkean säädyn ja yhtä jalon hengen mukainen, metsäsissit lankesivat +heti polvilleen, osoittaen samalla kertaa kuninkaalle tulevaa +kunnioitusta ja pyytäen anteeksi pahoja tekojaan. + +»Nouskaa pystyyn, ystäväiseni», lausui Rikhard armollisella äänellä, +luoden heihin silmänsä, joissa hänen tavallinen iloisuutensa oli jo +saanut voiton tulisesta vihastuksesta. Muutenkaan ei hänen kasvoillaan +näkynyt enää jälkeäkään äskeisestä tuimasta tappelusta, paitsi että ne +voimanponnistuksesta olivat vielä tulistuksissa. -- »Nouskaa, ystäväni!» +lausui hän. »Rikoksenne, olivatpa ne tehdyt metsässä tai pellolla, +olette sovittaneet annettuanne Torquilstonen edustalla uskollista apua +onnettomuuteen joutuneille alamaisilleni sekä myös tänään pelastamalla +kuninkaanne. Nouskaa, uskolliset mieheni, ja olkaa tästä lähtien +rehellisiä alamaisia. -- Ja sinä, kunnon Locksley...» + +Ȁlkää enää, kuninkaallinen herrani, nimittäkö minua Locksleyksi, vaan +kuulkaa nimeni, jonka maine, pelkään minä, on levinnyt niin avaralle, +että se varmaan on ulottunut teidänkin korviinne asti -- minä olen Robin +Hood, Sherwoodin salon sissi.» + +»Sinä kaikkien metsäsissien kuningas ja kaikkien iloveitikkojen +hallitsija», sanoi kuningas, »kuka ei olisi kuullut sinun nimeäsi, jonka +maine on levinnyt aina Palestiinan maalle saakka? Mutta minä vakuutan +sinulle, uljas metsäsissi, etten tahdo pitää pahassa muistossa yhtään +ainoatakaan tekoa, jonka olet tehnyt minun poissaollessani ja näiden +metelien aikana, joihin poissaoloni on ollut syynä.» + +»Toteenpa tässäkin taas käy vanha sananlasku», virkkoi Wamba, virittäen +kokkapuheensa väliin, vaikka kuitenkin vähemmän kärkkäästi kuin +tavallisesti, -- + + Kun kissa kulkuteillä, + hiiret pöydälle pyrähti. + +»Mitä, Wamba, oletko sinäkin saapuvilla?» sanoi Rikhard. »Enpä ole niin +pitkään aikaan kuullut ääntäsi, että luulin jo sinun pötkineen pakoon.» + +»Minäkö pakoon pötkisin!» vastasi Wamba. »Milloinka olette nähnyt +hupsuuden erillään urhoudesta? Tuossahan on pitkällään miekkani kaatama, +kelpo harmaa ruuna, jonka mielelläni näkisin jälleen jaloillaan, kunhan +sen isäntä sen sijaan kellottaisi maassa, kinnersuonet poikki. Tunnustaa +täytyy, että peräydyinhän minä ensi alussa pikkuisen, sillä kirjava +nuttu ei suojele peitsenpäätä vastaan niinkuin rautapaita. Mutta vaikka +en taistellutkaan miekallani, niin myöntänettepä kuitenkin, että soitin +rynnäkköön.» + +»Ja sopivalla ajalla sen teitkin, kunnon Wamba», vastasi kuningas. +»Sinun hyvää apuasi en ikänä unohda.» + +»_Confiteor! Confiteor!_ (Minä tunnustan syntini!)», huusi samassa nöyrä +ääni kuninkaan vieressä. »Eipä latinani auta minua edemmäksi, mutta +tunnustaa tahdon rikokseni majesteettia vastaan, jolla olen kuoleman +ansainnut. Sitä vain anoisin, että saisin anteeksi, ennenkuin minut +viedään mestauslavalle!» + +Rikhard katsahti ympärilleen ja huomasi iloisen erakon joka seisoi +polvillaan hypistellen helmivyötänsä. Hänen nuijasauvansa, joka ei ollut +taistelun aikana jouten ollut, oli nurmikolla vähän matkan päässä +isännästään. Munkki oli vääntänyt kasvonsa semmoiseen irveeseen, jonka +arveli paraiten ilmaisevan katumusta: silmät olivat taivaaseen päin +pullistuneet ja suupielet vääntyneet alas, -- Wamban sanoilla puhuen, +niinkuin tupsut kukkaron molemmista päistä. Mutta tämän teeskennellyn +katumuksen valheellisuutta todisti naurettavalla tavalla munkin +karkeissa kasvojen eleissä väijyilevä veitikkamainen ilve; se näytti +kielivän, että hänellä pelko oli yhtä teeskennelty kuin katumuskin. + +»Miksi olet näin alla päin, pahoilla mielin, pappi veitikka?» kysyi +Rikhard. »Pelkäätkö, että piispasi saa nyt kuulla, miten harras olet +palvelemaan Jumalan Emoa ja Pyhää Dunstania? -- Vielä vai, mies, ole +huoleti! Rikhard, Englannin kuningas, ei kieli salaisuuksia, jotka saa +kuulla viinipullon ääressä.» + +»En, armollisin kuninkaani», vastasi erakko, »enpä piispan sauvaa niin +pahasti pelkää kuin kuninkaan valtikkaa. Voipa kuitenkin, kun minun +saastuttavan nyrkkini piti koskea Jumalan voiteleman majesteetin +korvalliselle!» + +»Hahaa!» nauroi Rikhard; »siltäkö puolelta tuuli nyt käy? Olinpa, totta +puhuen, kokonaan unohtanut korvapuustisi, vaikka korvani soi siitä koko +sen päivää. Mutta jos sinun antamasi korvapuusti olikin kelpo lajia, +niin vetoanpa näiden hyvien miesten tuomioon, että se tuli täysin määrin +maksetuksi -- tai, jos arvelet velkaa vielä jääneen minun puolelleni ja +tahdot ottaa vastaan toisen samanlaisen...» + +»En suinkaan, en suinkaan», vastasi veli Tuck kiireisesti. »Olenpa +saanut omani takaisin, vieläpä koron kanssa -- ja minä toivon vain, että +te, kuninkaallinen majesteetti, aina yhtä täydesti maksaisitte +veikanne!» + +»Jos ne saisin korvapuusteilla suoritetuksi», sanoi kuningas, »niin +vähänpä syytä minun velkojillani silloin olisi valittaa rahastoni +tyhjyyttä.» + +»Mutta en kuitenkaan», sanoi munkki muuttaen jälleen kasvonsa +teeskennellyn nöyriksi, »vielä tiedä, millä lihankidutuksella minun +pitää sovittaa tuo jumalaton lyöntini!» + +Ȁlä siitä puhu enää, veikkonen», vastasi kuningas. »Minä olen ottanut +vastaan niin monta sivallusta muhamettilaisilta ja pakanoilta, että +olisin aivan järjetön, jos riitelisin yhdestä korvapuustista, jonka niin +pyhä mies kuin Copmanhurstin erakko on suonut minulle. Mutta, pyhä +veljeni, luulisinpä kuitenkin parhaaksi sekä kirkolle että itsellesikin, +jos hankkisin sinulle luvan riisua munkkikaapusi päältäsi ja ottaisin +sinut henkivartijajoukkooni. Sitten saisit palvella minua samalla +tavalla kuin tähän asti olet palvellut Pyhän Dunstanin alttaria.» + +»Herra kuninkaani», vastasi munkki, »pyydän nöyrimmästi, ettette panisi +pahaksi, vaikka en otakaan vastaan tarjoustanne. Ja luulenpa, että te +helpostikin soisitte minulle anteeksi, jos vain tietäisitte, miten +suuren vallan laiskuuden synti on saanut minussa. Pyhä Dunstan -- olkoon +hän meille armollinen! -- seisoo koreasti seinäkomerossaan, vaikka minä +joskus löisinkin messuni laimin pyydystäessäni lihavaa metsäkaurista. +Olen joskus koko yökauden poissa kotoa, ties häntä millä asioilla +--siitä ei Pyhä Dunstan koskaan suutu. Hän on hiljainen isäntä, -- ja +hyvänsävyinen isäntä, niinkuin puupölkky ainakin. Mutta jos minun tulisi +olla henkivartijana herrani ja kuninkaani palveluksessa -- suuri kunnia +se tietysti olisi -- niin, jos vähänkin poikkeaisin tänne leskeä +lohduttamaan, tai tuonne metsäkaurista ampumaan, kohtapa kuuluisi +kaikenlaista. 'Missä tuo pappi koira on?' soimaisi yksi. 'Eikö kukaan +ole nähnyt sen vietävää Tuckia?' kiroilisi toinen. 'Tuo munkkikaapunsa +hylännyt lurjus hävittää enemmän metsän otuksia kuin puoli maakuntaa', +tiuskaisisi metsänvartija. 'Hän on heti jokaisen aran emokauriin +jäljillä, mikä ilmaantuu vain valtakuntaani' haukkuisi toinen. Sanalla +sanoen, armollinen kuninkaani, minä rukoilen, että sallitte minun pysyä +samanlaisena kuin olin meidän ensi kerran tavatessamme. Tai jos +tahtonette minulle osoittaa jotakin hyvyyttä, niin pyytäisin, että +pitäisitte minua vain samana köyhänä erakkona, joka asuu Pyhän Dunstanin +majassa Copmanhurstissa, ja joka kiitollisuudella ottaa vastaan +pienimmänkin lahjan.» + +»Kyllä ymmärrän», sanoi kuningas, »ja pitääpä siis tämän pyhän erakon +saada lupa kuljeksia sinisaloilla ja ammuskella Wharncliffen metsässä, +joka kuuluu minulle. Huomaa kuitenkin, että lupaan sinulle vain kolme +kaurista joka vuosi. Mutta jollei niin tapahdu, vaan että sinä tämän +lupauksen turvin tapat kolmekymmentä, niin en ole kristitty kuningas +enkä tosi kuningas.» + +»Olkaa huoleti, armollinen herra», vakuutti munkki, »kyllä minä Pyhän +Dunstanin avulla keksin keinoja saattaakseni teidän hyväntahtoisen +lahjanne satakertaisesti enentymään.» + +»Sitä en epäilekään, veli veikkonen», vastasi kuningas. »Ja koska +metsänotuksen liha on kuivanlaista pureksittavaa, niin käsken +kellarimestarini toimittaa sinulle yhden puoliskon Kanarian viiniä, +yhden aarnin Malvasian viiniä sekä kolme tynnyriä olutta, ensimmäistä +panosta joka vuosi. Jollet silläkään vielä saa janoasi aivan sammuksiin, +niin ei ole muuta neuvoa, kuin että tulet hoviini ja koettelet päästä +ruokaeverstini tuttavaksi.» + +»Entäs mitä Pyhälle Dunstanille...?» kysyi erakko. + +»Messupaidan ja alttariliinan saat häntäkin varten», jatkoi kuningas +ristien silmänsä. -- »Mutta älkäämme kääntäkö leikkiä todeksi, ettei +Jumala rankaise meitä siitä, että enemmän ajattelemme omia +hulluttelujamme kuin hänen kunnioittamistaan ja palvelemistaan.» + +»Kyllä minä vastaan suojeluspyhäni puolesta», tokaisi munkki +leikillisesti. + +»Vastaa omasta puolestasi, munkki!» lausui Rikhard kuningas jotenkin +ankaralla äänellä. Mutta heti hän taas ojensi kätensä erakolle, joka +vähän häpeissään lankesi polvilleen ja suuteli kättä. »Vähemmänpä +osoitat kunniata kämmenelleni kuin nyrkilleni», sanoi hallitsija. »Sille +sinä nyt vain kumarrat polvillasi, mutta tämän edessä löit tuonnoin +otsasi maahan.» + +Mutta munkki, joka ehkä pelkäsi uudestaan suututtavansa Rikhardia, jos +jatkaisi puhetta liian leikilliseen tapaan -- tätä vikaa on varsinkin +karttaminen, kun ollaan kuningasten puheilla -- kumarsi syvään ja +vetäytyi syrjään. + +Tällä hetkellä ilmaantui paikalle vielä kaksi miestä toisten lisäksi. + + + + +YHDESVIIDETTÄ LUKU. + + + Oi terve, mun herrani ylhäiset, + täss' ollahan köyhät, mut iloiset; + nyt tanssitaan + ja riemuitaan, -- + oi tulkaa riemua katselemaan. + + MACDONALD. + +Tulijat olivat Wilfred Ivanhoe, istuen abotin juhdan selässä, ja Gurth, +joka ratsasti ritarin omalla sotaoriilla. Ivanhoe oli äärettömän +hämmästynyt, kun hän näki herransa veren tahrassa ja kuusi, seitsemän +ruumista virumassa sillä pienellä, lakealla nurmikolla, joka äsken oli +ollut taistelutantereena. Yhtä suuri oli hänen kummastuksensa myös +siitä, kun hän näki Rikhardin ympärillä niin monta metsäläistä, jotka +nähtävästi olivat rosvoja ja siis hiukan vaarallista seuraa kuninkaalle. +Hän epäili, pitikö hänen puhutella kuningasta Mustan ritarin nimellä, +vai osoittaa hänelle asiaan kuuluvaa kunnioitusta. Rikhard huomasi hänen +neuvottomuutensa. + +»Puhuttele vain pelkäämättä, Wilfred», virkkoi hän, »Rikhard +Plantagenetiä hänen tosinimellään. Nämä miehet, jotka näet hänen +ympärillään, ovat rehellisiä Englannin poikia, vaikka heidän tulinen +englantilaisverensä taitaakin välistä hairahduttaa heidät hiukan +väärille teille.» + +»Ritari Wilfred Ivanhoe», sanoi uljas sissipäällikkö astuen esille, +»minun vakuutukseni ei voi paljonkaan vahvistaa hallitsijan sanaa; mutta +sallikaa minun sittenkin ylpeänä vakuuttaa, että kuninkaalla ei ole sen +uskollisempia alamaisia kuin ne, jotka nyt seisovat hänen ympärillään.» + +»Sitä en epäile, uljas urho», vastasi Wilfred, »koska kerran sinäkin +kuulut niiden joukkoon. Mutta mitä tietävät nuo kuoleman ja vaaran +jäljet? Nuo tapetut miehet ja kuninkaani verinen haarniska?» + +»Maankavaltajia on ollut kimpussamme, Ivanhoe», sanoi kuningas. »Mutta +kiitos ja kunnia siitä olkoon näille urhokkaille miehille, petturit ovat +saaneet ansaitun palkkansa. -- Mutta nyt, kun oikein ajattelen asiaa», +lisäsi Rikhard hymyillen, »olethan sinäkin kapinoitsija, oikein +uppiniskainen kapinoitsija. Sillä enkö ankarasti käskenyt sinua +lepäilemään Pyhän Botolfin luostarissa, kunnes haavasi olisi jälleen +parantunut?» + +»Se onkin jo parantunut», vastasi Ivanhoe; »se ei tee minulle enempää +haittaa, kuin jos olisin vain neulalla raapinut nahkaani. Mutta miksi, +ah miksi, jalo kuninkaani, tahdotte näin kiusata uskollisen palvelijanne +sydäntä ja saattaa itsenne vaaraan syrjäisillä teillä ja hurjilla +retkillä, ikäänkuin ei henkenne olisi suuremman arvoinen kuin tavallisen +vaeltavan ritarin, jolla ei maan päällä ole muuta arvoa kuin minkä hän +voi peitsellään ja miekallaan hankkia itselleen?» + +»Eikä Rikhard Plantagenetkään», sanoi kuningas, »halua mitään muuta +arvoa kuin sen, minkä hän voi itsellensä hankkia kelpo peitsellään ja +miekallaan. Ja suurempana ansiona Rikhard pitää vaarallista retkeä, +jonka hän vain kelpo miekkansa ja vahvan käsivartensa voimalla on +saattanut hyvään päätökseen kuin suurta tappelua, jossa hän on ollut +johtamassa sataatuhatta soturia.» + +»Mutta teidän valtakuntanne, minun herrani ja kuninkaani», jatkoi +Ivanhoe, »teidän valtakuntanne on hajoamaisillaan ja kukistumaisillaan +keskinäissodan vuoksi -- teidän alamaisianne uhkaavat kaikki mahdolliset +onnettomuudet, jos heidän kuninkaansa hukkaantuisi johonkin niistä +vaaroista, joihin te antaudutte joka päivä ja jollaisesta nytkin olette +töintuskin vapautunut.» + +»Hohoo -- valtakuntaniko ja alamaiseni?» vastasi Rikhard närkästyen. +»Sen sanon sinulle, Wilfred, että parhaatkin alamaisistani ovat liian +kärkkäitä kostamaan hullutuksiani omilla hullutuksillani. Niinpä +esimerkiksi tämä sangen uskollinen palvelijani, Wilfred Ivanhoe, ei +piittaa lainkaan minun ankarasta käskystäni, ja sittenkin hän pitää +kuninkaallensa pitkän saarnan siitä, että tämä muka ei tarkoin noudata +hänen neuvojansa. Kumpaisellako meistä lienee suurempi syy moittia +toista? -- Mutta suo anteeksi minulle, uskollinen Wilfredini. Tätä +aikaa, jonka olen kuluttanut ja vielä edelleen aion kuluttaa syrjäisissä +paikoissa, on täytynyt täten käyttää -- selitinhän sen sinulle Pyhän +Botolfin luostarissa --, jotta ystäväni ja uskolliset aatelisherrani +kerkiäisivät saada voimansa kokoon. Sillä kun sanoma Rikhardin tulosta +viimein julistetaan, pitää hänen komentonsa alla olla niin suuri +sotajoukko, etteivät viholliset uskalla ajatellakaan käydä sen kimppuun +ja että aiottu kapina siis kukistuu itsestään miekkaa paljastamatta. +Ennen vuorokauden kuluttua ei Estotevillella ja Bohunilla vielä voi olla +kyllin väkeä koossa, jotta he voisivat marssia Yorkiin päin. Minä odotan +sanomia Salisburyltä etelästä, Beauchampilta Warwickshirestä ja +Multonilta ja Percyltä pohjoisesta. Kanslerin pitää saattaa Lontoon +kaupunki puolellemme. Ennenaikainen ilmaantumiseni saattaisi minut aivan +toisenlaisiin vaaroihin, vaaroihin, joista peitseni ja miekkani tuskin +voisikaan pelastaa minua, vaikka apunani olisikin uljaan Robinin jousi +ja veli Tuckin nuijasauva ja viisaan Wamban torvi.» + +Wilfred kumarsi myöntyen. Hän tiesi hyvin, miten turhaa oli vastustella +sitä hurjan ritarillista uljuutta, joka niin usein saattoi hänen +kuninkaansa vaaroihin, mitkä helposti olisi voinut välttää, ja joihin +antautuminen, suoraan sanoen, oli kuninkaan ankarimmin moitittavia +vikoja. Nuori ritari siksi vain huokasi ja vaikeni. Rikhard puolestaan, +joka oli iloinen siitä, että oli muka saanut neuvonantajansa +vaikenemaan, vaikka hän sydämessään ei voinutkaan olla myöntämättä +moitteen oikeutusta, jatkoi puhettansa Robin Hoodin kanssa. +--»Metsäsissien kuningas», sanoi hän, »eikö sinulla ole mitään ravintoa +tarjottavana kuninkaalliselle veljellesi? Sillä noita roistoja +tappaessani oli minulla riittävästi ruumiinliikettä, ja siitä olen +saanut ruokahalua.» + +»Totta puhuakseni», vastasi sissipäällikkö, »-- sillä en teille, +armollinen herra, tahdo valhetella, -- meidän ruoka-aittamme varat ovat +pääasiallisesti saatuja...» Hän vaikeni hiukan hämillään. + +»Minun metsästänikö, eikö niin?» sanoi Rikhard iloisesti. »Eihän +parempaa ruokaa olekaan nälkäiselle vatsalle kuin metsänriista. Ja, +totta puhuen, jos kuningas ei viitsi pysyä kotona itse hankkimassa +metsänriistaansa, niin eipä hänen pitäisi nostaa liian suurta melua, kun +hän näkee sitä hankittavan hänen avuttaankin.» + +»Jos te, armollinen kuningas», sanoi Robin, »siis suvaitsette jälleen +kunnioittaa käynnillänne erästä Robin Hoodin miesten yhtymäpaikkaa, niin +eipä siellä pidä oleman puutetta metsänviljasta. Ja löytyneehän +tuopillinen olutta ja kenties myös pikarillinen jokseenkin hyvää viiniä +palan painikkeeksi.» + +Sissipäällikkö alkoi nyt astua edeltä, ja hänen jäljessään seurasi +iloinen kuningas, jota tämä yhteensattuma Robin Hoodin ja hänen +metsämiestensä kanssa luultavasti miellytti enemmän kuin istuminen +täydessä kuninkaallisessa komeudessaan, loistava piiri aatelisia herroja +ympärillään. Seuran ja tapausten vaihtelu, se oli Rikhard +Leijonamielelle parasta elämäniloa, ja tämä nautinto oli hänen +silmissään sitä makeampi, jos sen lisäksi oli sattunut vaaroja, jotka +olivat tulleet hyvin voitetuiksi. Tässä leijonamielisessä kuninkaassa +ilmeni koko hyödyttömässä loistossaan ilmeinen ja elävä ritarillisuuden +perikuva, semmoisena kuin sitä romaaneissa kuvattiin. Omilla +mieskohtaisilla taisteluilla hankittu maine oli hänen kaikkea tavatonta +etsivälle mielelleen paljon kalliimpi kuin se loisto, jonka valtiotaito +ja viisaus olisivat levittäneet hänen hallituksensa yli. Siitä johtui, +että hänen valtakautensa muistutti loistavaa, mutta pian sammuvaa +tähdenlentoa, joka kiitää taivaankannen poikki levittäen ympärilleen +hyödytöntä ja eriskummallista valoa, mutta heti taas katoaa ympäröivään +pimeyteen. Hänen sankaritekonsa ovat antaneet paljon aihetta +runoniekoille ja ministreleille, mutta eivät ole tuottaneet kotimaalle +ainoatakaan niistä pysyvistä eduista, joista historia niin mielellään +laveasti kertoilee, pitäen niitä nousevien polvien esikuvina. Mutta +siinä seurassa, missä hän nyt oli, Rikhardin avut saivat tilaisuuden +puhjeta esiin mitä loistavimmalla tavalla. Hän oli iloinen ja +hyvänsävyinen ja viihtyi hyvin kaikensäätyisten ihmisten parissa. + +Suunnattoman suuren tammipuun juurelle katettiin pian Englannin +kuninkaalle metsämiehen tapaan pöytä. Hänen ympärillään seisoi piiri +miehiä, jotka eivät totelleet kuningaskunnan lakeja, mutta olivat nyt +kuitenkin kuninkaan seuralaisina ja henkivartijoina. Lauluja ja +leikkipuheita vaihetteli, itsekunkin suorittamia urotöitä ylistettiin; +kehuessaan onnistuneita lainrikkomisiaan sissit eivät enää +muistaneetkaan puhuvansa lain luonnollisen suojelijan kuullen. Iloinen +kuningaskaan ei pitänyt enempää lukua omasta arvostansa kuin hänen +seurakumppaninsa; hän vain nauroi, kallisteli kannua ja laski kilpaa +leikkiä muun iloisen joukon kanssa. Mutta Robin Hood, joka älyltään oli +terävä vaikka oppimaton, halusi lopettaa tämän melskeen, ennenkuin hyvä +sopu jollakin tavalla olisi rikkoontunut. Tämä hänen halunsa kiihtyi +vielä siitä, kun hän näki huolen pimittävän Ivanhoen otsaa. »Suuri +kunnia tosin on meille», hän virkkoi tälle, »että uljas kuninkaamme +seurustelee meidän kanssamme; mutta enpä kuitenkaan soisi, että hän +tällä tapaa kuluttaa suotta aikaansa, joka valtakunnalle sen nykyisessä +tilassa on kallis.» + +»Se oli hyvä ja viisas sana, kunnon Robin Hood», vastasi Wilfred +kuiskaten. »Ja huomaa, että ne, jotka laskevat leikkipuheita majesteetin +kanssa, oli tämä vaikka kuinka iloisella tuulella, itse asiassa +leikittelevät leijonanpennun kanssa. Paljoa suuttumuksen syytä ei +tarvitakaan, kun se tarttuu kiinni sekä kynsin että hampain.» + +»Satuittepa juuri siihen, mitä minä pelkäsinkin», sanoi sissipäällikkö. +»Mieheni ovat raakoja luonteeltaan ja kasvatukseltaan, ja kuningas on +yhtä pikainen kuin hyväluontoinen. En takaa, kuinka kauan voi kestää, +ennenkuin he loukkaavat häntä jollakin tavalla, enkä tiedä, kuinka +tulisesti hän siitä saattaa suuttua; -- aika olisi todellakin lopettaa +tämä ilo.» + +»Siihen toimeen sinun on ryhdyttävä, uljas jousimies», virkkoi Ivanhoe, +»sillä kaikki minun varoitukseni eivät vaikuta muuta kuin että hän sitä +hartaammin jatkaa leikkiä.» + +»Pitääkö minun jo näin pian panna kuninkaani anteeksianto ja suosio +alttiiksi?» sanoi Robin Hood hiukan epäröiden. »Mutta tehtävä se +kuitenkin on, Pyhä Kristoffer auttakoon. Enhän ansaitsisikaan hänen +suosiotaan, jollen panisi sitä hänen edukseen alttiiksi. -- Kuules, +Scathlock, käypä tuon viidakon taakse ja puhalla torvellasi +normannilainen rynnäkkötörähdys -- ja vähääkään viipymättä henkesi +uhalla.» + +Scathlock totteli päällikön käskyä; eikä kulunut viittä minuuttiakaan, +kun hän jo torventörähdyksellä säikähdytti mässääjiä. + +»Se on Malvoisinin torvi», virkkoi mylläri kavahtaen jaloilleen ja +kaapaten jousensa. Munkki päästi pullon kädestään maahan ja tarttui +nuijasauvaansa. Wamba katkaisi leikkipuheen kesken ja tempasi miekkansa +sekä kilpensä. Kaikki muutkin ottivat kukin aseensa. + +Ne, joiden elämä yhtämittaa on monen vaaran alainen, rientävät helposti +juomingeista tappeluun; ja Rikhardin mielestä tämä häiriö tuntui vain +lisäävän seikkailun viehätystä. Hän käski tuoda kypäränsä sekä muut +raskaat varustensa osat, jotka hän oli riisunut yltään. Ja sillä aikaa +kuin Gurth auttoi niitä päälle, antoi kuningas ankarat käskyt +Wilfredille uhaten kiivainta vihastustansa, ellei tämä pysyisi erillään +lähenevästä tappelusta. + +»Sinä olet minun puolestani taistellut sadat kerrat, Wilfred, ja minä +olen vain katsellut syrjästä. Tänäpäivänä sinun pitää katsella, kuinka +Rikhard tappelee ystävänsä ja uskollisen palvelijansa puolesta.» + +Sillä välin oli Robin Hood lähettänyt useat miehistänsä eri haaroille +muka tiedustelemaan vihollisen asemaa. Ja nähtyänsä, että juomaseura oli +kokonaan hajonnut, hän lähestyi Rikhardia, joka oli nyt täysissä +varusteissaan. Laskeutuen toiselle polvelleen Robin pyysi kuninkaalta +anteeksi. + +»Mitä sitten, kunnon jousimieheni?» kysyi Rikhard hiukan närkästyneenä. +»Emmekö ole jo suoneet sinulle täyttä anteeksiantoa kaikista +rikoksistasi? Arveletko, että sanamme on kuin höyhen, joka heiluu sinne +tänne? Eihän sinulla ole vielä ollut aikaa tehdä mitään uutta rikosta +sen jälkeen?» + +»Onpa niinkin», vastasi sissipäällikkö, »jos rikokseksi lienee +katsottava, että olen tehnyt kuninkaalleni pienen petoksen hänen omaksi +hyödykseen. Tuo torventoitotus ei tullutkaan Malvoisinin torvesta, vaan +puhallettiin minun käskystäni juominkimme lopettamiseksi, ettei se +kuluttaisi teidän aikaanne, joka on liian kallis näin tuhlattavaksi.» + +Näin puhuttuaan hän nousi pystyyn, laski käsivartensa ristiin +rinnallensa ja odotti kuninkaan vastausta, kuten ainakin mies, joka +tietää nostaneensa kenties pahaa mieltä, mutta kuitenkin luottaa +tarkoituksensa puhtauteen. Närkästys ajoi veret Rikhardin poskille; +mutta se oli vain hetkellistä, pian asettuvaa mielenliikutusta, jonka +oikeudentunto heti hillitsi. + +»Sherwoodin metsän kuningas», hän virkkoi, »näyttää pelkäävän, että +Englannin kuningas kuluttaisi liiaksi hänen kaurispaistiaan ja +viinivarojaan. Hyvä on, uljas Robin! -- Mutta jos tulet joskus +vieraisille minun luokseni iloiseen Lontooseen, niin saatpa kokea, sen +lupaan, että minä en ole yhtä itara isäntä. Oletpa kuitenkin oikeassa, +veli veikkonen. Ylös hevosen selkään nyt ja matkaan, -- Wilfred on jo +kauan ollut malttamaton. Sanopa, uljas Robin, eikö sinulla ole +joukossasi ystävää, joka ei tyydy paljaaseen neuvonantajan virkaan, vaan +väkistenkin tahtoo taluttaa sinua kaikilla teillä ja heti näyttää +vihaiselta, kun joskus uskallat omin päin astua?» + +»On maar minullakin semmoinen», vastasi Robin, »se on alapäällikköni, +Pikku Jussi, joka par'aikaa on pitkällä retkellä aina Skotlannin +rajoilla saakka. Ja täytyypä tunnustaa, herra kuningas, että toisinaan +närkästyn hänen liiasta kerkeydestään minun neuvojanani ja +varoittajanani. Mutta kun olen toistamiseen asiaa aprikoinut, en voi +kauemmin olla suutuksissa ystävälle, joka vain hartaudesta isäntäänsä +palvelemaan toisinaan on ylenmäärin kiivas.» + +»Oikein puhut, kunnon jousimies», virkkoi Rikhard. »Ja jos minulla olisi +Ivanhoe toisella sivullani vakavia neuvojansa antamassa, vieläpä +muotonsa ankaralla yksitotisuudella vahvistamassa niiden tärkeyttä, ja +sinä olisit toisella sivullani koirankujeilla viekoittelemassa minua +siihen, mitä pidät hyödyllisenä -- niin olisi vapaa tahtoni sidottu ja +kahlittu pahemmin kuin kenenkään muun kuninkaan koko kristikunnassa tai +pakanoiden mailla. -- Mutta lähdetään nyt, veikkoset, iloisin mielin +Coningsburghiin, hopottelematta enää tämän asian vuoksi.» + +Robin Hood ilmoitti lähettäneensä osan miehistänsä edeltä siihen +suuntaan, minne matkalaisten tie nyt kulki. Tämä joukko oli varmasti +keksivä ja heidän tietoonsa saattava jokaisen väijyvän vihollisparven. +Tällä tavoin he saattoivat olla varmat siitä, että tie oli aivan +esteetön; tai jos jotakin häiriötä oli, piti heidän saada sanoma +vaarasta siksi hyvissä ajoin, että voivat peräytyä suuren +jousimiesjoukon turviin, jonka kera Robin itse lupasi seurata jäljestä. + +Tämä viisas ja hellä huolenpito Rikhardin turvallisuudesta liikutti +hänen sydäntään ja poisti viimeisenkin vihastuksen oireen. Kuningas +ojensi vielä kerran kätensä Robin Hoodille ja vakuutti hänelle +täydellistä anteeksiantoa ja vastaistakin suosiota. Myös hän ilmoitti +lujasti päättäneensä estää metsästyssääntöjen sekä muiden rasittavien +lakien liiaksi rajua toimeenpanoa, joka oli pakottanut niin +monta Englannin talonpoikaa metsäsisseiksi. Mutta Rikhardin +ennenaikainen kuolema teki tyhjäksi hänen hyvät aikomuksensa uljasta +sissipäällikköämme kohtaan; eikä metsästysvapautta saatu muuten kuin +väkisin vastahakoiselta Juhana-kuninkaalta, joka peri jalomielisen +veljensä kruunun. -- Mitä muuten Robin Hoodin myöhäisempiin +elämänvaiheisiin sekä väkivaltaiseen kuolemaan tulee, jonka petturi +hänelle aiheutti, saa niistä yllinkyllin tietoa vanhoista lentolehdistä, +joita aikoinaan myytiin huokeaan hintaan, nimittäin puoleen pennyyn, +mutta joista nykyjään ollaan halukkaat maksamaan täysi paino kultaa. + +Sissipäällikön vakuutus matkan turvallisuudesta kävi hyvin toteen, ja +kuningas, jota Ivanhoe, Gurth sekä Wamba seurasivat, saapui enemmittä +esteittä Coningsburghin linnan läheisyyteen, ennenkuin aurinko oli vielä +mennyt mailleen. Harva seutu koko Englannissa on kauniimpi ja +ihastuttavampi kuin tämän vanhan saksilaislinnan ympäristö. +Tasakulkuinen, hiljainen Don-joki juoksee siinä keskellä kaikille +haaroille kohoavaa maisemaa, missä viljelysmaat ja metsät ihanasti +vaihtelevat. Ja eräällä jokitörmällä kohoaa mainittu vanha rakennus +vallien ja kaivantojen turvaamana. Se oli, kuten sen saksilainen nimi +todistaa, ennen valloitusta ollut Englannin muinaisten kuningasten +asuntona. Ulkovallit olivat luultavasti vasta normannilaisajalta, mutta +sisempi linna on ilmeisesti sangen vanha. Päärakennus sijaitsee kunnaan +laella eräällä sisäpihan kulmalla. Sen seinät ovat erinomaisen paksut, +ja niiden ulkopuolisena tukena tai suojana on kuusi äärettömän suurta +kivipatsasta, jotka kohoavat tornin kupeita myöten ylös, ikäänkuin sen +vahvistimina tai kannattimina. Nämä paksut patsaat ovat juureltaan ja +koko matkan ylöspäinkin lävitsensä kivestä, mutta huippupuolelta ontot +ja päättyvät pieniin tornin tapaisiin, jotka ovat päätornin yhteydessä. +Kaukaa katsellessa tämä summattoman suuri linna eriskummallisine +lisärakennuksineen tarjoo yhtä paljon mielenkiintoista kaunisten +seutujen ihailijalle kuin sen sisusta muinaistutkijalle, jonka mietteet +se palauttaa hamaan Heptarkian[37] aikoihin. Erästä linnan läheisyydessä +olevaa kumpua sanotaan kuuluisan Hengistin hautakammioksi, ja +kirkkotarhassakin on useita ikivanhoja, merkillisiä hautakiviä. + +Kun Rikhard Leijonamieli seuralaisineen läheni tätä koristelematonta, +mutta majesteetillista rakennusta, ei se vielä ollut varustettu +ulkomuurilla. Saksilainen rakentaja oli pannut kaiken taitonsa itse +linnarakennuksen vahvistamiseen, ja ainoana ulkovarustuksena oli vain +kehno aitaus. + +Tornin huipusta liehuva suuri musta lippu ilmaisi, että isäntävainajan +hautajaisia par'aikaa vietettiin. Lipussa ei näkynyt mitään kuvaa, joka +olisi tehnyt selvää vainajan suvusta tai säädystä. Vaakunat olivat +siihen aikaan normannilaisenkin ritariston keskuudessa outoja, +vastakeksittyjä koristeita, eivätkä saksilaiset olleet niitä vielä +lainkaan ottaneet käytäntöön. Portin yläpuolella liehui kuitenkin +toinenkin lippu, johon oli taidottomasti kuvattu valkea hevonen; tämä +Hengistin ja hänen sotakumppaninsa vanhastaan tuttu lippukuva ilmaisi +vainajan kansallisuuden sekä kuninkaallisen sukuperän. + +Ylt'ympäri linnaa oli liikettä ja hälinää. Tällaisissa hautajaispidoissa +oli näet tapana osoittaa vieraanvaraisuutta anteliaasti ja valikoimatta +ei ainoastaan vainajan läheisemmille ja kaukaisimmille sukulaisille, +vaan myös kaikille ohikulkijoillekin. Athelstan vainajan rikkaus ja +korkea suku oli syynä siihen, että tätä tapaa nyt noudatettiin täysin +määrin. + +Suurin joukoin nähtiin siis vieraita astuvan ylös tai alas linnamäkeä; +ja kun kuningas seuralaisinensa ratsasti hakulin avonaisesta ja +vartijattomasta portista sisään, saivat he kartanolla nähdä näyn, josta +ei juuri helpolla olisi voinut arvata syytä tähän kokoukseen. Eräässä +kohden kokit paistoivat kokonaisia härkiä ja lihavia lampaita; toisessa +iskettiin tappia oluttynnyreistä, joita jokaisen janoavaisen oli lupa +tyhjentää. Kaikennäköistä kansaa istui siellä eri ryhmissä, ahmien +ruokia ja kaataen kurkkuunsa juomia, joita heille oli annettu. Ryysyinen +saksilainen orja sammutti puolenvuotisen janonsa ja nälkänsä muiston +yhdenpäiväisellä ylensyömisellä ja ylenjuomisella. Paremmin ravittu +porvari söi palaansa hitaammin maistellen ja tarkasti tutkistellen, +miten paljon maltaita oluessa mahtoi olla ja miten panijan taito oli +onnistunut. Muutamia harvoja köyhiä normannilaisherrojakin oli +saapuvilla. Nämä oli helppo erottaa sileäksi ajetuista leukapäistään ja +lyhyistä nutuistansa; se tunnusmerkki heille myös oli ominainen, että he +seurustelivat aina vain keskenänsä, katsellen halveksivasti koko juhlaa, +vaikka eivät pitäneetkään liian alentavana arvolleen ottaa runsaan +osansa tarjona olevista herkuista. Kerjäläisiä tietysti liikkui +tusinoittain sekä myös kierteleviä, Palestiinasta palanneita sotureita +(sellaisia he ainakin itse sanoivat olevansa), laukkukauppiaita, jotka +näyttelivät tavaroitaan, kuljeksivia käsityöläisiä, jotka kyselivät +työtä, vaeltavia toivioretkeläisiä ja metsäpappeja, saksilaisia +ministrelejä ja walesilaisia bardeja (runoseppiä), jotka +viimeksimainitut kaikki mutisivat rukouksia tai näppäilivät harppujaan, +viulujaan ja kitaroitaan, niin että korvat olivat haljeta. Mikä heistä +kiitteli surullisin ylistysvirsin Athelstanin avuja; mikä lauloi hänen +suvustaan, luetellen vainajan suurisukuisten esi-isien raakoja ja +vaikeasti lausuttavia nimiä. Eipä ollut temppujentekijöistäkään ja +silmänkääntäjistä puutetta; hautajaispitoja ei näet tähän aikaan pidetty +sopimattomina tilaisuuksina heidän taitonsa harjoittamiseen. +Saksilaiset tavat tässä suhteessa olivat yhtä luonnonperäiset kuin +sivistymättömätkin. Jos surevaista janotti, piti olla juotavaa tarjona +-- jos hänen oli nälkä, piti olla ruokaa -- jos suru rupesi liiaksi +painamaan ja synkistyttämään sydäntä, piti olla huvitusta tai ainakin +mielenlievitystä. Eikä hautajaisjoukko ollutkaan käyttämättä noita +lohdutusneuvoja. Vain silloin tällöin, kun heidän mieleensä ikäänkuin +äkkiä juolahti, mikä syy heidät oli paikalle kerännyt, miehet kaikki +huoahtivat yhteen ääneen ja naiset, joita myös oli koko joukko läsnä, +koroittivat äänensä ja parahtivat tuskasta. + +Tällaiselta näytti elämä Coningsburghin linnanpihalla, kun Rikhard +seuralaisineen astui sisään. Alhaisemmista vieraista, joita yhä +laumoittain virtaili sisään ja ulos, ei seneshali eli hovimestari +viitsinyt pitää paljon huolta, ei ainakaan enempää kuin järjestyksen +ylläpito vaati. Mutta kuninkaan ja Ivanhoen arvokas ulkomuoto kiinnitti +hänen huomiotansa, varsinkin kun jälkimmäisen kasvot tuntuivat hänestä +tutuilta. Sitäpaitsi kahden ritarin tulo (heidän säätynsä näkyi +puvuista) oli harvinainen tapaus saksilaisissa pidoissa, joten sitä +täytyi pitää suurena kunnianosoituksena sekä vainajalle että hänen +perheelleen. Sentähden mainittu ylpeä virkamies, mustassa puvussaan ja +valkea keppi kädessä, raivasi tietä kirjavan vierasjoukon läpi ja +saattoi Rikhardin sekä Ivanhoen linnantornin ovelle. Gurth ja Wamba +tapasivat heti tuttavia pihalla; he eivät tohtineet pyrkiä sisemmäksi, +ennenkuin heitä erityisesti käskettäisiin. + + + + +KAHDESVIIDETTÄ LUKU. + + + Liinoihin käärittiin Marcellon ruumis, + ja sieltä kuului sävel surullinen, + parkua, huolivirttä, itkua, + niinkuin on vanhain ämmäin tapana, + kun ruumiin ääress' yönsä valvovat. + + _Vanha näytelmä_. + +Coningsburghin linnan suureen torniin päästään sangen merkillisellä +tavalla, mikä selvästi osoittaa sen vanhan ajan sivistymätöntä +yksinkertaisuutta, jona se rakennettiin. Portaita myöten, jotka ovat +niin kapeat ja korkeat, että askelmat ovat melkein äkkijyrkät, astumme +ylös linnan eteläisellä kulmalla olevan matalan oven edustalle. Tämän +oven kautta peloton muinaistutkija pääsee, tai pääsi ainakin vielä +muutamia vuosia takaperin, toisille pienille portaille, jotka tornin +ulkomuurin sisustaa myöten nousevat rakennuksen kolmanteen kerrokseen. +Molemmissa alimmissa rakennuksissa oli vain vankihuoneita ja kellareita, +joihin ei päässyt ilmaa eikä valoa, paitsi kolmannen kerroksen lattiassa +olevan neliskulmaisen aukon kautta. Niihin astuttiin alas tikapuiden +avulla. Ylimpiin huoneisiin tornissa, joka kaikkiaan on neljä kerrosta +korkea, noustaan portaita myöten, jotka kulkevat ennenmainittujen +ulkopuolisten patsasten sisustan kautta. + +Tätä vaivalloista ja monimutkaista tietä myöten kelpo Rikhard kuningas +ja hänen uskollinen Ivanhoensa saatettiin suureen ympyriäiseen saliin, +joka täyttää koko kolmannen kerroksen. Wilfredille hidas nouseminen +antoi aikaa peittää kasvonsa viittaansa, sillä soveliaimpana pidettiin, +ettei hän ilmaisisi itseään isällensä, ennenkuin kuningas antaisi +merkin. + +Salissa istui suuren tammisen pöydän ympärillä kymmenkunta läheisten +kreivikuntain saksilaisien herrassukujen etevintä edustajaa. He olivat +kaikki vanhoja tai ainakin vanhemmanpuoleisia miehiä. Sillä nuori polvi +oli, vanhempiensa haikeaksi mielipahaksi, Ivanhoen tavoin astunut yli +monen rajan, jotka ensimmäisinä viitenäkymmenenä vuonna erottivat +normannilaiset voittajat ja saksilaiset voitetut toisistaan. Näiden +arvoisien miesten katseet olivat surullisesti maahan luodut, ja he +istuivat ääneti ja huolestuneina. Täällä näytti siis tunnelma aivan +päinvastaiselta kuin linnanpihassa, missä kevytmieliset mässääjät +peuhailivat. Näiden vanhojen miesten harmaat kiharat ja pitkät, tuuheat +parrat samoinkuin heidän vanhanaikaiset nuttunsa sekä leveät, mustat +viittansa soveltuivat hyvin siihen omituiseen ja koristamattomaan +huoneeseen, missä he istuivat. Olisi luullut näkevänsä joukon muinaisia +Wodanin palvelijoita, jotka olivat nousseet haudoistaan suremaan +kansallisen loistonsa sammumista. + +Cedrik, joka istui samassa rivissä muiden kansalaistensa kanssa, näytti +aivankuin yleisestä suostumuksesta toimittavan esimiehen virkaa. Kun +Rikhard (jota hän ei tuntenut muun kuin urhoollisen Mustan ritarin +nimisenä) astui sisään, nousi hän vakavana ja tervehti häntä tavallisin +tervehdyssanoin: _Waes hael!_ (terve) kohottaen samalla pikarin +huulilleen. Kuningas, jolle hänen saksilaisten alamaistensa tavat eivät +olleet outoja, vastasi tervehdykseen siihen kuuluvilla sanoilla: _Drink +hael_ (juon terveydeksesi) ja otti siemauksen maljasta, jonka +juomanlaskija tarjosi hänelle. Samaa kohteliaisuutta osoitettiin +Ivanhoellekin, joka sanojen asemesta vastasi tervehdykseen äänettömällä +kumarruksella peläten, että hänet äänestä tunnettaisiin. + +Kun nämä tervehdysmenot oli suoritettu, nousi Cedrik taas ylös, ojensi +kätensä Rikhardille ja talutti hänet pieneen, aivan koristamattomaan +kappeliin, joka oli ikäänkuin kaiverrettu ulkopatsaan sisustaan. Muuta +ikkuna-aukkoa siinä ei ollut kuin soukka ampumareikä. Huoneessa olisi +siis ollut melkein pilkkosen pimeä, jollei kaksi seinään kiinnitettyä +tulisoihtua olisi palanut. Näiden rusottavassa, savuisessa valossa näkyi +kappelin kaareva kupu ja paljaat seinät sekä karkeasti kyhätty kivinen +alttari ja samasta aineesta tehty ristiinnaulitun kuva. + +Alttarin edessä seisoivat ruumispaarit, joiden kumpaisellakin puolella +oli kolme pappia polvillaan; he hypistelivät helminauhojansa ja +mutisivat rukouksiaan suurella, ainakin ulkonaisella hartaudella. Tästä +työstä maksoikin vainajan äiti runsaan ruumisrahan (_soul scat_) Pyhän +Edmundin luostarikunnalle; ja jotta he täydesti ansaitsisivat palkkansa, +oli koko veljistö lukuunottamatta rampaa lukkaria siirtynyt +Coningsburghiin. Siellä kuusi heistä oli aina vuorotellen työssä +toimitellen jumalanpalvelusta Athelstanin ruumispaarien vieressä, ja +muut ottivat sill'aikaa runsaan osansa tarjona olevasta ravinnosta ja +huvituksesta. Tällä jumalisella tavalla vainajaa vartioidessaan hyvät +munkit pitivät tarkkaa huolta siitä, ettei virrenveisuun ääni saisi +hetkeksikään vaieta; sillä voisihan muuten Zernebock, muinaisten +saksilaisten paha henki, muka temmata Athelstan-vainajan kynsiinsä. Yhtä +suurta huolta he pitivät myös siitä, ettei kukaan maallikko saanut +koskea ruumispeittoon; sillä se oli sama, jota Pyhän Edmundin +hautajaisissa oli käytetty, ja sen pyhyys saattoi tulla saastutetuksi, +jos pyhittämättömät kädet kajoisivat siihen. Ja jos tästä huolenpidosta +lienee ollut mitään hyötyä vainajalle, niin oli hänellä täysi oikeuskin +vaatia sitä Pyhän Edmundin luostarikunnalta. Sillä ruumismaksuksi eli +»sieluveroksi» annettujen sadan kultakolikon lisäksi oli Athelstanin +äiti ilmoittanut aikovansa lahjoittaa mainitulle luostarille enimmän +osan vainajan maista sillä ehdolla, että hänen poikansa sekä myös hänen +puolisonsa sielujen puolesta luettaisiin lakkaamatta rukouksia. + +Rikhard ja Wilfred seurasivat Cedrik Saksilaista ruumishuoneeseen, ja +kun heidän oppaansa oli juhlallisesti osoittanut Athelstanin paaria, he +samoinkuin Cedrik ristivät hartaasti silmänsä ja mutisivat lyhyen +rukouksen vainajan sielun puolesta. + +Kun tämä jumalinen velvollisuus oli täytetty, niin Cedrik viittasi heitä +taas seuraamaan, astui muutamia portaita alas ja aukaisi varovasti +pienen kappelin viereisen rukoushuoneen oven. Tämä huone oli noin +kahdeksan jalkaa joka puolelle, ja samoinkuin kappelikin muurattu itse +ulkoseinän sisustaan. Sen ikkunana oleva ampumareikä antoi länttä kohti +ja leveni suuresti sisäänpäin; laskevan auringon säteet pääsivät siis +valaisemaan sen pimeitä nurkkia kohdistuen kunnianarvoisan näköiseen +naiseen, jonka kasvoilla vielä näkyi majesteetillisen kauneuden selvät +jäljet. Hänen pitkä suruvaatteensa ja alasvaluva huntunsa, jotka olivat +mustaa, utuista silkkiä, koroittivat tummuudellaan hänen ihonsa +valkeutta, ja kauniisiin keltaisiin, pitkiin kiharoihin ei ikä vielä +ollut sekoittanut hopeataan. Hänen kasvoillaan näkyi syvää surua ja +alistumista Jumalan tahtoon. Hänen edessään kivisellä pöydällä seisoi +norsunluinen ristiinnaulitun kuva ja sen vieressä messukirja, jonka +lehdet oli koristeltu maalatuilla kuvilla ja kannet varustettu +kultahakasilla ja kultanastoilla. + +»Jalo Edith», lausui Cedrik, seisottuansa hetken aikaa ääneti ikäänkuin +antaaksensa Rikhardille ja Wilfredille aikaa katsella talon emäntää, +»nämä arvoisat vieraat ovat tulleet ottamaan osaa sinun suruusi. Ja tämä +uljas ritari varsinkin taisteli urhoollisesti vapauttaaksensa hänet, +jota me tässä nyt suremme.» + +»Kiitokseni lausun hänelle hänen urhoudestaan», vastasi rouva, »vaikka +Jumalan tahto sääti, ettei siitä ollut pojalleni apua. Kiitokseni lausun +hänelle myös hänen kohteliaisuudestaan, kun hän tuli tänne katsomaan +Adelingin leskeä, Athelstanin äitiä tänä katkeran surun ja itkun +hetkenä. Sinun haltuusi, hyvä sukulaiseni, uskon nämä vieraat täydesti +luottaen siihen, ettei heiltä tule puuttumaan mitään siitä +vieraanvaraisuudesta, jota tämä suruhuone vielä voi tarjota.» + +Vieraat kumarsivat syvään murehtivalle äidille ja poistuivat sitten +huomaavaisen oppaansa kanssa. + +Toiset kiertoportaat johtivat heidät huoneeseen, joka oli yhtä iso kuin +se, mihin he ensiksi olivat tulleet. Tämä huone täytti näet koko ylimmän +kerroksen. Sieltä kuului, ennenkuin ovea aukaistiin, hiljaista, +surullista laulua. Sisään astuessaan he tapasivat noin kaksikymmentä +rouvaa ja neitoa, jotka kaikki olivat korkeata saksilaista sukuperää. +Neljä neitoa veisasi Rowenan johdolla vainajan sielun puolesta virttä, +josta me olemme saaneet vain pari kolme säkeistöä selville: + + Tomu tomuksi + kaikki katoovi. + Sielu jättänyt + on tomun asunnon, + täys valta siinä on + matosilla nyt. + + Sielu seutuviin + tietämättömiin + läksi lentäen. + Siell' liekkiin mennä saa, + mi tahrat puhdistaa + pahain tekojen. + Piinapaikkahas + Maria autuas + pian rientäköön + ja tähden virttemme + ja rukoustemme + sinut päästäköön! + +Sillä aikaa kuin mainitut neljä neitosta veisasivat tätä ruumisvirttä +hiljaisella, surullisella äänellä, olivat muut naiset täydessä toimessa +hautajaisvalmistuksissa. Osa tikkaili parhaan taitonsa ja aistinsa +mukaan suurta silkkipeittoa, jolla Athelstanin ruumispaarit piti +verhota. Toinen joukko punoi kukkasista, joita heillä oli suurissa +koreissa edessään, kiehkuroita myöskin paarien koristukseksi. Neitojen +käytös oli ylimalkaan sovelias, vaikk'ei se osoittanutkaan kovin +katkeraa surua. Vilahtipa näet toisinaan hymyily tai kuiskaus esiin, +joiden johdosta vakavammat vanhat naiset nuhtelivat heitä; olipa +joukossa jokunen kaunotarkin, jonka ajatukset ehkä enemmän askartelivat +hänen oman surupukunsa pukevaisuudessa kuin siinä surullisessa juhlassa, +jota tässä varusteltiin. Ja tämä mieliala (pitäähän totuus aina +tunnustaa) ei suinkaan ottanut masentuakseen, kun kaksi outoa ritaria +astui nyt sisään; päinvastoin syntyi koko joukossa innokasta tirkistelyä +ja tirskuntaa. Rowena yksin, joka oli liian ylpeä ollakseen keikailija, +tervehti pelastajaansa suloisella kohteliaisuudella. Hänen kasvonsa +olivat vakavat, mutta eivät silti vallan surulliset. Ja sangen +epätietoista olikin, eikö hänen vakavuutensa syynä ollut yhtä paljon +ajatus Ivanhoesta ja tämän kohtalosta kuin Athelstanin kuolemasta. + +Mutta Cedrikistä, jonka silmät -- niinkuin muistamme -- eivät juuri +olleet terävimpiä tämmöisissä asioissa, Rowenan suru näytti paljon +syvemmältä kuin muiden neitojen, niin että hän katsoi sopivaksi kuiskata +seuralaisilleen selitykseksi: »Hän oli jalon Athelstanin kihlattu +morsian». -- Ja sangen epäiltävää on, enensikö tämä ilmoitus +suurestikaan Wilfredin halua ottaa osaa coningsburghilaisten suruun. + +Johdettuansa vieraat tällä tavoin juhlallisesti kaikkiin eri huoneisiin, +joissa Athelstanin muistoa vietettiin eri tavalla, Cedrik vei heidät +pieneen kamariin. Sen hän sanoi olevan ainoastaan semmoisia +kunnioitettavia vieraita varten, jotka eivät olleet vainajan läheisiä +tuttavia ja jotka sentähden kenties eivät tahtoneet koko aikaa +seurustella niiden kanssa, joita tämä surkea tapaus lähimmin koski. Hän +lupasi toimittaa sinne kaikkea, mitä he voisivat tarvita, ja aikoi +lähteä tiehensä. Mutta Musta ritari tarttui hänen käteensä. + +»Pyytäisin saada muistuttaa teille mieleen, jalo taani», virkkoi hän, +»että te, viime kerralla erotessamme lupasitte suostua pyyntööni +palkinnoksi siitä avusta, jota minulla oli onni osoittaa teille.» + +»Se on myönnetty ennenkuin mainittukaan, jalo ritari», vastasi Cedrik, +»mutta tällä surun hetkellä...» + +»Sitä», sanoi kuningas, »minäkin olen kyllä ajatellut -- mutta aikani on +täpärällä eikä mielestäni ole sopimatonta, että laskiessamme jalon +Athelstanin hautaan samalla myös hautaamme tarpeettomat ennakkoluulomme +ja liian pikaiset päätöksemme.» + +»Herra Musta ritari», virkkoi Cedrik punastuen ja keskeyttäen +vuorostansa kuninkaan puheen, »tottahan pyyntönne toivoakseni koskee +teitä itseänne eikä ketään muuta. Sillä niihin asioihin, jotka kajoavat +sukuni kunniaan, lienee vieraan melkein sopimatonta sekaantua.» + +»En tahdokaan niihin sekaantua», jatkoi kuningas sävyisästi, »en +ainakaan enempää kuin mitä te itse sallitte. Tähän asti olette vain +tuntenut minut Mustan ritarin nimellä. Tietäkää nyt, että olen Rikhard +Plantagenet.» + +»Rikhard, Anjoun herttuako!» huudahti Cedrik perääntyen hämmästyneenä +askeleen taaksepäin. + +»Ei, jalo Cedrik -- vaan Rikhard, Englannin kuningas, jonka hartain halu +ja rakkain toivo on nähdä kaikki Englannin pojat hyvässä sovussa +keskenänsä. -- Ja nyt, jalo taani, etkö kunnioita kuningastasi +polvennotkistuksella?» + +»Kellekään normannilaissukuiselle ei polveni ole ikänä notkistunut», +vastasi Cedrik. + +»Säästä sitten kunnioituksesi», lausui kuningas, »kunnes olen osoittanut +ansaitsevani sen suomalla suojelustani yhtä paljon saksilaisille kuin +normannilaisille alamaisilleni.» + +»Korkea herra», vastasi Cedrik, »teidän urhouttanne ja kuntoanne olen +aina ansion mukaan pitänyt kunniassa. Hyvin myös tiedän, että oikeutenne +kruunuun perustuu siihen, että olette Matildan jälkeläinen, joka oli +Edgar Athelingin sisaren tytär ja Malcolmin, Skotlannin kuninkaan tytär. +Mutta vaikka Matilda olikin saksilaista kuningassukua, ei hän kuitenkaan +ollut kuningaskunnan oikea perillinen.» + +»En tahdo, jalo taani, sinun kanssasi riidellä oikeudestani kruunuun», +virkkoi Rikhard närkästymättä. »Pyydän vain sinua katsahtamaan +ympärillesi, löydätkö mitään muuta samanarvoista vaakakuppiin +pantavaksi.» + +»Tulitteko te, korkea herra, tänne puhumaan tätä minulle?» kimmastui +Cedrik. -- »Kehumaan minulle kansani häviöstä, ennenkuin viimeinen vesa +saksilaisesta kuningassuvusta vielä on hautaan saatettu?» Näin +sanoessaan hänen muotonsa synkistyi. -- »Se oli rohkea -- se oli +varomaton teko!» + +»Eipä suinkaan, sen vannon pyhän ristin kautta!» vastasi kuningas. »Sen +tein siinä lujassa luottamuksessa, jolla kunnon mies luottaa toiseen +kunnon mieheen pelkäämättä vaaran varjoakaan.» + +»Hyvin puhuttu, herra kuningas -- sillä kuninkaana, sen myönnän, te +olette ja pysytte minun voimattomasta vastustuksestani huolimatta. Minä +en uskalla ryhtyä ainoaankaan keinoon, jolla sen voisin estää, vaikka te +olette johtanut minut kovaan kiusaukseen!» + +»Ja palatkaamme nyt jälleen minun pyyntööni», virkkoi kuningas, »jota +minä anon aivan yhtä lujasti luottaen suostumukseesi, vaikka et olekaan +tunnustanut minun kuningasvaltani laillisuutta. Minä vaadin siis, että +sinä -- miehenä, jolle hänen antamansa sana on pyhä, ja uhalla, että +muuten pidän sinua sanansyöjänä, valanrikkojana ja _nideringinä_. +--annat anteeksi tälle kunnon ritarille, Wilfred Ivanhoelle, ja otat +hänet jälleen isällisiin armoihisi. Tähän sovitustoimeenhan, totta sen +myönnät, minulla lienee valta sekaantua, koska siitä riippuu minun +ystäväni onni ja eripuraisuuden sammuminen minun uskollisessa +kansassani.» + +»Ja tämäkö on Wilfred?» kysyi Cedrik osoittaen poikaansa. + +»Isäni -- isäni!» huusi Ivanhoe heittäytyen polvilleen Cedrikin jalkojen +juureen. »Suo minulle anteeksi!» + +»Sen suon, poikani», lausui Cedrik kohottaen hänet maasta. »Herewardin +poika pitää sanansa, vaikka se olisikin normannilaiselle annettu. Mutta +anna minun nähdä sinut jälleen englantilaisten esi-isiesi vaatteissa ja +pukimissa -- lyhyitä nuttuja, kirjavia lakkeja ja eriskummallisia sulkia +ei pidä näkymän minun siivossa talossani. -- Sinä aiot puhua», lisäsi +hän ankarasti, »ja minä arvaankin mistä asiasta. Mutta Rowenan tulee +viettää kaksi suruvuotta kihlatun puolisonsa muistoksi; kukaan +saksilaisista esi-isistämme ei tunnustaisi meitä jälkeläisiksensä, jos +rupeaisimme puhumaan uudesta naimiskaupasta, ennenkuin neidolle ensin +aiotun puolison hauta on vielä umpeen luotu, -- miehen, joka sekä +syntyperänsä että sukunsa suhteen paljoa paremmin olisi ansainnut hänen +kätensä. Katkaisisipa Athelstan itsekin veriset hikiliinansa ja astuisi +tänne eteemme kieltämään tällaista hänen muistonsa häväistystä.» + +Näyttipä siltä, kuin Cedrikin sanat todellakin olisivat herättäneet +haamun haudasta. Sillä tuskin hän oli saanut ne suustansa, kun ovi lensi +auki ja Athelstan hikiliinoihin puettuna seisoi heidän edessään +kalmankalpeana ja laihana niinkuin haudasta noussut ainakin. + +Tämä näky löi läsnäolijat kauhulla ja hämmästyksellä. Cedrik peräytyi +taaksepäin, niin pitkälle kuin seinä salli. Nojautuen siihen, kuten +mies, joka ei omin voimin jaksa pystyssä pysyä, hän tuijotti ystävänsä +haamuun liikkumattomiksi jäykistynein silmin ja suu ammollaan. Ivanhoe +risti silmänsä lukien rukouksia saksin, latinan ja normannilaisranskan +kielellä, mikä milloinkin juolahti hänen muistiinsa. Ja Rikhard +puolestansa väliin siunasi »_Benedicite_», väliin kirosi: »_Mort de ma +vie_!» + +Sillä välin alkoi alakerroksesta kuulua hirveätä melua. Muutamat +huusivat: »Ottakaa kiinni nuo munkkipetturit!» -- Toiset: »Viskatkaa +heidät vankityrmään!» Vielä toiset: »Alas torninharjalta mokomat!» + +»Herran Jumalan nimeen!» sanoi Cedrik puhutellen ystävävainajansa +haamua, »jos olet kuolevainen ihminen, niin puhu! -- Tai jos henki +lienet, niin virka meille, miksi jälleen ilmestyt meille, ja voinko minä +jotakin tehdä, jotta saisit haudassa rauhan. Oletko elävä tai kuollut, +jalo Athelstan, niin puhu Cedrikille!» + +»Sen tahdon tehdä», virkkoi haamu vakavasti, »kunhan olen saanut hiukan +hengittää ja te suotte minulle vähän aikaa. -- Eläväkö, kysyt sinä? Olen +minä maar niin elävä kuin ihminen voi olla, joka on kolme vuorokautta +--tuntuivathan ne kolmen iankaikkisuuden pituisilta! -- elänyt leivällä +ja vedellä -- niin juuri, ainoastaan leivällä ja vedellä, isä Cedrik! +Sen ravitsevampaa ruokaa, vannon taivaan ja kaikkien pyhien miesten +kautta, ei ole mennyt kurkustani alas kolmeen iänikuiseen vuorokauteen, +ja oikein on Jumalan ihme, että seison tässä omilla jaloillani sitä +kertomassa.» + +»Kuinka, jalo Athelstan», sanoi Musta ritari, »itsehän minä näin teidän +kaatuvan tuon julman temppeliherran iskettyä teihin Torquilstonen +rynnäkön lopulla ja luulin, niinkuin myös Wamba kertoi, että teidän +kallonne oli halkaistu hampaita myöten.» + +»Siinä luulitte väärin, herra ritari», vastasi Athelstan, »ja Wamba +kertoi valheen. Hampaani ovat kaikki paikoillaan, sen saa +illallisruokani kohta kokea. Tästä en kuitenkaan kiitä temppeliherraa, +jonka miekka vain kääntyi ja löi minua lappeellaan; kelpo nuijani, jolla +torjuin vastaan, käänsi aseen toisaalle. Jos minulla olisi ollut +teräslakkini päässä, niin enpä olisi välittänyt koko iskusta +hituistakaan, vaan olisin antanut hänelle semmoisen vastaläimäyksen, +että hän olisi unohtanut pakonsa. Mutta niinhän kävi, että minä +mätkähdin maahan loukkautuen tosin, mutta en haavoittuneena. +Kumpaiseltakin puolelta kaatui miehiä kuoliaina päälleni, niin etten +vironnut henkiin, ennenkuin huomasin makaavani ruumisarkussa, jonka +kansi onneksi oli auki, Pyhän Edmundin luostarin kirkon alttarin edessä. +Minua aivastutti usean kerran, -- minä huoahdin, heräsin ja olisin +noussut istumaan. Mutta melua kuultuaan luostarin abotti ja lukkari +kiiruhtivat luokseni pelästyneinä ja epäilemättä hämmästyneinä; heistä +ei kaiketi ollut lainkaan hauska nähdä sitä miestä elävänä, jonka +perinnön he olivat jo toivoneet saavansa korjata haltuunsa. Minä käskin +viiniä -- sitä tuotiin, mutta mahtoi siinä olla nukutuslääkettä seassa, +sillä nukahdin vielä sikeämpään uneen kuin ennen enkä herännyt moneen +aikaan. Viimeinpä huomasin käsivarteni olevan kapaloissa ja jalkani niin +kovasti yhteen sidottuna, että sitä muistellessakin vielä niveleitä +kivistää. Huoneessa oli pilkkopimeä -- se oli luultavasti luostarin +vankihuone -- umpinaisesta, homeisen kosteasta ilmasta päätin, että sitä +käytetään myös hautauspaikkana. Kummallisia ajatuksia pyöri päässäni, +kun ajattelin, mihin olin joutunut. Vingahtipa viimein ovi ja kaksi +ilkeätä munkkirahjusta astui sisään. He tahtoivat uskotella minulle, +että olin muka kiirastulessa; mutta tunsinhan minä abotin turpean, +läähättävän äänen. -- Pyhä Jeremias! puhuipa hän nyt toisella tavalla +kuin minun pöydässäni pyytäessään vielä palasen siankinkkua. Olihan se +kapinen koira mässännyt minun luonani joulusta aina loppiaiseen asti!» + +»Malttakaa mielenne, jalo Athelstan», virkkoi kuningas, »vetäkää henkeä +-- kertokaa juttuanne hitaasti. Onhan tätä seikkailua yhtä huvittava +kuulla kuin runosepän tarinaa.» + +»Mutta mitä kumman huvittavaa, Bromeholman ristin nimessä, tässä jutussa +saattaisi ollakaan?» ihmetteli Athelstan. »Palasen ohraleipää ja +ruukullisen vettä, -- siinä kaikki, mitä nuo kitsaat konnat, joita isäni +ja minä olimme rikastuttaneet, toivat minulle. Sitä ennen olivat +siankinkun sirut ja ohrakapat, joita he petkuttivat köyhiltä orjilta +sekä palkkalaisilta rukoustensa palkaksi, olleet heidän parhaita +herkkujaan. Noita häijyjä, kiittämättömiä kyykäärmeitä! -- antaapa vain +ohraleipää ja ojavettä semmoiselle hyväntekijälle kuin minä olin ollut +heitä kohtaan! Minä savustan heidät ulos luolastaan, vaikkapa sen +johdosta joutuisinkin kirkonkiroukseen!» + +»Mutta virkapas, Pyhän Neitsyen nimessä, jalo Athelstan», sanoi Cedrik +tarttuen ystävänsä käteen, »kuinka sitten pelastuit tuosta uhkaavasta +vaarasta? Heltyikö heidän sydämensä?» + +»Heltyikö heidän sydämensä!» kertasi Athelstan. »Sulaako kallio +päivänpaisteessa? Siellä olisin vielä nytkin, jollei jokin +äkkiarvaamaton aihe -- nyt huomaan, että se oli heidän juhlallinen +lähtönsä minun hautajaispitoihini, vaikka he hyvin tiesivät, millä tapaa +ja missä minä olin elävältä haudattuna -- olisi kutsunut koko sitä +vaapsahaisparvea ulos pesästä. Minä kuulin heidän suristelevan +kuolinvirsiänsä, mutta vähänpä tiesin, että samat veijarit, jotka +näännyttivät ruumistani nälällä, veisasivat niitä juuri muka minun +sieluni pelastukseksi. He lähtivät tiehensä, ja kauan aikaa sain odottaa +ruokaani -- eipä kumma, sillä olihan rammalla lukkarilla liian paljon +huolta oman maarunsa täyttämisestä, jotta olisi joutanut minua +muistamaan. Tulipa hän kuitenkin lopulta horjuvin askelin ja kovasti +löyhkäten viinalta ja ryydeiltä. Hyvä ruoka oli pehmittänyt hänen +sydämensä, niin että hän entisen vanginruoan sijasta toi minulle nyt +piirakankannikan sekä pullollisen viiniä. Minä söin ja join ja sain +uutta voimaa; ja hyväksi onnekseni lukkari, joka oli kovin pöpperössä +toimittaaksensa kelvollisesti vanginvartijan virkaa, työnsi salvan reiän +ohitse, niin että ovi jäi raolleen. Valo, ruoka ja viini panivat +neuvokkuuteni liikkeelle. Rengas, johon kahleeni olivat kiinnitetyt, oli +ruostunut pahemmin kuin mitä minä tai tuo häijy abotti osasimme +aavistaa. Eihän rautakaan voi kestää sen helvetin vankiluolan +kosteutta.» + +»Huoahtakaa vähän, jalo Athelstan», sanoi Rikhard, »ja haukatkaa jotakin +virkistykseksenne, ennenkuin jatkatte näin hirvittävää kertomusta.» + +»Haukatako!» matki Athelstan. »Olenhan minä jo haukannut viisi kertaa +tänäpäivänä -- vaan eipä sentään sirunen tuosta lihavasta siankinkusta +olisi liikaa. Ja olkaa te myös hyvä, herra ritari, ja tyhjentäkää +kanssani lasillinen viiniä.» + +Vaikka vieraat yhä vielä olivat ällistyksissä, ottivat he ryypyn +kuolleista nousseen isäntänsä terveydeksi, ja tämä jatkoi sitten +kertomustaan. Nytpä hänellä olikin paljon useampia kuulijoita kuin +alussa. Sillä annettuansa muutamia tarpeellisia käskyjä linnan +järjestyksestä oli Edith-rouva tullut eloon kirvoitetun poikansa +jäljestä vieraskamariin, ja hänen kanssaan oli seurannut niin monta +vierasta, sekä miehiä että naisia, kuin vain tunkeutumalla saattoi +päästä sisään. Toiset, ulos portaille jääneet, ymmärsivät väärin, mitä +kuulivat, ja kertoivat sen vielä paljon enemmän väärennettynä alempana +seisoville, jotka viimein toistivat jutun pihalle kokoontuneelle +kansalle muodossa, mikä ei enää vähimmässäkään määrässä muistuttanut +tositapausta. Mutta tähän tapaan jatkoi Athelstan kertomusta +pelastuksestaan: + +»Kun näin, että olin päässyt irti renkaasta, kömmin portaita myöten +ylös, niin hyvin kuin kahleilla raskautettu ja nälällä näännytetty +mies-parka kykenee. Pitkällisen koperoimisen jälkeen iloisen laulun ääni +viimein opasti minut erääseen kamariin, missä arvoisa lukkari -- älkää +pahaksi panko! -- vietti oikeata pirunmessua isomahaisen ja rotevan +munkin kanssa, joka oli paljoa enemmän rosvon kuin pyhän miehen +näköinen. Minä ryntäsin äkkiä heidän kimppuunsa, ja hikiliinojeni näky +sekä kahleitteni kolina mahtoivat aiheuttaa sen, että näytin pikemmin +toisen kuin tämän maailman asukkaalta. Molemmat ällistyivät; mutta kun +minä nyrkilläni olin iskenyt lukkarin maahan, niin toinen lurjus, hänen +viinaveikkonsa, yritti sivaltaa minua paksulla nuijasauvalla.» + +»Se oli varmasti veli Tuck, siitä voisin lyödä vetoa vaikka kreivin +lunnasrahoista», sanoi Rikhard katsahtaen Ivanhoeen. + +»Yhtä hyvin hän saattoi olla vaikka ilmiperkele, ja se hän lienee +ollutkin», äyskähti Athelstan. »Hyväksi onnekseni hänen lyöntinsä ei +sattunut; ja kun tulin lähemmäksi ruvetakseni painisille, hän jo +pötkikin käpälämäkeen, minkä ennätti. Minä päästin viipymättä omat +jalkani vapaiksi kahleavaimella, jonka löysin avainreksusta lukkarin +vyöltä. Tekipä minun ensin mieli lyödä sen lurjuksen aivot mäsäksi hänen +omalla avainkimpullaan, mutta kiitollisuus piirakankannikasta sekä +viinipullosta, jotka se konna oli tuonut minulle vankeuteeni, hellytti +sydämeni. Annoin siis hänelle vain muutamia kelpo potkuja ja jätin hänet +virumaan lattialle; sitten pistin taskuuni vähän paistia sekä +nahkaleiliin viiniä, joista herkuista nuo pyhät veljet olivat +nautiskelleet, menin talliin ja löysin erikoisesta hinkalosta oman +parhaan hevoseni, joka epäilemättä oli pantu syrjään hurskaan isän +abotin tarpeeksi. Tuosta ajaa karautin tännepäin niin joutuisaan kuin +juhtani vain jaksoi juosta -- ja minne ikänä tulin, siellä kaikki +ihmiset pakenivat tieltäni. He luulivat minua kummitukseksi, ja +luulivatpa sitä paremmalla syyllä, kun olin vetänyt hikiliinan kasvojeni +yli, jottei minua tunnettaisi. Enpä olisi päässytkään omaan linnaani +sisään, jollei minun olisi luultu kuuluvan silmänkääntäjän seuraan, joka +linnanpihalla huvittaa kansaa, niin ettei luulisikaan heidän olevan +viettämässä isäntänsä hautajaisia. Niinpä siis ruokaeversti arveli minua +joksikin miekkoseksi, joka oli tämmöisessä puvussa tullut auttamaan +hulivilin narrintemppuja, ja sillä tavoin pääsin sisään. Sitten ilmoitin +asian äidilleni ja haukkasin kiireesti vähän palaa, ennenkuin tulin +sinua hakemaan, jalo ystäväni.» + +»Ja nyt olet löytänyt minut», lausui Cedrik, »valmiina ryhtymään +uudestaan uljaisiin, kunniaa ja vapautta tuottaviin hankkeisiimme. +Vakuutan sinulle, ettei mikään aamu sen paremmin kuin huominen sovellu +jalon saksilaiskansan kahleiden katkomiseksi.» + +Ȁlä puhu nyt kenenkään kahleiden katkomisesta», vastasi Athelstan; +»hyvä sekin, kun itse olen päässyt niistä vapaaksi. Enemmän palaa +mieleni tuota abotti-konnaa rankaisemaan. Hänet minä hirtän tämän +Coningsburghin linnan huippuun messupaitoineen ja alttarivaatteineen. Ja +jos sinne johtavat portaat ovat liian ahtaat, niin ettei hänen ruhonsa +pääse läpi, minä hinautan hänet ulkoa päin ylös.» + +»Mutta, rakas poikani», sanoi Edith, »muista toki hänen pyhää +virkaansa.» + +»Muista minun kolmipäiväistä paastoani!» tiuskaisi Athelstan. »Minä +tahdon laskea heistä veret tyhjäksi, jok'ainoasta. Front-de-Boeuf +poltettiin paljon pienemmän pahanteon tähden elävältä, sillä hän ravitsi +sentään vankejansa kelpo lailla, vain viimeiseen soppaan hän panetti +liian paljon sipulia. Mutta nämä ulkokullatut, kiittämättömät orjat, +jotka niin usein istuivat imartelevina kuokkavieraina pöydässäni, eivät +antaneet minulle soppaa eikä sipuliakaan, ei paljon eikä vähän, -- ja +sentähden heidän pitää nyt kuolla, sen vannon Hengistin sielun kautta!» + +»Mutta entä paavi, jalo ystäväni», muistutti Cedrik. + +»Mutta entä perkele, jalo ystäväni», keskeytti Athelstan; »heidän pitää +kuolla, ja siinä jutun loppu! Vaikka he olisivatkin kaikkein parhaat +munkit maan päällä, niin kylläpä maailma ilman heitäkin tullee toimeen.» + +»Häpeä, jalo Athelstan», lausui Cedrik. »Unohda nuo konnat ja ajattele +vain sitä loistavaa kunniaa, joka sinulle nyt on tarjona. Ilmoita tälle +korkealle normannilaiselle herralle, Rikhardille, Anjoun herralle, että +olkoonpa hän kuinka leijonamielinen hyvänsä, hän ei saa taistelutta +pitää hallussaan Alfredin valtaistuinta, niin kauan kuin yksikään +miespuolinen vesa Pyhän Tunnustajan suvusta vielä on hengissä ja voi +siitä kilvoitella.» + +»Mitä!» virkkoi Athelstan, »onko tämä jalo Rikhard kuningas?» + +»Hän on Rikhard Plantagenet itse», sanoi Cedrik. »Mutta eihän minun ole +tarvis huomauttaa sinulle, että koska hän on vapaaehtoisesti tullut +vieraaksi, häntä ei saa loukata eikä työntää vankityrmään -- hyvinhän +muistanet itsekin, mikä on talon isäntänä velvollisuutesi häntä +kohtaan.» + +»Muistan kyllä, niin totta kuin olen kristitty ihminen», sanoi +Athelstan, »ja muistanpa myös velvollisuuteni alamaisena. Tässä siis +tarjoan hänelle uskollisen palvelukseni sekä sydämellä että kädellä.» + +»Poikani», lausui Edith, »unohdatko kuninkaalliset oikeutesi!» + +»Unohdatko Englannin vapauden, ruhtinaallisesta suvustasi halventunut +vesa!» huudahti Cedrik. + +Ȁitini ja ystäväni», virkkoi Athelstan, »lakatkaa moittimasta minua. +Vesi- ja leipäkoppi on ihmeitätekevä kunnianhimon masentaja, ja minä +olen haudasta noustuani viisaampi mies kuin sinne alas astuessani. +Puolet noista joutavista hullutuksista puhalsi kavala abotti Wolfram +korviini, ja itsepä nyt näette, onko hän luotettava neuvonantaja. Siitä +saakka kun nuo vehkeet pantiin alulle, on minun osanani ollut vain +kiireiset matkustukset, lyhyet ruokarupeamat, korvapuustit ja +kolahdukset, vankeus ja nälkä; ja mikä muu loppu niistä viimein voikaan +tulla kuin että muutamat tuhannet rauhalliset ihmiset saavat surmansa? +Minä tahdon, sen sanon teille, olla kuningas vain omalla maatilallani +enkä missään muualla. Ja ensimmäinen valtatekoni omalla maatilallani on +oleva se, että hirtän abotin ja hänen munkkinsa.» + +»Entä minun kasvattini Rowena», kysyi Cedrik, »toivonpa ettet toki häntä +hylkää?» + +»Isä Cedrik», vastasi Athelstan, »olehan nyt järkevä mies. Rowena-neiti +ei huoli minusta -- hän rakastaa sukulaiseni Wilfredin hansikkaan pikku +sormea enemmän kuin minua kaikkine tavaroineni päivineni. Tuossahan hän +itse seisoo ja voi sen todeksi todistaa. No, no, älkää punastuko, +serkku, eihän ole mikään häpeä rakastaa hovimiestä ja ritaria enemmän +kuin maamoukkaa ja franklinia. Mutta älkääpä myöskään naurako, Rowena, +sillä hikiliinat ja kuopalle menneet posket eivät ole, sen Jumala +tietää, lainkaan naurettavia. Tai jollette voi olla nauramatta, niin +tahdon antaa teille huvittavampaa naurun aihetta. -- Antakaapa minulle +kätenne, tai -- paremmin puhuen -- lainatkaa vain se minulle, sillä +pyydän sitä vain ystävänä. Kas tässä serkku Wilfred Ivanhoe, sinun +hyväksesi minä luovun ja eriän... Hui, hai! Pyhä Dunstan auttakoon! +mihinkä Wilfred-serkku onkaan kadonnut! Ja kuitenkin, jolleivät silmäni +tuosta pitkästä paastoamisesta yhä vielä liene käännetyt, näin hänet +juuri äsken tässä seisomassa.» + +Kaikki katsahtivat nyt ympärilleen etsien Ivanhoeta, mutta tämä oli +poissa. Viimein saatiin kuitenkin tietää, että muuan juutalainen oli +pyrkinyt hänen puheilleen ja että Ivanhoe, aivan lyhyen keskustelun +jälkeen, oli käskenyt Gurthin tuomaan hänen varusteensa ja oli sitten +lähtenyt linnasta. + +»Kaunis serkkuni», virkkoi Athelstan nyt Rowenalle, »jos voisin +ajatella, että jokin muu kuin mitä tärkein asia on ollut syynä Ivanhoen +äkilliseen katoamiseen, niin peräyttäisin...» + +Mutta samassa kun hän, huomattuansa Ivanhoen katoamisen, oli päästänyt +Rowenan käden irti, oli myöskin neito, joka tunsi tilansa sangen +kiusalliseksi, karannut huoneesta. + +»Totta totisesti», puuskahti hölmistynyt Athelstan, »onpa tuo naisväki +vähimmin luotettavaa lajia kaikista elävistä, lukuunottamatta munkkeja +abotteineen. Tahdon olla pakana, jollen toivonut häneltä koreita +kiitoksia, vieläpä kenties muiskunkin kaupan päälliseksi. Mutta näissä +riivatuissa hikiliinoissa mahtanee olla jokin taikavoima, joka +karkoittaa kaikki ihmiset pakosalle. -- Teidän puoleenne minä siis +käännyn, jalo Rikhard-kuningas, vannoen teille uskollisuutta niinkuin +kunnon alamaisen...» + +Mutta poissa oli kuningaskin; eikä kukaan tiennyt, mihin hän oli +joutunut. Viimein saatiin kuitenkin tietää, että hän oli rientänyt +linnanpihalle ja kutsunut eteensä juutalaisen, joka oli käynyt Ivanhoen +puheilla. Hetken aikaa puheltuansa hänen kanssaan Rikhard oli kiivaalla +äänellä käskenyt tuomaan ratsunsa esille, hypännyt selkään, pakottanut +juutalaisenkin nousemaan toisen hevosen selkään, ja lähtenyt +ratsastamaan semmoista vauhtia, että, Wamban sanoilla puhuen, vanhan +juutalaisen niskan kestävyydestä ei olisi voinut panna pantiksi +kuparikolikkoakaan. + +»Niin totta kuin toivon tulevani autuaaksi!» huudahti Athelstan, »on +varmaan pahahenki Zernebock minun poissa ollessani ottanut asuntonsa +tähän linnaani. Minä palaan hikiliinoissani niinkuin saalis, jonka hauta +on päästänyt kidastaan, ja jokainen, jota puhuttelen, katoaa heti +kuultuaan minun ääneni! Mutta mitä hyödyttää puhuakaan siitä. Tulkaa +ystäväni -- niin monta kuin teitä vielä on jäljellä -- ja seuratkaa +minua pitosaliin, etteivät vielä useammat meistä katoaisi. Tottahan, +toivoakseni, pöytä on jokseenkin hyvin varustettu, niinkuin vanhasta +saksilaissuvusta syntyneen miehen hautajaisissa sopii. Älkäämme kauemmin +viivytelkö; kukapa tietää, mikä piru meiltä ehkä illallisenkin viepi.» + + + + +KOLMASVIIDETTÄ LUKU. + + + Niin synnit raskauttakoot Mowbrayn rintaa, + ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu + ja ratsastaja suin päin syöksyy maahan. + + _Rikhard II_. + +Kertomuksemme palaa nyt jälleen Templestowen linnan edustalle hetkellä, +jolloin veristä arpaa oli heitettävä Rebekan elämästä ja kuolemasta. +Vilkasta touhua ja liikettä siellä vilisi, ikäänkuin kaikki lähiseudun +asukkaat olisivat virranneet kokoon kyläkirkon vihkiäisiin tai muuhun +maalaisjuhlaan. Mutta eihän harras halu joutua verta ja surmaa katsomaan +ollut yksistään noille muinaisille pimeille ajoille ominaista, vaikka +silloin tosin alinomaiset gladiaattorileikit, kaksintaistelut sekä +turnajaiset olivat enemmän totuttaneet ihmisiä näkemään, kuinka +urhoolliset miehet menettivät henkensä toistensa kädestä. Ainahan +touhuaa äärettömiä katselijajoukkoja meidänkin aikanamme, vaikka tavat +ovatkin sivistyneet, jokaiseen mestaustilaisuuteen, nyrkkitaisteluun, +kapinaan tai hallitusmuodon perinjuurista muuttamista vaativaan +kokoukseen. Itse asia ei heihin koske juuri lainkaan, he tahtovat vain +nähdä miten käy. + +Sangen suuri kansanjoukko oli siis koolla Templestowen +preceptorio-kartanon edustalla, haluten nähdä juhlasaaton lähtevän +portista. Vielä enemmän oli joukkoa asettunut turnaustantereen +ympärille. Tämä oli aidattu kappale tasaista maata kartanon lähellä, +joka oli huolellisesti tasoitettu sotaisten munkkien aseharjoituksia +varten. Se täytti pienen, tasavietteisen kunnaan laen, oli ympäröity +vahvalla aitauksella ja niiden sisäpuolta kiertävillä katselijalavoilla, +sillä temppeliherrat sallivat mielellään ihmisten ihailla heidän +taitoansa ritarillisissa harjoituksissa. + +Tätä tilaisuutta varten oli tantereen itäiselle reunalle pystytetty +valtaistuin suurmestaria varten, ja sen ympärillä olivat ritariston +preceptorien sekä ritarien kunniasijat. Niiden yläpuolella liehui pyhä +lippu, _Beau-séant_, joka oli temppeliherroille samalla kertaa +sotaviirinä ja taisteluhuutona. + +Tantereen vastakkaiselle sivulle oli halkokasa pinottu syvälle maahan +kiinnitetyn patsaan ympärille siten, että siihen oli jätetty aukko, +josta poltettavaksi tuomittu voitiin tuoda surmapiirin sisään; siellä +hänet oli kiinnitettävä patsaaseen kahleilla, jotka riippuivat valmiina. +Tämän surmalaitoksen vieressä seisoi neljä mustaa orjaa, joiden +afrikkalainen ihonväri ja kasvojen muoto suuresti peloitti kansaa; heitä +ällisteltiin, ikäänkuin he olisivat olleet pahoja henkiä, jotka +par'aikaa puuhasivat helvetillisessä työssänsä. Nämä miehet eivät +muulloin liikahtaneet paitsi kun yksi heistä, joka näytti heidän +päälliköltään, käski toisia latomaan uudella ja paremmalla tavalla +varalla olevat polttopuut. Sanalla sanoen, he eivät näyttäneet +huomaavankaan katselijajoukkojen läsnäoloa eikä mitään muuta, paitsi +mikä kuului heidän julmaan virkaansa. Kun he puhelivat keskenään, +aukenivat heidän paksut huulensa ja suuret, valkeat hampaat pistivät +esiin, ikäänkuin he olisivat irvistelleet ilosta tuota toivottua +hirveätä tapausta ajatellessaan. Ja talonpojat töllistelivät heitä +voimatta uskoa muuta, kuin että nämä olivat niitä pahoja henkiä, joiden +parissa noita oli seurustellut, ja jotka nyt, kun heidän palvelusaikansa +oli loppunut, olivat valmiit korjaamaan hänet sieluineen ruumiineen. +Talonpojat kuiskuttelivat keskenään kerraten kaikkia niitä pahoja +tekoja, joita perkele muka oli toimittanut tällä metelisellä, +onnettomalla ajalla, -- ja näissä puheissa sai sarvipää tietysti +enemmänkin syytä osaksensa kuin oikeudenmukaisesti hänelle olisi ollut +tuleva. + +»Ettekö ole kuullut, Dennet-vaari», virkkoi eräs talonpoika +naapurilleen, »että perkele on käynyt ilmielävänä perimässä +korkeasukuisen saksilaisen thanen, Coningsburghin Athelstanen?» + +»Olen maar, mutta täytyipä sen tuoda hänet takaisin, kiitos Jumalan ja +Pyhän Dunstanin.» + +»Mitä puhetta tuo on?» kysyi reipas nuori mies, joka oli pukeutunut +vihreään, kullalla kirjottuun nuttuun ja jonka kantapäillä seurasi +harteva poika kantaen selässään harppua, isäntänsä tunnusmerkkiä. Tämä +ministreli ei näyttänyt olevan halpaa sukua; sitä todisti hänen +rikkaasti kirjaeltu nuttunsa ja lisäksi vielä hänen kaulassaan riippuvat +hopeavitjat, joihin hänen viritysavaimensa oli kiinnitetty. Oikean +käsivarren hihassa oli hopealaatta, johon ei, kuten muuten tapana oli, +ollut piirrettynä sen paronin vaakunaa, jonka huonekuntaan ministreli +kuului, vaan ainoastaan sana _Sherwood_. -- »Mitä te tällä puheella +tarkoitatte?» kysyi iloinen ministreli sekaantuen talonpoikien +puheeseen. »Minä tulin tänne hakemaan runon aihetta ja, Pyhä Neitsyt +auttakoon, enpä surisi vaikka saisin kaksikin.» + +»Se on ilmeinen tosi», virkkoi vanhempi talonpoika, »että kun Athelstan +oli ollut neljä viikkoa haudassaan...» + +»Tuo ei ole mahdollista», keskeytti ministreli; »näinhän minä hänet +terveenä Ashby-de-la-Zouchen turnajaisissa.» + +»Haudassaanpahan vain lienee ollut», sanoi nuori talonpoika, »sillä +kuulinhan P. Edmundin luostarin munkkien vetelevän hänelle +hautausvirsiä; ja olihan siellä Coningsburghin linnassa oikein upeat +peijaispidot, joihin minäkin olisin mennyt, jollei tuo Mobel Perkins +olisi...» + +»Haudassapa hän kuitenkin oli», jatkoi vanha mies pudistellen päätänsä, +»ja sangen surkea juttu se vain olikin, sillä surku vanhaa +saksilaisverta...» + +»Mutta entä itse tarina, hyvät miehet, -- entä millainen oli itse +tarina?» hoputti runoniekka maltittomasti. + +»Aivan niin, kertokaa meille se tapaus», lisäsi vieressä seisova paksu +munkki. Hän nojausi seipääseen, joka oli puolittain toivioretkeläisen +matkasauvan, puolittain sotanuijan näköinen ja toimitti luultavasti +tarvittaessa kumpaistakin virkaa. -- »Antakaapa kuulua», sanoi +vahvaraajainen pappismies, Ȋlkääkä turhaan polttako päivän valoa +viivyttelemällä, -- meillä ei ole liiaksi aikaa.» + +»No niin, jos te korkea-arvoisuutenne suvaitsette», vastasi ukko Dennet, +»niin asia oli semmoinen, että eräs pappijuoppo kävi vieraisilla Pyhän +Edmundin luostarin luona...» + +»Sellaista puhetta ei minun korkea-arvoisuuteni suvaitse», tokasi +munkki, »että on mokomiakin eläviä kuin pappijuoppoja -- tai, jos onkin, +että maallikko tällä tavalla heitä nimittelee. Hillitse siis kielesi, +veikkonen, ja kuvittele mielessäsi, että pyhä mies oli vain vajonnut +hurskaihin ajatuksiin, joista pää usein menee pyörälle ja jalka alkaa +horjua, aivan samoin kun vatsan ollessa täynnä raikasta viiniä; olenhan +mä tuota kokenut välistä itsekin.» + +»Olkoon sitten niin», jatkoi ukko Dennet, »pyhä veli kävi siis +vieraisilla Pyhän Edmundin luostarin lukkarin luona; jonkinlainen +metsäläispappi se vieras on, hän tappaa puolet kaikista hirvistä, jotka +metsästä varastetaan, ja kuuntelee mieluummin olutkannun kilinää kuin +kirkonkellojen helinää, ja käsittelee kernaammin sianlihaviipaletta kuin +kymmentä rukouskirjansa sivua. Muuten hän on kelpo mies ja iloinen +veikko, joka osaa heiluttaa nuijasauvaa, virittää jousta ja hyppiä +Cheshiren polskaa kilpaa paraankin Yorkshiren miehen kanssa.» + +»Tuo viimeinen pätkä puheessasi, Dennet-vaari», virkkoi runoniekka, +»säästi sinulle pari kylkiluutasi eheänä.» + +»Vielä vai, mies, en minä häntä pelkää», vastasi Dennet; »olenhan tosin +käynyt vähän vanhaksi ja kankeaksi, mutta kun Concesterin leikissä +ponnistin voimiani...» + +»Mutta entä tarinasi, -- ukkoseni», muistutti taas runoniekka. + +»Kas, tällainenhan se juttu oli, että kun Coningsburghin Athelstan +haudattiin Pyhän Edmundin luostariin...» + +»Se on valhetta, ja oikein emävalhetta onkin», keskeytti munkki; +»näinhän minä omin silmin hänet kannettavan Coningsburghin linnaan.» + +»No, kertokaa sitten tarinanne itse, hyvät miehet», virkkoi Dennet, jota +nuo lakkaamattomat keskeytykset jo suututtivat. Vain suurella vaivalla +saivat toinen talonpoika ja runoniekka hänet jatkamaan kertomustaan. +--»Nuo molemmat selväpäiset luostariveljekset», sanoi hän viimein, +--»koska nyt tämä arvoisa kirkkoherra välttämättömästi niin tahtoo, +olivat enimmän osaa kesäistä päivää lakkaamatta latkineet janoonsa kelpo +olutta, kun yht'äkkiä kuuluu kumeata ähkimistä ja kahleitten kilinää, ja +sisään astuu Athelstan-vainajan haamu sanoen: 'Te häijyt +palkkapaimenet...'» + +»Taas tuli valhetta!» kiirehti munkki keskeyttämään: »eipähän hän +virkkanut sanaakaan.» + +»Ahaa, Tuck-veikkonen!» sanoi runoniekka vetäen hänet erilleen +talonpojista; »olemmepa tässä saaneet taas vereksen jäniksen liikkeelle, +näen minä.» + +»Minä vakuutan sinulle, Allan-a-Dale», virkkoi hurskas metsän erakko, +»että näin Coningsburghin Athelstanin niin selvään kuin ihmisen silmät +suinkin voivat nähdä elävän miehen. Hänellä oli hikiliina yllään ja koko +mies hajusi kamalasti kalmalta -- sitä näkyä ei kokonainen tynnyrillinen +Kanarian viiniä saa huuhdotuksi pois mielestäni!» + +»Kaikkea vielä!» pilkkasi runoniekka; »leikkiähän sinä vain puhunet!» + +Ȁlä usko minua enää koskaan», sanoi munkki, »jollei ole totta, että +nuijasauvallani läimähytin sivalluksen, joka olisi kaatanut häränkin; +mutta se sujahti hänen ruumiinsa läpi niinkuin savupatsaan!» + +»Pyhä Hubert auttakoon!» kummasteli laulajaveikko, »onpas tämä +ihmeellinen tarina ja sangen sopiva runoiltavaksi tuohon vanhaan +nuottiin: Suru sattui munkki-vanhukselle.» + +»Pilkkaa vain, jos tahdot», sanoi munkki; »mutta jos saat minut +laulamaan semmoista laulua, niin vieköön minut ensimmäinen paras haamu +tai piru päinpäätimysten! Ei, ei -- minä tein silloin heti päätöksen, +että käyn uskoni vahvistukseksi katsomaan jotakin jumalista tekoa, kuten +esimerkiksi noidan polttamista, jumalantuomiota kaksintaistelun avulla +tai muuta semmoista, ja sentähden olen nyt tässä.» + +Heidän tähän tapaan vielä jutellessaan alkoi kuulua ison kellon +kumahtelua Templestowen P. Mikaelin kirkosta, keskellä pientä kylää +seisovasta jalotyylisestä rakennuksesta. Harvakseen kumahtelevat lyönnit +täyttivät tienoon synkeällä kuolemaa ennustavalla malmiäänellään. +Kaikkien katseet kääntyivät nyt preceptorio-kartanolle päin odotellen +suurmestarin, ritariston taistelijan ja syyllisen saapumista. + +Viimeinkin laskusilta painui alas, portit aukenivat ja linnasta ratsasti +esiin ritari, joka kantoi veljeskunnan suurta lippua; hänen edellään +kulki kuusi torvensoittajaa, hänen jäljessään preceptorit, ja niiden +perästä suurmestari hevosella, jonka asu oli aivan koristamaton. Sitten +tuli Brian de Bois-Guilbert, kiireestä kantapäihin loistavissa +rautavaruksissa, mutta peitsettä, miekatta ja kilvettä, joita kaksi +hänen asemiestään kantoi. Hänen kasvonsa, joita pitkä, päähineestä +alaspäin valuva sulka osaksi peitti, ilmaisivat suurta hämminkiä; ylpeys +ja epäröinti näyttivät hänessä taistelevan keskenään. Hän oli +kalmankalpea, ikäänkuin ei olisi moneen yöhön saanut unta; mutta +sittenkin hän hallitsi tulista ratsuansa sillä tavanmukaisella +notkeudella ja taidolla, mikä oli ominaista temppeliritariston parhaille +peitsimiehille. Ensi silmäyksellä hänen ulkomuotonsa oli jalo ja +majesteetillinen; mutta ken tarkemmin sitä tarkkaili, näki hänen +synkässä muodossaan jotakin, josta mieluimmin käänsi pois katseensa. + +Bois-Guilbertin toisella sivulla ratsasti Konrad de Mont-Fitchet, +toisella Albert de Malvoisin toimien taistelijaritarin todistajina; +molemmat olivat veljeskuntansa rauhanaikaisessa puvussa, valkeassa +viitassa. Heidän perässään tuli muita temppeliritareita sekä mustaan +verhottuja asemiehiä ja kantapoikia pitkä sarja, -- nuorukaisia, jotka +toivoivat vasta pääsevänsä temppeliritareiksi. Sitten seurasi +vartijajoukko samoin mustissaan; heidän pystyssä kannettujen +keihäittensä välistä näkyi noituudesta syytetyn valkoinen hahmo kulkevan +hitain mutta vakavin askelin kuolemanpaikkaansa kohti. Kaikki +koristukset oli häneltä riisuttu koska pelättiin, että niissä ehkä voisi +piillä jotakin sitä taikavoimaa, jota saatanan luultiin lahjoittavan +uhreillensa ja jolla muka saattoi estää tunnustusta kidutuksistakin +huolimatta. Pitkä karkea, valkea piikkoinen hame oli puettu Rebekan ylle +hänen itämaisen pukunsa sijaan. Mutta hänen ulkomuodostaan kuvastui niin +jaloa pelottomuutta ja samalla alistumista Jumalan tahtoon, että hänen +näkemisensä tämmöisessäkin asussa, jonka ainoana koristuksena olivat +pitkät, mustat hiuspalmikot, itketti jokaista silmää. Kovasydämisinkin +uskonkiivastelija suri sitä kovaa onnea, että niin ihana olento oli +antautunut vihan aiheuttajaksi ja pahan hengen palkatuksi palvelijaksi. + +Uhrin jäljestä seurasi vielä koko joukko preceptorio-kartanon +alustalaisia, kaikki astuen parhaassa järjestyksessä käsivarret ristissä +rinnalla ja silmät maahan luotuina. + +Tämä hidas saattue kulki sitä tasaista rinnettä myöten ylös, jonka +laelle turnaustanner oli laitettu. He astuivat aitauksen sisäpuolelle, +marssivat kerran ympäri oikealta vasemmalle ja seisahtuivat sitten. +Hetken aikaa kesti nyt hälinää, kun suurmestari ja kaikki hänen +seuralaisensa lukuunottamatta taistelijaritaria todistajineen +laskeutuivat maahan ratsujensa selästä. Asemiehet, jotka olivat sitä +varten kiiruhtaneet paikalle, veivät heti hevoset pois aitauksesta. + +Onneton Rebekka saatettiin sille istuimelle, joka oli halkokasan +vieressä. Kun hän ensi kerran katsahti tuohon hirvittävään paikkaan, +missä hänelle oli valmistettu sydäntä kauhistava ja ruumista kiduttava +kuolema, vavahti hän ja sulki silmänsä. Luultavasti hän rukoili hiljaa +itsekseen, sillä hänen huultensa nähtiin liikkuvan, vaikka ei kuulunut +ainoatakaan sanaa. Hetken kuluttua hän jälleen avasi silmänsä, katsoi +kiinteästi halkokasaan, ikäänkuin totuttautuaksensa siihen ja sitten +käänsi hitaasti ja teeskentelemättä päänsä toisaalle. + +Sillä välin oli suurmestari käynyt istumaan arvosijalleen. Ja kun myös +ritarit, kukin arvonsa mukaan, olivat asettuneet istuimilleen, mitkä +suurmestarin rinnalle, mitkä taemmaksi, ilmoitti kova ja pitkä torven +toitotus oikeudenistunnon alkavan. Sitten astui Malvoisin +taistelijaritarin todistajana esiin ja laski juutalaistytön sormikkaan, +joka oli taisteluvaatimuksen panttina, maahan suurmestarin jalkojen +juureen. + +»Urhokas herra ja arvoisa isä», sanoi hän, »tässä seisoo kunnon ritari +Brian de Bois-Guilbert, temppeliritariston preceptori, joka otettuansa +vastaan taistelupantin, jonka nyt lasken teidän jalkojenne juureen, on +sitoutunut tämänpäiväisessä taistelussa täyttämään velvollisuutensa +todistaaksensa siten, että juutalaistyttö Rebekka on täydellä syyllä +ansainnut tuomion, jonka kaikkein pyhimmän Siionintemppelin ritariston +neuvottelukokous on hänestä langettanut, tuomiten hänet noidan tavalla +kuolemaan; -- tässä, sanon minä, hän seisoo valmiina ritarillisesti ja +rehellisesti taistelemaan sitä taistelua, jos niin on teidän korkea ja +pyhä tahtonne.» + +»Onko hän jo valallansa vannonut», kysyi suurmestari, »että tämä hänen +asiansa on oikea ja rehellinen? Tuokaa esiin ristiinnaulitun kuva ja +kirja _Te igitur_.» + +»Herrani ja korkea-arvoinen isäni», vastasi Malvoisin kiireesti, »meidän +veljemme on jo kunnon ritarin Konrad de Mont-Fitchetin edessä +vannomallaan valalla vahvistanut kanteensa totuuden. Muuta valaa ei +häneltä sovikaan vaatia katsoen siihen, että hänen vastapuolensa on +uskoton, jota ei voi valalle päästää.» + +Tätä selitystä pidettiin riittävänä Albertin suureksi iloksi. Sillä tämä +kavala ritari oli ennakolta arvannut, miten vaikeata milteipä mahdotonta +olisi saada Bois-Guilbert vannomaan tämmöistä valaa koko kansan edessä; +ja siitä syystä hän oli keksinyt tämän verukkeen, jolla kiusallisesta +valanteosta vältyttiin. + +Hyväksyen Albert Malvoisinin selityksen suurmestari käski airueen astua +esille ja toimittaa virkaansa. Torvet nyt jälleen törähtivät ja airut +julisti korkealla äänellä: »Kuulkaa, kuulkaa, kuulkaa! -- Tässä seisoo +kunnon ritari, herra Brian de Bois-Guilbert, tarjoutuen taistelemaan +ketä vapaasukuista ritaria vastaan tahansa, joka tahtoo ottaa päällensä +juutalaistytölle Rebekalle suodun ja sallitun oikeuden puolustaa +itseänsä sijaistaistelijan kautta siitä laillisesta syystä, että hänen +oma ruumiinsa ei kykene taisteluun. Ja tämmöiselle puolustajalle meidän +korkea-arvoinen ja urhoollinen suurmestarimme, joka on täällä läsnä, suo +avonaisen tantereen, päivänpaisteen ja tuulen tasaisen jaon sekä kaiken +muun, mikä rehelliseen taisteluun kuuluu.» -- Torvet törähtivät jälleen, +ja sitten seurasi pitkällinen, aivan äänetön hiljaisuus. + +»Eipä syytetylle näy ilmaantuvan ketään puolustajaksi», lausui +suurmestari. »Mene, airut, ja kysy häneltä, odottaako hän ketään, joka +tulisi hänen puolestaan taistelemaan.» -- Airut läheni Rebekan istuinta, +ja myöskin Bois-Guilbert kääntäen äkkiä hevosensa pään samalle tantereen +kulmalle päin jouduttihe huolimatta Malvoisinin ja Mont-Fitchetin +viittauksista, yhtä rinnan airuen kanssa Rebekan luokse. + +»Onko tämä lainmukaista ja taistelun säännöissä sallittua?» kysyi +Malvoisin suurmestariin katsahtaen. + +»On kyllä, Albert de Malvoisin», vastasi Beaumanoir. »Koska kerran tällä +tavalla on vedottu Jumalan tuomioon, niin emme saa estää asianomaisia +puhelemasta keskenänsä, koska siten totuus voi sitä paremmin tulla +ilmi.» + +Sillä välin airut puhui Rebekalle tällä tavalla: + +»Neito, korkeasti kunnioitettava ja arvoisa suurmestari kysyy sinulta, +oletko hankkinut itsellesi puolustajaa tätä taistelua varten, vai +myönnätkö olevasi täydellä syyllä tuomittu ansaitsemaasi +rangaistukseen?» + +»Ilmoita suurmestarille», vastasi Rebekka, »että minä yhä vielä vakuutan +olevani viaton enkä myönnä olevani syystä tuomittu, sillä muuten +lankeaisi vereni päälleni. Sano hänelle, että vaadin niin pitkää +viivytystä kuin hänen lakinsa vain sallii, jotta saisimme nähdä, +tahtooko Jumala, jonka apu pahimmassa hädässä aina on lähinnä, antaa +minulle puolustajan. Ja kun pisin mahdollinen viivytysaika on kulunut +loppuun, niin tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa!» -- Airut lähti viemään +tätä vastausta suurmestarille. + +»Jumala varjelkoon», lausui Luukas Beaumanoir, »että juutalainenkaan tai +pakana saisi aihetta moittia meitä vääryydestä. Tahdomme odottaa siihen +saakka, kunnes varjot kääntyvät lännestä itään päin nähdäksemme, tuleeko +tälle onnettomalle naiselle puolustajaa. Mutta sitten kun päivä on niin +pitkälle kulunut, täytyy hänen valmistaa itsensä kuolemaan.» + +Airut toi suurmestarin sanoman Rebekalle, joka nöyrästi kumarsi päätään, +laski käsivartensa ristiin rinnalle ja katsahti taivaaseen päin +ikäänkuin odottaen ylhäältä sitä apua, jota hän tuskin enää saattoi +toivoa ihmisiltä. Tällä kauhistavalla hetkellä Bois-Guilbertin ääni +sattui hänen korviinsa. Se oli vain hiljainen kuiskaus, mutta Rebekka +näytti sitä pahemmin säikähtyvän kuin äsken airuen puhetta. + +»Rebekka», virkkoi temppeliherra, »kuuletko minua?» + +»Ei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi, julma ja kovasydäminen +mies», vastasi onneton tyttö. + +»Niin, mutta kuuletko sanojani?» jatkoi temppeliherra. »Sillä ääneni +sointi on peloittava minun omillekin korvilleni. Tuskin tiedän, missä +seison tai mitä varten meidät on tuotu tänne. -- Tämä aidattu tanner +--tämä istuin -- tämä halkokasa -- minä tiedän niiden tarkoituksen; +mutta sittenkin tuntuu, kuin ne eivät olisi mitään todellisia esineitä, +vaan hirvittäviä mielikuvitelmia, jotka säikähdyttävät sydäntäni +julmilla harhanäyillä, mutta eivät voi taivuttaa järkeäni uskomaan.» + +»Minun järkeni ja aistini tietävät hyvin paikan sekä ajan», vastasi +Rebekka; »molemmat vakuuttavat minulle, että tuo halkokasa on polttava +tuhkaksi minun maallisen verhoni ja aukaiseva sielulleni tuskallisen, +mutta pian tapahtuvan pääsyn parempaan maailmaan.» + +»Hourailuja, Rebekka, -- hourailuja vain», sanoi temppeliherra; »tyhjiä +hourailuja, jotka oman kansasi sadukkealaisten valistunut järki tietää +tyhjiksi. Kuule minua, Rebekka», jatkoi hän kiihkeästi, »sinulla on +parempi tilaisuus pelastaa henkesi ja vapautesi kuin nuo konnat ja tuo +ukko-hupakko voivat aavistaakaan. Nouse tähän taakseni hevoseni selkään +-- Zamor, uljas ratsuni, ei ole isäntäänsä koskaan ennenkään pettänyt. +Minä voitin sen kaksintaistelussa Trebizondin sulttaanilta. Nouse, sanon +minä, taakseni -- ja yhdessä tunnissa jätämme takaa-ajajat sekä +etsiskelijät kauas jälkeemme -- uusi huvituksen maailma on aukeneva +sinulle -- ja minulle uusi maineen tie. Lausukoot he minusta vain +tuomionsa, jota minä halveksin, ja pyyhkikööt pois Bois-Guilbertin nimen +munkkiorjainsa luettelosta. Minä huuhdon verellä pois jokaisen loan, +minkä he tohtinevat viskata kilpeeni.» + +»Kiusaaja», vastasi Rebekka, »luovu minusta! Et tällä viimeisellä +hetkellänikään saa minua hiuskarvankaan vertaa liikahtamaan +leposijaltani. Suuri on vihollisten joukko minun ympärilläni, mutta +heistä kaikista olet sinä silmissäni kaikkein häijyin ja julmin --poistu +luotani, Jumalan nimessä!» + +Huolestuneena ja maltittomana heidän keskustelunsa pituudesta läheni +Albert Malvoisin nyt tehdäkseen siitä lopun. »Onko tyttö tunnustanut +itsensä syylliseksi?» kysyi hän Bois-Guilbertiltä; »vai onko hän yhä +vielä luja kieltämisessään?» + +»Hän on todellakin _luja_», vastasi Bois-Guilbert. + +»Sitten», virkkoi Malvoisin, »pitää sinun, jalo veljeni, käydä +paikallesi odottamaan loppua. Varjot alkavat jo kääntyä toiselle puolen +aurinkokelloa. Tule pois, urhokas Bois-Guilbert -- tule, sinä pyhän +säätymme toivo ja piankin sen pää.» + +Puhuen täten rauhoittavaan sävyyn, niinkuin sairaalle tai +heikkomieliselle puhellaan, hän tarttui kädellään ritarin ohjaksiin +taluttaaksensa hänet takaisin asemalleen. + +»Kavala koira! Mitä tarkoitat tarttumalla ohjaksiini?» ärjäisi ritari +Brian närkästyneenä. Ja temmaten ohjakset toverinsa kädestä hän ratsasti +takaisin tantereen toiseen päähän. + +»Onpa hänessä vielä tulta», virkkoi Malvoisin hiljaa Mont-Fitchetille, +»kunpa sen vain saisi ohjatuksi oikeaan suuntaan. Mutta pelkäänpä, että +se samoinkuin kreikkalainen tuli polttaa kaiken, mitä sen lähelle +sattuu». + +Tuomarit olivat nyt jo istuneet kaksi tuntia paikoillaan turhaan +odotellen Rebekan puolustajan tuloa. + +»Eipä se olekaan kumma», arveli veli Tuck, »koska tyttö on juutalaista +rotua. Mutta sittenkin, vannon sen pyhän säätyni nimessä, minusta on +kovin sääli, että näin nuoren ja ihanan olennon pitää joutua surman +suuhun ilman, että kukaan yrittää iskeä ainoatakaan sivallusta hänen +puolestaan! Olisipa hänessä edes vain hitunenkin kristillisyyttä, niin +vaikka hän muuten olisi kymmenkertainen noita, rämpättäisi minun +nuijasauvani heti iltakelloja tuon ylpeän temppeliherran teräslakkiin +eikä sallisi hänen näin vaivatta päästä voitolle.» + +Yleisenä uskona kuitenkin oli, ettei ketään tulisi eikä voinutkaan tulla +puolustamaan noituudesta syytettyä juutalaistyttöä, ja ritarit, joita +Malvoisin salaa yllytteli, alkoivat keskenään kuiskailla, että aika oli +jo julistaa Rebekalle suotu armon aika loppuun kuluneeksi. Mutta juuri +silloin ilmaantui kaukaa aukean kankaan reunalta näkyviin ritari, joka +läheni taistelutannerta kannustaen hevostaan kovimpaan juoksuun. Monesta +sadasta suusta kajahti huuto: »Puolustaja! Puolustaja!» Ja kun ritari +ajoi aitauksen sisään, hurrasi kansa hänelle yhdestä suusta enää +muistamatta ennakkoluulojansa ja vihantunteitansa. Seuraava silmänräpäys +hävitti kuitenkin jälleen toivon, jonka ritarin saapuminen oikeaan +aikaan oli herättänyt. Hänen ratsunsa, joka oli monta virstaa hurjasti +juossut, näytti horjuvan uupumuksesta ja ratsumieskin, vaikka hän +uljaasti ajoi aitauksen sisäpuolelle, tuntui olevan niin väsyksissä tai +niin heikkovoimainen, että töin tuskin pysyi satulassaan pystyssä. + +Airuen tiedusteltua hänen säätyänsä, nimeänsä ja tarkoitustansa, outo +ritari heti vastasi rohkeasti: »Minä olen kunnon ritari ja aatelismies +ja olen tullut tänne peitselläni ja miekallani puolustamaan tämän +neidon, Rebekan, Iisak Yorkilaisen tyttären oikeata ja laillista asiaa; +todistamaan hänelle langetetun tuomion vääräksi ja valheelliseksi; ja +haastamaan ritari Brian de Bois-Guilbertin taistelemaan kanssani, koska +syytän häntä kavaltajaksi ja murhamieheksi ja valehtelijaksi. Ja sen +tahdon näyttää toteen tällä tantereella ruumis ruumista ja käsi kättä +vastaan, niin totta kuin Jumala, Pyhä Neitsyt, korkea-arvoinen herramme +ja kelpo ritari Pyhä Yrjänä minua auttakoot!» + +»Tuntematon näyttäköön ensin», sanoi Malvoisin, »olevansa kunnon ritari +ja kunniallista sukua. Temppeli ei lähetä ritareitansa kaksintaisteluun +nimettömien miesten kanssa.» + +»Nimeni», vastasi outo ritari kohottaen silmikkonsa, »on kuuluisampi ja +sukuperäni puhtaampi kuin sinun omasi, Malvoisin. Minä olen Wilfred +Ivanhoe.» + +»En tahdo taistella sinun kanssasi tällä haavaa», sanoi temppeliherra +muuttuneella, painuneella äänellä. »Paranna ensin haavasi, hanki +itsellesi parempi ratsu, -- sitten saattaapa olla mahdollista, että +katson maksavan vaivaa piestä sinusta ulos tuon poikamaisen +uhkarohkeutesi!» + +»Hoo, ylpeä temppeliherra!» vastasi Ivanhoe, »joko olet unohtanut, että +peitseni on kahdesti syössyt sinut maahan? Muista Acren taistelutannerta +-- muista Ashbyn turnausta -- muista Rotherwoodin salissa +korskeaa kerskaustasi, kun panit kultakäätysi pantiksi minun +pyhäinjäännösrasiaani vastaan luvaten taistella Wilfred Ivanhoen kanssa +ja voittaa takaisin menetetyn kunniasi! Jollet nyt viivyttelemättä rupea +tappelemaan, niin aion -- sen vannon saman rasian ja siinä talletettujen +pyhien luitten kautta -- jokaisessa kristikunnan kuningashovissa, +jokaisessa veljeskunnan kokouspaikassa julistaa sinut pelkuriksi.» + +Epäröiden hetken aikaa käänsi Bois-Guilbert silmänsä Rebekan puoleen ja +huudahti sitten katsahtaen tulisesti Ivanhoeen: »Sinä saksilaiskoira! +Tartu peitseesi ja valmistu kuolemaan, koska itse olet niin tahtonut!» + +»Salliiko suurmestari minun käydä taisteluun?» kysyi Ivanhoe. + +»En voi kieltää sitä, koska niin vaadit», vastasi suurmestari, +»edellyttäen, että neito suostuu ottamaan sinut puolustajakseen. Mutta +soisinpa, että olisit paremmissa voimissa ruvetessasi tähän taisteluun. +Meidän säätymme vihollinen olet aina ollut, mutta tahtoisin kuitenkin, +että taistelu sinua vastaan kävisi kunniallisesti.» + +»Tämmöisenä juuri -- tämmöisenä kuin olen eikä mitenkään muuten», sanoi +Ivanhoe. »Tämä on Jumalan tuomio -- hänen haltuunsa minä annan itseni. +-- Rebekka», hän lisäsi ratsastaen surmatuolin luokse, »suostutko +ottamaan minut puolustajaksesi?» + +»Suostun», vastasi tämä; -- »suostun» -- ja mielenliikutus, jota +kuolemanpelko ei ollut saanut herätetyksi, pani nyt hänen äänensä +värisemään. »Minä suostun ottamaan sinut Jumalan lähettämäksi +puolustajakseni, -- mutta ei -- ei -- sinun haavasihan eivät vielä ole +parantuneet. Älä käy tuota ylpeää miestä vastaan! Miksi pitäisi sinunkin +tässä saada surmasi?» + +Mutta Ivanhoe seisoi jo paikallaan, hän oli sulkenut kypäränsä +silmäverkon ja tarttunut peitseensä. Bois-Guilbert teki samoin; ja +auttaessaan hänen kypäräänsä kiinni huomasi hänen asemiehensä, että +temppeliherran kasvot, jotka olivat kaiken aamua olleet tuhkankarvaiset +ja vähääkään muuttumatta monenlaisista sydämessä raivoavista tunteista, +nyt äkkiä karahtivat tulipunaisiksi. + +Nähtyänsä taistelijain asettuneen paikalleen toisiansa vastaan airut +koroitti äänensä ja huusi kolme kertaa: _Faites vos devoirs, preux +chevaliers!_ -- »Tehkää velvollisuutenne, uljaat ritarit!» -- Kolmannen +kerran näin huudettuansa hän siirtyi tantereen reunalle ja julisti +vielä, ettei kukaan kuoleman uhalla saisi estää tätä tasapuolista +taistelua tai sekaantua siihen, ei teolla, ei sanalla eikä huudollakaan. +Suurmestari, joka piti kädessään taistelunpanttia, Rebekan sormikasta, +viskasi sen nyt tantereelle ja huusi turmiota tuottavat käskysanat: +»_Laissez aller!_» -- käykää päälle! + +Torvet törähtivät ja ritarit syöksyivät täyttä neliä toisiaan vastaan. +Temppeliherran hyvin tähdätty peitsi ja voimakas ratsu kaatoivat maahan +Ivanhoen uupuneen hevosen sekä sen yhtä voimattoman isännän. Tällaista +loppua kaikki olivatkin taistelulle ennakolta arvanneet. Mutta vaikka +Ivanhoen peitsi näytti vain pyyhkäisseen Bois-Guilbertin kilpeä, niin +tämäkin ritari kaikkien katsojien ihmeeksi horjahti satulassaan, päästi +jalustimet luiskahtamaan jalkojensa alta ja putosi alas tantereelle. + +Ivanhoe irtautui nopeasti kaatuneen hevosensa alta ja kavahti pystyyn +parantaakseen onneansa miekalla. Mutta hänen vastustajansa ei +noussutkaan. Wilfred silloin nostaen jalkansa hänen rintansa päälle ja +tähdäten miekalla hänen kurkkuansa, vaati häntä antautumaan, jos tahtoi +välttää kuolemaa. Mutta Bois-Guilbert ei vastannut. + +Ȁlkää tappako häntä, herra ritari», huusi suurmestari, »ennenkuin hänet +on ripitetty ja synnit suotu hänelle anteeksi, -- älkää hävittäkö +ruumista ja sielua yht'aikaa! Me myönnämme hänen hävinneen.» + +Hän astui alas tantereelle ja käski avata voitetun ritarin kypärän. +Tämän silmät olivat ummessa -- kasvot olivat yhä vielä tummanpunaiset. +Heidän ihmetellen katsellessaan ritarin silmät aukenivat, mutta ne +olivat liikkumattomat, lasimaiset. Puna katosi kasvoilta ja kalman +kalvakka väri tuli sijaan. Vastustajan peitsestä vioittumatta oli Brian +de Bois-Guilbert saanut surmansa omien ristiriitaisten tunteittensa +kovasta kuohusta. + +»Tässä todellakin on Jumala tuominnut!» lausui suurmestari taivaaseen +päin katsahtaen. »_Fiat voluntas tua!_» -- Tapahtukoon sinun tahtosi! + + + + +NELJÄSVIIDETTÄ LUKU. + + + Kas nyt se loppui, niinkuin ämmän loru. + + WEBSTER. + +Kun ensimmäisestä hämmästyksestä oli toinnuttu, kysyi Wilfred Ivanhoe +suurmestarilta, joka oli taistelutuomarina, arveliko tämä hänen +täyttäneen velvollisuutensa urhoollisesti ja rehellisesti? + +»Urhoollisesti ja rehellisesti sinä olet taistellut», lausui +suurmestari. »Minä julistan, että tämä neito on vapaa ja syytön. +Ritari-vainajan varusteitten ja ruumiin suhteen menetelköön voittaja, +niinkuin tahtoo.» + +»En tahdo ryöstää hänen aseitaan», virkkoi Ivanhoe, »enkä myöskään +tuomita hänen ruumistansa häväistykseen. Onhan hän kuitenkin taistellut +kristikunnan puolesta. Jumalan käsi -- eikä mikään ihmisvoima -- iski +hänet maahan. Mutta haudattakoon hänet salaisesti, niinkuin tehdään +miehelle, joka on kaatunut väärää asiaa puolustaessaan. Ja mitä neitoon +tulee...» + +Hevoskavioitten kopina keskeytti hänet. Niitä läheni niin suuri joukko +ja niin suurella kiireellä, että maa tärisi. Musta ritari ajaa karahutti +aitauksen sisäpuolelle. Hänen perässään seurasi suuri sotamiesjoukko +sekä useita ritareita täysissä rautavaruksissa. + +»Liian myöhään olen joutunut», virkkoi Rikhard silmäillen ympärilleen. +»Olin päättänyt ottaa Bois-Guilbertin omaksi saaliikseni. Ivanhoe, oliko +oikein käydä näin vaaralliseen seikkailuun, kun tuskin vielä jaksat +pysyä pystyssä satulassa?» + +»Armollinen herrani», vastasi Ivanhoe, »taivas on ottanut tämän ylpeän +miehen omaksi uhrikseen. Hänelle ei sallittu kunniaa kuolla semmoista +kuolemaa, jonka teidän tahtonne oli hänelle määrännyt.» + +»Rauha olkoon hänelle», lausui Rikhard katsellen vakavasti ruumista, +»jos se mahdollista lienee. Olihan hän kuitenkin uljas ritari ja kuoli +teräshaarniskassansa, niinkuin kunnon ritarin sopii. Mutta meillä ei ole +nyt liiemmälti aikaa. -- Bohun, tee tehtäväsi!» + +Eräs ritareista astui seuralaisjoukosta esiin, laski kätensä Albert de +Malvoisinin olkapäälle ja sanoi: »Minä vangitsen sinut maankavaltajana.» + +Suurmestari oli kummastuneena näin suuren sotajoukon ilmaantumisesta +tähän saakka ollut vaiti. Mutta nyt hän puhkesi sanoiksi: + +»Kuka uskaltaa vangita Siionin temppelin ritarin meidän oman +preceptorio-kartanomme piirissä ja itsensä suurmestarin läsnäollessa? Ja +kenenkä käskystä tämä rohkea loukkaus on tehty?» + +»Minä suoritan vangitsemisen», vastasi ritari, »minä, Henrik Bohun, +Essexin jaarli ja Englannin suur-konnetabli.» + +»Ja hän vangitsee Malvoisinin», virkkoi kuningas kohottaen silmikkoansa, +»läsnäolevan Rikhard Plantagenet'n käskystä. -- Konrad Mont-Fitchet, +sinulle on hyväksi onneksi, ettet ole minun alamaiseni. Mutta sinun, +Malvoisin, tulee kuolla yhdessä veljesi Filipin kanssa, ennenkuin +maailma kerkiää tulla viikkoa vanhemmaksi.» + +»Minä vastustan tuomiotasi», virkkoi suurmestari. + +»Sitä et voi, ylpeä temppeliherra», vastasi kuningas. »Katsopas ylös, +niin näet Englannin kuninkaallisen lipun liehuvan omasi sijalla torniesi +huipulla! Ole viisas, Beaumanoir, älä tee turhaa vastarintaa, -- sinun +kätesi on jalopeuran kidassa.» + +»Minä vetoan Roomaan sinua vastaan», sanoi suurmestari, »ja kantelen +päällesi, että rikot ritaristomme vapauksia ja etuuksia.» + +»Tee niin», vastasi kuningas. »Mutta oman etusi tähden älä nyt moiti +minua vapauksiesi rikkomisesta. Laske kokouksesi hajalleen ja lähde +joukkoinesi lähimpään preceptorio-kartanoosi -- jos semmoista voinet +löytää, -- missä ei ole kudottu kapinallisia juonia Englannin kuningasta +vastaan. Tai jos tahdot, pysy täällä, nauti vieraanvaraisuudestani ja +katsele, miten minä istun oikeutta.» + +»Minäkö viipyisin vieraana kartanossa, jossa minun tulisi olla +käskijänä?» sanoi suurmestari. »En suinkaan. -- Kappalaiset, virittäkää +virsi _Quare fremuerunt gentes_ (Miks kiukuitsevat pakanat)! Pyhän +temppelin ritarit, asemiehet ja muu väkemme, varustautukaa seuraamaan +_Beau-séant_-lippua.» + +Suurmestarin käytös oli majesteetillisuudessaan Englannin kuninkaan +arvokkuuden vertainen ja rohkaisi jälleen hänen hämmentyneitä ja +pelästyneitä seuralaisiansa. He kokoontuivat hänen ympärilleen niinkuin +lampaat paimenkoiran ympärille kuultuansa suden ulvonnan. Mutta heissä +ei kuitenkaan näkynyt säikähtyneen lauman arkuutta, -- heidän otsansa ja +katseensa olivat synkät ja uhmaavat, ilmaisten sitä vihollisuutta, jota +he eivät saaneet sanoiksi pukea. He kokoontuivat pitkäksi tummaksi +peitsiriviksi, ja valkeaviittaiset ritarit loistivat mustiin puettujen +seuralaistensa lomassa niinkuin valkeat reunat synkässä ukkospilvessä. +Kansa, joka oli äänekkäin huudoin ilmaissut vihamielisyyttään heitä +vastaan, vaikeni ja katseli ääneti tuota voimallista, sotaan +harjaantunutta joukkoa, jota se oli varomattomasti suututtanut; +kiireesti se siirtyi pois heidän sotarintamansa edestä. + +Nähdessään temppeliherrojen joukon näin seisovan koko voimassaan iski +Essexin jaarli kannustimet ratsunsa kupeisiin ja alkoi ratsastaa +edestakaisin, järjestäen seuralaisiansa taisteluun tuota voimallista +vihollista vastaan. Rikhard sen sijaan, jota hänen äkillisen +ilmaantumisensa aiheuttama vaara näytti vain miellyttävän, ratsasti +hitaasti temppeliritarien rintamaa myöten huutaen kaikuvalla äänellä: +»Mitä, hyvät herrat! Eikö näin suuressa uljasten ritarien joukossa ole +ketään, joka uskaltaisi Rikhardin kanssa taittaa peitsenpäätä? +Temppeliritarit! Mahtavatpa teidän armaanne vain olla päivänpaahtamia +mustalaisia, jolleivät ne mielestänne maksa taitetun peitsen +säikälettäkään!» + +»Temppeliritarit», lausui suurmestari ratsastaen sotarintaman eteen, +»eivät taistele niin turhanaikaisista, maallisista syistä -- eikä minun +läsnäollessani kukaan temppeliherra saa kohottaa peistään sinua vastaan, +Englannin Rikhard. Paavi ja kristikunnan hallitsijat, ne tuomitkoot +meidän välillämme ja päättäkööt, onko kristitty kuningas tehnyt oikein +puolustaessaan sellaista asiaa, jonka tänä päivänä olet omaksesi +ottanut. Jollei meidän päällemme karata, niin me lähdemme ketään +hätyyttämättä. Sinun kunniasi varaan me jätämme ritaristomme täällä +olevat sotavarat ja talouskalut, ja sinun omantuntosi huostaan jätämme +sen loukkauksen ja häpeän, joka sinun takiasi tänäpäivänä on kohdannut +kristikuntaa.» + +Näin puhuttuaan ja vastausta odottamatta suurmestari antoi lähtökäskyn. +Temppeliherrojen torvet rupesivat soittamaan hurjaa itämaista säveltä, +jonka sävelen mukaan he tavallisesti marssivat. He muuttivat +järjestyksensä sotarintamasta ryhmäjonoksi ja lähtivät liikkeelle niin +hitaasti kuin hevoset saattoivat astua, -- aivan kuin olisivat tahtoneet +näyttää peräytyvänsä vain suurmestarinsa käskystä eikä heitä uhkaavan +ylivoiman pelosta. + +»Niin totta kuin Pyhän Neitsyen otsa loistaa!» sanoi kuningas Rikhard. +»Onpa sääli, että nämä temppeliherrat eivät ole uskollisuudessa yhtä +luotettavia kuin he ovat sotaharjoituksissa taitavia ja miehuullisia.» + +Aivan kuten pelkuri rakki, joka vasta silloin rupeaa haukkua +luskuttamaan, kun haukuttava kääntyy siihen selin, kohotti kansanjoukko +arkailevan riemuhuudon nähdessään jälkijoukon poistuvan. + +Sen hälinän aikana, joka temppeliherrojen lähdöstä johtui, ei Rebekka +nähnyt eikä kuullut mitään. Hän makasi vanhan isänsä sylissä +pyörryksissä, melkein tunnottomana, tilanteensa äkkinäisten vaihtelujen +järkyttämänä. Mutta ensimmäinen Iisakin lausuma sana sai hänet +joutuisasti tajuihinsa. + +»Lähtekäämme, tytär kultani, takaisin voitettu aarteeni -- menkäämme ja +heittäytykäämme tuon hyvän nuorukaisen jalkojen juureen.» + +»Ei, ei», vastasi Rebekka, »ei suinkaan -- ei -- ei -- tällä hetkellä en +uskalla puhua hänelle. Ei, isäni, lähtekäämme heti pois tästä pahasta +paikasta.» + +»Mutta, tyttäreni», sanoi Iisak, »kuinka jättäisimme nyt hänet, joka on +astunut esiin kuin väkevä mies, peitsi ja kilpi kädessä, omasta +hengestään piittaamatta, pelastaaksensa sinut vankeudesta, vaikka olet +hänelle vieraan ja vastenmielisen kansan tytär. Tästä hänen avustansa +meidän on velvollisuus osoittaa kiitollisuuttamme.» + +»Minä kiitän -- minä kiitän -- hartaasti -- koko sydämestäni», vastasi +Rebekka, »ja aion vasta kiittää vielä enemmänkin -- mutta en nyt!» + +»Mutta», intti Iisak vastaan, »hän tulee varmastikin pitämään meitä +kiittämättöminä kehnoina koirina!» + +»Mutta näethän, isä kulta, että Rikhard-kuningas on läsnä ja että...» + +»Oikein, aivan oikein, kelpo, viisas Rebekkani! Lähdetään pois +--lähdetään pois! Rikhard on varmaan rahan tarpeessa, sillä hän on juuri +äsken palannut Palestiinan maalta ja, niinkuin hoetaan, vihollistensa +vankeudesta. Ja hyvän tekosyyn ryöstämiseen, jos hän rahaa tarvitsee, +hän voikin saada tuosta hänen veljensä Juhanan kanssa tekemästäni +pienestä laina-asiasta. Pois siis, poistukaamme kiiruusti!» + +Ja vuorostansa nyt hätäillen hän vei tyttärensä pois tantereelta ja +kuljetti hänet paikalle varaamillaan hevosilla rabbini Nathanin taloon. + +Kun juutalaistyttö, jonka kohtalo tänäpäivänä oli eniten ollut kaikkien +mielessä, oli täten huomaamatta poistunut, kääntyi kansan huomio +kokonaan Mustaan ritariin. Ilma kajahteli nyt huudosta: + +»Eläköön Rikhard Leijonamieli! Ja hävitkööt väkivaltaiset +temppeliherrat!» + +»Hyvä on tämä suu-uskollisuuskin», sanoi Ivanhoe Essexin jaarlille; +»mutta olipa kuitenkin parempi, kun kuningas oli siksi varovainen, että +otti sinut mukaansa sekä niin monta muuta luotettavaa seuralaista.» + +Jaarli pudisti hymyillen päätänsä. + +»Uljas Ivanhoe», vastasi hän, »tunnethan herramme sangen hyvin, ja uskot +kuitenkin hänen ryhtyneen näin viisaaseen varokeinoon! Minä olin +marssimassa Yorkiin päin kuultuani, että Juhana-prinssi oli koonnut +sinne voimansa. Tulipa silloin vastaani kuningas Rikhard itse, ilmeisenä +vaeltavana ritarina, rientäen täyttä neliä tänne ypöyksin ratkaisemaan +vain oman käsivartensa voimalla tuota temppeliherran ja juutalaistytön +välistä juttua. Minä lähdin saattamaan häntä joukkoineni melkein vasten +hänen tahtoansa.» + +»Entä mitä kuuluu Yorkista, jalo jaarli?» kysyi Ivanhoe; »pysyvätkö +kapinoitsijat siellä koossa, kunnes me joudumme sinne?» + +»Ei sen paremmin kuin joulukuun lumi pysyy jäljellä, kunnes kesäkuun +aurinko paistaa», vastasi jaarli. »He hajoavat nyt jo. Ja kukapa meille +toikaan siitä sanoman muu kuin Juhana itse!» + +»Se maanpetturi! Se kiittämätön, hävytön kapinoitsija», sanoi Ivanhoe. +»Käskikö Rikhard vangita hänet?» + +»Vielä mitä! Ottipa Rikhard hänet vastaan», vastasi jaarli, »aivankuin +olisivat he nähneet toinen toisensa pienen metsästysretken jälkeen. Hän +viittasi vain minuun ja seuralaisiini sanoen: Näethän, veliseni, että +minulla on muutamia vihaisia miehiä seurassani, -- paras lienee, että +menet äitimme luokse, viet hänelle sydämellisimmät terveiseni ja pysyt +siellä, kunnes ihmisten mielet ovat rauhoittuneet.» + +»Ja siinäkö kaikki, mitä hän virkkoi?» kysyi Ivanhoe. »Voisipa tosiaan +sanoa, että kuningas laupeudellaan suorastaan kehoittaa ihmisiä +kapinaan!» + +»Aivan niin», sanoi jaarli, »samoin kuin saattaa sanoa, että surmaansa +se mies etsii, joka viskautuu taisteluun, ennenkuin hänen vaarallinen +haavansa on parantunut.» + +»En pane kokkapuhettasi pahaksi, jaarli», vastasi Ivanhoe. »Mutta muista +kuitenkin, että minä saatoin vain oman henkeni vaaraan -- Rikhard +sitävastoin vaarantaa koko valtakuntansa turvallisuuden.» + +»Ne», vastasi Essex, »jotka sangen vähän välittävät omasta +turvallisuudestaan, harvoin pitävät suurta lukua toistenkaan onnesta. +--Mutta joutukaamme kartanoon, sillä Rikhard aikoo rangaista pari +alhaisempaa, samaan salaliittoon kuuluvaa jäsentä, vaikka hän antoi +päämiehelle anteeksi.» + +Tässä tilaisuudessa pidetystä oikeudenpöytäkirjasta näkyy, että Mauri de +Bracy oli päässyt pakoon meren yli ja mennyt Ranskan kuninkaan +palvelukseen. Filip de Malvoisin ja hänen veljensä Albert, Templestowen +preceptori, mestattiin, kun sen sijaan koko salaliiton päämies, Woldemar +Fitzurse, pääsi pelkällä maanpakoon karkoituksella. Ja prinssi Juhana, +jonka eduksi koko yritys oli suunniteltu, ei saanut edes nuhteitakaan +hyvänluontoiselta veljeltään. Kukaan ei kuitenkaan säälinyt molempien +Malvoisinien kohtaloa, jotka täydesti olivat ansainneet kuolemantuomion +monilukuisista kavalista, julmista ja kansaa sortavista teoistaan. + +Vähän aikaa näitten tapahtumien jälkeen Cedrik käskettiin Rikhardin +hoviin. Tämä asuskeli silloin Yorkissa, voidakseen sieltä käsin paremmin +rauhoittaa niitä kreivikuntia, joita hänen veljensä kunnianhimo oli +myllertänyt. Cedrik mutisi ja murisi monta monituista kertaa tämän +käskyn johdosta -- mutta ei kuitenkaan kieltäytynyt. Rikhardin +kotiintulo oli näet kokonaan masentanut hänen toivonsa saada Englannin +kruunu vanhan saksilaisen kuningassuvun omaksi. Olihan selvää, että +saksilaiset, -- mitä voittoa he kenties olisivatkin voineet toivoa +vallanpitäjäin keskenään riidellessä -- eivät mahtaisi mitään nyt, kun +hallitusvalta kenenkään vastustamatta oli jälleen lujasti Rikhardin +käsissä. Sillä olihan tämä kuningas koko kansalle rakas persoonallisten +hyvien avujensa ja suuren sotamaineensa tähden, vaikka hänen +hallituksensa olikin harkitsemattoman huoleton, väliin liian pehmeä, +väliin hirmuvaltaisuuden rajoja lähentelevä. + +Sitäpaitsi ei Cedrik voinut vasten tahtoansakaan olla huomaamatta, että +hänen ajatuksensa saada kaikki saksilaiset puolueet yhdistetyiksi +Rowenan ja Athelstanin naimisliiton avulla oli nyt mennyt peräti +tyhjiin, kun kumpainenkin asianomainen sitä kiivaasti vastusti. Tätä +seikkaa hän kiivaillessaan saksilaisasian puolesta ei olisi osannut +arvatakaan mahdolliseksi. Jopa silloin, kun molempien vastahakoisuus +ilmeni päivän selvästi ja peittelemättä, hän saattoi tuskin saada +päähänsä, kuinka kaksi vanhaan kuningassukuun kuuluvaa saksilaista +saattoi persoonallisten syitten tähden vastustaa liittoa, joka heidän +kansansa yhteisen onnen vuoksi oli tarpeellinen. Mutta hänen +mieliajatuksensa oli alusta pitäen auttamattomasti ajanut karille. +Rowena oli aina osoittanut vastahakoisuuttaan Athelstania kohtaan, ja +nyt lausui Athelstankin yhtä selvästi ja lujasti julki päätöksensä +lakata kosimasta neiti Rowenaa. Ei edes Cedrikinkään luontainen +itsepäisyys jaksanut voittaa tämmöistä, hänen kun olisi pitänyt, +keskivälissä seisoen, hinata kummallakin kädellään kaksi vastahakoista +yhteiseen liittopaikkaan. Hän yritti kuitenkin vielä kerran kaikin +voimin käydä Athelstanin kimppuun. Mutta vanhan saksilaisen +kuningassuvun kuolleista noussut vesa oli, Cedrikin taloon tullessa, +par'aikaa tulisessa kiistassa paikkakuntansa papiston kanssa, aivan niin +kuin meidän aikamme maakartanoitten isännät. + +Näyttää kuitenkin siltä kuin Athelstanin kostonhimo, joka ensin oli +synnyttänyt niin verisiä uhkauksia Pyhän Edmundin luostarin abottia +vastaan, olisi jo suuresti ollut lauhtunut, johon osaksi oli syynä hänen +oman mielenlaatunsa luontainen nahjusmaisuus ja hyvänsävyisyys, osaksi +hänen äitinsä Edithin rukoukset; viimeksimainittu rouva näet oli, +niinkuin naiset yleensä ovat, harras pappien ystävä. Lopputulos oli +ollut se, että Athelstan piti abottia ja hänen munkkejaan kolme päivää +huonolla ruualla Coningsburghin vankityrmässä. Tästä julmasta teosta +abotti uhkasi hänelle kirkonkirousta ja pani kokoon hirmuisen pitkän +luettelon kaikista kivuista, joita hän ja hänen munkkinsa olivat +tunteneet vatsassaan ja suolissaan ja jotka muka olivat seurauksia +siitä, että heitä syyttömiä oli väkivaltaisesti pidetty vankeudessa. +Tämä riita ja hankkeet kirkonrangaistuksen torjumiseksi täyttivät +Cedrikin tullessa niin kokonaan Athelstanin mielen, ettei siinä ollut +vähintäkään sijaa muille ajatuksille. Ja kun Rowenan nimi tuli +mainituksi, pyysi jalo Athelstan saada tyhjentää kukkuraisen pikarin +pohjaan neidon terveydeksi sillä toivomuksella, että hänestä piankin +tulisi sukulaisensa Wilfredin puoliso. Asia oli siis aivan auttamaton. +Ilmeisesti ja kouraantuntuvasti ei Athelstanista enää ollut mihinkään +valtiolliseen hankkeeseen, tai puhuaksemme Wamban sanoilla, jotka ovat +säilyneet tuosta saksilaiskaudesta saakka aina meidän aikoihimme, hän +oli kuin kukko, joka ei viitsinyt tapella. + +Ainoastaan kaksi estettä oli siis nyt jäljellä rakastavien toiveiden ja +Cedrikin aikomusten välillä: hänen oma itsepäisyytensä ja hänen vihansa +normannilaisvaltaa vastaan. Edellisen tunteen hälvensi vähitellen hänen +kasvatustyttärensä mairittelu sekä ylpeys hänen poikansa suuresta +sotamaineesta, joka vastoin isän tahtoakin täytti hänen mielensä. +Eikähän myöskään se kunnia, että hänen perheensä täten tulisi Alfredin +suvun heimolaisuuteen, voinut olla pehmentämättä ukon sydäntä, koska nyt +kerran Edward Tunnustajan jälkeläisen paremmin oikeutettu kosinta oli +iäksi päiväksi mennyt myttyyn. Cedrikin viha normannilaiskuninkaita +vastaan suli myöskin tuntuvasti. Ensiksikin hän näki, että oli +mahdotonta karkoittaa tätä vierasta hallitsijasukua Englannista; ja +tällainen tietoisuus on sangen voimallinen vaikutin synnyttämään +uskollisuutta valtaistuimella istuvaa kuningasta kohtaan. Ja toisekseen +vaikutti myös kuninkaan kohteliaisuus, sillä Rikhard oli mieltynyt +Cedrikin suoraan puhetapaan ja osasi siten kohdella jaloa saksilaista, +että tämä -- ennenkuin hän oli vielä viikon päiviäkään ollut hovissa +vieraana -- suostui kasvatustyttärensä Rowenan ja poikansa Wilfred +Ivanhoen avioliittoon. + +Meidän sankarimme häät, joihin tällä tavoin oli saatu isän juhlallinen +suostumus, vietettiin jaloimmassa kaikista herranhuoneista, Yorkin +tuomiokirkossa. Kuningas itsekin oli läsnä; ja hänen sorretuita ja +halveksituita saksilaisia kohtaan osoittamansa kunnioittava käytöksensä +tässä niinkuin muissakin tilaisuuksissa herätti näissä rauhallisemman ja +varmemman toivon saavuttaa luonnolliset oikeutensa, kuin mitä +kansalaissodan epävarma ratkaisu voi tarjota. Kirkolliset menot näissä +häissä olivat mahdollisimman juhlalliset. Niitä vietettiin kaikella +sillä loistolla, jota Rooman kirkko aina osaa käyttää erinomaisen +menestyksellisesti. + +Gurth seisoi koreissa vaatteissa asemiehenä nuoren herransa vieressä, +jota hän oli uskollisesti palvellut, ja myöskin ylevämielinen Wamba oli +läsnä, päässä uusi lakki, joka oli täynnä kiiltäviä hopeatiukusia. +Otettuansa osaa Wilfredin vaaroihin ja vastoinkäymisiin saivat molemmat +nyt, niinkuin oikein olikin, ottaa osaa myöskin hänen onnellisempaan +elämänjaksoonsa. + +Paitsi näitä talon palvelijoita oli komeissa häissä saapuvilla myöskin +korkeasukuisia sekä normanneja että saksilaisia. Ja alhainen kansa +riemuitsi tässä tilaisuudessa yhdestä suusta, sillä he näkivät näiden +kahden henkilön naimisliitossa varmat takeet molempien kansallisuuksien +välisestä vastaisesta rauhasta ja sovinnosta. Ne ovatkin siitä saakka +niin kokonaan sekaantuneet yhteen, että erotus on tullut aivan +tuntumattomaksi. Cedrikin vielä eläessä tämä sulautumistyö läheni jo +loppuansa; sillä kun molemmat kansallisuudet seurustelivat nyt yhdessä +ja solmivat keskenään avioliittoja, hävisi normannilaisten ylenkatse ja +saksilaisten raakuus väheni. Mutta vasta Edward III:n aikoina se +sekakieli, jota nyt sanotaan englannin kieleksi, pääsi Lontoon +kuningashovin puhekieleksi, ja samaan aikaan vasta normannien ja +saksilaisten vihollisuus näytti peräti hävinneen. + +Toisena aamuna mainittujen onnellisten häitten jälkeen Rowenan +kamarineitsyt, Elgitha, tuli ilmoittamaan emännälleen, että vieras neiti +pyrki hänen luokseen saadakseen puhua hänen kanssaan kahdenkesken. +Rowena kummastui, epäili, tuli uteliaaksi ja käski viimein päästää +vieraan neidin sisään lähettäen omat seuralaisensa ulos. + +Vieras astui sisään: hän oli jalo, majesteetillinen vartaloltaan; pitkä, +valkoinen huntu, joka häntä verhosi, pikemminkin varjosi kuin peitti +hänen vartalonsa sulavuutta. Hänen käytöksensä oli kunnioittava, mutta +vailla vähintäkään pelon tai mielittelyn vivahdusta. Rowena oli aina +taipuisa kohtelemaan muita ihmisiä heille tulevalla arvonannolla ja +ottamaan huomioon heidän tunteensa. Hän nousi siis ja tahtoi taluttaa +ihanan vieraansa istuimelle. Mutta tämä katsoi Elgithaan ja uudisti +pyyntönsä saada puhua Rowenan kanssa kahden kesken. Tuskin oli Elgitha +poistunut vastahakoisin askelin, kun ihana vieras Ivanhoen rouvan +kummastukseksi laskeutui polvilleen, painoi Rowenan kädet otsaansa +vasten, kumarsi päänsä maahan asti ja hänen vastustelemisestaan +huolimatta suuteli Rowenan koruompeleista hameenhelmaa. + +»Mitä tämä tarkoittaa, neiti?» virkkoi hämmästynyt rouva. »Miksi +osoitatte minulle näin outoa kunnioitusta?» + +»Sentähden, että teille, Ivanhoen rouva», vastasi Rebekka nousten ja +palaten tavalliseen vakavan arvokkaaseen käytökseensä, »minun on lupa +kenenkään moittimatta osoittaa sitä kiitollisuutta, jota tunnen Wilfred +Ivanhoeta kohtaan. Minä olen -- älkää panko rohkeuttani pahaksi, kun +kunnioitin teitä kansani tavalla -- minä olen sama onneton +juutalaistyttö, jota puolustaakseen puolisonne antautui niin suureen +hengenvaaraan Templestowen taistelukentällä.» + +»Neitiseni», virkkoi Rowena, »Wilfred Ivanhoe maksoi sinä päivänä vain +vähäisen osan kiitollisuudenvelastansa siitä väsymättömästä +avuliaisuudesta, jota olette hänelle osoittanut, kun hän oli +haavoittuneena ja onneton. Sanokaa, voisimmeko hän tai minä vielä +jollakin tavalla auttaa teitä?» + +»Ei mitenkään», sanoi Rebekka vakavasti, »paitsi että pyytäisin teitä +sanomaan hänelle puolestani kiitolliset terveiseni.» + +»Te aiotte siis lähteä Englannista?» kysyi Rowena, joka yhä vieläkin oli +kummastuksissaan tämän merkillisen vieraan tulosta. + +»Minä lähden, rouva, ennenkuin kuu jälleen muuttaa muotoansa. Eräs isäni +veljistä on Granadan kuninkaan Mohammed Boabdilin suuressa suosiossa. +Sinne me menemme; siellä tiedämme saavamme elää täydessä rauhassa ja +turvassa, kun vain maksamme veron, jota muhamettilaiset vaativat meidän +kansaltamme.» + +»Mutta ettekö eläisi yhtä hyvässä turvassa Englannissakin?» kysyi +Rowena. »Minun mieheni on kuninkaan hyvässä suosiossa, -- kuningas +itsekin on oikeutta rakastava ja jalomielinen.» + +»Rouvani», vastasi Rebekka, »sitä en epäilekään. Mutta Englannin +asukkaat ovat kiukkuista kansaa, aina riidassa naapuriensa kanssa tai +keskenään ja valmiit työntämään miekan toinen toisensa sydämeen. +Tällainen maa ei ole turvallinen asuntopaikka minun kansani lapsille. +Efraim on arka kyyhkynen -- Isaskar rasitettu työorja, jonka selkä on +kovan kuorman alla painunut käyräksi. Maassa, joka on täynnä meteliä ja +verenvuodatusta, jota vihamieliset naapurit ympäröivät ja jota +keskinäiset eripuraisuudet raatelevat, ei Israel voi saada levätä +matkansa vaivoista.» + +»Mutta sinun, tyttö», sanoi Rowena, »sinun ei suinkaan tarvitse pelätä +mitään. Sen, joka istui Ivanhoen sairasvuoteen vieressä hoitajana», +jatkoi hän kiihtyvällä innolla, »ei tarvitse mitään pelätä Englannissa, +sillä saksilaiset ja normannit tulevat kilpailemaan siitä, kummat +voisivat osoittaa hänelle suurempaa kunnioitusta.» + +»Teidän puheenne kuuluu kauniilta», virkkoi Rebekka, »ja teidän +tarkoituksenne on vielä kauniimpi. Mutta niin ei voi olla -- meidän +välillämme on syvä juopa. Meidän kasvatuksemme, samoinkuin meidän +uskontommekin, estävät tämän juovan umpeenkäymistä. Hyvästi -- mutta, +ennenkuin lähden, sallikaa minulle vielä yksi pyyntö. Morsiushuntu +peittää kasvojanne; olkaa siis hyvä ja kohottakaa sitä, jotta saisin +nähdä teidän kasvonne, joista maine niin paljon puhuu.» + +»Minun kasvojani ei maksa vaivaa katsella», sanoi Rowena. »Mutta +siirränpä kuitenkin pois huntuni sillä ehdolla, että vieraanikin tekee +samoin.» + +Hän siirsi syrjään huntunsa, ja osaksi oman ihanuutensa tunnosta, osaksi +häveliäisyydestä hän punastui, niin että poski, otsa, niska ja rinta +peittyivät purppuraväriin. Rebekkakin punastui, mutta vain hetkeksi. +Ylevämpien tunteitten karkoittamana puna pakeni hiljalleen hänen +kasvoiltaan, samoinkuin purppurainen pilvi muuttaa väriänsä, kun aurinko +laskeutuu ilman rajan taakse. + +»Rouva», sanoi hän, »nämä kasvot, joita minun suvaitsette katsella, +pysyvät kauan muistossani selvänä kuvana. Niissä ilmenee lempeyttä ja +hyvyyttä, ja jos jokin maallisen ylpeyden ja turhamielisyyden vivahdus +sekaantuukin tähän suloiseen ulkomuotoon, niin kuinka voisimme moittia +maaemon synnyttämää olentoa siitä, että hänessä näkyy syntyperänsä +jälkeä? Kauan, kauan olen muistossani säilyttävä teidän kasvonne ja +ylistävä Jumalaa siitä, että hän on jalolle pelastajalleni suonut +puolisoksi...» + +Hän keskeytti puheensa; hänen silmänsä tulivat täyteen kyyneleitä. Hän +pyyhki ne kiireesti pois ja vastasi Rowenan huolestuneisiin +tiedusteluihin: »Minä voin hyvin, rouva -- aivan hyvin. Mutta sydämeni +paisuu muistellessani Torquilstonen linnaa ja Templestowen +taistelutannerta. Jääkää hyvästi! -- Mutta vielä on täyttämättä eräs +tehtävä, kaikista mitättömin. Ottakaa lahjaksi tämä rasia, -- älkää +oudoksuko sen sisällystä.» + +Rowena aukaisi pienen hopealla silatun rasian ja näki siinä timanttiset +kaulavitjat ja korvarenkaat, joiden arvo ilmeisesti oli summaton. + +»Ei suinkaan», hän vastasi ojentaen rasian takaisin. »En uskalla ottaa +vastaan näin kallista lahjaa.» + +»Ottakaa se kuitenkin, rouva», vastasi Rebekka. »Teillä on valta, korkea +arvo, voima; meillä on rikkautta, joka on sekä voimamme että myös +heikkoutemme syynä. Nämä korut, vaikka niiden hinta olisi kymmenenkin +vertaa kalliimpi, eivät saisi aikaan puoltakaan siitä kuin teidän pienin +pyyntönne. Teille tämä lahja ei siis ole suuriarvoinen, ja minulle sen +luovuttaminen on vielä vähemmän arvoinen. Älkää antako minulle syytä +uskoa, että tekin pidätte meitä yhtä halvassa arvossa kuin kansalaisenne +yleensä. Luuletteko, että minä pidän näitä loistavia kivenpalasia +kalliimpana kuin vapauttani? Tai että niiden arvo minun isäni silmissä +on saman vertainen kuin hänen lapsensa kunnia? Ottakaa ne, hyvä rouva, +-- minulle ne ovat aivan tarpeettomat. Minä en aio enää koskaan +koristautua jalokivillä.» + +»Sinä olet siis onneton!» sanoi Rowena, jonka mieltä liikutti äänensävy, +jolla Rebekka lausui viimeiset sanansa. »Oi, pysy meidän luonamme +--hurskaiden miesten opetus saa sinut luopumaan harhauskostasi, ja minä +tahdon olla sinulle sisarena.» + +»Ei, rouva», vastasi Rebekka, jonka lempeä ääni ja ihana muoto yhä +ilmaisivat samaa hiljaista surullisuutta, »niin ei voi tapahtua. En voi +vaihtaa isieni uskoa, niinkuin vaihdetaan vaatetta, joka siinä maassa, +missä tahdotaan asua, katsotaan sopimattomaksi. Ja onneton en ole. Hän, +jonka palvelukseen tästä lähtien pyhitän kaiken elämäni, on oleva +Lohduttajani, jos vain noudatan Hänen tahtoansa.» + +»Onko teilläkin siis luostareita ja aiotko mennä semmoiseen?» kysyi +Rowena. + +»Ei, rouva», vastasi juutalaistyttö. »Mutta meidänkin kansassamme on +hamasta Aabrahamin ajoista ollut naisia, jotka ovat pyhittäneet kaikki +ajatuksensa taivaalle ja kaikki tekonsa laupeudentöihin hoitaen +sairaita, raviten nälkäisiä ja auttaen onnettomia. Näiden joukkoon +Rebekkakin tahtoo kuulua. Sanokaa tämä myös puolisollenne, jos hän +kenties tiedustelisi pelastamansa tytön kohtaloa.» + +Rebekan ääni vapisi ja heltyi vastoin hänen tahtoaan ilmaisten ehkä +enemmän, kuin mitä hän olisi suonut. Hän otti nyt kiireesti jäähyväiset +Rowenalta. + +»Hyvästi», hän virkkoi. »Vuodattakoon Hän, joka on niin kristityt kuin +juutalaisetkin luonut, teidän ylitsenne parhaat siunauksensa! Laiva, +joka vie meidät täältä, on ehkä jo valmiiksi lastattu, ennenkuin +kerkiämme satamaan.» + +Hän poistui hiljaa kamarista ja Rowena jäi kummastuneena seisomaan, +ikäänkuin aave olisi käynyt hänen luonaan. Ihana rouva kertoi omituisen +kohtauksen puolisolleen, jonka mieleen se teki syvän vaikutuksen. Hän +eli kauan ja onnellisesti Rowenan kanssa, sillä jo varhaisvuosina +kypsyneet rakkaudensiteet lujittivat heidän liittoansa ja heidän +rakkautensa vain kiihtyi, kun he muistelivat esteitä, jotka olivat +viivyttäneet heidän yhdistymistään. Mutta liian uteliaita olisimme +kysyessämme, että eiköhän Rebekan ihanuuden ja jalomielisyyden muisto +liikkunut Ivanhoen mielessä useammin, kuin mitä Alfredin kaunis +jälkeläinen olisi suvainnut. + +Rikhardin palveluksessa Ivanhoe teki nimensä vielä kuuluisammaksi ja sai +osakseen paljon uusia suosionosoituksia. Hän olisi epäilemättä kohonnut +valtakunnan korkeimpiin arvoihin, jollei liian aikainen kuolema olisi +kohdannut leijonamielistä sankaria, hänen kuningastaan, Chaluzin linnan +edustalla Limogens'in lähellä. Tämän ylevämielisen vaikka äkkipikaisen +ja romanttisen hallitsijan mukana sammuivat myös kaikki hänen +kunnianhimonsa tai jalon sydämensä hautomat suuret aikeet. Häneen +sopivat vähin muutoksin ne säkeet, jotka runoilija Johnson kirjoitti +Ruotsin Kaarle XII:sta: + + Kulkunsa loppui maalle vierahalle, + pienoisen, halvan linnan edustalle; + ja nimensä, tuo kaikkein peloitus, + on nyt vain jonkin tarun koristus. + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] Ruusujen sodaksi sanotaan Lancasterin ja Yorkin sukujen välillä +käytyä taistelua Englannin kruunusta. Suom. muist. + +[2] 'Swine' = 'sika' on anglosaksilaista, mutta 'pork' +normannilais-ranskalaista alkujuurta. + +[3] Anglosaksilaiset, ensi alussa tultuaan Britanniaan, perustivat sinne +Seitsemän valtiota (Heptarkia = Seitsenvalta). Suom. muist. + +[4] Kauniit naiset, jotka Muhamedin opin mukaan paratiisissa palvelevat +oikeauskoisia. + +[5] Wilhelm Valloittajan käskystä piti saksilaisten sammuttaa sekä +kynttilänsä että takkavalkeansa iltakellon soidessa, minkä johdosta sitä +nimitettiin valkeansammutus-kelloksi (curfew-bell.) Suom. muist. + +[6] Wilhelm Valloittaja oli avioton poika. Suom. muist. + +[7] Nämä olivat saksilaisten mielijuomia. Morat tehtiin hunajasta ja +mulperimarjain mehusta. Pigment oli ryydeillä höystettyä viiniä, myöskin +hunajalla sekoitettua. + +[8] Paistetuilla omenilla, sokerilla y.m. höystettyä juhlaolutta. + +[9] Ritari W. Tyrrell ampui vahingossa metsästysretkellä Juhanan isoisän +kuoliaaksi. + +[10] Kultarahan laji. Suom. muist. + +[11] Kultarahoja. + +[12] _Beau-séant_ oli temppeliherrojen lipun nimi; se oli puoleksi +valkoinen, puoleksi musta, osoittaen niinkuin he sanoivat, että +temppeliritarin piti olla valkoinen ja rehellinen kristityitä, mutta +musta ja peloittava uskottomia kohtaan. + +[13] Kultaraha. Suom. muist. + +[14] Tämä sana oli saksilaisten mielestä häpeällisin, mitä miehestä voi +sanoa. Seurasipa Wilhelm Valloittajaakin aina suuri joukko +anglosaksilaisia sotaan peläten _nideringin_ nimeä, jolla hän uhkasi +kaikkia kotiin jääviä. + +[15] _Luukko_ vanhoissa suomalaisissa sanakirjoissa merkitsee munkin +päähinettä. Suom. huom. + +[16] _Oc_-kieleksi sanottiin eteläisen ja _oui_-kieleksi pohjoisen +Ranskan murretta; nimitys oli otettu niistä eri sanoista, jotka +vastaavat meidän »niin» eli »jaa» sanoja. + +[17] Oikeastaan slaavilainen epäjumala, jota Scottin mukaan +saksilaisetkin näkyvät palvelleen. Suom. muist. + +[18] Alkemisteiksi sanottiin niitä entisajan luonnontutkijoita, jotka +luulivat voivansa tehdä kultaa. Suom. muist. + +[19] Kirous. + +[20] Se arvonimi oli Ranskan kuninkaalla. + +[21] Aviottomasti. Suom. muist. + +[22] Taikausko, joka viimeisen anglosaksilais-kuninkaan Edward +Tunnustajan (1004-1066) päivistä lähtien on kohdistunut kaikkiin +Englannin kuninkaisiin. Suom. huom. + +[23] GÃ¥nge Rolf (Rolle), tanskalainen tai norjalainen viikinkipäällikkö, +joka v:n 911 tienoissa asettui miehineen asumaan Ranskan +Normandie-maakuntaan, josta pohjolaiset viikingit saivat normannien +nimen. Suom. huom. + +[24] Anglosaksilaisena aikana Englanti oli jaettu 7 pikku +kuningaskuntaan (heptarkiaan), jotka Kaarlo Suuren aikalainen kuningas +Egbert 827 yhdisti valtansa alle. Suom. huom. + +[25] Anglosaksilaisten yhteiskäräjissä (»viisasten miesten +kokouksissa»). + +[26] Hyökättäessä käytettiin siihen aikaan vahvoista laudoista kyhättyjä +kannettavia kattoja suojana ja samoin suuria kilpiä, jotka peittivät +koko ruumiin. + +[27] Eteenpäin, de Bracy! -- -- -- Front-de-Boeuf avuksi. + +[28] Ranskalainen sotahuuto. + +[29] Temppeliherrojen sotahuuto. + +[30] Suurtilallinen; vastaa frankkilaista vasallia. Suom. muist. + +[31] Kärjestään pässinpään muotoon veistetty muurinmurtajakoje. Suom. +muist. + +[32] Nuotteja sanottiin siihen aikaan sanoiksi. + +[33] Vulgataksi sanotaan katolisen kirkon hyväksymää Raamattu-laitosta. +Suom. muist. + +[34] Päähenkilöitä senaikaisissa ritariromaaneissa. Suom. muist. + +[35] Temppeliherrojen eri kartanoiden päällikköjä nimitettiin +preceptoreiksi (kasvattajiksi) ja Johannes-ritaristossa kommandereiksi +(komentajiksi) sekä kartanoita kommanderioiksi. + +[36] Tämä lause: »Lyötäköön aina jalopeura» nähdään alituiseen, +ikäänkuin jonkinlaisena tunnussanana, temppeliherrojen säännöissä. + +[37] Kun anglosaksilaiset sankariensa Horsan ja Hengistin johdolla +valloittivat maan, perustivat he sinne seitsemän pientä kuningaskuntaa, +jotka kuningas Egbert 827 yhdisti Englannin kuningaskunnaksi. Suom. +huom. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Ivanhoe, by Walter Scott + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43215 *** diff --git a/43215-8.txt b/43215-8.txt deleted file mode 100644 index 3f98264..0000000 --- a/43215-8.txt +++ /dev/null @@ -1,20986 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ivanhoe, by Walter Scott - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Ivanhoe - -Author: Walter Scott - -Translator: Julius Krohn - -Release Date: July 14, 2013 [EBook #43215] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IVANHOE *** - - - - -Produced by Mika Tammitie and Tapio Riikonen - - - - - - -IVANHOE - -Kirj. - -Walter Scott - - -Alkukielestä suomentanut J. Krohn - - - -Ilmestynyt ensimmäisen kerran Helsingissä -G. W. Edlundin kustantamana v. 1885. - - - - - - -ENSIMMÄINEN LUKU. - - - Näin puhuivat he; ajoivatpa näin - kylläistä sikokarjaa kotiin päin; - hangoittain vastaan, vinkuin, röhkien, - palasi lauma harjaksellinen. - - POPEN _Odysseia_. - -Sillä miellyttävällä kulmalla iloista Englantia, jonka läpi Don-joki -virtailee, oli entisaikoina laaja metsä. Se peitti enimmän osan niitä -kauniita kunnaita ja laaksoja, mitkä leviävät Sheffieldin ja hauskan -Doncasterin kaupungin välillä. Vielä nytkin on tämän laajan metsän -tähteitä nähtävänä Wentworthin ja Wharncliffe Park'in komeiden -herraskartanoiden ympärillä sekä Rotherhamin seudulla. Näillä tienoin -asusti muinoin tarukuulu Wantleyn lohikäärme. Siellä oteltiin monet -Ruusujen sisällissodan tuimimmista taisteluista.[1] Näillä seuduin oli -myös muinoin pesäpaikkansa niillä rohkeilla rosvoparvilla, joiden teot -ovat Englannin kansanlauluissa saaneet niin suuren maineen. Tämän seudun -ollessa tapaustemme päänäyttämönä vie kertomuksemme ajankohta meidät -takaisin Rikhard I:n hallitusajan loppupuoleen, jolloin epätoivoiset -alamaiset kuninkaan poissaollessa valtoinaan isännöivien pikkutyrannien -sortamina ikävöivät hartaasti hänen palaamistaan pitkästä vankeudesta, -vaikkakin alkaen jo epäillä sitä koskaan näkevänsä. Aatelisherrat, -joiden valta Tapani-kuninkaan aikana oli paisunut kohtuuttomaksi ja -jotka Henrik II:n valtioviisaus töintuskin oli saanut lannistetuksi -jonkinlaiseen kuuliaisuuteen kruunua kohtaan, olivat nyt taas -yltyneet entiseen vallattomuuteensa. Ylenkatsoen Englannin -valtioneuvoston heikkoa valtaa, he vahvistivat linnojansa, enensivät -palvelijajoukkojaan, pakottivat kaikki ympärillä asujat vasalleikseen ja -koettivat kukin kaikin mahdollisin keinoin hankkia itselleen tarpeeksi -suuren mahdin voidakseen ottaa tehokkaasti osaa niihin kansakunnan -sisäisiin myllerryksiin, jotka näyttivät olevan tulossa. - -Alhaisen aateliston eli niin sanottujen vapaatilallisten asema kävi nyt -sangen turvattomaksi, vaikka Englannin perustuslain sekä kirjaimen että -hengen mukaan heidän olisi pitänyt olla aivan itsenäisiä ja -lääninherrojen tyranniudesta vapaita. He saattoivat tosin, niinkuin he -enimmäkseen tekivätkin, ostaa itselleen joksikin ajaksi rauhan, -asettumalla jonkun läheisen pikkuhallitsijan suojeluksen alaiseksi, -ottamalla vastaan läänitysvirkoja hänen hovissaan tai sitoutumalla -molemminpuolisin liitto- ja puolustussopimuksin auttamaan häntä hänen -hankkeissaan. Mutta tämän rauhan hintana oli luopuminen itsenäisyydestä, -joka on niin kallis jokaiselle englantilais-sydämelle, sekä varma vaara -joutua osallistumaan jokaiseen hurjaan yritykseen, mihin kunnianhimo -saattoi suojelusherraa yllyttää. Toiselta puolen oli mahtavilla -paroneilla niin monet ja monenlaiset rasitus- ja sortokeinot käsissään, -ettei heiltä koskaan puuttunut tekosyytä ja harvoin haluakaan ahdistaa -ja vainota häviön partaalle saakka jokaista heikompaa naapuriansa, joka -yritti irtautua heidän valtiudestaan sekä luottaa siihen, että hänen -viattomuutensa ynnä maan laki turvaisivat hänet melskeisenkin ajan -vaaroilta. - -Tätä aateliston sortoa ja alhaisen kansan kurjuutta oli vielä omansa -pahentamaan eräs Normandian herttuan Wilhelmin valloituksesta johtuva -seikka. Neljä miespolvea ei ollut riittänyt sekoittamaan normannien ja -anglosaksien toisilleen vihamielistä verta taikka yhdistämään yhteisen -kielen ja yhteisten etujen siteillä kahta vihamielistä rotua, joista -toinen yhä rehenteli voitoistaan ylpeillen, toinen huokaili kaikkien -tappion seurausten alaisena. Hastingsin tappelussa saavutettu voitto oli -antanut kaiken vallan normannilaisen aateliston käsiin, ja tätä -valtaansa, sen historiamme todistaa, he eivät olleet käyttäneet -pehmeällä kädellä. Saksilaiset ruhtinas- ja ylimyssuvut, harvoja -poikkeuksia lukuunottamatta, olivat sukupuuttoon hävitetyt tai -menettäneet kaiken omaisuutensa. Ei myöskään ollut monta toiseen tai -vielä alhaisempaan kansanluokkaan kuuluvaa, jotka olisivat hallinneet -omia tiluksiaan isiensä maassa. Hallitus oli kauan aikaa katsonut -tarpeelliseksi kaikin keinoin, niin laillisin kuin laittominkin, -vähentää sen kansanosan voimaa, jonka arveltiin, ja syystä kyllä, -hautovan sydämessään sammumatonta vihaa voittajia kohtaan. Kaikki -normannilaissukuiset kuninkaat olivat selvästi osoittaneet suosivansa -normannilaisia alamaisiaan. Metsästyslait ynnä monta muuta saksilaisten -perustuslakien lempeämmälle, vapaammalle hengelle yhtä vierasta -säännöstä oli sälytetty kukistettujen asukkaiden hartioille ikäänkuin -lisäämään läänityskahleitten jo muutenkin rasittavaa painoa. Kuninkaan -hovissa ja ylimysten linnoissa, missä hovin komeutta ja loistoa -matkittiin, ei kuulunut muuta kieltä kuin normannilaisranskaa. -Oikeusistuimissa annettiin lausunnot ja päätökset samalla kielellä. -Sanalla sanoen, ranska oli arvokkuuden ja ritarillisuuden, vieläpä -oikeudenkin kielenä, samalla kuin paljon miehekkäämpi ja ytimekkäämpi -anglosaksin kieli oli jäänyt yksistään talonpoikien ja palvelijoiden -käytettäväksi, jotka eivät muuta osanneet. Välttämätön kanssakäynti maan -valtiaiden ja niiden poljettujen, alhaisten olentojen välillä, jotka -tuota maata viljelivät, loi kuitenkin vähitellen ranskan ja anglosaksin -kielten sekamurteen, jolla kumpaisetkin saattoivat ilmoittaa ajatuksensa -toisilleen. Tämä välttämättömyys muodosti näin vähitellen meidän -nykyisen englanninkielemme, jossa voittajain ja voitettujen kielet ovat -niin onnistuneesti sulautuneet yhteen ja joka sittemmin on saanut -runsaita lisävaroja sekä klassillisista että Etelä-Euroopan kansojen -elävistä kielistä. - -Tämän asiaintilan mainitsemista olen pitänyt tarpeellisena tavallisen -lukijan vuoksi, joka muuten ei kenties muistaisi, että, vaikka Wilhelm -II:n hallitusajan jälkeen ei mikään suuri historiallinen tapaus, -semmoinen kuin sota tai kapina, todistakaan anglosaksien olemassaoloa -eri kansana, kuitenkin suuret kansalliset eroavaisuudet heidän ja -valloittajien välillä, muisto siitä, mitä he ennen olivat olleet ja -mihin asemaan nyt sortuneet, estivät edelleenkin aina Edward III:n -aikaan saakka normannilaisvaltauksen lyömiä haavoja menemästä umpeen ja -pitivät yllä erottavaa rajaa normannilaisten voittajien ja saksilaisten -voitettujen välillä. - - * * * * * - -Laskeutuva aurinko loi viimeisiä säteitänsä eräälle reheväruohoiselle -aukeamalle luvun alussa mainitsemassamme metsässä. Sadat leveälatvaiset, -lyhytrunkoiset, laajalehväiset tammet, jotka kenties olivat aikoinaan -nähneet roomalaissoturien uljaan marssinnan, ojentelivat pahkuraisia -oksiaan mitä suloisimman vihreän nurmimaton ylitse. Paikoittain niiden -välissä kasvoi pyökki- ja pähkinäpuita sekä monenlaisia pensaita niin -tiheässä, että laskevan auringon vaakasuorat säteet eivät päässeet -tunkeutumaan läpi. Toisin paikoin ne olivat etäämpänä toisistaan, -jättäen välilleen tuollaisia pitkiä, mutkittelevia lehtokujia, joiden -sokkeloihin silmä niin mielellään eksyy, kuvaillen niitä vielä -jylhempiin, autiompiin metsän kätköihin johtaviksi poluiksi. Paikoin -auringon punertavat säteet loivat taittuneen kelmeän valojuovan, joka -osaksi ikäänkuin takertui puiden murtuneille oksille ja sammaltuneille -rungoille, paikoin ne valaisivat loistaviksi läikiksi ne nurmikon -kohdat, joihin ne osuivat. Jokseenkin avara, aivan lakea paikka keskellä -tätä aukeamaa näytti ennen muinoin olleen pyhitettynä druiidien -pakanallisille menoille, sillä siinä näkyi yhä vielä, pienellä kummulla, -joka muodoltaan oli niin säännöllinen, että se näytti käsin tehdyltä, -muutamia piiriin asetettuja hakkaamattomia, suuria kiviä. Seitsemän -seisoi vielä pystyssä; muut olivat poissa paikoiltaan, arvatenkin jonkun -uskonintoisen kristinoppiin kääntyneen vyöryttäminä, viruen mikä -kyljellään liki entistä paikkaansa, mikä kummun vietteelle sortuneena. -Vain yksi iso kivi oli vierinyt aivan alas, ja osuen tukkeeksi pieneen -puroon, joka hiljaa pujottelihe kummun juuritse, nostatti -vastustuksellaan heikon, solisevan äänen rauhallisesta ja muuten -äänettömästä purosta. - -Kaksi ihmistä oli tämän maiseman täydennyksenä. Heidän ulkomuotonsa ja -pukunsa ilmaisivat samaa rajua ja karkeaa laatua, mikä näinä vanhoina -aikoina oli ominainen Yorkshiren läntisen piirikunnan metsämaille. -Vanhemmalla miehistä oli tuima, raaka metsäläisulkomuoto. Hänen pukunsa -oli mitä yksinkertaisinta laatua: tiukka, hihallinen mekko, tehty jonkin -eläimen taljasta, johon karvat oli alkujaan jätetty paikoilleen, mutta -joka nyt oli niin monesta kohdin paljaaksi kulunut, että olisi ollut -vaikea jäljellä olevista tupsuista päättää, minkä otuksen talja se oli. -Tämä alkuperäinen pukine ulottui kaulasta polviin asti ja toimitti -yksinään kaikkien tavallisten ruumiinverhojen virkaa. Kaulanreikä oli -juuri niin leveä, että pää mahtui läpi, josta saattoi päättää, että se -pantiin päälle pään ja hartioiden yli vetämällä, niinkuin nykyaikainen -paita tai muinainen rengashaarniska. Metsäkarjunnahkaisilla pauloilla -kiinnisidotut kurpposet suojelivat jalkoja, ja sääriin oli taidokkaasti -kierretty ohuet nahkaviilekkeet, jotka ylettyivät pohjetta ylemmäksi, -mutta jättivät polvet paljaiksi, niinkuin Skotlannin ylämaalaisten -puvuissa. Leveällä nahkavyöllä, jonka pitimenä oli vaskisolki, oli mekko -vedetty kokoon vyötäisiltä ja siten saatettu vielä tiukemmin -ruumiinmukaiseksi. Vyöstä riippui toisella puolen jonkinlainen kukkaro, -toisella pässinsarvi, jossa oli suutin puhaltamista varten. Samaan -vyöhön oli myös pistetty tuollainen pitkä, leveä, teräväkärkinen ja -kaksiteräinen puukko, jossa oli metsäkauriin sarvesta tehty kahva, ja -jollaisia niillä tienoin valmistettiin jo silloinkin Sheffieldin -puukkojen nimellä. Päässä ei miehellä ollut mitään; sen ainoana verhona -oli hänen oma paksu, vanunut ja pörröinen tukkansa, jonka väri oli -auringon paahteessa palanut tummanpunervaksi, ruosteenkarvaiseksi, -muodostaen vastakohdan poskia peittävälle parralle, joka oli pikemmin -keltainen, merenpihkan värinen. Yksi ainoa osa hänen puvustaan on vielä -mainitsematta, ja se onkin siksi merkillinen, ettemme voi sitä -sivuuttaa. Se oli koiran kaulahihnan tapainen, umpeen juotettu -vaskirengas, niin väljä, ettei se ahdistanut hengitystä, mutta samalla -niin ahdas, ettei sitä voinut saada pois muuten kuin poikki viilaamalla. -Tähän eriskummalliseen kaulukseen oli saksilaisin kirjaimin piirretty -seuraava kirjoitus: »Gurth, Beowulphin poika, on Cedrikin, Rotherwoodin -herran, perintö-orja». - -Sikopaimenen vieressä -- sellainen oli näet Gurthin virka -- istui -kaatuneella druiidin-kivellä toinen mies, näöltään kymmenkunta vuotta -nuorempi. Hänen pukunsa, vaikka se muodoltaan muistutti kumppanin asua, -oli hienommista aineista ja eriskummallisemman näköinen. Takki oli -heleän purppuran värinen, ja siihen oli yritetty maalata -eriskummallisia, monivärisiä koukeroita. Takin päällä hänellä oli lyhyt -viitta, joka ulottui vain puoliväliin reittä; se oli punaisesta -vaatteesta -- vaikka koko lailla likaantunut -- ja päärmätty -heleänkeltaisella. Lyhyyteensä verraten oli viitta erinomaisen leveä, -niin että tätä kummannäköistä päällysvaatetta saattoi vetää väliin -enemmän toiselle, väliin toiselle olalle, tai kääriytyä kokonaan sen -sisään. Käsivarsissa oli ohuet hopeiset rannerenkaat ja kaulassakin -samasta aineesta rengas, jossa oli sanat: »Wamba, Älyttömän poika, on -Cedrikin, Rotherwoodin herran, orja». Tälläkin miehellä oli jalassa -samanlaiset kurpposet kuin hänen kumppanillaan, mutta nahkapaulojen -sijasta hänen säärensä oli verhottu jonkinlaisilla sääryksillä, joista -toinen oli punainen, toinen keltainen. Päässä hänellä oli lakki, jossa -oli useampia tiukusia, suunnilleen saman kokoisia kuin haukkojen -päähineihin oli tapana kiinnittää. Ne kilisivät joka kerta, kun mies -käänsi päätään, ja koska hän harvoin oli hetkeäkään liikahtamatta, niin -kilinää kuului melkein lakkaamatta. Lakin reunan ympärille oli ommeltu -leveä nahkakaistale, jonka yläpäähän oli leikattu hampaita, niin että se -näytti kruunulta. Sen sisästä lakki jatkui pitkäksi suipuksi, joka -riippui alas toiselle olkapäälle vanhanaikaisen yömyssyn tai nykyisen -husaarilakin tavoin. Tähän lakin osaan oli tiukuset kiinnitetty. Siitä -sekä lakin muusta muodosta ja myös miehen omasta, puoleksi hupsusta, -puoleksi viekkaasta kasvojenilmeestä oli helppo nähdä, että hän kuului -kotinarrien luokkaan, joita suuret herrat niinä aikoina pitivät -kartanoissaan niiden pitkien, ikävien hetkien hupina, jotka heidän oli -vietettävä huoneessa. Hänelläkin oli, niinkuin toisella miehellä, vyöstä -riippuva kukkaro, mutta ei torvea eikä puukkoa, koska hänen luultavasti -arveltiin kuuluvan siihen luokkaan ihmisiä, joiden käsiin on vaarallista -uskoa teräaseita. Sen sijaan hänellä oli puinen miekka, sen tapainen, -millä harlekiini nykyajan teatterissa tekee ihmeitään. - -Jos näiden molempien miesten puvut olivat erilaisia, niin heidän -ulkomuotonsa ja käytöksensä eroavaisuus oli vieläkin suurempi. Maaorja -oli näöltään surullinen ja synkkä. Hänen maahan luodut silmänsä -ilmaisivat syvää toivottomuutta, jota olisi voinut pitää miltei -tylsyytenä, jollei punoittavista silmistä joskus välähtävä leimaus olisi -todistanut, että synkän toivottomuuden alla kyti sorron nostattama viha -ja vastarinnan halu. Wamban muodossa sitävastoin, niinkuin hänen -luokkansa ihmisillä tavallisesti, ilmeni jonkinlaista joutilasta -uteliaisuutta ja levotonta maltittomuutta, joka ei sallinut hänen pysyä -liikkumatta eikä levossa, ynnä lisäksi rajatonta itseensätyytyväisyyttä -oman asemansa ja ulkoasunsa johdosta. Heidän keskustelunsa kävi -anglosaksin kielellä, joka, niinkuin jo ylempänä on mainittu, oli -tavallinen alempien kansanluokkien keskuudessa, normannilaisia sotilaita -ja suurten lääninherrojen kotipalvelijoita lukuunottamatta. Mutta koska -nykyistä lukijaa ei paljon valaisisi, jos tämä keskustelu pantaisiin -tähän alkukielellä, niin pyydämme saada siitä tarjota seuraavan -käännöksen: - -»Pyhä Withold kirotkoon nuo lemmon siat!» huusi sikopaimen puhallettuaan -rämeän törähdyksen torvestaan kutsuakseen hajonnutta sikolaumaansa -kokoon. Siat vastasivatkin kutsuun yhtä kauniilla nuotilla, mutta eivät -kuitenkaan kiirehtineet heittämään kesken lihottavaa tammen- ja -pyökinterho-ateriaansa tai lähtemään liikkeelle puron lieterannalta, -missä muutamat niistä puoleksi mutaan vajonneina mukavasti loikoivat, -kaitsijansa kutsusta vähääkään välittämättä. »Pyhä Withold kirotkoon nuo -siat ja minut myöskin!» sanoi Gurth. »Jolleivät kaksijalkaiset sudet -sieppaa niistä joitakin saaliikseen ennen yötä, niin en ole rehellinen -mies. Tänne, Fangs, Fangs!» hän huusi kohti kurkkuansa pörrökarvaiselle, -sudennäköiselle koiralle, puoleksi pihakoiran, puoleksi metsäkoiran -sukua olevalle elukalle, joka lönkytteli ympäri, ikäänkuin ollaksensa -isännän apuna kerätessä kokoon vastahakoisia röhkijöitä, mutta itse -asiassa -- liekö se sitten johtunut sikopaimenen käskyjen -väärinkäsittämisestä tai tehtäviensä taitamattomuudesta tai -ilkeämielisyydestä -- se ajeli vain sikoja sinne tänne ja pahensi asiaa, -jota oli auttavinaan. »Piru kiskokoon siltä hampaat», sanoi Gurth, »ja -pirun muori korventakoon metsänvartijan, joka leikkaa pois kynnet -koiriemme etukäpälistä, niin ettei niistä ole mihinkään! Tule, Wamba, ja -auta minua, jos olet mies! Kierrä kummun taitse tuulenpuolelle laumaa; -silloin, tuulen päälle päästyäsi, voit ajaa sen tänne yhtä sievästi, -kuin jos ne olisivat viattomia karitsoita.» - -»Totta puhuen», vastasi Wamba paikaltaan liikahtamatta, »olen -tiedustellut säärieni ajatusta asiasta, ja ne ovat ehdottomasti sitä -mieltä, että olisi epäystävällinen teko minun korkeaa persoonaani ja -kuninkaallista vaatevarastoani kohtaan, jos koreassa puvussani tarpoisin -noiden rapakoiden halki. Sentähden, Gurth, minun neuvoni olisi, että -kutsuisit pois Fangsin ja jättäisit laumasi kohtalonsa huomaan; ja -kohdatkootpa ne marssivia sotilasparvia tai henkipattorosvoja tai -pyhiinvaeltajajoukkueita, se kohtalo voi tuskin olla muu, kuin että ne -ennen aamua, sinun suureksi helpotukseksesi ja iloksesi, ovat muuttuneet -normanneiksi.» - -»Sikaniko ilokseni muuttuisivat normanneiksi!» huusi Gurth. »Selitä se -minulle, Wamba, sillä minulla on liian kova pää ja liian synkkä mieli -selittämään arvoituksia.» - -»No, miksi sanot noita röhkijöitä, jotka nelin kontin juoksentelevat?» - -»Sioiksi, narri, tietysti sioiksi!» sanoi paimen. »Senhän joka narrikin -tietää.» - -»Ja sika on hyvä saksilais-sana», jatkoi narri. »Mutta miksi sanot -sikaa, kun näet sen nyljettynä ja perattuna ja halottuna ja jaloista -ripustettuna niinkuin maan kavaltajan?» - -»Pork» (läskiksi),[2] vastasi sikopaimen. - -»Hyväpä, kun joka narri senkin tietää», sanoi Wamba. »Ja 'pork' on -tietääkseni hyvää normannilais-ranskaa. Niinkauan siis kuin elukka elää -ja on saksilaisen orjan hoidossa, sillä on saksilainen nimi. Mutta kun -se on viety linnaan, aatelisherrani pitoihin, niin samassa se muuttuu -normanniksi ja saa nimen 'pork'. Mitä sinä tästä arvelet, Gurth -ystäväni, hä?» - -»Kyllähän se opinkappale on liiankin tosi, Wamba veliseni, kuinka sitten -lie tullutkin sinun narrin-kalloosi.» - -»Voinpa antaa sinulle vielä enemmänkin oppia», jatkoi Wamba samaan -sävyyn. »Minä tunnen kylänvanhimman Ox'in (härän), joka pitää -saksilaisen sukunimensä, niinkauan kuin hän on sinun kaltaisesi orjan ja -palvelijan hoidossa, mutta muuttuu Beefiksi (häränpaistiksi), tuliseksi -ranskalaiseksi keikariksi, niin pian kuin hänet tuodaan niiden -korkea-arvoisten leukojen eteen, joiden purtavaksi hänet on aiottu. -Samaten myös herra Calf (vasikka) muuttuu monsieur de Veau'ksi; hän on -saksilainen kasvatettaessa, mutta ottaa itselleen normannilaisnimen, -heti kun pääsee herrain herkuksi.» - -»Pyhä Dunstan auttakoon!» sanoi Gurth, »surkeita totuuksia sinä puhelet. -Eipä meille ole paljon muuta omaksi jäänyt kuin ilma, jota hengitämme, -ja senkin näyttävät kovin vastenmielisesti meille jättäneen ainoastaan -sitä varten, että kykenisimme kestämään ne työt, jotka he sälyttävät -niskoillemme. Maukkaimmat ja lihavimmat herkut viedään heidän pöytäänsä; -kauneimmat tytöt joutuvat heidän vuodekumppaneikseen; parhaimmat, -uljaimmat poikamme otetaan heidän muukalaisten herrainsa sotamiehiksi, -ja heidän luunsa jäävät kaukaisiin maihin valkenemaan, eikä jäljelle jää -montakaan, joilla olisi halua tai voimaa suojella meitä -saksilaispoloisia. Jumala siunatkoon meidän isäntäämme Cedrikiä, hän on -miehen tavoin pannut karhunkynttä vastaan. Mutta nyt on Reginald -Front-de-Boeuf itse tulossa näille maille, ja saammepa nähdä, kuinka -pienen palkan Cedrik saa vaivastaan.» -- »Siko, siko!» huusi hän taas -koroittaen ääntänsä. »Hei, hei! Oikein, Fangs! Nyt ne ovat kaikki tyyni -edessäsi, ja ajat ne kiltisti tänne, kelpo poika!» - -»Gurth», sanoi narri, »sinä luulet minua hupsuksi, muuten et niin -varomattomasti pistäisi päätäsi minun suuhuni. Jos Reginald -Front-de-Boeuf tai Filip de Malvoisin saisi hiukankin vihiä siitä, että -olet pitänyt kapinallista puhetta normannilaisia vastaan -- tuommoinen -vain halpa sikopaimen -- pianpa roikkuisit jossakin näistä puista -varoitukseksi kaikille, joita haluttaa puhua pahaa esivallassa.» - -»Konna, et suinkaan kavaltane minua», sanoi Gurth, »kun itse houkuttelit -minua pahoihin sanoihin?» - -»Kavaltane sinua!» vastasi narri. »Ei, sehän olisi täysipäisten -tapaista; ei hupsu osaa omaa etuansa niin hyvin ajaa -- mutta vaiti! -keitä tuolla?» sanoi hän kuunnellen useampien hevoskavioiden kopsetta, -jota oli samassa alkanut kuulua. - -»Olkootpa keitä hyvänsä», vastasi Gurth, joka nyt oli saanut laumansa -kokoon ja Fangs-koiran avulla ajeli sitä eräälle noista hämäristä -lehtokujista, joita olemme koettaneet kuvailla. - -»Mutta minäpä tahdon nähdä nuo ratsumiehet», sanoi Wamba; »kenties ne -ovat tulleet keijukaisten maasta ja tuovat sanomia Oberon-kuninkaalta.» - -»Rutto sinut vieköön!» ärähti sikopaimen. »Tuommoisia puhut, kun ukkonen -jyrisee ja salamoi muutamien mailien päässä meistä. Kuulehan tuota -jyrinää! Ja kesäsateella en ole koskaan nähnyt tällaisia suuria pisaran -järkäleitä putoavan suoraan alas pilvistä. Tammienkin paksut oksat -huokaavat ja natisevat, vaikka ilma on aivan tyyni, ihan kuin myrskyn -tuloa ilmoittaen. Osaathan sinä, jos tahdot, järkeväkin olla; usko siis -kerran minua, ja lähdetään kotiin, ennenkuin ilma riehahtaa, sillä tästä -tulee hirvittävä yö.» - -Wamba näytti ymmärtäneen tämän kehoituksen hyväksi ja seurasi -kumppaniaan, joka alkoi taivaltaa otettuaan nurmikolta suuren sauvansa. -Tämä uusi Eumaios riensi kiirein askelin pitkin metsänaukeamaa ajaen -Fangsin avulla soraäänisten hoidokkiensa laumaa edellään. - - - - -TOINEN LUKU. - - - Siell' oli munkki, verta ritareille, - ratsulla reipas, harras metsäteille; - liiankin miesten mies ol' abotiksi. - Orihit häll' ol' oivat, raisut; siksi - jos myrskysäilläkin hän kulki milloin, - helinä suitsien soi kaukaa silloin; - kelloinpa kalkkehen ne melkein voitti, - joit' abottimme luostarissaan soitti. - - CHAUCER. - -Vaikka sikopaimen tavan takaa kehoitteli ja torui kumppaniaan, kavioiden -kopina kun kuului yhä lähempää, ei Wamba malttanut olla viivyttelemättä -kaikenlaisten eteensattuvain tekosyitten nojalla. Milloin hänen oli -riivittävä pähkinäpensaasta muutamia puolikypsiä hedelmiä, milloin -käännettävä päätänsä tähyilläkseen talonpoikaistytön jälkeen, joka -sattui käymään polun poikki. Pian siis hevosmiehet saavuttivat heidät. - -Tulijoita oli kymmenen miestä, joista molemmat etumaiset nähtävästi -jokseenkin korkea-arvoisia henkilöitä, ja muut heidän palvelijoitaan. -Helppo oli päättää, mihin säätyyn toinen heistä kuului. Hän oli -nähtävästi korkea-arvoinen hengellinen herra. Hänen pukunsa oli -sistersiläis-munkkien kuosia, mutta tehty paljon hienommista aineista -kuin mainitun munkiston säännöt oikeastaan sallivat. Viitta ja kaapu -olivat parasta Flanderin verkaa; edellinen laskihe väljin ja sulavin -poimuin pitkin miehen kaunista, joskin lihavahkoa vartaloa. Puku ei siis -suinkaan ilmaissut maallisen loiston halveksumista, ja yhtä vähän näkyi -itsensäkieltämisen jälki miehen muodossakaan. Kasvoja olisi voinut pitää -hyvännäköisinä, jollei silmäkulmien alta olisi väijynyt tuo viekas, -epikurolainen vilkutus, josta tuntee ulkokullatun hekumoitsijan. Muuten -oli hänen säätynsä ja asemansa opettanut hänet hyvin hallitsemaan -ilmettään; hän osasi, milloin tahtoi, jäykistää kasvonsa juhlallisen -näköisiksi, vaikka niiden luonnollinen ilme oli iloisen viinaveikon -suopea muhoilu. Vastoin luostarisääntöjä ynnä paavien sekä -kirkolliskokousten julistuksia olivat tämän hengellisen herran hihat -vuoratut ja päärmätyt kalliilla turkiksilla, viitta kiinnitetty leuan -alta kultaisella soljella, ja koko munkkipuku yhtä sievistetty ja -koristettu kuin nykyaikaisen kveekarikaunottaren vaatetus -- tämäkin kun -koettaa luopumatta lahkokuntansa omituisesta vaateparresta hienompia -kangaslaatuja valitsemalla ja niitä taitavasti sovittelemalla saada -yksinkertaiseen pukuunsa jonkinlaista viehättävää somuutta, mikä sangen -paljon vivahtaa maailmalliselle turhamaisuudelle. - -Arvokas hengellinen herramme ratsasti lihavalla muulilla, jonka koko asu -oli komeasti koristettu ja suitset, ajan tavan mukaan, hopeatiukusilla -varustetut. Satulassa istuessaan hän ei lainkaan tehnyt kömpelön -luostarinasukkaan vaikutusta, vaan oli hänellä harjaantuneen ratsumiehen -vaivaton ja sulava ryhti. Saattoi arvata, että niin vaatimaton -kulkuneuvo kuin muuli, vaikka kuinkakin hyväkuntoinen ja mukavaan, -miellyttävään tasakäyntiin opetettu, kelpasi tämän ritarimaisen munkin -käytettäväksi vain matkalla ollessa. Muissa tiloissa käytettäväksi oli -hänellä mukanaan toinen ratsu, jota eräs seurueeseen kuuluva -maallikkoveli talutti. Se oli kauneimpia oriita, mitä ikänä Andalusian -kedoilla on kasvanut, tuota kuuluisaa espanjalaista rotua, jota -kauppiaat siihen aikaan suurella vaivalla ja vaaralla tuottivat maahan -rikkaitten ja ylhäisten tarpeiksi. Tämän uljaan ratsun satula ja -varusteet oli verhottu suurella loimella, joka ulottui melkein maahan -asti ja johon oli runsaasti kirjailtu hiippoja, ristejä ynnä muita -kirkollisia tunnuskuvia. Toinen maallikkoveli talutti kuormamuulia, joka -arvattavasti kantoi hänen esimiehensä matkatavaroita. Taimpana -matkueessa oli vielä kaksi alempiarvoista saman veljeskunnan munkkia, -jotka ratsastivat rinnakkain, nauraen ja puhellen keskenänsä, -välittämättä paljoakaan muista matkakumppaneistaan. Hengellisen herran -vieressä ratsastaja oli iältään yli neljänkymmenen, laiha, voimakas, -pitkä ja jäntevä mies. Hänen voimakas olemuksensa oli sen näköinen, kuin -olisi pitkällinen rasitus ja alinomainen liikunto kuluttanut siitä pois -kaikki pehmeämmät osat, niin että jäljelle oli jäänyt vain lihakset, -luut ja jäntereet, jotka olivat kestäneet tuhansia ponnistuksia ja -valmiit vielä tuhansiin uusiin. Päässä hänellä oli tulipunainen, -turkisreunainen lakki, sitä lajia, jota ranskalaiset nimittävät -_mortier_'ksi sen alassuin käännettyä huhmarta muistuttavan muodon -takia. Hänen kasvonsa olivat siis kokonaan näkyvissä ja niiden ilme oli -omiaan hämmästyttämään, milteipä pelästyttämäänkin outoa. Piirteet -olivat luonnostaankin voimakkaat ja väkevän ilmeikkäät, ja etelämaiden -auringon alinomainen paahde oli ahavoittanut ne melkein niin mustiksi -kuin neekerin. Niiden tavallinen ilme näytti siltä, kuin olisivat ne -uinuneet intohimon myrskyn mentyä ohi; mutta paksut otsasuonet sekä -ylähuulen ja sen paksujen, mustien viiksien kerkeys värähtämään -pienimmästäkin mielenliikutuksesta, osoittivat selvästi, että -myrskynpuuska saattoi helposti ja äkkiä uudelleen riehahtaa. Tummat, -läpitunkevat silmät, joiden jokainen katse kertoi lannistetuista -vastuksista ja uhmatuista vaaroista, näyttivät ikäänkuin haastavan -vastarintaan hänen tahtoaan vastaan, jotta hän saisi nautinnon raivata -sen pois tieltään tarmokkaalla miehuuden ja tahdon ponnistuksella. -Silmäkulmassa oleva syvä arpi lisäsi vielä kasvojen tuimuutta ja antoi -kaamean ilmeen hänen toiselle siimalleen, joka oli samassa tilaisuudessa -vähän vioittunut ja katsoi hiukan kieroon, vaikka olikin aivan -täydellinen. - -Miehen päällimmäinen vaatetus oli kuosiltaan samanlainen kuin -matkakumppanin, nimittäin pitkä munkkiviitta. Mutta sen tulipunainen -väri todisti, ettei hän kuulunut mihinkään neljästä säännöllisestä -munkkikunnasta. Viitan oikeanpuoleiseen olkapäähän oli ommeltu valkeasta -verasta leikattu omituisen muotoinen risti. Päällysviitan alla oli -vaatetus, joka ensi silmäyksellä näytti jokseenkin epäjohdonmukaiselta -sen munkkikuosin rinnalla, nimittäin rautarenkaista tehty paita, jossa -oli samanlaiset hihat sekä sormikkaat. Se oli merkillisesti -kokoonkudottu ja silmukoitu ja mukautui yhtä notkeasti vartaloa myöten -kuin ne paidat, joita nykyjään kudotaan kutomakoneilla vähemmän -vastahakoisesta aineesta. Reisien etuosakin, sen verran kuin viitan -laskosten alta saattoi nähdä, oli rautarengas-kudoksella peitetty. -Polvia sekä jalkoja suojelivat ohuet, taitavasti reunatuksin liitetyt -teräslevyt; ja nilkasta polveen ulottuvat rautakudossukat olivat -tehokkaana suojana säärille, täydentäen täten ratsumiehen -puolustusvarusteen. Vyössä hänellä oli pitkä, kaksiteräinen tikari, ja -se olikin hänen ainoa hyökkäykseen soveltuva aseensa. - -Hän ei ratsastanut muulilla niinkuin hänen kumppaninsa, vaan vahvalla -matkakonkarilla, säästääkseen jaloa sotaorittaan, joka kulki jäljessä -aseenkantajan taluttamana, täysissä taisteluvaruksissa, päässään -palmikoitu kypärä, jonka otsasta lyhyt piikki törrötti. Satulan toisella -puolella riippui lyhyt, damaskolais-kirjauksilla komeasti koristettu -sotatappara; toisella puolella sulkatöyhtöinen kypärä ja rautatakki sekä -pitkä kahdenkäden-miekka, jommoisia siihen aikaan ritarit käyttivät. -Toinen asemies kantoi pystyssä isäntänsä peistä, jonka nenässä liehui -kaitainen lipuke, johon oli ommeltu samanlainen risti kuin ritarin -viittaankin. Sama palvelija kantoi myös ritarin pientä, kolmikulmaista -kilpeä, joka ylälaidastaan oli kylliksi leveä suojellakseen rintaa ja -alhaalta vähitellen suippeni teräväkärkiseksi. Se oli tulipunaisella -vaatteella peitetty, niin ettei vaakunamerkkiä voinut nähdä. - -Molempien asemiesten jäljessä seurasi kaksi palvelijaa, joiden -tummapintaiset kasvot, valkoiset turbaanit sekä pukujen itämainen kuosi -todistivat heidän olevan kotoisin jostakin kaukaisesta Idän maasta. -Ritarin ja hänen seuransa koko ulkoasussa oli outo ja vierasmaalainen -leima. Asemiesten puku oli komea, ja itämaisilla palvelijoilla oli -hopeiset renkaat kaulassa samoin kuin mustapintaisissa käsivarsissaan -sekä säärissään. Käsivarret olivat paljaina kyynärpäihin, sääret -pohkeesta nilkkaan. Heidän puvuissaan loisti silkki ja koruompelukset, -ilmaisten isännän rikkautta sekä korkeaa arvoa, silmäänpistävänä -vastakohtana tämän oman vaatetuksen soturimaiselle koruttomuudelle. -Aseina heillä oli käyrät sapelit, joiden kahvat sekä kantimet olivat -kultakirjailuilla koristetut; vieläkin kallisarvoisempaa taidetyötä -olivat heidän turkkilaiset tikarinsa. Kumpaisenkin satulakaaressa -riippui kimppu noin neljän jalan pituisia teräskärkisiä heittopeitsiä, -jota asetta saraseenit mielellään käyttivät ja jonka muisto on vieläkin -säilynyt Itämailla harjoitetussa El Jerrid-nimisessä sotilaallisessa -urheilussa. - -Palvelijain ratsutkin olivat yhtä vierasmaalaisen näköisiä kuin itse -ratsastajat. Ne olivat saraseenilaista alkuperää ja siis arabialaista -rotua, ja niiden hoikat sääret, lyhyet vuohiskarvat, ohuet harjat ja -kevyen joustava askel olivat jyrkkänä vastakohtana niille -vahvaraajaisille, raskaille Flanderin ja Normandian hevosille, jotka -olivat aiotut kantamaan senaikaisia ritareita näiden täysissä -haarniska-ja rautapaitavarusteissa. Rinnakkain asetettuina olisivat nämä -molemmat rodut hyvin sopineet kiinteän aineen ja varjon vertauskuvaksi. - -Ratsujoukon outo ulkomuoto ei vetänyt puoleensa ainoastaan Wamban -silmiä, vaan herätti hänen vakavamman kumppaninsakin uteliaisuutta. -Munkin hän heti tunsi Jorvaulx'n luostarin abotiksi, jonka maine -innokkaana metsästäjänä ja suurena herkkusuuna oli levinnyt penikulmien -päähän; hokipa huhu hänen muka olleen taipuvaisen muihinkin huvituksiin, -jotka vielä vähemmän soveltuivat luostarilupaukseen. - -Mutta niin löyhä oli silloin yleinen käsityskanta hengellisen säädyn, -niin munkkien kuin pappien, käytöksestä, että Aymer-abotti oli siitä -huolimatta luostarinsa ympäristössä sangen arvossa pidetty mies. -Hilpeän, iloisen mielenlaatunsa tähden sekä sen suopeuden vuoksi, jolla -hän soi kirkon anteeksiannon kaikista tavallisista hairahduksista, oli -hän suuressa suosiossa sekä korkeamman että alemman aateliston -piireissä, joihin useihin hän, ollen normannilaista syntyperää, oli -sukulaissuhteissa. Naiset varsinkaan eivät huolineet kovin tarkoin -punnita semmoisen miehen tapoja, joka julkisesti lukeutui heidän -sukupuolensa ihailijoihin ja joka osasi niin monenlaisin keinoin -haihduttaa sitä ikävää, mikä liiankin helposti pyrki saamaan sijaa -senaikaisten ritarilinnojen saleissa ja naisten kammioissa. Abotti -harrasti metsästysurheilua enemmän kuin soveliaalla innolla, ja -yleisesti myönnettiin, että hänellä oli parhaiten opetetut haukat ja -nopeimmat vinttikoirat koko Pohjois-Ridingin piirikunnassa, -- seikkoja, -jotka olivat hänelle voimakkaana suosituksena nuorten aatelisjunkkarien -keskuudessa. Vanhojen parissa hän sitävastoin esitti toisenlaista osaa, -jota hän tarpeen tullen pystyikin näyttelemään suurella arvokkuudella. -Niin pintapuoliset kuin hänen kirjatietonsa olivatkin, riittivät ne -kuitenkin herättämään noissa aivan oppimattomissa ihmisissä kunnioitusta -hänen luultua oppineisuuttaan kohtaan, ja hänen käytöksensä sekä -puhetapansa juhlallisuus ynnä se ylevä äänensävy, jolla hän toi esiin -kirkon ja papiston arvovaltaa, vaikuttivat puolestaan sen, että he -pitivät häntä yhtä pyhänä kuin oppineenakin miehenä. Alhainenkin kansa, -joka muuten ankarimmin tuomitsee ylempiensä käytöstä, katsoi leppein -silmin Aymer-abotin vikoja. Hän oli antelias mies, ja armeliaisuus, -kuten hyvin tiedetään, peittää monta syntiä muussakin merkityksessä kuin -mitä raamattu tarkoittaa. Luostarin runsaat tulot, joista suuri osa oli -hänen käytettävissään, riittivät hänen omien, jokseenkin suurten -menojensa ohella myös niihin runsaihin anteihin, joita hän jakeli -talonpojille ja joilla hän usein lievitti sorronalaisten kurjuutta. Jos -Aymer-abotti olikin liian harras metsästäjä tai liian kauan istui -juomingeissa, -- jos Aymer-abotin nähtiinkin aamunkoitteessa pujahtavan -luostarin takaportista sisään, hänen hiipiessään kotiin joltakin -yölliseltä retkeltään, niin ihmiset vain kohauttivat olkapäitänsä ja -antoivat nämä hairahdukset anteeksi sillä puolustuksella, että samoja -säännöttömyyksiä harjoittivat monet hänen säätyveljistään, joilla ei -ollut mitään sovittavia ominaisuuksia niiden hyvitykseksi. Aymer-abotti -tapoineen kaikkineen oli siis hyvin tuttu meidän saksilaisille -orjillemme, jotka tervehtivät häntä kömpelöllä kumarruksellaan, saaden -vastaukseksi hänen siunauksensa: »_Benedicite, mes filz_!» - -Mutta abotin matkakumppanin ja tämän palvelijain outo ulkomuoto -kiinnitti heidän huomiotansa ja herätti heidän ihmettelyään siinä -määrin, että he tuskin kuuntelivatkaan, kun hengellinen herra kysyi, -tietäisivätkö he mitään suojapaikkaa likiseuduilla. He vain ällistelivät -ahavoittuneen muukalaisen ulkomuotoa, joka puoleksi oli munkin, puoleksi -soturin, ja hänen itämaisten palvelijainsa eriskummallisia vaatteita -sekä aseita. Luultavaa on myöskin, että kieli, jolla siunaus lausuttiin -ja neuvoa kysyttiin, ei soinut näiden saksilaisten talonpoikien korvissa -mieluiselta, vaikka he sen arvatenkin ymmärsivät. - -»Minä kysyin teiltä, poikaseni», sanoi taas abotti koroittaen ääntänsä -ja käyttäen lingua franca'a eli sekamurretta, jolla normannit ja -saksilaiset tavallisesti puhuttelivat toisiaan, »asuuko täällä likellä -joku hyvä mies, joka rakkaudesta Jumalaan ja kunnioituksesta -kirkko-äitiä kohtaan tahtoisi suoda yömajan sekä ravintoa kahdelle -kirkon halvimmalle palvelijalle ynnä heidän seuralaisilleen?» - -Tämän hän lausui tahallisen mahtavalla äänensävyllä, joka ei ollut -lainkaan sopusoinnussa niiden nöyrien sanojen kanssa, joita hän suvaitsi -käyttää. - -»Kahdelle kirkko-äidin halvimmalle palvelijalle!» matki Wamba itsekseen --- mutta, vaikka olikin narri, varoen lausumasta huomautustaan ääneen. -»Haluttaisipa nähdä minkälaisia sitten ovat sen kartanonvoudit, sen -hovimestarit ja muut arvokkaammat palvelijat!» - -Mutistuaan mielessään nämä huomautukset abotin puheen johdosta hän loi -silmänsä ylöspäin ja vastasi kysymykseen. - -»Jos te, arvoisat isät», sanoi hän, »tahdotte herkkuruokaa sekä mukavan -yösijan, niin kohtaatte muutamien mailien päässä Brinxworthin luostarin, -missä teidän arvoisenne herrat varmaan otetaan mitä kunnioittavimmin -vastaan. Mutta jos mieluummin haluatte viettää iltanne katumuspäivän -tapaan, niin voitte ratsastaa tuota jylhää metsäaukeamaa myöten, joka -teidät vie Copmanhurstin erakkomajaan, missä pyhä mies suo teille -katoksensa yösuojaksi ja virvoittaa teitä rukouksillaan.» - -Abotti pudisti päätään kummallekin ehdotukselle. - -»Kunnon ystäväni», sanoi hän, »jos lakkisi tiukusten helinä ei olisi -pannut aivojasi pyörälle, niin tietäisit, että sanotaan: _Clericus -clericum non decimat_, s.o. me hengelliset miehet emme käy -säätyveljiemme vieraanvaraisuutta kuluttamassa, vaan otamme sitä -mieluummin maallikoilta, antaen heille siten tilaisuuden palvella -Jumalaa osoittamalla kunnioitusta ja avuliaisuutta Hänen valituille -palvelijoillensa.» - -»Totta on», vastasi Wamba, »että minä, vaikka olen vain aasi, olen -saanut kunnian kantaa tiukuja samoinkuin teidän muulinne, arvoisa isä. -Olin kuitenkin siinä käsityksessä, että kirkko-äiti, niinkuin muutkin -laupiaat, tahtoisi ensiksi harjoittaa laupeutta omiansa kohtaan.» - -»Lopeta jo hävyttömyytesi, lurjus», ärjäisi aseellinen ratsumies kovalla -ja tylyllä äänellä keskeyttäen narrin lorut, »ja neuvo meille, jos -tiedät, mistä tie menee -- mikä olikaan sen vapaatilallisen nimi, josta -puhuitte, abotti Aymer?» - -»Cedrik», vastasi abotti, »Cedrik Saksilainen. -- Sanopas, hyvä mies, -olemmeko likellä hänen asuntoansa ja osaatko neuvoa meitä sinne?» - -»Sitä tietä ei ole helppo löytää», vastasi Gurth, joka nyt virkkoi ensi -sanansa, »ja Cedrikin väki menee aikaisin levolle.» - -»Suus kiinni, äläkä puhu joutavia, mies», sanoi ritari, »kyllä he voivat -helposti nousta ylös ja toimittaa, mitä on tarpeen meidänlaisille -matkustajille, jotka emme alennu pyytämään vieraanvaraisuutta, koska -meillä on oikeus sitä vaatia.» - -»Enpä tiedä», mutisi Gurth yrmeästi, »pitääkö minun neuvoa isäntäni -asunnolle sellaisia, jotka oikeutenaan vaativat suojaa, jota useimpien -on mielisuosiona anottava.» - -»Vai rupeat sinä väittämään minua vastaan, orja!» huusi soturi, ja -kannustaen hevostaan hän pakotti sen puolikäännökseen tien poikki, -kohottaen samalla kädessään olevaa ratsupiiskaansa kurittaakseen tuota -hänen mielestään hävytöntä talonpoikaa. - -Gurth välähytti ritariin hurjan, kostonhaluisen katseen ja tarttui -raivoisalla, vaikka kuitenkin epäröivällä liikkeellä puukkonsa varteen. -Mutta Aymer-abotti ajoi muulinsa matkakumppaninsa ja sikopaimenen väliin -ja ehkäisi siten aiotun väkivaltaisuuden. - -»Ei kautta pyhän Maarian, veli Brian, ette saa nyt luulla olevanne -Palestiinassa vallitsemassa pakanallisia turkkilaisia ja uskottomia -saraseeneja. Me saarelaiset emme rakasta lyöntejä, paitsi pyhän Kirkon -antamia, joka kurittaa niitä, joita se rakastaa. -- Neuvo minulle, hyvä -mies», sanoi hän Wamballe, vahvistaen puheensa vaikutusta pienellä -hopearahalla, »neuvo minulle tie Cedrik saksilaisen taloon. On -mahdotonta, ettet sitä tietäisi, ja velvollisuutesi on opastaa -matkalaista, vaikka hän olisi vähemmänkin pyhää säätyä kuin me.» - -»Totta puhuen, arvoisa isä», vastasi narri, »tuon korkeasti -kunnioitettavan kumppaninne saraseenin-pää on minun päästäni peloittanut -pois tiedon kotitiestä -- enpä tiedä, osannenko sinne itsekään tänä -iltana.» - -»Vielä vai», sanoi abotti, »kyllä osaat neuvoa, kun vain tahdot. Tämä -kunnioitettava veli on kaiken ikänsä taistellut saraseeneja vastaan -Pyhän Haudan takaisin valloittamiseksi. Hän kuuluu temppeliherrojen -ritaristoon, josta lienet kuullut puhuttavan. Hän on puoleksi munkki, -puoleksi soturi.» - -»Jos hän on vain puoleksi munkki», arveli taas narri, »niin ei hänen -pitäisi olla niin kokonaan järjetön tiellä tapaamiaan ihmisiä kohtaan, -vaikk'eivät nämä heti vastaisikaan kysymyksiin, joista he eivät -vähääkään välitä.» - -»Minä suon viisastelusi anteeksi», vastasi abotti, »sillä ehdolla, että -nyt neuvot meille tien Cedrikin taloon.» - -»No, hyvä», virkkoi Wamba, »ratsastakaa siis, arvoisat herrat, tätä -polkua myöten, kunnes saavutte maahan vajonneen ristin luo, josta vain -kyynärän verran enää on maanpinnan yläpuolella. Sitten poiketkaa -vasemmalle polulle; sillä maahan vajonneen ristin kohdalla niitä yhtyy -neljä. Näin tehden te, arvoisat herrat, toivoakseni pääsette katoksen -alle, ennenkuin rajuilma yllättää.» - -Abotti kiitti viisasta neuvonantajaa, ja koko ratsujoukko kannusti -hevosiaan ja ajoi kiireeni eteenpäin, niinkuin ainakin miehet, jotka -toivovat pääsevänsä majataloon ennen yöllistä rajuilmaa. Kavioiden -kopinan hälvettyä virkkoi Gurth kumppanilleen: »Sinun viisasta -opastustasi noudattaen arvoisat isät tuskin kerkiävät yöksi -Rotherwoodiin.» - -»Ei», irvisti narri, »mutta voivatpa joutua Sheffieldiin, jos heillä on -myötäinen onni, ja se on heille sopiva paikka. Enpä olekaan niin huono -metsämies, että koiralle ilmoittaisin, missä paikassa sarvas makaa, -jollen soisi, että se rupeaisi sitä ajamaan.» - -»Oikeassa olet», sanoi Gurth; »pahapa olisi, jos tuo Aymer saisi nähdä -Rowena-neidon, ja vielä pahempi, jos Cedrik, niinkuin luultavaa on, -joutuisi riitaan tämän soturimunkin kanssa. Mutta tehdään me niinkuin -kelpo palvelijat ainakin, kuunnellaan ja katsotaan, mutt'ei virketa -mitään.» - -Palatkaamme nyt taas ratsumiehiin, jotka olivat pian jättäneet orjat -kauas jälkeensä. Heidän välillään virisi seuraava keskustelu -normannilais-ranskan murteella, jota korkeammat säädyt tavallisesti -käyttivät, niitä harvoja lukuunottamatta, jotka yhä vielä pitivät -saksilaista sukuperäänsä arvossa. - -»Mitä tarkoittaa noiden itsepäisten lurjusten hävyttömyys?» kysyi -temppeliherra benediktiläis-munkilta. »Ja miksi estitte minua heitä -kurittamasta?» - -»Totta maar, veli Brian», vastasi abotti, »mitä toiseen heistä tulee, -niin on minun vaikea sanoa, miksi narri puhuu hullutuksiaan. Ja toinen -lurjus on noita hillittömiä, raivoisia hurjapäitä, joita vielä tavataan -voitettujen saksilaisten jälkeläisten joukossa ja joiden paras ilo on, -kun he jollakin heille tarjona olevalla keinolla voivat osoittaa -vihaansa valloittajia vastaan.» - -»Pian minä olisin piessyt hänen selkänsä nöyräksi», arveli Brian. »Olen -tottunut pitämään tuommoisia hurjapäitä kurissa. Meidän -turkkilais-vankimme ovat yhtä hillittömiä ja raivoisia, kuin ikänä itse -Odin olisi ollut. Mutta annas heidän vain olla pari kuukautta talossani, -orjavoutini käsiteltävinä, niin he ovat nöyriä, alistuvia, palvelevaisia -ja tottelevat käden viittaustakin. Tosin on varottava heidän myrkkyään -ja tikariaan, sillä he ovat kerkeät käyttämään kumpaistakin, jos vain -antaa heille pienimmänkin tilaisuuden.» - -»Vaikka vain», vastasi Aymer-abotti, »mutta kullakin maalla on omat -tapansa ja muotinsa; ja paitsi sitä, ettemme olisi tuota lurjusta -pieksämällä saaneet sen paremmin tietoa tiestä Cedrikin talolle, olisi -siitä varmaankin noussut riita teidän ja Cedrikin välille, jos olisimme -lopulta osuneet hänen taloonsa. Muistakaa, mitä teille kerroin; tuo -rikas vapaatilallinen on ylpeä, hurjapäinen, kateellinen ja helposti -ärtyvä mies. Hän vastustaa korkeaa aatelistoa, jopa naapureitansakin -Reginald Front-de-Boeufiä ja Filip Malvoisin'ia, joiden kanssa -kilvoitteleminen ei ole lasten leikkiä. Hän pitää niin jäykästi heimonsa -etuoikeuksien puolta ja on niin ylpeä siitä, että hän voi laskea -sukuperänsä suoraan Herewardista, kuuluisasta Heptarkian[3] sankarista, -jotta häntä yleisesti nimitetään nimellä Cedrik Saksilainen. Moni muu -koettaa kaikin tavoin salata saksilaista sukuperäänsä, peläten muuten -saavansa osaltaan kokea _vae victis_'iä eli sortoa, jonka alaisiksi -voitetut joutuvat. Mutta Cedrikpä suorastaan kehuu kuuluvansa tähän -kansaan.» - -»Abotti Aymer», sanoi temppeliherra, »te olette kavaljeerimies, -täysinoppinut kauneuden tuntija ja yhtä taitava kuin trubaduuri kaikissa -lemmentuomioita koskevissa asioissa; mutta paljon kauneutta minä -vaadinkin tuolta kuululta Rowenaltanne sen itsekieltäymyksen ja -pidättyväisyyden vastapainoksi, jota minun on harjoitettava, jos mieli -pyrkiä suosiollisiin väleihin sellaisen kapinallisen moukan kanssa, -jollaiseksi olette hänen isänsä Cedrikin kuvannut.» - -»Cedrik ei ole hänen isänsä», vastasi abotti; »hän on vain kaukainen -sukulainen. Rowena on korkeampaa sukuperää, kuin mitä Cedrik itsekään -kehuu olevansa. Rowenan holhooja hän joka tapauksessa on, joskin, luulen -ma, omin valtuuksinsa, ja hän rakastaa holhokkiansa niinkuin omaa -lastaan. Rowenan kauneutta saatte pian itse arvostella. Ja jollei hänen -hipiänsä hienous ja hänen sinisilmiensä ylevä ja samalla lempeä katse -heti haihduta mielestänne Palestiinan mustapalmikkoisia impiä, vieläpä -Mahometti-ukon paratiisin hourejakin,[4] niin saatte sanoa minua -luopioksi eikä kirkon uskolliseksi pojaksi.» - -»Mutta jos tuo teidän kehuttu kaunottarenne», sanoi temppeliherra, -»punnitaan vaa'assa ja havaitaan köykäiseksi, niin muistattehan -vetomme?» - -»Hyvä, kaulaketjuni», vastasi abotti, »kymmentä Chion viinitynnyriä -vastaan; ne ovat minun yhtä varmasti, kuin jos olisivat jo luostarini -kellarissa, vanhan Dennis kellarimestarin avaimen takana.» - -»Ja minä itse olen tuomarina», jatkoi temppeliherra, »ja voin hävitä -vetoni ainoastaan, jos itse myönnän, etten ole nähnyt niin kaunista -neitoa sitten viime helluntain, siis kokonaiseen vuoteen. Niinhän -vetomme kuului? Abotti, kaulaketjunne on vaarassa; aion ripustaa sen -kaulaani Ashby-de-la-Zouchen turnajaiskentällä.» - -»Jos sen rehellisesti voitatte», sanoi abotti, »niin pitäkää sitä -milloin mielitte. Luotan kunniasanaanne ritarina ja kirkonmiehenä, että -vastaatte totuudenmukaisesti. Mutta, veliseni, kuulkaa neuvoani ja -höylätkää kieltänne hiukan kohteliaampaan puhetapaan kuin mihin olette -tottunut uskottomia vankeja ja itämaisia orjia hallitessanne. Cedrik -Saksilainen on semmoinen mies, joka, jos hän suuttuu -- eikä hän olekaan -hidas suuttumaan --, ajaa meidät vaikka yösydämenä ulos talostaan -taivasalle yöpymään, välittämättä vähääkään teidän ritariarvostanne, -minun korkeasta virastani tai meidän kummankaan pyhästä säädystä. Ja -varokaa, miten katselette Rowena-neitoa, jota hän hellii mitä arimmalla -huolella. Jos herätämme hänessä vähintäkään levottomuutta siinä -suhteessa, olemme mennyttä miestä. Sanotaanpa hänen ajaneen ainoan -poikansakin pois kotoa siitä syystä, että hän oli luonut helliä -silmäyksiä tähän kaunottareen, jota nähtävästi saa etäältä jumaloida, -mutta jota ei pidä lähestyä muita ajatuksia mielessä kuin sellaisia, -joita tuomme Pyhän Neitsyen alttarin eteen.» - -»Hyvä, enempää ei teidän tarvitse sanoa», vastasi temppeliherra. »Olen -pitävä ohjakset tämän yhden illan niin tiukalla kuin tarvitaan ja -käyttäytyä säyseästi kuin impi. Mutta mitä tulee pelkoonne, että meidät -muka ajettaisiin ulos, niin minä itse asemiesteni sekä Hametin ja -Abdallan kanssa takaan, ettette tule kärsimään semmoista häväistystä. -Älkää epäilkökään, ettemme pystyisi pitämään hallussamme kerran saatua -yösijaa.» - -»Emme saa antaa asiain mennä niin pitkälle», vastasi abotti. »Mutta -tässähän tuo maahan vajonnut risti onkin, josta narri puhui. Yö vain on -niin pimeä, että tuskin voimme nähdä, mikä näistä teistä on oikea. Hän -käski, muistaakseni, meidän poiketa vasemmalle.» - -»Ei, oikealle», sanoi Brian, »mikäli minä muistan.» - -»Vasemmalle, aivan varmaan vasemmalle. Muistan, kuinka hän viittasi -puisella miekallaan.» - -»Niin kyllä, mutta miekka oli hänellä vasemmassa kädessä ja hän viittasi -sillä poikittain editseen», sanoi temppeliherra. - -Kumpainenkin piti itsepintaisesti kiinni omasta käsityksestään, niinkuin -tämmöisissä tapauksissa on tavallista. Kysyttiin palvelijoiltakin, mutta -he eivät olleet olleet kyllin lähellä kuullakseen Wamban opastusta. -Viimein Brian huomasi jotakin, mikä hämärässä oli aluksi jäänyt häneltä -huomaamatta: »Tuossahan joku nukkuu tai makaa kuoliaana ristin juurella --- Hugo, kohennapa häntä keihäsvarrellasi.» - -Tuskin oli käsky täytetty, kun makaaja nousi, huudahtaen hyvällä -ranskankielellä: »Ken lienetkin, niin teet epäkohteliaasti, kun -häiritset mietteitäni!» - -»Me tahdoimme vain», sanoi abotti, »kysyä teiltä tietä Rotherwoodiin, -Cedrik Saksilaisen talolle.» - -»Sinnehän minäkin olen menossa», vastasi tuntematon, »ja jos minulla -olisi hevonen, niin tulisin oppaaksenne, sillä tietä on vähän vaikea -osata, vaikka se onkin minulle hyvin tuttu.» - -»Saatte sekä kiitokset että palkinnon, hyvä ystävä», sanoi abotti, »jos -saatatte meidät eheinä Cedrikin luokse.» - -Ja hän käski yhden palvelijansa nousta talutetun hevosen selkään ja -antaa omansa vieraalle, jonka oli tultava oppaaksi. - -Tie, jolle opas saattoi heidät, kulki päinvastaiseen suuntaan kuin se, -jota Wamba oli neuvonut johtaaksensa heidät harhaan. Polku poikkesi pian -syvemmälle metsään ja kulki useamman puron poikki, joiden lieterannat -tekivät ylikulun vaaralliseksi. Mutta vieras näytti ikäänkuin vaiston -ohjaamana osaavan aina löytää kovimman maaperän ja turvallisimmat -ylikulkupaikat, ja hänen varovaisuutensa ja tarkan huomiokykynsä avulla -matkalaiset viimein saapuivat kujanteelle, joka oli heidän siihen asti -näkemiään leveämpi. Opas viittasi suurta, matalaa, epäsäännöllistä -rakennusta kujanteen toisessa päässä ja sanoi abotille: »Tuolla on -Rotherwood, Cedrik Saksilaisen asunto.» - -Se oli iloinen sanoma Aymerille, jonka hermot eivät olleet vahvimpia ja -joka vaarallisten soiden poikki kuljettaessa oli ollut niin suuren -huolen ja levottomuuden vallassa, ettei ollut joutanut kyselemään mitään -oppaaltaan. Mutta nyt, kun hän taas näki olevansa täydessä turvassa ja -likellä suojapaikkaa, uteliaisuus heräsi hänessä, ja hän kysyi oppaalta, -kuka ja mikä hän oli. - -»Toivioretkeläinen, juuri palannut pyhältä maalta», kuului vastaus. - -»Parempi olisi teidän ollut viipyä siellä ja sotia Pyhän haudan takaisin -valloittamiseksi», sanoi temppeliherra. - -»Aivan totta, kunnianarvoisa herra ritari», vastasi toivioretkeläinen, -jolle temppeliherran ulkoasu näytti olevan varsin tuttu, »mutta kun -sellaisiakin, jotka ovat valalla vannoneet valloittavansa takaisin pyhän -kaupungin, tavataan matkustelemassa näin kaukana velvollisuuksiensa -näyttämöltä, niin voiko kummastella, että minunlaiseni rauhallinen -talonpoika kieltäytyy tehtävästä, jonka he ovat hylänneet?» - -Temppeliherra olisi vastannut närkästyneesti, mutta abotti keskeytti -hänet, lausuen ihmettelynsä siitä, miten opas niin monta vuotta poissa -oltuaan näin tarkoin muisti kaikki metsän polut. - -»Olen näiltä seuduilta syntyisin», vastasi opas. Hänen tätä sanoessaan -he juuri saapuivatkin Cedrikin talolle. Se oli matala, epäsäännöllinen -rakennus, jossa oli useampia pihoja ja joka käsitti melkoisen -laajan alan. Vaikka sen suuruus siis todisti isännän rikkautta, -oli se rakennustavaltaan kuitenkin aivan toisenlainen kuin -normannilais-ylimysten korkeat, torneilla ja muureilla varustetut -asunnot, jollaiset olivat tulleet vallitsevaksi rakennustyyliksi kautta -koko Englannin. - -Varustuksitta ei Rotherwoodin kartanokaan sentään ollut. Varustamaton -talo olisi noina melskeisinä aikoina ollut vaarassa tulla ryöstetyksi ja -poltetuksi ennen ensi aamua. Syvä, läheisestä joesta johdetun veden -täyttämä kaivanto ympäröi koko rakennusta. Kaksinkertainen, -teräväkärkisistä paaluista tehty aituus, johon ainekset oli saatu -läheisestä metsästä, suojeli kaivannon sekä ulko- että sisäreunaa. -Länttä kohden oli ulommassa paaluaidassa portti, josta nostosilta johti -sisemmässä aidassa olevalle samanlaiselle portille. Molemmat nämä -pääsyaukot olivat aitauksen ulkonevien kulmien suojassa, niin että -jousimiehet tai linkoojat saattoivat tarpeen tullen sivultakäsin -ahdistaa sisäänpyrkijöitä. - -Tämän portin edessä temppeliherra puhalsi kuuluvan toitotuksen -torvestaan, sillä sade, joka jo kauan oli uhannut, alkoi nyt virrata -rankasti. - - - - -KOLMAS LUKU. - - - Tulipa (apu turmiollinen!) rannoilta lakeoilta, joihin lyö - Germanian meri, saksilainen mies, väkevä, sinisilmä, verevä. - - THOMSON'in _Vapaus_. - -Tuvassa, joka tavattomaan pituuteensa ja leveyteensä verraten oli -suhdattoman matala, seisoi järeitä, raa'altaan veistetyistä, -höyläämättömistä ja silittämättömistä tammilankuista tehty pitkä pöytä -valmiiksi katettuna Cedrik Saksilaisen illallisateriaa varten. Tuvan -katossa, joka oli vuolista ja parruista kyhätty, ei ollut mitään muuta -kuin laudoitus ja oljet erottamassa huonetta ulkoilmasta. Kummassakin -päässä tupaa oli valtavan suuri tulisija; mutta kun savutorvet olivat -hyvin kömpelöä tekoa, tunkeusi ainakin yhtä paljon savua sisään kuin -oikeaa väylää ulos. Tästä aiheutuva alinomainen savu oli peittänyt -matalan tuvan kattovuolet ja -parrut kiiltävällä, mustalla -nokisilauksella. Seinillä riippui sota- ja metsästysaseita, ja joka -nurkassa oli kaksipuoliset ovet, joista päästiin avaran rakennuksen -muihin osiin. - -Muutenkin ilmeni talon varusteissa tuota saksilais-aikakauden karua -yksinkertaisuutta, jonka säilyttämistä Cedrik piti kunnianasianaan. -Permanto oli kovaksi tallattua kalkilla sekoitettua savea, niinkuin -nykyaikana usein käytetään englantilaisissa riihissä. Noin neljänneltä -osalta huoneen pituutta oli lattia tehty askelmaa korkeammaksi, ja tuon -korokkeen alueella oleskeli ainoastaan talon isäntäväki ja arvokkaammat -vieraat. Poikittain tällä korokkeella oli kalliilla, tulipunaisella -liinalla peitetty pöytä, jonka keskikohdalta ovipuolelle päin jatkui -palvelijoita ja halvempia henkilöitä varten asetettu pitempi ja -matalampi pöytä. Koko laitos oli T-kirjaimen muotoinen, tai samanlainen -kuin ne vanhanaikaiset, samojen periaatteiden mukaan järjestetyt -ruokapöydät, joita vielä nytkin nähdään vanhanaikaisissa Oxfordin ja -Cambridgen yliopistoissa. Jykeviä nojatuoleja sekä selustapenkkejä -veistoksilla koristetusta tammipuusta oli sijoitettu korokkeelle, ja -näiden istuimien sekä korkeammalla olevan pöydän ylitse oli kiinnitetty -vaateteltta suojaamaan tällä kunniapaikalla istuvia arvohenkilöitä -tuulelta ja varsinkin sateelta, joka paikoin tunkeutui huonosti kyhätyn -katon lävitse sisään. - -Tuvan peräosan seinät, niin pitkälle kuin koroke ulottui, olivat -verhoilla eli uutimilla peitetyt, ja lattialla oli matto, molemmat -koristetut jonkintapaisilla koruompeluksilla tai kirjauksilla, joiden -värit olivat loistavat tai pikemminkin räikeät. Ovensuupuolen pöydän -kohdalla oli vesikatto, niinkuin sanottu, paljaaltaan peittämättömänä; -karkeiksi laastitut seinät olivat alastomat ja kolea savipermanto -matoitta. Pöytäkin oli ilman liinaa, ja istuimina oli vain järeät, -karkeatekoiset penkit. - -Peräpöydän keskikohdalla oli kaksi muita korkeampaa tuolia perheen -isäntää ja emäntää varten, jotka valvoivat ja johtivat aterioimista ja -siitä toimestaan olivat saaneet saksilaisen arvonimensä »leivän -jakajat». - -Kummankin kunniatuolin eteen oli asetettu jakkara, joka oli taidokkailla -leikkauksilla ja norsunluulla koristettu, mikä arvokkuuden merkki oli -niille ominainen. Toisella mainituista tuoleista istui nyt Cedrik -Saksilainen, joka, vaikka olikin arvoltaan vain talonisäntä eli -senaikaiseen tapaan sanoen vapaatilallinen, tunsi kuitenkin illallisensa -viivästymisen johdosta ärtyisää kärsimättömyyttä, joka olisi soveltunut -jollekin muinais- tai nykyaikaiselle raatimiehelle. - -Isännän muodosta saattoi heti huomata, että hän luonnonlaadultaan oli -suora, mutta äkkipikainen ja kiivas. Hänen vartalonsa ei ollut -keskimittaa pitempi, mutta harteva, pitkäkätinen ja vankkarakenteinen, -niinkuin sodan ja metsästyksen rasituksiin tottuneen miehen ainakin. -Kasvot olivat leveät, silmät suuret, siniset, piirteet avoimet ja -vilpittömät, hampaat terveet ja pää kaunismuotoinen, kaikki yhdessä -ilmaisten sellaista hyväntahtoisuutta, joka usein esiintyy rinnan -kiivaan ja pikaisen luonteenlaadun kanssa. Ylpeyttä ja epäluuloisuutta -ilmeni myöskin hänen katseessaan, sillä ikänsä kaiken oli hänen täytynyt -puolustaa oikeuksia, joita alinomaa yritettiin polkea, ja hänen asemansa -ja olosuhteensa olivatkin semmoiset, että ne olivat antaneet hänen -tuliselle, pikaiselle ja päättäväiselle luonteenlaadullensa alati uutta -kiihoketta. Hänen pitkä, keltainen tukkansa, joka päälaelta ja otsalta -oli keskeltä jaettu ja kahdenpuolen kammattu, ulottui alas hartioille -asti. Harmaita hiuksia ei siinä vielä paljon näkynyt, vaikka Cedrik -läheni jo kuuttakymmentä. - -Pukuna oli hänellä havunvihreä nuttu, jonka kaulus ja hihansuut olivat -päärmätyt »minever»-nahalla, mikä oli kärpännahkaa halvempaa ja -luultavasti talvioravan nahasta valmistettua. Nuttu oli napittamaton, ja -sen alta näkyi tulipunainen ruumiinmukainen ihokas. Housutkin olivat -samanväriset, mutta ne ulottuivat vain reitten alaosaan, jättäen polvet -paljaiksi. Jaloissa oli samanmuotoiset matalat kengät kuin -talonpojillakin, vaikka hienommasta nahasta ja kiinnitetyt edestä -kultasoljilla. Käsivarsissa oli kultarenkaat, kaulassa samoin oli leveä -rengas samaa kallista ainetta. Vyötäisillä oli runsaasti koristettu vyö, -johon lyhyt, suora, kaksiteräinen, teräväkärkinen miekka oli pistetty -sillä tavoin, että se riippui sivulla melkein pystysuorassa. Tuolin -selustalle oli ripustettu tulipunaisesta verasta tehty, turkisvuorinen -viitta ynnä samoista aineista tehty, upeasti kirjailtu lakki, jotka -täydensivät hyvinvoivan talollisen puvun hänen ulkosalla liikkuessaan. -Lyhyt, leveä- ja kirkasteräinen metsäkarju-keihäs oli nojallaan saman -tuolin selustaa vasten; sitä isäntä käytti ulkona liikkuessaan sauvana -tai aseena, miten milloinkin asia vaati. - -Joukko palvelijoita, joiden puvut vaihtelivat eri asteissa isännän upean -vaatetuksen ja Gurth sikopaimenen karkean, koruttoman asun välillä, -seurasi saksilaisen herran katseita ja odotti hänen käskyjään. Pari -kolme korkeampiarvoista palvelijaa seisoi hänen takanaan korokkeella; -muut kaikki pysyttelivät ovipuolella tupaa. Olipa tuvassa vielä -toisenlaisiakin asukkaita. Siellä oli pari kolme suurta, pörrökarvaista -vinttikoiraa, joita siihen aikaan käytettiin suden ja sarvaan ajossa; -yhtä monta hitaampaa vainukoiraa, suurta, vahvaraajaista rotua, joilla -oli paksu kaula, suuri pää ja pitkät korvat; vihdoin vielä pari -pienempää koiraa, sitä lajia, joita nykyjään nimitetään terriereiksi. -Kaikki ne odottivat maltittomina ruoan tuloa, mutta osaten koirille -ominaisella viisaudella ymmärtää ihmiskatsetta ne pysyivät kuitenkin -hiljaa isäntänsä äreää äänettömyyttä häiritsemättä. Luultavasti ne -pelkäsivät pientä valkeaa keppiä, joka oli pantu Cedrikin lautasen -viereen ja aiottu pitämään kurissa nelijalkaisten alustalaisten -ahneutta. Vanha susikoira vain oli lellitellyn suosikin rohkeudella -asettunut aivan kunniaistuimen viereen ja uskalsi silloin tällöin anoa -huomiota laskemalla suuren, pörröisen päänsä isännän polvelle tai -työntämällä kuononsa hänen käteensä. Mutta sekin torjuttiin pois tylyllä -käskyllä: »Alas, Balder, alas! En ole nyt leikkituulella.» - -Cedrik ei todellakaan, kuten olemme huomanneet, ollut varsin lempeällä -tuulella. Rowena-neiti, käytyään kaukaisessa kirkossa iltamessua -kuuntelemassa oli vast'ikään tullut kotiin ja muutti rajuilmassa -kastuneita vaatteitansa. Gurthista ja hänen hoidokeistaan ei ollut vielä -mitään tietoa, vaikka heidän olisi pitänyt jo aikaa sitten kotiutua -metsästä. Ja näinä rauhattomina aikoina oli täysi syy levottomuuteen -karjan viipyessä, sillä saattoihan olla hyvin mahdollista, että -läheisissä metsissä asustavat rosvot olivat sen ryöstäneet, tai joku -naapuriparoni, joka mahtavuudessaan välitti laista yhtä vähän kuin -rosvot, oli vienyt sen saaliiksensa. Eikä semmoinen vahinko olisi ollut -vähäinen, sillä suuret sikalaumat olivat saksilaisten talollisten paras -rikkaus, varsinkin metsäseudulla, missä näille elukoille oli runsaasti -ravintoa. Paitsi näitä huolestumisen aiheita synnytti saksilaisessa -talonherrassa kärsimättömyyttä hänen narrinsa Wamban poissaolo, sillä -tämän kokkapuheet, vaikk'eivät olleetkaan sukkelimpia, olivat kuitenkin -jonkinlaisena höysteenä isännän ilta-aterialle sekä niille runsaille -olut- ja viinikulauksille, joilla hänen oli tapana sitä säestää. -Lisätkäämme kaikkeen tähän, että Cedrik ei ollut puolenpäivän jälkeen -mitään syönyt ja että hänen tavallinen illallisaikansa oli jo aikoja -sitten mennyt ohi, -- ja sehän on asia, joka suututtaa kaikkia -maalaisherroja, sekä muinais- että nykyaikoina. Ärtymystään hän ilmaisi -katkonaisilla lauseilla, joita hän osaksi itsekseen mutisi, -osaksi lausui ympärillä seisoville palvelijoille, erittäinkin -juomanlaskijalleen, joka ikäänkuin rauhoitukseksi vähän väliä tarjosi -hänelle hopeapikarin täynnä viiniä. »Miksi Rowena-neiti niin kauan -viipyy?» - -»Hän vain järjestää hiuksiaan», vastasi eräs naispalvelija yhtä -rohkeasti kuin meidänkin aikoina talontyttären suosittu kamarineitsyt -vastaa perheen isännälle. »Tahtoisitteko, että hän tulisi pöytään hilkka -päässä ja sadeviitta yllä? Eikä kukaan nainen koko kreivikunnassa ole -nopsempi pukeutumaan kuin meidän neiti.» - -Tähän kiistämättömään väitteeseen saksilainen vastasi vain -jonkinlaisella myöntävällä murahduksella ja lisäsi: »Soisinpa, että hän -toisen kerran mennessään Johanneksen kirkolle valitsisi paremman ilman. -Mutta mitä, kymmenen pirun nimessä», jatkoi hän juomanlaskijaan kääntyen -ja koroittaen ääntään, ikäänkuin mielissään siitä, että oli keksinyt -väylän, johon voi suunnata ärtymyksensä ilman pelkoa tai hillintää, -»mitä, kymmenen pirun nimessä, Gurth tekee näin myöhään metsässä? -Arvattavasti saamme jonkin turman viestin sikalaumasta. Onhan hän ennen -aina ollut uskollinen ja huolellinen palvelija, ja minä olin aikonut -koroittaa hänet parempaan virkaan. Kenties olisin ottanut hänet -henkivartijaini joukkoon.» - -Juomanlaskija Oswald muistutti nöyrästi, että »tuskinhan vielä oli tunti -kulunut valkeansammutuskellon[5] soimisesta». Mutta tämä oli huonosti -valittu puolustus, sillä se muistutti asiaa, joka saksilaiskorville oli -ikävä kuulla. - -»Paha periköön», huusi Cedrik, »valkeansammutuskellon ja sen -tyrannimaisen äpärän,[6] joka sen keksi, sekä sen sydämettömän orjan, -joka saksin kielellä mainitsee sitä saksilaisten korvien kuullen. -Valkeansammutuskello», lisäsi hän tuokion vaiti oltuaan, -»valkeansammutuskello, joka pakottaa kunnon ihmiset sammuttamaan -valkeansa, että rosvot ja varkaat saisivat pimeydessä tekojansa tehdä. --- Valkeansammutuskello tosiaankin! -- Reginald Front-de-Boeuf ja Filip -de Malvoisin tietävät kyllä, mihin tarpeeseen valkeansammutuskäsky -sopii, yhtä hyvin kuin Wilhelm Bastardi itse tai kuka hyvänsä Hastingsin -tappelussa olleista normannilaisseikkailijoista. Arvattavasti tuodaan -minulle kohta sanoma, että sikalaumani on viety ruoaksi nälkäisille -rosvoille, joita nuo herrat eivät kykene elättämään muuten kuin -varkaudella ja rosvoamisella. Uskollinen orjani on tapettu ja -omaisuuteni otettu ryöstösaaliiksi. -- Ja Wamba, -- missä on Wamba? Eikö -joku sanonut hänen lähteneen Gurthin kanssa?» - -Oswald vastasi niin olevan. - -»Vai niin, yhä parempaa ja parempaa! Hänkin, saksilaisnarri, on viety -normannilaisherraa huvittamaan. Narreja me tosin olemme kaikki, kun -heitä palvelemme, ja ansaitsemme paremmin heidän pilkkansa ja naurunsa, -kuin jos olisimme puoliälyisinä syntyneet. Mutta minä tahdon kostaa!» -lisäsi hän, kavahtaen tuoliltaan kiihdyksissään luulotellusta -väkivallasta ja tarttuen metsäkarjukeihääseensä. »Minä teen syytöksen -valtaneuvoskunnalle. Minulla on ystäviä, minulla on alustalaisia. Mies -miestä vastaan vaadin nuo normannit kaksintaisteluun. Pankoot vain -päälleen haarniskansa ja rautapaitansa ja kaiken, mikä pelkurille voi -antaa rohkeutta! Olenhan minä ennenkin syössyt tämmöisen peitsen esteen -läpi, joka oli paksumpi kuin kolme heidän sotakilpeänsä! -- He ehkä -luulevat minua vanhaksi; mutta saavatpa nähdä, että niin yksinäinen ja -lapseton kuin olenkin, Herewardin veri kuitenkin virtaa Cedrikin -suonissa. Voi Wilfred, Wilfred!» lisäsi hän hiljaisemmin, »jospa olisit -osannut hillitä järjettömän intohimosi, niin ei isäsi olisi vanhalla -iällään jäänyt yksinäisen tammen kaltaiseksi, joka ojentaa pirstottuja -ja suojattomia oksiansa myrskyn riehuntaa vastaan!» Tämä ajatus näytti -muuttavan hänen ärtymyksensä surumielisyydeksi. Hän pani pois keihäänsä, -kävi jälleen istumaan, loi katseensa maahan ja näytti vaipuvan -alakuloisiin mietteisiin. - -Näistä mietteistä Cedrikin yht'äkkiä herätti torven toitotus, joka sai -kaikki tuvassa olevat koirat sekä kaksi- tai kolmekymmentä talon muissa -osissa olevaa vastaamaan äänekkäällä ulvonnalla ja haukunnalla. Valkea -keppi sai hetken aikaa tehdä virkaansa ja palvelijat koettaa parastansa, -ennenkuin koirien meteli saatiin vaikenemaan. »Portille, pojat!» käski -saksilainen kiireesti, niin pian kuin meteli oli asettunut sen verran, -että palvelijat saattoivat kuulla hänen äänensä. »Käykää katsomaan, mitä -sanomia tuolla torvella on tuotavana -- epäilemättä se ilmoittaa, että -jokin ryöstö ja rosvotyö on minun maillani tehty.» - -Tuskin kolmen minuutin kuluttua eräs henkivartijoista palasi ja -ilmoitti, »että Jorvaulx'n abotti Aymer ja kelpo ritari Brian de -Bois-Guilbert, urhoollisen ja kunnianarvoisan Temppeliherrain ritariston -komentaja, pienen seurueensa kanssa pyytävät vieraanvaraa ja suojaa -yhdeksi yöksi, ollen matkalla turnajaisiin, jotka ylihuomenna pidetään -Ashby-de-la-Zouchen lähistöllä». - -»Aymer, Aymer-abotti? Brian de Bois-Guilbert?» mutisi Cedrik. -»Normanneja kumpainenkin -- mutta olkoot normanneja tai saksilaisia, -vieraanvaraisuutta on Rotherwoodissa noudatettava. Olkoot tervetulleet, -koska ovat katsoneet hyväksi poiketa tänne -- vaikka kernaammin olisin -suonut, että he olisivat jatkaneet matkaansa. Mutta arvotonta olisi -nurista yhden yön suojasta ja yhden illan ruoasta; tottahan -normannilainen osannee vieraana ollessaan hillitä hävyttömyyttänsä. ---Mene, Hundebert», lisäsi hän hovimestarintapaiselle palvelijalle, joka -seisoi hänen takanansa valkea sauva kädessä; »ota mukaasi kuusi renkiä -ja saata tulijat vierashuoneisiin. Pidä huolta heidän hevosistaan ja -muuleistaan, ja katso, ettei heidän väeltään mitään puutu. Anna heille -kuivia vaatteita, jos he sellaisia pyytävät, laita valkea ja toimita -heille pesuvettä ja viiniä ja olutta. Ja käske keittäjäin lisätä -illalliseemme jotakin, mitä kiireessä voivat, ja tuotakoon se pöytään, -niin pian kuin nuo vieraat ovat valmiit tulemaan ruoalle. Sano heille, -Hundebert, että Cedrik itse tulisi heitä vastaanottamaan, mutta häntä -sitoo vannomansa vala, ettei hän astu enempää kuin kolme askelta tupansa -kunniakorokkeelta ketään vastaan, paitsi jos vieras on saksilaista -kuningassukua. Joudu! Katso, että heitä pidetään hyvänä. Älkööt he saako -ylpeydessään sanoa, että saksilaismoukka on ilmaissut heille yht'aikaa -sekä köyhyytensä että itaruutensa.» - -Hovimestari läksi useampien palvelijain kanssa isännän käskyjä -täyttämään. »Aymer-abotti!» kertasi Cedrik, Oswaldiin katsoen, »hänhän -on, jollen erehdy, Giles de Maulevererin, nykyisen Middlehamin herran, -veli?» - -Oswald kumarsi kunnioittavasti vastaukseksi. »Hänen veljensä asuu -linnassa ja anastaa perinnön, joka oikeastaan kuuluu jalommalle suvulle, -Middlehamin Ulfgareille; mutta niinhän jokainen muukin normannilaisherra -tekee. Tämän abotin sanotaan olevan vapaa ja iloinen mies, joka enemmän -pitää viinimaljasta ja metsätorvesta kuin kellonsoitosta ja kirjasta. -Hyvä on, tulkoon vain, terve tultuansa. Kuinka sanoittekaan -temppeliherran nimen olevan?» - -»Brian de Bois-Guilbert.» - -»Bois-Guilbert!» sanoi Cedrik yhä samalla miettiväisellä, arvelevalla -äänellä, johon hän alustalaistensa parissa eläen oli tottunut ja joka -kuulosti pikemmin itsekseen juttelevan kuin ympärillään oleville puhuvan -miehen ääneltä. »Bois-Guilbert! Siitä nimestä on maine laajalti kertonut -sekä hyvää että pahaa. Hän kuuluu olevan yhtä urhoollinen kuin -ritarikuntansa parhaat, mutta hänellä on myös heidän tavalliset -virheensä: hän on ylpeä, röyhkeä, julma ja irstas. Hän on kovasydäminen -mies, joka ei pelkää maata eikä taivasta. Näin juttelevat harvat -Palestiinasta palanneet soturimme. -- No, yhdeksi yöksi hän vain on -tullut; olkoon tervetullut hänkin. -- Oswald, aukaise vanhin -viinitynnyri; tuo pöydälle parasta simaa, väkevintä olutta, oivallisinta -moratia, vaahtoisinta omenaviiniä, tuoksuvinta pigmentiä![7] Täytä -suurimmat juomasarvet -- temppeliherrat ja abotit pitävät hyvistä -viineistä ja runsaista mitoista. -- Elgitha, sano emännällesi, ettemme -tänä iltana odota häntä saliin tulevaksi, jollei hän erityisesti sitä -halua.» - -»Mutta hän haluaa sitä erityisesti,» vastasi suulaasti Elgitha; »sillä -hän tahtoo aina mielellään kuulla uusimmat sanomat Palestiinasta.» - -Cedrik loi nenäkkääseen tyttöön kiivaan, närkästyneen katseen; mutta -Rowenaan ja hänen palvelijoihinsa Cedrikin vihastus ei milloinkaan -kohdistunut. Hän siis vastasi ainoastaan: »Vaiti, tyttö! Kielesi on -kerkeämpi kuin ymmärryksesi. Vie sanomani emännällesi, ja tehköön hän -mielensä mukaan. Tässä talossa ainakin Alfred-kuninkaan jälkeläinen -hallitsee yhä vielä ruhtinattarena.» Elgitha läksi ulos. - -»Palestiinasta!» toisti saksilainen. »Palestiinasta! Voi kuinka moni -korva on harras kuulemaan juttuja, joita irstaat ristiritarit tai -ulkokullatut toivioretkeläiset tuovat tuosta maasta! Minäkin voisin -kysyä -- minäkin voisin tiedustella -- minäkin voisin sykkivin sydämin -kuunnella noita satuja, joita ovelat maankuljeksijat keksivät, -houkutellakseen meitä anteliaiksi. Mutta ei! -- Poika, joka ei ole -tahtonut totella käskyjäni, ei ole enää minun poikani. En välitä hänen -kohtalostaan enempää kuin kaikkein halvimmasta niiden lukemattomien -joukossa, jotka, kiinnitettyään ristin olkapäähänsä, ovat syöksyneet -irstaisuuteen ja verityöhön, sanoen sitä muka Jumalan tahdon -täyttämiseksi.» - -Hän rypisti kulmiaan ja loi silmänsä hetkeksi maahan. Kun hän ne jälleen -nosti, paiskattiin kaksipuolinen ovi salin toisessa päässä juuri -seposelälleen, ja vieraat astuivat sisään seuraten hovimestaria, jolla -oli valkea sauvansa kädessä, ynnä neljää palvelijaa, jotka kantoivat -tulisoihtuja. - - - - -NELJÄS LUKU. - - - Vuos veret takkukarvain vuohien, - iskettiin maahan sonni vihainen: - Jo paistit kypsyi; ruoka tarjottiin, - punainen viini maljaan laskettiin. - - Pöytäänpä kolmijalkaan istuttaa kuningas Odysseynkin, - mut hän saa istuimen matalamman -- -- -- - - POPEN _Odysseia_, 21:s kirja. - -Aymer-abotti oli, käyttäen hyväkseen hänelle suotua -puvunmuuttamistilaisuutta, vaihtanut matkapukunsa vielä -kallisarvoisempiin vaatteisiin, heittäen päällimmäiseksi omituisesti -kirjaillun kaavun. Paitsi paksua, kultaista sinettisormusta, joka -ilmaisi hänen kirkollista arvoansa, oli hänellä sormissaan vielä useita -jalokivisormuksia, vaikka niiden käyttäminen oikeastaan oli kanoonisessa -laissa kielletty. Hänen jalkineensa olivat hienoimmasta Espanjan nahasta -tehdyt. Parta oli keritty niin sieväksi kuin hänen munkistonsa säännöt -suinkin sallivat, ja ajetun päälaen peitti tulipunainen, upeasti -kirjailtu lakki. - -Temppeliherrankin ulkomuoto oli muuttunut. Vaikka hänen pukunsa ei -ollutkaan niin ylen huolellisesti koristettu, oli se kuitenkin yhtä -kallisarvoinen ja hänen ulkonäkönsä paljoa mahtavampi kuin kumppanin. -Rautarengas-paidan hän oli vaihtanut ihonuttuun, joka oli tumman -purppuran väristä silkkiä ja turkiksilla päärmätty; sen yli laskeutui -lumivalkoinen, pitkä viitta levein laskoksin. Kahdeksankärkinen risti, -joka oli hänen järjestönsä merkkinä, oli mustasta sametista ommeltu -olkapäähän. Otsaa ei enää peittänyt korkea lakki, vaan sitä varjosti -vain lyhyt, kiharainen, sysimusta tukka, joka hyvin soveltui miehen -muutenkin tavattoman tummaan kasvojenväriin. Hänen käyntinsä ja koko -ryhtinsä olisi ollut sulavan majesteetillinen, jollei niissä olisi ollut -käskevän kopeaa ilmettä, mikä rajoittamattoman käskyvallan käyttäjälle -usein on ominainen. - -Näiden molempien arvohenkilöiden jäljessä seurasivat heidän -palvelijansa, ja vielä jäljempänä astui nöyrästi opas, jonka ulkonäössä -ei ollut mitään muuta merkillistä, kuin mikä kuului tavalliseen -toivioretkeläispukuun. Karkeasta, mustasta sarssista tehty kaapu tai -viitta verhosi koko hänen vartalonsa. Hihojen sijasta olivat irtonaiset -kangaskaistat käsivarsien peittona, jotakuinkin meidän aikaisten -husaaritakkien tapaan; tämmöistä mekkoa sanottiin silloin _Sclaveyniksi_ -eli sklavonialaiseksi. Paljaissa jaloissa oli karkeat nahkapaulaiset -kurpposet. Leveä lierihattu, jonka reunukseen oli ommeltu näkinkenkiä, -ja pitkä, rautapäinen sauva, jonka ponteen oli sidottu palmunoksa, -täydensivät toivioretkeläisen puvun. Vaatimattomasti hän astui -viimeisenä kaikista tupaan, ja huomattuaan, että alemmassa pöydässä -tuskin oli tarpeeksi sijaa Cedrikin palvelijoille sekä vieraiden -seuralaisille, hän vetäytyi jakkaralle, joka oli toisen suuren takan -vieressä, melkein sen alla. Siinä hän kuivatteli vaatteitansa, näyttäen -odottelevan, kunnes jonkun poistuminen tekisi hänelle tilaa pöytään tai -tarjoilija vierasvaraisesti toisi hänelle ruokaa tähän syrjäiseen -paikkaan, minkä hän oli itselleen valinnut. - -Arvokkaan kohteliaasti Cedrik nousi vastaanottamaan vieraitaan, ja -laskeutuen alas korokkeelta hän astui kolme askelta heitä vastaan ja -seisahtui sitten odottamaan. »Olen pahoillani, kunnianarvoisa abotti», -sanoi hän, »että vannomani vala ei salli minun tällä esi-isäini -permannolla astua edemmäksi, edes niin arvokkaita vieraita -vastaanottaakseni kuin te ja tämä Pyhän Temppelin urhoisa ritari olette. -Mutta palvelijani on kai selittänyt syyn teille minun näennäiseen -epäkohteliaisuuteeni. Älkää myös panko pahaksi, jos puhun teille -kotoista kieltäni ja pyydän, että tekin samalla kielellä vastaisitte, -jos sitä kylliksi osaatte. Jollette, niin ymmärrän minäkin tarpeeksi -normannien kieltä, käsittääkseni teidän puheenne.» - -»Valat», sanoi abotti, »ovat pyhänä pidettävät, arvoisa vapaatilallinen. -Valat ovat solmuja, jotka kiinnittävät meitä taivaaseen, ne ovat -siteitä, jotka sitovat uhrin alttarin kulmaan -- ja sentähden -- niin -kuin jo äsken sanoin, ne ovat pyhänä pidettävät ja täytettävät, jollei -Pyhä Äitimme Kirkko niitä kirvoita. Ja mitä kieleen tulee, niin -mielelläni keskustelussa käytän sitä, jota kunnioitettu isoäitini, Hilda -Middlehamin rouva puhui, hän, joka kuoli melkein yhtä suuressa pyhyyden -maineessa, jos tohtinen niin sanoa, kuin hänen mainehikas kaimansa, -autuas Pyhä Hilda Whitbyläinen, Jumala hänen sielullensa olkoon -armollinen.» - -Kun abotti oli tämän sovinnollisen puheen lopettanut, lisäsi hänen -kumppaninsa lyhyesti ja jyrkästi: »Minä puhun aina ranskaa, -Rikhard-kuninkaan ja hänen ylimystensä kieltä; mutta ymmärrän kyllä -riittävästi englanninkin kieltä, tullakseni toimeen maan alkuasukasten -kanssa.» - -Cedrik välähdytti puhujaan sellaisen kiivaan ja närkästyneen katseen, -jollaisia vertailut kilpailevien kansallisuuksien välillä melkein aina -aiheuttivat: mutta muistaessaan vieraanvaraisuuden velvoitukset hän -pidättyi sen enemmistä harmin purkauksista. Kädellä viitaten hän pyysi -vieraita istumaan kahdelle tuolille, jotka olivat vähän matalammat kuin -hänen omansa, mutta aivan hänen vieressään, antaen samalla merkin, että -illallinen oli tuotava pöytään. - -Palvelijain rientäessä käskyä täyttämään Cedrikin silmä keksi Gurth -sikopaimenen, joka kumppaninsa Wamban kanssa oli juuri astunut tupaan. -»Tulkaa tänne, te vetelykset!» tiuskasi saksilainen kärsimättömästi. Ja -kun syylliset olivat ennättäneet korokkeen eteen: »Minkä vuoksi te, -lurjukset, näin myöhään olette kuhnailleet ulkona? Oletko sinä, -Gurth-junkkari, tuonut laumasi kotiin, vai oletko jättänyt sen rosvojen -ja ryövärien kynsiin?» - -»Lauma on tallessa, olkaa hyvällä mielellä, isäntä», vastasi Gurth. - -»Mutta siitäpä en ole hyvällä mielellä, lurjus», sanoi Cedrik, »että -olen kaksi tuntia saanut luulla toista ja miettiä kostoa naapureilleni -tekemättömistä rikoksista. Jalkarautoja ja vankihuonetta saat maistaa, -kuuletkos, mies, jos vielä kerran tällaista tapahtuu.» - -Gurth, joka tunsi isännän pikaisen mielenlaadun, ei ruvennutkaan -puolustautumaan. Mutta Wamba, joka narrinetuoikeuksiensa nojalla saattoi -luottaa Cedrikin suvaitsevaisuuteen, vastasi heidän kummankin puolesta: -»Etpä, totta puhuen, eno Cedrik, ole tänä iltana viisas etkä -oikeudenmukainen.» - -»Mitä, junkkari?» sanoi isäntä. »Minä panen sinut porttivahdin majaan -piiskaa maistelemaan, jolleivät hullutuksesi pysy aisoissa.» - -»Sanokoon viisautenne ensin minulle», vastasi Wamba, »onko oikein ja -kohtuullista rangaista syytöntä syyllisen edestä?» - -»Ei suinkaan, narri», sanoi Cedrik. - -»No, miksikä sitten panetat Gurth-paran jalkarautoihin, eno, kun hänen -koiransa Fangs on syyllinen? Voinpa vannoa, ettemme hetkeäkään viipyneet -turhaan matkalla, niin pian kuin lauma oli saatu kokoon. Mutta sitä ei -Fangs saanut toimeen, ennenkuin iltakellot jo kerkisivät soida.» - -»Hirtä sitten Fangs», sanoi Cedrik, kääntyi kiivaasti sikopaimeneen -päin, »jos syy on hänessä, ja hanki itsellesi toinen koira.» - -»Äläpä pane pahaksi, eno», sanoi narri, »sekin olisi hiukan oikeuden ja -kohtuuden vastaista. Sillä jos Fangs ontuu eikä sentähden voinut saada -laumaa kokoon, niin eihän se ollut hänen syytään, vaan niiden, jotka -silpoivat siltä kaksi etukynttä. Tuskinpa koira-parka olisi suostunut -tuollaiseen toimitukseen, jos sen mieltä olisi kysytty.» - -»Ja kuka uskalsi silpoa minun orjani elukkaa?» ärjäisi saksilainen -tulistuen. - -»No, sen teki vanha Hubert», sanoi Wamba, »ritari Filip de Malvoisinin -metsänvartija. Hän tapasi Fangsin metsässä kuljeskelemasta ja väitti sen -siellä ajelevan metsäkauriita, mikä muka loukkasi hänen herransa, -kuninkaallisen ylimetsäherran oikeuksia.» - -»Perhana vieköön Malvoisinin», huusi saksilainen, »ja hänen -metsänvartijansa samaten! Kyllä minä heille opetan, että Suuressa -Metsälaissa tämä metsä on yhteismaaksi määrätty. Mutta riittää jo tästä. -Mene sinä, poika, paikallesi -- ja sinä, Gurth, hanki itsellesi toinen -koira, ja jos metsänvartija siihenkin rohkenee koskea, niin sanokoon -jousitaidolleen jäähyväiset; haukuttakoon minua kehnoksi pelkuriksi, -jollen silloin iske poikki etusormea hänen oikeasta kädestään! -- Ei hän -sen jälkeen enää viritä jousensa jännettä. -- Suokaa anteeksi, arvoisat -vieraat. Minulla on täällä kiusanani naapurit, jotka vetävät vertoja -teidän pakanoillenne, herra ritari, siellä Pyhässämaassa. Mutta nyt on -halpa illallisenne jo pöydässä; ravitkaa itsenne, ja hyvä tahtoni -korvatkoon ruoan puutteet.» - -Pöydälle tuotu kestitys ei kuitenkaan kaivannut isännän puolusteluja. -Pöydän alapäässä näkyi sianlihaa monella eri tavalla laitettuna; -sitäpaitsi myös lintu-, kauris-, vuohi- ja jänispaistia ynnä monenlaista -kalaruokaa ynnä lisäksi summattoman suuria leipämöhkäleitä ja kakkuja -sekä useammanlaatuisia, hedelmistä ja hunajasta tehtyjä makeisia. -Pienempiä metsälintuja, joita oli myös runsaasti tarjona, ei tuotu -sisään vadeissa, vaan pienissä puisissa vartaissa; passaripojat ja -palvelijat, jotka niitä kantoivat, tarjosivat kaikille vieraille -perätysten, ja kukin leikkasi niistä sellaisen palan kuin halusi. -Jokaisen arvohenkilön edessä oli hopeinen pikari. Pöydän alapäähän sitä -vastoin oli asetettu suuria juomasarvia. - -Juuri kuin ruokailu oli alkamaisillaan, kohotti hovimestari äkkiä -sauvansa ja virkkoi kovalla äänellä: »Malttakaa! -- Tehkää tilaa -Rowena-neidille!» Tuvan peräseinässä, vieraspöydän takana oleva sivuovi -aukeni samassa, ja Rowena astui sisään, neljä palvelijatarta jäljessään. -Cedrik, vaikka olikin kummastuksissaan ja kenties hiukan harmissaankin -siitä, että hänen holhokkinsa tuli tässä tilaisuudessa esille, riensi -kuitenkin häntä vastaan ja saattoi hänet kunnioittavalla -juhlallisuudella sille korkealle istuimelle, oman tuolinsa oikealle -puolelle, joka kuului talon valtiattarelle. Kaikki nousivat häntä -tervehtimään, ja vastaten tähän kohteliaisuuteen äänettömällä -kumarruksella hän kävi sulavin liikkein paikalleen pöydän ääreen. -Ennenkuin hän vielä ehti asettua istumaan, kuiskasi temppeliherra abotin -korvaan: »Enpä saakaan turnajaisissa pitää kultaketjuanne. Te olette -voittanut Chion-viinini.» - -»Enkös sitä sanonut?» vastasi abotti. »Mutta hillitkää ihastuksenne, -isäntä katselee teitä.» - -Tästä varoituksesta huolimatta Brian de Bois-Guilbert, joka oli tottunut -aina noudattamaan vain omia hetkellisiä mielijohteitaan, ei irroittanut -katsettaan saksilaisesta kaunottaresta, jonka ihanuus vaikutti ehkä sitä -voimakkaammin hänen mieleensä, koska se erosi täydellisesti itämaitten -sulttaanittarien kauneudesta. - -Luotuna sopusuhtaisimman naiskaavan mukaan oli Rowena vartaloltaan -pitkä, mutta ei kuitenkaan siinä määrin, että olisi herättänyt huomiota -ylenmääräisellä pituudellaan. Hänen hipiänsä oli mitä hienoimman vaalea, -mutta pään sekä kasvojenpiirteiden jalo muoto vaikutti sen, ettei hän -näyttänyt elottomalta, niinkuin toisinaan vaaleat kaunottaret. Kauniit -kulmakarvat, jotka olivat tarpeeksi tummat antaakseen otsalle -ilmeikkyyttä, kaareutuivat kirkasten, sinisten silmäin yläpuolella, -jotka näyttivät kykenevän syttymään yhtä hyvin kuin heltymään, käskemään -yhtä hyvin kuin anomaan. Vaikkakin tämäntapaisten kasvojen luonnollisin -ilme olisi lempeys, oli tässä tapauksessa selvää, että tottumus -hallitsemaan ja olemaan yleisen kunnioituksen esineenä oli antanut -saksilais-neidolle ylväämmän luonteenlaadun, joka hänen alkuperäiseen -luontaissävyynsä yhtyneenä oli painanut siihen oman leimansa. Hänen -tuuhea tukkansa, jonka väri oli ruskean ja vaalean väliltä, valui -hartioille lukemattomina viehättävinä oikukkaina kiharoina, joiden -muodostamisessa ihmiskäsi luultavasti oli ollut luonnon apuna. Kiharain -keskellä kimalteli kalliita kiviä; itse tukan valtoimena valuminen -ilmaisi neidon vapaata, korkeaa syntyperää. Kaulassa riippui -kultavitjoista pieni kultainen pyhäinjäännöskotelo. Paljaat käsivarret -olivat rannerenkailla koristetut. Pukuna oli hänellä pusero ja hame -vaaleaa merenvihreää silkkiä; sen päällä riippui pitkä, väljä, maahan -asti ulottuva viitta, jonka ylen leveät hihat eivät kuitenkaan -ulottuneet pitemmälle kuin hiukan kyynärpään alapuolelle. Tämä viitta -oli väriltään tummanpunainen ja hienointa villaa. Sen yläreunaan oli -kiinnitetty silkkinen, kultakuteinen huntu, jonka hän mielensä mukaan -saattoi espanjalaiseen tapaan vetää kasvojen ja rinnan yli, tai sovittaa -jonkinlaiseksi verhoksi hartioille. - -Kun Rowena huomasi temppeliherran palavat silmät, jotka hellittämättä -häneen tähystäen tummien kulmien alta kiiluivat kuin tuliset hiilet, -veti hän arvokkaasti hunnun kasvojensa eteen, siten ilmaisten, etteivät -ritarin ujostelemattoman rohkeat katseet olleet hänelle mieleen. -Liikkeen ja syyn siihen huomasi Cedrik. »Herra ritari», virkkoi hän, -»meidän saksilaisten neitojemme posket eivät ole kyllin päivänpaahtamat, -voidakseen sietää ristiretkeläisen kiinteää katsetta.» - -»Jos lienen loukannut», vastasi herra Brian, »niin pyydän teitä suomaan -anteeksi -- se on, pyydän Rowena-neitiä suomaan anteeksi --, sillä sen -alemmaksi en voi nöyryyttää itseäni.» - -»Rowena-neiti», sanoi abotti, »on rangaissut meitä kaikkia -rangaistessaan ystäväni rohkeutta! Toivon kuitenkin, ettei hän olisi -yhtä armoton sille loistavalle seurueelle, joka kokoutuu turnajaisiin.» - -»Ei ole varmaa», sanoi Cedrik, »menemmekö sinne lainkaan. Minua ei -huvita nuo turhamaisuudet, jotka olivat tuntemattomia esi-isilleni -silloin kuin Englanti oli vapaa.» - -»Toivokaamme kuitenkin», sanoi abotti, »että te nyt päätätte lähteä, kun -saatte matkustaa meidän seurassamme. Kun tiet ovat niin rauhattomat, ei -ritari Brian de Bois-Guilbertin suojelusvartiota ole halveksittava.» - -»Herra abotti», vastasi saksilainen, »missä hyvänsä olen matkustanut -tässä maassa, on minulla tähän asti ollut kaikin puolin tarpeeksi suojaa -kelpo miekastani ja uskollisista palvelijoistani, enkä ole mitään muuta -apua tarvinnut. Ja jos tällä kertaa menemme Ashby-de-la-Zoucheen, niin -lähdemme jalon naapurini ja kansalaiseni Athelstan Coningsburghilaisen -seurassa, mukanamme sellainen saattojoukko, ettei rosvojen eikä -vihamielisten paronien ole yrittäminen kimppuumme. -- Juon teidän -terveydeksenne, herra abotti, tämän maljallisen viiniä, joka toivoakseni -teille maistuu, ja kiitän kohteliaasti tarjouksestanne. Mutta», lisäsi -hän, »jos lienette niin tarkka luostarisääntöjen noudattaja, ettette -tahdo juoda muuta kuin hapanta maitoa, niin toivon ettette pakottaudu -pelkästä kohteliaisuudesta vastaamaan maljaani!» - -»Eikö mitä», nauroi munkki, »vain omassa luostarissamme me tyydymme -särpimään _lac dulce_'a (tuoretta maitoa) tai _lac acidum_'ia (hapanta -maitoa). Mutta maailmalla seurustellessamme elämme maailman tapaan, ja -sentähden juon kuin juonkin teille vastaukseksi siemauksen tätä kelpo -viiniä ja jätän miedomman juoman maallikkoveljilleni.» - -»Ja minä», sanoi temppeliherra, täyttäen pikarinsa, »juon maljan -wassail'ia[8] kauniin Rowenan terveydeksi, sillä siitä saakka, kun hänen -kaimansa toi tämän nimen Englantiin, ei ole yksikään paremmin ansainnut -semmoista kunnianosoitusta. Tottamaar, enpä liioin moittisi -Vortigern-parkaa kunniansa ja valtakuntansa hukkaamisesta, jos sillä -Rowenalla, joka häntä houkutteli, oli edes puolet siitä kauneudesta, -mikä meillä nyt on silmiemme edessä.» - -»Pyydän teitä säästämään kohteliaisuuttanne, herra ritari», lausui -Rowena arvokkaasti, poistamatta huntua kasvoiltaan, »tai ennemmin -osoittamaan sitä siten, että suotte meidän kuulla uusimmat sanomat -Palestiinasta. Se olisi meidän englantilaisille korvillemme mieluisempi -aihe kuin nuo ranskalaisen kasvatuksenne opettamat kohteliaisuudet.» - -»Eipä minulla ole paljon tärkeää kerrottavana, jalosukuinen neiti», -vastasi herra Brian de Bois-Guilbert, »paitsi että on saapunut -varmistettu tieto Saladinin kanssa sovitusta välirauhasta.» - -Tällöin hänet keskeytti Wamba, joka oli asettunut omalle paikalleen, -noin kaksi askelta isännän takana sijaitsevalle tuolille, jonka -selkänojaa kaksi aasinkorvaa koristi, ja johon Cedrik tuon tuostakin -ojensi hänelle ruokaa omalta lautaseltaan. Tämä kunnia oli hänellä -kuitenkin yhteinen isännän lemmikkikoirien kanssa, joita, niinkuin jo -mainittu, oli useampia läsnä. Siinä siis Wamba istui pieni pöytä -edessään, kantapäät kohotettuina tuolin poikkipienalle, posket -sisäänpäin vedettyinä, niin että leuat muistuttivat pähkinänsärkijää, ja -silmät puoliummessa, kuitenkin valppaasti vaanien tilaisuutta hänelle -sallitun hulluttelun harjoittamiseen. - -»Nuo välirauhat uskottomien kanssa», huusi hän nyt, huolimatta siitä, -kuinka kursailematta hän keskeytti mahtavan temppeliherran puheen, -»tekevät minusta vanhuksen!» - -»Selitäpäs, miten niin», sanoi Cedrik, jonka katse ennusti suosiollista -vastaanottoa kokkapuheelle. - -»Siitä syystä», vastasi Wamba, »että muistan jo kolme sellaista minun -aikanani, jotka kaikki olivat solmitut viideksikymmeneksi vuodeksi. -Pitäisihän minun sen mukaan olla vähintään sadanviidenkymmenen vuoden -vanha.» - -»Minä otan kuitenkin taatakseni, ettet vanhuuttasi kuole», sanoi -temppeliherra, joka nyt tunsi narrin metsässä tapaamakseen mieheksi. -»Vakuutan sinulle, ettei sinun tarvitse pelätä mitään muuta paitsi -väkivaltaista kuolemaa, jos vastakin annat matkalaisille sellaisia -neuvoja kuin tänä iltana abotille ja minulle.» - -»Mitä, junkkari!» huusi Cedrik. »Oletko neuvonut matkalaisia väärään? -Selkäsauna sinun on saatava; sinussa on ainakin yhtä paljon koiruutta -kuin hupsuutta.» - -»Minä pyydän, eno», vastasi narri, »että antaisit hulluuteni edes tämän -kerran olla koiruuden turvana. Enhän minä muuta kuin erehdyin siitä, -kumpi käteni oli oikea, kumpi vasen. Ja sen, jolle hullu kelpaa -neuvonantajaksi ja oppaaksi, pitäisi toki antaa pahemmatkin erehdykset -anteeksi.» - -Keskustelu keskeytyi tähän, kun porttivahdin käskyläispoika tuli sisään -ilmoittaen, että portilla oli matkamies, joka pyysi suojaa ja -vieraanvaraa. - -»Päästä hänet sisään», sanoi Cedrik, »olkoon hän kuka tai mikä tahansa. -Sellainen myrsky kuin nyt par'aikaa ulkona riehuu, ajaa metsän -eläimetkin kesyjen seuraan ja ihmisten turviin, etsimään suojaa -veriviholliseltaan pelastuakseen luonnonvoimien raivolta. -- Katsokaa, -että vieras saa kaikki, mitä tarvitsee; pidä sinä huoli siitä, Oswald.» - -Ja hovimestari läksi ulos salista katsomaan, että isännän käskyt tulivat -täytetyiksi. - - - - -VIIDES LUKU. - - - Eikö juutalaisella ole silmiä? Eikö juutalaisella ole käsiä, - raajoja, jäseniä, aisteja, haluja, himoja? Eikö sama ruoka häntä - ravitse, samat aseet häntä vioita, samat taudit häntä etsi, samat - rohdot häntä paranna, sama talvi ja kesä lämmitä ja vilusta kuin - kristittyä? - - _Venetsian kauppias_. - -Takaisin tultuaan Oswald kuiskasi isännän korvaan: »Se on juutalainen, -joka nimittää itseään Iisak Yorkilaiseksi. Sopiiko minun saattaa hänet -tänne saliin?» - -»Anna Gurthin toimittaa virkasi, Oswald», tokaisi Wamba tavallisella -julkeudellaan; »sikopaimen on sopiva opas juutalaiselle.» - -»Pyhä Neitsyt Maaria!» sanoi abotti silmänsä ristien, »uskoton -juutalainenko päästettävä tähän seuraan?» - -»Juutalaiskoirako», säesti temppeliherra, »sallittava lähestyä Pyhän -Haudan suojelijaa?» - -»Herra nähköön», sanoi Wamba, »näyttääpä siltä, kuin juutalaisten -perintö olisi temppeliherroille rakkaampi juutalaisten seuraa.» - -»Rauhoittukaa, arvoisat vieraani», sanoi Cedrik; »en voi rajoittaa -vieraanvaraisuuttani teidän vastenmielisyyksienne vuoksi. Jos kerran -taivas on sietänyt tuota niskuroivaa, uskotonta kansaa niin monet -vuodet, ettei maallikko voi niitä laskeakaan, voinemme mekin muutaman -tunnin kärsiä yhtä juutalaista seurassamme. Mutta en tahdo pakottaa -ketään hänen kanssaan syömään tai puhumaan. Laitettakoon hänelle eri -pöytä ja ruokapala -- jolleivät», lisäsi hän hymyillen, »nuo -turbaanipäiset muukalaiset ota häntä seuraansa.» - -»Herra vapaatilallinen», vastasi temppeliherra, »minun saraseenilaiset -orjani ovat hartaita muhamettilaisia ja inhoavat juutalaisen seuraa yhtä -paljon kuin kristityt konsanaan.» - -»No, totta maar», sanoi Wamba, »enpä ymmärrä, missä suhteessa Mahometin -ja Termagauntin palvelijat olisivat paremmat sitä kansaa, jonka Jumala -muinoin valitsi omaksensa.» - -»Hän saa istua sinun vieressäsi, Wamba», virkkoi Cedrik. »Narri ja konna -ovat juuri soveliaita kumppaneita.» - -»Kylläpä narri», vastasi Wamba siepaten puhtaaksi kalutun siankinkun -luun, »on pitävä huolen, että hänen ja konnan välillä on raja-aita.» - -»Vaiti», sanoi Cedrik, »tuossa hän jo tulee.» - -Ovesta, joka ilman minkäänlaisia kohteliaisuuden osoituksia avattiin, -ilmestyi pitkä, laiha vanha mies, jonka vartalo kuitenkin alituisen -kumarassaolon vaikutuksesta oli kutistunut tuntuvasti lyhyemmän -näköiseksi kuin se itse asiassa oli. Pelokkaana ja epäröiden, syvään ja -nöyrästi kumarrellen hän läheni pöydän alapäätä. Hänen hienot ja -säännölliset kasvojenpiirteensä kyömynenineen, terävine, mustine -silmineen, korkeine ryppyisine otsineen, pitkine harmaine hiuksineen ja -partoineen olisi arvosteltu kauniiksi, jolleivät ne olisi olleet sen -rodun ominaispiirteitä, jota noina pimeinä aikoina herkkäuskoinen, -ennakkoluuloinen rahvas inhosi ja ahne, saaliinhimoinen aatelisto -ahdisti ja sorti ja joka ehkä juuri tuon vihan ja sorron vaikutuksesta -oli omaksunut kansallisluonteen, missä oli, lievimmin sanoen, paljon -alhaista ja vastenmielistä. - -Juutalaisen pukuna oli tummanpunainen nuttu ja sen yllä koruton, -monipoimuinen ruosteenruskea viitta, jotka molemmat olivat sateessa -pahasti kastuneet. Jalassa oli isot turkisvuoriset kengät, uumilla vyö, -jossa riippui pieni veitsi ja kirjoitusneuvoja sisältävä kotelo, mutta -ei minkäänlaista asetta. Päässä oli keltainen, korkea, nelikulmainen -lakki sitä omituista kuosia, joka juutalaisia varten oli säädetty, jotta -heidät voitaisiin erottaa kristityistä. Tämän lakin hän heti salin -ovella otti nöyrästi päästään. - -Vastaanotto, jonka juutalainen sai Cedrik Saksilaisen tuvassa, oli sen -laatuinen, että se olisi tyydyttänyt israelilaisten piintyneintäkin -vihollista. Cedrik itse vastasi juutalaisen moniin kumarruksiin vain -kylmällä päännyökkäyksellä ja viittasi häntä istumaan pöydän alapäähän, -missä kuitenkaan ei kukaan tahtonut tehdä hänelle sijaa. Kun hän kulki -pöydän alapäässä istujain riviä pitkin, luoden rukoilevia katseita -vuoroin kunkin puoleen, niin saksilaiset palvelijat vain levittivät -hartioitansa ja ahmivat innokkaasti illallistaan, vähääkään huolimatta -uuden vieraan tarpeista. Abotin seuralaiset ristivät silmänsä hurskasta -kauhua ilmaisevin katsein, ja vieläpä uskottomat saraseenitkin, Iisakin -heitä lähetessä, murtivat inhosta partaisia suupieliään ja tarttuivat -tikariinsa, ikäänkuin valmiina hurjimpiinkin tekoihin varjellakseen -itseänsä hänen saastaisen persoonansa lähentelyiltä. - -Luultavasti olisivat samat syyt, jotka saivat Cedrikin avaamaan ovensa -tälle halveksitun kansan jäsenelle, aiheuttaneet hänet vaatimaan -palvelijoiltaankin kohteliaampaa käytöstä juutalaista kohtaan. Mutta hän -oli par'aikaa kiintynyt mielenkiintoiseen keskusteluun abotin kanssa -lemmikkikoiriensa rodusta ja avuista, ja semmoista keskustelua hän ei -olisi keskeyttänyt paljoa tärkeämpienkään asioiden kuin jonkun -juutalaisen illallisetta jäämisen vuoksi. Iisakin seisoessa näin -hyljittynä tässä seurassa, samoin kuin hänen kansansa muiden -kansakuntien joukossa, turhaan toivoen ystävällistä tervehdyssanaa tai -leposijaa, alkoi lieden ääressä istuvan toivioretkeläisen käydä häntä -sääliksi, ja hän nousi istuimeltaan sanoen lyhyesti: »Vanha mies, minun -vaatteeni ovat jo kuivat ja nälkäni tyydytetty, mutta sinä olet vielä -märkä ja nälkäinen.» Näin sanoen hän kohensi ja viritti tuleen kekäleet, -jotka kytivät hajallansa avaralla liedellä, otti isommalta pöydältä -lautasellisen lientä sekä keitettyä kilinlihaa, pani ne pienelle -pöydälle, jonka ääressä hän itse oli syönyt, ja odottamatta juutalaisen -kiitosta siirtyi tuvan toiseen päähän; tekikö hän siten haluttomuudesta -lähempään seurusteluun autettavansa kanssa, vai halusta päästä -likemmäksi pöydän yläpäätä, jäi epätietoiseksi. - -Jos noina aikoina olisi ollut maalareita, jotka olisivat pystyneet -semmoista aihetta kuvaamaan, niin juutalainen, joka nyt taivutti laihan -vartalonsa ja ojensi kohmettuneet, värisevät kätensä valkean yli, olisi -tarjonnut oivallisen talven vertauskuvan. Lämmiteltyään Iisak kääntyi -hänen eteensä asetetun höyryävän aterian puoleen ja rupesi syömään niin -kiireesti ja niin suurella halulla, että saattoi selvästi nähdä hänen -olleen kauan aikaa ruoatta. - -Abotti ja Cedrik sillä välin edelleen keskustelivat metsästyksestä; -Rowena-neiti näytti kiintyneen keskusteluun erään palvelustyttönsä -kanssa; ja ylpeä temppeliherra, jonka silmät vilkuivat juutalaisukon ja -saksilaisen kaunottaren välillä, mietti nähtävästi hänelle hyvin -tärkeitä asioita. - -»Ihmettelenpä, arvoisa Cedrik», sanoi abotti muun muassa, »että te, niin -rakkaana kuin pidättekin omaa miehuullista kieltänne, ette sittenkin ota -Normandian ranskaakin armoihinne, edes metsästystä ja koiria koskevissa -asioissa. Eipä liene mikään muu kieli niin rikas kaikista noista -monenlaisista sanontatavoista, joita eräretkillä tarvitaan, eikä liene -toista kieltä, jolla taitava metsämies niin hyvin voisi toimittaa -kaikki, mikä hänen hupaiseen ammattiinsa kuuluu.» - -»Hyvä isä Aymer», vastasi saksilainen, »voin ilmoittaa teille, etten -lainkaan välitä noista merentakaisista herrastavoista. Osaanpa ilman -niitäkin varsin hyvin huvitella metsässä. Osaan törähyttää torveani, -vaikk'en nimitäkään toitotusta _recheate_'ksi tai _morte_'ksi. Osaan -yllyttää koirani otuksen kimppuun ja nylkeä sekä paloittaa saaliini -käyttämättä sellaisia uusmuotisia sanoja kuin _curee, arbor, nombles_ -tai mitä kaikkia ne lienevätkään nuo teidän tarumaisen ritari -Tristreminne hokemat.» - -»Ranska», sanoi temppeliherra, koroittaen äänensä siihen mahtavaan ja -itsevarmaan sävyyn, jota hän kaikissa tiloissa käytti, »ei ole -ainoastaan metsästyksen luonnollinen kieli, vaan myöskin lemmen ja -sodan. Ranskan kielellä neidot on kosittava ja viholliset taisteluun -vaadittava.» - -»Juokaa pikarillinen viiniä kanssani, herra temppeliritari», sanoi -Cedrik, »ja täyttäkää abotinkin malja, sill'aikaa kuin minä siirryn -kolmisenkymmentä vuotta taaksepäin ajassa kertoakseni teille -toisenlaisen jutun. Sellaisena kuin Cedrik Saksilainen silloin oli, ei -hän tarvinnut ranskalaisten trubaduurien korusanoja selvän englannin -kielensä höysteeksi kaunotarta puhutellessaan. Ja Northallertonin kenttä -pyhän lipun päivänä, sepä tiesi sanoa, eikö saksilainen sotahuuto -kuulunut yhtä kauas skotlantilaisjoukon keskelle kuin uljaimman -normannilaisparonin _cri de guerre_. Juokaamme niiden urhojen muistoksi, -jotka siellä taistelivat! -- Tyhjentäkää tekin pikarinne, hyvät -vieraat!» -- Hän otti syvän siemauksen ja jatkoi kiihtyvällä innolla: -»Niin, sepä päivä kilpiä kilisytti, kun sata lippua liehui sankarien -päitten päällä, veri valui virtanaan, ja kuolemaa pidettiin parempana -kuin pakoa. Saksilainen runoniekka olisi sitä ylistänyt miekkojen -juhlapidoiksi -- kotkien keräytymiseksi saaliin ympärille -- pertuskain -kalsketta kilpiä ja kypärejä vastaan, taistelukarjuntaa riemukkaammaksi -kuunnella kuin häämelua. Mutta poissa ovat runoilijamme», valitti hän, -»meidän urotyömme hukkuvat vieraan heimon tekoihin -- kielemme -- yksin -nimemmekin -- kaikki rientää häviötään kohden, eikä sitä sure kukaan muu -paitsi tämä yksinäinen vanhus. -- Juomanlaskija, täytä pikarit. ---Juokaamme, herra temppeliritari, kaikkien niiden sankarien malja, -olkoonpa heidän heimonsa tai kielensä mikä tahansa, jotka nyt -Palestiinassa ovat urheimmat ristin suojelijoista!» - -»Sen, jolla on tämä tunnusmerkki viitassaan, ei oikeastaan sovi vastata -tähän», sanoi ritari. »Mutta kenellepä ristin sotureista olisi -voitonpalmu annettava, jollei pyhän haudan vannoutuneille -varjelijoille?» - -»Johanneksen ritareille», sanoi abotti. »Minulla on veli heidän -ritarikunnassaan.» - -»En tahdo halventaa heidän mainettansa», sanoi temppeliherra, »mutta -kuitenkin --» - -»Minäpä arvelen, Cedrik-ystäväni», keskeytti Wamba, »että jos kuningas -Rikhard Leijonamieli olisi ollut kyllin viisas kysyäkseen narrin neuvoa, -olisi hän voinut pysyä kotona iloisine englantilaisineen ja jättää -Jerusalemin valloituksen noille samoille ritareille, joilla oli enimmän -osaa sen menettämisessäkin.» - -»Eikö siis Englannin armeijassa», kysyi Rowena-neito, »ollut ketään, -joiden nimiä ansaitsisi mainita Temppelin ja Pyhän Johanneksen ritarien -rinnalla?» - -»Suokaa anteeksi, jalo neito», vastasi Bois-Guilbert; »kyllä Englannin -kuningas toi kanssansa Palestiinaan koko joukon uljaita sotureita, jotka -eivät jääneet jälkeen muista kuin niistä, joiden rinnat kaikkina aikoina -ovat muodostaneet pyhän maan suojelusmuurin.» - -»He eivät jääneet jälkeen kenestäkään», sanoi toivioretkeläinen, joka -oli seisonut kyllin likellä voidakseen kuulla tämän keskustelun, ja oli -sitä ilmeisen kärsimättömänä kuunnellut. Kaikki käänsivät kasvonsa -siihen paikkaan päin, mistä tämä odottamaton väite tuli. »Minä sanon», -toisti toivioretkeläinen vakaalla, kovalla äänellä, »että Englannin -ritarit eivät jääneet jälkeen kenestäkään, joka ikinä lienee paljastanut -miekkansa pyhän haudan puolustukseksi. Ja vielä sanon, sillä olen sen -omin silmin nähnyt, että Akkon valloituksen jälkeen kuningas Rikhard -sekä viisi hänen ritariansa pitivät turnajaiset, vaatien taisteluun -kaikkia, joita halutti. Minä sanon, että sinä päivänä jokainen näistä -ritareista taisteli kolme vuoroa ja syöksi maahan kolme vastustajaa. -Voinpa vielä lisätä, että seitsemän näistä vastustajista oli -temppeliherroja -- ja ritari Brian de Bois-Guilbert tietää hyvin, että -se, mitä olen kertonut, on totta.» - -Kieli ei riitä kuvaamaan sitä katkeran raivokasta silmänluontia, joka -nyt saattoi temppeliherran tummat kasvot vieläkin synkemmiksi. -Silmittömässä suuttumuksessaan ja hämmingissään hän vapisevin sormin -hapuili miekkansa kahvaa, luopuen kuitenkin pian aikeestaan, vaikka -luultavasti vain siitä syystä, että hän huomasi väkivaltaisen teon tässä -paikassa ja seurassa liian vaaralliseksi. Cedrik, jonka tunteet olivat -aina suorasukaista ja vilpitöntä laatua ja kohdistuivat harvoin -useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan, oli niin iloissaan kuullessaan -maanmiestensä kuntoa kehuttavan, että vieraan suuttumus ja hämminki jäi -häneltä huomaamatta. »Saisitpa tämän kultaisen rannerenkaan minulta, -toivioretkeläinen», sanoi hän, »jos voisit luetella minulle niiden -ritarien nimet, jotka niin uljaasti kannattivat iloisen Englannin -mainetta.» - -»Sen teen mielelläni», vastasi toivioretkeläinen, »ja palkkiottakin. -Valani ei toistaiseksi salli minun koskea kultaan.» - -»Kyllä minä kannan tuota rannerengasta puolestasi, jos tahdot, -toivioretkeläiskuomaseni», tokaisi Wamba. - -»Ensimmäinen niin kunniassa kuin asetaidossa, niin maineelta kuin -arvolta», vastasi toivioretkeläinen, »oli urhokas Rikhard, Englannin -kuningas.» - -»Olkoon hänelle anteeksiannettu», sanoi Cedrik, »olkoon hänelle -anteeksiannettu, että hän on Wilhelm tyrannin jälkeläinen.» - -»Toinen oli Leicesterin kreivi», jatkoi toivioretkeläinen, »ja kolmas -ritari Tuomas Multon, Gilslandin herra.» - -»Hän ainakin on saksilaista sukuperää», riemuitsi Cedrik. - -»Neljäs oli ritari Fulko Doilly», jatkoi toivioretkeläinen. - -»Hänkin saksilaista sukua, ainakin äidin puolelta», sanoi Cedrik, joka -ylen innokkaasti kuunteli ja, riemuissaan Englannin kuninkaan sekä hänen -saarelaistensa voitosta, osaksi unohti vihansa normanneja kohtaan. »Ja -kuka oli viides?» kysyi hän. - -»Viides oli ritari Edwin Turneham.» - -»Täysi saksilainen, Hengistin sielun kautta!» huusi Cedrik. »Entä -kuudes?» lisäsi hän kärkkäästi, -- »mikä oli kuudennen nimi?» - -»Kuudes», sanoi toivioretkeläinen oltuaan vähän aikaa vaiti, ikäänkuin -kootakseen ajatuksiaan, »oli nuori ritari, halvempi maineeltaan ja -arvoltaan; hän oli tähän kunnioitettavaan seuraan päässyt pikemmin -joukon täytteeksi kuin avuksi yritykseen. Hänen nimensä ei ole säilynyt -muistissani.» - -»Herra toivioretkeläinen», sanoi ritari Brian de Bois-Guilbert -pilkallisesti, »tuo teennäinen unohduksenne sen jälkeen kuin olette -jaksanut muistaa niin paljon, tulee liian myöhään kelvatakseen -tarkoitukseenne. Minä tahdon itse nimittää sen ritarin, jonka peitsen -edessä huono onni ja hevoseni hairahdus pudottivat minut satulasta. Se -oli ritari Ivanhoe. Eikä ollut nimitetyissä kuudessa ainoatakaan, joka, -ikäänsä nähden, olisi ollut kuulumpi asetaidostaan. -- Sen vain tahdon -lisätä, ja kaikkien kuullen, että jos hän nyt olisi Englannissa ja -tämänviikkoisissa turnajaisissa uskaltaisi uudistaa Akkon haasteen, niin -sallisin hänen valita vaikka millaiset aseet ja kävisin häntä vastaan -tässä asussani ja näine aseineni; sitten nähtäisiin, miten kävisi.» - -»Saisitte pian vastauksen haasteeseenne», vastasi toivioretkeläinen, -»jos vastustajanne olisi lähistöllä. Mutta koska hän ei ole täällä, niin -älkää häiritkö tämän talon rauhaa kerskaamalla voittavanne kamppailussa, -jonka tiedätte jäävän tapahtumatta. Jos Ivanhoe joskus palaa -Palestiinasta, niin minä takaan, että hän ottaa haasteenne vastaan.» - -»Oivallinen takaus!» ivasi temppeliritari. »Mitä sitten panette -pantiksi?» - -»Tämän pyhän rasian», sanoi toivioretkeläinen, ottaen povestaan pienen -norsunluisen pyhäinjäännöslippaan ja ristien silmiänsä, »joka sisältää -palasen Vapahtajan ristinpuuta. Se on saatu Karmel-vuoren luostarista.» - -Jorvaulx'n abotti risti silmänsä ja luki paternosterin, johon kaikki -hartaasti yhtyivät, paitsi juutalainen, muhamettilainen ja -temppeliherra. Viimeksi mainittu ei ottanut lakkia päästään eikä -osoittanut minkäänlaista kunnioitusta lippaan sisällön väitetylle -pyhyydelle, vaan riisui kaulastaan kultaketjun ja viskasi sen pöydälle -lausuen: »tallettakoon Aymer-abotti minun panttini, samoinkuin tuon -nimettömän maankiertäjän antaman, merkiksi siitä, että ritari Ivanhoe, -jos hän Britannian neljän rajameren rannoille saapuu, on Brian de -Bois-Guilbert'in taisteluhaasteen alainen. Ja jollei hän siihen vastaa, -tulen kaikkien temppeliritariston linnojen muureilta kautta Euroopan -julistamaan hänet pelkuriksi.» - -»Se ei tule olemaan tarpeen», sanoi Rowena-neiti, joka tähän asti oli -ollut vaiti. »Minun ääneni ainakin on kuuluva, jollei kukaan muu tässä -tuvassa tahdo pitää poissaolevan Ivanhoen puolta. Minä vakuutan, että -hän on rehellisesti ottava vastaan jokaisen kunniallisen -taisteluhaasteen. Jos minun mitätön takuuni voisi lisätä tämän pyhän -toivioretkeläisen kalliin pantin varmuutta, niin antaisinpa nimeni ja -kunniani pantiksi siitä, että Ivanhoe suostuu tämän ylpeän ritarin -haluamaan taisteluun.» - -Joukko ristiriitaisia tunteita näytti taistelevan Cedrikissä, pitäen -häntä äänetönnä tämän väittelyn aikana. Innostus, ylpeys, suuttumus ja -hämmennys kuvastuivat vuorotellen hänen leveällä, avoimella otsallaan, -niinkuin viljapellon yli ajelevien pilvien varjot. Palvelijat taaskin, -joihin kuudennen ritarin nimen mainitseminen oli vaikuttanut miltei -sähköiskun tavoin, tuijottivat jännittyneinä isäntänsä kasvoihin. -Rowenan puhe näytti vihdoin herättävän hänet äänettömyydestä. - -»Neiti», sanoi Cedrik, »tämä ei sovi. Jos lisävakuutta tarvittaisiin, -niin minä itse, vaikka olenkin vihoissani ja täydestä syystä, panisin -oman kunniani pantiksi Ivanhoen kunniasta. Mutta asetettu pantti on -täysin riittävä, normannilaisritarienkin omituisten tapojen mukaan. ---Eikö olekin, isä Aymer?» - -»On kyllä», vastasi abotti, »ja minä talletan tämän siunatun -pyhäinjäännöksen ja nämä kalliit ketjut hyvään turvaan luostarimme -aarrekammioon, siihen saakka kunnes taistelu on tapahtunut.» - -Näin sanottuaan hän risti silmänsä useampaan kertaan, ja tehtyään monet -polvennotkistukset ja mutistuaan monet rukoukset hän vihdoin antoi pyhän -esineen Ambrosius-veljen, palvelijamunkkinsa, käsiin. Kultavitjat sitä -vastoin hän vähemmin kursailuin, mutta kenties yhtä suurella -sisällisellä mielihyvällä otti omaan haltuunsa pistäen ne kainalonsa -alle aukeavaan, hyvänhajuisella nahalla reunustettuun taskuun. - -»Ja nyt, herra Cedrik», sanoi hän, »kelpo viininne soittaa jo -iltakelloja korvissani -- suokaa meidän siis tyhjentää vielä pikari -Rowena-neidin terveydeksi, ja sallikaa meidän sitten mennä levolle.» - -»Bromholmen pyhän ristin kautta», sanoi saksilainen, »huonostipa te -vahvistatte mainettanne, herra abotti! Hoetaanhan teitä hauskaksi -munkiksi, joka ei eroa maljastaan ennenkuin aamukellot soivat; ja -pelkäsinpä minä, niin vanha kuin olenkin, joutuvani häpeään pitäessäni -teille seuraa. Mutta autuuteni kautta, eipä minun aikoinani -kaksitoista-vuotias saksilais-poikakaan olisi näin varhain jättänyt -pikaria.» - -Abotilla kuitenkin oli omat syynsä miksi hän pysyi lujana -kohtuullisuuspäätöksessään. Hän ei ollut rauhanrakentaja vain virkansa -puolesta, vaan luontaisesta tottumuksestakin kaikenlaisen riidan ja -rähinän vihaaja. Sen pohjana ei ollut yksinomaan rakkaus lähimmäiseen -tahi omaan itseensä vaan sekaisin kumpaakin. Tällä kertaa hän -vaistomaisesti pelkäsi saksilaisen tulista luonnetta ja oivalsi, että -matkakumppaninsa häikäilemätön, rehentelevä mielenlaatu joka jo niin -monta kertaa oli näyttäytynyt, lopulta voisi johtaa epämieluisiin -purkauksiin. Sentähden hän kohteliaasti huomautti, ettei kukaan muussa -maassa syntynyt kyennyt voittamaan miehuullisia, vahvapäisiä saksilaisia -jalossa maljakilpailussa. Sivumennen hän myös mainitsi pyhää säätyään ja -lopuksi uudisti pyyntönsä päästä levolle. - -»Kiitosryyppy» siis tarjottiin ympäri, ja vieraat, syvästi -kumarrettuansa isännälle sekä Rowena-neidille, nousivat ja hajaantuivat -ympäri salia. Isäntäväki taas poistui palvelijoineen eri ovien kautta -kukin huoneisiinsa. - -»Uskoton koira», virkkoi temppeliherra Iisak-juutalaiselle -sivuuttaessaan hänet tungoksessa, »oletko sinäkin matkalla -turnajaisiin?» - -»Niin olisi aikomukseni, kunnioitettava herra ritari», vastasi Iisak -nöyrimmästi kumartaen. - -»Vai niin», sanoi ritari, »nylkemään aatelisiamme koronkiskonnalla ja -peijaamaan naisia ja nuorukaisia koruillasi ja helyilläsi? Taitaapa -juutalaispussissasi olla kelpo kasa sekeleitä, sen voinen taata.» - -»Ei yhtään sekeliä, ei hopeapenninkiä, ei puolikastakaan -- niin totta -kuin Aabrahamin Jumala minua auttakoon!» sanoi juutalainen ristien -kätensä. »Menen vain pyytämään muutamien heimoveljieni apua, saadakseni -suoritetuksi sakot, joihin juutalaisräntteri on minut tuominnut -- isä -Jaakob minua varjelkoon! Minä olen köyhääkin köyhempi -- yksin mekkokin -on lainattu Ruben Tadcasterilaiselta.» - -Temppeliherra vastasi happamesti hymyillen: »Sen vietävä kaksikielinen -petturi!» ja astuen lähemmäksi, ikäänkuin halveksien sen pitempiä -keskusteluja, hän puhui muhamettilaisille orjilleen kieltä, jota eivät -läsnäolijat ymmärtäneet. Munkkisoturin puhuttelu näytti niin -järkyttäneen juutalaisparkaa, että temppeliherra oli jo ennättänyt tuvan -toiseen päähän, ennenkuin Iisak kohotti päätään nöyrästä kumarruksestaan -sen verran, että huomasi toisen lähteneen. Ja kun hän sitten katsoi -ympärilleen, oli hänen kasvoillaan niin hämmästynyt ilme, kuin olisi -ukkosen nuoli juuri-ikään iskenyt hänen jalkojensa juureen ja sen -kauhistava jyrähdys yhä vielä kaikunut hänen korvissaan. - -Kohta sen jälkeen tulivat hovimestari ja juomanlaskija, kumpainenkin -kahden soihdunkantajan ja kahden virvokkeita tuovan palvelijan -seuraamana, saattamaan abottia ja temppeliherraa heille varattuihin -makuukammioihin. Halvemmat palvelijat neuvoivat lepopaikat heidän -seuralaisilleen ynnä muille vieraille. - - - - -KUUDES LUKU. - - - Tän ystävyyden teen vain hälle mieliks: - Jos suostuu hän, hyv' on; jos ei, hyvästi! - Hyvyydestän' mua älkää solvatko. - - _Venetsian kauppias_. - -Kun toivioretkeläinen, soihtua kantavan palvelijan opastamana, läksi -astumaan Cedrikin avaran ja säännöttömästi rakennetun kartanon -sokkeloisia huonerivejä myöten, kuiskasi jäljessä tuleva juomanlaskija -hänen korvaansa, että jos hän suvaitsisi juoda maljan hyvää simaa hänen -kamarissaan, niin hän tuottaisi iloa monille talon palvelijoille, jotka -mielellään kuulisivat sanomia Pyhästä maasta, varsinkin ritari Ivanhoeta -koskevia. Wambakin ilmestyi kannattamaan tätä pyyntöä, huomauttaen, että -pikarillinen puolenyön jälkeen vastasi kolmea heti iltakellojen jälkeen -nautittua. Toivioretkeläinen ei kiistänyt tätä niin arvovaltaiselta -taholta lausuttua väitettä vastaan, vaan kiittäen tarjouksesta ilmoitti -toiviovalaansa sisältyvän määräyksen, ettei hän saisi koskaan keittiössä -puhua aiheista, jotka herrastuvassa olivat kiellettyjä. »Semmoinen vala -tuskin sopisi palvelijalle», arveli Wamba juomanlaskijalle. - -Juomanlaskija kohautti pahastuneena olkapäitään. »Olin aikonut majoittaa -hänet yliskamariin», sanoi hän, »mutta koska hän on niin karsas -kristittyjen seuralle, niin menköön Iisak juutalaisen koppinaapuriksi.» - -»Anwold», käski hän soihdunkantajaa, »vie toivioretkeläinen -etelänpuoleiseen koppiin. -- Minä toivotan teille hyvää yötä, herra -toivioretkeläinen», lisäsi hän, »mutta enpä voi lausua suurta kiitosta -kohteliaisuudestanne.» - -»Hyvää yötä ja Neitsyt Maarian siunausta!» sanoi toivioretkeläinen -rauhallisesti, lähtien seuraamaan jälleen opastaan. - -Mutta pienessä eteisessä, johon useita ovia avautui ja jota pieni -rautalamppu valaisi, kohtasi heitä toinen viivyke. Rowenan -palvelustyttö ilmoitti käskevään sävyyn emäntänsä haluavan puhutella -toivioretkeläistä, otti muitta mutkitta soihdun Anwoldin kädestä, ja -käskien tämän odottaa hänen paluutaan, viittasi toivioretkeläistä -seuraamaan mukanansa. Vieras ei nähtävästi katsonut soveliaaksi -kieltäytyä tästäkin kutsusta niinkuin edellisestä, sillä vaikka hänen -eleensä ilmaisikin hiukan kummastusta kutsun johdosta, totteli hän sitä -kuitenkin vastaansanomatta. - -Lyhyt käytävä ja portaat, joiden seitsemän askelmaa olivat kukin -paksusta tammiparrusta, johtivat hänet Rowena-neidin huoneeseen, jonka -alkeellinen komeus oli sen kunnioituksen mukainen, jota talon isäntä -osoitti sen asujalle. Seiniä peittivät koruompeleiset verhot, joihin oli -monivärisin silkein sekä hopea- ja kultalangoin kaikella senaikaisella -taidolla kuvattu riistanajo- ja haukkametsästyskohtauksia. Vuode -niinikään oli koristettu samanlaisilla upeilla verhoilla ja ympäröity -purppuranvärisillä uutimilla. Tuoleissakin oli värilliset päällykset, ja -erään muita korkeamman eteen oli mukavuuden vuoksi asetettu -norsunluinen, taidokkaasti veistetty jakkara. - -Neljä hopeista kynttilänjalkaa kannatti suuria vahakynttilöitä, jotka -antoivat huoneeseen valaistusta. Mutta älköön kuitenkaan nykypäivien -kaunotar kadehtiko saksilaisprinsessan ylellisyyttä. Hänen huoneensa -seinät olivat näet niin huonosti rakennetut ja niin täynnä rakoja, että -yötuuli heilutteli kalliita verhoja, ja vaikka jonkinmoinen varjostin -olikin asetettu vahakynttilöiden suojaksi, niiden liekki liepotti -sivullepäin aivankuin sotaherran levällään oleva viiri. Upeutta -huoneessa kyllä oli, samoin kuin jonkinlaista aistikkuuden yrittelyä, -mutta mukavuudesta ei ollut paljon tietoa, ja tuntematonta kun se oli, -ei sitä kaivattukaan. - -Rowena-neiti, takana kolme palvelijatarta sukimassa hänen tukkaansa -yölepoa varten, istui yllämainitulla kunniatuolilla sen näköisenä kuin -olisi syntynyt saamaan osakseen alamaista kunnioitusta. -Toivioretkeläinenkin tunnusti hänelle sen oikeuden syvällä -polvistumisella. - -»Nouskaa, toivioretkeläinen», sanoi Rowena suopeasti. »Se, joka -puolustaa poissaolijaa, on ansainnut kaikkien niiden suosion, jotka -pitävät totuutta arvossa ja kunnioittavat miehuutta.» Sitten hän virkkoi -palvelijoille: »Poistukaa kaikki muut paitsi Elgitha. Minulla on -puhuttavaa tälle pyhälle vaeltajalle.» - -Poistumatta kokonaan huoneesta palvelijattaret siirtyivät vain syrjään -toiseen päähän, missä he istuutuivat seinän viereen pienelle rahille, -pysyen siinä äänettöminä kuin veistokuvat, vaikka olivatkin niin -kaukana, ettei heidän kuiskutuksensa olisi voinut häiritä emännän -puhetta. - -»Toivioretkeläinen», sanoi Rowena-neiti oltuansa vähän aikaa vaiti, -ikäänkuin epäröiden, miten sanansa asettaisi, »te mainitsitte tänä -iltana nimen -- tarkoitan», lisäsi hän hiukan väkinäisesti, »Ivanhoen -nimen -- tässä talossa, missä sen olisi luonnon ja sukulaisuuden mukaan -pitänyt olla suosittu; ja kuitenkin on kohtalon kulku niin nurinkurinen, -että kaikista niistä monista, joiden sydäntä tuo nimi sykähdytti, -ainoastaan minä tohdin kysyä teiltä, missä paikassa ja tilassa te -viimeksi näitte hänet? -- Olemme kuulleet, että jäätyään Englannin -armeijan lähtiessä sairauden heikontamana Palestiinaan hän on siellä -kärsinyt vainoa ranskalaispuolueen taholta, jota puoluetta -temppeliherrainkin tiedetään kannattavan.» - -»Vähän minä tiedän ritari Ivanhoesta», vastasi toivioretkeläinen -samentuneella äänellä. »Soisinpa tuntevani hänet paremmin, koska te, -jalo neiti, osoitatte harrastusta hänen kohtaloonsa. Luullakseni hän on -selviytynyt onnellisesti vihamiestensä vainosta Palestiinassa ja on -juuri palaamassa Englantiin, missä te, jalosukuinen neiti, tietänette -paremmin kuin minä, minkä verran onnea hänellä on toivottavana.» - -Rowena-neiti huokasi syvään ja tiedusteli tarkemmin, milloin ritari -Ivanhoeta voitiin odottaa saapuvaksi kotimaahansa ja eivätkö suuret -vaarat uhanneet häntä matkalla. Edellisestä seikasta toivioretkeläinen -ei sanonut tietävänsä mitään; toiseen nähden hän vastasi, että matkan -saattoi suorittaa turvallisesti Venetsian ja Genuan kautta ja sieltä -Ranskan läpi Englantiin. »Ivanhoe», sanoi hän, »on siksi hyvin -perehtynyt Ranskan kieleen ja tapoihin, ettei tarvitse pelätä tällä -taipaleella minkään kovan onnen häntä kohtaavan.» - -»Jumala suokoon», sanoi Rowena-neiti, »että hän jo olisi onnellisesti -täällä ja kykenisi kantamaan aseita lähestyvissä turnajaisissa, missä -tämän maan ritaristo aikoo näyttää taitoansa ja uljuuttaan. Jos -Athelstan, Coningsburghin herra, saisi voittopalkinnon, kuulisi Ivanhoe -luultavasti huonoja sanomia Englantiin saapuessaan. -- Minkä näköinen -hän oli, vieras, kun hänet viimeksi näitte? Oliko tauti ankarasti -runnellut hänen voimiaan ja ulkonäköään?» - -»Ahavoituneempi hän oli», vastasi toivioretkeläinen, »ja laihempi kuin -tullessaan Leijonamielen seurueessa Kypron saarelta, ja huoli näytti -synkentävän hänen otsaansa: mutta en ole joutunut lähempään seurusteluun -hänen kanssaan, sillä emme ole tuttavia.» - -»Pelkäänpä», sanoi neito, »ettei hän kotimaassaan kohtaa paljoa, mistä -hänen otsansa selkiäisi. Kiitos nyt, hyvä vaeltaja, sanomista, joita -olette tuonut minulle lapsuuteni kumppanista. -- Tytöt», lisäsi hän, -»tulkaa tänne -- tarjotkaa iltajuomaa tälle pyhälle miehelle, jonka -yölepoa en kauemmin tahdo ehkäistä.» - -Eräs palvelijattarista toi hopeamaljan täynnä mausteilla sekoitettua -viiniä. Rowena kosketti sitä huulillaan, ja sitten se tarjottiin -toivioretkeläiselle, joka, syvään kumarrettuansa, maistoi pari pisaraa. - -»Ottakaa tämä almu, ystäväni», jatkoi neito, tarjoten hänelle -kultarahan, »tunnustukseksi vaivalloisesta matkastanne ja pyhistä -paikoista, joissa olette käynyt.» - -Toistamiseen syvään kumartaen toivioretkeläinen otti lahjan ja seurasi -sitten Elgithaa ulos huoneesta. - -Eteisessä hän tapasi Anwoldin, joka otti tulisoihdun palvelijattaren -kädestä ja suuremmalla kiireellä kuin kunnioituksella johdatti vieraan -syrjäiseen, halvempaan talon osaan, jossa oli joukko pieniä huoneita tai -pikemmin koppeja alhaisempien palvelijoiden ynnä halpasäätyisten -vieraiden makuupaikoiksi. - -»Missä juutalainen makaa?» kysyi toivioretkeläinen. - -»Uskoton koira», vastasi Anwold, »on saanut pahnansa siihen koppiin, -joka on teidän pyhyytenne kopin vieressä. Pyhä Dunstan auttakoon, -täytyypä siinä pestä ja hangata ennenkuin se jälleen kelpaa kristityn -asunnoksi!» - -»Ja missä makaa Gurth, sikopaimen?» kysyi vieras vielä. - -»Gurth», vastasi orja, »makaa teidän kopistanne oikealle ja juutalainen -vasemmalle. Te olette aitana ympärileikatun miehen ja sen välillä, jota -hänen heimonsa pahimmin inhoaa. Olisittepa saanut kunniallisemmankin -sijan, jos olisitte suostunut Oswaldin pyyntöön.» - -»Yhtä hyvä on näinkin», sanoi toivioretkeläinen. »Eihän juutalaisenkaan -läheisyys voi saastuttaa tammisen väliseinän läpi.» - -Näin sanoen hän astui hänelle määrättyyn koppiin ja ottaen soihdun -palvelijan kädestä kiitti ja toivotti hyvää yötä. Suljettuaan koppinsa -oven hän pisti tulisoihdun puiseen jalkaan ja loi sitten tarkastelevan -katseen makuukammionsa ympäri, jonka kalustus oli mitä yksinkertaisinta -laatua. Siinä oli vain karkeatekoinen puujakkara ja vielä karkeammin -kyhätty laatikkomainen sängyntapainen, jossa oli puhtaita olkia ja pari -kolme lammasnahkaa sänkyvaatteiden virkaa toimittamassa. - -Sammutettuaan soihdun toivioretkeläinen heittäytyi vaatteitaan -riisumatta tälle alkeelliselle vuoteelle ja nukkui, tai ainakin makasi -lepäävässä asennossaan, kunnes ensimmäiset päivänsäteet pujahtivat -sisään pienestä rautaristikkoikkunasta, joka päästi samalla sekä ilmaa -että valoa tähän vaatimattomaan koppiin. Silloin hän nousi ripeästi, ja -luettuaan aamurukouksensa ja kohennettuaan pukunsa poistui kammiostaan -ja astui Iisakin koppiin, nostaen oven salvan niin keveästi kuin -suinkin. - -Juutalainen nukkui levotonta unta samanlaisella vuoteella kuin se, millä -toivioretkeläinenkin oli viettänyt yönsä. Ne pukunsa osat, jotka hän -illalla oli riisunut, oli hän huolellisesti sijoittanut ihan viereensä, -ikäänkuin estääkseen kenenkään varastamasta niitä hänen nukkuessaan. -Hänen kasvonsa ilmaisivat miltei tuskallista levottomuutta. Kädet ja -käsivarret liikkuivat väänneskellen, ikäänkuin hän olisi taistellut -painajaisen kanssa; ja hebrealaisten huudahdusten seasta kuuluivat -selvinä hänen suustaan seuraavat normannilais-englantilaiset sanat: -»Aabrahamin Jumalan tähden, armahtakaa vanhaa ukko-parkaa! Minä olen -köyhä, ihan pennitön. Vaikka kiskoisitte jäseneni irti raudoillanne, en -voisi mitään antaa teille!» - -Toivioretkeläinen ei jäänyt odottamaan tämän hourauksen loppua, vaan -kosketti häntä sauvallansa. Tämä kosketus luultavasti, tavallisuuden -mukaan, sekaantui joihinkin unen kauhukuviin, sillä vanhus kavahti ylös, -harmaat hiukset miltei pystyssä harittaen, viskasi hätäisesti joitakin -vaatekappaleita päälleen, ja tarrautuen jäljelläoleviin kuin haukan -kynsin, loi toivioretkeläiseen terävät mustat silmänsä, jotka ilmaisivat -hurjaa hämmästystä ja pelkoa. - -»Älä pelkää minua, Iisak», sanoi toivioretkeläinen; »minä tulen -ystävänä.» - -»Israelin Jumala palkitkoon teitä!» sanoi juutalainen suuresti -keventyneenä. »Minä näin pahaa unta -- mutta, kiitos isä Aabrahamin, se -olikin vain unta.» Tointuen hämmingistään hän sitten lisäsi tavallisella -äänellään: »Ja mitä te näin aikaiseen suvaitsette tahtoa -juutalais-raukalta?» - -»Tahdon ilmoittaa sinulle», sanoi toivioretkeläinen, »että jollet lähde -heti tästä talosta ja matkusta jokseenkin joutuisaan, voi matkasi käydä -vaaralliseksi.» - -»Pyhä isä!» huusi juutalainen. »Ketä hyödyttäisi käydä minunlaisen -köyhän poloisen kimppuun?» - -»Tarkoituksen arvannet itse parhaiten», sanoi toivioretkeläinen. »Mutta -sen vain voin vakuuttaa, että temppeliherra eilen illalla tuvan läpi -mennessään puhutteli muhamettilaisia orjiansa saraseeninkielellä, jota -minä hyvin ymmärrän, ja käski heidän tänä aamuna väijyä juutalaista, -kaapata hänet kiinni hänen ehdittyään sopivan kauas talosta ja viedä -hänet Filip de Malvoisinin tai Reginald Boeufin linnaan.» - -Mahdotonta on sanoin kuvata sitä äärimmäistä kauhua, joka valtasi -juutalaisen tämän ilmoituksen johdosta ja näytti yht'äkkiä riistävän -kaiken tarmon hänen ruumiistaan. Käsivarret valahtivat velttoina -kupeille, pää retkahti rintaa vasten, polvet raukesivat ruumiin painon -alla, jok'ainoa hermo ja lihas hänen ruumiissaan näytti lamautuvan -hervottomaksi, ja hän vaipui toivioretkeläisen jalkojen juureen, ei -niinkuin sellainen, joka tahallaan kumartuu, polvistuu tai heittäytyy -maahan sääliä herättääkseen, vaan niinkuin ihminen, jonka joka puolelta -painava näkymätön voima musertaa maahan vastustamattomasti. - -»Pyhä Aabrahamin Jumala!» näin hän huusi kaikkein ensiksi, lyöden yhteen -ja kohottaen ylös ryppyiset kätensä, mutta nostamatta silti harmaata -päätänsä lattiasta. »Voi pyhä Mooses! Voi siunattu Aaron! Uneni ei siis -ollut turha eikä näkyni mitätön! Jo tunnen heidän rautojensa repivän -jäseniäni! Tunnen kidutustelan käyvän ruumiini yli niinkuin rautaiset -sahat ja karhit ja kirveet Rabbatin ja Ammonin kaupunkien miesten yli!» - -»Nouse, Iisak, ja kuule, mitä sanon», virkkoi toivioretkeläinen, joka -halveksimisen sekaisella säälillä katseli toisen ääretöntä hätää. -»Kauhusi ei ole aiheeton, kun ajattelen, millä tavalla sekä ruhtinaat -että aatelisherrat ovat kohdelleet heimolaisiasi, kiristääksensä heiltä -heidän aarteitaan. Mutta nouse, sanon minä, niin tahdon neuvoa sinulle -pelastuskeinon. Lähde heti tästä talosta, niin kauan kuin kaikki täällä -sikeästi nukkuvat eilisiltaisen mässäyksen jälkeen. Minä opastan sinua -salaisia metsäpolkuja myöten, jotka tunnen yhtä hyvin kuin niillä -samoilevat metsänvartijat, enkä jätä sinua ennenkuin olet päässyt jonkun -turnajaisiin aikovan paronin tai muun herran turviin, jonka suosion sinä -arvattavasti kykenet hankkimaan itsellesi.» - -Sitä myöten kuin tämä puhe vuodatti pelastuksen toivoa juutalaisen -korviin, alkoi hän vähitellen, ikäänkuin tuuma tuumalta, kohota maasta, -kunnes hän polvillaan seisoen pyyhkäisi harmaan tukkansa ja partansa -taaksepäin ja loi toivioretkeläiseen terävät, mustat silmänsä, joiden -katse ilmaisi sekä toivoa että pelkoa ja epäluuloa. Mutta kun hän kuuli -puheen lopun, näytti hänen kauhunsa elpyvän jälleen täyteen voimaansa, -ja hän suistui taas kasvoilleen huudahtaen: »Minäkö kykenisin hankkimaan -itselleni suosiota! Voi, eihän kristityn suosioon voi päästä muuten kuin -yhdellä keinolla, ja mistäpä sen köyhä juutalainen saisi hankituksi, -joka on kiskomalla jo saatettu Lasaruksen kurjuuteen?» Sitten, ikäänkuin -epäluulo olisi päässyt voitolle kaikista hänen muista tunteistaan hän -äkkiä huudahti: »Nuori mies, Jumalan tähden, älä petä minua -- sen -suuren Isän tähden, joka meidät kaikki on luonut, juutalaiset niinkuin -pakanatkin; Israelin ja Ismaelin lapset -- älä kavalla minua! Ei minulla -ole varoja hankkia itselleni kristityn kerjäläisenkään suosiota, -vaikk'ei hän sen hinnaksi panisi kuin yhden pennin.» Näitä viimeisiä -sanoja lausuessaan hän kohottautui ja tarttui toivioretkeläisen viittaan -katsoen hartaasti rukoillen häneen. Toivioretkeläinen nykäisi vaatteensa -irti, ikäänkuin tuo kosketus olisi sitä saastuttanut. - -»Vaikka kantaisit mukanasi koko heimosi rikkaudet», sanoi hän, »niin -mitäpä minua hyödyttäisi tehdä sinulle pahaa? Niin kauan kuin tämä puku -on päälläni, vaatii valani minua olemaan köyhä; ja kun sen vaihdan, -vaihdan sen vain hevoseen ja rautapaitaan. Mutta älä luule, että haluan -sinun seuraasi tai pyydän siitä jotakin etua. Pysy täällä, jos tahdot ---Cedrik Saksilainen suojelkoon sinua.» - -»Voi!» huokasi juutalainen, »ei hän anna minun matkustaa seurassaan ---saksilainen tai normannilainen, kaikki he yhtä paljon häpeäisivät -juutalais-raukkaa. Ja kulkea yksinäni Filip de Malvoisinin ja Reginald -Front-de-Boeufin alueitten kautta -- hyvä nuorukainen, minä tulen sinun -kanssasi! -- Joutukaamme -- sonnustakaamme itsemme -- paetkaamme! ---Tässä on sauvasi -- miksi viivyttelet?» - -»Enhän viivyttelekään», sanoi toivioretkeläinen, totellen kumppanin -kiirehtimistä; »mutta minun on toimitettava ulospääsykeino -- seuraa -minua!» - -Hän astui edeltä viereiseen koppiin, missä, niinkuin lukija jo tietää, -Gurth sikopaimen nukkui. -- »Nouse, Gurth», sanoi toivioretkeläinen, -»nouse kiireesti. Avaa takaportti ja päästä ulos juutalainen ja minut.» - -Gurth, joka virkansa nojalla, vaikka sitä nykyjään pidetäänkin niin -halpana, oli silloisten saksilaisten kesken yhtä tärkeä mies kuin hänen -muinainen ammattiveljensä Eumaios Ithakassa, loukkautui -toivioretkeläisen tuttavallisesta ja käskevästä puhetavasta. »Vai aikoo -juutalainen lähteä Rotherwoodista», sanoi hän kohoten kyynärpäänsä -nojaan ja katsoen häneen yliolkaisesti liikahtamatta laveriltaan, »ja -päälle päätteeksi toivioretkeläisen kanssa --» - -»Yhtä hyvin olisin voinut uneksia», virkkoi Wamba, joka samassa astui -kammioon, »että hän luikkisi tiehensä siankinkku kainalossaan.» - -»Oli miten oli», sanoi Gurth laskien jälleen päänsä pölkylle, joka oli -hänen päänalaisenaan, »sekä juutalaisten että pakanain täytyy tyytyä -odottamaan, kunnes iso portti avataan -- me emme salli kenenkään vieraan -lähteä salaa näin ajattomalla ajalla.» - -»Oli miten oli», sanoi toivioretkeläinen, »arvelen kuitenkin, ettet -tahdo kieltää minulta tätä pyyntöä.» - -Näin sanoen hän kumartui makaavan sikopaimenen vuoteen yli ja kuiskasi -saksankielellä jonkin sanan hänen korvaansa. Gurth kavahti ylös kuin -sähkön koskettamana. Toivioretkeläinen kohotti sormensa ikäänkuin -varovaisuutta teroittaakseen ja lisäsi: »Gurth, pidä varasi -- olethan -tottunut olemaan varuillasi. Kuten sanoin, aukaise takaportti -- pian -saat kuulla enemmän.» - -Gurth totteli innokkaalla kiiruulla Wamban ja juutalaisen seuratessa, -kumpikin ihmeissään sikopaimenen käytöksen äkillisestä muutoksesta. - -»Muulini, muulini!» sanoi juutalainen, heti kun he olivat päässeet -portin ulkopuolelle. - -»Nouda hänen muulinsa», sanoi toivioretkeläinen. »Ja kuule -- tuo -minulle toinen, jotta voin olla hänelle seurana hänen kulkiessaan näiden -seutujen kautta -- Ashbyssä jätän sen eheänä jollekulle Cedrikin -seuralaiselle. Ja sinä» -- viimeiset sanat hän kuiskasi Gurthin korvaan. - -»Mielelläni, sangen mielelläni sen teen», sanoi Gurth ja riensi heti -käskyä toimittamaan. - -»Haluaisinpa tietää», arveli Wamba kumppaninsa lähdettyä, »mitä te -toivioretkeläiset opitte siellä pyhässä maassa.» - -»Lukemaan rukouksemme, hupsu», vastasi toivioretkeläinen, »katumaan -syntejämme ja nöyryyttämään mieltämme paastolla, valvomisella ja -pitkillä rukouksilla.» - -»Kyllä varmaan jotakin tehoisampaakin», arveli narri, »sillä milloinpa -katumus tai rukous voisi saada Gurthin kohteliaaksi tai paasto ja -valvomiset taivuttaa hänet lainaamaan muulia! -- Luullakseni olisit yhtä -hyvin voinut puhua valvomisestasi ja katumusharjoituksistasi hänen -mustalle lemmikkikarjulleen, -- yhtä suopean vastauksen olisit siltäkin -saanut.» - -»Laske vain lorujasi», sanoi toivioretkeläinen, »sinähän oletkin vain -saksilainen narri.» - -»Oikein puhut», sanoi narri. »Jos, näet, olisin normannilaista syntyä, -niinkuin luullakseni sinä, niin olisin kai istunut onnen päiväpuolella -ja ollut melkein viisaan miehen kirjoissa.» - -Samassa Gurth ilmestyi muuleineen vallikaivannon toiselle puolelle. -Matkustajat astuivat kaivannon yli laskusiltaa myöten, joka oli vain -kahden laudan levyinen. Yhtä kapea oli mitoiltaan itse takaporttikin -samoinkuin ulkoaitauksessa pieni veräjä, jonka kautta päästiin metsään. -Heti kun he olivat ennättäneet muulien luo, kiinnitti juutalainen -kiireisin ja vapisevin käsin satulansa taakse kankeasta -kanvastikankaasta tehdyn pienen repun, jonka hän otti viittansa alta ja -joka sisälsi, kuten hän mutisi, »vain toisen vaatekerran, ainoastaan -toisen vaatekerran». Noustuaan sitten juhtansa selkään ketterämmin ja -nopsemmin kuin hänen ikäisensä miehen olisi luullut, hän kohensi -kiiruusti viittansa liepeitä siten, että satulan taakse ripustettu esine -peittyi kokonaan. - -Toivioretkeläinen nousi satulaan maltillisemmin ja ojensi lähtiessään -kätensä Gurthille, joka suuteli sitä äärimmäisen kunnioittavasti. -Sikopaimen seisoi sitten tuijottaen matkamiesten jälkeen, kunnes he -katosivat metsäpolun lehvistöön, jolloin Wamban ääni hänet herätti -mietteistään. - -»Oletpa, hyvä Gurth-kuomaseni», sanoi narri, »ihmeen kohtelias ja -tavattoman jumalinen tänä suvisena aamuna! Soisinpa olevani musta abotti -tai paljasjalkainen toivioretkeläinen, jotta minäkin saisin osani -harvinaisesta hartaudestasi ja kohteliaisuudestasi -- totta maar, minä -osaisin hyötyä siitä enemmän kuin suutelon kädelle.» - -»Tässä asiassa et ole niinkään hupsu, Wamba», vastasi Gurth, »vaikka -päätät vain ulkonäöstä, eivätkähän viisaimmatkaan sen enempää voi. ---Mutta jopa on aika lähteä laumaani katsomaan.» - -Näin sanoen hän palasi taloon, narri jäljessänsä. - -Sillä välin matkalaiset riensivät eteenpäin kiireellä, joka todisti -juutalaisen suurta pelkoa, sillä hänen ikäisensä miehet harvoin haluavat -kulkea nopeasti. Toivioretkeläinen, joka näytti tuntevan metsässä kaikki -polut ja solat, opasti kulkua mitä mutkikkaimpia polkuja myöten, ja -monta kertaa heräsi sen johdosta juutalaisessa uudelleen epäluulo, että -hän ehkä tahtoi houkutella hänet johonkin vihollisten loukkuun. - -Tätä pelkoa ei voinutkaan kummeksia. Sillä, lentokalaa ehkä -lukuunottamatta, ei ollut siihen aikaan ainoatakaan elävää olentoa -ilmassa, vedessä tai maan päällä, joka olisi ollut sellaisen -herkeämättömän, yleisen ja säälimättömän vainon esineenä kuin -juutalaisten heimo. Mitättömimmät ja mielettömimmätkin tekosyyt, -järjettömimmät ja aiheettomimmatkin syytökset saattoivat heidän -omaisuutensa ja henkensä alttiiksi jokaiselle kansan raivon -kuohahdukselle, sillä sekä normannit että saksilaiset, tanskalaiset ja -brittiläiset, niin vihamielisiä kuin nämä heimot olivatkin toinen -toiselleen, kilpailivat keskenänsä siitä, kuka enimmin inhoaisi tätä -kansaa, jonka vihaaminen, herjaaminen, halveksiminen, riistäminen ja -vainoaminen oli tullut ihan uskon asiaksi. Normannilaiset kuninkaat sekä -itsenäiset ylimykset, jotka kaikessa väkivallan harjoittamisessa -noudattivat heidän esimerkkiään, pitivät tätä kirottua kansaa vielä -johdonmukaisemman, harkitumman ja omahyötyisemmän vainon alaisena. Onhan -yleisesti tunnettu kertomus Juhana-kuninkaasta, kuinka hän vangitutti -rikkaan juutalaisen erääseen linnaansa ja vedätti häneltä joka päivä -yhden hampaan, kunnes israelilais-parka, leukojensa jo puoleksi -tyhjennyttyä, suostui maksamaan sen suuren rahasumman, jonka tyranni -tahtoi häneltä kiristää. Se vähä käteinen raha, mitä maassa oli, oli -pääasiallisesti tämän vainotun kansan hallussa, eivätkä ylimykset -arkailleet seuraamasta valtiaansa esimerkkiä ja milloin milläkin -sortokeinolla, jopa usein ruumiin kidutuksilla, kiristämästä sitä -juutalaisilta. Mutta voitonhimon kannustama passiivinen rohkeus sai -juutalaiset kaikkien vaarojen uhallakin jatkamaan toimintaansa niiden -suunnattomien hyötymismahdollisuuksien houkuttelemina, joita heille -tarjoutui niin luonnonrikkaassa maassa kuin Englanti oli. Lukemattomista -vastuksista huolimatta, ja vaikka yllä mainittu juutalais-räntteriksi -sanottu verotusvirasto oli varta vasten asetettu heitä ryöstämään ja -rasittamaan, juutalaiset sittenkin lisääntyivät luvultaan -moninkertaisiksi ja kokosivat suunnattomia summia, joita he siirsivät -toinen toiselleen vekseleillä -- heidän keksimäkseen väitetyllä -rahansiirtotavalla, jonka avulla he saattoivat siirtää rikkautensa -maasta toiseen, niin että sorron uhatessa toisessa maassa he saattoivat -pelastaa rahansa toiseen. - -Juutalaisten itsepintaisuus ja ahneus, joutuessaan täten vastakkain -heidän valtiastensa uskonkiihkon ja väkivaltaisuuden kanssa, näyttivät -vain kasvavan sitä mukaa kuin heihin kohdistettu sortokin kiihtyi; ja -heidän äärettömät, kaupanteolla saadut rikkautensa, vaikka tosin usein -olivat heille vaaran aiheena, olivat taas toisin vuoroin välikappaleena -hankkimaan heille enemmän vaikutusvaltaa ja jossakin määrin turvaakin. -Tällaiset olivat heidän elinehtonsa; ja heidän luonteensa oli sen -mukaisesti muodostunut valppaaksi, epäluuloiseksi ja araksi, -- mutta -samalla itsepäiseksi, hellittämättömäksi ja ovelaksi väistämään heitä -väijyviä vaaroja. - -Matkalaiset olivat kiireesti taivalta tehden jo jättäneet taaksensa -monet mutkaiset polut, kun toivioretkeläinen viimein katkaisi -äänettömyyden. - -»Tuo iso, laho tammi», sanoi hän, »on Front-de-Boeufin valta-alueen -rajapyykki -- Malvoisinin maat ovat jo aikaa sitten jääneet taaksemme. -Nyt ei ole enää vainoojista pelkoa.» - -»Irtautukoot pyörät heidän vaunuistaan», sanoi juutalainen, »niinkuin -faaraon sotajoukon vaunuista, jotta heidän kulkunsa olisi hidasta! ---Mutta älkää luopuko minusta, hyvä toivioretkeläinen! Ajatelkaahan -tuota julmaa, hurjaa temppeliherraa ja hänen saraseeniläisiä orjiansa ---välittäisivätkö he rajoista tai alueista tai isännyydestä?» - -»Meidän teittemme», sanoi toivioretkeläinen, »pitäisi tässä erota; sillä -minun ja sinun säätyisten miesten ei sovi matkustaa yhdessä kauemmin -kuin pakko vaatii. Mitä apua sitä paitsi voisit saadakaan minulta, -rauhalliselta toivioretkeläiseltä, kahta aseellista pakanaa vastaan?» - -»Voi, kunnon nuorukainen», vastasi juutalainen, »kyllä te voitte -suojella minua, ja tiedän, että sen tekisittekin. Vaikka olenkin köyhä, -niin tahdon palkita sen -- en rahalla, sillä rahaa -- isä Aabraham sen -todistakoon -- ei minulla ole -- vaan --» - -»Olenhan jo sanonut», keskeytti toivioretkeläinen, »että rahaa tai -palkintoa en sinulta vaadi. Opastaa sinua voin ja kenties myös jotenkin -suojella; sillä tuskinpa juutalaisen suojelemista saraseenejä vastaan -voidaan pitää kristitylle moitittavana. Sentähden, juutalainen, saatan -sinua, kunnes pääset johonkin sopivaan suojaan. Tästä ei ole enää -pitkälti Sheffieldin kaupunkiin, mistä helposti löytänet montakin -heimolaistasi, jotka voivat ottaa sinut turviinsa.» - -»Jaakob siunatkoon teitä, kunnon nuorukainen!» sanoi juutalainen. -»Sheffieldissä voin saada suojaa sukulaiseni Zarethin luona ja keksiä -jonkin keinon, miten voin turvassa jatkaa matkaani.» - -»Olkoon niin», sanoi toivioretkeläinen. »Sheffieldissä siis eroamme, ja -puoli tuntia ratsastettuamme olemmekin jo sen kaupungin näkyvillä.» - -Tämä puolituntia kului syvimmässä äänettömyydessä kummankin matkustajan -puolelta. Toivioretkeläinen piti ehkä alentavana puhutella juutalaista -muuten kuin välttämättömän tarpeen vaatiessa; ja juutalainen puolestaan -ei uskaltanut väkisin pakottaa keskusteluun miestä, jolle matka pyhälle -haudalle oli antanut jonkinlaisen pyhyyden arvon. Hiljalleen nousevan -mäen harjalla he viimein pysähtyivät ja toivioretkeläinen osoitti heidän -jalkojensa juurella olevaa Sheffieldin kaupunkia, toistaen: »Tässä siis -eroamme.» - -»Ei ennenkuin juutalaisraukka on saanut kiittää teitä», sanoi Iisak; -»sillä en rohkene pyytää teitä tulemaan kanssani sukulaiseni Zarethin -luokse, joka kenties auttaisi minua palkitsemaan teille hyväntekonne.» - -»Sanoinhan jo», vastasi toivioretkeläinen, »etten mitään palkintoa -huoli. Mutta jos minun tähteni tahdot armahtaa monien velkamiestesi -joukosta jotakuta onnetonta kristittyä, jota kahleet ja vankikomerot -uhkaavat, niin on tämänaamuinen apuni runsaasti palkittu.» - -»Malttakaa, malttakaa», sanoi juutalainen tarttuen hänen vaatteeseensa, -»tahtoisin tehdä enemmänkin, jotakin teille itsellenne. -- Jumala -tietää, että tämä juutalainen on köyhä -- niin, Iisak on kerjäläinen -heimonsa joukossa -- mutta älkää panko pahaksi, jos arvaan, mitä tällä -hetkellä enimmin kaipaatte.» - -»Jos sen voisitkin oikein arvata», sanoi toivioretkeläinen, »niin etpä -kuitenkaan voisi hankkia sitä minulle, vaikka olisit yhtä rikas kuin -sanot olevasi köyhä.» - -»Kuin sanon olevani?» matki juutalainen. »Voi, voi, uskokaa minua, en -puhu muuta kuin totta; olen ryöstetty, velkaantunut, ahdinkoon joutunut. -Armottomien kädet ovat ryöstäneet minulta tavarani, rahani, laivani ja -kaiken omaisuuteni -- mutta sittenkin voin sanoa teille, mitä te -kaipaatte, ja kenties hankkiakin sen teille. Te haluaisitte juuri nyt -hevosen ja rautavarusteet.» - -Toivioretkeläinen säpsähti ja käännähti juutalaiseen päin. - -»Mikä paholainen johdatti sellaisen arvelun päähäsi?» kysyi hän -kiivaasti. - -»Samantekevää», hymyili juutalainen, »kun se vain on totta. Ja yhtä -hyvin kuin osasin arvata halunne, voin myös täyttää sen.» - -»Mutta ajattelehan», vastasi toivioretkeläinen, »tätä säätyäni, pukuani, -toiviovalaani!» - -»Kyllä teidät kristityt tunnen», sanoi juutalainen, »ja tiedän, että -jalosukuisimmatkin teistä joskus ottavat sauvan käteensä ja virsut -jalkaansa taikauskoisessa katumuskiihkossaan ja vaeltavat jalkaisin -käydäkseen kuolleitten ihmisten haudoilla.» - -»Älä rienaa, juutalainen», sanoi toivioretkeläinen ankarasti. - -»Suokaa anteeksi», sanoi juutalainen, »nuo sanat lausuin -ajattelemattomuudessa. Mutta te virkoitte eilen illalla ja tänä aamuna -pari sanaa, jotka piikivestä iskettyjen kipinäin lailla ilmaisivat, mitä -metallia te olette. Ja tuon toivioretkeläiskaavun alla piilevät ritarin -kultaiset vitjat ja kannukset. Minä näin niiden välkähtävän, kun aamulla -kumarruitte vuoteeni yli.» - -Toivioretkeläinen ei saattanut olla nauramatta. »Jos sinun pukineesi, -Iisak, tarkastettaisiin yhtä uteliain silmin», sanoi hän, »niin mitähän -niistä löytyisikään?» - -»Riittää jo tästä», virkkoi juutalainen kalveten; ja ottaen kiireesti -esiin kirjoitusneuvonsa, ikäänkuin lopettaakseen pitemmät puheet alkoi -muulinsa selästä laskeutumatta kirjoittaa paperipalaselle, käyttäen -keltaista lakkiansa pöytänä. Saatuansa hepreankielisen kirjeensä -valmiiksi hän antoi sen toivioretkeläiselle ja sanoi: »Leicesterin -kaupungissa kaikki ihmiset tuntevat Kirjath Jairamin, rikkaan -juutalaisen Lombardiasta. Viekää hänelle tämä kirje -- hänellä on -myytävänä kuusi milanolaista haarniskaa, joista huonoinkin kelpaisi -vaikka kruunupäälle, ja kymmenen oivaa ratsua, joista huonoinkin -kelpaisi kuninkaan ratsastaa, vaikka hänen olisi taisteltava -valtaistuimestaan. Näistä saatte valita mieleisenne, ja lisäksi kaikkea, -mitä muuta turnajaisia varten tarvinnette. Turnajaisten jälkeen tuotte -kaikki eheänä takaisin -- jollei teillä ole varaa maksaa niiden hintaa -omistajalle.» - -»Mutta, Iisak», sanoi toivioretkeläinen hymyillen, »tiedätkö, että -turnajaisissa satulastaan heitetyn ritarin aseet ja ratsu jäävät -voittajan saaliiksi? Voisihan minua kohdata kova onni, niin että -menettäisin, mitä en kykenisi korvaamaan enkä maksamaan.» - -Juutalainen näytti hiukan tyrmistyvän kuullessaan tämän mahdollisuuden; -mutta rohkaisten mielensä hän vastasi kiireesti: »Ei -- ei -- ei! -- Se -on mahdotonta! -- En tahdo ajatellakaan sellaista. Meidän Isämme on -siunaava teitä. Teidän peitsenne on oleva voimallinen kuin Mooseksen -sauva.» - -Näin sanoen hän aikoi kääntää muulinsa pään poispäin, mutta nyt -toivioretkeläinen vuorostansa tarttui hänen mekkoonsa. »Maltahan, Iisak, -et tiedä vielä koko vaaraa. Mahdollista on, että hevonen saa surmansa, -haarniska rikkoutuu pilalle -- sillä en aio säästää hevosta enempää kuin -itseänikään. Sitä paitsi eivät sinun heimolaisesi anna mitään -ilmaiseksi; jotakin on niiden käytöstäkin maksettava.» - -Juutalainen vääntelehti satulassa, ikäänkuin vatsaa olisi nipistänyt. -Mutta hänen paremmat tunteensa saivat voiton niistä, jotka olivat -hänelle tavallisimmat. »Ei se tee mitään», sanoi hän, »ei se tee mitään --- antakaa minun mennä. Jos vahinko sattuu, ei se maksa teille mitään ---jos käyttövuokrasta tulee kysymys, niin Kirjath Jairam antaa sen -anteeksi sukulaisensa Iisakin tähden. Jääkää hyvästi! -- Mutta kuulkaa -sentään, hyvä nuorukainen», lisäsi hän vielä kääntyen takaisin, »älkää -käykö liian hurjasti tuohon turhanaikaiseen melskeeseen -- en sano sitä -sillä, että hevonen ja haarniska joutuvat vaaraan, vaan oman henkenne ja -jäsentenne tähden.» - -»Suur' kiitos varoituksestasi», vastasi toivioretkeläinen taas -hymyillen. »Aion kursastelematta käyttää hyväkseni avustustasi, ja -hullusti minun käy, jollen sitä sinulle joskus palkitse.» - -He erosivat ja lähtivät kumpikin eri tietä Sheffieldin kaupunkiin. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - - - Ritarit saapuu: knaapit seurassaan, - kaikk' kirjavissa juhla-asuissaan; - ken sitoo kypärän, ken peitsen tuo, - ken kilven kiiltäväisen kantaa luo. - Jalkaansa polkee ratsu maltiton, - pureksii kuolaimensa vaahtohon. - Saa aseseppiäkin ratsuillaan - vasarat, pihdit, hihnat varuillaan, - kilpien, peisten rikkeet korjaamaan. - Katuja jousimiehet vartioivat, - maalaiset sauvaniekat parvin tarinoivat. - - _Palamon ja Azeite_. - -Englannin kansan tila tähän aikaan oli sangen surkea. Rikhard-kuningas -oli vankina vieraalla maalla, petollisen ja julman Itävallan herttuan -vallassa. Ei ollut varmuutta edes siitä, missä linnassa häntä pidettiin, -ja hänen kohtalostaan oli vain hyvin hämärä tieto suurimmalla osalla -hänen alamaisiaan, jotka sillä välin olivat alttiina alivaltiaitten -kaikenkaltaiselle sorrolle. - -Prinssi Juhana oli liitossa Ranskan kuninkaan Filipin, Leijonamielen -verivihollisen kanssa ja koki kaikin keinoin yllyttää Itävallan herttuaa -pitämään yhä edelleen vankina Rikhard-veljeään, jolle hän kuitenkin oli -kiitollisuudenvelassa niin monista suosionosoituksista. Sillä välin hän -koetti kartuttaa puoluettansa kotimaassa, jonka valtaistuinta hän aikoi, -kuninkaan kuoltua, ryhtyä kiistämään lailliselta perijäitä, Bretagnen -herttualta Arthurilta, joka oli Juhanan vanhemman veljen, Gottfried -Plantagenetin poika. Tämän vallananastuksen hän, niinkuin tiedetään, -sittemmin suorittikin. Ollen luonteeltaan kevytmielinen, irstas ja -kavala, oli Juhanan helppo saada puolellensa kaikki ne, joilla oli syytä -pelätä Rikhardin rangaistusta hänen poissaollessaan tehdyistä -pahoistatöistä, samoinkuin myös koko se suuri »laittomien uskalikkojen» -parvi, joka ristiretkiltä oli palannut kotimaahan täysin harjaantuneena -kaikkiin Itämaiden paheisiin, omaisuus mitättömiin huvenneena ja luonne -paatuneena ja joka sisällisistä melskeistä toivoi itselleen runsasta -saalista. - -Näitä yleisen surkeuden ja huolen aiheita lisäsivät vielä monilukuiset -henkipatot, jotka läänitysylimystön sorrosta ja metsästyslakien -ankarasta soveltamisesta epätoivoon yltyneinä keräytyivät suuriksi -rosvoparviksi, pitäen vallassaan metsiä ja autiomaita ja uhmaillen -kaikkia tuomioistuimia ja viranomaisia. Vieläpä aatelisherratkin, kukin -lujassa linnassaan halliten ja tekeytyen omilla alueillaan -itsevaltiaiksi pikkukuninkaiksi, pitivät palveluksessansa joukoittain -melkein yhtä väkivaltaisia, laista välittämättömiä miehiä kuin -julkirosvot. Näiden seuralaisjoukkojensa elättämiseksi sekä ylellisen, -komean elämänsä kustantamiseksi aatelisherrojen täytyi mitä raskaimmilla -korkoehdoilla lainata rahaa juutalaisilta. Nämä korot kalvoivat heidän -tiluksiaan niinkuin syöpä ruumista, eikä parantumisesta ollut juuri -toivoa muuten kuin siinä tapauksessa, että olosuhteet antoivat heille -tilaisuuden vapautua veloistaan harjoittamalla jotakin laitonta -väkivaltaa velkojia kohtaan. - -Tämän onnettoman asiaintilan aiheuttamien moninaisten rasitusten alla -Englannin kansa jo nytkin kipeästi kärsi, ja tulevaisuuteen nähden oli -sillä kaameat syyt pelätä vielä pahempaa. Kurjuuden kukkuraksi levisi -vaarallinen tarttuva kulkutauti ympäri maan, ja saaden yllykettä -alaluokan siivottomuudesta, huonosta ravinnosta ja kurjista asunnoista, -riisti manan maille monia, joiden kohtalo jälkeenjääneiden mielestä -tuntui miltei kadehdittavalta, se kun vapautti heidät edessä olevilta -kovilta ajoilta. - -Aivan kuin tämän äärettömän kurjuuden vastapainona vetivät turnajaiset, -silloisen aikakauden komeimmat juhlat, köyhän niin hyvin kuin rikkaan, -halpasäätyisen yhtä hyvin kuin aatelismiehen kaiken halun ja huomion -puoleensa, samaten kuin Espanjassa härkätaistelut houkuttelevat nälkään -nääntyvän Madridin kaupungin asukkaan, jolla ei ole ropoakaan ruoan -ostoon, hukuttamaan huolensa katselemisen jännitykseen ja riemuun. -Tämmöisistä leikeistä eivät nuoret eivätkä vanhat malttaneet pysyä -poissa, vaikka kuinka tärkeät työt tai miten raukea ruumis hyvänsä olisi -ollut esteenä. Erittäinkin tulivat nyt Ashbyssä, Leicesterin -kreivikunnassa pidettävät turnajaiset vetämään yleisen huomion -puoleensa, sillä kaikkein kuuluisimpien sotasankarien piti siellä -taistella itsensä prinssi Juhanan silmien alla, jonka sanottiin saapuvan -sinne juhlan kunniaksi. Ääretön paljous kaikensäätyistä kansaa oli siis -kokoontunut määräpäivän aamuna taistelupaikalle. - -Näky oli tavattoman värikäs. Noin puolentoista virstan päässä Ashbyn -kaupungista levisi metsän reunassa avara kenttä, jota peitti mitä -hienoin, ihanin vihreä nurmikko. Toiselta puolen sitä rajoitti metsä, -toiselta hajallaan seisovat tammipuut, joista muutamat olivat äärettömän -kookkaat. Tämä kenttä, joka oli ikäänkuin varta vasten muodostettu -sotaleikkiä varten, vietti joka puolelta tasaista keskustaa kohti, missä -sataviisikymmentä syltä pitkä ja puolta sen vertaa leveä alue oli -vahvalla aitauksella erotettu taistelutantereeksi. Aitaus oli rakennettu -suorakaiteen muotoon; kulmat olivat kuitenkin paljon pyöristetyt, -katsojain mukavuuden vuoksi. Taistelijat pääsivät sisään kahdesta -aukosta, pohjois- ja eteläpäästä. Ne oli suljettu vahvoilla puuporteilla -ja olivat niin leveät, että kaksi miestä mahtui rinnakkain niistä -ratsastamaan. Kummallakin portilla seisoi kaksi airutta, joilla oli -seuranaan kuusi torvensoittajaa, kuusi ala-airutta ynnä melkoinen joukko -sotamiehiä. Heidän oli määrä valvoa järjestystä ja tutkia sotaleikkiin -pyrkijöiden ritarinarvoa. - -Lähellä eteläistä porttia, missä maa kohosi korkeammaksi penkereksi, -seisoi viisi punaisilla ja mustilla lipuilla koristettua komeaa telttaa, -taisteluun vaativat ritarit olivat näet valinneet nuo värit omiksensa. -Samanväriset olivat myös telttojen köydet. Jokaisen teltan eteen -pystytetyssä paalussa riippui siinä majailevan ritarin kilpi, ja oven -vieressä seisoi hänen asemiehensä, metsäläisvaatteissa tai muussa -erikoislaatuisessa puvussa, kukin isännän makua noudattaen tai siitä -riippuen, minkälaista osaa isäntä tässä tilaisuudessa tahtoi näytellä. -Keskimmäisen teltan, jota pidettiin kunniapaikkana, oli Brian de -Bois-Guilbert saanut. Kaikissa ritarillisissa aseleikeissä mainetta -niittäneenä sekä myös niiden ritarien hyvänä tuttavana, joiden -kustannuksella turnajaisia pidettiin, hän oli helposti päässyt -vaatijaritarien kumppaniksi; olivatpa nämä vielä lisäksi valinneet hänet -päällikökseen ja johtajakseen, vaikka hän vasta aivan äskettäin oli -joukkoon liittynyt. Hänen telttansa toisella puolella sijaitsivat -Reginald Front-de-Boeufin ja Rikhard de Malvoisinin majat; toisella -puolella liehuva lippu oli Hugo de Grandmenilin, korkeasukuisen -naapuriparonin, jonka isä oli Wilhelm Valloittajan ja hänen poikansa -Wilhelm Punatukan aikana ollut Englannin ylituomarina. Viidennessä -teltassa asui Ralf de Vipont, Pyhän Johanneksen ritaristoon kuuluva -herra, jolla vanhastaan oli muutamia tiluksia Heath-nimisellä -paikkakunnalla, lähellä Ashbyn kaupunkia. Portista kävi tasavietteinen, -viisitoista kyynärää leveä kuja ylös penkerelle, jolla teltat seisoivat. -Molemmin puolin tätä kujaa oli vahva seiväsaita; samaten myös oli -telttojen edusta varustettu, ja joka paikassa seisoi sotamiehiä -vartioimassa. - -Taistelutantereen pohjoisellekin portille johti samanlainen, -viidentoista kyynärän levyinen kuja, ja sen päässä oli avara, aidattu -tarha niitä ritareita varten, jotka tarjoutuisivat taistelemaan -vaatijaritareita vastaan. Vielä taempana näkyi telttoja, joissa oli -tarjona kaikenlaisia virvokkeita taistelijain varalle. Siellä myös oli -aseseppiä, hevosenkengittäjiä ynnä muita palvelijoita valmiina antamaan -apuaan tarvittaessa. - -Kilpatantereen aitauksen ulkopuolelle oli rakennettu lavoja, jotka -olivat juhlaa varten peitetyt verhoilla ja matoilla ja varustetut -istumapatjoilla turnajaisiin saapuvia aatelisnaisia ja -herroja varten. -Näiden lavojen ja aitauksien välinen ahdas sola oli varattu vapaita -talonpoikia ynnä muita sellaisia katsojia varten, jotka olivat alhaista -kansaa hiukan parempia; se vastasi tavallaan meidän teatterimme -permantopaikkoja. Muu sekalainen seura sijoittautui vartavasten -rakennetuille suurille turvelavoille, joilta he, maaperän ollessa -ylöspäin kohoava, saattoivat katsella edessä olevien lavojen yli ja -hyvin nähdä koko kentän. Sadottain ihmisiä istui sitäpaitsi kentän -ympärillä kasvavien puiden latvoissa, ja olipa vähän edempänä olevan -kyläkirkon kattokin täpötäynnä uteliasta väkeä. - -Ei ole nyt enää mitään muuta yleisistä laitoksista mainitsematta, kuin -että tantereen itäisen reunan keskipalkoilla oleva lava, -- siis juuri -sillä kohdalla, missä taistelijain piti hyökätä toisiansa vastaan, --oli -rakennettu muita korkeammaksi, komeammin koristettu sekä varustettu -eräänlaisella kunniaistuimella ja telttakatoksella, johon kuninkaallinen -vaakuna oli kuvattu. Koreapukuisia asemiehiä, hovipoikia ynnä -jousimiehiä seisoi kunniapaikan ympärillä, joka oli varattu prinssi -Juhanalle ja hänen seurueelleen. Vastapäätä kuninkaallista lavaa oli -läntiselläkin puolella samanlainen, yhtä korkea. Se oli vielä -loistavammin koristettu, vaikkei niin kalliisti kuin prinssin lava. -Kokonainen parvi nuoria aatelispoikia ja -tyttöjä, kauneimmat mitä oli -löydetty, kaikki vihreän- ja punaisenkirjavissa, eriskummallisissa -puvuissa, ympäröi tätä kunniaistuinta, joka oli samoin värein -koristettu. Keskellä lippuja ja viirejä, joihin oli kuvattu -haavoitettuja sydämiä, jousia viinineen ynnä muita tavallisia Cupidon -voittojen vertauskuvia, nähtiin loistavin värein maalattu otsakevyö; -siitä katsojat saivat tietää, että tämä sija oli varattu »_à la Royne de -la Beaulté et des Amours_» (Kauneuden ja Rakkauden kuningattarelle). -Mutta kuka täksi kuningattareksi tällä kertaa valittaisiin, sitä ei -kukaan vielä voinut tietää. - -Kaikensäätyiset katsojat alkoivat nyt riidellen ja rähisten tunkeutua -esille ja hakea itselleen paikkoja, ja suuri oli kiista etuoikeutetuista -sijoista. Osan riidoista sotamiehet kursailematta ratkaisivat, käyttäen -pertuskainsa varsia sekä miekkojensa ponsia tehokkaina todistuskeinoina -vastaanhangoittelijoita kohtaan. Jos sitä vastoin korkeampisukuisten -henkilöiden vaatimukset olivat ristiriitaisia, tulivat kiistoja -ratkaisemaan airuet tai molemmat turnausmarskit, Wilhelm de Wyvil ja -Tapani de Martinval, jotka kiireestä kantapäähän asti rautavaruksiin -puettuina ratsastelivat edestakaisin tantereen aitausta pitkin, -valvomassa järjestystä katsojajoukossa. - -Vähitellen täyttyivät lavat ritareilla ja aatelisherroilla, jotka olivat -rauhanpuvuissansa. Heidän pitkien, tummanväristen viittainsa rinnalla -loistivat naisten kirjavat, heleänväriset puvut sitä komeampina. Naisia -muuten oli saapunut tätä taistelua katsomaan paljon enemmän kuin miehiä, -vaikka olisi luullut sen olevan niin veristä ja vaarallista, ettei siitä -olisi voinut olla huvia heidän sukupuolellensa. Lavojen ja aitauksenkin -väli tuli pian täyteen varakkaita, vapaita talonpoikia sekä porvareita. -Karttuipa sinne myös halvempia aatelismiehiä, semmoisia, jotka olivat -liian kainoja tai liian köyhiä tai joiden aatelisoikeudet olivat -epäiltävää laatua, niin että he eivät rohjenneet pyrkiä korkeammille -sijoille. Näiden kesken tietysti tiheimmin syttyi riitoja etusijoista. - -»Uskoton koira!» huusi eräs vanha mies, jonka virttynyt nuttu todisti -köyhyyttä, vaikka hänen miekkansa, tikarinsa sekä kultavitjansa -osoittivat, että hän lukeutui korkeampaan säätyyn, -- »sinä suden pentu! -Uskallatko ahdistaa kristittyä miestä, ja vieläpä normannilais-herraa, -jaloa Montdidier'in heimolaista?» - -Nämä raakamaiset haukkumasanat kohdistuivat vanhaan tuttavaamme -Iisakkiin, joka kalliisti, jopa komeastikin puettuna tikkauksilla -koristettuun ja turkiksilla päärmättyyn viittaansa, koetti päästä lavan -alla olevalle etumaiselle riville. Hänellä oli mukanaan tyttärensä, -kaunis Rebekka, joka Ashbyssä oli yhtynyt hänen seuraansa ja nyt -nojautui isän käsivarteen, suuresti pelästyneenä siitä yleisestä -suuttumuksesta, jota juutalaisen röyhkeys näytti nostattaneen. Mutta -Iisak, joka, niinkuin olemme nähneet, välistä oli jokseenkin suuri -pelkuri, tiesi nyt hyvinkin, ettei hänellä tässä tilaisuudessa ollut -mitään pelkäämistä. Tämmöisissä julkisissa tilaisuuksissa vertaistensa -silmäin alla, ei ahnein eikä ilkeinkään aatelisherra olisi tohtinut -tehdä hänelle pahaa. Tämmöisissä paikoissa juutalaisetkin olivat yleisen -lain turvaamat. Ja jos sen turva ei olisikaan ollut tarpeeksi luja, niin -olipa kuitenkin läsnäolijoiden joukossa aina muutamia paroneja, jotka -oman etunsa vuoksi olisivat kernaasti suojelleet heitä. Tässä -tilaisuudessa Iisak tiesikin olevansa tavallista paremmassa turvassa, -sillä prinssi Juhana koetti par'aikaa saada suurta rahalainaa Yorkin -kaupungin juutalaisilta, tarjoten pantiksi muutamia kalliita kalujaan -sekä tiluksiansa. Iisakilla itselläänkin oli melkoinen osa tässä -asiassa; hän tiesi siis, että prinssi, joka hartaasti halusi saada asian -toimeen, nykyisessä pulassaan aivan varmaan suojelisi häntä. - -Nämä syyt rohkaisivat juutalaistamme niin suuresti, ettei hän -peräytynytkään aikomuksestaan, vaan työnsi tieltään kristittyä -normannilaista, välittämättä hänen sukuperästänsä, säädystänsä ja -uskonnostaan. Mutta vanhan miehen parkuminen herätti ympärillä seisovien -vihastusta. Yksi heistä, vahva, lyhyenjäntterä vapaa talonpoika, jolla -oli vihreä puku yllään, kaksitoista nuolta vyössään, hopeahelainen -miekankannin olalla ja kolmen kyynärän pituinen jousi kädessä, kääntyi -heti juutalaiseen päin. Hänen kasvonsa, jotka alinomaisesta ilman -vaikutuksesta muutenkin jo olivat pähkinänkarvaiset, muuttuivat nyt -vihastuksesta vielä tummemmiksi. Hän sätti juutalaista paksuksi -hämähäkiksi, joka onnettomien verta imemällä oli paisunut rikkaaksi, ja -kehoitti häntä muistamaan, että tämmöisten hämähäkkien annetaan olla -rauhassa nurkassaan, mutta että ne litistetään kuoliaiksi niin pian kuin -uskaltavat tulla päivän valoon. Tämä ankaralla äänellä sekä tuimin -katsein lausuttu varoitus säpsähdytti juutalaista. Luultavasti hän olisi -siirtynyt etemmäksi näin vaarallisen naapurin luota, mutta kaikkien -ihmisten silmät kääntyivät samassa prinssi Juhanaa kohti, joka nyt juuri -ratsasti aitauksen sisäpuolelle, suurilukuinen, komea-asuinen seurue -perässänsä. Osa hänen seuralaisistaan oli maallikoita, toinen osa -hengellisiä herroja, jotka jälkimmäisetkin olivat yhtä kirjavat -vaatetukseltaan ja kevytmieliset käytökseltään kuin heidän maalliset -kumppaninsa. Olipa siellä Jorvaulx'in abottikin niin koreassa puvussa -kuin hengellinen ylimys suinkin uskalsi esiintyä. Kalliita turkiksia -sekä kultaa oli tuhlaamalla käytetty hänen vaatteisiinsa. Ja hänen -saappaittensa kärjet, paljon pitemmät vielä kuin sen ajan mieletön muoti -vaatikaan, eivät ylettyneet vain polviin, vaan uumille asti. Niiden -vuoksi hänen oli mahdotonta pistää jalkaansa jalustimiin. Mutta siitä ei -ritarillinen abottimme suuresti huolehtinut. Hän oli kerrassaan -käyttämättä näitä huonon ratsumiehen apukeinoja, ehkäpä hän oli -mielissäänkin siitä, kun hän täten sai näytellä oivallista -ratsastustaitoansa niin suuren ihmisjoukon ja varsinkin lukuisan -naisparven silmien edessä. Sitäpaitsi oli prinssi Juhanan joukossa hänen -palkkasoturiensa suosituimmat päälliköt, muutamia renttumaisia -paroneja ja irstastapaisia hoviherroja sekä useita temppeli- ja -johanniittaritareja. - -Mainita sopii tässä, että nämä molemmat ritaristot olivat vihoissa -Rikhard kuninkaan kanssa, ja olivat pitäneet Ranskan Filipin puolta koko -siinä loppumattomassa riitajaksossa, joka Palestiinassa yhä kyti tämän -hallitsijan ja Englannin Leijonamielen välillä. Se eripuraisuus oli, -niinkuin historiasta tiedetään, saattanut mitättömiksi kaikki Rikhardin -monet voitot ja tehnyt tyhjäksi hänen ritarillisen yrityksensä piirittää -Jerusalemia. Koko hänen loistavasta aseellisesta menestyksestään ei -ollut muuta etua kuin että sangen vähän luotettava välirauha tuli -solmituksi Saladinin kanssa. Sama valtiollinen katsantotapa, joka oli -ohjannut Palestiinan temppeli- ja johanniittaritarien käytöstä, taivutti -myös heidän Englannissa ja Normandiassa olevat säätyveljensä prinssi -Juhanan puolelle. Sillä heillä ei ollut paljonkaan syytä ikävöidä -Rikhardia Englantiin palautuvaksi eikä myöskään laillisen -kruununperillisen, Arthurin, pääsemistä valtaistuimelle. Perin -vastaisista syistä prinssi Juhana puolestaan vihasi ja ylenkatsoi niitä -harvoja korkea-arvoisia saksilaissukuja, joita vielä oli olemassa -Englannissa, eikä laiminlyönyt yhtään tilaisuutta, jolloin hän saattoi -heitä loukata ja häväistä. Sillä hän tiesi, että he eivät suosineet -hänen persoonaansa eikä hänen pyrintöjään. Nurjia Juhanaa kohtaan olivat -enimmäkseen myös Englannin alhaisemmat säädyt; sillä nämä pelkäsivät, -että moinen hillitsemätön ja väkivaltainen hallitsija, jollainen Juhanan -tiedettiin olevan, tulisi supistamaan heidän oikeutensa ja vapautensa -entistään ahtaammiksi. - -Tämmöinen oli tuo prinssi Juhanaa ympäröivä komea seurue. Itse hän istui -oivan ratsun selässä, purppuraan ja kultaan puettuna, jahtihaukka -kämmenellä ja päässä kallis, jalokivillä koristettu puuhkalakki, jonka -alta pitkä, kiharainen tukka valui hartioille. Hän hypitteli harmaata, -tulista hevostaan taistelutannerta pitkin, naureskellen ääneen iloisten -seuralaistensa kanssa ja tarkastellen lavoilla istuvia kaunottaria -kuninkaallisen asiantuntijan rohkeudella. - -Moni arveli prinssin ulkomuodossa kuvastuvan julkeaa irstaisuutta sekä -ääretöntä kopeutta ja välinpitämättömyyttä muiden ihmisten tunteita -kohtaan. Mutta hekään eivät voineet olla myöntämättä, että niissä -samalla myös ilmeni sitä rattoisuutta, joka on ominaista luonnostaan -suoralle ja kauniille kasvojen muodolle. Nämä kasvot olivat tosin -oppineet kuvastamaan kohteliaisuutta tavallisten sääntöjen mukaan, mutta -olivat kuitenkin sen verran säilyttäneet alkuperäistä suoruuttansa ja -rehellisyyttänsä, että näyttivät pitävän häpeänä peitellä sydämen -luonnollisia tunteita. Sellaista kasvojen muotoa pidetään usein, -vaikkakin väärin, miehuullisen suoruuden ilmauksena, kun se itse teossa -ei ilmaise muuta kuin irstaisen sydämen kevytmielistä huolimattomuutta. -Se kuvastaa sydäntä, joka ylpeilee suuresta suvustaan tai rikkaudesta -tai mistä muusta satunnaisesta edusta hyvänsä, jolla ei ole vähintäkään -yhteyttä todellisen ihmisarvon kanssa. Mutta niiden silmissä, jotka -eivät miettineet asiaa näin syvältä -- ja niitähän oli sata yhtä vastaan --- antoi prinssi Juhanan puuhkakauluksen komeus, kalleimmilla -soopelinnahoilla päärmätyn viitan loisto sekä sahviaanisaappaitten ja -kultakannusten koreus kylliksi syytä tervehtiä häntä kaikuvin -tervehdyshuudoin. - -Sillä tavoin iloisesti ratsastaessaan taistelutannerta pitkin prinssi -huomasi sen metelin, jonka Iisakin kunnianhimoinen pyrkimys päästä -korkeammalle arvosijalle oli nostanut. Juhanan terävä silmä tunsi -paikalla juutalaisen, mutta siirtyi heti paljon suuremmalla -mieltymyksellä ihanaan Siionin tyttäreen, joka metelistä pelästyneenä -kiinteästi piti kiinni vanhan isänsä käsivarresta. - -Rebekan kauneus todellakin veti vertoja Englannin kuuluisimmille -kaunottarille, niinkin perinpohjaisen asiantuntijan silmissä kuin -prinssi Juhana oli. Neidon vartalo oli erinomaisen sopusuhtainen, ja -itämainen puku, jota hän juutalaisnaisten tapaan käytti, salli sen -kauneuden esiintyä täydessä valossaan. Keltasilkkinen turbaani sopi -hyvin yhteen kasvojen tummaverisyyden kanssa. - -Säihkyvät silmät, kulmakarvojen jalo kaari, kaunis kotkannenä, helminä -kiiltävät valkoiset hampaat, tuuheat mustat suortuvat kiehkuroina valuen -ihanalle kaulalle ja rinnalle, joita puoleksi peitti kalleimmasta -Persian silkistä tehty purppuranpunainen röijy, täynnä kudottuja -kirjavia kukkasia. Kaikki tämä yhdessä sai aikaan, että Rebekka -kauneudellaan voitti kauneimmatkin läsnäolevista naisista. Kuumuuden -vuoksi oli kolme ylintä, helmillä koristettua kultahakasta, joiden -virkana oli röijyn kiinnipitäminen kaulasta vyölle asti, aukaistu, -suoden siten silmälle vähäistä avarammankin näyn kuin mitä yllä on -kuvattu. Sen kautta tulivat myös timanttiset kaulavitjat sekä -suunnattoman kalliit korvarenkaat selvemmin näkyviin. Vihdoin oli -ihanalla tyttärellä koristuksenaan tuuhea kamelikurjen sulka, joka oli -kiinnitetty turbaaniin säihkyvällä jalokivisoljella. Se oli koristus, -jota ylempänä lavalla istuvat kopeat aatelisnaiset suuresti pilkkasivat -ja nauroivat, mutta jota he kuitenkin sydämessään salaa kadehtivat. - -»Vannonpa kautta Aabrahamin kaljupään!» huusi prinssi Juhana, »että tuo -juutalaisneito on sen kauneuden perikuva, jota ihaillessaan viisain -kaikista entisajan kuninkaista tuli päästään pyörälle! Mitä arvelet, -Aymer-abotti? -- Vannonpa viisaan Salomonin temppelin kautta, jota -meidän vieläkin viisaampi veljemme Rikhard ei ole pystynyt vapauttamaan, -että tämä se juuri onkin se Korkeassa Veisussa mainittu morsian!» - -»Saaronin ruusu ja laaksojen lilja!» vastasi abotti, puhuen hiukan -nenäänsä. »Mutta muistakaa sittenkin, ruhtinaallinen armo, että hän on -vain juutalaistyttö.» - -»Aivan niin», lisäsi prinssi Juhana, häntä sen enempää -kuuntelematta, »ja tuossa on minun väärä mammonani -- markkamarkiisi, -kultakolikko-kreivi -- riitelemässä etusijasta pennittömien lurjusten -kanssa, joilla ei virttyneitten takkiensa taskuissa ole ainoatakaan -äyriä estämässä Mattia kukkaroon pääsemästä. Lupaanpa, Pyhän Markuksen -ruumiin kautta, että hankin itse sijan lainakuninkaalleni ja hänen -suloiselle juutalaisneitosellensa! -- Kuka hän on, Iisak? Vaimosiko vai -tyttäresi, tuo Itämaan houri, jota puristat kainaloosi niin kiinteästi -kuin olisi hän aarrearkkusi?» - -»Hän on tyttäreni, Rebekka, ruhtinaallinen armo», vastasi juutalainen -kumartaen syvään. Hän ei näyttänyt yhtään hämmästyvän prinssin -tervehdyksestä, vaikka se sisälsi yhtä paljon pilkkaa kuin -kohteliaisuutta. - -»Sitä parempi sinulle», sanoi Juhana purskahtaen nauruun, johon hänen -iloiset seuralaisensakin katsoivat velvollisuudekseen yhtyä. -- »Mutta -yhtäkaikki, olkoon hän tyttäresi tai vaimosi, hänen pitää saada paikka -kauneutensa ja sinun ansioittesi mukaan. -- Kutka tuolla ylhäällä -istuvat?» jatkoi hän, luoden silmänsä lavalle. »Saksilaisten -maamoukkien laiskat, pitkät raadothan siellä loikovat! -- Piru ne -vieköön! Siirtykööt lähemmäksi toisiansa ja tehkööt sijaa tälle -koronkiskuri-kuninkaalle ja hänen ihanalle tyttärelleen. Kyllä minä -opetan noita talonpoika-lurjuksia jakamaan synagogan kunniasijat niiden -kanssa, joiden oma synagoga oikeastaan on.» - -Lavalla istujat, joihin tämä häpäisevä, raaka puhe kohdistui, olivat -Cedrik Saksilainen perheineen ynnä hänen ystävänsä ja heimolaisensa -Athelstan, Coningsburghin herra, jota kaikki Pohjois-Englannin -saksilaiset pitivät korkeimmassa kunniassa sen vuoksi, että hän oli -heidän vanhain kuningastensa sukua. Mutta tämän kuninkaallisen veren -kanssa oli Athelstan perinyt myös monta esi-isäinsä heikkoutta. Hän oli -sievä muodoltansa, kookas ja vahva ruumiiltaan ja parhaassa -miehuudeniässään -- mutta niin nahjuksen näköinen, niin torkkusilmäinen -ja uniotsainen, niin toimeton ja hidas kaikissa liikkeissään ja saamaton -päätöksissään, että häntä yleisesti nimitettiin Athelstan Myöhäiseksi, -erään esi-isänsä liikanimen mukaan. Hänen ystävänsä -- olihan niitä -paljonkin, jotka samoin kuin Cedrik olivat hartaasti häneen kiintyneet --- väittivät, ettei hänen vitkallisuutensa riippunut rohkeuden -puutteesta, vaan päättämättömyydestä. Toiset sitä vastoin arvelivat, -että esi-isiltä peritty ylenjuomistapa oli hämmentänyt hänen älynsä, -joka ei alkujaankaan tainnut olla kaikkein terävintä laatua. Hänen -toimeton rohkeutensa sekä pehmeä hyväntahtoisuutensa olivat muka vain -viimeisiä tähteitä sydämestä, joka olisi voinut ansaita ylistystä, mutta -jonka kaikki jalot avut olivat uponneet pitkälliseen, eläimelliseen -juoppouteen. - -Tälle miehelle, jota tässä olemme kuvanneet, prinssi oli lausunut kopeat -sanansa, käskien hänen tehdä tilaa Iisakille sekä Rebekalle. Aivan -hämmästyksissään käskystä, joka sen ajan tapoihin ja mielipiteihin -nähden oli kovin häpäisevä, Athelstan ei tahtonut totella eikä myöskään -tietänyt miten kieltää, ja hän vastusti siis käskyä vain -toimettomuudellaan. Jäsentäkään liikahduttamatta hän avasi suuret, -harmaat silmänsä ja ällisteli prinssiä kasvoillaan typerä ilme, jota ei -saattanut nauramatta katsella. Mutta maltiton Juhana ei ottanut sitä -naurun kannalta. - -»Tuo saksilais-sika», huusi hän, »on joko nukuksissa tai hän ei ota -korviinsa käskyjäni. -- Kutkutapas häntä hiukan peitselläsi, de Bracy», -lisäsi hän vieressään ratsastavalle ritarille, jonka johdettavana oli -joukko »vapaita kumppaneita» eli »Condottiereja», s.o. mihinkään -erikoiseen kansaan lukeutumattomia palkkasotureita, jotka palvelivat -ketä hallitsijaa hyvänsä, kun hän vain heille palkan maksoi. Nurinaa -nousi prinssi Juhanan omien seuralaisherrojenkin joukosta, kun he tämän -käskyn kuulivat. Mutta de Bracy, joka oli virantoimituksissaan hylännyt -kaiken omantunnon arkuuden, ojensi pitkän peitsensä aitauksen ja lavan -välin yli. Epäilemättä hän olisi täyttänyt prinssin käskyn, ennenkuin -Athelstan Myöhäinen olisi kerinnyt herätä hämmästyksestään ja väistyä -aseen tieltä. Mutta Cedrik, joka oli yhtä kerkeä kuin hänen kumppaninsa -oli vitkallinen, paljasti salaman nopeudella lyhyen miekkansa ja hakkasi -yhdellä lyönnillä peitsen kärjen poikki varresta. Prinssi Juhanan kasvot -tulistuivat aivan punaisiksi. Hän päästi suustaan julman kirouksen ja -aikoi juuri lausua yhtä ankaran uhkauksen, mutta siitä estivät häntä -hänen omat seuralaisensa, jotka tunkeutuivat ympärille ja rukoilivat -häntä malttamaan mielensä; siitä häntä myös esti yleinen kansan -kaiuttama hyväksymishuuto Cedrikin miehuullisen teon johdosta. Prinssi -mulkoili vimmastuneena silmiään, ikäänkuin hakeaksensa jotakin muuta -kohdetta, johon hän voisi helpommin ja vaaratta kääntää vihansa. -Tapasipa hänen katseensa silloin yllämainitun jousimiehen, joka vastasi -siihen lujalla katseella ja yhä edelleen jatkoi hyväksymishuutoaan, -vaikka prinssin tuima silmä häneen tuijotti. Juhana kysyi, miksi hän -niin teki. - -»Hurraanpa minä aina», sanoi jousimies, »kun näen kelpo laukauksen tai -oivan iskun.» - -»Sanotko niin?» vastasi prinssi. »Tottapa sitten itsekin taitanet osata -pilkkaan, arvelen ma?» - -»Metsämiehen tavalliseen pilkkaan ja metsämiehen tavallisen ampumamatkan -päähän kyllä osaan.» - -»Vaikkapa Wat Tyrrelinkin pilkkaan, puolentoistasadan kyynärän päähän!» -lisäsi jokin ääni kansanjoukosta; mutta ei saatu selvää, kuka se oli. - -Tämä muistutus hänen sukulaisensa, Wilhelm Punatukan kohtalosta[9] -suututti ja samassa myös säikähdytti Juhana-prinssiä. Hän ei kuitenkaan -tehnyt muuta kuin käski aitauksen ympärillä vartioivien sotamiesten -pitää tuota suupalttia silmällä -- näin sanoen hän osoitti jousimiestä. - -»Pyhän Griseldan kautta vannon», lisäsi hän, »että aion koettaa, -minkälainen taito tuolla miehellä itsellään on, joka on niin kärkäs -ylistämään muiden tekoja.» - -»Ja minä en aio väistyä siitä koetuksesta», sanoi jousimies hänelle -ominaisella vakavuudella. - -»Mutta nouskaa sittenkin ylös, te saksilaiset maanmoukat», äyskähti taas -tulinen prinssi; »sillä, niin totta kuin aurinko taivaalla paistaa, -pitää juutalaisen päästä istumaan teidän rinnallenne!» - -»Ei suinkaan, ruhtinaallinen armo! Eivät meikäläiset ole mahdolliset -istumaan maan valtiasten rinnalla», vastusteli juutalainen. Sillä hänen -kunnianhimonsa, vaikka se oli yllyttänyt häntä riitaan Montdidier-suvun -halventuneen, köyhtyneen jälkeläisen kanssa, ei kuitenkaan ollut niin -suuri, että hän olisi tohtinut loukata rikkaitten saksilaisten -etuoikeutta. - -»Ylös, uskoton koira, kun minä käsken», huusi prinssi Juhana, »taikka -nyljetän mustan nahkasi ja annan peitota sen hevosvaljaiksi!» - -Tätä uhkausta totellen juutalainen alkoi nyt astua ylös lavalle johtavia -jyrkkiä ja ahtaita portaita myöten. »Saammepa nähdä», sanoi prinssi, -»kuka häntä tohtii estää!» Näin sanoen hän iski katseensa Cedrikiin, -joka seisoi alallaan ikäänkuin hän olisi aikonut viskata juutalaisen -päistikkaa alas. - -Tämän vaarallisen teon esti kuitenkin Wamba-narri. Hän hypähti isäntänsä -ja Iisakin väliin, vastaten prinssin uhkaukseen: »Kyllä maar minä sen -teen!» ja torjui juutalaista siankinkkukilvellä, jonka hän veti mekkonsa -alta esiin. Epäilemättä hän oli varustautunut tällä eväällä siinä -pelossa, että turnajaiset saattaisivat kestää kauemmin kuin hänen -vatsansa sieti olla ravinnotta. Juutalainen, joka aivan nenänsä edessä -näki kansansa inhoaman eläimen osan, sekä vielä päälliseksi narrin, joka -heilutteli päänsä yläpuolella puista miekkaa, peräytyi, horjahti ja -pyörähti alas rappusista. Se oli katsojista niin hupaista, että nousi -yleinen nauru, johon myöskin Juhana-prinssi ja hänen seuralaisensa -yhtyivät sydämestään. - -»Suo minulle nyt kilpapalkinto, prinssi-serkku», sanoi Wamba. »Olenhan -rehellisessä taistelussa miekalla ja kilvellä voittanut vastustajani», -lisäsi hän vielä, heiluttaen siankinkkua toisessa ja puista miekkaa -toisessa kädessään. - -»Kuka ja mikä olet miehiäsi, jalo sankari?» kysyi prinssi Juhana, yhä -vielä nauraen. - -»Narri olen sukujani», vastasi Wamba. »Olen Wamba, Mielipuolen poika, -joka oli Pyöräpään poika, joka taas oli pormestarin poika.» - -»Tehkää juutalaiselle tilaa alemmassa rivissä», käski prinssi Juhana; -kenties hänestä ei ollutkaan vastenmielistä, kun nyt saattoi luopua -äskeisestä päätöksestään. »Eipä olisi todellisen ritaritavan mukaista -asettaa voitettu voittajan rinnalle.» - -»Asettaa konna narrin yläpuolelle olisi vieläkin pahempi juttu», tokaisi -Wamba, »ja juutalainen siankinkun päälle kaikista pahin.» - -»Oikein, kelpo poikaseni!» huusi prinssi Juhana. »Se sana oli minulle -mieleen. -- Hei, Iisak, lainaa minulle kourallinen bysantteja.»[10] - -Pyynnöstä hämmästyen juutalainen, joka ei tohtinut kieltää eikä -kernaasti olisi tahtonut myöntyäkään, alkoi kopeloida vyöllään riippuvaa -nahkakukkaroa, kukaties arvioiden, miten vähäinen kolikkojoukko voisi -käydä kourallisen nimellä. Mutta prinssi teki kerrassaan lopun Iisakin -arveluista; hän ojentautui alas espanjalaisen hevosensa selästä ja -sieppasi itse kukkaron Iisakin vyöltä. Viskattuansa Wamballe pari -kappaletta siinä olevista kultarahoista, hän jatkoi kulkuansa tannerta -pitkin, jättäen juutalaisen katselijain naurun uhriksi. Ja hurrasipa -kansa tätä prinssin tekoa aivan ankarasti, ikäänkuin siinä olisi ollut -jotakin rehellistä ja kunniallista. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - - - Uhkaillen ulvoi torvet vartijain, - vaadittuin vastaus soi torahtain -- - ketoa myöten kaiku kertoillen - vierähti, nousten taivaan kannellen. - Kypärin suljetuin, ja tähtäillen - peitsillä silmiin vastustajien - nyt urhot kannustavat ratsujaan - karkaamaan tulisesti kahakkaan. - - _Palaemon ja Arcites_. - -Äkkiä prinssi keskeytti kulkunsa tantereen ympäri. Kääntyen Jorvaulx'in -abotin puoleen hän muistutti, että tämän päivän päätoimista yksi oli -vielä jäänyt täyttämättä. - -»Niin totta kuin toivon autuaaksi pääseväni, herra abotti», hän sanoi, -»me olemme aivan unohtaneet nimittää Kauneuden ja Rakkauden ihanan -kuningattaren, joka valkoisilla käsillään on laskeva voitonkruunun -voittajan päähän. Minä puolestani en ole ahdasmielinen enkä panisi -pahaksi, vaikka mustasilmäinen Rebekka saisi sen kunniaviran.» - -»Pyhä Neitsyt!» huusi abotti, kääntäen inholla silmänsä ylöspäin, -»juutalaistyttökö! -- Olisi tosiaan ansaittu rangaistus, jos meidät -ajettaisiin kivenheitoilla pois tästä paikasta, enkä minä vielä ole -tarpeeksi vanha marttyyriksi. Sitä paitsi vannon suojeluspyhäni kautta, -että tuo juutalaistyttö ei ole lähimainkaan niin kaunis kuin ihana -saksilaisneito Rowena.» - -»Saksilainen tai juutalainen», vastasi prinssi, »koira tai sika, mitä -sillä on väliä? Minä sanon: määrätkää Rebekka, jollei muun vuoksi, niin -ainakin häväistykseksi noille saksilaisille maanmoukille.» - -Nurinaa kuului nyt prinssin omienkin seuralaisten joukosta. - -»Tämä on liikaa leikinteoksi, armollinen herra», sanoi de Bracy; »ei -yksikään ritari ota täällä peistä käteensä, jos tämmöistä loukkausta -yritetään.» - -»Se olisi mielettömintä häväistystä», lisäsi Woldemar Fitzurse, prinssi -Juhanan vanhimpia ja mahtavimpia puoluelaisia, »ja jos te, -ruhtinaallinen armo, semmoista yritätte, niin siitä koituu vain turmiota -teidän omalle asiallenne.» - -»Minä olen teidät, ritari», sanoi Juhana ylpeästi nykäisten hevostaan -suitsista, »ottanut seuralaisekseni enkä neuvonantajakseni!» - -»Niiden miesten, ruhtinaallinen armo, jotka seuraavat teitä nykyisillä -teillänne», sanoi Woldemar hiljaa, »pitää myös saada olla -neuvonantajina. Sillä heidän etunsa ja päänsä ovat yhtä suuressa -vaarassa kuin teidänkin.» - -Nämä sanat lausuttiin niin painavaan sävyyn, että Juhana näki -välttämättömäksi myöntyä. »Leikkiähän minä vain laskin», sanoi hän, »ja -heti te kihisette vastaani niinkuin kyykäärmeet! Nimittäkää, pirun -nimessä, kenet ikänä tahdotte, tottapa sitten olette tyytyväisiä!» - -»Ei, ei», sanoi de Bracy, »annetaan Kauneuden kuningattaren paikan olla -täyttämättä, kunnes on nähty, kuka voittaa. Tämä valitkoon sitten itse -naisen, jolle se kunnia on tuleva. Se tekee hänen voittonsa vielä -suloisemmaksi, ja ihanille naisille käy urhoollisten ritarien rakkaus -vieläkin kalliimmaksi, kun he näkevät, että se voi koroittaa heidät -tämmöiselle kunniasijalle.» - -»Jos Brian de Bois-Guilbert voittaa», sanoi abotti, »niin tahtoisin -panna helmivyöni pantiksi siitä, että tiedän kuka tulee Rakkauden ja -Kauneuden kuningattareksi.» - -»Bois-Guilbert», vastasi de Bracy, »on kyllä kelpo peitsimies. Mutta -onpa täällä muitakin tämän aitauksen ympärillä, herra abotti, jotka -eivät väistyisi taistelemasta hänen kanssaan.» - -»Olkaa vaiti, hyvät herrat», sanoi Woldemar, »ja antakaa prinssin mennä -paikallensa. Aika kuluu, ritarit ja katsojat ovat jo maltittomia. -Hyvinkin olisi jo aika aloittaa leikki.» - -Juhana-prinssillä, vaikkei hän vielä ollutkaan kruunattu hallitsija, oli -Woldemar Fitzursesta kaikki se vastus, mikä kuninkailla on suosituista -ministereistään, jotka palvelevat hallitsijaansa sillä tavalla, jonka he -itse katsovat parhaaksi. Prinssille luonteenomaista muuten oli, että hän -itsepäisesti piti kiinni joutavista asioista, mutta nyt hän kuitenkin -antoi myöten. Hän kävi kunniaistuimelleen istumaan, seuralaistensa -ympäröimänä, ja käski airueitten kuuluttaa turnajaisten ohjesäännöt. Ne -kuuluivat lyhyesti sanoen seuraavasti: - -Ensiksi piti vaatijaritarien taistella kaikkia tarjoutuvia vastaan. - -Toiseksi jokainen ritari, ken halusi, sai valita kenen hyvänsä -haastajaritareista vastustajakseen peitsellään koskettamalla tämän -kilpeen. Jos hän kosketti siihen peitsen varren päällä, niin taistelu -oli taisteltava »kohteliaisuusaseilla», s.o. peitsillä, joiden kärkeen -oli kiinnitetty ympyriäinen, latuskainen sompa. Tällä tavoin ei -taistelusta voinut olla muuta vaaraa kuin että hevoset ja ratsumiehet -saattoivat törmätä yhteen. Mutta jos kilpeen kosketettiin peitsen -kärjellä, niin se merkitsi, että aikomus oli taistella _à outrance_, -s.o. että ritarien tuli otella terävin asein, niinkuin tosisodassa -ainakin. - -Kolmanneksi, kun vaatijaritarit olivat täyttäneet lupauksensa, jokainen -taittamalla viisi peistä, oli prinssi päättävä, kuka ensimmäisen päivän -aseleikissä oli ansainnut voittajan nimen. Hänen tuli saada -palkinnokseen erinomaisen kaunis ja verrattoman vahva hevonen. Olipa -hänelle tällä kertaa, niinkuin nyt julistettiin, vielä tavallisen -urhoudenpalkinnon lisäksi tuleva se erinomainen kunnia, että hän saisi -itse valita Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren, jonka seuraavana -päivänä tuli jakaa voitonpalkinnot. - -Neljänneksi julistettiin, että toisena päivänä pantaisiin toimeen -yleinen turnaustaistelu, johon kaikki läsnäolevat ritarit, jotka -halusivat nimelleen kunniaa, pääsisivät osallisiksi. Heidän piti -kahteen, miesluvultaan yhtä suureen parveen jaettuna urhoollisesti -taistella, kunnes prinssi kädenviittauksella lakkautti ottelun. Sitten -tuli Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren laskea ohut, kultakiskosta -tehty laakeriseppele sen ritarin päähän, joka prinssin päätöksen mukaan -oli ollut etevin toisen päivän taistelussa. Tähän toiseen päivään -turnajaiset loppuivat. Mutta kolmanneksi päiväksi oli säädetty -kilpa-ammuntaa jousella, härkätaistelu ynnä muita leikkejä alhaisenkin -kansan erikoiseksi huviksi. Täten tahtoi Juhana-prinssi taivuttaa -puolellensa kansan suosion, jonka hän kuitenkin heti jälleen karkoitti -kevytmielisillä, rahvaan tunteita ja mielipiteitä tarpeettomasti -loukkaavilla teoillaan. - -Taistelutanner ympäristöineen oli nyt korea katsella. Lavoilla istui -tiheissä riveissä kaikki, mitä Pohjois- sekä Keski-Englannissa oli -korkeasukuista, kuuluisaa, rikasta ja kaunista aatelisväkeä; heidän -moniväriset, erilaiset pukunsa tarjosivat katselijan silmille yhtä -kirjavan kuin komeankin näyn. Sisempi, alempi istuinrivi sitävastoin, -missä iloisen Englannin varakkaat porvarit ja vapaat talonpojat -yksinkertaisimpine pukuineen olivat saaneet sijansa, reunusti -tummanvärisenä reunuksena eli päärmeenä tuota loistavaa koruviirua, -tehden sen koreuden vieläkin loistavammaksi ja silmäänpistävämmäksi. - -Airuet lopettivat kuulutuksensa tavallisilla huudoillaan: »Olkaa -anteliaat, olkaa anteliaat, jalot ritarit!» Vastaukseksi tuiskusi -lavoilta kulta- ja hopearahoja heidän päälleen. Sillä kunnianasiana -pidettiin, että ritarien piti olla anteliaita näille miehille, jotka -sinä aikakautena olivat mainetekojen sekä tuomareina että historian -ikuistajina. Katsojien lahjoista he tavallisuuden mukaan kiittivät -toivottaen: »Naisten rakkautta! -- Vastustajain tuhoa! -- Kunniaa -anteliaalle! -- Ylistystä urhokkaille!» -- joihin halvemmatkin katsojat -vielä lisäsivät huutonsa sekä suurilukuinen torvimiesjoukko sotaisen -toitotuksensa. Tämän metelin vaiettua airueitten kirjava, kiiltelevä -parvi poistui, eikä aitauksen sisäpuolelle jäänyt nyt muita kuin -turnausmarskit, jotka tantereen kummassakin päässä istuivat hevostensa -selässä täydessä rautapuvussa, liikkumattomina kuin kivipatsaat. Sillä -välin oli kentän pohjoispäässä oleva tarha, vaikka olikin avara, tullut -täpötäyteen ritareita, jotka tahtoivat osoittaa taitoansa taistelussa -vaatijaritareita vastaan. Lavoilta katsoen tämä paikka näytti tuulessa -lainehtivalta sulkamereltä. Sekaisin niiden keskeltä näkyi kiiltäviä -kypäriä ja pitkiä peitsiä, joiden suoveroista useimmiten riippuivat -vaaksanlevyiset, pienet viirit. Nämä liehuvat liput sekä kypärien -hulmuavat sulkakoristeet tekivät näyn vieläkin eloisammaksi. - -Vihdoin viimeinkin aukaistiin portit, ja viisi arvanheitolla valittua -ritaria ratsasti hitaasti kentälle; yksi heistä kulki etupäässä ja muut -neljä kaksittain jäljessä. Kaikilla oli varusteina komeat aseet, ja -saksilainen aikakirja, josta tämän kertomuksen aihe on otettu, kertoo -hyvin laveasti, mitä kilpikirjoituksia ja värejä ja satulaloimen -koristeita kullakin oli. Mutta tarpeetonta olisi tästä kaikesta -tarkalleen puhua. Lainaamalla muutamia säkeitä meidänaikaiselta -runoniekalta, joka valitettavasti on kovin vähän kirjoittanut, voimme -sanoa: - - »Mullaks' on urhot muuttuneet, - miekkansa ammoin ruostuneet, - ja sielut pyhäin joukkoon kohonneet.» - -Vaakunat ovat jo aikaa sitten lahonneina karisseet maahan heidän -linnojensa porteilta. Eikä linnoistakaan ole enää muuta jäljellä kuin -vihreitä turvetöyräitä ja hajallisia raunioita. Ne seudut, missä heidän -nimiään silloin mainittiin parhainten joukossa, eivät nyt tiedä heistä -mitään; -- onpa moni heitä myöhäisempikin suku jo kuollut sukupuuttoon -ja joutunut unohduksiin entisillä alusmaillaan, ja yksinpä muistokin -läänitysherrojen ja paronien silloisesta vallasta on jo hävinnyt. Mitä -hyötyisi siis lukija siitä, että luettelisin heidän nimensä ynnä heidän -soturiarvonsa katoavaiset merkit! - -Mutta tällöin nämä sankarit, aavistamatta, miten heidän nimensä sekä -urotyönsä vastaisuudessa jäisivät unohduksiin, karauttivat kentälle -hilliten tulisia ratsujansa ja pakottaen niitä hitaaseen astuntaan, -jolla tempulla he yhtaikaa näyttivät sekä hevostensa että omaa taitoaan. -Niinpian kuin he olivat ennättäneet aitauksen portista sisään, kajahti -hurja, outo musiikki vaatijaritarien telttojen takaa, missä soittajat -seisoivat näkymättöminä. Musiikki oli itämaista, pyhästä maasta -kotoisin: sen sympaalien ja kellojen sekanaisessa helinässä oli kuin -uhkaa, samalla kuin se tervehti toiselta puolen läheneviä ritareita. -Koko tuon äärettömän katselijajoukon silmät olivat nyt kiintyneet näihin -viiteen ritariin, kun he ratsastivat penkerelle, missä vaatijain teltat -seisoivat, ja siellä erottuaan toisistaan kukin kosketti peitsenvarren -päällä sen ritarin kilpeen, jota vastaan he tarjoutuivat taistelemaan. -Koko halvempi katselijajoukko, niinkuin moni korkeampisäätyisistäkin, ---jopa, niin kerrotaan, useammat aatelisnaisistakin, -- olivat hiukan -tyytymättömiä siitä, että taistelijat olivat kaikki valinneet -»kohteliaisuus-aseet». Samanlaiset katselijat kuin ne, jotka nykyjään -kiihkeimmin taputtavat käsiään nähdessään kaameita murhenäytelmiä, -pitivät silloin turnajaisia sitä hauskempina, mitä vaarallisemmat ne -olivat taistelijoille. - -Täten ilmaistuaan tahtovansa valita verettömän taistelutavan, -ratsastivat ritarit takaisin omalle puolellensa tannerta ja asettuivat -siellä yhteen riviin. Vaatijaritarit puolestaan riensivät ulos -teltoistaan, nousivat satulaan, ratsastivat alas penkereeltä, Brian de -Bois-Guilbert etunenässä, ja asettuivat riviin sellaiseen järjestykseen, -että itsekukin tuli olemaan vastapäätä sitä ritaria, joka oli -koskettanut hänen kilpeensä. - -Nyt törähtivät sarvet ja torvet; sen jälkeen taistelijat törmäsivät -täyttä neliä yhteen, ja niin paljon suurempi oli vaatijaritarien taito -tai onni, että Bois-Guilbertin, Malvoisinin ja Front-de-Boeufin -vastustajat heti vierähtivät maahan. Grantmenilin vastustaja väistyi -siksi syrjään suorasta suunnasta, että hänen peitsensä ei sattunut, -niinkuin sen olisi pitänyt, vihollisen kypäräharjaan tai kilpeen, vaan -kääntyi pitkittäin ja katkesi Grantmenilin rintaan. Tätä tapausta -pidettiin vielä häpeällisempänä, kuin jos taistelija syöstiin maahan; -sillä jälkimmäinen seikka saattoi tapahtua vahingossa, mutta peitsen -väistyminen osoitti taitamattomuutta hevosen ja aseen käytössä. -Ainoastaan viides ritari tuotti kunniaa puolueelleen; hän selviytyi -eheänä taistelustaan johanniitta-ritarin kanssa. Molempien peitset -olivat katkenneet, kummankaan silti pääsemättä voitolle. - -Kansan melu, airueitten ylistyshuudot ja torvien toitotus julistivat -voittajain kunniaa ja voitettujen vastoinkäymistä. Edelliset palasivat -telttoihinsa; jälkimmäiset puolestaan, niin pian kuin kykenivät -nousemaan jaloillensa, läksivät häpeissään ja alakuloisina pois -tantereelta. Heidän hevosensa sekä varusteensa olivat turnaussääntöjen -mukaan joutuneet voittajain saaliiksi; ne piti siis lunastettaman -hinnasta, josta oli sovittava voittajain kanssa. Vain viides heistä -viipyi vielä vähän aikaa tantereella ja sai lähtiessään katsojilta -kaikuvia ylistyshuutoja, joita kuullessaan hänen voitetut kumppaninsa -tunsivat tietysti häpeänsä sitä katkerammin. - -Toinen ja kolmaskin ritariparvi tarjoutui nyt vuorostaan taisteluun. -Heillä oli joskus parempi onni; mutta ylimalkaan onni pysyi -kallistumatta vaatijaritarien puolella. Näistä ei yksikään ollut -kaatunut maahan eikä syössyt peistään syrjään, jotka vastoinkäymiset -sitä vastoin joka kerta kohtasivat eräitä heidän vastustajistaan. Tämä -vaatijaritarien horjumaton onni näytti suuresti masentavan -pohjoispuoliseen tarhaan kokoontuneen joukon rohkeutta. Vain kolme -ritaria ilmaantui neljännellä kerralla, ja hekin, välttäen -Bois-Guilbertiä ja Front-de-Boeufiä, koskettivat peitsellään kolmen muun -vaatijan kilpiä, jotka eivät olleet osoittaneet aivan yhtä suurta voimaa -ja taitoa. Mutta tämäkään varovaisuus ei taivuttanut onnea toiselle -puolelle: vaatijaritarit pääsivät sittenkin voitolle. Yksi vastustajista -syöstiin maahan, ja molempien toisten pistot pettivät, niin etteivät -peitset osuneet kilpeen eikä kypärään. - -Tämän neljännen taisteluvuoron perästä kului pitkä loma-aika. Näyttipä -siltä kuin ei enää olisi ketään taisteluun halukasta. Katsojajoukoista -kuului tyytymättömyyden murinaa. Sillä vaatijaritareista olivat -Malvoisin sekä Front-de-Boeuf käytöksensä vuoksi vihatut; muut -puolestaan, lukuunottamatta Grantmenilia, olivat muukalaisia ja siitä -syystä vastenmieliset kansalle. - -Kaikkein katkerimmin kiehui tämä yleinen mielipaha Cedrik Saksilaisen -sydämessä; sillä jokainen voitto, jonka normannilaiset vaatijaritarit -olivat saaneet, oli Englannin kunnianloukkaus. Itse hän ei ollut -nuoruudessaan harjaantunut ritarileikkeihin, vaikka hän kyllä monessa -tilaisuudessa, missä hänen saksilaisten esi-isäinsä aseita sopi käyttää, -oli osoittautunut urhoolliseksi, virkuksi soturiksi. Levottomana hän -katsoi nyt Athelstaniin, joka oli perehtynyt sen ajan ritarillisiin -harjoituksiin. Näkyi selvästi, että vanhus olisi ollut hyvillään, jos -hänen sukulaisensa olisi yrittänyt riistää voiton temppeliherran ja -hänen kumppaniensa käsistä. Mutta Athelstan, vaikka hän mielestään -olikin miehuullinen ja ruumiiltaan väkevä, oli liian laiska ja kunniasta -välinpitämätön, viitsiäksensä ruveta niin suureen voimanponnistukseen -kuin mitä Cedrik häneltä vaati. - -»Tänä päivänä Englannin onni on vastainen, jalo herra», sanoi Cedrik -painavalla äänellä. »Eikö teitä haluta ottaa peistä käteen?» - -»Minä aion huomenna _meleessä_ (yhteisessä kahakassa) katkaista -peitsen», vastasi Athelstan, »ei minun maksa vaivaa tänäpäivänä pukeutua -aseisiin.» - -Kaksikin kohtaa tässä vastauksessa tuotti Cedrikille mielipahaa. Se -sisälsi normannilaisen sanan _melee_ ja osoitti sen lisäksi jonkinlaista -kylmäkiskoisuutta oman maan kunniata kohtaan. Mutta tuo vastaus oli -kuitenkin lähtenyt Athelstanin suusta, ja Cedrik piti häntä niin -suuressa arvossa, ettei hän rohjennut ruveta hänen mielipiteitään eikä -heikkouksiaan moittimaan. Sitä paitsi ei hän saanut aikaakaan sanoa -mitään, sillä Wamba tokaisi väliin: »Parempihan, vaikk'ei juuri -helpompi, on olla paras mies sadasta kuin kahdesta.» Athelstan käsitti -tämän lauseen vilpittömäksi imarteluksi. Mutta Cedrik, joka ymmärsi -paremmin tarkoituksen, loi lausujaan ankaran, uhkaavan katseen. Saipa -Wamba kiittää onneansa, että aika ja paikka eivät sallineet isännän -tuntuvammin osoittaa suuttumustansa, sillä muuten ei hänellä olisi ollut -narrinvirastaan turvaa. - -Lomahetkeä sillä välin kesti yhä vielä, eikä kuulunut muuta kuin -airueitten huutoja: »Jalojen naisten rakkautta! Esiin peitsi -katkaisemaan! Ylös, jalot ritarit, kauniit silmät katselevat -urotöitänne!» - -Vaatijaritarien soittokuntakin kajahutti vähän väliä ilmaan hurjia -voittoriemun tai uhkauksen säveliä. Kansa murisi, kun juhlapäivä näytti -kuluvan aivan turhaan. Vanhat ritarit ja aatelisherrat kuiskaillen -valittivat nykyisen polven mieskunnon vähenemistä; he kerskailivat -taisteluista, joita heidän nuoruudessaan oli taisteltu, ja päättivätpä -vielä lisäsi, ettei nykypäivien naiskauneuskaan enää vetänyt vertaa -sille, joka entisaikoina oli heitä innostanut taisteluihin. -Juhana-prinssi aikoi jo antaa palvelijoilleen käskyn päivällispitojen -valmistamisesta, ja päätti, että voitonpalkinto oli annettava Brian de -Bois-Guilbertille, joka oli syössyt samalla peitsellä kaksi vastustajaa -maahan ja oikein osunut kolmanteenkin. - -Taaskin lopetti vaatijaritarien soittokunta yhden niistä pitkistä, -kajahtelevista toitotuksista, joilla se yksin rikkoi äänettömyyden. -Mutta silloinpa kuultiin yksinäisen torven uhkaavalla sävelellä -vastaavan siihen tantereen pohjoispäästä. Kaikkien silmät kääntyivät -katsomaan uutta taistelijaa, jonka tuloa tämä torvi ilmoitti; eikä -aikaakaan, niin portti avautui ja hän ratsasti sisään. Sen verran kuin -rautapuvussa olevasta miehestä saattoi päättää, tuo uusi yrittäjä ei -ollut juuri tavallista miestä pitempi ja näytti pikemmin olevan hento -kuin vahva vartaloltaan. Hänen varusteensa olivat teräksestä ja kullalla -kalliisti kirjotut; kilvessä nähtiin juurineen maasta temmattu nuori -tammipuu ja sen alla espanjalainen sana: _Desdichado_, s.o. perintönsä -menettänyt. Ratsuna hänellä oli tulinen, musta ori; sitä tantereen -poikki kävelyttäessään ritari sievästi taivutti peistänsä tervehdykseksi -prinssille sekä aatelisnaisille. Taito, jolla hän hallitsi ratsuansa -sekä koko hänen käytöksessään ilmaantuva nuoruuden sulavuus taivuttivat -kansan mielen hänelle suosiolliseksi, ja muutamat halvemmista katsojista -ilmaisivat suosiotansa huutaen: »Kosketa Ralf de Vipontin kilpeen ---kosketa johanniittaritarin kilpeen! Hän ei ole niin luja satulassa -kuin muut; hänestä saat helpommin voiton!» - -Näiden ystävällisten varoitusten kaikuessa ritari kulki ylöspäin -viettävää kujaa myöten penkereelle. Kaikkien kummastukseksi hän ratsasti -suoraan keskimmäiselle teltalle ja kilahdutti kovasti Brian de -Bois-Guilbertin kilpeä peitsensä kärjellä. Kaikki ällistyivät mokomasta -rohkeudesta, ehkäpä enimmin pelätty ritari itse, joka täten oli -haastettu taisteluun elämästä ja kuolemasta ja joka huoletonna oli -seisonut telttansa ovella aavistamatta tämmöistä ankaraa vaatimusta. - -»Oletko jo ripittäytynyt papille, veikkonen?» kysyi temppeliherra, »ja -oletko kuunnellut tänä aamuna messua, koska niin rohkeasti käyt -hengenvaaraan?» - -»Paremmin olen valmistautunut kuolemaan kuin sinä», vastasi Perinnötön -ritari; sillä nimellä tuntematon näet oli kirjoittautunut -turnausluetteloon. - -»Käy sitten paikallesi tantereelle», sanoi Bois-Guilbert, »ja heitä -hyvästit jumalan päivälle, sillä tänä yönä saat jo levätä paratiisissa.» - -»Paljon kiitoksia kohteliaisuudestasi», vastasi Perinnötön ritari, »ja -kiitollisuuteni osoitukseksi annan sinulle sen varoituksen, että hankit -itsellesi vereksen ratsun ja uuden peitsen. Sillä, niin totta kuin olen -kunniallinen ritari, sinä tulet kumpaistakin tarvitsemaan.» - -Nämä pelottomat sanat lausuttuaan hän peräytti hevosensa takaperin kujan -rinnettä myöten ja pakotti sen astumaan takaperin tantereenkin -pohjoispäähän saakka, mihin hän sitten pysähtyi vastustajaansa -odottamaan. Tästä mainion ratsastustaidon osoituksesta hän taas sai -yleisiä hurraahuutoja palkinnokseen. - -Brian de Bois-Guilbert oli pahoin suutuksissa saamastaan varoituksesta, -mutta hän ei silti laiminlyönyt noudattaa tuntemattoman ritarin neuvoja. -Sillä tulevan taistelun ratkaisu oli hänelle liiankin arka kunnianasia, -jotta hän ei olisi käyttänyt hyväkseen jokaista keinoa, jolla hän -saattoi voittaa rohkean vastustajansa. Hän valitsi siis vereksen -hevosen, joka oli erinomaisen vahva ja tulinen. Hän otti myös uuden, -lujan peitsen peläten, että entisen varsi oli edellisissä taisteluissa -kenties vikaantunut. Vihdoin hän vielä laski pois kilpensä, joka oli -saanut vähäisen vamman, ja otti asemieheltään toisen. Edellisessä oli -ollut vain temppeliritariston yleinen vaakuna: kaksi ritaria -ratsastamassa saman hevosen selässä, minkä piti muka osoittaa -temppeliherrain muinaista nöyryyttä ja köyhyyttä, jotka avut heissä -kuitenkin olivat nyt jo vaihtuneet äärimmäiseksi kopeudeksi ja -rikkaudeksi, jotka heidät viimein veivät turmioon. Bois-Guilbertin -uuteen kilpeen sen sijaan oli kuvattu täydessä lennossa oleva korppi, -pääkallo kynsissään, ja sen alla oli kirjoitus: _Gare le corbeau_! (Varo -korppia!) - -Kun molemmat taistelijat seisoivat tantereella, kumpikin sen eri päässä, -tunsivat katsojat sydämessään ahdistavaa odotusta. Harvat uskoivat -mahdolliseksi, että Perinnötön ritari voisi voittaa tämän taistelun, -mutta hänen miehuutensa ja ritarillisen käytöksensä vuoksi olisivat -useimmat suoneet hänelle menestystä. - -Samassa kuin torvet olivat törähtäneet, syöksyivät taistelijat salamoina -eteenpäin ja törmäsivät tantereen keskustassa ukkosennuolen voimalla -yhteen. Peitset pilkkoutuivat kädensijaan asti pirstoiksi, ja ensi -katsahdukselta näytti siltä kuin molemmat ritarit olisivat menneet -kumoon, sillä yhteentörmäyksen vauhti oli syössyt kummankin ratsut -takajaloilleen. Mutta saivatpa taitavat ratsumiehet hevosensa heti taas -pystyyn suitsien ja kannusten avulla. Ritarit tuijottivat hetken aikaa -toinen toiseensa katsein, jotka säihkyivät tulta kypärän -silmirautojenkin takaa; sitten he käänsivät hevosensa ympäri ja -palasivat kumpikin lähtöpaikalleen, hakemaan palvelijoiltaan toisia -peitsiä. - -Kovasti hurraten, vöitä ja nenäliinoja heiluttaen ilmaisivat katsojat -mielihyväänsä tämän taistelun johdosta, joka oli sekä tasaisin että myös -taitavin kaikista sinä päivänä käydyistä. Mutta kun ritarit olivat -jälleen asettautuneet asemilleen, vaikenivat ylistyshuudot ja tuli niin -syvä ja äänetön hiljaisuus, ikäänkuin kansa ei enää olisi uskaltanut -henkeäänkään vetää. - -Muutamien minuuttien kuluttua, jolla aikaa ritarit ja ratsut saivat -vähän levähtää, käski Juhana-prinssi sauvansa viittauksella torvimiesten -soittaa päällekarkaukseen. Taistelijat törmäsivät jälleen vastakkain -samalla vauhdilla, samalla taidolla ja samalla voimalla, mutta ei yhtä -tasaisella onnella kuin edellisellä kerralla. - -Toisella ryntäyksellään temppeliherra tähtäsi vastustajansa kilven -keskikohtaan ja syöksihe siihen niin suoraan ja kovasti, että hänen -peitsensä meni pieniksi pirstaleiksi ja Perinnötön ritari horjahti -satulassaan. Hänkin oli päällekaratessaan alussa tähdännyt -Bois-Guilbertin kilpeen, mutta samassa kuin he sattuivat yhteen, oli hän -kohottanut peitsensä kärjen toisen kypärää kohti. Tähän paikkaan näet -oli vaikeampi osata, mutta jos oikeaan osui, oli semmoista sysäystä -aivan mahdoton vastustaa. Suoraan ja kohtipa Perinnöttömän ritarin -peitsi sattuikin normannilaisen silmirautoihin, kiintyen suomujen -väliin. Mutta tässäkin vaikeassa tilassa temppeliherra osoitti maineensa -mukaista lujuutta; jollei satulavyö olisi katkennut, olisi hän kenties -kuitenkin kestänyt satulassa. Mutta mainittu vahinko tapahtui, ja ritari -syöksyi ratsuineen, satuloineen maahan paksun tomupilven peittoon. - -Ei ollut kulunut silmänräpäystäkään, ennenkuin temppeliherra jo oli -päässyt kaatuneen hevosensa alta ja irti jalustimistaan. Silmittömästi -vimmastuneena häpeästään ja katsojien riemullisesta hurraamisesta, jolla -katsojat ilmaisivat iloansa, hän paljasti miekkansa ja uhkasi sillä -voittajaa. Perinnötön ritari puolestaan hyppäsi myöskin alas ratsunsa -selästä ja veti miekkansa tupesta. Mutta turnausmarskit kannustivat -hevosiansa ja riensivät väliin, muistuttaen, etteivät turnaussäännöt -tässä tilaisuudessa sallineet tämmöistä tappelua. - -»Kohtaammepa toivoakseni toisemme toisen kerran», sanoi temppeliherra, -iskien vihaisen katseen vastustajaansa, »ja toisessa paikassa, missä -kukaan ei saa tulla väliin.» - -»Jollei niin tule tapahtumaan», vastasi Perinnötön ritari, »niin ei syy -suinkaan ole minun. Olen valmis kamppailemaan kanssasi sekä jalkaisin -että ratsain, niinhyvin peitsellä kuin miekalla tai sotatapparalla!» - -He olisivat vielä vaihtaneet useampia ja vihaisempia sanoja, mutta -turnausmarskit laskivat peitsensä ristiin heidän välilleen ja pakottivat -heidät eriämään. Perinnötön ritari palasi lähtöpaikalleen ja -Bois-Guilbert meni telttaansa, missä hän häpeän tuskassa vietti loput -tätä päivää. - -Hevosensa selästä laskeutumatta voittaja pyysi pikarillisen viiniä, -avasi sitten silmirautojensa alimman nivelen ja ilmoitti juovansa -»kaikkien uskollisten englantilais-sydämien onneksi ja menestykseksi, -mutta muukalaisten sortajien häviöksi!» Sitten hän soitatti -torvimiehellänsä uhkaavan toitotuksen ja lähetti airuen kautta sanoman -vaatijaritareille, ettei hän enää aikonut valita heistä vastustajaa, -vaan oli valmis vastaanottamaan heitä missä järjestyksessä he itse -katsoivat parhaaksi tulla taisteluun. - -Jättiläiskokoinen, mustaan rautapukuun puettu Front-de-Boeuf totteli -ensiksi vaatimusta. Hänen valkoisessa kilvessään oli musta häränpää, -joka monilukuisissa taisteluissa oli jo kulunut epäselväksi; sen alle -oli piirretty ylpeät sanat: _Cave, adsum_ (Kavahda, minä olen läsnä!) -Tappelussa tämän ritarin kanssa Perinnötön ritari sai vähäisen, mutta -kuitenkin ratkaisevan voiton. Kumpaisenkin peitset katkesivat, niinkuin -pitikin, mutta Front-de-Boeuf, jonka jalka luiskahti jalustimesta, -tuomittiin siitä syystä voitetuksi. - -Kolmannessakin taistelussa ritari Filip Malvoisinin kanssa -tuntemattomalle kävi yhtä onnellisesti. Hän syöksi peitsensä semmoisella -voimalla paronin kypärää vasten, että sen nauhat katkesivat. Tämä seikka -pelasti Malvoisinin kaatumasta, mutta hänetkin tuomittiin, samoinkuin -hänen edelliset kumppaninsa, voitetuksi. - -Neljännessä taistelussa Grantmenilin kanssa Perinnötön ritari osoitti -yhtä jaloa kohteliaisuutta kuin aikaisemmin urhoutta ja taitoa. De -Grantmenilin ratsu, joka oli nuori ja äksy, nousi päällekaratessa -pystyyn, ja poikkeutti siten isäntänsä peitsen oikeasta suunnasta. -Tuntematonpa ei käyttänyt hyväkseen tätä sattumuksen kautta tarjoutuvaa -etua, vaan kohotti peitsensä ja ajoi vastustajansa sivuitse, häneen -koskematta. Hän käänsi sitten hevosensa ympäri, ratsasti takaisin -lähtöpaikalleen ja tarjosi airuen kautta toista taistelua. Mutta de -Grantmenil kieltäytyi, tunnustaen itsensä voitetuksi yhtä paljon -tuntemattoman ritarin kohteliaisuuden kuin taidon vuoksi. - -Taistelu Ralf de Vipontin kanssa täydensi Perinnöttömän ritarin voiton. -Viimeinen vaatijaritari syöstiin semmoisella vauhdilla maahan, että veri -purskahti nenästä ja suusta, ja hänet kannettiin hervottomana pois -kentältä. - -Tuhansien katsojien huudot ilmaisivat yleistä iloa, kun prinssi ja -marskit julistivat, että tämän päivän voittokunnia oli tullut -Perinnöttömän ritarin osaksi. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - - - -- Keskellä nähtihin - yks nainen, kaikist' ihanin - ja korkein, valtiaaks sen tunsit kohtakin. - - Hän voitti kaikki kauneudellaan - ja niin myös kallehilla vaatteillaan; - otsassa näkyi seppel kultainen, - kalliista aineesta vaan koruton, - kädessä Agnus-Castus-virpinen; - se hällä vallan tunnusmerkki on. - - KUKKA JA LEHTI. - -Wilhelm de Wyvil ja Tapani de Martival, molemmat turnausmarskit, -riensivät ensimmäisinä onnittelemaan voittajaa. He pyysivät samalla, -että hän nyt ottaisi kypärän päästään tai edes avaisi silmirautansa, -ennenkuin hän heidän seurassaan lähtisi prinssin kädestä vastaanottamaan -turnajaispalkinnon. Mutta Perinnötön ritari toisti lujasti, vaikka -ritarillisen kohteliaasti kieltävän vastauksen. Hän ei sanonut vielä -tällä hetkellä voivansa näyttää kasvojaan, erinäisistä syistä, jotka hän -taisteluun tarjoutuessaan oli ilmoittanut airueille. Marskit eivät tästä -vastauksesta lainkaan kummastuneet; sillä olihan tavallisimpia niistä -monista ja eriskummallisista lupauksista, joita ritarit siihen aikaan -tekivät, että he sitoutuivat määrätyn ajan kuluessa, tai siksi kunnes -jokin määrätty tehtävä oli toimitettu, pysymään tuntemattomina. Marskit -eivät siis enempää yrittäneetkään tiedustella Perinnöttömän ritarin -salaisuutta, vaan ilmoittivat prinssi Juhanalle voittajan toivomuksen ja -pyysivät, että hän saisi sellaisenaan tulla vastaanottamaan urhoutensa -ansaitun palkinnon. - -Oudon ritarin itsepäisyys närkästytti suuresti prinssiä, joka oli -utelias tietämään kuka hän oli. Sitä paitsi oli Juhana ennestäänkin jo -pahoillaan siitä, että tämä ritari yksinään oli turnauksessa voittanut -kaikki hänen suosimansa taistelijat. Sentähden hän vastasi marskeille -ylpeästi: »Kautta Pyhän Neitsyen kasvojen kirkkaan paisteen, näenpä -ettei tuo ritari ole jäänyt osattomaksi vain perinnöstä, vaan myöskin -tavallisesta kohteliaisuudentajusta, koska hän tahtoo astua peitetyin -kasvoin meidän eteemme. -- Tietääkö joku teistä, hyvät herrat», lisäsi -hän kääntyen seuralaistensa puoleen, »kuka tuo teikari voinee olla, joka -niin kopeasti käyttäytyy?» - -»En osaa arvata», vastasi de Bracy, »enkä olisi uskonut Britannian -neljän meren välillä olevan ainoatakaan urhoa, joka yhtenä ja samana -päivänä voisi kaataa kaikki nuo viisi ritaria. Totta maar en unohda -ikänä, minkä kyydin hän antoi de Vipontille. Lensipä poloinen -johanniitta-ritari satulastaan ilmaan kuin kivi lingosta.» - -»Älkää siitä liioin kehuko», sanoi eräs läsnäoleva johanniitta; »eipä -temppeliritarillennekaan käynyt paremmin. Näinhän minä teidän parhaan -peitsimiehenne, Bois-Guilbertin heittävän kolmastikin kuperkeikkaa, ja -joka keikahduksellaan tempaavan pivot täyteen hiekkaa maasta.» - -de Bracy, joka piti temppeliherrojen puolta, olisi jälleen vastannut, -mutta prinssi Juhana esti häntä. »Vaiti, hyvät herrat!» sanoi hän. »Mitä -joutavaa riitaa tämä on?» - -»Voittaja», muistutti de Wyvil, »odottaa yhä teidän päätöstänne, -ruhtinaallinen armo.» - -»Päätökseni on se», vastasi Juhana prinssi, »että hän saa odottaa, -kunnes näen eikö täällä ole ainoatakaan, joka voisi edes arvata hänen -nimensä ja arvonsa. Vaikka hän seisoisi tuolla yöhön saakka, niin eipä -hän taida vilustua näin tulisen taistelun perästä.» - -»Ruhtinaallinen armo», sanoi Woldemar Fitzurse, »te ette osoita -voittajalle ansaittua kunniaa, jos annatte hänen odottaa, kunnes -ilmoitamme teille, mitä kukaan meistä ei voi tietää. Minä ainakaan en -osaa lainkaan arvata -- jollei hän liene joku niistä kelpo -peitsimiehistä, jotka Rikhard kuninkaan kanssa lähtivät Palestiinaan ja -nyt vähitellen saapuvat kotimaahan.» - -»Voihan se olla Salisburyn kreivi», sanoi de Bracy; »hän on sen pituinen -vartaloltaan.» - -»Pikemmin ritari Tuomas Multon, Gilslandin herra», arveli Fitzurse. -»Salisbury on hartevampi.» -- Samassa alkoi kuiskutus käydä -seuralaisherrojen kesken; kuka sen ensin liikkeelle pani, siitä ei saatu -tietoa. »Kukaties se on kuningas -- ehkä se on Rikhard Leijonamieli -itse!» - -»Jumala siitä varjelkoon!» huudahti prinssi, valahtaen kalmankarvaiseksi -ja säpsähtäen, ikäänkuin ukkosennuoli olisi iskenyt häneen. »Woldemar! -de Bracy! Jalot herrat ja ritarit, muistakaa lupauksenne ja pitäkää -uskollisesti puoltani!» - -»Eihän meillä vielä yhtään hätää ole!» sanoi Woldemar Fitzurse. »Niin -vähänkö muistatte isänne pojan jättiläisjäseniä, että luulette niiden -mahtuvan noiden rautavarusteitten sisään? -- de Wyvil ja Martival, -parasta mitä prinssille voitte tehdä, olisi se, että tuotte voittajan -tänne valtaistuimen eteen ja poistatte turhan pelon, joka on -karkoittanut kaiken veren hänen poskiltaan. -- Katselkaapas häntä -tarkemmin», lisäsi hän, »niin kyllä näette, ruhtinaallinen armo, että -hän on kolmea tuumaa lyhyempi Rikhard-kuningasta ja kahta sen vertaa -kaidempi hartioittensa väliltä. Eikä tuo hevonenkaan olisi jaksanut -kantaa Rikhard-kuninkaan raskasta ruumista yhdenkään taisteluvuoron -aikaa.» - -Hänen vielä puhuessaan toivat marskit jo Perinnöttömän ritarin niiden -lautaporrasten juurelle, jotka johtivat taistelutantereelta ylös Juhanan -kunniaistuimelle. Prinssi oli yhä vielä rauhaton, arvellen että hänen -kuninkaallinen veljensä, jota hän niin pahasti oli loukannut ja jolle -hänen päinvastoin olisi pitänyt olla syvässä kiitollisuudenvelassa, oli -muka äkkiä palannut kotimaahan; eivätkä Fitzursen viittaamat seikatkaan -voineet kokonaan poistaa tätä pelkoa. Kaiken aikaa, kun hän piti lyhyen, -nolon ylistyspuheensa voittajan urhoollisuudesta ja antoi palkinnoksi -määrätyn sotaratsun, hän vapisi pelosta, että ritarin alaslaskettujen -silmirautojen takaa kuuluisi Rikhard Leijonamielen tuttu, ankara, -peloittava ääni. - -Mutta Perinnötön ritari ei vastannut sanaakaan prinssin -ylistyspuheeseen, vaan kiitti siitä syvään kumartaen. - -Nyt astui kaksi koreapukuista tallirenkiä esiin; he taluttivat hevosta, -joka oli myös verhottu kalleihin sotavaruksiin. Asiantuntijain silmissä -oli kaikki tuo kuitenkin vain mitätön lisäys jalon ratsun omaan arvoon -nähden. Perinnötön ritari laski toisen kätensä satulakoljulle ja hypähti -hevosen selkään, jalustinta käyttämättä. Sitten hän ratsasti kahdesti -kentän ympäri, peitsi koholla ja täysinoppineen ratsumiehen taidolla -näytellen hevosensa tepastelua ja nelistystä. - -Tätä olisi kenties voinut moittia turhanaikaiseksi keikaroimiseksi; -mutta pitihän ritarin toki parhaalla tavalla näyttää kaikkia parhaita -puoliaan. Sentähden saikin hän jälleen osakseen kaikuvia ylistyshuutoja -katsojajoukosta. - -Sillä välin kerkeäkielinen Jorvaulx'in abotti kuiskutti prinssin korvaan -muistuttaen, että voittajan tulisi nyt todistaa kauneudenaistiansa, -samoinkuin hän äsken oli näyttänyt urhouttaan. Hänenhän piti lavoilla -istuvien kaunotarten joukosta valita yksi, joka saisi nousta Kauneuden -ja Rakkauden valtaistuimelle ja seuraavana päivänä jakaa -turnajaispalkinnon. Prinssi siis, kun ritari kiertäessään toiseen -kertaan tantereen ympäri kulki hänen sivuitsensa, viittasi hänelle -sauvallaan. Ratsumies kääntyi heti valtaistuimeen päin, laski peitsensä -kärjen alas, kunnes se oli vain jalan korkeudella maasta ja pysyi -liikkumattomassa asennossa, odottaen Juhanan käskyjä. Kaikki -ihmettelivät nähdessään, kuinka nopeasti hän kykeni pysähdyttämään -tulisen ratsunsa, niin että tämä, vaikka se hetkeä ennen vielä oli ollut -täydessä liikkeessä ja kiihkeässä innossa, nyt seisoi alallansa -ikäänkuin vaskeen valettuna. - -»Herra Perinnötön ritari», sanoi Juhana-prinssi, -- »enhän osaa -puhutella teitä muullakaan nimellä -- nyt on velvollisuutenne samoinkuin -myös oikeutenne nimittää se kaunotar, joka huomispäivän juhlassa saa -esiintyä Kauneuden ja Rakkauden kuningattarena. Jos te, joka olette -vieras tässä maassa, tahdotte ehkä opastukseksi kuulla neuvoani, niin -voinpa sanoa, että Aliciaa, jalon ritarimme Woldemar Fitzursen tytärtä -on meidän hovissamme aina pidetty ensimmäisenä sekä kauneuden että -arvonkin puolesta. Kuitenkin tahdon lisätä, että teillä on täysi valta -antaa tämä kruunu kenelle naiselle ikinä itse tahdotte. Se, jonka päähän -sen laskette, on voimassaolevien sääntöjen mukaan oleva huomispäivän -kuningatar. -- Kohottakaa peitsenne.» - -Ritari teki niinkuin oli käsketty, ja prinssi Juhana pani peitsen -kärkeen vihreästä silkistä tehdyn kruunun, jonka yläreunaa reunusti -vuoroon sydämen-, vuoroon nuolenpään muotoisiksi huipuiksi leikattu -kultavanne; tämän vanteen huiput vaihtelivat samalla tavalla kuin -englantilaisessa herttuankruunussa mansikanlehdet ja palloset. - -Juhana oli monesta syystä viitannut näin suoraan Woldemar Fitzursen -tyttäreen. Se osoitti, miten hänen ajattelemattomuuteensa ja -kopeuteensa, kumma kyllä, sekaantui halpamaista viekkautta ja -kavaluutta. Hän tahtoi häntä ympäröivien ritarien mielestä haihduttaa -muiston aikaisemmasta sopimattomasta ja loukkaavasta käytöksestään, kun -hän leikillä oli ehdottanut juutalaistytön päivän kuningattareksi. Hän -tahtoi samalla miellyttää Alician isää, jota hän pelkäsi, ja joka -useammin kuin yhden kerran oli osoittanut mielipahaansa hänen -tämänpäiväisten tekojensa johdosta. Hän tahtoi siten myös taivuttaa -neidon mielen itselleen suosiolliseksi; sillä Juhana oli yhtä hillitön -huvituksissaan kuin kunnianhimossansa. Mutta sitäpaitsi oli hänellä -vielä sekin syy, että hän tahtoi nostaa Perinnötöntä ritaria vastaan, -jota hän sydämessään jo katkerasti vihasi, mahtavan vihollisen. Sillä -Woldemar Fitzurse, hän arveli, suuttuisi varmaan tyttärelleen -tapahtuneesta häpeästä, jos voittaja, niinkuin saattoi olla mahdollista, -valitsisi toisen. - -Ja niinpä kävi todellakin. Perinnötön ritari kulki prinssin viereisen -lavan sivuitse, missä neiti Alicia istui ylpeän kauneutensa koko -loistossa. Tähän asti oli tuntematon nopeasti juoksuttanut hevostansa -tantereen ympäri; mutta nyt hän astutteli sitä aivan vitkalleen, ja -näytti -- niinkuin hänellä oli oikeuskin -- katselevan ja tutkistelevan -siellä istuvaa suurilukuista kaunotarten piiriä. - -Kannattipa katsella, miten erilaisesti tutkinnonalaiset kaunottaret -käyttäytyivät. Toiset punastuivat, toiset näyttivät ylpeiltä ja -arvokkailta. Muutamat katsoivat suoraan eteensä eivätkä olleet -huomaavinansa mitä tapahtui; toiset pelästyksissään, mikä ehkä myös oli -teeskenneltyä, vetäytyivät taemmaksi; muutamat koettivat olla -hymyilemättä, ja pari kolme joukosta purskahti kovaan nauruunkin. Olipa -niitäkin, jotka peittivät hunnulla kauniit kasvonsa. Mutta, sanoo vanha -käsikirjoitus, josta tämä tarina on saatu, nämä taisivat olla semmoisia, -jotka oltuaan jo kymmenen vuotta kaunotarten maineessa ja saatuaan siis -kylliksensä tämmöisistä turhuuksista, tahtoivat nyt vetäytyä pois -kilpailusta ja suoda sitä paremman tilaisuuden uusille, nouseville -tähdille. - -Lopuksi ritari pysähtyi sen lavan eteen, missä Rowena-neiti istui, ja -katsojien uteliaisuus kiihtyi kiihkeimmilleen. - -Onkin myönnettävä, että jos Perinnötön ritari halusi ehkä valita -kaunottaren siitä piiristä, missä hänen voitostansa oli hartaimmin -iloittu, niin tämä lava, jonka edessä hän nyt seisoi, oli hyvin -ansainnutkin hänen huomionsa. Cedrik Saksilainen, riemuissaan -temppeliherran kaatumisesta ja vielä enemmän molempien pahansuopien -naapuriensa, Front-de-Boeufin ja Malvoisinin vastoinkäymisestä, oli -kurottautunut puoleksi lavan kaiteen yli ja seurannut voittajan -liikkeitä, ei ainoastaan silmin, vaan myös koko sydämellään ja -sielullaan. Yhtä hartaasti oli Rowena-neiti katsellut taistelua, -vaikk'ei hän näyttänyt suurta iloansa yhtä peittelemättömästi. Olipa -hidasmielinen Athelstankin hiukan herännyt tavallisesta -uneliaisuudestaan; hän oli käskenyt tuomaan itselleen suuren maljallisen -ryytiviiniä, jonka hän joi Perinnöttömän ritarin terveydeksi. - -Toinenkin seurue, joka istui saman lavan alapuolella, riemuitsi yhtä -hartaasti Perinnöttömän ritarin onnesta. - -»Isä Aabraham!» sanoi Iisak Yorkilainen, kun temppeliherran ja -Perinnöttömän ritarin ensimmäinen ottelu oli päättynyt, »kuinka hurjasti -tuo pakana ratsastaa. Voi, voi, eipä hän säästä hyvää hevostaan, joka on -tuotu pitkän matkan takaa, hamasta Berberian maasta asti, ei hän säästä -sitä enempää kuin olisi se vain metsäaasin varsa. Ja entä komeat -varusteensa, joista Joosef Pereiralle, milanolaiselle sepälle, on -maksettu kokonainen kasa sekiinejä[11] -- paitsi sitä, että niistä -täällä saisi seitsemänkymmentä prosenttia voittoa -- eipä hän niitäkään -säästä sen enemmän kuin olisi ne löytänyt maantieltä!» - -»Jollei hän säästä omia jäseniään eikä henkeänsäkään tässä hirmuisessa -tappelussa», muistutti Rebekka, »niin miten hän muistaisi hevosta ja -varusteitaan.» - -»Lapsi», vastasi Iisak vähän närkästyneenä, »etpä tiedä mitä puhut. ---Niska ja raajat ovat hänen omansa, mutta hevonen ja varusteet ovat mi ----- Pyhä Jaakob! mitä rupesinkaan puhumaan! -- Mutta samapa se, onpa -hän joka tapauksessa kelpo poika. -- Katsopas, Rebekka, katso, jopa hän -uudestaan suoriutuu taisteluun filistealaisia vastaan. -- Rukoile, -lapsi, rukoile, että Jumala varjelisi tuota kelpo poikaa -- ja myös -tuota virkkua hevosta ja kalliita varusteita. -- Isieni Jumala!» hän -parahti taas. »Pääsipä hän taas voitolle, ja hänen peitsensä on kaatanut -maahan ympärileikkaamattoman filistealaisen -- aivankuin meidän -esi-isiemme miekat kaatoivat Ogin, Basanin kuninkaan, ja Sihonin, -amorilaisten kuninkaan! Varmaan hän nyt saapi saaliikseen heidän -kultansa ja hopeansa, heidän sotaratsunsa sekä rauta- ja -teräsvarusteensa.» - -Yhtä levottomasti jutellen seurasi kunnon juutalainen jokaista -seuraavaakin ottelua, harvoin unohtamatta nopeasti laskea, kuinka paljon -kullakin kerralla voittajan saaliiksi tullut ratsu ja varusteet -saattoivat maksaa. Erittäin suuren ilon oli siis Perinnöttömän ritarin -voitto nostanut koko siinä katselijain parvessa, jonka eteen hän nyt oli -pysähtynyt. - -Voittaja seisoi alallaan kauemmin kuin minuutin ajan -- lieneekö hänen -päätöksensä vielä ollut epävakava tai jokin muu epäilys viivyttänyt -häntä -- ja kaikki katsojat odottivat äänettöminä, silmää räpyttämättä, -mitä hän aikoi tehdä. Viimein hän hitaasti ja taitavasti taivutti -peitsensä kärjen alemmaksi ja laski kruunun ihanan Rowenan jalkojen -juureen. Samassa torvet törähtelivät ja airuet julistivat, että -jalosukuinen neiti Rowena seuraavana päivänä oli esiintyvä Kauneuden ja -Rakkauden kuningattarena, uhaten soveliaita rangaistuksia kaikille, -jotka eivät tottelisi tämän kuningattaren käskyjä. Sitten he rupesivat -taas huutamaan: »Anteliaisuutta!» johon Cedrik ilonsa innossa vastasi -runsaalla lahjalla. Antoipa Athelstankin, vähän vitkasteltuaan, yhtä -suuren summan. - -Hiljaista nurinaa kuului normannilais-neitosten riveistä, sillä -heistä tuntui yhtä oudolta saksilais-kaunottaren vaali kuin -normannilais-herroista tappiolle jääminen ritarillisissa leikeissä, -jotka he itse olivat saattaneet maassa käytäntöön. Mutta tämän nurinan -voitti yleinen huuto: »Eläköön Rowena-neiti, laillisesti valittu -Rakkauden ja Kauneuden kuningatar!» Kuuluipa monesta paikasta rahvaan -keskeltä lisäys: »Eläköön saksilainen prinsessa! Eläköön iäti -muistettavan Alfredin suku!» - -Juhana-prinssi vihastui suuresti näistä huudoista, samoinkuin hänen -seuralaisensa, mutta sittenkin hänen täytyi vahvistaa voittajan vaali. -Käskien tuomaan hevosensa luokseen hän astui alas kunniaistuimeltaan, -nousi ratsun selkään ja ratsasti tantereelle, komea seuralaisjoukko -perässänsä. Hetkeksi hän pysähtyi neiti Alician lavan eteen ja -tervehtien häntä hän virkkoi seuralaisillensa: »Niin totta kuin toivon -pääseväni autuaaksi, hyvät herrat! Jos tuon ritarin peitseniskut ovatkin -todistaneet, että hänessä on luita ja jänteitä, niin on hän valinnallaan -yhtä selvästi näyttänyt, ettei hänen silmänsä ole kaikkein terävimpiä!» - -Tässä tilaisuudessa, niinkuin muulloinkin koko elämänsä aikana, Juhana -pahaksi onneksensa ei täydesti käsittänyt niiden ihmisten mielenlaatua, -joita hän tahtoi puoleensa taivuttaa. Woldemar Fitzurse pikemmin suuttui -kuin ihastui, kun prinssi täten kaikkien kuullen puhui hänen -tyttärelleen muka osoitetusta ylenkatseesta. - -»En tunne», sanoi hän, »ritarillista oikeutta, joka minun mielestäni -olisi kalliimpi ja josta minun olisi vaikeampi luopua kuin se, että -jokainen ritari saa omaa haluaan seuraten valita sydämensä -hallitsijattaren. Minun tyttäreni ei kerjää kunnioitusta keneltäkään. -Semmoisena kuin hän on ja oman piirinsä keskuudessa, on hän aina -täydessä määrässä saava kaiken hänelle tulevan kunnian.» - -Prinssi ei vastannut mitään. Hän kannusti hevostansa, ikäänkuin olisi -tahtonut laskea vihansa valloilleen, ja karahdutti sen lavan eteen, -missä Rowena istui, kruunu yhä vielä jalkojensa juuressa. - -»Ottakaa vastaan, ihana neito», sanoi hän, »hallitsijavaltanne -tunnusmerkki ja tietäkää, ettei kukaan voi vilpittömämmin kunnioittaa -tätä valtaanne kuin minä, Anjoun Juhana. Suvaitkaa tänä iltana, jalon -ritarinne ja ystävienne kanssa, tulla Ashbyn linnaan kunnioittamaan -meidän pitojamme läsnäolollanne. Silloin saamme tilaisuuden tutustua -lähemmin kuningattareemme, jonka palvelukseen me huomispäivän ajaksi -antaudumme.» - -Rowena pysyi ääneti; hänen puolestansa vastasi Cedrik omalla -saksilaiskielellänsä: - -»Rowena-neiti», hän sanoi, »ei osaa kyllin hyvin teidän kieltänne -voidakseen vastata teidän koreihin sanoihinne tai ottaa osaa pitoihinne. -Samoin en minäkään eikä jalosukuinen Coningsburghin Athelstan puhu muuta -kieltä emmekä viljele toisia tapoja kuin esi-isiemme entisiä. Siitä -syystä emme voi noudattaa teidän kohteliasta kutsuanne, ruhtinaallinen -armo, vaikka kyllä suuresti siitä kiitämme. Mutta huomenna Rowena-neiti -on toimittava sen kunniaviran, jonka hänelle voittajaritarin vapaa -valinta on suonut ja jonka kansa on riemuhuudoillaan vahvistanut.» - -Näin sanoen hän nosti kruunun maasta ja asetti sen Rowenan päähän -merkiksi siitä, että neito oli ottanut vastaan hänelle huomispäiväksi -suodun vallan. - -»Mitä hän sanoo?» kysyi Juhana-prinssi, joka nyt ei ollut ymmärtävinänsä -saksilaiskieltä, vaikka hän sitä hyvinkin osasi. Cedrikin puheen -sisällys toistettiin hänelle ranskaksi. »Hyvä on», sanoi hän; »huomenna -tahdon itse taluttaa tämän mykän kuningattaren hänen kunniasijalleen. ---Tottapa kuitenkin te, herra ritari», lisäsi hän kääntyen voittajan -puoleen, joka oli pysytellyt lavan lähellä, »tottapa kumminkin te tänä -iltana tulette vieraaksi pitoihini?» - -Ensi kertaa ritarin nyt kuultiin puhuvan. Matalalla, kiireisellä äänellä -hän pyysi anteeksi, ettei hän voinut tulla, syyttäen sekä väsymystä että -valmistautumishommiaan huomispäivän ottelua varten. - -»Hyvä on», sanoi prinssi ylpeästi. »Emme ole juuri tottuneet tämmöisiin -kieltäviin vastauksiin; mutta tahdomme kuitenkin koettaa viettää -pitojamme niin iloisesti kuin mahdollista, vaikka aseleikissä onnellisin -ritari ja hänen valitsemansa Kauneuden kuningatar eivät suvaitse -kunnioittaa niitä läsnäolollansa.» - -Näin sanoen hän käänsi ratsunsa poistuakseen loistavan -seuralaisjoukkonsa kanssa taistelutantereelta; ja sen nähtyään muutkin -katsojat läksivät kukin haaralleen. - -Mutta tuskin oli Juhana kulkenut kolme askelta eteenpäin, kun hän -käännähti satulassaan katsomaan taaksensa ja iski ankaran vihankatseen -jousimieheen, joka aamulla oli häntä suututtanut. Juhana ei helposti -unohtanut kostonhimoaan, mikä on omituinen loukatulle ylpeydelle, -varsinkin kun se tietää olevansa todellista aihetta vailla. Hän antoi -lähellä seisoville sotamiehille käskyn: »Henkenne uhalla, älkää päästäkö -tätä miestä pakoon!» - -Jousimies kesti prinssin vihaisen katseen yhtä järkähtämättömän -vakavasti kuin ennenkin ja sanoi hymyillen: »Enhän minä aiokaan lähteä -Ashbystä ennenkuin vasta ylihuomenna. -- Tahdonhan nähdä, miten -Staffordshiren ja Leicestershiren miehet osaavat jännittää jousiansa. -Tottapa Needwoodin ja Charnwoodin metsien pitäisi kasvattaa kelpo -jousimiehiä.» - -»Ja minä», virkkoi Juhana-prinssi seuralaisilleen vastaamatta suoraan -miehelle, »minä tahdon nähdä, kuinka hyvin hän itse osaa jännittää -jousiansa. Ja paholainen hänet perii, jollei hän ole niin taitava, että -sen vuoksi voin antaa hänelle anteeksi röyhkeytensä!» - -»Hyvin olisikin jo aika», sanoi de Bracy, »masentaa jollakin -silmiinpistävällä rangaistuksen esimerkillä noiden talonpoikien -röyhkeyttä.» - -Woldemar Fitzurse, joka luultavasti itsekseen arveli, että hänen -herransa valitsema tie ei juuri ollut kaikkein suorin kansan sydämeen, -kohautti olkapäitään eikä virkkanut mitään. Juhana-prinssi lähti nyt -taas eteenpäin, poistuen tantereelta, ja kansanjoukko hajosi myös -kokonaan. - -Eri teitä sekä pienemmin tai suuremmin joukoin kulkivat nyt katsojat -kedon yli kukin taholleen. Enimmät parvet virtasivat Ashbytä kohden, -missä suuri osa korkeampisäätyisistä oli saanut asunnon linnassa ja muu -kansa itse kaupungin taloissa. Sinne lähtivät useimmat niistä -ritareista, jotka jo olivat ottaneet osaa turnajaisiin tai seuraavana -päivänä aikoivat olla mukana taistelussa. He ratsastivat tietänsä -vitkalleen, puhellen päivän tapauksista, ja ohimennessään he saivat -yhäti osakseen hartaita tervehdyshuutoja kansalta. Samanlaisin huudoin -tervehdittiin myös Juhana-prinssiäkin; mutta tämä johtui pikemmin hänen -loistavasta puvustaan ja seurueestaan kuin mistään erikoisesta hänen -persoonalleen osoitetusta suosiosta. - -Vilpittömämmät ja paljon äänekkäämmät -- ja myös paremmin ansaitut ---hurraahuudot seurasivat päivän voittajaa, kunnes hän, haluten päästä -syrjään kansan näkyvistä, siirtyi erääseen kilpatantereen eteläiselle -sivulle pystytettyyn telttaan, jonka turnausmarskit kohteliaasti -tarjosivat hänen käytettäväkseen. Hänen astuttuaan sisälle telttaan -viipyivät monet saattajista vielä paikalla, katsellen hänen jälkeensä ja -arvaillen, mikä hän oikeastaan mahtoikaan olla miehiään. - -Äsken vielä oli kuulunut kovaa melua ja hälinää tuon suuren, -yhteenahdetun kansanjoukon parista, jonka tunteita päivän tapaukset -olivat suuresti kuohuttaneet. Nytpä melu ja hälinä oli muuttunut -kaukaiseksi huminaksi, jota kaikille haaroille loittonevien ihmisparvien -äänet synnyttivät, ja pian sekin hiljeni kuulumattomaksi. Ei kuulunut -enää muuta kuin palvelijoiden ääniä, kun nämä korjasivat lavoilta patjat -ja verhot talteen yöksi ja riitelivät keskenänsä puolityhjistä -viinipulloista tai ruoantähteistä. - -Taistelutantereen ympärille oli rakennettu useampia pajoja. Niistä alkoi -nyt hämärässä säihkyä säkeniä, kertoen että asesepät olivat ryhtyneet -työhönsä. Tätä työtä kesti kaiken yötä, sillä monet kuhmuille käyneet -rautavarusteet oli korjattava huomispäiväksi. - -Vahva vartijajoukko, jota aina kahden tunnin kuluttua käytiin -vaihtamassa, ympäröi taistelutannerta ja sen lavoja ja piti siellä -vahtia kaiken yötä. - - - - -KYMMENES LUKU. - - - »Kuin musta korppi, paha profeetta, - mi rääkkyy sairaan kuolontuomion, - ja pimeässä äänettömän yön - luo maahan ruton myrkyn siivistään, -- - näin yhä ahdistettu, vainottu - Barrabas raukka juoksee manaten - pahinta pahaa päähän kristittyin.» - - _Maltan Juutalainen_. - -Heti kun Perinnötön ritari astui telttaansa, riensi sinne parvi -asemiehiä ja hovipoikia auttaakseen häntä rautavaruksia riisuttaessa, -tuodakseen puhtaat vaatteet ja valmistaakseen kylvyn. Heidän -kohteliaisuutensa taisi tällä kertaa olla vielä tavallista hartaampi; -sillä he olivat kaikki uteliaat näkemään kuka tuo ritari oli, joka oli -niin monta vastustajaa voittanut, mutta ei prinssinkään käskystä ollut -tahtonut nostaa silmirautaansa eikä virkkaa nimeänsä. Mutta heidän -touhuisa ja utelias kohteliaisuutensa ei saanut toivottua palkkaa. -Perinnötön ritari ei ottanut vastaan apua keltään muulta paitsi omalta -asemieheltään eli pikemminkin rengiltään -- talonpoikaiselta -törkimykseltä, joka oli verhottu tummanväriseen huopaviittaan, pää sekä -kasvot puoleksi peitettyinä normannilaiseen mustaan puuhkalakkiin, ---ikäänkuin olisi hänkin, samoinkuin hänen herransa, tahtonut pysyä -tuntemattomana. Kun kaikki muut olivat teltasta lähteneet, riisui -palvelija ritarilta rautavarusteen raskaammat osat ja asetti hänen -eteensä ruokaa sekä viiniä, jotka päivän vaivojen jälkeen maistuivat -sangen hyvältä. - -Tuskin ritari oli saanut kiireisen ateriansa syödyksi, kun eräs -palvelija tuli ilmoittamaan, että viisi miestä, jotka kaikki taluttivat -täysin varustettuja ratsuja, seisoi ulkona pyrkien hänen puheillensa. -Ritarilla oli nyt rautavaruksensa asemesta yllään pitkä viitta, -jommoista hänen säätyisillään miehillä oli tapana käyttää kotioloissa. -Siihen kuului päähine, joka, jos sen tahtoi vetää pään yli, peitti -kasvot melkein yhtä hyvin kuin kypärän silmirauta. Mutta yöksi painuvan -illan hämäryys teki tämmöisen peitteen tarpeettomaksi, sillä ei nyt enää -olisi voinut tuntea muun kuin hyvin tutun miehen kasvot. - -Perinnötön ritari astui siis rohkeasti teltastaan ja tapasi ulkona -vaatijaritarien asemiehet, jotka heidän ruskean- ja mustan-värisistä -puvuistaan oli helppo tuntea. Jokainen heistä piti suitsista isäntänsä -ratsua, jonka satulaan tämänpäiväisessä taistelussa käytetyt -asevarusteet olivat kiinnitetyt. - -»Ritarilakien mukaan», sanoi ensimmäinen miehistä, »minä, Balduin de -Oyley, pelätyn ritarin, Brian de Bois-Guilbertin asemies, tarjoan -teille, joka tällä kertaa olette omaksunut itsellenne Perinnöttömän -ritarin nimen, tämän ratsun sekä ne varusteet, joita mainittu Brian de -Bois-Guilbert tämänpäiväisessä turnauksessa on käyttänyt. Ja saatte te, -jalo herra, oman mielenne mukaan päättää, tahdotteko ne pitää vai ottaa -niistä lunnaat. Sillä tämmöinen on turnajaissääntö.» - -Muutkin asemiehet toistivat melkein samat sanat, ja vaikenivat sitten -odottaen Perinnöttömän ritarin päätöstä. - -»Teille neljälle, hyvät herrat», vastasi ritari kääntyen viimeksi -puhuneitten asemiesten puoleen, »sekä teidän kunnioitettaville, -urhokkaille herroillenne on minulla sama yhteinen vastaus. Viekää -terveiseni jaloille ritareille, teidän isännillenne, ja sanokaa, että -mielestäni olisi pahasti tehty, jos ryöstäisin heiltä nämä ratsut sekä -aseet, sillä heitä kunnokkaampien ritarien käytettäviksi ne eivät voi -joutua. -- Mielelläni soisin, että tässä olisi kaikki, mitä minulla on -sanomista noille jaloille ritareille. Mutta itsepä olenkin todenteolla, -niinkuin olen itseäni nimittänyt, Perinnötön ritari. Siitä syystä minun -täytyy johonkin määrin pysyä kiitollisuudenvelassa teidän herroillenne -ja anoa, että he suvaitsisivat itse arvioida lunnaat ratsuistaan sekä -varusteistaan, sillä minä voin tuskin sanoa omakseni edes niitäkään, -jotka minulla tänään oli käytettävänäni.» - -»Meitä on käsketty», vastasi Reginald Front-de-Boeufin asemies, -»tarjoamaan sata sekiiniä kustakin hevosesta varusteineen.» - -»Se riittää hyvinkin», sanoi Perinnötön ritari. »Puolet tästä summasta -minun täytyy nykyisessä puutteessani pitää. Tähteistä ottakaa te, hyvät -herrat, puolet itsellenne, ja jakakaa toinen puoli airueille, -soittoniekoille ja palvelijoille.» - -Lakit kädessä ja nöyrästi kumarrellen asemiehet kiittivät ritaria -kohteliaisuudesta ja anteliaisuudesta, jommoista useinkaan ei oltu -nähty, ei ainakaan niin ylenpalttisessa määrässä. Mutta Perinnötön -ritari kääntyi nyt Brian de Bois-Guilbertin asemiehen, Balduinin -puoleen. »Teidän herraltanne», hän sanoi, »en ota vastaan aseita enkä -lunnaitakaan. Viekää hänelle minulta terveiset, että meidän välinen -taistelumme ei vielä ole päättynyt, -- ei ennenkuin olemme taistelleet -sekä peitsillä että miekoilla, sekä jalkaisin että ratsain. Tähän -taisteluun elämästä ja kuolemasta hän itse on minut haastanut, enkä minä -unhota hänen vaatimustansa. -- Sitä odotellessamme vakuuttakaa hänelle, -että minä en ajattele häntä samanlaisin tuntein kuin muita hänen -taistelukumppaneitaan, joiden kanssa mielelläni vaihdan -kohteliaisuuksia, vaan että pidän häntä verivihollisenani.» - -»Minun herrani», vastasi Balduin, »osaa kyllä vastata röyhkeyteen -röyhkeydellä ja sivalluksiin sivalluksilla, yhtä hyvin kuin -kohteliaisuuteen kohteliaisuudella. Koska ette huoli ottaa vastaan -häneltä samoja lunnaita kuin muiden ritarien varusteista, niin täytyy -minun jättää tämä hevonen ja nämä varusteet tänne. Sillä tiedän varmaan, -että herrani pitäisi häpeällisenä käyttää koskaan enää niitä.» - -»Oikein puhuttu, hyvä herra», sanoi Perinnötön ritari, »oikein ja -uljaasti, niinkuin sen miehen sopii, joka vastaa poissaolevan isäntänsä -puolesta. Mutta älkää kuitenkaan jättäkö ratsua ja varusteita tänne. -Viekää ne takaisin herrallenne; ja jollei hänen kunniansa salli hänen -käyttää niitä, niin pitäkää te, kelpo ystävä, ne omananne. Sen verran -kuin minulla on niihin oikeutta, lahjoitan ne mielelläni teille.» - -Balduin kumarsi syvään ja poistui sitten seuralaistensa kanssa. Mutta -Perinnötön ritari palasi telttaansa. - -»Tähän asti, Gurth», hän sanoi, »ei Englannin ritariston maine ole -ainakaan pilaantunut minun kauttani.» - -»Ja minä», sanoi Gurth, »en ole saksilaisena sikopaimenena huonosti -toimittanut normannilaisen asemiehen osaa.» - -»Etpä vallan pahoin», vastasi Perinnötön ritari. »Mutta sittenkin olen -kaiken aikaa pelännyt, että talonpoikainen kömpelyytesi sinut -paljastaisi.» - -»Hs!» sanoi Gurth, »ei kukaan voi minua tuntea, jollei kenties -leikkitoverini, Wamba-narri, josta en ikänä saa täyttä selvää, onko hän -todellisuudessa suurempi hupsuna vai velikultana. Tuskin saatoin hillitä -nauruani, kun vanha isäntäni kulki aivan sivuitseni siinä luulossa, että -Gurth oli monen penikulman päässä, Rotherwoodin soilla ja saloilla, -hänen sikojansa paimentamassa. Jos minut tunnettaisiin...» - -»Hyvä on», sanoi Perinnötön ritari, »tiedäthän mitä sinulle lupasin.» - -»No, mitä siihen tulee», sanoi Gurth, »ei selkäsaunan pelko ole koskaan -pidättänyt minua auttamasta ystävää. Onpa minulla paksu nahka, joka -kestää puukkoa tai piiskansiimaa yhtä hyvin kuin minkä hyvänsä oman -laumani karjun nahka.» - -»Usko minua, kyllä palkitsen kaiken vaaran, johon olet minun tähteni -antautunut, Gurth», sanoi ritari. »Ensi aluksi ole hyvä ja ota nämä -kymmenen kultarahaa.» - -»No, nythän olen rikkaampi», sanoi Gurth, pistäen lahjan kukkaroonsa, -»kuin ikinä mikään sikopaimen tai muu orja on ollut.» - -»Vie tämä pussillinen kultaa Ashbyhyn», lisäsi hänen herransa, »ja hae -käsiisi Iisak juutalainen, joka on kotoisin Yorkin kaupungista. Ottakoon -hän itse näistä rahoista maksun hevosesta sekä varusteista, jotka sain -hänen takauksellansa lainaksi.» - -»Enkä, pyhä Dunstan auttakoon!» vastasi Gurth; »sitä en tee.» - -»Kuinka, lurjus!» huusi herra, »etkö tottele käskyjäni?» - -»Kyllä, kaikkia kunniallisia, järkeviä ja kristillisiä käskyjä», vastasi -Gurth; »mutta tämä ei ole sellainen. En olisi kunniallinen mies, jos -sallisin juutalaisen itse määrätä maksunsa, sillä se olisi petosta -herraani vastaan. Eikä se olisi järkevääkään, -- se olisi hupsun työtä. -Ja päällepäätteeksi se ei olisi kristillisestikään tehty, sillä minähän -ryöstäisin oikeauskoisen paljaaksi ja rikastuttaisin uskottoman.» - -»Sittenkin sinun täytyy pitää huolta siitä, että hän tulee tyydytetyksi, -sinä mulipää», käski taas Perinnötön ritari. - -»Täytyyhän sitten niin tehdä», sanoi Gurth, pistäen pussin takkinsa alle -ja lähtien ulos teltasta. »Sitkeäpä hänen pitäneekin olla, jollen saa -häntä tyytymään puoleen siitä, mitä hän itse vaatii.» Näin sanoen hän -lähti matkaan ja jätti Perinnöttömän ritarin yksin levottomien -ajatustensa seuraan. - -Ja kovasti levottomat ja tuskalliset nämä ajatukset olivatkin, ---useammasta syystä kuin mitä nyt vielä voimmekaan lukijalle ilmaista. - -Meidän tulee nyt siirtyä Ashbyn kaupunkiin, tai pikemmin erääseen sen -likeisyydessä olevaan yksinäiseen taloon. Talon omistaja oli rikas -israeliitta, jonka luona Iisak tyttärensä sekä muiden seuralaistensa -kanssa oli saanut asunnon. Sillä juutalaiset, niinkuin kaikki tiedämme, -olivat aina hyvin vieraanvaraisia ja valmiit auttamaan omia -kansalaisiaan, vaikka heidän sanottiin vastahakoisesti ja kitsaasti -avustavan niitä, joita ne nimittivät pakanoiksi. Mutta kristityt -puolestaan kohtelivat juutalaisia sillä tavoin, etteivät he paljon -kohteliaisuutta ansainneetkaan. - -Kamarissa, joka tosin oli pieni, mutta kalliisti koristettu itämaiseen -tapaan, istui Rebekka kirjotuilla patjoilla. Ne oli levitetty matalalle -lavalle, joka kiersi kamarin seiniä toimittaen, samoinkuin -espanjalaisten _estrada_, tuolien ja lavitsoiden virkaa. Levottomuutta -ja lapsenrakkautta ilmaisevin katsein neiti seurasi isäänsä, joka -alakuloisen näköisenä ja epävarmoin askelin asteli edestakaisin -kamarissa. Välistä Iisak väänteli käsiään, välistä loi silmänsä ylös -lakeen, aivan kuin kovassa sydämentuskassa oleva ihminen. »Voi, isämme -Jaakob auttakoon!» huusi hän. »Voi, auttakaa kaikki, te kansamme -kaksitoista pyhää isää! Miksi piti semmoisen vahingon sattua minulle, -joka aina olen rehellisesti noudattanut jokaista Mooseksen lain -puustavia ja merkkiä! Viisikymmentä sekiiniä on minulta kerrassaan -ryöstetty ja hukkunut tuon häijyn hirmuvaltiaan ahnaisiin kynsiin!» - -»Mutta, isä», sanoi Rebekka, »minustahan näytti siltä, että itse -annoitte vapaaehtoisesti rahan prinssi Juhanalle.» - -»Vapaaehtoisestiko? Egyptin rutto häneen tarttukoon! ---Vapaaehtoisestiko, sanot? -- Aivan niin, juuri yhtä vapaaehtoisesti -kuin Lyonin lahdella, myrskyn ahdistaessa, viskasin tavarani mereen, -keventääkseni laivamme kulkua -- kun annoin kalliit silkkini kuohuvien -laineiden pukimiksi -- kun niiden suolaiseen vaahtoon sekoitin -hyvänhajuista mirhamia ja aloeta -- kun upotin meren syvyyksiin kaikki -kulta- ja hopea-astiani! Eikö se hetki ollut sanomattoman tuskallinen, -vaikka teinkin uhrin omin käsin?» - -»Mutta olipa se semmoinen uhri, jota Herra vaati meidän henkemme -pelastukseksi», vastasi Rebekka, »ja onpa isiemme Jumala siitä ajasta -siunannut teidän tavaroitanne ja kauppaanne.» - -»On kyllä», arveli Iisak. »Mutta jos hirmuvaltias ne minulta ryöstää, -niinkuin tänäpäivänä, ja jos minun vielä päälliseksi täytyy näyttää -iloiselta, kun minut ryöstetään paljaaksi -- ah, tyttäreni, kaikista -pahoista, jotka rasittavat meidän perinnötöntä ja kuljeksivaa kansaamme, -on pahinta se, että koko maailma ympärillämme vain nauraa meille, kun -meitä sorretaan ja ryöstetään, ja että meidän täytyy itsekin, niellen -kaiken vääryyden nostattaman suuttumuksen, nöyrästi hymyillä, vaikka -pitäisi kostaa miehen tavalla.» - -»Älkää katsoko asiaa siltä kannalta, rakas isä», sanoi Rebekka; »onhan -meilläkin etumme. Ovathan nuo armottomat, sortavat pakanat tavallansa -Siionin hajoitettujen lasten vallan alaisia, vaikka kuinkakin meitä -ylenkatsovat ja vainoovat. Ilman meidän rikkauksiemme apua he eivät -voisi varustaa väkeänsä sotaan eivätkä viettää voittojuhliansa rauhan -tultua; ja karttuneenahan kultamme palaa lainassa oltuaan takaisin -kirstuihimme. Me olemme niinkuin nurmi, joka viheriöitsee sitä paremmin, -mitä pahemmin sitä tallataan. Eipä olisi tämänpäiväisiäkään komeita -turnajaisia saatu aikaan ilman halveksitun juutalaisen mielisuosiota; -sillä hänpä se niihin rahat antoi.» - -»Tyttäreni», sanoi Iisak, »sanasi ovat koskeneet toiseenkin kipeään -paikkaan sydämessäni. Tuo jalo ratsu ja nuo kalliit varusteet, jotka -hinnaltaan ovat täydesti saman arvoiset kuin koko voitto Kirjath Jairam -Leicesteriläisen kanssa solmimastani kaupasta -- nekin kaikki ovat aivan -hukassa. Se tappio nielee minulta koko viikon tulot, kahden sabatin -välisen ajan tulot! -- Mutta kenties asia kuitenkin päättyy paremmin -kuin tällä hetkellä osaan pelätä. Onhan hän kelpo nuorukainen.» - -»Varmaan», lohdutti Rebekka, »ei teidän tarvitse katua, että palkitsitte -oudon ritarin osoittaman avunteon.» - -»Niin minäkin uskon, tytär», sanoi Iisak, »ja uskonhan myös, että Siion -kerran rakennetaan uudelleen. Mutta yhtä vähän kuin tohdin toivoa, että -näillä ruumiillisilla silmilläni saan nähdä uuden temppelin seinät ja -katonnastat, yhtä vähän toivon myös näkeväni kristityn, vaikkapa hän -olisikin paras heistä, tulevan maksamaan velkansa, paitsi silloin kun -tuomarin ja vanginvartijan pelko häntä ahdistaa.» - -Näin lausuttuaan hän alkoi uudestaan levottomasti astua pitkin kamarin -permantoa; ja Rebekka, joka huomasi, että kaikki lohdutusyritykset -johdattivat vain uusia huolen syitä mieleen, lakkasi turhasta -yrityksestään. Siinä hän tekikin viisaasti, ja tahtoisinpa kehoittaa -kaikkia lohduttajia ja neuvonantajia tekemään samaten, jos sattuvat -samanlaiseen tilanteeseen. - -Ilta alkoi nyt jo pimetä; sentähden juutalainen palvelija saapui sisälle -ja laski pöydälle kaksi hopealamppua, joissa paloi hyvänhajuista öljyä. -Toinen juutalaispalvelija asetti samalla kalliita viinejä ja valituita -herkkuja toiselle pienelle pöydälle, joka oli eebenpuuta ja hopealla -kirjottu. Kotonansa näet juutalaiset soivat itselleen kaikkein -kalleimpia ylellisyyksiä. Palvelija toi myös sanan, että eräs -nasarilainen (sillä nimellä juutalaiset keskenään nimittivät -kristityitä) pyysi päästä isännän puheille. Sen, joka elättää itseään -kaupalla, pitää aina olla valmis vastaanottamaan jokaisen, ken sanoo -tulevansa asioissa. Iisak laski sentähden heti pöydälle Kreikan viinillä -täytetyn pikarinsa -- jonka hän juuri oli nostanut huulillensa, mutta ei -vielä ennättänyt maistaakaan. Tyttärellensä hän sanoi kiireesti: -»Rebekka, peitä silmäsi hunnulla» ja käski sitten päästää vieraan -sisään. Juuri kun Rebekka oli saanut jalkoihin asti ulottuvan, utuisesta -hopeakankaasta tehdyn hunnun heitetyksi ihanien kasvojensa yli, aukesi -ovi ja Gurth astui sisään, verhottuna normannilaisen viittansa leveihin -laskoksiin. Hänen ulkomuotonsa oli pikemmin pelkoa nostattava kuin -rauhoittava, varsinkin kun hän ei ottanut lakkia päästään, vaan painoi -sen vielä alemmaksi ryppyisen otsansa peitoksi. - -»Oletko sinä Yorkista tullut Iisak Juutalainen?» hän kysyi saksin -kielellä. - -»Olen», vastasi Iisak samalla kielellä (sillä kauppaa harjoittaessaan -oli hän oppinut kaikki kielet, joita Britanniassa puhuttiin). »Entä kuka -sinä olet?» - -»Se ei vaikuta asiaan», vastasi Gurth. - -»Vaikuttaapa yhtä paljon kuin minun nimeni sinuun», sanoi Iisak. »Kuinka -voin ruveta asioihin kanssasi, jollen saa kuulla nimeäsi?» - -»Aivan hyvin», vastasi Gurth; »sillä minun, joka tuon rahoja, pitää -tietää, että maksan ne oikealle miehelle. Mutta tuskinpa sinä, joka -rahat saat, suuresti välität siitä, kenenkä käsi ne on tuonut.» - -»Vai niin», sanoi juutalainen, »vai olet sinä tullut rahaa maksamaan? ---Pyhä isä Aabraham tietäköön! Tämähän tekee meidän välimme aivan -toisenlaiseksi. Ja keneltä rahat tuot?» - -»Perinnöttömän ritarin käskystä», sanoi Gurth, »hänen, joka -tämänpäiväisissä turnajaisissa pääsi voittajaksi. Tuon maksun niistä -varusteista, jotka Leicesterin kaupungin juutalainen Kirjath Jairam -sinun takauksellasi antoi isännälleni. Hevonen seisoo taasen tallissasi, -ja nyt tahtoisin tietää, kuinka suuri summa minun tulee maksaa -varusteista.» - -»Sanoinhan minä, että hän on kelpo nuorukainen», huusi Iisak riemuiten. -»Eihän siemaus viiniä taitane tehdä sinulle pahaa», lisäsi hän, kaataen -pikariin ja tarjoten Gurthille kalliimpaa juomaa kuin sikopaimen vielä -koskaan oli maistanut. »Ja paljonko rahaa», jatkoi hän taas, »olet -tuonut mukanasi?» - -»Pyhä Neitsyt auttakoon!» huusi Gurth, laskien pikarin kädestään -pöydälle. »Tämmöistäkö taivaanjuomaa nämä uskottomat koirat särpivät -poskeensa, kun meidän oikeauskoisten kristittyjen täytyy latkia olutta, -joka on yhtä paksua ja sakeaa kuin sikojeni syömä rapa! -- Sinä kysyt, -kuinka paljon rahaa olen tuonut kanssani?» lisäsi saksilainen tämän -loukkaavan huudahduksen jälkeen; -- »enpä kovinkaan suurta summaa, vähän -käsirahaa vain aluksi. Kuule, Iisak! Näytä nyt, että sinulla on -omatunto, vaikkapa vain juutalaisen omatunto.» - -»Onhan», arveli Iisak, »herrasi peitsen ja käsivartensa voimalla saanut -itselleen hyviä hevosia sekä monet kalliit varusteet. -- Mutta hän on -kelpo nuorukainen -- tahdon sentähden ottaa ne maksusta ja antaa hänelle -takaisin sen verran kuin liikenee.» - -»Minun herrani on luovuttanut ne takaisin», sanoi Gurth. - -»Voi, sepä oli paha!» sanoi juutalainen, »se oli hullusti tehty. Ei -kukaan täkäläinen kristitty jaksa ostaa niin paljon hevosia tai -varusteita -- eikä kukaan juutalainen, paitsi minä, maksa niistä -puoltakaan hintaa. Mutta lieneehän sinulla sata sekiiniä mukanasi tuossa -kukkarossasi», lisäsi Iisak, tirkistäen Gurthin viitan alle, »se näyttää -olevan hyvin raskas.» - -»Siinä on nuolenpäitä», tokaisi Gurth viekkaasti. - -»No sitten», sanoi Iisak läähättäen, kun hänen rinnassaan vanha paatunut -voitonpyyntö ja tämänkertainen harvinainen jalomielisyyden puuska -taistelivat keskenänsä. »Mitäpä, jos ottaisin kahdeksankymmentä sekiiniä -tuosta hyvästä hevosesta ja noista kalkista varusteista, -- joten -minulle ei jää äyriäkään voittoa itselleni. -- Onko sinulla niin paljon -rahaa mukanasi, että voit sen maksaa?» - -»Tuskin», vastasi Gurth, vaikka vaadittu summa oli kohtuullisempi kuin -hän oli osannut toivoakaan. »Melkein tyhjäksi siitä herrani kukkaro -tulee. Mutta jollet mitenkään voi helpottaa, täytynee minun suostua -siihen.» - -»Kaada itsellesi vielä pikarillinen viiniä», sanoi juutalainen. »Voi! -kahdeksankymmentä sekiiniä on liian vähän. En saa mitään korkoa rahojeni -lainaamisesta; ja, paitsi sitä, onhan tuo kelpo ratsu voinut -vikaantuakin tämänpäiväisessä taistelussa. Voi, voi, kuitenkin! olipa se -aika kova ja vaarallinen kahakka! Miehet ja ratsut törmäsivät yhteen -niinkuin Basanin metsähärät! Hevonen on varmasti vikaantunut!» - -»Ja minä sanon», vastasi Gurth, »että se on aivan terve, niin -raajoiltaan kuin keuhkoiltaan. Menehän itse katsomaan, se on tallissasi. -Ja minä sanon vielä lisäksi, että seitsemässäkymmenessä sekiinissä on -aivan kylliksi hintaa varusteista, ja tottapa kristityn miehen sana -tässä kelvannee yhtä paljon kuin juutalaisen. Jollet tahdo tyytyä -seitsemäänkymmeneen, niin vien tämän kukkaron» -- näin sanoen hän -kilisytti rahoja kukkarossa -- »takaisin herralleni.» - -»Ei, ei suinkaan!» sanoi juutalainen, »anna vain tänne rahat -- sekiinit --- nuo kahdeksankymmentä sekiiniä, -- saatpa nähdä, että annan sinulle -kelpo juomarahat.» - -Gurth suostui viimein; hän maksoi kahdeksankymmentä sekiiniä ja sai -juutalaiselta kuitin niin hevosesta kuin varusteistakin. Juutalaisen -käsi vapisi ilosta, kun hän luki ensimmäisiä seitsemääkymmentä -kultarahaa. Viimeiset kymmenen hän luki sangen hitaasti, arvellen ja -viivyskellen ja pistäen pari sanaa väliin joka kerta, kun otti yhden -niistä pöydältä ja pudotti kukkaroonsa. Ilmeinen ahneus taisteli hänen -sydämessään paremman tunteen kanssa, edellinen yllyttäen häntä panemaan -sekiinin toisensa perästä talteen, jälkimmäinen sitä vastoin kehoittaen -häntä palauttamaan edes osan takaisin hyväntekijälle tai antamaan -tuojalle juomarahoiksi. Hänen puheensa kuului tällä tapaa: - -»Ykskahdeksatta -- kakskahdeksatta, sinun herrasi on kelpo nuorukainen --- kolmekahdeksatta, oikein kelpo nuorukainen -- neljäkahdeksatta --tämä -kappale on reunasta vähän leikattu -- viiskahdeksatta -- ja tämä ei -tunnu aivan täysipainoiselta -- kuuskahdeksatta -- kun herrasi -joskus on rahan tarpeessa, tulkoon vain Iisak Yorkilaisen luo ---seitsemänkahdeksatta -- se tahtoo sanoa, tuokoon kuitenkin lujat -takaukset lainasta.» -- Tässä hän pysähtyi jokseenkin pitkäksi ajaksi, -ja Gurth jo toivoi, että jäljelläolevat kolme kultarahaa saisivat mennä -toista tietä kuin niiden kumppanit. Mutta juutalainen alkoi jälleen -lukea. -- »Kahdeksankahdeksatta -- sinä olet kunnon mies ---yhdeksänkahdeksatta -- ja ansaitsisitpa saada vähän juomarahaa...» - -Tähän juutalainen jälleen pysähtyi ja katsoi viimeistä sekiiniä, -epäilemättä arvellen, antaisiko sen Gurthille. Hän punnitsi sitä -sormissaan ja viskasi sitten pöydälle, niin että helähti. Jos sen ääni -olisi vähänkin pettänyt tai jos se olisi tuntunut hiuskarvankaan verran -keveämmältä, niin anteliaisuus kukaties olisi päässyt voitolle. Mutta -Gurthin kovaksi onneksi helähdys oli aivan selvä, ja sekiini oli -vast'ikään lyöty, vieläpä hiukan ylipainoinenkin. Iisak ei siis -hennonutkaan siitä luopua. Hän pudotti sen kukkaroon, ikäänkuin -huomaamatta, ja sanoi: »Kahdeksankymmentä -- nyt on luku täysi, ja minä -olen varma, että saat herraltasi hyvät juomarahat. -- Näkyypä», lisäsi -hän halukkaasti katsellen kukkaroa, »sinulla vielä olevan enemmänkin -kolikoita tuossa kukkarossasi.» - -Gurth irvisteli, niinkuin hän aina teki, kun hän tahtoi nauraa, ja -vastasi: »Taitaahan vielä olla yhtä paljon kuin tuossa kasassa, jonka -niin tarkasti laskit.» Sitten hän käänsi kuitin kokoon ja pisti sen -lakkiinsa, lisäten: »Kavahda partaasi, juutalainen, jollei tämä paperi -ole täydessä kunnossa!» Lopuksi hän vielä pyytämättä kaasi itsellensä -kolmannenkin pikarillisen viiniä ja lähti sitten jäähyväisittä. - -»Rebekka», sanoi juutalainen, »peijasipa tuo ismaeliitta sittenkin -minua. Mutta samantekevä -- hänen herransa on kelpo nuorukainen -- on -niinkin, ja minä olen iloinen siitä, että hän on voittanut kulta- ja -hopeasekiinejä nopealla ratsullaan sekä vahvalla peitsellään, joka oli -kangastukin paksuinen niinkuin Goliath Filistealaisen ase.» - -Hän kääntyi kuullaksensa, mitä Rebekka virkkaisi; mutta tämä olikin, -sill'aikaa kun Iisak lörpötteli Gurthin kanssa, hiljaa mennyt toiseen -kamariin. - -Gurth oli tällä välin astunut portaita alas ja joutunut pimeään -eteiseen, missä hänen täytyi haparoida käsillään ovea. Silloinpa -ilmestyi hänen tielleen yht'äkkiä valkeaverhoinen hahmo, pidellen pientä -hopeista lamppua kädessään. Kaunis näky viittasi häntä käymään vieressä -olevaan kamariin. Hiukan vastahakoisesti Gurth totteli kutsua. Hän oli -rohkea ja hurjapäinen kuin metsäkarju, milloin maallinen voima sattui -häntä vastaan. Mutta niinkuin kaikki saksilaiset, hän pelästyi pahasti, -kun tuli puhe yksisarvisista, metsänhaltioista, valkoisista naisista ja -kaikista muista taikaloruista, joita hänen esi-isänsä olivat tuoneet -tullessaan Saksan metsistä. Hänelle johtui sitä paitsi mieleen, että hän -oli juutalaisen talossa, ja juutalaisillahan, paitsi muita heidän -syykseen pantuja pahoja tapoja, oli muka mainio loitsu- ja -noitumistaito. Sittenkin Gurth hiukan epäiltyänsä totteli hahmon -viittausta ja seurasi sen osoittamaan kamariin. Siellä hän ilokseen ja -ihmeekseen näki, että hänen salamyhkäinen johtajansa ei ollutkaan kukaan -muu kuin sama kaunis juutalaistyttö, jonka hän oli nähnyt ensin -turnajaisissa ja nyt äsken juuri Iisakin kamarissa. - -Tyttö kysyi häneltä, miten hänen asiansa vanhan juutalaisen kanssa oli -käynyt, johon Gurth vastasi tarkasti kertoen kaikki. - -»Isäni laski vain leikkiä sinun kanssasi», sanoi Rebekka. »Hän on sinun -herrallesi suuremmassa kiitollisuudenvelassa kuin hän voi noilla -varusteilla ja hevosilla maksaa, vaikka niiden hinta olisi kymmentä -vertaa kalliimpi. Kuinka suuren summan nyt maksoit isälleni?» - -»Kahdeksankymmentä sekiiniä», vastasi Gurth kysymystä kummastellen. - -»Tässä kukkarossa on sata sekiiniä», sanoi Rebekka. »Vie herrallesi -takaisin, mikä hänen omansa on, ja pidä itse loput. Joudu -- lähde -matkaasi -- älä kuluta aikaasi kiitoksiin. Ja ole varuillasi, kun kuljet -tämän kaupungin kautta, joka nyt on täynnä kaikenlaista väkeä. Pianpa -voisit menettää sekä kantamuksesi että henkesikin kaupan päällisiksi. ---Ruben», hän lisäsi taputtaen käsiänsä yhteen, »näytä valkeaa tälle -vieraalle ja katso, että hyvin lukitset ja telkitset oven.» - -Ruben, tummapintainen, mustapartainen israeliitta, teki niinkuin tyttö -käski. Tulisoihtu kädessä hän avasi ulko-oven, johti Gurthin kivetyn -pihan kautta, päästi hänet portissa olevasta pienestä ovesta ulos ja -lukitsi sitten oven kahleilla sekä salvoilla, jotka olisivat olleet -kyllin tukevat vankilankin telkimiksi. - -»Pyhä Dunstan auttakoon!» sanoi Gurth kompuroidessaan pimeätä kujaa -myöten, »ei tämä ollut mikään juutalaistyttö, vaan taivaan enkeli! ---Kymmenen sekiiniä sain hyvältä nuorelta herraltani -- kaksikymmentä -tältä Siionin helmeltä -- sepä oli onnen päivä! -- Tulisi vielä toinen -samanlainen lisäksi, Gurth, niin voisit lunastaa itsesi orjuudesta ja -sinusta tulisi yhtä vapaa mies kuin kuka muu hyvänsä. -- Ja sitten -heitän pois sikopaimenen sarven ja sauvan ja otan vapaana miehenä -käteeni miekan ja kilven ja seuraan nuorta herraani niin kauan kuin elän -salaamatta enää kasvojani tai nimeäni.» - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - - - _1 rosvo_. Seis, herra! Tänne tavaranne, muuten me teidät sidomme - ja ryöstämme. - - _Vilkas_. Olemme hukassa; nuo on ne rosvot, jotk' ovat kaikkein - matkustajain kauhu. - - _Valentin_. Hyvät ystävät, -- - - _1 rosvo_. Te erehdytte, herra! Olemme teidän vihamiehenne. - - _2 rosvo_. Vait! Kuullaan häntä. - - _3 rosvo_. Kautta partani. Niin tehdäänkin; se sävykäs on mies. - - KAKSI NUORTA VERONALAISTA. - -Siihenpä Gurthin yölliset seikkailut eivät vielä päättyneetkään. Itsekin -hän alkoi jotakin semmoista pelätä, kun hän päästyänsä kaupungin -ulkopuolella parin yksinäisen talon sivuitse näki edessänsä syvän -rotkotien. Molemmin puolin tätä solaa kohosivat penkereet, joilla kasvoi -pähkinäpensaita ja koivuja; levittipä siellä täällä jokin -vaivaistammikin oksiansa tien poikki aina toiselle penkereelle asti. -Itse tie oli täynnä kuoppia ja uurteita niiden monien kuormien ajosta, -jotka edellisinä päivinä olivat kuljettaneet kaikenlaista tavaraa -turnajaisiin. Kaiken lisäksi oli pimeä, sillä penkereet ja viidakko -eivät päästäneet heinäkuunkuutamoa lävitsensä. - -Kaupungista kuului iloisen melun hillittyä ääntä, johon aika-ajoin -sekaantui kovaa naurun honotusta, tai kiljahdusta, tai kaukaisen soiton -huimia säveliä. Kaikki nämä äänet, jotka kertoivat, miten sotaisten -aatelisherrojen ja heidän hillittömien seuralaistensa suuret joukot -olivat kääntäneet nurin koko kaupungin, tekivät Gurthin mielen hiukan -levottomaksi. »Olipa tuo juutalaistyttö oikeassa», tuumi hän itsekseen. -»Jumala ja Pyhä Dunstan auttakoot! Soisinpa, että olisin jo onnellisesti -kaikkine aarteineni päässyt perille. Varsinaisista rosvoista -puhumattakaan on täällä nyt niin paljon vaeltavia ritareita ja -asemiehiä, vaeltavia munkkeja ja runoniekkoja, vaeltavia silmänkääntäjiä -ja muita hulivilejä, että hukassa on mies, kellä on yksikin markka -kukkarossaan, saatikka sikopaimen parka, jolla on koko pussillinen -sekiinejä. Jospa olisin edes päässyt pois näiden pirun pensaitten -varjosta, jotta näkisin vilahduksen noista Pyhän Nikolauksen teineistä, -ennenkuin he niskaani hyppäävät.» - -Gurth rupesi siis kiireemmin astumaan, päästäksensä sitä pikemmin -rotkotien kautta lakealle yhteismaalle. Mutta kova onni ei laskenutkaan -häntä niin kauas. Juuri kun hän oli joutunut rotkotien toiseen päähän, -missä viidakko oli tihein, karkasi neljä miestä hänen kimppuunsa, aivan -niinkuin hän oli pelännyt. Kaksi tulla törmäsi kummaltakin tien -viereltä, ja he tarttuivat häneen niin lujasti, että vastustuksesta, -vaikka se alussa olisikin ollut mahdollinen, ei nyt voinut olla -puhettakaan. -- »Hellitä kuormasi», sanoi yksi miehistä. »Me olemme maan -vapahtajia, jotka helpotamme liian kuorman jokaiselta raskautetulta -mieheltä.» - -»Ettepä saisikaan minun kuormaani aivan helpolla heltiämään», mutisi -Gurth, jonka jörömäistä suorapuheisuutta ei uhkaavan väkivallankaan -pelko voinut masentaa, »jos tässä vain olisi tilaa antaa pari hyvää -läimäystä sen puolustukseksi.» - -»Senpä kohta saamme nähdä», sanoi rosvo. Sitten hän lisäsi, kääntyen -kumppaniensa puoleen: »Viekää pois tämä junkkari. Jopa näen, että hän -tahtoisi saada kolon kalloonsa samoin kuin kukkaroonsakin, jotta hänen -suonensa tulisi sillä tavoin isketyksi kahdesta kohdasta kerrassaan.» - -Tämän käskyn mukaan Gurth vietiin pois, laahattiin jokseenkin -kovakouraisesti vasemmanpuolisen penkereen yli, kunnes viimein -jouduttiin viidakkosaarekkeeseen, joka levisi harjun ja aukean -yhteismaan välillä. Gurthin täytyi seurata väkivaltaisia taluttajiansa -tämän viidakon keskelle, missä he äkkiarvaamatta pysähtyivät pienelle -lakeudelle, joka oli melkein puuton ja johon siis täysi kuunvalo pääsi -tunkeutumaan oksien ja lehtien estämättä sitä. Tässä yhtyi Gurthin -ryöstäjien seuraan vielä kaksi muuta miestä, jotka nähtävästi kuuluivat -samaan joukkoon. Näillä uusilla tulokkailla oli miekka vyöllä ja nuija -kädessä, ja nyt Gurth huomasi, että kaikkien kuuden kasvot olivat -naamion peittämät. Tämä seikka ainakin todisti epäilemättömästi heidän -olevan rosvoja, jos ehkä heidän käytöksensä olisikin vielä sallinut -epäillä sitä. - -»Kuinka paljon rahaa sinulla on, lurjus?» kysyi yksi rosvoista. - -»Kolmekymmentä sekiiniä, jotka ovat minun omiani», vastasi Gurth -äkäisesti. - -»Sakotetaan, sakotetaan!» huusivat rosvot. »Saksilainen moukka on saanut -kolmekymmentä sekiiniä ja palaa selväpäisenä kaupungista! Siitä häntä on -sakotettava. Me tuomitsemme hänet auttamattomasti menettämään kaikki, -mitä hänellä on.» - -»Paninpa ne talteen, kun aioin lunastaa itseni vapaaksi orjuudesta», -sanoi Gurth. - -»Aika pöllö olitkin», vastasi yksi rosvoista. »Kolme puolituopillista -väkevää olutta juotuasi olisit ollut yhtä vapaa kuin isäntäsikin, ja -vieläpä vapaampikin, jos hän on saksilainen niinkuin sinä.» - -»Onhan se valitettavasti totta», myönsi Gurth. »Mutta jos näillä -kolmellakymmenellä sekiinillä saan lunastaa itseni vapaaksi teidän -käsistänne, niin hellittäkää käteni, jotta voin maksaa rahat teille.» - -»Maltapas», sanoi yksi rosvoista, joka näkyi olevan muiden päällikkö, -»sisältäähän tuo kainalossasi oleva pussi, sen verran kuin mekon kautta -voin tuntea, enemmänkin rahaa kuin mitä sanot siinä olevan.» - -»Ne ovat minun herrani, kelpo ritarin omaisuutta», vastasi Gurth. -»Niistä en olisi hiiskunut sanaakaan, jos olisitte tyytyneet minun omiin -rahoihini.» - -»Kunnon mies taitanet ollakin», arveli rosvo, »sen voin todistaa. Emmekä -me ole niin ylen kiihkoisia Pyhän Nikolauksen palvelijoita, ettemme -sallisi sinun kolmenkymmenen sekiinisi päästä kynsistämme, jos vain -rehellisesti puhut meille kaikki. Annapas kuitenkin sinulle uskottu -aarre vähäksi aikaa minun haltuuni.» Näin sanoen hän otti Gurthin -povesta nahkapussin, joka sisälsi Rebekan antaman kukkaron ynnä tähteet -Perinnöttömän ritarin sekiineistä. Sen jälkeen hän jatkoi tutkintoaan. -»Kuka sinun isäntäsi on?» - -»Perinnötön ritari», vastasi Gurth. - -»Sekö», kysyi rosvo, »jonka väkevä peitsi tämänpäiväisissä turnajaisissa -sai voiton? Mikä on hänen nimensä ja sukunsa?» - -»Hänen tahtonsa on», vastasi Gurth, »että ne ovat pidettävät salassa. -Ette ainakaan minulta saa niistä vähintäkään vihiä.» - -»Mikä sitten on oma nimesi ja sukusi?» - -»Jos sen virkkaisin», sanoi Gurth, »niin kenties voisitte arvata, kuka -herrani on.» - -»Oletpa aika itsepäinen junkkari», sanoi rosvo, »mutta se asia jääköön -tuonnemmaksi. Mistä herrasi on tämän kullan saanut? Onko hän sen -perinyt, vai millä tavalla se on hänelle karttunut?» - -»Oivalla peitsellään hän on sen saanut», vastasi Gurth. »Tämä pussi -sisältää lunnaat neljästä kelpo hevosesta ja neljistä kunnon -varusteista.» - -»Kuinka paljon siinä on?» - -»Kaksisataa sekiiniä.» - -»Eikö enempää kuin kaksisataa sekiiniä!» sanoi rosvo. »Onpa sinun -herrasi hyvin helpolla päästänyt voitetut, aivan liian vähillä -lunnailla. Nimitä minulle, ketkä tämän kullan maksoivat.» - -Gurth nimitti voitetut ritarit. - -»Entä temppeliherra Brian de Bois-Guilbertin varusteet ja ratsu? ---Näethän, ettet voi minua pettää!» - -»Herrani», sanoi Gurth, »ei huoli temppeliherralta ottaa mitään muuta -paitsi hänen sydänverensä. He ovat verivihollisia eivätkä siis voi -vaihtaa kohteliaisuudenosoituksia keskenään.» - -»Vai niin!» sanoi rosvo, ja oli sen sanottuansa hetken aikaa ääneti. »Ja -miksi kävit nyt Ashbyssä niin kalliin taakan kanssa?» - -»Olihan minulla asiaa», sanoi Gurth. »Iisakille, Yorkin juutalaiselle, -minun tuli maksaa hinta niistä varustuksista, jotka hän oli hankkinut -herralleni näitä turnajaisia varten.» - -»Ja paljonko maksoit Iisakille? -- Luulisipa, painosta päättäen, että -tässä pussissa vielä on jäljellä kaksisataa sekiiniä.» - -»Minä maksoin Iisakille», sanoi saksilainen, »kahdeksankymmentä -sekiiniä; mutta hän antoi minulle sen sijaan sata sekiiniä takaisin.» - -»Hä! Mitä!» huusivat rosvot kaikki yht'aikaa. »Pilkkanako tohdit meitä -pitää, kun laskettelet tämmöisiä hulluja valheita?» - -»Se, minkä teille kerroin», vakuutti Gurth, »on yhtä totta kuin että kuu -tuolla taivaalla paistaa. Katsokaa nahkapussiini, niin saatte nähdä -juuri saman summan silkkikukkarossa, erilleen pantuna muusta kullasta.» - -»Ajattele, mitä puhut, mies», sanoi päällikkö, »puhuthan juutalaisesta --- Israelin miehestä -- jonka käsistä on yhtä vaikea periä kultiansa -kuin kerätä Palestiinan kuivista hietikoista kupillinen vettä, jonka -toivioretkeläinen on kaatanut maahan.» - -»Heidän sydämissään ei ole armoa», lisäsi toinen rosvoista, »enempää -kuin kruunun ryöstövoudissa, jollei hänen sormiansa ole voideltu.» - -»Asia on kuitenkin niinkuin sanoin», vakuutti Gurth. - -»Iskekää tulta», sanoi päällikkö, »minä tahdon katsella tuota kukkaroa. -Ja jos niin on, kuin tämä mies kertoo, niin eipä juutalaisen -anteliaisuutta ole pidettävä paljoa vähempänä ihmeenä kuin tuota -kalliosta uhkuvaa lähdettä, joka korvessa pelasti hänen esi-isänsä.» - -Tulta iskettiin käskyn mukaan, ja rosvo otti tutkiaksensa kukkaroa. Muut -tunkeutuivat hänen ympärilleen, ja nekin kaksi, jotka pitivät kiinni -Gurthista, helpottivat hiukan otettansa ja kurottivat kaulaansa, jotta -hekin saisivat nähdä miten tutkimus päättyisi. Tätä heidän -huolimattomuuttansa käytti Gurth heti hyväkseen, tempautui äkillisellä -ponnistuksella irti heistä ja olisi päässyt pakoon, jos olisi hennonut -jättää herransa omaisuuden alttiiksi. Mutta semmoinen ei ollut hänen -aikomuksensa. Hän kiskaisi nuijasauvan yhden rosvon käsistä, löi maahan -päällikön, joka ei ollut aavistanutkaan hänen yritystänsä, ja oli jo -vähällä saada rahapussin takaisin ryöstetyksi. Mutta rosvot olivat -nopsat hekin ja koppasivat jälleen sekä pussin että uskollisen Gurthin -kiinni. - -»Senkin vietävä!» huusi päällikkö nousten maasta; »oletpa halkaissut -kalloni. Tämmöisestä hävyttömyydestä saisit pahan palkan, jos sinulla -olisi tekemistä muiden meidän ammattimme miesten kanssa. Kohta saat -kuulla päätökseni kohtalostasi. Ensiksi kuitenkin puhukaamme herrastasi. -Ritarin asia ensin, sitten asemiehen, niinhän on ritarisäännöissä -määrätty järjestys. -- Pysy sill'aikaa alallasi! Sillä jos vielä kerran -liikahdat, niin saat tästä iskun, joka tekee jäsenesi liikkumattomiksi -ikipäiviksi. -- Pojat!» lisäsi hän sitten kääntyen tovereittensa -puoleen, »tähän kukkaroon on kudottu hebrealaisia kirjaimia, ja meidän -täytyy siis uskoa tämän miehen juttu todeksi. Hänen isäntänsä, vaeltavan -ritarin omaisuudesta emme saata tullia ottaa. Hänen tilansa on niin -suuresti meidän tilamme kaltainen, ettei meidän sovi ryöstää mitään -häneltä. Koira ei saa purra toista koiraa, missä on niin paljon susia -sekä kettuja purtavana.» - -»Meidänkö kaltainen?» kysyi yksi joukosta. »Olisipa hauska tietää, miten -tämä vertailu on ymmärrettävä.» - -»Kas, sinua pöllöpäätä», vastasi päällikkö. »Eikö hänkin ole köyhä ja -perinnötön samoin kuin me? -- Eikö hänkin hanki itselleen elatusta -miekkansa kärjellä samoin kuin me? -- Eikö hän ole lyönyt -Front-de-Boeufiä ja Malvoisinia, samoinkuin me tekisimme, jos voisimme? -Eikö hän ole saman Brian de Bois-Guilbertin verivihollinen, jota meillä -on niin paljon syytä pelätä? Ja jollei kaikkia näitä syitä olisikaan, -niin pitäisikö meidän osoittaa suurempaa kovasydämisyyttä kuin uskoton, -hebrealainen juutalainen on tehnyt?» - -»Ei suinkaan, ei suinkaan, sehän olisi häpeä», mutisi toinen; »mutta ei -meillä vain sinä aikana kun palvelin vanhan, oivan Gandelynin joukossa, -kuitenkaan ollut niin herkkä omatunto. -- Ja entä tuo rivosuinen moukka --- pääseekö hänkin ehein nahoin?» - -»Ei millään muotoa, jos vain _sinussa_ on miestä häntä nylkemään», -vastasi päällikkö. »Kuule, mies», lisäsi hän kääntyen Gurthin puoleen, -»osaatko käyttää sauvaa yhtä nopeasti kuin olet kärkäs siihen -tarttumaan?» - -»Minun luullakseni», tokaisi Gurth, »sinä itse parhaiten voisit vastata -tähän kysymykseen.» - -»Niin, totta maar, kyllähän sinä annoit minulle kelpo sivalluksen», -vastasi päällikkö, »mutta jos annat tällekin ystävälle yhtä oivallisen, -niin pääset tullitta. Ja jollet sitä saa toimeen -- no, totta maar -silloin minun, koska olet niin uljas junkkari, täytynee maksaa sinun -lunnaasi omasta taskustani. -- Sauva käteen, Mylläri», lisäsi hän, »ja -kavahda päätäsi. Ja te toiset, hellittäkää irti miehestä ja lainatkaa -hänelle sauva. -- Täss' on valoa tarpeeksi selän löylytykseksi.» Kun -molemmat taistelijat olivat saaneet sauvan käteensä, astuivat he -keskelle lakeutta, jotta heillä olisi täysi kuutamo apunaan. Toiset -rosvot nauroivat ja huusivat kumppanilleen: »Mylläri, varjele -jauhoitusveroasi!» Mylläri puolestaan tarttui aseeseensa varren -keskikohdasta, pyöritellen sitä päänsä yläpuolella tavalla, jota -ranskalaiset nimittävät _faire le mouliment_ (myllyn pyörittämiseksi), -ja huusi kerskailevasti: »Käy päälle, maamoukka, jos uskallat -- ja -saatpa kokea, kuinka myllärin koura puraisee!» - -»Jos olet mylläri», vastasi Gurth pelottomasti, pyöritellen hänkin -asettansa yhtä kätevästi päänsä yläpuolella, »niin oletpa -kaksinkertainen varas, joten minä, rehellinen mies, en pelkää sinua.» - -Näin härnäiltyään toisiaan molemmat taistelijat kävivät toistensa -kimppuun. Muutamia minuutteja he taistelivat kumpainenkin yhtä suurella -voimalla, miehuudella ja taidolla, väistäen ja vastaten toistensa -sivalluksia mitä tuimimmalla nopeudella. Lakkaamatta kalahtelivat heidän -aseensa, niin että kauempaa kuuntelija olisi saattanut luulla vähintään -kuusi miestä olevan kahakassa kummallakin puolella. Paljon vähemmänkin -tuimia ja vaarallisia taisteluita on kelpo kuusimittarunon säkeillä -kerrottu. Mutta Myllärin ja Gurthin taistelu on jäänyt laulussa -ylistämättä, sillä siellä ei ollut läsnä pyhitettyä runoniekkaa, joka -olisi osannut ansion mukaan kuvata sen monivaiheista menoa. Tahdonpa -kuitenkin -- vaikka sauvataistelut meidän aikoinamme ovat jo tulleet -vanhanmuotisiksi -- koettaa, sen verran kuin kykenen, ylistää noita -uljaita sankareita. - -Kauan aikaa taistelu oli tasaväkistä; mutta viimein Mylläriltä alkoi -maltti loppua, kun hän näki saaneensa niin vahvan vastustajan ja kuuli -kumppaniensa nauravan, joita, niinkuin tämmöisissä tilaisuuksissa aina -käy, huvitti hänen harminsa. Mutta tämmöinen maltittomuus ei sovi -sauvataisteluun, missä kylmäverisyys on välttämätöntä. Siitä syystä -Gurth, joka mielenlaadultaan oli jörömäinen, mutta vakava, sai nyt -etuotteen, jota hän suurella taidolla osasikin käyttää hyödyksensä. - -Mylläri kävi huimasti päälle sivaltaen milloin sauvan ponnella, milloin -varrella, ja yritteli päästä likemmäksi vastustajaansa. Gurth puolestaan -koetti vain puolustaa itseään, pitäen kätensä noin kyynärän verran -erillään toisistaan, ja varjellen päätään sekä vartaloaan siten, että -hän nopeasti vaihtoi asetta kädestä käteen. Näin hän vain suojeli -itseään hätäilemättä käyttäen silmäänsä, käsiänsä ja jalkojansa. Mutta -kun hän vihdoin huomasi, että vastustaja alkoi hengästyä, iski hän -vasemmalla kädellään sauvansa suoraan vasten Myllärin kasvoja, ja kun -tämä yritti sitä väistää, sujahutti Gurth oikean kätensä vasemman sijaan -ja sivalsi aseensa täyttä vauhtia vastustajan vasemmalle korvalliselle, -niin että Mylläri kaatua maiskahti pitkäkseen nurmikolle. »Kas sen teit -kelpo tavalla ja kuin oikea mies!» huusivat rosvot. »Eläköön suora meno -ja vanha Englanti! Saksilainen on pelastanut sekä rahat että nahat, ja -Mylläri tavannut voittajansa sauvataistelussa.» - -»Nyt saat mennä tiehesi, veikkonen», sanoi päällikkö Gurthille omallakin -sanallaan vahvistaen yleistä huutoa; »ja minä panen kaksi miehistäni -saattamaan sinua parasta tietä myöten herrasi teltalle. Heidän pitää -varjella sinua muista yölinnuista, joiden omatunto ei ole yhtä herkkä -kuin meidän; sillä paljon on sentapaisia liikkeellä tämmöisenä yönä. -Muista kuitenkin yksi asia», lisäsi hän ankaralla äänellä, »muistakin, -ettet ole tahtonut virkkaa omaa nimeäsi -- älä siis kysy myöskään meidän -nimiämme äläkä koettele tiedustella, keitä tai mitä miehiä me olemme! -Sillä jos semmoiseen uteluun ryhdyt, joudut pahempaan pulaan kuin missä -nyt olet ollut.» - -Gurth kiitti päällikköä hänen kohteliaisuudestaan ja lupasi panna -varoituksen muistiin. Kaksi rosvoista otti nyt sauvat käteensä; he -käskivät Gurthin seurata heidän kantapäillään ja rupesivat rivakasti -astumaan viidakon kautta kulkevaa polkua ja likellä olevan mäen yli. -Viidakon reunalla tuli kaksi miestä vastaan, mutta kun Gurthin saattajat -kuiskasivat heidän korvaansa, katosivat he metsään ja antoivat -vaeltajain rauhassa kulkea eteenpäin. Tästä seikasta Gurth arvasi, että -rosvojoukko oli suurilukuinen ja että heidän kokouspaikkansa oli -vartijoilla turvattu. - -Heidän tultuaan aukealle kankaalle, mistä yhä vielä olisi ollut vaikeata -osata kotiin, veivät rosvot Gurthin suoraa tietä pienen kummun harjalle. -Sinne näkyi kuutamon valossa taistelutantereen aitaus, valkoisina -hohtavat teltat tantereen kummassakin päässä sekä niiden koristuksina -olevat tuulessa liehuvat viirit. Sinne kuului myös laulunhyminää, jolla -vartijat koettivat lievittää yöllisen toimensa ikävää. - -Tähän rosvot nyt pysähtyivät. - -»Edemmäksi emme voi sinua saattaa», he sanoivat; »olisi varomatonta, jos -uskaltaisimme tuonne alas. -- Ja muista sinä puolestasi se varoitus, -jonka äsken sait -- pidä salassa, mitä tänä yönä on sinulle tapahtunut, -sitä sinulla ei ole syytä katua. Mutta jollet tottele meidän sanojamme, -niin et itse Lontoon Towerissakaan (linnassa) saa suojaa meidän -kostoltamme.» - -»Hyvästi vain, kelpo miehet», sanoi Gurth, »kylläpä panen mieleen teidän -käskynne, älkääkä panko pahaksenne toivotustani, että pian ryhtyisitte -turvallisempaan ja rehellisempään ammattiin.» - -Tällä tavoin he erosivat toisistansa. Rosvot palasivat samaa tietä kuin -olivat tulleet, ja Gurth jatkoi matkaansa herransa teltalle asti, missä -hän, saadusta kiellosta huolimatta, kertoi kaikki, mitä hänelle sinä -yönä oli tapahtunut. Perinnötön ritari kummasteli suuresti sekä Rebekan -lahjaa, jonka hän kuitenkin päätti lähettää takaisin, että myös rosvojen -jalomielisyyttä, mikä ominaisuus ei hänen mielestään sopinut heidän -ammattiinsa. Kauan ei hän kuitenkaan saanut ajatella näitä merkillisiä -seikkoja; sillä edellisen päivän väsymys sekä voimistumisen tarve -huomispäivän taistelun varalta vaativat välttämättömästi lepoa. - -Ritari kävi siis makaamaan kallisarvoiseen vuoteeseen, joka seisoi -teltan nurkassa; ja uskollinen Gurth ojensi karskit raajansa -karhuntaljalle, joka oli levitetty matoksi maaperään. Hän paneutui -makaamaan teltan oven eteen, niin ettei kukaan häntä herättämättä voinut -astua sisään. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - - - Ei ratsastele enää airuet -- - jo raikahtavi torven sävelet. - Molemmin puolin peitset ojentuu, - ja kannustimet syvään tunkeutuu - hevosten kylkiin. Nytpä nähdä saa, - ken osaa otella ja ratsastaa. - Kas tässä peitsi kilpeen taittui nyt, - mut tuo on sydänpaikkaan iskenyt. - Nyt tuossa peitsi pystyyn nostetaan, - neljättä syltä varmaan pituuttaan. - Taas täällä miekkansa he vetävät, - hopeelle kirkkahalle kiiltävät, - kypäräin halki päähän hakaten, - jott' uhkuavi hurme punainen. - - CHAUCER. - -Päivä koitti pilvettömän kirkkaana, eikä se ollut vielä ehtinyt -korkealle nousussansa, kun jo joutilaimmat tai uteliaimmat katsojista -taas ilmaantuivat kaikilta haaroilta kentälle, kiirehtien hyvälle -paikalle, mistä voisivat katsella odotetun aseleikin jatkoa. - -Heti näiden jäljestä saapuivat paikalle turnausmarskit palvelijoineen -sekä airuet. Sillä heidän piti merkitä kirjaan taisteluun pyrkivien -ritarien nimet sekä kummalle puolelle kukin aikoi lukeutua. - -Säädetyn järjestyksen mukaan oli Perinnötön ritari johtava toista -puoluetta, ja sitä vastaan taistelevan joukon päälliköksi oli määrätty -Brian de Bois-Guilbert, jonka arveltiin edellisenä päivänä olleen -voittajan jälkeen paras mies. Muut eiliset vaatijaritarit tietysti -kuuluivat viimeksimainitun puolelle; ainoastaan Ralf de Vipont ei voinut -olla läsnä, sillä kaatuessaan hän oli niin pahasti loukkautunut, ettei -saattanut pukea rautavaruksia ylleen. Kumpaisellekin puolelle pyrki -muuten suuri joukko kuuluja, jaloja ritareita. - -Näihin yhteisiin turnajaisiin, joissa kaikki osanottajat taistelivat -yht'aikaa, tarjoutuivatkin sen ajan ritarit mielellään, vaikka ne -olivatkin vaarallisemmat kuin kaksintaistelut. Moni ritari, joka ei -tarpeeksi luottanut taitoonsa uskaltaakseen yksin karata kuuluisan -vastustajan kimppuun, halusi kuitenkin näyttää urhouttansa -yhteistaistelussa, missä hän saattoi kohdata vertaisiansa taistelijoita. -Tässä tilaisuudessa kirjoitettiin noin viisikymmentä taisteluun -tarjoutuvaa ritaria kumpaankin joukkoon. Kun tämä luku oli täysi, niin -marskit julistivat, että useampia ei enää voitu ottaa vastaan, ---suureksi suruksi monille, jotka olivat liian myöhään tarjoutuneet -päästäksensä parveen. - -Kello kymmenen paikoilla koko ympäristö oli täynnä miehiä sekä naisia, -jotka riensivät turnajaisiin mitkä ratsain, mitkä jalkaisin. Hiukkasta -myöhemmin ilmoitettiin kovalla torventoitotuksella, että Juhana-prinssi -oli saapunut seuralaisinensa, joiden joukossa oli useita, jotka aikoivat -yhtyä aseleikkiin, sekä useita sellaisiakin, jotka eivät siihen -aikoneet. - -Melkein samaan aikaan Cedrik Saksilainenkin saapui paikalle -Rowena-neidin kera. Athelstan ei nyt ollutkaan heidän seurassansa. Sillä -hänkin oli pukeutunut vahvaan rautavarukseen ottaaksensa osaa -taisteluun; ja Cedrikin suureksi hämmästykseksi hän oli valinnut -temppeliherran puolueen. Saksilainen oli kiivaasti vastustanut ystävänsä -sopimatonta vaalia; mutta toinen oli vain antanut sellaisia vastauksia, -jommoisiin ihmiset turvautuvat, kun he ovat itsepäisesti päättäneet -seurata omaa mieltänsä, voimatta kelpo syillä tukea asiaansa. - -Vaikuttavamman, kenties ainoankin syynsä, miksi hän meni Brian de -Bois-Guilbertin puolelle, Athelstan pitikin salassa. Hän oli näet liian -suuri nahjus luonteeltansa viitsiäksensä Rowenan suosion saavuttamiseksi -nähdä mitään vaivaa; mutta silti hän ei ollut kylmäkiskoinen neidon -kauneudelle, ja hän piti avioliittoansa hänen kanssaan aivan varmasti -päätettynä asiana, koska Cedrik sekä Rowenan muut ystävät olivat siihen -suostuvaiset. Suuri, vaikka salainen, oli siis Coningsburghin herran -suuttumus ollut, kun hän näki edellisen päivän voittajan määräävän -Rowenan sille kunniasijalle, johon hänellä oli valta valita hänet. - -Tämän vaalin johdosta, joka häiritsi hänen omia hankkeitansa, Athelstan -aikoi nyt rangaista Perinnötöntä ritaria. Hän tiesi olevansa väkevä, ja -kehuivatpa ainakin mairittelijat hänen suurta asetaitoansakin. Tätä -voimaansa hän ei nyt suinkaan tahtonut tarjota vihatun ritarin avuksi, -vaan oli päättänyt, jos suinkin tilaisuus tarjoutuisi, antaa tämän tuta -hänen raskasta sotatapparaansa. - -Vaatijaritarien puolelle olivat myös de Bracy ynnä muut Juhana-prinssin -seuralaiset asettuneet. Juhana itse oli antanut sellaisen käskyn, sillä -sille puolelle hän olisi suonut voiton kallistuvan. Mutta toiselta -puolen oli myös suuri joukko ritareita, sekä englantilaisia että -normannilaisia, niin oman maan miehiä kuin muukalaisia, yhtynyt -vastapuolueeseen. He tekivät tämän sitä halukkaammin, koska eilinen -taistelu oli todistanut heidän päällikkönsä, Perinnöttömän ritarin, -kelpo soturiksi. - -Huomattuansa, että päivän valittu kuningatar oli tullut paikalle, -ratsasti Juhana hänen luokseen osoittaen kohteliaisuutta, mikä teki -hänen käytöksensä niin miellyttäväksi, milloin hän vain viitsi sellaista -osoittaa. Hän kohotti lakkiaan tervehdykseksi ja hyppäsi sitten hevosen -selästä maahan, auttaaksensa Rowena-neitiä alas satulasta. Hänen -seuralaisensa seisoivat sill'aikaa kaikki avopäin, ja eräs herra, joka -oli kaikkein korkeimpia suvultansa, piti Rowenan ratsua suitsista. - -»Tällä tavoin», sanoi prinssi, »me tahdomme esimerkillämme näyttää, -miten Rakkauden ja Kauneuden kuningatarta on hänen arvonsa mukaisesti -kunnioitettava. Tahdomme itse saattaa hänet sille valtaistuimelle, joka -tänäpäivänä on hänen omansa. -- Jalot rouvat ja neidot», hän jatkoi, -»kunnioittakaa kuningatartanne, niinkuin itse tahtoisitte tulla -kunnioitetuksi, kun teidän vuoronne tulee!» - -Näin sanoen prinssi talutti Rowenan sille kunniaistuimelle, joka -sijaitsi vastapäätä hänen omaansa; ja kauniit, korkeasukuiset rouvat ja -neidot riensivät jäljestä, pyrkien istumaan mahdollisimman lähelle -tämänpäiväistä hallitsijatarta. - -Heti kun Rowena oli istuutunut, tervehdittiin uutta kuningatarta -soitolla, joka melkein tukehtui kansan riemuhuutoihin. Aitauksen sisällä -loistivatkin nyt kummankin puolen ritarien rautapuvut iloisesti ja -uhkaavasti päivän paisteessa. Kumpikin joukkue oli kokoontunut -omanpuoleisen porttinsa edustalle, ja ahkerasti neuvoteltiin par'aikaa, -millä tavalla sotarintama parhaiten olisi rakennettava ja taistelu -järjestettävä. - -Airuet vaativat nyt hiljaisuutta, jotta he vielä kerran saisivat -kuuluttaa turnajaisten säännöt. Näillä säännöillä oli tarkoituksena -hiukan laimentaa taistelunkiihkoa. Semmoinen varokeino olikin varsin -tarpeellinen, sillä taistelussa käytettiin teräviä miekkoja ja -käärimättömiä peitsenkärkiä. - -Kiellettyä oli miekalla pistäminen; ei saanut muuta kuin sivaltaa. Lupa -oli käyttää nuijaa tai sotatapparaa, jos mieli teki, mutta tikari eli -väkipuukko oli kielletty. Hevosen selästä kaatunut ritari sai jatkaa -taistelua jalkaisin kenen hyvänsä, samassa tilassa olevan vastustajan -kanssa; mutta ratsumiehet eivät saaneet käydä jalkamiehen kimppuun. Jos -joku ritari tuli tungetuksi niin likelle aitausta, että hänen ruumiinsa -tai aseensa koskivat siihen, täytyi hänen tunnustaa itsensä voitetuksi -ja luovuttaa varuksensa sekä hevosensa sille, joka oli ajanut hänet -semmoiseen paikkaan. Tällä tavoin voitettu ritari ei saanut enää ottaa -osaa taisteluun. Kun taistelija kaatui maahan eikä jaksanut omin voimin -nousta jaloilleen, sai hänen asemiehensä astua tantereelle ja kuljettaa -hänet pois; mutta tässä tapauksessa hänet julistettiin voitetuksi, ja -hänen varuksensa sekä ratsunsa joutuivat voittajan omaksi. Taistelun -tuli lakata niin pian kuin Juhana-prinssi viskasi komentosauvansa -maahan; sekin tarkoitti liian verenvuodatuksen ehkäisemistä, kun näet ei -sallittu tämän vaarallisen leikin kestää kovin kauan. Se ritari, joka -rikkoi näitä turnajaispelin sääntöjä tai muuten kunniallisen -ritarillisuuden lakia vastaan, oli riisuttava aseettomaksi ja asetettava -katsojain naurun ja pilkan alaisena istumaan ratsain aitaukselle, kilpi -ylösalaisin käsissään. Tällä tavoin rangaistiin epäritarillista -käytöstä. Nämä säännöt julistettuaan airuet lopuksi kehoittivat kaikkia -ritareita suorittamaan hyvin tehtävänsä, jotta he ansaitsisivat -Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren suosion. - -Niin pian kuin julistus oli luettu, lähtivät airuet taistelutantereelta. -Ritarit ratsastivat nyt kahtena pitkänä jonona kummastakin portista -sisään ja asettuivat vastakkain kummallekin puolelle kahteen riviin. -Päällikön paikka oli etumaisen rivin keskikohdalla; mutta hän ei -asettunut siihen, ennenkuin hän ensin oli saanut sotarintamansa -järjestykseen ja jokaisen miehen määrätylle paikalleen. - -Olipa tuo komea, mutta samalla hiukan sydäntä ahdistava näky, kun näin -suuri joukko oivia ritareita, kaikki kelpo ratsujen selässä ja kalleissa -rautapuvuissa, odotteli tuossa valmiina alkamaan tulisen taistelun. He -istuivat satulassaan jäykkinä kuin valetut rautakuvat, ja odottelivat -ryntäyskäskyä yhtä hartaasti kuin heidän jalot ratsunsakin, jotka -hirnuen ja kaapien maata kavioillaan ilmaisivat maltittomuuttaan. - -Vielä olivat ritarien peitset pystyssä, kirkkaat kärjet välkkyivät -päivänpaisteessa ja liput heiluivat kypäränsulkien yläpuolella, kun -turnausmarskit tarkasti katsastivat rivejä, laskien eikö kenties -jommallakummalla puolella ollut enemmän tai vähemmän miehiä kuin oli -säädetty. Heidän lukunsa oli aivan täysi. Marskitkin poistuivat nyt -tantereelta, ja Wilhelm de Wyvil huusi sitten ukkosäänellä -ryntäyskäskyn: »_Laissez aller_! (Antakaa mennä!)» Torvetkin samassa -törähtivät, -- peitset laskeutuivat äkkiä ja kiinnitettiin -satulahakasiin, -- kannukset kaivautuivat ratsujen kupeisiin, -- ja -kummaltakin puolelta ryntäsi etumainen rivi täyttä neliä vastakkain. -Keskellä tannerta he törmäsivät yhteen niin kovalla kolahduksella, että -kumaus kuului virstan päähän. Toinen rivi seurasi hitaammin jäljestä, -ollakseen valmiina auttamaan, jos heidän puolueensa jäisi tappiolle, tai -antamaan parempaa vauhtia voitolle, jos onni heidän puolelleen -kallistuisi. - -Yhteentörmäyksen seurauksia ei voitu nähdä, sillä niin monen hevoskavion -nostattama tomu pimitti ilman; kului minuutti, ennenkuin katsojat -saattoivat nähdä, miten kahakassa oli käynyt. Niin pian kuin näköala -jälleen oli selvinnyt, huomattiin, että puolet ritareista kummallakin -puolella oli kaatunut ratsujensa selästä. Mitkä olivat peitsen -sysähdyksestä menneet kumoon, mitkä oli raskaamman ja voimakkaamman -päällekarkaajan vauhti viskannut hevosineen päivineen kuperkeikkaa. -Muutamat makasivat maassa ikäänkuin eivät enää koskaan kykenisi -nousemaan; toiset taas olivat kohonneet jo pystyyn ja joutuneet -käsikahakkaan samaan tilaan joutuneitten vastustajain kanssa. -Kummallakin puolella oli myös useita pahoin haavoittuneita, jotka eivät -enää kyenneet jatkamaan taistelua; he koettivat vöillään hillitä -verenjuoksua ja pyrkivät syrjään metelistä. Satulassa pysyneet ritarit, -joilta melkein kaikilta peitset olivat kahakassa katkenneet, tappelivat -nyt miekoillansa mies miestä vastaan, kajahduttaen sotahuutojaan ja -vaihdellen sivalluksia, ikäänkuin voitto olisi ollut hengen ja kunnian -asia. - -Kahakka kiihtyi vielä, sillä nyt ryntäsi toinenkin, varajoukkona ollut -rivi kummaltakin puolelta kumppaniensa apuun. Brian de Bois-Guilbertin -miehet huusivat: »_Ha! Beau-séant! Beau-séant_![12] Temppelin puolesta! -Temppelin puolesta!» Toinen puolue taas huusi: »_Desdichado! -Desdichado_» ottaen tunnussanakseen sen nimen, joka oli heidän -päällikkönsä kilpeen kirjoitettu. - -Tällä tavalla taisteltiin mitä tulisimmalla tuimuudella ja vaihtelevalla -onnella. Väliin virtasi kahakan kuohu pohjoiselle, väliin eteläiselle -portille päin, sitä myöten mikä puolue alkoi päästä voitolle. - -Miekkojen kilahdukset ja taistelijain huudot sekaantuivat torvien -törähdysten kanssa hirvittäväksi meluksi, niin ettei voitu kuulla -kaatuneiden voivotusta, kun ne turvattomina makasivat hevosten jaloissa. -Ritarien kirkkaat rautapuvut olivat nyt jo tomun ja veren tahrassa, ja -paloja niistä heltisi jokaisen miekan- tai tapparanlyönnin perästä. -Kirjavia sulkia, jotka olivat hakatut irti kypärien harjoista, lenteli -lumihöytyjen tavoin tuulessa. Kadonnut oli nyt kaikki, mikä sotaisessa -leikissä oli näyttänyt kauniilta ja iloiselta; mitä vielä oli jäljellä, -se oli näöltään surettavaa tai hirvittävää. - -Mutta niin paljon vaikuttaa tottumus, että tämä näky ei huvittanut -ainoastaan alhaista kansaa, joka aina rakastaa kauheita tapauksia. -Korkeasukuiset naisetkin katselivat lavoiltaan, tosin hiukan pelokkaina, -mutta kuitenkaan silmiään vilkuttamatta, tuota hirvittävää näytelmää. -Siellä täällä tosin vaaleni kaunis poski tai kuului heikko huuto, kun -sulhanen tai veli tai puoliso kaatui maahan. Mutta ylipäänsä rouvat ja -neitoset vain kiihoittivat taistelijoita, taputtaen käsiään, heiluttaen -huntujaan ja nenäliinojansa, jopa myös huutaen: »Kelpo peitsi! oiva -miekka!» kun sattuivat näkemään onnistuneen sysäyksen tai sivalluksen. - -Kun kauniskin sukupuoli oli näin ihastunut veriseen leikkiin, niin eipä -liene vaikeata käsittää, miten miehet olivat siitä huvitetut. Tämä -mielenkiinto purkautui koviksi huudoiksi joka kerran, kun onni kallistui -puolelle tai toiselle, ja kaikkien katseet tuijottivat värähtämättä -tantereelle, ikäänkuin jokainen isku niistä lukemattomista, joita siellä -sateli, olisi ollut katsojan itsensä lyömä tai saama. Ja joka lomahetki -kaikui airueitten ääni: »Taistelkaa, jalot ritarit! -- Mies kuolee, -maine ei kuole! -- Hakatkaa päälle! -- Parempi kuolema kuin tappio! ---Taistelkaa, jalot ritarit! Ihanat silmät katselevat urotekojanne!» - -Taisteluonnen kaikissa vaiheissa katsojien silmät seurasivat varsinkin -molempia päälliköitä, jotka, tuimimmassa kahakassa liikkuen, kehoittivat -miehiänsä sekä äänellään että esimerkillään. Kumpainenkin teki mainioita -sankaritöitä, eikä kumpikaan löytänyt itselleen vastapuolueesta -täysiveroista vastustajaa. Useammin kuin kerran he pyrkivät toistensa -kimppuun; sen he tekivät vihansa yllytyksestä, ja ehkä myös siinä -toivossa, että päällikön kaatuminen ratkaisisi voiton. Mutta niin sakea -oli tungos ja niin sekamelskainen kahakka, että he taistelun alussa -turhaan yrittelivät päästä yhteen. Useamman kerran heitä esti omien -kumppaniensa kiivaus, jotka halusivat saavuttaa mainetta taistelemalla -vastapuolueen päällikköä vastaan. - -Vasta sitten, kun taistelijain joukot olivat harvenneet -- sen vuoksi, -että useiden oli täytynyt tunnustaa itsensä voitetuksi ja useat olivat -tulleet ajetuiksi aitaukseen kiinni tai olivat kykenemättömiä jatkamaan -taistelua -- pääsivät temppeliherra ja Perinnötön ritari viimeinkin -törmäämään yhteen sillä raivoisalla tuimuudella, johon verivihollisuus -ynnä kilvoitus ylimmästä kunniasta yllytti heitä. Niin taitavat olivat -kumpainenkin sekä iskiessään että väistyessään, että katsojat eivät -voineet pidättää yhteistä hurraahuutoa, joka ilmaisi heidän riemuansa ja -ylistystänsä. - -Tällä hetkellä Perinnöttömän ritarin puolue oli tappiolla; -Front-de-Boeufin jättiläiskäsi toisella kyljellä ja Athelstanin -karhumainen voima toisella olivat kaataneet tai karkoittaneet kaikki -vastaansattuvat. Päästyänsä irti omista vastustajistaan nämä ritarit -näkyivät nyt molemmat yht'aikaa havainneen, että he paraiten voisivat -kallistaa voiton puolelleen, jos auttaisivat temppeliherraa -vihollispäällikköä vastaan. Yht'aikaa he siis kannustivat hevosiaan ja -ryntäsivät Perinnöttömän ritarin kimppuun, normannilainen toiselta, -saksilainen toiselta puolelta. Mies, jota heidän yhteinen ja -äkkiarvaamaton ryntäyksensä tarkoitti, olisi ollut hukassa, ellei häntä -olisi varoittanut yleinen huuto katsojain joukosta, joiden mieltä tuo -epätasainen taistelu pahoitti. - -»Pidä varasi, pidä varasi, Perinnötön ritari!» huudettiin yleisesti, -niin että ritari huomasi häntä uhkaavan vaaran; hän sivalsi -temppeliherraa vielä kerran koko voimallaan ja sitten nykäisi samassa -hetkessä hevostansa suitsista, niin että se taaksepäin karaten väistyi -Athelstanin ja Front-de-Boeufin edestä. Nämä molemmat ryntäsivät siten, -kukin puoleltansa, tavoittamansa vihamiehen ja temppeliherran välitse, -eikä puuttunut paljon, että he olisivat törmänneet toinen toistansa -vastaan, ennenkuin saivat hevostensa vauhdin hillityksi. Kerkesivätpä he -kuitenkin tiukata suitsia ja kääntää ratsunsa, karataksensa yhdessä -temppeliherran kanssa Perinnöttömän ritarin päälle ja masentaaksensa -hänet maahan. - -Hukassa olisi tämä ollutkin, jollei eilispäivänä saamansa jalon orhin -erinomainen voima ja nopeus olisi pelastanut häntä. - -Siitä oli hänelle sitä enemmän apua, kun Bois-Guilbertin ratsu oli -haavoittunut, ja Front-de-Boeufin sekä Athelstanin hevoset olivat jo -väsyksissä edellisistä ponnistuksistaan, koko päivän kannettuansa -jättiläiskokoisten herrojensa painoa, jota täydet rautavarusteet vielä -enensivät. Muutamien minuuttien ajan torjui siis Perinnötön ritari -vastustajia päältään mestarillisen ratsastustaitonsa ja jalon hevosensa -avulla. Kääntäen ja pyörittäen orittansa yhtä nopeasti kuin haukka -keikahteleikse ilmassa, hän koetti pitää vihollisia niin paljon erillään -kuin mahdollista. Välistä karkasi hän tämän, välistä tuon kimppuun, -sivalluttaen miekkaansa tuimalla vauhdilla, ja aina väistyen pois -ennenkuin toinen kerkisi vastaamaan. - -Ilmassa kajahteli katsojien ylistyshuutoja; mutta sittenkin oli -ilmeistä, ettei hän ajan pitkään voisi kestää ylivoimaa vastaan. Juhanan -seurassa olevat aatelisherrat rukoilivat sentähden, kaikki yhdestä -suusta, prinssiä viskaamaan sauvansa maahan, jotta urhoolliselta -ritarilta säästyisi tappion häpeä, vaikkapa siihen olikin ylivoima yksin -syynä. - -»Enpä suinkaan, kuuna kullan valkeana!» vastasi prinssi. »Tuo sama -junkkari, joka salaa nimensä ja ylenkatsoo pitokutsuamme, on jo saanut -yhden voitonpalkinnon. Jääköön nyt toinen palkkio muille.» - -Hänen vielä puhuessaan äkkiarvaamaton tapaus kuitenkin muutti kokonaan -päivän taisteluonnen. - -Perinnöttömän ritarin joukossa oli eräs mustaan rautapukuun -varustautunut ratsumies, mustan hevosen selässä. Molemmat, niin mies -kuin ratsu, olivat kookkaat, vahvaraajaiset ja nähtävästi hyvin väkevät. -Mutta tämä ritari, jonka kilvessä ei näkynyt minkäänlaista kirjoitusta, -ei tähän asti ollut näyttänyt suuresti välittävän voitosta. Hän torjui -nähtävästi aivan helposti päältään niitä, jotka kääntyivät häntä -vastaan, mutta ei ajanut heitä takaa eikä itse käynyt kenenkään -kimppuun. Sanalla sanoen hän oli tähän asti ollut pikemmin syrjäisenä -katsojana kuin taistelijana, josta syystä kansa olikin keksinyt hänelle -pilkkanimen »Musta tyhjäntoimittaja». - -Nyt kuitenkin, huomattuaan päällikkönsä ahdingon, tämä ritari näytti -heräävän unestansa. Hän kannusti hevostansa, joka ei ollut vielä yhtään -väsynyt, ja kiiti ukkosen nuolena avuksi huutaen äänellä, joka kaikui -kuin torven törähdys: »Desdichado avuksi!» Apu olikin juuri tällä -hetkellä hyvin tarpeen, sillä Perinnöttömän ritarin par'aikaa karatessa -temppeliherraa vastaan oli Front-de-Boeuf kohotettu miekka kädessä -päässyt häntä likelle. Eipä hän kuitenkaan vielä ennättänyt sivaltaa, -kun hän sai Mustalta ritarilta aika iskun. Se livahti kirkasta kypärää -myöten ja löi melkein masentumattomalla voimalla hevosta otsakiskoon, ---ja maahan keikahtivat sekä Front-de-Boeuf että hänen ratsunsa, -molemmat pyörryksissä iskun tulisesta vauhdista. Sitten Musta -tyhjäntoimittaja kääntyi Athelstan Coningsburghilaisen puoleen; ja kun -hänen oma miekkansa oli äskeisestä iskusta katkennut, tempaisi hän -sotatapparan, jota kömpelö saksilainen piti kädessänsä. Vauhdilla, joka -osoitti, ettei hän ensi kertaa käyttänyt tätä asetta, iski nyt Musta -ritari Athelstania vasten rintaa, niin että tämä heti livahti hervotonna -maahan. Tehtyänsä nämä kaksi urotyötä, joita katsojat sitä enemmän -ylistivät, kuta vähemmän he olivat otaksuneet hänen sellaiseen -kelpaavan, Musta ritari tuntui jälleen vaipuneen entiseen unisuuteensa. -Hän palasi vakavana tantereen pohjoispäähän ja antoi päällikkönsä tulla, -miten kykeni, yksin toimeen Brian de Bois-Guilbertin kanssa. Tämä ei -ollutkaan enää kovin vaikeata. Temppeliherran hevonen, jota runsas -verenvuoto raukaisi, ei kestänyt enää, kun Perinnötön ritari ryntäsi -täyttä vauhtia päälle. Brian de Bois-Guilbert vierähti maahan, saamatta -toista jalkaansa irti jalustimesta. Hänen vastustajansa hyppäsi nyt -hevosen selästä maahan, kohotti miekkansa uhkaavasti temppeliherran pään -yli ja vaati häntä antautumaan. Mutta samassa Juhana-prinssi, jota nyt -Bois-Guilbertin vaarallinen tila liikutti enemmän kuin äsken toisen -ritarin pula, heitti komentosauvansa maahan ja lopetti taistelun. Sillä -tavoin säästyi temppeliherralta se häpeä, että hänen olisi täytynyt -tunnustaa itsensä voitetuksi. - -Äskeisestä tulisesta taistelusta ei ollutkaan nyt enää muuta jäljellä -kuin muutamia kyteviä kekäleitä. Niistä harvoista ritareista, jotka -vielä viipyivät tantereella, oli enin osa, ikäänkuin sanattomasta -sopimuksesta, lakannut taistelemasta ja jättänyt voiton molempien -päällikköjen keskenään ratkaistavaksi. - -Asemiehet, joiden olisi ollut vaikeaa, jopa vaarallistakin tulla -herrojensa avuksi niin kauan kuin taistelua kesti, riensivät nyt -miehissä tantereelle. He korjasivat haavoittuneet, jotka hellimmällä -huolella ja varovaisuudella vietiin läheisiin telttoihin tai kaupungissa -heitä varten varattuihin majapaikkoihin. - -Tällä tavoin päättyi Ashby-de-la-Zouchen mainio taistelu, joka oli ollut -tulisimpia leikkisotia koko sillä aikakaudella. Tanterelle henkensä -heittäneitä ritareita tosin ei ollut enempää kuin neljä, siihen luettuna -eräs, joka kuumuudesta tukehtui rautapukuunsa; mutta neljättäkymmentä -miestä oli pahasti haavoittunut, joista neljä tai viisi sittemmin kuoli -haavoihinsa. Useat muut olivat tulleet iäkseen vaivaisiksi, ja nekin, -jotka jossakin määrin tointuivat, saivat hautaan asti pitää merkkejä -tästä kahakasta ruumiissansa. Siksipä sitä mainitaankin vanhoissa -aikakirjoissa aina »jaloksi ja iloiseksi Ashbyn sotaleikiksi». - -Nyt tuli prinssin julistaa, kuka ritareista oli parhaiten taistellut, ja -hän päätti nimittää päivän voittajaksi sen ritarin, jolle kansa oli -antanut nimen Musta tyhjäntoimittaja. Tätä päätöstä vastaan tosin -prinssille muistutettiin, että Perinnötön ritari oikeastaan oli -ratkaissut voiton, hän kun päivän kuluessa oli omalla kädellään -voittanut kuusi ritaria ja vieläpä viimeiseksi syössyt hevosen selästä -maahan itse vastapuolueen päällikön. Mutta Juhana-prinssi piti kiinni -ratkaisustaan, väittäen että Perinnötön ritari ja hänen puolueensa -olisivat jääneet tappiolle ilman mustapukuisen ritarin voimallista apua. -Tälle hän siis tahtoi suoda palkinnon. - -Mutta kaikkien läsnäolevien ihmeeksi tuota palkittavaksi valittua -ritaria ei enää löytynytkään. Hän oli heti taistelun tauottua poistunut -kentältä, ja sanoivatpa muutamat katsojista nähneensä hänen kulkeneen -metsään päin samalla verkkaisella vetelyydellä, josta hän -taistelutantereella oli saanut liikanimensä »Musta tyhjäntoimittaja». -Kaksi kertaa törähtivät torvet ja kaksi kertaa huusivat airuet, kutsuen -häntä esille; mutta kun tämä ei auttanut, täytyi hänelle aiottu kunnia -viimein suoda jollekulle muulle. Juhana-prinssillä ei nyt enää ollut -yhtään tekosyytä, jonka nojalla hän olisi voinut kieltää palkinnon -Perinnöttömältä ritarilta, jonka hän siis julisti tämänkinpäiväiseksi -voittajaksi. - -Tanteren yli, joka oli verestä liukas ja täynnä murtuneita aseita sekä -tapetuita tai haavoittuneita hevosia, turnausmarskit taluttivat siis -jälleen Perinnöttömän ritarin voittajana prinssin kunniaistuimen eteen. - -»Perinnötön ritari», sanoi Juhana, -- »koska ette salli meidän tietää -muuta nimeä, millä teitä mainitsisimme, -- me julistamme teidät -toisenkin kerran turnauskisain voittajaksi ja ilmoitamme, että teillä on -oikeus vaatia ja vastaanottaa Rakkauden ja Kauneuden kuningattaren -kädestä se kunniakruunu, jonka urhoudellanne olette niin hyvin -ansainnut.» Ritari kumarsi nöyrästi ja sievästi, mutta ei vastannut -sanaakaan. - -Nyt rupesivat torvet taas soimaan ja airuet julistivat kovalla äänellä -sankarin kunniaa ja voittajan ylistystä, johon korkeasukuiset rouvat ja -neidot vastasivat heiluttamalla silkkisiä nenäliinojaan ja kirjailtuja -huntujansa, ja muu katsojajoukko yhtyi kaikuviin riemuhuutoihin. Sillä -välin marskit taas taluttivat Perinnöttömän ritarin tantereen poikki sen -kunniaistuimen eteen, jolla Rowena-neiti istui. - -Tämän kunniaistuimen alimmaiselle portaalle ritari marskien käskystä -laskeutui toiselle polvelleen. Mutta näytti siltä kuin kaikki hänen -muutkin liikkeensä, sen jälkeen kuin taistelu lakkasi, pikemminkin -olisivat totelleet toisten ihmisten käskyä kuin hänen omaa vapaata -tahtoaan; ja olivatpa muutamat huomaavinansa, että hän horjui, kun hänet -toista kertaa saatettiin tantereen poikki. Rowena astui sulavin, -arvokkain askelin alas istuimeltaan ja yritti laskea kruunun, joka -hänellä oli kädessään, sankarin kypärälle. Mutta marskit huusivat yhteen -suuhun: »Ei näin saa tapahtua -- pään pitää olla paljaana!» Ritari -mutisi hiljaisella äänellä pari sanaa, joita kypärän sisästä ei -kuitenkaan kuultu; luultavasti hän pyysi, ettei hänen pääverhoansa -poistettaisi. - -Mutta liekö siihen ollut syynä tottelevaisuus säädettyjä menoja kohtaan -vai uteliaisuus, -- marskit eivät pitäneet lukua ritarin -vastahakoisuudesta, vaan paljastivat hänen päänsä siten, että -leikkasivat kypärän pidinnauhan poikki ja aukaisivat rautakauluksen. -Silloin tuli näkyviin viisikolmattavuotisen nuoren miehen kauniit, -vaikka ahavoituneet kasvot, joita tuuhea, lyhyt, vaalea tukka ympäröi. -Hänen kasvonsa olivat kuolonkalvakat ja parissa paikoin veriviirujen -tahraamat. - -Rowena hänet nähtyänsä huudahti heikolla äänellä. Mutta samassa hän -ponnisti kaikki hengenvoimansa ja pakottautui astumaan eteenpäin, -vaikka koko hänen ruumiinsa vielä vapisi kovasta äkillisestä -mielenliikutuksesta. Hän painoi voittajan kumartuneeseen päähän kalliin -kruunun, joka oli päivän palkinnoksi määrätty, ja lausui selvällä, -kuuluvalla äänellä: »Minä annan teille, herra ritari, tämän kruunun, -joka on tämänpäiväiselle voittajalle tuleva urhouden palkinto.» - -Sitten hän vaikeni hetkeksi, mutta lisäsi sitten lujalla äänellä: »Eikä -ole toista päätä, joka paremmin ansaitsisi tätä ritarillisuuden -tunnusmerkkiä!» - -Ritari notkisti vielä syvemmälle päätään ja suuteli suloisen -kuningattaren kättä, joka oli suonut hänelle voittopalkinnon. Mutta -sitten hän ei enää kohottanutkaan päätään, vaan kumartui yhä syvemmälle -ja vaipui viimein neidon jalkojen juureen. - -Siitäkös nousi yleinen hämmästys. Cedrik, joka poikansa -äkkiarvaamattomasta ilmaantumisesta oli käynyt sanattomaksi, riensi nyt -luokse, ikäänkuin karkoittaaksensa hänet Rowenan läheltä. Mutta sen -olivatkin jo turnausmarskit tehneet, jotka, arvaten syyn Ivanhoen -pyörtymiseen, olivat kiireesti avanneet hänen rautapukunsa ja nähneet, -että peitsen kärki oli lävistettyään haarniskan iskenyt kylkeen -ammottavan haavan. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - - - »Nyt urhot!» Atreiidi huudahtaa, - »joukosta kansan tänne joutukaa, - kaikk', kutka luottaen voimaan, taitohon, - tahdotte saada voiton palkinnon. - Ken kaikist' etäimmäksi lennättää - sulitun nuolen, sille lehmä tää - on määrätty, mi hinnast' arvaten, - on verta härän kahdenkymmenen.» - - ILIADI. - -Tuskin oli Ivanhoen nimi tullut tunnetuksi, niin se lensi miehestä -mieheen niin kiireesti kuin vain kerkeät kielet ennättivät sitä -eteenpäin saattaa ja uteliaat korvat vastaanottaa. Ei aikaakaan, niin se -kerkisi prinssinkin tietoon, jonka otsa siitä sanomasta pimentyi. -Halveksivalla silmäniskulla hän katsahti ympärilleen ja sanoi: »Mitähän -te, hyvät herrat, ja erittäinkin te, abotti, arvelette, -- lieneekö -totta, mitä oppineet miehet kertovat synnynnäisistä mieltymyksen ja -inhon tunteista? Minusta tuntui heti, ikäänkuin veljeni ystävä olisi -ollut läsnä, vaikk'en suinkaan voinut arvata, kuka tuon rautapuvun -sisässä piili.» - -»Täytyneepä nyt Front-de-Boeufin antaa takaisin Ivanhoen läänitysmaa», -arveli de Bracy, joka, miehen tavalla otettuansa turnauspeliin osaa, oli -palannut prinssin seuralaisten joukkoon. - -»Kyllä maar», vastasi Woldemar Fitzurse, »tuossa junkkarissa on miestä -ottamaan takaisin se linna sekä maa, jonka hän Rikhardilta oli saanut ja -jonka te, ruhtinaallinen korkeus, armossa olette suonut -Front-de-Boeufille.» - -»Mutta onpa Front-de-Boeuf», vastasi Juhana, »niitä miehiä, jotka -helpommin pistävät poskeensa kolmekin Ivanhoen vertaista läänitysmaata -kuin luovuttavat käsistään yhden jo niellyn. Ja muuten, hyvät herrat, -minä toivon, ettei teidän joukossanne ole ketään, joka tahtoisi väittää, -ettei minulla olisi oikeutta suoda kruunun läänitysmaita uskollisille -seuralaisilleni, jotka kykenevät säännölliseen sotapalvelukseen, tai -ottaa ne pois niiltä, jotka ovat lähteneet vieraille maille eivätkä -tarpeen tullessa voi osoittaa hallitsijalleen kunniaa eikä olla hänelle -apuna.» - -Tämä kysymys koski kovin läheltä kuulijain omaa etua, etteivät he -voineet olla myöntämättä prinssin sanoja oikeiksi. »Onpa hän aika -antelias hallitsija -- oikein jalo herra, joka näin pitää huolta -uskollisten palvelijainsa palkitsemisesta!» - -Tämmöisiä sanoja kuului vastaukseksi seuralaisjoukosta, joista useimmat -jo olivat saaneet ja kaikki muut toivoivat saavansa samanlaisia lahjoja -Rikhard kuninkaan seuralaisten ja ystävien maista. Aymer-abottikin yhtyi -tähän yleiseen suostumushuutoon lisäten kuitenkin: »Pyhää Jerusalemia -tosin ei voi sanoa ventovieraaksi maaksi; sillä onhan se meidän -_communis mater_, kaikkien kristittyjen yhteinen äiti. Mutta en sentään -tahdo väittää, että Ivanhoen ritarilla sen nojalla olisi mitään -oikeutta. Sillä minä olen varmalta taholta kuullut, etteivät -ristiretkeläiset Rikhardin johtamina ole koskaan päässeet Askalonia -edemmäksi. Ja se kaupunki, niinkuin jokainen tietää, on filistealaisten -maassa, eikä siis voi tuottaa samoja etuuksia kuin itse Pyhä kaupunki.» - -Samassa palasi Fitzurse, joka uteliaisuudesta oli käynyt sillä paikalla, -missä Ivanhoe vaipui maahan. »Tuosta junkkarista», sanoi hän, »ei taida -tulla kovinkaan paljon vastusta teille, ruhtinaallinen korkeus, ja -luullakseni Front-de-Boeuf saanee häiritsemättä pysyä läänitysmaansa -omistajana. Ivanhoen ritari on näet pahasti haavoittunut.» - -»Tulkoon hänestä mitä hyvänsä», sanoi Juhana-prinssi, »hän kuitenkin on -tämänpäiväinen voittaja ja hänen haavansa on hyvin hoidettava, vaikka -hän olisi kymmenen kertaa meidän vihollisemme tai veljemme uskottu -ystävä, mikä taitaa melkein mennä yhteen. -- Minä lähetän oman lääkärini -häntä hoitamaan.» - -Prinssi irvisti suutansa ilkeästi näin puhuessansa. Woldemar Fitzurse -vastasi kiireesti Ivanhoen jo olevan poisviedyn tantereelta ja -ystäviensä holhottavana. - -»Oikeinpa sydäntä särki», sanoi Fitzurse, »kun näki meidän Rakkauden ja -Kauneuden kuningattaremme surun; tämä tapaturma on muuttanut -murhepäiväksi hänen lyhyen hallitusaikansa. En minä juuri ole niitä, -joita jokaisen naisen rakkaudenvoivotus liikuttaa. Mutta Rowena-neiti -hillitsi niin jalolla lujuudella surunsa, ettei sitä näkynytkään muusta -kuin ristiinpannuista käsistä sekä vedettömistä silmistä, jotka -vapisivat hänen lakkaamatta katsellessaan tuota hengetöntä, hänen -jalkojensa juuressa makaavaa ruumista.» - -»Kuka hän sitten on, tuo Rowena-neiti», kysyi Juhana-prinssi, »josta nyt -on tullut niin paljon puhetta?» - -»Saksilais-tyttö, jolla on avarat perintömaat», vastasi abotti Aymer; -»ruusun vertainen ihanuudessa ja timantin vertainen kalleudessa; -kaunein, vaikkapa tuhansista etsisi; myrhan kimppu ja kamfertin rypäle.» - -»Kyllä minä kykenen lievittämään hänen suruaan», sanoi Juhana-prinssi, -»ja samassa myös parantamaan hänen vertaan sillä, että naitan hänet -jollekulle normannille. Näkyyhän tyttö vielä olevan alaikäinen ja on -siis kuninkaallisen naittamisoikeuden alainen. -- Mitä sanoisit, de -Bracy? Tahtoisitko tulla kelpo maiden ja tulojen omistajaksi sillä -keinolla, että naisit saksilaisneidon, Wilhelm Valloittajan seuralaisten -esimerkin mukaan?» - -»Jos maat ovat minulle mieleen, jalo herra», vastasi de Bracy, »niin ei -suinkaan morsian voi olla vastenmielinen; ja suuri on oleva -kiitollisuudenvelkani teille, ruhtinaallinen korkeus, tästä oivallisesta -lahjasta, joka runsaasti täyttää kaiken sen, mitä ikinä olette luvannut -palvelijallenne ja läänitysmiehellenne.» - -»Nämä sanasi aiomme pitää muistissamme», sanoi prinssi. »Ja kohta -paikalla käydäksemme siihen asiaan käsiksi tahdomme seneshalimme kautta -käskeä tämän-iltaisiin pitoihin Rowena-neidin ja hänen seuralaisensa ---tuon sivistymättömän maanmoukan, joka on tytön holhooja, ja tuon -saksilaissonnin, jonka Musta ritari turnauksessa iski maahan. -- De -Bigot», hän lisäsi kääntyen seneshalin puoleen, »vie kutsuni noille -saksilaisille niin höylisti, että heidän on mahdotonta jälleen -kieltäytyä. Vaikka, vannonpa sen Becketin luitten kautta, heitä kohtaan -osoitettu höyliys on samaa kuin helmien viskaaminen sioille.» - -Juuri kun Juhana-prinssi näin lausuttuansa aikoi seuransa kanssa lähteä -pois turnauspaikalta, annettiin pieni kirje hänelle käteen. - -»Keneltä?» kysyi prinssi katsahtaen kirjeentuojaan. - -»Ulkomaalta, armollinen herra, mutta en tiedä keneltä», vastasi -palvelija. »Ranskalainen se vain oli, joka kirjeen toi, ja hän sanoi -ratsastaneensa yötä päivää, jotta se kerkiäisi teidän käsiinne, -ruhtinaallinen korkeus.» - -Prinssi katsasti tarkasti päällekirjoitusta ja sitten sinettiä, joka -piti kirjeen ympäri sidottua silkkilankaa kiinni; sinetissä oli kolme -liljankukkaa. Juhana avasi sitten ilmeisen levottomana kirjeen, ja hänen -levottomuutensa eneni vielä silminnähtävästi, kun hän oli sen lukenut. -Se sisälsi seuraavat sanat: - -»_Pidä varasi, sillä piru on irti_!» - -Prinssin kasvot vaalenivat kalmankarvaisiksi ja hän katsahti ensin -maahan, sitten taivaaseen päin, niinkuin mies, jolle kuolemantuomio on -julistettu. Ensi hämmästyksestä toinnuttuansa hän veti Fitzursen ja de -Bracyn erilleen ja antoi heidän kumpaisenkin vuorostansa lukea kirjeen. - -»Tämä merkinnee», lisäsi hän epävakaisella äänellä, »että veljeni -Rikhard on päässyt vapaaksi.» - -»Voihan se myöskin olla tyhjää peloitusta tai valheellinen kirje», -arveli de Bracy. - -»Siinä on Ranskan kuninkaan oma sinetti ja oma käsiala», vakuutti -prinssi. - -»Sitten on aika», sanoi Fitzurse, »koota koko puolueemme yhteen -paikkaan, esimerkiksi Yorkiin tai johonkin muuhun Keski-Englannin -kaupunkiin. Jos muutamiakin päiviä viivyttelemme, voipi jo olla liian -myöhäistä. Teidän pitää keskeyttää tämä nykyinen narrinpeli, -ruhtinaallinen korkeus.» - -»Paha olisi kuitenkin», arveli de Bracy, »jolleivät talonpojat ja muu -yhteinen kansa saisi ottaa osaa leikkiin ja jos he siitä suuttuisivat.» - -»Tämä päivä», sanoi Fitzurse, »ei ole vielä loppuun kulunut. Sallikaamme -jousimiesten ampua muutaman vuoron pilkkaan, ja antakaamme voittajalle -palkintonsa. Sitenhän olisi prinssin lupaus runsain määrin täytetty, sen -verran kuin se tuota saksilaista orjalaumaa koskee.» - -»Kiitos neuvostasi, Woldemar», sanoi prinssi; »ja johdatitpa samassa -myös mieleeni, että meillä on velka suoritettavana tuolle -talonpoikaislurjukselle, joka eilen käyttäytyi niin röyhkeästi minua -kohtaan. Tahdomme myös vielä päälliseksi viettää juominkimme tänä -iltana, niinkuin alussa oli määrä. Vaikka tämä olisikin viimeinen -hallitushetkeni, se hetki olkoon omistettu kostolle sekä huvitukselle, --- jättäkäämme uudet huolet uuteen päivään.» - -Torvien törähdys kutsui pian takaisin ne katsojat, jotka jo olivat -alkaneet lähteä; ja airuet julistivat, että prinssin täytyi jättää -huomispäivän juhlallisuudet pitämättä siitä syystä, että tärkeät ja -välttämättömät valtioasiat vaativat häntä muualle. Mutta hän ei soisi -kuitenkaan, että niin monen kelpo jousimiehen täytyisi taitoansa -koettamatta lähteä kotiin. Sentähden hän oli suvainnut sallia, että he -saisivat nyt heti pitää huomispäiväksi määrätyn kilpa-ammuntansa. Paras -jousimies oli saava palkinnokseen hopealla silatun metsästystorven ynnä -silkkiset kantimet, jotka olivat kalliisti koristetut Pyhän Hubertin, -metsästäjäin suojeluspyhimyksen kuvalla. - -Neljättäkymmentä jousimiestä tarjoutui ensiksi kilvoitteluun -osallisiksi; useimmat heistä olivat kuninkaallisia metsämiehiä tai -metsänvartijoita Needwoodin ja Charnwoodin kruununmetsistä. Mutta -saatuansa tietää, kutka kaikki ottivat kilpailuun osaa, enemmän kuin -kaksikymmentä heistä peräytyi jälleen leikistä, he kun pelkäsivät -melkein varman tappion häpeää. Siihen aikaan näet oli kunkin taitavan -ampumamiehen nimi yhtä tuttu monen penikulman päässä hänen -asuintalostaan kuin tätä nykyä Newmarketissa harjoitetun kilpahevosen -avut ovat tunnetut kaikille mainitussa kuuluisassa paikassa kävijöille. - -Kahdeksan vain oli nyt jäljellä, jotka aikoivat kilpailla -ampumataidollaan. Juhana astui alas kunniaistuimeltaan tarkemmin -katsellakseen näitä valituita jousimiehiä, joilla useimmilla oli kruunun -värit puvussansa. Kun hän oli kyllikseen heitä tarkastellut, etsi hänen -katseensa sitä miestä, johon hän oli julmistunut. Hän seisoikin taas -samassa paikassa kuin eilen ja oli taas yhtä vakavan näköinen. - -»Arvasinpa kohta hävyttömistä loruistasi», sanoi prinssi, »että sinä, -junkkari, et suinkaan ole todellisia pitkänjousen virittäjiä. Ja nyt -näenkin, ettet uskalla koettaa taitoasi niin kelpo miesten rinnalla kuin -nuo tuolla ovat.» - -»Älkää pahaksi panko, armollinen herra», vastasi jousimies, »mutta onpa -minulla toinenkin syy olla ampumatta, paitsi se, että osakseni voisi -tulla pilkkaa ja häpeää.» - -»No, mikä se toinen syysi sitten on?» kysyi Juhana-prinssi, joka oli -tuskallisen utelias ottamaan selkoa tästä miehestä, vaikka hän ei -itsekään olisi osannut selittää syytä siihen. - -»Minun syyni on se», vastasi metsämies, »etten tiedä, olemmeko me, minä -ja nämä jousimiehet, tottuneet ampumaan samanlaisiin pilkkoihin. Ja -sitäpaitsi on vielä toinenkin syy, kun en näet tiedä, mitä te, -armollinen herra, siihen sanoisitte, jos kolmaskin palkinto joutuisi -semmoisen miehen osaksi, jolle te tuntemattomasta syystä olette -suutuksissanne.» - -Prinssin kasvot punastuivat tästä vastauksesta. Hän kysyi: »Mikä on -nimesi, jousimies?» - -»Locksley», oli vastaus. - -»Sitten, Locksley», päätti Juhana-prinssi, »minä käsken, että sinäkin -ammut vuorostasi sen jälkeen, kun muut jousimiehet ovat näyttäneet -taitoansa. Jos sinä voitat palkinnon, lisään minä siihen kaksikymmentä -nobelia.[13] Mutta jollet sitä voita, niin riisutan yltäsi tuon -viheriäisen takin, ja pieksätän sinut jousenjänteillä ulos tästä -taistelupaikasta, niinkuin hävytön, suupaltti kerskaaja ansaitsee.» - -»Entä jollen rupeisikaan kilpailemaan tämmöisillä ehdoilla?» kysyi -jousimies. -- »Te, ruhtinaallinen armo, voitte kyllä niin suuren -sotamiesjoukon avulla helposti riisuttaa ja pieksättää minut; mutta -ettepä sentään voi pakottaa minua virittämään joustani.» - -»Jos et suostu jalomieliseen tarjoumukseeni», sanoi prinssi, »niin -leikkivouti saa leikata poikki jousenjänteesi, katkaista jousesi sekä -nuolesi ja ajaa sinut pois täältä niinkuin kurjalle pelkurille tehdään.» - -»Ehdot, jotka minulle asetatte, ankara herra, eivät juuri ole -jalomielisiä», sanoi jousimies, »sillä te pakotatte minua kilpailemaan -Leicesterin ja Staffordshiren parhaitten ampumamiesten kanssa uhaten -häväistyksellä, jos he sattuisivat paremmin ampumaan. Mutta olkoon -menneeksi, minä tahdon kuitenkin tehdä, niinkuin käskette.» - -»Pitäkää häntä tarkasti silmällä, sotamiehet», käski prinssi; »hän -taitanee pelätä. Luulenpa, että hän yrittää karata kilpailusta. -- Ja -te, kelpo miehet, ampukaa vain pelkäämättä. Kaurispaisti ja -tynnyrillinen viiniä on tuotu teidän varallenne tuohon telttaan, kun -palkinto on voitettu.» - -Pilkkataulu asetettiin nyt eteläisen, taistelutantereelle vievän kujan -ulkopäähän. Kilpailuun tarjoutuneet jousimiehet puolestaan kävivät -eteläisen portin suulle seisomaan. Arvanheitolla määrättiin, missä -järjestyksessä miehet saisivat ampua; kunkin piti lennättää kolme nuolta -peräkkäin. Valvojana tässä kilvoittelussa oli alhaisempi virkamies, jota -sanottiin leikkivoudiksi; turnausmarskit näet olisivat pitäneet -loukkauksena korkealle arvollensa, jos heidän olisi pitänyt olla -valvojina talonpoikaisissakin taisteluissa. - -Jousimiehet astuivat nyt kukin vuorostaan esille ja ampuivat nuolensa -miehen tavalla ja suurella taidolla. Neljästäkolmatta nuolesta, jotka -perätysten ammuttiin, sattui kymmenen tauluun ja muut pyyhkäisivät niin -likeltä sen reunoja, ettei niitäkään ammuntoja matkan pituuteen nähden -sopinut halveksia. Ja niistä kymmenestä nuolesta, jotka tauluun olivat -sattuneet, törrötti kaksi sisimmäisen renkaan sisäpuolella. Ne olivat -Hubertin, Malvoisinin palveluksessa olevan metsänvartijan ampumat, ja -tämä siis julistettiin voittajaksi. - -»No, Locksley», kysyi Juhana-prinssi tylysti irvistäen rohkealta -jousimieheltä, »tahdotko nyt koettaa lopullista kilpailua Hubertin -kanssa vai annatko jousesi kantimineen, viinineen leikkivoudin käsiin?» - -»Koska ei muu auta», vastasi Locksley, »niin täytynee minunkin koettaa -onneani. Mutta tekisinpä sen ehdon, että jos saan kaksi nuolta sattumaan -Hubertin pilkkatauluun, hänen sitten tulee ampua uudestaan minun -valitsemaani maaliin.» - -»Oikein ja kohtuullistahan se on», arveli Juhana-prinssi, »enkä sitä -sinulta kiellä. -- Ja jos sinä, Hubert, saat voiton tuosta kerskaajasta, -niin täytän sinun metsätorvesi hopearahoilla.» - -»Eihän kukaan voi muuta kuin yrittää voimiansa myöten», vastasi Hubert. -»Osasipa minun ukkovaarini miehen tavalla virittää jousensa Hastingsin -tappelussa, ja minä toivon, etten häpäise sukuani.» - -Entinen taulu siirrettiin nyt pois ja toinen samankokoinen asetettiin -sijaan. Hubert, jolla oli ensimmäinen vuoro siitä syystä, että hän -edellisessä kilpailussa oli päässyt voitolle, tähtäsi sangen tarkasti. -Kauan aikaa hän mittasi matkan pituutta, jousi viritettynä käsissään ja -nuoli jänteellä. Viimein hän astui askelen eteenpäin, ojensi vasemman -kätensä suoraksi ja kohotti sillä jousta, niin että sen keskuspaikka eli -kädensija tuli hänen silmiensä tasalle; toisella kädellä hän veti -jänteen korvansa likelle. Nuoli viuhahti ilmassa ja kävi taulun sisimmän -renkaan sisäpuolelle, vaikkei aivan keskikohtaan. - -»Et pannut huomiota tuuleen, Hubert», sanoi hänen kilpaveljensä, -virittäen joustaan; »muuten nuolesi olisi käynyt paremmin kohti.» - -Näin sanoen hän astui määrätylle paikalle. Hänpä ei kauan aikaillutkaan -tähdätessään, vaan ampui nuolensa huolettomasti, niin että näytti siltä -kuin hän ei olisi katsahtanutkaan pilkkaan. Viimeiset sanat olivat vielä -tuskin päässeet hänen suustaan, kun nuoli jo lähti jänteeltä lentoon ja -kävi tauluun kahta tuumaa lähemmäksi valkeaksi maalattua keskikohtaa -kuin Hubertin nuoli. - -»Taivaan tulet ja leimut», sanoi prinssi Hubertille; »hirteen saat -mennä, mies, jos annat tuon maankuljeksijan voittaa itsesi!» - -Hubertilla oli yksi vastaus valmiina kaikkien tilaisuuksien varalta. -»Vaikkapa te, ruhtinaallinen korkeus, tuomitsisittekin minut hirteen, -niin eihän kukaan voi muuta kuin voimiansa myöten yrittää», sanoi hän. -»Mutta osasipa minun ukkovaarini miehen tavalla -- -- --» - -»Paholainen periköön sinun ukkovaarisi koko sukuineen!» keskeytti -Juhana. »Ammu, sen lurjus, ammu parhaan taitosi mukaan; muuten sinun ei -käy hyvin!» - -Näin rohkaistuna Hubert kävi jälleen paikalleen seisomaan. Totellen -kilpaveljensä neuvoa hän tähdätessään otti lukuun aivan vienon tuulen -hengen, joka oli noussut, ja onnistuipa hänen ampumisensa tällä kertaa -niin hyvin, että nuoli sattui aivan taulun keskikohtaan. - -»Hurraa Hubertille! Hurraa Hubertille!» huusi kansa, joka mieluummin -piti tutun miehen kuin ventovieraan puolta. »Aivan pilkkuun! Aivan -pilkkuun! Eläköön Hubert!» - -»Paremmin kuin hän et toki voine saada sattumaan, Locksley», sanoi -prinssi ilkkuen. - -»Tahdonpa kuitenkin panna merkin hänen nuoleensa», vastasi jousimies. - -Kun hän nyt, vähän suuremmalla huolella kuin äsken, laski nuolensa -lentoon, niin tämä sattuikin juuri kilpaveljen nuolen perään ja halkaisi -sen kahtia. Tästä ihmeellisestä ampumataidosta kansa tuli niin ymmälle, -ettei nyt kuulunutkaan tavallista ylistyshuutoa. »Paholainen se on eikä -mikään ihminen, jonka ruumis on lihasta ja verestä», kuiskuttelivat -talonpojat keskenänsä; »tämmöistä ammuntaa ei ole ikänä nähty, niin -kauan kuin Englannissa on jousta viritetty!» - -»Ja nyt», sanoi Locksley, »tahtoisin, jos te, armollinen herra, -sallitte, asettaa tuohon semmoisen pilkkutaulun kuin meillä pohjoisessa -on tapana panna. Ja tervetullut olkoon jokainen jousimies, ken siihen -tahtoo ampua, saadakseen palkinnoksi lempeän katseen omalta -kullaltansa.» - -Näin sanoen hän kääntyi ja alkoi lähteä pois tantereelta. »Pankaa, jos -tahdotte», sanoi hän, »sotamiehenne minua seuraamaan. -- Minä menen vain -leikkaamaan keppiä lähimmästä pajupensaasta.» - -Prinssi Juhana viittasi muutamia miehiänsä menemään perästä, ettei mies -karkaisi. Mutta kansan joukosta kajahtava huuto: »Häpeä, häpeä!» sai -prinssin peruuttamaan epäritarillisen käskynsä. - -Locksley palasikin kohta, kädessään pajukeppi, joka oli aivan suora, -kuuden jalan pituinen ja tuskin miehen peukalon paksuinen. Tätä keppiä -hän rupesi suurella vakavuudella kuorimaan. »Häväistystähän», sanoi hän -näin tehdessään, »on kelpo metsämiehen taidolle, kun panette hänet -ampumaan niin leveään pilkkatauluun kuin tuo tuossa. Sillä maankulmalla, -missä minä olen kasvanut, emme pitäisi tuohon tauluun osaamista -kunniallisempana, kuin jos olisi edessä koko Arthur-kuninkaan pyöreä -pöytä, jonka ääreen kuusikymmentä ritaria mahtui istumaan. Saisihan -vaikka seitsenvuotias lapsi kärjettömänkin nuolen sattumaan tämmöiseen -latuskaan. Mutta», lisäsi hän astuen hitaasti tantereen toiseen päähän -ja pistäen kepin seisomaan maahan, »sitä, joka sadan kyynärän päästä saa -tähän keppiin sattumaan, häntä kiitän kelpo ampujaksi ja hän ansaitsisi -kantaa jousta sekä viiniä kuninkaan, vaikkapa itse jalon Rikhardinkin, -palveluksessa.» - -»Osasipa», sanoi Hubert, »ukkovaarini miehen tavalla virittää joustansa -Hastingsin tappelussa, mutta ei hän sentään koskaan ampunut tuommoiseen -maaliin -- enkä tee sitä minäkään. Jos tämä jousimies saa ammutuksi tuon -kepin halki, niin ottakoon hän palkintoni -- tai, pikemmin sanoen, -ottakoon sen piru, joka tuon nutun sisässä asuu, sillä semmoisiin ei -paljas ihmistaito riitä. Ei kukaan voikaan muuta kuin yrittää voimiansa -myöten, enkä minä tahdo koettaakaan, koska tiedän, ettei siihen ole -mahdollista saada sattumaan. Yhtä hyvinhän voisin pilkkataulukseni ottaa -meidän papin kynäveitsen kärjen tai oljenkorren tai auringonsäteen kuin -tuon hienon, valkoisen viivan, jonka tuskin voin silmin erottaakaan.» - -»Pelkuri koira!» äyskähti Juhana-prinssi. »Ammu sitten sinä, Locksley -junkkari; ja jos saat siihen pilkkuun sattumaan, tunnustan, että olet -ihan ensimmäinen mies, joka semmoista koskaan on tehnyt. Olipa miten -oli, täällä et saa pöyhkeillä paljaalla taitosi kerskaamisella.» - -»Eihän kukaan voi muuta kuin yrittää voimiansa myöten, sanon minäkin -niinkuin Hubert», vastasi Locksley. - -Näin sanoen hän taas jännitti jousensa. Tällä kertaa hän kuitenkin -tarkoin katsasti asettansa ja muutti jänteen, joka hänen mielestään oli -joutunut vähän vialle kahdesta edellisestä ampumisesta eikä enää -tuntunut aivan sileältä. Sitten hän tähtäsi jokseenkin huolellisesti, ja -kansa odotti ääneti, hengähtämättä, kuinka kävisi. Pian nähtiinkin, että -jousimiehen taito ei ollut kansan toivoa pettänyt; hänen nuolensa -halkaisi kepin kahtia. Äänekkäitä riemuhuutoja kajahti nyt ilmaan; ja -prinssi Juhanakin, Locksleyn taidosta hämmästyneenä, unohti hetkeksi -häntä kohtaan tuntemansa vihan. »Nämä kaksikymmentä kultarahaa», sanoi -hän, »ynnä myös torven sinä olet rehellisesti ansainnut; ota ne -omiksesi. Ja panenpa vielä kolmekymmentä kultakolikkoa niihin -lisäksi, jos rupeat palvelukseeni ja palkkoihini, jousimieheksi -henkivartijoitteni joukkoon, ja tahdot olla aina minua likellä. Sillä ei -liene koskaan nähty kättä, joka olisi ollut yhtä varma jännittämään -jousta, eikä silmää, joka olisi ollut yhtä tarkka lennättämään nuolta.» - -»Älkää panko pahaksi, korkea herra», sanoi Locksley, »mutta olenpa -itselleni vannonut valan semmoisen, etten rupea kenenkään palvelukseen, -paitsi kenties teidän veljenne, Rikhard-kuninkaan. Nuo kaksikymmentä -kultarahaa luovutan Hubertille, joka on tänäpäivänä jännittänyt -joustansa yhtä taitavasti kuin ikinä hänen oma isänisänsä Hastingsissa. -Jollei hän olisi ollut liian kaino, niin ettei ruvennut yrittämäänkään, -olisi hän varmaan satuttanut tuohon keppiinkin yhtä hyvin kuin minä.» - -Päätään pudistellen otti Hubert vastahakoisesti vieraan antaman lahjan; -ja Locksley, joka ei tahtonut kauemmin olla yleisen huomion alaisena, -katosi näkymättömiin kansan joukkoon. - -Voitollinen jousimies kenties ei olisikaan niin helposti päässyt pois -prinssin silmäin alta, jollei Juhanalla olisi tällä hetkellä ollut muita -tärkeämpiä ja huolettavampia asioita mielessänsä. Taistelutantereelta -lähtiessään hän kutsui luokseen rahavartijansa ja käski hänen kiireimmän -kautta ratsastaa Ashbyhyn Iisak juutalaisen puheille. »Sano sille -koiralle», virkkoi hän, »että minun pitää saada 2,000 kruunua ennen -päivänlaskua. Hän tietää, minkä vakuuden annan lainasta; mutta -tunnusmerkiksi voit näyttää hänelle tämän sormuksen. Loput minulle -tulevat rahat on maksettava Yorkissa ennen kuuden päivän kuluttua. Jos -hän käskyni laiminlyö, niin hakkautan siltä uskottomalta konnalta pään -poikki. Katso, ettet tiellä aja hänen sivuitsensa; sillä tuo -ympärileikattu orja juuri ikään pöyhkeili varastetuissa koruissaan -täällä meidän keskellämme.» - -Näin sanoen prinssi nousi hevosen selkään ja palasi Ashbyhyn. Sen -nähtyään kaikki muukin kansa lähti liikkeelle ja hajaantui. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - - - Näin ritaristo muinainen, - koruissa karkeiss' ylpeillen, - riens ylellisiin pitoihin. - Kuperakatto-salihin - kokosi torvi äänellään - monenkin herran sulkapään - ja monen neidon, rouvankin, - puetun kultakankaisiin. - - WARTON. - -Juhana-prinssi vietti pitoja Ashbyn linnassa. Se ei ollutkaan sama -rakennus, jonka komeat rauniot vieläkin seisovat samassa paikassa -matkustajien ihastuksena. Tämän myöhemmän linnan on perästäpäin -rakentanut lordi Hastings, Englannin hovimarski, joka oli Rikhard III:n -tyranniuden ensimmäinen uhri, -- kuninkaan, joka, vielä paremmin kuin -historiallisista teoistaan, on tunnettu eräästä Shakespearen -murhenäytelmästä. Mutta tässä kerrottujen tapausten aikaan Ashbyn linna -sekä kylä kuuluivat Roger de Quincylle, joka par'aikaa oleskeli Pyhällä -maalla. Siitä huolimatta oli Juhana-prinssi nyt ottanut linnan majakseen -ja kulutti tarpeihinsa isännän varoja. Hän oli käskenyt varustaa pidot -niin komeiksi kuin mahdollista, sillä hän tahtoi tällä hetkellä lumota -kansan silmät vieraanvaraisuudellaan ja loistollaan. - -Ruoanhankkijat, jotka tässä ja muissakin tiloissa harjoittivat tointansa -ikäänkuin heidän isännällään olisi ollut täysi kuninkaanvalta, olivat -seuduilta vieneet puhtaaksi kaikki, mitä katsoivat tarvittavan prinssin -pöytään. Vieraita oli kutsuttu suuri joukko. Olipa ympäristön korkeamman -sekä alhaisemman normannilaisen aateliston lisäksi myös kutsuttu -joitakuita eteviä saksilais- ja tanskalaissukuja, sillä Juhana-prinssin -täytyi silloisessa asemassaan mairitella kansaa. Vaikka näet -anglosaksilaisia tavallisesti halveksittiin ja poljettiin, olivat he -kuitenkin suuren mieslukunsa tähden pelättävät lähenevässä -keskinäis-sodassa, ja siitä syystä oli välttämätön valtiollinen pakko -hyvitellä heidän päälliköitään. - -Prinssi oli siis päättänyt -- ja hän pysyikin jonkin aikaa siinä -päätöksessä -- kohdella noita tavattomia vieraitaan heille harvoin -osoitetulla höyliydellä. Mutta jos Juhana osasikin, paremmin kuin kukaan -muu, muodostaa tavalliset tunteensa ja tavallisen käytöksensä sitä -myöten, mitä hänen etunsa vaati, niin leimahti yhtähyvin hänen -ajattelematon, äksy luonteensa yhä näkyviin, hävittäen jälleen kaiken, -mitä hän teeskentelemisellään oli koettanut rakentaa. Tämä hänen -ajattelematon luonteensa tuli kerran merkillisellä tavalla ilmi -Irlannissa, jonne hän oli isänsä, Henrik II:n käskystä mennyt. Hänen -toimenaan oli taivuttaa asukasten mielet kruunulle suosiollisiksi tässä -uudessa ja tärkeässä Englannin kruunun alusmaassa. Iiriläiset päälliköt -riensivätkin hänen luoksensa kilpaillen, kuka ensiksi saisi osoittaa -kunniaa ja antaa rauhansuutelon nuorelle prinssille. Mutta näitä -terveisiä vastaanottaessaan, joihin olisi pitänyt yhtä kohteliaasti -vastata, Juhana ja hänen vallattomat seuralaisensa eivät malttaneet olla -nykäisemättä iiriläisten päällikköjen pitkiä partoja. Semmoinen kohtelu -tietysti, niinkuin luonnollista olikin, suututti kovasti häväistyjä -päälliköitä, ja siitä oli Englannin vallalle Irlannissa kovin -turmiollisia seurauksia. Tätä häilyväisyyttä Juhanan luonteessa lukija -muistakoon, niin hän käsittää paremmin hänen käytöksensä nyt -kerrottavana iltana. - -Vakavampana hetkenä tehdyn päätöksensä mukaan Juhana-prinssi ensi aluksi -otti Cedrikin ja Athelstanin erinomaisen kohteliaasti vastaan. Koska -edellinen ilmoitti, ettei Rowena-neiti voinut hyvin ja muka siitä syystä -ei saattanut noudattaa armollista pitoihin kutsua, lausui prinssi vain -pahoittelunsa ja salasi suuttumuksensa. Cedrik ja Athelstan olivat -kumpainenkin puetut vanhaan saksilaiseen vaateparteen, joka itsessään ei -suinkaan ollut ruma, ja tässä tilaisuudessa kalleista aineista tehty, -mutta se erosi suuresti sekä kuosiin että ulkomuotoon nähden muiden -vierasten vaatteuksesta. Sentähden Juhana-prinssi nähdessään tämän -puvun, joka senaikaisen muodin kannalta katsoen oli kovin -erikoismallinen, kuiskasi Woldemar Fitzursen korvaan kehuen malttiansa, -kun hän oli voinut hillitä itseään nauruun purskahtamasta. Puolueeton -katselija olisi kuitenkin epäilemättä arvostellut saksilaisten lyhyttä, -kaitaista ihokasta ja pitkää viittaa kauniimmaksi ja samalla myös -mukavammaksi kuin normannilaisten pukua. Näillä näet oli alusvaatteena -niin pitkä ja leveä nuttu, että näytti paidalta tai kuormamiehen -mekolta; ja sen yllä he käyttivät aivan pikkuista levättiä, josta ei -ollut mitään suojaa pakkasta eikä sadetta vastaan ja jonka ainoana -virkana oli näyttää, miten paljon nahkareunustaa, tikkauksia sekä -kalliita kiviä räätäli osasi saada mahtumaan niin pienelle alalle. -Keisari Kaarle Suuri, jonka aikana nämä pienet päällystakit ensiksi -pääsivät muotiin, näytti ymmärtäneen, mitä vastuksia niistä oli. »Herran -nimessä», sanoi hän, »mitä apua on tuommoisista typistetyistä takeista? -Maatessa niistä ei ole peittoa, ratsastaessa ei ole suojaa tuulta eikä -sadetta vastaan, eivätkä ne istuessakaan varjele sääriä kosteudelta eikä -pakkaselta.» - -Tämä keisarillinen moite ei estänyt kuitenkaan lyhyitä päällystakkeja -pääsemästä valtaan, ja se muoti kesti niihin aikoihin asti, joista nyt -on puhe, erittäinkin Anjoun suvun hovissa. Prinssi Juhanan seuralaisilla -oli siis kaikilla tämä puku, ja saksilaisten päällysvaatteena olevat -pitkät viitat olivat heidän silmissänsä sangen naurettavat. - -Pöytä, jonka ympärillä vieraat istuivat, miltei notkui herkkujen -runsaudesta. Prinssin matkajoukkoon kuuluvat monilukuiset kokit olivat -koettaneet parasta taitoaan, saadaksensa tavalliset ruoka-aineet -laitetuksi niin monenlaisiin eri muotoihin kuin mahdollista. He -olivatkin, melkein yhtä hyvin kuin meidän aikamme keittiötaidon -mestarit, osanneet peittää niiden alkuperäisen muodon aivan -tuntemattomaksi. Paitsi kotimaisia ruokalajeja, nähtiin siellä -kaikenlaisia ulkomaankin herkkuja, sekä paljon kalliita piirakoita, -sokerileipiä ja sämpylöitä, joita vain korkeimmilla aatelisherroilla oli -tapana tuottaa pöytäänsä. Ylellisyyden kukkurana tarjottiin kalleimpia -juomia, sekä ulkomaisia että oman maan tuotteita. - -Ylellisyyttä, niinkuin tästä näemme, normannilaisherrat rakastivat; -mutta he eivät sentään, ylimalkaan puhuen, olleet taipuvaisia -ylensyömiseen. Pöydässä heidän mielestään tuotti suurinta nautintoa -herkkujen hienous eikä ravinnon ylenpalttinen runsaus. Voitetuita -saksilaisia sitä vastoin he syystä haukkuivat ahmateiksi ja juopoiksi, -lisäten, että niin halpa-arvoiset viat juuri sopivatkin niin halvalle -kansalle. Ylenmääräisestä keittiön sekä viinikellarin antimien -nauttimisesta tosin oli myös syytä moittia prinssi Juhanaa ynnä hänen -seuralaisiaan, jotka tahtoivat olla hänelle mieliksi ja sentähden -ottivat esikuvakseen hänen irstaat tapansa; -- saihan mainittu herra, -niin kerrotaan, viimein loppunsakin liiallisesta päärynäateriasta, jonka -päälle hän oli juonut kovin verestä olutta. Mutta hänen käytöksensä -olikin aivan poikkeava normannilaisten tavallisesta elämänlaadusta. - -Teeskennellyllä vakavuudella, vaikka yhä salaa viittaillen toisillensa, -väijyskelivät normannilaisritarit ja aatelisherrat, eivätkö Athelstan ja -Cedrik, jotka olivat tottumattomia tämmöisten pitojen menoihin ja -tapoihin, käyttäytyisi moukkamaisesti. Näiden pilkallisten silmien -edessä oppimattomat saksilaisemme tietämättänsä rikkoivatkin useampia -niistä mielivaltaisista säännöistä, jotka seuraelämässä vallitsevat. Ja -niinkuin tiedämme, ihmiset suovat pikemmin anteeksi rikoksen hyviä -tapoja tai todellisen sivistyksen lakeja vastaan kuin vähäpätöisimmänkin -seuramenon pykälän laiminlyömistä. Cedrikistä, joka pyyhki kätensä -liinasella sen sijaan, että muka olisi pitänyt haihduttaa kosteus -käsistä niitä sievästi ilmassa heiluttamalla, laskettiin siis vielä -paljon enemmän pilkkaa kuin Athelstanista, kun hän ahmasi kitaansa -kokonaisen suuren piirakan täynnä kalleimpia ulkomaan herkkuja, -semmoisen, jota siihen aikaan nimitettiin Karum-piirakaksi. Mutta -saatiinpa sitten kavalasti solmivien kysymysten kautta ilmi, että -Coningsburghin _thane_ (eli _franklin_ normannilaisten puhetavan mukaan) -ei ollutkaan yhtään älynnyt, mitä lajia hän pisti poskeensa ja että hän -oli luullut Karum-piirakan sisässä olevia suokuireja sekä satakieliä -tavallisiksi kyyhkysiksi ja leivosiksi. Kas silloin hänkin sai täysin -määrin pilkkaa tietämättömyydestään, joka kuitenkin oikeastaan olisi -ollut vähemmän moitittava kuin edelläkäypä ahmatintapainen ahneus. - -Pitkällinen ateria loppui viimein. Siitä huolimatta miehet yhä viipyivät -pöydän ääressä. Viinipikareita ahkerasti kallistellen juttelivat he -turnajaisten tapahtumista, -- tuntemattomasta jousimiehestä, joka -maaliin ammunnassa oli saanut palkinnon -- Mustasta ritarista, joka oli -nöyrästi väistynyt vastaanottamatta ansaittua kunniaa -- ja -urhoollisesta Ivanhoesta, joka oli vaarallisella haavalla saanut maksaa -voittonsa. Näistä asioista juteltiin soturien tavallisella vapaudella, -ja leikkisanoja sekä naurua kaikui ympäri salia. Juhana-prinssi yksin -istui tämän ilon keskellä synkkänä, otsa rypyssä. Raskas huoli näytti -painavan hänen mieltään. Välistä vain, kun joku hänen seuralaisistansa -häntä muistutti, näytti hän huomaavan, mitä ympärillä tehtiin ja -puhuttiin. Silloin hän aina kavahti mietteistään, tyhjensi pikarillisen -viiniä ikäänkuin mielensä karaistukseksi, ja sekaantui puheeseen -muutamilla äkisti ja umpimähkään lausutuilla sanoilla. - -»Me juomme tämän maljan», sanoi hän tällä tavoin, »Wilfred Ivanhoen, -turnajaistemme voittajan kunniaksi, ja lausumme mielipahamme sen -johdosta, ettei haavansa ole sallinut hänen saapua näihin pitoihimme. ---Tyhjentäkää kaikki tämä malja, ja varsinkin te, Cedrik, Rotherwoodin -herra, joka olette sen toivorikkaan nuorukaisen arvokas isä!» - -»Ei, armollinen herra», vastasi Cedrik nousten ja asettaen pikarinsa -koskemattomana pöydälle, »minä en suo enää pojan nimeä sille -tottelemattomalle nulikalle, joka ylenkatsoo käskyjäni ja vielä lisäksi -luopuu esi-isäinsä tavoista sekä menoista.» - -»Voisiko olla mahdollista», huusi Juhana-prinssi teeskennellen -taitavasti kummastusta, »että niin urhokas ritari olisi samalla kelvoton -tai tottelematon poika!» - -»Niinpä kuitenkin, armollinen herra», vastasi Cedrik, »on tämän -Wilfredin laita. Hän lähti matalasta majastani teidän veljenne hoviin -hakien iloisten aatelisnuorukaisten seuraa; ja siellä hän oppi noihin -ratsastuskonsteihin, joita te pidätte niin suuressa arvossa. Hän lähti -huolimatta tahdostani ja käskystäni. Alfred-kuninkaan aikoina olisi -tämmöistä käytöstä sanottu tottelemattomuudeksi -- niin, jopa pidetty -kovasti rangaistavana rikoksena.» - -»Ah!» sanoi Juhana-prinssi ollen syvällä huokauksella osoittavinaan -sääliänsä, »koska teidän poikanne oleskeli onnettoman veljeni seurassa, -niin ei tarvitsekaan kysyä, mistä tai keneltä hän oppi tottelemattomaksi -pojaksi.» Näin lausui Juhana-prinssi aivan muistamatta, että kaikista -Henrik II:n pojista, jotka siinä suhteessa olivat kaikkityyni syyllisiä, -hän itse oli ollut pahin kapinoitsija ja kiittämättömin isäänsä kohtaan. - -»Jos oikein muistan», hän lisäsi vähän aikaa vaiti oltuansa, »niin on -veljeni aikonut lahjoittaa suositullensa avaran Ivanhoen läänitysmaan?» - -»Hän läänitti sen pojalleni», vastasi Cedrik, »ja tämä juuri onkin -pahimpia syitä eripuraisuuteen minun ja Wilfredin välillä, että hän -siinä määrin alensi itsensä ja vastaanotti läänitysmiehenä samat maat, -joita hänen esi-isänsä vapaasti ja itsenäisesti hallitsivat.» - -»No, sittenpä ette suinkaan panne pahaksi, kunnon Cedrik», sanoi -prinssi, »jos suon mainitun maan miehelle, jonka arvo ei halpene -läänityksenalaisuudesta Britannian kruunun alla. -- Ritari Reginald -Front-de-Boeuf», lisäsi hän kääntyen tämän herran puoleen, »tottahan -teissä, toivon ma, on miestä pitämään tuota hyvää Ivanhoen paronikuntaa, -niin ettei ritari Wilfred saa tilaisuutta suututtaa isäänsä sen -takaisinryöstämisellä.» - -»Pyhä Antonius minua auttakoon!» vastasi mustaverinen jättiläinen. -»Saatte te, ruhtinaallinen korkeus, haukkua minua saksilaiseksi, jos -Cedrikin tai Wilfredin tai parhaankin miehen kaikista, joilla ikinä on -ollut saksilaista verta suonissansa, onnistuu riistää kynsistäni teidän -lahjaanne.» - -»Jos joku teitä saksilaiseksi sanoo, herra paroni», intti Cedrik, -närkästyen ylläkerrotusta sananparresta, jolla normannilaiset -tavallisesti ilmaisivat ylenkatsettansa maan alkuperäisiä asukkaita -kohtaan, »niin saatte yhtä suuren kuin ansaitsemattoman kunnian.» - -Front-de-Boeuf olisi vastannut, mutta Juhana-prinssi kerkisi -ajattelemattomassa pilkanhimossaan ennen häntä. - -»Aivan oikein, hyvät herrat», sanoi hän, »jalo Cedrik puhuu selvää -totta. Voittaahan hänen sukunsa meidät yhtä paljon sukuluettelonsa kuin -viittojensakin pituudella.» - -»Ja sodassakin he ovat aina edellä meitä, -- samoinkuin jänis koirain -edellä», sanoi Malvoisin. - -»Ja paljon syytä heillä onkin pitää itseänsä etevämpinä», tokasi -Aymer-abotti. »Muistakaa, kuinka suuresti he tavoissaan ovat meitä -sivistyneemmät ja siivommat.» - -»Varsinkin niin paljon kohtuullisemmat syömisessä ja juomisessa», lisäsi -de Bracy, joka tällä hetkellä ei muistanutkaan, että hän aikoi ottaa -saksilaisneidon puolisokseen. - -»Ja myös urhoudessa ja uljuudessa», sanoi Bois-Guilbert, »jota he niin -mainiosti osoittivat Hastingsin tappelussa.» - -Näin hoviherrat hymyssä huulin ja kohteliaan näköisinä kukin vuorostaan -matkivat herransa käytöstä, ampuen pilkannuolia Cedrikiä vastaan. -Saksilainen puolestaan kiihtyi kiihtymistään vihasta ja loi tuliset -silmänsä toisesta toiseen, ikäänkuin häväistysten lakkaamaton ja nopea -tulva ei olisi antanut hänelle aikaa vastata. Tai toista vertausta -käyttäen, hän seisoi siinä kuin härkätappelussa sonni, joka kaikilta -haaroilta kiusattuna seisoo ja tuumii, keneen hän ensiksi iskisi -kostonsa. Viimein hän puhkesi sanoiksi äänellä, joka oli vihasta -sorroksissa. Hän kääntyi prinssi Juhanaan päin, joka häpäisijöistä oli -etevin ja korkein. »Mitä moittimisen syytä», sanoi hän, »kansamme -lieneekin antanut hullutuksillaan ja vioillaan, niin olisivat meidän -miehet kuitenkin kaikki yhdellä suulla sanoneet _nidering_'iksi[14] sitä -saksilaista, joka oman kattonsa alla hänen viiniänsä juotaessa olisi -kohdellut rauhallista vierastaan sillä tavalla kuin te, ruhtinaallinen -armo, tänä päivänä olette sallinut minua kohdeltavan. Ja vaikkei voi -kieltää, että Hastingsin tantereella meidän esi-isillemme kävi -onnettomasti, niin olkoot kumminkin», näin sanoen hän katsahti -Front-de-Boeufiin sekä temppeliherraan, »ne kerskaamatta siitä, jotka -saksilaisen miehen peitsi pari tuntia sitten syöksi satulasta ja -jalustimesta alas.» - -»Niin totta kuin olen kristitty, se pilkka pystyi!» sanoi -Juhana-prinssi. »Mitä te siitä arvelette, hyvät herrat? -- Alkaahan -meidän saksilaisten alamaistemme harja jo nousta pystyyn. Heidän älynsä -tulee teräväksi ja käytöksensä rohkeaksi näinä metelisinä aikoina. ---Mitä te sanotte, hyvät herrat? -- Niin totta kuin vielä näen päivän -valon, katsonpa parhaaksi, että me astumme laivoihimme ja hyvissä ajoin -korjaamme luumme Normandian maalle takaisin.» - -»Pelkäisimmekö saksilaisia?» nauroi de Bracy. »Noiden metsäkarjujen -kukistamiseksi emme tarvitse muita aseita kuin metsästyskeihäämme.» - -»Lopettakaa jo leikkinne, hyvät herrat ja ritarit», keskeytti nyt -Fitzurse, -- »ja pitäisipä teidän, ruhtinaallinen korkeus», lisäsi hän -prinssin puoleen kääntyen, »vakuuttaa arvoisalle Cedrikille, että nämä -pilapuheet, jotka oudon korvissa tuntunevat kipeältä, eivät -tarkoittaneet mitään häpäisemistä.» - -»Häpäisemistäkö!» kertasi prinssi, taas muuttuen kohteliaaksi. »Tottahan -toivoakseni kukaan ei voi olettaa, että minä tahtoisin tai -läsnäollessani sallisin vieraitteni häpäisemistä. Saakaa tästä! Juonpa -maljani Cedrikin itsensä kunniaksi, koska hän ei tahdo juoda poikansa -terveydeksi.» - -Malja kävi taas ympäri ja hoviherrat olivat kaikki hyvin hartaasti sitä -juovinaan; mutta saksilaisen mieli ei siitä leppynytkään, niinkuin -prinssi oli tarkoittanut. Luonnostaan hän tosin ei ollut kovin kerkeä -huomaamaan; mutta liian tylsänä se piti Cedrikin älyä, ken luuli -tuommoisen imartelevan kunnianosoituksen voivan uskottaa hänelle, että -edelläkäyneet pilkkapuheet eivät olleet aiotut häväistykseksi. -Kuitenkaan ei hän vastannut siihen sanallakaan. - -Esittipä prinssi nyt taas toisen maljan: »Ritari Athelstanille, -Coningsburghin herralle!» Mainittu ritari kumarsi ja osoitti -kiitollisuuttansa hänelle suodusta kunniasta siten, että tyhjensi -äärettömän suuren pikarin pohjaan saakka. - -»Ja nyt, hyvät herrat», sanoi Juhana-prinssi, jonka rohkeus alkoi -viinistä paisua, »osoitettuani kunniaa saksilaisille vierailleni tahdon -kehoittaa heitäkin vastaamaan meille yhtä kohteliaasti. Arvoisa thane», -jatkoi hän kääntyen Cedrikin puoleen, »saanko pyytää, että mainitsisitte -jonkun normannilaisen nimen, joka vähimmin saastuttaa huulianne, ja että -sitten maljallisella viiniä huuhtoisitte pois kaiken katkeruuden, jonka -sen mainitseminen suussanne synnyttänee?» - -Prinssin puhuessa Fitzurse nousi, astui hiljaa saksilaisen tuolin taakse -ja kuiskasi hänen korvaansa. Hän kehoitti Cedrikiä ottamaan vaarin tästä -tilaisuudesta ja sovittamaan äskeisen kansallisuusriidan sillä, että -mainitsisi Juhana-prinssin nimen. Saksilainen ei vastannut tähän -viisaaseen neuvoon sanallakaan, vaan nousi, täytti maljansa reunoja -myöten ja kääntyi Juhana-prinssiin näin sanoen: »Te olette, -ruhtinaallinen armo, vaatinut, että nimittäisin jonkun normannilaisen, -joka ansaitsisi näissä pidoissa tulla mainituksi. Tätä käskyänne ei ole -aivan helppo täyttää; sillä se vaatii orjaa laulamaan isäntänsä -ylistystä, ja voitettua, joka kituu valloituksen kaikkien pahojen -seurausten alla, kuuluttamaan valloittajan kiitosta. Mutta tahdonpa -kuitenkin nimittää yhden normannilaisen -- kaikkein etevimmän niin -sotataidoltaan kuin korkealta säädyltään -- parhaan ja jaloimman koko -kansastaan. Ja sitä, jonka huulet eivät minun huulteni kanssa yhdy -juomaan maljaa hänen hyvin ansaituksi kunniakseen, sitä minä sanon -kavaltajaksi ja kunnottomaksi ja tahdon sen sanan verelläni vahvistaa. --- Minä juon tämän maljan Rikhard Leijonamielen kunniaksi!» - -Juhana-prinssi, joka oli toivonut, että hänen oma nimensä puheen lopuksi -kuultaisiin saksilaisen suusta, säpsähti näin äkkiarvaamatta kuultuaan -sen veljen nimen, jolle hän oli tehnyt niin paljon pahaa. Hengettömän -koneellisesti hän kohotti viinipikarin huulilleen, mutta laski sen heti -jälleen pöydälle ja katsoi ympärilleen nähdäkseen, millä tavalla muu -seurue tottelisi tätä arvaamatonta kehoitusta. Moni läsnäolevista olikin -kahden vaiheilla pitäen kieltäytymistä yhtä vaarallisena kuin -myöntymistä. Muutamat vanhat kouliutuneet hovilaiset matkivat -uskollisesti prinssin käytöstä, kohottivat pikarin huulilleen ja -asettivat sen jälleen eteensä pöydälle. Useammat totellen jalompaa -tunnetta huusivat: »Eläköön Rikhard-kuningas! Tulkoon hän pian takaisin -meidän luoksemme!» Ja jotkut harvat, niiden joukossa myös Front-de-Boeuf -sekä temppeliherra, tuijottivat eteensä tuiman ylenkatseellisesti -eivätkä koskeneetkaan pikariin. Mutta yksikään mies ei rohjennut -julkisesti vastustaa maljaa, joka juotiin hallitsevan kuninkaan -kunniaksi. - -Hetken aikaa Cedrik nautti voitonriemuansa; sitten hän virkkoi -toverilleen: »Nouse, jalo Athelstan! Me olemme tarpeeksi kauan olleet -täällä, koska olemme jo saaneet tilaisuuden lausua kiitokset prinssi -Juhanan kohteliaisuudesta. Täst'edes saavat ne, jotka tahtovat tarkemmin -tutkia meidän moukkamaisia saksilaisia tapojamme, käydä meitä katsomassa -esi-isiltä perityissä omissa taloissamme. Me olemme nyt kylläksi saakka -nähneet kuninkaallisia pitoja sekä normannilaista kohteliaisuutta.» - -Näin sanoen hän nousi ja poistui pitosalista; hänen jäljessään seurasi -Athelstan sekä useat muut vieraat, jotka olivat saksilaista rotua ja -siis suutuksissa Juhana-prinssin ja hänen hoviherrojensa pilkkapuheista. - -»Pyhän Tuomaan luiden kautta!» huudahti prinssi heidän lähdettyään; -»onpa näillä saksilaislurjuksilla koko päivän ollut myötäinen onni, ja -voittajien ylpeydellä he nytkin menivät kotiinsa.» - -»_Conclamatum est, poculatum est_», sanoi Aymer-abotti, »se on: me -olemme pikaria kilistäneet ja ääntämme helistäneet, -- nyt olisi aika -erota leikistä.» - -»Lieneekö munkilla joku katuva kaunokainen ripitettävänä tänä yönä, -koska hänellä on niin kiire», arveli de Bracy. - -»Eipä niinkään, herra ritari», vastasi abotti; »mutta pitäisihän minun -vielä tänä yönä joutua muutaman penikulman matka likemmäksi kotia.» - -»He tekevät lähtöä», kuiskasi prinssi Fitzurselle, »sillä he pelkäävät, -että meidän yrityksemme käy huonosti, ja tuo abotti-pelkuri on -ensimmäinen minusta luopumaan.» - -»Olkaa huoleti, armollinen herra», vastasi Fitzurse; »kyllä minä virkan -hänelle semmoiset syyt, että hän saapuu seuraamme, kun kokoonnumme -Yorkiin. -- Herra abotti», lisäsi hän, »minulla olisi jotakin -kahdenkesken puhuttavaa teille, ennenkuin nousette juhtanne selkään.» - -Muutkin vieraat läksivät pois eikä jäänyt muita kuin prinssin -seuralaisherrat sekä lähimmät puoluelaiset. - -»Se hyvä siis oli sinun neuvostasi», sanoi prinssi vihaisesti katsahtaen -Fitzurseen, »että päihtynyt saksilainen talonpoika sai omassa pöydässäni -olla hävytön minulle ja että ihmiset, kuultuansa vain veljeni nimenkin -kaikuvan, pakenevat luotani, ikäänkuin olisin pitalitautinen!» - -»Malttakaa mielenne, herrani», vastasi neuvonantaja. »Voisinpa kääntää -moitteet teitä itseänne vastaan ja puhua siitä ajattelemattomasta -vallattomuudesta, joka teki minun hankkeeni tyhjäksi, yllyttäen teitä -toimimaan vasten parempaa tietoanne. Mutta nyt ei ole aikaa turhiin -syyttelemisiin. Minä menen heti de Bracyn kanssa noiden häilyväisten -pelkurien puheille ja aion todistaa heille, että he ovat jo astuneet -liian pitkälle voidaksensa enää peräytyä.» - -»Ei se auta mitään!» sanoi prinssi astuen epävakaisin askelin -edestakaisin huoneessa ja puhuen kiivaudella, jota runsas viini oli -kiihdyttänyt; -- »ei se auta yhtään mitään! -- He ovat nähneet -kirjoituksen seinässä, -- he ovat havainneet leijonan jäljen hiekassa, --- he ovat kuulleet, miten hänen lähenevä möyryntänsä värisytti metsän -lehtiä; -- eikä ole mitään keinoa, joka voisi enää karaista heidän -rohkeuttaan!» - -»Suokoon Jumala», sanoi Fitzurse de Bracylle, »että löytyisi keino, joka -voisi karaista hänen omaa rohkeuttansa! Yksin hänen veljensä pelkkä -nimikin masentaa hänet kuin ruttotauti. Onnettomat ovat semmoisen -hallitsijan neuvonantajat, joka on vailla miehuutta ja lujuutta, niin -hyvässä kuin pahassa.» - - - - -VIIDESTOISTA LUKU. - - - Hän luulee minut -- ha, ha -- orjakseen, - tahtonsa välikappaleeksi vain! - No, luulkoon niin. Mut, läpi melskeitten, - joit' ompi synnyttävä herran tään - tyrannius ja viekas kavaluus, - käy minun tieni valtaan, kunniaan, - ja ken voi tuota moittia? - - »BASIL», Murhenäytelmä. - -Ahkerasti niinkuin hämähäkki, joka parsii verkkonsa revittyjä pauloja, -puuhasi nyt Woldemar Fitzurse saadakseen Juhana-prinssin salavehkeen -hajoavat nivelet jälleen kokoonliitetyiksi ja yhteensovitetuiksi. Harvat -miehet pitivät Juhanan puolta mieskohtaisesta kiintymyksestä häneen, -eikä kukaan siitä syystä, että olisi pitänyt häntä arvossa. Fitzursen -piti siis muistuttaa heille mieleen, mitä etuja heillä jo oli ollut -prinssin suosiosta ja mitä uusia etuja vielä oli toivossa. Nuorille, -hurjamielisille hän osoitti, kuinka he Juhanan hallitessa saisivat -rangaistusta pelkäämättä elää vallattomasti ja hekkumoida kenenkään -estämättä. Kunnianhimoisille hän lupasi valtaa, ahneille rikkautta sekä -alusmaita entisten lisäksi. Palkkasoturien päälliköt saivat rahalahjan; -se oli näille miehille vaikuttavin kehoitus, ja ilman sitä kaikki muut -kehoitukset olisivat heihin nähden olleet kuin tuuleen lausutut. -Runsaammin vielä kuin kultaa jakoi prinssin toimelias asianajaja heille -kaikenlaisia lupauksia. Sanalla sanoen, hän ei laiminlyönyt ainoatakaan -keinoa, jolla hän saattoi taivuttaa epäileviä tai rohkaista pelkureja. -Rikhard-kuninkaan tulon hän sanoi tapaukseksi, joka oli kaiken -todennäköisyyden rajan ulkopuolella. Mutta jos hän liittolaistensa -epäilevistä katseista ja epävakaisista vastauksista huomasi heidän juuri -sitä seikkaa pahimmin pelkäävän, niin hän vakuutti rohkeasti, ettei -sittenkään, vaikka kuningas palaisikin, pitäisi luopua kerran -aloitetuista valtiollisista vehkeistä. - -»Jos Rikhard tulee takaisin», sanoi Fitzurse, »niin hän riistää maat ja -mannut niiltä, jotka eivät hänen kanssaan lähteneet Pyhälle maalle, -rikastuttaaksensa omia köyhiä, nälkäisiä ristiretkeläisiään. Hän on -vaativa ankaralle tilinteolle kaikki ne, jotka hänen poissaollessansa -ovat tehneet mitättömimmänkin teon, jonka voipi selittää rikokseksi maan -lakia tai kruunun oikeuksia vastaan. Hän on temppeli- ja -johanniittaritaristoille kostava sen johdosta, että he Pyhällä maalla -pitivät aina Ranskan kuninkaan Filipin puolta. Ja lopuksi on hän -rankaiseva kapinoitsijana jokaista Juhana-veljensä seuralaista. -Pelkäättekö te hänen voimaansa?» jatkoi vielä prinssin kavala -asianajaja. »No, tunnustan minäkin, että hän on väkevä ja hurskas -ritari; mutta olleet ja menneet ovat kuitenkin Arthur-kuninkaan ajat, -jolloin yksi sankari saattoi tapella koko armeijaa vastaan. Jos Rikhard -palaa kotiin, -- niin hän tulee yksin, seuralaisitta, ystävittä. Hänen -uljaiden soturiensa luut valkenevat Palestiinan hietikoilla. Harvat -hänen miehistään ovat palanneet tänne kuljeksijoina, niinkuin tuo -Wilfred Ivanhoe, tyhjin kukkaroin ja hävinneinä miehinä. -- Ja mitä te -lörpöttelette Rikhardin perintöoikeudesta?» -- näin hän väitti niille, -jotka vastustellessaan vetosivat siihen syyhyn. -- »Onko Rikhardin -esikoisoikeus varmempi ja selvemmin todistettu kuin Normandian herttuan -Robertin, Valloittajan vanhimman pojan oikeus? Mutta sittenkin kansa, -esikoisoikeudesta huolimatta salli nuorempien veljien, Wilhelm Punatukan -sekä Henrikin, kummankin vuorostaan nousta valtaistuimelle, jolta vanhin -veli suljettiin pois. Ja olihan Robertillakin kaikki ne hyvät avut, -joista Rikhardia ylistetään: hän oli uljas ritari, taitava -sotapäällikkö, antelias ystävilleen sekä kirkolle, ja vielä -päällepäätteeksi hän oli käynyt ristiretkellä ja ollut osallisena Pyhän -haudan vapauttamisessa. Mutta sittenkin hän kuoli sokeana, viheliäisenä -vankina Cardiffin linnassa siitä syystä, että oli vastustanut kansan -tahtoa, joka ei huolinut häntä hallitsijaksensa. -- Meillä on valta ja -oikeus», sanoi Fitzurse vielä, »valita se kuninkaallisen suvun jäsen, -joka meidän mielestämme parhaiten sopii kruunun kantajaksi -- se on», -oikaisi hän puhetta, »se, jonka vaali lupaa parhaat edut aatelistolle. -Persoonallisten avujen puolesta», lopetti hän viimein, »Juhana-prinssi -kenties ei vetäne vertaa Rikhard-veljellensä. Mutta kun muistamme, että -jälkimmäinen palaa koston miekka kädessä, mutta edellinen tarjoo -palkintoja, etuuksia, rikkautta sekä korkeita virkoja, niin ei liene -epäiltävää, kumman kuninkaan auttamista aateliston oma etu vaatii.» - -Nämä ynnä monet samanlaiset syyt, joita Fitzurse aina vaihteli ja -sovitteli sitä myöten, ketä puhutteli, tekivätkin tarkoitetun -vaikutuksensa Juhana-prinssin häilyviin puoluelaisiin. Useimmat heistä -lupasivat kokoontua Yorkiin, missä yhteisesti oli neuvoteltava, kuinka -kruunu laskettaisiin prinssin päähän. - -Yötä oli jo aika kappale kulunut, kun Fitzurse, väsyneenä ja uupuneena -monenlaisista puuhistaan, mutta kuitenkin iloiten niiden onnistumisesta, -palasi Ashbyn linnaan. Siellä hän kohtasi de Bracyn, joka -pitovaatteittensa sijaan oli nyt pukeutunut lyhyeen viheriäiseen -sarkatakkiin, samanlaisiin housuihin ynnä nahkaiseen lakkiin. Vyöllä -hänellä oli lyhyt miekka sekä kimppu nuolia; olalta riippui torvi, ja -kädessään hän kantoi pitkää jousta. Jos de Bracy olisi tämmöisenä tullut -vastaan jossakin etuhuoneessa, ei Fitzurse olisi tarkannut häntä, vaan -luullut häntä henkivartijaksi. Mutta kun he salissa kohtasivat toisensa, -niin Fitzurse kiinnitti terävämmin häneen huomionsa ja näki, että -englantilaisen jousimiehen puvussa piili normannilainen ritari. - -»Mitä naamiaispitoa tämä on, de Bracy?» hän tiuskasi vähän -närkästyneenä; »onko nyt aikaa joululeikkeihin ja joutaviin -narripeleihin, kun meidän isäntämme, Juhana-prinssin kohtalo pian tulee -ratkaistavaksi? Miksi et ole, niinkuin minä, käynyt kehoittelemassa -noita miehuuttomia pelkureita, jotka arkailevat kuulla Rikhard-kuninkaan -pelkkää nimeäkin, niinkuin saraseenien lapset?» - -»Minä olen ajanut asioitani», vastasi de Bracy huolettomasti, »aivankuin -sinäkin, Fitzurse, olet ajanut omiasi.» - -»Minäkö ajanut omia asioitani!» matki Fitzurse, »kun olen puuhaillut -prinssin, meidän yhteisen herramme hyväksi.» - -»Ikäänkuin sitä tehdessäsi, Woldemar», sanoi de Bracy, »pitäisit -silmällä muuta kuin omaa etuasi? Äläs, Fitzurse, tunnemmehan me toinen -toisemme! -- Valtaa sinä haet, ja minä huvitusta, kumpikin ikänsä -halujen mukaan. Juhana-prinssistä sinulla on aivan sama ajatus kuin -minullakin: -- että hän on kovin löyhämielinen lujaksi hallitsijaksi, -kovin väkivaltainen hauskaksi hallitsijaksi, kovin röyhkeä ja ylpeä -ollaksensa kansalle mieluinen hallitsija, ja viimein kovin häilyväinen -sekä pelkurimainen pysyäksensä kauan minkälaisena hallitsijana tahansa. -Mutta hän on semmoinen hallitsija, jonka suojassa Fitzurse ja de Bracy -voivat kohota ja hyötyä. Siitä syystä sinä autat häntä viisailla -neuvoillasi ja minä vapaajoukkoni peitsillä.» - -»Kelpo apumies sinä todellakin olet», sanoi Fitzurse närkästyneenä, -»joka narrittelet juuri pahimman vaaran aikana. -- Mitä helvettiä -tarkoittaa tuo joutava valepuku näin tärkeällä hetkellä?» - -»Aionpa hankkia itselleni puolison», vastasi de Bracy huolettomasti, -»Benjaminin heimokunnan tavan mukaan.» - -»Benjaminin heimokunnan tavan mukaan», toisti Fitzurse kummissaan. -»Tuosta en ymmärrä hölynpölyä.» - -»Etkö ollut eilen illalla läsnä», sanoi de Bracy, »kun Aymer-abotti -jutteli meille tarinan jatkoksi ministrelin lauluun? Hän kertoi, miten -kauan sitten Palestiinan maalla nousi verivihollisuus benjamilaisten ja -Israelin kansan muiden heimokuntain välillä, ja kuinka melkein kaikki -Benjaminin ritarit kaatuivat tappelussa; ja miten muut israelilaiset -vannoivat Pyhän Neitsyen kautta, etteivät sallisi jäljellejääneiden -benjamilaisten enää naida heidän suvustaan; ja kuinka he sitten katuivat -tätä valaansa ja kysyivät neuvoa pyhältä isältämme paavilta, millä -keinoin voisivat päästä siitä vapaiksi; ja kuinka Benjaminin heimokunnan -nuorukaiset, pyhän isämme paavin neuvosta, ryöstivät kaikki kauniit -neidot, jotka olivat kokoontuneet komeihin turnajaisiin. Sillä keinoin -he saivat itselleen vaimot, morsianten ja vanhempien lupaa kysymättä.» - -»Muistan minäkin kuulleeni semmoisen jutun», sanoi Fitzurse, »vaikka -sinä tai abottikin olette sekoittaneet siihen aika tavalla omianne sekä -ajan että tapauksen menoon nähden.» - -»Ja minä sanon sinulle», jatkoi de Bracy, »että aion hankkia itselleni -vaimon Benjaminin heimokunnan tavan mukaan. Toisin sanoen, tässä puvussa -aion karata tuon saksilaisen sonnikarjan päälle, joka yöllä läksi täältä -matkaan, ja ryöstän heiltä ihanan Rowenan.» - -»Oletko hullu, de Bracy?» sanoi Fitzurse. »Muista, että nuo miehet, -vaikka he tosin ovat vain saksilaisia, ovat rikkaita ja mahtavia, ja -että heitä kansalaistensa kesken pidetään erinomaisessa arvossa juuri -siitä syystä, että niin harvat saksilaiset ovat voineet säilyttää valtaa -ja rikkautta.» - -»Eikä niitä saisi olla yhdelläkään saksilaisella enää hituistakaan -jäljellä», arveli de Bracy; »valloituksen työ on kertakin loppuun -täytettävä.» - -»Kuitenkaan ei siihen ole nyt sopiva aika», sanoi Fitzurse. »Meitä -lähestyvässä metelissä emme voi tulla toimeen ilman kansan apua, ja -Juhana-prinssi ei voisi olla rankaisematta sitä, joka kansan suosimille -miehille tekee julkeaa väkivaltaa.» - -»Rangaiskoon, jos uskaltaa», sanoi de Bracy; »pianpa hän huomaisi -pikkuisen erotuksen niiden välillä, joiden apuun hän voisi turvautua: -uljaan peitsimiesparvenko, niinkuin ovat minun poikani, vai -pakoonpötkivän saksilaisen maamoukkalauman. Mutta minä aionkin muuten -laittaa niin, että asia ei heti tule ilmi. Enkö tässä puvussa ole aivan -rohkeimman metsäsissin näköinen, joka ikänä on kaiuttanut saloa -torvellansa? Väkivaltainen tekoni on lankeava Yorkshiren metsärosvojen -syyksi. Minulla on varmat vakoilijani, jotka seuraavat saksilaisten -kaikkia liikkeitä -- tänä yönä he lepäävät St. Wittolin eli Witholdin -luostarissa, tai mikä lieneekään tuon saksilaisen pyhimys-lurjuksen -nimi, jolla on luostari Burton-on-Trentissä. Huomenna he kulkevat meidän -väijymäpaikkamme sivuitse, ja silloin me iskemme heihin kyntemme -niinkuin haukat. Kohta sen jälkeen aion ilmestyä omassa, tavallisessa -muodossani, tekeydyn avuliaaksi ritariksi, vapautan onnettoman ja -surullisen kaunokaiseni julmien rosvojen käsistä, vien hänet -Front-de-Boeufin linnaan tahi vaikkapa Normandiaankin, jos se nähtäisiin -tarpeelliseksi, enkä tuo häntä sukulaistensa silmien eteen, ennenkuin -hänestä on tullut Mauri de Bracyn laillinen vaimo ja puoliso.» - -»Onpa tuo ihmeen viisas tuuma», sanoi Fitzurse, »ja jollen vallan pety, -ei se ole yksistään sinun aivoissasi syntynyt. -- Kuules, puhu suusi -puhtaaksi, de Bracy, -- kuka sen sinulle keksi? Ja kenenkä saat -apumieheksesi sitä toimeenpanemaan? Sillä tietääkseni oma joukkosi -majailee nyt Yorkissa asti.» - -»No, jos olet halukas tuota tietämään», vastasi de Bracy, »niin -temppeliherra Brian de Bois-Guilbert se tämän juonen keksi, sen jälkeen -kuin jotakin sellaista oli minulle itsellenikin juolahtanut päähän -kuultuani jutun Benjaminin miehistä. Hän tulee myös apumiehekseni sitä -toimeenpanemaan. Hän ja hänen miehensä saavat olla rosvoja, joiden -kynsistä, niin pian kuin olen muuttanut vaatteeni, minun voimallinen -käteni on pelastava neidon.» - -»Niin totta kuin toivon autuaaksi tulevani!» sanoi Fitzurse, »onpa tämä -juoni teidän yhteenliittyneen älynne arvoinen. Ja erittäinkin -ihmettelen, de Bracy, sinun viisauttasi, kun aiot antaa neidon joutua -kelpo liittolaisesi käsiin. Kyllä maar ihana saalis tulee ryöstetyksi -saksilaisen heimonsa hallusta, sitä en yhtään epäile. Mutta kuinka -sitten saanet hänet pelastetuksi Bois-Guilbertin kynsistä, se minua -enemmän arveluttaa. -- Tuo mies on niitä haukkoja, jotka osaavat yhtä -hyvin pitää kuin pyytääkin saalista.» - -»Kuuluuhan Bois-Guilbert hengelliseen ritaristoon», selitti de Bracy, -»eikä voi siis naimalla kultalintuani tehdä minulle häiriötä. -- Ja mitä -siihen tulee, että hän yrittäisi jotakin kunniatonta de Bracyn morsianta -kohtaan -- tuhat tulimmaista! -- vaikka hänellä olisikin koko -temppeliritariston kapitelikunnan valta, -- niin hän ei uskalla häväistä -minua sillä tavalla!» - -»No, koska minun sanani», sanoi Fitzurse, »ei näy voivan karkoittaa tätä -hullutusta mielestäsi -- tiedänhän minä vanhastaan, kuinka itsepäinen -olet -- niin pyydän, että edes kulutat siihen niin vähän aikaa kuin -mahdollista. -- Älköön narripelisi olko yhtä pitkäaikainen kuin se on -ajattomalla hetkellä pantu toimeen.» - -»Minä vakuutan sinulle», vastasi de Bracy, »että siihen menee vain -muutamia tunteja. Sinä saat nähdä minut Yorkissa reippaitten, -uskaliaitten poikieni etunenässä, yhtä valmiina toimeenpanemaan jotakin -rohkeata hanketta kuin sinun viisas pääsi on valmis sitä keksimään. ---Mutta kuulenpa kumppanieni kokoontuvan; ratsut jo hirnuvat ja polkevat -kavioillaan ulkopihassa. -- Hyvästi, -- minä lähden, niinkuin kelpo -ritarin sopii, kaunokaista miellyttelemään.» - -»Niinkuin muka kelpo ritarin sopii!» matki Fitzurse, hänen jälkeensä -katsoen. »Sanoisit pikemmin: niinkuin narri, joka heittää tärkeimmän, -tarpeellisimman työn kesken, ajaaksensa takaa ohilentelevää ohdakkeen -höytyvää. -- Tämmöisillä apulaisillako minun pitää toimittaa suuri työni --- ja kenenkä hyväksi? -- Ruhtinaan hyväksi, joka on yhtä mieletön kuin -irstas ja josta kenties tulee yhtä kiittämätön hallitsija kuin hän jo on -ollut kapinallinen poika ja luonnoton veli. -- Mutta onpa hän -- hänkin -vain noita apulaisiani, joilla työni teetän. Ja niin ylpeä kuin hän -onkin, kyllä hän sen salaisuuden piankin saisi havaita, jos hän -yrittäisi erottaa minun etuani omasta edustansa.» - -Kesken näitä valtiomiehen mietteitä kuului nyt prinssin ääni, joka huusi -sisäkamarista: »Jalo Woldemar Fitzurse!» -- Niin riensi vastainen -kansleri (siihen korkeaan virkaanhan kavala normannilainen pyrki), lakki -kädessä kuulemaan vastaisen kuninkaansa käskyjä. - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - - - Syrjässä aivan, keskell' erämaan - erakko vanha elää aikojaan; - majans' on luola, sammal vuoteen suo, - puut ruoan antaa, lähteestä hän juo. - Erillään ihmisistä, yksinään - näin Luojan kanssa seurustelee hän; - työ yks vain hällä ompi -- rukous, - ja kiitosveisuu ainoa huvitus. - - PARNELL. - -Lukija varmaan vielä muistaa sen tuntemattoman ritarin, joka yleisessä -turnajaistaistelussa oli ratkaissut voiton, ja jolle katsojat olivat -antaneet liikanimen »Musta tyhjäntoimittaja» siitä syystä, että hän -taistelun alkupuolella oli pysynyt toimetonna ja huoletonna alallansa. -Voittonsa jälkeen tämä ritari oli heti kadonnut kentältä; ja kun häntä -vaadittiin esille vastaanottamaan urhoutensa palkintoa, ei häntä -ollutkaan enää mailla eikä halmeilla. Airuitten ja torvien kutsuessa -häntä Musta ritari kulki jo kaukana matkustaen pohjoiseen päin karttaen -kaikkia suurempia teitä ja oikaisten suoraan metsiä myöten. Yönsä hän -lepäsi pienessä krouvissa, joka oli syrjässä suurelta maantieltä; -kuljeksivalta ministreliltä (runoilijalta) hän kuitenkin sielläkin sai -sanoman turnajaisten lopullisesta päätöksestä. - -Seuraavana aamuna varhain ritari läksi edelleen, aikoen kulkea pitkän -päivämatkan. Hevonen, jota hän edellisenä aamupäivänä oli niin suuresti -säästänyt, olikin siksi hyvissä voimissa, että se saattoi kestää pitkän -juoksun levähtämättä. Mutta metsätiet, joita pitkin hän matkusteli, -eksyttelivät häntä sinne tänne, niin että hän illan tullen ei ollut -vielä joutunut edemmäksi kuin Yorkshiren läntisen piirikunnan rajalle. -Sekä mies että ratsu olivat nyt jo väsyksissä päivän rasituksista, ja -aika oli hakea jotakin paikkaa, missä molemmat voisivat viettää yönsä, -sillä hämärä teki jo joutuisasti tuloansa. - -Mutta seutu, jossa matkustaja par'aikaa kulki, ei näyttänyt lupaavan -paljoakaan suojaa ja ravintoa. Luultavasti hän saisi vaeltavien ritarien -tavan mukaan päästää hevosensa metsään laitumelle ja itse käydä -pitkäkseen tammipuun suojaan, muistelemaan mielitietyn neitonsa -kauneutta. Mutta meidän Mustalla ritarilla ei tainnut olla kaunokaista -muistettavanaan, tai kukaties hän oli rakkaudessa yhtä huoleton kuin -taistelussakin. Ei hänen mielensä ainakaan ollut niin täynnä ajatuksia -kultansa ihanuudesta ja armottomuudesta, että hän olisi unohtanut -väsymyksensä tai nälkänsä, ja että rakkaus yksin olisi ravinnut ja -virvoittanut häntä yhtä hyvin kuin maallinen illallinen ja vuode. Hänen -mielestänsä ei siis tuntunut kovin hauskalta, kun hän, ympärilleen -katsoessaan, näki olevansa keskellä saloa. Näkyihän tähän tosin monta -lakeampaakin paikkaa ja myös muutamia polkuja. Mutta viimeksimainitut -olivat nähtävästi vain niiden suurilukuisten karjojen jälkiä, jotka -kävivät saloilla laitumella. Kenties ne eivät olleet karjateitäkään, -vaan metsänelävien ja niitä vainoavien metsämiesten tavallisia -kulkureittejä. - -Aurinko, joka tähän asti oli opastellut häntä, laskeusi nyt piiloon -Derbyshiren harjujen taakse, vasemmalle puolelle matkustajasta. Jos hän -vielä yritti jatkaa kulkuansa, niin oli yhtä luultavaa, että hän eksyisi -tieltä, kuin pääsisi edemmäksi aiottua päämäärää kohti. Useaan kertaan -ritari koetti tutkia, mitä polkua enimmin oli tallattu, toivoen sen -vievän hänet jonkun paimenen majalle tai metsänvartijan mökille. Mutta -joka kerta hän näki, ettei tämä valinta hänelle onnistunut. Sentähden -hän päätti viimein turvautua ratsunsa vaistoon. Olihan hänellä monesti -ennenkin ollut kokemusta siitä, kuinka hevoset ihmeellisellä vaistollaan -osaavat pelastaa itsensä ja isäntänsä tämänkaltaisista pulista. - -Tuskin oli jalo ratsu höllistyvistä suitsista huomannut saavansa -noudattaa omaa älyään, kun se virkistyi uuteen intoon ja voimaan, vaikka -pitkä päivämatka rautaan puetun ritarin painon alla jo suuresti raukaisi -sen jäseniä. Viime aikoina se oli vain huoaten vastannut kannustimen -yllytykseen; mutta nyt, ikäänkuin ylpeillen osoitetusta luottamuksesta, -se jälleen kohotti korvansa ja rupesi itsestänsä liikkumaan -joutuisammin. Polku, jonka se valitsi, poikkesi jokseenkin paljon päivän -ajalla kuljetusta suunnasta; mutta koska ratsu näkyi olevan aivan varma -valinnastaan, antoi matkustaja sen kulkea tahtonsa mukaan. - -Eikä aikaakaan, niin hän saikin nähdä, ettei hänen luottamuksensa ollut -pettänyt. Polku alkoi vähitellen vähän levitä ja tulla enemmän -tallatuksi, ja pienen kellon helinä ilmoitti kappelin tai erakkomajan -olevan läheisyydessä. - -Pian ritari joutui lakealle nurmikolle, jonka toisessa päässä -harmaapäinen, monta kovaa säätä kestänyt kallio kohosi jyrkkänä -tasavietteiseltä kankaalta. Murattiköynnökset verhosivat sen kupeita -muutamin pakoin. Toisin kohdin taas kasvoi vaivaistammia, joiden juuret -hakivat ravintoansa vuoren raoista. Niiden lehvät nuokkuivat jyrkänteen -yli niinkuin ritarin otsan yli teräskypärän sulka, antaen suloutta sen -ulkomuodolle, joka muuten olisi ollut peloittava. Kallion juurella, ja -ikäänkuin sen nojaan rakennettuna, seisoi maja; se oli kömpelösti -kyhätty lehtimetsästä hakatuista hirsistä, ja suojaksi pahaa säätä -vastaan olivat saumat tilkityt sammalella sekä savella. Karsittu näre, -jonka latvapuoleen seiväs oli sidottu poikittain kiinni, törrötti oven -vieressä, pyhän ristin karkeatekoisena kuvana. Vähän matkaa siitä, -oikealla puolella, solisi vuoresta kirkas lähde, kooten vetensä onteloon -kiveen, jonka ihmiskäsi oli kovertanut ammeen muotoiseksi. Tästä -säilytyspaikasta vesi jälleen riensi loristen edelleen ojaa myöten, -jonka se pitkän ajan kuluessa oli murtanut itselleen, ja hyppeli sitten -nurmikon poikki kadoten läheiseen metsään. - -Lähteen vieressä oli pikkuinen, raunioiksi raukeneva kappeli, jonka -katosta osa oli jo sortunut maahan. Eheänä ollessaankin tämä temppeli ei -ollut koskaan ollut avarampi kuin noin kuuttatoista jalkaa pitkä ja -kahtatoista leveä. Katto, tällaisessakin rakennuksessa kovin matala, -lepäsi neljällä holvikaarella, jotka kukin kolkastaan kohoten yhtyivät -keskikohdassa; niiden kannattajina olivat lyhyet, kömpelötekoiset -pylväät. Kahden kaaren väliltä oli katto rikkoutunut, niin että -ainoastaan itse kaarien ruoto oli enää jäljellä; muiden kaarien välillä -katto oli vielä eheä. Ovi, jonka kautta päästiin sisään tähän -vanhanaikaiseen rukoushuoneeseen, oli sovitettu hyvin matalan, kuperan -kaaren alle; tätä ympäröivät useassa rivissä haikalan hampaitten -muotoiset koristukset, joita usein nähdään vanhoissa saksilaisissa -rakennuksissa. Ovikaaren yläpuolella kohosi kelloteline neljän pienen -pylvään nojassa; siinä riippui vihreäksi ruostunut, monta ilmanvaihdetta -kokenut kello, jonka heikon helinän Musta ritari oli jo jonkin matkan -päästä kuullut. - -Koko tämä tyyni, rauhallinen näky häämötti hämärässä matkustajan silmien -edessä, herättäen hyvää toivoa yömajan saamisesta. Sillä saloilla -asustelevien erakkojen erinäisiin velvollisuuksiin kuului myös -vieraanvaraisuuden osoittaminen myöhästyneille tai eksyneille -matkustajille. - -Ritari ei siis malttanut kauan tarkastella näkemäänsä. Kiitettyänsä -Pyhää Julianusta, matkustajien suojeluspyhimystä siitä, että hän oli -saattanut hänet hyvään majapaikkaan, hän hyppäsi heti hevosen selästä -maahan ja kolkutti peitsensä varrella erakkomajan ovea, jotta sen asukas -heräisi ja tulisi päästämään matkalaisen sisään. - -Kuluipa kuitenkin pitkä aika ennenkuin vastattiin, eikä vastaus ollut -kovinkaan mieluisa. - -»Mene tiehesi, kuka siellä lienetkin», kuului syvä, karkea ääni kodasta, -»äläkä häiritse Jumalan ja Dunstanin palvelijan iltarukouksia.» - -»Arvoisa isä», vastasi ritari, »täällä on metsään eksynyt -matkamies-parka, jolle olet tilaisuudessa osoittamaan armeliaisuutta ja -vieraanvaraisuutta.» - -»Veli veikkonen», väitti kodan asukas vastaan, »Pyhän Neitsyen ja -autuaan Dunstanin sallimusta myöten olen itse armeliaisuuden ja -vieraanvaraisuuden tarpeessa, enkä voi niitä toisille suoda. Ei ole -minulla täällä minkäänlaista ruokaa, josta koirakaan huolisi osaansa, ja -vähänkin parempaan tottunut hevonen ei ottaisi suuhunsa minun vuoteeni -kuivia lehtiä. -- Mene siis tiehesi ja Jumala sinua saattakoon!» - -»Mutta kuinka», jatkoi ritari, »voin löytää tietä tämmöisessä salossa, -nyt kun pimeäkin on jo tulossa? Ole siis hyvä, arvoisa isä, jos totinen -kristitty olet, ja avaa ovesi tai neuvo minulle ainakin, mitä tietä -minun pitää kulkea.» - -»Ja ole sinä niin hyvä, kunnon kristitty veljeni», vastasi erakko, -»ettet häiritse minua kauemmin. Olet jo estänyt minulta yhden isämeidän, -kaksi avea (rukousta Neitsyt Maarialle) ja yhden credon -(uskontunnustuksen), jotka minun vaivaisen syntisen pitäisi vielä, -valani mukaan, saada luetuksi ennen kuun nousua.» - -»Mutta tie!» huusi ritari, »neuvo minulle kumminkin tie, koska sinulta -ei voi muuta apua saada.» - -»Tie», vastasi erakko, »on helppo löytää. Metsäpolku vie sinut suolle ja -siitä joelle, jonka yli, sateet kun nyt ovat lakanneet, mahtanet päästä -kahlaamalla. Toiseen rantaan päästyäsi katso, että kävelytät varovasti -hevostasi, sillä äyräs on hiukan jyrkänlainen. Ja jokea myöten käyvä -polku, niin hoetaan, -- harvoinhan minä rukouksiltani joudun itse -liikkumaan tätä kappelia ulommaksi -- on vierinyt muutamin paikoin. -Kulje siitä sitten suoraan -- -- --» - -»Jokeen vierinyt polku -- jyrkkä äyräs -- kahlaamopaikka ja suo!» -luetteli ritari, keskeyttäen hänet. -- »Kunnon erakko, vaikka olisitkin -pyhin kaikista pyhistä miehistä, jotka ikänä ovat kasvattaneet pitkää -partaa ja lukeneet rukousvyönsä helmiä, niin tuskinpa ruvennen -tottelemaan käskyäsi ja lähtemään yön selkään tämmöiselle tielle. Minä -muistutan sinulle, että sinun, joka elät maakunnan avuista -- ilman -mitään ansiota, pelkään minä -- on velvollisuus suoda suojaa pulassa -oleville matkustajille. Avaa siis ovesi joutuisaan, tai -- pyhä risti -minua auttakoon! -- hakkaan sen rikki ja tulen väkisin sisään.» - -»Matkustaja veikkoseni», vastasi erakko, »älä rupea hävyttömäksi! Jos -pakotat minut turvautumaan maallisiin aseisiin suojeluksekseni, niin -tuskinpa kiittänet onneasi.» - -Kaukainen haukunta ja murahtelu, jonka matkustaja oli jo jonkin aikaa -kuullut, kiihtyi nyt äkkiä äänekkääksi ja hurjaksi. Siitä ritari arvasi, -että erakko, peläten väkinäisten sisäänmurtautumisen uhkausta, oli -päästänyt ärisevät koiransa ulos jostakin sisemmästä kallionrotkosta, -mihin ne olivat suljetut, ja aikoi käyttää niitä apumiehinään -taistelussa. Suuttuneena tästä erakon hankkeesta, joka osoitti, että hän -pysyi lujana nurjamielisessä päätöksessään, ritari potkaisi niin -vimmatusti ovea raudoitetulla kantapäällään, että sekä pihtipielet että -saranat sälähtivät. - -Nyt näkyi erakko ruvenneen pelkäämään, että toinen samanlainen potkaisu -ei olisi hänen ovelleen oikein terveellinen; hän huusi näet kovalla -äänellä: »Malta, malta -- hillitse voimaasi, kunnon matkalainen! Kyllä -minä kohta paikalla avaan oven, vaikka et kenties siitä liioin ihastu.» - -Ovi siis aukeni ja ritari näki edessään erakon, -- kookkaan, -vahvaraajaisen miehen piikkokankaisessa mekossa ja luukossa[15] sekä -kaislainen nuora vyöllä. Toisessa kädessä hänellä oli tulisoihtu, -toisessa metsäomenapuusta tehty sauva, niin paksu ja raskas, että se -hyvin ansaitsi nuijan nimen. Kaksi suurta, pörhökarvaista koiraa, -puoleksi hurtta-, puoleksi mäyräkoiran rotua, ärhenteli valmiina -karkaamaan matkustajan päälle, kohta kun ovi tarpeeksi avautuisi. Mutta -kun ulkona seisovan ritarin korkea kypäränharja sekä kultaiset kannukset -välkähtivät tulisoihdun valossa, näytti erakko muuttaneen päätöksensä ja -hillitsi vimmaiset apulaisensa. Talonpoikaisen karkealla -kohteliaisuudella hän pyysi ritaria astumaan majaansa ja selitti syyn, -minkätähden hän oli niin vastahakoinen avaamaan oveansa päivänlaskun -jälkeen. »Täälläpäin on niin paljon rosvoja ja karkulaisia liikkeellä», -hän sanoi, »jotka eivät kunnioita Pyhää Neitsyttä eikä Pyhää Dunstania, -vielä vähemmän minuntapaisiani hurskaita miehiä, jotka heitä -palvelemme.» - -»Teidän majanne köyhyys, arvoisa isä», sanoi ritari, joka ympärilleen -katsoessansa ei nähnyt muuta kuin lehdistä tehdyn vuoteen, tammipuusta -kömpelösti veistetyn ristiinnaulitunkuvan, messukirjan, höyläämättömän -pöydän sekä kaksi tuolia ja pari huonoa talouskalua, »teidän majanne -köyhyys, ainakin minun mielestäni, suojelee teitä täydesti varkailta, -mainitsemattakaan noita uskollisia koirianne, jotka ovat tarpeeksi isot -ja väkevät, jollen pety, vaikka sarvaankin maahan murtamaan. Olisihan -niistä täysi vastus hyvällekin urholle.» - -»Hyvä metsänvartija», sanoi erakko, »on sallinut minun pitää nämä -koirat, kunnes ajat paranevat.» - -Näin puhuttuaan erakko pisti tulisoihdun kiemuraksi väännettyyn -rautapihtiin, joka toimitti kynttilänjalan virkaa. Hän kantoi nyt -tammisen pöytänsä valkean eteen, lisäsi kyteville kekäleille vähän -kuivaa puuta tulen virikkeeksi; sitten hän sijoitti tuolinsa pöydän -ääreen ja viittasi ritaria istumaan toiselle. - -He kävivät istumaan ja katselivat sangen yksitotisesti toinen toisensa -muotoa. Kumpikin mahtoi miettiä mielessänsä, että vastapäätä istuja oli -vahvin ja jättiläismäisin mies, mitä hän vielä iässään oli nähnyt. - -»Arvoisa erakko», sanoi ritari, kauan ja kiinteästi katsottuaan -isäntäänsä, »jollen sillä liioin häiritse pyhiä mietteitäsi, niin -tahtoisin sinulta, pyhältä mieheltä, kysyä kolme asiaa. Ensiksikin: -mihinkä panisin hevoseni? -- Toiseksi: mitä voisin saada iltaruoakseni? --- Ja kolmanneksi: mihinkä käyn lepäämään täksi yöksi?» - -»Minä tahdon», sanoi erakko, »vastata sinulle sormellani, koska valani -ei salli minun puhua, jos viittauksilla voin tulla toimeen.» Näin sanoen -hän viittasi kahteen nurkkaan. - -»Tuossa on talli», lisäsi hän, »ja tuossa makuusijasi; ja tässä», ottaen -alas hyllyltä vadin, jossa oli kaksi kourallista paahdettuja papuja, ja -asettaen sen pöydälle, »tässä on illallisruokasi.» - -Ritari kohautti olkapäitään, läksi ulos, toi sisään hevosensa, joka -sillä välin oli ollut puuhun sidottuna, riisui huolellisesti pois -satulan ja levitti väsyneen juhdan selkään oman viittansa. - -Matkustajan huolellisuus ja taito hänen hoitaessaan hevostaan nähtävästi -liikutti hiukan erakon mieltä. Hän mutisi puoliääneen, että kodassa -kuitenkin oli vähäisen heiniä varattuna metsänvartijan ratsun tarpeiksi, -ja veti salaloukosta esiin koko tukon, jonka hän pani ritarin hevosen -eteen. Kohta sen jälkeen hän myös levitti kuivattuja kanervanvarsia -siihen nurkkaan, jonka hän oli määrännyt matkustajan makuusijaksi. -Ritari kiitti tästä kohteliaisuudesta, ja sen jälkeen molemmat kävivät -jälleen istumaan pöydän ääreen, jolla papuvati seisoi heidän -keskivälillänsä. Erakko luki nyt pitkän ruokasiunauksen, jossa -alkuperäisestä latinasta ainoastaan hiukan merkkiä oli jäljellä, paitsi -silloin tällöin jonkin sanan tai lauseen pitkään venytetyssä -loppupäätteessä. Sitten hän avasi sangen leveän suunsa, jonka hampaita -sekä valkeuteen että myös terävyyteen nähden olisi voinut verrata -metsäkarjun purimiin, ja näytti hyvää esimerkkiä vieraallensa sillä, -että hän haukkasi kolme, neljä kuivaa papua, mikä tosin oli sangen -mitätön jauhe niin suuressa ja kelvollisessa myllyssä. - -Noudattaaksensa tätä esimerkkiä ritari riisui yltään kypärän, haarniskan -ynnä enimmät muutkin varusteensa osat. Täten erakko näki tuuheain, -keltaisten kiharain ympäröimän pään, siniset, erinomaisen kirkkaat ja -loistavat silmät, sievänmuotoisen suun, jonka ylähuulta varjostavat -viikset olivat tummemmanväriset kuin tukka, -- sanalla sanoen kasvot, -joiden peloton, miehuullinen, uskalias näky hyvin sopi yhteen ruumiin -rotevuuden kanssa. - -Ikäänkuin osoittaaksensa puolestaan myös yhtä suurta luottamusta kuin -vieras, veti erakkokin nyt luukkonsa päästä, jolloin esiin tuli -ympyriäinen pää, jonka muoto ilmaisi miehen olevan parhaassa -miehuudeniässään. Paljaaksi ajettu päälaki, jota ympäröi karkea, -kiharainen, musta hiusseppele, oli muodoltaan kuin korkean pensasaidan -reunustama kaalimaa. Miehen kasvoissa ei näkynyt hiventäkään jälkeä -ankarasta munkkielämästä eikä lihankidutuksesta. Päinvastoin ne olivat -rohkeat ja pulskat; kulmakarvat tuuheat ja mustat, otsa -kauniinmuotoinen, posket pulleat ja punakat kuin torvensoittajan, ja -parta pitkä, musta, kiharainen. Tämmöinen ulkomuoto, varsinkin kun -siihen vielä lisäsi miehen rotevan vartalon, todisti pikemmin -härkäpaistien ja kylkilihan kuin papujen ja palkojen syöntiä. Vieraskin -huomasi heti, miten vähän tämä ulkomuoto ja pöydällä tarjona oleva -ravinto sopivat yhteen. Suurella vaivalla saatuansa purruksi rikki -suuntäyden kuivia papuja, hän ei voinut olla pyytämättä vähän juotavaa -päälle. Hurskas isäntä, pyyntöä täyttäessään, asetti suuren ruukun -täynnä kirkkainta lähdevettä hänen eteensä. - -»Se on Pyhän Dunstanin lähteestä», sanoi erakko, »jossa tämä pyhä mies -yhden päivännousun ja päivänlaskun välillä kastoi viisisataa -pakanallista tanskalaista ja brittiläistä -- siunattu olkoon hänen -nimensä!» Näin lausuttuaan hän likisti mustan partansa astian reunaan, -mutta otti paljon kohtuullisemman siemauksen kuin niin mahtavien -ylistyssanojen jälkeen olisi luullut. - -»Minusta näyttää, arvoisa isä», sanoi ritari, »että tuo laiha ruokasi -sekä pyhä, joskin hiukan miedonlainen juomasi ovat ravinneet sinua aivan -ihmeellisellä tavalla. Pikemmin luulisi sinun näköisesi miehen -tavallisesti saavan voiton kaikissa painilajeissa tai sauvapeleissä tai -kilpamiekkailuissa kuin viettävän aikansa tässä jylhässä korvessa -messuja veisaamalla ja elättävän itseään paahdetuilla pavuilla ja -kylmällä vedellä.» - -»Herra ritari», sanoi erakko, »teidän ajatuksenne, niinkuin muidenkin -oppimattomien maallikkojen, ovat lihan siittämiä. Pyhä Neitsyt Maaria ja -erikoinen suojeluspyhimykseni ovat siunanneet ne halvat aineet, joita -minun, valani mukaan, tulee käyttää ainoana ravintonani. Siinä on -tapahtunut samanlainen ihme kuin Sadrakin, Mesakin ja Abednegon pavuille -ja vedelle, koska mainitut miehet mieluummin tyytyivät näihin aineisiin -kuin maistoivat saraseenien kuninkaan tarjoamia herkkuja ja viinejä.» - -»Pyhä isä», sanoi ritari, »salli syntisen maallikon saada tietää sen -miehen nimi, jonka ulkomuodossa Luoja on tehnyt niin suuren ihmeen?» - -»Saatpa sinä nimittää minua», vastasi erakko, »Copmanhurstin erakoksi, -sillä siksi minua näillä seuduin mainitaan. -- Lisäävät he tosin -tavallisesti siihen kunnianimen 'pyhä'; mutta en minä sitä tarpeellisena -pidä, sillä en ole siihen mahdollinen. -- Ja nyt, uljas ritari, kenties -lienee minunkin lupa kysyä kunnioitettavan vieraani nimeä?» - -»Aivan mielelläni, pyhä Copmanhurstin erakko», vastasi ritari. »Ihmiset -näillä seuduin sanovat minua Mustaksi ritariksi, -- lisäävätpä muutamat -siihen vielä liikanimen 'Tyhjäntoimittaja'; mutta en ole kovin halukas -sitä itselleni omistamaan.» - -Erakko kuullessansa vieraansa vastauksen ei voinut pidättää nauruaan. - -»Minä näen, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi hän, »että sinä olet -varovainen ja viisas mies. Näenpä myös, että laiha munkinruokani ei -oikein maistu sinulle, joka luultavasti olet tottunut hovien ja leirien -hekkumaan ja isojen kaupunkien ylellisyyteen. Ja muistuu nyt mieleeni, -ritari Tyhjäntoimittaja, että hyvä metsänvartija jättäessään minulle nuo -koirat suojelukseksi sekä heinätukot ratsuansa varten samassa toi tänne -myös vähän ruokavaroja. Ne olin tärkeämpiä asioita miettiessäni peräti -unohtanut, koska ei niistä kuitenkaan ole minunlaiselleni miehelle -syötäväksi.» - -»Sen olisin minäkin ottanut valalla vakuuttaakseni, että hän niin on -tehnyt», sanoi ritari. »Samasta hetkestä alkaen, jolloin avasit -luukkosi, olen ollut aivan varma siitä, että tässä majassa on parempaa -ruokaa saatavana. -- Sinun metsänvartijasi on nähtävästi iloinen -veijari; ja kenpä, nähtyään myllynkivesi jauhamassa näitä papuja ja -kurkkusi nielaisemassa tämmöistä inhoittavaa kostuketta», -- hän osoitti -pöydällä seisovaa ateriaa, -- »ei säälisi, että olet tuomittu tämmöiseen -hevosmuonaan ja -juomaan. Tottapa jokainen kiireesti hankkisi sinulle -parempaa. Tuo siis metsänvartijan lahja viipymättä pöytään.» - -Erakko loi ritariin miettivän katseen, joka lystillisellä tavalla -ilmaisi epäilyä, olisiko viisasta luottaa vieraaseen. Mutta ritarin -ulkomuoto oli niin suora ja rehellinen kuin ihmiskasvot yleensä voivat -olla. Hänen hymyilynsä tartuttavaa voimaa oli mahdoton vastustaa, ja -sekin ilmaisi kunnollisuutta ja vilpittömyyttä niin selvästi, ettei -majan asukkaan sydän kauemmin voinut olla taipumatta. - -Kun he olivat ääneti vaihtaneet pari katsetta, meni erakko majan toiseen -päähän ja aukaisi pienen oven, joka oli kätketty sangen huolellisesti ja -jotenkin taitavasti. Pimeästä komerosta, jonne ovi johti, hän otti -esille mahtavan, suunnattomassa tina-astiassa paistetun piirakan. Tämän -runsaan aterian hän asetti vieraansa eteen, joka tikarillansa heti -puhkaisi kuoren ja arkailematta rupesi maistamaan sisällystä. - -»Kuinka pitkä aika siitä on, kun tuo hyvä metsänvartija viimeksi kävi -täällä?» kysyi ritari isännältänsä ahneesti ahmittuaan useampia paloja -tästä erakon ruokavarojen lisäyksestä. - -»Melkein kaksi kuukautta», vastasi erakko kiireesti. - -»Herra Jumala auttakoon!» sanoi taas ritari, »tapahtuupa teidän -majassanne, pyhä isä, paljonkin ihmeitä! Sillä minä olisin ollut valmis -vannomaan, että lihava sarvas, josta tämä liha on saatu, tuskin -viikkoakaan takaperin juoksenteli vielä nelin jaloin.» - -Erakko joutui hiukan hämilleen tästä muistutuksesta. Muutenkin hän jo -oli surusilmin katsellut, kuinka hänen piirakkansa vähenemistään väheni -vieraan hurjista rynnäköistä. Itse hän ei tohtinut yhtyä tähän -rynnäkköön puheltuaan äsken juuri niin hartain mielin paastoovaisesta -elämänlaadustaan. - -»Minä olen käynyt Palestiinassa, kunnon erakko», sanoi ritari äkkiä -herjeten kesken syöntiään, »ja muistaakseni siellä on tapana, että -isäntäkin ottaa osaa ateriaan vakuuttaaksensa vieraalle, että ruoka on -terveellistä. Pois se, että luulisin näin pyhästä miehestä pahaa; mutta -tekisitpä minulle sittenkin suuren ilon, jos tahtoisit nyt noudattaa -tätä itämaalaista tapaa.» - -»Jos siten voin poistaa teidän turhan epäilyksenne, herra ritari, niin -tahdon heti tehdä poikkeuksen säännöistäni», vastasi erakko. Näin sanoen -hän pisti paikalla molemmat synnynnäiset viisihaarukkansa piirakan -sisuksiin; sillä siihen aikaan ei kahveleista vielä ollut mitään tietoa. - -Kursastelun jään näin sulattua isäntä ja hänen vieraansa rupesivat -ikäänkuin kilpailemaan, kumpi jaksaisi syödä enemmän. Ja pääsipä siinä -kilvoittelussa erakko voitolle, vaikka hänen kumppaninsa epäilemättä oli -ollut kauemmin vailla ruokaa. - -»Pyhä erakko», sanoi ritari, kun hänen nälkänsä oli tyydytetty, »panenpa -tuon kelpo ratsuni vetoon yhtä sekiiniä vastaan siitä, että samainen -hyvä metsänvartija, jolle olemme kiitollisuudenvelassa tästä piirakasta, -myöskin on uskonut haltuusi pullollisen renskaa tai lekkerillisen -Kanarian viiniä tai muuta semmoista viatonta nestettä, joka kelpaisi -piirakan paineeksi. Tämäkään ei tietysti ole senarvoinen seikka, että se -olisi voinut pysyä niin ankaran lihansakiduttajan muistossa, mutta jospa -vielä kerran kävisit katsomassa tuota salakomeroasi, niin kukaties -nähtäisiin, etten ole pettynyt luulossani.» - -Erakko vastasi happamalla irvistyksellä. Käyden komerolleen hän kantoi -sieltä esiin nahkaleilin, joka veti noin neljä korttelia. Myöskin toi -hän kaksi metsähärän sarvista tehtyä ja hopealla silattua juoma-astiaa. -Saatettuansa esiin tämän kelpo nesteen illallisen huuhtomiseksi näytti -hän pitävän sen enempää kursastelua tarpeettomana. Hän täytti molemmat -sarvet, ja saksilaisten tavoin lausuen: »_Waes hael_ (terveydeksesi), -ritari Tyhjäntoimittaja!» tyhjensi hän oman pikarinsa yhdellä -siemauksella. - -»_Drink hael_ (saaos tästä), Copmanhurstin pyhä erakko!» vastasi soturi -ja joi puolestaan täpötäyden sarven isännän onneksi. - -»Pyhä erakko», sanoi vieras, kun ensimmäinen malja täten oli juotu, »en -voi salata kummastustani, että mies, jolla on tuommoiset raajat ja -jäntereet ja joka sitä paitsi on niin uljas syömämies, viitsii jörötellä -itseksensä tässä erämaassa. Paremmin, minun arvatakseni, sinun sopisi -olla linnan tai muun varustuksen suojelijana, missä saisit syödä lihavia -ja juoda väkeviä kuin elää kihnustella täällä pavuilla sekä vedellä tai -metsänvartijan satunnaisilla antimilla. Kumminkin, jos sinuna olisin, -osaisin hankkia itselleni sekä huvitusta että myös runsaampaa -ravintoakin pyytämällä kuninkaan sarvaita. Onhan niitä montakin kelpo -laumaa näissä metsissä, eikähän kukaan kaivanne, vaikka jokin sarvas -toisinaan menisikin pyhän Dunstanin kappelipapin suuhun.» - -»Ritari Tyhjäntoimittaja», vastasi erakko ankarasti, »tuo puheesi on -vaarallista laatua, ja minä pyydän, että lakkaat siitä. Olen kuninkaalle -sekä laille uskollinen erakko, ja jos hävittäisin hallitsijani -metsänviljaa, niin kaapattaisiin minut pian koppiin, enkä olisi kovin -kaukana hirsipuusta, ellei pyhä mekkoni olisi suojanani.» - -»Sittenkin, jos sinuna olisin», jatkoi ritari, »lähtisin omia aikojani -kuutamolla kävelemään, silloin kun metsäherrat sekä metsänvartijat -venyvät lämpimissä sängyissänsä, ja silloin tällöin vain -- noin ikään -rukousteni lomahetkinä -- lennättäisin nuolen keskelle niitä -metsäkaurislaumoja, jotka syödä jyrsivät ruohoa salon nurmikoilla. ---Tunnustapa, pyhä erakko, etkö liene toki joskus harjoittanut -tuommoista leikkiä!» - -»Tyhjäntoimittaja veikkoseni», vastasi erakko, »sinä olet nähnyt -talonpidostani kaikki, mikä sinua koskee, kenties enemmänkin kuin mitä -sellainen mies olisi ansainnut, joka murtautuu väkivaltaisesti sisään. -Mutta usko minua, parempi on ilolla nauttia Jumalan lähettämää hyvää -kuin hillitsemättömän uteliaana tiedustella, miten se on saatu. Täytä -sarvesi jälleen, ja saas tästä! Äläkä enää, minä pyydän, pakota minua -tämän enemmillä sopimattomilla kysymyksillä näyttämään, ettet olisikaan -saanut täällä yömajaa, jos todenteolla olisin ollut vastahakoisella -tuulella.» - -»Niin totta kuin olen kristitty», sanoi ritari, »sinä kiihdytät yhä -enemmän uteliaisuuttani. Oletpa ihmeellisin erakko kaikista, joita ikänä -olen nähnyt! Mutta mitä uhkauksiisi tulee, niin tiedä, että puhut -miehelle, jonka virkana on vaarojen etsiminen, mistä hän vain niitä -löytää.» - -»Loiskis, ritari Tyhjäntoimittaja», sanoi erakko; »totta puhuen, uskon -sinut sangen uljaaksi urooksi, mutta arvioinpa sinua samalla myös ihmeen -vähämieliseksi. Jos tahdot koetella samanlaisia aseita minun kanssani, -niin annan sinulle, kaikessa ystävyydessä sekä veljellisessä rakkaudessa -niin perinpohjaisen ripityksen ja täydellisen synninpäästön, ettei -kohtuuttomuuden eikä uteliaisuuden synti suinkaan enää ole kutkuttava -sinua ensi vuoden kuluessa.» - -Ritari otti siemauksen sarvestansa ja kysyi, millä aseilla erakko tahtoi -taistella. - -»Eipä ole yhtään asetta», vastasi erakko, »Delilan saksista ja Jaelin -kymmentuumaisesta naulasta alkaen aina Goliathin kalpaan asti, jota en -osaisi käyttää yhtä hyvin kuin sinäkin. -- Mutta, jos sallit minun -valita, mitä sanoisit, veli veikkoseni, tämmöisistä leluista?» - -Näin sanoen hän aukaisi toisen salakomeron ja otti ulos kaksi miekkaa -sekä kaksi kilpeä, jommoisia sen ajan talonpojat käyttivät. Ritari, joka -tarkoin silmin seurasi hänen liikkeitänsä, näki, että tämä toinen kätkö -sisälsi myös kaksi tai kolme kelpo käsijousta, yhden varsijousen ynnä -muutamia nuolikimppuja näitä varten. Vieläpä tuli lisäksi pimeää komeroa -avattaessa näkyviin harppu sekä useampia muita munkille vallan -sopimattomia kaluja. - -»En kysy enää mitään, josta voisit suuttua, sen lupaan, veli erakko», -sanoi ritari. »Tuon kaappisi sisällys on täydellisesti selittänyt kaikki -tiedusteltavani. Ja näenpä tässä muun muassa aseen», näin sanoen hän -kumartui ja otti esille harpun, -- »jolla kanssasi taistelisin -mieluummin kuin miekalla ja kilvellä.» - -»Kunpa ei vain, herra ritari», sanoi erakko, »liikanimi -'Tyhjäntoimittaja' olisi täydellä syyllä annettu sinulle. Kovasti minä, -totta puhuen, ainakin alan sitä pelätä. Mutta olethan vieraani enkä -tahdo koettaa miehuuttasi ilman omaa vapaata tahtoasi. Käy siis istumaan -ja täytä sarvesi; juokaamme, laulakaamme ja riemuitkaamme! Jos jonkin -lystilaulun osannet, niin tervetultuasi milloin vain tahdot -Copmanhurstiin piirakankannikkaa maistamaan, niin kauan kuin minä luen -messuja pyhän Dunstanin kappelissa. Enkä minä, jos Jumala sallii, tästä -taida lähteä, ennenkuin saan harmaan nuttuni sijaan vihreän nurmen -verhokseni. Mutta tule, täytetäänpä pikarit, sillä harppua ei aivan -hopussa saa soinnutetuksi. Ja onhan pikarillinen viiniä paras kurkun -karkaisija sekä korvan teroittaja. Minun mielestäni on hauskinta, kun -viinimarjan mehu tuntuu aina hyppysiin asti, ennenkuin panen ne -hyppelemään harpun kieliä myöten.» - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - - - Ilolla kirjan aukaisen, - tuon suuren, vaskikantisen. - Nään siinä pyhäin kuvia, - jotk' aikaa sitten taivaissa - jo kantoi voiton kruunua. - Kun lamppu sammuu viimeinkin, - veisailen itsen' unihin. - - Ah, monellakin mieli ois - korunsa turhat heittää pois, - jos harmaan vaatteen saada vois - ja vaihtaa melut maailman - erakon rauhanmajahan. - - WARTON. - -Mielellään vieras totteli iloisen erakon käskyä, mutta ei harppu -sittenkään tahtonut taipua oikeihin ääniin. - -»Näyttääpä minusta, pyhä isä», sanoi ritari, »että soittokoneestasi -puuttuu yksi kieli ja että muutkin ovat vääntyneet jotenkin pahasti.» - -»Vai niin, huomasitko sen?» vastasi erakko. »Siitä näen, että oletkin -aika soittomestari. Viini ja _wassail_», lisäsi hän vakavalla äänellä, -kohottaen silmiään taivasta kohti, -- »viini ja _wassail_ siihen ovat -syynä! -- Varoitinhan Allan-a-Dalea, pohjoismaan ministreliä, että -harppu joutuisi vialle, jos hän seitsemännen pikarin perästä vielä -tarttuisi siihen. Mutta eipä se mies vain totellut minua. -- Loiskis, -veli veikkonen! Onnistukoon soitantosi hyvin!» - -Näin sanoen hän vakavasti tyhjensi pikarinsa, samassa pudistaen päätään -liiaksi viinaan menevän skottilaisen harppuniekan muistolle. - -Ritari oli sillä välin saanut kielet jotenkin viritetyksi. Pienen -alkurämpytyksen soitettuaan hän kysyi isännältä, suvaitsisiko hän -mieluummin _sirvente_eä _oc_-kielellä, _lai_'tä _oui_-kielellä[16] vai -ehkä _virelai_'ta eli ballaadi-laulua Englannin kansallisella kielellä. - -»Ballaadin, ballaadin», sanoi erakko, »hiiteen kaikki ranskalaiset ocit -ja ouit. Suora englantilainen minä olen, herra ritari, suora -englantilainen niinkuin pyhä Dunstankin, oma suojeluspyhimykseni. Hän -piti oceja ja ouieja yhtä halvassa arvossa kuin lastuja perkeleen -kaviosta -- suoria englantilaisia lauluja vain saa kuulua tässä -majassa.» - -»Tahdonpa sitten koettaa», sanoi ritari, »laulaa erästä saksilaisen -ministrelin sepittämää ballaadia. Minä kuulin sen häneltä -Palestiinassa.» - -Heti kuului, että ritari, vaikka hän ei ollutkaan mainioimpia mestareita -ministrelin-taidossa, kuitenkin oli oppinut sen parhailta mestareilta. -Hänen äänialansa ei alkujansa ollut kovinkaan laaja ja oli pikemmin -karkea kuin miellyttävä. Mutta opetus oli neuvonut häntä, miten noita -luontaisia puutteita oli lievennettävä vähemmän tuntuviksi. Hänen -laulunsa olisi siis kelvannut taitavampienkin tuomarien edessä kuin -erakko oli, varsinkin kun ritari osasi väliin kiihdyttää sävelensä -tuliseen intoon, väliin sulattaa ne haikeaksi valitushyräilyksi, josta -hänen laulunsa sai sekä voimaa että eloa. - - RISTIRETKELÄISEN KOTIINPALUU. - - 1. - - Jo urhotöistään sankari - Pyhältä maalta palasi. - Tuo risti päällä olkapään - on nähnyt monen kovan sään, - ja kilven vammat muistuttaa - jokainen sotaa ankaraa. - Näin hänen kuullaan laulavan - edessä kultans' ikkunan: - - 2. - - »Oi terve, kauno! -- tullut kas! - on kultamaalta sotijas. - Ei tuo hän kultaa matkaltaan, - vaan mitäs siitä -- kunhan vaan - tallella kelpo miekkans' on - ja raisu ratsu verraton. - En huoli, kunhan säilyi nuot, - ja kun sä, armas, katseen suot! - - 3. - - Oi terve, kauno! Kuuluksi - mä saatoin nimes töilläni. - Kaikk' urhot sitä mainitsee - ja runoniekat laulelee: - 'Kas tuota neittä, hän se on! - Sen silmäin säihke verraton - urholle ihmevoiman soi, - jok' Askalonin voiton toi.' - - 4. - - 'Kas immen suuta! -- hymynsä - suloinen, lämmin, viehkeä, - se leskeks monen avion - tek' alangoll' Ikoonion. -- - Kas tukkaa kullan hohtavaa, - lumille kaulan valuvaa! -- - Jokainen säie kultainen - löi yhden vääräuskoisen.' - - 5. - - Oi, impi! -- Nimetönnä vain - mä kuljen aina; teoistain - sait sinä yksin mainehen; -- - siis avaa oves minullen. - Myöhäisen tunnin kello lyö - ja kylmä pohjoismain' on yö. - Autuutta lemmen hälle suo, - jok' kunnian ja maineen tuo.» - -Ritarin laulaessa erakko käyttäytyi aivan samalla tavalla kuin meidänkin -aikoinamme parhaat musiikin ymmärtäjät, kun uutta oopperaa ensi kertaa -näytellään. Hän loikoili tuolin selustan nojassa, siristellen silmiään, -pannen kätensä ristiin ja kierrellen peukaloitaan toistensa ympäri ollen -syvimmän hartaasti kuuntelevinaan. Väliin hän taas levitteli käsiänsä, -hiljaa lyöden tahtia sormillaan. Parissa hänelle erittäin mieleisessä -paikassa hän itsekin loihe vähän auttamaan, kun ei arvellut ritarin -äänen yksin saavan näitä säveliä soimaan niin voimallisesti kuin hänen -herkkä tuntijankorvansa olisi vaatinut. Laulun lakattua erakko kiitteli -korein sanoin sitä kauniiksi ja hyvin esitetyksi. - -»Minun mielestäni», hän sanoi, »ovat saksilaiset kansalaiseni kuitenkin -liian paljon seurustelleet normannilaisten kanssa, koska he rupeavat jo -heidän itkusuisia laulujansa matkimaan. Kuka käski tuon kelpo ritarin -lähteä pois kotoa? Taikka mitäpä hän muuta voi odottaakaan kuin -tapaavansa kultansa hauskassa ajanvietossa toisen kosijan kanssa, -jolloin hänen serenaadistansa -- siksihän ne tämmöistä iltalaulua -sanovat -- ei pidettäisi enemmän lukua kuin rakastuneen kissan -naukumisesta räystäskourussa? Kaikesta huolimatta, herra ritari, -otetaanpa nyt taas tästä ja juodaan kaikkien uskollisten rakastajien -onneksi ja menestykseksi -- mutta pelkäänpä, ettette te niiden joukkoon -kuulukaan», lisäsi hän havaittuansa, että ritari, jonka pää tiheistä -ryypyistä alkoi käydä kuumaksi, kaasi vettä viininsä sekaan. - -»Mitä», arveli ritari, »etkö sanonut tämän veden olevan autuaan -suojeluspyhimyksesi, hurskaan Dunstanin lähteestä?» - -»On se niinkin», selitti erakko, »ja monta sataa pakanaa hän sillä -kastoi. Mutta en ikinä ole kuullut, että hän olisi sitä juomiseen -käyttänyt. Tässä maailmassa on jokainen asia käytettävä oman -tarkoituksensa mukaan. Pyhä Dunstan tunsi yhtä hyvin kuin kuka muu -hyvänsä iloisen munkin oikeudet.» - -Näin sanottuaan hän kaappasi harpun ja huvitti vierastansa seuraavalla -omituisella laululla laulaen sitä vanhanaikaisella englantilaisella -sävelellä: - - PALJASJALKAINEN MUNKKI. - - 1. - - Saat vuoden, veikko, ja kaksikin saat - läp' etsiä, urkkia Euroopan maat; - vaan onnellistapa mointa et nää, - kuin paljasjalkainen munkki on tää. - - 2. - - Kas ritari rientävi taistelemaan; - hän armahan vuoksi näin peuhaa vaan. - Hän kaatuu -- armas ei huoleen jää, - sen lohdutus kohta on munkki tää. - - 3. - - Moni valtias purppuran riisunut on - ja pukeunut munkkilais-mekkohon, - mut tokkopa kruunuhun yksikään - lie vaihtanut harmajan luukon tään! - - 4. - - Miss' ikänä munkki kulkekohon, - maa viljoineen hänen omans' on; - ja jalka jos väsyvi kulustaan, - joka taloss' ompi hän kotonaan. - - 5. - - Kun päiväll' astuvi tupasehen, - hän viedähän kunniasijallen, - ja luumupuuro jo odottaa, - hän ensiksi herkkua maistaa saa. - - 6. - - Ja yöksi jos joutuvi, lasketaan - koht' olut, piirakat paistetaan; - yks kaikki, jos isäntä suohon jää, - kun vain saa polstarin munkki tää. - - 7. - - Hei, kelpo on munkin luukko ja vyö, - ja paavin valta ja pirun työ! - Jos missä ruusuja kukoistaa, - tää munkki yksin ne poimia saa. - -»Totta maar», sanoi ritari, »kauniin ja lystin laulunpa sinä -veisasitkin, josta säädyllesi on suuri kunnia. Mutta pirusta puhuen, -pyhä veli, etkö pelkää, että hän joskus, papille sopimattomien toimien -aikana, saattaisi tulla sinun luoksesi?» - -»Minäkö muka vietän aikaani papille sopimattomissa toimissa!» huusi -erakko; »se syytös on perätön, se on, koira vie, aivan perätön! ---Toimitanhan minä kaikki jumalanpalvelukset kappelissani niinkuin pitää -ja sopii -- kaksi messua luen joka päivä, aamuin ja illoin, vielä -lisäksi aamu-, keskipäivä- sekä iltarukoukset, ynnä aveja, credoja ja -isämeitiä -- -- --» - -»Paitsi kuutamoöinä, luvallisella metsästysajalla», tuikkasi vieras. - -»_Exceptis excipiendis_ -- poikkeuksista puhumatta», vastasi erakko, -»niin vanha abotti opetti minut sanomaan, jos hävyttömät maallikot -tulisivat kysymään, noudatanko säätyni kaikkia pienimpiäkin pykäliä.» - -»Aivan oikein, pyhä isä», sanoi ritari; »mutta juuri tämmöisiä -syrjäaskeleitahan perkele väijyykin tarkalla silmällä. Hän kulkee, sen -tiedät, ympäri niinkuin kiljuva jalopeura.» - -»Kiljukoon vain, jos uskaltaa», sanoi munkki; »kylläpä sivallus -vyönuorastani kiljahduttaisi häntä yhtä pahasti kuin muinoin pyhän -Dunstanin pihdit. En ole ikinä pelännyt ketään ihmistä, enkä myös pelkää -perkelettäkään joukkioineen. Minua suojaavat pyhät Dunstan, Dubrik, -Winibald, Winifred, Swibert, Willick ja Tuomas Kentiläinen, jota ei pidä -unohtaa, ja onhan minulla vielä omatkin halvat ansioni päällisiksi. -Tulkoot vain tänne perkeleet, niin monta kuin heitä on, niin -pitkähäntäiset kuin töpöhännät! -- Mutta kuulehan yksi salaisuuteni, -veikkonen -- minä en koskaan puhu tämmöisistä asioista ennen -aamurukoustani.» - -Hän käänsi nyt puheen toiselle tolalle. Kumpaisenkin kumppanin ilo -kiihtyi kiihtymistään, ja monta laulua he vuorotellen lauloivat. -Yht'äkkiä kova kolkutus majan ovelle keskeytti heidän mässäämisensä. - -Syytä tähän häiritsemiseen emme voi selittää, jollemme kerro, mitä sillä -ajalla oli tapahtunut eräille muille meidän tuttavistamme. Vanhaan -Arioston tapaan me näet emme pidä välttämättömänä aina vain seurata yhtä -kertomuksemme henkilöä. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU. - - - Matkamme synkän salon läpi käy, - miss' arkaa emääns' seuraa kaurisvasa, - ja pitkät tammet tuuheill' oksillaan - paistetta päivän kaihtaa nurmikolta. -- - Hei, sinne matka! -- hauska saloill' on, - kun päivä-kulta paistaa iloisesti; - vähemmän hauska metsämatka on - ja vaarallinen myös, kun öisen lampun - hämärä valo väikkyy latvain kautta. - - _Ettrickin Salo_. - -Kun Cedrik Saksilainen näki poikansa pyörtyvän Ashbyn -taistelutantereelle, tahtoi hän ensi liikutuksensa vallassa lähettää -palvelijan ottamaan hänet hoitoonsa. Mutta tuo käsky ei tahtonut hellitä -hänen kurkustaan. Hänen oli liian vaikea näin suuren katsojajoukon -edessä tunnustaa omakseen poika, jonka hän oli karkoittanut luotaan ja -julistanut perinnöttömäksi. Hän ei siis tehnyt muuta kuin käski Oswaldin -pitää kaatunutta silmällä; sitten, kun kansa oli hajonnut, piti -Oswaldin, kahden orjan avulla, viedä Ivanhoe Ashbyhyn. Mutta Oswald ei -saanut tilaisuutta antaa senkään vertaa apua. Kun kansa oli hajaantunut, -ei näet ritaria ollut enää löydettävissä. - -Turhaan Cedrikin juomanlaskija etsi nuorta herraansa joka puolelta, ---tuossa oli tosin se verinen paikka, missä hän vast'ikään oli maannut, -mutta itse Ivanhoeta ei enää näkynyt. Näytti aivan siltä kuin hän olisi -taikavoimalla kadonnut näkymättömiin. Oswald alkoikin jo kallistua -sellaiseen luuloon, sillä saksilaiset olivat suuresti taikauskoisia. -Mutta äkkiäpä hän katsahdettuansa mieheen, joka asemieheksi puettuna -seisoi hänen lähellään, tunsi hänet palveluskumppanikseen Gurthiksi. -Huolissaan isäntänsä kohtalosta ja tuskissaan hänen äkillisestä -katoamisestaan oli asemieheksi muuttunut sikopaimen etsinyt häntä joka -paikasta, ja niin tehdessään ei hän muistanutkaan pitää kasvojaan niin -peitossa kuin hänen etunsa olisi vaatinut. Oswald piti velvollisuutenaan -ottaa Gurthin kiinni, jotta hänen isäntänsä saisi päättää karkulaisen -rangaistuksesta. - -Sitten Oswald rupesi uudestaan tiedustelemaan, mihin kummaan Ivanhoe oli -joutunut. Mutta sen ainoan tiedon juomanlaskija vain sai ympärillä -seisovilta, että muutamat koreasti puetut palvelijat olivat nostaneet -ritarin maasta, asettaneet hänet kantotuoliin, jonka omistaja oli eräs -katsojajoukossa ollut rouva, ja että hänet tällä tavalla oli viety pois -väentungoksesta. Tämän tiedon saatuansa Oswald päätti mennä isännältään -tiedustelemaan uusia käskyjä ja vei Gurthin kanssaan, jonka hän luuli -karanneen Cedrikin palveluksesta. - -Saksilainen oli ollut suuressa tuskassa ja huolessa poikansa kohtalosta; -luonto oli viimeinkin päässyt voitolle hänen sydämessään, vaikka -kansallinen itsepäisyys kauan pani vastaan. Mutta tuskin hän oli saanut -tietää, että Ivanhoe oli joutunut huolellisiin ja epäilemättä -ystävällisiin käsiin, niin pojan kohtalon epätietoisuudesta herännyt -isänhuoli jälleen katosi. Loukattu ylpeys ja suuttumus Wilfredin -tottelemattomuudesta hänen sanoillaan puhuen saivat taas hänessä täyden -vallan. »Kulkekoon hän omaa tietänsä», sanoi Cedrik, »voidelkoot hänen -haavojansa ne, joiden kunniata koroittaakseen hän on ne saanut. -Paremmin hän osaakin tehdä kaikkia noita normannilaisritarien -silmänkääntäjätemppuja kuin ylläpitää englantilaisten esi-isiensä -mainetta ja kunniaa kalvalla sekä keihäällä, oman kansansa vanhoilla -kelpo aseilla.» - -»Jos esi-isien kunnian ylläpitäminen merkitsee sitä», sanoi Rowena, joka -oli läsnä, »että heidän jälkeläisensä on viisas neuvoissaan sekä uljas -toimissaan -- urhokkain urhoista ja ritarillisin ritareista -- niin -tuskinpa kukaan muu paitsi hänen isänsä -- --» - -»Älä jatka, Rowena! Tämä on ainoa asia, josta en salli sinun puhua. ---Valmistaudu nyt vain prinssin pitoihin. Meidät on kutsuttu niihin -suurta kunnioitusta ja kohteliaisuutta osoittaen, jommoista normannit -aniharvoin ovat kohdistaneet meikäläisille tuon kovaonnisen Hastingsin -päivän jälkeen. Näihin pitoihin aion mennä, jollen muun vuoksi niin -ainakin siksi, jotta ylpeät normannilaiset näkisivät, kuinka vähän -saksilainen huolii sen pojan kohtalosta, joka on voittanut heidän -parhaat miehensä.» - -»Mutta minä», vakuutti Rowena, »en suinkaan aio lähteä mukaan. Ja teitä -minä rukoilen kavahtamaan, ettei kukaties sydämen kovuudeksi sanota sitä -tapaa, jolla olette osoittavinanne miehuutta ja lujuutta.» - -»Pysy sitten kotona, kiittämätön tyttö», vastasi Cedrik. »Sinun sydämesi -juuri on kova, sillä se uhraa sorretun kansansa edut turhan, luvattoman -rakkauden vuoksi. Minä lähden hakemaan jaloa Athelstania, ja hänen -kanssaan käyn Anjoun Juhanan pitoihin.» - -Mitä näissä pidoissa sitten tapahtui, on jo edellä kerrottu. Linnasta -palattuansa saksilaiset taanit lähtivät suutuksissaan heti -seuralaisinensa matkaan. Tässä tilaisuudessa Cedrik ensi kerran huomasi -meluavan joukon keskeltä Gurth-karkurin. Saksilainen herramme, niinkuin -tiedämme, ei ollut juuri suotuisimmalla tuulella pidoista tullessansa, -ja vähemmästäkin syystä olisi hänen kytevä vihansa voinut riehahtaa -ilmituleen. »Käsiraudat!» huusi hän, »tuokaa tänne käsiraudat! -- Oswald --- Hundibert! -- Koirat ja lurjukset! -- kuinka tuo junkkari on ilman -kahleita?» - -Gurthin toverit eivät uskaltaneet virkkaa sanaakaan vastaan, vaan -sitoivat hänet hevosen marhaminnalla, joka oli lähinnä käsillä oleva -kahlekeino. Gurth ei tehnyt vastarintaa; hän loi vain herraansa -moittivan katseen ja mutisi: »Tämän saa siis palkakseen, kun rakastaa -teidän lihaanne ja vertanne enemmän kuin omaansa.» - -»Ylös satulaan ja matkaan!» käski Cedrik. - -»Onpa maar aikakin lähteä», sanoi Athelstan; »sillä joll'emme ratsasta -joutuisasti, niin pilautuu arvoisan Waltheoffin illalliskeitto -kokonaan.» - -Tätä hänen pelkäämäänsä kovaa onnea ei kuitenkaan tapahtunut; sillä -matkalaiset kulkivat niin kiireesti, että he joutuivat hyvissä ajoin -Pyhän Witholdin luostariin. Abotti, joka itsekin oli vanhaa -saksilaissukua, otti vieraansa vastaan yltäkylläisellä, tuhlaavaisella -vieraanvaraisuudella, niinkuin heidän kansalaisillaan oli tapana. Abotin -pöydässä istuttiin hyvin myöhäiseen tai pikemmin sanoen sangen -varhaiseen hetkeen asti. Ja seuraavana päivänäkin syötiin taas hyvin -runsas aamiainen, ennenkuin lähdettiin luostarista. - -Samassa kuin matkajoukko ratsasti luostarikartanosta, tapahtui seikka, -joka säikähdytti tuttaviamme. Kaikista Euroopan kansoista näet -saksilaiset sokeimmin uskovat aavistuksiin, ja heistä ovat peräisin -useimmat taikauskoiset luulot, joita vieläkin tapaamme rahvaan parissa. -Normannilaiset sitävastoin, jotka olivat sekakansaa ja paremmin -perehtyneet sen ajan opilliseen sivistykseen, eivät enää muistaneet -isien mukana Skandinaviasta tulleita harhaluuloja, joiden halveksimista -he pitivät kunnia-asianaan. - -Se hirvittävä profeetta, joka tässä tilaisuudessa ennusti onnettomuutta, -oli suuri, laiha, musta koira. Kintuillansa istuen se ulvahti surkeasti, -samassa kuin ensimmäiset ratsumiehet karahduttivat portista ulos, ja -rupesi sitten seuraamaan matkalaisia hurjasti haukkuen ja sinne tänne -hypellen. - -»Tuollainen musiikki ei minusta ole hauskaa, isä Cedrik», sanoi -Athelstan; tällä kunnianimellä hän näet tavallisesti puhutteli -sukulaistansa. - -»Eikä minustakaan, eno», sanoi Wamba, »pahoin pelkään, että saamme tämän -läksiäismarssin nahallamme maksaa.» - -»Minun luullakseni», arveli Athelstan, jonka kurkussa abotin kelpo olut --- Burton oli jo silloin kuuluisa jalosta juomastaan -- yhä vielä -kiehahteli, »minun luullakseni olisi viisainta kääntyä takaisin ja -viipyä abotin luona iltapuoleen asti. Vahinkohan aina sattuu, jos jatkaa -tietänsä kohdattuaan munkin tai jäniksen tai ulvovan koiran, ennenkuin -on ensin syönyt kunnon aterian.» - -»Antaa mennä vain!» huusi Cedrik kiivaasti; »päivä on muutenkin lyhyt -perille päästäksemme. Ja mitä tuohon rakkiin tulee, niin tiedän sen -olevan karanneen orjani Gurthin koiran, -- joutava kuljeksija sekin -niinkuin isäntänsä.» - -Näin sanoen hän suutuksissaan matkan viivytyksestä nousi seisoalleen -jalustimissa ja nakkasi Fangs-parkaa kohti heittopeitsensä; -- Fangs se -näet oli, joka oli tähän paikkaan saakka seuraillut salaa lähteneen -isäntänsä jälkiä ja nyt omalla tavallansa ilmoitti iloaan, kun näki -hänet jälleen. Heittokeihäs pyyhkäisi koiran kylkeä ja oli miltei -naulata elukka-paran maahan kiinni. Ulvaisten pakeni Fangs siis -vimmaisen taanin läheltä, ja Gurthin sydän paisui vihasta. Paljoa -kipeämmin koski sikopaimeneen tämä tappoyritys hänen uskollista -kumppaniansa vastaan kuin tyly kohtelu, joka oli tullut hänen itsensä -osaksi. Hän koetti kohottaa kättänsä silmilleen, ja kun se ei -onnistunut, kääntyi hän Wamban puoleen, joka peläten isännän pahaa -tuulta oli jättäytynyt jälkijoukkoon. »Ole hyvä», sanoi Gurth, »ja pyyhi -silmiäni mekkosi liepeellä. Niihin on lentänyt tomua, ja tuo lemmon -nuora estää minua auttamasta itseäni tavalla tai toisella.» - -Wamba täytti pyynnön, jonka jälkeen ystävykset ratsastivat rinnakkain -jonkin aikaa. Kauan Gurth jörötteli aivan äänettömänä, mutta viimein -puhkesi kuitenkin hänen sydämensä viha sanoiksi. - -»Wamba veikkonen», hän virkkoi, »kaikista niistä miekkosista, jotka ovat -niin hulluja ja palvelevat Cedrikiä, sinä yksin osaat hullutella hänen -mielikseen. Mene siis ja ilmoita hänelle, että Gurth ei enää aio -palvella häntä ei hyvällä eikä väkisenkään. Hakkauttakoon hän pääni -poikki -- pieksättäköön minua -- pankoon minut kahleisiin -- mutta -millään keinolla hän ei enää saa minua tottelemaan itseään. Mene siis ja -ilmoita, että Gurth Beowulfin poika luopuu hänen palveluksestaan.» - -»Hullu vaikka olenkin», virkkoi Wamba, »en kuitenkaan huoli lähteä -mokomalle hullun asialle. Cedrikillä on toinenkin heittopeitsi vyössään, -eikä hän, sen tiedät, joka kerta heitä syrjään.» - -»Vaikka hän sen viskaisikin lävitseni», sanoi Gurth, »niin siitä huolin -vähät. Eilen hän jätti nuoren herrani, Wilfredin, nääntymään veriinsä. -Tänä päivänä hän on yrittänyt tappaa sen ainoan elävän olennon, joka -minua rakastaa. Pyhät Edmund, Dunstan, Withold, Edward Tunnustaja ja -kaikki muut almanakan saksilaiset pyhimykset auttakoot!» (Cedrik ei -koskaan vannonut kenenkään pyhän miehen kautta, joka ei ollut -saksilaista sukuperää, ja samaa esimerkkiä noudattivat hänen -palvelijansakin), »mutta minä en koskaan voi antaa hänelle anteeksi!» - -»Mutta kun asiaa oikein ajattelen», sanoi narri, joka usein toimitti -riidansovittajan virkaa Cedrikin talossa, »niin isäntä ei tainnut -aikoakaan tappaa, vaan ainoastaan peloittaa Fangsia. Sillä näithän, -kuinka hän nousi jalustimissa seisoalleen, ikäänkuin olisi tahtonut -viskata ylitse. Mutta Fangs hypähti samassa ylös, ja siitä syystä peitsi -pyyhkäisi sitä. Ja sen vähäisen vamman minä heti parantaisin, jos vain -penninkin arvosta olisi tervaa käsillä.» - -»Jos sen uskoisin», sanoi Gurth -- »jos sitä voisin uskoa -- mutta ei ---näinhän minä, että peitsi oli tähdätty hyvin -- kuulinhan, kuinka se -viuhahti ilman läpi, ilmaisten viskaajan kihisevää vihaa, ja kuinka se -maahan satuttuaan vapisi, ikäänkuin vimmoissaan siitä, ettei ollut -käynyt maaliinsa. Minä luovun hänestä, sen vannon Pyhän Antoniuksen -lemmikkiporsaan kautta!» - -Sen sanottuaan äkäinen sikopaimen rupesi jälleen ääneti jöröttelemään, -eikä narri saanut enää sanaakaan hänen suustansa, vaikka olisi kuinka -koettanut. - -Cedrik ja Athelstan, matkajoukon päämiehet, puhelivat sillä välin maan -tilasta, kuninkaallisten veljesten eripuraisuudesta sekä normannilaisten -aatelisherrojen keskinäisistä riidoista ja taisteluista, tuumien, -eivätkö sorretut saksilaiset nyt uhkaavan sisällisen metelin aikana -voisi kenties vapautua vieraan vallan alta tai ainakin kohottaa kansansa -suurempaan arvoon ja valtaan. Tämä aihe aina tulistutti Cedrikiä. -Kansansa vapautus vieraan vallan alta, -- se ajatus oli hänen -epäjumalansa; sille hän ilolla oli uhrannut perheonnensa sekä poikansa -edut. Tuon suuren, Cedrikin suunnitteleman vallankumouksen -aikaansaamiseksi oli vallan välttämätöntä, että englantilaisilla piti -olla yksi mieli ja yksi päällikkö, jota kaikki toimissaan tottelivat. -Tietysti tämä päällikkö oli valittava vanhan saksilaisen kuningassuvun -perillisten joukosta, ja nimenomaan olivatkin ne miehet, joille Cedrik -oli uskonut salaiset hankkeensa sekä toivonsa, panneet ehdoksi, että -semmoinen mies valittaisiin. Athelstan täytti tuon vaaditun ehdon, -vaikkei hänellä muuten ollutkaan ylen monta päällikön avua. Paitsi sitä -tiedettiin hänen olevan anteliaan, vieraanvaraisen ja häntä luultiin -hyvänsävyiseksi. Mutta suuri osa kansaa, vaikka he myönsivät Athelstanin -monin puolin sopivan saksilaisten hallitsijaksi, arvelivat kuitenkin -Rowena-neidin oikeuden kruunun suuremmaksi. Sillä olihan tämä neito -suuren Alfredin suvun jälkeläinen, ja olihan hänen isänsä ollut -viisaudestaan, urhoudestaan ja anteliaisuudestaan kuuluisa päällikkö, -jonka muistoa sorretut saksilaiset pitivät suuressa arvossa. - -Helposti olisi myös Cedrik, jos vain olisi tahtonut, voinut oman -johtonsa alle koota kolmannen puolueen, vähintään yhtä lukuisan kuin -jompikumpi noista molemmista. Hän ei sukunsa puolesta ollut halvempi -kuin muutkaan, lukuunottamatta Athelstania ja holhokkiansa. Ja jos -kuninkaallinen syntyperä antoi näille arvoa, niin painoipa taas Cedrikin -vaakakupissa hänen pelottomuutensa, toimeliaisuutensa, lujuutensa ja -kaikkein enimmin hänen tulinen innostuksensa kansalliseen asiaan, josta -innostuksestaan hän olikin saanut liikanimen »Saksilainen». Mutta -Cedrikin jalossa sydämessä ei ollut vähintäkään itsekkyyden jälkeä. -Hänelle ei pälkähtänyt edes päähänkään ruveta eri puolueen päälliköksi, -josta hänen kansansa ennestäänkin heikot voimat olisivat vielä enemmän -hajaantuneet; päinvastoin oli Cedrikin mielituumana naittaa Rowena -Athelstanille ja sillä keinoin sulattaa molemmat kilpailevat puolueet -yhteen. Tätä hänen rakkainta tuumaansa esti hänen holhokkinsa ja oman -poikansa keskinäinen rakkaus; ja se oli ollut alkusyynä siihen, että -Wilfred viimein karkoitettiin isänsä kodista. - -Tähän kovaan keinoon ryhtyessään oli Cedrik toivonut, että Rowenan -rakkaus pian haihtuisi, kun Wilfred ei enää ollut saapuvilla. Mutta hän -oli peräti pettynyt toivossaan, ja siihen oli osaksi syynä se tapa, -jolla hän itse oli kasvattanut Rowenaa. Cedrik, joka suorastaan -epäjumaloi Alfredin nimeä, oli aina kohdellut erinomaisella -kunnioituksella mainion saksilaiskuninkaan ainoata elossaolevaa -jälkeläistä, olipa osoittanut hänelle suurempaakin kunnioitusta kuin -siihen aikaan tavallisesti osoitettiin hallitsevien kuninkaitten -tyttärille. Mitä Rowena käski, sitä kaikki talonväki heti riensi -täyttämään; ja Cedrik itsekin, joka oli päättänyt, että kuninkaallisen -neidon tuli saada edes tässä ahtaassa piirissä hallita täydellä -vallalla, näytti pitävän suurena kunniana saada palvella häntä -ensimmäisenä alamaisena. - -Täten kasvatettuna Rowena oli tottunut noudattamaan omaa mieltänsä ja -vaatimaan muilta ehdotonta tottelevaisuutta. Hänessä oli siis sekä halua -että uskallusta vastustaa jokaista, ken yritti ohjata hänen sydäntänsä -tai tahtoi naittaa hänet vasten hänen omaa tahtoaan. Mitenkä hän -olisikaan taipunut muitten mielen mukaan tässä asiassa, joka niin usein -nostattaa kapinaan vanhempien tai holhoojien valtaa vastaan -tavallisiakin, tottelevaisuuteen ja myöntyväisyyteen kasvatettuja -tyttöjä. Niitä tunteitansa, jotka kulloinkin kuohuttivat hänen -sydäntään, hän aina toi rohkeasti ilmi; ja Cedrik, joka oli tottunut -pitämään mitä suurimmassa arvossa kaikkia Rowenan sanoja, ei kyennyt -nytkään irtautumaan vanhasta tavastaan, ollen siis pahassa pulassa, -miten saada holhoojavaltansa voimaan. - -Turhaan hän koetti huikaista neidon silmiä pilventakaisilla -kruununtavoittelun toiveilla. Rowena, joka oli älyltään terävä, väitti -koko ajatusta mahdottomaksi; eipä hän sanonut edes haluavansakaan -kruunua, vaikka sen saaminen olisikin ollut mahdollinen. Peittämättä hän -tunnusti rakastavansa Wilfred Ivanhoeta ja vakuutti, ettei hän -muutenkaan, vaikka tämä rakkaus ei olisi ollutkaan esteenä, huolisi -jakaa kruunun kunniaa Athelstanin kanssa, vaan mieluummin menisi -luostariin. Athelstania hän näet oli aina halveksinut, ja nyt hänen -ylenkatseensa alkoi muuttua vihaksi sentakia, että hänellä oli ollut -niin paljon harmia tästä miehestä. - -Cedrik, joka ei uskonut naisen mielenlujuuden voivan kauan kestää, -koetteli kuitenkin yhä edelleen kaikkia mahdollisia keinoja saadaksensa -tuon naimisliiton toimeen, sillä hän toivoi siitä tärkeitä etuja -saksilaisten yhteiselle asialle. Mutta nytpä kukaties Wilfredin -äkillinen ja ritarillinen ilmestyminen, kuten hän täydellä syyllä -pelkäsi, oli hävittävä viimeisetkin toiveet tässä suhteessa. Sentähden -Cedrikin ylpeys ja kansallistunne, vaikka isällinen rakkaus ensihetkenä -olikin saanut niistä voiton, olivat pian jälleen vironneet täyteen -voimaansa. Niiden yllyttämänä hän oli päättänyt tehdä uuden -ponnistuksen, saadaksensa Athelstanin ja Rowenan avioliiton heti -paikalla toimeen, samalla kuin hän nyt ryhtyi muihinkin, saksilaisten -vapauttamista tarkoittaviin keinoihin. - -Tästä viimeksimainitusta asiasta Cedrik jutteli juuri matkatoverinsa -Athelstanin kanssa, jota tehdessä hänellä usein, niinkuin muinoin -Hotspurilla, oli syytä huoata, että moista mietoa maitovelliä oli vaikea -saada jalosti kuohahtamaan. Athelstanilla tosin oli sen verran -kunnianhimoa, että hän mielellään kuunteli, kun hänen korviansa -kutkuteltiin puhumalla hänen korkeasta sukuperästään sekä peritystä -oikeudestansa. Mutta tätä kunnianhimon kipinää hänen sydämessään -tyydyttivät täydellisesti ne kunnianosoitukset, joita hän sai omilta -palvelijoiltaan sekä muilta hänen seuraansa sattuvilta saksilaisilta. -Miehuutta hänessä tosin olisi ollut kestämään vaaroja, mutta hän ei -viitsinyt kuitenkaan vaivata itseään etsimällä niitä. Mielellään hän -myöntyi Cedrikin yleisiin puheisiin siitä, että saksilaisilla oli oikeus -vapauttaa itsensä, ja vielä mieluummin hän myöntyi siihen, että -kuninkaallinen valta, vapautustyön onnistuttua, oli oikeuden mukaan -tuleva hänelle. Mutta kun sitten otettiin puheeksi, mihin keinoihin oli -ryhdyttävä näiden oikeuksien toteuttamiseksi, kas silloin hän heti taas -oli »Athelstan Myöhäinen», hidas, kahtiapäin häilyvä ja saamaton nahjus. -Cedrikin innokkaat, tuliset yllytykset eivät tehneet häneen suurempaa -vaikutusta kuin hehkuvat tulipommit veteen pudotessaan: kerran kihahtaa -ja tuprahtaa, mutta siihenpä ne samassa sammuvatkin. - -Ja kun Cedrik, väsyneenä tähän työhön, jota olisi sopinut verrata huonon -hevoskonin kannustamiseen tai kylmän raudan takomiseen, kääntyi -holhokkinsa Rowenan puoleen, niin eipä hänen mielensä sieltäkään päin -saanut suurta lohdutusta. Sillä kun hänen läsnäolonsa keskeytti neiti -Rowenan ja hänen uskotun palvelustyttönsä puheet Wilfredin -ritarillisesta taistelusta ja arveluttavasta kohtalosta, kosti Elgitha -heti hänelle sekä emäntänsä että omastakin puolestaan rupeamalla -puhumaan Athelstanin kovaonnisuudesta turnaustantereella, mikä -puheenaihe oli Cedrikin korville kaikkein vastenmielisin. Tämä -päivämatka oli siis kunnon saksilaiselle kaikin tavoin harmillinen ja -vastuksellinen, niin että hän sydämessään monta monituista kertaa kirosi -turnajaisia, niiden toimeenpanijaa sekä omaa hulluuttansa, joka oli -vietellyt hänet mokomaan turhuuteen. - -Keskipäivällä matkustajat Athelstanin kehoituksesta pysähtyivät -varjoisaan lehtoon levähdyttääksensä hevosiansa ja haukatakseen vähän -niitä eväitä, joita vierasvarainen abotti oli antanut heille mukaan -kokonaisen juhdankuormallisen. Ateriaa kesti jokseenkin kauan, ja tämä -viivytys yhdessä edellisten kanssa oli nyt kuluttanut niin suuren osan -päivää, ettei ollut toivoakaan päästä Rotherwoodiin muuten kuin -matkustamalla yötä myöten. Tämä havainto joudutti heitä kulkemaan -joutuisammin eteenpäin kuin siihen asti. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - - - Miesjoukko aseellinen, matkassaan - ylhäinen nainen kantotuolissaan, - (sen heidän puheistaan ma kuulla sain, - jäljessä huomaamatta kulkeissain) - on tulossa, he linnaan aikovat - täks yöksi. - - _»Orra», Murhenäytelmä_. - -Matkustajat olivat nyt joutuneet salomaan rajalle ja alkoivat tunkeutua -sen jylhään syvyyteen. Tällainen matka oli siihen aikaan sangen -vaarallinen, sillä sorrosta tai puutteesta hurjistuneita karkulaisia -kuljeksi saloilla niin suurin parvin, että vähäinen poliisivoima ei -taitanut niille yhtään mitään. Näitä rosvoja eivät kuitenkaan Cedrik ja -Athelstan pelänneet, vaikka yö oli jo joutumassa; sillä lukuunottamatta -Gurthia ja Wambaa, joista ei ollut apumiehiksi, koska edellinen heistä -oli köysissä, jälkimmäinen hupsu, oli heillä kymmenen muutakin -palvelijaa. Voimmepa lisätä, että Cedrik ja Athelstan, uskaltaessaan -näin myöhään salolle, luottivat myös yhtä paljon sukuperänsä ja -kansallisuutensa suojaan kuin aseittensa voimaan. Karkulaiset näet -olivat enimmäkseen saksilaisia talonpoikia tai orjia, jotka -metsästyssääntöjen ankaruus oli pakottanut tähän kuljeksivaan ja -väkivaltaiseen elämäntapaan, ja heidän sanottiin ylipäänsä säästävän -omien kansalaistensa henkeä ja tavaraa. - -Jonkin matkan matkalaiset olivat täten kulkeneet, kun yht'äkkiä -edestäpäin kuuluvat kovat hätähuudot säikähdyttivät heitä. Riennettyänsä -huutoa kohti he kummastukseksensa näkivät hevoskantotuolin maassa ja -kalliiseen juutalaispukuun verhotun nuoren naisen istuvan sen vieressä. -Ja vanha mies, jonka hänen keltaisesta lakistaan saattoi myös tuntea -samaan kansaan kuuluvaksi, asteli edestakaisin, väännellen käsiänsä, -niinkuin ainakin mies, jolle on tapahtunut julma vahinko. - -Athelstanin ja Cedrikin kysymyksiin vanha juutalainen ei ensialussa -vastannut mitään. Hän kutsui vain avuksensa kaikkia Vanhan Testamentin -patriarkkoja, toista toisensa jälkeen, pyytäen heiltä suojelusta -Ismaelin poikia vastaan, jotka muka olivat tulossa silpoaksensa hänet -miekan terällä palasiksi ja säpäleiksi. Viimeinkin vähän toinnuttuansa -tästä silmittömästä pelosta Iisak Yorkilainen -- tämä vanha tuttavamme -hän näet oli -- sai annetuksi pyydetyn selityksen. Hän oli Ashbyssä -palkannut kuusi miestä henkivartijoikseen sekä pari muulia, joiden piti -kuljettaa erästä hänen sairasta ystäväänsä. Nämä miehet olivat luvanneet -saattaa hänet Doncasteriin asti. Tähän paikkaan saakka olikin matka -ollut aivan turvallinen, mutta siellä oli eräs puunhakkaaja ilmoittanut, -että vähän matkan päässä edempänä suuri parvi lainsuojattomia oli -väijyksissä metsässä. Sen kuultuaan juutalaisen palkkalaiset olivat -pötkineet pakoon, vieläpä vieneet kantotuoliin kuuluvat juhdatkin, -jättäen Iisakin ja hänen tyttärensä paikalle ilman minkäänlaisia -suojelus- ja pakokeinoja. Nämä raukat olivat sitten istuneet tässä joka -hetki peläten, että rosvot tulisivat ryöstämään heidät paljaiksi ja -kukaties riistämään heiltä hengenkin. »Jospa te, jalot ritarit», rukoili -Iisak matelevan nöyrästi, »olisitte siksi armolliset, että suvaitsisitte -juutalaisparkojen matkustaa teidän turvissanne. Apunne, sen vannon pyhän -lakimme taulujen kautta, minä palkitsisin teille runsaammassa määrässä -kuin yksikään Israelin lapsi on palkinnut hyvää tekoa aina Babylonin -vankeuden ajoista asti.» - -»Sinä juutalais-koira!» sanoi Athelstan, joka heikkolahjaisten ihmisten -tapaan piti muistissaan kaikenlaisia mitättömiä seikkoja, erittäinkin -pieniä loukkauksia. »Etkö muista, miten hävyttömästi käyttäydyit meitä -kohtaan turnaustantereen lavalla? Pötki pakoon tai suojele itseäsi -aseilla tai sovi karkulaisten kanssa miten tahdot, mutta älä pyri meidän -seuraamme. Ja jos ryöstäisivätkin paljaaksi semmoisen miehen kuin sinut, -joka itse ryöstelet kaikilta ihmisiltä, kehuisin minä puolestani sitä -tekoa oikein kunnon miehen teoksi.» - -Cedrik ei kuitenkaan suostunut tähän matkakumppaninsa armottomaan -päätökseen. »Parempi on», hän sanoi, »että me jätämme heille kaksi -palvelijoistamme ja juhdistamme, jotka voivat saattaa heidät takaisin -lähimpään kylään. Meidän voimamme ei siitä sanottavasti vähene; -jäljellejääneitten palvelijoiden ja sinun kelpo miekkasi avulla, jalo -Athelstan, voimme helposti torjua päältämme vaikka kaksikymmentäkin -moista kuljeksijaa.» - -Rowena, jota kertomus rosvojen paljoudesta sekä läheisyydestä alkoi -vähän peloittaa, rupesi myöskin hartaasti puolustamaan holhoojansa -ehdotusta. Tällöin Rebekka kavahti äkkiä istualtaan, työnsi palvelijat -syrjään ja riensi saksilaisen aatelisneidon luokse langeten polvilleen -ja suudellen Rowenan hameenhelmoja, kuten itämaalaisten on tapana -tervehtiä ylhäisiä henkilöitä. Sitten hän nousi, veti syrjään huntunsa -ja rukoili -- Kaikkivaltiaan nimessä, jota he kumpikin palvelivat, ja -Siinain vuorella annetun ilmoituksen kautta, johon he yhteisesti -uskoivat -- että Rowena armahtaisi heitä ja ottaisi heidät -matkaseuraansa. »En rukoile tätä armoa itselleni», sanoi Rebekka, »enkä -myöskään tuolle vanhusparalle. Tiedänhän, että te kristityt pidätte -meidän kansamme ryöstämistä ja sortamista vähäpätöisenä rikoksena, -miltei ansiollisena tekona. Ja yhdentekeväähän se meille onkin, kohtaako -ryöstö ja väkivalta meidät kaupungissa tai maalla tai korvessa. Mutta -erään ihmisen nimessä, joka monelle on rakas ja myös teillekin, rukoilen -teitä sallimaan, että tätä sairasta saisimme huolellisesti ja hellästi -kuljettaa teidän turvissanne. Sillä jos hänelle tapahtuisi pahaa, niin -kieltäytymisestänne johtunut suru katkeroittaisi vielä teidän elämänne -viimeisenkin hetken.» - -Rebekan jalo ja juhlallinen ilme hänen lausuessaan nämä sanat vaikutti, -että ne tunkeutuivat kahta syvemmälle ihanan saksilaisneidon sydämeen. - -»Tuo mies on vanha ja heikko», sanoi Rowena holhoojallensa, »tyttö on -nuori ja kaunis, ja heidän sairas ystävänsä hengenvaarassa, -- eihän -meidän kristittyjen sovi jättää heitä tämmöiseen surkeaan tilaan, vaikka -he ovatkin juutalaisia. Käskekää siis, että kuormat riisutaan kahden -muulin selästä ja sälytetään kahden orjan taakse tarakkaan. Muulit -kuljettakoot kantotuolia, ja vanhaa miestä sekä hänen tytärtänsä varten -meillä on jouten kulkevia hevosia.» - -Cedrik suostui kernaasti tähän esitykseen, ja Athelstan lisäsi vain sen -ehdon, että »juutalaiset kulkisivat kaikkein taimpana, missä Wamba -saattoi varjella heitä siankinkkukilvellään». - -»Kilpeni jäi minulta turnaustantereelle», tokaisi narri, »samoin kuin -monen minua paremmankin ritarin on käynyt.» - -Athelstanin kasvot lensivät tulipunaisiksi, sillä sellainenhan oli -hänenkin kohtalonsa ollut toisena turnajaispäivänä. Mutta Rowena, jota -narrin sukkeluus suuresti huvitti, käski Rebekan vierellensä -ratsastamaan ikäänkuin hyvittääksensä siten raa'an kosijansa törkeää -leikkipuhetta. - -»Oikeastaan ei minun sopisi näin tehdä», sanoi Rebekka ylpeän nöyrästi, -»koska seurani voisi olla alentavaa suojelijalleni.» - -Käsky kuormien muuttamisesta täytettiin nopeasti. Äsken kuultu sana -»lainsuojattomat» oli yksinkin omiaan jouduttamaan kaikkien liikkeitä, -ja lisääntyvä hämärä teki sen masentavan vaikutuksen vielä raskaammaksi. -Puuhatessaan palvelijat olivat nostaneet Gurthinkin satulasta maahan, -jota tehtäessä Wamba vangin pyynnöstä hiukan höllitti hänen siteitään -kiinnittäen solmun -- kenties tahtomattansa -- niin huolettomasti, että -Gurth voi helposti vetää kätensä kokonaan ulos paulasta ja sitten -pujahtamalla viidakkoon päästä pötkimään pakoon. - -Kaikki olivat niin kovassa touhussa, ettei Gurthia osattu kaivatakaan, -ennenkuin vasta vähän ajan kuluttua. Loppumatka hänen oli määrä -ratsastaa tarakassa jonkun palvelijan takana ja jokainen näistä arveli -hänen olevan jonkun toisen toverin huostassa. Kun viimein alkoi -kuiskutus kulkea miehestä mieheen, että Gurth oli poissa, pelättiin -paraikaa joka hetki rosvojen hyökkäystä, niin ettei paljon jouduttu -muistamaankaan koko tapahtumaa. - -Tie, jota matkalaiset kulkivat, oli nyt niin kaitainen, että kaksi -ratsastajaa tuskin sopi rinnakkain, ja se alkoi laskeutua alas notkoon, -jonka läpi juoksevan puron rannat olivat jyrkät, lietteiset ja pajukon -peitossa. Cedrik ja Athelstan, jotka kulkivat etumaisina, huomasivat, -kuinka vaaralliseksi hyökkäys tämmöisessä ahtaassa paikassa voisi käydä -heille. Mutta kumpainenkin oli sotataidossa aivan oppimaton; he eivät -keksineet sen parempaa suojeluskeinoa vaaraa vastaan, kuin että -koetettaisiin mitä joutuisimmin kiirehtiä pahan paikan ohi. He kulkivat -eteenpäin ilman minkäänlaista järjestystä ja olivat juuri muutamien -seuralaistensa kanssa päässeet puron toiselle rannalle, kun heidän -kimppuunsa äkkiä rynnättiin sekä edestä että takaa ja kummaltakin -sivustalta yhtä aikaa. Ja niin tulinen oli päällekarkaus, että he -hämmästyneinä ja järjestymättä kun olivat, eivät voineetkaan tehdä -suurta vastarintaa. Kaikilta haaroilta kajahti heidän korviinsa: -»Valkoinen lohikäärme! Valkoinen lohikäärme! -- Pyhä Yrjänä auttakoon -iloista Englantia!» -- jonka tutun sotahuudon hyökkääjät olivat -valinneet, jotta heitä paremmin uskottaisiin saksilaisiksi rosvoiksi. Ja -kaikilta haaroilta ilmaantui vihollisia tunkien päälle ja iskien niin -ripeästi, että heidän joukkonsa sen vuoksi näytti paljon lukuisammalta -kuin se todellisuudessa oli. - -Molemmat saksilaiset herrat joutuivat yht'aikaa vangeiksi, mutta -kumpainenkin omalla tavallaan, mikä ilmaisi heidän erilaista -mielenlaatuansa. Samassa kuin ensimmäinen vihollinen tuli näkyviin, -viskasi Cedrik tallella olevan heittopeitsensä, joka osuikin nyt -paremmin kuin se, jonka hän aamulla oli tähdännyt Fangsia kohti, -nauliten erään hyökkääjistä kiinni takana seisovaan tammeen. Tehtyänsä -tästä vastustajasta lopun kannusti Cedrik sitten hevostaan ja ryntäsi -toisen päälle vetäisten samassa miekkansa ja iskien häneen. Mutta isku -oli sivallettu niin silmittömällä vimmalla, että miekka sattui Cedrikin -pään yläpuolella riippuvaan vahvaan oksaan ja lensi omaa vauhtiansa -kädestä. Jouduttuaan täten aseettomaksi hän heti joutui kahden, kolmen -ympärillä hyörivän rosvon vangiksi, jotka tempasivat hänet alas hevosen -selästä. Athelstanin hevonen sitävastoin kopattiin suitsista kiinni ja -hänet kiskottiin maahan, ennenkuin hän vielä oli ennättänyt vetää edes -miekkaansa esille tai muuten yrittää vastarintaa. - -Palvelijoista, joilla oli tavarakuormat ja jotka säikähtivät isäntiensä -kohtalosta, rosvoille ei ollut suurta vastusta. Heidät vangittiin, ja -sama kova onni kohtasi myös Rowena-neidin ja hänen takanaan kulkevan -juutalaisen ja tämän tyttären. - -Koko matkaseurasta ei päässyt pakoon kukaan muu paitsi Wamba, joka tässä -tilaisuudessa osoitti suurempaa miehuutta kuin moni itseään viisaammaksi -kehuva. Narri tempasi miekan eräältä palvelijalta, joka sitä veti juuri -hitaalla, epäröivällä kädenliikkeellä tupesta, ja alkoi sitten iskeä -ympärilleen kuin leijona. Useimmat hyökkääjistä hän torjui päältään ja -yrittipä uljaasti, vaikka turhaan auttaa herraansakin. Havaittuansa -vihollisen voiman liian suureksi Wamba heittäytyi viimein maahan hevosen -selästä, pujahti viidakkoon ja pääsi yleisen sekamelskan suojassa ehjin -nahoin taistelutantereelta. - -Miettipä uljas narri vielä useaan kertaan päänsä ympäri, tuntiessaan -itse olevansa täydessä turvassa, pitikö hänen kukaties kuitenkin palata -jakamaan vankeus hartaasti rakastamansa isännän seurassa. - -»Olenpa kuullut ihmisten puhuvan siitä, kuinka hauska on olla vapaana», -puheli hän itsekseen; »mutta soisinpa, että joku viisas neuvoisi -minulle, mitä kummaa tuolla vapaudella oikeastaan nyt teen, kun se -kerran on käsissäni.» - -Hän oli lausunut nämä sanat ääneensä; kohtapa sen jälkeen kuului toinen -ääni aivan läheltä sanovan hyvin hiljaa ja varovasti: »Wamba!» Ja -samassa koira, jonka hän tunsi Fangsiksi, hyppäsi esiin ja pieksi -hänelle vimmatusti häntäänsä. »Gurth!» vastasi narri yhtä varovasti, ja -heti seisoi sikopaimen hänen edessään. - -»Mikä on hätänä?» kysyi tämä kiivaasti. »Miksi tuolla huudetaan ja -helistellään miekkoja?» - -»Onni on vain pyörähtänyt hiukan ympäri», sanoi Wamba; »he ovat kaikki -joutuneet vangiksi.» - -»Ketkä ovat vankina?» huusi Gurth maltittomasti. - -»Herrani ja Rowena-neiti ja Hundibert ja Oswald.» - -»Herra varjelkoon!» sanoi Gurth. »Kuinka he joutuivat vangiksi -- ja -kenenkä kynsiin?» - -»Meidän herramme oli liian kiireinen tappelemaan», sanoi narri, »ja -Athelstan ei pitänyt tarpeeksi kiirettä, ja muut eivät olleet lainkaan -kiireisiä. Ja he ovat langenneet vihreänuttujen ja mustanaamioisten -käsiin. He makaavat kaikki maassa niinkuin metsäomenapuun hedelmät, -joita karistelet oksista maahan sioillesi. Ja nauraisinpa sitä juttua», -lopetti kunnon narri, »jos vain voisin itkultani.» Ja hän vuodatti -totisen surun kyyneleitä. - -Gurthin silmät välkähtivät. -- »Wamba», sanoi hän, »sinulla on ase ja -sydämesi on aina ollut väkevämpi aivojasi -- meitä on vain kaksi --mutta -kaksikin rohkeata miestä voi äkillisellä päällekarkauksella saada paljon -aikaan -- seuraa minua!» - -»Minnekä? Mitä tekemään?» kysyi narri ihmeissään. - -»Cedrikiä vapauttamaan.» - -»Mutta olethan juuri äsken luopunut hänen palveluksestaan», sanoi Wamba. - -»Niin tein», vastasi Gurth; »mutta silloin hän ei ollut hädässä. -Lähtekäämme!» - -Juuri kun narri aikoi totella kehoitusta, ilmaantui äkkiä paikalle -kolmaskin mies, joka käski heidän molempien seisahtua. Puvusta ja -aseista päättäen Wamba ensin luuli hänenkin kuuluvan samaan -rosvojoukkoon, joka juuri äsken oli rynnännyt Cedrikin päälle. Mutta -tällä miehellä ei ollut kuitenkaan naamiota silmien edessä; ja -kantimesta, joka olkapäällä, siitä riippuvasta komeasta metsätorvesta -sekä miehen äänen ja koko käytöksen vakavasta ryhdistä Wamba pian tunsi -hänet Locksleyksi, -- samaksi jousimieheksi, joka tuonnoin turnauksessa -oli täyttämällä niin vaikeat kokeet voittanut ampumapalkinnon. - -»Mitä kummaa tämä kaikki on?» kysyi mies. »Ja ketkä sitten näissä -metsissä ryöstävät ja raastavat ja vangitsevat ihmisiä?» - -»Mene vähän matkaa tuonnepäin tarkastamaan heidän nuttujansa», sanoi -Wamba, »niin saat nähdä, ovatko ne omien poikiesi nuttuja vai ei --sillä -ovatpa ne sinun omain pukimiesi näköiset, aivan kuin samassa -hernevarressa kasvaneet palkoset.» - -»Siitä otan selvän heti paikalla», vastasi Locksley, »ja teitä minä -kiellän henkenne uhalla liikahtamasta tältä paikalta, ennenkuin tulen -takaisin. Totelkaa minua, se on hyödyksi sekä teille itsellenne että -herrallenne. -- Mutta maltas, pitäähän minun ensin muuttaa itseni aivan -noiden lurjusten näköiseksi.» - -Näin sanoen hän riisui päältään kantimen torvineen, otti myös sulkasen -pois lakistaan ja antoi ne Wamban haltuun. Sitten veti hän naamion -taskustaan sovittaen sen silmilleen ja lähti vakoiluretkelle, vielä -kerran toistettuansa, että molempien miesten piti seisoa paikallansa. - -»Pysymmeköhän me tässä, Gurth?» kysyi Wamba, »vai lähdemmekö -käpälämäkeen? Minun typerä ymmärrykseni sanoo, että hänellä oli kaikkia -noita varkaan kaluja liiaksi käsillä voidaksensa olla rehellinen mies.» - -»Olkoon vaikka itse perkele», sanoi Gurth, »niin emmehän me siitä -pahene, vaikka odotammekin, kunnes hän tulee takaisin. Jos hän kuuluu -tuohon joukkioon, niin ovat he jo hänen kauttaan saaneet tiedon meistä, -ja sitten ei pako eikä tappelu auttaisi meitä pitkällekään. Sitäpaitsi -olen nykyisin saanut kokea, että julkirosvot eivät ole pahimpia miehiä, -joiden kanssa voi joutua tekemisiin.» - -Muutamien minuuttien kuluttua jousimies jo palasi. - -»Gurth veikkonen», sanoi hän, »minä olen käynyt puhuttelemassa noita -miehiä ja saanut tietää, kenen palveluksessa he ovat ja minne he ovat -matkalla. Minun arvatakseni ei näytä siltä, että heillä olisi aikomus -ottaa vankinsa hengiltä. Ja sulaa hulluutta olisi, jos me nyt kolmen -miehen yrittäisimme käydä heidän kimppuunsa; sillä he ovat -sota-ammattiin tottuneita ja asettaneet vartijoita ympärilleen, jotka -kutsuvat muut aseisiin niin pian kuin joku lähenee. Mutta minä toivon -kohta saavani niin suuren miesvoiman kokoon, ettei heillä ole paljonkaan -apua varovaisuudestaan. Te molemmat palvelette Cedrik Saksilaista, -kansansa oikeuksien puolustajaa; teille minä lupaan, ettei hän ole jäävä -pulaan saksilaiskäsien puutteessa. Tulkaa siis kanssani keräämään -enemmän apumiehiä.» - -Näin sanottuaan hän alkoi astua pitkin askelin metsän kautta narrin ja -sikopaimenen seuratessa jäljessä. Mutta kauanpa ei Wamba malttanutkaan -kulkea äänetönnä. - -»Muistelenpa», sanoi hän tarkastaen torvea kantimineen, joka hänellä yhä -vielä oli käsissään, »muistelen nähneeni sen nuolen lentävän, joka -ansaitsi tämän korean palkinnon -- eikä siitä ole kulunut niinkään -pitkää aikaa kuin viime joulusta.» - -»Ja minä», arveli Gurth, »saattaisin panna sieluni pantiksi, että olen -kuullut sen lennättäjän äänen niin yöllä kuin päivälläkin ja ettei kuu -siitä ajasta ole vanhennut enempää kuin kolme päivää.» - -»Hyvät veikkoset», vastasi jousimies, »kuka ja mitä minä lienenkin, se -ei ollenkaan vaikuta nykyiseen asiaamme. Jos minun onnistuu vapauttaa -teidän herranne, niin teillä on syy pitää minua ystävänä, -- parhaana, -mitä teillä ikänä on ollut. Mutta sillä seikalla, olenko tuttu tällä vai -toisella nimellä -- ja osaanko virittää jousta yhtä hyvin tai paremmin -kuin härkäpaimen -- ja huvittaako minua enemmän kävellä päivänpaisteella -vai kuutamolla -- kaikella tällä älkää huoliko vaivata päätänne, sillä -se ei lainkaan ole teidän asianne.» - -»Meidän päämme ovat leijonan kidassa», kuiskasi Wamba Gurthille. -»Saammepa nähdä, kuinka meidän onnistuu vetää ne jälleen ulos.» - -»Hs -- vaiti!» vastasi Gurth. »Älä suututa häntä hulluttelemisellasi. -Minä toivon, että kaikki on käyvä hyvin.» - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - - - Kun syksy-yö on valoton - ja metsä kolkko -- silloin, oi - kuink' ihanalta erakon - yöveisu eksyneelle soi! - - Rukous laulult' äänen saa, - ja laulu siltä lentimen, -- - näin leivon tavoin kohoaa - ne taivahille värjyen. - - _Pyhän Klemetin Lähteen Erakko_. - -Kolme tuntia ahkerasti patikoituaan saapuivat Cedrikin palvelijat oudon -oppaansa kanssa pienelle lakeudelle, jonka keskellä kasvoi summattoman -suuri tammipuu, levitellen pahkuraisia oksiansa kaikille ilmansuunnille. -Tämän puun juurella makasi neljä, viisi jousimiestä ja lisäksi asteli -yksi vartijana edestakaisin kuunvalon luomassa pimennossa. - -Kuultuansa lähenevien miesten askelten kopinan vartija huusi aseisiin -toverinsa, jotka herkästä unestaan ylös kavahtaen virittivät joutuisasti -jousensa. Kuusi nuolta, kukin jänteellään, tähtäsi tulijoita; mutta -pianpa miehet tunsivat omakseen sen, joka oli tuonut Cedrikin orjat -kanssaan. He tervehtivät häntä kaikin kunnioituksen ja rakkauden -osoituksin, joten pelko pahasta kohtelusta haihtui heti orjaparoilta. - -»Missä mylläri on?» kuului ensimmäinen kysymys. - -»Matkalla Rotherhamiin päin.» - -»Kuinka monen miehen kanssa?» kysyi taas päällikkö, sillä ilmeisesti hän -oli sellainen. - -»Kuusi miestä on mukanaan ja runsas saalis toivossa, jos vain pyhä -Nikolaus sen sallii.» - -»Totisesti jumalista puhetta», sanoi Locksley. »Entä missä Allan-a-Dale -oleilee?» - -»Watlingin maantien varrella väijymässä Jorvaulx'in abottia.» - -»Sekin oli viisas hanke», vastasi päällikkö; -- »entä erakko?» - -»Majassaan.» - -»Sinne menen minäkin», päätti Locksley tiedustelunsa. »Menkää te kukin -haarallenne kutsumaan tovereitamme kokoon. Kerätkää niin monta kuin -suinkin saatte, sillä on tarjona otus, jota meidän pitää ankarasti ajaa -takaa ja joka luultavasti nousee takakäpälilleen. Kokoontukaa -päivännousun aikana tänne kaikki. -- Ja kuulkaa», hän lisäsi, »olipa -minulta unhottua kaikkein tärkein asia. -- Kahden teistä pitää kiirehtiä -Torquilstoneen, Front-de-Boeufin linnalle päin. Joukko hirtehisiä, -joilla on ollut rohkeutta pukea yllensä samanlaiset puvut kuin meillä -on, viepi sinne par'aikaa muutamia vankeja. -- Pitäkää heitä tarkasti -silmällä, sillä kunniamme vaatii, että rankaisemme heitä röyhkeydestään, -vaikka kerkiäisivät linnansa turviin, ennenkuin meidän voimamme on -koolla, ja kylläpä siihenkin keksimme keinoja. Pitäkää heitä siis -tarkasti silmällä; ja menköön joku teistä, nopein jaloiltaan, kutsumaan -kokoon hajallaan olevat kumppanimme.» - -Miehet lupasivat täyttää käskyt tarkasti ja riensivät iloisesti kukin -asialleen. Mutta päällikkö ja hänen molemmat seuralaisensa, jotka -tunsivat häntä kohtaan nyt paljon suurempaa kunnioitusta, jopa hiukan -pelkoakin, lähtivät astumaan eteenpäin Copmanhurstin kappelia kohti. - -Pian he olivat joutuneet ennenmainitulle pienelle aukealle, jota kuutamo -metsän estämättä valaisi. He näkivät edessään tuon juhlallisen, vaikka -osaksi rappioituneen kirkkosen sekä sen vieressä halvan hökkelin, joka -niin hyvin sopi lihansakiduttajan asunnoksi. »Jos tuo on rosvon koti», -kuiskasi Wamba Gurthin korvaan, »niin käy tässäkin taas toteen vanha -sananlasku: 'Mitä likempänä kirkkoa, sitä edempänä Jumalasta'. -- Ja -semmoiseltahan, niin totta kuin lakissani kukonhäntä heiluu, tässä -näyttääkin olevan laita. -- Kuule vain, minkälaista pirun virttä tuossa -majassa veisataan!» - -Erakko ja hänen vieraansa näet par'aikaa lauloivat terveitten -keuhkojensa koko voimalla vanhaa juomalaulua, jonka loppusäkeet aina -kuuluivat näin: - - »Hei, maistapas oluet ruskoiset, - veitikka-veikkosein! - Hei, maistapas oluet ruskoiset! -- - Ken juoman jättää, se veljen pettää, -- - hei, maistapas oluet ruskoiset!» - -»Eipä tuo laulu ole hulluimpia», sanoi Wamba autettuansa loppuvärssyn -vauhtia muutamilla omillakin lurituksillaan. »Mutta, pyhän Dunstanin -nimessä, kukapa olisi voinut ennakolta arvata, että tämmöistä lystiä -laulua saisimme kuulla erakon majasta.» - -»Kyllä maar minä olisin voinut», sanoi Gurth. »Tuo iloinen Copmanhurstin -erakko on ylt'ympäri tuttu mies. Hän se ampuu puolet kaikista -metsäkauriista, joita kuninkaan metsästä varastetaan. Sanotaanpa -metsänvartijan jo käyneen kaipaamassa munkin esimiehelle, ja taitaa tuo -lysti poika piankin saada sanoa jäähyväiset sekä lähteelleen että -luukolleen, ellei hän pysy paremmin säätynsä vaatimuksissa.» - -Heidän näin puhuessaan kolkutti Locksley kovasti ovea, kunnes erakko ja -hänen vieraansa viimein heräsivät ilostaan. »Pyhä helmivyöni auttakoon!» -sanoi erakko vaieten äkkiä kesken parasta hoilotustaan, »tuleepa tuolla -vielä muitakin yövieraita lisäksi. Soisinpa mieluummin, että mekkoni -olisi hukassa, kuin että minut tavattaisiin tässä hauskassa toimessa. -Jokaisella ihmisellä on vihamiehensä, hyvä ritari Tyhjäntoimittaja, ja -voi olla pahansuopia ihmisiä, jotka kukaties väittävät minun olevan -juopon ja mässääjän, vaikka ne synnit inhoittavat minua yhtä paljon -luonteeni kuin säätyni puolesta ja vaikka en tässä ole muuta tehnyt kuin -kolmen lyhyen tunnin kuluessa suonut kestitystä ja virvoitusta -väsyneelle matkamiehelle.» - -»Ilkeitä valehtelijoita ne olisivatkin!» huusi ritari; »ja saisivatpa -minulta kelpo löylytyksen, jos olisivat kynsissäni. Kuitenkin, pyhä -munkki, olet oikeassa sanoessasi, että jokaisella ihmisellä on -vihamiehensä. Ja tunnenpa minäkin tässä maassa sellaisia, joita -mieluummin tahtoisin puhutella kypäräni silmirautojen takaa kuin paljain -päin.» - -»Pane sitten rautapatasi jälleen päähäsi, Tyhjäntoimittaja veikkoseni, -niin kiireesti kuin luontosi sallii», sanoi erakko. »Minä pistän sillä -aikaa piiloon nuo saviruukut, joiden äskeinen sisällys niin kummasti -pyörii päässäni. Ja jotta ei niiden kilinä kuuluisi -- sillä, totta -puhuen, raajani eivät ole nyt oikein luotettavat -- niin yhdypä sinäkin -äänelläsi virteen, jota nyt rupean veisaamaan. Ei huolta sanoista ---tuskinpa minä niitä itsekään osaan.» - -Näin lausuttuaan hän aloitti kumajavalla äänellä virren: »_De profundis -clamavi_ (syvyydestä huudan)», korjaten samalla syrjään pitopöytänsä. -Nauraen täydestä sydämestään ja samassa pukien rautavarustuksiaan ylleen -yhtyi ritarikin välistä isännän veisuuseen, sen verran kuin hän -naurultansa saattoi. - -»Mitä perkeleen aamumessua siellä keskellä yötä veisataan?» huusi ääni -ulkoapäin. - -»Herra Jumala suokoon syntisi anteeksi, hyvä matkustaja!» sanoi erakko, -jota hänen oma loilotuksensa sekä kenties myös monet yölliset ryypyt -estivät tuntemasta kysyjän ääntä, vaikka se oli hänelle vanhastaan -tuttu. -- »Mene tiehesi, Jumalan ja pyhän Dunstanin nimessä, äläkä -häiritse minun ja pyhän veljeni jumalanpalvelusta.» - -»Sinä pappi tolvana», vastasi ääni ulkoa, »avaa heti Locksleylle!» - -»Ei hätää -- kaikki on hyvin!» sanoi erakko nyt toverilleen. - -»Mutta kuka hän on?» kysyi Musta ritari; »minun olisi hyvin tärkeätä -saada tietää se.» - -»Kuka hän on?» kertasi erakko; »sanonhan minä, että hän on ystävä.» - -»Mutta kuka tuo ystäväsi on?» kysyi ritari uudelleen; »sillä hän voi -olla sinun ystäväsi, mutta ei silti minun.» - -»Kukako tuo ystävä on?» matki erakko. »Kas, se on niitä asioita, joita -on helpompi kysyä kuin selittää. -- Kukako tuo ystävä on? -- Onpahan, -kun nyt oikein muistelen, juuri sama kunnon metsänvartija, josta äsken -puhuin sinulle.» - -»Aivan oikein, sitten hän lienee yhtä kunnollinen metsänvartija kuin -sinä olet pyhä munkki», vastasi ritari, »sitä en ollenkaan epäile. Mutta -avaapa hänelle ovi, ennenkuin hän lyö saranat säpäleiksi.» - -Koiratkin, jotka ensin kolkutuksen kuultuansa olivat hirmuisesti -haukkuneet, näyttivät nyt tunteneen ulkona olevan äänen. Niiden käytös -muuttui kokonaan ja ne rupesivat vinkuen raapimaan ovea ikäänkuin -pyytäen, että vieras päästettäisiin sisään. Erakko vetäisi joutuisasti -teljet ovelta ja päästi Locksleyn seuralaisineen sisään. - -»Kuules, munkki», oli jousimiehen ensi kysymys, kun hän huomasi ritarin, -»mikä viinaveikko sinulla tuossa on?» - -»Hän on meidän veljistöömme kuuluva munkki», selitti erakko päätään -pudistellen; »me olemme kaiken yötä yhdessä veisailleet virsiä.» - -»Mahtaa hän sitten arvatakseni kuulua sotivaan kirkkokuntaan», sanoi -Locksley, »ja sitä lajia on nyt paljon liikkeellä näillä mailla. Kuules, -munkki, sinun pitää nyt panna pois helmivyösi ja ottaa nuijasauva -käteen. Me tarvitsemme kaikkia iloisia poikiamme, niin maallikoita kuin -pappejakin. -- Mutta», hän lisäsi vetäen munkin hihasta vähän syrjään, -»oletko sinä päästäsi sekaisin, kun päästit tuntemattoman ritarin -majaasi? Oletko unohtanut meidän asetuksemme?» - -»Tuntemattomanko?» vastasi erakko rohkeasti. »Enkö muka tuntisi häntä! -Minä tunnen hänet yhtä hyvin kuin kerjäläinen päivällisateriansa.» - -»No, mikä hänen nimensä sitten on?» kysyi Locksley. - -»Hänen nimensäkö?» sanoi erakko, -- »hänen nimensä on herra Antti -Scrablestone. -- Minäkö rupeisin juomaan miehen kanssa, jonka nimeä en -tunne!» - -»Olet nyt juonut liiaksikin, munkkiseni», sanoi jousimies, »ja pelkäänpä -myös, että olet lörpötellytkin liikoja.» - -»Hyvä jousimies», virkkoi nyt ritari astuen esiin, »älähän kovin suutu -iloiselle isännälleni. Täytyihän hänen suoda minulle vieraanvaraa, sillä -muuten olisin hänet pakottanut siihen, jos hänellä olisi ollut rohkeutta -kieltäytyä.» - -»Sinäkö pakottanut!» huusi erakko; »maltas, kunhan tämän harmaan mekon -sijaan panen viheriäisen nutun päälleni, ja jollei pääsi sitten, kun -saan nuijasauvani käteen -- pian kumaja kuin soisivat siinä -kirkonkellot, niin haukuttakoon minua valepapiksi ja mitättömäksi -metsämieheksi.» - -Näin puhuessansa hän riisui mekon päältään, jonka alta tuli näkyviin -mustasta kanvastikankaasta tehty takki ja housut. Näiden yli hän puki -kiireesti viheriäiset housut ja nutun. »Ole hyvä, veikkonen, ja sido nuo -paulani umpeen», sanoi hän Wamballe, »saat kupillisen viiniä -vaivastasi.» - -»Suurkiitos viinistäsi», vastasi Wamba, »mutta lieneeköhän aivan oikein, -vai mitä arvelet, että autan sinua muuttumaan pyhästä erakosta -syntiseksi metsämieheksi?» - -»Ei hätää!» vakuutti erakko. »Eipä tarvitse muuta, kuin että viheriä -nuttuni ottaa tuon harmaan mekon rippi-isäkseen ja silloin ovat kaikki -synnit taas kuitatut.» - -»Amen!» säesti narri, »sarkaiselle syntiselle sopiikin säkkipukuinen -ripittäjä, ja mahtaneepa sinun harmaassa mekossasi olla sen verran -voimaa, että se voi synnistä puhdistaa minunkin kirjavan kolttini.» - -Näin sanoen hän antoi erakolle apuansa ja sitoi ne lukemattomat paulat, -joilla housut siihen aikaan kiinnitettiin takkiin. - -Tämän toimituksen kestäessä vei Locksley ritarin hiukan syrjään ja -lausui: »Älkää kieltäkö, herra ritari -- olettehan te sama mies, joka -toisena turnajaispäivänä sai voiton kallistumaan Englannin ritarien -puolelle.» - -»Mitäs sitten, jos arvaisitkin oikein, kunnon jousimies?» kysyi ritari -vastaan. - -»Siinä tapauksessa luulisin», vastasi jousimies, »että te olette -heikompien ystävä.» - -»Sehän on jokaisen kelpo ritarin velvollisuus», sanoi Musta ritari, -»enkä suinkaan soisi, että minun voitaisiin sanoa lyövän sitä laimin.» - -»Mutta minulle on tärkeätä», sanoi jousimies, »että te olisitte yhtä -kelpo englantilainen kuin kelpo ritarikin. Sillä se, josta nyt aion -teille puhua, koskee tosin ylipäänsä jokaista kelpo miestä, mutta on -erityisesti jokaisen totisen Englannin pojan velvollisuus.» - -»Kun minulle puhut», vastasi ritari, »niin puhut miehelle, jolle -Englanti ja jokaisen englantilaisen henki on kalliimpi kuin kellekään -muulle koko maailmassa.» - -»Mielelläni tahtoisin uskoa sananne todeksi», sanoi metsämies, »sillä -tämä maa tarvitsee nyt kipeämmin kuin koskaan ennen poikiensa rakkautta -ja apua. Kuulkaa, minä puhun teille hankkeesta, jossa te, jos todella -olette semmoinen mies kuin sanotte, voitte olla suureksi avuksi. Muuan -rosvojoukko, joka on tehnyt itsensä tuntemattomaksi jäljittelemällä -paljoa parempien miesten pukua, on vanginnut korkeasukuisen -englantilaisherran, Cedrik Saksilaisen, sekä hänen holhokkinsa ja -lisäksi hänen ystävänsä, Athelstan Coningsburghilaisen, ja vienyt -vankinsa Torquilstonen linnaan, joka sijaitsee keskellä tätä saloa. -Tahdonpa nyt kysyä teiltä, tahdotteko kelpo ritarina ja kelpo Englannin -miehenä tulla mukaan heitä vapauttamaan?» - -»Velvoittaahan ritarivalanikin minua siihen», vastasi ritari. »Mutta -ensin tahtoisin mielelläni tietää, keitä te olette, jotka pyydätte minua -avuksi?» - -»Minä», sanoi metsämies, »olen nimetön mies; mutta silti olen maani -ystävä ja maani ystäväin ystävä. -- Tähän tietoon saatte nyt ensi aluksi -tyytyä; ettehän tahdo itsekään ilmoittaa nimeänne. Uskokaa kuitenkin -minua; minun sanani, kun sen olen kerta antanut, on yhtä luja kuin jos -minulla olisi kultakannukset saappaissani.» - -»Mielelläni uskon sinua», sanoi ritari. »Minä olen oppinut tarkastamaan -ihmisten kasvoja, ja sinun kasvoistasi luen suoruutta ja miehuutta. En -siis huoli kysyä enempää, ja tahdon kernaasti auttaa sinua vapauttamaan -nuo vankiparat. Sen tehtyämme toivon, että tutustumme paremmin toisiimme -ja tulemme hyviksi ystäviksi.» - -»Vai niin», sanoi Wamba Gurthille -- saatuansa munkin vaatetuksen -valmiiksi narri oli näet lähestynyt majan toista puolta ja kuullut -ylläkerrotun keskustelun loppusanat. -- »Vai niin, tässäpä olemme taas -saaneet uuden liittolaisen lisäksi. Hauskaa tulee olemaan nähdä, -lieneekö tämän ritarin urhous luotettavampaa lajia kuin erakon -jumalisuus ja jousimiehen rehellisyys. Sillä Locksley näyttää minusta -täyskarvaiselta metsävarkaalta ja pappi puolestaan ulkokullatulta -veitikalta.» - -»Pidä suusi kiinni, Wamba», käski Gurth. »Voi kyllä olla, että kaikki on -niinkuin sanot. Mutta vaikka nousisi itse sarvipää saatanakin syvyyden -pohjasta tarjoten apuansa Cedrikin ja Rowena-neidin vapauttamiseksi, -niin pelkäänpä jumalisuuteni olevan niin huonolla kannalla, etten -kieltäisi paholaisen pyyntöä enkä käskisi häntä palaamaan hiiteen.» - -Erakko seisoi nyt täydessä jousimiehen puvussa, miekka vyöllä, kilpi, -jousi ja viini kädessä sekä vahva pertuska olalla. Hän astui ensiksi -ulos majastaan, lukitsi sen muiden lähdettyä huolellisesti ja pisti -avaimen kynnyksen alle. - -»Onko sinusta nyt taisteluun, munkki», kysyi Locksley, »vai vieläkö -ruskeat oluet pyörivät päässäsi?» - -»Kyllämaar kulaus Pyhän Dunstanin lähteestä saa ne pyörijät pian -asettumaan», vastasi erakko. »Onhan päässäni vähän pohmeloa ja -kintuissani kohmeloa, mutta siitä minä heti pääsen, -- katsokaas vain.» - -Näin sanoen hän astui kiviselle altaalle, johon lähteen vedet -vierähtelivät, heloittavina kuin helmisade kuutamossa. Siihen hän -kyykistyi ja juoda viiletteli pitkään, aivankuin olisi aikonut särpiä -koko lähteen kuiville. - -»Milloinkahan lienet viimeksi ottanut noin ankaran kulauksen, pyhä -Copmanhurstin erakko?» kysyi Musta ritari. - -»Enpä siitä ajasta lähtien, kun viininassakkani kerran rupesi vuotamaan -ja päästi nesteensä ulos luvattomasta aukosta», vastasi munkki. »Silloin -ei minulla ollut varalla muuta juomista kuin tätä suojeluspyhimykset -luomaa.» - -Vihdoin hän pisti vielä kätensä ja päänsäkin lähteeseen, huuhtoen tällä -tavoin pois viimeisetkin jäljet yöllisistä juomingeistaan. - -Täten virkistettyään ja selvitettyään päänsä heilahdutti munkki veitikka -raskasta pertuskaansa kolmella sormella päänsä ympäri, ikäänkuin se -olisi ollut kevyt kävelykeppi. »Missä», hän huusi samalla, »missä -ovatkaan nuo rosvot ja lurjukset, jotka vievät väkisin tyttösiä? Vieköön -minut itse musta paholainen, jollei minussa ole kahdentoista mokoman -miehen kukistajaa!» - -»Osaatpa sinä kunnollisesti kirotakin, hurskas munkkiseni!» sanoi Musta -ritari. - -»Älä minua munkittele äläkä mankittele», vastasi nahkansa muuttanut -munkki; »pyhä Yrjänä ja hänen lohikäärmeensä avuksi! En minä enää ole -mikään kaljupää pappi riisuttuani yltäni harmaan mekkoni. -- Niin pian -kuin olen pujahtanut tähän vihreään nuttuun, on minussa miestä lasia -kilistämään ja tyttösiä likistämään ja kirouksia vilistämään, yhtähyvin -kuin reippaimmassa metsäsississä koko Länsi-Ridingin piirikunnassa.» - -»Pappi hoi», sanoi Locksley, »pidä nyt jo suusi kiinni! Pidäthän yhtä -suurta melua kuin koko luostarillinen pyhiä veljeksiä pyhä-aattona, kun -abotti jo on kallistunut vuoteellensa. -- Lähdetään nyt vain kaikki, -hyvät ystävät, älkäämme enää kuluttako aikaa turhilla puheilla ---lähdetään sanon minä! Meidän pitää saada kaikki voimamme kokoon, eikä -niitä suinkaan tule liiaksi, jos meidän täytyy käydä rynnäköllä Reginald -Front-de-Boeufin linnaa vastaan.» - -»Mitä!» sanoi Musta ritari, »Front-de-Boeufkö se onkin, joka on -kuninkaan maantiellä vanginnut kuninkaansa uskollisia alamaisia? -- Onko -hänestä tullut rosvo ja väkivallantekijä?» - -»Väkivallantekijä hän on aina ollut», vastasi Locksley. - -»Ja mitä rosvoamiseen tulee», lisäsi erakko, »niin epäilen, onko hänessä -niinkään paljon rehellisyyttä kuin monessa julkirosvossa, jonka tunnen.» - -»Astu eteenpäin, pappi, ja ole vaiti», sanoi jousimies; »parempi on, -että neuvot tietä yhtymäpaikalle, kuin että lörpöttelet semmoista, jota -sekä häpy että varovaisuus kieltää puhumasta.» - - - - -YHDESKOLMATTA LUKU. - - - Voi kuinka monta päivää, vuottakin - jo vierryt siit' on, konsa ympäri - tään pöydän istui pitovierahat - ja sillä seisoi lamput, pikarit! - Tuntuupa, niinkuin vielä kuulisin - menneitten aikain melun kaikuvan - katoksen korkeen kupukaarilta - ja niinkuin nurmen alla nukkujain - viel' äänet täällä yhä viipyisi. - - »_Orra», Murhenäytelmä_. - -Sillä aikaa kuin salolla täten hankittiin Cedrikin ja hänen -matkakumppaniensa vapauttamista, kuljettivat ryöstäjät kiiruusti -vankejansa linnaan päin, missä he aikoivat tallettaa heitä. Mutta yö -pimeni pimenemistään, eivätkä rosvot näyttäneet varsin hyvin tuntevan -salon polkuja. Useaan kertaan heidän täytyi pysähtyä tiedustellakseen -tietä, vieläpä kerta tai kaksi palata jäljilleen, kun olivat oikealta -suunnalta poikenneet. Täyttä selvää kuljettavasta tiestä he eivät -saaneet, ennenkuin kesäinen aamu valkeni. Valon mukana palasi myös -rohkeus, ja matkajoukko rupesi jouduttamaan kulkuaan. Heidän näin -tehdessään puhelivat rosvojen molemmat päämiehet tällä tavoin -keskenänsä. - -»Olisipa jo aika, ritari Mauri», virkkoi temppeliherra de Bracylle, -»että eroaisit meistä ja valmistautuisit näytelmän toista näytöstä -varten. Pitihän sinun, muistatkos, nyt näytellä vapauttavan ritarin -osaa.» - -»Minä olen muuttanut mieltäni», vastasi de Bracy; »en aio erota teistä, -ennenkuin saalis on hyvässä tallessa Front-de-Boeufin linnassa. Siellä -aion astua Rowena-neidin eteen omassa hahmossani, ja toivonpa, että hän -tulisen rakkauteni tähden tulee antamaan anteeksi väkivallan, jonka olen -hänelle tehnyt.» - -»Ja mikä sinun mielesi nyt on muuttanut, de Bracy?» kysyi temppeliherra. - -»Se ei ole sinun asiasi lainkaan», vastasi toinen. »Toivonpa kuitenkin, -herra ritari», sanoi temppeliherra, »ettei mielenmuutokseesi ole syynä -epäluulo minun kunniallisuuttani kohtaan, jommoista Fitzurse koetti -sinuun istuttaa?» - -»Ajatukseni ovat omani», vastasi de Bracy; »mutta sanotaanhan paholaisen -siitä iloitsevan ja nauravan, jos rosvo rosvolta varastaa. Ja tiedänpä -myös, että vaikka piru nauramisen sijasta oksentaisikin tulta ja -tulikiveä kidastaan, se ei kuitenkaan estäisi temppeliherraa -noudattamasta himojansa.» - -»Eikä myöskään vapaajoukon päällikköä», jatkoi temppeliherra, -»epäilemästä asetoveria ja ystävää taipuvaiseksi pahantekoihin, joita -hän itse on tottunut tekemään kaikille ihmisille.» - -»Tämä on tarpeeton ja vaarallinen syytös», virkkoi de Bracy, »mutta -olkoon siinä kylliksi, kun sanon, että tunnen teidän temppeliherrojen -tavat ja etten tahdo suoda sinulle tilaisuutta ryöstää minulta tätä -ihanaa saalista, jonka voittamiseksi olen antautunut niin vaaralliseen -vehkeilyyn.» - -»Noh!» vastasi temppeliherra, »mitähän sinä pelkäätkään? -- Tiedäthän -meidän säätymme säännöt.» - -»Tiedän kyllä», sanoi de Bracy, »ja tiedän myös, kuinka tarkoin niitä -noudatatte. Älä luulekaan, temppeliherra, kyllähän se tiedetään, kuinka -vapaasti rakkauden lakeja selitetään Palestiinan maalla, ja tässä -asiassa en tahdo ollenkaan luottaa sinun omaantuntoosi.» - -»No kuule sitten, kuinka asian laita on», sanoi temppeliherra. »Minä en -pidä vähintäkään lukua sinun sinisilmäisestä ihanteestasi. Tuossa -joukossa on toinen, joka sopii minulle paremmin.» - -»Mitä! Alentaisitko itsesi palkkaneitsyen kosijaksi?» kysyi de Bracy. - -»En maar, herra ritari», vastasi temppeliherra ylpeästi. »En aio alentaa -itseäni palkkaneitsyen kosijaksi. Mutta onpa minullakin vankien joukossa -saalis, joka on yhtä suloinen kuin sinun valitsemasi.» - -»Pyhän messun kautta! Ethän tarkoita tuota sievää juutalaistyttöä?» -sanoi de Bracy. - -»Ja jos tarkoittaisin, niin mitä sitten?» virkkoi temppeliherra. »Kuka -minua estäisi?» - -»Ei kukaan, sen verran kuin minä tiedän», vastasi de Bracy, »jollei -kenties naimattomuusvalasi tai omantunnon pistos antautuessasi mokomaan -rakkausseikkailuun juutalaisnaisen kanssa.» - -»Mitä valaani tulee», sanoi temppeliherra, »on suurmestarimme suonut -minulle vapautuksen siitä. Ja mitä omaantuntoon tulee, niin eihän -minunmoiseni miehen, joka jo olen ottanut kolmesataa saraseeniä -hengiltä, tarvitse surra jokaista pikkuhairahdusta, niinkuin -talonpoikaisen tyttöluntuksen, kun hän pitkänperjantain aattona -ensikerran käy ripittäytymässä papille.» - -»Parhaiten tietänet itse etuoikeutesi ja vapautesi», arveli de Bracy. -»Mutta olisinpa voinut vannoa, että sinulla on vanhan koronkiskurin -rahasäkit enemmän mielessäsi kuin hänen tyttärensä mustat silmät.» - -»Miksi en rakastaisi molempia», vastasi temppeliherra. »Ja sitäpaitsi, -minä en saa juutalais-äijästä enempää kuin vain puolet. Minun tulee näet -jakaa saalis Front-de-Boeufin kanssa, joka ei suinkaan ilmaiseksi lainaa -meille linnaansa. Mutta minäkin tahdon saada jotakin itselleni tämän -retkemme saaliista, ja sentähden olen valinnut ihanan juutalaistytön -erikoiseksi voitokseni. Tottahan nyt, kun tiedät minun haluni, ryhtynet -jälleen alkuperäiseen keinoosi, vai kuinka? -- Näethän, ettei sinulla -ole yhtään pelättävää minun puoleltani.» - -»Ei», vakuutti de Bracy, »tahdon sittenkin pysyä saaliini lähettyvillä. -Todistelusi kuulostaa tosin sangen todenmukaiselta, mutta eipä -kuitenkaan suurmestarin suoma vapautus eikä kolmensadan saraseenin -tappamisella ansaittu oikeutesi ole minulle oikein mieleen. Mitäpä sinä -välittäisit pikku synneistä, kun sinulla on niin suuri oikeus vaatia -täyttä kuittausta kaikista synneistä.» - -Tämän keskustelun aikana Cedrik koetteli saada vartijaltaan ilmi, mitä -miehiä he oikeastaan olivat ja mitä he tarkoittivat. »Te olette -olevinanne Englannin miehiä», hän sanoi, »ja sittenkin, -- pyhä taivas -sen nähköön! -- ryöstätte omia kansalaisianne niinkuin ilmeisiä -normanneja. Te olette olevinanne minun naapureitani, ja siksi teidän -pitäisi olla minun ystäviäni; sillä kenelläpä englantilaisella -naapurillani on syytä vihata minua? Minä sanon teille, miehet, -- nekin -teistä, joita laki on vainonnut, ovat aina saaneet minulta apua; sillä -minä olen surkutellut heidän kurjaa tilaansa ja olen kironnut heidän -armottomien herrojensa sortamista. Mitä siis minulta nyt tahdotte? Ja -mitä hyötyä teille voi olla tällaisesta väkivallanteosta minua vastaan? --- Olettehan teoissanne järjettömiä luontokappaleita pahemmat, ---tahdotteko myös mykkyydessä olla heidän kaltaisiansa?» - -Mutta aivan turhat olivat kaikki Cedrikin puheet vartijoilleen. Näillä -oli niin monta hyvää syytä ollaksensa vaiti, ettei hänen suuttumuksensa -eikä houkuttelunsa voineet taivuttaa heitä puhumaan. He kuljettivat -häntä yhä eteenpäin joutuisata ravia, ja viimeinpä ilmestyi näkyviin -kujanne, jonka kumpaisellakin reunalla kasvoi korkeita puita, ja kujan -päässä näkyi Torquilstone, Reginald Front-de-Boeufin ikivanha, harmaa -linna. Se ei ollut sanottavan avara; siinä oli vain yksi suuri, korkea, -nelikulmainen torni ja sen ympärillä matalampia rakennuksia, joita -sisemmän pihan muuri ympäröi. Ulkomuurin juuritse kierteli syvä -kaivanto, joka sai vetensä läheisestä pienestä joesta. Front-de-Boeuf, -joka usein eli vihoissa naapuriensa kanssa, oli vanhaa linnaansa vielä -paljon vahvistanut rakentamalla ulkomuuriin torneja, joista saattoi -ampua pitkin muurin kaikkia laitoja. Portin suojana oli senaikaisen -tavan mukaan holvitettu ulkovarustus, jonka molemmat kulmat olivat -vahvistetut pienellä tornilla. - -Samassa kuin Front-de-Boeufin linnan tornien harmaat, sammaltuneet -sakarat näyttäytyivät aamuauringon valossa metsän latvojen yli, arvasi -Cedrik syyn heille tapahtuneeseen onnettomuuteen. - -»Vääryyttäpä teinkin», hän sanoi, »näillä saloilla asuville rosvoille ja -karkulaisille, kun luulin näiden konnain kuuluvan heidän joukkoonsa. -Yhtä hyvin olisin voinut sekoittaa meidän korpiemme ketut ja Ranskanmaan -nälkäiset sudet. Puhukaa, te koirat, -- henkeänikö vai omaisuuttaniko -teidän herranne himoitsee? Onko hänelle liikaa jo sekin, että kaksi -vapaata saksilaista talollista, minä ja jalo Athelstan, elämme edelleen -tässä maassa, joka oikeastaan on meidän kansamme perintö? -- Tappakaa -siis meidät ja täyttäkää sortonne määrä sillä, että ryöstätte myös -henkemme, niinkuin jo ennen olette ryöstäneet tavaramme. Jos Cedrik -Saksilainen ei voi vapauttaa Englantia, uhraa hän kuitenkin mielellään -henkensä sen puolesta. Yhtä vain rukoilisin teidän julmalta herraltanne: -sanokaa hänelle, että hän päästäisi Rowena-neidin kunnialla ja täydessä -turvassa kotiinsa. Nainenhan Rowena on eikä hänestä pitäisi olla pelkoa; -kun meidät on surmattu, ei ole ketään enää jäljellä, joka uskaltaisi -Rowenan puolesta tarttua aseihin.» - -Tähänkään puheeseen vartijat eivät vastanneet enempää kuin edellisiin, -ja samassa saavuttiinkin jo linnan portille. - -De Bracy puhalsi kaksi kertaa torveensa; sen kuultuaan käsijousilla ja -varsijousilla asestetut vartijat, joita matkalaisten lähetessä oli -ilmaantunut muureille, laskivat laskusillan joutuisasti alas ja avasivat -portin. Vankien täytyi astua alas hevostensa selästä; sitten heidät -vietiin erääseen suojaan, jossa heille tarjottiin hät'hätää valmistettu -ateria, joka vain Athelstanissa herätti ruokahalua. Mutta pitkää aikaa -ei Edward Tunnustajan jälkeläisellekään suotu nauttia tarjottua -vieraanvaraa. Sillä vartijat ilmoittivat pian, että heidän oli käsky -viedä Cedrik ja Athelstan toiseen kamariin, erilleen Rowenasta. -Vastarinta oli turha; heidät kuljetettiin avaraan huoneeseen, jonka -lakea kömpelötekoiset, saksilaiskuosiset patsaat kannattivat. Se oli -näöltään samanlainen kuin ruoka- ja kokoussalit, joita vielä nähdään -meidän vanhimpien luostariemme ikäarvoisimmissa osissa. - -Sitten erotettiin Rowenakin seuralaisistaan ja vietiin, tosin -kohteliaasti, mutta hänen tahtoansa kysymättä, syrjäiseen kamariin. Sama -hiukan peloittava kohtalo tuli myös Rebekan osaksi, vaikka hänen isänsä -hartaasti puhui vastaan, jopa tuskissansa lupasi rahaakin, kun vain -hänen tyttärensä annettaisiin pysyä hänen luonaan. »Uskoton konna», -vastasi yksi vartijoista, »jos olisit nähnyt sinulle aiotun komeron, -niin etpä pyytäisi tytärtäsi sinne.» - -Ja sen pitemmittä puheitta vietiin nyt vanha juutalainen toiselle -suunnalle, erilleen muista vangeista. Palvelijoilta otettiin tarkoin -pois kaikki aseet, jonka jälkeen heidät kuljetettiin linnan toiseen -kulmaan. Rowena ei saanut edes pitää kamarineitoaan Elgithaa auttajanaan -ja lohduttajanaan. - -Huone, johon molemmat saksilaisherrat lukittiin -- me seuraamme nyt -ensiksi heidän kohtaloaan -- oli ennen ollut linnan juhlasalina, vaikka -sitä nyt käytettiin jonkinlaisena vahtitupana. Se oli tullut täten -syrjäytetyksi alkuperäisestä käytännöstään, koska nykyinen isäntä, -paitsi muitakin linnan mukavuutta, vahvuutta tai kauneutta enentäviä -rakennuksia, oli laitattanut uuden, komean juhlasalin, jonka -holvikaarinen laki lepäsi paljon hoikempien ja kauniimpien patsaitten -varassa ja oli normannilaisten mukana maahan tulleella taiteellisemmalla -tavalla koristettu. Cedrik astuskeli edestakaisin lattialla, ärtyneesti -miettien sekä menneitä että nykyisiä asioita. Hänen toverilleen sitä -vastoin oli hänen hidas luonteensa yhtä hyvänä kilpenä kuin toisille -maltillisuus tai filosofia, -- kilpenä, joka suojeli häntä kaikista -elämän vastuksista. Eikä nykyisen hetkenkään epämukava olo häntä -mainittavasti huolettanut, niin että hänellä vain harvoin oli aihetta -vastata Cedrikin tulisiin vihanpurkauksiin. - -»Kas niin», puheli Cedrik puolittain itsekseen, puolittain -Athelstanille, »juuri tässä samassa salissa isäni istui, kun Torquil -Wolfganger piti pitoja urhoolliselle ja onnettomalle Haroldille, joka -silloin oli lähdössä kapinoitsevan veljensä Tostin norjalaisia -liittolaisia vastaan. Tässä salissa Harold antoi mainion, jalon -vastauksensa veljensä lähettiläälle. Useinpa olen kuullut isäni -tulistunein mielin kertovan sitä tarinaa. Kun Tostin lähettiläs astui -sisään, niin tämä suuri sali oli tuskin tarpeeksi avara jalojen -saksilaisherrojen joukolle, jotka istuessaan hallitsijansa ympärillä -kallistelivat veripunaista viiniä.» - -»Tottahan», keskeytti Athelstan, jota ystävänsä viime sanat hiukan -havahduttivat, »tottahan muistanevat lähettää meille hiukan viiniä sekä -ruokaa päivällisen aikaan -- tuskinhan tuonnoin kerkisimme haukata -palastakaan; ja vaikka lääkärit kehuvat syöntiä heti ratsastuksen -jälkeen terveelliseksi, niin eipä minun vatsani siitä tahdo ottaa -täyttyäksensä.» - -Ottamatta vaarin ystävänsä huokauksesta jatkoi Cedrik tarinataan. - -»Tostin lähettiläs», sanoi hän, »astui salin halki pelästymättä -ympärillä istuvien herrojen vihaisia katseita, kunnes tuli -Harold-kuninkaan valtaistuimen eteen. Siellä hän vasta kumarsi. - -»'Mitä ehtoja, herra kuningas', sanoi hän, 'tahdotte suoda veljellenne, -jos hän suostuu laskemaan aseensa maahan ja pyytämään rauhaa?' - -»'Minä soisin hänelle', lausui jalomielinen Harold, 'veljellisen -rakkauteni sekä kauniin Northumberlannin kreivikunnan.' - -»'Mutta jos Tosti ottaisi vastaan nämät ehdot', kysyi vielä lähettiläs, -'niin mitä maita annatte hänen uskolliselle liittolaiselleen -Hardradalle, Norjan kuninkaalle?' - -»'Seitsemän kyynärää Englannin maata', vastasi Harold ylpeästi, 'taikka -kenties, koska Hardrada kuuluu olevan jättiläinen kooltaan, voisimme -suoda hänelle vielä kaksitoista tuumaa lisäksi.' - -»Kajahtipa koko sali silloin hartaista hyväksymishuudoista, ja maljat ja -sarvet tyhjennettiin sillä toivomuksella, että norjalainen pian saisi -omakseen hänelle suodun kappaleen Englannin maata.» - -»Joisin minäkin mielelläni hänen terveydekseen», pisti Athelstan väliin, -»sillä kieleni tahtoo aivan tarttua kiinni suulakeen.» - -»Hämmästynyt lähettiläs», kertoi Cedrik, yhä vain hartaasti jatkaen -tarinataan, vaikka se ei näkynyt huvittavan hänen kuulijaansa, »lähti -viemään Tostille ja hänen liittolaiselleen suuttuneen kuninkaan -vastauksen. Mutta pian sen jälkeen saivat Yorkin kaukaiset tornit sekä -verestä punastunut Derventin virta nähdä sen hirvittävän taistelun, -jossa Tosti ja Norjan kuningas, urhoollisesti ja uljaasti taisteltuaan -molemmat kaatuivat, sekä lisäksi kymmenentuhatta heidän parhaita -miehiään. Kenpä silloin aavisti, että sama tuuli, joka tuona jalona -voiton päivänä heilutteli saksilaisten riemuitsevia lippuja, samassa -myös paisutteli normannilaisten purjeita, kuljettaen heitä Sussexin -onnettomille rannoille? -- Kenpä silloin aavisti, että Harold itse, -muutamien kerkeitten päivien kuluttua ei omistaisi suurempaa kappaletta -kuningaskunnastaan, kuin minkä hän suutuksissaan oli määrännyt -norjalaiselle viholliselle? -- Kenpä silloin aavisti, että sinäkin, jalo -Athelstan, -- sinä, Haroldin jälkeläinen, ja minä, jonka isä ei ollut -huonoin saksilaiskruunun suojelijoista, istuisimme tässä normannilaisen -konnan vankeina samassa salissa, missä silloin esi-isämme viettivät -noita mainioita pitoja?» - -»Se on sangen surkeaa todellakin», vastasi Athelstan; »mutta toivonpa, -että pian pääsemme irti maksamalla kohtuulliset lunnaat. -- Eihän heidän -aikomuksensa toki voi olla peräti näännyttää meitä nälkäkuolemalla, -vaikka kyllä näyttääkin siltä, koska päivä jo on puolessa eikä meille -vielä ole tuotu päivällisateriaa. Katsopas ylös ikkunaan ja virka, -eiköhän päivän säteistä päättäen jo mahda olla melkein päivällisen -aika.» - -»Saattaa niin olla», vastasi Cedrik; »mutta minullepa tulee -katsellessani näitä maalattuja ikkunaruutuja aivan toisenlaiset mietteet -mieleen kuin huoli nykyhetkestä ja sen aiheuttamasta puutteesta. Siihen -aikaan, kun tuo ikkuna muurattiin, jalo ystäväni, meidän karskit -esi-isämme eivät vielä tienneetkään lasista eivätkä lasimaalaustaidosta. --- Mutta Wolfgangerin isä haetti kopeudessaan tänne taiturin -Normandiasta varustamaan tätä salia noilla uusmuotisilla koreuksilla, -jotka hämmentävät Jumalan luoman valkean päivänvalon näin -monenkarvaiseksi ja eriskummalliseksi. Tullessaan muukalainen oli köyhä -ja laiha, kumarteli ja imarteli ja nosteli nöyrästi lakkiansa -halvimmallekin talon palvelijoista. Täällä hänet syötettiin lihavaksi ja -ylpeäksi, ja sitten kotiin tultuansa hän kertoi ahneille maanmiehilleen -saksilaisten herrain rikkaudesta sekä yksinkertaisuudesta. -- Ah, -Athelstan, tuon turhamaisuuden seurauksia käsittivät ja ennustivat jo -silloin ne Hengistin uljaitten uroiden jälkeIäiset, jotka vielä pitivät -vanhoja yksinkertaisia tapoja pyhinä. Me otimme nuo muukalaiset -parhaiksi ystäviksemme ja uskotuiksi palvelijoiksemme; me lainasimme -heidän taitonsa ja heidän taitureitaan, halveksien esi-isiemme -koristelematonta ja karskia elämänlaatua. Näin imi normannilaisten tuoma -ylellisyys voiman suonistamme jo paljoa ennen kuin normannilaisten aseet -löivät meidät maahan. Paljoa parempi oli muinainen kotoinen ruokamme -kuin nykyiset ulkomaan herkut, joiden ahnehtiminen on saattanut meidät -vieraan valloittajan orjiksi.» - -»Maistuisipa minusta», huokasi Athelstan, »nyt laihakin ruoka aika -herkulliselta; ja minusta on oikein kumma, kuinka sinä, jalo Cedrik, -niin tarkoin voit muistaa menneitä asioita, kun näytät kuitenkin -kokonaan unohtaneen tämänpäiväisen päivällishetken.» - -»Turhaa vaivaa», mutisi Cedrik äreästi itsekseen, »onkin puhua hänelle -mistään muusta kuin hänen vatsansa täyttämisestä! Knut Tylyn sielu näkyy -vallanneen hänen ruumiinsa, niin ettei hän muuta tee kuin vain suuhunsa -ahtaa ja vatsaansa ahmaa ja yhä tahtoo lisää. Voi kuitenkin», jatkoi hän -katsahtaen säälivästi Athelstaniin, »että niin nerottoman hengen pitää -asua niin pulskeassa ruumiissa! Voi, että niin tärkeä työ kuin Englannin -vapautus täytyy toimittaa näin tylsällä aseella! Jos hän Rowenan naipi, -voi kuitenkin tämän jalompi, korkeammalle pyrkivä mieli kenties vielä -saada hänessä hereille sydämen pohjassa uinuvan paremman hengen.» - -»Mutta mitä minä tämmöistä avioliittoa ajattelenkaan nyt, kun Rowena, -Athelstan ja minä itse olemme vankeina tämän petomaisen rosvon kynsissä. -Varmaan hän juuri siitä syystä onkin vanginnut meidät, kun pelkäsi, että -me vapaina voisimme saada kukistetuksi hänen maanmiestensä väärän -vallan.» - -Saksilaisen miettiessä näitä murheellisia mietteitänsä aukeni -vankihuoneen ovi ja sisään astui hovimestari valkoinen virkakeppi -kädessä. Tämä korkea-arvoinen mies kävi vakavin askelin keskelle -kamaria, ja hänen jäljessään neljä palvelijaa kantaen ruoalla täytettyä -pöytää. Sen näkö ja haju näytti heti karkoittavan Athelstanin mielestä -kaikki huolet. Ruoantuojilla oli kaikilla naamiot silmillä ja suuret -viitat vartalon peitteenä. - -»Mitä narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi Cedrik. »Luuletteko, ettemme -tiedä, kenenkä vankeudessa olemme, kun näemme, kenenkä tämä linna on? -Sanokaa isännällenne», hän lisäsi käyttäen kärkkäästi tilaisuutta -toimiakseen vapautumisensa puolesta -- »sanokaa isännällenne, Reginald -Front-de-Boeufille, että me emme voi arvata, mistä syystä hän on -kuljettanut meidät vankeuteen, paitsi jos hän tahtonee laittomasti -ryöstää itselleen meidän rikkautemme. Sanokaa hänelle, että me tahdomme -myöntyä hänen vaatimuksiinsa, niinkuin samanlaisessa tilassa -myöntyisimme tavallisen metsäsissinkin vaatimuksiin. Määrätköön hän, -kuinka kalliiksi hän arvioi vapautemme, ja me maksamme lunnaat, jos vain -varamme siihen riittävät.» - -Hovimestari kumarsi sanaakaan vastaamatta. - -»Ja sanokaa vielä ritari Reginald Front-de-Boeufille», lisäsi Athelstan, -»että minä vaadin häntä taisteluun elämästä ja kuolemasta, jalkaisin tai -ratsain, missä turvallisessa paikassa hyvänsä, ennenkuin viikko on -kulunut umpeen vapaaksipääsymme jälkeen. Ja tätä taistelua ei hän -suinkaan uskaltane kieltää tai toistaiseksi lykätä, jos hän on -todellinen ritari.» - -»Minä saatan teidän vaatimuksenne herrani tietoon», vastasi hovimestari; -»nyt kuitenkin jätän teidät tänne aterioimaan.» - -Vaatimuspuhettansa ei Athelstan lausunut erin arvokkaalla tavalla; sillä -hänen tavallinen saamattomuutensa sekä myöskin suuri lihaköntäle, jonka -pienentämisessä hänen molemmilla leuoillaan par'aikaa oli täysi työ, -heikensivät suuresti rohkeitten sanojen vaikutusta. Sittenkin Cedrik -ihastui suuresti kuullessaan tämän todistuksen kumppaninsa -uudestaanheräävästä miehuudesta. Sillä ei edes Athelstanin korkea -sukuperäkään ollut voinut enää hillitä sitä suuttumusta, jota tämän -nahjusmainen luonne herätti hänessä. Nyt löi Cedrik hartaasti kättä -Athelstanille kiitellen häntä; vaan saipa hän heti taas uutta -pahanmielen aihetta, kun toinen siihen vastata tokaisi: »Taistelisin -minä vaikka kymmentäkin mokomaa miestä vastaan, jos sillä keinoin -pikemmin pääsisin vankeudesta, jossa liemeen pannaan näin paljon -sipulia.» Cedrik koki kuitenkin karkoittaa mielestänsä tämän uuden -todistuksen siitä, että hänen kumppaninsa oli jälleen vajonnut vatsansa -orjuuteen. Hän istuutui Athelstanin vastapäätä ja näytti että hänkin, ---vaikka suru maansa onnettomasta tilasta oli saattanut hänet unohtamaan -ruoan niin kauan kuin sitä ei vielä ollut pöydässä, -- oli perinyt -saksilaisten esi-isäinsä hyvän ruokahalun yhdessä heidän muiden hyvien -avujensa kera. - -Kauanpa eivät vangit kuitenkaan saaneet häiritsemättä virvoittaa -ruumistansa aterialla. Sillä portin edustalta kuului yht'äkkiä torven -toitotus, joka keskeytti heidän tärkeän työnsä. Kolme kertaa törähti -torvi niin kovalla äänellä, kuin olisi tämä varustus ollut saduissa -mainittu lumottu linna, ja portilla seisoja sallimuksen lähettämä -ritari, jonka torven toitahduksesta salien ja tornien, muurien ja -vallien piti haljeta hajalleen niinkuin yösumu hajoaa aamutuulen -noustessa. Saksilaiset kavahtivat ylös pöydästä ja riensivät ikkunaan. -Mutta siitä ei heidän uteliaisuutensa saanut tyydytystä. Sillä ikkuna -antoi linnanpihaan päin, ja torvensoitto tuli muurin ulkopuolelta. Tämä -toitotus näkyi kuitenkin tuoneen tärkeitä sanomia, sillä koko linnassa -nousi heti suuri melu. - - - - -KAHDESKOLMATTA LUKU. - - - Voi tyttäreni! Ja voi kolikkoni! - Voi kristilliset kultakolikkoni! - Voi laki -- oikeus -- voi tyttäreni -- - ja kolikkoni kultaiset! - - _Venetsian kauppias_. - -Antakaamme nyt saksilaisherrojen palata aterialleen niin pian kuin -heidän tyydyttämättä jäänyt uteliaisuutensa salli heidän muistaa -puoleksi tyydytettyä ruokahaluansa. Käykäämme sillä välin tarkastamaan -Iisak Yorkilaisen tilaa, joka oli paljon kurjempi. Juutalaisparka oli -heitetty linnan tornin alla olevaan kellariin; hänen vankilakomeronsa -oli maanpintaa paljoa syvemmällä, vieläpä syvemmällä kuin muuria -ympäröivä kaivanto, josta syystä sen permanto aina pysyi sangen -kosteana. Valoa ei päässyt siihen muualta kuin kahdesta pienestä -aukosta, jotka olivat niin korkealla, ettei vanki ylettynyt likellekään. -Keskipäivälläkin oli näistä aukoista pujahtava valo sangen vähäinen; -pilkkopimeä oli siellä jo aikoja sitten päässyt valtaan, ennenkuin -auringon suloiset säteet jättivät muut linnan osat. Seinillä riippui -ruostuneita kahleita sekä jalkarautoja, joihin edellisiä vankeja oli -kytketty, kun pelättiin heidän yrittävän paeta. Riippuipa vielä yhden -kahleen renkaissa pari mustunutta luuta, jotka näyttivät siltä kuin -olisivat aikoinaan olleet ihmissäärien kannattimina. Se oli todisteena -siitä, että vankeja oli jätetty tänne sekä kuolemaan että luurangoiksi -kuivumaan. - -Tämän hirvittävän kammion perällä näkyi vielä avara tulitakka, jonka yli -oli poikittain kiinnitetty muutamia ruosteisia rautakankia. - -Miehuullisempikin sydän kuin Iisakin olisi voinut jähmettyä kaikesta, -mitä täällä oli nähtävänä. Merkillistä kyllä oli juutalainen kuitenkin -nyt, itse turmion kidassa, paljoa levollisemmalla mielellä kuin silloin, -kun kaukaiset ja epätietoiset vaarat häntä vielä ahdistivat. Kertovathan -metsämiehet jäniksestäkin, että se on pahemmassa tuskassa paetessaan -koiria kuin perästä päin reutoillessaan niiden kynsissä. Samalla tavalla -näyttävät juutalaisetkin, joilla niin usein ja monenlaisissa -tilaisuuksissa oli syytä pelkoon, johonkin määrin tottuneen kaikkiin -niihin kidutuksiin, joita sortajain julmuus ikänä voi keksiä. Sentähden -ei mikään väkivalta, kun sitä kerran täydellä todella oli kärsittävä, -voinut hämmästyttää heitä, ja hämmästyshän muuten on pelon kipeimmästi -koskeva vaikutus. Eikä Iisak ollutkaan nyt ensi kertaa näin pahassa -pulassa. Hänellä oli siis vanha kokemus ohjeenaan sekä rohkaisijanaan se -toivo, että hän, samoinkuin ennenkin, voisi päästä pälkähästä niinkuin -lintu ansamiehen kynsistä. Kaiken lisäksi hän vielä oli taipumattoman -itsepintainen ja murtamattoman luja, jotka ominaisuudet, niinkuin -tiedämme, usein ovat antaneet Israelin lapsille voimaa kärsiä kernaammin -julmimpaakin kidutusta ja väkivaltaa kuin olisivat tyydyttäneet -sortajainsa ahneutta. - -Tämmöiseen kärsivälliseen vastarintaan valmistuneena Iisak istui -vankikomeronsa nurkassa. Hän oli koonnut mekkonsa helmat moneen kertaan -allensa suojakseen permannon kosteutta vastaan. Olisipa juutalainen ---kun hän istui siinä vankityrmän puolipimennossa puuhkareunainen mekko -yllään ja korkea hattu päässään kädet ristissä ja tukka sekä parta -pörrössä, ollut oiva aihe Rembrandtille, jos tuo kuuluisa maalari jo -silloin olisi elänyt. Lähemmä kolme tuntia pysyi Iisak täten -liikkumattomana paikallaan. Mainitun ajan kuluttua häiritsi häntä -rappusia myöten lähenevien askelten kopina. Salpa vingahti, saranat -narahtivat, ja avatusta ovesta astui Reginald Front-de-Boeuf -vankikomeroon perässänsä temppeliherran molemmat saraseenilaiset orjat. -Front-de-Boeuf oli kookas, harteva mies. Hän oli viettänyt kaiken -aikansa julkisodissa tai yksityisissä taisteluissa ja meteleissä eikä -ollut kammonnut mitään keinoa, jolla vain saattoi laajentaa valtaansa. -Tämän luonteensa mukaan oli hänen kasvojensa ilmekin muodostunut, -selvästi ilmaisten sydämessä kuohuvia hillittömiä, häijyjä himoja. Jos -ei tätä häijyä ilmettä olisi ollut, olisivat hänen kasvoissansa ristiin -rastiin kulkevat arvet ritarillisen urhouden merkkeinä varmaan -herättäneet kunnioitusta. Mutta Front-de-Boeufin ulkomuoto muuttui -niiden vuoksi vain sitä julmemman ja hirvittävämmän näköiseksi. Pukuna -tällä peloittavalla herralla oli tiukka nahkatakki, monesta paikasta -kahnautunut ja ryvettynyt rautahaarniskasta, jota sen päällä oli -pidetty. Hänen ainoa aseensa tässä tilaisuudessa oli vasemmalla puolella -vyöhön kiinnitetty tikari, joka oli ikäänkuin vastapainona oikealla -kyljellä riippuvalle ruosteiselle avainkimpulle. - -Front-de-Boeufin kanssa tulleet orjat eivät nyt olleet niissä koreissa -vaatteissa, joissa heidät kerran ennen näimme. Heidän nykyiset takkinsa -ja housunsa olivat karkeasta liinakankaasta ja hihat vedetyt ylös -kyynärpäitä myöten, niinkuin teurastajilla verityöhön mennessään. -Kumpainenkin kantoi pientä koria. He olivat pysähtyneet vankihuoneen -ovelle, jonka Front-de-Boeuf itse huolellisesti lukitsi vääntäen lukon -kaksin kerroin salpaan. Sitten hän astui hitaasti huoneen poikki -juutalaisen luokse, tuijottaen kaiken aikaa häneen tuimilla silmillään -kuin olisi tahtonut katseellaan lumota hänet liikkumattomaksi, niinkuin -muutamien petojen sanotaan tekevän saaliillensa. Paronin tyly, uhkaava -katse näyttikin jossakin määrin vaikuttavan vankiin mainitulla -lumousvoimalla. Juutalainen istui liikkumatonna paikallaan, suu -ammollansa katsoa ällistellen Front-de-Boeufiin. Näkyipä hänen -vartalonsakin pelosta ikäänkuin kutistuvan ja pienenevän, kun -Front-de-Boeufin pahaenteiset silmät tuijottivat häneen. Iisak-parka ei -kyennyt nousemaan eikä kumartamaan, niinkuin hänen pelkonsa vaati, eikä -edes ottamaan lakkia päästään tai rukoilevaa sanaa lausumaan. Niin -kovasti ahdisti hänen mieltään se tieto, että nyt olivat kidutus ja -kuolema häntä lähellä. - -Normannilaisen jykevä ruumis sitä vastoin näytti ikäänkuin vielä -suurenevan aivankuin kotka, joka pyrhistää kaikki höyhenensä, kun se -valmistaikse iskemään turvattomaan saaliiseen. Kolmen askeleen päähän -siitä nurkasta, mihin kurja juutalainen oli kyykistynyt kokoon, -Front-de-Boeuf seisahtui ja viittasi toista orjista luokseen. -Mustapintainen palvelija astui käskyä totellen lähemmäksi, otti -vasustaan suuren vaa'an painoineen ja laski ne lattialle -Front-de-Boeufin jalkojen juureen. Sitten hän taas nöyrästi palasi -syrjäisempään paikkaan, missä hänen kumppaninsa seisoi. - -Näiden miesten liikkeet olivat hitaat ja juhlalliset, ilmaisten, että -heidän sydämensä oli täynnä synkkiä, julmia ajatuksia. Front-de-Boeuf -kääntyi nyt onnettoman vankinsa puoleen. - -»Kirottu koira kirotusta suvusta», hän lausui ja hänen syvä, synkkä -äänensä kajahti vankikomeron kupulakea vasten, »näetkö tämän vaa'an?» - -Heikolla äänellä juutalais-parka vastasi näkevänsä. - -»No niin, juuri tällä vaa'alla», virkkoi armoton paroni, »pitää sinun -punnita minulle tuhat naulaa hopeata, Lontoon Towerin oikean painon ja -mitan mukaan.» - -»Pyhä isä Aabraham!» huusi juutalainen, jolle tuskan ankaruus antoi nyt -sanan voiman, »kuka ikänä on kuullutkaan niin mahdotonta vaatimusta? ---Kuka on ministrelin laulamassa runossakaan kuullut mainittavan niin -suurta summaa kuin tuhat naulaa hopeata? -- Kenenkä ihmisen silmää -onkaan niin äärettömän aarteen näky koskaan ilahduttanut? -- Vaikka -hakisitte läpi minun ja kaikkien muiden maanmiesteni talot Yorkin -kaupungin vallien sisäpuolella, niin ette saisi kokoon kymmenettä -osaakaan tuosta vaatimastanne summattomasta hopeamäärästä.» - -»En tahdo liioin kovistaa», vastasi Front-de-Boeuf, »mutta jos hopeasta -on puute, otan kultaakin sen sijaan. Kun maksat naulan kultaa kuudelta -hopeanaulalta, niin säästyy uskoton raatosi sinulle aiotusta -rangaistuksesta, jonka ankaruutta et vielä voi aavistaakaan.» - -»Armahtakaa minua, jalo ritari!» voivotti Iisak. »Minä olen vanha ja -köyhä ja turvaton. Ei ole teille miksikään kunniaksi kukistaa minua ---matosen rikkipolkeminen on vain halpa sankarityö.» - -»Vanha mahdat kyllä olla», vastasi ritari; »sitä hullumpia ovat olleet -ne, jotka ovat sallineet moisen koronkiskojan ja veijarin tulla -harmaapäiseksi. -- Heikko myös mahdat olla, sillä kuka on ikinä kuullut, -että juutalaisella olisi lujuutta käsivarressaan ja sydämessään. --Mutta -rikas olet -- senhän kaikki tietävät.» - -»Minä vannon teille, jalo ritari», vakuutti juutalainen, »kaiken sen -kautta, mitä pyhänä pidän -- ja mitä me kaikki yhteisesti pidämme pyhänä --- -- --» - -»Älä vanno väärää valaa», keskeytti hänet normannilainen, »äläkä -itsepintaisesti syökse itseäsi turmioon, ennenkuin olet nähnyt ja -tarkoin punninnut, mikä sinulle voi tulla kohtaloksi. Älä luulekaan, -että minä laskettelen vain turhia uhkauksia peloittaakseni sitä kurjaa -pelkurisydäntä, joka on kaikille teille juutalaisille ominainen. Minä -vannon sinulle kaiken sen nimessä, mitä sinä et pidä pyhänä, minä vannon -kirkkomme saarnaaman evankeliumin kautta ja kirkollemme suodun -sitomis-ja päästämisvoiman kautta, että päätökseni on luja ja -järkähtämätön. Tässä vankikomerossa ei ole leikille sijaa. Nämä seinät -ovat jo ennenkin nähneet vankien kuolevan, -- semmoistenkin, joiden -sääty on ollut kymmenentuhatta kertaa korkeampi kuin sinun. Eikä kukaan -ole saanut tietoa heidän kohtalostaan! Mutta heidän loppuaan voisi sanoa -paratiisin iloksi siihen pitkään, kiduttavaan kuolemaan verraten, joka -sinulle on määrätty.» - -Hän viittasi nyt taas orjat luokseen ja virkkoi heille muutamia sanoja -heidän omalla kielellään. Hänkin oli näet käynyt Palestiinassa ja -kenties juuri siellä oppinutkin julmuutensa. Saraseenit ottivat -vasuistaan sysiä, palkeen ja öljypullon. Toinen heistä iski tulta -teräksellä ja taulalla; toinen levitti sydet ennenmainitun suuren, -ruosteisen rautahalsterin alle ja lietsoi palkeella, kunnes sydet -hehkuivat punaisina. - -»Katsos nyt, Iisak», sanoi Front-de-Boeuf, »noita hehkuvilla sysillä -punastuvia rautakankeja -- tuolle lämpimälle makuusijalle pääset -venymään paljaaksi riisuttuna, niinkuin kävisit höyhenpatjallesi -lepäämään. Toinen orjistani pitää lietsomalla vireillä tulta sinun -allasi, toinen kastelee kurjia raajojasi öljyllä, ettei paisti palaisi. --- Valitse nyt, kumman osan tahdot: maatako tuolla kärventävällä -vuoteella vai maksaa tuhat hopeanaulaa. Kolmatta ehtoa sinulla ei ole, -sen vannon isäni parran kautta.» - -»Ei ole mahdollista», huusi juutalais-parka, »ei ole mahdollista, että -te täydellä todella tahdotte tehdä semmoista! Eihän Jumala ole suinkaan -voinut luoda sydäntä niin julmaksi!» - -»Älä kuvittele sellaista, Iisak», sanoi Front-de-Boeuf, »sillä sen -väärän uskon saisit nahallasi maksaa. Luuletko todella, että minä, joka -olen väkirynnäköillä valloitetuissa kaupungeissa nähnyt kristinuskoisia -kansalaisiani tuhansittain surmattavan miekalla ja tulella ja vedellä, -luuletko sinä, että minä säikähtyisin yhden ainoan kurjan juutalaisen -vinkumisesta ja voivotuksista? -- Vai luuletko, että nuo mustaihoiset -orjat, jotka eivät tottele mitään muuta lakia eikä omantunnon sääntöä -paitsi herransa käskyä -- ja jotka, kun herra vain viittaa, kohta ovat -valmiit käyttämään myrkkyä tai tulisoihtua tai tikaria tai hirttonuoraa --- luuletko, että he suovat sinulle armoa? Eiväthän he ymmärtäisi -puhettasikaan, jos heiltä anoisit armoa. -- Älä siis ole mieletön, -vanhus-parka. Maksa pois liiat rahasi. Anna kristityn miehen haltuun osa -niistä varoista, jotka olet koronkiskomisella nylkenyt hänen -uskolaisiltaan. Viekkaudellasi saat laihtuneen kukkarosi jälleen pian -paisumaan; mutta ei mikään lääkäri eivätkä mitkään lääkkeet voisi enää -parantaa nahkaasi ja lihaasi, kun ne kerran ovat olleet tällä vuoteella -paahtumassa. Maksa pois lunnaasi, sanon minä, ja ole iloinen, että sillä -pääset tästä vankihuoneesta, jonka salaisuuksista vain ani harva täällä -käynyt tietää kertoa. Mutta mitäpä turhaan tuhlaan sanojani: -- valitse -nyt, kumman rakkaampana pidät, mammonasiko vai oman lihasi ja veresi, ---ja niinkuin itse tahdot, niin sinulle tapahtukoon.» - -»Auttakoot minua Abraham ja Jaakob ja kaikki muut kansani patriarkat!» -sanoi Iisak. »Enhän minä voikaan valita, sillä minulla ei ole niin -paljon varoja, että voisin tyydyttää teidän äärettömän vaatimuksenne.» - -»Ottakaa ja riisukaa hänet paljaaksi, orjat», käski ritari, »ja -auttakoot häntä kansansa patriarkat parhaan kykynsä mukaan.» - -Palvelijat, jotka pikemmin katseesta ja viittauksesta kuin sanoista -ymmärsivät, mitä paroni tahtoi, astuivat taas likemmäksi, koppasivat -kiinni Iisak-raukan, nostivat hänet maasta ja pitivät häntä näin -käsillänsä kohotettuna, odottaen, mitä armoton herra vielä -käskisi. Viheliäinen juutalainen katsahti väliin heihin, väliin -Front-de-Boeufiin, hakien jotakin armahtamisen merkkiä. Mutta paronin -hymy oli yhä yhtä kylmä kuin alusta alkaen, puolittain tyly, puolittain -pilkallinen. Ja saraseenien silmissä, jotka tuimina ja synkkinä -vilkkuivat sinne tänne mustien kulmakarvojen alla, -- näyttäen vielä -peloittavammilta sen takia, että silmäterien ympärys oli niin loistavan -valkoinen, -- kuvastui pikemminkin salaista iloa kuin vastahakoisuutta -ja haluttomuutta. Juutalainen katsahti sitten hehkuvaan hiilokseen, -jolle hänet kohta asetettaisiin, ja kun ei missään näkynyt armoa, niin -hänen lujuutensa raukeni. - -»Minä maksan», hän sanoi, »ne tuhat hopeanaulaa -- tarkoitan», lisäsi -hän hetken arveltuaan, »minä koetan maksaa ne veljieni avulla; sillä -minun täytyy mennä kerjäämään synagogamme ovelle, ennenkuin saan näin -mahdottoman summan kokoon. -- Milloin ja missä se on maksettava?» - -»Tässä paikassa», vastasi Front-de-Boeuf, »juuri tässä se on maksettava -ja punnittava -- juuri tämän vankihuoneen permannolla se on maksettava -ja punnittava. -- Luuletko, että minä päästäisin sinut pihdeistäni, -ennenkuin lunnaat ovat käsissäni?» - -»Ja minkä takuun minä saan», sanoi juutalainen, »että pääsen vapauteen -edes sittenkään, kun lunnaat ovat maksetut?» - -»Normannilaisen herran sanan, sinä panttilainaaja-orja», vastasi -Front-de-Boeuf; »normannilaisen aatelismiehen sanan, joka on kalliimpi -kuin kaikki kansasi kullat ja hopeat.» - -»Älkää panko pahaksi, jalo herra», virkkoi Iisak vielä pelokkaalla -äänellä, »mutta miksi luottaisin teidän sanaanne, kun te ette tahdo -luottaa minuun?» - -»Siitä syystä, juutalainen, että sinun täytyy», vastasi ritari tylysti. -»Jos nyt istuisit Yorkissa aarre-aitassasi ja minä tulisin sinulta -sekeleitäsi lainaksi pyytämään, niin sinä se olisit, joka määräisit -maksupäivän sekä maksusta annettavan takuun. Mutta tässä on minun -aarre-aittani. Täällä ovat edut minun puolellani, enkä minä huoli enää -uudestaan kertoa ehtojani, joilla sinut vapaaksi päästän.» - -Juutalainen huokasi syvään. -- »Suo edes», sanoi hän, »että -matkakumppaninikin yhdessä minun kanssani pääsevät vapaiksi samasta -hinnasta. He tosin halveksivat minua siksi, että olen juutalainen, mutta -he armahtivat minua kuitenkin pahassa pulassani. Ja siitä syystä, että -he viivästyivät minua auttaessansa, joutuivat he samaan paulaan kuin -minäkin. Sitäpaitsi voinevat hekin kenties antaa vähän apua -lunnasmaksuni suorittamiseksi.» - -»Jos noita saksilaisia lurjuksia tarkoitat», sanoi Front-de-Boeuf, »niin -heidän vapaaksipääsynsä riippuu aivan toisenlaisista ehdoista. Ajattele -sinä vain sitä, mikä sinua itseäsi koskee -- tottele neuvoani -- äläkä -sekaannu muiden asioihin.» - -»Minun kanssani», kysyi taas juutalainen, »ei siis kukaan muu pääse -vapaaksi, paitsi haavoitettu ystäväni?» - -»Tarvitseeko minun», vastasi Front-de-Boeuf, »kahdesti sanoa Israelin -pojalle, että hän ajatelkoon ainoastaan omaa itseänsä, muiden asioihin -sekaantumatta? -- Koska olet sen ehdon valinnut, niin nyt ei ole muuta -jäljellä, kuin että maksat pois lunnaat, ja niin pian kuin mahdollista.» - -»Mutta kuulkaa minua», sanoi juutalainen, »sen saman rahan vuoksi, jonka -saamiseksi te tahraatte» -- hän pysähtyi äkisti kesken puhettansa siinä -pelossa, että ankara normannilainen suuttuisi. Mutta Front-de-Boeuf vain -naurahti ja lisäsi sanan, joka juutalaisen kurkkuun oli tarttunut -kiinni. »Tahraan omaatuntoani, aioit sanoa, Iisak. Puhu vain suusi -puhtaaksi -- älä ole milläsikään -- en minä ole ylen julma mies. Minä -kuuntelen kärsivällisesti tappiolle jääneen pelaajan moitteita, vaikka -hän olisikin juutalainen. Etpä sinä näin kärsivällinen ollut, Iisak, kun -syytit oikeudessa Jaakko Fitzdotterelia, joka, menetettyään kaiken -perintönsä sinun kiskomistesi kautta, oli haukkunut sinua -verenimijäksi.» - -»Vannon Talmudin kautta», vakuutti juutalainen, »että teille, uljas -ritari, on tämä asia kerrottu väärin. Fitzdotterel uhkasi tikarillaan -minua omassa kodissani, kun vaadin häneltä omia hopeitani takaisin. -Velka oli pääsiäisenä maksettava.» - -»Eipä se minuun koske, mitä hän teki», vastasi Front-de-Boeuf; »tässä -vain on puhe siitä, milloin saan minulle tulevat rahat? -- Milloin -sekelit heltiävät, Iisak?» - -»Antakaa tyttäreni Rebekan mennä Yorkiin, jalo ritari», vastasi -juutalainen, »ja niin pian kuin mies juhtineen voi ennättää tänne -takaisin, niin se summa» -- hän huokasi syvään, mutta lisäsi lyhyen -väliajan kuluttua, »se summa lasketaan tälle permannolle.» - -»Tyttäresikö!» sanoi Front-de-Boeuf, ollen ikäänkuin kummastuvinaan. ---»Taivas auttakoon, soisinpa tosiaankin, Iisak, että olisin tuon ennen -tiennyt. Luulinhan minä tuon mustasilmäisen tytön jalkavaimoksesi ja -annoin hänet palvelustytöksi ritari Brian de Bois-Guilbertille. Näinhän -myös muinaisajan patriarkat ja sankaritkin tekivät, antaen meille -semmoisissa asioissa noudatettavia esimerkkejä.» - -Tämän raa'an sanoman kuultuansa juutalainen parahti niin haikeasti, että -koko kamari kajahti ja saraseenit hämmästyksissään päästivät hänet -käsistään. Iisak käytti vapautumistansa hyväkseen, langetakseen -lattialle ja syleilläkseen Front-de-Boeufin polvia. - -»Ottakaa», hän huusi, »kaikki, mitä olette vaatinut, herra ritari ---ottakaa kymmenen sen vertaa -- ryöstäkää minut keppikerjäläiseksi, jos -tahdotte -- pistäkää vaikka tikari rintaani tai paahtakaa minut -kuoliaaksi tuolla hiiloksella -- mutta armahtakaa tytärtäni, päästäkää -hänet kunnialla ja täydessä turvassa menemään! -- Sen äidin tähden, joka -teitä itseänne on kantanut, pelastakaa turvattoman tytön kunnia! -- Hän -on Raakel-vainajani ilmetty kuva, hän on viimeinen eloon jäänyt kuudesta -rakkautemme pantista! -- Tahdotteko ryöstää leskimieheltä hänen ainoan -lohdutuksensa? -- Tahdotteko saattaa isän semmoiseen tilaan, että hän -soisi ainoan elossa olevan lapsensa kuolleeksi ja haudatuksi äitinsä -viereen, esi-isiensä lepokammioon?» - -»Soisinpa», sanoi normannilainen vähän pehmeten, »että olisin ennen sen -tiennyt. Mutta minä luulin, ettei teidän kansanne välitä mistään muusta -kuin raha-arkuistaan.» - -»Älkää luulko meitä niin halpamaisiksi, vaikka olemmekin juutalaisia», -sanoi Iisak, koettaen käyttää hyväkseen tätä armon hetkeä; »rakastaahan -vainottu kettukin ja vihattu metsäkissakin poikiaan. Niin myös -halveksittu ja sorrettu Aabrahamin suku rakastaa lapsiansa.» - -»Taitaahan niin olla», arveli Front-de-Boeuf; »tahdon sitä vastedes -uskoa juuri sinun tähtesi, Iisak. -- Mutta nyt ei siitä ole apua. En voi -tehdä tehtyä tekemättömäksi enkä estää sellaista, mikä tulee -tapahtumaan. Olen antanut toverilleni lupaukseni, ja sitä en rikkoisi -kymmenenkään juutalaisukon ja -tytön tähden. Ja sitäpaitsi, mitä pahaa -tyttö-rääsylle tapahtuisikaan, vaikka hän joutuisikin Bois-Guilbertin -haltuun?» - -»Muuta kuin pahaa ei siitä voi johtua!» huusi juutalainen, väännellen -tuskallisesti käsiänsä; »milloinka temppeliherrat ovat ajatelleet muuta -kuin miesten sortamista ja naisten kunnian ryöstämistä!» - -»Sinä uskoton koira!» tiuskasi Front-de-Boeuf säihkyvin silmin ja -kenties mielihyvin käyttäen tätä syytä uudestaan suuttuakseen, »älä -parjaa Siionin temppelin pyhää ritaristoa, vaan ajattele, kuinka -saat minulle luvatun lunnassumman maksetuksi. Muuten varo -juutalaiskurkkuasi!» - -»Rosvo ja konna!» vastasi juutalainen vimmalla, jota ei mikään enää -voinut hillitä, syytäen sortajalleen häväistyssanoja vasten silmiä. -»Minä en maksa sinulle mitään -- en maksa ainoatakaan hopearopoa, -ennenkuin tyttäreni saastuttamattoman kunniallisena ja täydessä turvassa -on päästetty vapauteen!» - -»Onko pääsi pyörällä, Israelin mies?» sanoi normannilainen ankarasti ---»vai suojeleeko noitavoima lihaasi ja vertasi kuumaa rautaa ja -kiehuvaa öljyä vastaan?» - -»En pelkää niitä!» vastasi juutalainen, isällisestä huolestaan aivan -silmittömäksi vimmastuneena. »Tee, mitä pahinta voit keksiä! Tyttäreni -on omaa lihaani ja vertani, tuhannen kertaa kalliimpi minulle kuin nämä -kuihtuneet raajat, joita uhkaat kiduttaa. Hopeata en sinulle anna, -paitsi jos saisin kaataa sen sulana ahneeseen kurkkuusi. -- Ei, en anna -sinulle ainoatakaan hopearopoa, nasarealainen, vaikka tarvitsisit sitä -lunnaiksi siitä helvetin syvyydestä, johon koko elinaikasi olet -pyrkinyt! Ota henkeni, jos tahdot, ja saatpa nähdä, että juutalainen, -pahimmastakin kidutuksesta huolimatta, on pysyvä lujana ja tekevä -kristityn toiveet tyhjäksi.» - -»Sepä saadaan nähdä», sanoi Front-de-Boeuf, »sillä vannon pyhän ristin -kautta, jota sinun kirottu kansasi inhoaa, että nyt saat maistaa -kaikkea, mitä rauta ja tuli voi tehdä! -- Vaatteet pois häneltä, orjat, -ja sitokaa mies kiinni halstariin.» - -Varsin vähän auttoi vanhan miehen vastaanponnistelu. Saraseenit olivat -jo temmanneet pois hänen mekkonsa ja rupesivat nyt riisumaan -alusvaatteita. Silloinpa kuului tähän maanalaiseen vankihuoneeseen -torven toitotus, kajahtaen kaksi kertaa linnan portin ulkopuolelta, ja -heti sen jälkeen myös kovia huutoja, jotka kutsuivat ritari Reginald -Front-de-Boeufiä. Kun ei kehdannut tulla tavatuksi näin perkeleellisestä -työstä, käski julma paroni orjien jälleen pukea vaatteet Iisakin päälle -ja lähti heidän kanssaan ulos vankihuoneesta. Näin juutalainen jäi -taaskin yksin ja vietti nyt aikansa vuoroon ylistäen Jumalaa siitä, että -oli vaarasta pelastunut, vuoroon valittaen tyttärensä kohtaloa, aina -sitä myöten kuin itserakkaus tai isällinen tunne pääsi voitolle. - - - - -KOLMASKOLMATTA LUKU. - - - Jos mieli lempeä ja sana hellä - ei voi sun sydäntäsi pehmittää, - soturin lailla kosin käsivoimin, - ja vastoin lemmen tapaa lemmen valtaan. - - _Kaksi Nuorta Veronalaista_. - -Siinä huoneessa, mihin Rowena-neiti oli viety, näkyi hiukan koristelun -ja loiston alkua. Erityisenä kunnioituksena hänen arvoaan kohtaan, -jommoista ei muille vangeille suotukaan, oli siis pidettävä sitä, että -hänet suljettiin tähän paikkaan. Alkujaan oli tämä huone ollut -Front-de-Boeufin puolison asuinkamarina ja tämä sen oli aikanansa -koristanut. Mutta nyt lepäsi rouva jo aikoja sitten haudassa, ja ajan -hammas sekä huolenpidon puute olivat turmelleet hänen kauneusaistinsa -muistomerkkejä. Useasta kohdasta olivat seinäverhot jo kokonaan -pudonneet pois, ja missä ne olivat vielä säilyneet, siinäkin ne -riippuivat puoleksi mädäntyneinä repaleina tai olivat päivänpaisteessa -menettäneet värinsä ja mustuneet. Tätä huonetta, niin rappiolla kuin se -olikin, pidettiin sopivimpana rikkaalle saksilais-neidolle. Siihen hänet -jätettiin miettimään kohtaloansa, niin kauan kuin ryöstäjät -neuvottelivat, mikä osa kunkin heistä nyt oli suoritettava. Pitkä ja -tulinen oli ollut väittely Front-de-Boeufin, de Bracyn ja temppeliherran -välillä, ennenkuin he saattoivat sopia keskenään niistä erityisistä -eduista, joita itsekukin vaatisi palkkioksi osallisuudestaan yhteisessä -uskaliaassa yrityksessä. Viimein kuitenkin oli vankien kohtalo tullut -ratkaistuksi. - -Keskipäivän aikana siis de Bracy, jonka eduksi koko juoni alunperin oli -keksitty, lähti kosimaan Rowenan kättä ja rikkauksia. Liittolaistensa -kanssa pidetyn neuvottelun jälkeen hänellä oli vielä ollut aikaa -koristaa itseänsä kaikilla senaikaisen muodin narrikoruilla. Vihreän -nutun sekä naamion hän oli nyt viskannut nurkkaan. Hänen pitkä, tuuhea -tukkansa valui koreina kiharoina alas viitalle, joka oli päärmätty -kalliilla nahalla. Partakin oli huolellisesti siivottu. Hänen takkinsa -ulottui keskisääriin asti, ja vyö, joka piti sitä kiinni ja samassa myös -kannatti raskasta miekkaa, oli täynnä koruompeleita ja kultaisia -silauksia. Ennenkin on jo ollut puhetta senaikaisten jalkineiden -eriskummallisesta kuosista; niinpä myös de Bracyn kenkien kärjet -törröttivät ylöspäin kierrettyinä kuin pässin sarvet. Tällainen oli -siihen aikaan nuorten aatelisherrojen juhlapuku. Tässä tilaisuudessa se -näytti tavallista kauniimmalta, koska itse miehen ulkomuoto oli pulska -ja koska hänen liikkeensä samalla kertaa ilmaisivat hoviherran siroutta -ja sotilaan reimaa ryhtiä. - -Rowenaa tervehtien hän otti pois päästään lakkinsa, jonka kultainen -rivan kuva esitti pyhää Mikaelia tallaamassa pimeyden ruhtinasta. -Tervehdittyänsä ritari kohteliaasti viittasi neitoa istumaan, ja kun -tämä kuitenkin pysyi seisoallansa, veti hän hansikkaan oikeasta -kädestään ja astui lähemmäksi aikoen taluttaa hänet istuimelle. Mutta -Rowena myös käden viittauksella kieltäytyi tarjotusta avusta ja vastasi: -»Jos te, herra ritari, olette vanginvartijani -- ja mitä muuta -voisinkaan teistä luulla -- niin sopii parhaiten, että vanki seisoo, -siksi kunnes hänen tuomionsa on langetettu.» - -»Ah, ihana Rowena!» sanoi de Bracy; »teidän edessänne seisoo vanki eikä -suinkaan vanginvartija. Teidän kauniista silmistänne de Bracy on saava -tuomion, jota te suosiollisesti odotatte häneltä.» - -»En tunne teitä, herra», sanoi neito oikaisten päätään loukatun -aatelisnaisen ja kaunottaren ylpeimmällä ylpeydellä; »en tunne teitä, ---ja hävytön rohkeutenne laususkella minulle trubaduurin loruja ei ole -parhain keino puolustella väkivaltaista rosvoustanne.» - -»Sinä itse, ihana neito», vastasi de Bracy jatkaen entiseen tapaan -puhettaan, »juuri sinun oma ihanuutesi on ollut syynä kaikkiin -tekoihini, joilla olen loukannut sydämeni valittua kuningatarta ja -silmieni johtavaa tähteä.» - -»Minä sanon teille vielä kerran, herra ritari, etten tunne teitä ja -ettei kenenkään, jolla on oikeus kantaa kultavitjoja sekä -kultakannuksia, sovi tällä tavalla väkisin tunkeutua turvattoman -aatelisneidon kamariin.» - -»Se, että olen teille tuntematon», sanoi de Bracy, »on kyllä minulle -pahaksi onneksi. Mutta toivonpa kuitenkin, että de Bracyn nimi ei ole -jäänyt mainitsematta, milloin ministrelit tai airuet ovat ylistelleet -sankaritekoja, olivatpa ne suoritetut turnaustantereella tai -tosisodassa.» - -»Heittäkää sitten urheutenne ylisteleminen airueitten ja ministrelien -toimeksi, herra ritari», vastasi Rowena; »paremmalta se heidän suussaan -soi kuin teidän omassanne. Ja sanokaapa, kuka heistä on lauluissa tai -turnajaiskirjoissa säilyttävä muiston siitä uroteosta, jonka te viime -yönä suorititte? Mokomasta uroteosta, kun voititte vanhan miehen ja -hänen harvat, pelkurimaiset orjansa ja kun veitte saaliiksi saadun, -onnettoman neidon väkisin rosvolinnaanne?» - -»Te olette minulle kovin ankara, Rowena-neiti», sanoi ritari purren -hiukan hämmästyneenä huultansa ja kääntäen puheensa ladulle, joka -hänelle oli tutumpi kuin ensin valittu teeskentelevän kohtelias; »te -itse ette rakasta ja sentähden ette voi käsittää minun silmitöntä -rakkauttani, vaikka se on teidän oman kauneutenne sytyttämä.» - -»Pyydän teitä, herra ritari», sanoi Rowena, »jo herkeämään tästä -lepertelemisestä. Sellaista saa niin usein kuulla kuljeksivain -lauluniekkojen suusta, että se on liian halpaa ritarille ja -aatelismiehelle. Täytyypä minun kuitenkin käydä istumaan, koska rupeatte -laskettelemaan ikäloppuja loruja, joita jokaisella kurjalla -viulunvinguttajallakin on varattuna niin runsaasti, että niitä piisaisi -tästä päivästä jouluun asti.» - -»Ylpeä neiti», sanoi de Bracy suutuksissaan siitä, ettei hän saanut -koreitten puheittensa palkaksi muuta kuin pilkkaa, -- »ylpeä neiti, -aionpa vastata sinulle yhtä ylpeästi. Tiedä siis, että mielestäni olen -kosinut sinua juuri sillä tavalla, joka sinulle parhaiten sopii. Näin -ylpeää kenokaulaa kosiessa ovat miekka ja jousi paremmat keinot kuin -nöyrä käytös ja ritarilliset puheet.» - -»Ritarilliset puheet», vastasi Rowena, »jos niillä tahdotaan peittää -halveksittavia tekoja, muistuttavat raa'an talonpojan miehustalla -riippuvaa ritarivyötä. Enpä yhtään kummastele, että tällainen luontonne -hillitseminen on teille kiusallista ja vaikeaa. -- Paljon -kunniallisempaa olisi, jos olisitte pitänyt edelleen metsäsissin puvun -ja puheet, kuin että nyt koettelette kullata rosvon tekoja ritarin -ulkomuodolla ja sanoilla.» - -»Tahdonpa sitten noudattaa neuvoasi, kaunokaiseni», sanoi -normannilainen, »ja sanon nyt sinulle rohkein sanoin, jotka parhaiten -soveltuvat rohkeihin tekoihin, että et ikinä pääse tästä linnasta, ellet -tahdo lähteä täältä Mauri de Bracyn puolisona. Minä en ole tottunut -luopumaan päätöksistäni. Ja mitäpä normannilaisherran tarvitseekaan niin -kovin tarkasti selittää käytöstänsä saksilaistytölle, jolle hän -kosinnallaan osoittaa niin suuren kunnian. Sinä olet ylpeä, Rowena. No -niin, sitä paremmin sovitkin minulle puolisoksi. Mikä muu keino voisi -kehoittaakaan sinua korkeaan kunniaan ja melkein kuninkaalliseen arvoon, -jollei avioliitto minun kanssani? Mikä muu keino voisi päästää sinut -pois talonpoikaisesta savupirtistä, jossa saksilaiset ja heidän sikansa, -heidän ainoa rikkautensa, asustavat yksillä pahnoilla? Ainoastaan minun -kauttani voit saada ja saat kunniapaikan Englannin kauneimpien ja -korkeimmanarvoisten naisten rinnalla.» - -»Herra ritari», vastasi Rowena, »tuo pirtti, jota te halveksitte, on -lapsuudesta asti ollut kotini. Ja sen vakuutan teille -- kun siitä -lähden -- jos semmoinen päivä koskaan koittaa -- niin lähden sellaisen -miehen kumppanina, joka ei ylenkatso minun lapsuuteni kotia ja tapoja.» - -»Kyllä arvaan, ketä tarkoitatte, neiti», sanoi de Bracy, »vaikka -luulette, ettei minun älyni pysty sitä arvoitusta ratkaisemaan. Mutta -turhaan te toivotte Rikhard Leijonamielen palaamista valtaistuimelleen, -ja vielä turhempi teidän on toivoa saavanne hänen suosittunsa, Wilfred -Ivanhoen, morsiamena kuulla kuninkaan tervehdyssanoja. Minun sijassani -olisi toinen mies kenties mustasukkainen puhuessaan tästä asiasta; mutta -minun päätökseni on siksi luja, ettei sen tarvitse pelätä tuota -lapsellista ja toivotonta rakkautta. Tietäkää, neiti, että kilpakosijani -on tässä linnassa ja että minä, milloin vain tahdon, voin ilmoittaa -hänen täälläolonsa Front-de-Boeufille, jonka kiistaveljeys saattanee -tulla hänelle turmiollisemmaksi kuin minun.» - -»Wilfredkö täällä?» virkkoi Rowena. »Siinä on yhtä paljon totuutta kuin -että Front-de-Boeuf muka on hänen kanssansa riidassa.» - -De Bracy katsoi kiinteästi häneen hetken aikaa. »Etkö siis todellakaan -tietänyt, että Wilfred Ivanhoeta kuljetettiin juutalaisen kantotuolissa? --- Sangen sopiva matkaseura se muuten olikin ristiretkeläiselle, joka -oli uhannut väkevällä käsivarrellaan valloittaa Pyhän haudan!» Ja hän -naurahti pilkallisesti. - -»Vaikka hän olisikin täällä», sanoi Rowena pakottaen äänensä -huolettomaksi, vaikka hän vapisi hillitsemättömästä, ahdistavasta -pelosta, »niin millä tapaa hän olisi Front-de-Boeufin tiellä? Ja mitä -hänelle voisi sattua, paitsi että hän saa vähän aikaa istua vankina ja -maksaa kunnialliset lunnaat vapaudestaan ritarisuuden lakien mukaan?» - -»Rowena», sanoi de Bracy, »pettääkö sinuakin naisten tavallinen -turhamainen luulo, että muka vain heidän kauneutensa voi nostattaa -kiistaa? Etkö tiedä, että miehet kiistelevät vallasta ja rikkaudesta -yhtä paljon kuin rakkaudesta. Älä uskokaan, että tämän linnan isäntä, -Front-de-Boeuf, säästäisi sitä miestä, joka vaatisi häneltä ihanata -Ivanhoen paronikartanoa takaisin. Raivaisipa hän semmoisen miehen -tieltään aivan yhtä kiireesti, yhtä kiivaasti ja armottomasti, kuin jos -tämä olisi sinisilmäistä neittä kosiessa onnellisempi kilpaveli. Suostu -tarjoumukseeni, neiti, niin tuo haavoitettu sankari saa minusta lujan -suojelijan Front-de-Boeufiä vastaan. Tai valmista itsellesi -suruvaatteet, sillä armaasi on semmoisen miehen hallussa, jonka sydän ei -tiedä armon tunteesta.» - -»Pelastakaa hänet, Jumalan tähden!» rukoili Rowena, jonka lujuuden oli -masentanut pelko rakastetun nuorukaisen puolesta. - -»Sen voin -- sen tahdon -- se onkin aikomukseni», sanoi de Bracy. »Kun -Rowena on suostunut tulemaan de Bracyn vaimoksi, niin kukapa sitten -tohtisi tehdä pahaa hänen sukulaiselleen -- hänen holhoojansa pojalle ---hänen kasvinkumppanilleen? Mutta sinun rakkautesi, -- se on hänen -pelastuksensa hinta. En minä maar ole semmoinen jalomielinen hupsu, että -auttaisin tai pelastaisin miehen, joka luultavasti rupeaisi hyvällä -menestyksellä estämään minun pyyteitäni. Taivuta minut hänelle -ystäväksi, niin hän pelastuu -- hylkää minun apuni, niin Wilfred kuolee, -etkä itse kuitenkaan pääse sitä pikemmin vapaaksi.» - -»Ne hirveät asiat, joita huulenne puhuvat», vastasi Rowena, »eivät -oikein sovi yhteen äänenne huolimattoman kylmäkiskoisuuden kanssa. En -voi uskoa, että aikomuksenne todella voi olla niin ilkeä tai voimanne -niin suuri.» - -»Älä petä itseäsi sillä luulolla», virkkoi de Bracy; »pianpa näkisit sen -aivan turhaksi. Mies, joka sinua rakastaa ja jota sinäkin rakastat, -makaa haavoitettuna tässä linnassa. Hän on esteenä Front-de-Boeufin ja -niiden tavarain välillä, jotka Front-de-Boeufille ovat kalliimmat -kunniaa ja rakkautta. Mitäpä muuta tarvitaan kuin tikarinpisto tai -peitsenheitto, niin tuo vastus on ikipäiväksi poistettu? Ja jos -Front-de-Boeuf pelkäisikin joutuvansa edesvastuuseen näin julkisesta -väkivallasta -- mitäs sitten? Lääkäri voi erehdyksestä antaa vääriä -lääkkeitä tai sairaanhoitaja voi kiskoa pois päänalaisen -- ja Wilfred, -niin heikkona kuin hän nyt on, toimitetaan Tuonelaan verenpisarankaan -vuotamatta. Ja Cedrik myös -- -- --» - -»Ja Cedrik myös», toisti Rowena -- »jalo, rakas kasvatusisäni! -Ansaitsenpa todella surkean kohtaloni, kun toisen miehen tähden, vaikka -se olikin hänen oma poikansa, voin unohtaa Cedrikin vaaran!» - -»Cedrikin kohtalo myös riippuu sinun päätöksestäsi», sanoi de Bracy; »ja -nyt minä jätän sinut miettimään tätä asiaa.» - -Tähän saakka oli Rowena tässä peloittavassa tilanteessa pysynyt lujana -ja rohkeana; hän näet ei ollut voinut uskoa vaaraa niin kovin suureksi -ja läheiseksi. Luonnostaan oli hänen mielenlaatunsa sellainen kuin -ihmistuntijan väitteen mukaan enimmäkseen tavataan valkoverisillä -ihmisillä, lempeä, kaino ja siveä. Tämä hänen alkuperäinen luonteensa -oli kuitenkin kasvatuksen kautta lujentunut. Hän oli tottunut siihen, -että kaikki, -- itse Cedrikkin, joka muita kohtaan oli jokseenkin -jäykkä, -- aina taipuivat hänen tahtoonsa. Siitä hän oli saanut sen -rohkeuden ja uskaliuden, joka johtuu jokapäiväisten seuralaisten -alituisesta tottelevaisuudesta. Rowena tuskin käsittikään mahdolliseksi, -että joku voisi vastustaa hänen tahtoaan saatikka olla panematta siihen -huomiota. - -Hänen tavallinen ylpeä, käskevä käytöksensä oli siis vain valekuori, -joka ikäänkuin oli kasvanut hänen alkuperäisen luonteensa pinnalle ja -peitti sen. Tämä puhkesi nyt esille, kun Rowena huomasi, miten hirveässä -vaarassa hän itse oli, samoin kuin hänen rakastajansakin ja -kasvatusisänsä. Hänen rohkeutensa masentui peräti, kun hän, joka oli -tottunut näkemään ympärillään vain kunnioitusta ja tottelevaisuutta, -joutui nyt tekemisiin lujatahtoisen, intohimoisen miehen kanssa, jolla -oli valta käsissään ja joka oli päättänyt käyttää tätä valtaa eduksensa. - -Rowena loi silmäyksen ympärilleen ikäänkuin etsien, eikö apua näkyisi -mistään; hän huusi muutamia sanoja, joilla ei ollut minkäänlaista -yhtenäisyyttä; ja sitten hän kohotti kätensä taivasta kohti ja hyrskähti -hillitsemättömään, tuskalliseen itkuun. Mahdotonta oli säälimättä nähdä -ihanaa naista näin julmassa tuskassa. De Bracykaan ei voinut pysyä -kylmäkiskoisena, vaikka liikutus hänen sydämessään oli pikemminkin -hämmästystä kuin sääliä. Näin kauas mentyään hän ei enää voinut -peruuttaa päätöstänsä; mutta toiselta puolen hän myös näki, että -kehoitukset niin hyvin kuin uhkauksetkin olisivat voimattomat, niin -kauan kuin Rowenan nykyistä tuskan puuskaa kesti. De Bracy rupesi siis -astelemaan edestakaisin lattialla vuoroin tehden turhia yrityksiä -saadakseen neidon rauhoittumaan, vuoroin itsekseen miettien, mitä hänen -oikeastaan oli tehtävä. - -»Jos», hän arveli, »tämän tuskittelevan tytön kyyneleitten ja huokausten -tähden peräytyisin päätöksestäni, niin mitä siitä tulisi? Kalliit -toiveeni, joiden saavuttamiseksi jo olen niin paljon vaivaa ja vaaraa -nähnyt, olisivat hukassa, ja päälliseksi saisin vielä kärsiä -Juhana-prinssin ja hänen iloisten viinaveikkojensa pilkkaa. Mutta enpä -myöskään ole tämäntapaisiin tekoihin luotu. En henno nähdä näin ihanan -muodon vääntyvän tuskasta enkä näin kirkkaitten silmien hukkuvan -kyyneltulvaan. Soisinpa, että hän olisi pysynyt rohkeana ja ylpeänä -niinkuin alussa tai että olisin saanut runsaamman määrän -Front-de-Boeufin kolmesti karkaistun sydämen kovuutta!» - -Näiden mietteitten välillä häilyen de Bracy ei voinut tehdä muuta kuin -lohduttaa onnetonta Rowenaa ja vakuuttaa hänelle, ettei vielä ollut -lainkaan syytä näin hillittömään tuskaan. Mutta tämän lohdutustoimen -keskeytti sama karkeaääninen, kauas kuuluva torven toitotus, joka oli -säikähdyttänyt muitakin linnan asukkaita ja estänyt heitä täyttämästä -ahneita tai hekumallisia tuumiaan. Tämä keskeytys ei de Bracystä tainnut -tuntua yhtä harmilliselta kuin hänen muista kumppaneistaan. Hänen -keskustelunsa Rowenan kanssa oli näet joutunut sellaiseen kohtaan, josta -oli yhtä vaikea edetä kuin peräytyä. - -Tahtoisin tässä muutamilla luotettavammillakin todistuksilla, kuin mitä -turhanpäiväisen tarinan tapaukset ovat, todistella sitä julmaa -tapojenkuvausta, jonka par'aikaa tuon lukijan silmien eteen. Surettaa -ajatellessa, että nuo samat urhoolliset paronit, joille olemme -kiitollisuudenvelassa siitä, että he lujalla vastarinnallaan kiristivät -kuninkaaltaan Englannin vapaan perustuslain, -- että, sanon minä, nuo -samat urhoolliset paronit ovat itse olleet niin hirveitä sortajia ja -rikkojia, ei ainoastaan Englannin lakia, vaan myöskin luonnon ja -ihmisyyden sääntöjä vastaan. Mutta valitettavasti ei tarvitse muuta kuin -vedota yhteen niistä monista seikoista, joita ahkera tutkija Henry on -kerännyt senaikaisten historioitsijain kertomuksista, ja siitä heti -näemme, että kaikki kuvittelutkin ovat mietoja niiden hirmutekojen -rinnalla, joita silloin todellakin tapahtui. - -Saksilaisen aikakirjan-kirjoittajan kertomukset niistä julmista teoista, -joihin korkeat paronit ja linnanisännät -- kaikki normannilaisia ---tekivät itsensä syypäiksi Tapani-kuninkaan aikana, osoittavat meille -selvästi, minkälaista häijyyttä he julkenivat harjoittaa himojensa -kiihkossa. »He rasittivat suuresti kansa-parkaa linnojen rakentamisella. -Ja kun linnat olivat valmiiksi rakennetut, täyttivät he ne häijyillä -miehillä tai, paremminkin sanoen, perkeleillä. Nämä miehet ryöstivät -sekä miehiä että naisia, joilla he luulivat olevan rahaa, viskasivat ne -vankikomeroihinsa ja kiduttivat heitä julmemmin kuin mitä ikänä -uskonmarttyyrejä on kidutettu. Mitkä hukutettiin liejuun; mitkä -ripustettiin riippumaan jaloista tai päästä tai peukaloista, ja -viritettiin tulta alle. Välistä puristettiin ohimoiden ympärille -sidottuja solmullisia nuoria, kunnes ne syöpyivät sisään aivoja myöten. -Välistä pantiin vangit maanalaisiin kammioihin, joissa vilisi käärmeitä, -kyitä ja sammakoita.» Mutta en tahdo vaivata lukijan sydäntä jatkamalla -tätä kuvausta loppuun asti. - -Yksi todistus, -- kenties silmäänpistävin kaikista, joka osoittaa, miten -katkerat valloituksen hedelmät olivat, saakoon kuitenkin vielä tässä -sijansa. Prinsessa Matildan, -- vaikka hän oli Skotlannin kuninkaan -tytär, Edgar Athelingin sisarentytär ja vaikka hän sittemmin tuli -Englannin kuningattareksi sekä Saksan keisarin anopiksi -- vaikka hän -siis oli kuninkaan tytär, kuninkaan puoliso ja kuninkaitten äiti ---täytyi kätkeytyä nunnanhuntuun siksi aikaa, kun häntä kasvatettiin -Englannissa. Ainoastaan se keino pelasti hänet normannilaisherrojen -irstaisuudesta. Sen hän itse Englannin kokoontuneen papiston edessä -ilmoitti ainoaksi syyksi, minkätähden hän oli ruvennut nunnaksi. Ja tuo -hengellinen kokous pitikin sitä selitystä riittävänä myöntäen, että -syyksi ilmoitetut asianhaarat olivat yleisesti tosiksi tiettyjä. He ovat -siten jättäneet meille luotettavan ja tärkeän todistuksen senaikaisten -tapojen häpeällisyydestä. Jokainen tietää, he päättivät, että Wilhelm -Valloittajan normannilaiset seuralaiset suuresta voitostaan paisuneina -eivät pitäneet pyhänä mitään lakia paitsi omien häijyjen himojensa -käskyjä. He ryöstivät voitettujen saksilaisten maat ja tavarat; vieläpä -päälliseksi ryöstivät hillitsemättömällä hekumallisuudella -saksilaisnaisten ja neitojen kunnian. Sen vuoksi oli tullut tavaksi, -että korkeasukuiset naiset ja neidot pukeutuivat nunnanhuntuun ja -läksivät luostarimuurien turvaan, ei Jumalan kutsuvan äänen tähden, vaan -ainoastaan kunniansa säilyttämiseksi. - -Näin irstastapaiset olivat nuo ajat, kokoontuneen papiston julkisen -todistuksen mukaan, jonka Eadmer on tuonut esille. Enempää ei meidän -olekaan tarvis lisätä todistaaksemme, että tässä kerrotut ja vielä -kerrottavat, Wardour-käsikirjoituksen apokryyfiseen arvoon nojautuvat -seikat ainakin ovat todenmukaisia. - - - - -NELJÄSKOLMATTA LUKU. - - - Minä kosin häntä, niinkuin leijona - kosiipi kumppania itselleen. - - _Douglas_. - -Sillä aikaa kuin edellä kerrotut tapaukset sattuivat, sai juutalaistyttö -Rebekka odottaa kohtaloansa syrjäisessä, yksinäisessä tornissa. Sinne -oli hänet vienyt kaksi rosvoa, joiden kasvot yhä olivat naamioiden -peitossa. Pienessä kammiossa, johon hänet työnnettiin, Rebekka tapasi -vanhan akan, joka itsekseen hyräili saksinkielistä laulua, ikäänkuin -olisi tahtonut antaa tahtia lattialla pyörivän kuontalonsa tanssille. -Ämmä kohotti päätään, kun Rebekka astui sisään, ja silmäsi häneen sillä -ilkeällä, kateellisella katseella, jolla vanhat, rumat, kurjuuteen -joutuneet naiset tavallisesti katselevat sukupuolensa nuoria ja kauniita -edustajia. - -»Pois täältä, vanha kiuassirkka», sanoi yksi miehistä, »niin on jalon -herramme käsky. -- Sinä saat luovuttaa tämän kamarin kauniimmalle -asukkaalle.» - -»Hohoo», mutisi ämmä, »sehän on uskollisen palveluksen palkka. Muistanpa -kuitenkin ajan, jolloin minun suustani lähtenyt sana olisi syössyt -parhaankin henkivartijan satulastaan ja virastaan. Ja nyt minun pitää -'pois täältä' jokaisen sinunkaltaisen tallirengin käskystä.» - -»Kuulepas, Urfrida-rukka», sanoi toinen miehistä, »älä tässä seiso ja -lörpöttele, vaan korjaa luusi joutuin täältä. Herramme käskyjä tulee -kuulla herkällä korvalla. Paistoi sinunkin päiväsi aikoinaan, -muija-riepu, mutta se on jo aikaa sitten painunut mailleen. Oletpa nyt -aivan samassa tilassa kuin vanha karulle kankaalle karkoitettu sotaratsu --- osasit tosin aikoinasi tepastella sinäkin, mutta nyt ei siitä ole -enää muuta jäljellä kuin linkis, lonkis! -- Kuuletko, lonkutapas nyt, -jotta saat luusi pian pois täältä!» - -»Koira vieköön teidät molemmat!» äyskähti vanha vaimo, »ja koirankoppeli -tulkoon teille hautakammioksi! Silpokoon paha henki Zernebock[17] -minulta kaikki jäseneni toisen toisensa perästä, jos lähden omasta -kamaristani, ennenkuin tästä kuontalosta hamput ovat loppuun kehrätyt.» - -»Vastaa sitten itse teoistasi herralle, senkin vanha tonttu», sanoi mies -ja läksi tiehensä. Rebekka jäi siis nyt yksin vanhan ämmän kanssa, jonka -seuraan hän vasten tahtoaan oli tunkeutunut. - -»Mitä pirun vehkeitä niillä nyt taasen lienee?» mutisi ämmä itsekseen -luoden aika ajoin karsaan, pahansuovan katseen Rebekan puoleen. »Mutta -helppohan tuo on arvata. Kirkkaat silmät, mustat hiukset ja iho valkea -kuin paperi, jota ei pappi vielä ole ehtinyt tahria mustalla -voiteellansa. -- Niin, niin, helppohan tuo on arvata, miksi ne ovat -lähettäneet hänet tähän syrjäiseen torniin, josta huuto ei kuulu -maailmalle paremmin kuin maan povestakaan, viidensadan sylen syvyydestä. --- Täällä saat nyt seurustella tarhapöllöjen kanssa, kaunokaiseni; -niiden kiljumisesta pidetään juuri yhtä paljon lukua kuin sinun -huudoistasi. -- Ulkomaan lajia tuo onkin», hän lisäsi huomattuaan -Rebekan puvun ja turbaanin; -- »mistä maasta olet? -- Saraseeniko? --Vai -egyptiläinen? -- Miksi et vastaa? -- Osaathan itkeä, etkö osaa siis -puhuakin?» - -»Älkää suuttuko, hyvä muori», sanoi Rebekka. - -»Ei tarvitsekaan pitempää puhetta», vastasi Urfrida, »jäljestä kettu, -juutalainen kielestä tunnetaan.» - -»Herran Jumalan tähden», sanoi Rebekka, »sanokaa minulle, mikä lopulta -tullee minun osakseni, koska he väkisin ovat kuljettaneet minut tänne? -Tahtovatko he ottaa henkeni rangaistukseksi siitä, etten kuulu heidän -uskoonsa? Sen minä ilolla antaisin.» - -»Sinun henkesikö, hempukkani?» vastasi ämmä; »mitä huvia heillä olisi -sinun henkesi ottamisesta? -- Usko minua, ei henkesi ole vaarassa. Sama -kohtalo vain tulee sinun osaksesi, joka kerran katsottiin soveliaaksi -jalosukuiselle saksilaisneidollekin. Mitä syytä siis olisi -sinuntapaisellasi juutalaistytöllä valittaa? Katsele minua -- minä olin -nuori ja kahta vertaa kauniimpi sinua, kun Front-de-Boeuf, tämän -Reginaldin isä, normannilaisineen valloitti tämän linnan. Isäni ja hänen -seitsemän poikaansa puolustivat perintöänsä kerros kerrokselta, -kamarista kamariin. -- Jokainen kamari, jokainen porrasten astinlauta -oli liukkaana heidän verestään. He kaatuivat -- he kaatuivat joka mies. -Ja ennenkuin heidän ruumiinsa olivat kylmiksi kontistuneet ja ennenkuin -heidän verensä olivat kuivuneet, olin minä joutunut valloittajan -saaliiksi ja pilkaksi!» - -»Eikö tässä siis ole apua? -- Eikö tästä pääsisi jollakin keinolla -pakoon?» tiedusteli Rebekka -- »runsaasti, runsaasti maksaisin apusi.» - -»Älä semmoista ajattelekaan», vastasi ämmä; »tästä ei pääse pois muuta -tietä kuin kuoleman portin kautta. Ja myöhään, myöhään», lisäsi hän -pudistaen harmaata päätään, »se portti meille aukeaa. -- Mutta -lohduttavaahan kuitenkin on tietää, että meidän jälkeemme tänne maan -päälle jää toisia, jotka vuorostaan saavat kärsiä yhtä suurta kurjuutta. -Jää hyvästi, kaunis juutalaistyttö! -- Oletpa juutalainen tai pakana, -kohtalosi kuitenkin on sama, sillä täällä olet tekemisissä semmoisten -ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä mitään omastatunnosta eikä armosta. -Jää hyvästi, sanon minä! Minun lankani on nyt loppuun kehrätty; sinun -työsi vasta alkaa.» - -»Pysy täällä, pysy täällä, Jumalan tähden!» huusi Rebekka; »pysy täällä, -vaikka koko ajan kiroilisit ja haukkuisit minua! -- Onhan sinun -läsnäolostasi kuitenkin vähäisen turvaa.» - -»Itse Pyhän Neitsyenkään läsnäolosta ei olisi sinulle mitään turvaa», -vastasi ämmä. »Tuolla hän seisoo», hän viittasi kömpelösti veistettyyn -Neitsyt Maarian kuvaan; »katso, voiko hän varjella sinua kohtalostasi!» - -Näin puhuttuaan hän läksi ulos kamarista suu irvellänsä ilkkuvasta -naurusta, joka teki hänen muotonsa vielä inhottavammaksi kuin sen -tavallinen vihainen jörömäisyys. Hän lukitsi oven jäljestään, ja Rebekka -kuuli, miten hän, hitaasti ja vaivalloisesti astuessaan tornin rappusia -alas, kiroili jokaisen portaan jyrkkyyttä. - -Rebekka näki nyt edessään kohtalon, joka oli vielä peloittavampi kuin -Rowenan. Sillä hän, sorretun kansan tytär, ei voinut toivoa mitään -lempeyttä tai kohteliaisuutta, jollaista ehkä olikin saksilaisneidolle -osoitettu jossakin määrässä. Sen sijaan oli juutalaistytöllä se suuri -etu, että hän oli tottunut puolestansa ajattelemaan ja oli -mielenlaadultaan lujempi, joten hän paremmin taisi vastustaa häntä -uhkaavia vaaroja. Lapsuudestansa asti oli hän ollut lujatahtoinen ja -tarkkahuomioinen. Komeus ja rikkaus, jota hän näki isänsä kodissa tai -muiden varakasten juutalaisten taloissa, eivät olleet lumonneet hänen -silmiänsä niin sokeiksi, ettei hän olisi huomannut, miten epävakavalla -kannalla koko heidän onnensa seisoi. Samoinkuin Damokles mainioissa -pidoissaan näki Rebekkakin aina kesken kaikkea loistoa ja komeutta -miekan, joka väikkyi hänen kansalaistensa pään yläpuolella, riippuen -hienon hiuskarvan varassa. Nämä ajatukset olivat hillinneet ja johtaneet -järjelliseen väylään hänen luonteensa, joka muuten kenties olisi -paisunut ylpeäksi, röyhkeäksi ja itsepäiseksi. - -Isänsä esimerkistä ja neuvoista oli Rebekka oppinut huomaavaisesti -kohtelemaan kaikkia, joiden kanssa hän joutui tekemisiin. Isän matelevaa -imartelua ei tytär kuitenkaan matkinut, sillä juutalaisukon -halpamielisyyttä sekä alinomaista pelkoa, joista ominaisuuksista liika -nöyryys saa alkunsa, ei ollut Rebekan sydämessä. Mutta hän käyttäytyi -jalolla nöyryydellä. Hän ikäänkuin nöyryytti itseänsä sen halvan arvon -tähden, joka hänelle, ylenkatsotun kansan tyttärenä, oli tullut osaksi, -ja ikäänkuin hän samassa olisi kuitenkin tuntenut mielestään -ansaitsevansa paremmankin arvon, kuin mitä uskonnollinen -suvaitsemattomuus ja mielivaltaisuus hänelle soivat. - -Näin tottuneena aina odottamaan vastoinkäymisiä hän oli saanut sen -mielenlujuuden, joka onnettomuudenkin ahdistaessa antaa ihmiselle voimaa -tehdä tehtävänsä. Rebekan nykyinen tila oli sellainen, että se vaati -mielen koko neuvokkuutta, ja hän kokosikin sentähden nyt kaikki henkensä -voimat. - -Hänen ensimmäisenä toimenaan oli tarkastella vankityrmänsä läpikotaisin; -mutta siitäkään eivät paon eikä turvan toiveet juuri enenneet. Huoneessa -ei ollut mitään salaovea eikä lattialuukkua, ja sen pyöreä seinä näytti -samalla olevan tornin ulkoseinänäkin, paitsi missä ovi, jonka kautta -hänet oli tuotu sisään, liitti tornin linnan päärakennukseen. Ovessa ei -ollut sisäpuolella lukkoa eikä teljintä. Ainoan ikkunan edessä näkyi -olevan muurisakaroilla varustettu, tornista ulkoneva paikka; siitä -Rebekka ensi silmäyksellä luuli pääsevänsä pakoon. Mutta pian hän näki, -että tämä paikka ei ollut lainkaan yhteydessä linnan muiden rakennusten -kanssa. Se oli vain yksinäinen parveke, jota tavallisuuden mukaan -rintavarustus ja ampumareiät suojelivat. Se oli rakennettu sen vuoksi, -jotta moniaat jousimiehet, siinä seisoen, voisivat ampumalla puolustaa -tornia sekä senpuoleista ulkomuuria. - -Rebekan viimeinen toivo nojautui siis nyt hänen omaan lujuuteensa sekä -siihen horjumattomaan luottamukseen, jolla jalot, suuret sydämet aina -turvaavat Jumalaan. Rebekkaa oli tosin väärällä tavalla opetettu -käsittämään Raamatun lupauksia Herran valitulle kansalle. Siinä -suhteessa hän ei kuitenkaan ollut väärässä, että hän piti nykyaikaa -Siionin lasten koetus- ja rangaistusaikana, jonka kestäessä heidän -velvollisuutensa oli kärsiä vaivaa ja välttää syntiä. Tällä tavoin hän -oli tottunut pitämään itseänsä välttämättömän onnettomuuden uhrina ja -oppinut kärsivällisesti vastaanottamaan niitä vaaroja, joiden alaiseksi -hän luultavasti oli joutuva. - -Hänen sydämensä säpsähti kuitenkin ja hänen poskensa vaalenivat, kun -rappusilta alkoi kuulua astuntaa ja sitten tornikamarin ovi hitaasti -aukeni. Sisään astui pitkä mies, verhottuna samanlaiseen pukuun kuin -rosvotkin, jotka olivat saattaneet matkalaisemme tähän tukalaan tilaan. -Hän astui verkalleen huoneeseen ja työnsi oven perästään kiinni. Otsalle -vedetty lakki peitti silmät, ja viittaansa piti mies sillä tavalla, -ettei kasvojen alipuoltakaan voinut nähdä. Tällä tavoin peitettynä, -ikäänkuin valmiina tekoon, joka häntä itseäänkin hävetti, hän seisoi -pelästyneen vangin edessä. Mutta vaikka hän puvusta päättäen olikin -rosvo, ei hän kuitenkaan näyttänyt oikein rohkenevan lausua ilmi -aikomustansa. Rebekka kerkisi siis, kooten kaiken rohkeutensa, -ensimmäiseksi aloittaa puheen. Hän oli jo irroittanut yltään kaksi -kallista rannerengasta ja kaulavitjansa. Ne hän nyt kiireesti ojensi -otaksumalleen rosvolle, toivoen tällä tavalla, tyydyttäen toisen -ahneutta, voivansa taivuttaa miehen mielen suosiolliseksi. - -»Ota tämä, hyvä mies», sanoi Rebekka, »ja ole, Jumalan tähden, -armollinen minulle ja vanhalle isälleni! Nämä korut ovat -kallishintaisia, mutta eivät ne ole mitään siihen palkintoon verrattuna, -jonka isäni antaisi, jos pääsisimme vapaasti ja eheinä tästä linnasta.» - -»Ihana Palestiinan kukkanen!» vastasi rosvo; »itämaalta ovat nämä -helmetkin, mutta eivät ne loista niin valkeina kuin sinun hampaasi. -Kirkkaasti välkkyvät nämä timantit, mutta eivät niin kirkkaasti kuin -sinun silmäsi. Ja samana hetkenä, kun rupesin nykyiseen -metsäläisvirkaani, minä vannoin valan semmoisen, että aina pitäisin -kauneutta kalliimpana kuin rikkautta.» - -»Älä tee itsellesi niin suurta vahinkoa», sanoi Rebekka; »ota lunnaat ja -armahda meitä! -- Kullalla voit ostaa huvitusta -- mutta jos meille teet -pahaa, niin siitä ei koidu sinulle muuta kuin omantunnonvaivoja. Isäni -tyydyttäisi mielellään suurimmatkin vaatimuksesi. Voisitpa, jos tahdot -olla viisas, meiltä saaduilla rahoilla päästä takaisin rehellisten -ihmisten seuraan, -- voisit ostaa itsellesi anteeksiantokirjan ennenkin -tekemistäsi pahoista teoista, ja sinulle jäisi vielä sen verran -jäljellekin, ettei puute sinua enää pakottaisi uusiin rikoksiin.» - -»Koreasti puhut», vastasi rosvo ranskankielellä; hänen oli luultavasti -käynyt vaikeaksi jatkaa keskustelua saksinkielellä, jolla Rebekka oli -sen aloittanut. »Mutta kuulepas nyt, mitä minä sanon, sinä Bakan laakson -valkoinen liljankukka! Isäsi on jo taitavan alkemistin[18] käsissä, joka -vankihuoneen ruostuneesta rautaristikostakin voisi puristaa kultaa ja -hopeata. Kunnon Iisak on jo pantu semmoiseen tislaus-astiaan, missä -hänestä siivilöidään kaikki, mikä hänelle on rakasta. Siihen ei tarvita -minun vaatimusteni eikä sinun kehoitustesi apua. Mutta sinun lunnaasi -ovat maksettavat rakkaudella ja kauneudella, enkä minä huoli mitään -muuta sen sijaan.» - -»Etpä siis olekaan metsäsissi», sanoi Rebekka samalla kielellä, jolla -häntä oli puhuteltu; »ei kukaan sissi hylkäisi tämäntapaista tarjousta. -Eikä kukaan metsäsissi tässä maassa puhu sitä kieltä, jota nyt käytit. -Et ole metsäsissi, olet normannilainen -- kenties jalosukuinenkin -normannilainen. -- Ah, ole sitten myös jalo teoissasi ja heitä päältäsi -tuo väkivallan ja häväistyksen hirvittävä verho!» - -»Ja sinä, joka olet näin terävä arvaamaan», virkkoi Brian de -Bois-Guilbert laskien viitan alas, niin että se ei enää peittänyt hänen -kasvojaan, »sinäkään et ole oikea Israelin tytär, vaan kaikin puolin, -paitsi kauneudessa ja nuoruudessa, itse Endorin noita. Minä en olekaan -metsäsissi, sinä ihana Saaronin ruusu. Minä olen mies, joka tahdon -varustaa kaulasi ja ranteesi täyteen helmiä ja timantteja -- siinähän -niiden oikea paikka onkin -- enkä suinkaan riistä niitä sinulta.» - -»Mitä sitten minulta tahdotte», sanoi Rebekka, »joll'ette rikkauttani? --- Mitä meillä voisi olla tekemistä toistemme kanssa? -- Te olette -kristitty -- minä juutalainen. -- Meidän avioliittomme olisi vastoin -sekä synagogan että kristityn kirkon sääntöjä.» - -»Niinpä tosiaan olisikin», vastasi temppeliherra naurahtaen; »minäkö -naisin juutalaistytön? _Despardieux»!_[19] -- »Enpä, vaikka hän olisi -itse Saaban kuningatar! Ja sitä paitsi täytyy minun sanoa sinulle, -suloinen Siionin tytär, etten voisi solmia avioliittoa, vaikkapa -kristillisin kaikista kuninkaista[20] tarjoaisi minulle kristillisimmän -tyttärensä ja Languedocin maakunnan myötäjäisiksi. Valani ei salli minun -rakastaa ketään tyttöä, paitsi _par amours_,[21] niinkuin minä sinua -rakastaisin. Temppeliherrahan minä olen. Etkö näe pyhän säätyni ristiä -tässä?» - -»Sitäkö uskallat mainita», virkkoi Rebekka, »tämmöisessä tilanteessa?» - -»Ja vaikka uskallankin», sanoi temppeliherra, »niin eihän se sinuun -koske, joka et usko meidän vapautuksemme pyhään merkkiin.» - -»Minun uskoni on semmoinen kuin olen sen esi-isiltäni oppinut», sanoi -Rebekka, »ja Jumala suokoon minulle anteeksi, jos se on väärä! Mutta -mikä sitten, herra ritari, on teidän uskonne, koska te pelkäämättä -mainitsette teille pyhimmän asian samalla kuin olette rikkomaisillanne -pyhimmän valan, jonka olette vannonut ritarina ja hengellisenä miehenä?» - -»Tuo oli korea ja ytimekäs saarna, sinä Syrakin tytär!» vastasi -temppeliherra. »Mutta, suloinen pappini, ahdasmielinen juutalaisoppisi -estää sinua näkemästä meidän suuria etuoikeuksiamme. Olisi tosin raskas -rikos, jos joku temppeliherra menisi naimisiin; mutta mitä hetkellisiä -erehdyksiä tehnenkin, niin niistä saan helposti synninpäästön heti ensi -kerralla, kun meidän ritaristomme johtokunta kokoontuu. Me Siionin -temppelin köyhät soturit olemme näet palkinnoksi miehuudestamme saaneet -vielä laajemmat vapaudet, kuin mitä viisain kaikista kuninkaista tai -hänen isänsä vaativat itselleen -- ja heidän esimerkkinsä, sen sinäkin -myöntänet, ovat sangen painavat. Salomon iloinen elämä on hyvä esikuva -Salomon temppelin puolustajille.» - -»Sinä tunnut», sanoi juutalaistyttö, »lukevan Raamattua ainoastaan -siinä mielessä, että löytäisit siitä tukea irstaudellesi ja -hekumallisuudellesi. Ja se on yhtä suuri rikos, kuin jos kaikkein -terveellisimmistä, hyödyllisimmistä ruohoista keittäisit myrkkyä.» - -Temppeliherran silmät tulistuivat tästä moitteesta. -- »Kuule, Rebekka», -virkkoi hän, »tähän asti olen puhunut sinulle mesikielin; mutta saatpa -nyt kuulla sanoja valloittajan suusta. Sinä olet vanki, jonka olen -jousellani ja keihäälläni anastanut -- sinä olet minun omani kaikkien -kansojen lakien mukaan. Siitä oikeudesta en luovu tuumankaan vertaa. Ja -otanpa väkisin, mitä en saa pyytämällä.» - -»Älä koske minuun», sanoi Rebekka, »älä koske minuun, ja kuule minua, -ennenkuin rupeat semmoiseen ankaraan kuolemansyntiin! Voimani kenties -eivät riittäne sinua vastustamaan; sillä Jumala on luonut naiset -heikoiksi ja uskonut ne miesten jalomielisyyden suojaan. Mutta minä aion -kuuluttaa häijyä tekoasi ympäri koko kristikunnan. Sinun säätyveljiesi -taikauskon avulla minä saan sen koston, jota he pelkästä -sääliväisyydestä kenties eivät soisi minulle. Jokaiselle säätysi -preceptoriolle, jokaiselle kapitelille minä saatan tiedoksi, että sinä -olet uskonheittiönä tehnyt syntiä juutalaistytön kanssa. Nekin, joita ei -itse rikoksesi inhoittaisikaan, tulevat kuitenkin kiroamaan sinua siksi, -että olet häväissyt ristiäsi antautumalla erään minun kansani tyttären -pariin.» - -»Oletpa todella sukkela älyltäsi, juutalaistyttö!» vastasi -temppeliherra, joka hyvin tiesi, että Rebekka puhui totta. Sillä hänen -säätynsä säännöt kielsivät mitä ankarimmin sanoin ja kaikkein kovimpien -rangaistusten uhalla tämmöisiä vehkeitä, ja olipa sellaisia syyllisiä -joskus erotettu ritarikunnasta. »Sinä olet viekas! Mutta kovalla äänellä -sinun pitääkin valittaa, jotta se kuuluisi tämän linnan paksujen muurien -ulkopuolelle. Näiden muurien takana haihtuu voivotus ja valitus, -oikeudenpyyntö ja avunhuuto aivan kuulumattomaksi. Yksi pelastuskeino -sinulla vain on, Rebekka. Alistu kohtaloosi -- käänny meidän uskoomme, -niin pääset tästä linnasta, ja harvapa normannilaisnainen on pukujensa -komeudella ja kauneudellaan voittava sitä naista, jonka temppelin -peitsimiehistä paras on valinnut kullakseen.» - -»Minäkö alistuisin kohtalooni!» sanoi Rebekka -- »vanhurskas Jumala ---minkälaiseen kohtaloon! -- Ja minäkö kääntyisin sinun uskoosi! Mikähän -uskokunta tunnustaa omaksensa sinuntapaisesi konnan? -- _Sinäkö_ olisit -muka paras peitsimies temppeliritaristossa! -- Sinä pelkuriritari! ---valapattopappi! Minä syljen päällesi enkä pelkää sinua! -- Aabrahamin -Jumala on suonut pelastuskeinon tyttärellensä -- tästäkin ilkeyden -pesästä.» - -Näin sanoen hän työnsi ikkunan rautaristikon auki, eikä aikaakaan, niin -hän jo seisoi rintavarustuksen äärimmäisellä reunalla, missä ei ollut -vähintäkään seinää hänen ja hirvittävän syvyyden välillä. Tätä hurjaa -harppausta ei Bois-Guilbert ennättänyt estää, koska se tapahtui niin -äkkiarvaamatta, sillä siihen saakka tyttö oli seisonut aivan -liikkumatta. Ja heti kun ritari liikahti seurataksensa jäljestä, tyttö -huusi: »Pysy paikallasi, ylpeä temppeliherra, tai jos tahdot, niin tule -vain! Mutta jos astut askelenkaan lähemmäksi, niin heittäydyn tästä -alas. Murskaantukoon ruumiini muodottomaksi pihan kiviin; -- parempi -sekin kuin joutua sinun petomaisen himosi uhriksi!» - -Näin sanottuaan hän löi kätensä ristiin ja ojensi ne taivasta kohti, -ikäänkuin anoen armoa sielullensa, ennenkuin hyppäisi alas kuoleman -kitaan. Temppeliherra hämmästyi. Armosta tai säälistä hän ei vielä -koskaan ollut peruuttanut päätöstään; mutta tytön pelottomuus sai nyt -hänen mielensä muuttumaan. »Tule alas», sanoi hän, »hurja tyttö! -- Minä -vannon maan ja meren ja taivaan kautta, etten tee sinulle mitään pahaa.» - -»En usko sinua, temppeliherra», virkkoi Rebekka; »sinun takiasi olen -oppinut antamaan säätysi rehellisyydelle sen ansaitseman arvon. Lähin -preceptoriohan vapauttaisi sinut valastasi, jonka rikkominen ei -loukkaisi suurempiarvoista asiaa kuin kurjan juutalaistytön kunniaa.» - -»Sinä tuomitset minua väärin», huusi temppeliherra innokkaasti, »minä -vannon säätyni kautta -- ristin kautta, jonka näet rinnassani -- miekan -kautta, joka vyölläni riippuu -- minä vannon esi-isieni vanhan -aateliskilven kautta, etten tee sinulle mitään pahaa! Kuule minua, -jollet oman itsesi, niin ainakin isäsi tähden! Minä tahdon olla hänen -turvanansa, ja tässä linnassa hän totisesti on voimallisen turvaajan -tarpeessa.» - -»Voi!» sanoi Rebekka, »sen tiedän liiankin hyvin -- mutta voinko uskoa -sinua?» - -»Käännettäköön aseeni nurin ja julistettakoon nimeni kaikkialla -kunniattomaksi», vakuutti Bois-Guilbert, »jos koskaan saat syytä moittia -tekoani. Monta lakia, monta sääntöä olen rikkonut, mutta sanaani -- en -koskaan!» - -»Tahdon siis uskoa sinua», virkkoi Rebekka, »tämän verran» -- hän astui -alas muurin reunalta, mutta pysyi aivan lähellä ampumareikää. --»Tässä», -sanoi hän, »tässä tahdon seisoa. Pysy sinä paikallasi. Sillä jos yrität -astua askeltakaan lähemmäksi, niin saat nähdä, että juutalaistyttö antaa -mieluummin sielunsa Jumalan kuin kunniansa temppeliherran valtaan!» - -Näin Rebekka lausui. Hänen rohkea, luja päätöksensä, joka niin hyvin -soveltui hänen kasvojensa jaloon kauneuteen, oli nyt kirkastanut hänen -katseensa ja koko ulkomuotonsa tavattomalla loistolla. Silmä ei -värähtänyt, poski ei vaalennut, vaikka niin hirveä kuolema oli aivan -edessä. Päinvastoin tunne siitä, että hänellä nyt oli kohtalonsa omassa -vallassaan ja että hän, jos tahtoi, kuoleman avulla saattoi pelastua -häpeästä, oli kohottanut vielä kirkkaammaksi posken punan ja silmän -säihkyn. Bois-Guilbert. joka itsekin oli ylpeä ja rohkea, tunnusti -mielessään, että hän ei ollut koskaan ennen nähnyt näin jaloa, näin -majesteetillista naista. - -»Olkoon sovinto välillämme, Rebekka», sanoi hän. - -»Sovinto, jos niin tahdot», vastasi Rebekka -- »sovinto -- mutta näin -paljon maata välillämme.» - -»Sinun ei tarvitse enää pelätä minua», virkkoi Bois-Guilbert. - -»En sinua pelkääkään», vastasi tyttö. »Kiitos olkoon hänelle, joka -rakensi tämän tornin näin pyörryttävän korkeaksi, ettei kukaan, joka -syöksyy täältä alas, voi elävinä päästä maahan. -- Kiitos olkoon hänelle -ja Israelin Jumalalle -- minä en pelkää sinua.» - -»Sinä tuomitset minua väärin», sanoi temppeliherra; »sinä tuomitset -minua väärin, sen vannon maan ja meren ja taivaan kautta! Luonteeltani -en ole alkujaan ollut semmoinen, jollaisena nyt olet minut nähnyt ---itsekäs, kova, armoton. Nainen on tehnyt minut kovasydämiseksi, ja -naisille on sentähden sydämeni kova, mutta ei sinun kaltaisillesi -naisille. Kuule mitä sanon, Rebekka -- ei ollut peistä kantavaa ritaria, -jonka sydän olisi hartaammin rakastanut valittua neitoansa kuin Brian de -Bois-Guilbertin. Tämä tyttö, jonka isällä -- pienellä paronilla -- ei -ollut enempää, mitä kehua omaksensa, kuin tällainen tornin raunio, huono -viinimäki ja muutamia Bordeaux'n rantamaan karuja kankaita, tuli -kuuluisaksi joka paikassa, missä sankaritöitä tehtiin, tuli -kuuluisammaksi monta korkeata neitoa, jotka perivät koko kreivikunnan. --- Niin», jatkoi hän, astellen edestakaisin parvekkeella, niin -innoissaan, ettei hän näyttänyt muistavankaan Rebekan läsnäoloa, »niin, -minun urotyöni, kokemani vaarat, uhitellen vuodattamani veri tekivät -Adelaida de Montemaren nimen kuuluisaksi hamasta Kastilian -kuningashovista Bysantiumin keisaripalatsiin asti. Ja minkä palkinnon -minä voitinkaan! -- Kun palasin takaisin kalliisti ostetun, työllä ja -verellä ansaitun maineeni kanssa -- tapasin hänet naimisissa -gascognelaisen maamoukan kanssa, jonka nimi ei ollut koskaan kuulunut -ulommaksi hänen omien mitättömien tilustensa rajoja! Tulisesti olin -häntä rakastanut, tulinen oli myös kostoni hänen petoksensa johdosta! -Mutta kostoni kilpistyi omaan itseeni. Siitä päivästä alkaen erosin -elämästä ja sen siteistä -- miehuuteni iällä en saa nauttia kodin iloa --- en saa kuulla rakastavan puolison lohduttavaa ääntä -- vanhana en saa -istua hauskan takan äärellä -- hautani on oleva yksinäinen, eikä -ainutkaan poika ole jäävä jälkeeni Bois-Guilbertin vanhan suvun -jatkajaksi. Päällikköni jalkojen juureen olen laskenut vapauteni, ---vallan saada itse päättää teoistani. Temppeliherra on orja kaikin -puolin, ainoastaan orjan nimeä vailla. Hän ei saa omistaa maata eikä -mantua, hän elää, liikkuu ja hengittää aina vain toisen miehen käskyn ja -tahdon mukaan.» - -»Voi!» sanoi Rebekka, »mitkä edut voivat korvata näin suurta uhria?» - -»Koston voima, Rebekka», vastasi temppeliherra, »ja kunnianhimon -kuvittelema vastainen korkeus.» - -»Halpa korvaus», sanoi Rebekka, »sille, jonka on täytynyt luopua ihmisen -rakkaimmista oikeuksista.» - -»Älä puhu niin, tyttö», vastasi temppeliherra; »kosto on taivaallisten -herkkua! Ja jos he, niinhän papit väittävät, ovat pitäneet kostoa -yksinoikeutenaan, niin he ovat tehneet tämän juuri sen vuoksi, että sen -suoma nautinto heidän mielestään on liian suloinen kuolevaisille. --Entä -kunnianhimo? Sen virittämä houkutushan on niin voimallinen, että se -saattaisi häiritä taivaankin autuutta.» -- Tähän hän hetkeksi vaikeni, -ja lisäsi sitten: »Rebekka! Se, joka mieluummin valitsee kuoleman kuin -häpeän, on jalo ja voimallinen hengeltänsä. Omakseni minä tahdon sinut! --- Ei, älä säikähdä, tämä on tapahtuva sinun vapaalla suostumuksellasi -ja omilla ehdoillasi. Suostu ottamaan osaa toiveisiini, jotka loistavat -kirkkaampina kuin kruunatun kuninkaan mieliteot! -- Kuule, mitä sanon, -ennenkuin vastaat, ja punnitse, ennenkuin kiellät. -- Temppeliritari, -niinkuin sanoit, tosin menettää ihmisoikeutensa, vapaan tahtonsa. Mutta -hän pääsee jäseneksi mahtavaan veljeskuntaan, joka vapisuttaa yksin -kuninkaitakin. Hän on yksinäinen sadepisara, joka putoaa mereen. Se -häviää siihen erottamattomaksi osaksi, mutta se häviää valtamereen, joka -tyrskyjensä vastustamattomalla voimalla murtaa kallioita ja hukuttaa -kuninkaallisia sotalaivastoja. Tämmöiseen paisuvaan luode-aaltoon voi -verrata meidän mahtavaa veljeskuntaamme. Ja tässä mahtavassa -veljeskunnassa minä en ole pelkkä halpa jäsen. Minua pidetään jo nyt -yhtenä päälliköistä, ja saattaapa koittaa se päivä, jolloin kädessäni -nähdään suurmestarin komentokapula. Temppelin köyhät soturit eivät -silloin tyydy siihen, että saavat jaloillaan polkea kuningasten niskaa --- tekeehän samoin paljasjalkainen munkkikin. Ei, vaan meidän -rautakenkämme on astuva ylös heidän valtaistuimelleen -- meidän -rautakintaamme on tempaava valtikan heidän käsistään. Ei edes teidän -Messiaanne valta, jota kansasi hajonneet heimot turhaan odottavat, voisi -tulla niin suureksi kuin se, joka loistaa minun kunnianhimoni edessä. -Minulta on vain puuttunut vertaiseni henki, joka voisi olla siinä -osallisena -- ja sinä olet se, jota kaipasin!» - -»Juutalaistytöllekö näin puhut?» vastasi Rebekka. »Muistathan -- -- --» - -»Älä puhu minulle», lausui temppeliritari, »uskontojemme erilaisuudesta. -Salaisissa kokouksissamme me nauramme tuommoisille ämmien loruille. Älä -usko, että me kauankaan olemme seuranneet sokeasti säätymme perustajien -joutavaa hulluutta. Suojellakseen muka karua hietikkoa, joka vain -taikauskoisten hupsujen silmissä voi olla minkään arvoinen, he luopuivat -kaikista elämän nautinnoista ja pitivät suurena autuutena saada surmansa -nälän tai janon tai ruttotaudin tai villi-ihmisten miekan kautta. Mutta -pianpa säätymme näköpiiri laajeni avarammaksi ja rohkeammaksi, ja me -keksimme parempia palkintoja uhrauksistamme. Äärettömät rikkaudet, joita -me omistamme kaikilla kristikunnan kulmilla, loistava sotamaineemme, -joka houkuttelee veljeskuntaamme parhaat ritarit kaikista kristityistä -maista -- ne ovat vain välikappaleita. Niiden avulla me valmistamme -asioita, jommoisia säätymme pyhät perustajat eivät ole unissaankaan -nähneet; eikä niistä myöskään anneta mitään tietoa niille -heikkohenkisille, jotka vanhaan tapaan pyrkivät säätyymme ja jotka -silmittömässä uskossaan tulevat meidän tottelevaisiksi palvelijoiksemme. -Mutta en tahdo nyt tämän enempää vetää syrjään esirippua, joka peittää -meidän salaisuutemme. Tuo torventoitotus ilmoittaa kenties asian, jossa -tarvitaan minuakin. Mieti siis sitä, minkä minulta kuulit. -- Jää -hyvästi! -- En pyytele anteeksi, että uhkasin tehdä sinulle väkivaltaa; -sillä sen kauttahan vasta oikein opin jaloutesi tuntemaan. Kultaa ei voi -tuntea kullaksi, ellei siihen kosketa tunnuskivellä. Pian palaan -takaisin puhelemaan enemmän sinun kanssasi.» - -Ritari palasi tornikamariin ja astui porraskäytävää alas. Rebekka jäi -taas yksikseen. Hän oli suuresti pelästynyt kuullessaan, mitä kaikkea -tuo rohkea, häijy mies, jonka valtaan hän kovaksi onnekseen oli -joutunut, uskalsi ajatella hurjassa kunnianhimossaan; hän olisi siitä -kenties vielä enemmän pelästynyt, jollei hän vähää ennen olisi nähnyt -kuolemaa edessänsä. Astuttuansa alas tornikamariin hän siis ensi -työkseen lausui Jaakobin Jumalalle kiitoksen saamastaan suojeluksesta ja -rukoili edelleenkin varjelusta sekä itselleen että isällensä. Livahtipa -vielä lisäksi eräs nimi hänen rukoukseensa -- sen haavoittuneen -kristityn nimi, joka myös oli joutunut verenhimoisten vihollisten -käsiin. Rebekan sydän säpsähti samassa, kun hänen puheeseensa Jumalan -kanssa, hänen hartaaseen rukoukseensa siten oli sekaantunut muisto -miehestä, jonka kanssa hänellä ei olisi pitänyt olla mitään tekemistä ---muisto nasarealaisesta, juutalais-uskonnon vihollisesta. Mutta rukous -nuorukaisen puolesta oli jo hiljaisena henkäyksenä kohonnut Rebekan -huulilta, eikä hänen sydämensä -- huolimatta kaikista uskontonsa -ahdasmielisistä opeista -- olisi suonutkaan, ettei se olisi tullut -lausutuksi. - - - - -VIIDESKOLMATTA LUKU. - - - Onpa tuo helkkarin mutkikasta kynän koukeroittelemista; en ole - vielä ikänä nähnyt mokomata! - - »_Hän alentuu valloittamaan_.» - -Linnansaliin astuessansa temppeliherra tapasi de Bracyn jo siellä. -»Nähtävästi», sanoi de Bracy, »on tämä torventoitotus keskeyttänyt sinun -kosintasi niinkuin minunkin. Mutta sinä saavut myöhemmin ja -vastahakoisemmin; siitä tahtoisin päättää, että sinulla on ollut -hauskempaa seuraa kuin minulla.» - -»Onko siis», kysyi temppeliherra puolestaan, »sinun käynyt huonosti -kosiessasi tuota rikasta saksilaistyttöä?» - -»Tuomas Becketin pyhät luut meitä auttakoot!» vastasi de Bracy, »onpa -Rowena-neiti varmaankin saanut kuulla, että tämä mies ei henno nähdä -naiskyyneleiden vuotavan.» - -»Hyi häpeä!» virkkoi temppeliherra. »Sinäkö, vapaan peitsimieskomppanian -päällikkö, et hennoisi nähdä naisten kyyneleitä! Sitä kirkkaamminhan -rakkauden tulisoihdun pitäisi palaa, kun pari kyynelpisaraa siihen -pirskahtaa.» - -»Suuri kiitos parin kyynelpisaran pirskoittamisesta», vastasi de Bracy; -»mutta tulvasipa niitä tuon neitosen silmistä niin paljon, että olisi -nuotiovalkeakin siitä sammunut. En usko, että missään maailmassa on -nähty niin surkeaa käsien vääntelyä ja niin ylenpalttista kyynelten -vuotoa hamasta Pyhän Nioben ajoista, josta Aymer-abotti meille kertoi. -Vesihiisi on tainnut riivata koko saksilaiskaunottaren.» - -»Ja kokonainen legioona piruja on tainnut ottaa asuntonsa juutalaistytön -sydämeen», virkkoi puolestaan temppeliherra. »Yksi ainoa pirulainen, -vaikka se olisi Apollo itse, ei olisi voinut paisuttaa häntä niin -hillitsemättömän ylpeäksi ja rohkeaksi. -- Mutta missä viipyykään -Front-de-Boeuf? Yhä taajemmin ja kovemminhan tuo torvi soipi.» - -»Hän hieroo kauppaa juutalaisäijän kanssa, luullakseni», vastasi de -Bracy huolettomasti; »arvattavasti Iisak ulvoo niin kovasti, ettei -torven törähdyksiä kuulukaan. Tiedäthän sen omastakin kokemuksestasi, -ritari Brian, että ennenkuin juutalainen suostuu luovuttamaan pois -aarteensa semmoisilla ehdoilla kuin ystävämme Front-de-Boeuf luultavasti -tarjoaa, hän nostaa niin suuren äänen, että se voittaa kaksikymmentäkin -torvea ja sarvea. Mutta lähettäkäämme joku palvelijoista häntä -kutsumaan.» - -Pian ilmaantuikin Front-de-Boeuf, jonka armoton julmuus oli ennen -kerrotulla tavalla tullut estetyksi. Syynä hänen viipymiseensä oli se, -että hän oli antanut moniaita asianvaatimia käskyjä miehilleen. - -»Katsokaamme, mitä tuo kirottu hälinä tuolla ulkona tarkoittaa», sanoi -Front-de-Boeuf. -- »Tänne on tullut kirje, ja jollen erehdy, on se -saksinkielinen.» - -Hän katseli kirjettä käännellen sitä kädessään, ikäänkuin olisi toivonut -saavansa tämmöisellä kääntelemisellä selvää paperin sisällyksestä. -Lopuksi hän kuitenkin ojensi sen de Bracylle. - -»Yhtähyvin se saattaisi olla täynnä noidan koukerolta», virkkoi tämä, -joka oli aivan oppimaton, niinkuin melkein kaikki muutkin sen ajan -ritarit. »Kappalaisemme yritti tosin opettaa minua kirjoittamaan; mutta -kaikki kirjaimeni muodostuivat aina nuolenpäiden ja miekanterien -muotoisiksi, ja silloin tuo kaljupää ukko viimein väsyi työhön.» - -»Annas tänne», sanoi temppeliherra. »Sen verran on minussa pappismiestä, -että vähä oppini voi valaista urhouttani.» - -»Käytä sitten pyhä oppisi meidän hyödyksemme», sanoi de Bracy. »Mitä tuo -paperiliuska tietää?» - -»Sehän on täysi sodanjulistus», vastasi temppeliherra; »jollei se, -Betlehemin neiti nähköön, ole hullua pilantekoa. Kummallisempaa -haastekirjaa ei luullakseni vielä koskaan ole päästetty jonkin -ritarilinnan laskusillan yli.» - -»Pilantekoako?» virkkoi Front-de-Boeuf; »olisipa hauska tietää, kuka -semmoisessa asiassa tohtii minun kustannuksellani pilaa tehdä! -- Lue -se, ritari Brian.» - -Temppeliherra luki nyt seuraavan: - -»Minä Wamba, Älyttömän poika, palveleva hovinarrina jaloa ja -vapaasukuista miestä, Cedrikiä, Rotherwoodin herraa, jota myös -Saksilaiseksi nimitetään -- Ja minä Gurth, Beovulfin poika, sikopaimen --- -- --» - -»Hullutteletko sinä?» keskeytti Front-de-Boeuf lukijaa. - -»Pyhä Luukas auttakoon, kirje alkaa juuri noilla sanoilla», vastasi -temppeliherra. Sitten hän jatkoi jälleen lukuansa: »Minä Gurth, -Beovulfin poika, sikopaimen mainitun Cedrikin palveluksessa, yhdessä -meidän apumiestemme ja liittoveljiemme kanssa, jotka yksissä neuvoin -meidän kanssamme ovat antautuneet tähän sotaan, nimittäin se jalo -ritari, jota tällä hetkellä nimitetään Mustan tyhjäntoimittajan nimellä, -ja kelpo vapaa talonpoika Robert Locksley, myös Kepinhalkaisijan -liikanimellä tuttu, annamme teille, Reginald Front-de-Boeuf, ja teidän -liittolaisillenne ja rosvokumppaneillenne, keitä ne sitten lienevätkin, -tiedoksi, että koska te syyttä ja sodanjulistuksetta, väkivallalla ja -kavaluudella olette ottaneet kiinni meidän herramme ja isäntämme, -yllämainitun Cedrikin; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen neidon, neiti -Rowenan, Hergottstrandsteden omistajan; ynnä myös jalon ja vapaasukuisen -herra Athelstanin, Coningsburghin herran; ynnä myös useampia vapaita -miehiä, heidän palvelijoitansa; ynnä myös useita orjia, heidän -perintöorjiansa; ynnä myös juutalaisen, nimeltä Iisak Yorkilainen, ja -hänen tyttärensä, juutalaistytön; ynnä myös useampia hevosia ja muuleja. -Jotka jalosukuiset henkilöt, ynnä palvelijat ja orjat ynnä hevoset ja -muulit ynnä yllämainittu juutalaisukko ja juutalaistyttö, olivat kaikki -täydessä rauhassa kuninkaallisen majesteetin kanssa, ja uskollisina -alamaisina matkustivat kuninkaan maantiellä. Siitä syystä me tahdomme ja -vaadimme, että yllämainitut jalosukuiset henkilöt, nimittäin Cedrik -Rotherwoodin herra, Rowena Hergottstrandsteden omistaja ja Athelstan -Coningsburghin herra ynnä heidän palvelijansa ja orjansa, niin myös -heidän hevosensa ja muulinsa, niin myös yllämainittu juutalaisukko sekä -juutalaistyttö ja samoin kaikki heille kuuluvat tavarat annetaan meidän -haltuumme tai niiden haltuun, jotka me siihen toimeen määräämme, eheinä -ja vahingoittumatta, ennenkuin tunti on kulunut teidän saatuanne tämän -kirjeen käsiinne. Jollette sitä tee, niin julistamme teidät rosvoiksi ja -kavaltajiksi, ja tahdomme panna henkemme alttiiksi tappelemalla, -piirittämällä tai muulla tavalla sotimalla teitä vastaan, ja tahdomme -voimiamme myöten tehdä teille kiusaa sekä vahinkoa. Siitä Jumala teitä -armollisesti varjelkoon! -- Tämän me olemme allekirjoittaneet Pyhän -Witholdin päivän aattona, suuren käräjätammen juurella Sarvasmäen -metsässä, ja ylläolevan kirjeen on kokoonpannut se pyhä mies, joka -Copmanhurstin kappelissa palvelee Jumalaa, Pyhää Neitsyttä sekä Pyhää -Dunstania.» - -Kirjeen alla oli ensimmäisenä kömpelösti piirustettu kukonpää -helttoineen sekä selitys, että hieroglyfi oli Wamban, Älyttömän pojan -puumerkki. Tämän arvoisan kuvan alla oli risti, joka oli selitetty -Gurthin, Beovulfin pojan puumerkiksi. Sen alle olivat sanat _Le Noir -Fainéant_ (Musta Tyhjäntoimittaja) kirjoitetut rohkeilla, paksuilla -kirjaimilla. Ja kaikkein viimeisenä seurasi sievästi kuvattu nuoli, -jousimies Locksleyn tunnuskuva. - -Ritarit kuuntelivat tämän eriskummallisen pergamentin sisällystä päästä -päähän, ja sitten he katsahtivat toisiinsa äänettömällä ihmetyksellä, -kuten ainakin miehet, jotka eivät ollenkaan käsitä, mitä asia -tarkoittaa. De Bracy ensimmäisenä lopetti äänettömyyden purskahtamalla -hillittömään naurunhohotukseen, johon temppeliherra, vaikka -kohtuullisemmin, yhtyi. Mutta Front-de-Boeuf puolestansa näytti panevan -heidän ilonsa pahaksi. - -»Suoraan sanoen, hyvät herrat», hän sanoi, »parempi olisi nyt -neuvotella, mitä meidän, asiain näin ollessa, tulee tehdä, kuin hohottaa -noin narrien tavalla.» - -»Front-de-Boeufin rohkeus on yhä vielä masennuksissa sen johdosta, että -hänet turnajaispelissä sysättiin maahan», virkkoi de Bracy -temppeliherralle. »Peloittaapa häntä nyt paljas taisteluvaatimuksen -nimikin, vaikka se tuleekin vain narrin ja sikopaimenen taholta.» - -»Pyhä Mikael auttakoon!» vastasi Front-de-Boeuf; »soisinpa, että saisit -kaikki tämän vehkeilyn seuraukset omaan niskaasi, de Bracy. Nuo -lurjukset eivät uskaltaisi osoittaa niin käsittämätöntä hävyttömyyttä, -jollei heillä olisi suuri miesvoima takanansa. Salot ovat täynnä -metsäsissejä, jotka vihaavat minua siksi, etten salli heidän ampua -vapaasti metsäkauriita. Kerrankin, kun eräs semmoinen lurjus oli tavattu -itse teosta, verissä käsin, minä luin veitikalle lyhyen lain ja sidotin -hänet sarvaan sarviin, joka viidessä minuutissa puski miehen mäsäksi. Ja -siitä syystä ammuttiin jälkeeni yhtä monta nuolta kuin toissapäivänä -tuohon pilkkatauluun Ashbyssä. -- Kuules, mies», hän lisäsi kääntyen -erään palvelijansa puoleen, »onko käyty katsomassa, miten suuri -miesvoima seisoo tämän julkean haastekirjeen takana?» - -»Vähintään kaksisataa miestä lienee koolla metsässä», vastasi asemies. - -»Tämäpä on lysti juttu!» sanoi Front-de-Boeuf. »Sen sain palkakseni -siitä, että lainasin linnani teille, jotka ette osaa toimittaa -asioitanne hiljaa, vaan tuotte tuommoisen vaapsahaisparven silmilleni.» - -»Vaapsahaisiako?» virkkoi de Bracy; »sano pikemmin piikittömiä -kuhnureita, parvi laiskoja lurjuksia, jotka ovat karanneet saloille ja -havittelevat metsänriistaa, kun eivät viitsi työllä elättää -henki-raiskaansa.» - -»Piikittömiäkö?» vastasi Front-de-Boeuf. »Onpas heillä piikit, -teräskärkiset, kolmen jalan pituiset nuolet, joilla saavat sattumaan -vaikka Ranskan kruununkolikon kokoiseen pilkkaan.» - -»Hävetkää toki, herra ritari!» sanoi temppeliherra. »Kutsukaamme väkemme -kokoon ja rynnätkäämme ulos heitä vastaan. Yhdessä ainoassa ritarissa ---vaikkapa yhdessä ainoassa sotamiehessäkin -- on jo tarpeeksi vastusta -kahdellekymmenelle tuommoiselle talonpojalle.» - -»On tarpeeksi ja liiaksikin», lisäsi de Bracy; tuskin viitsisin mokomia -vastaan ojentaa edes peistäni.» - -»Niin kyllä», vastasi Front-de-Boeuf, »jos he olisivat mustia -turkkilaisia tai saraseeneja, herra temppeliherra, tai pelkurimaisia -ranskalaisia talonpoikia. Mutta nuo tuolla ovat englantilaisia -jousimiehiä, eivätkä he ole meitä huonommat muussa suhteessa, kuin että -heillä ei ole ratsuja eikä rautavarusteita; ja vähänpä apua meille -niistäkään tulisi tiheässä metsässä. Rynnäkköön käsket meidän käydä! -Tuskinhan meillä on tarpeeksi väkeä edes linnankaan puolustukseen. -Parhaat miehistäni ovat Yorkissa; siellä on sinunkin kumppaniasi, de -Bracy. Täällä ei meillä ole täyttä kahtakymmentäkään jäljellä, paitsi -niitä muutamia, joiden avulla te suorititte hullun ryöstönne.» - -»Ettehän toki pelänne», sanoi temppeliherra, »heitä tuolla olevan niin -monta, että he uskaltaisivat käydä rynnäkköön linnaa vastaan?» - -»Enpä juuri sitä, ritari Brian», vastasi Front-de-Boeuf. »Noilla -metsäsisseillä tosin on uskalias päällikkö; mutta ilman koneita, -tikapuita ja oppineita johtajia he eivät voi linnalleni mitään.» - -»Lähettäkää sana naapureillenne», sanoi temppeliherra; »käskekää heidän -koota väkensä ja tulla kolmen ritarin avuksi, joita muuan narri ja -sikopaimen piirittävät Front-de-Boeufin paronilinnassa.» - -»Te laskette leikkiä, herra ritari», vastasi paroni; »mutta kenelle -lähettäisin sanan? -- Malvoisin miehineen on nyt jo Yorkissa, ja -siellähän ovat myös muut liittoveljeni. Sielläpä minäkin nyt olisin, -jollei tämä pirun juttu olisi tullut väliin.» - -»Lähetä sitten sana Yorkiin ja käske väkemme tänne», neuvoi de Bracy. -»Jolleivät he minun lippuni liehuessa ja vapaajoukkoni päällekaratessa -pötki pakoon, niin tahdon myöntää, että he ovat rohkeimmat kaikista -sisseistä, jotka ikinä ovat virittäneet joustaan sinisillä saloilla.» - -»Mutta kuka sen sanan veisi?» kysyi Front-de-Boeuf; »heillä tietysti on -joka tienhaarassa vartijat, jotka kiskoisivat sanoman hänen rinnastaan. --- Nytpä keksinkin keinon», lisäsi hän hiukan arveltuaan. »Herra -temppeliritari, tehän osaatte sekä lukea että kirjoittaa, ja jos meidän -onnistuisi vain löytää kappalaiseni kirjoitusneuvot, -- se mies-parka -kuoli vuosi takaperin kesken joulu-juominkiaan --» - -»Suokaa anteeksi», virkkoi asemies, joka seisoi yhä likellä, »luulenpa -vanhan Urfridan panneen ne johonkin tallelle, muistoksi rippi-isästään. -Tämä oli viimeinen mies, niin olen kuullut ämmän sanovan, joka kohteli -häntä sillä sävyisyydellä, millä aina pitäisi kohdella sekä nuoria että -vanhoja naisia.» - -»Mene sitten ja nouda ne tänne, Engelred», käski Front-de-Boeuf; »ja -sitten te, herra temppeliritari, saatte kirjoittaa vastauksen tuohon -rohkeaan haasteeseen.» - -»Mieluimmin piirtäisin sen vastauksen miekan kuin kynän kärjellä», -vastasi Bois-Guilbert; »mutta tapahtukoon teidän tahtonne.» - -Hän kävi siis istumaan ja kirjoitti näin kuuluvan kirjeen ranskan -kielellä: - -»Ritari Reginald Front-de-Boeuf ynnä hänen jalosukuiset, ritarisäätyiset -liittolaisensa ja apulaisensa eivät ota vastaan mitään sodanjulistusta -orjilta eikä karkureilta. Ja jos sillä, joka sanoo itseään Mustaksi -ritariksi, todella on oikeus kunnialliseen ritarinimeen, niin hän -muistakoon, että hän nykyisellä aseveljeydellänsä on tahrannut arvonsa -eikä voi siis vaatia tilinteolle aatelissukuisia miehiä. Mitä meidän -vankeihimme tulee, niin me kehoitamme kristillisestä armeliaisuudesta, -että lähettäisitte tänne jonkun pappismiehen heitä ripittämään ja -Jumalan kanssa sovittamaan. Sillä me olemme lujasti päättäneet -mestauttaa heidät tänä aamuna ennen päivällisen aikaa, jotta heidän -päänsä törröttäessään muurilla seipäitten nenässä olisivat todistuksena, -miten vähän me välitämme teistä, jotka olette vaivanneet itseänne tänne -heidän avukseen. Lähettäkää siis, niinkuin yllä jo sanoimme, pappi -sovittamaan heitä Jumalan kanssa, jolla tavalla saatte tilaisuuden antaa -heille viimeisen kerran maan päällä apuanne.» - -Tämä kirje käärittiin kokoon, jonka jälkeen asemies vei sen ulkona -odottavalle sanansaattajalle. Tässä oli vastaus, sanottiin, hänen -tuomaansa kirjeeseen. - -Saatuaan asiansa toimitetuksi talonpoika palasi piirittäjien päämajaan, -joka tällä hetkellä sijaitsi uhkean tammipuun juurella, noin kolmen -nuolenkantaman päässä linnasta. Siellä odottivat Wamba ja Gurth, yhdessä -liittolaistensa, Mustan ritarin ja Locksleyn sekä iloisen erakon kanssa, -levottomasti vastausta haastekirjeeseensä. Heidän ympärillään -vähän edempänä oli suuri joukko uljaita jousimiehiä, joiden -metsäläisentapaiset vaatteet ja ahavoittuneet kasvot todistivat, mikä -heidän tavallinen virkansa oli. Kolmattasataa oli heitä jo koolla, ja -yhä vielä virtaili lisää. Nekin miehet, joita he päällikköinään -tottelivat, olivat aivan samanlaisissa vaatteissa sekä aseissa; lakissa -heiluva sulka oli heidän ainoa arvoansa osoittava merkki. - -Paitsi tätä joukkoa oli avuksi myös saapunut toinenkin, huonommin -järjestetty ja kehnommin varustettu sotavoima, nimittäin lähikylien -saksilaisia asukkaita sekä useita orjia ja alustalaisia Cedrikin -laajoilta tiluksilta. Harvalla näistä oli muita varustuksia kuin ne -työkalut, jotka hätä toisinaan muuttaa sota-aseiksi. Kankia, viikatteita -tai varstoja oli useimmilla kädessä; sillä normannilaiset, noudattaen -valloittajien tavanmukaista varovaisuutta, eivät sallineet voitettujen -saksilaisten pitää miekkoja tai keihäitä hallussaan. Siitä syystä tämä -saksilainen apuvoima ei ollutkaan niin peloittava linnalaisille kuin se -muuten olisi voinut olla heidän suuren lukunsa, ruumiillisten voimiensa -ja tulisen intonsa vuoksi. Tämän kirjavan armeijan päälliköille tuotiin -nyt temppeliherran vastauskirje. Kaikkein ensiksi käännyttiin sotapapin -puoleen ja pyydettiin häntä selittämään sen sisällystä. - -»Pyhän Dunstanin koukerosauvan kautta», sanoi arvoisa hengellinen mies, -»joka on ajanut paratiisiin enemmän lampaita kuin minkään muun pyhän -miehen sauva, minä vannon, etten kykene selittämään teille tätä -renkutusta. Lieneekö se ranskaa vai arabian kieltä, siitäkään en voi -selvää saada.» - -Hän antoi sitten kirjeen Gurthille, joka pudisti vihaisesti päätään ja -ojensi sen Wamballe. Narri katsasti paperin kaikkia neljää kulmaa -samantapaisella ymmärtäväisellä irvistyksellä kuin apinoilla on -vastaavassa tilanteessa tapana tehdä. Sitten hän heitti kuperkeikan ja -antoi kirjeen Loeksleylle. - -»Jos nuo pitkät piirut olisivat jousia ja lyhyet nuijapäitä nuolia, -sitten minä kenties saisin asiasta vähän selkoa», sanoi kunnon -jousimies. »Mutta niinkuin asia nyt on, en pysty siihen paremmin kuin -nuoleni pystyisi sarvaaseen, joka on penikulman päässä täältä.» - -»Pitäneepä minun sitten ruveta sihteeriksi», sanoi Musta ritari. -Otettuansa kirjeen Locksleyltä hän luki sen ensin läpi itsekseen ja -sitten selitti liittolaisilleen sen sisällyksen saksinkielellä. - -»Tahtoisivatko he mestata jalon Cedrikin?» huusi Wamba. »Pyhä risti! -Olettepa varmaan lukenut väärin, herra ritari.» - -»En maar, hyvä ystäväni», vastasi ritari; »olen selittänyt sanat, aivan -niinkuin ne on tähän kirjoitettu.» - -»No sitten, Pyhä Tuomas Canterburylainen auttakoon», huusi Gurth, -»meidän pitää valloittaa linna, vaikka kynsillämme repisimme sen -hajalleen.» - -»Muita apukeinoja ei meillä olekaan», vastasi Wamba; »mutta tuskinpa -minun hyppysistäni lienee harmaitten kivien ja kalkin hajalleen -repijöiksi.» - -»Se on vain veruke, jolla he tahtovat voittaa aikaa», virkkoi Locksley. -»Eivät he toki tohtine tehdä semmoista tekoa, jonka minä hirveästi -kostaisin.» - -»Soisinpa», sanoi Musta ritari, »että joku meistä voisi päästä linnaan -katsomaan, minkälainen piiritettyjen laita on. Ja minusta näyttää, koska -he pyysivät sinne ripittäjää, että tämä meidän pyhä erakko voisi mennä -toimittamaan pappisvirkaansa ja samassa myös hankkimaan meille -tarpeellisia tietoja.» - -»Perhana periköön sinut kehnoine neuvoinesi!» manasi kelpo erakko. »Niin -pian kuin olen riisunut munkinmekon päältäni, sen vakuutan teille, herra -Tyhjäntoimittaja ritari, olen samassa myös nakannut nurkkaan pappiuteni -ja pyhyyteni, jopa latinan taitonikin. Ja puettuani viheriän nutun -päälleni saisin pikemmin ammutuksi kaksikymmentä metsäkaurista kuin -yhden ainoan kristityn ripitetyksi.» - -»Pelkäänpä sitten», sanoi Musta ritari, »pelkäänpä sitten suuresti, että -meillä ei tässä ole ketään, joka voisi tai tahtoisi toimittaa rippi-isän -osaa?» - -Miehet katsoivat toisiinsa eikä kukaan vastannut. - -»Minä näen», sanoi Wamba vähän ajan päästä, »että hupsun tässäkin -tilaisuudessa pitää ryhtyä hupsuun työhön ja pistää kaulansa solmuun, -jota viisaat miehet karttavat. Saan siis teille ilmoittaa, hyvät serkut -ja kansalaiset, että pidin ylläni mustaa mekkoa ennenkuin tähän -kirjavaan pukeuduin. Minua kasvatettiin munkiksi, kunnes aivotauti vei -minulta järkeni, jättäen ainoastaan sen verran jäljelle, että kelpasin -hovinarriksi. Toivonpa siis, -- kun otan avuksi meidän kelpo erakkomme -mekon sekä kaiken sen pyhyyden ja opin, jotka sen viitan saumoihin ovat -ommellut -- kelpaavani meidän arvoisalle herrallemme Cedrikille ja hänen -kumppaneilleen lohduttajaksi niin maallisessa kuin hengellisessäkin -suhteessa.» - -»Lieneekö hänessä tarpeeksi järkeä siihen, mitä arvelet?» kysyi Musta -ritari Gurthilta. - -»Enpä tiedä», vastasi Gurth; »mutta jollei ole, niin tämä ainakin olisi -ensi kerta, jolloin hän ei olisi älynnyt käyttää hupsuuttansa -hyödykseen.» - -»Pane munkin mekko päällesi sitten, veikkonen», lausui ritari, »ja -pyydä, että herrasi lähettäisi meille tietoja siitä, miltä linnan -sisässä näyttää. Väkeä ei siellä mahda olla ylen paljon, ja tahtoisin -panna vetoon viisi yhtä vastaan, että me äkillisellä, rohkealla -rynnäköllä pääsisimme sisään. Mutta joudu matkaan -- aika kuluu.» - -»Ja paluutasi odotellessamme», sanoi Locksley, »me piiritämme koko -linnan niin tarkoin, ettei kärpänenkään pääse sieltä ulos sanomia -viemään. Voit siis, veikkonen», lisäsi hän Wamban puoleen kääntyen, -»vakuuttaa noille ankaroille herroille, että he jokaisesta vangeille -tehdystä väkivallasta saavat kokea mitä kovimman koston.» - -»_Pax vobiscum!_» (rauha teille) lausui Wamba, joka jo oli täydessä -pappispuvussa. - -Näin sanottuaan hän rupesi astumaan munkkimaisen juhlallisin, hitain -askelin ja lähti vaaralliseen lähetystoimeensa. - - - - -KUUDESKOLMATTA LUKU. - - - Laiskistuu ratsu raisukin - ja laiska tulistuu; - narritteleepa munkkikin, - ja narri viisastuu. - - _Vanha laulu_. - -Pianpa narri erakon mekkoon sekä kaapuun puettuna ja solmunuora vyönä -seisoi Front-de-Boeufin portin edustalla. Vartija kysyi häneltä, kuka -hän oli ja millä asialla. - -»_Pax vobiscum_», vastasi narri, »olen köyhä fransiskaanimunkki. Tulen -ripittämään eräitä onnettomia, joita tässä linnassa pidetään -vankeudessa.» - -»Oletpa aika rohkea munkki», virkkoi vartija, »kun uskallat -tähän linnaan. Täällä ei ole, jollen ota lukuun omaa juoppoa -kappalaisvainajaamme, pariin kymmeneen vuoteen kuulunut sinun karvaisesi -kukon kiekumista.» - -»Ole kuitenkin hyvä ja sano asiani linnan isännälle», vastasi -valemunkki; »olen varma, että pyyntööni mieluisasti suostutaan, ja -sitten tämä kukko on kiekuva, jotta koko linna sen kuulee.» - -»Suurkiitos!» sanoi vartija; »mutta jos minulle koituu pahaa siitä, että -jätän tämän paikan ja lähden asiallesi, niin tahdonpa koettaa, eikö -harmaan hanhen siivellä sulitettu nuoli pysty harmaan veljen mekkoon.» - -Näin uhaten hän lähti kopistaan ja saattoi linnan valtasaliin sen -tavattoman sanoman, että portin takana seisoi munkki, pyytäen päästä -sisään. Miehen suureksi ihmeeksi isäntä käskikin, että pyhä mies oli -paikalla päästettävä sisään. Vartija täytti käskyn kauan aikailematta; -kuitenkin kutsui hän ensin muutamia sotamiehiä avukseen portin suulle -siltä varalta, että salainen rynnäkkö voisi olla hankkeissa. Mutta olipa -se hurja rohkeus, jonka innostamana Wamba-parka oli lähtenyt -vaaralliseen toimeensa, aivan masentumaisillaan, kun hän näki suuresti -pelätyn ja suuresti pelättävän Reginald Front-de-Boeufin edessään. -Tuntien pahempaa pelkoa ja epäilystä kuin vielä koskaan eläessään hän -lausui siis tervehdyksensä »_pax vobiscum!_», joka muka oli todistuksena -hänen pappiudestaan. Mutta Front-de-Boeuf oli tottunut siihen, että -kaikensäätyiset ihmiset häntä vavisten lähenivät; siksipä ei valepapin -pelko herättänyt hänessä epäluuloja. »Kuka ja mistä olet, pappi?» kysyi -hän. - -»_Pax vobiscum_», tervehti narri vielä kerran, »olen köyhä pyhän -Franciskuksen palvelija, joka tämän salon kautta matkustaessani jouduin -rosvojen käsiin, tai Raamatun sanoilla puhuen '_quidam viator incidit in -latrones_'. Nämä rosvot nyt lähettivät minut tähän linnaan antamaan -hengellistä apuani kahdelle miehelle, jotka teidän korkea päätöksenne on -tuominnut hengiltä otettaviksi.» - -»Aivan niin», virkkoi Front-de-Boeuf. »Ja voitko, pyhä isä, sanoa -minulle, kuinka paljon noita rosvoja on?» - -»Jalo herra», vastasi narri, »_nomen illis legio_, se on: heidän nimensä -on legioona.» - -»Virka minulle suorin sanoin, kuinka monta heitä on, pappi veitikka, -taikka saat nähdä, ettei tässä munkin mekko eikä nuoravyö paljonkaan -auta.» - -»Voi!» sanoi valemunkki, »_cor meum eructavit_, se on: sydämeni kovasti -säikähtyi! Mutta taitaapa heitä arvatakseni olla -- jos luen mukaan -metsäsissit ja talonpojat -- vähintään viisisataa miestä.» - -»Mitä?» virkkoi temppeliherra, joka juuri nyt astui saliin, »niin suurin -parvinko nuo vaapsahaiset lentelevät? Onpa aika hävittää koko tuo häijy -suku.» Sitten hän kuiskasi syrjään Front-de-Boeufille: »Tunnetteko tuota -miestä?» - -»Hän on jostakin kaukaisesta luostarista», sanoi Front-de-Boeuf; »en -tunne häntä.» - -»Älkää sitten uskoko hänelle asiaanne suullisesti», neuvoi -temppeliherra. »Antakaamme hänelle kirje vietäväksi de Bracyn -vapaakomppanialle, jolla heidät käsketään joutumaan tänne päällikkönsä -avuksi. Mutta jottei tämä kaljupää saisi mitään epäluuloa mieleensä, -sallikaa hänen vapaasti täyttää virkansa ja valmistaa nuo saksilaissiat -teurastukseen.» - -»Tehkäämme niin», sanoi Front-de-Boeuf. Hän antoi heti eräälle -palvelijallensa käskyn, että Wamba saatettaisiin Cedrikin ja Athelstanin -vankihuoneeseen. - -Vankeus oli pikemminkin yhä kiivastuttanut kuin masentanut Cedrikin -tulista mieltä. Hän asteli edestakaisin kamarissa niin kiihkeästi, kuin -olisi hän marssinut vihollisen sotarintamaa vastaan tai rynnännyt -piiritetyn linnan murtuneelle muurille. Näin tehden hän puheli välistä -itsekseen, välistä Athelstanille hajanaisia, kiivaita sanoja. Hänen -toverinsa sen sijaan odotteli vakaana ja huolettomana, minnepäin asia -kallistuisi. Sillä välin hän kuitenkin aivan rauhallisesti märehti -runsasta päivällisateriaansa eikä paljonkaan vaivannut päätään -mietteillä, miten pitkälliseksi hänen vankeutensa tulisi. Tottahan -siitäkin, hän arveli, niinkuin muista maallisista pahoista, kerran -Jumalan avulla oli loppu tuleva. - -»_Pax vobiscum_», lausui narri astuessaan sisään. »Pyhän Dunstanin, -Dennisin, Duthocin ja kaikkein muiden pyhien miesten siunaus olkoon -teidän kanssanne ja teidän ympärillänne.» - -»Astu sisään», vastasi Cedrik valemunkille; »mistä syystä tulet tänne?» - -»Tulen kehoittamaan teitä valmistautumaan kuolemaan», sanoi narri. - -»Se ei ole mahdollista!» huusi Cedrik kavahtaen pystyyn. »Ei heissä -tosin ole häpyä eikä pelkoa, mutta eiväthän he toki uskaltane ryhtyä -niin julkiseen ja tarpeettomaan murhatyöhön!» - -»Voi!» virkkoi narri; »yhtä vähän voisi silkkinuora pidättää -pillastunutta hevosta kuin ihmistunto hillitä noita miehiä. Ajatelkaa -siis, jalo Cedrik, ja niin myös tekin, urhokas Athelstan, syntejänne, -joihin liha teidät on vietellyt; sillä tänäpäivänä teidän tulee seisoa -korkeamman tuomarin edessä.» - -»Kuulitkos sen, Athelstan?» sanoi Cedrik. »Rohkaiskaamme siis sydämemme -tähän viimeiseen tekoon. Parempi onkin kuolla miehinä kuin elää orjina.» - -»Minä olen valmis», vastasi Athelstan, »kärsimään kaikkein pahinta, mitä -he ilkeydessään keksinevät, ja aion astua mestauslavalle yhtä -huolettomana kuin menisin päivälliselleni.» - -»Käykää siis pyhään toimeenne, hurskas isä», sanoi Cedrik. - -»Maltahan vielä pikkuisen, eno-kulta», virkkoi narri luonnollisella -äänellä. »Parempi on pimeässä varoa ennenkuin harppaa.» - -»Niin totta kuin olen kristitty», huusi Cedrik, »kuulostaapa tuo ääni -tutulta!» - -»Onhan se uskollisen orjanne ja narrinne ääni», vastasi Wamba, riisuen -kaappunsa. »Jos olisitte ennen totellut hupsun neuvoa, niin ette olisi -tässä paikassa. Totelkaapa edes nyt hupsun neuvoa, niin pääsette pois.» - -»Mitä tarkoitat, narri?» kysyi saksilainen. - -»Juuri sitä mitä sanon», vastasi Wamba. »Ottakaa tämä mekko -vyönuorineen, niin olette yhtä hyvä vihitty pappi kuin minä, ja -marssikaa hyvässä turvassa ulos linnasta. Minä puen päälleni teidän -viittanne ja vyönne ja lähden teidän sijastanne tuolle pitkälle -matkalle.» - -»Minäkö jättäisin sinut tänne sijaani!» sanoi Cedrik kummastuen tästä -ehdotuksesta. »Hirteenhän ne sinut ripustaisivat, hupsu-parkani.» - -»Tehkööt vain mitä heidän omatuntonsa sallinee», virkkoi Wamba. -»Luulisinpa -- sillä suinkaan tahtomatta teidän sukunne arvoa häväistä --- että Älyttömän pojan kaula tulee roikkumaan hirsinuorassa yhtä -suurella kunnialla kuin kultavitjat aikoinaan riippuivat hänen -esi-isänsä, pormestarin kaulassa.» - -»Olkoon sitten niin», vastasi Cedrik; »yhdellä ehdolla tahdon suostua -tarjoukseesi, nimittäin että minun sijastani tahdot vaihtaa vaatteet -herra Athelstanin kanssa.» - -»Enkä, pyhä Dunstan minua auttakoon!» vastasi Wamba; »siihen ei ole -mitään syytä. Oikein on, että vanhan Älyttömän poika pelastaa hengellään -Herewardin pojan. Mutta sulaa hullutusta olisi, jos menisin surman -suuhun miehen puolesta, jonka esi-isillä ei ole ollut mitään tekemistä -minun esi-isieni kanssa.» - -»Konna», lausui Cedrik, »ovathan Athelstanin esi-isät olleet Englannin -kuninkaita!» - -»Olkoot he mitä ikinä tahansa», vastasi Wamba; »mutta min'en vain anna -vääntää suoraa niskaani nurin heidän tähtensä. Sentähden, -isäntä-kultani, käyttäkää te tarjoustani itse tai sallikaa minun lähteä, -yhtä vapaana kuin tulin, tästä vankihuoneesta.» - -»Anna vanhan puun kaatua», jatkoi Cedrik, »kunhan metsän uhkea toivo -pysyy pystyssä. Pelasta jalo Athelstan, uskollinen Wambani! Se on -jokaisen kelpo miehen velvollisuus, jolla on saksilaisverta suonissansa. -Me molemmat jäämme tänne häijyjen vihollisten vimman alaisiksi, ja hän -menköön vapaana ja eheänä rohkaisemaan kansalaisiamme kostotyöhön.» - -»Ei suinkaan, isä Cedrik!» sanoi Athelstan tarttuen hänen käteensä. -Hänen tunteensa ja tekonsa eivät näet olleetkaan häpeäksi hänen jalolle -suvulleen, niin pian kuin vain pakko oli herättänyt hänet toimeen ja -ajatteluun. »Ei suinkaan! Ennen minä istuisin tässä kamarissa kokonaisen -viikon vedellä ja leivällä kuin käyttäisin omaksi hyödykseni tuota -pelastuskeinoa, jonka orjasi sydämellinen kiintymys on varannut -sinulle.» - -»Täysijärkisiä miehiä te molemmat olette olevinanne, hyvät herrat», -virkkoi narri, »ja minua sanotaan mielipuoleksi hupsuksi. Mutta tässäpä -asiassa, eno Cedrik ja serkku Athelstan, hupsu aikoo tehdä päätöksen, ja -te saatte säästää kilpailevat kohteliaisuutenne. Minä olen niinkuin -John-a-Duckin hevoskoni, joka ei huolinut ketään muuta selkäänsä paitsi -John-a-Duckin. Minä tulin tänne pelastamaan isäntääni, ja jos hän ei -siitä huoli -- olkoon menneeksi -- sitten palaan jälleen kotiin. Ystävän -apua ei käy heittäminen kädestä käteen, niinkuin palloa. Minä en mene -hirteen kenenkään muun kuin oman perintöherrani puolesta.» - -»Lähde nyt, jalo Cedrik», virkkoi Athelstan, »älä hylkää tätä -pelastuskeinoa. Tuolla ulkona sinun läsnäolosi voi kiihoittaa ystäviemme -rohkeutta meitä auttamaan. Jos tänne jäät, olisi se meille kaikille -turmioksi.» - -»Onko sitten jotakin toivoa saada ulkoapäin apua?» kysyi Cedrik -narrilta. - -»Toivoako? Onpa maar!» vastasi Wamba. »Uskokaa minua, -- kun panette -minun mekkoni päällenne, niin olette armeijan päällikön haarniskassa. -Viisisataa miestä on koolla tuolla ulkona, ja minä olin tänä aamuna yksi -heidän ylipäälliköitään. Narrinlakkini oli sotakypäränä ja puinen -miekkani komentosauvana. -- No niin, saadaanpa nähdä, tuleeko heille -siitä etua, kun saavat viisaan miehen hupsun sijaan. Pelkään tosiaan, -että sen kautta lisääntyy kyllä varovaisuus, mutta uljuus vähenee. -- Ja -nyt, herra, menkää Herran haltuun, ja olkaa hyvä Gurth-paralle sekä -hänen koirailleen. Ja ripustakaa kukonharjani Rotherwoodin salin seinään -muistoksi hänestä, joka isäntänsä pelastukseksi heitti henkensä niinkuin -uskollinen -- hupsu.» - -Viimeistä sanaa lausuessaan hänen äänensä värisi todenteosta. Kyynelet -nousivat Cedrikinkin silmiin. - -»Sinun tekoasi tullaan muistamaan», hän sanoi, »niin kauan kuin -uskollisuutta ja rakkautta maan päällä pidetään arvossa. Jollei minulla -olisi toivoa, että ulos päästyäni voin hankkia pelastuksen Rowenalle ja -sinulle, Athelstan, ja myöskin sinulle, Wamba-parkani, niin et saisi -minua houkutelluksi tähän tekoon.» - -He olivat jo vaihtaneet pukua, kun uusi epäilys äkisti johtui Cedrikin -mieleen. - -»Enhän minä osaa mitään muuta kieltä kuin omaa saksilaistemme ja -muutamia sanoja tuosta normannilaisesta leperryksestä. Kuinka minä voin -käydä hengellisestä miehestä?» - -»Koko taika riippuu vain kahdesta sanasta», vastasi Wamba. -- »_Pax -vobiscum_ kelpaa vastaukseksi kaikkiin kysymyksiin. Yhdentekevää, -syöttekö vai juotte, siunaatteko vai soimaatte, _Pax vobiscum_ toimittaa -aina asian. Se lause on munkille yhtä tarpeellinen kuin noita-akalle -luuta tai loitsijalle riimusauva. Lausukaa vain nuo sanat tällä tavalla, -syvällä juhlallisella äänellä: _Pax vobiscum_! Se auttaa kaikesta -pulasta -- vahdit ja vartijat, ritarit ja asemiehet, jalkaväki ja -ratsumiehet, kaikki tottelevat näitä taikasanoja. Aionpa, jos he -huomenna vievät minut hirtettäväksi, mitä en kuitenkaan ota vielä oikein -uskoakseni, koettaa, miten tämä lauselma vaikuttanee pyöveliin.» - -»Jos siinä on koko temppu», virkkoi Cedrik, »niin olen pian -täysinoppinut pappi. -- _Pax vobiscum_! Toivonpa, etteivät nämä -taikasanat minulta unohdu. Hyvästi nyt, jalo Athelstan, jolla sydän on -vahvemmin varustettu kuin pää. Minä yritän pelastaa teidät tai tulen -tänne takaisin teidän kanssanne kuolemaan. He eivät saa vuodattaa -saksilaista kuningasverta, niin kauan kuin minun suonissani vielä veri -juoksee. Eikä myöskään hiuskarvaakaan saa varista sen uskollisen orjan -päästä, joka herransa pelastukseksi antautui hengenvaaraan, -- jos -Cedrik vain oman henkensä vaaralla voi sen estää. -- Jääkää hyvästi!» - -»Hyvästi, jalo Cedrik», sanoi Athelstan, »ja muista, että oikean munkin -luontoon kuuluu ryypyn kunnollinen kulauttaminen, jos semmoista sinulle -tarjotaan.» - -»Hyvästi eno», lisäsi Wamba, »ja muista _Pax vobiscum_.» - -Näine kehoituksineen Cedrik lähti matkalleen. Pianpa hän saikin koettaa -noiden taikasanojen tehoa, joita narri oli kehunut kaikkivoipaisiksi. -Matalassa, pimeässä käytävässä, jonka kautta hän koetti päästä linnan -saliin, tuli nainen häntä vastaan. - -_Pax vobiscum_! virkkoi valemunkki ja yritti kiireesti pujahtaa -sivuitse. Mutta lempeä ääni vastasi: »_Et vobis -- quaeso, domine -reverendissime, pro misericordia vestra_.» (Ja niin myös teille -- minä -rukoilen, arvoisa herra, teiltä laupeutta.) - -»Minä olen hiukan kuuro», vastasi Cedrik selvällä saksinkielellä ja -mutisi sitten itsekseen: »saakeli vieköön tuon hupsun ja hänen _Pax -vobiscuminsa_! Menipä minulta nyt peitseni hukkaan heti ensi heitolla.» - -Mutta siihen aikaan oli sangen tavallista, että papin latinankielenkorva -oli kuuro. Sen tiesi nainenkin, joka Cedrikiä puhutteli. - -»Jumalan tähden, arvoisa isä», hän vastasi munkin omalla kielellä, -»olkaa niin armollinen ja tulkaa Jumalan sanalla lohduttamaan -haavoitettua vankia, joka makaa tässä linnassa. Armahtakaa häntä ja -meitä, niinkuin pyhä virkanne käskee. -- Saattepa siitä paremman -palkinnon luostarinne hyväksi kuin mistään muusta avusta, jonka vielä -eläessänne olette tarvitseville antanut.» - -»Tyttäreni», sanoi Cedrik pahasti hämillänsä, »minulle on sallittu niin -lyhyt aika tässä linnassa ollakseni, etten jouda täyttämään kaikkia -velvollisuuksia -- minun täytyy paikalla lähteä pois -- elämä ja kuolema -riippuu minun joutumisestani.» - -»Mutta, arvoisa isä», intti anoja, »sen valan kautta, jonka olette -vannonut, minä rukoilen teitä! Älkää jättäkö sorrossa ja vaarassa olevaa -ihmisveljeä avutta ja lohdutuksetta!» - -»Paholainen periköön minut ja vieköön Ifriniin minut, Odinin ja Thorin -sielujen seuraan», äyskähti Cedrik harmissaan. Luultavasti olisi hän -jatkanutkin samaan tapaan, mikä peräti poikkesi hengellisen miehen -puheesta; mutta samassapa Urfridan, tornissa asuvan vanhan ämmän ääni -keskeytti puheen. - -»Mitä, lintuseni», virkkoi hän naiselle, »tälläkö tavalla sinä osoitat -kiitollisuuttasi hyvyydestäni, kun sallin sinun lentää ulos häkistäsi? --- Niinkö rohkenet, mitätön juutalaistyttö, vaivata pyhää miestä, jotta -hänen täytyy puhjeta sopimattomiin sanoihin?» - -»Juutalaistyttö!» sanoi Cedrik, keksien sen syyn päästäkseen pois. ---»Anna minun mennä, vaimo! Älä uskalla estää minua. Minä tulen juuri -pyhästä toimesta enkä tahtoisi tulla saastutetuksi.» - -»Tulkaa tänne, isä», virkkoi ämmä, »te olette outo tässä linnassa ettekä -löytäisi oppaatta ulos. Tulkaa tänne, minulla olisi puhumista teille. ---Ja sinä, kirotun kansan tytär, mene takaisin sairaan miehen luokse ja -hoida häntä siksi, kunnes palaan. Ja kavahda itseäsi, jos vielä kerran -lähdet ulos minun luvattani!» - -Rebekka lähti. Hartailla pyynnöillään hän oli saanut luvan päästä ulos -tornista, ja Urfrida oli käyttänyt häntä apunaan haavoitetun Ivanhoen -hoitamisessa, joka toimi olikin juutalaistytölle erittäin rakas. -Kuultuansa Urfridalta, että pappismies oli tullut tähän jumalattomien -asuntoon, oli Rebekka, joka yhä vain mietti heidän vaarallista tilaansa -ja kaikenlaisia pelastuskeinoja siitä, toivonut saavansa häneltä apua. -Sentähden hän oli mennyt valemunkkia vastaan puhuaksensa hänelle ja -pyytääksensä häntä vangin avuksi. Mutta miten tämä hurskas hanke meni -myttyyn, sen lukija on juuri saanut kuulla. - - - - -SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU. - - - »Mitäpä, raukka, sull' ois kertoa - kuin häpeän ja synnin tekoja? - Vikas' on tietyt -- tehty tuomios -- - kuitenkin kerro -- kerro kohtalos.» - - »Ei, toinen suru mua painavi; - raskaampaa vielä kuormaa kantaa saan. - Oi helpottaa mun salli mieltäni, - maltilla valitustain kuule vaan; - jos ystävän vaan sais, ken kuulisi, - en apua hältä anoiskaan.» - - CRABBE: _Oikeustupa_. - -Ajettuansa huudoillaan ja uhkauksillaan Rebekan takaisin haavoitetun -Wilfredin kamariin vei Urfrida vastahakoisesti seuraavan Cedrikin -toiseen huoneeseen, jonka oven hän huolellisesti lukitsi. Sitten hän -otti kaapista viinikannun ja kaksi pikaria, pani ne pöydälle ja sanoi -sävyyn, joka enemmänkin kuului toteavalta kuin kysyvältä: »Sinä olet -saksilainen, isäni -- älä sitä kiellä.» Ja kun Cedrik ei näyttänyt -olevan halukas siihen vastaamaan, lisäsi hän: »Lapsuuteni kielen sävelet -ovat suloiset korvilleni, vaikka täällä en useinkaan ole saanut kuulla -niitä, paitsi kurjien, halpojen orjien suusta, joilla ylpeät normannit -teettävät halvimmat talon askareet. -- Sinä olet saksilainen, isäni ---vapaa saksilainen, et ole kenenkään kuin Herran Jumalasi orja. Äänesi -soi suloiselta minun korvissani.» - -»Eikö saksilaisiakin pappeja käy tässä linnassa?» vastasi Cedrik. -»Pitäisipä minun mielestäni heidän velvollisuutenaan olla tämän maan -omien poljettujen ja hylättyjen lasten lohduttaminen.» - -»Eivät ne käy -- tai jos käyvätkin, niin mieluummin ne mässäilevät -valloittajien pöytäkumppaneina», vastasi Urfrida. -- »Se on heistä -hauskempaa kuin omien kansalaistensa huokausten kuunteleminen -- näin -ainakin kerrotaan -- itse minä siitä vähän tiedän. Kymmeneen vuoteen ei -tähän linnaan ole päässyt yksikään pappi, lukuunottamatta tuota -normannilaista kappalaisjuoppoa, joka yökaudet mässäili Front-de-Boeufin -kanssa; ja hänkin on jo aikoja sitten lähtenyt tiliä tekemään -huoneenhallituksestaan. -- Mutta sinä olet saksilainen -- saksilainen -pappi, ja minä tahtoisin kysyä sinulta erästä asiaa.» - -»Saksilainen kyllä olen», vastasi Cedrik, »vaikka totta puhuen en -ansaitsisi papin nimeä. Anna minun nyt lähteä -- minä vannon, että tulen -takaisin tai lähetän toisen veljistäni, joka on kelvollisempi kuulemaan -rippiäsi.» - -»Viivy vielä vähän», pyysi Urfrida. »Kalma on minulta pian peittävä -kuulumattomaksi tämän äänen, enkä minä tahtoisi luontokappaleena vaipua -hautaan, niinkuin olen aikani elänyt. -- Mutta juo, isäni, niin jaksat -paremmin kuulla hirveää kertomustani.» Hän kaatoi viiniä pikariin ja joi -itse sen peloittavan ahnaasti, ikäänkuin hän olisi tahtonut saada -viimeisenkin tipan kuiville. »Tämä ei anna minulle iloa», sanoi hän -selitykseksi katsahtaen ylöspäin, kun pikari oli tyhjennetty, »mutta se -huumaa kuitenkin. -- Juo sinäkin, isä, niin kykenet kuulemaan -kertomustani inhosta maahan vaipumatta.» - -Cedrik olisi mielellään ollut ottamatta osaa näihin kamaliin -juominkeihin, mutta ämmä viittasi hänelle malttamattomasti ja hurjasti. -Valepappi teki sen vuoksi niinkuin toinen käski ja tyhjensi suuren -pikarin pohjaan. Tästä myöntyväisyydestä ämmä tuntui tulevan mieliinsä -ja aloitti nyt kertomuksensa. - -»Minä en ollut, isä», hän sanoi, »syntyessäni sama kurja olento, jonka -nyt näet edessäsi. Olin vapaa, onnellinen ja kunnioitettu, minä rakastin -ja olin rakastettu. Nyt olen orja, kurja ja halpa -- olin herrojen -himojen uhrina, niin kauan kuin kauneuttani kesti -- nyt, kun se on -kadonnut, olen ylenkatsottu, hylätty ja poljettu. -- Kummeksitko siis, -isäni, että minä vihaan kaikkia ihmisiä, ja kaikista enimmän niitä, -jotka ovat saattaneet minut tällaiseksi. Voisiko tämä edessäsi seisova -ryppyposkinen, horjahteleva akka, jonka viha voi puhjeta vain -voimattomiksi kirouksiksi, unhottaa, että hänen isänsä muinoin oli jalo -Torquilstonen taani, jonka kulmakarvojen rypistys vapisutti tuhansia -alustalaisia.» - -»Sinäkö olisit Torquil Wolfgangerin tytär!» huusi Cedrik peräytyen; -»sinä -- sinäkö tämän jalon saksilaisen, minun isäni ystävän ja -sotakumppanin tytär!» - -»Sinun isäsi ystävän!» toisti Urfrida. »Sittenhän edessäni seisoo -Cedrik, liikanimeltä Saksilainen, sillä jalolla Herewardilla, -Rotherwoodin herralla, oli vain yksi poika, jonka nimi on hyvin tuttu -hänen kansalaistensa kesken. Mutta jos olet Cedrik, niin mitä tuo -hengellisen miehen puku tarkoittaa? -- Oletko sinäkin ruvennut -epäilemään maasi pelastusta ja paennut väkivallan tieltä luostarin -muurien suojaan?» - -»Yhdentekevää, kuka lienenkin», sanoi Cedrik; »jatka, onneton vaimo, -kertomusta hirveästä kohtalostasi ja rikoksistasi! -- Sillä rikosta -siinä varmaankin on -- rikostahan on jo se, että elävänä seisot tässä -kertomassa.» - -»Rikosta siinä onkin», vastasi kurja nainen, »häijy, musta, kadotusta -tuottava rikos -- rikos, joka painaa niinkuin vuori minun sieluani ---rikos, jota eivät kiirastuletkaan koskaan voi valkeaksi polttaa! ---Näissä samoissa saleissa, joiden permannolle isäni ja veljieni jalo, -puhdas veri vuoti -- näissä samoissa saleissa minä elin heidän -murhaajansa jalkavaimona, samalla kertaa hänen orjanaan ja -ilokumppaninaan -- ja kirottua rikosta on näin ollut jokainen -hengenvetoni!» - -»Kurja vaimo!» huusi Cedrik. »Sinun isäsi ystävät -- jokainen uskollinen -saksilaissydän, rukoillessaan hänen sielunsa ja hänen urhokasten -poikiensa sielujen puolesta, aina myös muisteli murhattua Ulrikaa -- ja -sillä aikaa kuin me kaikki itkimme ja kunnioitimme sinua kuolleena, sinä -olet elänyt niin, että sinua olisi pitänyt inhota ja kirota -- elit -yhteydessä sen häijyn rosvon kanssa, joka oli murhannut lähimmät, -rakkaimmat sukulaisesi -- joka vuodatti lapsenkin veren, jottei eloon -jäisi ainoatakaan miespuolta Torquil Wolfgangerin jalosta suvusta. -- Ja -hänen kanssaan sinä olet elänyt yhteydessä, luvattoman rakkauden -siteissä!» - -»Luvattomissa kyllä, mutta en rakkauden siteissä», vastasi akka; -»rakkaus saisi ennemminkin sijan ikuisen lohdutuksen mailla kuin näissä -jumalattomissa saleissa. -- Ei, siitä kumminkaan en ansaitse moitetta ---niinäkin hetkinä, kun suostuin Front-de-Boeufin luvattomaan lempeen, -riehui tulinen viha häntä ja hänen sukuansa vastaan aina minun -sydämessäni.» - -»Sinä vihasit häntä ja kuitenkin pysyit elossa», lausui Cedrik; »sinä -kurja olento! Eikö sinulla ollut tikaria, asetta -- edes neulaa käsillä! -Kiitä onneasi -- koska sellainen elämä oli sinulle kallis -- että -normannilaisen linnan salaisuudet ovat yhtä lujasti lukitut kuin haudan. -Sillä jos vain olisin voinut aavistaa, että Torquilin tytär eli täällä -häpeällisessä yhteydessä isänsä murhaajan kanssa, niin totta totisen -saksilaisen miekka olisi löytänyt sinut, vaikkapa itse armaasi sylistä!» - -»Olisitko todella tahtonut näin huuhtoa pois tahran Torquilin nimestä?» -sanoi Ulrika, sillä voimmehan nyt jättää pois hänen valenimensä; »sitten -oletkin se totinen saksilainen, joksi sinua maine kehuu! Sillä onpa -tännekin, näiden kirottujen muurien taakse, missä -- niinkuin oikein -sanoit -- rikos on läpi pääsemättömän salaisuuden verholla peitetty, ---onpa tännekin Cedrikin nimi kuulunut, -- ja minä, kurja, häpeällä -tahrattu olento, olen riemuinnut tietäessäni, että vielä yksi mies oli -olemassa, joka kenties voisi kostaa kansamme onnettomuuden. -- Mutta -koston riemuhetkiä on minulla itsellänikin ollut -- minä olen -kiihdyttänyt vihollistemme riitoja, ärsyttänyt juopuneita peuhaajia -tappeluun ja murhaan -- minä olen nähnyt heidän verensä virtaavan --minä -olen kuullut heidän rintansa korisevan kuolemanteossa! -- Katsele minua, -Cedrik -- eikö näissä rumissa, kurttuisissa kasvoissa vielä näy jotakin -jälkeä Torquilin muodosta.» - -»Älä kysy semmoista, Ulrika», vastasi Cedrik tuntien surua, joka oli -inhon sekainen; »nuo jäljet muistuttavat minulle isäsi muotoa, mutta -sillä tavalla kuin näkisin haudasta nousseen ruumiin, jolle paha henki -on antanut elävän näön.» - -»Olkoon niin», vastasi Ulrika; »mutta piilipä tämä perkeleellinen muoto -taivaan enkelin kauneuden takana, koska sillä kuitenkin oli voimaa -sytyttää riitaa molempien Front-de-Boeufien, isän ja pojan välillä! -Helvetin pimeydellä pitäisi sitä seuraava tapaus oikeastaan peittää ---mutta kosto ei voi olla nostamatta sitä peittoa ja hämärillä sanoilla -ilmoittamatta asiaa, joka peloittaisi kuolleetkin hereille haudoistaan, -jos sitä kovalla äänellä julistaisin. Kauan aikaa oli eripuraisuuden -kipinä kytenyt tyranni-isän ja hänen julman poikansa välillä -- kauan -aikaa minä olin lietsonut tätä luonnotonta vihaa -- ja viimeinpä se -eräänä viinavimman hetkenä leimahti ilmituleksi, ja oman pöytänsä -ääressä sai sortajani surmansa oman poikansa kädestä! -- Sentapaisista -salaisuuksista nämä seinät tietäisivät puhua! -- Haljetkaa, hajotkaa, te -kirotut kattokaaret», hän huusi katsahtaen ylös lakeen, »ja haudatkaa -raunioittenne alle kaikki, jotka tietävät siitä inhoittavasta -salaisuudesta!» - -»Ja sinä, kurja, syyllinen olento», kysyi Cedrik, »mikä sinusta tuli -ryöstäjäsi kuoltua?» - -»Arvaa, mutta älä kysy. -- Täällä -- täällä minä elin, kunnes vanhuus, -ennenaikainen vanhuus muutti muotoni näin kalman kaltaiseksi --ylenkatse -ja soimaukset tulivat nyt minun osakseni, joka olin tottunut käskemään --- ja kostoni, joka ennen oli niin korkealle ylettynyt, kutistui -tyytymättömän palvelijan pikkumaiseksi kiusanteoksi tai kykenemättömän -akan turhiksi kirouksiksi, joista ei kukaan pitänyt lukua. -- Minun -kohtalonani on ollut istua yksin tornikamarissa ja kuunnella mässäämisen -melua, jossa ennen sain olla osallisena, tai uusien uhrien huutoja ja -huokauksia.» - -»Ulrika», lausui Cedrik, »kuinka sinä uskallatkaan puhua tähän pyhään -pukuun puetulle miehelle, kun sydämesi, pahoin pelkään, yhä vielä -kaipailee menettämääsi palkintoa rikostesi johdosta sekä niitä tekoja, -joilla tuon palkinnon saavutit? Ajattele, kurja nainen, mitäpä voisi -itse pyhä Edwardkaan tehdä sinun huojennukseksesi, jos hän nyt seisoisi -täällä ilmielävänä? Sillä kuninkaallisella Tunnustajalla oli valta -parantaa ruumiin paiseita,[22] mutta Jumala yksin taitaa parantaa sielun -pitalitautia.» - -»Älä kuitenkaan käänny pois minusta, sinä ankara vihan profeetta», huusi -vaimo, »vaan virka minulle, mikä lopuksi syntyy noista uusista ja -hirveistä tunteista, jotka ahdistelevat minua yksinäisyydessäni? --Miksi -nuo kauan aikaa sitten tehdyt teot nyt kohoavat uudestaan eteeni -vereksessä, pyörryttävässä kauheudessaan? Mikä mahtaneekaan haudan -tuolla puolella tulla sen osaksi, jonka kohtalo maan päällä on ollut -niin sanomattoman kurja? Tahtoisinpa kääntyä Odinin, Herthan ja -Zernebockin, Mistan ja Skogulan, -- kaikkien noiden vanhain jumalien -puoleen, joita kastamattomat esi-isämme palvelivat -- sekin olisi -parempi kuin tuntea kauemmin sitä hirvittävää tulevaisuudenpelkoa, joka -viime aikoina ei ole suonut minulle rauhaa päivin eikä öin!» - -»Minä en ole pappi», sanoi Cedrik kääntäen inhon väristyksellä silmänsä -pois tästä viheliäisestä olennosta, jossa syyllisyys, onnettomuus ja -omantunnontuskat raivosivat; »minä en ole pappi, vaikka olen papin -puvussa.» - -»Olitpa pappi tai maallikko», vastasi Ulrika, »niin kaikista ihmisistä, -joita näinä kahtenakymmenenä vuotena olen nähnyt silmieni edessä, olet -sinä ainoa Jumalaa pelkäävä, ihmistä säälivä; ja sinä syökset minut nyt -toivottomuuteen!» - -»Minä kehoitan sinua katumukseen», sanoi Cedrik. »Rukoile ja tee -parannus, niin Jumala kenties on ottava sinut armoihinsa! Mutta minä en -voi, en tahdo kauemmin viipyä täällä sinun luonasi.» - -»Viivy vielä hetkinen!» rukoili Ulrika. »Älä jätä minua, isäni ystävän -poika, jotta ei paholainen, joka on koko elämääni ohjannut, kiusaisi -minua kostamaan armotonta hylkäämistäsi! -- Luuletko kauankin saavasi -pysyä hengissä, jos Front-de-Boeuf saisi tietää, että Cedrik on hänen -linnassaan tämmöisessä puvussa? -- Hän iski jo äsken silmänsä sinuun, -niinkuin haukka iskee kyntensä saaliiseen.» - -»Tapahtukoon niin», virkkoi Cedrik. »Ennen annan hänen raadella -ruumistani nokallaan ja kynsillään, kuin että sallisin kieleni puhua -ainoatakaan sanaa, jota ei sydämeni tiedä todeksi. Saksilaisena tahdon -kuolla -- suorana sanoissani, suorana teoissani -- pois tieltä, sen -käsken! -- Älä koske minuun, älä estä minua! -- Ei Front-de-Boeufkään -ole silmissäni niin inhoittava kuin sinä, häpeän ja kadotuksen orja!» - -»Tapahtukoon niin», sanoi Ulrika väistyen pois hänen edestään; »mene -matkaasi ja unhota ylpeänä omasta kunnostasi, että tämä kurja olento oli -isäsi ystävän tytär. -- Mene matkaasi! -- Jos olen onnettomuuteni kautta -erotettu ihmiskunnasta -- erotettu niistäkin, joiden apua suurimmalla -syyllä olisin saattanut toivoa osakseni -- niin tahdon myös -kostotyössäni olla yksin, erilläni kaikista ihmisistä! -- Ei kukaan saa -auttaa minua, mutta kaikkien korviin on kuuluva sanoma siitä teosta, -jonka minä uskallan tehdä! -- Jää hyvästi! -- Sinä olet hylännyt minut; -sen vuoksi on ratkennut viimeinenkin side, joka vielä tuntui liittävän -minut kaltaisteni yhteyteen -- se toivo, että onnettomuuteni herättäisi -oman kansani sääliä.» - -»Ulrika», lausui Cedrik näistä sanoista liikutettuna, »tahdotko sinä, -joka olet jaksanut elää niin raskaan kurjuuden ja rikoksen kuorman alla, -tahdotko sinä vaipua epätoivoon juuri nyt, kun silmäsi ovat auenneet -näkemään syyllisyyttäsi ja kun olisi katumukseen otollisin aika?» - -»Cedrik», vastasi Ulrika, »vähänpä sinä tunnet ihmissydäntä. Niihin -tekoihin, jotka minä tein, niihin ajatuksiin, joita minä ajattelin, ei -ihmistä voi saattaa muu kuin huumaavin huvituksen halu, johon sitten -liittyy mitä hurjin kostonhimo ja ylpein oman voiman tunto; nämä kolme -ominaisuutta ovat liian väkeviä juomia, jotta ihmissydän voisi -pyörtymättä niitä nauttia. Mutta niiden voima on nyt jo aikaa sitten -väljähtynyt -- vanhuus ei tuota huvitusta, poskien rypyt eivät tuota -valtaa, ja kosto itsekin riutuu voimattomiksi kirouksiksi. Sitten -rupeavat omantunnon kaikki kyyt kalvamaan, ja kilpaa niiden kanssa -kalvaa menneen ajan kaipaus ja tulevan ajan pelko! -- Sitten, kun kaikki -voimakkaat mielen yllyttimet ovat laimistuneet, tulee ihminen helvetin -pahojen henkien kaltaiseksi, jotka saattavat tuntea omantunnon vaivaa, -mutta eivät kykene katumaan. -- Mutta sinun sanasi herättivät minussa -uuden sielun; -- oikein sanoit, kun lausuit, että kaikki on sille -mahdollista, joka uskaltaa kuolla! -- Sinä olet minulle neuvonut -kostokeinon, ja minä aion sitä käyttää, ole varma siitä! Tähän asti on -kostonhalun täytynyt kärsiä rinnallaan muitakin himoja minun sydämessäni --- tästä lähtien se on oleva sydämeni ainoana asukkaana, ja sinäkin saat -kerran vielä tunnustaa, että kuinka kurja Ulrikan elämä on ollutkin, -hänen kuolemansa sittenkin oli sellainen kuin jalon Torquilin tyttäreltä -sopii odottaa. Tuolla ulkona on miehiä, jotka piirittävät tätä kirottua -linnaa -- joudu, johda ne rynnäkköön, ja kun näet punaisen lipun -liehuvan tuolta tornin itäiseltä kulmalta, rynnätkää silloin -miehuullisesti päälle -- silloin he saavat tarpeeksi puuhaa täällä -linnan sisässä, ja te voitte kiivetä muurille pelkäämättä heidän -jousiaan tai heittokoneitaan. -- Mene nyt, minä rukoilen -- käy tietäsi -ja jätä minut käymään omaani!» - -Cedrik olisi tarkemmin tiedustellut tuota aietta, jonka Ulrika näin -hämärin sanoin oli ilmaissut, mutta samassa kuului Front-de-Boeufin -ankara ääni huutavan: »Missä tuo pappinahjus viipyy? Suonpa hänelle -marttyyrin kunnian, sen vannon Compostellan monikoukeroisen arkun -kautta, jos hän täällä viipyy houkutellakseen väkeäni pettureiksi!» - -»Aika totinen profeetta», sanoi Ulrika, »onkin paha omatunto! Mutta älä -välitä hänestä -- joudu ulos väkesi luokse. -- Antakaa te saksilaisen -sotahuutonne kaikua, ja laulakoot nämä, jos tahtovat, Rolfin[23] -sotalaulua; koston soitto on heitä pian pauhinallaan säestävä.» - -Näin lausuttuaan hän katosi salaovesta, ja samassa Reginald -Front-de-Boeuf astui sisään. Cedrik pakotti väkisin niskansa nöyrään -kumarrukseen ylpeälle paronille, joka ei vastannut tähän -kohteliaisuuteen muulla kuin vähäisellä päännyökkäyksellä. - -»Pitkäpä sinun katuvaisten syntistesi rippi olikin -- mutta sitä parempi -heille, koska se oli heille viimeinen tilaisuus syntiensä -tunnustamiseen. Oletko valmistanut heidät kuolemaan?» - -»He odottivat jo pahinta», virkkoi Cedrik kooten kaiken ranskankielen -taitonsa, »samasta hetkestä lähtien, jolloin he saivat tietää, kenen -valtaan he olivat joutuneet.» - -»Mitäs tämä on, munkkiseni», sanoi Front-de-Boeuf, »murtaahan puheesi -luullakseni saksiksi?» - -»Olen saanut kasvatukseni pyhän Witholdin luostarissa Burtonissa», -selitti Cedrik. - -»Vai niin», sanoi paroni. »Parempi olisi sinulle, jos olisit -normannilainen, ja paremmin sopisi se myös minun tuumiini, mutta hädässä -ei saa hyljeksiä keinoja. Tuo Witholdin luostari Burtonissa on -huuhkajainpesä, joka olisi hävitettävä. Pianpa se päivä koittaneekin, -jolloin munkinmekkokaan ei enää suojele saksilaista paremmin kuin -rautahaarniskakaan.» - -»Jumalan tahto tapahtukoon!» virkkoi Cedrik vihastuksesta vapisevalla -äänellä, jonka värinän Front-de-Boeuf luuli kuitenkin pelosta johtuvan. - -»Johan sinä, näen mä», sanoi hän, »taidat olla näkevinäsi meidän -soturimme ruoka-aitoissasi ja olutkellareissasi. Mutta anna minulle nyt -hiukan apua, niin lupaan, että sinä -- kuinka muille käyneekin -- saat -maata kammiossasi yhtä turvallisena kuin etana kovassa kuoressaan.» - -»Käskekää, mitä tahdotte», virkkoi Cedrik hilliten suuttumustansa. - -»Seuraa minua siis tätä käytävää myöten, niin päästän sinut linnan -pienestä portista ulos.» - -Ja astuessaan edellä Front-de-Boeuf selitti, mitä valemunkin piti tehdä. - -»Näetkös, munkkiseni, tuon saksilaisen sikolauman tuolla, joka on -uskaltanut piirittää tämän Torquilstonen linnan. Kerro heille niin -paljon kuin vain osaat valehdella linnan rappiotilasta, tai mitä muuta -hyvänsä, joka voi pidättää heidät täällä vuorokauden ajan. Sillä välin -viet tämän paperin -- mutta maltas -- osaatko lukea, pappiseni?» - -»En sanaakaan», vastasi Cedrik, »paitsi messukirjaani, ja siitä minä -tunnen kirjaimet, koska näet osaan koko pyhän messun ulkoa, kiitos ja -kunnia olkoon Pyhälle Neitsyelle ja Pyhälle Witholdille!» - -»Sitä paremmin sovit sanansaattajakseni. -- Vie siis tämä paperi Filip -de Malvoisinin linnaan. Sano sen tulevan minulta ja olevan kirjoitetun -temppeliritari Brian de Bois-Guilbertin kädellä; sano, että minä pyydän -toimittamaan sen Yorkiin niin kiireesti kuin hevosen kaviot sen voivat -sinne saattaa. Sillä aikaa olkoot huoleti, sano se heille; he tapaavat -meidät eheinä ja terveinä muuriemme takaa. -- Kirottu häpeä se onkin, -että meidän näin täytyy piillä karkulaislauman tähden, joka tavallisesti -heti pötkii pakoon, nähtyänsä vilahduksen meidän lipustamme ja -kuultuansa hevostemme kavioiden kopinan. Kuulepas, pappi, laita jos -jollakin koukullasi, että nuo lurjukset pysyvät täällä paikallansa, -kunnes ystävämme tuovat peitsensä meille avuksi. Kostonhimoni on -herännyt, ja se on haukka, joka ei nuku, ennenkuin sen kupu on mätetty -täpötäyteen.» - -»Auttakoon minua suojeluspyhimykseni», lausui Cedrik kiivaammalla -innolla kuin mitä hänen virkaansa olisi sopinut, »ja auttakoot minua -kaikki muutkin pyhät miehet, jotka Englannissa ovat eläneet ja kuolleet, --- minä kyllä käskynne täytän! Ei yhdenkään saksilaisen pidä liikahtaa -näiden muurien edustalta, jos minussa lienee taitoa ja voimaa -pidättämään heitä.» - -»Haa!» virkkoi Front-de-Boeuf, »muuttuipa jo äänesi, pappi veikkoseni. -Sinähän puhut tulisesti ja rohkeasti, aivan kuin olisi tuon -saksilaislauman teloitus sinulle mieleen. Ja itsepä kuitenkin olet -noiden sikojen sukua?» - -Cedrik ei juuri ollut harjaantunut valehtelija, ja hyvin hän tällä -hetkellä olisi tarvinnut avukseen kuiskutusta alati kekseliäältä -Wambaltaan. Mutta hätä, niinhän vanha sananlasku sanoo, keksii neuvon. -Hän mutisi siis luukkonsa alta muutamia sanoja vastaukseksi selittäen, -että puheenalaiset karkurit olivat yhtä paljon kirkon kuin -valtakunnankin yhteydestä suljetut. - -»_Despardieux_!» kirosi Front-de-Boeuf, »totta siinä sanoit -- enpä -muistanutkaan, että nuo lurjukset osaavat ryöstää lihavan abotin -paljaaksi yhtä taitavasti kuin heidän virkaveljensä tuolla puolen -suolaisen ojan. Eikös se ollut Pyhän Ivesin abotti, jonka he sitoivat -tammipuun tyveen kiinni ja pakottivat heille messua veisaamaan, sillä -aikaa kun he tyhjensivät hänen kirstujansa ja konttejansa? -- Ei, Pyhä -Neitsyt auttakoon! Sen sukkelan tempunhan teki Gualthier -Middletonilainen, eräs meidän omista sotakumppaneistamme. Mutta -saksilaisiahan toki olivat ne rosvot, jotka Pyhän Besin kappelikirkosta -ryöstivät kalkin, kynttilänjalat sekä öylättilautasen, eikö niin?» - -»He olivat jumalattomia miehiä», vastasi Cedrik. - -»Niin kai, ja joivat kuiviin kaikki teidän kelpo viininne ja oluenne, -jotka olivat säästetyt yöllisiä juominkejanne varten, jolloin te muka -olette täydessä yö- ja aamurukousten veisaamisen touhussa. -- Pappi, -kuules, sinun velvollisuutesi on kostaa noille kirkonryöstäjille!» - -»Kosto on todellakin velvollisuuteni», mutisi Cedrik; »Pyhä Withold -tuntee sydämeni ajatukset.» - -Heidän näin puhuessaan Front-de-Boeuf oli saattanut valemunkin -takaportille. He astuivat yksinäistä lautaa myöten kaivannon yli ja -tulivat pieneen ulkovarustukseen, josta vahvasti varustetun -hyökkäysportin kautta voitiin päästä ulos kedolle. - -»Mene siis! Ja jos tehtyäsi, mitä käskin, tahdot palata tänne, saatpa -nähdä saksilaislihaa yhtä huokeassa hinnassa kuin sianlihaa Sheffieldin -teurastushuoneessa. Ja kuules, sinä näytät olevan noita iloisia -rippi-isiä -- tulehan luokseni teurastuksen jälkeen, niin saat juoda sen -verran Malvoisier-viiniä, että koko luostarikuntasi voisi siihen -hukkua.» - -»Minä lupaan varmasti palata takaisin», vakuutti Cedrik. - -»Kas, tässä on sinulle vähän käsirahaa», lisäsi normannilainen. Näin -sanoen hän pisti Cedrikin vastahakoiseen käteen byzantilaisen -kultarahan. »Ja muistakin», hän virkkoi vielä lopuksi, »jollet toimita -kunnolla asiaani, niin minä nyljen yltäsi sekä nuttusi että nahkasi!» - -»Aivan mielelläni sallin sinun niin tehdä», vastasi Cedrik astuen -portista ulos ja rientäen kepein askelin lakealle kedolle, »jollen taas -kerran tavatessamme ole parempaa ansainnut sinulta.» -- Kääntyipä hän -vielä kerran linnaan päin ja paiskasi kultarahan antajalle takaisin -huutaen: »Kavala normannilainen, hukkukoon rahasikin yhdessä sinun -kanssasi!» - -Front-de-Boeuf ei enää voinut kuulla sanoja, mutta teko herätti hänen -epäluulonsa. -- »Jousimiehet», hän huusi vartijoille, jotka seisoivat -ulkomuurin päällä, »lennättäkää nuoli tuon munkin mekon läpi! -- Tai, -eipäs!» hän lisäsi, kun miehet jo virittivät jousiansa, »se ei käy -laatuun -- meidän täytyy luottaa häneen, koska meillä ei ole muutakaan -neuvoa. Eipä hän toki uskaltane pettää minua -- ja jos niin hullusti -kävisi, niin onhan minulla toki nuo saksilaiskoirat tässä koppelissani, -joiden kanssa voin rauhaa hieroa. -- Hoi, Giles, vanginvartija, tuopas -tänne Cedrik, Rotherwoodin herra, ja se toinenkin talonpoikais-lurjus, --- tuo Coningsburghilainen -- tuo Athelstan, vai mikä hänen -nimensä lieneekään? Heidän nimensäkin ovat sitä laatua, ettei -normannilaisritarin kieli tahdo taipua niitä lausumaan, ja aivan kuin -sianläskiltä ne maistuvat suussa. -- Tuokaa minulle tuopillinen viiniä, -jotta saan sen maun pois huuhdotuksi, niinkuin meidän hauska -Juhana-prinssimme kerran sanoi. -- Viekää viini asesaliin ja saattakaa -vangitkin sinne.» - -Hänen käskynsä täytettiin. Astuessaan puheenalaiseen, goottilaistyyliin -rakennettuun saliin, missä riippui monta hänen itsensä tai jo hänen -isänsä väkevän käden anastamaa asetta, hän näki paksulla, tammisella -pöydällä tuopillisen viiniä, ja lähellä pöytää seisoivat myös molemmat -saksilaiset vangit, neljän soturin vartioimina. Front-de-Boeuf otti -syvän siemauksen ja rupesi sitten haastelemaan vangeillensa. Wamba näet -oli vetänyt vaipan kasvojensa peitoksi, salissa oli hämärää eikä paroni -tarkoin tuntenut Cedrikin kasvoja -- sillä tämä yleensä karttoi -normannilaisia naapureitaan ja muutenkin liikkui ani harvoin omain -tilustensa rajojen ulkopuolella. Siitä syystä Front-de-Boeuf ei heti -huomannutkaan, että arvokkaampi hänen molemmista vangeistaan oli päässyt -pakoon. - -»No, te uljaat Englannin urhot», virkkoi hän, »kuinka viihdytte tässä -Torquilstonen linnassa? -- Huomaatteko nyt, mitä seurasi teidän -hävyttömyydestänne ja uhkarohkeudestanne, kun uskalsitte tehdä pilaa -Anjoun-sukuisesta prinssistä hänen oman pöytänsä ääressä? -- Vieläkö -muistatte, minkälaista kiitollisuutta te osoititte kuninkaallisen armon, -Juhana-herttuan kohteliaisuudesta? Jumala ja Pyhä Dionysius auttakoon! -Jollette nyt maksa kelpo lunnaita, niin panetan teidät noiden ikkunoiden -rautaristikkoihin jaloistanne riippumaan, siksi kunnes haukat ja -häkkiset ovat nokkineet kaikki lihat irti luistanne! -- Puhukaa, te -saksilaiskoirat -- paljonko tahdotte maksaa halvasta hengestänne? --Mitä -sinä sanot, Rotherwoodilainen.» - -»Enpä äyriäkään», vastasi Wamba-parka, -- »ja mitä tuohon jaloista -ripustamiseen tulee, niin ovat aivoni olleet nurin narin aina siitä -asti, kun narrin lakki ensi kertaa sidottiin päähäni. Kenties ne nyt -tulevat paikoilleen, kun minut pannaan ylösalaisin riippumaan.» - -»Pyhä Genoveva!» huusi Front-de-Boeuf, »kuka tuo lurjus onkaan?» - -Kämmenellään hän veti luukon narrin päästä ja vetäisi kauluksen auki, -jolloin orjuuden tunnusmerkki, hopeinen kaularengas tuli näkyviin. - -»Giles -- Klemetti -- te koirat ja konnat!» tiuskaisi vimmastunut -normannilainen, »kuka on tämä mies, jonka olette eteeni tuoneet?» - -»Luulenpa voivani sen sanoa», virkkoi de Bracy, joka samassa astui -saliin. »Tämä on Cedrikin narri, joka turnajaisissa niin urhoollisesti -taisteli Iisak Yorkilaisen kanssa kunniasijasta.» - -»Sen riidan minä pian aion ratkaista», vastasi Front-de-Boeuf; »minä -panen heidät molemmat riippumaan samaan hirsipuuhun, jollei Cedrik ja -tuo Coningsburghin sika maksa kelpo hintaa heidän hengestään. Paljas -raha ei tässä nyt riitäkään. Hajoittakoot he tuon vaapsahaisparven, joka -linnani ympärillä surisee, allekirjoittakoot sopimuskirjan, jossa -luopuvat kaikista kehumistaan vapauksista ja etuoikeuksista, ja -suostukoot elämään minun orjinani ja vasalleinani. Ja kiittäkööt -onneansa, jos heille siinä uudessa maailmassa, joka nyt on alkava, -sallitaan sen verran ilmaa, että saavat sieraimensa täyteen. -- Menkää», -hän virkkoi kahdelle miehistään, »tuokaa oikea Cedrik tänne, niin tällä -kertaa annan erehdyksenne anteeksi, varsinkin kun se ei ollut sen -suurempi kuin että te luulitte saksilaista hupsua saksilaiseksi -vapaatilalliseksi.» - -»Saattepa, jalo ritari», tokaisi Wamba, »nähdä, että meitä täällä on -useampia hupsuja kuin vapaatilallisia.» - -»Mitä se konna tarkoittaa?» tiuskaisi Front-de-Boeuf katsahtaen -miehiinsä, jotka vapisten ja vastahakoisesti sammaltaen ilmoittivat, -etteivät he tienneet, mihin Cedrik oli joutunut, jollei tämä mies ollut -tarkoitettu. - -»Taivaan autuaat pyhät!» huudahti de Bracy; »hän on varmaankin päässyt -pakoon munkin puvun turvin!» - -»Helvetin perkeleet!» kirosi Front-de-Boeuf; »Rotherwoodin karjun minä -siis itse saatoin portille asti ja päästin omin käsin ulos! -- Mutta -sinut», karjahti hän Wamballe, »joka narrinkujeillasi olet petkuttanut -meitä viisaita miehiä, niin että olimme sinua vielä hupsummat -- sinut -minä tahdon vihkiä papiksi -- tahdonpa ajaa päälakesi oikein munkin -tavoin! Tänne, miehet, nylkekää tukka nahkoineen pois hänen päästään ja -syöskää lurjus sitten päistikkaa muurilta alas. -- Leikin puhuminenhan -on sinun virkasi, osaatko nytkin vielä laskea leikkiä?» - -»Te suotte minulle suuremman kunnian, jalo herra, kuin sanoin voin -selittääkään», valitti Wamba-parka, jonka leikinintoa ei uhkaava -kuolemakaan voinut masentaa. »Jos suotte minulle punaisen lakin, -niinkuin lupaatte, niin teettehän siten minusta kardinaalin ettekä vain -halpaa munkkia.» - -»Tuo narri-parka tahtoo narrina kuoliakin», virkkoi de Bracy. ---»Front-de-Boeuf, älä huoli tappaa häntä. Anna hänet minulle -vapaakomppaniani huvitukseksi. -- Mitäs arvelet, veitikka? Otatko -vastaan anteeksiannon ja lähdetkö kanssani sotaan?» - -»Miksikäs ei, jos herrani sen sallii», vastasi Wamba, »sillä näettehän, -etten minä ilman hänen lupaansa saa pujahtaa ulos kaularenkaastani», hän -osoitti kaulassaan olevaa rengasta. - -»Ohoo, pianpa normannilaissaha puree saksilaisen kaularenkaan poikki», -arveli de Bracy. - -»Aivan niin, jalo herra», tokaisi Wamba, »ja siitähän tuleekin -sananlasku: - - »Normannin lusikka Englannin puurossa, - normanni kenossa, Englanti kuurassa, - normanni iloisna, Englanti suree, - normannin saha sen tammea puree. - Hiisi jos kaikki ne neljä veis, - siitäpä Englanti riemuitseis!» - -»Hupsupa olet itsekin, de Bracy», sanoi Front-de-Boeuf; »tässä seisot ja -kuuntelet hupsun jaarituksia, kun surma kita ammollaan odottaa -saadakseen niellä meidät. Etkö näe, että he ovat olleet meitä -viekkaammat ja että tämä kirjava herra, jonka sinä tahtoisit ottaa -aseveikoksesi, on tehnyt tyhjäksi toivomme saada sana saatetuksi -ystävillemme. Mitähän meillä on nyt odotettavana muuta, kuin että he -kohta rupeavat ryntäämään?» - -»Lähtekäämme muureille sitten!» vastasi de Bracy. »Milloin olet nähnyt -minun murehtivan taistelukutsua? Kehoita temppeliritaria, että hän oman -henkensä puolustukseksi käyttäisi edes puolta siitä taistelutaidosta, -jota hän on säätynsä palveluksessa osoittanut. Aseta itse muurille -jättiläisruhosi -- salli minunkin ponnistaa vähät voimani -- niin -saavatpa nuo saksilaisrosvot nähdä, että yhtä helppoa olisi rynnäköllä -kiivetä pilviin kuin tähän Torquilstonen linnaan. Tai jos tahtonet -ruveta karkurien kanssa rauhanhieromisiin, niin miksi et sitten ota -sovitusmieheksi tätä arvoisaa vapaatilallista, joka katselee niin -syvämietteisesti viinipulloa? -- Hei, saksilainen», hän lisäsi ojentaen -pikarin Athelstanille, »huuhdo kurkkusi tällä kelpo juomalla ja herätä -uinuvaa älyäsi, niin että voit sanoa, mitä tahdot tehdä päästäksesi -vapaaksi.» - -»Tahdonpa tehdä, mitä syntinen ihminen voi», vastasi Athelstan, »jos se -vain soveltuu kelpo miehelle. Päästäkää minut kumppaneineni vapaaksi, -niin maksan tuhannen markkaa lunnaiksi.» - -»Ja lupaatko sen lisäksi viedä pois tuon roistoväen, joka linnani -ympärillä pauhaa vasten Jumalan ja kuninkaan rauhaa?» kysyi -Front-de-Boeuf. - -»Jos minulla on siihen valtaa», vastasi Athelstan, »niin lupaan viedä -heidät pois. Ja toivonpa, että myöskin Cedrik-isä on voimiansa myöten -auttava minua siinä.» - -»Asia on siis sovittu», sanoi Front-de-Boeuf, »sinä pääset joukkoinesi -vapaaksi, ja rauha tulkoon vallitsemaan meidän välillämme tuhannen -markan hinnasta. Se on huokea lunnasmaksu, saksilainen, ja saat kiittää -minua, kun siihen tyydyn enkä enempää vaadi hengestäsi. Mutta huomaa, -tämä sopimus ei ulotu Iisak Juutalaiseen.» - -»Eikä myöskään Iisak Juutalaisen tyttäreen», virkkoi temppeliherra, joka -samassa astui sisään. - -»Ei kumpikaan», lisäsi Front-de-Boeuf, »kuulu tämän saksilaisen -seurueeseen.» - -»Enpä ansaitsisi kristityn nimeä, jos he siihen kuuluisivat», vastasi -Athelstan; »tehkää heille, mitä tahdotte.» - -»Eikä sopimus koske myöskään Rowena-neitiä», virkkoi de Bracy. »Älköön -minusta koskaan sanottako, että olen miekan lyönnittä luopunut kelpo -saaliista.» - -»Eikä myöskään», lisäsi Front-de-Boeuf, »tuo narri-lurjus pääse -mainituilla lunnailla. Hänet pidän varoittavana esimerkkinä kaikille -narreille, jotka tahtovat tehdä leikistä totta.» - -»Rowena-neiti», sanoi Athelstan vakavasti, »on minun kihlattu -morsiameni. Mieluummin annan hurjien hevosten repäistä rikki ruumiini -kuin luovun hänestä. Ja Wamba-orja pelasti tänäpäivänä isä Cedrikin -hengen. -- Ennen annan oman henkeni kuin sallin koskettaa hiuskarvaakaan -hänen päästään.» - -»Sinun kihlattu morsiamesiko! -- Rowena-neitikö sinun kaltaisesi -talonpojan kihlattu morsian?» ivasi de Bracy. »Hourailetko, saksilainen, -ja oletko unissasi näkevinäsi Seitsemän Kuningaskunnan[24] ajan -palanneeksi? Anjoun suvun kuninkaat, huomaa se, eivät lahjoittele -naitettaviansa sinun sukuisillesi miehille.» - -»Minun sukuni», vastasi Athelstan, »on paljoa puhtaampaa ja vanhempaa -alkujuurta kuin sinun kaltaisesi ranskalaisen mieronkävijän, joka elätät -itseäsi sillä, että kenelle hyvänsä ensiksi tarvitsevalle myyt -lippurepaleesi alle kokoontuneitten rosvojen veret. Kuninkaita on ollut -minun esi-isieni joukossa, sankareita sodassa, nerokkaita neuvoissa, -joiden saleissa joka päivä nähtiin sata sen verta seuralaisia -aterioimassa kuin sinun komppaniassasi on miehiä. Heidän nimensä ovat -mainitut ministrelien lauluissa, ja heidän säätämänsä lait vahvistetut -_Wittenagemoteissa_.[25] Kun heidän luunsa laskettiin maahan, seisoi -pyhiä miehiä vieressä rukoilemassa ja tuomiokirkkoja on rakennettu -heidän hautojensa yli.» - -»Sattuiko, de Bracy?» virkkoi Front-de-Boeuf hyvillään sivalluksesta, -jonka hänen toverinsa sai; »antoipa saksilainen sinulle oikein miehen -tavalla.» - -»Niin miehuullisesti kuin vanki voi iskeä», vastasi de Bracy -teeskennellyn välinpitämättömästi. »Sille, jonka kädet ovat köytetyt, -olkoon sallittua kielen pieksäminen. -- Mutta sukkelilla sanoillasi, -veikkonen», lisäsi hän Athelstanin puoleen kääntyen, »et kuitenkaan -vapauta Rowena-neitiä meidän käsistämme.» - -Mutta Athelstan, joka oli pitänyt pitemmän puheen kuin hänellä koskaan -muulloin oli tapana, ei nyt vastannut tähän sanaakaan. Kinastelu -keskeytyikin samalla, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että taaskin eräs -munkki seisoi portilla pyrkien sisään. »No, Pyhä Benediktus, noiden -keppikerjäläisten kuningas meitä auttakoon!» huusi Front-de-Boeuf; »onko -siellä nyt tosi-munkki vaiko taaskin tekopyhä? Katsokaa häntä tarkkaan, -orjat -- sillä jos annatte toisenkin valehtelijan kääntää silmänne, niin -puhkaisutan ne teiltä ja panetan tyhjiin kuoppiin kuumia hiiliä sijaan.» - -»Rangaiskaa minua vaikka ankarimmallakin tavalla, ankara herra», -vakuutti Giles, »jollei tämä ole totinen kaljupää. Teidän asemiehenne -Jocelyn on vanha tuttu hänen kanssaan ja takaa, että hän on veli -Ambrosius, Jorvaulx'in abotin palvelijamunkki.» - -»Päästäkää hänet siis sisään», käski Front-de-Boeuf; »luultavasti hän -tuo meille sanomia iloiselta herraltansa. Mahtaapa tänään perkele -viettää pyhäpäivää ja papit saavat siis olla jouten, koska heitä on näin -paljon kuljeksimassa. Viekää vangit pois; ja sinä saksilainen, ajattele -tarkoin itseksesi, mitä me juuri puhelimme.» - -»Minä vaadin», sanoi Athelstan, »kuninkaallista vankeutta, ja että -ravinnostani sekä vuoteestani pidetään huolta säätyni ja arvoni mukaan -ja niinkuin sopii miehelle, jonka kanssa lunnaista kauppaa hierotaan. -Sen lisäksi vaadin sitä teistä, ken pitää itseänsä joukkonne parhaana -miehenä, kanssani miekkasille vapauteni ryöstämisestä. Tämän vaatimuksen -lähetin jo sinulle hovimestarisi kautta; olet siis velvollinen minulle -vastaamaan. -- Tuossa on kintaani!» - -»Minä en ota haastetta vastaan vangilta», vastasi Front-de-Boeuf; »etkä -saa sinäkään, Mauri de Bracy, tehdä sitä. -- Giles», lisäsi hän, -»ripusta saksilaisen kinnas seinälle sarvaan sarviin; siellä se saa -riippua siihen saakka, kunnes hän on jälleen vapaa mies. Jos hän sitten -uskaltaa vaatia sitä takaisin tai väittää, että minä olen vääryydellä -hänet vanginnut, niin hän on, sen vannon Pyhän Kristofferin vyön kautta, -tapaava minussa miehen, joka ei koskaan ole kieltäytynyt taistelemasta, -jalkaisin tai ratsain, yksinään tai vasallijoukkoineen!» - -Saksilaiset vangit vietiin pois juuri samassa, kun Ambrosius-munkki, -joka näytti olevan suuren pelon vallassa, saatettiin sisään. - -»Tämä on oikea _Pax vobiscum_», tiesi Wamba astuessaan hengellisen -miehen ohitse; »me muut olimme vain valekuvia.» - -»Pyhä Jumalan Emo!» huokasi munkki kääntyen ritarien puoleen, »olenpa -nyt viimeinkin taas hyvässä turvassa ja kristittyjen ihmisten seurassa!» - -»Hyvässä turvassa olet tosiaankin», vastasi de Bracy; »ja mitä -kristillisyyteen tulee, niin onpa tässä uljas paroni Reginald -Front-de-Boeuf, joka sydämestään inhoo juutalaista. Ja onpa tässä vielä -kelpo temppeliherra, Brian de Bois-Guilbert, jonka virkana on -saraseenien tappaminen. -- Jolleivät nämä kristillisyyden tunnusmerkit -sinulle kelpaa, niin enpä sitten tiedä muita.» - -»Te olette minun arvoisan isäni Aymerin, Jorvaulx'in abotin, ystäviä ja -liittoveljiä», sanoi munkki de Bracyn pilkasta piittaamatta; »ja -ritarivalanne sekä kristillinen rakkauden velvollisuus vaativat teitä -häntä auttamaan. Sillä näinhän lausuu autuas Pyhä Augustinus kirjassaan -_De civitate Dei_ (Jumalan valtakunnasta) -- -- --» - -»Mitä perkele lausuu!» keskeytti hänet Front-de-Boeuf röyhkeästi, -»taikka pikemminkin, mitä sinä lausut, pappi? Ei meillä ole tässä aikaa -kuulla otteita kirkkoisistä.» - -»_Sancta Maria_!» huusi isä Ambrosius, »ovatpa nämä pyhittämättömät -maallikot kerkeät suuttumaan! -- Mutta tahdonpa ilmoittaa teille, uljaat -ritarit, että moniaat murhaajat ja korpinruoat, hyläten kaiken -jumalanpelon ja kirkon kunnioituksen ja huolimatta pyhän paavin -bullasta: _Si quis, suadente Diabolo_ (jos joku perkeleen yllytyksestä) --- -- --» - -»Pappi veikkoseni», virkkoi temppeliherra, »kaiken tuon me tiedämme tai -arvaamme; puhu meille suorin sanoin, onko herrasi abotti joutunut -vankeuteen ja kenenkä kynsiin?» - -»Valitettavasti», sanoi Ambrosius, »hän on joutunut Belialin miesten ja -metsäsissien käsiin, jotka eivät pidä lukua näistä Raamatun sanoista: -'Älä koske minun voideltuuni äläkä tee mitään pahaa profeetoilleni'.» - -»Tässä on meillä siis vielä yksi syy lisää paljastaaksemmo miekkamme, -hyvät herrat», lausui Front-de-Boeuf kääntyen kumppaniensa puoleen: -»Jorvaulx'in abotti anoo siis apua meiltä, juuri kun me tarvitsisimme -hänen apuansa? Sen verran on hyötyä näistä pappi-laiskureista hädän -hetkenä! -- Mutta puhu suusi puhtaaksi, munkki, ja sano meille -viimeinkin, mitä apua herrasi meiltä haluaa?» - -»Koska niin sallitte», virkkoi Ambrosius. »Väkivaltaiset kädet ovat -tarttuneet kiinni arvoisaan abottiini vastoin äskenmainitsemaani pyhää -Raamatun sanaa; Belialin miehet ovat riistäneet hänen kirstunsa ja -konttinsa ja ryöstäneet häneltä kaksisataa naulaa selvää kultaa; ja -vieläpä vaativat suuria lunnaita lisäksi, ennenkuin päästävät hänet irti -ympärileikkaamattomista käsistään. Siitä syystä arvoisa isäni Jumalassa -rukoilee teitä, kalliita ystäviänsä, että te auttaisitte häntä joko -maksamalla vaaditut lunnaat tai vapauttamalla hänet miekallanne, miten -itse parhaaksi näette.» - -»Paholainen kuristakoon tuon papin!» tiuskaisi Front-de-Boeuf; »onpa hän -tainnut ottaa aika syvän aamuryypyn! Milloinka herrasi on kuullut -mokomaa, että joku normannilaisparoni olisi hellittänyt kukkaronsa -nauhoja auttaaksensa hengellistä herraa, jonka raha-arkut ovat kymmentä -vertaa raskaammat? -- Ja mitä me pystymme miekan voimallakaan auttamaan -häntä, -- me, joita satakertainen vihollisjoukko juuri ahdistaa ja jotka -joka hetki itse odotamme hyökkäystä niskaamme?» - -»Sitähän minä juuri aioin selittääkin teille», ehätti munkki, »mutta -tuittupäissänne ette suoneet minulle aikaa. Minä olen, Jumala paratkoon, -vanha, ja nämä hirmuiset verityöt hämmentävät vanhoja aivoja. Sittenkin -on selvä tosi, että he pystyttävät leiriä ja rakentavat piiritysvallia -tätä linnaa vastaan.» - -»Ylös muureille!» huusi de Bracy, »ja katsokaamme, mitä nuo lurjukset -toimittavat.» Näin puhuen hän aukaisi rautaristikolla varustetun ikkunan -ja astui sen edessä olevalle pienelle parvekkeelle. Sieltä hän heti -huusi salissa olijoille: »Pyhä Dionysius auttakoon! Onpa tuo -munkki-vanhus tuonut todet sanomat! -- He lähenevät, kantaen -lautavarjostimia sekä hyökkäyskilpiä,[26] ja metsän reunassa liikkuu -jousimiesparvi sakeana kuin musta raepilvi.» -- Reginald Front-de-Boeuf -katsahti myöskin ulos, ja sen tehtyään hän sieppasi heti torven -käteensä. Pitkään ja kovaan hän puhalsi sitä komentaen miehensä -muureille. - -»De Bracy, vartioi sitä itäkulmaa, missä muuri on matalin. -- Jalo -Bois-Guilbert, olettehan virkaanne toimittaessanne hyvin oppinut sekä -ryntäämään että ryntäystä torjumaan, pitäkää te länsikulmasta huoli. -Minä itse käyn etuvarustusta puolustamaan. Mutta älkää, hyvät ystävät, -kuitenkaan rajoittako huolenpitoanne vain yhteen paikkaan! -- Meidän -pitää tänäpäivänä olla joka paikassa, ja jokaisen, mikäli mahdollista, -olla useampana miehenä, niin että aina joudumme avuksi tulisimpaan -kahakkaan. Meitä on pieni joukko, mutta ripeys ja miehuus korvaavat ehkä -sen vaillinaisuuden, koska olemme tekemisissä vain talonpoikalurjusten -kanssa.» - -»Mutta, jalot ritarit», parkui isä Ambrosius kesken sitä melua ja -hälinää, joka syntyi vastarinnan hankkeista; »eikö kukaan tahdo kuulla -sanomaa, jonka minun arvokas isäni Jumalassa, Aymer, Jorvaulx'in abotti -on lähettänyt? -- Kuulkaa minua, minä rukoilen teitä, jalo ritari -Reginald!» - -»Mene ja lörpöttele rukouksiasi taivaan asukkaille», tiuskaisi -tuittupäinen normannilainen, »meillä täällä maan päällä ei ole nyt -aikaa. -- Hoi, Anselm, kuules! Laita kiehuvaa pikeä ja öljyä valmiiksi, -jolla voimme kaltata noiden röyhkeiden petturien päät! -- Pidä huolta, -että jousipyssyjen varalle on tarpeeksi nuolia! -- Nostakaa lippuni, -vanhoine sonninpäineen, tornin huipusta heilumaan! -- Saavatpa nuo -perkeleet pian nähdä, kenenkä kanssa ovat tänäpäivänä leikkiin käyneet!» - -»Mutta, jalo herra», jatkoi munkki, joka ei hevillä tahtonut luopua -yrityksestään; »muistakaa, että olen vannonut kuuliaisuutta, ja minun -täytyy täyttää abottini antama käsky.» - -»Viekää pois tuo äijän-hupakko!» huusi Front-de-Boeuf. »Lukitkaa hänet -kappeliin; lukekoon hän siellä helminauhaansa, siksi kunnes meteli on -asettunut. Kummastunevatpa tosiaan pyhäin miesten kuvat tämän -Torquilstonen seinillä, kun taas saavat _ave'ja_ ja isämeidän rukouksia -kuulla. Sellaista kunniaa ei heille ole tapahtunut muistaakseni hamasta -siitä ajasta, kun heidät kivestä hakattiin.» - -»Älä puhu pilkkaa pyhistä miehistä, Reginald», varoitti de Bracy; -»kylläpä me tänäpäivänä hyvinkin tarvitsemme heidän apuansa, ennenkuin -saamme nuo lurjukset lyödyksi hajalleen.» - -»Vähän minä heiltä apua luulen tulevan», nauroi Front-de-Boeuf, -»jollemme kukaties viskaa heitä muureilta alas noiden konnien päähän. -Onpa minulla täällä muun rojun seassa myös aika iso Pyhän Kristofferin -jänkäle, joka voisi musertaa mäsäksi kokonaisen komppanian.» - -Temppeliherra oli sillä aikaa pitänyt vihollisen toimia silmällä paljon -tarkemmin kuin raaka Front-de-Boeuf tai hänen löyhämielinen kumppaninsa. - -»Säätyvalani kautta!» sanoi hän nyt; »lähenevätpä nuo miehet linnaa -taitavammin kuin olisi luullut, -- mistä kummasta sen lienevät -oppineetkaan. Katsokaa, kuinka varovasti he käyttävät suojanaan jokaista -puuta ja pensastakin ja kuinka he karttavat joutumasta avoimelle, missä -jousimiestemme nuolet heihin paremmin sattuisivat! En huomaa heidän -joukossaan minkäänlaista lippua, mutta panisinpa kuitenkin kultavitjani -vetoon, että heitä on johtamassa joku ritari tai sotataitoon -harjaantunut herra.» - -»Minä näen hänet», virkkoi de Bracy; »minä näen ritarin liehuvan -kypäränharjan sekä hänen haarniskansa loisteen. Katsokaa, tuo kookas -mies se on, yllään musta rautapuku, hän järjestää rynnäkköön -talonpoika-lurjusten etumaista parvea. -- Pyhän Dionysiuksen kautta, -onpahan se sama mies, jolle me keksimme liikanimen Musta -tyhjäntoimittaja; sama mies, joka sinut, Front-de-Boeuf, iski maahan -Ashbyn tantereella.» - -»Sitä parempi», vastasi Front-de-Boeuf, »että hän nyt antaa minulle -koston tilaisuuden. Joku kunniaton kelmi se mahtaa olla, koska ei -uskaltanut viipyä ja ottaa vastaan palkintoa, jonka sattuma oli hänelle -suonut. Turhaanpa olisinkin hakenut häntä niistä paikoista, mistä -ritarit ja aatelismiehet hakevat vastustajiansa; iloinen olen siis, kun -hän nyt itsestään on uudestaan tullut näkyviin kehnon talonpoikaisjoukon -keskellä.» - -Tähän puhe heiltä keskeytyi, sillä vihollinen näytti nyt täydellä -todella aikovan käydä toimeen. Ritarit riensivät kukin määräpaikalleen -vieden kanssaan ne harvat seuralaisensa, joita ei ollut likimainkaan -tarpeeksi koko linnan puolustukseksi. Sittenkin he lujalla miehuudella -odottivat uhkaavaa rynnäkköä. - - - - -KAHDEKSASKOLMATTA LUKU. - - - Tää heimo kulkevainen, hylätty, - tiedoistaan kuitenkin voi kehua. - Saloja, erämaita kulkeissaan - he monta salaisuutta keksivät; - halvoista ruohoista he keittivät - ihmeellisiä väkirohtoja. - - _Juutalainen_. - -Kertomuksemme täytyy tässä kohden hiukan poiketa entisille jäljilleen, -jotta lukija saisi kuulla erinäisistä seikoista, voidakseen oikein -ymmärtää seuraavia tapauksia. Omin neuvoin hän on kuitenkin jo tainnut -arvata, että kun Ivanhoe pyörtyneenä oli vaipunut maahan ja koko maailma -näytti hylänneen hänet, oli Rebekka rukouksillaan ahdistanut isäänsä, -kunnes ukko kuljetutti nuoren ritarin pois taistelutantereelta. Hänet -vietiin Ashbyn esikaupunkiin siihen taloon, missä Iisak turnajaisten -aikana oli majaillut. - -Tällaiseen armeliaisuuden työhön ei ehkä muuten olisi ollutkaan vaikea -taivuttaa Iisakkia, sillä hän oli luonteeltaan hyvänsävyinen ja -kiitollinen. Mutta hänessäkin vallitsivat hänen vainonalaisen kansansa -ahdasmieliset tunteet sekä epäröivä pelkurimaisuus, eivätkä ne heti -antaneet myöten. - -»Pyhä Aabraham!» hän huudahti, »hän on hyvä nuorukainen, ja sydäntäni -särkee, kun näen veren tippuvan hänen koreasti kirjotulle takillensa ja -kallishintaiselle rautapaidalleen. Mutta pitääkö minun viedä hänet -kanssani kotiin? -- Tyttö, oletko sitä asiaa tarkoin ajatellut? Hänhän -on kristitty, ja lakimme kieltää meitä rupeamasta tekemisiin -muukalaisten ja pakanain kanssa, paitsi silloin, kun kauppamme niin -vaatii.» - -»Älkää näin puhuko, rakas isä», vastasi Rebekka. »Meitä tosin on -kielletty seurustelemasta heidän kanssaan juomingeissa ja huvituksissa, -mutta haavoitettuna ja onnettomana on pakanakin pidettävä juutalaisen -veljenä.» - -»Tahtoisinpa tietää, mitä rabbiini Jaakko Ben Tudela siitä sanoisi», -epäröi Iisak. -- »Mutta säälihän olisi, jos tuo hyvä nuorukainen -nääntyisi verenvuotoon. Seth ja Ruben kantakoot hänet Ashbyhyn.» - -»Ei, pankaamme hänet minun kantotuoliini», virkkoi Rebekka; »minä voin -nousta juhdan selkään.» - -»Silloinpa kaikki nuo Ismaelin ja Edomin koirat saisivat katsella sinua -hävyttömillä silmillänsä», kuiskasi Iisak luoden epäluuloisen katseen -ritarien ja asemiesten parveen. Mutta Rebekka jo oli täysin toimin -ryhtynyt laupeudentyöhönsä eikä kuullut, mitä isä puhui. Lopulta tämä -nykäisi tytärtänsä hihasta ja sanoi hätäisellä äänellä: -- »Kautta -Aaronin parran! -- Entä jos nuorukainen kuolee! -- Jos hän kuolee meidän -kotiimme, eikö meitä sitten syytetä hänen murhaajikseen ja eikö -roistoväki revi meitä palasiksi?» - -»Ei hän kuole, isäni», vastasi Rebekka hiljaisesti irtaantuen Iisakin -kädestä, »ei hän kuole, jollemme jätä häntä tänne. Ja jos tämän teemme, -niin tulee meidän todellakin vastata hänen verestään niin Jumalan kuin -ihmistenkin edessä.» - -»Niinhän taitanee olla», virkkoi Iisak hellittäen kätensä; »säälittäähän -minuakin nähdessäni hänen verensä vuotavan, aivan yhtä paljon kuin jos -näkisin Bysantin kultarahoja tipahtelevan omasta kukkarostani. Ja -tiedänhän sen, että sinut on Mirjam, bysantilaisen rabbiinin Manassen -tytär -- jonka sielu jo on paratiisissa -- opettanut taitavaksi -parantajaksi sekä ruohojen voiman ja lääkkeiden vaikutuksen tuntijaksi. -Tee siis, miten mielesi tekee -- sinä olet hyvä tyttö, ja oletpa -siunaus, kruunu sekä iloveisu minulle ja perheelleni ja esi-isieni -kansalle.» - -Juutalaisen pelko ei ollutkaan perätön. Jalomielisen laupeudentyönsä -takia Rebekka joutui Ashbyhyn palatessaan Brian de Bois-Guilbertin -himokkaiden katseitten alaiseksi. Temppeliherra ratsasti kahdesti ohi -luoden rohkeat, palavat silmänsä ihanaan juutalaistyttöön. Me olemmekin -jo saaneet nähdä, mitä tästä ihastuksesta seurasi, kun Rebekka oli -joutunut tuon hillittömän hekumoitsijan käsiin. - -Rebekka oli kiireesti kuljettanut haavoitetun ritarin heidän -majataloonsa, jossa hän tukki ja sitoi hänen haavansa. Nuorinkin -romaanien tai ballaadien lukija varmaankin muistanee, että tuona -pimeyden aikakautena -- siksihän keskiaikaa usein nimitetään -- naiset -yleensä olivat taitavia haavalääkäreitä ja että uljas ritari usein sai -uskoa sodassa saadut haavansa sen tytön hoidettaviksi, joka syvimmästi -oli hänen sydäntänsä haavoittanut. - -Erittäinkin oli lääkitseminen kaikkine eri haaroinensa juutalaisten, -niin miesten kuin naisten, taitona ja virkana. Senaikaiset mahtavat -paronit ja kuninkaatkin ottivat usein, haavoittuneina tai sairaina -ollessaan, hoitajakseen jonkun taitavan tietäjän, joka kuului tähän -muuten ylenkatsottuun kansaan. Halukkaasti he hakivat kaikki apua -juutalaislääkäreiltä. Ei heitä estänyt sekään kristittyjen yleinen usko, -että juutalaiset rabbiinit tunsivat syvältä myös salaisia tieteitä --eli -noituutta -- varsinkin kabbala-tiedettä, joka olikin saanut alkunsa ja -nimensä Israelin oppineiden miesten tutkimuksista. Eivätkä rabbiinit -itsekään yrittäneet puhdistautua siitä syytöksestä, että he muka -harjoittivat yliluonnollisia keinoja. Heidän kansansa oli muutenkin niin -katkeran vihan alainen, ettei tämä syytös, yhtä vähän kuin mikään -muukaan, enää olisi voinut sitä pahentaa. Päinvastoin oli se omiaan -vähentämään ylenkatsetta, joka tavallisesti sekaantui juutalaisvihaan. -Juutalaista noitaa tosin inhottiin yhtä paljon kuin juutalaista -koronkiskojaakin, mutta häntä ei uskallettu halveksia yhtä paljon. -Uskottavaa sitäpaitsi onkin, kun muistamme, mitä tarinoita on säilynyt -juutalaisten ihmeellisistä parantamisista, että he todellakin tunsivat -moniaita vaikuttavia lääkkeitä, joita he, kurjan tilansa aiheuttaman ja -siis hyvin ymmärrettävän arkuuden vuoksi eivät mitenkään tahtoneet -ilmaista kristityille naapureilleen. - -Ihana Rebekka oli perehtynyt tarkasti kansansa kaikkiin omituisiin -tietoihin, ja terävällä, voimallisella älyllänsä oli hän käsittänyt ja -järjestänyt saamansa opin, vieläpä lisännyt omilla kokemuksillaankin. -Hän oli taidossaan edistynyt niin pitkälle, että sitä hänen -nuoruuteensa, sukupuoleensa sekä silloiseen aikakauteen katsoen täytyi -oikein ihmetellä. Tietonsa lääkkeistä ja parannustaidosta hän oli saanut -vanhalta juutalaisnaiselta, joka rakasti Rebekkaa kuten omaa lastaan. -Hoettiinpa Iisakin tyttären myös saaneen kuulla kaikenlaisia salaisia -asioita samalta akalta, jotka tämä itse nuoruudessaan oli perinyt omalta -viisaalta isältään. Mirjam oli sitten joutunut aikakautensa sokean -uskonkiihkon uhriksi, mutta hänen salaisuutensa eivät hävinneet hänen -kanssaan hautaan; ne jäivät hänen taitavan oppilaansa haltuun maailman -hyväksi. - -Rebekkaa, jonka oppi täten oli hänen kauneutensa vertainen, pitivätkin -hänen omat kansalaisensa erinomaisessa kunniassa ja arvossa. Arvelivatpa -he melkein hänen olevan Vanhan Testamentin naisprofeettain kaltaisen. -Hänen isänsäkin, jonka äärettömään rakkauteen hänen tietämättänsä oli -sekaantunut myös syvää kunnioitusta tyttären oppia kohtaan, salli -Rebekalle suuremman vapauden kuin juutalaisnaisilla kansansa keskuudessa -muuten oli. Ja monestikin hän luopui, kuten juuri olemme nähneet, omasta -päätöksestään noudattaakseen tyttärensä neuvoa. - -Iisakin taloon tuotaessa Ivanhoe yhä vielä oli tainnoksissa, mikä johtui -siitä, että hän taistelutantereella puuhatessaan oli menettänyt niin -paljon verta. Tutkittuansa haavan Rebekka hoiteli sitä hyviksi -tietämillään voiteilla. Sitten hän ilmoitti isälleen, että sairaan -hengen takia ei ollut pelkoa, jos vain kuume saataisiin estetyksi --jota -hän kuitenkin sanoi pelkäävänsä liiallisen verenvuodon vuoksi, --ja jos -Mirjamin voiteella oli entinen voimansa jäljellä. Aivan hyvin he siis -saattaisivat seuraavana päivänä viedä vieraansa kanssaan matkalle -Yorkiin päin. Iisak vähän hämmästyi tästä ilmoituksesta. Hän arveli jo -tehneensä kylliksi, tai enintään hän oli arvellut jättää haavoittuneen -kristityn majataloon hoidettavaksi luvaten vain suorittaa kaikki maksut -hänen puolestaan juutalaiselle isännälle. Mutta Rebekalla oli monta -vastasyytä, joista kuitenkin tahdomme mainita vain kaksi, jotka -tehokkaimmin vaikuttivat hänen isäänsä. Toinen oli se, että hän ei -tahtonut jättää kallista voidepulloansa kenenkään muun, ei edes -heimolaisen lääkärin haltuun, jottei sen salainen sisällys tulisi -tunnetuksi. Ja toiseksi huomautti Rebekka isällensä, että Ivanhoe oli -Rikhard Leijonamielen parhaita ystäviä ja että Iisak, joka oli lainannut -rahaa Juhana-herttuan kapinallisiin hankkeisiin, tulisi suuresti -tarvitsemaan mahtavaa, Rikhardin suosiossa olevaa puolustajaa, jos -kuningas kukaties vielä palaisi maahansa. - -»Totta on kaikki, mitä puhut, Rebekka», myönsi Iisak kuultuansa nämä -tärkeät syyt, -- »olisi todellakin rikos Jumalaa vastaan, jos antaisimme -Mirjam-vainajan salaisuudet ilmi. Sillä taivaan armolahjoja ei saa -kevytmielisesti tuhlata muille ihmisille, yhtä vähän viisaan lääkärin -salaisia keksintöjä kuin kultatalentteja ja hopeasekeleitä. Ne ovat -tosiaankin säästettävät ainoastaan niiden hyödyksi, joille Herra on -armossaan ne suonut. Ja mitä tuohon mieheen tulee, jota Englannin -natsarealaiset nimittävät Leijonamieleksi, niin varmastikin minun olisi -parempi langeta Idumean väkevän leijonan kynsiin kuin hänen käsiinsä, -jos hän pääsisi selville minun ja hänen veljensä välisistä asioista. Sen -vuoksi tahdon kallistaa korvani sinun neuvosi puoleen ja vien tämän -nuorukaisen mukanani Yorkiin, ja meidän kotimme olkoon hänen, kunnes -hänen haavansa ovat parantuneet. Ja jos Leijonamieli todellakin tulisi -takaisin, niinkuin nyt taaskin huhutaan, niin saanpa sitten tästä -Wilfred Ivanhoesta suojelusmuurin, jotta kuninkaan tulinen suuttumus ei -pääse polttamaan isääsi. Ja jollei hän tulisikaan, niin voipi Wilfred -ehkä kuitenkin maksaa meille kulunkimme takaisin sitten, kun hän taas -on, niinkuin eilen ja tänäpäivänäkin, koonnut väkevällä peitsellänsä ja -miekallaan itsellensä rikkautta. Sillä tämä nuorukainen on hyvä -nuorukainen, hän muistaa määräpäivän ja maksaa lainansa ja auttaa -Israelin miestä, jopa isänikin huoneen lasta, kun hän näkee hänen olevan -julmien rosvojen sekä Belialin poikien kynsiin joutumaisillaan.» - -Ilta kului melkein kokonaan loppuun, ennenkuin Ivanhoe jälleen tuli -täyteen tuntoonsa. Hän heräsi levottomasta unestaan niin sekavana ja -pyörryksissä kuin tainnoksista tointuva ainakin. Ensi hetkellä ei hän -voinut tarkkaan muistaa, mitä oikeastaan oli tapahtunut, ennenkuin hän -vaipui taistelutantereelle, eikä muutenkaan järjestää eilispäivän -seikkoja yhteen jaksoon. Hän tunsi olevansa haavoitettu ja sairas, -heikko ja voimia vailla; siihen tunteeseen hämmentyi hämärä muisto -annetuista ja saaduista sivalluksista, vastakkain ryntäävistä, maahan -syöksyvistä tai maahan syöstyistä ratsuista, huudoista ja aseitten -kalskeesta -- sanalla sanoen sekamelskaisen taistelun pyörryttävästä -melusta. Hän yritti työntää syrjään vuoteensa uutimet, ja siinä hän -osaksi onnistuikin, vaikka hartiassa kirveltävä haava teki pahaa. - -Suureksi kummastuksekseen hän näki olevansa komeasti sisustetussa -kamarissa, missä tuolien asemesta oli istumatyynyjä ja kaikki muukin -sisustus itämaiden tapaan. Rupesipa siis Ivanhoe arvelemaan, että hänet -kukaties oli hänen nukkuessansa viety takaisin Pyhälle maalle. Tämä -ajatus näkyi vahvistuvan vielä todemmaksi, kun oven peitteenä oleva -esirippu siirtyi syrjään ja naisolento, puettuna kalliiseen pukuun, joka -oli paljoa enemmän Itämaan kuin Euroopan kuosin mukainen, astui hiljaa -sisään seurassaan mustaverinen palvelija. - -Haavoittunut ritari aukaisi huulensa puhutellakseen tätä ihanaa hahmoa, -mutta nainen painoi hienon sormensa purppuraisille huulilleen merkiksi, -että hänen piti olla vaiti. Palvelija astui nyt sairaan luokse ja siirsi -pois peiton tämän kupeelta, niin että suloinen juutalaistyttö sai nähdä -siteen olevan paikallaan ja haavan paranemaan päin. Rebekka toimitti -tehtävänsä sulavalla, arvokkaalla luonnollisuudella ja kainoudella, mikä -nytkin, sivistyneemmällä aikakaudella, olisi saanut unohtumaan kaiken -sen, mikä hänen toimessaan kenties soti naisen luontaista häveliäisyyttä -vastaan. Ei olisi sillä hetkellä voinut muistaa, että nuori, kaunis -tyttö seisoi miehen vuoteen vieressä tämän haavaa hoitaen, -- häntä -olisi pidetty vain laupeuden henkenä, joka voimallisella avullaan poisti -kipua ja torjui syrjään kalman miekan. Harvat, lyhyet käskynsä Rebekka -lausui hebreankielellä vanhalle palvelijalleen, ja tämä, joka oli ollut -monesti ennen samankaltaisissa tilanteissa apuna, totteli äänettömänä. - -Oudon kielen äänet saattavat monesti kuulua karkeilta, mutta tässä -tapauksessa niiden kohotessa kauniin Rebekan huulilta ne tekivät -romanttisen ja korvia hivelevän vaikutuksen. Olisi luullut kuulevansa -jonkin hyvän haltiattaren taikasanoja, korvalle tosin outoja ja älylle -käsittämättömiä, mutta lausujan lempeän äänen ja suloisen ulkomuodon -vuoksi sydäntä liikuttavia. Ivanhoe ei yrittänytkään enää kysellä, vaan -antoi hoitajainsa toimiskella miten he tarpeelliseksi näkivät. Vasta kun -lempeä lääkäri aikoi työnsä lopetettuaan lähteä, ei Ivanhoe voinut enää -hillitä uteliaisuuttansa. -- »Suloinen neito», hän lausui -arabiankielellä, jota hän Itämailla retkeillessään oli oppinut ja luuli -tuon turbaanipäisen, kauhtanaan puetun neitosen parhaiten ymmärtävän ---»Olkaa niin hyvä, suloinen neito, minä rukoilen...» - -Tässä kaunis lääkäri hänet keskeytti; ja hymy, jota Rebekka tuskin -huolikaan tukahduttaa, lennähti hänen kasvoilleen, jotka tavallisesti -ilmaisivat vain miettiväistä alakuloisuutta. -- »Olen syntynyt -Englannissa, herra ritari, ja puhun englanninkieltä, vaikka pukuni ja -sukuni ovat kaukomailta kotoisin.» - -»Korkeasukuinen neiti...» yritti Ivanhoe uudelleen, mutta Rebekka -kiiruhti jälleen vaimentamaan hänet. - -»Älkää, herra ritari», virkkoi hän, »kunnioittako minua korkeasukuisen -arvonimellä. On parasta, että heti saatte tietää palvelijanne olevan -halvan juutalaistytön, saman Iisak Yorkilaisen tyttären, jolle te -äskettäin olitte niin hyvä ja avulias. Hänen ja hänen perheensä -velvollisuus on hoitaa teitä mitä huolellisimmin, niinkuin nykyinen -tilanne välttämättömästi vaatii.» - -Enpä tiedä, olisiko ihana Rowena ollut oikein mielissään, jos hän olisi -saanut nähdä, millä ihastuksella hänen uskollinen ritarinsa tähän saakka -oli katsellut suloisen Rebekan viehättävää vartaloa, kauniita kasvoja ja -säihkyviä silmiä, -- noita silmiä, joiden loistetta jonkin verran -varjostivat ja tavallaan pehmensivät pitkät, silkinhienot ripset ja -joita kuljeksiva runoilija olisi verrannut jasmiinipensaan läpi -vilkkuvaan iltatähteen. Mutta Ivanhoe oli liian hyvä kristitty -ihaillaksensa juutalaistyttöä. Sen Rebekkakin oli jo ennakolta arvannut -ja juuri siitä syystä hänellä oli ollut niin kiire ilmaista isänsä nimi -ja kansallisuus. Mutta sittenkin -- sillä olihan Iisakin kauniin ja -viisaan tyttärenkin sydämessä hiukkanen naisen turhamaisuutta -- hän ei -voinut pidättää hiljaista huokausta, kun tuo kunnioituksen ja hellyyden -sekainen ihastus, millä Ivanhoe siihen saakka oli katsellut tuntematonta -hyväntekijäänsä, äkkiä muuttui kylmäksi, pakotetuksi kohteliaisuudeksi, -joka ei ilmaissut mitään sen syvempää tunnetta kuin tunnustusta -alhaisemman rodun puolelta saadusta avusta. Tosin ei ollut Ivanhoen -aikaisempikaan käytös ilmaissut enempää kuin totunnaista palvontaa, -jonka nuori mies aina omistaa kaunottarelle. Mutta kipeästi koski se, -että yksi ainoa sana riitti ikäänkuin taikavoimalla syöksemään -Rebekka-poloisen niin alhaiseen ihmisluokkaan, että ritarin ei sopinut -suoda hänelle edes tällaistakaan kunnioitusta. - -Mutta Rebekan lempeä, puhdas sydän ei kuitenkaan pannut Ivanhoen syyksi, -että tämä antoi aikakauden ja uskonnon yleisen ahdasmielisen ajatustavan -sokaista itseään. Päinvastoin, vaikka ihana juutalaistyttö huomasikin, -että sairas ritari kohteli häntä nyt hylätyn kansan lapsena, jonka -kanssa oli häpeällistä seurustella kauemmin kuin pakko vaati, piti -kuitenkin mitä hellintä huolta sairaan ritarin hengestä ja terveydestä. -Hän ilmoitti tälle, että he olivat menossa Yorkiin ja että Iisak oli -päättänyt ottaa sairaan sinne kanssaan hoitaaksensa häntä omassa -talossaan, kunnes terveys olisi palautunut. Ivanhoe ei ollut lainkaan -suostuvainen tähän tuumaan, sanoen vastahakoisuutensa syyksi, ettei hän -mielellään tahtoisi sen kauemmin olla hyväntekijäinsä vastuksina. - -»Eikö», hän vastusteli, »täällä Ashbyssä päin ole ketään saksilaista -vapaatilallista tai vaikkapa varakkaampaa lampuotia, joka sallisi -haavoittuneen maanmiehensä asua luonaan, kunnes tämä jälleen kykenisi -kantamaan rautavaruksia? -- Eikö olisi mitään saksilaisilla rahoilla -perustettua luostaria, missä saisin sijan? -- Tai ettekö voisi viedä -minua Burtoniin asti, missä P. Witholdin luostarin abotti Waltheoff, -joka on sukulaiseni, varmaan osoittaisi minulle vieraanvaraisuuttaan?» - -»Totta kyllä», vastasi Rebekka hymyillen surullisesti, »halvinkin -mainitsemistanne paikoista olisi sopivampi teille asunnoksi kuin -ylenkatsotun juutalaisen maja. Mutta, herra ritari, jollette tahdo -samalla karkoittaa pois lääkäriänne, teidän täytyy sittenkin tyytyä -tähän asuntoon. Tiedättehän, että meidän kansalaisemme ovat taitavia -parantamaan haavoja, vaikka ei lyömään niitä; ja meidän perheessämme -eritoten tunnetaan salaisia lääkityskeinoja, jotka ovat perinnäistietona -suvussamme polvesta polveen aina Salomonin päiviltä ja joiden -parannusvoimaa olette jo itsekin kokenut. Ei yksikään nasarealainen ---suokaa sanontatapani anteeksi, herra ritari -- ei yksikään kristitty -lääkäri Britannian neljän rajameren välillä saisi teistä rautapaidan -kantajaa lyhyemmässä kuin kuukauden ajassa.» - -»Ja kuinka pian _sinä_ sitten sen saisit aikaan?» kysyi Ivanhoe -maltittomasti. - -»Viikkokaudessa, jos tahdotte olla kärsivällinen ja noudattaa -ohjeitani», vastasi Rebekka. - -»Pyhä Neitsyt!» sanoi Wilfred, -- »eipähän liene syntiä, vaikka tässä -paikassa satuin mainitsemaan hänen siunattua nimeänsä -- nyt en minä -eikä kukaan muukaan kelpo ritari jouda kauan vuoteella venymään! Jos -siis, tyttö, voit täyttää lupauksesi, niin maksanpa sinulle kypärin -täyden hopearahoja, vaikka täytyisi hankkia ne mistä hyvänsä!» - -»Kyllä minä täytän lupaukseni», vakuutti Rebekka, »ja te saatte pukeutua -aseisiin kahdeksantena päivänä tämän jälkeen, jos tahdotte suoda minulle -vain yhden palkinnon, jonka pyytäisin tarjoamainne hopeitten sijasta.» - -»Jos vallassani vain on luvata ja jos se on semmoista, minkä hurskas -kristitty ritari saa antaa sinun rotuisellesi», lausui Ivanhoe, »niin -suostun pyyntöösi mielelläni ja kiitollisena.» - -»Sitä vain anoisin teiltä», vastasi Rebekka, »että tästä lähtien -uskoisitte juutalaisenkin saattavan antaa apua kristitylle pyytämättä -muuta palkintoa kuin saman Suuren Isän siunausta, joka on luonut meidät -kaikki, niin juutalaiset kuin pakanat.» - -»Syntiäpä olisi, jollen sitä uskoisi, tyttö», virkkoi Ivanhoe. »Ja nyt -aion ilman enempää epäilystä tai utelua antautua hoitoosi täydesti -luottaen siihen, että sinun taitosi avulla kykenen viikon kuluttua -kantamaan haarniskaa. Mutta, armas lääkärini, salli minun vähän -tiedustella, mitä maailmalta kuuluu. Kuinka voi jalo Cedrik perheineen? --- Ja kuinka voi suloinen neiti...» Hän lopetti puheensa kesken, ollen -haluton mainitsemaan Rowenan nimeä juutalaisen talossa -- »häntä -tarkoitan, joka oli turnajaisten kuningattarena?» - -»Ja jonka te, herra ritari, siihen arvoon koroititte, osoittaen -valinnassa hyvää makua, jota ihailtiin yhtä paljon kuin -urhoollisuuttanne», täydensi Rebekka. - -Paljon verta oli Ivanhoen suonista virrannut maahan, mutta olipa sitä -kuitenkin vielä siksi paljon jäljellä, että hänen poskensa lensivät -purppuranpunaisiksi, kun hän huomasi ilmaisseensa rakkautensa Rowenaan -yrittäessään taitamattomasti salata sen. - -»Enpä juuri hänestä niin paljon tahtoisi kuulla», sanoi hän, »vaan -pikemmin prinssi Juhanasta. Ja tahtoisin myös tietää, mihin uskollinen -asemieheni on joutunut, koska hän ei ole täällä minua hoitamassa?» - -»Sallikaa minun käyttää lääkärinvaltaani», vastasi Rebekka, »ja käskeä -teitä olemaan vaiti ja välttämään levottomuutta herättäviä mietteitä. -Koetan kuitenkin kertoa teille, mitä haluatte tietää. Juhana-prinssi -lopetti turnajaiset kesken ja lähti kiireesti Yorkiin kaikkien -seurueeseensa kuuluvien aatelismiesten, ritarien sekä hengellisten -herrojen kanssa. Ennättipä hän ennen lähtöänsä hyvällä tai väkisenkin -kerätä kokoon niin paljon rahaa kuin suinkin sai puristetuksi niiltä, -joita pidetään tämän maan rahamiehinä. Hänen huhutaan aikovan anastaa -itselleen veljensä kruunun.» - -»Eipä ennenkuin sen puolustukseksi on miekkoja käsitelty!» huudahti -Ivanhoe kohoten istualleen, »vaikkapa Englannissa olisi vain yksi ainoa -uskollinen alamainen. Minä tahdon taistella Rikhardin oikeuden puolesta -heidän parastakin miestään vastaan -- vaikkapa kahta vastaan yht'aikaa, -sillä oikeus on minun puolellani!» - -»Mutta jotta teille karttuisi siihen tarpeeksi voimaa», virkkoi Rebekka, -laskien kätensä hänen olkapäälleen, »pitää teidän nyt totella käskyäni -ja maata rauhallisesti.» - -»Totta puhut, tyttö», sanoi Ivanhoe, »tahdonpa maata niin rauhallisena -kuin näinä rauhattomina aikoina voi. Mutta mitä tiedät Cedrikistä ja -hänen perheestään?» - -»Hänen hovimestarinsa kävi äsken juuri täällä, läähättäen kiireisestä -kulusta, noutamassa isältäni maksua Cedrikiltä ostetuista villoista. -Häneltä sain tietää, että Cedrik sekä Athelstan Coningsburghilainen -olivat suuresti suuttuneina poistuneet Juhana-prinssin pidoista ja -aikoivat heti lähteä kotimatkalle.» - -»Oliko joku nainen heidän seurassaan pidoissa?» kysyi Wilfred. - -»Rowena-neiti», sanoi Rebekka, vastaten tarkemmin kuin mitä kysymys -olisi vaatinut, -- »ei ollut prinssin pidoissa, ja hovimestarin kertoman -mukaan hänkin on nyt matkalla Rotherwoodiin, kasvatusisänsä Cedrikin -seurassa. Ja teidän uskollinen asemiehenne Gurth...» - -»Mitä!» huusi ritari, »tunnetko sinä hänen nimensä? Mutta tiedäthän -sen», lisäsi hän heti; »kuinka et tietäisi! Sinun kädestäsi, sen nyt -arvaan, ja sinun jalomielisyytesi kautta hän eilen sai sata sekiiniä.» - -»Älkää puhuko siitä», virkkoi Rebekka, posket tulipunaisina, »huomaanpa, -että kieli liiankin helposti antaa ilmi, minkä sydän mieluummin soisi -salatuksi.» - -»Mutta nämä kultarahat», sanoi Ivanhoe vakavana, »kunniani vaatii minun -maksamaan ne isällesi takaisin.» - -»Tehkää miten tahdotte», sanoi Rebekka, »kunhan viikko on kulunut. Mutta -älkää nyt puhuko älkääkä ajatelko asioita, jotka voivat viivyttää -haavanne paranemista.» - -»Olkoon niinkuin sanot, hyvä tyttö», virkkoi Ivanhoe; »sangen -kiittämätön olisinkin, jos vastustaisin sinun käskyjäsi. Virka nyt vain -sananen vielä Gurth-parkani kohtalosta, niin kyseltäväni loppuvat kaikki -siihen.» - -»Minua surettaa kertoa, herra ritari», vastasi juutalaistyttö, »että -hänet on pistetty kahleisiin Cedrikin käskystä.» -- Nähtyänsä, kuinka -kipeästi tämä sanoma koski Wilfrediin, hän kiirehti lisäämään: »Mutta -hovimestari Oswald vakuutti, että jollei mitään uutta suuttumuksen syytä -sattuisi, Cedrik varmaan pian antaisi anteeksi Gurthille, joka aina on -ollut uskollinen orja ja isäntänsä suuressa suosiossa ja jonka -ainoastaan rakkaus Cedrikin omaan poikaan oli saattanut hairahtumaan -velvollisuudestaan. Ja vielä vakuutti hovimestari kaikkien -palvelijoitten, erittäinkin Wamba-narrin, päättäneen matkalla antaa -Gurthille tilaisuuden paeta, jollei Cedrikin vihastus sillä välin olisi -ehtinyt asettua.» - -»Jumala sallikoon, että he voisivat täyttää tämän aikeensa!» sanoi -Ivanhoe. »Mutta näyttääpä siltä kuin olisin luotu syöksemään turmioon -kaikki ne, jotka minulle osoittavat rakkautta. Kuninkaani on suonut -minulle ystävyyttä, kunniaa, ja näetpä kuinka hänen veljensä, joka on -hänelle niin suuressa kiitollisuudenvelassa, nousee kapinaan -anastaakseen häneltä kruunun; -- minun ihailuni on tuottanut huolta ja -vastusta suloisimmalle kaikista naisista; -- ja nytpä isäni -vihanvimmoissaan kenties tappaa tuon orjaparan vain siitä syystä, että -tämä on rakkaudesta minuun auttanut minua! Näetkös, tyttö, minkälaista -onnen hylkäämää kurjaa sinä olet ruvennut hoitamaan. Ole viisas ja luovu -minusta, ennenkuin paha onni, joka niinkuin verikoira aina vainoaa -jäljilläni, sinuunkin tarttuu.» - -»Ei», lausui Rebekka, »heikkoudessanne ja tuskassanne te käsitätte -väärin Jumalan aivoitukset, herra ritari. Te olette saanut palata -kotimaahanne juuri sillä hetkellä, jolloin se kipeimmin tarvitsee -väkevää kättä ja uskollista sydäntä avukseen. Te olette masentanut -niiden miesten ylpeyden, jotka ovat niin hyvin teidän kuin myös -kuninkaanne vihollisia, juuri sillä hetkellä, jolloin heidän kaulansa -oli kopeimmin kenossa. Ja jos olettekin siinä toimessa saanut vamman, -niin ettekö huomaa, että Jumala on maan halvimpien joukosta nostanut -teille lääkärin ja auttajan? -- Sentähden olkaa hyvillä mielin ja -uskokaa, että te olette määrätty kätenne voimalla tekemään jonkin -ihmetyön tämän kansan silmien edessä. Hyvästi nyt -- nauttikaa niitä -lääkkeitä, jotka Ruben teille pian tuo, ja sitten nukkukaa, jotta -saisitte voimia huomispäivän matkan varalle.» - -Huomaten nämä syyt tosiksi Ivanhoe totteli Rebekan neuvoa. Rubenin -tuomissa lääkkeissä oli viihdyttävä, nukuttava voima; ne vaivuttivat -sairaan terveelliseen ja rauhalliseen uneen. Aamulla tullessaan hänen -lempeä lääkärinsä huomasi kuumeen kokonaan väistyneen, niin että hänet -saattoi hyvin viedä matkalle. - -Ivanhoe asetettiin siis samaan hevoskantotuoliin, jolla hänet oli -turnajaistantereeltakin kuljetettu pois, ja kaikki järjestettiin -mahdollisimman huolellisesti, jotta hänen olisi siinä mukava matkustaa. -Yhdessä ainoassa suhteessa Rebekka vain ei voinut pitää sairaasta sitä -huolta, jota tämän heikkous olisi vaatinut. Samaten kuin Juvenaliksen -10:nnessä ivarunoelmassa mainittu äkkiä rikastunut kultaseppä pelkäsi -Iisak Yorkilainen aina rosvoja. Siihen hänellä olikin täysi syy, sillä -niinhyvin normannilainen rosvoritari kuin saksilainen metsäsissi -olisivat ilman vähintäkään epäröimistä pitäneet häntä luvallisena -saaliinaan. Sentähden hän matkusti suurella kiireellä ja salli pitää -vain lyhyet lepoajat -- sekä vieläkin lyhyemmät syömärupeamat. Sillä -tavalla hän ennätti Cedrikin ja Athelstanin seurueen ohi, vaikka nämä -olivat lähteneet useampia tunteja aikaisemmin; heiltä sitävastoin -olivat, niinkuin muistamme, St. Witholdin luostarin pitkälliset pidot -vieneet paljon aikaa. Mutta niin tehoava oli Mirjamin voiteen voima ja -niin voimakas myös Ivanhoen ruumiinrakenne, ettei hätäisestä -matkanteosta tullutkaan lempeän lääkärin pelkäämiä pahoja seurauksia. - -Toisessa suhteessa sitävastoin oli juutalaisen kiireestä vahinkoa, hän -näet hätäillessään joutui vähän väliä riitaan pestaamiensa saattomiesten -kanssa. Nämä olivat saksilaisia, maanmiestensä tunnettuun tapaan he -rakastivat joutenoloa ja runsasta syömistä -- tai normannilaisten tapaan -puhuen: laiskottelua ja ahmimista. He olivat antautuneet tähän toimeen -siinä toivossa, että saisivat jonkin aikaa lihottaa itseään rikkaan -juutalaisen kustannuksella. Suuri oli siis heidän tyytymättömyytensä, -kun juutalainen yhä hoputti matkan joutumista. Myöskin he valittivat, -että heidän hevosensa saattoivat vikaantua tästä yhtämittaisesta -matkanteosta. Kaiken lisäksi syttyi Iisakin ja hänen seuralaistensa -välillä tulinen eripuraisuus, kun hän ei tahtonut antaa heille niin -paljon viiniä eikä olutta kuin he vaativat joka ateriaksi. Seurauksena -oli sitten, että nuo miehet, jotka hän oli palkannut suojakseen, mutta -joiden kiintymystä hän ei ollut huolinut voittaa, luopuivat hänestä -juuri hädän hetkellä, kun Iisakin pelkäämien rosvojen todella saattoi -sanoa olevan lähellä. - -Tähän surkeaan tilaan oli juutalainen jäänyt tyttärensä ja haavoitetun -ystävänsä kanssa, kun Cedrik saavutti heidät. Kun sitten de Bracy -liittolaisineen otti koko matkaseurueen vangiksi, niin alussa ei -hevoskantotuolista pidetty mitään lukua. Se olisi ehkä jäänyt jäljelle -kenenkään huomaamatta, jollei de Bracy olisi kurkistanut sen sisälle -siinä luulossa, että se kukaties sisälsi hänen toivotun saaliinsa, sillä -Rowena ei ollut poistanut huntua kasvoiltaan. - -Mutta suurestipa de Bracy kummastui äkätessään kantotuolissa haavoitetun -miehen, joka ilmoitti olevansa Wilfred Ivanhoe. Tämä näet luullen -rosvoja saksilaisiksi metsäsisseiksi toivoi ilmaisemalla nimensä -saavansa heiltä parempaa kohtelua. - -Kaikessa hurjuudessaan ja irstaisuudessaan piti de Bracy kuitenkin aina -jossakin määrin kiinni ritarikunnian vaatimuksista. Tämä esti häntä -tekemästä pahaa ritarille, joka ei voinut puolustaa itseään; se esti -myös häntä ilmaisemasta löytöään Front-de-Boeufille, joka ilman -vähintäkään epäilyä olisi heti tappanut kilpaveljensä, olipa tämän tila -millainen tahansa. Mutta toiselta puolen ei de Bracyn jalomielisyys -ollut kuitenkaan niin suuri, että hän olisi päästänyt vapaaksi -kilpakosijansa, jota Rowena-neiti rakasti, mikä oli tullut kaikkien -ihmisten tiedoksi niinhyvin turnajaisissa kuin jo ennenkin, silloin, kun -Wilfred ajettiin pois isänsä talosta. Hän valitsi siis hyvän ja pahan -keskitien ja pani kaksi seuralaistansa ratsastamaan kantotuolin vieressä -kieltäen, ettei kukaan saisi tulla likelle. Jos joku kysyisi, piti -heidän sanoa, että erästä heidän kumppaniansa, joka oli haavoittunut -kahakassa, kuljetettiin Rowena-neidin tyhjässä kantotuolissa. Kun oltiin -saavuttu Torquilstoneen, veivät de Bracyn asemiehet, sillä välin kuin -temppeliritari ja linnanisäntä olivat täydessä puuhassa kumpikin omalla -tahollaan, edellinen kiristämässä juutalaiselta rahoja, jälkimmäinen -taivuttamassa hänen tytärtään -- Ivanhoen yhä muka haavoitettuna -toverinaan syrjäiseen kamariin. Tämän selityksen he antoivat myös -Front-de-Boeufille tämän kysyessä, miksi he eivät hätätorven törähtäessä -rientäneet muurille. - -»Vai haavoitettu kumppani!» huudahti ritari ällistyksissään ja suuttuen. -»Kummako, että talonpoikien ja metsäsissien harja kohoaa, niin että he -uskaltavat käydä saartamaan linnaa ja että narrit ja sikopaimenet -tohtivat lähettää sodanjulistuskirjeitä aatelisherroille, kun kerran -sotamiehet rupeavat sairaanhoitajiksi ja vapaakomppanian pojat pitelevät -uutimia kuolevan miehen vuoteen vieressä samalla hetkellä, kun -vihollinen ryntää linnaa vastaan! -- Ylös muurille, senkin konnat ja -nahjukset!» hän ärjäisi koroittaen ääntänsä, niin että kupukatto kumisi, -»ylös muurille, tai teen tällä sauvalla luistanne sohjoa!» - -Miehet vastasivat äreästi, että heidän hartain halunsa olikin nousta -muurille, kunhan Front-de-Boeuf selittäisi asian heidän herralleen, -jonka käskystä heidän piti hoitaa kuolevata miestä. - -»Kuolevata miestä, mokomat lurjukset!» vastasi paroni. »Olemmepa -kaikkityyni pian kuoleman kidassa, jollemme seiso miesten -tavoin paikallamme. Mutta minä lähetän toisen hoitajan teidän -kumppanirievullenne. -- Urfrida, hoi! -- ämmä! -- se perkeleen -saksilainen noita! -- Etkö kuule? Mene hoitamaan tuota vuoteella venyvää -junkkaria, koska hän ei muka tule hoidotta toimeen, jotta nämä pojat -pääsevät käyttämään aseitansa. -- Kas tässä kaksi varsijousta -viritysrautoineen ja nuijapäänuolineen, veikkoset -- joutukaa -ulkovarustukselle ja katsokaa, että jokainen nuoli tekee kolon -saksilaisen aivoihin!» - -Miehet, joiden mielestä, niinkuin soturien ainakin, taistelu oli hauskaa -ja joutenolo ikävää, riensivät ilolla siihen vaaralliseen paikkaan, -jonne heidät oli käsketty. Näin jäi siis Ivanhoe Urfridan eli Ulrikan -hoitoon. Mutta tämä, jonka mieli oli täynnä kärsityn sorron muistoa sekä -koston toivoa, suostui mielellänsä uskomaan sairaan hoidon Rebekalle. - - - - -YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU. - - - Käy ylös torniin, uljas soturi, - ja katso, kuinka taisto kääntyvi. - - SCHILLER: _Orleansin Neitsyt_. - -Vaaran hetki on usein myös samalla se hetki, jolloin lempeys ja rakkaus -peittelemättä näyttäytyvät. Koko sydämen kuohuessa puhkeavat helpommin -ilmi mainitutkin tunteet, joita varovaisuus rauhallisimpina hetkinä -ainakin pitää salassa, jollei kykene niitä kokonaan tukahduttamaan. -Päästyänsä jälleen Ivanhoen vuoteen ääreen Rebekka ihmeeksensä tunsi -sydämensä hartaasti riemuitsevan huolimatta kaikesta uhkaavasta vaarasta -ja pelastuksen toivon vähyydestä. Kun hän tunnusteli sairaan suonta ja -tiedusteli hänen vointiansa, oli hänen kosketuksessaan ja äänessään -tulisempaa hellyyttä kuin mitä hän itse olisi suonut osoittavansa. Hänen -äänensä värisi ja hänen kätensä vapisi, ja vasta Ivanhoen kylmäkiskoinen -kysymys: »Sinäkö se olet, tyttö hyvä?» herätti hänet huomaamaan, että -hänen tuntemansa kiintymys ei ollut eikä voinutkaan olla -molemminpuolinen. Tuskin kuuluva huokaus nousi neidon rinnasta, ja kun -hän sitten kyseli ritarin vointia, niin hänen äänensä ei ilmaissut -enempää kuin rauhallista ystävyyttä. Ivanhoe vastasi kiireesti voivansa -jokseenkin hyvin, paremmin kuin hän olisi voinut toivoa. »Siitä saan», -hän lopetti, »kiittää sinun taitavaa apuasi, Rebekka-kulta.» - -»Hän sanoo minua Rebekka-kullaksi», tuumi tyttö itsekseen, »mutta hän -sanoo sen kylmäkiskoisella, huolimattomaila äänellä, joka huonosti -soveltuu yhteen tuon sanan kanssa. Hänen sotaratsunsa -- hänen -metsäkoiransa ovat hänelle rakkaammat kuin halveksittu juutalaistyttö!» - -»Sydämeni, hyvä tyttö», jatkoi Ivanhoe, »on kipeämpi levottomuudesta -kuin ruumiini on haavastaan. Päättäen niiden miesten puheista, jotka -istuivat täällä luonani, ymmärsin olevani vankina, ja jos oikein tunsin -tuon kovan, tylyn äänen, joka äsken juuri komensi heidät johonkin -sotatoimeen, olen Front-de-Boeufin linnassa. Jos niin on laita, niin -mikähän tästä viimein tullee ja kuinka voinen suojella Rowenaa sekä -isääni?» - -»Juutalaista ja tämän tytärtä hän ei edes mainitse», ajatteli Rebekka -edelleen salaa napisten. »Mutta mitä oikeutta meillä onkaan vaatia sitä -häneltä! Syystä rankaisee minua Jumala sen takia, että sallin ajatukseni -kiintyä häneen!» Näin moitittuansa omaa hulluuttaan hän vastasi Ivanhoen -kysymyksiin niin hyvin kuin taisi. Mutta sen verran hän vain tiesikin -kertoa, että temppeliherra Bois-Guilbert ja paroni Front-de-Boeuf olivat -linnassa komentajina ja että linnaa piiritettiin. Keitä piirittäjät -olivat, sitä hän ei tiennyt sanoa. »Mutta linnassa on nyt kristitty -pappi», lisäsi hän, »joka kenties tiennee enemmän.» - -»Kristitty pappi!» huudahti ritari iloissaan; »haepa hänet tänne, -Rebekka, jos voit -- sano hänelle, että sairas mies anoo häneltä -hengellistä apua -- sano, mitä tahdot, kunhan vain tuot hänet tänne -luokseni -- jotakin minun pitää tehdä tai edes yrittää tehdä. Mutta -kuinka voinkaan mitään päättää, ennenkuin saan tietää, millä kannalla -asiat ovat tuolla ulkona.» - -Totellen Ivanhoen pyyntöä Rebekka lähti pyytämään valepukuista Cedrikiä -haavoitetun ritarin kamariin. Mutta, niinkuin tiedämme, teki Urfrida, -joka itse tahtoi puhutella valemunkkia, tämän yrityksen tyhjäksi. -Rebekka tuli siis takaisin ja ilmoitti Ivanhoelle, ettei hän ollut -saanut toimitetuksi käskettyä asiaa. - -Kauan aikaa he eivät kuitenkaan saaneet harmitella tätä eikä liioin -ajatella muitakaan keinoja tietojen hankkimiseksi. Sillä linnanpihalta -kuuluva meteli, jota oli jo jonkin aikaa kestänyt, kiihtyi nyt kymmenen -vertaa kovemmaksi pauhuksi. Sotamiesten raskaat, kiireiset askeleet -kuuluivat ulkoa vallilta tahi kumisuttivat niitä soukkia, mutkaisia -käytäviä ja portaita, jotka johtivat eri parvekkeille ja muille -varustuspaikoille. Myös kaikuivat ritarien äänet, kun he rohkaisivat -miehiänsä ja jakelivat käskyjä, mutta tuon tuostakin aseitten kalske ja -sotamiesten kovat huudot tukahduttivat nuo äänet kuulumattomiksi. -Hirvittäviä nämä sodan sävelet olivat, sitä hirvittävämpiä, koska ne -ennustivat kauheita tapauksia; mutta niissä oli samalla myös jotakin -juhlallista, jonka Rebekan ylevä mieli saattoi käsittää tällä pelon -hetkelläkin. Hänen silmänsä säihkyivät, vaikka veri oli paennut -poskista, ja ihmeellisellä pelon ja värisyttävän ihastuksen sekaisella -tunteella hän lausui, puolittain itseksensä kuiskaten, puolittain -huonetoverilleen puhuen, seuraavat Raamatun sanat: »Viinit kalisevat ---keihäät ja kilvet kiiltävät -- kuuluu päällikköjen ääni ja huutojen -hälinä!» - -Ivanhoe puolestaan oli niinkuin samassa ylevässä Raamatun paikassa -mainittu sotaorhi, joka on suuttunut toimettomuudesta ja hehkuu tulista -halua päästä mukaan taisteluun, jonka melun se kuulee. »Jospa edes», -virkkoi ritari, »jaksaisin kömpiä tuon ikkunan viereen, jotta näkisin, -miten uljas leikki alkaa käydä. -- Olisipa minulla edes jousi, jolla -voisin yhdenkään nuolen lennättää, tai sotatappara, jolla voisin yhden -ainoan kerrankin iskeä ja auttaa vapauttajiamme! Mutta turha toivo ---turha toivo -- olen aseeton ja voimaton!» - -»Älkää kiusatko itseänne, jalo ritari», vastasi Rebekka, »melu on äkkiä -vaiennut -- kenties he eivät rupeakaan tappelemaan.» - -»Vähän sinä tämmöisiä asioita ymmärrät», virkkoi Wilfred maltittomasti. -»Tämä hiljaisuus todistaa vain, että kaikki miehet ovat paikoillaan -muurilla ja odottavat joka hetki rynnäkköä. Se, mitä äsken kuulimme, oli -vain ukkosilman kaukaista jyrähtelyä, mutta pian se riehahtaa täyteen -raivoonsa. -- Ah, kunpa vain pääsisin tuonne ikkunan ääreen!» - -»Sitä yrittäen te vain pahentaisitte haavaanne, jalo ritari», vastasi -hoitaja. Mutta nähtyänsä hänen tuskallisen levottomuutensa tyttö lisäsi -lujalla äänellä: »Minä käyn itse ikkunan ääreen ja kerron teille kaikki, -mitä ulkona tapahtuu.» - -»Ei suinkaan -- sitä et saa tehdä!» huusi Ivanhoe; »jokainen ikkuna, -jokainen aukko tulee pian ampujien maalitauluksi; jokin nuoli voi -sattua...» - -»Olkoon se tervetullut!» sanoi Rebekka hiljaa astuessaan lujin askelin -pari kolme porrasta ylös, jotka veivät puheenalaiselle ikkunalle. - -»Rebekka, -- Rebekka kulta!» huusi Ivanhoe. »Ei tämä ole tyttöjen -leikkiä, -- haava tai kuolokin voisi tulla osaksesi, ja silloin olisin -onneton elämäni loppuun saakka, koska itse olisin siihen syypää. Suojaa -itseäsi ainakin tuolla vanhalla kilvellä ja näytä itsestäsi niin vähän -kuin mahdollista.» - -Erinomaisen säntillisesti Rebekka noudatti Ivanhoen neuvoja ja asetti -ison vanhan kilven pystyyn ikkunaa vasten. Sen takaa hän saattoi -jokseenkin hyvässä turvassa katsella, mitä linnan ulkopuolella tehtiin, -ja kertoa Ivanhoelle, mitä rynnäkköhankkeita piirittäjillä oli tekeillä. -Ikkuna, josta hän tähysteli ulos, olikin soveliaimpia paikkoja -katselijalle; se oli näet päärakennuksen kulmauksessa, joten Rebekka ei -vain nähnyt linnan muurien ympäristöä, vaan saattoi myös pitää silmällä -ulkovarustusta, johon aiottu rynnäkkö epäilemättä ensiksi oli -kohdistuva. Tämä ulkovarustus, joka ei ollut erin korkea eikä vahva, -suojeli sitä takaporttia, josta Front-de-Boeuf vähää ennen oli päästänyt -Cedrikin ulos. Vallihauta kulki sen ja päälinnan välitse, niin että, jos -se sattui vihollisen valtaan, oli helppo poistaa sen yli vievä -lautaporras ja siten erottaa menetetty turvapaikka vielä -valloittamattomasta. Ulkovarustuksessa oli rynnäkköportti vastapäätä -linnan porttia, ja koko varustuksen ympäri kulki vielä vahva -hakuli-aitaus. Tähän paikkaan asetettujen soturien paljous osoitti, -etteivät piiritetyt uskoneet sen voivan kestää kovempaa rynnäkköä. -Samaten oli myös piirittäjiä suuri joukko kokoontunut tämän -ulkovarustuksen kohdalle, josta ilmeni, että hekin pitivät tätä paikkaa -helppona valloittaa. - -Nämä seikat Rebekka kiireesti ilmoitti Ivanhoelle, lisäten vielä: -»Metsän reuna näkyy olevan täynnä jousimiehiä, vaikka vain harvat ovat -uskaltaneet ulos sen pimeästä peitosta.» - -»Minkälainen lippu heillä on?» kysyi Ivanhoe. - -»En minä voi nähdä mitään lippua», vastasi Rebekka. - -»Sepä on kummallinen uusi tapa», mutisi ritari; »rynnätäänkö tämmöistä -linnaa vastaan ilman liehuvaa lippua tai viiriä! -- Voitko nähdä, -minkälaiset miehet heitä johtavat?» - -»Päälliköltä näyttää mustassa rautapuvussa oleva ritari», sanoi -juutalaistyttö; »hän yksin on puettuna päästä jalkoihin täysiin -varuksiin ja komentaa kaikkia ympärillä seisovia.» - -»Mikä vaakuna hänen kilvessään on?» kysyi taas Ivanhoe. - -»Jokin rautakangen tapainen sekä munalukko maalattuna sinisellä värillä -kilven mustalle pohjalle.» - -»Jalkarauta ja kahlelukko siniseksi maalattuna», arveli Ivanhoe. »En -tiedä, kenen vaakuna se lienee; sen vain tiedän, että se sopisi nyt -minulle. Voitko nähdä siinä mitään tunnuslausetta?» - -»Tuskin erotan vaakunaakaan näin kaukaa», vastasi Rebekka. »Mutta kun -päivänpaiste sattuu kilpeen, niin näen nuo mainitsemani kuvat.» - -»Eikö näy toisiakin päälliköitä?» huusi maltiton kysyjä. - -»En tästä paikasta voi nähdä ainoatakaan häntä etevämpää», sanoi -Rebekka; »mutta epäilemättä ahdistetaan linnan toistakin kulmaa. Juuri -nyt he ryntäävät eteenpäin! -- Herra, Siionin Jumala, suojele meitä! ---Mikä peloittava näky! -- Eturivissä ryntääjät kantavat hirmuisen -suuria kilpiä tai laudoista tehtyjä katoksia päänsä peitteenä. Muut -seuraavat jäljestä, jouset vireessä. -- He kohottavat jousensa! -- -Herra, Mooseksen Jumala, anna näille luomillesi olennoille anteeksi!» - -Hänen kertomuksensa keskeytyi tähän. Sillä nyt kajahti kimakka torven -toitotus rynnäkkömerkkinä; muurin toiselta puolen kuului -normannilaistorvien torahdus ja vaskirumpujen kolea kumahdus vastaten -uhkaavasti vihollisen sotasoitantoon. Molemminpuolinen kiljunta koroitti -yhä vielä tuota peloittavaa pauhua. Ryntääjät huusivat: »Pyhä Yrjänä -iloisen Englannin avuksi!» Normannilaiset vastasivat siihen: »_En avant, -de Bracy! -- Beau séant! Beau séant! -- Front-de-Boeuf à la -rescousse_!»[27] kaiuttaen päällikköjensä tunnussanoja. - -Pelkällä huudolla ei linnaa kuitenkaan valloitettu; piirittäjien hurjaan -rynnäkköön vastasi luja vastarinta linnaväen puolelta. Jousimiehet, -jotka metsässä eläen olivat oppineet sangen taitaviksi ampujiksi, -laskivat nuolensa niin tarkkaan, ettei yksikään paikka, missä jonkun -linnalaisen ruumiista näkyi pieninkään vilahdus, pysynyt turvattuna. -Tämä nuolituisku tappoi heti pari kolme linnanväestä ja haavoitti -useampia. Ja yhä edelleenkin kesti tätä tuiskua; nuolet lensivät -taajasti ja terävästi kuten rakeet, mutta sittenkin jokainen erityiseen -maaliinsa tähdättynä. Niitä lenteli kymmenittäin jokaista -rintavarustuksen ampumareikää kohti, samaten myös jokaiseen ikkunaan, -missä soturin nähtiin tai arveltiin seisovan. Mutta luottaen vahvoihin -haarniskoihinsa sekä myös muurien suojaan seisoivat Front-de-Boeufin ja -hänen liittolaistensa miehet kuitenkin lujasti asemillaan ja -vastasivatkin piirittäjien lakkaamattomaan, taajaan ampumiseen siten, -että sinkosivat varsi- ja käsijousillaan sekä lingoillansa nuolia sekä -muita heittoaseita heille vastaan. Ja kun ryntääjät eivät voineet -pysytellä yhtä hyvin suojattuina kuin linnan puolustajat, niin heitä -kaatuikin monta vertaa enemmän. Nytpä ei kuulunutkaan enää muita ääniä -kuin kummaltakin puolen lentävien nuolien sekä muiden heittoaseitten -viuhinaa ilmassa; paitsi kun jommallekummalle riitapuolelle sattui -suurempi vahinko, kohosi vastustajain joukosta riemunhuutoja. - -»Pitääkö minun virua tässä niinkuin laiska munkki», valitti Ivanhoe, -»sillä aikaa kuin muut taistelevat minun vapaudestani tai kuolemastani! --- Katso vielä kerran ulos ikkunasta, hyvä tyttö, mutta pidä varasi, -etteivät jousimiehet tuolta alhaalta huomaa sinua. -- Katso vielä kerran -ja virka, eivätkö he käy jo väkirynnäkköön.» - -Rebekan rohkeutta olivat äänettömät rukoukset lomahetkinä vahvistaneet, -ja kärsivällisesti hän kävi jälleen ikkunan ääreen varoen kuitenkin, -ettei häntä alhaalta voitaisi huomata. - -»Mitä nyt näet sieltä, Rebekka?» kysäisi haavoittunut ritari -kärsimättömästi. - -»En näe muuta kuin nuolia, mutta niitä tuleekin niin tiheään, että -silmiäni huikaisee, enkä voi selvään erottaa jousimiehiä, jotka niitä -lennättävät.» - -»Tätä ei voi iankaikkisesti kestää», sanoi Ivanhoe; »jolleivät he käy -väkirynnäkköön, ei tuosta nuolituiskusta ole vähintäkään apua kivisiä -muureja vastaan. Katso, Rebekka-kulta, missä tuo kahlelukko-ritari on ja -mitä hän toimittaa. Sillä semmoinen väki, mimmoinen sillä päällikkö.» - -»Häntä en nyt näe», virkkoi Rebekka. - -»Se kurja pelkuri!» huusi Ivanhoe. »Väistyykö hän peräsimestä nyt, kun -myrsky on tuimimmillaan?» - -»Ei hän väisty! Ei hän väisty!» sanoi Rebekka; »nyt näen taasen hänet. -Hän sekä parvi hänen miehiänsä ovat aivan ulkovarustuksen hakulin -edessä. -- He murtavat kirveillään hakulia maahan. -- Ritarin musta -kypäränsulka liehuu kahakan yläpuolella kuin taistelutantereella -ruumiitten yllä liitelevä korppi. -- Nyt he ovat saaneet aukon hakuliin --- he ryntäävät sisään -- heidät syöstään takaisin! -- Front-de-Boeuf on -linnanväen etupäässä; minä erotan hänen jättiläisvartalonsa, joka kohoaa -väentungoksen yli. -- He ryntäävät uudestaan aukon kautta sisään --siinä -taistellaan käsi kättä, mies miestä vastaan. -- Herra Jaakobin Jumala! -Aivan kuin kaksi koskea syöksyisi vastakkain -- ikäänkuin kaksi -valtamerta, kumpikin eri tuulen ajamana, törmäisi yhteen!» - -Hän käänsi pois päänsä jaksamatta enää katsella niin kauheaa näkyä. - -»Katso taas ulos, Rebekka», sanoi Ivanhoe, joka luuli hänen pelosta -väistyvän akkunasta, »nuolituisku on epäilemättä nyt melkein lakannut, -koska he ovat jo käsikahakassa. -- Katso vielä kerta, nyt se ei voi olla -enää sinulle varsin vaarallista.» - -Rebekka katsahti uudelleen ja huusi melkein samassa: »Pyhät lain -profeetat! Front-de-Boeuf ja Musta ritari taistelevat nyt keskenään -muurin aukossa, ja heidän seuralaisensa säestävät taistelua suurin -huudoin. -- Herra Jumala, iske sinä itsekin väkevällä käsivarrellasi -sorrettujen vankien puolesta!» -- Nyt hän kovasti parahti: »Hän kaatui! --- Hän kaatui!» - -»Kuka kaatui?» huusi Ivanhoe; »pyhän, kalliin Neitsyt Maarian nimeen ---virka, kumpi heistä kaatui?» - -»Musta ritari», vastasi Rebekka heikolla äänellä. Mutta samassa hän taas -iloisella kiireellä huusi: »Mutta ei -- eipäs sittenkään! Kiitos olkoon -Sebaotin, sotajoukkojen Jumalan! -- Hän on pystyssä jälleen ja tappelee, -kuin olisi hänen käsivarressaan kahdenkymmenen miehen voima. -- Hänen -miekkansa katkesi -- hän tempaisee kirveen erään miehensä kädestä -- hän -ahdistelee Front-de-Boeufiä lakkaamattomilla iskuilla -- jättiläinen -kallistuu ja horjuu, niinkuin tammi puunhakkaajan iskujen alla -- hän -kaatuu -- hän kaatui jo!» - -»Front-de-Boeufkö?» huusi Ivanhoe. - -»Juuri hän!» vastasi tyttö. »Hänen miehensä rientävät avuksi ylpeän -temppeliherran johtamina. -- Heidän yhdistyneet voimansa pysähdyttävät -sankarin. -- He vetävät Front-de-Boeufin turvaan muurin sisäpuolelle.» - -»Ryntääjät ovat siis valloittaneet etuvarustuksen?» kysyi Ivanhoe. - -»Niin ovat -- niin ovat!» huusi Rebekka -- »ja he ahdistavat tuimasti -ulkomuurilla seisovia linnalaisia. Mitkä asettavat tikapuita muuria -vasten, mitkä yrittävät toistensa olkapäitä pitkin kavuta muurille. ---Heidän päälleen syöstään kiviä, pölkkyjä ja kantoja; haavoitettujen -sijaan, jotka kannetaan syrjemmäksi, virtaa yhä vereksiä miehiä -kahakkaan. -- Herra Jumalani! Siksikö loit ihmiset oman kuvasi mukaan, -että heidät veljiensä käden kautta raadeltaisiin näin hirveästi!» - -»Älä niin ajattele», virkkoi Ivanhoe, »ei nyt ole semmoisiin ajatuksiin -aikaa. -- Kumpi puoli peräytyy? -- Kumpi ryntää eteenpäin?» - -»Tikapuut ovat syöstyt alas muurilta», vastasi Rebekka väristen; -»sotamiehet väänteleivät niiden alla niinkuin jaloin tallatut käärmeet. --- Linnaväki on voitolla.» - -»Pyhä Yrjänä, auta meitä miekallasi!» huusi ritari; »peräytyvätkö kurjat -talonpojat?» - -»Ei!» huusi Rebekka. »He taistelevat niinkuin miehet ainakin. -- Musta -ritari lähenee porttia, iso kirves kädessä -- kuuluuhan hänen iskujensa -pauke tännekin asti taistelun melskeen läpi. -- Kiviä ja pölkkyjä -vieritetään uljaan sankarin pään menoksi -- mutta hän ei huoli niistä -enempää kuin ohdakkeen höytyvistä tai höyhenistä.» - -»St. Jean d'Acre!» huudahti Ivanhoe iloisesti nousten istualleen; »enpä -olisi luullut Englannissa olevan useampia kuin yhden ainoan semmoisen -miehen!» - -»Portti horjahtaa», jatkoi Rebekka; »se rytisee -- se lentää säpäleiksi -hänen iskujensa alla -- he ryntäävät sisään -- ulkovarustus on heidän -käsissään. -- Voi, Herra Jumalani! -- He syöksevät puolustajat alas -muurilta -- he viskaavat heidät kaivantoon. -- Voi ihmishurjat, jos -todella olette ihmisiä, niin säästäkää kumminkin ne, jotka eivät enää -voi tehdä vastarintaa!» - -»Mutta silta -- ulkovarustuksen ja linnan välillä oleva nostosilta ---onko sekin tärkeä paikka valloitettu?» huusi Ivanhoe. - -»Ei ole», vastasi Rebekka, »temppeliherra on hävittänyt lautaportaan, -jota myöten hän muutamien harvojen kanssa pääsi pakoon -- nuo huudot ja -parahdukset tuolta ilmoittavat jäljellejääneitten kohtaloa. -- Voi, voi! -Näenpä nyt, että voitto on vielä hirmuisempi kuin taistelu!» - -»Mitä he nyt tekevät, tyttö?» kysyi taas Ivanhoe; »katso ulos jälleen ---ei nyt ole aikaa ummistaa silmiänsä verenvuodatuksen pelosta.» - -»Nyt on taistelu täksi hetkeksi loppunut», vastasi Rebekka. »Meidän -ystävämme odottavat lisäväkeä. Ja valloittamastansa ulkovarustuksesta on -heillä niin hyvä suoja, että linnanväki ainoastaan silloin tällöin -lennättää sinne muutaman nuolen, pikemmin tehdäksensä kiusaa kuin -vahinkoa.» - -»Eiväthän toki», sanoi Wilfred, »meidän ystävämme jättäne kesken näin -urhoollisesti ja onnellisesti aloitettua yritystä. Ei suinkaan! Minä -luotan lujasti tuohon kelpo ritariin, jonka kirves iski säpäleiksi -portin tammipalkit ja rautasaranat. -- Kummapa kuitenkin», mutisi hän -sitten itseksensä, »voiko maailmassa olla kahta miestä, jotka pystyvät -tuommoisiin hurjantöihin! -- Kahlelukko ja jalkarauta mustalla pohjalla --- mitä se tarkoittanee? -- Etkö näe mitään muuta, Rebekka, josta Mustan -ritarin voisi tuntea?» - -»En näe», vastasi juutalaistyttö. »Kaikki muu hänessä on mustaa kuin -korpin siipi. En voi erottaa hänessä mitään muuta tunnusmerkkiä. --Mutta -nähtyäni kerran hänen voimansa taistelussa luulisin vast'edes tuntevani -hänet tuhannenkin soturin joukosta. Hän rientää kahakkaan aivan kuin -pitopöytään kutsuttuna. Ei siinä ole vain voimaa -- näyttääpä siltä kuin -urhon koko henki ja sielu iskisi viholliseen joka kerta, kun hän -sivaltaa. Jumala suokoon hänelle kaiken verenvuodatuksen anteeksi! -- On -peloittava, mutta samalla jalo näky, kun yhden ainoan miehen into ja -voima voittaa kymmeniä.» - -»Rebekka», virkkoi Ivanhoe, »sanasi kuvaavat minulle sankarin. Varmaan -he nyt vain levähtävät virkistääksensä voimiaan ja kokoilevat -silta-aineksia päästäkseen kaivannon yli. -- Sellaisen miehen johtaessa -rynnäkköä, kuin tuo ritari sinun sanoistasi päättäen tuntuu olevan, ei -voi olla puhetta kurjasta pelosta, ei kylmäverisestä nahjustelemisesta -eikä uljaan yrityksen keskenjättämisestä. Mitä vaikeampi ja -vaarallisempi työ, sitä loistavampihan on myös voitonkunnia. Mielelläni --- sen vannon sukuni kunnian kautta -- ja vannonpa sen ihanan lemmittyni -nimen kautta -- kärsisin vaikka kymmenvuotista vankeutta, jos vain yhden -ainoankin päivän saisin olla osallisena tämmöisessä tappelussa tuon -kelpo ritarin johdon alla!» - -»Voi!» lausui Rebekka jättäen paikkansa ikkunan ääressä ja läheten -haavoittuneen ritarin vuodetta, »tämä malttamaton halu taisteluun --tämä -tuska nykyisestä heikkoudestanne ja ponnistelunne sitä vastaan -ehkäisevät teidän parantumistanne. -- Kuinka voitte ajatellakaan antaa -iskuja muille ihmisille, ennenkuin oma haavanne edes on parantunut?» - -»Rebekka», vastasi Ivanhoe, »sinä et tiedä, kuinka mahdotonta on miehen, -joka on kasvatettu ritarin töihin, maata laiskana niinkuin munkki tai -nainen, sillaikaa kuin hänen ympärillään urhot temmeltävät kunniakkaassa -kamppauksessa. Sota on meille yhtä välttämättömän tarpeellinen kuin -jokapäiväinen leipä -- kahakan pöly yhtä tarpeellinen kuin ilma -keuhkoillemme! Me emme elä, me emme välitäkään elää, jollemme saa elää -voitollisina ja kuuluisina. -- Semmoiset, tyttö, ovat ritarisäännöt, -joita olemme vannoneet pitää pyhinä ja joille uhraamme kaikki, mikä -meille elämässä on kallista!» - -»Voi!» virkkoi ihana juutalaistyttö, »mitä tämä on muuta, jalo ritari, -kuin uhraamista turhan kunnianhimon pahalle hengelle ja pyrkimistä tulen -kautta Moolokin luokse? Mitä jää teille palkkioksi kaikesta vuodatetusta -verestä, kaikista kärsityistä vaivoista ja vastuksista, kaikista -kyyneleistä, jotka teidän töittenne tähden ovat virranneet, -- mitä jää -silloin, kun surma on murtanut väkevän urhon peitsen ja saavuttanut -hänen raisun sotaratsunsa? - -»Mitäkö jääpi?» huusi Ivanhoe. »Kunnia, -- tyttö, -- ja maine! Ne -kultaavat meidän hautamme ja antavat nimellemme ikuisen loisteen!» - -»Kunnia ja maine?» jatkoi Rebekka. »Voi! Tuoko ruostunut rautapaita, -joka voitonmerkkinä riippuu sankarin pimeän, kalmalle löyhkävän haudan -yläpuolella -- tuoko puoleksi kulunut kirjoitus hautakivessä, jota -oppimaton munkki töintuskin osaa lukea tiedustelevalle vaeltajalle, ---niissäkö on tarpeeksi palkkiota siitä, että olette masentaneet kaikki -lempeät tunteet ja eläneet itse onnettomina kaiken aikanne, voidaksenne -tehdä muitakin ihmisiä onnettomiksi? Vai onko runoniekan säkeissä niin -tehoisa taika, että te mielettömästi annatte pois perherakkauden, hellän -lemmen, rauhan ja onnen, tullaksenne päähenkilöiksi jossakin runossa, -jota kuljeksiva viisuseppä laulelee humalaisille talonpojille iltaoluen -ääressä?» - -»Herewardin sielun kautta!» tuiskahti ritari kiivastuneena, »etpä -tiedäkään, tyttö, mitä puhut. Tahtoisithan sinä sammuttaa ritarisuuden -kirkkaan loiston, joka yksin erottaa aatelismiehen halpasukuisesta ja -jalon ritarin maanmoukasta tai metsäläisestä. Sehän opettaa meitä -pitämään henkeämme paljoa, paljoa halvempana kuin kunniaa; sehän antaa -meille voimaa voittamaan kaikki tuskat, työt ja vaivat, niin ettemme -pelkää mitään muuta pahaa, paitsi häpeää. Sinä et ole kristitty, -Rebekka; sentähden et tunnekaan sitä jaloa tunnetta, joka kohottaa jalon -neidon rintaa, kun hänen armaansa on suorittanut uljaan työn ja sillä -pyhittänyt lempensä. Ritarisuus! -- sehän, tyttö, onkin puhtaan ja jalon -rakkauden synnyttäjä -- sehän on sorrettujen turva, poljettujen -kohottaja, tyrannien vallan kukistaja. Jalosukuisuus ilman sitä olisi -pelkkä tyhjä, mitätön nimi, ja vapaus saa parhaan suojansa ritarin -peitsestä ja miekasta.» - -»Olenpa kuitenkin», lausui Rebekka, »syntynyt kansasta, joka ennen -muinoin oli kuuluisa urhoudestaan, vaikka kansalaiseni eivät -silloinkaan, kun vielä kansana olivat, käyneet sotaa muuten kuin Jumalan -käskystä tai vihollisen ahdistaessa heidän maataan. Mutta sotatorven -toitotus ei nyt enää herätäkään Juudan kansaa, ja Juudan halveksitut -lapset kärsivät vastustelematta vihollistensa sortoa. Oikein olette -puhunut, herra ritari, -- ennenkuin Jaakobin Jumala nostaa valitulle -kansallensa toisen Gideonin tai toisen Makkabeuksen, ei juutalaistytön -sovikaan puhua tappelusta eikä sodasta.» - -Ylevämielisen neidon ääni soi tämän puheen lopussa surullisena ja -ilmaisi selvästi, miten kipeästi häneen koski tieto hänen kansansa -halvasta tilasta. Ja tämä tieto koski häneen kenties nyt sitä kipeämmin, -kun hän oli näkevinänsä, että Ivanhoe piti häntä olentona, joka ei -voinut sydämessään tuntea eikä siis sanoillakaan ilmoittaa mitään -kunniallista eikä jaloa vaikutusta. - -»Vähänpä hän tätä sydäntä tuntee», lausui tyttö hiljaa itsekseen, »kun -hän sen johdosta, että moitin nasarealaisten narrimaista ritarisuutta, -päättää pelkurimaisuuden ja muiden halpojen tunteiden asustavan minussa. -Tahtoisinhan, jos Jumala sen sallisi, mielelläni antaa sydänvereni -jok'ainoan pisaran Juudan vankeuden lopettamiseksi! Ja mielelläni -antaisin myös sydänvereni, jos sillä voisin lunastaa isäni sekä hänen -hyväntekijänsä sortajan kahleista! Tämä ylpeä kristitty saisi silloin -nähdä, että Jumalan oman valitun kansankin tytär uskaltaa kuolla yhtä -urhoollisesti kuin röyhkein nasarealaisneito, joka kerskaten johtaa -sukunsa jostakusta pikku herrasta näillä kolkoilla, kylmillä -pohjanmailla.» - -Hän katsahti haavoittuneen ritarin vuoteelle. - -»Hän on nukahtanut», virkkoi tyttö; »tauti ja mielenliikutukset ovat -raukaisseet hänen voimansa; väsynyt ruumis vaipui uneen, niin pian kuin -tuskat vähän helpottivat. Voi, onko rikosta, että nyt katselen häntä ---onhan tämä kukaties viimeinen kerta! -- Vielä muutama hetki, niin -näissä kauneissa kasvoissa ei enää ilmene tuota uljasta, tulista henkeä, -joka ei nukkuessakaan ole aivan levossa! Pian kenties sieraimien -ponnistus on lakannut, suu on ammollaan, silmät ovat veripunaisina -- ja -sitten halvinkin tämän kirotun linnan orjista saattaa jaloin polkea -tuota jaloa, ylpeää ritaria, joka ei liikahda väistyäksensä kohotetun -rautakoron tieltä! -- Ja isäni! -- voi minun isäni! -- Kurja on -tyttäresi, joka nuorukaisen kultakiharien tähden unohtaa sinun harmaat -hiuksesi! Kenties onkin koko tämä onnettomuus Jehovan vihan ilmaisua -luonnottomalle lapselle, joka enemmän ajattelee vieraan miehen kuin oman -isänsä vankeutta? Lapsen joka vieraan ja pakanan kauneutta katsellen -peräti unohtaa Juudan viheliäisyyden? Mutta minä tahdon sydämestäni -riistää tämän hullutuksen, vaikka näin tehdessäni kaikki sydämeni -juuretkin vuotaisivat verta!» - -Hän peitti kasvot huntuunsa ja kävi edemmäksi haavoittuneen ritarin -vuoteesta, istuen selin siihen. Täten hän koetti vahvistaa mieltänsä, ---ei ainoastaan ulkoa uhkaavia vaaroja, vaan myös sielussansa riehuvia -kapinallisia tunteitansa vastaan. - - - - -KOLMASKYMMENES LUKU. - - - Kun aamu kaunein on ja kaste kirkkain -- - lähene vuodetta ja katso häntä; - ei tässä henki rauhallinen kirvoitu - mi -- niinkuin leivo, joka liitelee -- - taivaaseen kohoo, siiviks saatuaan - ihmisten kyyneleet ja siunaukset, - ei, -- Anselm tällä laill' ei eroa. - - _Vanha näytelmä_. - -Piirittäjien ensimmäisen voiton jälkeen seurasi, niinkuin näimme, pieni -levähdysaika. He varustautuivat uuteen rynnäkköön, ja linnalaiset -puolestaan vahvistivat suojeluskeinojansa. Tällä väliajalla -temppeliherra ja de Bracy pitivät keskenänsä neuvottelua linnan salissa. - -»Missä Front-de-Boeuf on?» kysyi jälkimmäinen, joka linnan toisella -kulmalla oli johtanut puolustusta. »Miehet höpsivät, että hänet muka on -tapettu.» - -»Hengissä hän on», vastasi temppeliherra kylmäkiskoisesti, »hengissä on -vielä. Mutta vaikka hänellä olisikin nimensä mukainen häränpää -hartioillaan ja kymmenkertainen rautapelti sen suojana, niin tuo kirottu -kirves olisi hänet kuitenkin kaatanut. Vielä muutamia tunteja, ja sitten -Front-de-Boeuf on mennyt esi-isiensä luokse -- ja vahva tuki on kaatunut -Juhana-prinssiltä.» - -»Ja saatanan valtakunta saanut kelpo lisän», jatkoi de Bracy; »niinpä -käy, kun pilkkaa pyhiä miehiä ja enkeleitä ja käskee heittää pyhimysten -kuvia talonpoikalurjusten kalloihin.» - -»Jatka vain, hupsu parka», sanoi temppeliherra. »Sinun sokea uskosi ei -maksa enempää kuin Front-de-Boeufin uskottomuus. Ei kumpainenkaan teistä -voi sanoa syytä, miksi hän uskoo tai on uskomatta.» - -»Suurkiitos, temppeliherra», vastasi de Bracy, »mutta olepa hyvä ja -hillitse vähän puhettasi, kun se minua koskee. Parempi kristitty, -Jumalan äiti sen tietää, minä sentään olen kuin sinä ja koko sinun -joukkiosi. Yleisestihän kansan keskuudessa käy huhu, että muka Siionin -temppelin pyhä ritarikunta elättää povellaan jos jonkinlaisia -vääräuskoisia ja että myös ritari Brian de Bois-Guilbert kuuluu niiden -joukkoon.» - -»Älä välitä sellaisista huhuista», sanoi temppeliherra; »meidän on nyt -mietittävä, miten voisimme pelastaa tämän linnan. -- Miten ne riivatut -talonpojat taistelivat sinun kulmallasi?» - -»Niinkuin ilmi-elävät perkeleet», vastasi de Bracy. »Niitä vilisi koko -muurin edusta aivan kaivannolle asti, ja heidän etupäässään riehui -luullakseni sama lurjus, joka kilpa-ammunnassa sai voiton, sillä tunsin -hänet torvesta ja sen kantimista. Kas tällaista seuraa Fitzurse-ukon -hullusta viisaudesta, kun hän yllyttää noita hävyttömiä maamoukkia -kapinaan meitä vastaan! Jolleivät varukseni olisi olleet näin vahvat, -niin tuo riiviö olisi sen seitsemän kertaa ampunut minut maahan yhtä -kylmäverisesti kuin lihavan sarvaan. Hänen kyynäränpituiset nuolensa -tutkivat rautapukuni jokaista saumaa ja naksuttelivat kylkiluitani, -ikäänkuin nämä olisivat raudasta eikä tavallisen ihmisen aineksista. -Surman suussa olisin jo ollut, jollen haarniskani alla pitäisi vielä -espanjalaista rautaverkkoa.» - -»Mutta pidithän kuitenkin paikkasi?» kysyi temppeliherra. »Meiltä -ulkovarustus on mennyt menojaan.» - -»Sepä oli vietävän ilkeä juttu», virkkoi de Bracy. »Sen turvissa nuo -ilkimykset voivat nyt ahdistaa linnaa aivan lähimatkalta, -- voivatpa, -jollemme hyvin tarkoin pidä vaaria, keksiä jonkun vahtimatta jääneen -torninkulman tai ikkunan, josta pujahtavat sisään. Meitä ei ole -tarpeeksi monta, jotta voisimme varjella kaikkia paikkoja, ja miehet -valittavat, että kohta, kun he jossakin näyttäytyvät, heihin lennätetään -yhtä monta nuolta kuin kirkonkylän pilkkatauluun pyhä-aattona. -Front-de-Boeuf sitäpaitsi tekee loppujaan, niin ettei hänenkään vahvasta -sonninpäästään ja sonnin kaltaisesta voimastaan ole apua. Mitäs arvelet, -ritari Brian, eikö olisi parasta, että selviydymme pulasta luovuttamalla -vankimme, ja sillä tavoin sopisimme noiden lurjusten kanssa?» - -»Mitä?» huudahti temppeliherra; »ettäkö luovuttaisimme vankimme? -Sittenhän seisoisimme tässä kaikkien ihmisten nauruna ja pilkkana! Kas -mepä uljaita urhoja, jotka yöllisellä hyökkäyksellä uskalsimme siepata -vangiksi kourallisen turvattomia matkustajia, mutta emme kyenneet -pitämään puoliamme lujassa linnassa mieronkuljeksijoita ja sissejä -vastaan, joiden päällikköinä ovat sikopaimenet, hovinarrit tai muut -roistot! -- Häpeä sinulle siitä neuvosta, Mauri de Bracy! Ennen hautaan -sekä ruumiini että häpeäni tämän linnan palavien raunioiden alle kuin -suostuisin niin alentavaan, häpeälliseen sovintoon!» - -»Lähtekäämme muureille sitten», vastasi de Bracy huolettomasti; »sitä -miestä ei ole missään nähty, ei turkkilaisten eikä temppeliherrojen -joukossa, joka pitäisi henkeänsä vähemmässä arvossa kuin minä. Mutta -eipä luullakseni kuitenkaan liene häpeäksi, jos nyt toivoisin täällä -näkeväni muutamia kymmeniä kelpo miehiä omasta vapaajoukostani! -- Ah, -te uljaat peitsimieheni -- kunpa tietäisitte, miten kovassa -ahdistuksessa päällikkönne tänä päivänä on, niin pianpa näkisin viirieni -ja värieni liehuvan teidän peitsimetsänne yllä! -- Kauanko sitten nuo -kurjimukset kestäisivätkään teidän rynnäkköänne!» - -»Toivo avuksi ketä ikänä tahdot», virkkoi temppeliherra; »pääasia vain -on, että me niillä sotureilla, jotka meillä on käytettävissämme, teemme -niin lujaa vastarintaa kuin mahdollista. Ne ovat melkein kaikki -Front-de-Boeufin miehiä, jotka ovat tuhansilla väkivallanteoilla ja -sortotoimilla suututtaneet englantilaiskoiria.» - -»Sitä parempi», päätteli de Bracy; »nuo konnaparat taistelevat sitten -sitä varmemmin viimeiseen veripisaraansa asti pelätessään talonpoikien -kostoa. Pois siis toimeen nyt, Brian de Bois-Guilbert. Ja tulipa -osakseni pelastus tai kuolema, niin saatpa nähdä, että Mauri de Bracy -käyttäytyy tänäpäivänä kuten puhdasverisen aatelismiehen tulee ja -sopii.» - -»Ylös muureille!» vastasi temppeliherra, ja molemmat läksivät nyt -muurille puolustaaksensa linnaa parhaan taitonsa ja miehuutensa mukaan. -Nähtävästi oli se linnan kulma pahimmassa vaarassa, joka oli vihollisen -valtaaman ulkovarustuksen kohdalla. Tämän ulkovarustuksen ja itse -linnanmuurin välitse kulki tosin vallihauta, jonka yli piirittäjien oli -päästävä voidakseen ruveta ahdistamaan tällä kulmalla olevaa pienempää -linnanporttia; mutta sekä temppeliherra että de Bracy pitivät -todennäköisenä, että jos hyökkäyksen johtajat edelleen osoittaisivat -yhtä suurta sotataitoa kuin tähän asti, he yrittäisivät ankaran -väkirynnäkön turvin vetää piiritettyjen koko huomion tähän paikkaan, -jolla aikaa osa hyökkääjistä yrittäisi pujahtaa sisään jostakin muusta, -puolustamatta jätetystä kohdasta. Semmoisen salarynnäkön estämiseksi ei -linnalaisilla joukkonsa vähyyden vuoksi ollut muuta keinoa kuin asettaa -vahtimiehiä muureille sellaisten välimatkain päähän toisistaan, että he -saattoivat nähdä toisensa ja hädän tullessa nostaa hälytyksen. -Puolustuksen johtamisesta molemmat päälliköt sopivat sillä tavoin, että -de Bracyn tulisi nyt suojella takaporttia, ja temppeliherra seisoisi -parinkymmenen miehen kera linnanpihassa varalla, voidaksensa rientää -mihin paikkaan hyvänsä, jota äkkipäätä ahdistettaisiin. Ulkovarustuksen -menettämisestä oli sekin paha seuraus, että piiritetyt -- vaikkakin -linnanmuuri oli vähän korkeampi -- eivät voineet enää, niinkuin tähän -saakka, nähdä kaikkia vihollisen hankkeita. Sillä pieni viidakko ulottui -niin likelle ulkovarustuksen porttia, että piirittäjät saattoivat sen -peitossa tuoda rynnäkköön miten paljon väkeä tahansa eikä ainoastaan -täydesti suojattuina, vaan jopa linnalaisten heitä ollenkaan -huomaamatta. De Bracyn ja temppeliherran täytyi siis olla varuillaan -joka puolella, koska heillä ei ollut vähintäkään vihiä siitä, miltä -puolelta rynnäkkö uhkaisi; ja vaikka heidän miehensäkin olivat uljaita -sotureita, masensi näidenkin taisteluintoa tietämättömyys siitä, minä -hetkenä ja miltä suunnalta vihollisen hyökkäystä voi odottaa. - -Sillävälin makasi tämän piiritetyn ja ahdistetun linnan isäntä -vuoteellaan kovissa ruumiin ja hengen tuskissa. Hänellä ei ollut -sitäkään lohdutusta, joka tänä sokeauskoisena aikakautena lievitti monen -syyllisen mieltä; useimmat näistä olivat näet antaneet runsaita lahjoja -kirkolle pahojen tekojensa sovitukseksi, ja sillä tavoin ostetun -sovinnon ja anteeksiannon toivo vähensi heidän pelkoaan. Ja vaikka tämä -lohdutus verrattuna siihen mielenrauhaan, joka syntyy todellisesta -katumuksesta, vain oli samantapaista kuin opiumista johtuva huume -luonnollisen, terveen unen rinnalla, niin oli semmoinenkin sieluntila -kuitenkin mieluisampi kuin viimeisellä elontunnilla eloon herätetyn -omantunnon ahdistus. Mutta Front-de-Boeuf oli ollut kova ja ahne mies, -kaikista hänen paheistaan oli rahanhimo ollut kiihkein. Hän ei ollut -koskaan välittänyt ostaa itselleen kirkon anteeksiantoa ja synninpäästöä -rahalla tai maatiloilla. Ja erehtyipä temppeliherra, jonka jumalattomuus -kävi toiseen suuntaan, väittäessään, ettei Front-de-Boeuf voinut millään -tekosyyllä puolustaa uskottomuuttaan ja kirkon halveksimistaan. Sillä -paronimme olisi sanonut syyksi sen, että kirkko piti tavaransa kovin -kalliissa hinnassa, että myytävänä oleva synninpäästö oli saatavana vain -suuresta summasta ja että Front-de-Boeuf mieluummin oli ilman kirkon -parantavia lääkkeitä kuin olisi suostunut tyydyttämään lääkärin -liikanaisia vaatimuksia. - -Mutta nyt oli tullut se hetki, jolloin maailma kaikkine tavaroineen -alkoi kadota näkymättömäksi hänen silmäinsä edestä, ja silloin tyly -paroni, vaikka hänen sydämensä oli myllynkiveä kovempi, silmäsi vavisten -lähestyvän iankaikkisuuden loppumattomaan pimeyteen. Sairaan ruumiin -kuuma levottomuus enensi vielä mielen rauhattomuutta ja tuskaa. Hänen -sielussansa taistelivat nämä äsken heränneet kauhuntunteet hänen -juurtuneen ja paatuneen kovuutensa kanssa. Se oli hirvittävää taistelua, -jonka vertaa ei muualla nähdä kuin kirottujen kadotuksessa, missä -vallitsee valitus ilman toivoa, omantunnon vaivat ilman katumusta, ja -missä kärsittävän, julman tuskan lisänä vielä on tieto siitä, että tuska -ei ikänä voi loppua, eipä edes huojentuakaan. - -»Missä ne pappi-lurjukset nyt ovatkaan», ärjäisi paroni, »jotka vaativat -hengellisestä narripelistänsä niin kalliin maksun? -- Missä ovat nyt nuo -paljasjalkaiset karmeliittimunkit, joille vanha Front-de-Boeuf perusti -Pyhän Annan luostarin ryöstäen minulta, lailliselta perilliseltänsä, -monta tynnyrinalaa kaunista niittyä ja monta lihavaa peltoa ja -laidunmaata? Missä ne nälkäiset koirat nyt ovat?... Luultavasti -viilettämässä olutta kurkkuunsa tai jonkun kurjan talonpojan vuoteen -ääressä tekemässä silmänkääntäjäntemppujansa! Mutta minut -- heidän -luostarinsa perustajan pojan -- minut, jonka puolesta he, sen lahjan -saadaksensa, sitoutuivat joka päivä rukoilemaan, minut nuo -kiittämättömät konnat jättävät kuolemaan ripittämättä ja voitelematta, -aivan niinkuin koditon koira saa oikaista koipensa kylän yhteismaalla! --- Käskekää temppeliherra tänne -- onhan hänkin jonkinlainen pappi ja -osannee jotakin tehdä. -- Mutta ei! Yhtä hyvin voisin ottaa itse pirun -rippi-isäkseni kuin Brian de Bois-Guilbertin, joka ei välitä mitään -taivaasta eikä helvetistä. -- Olenpa kuullut muutamien vanhojen miesten -puhuvan rukoilemisesta -- rukoilemisesta omalla suullaan ja omin sanoin. -Sitä varten ei tarvitse lahjoa eikä imarrella kavalaa pappia. Mutta minä --- minä en uskalla!» - -»Onko tämä todellakin Reginald Front-de-Boeuf», kuului karhea, kimakka -ääni aivan hänen vuoteensa vierestä, »joka tunnustaa olevan jotakin, -mitä ei edes hänkään uskalla tehdä!» - -Kuullessaan puheensa näin kummallisesti keskeytettävän Front-de-Boeuf, -jonka hermot pahan omantunnon ja taudin vaikutuksesta olivat peräti -ärtyneet, luuli jonkin hornan hengen puhuvan. Semmoisiahan tuon ajan -taikauskoiset ihmiset luulivat käyvän häiritsemässä kuolemaisillaan -olevien ajatuksia, jotta he eivät voisi ajatella kaikkea sitä, mistä -heidän iankaikkinen autuutensa riippui. Front-de-Boeuf vavahti ja -vetäytyi seinään kiinni; mutta pian hän jälleen rohkaisi mielensä -entiseen lujuuteen ja huusi: »Ken siellä? -- Kuka sinä olet, joka -uskallat matkia sanojani, -- äänellä, joka kuulostaa yövariksen -raakumiselta? -- Tule vuoteeni ääreen, jotta voin nähdä sinut!» - -»Olen sinun paha henkesi, Reginald Front-de-Boeuf», vastasi ääni. - -»Tule sitten likemmäksi, jotta saan nähdä sinut ruumiillisessa hahmossa, -jos todella olet perkele», sanoi taas kuoleva ritari; »älä luulekaan, -että sinun näköäsi säikähtäisin. Jos vain voisin otella kaksin käsin -näiden salamörköjen kanssa, jotka ympärilläni väijyvät, kuten olen -maallisten vaarojen kanssa otellut, niin eipä saisi taivas eikä helvetti -syytä kehua minun peräytyvän taistelusta. Sen vannon kautta iankaikkisen -pimeyden!» - -»Muistele syntejäsi, Reginald Front-de-Boeuf», sanoi tuo sama ääni, -jolla oli melkein yliluonnollinen kaiku, »muistele kaikkia toimittamiasi -murhatekoja, ryöstöjä, kapinoita! -- Kuka yllytti irstasmielistä Juhanaa -sotaan hänen harmaapäistä isäänsä vastaan, -- ja nyt hänen jalomielistä -veljeänsä vastaan?» - -»Olitpa pappi, perkele, piru tai mikä lienetkin», tärähdytti -Front-de-Boeuf vastaan, »mutta nytpä valehtelet aivan! -- En minä -yllyttänyt Juhanaa kapinaan, en ainakaan minä yksin; siinä työssä oli -mukana viisikymmentä muutakin ritaria ja paronia, parhaat -Keski-Englannin aatelisherroista -- parempia ei ole missään peistä -kantavien urhojen parissa. Pitääkö minun yksin vastata siitä teosta, -jossa meitä oli viisikymmentä osallisena? -- Petollinen perkele, en -sinua pelkää! Lähde matkoihisi äläkä kiusaa minua enää tällä vuoteellani --- anna minun kuolla rauhassa, jos lienet maallinen olento -- ja perkele -jos olet, niin ei aikasi ole vielä tullut.» - -»Rauhassa en anna sinun kuolla», lausui ääni, »kuolemaa tehdessäsikin -sinun pitää muistella murhatekojasi -- muistella niitä huokauksia, joita -tämä linna on kuullut -- muistella niitä veriä, joilla sen lattiat ovat -tahratut!» - -»En säikähdy voimattomasta vihastasi», virkkoi Front-de-Boeuf -purskahtaen väkinäiseen, julmaan nauruun. -- »Kiitostahan minä ansaitsen -siitä, kun kidutin tuota uskotonta juutalaiskoiraa. Vai miksi sitten -pidetään niitä ritareita pyhinä miehinä, jotka tahraavat kätensä -saraseenien verellä? Ja kaikki saksilaiset sikopaimenet, jotka olen -aikoinani tappanut, olivat minun kansani, minun kuninkaani ja minun -sukuni vihollisia. -- Hohoo! Näethän, ettei rautapaidassani ole -pienintäkään rakoa, josta pääsisit sisälle minua pistämään. -- Joko -pakenit? Joko vaikenit?» - -»En, sinä kurja isänmurhaaja!» vastasi ääni. »Muista isääsi! Muista -hänen kuolemaansa! Muista pitosalia, jonka lattialle hänen verensä -valahti -- ja muista, että hänen oman poikansa käsi sen vuodatti!» - -»Haa!» huudahti paroni oltuaan kauan aikaa ääneti, »jos sinä sen tiedät, -niin olet todellakin itse pahuuden isä, ja olet todella kaikkitietävä, -niinkuin munkit sanovat! Tuon salaisuuden luulin kätketyksi minun ja -erään toisen ihmisen tietoon -- sen kurjan, joka minua yllytti siihen -hirmutekoon ja auttoi sitä toimeenpannessani. -- Pois, pois, perkele, -hae tänne tuo saksilainen noita-akka, Ulrika; hän yksin on voinut kertoa -sinulle, mitä minä ja hän yksin olemme nähneet. Mene, sanon minä, hänen -luoksensa, joka pesi haavat ja ojensi ruumiin ja laittoi kaikki niin, -jotta murhattu näytti kuolleen itsestään ja luonnollisella tavalla. Mene -hänen luoksensa; hän se on ollut yllyttäjäni, kirottu kiusaajani ja -vielä enemmän kirottu palkitsijani -- anna hänenkin maistaa samassa -määrässä kuin minun näitä tuskia, jotka ovat helvetin esimakua!» - -»Hän jo maistaakin niitä», virkkoi Ulrika astuen Front-de-Boeufin -vuoteen eteen. »Hän on jo kauan juonut samasta maljasta, ja sitä -makeammalta sen katkeruus nyt maistuu hänestä, kun hän näkee, että -sinunkin täytyy siitä saada osasi. -- Älä kiristä hampaitasi Reginald -Front-de-Boeuf -- älä vääntele silmiäsi -- älä pudista nyrkkiäsi ja -uhkaile minua! Aikaisemmin olisit sinäkin, niinkuin kuuluisa esi-isäsi, -joka siitä teostaan sai sukunimensä, voinut yhdellä nyrkiniskulla lyödä -puhki härän kallon; mutta nyt sinun kätesi on rauennut ja on yhtä -voimaton kuin minunkin.» - -»Kurja, verenhimoinen noita-akka!» vastasi Front-de-Boeuf; »inhoittava -tarhapöllö! Sinäkö siis tässä riemuitset turmiosta, jonka -toteuttamisessa olit osallinen?» - -»Niin, Reginald Front-de-Boeuf», virkkoi akka. »Ulrika minä olen! -- -Murhatun Torquil Wolfgangerin tytär! -- Hänen teloitettujen poikiensa -sisar! -- Minä se nyt vaadin sinulta ja isäsi huoneelta takaisin omaa -isääni ja sukuani, kunniatani ja kuntoani -- kaikkea sitä, minkä -Front-de-Boeufit ovat minulta ryöstäneet! -- Muista kaikkia pahoja -tekoja, joita minulle olette tehneet, ja kiellä sanani, jollen puhu -totta. Sinä olet ollut minun paha henkeni, ja samaa tahdon nyt olla -sinulle -- tahdon kiusata sinua kuolemanhetkeesi asti.» - -»Inhoittava noita-akka», huusi Front-de-Boeuf, »sitä hetkeä et saa -koskaan nähdä. -- Hoi, Giles, Klemetti ja Eustakius -- Mauri ja Tapani! -Siepatkaa tämä kirottu noita-akka kiinni ja viskatkaa hänet -päinpäätimyksin alas muurilta -- hän on kavaltanut meidät saksilaisille! --- Mauri ja Klemetti, hoi! Senkin petturit ja lurjukset, missä te -nahjustelette?» - -»Kutsu vain, huutele heitä, urhoollinen paroni», ärsytteli ämmä julmalla -ivan-irvistyksellä; »kutsu palvelijoita luoksesi ja uhkaa piiskaa ja -vankeutta jokaiselle, ken viipyy. -- Mutta tiedäkin, mahtava herra», hän -jatkoi yht'äkkiä muuttaen ääntänsä, »että heiltä et saa vastausta etkä -apua. Kuuntele tuota hirveätä melua», -- uudestaan alkaneen taistelun -melske kuului nyt kauhistavan kovana muureilta -- »tuo sotahuuto -ennustaa sukusi häviötä. Front-de-Boeufin vallan rakennus, joka oli -viattomain verellä kokoonmuurattu, horjuu jo perustuksillaan, ja -halvimmat viholliset sen kaatavat! Saksilaiset -- kuule, Reginald! -- -poljetut saksilaisraukat ne nyt ahdistavat rynnäköllä linnasi muuria! -Miksi makaat tässä niinkuin juoksusta uupunut emohirvi, kun saksilainen -jo alkaa päästä sisään?» - -»Jumalat ja perkeleet!» karjaisi haavoitettu ritari. »Voi, olisipa -minulla edes hetkeksikin niin paljon voimaa, että jaksaisin ryömiä alas -tuonne kahakkaan ja saisin kuolla, kuten ritarin sopii!» - -»Älä ajattelekaan semmoista, uljas urho», kiusoitteli ämmä. »Et sinä saa -kuolla soturin kuolemaa, vaan kuolet niinkuin kettu luolaansa, kun -talonpojat ovat sytyttäneet sammalikon sen ympäriltä.» - -»Vimmattu velho, nyt valehtelet», huusi Front-de-Boeuf. »Mieheni pitävät -urhoollisesti puoliansa -- muurini ovat vahvat ja korkeat -- -sotakumppanini eivät pelkää, vaikka tulisi koko armeija saksilaisia ja -itse Hengist ja Horsa niiden etunenässä! Kuulehan, kuinka temppeliherran -ja vapaajoukkolaisten sotahuudot kaikuvat melskeen keskeltä! Ja kun me -voitettuamme sytytämme riemukokon palamaan, niin on se polttava sinut -poroksi, luinesi, päivinesi. Ja minä saan vielä elävin korvin kuulla sen -sanoman, että sinä olet maallisen tulen kautta mennyt helvetin tuleen, -josta ei ole koskaan laskettu maailmaan pahempaa pirua kuin sinä.» - -»Usko vain sellaista, jos tahdot», vastasi Ulrika, »kunnes näet, että -uskosi on pettänyt. -- Mutta ei!» keskeytti hän puheensa, »sinä saat -juuri nyt kuulla kohtalosi, jota et voi välttää oman voimasi, väkesi tai -uljuutesi ponnistuksella ja jonka yksistään tämä heikko, kuivettunut -käsi on sinulle valmistanut. Huomaatko tuota paksua, tukehduttavaa -savua, joka alkaa tupruilla mustina pilvinä sisään tähän kamariin? -Luulitko sen olevan vain pimenevän näkösi hämärtelyä? Luulitko, että -vain heikkenevä hengityksesi ahdistaa rintaasi? -- Ei, Front-de-Boeuf, -tuo savu tulee toisesta syystä. Muistatko halkopinoja, jotka ovat -talletettuina tämän kamarin alle?» - -»Akka!» huusi ritari hirmustuneena, »oletko sytyttänyt ne puut? Jumala -auttakoon -- niin olet tehnyt, ja linna on ilmitulessa!» - -»Pian se ainakin on ilmitulessa», virkkoi Ulrika peloittavan -huolettomasti. »Ja pian nostan merkin liehumaan kehoitukseksi -piirittäjille, että he ankaralla rynnäköllä estäisivät piiritettyjä -pääsemästä tulta sammuttamaan. -- Hyvästi nyt, Front-de-Boeuf! Tulkoot -Mista, Skogula ja Zernebock, vanhain saksilaisten jumalat -- tai -perkeleet, kuten papit nykyjään heitä nimittävät -- lohduttamaan sinua -kuolinvuoteellasi, kun Ulrika nyt jättää sinut. Mutta tiedä myös -- -kenties se on oleva sinulle joksikin iloksi -- että Ulrikakin on menossa -samoille pimeyden rannoille kuin sinä. Hän tahtoo sielläkin olla -osallisena sinun rangaistuksestasi, niinkuin hän täällä ylhäällä on -ottanut osaa pahoihin tekoihisi. Ja nyt, isänmurhaaja, hyvästi! Soisin, -että jokaisella kivellä tässä huoneen kupulaessa olisi kieli ja että ne -yhä vain huutaisivat sitä sanaa korviisi!» - -Näin manattuaan vaimovanhus lähti tiehensä. Front-de-Boeuf kuuli raskaan -avaimen narahduksen, kun Ulrika lukitsi kaksin kerroin oven jäljestään -riistäen siten kuolevalta viimeisenkin pelastuksen toivon. Tuskansa -vimmassa Front-de-Boeuf rupesi taas huutamaan palvelijoitaan ja -liittolaisiaan: »Tapani ja Mauri -- avuksi! -- -- Auttakaa, jalo -Bois-Guilbert ja uljas de Bracy! Front-de-Boeuf teitä kutsuu! -- -Kuuletteko, herranne kutsuu, te petturipalvelijat! -- Teidän -liittoveljenne, teidän asetoverinne kutsuu, te uskottomat, valapattoiset -ritarit! -- Sattukoot kaikki kiroukset, joita petturi ansaitsee, teidän -päähänne, jos jätätte minut tällä kurjalla tavalla kuolemaan! -- He -eivät kuule minua -- he eivät voi kuulla minua -- ääneni katoo tappelun -melskeeseen. Savu sakenee sakenemistaan -- tuli on sytyttänyt lattian. --- Voi, kunpa saisin vielä edes yhden ainoan kerran vetää rintaani -taivaan puhdasta ilmaa, olipa sen hintana sitten vaikka äkillinen -kuolema!» Ja tuskansa hurjassa vimmassa tuo kurja mies rupesi nyt -vuoroin yhtymään sotahuutoihin, vuoroin kiroilemaan itseään, koko -ihmiskuntaa ja itse Jumalaakin. -- »Punainen tuli pilkoittaa jo paksun -savun lävitse!» hän huusi; »perkele marssii vastaani, kantaen edessään -kirotun pesänsä tulista lippua. -- Pois täältä, paha henki! En tahdo -yksin lähteä kanssasi, jollet vie myös tovereitani samalla. Kaikki ovat -sinun omasi, jotka tässä linnassa asuvat. Luuletko, että Front-de-Boeuf -suostuu yksinänsä tulemaan? Ei -- myöskin jumalaton temppeliherra -- ja -irstainen de Bracy -- ja tuo ilkeä, verenhimoinen portto Ulrika -- ja -kaikki miehet, jotka ovat olleet osallisina vehkeissäni -- ja myöskin -saksilaiskoirat sekä kirotut juutalaiset, jotka istuvat linnassa vankina --- kaikkien niiden pitää lähteä minun kanssani. -- Mokomata matkuetta ei -nähdäkään joka päivä helvetin tiellä! Ha, ha, haa!» hän nauroi hullussa -vimmassansa, niin että seinät kajahtivat. -- »Kuka siellä nauroi?» hän -huusi nyt muuttuneella äänellä, sillä taistelun melskekään ei voinut -estää häntä kuulemasta oman höperön naurunsa kaikua. »Kuka siellä -nauroi? -- Ulrika, sinäkö se olit? -- Puhu, sinä noita-akka, niin annan -sinulle anteeksi -- sillä ei kukaan muu paitsi sinä tai jokin helvetin -henki olisi voinut nauraa tällä hetkellä. Pois -- pois...» - -Mutta synnillistä olisi, jos jatkaisimme kauemmin tätä kuvausta -jumalanpilkkaajan ja isänmurhaajan kuolinkamppailusta. - - - - -YHDESNELJÄTTÄ LUKU. - - - Viel', ystävät, viel' yksi ryntäys, - tai ruumiillanne muurit peittäkäämme! - -- Ja tekin, kansanmiehet, joiden raajat - Englanti kasvatti, nyt osoittakaa, - mit' voimaa antaa ruoka; vannokaa - hoitonne ansainneenne. - - _Kuningas Henrik V_. - -Vaikka Cedrik ei suuresti luottanutkaan Ulrikan lupaukseen, ilmoitti hän -siitä kuitenkin Mustalle ritarille ja Locksleylle. Nämä tulivat hyvin -mieliinsä kuullessaan, että oli linnassa ystävä, joka voisi helpottaa -heille sisäänpääsyä. Yhdessä saksilaisherran kanssa he päättivät, että -rynnäkköä oli kaikin mokomin yritettävä, vaikka asiat näyttäisivät -kuinka vaikeilta tahansa, sillä se oli ainoa ajateltavissa oleva keino -pelastaa vangit julman Front-de-Boeufin käsistä. - -»Alfredin kuninkaallinen veri on vaarassa», sanoi Cedrik. - -»Korkeasukuisen neidon kunnia on vaarassa», sanoi Musta ritari. - -»Ja vaikka», sanoi kunnon jousimies, »kukaan muu ei olisikaan vaarassa -kuin tuo uskollinen orja Wamba, niin uhraisin kernaammin yhden -raajoistani kuin sallisin hänen hiuskarvaansakaan koskettavan, sen -vannon Pyhän Kristofferin kuvan kautta, joka koristaa kantimiani!» - -»Entäs minä sitten», vakuutti munkki puolestaan. »Hyvät herrat, minä -lupaan, että narri -- tarkoitan tietysti, hyvät herrat, semmoista -narria, joka on mestari taidossaan ja vapaa veikko ammatissaan ja jonka -leikkipuheista viinimalja saa yhtä paljon makua ja tuoksua kuin suinkin -sianliikkiön sirusesta -- että semmoinen hulivili, sanon minä, ei saa -koskaan jäädä pulaan rukousten tai avun puutteessa, niin kauan kuin minä -jaksan lukea messua tai heiluttaa nuijaa.» - -Näin sanoen hän rupesi pyörittelemään raskasta asettaan päänsä ympäri, -niinkuin paimenpoika pientä sauvaansa. - -»Oikein puhuit, pyhä munkki», sanoi Musta ritari, »sanasi ovat yhtä -totiset, kuin olisivat ne tulleet itse Dunstanin suusta. -- Ja nyt, -kelpo Locksley, mitä arvelet -- eikö olisi parasta, että jalo Cedrik -ryhtyy komentamaan rynnäkköämme?» - -»Ei suinkaan, ei suinkaan», vastasi Cedrik. »Minä en ole milloinkaan -oppinut siihen, millä tapaa noita väkivallanpesiä, joita normannilaiset -ovat rakentaneet meidän viheliäiseen maahamme, rynnäköllä valloitetaan -tai puolustetaan. Taistella tahdon etumaisien rinnalla; mutta kelpo -naapurini tietävät hyvin, että en ole sotataitoon oppinut mies enkä osaa -piirittää linnoja.» - -»Koska jalon Cedrikin laita on näin», virkkoi Locksley, »niin otan -mielelläni johtaakseni jousimiehiä. Ja jos joku linnalainen -vilahdukseltakin ilmestyy muurille, ilman että hän saa ruhoonsa yhtä -monta nuolta kuin joulukinkussa on neilikoita, niin saatte hirttää minut -omaan käräjäpuuhuni.» - -»Oikein puhuttu, uljas jousimies», sanoi Musta ritari. »Ja jos minä -teidän mielestänne kelpaan johtajaksi tämmöisissä asioissa ja jos -tarpeeksi suuri joukko näitä kunnon miehiä tahtoo seurata englantilaista -kelpo ritaria, niin tahdon viedä heidät rynnäkköön noita muureja vastaan -käyttäen kaikkea taitoa, minkä pitkä kokemus on minulle suonut.» - -Kun eri tehtävät oli tällä tavoin päällikköjen kesken jaettu, ryhdyttiin -ensimmäiseen rynnäkköön, jonka menestyksen lukija jo on nähnyt. - -Valloitettuaan ulkovarustuksen Musta ritari lähetti Locksleylle tiedon -siitä pyytäen häntä pitämään tarkkaa vaaria, etteivät linnalaiset -äkkiarvaamatta pääsisi kokoamaan kaikkia voimiansa ja yhteisellä -rynnäköllä valloittamaan takaisin menettämäänsä paikkaa. Tämmöistä -äkkiarvaamatonta hyökkäystä tahtoi ritari kaikin mokomin välttää, sillä -hän tiesi miestensä olevan hätäisiä, sotakuriin tuiki tottumattomia ja -kehnosti varustettuja taistelijoita. Normannilaisten ritarien sotilaat -sen sijaan olivat hyvin harjoitetut ja aseilla sekä haarniskoilla -varustetut, ja vaikka piirittäjien into ehkä oli kiivaampi, oli toiselta -puolen linnalaisilla se itseluottamus, joka seuraa tottumuksesta sotaan -ja aseitten käyttöön. Pahoin oli siis syytä pelätä, etteivät edelliset -kykenisi kestämään äkillistä hyökkäystä. - -Ensimmäistä rynnäkköä seuranneella levähdysajalla ritari kyhäytti -miehillään jonkinlaisen lautan tai irtonaisen sillan päästäksensä sillä -keinoin vallihaudan yli. Tähän työhön kului jokseenkin pitkä aika, mutta -piirittäjien päälliköt eivät siitä olleet milläänkään, sillä sitä -paremmin kerkisi Ulrika valmistaa hankkeensa -- mitä laatua se sitten -olikin -- jolla hän oli luvannut auttaa heidän rynnäkköään. - -Mutta kun silta oli saatu valmiiksi, puheli Musta ritari -liittoveljilleen tähän tapaan: »Ei auta enää odottaa, ystäväiseni. Päivä -on jo laskemaisillaan, ja minulla on toisia toimia, jotka eivät salli -minun viipyä teidän kanssanne huomispäivän yli. Sitäpaitsi olisi ihme, -jolleivät hevosmiehet kerkiäisi Yorkista tänne, ellemme kiireesti saata -työtämme loppuun. Menköön sentähden nyt joku sanomaan Locksleylle, että -hän panisi jousimiehensä ahdistamaan puolustajia siltä puolelta ja että -he sitten lähestyisivät muuria muka yrittääkseen väkirynnäkköä. Ja te, -Englannin kelpo miehet, olkaa minun apunani. Työntäkää silta vallihaudan -poikki samassa, kun meidän puoleltamme portti avataan. Seuratkaa sitten -minua uljaasti ja joutukaa kanssani särkemään tuota linnan vallin -ulkoporttia. Ne teistä, jotka eivät käy mukaan tähän leikkiin tai joilla -ei ole semmoiseen työhön kelpaavia aseita, menkööt tämän ulkovarustuksen -vallin taakse seisomaan jousenjänne jännitettynä korviin asti, ja -pitäkööt vaarin, että ampuvat maahan jok'ainoan olennon, joka ilmestyy -muurille. Tahdotko sinä, jalo Cedrik, ruveta johtamaan näitä miehiä, -jotka jäävät tänne?» - -»En suinkaan, Herewardin sielun kautta!» lausui saksilainen. »Johtajaksi -en kelpaa, mutta kirottakoon minua haudassani, jollen astu teidän -jäljissänne etumaisien miesten joukossa. Tämä taistelu koskee minuakin --- sentähden tulee minun taistella eturivissä.» - -»Mutta muistapas, jalo saksilainen», virkkoi ritari, »ettei sinulla ole -rautapaitaa eikä kaulushaarniskaa. Sinulla on vain tuo ohut kypärä ja -kilpesi ja miekkasi.» - -»Sitä parempi!» vastasi Cedrik. »Sitä keveämpi olen, kun tulee hetki -kiivetä muurille. Ja -- älä pane kerskaustani pahaksi, jalo ritari, ---saatpa tänä päivänä nähdä saksilaisen käyvän turvattomin rinnoin -taisteluun yhtä pelottomasti kuin teräspanssariin puettu -normannilainen.» - -»Jumalan nimeen sitten», sanoi ritari, »avatkaa portti ja työntäkää -silta ulos.» - -Se ulkovarustuksen portti, joka oli vallihaudan puolella, vastapäätä -linnanmuurin pientä ulkoporttia, paiskattiin nyt äkkiä auki, silta -sysättiin siitä ulos, se läiskähti veteen ja yhdisti taas -ulkovarustuksen linnan kanssa. Kaksi miestä kerrallaan saattoi tätä -liukasta, keinuvaa siltaa myöten päästä kaivannon yli. Musta ritari -tiesi, kuinka tärkeätä oli käyttää hyväkseen vihollisen ensi hetken -hämmästystä. Sentähden hän hyppäsi heti sillalle ja juoksi kaivannon yli -toiselle puolelle; Cedrik seurasi aivan hänen kantapäillään. Ja paikalla -alkoi ritari kirveellään järkyttää linnan porttia. Siinä toimessa olivat -entisen laskusillan jäännökset hyvänä turvana sekä ritarille että -Cedrikille. Kun temppeliherra rikkoi sillan, olivat näet kuitenkin -jääneet paikoillensa ne portin yläpuolella olevat hirrenpäät, joiden -avulla silta aina vedettiin ylös. Mutta jäljestä tuleville ryntääjille -ei siitä riittänyt turvaa; kaksi heistä ammuttiin ylhäältä muurilta heti -varsijousilla kuoliaaksi, ja kaksi putosi kaivantoon. Muut peräytyivät -ulkovarustuksen vallin taakse. - -Cedrikin ja Mustan ritarin asema oli nyt sangen vaarallinen ja olisi -ollut vieläkin tukalampi ilman ulkovarustuksessa olevien jousimiesten -apua. Nämä näet lennättelivät lakkaamatta nuoliansa linnan muurille -peloitellen piiritettyjä ja tällä tavoin estäen heitä paiskaamasta kiviä -ja muita heittoaseita molempien päällikköjen päälle. Sittenkin kävi -näiden tila hetki hetkeltä yhä kiusallisemmaksi. - -»Ettekö häpeä, junkkarit!» huusi de Bracy miehilleen. »Jousimiehiähän -olette olevinanne, ja kuitenkin saavat nuo molemmat konnat teidän -estämättänne pitää paikkansa tuolla linnan muurin juurella! Viskatkaa -edes muurin ylimmäiset kivet alas, jollette osaa muuta tehdä! -- Tänne -kuokkia ja tuuria, ja lohkaiskaa irti tuo kivimöhkäle!» Hän osoitti -raskasta, kivestä hakattua koristusta, joka pisti ulos muurinharjasta. - -Tällä hetkellä piirittäjät huomasivat punaisen lipun, joka liehui -Ulrikan mainitseman tornin huipulta. Kelpo jousimies Locksley keksi sen -ensimmäisenä rientäessään ulkovarustukselle katsomaan, kuinka rynnäkkö -alkoi onnistua. - -»Pyhä Yrjänä!» huusi hän; »Pyhä Yrjänä ja iloinen Englanti! -- Rynnätkää -päälle, uljaat miehet! -- Kuinka te jätätte tuon kunnon ritarin ja jalon -Cedrikin yksikseen? -- Käy päälle, hurja pappi, ja näytä, että osaat -yhtä hyvin tapella kuin helmivyötä käsitellä! -- Käykää päälle, uljaat -pojat! -- Linna on meidän, sillä nähkääs: meillä on liittolainen sen -sisäpuolella. Katsokaa tuota lippua, se on sovittu merkki. ---Torquilstone on meidän! -- Muistakaa kunniaa ja saalista, joka siellä -meitä odottaa! -- Yrittäkää vielä kerta -- ja sitten se on meidän!» - -Näin huutaen hän jännitti hyvän jousensa ja lennätti nuolen viuhumaan; -se lävisti rinnan eräältä de Bracyn soturilta, joka juuri irroitti kiveä -muurista pudottaaksensa sen Cedrikin ja Mustan ritarin päähän. Toinen -mies tempasi kaatuneen käsistä rautatuuran, vipusi sillä kiveä ja saikin -sen melkein irralleen; mutta hänellekin taas lensi nuoli kypärän läpi, -ja hän putosi hengetönnä muurilta alas kaivantoon. Nyt sotamiehet -peräytyivät, sillä rautavaruksetkaan eivät näyttäneet auttavan tuon -hirvittävän jousimiehen nuolia vastaan. - -»Pakenetteko, kurjat pelkurit!» ärjäisi de Bracy. »_Mount-joie -Saint-Denis_![28] -- Tänne se tuura!» - -Ja temmaten aseen käteensä hän kävi vuorostaan irtautuvan kivimöhkäleen -kimppuun, joka olisi alas pudotessaan suurella painollansa hävittänyt -laskusillan jäännökset, jotka suojasivat molempia ryntääjiä, ja olisipa -sen lisäksi upottanut lautankin, jonka avulla nämä olivat päässeet yli. -Kaikki näkivät vaaran eivätkä rohkeimmatkaan uskaltaneet astua lautalle. -Kolmesti kohotti Locksley jousensa de Bracya kohti ja kolmesti kilpistyi -nuoli ritarin karkaistusta haarniskasta. - -»Piru vieköön tuon espanjalaisen teräspaidan!» kirosi Locksley. »Jos se -olisi englantilaisen sepän takoma, olisivat nuoleni lävistäneet sen kuin -silkin tai veran.» Ja hän rupesi huutamaan: »Veikkoset! Ystävät! Jalo -Cedrik! joutukaa pois, ennenkuin tuo kivimöhkäle putoaa niskaanne!» - -Mutta varoitetut miehet eivät kuulleet hänen ääntänsä, sillä ritarin -kirveen kova kalkutus porttiin olisi tehnyt kuulumattomaksi -parinkymmenen sotatorvenkin äänen. Uskollinen Gurth tosin riensi alas -lautalle, aikoen mennä varoittamaan Cedrikiä uhkaavasta vaarasta tai -hukkua siihen hänen kanssansa. Mutta hänkään ei olisi enää ajoissa -kerinnyt perille. Kivimöhkäle liikkui jo, ja de Bracy, joka sitä -aherteli irti, olisi kohtakin saanut työnsä tehdyksi, jollei -temppeliherran ääni samassa olisi kuiskannut hänen korvaansa: - -»Kaikki on hukassa, de Bracy, -- linna palaa.» - -»Oletko hullu!» vastasi ritari. - -»Länsikulma on jo ilmitulessa. Turhaan olen koettanut sitä sammuttaa.» - -Brian de Bois-Guilbert ilmoitti tämän hirvittävän sanoman hänelle -ominaisella tylyllä kylmäkiskoisuudella, mutta hänen hämmästynyt -kumppaninsa ei ottanut sitä yhtä huolettomana vastaan. - -»Paratiisin kaikki pyhimykset auttakoot!» sanoi de Bracy, »mitä nyt -teemme? Lupaanpa Limoges'n pyhälle Nikolaukselle kynttilänjalan -puhtaasta kullasta...» - -»Säästä lupauksesi», virkkoi temppeliherra, »ja kuule mitä sanon. -Johdata miehesi ikäänkuin aikoisit hyökätä; paiskaa portti auki ---lautalla on vain kaksi miestä -- työnnä ne veteen ja riennä kaivannon -yli ulkovarustukseen. Minä karkaan sillä välin ulos isosta portista ja -käyn ulkopuolelta ulkovarustuksen kimppuun. Jos me vain saisimme sen -paikan jälleen käsiimme, niin voisimme pitää puoliamme, kunnes apua -kerkiää, tai kumminkin siihen asti, kunnes hyvillä ehdoilla sovimme -noiden lurjusten kanssa.» - -»Se on hyvä keino», sanoi de Bracy; »kyllä minä otan toimittaakseni oman -osani. -- Mutta kuulehan, temppeliherra, -- ethän vain minua jättäne?» - -»En, sen lupaan kädelläni ja kintaallani!» vakuutti Bois-Guilbert. -»Mutta kiiruhda, Jumalan nimeen!» - -De Bracy kokosi joutuisasti miehensä ja riensi heidän kanssaan alas -pienelle portille, joka heti avattiin. Mutta samassa syöksyikin Musta -ritari jättiläisvoimalla sisään, eikä de Bracy miehinensä voinut hänelle -mitään. Kaksi etumaisinta linnalaista heti kaadettiin ja muut -peräytyivät, kaikista päällikön kehoituksista huolimatta. - -»Te koirat!» huusi de Bracy, »annatteko kahden miehen valloittaa ainoan -ulospääsypaikkamme?» - -»Sehän on itse perkele!» vastasi vanha soturi, väistyen Mustan ritarin -iskujen tieltä. - -»Ja vaikka olisikin», virkkoi de Bracy, »mitä apua teillä on siitä, että -perkeleen edestä pakenette tuohon helvetin pätsiin? -- Linna takananne -on ilmitulessa, tietäkää se, lurjukset! -- Antakoon epätoivo rohkeutta -rintoihinne tai antakaa sitten minulle sijaa, että itse pääsen tuon -pöpön kimppuun.» - -Nyt alkavassa taistelussa ei suinkaan tahrautunut se ritarillisen -urhouden maine, jonka de Bracy tämän hirveän ajan keskinäissodissa oli -voittanut. Portin kupukäytävä, jossa nämä molemmat väkevät sankarit nyt -tappelivat, kajahteli molemminpuolisista julmista iskuista. De Bracy -sivalteli miekalla, Musta ritari raskaalla kirveellänsä. Lopuksi -kuitenkin normannilainen sai iskun, jonka vauhtia hänen kilpensä tosin -hiukan masensi -- sillä muuten eivät de Bracyn jäsenet olisi ikinä enää -liikahtaneet -- mutta joka sittenkin sattui niin suurella voimalla -rintaan, että mies heti mätkähti pitkälleen kivetylle tantereelle. - -»Antaudu, de Bracy», lausui Musta ritari, kumartuen alas ja uhaten -kaatunutta miestä sillä hirvittävällä aseella, jolla ritareilla oli -tapana lopettaa vihollisensa (»armon tikari» oli sen nimi), -- »antaudu -vangikseni, Mauri de Bracy, tulkoon apua tai ei; muuten olet kuoleman -oma.» - -»En tahdo antautua», vastasi de Bracy heikolla äänellä tuntemattomalle -voittajalle. »Virka minulle nimesi tai tee sitten minulle mitä tahdot. -Älköön sanottako, että Mauri de Bracy on antautunut nimettömän -talonpojan vangiksi.» - -Musta ritari kuiskasi muutamia sanoja voitetun vastustajan korvaan. - -»Lupaan uskollisesti olla vankinne, tulkoon apu tai ei», vastasi -normannilainen, jonka tyly ja luja itsepäisyys äkkiä muuttui syväksi, -vaikka väkinäiseksi nöyryydeksi. - -»Mene sitten ulkovarustukseen», käski voittaja, »ja odota siellä -käskyjäni.» - -»Mutta sallikaa minun ensiksi ilmoittaa», virkkoi de Bracy, »jotakin, -mikä teidän on tärkeätä tietää. Wilfred Ivanhoe on haavoitettuna ja -vankina ja palaa sisälle tuonne linnaan, jollei hänelle heti viedä -apua.» - -»Wilfred Ivanhoe!» huusi Musta ritari -- »vankina ja hengenvaarassa! ---Jok'ainut mies tässä linnassa saa maksaa hengellään, jos hiuskarvakin -kärventyy Wilfredin päästä! -- Näytä minulle hänen kammionsa.» - -»Nouskaa noita kiertoportaita ylös», neuvoi de Bracy, »ne johtavat -sinne. Tahdotteko, että opastan teitä?» lisäsi hän nöyrällä äänellä. - -»En! Mene ulkovarustukseen ja odota siellä käskyjäni. En usko sinua, de -Bracy.» - -Näiden kahden taistellessa ja puhellessa oli parvi miehiä, munkki -etumaisena, rientänyt vallihaudan yli heti, kun näkivät portin -avautuvan. Cedrikin johtamina he kävivät de Bracyn pelästyneitten, -epätoivoisten miesten kimppuun, joista muutamat pyysivät armoa, toiset -yrittivät turhaan vastarintaa ja enin osa pakeni linnanpihalle päin. De -Bracy itse nousi nyt maasta ja silmäsi murheellisesti voittajan jälkeen. -»Hän ei usko minua», toisti hän; »mutta olenko ansainnutkaan hänen -luottamustaan?» Hän otti nyt miekkansa maasta, riisui päästään kypärän -antautumisen merkiksi ja meni ulkovarustukseen, missä hän antoi -miekkansa vastaantulevalle Locksleylle. - -Kiihtyvän tulipalon merkkejä alkoi pian tuntua siinäkin kamarissa, missä -Ivanhoe makasi Rebekan hoitamana. Taistelun uudestaan syttynyt pauhu ja -melske oli herättänyt ritarin lyhyestä unesta, ja hänen hoitajansa oli, -sairaan pyyntöä totellen, noussut jälleen katsomaan ja kertomaan -väkirynnäkön menosta. Mutta sakeasti tupruava savu esti häntä näkemästä -paljon mitään; ja kun savupilvet alkoivat tunkeutua ikkunastakin sisään -ja sotamelskeen läpi kuului huutoja: »Vettä! Tuokaa vettä!» huomasivat -he, että heitä uhkasi uusi vaara. - -»Linna palaa», sanoi Rebekka, »linna palaa! -- Millä keinoin me -pelastumme?» - -»Pakene, hyvä Rebekka, ja pelasta oma henkesi», sanoi Ivanhoe; »minua ei -mikään voi pelastaa.» - -»En tahdo paeta», vastasi Rebekka; »yhdessä teidän kanssanne tahdon -pelastua tai kuolla. -- Mutta, suuri Jumala! entä isäni, isäni! -- Mikä -hänen kohtalonsa on?» - -Samassa ovi lensi auki ja kynnykselle ilmaantui temppeliherra ---hirveännäköisenä, sillä kullattu haarniska oli täynnä vammoja sekä -verta, ja kypäränsulka oli puoleksi pois hakattu, puoleksi tulessa -kärventynyt. »Minä löysin sinut!» huudahti hän Rebekalle. »Näet, että -pidän sanani ja tahdon sinun kanssasi jakaa niin hyvät kuin pahatkin. ---Yksi pelastuskeino sinulla vain on -- olen kymmenen vaaran läpi -raivannut tieni tänne asti pelastaakseni sinut. Nyt pois täältä, seuraa -minua paikalla!» - -»Yksinäni», vastasi Rebekka, »en tule kanssasi. Jos olet vaimon kantama, -jos sinussa on hiventäkään ihmistuntoa, jollei sydämesi ole yhtä kova -kuin rintarautasi, niin pelasta myös vanha isäni -- ja pelasta tämä -haavoittunut ritari!» - -»Ritarin», lausui temppeliherra tavallisella kylmäkiskoisuudellaan, -»ritarin, Rebekka, tulee pelotta käydä kuolemaan, kohtasipa se miekan -tai tulen muodossa; ja kukapa välittää siitä, milloin tai missä vanha -juutalainen saa surmansa?» - -»Tyly soturi», virkkoi Rebekka, »siispä tahdon mieluummin tukahtua tähän -tuleen kuin pelastua sinun avullasi!» - -»Sinulla ei olekaan valitsemisen varaa, Rebekka. -- Kerran sinä teit -aikeeni tyhjäksi, mutta kahdesti ei kukaan maallinen olento ole -semmoista tehnyt.» - -Näin sanoen temppeliherra koppasi pelästyneen neidon syliinsä ja kantoi -hänet pois kamarista, huolimatta hänen kovista huudoistaan ja Ivanhoen -uhkauksista ja soimauksista. »Temppelin koira -- sinä säätykuntasi -häpeätahra -- päästä neito irti! Petollinen Bois-Guilbert, Ivanhoe sinua -käskee! -- Minä vuodatan sydänveresi, sinä ilkiö!» - -»Enpä olisikaan sinua löytänyt, Wilfred», sanoi Musta ritari, joka -samassa astui sisään, »ellet olisi pitänyt noin kovaa ääntä.» - -»Jos olet kunnon ritari», huusi Wilfred, »niin älä huoli minusta, vaan -riennä tuon ryöstäjän jäljestä -- pelasta neito Rowena -- ja jalo -Cedrik!» - -»Jokainen vuorostaan», vastasi ritari, »mutta sinä olet ensimmäinen.» - -Ja siepaten Ivanhoen käsivarsilleen hän kantoi hänet pois yhtä kepeästi -kuin temppeliherra Rebekan, riensi pikku portille ja laski siellä -taakkansa kahden jousimiehen hoivaan. Sitten hän palasi jälleen linnaan -pelastamaan muitakin vankeja. - -Yksi torneista oli jo täydessä tulessa; liekit leimahtelivat hurjasti -ikkunoista ja ampumarei'istä. Linnan muissa osissa esti seinien paksuus -ja kupulakien vahvuus kuitenkin vielä tulta sen pahemmin leviämästä. -Näissä osissa raivosi ihmisviha yhtä julmasti kuin hirvittävä -luonnonvoima äskenmainitussa tornissa. Voittajat ajoivat linnalaisia -takaa huoneesta toiseen ja sammuttivat näiden vereen kostonhimon, joka -heidän sydämessänsä oli niin kauan palanut. Useimmat Front-de-Boeufin -miehistä pitivät puoliaan viimeiseen asti -- harvat anoivat armoa ---yhdellekään ei armoa annettu. Ilma kaikui aseitten kalskeesta ja -kaatuvien valituksista; lattiat olivat liukkaat kuolemantuskassa -vääntelehtivien kurjien miesten verestä. - -Tämän sekamelskan kautta Cedrik riensi etsimään Rowenaa, ja uskollinen -Gurth seurasi hänen kantapäillään, torjuen isäntäänsä kohdistettuja -iskuja. Saksilainen kerkisi onnellisesti kasvattinsa luokse, juuri kun -tämä oli heittänyt viimeisenkin pelastuksen toivon ja odotti kuolemaa, -puristellen tuskissaan ristiinnaulitun kuvaa rintaansa vasten. Cedrik -käski Gurthin saattaa hänet ulkovarustukseen, jonne mennessä ei nyt enää -ollut tulen pelkoa eikä vihollisia. Tämän tehtyä riensi uskollinen -Cedrik hakemaan ystäväänsä Athelstania, ollen valmis syöksymään itse -vaikka mihin vaaraan, kunhan vain saisi saksilais-kuninkaitten viimeisen -miespuolisen vesan pelastetuksi. Mutta ennenkuin Cedrik kerkisikään -siihen vanhaan saliin asti, jossa heitä molempia oli pidetty vankina, -oli siellä Wamban sukkela pää jo keksinyt vapautuskeinon hänelle -itselleen sekä vankeuskumppanilleen. - -Kun kiihkenevä melske ilmaisi taistelun olevan tuimimmillaan, rupesi -näet Wamba huutamaan kohti kurkkuansa: »Pyhä Yrjänä ja lohikäärme! ---Kelpo Yrjänä auttaa iloista Englantia! -- Linna on meidän!» Ja -antaakseen huudoilleen vielä peloittavampaa pontta hän kilisteli -toisiansa vastaan paria kolmea lattialle virumaan jätettyä ruostunutta -rautapaitaa. - -Eteiskamarissa seisova vartija, joka muutenkin jo oli levottomalla -mielellä, säikähtyi Wamban huudosta ja riensi ilmoittamaan -temppeliherralle, että viholliset olivat jo vallanneet tuon vanhan -salin. Oven hän kiireissään jätti auki, niin että vangit pääsivät -esteettä eteiseen ja siitä ulos linnanpihalle, missä vielä taisteltiin -viimeistä taistelua. Siellä istui ankara temppeliherra ratsunsa selässä, -ympärillään useimmat linnalaiset, joista muutamilla oli hevoset, -toisilla ei. He olivat kokoontuneet tämän kuuluisan päällikön ympärille -suojellaksensa viimeistä ulospääsypaikkaa, joka heille vielä oli -tarjona. Nostosilta oli jo laskettu alas, mutta pääsy oli suljettu, -sillä sille taholle sijoitetut jousimiehet, jotka siihen asti olivat -vain kaukaa ampuen kiusanneet linnalaisia, olivat nyt, kohta kun näkivät -tornin ilmitulessa ja sillan alas lasketuksi, rynnänneet portin suulle -estääksensä vihollisen pakoa ja korjataksensa itselleen saalista, -ennenkuin linna paloi kokonaan tuhaksi. Ja niistäkin ryntääjistä, jotka -olivat pikku portin kautta päässeet sisään, saapui nyt parvi toiselta -haaralta linnanpihalle, käyden hurjasti puolustajain viimeisten -tähteitten kimppuun. Nämä joutuivat siten ahdinkoon kahdelta puolelta -yhtä aikaa. - -Mutta pelastuksestaan epätoivoisina ja masentumattoman päällikkönsä -esimerkistä kiihtyen nämä miehet taistelivat mitä suurimmalla urhoudella -ja vimmalla. Useamman kuin yhden kerran heidän onnistui torjua päältään -vihollisensa, joiden miesluku oli paljon suurempi, mutta aseistus -huonompi. Rebekka oli asetettu keskelle linnalaisten joukkoa, eräs -temppeliherran saraseenilaisista orjista piteli häntä edessään hevosen -selässä, ja tuimimmankin kahakan kestäessä Bois-Guilbert piti tarkkaa -vaaria, ettei häneen mikään koskisi. Useaan kertaan hän riensi Rebekan -luokse ja suojeli tyttöä kolmikulmaisella rautakilvellään, välittämättä -yhtään omasta turvallisuudestaan. Välistä hän kajahdutti sotahuutonsa, -rynnäten eteenpäin, iski maahan rohkeimman kimppuunsa karkaajista ja -palasi sitten taas Rebekan rinnalle. - -Athelstan, joka -- kuten lukija tietää -- oli tosin nahjus, mutta silti -ei lainkaan pelkuri, keksi tuon naishahmon, jota temppeliherra suojeli -niin huolellisesti. Hänelle johtui mieleen, että vanki epäilemättä oli -Rowena, jota ritari tällä tavoin yritti väkisin ryöstää. - -»Pyhän Edwardin sielu minua auttakoon!» hän huusi, »tottahan tässä -täytyy toki pelastaa Rowena-neiti tuon pöyhistelevän ritarin käsistä!» - -»Katsokaa mitä teette!» huusi Wamba. »Hätäinen käsi kaappaa kalaa, saapi -sammakon. Eihän tuo ole mikään Rowena-neiti, sen vannon tiukusteni -kautta -- katsokaas vain hänen pitkää, mustaa tukkaansa! -- No, jollette -osaa erottaa mustaa valkeasta, niin käykää kohti vain, mutta minä en -juokse jäljestänne; minun luuni eivät jouda hakattaviksi, jollen tiedä, -kenenkä hyväksi ne uhraan. -- Eikähän teillä ole rautapaitaakaan -yllänne! Muistakaa, ettei silkkilakki kestä terästä vastaan! -- No, kun -hupsu väkisin pyrkii veteen, niin hukkukoon sitten siihen. _Deus -vobiscum_, kunnon Athelstan!» Näin hurskain sanoin hän lopetti -varoituspuheensa, päästäen irti Athelstanin nutun liepeestä. - -Athelstan, jonka hitaita veriä tavaton vihanvimma nyt tulistutti, -tempasi nuijan kaatuneen soturin heltiävästä kourasta, ryntäsi -temppeliherran johtaman joukon kimppuun ja rupesi kiireesti -sivaltelemaan oikealle ja vasemmalle, iskien joka kerralla miehen -maahan. Pian hän oli askeleen päässä Bois-Guilbertista ja uhkasi häntä -huutaen kovalla äänellä: - -»Tännepäin, kavala temppeliherra! Päästä irti hänestä, jota sinun kätesi -ei ole mahdollinen koskemaan -- kuuletko, murhailevan ja ulkokullatun -rosvojoukon jäsen!» - -»Koira!» ärjäisi temppeliherra hampaitaan kiristellen. »Opetanpa nyt -lakkaamaan herjaamasta Siionin temppelin pyhää ritarikuntaa!» Näin -sanoen hän pyöräytti hevosensa puoleksi ympäri, nousi seisoalleen -jalustimiensa varaan, antaakseen miekalleen sitä kovemman voiman, ja -iski hirvittävän iskun Athelstanin päätä kohti. - -Oikein oli Wamba ennustanut sanoessaan, että silkkilakki ei kestäisi -terästä vastaan. Niin pureva oli temppeliherran miekka, että se katkaisi -kuin pajunvarvun vahvan, raudalla silatun varren nuijasta, jolla onneton -saksilainen koetti väistää sivallusta. Miekka tapasi Athelstania päähän -ja mäiskäytti hänet maahan. - -»_Haa! Beau séant_!»[29] huusi Bois-Guilbert, »näin käyköön kaikille -temppelin ritarien vihamiehille!» Käyttäen hyväkseen Athelstanin -kaatumisen aiheuttamaa hämminkiä hän huusi miehilleen: »Seuratkaa minua -kaikki, jotka tahdotte pelastua!» Samassa hän ajaa karahdutti -laskusillan poikki, hajoittaen tieltään jousimiehet, jotka tahtoivat -estää häntä. Hänen jäljestään seurasivat molemmat saraseenit ynnä viisi, -kuusi miestä, joilla oli hevosensa käsillä. Temppeliherran pakomatka ei -ollut vaaraton, sillä nuolia tuli kuin satamalla hänen jälkeensä. Mutta -siitä pelästymättä hän ajoi linnan ulkovarustukselle, jonka hän toivoi -äskeisen sopimuksen mukaan joutuneen tällä välin jo de Bracyn valtaan. - -»De Bracy! de Bracy!» huusi hän. »Oletko siellä?» - -»Olen», vastasi de Bracy, »mutta vankina.» - -»Voinko sinua auttaa?» huusi Bois-Guilbert. - -»Et», vastasi de Bracy. »Olen luvannut pysyä vankina, tulipa apua tai -ei, ja se lupaus on rehellisesti pidettävä. Pelasta itsesi -- haukat -ovat lennossa -- laita, että meri tulee sinun ja Englannin välille -- en -uskalla virkkaa enempää.» - -»Hyvä on», sanoi temppeliherra; »jos mielesi tekee jäädä tänne, niin -muista kuitenkin, että täytin sanalla ja kintaalla annetun lupaukseni. -Kiidelköön haukkoja kuinka paljon tahansa, tottahan toki Templestowen -preceptori-kartanon muureista saanee tarpeeksi suojaa. Sinne nyt -riennän, niinkuin haikara pesäänsä.» - -Näin puhuttuaan hän karkasi pois joukkonsa kera. - -Ne linnan väestä, joilla ei ollut hevosia, taistelivat yhä edelleen -tuimasti piirittäjiä vastaan; mutta heitä yllytti pikemminkin varma -tieto perikadosta kuin mikään pelastuksen toivo. Tuli levisi -leviämistään koko linnaa myöten, ja Ulrika, joka sen oli sytyttänyt, -ilmestyi nyt erään tornin huipulle kiljuen sotalaulua, jommoista -pakanuuden aikana saksilaisten runoniekat lauloivat taistelukentillä. -Vanhuksen pitkät harmaat hiukset liehuivat hajallaan huivittomasta -päästä. Onnistuneen koston pyörryttävä riemu säihkyi hänen silmistään -yhdessä hulluuden tulen kanssa, ja hän heilutteli kädellään kuontaloa, -aivan kuin hän olisi ollut yksi noita kohtalottaria, jotka -muinaiskreikkalaisen tarun mukaan kehräävät ja leikkaavat poikki -ihmisten elon langan. Muistossa on säilynyt muutamia säkeitä siitä -barbarimaisesta voittolaulusta, jota Ulrika lauloi hurjalla äänellä -keskellä tulta ja verta: - - Kalpa karkaiskaa, - valkokäärmehen pojat! - Sytytä soihtu, - tytär Hengistin! - Juhlapaistia teräs ei silpoa saa; - kovaks karkaistu se on ja sen terä on tuima. - Morsiuskamariin ei valoa soihtu suo; - sininen rikinleimu hulmuvi siitä. - Sytytä soihtu! -- jo Zernebock kiljuu! - Kalpa karkaiskaa, te valkokäärmehen pojat! - Sytytä soihtu, tytär Hengistin! - - Musta jo peittää pilvi taanin[30] tornit; - kotka kiljuu, väikkyen pilven päällä. - Ällös kiljuko, mustan pilven harmaja haukka, - valmis on pitopöytäs! - Vieraita Valhallan immet vartoo, - Hengistin lasten lähettämiä. - Iloitkaatte, te immet Valhallan! - Riemun rumpuja rämistäkää! - Mon' ylpeä urho saapuu tupihin Tuonen, - joutuvi moni korkea kypäräpää! - - Yö musta peittää jo taanin tornit - ja musta pilvi sen pimentää, - mut rusohehkussa kylpevi kohta katto sen. - Kas, salojen sortaja, punaharja, - tuo muurien murtaja kirkas! - Leveälle, lavealle sen lippu liehuu, - lippu mustan-punainen, paistavainen, - kun alla riehuu taistelu tasapää. - Sen ilona ompi miekkojen melske - ja kalske kilpien kiilteleväin; - sen ilona hurmehen hyrskivä virta, - mi haavoist' urhojen koskena käy! - - Katoaa kaikki! - Kypärät murtavi miekka; - peitsi panssarin vahvan puhkaisee; - kaatavi tuli linnojen tornit; - muurit murtavi pökkivä pässinpää.[31] - Katoaa kaikki! - Hengistin jo hukkui suku, - nimi Horsan on kuulumaton! - Sinäkään, oi kalvan karskea poika, - ällös kammoksu kuolemaa! - Verta kuin viiniä miekkasi juokoon! - Tappelujuhlaan riemuiten riennä, - valoa suopi linna lieskaava. - Iske päälle, kun veresi viel' on lämmin, - sääliä, säästää tässä et saa. - Pian kulunut koston on hetki, - vihakin vimmatuin sammuvi viimein, - -- minäkin katoan kohta! - -Korkealle kohonneet liekit olivat tällä hetkellä päässeet täydellisesti -voitolle. Iltapilviä kohti leimahteli summaton hehkuva kokko, paistaen -kauas yli maitten ja mantereitten. Torni tornin perästä kaatua räiskähti -maahan palaviksi rauniokummuiksi. Taistelijain täytyi siirtyä pois -linnanpihasta. Voitetut, joista vain harvoja enää oli elossa, hajosivat -paeten läheisiin metsiin. Voittajat kokoontuivat suuriksi parviksi -katselemaan kauhistuksensekaisella ihmetyksellä liekkien leimuavaa -jättiläiskokkoa, jonka valossa heidän omat kasvonsa ja aseensa -rusoittivat. Jonkin aikaa nähtiin hullun Ulrikan hahmo vielä korkealla -tornin huipulla. Hän heilutteli käsivarsiansa hurjasti riemuiten, aivan -kuin olisi sytyttämänsä alkuaineen kuningatar. Mutta viimein kaatui -sekin torni hirvittävällä rytinällä, ja Ulrika sai surmansa samassa -tulessa, joka oli jo surmannut hänen sortajansa. Kauhistus pani vähäksi -aikaa kaikki ympärillä seisovat soturit äänettömiksi; he eivät -liikahtaneetkaan, muutamat vain ristivät silmänsä. Sitten kajahti -Locksleyn ääni: »Hurratkaa, pojat! Sortajan linna on rauniona! Viekää -jokainen saaliinne Sarvasmäen metsään, käräjäpuun juurelle. Siellä -tahdomme aamun koittaessa jakaa kaiken keskenämme tasan ja antaa täyden -osan myös liittoveljillemme, jotka ovat avustaneet meitä tässä suuressa -kostontyössä.» - - - - -KAHDESNELJÄTTÄ LUKU. - - - Lakinsa joka valtakunnall' on: - kuningaskunnill' asetukset, säännöt; - vapauskirjansa on kaupungeilla; - ja metsäsissitkin ne keskenään - jotakin järjestystä noudattavat. - Siit' ajast' asti, konsa Aatami - tuon esiliinan vihreäisen keksi, - ei ihmisiä missään ole nähty - yhdessä asumassa, ellei siinä heillä - samalla laki ole sitehenä. - - _Vanha näytelmä_. - -Aamu koitti jälleen paistaen tammimetsän lakeiden kautta. Viheriät -lehvät kiilsivät kastehelmissä. Emähirvi kuljetti vasansa yökätköstä -korkean sanajalkaruohiston siimeksestä aukeammille paikoille. Eikä ollut -ampujaa missään väijymässä komeata uroshirveä, joka astui sarvipäisen -perheensä etunenässä. - -Metsäsissit olivat kaikki koolla käräjäpuunsa ympärillä -Sarvasmäki-metsässä. Sillä paikalla he olivat yönsäkin viettäneet, -virkistäen itseänsä piirityksen vaivojen jälkeen, mitkä viinillä, mitkä -unella. Monet myös kertoivat tai kuuntelivat kertomuksia päivän -tapahtumista tai tekivät laskelmiaan saaliskasoista, jotka voitto oli -tuottanut päällikön käsiin kaikkien kesken jaettaviksi. - -Saalista oli todellakin sangen runsaasti. Vaikka tulipalo oli paljon -hävittänyt, saatiin kuitenkin kosolta hopea-astioita, kalliita -sotavaruksia sekä koreita vaatteita pelastetuksi. Sillä sissit olivat -olleet hyvin rohkeat pelastustoimessaan; missä semmoinen saalis oli -tarjona, siinä ei suurinkaan vaara voinut heitä pidättää. Sittenkään ei -kukaan ollut ottanut pienintäkään esinettä omakseen, vaan kaikki oli -tuotu yhteiseen kasaan päällikön jaettavaksi. Niin ankara oli -keskinäisen lain kunnioitus heillä. - -Kokouspaikka oli vanhan tammen juurella. Se ei kuitenkaan ollut sama -kohta, minne Locksley kerran ennen oli vienyt Gurthin ja Wamban. Nyt -oltiin vajaan puolen virstan päässä hävitetystä Torquilstonen linnasta, -keskellä ympyriäistä metsälakeutta. Siinä istui Locksley nyt -turveistuimellaan, joka oli laitettu jättiläistammen monihaaraisten -oksien suojaan; hänen seuraajansa seisoivat kaikki ympärillä. Hän -viittasi Mustaa ritaria istumaan hänen oikealle ja Cedrikiä vasemmalle -puolelleen. - -»Älkää panko pahaksenne, jalot herrat», sanoi hän, »mutta näillä -saloilla minä olen hallitsija -- tässä on minun valtakuntani, ja näistä -metsäläisalamaisistani ei kukaan tottelisi valtaani, jos luovuttaisin -kertaakaan valtakuntani rajojen sisäpuolella ollessani kunniasijan -jollekulle toiselle kuolevaiselle. -- Mutta, veikkoset, onko teistä -kukaan nähnyt sotapappiamme? Missä kaljupää munkkini on? Kristittyjen -miesten kesken on parasta alkaa messulla ahkera päivätyö.» Mutta kukaan -ei ollut nähnyt Copmanhurstin erakkoa. -- »No, meitä taivaan pyhät -varjelkoot!» virkkoi sissipäällikkö, »pelkäänpä, että iloinen pappimme -on viipynyt liian kauan viiniankkurin ääressä. Kuka hänet viimeksi on -nähnyt senjälkeen kuin linna joutui käsiimme?» - -»Minä», vastasi mylläri, »näin hänen häärivän kellarinovella. Hän -vannoskeli kaikkien allakan pyhimysten nimessä menevänsä maistamaan -Front-de-Boeufin gascognelaisia viinejä.» - -»No sitten suokoon Jumala», virkkoi päällikkö, »ettei hän olisi ottanut -liian syviä siemauksia ja jäänyt sortuvan linnan raunioitten alle. ---Ylös, mylläri, ota kanssasi joukko miehiä ja lähde haeskelemaan siitä -paikasta, missä hänet viimeksi näit. Ottakaa vettä vallihaudasta ja -kastelkaa kuumia raunioita. Jokaisen kiven tahdon vääntää ylös, -ennenkuin jätän sinne kaljupään munkkini.» - -Suuri miesjoukko riensi heti käskettyyn toimeen, vaikka kaikille niin -mieluisan jaon juuri piti alkaa. Siitä näkyi, kuinka kalliina sissit -pitivät hengellisen isänsä henkeä. - -»Sillä välin alkakaamme me muut tämänaamuinen toimituksemme», sanoi -Locksley; »sillä kohta kun tieto uljaasta urotyöstämme leviää, lähtevät -de Bracyn, Malvoisinin sekä muiden Front-de-Boeufin liittolaisten joukot -liikkeelle meitä saalistamaan, ja silloin taitaisi henki-kullallemme -olla hyödyllisempää, että ennätämme siirtyä täältä vähän syrjemmäksi. ---Jalo Cedrik», hän jatkoi kääntyen saksilaisen puoleen, »saalis on -jaettu kahteen osaan. Valitkaa niistä kumman tahdotte palkinnoksi omille -miehillenne, jotka olivat tässä työssä meidän apunamme.» - -»Urhea jousimies», sanoi Cedrik, »suru rasittaa minun sydäntäni. -Coningsburghin jalo Athelstan on kuollut -- pyhän Tunnustajan suvun -viimeinen jälkeläinen! Hänen kanssaan on minulta kadonnut kaikki toivo, -joka ei ikinä palaja! Hänen verensä on sammuttanut kipinän, jota ei -mikään ihmisen hengähdys enää saa uudestaan viritetyksi. Väkeni odottaa -vain tuloani kuljettaaksensa Athelstanin kalliin ruumiin viimeiseen -lepopaikkaan. Rowena-neiti haluaa palata Rotherwoodiin, ja hänellä pitää -olla vahva saattojoukko kanssansa. Olisin sen vuoksi jo aikaa sitten -lähtenyt täältä. Viipymiseen ei ole suinkaan ollut syynä se, että olisin -tahtonut osaa saaliista -- siitä en minä eikä kukaan miehistäni ota -ropoakaan, niin totta kuin luotan Jumalan ja pyhän Witholdin apuun! ---Viivyin vain saadakseni vielä lausua sulimmat kiitokset sinulle sekä -uljaille jousimiehillesi siitä, että pelastitte meidän henkemme ja -kunniamme.» - -»Kaikkia vielä», virkkoi sissipäällikkö; »puolet vain, jos sitäkään, on -tässä työssä meidän ansiotamme. Ottakaa saaliista sen verran, että -voitte palkita omia miehiänne sekä naapureitanne.» - -»Heitä voin palkita omillakin varoillani, ne siihen kyllä riittävät», -vastasi Cedrik. - -»Ja useimmat meidän miehistämme», pisti Wamba väliin, »taisivat olla -niin viisaita, että korjasivat itse palkintonsa. Eivät he täältä -suinkaan lähde tyhjin taskuin. Emme kaikki käy narrinvaatteissa.» - -»Se olkoon heille mielellään suotu», sanoi Locksley; »meidän lakimme ei -sido muita paitsi meitä itseämme.» - -»Mutta sinä, poika parkani», virkkoi Cedrik kääntyen narrin puoleen ja -syleillen häntä, »mitä voin antaa palkinnoksi sinulle, joka pelkäämättä -antauduit vangiksi ja hengenvaaraan minun tähteni? Narri oli minulle -uskollinen silloin, kun kaikki muut olivat hylänneet minut!» - -Kyynel kiilsi karkeatapaisen taanin silmässä -- semmoista liikutuksen -merkkiä ei edes Athelstanin kuolokaan ollut puristanut hänen silmistään. -Mutta orjan puoleksi vaistomaisessa uskollisuudessa oli jotakin, mikä -vaikutti Cedrikin sydämeen syvemmin kuin itse suru. - -»Ehei», sanoi narri irroittautuen isäntänsä syleilystä, »jos palkitsette -apuni silmävedellänne, niin narrin täytyy seuran vuoksi ruveta itsekin -itkemään, ja kenenkä tehtäväksi sitten narritteleminen jäisi? -- Mutta, -kuulehan, eno, jos todella tahdot tehdä minulle mielihyvän, niin anna -anteeksi leikkikumppanilleni Gurthille, joka varasti sinulta yhden -viikon palveluksen palvellaksensa sinun poikaasi.» - -»Anteeksiko pyydät hänelle!» huusi Cedrik. »Minä tahdon antaa hänelle -anteeksi ja annanpa vielä palkinnonkin. Alas polvillesi, Gurth!» ---Sikopaimen töksähti kerkeästi polvilleen isäntänsä jalkojen juureen. -»Orjani ja omaisuuttani et tästä hetkestä ole enää oleva», lausui Cedrik -koskettaen häntä sauvallaan. »Vapaa mies olet nyt lain ja kansan edessä -kaupungista kaupunkiin, saloilla kuten kedoillakin. Tynnyrinalan maata -annan sinulle Walbrugham-tilaltani, itseni ja jälkeläisteni puolesta -sinulle ja jälkeläisillesi ikiajoiksi. Ja Jumalan kirous häneen, joka -sanoo tätä vastaan!» - -Täten orjuudesta kirvoitettuna, vapaana miehenä ja talollisena Gurth -kavahti ylös jaloilleen ja hyppäsi kahdesti korkealle ilmaan. - -»Seppä tänne viiloinensa!» hän huusi, »kaluamaan poikki orjanrenkaan -vapaan miehen kaulasta! Jalo herrani, kaksinkertaiseksi on voimani -kasvanut teidän lahjanne kautta, ja kahta uljaammin voin nyt taistella -teidän puolestanne! Vapaa henki asuu nyt rinnassani, -- toinen mies nyt -olen niin omissa kuin muidenkin ihmisten silmissä. -- Kuules, Fangs!» -jatkoi hän, kun hänen uskollinen koiransa nähdessään herransa niin -iloisena hyppäsi häntä kohti ja siten osoitti tahtovansa ottaa hänkin -osaa iloon, -- »tunnetko vielä isäntääsi?» - -»Kyllä me Fangsin kanssa», tokaisi Wamba, »vielä tunnemme sinut, vaikka -meidän molempien täytyy edelleen pitää kahletta kaulassamme. Pikemmin -sinä mahtanet unhottaa sekä meidät että myös oman itsesi.» - -»Totisesti olenkin silloin itseni unhottanut, jos unhotan sinut, kunnon -kumppanini», virkkoi Gurth, »ja jos vapaus sinulle olisi hyödyllinen, -niin tottapa herra sen sinullekin soisi.» - -»Ei», sanoi Wamba, »älä luulekaan, että kadehdin onneasi, -Gurth-veikkoseni. Useinpa täytyy vapaan miehen lähteä tantereelle, mutta -orja saa aina istua hyvässä turvassa lämpimän takan ääressä. Kuinkas -Malmsburyn vanha viisas Oldhelm sanoikaan: -- 'Parempi narrina pidoissa -kuin viisaana surman suussa'.» - -Nyt kuului hevoskavioiden kopinaa, ja Rowena-neiti ratsasti näkyviin; -hänen jäljessään oli useita ratsumiehiä ja kokonainen parvi jalkaväkeä, -jotka emäntänsä pelastuksesta riemuiten iloisesti heiluttelivat -keihäitään ja kalistelivat pertuskoitansa. Rowena itse istuen komeissa -vaatteissa mustanhallavan ratsun selässä näytti taas yhtä -majesteetilliselta kuin ennen; poskien tavaton kalpeus vain ilmaisi -kestettyjä tuskia. Hänen suloiset kasvonsa kuvastivat surua, mutta surun -alta paistoi myös harrasta kiitollisuutta pelastuksen johdosta sekä -uudestaan vironnutta tulevaisuudentoivoa. Hän tiesi Ivanhoen olevan -hyvässä turvassa, ja hän tiesi Athelstanin kuolleeksi. Edellinen tieto -täytti hänen sydämensä mitä hartaimmalla ilolla, -- toisesta tosiasiasta -hän ei tosin voinut iloitakaan, mutta sittenkään ei kukaan voine -paheksua, että hänestä tuntui elämä äärettömän paljon helpommalta. Sillä -nythän ei enää voinut olla puhettakaan tuosta hänen inhoamastaan -naimiskaupasta, -- ainoasta asiasta, jolla hänen kasvatusisänsä Cedrik -koskaan oli hänen mieltään pahoittanut. - -Kun Rowenan ratsu läheni Locksleyn istuinpaikkaa, niin sissipäällikkö -kaikkine miehineen nousi seisomaan totellen luonnollista kohteliaisuuden -tunnettaan. Neidon posket lensivät punaisiksi; hän viittasi kohteliaasti -kädellään ja kumartui satulassaan niin syvään, että hänen ihanat -kiharansa hetkeksi sekaantuivat ratsun liehuvaan harjaan, ja lausui -harvoin, mutta valituin sanoin kiitoksensa Locksleylle sekä muille -vapauttajilleen. -- »Jumala siunatkoon teitä, uljaat miehet», näin -lopetti hän puheensa, »Jumala ja Pyhä Neitsyt siunatkoot ja palkitkoot -teitä, kun niin uljaasti panitte henkenne alttiiksi sorrettujen -puolesta! Jos kuka ikänä teistä joskus tuntee itsensä nälkäiseksi, niin -muistakaa, että Rowenalta saatte ruokaa. Janoonne on hänellä monta -tynnyrillistä viiniä ja ruskeaa olutta. Ja jos normannilaiset -karkoittaisivat teidät näiltä saloilta, niin Rowenalla on omat salonsa, -joissa hänen uljaat pelastajansa saavat metsästellä mielin määrin ilman, -että on metsänvartijaa kysymässä, kenenkä nuoli on sarvaan kaatanut.» - -»Kiitos ja kunnia teille, jalo neito», vastasi Locksley, »niin omasta -kuin kumppanieni puolesta. Mutta jo se seikka, että saimme teidät -pelastetuksi, on itsessään kylliksi suuri palkinto. Me sinisen salon -vapaat kuljeksijat teemme monta hurjaa tekoa, mutta Rowena-valtiattaren -pelastus luettaneen kenties syntiemme lievitykseksi.» - -Rowena kumarsi vielä kerran ja käänsi sitten hevosensa lähtöön. Mutta -hänen täytyi viipyä vielä sen aikaa, kun Cedrik otti jäähyväiset, ja -siten sattui, että hän ympärilleen katsoessansa huomasi de Bracyn olevan -aivan lähellä. Vangittu ritari seisoi puun juurella syvissä -mietteissään, käsivarret ristissä rinnalla; Rowena toivoi siis hänen -huomaamattansa voivansa kulkea ohitse. Mutta de Bracy sattui kuitenkin -luomaan silmänsä ylös. Häpeän puna levisi hänen kauniille kasvoillensa, -kun hän huomasi neidon. Hetkisen aikaa hän näytti epäilevän, mutta astui -sitten lähemmäksi, tarttui hevosen suitsiin ja laskeutui toiselle -polvelleen. - -»Tahtoisiko Rowena-neiti luoda silmänsä vangiksi joutuneeseen ritariin --- häväistyyn soturiin?» - -»Herra ritari», vastasi Rowena, »ainoastaan onnistuminen senlaatuisessa -yrityksessä kuin teidän olisi ollut häpeäksi, mutta ei suinkaan hankkeen -tyhjäksi meneminen.» - -»Voiton pitäisi pehmentää sydämiä», virkkoi de Bracy; »pyytäisin vain -Rowena-neidiltä anteeksi väkivaltaista tekoa, johon kovaonninen intohimo -yllytti minut, ja lupaan, että te pian saatte kuulla de Bracyn kykenevän -palvelemaan teitä jalommallakin tavalla.» - -»Minä annan teille anteeksi», lausui Rowena, »niinkuin kristityn -sopii...» - -»Toisin sanoen», ehätti Wamba väliin, »ettei hän annakaan anteeksi.» - -»Mutta koskaan en voi antaa teille anteeksi kaikkea tätä kurjuutta ja -hävitystä, jonka teidän hulluutenne on aiheuttanut», jatkoi Rowena. - -»Päästäkää irti kätenne neidon ohjaksista», tiuskaisi Cedrik, joka -samassa tuli paikalle. »Niin totta kuin aurinko paistaa tuolla -taivaalla, minun tekisi mieleni naulita sinut maahan heittopeitselläni, -jollei olisi häpeällistä koskea vankiin. Mutta muistakaa se, Mauri de -Bracy, kyllä nahkanne on vielä usein kirvelevä tämän konnantyönne -seurauksista.» - -»Hätäkö on uhata aseetonta vankia», vastasi de Bracy. »Mutta kukapa on -koskaan nähnyt saksilaisessa ritarillisuuden kipinääkään.» - -Näin sanottuaan hän astui pari askelta syrjemmäksi ja salli neidon -ratsastaa ohitse. - -Cedrik oli ennen lähtöänsä erittäin kiittänyt Mustaa ritaria ja -hartaasti pyytänyt häntä tulemaan heidän kanssaan Rotherwoodiin. - -»Tiedän kyllä», hän sanoi, »että te vaeltavat ritarit mieluummin -kannatte onneanne peitsen kärjessä ettekä välitä maista ja mannuista. -Mutta sodan onnetar on rakkaudessansa sangen vaihtelevainen, ja omaa -kotiliettä ikävöi joskus sellainenkin urho, joka on ottanut vaeltamisen -virakseen. Teillä, jalo ritari, on tästä lähtien aina tietty kotipaikka -Rotherwoodin tuvassa. Cedrikillä on siksi runsaasti varoja, että hän -helposti voi korvata, mitä kenties onni teiltä on ryöstänyt, ja kaikki -hänen varansa ovat hänen pelastajallensa tarjona. Tulkaa siis -Rotherwoodiin, eikä vain vieraaksi, vaan pojakseni tai veljekseni!» - -»Kelpo Cedrik», vastasi ritari, »siinä on jo minulle runsaasti -palkintoa, kun teistä opin tuntemaan saksilaista mieskuntoa. -Rotherwoodiin minä lupaan tulla, kelpo saksilais-ystäväni, ja tulen ehkä -piankin. Tätä nykyä tärkeät toimet kuitenkin estävät minua heti -noudattamasta kutsuanne; mutta kun tulen, niin kenties anon teiltä -palkintoa, joka on paneva teidän jalomielisyytenne äärimmäiselle -koetukselle.» - -»Se on myönnetty ennenkuin mainittukaan», vakuutti Cedrik lyöden kätensä -Mustan ritarin hansikoituun kämmeneen, »se on jo myönnetty, vaikka se -veisi puolen omaisuuttani.» - -»Älkää niin arvelematta antako sanaanne», nauroi Musta ritari; »mutta -onpa minulla nyt sentään hyvä toivo saavuttaa suostumuksenne. Siihen -asti jääkää nyt hyvästi!» - -»Sen tahtoisin vain lisätä», jatkoi saksilainen, »että jalon Athelstanin -maahanpanijaisten aikana aion oleskella Coningsburghin linnassa. Sen -salit ovat avoinna kaikille, jotka haluavat tulla peijaispitoihin. Ja, -sen sanon kaatuneen herran äidin, Editha-rouvan nimessä, ne ovat aina -auki hänelle, joka taisteli niin urhoollisesti vaikka menestyksettä -pelastaaksensa Athelstanin normannilaiskahleista ja normannilaismiekan -alta.» - -»Aivan niin», tokaisi Wamba, joka jälleen oli ruvennut vanhaan virkaansa -ja seisoi Cedrikin vieressä, »kelpo ruokaa siellä saadaankin. Paha vain, -ettei jalo Athelstan voi itse olla osallisena peijaispidoissaan. Mutta -hän», jatkoi narri luoden vakavana silmänsä taivaaseen päin, »syö nyt -aamiaistaan paratiisissa, ja epäilemättä ei hän sielläkään hyljeksi -jumalanviljaa.» - -»Ole vaiti ja sui siitä matkaasi!» ärähti Cedrik, joka ei kuitenkaan -voinut ottaa täydellä todella suuttuakseen narrin sopimattomasta -pilapuheesta muistaessaan tämän eilispäiväistä alttiutta. Rowena ojensi -kohteliaasti kätensä jäähyvästiksi Mustalle ritarille, saksilainen -heitti hänet »Jumalan haltuun» ja he lähtivät matkaamaan avaraa -metsänlakeutta myöten. - -Heidän juuri poistuttuaan näyttämöltä tuli metsiköstä hengellinen -saattojoukko poistuen samaan suuntaan kuin Rowena ja hänen -matkakumppaninsa olivat menneet. Läheisen luostarin munkit olivat -runsaan ruumisrahan toivossa tulleet saattamaan paaria, jolla -Athelstanin alustalaiset kantoivat isäntä-vainajaansa. Kantajat astuivat -hitaasti ja surullisina edeltä, ja munkit seurasivat veisaten virsiä. -Ruumis oli vietävä Coningsburghin linnaan, Hengistin hautakammioon, -josta entisajan urhosta vainaja johti sukuperänsä. Suuri joukko hänen -alustalaisiaan oli kokoontunut tänne saatuaan tiedon isännän kuolemasta, -ja kaikki osoittivat -- ainakin ulkonaisesti -- surua ja kaipausta. -Taaskin nousivat metsäsissit seisaalleen kunnioittaakseen kuoleman -majesteettia samalla yksinkertaisella, luonnollisella kohteliaisuudella, -jota he äsken olivat osoittaneet kauneudelle. Munkkien hidas astunta ja -surullinen veisuu johdatti heidän mieleensä ne kumppanit, jotka -eilispäivän kahakassa olivat saaneet surmansa. Mutta joille elämä on -yhtenäistä vaaraa ja taistelua, ne eivät malta kauan ajatella tämmöisiä -asioita. Ennenkuin poistuvan ruumisvirren säveleet olivat kokonaan -hälvenneet kuulumasta, olivat sissit jo täydessä saaliinjakohommassa. - -»Uljas ritari», virkkoi Locksley Mustalle ritarille, »ilman teidän hyvää -sydäntänne ja väkevää käsivarttanne meidän hankkeemme tuskin olisi -onnistunut. Suvaitkaa siis ottaa saaliista, mitä mielenne parhaiten -tekee muistoksi tästä meidän käräjäpuustamme.» - -»Minä otan tarjouksesi vastaan», vastasi ritari, »yhtä hartaasti kuin se -tehtiinkin. Pyydän saada menetellä ritari Mauri de Bracyn suhteen miten -hyväksi katson.» - -»Hän on sinun vankisi», virkkoi Locksley, »ja kiittäköön onneansa siitä! -Sillä muuten tuo sortaja olisi saanut riippua koristuksena tämän tammen -korkeimmassa oksassa, ja niin monta hänen vapaajoukostaan kuin olisimme -käsiimme saaneet, riippuisi terhoina hänen ympärillään. Mutta itsehän -sinä hänet vangitsit ja se pelastaa hänet, vaikka hän olisi tappanut -minun oman isäni.» - -»De Bracy», lausui ritari, »sinä olet vapaa -- mene tiehesi. Hän, jonka -vangiksi jouduit, ei huoli kostaa entisiä pahantekojasi. Mutta varo -itseäsi tästä lähtien, ettei toiste käy pahemmin. -- Mauri de Bracy, -minä sanon: _varo itseäsi_!» - -De Bracy kumarsi syvään ja äänettömästi aikoen lähteä tiehensä, kun -jousimiesten joukosta äkkipäätä nousi pilkka- ja kiroushuutoja. Ylpeä -ritari pysähtyi kuin naulattu, käännähti ympäri, laski käsivarret -ristiin rinnallensa, suoristi vartensa ja huusi uhmaavasta: »Vaiti, -haukkuvat koirat! Nyt te uskallatte luskuttaa, mutta tuonoin, kun hirvi -piti puoltansa, ei kukaan teistä avannut suutaan. -- De Bracy välittää -yhtä vähän teidän haukkumisistanne kuin kiitoksistanne. Pois luoliinne -ja lymypaikkoihinne, lainsuojattomat rosvot! Ja tukkikaa suunne, kun -kuulette ritarillista ja jaloa sanaa lausuttavan puolenkin penikulman -päässä teidän ketunkoloistanne.» - -Tämä sopimattomalla ajalla lausuttu soimauspuhe olisi epäilemättä heti -saanut kokonaisen nuolituiskun vastaukseksi, jollei sissipäällikkö olisi -kiirehtinyt väliin ja kieltänyt kaiken väkivallan. Ritari otti nyt -hevosen, joita oli saatu koko joukko Front-de-Boeufin tallista ja seisoi -täällä täydesti satuloituina, muodostaen hyvinkin kallisarvoisen osan -saaliista. De Bracy hyppäsi ratsun selkään ja läksi täyttä neliä ajamaan -metsän kautta. - -Kun tästä seikasta noussut suuri melu jälleen oli asettunut, otti -sissipäällikkö kaulastaan sen kalliin metsästystorven kantimineen, jonka -hän oli äskeisessä kilpa-ammunnassa saanut palkinnoksi. - -»Jalo herra», lausui hän Mustalle ritarille, »jollette pidä halventavana -itsellenne käyttää tätä torvea, joka on ollut englantilaisen jousimiehen -oma, niin pyydän teitä ottamaan sen muistoksi uljaasta taistelustanne. --- Ja jos te milloinkaan, niinkuin uljaalle ritarille usein sattuu, -joudutte pahaan ahdinkoon Trent- ja Teres-jokien välisillä saloilla, -niin puhaltakaa kolme sanaa[32] tällä torvella, kas näin: _Wa -- sa ---hoa!_ -- niin voipi hyvinkin sattua, että apua ja auttajia tulee aivan -kerkeästi.» - -Näin sanottuaan hän puhalsi muutamaan kertaan neuvomansa sävelen, kunnes -ritari sanoi sen muistavansa. - -»Suuri kiitos lahjastasi, uljas jousimies», virkkoi ritari, »ja parempaa -apua kuin sinun ja sinun miestesi antamaa en huolisi pahimmassakaan -pulassani.» Näin sanottuaan hänkin vuorostaan puhalsi torveen, niin että -metsä raikui. - -»Hyvin ja selvään puhallettu!» sanoi jousimies; »olettepa te, hitto vie, -yhtä taitava metsästäjä kuin soturikin! -- Olette maar aikananne ollut -pahanlaatuinen sarvasten hävittäjä, arvaan mä. -- Pojat, muistakaa näitä -kolmea säveltä -- ne ovat Mustan ritarin kutsu. Ja jos joku teistä, tuon -toitotuksen kuultuansa, ei heti riennä apuun, niin hänet pieksän omalla -jousenjänteellänsä pois joukostamme.» - -»Eläköön päällikkömme!» huusivat jousimiehet, »ja eläköön Musta ritari! -Me soisimme, että hän piankin tarvitsisi apuamme, jotta näkisi, kuinka -mielellämme tulemme hänen luokseen.» - -Locksley ryhtyi nyt saaliinjakoon, jonka hän toimitti kiitettävän -tasapuolisesti. Kymmenes osa kaikesta erotettiin ensiksi; se oli -lahjoitettava kirkkoihin tai käytettävä muihin laupeudentöihin. Toinen -osa saaliista pantiin sitten yhteiseen rahastoon. Vieläkin yksi osa -määrättiin kaatuneitten toverien leskille ja lapsille tai messuiksi -niiden kuolleiden puolesta, joilta ei ollut jäänyt perhettä. Tähteet -jaettiin sissien kesken, kunkin arvon ja ansion mukaan; ja jos jostakin -seikasta nousi riitaa, niin päällikkö suurella viisaudella julisti -päätöksensä, johon ehdottomasti tyydyttiin. Musta ritari kummastui -suuresti nähdessänsä, että näiden lain hylkäämien miesten keskuudessa -vallitsi sittenkin näin säännöllinen ja oikea hallitus; ja kaikesta, -mitä hän näki, hän sai yhä paremman käsityksen päällikön viisaudesta -sekä kunnollisuudesta. - -Jokainen otti nyt omansa, ja rahanvartija, neljän muun hartevan miehen -kera, vei johonkin piilopaikkaan yhteiseen kassaan tulevat rahat. -Ainoastaan kirkon omaksi määrätty osa vielä oli paikallansa. - -»Toivoisinpa», virkkoi päällikkö, »piankin saavamme tietoja iloisesta -sotapapistamme. Häntä ei muuten koskaan tarvitse kauan kaivata, kun -ruoka on siunattava tai saalis jaettava, ja hän ottaa aina talteensa -onnistuneen valloituksemme kirkonkymmenykset. Luulenpa, että tämä hänen -virkansa on pelastanut hänet monesta kirkonrangaistuksesta, jonka -alaiseksi hän muuten olisi joutunut papille muuten luvattomilla -kujeillansa. Sitäpaitsi on eräs hänen pyhä veljensä minulla vankina -täällä lähettyvillä ja minä soisin erakkoni pian joutuvan, jotta asiat -tuon hengellisen herran kanssa tulisivat sopivalla tavalla sovituiksi. --- Pelkäänpä pahoin, että paksu pappini on hukassa.» - -»Se minuakin suuresti surettaisi», virkkoi Musta ritari, »sillä hän -salli minun viettää sangen iloisen yön majassansa. Menkäämme takaisin -linnan raunioille; kukaties siellä saamme hänestä jotakin tietoa.» - -Heidän vielä näitä puhellessansa ilmaisi äkkiä jousimiesten kovaääninen -hurraaminen, että kaivattu mies olikin tulossa. Samaa iloista viestiä -julisti myös munkin oma karkea ääni, joka kuului kauan edeltäpäin, -ennenkuin hänen ruhonsa tuli näkyviin. - -»Pois tieltä, iloiset veikkoset!» huusi munkki, »antakaa tilaa -hengelliselle isällenne ja hänen vangillensa. Hurratkaa vielä kerran! ---Minä tulen, kunnon päämieheni, niinkuin kotka, jolla on saalis -kynsissänsä.» -- Ja raivaten itselleen tietä nauraa hohottavan -miesjoukon läpi hän astui näkyviin majesteetillisen voitonriemun -merkeissä. Toisessa kädessä hänellä oli vahva pertuskansa, toisessa -aasinpäitset, jotka olivat sidotut Iisak Yorkilaisen kaulaan. Tällä -lailla voittoisa pappi hinasi perässänsä onnetonta juutalaista, joka oli -kovan tuskan ja pelon vallassa. Ja nyt munkki huusi: »Missä on -Allan-a-Dale, jotta hän sepittäisi uroteoistani muistovirren tai edes -pienen veisunkin! Pyhä Hermangild auttakoon, aina se suupaltti -viulunvinguttaja on piilossa, kun hänellä olisi tilaisuutta ylistää -miehuullista tekoa!» - -»Kuulepas, kaljupää pappi», virkkoi päällikkö, »oletpa sinä, näen minä, -jo ennättänyt pitää viinimessua tänä aamuna, vaikka on vielä näin -aikainen. Pyhän Nikolauksen nimessä, sano, kenenkä tuot tuossa?» - -»Se on miekkani ja peitseni voimalla voittamani vanki, jalo päällikkö», -vastasi Copmanhurstin erakko, »tai oikeammin puhuen jouseni ja -pertuskani voimalla. Ja kuitenkin olen hengellisillä aseillani -vapauttanut hänet vielä pahemmasta vankeudesta. Puhu juutalainen -- enkö -ole pelastanut sinua saatanan vallasta? -- Etkö ole oppinut minulta -_credon_, isämeidän ja _Ave Marian_? -- Enkö ole kaiken yötä juonut -terveydeksesi ja selitellyt sinulle uskontomme salaisuuksia?» - -»Jumalan rakkauden tähden!» huusi juutalaisparka, »eikö kukaan tahdo -pelastaa minua tämän hul ... tarkoitin sanoa ... pyhän miehen käsistä?» - -»Mitäs nyt, juutalainen?» tiuskaisi erakko uhkaavasti; »luovutko jälleen -pois uskostamme, juutalainen? Ajattele tarkoin -- sillä jos sinä palaat -uudelleen uskottomuuteesi, niin, vaikka lihasi ei liene yhtä pehmeää -kuin juottoporsaan -- ah jospa nyt semmoinen olisikin tässä -aamiaispalaksi! -- niin, sanon minä, et kuitenkaan ole liian sitkeä -tulella paistettavaksi! Ole vain kiltti poika, Iisak, ja matki sanojani: -_Ave Maria_! -- -- --» - -»Seis, jumalansanaa et tässä saa pilkkanasi pitää, hullu pappi», kielsi -Locksley. »Anna meidän ennemminkin kuulla, mistä tuon vankisi löysit.» - -»Pyhä Dunstan auttakoon», sanoi erakko, »löysinpä hänet etsiessäni -parempaa saalista! Menin alas kellariin katsomaan, mitä sieltä saisi -korjatuksi. Sillä vaikka tulella kiehautettu viinimalja, sopivasti -ryydeillä sekoitettuna, kelpaisi keisarillekin iltaryypyksi, niin oli -mielestäni kuitenkin tuhlausta jättää noin paljon jumalan luomaa hyvää -nestettä yht'aikaa kuumentumaan. Olinkin jo kopannut kainalooni yhden -viinipuolikon ja aioin juuri mennä kutsumaan avukseni muutamia noista -kuhnustelevista lurjuksista, kun silmäni äkkäsivät edessäni vahvan oven. --- Ahaa! arvelin minä, tuossa salaisessa pesässä mahtaa piillä valituin -rypälemehu, ja kellarimestariparka, joka tuli häirityksi kesken -virantoimitustaan, on unohtanut avaimen ovelle. -- Sisään siis astuin, -mutta mitä löysinkään? En muuta kuin kasan ruostuneita kahleita ja tämän -kapisen juutalaiskoiran, joka vannoutui vangikseni, tulipa apua tai ei. -Viivyin vain sen verran, että sain ruumiini vähän virvoitetuksi kaiken -sen vaivan jälkeen, mikä minulla oli ollut tavoitellessani kiinni tätä -uskotonta koiraa. Sitten aloin kuljettaa vankiani pois, mutta samassa ---rompsis, kompsis! -- ikäänkuin kovalla ukkosen jyrirällä ja pitkäisen -välkähdyksellä räsähtää koko ulkotornin muuri maahan -- piru vieköön sen -rakentajan, kun ei kyhännyt sitä vahvemmaksi -- ja telkesi meiltä oven -kiinni. Ja sitten tornit toinen toisensa perästä romahtelemaan! -- Nytpä -ollaan satimessa, arvelin minä; ja kun mielestäni olisi ollut pyhän -säätyni häväistystä matkustaa tästä maailmasta yhdessä kehnon -juutalaisen kanssa, niin kohotin pertuskani ja aioin iskeä hänen aivonsa -ulos kallosta. Mutta tulipa kuitenkin sääli hänen harmaita hiuksiansa, -ja minä päätin parhaaksi laskea pertuskani maahan ja ruveta -käännyttämään häntä hengellisellä aseellani. Ja Pyhä Dunstan siunasikin -työni, niin että siemenet putosivat hyvään maahan. Mutta siitä, että -kaiken yötä selittelin hänelle uskonnon salaisuuksia ja siten tehdessäni -tavallani paastosin -- sillä niitä muutamia viinikulauksia, joita tuon -tuostakin otin älyni karaistukseksi, ei maksa vaivaa mainitakaan -- on -pääni nyt vähäisen pyörällä. Se työ minut aivan raukaisi, -- Gilbert ja -Wibbald hyvin tietävät, minkälaisessa tilassa olin, kun he minut -tapasivat -- aivan voimattomana.» - -»Sen voimme todistaa», sanoi Gilbert. »Sillä kun olimme raivanneet -rauniokasaa edestämme ja Pyhän Dunstanin avulla löytäneet vankihuoneen -portaat, niin sisään astuessamme näimme viinipuolikkaan puoleksi -tyhjennettynä, juutalaisen puolikuolleena pelosta ja munkin enemmän kuin -puoleksi voimattomana hänen omilla sanoillaan puhuen.» - -»Valehtelette, senkin lurjukset, valehtelette!» huusi munkki -suuttuneena. »Te itsepäs ja teidän ahneet kumppaninne sen joitte sanoen -tarvitsevanne aamuryyppyä! -- Haukuttakoon minua pakanaksi, jollen -säästänyt puoliskoa päällikön kurkun kastimeksi. Mutta mitäs näistä? -Juutalainen on kääntynyt meidän uskoomme ja käsittää kaikki, mitä -hänelle selitin, melkein -- jollei aivan yhtä hyvin kuin minä itsekin.» - -»Juutalainen», kysyi päällikkö, »onko tuo puhe totta? Oletko luopunut -väärästä uskostasi?» - -»Niin totta kuin toivon löytäväni armon teidän silmienne edessä», -vastasi juutalainen, »minä en käsittänyt yhtään sanaa kaikesta siitä, -mitä tämä arvoisa pappi minulle puheli viimeksikuluneena hirmuisena -yönä. Voi! Minä olin niin pyörryksissä pelosta ja surusta, että itse -pyhä isä Aabraham olisi saattanut saarnata minulle enkä sittenkään olisi -jaksanut kuunnella.» - -»Se on valetta, juutalainen, ja itse tiedät sen olevan valetta», -tiuskaisi munkki. »Tahdonpa vain muistuttaa mieleesi yhden ainoan -puheistamme -- lupasithan luovuttaa kaiken omaisuutesi meidän -munkistollemme.» - -»Niin totta kuin uskon Jehovan lupaukseen, hyvät herrat», intti Iisak -vastaan vielä pahemmin pelästyneenä, »semmoisia sanoja ei ole ikänä -suustani tullut! Voi! minä olen perin köyhä vanha mies -- lapseton, -pelkään minä, -- armahtakaa minua ja sallikaa minun mennä menojani!» - -»Ohoo!» sanoi munkki, »jos nyt peruutat, mitä lupasit pyhälle kirkolle, -niin pitääpä sinun saada rangaistuksesi.» - -Näin sanoen hän kohotti pertuskaansa ja aikoi ruveta tanssittamaan sen -vartta juutalaisen selässä, mutta Musta ritari esti lyönnin ja suuntasi -siten pyhän erakon vihastuksen itseensä. - -»Autuas Tuomas Kentiläinen auttakoon!» sanoi hän. »Maltas, kun saan -nuttuni kiinni, niin näytän sinulle, herra tyhjäntoimittaja, vaikka -päässäsi onkin tuo rautapytty, ettei käy laatuun sekaantua vieraisiin -asioihin!» - -»No, no, älähän suutu», virkkoi ritari, »tiedäthän, että olen -vannoutunut ystäväksesi ja veikoksesi.» - -»Semmoisesta liitosta en tiedä mitään», vastasi munkki; »sanonpa vain -sinua nenäkkääksi narriksi!» - -»Ho, hoo», nauroi ritari, jota näytti huvittavan ärsytellä entistä -majaisäntäänsä, »oletko vallan unohtanut, miten sinä minun tähteni ---pullon ja piirakan kiusausvoimasta en hiiskukaan -- rikoit -paastolupauksesi?» - -»Kuules, veikkonen», sanoi munkki kopristaen kokoon jättiläiskouransa, -»nyt saat korvapuustin.» - -»Semmoisia en ota lahjaksi», virkkoi ritari; »mutta jos tahdot suoda -minulle korvapuustisi lainaksi, niin maksan sen sinulle takaisin -suuremmalla korolla, kuin mitä tuo vankisikaan laina-asioissaan olisi -vaatinut.» - -»Saadaanpa heti nähdä», sanoi munkki. - -»Mies hoi!» huusi päällikkö. »Mitä nyt teet, hullu pappi? Käytkö -tappelemaan tässä käräjäpuun juurella?» - -»Tappelusta ei ole kysymys», huomautti ritari, »tämä on vain sellaista -kohteliasta sananvaihtoa ystävien kesken. -- Iske päälle, munkki, jos -uskallat -- kyllä minä otan vastaan lyöntisi, jos sinä sitten otat -vastaan minun läimäykseni.» - -»Tuo rautapaita suojaa päätäsi», virkkoi munkki. »Mutta katso nyt ---pyllyllesi sinä menet, vaikka olisit itse Gathin Goliath -vaskikypärineen.» - -Munkki paljasti jäntevän käsivartensa kyynärpäähän asti ja iskien koko -voimallaan läimähdytti ritarille korvapuustin, josta härkäkin olisi -kaatunut kumoon. Mutta vastustaja seisoi vankkana kuin kallio. Kovasti -hurrasivat kaikki ympärillä seisovat jousimiehet, sillä munkin -korvapuustit olivat kuuluisat heidän keskuudessaan, ja useapa heistä oli -joskus leikillä tai todenteolla saanut maistaa niiden voimaa. - -»Ja nyt, pappiseni», virkkoi ritari vetäen rautakintaan kädestään, -»vaikka minulla oli suoja päässäni, eipä pidä kuitenkaan mitään -semmoista olla kädessäni -- seiso nyt niinkuin aika mies.» - -»_Genam meam dedi vapulator_! -- minä annoin poskeni lyötäväksi», -virkkoi munkki. »Ja jos saat minut liikahtamaan paikaltani, niin annanpa -sinulle mielelläni juutalaisen lunnasrahat.» - -Näin kerskasi harteva pappi käyden uhka-ylpeästi seisomaan. Mutta kukapa -voi kiertää kohtaloansa? Ritari läimäytti korvapuustinsa semmoisella -hartaudella ja voimalla, että munkki pyörähti kuperkeikkaa tantereelle -katsojain suureksi huviksi. Mutta noustuaan hän ei kuitenkaan ollut -suutuksissa eikä masennuksissakaan. - -»Veli-veikkonen», hän vain virkkoi ritarille, »olisitpa toki voinut -käyttää voimiasi vähän varovammin. Huono messunveisaaja minusta olisi -tullut, jos olisit rikkonut leukaluuni; sillä sellaisesta ei ole -pillinpuhaltajaksi, jonka aliset huulivärkit ovat vialla. Mutta yksi -kaikki. Tuossa on käpäläni ystävyyden merkiksi, etten huoli tämän -enempää vaihdella korvapuusteja sinun kanssasi, sillä siinä -vaihtokaupassa minä jäisin tappiolle. Tähän loppukoon kaikki viha, ---määrätkäämme nyt juutalaisen lunnaat, koska pantteri ei anna pestä -pois täpliä nahastaan eikä juutalainen anna tehdä itsestään ihmistä.» - -»Eipähän pappi», tokaisi Klemetti, »olekaan nyt enää yhtä varma -juutalaisen kääntymisestä, kun sai itse korvansa lumpeen.» - -»Huuti, senkin riiviö, mitä sinä lörpöttelet käännytyksistä? Mitä, eikö -mitään asiaa pidetä enää pyhänä? Ovatko kaikki herroja eikä kukaan -palvelija? -- Minä olin vähän pyöräpäinen, näet veikkonen, silloin kun -tältä kelpo ritarilta sain korvapuustin, muuten olisin kyllä pitänyt -paikkani. Mutta virkapas vielä sananenkin siitä, niin saat nähdä, että -osaan antaa yhtä hyvin kuin ottaa vastaankin.» - -»Vaiti te molemmat!» käski päällikkö, »ja sinä, juutalainen, mieti nyt, -kuinka paljon voit antaa lunnaiksi. Tiedäthän sen sanomattanikin, että -sinun kansasi on inhoittava kaikille kristityille, emmekä mekään tahdo -tarpeettoman kauan kärsiä sinua täällä seurassamme. Ajattele siis, -kuinka paljon voit tarjota, sillä aikaa minä kuulustelen toisenlaista -vankia.» - -»Otitteko te montakin Front-de-Boeufin miestä vangiksi?» kysyi Musta -ritari. - -»Ei niissä ollut ainuttakaan, jolta olisi kannattanut vaatia lunnaita», -vastasi päällikkö. »Saimmehan muutamia konnia kiinni, mutta päästimme ne -jälleen irti hakemaan itselleen toista isäntää. Me olimme muutenkin -saaneet tarpeeksi sekä kostoa että saalista, ja kokonainen kimpullinen -noita lurjuksia ei ole yhden äyrin arvoinen. Mutta se vanki, josta juuri -mainitsin, on parempi saalis. Hän on pahuksen korea munkkikeikari, joka -aikoi luultavasti vieraaksi kultalintunsa luokse, sen tahtoisin päättää -hänen komeista vaatteistaan ja ratsunkin koristuksista. -- Tuossapa se -arvoisa hengellinen herra tuleekin hypähdellen kuin harakka.» Kaksi -jousimiestä saattoi nyt sissipäällikön valtaistuimen eteen vanhan -tuttavamme Jorvaulx'in Aymer-abotin. - - - - -KOLMASNELJÄTTÄ LUKU. - - - -- Urosten urho! Kuinka voipi - nyt itse Titus Lartius? - - _Marcius_. - - Kuin mies, mi tuomarina tuomitseepi - maanpakoon yhden, toisen kuolemaan, - vapauttaa tuon, tuot' uhkaa, tuota säälii. - - _Coriolanus_. - -Vangitun abotin rusoittavilla kasvoilla kuvastui yhdellä haavaa -loukattua ylpeyttä, masennettua keikarimaisuutta ja ruumiillista pelkoa. - -»Mitäs tämä on, hyvät miehet?» kysyi hän äänellä, josta nuo kaikki kolme -tunnetta hyvin kävivät ilmi. »Mitenkä onkaan teidän laitanne? Oletteko -turkkilaisia vai kristityitä, kun tällä tapaa kohtelette pappismiestä? -Tajuatteko, mitä tämä tietää: _manus imponere in servos Domini?_ --käydä -käsin Herran palvelijain kimppuun. Te olette ryöstäneet tyhjäksi -matkareppuni -- repineet ryysyiksi taidokkaasti kudotun pitsihiippani, -joka olisi sopinut kardinaalillekin! Toinen mies minun sijassani olisi -uhannut: _excommunicabo vos_ -- julistan teidät pannaan. Mutta minä olen -leppyisä mies, ja jos tuotte takaisin juhtani, päästätte munkkini -vapaiksi ja annatte takaisin tavarani, maksatte paikalla sata kruunun -kolikkoa Jorvaulx'in luostarin korkean alttarin edessä luettavia messuja -varten, ja jos valallisesti lupaatte olla maistamatta metsänriistaa -tästä päivästä ensi pääsiäiseen asti -- sitten kenties ei tule enempiä -jälkiseurauksia tästä hurjasta tempustanne.» - -»Pyhä isä», virkkoi sissipäällikkö, »minua pahoin surettaa, jos jotkut -seuralaisistani ovat kohdelleet teitä tavalla, josta teillä on syytä -lausua isällisiä moitteitanne.» - -»Kohdelleet!» sanoi pappi rohkaistuen sissipäällikön suopeasta puheesta; -»sillä tavalla ei kohdella hyvärotuista koiraakaan -- saatikka -kristittyä -- vielä vähemmin pappismiestä -- ja kaikkein vähimmin pyhän -Jorvaulx'in luostarin abottia. Olihan siellä muuan jumalaton -runoseppäjuoppo Allan-a-Dale -- _nebulo quidam_ -- mikä lurjus lieneekin --- joka uhkasi lyödä minua, eipäs, tappaakin hän uhkasi, jollen maksaisi -neljänsadan kruunun lunnaita kaiken sen tavaran lisäksi, jonka hän jo -oli ryöstänyt minulta: kultaisia kaulaketjuja sekä arvaamattoman -kalliita jalokivillä kaunistettuja sormuksia. Puhumattakaan kaikesta -siitä, mikä heidän kömpelöissä käsissänsä on mennyt rikki tai -vikaantunut, niinkuin esimerkiksi pesusienirasiani ja hopeiset -hiuskähertimeni.» - -»Mahdotonta, että Allan-a-Dale olisi niin pahasti kohdellut teidän -arvoistanne miestä», vastasi päällikkö. - -»Onpa kuitenkin, tämä on niin totta kuin Pyhän Nikodemuksen -evankeliumi», vakuutti abotti. »Ja vannoipa hän kauheasti kiroten -hirttävänsä minut korkeimman tammen latvaan.» - -»Vannoiko hän sen todella? No sitten, arvoisa isä, teette luullakseni -viisaimmin, jos suostutte siekailematta, hänen vaatimukseensa, sillä -Allan-a-Dale on mies pitämään sanansa, jos hän kerran on jotakin -sellaista vannonut.» - -»Leikkiähän te minulle puhutte!» virkkoi hämmästynyt abotti nauraen -väkinäisesti. »Ja sukkelaa leikkipuhetta kuuntelenkin hyvin mielelläni. -Mutta -- ha, ha, haa! -- kun sitä leikkiä on kestänyt koko pitkän yön, -niin olisi jo aamulla aika kääntyä totisiin puheisiin.» - -»Minä olenkin nyt vakava kuin ripittävä pappi», vastasi sissipäällikkö. -»Teidän täytyy, herra abotti, suorittaa meille kelpo lunnaat. Muuten on -luultavaa, että luostarikuntanne saa valita itselleen uuden päällikön, -sillä lunnaitta ette pääse kotiinne takaisin.» - -»Oletteko te kristityitä», valitti abotti, »kun pidätte tämmöisiä -puheita kirkonmiehelle?» - -»Kristityitäkö? Olemme maar! Ja onpa meillä vielä päälliseksi pappejakin -joukossamme», vastasi sissipäällikkö. »Astukoonpa iloinen sotapappimme -esiin ja selittäköön tälle arvoisalle hengelliselle herralle asiaa -valaisevat Raamatun paikat.» - -Munkki, joka vielä oli puoli-pöpperössä, oli pukenut erakkokaavun -vihreän nuttunsa päälle ja lausui nyt, kaapien kokoon kaikki latinan -murut, jotka hän aikanansa oli korvakuulolta oppinut: »_Deus faciat -salvam benignitatem vestram_ -- Jumalan armo teille, hyvä herra... Terve -tultuanne tänne sinisille saloille.» - -»Mitä jumalatonta narrinpeliä tämä on?» tiuskaisi abotti. »Jos sinä, -veikkonen, todella olet pappissäätyyn kuuluva, niin sopisi sinun -paremmin neuvoa minua, miten näiden miesten käsistä pääsisin, kuin että -kumartelet näin markkinailveilijän tavoin.» - -»Enpä totta puhuen, arvoisa isä», vastasi munkki, »tiedä muuta kuin -yhden vapautuskeinon teille. Nyt on meillä Antin-päivä ja me olemme -kymmenystemme ajossa.» - -»Mutta ettehän toki ottane veroa kirkon mieheltä, toivon minä, hyvä -veljeni», sanoi abotti. - -»Otamme maar kirkon miehiltäkin yhtä hyvin kuin maallikoilta», vastasi -munkki. »Ja sentähden, herra abotti, _facite vobis amicos de Mammone -iniquitatis_ -- tehkää itsellenne ystäviä väärästä mammonasta -- sillä -mikään muu ystävyys ei tässä nyt auta.» - -»Iloisia metsämiehiä minä aina mielelläni näen», virkkoi abotti -lauhkeammalla äänellä. »Kas niin, älkää tekään olko minua kohtaan kovin -pahoja. Olen minäkin hiukan tottunut metsästystemppuihin ja osaan -puhaltaa torveen selvään ja kirkkaasti, niin että joka tammi kaikuu -vastaan. Kas niin, älkää olko minulle kovin pahoja.» - -»Antakaa hänelle torvi», käski päällikkö; »koetetaanpa, onko hän -semmoinen mestari kuin hän kerskaa.» - -Abotti törähdytti torveen pari kertaa, mutta päällikkö pudisti päätään. - -»Herra abotti», virkkoi hän, »osaatte te kyllä puhaltaa iloista säveltä, -mutta ette sentään pääse lunnaitta. Meidän ei kannata, käyttääkseni -erään kelpo ritarin kilpeen piirrettyjä sanoja, päästää teitä vapaaksi -torventörähdyksen hinnalla. Sitäpaitsi minä havaitsin teidän olevan -niitä miehiä, jotka uusilla ranskalaisilla rillityksillä ja -rallatuksilla hämmentävät meidän vanhoja englantilaisia säveleitämme. ---Kuules, abotti, tuo viimeinen rallatuksesi on koroittanut lunnaitasi -viidelläkymmenellä kruununkolikolla, koska noin pilasit vanhan -sankarimaisen metsätorvensoittomme.» - -»Näenpä, veikkonen», sanoi abotti närkästyneenä, »ettei ole helppo olla -sinulle mieliksi metsästysasioissa. Ole kuitenkin suopeampi lunnaihin -nähden. Sanalla sanoen -- koska minun täytyy, niinkuin sanotaan, antaa -pirun ottaa veronsa -- kuinka paljon tulee minun siis maksaa sakkoa sen -johdosta, että matkustin Watlingin maantietä muistamatta ottaa -viittäkymmentä sotamiestä kintereilleni?» - -»Eikö olisi parasta», kuiskasi rosvojoukon alapäällikkö Locksleylle, -»antaa abotin määrätä juutalaisen lunnaat ja juutalaisen taas vuorostaan -abotin päästörahat?» - -»Oletpa aika hulivili», virkkoi päällikkö, »mutta ehdotuksesi ei ole -hullumpia! -- Kuules, juutalainen, astu likemmäksi. Katsastapa tuota -pyhää Aymer-isää, rikkaan Jorvaulx'in luostarin abottia, ja lausu sitten -oikeana arviomiehenä, kuinka suuret lunnaat meidän sopii vaatia häneltä? --- Tiedäthän sinä hänen luostarinsa tulojen määrän, sen takaan.» - -»Tiedän kyllä», sanoi juutalainen. »Olenhan minä usein ollut -kauppa-asioissa noiden hyvien isien kanssa ja olen ostanut heiltä sekä -nisuja että ohria ja muuta maanviljaa sekä myös villoja. Ohoh, on siellä -rikkautta, noissa luostarin tiluksissa, ja on heillä lihavaa ruokaa ja -makeaa juomaa, noilla hyvillä Jorvaulx'in isillä. Jos minulla -miesparalla olisi noin komea koti ja niin suuret tulot joka kuukausi ja -vuosi, niin maksaisinpa aika paljon hopeaa sekä kultaa vapaudestani.» - -»Sinä juutalaiskoira!» huusi abotti, »sinähän, sen riivattu, itse -parhaiten tiedät, että meidän pyhä luostarimme on velassa pääalttarin -korist...» - -»Ja siitä, kun viime vuodeksi varustitte kellarinne tavallisella -Gascognenviini määrällä», keskeytti juutalainen; »mutta kaikki nuo ovat -pieniä asioita.» - -»Kuulkaa tuota uskotonta koiraa!» huusi pappismies; »jupiseehan hän -mokomiakin, ikäänkuin meidän pyhä veljeskuntamme velkaantuisi sen viinin -vuoksi, josta meillä on lupa välistä ottaa siemaus _propter necessitatem -et ad frigus depellendum_ -- tarpeen tullessa ja suojaksi pakkasta -vastaan. Tuo ympärileikattu konna tekee pilkkaa pyhästä kirkosta, ja -tässä seisovat kristityt miehet kuuntelemassa pilkkaajaa ja edes -kieltämättä häntä!» - -»Kaikesta tästä puheesta ei teille ole apua», päätti päällikkö. ---»Määrätkää nyt vain, Iisak, kuinka paljon hän voi maksaa, nahan ja -karvan tulematta kokonaan nyljetyksi.» - -»Noin kuusisataa kultakolikkoa», sanoi Iisak, »voi tämä kelpo abotti -vallan hyvin maksaa teille, uljaat ja kunnioitettavat miehet, ja -sittenkin on hän vielä istuva sangen pehmeällä tuolilla.» - -»Kuusisataa», lausui päällikkö vakavasti; »siihen tyydyn -- hyvin -puhuit, Iisak -- kuusisataa kultaista kolikkoa. Tämä on oikea tuomio -asiassanne, herra abotti.» - -»Oikein puhuttu!» säestivät toiset sissit; »Salomo ei olisi osannut sen -viisaammin tuomita.» - -»Sinä kuulit tuomiosi, abotti», virkkoi päällikkö. - -»Oletteko te riivattuja, hyvät miehet», sanoi abotti; »mistä minä saisin -niin suuren summan! Vaikka möisin itse kalkin ja kynttilänjalat -Jorvaulx'in kirkon alttarilta, niin tuskinpa sittenkään saisin edes -puoliakaan kokoon. Ja tätä asiaa en saa toimeen menemättä itse -Jorvaulx'in luostariin. Te saatte pitää molemmat minun seurassani olevat -munkit panttina.» - -»Se pantti ei paljoa takaisi», vastasi sissipäällikkö. »Sinä saat jäädä -tänne, abotti, ja he saavat mennä lunnaita hakemaan. Sinulta ei tule -puuttumaan täällä viinipikaria eikä hirvenpaistia sillä aikaa. Ja koska -sanot olevasi halukas metsästykseen, saatpa tässä kokea semmoista -ampumista, jonka vertaista et vielä ole tainnut ikänä nähdäkään.» - -»Tai jos se olisi teille mieleen», virkkoi juutalainen, joka tahtoi -mielistellä sissejä, »voisimme lähettää Yorkiin niitä rahoja ottamaan. -Minä lainaisin ne eräästä talteeni uskotusta pääomasta, jos vain tämä -kunnioitettava herra abotti tahtoo antaa minulle velkakirjan.» - -»Hän antaa sinulle minkälaisen paperin vain vaadit, Iisak», sanoi -sissipäällikkö; »ja sinä saat sitten maksaa yhdessä sekä Aymer-abotin -lunnaat että omatkin päästörahasi.» - -»Omatko päästörahani! Voi, voi, uljaat herrat», vaikeroi juutalainen. -»Minähän olen hävinnyt, perin köyhä mies, kerjuusauva kädessä minun -tulisi vaeltaa loppuelämäni, jos täytyisi maksaa teille viisikymmentäkin -kultakolikkoa.» - -»Siitä asiasta päättäköön abotti», vastasi päällikkö. »Mitä te -arvelette, Aymer-isä, -- kannattaako tämän juutalaisen maksaa runsaat -lunnaat?» - -»Kannattaako hänen?» vastasi abotti. -- »Eikö hän ole Iisak Yorkilainen, -jolla riittäisi rikkautta, vaikka hänen tulisi lunastaa kaikki kymmenen -Israelin heimoa, mitkä vietiin Assyrian vankeuteen? -- Itse en tosin -paljon tunne häntä, mutta meidän kellarimestarimme ja rahastonvartijamme -ovat usein olleet tekemisissä hänen kanssaan. Ja kuuluupa hänen talonsa -Yorkissa olevan niin täynnä kultaa ja hopeata, että on oikein häpeä, kun -semmoista sattuu kristityssä maassa. Jokainen kristitty kummastelee, -miten tuommoisten verta imevien toukkien sallitaan kaluta maata ja itse -pyhän kirkon ydintä hävyttömillä koronkiskomisillansa.» - -»Malttakaa, pyhä isä», vastusti juutalainen, »hillitkää ja lauhduttakaa -toki vihaanne. Suvaitkaapa muistaa, etten minä pakota kenellekään -rahojani lainaksi. Ja kun papit tai maallikot, munkit ja ritarit, abotit -ja kuninkaat koputtavat oveani lainan tarpeessa, niin eivätpä he käytä -näin pahoja sanoja. -- 'Iisak-veikkonen', -- niin silloin kuuluu ---'tahdotkos tässä asiassa tehdä minulle hyvän työn? Kyllä minä -maksupäivästä pidän rehellisesti huolta, niin totta kuin toivon -pääseväni autuuteen.' -- Ja: 'hyvä Iisak, jos koskaan olet ihmistä -auttanut, niin ole ystäväni tässä pulassa'. -- Mutta kun maksupäivä -tulee ja minä vaadin omaani takaisin, mitä minä silloin saan kuulla -muuta kuin: 'perkeleen vietävä juutalainen!' -- ja: 'Egyptin rutto -hävittäköön koko sukukuntasi!' sekä muita tällaisia puheita, joilla -raakaa, väkivaltaista roistokansaa yllytetään meitä muukalaisraukkoja -vastaan!» - -»Abotti», virkkoi päällikkö, »onpa hän, vaikka juutalainen, puhunut -totta. Määrää sinä vain hänen lunnaittensa summa, niinkuin hän määräsi -sinun päästörahasi ilman enempiä pahoja sanoja.» - -»Ei kukaan muu paitsi _latro famosus_ -- mainio rosvo -- joiden sanain -selityksen minä jätän toiseen aikaan ja tilaisuuteen», sanoi abotti, -»panisi kristittyä pappia ja kastamatonta juutalaista rinnakkain. Mutta -koska vaadit minua määräämään tämän koiran hinnan, niin sanon suoraan, -että teille tapahtuisi vääryys, jos hän maksaisi penniäkään vähemmän -kuin tuhannen kolikkoa.» - -»Se on päätös -- se on päätös!» lausui päällikkö. - -»Se on päätös, se on päätös!» säestivät metsäsissit. »Kristitty on -osoittanut, että hän on paremmin kasvatettu ja on ollut anteliaampi -meitä kohtaan kuin juutalainen.» - -»Auttakoon isieni Jumala!» vaikeroi juutalainen. »Tahdotteko peräti -hävittää minut, köyhän miehen? -- Minä olen tänäpäivänä kadottanut -tyttäreni; tahdotteko samalla myös ryöstää minulta elatukseni?» - -»Vähemmänhän sinulla nyt on huolta elatuksesta, koska kadotit -tyttäresi», arveli Aymer. - -»Voi, voi, hyvä herra!» vastasi Iisak; »teidän papillinen säätynne ei -salli teidän tuntea, miten lujasti lapsemme ovat kasvaneet kiinni -sydänjuuriimme. -- Voi, Rebekka, sinä rakkaan Raakelini tytär! Jos -jokainen lehti tuossa puussa olisi kultasekiini ja kaikki ne sekiinit -minun omiani, antaisin koko sen rikkauden mielelläni, kun vain saisin -tietää sinun olevan hengissä ja pelastuneen nasarealaisten käsistä!» - -»Oliko tyttäresi mustatukkainen neiti?» kysyi yksi sisseistä: »ja oliko -hänen huntunsa kudottua silkkiä ja hopealla tikattu?» - -»Niin oli -- niin oli!» sanoi vanha mies nyt vapisten toivosta -samoinkuin äsken vielä pelosta. »Isä Jaakob sinua siunatkoon! Voitko -antaa minulle tietoa hänen pelastuksestaan?» - -»Hän se sitten oli», virkkoi jousimies, »jonka tuo ylpeä temppeliherra -kuljetti muassaan, kun hän eilisiltana raivasi itselleen tien joukkomme -läpi. Minulla oli jo jousi jännitettynä lennättääkseni nuolen hänen -jälkeensä. Mutta säästinpä hänet kuitenkin, sillä pelkäsin, että nuoli -voisi tehdä pahaa neitoselle.» - -»Voi!» vastasi juutalainen. »Soisinpa, että olisit ampunut, vaikka nuoli -olisikin käynyt tyttäreni sydämeen. Parempi hänen olisi maata -esi-isiensä hautakammiossa kuin tuon irstaan, julman temppeliherran -häpäisevällä vuoteella! Ichabad! Ichabad! Kunnia on huoneestasi -kadonnut!» - -»Veikkoset», sanoi päällikkö katsahtaen ympärilleen, »tuo mies on tosin -vain juutalainen, mutta hänen surunsa liikuttaa kuitenkin sydäntäni. ---Tunnusta meille suoran, Iisak, veisikö tämä tuhannen kolikon maksu -viimeisen rovon kukkarostasi?» - -Tämä kysymys muistutti taas Iisakin mieleen hänen maalliset tavaransa, -joita hän juurtuneesta tavasta oli tottunut rakastamaan melkein yhtä -paljon kuin lastansakin. Hän vaaleni ja sammalsi eikä voinut olla -myöntämättä, että hänelle sittenkin saattaisi jäädä hiukan yli. - -»No, niin, -- anna olla vain -- kuinka paljon jääneekin», sanoi -sissipäällikkö, »emme tahdo ruveta pitämään niin kovin tarkkaa lukua -sinun kanssasi. Rahoitta olisi sinun yhtä mahdotonta pelastaa lapsesi -ritari Brian de Bois-Guilbertin kynsistä kuin ampua uljas uroshirvi -kärjettömällä nuolella. Emme siis tahdo ottaa sinulta suurempia lunnaita -kuin Aymer-abotiltakaan, tai paremmin vielä, sata kultakolikkoa -vähemmän, jotka luovutan omasta osastani, jotta tälle arvoisalle -veljeskunnallemme ei tulisi mitään vahinkoa. Samalla me myös vältämme -sen ilkeän moitteen, että olisimme muka arvioineet samanarvoisiksi -juutalaisen kauppiaan ja kristityn hengellisen herran. Ja näin, -juutalainen, jääpi sinulle viisisataa kolikkoa tyttäresi lunnaiksi. -Temppeliherrat rakastavat hopeasekelien loistoa yhtä paljon kuin mustien -silmien säihkyä. Riennä siis ja kilistä sekeleitäsi Bois-Guilbertin -korvissa, ennenkuin pahempaa tapahtuu. Sinä tapaat hänet, niin sanovat -vakoojamme, hänen veljeskuntansa lähimmässä preceptorio-kartanossa. ---Puhuinko oikein, iloiset veikkoseni?» - -Sissit ilmaisivat suostuvansa päällikön päätökseen. Ja Iisak, jonka -surua tieto, että hänen tyttärensä oli elossa ja kenties rahalla -lunastettavissa, oli paljon lievittänyt, heittäytyi jalomielisen -sissipäällikön jalkoihin ja hieroen partaansa päällikön saappaisiin hän -tavoitteli hänen viheriän nuttunsa helmaa suudellakseen sitä. Mutta -Locksley peräytyi ja irroittautui ylenkatseellisesti juutalaisen -halailusta. - -»No, sen vietävä, nouse ylös! Minä olen Englannin mies enkä kärsi -tuommoisia itämaan kumarruksia. -- Käy polvillesi, kun Jumalaa rukoilet, -mutta älä kiittele syntisparkaa tuolla tavoin!» - -»Aivan niin, juutalainen», puuttui Aymer-abotti puheeseen, »käy -polvillesi Jumalan eteen, jonka edustajana tässä on hänen alttarinsa -palvelija, ja kukapa tietää, jos sinä totisesti teet katumusta ja annat -soveliaita lahjoja Pyhän Robertin arkkuun, mikä armo voi tullakaan sinun -sekä Rebekka-tyttäresi osaksi! Minun on sääli sitä tyttöä, sillä hän on -sievä ja suloinen ulkomuodoltaan -- näin hänet Ashbyn turnajaisissa. Ja -ritari Brian de Bois-Guilbertiin voi minun sanani vaikuttaa paljon. ---Mieti siis, millä tavalla voisit ansaita, että puhuisin hänelle sinun -puolestasi.» - -»Voi, voi!» valitti juutalainen. »Joka haaralta ryöstäjiä hyökkää -päälleni -- olen aivankuin ylenannettu assyrialaisten ja Egyptin -kuninkaan saaliiksi!» - -»Mitä muuta kohtaloa ansaitseekaan kirottu kansakuntasi?» vastasi -abotti. »Sanoohan pyhä Raamattu: _verbum Domini projecerunt, et -sapientia est nulla in eis_ -- he ovat hyljänneet Jumalan sanan, eikä -heissä ole yhtään viisautta; _propterea dabo mulieres eorum exteris_ ---sentähden annan heidän vaimonsa muukalaisille -- se tahtoo sanoa, -tässä tapauksessa temppeliritareille. _Et thesauros eorum haeredibus -aliensis_ -- ja heidän tavaransa vieraille perillisille -- niinkuin nyt -näille kelpo miehille.» - -Iisak huokasi syvään, alkoi väännellä käsiänsä ja vajosi taas äskeiseen -tuskaan ja suruun. Mutta sissipäällikkö veti hänet syrjään. - -»Ajattele tyystin, Iisak», virkkoi Locksley, »mitä tässä asiassa otat -tehdäksesi. Minä neuvoisin sinua taivuttamaan tämän pappismiehen -ystäväksesi. Hän on turhamielinen, Iisak, ja hän on rahanahne; ainakin -hän tarvitsee rahaa tuhlarinelämäänsä. Sinä voit helposti tyydyttää -hänen rahanhimonsa; sillä älä luulekaan, että saat silmäni sokaistuksi -noilla ruikutuksilla köyhyydestäsi. Minä tunnen hyvin, Iisak, sen -rautakirstunkin, missä rahapussejasi pidät. Mitä! Enkö tunne tuota isoa -kiveä omenapuun juurella sinun puutarhassasi Yorkissa; siitähän mennään -alas kiviseen kellariin?» -- Juutalainen vaaleni kalmankarvaiseksi. ---»Mutta älä kuitenkaan pelkää mitään minun puoleltani», jatkoi -sissipäällikkö, »sillä me olemme vanhoja tuttuja. Etkö muista sairasta -jousimiestä, jonka sinun kaunis tyttäresi Rebekka Yorkissa lunasti -kahleista ja jota hän sitten hoiti kotonaan, kunnes hän jälleen tuli -terveeksi? Muistatko, miten silloin lähtiessä annoit hänelle kolikon -evääksi? -- Koronkiskuri sinä olet, Iisak; mutta parempaa korkoa et -liene milloinkaan saanut rahoistasi kuin nyt saat tuosta pienestä -hopearahasta, sillä se on tänään säästänyt sinulle viisisataa -kultarahaa.» - -»Sinäkö siis olet se, jota me sanoimme Dikkon-jousenjännittäjäksi?» -sanoi Iisak. »Tuntuipa minusta äänesi tutulta.» - -»Samainen jousenjännittäjä minä olen», vastasi päällikkö, »ja myös -Locksley, ja onpa minulla vielä useampia muita kelpo nimiä lisäksi.» - -»Mutta erehdytpä, hyvä jousenjännittäjä, luulossasi, mitä tuohon -kiviseen kellariin tulee. Niin totta kuin taivaan apua toivon, se -kellari ei sisällä muuta kuin vähäisen kauppatavaroita, jotka mielelläni -annan teille. Sata kyynärää vihreää sarkaa miehillesi ja sata -espanjanruokon jousiksi ja sata silkkistä jousenjännettä, vahvaa, -tasakiertoista ja sileätä -- ne kaikki lähetän sinulle kiitokseksi -hyvyydestäsi, kunnon Dikkon, jos vain lupaat, ettet hiisku kenellekään -mitään siitä kivisestä kellarista, hyvä Dikkon.» - -»Minä olen siitä ääneti kuin metsähiiri», vastasi sissipäällikkö; »ja -usko minua, että minun on oikein sääli tytärtäsi. Mutta häntä en voi -auttaa. Temppeliritarin peitsimiehiä vastaan minun jousimieheni eivät -kestä aukeilla kedoilla, -- ne lentäisivät pian hajalleen, niinkuin -akanat tuuleen. Jotakin kenties olisin voinut tehdä, jos silloin olisin -ollut saapuvilla, kun hän kuljetti Rebekkaa pois, mutta nyt ei muu auta -kuin viisaus. Kuule, pitääkö minun hieroa sinun puolestasi kauppaa -abotin kanssa?» - -»Tee niin, Dikkon, Jumalan nimessä, jos voit auttaa minua saamaan -takaisin sydämeni lapsen.» - -»Mutta muistakin», sanoi sissipäällikkö, »ettet keskeytä minua -sopimattomalla kitsaudellasi. Sitten tahdon hänen kanssaan sovitella -puolestasi.» - -Näin sanottuaan hän poistui juutalaisen luota, joka kuitenkin seurasi -häntä kuin kuvajainen. - -»Aymer-abotti», virkkoi päällikkö, »tulkaa syrjään puheilleni tämän puun -juurelle. Ihmiset väittävät, että te rakastatte viiniä ja neitosten -hymyjä enemmän kuin teidän säätynne sallisi, herra pappi, mutta eihän se -asia minuun koske. Olen myös kuullut, että kelpo metsäkoirapari ja nopea -hevonen ovat teille mieleen; ja arvelenpa, koska te rakastatte tämmöisiä -kalliita huvituksia, ettette ehkä vihaa kullalla täytettyä kukkaroakaan. -Mutta sitä en ole koskaan kuullut, että väkivalta ja julmat teot -olisivat teille mieleen. -- Kuulkaa siis, tässä on Iisak, joka tahtoo -antaa teille varoja huvituksen ja hauskan ajanvieton hankkimiseen, -nimittäin sata hopeamarkkaa sisältävän pussin -- jos hänen onnistuu -teidän sananne kautta saada tyttärensä vapautetuksi liittoveljenne -temppeliherran vallasta.» - -»Eheällä ja täydellä kunnialla, niinkuin hän oli ryöstettäessä», lisäsi -juutalainen, »muuten kauppa on mitätön.» - -»Vaiti, Iisak», sanoi sissipäällikkö, »muuten heitän asiasi sikseen. -Mitä sanotte tarjoukseeni, Aymer-abotti?» - -»Tämä asia», lausui abotti, »on luonteeltaan kahdenlainen. Sillä jos -toiselta puolen teenkin hyvää, niin toiselta kannalta katsoen koituu se -juutalaisen eduksi ja on siis vasten omaatuntoani. Mutta jos juutalainen -suostuu auttamaan kirkkoa sillä, että antaa hiukan rahaa meidän -makuukamarimme korjaamista varten, niin tahdon kuitenkin rikkoa -omaatuntoani vastaan ja olla avullisena hänen tyttärensä -takaisinsaamisessa.» - -»Mitä siihen tulee, että lisättäisiin parikymmentä markkaa makuukamaria -varten», vastasi sissipäällikkö, »... vaiti, Iisak, sanon minä ... tai -pari hopeista kynttilänjalkaa alttarin koristukseksi, niin siinä emme -rupea tinkimään.» - -»No mutta, hyvä Dikkon-jousenjännittäjä...», yritti Iisak jälleen -keskeyttää häntä. - -»Hyvä juutalainen -- hyvä luontokappale -- hyvä maan mato!» tiuskaisi -sissipäällikkö maltittomasti; »jos sinä vielä edelleen näin punnitset -sydämessäsi halvan mammonasi ja tyttäresi hengen sekä kunnian painoa, -niin minä vannon taivaan nimessä vieväni putipuhtaaksi jok'ainoan rovon, -mitä sinulla on, ennenkuin kolme vuorokautta on kulunut.» - -Iisak kutistui kokoon säikähdyksestä ja vaikeni. - -»Ja minkä vakuuden saan kaikista näistä lupauksista?» kysyi abotti. - -»Jos Iisakin asia tulee teidän avullanne onnelliseen päätökseen», -vastasi sissipäällikkö, »niin pidän huolta, sen vannon Pyhän Hubertin -kautta, että te saatte rahat häneltä hyvässä hopeassa. Ja jollei hän -sitä tee, niin minä kuritan häntä semmoisella tavalla, että hän -mieluummin soisi maksaneensa kaksikymmentä sen vertaa.» - -»No hyvä siis, juutalainen», sanoi Aymer; »koska minun pitää sekaantua -tähän asiaan, niin annapa kirjoitusneuvosi tänne -- mutta maltas -- ei, -mieluummin kuin käyttäisin sinun kynääsi, paastoisin vuorokauden. Mistä -nyt toinen kynä saataisiin?» - -»Jos teidän hurskas omatuntonne ei salli juutalaisen kynän käyttämistä, -niin kyllä minä hankin toisen», virkkoi sissipäällikkö. Näin sanoen hän -jännitti jousensa ja tähtäsi nuolellansa heidän ylitsensä lentävään -metsähanheen, ison parven etumaisinta, joka par'aikaa kiiti Holdernessin -syrjäisille ja jylhille soille päin. Lintu kapsahti maahan, nuoli -rinnassansa. - -»Tuossa, abotti», sanoi päällikkö, »olisi vuosisadaksi kyllin kyniä -kaikille Jorvaulx'in munkeille, jolleivät he ruvenne kirjoittamaan -aikakirjoja.» - -Abotti kävi istumaan ja kirjoitti vitkallisesti kirjeen Brian de -Bois-Guilbertille. Sitten, lakattuansa huolellisesti pärmät yhteen, hän -antoi sen juutalaiselle ja sanoi: »Tässä on passisi Templestowen -preceptorio-kartanoon, ja pitäisipä luullakseni tyttäresi päästä -vapaaksi tämän kirjeen avulla, jos nimittäin itse lisäät sille voimaa -edullisilla tarjouksilla. Sillä usko minua, tuo kelpo ritari -Bois-Guilbert on niitä miehiä, joka ei mitään anna, jollei samalla myös -jotakin saa.» - -»Hyvä on, abotti», sanoi sissipäällikkö, »nyt en minä viivytä teitä -enempää muulla asialla kuin pyytämällä teitä antamaan juutalaiselle -velkakirjan niistä viidestäsadasta kruununkolikosta, jotka sovimme -lunnaiksenne. Hän saa olla minun rahavartijani; ja jos kuulisin teidän -rupeavan tekemään verukkeita ja kieltävän, ettei hän saisi panna teidän -laskuunne tätä maksamaansa summaa, niin hylätköön minut Pyhä Neitsyt -Maaria, ellen polta teitä luostarinne sisään, vaikkapa semmoinen teko -veisikin minut kymmenen vuotta ennen aikojani hirteen!» - -Paljoa vastahakoisemmin kuin kyhätessään kirjettä Bois-Guilbertille -abotti kirjoitti nyt kuitin, jossa hän myönsi saaneensa Iisak -Yorkilaiselta viisisataa kultakolikkoa lainaksi, luvaten rehellisesti -maksaa summan hänelle takaisin. »Ja nyt», virkkoi abotti Aymer, »pyydän -saada takaisin muulini ja ratsuni, sormukset, kalliit kivet sekä koreat -vaatteet, jotka minulta on ryöstetty, ja viimein vielä, että seurassani -olevat arvoisat veljet päästettäisiin vapaiksi, koska olen rehellisenä -vankina tyydyttänyt teidän lunnasvaatimuksenne.» - -»Mitä munkkeihinne tulee, herra abotti», sanoi Locksley, »niin ne -päästetään heti vapaiksi, sillä väärin olisi pidättää heitä. Samaten -saatte myös muulinne sekä hevosenne takaisin sekä sen verran matkarahaa, -että voitte päästä Yorkiin asti, sillä armottomasti olisi tehty, -jollemme jättäisi teille matkatarpeita. -- Mutta mitä sormuksiin, -kalliisiin kiviin, käätyihin sekä muihin semmoisiin tulee, niin -tietäkää, että meillä on herkkä omatunto. Me emme tahdo jättää teidän -kaltaisellenne hurskaalle miehelle, jonka mielen pitäisi jo olla erossa -elämän turhamaisuuksista, niin suurta kiusausta rikkomaan säätynsä -sääntöjä vastaan pitämällä turhanpäiväisiä leluja.» - -»Ajatelkaa, mitä teette, hyvät miehet», sanoi abotti, »ennenkuin käytte -käsiksi kirkon perintöön. -- Nämä esineet kuuluvat _inter res sacras_ -(pyhiin esineisiin), ja kuka tietää, mikä taivaan rangaistus voi -seurata, jos ne joutuvat maallikkokäsien pideltäviksi.» - -»Siitä minä pidän huolen, arvoisa abotti», vastasi Copmanhurstin erakko; -»minä aion itse käyttää niitä.» - -»Ystävä tai veli», virkkoi abotti, kuullessaan väitteensä tehtävän tällä -tavoin tyhjäksi, »jos sinä todella olet vihitty hengelliseen säätyyn, -niin pyydän sinua huolellisesti punnitsemaan, miten vastaat piispallesi -osallisuudestasi tämänpäiväisessä toimessa.» - -»Abotti veikkonen», vastasi erakko, »minä voin antaa sinun tietää, että -kuulun hyvin pieneen hiippakuntaan, jossa olen oma piispani, ja että -yhtä vähän välitän Yorkin hiippaherrasta kuin Jorvaulx'in abotista ja -koko hänen luostarikunnastaan.» - -»Sitten olet kelvoton pappi», virkkoi abotti, »ja kuulut noitten -harhautuneitten miesten joukkoon, jotka luvattomasti ottavat papin pyhän -säädyn, saastuttavat kirkon hurskaita menoja ja saattavat kadotuksen -tielle niiden sielut, jotka heiltä neuvoa pyytävät; _lapides pro pane -condonantes iis_ -- antavat heille kiviä leivän asemesta, niinkuin -Vulgatassa[33] on kirjoitettu.» - -»Jo riittää», sanoi erakko, »eipä minun kalloni olisi tähän asti -kestänytkään, jos sitä olisi voitu latinalla halkaista. Mutta sen sanon -sinulle, että pidän luvallisena egyptiläisen ryöstämisenä, kun sinun -tapaisiltasi pöyhkeiltä papeilta riisutaan heidän kalleutensa ja -leikkikalunsa.» - -»Sinä olet rosvopappi», ärjäisi abotti kovasti suuttuneena, -»_excommunicabo vos_ -- minä julistan sinut kirkonkiroukseen!» - -»Itsepä käyttäydyt rosvon ja väärä-uskoisen tapaan», vastasi erakko yhtä -kiukkuisesti. »En ota mielisuosiolla tässä seurakuntani kuullen vastaan -tuommoisia haukkumisia, joita sinä häpeämättä lasket leuoistasi minulle, -arvossapidettävälle säätyveljellesi. _Ossa ejus perfringam_ -- lyönpä -luusi kappaleiksi -- samaten Vulgatan sanoilla puhuakseni.» - -»Ohoo!» huudahti päällikkö; »jokos arvoisat kirkonisät ovat leukasilla? --- Muista rauhanlupaustasi, erakko! -- Ja sinä abotti, jollet jo ole -täydesti sovittanut syntejäsi Jumalan kanssa, niin älä suututa sen -enempää tätä erakkoa! -- Erakko, anna tämän arvoisan isän lähteä -rauhassa, sillä hän on maksanut lunnaansa!» - -Sissit erottivat toisistaan vihaiset papit, jotka yhä edelleen -huutelivat, haukkuen toisiansa huonolla latinan renkutuksella, joka -abotilta sujui liukkaammin, mutta erakon suusta tuprusi sitä suuremmalla -voimalla. Abotti viimein hillitsi itsensä huomatessaan arvonsa alenevan -turhasta suukovusta moisen metsäpapin kanssa kuin sissijoukon -kappalainen oli. Hän ratsasti siis tiehensä seuralaisineen, jotka -tällävälin olivat tulleet saapuville. Hän lähti pois paljon vähemmän -komeilevana ja paljon enemmän apostolisessa asussa kuin ennen tässä -kerrottua tapausta. - -Nyt ei ollut enää muuta toimitettavana, kuin että juutalaisen piti antaa -jokin vakuus lunnaista, jotka hänen tuli maksaa sekä omasta että myös -abotin puolesta. Hän kirjoitti siis ja vahvisti sinetillänsä kirjeen -eräälle Yorkissa asuvalle kansalaisellensa, jota hän kehoitti antamaan -kirjeentuojalle tuhat kultarahaa sekä myös muutamia kirjeessä lähemmin -mainituita tavaroita. - -»Sheva-veljelläni», virkkoi juutalainen syvään huoaten, »on -tavara-aittojeni avaimet.» - -»Onko myös kivisen kellarin avaimet», kuiskasi Locksley. - -»Ei, ei, Jumala varjelkoon!» sanoi Iisak. »Kirottu olkoon se hetki, -jolloin vieras, ken tahansa, sai tiedon siitä salaisuudesta.» - -»Minun tiedossani se on hyvässä tallessa», virkkoi sissipäällikkö, »jos -vain tämä kirjeesi tuottaa meille sovitun summan. Mutta mitäs nyt, -Iisak? Oletko kuollut? Oletko kiveksi muuttunut? Onko tuhannen -kruununkolikon maksu karkoittanut kokonaan mielestäsi tyttäresi vaaran?» - -Juutalainen kavahti jaloilleen. »Ei, Dikkon, ei -- minä lähden paikalla. -Hyvästi nyt sinä, jota en voi sanoa hyväksi mieheksi, mutta en myöskään -uskalla enkä tahtoisikaan sanoa pahaksi.» - -Lähtiessä sissipäällikkö antoi vielä juutalaiselle seuraavan neuvon -matkalle: »Ole antelias, juutalainen, tarjouksissasi, äläkä sääli -kukkaroasi, kun tyttäresi pelastus siitä riippuu. Usko minua, että se -kulta, jonka tässä asiassa saisit säästetyksi, tuottaisi sinulle -vast'edes yhtä paljon tuskaa, kuin jos se kuumana valettaisiin -kurkkuusi.» - -Iisak myönsi tämän syvästi huoaten todeksi ja lähti matkaan. Kaksi -rotevaa metsäsissiä annettiin hänelle oppaiksi ja suojelijoiksi -metsätielle. - -Musta ritari, jota tässä tapahtuneet monenlaatuiset tapaukset olivat -suuresti huvittaneet, lausui nyt myöskin vuorostaan jäähyväiset -sissipäällikölle. Hän ei voinut olla ilmaisematta ihmettelyään sen -johdosta, että lainsuojattomien miesten keskuudessa vallitsi näin hyvä -järjestys. - -»Pahassakin puussa, herra ritari», vastasi päällikkö, »kasvaa joskus -hyvä hedelmä; eivätkä pahat ajatkaan aina synnytä vain pelkkää pahaa. -Tähän laittomaan virkaan antautuneitten miesten parissa on epäilemättä -monta, jotka tahtovat niin kohtuullisesti kuin mahdollista käyttää -hyväkseen ajan vallattomuutta, ja saattaapa myös olla joitakuita, jotka -vasten tahtoaan ja vain pakosta harjoittavat semmoista työtä.» - -»Ja semmoinen mies», kysyi ritari, »on varmaan se, joka minulle nyt -puhuu?» - -»Herra ritari», vastasi sissipäällikkö, »meillä on kumpaisellakin -salaisuutemme. Te saatte minusta arvella mitä tahdotte, niinkuin -minullakin on lupa tehdä päätöksiä teidän persoonastanne, vaikka -kummankin nuolet kenties sattuvat väärään pilkkaan. Mutta samoin kuin -minä en vaadi vihiä teidän salaisuudestanne, niin älkää tekään panko -pahaksi, jollen omaani ilmoita.» - -»Suo anteeksi, kelpo sissi», virkkoi ritari; »syystä moitit minua. Mutta -saattaapa käydä, että joskus vast'edes joudumme tapaamaan toisemme, -tarvitsematta enää salailla mitään toisiltamme. Siihen asti me olemme ja -eroamme ystävinä, eikö niin?» - -»Tuossa käteni sen vakuudeksi», sanoi Locksley, »ja tahtoisinpa sanoa, -että se on kelpo englantilaisen käsi, vaikka sen haltija tätä nykyä -onkin vain metsäsissi ja karkulainen.» - -»Ja tässä on minunkin käteni vastaukseksi», sanoi ritari, »ja minä -katson kunniaksi, että sinun kätesi sitä puristaa. Sillä se mies, joka -tekee hyvää, kun hänellä on rajaton valta tehdä pahaa, ansaitsee -kiitosta ei vain tekemästänsä hyvästä, vaan myös siitä pahasta, jonka -hän jättää tekemättä. Terve näkemiin siis nyt, kelpo metsäsissi!» - -Näin erosivat nämä kunnon kumppanukset toisistaan, ja noustuaan vahvan -sotaratsunsa selkään ratsasti Musta ritari metsän halki uusiin -seikkailuihin. - - - - -NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU. - - - KUNINGAS JUHANA: Niin, tiedä, ystävä, hän tielläni on niinkuin mikä - käärme, ja mihin vain tään jalkani ma astun, hän edessäni on. Mua - ymmärrätkö? - - _Kuningas Juhana_. - -Suuria pitoja vietettiin Yorkin linnassa; sinne oli Juhana-prinssi -kutsunut kokoon kaikki aatelisherrat, hengelliset ylimykset sekä muut -etevät miehet, joiden avulla hän toivoi saavansa toteutetuksi -kunnianhimoisen hankkeensa Rikhardin kruunua vastaan. Woldemar Fitzurse, -prinssin taitava ja viisas asiamies, vehkeili salaisesti vieraitten -joukossa, kiihoitellen ja yllytellen heitä, jotta he uskaltaisivat -julkisesti ilmoittaa suostuvansa kapinaan. Mutta yrityksen aloittamista -viivytti usean tärkeän liittoveljen poissaolo. Luja ja peloton, vaikka -raaka Front-de-Boeuf; tulinen ja uljas de Bracy; terävä-älyinen, -sotataitoon harjautunut ja urhoollisuudestaan kuuluisa Brian de -Bois-Guilbert -- he kaikki olivat välttämättömän tarpeellisia, jotta aie -onnistuisi. Ja Juhana sekä hänen neuvonantajansa, kiroten mainittujen -miesten tarpeetonta ja joutavaa poissaoloa, eivät tohtineet ryhtyä -toimiin ennen heidän tuloansa. Kadoksissa oli myös Iisak Juutalainen ja -hänen kanssaan ne lainavarat, joiden hankkimisesta prinssi oli sopinut -juutalaisen ja hänen sukuveljiensä kanssa. Tämä puute varsinkin oli -vaarallinen näin tärkeänä hetkenä. - -Alkoipa sen lisäksi sinä aamuna, joka koitti Torquilstonen hävityksen -jälkeen, Yorkin kaupungissa kiertää hämärä huhu, että muka de Bracy ja -Bois-Guilbert sekä heidän liittoveljensä Front-de-Boeuf olivat tapetut -tai joutuneet vangeiksi. Woldemar saattoi tämän huhun Juhana-prinssinkin -tietoon ja lisäsi pelkäävänsä, että siinä saattoi ehkä olla perää, koska -he vähäisen miesjoukon kanssa olivat lähteneet vangitsemaan Cedrik -Saksilaista ja hänen matkaseuraansa. Toisena ajankohtana prinssi olisi -kehunut tämmöistä väkivaltaista tekoa hauskaksi pilanteoksi; mutta nyt, -kun se viivytti ja esti hänen omia vehkeitään, hän rupesi pahasti -soimaamaan poissaolevia herroja, puhuen lainrikkomisesta ja valtakunnan -järjestyksen sekä yksityisen omaisuuden vahingoittamisesta ja käyttäen -sanoja, jotka olisivat sopineet itse hurskaan Alfred-kuninkaankin -suuhun. - -»Niitä hillittömiä rosvoja!» huusi hän. »Jos minä ikinä pääsen Englannin -kuninkaaksi, niin hirtän tuommoiset pahantekijät heidän omien linnojensa -laskusiltoihin!» - -»Mutta jos tahdotte päästä Englannin kuninkaaksi», vastasi hänen -Ahitophelinsa kylmäkiskoisesti, »täytyy teidän, ruhtinaallinen armo, -kärsiä noiden hillittömien rosvojen pahoja tekoja ja vielä lisäksi -pelastaa nyt heidät, joskin kiivautenne heidän loukkaamansa lain -puolesta on itsessänsä sangen kiitettävä. Somaa apuapa olisi meille, jos -saksilaiset talonpoikalurjukset todellakin olisivat toteuttaneet teidän -toivomuksenne ja tehneet paronilinnojen laskusilloista hirsipuita; sillä -tuntuupa rajupäinen Cedrik olevan mies, jolle semmoinen temppu helposti -saattaisi johtua mieleen. Vaarallista olisi -- senhän te, ruhtinaallinen -armo, hyvin ymmärrätte -- lähteä toimeen ilman Front-de-Boeufin, de -Bracyn ja temppeliherran apua; ja me olemme jo nyt menneet liian -kauaksi, jotta voisimme enää vaaratta peräytyä.» - -Juhana-prinssi löi närkästyneenä kämmenellään otsaansa ja alkoi sitten -astella lattialla edestakaisin. - -»Noita konnia!» sanoi hän, »noita kelvottomia konnia ja pettureita! Että -jättävätkin minut yksin tämmöisellä tärkeällä hetkellä!» - -»Ei, -- sanokaa pikemminkin: noita hölmöparkoja», virkkoi Woldemar, -»jotka eivät malta olla tavoittelematta joutavia leluja, kun tositoimia -olisi tehtävänä.» - -»Mitäs nyt tehdään?» kysyi prinssi, äkisti Woldemarin eteen seisahtuen. - -»Enpä tiedä, mitä olisi tehtävä», vastasi neuvonantaja, »paitsi mitä jo -ehdotin. -- En tullutkaan tänne, ruhtinaallinen armo, valittamaan teille -tätä surkeaa seikkaa, ennenkuin olin sen auttamiseksi tehnyt kaiken, -minkä voin.» - -»Sinä olet hyvä enkelini, Woldemar», virkkoi prinssi, »ja pitääpä -Juhana-kuninkaan hallituksen tulla kuuluisaksi Englannin historiassa, -koska minulla on näin viisas kansleri neuvonantajana. -- Mitä siis olet -saanut aikaan?» - -»Olen käskenyt Ludwig Winkelbrandin, de Bracyn alapäällikön, soitattaa -torvellaan lähtökutsua, panna lipun liehumaan ja lähteä heti paikalla -kohti Front-de-Boeufin linnaa avuksi ystävillemme, jos heille vielä voi -apu ennättää.» - -Prinssin kasvoille levisi loukatun ylpeyden puna, aivankuin liiaksi -hemmotellun lapsen, joka arvelee, ettei häntä ole hyvin kohdeltu. - -»Kaikki pyhät auttakoot!» hän tiuskaisi, »hyvin suuren edesvastuun -otitkin päällesi, Woldemar Fitzurse! Ja liian rohkea olit, kun ilman -meidän käskyämme soitatit sotatorvea ja liehutit lippua tässä -kaupungissa, missä me itse olimme saapuvilla!» - -»Suokaa anteeksi, ruhtinaallinen armo», vastasi Fitzurse, kiroillen -itsekseen herransa joutavaa ylpeyttä; »mutta aika oli täpärällä ja -muutamien minuuttienkin viivytys saattoi olla turmioksi. Sentähden -katsoin parhaaksi toimia omin päin asiassa, joka on teidän -yrityksellenne niin kovin tärkeä.» - -»Minä annan sinulle anteeksi, Fitzurse», lausui prinssi totisella -äänellä; »tarkoituksesi olkoon puolustuksena hätäilevälle -ajattelemattomuudellesi. -- Mutta kukas tuolla tulee? -- de Bracy itse, -pyhän ristin kautta! -- Ja kummallisessa puvussapa hän rohkenee astua -meidän eteemme!» - -Se oli todellakin de Bracy -- kannukset veressä, tulipunaisena -kiireestä. Hänen varuksensa olivat täynnä äskeisen kovan taistelun -jälkiä; ne olivat rikkinäiset ja veren tahraamat, tomuiset ja lokaiset -kypäränharjasta rautakengän kärkiin asti. Hän riisui päästään -rautalakin, asetti sen pöydälle ja seisoi vähän aikaa äänetönnä, -ikäänkuin kooten ajatuksiansa, ennenkuin rupesi kertomaan -kerrottavaansa. - -»De Bracy», kysyi Juhana-prinssi, »mitä tämä on? -- Puhu, minä käsken! -Ovatko saksilaiset ilmikapinassa?» - -»Puhu, de Bracy», virkkoi Fitzursekin melkein yhteen ääneen herransa -kanssa; »olithan ennen mies. -- Missä on temppeliherra? -- Missä on -Front-de-Boeuf?» - -»Temppeliherra on paennut», vastasi de Bracy, »ja Front-de-Boeufiä ette -enää koskaan näe. Hän vaipui kuumaan hautaan, oman linnansa palavien -raunioiden keskelle. Minä yksin pääsin tänne siitä kertomaan.» - -»Kylmiä sanomia ne ovat meille», sanoi Woldemar, »vaikka tulesta ja -palosta kerrotkin.» - -»Pahin sanoma on vielä virkkamatta», lisäsi de Bracy; ja läheten -Juhana-prinssiä hän matalalla, mutta painavalla äänellä sanoi: »Rikhard -on Englannissa -- olen nähnyt ja puhutellut häntä.» - -Juhana-prinssi vaaleni, horjahti ja kaappasi kiinni tammisen penkin -selkävarasta -- aivankuin mies, joka on juuri saanut nuolen rintaansa. - -»Sinä hourailet, de Bracy», virkkoi Fitzurse; »tuo ei voi olla totta.» - -»Se on niin totta kuin tosi itse», sanoi de Bracy. »Minä jouduin hänen -vangikseen ja olin puheissa hänen kanssaan.» - -»Rikhard Plantagenet'nkö kanssa, sanot?» kysyi Fitzurse vielä. - -»Juuri Rikhard Plantagenet'n», vastasi de Bracy, »Rikhard Leijonamielen --- Englannin kuninkaan Rikhardin puheilla.» - -»Ja sinä jouduit hänen vangikseen», jatkoi Woldemar. »Hänellä on siis -sotajoukko?» - -»Ei -- hänellä oli seurassaan vain parvi metsäsissejä, jotka eivät edes -tiedä, kuka hän on. Ja kuulinpa hänen sanovan, että hän aikoi erota -heistäkin. Hän oli liittynyt heidän joukkoonsa sen vuoksi, että tahtoi -auttaa heitä Torquilstonen piirityksessä.» - -»Kas niin», sanoi Fitzurse, »tuo on tosiaan aivan Rikhardin tapaista. -Hän on todellinen vaeltava ritari, joka kuljeskelee ympäri maita ja -mantereita etsien vaarallisia seikkailuita luottaen ainoastaan oman -kätensä voimaan, niinkuin lauluissa ylistetyt ritarit Guyt ja Bevisit ---ja sillä aikaa -- ja sillä aikaa hän jättää valtakuntansa tärkeät -asiat valvomatta ja saattaa itsensäkin hengenvaaraan. -- Mitä nyt aiot -tehdä, de Bracy?» - -»Minäkö? -- Minä tarjosin itseni ja vapaajoukkoni Rikhardin -palvelukseen, mutta hän ei huolinut meistä. -- Nyt tahdon lähteä -miesteni kera Hulliin, siepata kiinni muutamia laivoja ja lähteä -Flanderiin. Niin kauan kuin ajat pysyvät näin rauhattomina, voi kelpo -soturi, kiitos Jumalan, aina saada palvelusta. Ja heitä sinäkin, -Woldemar, silleen valtiolliset vehkeilysi, ota peitsi ja kilpi käteesi -ja tule kanssani jakamaan sitä onnea, jonka Jumala lähettänee.» - -»Siihen olen liian vanha, Mauri, ja minulla on tytär», vastasi Woldemar. - -»Anna hänet minulle vaimoksi, Fitzurse. Peitseni ja jalustimeni avulla -voin elättää hänet säätynsä mukaisesti», virkkoi de Bracy. - -»Se ei käy laatuun», vastasi Fitzurse. »Minä menen Pyhän Pietarin kirkon -turviin tässä Yorkin kaupungissa -- arkkipiispa on valaveljeni.» - -Liittolaisten keskustellessa Juhana-prinssi oli vähitellen tointunut -hämmästyksestään, johon tuo äkkiarvaamaton sanoma oli saattanut hänet, -ja hän oli ruvennut kuuntelemaan seuralaistensa puhetta. »He luopuvat -minusta», ajatteli hän katkerasti itsekseen, »he karisevat pois niinkuin -lakastunut lehti karisee puusta myrskyn ensi puuskauksella! -- Horna ja -sen perkeleet! Enkö voi itse keksiä jotakin neuvoa, vaikka nämä pelkurit -luopuvat minusta?» -- Hän vaikeni, ja jotakin pirullista oli siinä -väkinäisessä naurussa, jolla hän viimein katkaisi seuralaistensa puheen. - -»Ha, ha, haa, hyvät herrat. Niin totta kuin Pyhän Neitsyen kasvot -loistavat, luulinpa teitä viisaiksi miehiksi, pelottomiksi miehiksi ja -neuvokkaiksi miehiksi! Ja nyt te viskaatte maahan rikkaudet, -kunniapaikat, elämännautinnot, -- kaiken, mitä jalosta tuumastamme -toivoitte perivänne palkaksenne, -- viskaatte pois kaikki juuri sinä -hetkenä, jolloin voisitte ne saada yhdellä uljaalla yrityksellä!» - -»En ymmärrä teitä», vastasi de Bracy. »Heti, kun sanoma Rikhardin -tulosta tulee tiedoksi, on hänellä kokonainen armeija ympärillään, ja -silloin me olemme hukassa. Neuvoisinpa teitä, armollinen herra, että -itsekin pakenisitte Ranskanmaalle tai turvautuisitte leskikuningattaren -suojelukseen.» - -»Minä en huolehdi omasta itsestäni», lausui Juhana-prinssi ylpeästi; -»yksi ainoa sana veljeni korvaan riittäisi takaamaan koskemattomuuteni. -Mutta vaikka te molemmat, de Bracy ja Fitzurse, olette niin kovin -hätäiset luopumaan minusta, niin enpä kuitenkaan suuresti iloitsisi, jos -näkisin teidän päänne valkenevan Clifford-portin päällä. Luuletko sinä, -Woldemar, että kavala arkkipiispa estäisi vainoojia viemästä sinua -vaikka itse alttarinkin portailta, jos hän sillä voisi ostaa sovinnon -Rikhard-kuninkaalta? Ja oletko unohtanut, de Bracy, että Estoteville -joukkoineen on keskitiellä sinun ja Hullin välillä ja että Essexin -kreivikin jo nostaa väkensä? Pelkäsimmehän noita sotamiehiä jo ennen -Rikhardin tuloakin, ja voitko hetkeäkään epäillä, kummalle puolelle -niiden johtajat nyt rupeavat? Usko minua, Estotevillellä on tarpeeksi -miehiä sysätäksensä kaikki vapaat peitsimiehesi Humber-jokeen.» ---Woldemar Fitzurse ja de Bracy katsoivat toisiaan silmiin synkän -alakuloisina. -- »Yksi pelastuskeino vain on», jatkoi prinssi, ja hänen -otsansa pimeni samassa synkäksi kuin sydänyö; -- »hän, jota me kaikki -pelkäämme, kulkee yksinään -- hänen kimppuunsa on nyt heti käytävä!» - -»Siihen toimeen minä en käy», vastasi de Bracy kiireesti; »minä jouduin -hänen vangikseen ja hän soi minulle armon. Minä en vioittaisi hänen -kypäränsulkaansakaan!» - -»Kukapa puhuikaan vioittamisesta?» virkkoi prinssi ilkeästi nauraen; -»kertoneepa tuo narri ehkä viimein, että minä käskin hänen tappaa -veljeni! -- Ei, vankeus olisi parempi; ja istuuko hän tyrmässä -Itävallassa tai Englannissa, mitä väliä sillä on? -- Asiat tulisivat -vain jälleen samalle kannalle, millä ne olivat meidän ryhtyessämme tähän -juttuun. Me turvauduimme siihen toivoon, että Rikhard pysyisi ikänsä -vankeudessa Saksanmaalla. Elihän Robert-setäni kuolemaansa asti -Cardiffin linnassa.» - -»Niin kyllä», väitti Woldemar, »mutta teidän isänne, ruhtinaallinen -armo, istui lujemmin kuningasistuimellaan kuin te. Minun mielestäni -paras vankihuone on se, jonka haudankaivaja rakentaa, -- ei ole lujempaa -linnaa kuin kirkonholvi! Minä olen sanonut mielipiteeni.» - -»Vankihuone tai hauta, yhdentekevää», sanoi de Bracy; »mutta minun -käteni ei puutu koko salajuoneen.» - -»Kavaltaja!» tiuskaisi Juhana-prinssi. »Ethän vain käyne ilmiantamaan -meidän tuumaamme?» - -»Kenenkään tuumia en ole ikänä antanut ilmi», vastasi de Bracy, »enkä -salli kavaltaja-sanaa liitettävän minun nimeeni!» - -»Hiljaa, herra ritari!» sanoi Woldemar. »Ja te, armollinen herra, älkää -panko uljaan de Bracyn epäilystä pahaksi. Saanen sen, toivoakseni, -piankin poistetuksi.» - -»Siihen ei riitä puhetaitosi, Fitzurse», vastasi de Bracy. - -»Kas niin, kelpo ritari Mauri», vastasi kavala valtiomies, »älä hypähdä -tiepuoleen niinkuin säikähtynyt hevonen, vaan tarkastelkaammepa ensin -tuota hirviötä, joka sinua niin peloittaa. -- Vuorokausi sitten olisi -ollut hartain halusi saada käydä Rikhardin kimppuun säännöllisessä -taistelussa mies miestä vastaan -- sata kertaa olen kuullut sinun niin -sanovan.» - -»Aivan oikein», vastasi de Bracy, »mutta minä sanoinkin: säännöllisessä -taistelussa ja mies miestä vastaan! Mutta et suinkaan ole kuullut minun -hiiskahtavan kavalasta päällekarkauksesta, kun hän kuljeskelee yksinänsä -saloilla.» - -»Et ole oikea ritari, pidät kiinni moisesta hiuksenhalkomisesta», -virkkoi Woldemar. »Järjestetyssä sotarintamassa taistellenko Lancelot -Järveläinen ja ritari Tristram[34] tulivat kuuluisiksi? Vai eikö se -johtunut pikemmin siitä, että he kävivät jylhissä, tuntemattomissa -korvissa jättiläissankarien kimppuun?» - -»Niin kyllä», vastasi de Bracy, »mutta eivätpä, sen takaan, Tristram -eikä Lancelotkaan olisi tulleet toimeen Rikhard Plantagenet'n kanssa -mies miestä vastaan, eikä heillä ollut tietääkseni tapana käydä useamman -miehen voimalla yhtä vastaan.» - -»Sinä olet hullu, de Bracy -- mikä kumma tarjous tämä on sinulle, -pestatulle ja palkatulle vapaajoukon päällikölle, jonka miekat -Juhana-prinssi on rahoillaan ostanut palvelijoikseen? Sinä tiedät, missä -meidän vihollisemme on, ja kuitenkin viivyttelet, vaikka sekä herrasi ja -liittolaisesi onni että myös omasi, jopa meidän kaikkien henki ja kunnia -on vaarassa!» - -»Sanoinhan jo teille», virkkoi de Bracy synkästi, »että hän antoi minun -pitää henkeni. Tosin hän lähetti minut pois luotansa ja hylkäsi -palvelustarjoukseni; -- rakkautta ja uskollisuutta ei hän siis voi -minulta vaatia, mutta en tahdo myöskään nostaa kättäni häntä vastaan.» - -»Ei sitä tarvitakaan -- lähetä vain Ludwig Winkelbrand ja parikymmentä -peitsimiestäsi.» - -»Teillä on tarpeeksi omia rosvojanne», vastasi de Bracy; »ei yksikään -minun miehistäni saa liikahtaa tämmöisen asian tähden.» - -»Oletko sinä niin itsepäinen, de Bracy?» sanoi prinssi Juhana; »tahdotko -nyt luopua minusta, huolimatta kaikista lupauksistasi palvella minua -uskollisesti?» - -»Sitä en aio», vastasi de Bracy; »minä seison teidän puolellanne -kaikissa toimissa, jotka ovat ritarille kunnialliset, olipa kysymys -leikki- tai tosisodasta. Mutta tämmöisiin maantierosvon vehkeisiin en -ole sitoutunut.» - -»Lähde pois, Woldemar», sanoi Juhana-prinssi. »Onneton hallitsijapa minä -olen. Isälläni, Henrik-kuninkaalla, oli uskolliset palvelijat. Hän sanoi -vain kapinallisen papin olleen hänellä kiusana -- eikä aikaakaan, niin -Tuomas Becket, niin pyhä mies kuin olikin, sai vuodattaa verensä oman -alttarinsa portaille. -- Bracy, Merville, Brito, te uskolliset, uljaat -alamaiset, teidän nimenne ja henkenne ovat sukupuuttoon kadonneet! Tosin -Reginald Fitzursen poika elää, mutta isänsä uskollisuutta ja uljuutta -hän ei ole perinyt.» - -»Hän on perinyt kumpaisetkin», vakuutti Woldemar Fitzurse; »ja koska -muuta neuvoa ei ole, rupean itse tämän vaarallisen yrityksen johtajaksi. -Kalliisti, suvaitkaa vain se muistaa, sai isäni maksaa siitä, että tuli -historiassa kuuluisaksi ystävyydestään. Ja kuitenkin hänen -uskollisuutensa Henrikille oli mitätön asia sen rinnalla, johon minä nyt -ryhdyn. Sillä mieluumminpa ottaisin tappaakseni koko almanakallisen -pyhiä miehiä kuin laskisin peitseni tanaan Rikhard Leijonamieltä -vastaan. -- De Bracy, sinun toimeksesi uskon sillä aikaa epäilevien -rohkaisemisen ja Juhana-prinssin hengen suojelemisen. Kun saan -lähetetyksi teille semmoiset sanomat kuin toivon, sitten ei hankkeemme -menestys olekaan enää epävarma. -- Hovipoika», käski hän, »riennä -majapaikkaani ja sano, että asemieheni laittakoot varukseni valmiiksi. -Ja käske Tapani Wetherell, Broad Thoresby ja kaikki kolme Spyinghowin -peitsimiestä paikalla tänne, ja Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, -joutukoon myös heti luokseni. -- Jääkää hyvästi, armollinen prinssi. -Toiste tavatessamme, toivoakseni, meillä on edessämme paremmat ajat.» ---Näin puhuen hän poistui huoneesta. - -»Hän lähtee vangitsemaan veljeäni», sanoi Juhana-prinssi de Bracylle, -»yhtä huoletonna kuin koskisi asia vain jotakin saksilaista franklinia. -Tottapa hän kuitenkin, toivon minä, tottelee käskyjäni ja sopivan -kunnioittavasti pitää huolta rakkaan Rikhardini hengestä.» - -De Bracy vastasi hymyillen. - -»Niin totta kuin Pyhän Neitsyen otsa kirkkaasti paistaa», jatkoi -Juhana-prinssi, »tarkastihan minä lausuin hänelle käskyni -- vaikka sinä -kukaties et kuullut, kun me kahdenkesken seisoimme ikkunakomerossa. -Aivan selvästi ja tarkasti minä käskin, että Rikhardin hengestä oli -pidettävä huolta -- ja kavahtakoon Woldemar päätänsä, jos hän sen käskyn -rikkoo!» - -»Parempi taitaisi olla», arveli de Bracy, »että minä lähden oitis hänen -majapaikkaansa tarkoin selittämään hänelle tätä teidän jyrkkää -tahtoanne. Sillä koska käskynne jäi minulta peräti kuulematta, niin -saattaa olla mahdollista, ettei se joutunut Woldemarinkaan korviin.» - -»Ei, ei», virkkoi Juhana-prinssi närkästyneenä, »kyllä takaan, että hän -sen kuuli. Ja sitäpaitsi minulla on sinulle muuta tehtävää. Mauri, -tulehan tänne; anna minun nojautua olkapäähäsi.» - -He astuivat kerran salin ympäri ja Juhana-prinssi jatkoi, puhuen kuten -uskotuimmalle ystävälleen ainakin: »Mitä tuosta Woldemar Fitzursesta -arvelet, toveri de Bracy? -- Hän toivoo pääsevänsä kansleriksi. Mutta -minua arveluttaa toki vähäisen, onko tuo korkea virka annettava -miehelle, joka oli niin halukas ryhtymään tähän vehkeilyyn Rikhardia -vastaan, ja siten selvästi osoittaa, miten vähässä arvossa hän pitää -meidän kuninkaallista vertamme. Sinä luullakseni nyt varmaan luulet -olevasi vähemmin suosiossa siitä syystä, että niin rohkeasti kieltäydyit -tuosta ilkeästä työstä. -- Mutta niin ei ole laita, Mauri! Päinvastoin -kunnioitan sinua lujuutesi tähden. Välistä täytyy antaa käskyjä, joiden -toimittajia emme voi rakastaa emmekä pitää kunniassa. Ja päinvastoin -voimme taas saada kieltäviä vastauksia pyyntöihimme, joiden johdosta -kunnioituksemme kieltäjää kohtaan vain enenee. Paljon parempi kuin -onnettoman veljeni vangitsijan koroittaminen korkeaan kanslerinvirkaan -on se, että sinä saat valtiomarskin komentosauvan palkinnoksi -ritarillisesta, rohkeasta kiellostasi. Muista tämä, de Bracy, ja mene -nyt toimiisi.» - -»Häilyväinen tyranni!» mutisi de Bracy prinssin luota poistuttuaan; -»onnettomat ne, jotka sinuun turvaavat. Sinun kansleriksesi, tosiaan! ---Helppo työ sillä miehellä mahtaa olla, joka ottaa pitääkseen huolta -sinun omastatunnostasi. -- Mutta Englannin valtiomarskiksi», hän sanoi -ojentaen kätensä ikäänkuin kaapatakseen komentosauvan ja astuen entistä -ylpeämpiryhtisenä lattialle, »se palkinto todellakin maksaa vaivansa!» - -Heti de Bracyn lähdettyä Juhana-prinssi kutsui erään palvelijan -luokseen. - -»Tulkoon Hugh Bardon, vakoojien päällikkö, tänne heti, kun hän palaa -Woldemar Fitzursen puheilta.» - -Juhana alkoi kävellä kamarissa edestakaisin epävakaisin askelin, kunnes -vähän ajan kuluttua vakoojien päällikkö astui sisään. - -»Bardon», kysyi hän, »mitä Woldemar sinulta tahtoi?» - -»Kaksi rohkeaa miestä, jotka tarkoin tuntevat nämä ylämaan salot ja ovat -taitavat nuuskimaan ihmisten ja hevosten jälkiä.» - -»Ja oletko hankkinut hänelle semmoiset miehet?» - -»Jolleivät hankkimani kelpaa, niin älkää te, ruhtinaallinen armo, enää -koskaan uskoko sanojani», vastasi vakoojien päällikkö. »Toinen niistä on -kotoisin Hexhamshirestä; hän on tottunut vainoamaan Tyne- ja -Teviot-laaksojen varkaita, niinkuin verikoira seuraa vioitetun -metsäsarvaan jälkiä. Toinen on Yorkshiren miehiä ja on monta monituista -kertaa helisyttänyt jousenjännettään Sherwoodin iloisilla saloilla. Hän -tuntee jok'ikisen metsähirven ja rotkon, viidakon ja tammiston tämän -kaupungin ja Richmondin välillä.» - -»Hyvä on», sanoi prinssi. -- »Lähtikö Woldemar jo matkaan heidän -kanssaan?» - -»Lähtee tuossa paikassa», vastasi Bardon. - -»Ketä muita on lisäksi hänen mukanaan?» kysyi Juhana huolettomasti. - -»Broad Thoresby on hänen kanssaan, ja Wetherell, joka on -armottomuudestaan saanut liikanimen Tapani Rautasydän, sekä kolme -ylämaan sotamiestä, jotka ennen kuuluivat Rolf Middletonin joukkoon ---heitä sanotaan Spyinghowin peitsimiehiksi.» - -»Hyvä on», virkkoi prinssi Juhana. Sitten hän vähän ajan perästä vielä -lisäsi: »Bardon, minulle on hyvin tärkeää, että sinä tarkasti pidät -silmällä Mauri de Bracya -- kuitenkin niin, ettei hän sitä huomaa. -- Ja -tuo minulle aika ajoin tietoa, mitä hän milloinkin tekee -- kenenkä -kanssa hän puhelee ja mitä aikeita hänellä on. Älä laiminlyö tätä, ---rangaistuksen uhalla.» - -Hugh Bardon kumarsi ja lähti. - -»Jos Mauri minut pettää», sanoi prinssi itsekseen, »jos hän minut -pettää, niinkuin hänen käytöksestänsä on syytä pelätä, niin panetan -hänen kaulansa poikki, vaikka Rikhardin kirves jo kolkuttaisikin Yorkin -porttia!» - - - - -VIIDESNELJÄTTÄ LUKU. - - - Härnäile aron tuimaa tiikeriä, - vie saalis nälkäiseltä leijonalta; -- - vähempi vaara siitä, kuin jos sä - herätät hurjan uskonkiihkoisuuden - kytevät kipinät. - - TUNTEMATON. - -Kertomuksemme kääntyy nyt Iisak Yorkilaiseen. -- Ratsastaen -sissipäällikön lahjoittaman muulin selässä ja seurustellen kahden -kookkaan talonpojan kanssa, jotka oli pantu hänen oppaikseen ja -suojelijoikseen, oli juutalainen lähtenyt matkalle Templestowen -preceptorio-kartanoon päin, missä hänen piti hieroa kauppaa tyttärensä -lunastuksesta. Preceptorio-kartano oli vain päivänmatkan päässä -hävitetystä Torquilstonen linnasta; juutalainen toivoi siis joutuvansa -perille ennen yötä. Sentähden hän erottuansa metsän rajalla oppaistaan -ja palkittuaan heitä hopearahalla joudutti kulkuansa niin paljon kuin -hänen väsymyksensä antoi myöten. Mutta hänen voimansa uupuivat peräti, -kun hän oli vielä kuuden virstan päässä Templestowesta. Kalvava kipu -kiiti hänen selkäänsä ja raajojansa pitkin; ja kun tällä tavalla -ruumiinkin vaiva tuli vielä ahdistavan sydämentuskan lisäksi, niin hän -ei kyennytkään kauemmaksi kuin pieneen kauppalaan, missä asui -juutalainen rabbiini, taitava lääkäri ja Iisakin hyvä tuttava. Nathan -Ben Israel kohteli sairasta kansalaistansa sillä hyvyydellä, johon -Mooseksen laki häntä velvoitti ja jota juutalaiset aina osoittavat -toisillensa. Hän toimitti vieraan levolle ja antoi hänelle siihen aikaan -parhaiksi arveltuja kuumelääkkeitä estääksensä tautia, johon pelästys, -vaiva, kova kohtelu ja suru olivat saattamaisillaan vanhan -juutalaisparan. - -Aamulla, kun Iisak aikoi nousta ja jatkaa matkaansa, Nathan sekä -kohteliaana isäntänä että lääkärinä kielsi sen. Siitä voisi, hän sanoi, -Iisakille tulla kuolema. Mutta Iisak selitti tärkeämpienkin asioiden -kuin hänen elämänsä tai kuolemansa riippuvan siitä, että hän vielä tänä -aamuna saapuisi Templestoween. - -»Templestoween!» virkkoi isäntä kummastellen. Hän koetteli vielä kerran -suonta ja mutisi sitten itsekseen: »Kuume on poissa, mutta näkyypä hänen -mielensä vielä olevan vähän sekaisin.» - -»Ja miksi en menisi Templestoween?» vastasi sairas. »Tiedän kyllä, -Nathan, että siellä asuvat ne, joille Lupauksen halveksitut lapset ovat -loukkauskivenä ja inhona. Mutta sinä tiedät myös, että meidän joskus -täytyy tärkeitten kauppa-asioitten tähden mennä noiden verenjanoisten -nasarealaissoturien puheille ja että me käymme yhtä hyvin -temppeliherrojen preceptorio-kartanoissa kuin niin sanottujen -hospitaaliritarien kommanderioissa.»[35] - -»Sen minä hyvin tiedän», vastasi Nathan, »mutta tiedätkös sinä, että -itse Luukas de Beaumanoir, heidän säätynsä päämies, jota he nimittävät -suurmestariksi, par'aikaa on Templestowessa?» - -»Sitä en tiennyt», virkkoi Iisak; »pariisilaisilta veljiltämme viimeksi -tulleet kirjeet ilmoittivat hänen olevan heidän kaupungissaan pyytämässä -kuningas Filipiltä apua saraseeneja vastaan.» - -»Hän on sen jälkeen tullut Englantiin, aivan säätyläistensä arvaamatta», -sanoi Nathan. »Hän on tullut heidän luokseen, väkevä käsivartensa -kohotettuna kurittamaan ja rankaisemaan. Hänen silmänsä säihkyvät vihaa -niitä vastaan, jotka ovat rikkoneet lupauksensa, ja suuri pelko -vallitsee nyt noiden Belialin poikien sydämissä. Varmaan olet sinäkin -kuullut hänestä?» - -»Minä tunnen hänet hyvin», virkkoi Iisak. »Pakanat väittävät, että -Luukas Beaumanoir kiivastelee verisesti jok'ainoan nasarealaislain -puustavin puolesta; meidän veljemme taasen sanovat häntä ankaraksi -saraseenien hävittäjäksi sekä myös Lupausten lasten julmaksi -sortajaksi.» - -»Ja syystäpä he häntä semmoiseksi sanovat», virkkoi -Nathan-lääkäri. »Muut temppeliherrat toki huvikseen joskus poikkeavat -velvollisuuksistaan tai heidät saadaan leppymään kullalla ja hopealla. -Mutta tuo Beaumanoir on toista rotua -- hän vihaa lihan nautintoja, -ylenkatsoo rikkautta ja pyrkii siihen kunniaan, jota he sanovat -marttyyrikruunuksi. -- Suokoon Jaakobin Jumala sen pian hänelle ja -samaten kaikille muille! Erikoisesti tuo uhka-ylpeä mies on kohottanut -kätensä Juudan lasten yli, niinkuin Daavid Edomin kansan yli pitäen -juutalaisen murhaamista yhtä suloisena uhrina Herralle kuin saraseenien -teurastamista. Jumalattomia valheita on hän myös puhunut meidän -lääkkeittemme voimasta väittäen niiden olevan saatanan vehkeitä. ---Rangaiskoon Jehova häntä siitä!» - -»Sittenkin», sanoi Iisak, »minun täytyy mennä Templestoween, vaikka -hänen silmänsä palaisivat yhtä tulisina kuin seitsemästi kuumennettu -pätsi.» - -Hän selitti nyt Nathanille, mikä syy häntä sinne pakotti. Rabbini -kuunteli hartaasti ja ilmoitti suruaan kansan tavan mukaan siten, että -repi vaatteitansa ja valitti: »Voi tytärtäni! -- Voi tytärtäni! -- Voi -Siionin kaunokaista! -- Voi Israelin lasten kurjuutta Babylonin -vankeudessa!» - -»Sinä näet tästä», lopetti Iisak, »miten asiani ovat ja miksi en saata -viipyä. Kenties tämän Luukas Beaumanoirin, heidän päämiehensä, läsnäolo -voineekin estää Brian de Bois-Guilbertin aikomastansa pahasta teosta ja -peloittaa häntä luovuttamaan käsistään rakkaan tyttäreni Rebekan.» - -»Lähde sitten», virkkoi Nathan Ben Israel, »ja ole viisas, sillä -viisaushan auttoi Danielinkin ulos leijonien luolasta, jonne hänet oli -viskattu. Ja käyköön sinulle hyvin, aivan sydämesi halun mukaan. Mutta -vältä suurmestaria, mikäli mahdollista, sillä meidän kansamme polkeminen -ja sortaminen on hänen paras ilonsa sekä aamuin että illoin. Saattaa -olla, että yksityisesti puhutellen saisitkin Bois-Guilbertin helpommin -taipumaan; sillä hokevatpa ihmiset, että tuonne preceptorio-kartanoon -kokoontuneet kirotut nasarealaiset eivät ole yksimielisiä. Hämmentykööt -heidän hankkeensa ja kääntykööt heidän omaksi häpeäkseen! -- Mutta sinä, -veljeni, tule sitten palatessasi takaisin minun luokseni niinkuin isäsi -taloon ja tuo minulle tietoa asiasi menestymisestä. Ja hartaasti toivon, -että tuot silloin tullessasi Rebekan. Hän se on käynyt opissa viisaan -Mirjamin luona, jonka lääkärintaitoa pakanat soimasivat noituudeksi.» - -Iisak sanoi ystävällensä jäähyväiset ja saapui noin tunnin ajan -ratsastettuansa Templestowen preceptorio-kartanon edustalle. - -Temppeliherrojen kartano seisoi keskellä ihania niittyjä ja laidunmaita, -jotka edellinen hurskas preceptori oli lahjoittanut säädylleen. Kartano -oli vahvasti muureilla varustettu; tätä toimenpidettä eivät -temppeliritarit koskaan laiminlyöneet, ja Englannin silloinen rauhaton -tila tekikin sen vallan tarpeelliseksi. Laskusiltaa vartioi kaksi -mustapukuista peitsimiestä. Toisia, samassa synkässä asussa, astuskeli -hitaasti, kuin hautajaissaatossa, edestakaisin muurilla -- he näyttivät -pikemmin haamuilta kuin sotureilta. Kaikilla veljeskunnan alemmilla -palvelijoilla oli tällainen puku. Ennen oli heilläkin, niinkuin -ritareilla sekä asemiehillä, ollut valkeat vaatteet. Mutta ne olivat -muutetut sen jälkeen, kun Palestiinan vuoristossa parvi valeveljiä, -jotka sanoivat itseänsä myös temppeliritareiksi ja olivat säädylle -suureksi häpeäksi, oli niitä käyttänyt väärin. Jokunen ritari astui aika -ajoin pihan poikki, puettuna valkeaan viittaansa, pää kumarruksissa ja -käsivarret ristissä. Jos heitä sattui kaksi vastakkain, niin he -tervehtivät toisiansa äänettömällä, juhlallisella päännyökkäyksellä. -Semmoinen oli heidän tapansa, joka perustui raamatunlauseisiin: »paljon -puhellessasi et voi välttää syntiä» ja »elämä ja kuolema riippuu -kielestä». Sanalla sanoen temppeliritariston kova, munkkimainen -elämäntapa näytti nyt Templestowessa uudestaan päässeen valtaan Luukas -Beaumanoirin ankaran valvonnan alla. - -Iisak pysähtyi portille, koettaen arvailla, miten hän kartanon -asukkaille mieluisimmalla tavalla pyrkisi sisään. Sillä hän tiesi hyvin, -että ritaristossa uudestaan herännyt ankaruus oli hänen onnettomalle -kansalleen yhtä vaarallinen kuin tähän saakka oli ollut heidän -hillitsemätön irstaisuutensa. Hän tiesi nyt tulevansa inhotuksi ja -poljetuksi uskontonsa tähden, samoinkuin hän sitä ennen rikkautensa -vuoksi oli ollut armottoman sorron alainen. - -Luukas Beaumanoir käveli par'aikaa preceptorio-kartanon pienessä -puutarhassa, joka oli ulkomuurin sisäpuolella. Suurmestari piti siellä -murheellista ja salaista keskustelua erään säätyveljensä kanssa, joka -hänen seurassaan oli tullut Palestiinasta. - -Suurmestari oli jo vanhahko mies, sitä todistivat hänen harmaa partansa -ja tuuheat, harmaat kulmakarvansa. Näiden varjon alta silmät kuitenkin -yhä vielä säihkyivät nuorekkaina; niiden tulta ei vanhuuskaan ollut -saanut sammutetuksi. Suurmestari oli aikanaan ollut mainio sodankävijä, -ja hänen tylyissä, laihoissa kasvoissaan kuvastui yhä vielä sotilaan -pelottomuutta. Hän oli myös aina ollut ankara lihansakiduttaja; selvänä -osoituksena siitä oli paljosta paastoamisesta kulmikkaaksi muuttunut -kasvojen muoto ja niistä loistava itsetyytyväisen hurskastelijan -hengellinen ylpeys. Tähän muodon ankaruuteen yhdistyi kuitenkin myös -jotakin majesteetillista, jaloa. Se johtui epäilemättä siitä, että hän -virkaominaisuudessaan oli saanut ruhtinailta ja kuninkailta -arvonosoituksia ja että hän oli tottunut itsevaltiaana hallitsemaan -niitä uljaita, korkeasukuisia ritareita, jotka olivat hänen -veljeskuntansa lain alaisia. Hänen vartalonsa oli kookas ja hän piti -sitä vielä pystyssä ja suorana, antamatta iän ja vaivan kuorman painaa -sitä alas. Hänen valkean viittansa kuosi oli tarkasti säännönmukainen, -tehty aivan Pyhän Bernhardin käskyjen mukaan. Se oli juuri yhtä pitkä -kuin mieskin, ja vasemmalla olkapäällä näkyi säädyn tunnusmerkki, -punaisesta verasta leikattu kahdeksankulmainen risti. Tavanmukaista -kärpän- tai oravannahkaista päärmettä ei ollut koristamassa viittaa; -mutta suurmestarin ikä oikeutti hänet käyttämään viitassaan hienosta -lampaannahasta valmistettua vuoria. Kädessä hänellä oli omituinen -_abacus_ eli virkasauvansa, joka oli nähtävänä kaikissa temppeliherrojen -kuvissa. Sauvan ponnessa oli ympyriäinen kisko, johon temppeliritariston -risti oli piirretty ympyrän sisään. Tämän korkean herran seuralainen oli -melkein samanlaisessa puvussa; mutta hänen nöyrä alamaisuutensa -päällikköä kohtaan osoitti, etteivät he olleet yhdenvertaiset muussa -kuin vaatetuksessa. Preceptori -- se oli toisen miehen arvo -- ei -astunut suurmestarin rinnalla, vaan pysyttäytyi sen verran jäljempänä, -että suurmestari päätään kääntäen saattoi puhella hänelle. - -»Konrad», lausui Luukas de Beaumanoir, »rakas sota- ja -kärsimyskumppanini, vain sinun uskolliselle sydämellesi voin ilmaista -suruani. Sinulle yksin voin sanoa, kuinka usein, sen jälkeen kuin tulin -tähän maahan, olisin jo tahtonut vaipua maan alle ja päästä hurskasten -seuraan. Minun silmäni eivät ole tässä Englannissa nähneet mitään, johon -ne voisivat ilolla kiintyä, lukuunottamatta veljiemme hautoja -temppelikirkkomme raskaan kaarikaton alla, tuolla komeassa -pääkaupungissa. Voi, uljas Robert de Ros! huusin sydämessäni -katsellessani noiden puhtaitten ristinsoturien kuvia, jotka ovat -veistetyt hautakiviin. Voi, jalo Wilhelm de Mareschal! Avatkaa -marmorikammionne ja päästäkää viereenne lepäämään väsynyt veli, joka -mieluummin taistelisi sataatuhatta pakanaa vastaan kuin näkee säätynsä -turmion.» - -»Se on aivan totta», vastasi Konrad Mont-Fitchet; »se on liiankin totta. -Täällä Englannissa veljemme rikkovat sääntöjä vielä julkeammin kuin -Ranskassa.» - -»Siitä syystä, että he täällä ovat rikkaammat», vastasi suurmestari. -»Älä pane pahaksi, veljeni, vaikka joskus kehuisin itseäni. Sinä tiedät, -minkälaista elämää olen elänyt, pitäen vaaria jok'ainoasta sääntöjemme -kirjaimesta -- olen taistellut sekä ruumiillisia että ruumiittomiakin -perkeleitä vastaan -- olen tuon kiljuvan jalopeuran, joka käy ympäri -etsien, kenet se saisi niellä, iskenyt maahan, missä ikinä vain olen sen -kohdannut, niinkuin uljaan ritarin ja jumalisen pappismiehen sopii, ---olen täyttänyt sen käskyn, jonka Pyhä Bernhard antoi meille -sääntöjemme viidennessäviidettä luvussa: _Ut Leo semper feriatur_.[36] -Mutta pyhän temppelin nimessä, jonka puolesta kiivastellessani olen -kuluttanut oloni ja eloni ja itse luitteni ytimen ja voimankin -- tämän -pyhän temppelin kautta vannon ja lausun: paitsi sinua ja muutamia -harvoja muita, jotka noudatatte ankaraa elämää, en näe veljiemme parissa -ainuttakaan, jota sieluni tahtoisi halata pyhällä veljen nimellä. Mitä -lakimme säätää, ja kuinka veljemme sen sääntöjä tottelevat? Se kieltää -heitä pitämästä turhanaikaisia, maallisia koristuksia; he eivät saa -panna sulkatupsua kypäräänsä eikä kultasiloja jalustimiinsa tai -hevostensa suitsiin. Mutta ketkäpä toiset nyt keikaroivat niin koreissa -ja kirjavissa vaatteissa kuin temppelin köyhät soturit? -- Lakimme -kieltää heitä pyytämästä lintuja toisen linnun avulla, ampumasta otuksia -käsi- tai varsijousella, toitottamasta metsätorvella ja kannustamasta -hevosiansa pyydettävän otuksen jälkeen. Mutta kukapa tähän aikaan on -kerkeämpi kuin temppeliherrat, kun on kysymyksessä koirilla tai haukalla -metsästäminen tai muut joutavat pyydystykset saloilla ja vesillä? --Laki -kieltää heitä lukemasta muuta kuin semmoisia pyhiä lukuja, joita he -sitten lepohetkinänsä voivat ulkomuistista lausua. Mutta voi! Heidän -korvansa ovat avoinna jokaisen kiertelevän laulusepän jutuille, ja -heidän silmänsä tutkivat ahkerasti joutavia lemmentarinoita. -- Laki -määrää, että heidän pitää juurtajaksain hävittää kaikki noituus sekä -väärät opit. Voi! Soimataanhan heitä siitä, että he muka tutkivat -juutalaisten kirottuja kabbala-salaisuuksia ja pakanallisten saraseenien -loitsutaitoa. -- Yksinkertainen ruoka on heille säädetty: juuria, -kaaliksia, puuroa. Liha on sallittu vain kolmena päivänä viikossa, sillä -lihansyömisen tapa turmelee häpeällisesti ruumista. Mutta katsopas, -kuinka heidän pöytänsä painuvat herkkujen alla! Vesi on heille määrätty -juomaksi, mutta nytpä jokaisen viinaveikon paras kerskaus on se, että -hän jaksaa juoda 'kuin temppeliherra!' -- Ja yksinpä tämä puutarhakin, -joka on täynnä harvinaisia, itämailta tuotuja puita ja yrttejä, näyttää -pikemminkin uskottoman emiirin haaremipuistolta kuin semmoiselta -paikalta, missä kristityt munkit kasvattavat vaatimattomia -vihanneksiansa. -- Ja voi, Konrad, kunpa sääntöjen rikkominen edes -pysähtyisi tähän! Hyvinhän tiedät, että meidän seurastamme kiellettiin -nekin jumaliset vaimot, jotka alussa kuuluivat sisarina pyhitettyyn -säätyymme. Sillä, sanoo kuudesviidettä luku, ikivihollinen on naisseuran -avulla saanut monta sielua poikkeamaan paratiisin tieltä. Ja viimeisessä -luvussa, jonka säätymme perustaja lisäsi ikäänkuin päätekiveksi -kokoonpanemaansa puhtaaseen, saastuttamattomaan oppiin, on sanottu, -ettemme saa edes omille sisarille emmekä äidillekään antaa rakkauden -suuteloa -- _ut omnium mulierum, fugiantur oscula_ (jotta kaikki naisten -suuteleminen vältettäisiin). -- Minua hävettää mainitessani -- hävettää -muistellessanikin sitä tapojen turmelusta, joka nykyjään on meidät -upottanut kuin tulvavesi. Meidän puhdassydämisten perustajaimme, Hugo de -Payenin ja Gottfrid de Saint-Omerin sielut sekä niiden siunattujen -seitsemän miehen, jotka kaikkein ensimmäisinä tekivät liiton, antautuen -elinajakseen temppelin palvelukseen, niiden kaikkien sielut eivät saa -rauhassa nauttia paratiisin iloakaan tämän turmeluksen vuoksi. Minä olen -nähnyt heidät, Konrad, yöllisissä ilmestyksissä: -- heidän pyhät -silmänsä vuodattivat kyyneleitä heidän veljiensä syntien ja hullutusten -tähden ja sen inhoittavan häpeällisen irstauden vuoksi, missä heidän -veljensä rypevät. 'Beaumanoir', he lausuivat, 'sinä nukut -- herää! -Tahrattu on temppelin rakennus yhtä ilkeällä saastalla kuin se, minkä -muinoin pitalitautiset jättivät talojen seiniin. Ristin soturit, joiden -tulisi karttaa vaimon katsetta yhtä tarkoin kuin basiliskin silmää, -elävät julkisessa synnissä, eivätkä ainoastansa oman kansansa naisten, -vaan myös kirottujen saraseenien ja vielä kovemmin kirottujen -juutalaisten tyttärien kanssa. Beaumanoir, sinä nukut -- herää ja kosta -meidän puolestamme! -- Tapa syylliset, niin miehen- kuin -vaimonpuoletkin! -- Ota käteesi Phineaan tulisoihtu!' -- Näky katosi, -Konrad, mutta herätessäni kuulin vielä heidän rautaisten pukujensa -kalisevan ja näin heidän valkeiden viittojensa liehuvan. -- Ja minä -aionkin tehdä niinkuin he käskivät, minä tahdon puhdistaa -temppelirakennuksen! Saastaiset kivet, joihin rutto on tarttunut, tahdon -murtaa irti ja viskata pois.» - -»Mutta muistakaa kuitenkin, arvoisa isä», vastusteli Mont-Fitchet, »että -tämä saastaisuus on pitkän ajan ja tottumuksen kautta kovasti piintynyt -kiinni. Olkaa siis puhdistustoimessanne yhtä varovainen kuin oikea ja -viisas.» - -»Ei, Mont-Fitchet», vastasi ankara vanhus, »puhdistus on tehtävä äkisti -ja kovasti -- meidän veljeskuntamme on par'aikaa kohtalonsa -ratkaisevassa käänteessä. Edeltäjiemme kohtuus, itsensäkieltämys ja -jumalisuus taivutti puoleemme monta mahtavaa ystävää -- nykyinen -uhka-ylpeytemme, rikkautemme ja ylellisyytemme ovat nostaneet meitä -vastaan monta voimallista vihamiestä. Meidän pitää masentaa tämä -uhka-ylpeys, joka hallitsijoita loukkaa -- meidän pitää luopua tästä -rikkaudesta, joka on heille kiusauksena -- meidän pitää puhdistaa tuo -irstainen elämä, joka meitä häpäisee koko kristikunnan silmissä. Taikka -muuten käy niin -- muista sanojani -- että temppeliherrojen sääty -hävitetään peräti, niin ettei sen paikkaakaan enää löydetä kansojen -keskellä.» - -»Jumala varjelkoon meitä niin julmasta kohtalosta!» sanoi preceptori. - -»Amen» lausui suurmestari juhlallisesti; »mutta se apu on meidän itsemme -ansaittava. Sen sanon sinulle, Konrad: tämän sukukunnan häijyyttä eivät -maan eivätkä taivaan vallat voi enää kauemmin kärsiä. Tietoni siitä on -varma. Perustus, jolla temppelimme seisoo, on jo salakaivauksilla -heikonnettu, ja mitä enemmän me rakennustamme koroitamme, sitä pikemmin -se on vajoava syvyyteen. Meidän on palattava takaisin entisille -jäljillemme ja osoittauduttava totisiksi ristin sankareiksi, uhraten -virkamme tähden himomme ja syntiset huvituksemme, vieläpä mukavan -elämämme ja lepomme ja luonnolliset taipumuksemmekin. Meidän tulee -elämässämme aina muistaa, että moni huvitus, vaikka se muille ihmisille -saattaa olla luvallinen, on kielletty siltä, joka vannotulla valalla on -sitoutunut temppelin palvelukseen.» - -Hänen näin puhuessaan astui puutarhaan asemies, puettuna risaisiin -vaatteisiin (sillä tähän pyhään veljeskuntaan pyrkivät käyttivät -koetusaikanansa ritarien kuluneita vaatteita). Syvään kumarrettuansa -suurmestarille hän seisoi ääneti, odotellen lupaa, ennenkuin uskalsi -ruveta puhumaan asiaansa. - -»Eikö nyt näytä paljoa sopivammalta», virkkoi suurmestari, »kun tämä -Damian tällä tavoin, kristillisen nöyryyden puvussa ja alamaisen -äänettömänä, astuu päämiehensä eteen, kuin pari päivää sitten, jolloin -sama hupsu narri keikkaroi kirjavissa vaatteissa ja pieksi kieltään -ketterästi ja rohkeasti kuin papukaija? -- Puhu, Damian, minä sallin sen --- mitä asiaa sinulla on?» - -»Tuolla portin edustalla seisoo muuan juutalainen, jalo ja -kunnianarvoisa isä», vastasi asemies; »hän pyrkii veli Brian de -Bois-Guilbertin puheille.» - -»Oikein teit, kun toit siitä minulle tiedon», lausui suurmestari. »Kun -minä olen läsnä, ei preceptorikaan ole muuta kuin tavallinen -temppeliritari, joka ei saa noudattaa omaa, vaan ainoastaan herransa -tahtoa. Sillä sanoohan Raamattu: 'Kuulla ja totella on yhtä.' -- Minä -huomaan erittäin tärkeäksi pitää tuon Bois-Guilbertin toimia silmällä», -lisäsi hän kääntyen puhetoverinsa puoleen. - -»Häntä kehutaan uljaaksi ja urhoolliseksi», sanoi Konrad. - -»Ja syystäkin», virkkoi suurmestari. »Urhoollisuus on ainoa avu, jossa -emme ole luopuneet edeltäjiemme, ristin sankarien, hyvistä avuista. -Mutta meidän säätyymme antautuessaan oli veljemme Brian suutuksissaan -häntä kohdanneesta petoksesta. Meidän valaamme vannomaan ja maailmasta -luopumaan ei häntä yllyttänyt, pelkäänpä pahoin, todellinen -sielun tarve, vaan hetkellinen vihastus, joka taivutti hänet -lihansakieltämiseen. Ja sitten on hänestä tullut kiivas ja uupumaton -levonhäiritsijä, napisija ja salahankkeilija ja kaikkien niiden johtaja, -jotka minun valtaani vastustavat. Hän ei huomaa, että sauva ja keppi -ovat annetut suurmestarille vallan merkiksi -- sauva tukemaan heikkojen -voimattomuutta, keppi syyllisiä kurittamaan. -- Damian», hän lisäsi, -»tuo se juutalainen tänne eteeni.» - -Syvään kumarrettuaan asemies poistui ja palasi muutamien minuuttien -kuluttua tuoden Iisak Yorkilaisen kanssaan. Eipä olisi alaston orjakaan -astuessaan mahtavan kuninkaan tuomioistuimen eteen voinut osoittaa -alamaisempaa nöyryyttä ja suurempaa pelkoa kuin juutalainen -lähestyessään suurmestaria. Kun hän oli tullut kolmen kyynärän päähän, -Beaumanoir viittasi sauvallaan, ettei hän saisi astua likemmäksi. -Juutalainen laskeutui polvilleen ja löi otsansa maahan nöyryytensä -osoitukseksi. Sitten hän nousi jälleen ja seisoi nyt temppeliherrojen -edessä käsivarret ristissä, pää kumartuneena rinnalle, osoittaen koko -ryhdillään itämaisen orjan matelevaa alamaisuutta. - -»Damian», sanoi suurmestari, »mene tiehesi ja aseta muutamia sotureita -saapuville, jos äkisti kutsuisin. Äläkä salli kenenkään päästä tähän -puutarhaan, ennenkuin me poistumme.» Asemies kumarsi ja läksi. - -»Juutalainen», jatkoi ylpeä vanhus, »huomaa, mitä sanon. Minun säätyni -ja arvoni ei salli minun pitkälti keskustella kanssasi, eikä tapanani -ole muidenkaan ihmisten kanssa tuhlata sanojani tai aikaani. Sentähden -vastaa lyhyesti kysymyksiini ja katso, että sanasi ovat totiset. Sillä -jos sinun kielesi latelee minulle valhetta, revitän sen ulos -jumalattomasta suustasi.» - -Juutalainen oli puhumaisillaan, mutta suurmestari jatkoi: - -»Vaiti, uskoton! -- ei sanaakaan minun läsnäollessani, paitsi kun -vastaat kysymyksiini. -- Mitä sinulla on tekemistä veljemme Brian de -Bois-Guilbertin kanssa?» - -Iisakin hengitystä ahdisti pelko ja epäilys. Jos hän kertoi asiansa, -voitiin se kenties selittää ritariston häpäisemiseksi. Mutta jollei hän -tuonut sitä ilmi, niin mitenkä hän sitten taisi toivoakaan tyttärensä -vapaaksi saamista? Beaumanoir huomasi hänen kauhean pelkonsa ja -armollisesti rauhoitti häntä vähäisen. - -»Juutalainen», sanoi hän, »älä pelkää kurjan henkesi vuoksi, jos vain -totuudenmukaisesti puhut asiasi. Minä kysyn vielä kerran: mitä sinulla -on tekemistä Brian de Bois-Guilbertin kanssa?» - -»Minä toin», änkytti juutalainen, »jos te, arvoisa ja urhoollinen herra -sallitte, mainitulle kelpo ritarille kirjeen Aymerilta, Jorvaulx'in -luostarin abotilta.» - -»Enkö sanonut, Konrad, että nykyiset ajat ovat turmion aikaa?» virkkoi -suurmestari. »Cistersiläismunkki lähettää kirjeen temppelin soturille -eikä keksi sopivampaa sanansaattajaa kuin uskottoman juutalaisen! --Anna -kirje tänne.» - -Juutalainen päästi vapisevin käsin auki armeenialaisen päähineensä -poimut, johon hän paremmaksi varmuudeksi oli tallettanut abotin kirjeen. -Kättänsä kurottaen ja selkäänsä notkistaen hän astui sitten lähemmäksi -antaaksensa sen tylyn kysyjän haltuun. - -»Seis, koira!» huusi suurmestari. -- »Minä en koske uskottomiin muuten -kuin miekallani. Konrad, ota sinä kirje juutalaiselta ja anna minulle.» - -Tällä tavoin saatuaan kirjeen käsiinsä Beaumanoir tarkasteli sitä -ulkopuolelta ja rupesi sitten ratkomaan rihmoja, joilla se oli kiinni -sidottu. »Arvoisa isä», esteli Konrad, vaikka hyvin nöyrästi, »ettehän -toki rikkone sinettiä?» - -»Enkö rikkoisi sinettiä?» vastasi Beaumanoir vetäen kulmakarvansa -ryppyyn. »Eikö ole kirjoitettu neljännessäkymmenennessätoisessa luvussa, -_De lectione literarum_ -- kirjeitten lukemisesta -- ettei kukaan -temppeliritari saa ottaa vastaan kirjettä, ei edes isältänsä, -näyttämättä sitä suurmestarille ja lukematta sitä hänen läsnäollessaan?» - -Hän silmäsi sitten kiireesti kirjeen läpi, jolloin hänen kasvoillaan -kuvastui hämmästystä ja inhoa. Hän luki sen vielä toistamiseen -hitaammin. Sitten hän, toisella kädellään ojentaen pergamentin -Konradille ja toisella keveästi sivaltaen sitä huusi: »Kas tässäpä on -oivallinen kirjeenvaihto kahden kristityn miehen välillä, jotka -kumpainenkin ovat hengellisten veljeskuntien korkeavirkaisia jäseniä! ---Milloin, vanhurskas Jumala», hän lausui juhlallisesti kääntäen -silmänsä taivaaseen päin, »sinä tulet tänne erottamaan nisut akanoista?» - -Mont-Fitchet otti kirjeen päämieheltään ja rupesi sitä lukemaan. »Lue -ääneen, Konrad», käski suurmestari -- »ja sinä (Iisakille) kuuntele, -mitä se sisältää, sillä me tahdomme sitten kuulustella, mitä sinä siitä -tiedät.» - -Konrad luki kirjeen, jonka sisällys oli seuraava: - - »Aymer. Jumalan armosta Pyhälle Maarialle pyhitetyn Jorvaulx'in - Cistersiläisluostarin abotti, herra Brian de Bois-Guilbertille, - pyhän temppeliritariston jäsenelle toivottaen terveyttä sekä - kuningas Bakkuksen ja rouva Venuksen lahjoja. Mitä meidän nykyiseen - tilaamme tulee, rakas veli, olemme me vankina eräitten miesten - luona, jotka eivät pelkää lakia eivätkö Jumalaakaan ja jotka ovat - rohjenneet ottaa meidät kiinni ja vaatia meiltä lunnaita. Täällä me - olemme saaneet kuulla Front-de-Boeufin surkeasta lopusta sekä myös - siitä, että sinä olet päässyt pakoon tuon ihanan juutalaisnoidan - kanssa, jonka mustat silmät ovat sinut lumonneet. Sydämestä - iloitsemme pelastuksestasi; mutta samalla pyydämme, että olisit - varovainen tekemisissäsi tämän uuden Endorin noidan kanssa. Sillä - minä olen salaisesti saanut varman tiedon siitä, että teidän - suurmestarinne, joka ei piittaa hituistakaan kirsikanvärisistä - poskista tai mustista silmistä, on tulossa tänne Normandiasta, - vahvasti aikoen tehdä lopun teidän iloistanne ja oikaista teidän - hairahduksianne. Sentähden pyydän sydämestäni, että olisit - varoillasi ja valvoisit, niinkuin pyhä Raamattu sanoo: _Invenientur - vigilantes_. Ja tytön isä, tuo rikas Yorkin juutalainen, on - pyytänyt minua kirjoittamaan sinulle hänen puolestaan. Sentähden - annoin hänelle tämän kirjeen totisesti neuvoen ja hartaasti - kehoittaen sinua, että päästäisit neitosen vapaaksi lunnaista, - jotka hänen isänsä tahtoo pulittaa sinulle arkustaan niin - runsaasti, että sillä saisit vaikka viisikymmentä muuta neitosta, - joista ei ole yhtä suurta vaaraa. Ja toivon minäkin saavani niistä - osani, kun taas kerran istumme iloisesti yhdessä, uskollisina - veikkoina, eikä viinimaljaakaan saa silloin puuttua. Sillä kuinka - Raamatussa onkaan kirjoitettu: _Vinum laetificat cor hominis_ -- - viini saattaa ihmisen sydämen iloiseksi -- ja toisessa paikassa: - _Rex delectabitur pulchritudine tua_ -- Kuningas on iloitseva - kauneudestasi. - - »Siihen iloiseen jälleen tapaamiseen saakka sanon sinulle - jäähyväiset. Kirjoitettu tässä ryövärin luolassa aamumessun - aikana.» - - _Aymer Pr. S. M. Jorvolciensis_. - - »_Jälkikirjoitus_. Enpä ole saanutkaan kauan pitää kultavitjojasi. - Ne koristavat nyt metsävoron kaulaa ja niistä nyt riippuu pilli, - jolla hän kutsuu koiriansa kokoon.» - -»Mitä sinä tästä sanot, Konrad?» virkkoi suurmestari. »Ryövärien -luolassa! Sopiva asuntopaikka todellakin tämänkaltaiselle abotille. Ei -olekaan ihme, että Jumalan käsi rankaisee meitä ja että Pyhällä Maalla -uskottomat valloittavat meiltä kaupungin toisensa, maapalstan toisensa -perästä, kun meidän papistossamme on sentapaisia miehiä kuin tuo Aymer. -Ja mitäpä hän tarkoittanee, sen tahtoisin tietää, tuolla uudella Endorin -noidalla?» kysyi hän vähän hiljaisemmalla äänellä kumppaniltaan. - -Konrad (kenties omastakin kokemuksestaan) tunsi paremmin kuin hänen -esimiehensä silloiset rakkausseikkailut. Hän siis osasi selittää tuon -lauseen, joka pani suurmestarin aivot pyörälle, sanoen sen olevan -semmoisen puheenparren, joita maalliset miehet käyttivät -jalkavaimoistaan. Mutta se selitys ei tyydyttänytkään sokeauskoista -Beaumanoiria. - -»On siinä jotakin pahempaakin, kuin mitä sinä arvaat, Konrad; sinun -viaton älysi ei voi ulottua tämän pahuuden perimmäiseen syvyyteen. Tämä -Rebekka Yorkilainen on ollut opissa Mirjamin luona, josta olet kuullut -puhuttavan. Saatpa nähdä, että juutalainen itsekin sen myöntää.» ---Sitten taas kääntyen Iisakin puoleen hän ääneensä lisäsi: »Sinun -tyttäresi siis on Brian de Bois-Guilbertin vankina?» - -»Niin on, korkea-arvoinen ja urhoollinen herra», sammalsi Iisak raukka, -»ja maksaisin niin suuret lunnaat kuin vain köyhä mies -- --» - -»Vaikene!» tiuskaisi suurmestari. »Tämä tyttäresi on harjoittanut -lääkärintaitoa, eikö niin?» - -»On kyllä, armollinen herra», vastasi juutalainen rauhoittuneena; »ja -ritarit sekä vapaat talonpojat, asemiehet ja orjat siunaavat sitä -kallista lahjaa, jonka Jumala on hänelle suonut. Moni ihminen voi -todistaa parantuneensa taudista tyttäreni avulla, kun jo kaikkea muuta -ihmistaitoa oli turhaan koetettu. Mutta Jaakobin Jumalan siunaus -vaikutti tyttäressäni.» - -Beaumanoir kääntyi Mont-Fitchetin puoleen tylysti hymyten. »Näetkö, -veljeni», hän virkkoi, »kuinka kaikkinielevä vihollinen osaa meitä -ihmisiä pettää! Katsopas, millä syötillä hän sieluja onkii antaen lyhyen -maallisen elämän jatkon iankaikkisen autuuden hinnasta. Totta puhuu -siunattu lakimme, kun käskee: _Semper percutiatur leo vorans_ -- Aina -lyötäköön jalopeura, joka kaikki nielee. -- Ylös jalopeuran kimppuun! -Lyökäämme hävittäjä maahan!» huusi hän heiluttaen korkealle -salavoimaista sauvaansa, ikäänkuin peloittaakseen pimeyden valtoja. ---»Tyttäresi epäilemättä parantelee tauteja», lisäsi hän kääntyen -juutalaisen puoleen, »loitsusanoilla ja muilla taikakeinoilla.» - -»Ei suinkaan, korkea-arvoinen ja urhoollinen herra», vastasi Iisak, -»vaan pääasiallisesti ihmeellisen voimallisella voiteella.» - -»Mistä hän on oppinut sen salaisuuden?» - -»Hän sai sen», vastasi Iisak vastahakoisesti, »Mirjamilta, eräältä -meidän kansamme viisaalta vaimolta.» - -»Ahaa, kavala juutalainen!» tiuskaisi suurmestari; »eikö se ollut sama -noita-akka Mirjam, jonka inhoittavasta loitsutaidosta maine on levinnyt -yli kaikkien kristittyjen maiden?» huusi hän ristien silmänsä. »Hänen -ruumiinsa poltettiin lavalla, ja hänen tuhkansa ripoiteltiin kaikkien -neljän tuulen vietäväksi. Ja samaten käyköön myös minulle ja minun -säädylleni, jollen tee samaa ja vielä pahempaakin hänen oppilaallensa! -Minä häntä opetan loitsuilla ja salatiedoilla lumoamaan pyhän temppelin -sotureita! -- Damian, hoi! Potkaise tämä juutalainen ulos portista ---ammu hänet kuoliaaksi, jos hän vastustaa tai yrittää palata takaisin. -Hänen tyttärensä kohtalon me määräämme sillä tavalla kuin kristillinen -lakimme ja korkea virkamme vaativat.» - -Iisak-raukka ajettiin siis kiireesti ulos preceptorio-kartanosta; hänen -hartaita pyyntöjänsä ei otettu kuuleviin korviin eikä myöskään auliita -tarjouksiansa. Hän ei voinut tehdä muuta kuin palata rabbiinin taloon, -jonka ystävän avulla hän toivoi saavansa kuulla, mikä kohtalo tulisi -hänen tyttärensä osaksi. Tähän asti oli hän pelännyt vahinkoa hänen -kunnialleen; mutta nyt häntä vapisutti se pelko, että Rebekka tulisi -tapetuksi. Sillävälin suurmestari kutsui Templestowen preceptorin -eteensä. - - - - -KUUDESNELJÄTTÄ LUKU. - - Petokseks' älä taitoani soimaa. - Eläähän kaikki teeskentelyn turvin. - Teeskentelyllä köyhä almun saa, - teeskentelyllä herra saavuttaa - itselleen maita, valtaa, korkeutta. - Papitkin sitä viljelee, ja myös - soturi uljas teeskentelemällä, - kultaapi urhotyönsä arvoa. - Jokainen sitä käyttää, jokainen - luvalliseks' sen katsoo, ja jos ken - todella näyttäytyy luonnossansa, - menesty ei hän kirkon eikä kruunun - palvelijana eikä armeijassa. -- - Näin maailman meno on. - - _Vanha näytelmä_. - -Albert Malvoisin, Templestowen kartanon preceptori, oli saman Filip -Malvoisinin veli, josta on jo joskus ollut puhetta tässä kertomuksessa. -Hänkin oli niinkuin tämä veljensä Brian de Bois-Guilbertin liittolainen. - -Niiden irstastapaisten, jumalattomien miesten joukossa, joita -temppeliritaristossa oli kovinkin monta, oli Albert Malvoisin pahimpia. -Mutta hän ynnä uljas Bois-Guilbert erosivat siinä suhteessa toisistaan, -että hän osasi ulkokultaisuuden hunnulla peittää häijyt tapansa ja -kunnianhimoiset pyyteensä sekä ulkonaisesti teeskennellä ankaraa -jumalisuutta, vaikka hän sitä salaa pilkkailikin. Jollei suurmestari -olisi niin äkkiarvaamatta saapunut paikalle, ei hän Templestowessa olisi -saanut nähdä hienointakaan merkkiä kurin heikontumisesta. Ja nytkin, -vaikka hän ei ollut osannut kyllin ajoissa valmistautua ja oli jossakin -määrin tullut itse teosta tavatuksi, Albert Malvoisin oli niin nöyrästi -ja niin silminnähtävän katuvaisena kuunnellut päämiehensä moitteita ja -niin joutuisasti parantanut kaikki moitteenalaiset asiat, -- hän oli -sanalla sanoen osannut antaa kartanolleen ja sen asukkaille, jotka äsken -vielä eivät tietäneet muusta kuin huvituksista ja hekumasta, niin -jumalisen ja ankaran ulkomuodon, -- että Luukas Beaumanoir oli jo -alkanut uskoa preceptoria kunnollisemmaksi mieheksi, kuin mitä hän -ensisilmäyksellä kartanon ulkoasusta olisi voinut päättää. - -Mutta tämä suurmestarin parempi ajatus oli nyt taas suuresti muuttunut, -kun tuli tietyksi, että Albert oli vastaanottanut tähän hengelliseen -kartanoon vangitun juutalaisnaisen, joka, niinkuin syytä oli pelätä, -taisi olla toisen temppeliritarin jalkavaimo. Tavattoman ankaralla -katsannolla otettiin siis Albert vastaan, kun hän astui suurmestarin -eteen. - -»Tässä kartanossa, joka on temppeliritariston toimia varten pyhitetty», -lausui suurmestari tylyllä äänellä, »kuuluu olevan juutalaisnainen, -jonka eräs uskonveljistämme on tuonut tänne teidän luvallanne, herra -preceptori.» - -Albert Malvoisin oli aivan yllätettynä ja hämillään. Sillä Rebekka-parka -oli talletettu syrjäiseen, salaiseen kammioon, ja tarkasti oli pidetty -vaaria siitä, ettei kukaan saisi tietoa hänen läsnäolostansa. Preceptori -näki Beaumanoirin silmistä, että turmio oli tarjona hänelle sekä -Bois-Guilbertille, jollei hän osaisi väistää tätä uhkaavaa myrskyä. - -»Miksi olet ääneti?» kysyi suurmestari uudelleen. - -»Onko minun sallittu vastata?» vastasi preceptori kaikkein alamaisinta -nöyryyttä teeskennellen, vaikka hän itse asiassa tällä vastauksellaan -tahtoi saada aikaa koota ajatuksiaan. - -»Puhu, minä sallin sen», lausui suurmestari -- »puhu ja sano, tunnetko -tätä lukua pyhissä säännöissämme: _de commilitonibus Templi in sancte -civitate, qui cum miserrimis mulieribus versantur, propter oblectationem -carnis;_ -- Pyhässä kaupungissa olevan temppelin sotureista, jotka -lihallisessa himossaan seurustelevat mitä kurjimpien vaimojen kanssa.» - -»Tunnen kyllä, kunnioitettava isäni», vastasi preceptori. »Kuinka olisin -voinutkaan kohota virkaani tuntematta tätä sääntöä, joka sisältää -lakimme ankarimman kiellon.» - -»Kuinka sitten, minä kysyn sitä vielä kerran, olet sallinut erään -veljemme tuoda tänne jalkavaimonsa, vieläpä juutalaisen noidan, tämän -pyhän paikan häväistykseksi ja saastutukseksi?» - -»Juutalaisen noidanko!» toisti Albert Malvoisin. »Hyvät enkelit -varjelkoot!» - -»Niin juuri, veli, juutalaisen noidan!» lausui suurmestari ankaralla -äänellä. »Niin juuri minä sanon. Uskallatko kieltää, että Rebekka, tuon -kurjan koronkiskurin Iisak Yorkilaisen tytär ja tuon ilkeän noita-akan -Mirjamin opetuslapsi asuu nyt -- hävettääpä jo sitä mainitessa ja -ajatellessakin! -- tässä sinun preceptorio-kartanossasi?» - -»Teidän viisautenne, arvokas isä», vastasi preceptori, »on nyt poistanut -pimeyden, joka peitti ymmärrystäni. Suurestihan minä jo ihmettelin, -kuinka niin kelpo ritari kuin Brian de Bois-Guilbert oli voinut niin -mielettömästi ihastua tämän naikkosen muotoon. Ja minä puolestani olen -vain senvuoksi sallinut tälle sijaa tässä kartanossa, että siten -estäisin heidän alkavaa rakkauttaan, joka muuten olisi yhä kiihtynyt ja -saattanut meidän urhoollisen, jumalisen veljemme lankeemukseen.» - -»Eikö heidän välillään siis ole vielä tapahtunut mitään, jolla hän olisi -valaansa rikkonut?» kysyi suurmestari. - -»Mitä! Näidenkö kattojen alla?» huudahti preceptori ristien silmiään. -»Pyhä Magdaleena ja kaikki kymmenentuhatta neitsyttä varjelkoot! -- Ei! -Jos tein väärin ottaessani tytön vastaan tähän huoneeseen, niin syynä on -ollut se hairahduttava toivo, että sillä keinoin voisin lopettaa -veljemme hullun ihastuksen juutalaistyttöön. Sillä tämä rakkaus oli -mielestäni niin hurja ja epäluonnollinen, etten voinut arvella sitä -muuksi kuin hulluuden puhdin synnyttämäksi, jota pikemmin tuli sääliä -kuin moittia. Mutta kun teidän viisautenne nyt on keksinyt tuon -juutalaisnaikkosen olevan ilkeän noidan, niin lieneekin siinä seikassa -täysi selitys Bois-Guilbertin hulluuteen.» - -»Niin onkin! -- Niin onkin!» vahvisti Beaumanoir. »Näetkös, veli Konrad, -kuinka vaarallista on antaa perään saatanan ensimmäisillekin -houkutuksille ja mairitteluille! Me katselemme naista ainoastaan silmän -nautinnon vuoksi ja ihaillaksemme hänen kauneuttansa ihmisten tavalla -puhuen. Ja ikivanha perivihollisemme, kaikki nielevä jalopeura saa sillä -tavoin vallan meidän sielujemme ylitse ja saa sitten taikakeinoilla ja -loitsimisilla aikaan sen, minkä ensin meidän turhamaisuutemme ja -hulluutemme oli vain alulle pannut. Saattaa tosin olla, että veljeämme -Bois-Guilbertiä tässä asiassa pikemmin tulee sääliä kuin kovasti -rangaista, että sauvan tuki on tässä enemmän paikallaan kuin kepin -kuritus ja että meidän kehoituksemme sekä rukouksemme vielä voivat -vapahtaa hänet siitä hullutuksesta ja palauttaa hänet veljien seuraan.» - -»Kovin surkeaa se olisikin», virkkoi Konrad Mont-Fitchet, »jos pyhä -veljeskuntamme kadottaisi yhden parhaista peitsimiehistään juuri nyt, -kun ritaristomme kipeimmin tarvitsee poikiensa apua. Kolmesataa -saraseenia on Bois-Guilbert omalla kädellänsä tappanut.» - -»Näiden kirottujen koirien veri», lausui suurmestari, »on oleva makeana -ja suotuisana uhrina pyhille miehille ja enkeleille, joita he pitävät -halpana. Ja näiden pyhien miesten sekä enkelien avulla me saamme -rikotuksi sen loitsun ja lumouksen, johon veljemme on takertunut kuin -verkkoon. Hän on repäisevä poikki tämän Delilan paulat, samoin kuin -Simson katkaisi molemmat uudet köydet, joilla filistealaiset olivat -sitoneet hänet, ja hän on edelleenkin teloittava uskottomia kaataen -niitä kasaan kasan päälle. Mutta tämä ilkeä noita, joka -taikakeinoillansa on ryhtynyt pyhän temppelin ritariin, kuolkoon -armotta.» - -»Mutta Englannin lait», keskeytti preceptori, joka tosin oli iloinen -siitä, että suurmestarin vihastus täten oli kääntynyt toiseen henkilöön -Bois-Guilbertistä ja hänestä itsestään, mutta nyt pelkäsi sen menevän -liian kauas toiseen suuntaan. - -»Englannin lait», sanoi Beaumanoir, »sallivat, jopa käskevätkin, että -jokainen tuomari omassa tuomiopiirissään valvoo oikeutta. Pieninkin -paroni saa vangita, tutkia ja tuomita noidan, joka on hänen alusmailtaan -tavattu. Eikö siis sama valta olo temppelin suurmestarillakin -kartanossa, joka on hänen veljeskuntansa oma? -- Ei -- minä aion tässä -tuomita ja päättää. Tämä noita on hävitettävä, ja silloin tämä maa saa -häijyytensä anteeksi. Varustakaa juhlasali kuntoon noidan tutkimista -varten.» - -Albert Malvoisin kumarsi ja lähti -- ei kuitenkaan salia valmistamaan, -vaan Brian de Bois-Guilbertin puheille ilmoittaaksensa hänelle, mihin -suuntaan asiat nyt lopulta näyttivät kallistuvan. Pian hän tapasikin -mainitun ritarin, joka oli vimmatun vihastuksissaan, kun ihana -juutalaistyttö oli toistamiseen hylännyt hänen tarjouksensa. »Sitä -ajattelematonta, kiittämätöntä olentoa!» sanoi hän. »Minutko hän hylkää, -joka oman henkeni uhalla olen pelastanut hänet veren ja tulen keskeltä! -Taivaan nimessä, Malvoisin! Minä viivyin siellä siksi, kunnes kaikki -parret ja pylväät ympärilläni räsähtivät ja romahtivat maahan. Minuun -kohdistuivat sadat nuolet. Ne löivät ratisten rautapaitaani kuin rakeet -ikkunalasia vasten, ja minä suojelin vain häntä kilvelläni. Kaiken tämän -olen hänen tähtensä tehnyt, ja nyt tuo itsepäinen tyttö moittii minua -siitä, kun en jättänyt häntä surman suuhun, eikä tahdo suoda minulle -vähintäkään kiitollisuudenosoitusta, ei edes kaukaisinta toivettakaan, -että hän joskus vasta voisi taipua sitä suomaan. Perkele, joka on koko -hänen kansalleen niin runsaasti suonut itsepäisyyttä, näyttää koonneen -tämän lahjan väkevimmän tehon tuohon tyttöseen!» - -»Perkele», virkkoi preceptori, »on luullakseni riivannut teidät -kumpaisetkin. Enkö ole monta monituista kertaa saarnannut sinulle -varovaisuutta, jollet voi hillitä itseäsi kokonaan? Enkö ole sanonut -sinulle olevan yltäkyllin kristityitä neitosia, joiden mielestä olisi -suuri synti kieltää _le don d'amoureux merci_ -- rakkauden armolahjaa ---näin uljaalta ritarilta? Mutta sinä kiinnität väkisinkin rakkautesi -uppiniskaiseen, itsepäiseen juutalaisnaikkoseen! Vannonpa pyhän messun -kautta, että taisipa vanha Luukas Beaumanoir osata oikeaan, kun hän -sanoi tytön lumonneen sinut taikakeinoilla!» - -»Luukas Beaumanoir!» sanoi Bois-Guilbert moittivalla äänellä. -- »Niinkö -sinä valvoit asiani salaisuutta, Malvoisin? Oletko antanut tuon -ukko-hupakon saada vihiä Rebekan olosta tässä kartanossa?» - -»Mitä minä sille mahdoin?» vastasi preceptori. »En ole laiminlyönyt -mitään peittääkseni salaisuuttasi, mutta se on sittenkin tullut ilmi. -Piruko sen kieli vai joku muu, sen vain piru itse tietää. Mutta minä -olen voimiani myöten kääntänyt asian hyväksi; sinulle ei tapahdu mitään -pahaa, jos vain luovut Rebekasta. Sinua säälitään -- muka loitsukeinojen -uhrina. Rebekka on noita, ja hän saa semmoisena kuolemanrangaistuksen.» - -»Sitä hän ei saa, sen vannon kautta Jumalan!» äyskähti Bois-Guilbert. - -»Hänen täytyy kuolla ja hän on kuoleva, sen vannon taivaan kautta!» -virkkoi Malvoisin. »Sinä et voi pelastaa häntä eikä kukaan muukaan. -Luukas Beaumanoir on päättänyt, että yhden juutalaistytön kuolema -riittää sovitusuhriksi temppeliherrojen kaikista rakkaussynneistä; ja -tiedäthän sen, että hänellä on tarpeeksi sekä lujuutta että valtaakin -panna toimeen tämä viisas ja jumalinen päätös.» - -»Uskottaneenko vastaisina aikoina todeksi, että tämmöistä typerää -taikauskoa koskaan on voinut olla olemassa!» sanoi Bois-Guilbert astuen -edestakaisin huoneessa. - -»Mitä silloin uskottaneen, en tiedä», virkkoi Malvoisin rauhallisesti. -»Mutta sen tiedän varmaan, että meidän aikanamme yhdeksänkymmentä ja -yhdeksän sadasta papista tai maallikosta on huutava aamenensa -suurmestarin tuomiolle.» - -»Nytpä keksin keinon», sanoi Bois-Guilbert. »Albert, sinä olet ystäväni. -Sinun pitää sallia hänen salassa paeta, ja minä vien hänet johonkin -salaisempaan ja turvallisempaan paikkaan.» - -»Sitä en voi, vaikka tahtoisinkin», vastasi preceptori. »Tämä kartano on -täynnä suurmestarin palvelijoita ja muita hänen puoluelaisiaan. Ja -suoraan puhuen, veikkoseni, enpä oikein tahtoisikaan puuttua sinun -kanssasi tähän seikkailuun, jos voisinkin toivoa saattavani sen -onnellisesti perille. Olen jo tarpeeksi antautunut vaaraan sinun -tähtesi. En juuri mielelläni ottaisi vastaan erontuomiota enkä huolisi -preceptorinvirkaanikaan menettää tuommoisen koreaksi maalatun liha- ja -verikappaleen vuoksi. Ja sinäkin, jos tahdot totella neuvoani, heitä jo -tämä metsähanhenpyynti ja lennätä haukkasi jonkin muun otuksen perään. -Ajattelepas, Bois-Guilbert, että nykyinen arvosi ja vastainen korkeutesi -riippuu kokonaan siitä, että pysyt meidän veljeskuntamme jäsenenä. Jos -pidät mielettömästi kiinni rakkaudestasi Rebekkaan, niin annat -Beaumanoirille aihetta erottaa sinut ritarien joukosta eikä hän suinkaan -jätä sitä käyttämättä. Hän on peloissaan komentosauvansa puolesta, jota -hän pitää tutisevassa kourassaan, ja hän tietää, että sinä ojentelet -rohkeaa kättäsi sitä kohti. Älä epäilekään, että hän on saattava sinut -turmioon, jos hän saa niin hyvän syyn siihen kuin sen, että muka -suojelet juutalaista noitaa. Anna hänen tehdä mielensä mukaan tässä -asiassa, jossa et voikaan häntä estää. Kun kerran saat komentosauvan -omaan vahvaan kouraasi, silloin halaile Juudaan tyttäriä tai polta heitä -tulella, miten mielesi parhaiten tehnee.» - -»Malvoisin», sanoi Bois-Guilbert, »sinä olet kylmäverinen...» - -»Ystävä», jatkoi preceptori kiireesti täyttäen lauseen, jonka -Bois-Guilbert luultavasti olisi pahemmalla sanalla lopettanut; ---»kylmäverinen ystävä minä olenkin ja sitäpä sopivampi neuvojaksi. Sinä -et voi pelastaa Rebekkaa, sen vakuutan sinulle vielä kerran. Sinä voit -vain antautua vaaraan yhdessä hänen kanssansa, sen vannon vielä kerran. -Joudu nyt heti suurmestarin luo -- heittäydy hänen jalkojensa juureen ja -sano hänelle...» - -»En minä heittäydy hänen jalkojensa juureen, sen vannon kautta taivaan -valtojen! Mutta vasten silmiä aion sanoa sille ukko-hupakolle...» - -»Sano sitten hänelle vasten silmiä», jatkoi Malvoisin kylmäkiskoisesti, -»että rakastat aivan mielettömästi tätä juutalaista vankia. Ja mitä -kiivaammin sinä puhut rakkaudestasi, sitä enemmän on hän kiirehtivä -tekemään siitä lopun ottamalla tuon ihanan lumoojan hengiltä. Ja sinä -itse, kun näin tunnustat asian, joka on rikos valaasi vastaan, ja kun -sillä tavoin olet tavattu julkiteosta, et voi toivoa mitään apua -säätyveljiltäsi. Näin olet sitten menettänyt kaikki loistavat kunnian ja -vallan toiveesi ja saat kenties siitä lähtien palkasta kantaa peistäsi -jossakin joutavassa nurkkasodassa Flanderin ja Burgundin tanterilla.» - -»Sinä puhut totta, Malvoisin», myönsi Brian de Bois-Guilbert hetken -aikaa ajateltuaan. »En tahdo antaa tuolle harmaakarvaiselle, -sokeauskoiselle pölkkypäälle tilaisuutta päästä niskaani kiinni. Ja mitä -Rebekkaan tulee, niin eipä hän olekaan ansainnut, että hänen tähtensä -panisin arvoni ja kunniani alttiiksi. Minä hylkään hänet -- niin, minä -jätän hänet oman onnensa nojaan, jollei...» - -»Älä rajoita millään ehdoilla tätä viisasta ja välttämätöntä -päätöstäsi», sanoi Malvoisin. »Nainen ei ole muuta kuin lelu -lomahetkiemme kulutukseksi -- kunniantavoittelu, kas se on elämän -tositointa. Mieluummin näen tuhannen tuommoisen heikon leikkikalun kuin -Rebekka on menevän rikki kuin miehuullisen jalkasi poikkeavan siltä -loistavalta uralta, joka on sille avoinna! Nyt meidän on erottava eikä -kukaan saa tietää, että olemme keskustelleet näin salaisesti. -- Minä -lähden varustamaan salia kuntoon oikeudenistuntoa varten.» - -»Mitä!» virkkoi Bois-Guilbert, »joko näin pian?» - -»Aivan niin», vastasi preceptori; »tutkinto käy joutuisaan, kun -tuomarilla on päätös jo ennakolta valmiina.» - -»Rebekka», puheli Bois-Guilbert yksin jäätyänsä, »sinusta saan -nähtävästi maksaa kalliin hinnan. -- Miksi en voi jättää sinua oman -onnesi nojaan, niinkuin tuo kylmäverinen ulkokullattu neuvoo? Minä -tahdon vielä kerran yrittää saada sinut pelastetuksi -- mutta varo, -ettet palkitse minua taas kiittämättömyydellä! Sillä jos vielä kerran -hylkäät minut, silloin kostonhimoni on oleva yhtä palava kuin nyt lemmen -kaipuuni. Bois-Guilbert ei pane henkeänsä ja kunniaansa alttiiksi, kun -ei muuta palkintoa ole saatavana kuin ylenkatsetta ja soimauksia.» - -Juuri kun preceptori oli saanut tarpeelliset käskyt annetuiksi, tuli -Konrad Mont-Fitchet hänen luokseen ja ilmoitti, että suurmestari tahtoi -heti paikalla tutkia juutalaistytön asiaa. - -»Koko tuo kanne on varmasti vain tyhjää houretta», sanoi preceptori. -»Onhan meillä monta muutakin juutalaislääkäriä, emmekä me sano heitä -noidiksi, vaikka parantaminen heiltä usein onnistuu ihmeellisesti.» - -»Suurmestari katselee asiaa toiselta kannalta», vastasi Mont-Fitchet. -»Ja jos saan suoraan puhua sinulle, Albert -- olkoon hän noita tai ei, -niin parempi on, että tuo kurja tyttönen kuolee, kuin että -veljeskuntamme kadottaisi Brian de Bois-Guilbertin tai hajoaisi -sisällisen eripuraisuuden vuoksi. Tiedäthän, kuinka korkea on hänen -arvonsa, kuinka suuri hänen sotamaineensa -- tiedäthän, kuinka suurella -suosiolla moni veljistämme katselee häntä. Mutta siitä kaikesta ei -suurmestari yhtään välitä, jos hän näkee Brianin olevan juutalaistytön -viettelijän eikä uhrin. Vaikka tämän ruumiissa olisikin kaikkien -kahdentoista Israelin heimokunnan sielut yhteen koottuina, niin on -kuitenkin parempi, että hän yksin joutuu surman omaksi, kuin että -Bois-Guilbertkin samalla seuraisi häntä kuolemaan.» - -»Minä vastikään kehoitin häntä luopumaan tuosta tytöstä», sanoi -Malvoisin. »Mutta kuulepas, onkohan meillä vain tarpeeksi syitä, joiden -nojalla voimme rangaista Rebekkaa noituudesta? -- Ettei suurmestari vain -peräytä päätöstään, jos hän huomaa todistukset mitättömiksi?» - -»Ne ovat vahvistettavat, Albert», vastasi Mont-Fitchet, »ne ovat -vahvistettavat. Ymmärrätkö minua?» - -»Kyllä ymmärrän», sanoi preceptori, »enkä pelkääkään mitään tekoa, joka -säädyllemme on hyödyllinen -- mutta mistä me niin lyhyessä ajassa -löydämme sopivia välikappaleita?» - -»Malvoisin, ne on löydettävä», lausui Konrad. »Siitä on oleva hyötyä -niin säädyllemme kuin myös sinulle itsellesi. Tämä Templestowe on vain -köyhä preceptorio-kartano. Maison-Dieun kartanolla on kaksi sen vertaa -tuloja, -- ja sinä tiedät, kuinka vahvasti vanha herra luottaa minun -sanoihini. Hanki todistajia, joiden avulla asia saatetaan hyvään -loppuun, niin pääset preceptoriksi Maison-Dieun kartanoon viljavassa -Kentin maakunnassa. Mitäs siitä sanot?» - -»Onhan minulla kaksi tuttua», vastasi Malvoisin, »niiden miesten -joukossa, jotka tulivat tänne Bois-Guilbertin kanssa. He ovat ennen -palvelleet veljeäni Filip de Malvoisinia ja liittyivät sitten -Front-de-Boeufin väkeen. -- Annapa olla, että he tietävät jotakin tämän -naisen loitsimisista.» - -»Joudu, mene heti heidän puheilleen -- ja kuule, jos pari Bysantin -kultakolikkoa voi ehkä teroittaa heidän muistiansa, niin älä säästele -niitä.» - -»Ne ovat miehiä, jotka yhden sekiinin palkasta vannoisivat vaikka oman -äitinsä ja kantajansa noidaksi», sanoi preceptori. - -»Joudu sitten», virkkoi Mont-Fitchet. »Sydänpäivän aikana asia pannaan -alulle. Minä en ole nähnyt vanhaa herraamme näin kiivaassa puuhassa -hamasta siitä päivästä, jolloin hän tuomitsi polttolavalle Hamet -Allagin, käännytetyn muhamettilaisen, joka oli jälleen luopunut entiseen -uskoonsa.» - -Kun kartanon suuri kello oli lyönnillään ilmoittanut keskipäivän hetken, -kuuli Rebekka jalkojen kopinaa niiltä salaisilta portailta, jotka -johtivat hänen vankihuoneeseensa. Kopinan kovuus ilmaisi useampien -henkilöiden olevan tulossa, ja siitä Rebekka hiukan ilostui, sillä hän -pelkäsi kiivashimoisen ja röyhkeän Bois-Guilbertin yksinäistä käyntiä -pahemmin kuin kaikkea muuta pahaa, mikä hänelle saattoi täällä tapahtua. - -Kamarin oven lukko avautui ja sisään astuivat Konrad sekä preceptori -Malvoisin, joiden kintereillä seurasi neljä mustakaapuista vartijaa, -pertuskat kädessä. - -»Kuule, sinä kirotun kansan tytär», virkkoi preceptori, »nouse ja seuraa -meitä!» - -»Mihin?» kysyi Rebekka, »ja mitä varten?» - -»Tyttö», vastasi Konrad, »sinulla ei tässä ole kyselemistä; sinun tulee -vain totella. Mutta voinhan kuitenkin ilmoittaa sinulle, että sinut -viedään meidän pyhän ritaristomme suurmestarin eteen vastaamaan -pahanteoistasi.» - -»Kiitetty olkoon Aabrahamin Jumala!» sanoi Rebekka pannen kätensä -ristiin ikäänkuin rukoillakseen. »Tuomari, vaikka hän olisikin kansani -vihollinen, on oleva minulle suojelija. Hyvin mielelläni seuraan teitä --- sallikaa vain, että ensin peitän pääni hunnulla.» - -He astuivat portaita alas hitain, juhlallisin askelin, kulkivat sitten -pitkän käytävän kautta ja saapuivat viimein sen päässä olevasta -kaksoisovesta suureen saliin, johon suurmestari oli asettunut oikeutta -istumaan. - -Tämän avaran suojan ovenpuoli oli täynnä alempiarvoisia aseellisia -miehiä. Näiden muodostamain ryhmien halki Rebekka seuralaistensa, -preceptorin ja Mont-Fitchetin sekä vartijainsa kanssa tunkihe suurella -vaivalla ja saapui häntä varten määrätylle istuimelle. Kun hän astui -tungoksen läpi, käsivarret ristissä ja pää kumarruksissa, niin -työnnettiin hänelle paperilippunen, jonka hän melkein huomaamattansa -otti vastaan ja piti kädessään, sen sisällystä tarkastamatta. Tämä -todistus, että hänellä tässä peloittavassa kokouksessa kuitenkin oli -joku ystävä, rohkaisi häntä niin, että hän kohotti päätään nähdäkseen, -kenenkä eteen hänet oli nyt tuotu. Hänen edessään olevaa näkyä koetamme -nyt seuraavassa luvussa kuvata. - - - - -SEITSEMÄSNELJÄTTÄ LUKU. - - - Kovaksi sanon lakia, mi kielsi - inehmon sydänt' itkein suremasta - inehmon suruja ja vaivoja. - Kovaksi sanon lakia, mi kielsi - viattomankin ilon hymyilyn. - Mut kovin kaikist' oli se, mi julman - rautaisen valtikkansa kohotti - ja nimitti sen kädeks Jumalan. - - _Keski-aika_. - - -Tuomio-istuin, jonka edessä viatonta Rebekka-raukkaa oli tutkittava, oli -asetettu _dais_'ille eli salin peränpuoleiselle korokkeelle, joka siihen -aikaan oli tarkoitettu kunniasijaksi talon etevimmille asukkaille tai -näiden vieraille. Korkeaselkäisellä tuolilla, vastapäätä syytetyn -paikkaa, istui temppelin suurmestari, puettuna avaraan, monin poimuin -alasvaluvaan valkeaan juhlapukuunsa; kädessä hän piti salavoimaista -sauvaansa, jota koristi ritariston risti. Hänen edessänsä, vähän -alempana, oli pöytä, jonka ääressä istui kaksi kirjuria, molemmat -temppeliritaristoon kuuluvia pappeja; heidän virkanaan oli merkitä -kirjaan tämän päivän toimitukset. Näiden pappien mustat puvut, kaljuksi -ajetut päälaet ja nöyrä ilme olivat silmiinpistävänä vastakohtana -salissa olevien ritarien sotaiselle ilmeelle; heistä osa kuului tämän -preceptorio-kartanon vakinaisiin asukkaihin, osa oli tullut vierailemaan -suurmestarin seurassa. Preceptorit. joita oli neljä läsnä, istuivat -matalammilla sijoilla ja vähän taempana kuin heidän päämiehensä. Ja -vielä matalammilla raheilla, jotka oli asetettu saman verran taemmaksi -preceptoreista kuin nämä suurmestarista, istuivat muut temppeliritarit, -joilla ei ollut korkeampaa arvoa. Kaikkein perimmällä, mutta hekin -kaikki _dais_'illa eli ylemmällä permannolla, seisoivat ritarien -asemiehet, puettuina huonompiin valkeisiin viittoihin. - -Kaikkien läsnäolevien kasvot kuvastivat mitä ankarinta vakavuutta. Mutta -ritarien kasvoilta saattoi kuitenkin -- sen juhlallisuuden rinnalla, -joka hengelliseen säätyyn kuului ja jonka suurmestarin läsnäolo nyt -erikoisesti aiheutti -- havaita myös sotilaallisen rohkeata ilmettä. - -Salin alempi ovenpuoli oli täynnä pertuskoilla asestettuja vartijoita -sekä muuta kansaa, jota uteliaisuus oli kerännyt kokoon; sillä olihan -tässä nyt samalla kertaa nähtävänä sekä temppeliritariston -korkea-arvoisa suurmestari että myös kuuluisa juutalainen noita. Enin -osa tätä halvempaa kansaa kuului, mikä minkin viran nojalla, -temppeliritaristoon ja tunnettiin mustista puvuistaan. Mutta myöskin -lähiseutujen talonpoikia oli päästetty sisään, sillä Beaumanoir piti -kunnia-asiana, että hänen oikeudenistuntonsa mieltäkohottava toimitus -olisi mahdollisimman julkinen. Hänen suuret, siniset silmänsä näyttivät -vieläkin laajenevan, kun hän tarkasteli paikalle kokoontunutta kansaa; -ja koko hänen muotonsa sai majesteetillisemman ilmeen sen johdosta, että -hänellä nyt oli niin tärkeä ja hänen mielestään niin ansiollinen työ -tehtävänään. Päivän menot alkoivat virren veisuulla, ja siihen -suurmestari itsekin otti osaa syvällä, taipuisalla äänellään, jota ei -vanhuus vielä ollut voinut sortaa. Nuo juhlalliset sanat: _Venite, -exultemus Domino!_ (Tulkaa, riemuitkaamme Herrassa), joita -temppeliritarit tavallisesti veisasivat, ennenkuin ryntäsivät maallisten -vihollisten kimppuun, oli Luukas Beaumanoir pitänyt sopivimpina tässäkin -tilaisuudessa, kun loistava voitto, jommoiseksi hän sitä arveli, oli -saatava pimeyden vallasta. Syvät, pitkät säveleet, kajahtaen sadan -miehen suusta, jotka olivat harjaantuneet yhteiseen virrenveisuuseen, -kohosivat salin lakea kohti ja vierivät sen kupulakea myöten, kohisten -suloisesti ja samalla juhlallisesti kuin valtava koski. - -Laulun vaiettua suurmestari antoi katseensa hitaasti kulkea ympäri salia -ja huomasi, että eräs preceptorinistuimista oli tyhjä. Brian de -Bois-Guilbert, jonka siinä tuli istua, oli noussut paikaltansa ja seisoi -nyt lähellä temppeliritareille määrätyn penkin päätä. Toisella kädellään -hän hiukan kohotti viittaansa, niin että se osaksi peitti hänen -kasvonsa; toisella hän piti ristikahvaista miekkaansa, piirustaen sen -nahkatupen kärjellä verkalleen tammista lattiaa. - -»Onneton mies!» sanoi suurmestari luoden häneen säälivän katseen. -»Näetkö, Konrad, kuinka kipeästi tämä pyhä toimitus koskee häneen. -Semmoiseen kurjaan tilaan voi naisen sorea muoto, syvyyden ruhtinaan -avulla, saattaa urhoollisen ja kaikkien kunnioittaman ritarin! --Näetkö, -hän ei voi katsoa meihin; hän ei voi katsoa tyttöön! Ja kukapa -tietääkään, missä tarkoituksessa kiusaajahenki pakottaa hänen kätensä -piirtelemään tuommoisia taikaviivoja permantoon? Saattaa olla, että ne -uhkaavat meidän onneamme ja henkeämme; mutta me syljemme pahalle -hengelle vasten silmiä ja ylenkatsomme häntä. _Semper leo percutiatur!_» - -Tämän kaiken hän lausui hiljaa uskotulle puhetoverilleen Konrad -Mont-Fitchetille. Sitten suurmestari koroitti äänensä ja kääntyi -kokoontuneen kansan puoleen. - -»Korkea-arvoisat ja urhoolliset miehet ja ritarit, tämän pyhän säädyn -preceptorit ja muut jäsenet, veljeni ja lapseni! -- Niin myös tekin, -jalosukuiset ja hurskaat asemiehet, jotka palvelette saadaksenne kerran -kantaa tätä pyhää ristiä! -- Ja niin myös tekin, kristityt veljeni -kaikista säädyistä! -- Tietäkää, että tämä kokous ei ole kutsuttu kokoon -siitä syystä, ettei minulla yksinänikin olisi kyllin valtaa. Sillä -minulle on, vaikka itsepuolestani olen mahdoton semmoiseen kunniaan, -uskottu tämä sauva ja sen mukana täysi valta tutkia ja tuomita kaikkia -asioita, jotka koskevat meidän pyhän veljeskuntamme etua. Laatiessansa -meidän ritarillisen ja hengellisen veljeskuntamme säännöt määräsi Pyhä -Bernhard yhdeksännessäkuudetta luvussa, että veljien kokoonkutsuminen -neuvotteluun on riippuva suurmestarin tahdosta ja sanasta. Hän on siis -minullekin, samoinkuin minua arvokkaammillekin isille, jotka ovat olleet -edeltäjiäni tässä virassa antanut vallan päättää, missä tilaisuudessa -sekä myös milloin ja missä paikassa koko veljeskuntamme tai vain osa -siitä on kutsuttava neuvotteluun. Ja kaikissa tämmöisissä kokouksissa -tulee minun, kuultuani veljien neuvot, tehdä päätös oman tahtoni mukaan. -Mutta kun raateleva susi on karannut lammaslauman keskelle, niin -pitäähän silloin paimen velvollisuutenaan kutsua kaikki kumppaninsa -kokoon, jotta he löisivät jousilla ja lingoilla maahan päällekarkaajan, -niinkuin myös lakimme yhä käskee, että jalopeura on lyötävä maahan. -Tästä syystä olemme kutsuneet eteemme tämän juutalaisnaisen, Rebekan, -Iisakin tyttären -- naisen, joka on häpeällisesti kuuluisa -loitsimisistaan ja noitakeinoistaan, joilla hän on kiihoittanut veriä ja -pyörryttänyt aivoja, ei vain tavallisen halvan talonpojan, vaan ritarin --- eikä edes tavallisen ritarin, vaan pyhän temppelin palvelukseen -pyhitetyn ritarin -- eikä vain tavallisen temppeliritarin, vaan jopa -yhden säätymme preceptorin, miehen, joka on etevimpiä niin maineensa -kuin myös virka-asemansa puolesta. Me itse, samoinkuin kaikki muutkin -täällä läsnäolevat, mitä säätyä lienemmekin, tiedämme Brian de -Bois-Guilbertin uskolliseksi ja kiivaaksi ristin soturiksi, joka -käsivarrellaan on tehnyt monta urotyötä Pyhällä maalla ja puhdistanut -pyhiä paikkoja saastutuksesta, huuhtoen niitä saastuttavien pakanain -verellä. Eikä tämän veljemme viisaus ja ymmärrys suinkaan ole ollut -vähemmän kuuluisa hänen veljiensä kesken kuin hänen urhoutensa ja -sotataitonsa. Päinvastoin on moni ritareistamme, niin itä- kuin -länsimaillakin, pitänyt Bois-Guilbertia semmoisena miehenä, joka -kernaasti saattaisi tulla valituksi minun komentosauvani perijäksi, kun -Jumala kerran armossaan katsoo hyväksi vapauttaa minut sen kuorman alta. -Jos me nyt kuulisimme tämmöisen miehen, jota pidetään niin suuressa -kunniassa ja joka todella ansaitsee niin suurta arvoa, äkkiä -välittämättä vähääkään kunniastaan ja valastaan, säätyveljistään ja -tulevaisuudentoiveistaan, ryhtyneen juutalaisen naikkosen seuraan, -kulkeneen sen hepakon kumppanina syrjäisillä paikoilla, suojellen häntä -oman henkensä uhalla, ja viimein himonsa vallassa tulleen niin sokeaksi -ja riivatuksi, että on tuonut porttonsa tänne meidän omaan -preceptorio-kartanoomme -- niin mitä me voisimme sanoa muuta, kuin että -paha henki on riivannut tuon kelpo ritarin tai että jokin turmiollinen -taika on lumonnut hänet? -- Jos voisimme uskoa asian laidan olevan -toisin, niin älkää luulkokaan, että hänen korkea virkansa, urhoutensa, -hyvä maineensa tai mikään muu maallinen syy estäisi meitä rankaisemasta -häntä ja juurtajaksaen hävittämästä tätä pahaa, niinkuin Raamattu -käskee: _Auferte malum ex vobis_ (poistakaa paha itsestänne). Sillä tämä -surkea juttu on täynnä kaikenlaisia inhoittavia rikoksia pyhää lakiamme -vastaan: 1:ksi -- hän on vaeltanut omaa tahtoansa myöten, vasten 33:tta -lukua: _Qvod nullus juxta propriam voluntatem incedat_. -- 2:ksi on hän -pitänyt seuraa kirkonkirouksessa olevan ihmisen kanssa, vastoin 57:ttä -lukua: _Ut fratres non participent cum excommunicatis_, josta syystä hän -itsekin on _Anathema Maranatha_ kirouksen alainen. -- 3:ksi hän on ollut -puheissa muukalaisen naisen kanssa, vastoin sääntöä: _Ut fratres non -conversantur cum extremis mulieribus_. -- 4:ksi hän ei ole karttanut, -vaan päinvastoin, pelkäänpä, pyytänyt naiselta suuteloita, joiden -kautta, niinkuin kuuluisan veljeskuntamme viimeinen sääntö sanoo: _Ut -fugiantur oscula_ (kartettakoon suuteloita), ristin soturit joutuvat -paulaan. Näiden monenlaisten ja inhoittavien rikosten tähden Brian de -Bois-Guilbert olisi erotettava ja hylättävä säädystämme, vaikka hän -olisikin meidän oikea kätemme ja oikea silmämme.» - -Hän vaikeni. Hiljainen humina kävi kokoontuneen kansan läpi. Muutamia -nuorempia säädyn jäseniä oli hiukan naurattanut, kun sääntö: _Ut -fugiantur oscula_ tuli puheeksi, mutta hekin muuttuivat nyt vakaviksi ja -odottivat pelolla suurmestarin päätöstä. - -»Tämmöinen», lausui tämä, »ja näin ankara rangaistus olisi lakimme -mukaan tuleva sille temppeliritarille, joka omavaltaisesti on rikkonut -näitä säätynsä tärkeimpiä kieltoja vastaan. Mutta jos saatana -taikakeinoilla ja loitsuilla on saanut valtaansa tämän ritarin, jonka -oma syy siis olisi vain se, että hän liian rohkeasti on luonut silmänsä -naisen kauneuteen, niin meidän tulee pikemmin sääliä kuin rangaista tätä -hairahdusta. Ja määräten hänelle ainoastaan semmoisen kurituksen, joka -huuhtoo hänestä synnin saastaisuuden, tulee meidän kääntää vihamme -terävin kärki sitä saatanan kirottua välikappaletta vastaan, joka oli -saattamaisillaan hänet perinpohjaiseen Jumalasta luopumiseen. -- Astukaa -siis esiin ja todistakaa, te, jotka olette nähneet näitä valitettavia -tekoja, jotta me saamme tutkia niiden sisällyksen ja luonnon ja päättää, -voiko tuon uskottoman naisen rankaiseminen tyydyttää oikeuttamme, vai -täytyykö meidän myös, vertavuotavin sydämin, ryhtyä rangaistuskeinoihin -omaa veljeämme vastaan.» - -Useita vieraitamiehiä kutsuttiin todistamaan, miten suuriin vaaroihin -Bois-Guilbert oli antautunut pelastaessansa Rebekan palavasta linnasta -ja miten hän suojellessaan tyttöä ei ollut välittänyt vähääkään omasta -hengestään. Miehet kertoivat näitä asioita suurennellen, kuten aina -sivistymättömät ihmiset, joiden mieleen merkillinen tapaus on tehnyt -voimakkaan vaikutuksen. Ja heidän luonnollinen liioittelunhalunsa sai -tässä tilaisuudessa vielä paljon yllytystä siitä ilmeisestä -mielihyvästä, jolla korkean herran nähtiin kuuntelevan hänelle -kerrottuja juttuja. Tällä tavalla Bois-Guilbertin kokemat vaarat, jotka -suurentelemattakin olivat olleet sangen suuret, muuttuivat kertojien -suussa aivan ihmeellisiksi. Ritarin huolenpito Rebekan turvallisuudesta -ei paisunut ainoastaan varovaisuuden, vaan myös hurjimmankin -ritarillisen innostuksen rajojen yli. Ja nöyryys, jolla hän oli -kuunnellut kaikkia tytön puheita, vaikka ne usein olivat tylyjä ja -soimaavia, kuvattiin niin ylenmääräiseksi, että se hänen kaltaiselleen -röyhkeäluontoiselle miehelle tuntui aivan luonnottomalta. - -Sitten käskettiin Templestowen preceptorin kertoa, millä tavalla -Bois-Guilbert ja juutalaistyttö olivat saapuneet preceptorio-kartanoon. -Malvoisin antoi todistuksensa taitavan varovaisesti. Mutta vaikka hän -nähtävästi koetti olla loukkaamatta Bois-Guilbertin tunteita, niin hän -kuitenkin aika ajoin sekoitti puheeseensa hämäriä lauseita, joilla hän -ikäänkuin viittasi, että Bois-Guilbert sillä hetkellä mahtoi olla -mieleltään hiukan vialla, koska hän näytti olevan niin silmittömästi -ihastunut tuomaansa neitoon. Katuvaisin huokauksin preceptori ilmaisi -sydänsuruaan sen johdosta, että hän oli sallinut Rebekan rakastajansa -seurassa päästä hänen hallitsemaansa preceptorio-kartanoon. »Mutta tätä -tekoa», hän lopetti, »olen koettanut selittää ripissäni -korkea-arvoiselle isällemme suurmestarille. Hän tietää, ettei -tarkoitukseni ollut paha, vaikka käytökseni ei ollut aivan lainmukainen. -Mielelläni otan vastaan sen rangaistuksen, minkä hän minulle määrää.» - -»Hyvin puhuit, Albert», lausui Beaumanoir. »Tarkoituksesi oli hyvä, -koska tahdoit estää eksynyttä veljeäsi rientämästä eteenpäin sillä -hullutuksen tiellä, joka vie kadotukseen. Mutta väärin teit kuitenkin, -niinkuin tekee mies, joka tahtoen hillitä pillastunutta hevosta tarttuu -käsin jalustimeen eikä suitsiin, eikä saa siis yritystänsä onnistumaan, -vaan vielä päälliseksi tulee itse vioitetuksi. -- Kolmetoista isämeitää -ovat säätymme jumaliset perustajat määränneet luettavaksi joka aamu ja -yhdeksän joka ilta; lue sinä kaksi sen vertaa. Kolmesti viikossa on -temppeliherroille lihan syöminen sallittu; mutta paastoa sinä kaikki -seitsemän päivää. Tee näin kuuden viikon aikana, niin rangaistuksesi -määrä on täysi.» - -Teeskennellen alamaisinta nöyryyttä Templestowen preceptori kumarsi -päänsä lattiaan suurmestarin edessä ja kävi sitten jälleen istumaan. - -»Eikö olisi hyvä», kysyi suurmestari taas, »että me hiukan tutkisimme -tämän naisen entisiä tekoja ja puheita, nimenomaan saadaksemme nähdä, -onko luultavaa, että hän on käyttänyt taikakeinoja ja loitsuja. Sillä jo -nyt kuulluista todistuksista päättäen olemme taipuvaiset siihen uskoon, -että eksynyttä veljeämme näissä hänen valitettavissa teoissaan.» - -Herman, Goodalricken herra, oli neljäs läsnäoleva preceptori; muut kolme -olivat Konrad, Malvoisin ja Bois-Guilbert itse. Herman oli vanha soturi, -jonka kasvoissa kävi ristiin rastiin muhamettilaissapelien jättämiä -arpia; häntä pidettiinkin suuressa arvossa ja kunniassa veljien kesken. -Hän nousi ja kumarsi suurmestarille, joka heti soi hänelle puheenvuoron. - -»Minä tahtoisin, korkeastikunnioitettava isä, että urhoolliselta -veljeltämme, Brian de Bois-Guilbertilta kysyttäisiin, mitä hän itse -arvelee noista ihmeellisistä syytöksistä ja mikä nyt on hänen oma -ajatuksensa hänen valitettavista suhteistaan tähän juutalaistyttöön.» - -»Brian de Bois-Guilbert», lausui suurmestari, »sinä kuulit kysymyksen, -johon meidän veljemme, Goodalricken herra, tahtoo saada sinulta -vastauksen.» - -Kun häntä näin puhuteltiin, käänsi Bois-Guilbert päänsä suurmestarin -puoleen, mutta ei virkkanut mitään. - -»Hänessä on mykkä perkele», sanoi suurmestari. »Pois täältä, saatana! ---Puhu, Brian de Bois-Guilbert, minä käsken sinua tällä ristillä, pyhän -säätymme tunnusmerkillä!» - -Bois-Guilbert ponnisti kaikki voimansa hillitäkseen yltyvää ylenkatsetta -ja vihastustaan, joiden ilmipuhkeaminen -- sen hän selvästi näki -- ei -olisi ollut hänelle vähimmäksikään hyödyksi. »Brian de Bois-Guilbert», -hän vastasi, »ei tahdo vastata, korkeastikunnioitettava isä, näin -hulluihin ja perättömiin kanteisiin. Jos joku soimaa minun kunniaani, -niin tahdon puolustaa sitä kädelläni ja tällä miekallani, jotka usein -ovat taistelleet kristinuskon puolustukseksi.» - -»Me annamme sinulle anteeksi, veli Brian», lausui suurmestari, »vaikka -sotataitosi kerskaaminen minun edessäni on omien tekojesi ylistämistä ja -riettaan hengen yllytystä, joka kiusaa meitä arvostelemaan liian -suureksi oman arvomme. Mutta me annamme sinulle sen anteeksi, sillä me -uskomme, ettet puhu näin omasta tahdostasi, vaan sen yllytyksestä, jonka -me Jumalan avulla ja tahdosta tahdomme kukistaa ja tästä kokouksesta -karkoittaa.» -- Ylenkatseen salama säihkyi Bois-Guilbertin mustista, -tulisista silmistä, mutta hän ei vastannut mitään. -- »Ja nyt», jatkoi -suurmestari, »kun veljemme, Goodalricken herran, kysymys on tullut -vastatuksi, vaikka tosin vaillinaisesti, tahdomme jatkaa tutkintoamme, -veljet, yrittäen suojeluspyhämme avulla saada selvää tämän synnin -salaisuuden pohjimmaisestakin perukasta. -- Astukoot siis esille ne, -joilla on jotakin sanomista tämän juutalaisnaisen tavoista ja puheista.» --- Hälinää kuului nyt salin oven puolelta, ja suurmestarin kysyttyä -syytä siihen vastattiin siellä olevan halvatun miehen, jonka syytetty -oli ihmeellisellä voiteella parantanut, niin että hän nyt jokseenkin -hyvin taisi käyttää jäseniänsä. - -Mainittu talonpoikaparka, saksilainen sukuperältään, raahattiin nyt -tuomioistuimen eteen; hän oli kovin peloissaan, odottaen, mitä -rangaistusta hänelle määrättäisiin siitä rikoksesta, että hän -halvaustaudissaan oli turvautunut juutalaistytön parannusvoimaan. Aivan -terve hän ei ollut vielä nytkään, sillä hänen täytyi tullessaan -todistamaan käyttää kainalosauvoja. Sangen vastahakoisesti ja itkien hän -antoi todistuksensa. Mutta hän tunnusti kuitenkin, että kaksi vuotta -takaperin, kun hän Yorkissa oli nikkarintyössä rikkaan Iisak Juutalaisen -luona, ankara tauti oli äkkiä häneen tarttunut. Hän ei ollut kyennyt -vuoteeltaan liikahtamaan, kunnes Rebekan käyttämät lääkkeet, varsinkin -eräs lämmittävä ja ryydeiltä hajahtava voide, olivat jälleen johonkin -määrään saattaneet hänen jäsenensä liikkuviksi. Viimein, sanoi hän, oli -Rebekka vielä antanut hänelle pullollisen tätä kallista voidetta sekä -myös yhden kolikon matkarahaksi, jotta hän pääsisi isänsä kotiin, joka -oli lähellä Templestowea. »Älkää pahaksi panko, armollinen ja -kunnioitettava herra», lopetti mies, »mutta enpä voi uskoa, että tyttö -tarkoitti minulle pahaa, vaikka hän kovaksi onnekseen on juutalainen -synnyltänsä. Sillä hänen antamiansa voiteita käyttäessäni luin aina -isämeitää ja uskontunnustusta eikä lääkkeen hyvä voima siitä yhtään -vähentynyt.» - -»Suu kiinni, orja», tiuskaisi suurmestari, »ja mene tiehesi! Hyvinpä -sopii tosiaan sinun kaltaistesi luontokappalten puuhata helvetin -lääkkeitten kanssa ja tehdä palkkatyötä pahuuden lapsille. Muista, mitä -sanon: perkele lähettää usein tauteja ihmisille juuri siinä -tarkoituksessa, että jokin helvetistä tuotu lääke tulisi näiden tautien -poistamisella ihmisten kesken kuuluisaksi. Onko sinulla sitä voidetta -täällä mukanasi, josta puhuit?» - -Talonpoika kopeloi vapisevin käsin poveansa ja otti esiin pienen pullon, -jonka kyljessä oli muutamia heprealaisia kirjaimia; ja sepä jo useimpien -katsojain mielestä oli varma todistus siitä, että perkele oli keittänyt -voiteen. Beaumanoir ristittyänsä silmänsä otti pullon käteensä ja luki -sujuvasti -- sillä hän osasi useimpia itämaan kieliä -- seuraavat sanat: -_Juudaan heimokunnan Leijona on voittanut_. -- »Ihmeellinenpä on -saatanan voima», lausui hän, »kun se näin voi vääntää Raamatun sanoja -jumalanpilkaksi sekoittaen myrkkyä terveelliseen ruokaan! -- Eikö täällä -ole ainoatakaan lääkäriä saapuvilla, joka taitaisi ilmoittaa meille, -mistä aineista tämä taikavoide on kokoonpantu?» - -Kaksi lääkäriä, siksi he ainakin itse kehuivat itseään, astui esiin, ---toinen oli munkki, toinen parranajaja. He vakuuttivat, etteivät he -voineet saada selkoa voiteen aineista, paitsi että se tuoksahti myrhalta -ja kamfertilta, jotka he tiesivät itämaan yrteiksi. Mutta ammattikateus, -jolla semmoiset miehet aina katselevat taitavaa ja onnistunutta -virkaveljeä, pani heidät vielä lisäämään, että voide epäilemättä oli -luvattomin taikakeinoin keitetty, koska he eivät voineet saada siitä -selkoa. »Tunnemmehan me», sanoivat he, »perinpohjin kaikki taitomme -haarat, sen verran kuin hyvän kristityn omatunto sitä sallii.» -- Tämän -lääkärintutkinnon päätyttyä saksilainen talonpoika nöyrästi pyysi saada -takaisin tuon voiteen, jonka voima oli ollut niin parantava. Mutta sen -kuullessaan suurmestari ankarasti rypisti kulmakarvojansa. »Mikä nimesi -on, mies?» kysyi hän rammalta. - -»Higg Snellinpoika», vastasi tämä. - -»No sitten, Higg Snellinpoika», lausui suurmestari, »minä sanon sinulle, -että sinun on parempi maata vuoteessasi halvattuna kuin kyetä nousemaan -ja kävelemään pakanan antaman lääkkeen avulla. Parempi on -väkivaltaisella kädellä ryöstää uskottomien aarteita kuin ottaa heiltä -vastaan armolahjoja tai palvella heitä palkan edestä. Mene nyt ja tee -niinkuin olen sanonut.» - -»Voi, korkeastikunnioitettava herra», virkkoi talonpoika, »älkää panko -pahaksi, mutta liian myöhäinenhän tuo neuvo on minulle, sillä minä olen -rampa mies. Mutta kyllä minä mainitsen molemmille veljilleni, jotka -palvelevat rikasta rabbiinia Nathan Ben Samuelia, suurmestarin sanoneen, -että on parempi varastaa mainitulta rabbiinilta kuin rehellisesti häntä -palvella.» - -»Ajakaa ulos se lörpöttelevä ilkimys!» tiuskaisi Beaumanoir, joka ei -heti osannut vastata tähän käytännölliseen johtopäätökseen, jonka toinen -oli vetänyt hänen antamastaan yleisestä ohjeesta. - -Higg Snellinpoika poistui kansanjoukon keskelle, mutta kun häntä halutti -saada tietää, mikä tulisi hänen hyväntekijänsä kohtaloksi, jäi hän -kuitenkin saliin kuuntelemaan tuomiota. Sen hän teki, vaikka hän tiesi -siten vielä kerran voivansa joutua tuon ankaran herran vihastuksen -alaiseksi, joka äsken oli häntä pelästyttänyt, niin että hänen sydämensä -aivan kutistui kokoon. - -Suurmestari käski nyt Rebekkaa poistamaan hunnun kasvoiltaan. Ensi -kertaa avaten huulensa tyttö vastasi nöyrästi mutta kuitenkin -arvokkaasti: -- hänen kansansa tyttärillä ei ollut tapana näyttää -kasvojansa hunnuttomina kun he olivat yksinänsä vierasten joukossa. ---Hänen äänensä suloinen sointu ja hänen vastauksensa siveys taivuttivat -kuulijain mielet sääliin ja leppeyteen. Mutta Beaumanoir, joka katsoi -Jumalalle otolliseksi, että armotta kukistettaisiin kaikki säälin -tunteet, jotka voivat estää hänen luultua velvollisuuttansa, uudisti -käskynsä ja määräsi, että Rebekan huntu oli poistettava. Vartijat -astuivat siis lähemmäksi poistaaksensa sen, mutta Rebekka nousi nyt itse -ja kääntyi suurmestarin puoleen: - -»Ei -- jos teille omat tyttärenne ovat rakkaat! -- Voi», hän lisäsi -huomaten erehdyksensä, »eihän teillä olekaan tyttäriä! -- Mutta teidän -äitinne muiston tähden -- jos te rakastatte omia sisarianne ja pidätte -pyhänä naisen häveliäisyyttä, niin älkää salliko, että minua täten -kohdellaan teidän läsnäollessanne. Ei sovi, että miesten kädet -väkivaltaisesti riisuvat tytön verhoja. Minä tahdon totella teitä», -lopetti hän kärsivällisellä, vaikka surullisella äänellä, joka miltei -sulatti itse Beaumanoirinkin kovan sydämen. »Te olette kansanne vanhin; -teidän käskystänne tahdon poistaa verhon onnettoman tytön kasvoilta.» - -Hän veti huntunsa pois ja loi heihin katseen, joka ilmaisi -häveliäisyyttä ja arvontuntoa. Hänen erinomainen kauneutensa nostatti -ihmettelevää kuiskailua, ja nuoremmat ritarit katsahtivat merkitsevästi -toisiinsa ilmaisten siten ajatuksensa, että tytön ihanuuden todellinen -voima -- ilman mitään taikakeinoja -- riitti täydesti selittämään -Brianin käytöksen. Mutta Higg Snellinpoikaan hänen hyväntekijänsä -kasvojen näkeminen vaikutti kaikkein syvimmin. »Antakaa minun mennä -pois», sanoi hän ovenvartijalle, »antakaa minun mennä pois! -- Minä -kuolen, jos vielä kerran näen hänet, sillä minullakin on osaa hänen -murhaansa.» - -»Älä sure, mies parka», virkkoi Rebekka, joka kuuli hänen huutonsa, -»sinä et ole tehnyt minulle mitään pahaa sillä, että ilmaisit totuuden, -etkä myöskään voi auttaa minua valituksillasi ja itkullasi. Mene kotiin -ja pelasta itsesi.» - -Vartijat, jotka pelkäsivät, että miehen kova parkuminen saattaisi heille -nuhteita ja hänelle itselleen rangaistuksen, tahtoivat ajaa Higgin ulos. -Mutta hän lupasi olla ääneti ja sai siis pysyä salissa. -- Nyt -kutsuttiin esille ne kaksi sotamiestä, joille Albert de Malvoisin oli -pannut sanat suuhun, mitä heidän oli todistettava. Vaikka molemmat -olivat paatuneita, kovasydämisiä konnia, niin vangitun tytön ulkomuoto -sekä hänen erinomainen ihanuutensa näytti ensi hetkellä saattavan heidät -levottomiksi. Mutta Templestowen preceptorin tuima silmänisku palautti -pian heidän paatuneen rohkeutensa. Liiankin tarkkaan, minkä olisi -tasapuolisen tuomarin mielessä pitänyt nostaa epäluuloa, he kertoivat -kaikenlaisia asioita, jotka olivat joko peräti valheellisia tahi -itsessään mitättömiä ja luonnollisia, mutta vahingollisia -kanteenalaiselle sen vuoksi, että vieraatmiehet niitä suurentelivat ja -selittivät pahimmalla tavalla. Heidän todistamansa seikat olisi meidän -aikanamme jaettu kahteen osaan: toiset mitättömiä, toiset luonnollisista -syistä mahdottomia. Mutta noina tietämättömyyden ja taikauskon aikoina -ne nielaistiin kaikki tyyni helposti täysinä syyllisyyden todisteina. -Edelliseen luokkaan kuului esimerkiksi se, että Rebekan oli kuultu -itsekseen mutisevan oudolla kielellä -- että laulut, joita hän välistä -lauleli, kuuluivat niin ihmeen kauniilta, jotta kuulijain korvat -alkoivat soida ja sydän sykähdellä -- että hän joskus puheli itsekseen -ja katsahteli ylöspäin ikäänkuin odottaen taivaasta vastausta -- että -hänen pukunsa oli outo ja kumma, aivan toisenlainen kuin hyvämaineisten -naisten yleensä -- että hänellä oli taikasanoja piirrettynä sormuksiinsa -ja kummia kirjaimia kudottuna huntuunsa. - -Kaikkia näitä luonnollisia tai aivan mitättömiä seikkoja kuunneltiin -todistuksina luvattomasta seurustelusta yliluonnollisten voimien kanssa -tai ainakin väkevinä syinä epäluulon heräämiseen. - -Mutta tulipa näiden todistusten lisäksi eräs, joka vielä selvemmin oli -perätön, mutta jonka kuulijat tai ainakin enin osa heistä -herkkäuskoisuudessaan ahneesti omistivat todeksi. Eräs sotamies kertoi -nähneensä, miten Rebekka paranteli erästä haavoittunutta miestä, jonka -he olivat tuoneet mukanaan Torquilstoneen. Juutalaistyttö oli muka siinä -tilaisuudessa tehnyt ihmeellisiä temppuja ja lausunut salaperäisiä -sanoja, joita sotamies ei sanonut ymmärtäneensä, mutta olevansa -Jumalalle kiitollinen siitä. Näiden taikakeinojen voimalla oli -varsijousen nuolen rautakärki itsestään irtautunut haavasta, veri -laannut vuotamasta, haava sulkeutunut umpeen ja kuolemaisillaan ollut -mies oli neljännestunnin kuluttua astunut muurille auttamaan puhujaa -kivenheittokoneen virittämisessä. Alkuaiheena tähän juttuun oli -epäilemättä se, että Rebekka oli Torquilstonen linnassa hoidellut -Ivanhoeta. Mutta tämän puheen totuutta oli sitä vähemmän syytä epäillä, -koska vieras mies viimein vahvistaaksensa sanojaan todistusesineen -avulla veti taskustaan saman nuolenpään, joka muka taikakeinoin oli -saatu ulos haavasta. Ja koska tämä rautakappale painoi runsaan luodin, -niin antoi se tietysti miehen jutulle täydesti todistavan painavuuden. - -Hänen kumppaninsa puolestaan oli läheiseltä muurilta nähnyt Rebekan ja -Bois-Guilbertin välisen kahakan, jolloin edellinen tahtoi heittäytyä -alas tornikamarin akkunasta. Hänkään ei tahtonut olla huonompi tarinoija -kuin edellinen ja kertoi siis nähneensä, miten Rebekka kävi tornin -katonreunukselle seisomaan ja muuttui lumenvalkoiseksi joutseneksi, -jossa haamussa tyttö kolmesti lentää lekotti Torquilstonen linnan -ympäri. Sitten hän muka palasi samaan torniin ja muuttui jälleen naisen -hahmoon. - -Vähemmän kuin puolet näistä painavista todistuksista olisi jo saattanut -tuomionalaiseksi minkä köyhän ja ruman akan tahansa, vaikka -kristinuskoisenkin. Ja voittivatpa ne myös Rebekan nuoruuden ja -erinomaisen ihanuudenkin, saatuansa lisäpainoa siitä onnettomasta -seikasta, että hän oli juutalainen. - -Suurmestari oli kuulustellut tuomarikunnan jäsenten mieltä ja kysyi nyt -juhlallisella äänellä Rebekalta, mitä hänellä oli sanomista -kuolemantuomiota vastaan, joka nyt tulisi julistettavaksi. - -»Minä huomaan», vastasi suloinen juutalaistyttö, »että olisi yhtä turhaa -kuin mielestäni myös alentavaa itselleni ruveta teiltä armoa anomaan. -Turha olisi myös, jos sanoisin, että sairaan ja haavoitetun hoitaminen, -vaikka hän kuuluisikin toiseen uskontokuntaan, ei liene vastenmielinen -teko Hänelle, jonka tiedetään olevan niin kristityn kuin myös -juutalaisen uskonnon perustajan. Vähän apua samaten taitaisi olla siitä, -jos minä väittäisin mahdottomiksi useita seikkoja, joita nuo miehet ---Jumala heille sen synnin anteeksi suokoon! -- ovat tuoneet esiin minua -vastaan -- sillä näytättehän te uskovan ne mahdollisiksi. Ja vielä -vähemmän auttaisi minua, jos selittäisin, että minun oudot vaatteeni, -puheeni sekä tapani ovat ominaiset kansalleni -- olinpa sanoa -kotimaalleni, -- mutta eihän meillä olekaan omaa maata. En myöskään -tahdo puolustuksekseni puhua pahaa sortajastani, joka tuolla seisoo -kuunnellen näitä valheellisia tarinoita ja syytöksiä, joista päättäen -tyranni itse olisi ollut sorron uhrina. Jumala tuomitkoon meidän -välillämme! -- Mutta pikemmin tahdon kymmenen kertaa kärsiä minkä -kuoleman tahansa, johon te katsonette hyväksi tuomita minut, kuin -suostua niihin ehtoihin, joita tämä Belialin mies on tarjonnut minulle --- ystävättömälle, turvattomalle hänen vallassaan olevalle naiselle. -Mutta hän kuuluu teidän omaan uskontokuntaanne, ja hänen pieninkin -sanansa siis tekisi tyhjäksi onnettoman juutalaistytön juhlallisimmatkin -vakuutukset. En siis tahdo kääntää häntä vastaan sitä kannetta, jonka -alainen minä olen -- vaan häntä itseään -- niin, Brian de Bois-Guilbert, -sinua itseäsi minä vaadin vastaamaan, ovatko nämä syytökset minua -vastaan todet vai perättömät? Eivätkö ne ole yhtä valheellisia ja -mahdottomia kuin turmiota tuottaviakin?» - -Vähän aikaa oli kaikki hiljaista; kaikkien silmät olivat kääntyneet -Brian de Bois-Guilbertiä kohti. Mutta hänkin oli ääneti. - -»Puhu», jatkoi Rebekka, -- »jos olet kristitty, puhu! -- Minä käsken -sinua säätysi puvun nimessä -- isiesi suvun nimessä -- sen ritarikunnan -nimessä, josta kerskailet -- äitisi kunnian nimessä -- näiden kaikkien -nimessä vaadin sinua ilmoittamaan, ovatko nämä tarinat tosia?» - -»Vastaa hänelle, veli», sanoi suurmestari, »jos siltä pahaltahengeltä, -jonka kanssa nyt taistelet, voit ja kykenet.» - -Bois-Guilbertin sydämessä näyttivät todellakin eri tunteet taistelevan -vääristellen hänen kasvojansa, ja sortuneella äänellä hän viimein sai -sanotuksi katsahtaen rukoilevasti Rebekkaan: »Paperi! -- Paperi!» - -»Kas niin», virkkoi Beaumanoir, »tuo todellakin oli todistus! Tytön -loitsuilla lumottu mies-parka ei voi saada suustansa muuta sanaa kuin -sen 'paperin', johonka kirjoitetut taiat nähtävästi ovat syynä hänen -äänettömyyteensä.» - -Mutta Rebekka käsitti toisella tavalla sanan, joka oli aivan kuin -väkisin päässyt Bois-Guilbertin suusta. Hän katsahti paperipalaseen, -jota hän yhä vielä piti kädessään, ja luki siitä arabialaisilla -kirjaimilla kirjoitetut sanat: _Vaadi puolustajataistelijaa!_ -Läsnäolijat puhelivat hiljaa keskenänsä Bois-Guilbertin kummallisen -vastauksen johdosta; sillä tavoin sai Rebekka tilaisuuden kenenkään -huomaamatta lukea sekä hävittää paperin. Kuiskausten vaiettua -suurmestari jälleen lausui: - -»Rebekka, sinulle ei voi olla yhtään apua tämän onnettoman ritarin -todistuksesta, jota paha henki silminnähtävästi vielä riivaa. Onko -sinulla mitään muuta sanomista?» - -»On minulla vielä yksi pelastuksen mahdollisuus», sanoi Rebekka, »jonka -teidän oma ankara lakinnekin suo. Elämäni on ollut kurja -- kurja -ainakin viime aikoina -- mutta en kuitenkaan tahdo heittää pois sitä -Jumalan lahjaa, niin kauan kuin Hän suo minulle keinoja sitä -puolustamaan. Minä sanon, että syytökset minua vastaan ovat valheita ja -väitän olevani viaton! -- Minä vaadin jumalantuomiota kaksintaistelulla -ja tahdon saada puolustajataistelijan!» - -»Mutta kukahan, Rebekka», vastasi suurmestari, »kukahan on laskeva -peitsensä tanaan noidan vuoksi? Kuka tahtoisi taistella juutalaisen -puolesta?» - -»Kyllä Jumala on lähettävä minulle puolenpitäjän», lausui Rebekka. -»Mahdotonta on, että iloisessa Englannissa -- tässä vieraanvaraisessa, -jalomielisessä ja vapaassa maassa, missä niin moni aina on altis -antautumaan vaaraan kunnian tähden -- mahdotonta on, että tässä maassa -ei olisi ainoatakaan, joka tahtoisi taistella oikeuden puolesta. Mutta -siinä on kyllin, että vaadin jumalantuomiota kaksintaistelulla -- tuossa -on sormikkaani!» - -Hän riisui kullalla kirjotun sormikkaan kädestänsä ja viskasi sen -suurmestarin eteen teeskentelemättömän majesteetillisella arvokkuudella, -joka ihmetytti ja ihastutti kaikkia läsnäolevia. - - - - -KAHDEKSASNELJÄTTÄ LUKU. - - - -- -- Ja vastavuoroon kintaani ma heitän - nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan, - näin näyttäikseni kunnon ritariksi - parhaissa hänen sydänverissään. - - _Rikhard II_. - -Itse Luukas Beaumanoiriakin liikutti Rebekan ulkomuoto ja käytös. Hän ei -ollut alkujansa julma eikä edes kovaluontoinenkaan mies. Mutta hänen -luonnostaan kylmä verensä sekä ankara, vaikka harhatielle eksynyt -omatuntonsa ja lihankiduttajanelämänsä, ylen suuri, hänelle uskottu -valta sekä uskottomuuden kukistamisen ja vääräuskoisuuden hävittämisen -velvollisuus, jonka hän käsitti olevan erittäin hänelle uskotun, ne -kaikki olivat paaduttaneet hänen sydämensä kovaksi. Hänen kasvojensa -tavallinen tylyys lauhkeni, kun hän katseli tuota edessään olevaa ihanaa -olentoa, joka yksin ja ystävittä ja kuitenkin niin luottavaisen -rohkeasti piti puoliaan. Kahdesti hän risti silmiänsä ikäänkuin epäillen -itsekin, minkä voiman vaikutuksesta oikeastaan johtuikaan hänen -sydämensä tavaton lempeys, -- tuon sydämen, joka muulloin aina -tämmöisissä tilaisuuksissa oli ollut yhtä luja kuin hänen miekkansa -teräs. Viimein hän lausui: - -»Tyttö, suuri on rikoksesi, jos sinä häijyillä taikakeinoilla olet -nostanut sen säälintunteen, jota nyt sydämessäni tunnen. Mutta luulenpa -pikemmin sen kuitenkin johtuvan oman pohjaltaan lempeämmän luontoni -vaikutuksesta, joka surkuttelee, että näin suloisen muodon pitää olla -pahuuden astiana. Kadu, tyttäreni -- tunnusta noituutesi -- luovu -ilkeästä uskostasi -- suutele tätä pyhää ristiä, ja kaikki on vielä -hyvin käyvä sinulle, niin tässä kuin toisessakin elämässä. Jossakin -ankarimpien sääntöjen alaisena elävässä naisluostarissa saat viettää -loppuikäsi rukouksissa ja sopivissa lihankurituksissa sekä siinä -katumustyössä, jota syntisen ei tarvitse koskaan katua. Tee näin ja -pelasta henkesi -- mitähän hyvää Mooseksen laki on tehnyt sinulle, jotta -kuolisit senvuoksi?» - -»Se on isieni laki», lausui Rebekka; »se julistettiin ukkosen jyrinällä -ja myrskyn pauhinalla, pilvissä ja tuulissa, Siinain vuorelta. Senhän -tekin uskotte, jos olette kristityitä. -- Se on peruutettu, sanotte te; -mutta näin eivät minun opettajani ole sanoneet minulle.» - -»Astukoon», tiuskaisi Beaumanoir, »meidän kappalaisemme esiin ja -selittäköön tälle itsepäiselle uskottomalle...» - -»Älkää panko pahaksi, että keskeytän», virkkoi Rebekka nöyrästi. »Minä -olen tyttö, taitamaton uskoni puolesta sanoilla taistelemaan; mutta -kuolla minä voin sen edestä, jos se on Jumalan tahto. -- Olkaa hyvä ja -vastatkaa pyyntööni saada vedota jumalantuomioon.» - -»Antakaa minulle hänen sormikkaansa», sanoi Beaumanoir. »Heikko ja hieno -tosiaan», jatkoi hän katsellen sormikkaan hienoa kudontaa ja soukkia -sormia -- »on tämä pantti niin verisestä työstä! -- Näetkös, Rebekka, -yhtä ohut ja heikko kuin tämä sinun sormikkaasi on meidän raskaitten -teräskintaittemme rinnalla, yhtä heikko on myös sinun asiasi temppelin -voiman suhteen, sillä koko ritarikuntaamme olet sinä taisteluun -vaatinut.» - -»Pankaa minun viattomuuteni toiseen vaakalautaseen», vastasi Rebekka, -»niin silkkisormikkaani tulee rautakinnasta painavammaksi.» - -»Sinä siis yhä edelleen kiellät syyllisyytesi etkä tahdo peruuttaa -taisteluvaatimustasi?» - -»Niin teen kuin teenkin, jalo herra», vastasi Rebekka. - -»No tapahtukoon siis niin, Jumalan nimeen», lausui suurmestari, »ja -todistakoon Hän oikeuden puolesta.» - -»Amen», lopettivat preceptorit hänen ympärillään, ja kaikki muutkin -läsnäolijat toistivat kovalla äänellä saman sanan. - -»Veljet», lausui Beaumanoir, »te tiedätte, että me olisimme hyvin -voineet kieltää tältä naiselta sen edun, että hän saisi vedota -jumalantuomion kaksintaisteluun. Mutta vaikka hän onkin juutalainen ja -uskoton, niin onpa hän myös turvaton muukalainen, ja Jumala varjelkoon, -että häneltä kiellettäisiin meidän leppeitten lakiemme suoja, koska hän -itse sitä anoo. Sitäpaitsi me olemme ritareita ja sotureita yhtä hyvin -kuin hengellisiä miehiä, ja häpeä olisi, jos me, millä syyllä tahansa, -välttäisimme meille tarjottua taistelua. Tällainen on siis tämän asian -laita; -- Rebekkaa, Iisak Yorkilaisen tytärtä, on monen, monenlaisen ja -itsessään sangen epäilyttävän seikan nojalla syytetty siitä, että hän on -harjoittanut noitakeinoja erästä meidän veljeskuntaamme kuuluvaa jaloa -ritaria kohtaan, ja hän on vedonnut jumalantuomioon kaksintaistelulla -toivoen siitä viattomuutensa puhdistusta. Kenelle, arvoisat veljeni, -tämä taistelunpantti teidän mielestänne on annettava, ja kenenkä me -samalla määräisimme puolestamme-taistelijaksi?» - -»Brian de Bois-Guilbertille, jota asia ennen muita koskee», lausui -Goodalricken preceptori, »ja joka sitäpaitsi parhaiten tietää, millä -puolella totuus tässä asiassa on.» - -»Mutta jos», väitti suurmestari vastaan, »veljemme Brian on taian tai -lumouksen alainen -- minä puhun ainoastaan varovaisuudesta, sillä eihän -ole toista kättä tässä meidän pyhässä säädyssämme, jolle minä muuten -mieluummin uskoisin tämän tai sitä vielä tärkeämmänkin asian?» - -»Korkea-arvoinen isä», vastasi Goodalricken preceptori, »ei mikään -lumous voi vaikuttaa häneen, joka astuu esiin taistelemaan -jumalantuomion puolesta.» - -»Oikein puhuit, veli», päätti suurmestari. »Albert Malvoisin, anna tämä -taistelupantti Brian de Bois-Guilbertille. Me kehoitamme sinua, veli», -jatkoi hän kääntyen Bois-Guilbertin puoleen, »että taistelet miehuudella -uskoen oikean asian menestykseen. -- Ja sinä, Rebekka, huomaa, että -sinulle määrään kolmannen päivän tästä lukien; siihen asti saat etsiä -ritaria, joka tahtoo puolestasi taistella.» - -»Se on lyhyt aika», vastasi Rebekka; »kuinka muukalainen ja vielä -lisäksi vierasuskolainen voisi sen harvoina hetkinä löytää miehen, joka -hänen puolestaan panisi henkensä ja kunniansa alttiiksi antautuen -taisteluun sotataidostaan kuuluisaa ritaria vastaan.» - -»En voi suoda sinulle pitempää aikaa», lausui suurmestari. »Taistelu on -taisteltava minun omien silmieni edessä, sillä useat tärkeät syyt -vaativat minua neljäntenä päivänä lähtemään täältä.» - -»Jumalan tahto tapahtukoon siis!» sanoi Rebekka. »Minä turvaan Häneen, -jonka voimalla silmänräpäys on yhtä riittävä kuin koko pitkä ihmisikä.» - -»Oikein puhuit, tyttö», virkkoi suurmestari; »mutta hyvinhän tiedämme, -kuka sinussa osaa pukeutua valkeuden enkelin muotoon. Nyt ei ole enää -muuta tehtävää, kuin että määräämme soveliaan taistelutantereen ja --jos -se tulokseksi tulisi -- mestauspaikan. -- Missä on tämän kartanon -preceptori?» - -Albert Malvoisin, joka yhä piteli Rebekan sormikasta kädessään, puheli -Bois-Guilbertin kanssa hyvin kiivaasti vaikka matalalla äänellä. - -»Mitä!» kysyi suurmestari, »eikö hän tahdo ottaa panttia vastaan?» - -»Kyllä hän tahtoo -- kyllä hän ottaa, korkeasti kunnioitettava isä», -vastasi Malvoisin peittäen sormikkaan oman viittansa alle. »Ja mitä -taistelutantereeseen tulee, pidän Pyhän Yrjänän turnajaiskenttää, joka -on tämän kartanon oma ja jota me käytämme sotaharjoituksiimme, siihen -soveliaimpana.» - -»Hyvä on», päätti suurmestari. -- »Rebekka, tälle mainitulle kentälle -sinun pitää tuoda puolustajasi. Ja jollet voi sitä tehdä tai jos -puolustajasi jumalantuomion kautta jää tappiolle, niin tulee sinun -kuolla noidan kuolema, tuomion mukaan. -- Kirjoitettakoon tämä -päätökseni muistiin ja luettakoon pöytäkirja ääneen, ettei kukaan saisi -väittää, että ei ole saanut siitä tietoa.» - -Eräs ritariston papeista, joka toimitti pöytäkirjurin virkaa, kirjoitti -heti tuomion paksuun kirjaan, joka sisälsi tämmöisissä juhlallisissa -kokouksissa tehdyt päätökset. Kun hän oli lopettanut kirjoittamisensa, -luki toinen pappi ääneen seuraavan: - -»Rebekkaa, juutalaistyttöä, Iisak Yorkilaisen tytärtä, syytettiin -noituudesta sekä muista pahoista teoista erästä ritaria vastaan, joka -kuuluu pyhään Siionin temppelin ritaristoon. Ja hän kielsi sen väittäen, -että tänä päivänä häntä vastaan esiintuodut todistukset olivat väärät, -pahanilkiset ja kavalat. Ja hän pyysi laissa sallitulla tavalla saada -puolustaa asiaansa jonkun ritarin välityksellä, koska hänen oma -ruumiinsa ei kykene taisteluun. Ja tulee tämän hänen puolestaan -taistelevan ritarin täyttää rehellinen tehtävänsä kaikella -ritarillisella tavalla ja sellaisilla aseilla, jotka kaksintaisteluun -täydesti kuuluvat. Ja se kaikki on tehtävä juutalaistytön omalla -kustannuksella ja vaaralla. Ja näin sanoen hän tarjosi panttinsa. Ja -tämä pantti annettiin jalolle herralle ja pyhän Siionin temppelin -ritarille, Brian de Bois-Guilbertille, joka siis määrättiin taistelemaan -tätä tappelua niin säätynsä kuin myös omasta puolestaan, koska syytetyn -harjoittamat taikatemput olivat häntä vioittaneet ja vahingoittaneet. -Sentähden korkeasti kunnioitettava isä ja mahtava herra, Luukas, -Beaumanoirin markiisi, suostui mainittuun taisteluvaatimukseen sekä myös -siihen, että kanteenalainen saa panna toisen puolestaan taistelemaan, ja -määräsi suurmestari, että mainittu tappelu on taisteltava kolmantena -päivänä tästä lukien siinä aitauksessa lähellä Templestowen -preceptorio-kartanoa, jota nimitetään Pyhän Yrjänän turnajaiskentäksi. -Ja suurmestari käskee kanteenalaisen toimittaa puolustajansa siihen -paikkaan sillä uhalla, että hän muuten tulee tuomituksi syylliseksi -noitana ja viekoittelijana. Ja pitää myös kanteen puolustajan saapua -samaan paikkaan sillä uhalla, että hänet muuten katsotaan ja tuomitaan -uskottomaksi. Ja on yllämainittu jalo herra ja korkeasti kunnioitettava -isä päättänyt, että tappelu tulee taisteltavaksi hänen silmiensä edessä -ja kaikin puolin sen mukaan, miten semmoisissa tilaisuuksissa on -katsottu sopivaksi ja hyväksi. Ja olkoon Jumala itse oikeuden puolella!» - -»Amen!» lausui suurmestari, ja kaikki läsnäolijat toistivat saman. -Rebekka ei puhunut mitään; hän vain katsahti taivaaseen päin ja pani -kätensä ristiin pysyen tässä asennossa hetken aikaa liikahtamatta. - -Sen jälkeen hän nöyrästi huomautti suurmestarille, että hänelle olisi -sallittava tilaisuus saattaa sana ystävillensä, jotta he saatuaan tiedon -hänen tilastaan voisivat mikäli mahdollista hankkia hänelle puolustajan. - -»Se on oikeuden ja kohtuuden mukaista», päätti suurmestari. »Valitse -joku sanansaattaja, johon luotat, ja hän saa vapaasti tulla puheillesi -vankihuoneeseesi.» - -»Onkohan», kysyi Rebekka, »täällä ketään, joka hyvän asian vuoksi tai -runsaan palkinnon tähden tahtoisi toimittaa perille onnettoman tytön -sanan?» - -Kaikki olivat vaiti; kukaan ei uskaltanut suurmestarin läsnäollessa -tunnustaa säälivänsä tuota väärän kanteen alaista vankia; jokainen näet -pelkäsi sen takia joutuvansa epäillyksi juutalaisuuden salaisesta -suosimisesta. Tätä pelkoa ei palkinnon toivokaan voinut voittaa, -saatikka sitten armeliaisuus. - -Rebekka seisoi hetken aikaa sanomattoman tuskan vallassa ja huudahti -sitten: »Voiko tämä olla totta? -- Pitääkö Englannissa sen ainoan -vähäisen pelastuksen toivon, joka minulle on vielä suotu, raueta -tyhjäksi siitä syystä, ettei kukaan tahdo tehdä minulle armeliaisuuden -työtä, jota muuten ei kielletä paatuneimmaltakaan pahantekijältä?» - -Vastasipa silloin viimein Higg Snellinpoika: »Minä olen vain vaivainen -mies, mutta tämän tytön armeliasta apua saan kiittää siitä, että voin -senkin verran kävellä ja liikkua. Minä lähden siis toimittamaan asiasi», -lisäsi hän kääntyen Rebekan puoleen, »niin hyvin kuin vaivainen raukka -voi, ja iloinen olisin, jos jalkojeni nopeus vielä voisi parantaa -kieleni tuottaman pahan. Voi, voi! Kun kehuin sinun armeliaisuuttasi, -niin enpä osannut aavistaa, että sillä saatoin sinut vaaraan!» - -»Jumala», virkkoi Rebekka, »kaikki asiat säätää. Hän voi heikoimmankin -välikappaleen avulla lakkauttaa Juudaan kansan vankeuden. Ja etana saisi -tämän asiani toimeen yhtä varmaan kuin haukka. Käy etsimään käsiisi -Iisak Yorkilaista -- tässä on rahaa hevosen ja miehen elatukseksi -- ja -vie hänelle tämä paperi. -- En tiedä, taivaastako tämä ajatus mieleeni -johtui, mutta lujimmalla luottamuksella uskon, että kuolema ei ole -tuleva osakseni ja että minulle on puolustaja nouseva. Jää hyvästi! ---Elämäni tai kuolemani riippuvat sinun joutuisuudestasi!» - -Mies otti paperin, joka sisälsi vain muutamia hepreankielisiä rivejä. -Moni katsojajoukosta kielsi häntä koskemasta tuohon epäluulonalaiseen -kirjeeseen, mutta Higg oli lujasti päättänyt auttaa hyväntekijätään. -»Hän on pelastanut henkeni», sanoi hän, »ja minä uskon varmasti, ettei -hän tahdo saattaa sieluani hukkaan. Minä koetan», hän lisäsi, »saada -lainaan naapurini Burthonin kelpo juhdan ja riennän sitten Yorkiin niin -kiireesti kuin vain mies ja hevonen jaksavat.» - -Mutta eipä hänen tarvinnutkaan mennä niin kauas. Noin puolen virstan -päässä preceptorio-kartanon portilta hän kohtasi kaksi ratsumiestä, -jotka hän puvuista ja korkeista, keltaisista lakeista tunsi -juutalaisiksi. Ja vielä lähemmäksi saavuttuaan hän huomasi, että toinen -heistä olikin hänen entinen isäntänsä Iisak Yorkilainen. Toinen oli -rabbiini Ben Samuel. Molemmat miehet olivat kuultuansa, että suurmestari -piti ritaristonkokousta noidan tuomitsemista varten, tulleet niin -lähelle preceptorio-kartanoa kuin heidän pelkonsa salli. - -»Veli Ben Samuel», sanoi Iisak, »sieluni on levoton, vaikk'en oikein -tiedä siihen syytä. Tuommoisia noitakanteita on usein ennenkin keksitty -peitteeksi kansamme tuomioksi haudotuille pahoille hankkeille.» - -»Ole huoleti, veikkoseni», lohdutti lääkäri. »Mikä hätä sinun on olla -tekemisissä nasarealaisten kanssa, kun sinulla on tarpeeksi tuota väärää -mammonaa, jolla voit ostaa heiltä vapauden -- hallitseehan kulta noiden -jumalattomien miesten sydämiä yhtä voimallisesti kuin mahtavan Salomonin -sinetin sanotaan hallinneen pahoja henkiä. -- Mutta mikä vaivais-parka -tuolla kömpii tännepäin kainalosauvojensa nojassa arvattavasti minun -puheilleni? -- Veikkonen», lisäsi lääkäri puhuen Higg Snellinpojalle, -»kyllä kernaasti autan sinua taidollani, mutta en koskaan anna ropoakaan -maantiekerjäläiselle. Hyi häpeää! -- Ovatko jalkasi halvatut? No, sitten -elätä itseäsi kättesi työllä. Sillä vaikk'et juuri kelpaa joutuisaksi -sanansaattajaksi etkä huolelliseksi paimeneksi etkä sotamieheksi etkä -hätäisen herran palvelijaksi, niin onpahan niitä kuitenkin töitä... Mitä -nyt, veli?» hän keskeytti korean puheensa katsahtaen Iisakiin, joka vain -vilkaistuaan Higgin tuomaan paperiin parahti kovasti, putosi muulinsa -selästä kuin kuollut ja makasi hetken aikaa tunnottomana maassa. - -Rabbiini hyppäsi säikähtyneenä hänkin alas juhtansa selästä ja koetti -toinnuttaa matkakumppaniansa semmoisilla lääkkeillä, jotka hän tiesi -hyviksi. Olipa hän ottanut suoneniskuraudankin taskustansa aikoen sen -voimalla virotella onnetonta miestä henkiin, kun tämä tointui jo -itsestään. Ensi työkseen Iisak repi lakin päästään ja ripotti tomua -harmaihin hiuksiinsa. Lääkäri luuli tämän äkillisen ja kovan -mielenliikutuksen raivonpuuskaksi ja aikoi taas ottaa esiin kojeensa, -mutta Iisakin puheesta hän pian pääsi asian perille. - -»Surunlapseni», valitti juutalainen, »paremmin sopisi sinulle nimi -Benoni kuin Rebekka. Miksi pitää sinun kuolemallasi saattaa harmaat -hiukseni hautaan, niin että katkerana kiroon Jumalaa ja kuolen!» - -»Veljeni», virkkoi rabbiini suuresti hämmästyneenä, »oletko tosiaankin -Israelin seurakunnan vanhimpia, kun tämmöisiä sanoja päästät suustasi? -Tottahan toivoakseni huoneesi lapsi vielä elää?» - -»Elää hän vielä», vastasi Iisak; »mutta hän elää niinkuin Daniel, jota -nimitettiin Belsassariksi, eli leijonanluolassa. Hän on vankina noiden -Belialin miesten vallassa, ja he aikovat harjoittaa julmuuttaan häntä -vastaan armahtamatta hänen nuoruuttaan ja kauniita kasvojaan. Voi, voi! -Hän oli kuin vihreistä palmunlehdistä punottu seppele harmailla -hiuksillani; ja nyt hänen täytyy yhdessä yökaudessa lakastua kuten -Joonaan kurpitsa! -- Rakkauteni lapsi! Vanhuuteni lapsi! Voi Rebekka, -Raakelini lapsi! Kuoleman varjon pimeys on sinut peittänyt.» - -»Mutta luehan tuo paperi», neuvoi rabbiini; »kenties me vielä löydämme -pelastuskeinon.» - -»Lue sinä, veli», vastasi Iisak, »sillä silmäni ovat kuin vesilähde.» - -Lääkäri luki siis omalla kielellään seuraavat sanat: - - »Iisakille, Adonikamin pojalle, jota pakanat nimittävät Iisak - Yorkilaiseksi: rauhaa ja lupauksen siunausta vuotakoon runsaasti - ylitsesi! -- Isäni, minä olen kuin se, joka on tuomittu kuolemaan - pahanteosta, mistä ei sieluni tiedä mitään -- nimittäin - noituudesta. Isäni, jos löytyisi jostakin väkevä mies, joka - tahtoisi puolestani taistella miekalla ja peitsellä nasarealaisten - tavan mukaan Templestowen turnajaistantereella kolmantena päivänä - tästä lähtien, niin meidän isiemme Jumala kukaties suo sille - miehelle voimaa puolustaa viatonta ja turvatonta. Mutta jollei - semmoista miestä löydetä, niin käske kansamme tyttärien itkeä minua - niinkuin kadonnutta itketään, ja niinkuin metsäkaurista, jonka - metsästäjä on ampunut, ja kuin kukkasta, jonka niittäjän viikate on - katkaissut. Sentähden katso, mitä voit tehdä ja onko pelastus - mahdollinen. Eräs nasarealaissoturi ehkä kyllä tarttuisi miekkaan - puolestani, nimittäin Wilfred, Cedrikin poika, jota pakanat - nimittävät Ivanhoeksi. Mutta hän luultavasti ei vielä kykene - kantamaan rautapukua. Lähetä sittenkin, oi isä, hänelle sanoma - tästä; sillä hänellä on ystäviä kansansa väkevien miesten joukossa, - ja koska hän vankeudessa oli meidän kärsimystoverimme, niin kenties - hän hankkii minulle puolustajan. Ja sano hänelle, että Rebekka, - olipa elämä tai kuolema hänelle sallittu, on eläessään ja - kuollessaan aivan viaton siitä rikoksesta, josta häntä syytetään. - Ja jos niin olisi Jumalan tahto, että sinun täytyy kadottaa - tyttäresi, älä, vanha rakas isäni, kauemmin viivy tässä - verenvuodatuksen ja julmuuden maassa, vaan muuta pois Cordovaan, - missä veljesi elää hyvässä turvassa Boabdil Saraseeniläisen - valtaistuimen suojassa. Sillä maurilaisten julmuus ei ole niin - julma Jaakobin sukua vastaan kuin Englannin nasarealaisten - julmuus.» - -Niin kauan kuin Ben Samuel luki kirjettä, kuunteli Iisak sitä jokseenkin -lujalla mielellä. Mutta sitten hän taas rupesi itämaiseen tapaan -osoittamaan suruansa liikkeillään ja parkumisellaan, repien -vaatteitansa, ripottaen maantien tomua tukkaansa ja huutaen: »Voi -tytärtäni! Voi tytärtäni! Voi sinua, joka olet lihaa lihastani ja luuta -luustani!» - -»Mutta rohkaise mielesi», lohdutti rabbiini, »sillä surusta ei nyt ole -apua. Sonnusta kupeesi ja mene etsimään tuota Wilfrediä, Cedrikin -poikaa. Kukaties hän voi auttaa sinua neuvoillaan tai voimallansa; sillä -tuo nuorukainen on suuressa suosiossa Rikhard-kuninkaan luona, jota -nasarealaiset nimittävät Leijonamieleksi, ja huhu tämän kuninkaan -kotiinpaluusta on yhä varmempana levinnyt ympäri maata. Saattaisi käydä -niin, että kuningas antaa hänelle kirjeen ja sinetin kieltäen noita -verisiä miehiä, jotka temppelin häväistykseksi ovat ottaneet itselleen -temppeliritarien nimen, toteuttamasta tätä aikomaansa pahuutta.» - -»Minä lähden heti häntä hakemaan», virkkoi Iisak, »sillä hän on hyvä -nuorukainen ja armahtavainen Jaakobin lapsia kohtaan heidän -maanpakolaisuudessaan. Mutta hän ei kykene pukemaan ylleen -rautavaruksia, ja kuka toinenkaan rupeaisi taistelemaan Siionin -poljettujen lasten puolesta?» - -»Älähän», sanoi rabbiini; »puhuthan nyt niinkuin se, joka ei tunne -pakanoitten mieltä. Kullalla voit heidän apunsa ostaa, aivan samalla -tavalla kuin voit kullalla lunastaa itsesi heistä vapaaksi. Ole huoleti -ja lähde hakemaan tuota Wilfred Ivanhoeta. Minäkin nousen ja ryhdyn -toimiin, sillä suuri synti olisi, jos jättäisin sinut yksiksesi tässä -pulassa. Minä riennän Yorkin kaupunkiin, missä on monta sotaherraa ja -väkevää miestä koolla, ja heidän paristaan, sitä älä epäilekään, löydän -kyllä jonkun, joka ottaa taistellakseen tyttäresi puolesta. Sillä kulta -on heidän jumalansa, ja rikkauden vuoksi he panevat henkensä yhtä -kernaasti kuin maansakin alttiiksi. -- Tottahan sinä, veli, sitten -täytät, mitä lupaan heille sinun nimessäsi?» - -»Tietysti, veli», vastasi Iisak, »ja siunattu olkoon Jumala, että hän -tässä hädässäni soi minulle lohduttajan. Älä sittenkään oitis suostu -heidän vaatimukseensa, sillä saatpa nähdä, että tällä kirotulla kansalla -on tapana vaatia leiviskä ja lopulta kuitenkin tyytyä luotiin. -- Mutta -olkoon kuitenkin, niinkuin tahdot, sillä mitä apua olisikaan minulla -kaikesta kullastani, jos rakkauteni lapsi hukkaantuisi?» - -»Hyvästi», sanoi lääkäri, »ja tapahtukoon, niinkuin sydämesi halajaa.» - -He syleilivät toisiansa ja lähtivät sitten kumpikin haaralleen. -Vaivainen talonpoika jäi vielä vähäksi aikaa paikoilleen katsellen -heidän jälkeensä. - -»Te juutalaiskoirat», kirosi hän; »ettehän pidä enempää lukua vapaasta -miehestä, kuin olisi hän osto-orja tai turkkilainen tai vaikkapa vain -ympärileikattu hebrealainen niinkuin te! Olisivatpa nuo toki voineet -viskata minulle äyrin tai kaksikin palkakseni. Mikä pakko minun oli -kuljettaa heidän jumalattomia koukeroitaan, jotka kenties voivat loihtia -minutkin, niinkuin usea varoitti lähtiessäni. Ja mitä apua minulle on -tästä kultakappaleesta, jonka tyttö minulle antoi, jos ensi pääsiäisenä -saan sen vuoksi toruja papilta, joka ottaa minulta kaksi sen vertaa -syntini sovittajaisiksi, ja jos minun kenties vielä päälliseksi täytyy -koko ikäni pitää hyvänäni haukkumanimeä 'juutalaisen postimies'? -Taisinpa tosiaankin olla noiduttu seistessäni lähellä tuota tyttöä! ---Mutta niinhän aina on käynyt kaikkien, niin juutalaisten kuin -kristittyjen, jotka sattuvat hänen seuraansa -- ei kukaan voinut olla -tottelematta, kun tyttö lähetti jollekin asialle -- ja nytkin, kun häntä -muistelen, antaisin koko työhuoneeni sekä kaikki työkaluni, jos hänet -sillä saisin lunastetuksi.» - - - - -YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU. - - - Oi, tyttö, kylmä ja leppymätön, - minun ylpeä mielen' on myös. - - SEWARD. - -Iltahämärissä samana päivänä, jolloin edelläkerrottua oikeudenistuntoa -(jos sitä sellaiseksi voi sanoa) oli pidetty, kolkutettiin Rebekan -vankihuoneen ovelle. Tätä kolkutusta ei kuullut huoneen asukas, joka -par'aikaa luki iltarukoustaan uskontonsa käskyn mukaan ja lopuksi -veisasi tämän virren: - - Kosk' Israel, kansa Jumalan, - läks ulos maasta orjuuden, - edellä nähtiin kulkevan - oppaana patsaan tulisen. - Päivällä savupilvenä - se kulki verkkaan kulkuaan, - ja yöllä hehkuin helein - punasi hiekat erämaan. - - Ylistysvirret kaikuivat - kanss' pasuunain ja symbaalein - ja yhdess' äänet raikuivat - Siionin impein, sankarein. - Mut ihmeet meit' ei auta nyt, - kansamme Herra hylkäsi; - Sun tieltäis se on erinnyt, - siis otit siltä kätesi. - - Siionin alttarilta ei - nyt nouse savu tupruttain, - ja kauniit kanteleemme jäi - pilkattavaksi pakanain. - Mut sikain vert' et vaadikaan, - et uuhten lihaa uhrikses; - katuva, nöyrä sydän vaan - on mieluisin sun mielelles. - -Kun Rebekan hurskaan virren säveleet olivat vaienneet, kuului hiljainen -kolkutus uudestaan. »Astu sisään», virkkoi Rebekka, »jos olet ystävä; ja -vaikka olisit vihamieskin, ei minulla ole voimaa estää sinua sisään -tulemasta.» - -»Minä olen», sanoi Brian de Bois-Guilbert astuen huoneeseen, »ystävä tai -vihamies siitä riippuen, kuinka meidän keskustelumme tulee päättymään.» - -Nähdessään tuon miehen, jonka irstasta himoa Rebekka piti alkusyynä -onnettomaan kohtaloonsa, hän varovaisella, mutta kuitenkin pelottomalla -liikkeellä perääntyi vankilansa syrjäisimpään sopukkaan. Näytti kuin hän -olisi päättänyt väistyä temppeliherran tieltä niin paljon kuin -mahdollista, mutta sitten pysyä lujasti paikallansa, kun hän ei enää -voinut päästä edemmäksi. Hän seisahtui siihen, ja hänen kasvonsa -ilmaisivat mielenlujuutta, vaikkakaan ei uhmaa. Selvästi näkyi, että hän -ei tahtonut yllyttää vastustajaansa väkivaltaan, mutta oli päättänyt -kaikella voimallansa panna vastaan, jos Bois-Guilbert yritti tehdä -väkivaltaa. - -»Ei teidän tarvitse pelätä minua, Rebekka», virkkoi temppeliherra, »tai -jos vielä tarkemmaksi oikaisen puheeni, teidän ei tarvitse ainakaan -_nyt_ pelätä minua.» - -»En teitä pelkääkään, herra ritari», vastasi Rebekka, vaikka hänen -henkensä ahdistus tahtoi tehdä tyhjäksi sanojen uljuuden. »Luottamukseni -on luja, minä en pelkää teitä.» - -»Siihen ei olekaan syytä», virkkoi Bois-Guilbert vakavana; »entisiä -hurjia yrityksiäni teidän ei nyt tarvitse pelätä. Tässä on vartijoita -lähellä, joita voitte kutsua avuksi ja jotka eivät ole minun -käskettäviäni. Heillä on määränä viedä teidät kuolemaan, Rebekka; mutta -he eivät sallisi kenenkään, kaikkein vähimmin minun, loukata teitä, jos -hulluuteni -- sillä hulluutta se todella on -- ajaisi minut semmoisiin -tekoihin.» - -»Jumala olkoon ylistetty siitä!» lausui juutalaistyttö; »kuolemaa minä -kaikesta vähimmin pelkään tässä pahuuden pesässä.» - -»Niin», vastasi temppeliherra, »peloton sydän taipuu helposti -kuolemaan, jos matka sinne on lyhyt ja avoin. Peitsenpistosta tai -miekansivalluksesta minäkään en suuresti surisi -- eikä teitä peloita -hyppäys pyörryttävän korkealta muurilta tai terävän väkipuukon pisto ---ne eivät ole meidän mielestämme niin hirmuiset kuin se, mitä pidätte -häpeänä. Kuule minua -- mitä sanon, Rebekka -- minun kunniantuntoni on -kenties yhtä herkkä kuin sinunkin; ja molemmat me osaamme yhtä hyvin -kuolla sen vaatiessa.» - -»Onneton mies», sanoi juutalaistyttö, »onko sinun siis pakko antaa -henkesi alttiiksi semmoisten ajatusten tähden, joita kylmäverisenä -ollessasi et itsekään usko? Se tosiaankin on kalliin aarteen vaihtamista -tavaraan, joka ei ole leipää. Mutta älä luule, että minun laitani on -sama. Jos sinun aikomuksesi ajeleekin ihmismielen hurjilla, -vaihtelevilla laineilla, niin minun päätökseni on laskenut ankkurinsa -ikikallioon.» - -»Vaiti, tyttö», vastasi temppeliherra, »semmoisista puheista ei nyt ole -paljon apua. Sinua ei ole tuomittu nopeaan ja helppoon kuolemaan, joka -onnettomalle on mieluisaa ja toivottomalle tervetullut, vaan hitaaseen -ja tuskalliseen kidutukseen, jonka julmuus on yhtä suuri kuin se rikos, -mistä noiden ihmisten perkeleellinen taikauskoisuus sinua syyttää.» - -»Ja kenenkä -- jos sellainen kohtalo uhkaa minua -- kenenkä syytä se -onkaan?» intti Rebekka; »tietysti hänen, joka ajatellen vain omaa -petomaista himoansa väkisin raahasi minut tänne ja joka nyt, en tiedä -missä tarkoituksessa, suurentelee minua uhkaavan kohtalon hirmuisuutta.» - -»Älä usko», sanoi temppeliherra, »että olen saattanut sinut tähän -tilaan. Minä olisin tahtonut suojella sinua tätäkin vaaraa vastaan -omalla ruumiillani yhtä hartaasti kuin peittelin sinua nuolilta, jotka -muuten olisivat sinut surmanneet.» - -»Jos tarkoituksesi olisi ollut viattoman tytön kunniallinen -suojeleminen», virkkoi Rebekka, »niin olisin sinua kiittänyt -huolenpidostasi. -- Mutta niinkuin asia nyt on, olet niin monta kertaa -vaatinut siitä sellaista palkintoa, etten pidä elämääni minkään -arvoisena, jollei se voi säilyä muulla kuin sinun vaatimallasi -hinnalla.» - -»Lakkaa jo moittimasta minua, Rebekka», sanoi temppeliherra. »Minulla on -itsellänikin paljon syytä tuskaan enkä kärsi, että enennät sitä -moitteillasi.» - -»Mikä sitten on tarkoituksenne, herra ritari?» kysyi juutalaistyttö. -»Puhukaa lyhyesti. Jos teillä täällä on muuta tekemistä kuin että -tulitte katsomaan onnettomuutta, johon olette syypää, niin ilmoittakaa -se minulle. Ja sitten olkaa armelias ja jättäkää minut yksin. Askel -tästä ajallisesta maailmasta iankaikkiseen elämään on lyhyt, mutta -hirvittävä, ja minulla on vain muutamia harvoja hetkiä valmistusaikaa -siihen.» - -»Minä näen, Rebekka», virkkoi Bois-Guilbert, »että yhä vielä pidät minua -syypäänä onnettomuuteesi, vaikka kuitenkin hartain haluni olisi ollut -pelastaa sinut siitä.» - -»Herra ritari», sanoi Rebekka, »mielelläni jättäisin kaikki moitteet -sikseen. Mutta mikä on sen varmempaa, kuin että hillitön himonne on -syynä minun kuolemaani?» - -»Sinä erehdyt -- sinä erehdyt», -- jatkoi temppeliherra kiireesti, »kun -luulet minun tarkoituksekseni tai teokseni sellaista, mitä en voinut -estää enkä edes ennakolta arvatakaan. -- Kuinka minä osasin ajatella, -että tänne äkisti tulisi tuo ukko-hupakko, jonka jotkut hurjan -uljuudenpuuskat ja hupsujen ylistämät, järjettömät lihankidutukset ovat -kohottaneet paljon ylempään paikkaan, kuin mitä hän ansaitsisi, ylempään -kuin terve järki sallisi, ylemmäksi minua ja ylemmäksi satoja muita -meidän säätymme ritareita, jotka ajatuksissaan ja tunteissaan ovat -vapaat kaikista noista tyhmistä ja turhista hullutuksista, joita hän -aina tottelee?» - -»Mutta istuittehan tekin», väitti Rebekka vastaan, »tuomitsemassa minua, -joka olen viaton, aivan viaton, niinkuin te itse hyvin tiedätte. Tekin -olitte osallinen siinä päätöksessä, joka määräsi minulle kuoleman, ja -jos oikein ymmärsin, te tulette itse miekallanne todistamaan -syyllisyyteni ja vahvistamaan tuomioni.» - -»Malta, tyttö», vastasi temppeliritari. »Onhan sinun heimosi paremmin -kuin mikään muu kansa aina osannut taipua asianhaaroja myöten ja -käännellä laivansa kokkaa, niin että ovat hyväkseen käyttäneet -vastatuuliakin.» - -»Kirottu olkoon se hetki», virkkoi Rebekka, »joka Israelin suvulle -opetti sen taidon. Mutta kova onni masentaa sydämet, niinkuin tuli -taivuttaa jäykkää terästäkin; ja niiden, joilla ei enää ole omaa valtaa -eikä omaa vapaata, itsenäistä kotimaata, täytyy kumartaa muukalaista. Se -on kansamme kirous, herra ritari, joka epäilemättä on ansaittu palkka -meidän omista ja esi-isiemme pahoista teoista. Mutta paljon suurempi on -häpeä, kun te -- te, joka kehutte vapautta synnynnäiseksi oikeudeksenne --- näin alennatte itseänne ja vasten omaa parempaa tietoanne kiitätte -meidän pahaa tapaamme.» - -»Sinun sanasi ovat katkerat, Rebekka», virkkoi Bois-Guilbert astuen -suuttuneena edestakaisin huoneessa; »mutta enpä tullutkaan tänne sinun -kanssasi moitteita vaihtamaan. -- Bois-Guilbert, huomaa se, ei väisty -kenenkään kuolevaisen pelosta tieltään, vaikka hän asianhaarain pakosta -saattaa vähän aikaa kulkea kiertotietä. Minun tahtoni on kuin -vuorivirta, joka kallion vastaan sattuessa tosin hetkeksi painuu -syrjään, mutta lakkaamatta kuitenkin jatkaa kulkuansa valtamerta kohti. -Tuo paperi, joka antoi sinulle neuvon pyytää jumalantuomiota -kaksintaistelulla, keneltä sen luulet tulleen, jollei Bois-Guilbertiltä? -Kuka toinen olisi niin hartaasti pitänyt sinusta huolta?» - -»Lyhyt viivytysaika ennen kuolemaa», sanoi Rebekka, »josta ei minulle -tule suurta apua -- siinäkö kaikki, mitä voitte tehdä sen hyväksi, jonka -päähän olette sälyttänyt raskaan surun kuorman ja jonka olette saattanut -avatun haudan partaalle?» - -»Ei, tyttö», vastasi Bois-Guilbert, »siinä ei ollut kaikki, mitä aioin -tehdä. Jollei asiaan olisi sekaantunut taikauskoinen höperö ukko ja -hupsu Goodalricke, joka muka, vaikka hän on temppeliherra, on -ajattelevinaan ja päättävinään tavallisten ihmislakien mukaan, niin -olisi tavallinen ritari, eikä mikään preceptori, tullut määrätyksi -meidän veljeskuntamme puolustusmieheksi. Sitten olisin minä itse ---semmoinen oli ajatukseni -- torven torahtaessa ratsastanut tantereelle -pitämään sinun puoltasi puettuna vaeltavaksi ritariksi, joka hakee -taisteluita kilpensä ja peitsensä vahvuuden todistukseksi. Ja sitten -vaikka Beaumanoir olisi valinnut kenen hyvänsä täällä olevista -säätyveljistäni, vaikkapa kaksi tai kolmekin, niin olisin, sen tiedän, -yksin peitselläni sysännyt heidät satulasta maahan. Tällä tavoin, -Rebekka, olisin todistanut viattomuutesi, ja sinun kiitollisuudeltasi -olisin lujalla luottamuksella toivonut palkintoa voitostani.» - -»Nyt te, herra ritari», sanoi Rebekka, »vain turhaan kerskailette siitä, -mitä muka olisitte tehnyt, jollette olisi katsonut paremmaksi tehdä -toisin. Mutta te otitte vastaan sormikkaani; ja minun puolustajani, jos -näin onnettomalle olennolle ilmestyykään semmoista, tulee tantereella -taistelemaan teidän peistänne vastaan, ja sittenkin te sanotte olevanne -muka minun ystäväni ja suojelijani!» - -»Sinun ystäväsi ja suojelijasi», sanoi temppeliherra vakavasti, »tahdon -vieläkin olla, -- mutta huomaa, mikä häväistys siitä voi koitua minulle, -tai oikeammin sanoen, varmasti on koituva minulle. Älä siis moiti minua, -jos asetan muutamia ehtoja, ennenkuin juutalaistytön pelastukseksi -uhraan kaikki, mitä tähän asti olen pitänyt kalliina.» - -»Puhukaa», virkkoi Rebekka, »en teitä ymmärrä.» - -»Hyvä», sanoi Bois-Guilbert; »minä tahdon puhua ajatukseni yhtä -peittämättömästi kuin taikauskoinen syntinen puhuu papille -rippituolissa. -- Rebekka, jos minä en saavu tuohon taisteluun, niin -menetän virkani ja kunniani -- menetän sen, mikä minulle on yhtä -kallista kuin sieraimieni henki, menetän -- sanon minä -- säätyveljieni -kunnioituksen ja kaiken toivon sen mahtavan vallan perimisestä, jota nyt -tuo taikauskoinen ukko-hupakko Luukas de Beaumanoir pitää kädessään ja -jota minä käyttäisin ihan toisiin tarkoituksiin. Semmoinen tulee olemaan -välttämätön kohtaloni, jollen tartu peitseen sinua vastaan. Kirous -Goodalrickelle, joka saattoi minut tähän satimeen! Ja kaksin kerroin -kirottu olkoon Albert de Malvoisin, joka esti minua ensi hetkenä -tehdystä päätöksestäni. Sillä aioinhan minä nakata sormikkaasi tuolle -taikauskoiselle, vanhalle hupsulle itselleen vasten silmiä, koska hän -otti korviinsa niin hullun kanteen, joka oli nostettu näin jalomielistä, -sulomuotoista olentoa vastaan!» - -»Ja mitä apua on nyt kaikista näistä suurista ja makeista sanoista?» -vastasi Rebekka. »Sinulla oli kaksi ehtoa: joko viattoman naisen veren -vuodattaminen tai oman maallisen korkeutesi ja maallisten toivojesi -menettäminen. -- Mitä apua on siitä, että siitä enää puhelemme? Sinun -valintasi on jo tehty.» - -»Ei, Rebekka», sanoi ritari lauhkeammalla äänellä lähestyen neitoa, -»valintani ei ole vielä lopullisesti tehty -- ei, huomaa se; sinulla on -nyt valitsemisen valta. Jos menen taisteluun, niin täytyy minun -ylläpitää sotamainettani; ja jos niin teen, on sinun kuolemasi -tuliroviolla välttämätön. Sillä koko maailmassa ei ole yhtään ritaria, -lukuunottamatta Rikhard Leijonamieltä ja hänen suosikkiaan Ivanhoeta, -joka minun kanssani taistellessa on päässyt voitolle tai edes ollut -täysin vertaiseni. Mutta Ivanhoe, senhän hyvin tiedät, on nyt -kykenemätön rautahaarniskaa kantamaan, ja Rikhard on vieraassa maassa -vankeudessa. Jos minä menen taisteluun, niin et voi kuolemaasi välttää, -vaikka kauneutesi nostaisikin jonkun kuumaverisen nuorukaisen -puolustajaksesi.» - -»Ja mitä apua on siitä, että kerrot tätä minulle niin moneen kertaan?» -kysyi Rebekka. - -»Paljon», vastasi temppeliherra, »sillä sinun on tarkastettava -kohtaloasi kaikilta puolilta.» - -»Hyvä on, käännä sitten kuva», sanoi juutalaistyttö, »ja näytä minulle -sen toinen puoli.» - -»Jos minä», jatkoi Bois-Guilbert, »menen tuohon kirottuun taisteluun, -niin sinun täytyy kuolla hidas, julma kuolema, samassa piinassa, jonka -sanotaan määrätyn toisessa maailmassa syyllisille. Jollen mene -taisteluun, niin olen virkani ja kunniani menettänyt ritari, jota -haukutaan noitien ja uskottomien liittolaiseksi -- sukuni kuuluisa nimi, -jonka olen itse tehnyt vielä kuuluisammaksi, on muuttuva soimaus- ja -pilkkanimeksi. Minä menetän maineeni, menetän kunniani, menetän toivoni -päästä korkeuteen, jonka vertaiseen keisaritkin harvoin pääsevät; minä -uhraan hartaan kunnianhaluni, jätän kesken hankkeeni, jotka ovat -rakennetut yhtä korkealle kuin ne vuoret, joita myöten jättiläiset, -pakanallisen tarun mukaan, yrittivät kiivetä taivaaseen. -- Ja -kuitenkin, Rebekka», lisäsi hän langeten polvilleen tytön jalkojen -juureen, »kaiken tämän korkeuden tahdon uhrata, kaiken tämän maineen -tahdon hylätä, kaiken tämän vallan jättää, -- nytkin, kun käteni jo on -siihen ylettymäisillään, -- jos vain sinä sanoisit: Bois-Guilbert, minä -sallin sinun rakastaa itseäni.» - -»Heittäkää jo nämä mielettömät ajatukset, herra ritari», vastasi -Rebekka. »Rientäkää sen sijaan leskikuningattaren ja prinssi Juhanan -luokse -- he eivät voi, Englannin kruunun kunnian tähden, sallia teidän -suurmestarinne tehdä tämmöistä. Tällä keinolla tulisin pelastetuksi -ilman uhrausta teidän puolestanne, ja teidän saamatta tekosyytä vaatia -palkkiota uhrinne korvaukseksi.» - -»Heidän kanssaan minulla ei ole mitään tekemistä», jatkoi -temppeliritari, pidellen Rebekkaa helmasta kiinni; »sinua vain minä -puhuttelen -- ja mikähän vastapaino olisi vaa'an toisessa lautasessa? -Ajattele tätä, jos olisinkin paha henki, niin kuolema kuitenkin on vielä -pahempi, ja kuolemahan on nyt ainoa kilpailijani.» - -»En tahdo punnitsemalla verrata näitä molempia pahoja», sanoi Rebekka, -joka pelkäsi suututtavansa hurjan ritarin, mutta toiselta puolen oli -myös lujasti päättänyt, ettei suostuisi, ei edes teeskennellen, hänen -rakkauteensa. -- »Ole mies, ole kristitty! Jos uskontosi avuihin todella -kuuluu armeliaisuus -- joka muuten osoittautuu pikemmin teidän -sanoissanne kuin teoissanne -- niin pelasta minut tästä hirvittävästä -kuolemasta, vaatimatta palkintoa, joka muuttaisi jalomielisyytesi -halvaksi kaupittelemiseksi.» - -»Ei, neito!» lausui ylpeä temppeliritari, kavahtaen seisaalleen, »näin -et saa minua houkutelluksi. Jos minun pitää hylätä nykyinen kunniani ja -toivottu korkeuteni, niin hylkään ne sinun tähtesi, ja me pakenemme -yhdessä. Kuule mitä sanon, Rebekka», lisäsi hän jälleen lauhtuneella -äänellä; »ei Englanti -- ei Eurooppakaan -- ole koko maailma. On -muitakin maita, missä minunkin kunnianhalulleni olisi tarpeeksi avara -piiri. Lähtekäämme Palestiinaan, missä Monferratin markiisi Konrad on -ystäväni -- ystävä, joka on yhtä vapaa kuin minä itsekin kaikista -taikauskon siteistä, jotka kahlitsevat meidän alkujaan vapaata -järkeämme. -- Parempi antautua liittoon sulttaani Saladinin kanssa kuin -kärsiä näiden sokeitten hylkiöiden moitteita. -- Minä tahdon raivata -uuden tien korkeuteen», jatkoi hän, astuen jälleen kiireisin askelin -edestakaisin; »Eurooppa saa kuulla hylkäämänsä pojan mannerta -kumahuttavan astunnan! Kaikki ne miljoonat ristiretkeläiset, jotka -rientävät surman suuhun, eivät voi niin voimallisesti suojella -Palestiinaa -- eivätkä kaikki nuo tuhannet ja kymmenettuhannet -saraseenit voi sapeleillaan niin voimallisesti raivata itselleen tietä -tuohon kansojen riidanalaiseen maahan kuin minun voimani ja viisauteni -eräitten säätyveljieni avulla, jotka -- tästä sokeasta ukosta -piittaamatta -- tulevat pitämään puoltani niin myötä- kuin -vastoinkäymisessä. Sinusta tulee kuningatar, Rebekka -- Karmelin vuoren -kukkulalle me asetamme sen valtaistuimen, jonka voimakas käsivarteni on -valloittava sinua varten, ja minä vaihdan valtikkaan tuon komentosauvan, -jota tähän asti aina halusin!» - -»Se on hourailua», sanoi Rebekka, »tyhjää kuvitelmaa, eikä se -liikuttaisi minua sittenkään, vaikka olisikin todellisinta totta. -Semmoinen on vastaukseni, etten koskaan suostu ottamaan osaa vallasta, -minkä voinetkin anastaa itsellesi. Ei kotimaa eikä uskonto ole niin -halpaa tavaraa, että voisin vähimmässäkään kunniassa pitää miestä, joka, -tyydyttääksensä hillitöntä himoaan vieraan kansan tytärtä kohtaan, on -valmis hylkäämään sekä maansa että uskonsa ja katkaisemaan säätynsä -siteet, jotka hän vannotulla valalla on ottanut päällensä. -- Älkää, -herra ritari, vaatiko maksua pelastuksestani -- älkää kaupitelko -jalomielistä tekoa -- suojelkaa sorrettua armeliaisuudesta, älkää -omanvoitonpyynnistä. -- Rientäkää Englannin kuninkaan eteen; Rikhard on -varmasti ottava vastaan vetoamiseni näiden julmien miesten tuomiosta.» - -»En milloinkaan, Rebekka!» vastasi temppeliherra kiivaasti. »Jos minun -pitää luopua säädystäni, niin teen sen vain sinun tähtesi. -- Jos sinä -hylkäät rakkauteni, niin tahdon kuitenkin säilyttää kunniani -- kaikkea -en toki anna ryöstää käsistäni. -- Minäkö kumartaisin niskaani -Rikhardille? -- Minäkö anoisin armolahjaa siltä uhka-ylpeältä? -- Ei, -Rebekka, temppeliritaristo ei ole milloinkaan minun kauttani alentuva -hänen jalkojensa poljettavaksi! Minä luovun ehkä säädystäni, mutta en -koskaan petä enkä häpäise sitä.» - -»Armahtakoon sitten Jumala minua!» sanoi Rebekka, »sillä ihmisavusta ei -taida enää olla mitään toivoa!» - -»Ei olekaan», virkkoi temppeliherra, »sillä itse olet ylpeä, ja minussa -olet tavannut täysin vertaisesi. Jos minä, peitsi tanassa, ratsastan -turnajaistantereen aitauksen sisäpuolelle, ei mikään maallinen syy, älä -sitä toivokaan, tule estämään minua ponnistamasta parhaita voimiani. Ja -ajattele, mikä kohtalo sinua sitten uhkaa -- hirmuinen kuolema, joka on -säädetty vain kaikkein häijyimmille pahantekijöille -- sinä palat -hehkuvan halkokasan päällä -- hajoat niiksi alkuaineiksi, joista -ruumiimme on niin ihmeellisesti kokoonpantu -- sinun ihanasta -vartalostasi ei säily jäännöstäkään, josta voisi päättää: tämä -aikoinansa eli ja liikkui! -- Rebekka, ei kenenkään naisen mieli kestä -tämmöistä näkyä edessään -- sinä suostut pyyntöihini.» - -»Bois-Guilbert», vastasi ihana juutalaistyttö, »sinä et tunne naisen -sydäntä tai olet seurustellut vain semmoisten naisten kanssa, joiden -parhaat tunteet ovat olleet tukehduksissa. Mutta sen sanon sinulle, -ylpeä temppeliritari, että sinun kehuttu pelottomuutesi ei tuimissakaan -taisteluissa ole ollut sen pelottomuuden vertainen, jota naiset -osoittavat, kun rakkaus tai velvollisuus vaatii heitä kärsimään. Minäkin -olen nainen, hellästi kasvatettu, luonnostani vaaraa pelkäävä ja kipua -kauhistuva -- mutta kun me molemmat astumme tuon surmatantereen -aitauksen sisäpuolelle, sinä taistelemaan ja minä piinattavaksi, niin -minun rohkeuteni, sen tunnen varmasti sydämessäni, on oleva lujempi kuin -sinun. Hyvästi nyt -- en tahdo tuhlata enemmän sanoja; se aika, joka -Jaakobin tyttärelle vielä on suotu maan päällä, on käytettävä toisella -tavalla. Minun on käännyttävä sen Lohduttajan puoleen, joka joskus -peittää kasvonsa kansansa näkyvistä, mutta jonka korva on aina avoinna, -kun hänen puoleensa huudetaan totuudessa ja hartaudessa.» - -»Näinkö me siis eroamme?» virkkoi temppeliherra lyhyen vaitiolon -jälkeen. »Voi -- jospa emme olisi milloinkaan nähneet toisiamme, tai jos -sinä olisit ollut suvultasi jalo ja uskonnoltasi kristitty! -- Ja kun -nyt katselen sinua ja muistelen, milloin ja missä me jälleen saamme -nähdä toisemme, niin tahtoisinpa -- sen vannon kautta taivaan -- että -kuuluisin sinun omaan halpaan kansaasi -- että käsittelisin -kultaharkkoja ja sekeleitä peitsen ja kilven sijasta -- että niskani -olisi nöyrästi kumarruksissa jokaisen nurkkaparonin edessä ja katseeni -herättäisi vain vapisevan, häviöön joutuneen velkamiehen pelkoa ---semmoiseksikin tahtoisin muuttua, Rebekka, jos sillä keinolla saisin -olla elämäsi toveri ja vapautua siitä hirvittävästä kohtalostani, että -minun täytyy auttaa sinun murhaajiasi.» - -»Juutalaiset», virkkoi Rebekka, »ovat tulleet sellaisiksi kuin sinä -niitä kuvasit sinun kaltaistesi miesten vainoamisen kautta. Jumala on -vihoissaan karkoittanut heidät kotimaastaan, mutta ahkeruus on avannut -heille ainoan tien mahtavuuteen ja voimaan, josta sorto ei estä heitä. -Mutta lue Jumalan valitun kansan muinaista historiaa ja sano minulle, -olivatko ne, joiden kautta Jehova teki niin suuria ihmeitä kansojen -kesken, silloinkin saituri- ja koronkiskurikansaa! -- Ja tiedä, että -meidän joukossamme on sukuja, joiden rinnalle teidän pohjoismaiset -aatelissukunne eivät voi koroittaa itseänsä paremmin kuin kurpitsakasvi -ylettyy seetripuun latvoihin -- on sukuja, joiden alkuperä juontuu aina -niistä mainioista ajoista, jolloin, itse Herran ja Jumalan läsnäollessa, -armonistuin vapisi keruubien keskellä -- sukuja, joiden loisto ei ole -saanut alkuaan mistään maallisesta hallitsijastakaan siitä peloittavasta -äänestä, joka käski heidän isänsä seisomaan lähinnä ilmoituksen -tabernaakelia. Semmoiset olivat ylimmäiset Jaakobin suvussa.» - -Puna nousi Rebekan poskille, kun hän täten ylisti kansansa muinaista -loistoaikaa; mutta se vaaleni jälleen, kun hän huoaten lisäsi: -»Semmoiset _olivat_ ylimmäiset Juudan suvussa, mutta semmoisia he eivät -enää ole! -- He ovat poljetut maahan kuin kuloheinä ja sotketut tien -lokaan. On heidän parissaan kuitenkin niitäkin, jotka eivät häpäise -korkeata syntyperäänsä, ja yksi niistä on oleva Iisakin, Adonikamin -pojan tytär! Jää hyvästi! Minä en kadehdi verintahrattua mainettasi --en -kadehdi pohjoisista pakanoista ja metsäläisistä johtuvaa sukuperääsi ---en kadehdi uskoasi, joka aina on huulillasi, mutta ei milloinkaan näy -sydämessäsi eikä teoissasi.» - -»Lumottu minä olen tosiaankin, Jumala auttakoon», sanoi Bois-Guilbert. -»Melkeinpä uskon, että tuo riivattu luuranko puhui totta ja että syynä -siihen, kun minun on näin vaikea erota sinusta, on jokin yliluonnollinen -taika. -- Ihana tyttö!» jatkoi hän astuen lähemmäksi, mutta hyvin -kunnioittavasti, -- »olet niin nuori, niin kaunis, niin peloton! Ja -kuitenkin tulee kohtaloksesi kuolema, häpeällinen ja piinallinen -kuolema. Kuka voisi olla itkemättä sinun osaasi? Kahteenkymmeneen -vuoteen minun silmäni eivät ole nähneet kyyneleitä, mutta nyt ne -vettyvät sinua katsellessaan. Mutta eihän auta -- ei mikään nyt enää voi -pelastaa sinun henkeäsi. Sinä ja minä olemme kumpainenkin vain -välikappaleita välttämättömän kohtalon käsissä, joka ajelee meitä kuin -myrsky laivoja, sysäten toista toistansa vastaan, kunnes ne hukkuvat. -Anna siis minulle anteeksi, ja sanokaamme toisillemme hyvästi niinkuin -ystävykset. Turhaan olen koettanut muuttaa sinun päätöstäsi, ja minun -päätökseni on luja niinkuin sallimuksen timantinkovat säädökset.» - -»Näinhän», vastasi Rebekka, »ihmiset lykkäävät sallimuksen syyksi omien -hillittömien himojensa seuraukset. Mutta minä annan sinulle anteeksi, -Bois-Guilbert, vaikka olet syynä minun ennenaikaiseen kuolemaani. Sinun -voimallisessa sielussasi joskus välähtää jaloja ajatuksia. Mutta se on -kuin laiskurin puutarha, jossa rikkaruohot yhdistynein voimin -tukahduttavat kelmit ja terveyttä tuovat kukkaset.» - -»Aivan oikein», virkkoi temppeliherra, »olenhan minä, niinkuin sanoit, -Rebekka, kasvattamaton, kesyttämätön ja ylpeä olen siitä, että keskellä -tätä turhanpäiväisten hupsujen ja kavalien ulkokullattujen joukkoa olen -saanut omaksi sen jalon mielenlujuuden, joka kohottaa minut heitä -kaikkia suuremmaksi. Sodan lapsi olen ollut nuoruudestani alkaen, -korkealle pyrkivä, luja ja järkähtämätön pyrkimyksissäni. Semmoisena -minun tulee pysyäkin -- ylpeänä, järkähtämättömänä, muuttumattomana; ja -sen saa maailma pian nähdä. -- Mutta annathan minulle anteeksi, -Rebekka?» - -»Yhtä kernaasti kuin teloitettu antaa teloittajallensa anteeksi.» - -»Hyvästi sitten», lausui temppeliherra ja läksi kamarista. - -Preceptori Albert odotti läheisessä huoneessa maltittomana -Bois-Guilbertin paluuta. - -»Kauan sinä viivyitkin», sanoi hän; »ja minä olen täällä odottaessani -ollut semmoisessa tuskassa kuin olisi ruumiini virunut tulikuuman -polttoraudan päällä. Mitä, jos suurmestari tai hänen salakuuntelijansa -Konrad olisi tullut tänne? Pahan palkinnonpa olisin silloin saanut -avustani. -- Mutta mikä sinua nyt vaivaa, veliseni? Käyntisi horjuu ja -otsasi on synkkä kuin yö. Voitko huonosti, Bois-Guilbert?» - -»Voin yhtä hyvin», vastasi Bois-Guilbert, »kuin se onneton olento, jonka -kuolemantuomio on tunnin päästä täytettävä. -- Ei, pyhä risti auttakoon, -en niinkään hyvin -- sillä monta on ollut samanlaisessa tilassa, jotka -heittivät henkensä aivan niinkuin luovutaan kuluneesta vaatteesta. -Jumala nähköön, Malvoisin, tuo tyttö on miltei masentanut miehuuteni. -Puoleksi olen jo päättänyt astua suurmestarin silmien eteen ja sanoa -hänelle, että luovun säädystämme ja etten rupea siihen julmaan työhön, -johon tuo tyranni on minut määrännyt.» - -»Sinä olet hullu», vastasi Malvoisin. »Siten tosin saattaisit itsesi -hukkaan, mutta et kuitenkaan voisi tehdä hitustakaan tuon juutalaistytön -pelastamiseksi, jonka henki näyttää sinun silmissäsi niin kalliilta. -Beaumanoir vain määrää jonkun muun veljistämme sinun sijaasi päätöksensä -puolustajaksi, ja syytetyn kuolema on kuitenkin aivan yhtä varma, kuin -jos olisit itse täyttänyt sinulle annetun käskyn.» - -»Se ei ole totta -- minä itse aion käydä puolustamaan tyttöä -peitselläni», virkkoi Bois-Guilbert ylpeästi. »Ja jos sen teen, niin -taidat itsekin tietää, Malvoisin, että meidän veljeskunnassamme ei ole -ainoatakaan, joka minun peitseni sysätessä kestäisi satulassaan.» - -»Oikein, mutta unohdatpa», jatkoi viekas neuvonantaja, »ettet saisi -lupaa etkä tilaisuutta tehdä tuota hullutusta. Astupa vain Luukas -Beaumanoirin eteen ja sano hänelle hylkääväsi kuuliaisuudenvalasi, niin -saatpa nähdä, kuinka kauan tuo itsevaltias ukko sallii sinun kävellä -vapaana. Tuskin ovat nuo uhmaavat sanat päässeet huultesi raosta, kun -makaat jo sadan jalan syvyydessä maan alla, tämän preceptorio-kartanon -vankihuoneessa, odotellen valapattoiselle ritarille tulevaa tuomiota. -Tai jos suurmestari yhä edelleen pysyy siinä ajatuksessaan, että olet -muka lumouksen alainen, niin saat heti nauttia olkivuoteen, pimeyden ja -kahleitten hauskuutta jossakin syrjäisessä luostarikammiossa; -- ja -siellä sinulle luetaan pyhiä lukuja, kunnes korvasi menevät lumpeen, ja -sinua kylvetellään siunatulla vedellä, kunnes olet hukkumaisillasi, -jotta sinuun tunkeutunut paha henki lähtisi tiehensä. Sinun pitää lähteä -taisteluun, Bois-Guilbert, tai olet hukassa ja menetät kunniasi.» - -»Minä tahdon katkaista siteeni ja lähteä pakoon», sanoi Bois-Guilbert, --- »pakoon, jonnekin kaukaiseen maahan, jonne hullutus ja sokea -uskonkiihko eivät vielä ole tunkeutuneet. Ei pisaraakaan tämän ihanan -tytön verestä tule vuotamaan minun suostumuksellani.» - -»Sinä et pääse pakenemaan», virkkoi preceptori; »sinun hullut puheesi -ovat nostaneet epäluuloa ja sinulle ei anneta lupaa lähteä tästä -kartanosta. Menehän vain ja yritä -- astu portille ja käske laskea silta -alas, niin saatpa nähdä, mitä vastataan. -- Sinä olet kummastuksissasi -ja suutuksissasi, -- mutta eikö se olekin sinun omaksi hyödyksesi? Jos -pääsisit pakoon, niin mikä muu siitä seuraisi, kuin että vaakunasi -käännettäisiin ylösalaisin, että esivanhempiesi nimi tulisi häväistyksi -ja itse menettäisit arvopaikkasi? -- Ajattele sitä! Mihinkä pitää sinun -vanhojen sotakumppaniesi kätkeä päänsä, kun Bois-Guilbert, paras -temppelin peitsimiehistä, julistetaan valapatoksi, heittiöksi ja -kokoontunut kansa sen kuullessaan rupeaa viheltämään? Siitäkös suru -nousisi Ranskan kuninkaanhovissa! Ja onpa iloitseva ylpeä Rikhard -kuullessaan, että se ritari, joka Palestiinassa niin kovasti häntä -ahdisti ja miltei himmensi hänen maineensa loiston, nyt on hylännyt -ritarikunniansa juutalaistytön tähden, saamatta tyttöä edes silläkään -kalliilla uhrilla pelastetuksi!» - -»Malvoisin», lausui ritari, »kiitos sinulle -- sinä olet koskettanut -sitä sydämeni kieltä, joka herkimmin helähtää! -- Tulkoon kohtalokseni -mikä tuleekin, valapatto-sanaa ei tule koskaan lisättäväksi -Bois-Guilbertin nimeen. Jumala suokoon, että Rikhard tai joku hänen -suurisuisista englantilaisystävistään tulisi minua vastaan -taistelutantereelle! Mutta vastustajani paikka on oleva tyhjä -- ei -kukaan ole uskaltava taittaa peistään tuon viattoman, onnettoman tytön -puolesta!» - -»Sitä parempi sinulle, jos niin käy», sanoi preceptori; »jollei hänelle -ilmaannu puolustajaa, niin eihän sitten sinun tekosi ratkaise tyttöparan -kuolemaa, vaan suurmestarin tuomio yksin. Hänelle siis tulee kaikki -häpeä siitä, ja hän on pitävä sitä häpeätä kunnianaan ja ansionaan.» - -»Se on totta», virkkoi Bois-Guilbert. »Jollei Rebekalle ilmaannu -puolustajaa, niin minä olenkin siellä vain pelkkänä koristuksena, istun -tosin tantereella hevoseni selässä, mutta puuttumatta siihen, mitä -siellä tapahtuu.» - -»Eihän sinulla ole siinä mitään osaa», vakuutti Malvoisin, »ei enempää -kuin rautaan puetulla Pyhän Yrjänän kuvalla, kun sitä kuljetetaan -juhlakulkueessa.» - -»No hyvä, minä siis peruutan ensi päätökseni», vastasi ylpeä -temppeliherra. »Rebekka on minua halveksinut -- minut hylännyt -- minua -häväissyt. Miksi minä siis hänen tähtensä uhraisin kaiken sen arvon ja -kunnian, jota muut ihmiset suovat minulle? Malvoisin, minä menen -taisteluun.» - -Näin sanottuaan hän poistui kiireesti kamarista; preceptori seurasi -jäljestä, pitääksensä häntä silmällä ja vahvistaaksensa tätä päätöstä. -Sillä Bois-Guilbertin kunnia oli hänellekin sangen kallis; hän näet -toivoi itselleen paljon etua siitä, että Bois-Guilbert kerran nousisi -temppeliritariston suurmestariksi. Sitäpaitsi hän suuresti halusi sitä -parempaa paikkaa, jonka Mont-Fitchet oli luvannut hänelle sillä ehdolla, -että hän koettaisi saattaa onnettoman Rebekan rangaistuksen alaiseksi. -Taistellessaan ystävänsä parempia tunteita vastaan Malvoisinilla olikin -tarjona kaikki se voima, joka viekkaalla, kylmäverisellä, itsekkäällä -ihmisellä aina on, ollessaan tekemisissä hurjien ja ristiriitaisten -himojen vallassa riehuvan miehen kanssa. Mutta sittenkin hänen täytyi -ponnistaa kaikki taitonsa saadakseen hänet pysymään päätöksessä, johon -hän oli hänet saattanut. Hänen täytyi pitää häntä tarkasti silmällä, -jotta hän ei taas rupeaisi miettimään pakoa, pääsisi suurmestarin -puheille ja silloin kenties julkisesti riitaantuisi päällikkönsä kanssa. -Hänen täytyi yhä aika-ajoin toistaa kaikki ne moninaiset syyt, joilla -hän tahtoi näyttää toteen, että Bois-Guilbert, tässä tilaisuudessa -taistellessaan temppeliritariston puolustajana, ei suinkaan ollut -jouduttava eikä vahvistava Rebekan kuolemantuomiota, vaan ainoastaan -käyttävä ainoata keinoa, jolla hän saattoi välttää häväistystä ja -arvopaikkansa menettämistä. - - - - -NELJÄSKYMMENES LUKU. - - - Pois varjot! -- Rikhard taas on ennallaan! - - _Rikhard III_. - -Erottuansa ylevämielisestä metsäsissistä ja hänen käräjäpuustaan Musta -ritari -- jonka jälkiä meidän on aika jälleen ruveta seuraamaan -- kulki -suoraan läheiseen, pieneen ja köyhään luostariin, jota sanottiin Pyhän -Botolfin abotin-kartanoksi. Sinne näet oli haavoittunut Ivanhoe -kuljetettu linnan valloituksen jälkeen, uskollisen Gurthin ja Wamban -huolenpidon alaisena. Tarpeetonta on nyt kertoa, mitä Wilfred ja hänen -pelastajansa sillä välin puhuivat keskenään. Siinä olkoon kylliksi, että -abotti pitkän ja vakavan keskustelun jälkeen lähetti sanansaattajia -monelle haaralle ja että Musta ritari seuraavana aamuna jatkoi jälleen -matkaansa, seurassaan Wamba-narri, jonka piti olla oppaana. - -»Me tapaamme jälleen toisemme», sanoi ritari lähtiessään Ivanhoelle, -»Coningsburghissa, Athelstan-vainajan kotitalossa, missä isäsi Cedrik -pitää hautajaisia suurisukuiselle heimolaiselleen. Minä tahtoisin nähdä -sinun saksilaiset sukulaisesi kaikki yhdessä, ritari Wilfred, ja -tutustua heihin lähemmin kuin tähän asti. Tule sinne luokseni, minä otan -sovittaakseni sinun ja isäsi välit.» - -Näin sanoen hän ystävällisesti lausui jäähyväiset Ivanhoelle, joka -hartaasti pyysi jo nyt saada seurata pelastajaansa. Mutta Musta ritari -ei ottanut tätä pyyntöä korviinsa. - -»Lepää sinä tämä päivä; tuskinpa vielä huomennakaan kykenet hevosen -selkään. En tahdo mukaani ketään muuta kuin kunnon Wamban, joka voi olla -väliin pappina, väliin narrina, miten milloinkin minulle lienee -mieleen.» - -»Ja minä», sanoi Wamba, »tahdon mielelläni seurata teitä. Tekisipä -mieleni nähdä Athelstan-herran hautajaispidot. Sillä jollei ruokaa ja -juomaa tuoda runsaasti ja tiheään, niin luulen hänen nousevan kuolleista -torumaan kokkia, ruokaeverstiä ja juomanlaskijaa; ja sitä maksaisi -vaivan nähdä. Tietysti luotan, herra ritari, siihen, että teidän -urhoutenne puhuu puolestani Cedrik isännälleni, jollei oma älyni -riittäisi.» - -»Mitenkä minun halpa urhouteni onnistuisi siinä, herra narri, johon -sinun terävä älysi ei pysty? Selitä minulle se.» - -»Äly, herra ritari», vastasi narri, »voi kylläkin olla hyvä. Äly on -sukkela, teräväsilmäinen veitikka, joka heti huomaa naapurin heikon -puolen ja osaa pysyttäytyä tyynen puolella, kun tämän naapurin himot -riehuvat myrskynä. Mutta urhous on vahva juupeli, joka voittaa kaikki -esteet. Se soutaa sekä vastatuulet että vastavirrat ja pääsee aina -eteenpäin. Ja sentähden, jalo ritari, tahdon hyväkseni käyttää jalon -isäntäni hyvää säätä, mutta luotan siihen, että te lähdette liikkeelle -kohta, kun sää riehahtaa pahaksi.» - -»Herra Musta ritari, koska suvaitsette käyttää sitä nimeä», sanoi -Ivanhoe, »pelkäänpä, että valitsemanne opas on hiukan liian lörppö ja -kiusallinen. Mutta tunteehan hän jokaisen metsäpolun ja solan yhtähyvin -kuin paras eränkävijä. Ja onhan tämä narririepu, niinkuin itsekin olette -saanut nähdä, uskollinen kuin teräs.» - -»Ei», virkkoi ritari, »kun hän vain osaa neuvoa minulle tien, niin en -aio suuttua, jos hän tahtoo tehdä matkani huvittavaksi. -- Hyvästi vain, -Wilfred-ystäväni, -- muista, ettet saa lähteä aikaisemmin kuin -huomenna.» - -Näin sanoen hän ojensi kätensä Ivanhoelle, joka vei sen huulillensa. -Sitten Musta ritari otti jäähyväiset abotilta, nousi hevosen selkään ja -läksi matkalle yhdessä Wamban kanssa. Ivanhoe seurasi heitä silmin, -kunnes he katosivat läheisen metsän varjoon; sitten hän palasi -luostariin. - -Mutta heti aamumessun jälkeen hän pyysi abottia puheilleen. Vanha mies -riensi hänen luokseen ja kysyi arkaillen, miten hänen terveytensä laita -oli. - -»Olen parempi», vastasi Ivanhoe, »kuin hartain toiveeni olisi voinut -olettaa. Tai on haavani ollut helpompi kuin mitä verenvuodosta päättäen -luulin; tai on tuo voide ihmeellisellä tavalla vaikuttanut siihen. -Minusta tuntuu kuin voisin jo kantaa rautahaarniskaa. Ja hyvä se onkin, -sillä mielessäni liikkuu ajatuksia, jotka eivät salli minun kauemmin -viipyä täällä jouten.» - -»Ei, pyhät miehet estäkööt», sanoi abotti, »että Cedrik Saksilaisen -poika lähtisi tästä luostarista, ennenkuin hänen haavansa ovat -parantuneet! Olisi häpeä meidän säädyllemme, jos sen sallisimme.» - -»En minä pyrkisikään pois teidän vieraanvaraisen kattonne alta, arvoisa -isä», virkkoi Ivanhoe, »jollen tuntisi kykeneväni matkalle ja jollei -minun olisi pakko lähteä.» - -»Ja mikä pakottaa teitä niin äkilliseen lähtöön?» kysyi abotti. - -»Ettekö koskaan, pyhä isä», vastasi ritari, »ole tuntenut aavistusta -lähenevästä pahasta, johon te turhaan etsitte syytä? Ettekö koskaan ole -tuntenut pimeyden peittävän mieltänne, niinkuin pilvi äkkiä leviää -päivänpaisteisen seudun yli ennustaen lähenevää myrskyä? Ettekö luule, -että tämmöisiä aavistuksia on toteltava ja pidettävä suojelusenkelimme -varoituksina uhkaavasta vaarasta?» - -»En tahdo kieltää», sanoi abotti ristien silmänsä, »että tämmöisiä -aavistuksia on ollut ja taivaastakin tullut. Mutta semmoisissa -tapauksissa niillä aina on ollut ilmeisesti hyödyllinen tarkoitus ja -aivoitus. Mutta mitä auttaisi, jos te, haavoitettu mies, seuraisittekin -hänen jäljestään; ettehän kuitenkaan voisi auttaa häntä, jos hänen -päällensä hyökättäisiin?» - -»Abotti», virkkoi Ivanhoe, »te erehdytte, -- minussa on kyllin voimaa -vaihtamaan sivalluksia vaikka kenen kanssa, joka minua tämmöiseen -vaihtokauppaan vaatisi. -- Ja vaikk'ei näin olisikaan, niin enkö voi -hädän tullessa auttaa häntä muilla keinoilla kuin käsivarrellani? -Tunnettuahan on, etteivät saksilaiset rakasta Normandian hallitsijan -sukua; ja kukapa tietää, mitä seuraisi, jos Rikhard äkkiä ilmaantuu -heidän keskellensä nyt, kun heidän sydämensä ovat Athelstanin kuolosta -vimmastuksissa ja heidän päänsä tulistuksissa hautajaisoluesta. Minun -arvatakseni on hyvin vaarallista, että hän semmoisella hetkellä yhtyy -heidän joukkoonsa, ja minä tahdon ottaa osaa hänen vaaraansa tai poistaa -sen. Ja jotta paremmin jaksaisin sitä tehdä, pyytäisin saada teiltä -lainaksi juhtaa, jonka askel olisi pehmeämpi kuin minun sotaratsuni -kaviot.» - -»Mielelläni», sanoi arvoisa hengellinen herra, »annan teille oman -tasakonkarini ja soisin vain teidän tähtenne, että se astuisi yhtä -tasaisesti kuin Pyhän Albanin abotin juhta. Sen kuitenkin voin kehua -Malchinin puolesta -- sillä nimellä hepoani kutsutaan -- ettette -matkajuhdaksi juuri voisi saadakaan siveämpää ja keveämpijaikaista -elukkaa, jollette lainaa silmänkääntäjän hevosta, joka osaa tanssia -vaikka munien välitse. Monta saarnaa olen sepittänyt luostariveljieni ja -monen kristityn sielu-paran lohdutukseksi ratsastaessani Malchinin -selässä.» - -»Olkaapa siis hyvä, korkeasti kunnioitettu isä», sanoi Ivanhoe, »ja -käskekää heti varustaa Malchin, ja tuokoon Gurth minulle aseeni.» - -»Niin, mutta muistakaapas, hyvä herra», lisäsi abotti, »että Malchin on -yhtä vähän kuin hänen isäntänsäkään tottunut aseisiin, enkä voi taata, -sietäneekö se teidän täyttä rautapukuanne. Kas, Malchin on älykäs -olento, ja panee ankarasti kaikkea liikaa painoa vastaan. -- Kerran olin -lainannut vain kirjan _Fructus temporum_ Pyhän Beesin kirkkoherralta, ja -tokkopas juhtani, sen vakuutan, liikahtikaan ulos portista, ennenkuin -olin vaihtanut tuon suuren köntin pieneen messukirjaan.» - -»Älkää surko, hurskas isä», sanoi Ivanhoe, »en tahdo vaivata Malchinia -liialla painolla. Ja jos se rupeaisi minulle vastakynteen, niin itsepä -se siitä, pelkään minä, saisi vahinkoa.» - -Ritarin näin puhellessa kiinnitti Gurth hänen kantapäihinsä kullatut -kannukset, joiden olisi luullut voivan vakuuttaa vastahakoiselle -juhdalle, että sille oli edullisinta alistua ratsastajan tahtoon. - -Mutta nähdessään nuo pitkäkärkiset ja terävät kannukset, joilla Ivanhoen -kantapäät olivat varustetut, alkoi arvoisa abotti jo katua -avuliaisuuttansa ja huusi: »Malttakaa, hyvä herra, nyt kun asiaa oikein -ajattelen, niin muistan, ettei Malchin siedäkään kannuksia. Parempi -olisi, että viivytte täällä, kunnes tuodaan meidän ruoanhankkijamme -hevonen tuolta latokartanosta. Sen tuontiin ei kulu paljon enempää kuin -tunnin aika, ja tämä juhta varmaan olisi taipuisampi, sillä se vetää -tänne enimmän osan polttopuistamme, eikä sitä edes syötetä ohrilla.» - -»Kiitoksia vain, korkea-arvoinen isä, mutta tyydynpä kuitenkin -mieluummin ensimmäiseen tarjoukseenne, sillä tuossahan Malchinia jo -talutetaan portille. Gurthin hevonen saa kuljettaa rautapukuani, ja -luottakaa muuten siihen, ettei Malchin, koska en aio panna liikaa painoa -sen selkään, tule liioin kiusaamaan minun malttiani. Ja nyt hyvästi!» - -Ivanhoe astui portaita alas joutuisammin ja helpommin kuin olisi luullut -hänen haavansa sallivan. Hän hyppäsi sukkelasti juhdan selkään haluten -päästä erilleen tunkeilevasta abotista, joka seurasi hänen kantapäillään -niin joutuisasti kuin hänen ikänsä ja lihavuutensa sallivat, milloin -kehuen Malchiniansa, milloin pyytäen ritaria sillä varovasti -ratsastamaan. - -»Se on siinä iässä, mikä on vaarallisin hevosille samoinkuin -tyttösillekin», virkkoi vanhus nauraen omalle leikkipuheellensa, »se on -viidentoista vanha.» - -Mutta Ivanhoella oli muuta mielessä kuin huolet hevosen juoksusta; siksi -hän ei paljon kuunnellutkaan abotin vakavia varoituksia eikä leikillisiä -kokkapuheita. Hypättyään hevosen selkään ja käskettyänsä asemiehensä -(sillä nimellä Gurth nyt täydellä oikeutuksella kunnioitti itseänsä) -pysymään häntä aivan lähellä, hän lähti metsään samaa tietä, jota Musta -ritari oli poistunut. Abotti jäi seisomaan luostarinsa portille, -katselemaan jäljestä ja parkumaan: »Pyhä Maaria auttakoon! Ovatpa nuo -sotaherrat tulisia ja tuittupäisiä! Ei olisi pitänyt antaa Malchinia -hänen haltuunsa, sillä, kykenemätön kun olen luuvaloni tähden, olen -aivan hukassa, jos Malchin jollakin tavalla vikaantuu. Mutta», lisäsi -hän hiukan tuumittuansa, »enhän tosin säästäisi omia vaivaisia -raajojanikaan, kun vanhan Englannin onni kerran on kysymyksessä, ja -täytyypä siis Malchininkin tässä asiassa ottaa vastaan, mitä sattuu. Ja -saattaahan tapahtua, että he näkevät hyväksi antaa meidän köyhälle -majallemme runsaan palkkion -- tai, kukapa tiesi, lähettävät tälle -abotti-ukolle uuden tasajuoksuisen juhdan. Ja vaikk'eivät tekisikään -sitä eikä tätä -- kauankos ne suuret herrat muistavat meikäläisten apua --- olen sittenkin iloinen siitä, kun olen tehnyt velvollisuuteni. Ja -onhan pian aika kutsua veljet kokoon ruokasaliin aamiaiselle. -- Ah, -pelkäänpä pahoin, että he tottelevat iloisemmalla mielellä sitä käskyä -kuin kirkonkellojen kutsua aamu- taikka iltamessuun.» - -Näin puhellen Pyhän Botolfin luostarin abotti kömpi takaisin -ruokasaliinsa nauttiaksensa pöydän päässä lipeäkalaa sekä olutta, joita -par'aikaa tuotiin sisään munkkien aamiaista varten. Pöyhistellen ja -ylvästellen hän istuutui paikalleen, ja monta hämärää sanaa hän pöydässä -päästi suustansa: suurista ansioistaan ja runsaista palkinnoista, joita -luostarin osaksi saattaisi tipahtaa. Toisessa tilaisuudessa nämä puheet -olisivat herättäneet uteliaisuutta; mutta nyt, kun lipeäkala oli hyvin -suolattu ja olut kylliksi väkevää, käyttivät munkit leukojansa liian -hartaasti voidaksensa kunnolla käyttää korviansa. Ainoa -luostariveljeksistä, jonka tiedetään olleen kiusauksessa aprikoida -abotin salaperäisiä puheita, oli isä Diggory; hänellä näet oli kova -hammastenkolotus, niin että hän syödessä voi käyttää vain toista -leukapieltänsä. - -Sillä välin Musta ritari ja hänen oppaansa kulkivat hiljakseen sakeaa -metsää myöten. Kunnon ritarimme välistä hyräili itseksensä jonkun -rakastuneen trubaduurin sepittämää laulua, välistä yllytti rattoisilla -kyselyillä seuralaisensa lörpöttelynhalua. Täten heidän matkatessaan -laulut ja leikkipuheet vaihtelivat, ja tekisipä mieli antaa lukijallekin -hiukan käsitystä siitä. Kuvailkaa siis mielessänne tätä ritaria -semmoisena, joksi jo aikaisemmin olemme hänet esittäneet, -jykevävartaloiseksi, pitkäsääriseksi, leveäharteiseksi ja -jänteväkätiseksi. Kuvailkaa häntä ratsastamassa vahvan, mustan sotaoriin -selässä, joka on ikäänkuin luotu tuollaista raskasta painoa kantamaan, -niin keveästi se astui. Ritari oli kohottanut kypäränsä silmiverkon -voidakseen paremmin hengittää, mutta sen alipuoli eli leukarauta oli -ummessa, jottei hänen kasvojaan helposti voisi tuntea. Selvästi -kuitenkin näkyivät ruskeat, päivettyneet poskipäät sekä suuret, -kirkkaat, siniset silmät, jotka säihkyivät avonaisen silmikon mustan -varjon alta. Uroon koko ryhti ja hahmo ilmaisi iloisuutta ja pelotonta -rohkeutta -- sydäntä, joka ei osaa pelätä vaaraa, vaan päinvastoin käy -rohkeasti uhkaavien vaarojen kimppuun, -- sydäntä, jolle vaarat ovat -jokapäiväistä leipää, niinkuin ainakin miehillä, joiden virkana on sota -ja seikkailut. - -Narrilla oli yllään säätynsä mukainen omituinen puku, mutta äskeisten -tapausten vuoksi oli hän nyt puumiekkansa tilalle vyöttänyt terävän -kelpo kalvan sekä ottanut myös kilven suojakseen, ja näiden molempien -aseitten käyttämisessä hän oli aika mestari, vaikka olikin viraltaan -vain narri. Olihan tämä selvästi käynyt ilmi Torquilstonen -valloituksessa. Wamban henkinen heikkous oli oikeastaan vain -jonkinlaista maltitonta hätiköimistä, joka ei sallinut hänen kauan pysyä -yhdessä paikassa eikä johdonmukaisessa ajatusten jaksossa. Mutta hänellä -oli kuitenkin tarpeeksi älyä toimittaa hetkellistä työtä ja kohdallaan -käsittämään jotakin hetken ajatusta. Juhtansa selässä hän alinomaa -kääntelihe ja vääntelihe, milloin istuen melkein hevosen korvilla, -milloin hännän juuressa; toisinaan riippuivat hänen molemmat jalkansa -samalla hevosen kupeella, toisinaan hän istui takaperin häntään päin, -ammotellen ja irvistellen suutansa ja tehden sen seitsemän -marakatinkonstia. Suuttuipa hevonen viimein näistä ratsastajan ilveistä, -niin että se lennätti hänet kauniisti pyllyilemään nurmelle; ja sekös -temppu kovasti nauratti ritaria ja pakotti hänen seuralaisensa siitä -lähin istumaan vakavammin satulassaan. - -Tämän tutustumisemme hetkellä iloiset matkatoverimme par'aikaa vetelivät -veisua, jollaista siihen aikaan erikoisesti sanottiin _virelai_'ksi, -narrin toimiessa oikeastaan vain säestäjänä laulutaidossa vahvemmalle -Mustalle ritarille. Ja tämmöinen oli heidän laulunsa: - - Musta ritari. - - Anna-Maija kultani, nousehan jo - Anna-Maija kultani, nousi aurinko. - Sumu jo hajoo, laulaa lintunen, - Anna-Maija, nouse jo, kultanen, - Anna-Maija kulta, jo nousta on aika; - ampujan torvi jo riemuiten raikaa; - kaiku se kiirien kumajaa. - Anna-Maija kulta, nyt nukkua et saa. - - Wamba. - - Tybalt, oi armas, en nousta voi, - näyt niin suloiset unonen toi, - mitä mä valveilla nauttia saan, - jota vois näihin verratakaan? - Lintuset lauluja visertäkööt, - ampujan torvet törähdelkööt; - sulommat sävelet saan minä unessa kuulla, -- - mutta et minun saa sinusta uneksineen luulla. - -»Sepä on soma laulu», virkkoi Wamba, kun he olivat lakanneet laulamasta, -»ja kunnon opetustakin se antaa, sen vannon narrinhelyni nimessä! ---Usein olen vedellyt sitä yhdessä Gurthin kanssa, joka ennen oli minun -leikkitoverini, mutta nyt on Jumalansa ja isäntänsä armon kautta -kohonnut vapaaksi mieheksi. Ja saimmepa me kerran selkäsaunankin siitä -hyvästä, että olimme niin hartaasti laulun toimeen ryhtyneet, että -makasimme vuoteella vielä kaksi tuntia päivännousun jälkeen yhä -laulellen tätä laulua, puolittain valveilla, puolittain nukuksissa. -Selkänahkaani vielä kirveltää siitä ajoin joka kerta, kun sen säveleen -kuulen. Mutta siitä välittämättä lauloin nyt teidän huviksenne -Anna-Maijan osan.» - -Narri pani nyt vuorostaan uuden laulun alulle, lystikkään rallatuksen, -ja nuotin opittuansa ritari rupesi säestämään. - - Ritari ja Wamba. - - Tuli hulivilipoikia idästä, lännestä, vähän, - tuli poikia kolme, kolme, sun laaria loi; - ne kaikki tuli leskeä pyytämähän; - kuka heille rukkaset antaa voi? - - Oli ritari yksi, häll' linna suuri, - Tindalin tilus, sun laaria loi. - es'-isätkin hällä kuuluja juuri; - kuka sille rukkaset antaa voi? - - »Mun enon' on ritari ja taatto herra, kerran, - näin kerskuu hän, sun laaria loi; -- - mut leskipä kyyditsi pellolle kerran, - kas siinäpä leski, mi hylätä voi!» - - Wamba. - - Ja toinen se kautta veren, kynsien vannoo, - sukuaan suureks, sun laaria loi -- - »Walesista ollaan», näin hän sanoo, - »ja kenpä mulle rukkaset antaa voi?» - - »Oon David ap Morgan, ap Griffith, ap Rhice», hän takaa, - »ap Tudor, ap Hugh», sun laaria loi. -- - »Ei yhdestä leskestä niin monelle jakaa», - ja matkapassin hänellekin leski soi. - - Ja tulipa viimein talonpoika vapaa -- - Kentistä reima, sun laaria loi -- - hän tiloistansa, tuloistansa puhella tapaa, - ei leski rukkasia sellaiselle antaa voi. - - Ritari ja Wamba. - - Näin ritarille, herralle rukkasia syyti, - ja matkapassit käteen, sun laaria loi, -- - mut vapaatilan isännät reimat kun pyyti, - ei lesket heille rukkasia antaa voi. - -»Totta totisesti, Wamba-veikko», virkkoi sitten ritari, »tahtoisinpa, -että äskeinen käräjäpuunisäntämme tai hänen iloveikkopappinsa olisivat -kuuntelemassa tätä laulua, joka niin väkevästi ylistää vapaata -talonpoikaa.» - -»Enpäs vain minä sitä tahtoisi», vastasi Wamba, -- »paitsi tuota torvea -tarvittaessa, joka teidän olaitanne riippuu.» - -»Oikein», sanoi ritari, »tämähän se on Locksleyn avun pantti, vaikka en -juuri luulisi meidän sitä tarvitsevan. Kolme säveltä tästä luirista kun -puhaltaisin, niin joutuisipa, sen uskon varmasti, aikamoinen parvi noita -kunnon jousimiehiä auttamaan meitä hädässämme.» - -»Taivas siitä hädästä ja tarpeesta meitä varjelkoon, sanoisin minä», -murisi narri, »jollei tämä kaunis lahja ehkä olekin vain vakuutteena -siitä, että samat jousimiehet sallivat meidän rauhassa kulkea tietämme.» - -»Mitä sinä tuolla tarkoitat?» kysyi ritari. »Väitätkö sinä niiden sitten -karkaavan meidän päällemme, jollei meillä olisi tätä panttia?» - -»En väitä puolestani sitä enkä tätä», vastasi Wamba; »sillä viheriöillä -lehvillä saattaa olla korvat yhtä hyvin kuin harmailla kiviseinillä. -Mutta voitteko, herra ritari, selittää minulle tämän arvoituksen: -milloinka ovat viinipullo ja rahakukkaro tyhjinä matkassa edullisemmat -kuin täysinä?» - -»Eipä luullakseni milloinkaan», vastasi ritari. - -»Etpä sitten ansaitse, että sinulla olisi kumpaistakaan täytenä -kädessäsi, kun et saa selkoa niin helposta arvoituksesta! Parempihan on, -että tyhjennät pullosi, ennenkuin annat sen saksilaiselle käteen, ja -parempi on jättää rahasi kotiin, kun lähdet sinisiä saloja halkomaan.» - -»Pidätkö siis täysissä tosissasi noita yhteisiä ystäviämme rosvoina?» -kysyi Musta ritari. - -»Ette ole kuullut minun heistä sitä sanaa käyttävän, hyvä herra», -vastasi Wamba. »Saattaahan olla huojennukseksi köyhän miehen juhdalle, -kun sen selästä riistetään matkalaukku, ennenkuin miehen annetaan jatkaa -matkaansa. Ja varmaanhan on hyväksi matkustajan sielulle, kun häneltä -ryöstetään maallinen tavara, joka on kaiken pahuuden juuri. En siis -huoli tämmöisiä ystävyydentöitä pahoilla nimillä sättiä. Sittenkin -soisin aina, että matkalaukkuni olisi kotona ja kukkaroni omassa -kamarissani, kun satun yhteen tuommoisten kunnon ystävien kanssa; sillä -tavallahan heiltä säästyy turha vaiva.» - -»Mutta _meillä_ on syytä rukoilla heidän puolestansa, veikkonen, vaikka -heidän virkansa olisikin sitä rehellistä laatua, johon viittailit.» - -»Rukoilla tahdon heidän puolestaan hyvin mielelläni», vastasi Wamba, -»mutta mieluummin kaupungissa kuin sinisalolla, niinkuin Pyhän Beesin -abotti kerran sai tehdä, kun he pakottivat hänet messua veisaamaan -vanhan mädänneen kannon päältä saarnatuolin sijasta.» - -»Sano mitä sanonetkin, Wamba», virkkoi ritari, »mutta kelpo avun nämä -jousimiehet kuitenkin antoivat isännällesi Cedrikille.» - -»Niinhän he tosin tekivät», vastasi Wamba, »mutta se kuuluukin heidän -tilintekoonsa taivaan kanssa.» - -»Heidän tilintekoonsako, Wamba! Mitä tuolla tarkoitat?» kysyi hänen -matkatoverinsa. - -»Sitä maar tarkoitan», sanoi narri, »että heillä on juokseva tili -taivaan kanssa -- sillä sanallahan aina meidän vanha kellarimestarimme -nimitti pergamentille piirtämiään variksenvarpaitansa -- ja tätä -juoksevaa tiliä he pitävät yhtä rehellisesti kuin Iisak Juutalainen -pitää tiliä velkamiestensä kanssa, kun hän antaa ulos varsin vähän ja -kirjoittaa siitä hyvästä suuria summia kirjaansa. Niinpä tekevät hekin -lukien arvattavasti eduksensa sen seitsenkertaisen koron, jonka pyhä -sana lupaa laupiaista lainoista.» - -»Selitä ongelmasi jollakin esimerkillä -- en minä ymmärrä mitään -kirjanpidosta enkä koroista», vastasi ritari. - -»No niin», sanoi Wamba, »jos te, urhea herra, olette niin typerä -ymmärrykseltänne, niin voin teille selittää, että nuo kelpo pojat -panevat aina hyvän teon vaakaan vastapainoksi jollekin toisenlaiselle -teolle, jota ei käy täydesti kiittäminen. Niinpä he saattavat antaa -kerjäävälle munkille yhden kruununkolikon sovittajaisiksi siitä, että -ovat lihavalta abotilta ryöstäneet sata Bysantin kultarahaa. Tai he -auttavat köyhää leskeä, jotta heille ei luettaisi synniksi sitä, että he -sinisalolla ovat suudelleet kaunista tyttöstä.» - -»Kumpiko näistä mainitsemistasi sitten oli hyvä teko, kumpi paha?» -keskeytti ritari hänen todistelunsa. - -»Kas tuopas oli sukkelaa puhetta!» nauroi Wamba. »Kas kuinka äly tulee -terävämmäksi, kun seurustelee älykkään miehen kanssa. Ettepä te -suinkaan, herra ritari, päästänyt suustanne yhtään näin sukkelaa sanaa, -sen vannoisin, kun viinapäissänne veisasitte iltamessua tuon -erakko-törkimyksen kanssa. -- Mutta jatkakaamme. Nuo iloveikot -merkitsevät mökin rakentamisen tiliinsä vastapainoksi linnan -polttamisesta, yhden kuorin kattamisen koko kirkon ryöstämisestä, köyhän -vangin vapaaksipäästämisen rikkaan tuomarin tappamisesta, taikka ---lyödäksemme aivan naulamme päähän -- saksilaisen franklinin -vapauttamisen sovitukseksi siitä, että ovat elävältä polttaneet -normannilaisen paronin. Kohteliaita varkaita he sanalla sanoen ovat ja -kerrassaan ihmismäisiä rosvoja. Mutta edullisinta on joutua heidän -seuraansa sellaisena aikana, milloin heidän tilinsä on pahimmalla -kannallaan.» - -»Kuinka niin, Wamba?» kysyi ritari. - -»No kas, koska he silloin ovat katuvalla mielellä ja tahtovat tasoittaa -velkaansa Jumalalle. Mutta annapa kun tili on tasassa, niin Jumala -varjelkoon niitä ihmiskurjia, joista he jälleen aloittavat uutta laskua! -Aika lailla varmasti tulevat ne matkalaiset nyljetyiksi, jotka nyt -ensiksi tuon Torquilstonessa suoritetun hyväntyön jälkeen sattuvat -heidän kynsiinsä. Mutta onpa kuitenkin», lisäsi Wamba läheten ritaria, -»toisiakin veitikoita, jotka ovat matkustajalle vielä paljon -vaarallisemmat kuin nuo metsäsissit.» - -»Keitä ne sitten olisivat, sillä eihän täälläpäin minun tietääkseni ole -karhuja eikä susia?» kysyi ritari. - -»Onhan maar täällä Malvoisinin sotamiehiä, herraseni», selitti Wamba; -»ja kymmenkunta sellaista veikkoa, uskokaa minun sanani, vetää -tämmöisinä keskinäissodan aikoina hyvinkin vertaa kokonaiselle -susilaumalle. Heillä on nyt elonleikkuuaikansa, ja heidän joukkoonsa -ovat vielä liittyneet ne miehet, jotka pääsivät pakoon Torquilstonesta. -Saisimmepa siis, jos heidän kynsiinsä satumme, kalliisti maksaa sakkoa -omista urotöistämme. -- Mitäpä te, arvoisa ritari, tekisitte, jos kaksi -semmoista sattuisi meitä vastaan?» - -»Naulaisin ne lurjukset peitselläni kiinni maahan, Wamba, jos -tahtoisivat estää meidän kulkuamme.» - -»Mutta mitä sitten, jos heitä olisi neljä?» - -»Samaa leikkiä saisivat silloinkin kokea», vastasi ritari. - -»Entä jos tulee kuusi», jatkoi Wamba, »ja meitä, niinkuin nyt on, ei -olisi kahta enempää -- juolahtaisiko teille silloin Locksleyn torvi -mieleen?» - -»Mitä! Minäkö kutsuisin apua», huusi ritari, »jos tulisi kymmenkunta -mokomaa roistoa, joita kunnon ritari lennättäisi peitsellään niinkuin -tuuli karisseita lehtiä?» - -»Vai niin», vastasi Wamba; »no, sitten pyytäisin vain saada hiukan -tarkemmin katsella tuota torvea, jonka ääni kuuluu olevan niin -voimallinen.» - -Ritari päästi auki kantimien soljen ja ojensi torven matkakumppanilleen, -joka heti ripusti sen omalle olalleen. - -»Tra-li-ra», sanoi hän suullaan viheltäen torven säveliä, »kas, osaanhan -minäkin soittaa nuottia yhtä hyvin kuin muutkin.» - -»Mitä tuo on, lurjus?» sanoi ritari. »Anna tänne torveni.» - -»Olkaa huoleti, herra ritari, kyllä se minulla on hyvässä tallessa. Kun -urhous ja hupsuus matkustavat yhdessä, pitää hupsuuden saada pitää -torvi, sillä se osaa sitä parhaiten puhaltaa.» - -»Mutta älähän, junkkari», huudahti Musta ritari, »pysy aisoissasi ja -varo, ettei malttini lopu.» - -»Älkää uhkailko väkivallalla, herra ritari», vastasi narri poistuen -syrjemmäksi suuttuneen urhon luota; »muuten saa urhous nähdä vilahduksen -hupsuuden kantapäistä ja jää yksikseen hapuilemaan saloilla, miten -parhaiten taitaa.» - -»Oikein, tuo sana sattui paikalleen», virkkoi ritari. »Ja, totta puhuen, -ei minulla ole liioin aikaakaan piestä kieltäni kilpaa sinun kanssasi. -Pidä torvi tallessa, koska niin tahdot, ja kiiruhtakaamme nyt -eteenpäin.» - -»Ettehän tehne minulle siis pahaa?» tiedusteli Wamba. - -»Sanoinhan, etten tee, senkin hupsu!» - -»Aivan oikein, mutta vakuuttakaapa se minulle ritarikunnianne kautta», -jatkoi Wamba lähestyen hyvin varovasti. - -»Minä annan sinulle ritarillisen kunniasanani. Joudu nyt vain, lurjus, -sukkelasti matkaan.» - -»No, nyt ovat urhous ja hupsuus taas hyviä tovereita», sanoi narri, -lähestyen rohkeasti ritaria. »Mutta, totta puhuen, enpä oikein tahtoisi -saada samanlaista korvapuustia kuin tuonoon annoitte munkille, jotta -pyhä mies pyllähti nurmikolle pitkäkseen kuin keilakuningas. Ja nyt, kun -torvi on hupsuuden käsissä, pöyhistäköön vain urhous itseänsä ja -pyristelköön harjaansa. Sillä jollen aivan pety, on tuolla viidakossa -muutamia ystäviä odottelemassa meitä.» - -»Mistä sen päätät?» kysyi ritari. - -»Siitä, että kahdesti tai kolmasti olen nähnyt rautakypärän välkähtävän -vihreitten lehtien välissä. Jos ne olisivat rehellisiä miehiä, -pysyisivät he avoimesti maantiellä. Mutta tuollainen tiheä viidakko on -kuin luotu kappeliksi Pyhän Nikolauksen papeille.» - -»Niin totta kuin uskon Jumalaan», sanoi ritari sulkien rautasilmikkonsa, -»taidatpa sinä luullakseni olla oikeassa.» Ja aika olikin hänen sulkea -silmikkonsa, sillä samassa tulla suhahti epäiltävästä kohdasta kolme -nuolta hänen päätään ja rintaansa kohti, ja yksi niistä olisi varmaan -puhkaissut häneltä aivot, jollei teräksinen silmikko olisi -kilpistyttänyt sitä takaisin. Molemmat muut torjui rautakaulus sekä -kaulasta riippuva kilpi. - -»Kiitos ja kunnia kelpo asesepälleni», lausui ritari. -- »Käydäänpä nyt -päälle, Wamba!» Näin sanoen hän ajaa karahutti suoraan viidakkoa kohti. -Siitä pujahti samassa kuusi, seitsemän sotamiestä, jotka ryntäsivät -vastaan täyttä nelistä ja peitset tanassa. Kolme peistä sattui ritariin, -mutta ne katkesivat kappaleiksi, saamatta aikaan enempää kuin jos -olisivat osuneet terästorniin. Sanomattoman korskealla ryhdillä hän -kohosi jalustimissa seisoalleen ja huusi: »Mitä tämä on, miehet?» -Soturit vastaukseksi vain paljastivat miekkansa ja kävivät kaikilta -haaroilta hänen kimppuunsa, huutaen: »Kuolema sinulle, tyranni!» - -»Haa, Pyhä Edward! Haa, Pyhä Yrjänä!» ärjäisi Musta ritari, sivaltaen -kummankin pyhimyksen nimen kohdalla yhden vihollisistaan maahan. -»Maankavaltajiako tässä sataa eteeni?» - -Niin rohkeita kuin hänen vastustajansa olivatkin, väistyivät he -kuitenkin tämän väkevän käden edestä, jonka jokainen lyönti tuotti -kuoleman. Näytti siltä kuin tämä peloittava sankari olisi yksinäänkin -voinut voittaa koko vihollisjoukon. Mutta nytpä muuan sinivaruksinen -ritari, joka oli tähän asti pysytellyt muiden takana, kannusti hevostaan -ja töytäisi esiin, tähdäten peitsellään ratsumiehen sijasta ratsua, ja -osuen haavoittamaankin jaloa eläintä kuolettavasti. - -»Tuo oli kurjan kavaltajan temppu!» huusi Musta ritari, kun hänen -hevosensa kaatui, pudottaen samassa isäntänsäkin maahan. - -Samassa toitahdutti Wamba torveensa, mitä hän ei ollut kerinnyt -aikaisemmin tehdä, koska kaikki oli käynyt niin sukkelasti. Odottamaton -torventörähdys peräytti murhamiehet vielä kerran, ja vaikka Wamba olikin -varustettu kovin kehnoilla aseilla, riensi hän pelkäämättä esiin ja -auttoi Mustan ritarin jälleen jaloilleen. - -»Hävetkää, uskottomat petturit!» huusi Sininen ritari, joka näytti -olevan hyökkääjien päällikkö; »pötkittekö te pakoon heti, kun kuulette -narrin luikkaavan torveensa?» - -Näitten sanojen kiihoittamina törmäsivät miehet uudestaan Mustan ritarin -kimppuun, jonka parhaana puolustuskeinona nyt oli asettua selin -tammipuuta vasten ja läimähytellä ympärilleen pitkällä iskumiekallaan. -Kavala Sininen ritari otti toisen peitsen ja odotti, kunnes näki -peloittavan vastustajansa olevan tulisimmassa ahdingossa; silloin hän -karahdutti lähemmäksi ja aikoi naulata hänet peitsellään puuhun kiinni. -Mutta Wamba teki senkin yrityksen tyhjäksi. Narri, jolla tosin ei ollut -paljon voimaa, mutta sitä enemmän ketteryyttä, ja josta sotamiehet eivät -pitäneet suurta lukua, kun heillä oli tärkeämpi työ tekeillä, hyppeli -sinne tänne taistelijoiden takana ja katkaisi kerrassaan Sinisen ritarin -uhkaavan hyökkäyksen siten, että löi miekallaan hänen hevoseltaan -kinttukintereen poikki. Ratsu ja ratsastaja pyllähtivät maahan. Mutta -sittenkin oli Mustan ritarin tila yhä vielä vaarallinen, sillä useampia -täysin varustettuja asemiehiä ahdisti häntä tulisesti. Häntä alkoi jo -uuvuttaakin, sillä hänen piti ponnistaa kaikki voimansa voidakseen -torjua yht'aikaa päältään niin monta, eri haaroilta tulevaa hyökkäystä. -Mutta lensipä äkkiä keskelle kiherrystä hanhensulkainen nuoli, joka -kaatoi maahan pahimman päälleryntääjän. Ja samassa töytäisi metsästä -esiin jousimiesjoukko, etunenässä Locksley ja iloinen munkki. Joutuisaan -ja voimallisesti he kävivät rosvojen kimppuun, jotka pian makasivat -kaikki maassa hengettöminä tai henkitoreissaan. Musta ritari osoitti -kiittäessään auttajiansa majesteetillisuutta, jota hänessä ei ollut -aikaisemmin huomattu; hänen ryhtinsä oli ollut pikemminkin tavallisen -reippaan soturin kuin korkeasukuisen herran. - -»Minulla on sangen tärkeätä, ennenkuin oikein saan ilmaisseeksi -kiitollisuuttani näille uskollisille ystäville, saada tietää, ketkä näin -aiheetta ovat päälleni hyökänneet. -- Aukaise tuon Sinisen ritarin -silmikko, Wamba; hänhän näkyy olevan noiden lurjusten päällikkö.» - -Narri riensi murhamiesten päällikön luo, joka kaatuessaan oli loukannut -itseään ja takertuneena haavoittuneen ratsunsa alle ei kyennyt -vastarintaan eikä pakoon. - -»Sallikaa, urhoollinen herra», virnakoi Wamba, »minun nyt olla teidän -asemiehenänne, niinkuin äsken olin tallirenkinänne. Silloin autoin -teidät alas hevosen selästä, nyt riisun kypärän päästänne.» - -Näin sanoen hän, eikä niinkään hellävaroen, irroitti Sinisen ritarin -kypärän, joka vieri vähän matkaa nurmikkoa pitkin. Siten paljastui -Mustan ritarin nähtäväksi harmahtava tukka sekä tutut kasvot, joita hän -ei olisi luullut saavansa tämmöisessä tilaisuudessa nähdä. - -»Woldemar Fitzurse!» virkkoi hän kummastellen. »Mikä on voinut yllyttää -miestä, joka on niin korkea säädyltään ja jota on pidetty niin -kunnollisena, tämmöiseen konnantyöhön?» - -»Rikhard», vastasi vangittu ritari katsoen häneen, »vähänpä sinä tunnet -ihmissydäntä, kun et tiedä, mihin kaikkeen kunnianhalu ja kostonhimo -voivat saattaa jokaisen Aatamin pojan.» - -»Kostonhimoko?» sanoi Musta ritari; »enhän minä ole milloinkaan tehnyt -sinulle pahaa. Ei sinulla pitäisi olla mitään kostettavana minulle?» - -»Sinä hylkäsit naimisliiton tyttäreni kanssa, Rikhard -- eikö siinä -ollut kylliksi loukkausta normannilaiselle ritarille, jonka sukuperä on -yhtä korkea kuin sinun omasikin?» - -»Tyttäresi kanssa?» jatkoi Musta ritari. »Siinäkö muka kylliksi syytä -vihaan, ja vieläpä näin veriseen vihaan! -- Siirtykää syrjään, ystävät, -tahtoisin puhua hänen kanssaan kahdenkesken. -- Ja nyt, Woldemar -Fitzurse, sano minulle täysi totuus -- tunnusta, kuka sinut on käskenyt -tähän maankavaltajan työhön?» - -»Isäsi poika», vastasi Woldemar, »joka näin tehdessään ei tee muuta kuin -rankaisee sinua omasta kapinastasi isääsi vastaan.» - -Rikhardin silmät säihkyivät suuttumuksesta, mutta hänen parempi -olemuksensa sai pian vihan hillityksi. Hän painoi käden otsaansa vasten -ja seisoi vähän aikaa katsellen kukistettua paronia kasvoihin, joissa -ilmeisesti taistelivat keskenään loukattu ylpeys ja häpeäntunne. - -»Etkö pyydä armoa hengellesi, Woldemar?» kysyi kuningas. - -»Ken on joutunut jalopeuran kynsiin», vastasi Fitzurse, »hän tietää -rukoukset turhiksi.» - -»Pidä siis henkesi pyytämättäsikin», lausui Rikhard; »jalopeura ei kajoo -maassa makaaviin raatoihin. -- Pidä henkesi, mutta sillä ehdolla, että -kolmen vuorokauden kuluessa poistut Englannista ja menet johonkin -Normandian linnaan piiloittamaan häpeääsi; sen lisäksi et saa ikänä -sanallakaan mainita, että Anjoun Juhanalla on ollut osaa sinun kavalassa -hankkeessasi. Jos sinut nähdään Englannin rajojen sisällä sen ajan -jälkeen, jonka olen suonut sinulle, niin kuolet -- tai jos hiiskut -sanaakaan, josta sukuni kunnia tahraantuisi, niin ei alttarikaan ole, -sen vannon Pyhän Yrjänän kautta, oleva sinulle tarpeeksi varma -turvapaikka. Minä hirtätän sinut oman linnasi tornin huippuun -kaarneitten ruoaksi. -- Anna tälle ritarille hevonen, Locksley, ---ovathan, näen minä, sinun miehesi saaneet kiinni muutamia irrallaan -juoksevia -- ja salli hänen lähteä täydessä turvassa.» - -»Jollen arvelisi, että tällä äänellä, joka nyt minua käskee, on -laillinen valta käskeä», vastasi sissipäällikkö, »niin lähettäisin tuon -väijyvän lurjuksen jälkeen nuolen, joka säästäisi häneltä enemmät -matkanvaivat.» - -»Sinussa asuu tosi englantilainen sydän, Locksley», sanoi Musta ritari; -»ja syystä arvaat, että minulla on valta käskeä -- minä olen Rikhard, -Englannin kuningas!» - -Nämä sanat kuultuansa, joiden majesteetillinen ääni oli Leijonamielen -korkean säädyn ja yhtä jalon hengen mukainen, metsäsissit lankesivat -heti polvilleen, osoittaen samalla kertaa kuninkaalle tulevaa -kunnioitusta ja pyytäen anteeksi pahoja tekojaan. - -»Nouskaa pystyyn, ystäväiseni», lausui Rikhard armollisella äänellä, -luoden heihin silmänsä, joissa hänen tavallinen iloisuutensa oli jo -saanut voiton tulisesta vihastuksesta. Muutenkaan ei hänen kasvoillaan -näkynyt enää jälkeäkään äskeisestä tuimasta tappelusta, paitsi että ne -voimanponnistuksesta olivat vielä tulistuksissa. -- »Nouskaa, ystäväni!» -lausui hän. »Rikoksenne, olivatpa ne tehdyt metsässä tai pellolla, -olette sovittaneet annettuanne Torquilstonen edustalla uskollista apua -onnettomuuteen joutuneille alamaisilleni sekä myös tänään pelastamalla -kuninkaanne. Nouskaa, uskolliset mieheni, ja olkaa tästä lähtien -rehellisiä alamaisia. -- Ja sinä, kunnon Locksley...» - -»Älkää enää, kuninkaallinen herrani, nimittäkö minua Locksleyksi, vaan -kuulkaa nimeni, jonka maine, pelkään minä, on levinnyt niin avaralle, -että se varmaan on ulottunut teidänkin korviinne asti -- minä olen Robin -Hood, Sherwoodin salon sissi.» - -»Sinä kaikkien metsäsissien kuningas ja kaikkien iloveitikkojen -hallitsija», sanoi kuningas, »kuka ei olisi kuullut sinun nimeäsi, jonka -maine on levinnyt aina Palestiinan maalle saakka? Mutta minä vakuutan -sinulle, uljas metsäsissi, etten tahdo pitää pahassa muistossa yhtään -ainoatakaan tekoa, jonka olet tehnyt minun poissaollessani ja näiden -metelien aikana, joihin poissaoloni on ollut syynä.» - -»Toteenpa tässäkin taas käy vanha sananlasku», virkkoi Wamba, virittäen -kokkapuheensa väliin, vaikka kuitenkin vähemmän kärkkäästi kuin -tavallisesti, -- - - Kun kissa kulkuteillä, - hiiret pöydälle pyrähti. - -»Mitä, Wamba, oletko sinäkin saapuvilla?» sanoi Rikhard. »Enpä ole niin -pitkään aikaan kuullut ääntäsi, että luulin jo sinun pötkineen pakoon.» - -»Minäkö pakoon pötkisin!» vastasi Wamba. »Milloinka olette nähnyt -hupsuuden erillään urhoudesta? Tuossahan on pitkällään miekkani kaatama, -kelpo harmaa ruuna, jonka mielelläni näkisin jälleen jaloillaan, kunhan -sen isäntä sen sijaan kellottaisi maassa, kinnersuonet poikki. Tunnustaa -täytyy, että peräydyinhän minä ensi alussa pikkuisen, sillä kirjava -nuttu ei suojele peitsenpäätä vastaan niinkuin rautapaita. Mutta vaikka -en taistellutkaan miekallani, niin myöntänettepä kuitenkin, että soitin -rynnäkköön.» - -»Ja sopivalla ajalla sen teitkin, kunnon Wamba», vastasi kuningas. -»Sinun hyvää apuasi en ikänä unohda.» - -»_Confiteor! Confiteor!_ (Minä tunnustan syntini!)», huusi samassa nöyrä -ääni kuninkaan vieressä. »Eipä latinani auta minua edemmäksi, mutta -tunnustaa tahdon rikokseni majesteettia vastaan, jolla olen kuoleman -ansainnut. Sitä vain anoisin, että saisin anteeksi, ennenkuin minut -viedään mestauslavalle!» - -Rikhard katsahti ympärilleen ja huomasi iloisen erakon joka seisoi -polvillaan hypistellen helmivyötänsä. Hänen nuijasauvansa, joka ei ollut -taistelun aikana jouten ollut, oli nurmikolla vähän matkan päässä -isännästään. Munkki oli vääntänyt kasvonsa semmoiseen irveeseen, jonka -arveli paraiten ilmaisevan katumusta: silmät olivat taivaaseen päin -pullistuneet ja suupielet vääntyneet alas, -- Wamban sanoilla puhuen, -niinkuin tupsut kukkaron molemmista päistä. Mutta tämän teeskennellyn -katumuksen valheellisuutta todisti naurettavalla tavalla munkin -karkeissa kasvojen eleissä väijyilevä veitikkamainen ilve; se näytti -kielivän, että hänellä pelko oli yhtä teeskennelty kuin katumuskin. - -»Miksi olet näin alla päin, pahoilla mielin, pappi veitikka?» kysyi -Rikhard. »Pelkäätkö, että piispasi saa nyt kuulla, miten harras olet -palvelemaan Jumalan Emoa ja Pyhää Dunstania? -- Vielä vai, mies, ole -huoleti! Rikhard, Englannin kuningas, ei kieli salaisuuksia, jotka saa -kuulla viinipullon ääressä.» - -»En, armollisin kuninkaani», vastasi erakko, »enpä piispan sauvaa niin -pahasti pelkää kuin kuninkaan valtikkaa. Voipa kuitenkin, kun minun -saastuttavan nyrkkini piti koskea Jumalan voiteleman majesteetin -korvalliselle!» - -»Hahaa!» nauroi Rikhard; »siltäkö puolelta tuuli nyt käy? Olinpa, totta -puhuen, kokonaan unohtanut korvapuustisi, vaikka korvani soi siitä koko -sen päivää. Mutta jos sinun antamasi korvapuusti olikin kelpo lajia, -niin vetoanpa näiden hyvien miesten tuomioon, että se tuli täysin määrin -maksetuksi -- tai, jos arvelet velkaa vielä jääneen minun puolelleni ja -tahdot ottaa vastaan toisen samanlaisen...» - -»En suinkaan, en suinkaan», vastasi veli Tuck kiireisesti. »Olenpa -saanut omani takaisin, vieläpä koron kanssa -- ja minä toivon vain, että -te, kuninkaallinen majesteetti, aina yhtä täydesti maksaisitte -veikanne!» - -»Jos ne saisin korvapuusteilla suoritetuksi», sanoi kuningas, »niin -vähänpä syytä minun velkojillani silloin olisi valittaa rahastoni -tyhjyyttä.» - -»Mutta en kuitenkaan», sanoi munkki muuttaen jälleen kasvonsa -teeskennellyn nöyriksi, »vielä tiedä, millä lihankidutuksella minun -pitää sovittaa tuo jumalaton lyöntini!» - -»Älä siitä puhu enää, veikkonen», vastasi kuningas. »Minä olen ottanut -vastaan niin monta sivallusta muhamettilaisilta ja pakanoilta, että -olisin aivan järjetön, jos riitelisin yhdestä korvapuustista, jonka niin -pyhä mies kuin Copmanhurstin erakko on suonut minulle. Mutta, pyhä -veljeni, luulisinpä kuitenkin parhaaksi sekä kirkolle että itsellesikin, -jos hankkisin sinulle luvan riisua munkkikaapusi päältäsi ja ottaisin -sinut henkivartijajoukkooni. Sitten saisit palvella minua samalla -tavalla kuin tähän asti olet palvellut Pyhän Dunstanin alttaria.» - -»Herra kuninkaani», vastasi munkki, »pyydän nöyrimmästi, ettette panisi -pahaksi, vaikka en otakaan vastaan tarjoustanne. Ja luulenpa, että te -helpostikin soisitte minulle anteeksi, jos vain tietäisitte, miten -suuren vallan laiskuuden synti on saanut minussa. Pyhä Dunstan -- olkoon -hän meille armollinen! -- seisoo koreasti seinäkomerossaan, vaikka minä -joskus löisinkin messuni laimin pyydystäessäni lihavaa metsäkaurista. -Olen joskus koko yökauden poissa kotoa, ties häntä millä asioilla ---siitä ei Pyhä Dunstan koskaan suutu. Hän on hiljainen isäntä, -- ja -hyvänsävyinen isäntä, niinkuin puupölkky ainakin. Mutta jos minun tulisi -olla henkivartijana herrani ja kuninkaani palveluksessa -- suuri kunnia -se tietysti olisi -- niin, jos vähänkin poikkeaisin tänne leskeä -lohduttamaan, tai tuonne metsäkaurista ampumaan, kohtapa kuuluisi -kaikenlaista. 'Missä tuo pappi koira on?' soimaisi yksi. 'Eikö kukaan -ole nähnyt sen vietävää Tuckia?' kiroilisi toinen. 'Tuo munkkikaapunsa -hylännyt lurjus hävittää enemmän metsän otuksia kuin puoli maakuntaa', -tiuskaisisi metsänvartija. 'Hän on heti jokaisen aran emokauriin -jäljillä, mikä ilmaantuu vain valtakuntaani' haukkuisi toinen. Sanalla -sanoen, armollinen kuninkaani, minä rukoilen, että sallitte minun pysyä -samanlaisena kuin olin meidän ensi kerran tavatessamme. Tai jos -tahtonette minulle osoittaa jotakin hyvyyttä, niin pyytäisin, että -pitäisitte minua vain samana köyhänä erakkona, joka asuu Pyhän Dunstanin -majassa Copmanhurstissa, ja joka kiitollisuudella ottaa vastaan -pienimmänkin lahjan.» - -»Kyllä ymmärrän», sanoi kuningas, »ja pitääpä siis tämän pyhän erakon -saada lupa kuljeksia sinisaloilla ja ammuskella Wharncliffen metsässä, -joka kuuluu minulle. Huomaa kuitenkin, että lupaan sinulle vain kolme -kaurista joka vuosi. Mutta jollei niin tapahdu, vaan että sinä tämän -lupauksen turvin tapat kolmekymmentä, niin en ole kristitty kuningas -enkä tosi kuningas.» - -»Olkaa huoleti, armollinen herra», vakuutti munkki, »kyllä minä Pyhän -Dunstanin avulla keksin keinoja saattaakseni teidän hyväntahtoisen -lahjanne satakertaisesti enentymään.» - -»Sitä en epäilekään, veli veikkonen», vastasi kuningas. »Ja koska -metsänotuksen liha on kuivanlaista pureksittavaa, niin käsken -kellarimestarini toimittaa sinulle yhden puoliskon Kanarian viiniä, -yhden aarnin Malvasian viiniä sekä kolme tynnyriä olutta, ensimmäistä -panosta joka vuosi. Jollet silläkään vielä saa janoasi aivan sammuksiin, -niin ei ole muuta neuvoa, kuin että tulet hoviini ja koettelet päästä -ruokaeverstini tuttavaksi.» - -»Entäs mitä Pyhälle Dunstanille...?» kysyi erakko. - -»Messupaidan ja alttariliinan saat häntäkin varten», jatkoi kuningas -ristien silmänsä. -- »Mutta älkäämme kääntäkö leikkiä todeksi, ettei -Jumala rankaise meitä siitä, että enemmän ajattelemme omia -hulluttelujamme kuin hänen kunnioittamistaan ja palvelemistaan.» - -»Kyllä minä vastaan suojeluspyhäni puolesta», tokaisi munkki -leikillisesti. - -»Vastaa omasta puolestasi, munkki!» lausui Rikhard kuningas jotenkin -ankaralla äänellä. Mutta heti hän taas ojensi kätensä erakolle, joka -vähän häpeissään lankesi polvilleen ja suuteli kättä. »Vähemmänpä -osoitat kunniata kämmenelleni kuin nyrkilleni», sanoi hallitsija. »Sille -sinä nyt vain kumarrat polvillasi, mutta tämän edessä löit tuonnoin -otsasi maahan.» - -Mutta munkki, joka ehkä pelkäsi uudestaan suututtavansa Rikhardia, jos -jatkaisi puhetta liian leikilliseen tapaan -- tätä vikaa on varsinkin -karttaminen, kun ollaan kuningasten puheilla -- kumarsi syvään ja -vetäytyi syrjään. - -Tällä hetkellä ilmaantui paikalle vielä kaksi miestä toisten lisäksi. - - - - -YHDESVIIDETTÄ LUKU. - - - Oi terve, mun herrani ylhäiset, - täss' ollahan köyhät, mut iloiset; - nyt tanssitaan - ja riemuitaan, -- - oi tulkaa riemua katselemaan. - - MACDONALD. - -Tulijat olivat Wilfred Ivanhoe, istuen abotin juhdan selässä, ja Gurth, -joka ratsasti ritarin omalla sotaoriilla. Ivanhoe oli äärettömän -hämmästynyt, kun hän näki herransa veren tahrassa ja kuusi, seitsemän -ruumista virumassa sillä pienellä, lakealla nurmikolla, joka äsken oli -ollut taistelutantereena. Yhtä suuri oli hänen kummastuksensa myös -siitä, kun hän näki Rikhardin ympärillä niin monta metsäläistä, jotka -nähtävästi olivat rosvoja ja siis hiukan vaarallista seuraa kuninkaalle. -Hän epäili, pitikö hänen puhutella kuningasta Mustan ritarin nimellä, -vai osoittaa hänelle asiaan kuuluvaa kunnioitusta. Rikhard huomasi hänen -neuvottomuutensa. - -»Puhuttele vain pelkäämättä, Wilfred», virkkoi hän, »Rikhard -Plantagenetiä hänen tosinimellään. Nämä miehet, jotka näet hänen -ympärillään, ovat rehellisiä Englannin poikia, vaikka heidän tulinen -englantilaisverensä taitaakin välistä hairahduttaa heidät hiukan -väärille teille.» - -»Ritari Wilfred Ivanhoe», sanoi uljas sissipäällikkö astuen esille, -»minun vakuutukseni ei voi paljonkaan vahvistaa hallitsijan sanaa; mutta -sallikaa minun sittenkin ylpeänä vakuuttaa, että kuninkaalla ei ole sen -uskollisempia alamaisia kuin ne, jotka nyt seisovat hänen ympärillään.» - -»Sitä en epäile, uljas urho», vastasi Wilfred, »koska kerran sinäkin -kuulut niiden joukkoon. Mutta mitä tietävät nuo kuoleman ja vaaran -jäljet? Nuo tapetut miehet ja kuninkaani verinen haarniska?» - -»Maankavaltajia on ollut kimpussamme, Ivanhoe», sanoi kuningas. »Mutta -kiitos ja kunnia siitä olkoon näille urhokkaille miehille, petturit ovat -saaneet ansaitun palkkansa. -- Mutta nyt, kun oikein ajattelen asiaa», -lisäsi Rikhard hymyillen, »olethan sinäkin kapinoitsija, oikein -uppiniskainen kapinoitsija. Sillä enkö ankarasti käskenyt sinua -lepäilemään Pyhän Botolfin luostarissa, kunnes haavasi olisi jälleen -parantunut?» - -»Se onkin jo parantunut», vastasi Ivanhoe; »se ei tee minulle enempää -haittaa, kuin jos olisin vain neulalla raapinut nahkaani. Mutta miksi, -ah miksi, jalo kuninkaani, tahdotte näin kiusata uskollisen palvelijanne -sydäntä ja saattaa itsenne vaaraan syrjäisillä teillä ja hurjilla -retkillä, ikäänkuin ei henkenne olisi suuremman arvoinen kuin tavallisen -vaeltavan ritarin, jolla ei maan päällä ole muuta arvoa kuin minkä hän -voi peitsellään ja miekallaan hankkia itselleen?» - -»Eikä Rikhard Plantagenetkään», sanoi kuningas, »halua mitään muuta -arvoa kuin sen, minkä hän voi itsellensä hankkia kelpo peitsellään ja -miekallaan. Ja suurempana ansiona Rikhard pitää vaarallista retkeä, -jonka hän vain kelpo miekkansa ja vahvan käsivartensa voimalla on -saattanut hyvään päätökseen kuin suurta tappelua, jossa hän on ollut -johtamassa sataatuhatta soturia.» - -»Mutta teidän valtakuntanne, minun herrani ja kuninkaani», jatkoi -Ivanhoe, »teidän valtakuntanne on hajoamaisillaan ja kukistumaisillaan -keskinäissodan vuoksi -- teidän alamaisianne uhkaavat kaikki mahdolliset -onnettomuudet, jos heidän kuninkaansa hukkaantuisi johonkin niistä -vaaroista, joihin te antaudutte joka päivä ja jollaisesta nytkin olette -töintuskin vapautunut.» - -»Hohoo -- valtakuntaniko ja alamaiseni?» vastasi Rikhard närkästyen. -»Sen sanon sinulle, Wilfred, että parhaatkin alamaisistani ovat liian -kärkkäitä kostamaan hullutuksiani omilla hullutuksillani. Niinpä -esimerkiksi tämä sangen uskollinen palvelijani, Wilfred Ivanhoe, ei -piittaa lainkaan minun ankarasta käskystäni, ja sittenkin hän pitää -kuninkaallensa pitkän saarnan siitä, että tämä muka ei tarkoin noudata -hänen neuvojansa. Kumpaisellako meistä lienee suurempi syy moittia -toista? -- Mutta suo anteeksi minulle, uskollinen Wilfredini. Tätä -aikaa, jonka olen kuluttanut ja vielä edelleen aion kuluttaa syrjäisissä -paikoissa, on täytynyt täten käyttää -- selitinhän sen sinulle Pyhän -Botolfin luostarissa --, jotta ystäväni ja uskolliset aatelisherrani -kerkiäisivät saada voimansa kokoon. Sillä kun sanoma Rikhardin tulosta -viimein julistetaan, pitää hänen komentonsa alla olla niin suuri -sotajoukko, etteivät viholliset uskalla ajatellakaan käydä sen kimppuun -ja että aiottu kapina siis kukistuu itsestään miekkaa paljastamatta. -Ennen vuorokauden kuluttua ei Estotevillella ja Bohunilla vielä voi olla -kyllin väkeä koossa, jotta he voisivat marssia Yorkiin päin. Minä odotan -sanomia Salisburyltä etelästä, Beauchampilta Warwickshirestä ja -Multonilta ja Percyltä pohjoisesta. Kanslerin pitää saattaa Lontoon -kaupunki puolellemme. Ennenaikainen ilmaantumiseni saattaisi minut aivan -toisenlaisiin vaaroihin, vaaroihin, joista peitseni ja miekkani tuskin -voisikaan pelastaa minua, vaikka apunani olisikin uljaan Robinin jousi -ja veli Tuckin nuijasauva ja viisaan Wamban torvi.» - -Wilfred kumarsi myöntyen. Hän tiesi hyvin, miten turhaa oli vastustella -sitä hurjan ritarillista uljuutta, joka niin usein saattoi hänen -kuninkaansa vaaroihin, mitkä helposti olisi voinut välttää, ja joihin -antautuminen, suoraan sanoen, oli kuninkaan ankarimmin moitittavia -vikoja. Nuori ritari siksi vain huokasi ja vaikeni. Rikhard puolestaan, -joka oli iloinen siitä, että oli muka saanut neuvonantajansa -vaikenemaan, vaikka hän sydämessään ei voinutkaan olla myöntämättä -moitteen oikeutusta, jatkoi puhettansa Robin Hoodin kanssa. ---»Metsäsissien kuningas», sanoi hän, »eikö sinulla ole mitään ravintoa -tarjottavana kuninkaalliselle veljellesi? Sillä noita roistoja -tappaessani oli minulla riittävästi ruumiinliikettä, ja siitä olen -saanut ruokahalua.» - -»Totta puhuakseni», vastasi sissipäällikkö, »-- sillä en teille, -armollinen herra, tahdo valhetella, -- meidän ruoka-aittamme varat ovat -pääasiallisesti saatuja...» Hän vaikeni hiukan hämillään. - -»Minun metsästänikö, eikö niin?» sanoi Rikhard iloisesti. »Eihän -parempaa ruokaa olekaan nälkäiselle vatsalle kuin metsänriista. Ja, -totta puhuen, jos kuningas ei viitsi pysyä kotona itse hankkimassa -metsänriistaansa, niin eipä hänen pitäisi nostaa liian suurta melua, kun -hän näkee sitä hankittavan hänen avuttaankin.» - -»Jos te, armollinen kuningas», sanoi Robin, »siis suvaitsette jälleen -kunnioittaa käynnillänne erästä Robin Hoodin miesten yhtymäpaikkaa, niin -eipä siellä pidä oleman puutetta metsänviljasta. Ja löytyneehän -tuopillinen olutta ja kenties myös pikarillinen jokseenkin hyvää viiniä -palan painikkeeksi.» - -Sissipäällikkö alkoi nyt astua edeltä, ja hänen jäljessään seurasi -iloinen kuningas, jota tämä yhteensattuma Robin Hoodin ja hänen -metsämiestensä kanssa luultavasti miellytti enemmän kuin istuminen -täydessä kuninkaallisessa komeudessaan, loistava piiri aatelisia herroja -ympärillään. Seuran ja tapausten vaihtelu, se oli Rikhard -Leijonamielelle parasta elämäniloa, ja tämä nautinto oli hänen -silmissään sitä makeampi, jos sen lisäksi oli sattunut vaaroja, jotka -olivat tulleet hyvin voitetuiksi. Tässä leijonamielisessä kuninkaassa -ilmeni koko hyödyttömässä loistossaan ilmeinen ja elävä ritarillisuuden -perikuva, semmoisena kuin sitä romaaneissa kuvattiin. Omilla -mieskohtaisilla taisteluilla hankittu maine oli hänen kaikkea tavatonta -etsivälle mielelleen paljon kalliimpi kuin se loisto, jonka valtiotaito -ja viisaus olisivat levittäneet hänen hallituksensa yli. Siitä johtui, -että hänen valtakautensa muistutti loistavaa, mutta pian sammuvaa -tähdenlentoa, joka kiitää taivaankannen poikki levittäen ympärilleen -hyödytöntä ja eriskummallista valoa, mutta heti taas katoaa ympäröivään -pimeyteen. Hänen sankaritekonsa ovat antaneet paljon aihetta -runoniekoille ja ministreleille, mutta eivät ole tuottaneet kotimaalle -ainoatakaan niistä pysyvistä eduista, joista historia niin mielellään -laveasti kertoilee, pitäen niitä nousevien polvien esikuvina. Mutta -siinä seurassa, missä hän nyt oli, Rikhardin avut saivat tilaisuuden -puhjeta esiin mitä loistavimmalla tavalla. Hän oli iloinen ja -hyvänsävyinen ja viihtyi hyvin kaikensäätyisten ihmisten parissa. - -Suunnattoman suuren tammipuun juurelle katettiin pian Englannin -kuninkaalle metsämiehen tapaan pöytä. Hänen ympärillään seisoi piiri -miehiä, jotka eivät totelleet kuningaskunnan lakeja, mutta olivat nyt -kuitenkin kuninkaan seuralaisina ja henkivartijoina. Lauluja ja -leikkipuheita vaihetteli, itsekunkin suorittamia urotöitä ylistettiin; -kehuessaan onnistuneita lainrikkomisiaan sissit eivät enää -muistaneetkaan puhuvansa lain luonnollisen suojelijan kuullen. Iloinen -kuningaskaan ei pitänyt enempää lukua omasta arvostansa kuin hänen -seurakumppaninsa; hän vain nauroi, kallisteli kannua ja laski kilpaa -leikkiä muun iloisen joukon kanssa. Mutta Robin Hood, joka älyltään oli -terävä vaikka oppimaton, halusi lopettaa tämän melskeen, ennenkuin hyvä -sopu jollakin tavalla olisi rikkoontunut. Tämä hänen halunsa kiihtyi -vielä siitä, kun hän näki huolen pimittävän Ivanhoen otsaa. »Suuri -kunnia tosin on meille», hän virkkoi tälle, »että uljas kuninkaamme -seurustelee meidän kanssamme; mutta enpä kuitenkaan soisi, että hän -tällä tapaa kuluttaa suotta aikaansa, joka valtakunnalle sen nykyisessä -tilassa on kallis.» - -»Se oli hyvä ja viisas sana, kunnon Robin Hood», vastasi Wilfred -kuiskaten. »Ja huomaa, että ne, jotka laskevat leikkipuheita majesteetin -kanssa, oli tämä vaikka kuinka iloisella tuulella, itse asiassa -leikittelevät leijonanpennun kanssa. Paljoa suuttumuksen syytä ei -tarvitakaan, kun se tarttuu kiinni sekä kynsin että hampain.» - -»Satuittepa juuri siihen, mitä minä pelkäsinkin», sanoi sissipäällikkö. -»Mieheni ovat raakoja luonteeltaan ja kasvatukseltaan, ja kuningas on -yhtä pikainen kuin hyväluontoinen. En takaa, kuinka kauan voi kestää, -ennenkuin he loukkaavat häntä jollakin tavalla, enkä tiedä, kuinka -tulisesti hän siitä saattaa suuttua; -- aika olisi todellakin lopettaa -tämä ilo.» - -»Siihen toimeen sinun on ryhdyttävä, uljas jousimies», virkkoi Ivanhoe, -»sillä kaikki minun varoitukseni eivät vaikuta muuta kuin että hän sitä -hartaammin jatkaa leikkiä.» - -»Pitääkö minun jo näin pian panna kuninkaani anteeksianto ja suosio -alttiiksi?» sanoi Robin Hood hiukan epäröiden. »Mutta tehtävä se -kuitenkin on, Pyhä Kristoffer auttakoon. Enhän ansaitsisikaan hänen -suosiotaan, jollen panisi sitä hänen edukseen alttiiksi. -- Kuules, -Scathlock, käypä tuon viidakon taakse ja puhalla torvellasi -normannilainen rynnäkkötörähdys -- ja vähääkään viipymättä henkesi -uhalla.» - -Scathlock totteli päällikön käskyä; eikä kulunut viittä minuuttiakaan, -kun hän jo torventörähdyksellä säikähdytti mässääjiä. - -»Se on Malvoisinin torvi», virkkoi mylläri kavahtaen jaloilleen ja -kaapaten jousensa. Munkki päästi pullon kädestään maahan ja tarttui -nuijasauvaansa. Wamba katkaisi leikkipuheen kesken ja tempasi miekkansa -sekä kilpensä. Kaikki muutkin ottivat kukin aseensa. - -Ne, joiden elämä yhtämittaa on monen vaaran alainen, rientävät helposti -juomingeista tappeluun; ja Rikhardin mielestä tämä häiriö tuntui vain -lisäävän seikkailun viehätystä. Hän käski tuoda kypäränsä sekä muut -raskaat varustensa osat, jotka hän oli riisunut yltään. Ja sillä aikaa -kuin Gurth auttoi niitä päälle, antoi kuningas ankarat käskyt -Wilfredille uhaten kiivainta vihastustansa, ellei tämä pysyisi erillään -lähenevästä tappelusta. - -»Sinä olet minun puolestani taistellut sadat kerrat, Wilfred, ja minä -olen vain katsellut syrjästä. Tänäpäivänä sinun pitää katsella, kuinka -Rikhard tappelee ystävänsä ja uskollisen palvelijansa puolesta.» - -Sillä välin oli Robin Hood lähettänyt useat miehistänsä eri haaroille -muka tiedustelemaan vihollisen asemaa. Ja nähtyänsä, että juomaseura oli -kokonaan hajonnut, hän lähestyi Rikhardia, joka oli nyt täysissä -varusteissaan. Laskeutuen toiselle polvelleen Robin pyysi kuninkaalta -anteeksi. - -»Mitä sitten, kunnon jousimieheni?» kysyi Rikhard hiukan närkästyneenä. -»Emmekö ole jo suoneet sinulle täyttä anteeksiantoa kaikista -rikoksistasi? Arveletko, että sanamme on kuin höyhen, joka heiluu sinne -tänne? Eihän sinulla ole vielä ollut aikaa tehdä mitään uutta rikosta -sen jälkeen?» - -»Onpa niinkin», vastasi sissipäällikkö, »jos rikokseksi lienee -katsottava, että olen tehnyt kuninkaalleni pienen petoksen hänen omaksi -hyödykseen. Tuo torventoitotus ei tullutkaan Malvoisinin torvesta, vaan -puhallettiin minun käskystäni juominkimme lopettamiseksi, ettei se -kuluttaisi teidän aikaanne, joka on liian kallis näin tuhlattavaksi.» - -Näin puhuttuaan hän nousi pystyyn, laski käsivartensa ristiin -rinnallensa ja odotti kuninkaan vastausta, kuten ainakin mies, joka -tietää nostaneensa kenties pahaa mieltä, mutta kuitenkin luottaa -tarkoituksensa puhtauteen. Närkästys ajoi veret Rikhardin poskille; -mutta se oli vain hetkellistä, pian asettuvaa mielenliikutusta, jonka -oikeudentunto heti hillitsi. - -»Sherwoodin metsän kuningas», hän virkkoi, »näyttää pelkäävän, että -Englannin kuningas kuluttaisi liiaksi hänen kaurispaistiaan ja -viinivarojaan. Hyvä on, uljas Robin! -- Mutta jos tulet joskus -vieraisille minun luokseni iloiseen Lontooseen, niin saatpa kokea, sen -lupaan, että minä en ole yhtä itara isäntä. Oletpa kuitenkin oikeassa, -veli veikkonen. Ylös hevosen selkään nyt ja matkaan, -- Wilfred on jo -kauan ollut malttamaton. Sanopa, uljas Robin, eikö sinulla ole -joukossasi ystävää, joka ei tyydy paljaaseen neuvonantajan virkaan, vaan -väkistenkin tahtoo taluttaa sinua kaikilla teillä ja heti näyttää -vihaiselta, kun joskus uskallat omin päin astua?» - -»On maar minullakin semmoinen», vastasi Robin, »se on alapäällikköni, -Pikku Jussi, joka par'aikaa on pitkällä retkellä aina Skotlannin -rajoilla saakka. Ja täytyypä tunnustaa, herra kuningas, että toisinaan -närkästyn hänen liiasta kerkeydestään minun neuvojanani ja -varoittajanani. Mutta kun olen toistamiseen asiaa aprikoinut, en voi -kauemmin olla suutuksissa ystävälle, joka vain hartaudesta isäntäänsä -palvelemaan toisinaan on ylenmäärin kiivas.» - -»Oikein puhut, kunnon jousimies», virkkoi Rikhard. »Ja jos minulla olisi -Ivanhoe toisella sivullani vakavia neuvojansa antamassa, vieläpä -muotonsa ankaralla yksitotisuudella vahvistamassa niiden tärkeyttä, ja -sinä olisit toisella sivullani koirankujeilla viekoittelemassa minua -siihen, mitä pidät hyödyllisenä -- niin olisi vapaa tahtoni sidottu ja -kahlittu pahemmin kuin kenenkään muun kuninkaan koko kristikunnassa tai -pakanoiden mailla. -- Mutta lähdetään nyt, veikkoset, iloisin mielin -Coningsburghiin, hopottelematta enää tämän asian vuoksi.» - -Robin Hood ilmoitti lähettäneensä osan miehistänsä edeltä siihen -suuntaan, minne matkalaisten tie nyt kulki. Tämä joukko oli varmasti -keksivä ja heidän tietoonsa saattava jokaisen väijyvän vihollisparven. -Tällä tavoin he saattoivat olla varmat siitä, että tie oli aivan -esteetön; tai jos jotakin häiriötä oli, piti heidän saada sanoma -vaarasta siksi hyvissä ajoin, että voivat peräytyä suuren -jousimiesjoukon turviin, jonka kera Robin itse lupasi seurata jäljestä. - -Tämä viisas ja hellä huolenpito Rikhardin turvallisuudesta liikutti -hänen sydäntään ja poisti viimeisenkin vihastuksen oireen. Kuningas -ojensi vielä kerran kätensä Robin Hoodille ja vakuutti hänelle -täydellistä anteeksiantoa ja vastaistakin suosiota. Myös hän ilmoitti -lujasti päättäneensä estää metsästyssääntöjen sekä muiden rasittavien -lakien liiaksi rajua toimeenpanoa, joka oli pakottanut niin -monta Englannin talonpoikaa metsäsisseiksi. Mutta Rikhardin -ennenaikainen kuolema teki tyhjäksi hänen hyvät aikomuksensa uljasta -sissipäällikköämme kohtaan; eikä metsästysvapautta saatu muuten kuin -väkisin vastahakoiselta Juhana-kuninkaalta, joka peri jalomielisen -veljensä kruunun. -- Mitä muuten Robin Hoodin myöhäisempiin -elämänvaiheisiin sekä väkivaltaiseen kuolemaan tulee, jonka petturi -hänelle aiheutti, saa niistä yllinkyllin tietoa vanhoista lentolehdistä, -joita aikoinaan myytiin huokeaan hintaan, nimittäin puoleen pennyyn, -mutta joista nykyjään ollaan halukkaat maksamaan täysi paino kultaa. - -Sissipäällikön vakuutus matkan turvallisuudesta kävi hyvin toteen, ja -kuningas, jota Ivanhoe, Gurth sekä Wamba seurasivat, saapui enemmittä -esteittä Coningsburghin linnan läheisyyteen, ennenkuin aurinko oli vielä -mennyt mailleen. Harva seutu koko Englannissa on kauniimpi ja -ihastuttavampi kuin tämän vanhan saksilaislinnan ympäristö. -Tasakulkuinen, hiljainen Don-joki juoksee siinä keskellä kaikille -haaroille kohoavaa maisemaa, missä viljelysmaat ja metsät ihanasti -vaihtelevat. Ja eräällä jokitörmällä kohoaa mainittu vanha rakennus -vallien ja kaivantojen turvaamana. Se oli, kuten sen saksilainen nimi -todistaa, ennen valloitusta ollut Englannin muinaisten kuningasten -asuntona. Ulkovallit olivat luultavasti vasta normannilaisajalta, mutta -sisempi linna on ilmeisesti sangen vanha. Päärakennus sijaitsee kunnaan -laella eräällä sisäpihan kulmalla. Sen seinät ovat erinomaisen paksut, -ja niiden ulkopuolisena tukena tai suojana on kuusi äärettömän suurta -kivipatsasta, jotka kohoavat tornin kupeita myöten ylös, ikäänkuin sen -vahvistimina tai kannattimina. Nämä paksut patsaat ovat juureltaan ja -koko matkan ylöspäinkin lävitsensä kivestä, mutta huippupuolelta ontot -ja päättyvät pieniin tornin tapaisiin, jotka ovat päätornin yhteydessä. -Kaukaa katsellessa tämä summattoman suuri linna eriskummallisine -lisärakennuksineen tarjoo yhtä paljon mielenkiintoista kaunisten -seutujen ihailijalle kuin sen sisusta muinaistutkijalle, jonka mietteet -se palauttaa hamaan Heptarkian[37] aikoihin. Erästä linnan läheisyydessä -olevaa kumpua sanotaan kuuluisan Hengistin hautakammioksi, ja -kirkkotarhassakin on useita ikivanhoja, merkillisiä hautakiviä. - -Kun Rikhard Leijonamieli seuralaisineen läheni tätä koristelematonta, -mutta majesteetillista rakennusta, ei se vielä ollut varustettu -ulkomuurilla. Saksilainen rakentaja oli pannut kaiken taitonsa itse -linnarakennuksen vahvistamiseen, ja ainoana ulkovarustuksena oli vain -kehno aitaus. - -Tornin huipusta liehuva suuri musta lippu ilmaisi, että isäntävainajan -hautajaisia par'aikaa vietettiin. Lipussa ei näkynyt mitään kuvaa, joka -olisi tehnyt selvää vainajan suvusta tai säädystä. Vaakunat olivat -siihen aikaan normannilaisenkin ritariston keskuudessa outoja, -vastakeksittyjä koristeita, eivätkä saksilaiset olleet niitä vielä -lainkaan ottaneet käytäntöön. Portin yläpuolella liehui kuitenkin -toinenkin lippu, johon oli taidottomasti kuvattu valkea hevonen; tämä -Hengistin ja hänen sotakumppaninsa vanhastaan tuttu lippukuva ilmaisi -vainajan kansallisuuden sekä kuninkaallisen sukuperän. - -Ylt'ympäri linnaa oli liikettä ja hälinää. Tällaisissa hautajaispidoissa -oli näet tapana osoittaa vieraanvaraisuutta anteliaasti ja valikoimatta -ei ainoastaan vainajan läheisemmille ja kaukaisimmille sukulaisille, -vaan myös kaikille ohikulkijoillekin. Athelstan vainajan rikkaus ja -korkea suku oli syynä siihen, että tätä tapaa nyt noudatettiin täysin -määrin. - -Suurin joukoin nähtiin siis vieraita astuvan ylös tai alas linnamäkeä; -ja kun kuningas seuralaisinensa ratsasti hakulin avonaisesta ja -vartijattomasta portista sisään, saivat he kartanolla nähdä näyn, josta -ei juuri helpolla olisi voinut arvata syytä tähän kokoukseen. Eräässä -kohden kokit paistoivat kokonaisia härkiä ja lihavia lampaita; toisessa -iskettiin tappia oluttynnyreistä, joita jokaisen janoavaisen oli lupa -tyhjentää. Kaikennäköistä kansaa istui siellä eri ryhmissä, ahmien -ruokia ja kaataen kurkkuunsa juomia, joita heille oli annettu. Ryysyinen -saksilainen orja sammutti puolenvuotisen janonsa ja nälkänsä muiston -yhdenpäiväisellä ylensyömisellä ja ylenjuomisella. Paremmin ravittu -porvari söi palaansa hitaammin maistellen ja tarkasti tutkistellen, -miten paljon maltaita oluessa mahtoi olla ja miten panijan taito oli -onnistunut. Muutamia harvoja köyhiä normannilaisherrojakin oli -saapuvilla. Nämä oli helppo erottaa sileäksi ajetuista leukapäistään ja -lyhyistä nutuistansa; se tunnusmerkki heille myös oli ominainen, että he -seurustelivat aina vain keskenänsä, katsellen halveksivasti koko juhlaa, -vaikka eivät pitäneetkään liian alentavana arvolleen ottaa runsaan -osansa tarjona olevista herkuista. Kerjäläisiä tietysti liikkui -tusinoittain sekä myös kierteleviä, Palestiinasta palanneita sotureita -(sellaisia he ainakin itse sanoivat olevansa), laukkukauppiaita, jotka -näyttelivät tavaroitaan, kuljeksivia käsityöläisiä, jotka kyselivät -työtä, vaeltavia toivioretkeläisiä ja metsäpappeja, saksilaisia -ministrelejä ja walesilaisia bardeja (runoseppiä), jotka -viimeksimainitut kaikki mutisivat rukouksia tai näppäilivät harppujaan, -viulujaan ja kitaroitaan, niin että korvat olivat haljeta. Mikä heistä -kiitteli surullisin ylistysvirsin Athelstanin avuja; mikä lauloi hänen -suvustaan, luetellen vainajan suurisukuisten esi-isien raakoja ja -vaikeasti lausuttavia nimiä. Eipä ollut temppujentekijöistäkään ja -silmänkääntäjistä puutetta; hautajaispitoja ei näet tähän aikaan pidetty -sopimattomina tilaisuuksina heidän taitonsa harjoittamiseen. -Saksilaiset tavat tässä suhteessa olivat yhtä luonnonperäiset kuin -sivistymättömätkin. Jos surevaista janotti, piti olla juotavaa tarjona --- jos hänen oli nälkä, piti olla ruokaa -- jos suru rupesi liiaksi -painamaan ja synkistyttämään sydäntä, piti olla huvitusta tai ainakin -mielenlievitystä. Eikä hautajaisjoukko ollutkaan käyttämättä noita -lohdutusneuvoja. Vain silloin tällöin, kun heidän mieleensä ikäänkuin -äkkiä juolahti, mikä syy heidät oli paikalle kerännyt, miehet kaikki -huoahtivat yhteen ääneen ja naiset, joita myös oli koko joukko läsnä, -koroittivat äänensä ja parahtivat tuskasta. - -Tällaiselta näytti elämä Coningsburghin linnanpihalla, kun Rikhard -seuralaisineen astui sisään. Alhaisemmista vieraista, joita yhä -laumoittain virtaili sisään ja ulos, ei seneshali eli hovimestari -viitsinyt pitää paljon huolta, ei ainakaan enempää kuin järjestyksen -ylläpito vaati. Mutta kuninkaan ja Ivanhoen arvokas ulkomuoto kiinnitti -hänen huomiotansa, varsinkin kun jälkimmäisen kasvot tuntuivat hänestä -tutuilta. Sitäpaitsi kahden ritarin tulo (heidän säätynsä näkyi -puvuista) oli harvinainen tapaus saksilaisissa pidoissa, joten sitä -täytyi pitää suurena kunnianosoituksena sekä vainajalle että hänen -perheelleen. Sentähden mainittu ylpeä virkamies, mustassa puvussaan ja -valkea keppi kädessä, raivasi tietä kirjavan vierasjoukon läpi ja -saattoi Rikhardin sekä Ivanhoen linnantornin ovelle. Gurth ja Wamba -tapasivat heti tuttavia pihalla; he eivät tohtineet pyrkiä sisemmäksi, -ennenkuin heitä erityisesti käskettäisiin. - - - - -KAHDESVIIDETTÄ LUKU. - - - Liinoihin käärittiin Marcellon ruumis, - ja sieltä kuului sävel surullinen, - parkua, huolivirttä, itkua, - niinkuin on vanhain ämmäin tapana, - kun ruumiin ääress' yönsä valvovat. - - _Vanha näytelmä_. - -Coningsburghin linnan suureen torniin päästään sangen merkillisellä -tavalla, mikä selvästi osoittaa sen vanhan ajan sivistymätöntä -yksinkertaisuutta, jona se rakennettiin. Portaita myöten, jotka ovat -niin kapeat ja korkeat, että askelmat ovat melkein äkkijyrkät, astumme -ylös linnan eteläisellä kulmalla olevan matalan oven edustalle. Tämän -oven kautta peloton muinaistutkija pääsee, tai pääsi ainakin vielä -muutamia vuosia takaperin, toisille pienille portaille, jotka tornin -ulkomuurin sisustaa myöten nousevat rakennuksen kolmanteen kerrokseen. -Molemmissa alimmissa rakennuksissa oli vain vankihuoneita ja kellareita, -joihin ei päässyt ilmaa eikä valoa, paitsi kolmannen kerroksen lattiassa -olevan neliskulmaisen aukon kautta. Niihin astuttiin alas tikapuiden -avulla. Ylimpiin huoneisiin tornissa, joka kaikkiaan on neljä kerrosta -korkea, noustaan portaita myöten, jotka kulkevat ennenmainittujen -ulkopuolisten patsasten sisustan kautta. - -Tätä vaivalloista ja monimutkaista tietä myöten kelpo Rikhard kuningas -ja hänen uskollinen Ivanhoensa saatettiin suureen ympyriäiseen saliin, -joka täyttää koko kolmannen kerroksen. Wilfredille hidas nouseminen -antoi aikaa peittää kasvonsa viittaansa, sillä soveliaimpana pidettiin, -ettei hän ilmaisisi itseään isällensä, ennenkuin kuningas antaisi -merkin. - -Salissa istui suuren tammisen pöydän ympärillä kymmenkunta läheisten -kreivikuntain saksilaisien herrassukujen etevintä edustajaa. He olivat -kaikki vanhoja tai ainakin vanhemmanpuoleisia miehiä. Sillä nuori polvi -oli, vanhempiensa haikeaksi mielipahaksi, Ivanhoen tavoin astunut yli -monen rajan, jotka ensimmäisinä viitenäkymmenenä vuonna erottivat -normannilaiset voittajat ja saksilaiset voitetut toisistaan. Näiden -arvoisien miesten katseet olivat surullisesti maahan luodut, ja he -istuivat ääneti ja huolestuneina. Täällä näytti siis tunnelma aivan -päinvastaiselta kuin linnanpihassa, missä kevytmieliset mässääjät -peuhailivat. Näiden vanhojen miesten harmaat kiharat ja pitkät, tuuheat -parrat samoinkuin heidän vanhanaikaiset nuttunsa sekä leveät, mustat -viittansa soveltuivat hyvin siihen omituiseen ja koristamattomaan -huoneeseen, missä he istuivat. Olisi luullut näkevänsä joukon muinaisia -Wodanin palvelijoita, jotka olivat nousseet haudoistaan suremaan -kansallisen loistonsa sammumista. - -Cedrik, joka istui samassa rivissä muiden kansalaistensa kanssa, näytti -aivankuin yleisestä suostumuksesta toimittavan esimiehen virkaa. Kun -Rikhard (jota hän ei tuntenut muun kuin urhoollisen Mustan ritarin -nimisenä) astui sisään, nousi hän vakavana ja tervehti häntä tavallisin -tervehdyssanoin: _Waes hael!_ (terve) kohottaen samalla pikarin -huulilleen. Kuningas, jolle hänen saksilaisten alamaistensa tavat eivät -olleet outoja, vastasi tervehdykseen siihen kuuluvilla sanoilla: _Drink -hael_ (juon terveydeksesi) ja otti siemauksen maljasta, jonka -juomanlaskija tarjosi hänelle. Samaa kohteliaisuutta osoitettiin -Ivanhoellekin, joka sanojen asemesta vastasi tervehdykseen äänettömällä -kumarruksella peläten, että hänet äänestä tunnettaisiin. - -Kun nämä tervehdysmenot oli suoritettu, nousi Cedrik taas ylös, ojensi -kätensä Rikhardille ja talutti hänet pieneen, aivan koristamattomaan -kappeliin, joka oli ikäänkuin kaiverrettu ulkopatsaan sisustaan. Muuta -ikkuna-aukkoa siinä ei ollut kuin soukka ampumareikä. Huoneessa olisi -siis ollut melkein pilkkosen pimeä, jollei kaksi seinään kiinnitettyä -tulisoihtua olisi palanut. Näiden rusottavassa, savuisessa valossa näkyi -kappelin kaareva kupu ja paljaat seinät sekä karkeasti kyhätty kivinen -alttari ja samasta aineesta tehty ristiinnaulitun kuva. - -Alttarin edessä seisoivat ruumispaarit, joiden kumpaisellakin puolella -oli kolme pappia polvillaan; he hypistelivät helminauhojansa ja -mutisivat rukouksiaan suurella, ainakin ulkonaisella hartaudella. Tästä -työstä maksoikin vainajan äiti runsaan ruumisrahan (_soul scat_) Pyhän -Edmundin luostarikunnalle; ja jotta he täydesti ansaitsisivat palkkansa, -oli koko veljistö lukuunottamatta rampaa lukkaria siirtynyt -Coningsburghiin. Siellä kuusi heistä oli aina vuorotellen työssä -toimitellen jumalanpalvelusta Athelstanin ruumispaarien vieressä, ja -muut ottivat sill'aikaa runsaan osansa tarjona olevasta ravinnosta ja -huvituksesta. Tällä jumalisella tavalla vainajaa vartioidessaan hyvät -munkit pitivät tarkkaa huolta siitä, ettei virrenveisuun ääni saisi -hetkeksikään vaieta; sillä voisihan muuten Zernebock, muinaisten -saksilaisten paha henki, muka temmata Athelstan-vainajan kynsiinsä. Yhtä -suurta huolta he pitivät myös siitä, ettei kukaan maallikko saanut -koskea ruumispeittoon; sillä se oli sama, jota Pyhän Edmundin -hautajaisissa oli käytetty, ja sen pyhyys saattoi tulla saastutetuksi, -jos pyhittämättömät kädet kajoisivat siihen. Ja jos tästä huolenpidosta -lienee ollut mitään hyötyä vainajalle, niin oli hänellä täysi oikeuskin -vaatia sitä Pyhän Edmundin luostarikunnalta. Sillä ruumismaksuksi eli -»sieluveroksi» annettujen sadan kultakolikon lisäksi oli Athelstanin -äiti ilmoittanut aikovansa lahjoittaa mainitulle luostarille enimmän -osan vainajan maista sillä ehdolla, että hänen poikansa sekä myös hänen -puolisonsa sielujen puolesta luettaisiin lakkaamatta rukouksia. - -Rikhard ja Wilfred seurasivat Cedrik Saksilaista ruumishuoneeseen, ja -kun heidän oppaansa oli juhlallisesti osoittanut Athelstanin paaria, he -samoinkuin Cedrik ristivät hartaasti silmänsä ja mutisivat lyhyen -rukouksen vainajan sielun puolesta. - -Kun tämä jumalinen velvollisuus oli täytetty, niin Cedrik viittasi heitä -taas seuraamaan, astui muutamia portaita alas ja aukaisi varovasti -pienen kappelin viereisen rukoushuoneen oven. Tämä huone oli noin -kahdeksan jalkaa joka puolelle, ja samoinkuin kappelikin muurattu itse -ulkoseinän sisustaan. Sen ikkunana oleva ampumareikä antoi länttä kohti -ja leveni suuresti sisäänpäin; laskevan auringon säteet pääsivät siis -valaisemaan sen pimeitä nurkkia kohdistuen kunnianarvoisan näköiseen -naiseen, jonka kasvoilla vielä näkyi majesteetillisen kauneuden selvät -jäljet. Hänen pitkä suruvaatteensa ja alasvaluva huntunsa, jotka olivat -mustaa, utuista silkkiä, koroittivat tummuudellaan hänen ihonsa -valkeutta, ja kauniisiin keltaisiin, pitkiin kiharoihin ei ikä vielä -ollut sekoittanut hopeataan. Hänen kasvoillaan näkyi syvää surua ja -alistumista Jumalan tahtoon. Hänen edessään kivisellä pöydällä seisoi -norsunluinen ristiinnaulitun kuva ja sen vieressä messukirja, jonka -lehdet oli koristeltu maalatuilla kuvilla ja kannet varustettu -kultahakasilla ja kultanastoilla. - -»Jalo Edith», lausui Cedrik, seisottuansa hetken aikaa ääneti ikäänkuin -antaaksensa Rikhardille ja Wilfredille aikaa katsella talon emäntää, -»nämä arvoisat vieraat ovat tulleet ottamaan osaa sinun suruusi. Ja tämä -uljas ritari varsinkin taisteli urhoollisesti vapauttaaksensa hänet, -jota me tässä nyt suremme.» - -»Kiitokseni lausun hänelle hänen urhoudestaan», vastasi rouva, »vaikka -Jumalan tahto sääti, ettei siitä ollut pojalleni apua. Kiitokseni lausun -hänelle myös hänen kohteliaisuudestaan, kun hän tuli tänne katsomaan -Adelingin leskeä, Athelstanin äitiä tänä katkeran surun ja itkun -hetkenä. Sinun haltuusi, hyvä sukulaiseni, uskon nämä vieraat täydesti -luottaen siihen, ettei heiltä tule puuttumaan mitään siitä -vieraanvaraisuudesta, jota tämä suruhuone vielä voi tarjota.» - -Vieraat kumarsivat syvään murehtivalle äidille ja poistuivat sitten -huomaavaisen oppaansa kanssa. - -Toiset kiertoportaat johtivat heidät huoneeseen, joka oli yhtä iso kuin -se, mihin he ensiksi olivat tulleet. Tämä huone täytti näet koko ylimmän -kerroksen. Sieltä kuului, ennenkuin ovea aukaistiin, hiljaista, -surullista laulua. Sisään astuessaan he tapasivat noin kaksikymmentä -rouvaa ja neitoa, jotka kaikki olivat korkeata saksilaista sukuperää. -Neljä neitoa veisasi Rowenan johdolla vainajan sielun puolesta virttä, -josta me olemme saaneet vain pari kolme säkeistöä selville: - - Tomu tomuksi - kaikki katoovi. - Sielu jättänyt - on tomun asunnon, - täys valta siinä on - matosilla nyt. - - Sielu seutuviin - tietämättömiin - läksi lentäen. - Siell' liekkiin mennä saa, - mi tahrat puhdistaa - pahain tekojen. - Piinapaikkahas - Maria autuas - pian rientäköön - ja tähden virttemme - ja rukoustemme - sinut päästäköön! - -Sillä aikaa kuin mainitut neljä neitosta veisasivat tätä ruumisvirttä -hiljaisella, surullisella äänellä, olivat muut naiset täydessä toimessa -hautajaisvalmistuksissa. Osa tikkaili parhaan taitonsa ja aistinsa -mukaan suurta silkkipeittoa, jolla Athelstanin ruumispaarit piti -verhota. Toinen joukko punoi kukkasista, joita heillä oli suurissa -koreissa edessään, kiehkuroita myöskin paarien koristukseksi. Neitojen -käytös oli ylimalkaan sovelias, vaikk'ei se osoittanutkaan kovin -katkeraa surua. Vilahtipa näet toisinaan hymyily tai kuiskaus esiin, -joiden johdosta vakavammat vanhat naiset nuhtelivat heitä; olipa -joukossa jokunen kaunotarkin, jonka ajatukset ehkä enemmän askartelivat -hänen oman surupukunsa pukevaisuudessa kuin siinä surullisessa juhlassa, -jota tässä varusteltiin. Ja tämä mieliala (pitäähän totuus aina -tunnustaa) ei suinkaan ottanut masentuakseen, kun kaksi outoa ritaria -astui nyt sisään; päinvastoin syntyi koko joukossa innokasta tirkistelyä -ja tirskuntaa. Rowena yksin, joka oli liian ylpeä ollakseen keikailija, -tervehti pelastajaansa suloisella kohteliaisuudella. Hänen kasvonsa -olivat vakavat, mutta eivät silti vallan surulliset. Ja sangen -epätietoista olikin, eikö hänen vakavuutensa syynä ollut yhtä paljon -ajatus Ivanhoesta ja tämän kohtalosta kuin Athelstanin kuolemasta. - -Mutta Cedrikistä, jonka silmät -- niinkuin muistamme -- eivät juuri -olleet terävimpiä tämmöisissä asioissa, Rowenan suru näytti paljon -syvemmältä kuin muiden neitojen, niin että hän katsoi sopivaksi kuiskata -seuralaisilleen selitykseksi: »Hän oli jalon Athelstanin kihlattu -morsian». -- Ja sangen epäiltävää on, enensikö tämä ilmoitus -suurestikaan Wilfredin halua ottaa osaa coningsburghilaisten suruun. - -Johdettuansa vieraat tällä tavoin juhlallisesti kaikkiin eri huoneisiin, -joissa Athelstanin muistoa vietettiin eri tavalla, Cedrik vei heidät -pieneen kamariin. Sen hän sanoi olevan ainoastaan semmoisia -kunnioitettavia vieraita varten, jotka eivät olleet vainajan läheisiä -tuttavia ja jotka sentähden kenties eivät tahtoneet koko aikaa -seurustella niiden kanssa, joita tämä surkea tapaus lähimmin koski. Hän -lupasi toimittaa sinne kaikkea, mitä he voisivat tarvita, ja aikoi -lähteä tiehensä. Mutta Musta ritari tarttui hänen käteensä. - -»Pyytäisin saada muistuttaa teille mieleen, jalo taani», virkkoi hän, -»että te, viime kerralla erotessamme lupasitte suostua pyyntööni -palkinnoksi siitä avusta, jota minulla oli onni osoittaa teille.» - -»Se on myönnetty ennenkuin mainittukaan, jalo ritari», vastasi Cedrik, -»mutta tällä surun hetkellä...» - -»Sitä», sanoi kuningas, »minäkin olen kyllä ajatellut -- mutta aikani on -täpärällä eikä mielestäni ole sopimatonta, että laskiessamme jalon -Athelstanin hautaan samalla myös hautaamme tarpeettomat ennakkoluulomme -ja liian pikaiset päätöksemme.» - -»Herra Musta ritari», virkkoi Cedrik punastuen ja keskeyttäen -vuorostansa kuninkaan puheen, »tottahan pyyntönne toivoakseni koskee -teitä itseänne eikä ketään muuta. Sillä niihin asioihin, jotka kajoavat -sukuni kunniaan, lienee vieraan melkein sopimatonta sekaantua.» - -»En tahdokaan niihin sekaantua», jatkoi kuningas sävyisästi, »en -ainakaan enempää kuin mitä te itse sallitte. Tähän asti olette vain -tuntenut minut Mustan ritarin nimellä. Tietäkää nyt, että olen Rikhard -Plantagenet.» - -»Rikhard, Anjoun herttuako!» huudahti Cedrik perääntyen hämmästyneenä -askeleen taaksepäin. - -»Ei, jalo Cedrik -- vaan Rikhard, Englannin kuningas, jonka hartain halu -ja rakkain toivo on nähdä kaikki Englannin pojat hyvässä sovussa -keskenänsä. -- Ja nyt, jalo taani, etkö kunnioita kuningastasi -polvennotkistuksella?» - -»Kellekään normannilaissukuiselle ei polveni ole ikänä notkistunut», -vastasi Cedrik. - -»Säästä sitten kunnioituksesi», lausui kuningas, »kunnes olen osoittanut -ansaitsevani sen suomalla suojelustani yhtä paljon saksilaisille kuin -normannilaisille alamaisilleni.» - -»Korkea herra», vastasi Cedrik, »teidän urhouttanne ja kuntoanne olen -aina ansion mukaan pitänyt kunniassa. Hyvin myös tiedän, että oikeutenne -kruunuun perustuu siihen, että olette Matildan jälkeläinen, joka oli -Edgar Athelingin sisaren tytär ja Malcolmin, Skotlannin kuninkaan tytär. -Mutta vaikka Matilda olikin saksilaista kuningassukua, ei hän kuitenkaan -ollut kuningaskunnan oikea perillinen.» - -»En tahdo, jalo taani, sinun kanssasi riidellä oikeudestani kruunuun», -virkkoi Rikhard närkästymättä. »Pyydän vain sinua katsahtamaan -ympärillesi, löydätkö mitään muuta samanarvoista vaakakuppiin -pantavaksi.» - -»Tulitteko te, korkea herra, tänne puhumaan tätä minulle?» kimmastui -Cedrik. -- »Kehumaan minulle kansani häviöstä, ennenkuin viimeinen vesa -saksilaisesta kuningassuvusta vielä on hautaan saatettu?» Näin -sanoessaan hänen muotonsa synkistyi. -- »Se oli rohkea -- se oli -varomaton teko!» - -»Eipä suinkaan, sen vannon pyhän ristin kautta!» vastasi kuningas. »Sen -tein siinä lujassa luottamuksessa, jolla kunnon mies luottaa toiseen -kunnon mieheen pelkäämättä vaaran varjoakaan.» - -»Hyvin puhuttu, herra kuningas -- sillä kuninkaana, sen myönnän, te -olette ja pysytte minun voimattomasta vastustuksestani huolimatta. Minä -en uskalla ryhtyä ainoaankaan keinoon, jolla sen voisin estää, vaikka te -olette johtanut minut kovaan kiusaukseen!» - -»Ja palatkaamme nyt jälleen minun pyyntööni», virkkoi kuningas, »jota -minä anon aivan yhtä lujasti luottaen suostumukseesi, vaikka et olekaan -tunnustanut minun kuningasvaltani laillisuutta. Minä vaadin siis, että -sinä -- miehenä, jolle hänen antamansa sana on pyhä, ja uhalla, että -muuten pidän sinua sanansyöjänä, valanrikkojana ja _nideringinä_. ---annat anteeksi tälle kunnon ritarille, Wilfred Ivanhoelle, ja otat -hänet jälleen isällisiin armoihisi. Tähän sovitustoimeenhan, totta sen -myönnät, minulla lienee valta sekaantua, koska siitä riippuu minun -ystäväni onni ja eripuraisuuden sammuminen minun uskollisessa -kansassani.» - -»Ja tämäkö on Wilfred?» kysyi Cedrik osoittaen poikaansa. - -»Isäni -- isäni!» huusi Ivanhoe heittäytyen polvilleen Cedrikin jalkojen -juureen. »Suo minulle anteeksi!» - -»Sen suon, poikani», lausui Cedrik kohottaen hänet maasta. »Herewardin -poika pitää sanansa, vaikka se olisikin normannilaiselle annettu. Mutta -anna minun nähdä sinut jälleen englantilaisten esi-isiesi vaatteissa ja -pukimissa -- lyhyitä nuttuja, kirjavia lakkeja ja eriskummallisia sulkia -ei pidä näkymän minun siivossa talossani. -- Sinä aiot puhua», lisäsi -hän ankarasti, »ja minä arvaankin mistä asiasta. Mutta Rowenan tulee -viettää kaksi suruvuotta kihlatun puolisonsa muistoksi; kukaan -saksilaisista esi-isistämme ei tunnustaisi meitä jälkeläisiksensä, jos -rupeaisimme puhumaan uudesta naimiskaupasta, ennenkuin neidolle ensin -aiotun puolison hauta on vielä umpeen luotu, -- miehen, joka sekä -syntyperänsä että sukunsa suhteen paljoa paremmin olisi ansainnut hänen -kätensä. Katkaisisipa Athelstan itsekin veriset hikiliinansa ja astuisi -tänne eteemme kieltämään tällaista hänen muistonsa häväistystä.» - -Näyttipä siltä, kuin Cedrikin sanat todellakin olisivat herättäneet -haamun haudasta. Sillä tuskin hän oli saanut ne suustansa, kun ovi lensi -auki ja Athelstan hikiliinoihin puettuna seisoi heidän edessään -kalmankalpeana ja laihana niinkuin haudasta noussut ainakin. - -Tämä näky löi läsnäolijat kauhulla ja hämmästyksellä. Cedrik peräytyi -taaksepäin, niin pitkälle kuin seinä salli. Nojautuen siihen, kuten -mies, joka ei omin voimin jaksa pystyssä pysyä, hän tuijotti ystävänsä -haamuun liikkumattomiksi jäykistynein silmin ja suu ammollaan. Ivanhoe -risti silmänsä lukien rukouksia saksin, latinan ja normannilaisranskan -kielellä, mikä milloinkin juolahti hänen muistiinsa. Ja Rikhard -puolestansa väliin siunasi »_Benedicite_», väliin kirosi: »_Mort de ma -vie_!» - -Sillä välin alkoi alakerroksesta kuulua hirveätä melua. Muutamat -huusivat: »Ottakaa kiinni nuo munkkipetturit!» -- Toiset: »Viskatkaa -heidät vankityrmään!» Vielä toiset: »Alas torninharjalta mokomat!» - -»Herran Jumalan nimeen!» sanoi Cedrik puhutellen ystävävainajansa -haamua, »jos olet kuolevainen ihminen, niin puhu! -- Tai jos henki -lienet, niin virka meille, miksi jälleen ilmestyt meille, ja voinko minä -jotakin tehdä, jotta saisit haudassa rauhan. Oletko elävä tai kuollut, -jalo Athelstan, niin puhu Cedrikille!» - -»Sen tahdon tehdä», virkkoi haamu vakavasti, »kunhan olen saanut hiukan -hengittää ja te suotte minulle vähän aikaa. -- Eläväkö, kysyt sinä? Olen -minä maar niin elävä kuin ihminen voi olla, joka on kolme vuorokautta ---tuntuivathan ne kolmen iankaikkisuuden pituisilta! -- elänyt leivällä -ja vedellä -- niin juuri, ainoastaan leivällä ja vedellä, isä Cedrik! -Sen ravitsevampaa ruokaa, vannon taivaan ja kaikkien pyhien miesten -kautta, ei ole mennyt kurkustani alas kolmeen iänikuiseen vuorokauteen, -ja oikein on Jumalan ihme, että seison tässä omilla jaloillani sitä -kertomassa.» - -»Kuinka, jalo Athelstan», sanoi Musta ritari, »itsehän minä näin teidän -kaatuvan tuon julman temppeliherran iskettyä teihin Torquilstonen -rynnäkön lopulla ja luulin, niinkuin myös Wamba kertoi, että teidän -kallonne oli halkaistu hampaita myöten.» - -»Siinä luulitte väärin, herra ritari», vastasi Athelstan, »ja Wamba -kertoi valheen. Hampaani ovat kaikki paikoillaan, sen saa -illallisruokani kohta kokea. Tästä en kuitenkaan kiitä temppeliherraa, -jonka miekka vain kääntyi ja löi minua lappeellaan; kelpo nuijani, jolla -torjuin vastaan, käänsi aseen toisaalle. Jos minulla olisi ollut -teräslakkini päässä, niin enpä olisi välittänyt koko iskusta -hituistakaan, vaan olisin antanut hänelle semmoisen vastaläimäyksen, -että hän olisi unohtanut pakonsa. Mutta niinhän kävi, että minä -mätkähdin maahan loukkautuen tosin, mutta en haavoittuneena. -Kumpaiseltakin puolelta kaatui miehiä kuoliaina päälleni, niin etten -vironnut henkiin, ennenkuin huomasin makaavani ruumisarkussa, jonka -kansi onneksi oli auki, Pyhän Edmundin luostarin kirkon alttarin edessä. -Minua aivastutti usean kerran, -- minä huoahdin, heräsin ja olisin -noussut istumaan. Mutta melua kuultuaan luostarin abotti ja lukkari -kiiruhtivat luokseni pelästyneinä ja epäilemättä hämmästyneinä; heistä -ei kaiketi ollut lainkaan hauska nähdä sitä miestä elävänä, jonka -perinnön he olivat jo toivoneet saavansa korjata haltuunsa. Minä käskin -viiniä -- sitä tuotiin, mutta mahtoi siinä olla nukutuslääkettä seassa, -sillä nukahdin vielä sikeämpään uneen kuin ennen enkä herännyt moneen -aikaan. Viimeinpä huomasin käsivarteni olevan kapaloissa ja jalkani niin -kovasti yhteen sidottuna, että sitä muistellessakin vielä niveleitä -kivistää. Huoneessa oli pilkkopimeä -- se oli luultavasti luostarin -vankihuone -- umpinaisesta, homeisen kosteasta ilmasta päätin, että sitä -käytetään myös hautauspaikkana. Kummallisia ajatuksia pyöri päässäni, -kun ajattelin, mihin olin joutunut. Vingahtipa viimein ovi ja kaksi -ilkeätä munkkirahjusta astui sisään. He tahtoivat uskotella minulle, -että olin muka kiirastulessa; mutta tunsinhan minä abotin turpean, -läähättävän äänen. -- Pyhä Jeremias! puhuipa hän nyt toisella tavalla -kuin minun pöydässäni pyytäessään vielä palasen siankinkkua. Olihan se -kapinen koira mässännyt minun luonani joulusta aina loppiaiseen asti!» - -»Malttakaa mielenne, jalo Athelstan», virkkoi kuningas, »vetäkää henkeä --- kertokaa juttuanne hitaasti. Onhan tätä seikkailua yhtä huvittava -kuulla kuin runosepän tarinaa.» - -»Mutta mitä kumman huvittavaa, Bromeholman ristin nimessä, tässä jutussa -saattaisi ollakaan?» ihmetteli Athelstan. »Palasen ohraleipää ja -ruukullisen vettä, -- siinä kaikki, mitä nuo kitsaat konnat, joita isäni -ja minä olimme rikastuttaneet, toivat minulle. Sitä ennen olivat -siankinkun sirut ja ohrakapat, joita he petkuttivat köyhiltä orjilta -sekä palkkalaisilta rukoustensa palkaksi, olleet heidän parhaita -herkkujaan. Noita häijyjä, kiittämättömiä kyykäärmeitä! -- antaapa vain -ohraleipää ja ojavettä semmoiselle hyväntekijälle kuin minä olin ollut -heitä kohtaan! Minä savustan heidät ulos luolastaan, vaikkapa sen -johdosta joutuisinkin kirkonkiroukseen!» - -»Mutta virkapas, Pyhän Neitsyen nimessä, jalo Athelstan», sanoi Cedrik -tarttuen ystävänsä käteen, »kuinka sitten pelastuit tuosta uhkaavasta -vaarasta? Heltyikö heidän sydämensä?» - -»Heltyikö heidän sydämensä!» kertasi Athelstan. »Sulaako kallio -päivänpaisteessa? Siellä olisin vielä nytkin, jollei jokin -äkkiarvaamaton aihe -- nyt huomaan, että se oli heidän juhlallinen -lähtönsä minun hautajaispitoihini, vaikka he hyvin tiesivät, millä tapaa -ja missä minä olin elävältä haudattuna -- olisi kutsunut koko sitä -vaapsahaisparvea ulos pesästä. Minä kuulin heidän suristelevan -kuolinvirsiänsä, mutta vähänpä tiesin, että samat veijarit, jotka -näännyttivät ruumistani nälällä, veisasivat niitä juuri muka minun -sieluni pelastukseksi. He lähtivät tiehensä, ja kauan aikaa sain odottaa -ruokaani -- eipä kumma, sillä olihan rammalla lukkarilla liian paljon -huolta oman maarunsa täyttämisestä, jotta olisi joutanut minua -muistamaan. Tulipa hän kuitenkin lopulta horjuvin askelin ja kovasti -löyhkäten viinalta ja ryydeiltä. Hyvä ruoka oli pehmittänyt hänen -sydämensä, niin että hän entisen vanginruoan sijasta toi minulle nyt -piirakankannikan sekä pullollisen viiniä. Minä söin ja join ja sain -uutta voimaa; ja hyväksi onnekseni lukkari, joka oli kovin pöpperössä -toimittaaksensa kelvollisesti vanginvartijan virkaa, työnsi salvan reiän -ohitse, niin että ovi jäi raolleen. Valo, ruoka ja viini panivat -neuvokkuuteni liikkeelle. Rengas, johon kahleeni olivat kiinnitetyt, oli -ruostunut pahemmin kuin mitä minä tai tuo häijy abotti osasimme -aavistaa. Eihän rautakaan voi kestää sen helvetin vankiluolan -kosteutta.» - -»Huoahtakaa vähän, jalo Athelstan», sanoi Rikhard, »ja haukatkaa jotakin -virkistykseksenne, ennenkuin jatkatte näin hirvittävää kertomusta.» - -»Haukatako!» matki Athelstan. »Olenhan minä jo haukannut viisi kertaa -tänäpäivänä -- vaan eipä sentään sirunen tuosta lihavasta siankinkusta -olisi liikaa. Ja olkaa te myös hyvä, herra ritari, ja tyhjentäkää -kanssani lasillinen viiniä.» - -Vaikka vieraat yhä vielä olivat ällistyksissä, ottivat he ryypyn -kuolleista nousseen isäntänsä terveydeksi, ja tämä jatkoi sitten -kertomustaan. Nytpä hänellä olikin paljon useampia kuulijoita kuin -alussa. Sillä annettuansa muutamia tarpeellisia käskyjä linnan -järjestyksestä oli Edith-rouva tullut eloon kirvoitetun poikansa -jäljestä vieraskamariin, ja hänen kanssaan oli seurannut niin monta -vierasta, sekä miehiä että naisia, kuin vain tunkeutumalla saattoi -päästä sisään. Toiset, ulos portaille jääneet, ymmärsivät väärin, mitä -kuulivat, ja kertoivat sen vielä paljon enemmän väärennettynä alempana -seisoville, jotka viimein toistivat jutun pihalle kokoontuneelle -kansalle muodossa, mikä ei enää vähimmässäkään määrässä muistuttanut -tositapausta. Mutta tähän tapaan jatkoi Athelstan kertomusta -pelastuksestaan: - -»Kun näin, että olin päässyt irti renkaasta, kömmin portaita myöten -ylös, niin hyvin kuin kahleilla raskautettu ja nälällä näännytetty -mies-parka kykenee. Pitkällisen koperoimisen jälkeen iloisen laulun ääni -viimein opasti minut erääseen kamariin, missä arvoisa lukkari -- älkää -pahaksi panko! -- vietti oikeata pirunmessua isomahaisen ja rotevan -munkin kanssa, joka oli paljoa enemmän rosvon kuin pyhän miehen -näköinen. Minä ryntäsin äkkiä heidän kimppuunsa, ja hikiliinojeni näky -sekä kahleitteni kolina mahtoivat aiheuttaa sen, että näytin pikemmin -toisen kuin tämän maailman asukkaalta. Molemmat ällistyivät; mutta kun -minä nyrkilläni olin iskenyt lukkarin maahan, niin toinen lurjus, hänen -viinaveikkonsa, yritti sivaltaa minua paksulla nuijasauvalla.» - -»Se oli varmasti veli Tuck, siitä voisin lyödä vetoa vaikka kreivin -lunnasrahoista», sanoi Rikhard katsahtaen Ivanhoeen. - -»Yhtä hyvin hän saattoi olla vaikka ilmiperkele, ja se hän lienee -ollutkin», äyskähti Athelstan. »Hyväksi onnekseni hänen lyöntinsä ei -sattunut; ja kun tulin lähemmäksi ruvetakseni painisille, hän jo -pötkikin käpälämäkeen, minkä ennätti. Minä päästin viipymättä omat -jalkani vapaiksi kahleavaimella, jonka löysin avainreksusta lukkarin -vyöltä. Tekipä minun ensin mieli lyödä sen lurjuksen aivot mäsäksi hänen -omalla avainkimpullaan, mutta kiitollisuus piirakankannikasta sekä -viinipullosta, jotka se konna oli tuonut minulle vankeuteeni, hellytti -sydämeni. Annoin siis hänelle vain muutamia kelpo potkuja ja jätin hänet -virumaan lattialle; sitten pistin taskuuni vähän paistia sekä -nahkaleiliin viiniä, joista herkuista nuo pyhät veljet olivat -nautiskelleet, menin talliin ja löysin erikoisesta hinkalosta oman -parhaan hevoseni, joka epäilemättä oli pantu syrjään hurskaan isän -abotin tarpeeksi. Tuosta ajaa karautin tännepäin niin joutuisaan kuin -juhtani vain jaksoi juosta -- ja minne ikänä tulin, siellä kaikki -ihmiset pakenivat tieltäni. He luulivat minua kummitukseksi, ja -luulivatpa sitä paremmalla syyllä, kun olin vetänyt hikiliinan kasvojeni -yli, jottei minua tunnettaisi. Enpä olisi päässytkään omaan linnaani -sisään, jollei minun olisi luultu kuuluvan silmänkääntäjän seuraan, joka -linnanpihalla huvittaa kansaa, niin ettei luulisikaan heidän olevan -viettämässä isäntänsä hautajaisia. Niinpä siis ruokaeversti arveli minua -joksikin miekkoseksi, joka oli tämmöisessä puvussa tullut auttamaan -hulivilin narrintemppuja, ja sillä tavoin pääsin sisään. Sitten ilmoitin -asian äidilleni ja haukkasin kiireesti vähän palaa, ennenkuin tulin -sinua hakemaan, jalo ystäväni.» - -»Ja nyt olet löytänyt minut», lausui Cedrik, »valmiina ryhtymään -uudestaan uljaisiin, kunniaa ja vapautta tuottaviin hankkeisiimme. -Vakuutan sinulle, ettei mikään aamu sen paremmin kuin huominen sovellu -jalon saksilaiskansan kahleiden katkomiseksi.» - -»Älä puhu nyt kenenkään kahleiden katkomisesta», vastasi Athelstan; -»hyvä sekin, kun itse olen päässyt niistä vapaaksi. Enemmän palaa -mieleni tuota abotti-konnaa rankaisemaan. Hänet minä hirtän tämän -Coningsburghin linnan huippuun messupaitoineen ja alttarivaatteineen. Ja -jos sinne johtavat portaat ovat liian ahtaat, niin ettei hänen ruhonsa -pääse läpi, minä hinautan hänet ulkoa päin ylös.» - -»Mutta, rakas poikani», sanoi Edith, »muista toki hänen pyhää -virkaansa.» - -»Muista minun kolmipäiväistä paastoani!» tiuskaisi Athelstan. »Minä -tahdon laskea heistä veret tyhjäksi, jok'ainoasta. Front-de-Boeuf -poltettiin paljon pienemmän pahanteon tähden elävältä, sillä hän ravitsi -sentään vankejansa kelpo lailla, vain viimeiseen soppaan hän panetti -liian paljon sipulia. Mutta nämä ulkokullatut, kiittämättömät orjat, -jotka niin usein istuivat imartelevina kuokkavieraina pöydässäni, eivät -antaneet minulle soppaa eikä sipuliakaan, ei paljon eikä vähän, -- ja -sentähden heidän pitää nyt kuolla, sen vannon Hengistin sielun kautta!» - -»Mutta entä paavi, jalo ystäväni», muistutti Cedrik. - -»Mutta entä perkele, jalo ystäväni», keskeytti Athelstan; »heidän pitää -kuolla, ja siinä jutun loppu! Vaikka he olisivatkin kaikkein parhaat -munkit maan päällä, niin kylläpä maailma ilman heitäkin tullee toimeen.» - -»Häpeä, jalo Athelstan», lausui Cedrik. »Unohda nuo konnat ja ajattele -vain sitä loistavaa kunniaa, joka sinulle nyt on tarjona. Ilmoita tälle -korkealle normannilaiselle herralle, Rikhardille, Anjoun herralle, että -olkoonpa hän kuinka leijonamielinen hyvänsä, hän ei saa taistelutta -pitää hallussaan Alfredin valtaistuinta, niin kauan kuin yksikään -miespuolinen vesa Pyhän Tunnustajan suvusta vielä on hengissä ja voi -siitä kilvoitella.» - -»Mitä!» virkkoi Athelstan, »onko tämä jalo Rikhard kuningas?» - -»Hän on Rikhard Plantagenet itse», sanoi Cedrik. »Mutta eihän minun ole -tarvis huomauttaa sinulle, että koska hän on vapaaehtoisesti tullut -vieraaksi, häntä ei saa loukata eikä työntää vankityrmään -- hyvinhän -muistanet itsekin, mikä on talon isäntänä velvollisuutesi häntä -kohtaan.» - -»Muistan kyllä, niin totta kuin olen kristitty ihminen», sanoi -Athelstan, »ja muistanpa myös velvollisuuteni alamaisena. Tässä siis -tarjoan hänelle uskollisen palvelukseni sekä sydämellä että kädellä.» - -»Poikani», lausui Edith, »unohdatko kuninkaalliset oikeutesi!» - -»Unohdatko Englannin vapauden, ruhtinaallisesta suvustasi halventunut -vesa!» huudahti Cedrik. - -»Äitini ja ystäväni», virkkoi Athelstan, »lakatkaa moittimasta minua. -Vesi- ja leipäkoppi on ihmeitätekevä kunnianhimon masentaja, ja minä -olen haudasta noustuani viisaampi mies kuin sinne alas astuessani. -Puolet noista joutavista hullutuksista puhalsi kavala abotti Wolfram -korviini, ja itsepä nyt näette, onko hän luotettava neuvonantaja. Siitä -saakka kun nuo vehkeet pantiin alulle, on minun osanani ollut vain -kiireiset matkustukset, lyhyet ruokarupeamat, korvapuustit ja -kolahdukset, vankeus ja nälkä; ja mikä muu loppu niistä viimein voikaan -tulla kuin että muutamat tuhannet rauhalliset ihmiset saavat surmansa? -Minä tahdon, sen sanon teille, olla kuningas vain omalla maatilallani -enkä missään muualla. Ja ensimmäinen valtatekoni omalla maatilallani on -oleva se, että hirtän abotin ja hänen munkkinsa.» - -»Entä minun kasvattini Rowena», kysyi Cedrik, »toivonpa ettet toki häntä -hylkää?» - -»Isä Cedrik», vastasi Athelstan, »olehan nyt järkevä mies. Rowena-neiti -ei huoli minusta -- hän rakastaa sukulaiseni Wilfredin hansikkaan pikku -sormea enemmän kuin minua kaikkine tavaroineni päivineni. Tuossahan hän -itse seisoo ja voi sen todeksi todistaa. No, no, älkää punastuko, -serkku, eihän ole mikään häpeä rakastaa hovimiestä ja ritaria enemmän -kuin maamoukkaa ja franklinia. Mutta älkääpä myöskään naurako, Rowena, -sillä hikiliinat ja kuopalle menneet posket eivät ole, sen Jumala -tietää, lainkaan naurettavia. Tai jollette voi olla nauramatta, niin -tahdon antaa teille huvittavampaa naurun aihetta. -- Antakaapa minulle -kätenne, tai -- paremmin puhuen -- lainatkaa vain se minulle, sillä -pyydän sitä vain ystävänä. Kas tässä serkku Wilfred Ivanhoe, sinun -hyväksesi minä luovun ja eriän... Hui, hai! Pyhä Dunstan auttakoon! -mihinkä Wilfred-serkku onkaan kadonnut! Ja kuitenkin, jolleivät silmäni -tuosta pitkästä paastoamisesta yhä vielä liene käännetyt, näin hänet -juuri äsken tässä seisomassa.» - -Kaikki katsahtivat nyt ympärilleen etsien Ivanhoeta, mutta tämä oli -poissa. Viimein saatiin kuitenkin tietää, että muuan juutalainen oli -pyrkinyt hänen puheilleen ja että Ivanhoe, aivan lyhyen keskustelun -jälkeen, oli käskenyt Gurthin tuomaan hänen varusteensa ja oli sitten -lähtenyt linnasta. - -»Kaunis serkkuni», virkkoi Athelstan nyt Rowenalle, »jos voisin -ajatella, että jokin muu kuin mitä tärkein asia on ollut syynä Ivanhoen -äkilliseen katoamiseen, niin peräyttäisin...» - -Mutta samassa kun hän, huomattuansa Ivanhoen katoamisen, oli päästänyt -Rowenan käden irti, oli myöskin neito, joka tunsi tilansa sangen -kiusalliseksi, karannut huoneesta. - -»Totta totisesti», puuskahti hölmistynyt Athelstan, »onpa tuo naisväki -vähimmin luotettavaa lajia kaikista elävistä, lukuunottamatta munkkeja -abotteineen. Tahdon olla pakana, jollen toivonut häneltä koreita -kiitoksia, vieläpä kenties muiskunkin kaupan päälliseksi. Mutta näissä -riivatuissa hikiliinoissa mahtanee olla jokin taikavoima, joka -karkoittaa kaikki ihmiset pakosalle. -- Teidän puoleenne minä siis -käännyn, jalo Rikhard-kuningas, vannoen teille uskollisuutta niinkuin -kunnon alamaisen...» - -Mutta poissa oli kuningaskin; eikä kukaan tiennyt, mihin hän oli -joutunut. Viimein saatiin kuitenkin tietää, että hän oli rientänyt -linnanpihalle ja kutsunut eteensä juutalaisen, joka oli käynyt Ivanhoen -puheilla. Hetken aikaa puheltuansa hänen kanssaan Rikhard oli kiivaalla -äänellä käskenyt tuomaan ratsunsa esille, hypännyt selkään, pakottanut -juutalaisenkin nousemaan toisen hevosen selkään, ja lähtenyt -ratsastamaan semmoista vauhtia, että, Wamban sanoilla puhuen, vanhan -juutalaisen niskan kestävyydestä ei olisi voinut panna pantiksi -kuparikolikkoakaan. - -»Niin totta kuin toivon tulevani autuaaksi!» huudahti Athelstan, »on -varmaan pahahenki Zernebock minun poissa ollessani ottanut asuntonsa -tähän linnaani. Minä palaan hikiliinoissani niinkuin saalis, jonka hauta -on päästänyt kidastaan, ja jokainen, jota puhuttelen, katoaa heti -kuultuaan minun ääneni! Mutta mitä hyödyttää puhuakaan siitä. Tulkaa -ystäväni -- niin monta kuin teitä vielä on jäljellä -- ja seuratkaa -minua pitosaliin, etteivät vielä useammat meistä katoaisi. Tottahan, -toivoakseni, pöytä on jokseenkin hyvin varustettu, niinkuin vanhasta -saksilaissuvusta syntyneen miehen hautajaisissa sopii. Älkäämme kauemmin -viivytelkö; kukapa tietää, mikä piru meiltä ehkä illallisenkin viepi.» - - - - -KOLMASVIIDETTÄ LUKU. - - - Niin synnit raskauttakoot Mowbrayn rintaa, - ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu - ja ratsastaja suin päin syöksyy maahan. - - _Rikhard II_. - -Kertomuksemme palaa nyt jälleen Templestowen linnan edustalle hetkellä, -jolloin veristä arpaa oli heitettävä Rebekan elämästä ja kuolemasta. -Vilkasta touhua ja liikettä siellä vilisi, ikäänkuin kaikki lähiseudun -asukkaat olisivat virranneet kokoon kyläkirkon vihkiäisiin tai muuhun -maalaisjuhlaan. Mutta eihän harras halu joutua verta ja surmaa katsomaan -ollut yksistään noille muinaisille pimeille ajoille ominaista, vaikka -silloin tosin alinomaiset gladiaattorileikit, kaksintaistelut sekä -turnajaiset olivat enemmän totuttaneet ihmisiä näkemään, kuinka -urhoolliset miehet menettivät henkensä toistensa kädestä. Ainahan -touhuaa äärettömiä katselijajoukkoja meidänkin aikanamme, vaikka tavat -ovatkin sivistyneet, jokaiseen mestaustilaisuuteen, nyrkkitaisteluun, -kapinaan tai hallitusmuodon perinjuurista muuttamista vaativaan -kokoukseen. Itse asia ei heihin koske juuri lainkaan, he tahtovat vain -nähdä miten käy. - -Sangen suuri kansanjoukko oli siis koolla Templestowen -preceptorio-kartanon edustalla, haluten nähdä juhlasaaton lähtevän -portista. Vielä enemmän oli joukkoa asettunut turnaustantereen -ympärille. Tämä oli aidattu kappale tasaista maata kartanon lähellä, -joka oli huolellisesti tasoitettu sotaisten munkkien aseharjoituksia -varten. Se täytti pienen, tasavietteisen kunnaan laen, oli ympäröity -vahvalla aitauksella ja niiden sisäpuolta kiertävillä katselijalavoilla, -sillä temppeliherrat sallivat mielellään ihmisten ihailla heidän -taitoansa ritarillisissa harjoituksissa. - -Tätä tilaisuutta varten oli tantereen itäiselle reunalle pystytetty -valtaistuin suurmestaria varten, ja sen ympärillä olivat ritariston -preceptorien sekä ritarien kunniasijat. Niiden yläpuolella liehui pyhä -lippu, _Beau-séant_, joka oli temppeliherroille samalla kertaa -sotaviirinä ja taisteluhuutona. - -Tantereen vastakkaiselle sivulle oli halkokasa pinottu syvälle maahan -kiinnitetyn patsaan ympärille siten, että siihen oli jätetty aukko, -josta poltettavaksi tuomittu voitiin tuoda surmapiirin sisään; siellä -hänet oli kiinnitettävä patsaaseen kahleilla, jotka riippuivat valmiina. -Tämän surmalaitoksen vieressä seisoi neljä mustaa orjaa, joiden -afrikkalainen ihonväri ja kasvojen muoto suuresti peloitti kansaa; heitä -ällisteltiin, ikäänkuin he olisivat olleet pahoja henkiä, jotka -par'aikaa puuhasivat helvetillisessä työssänsä. Nämä miehet eivät -muulloin liikahtaneet paitsi kun yksi heistä, joka näytti heidän -päälliköltään, käski toisia latomaan uudella ja paremmalla tavalla -varalla olevat polttopuut. Sanalla sanoen, he eivät näyttäneet -huomaavankaan katselijajoukkojen läsnäoloa eikä mitään muuta, paitsi -mikä kuului heidän julmaan virkaansa. Kun he puhelivat keskenään, -aukenivat heidän paksut huulensa ja suuret, valkeat hampaat pistivät -esiin, ikäänkuin he olisivat irvistelleet ilosta tuota toivottua -hirveätä tapausta ajatellessaan. Ja talonpojat töllistelivät heitä -voimatta uskoa muuta, kuin että nämä olivat niitä pahoja henkiä, joiden -parissa noita oli seurustellut, ja jotka nyt, kun heidän palvelusaikansa -oli loppunut, olivat valmiit korjaamaan hänet sieluineen ruumiineen. -Talonpojat kuiskuttelivat keskenään kerraten kaikkia niitä pahoja -tekoja, joita perkele muka oli toimittanut tällä metelisellä, -onnettomalla ajalla, -- ja näissä puheissa sai sarvipää tietysti -enemmänkin syytä osaksensa kuin oikeudenmukaisesti hänelle olisi ollut -tuleva. - -»Ettekö ole kuullut, Dennet-vaari», virkkoi eräs talonpoika -naapurilleen, »että perkele on käynyt ilmielävänä perimässä -korkeasukuisen saksilaisen thanen, Coningsburghin Athelstanen?» - -»Olen maar, mutta täytyipä sen tuoda hänet takaisin, kiitos Jumalan ja -Pyhän Dunstanin.» - -»Mitä puhetta tuo on?» kysyi reipas nuori mies, joka oli pukeutunut -vihreään, kullalla kirjottuun nuttuun ja jonka kantapäillä seurasi -harteva poika kantaen selässään harppua, isäntänsä tunnusmerkkiä. Tämä -ministreli ei näyttänyt olevan halpaa sukua; sitä todisti hänen -rikkaasti kirjaeltu nuttunsa ja lisäksi vielä hänen kaulassaan riippuvat -hopeavitjat, joihin hänen viritysavaimensa oli kiinnitetty. Oikean -käsivarren hihassa oli hopealaatta, johon ei, kuten muuten tapana oli, -ollut piirrettynä sen paronin vaakunaa, jonka huonekuntaan ministreli -kuului, vaan ainoastaan sana _Sherwood_. -- »Mitä te tällä puheella -tarkoitatte?» kysyi iloinen ministreli sekaantuen talonpoikien -puheeseen. »Minä tulin tänne hakemaan runon aihetta ja, Pyhä Neitsyt -auttakoon, enpä surisi vaikka saisin kaksikin.» - -»Se on ilmeinen tosi», virkkoi vanhempi talonpoika, »että kun Athelstan -oli ollut neljä viikkoa haudassaan...» - -»Tuo ei ole mahdollista», keskeytti ministreli; »näinhän minä hänet -terveenä Ashby-de-la-Zouchen turnajaisissa.» - -»Haudassaanpahan vain lienee ollut», sanoi nuori talonpoika, »sillä -kuulinhan P. Edmundin luostarin munkkien vetelevän hänelle -hautausvirsiä; ja olihan siellä Coningsburghin linnassa oikein upeat -peijaispidot, joihin minäkin olisin mennyt, jollei tuo Mobel Perkins -olisi...» - -»Haudassapa hän kuitenkin oli», jatkoi vanha mies pudistellen päätänsä, -»ja sangen surkea juttu se vain olikin, sillä surku vanhaa -saksilaisverta...» - -»Mutta entä itse tarina, hyvät miehet, -- entä millainen oli itse -tarina?» hoputti runoniekka maltittomasti. - -»Aivan niin, kertokaa meille se tapaus», lisäsi vieressä seisova paksu -munkki. Hän nojausi seipääseen, joka oli puolittain toivioretkeläisen -matkasauvan, puolittain sotanuijan näköinen ja toimitti luultavasti -tarvittaessa kumpaistakin virkaa. -- »Antakaapa kuulua», sanoi -vahvaraajainen pappismies, »älkääkä turhaan polttako päivän valoa -viivyttelemällä, -- meillä ei ole liiaksi aikaa.» - -»No niin, jos te korkea-arvoisuutenne suvaitsette», vastasi ukko Dennet, -»niin asia oli semmoinen, että eräs pappijuoppo kävi vieraisilla Pyhän -Edmundin luostarin luona...» - -»Sellaista puhetta ei minun korkea-arvoisuuteni suvaitse», tokasi -munkki, »että on mokomiakin eläviä kuin pappijuoppoja -- tai, jos onkin, -että maallikko tällä tavalla heitä nimittelee. Hillitse siis kielesi, -veikkonen, ja kuvittele mielessäsi, että pyhä mies oli vain vajonnut -hurskaihin ajatuksiin, joista pää usein menee pyörälle ja jalka alkaa -horjua, aivan samoin kun vatsan ollessa täynnä raikasta viiniä; olenhan -mä tuota kokenut välistä itsekin.» - -»Olkoon sitten niin», jatkoi ukko Dennet, »pyhä veli kävi siis -vieraisilla Pyhän Edmundin luostarin lukkarin luona; jonkinlainen -metsäläispappi se vieras on, hän tappaa puolet kaikista hirvistä, jotka -metsästä varastetaan, ja kuuntelee mieluummin olutkannun kilinää kuin -kirkonkellojen helinää, ja käsittelee kernaammin sianlihaviipaletta kuin -kymmentä rukouskirjansa sivua. Muuten hän on kelpo mies ja iloinen -veikko, joka osaa heiluttaa nuijasauvaa, virittää jousta ja hyppiä -Cheshiren polskaa kilpaa paraankin Yorkshiren miehen kanssa.» - -»Tuo viimeinen pätkä puheessasi, Dennet-vaari», virkkoi runoniekka, -»säästi sinulle pari kylkiluutasi eheänä.» - -»Vielä vai, mies, en minä häntä pelkää», vastasi Dennet; »olenhan tosin -käynyt vähän vanhaksi ja kankeaksi, mutta kun Concesterin leikissä -ponnistin voimiani...» - -»Mutta entä tarinasi, -- ukkoseni», muistutti taas runoniekka. - -»Kas, tällainenhan se juttu oli, että kun Coningsburghin Athelstan -haudattiin Pyhän Edmundin luostariin...» - -»Se on valhetta, ja oikein emävalhetta onkin», keskeytti munkki; -»näinhän minä omin silmin hänet kannettavan Coningsburghin linnaan.» - -»No, kertokaa sitten tarinanne itse, hyvät miehet», virkkoi Dennet, jota -nuo lakkaamattomat keskeytykset jo suututtivat. Vain suurella vaivalla -saivat toinen talonpoika ja runoniekka hänet jatkamaan kertomustaan. ---»Nuo molemmat selväpäiset luostariveljekset», sanoi hän viimein, ---»koska nyt tämä arvoisa kirkkoherra välttämättömästi niin tahtoo, -olivat enimmän osaa kesäistä päivää lakkaamatta latkineet janoonsa kelpo -olutta, kun yht'äkkiä kuuluu kumeata ähkimistä ja kahleitten kilinää, ja -sisään astuu Athelstan-vainajan haamu sanoen: 'Te häijyt -palkkapaimenet...'» - -»Taas tuli valhetta!» kiirehti munkki keskeyttämään: »eipähän hän -virkkanut sanaakaan.» - -»Ahaa, Tuck-veikkonen!» sanoi runoniekka vetäen hänet erilleen -talonpojista; »olemmepa tässä saaneet taas vereksen jäniksen liikkeelle, -näen minä.» - -»Minä vakuutan sinulle, Allan-a-Dale», virkkoi hurskas metsän erakko, -»että näin Coningsburghin Athelstanin niin selvään kuin ihmisen silmät -suinkin voivat nähdä elävän miehen. Hänellä oli hikiliina yllään ja koko -mies hajusi kamalasti kalmalta -- sitä näkyä ei kokonainen tynnyrillinen -Kanarian viiniä saa huuhdotuksi pois mielestäni!» - -»Kaikkea vielä!» pilkkasi runoniekka; »leikkiähän sinä vain puhunet!» - -»Älä usko minua enää koskaan», sanoi munkki, »jollei ole totta, että -nuijasauvallani läimähytin sivalluksen, joka olisi kaatanut häränkin; -mutta se sujahti hänen ruumiinsa läpi niinkuin savupatsaan!» - -»Pyhä Hubert auttakoon!» kummasteli laulajaveikko, »onpas tämä -ihmeellinen tarina ja sangen sopiva runoiltavaksi tuohon vanhaan -nuottiin: Suru sattui munkki-vanhukselle.» - -»Pilkkaa vain, jos tahdot», sanoi munkki; »mutta jos saat minut -laulamaan semmoista laulua, niin vieköön minut ensimmäinen paras haamu -tai piru päinpäätimysten! Ei, ei -- minä tein silloin heti päätöksen, -että käyn uskoni vahvistukseksi katsomaan jotakin jumalista tekoa, kuten -esimerkiksi noidan polttamista, jumalantuomiota kaksintaistelun avulla -tai muuta semmoista, ja sentähden olen nyt tässä.» - -Heidän tähän tapaan vielä jutellessaan alkoi kuulua ison kellon -kumahtelua Templestowen P. Mikaelin kirkosta, keskellä pientä kylää -seisovasta jalotyylisestä rakennuksesta. Harvakseen kumahtelevat lyönnit -täyttivät tienoon synkeällä kuolemaa ennustavalla malmiäänellään. -Kaikkien katseet kääntyivät nyt preceptorio-kartanolle päin odotellen -suurmestarin, ritariston taistelijan ja syyllisen saapumista. - -Viimeinkin laskusilta painui alas, portit aukenivat ja linnasta ratsasti -esiin ritari, joka kantoi veljeskunnan suurta lippua; hänen edellään -kulki kuusi torvensoittajaa, hänen jäljessään preceptorit, ja niiden -perästä suurmestari hevosella, jonka asu oli aivan koristamaton. Sitten -tuli Brian de Bois-Guilbert, kiireestä kantapäihin loistavissa -rautavaruksissa, mutta peitsettä, miekatta ja kilvettä, joita kaksi -hänen asemiestään kantoi. Hänen kasvonsa, joita pitkä, päähineestä -alaspäin valuva sulka osaksi peitti, ilmaisivat suurta hämminkiä; ylpeys -ja epäröinti näyttivät hänessä taistelevan keskenään. Hän oli -kalmankalpea, ikäänkuin ei olisi moneen yöhön saanut unta; mutta -sittenkin hän hallitsi tulista ratsuansa sillä tavanmukaisella -notkeudella ja taidolla, mikä oli ominaista temppeliritariston parhaille -peitsimiehille. Ensi silmäyksellä hänen ulkomuotonsa oli jalo ja -majesteetillinen; mutta ken tarkemmin sitä tarkkaili, näki hänen -synkässä muodossaan jotakin, josta mieluimmin käänsi pois katseensa. - -Bois-Guilbertin toisella sivulla ratsasti Konrad de Mont-Fitchet, -toisella Albert de Malvoisin toimien taistelijaritarin todistajina; -molemmat olivat veljeskuntansa rauhanaikaisessa puvussa, valkeassa -viitassa. Heidän perässään tuli muita temppeliritareita sekä mustaan -verhottuja asemiehiä ja kantapoikia pitkä sarja, -- nuorukaisia, jotka -toivoivat vasta pääsevänsä temppeliritareiksi. Sitten seurasi -vartijajoukko samoin mustissaan; heidän pystyssä kannettujen -keihäittensä välistä näkyi noituudesta syytetyn valkoinen hahmo kulkevan -hitain mutta vakavin askelin kuolemanpaikkaansa kohti. Kaikki -koristukset oli häneltä riisuttu koska pelättiin, että niissä ehkä voisi -piillä jotakin sitä taikavoimaa, jota saatanan luultiin lahjoittavan -uhreillensa ja jolla muka saattoi estää tunnustusta kidutuksistakin -huolimatta. Pitkä karkea, valkea piikkoinen hame oli puettu Rebekan ylle -hänen itämaisen pukunsa sijaan. Mutta hänen ulkomuodostaan kuvastui niin -jaloa pelottomuutta ja samalla alistumista Jumalan tahtoon, että hänen -näkemisensä tämmöisessäkin asussa, jonka ainoana koristuksena olivat -pitkät, mustat hiuspalmikot, itketti jokaista silmää. Kovasydämisinkin -uskonkiivastelija suri sitä kovaa onnea, että niin ihana olento oli -antautunut vihan aiheuttajaksi ja pahan hengen palkatuksi palvelijaksi. - -Uhrin jäljestä seurasi vielä koko joukko preceptorio-kartanon -alustalaisia, kaikki astuen parhaassa järjestyksessä käsivarret ristissä -rinnalla ja silmät maahan luotuina. - -Tämä hidas saattue kulki sitä tasaista rinnettä myöten ylös, jonka -laelle turnaustanner oli laitettu. He astuivat aitauksen sisäpuolelle, -marssivat kerran ympäri oikealta vasemmalle ja seisahtuivat sitten. -Hetken aikaa kesti nyt hälinää, kun suurmestari ja kaikki hänen -seuralaisensa lukuunottamatta taistelijaritaria todistajineen -laskeutuivat maahan ratsujensa selästä. Asemiehet, jotka olivat sitä -varten kiiruhtaneet paikalle, veivät heti hevoset pois aitauksesta. - -Onneton Rebekka saatettiin sille istuimelle, joka oli halkokasan -vieressä. Kun hän ensi kerran katsahti tuohon hirvittävään paikkaan, -missä hänelle oli valmistettu sydäntä kauhistava ja ruumista kiduttava -kuolema, vavahti hän ja sulki silmänsä. Luultavasti hän rukoili hiljaa -itsekseen, sillä hänen huultensa nähtiin liikkuvan, vaikka ei kuulunut -ainoatakaan sanaa. Hetken kuluttua hän jälleen avasi silmänsä, katsoi -kiinteästi halkokasaan, ikäänkuin totuttautuaksensa siihen ja sitten -käänsi hitaasti ja teeskentelemättä päänsä toisaalle. - -Sillä välin oli suurmestari käynyt istumaan arvosijalleen. Ja kun myös -ritarit, kukin arvonsa mukaan, olivat asettuneet istuimilleen, mitkä -suurmestarin rinnalle, mitkä taemmaksi, ilmoitti kova ja pitkä torven -toitotus oikeudenistunnon alkavan. Sitten astui Malvoisin -taistelijaritarin todistajana esiin ja laski juutalaistytön sormikkaan, -joka oli taisteluvaatimuksen panttina, maahan suurmestarin jalkojen -juureen. - -»Urhokas herra ja arvoisa isä», sanoi hän, »tässä seisoo kunnon ritari -Brian de Bois-Guilbert, temppeliritariston preceptori, joka otettuansa -vastaan taistelupantin, jonka nyt lasken teidän jalkojenne juureen, on -sitoutunut tämänpäiväisessä taistelussa täyttämään velvollisuutensa -todistaaksensa siten, että juutalaistyttö Rebekka on täydellä syyllä -ansainnut tuomion, jonka kaikkein pyhimmän Siionintemppelin ritariston -neuvottelukokous on hänestä langettanut, tuomiten hänet noidan tavalla -kuolemaan; -- tässä, sanon minä, hän seisoo valmiina ritarillisesti ja -rehellisesti taistelemaan sitä taistelua, jos niin on teidän korkea ja -pyhä tahtonne.» - -»Onko hän jo valallansa vannonut», kysyi suurmestari, »että tämä hänen -asiansa on oikea ja rehellinen? Tuokaa esiin ristiinnaulitun kuva ja -kirja _Te igitur_.» - -»Herrani ja korkea-arvoinen isäni», vastasi Malvoisin kiireesti, »meidän -veljemme on jo kunnon ritarin Konrad de Mont-Fitchetin edessä -vannomallaan valalla vahvistanut kanteensa totuuden. Muuta valaa ei -häneltä sovikaan vaatia katsoen siihen, että hänen vastapuolensa on -uskoton, jota ei voi valalle päästää.» - -Tätä selitystä pidettiin riittävänä Albertin suureksi iloksi. Sillä tämä -kavala ritari oli ennakolta arvannut, miten vaikeata milteipä mahdotonta -olisi saada Bois-Guilbert vannomaan tämmöistä valaa koko kansan edessä; -ja siitä syystä hän oli keksinyt tämän verukkeen, jolla kiusallisesta -valanteosta vältyttiin. - -Hyväksyen Albert Malvoisinin selityksen suurmestari käski airueen astua -esille ja toimittaa virkaansa. Torvet nyt jälleen törähtivät ja airut -julisti korkealla äänellä: »Kuulkaa, kuulkaa, kuulkaa! -- Tässä seisoo -kunnon ritari, herra Brian de Bois-Guilbert, tarjoutuen taistelemaan -ketä vapaasukuista ritaria vastaan tahansa, joka tahtoo ottaa päällensä -juutalaistytölle Rebekalle suodun ja sallitun oikeuden puolustaa -itseänsä sijaistaistelijan kautta siitä laillisesta syystä, että hänen -oma ruumiinsa ei kykene taisteluun. Ja tämmöiselle puolustajalle meidän -korkea-arvoinen ja urhoollinen suurmestarimme, joka on täällä läsnä, suo -avonaisen tantereen, päivänpaisteen ja tuulen tasaisen jaon sekä kaiken -muun, mikä rehelliseen taisteluun kuuluu.» -- Torvet törähtivät jälleen, -ja sitten seurasi pitkällinen, aivan äänetön hiljaisuus. - -»Eipä syytetylle näy ilmaantuvan ketään puolustajaksi», lausui -suurmestari. »Mene, airut, ja kysy häneltä, odottaako hän ketään, joka -tulisi hänen puolestaan taistelemaan.» -- Airut läheni Rebekan istuinta, -ja myöskin Bois-Guilbert kääntäen äkkiä hevosensa pään samalle tantereen -kulmalle päin jouduttihe huolimatta Malvoisinin ja Mont-Fitchetin -viittauksista, yhtä rinnan airuen kanssa Rebekan luokse. - -»Onko tämä lainmukaista ja taistelun säännöissä sallittua?» kysyi -Malvoisin suurmestariin katsahtaen. - -»On kyllä, Albert de Malvoisin», vastasi Beaumanoir. »Koska kerran tällä -tavalla on vedottu Jumalan tuomioon, niin emme saa estää asianomaisia -puhelemasta keskenänsä, koska siten totuus voi sitä paremmin tulla -ilmi.» - -Sillä välin airut puhui Rebekalle tällä tavalla: - -»Neito, korkeasti kunnioitettava ja arvoisa suurmestari kysyy sinulta, -oletko hankkinut itsellesi puolustajaa tätä taistelua varten, vai -myönnätkö olevasi täydellä syyllä tuomittu ansaitsemaasi -rangaistukseen?» - -»Ilmoita suurmestarille», vastasi Rebekka, »että minä yhä vielä vakuutan -olevani viaton enkä myönnä olevani syystä tuomittu, sillä muuten -lankeaisi vereni päälleni. Sano hänelle, että vaadin niin pitkää -viivytystä kuin hänen lakinsa vain sallii, jotta saisimme nähdä, -tahtooko Jumala, jonka apu pahimmassa hädässä aina on lähinnä, antaa -minulle puolustajan. Ja kun pisin mahdollinen viivytysaika on kulunut -loppuun, niin tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa!» -- Airut lähti viemään -tätä vastausta suurmestarille. - -»Jumala varjelkoon», lausui Luukas Beaumanoir, »että juutalainenkaan tai -pakana saisi aihetta moittia meitä vääryydestä. Tahdomme odottaa siihen -saakka, kunnes varjot kääntyvät lännestä itään päin nähdäksemme, tuleeko -tälle onnettomalle naiselle puolustajaa. Mutta sitten kun päivä on niin -pitkälle kulunut, täytyy hänen valmistaa itsensä kuolemaan.» - -Airut toi suurmestarin sanoman Rebekalle, joka nöyrästi kumarsi päätään, -laski käsivartensa ristiin rinnalle ja katsahti taivaaseen päin -ikäänkuin odottaen ylhäältä sitä apua, jota hän tuskin enää saattoi -toivoa ihmisiltä. Tällä kauhistavalla hetkellä Bois-Guilbertin ääni -sattui hänen korviinsa. Se oli vain hiljainen kuiskaus, mutta Rebekka -näytti sitä pahemmin säikähtyvän kuin äsken airuen puhetta. - -»Rebekka», virkkoi temppeliherra, »kuuletko minua?» - -»Ei minulla ole mitään tekemistä sinun kanssasi, julma ja kovasydäminen -mies», vastasi onneton tyttö. - -»Niin, mutta kuuletko sanojani?» jatkoi temppeliherra. »Sillä ääneni -sointi on peloittava minun omillekin korvilleni. Tuskin tiedän, missä -seison tai mitä varten meidät on tuotu tänne. -- Tämä aidattu tanner ---tämä istuin -- tämä halkokasa -- minä tiedän niiden tarkoituksen; -mutta sittenkin tuntuu, kuin ne eivät olisi mitään todellisia esineitä, -vaan hirvittäviä mielikuvitelmia, jotka säikähdyttävät sydäntäni -julmilla harhanäyillä, mutta eivät voi taivuttaa järkeäni uskomaan.» - -»Minun järkeni ja aistini tietävät hyvin paikan sekä ajan», vastasi -Rebekka; »molemmat vakuuttavat minulle, että tuo halkokasa on polttava -tuhkaksi minun maallisen verhoni ja aukaiseva sielulleni tuskallisen, -mutta pian tapahtuvan pääsyn parempaan maailmaan.» - -»Hourailuja, Rebekka, -- hourailuja vain», sanoi temppeliherra; »tyhjiä -hourailuja, jotka oman kansasi sadukkealaisten valistunut järki tietää -tyhjiksi. Kuule minua, Rebekka», jatkoi hän kiihkeästi, »sinulla on -parempi tilaisuus pelastaa henkesi ja vapautesi kuin nuo konnat ja tuo -ukko-hupakko voivat aavistaakaan. Nouse tähän taakseni hevoseni selkään --- Zamor, uljas ratsuni, ei ole isäntäänsä koskaan ennenkään pettänyt. -Minä voitin sen kaksintaistelussa Trebizondin sulttaanilta. Nouse, sanon -minä, taakseni -- ja yhdessä tunnissa jätämme takaa-ajajat sekä -etsiskelijät kauas jälkeemme -- uusi huvituksen maailma on aukeneva -sinulle -- ja minulle uusi maineen tie. Lausukoot he minusta vain -tuomionsa, jota minä halveksin, ja pyyhkikööt pois Bois-Guilbertin nimen -munkkiorjainsa luettelosta. Minä huuhdon verellä pois jokaisen loan, -minkä he tohtinevat viskata kilpeeni.» - -»Kiusaaja», vastasi Rebekka, »luovu minusta! Et tällä viimeisellä -hetkellänikään saa minua hiuskarvankaan vertaa liikahtamaan -leposijaltani. Suuri on vihollisten joukko minun ympärilläni, mutta -heistä kaikista olet sinä silmissäni kaikkein häijyin ja julmin --poistu -luotani, Jumalan nimessä!» - -Huolestuneena ja maltittomana heidän keskustelunsa pituudesta läheni -Albert Malvoisin nyt tehdäkseen siitä lopun. »Onko tyttö tunnustanut -itsensä syylliseksi?» kysyi hän Bois-Guilbertiltä; »vai onko hän yhä -vielä luja kieltämisessään?» - -»Hän on todellakin _luja_», vastasi Bois-Guilbert. - -»Sitten», virkkoi Malvoisin, »pitää sinun, jalo veljeni, käydä -paikallesi odottamaan loppua. Varjot alkavat jo kääntyä toiselle puolen -aurinkokelloa. Tule pois, urhokas Bois-Guilbert -- tule, sinä pyhän -säätymme toivo ja piankin sen pää.» - -Puhuen täten rauhoittavaan sävyyn, niinkuin sairaalle tai -heikkomieliselle puhellaan, hän tarttui kädellään ritarin ohjaksiin -taluttaaksensa hänet takaisin asemalleen. - -»Kavala koira! Mitä tarkoitat tarttumalla ohjaksiini?» ärjäisi ritari -Brian närkästyneenä. Ja temmaten ohjakset toverinsa kädestä hän ratsasti -takaisin tantereen toiseen päähän. - -»Onpa hänessä vielä tulta», virkkoi Malvoisin hiljaa Mont-Fitchetille, -»kunpa sen vain saisi ohjatuksi oikeaan suuntaan. Mutta pelkäänpä, että -se samoinkuin kreikkalainen tuli polttaa kaiken, mitä sen lähelle -sattuu». - -Tuomarit olivat nyt jo istuneet kaksi tuntia paikoillaan turhaan -odotellen Rebekan puolustajan tuloa. - -»Eipä se olekaan kumma», arveli veli Tuck, »koska tyttö on juutalaista -rotua. Mutta sittenkin, vannon sen pyhän säätyni nimessä, minusta on -kovin sääli, että näin nuoren ja ihanan olennon pitää joutua surman -suuhun ilman, että kukaan yrittää iskeä ainoatakaan sivallusta hänen -puolestaan! Olisipa hänessä edes vain hitunenkin kristillisyyttä, niin -vaikka hän muuten olisi kymmenkertainen noita, rämpättäisi minun -nuijasauvani heti iltakelloja tuon ylpeän temppeliherran teräslakkiin -eikä sallisi hänen näin vaivatta päästä voitolle.» - -Yleisenä uskona kuitenkin oli, ettei ketään tulisi eikä voinutkaan tulla -puolustamaan noituudesta syytettyä juutalaistyttöä, ja ritarit, joita -Malvoisin salaa yllytteli, alkoivat keskenään kuiskailla, että aika oli -jo julistaa Rebekalle suotu armon aika loppuun kuluneeksi. Mutta juuri -silloin ilmaantui kaukaa aukean kankaan reunalta näkyviin ritari, joka -läheni taistelutannerta kannustaen hevostaan kovimpaan juoksuun. Monesta -sadasta suusta kajahti huuto: »Puolustaja! Puolustaja!» Ja kun ritari -ajoi aitauksen sisään, hurrasi kansa hänelle yhdestä suusta enää -muistamatta ennakkoluulojansa ja vihantunteitansa. Seuraava silmänräpäys -hävitti kuitenkin jälleen toivon, jonka ritarin saapuminen oikeaan -aikaan oli herättänyt. Hänen ratsunsa, joka oli monta virstaa hurjasti -juossut, näytti horjuvan uupumuksesta ja ratsumieskin, vaikka hän -uljaasti ajoi aitauksen sisäpuolelle, tuntui olevan niin väsyksissä tai -niin heikkovoimainen, että töin tuskin pysyi satulassaan pystyssä. - -Airuen tiedusteltua hänen säätyänsä, nimeänsä ja tarkoitustansa, outo -ritari heti vastasi rohkeasti: »Minä olen kunnon ritari ja aatelismies -ja olen tullut tänne peitselläni ja miekallani puolustamaan tämän -neidon, Rebekan, Iisak Yorkilaisen tyttären oikeata ja laillista asiaa; -todistamaan hänelle langetetun tuomion vääräksi ja valheelliseksi; ja -haastamaan ritari Brian de Bois-Guilbertin taistelemaan kanssani, koska -syytän häntä kavaltajaksi ja murhamieheksi ja valehtelijaksi. Ja sen -tahdon näyttää toteen tällä tantereella ruumis ruumista ja käsi kättä -vastaan, niin totta kuin Jumala, Pyhä Neitsyt, korkea-arvoinen herramme -ja kelpo ritari Pyhä Yrjänä minua auttakoot!» - -»Tuntematon näyttäköön ensin», sanoi Malvoisin, »olevansa kunnon ritari -ja kunniallista sukua. Temppeli ei lähetä ritareitansa kaksintaisteluun -nimettömien miesten kanssa.» - -»Nimeni», vastasi outo ritari kohottaen silmikkonsa, »on kuuluisampi ja -sukuperäni puhtaampi kuin sinun omasi, Malvoisin. Minä olen Wilfred -Ivanhoe.» - -»En tahdo taistella sinun kanssasi tällä haavaa», sanoi temppeliherra -muuttuneella, painuneella äänellä. »Paranna ensin haavasi, hanki -itsellesi parempi ratsu, -- sitten saattaapa olla mahdollista, että -katson maksavan vaivaa piestä sinusta ulos tuon poikamaisen -uhkarohkeutesi!» - -»Hoo, ylpeä temppeliherra!» vastasi Ivanhoe, »joko olet unohtanut, että -peitseni on kahdesti syössyt sinut maahan? Muista Acren taistelutannerta --- muista Ashbyn turnausta -- muista Rotherwoodin salissa -korskeaa kerskaustasi, kun panit kultakäätysi pantiksi minun -pyhäinjäännösrasiaani vastaan luvaten taistella Wilfred Ivanhoen kanssa -ja voittaa takaisin menetetyn kunniasi! Jollet nyt viivyttelemättä rupea -tappelemaan, niin aion -- sen vannon saman rasian ja siinä talletettujen -pyhien luitten kautta -- jokaisessa kristikunnan kuningashovissa, -jokaisessa veljeskunnan kokouspaikassa julistaa sinut pelkuriksi.» - -Epäröiden hetken aikaa käänsi Bois-Guilbert silmänsä Rebekan puoleen ja -huudahti sitten katsahtaen tulisesti Ivanhoeen: »Sinä saksilaiskoira! -Tartu peitseesi ja valmistu kuolemaan, koska itse olet niin tahtonut!» - -»Salliiko suurmestari minun käydä taisteluun?» kysyi Ivanhoe. - -»En voi kieltää sitä, koska niin vaadit», vastasi suurmestari, -»edellyttäen, että neito suostuu ottamaan sinut puolustajakseen. Mutta -soisinpa, että olisit paremmissa voimissa ruvetessasi tähän taisteluun. -Meidän säätymme vihollinen olet aina ollut, mutta tahtoisin kuitenkin, -että taistelu sinua vastaan kävisi kunniallisesti.» - -»Tämmöisenä juuri -- tämmöisenä kuin olen eikä mitenkään muuten», sanoi -Ivanhoe. »Tämä on Jumalan tuomio -- hänen haltuunsa minä annan itseni. --- Rebekka», hän lisäsi ratsastaen surmatuolin luokse, »suostutko -ottamaan minut puolustajaksesi?» - -»Suostun», vastasi tämä; -- »suostun» -- ja mielenliikutus, jota -kuolemanpelko ei ollut saanut herätetyksi, pani nyt hänen äänensä -värisemään. »Minä suostun ottamaan sinut Jumalan lähettämäksi -puolustajakseni, -- mutta ei -- ei -- sinun haavasihan eivät vielä ole -parantuneet. Älä käy tuota ylpeää miestä vastaan! Miksi pitäisi sinunkin -tässä saada surmasi?» - -Mutta Ivanhoe seisoi jo paikallaan, hän oli sulkenut kypäränsä -silmäverkon ja tarttunut peitseensä. Bois-Guilbert teki samoin; ja -auttaessaan hänen kypäräänsä kiinni huomasi hänen asemiehensä, että -temppeliherran kasvot, jotka olivat kaiken aamua olleet tuhkankarvaiset -ja vähääkään muuttumatta monenlaisista sydämessä raivoavista tunteista, -nyt äkkiä karahtivat tulipunaisiksi. - -Nähtyänsä taistelijain asettuneen paikalleen toisiansa vastaan airut -koroitti äänensä ja huusi kolme kertaa: _Faites vos devoirs, preux -chevaliers!_ -- »Tehkää velvollisuutenne, uljaat ritarit!» -- Kolmannen -kerran näin huudettuansa hän siirtyi tantereen reunalle ja julisti -vielä, ettei kukaan kuoleman uhalla saisi estää tätä tasapuolista -taistelua tai sekaantua siihen, ei teolla, ei sanalla eikä huudollakaan. -Suurmestari, joka piti kädessään taistelunpanttia, Rebekan sormikasta, -viskasi sen nyt tantereelle ja huusi turmiota tuottavat käskysanat: -»_Laissez aller!_» -- käykää päälle! - -Torvet törähtivät ja ritarit syöksyivät täyttä neliä toisiaan vastaan. -Temppeliherran hyvin tähdätty peitsi ja voimakas ratsu kaatoivat maahan -Ivanhoen uupuneen hevosen sekä sen yhtä voimattoman isännän. Tällaista -loppua kaikki olivatkin taistelulle ennakolta arvanneet. Mutta vaikka -Ivanhoen peitsi näytti vain pyyhkäisseen Bois-Guilbertin kilpeä, niin -tämäkin ritari kaikkien katsojien ihmeeksi horjahti satulassaan, päästi -jalustimet luiskahtamaan jalkojensa alta ja putosi alas tantereelle. - -Ivanhoe irtautui nopeasti kaatuneen hevosensa alta ja kavahti pystyyn -parantaakseen onneansa miekalla. Mutta hänen vastustajansa ei -noussutkaan. Wilfred silloin nostaen jalkansa hänen rintansa päälle ja -tähdäten miekalla hänen kurkkuansa, vaati häntä antautumaan, jos tahtoi -välttää kuolemaa. Mutta Bois-Guilbert ei vastannut. - -»Älkää tappako häntä, herra ritari», huusi suurmestari, »ennenkuin hänet -on ripitetty ja synnit suotu hänelle anteeksi, -- älkää hävittäkö -ruumista ja sielua yht'aikaa! Me myönnämme hänen hävinneen.» - -Hän astui alas tantereelle ja käski avata voitetun ritarin kypärän. -Tämän silmät olivat ummessa -- kasvot olivat yhä vielä tummanpunaiset. -Heidän ihmetellen katsellessaan ritarin silmät aukenivat, mutta ne -olivat liikkumattomat, lasimaiset. Puna katosi kasvoilta ja kalman -kalvakka väri tuli sijaan. Vastustajan peitsestä vioittumatta oli Brian -de Bois-Guilbert saanut surmansa omien ristiriitaisten tunteittensa -kovasta kuohusta. - -»Tässä todellakin on Jumala tuominnut!» lausui suurmestari taivaaseen -päin katsahtaen. »_Fiat voluntas tua!_» -- Tapahtukoon sinun tahtosi! - - - - -NELJÄSVIIDETTÄ LUKU. - - - Kas nyt se loppui, niinkuin ämmän loru. - - WEBSTER. - -Kun ensimmäisestä hämmästyksestä oli toinnuttu, kysyi Wilfred Ivanhoe -suurmestarilta, joka oli taistelutuomarina, arveliko tämä hänen -täyttäneen velvollisuutensa urhoollisesti ja rehellisesti? - -»Urhoollisesti ja rehellisesti sinä olet taistellut», lausui -suurmestari. »Minä julistan, että tämä neito on vapaa ja syytön. -Ritari-vainajan varusteitten ja ruumiin suhteen menetelköön voittaja, -niinkuin tahtoo.» - -»En tahdo ryöstää hänen aseitaan», virkkoi Ivanhoe, »enkä myöskään -tuomita hänen ruumistansa häväistykseen. Onhan hän kuitenkin taistellut -kristikunnan puolesta. Jumalan käsi -- eikä mikään ihmisvoima -- iski -hänet maahan. Mutta haudattakoon hänet salaisesti, niinkuin tehdään -miehelle, joka on kaatunut väärää asiaa puolustaessaan. Ja mitä neitoon -tulee...» - -Hevoskavioitten kopina keskeytti hänet. Niitä läheni niin suuri joukko -ja niin suurella kiireellä, että maa tärisi. Musta ritari ajaa karahutti -aitauksen sisäpuolelle. Hänen perässään seurasi suuri sotamiesjoukko -sekä useita ritareita täysissä rautavaruksissa. - -»Liian myöhään olen joutunut», virkkoi Rikhard silmäillen ympärilleen. -»Olin päättänyt ottaa Bois-Guilbertin omaksi saaliikseni. Ivanhoe, oliko -oikein käydä näin vaaralliseen seikkailuun, kun tuskin vielä jaksat -pysyä pystyssä satulassa?» - -»Armollinen herrani», vastasi Ivanhoe, »taivas on ottanut tämän ylpeän -miehen omaksi uhrikseen. Hänelle ei sallittu kunniaa kuolla semmoista -kuolemaa, jonka teidän tahtonne oli hänelle määrännyt.» - -»Rauha olkoon hänelle», lausui Rikhard katsellen vakavasti ruumista, -»jos se mahdollista lienee. Olihan hän kuitenkin uljas ritari ja kuoli -teräshaarniskassansa, niinkuin kunnon ritarin sopii. Mutta meillä ei ole -nyt liiemmälti aikaa. -- Bohun, tee tehtäväsi!» - -Eräs ritareista astui seuralaisjoukosta esiin, laski kätensä Albert de -Malvoisinin olkapäälle ja sanoi: »Minä vangitsen sinut maankavaltajana.» - -Suurmestari oli kummastuneena näin suuren sotajoukon ilmaantumisesta -tähän saakka ollut vaiti. Mutta nyt hän puhkesi sanoiksi: - -»Kuka uskaltaa vangita Siionin temppelin ritarin meidän oman -preceptorio-kartanomme piirissä ja itsensä suurmestarin läsnäollessa? Ja -kenenkä käskystä tämä rohkea loukkaus on tehty?» - -»Minä suoritan vangitsemisen», vastasi ritari, »minä, Henrik Bohun, -Essexin jaarli ja Englannin suur-konnetabli.» - -»Ja hän vangitsee Malvoisinin», virkkoi kuningas kohottaen silmikkoansa, -»läsnäolevan Rikhard Plantagenet'n käskystä. -- Konrad Mont-Fitchet, -sinulle on hyväksi onneksi, ettet ole minun alamaiseni. Mutta sinun, -Malvoisin, tulee kuolla yhdessä veljesi Filipin kanssa, ennenkuin -maailma kerkiää tulla viikkoa vanhemmaksi.» - -»Minä vastustan tuomiotasi», virkkoi suurmestari. - -»Sitä et voi, ylpeä temppeliherra», vastasi kuningas. »Katsopas ylös, -niin näet Englannin kuninkaallisen lipun liehuvan omasi sijalla torniesi -huipulla! Ole viisas, Beaumanoir, älä tee turhaa vastarintaa, -- sinun -kätesi on jalopeuran kidassa.» - -»Minä vetoan Roomaan sinua vastaan», sanoi suurmestari, »ja kantelen -päällesi, että rikot ritaristomme vapauksia ja etuuksia.» - -»Tee niin», vastasi kuningas. »Mutta oman etusi tähden älä nyt moiti -minua vapauksiesi rikkomisesta. Laske kokouksesi hajalleen ja lähde -joukkoinesi lähimpään preceptorio-kartanoosi -- jos semmoista voinet -löytää, -- missä ei ole kudottu kapinallisia juonia Englannin kuningasta -vastaan. Tai jos tahdot, pysy täällä, nauti vieraanvaraisuudestani ja -katsele, miten minä istun oikeutta.» - -»Minäkö viipyisin vieraana kartanossa, jossa minun tulisi olla -käskijänä?» sanoi suurmestari. »En suinkaan. -- Kappalaiset, virittäkää -virsi _Quare fremuerunt gentes_ (Miks kiukuitsevat pakanat)! Pyhän -temppelin ritarit, asemiehet ja muu väkemme, varustautukaa seuraamaan -_Beau-séant_-lippua.» - -Suurmestarin käytös oli majesteetillisuudessaan Englannin kuninkaan -arvokkuuden vertainen ja rohkaisi jälleen hänen hämmentyneitä ja -pelästyneitä seuralaisiansa. He kokoontuivat hänen ympärilleen niinkuin -lampaat paimenkoiran ympärille kuultuansa suden ulvonnan. Mutta heissä -ei kuitenkaan näkynyt säikähtyneen lauman arkuutta, -- heidän otsansa ja -katseensa olivat synkät ja uhmaavat, ilmaisten sitä vihollisuutta, jota -he eivät saaneet sanoiksi pukea. He kokoontuivat pitkäksi tummaksi -peitsiriviksi, ja valkeaviittaiset ritarit loistivat mustiin puettujen -seuralaistensa lomassa niinkuin valkeat reunat synkässä ukkospilvessä. -Kansa, joka oli äänekkäin huudoin ilmaissut vihamielisyyttään heitä -vastaan, vaikeni ja katseli ääneti tuota voimallista, sotaan -harjaantunutta joukkoa, jota se oli varomattomasti suututtanut; -kiireesti se siirtyi pois heidän sotarintamansa edestä. - -Nähdessään temppeliherrojen joukon näin seisovan koko voimassaan iski -Essexin jaarli kannustimet ratsunsa kupeisiin ja alkoi ratsastaa -edestakaisin, järjestäen seuralaisiansa taisteluun tuota voimallista -vihollista vastaan. Rikhard sen sijaan, jota hänen äkillisen -ilmaantumisensa aiheuttama vaara näytti vain miellyttävän, ratsasti -hitaasti temppeliritarien rintamaa myöten huutaen kaikuvalla äänellä: -»Mitä, hyvät herrat! Eikö näin suuressa uljasten ritarien joukossa ole -ketään, joka uskaltaisi Rikhardin kanssa taittaa peitsenpäätä? -Temppeliritarit! Mahtavatpa teidän armaanne vain olla päivänpaahtamia -mustalaisia, jolleivät ne mielestänne maksa taitetun peitsen -säikälettäkään!» - -»Temppeliritarit», lausui suurmestari ratsastaen sotarintaman eteen, -»eivät taistele niin turhanaikaisista, maallisista syistä -- eikä minun -läsnäollessani kukaan temppeliherra saa kohottaa peistään sinua vastaan, -Englannin Rikhard. Paavi ja kristikunnan hallitsijat, ne tuomitkoot -meidän välillämme ja päättäkööt, onko kristitty kuningas tehnyt oikein -puolustaessaan sellaista asiaa, jonka tänä päivänä olet omaksesi -ottanut. Jollei meidän päällemme karata, niin me lähdemme ketään -hätyyttämättä. Sinun kunniasi varaan me jätämme ritaristomme täällä -olevat sotavarat ja talouskalut, ja sinun omantuntosi huostaan jätämme -sen loukkauksen ja häpeän, joka sinun takiasi tänäpäivänä on kohdannut -kristikuntaa.» - -Näin puhuttuaan ja vastausta odottamatta suurmestari antoi lähtökäskyn. -Temppeliherrojen torvet rupesivat soittamaan hurjaa itämaista säveltä, -jonka sävelen mukaan he tavallisesti marssivat. He muuttivat -järjestyksensä sotarintamasta ryhmäjonoksi ja lähtivät liikkeelle niin -hitaasti kuin hevoset saattoivat astua, -- aivan kuin olisivat tahtoneet -näyttää peräytyvänsä vain suurmestarinsa käskystä eikä heitä uhkaavan -ylivoiman pelosta. - -»Niin totta kuin Pyhän Neitsyen otsa loistaa!» sanoi kuningas Rikhard. -»Onpa sääli, että nämä temppeliherrat eivät ole uskollisuudessa yhtä -luotettavia kuin he ovat sotaharjoituksissa taitavia ja miehuullisia.» - -Aivan kuten pelkuri rakki, joka vasta silloin rupeaa haukkua -luskuttamaan, kun haukuttava kääntyy siihen selin, kohotti kansanjoukko -arkailevan riemuhuudon nähdessään jälkijoukon poistuvan. - -Sen hälinän aikana, joka temppeliherrojen lähdöstä johtui, ei Rebekka -nähnyt eikä kuullut mitään. Hän makasi vanhan isänsä sylissä -pyörryksissä, melkein tunnottomana, tilanteensa äkkinäisten vaihtelujen -järkyttämänä. Mutta ensimmäinen Iisakin lausuma sana sai hänet -joutuisasti tajuihinsa. - -»Lähtekäämme, tytär kultani, takaisin voitettu aarteeni -- menkäämme ja -heittäytykäämme tuon hyvän nuorukaisen jalkojen juureen.» - -»Ei, ei», vastasi Rebekka, »ei suinkaan -- ei -- ei -- tällä hetkellä en -uskalla puhua hänelle. Ei, isäni, lähtekäämme heti pois tästä pahasta -paikasta.» - -»Mutta, tyttäreni», sanoi Iisak, »kuinka jättäisimme nyt hänet, joka on -astunut esiin kuin väkevä mies, peitsi ja kilpi kädessä, omasta -hengestään piittaamatta, pelastaaksensa sinut vankeudesta, vaikka olet -hänelle vieraan ja vastenmielisen kansan tytär. Tästä hänen avustansa -meidän on velvollisuus osoittaa kiitollisuuttamme.» - -»Minä kiitän -- minä kiitän -- hartaasti -- koko sydämestäni», vastasi -Rebekka, »ja aion vasta kiittää vielä enemmänkin -- mutta en nyt!» - -»Mutta», intti Iisak vastaan, »hän tulee varmastikin pitämään meitä -kiittämättöminä kehnoina koirina!» - -»Mutta näethän, isä kulta, että Rikhard-kuningas on läsnä ja että...» - -»Oikein, aivan oikein, kelpo, viisas Rebekkani! Lähdetään pois ---lähdetään pois! Rikhard on varmaan rahan tarpeessa, sillä hän on juuri -äsken palannut Palestiinan maalta ja, niinkuin hoetaan, vihollistensa -vankeudesta. Ja hyvän tekosyyn ryöstämiseen, jos hän rahaa tarvitsee, -hän voikin saada tuosta hänen veljensä Juhanan kanssa tekemästäni -pienestä laina-asiasta. Pois siis, poistukaamme kiiruusti!» - -Ja vuorostansa nyt hätäillen hän vei tyttärensä pois tantereelta ja -kuljetti hänet paikalle varaamillaan hevosilla rabbini Nathanin taloon. - -Kun juutalaistyttö, jonka kohtalo tänäpäivänä oli eniten ollut kaikkien -mielessä, oli täten huomaamatta poistunut, kääntyi kansan huomio -kokonaan Mustaan ritariin. Ilma kajahteli nyt huudosta: - -»Eläköön Rikhard Leijonamieli! Ja hävitkööt väkivaltaiset -temppeliherrat!» - -»Hyvä on tämä suu-uskollisuuskin», sanoi Ivanhoe Essexin jaarlille; -»mutta olipa kuitenkin parempi, kun kuningas oli siksi varovainen, että -otti sinut mukaansa sekä niin monta muuta luotettavaa seuralaista.» - -Jaarli pudisti hymyillen päätänsä. - -»Uljas Ivanhoe», vastasi hän, »tunnethan herramme sangen hyvin, ja uskot -kuitenkin hänen ryhtyneen näin viisaaseen varokeinoon! Minä olin -marssimassa Yorkiin päin kuultuani, että Juhana-prinssi oli koonnut -sinne voimansa. Tulipa silloin vastaani kuningas Rikhard itse, ilmeisenä -vaeltavana ritarina, rientäen täyttä neliä tänne ypöyksin ratkaisemaan -vain oman käsivartensa voimalla tuota temppeliherran ja juutalaistytön -välistä juttua. Minä lähdin saattamaan häntä joukkoineni melkein vasten -hänen tahtoansa.» - -»Entä mitä kuuluu Yorkista, jalo jaarli?» kysyi Ivanhoe; »pysyvätkö -kapinoitsijat siellä koossa, kunnes me joudumme sinne?» - -»Ei sen paremmin kuin joulukuun lumi pysyy jäljellä, kunnes kesäkuun -aurinko paistaa», vastasi jaarli. »He hajoavat nyt jo. Ja kukapa meille -toikaan siitä sanoman muu kuin Juhana itse!» - -»Se maanpetturi! Se kiittämätön, hävytön kapinoitsija», sanoi Ivanhoe. -»Käskikö Rikhard vangita hänet?» - -»Vielä mitä! Ottipa Rikhard hänet vastaan», vastasi jaarli, »aivankuin -olisivat he nähneet toinen toisensa pienen metsästysretken jälkeen. Hän -viittasi vain minuun ja seuralaisiini sanoen: Näethän, veliseni, että -minulla on muutamia vihaisia miehiä seurassani, -- paras lienee, että -menet äitimme luokse, viet hänelle sydämellisimmät terveiseni ja pysyt -siellä, kunnes ihmisten mielet ovat rauhoittuneet.» - -»Ja siinäkö kaikki, mitä hän virkkoi?» kysyi Ivanhoe. »Voisipa tosiaan -sanoa, että kuningas laupeudellaan suorastaan kehoittaa ihmisiä -kapinaan!» - -»Aivan niin», sanoi jaarli, »samoin kuin saattaa sanoa, että surmaansa -se mies etsii, joka viskautuu taisteluun, ennenkuin hänen vaarallinen -haavansa on parantunut.» - -»En pane kokkapuhettasi pahaksi, jaarli», vastasi Ivanhoe. »Mutta muista -kuitenkin, että minä saatoin vain oman henkeni vaaraan -- Rikhard -sitävastoin vaarantaa koko valtakuntansa turvallisuuden.» - -»Ne», vastasi Essex, »jotka sangen vähän välittävät omasta -turvallisuudestaan, harvoin pitävät suurta lukua toistenkaan onnesta. ---Mutta joutukaamme kartanoon, sillä Rikhard aikoo rangaista pari -alhaisempaa, samaan salaliittoon kuuluvaa jäsentä, vaikka hän antoi -päämiehelle anteeksi.» - -Tässä tilaisuudessa pidetystä oikeudenpöytäkirjasta näkyy, että Mauri de -Bracy oli päässyt pakoon meren yli ja mennyt Ranskan kuninkaan -palvelukseen. Filip de Malvoisin ja hänen veljensä Albert, Templestowen -preceptori, mestattiin, kun sen sijaan koko salaliiton päämies, Woldemar -Fitzurse, pääsi pelkällä maanpakoon karkoituksella. Ja prinssi Juhana, -jonka eduksi koko yritys oli suunniteltu, ei saanut edes nuhteitakaan -hyvänluontoiselta veljeltään. Kukaan ei kuitenkaan säälinyt molempien -Malvoisinien kohtaloa, jotka täydesti olivat ansainneet kuolemantuomion -monilukuisista kavalista, julmista ja kansaa sortavista teoistaan. - -Vähän aikaa näitten tapahtumien jälkeen Cedrik käskettiin Rikhardin -hoviin. Tämä asuskeli silloin Yorkissa, voidakseen sieltä käsin paremmin -rauhoittaa niitä kreivikuntia, joita hänen veljensä kunnianhimo oli -myllertänyt. Cedrik mutisi ja murisi monta monituista kertaa tämän -käskyn johdosta -- mutta ei kuitenkaan kieltäytynyt. Rikhardin -kotiintulo oli näet kokonaan masentanut hänen toivonsa saada Englannin -kruunu vanhan saksilaisen kuningassuvun omaksi. Olihan selvää, että -saksilaiset, -- mitä voittoa he kenties olisivatkin voineet toivoa -vallanpitäjäin keskenään riidellessä -- eivät mahtaisi mitään nyt, kun -hallitusvalta kenenkään vastustamatta oli jälleen lujasti Rikhardin -käsissä. Sillä olihan tämä kuningas koko kansalle rakas persoonallisten -hyvien avujensa ja suuren sotamaineensa tähden, vaikka hänen -hallituksensa olikin harkitsemattoman huoleton, väliin liian pehmeä, -väliin hirmuvaltaisuuden rajoja lähentelevä. - -Sitäpaitsi ei Cedrik voinut vasten tahtoansakaan olla huomaamatta, että -hänen ajatuksensa saada kaikki saksilaiset puolueet yhdistetyiksi -Rowenan ja Athelstanin naimisliiton avulla oli nyt mennyt peräti -tyhjiin, kun kumpainenkin asianomainen sitä kiivaasti vastusti. Tätä -seikkaa hän kiivaillessaan saksilaisasian puolesta ei olisi osannut -arvatakaan mahdolliseksi. Jopa silloin, kun molempien vastahakoisuus -ilmeni päivän selvästi ja peittelemättä, hän saattoi tuskin saada -päähänsä, kuinka kaksi vanhaan kuningassukuun kuuluvaa saksilaista -saattoi persoonallisten syitten tähden vastustaa liittoa, joka heidän -kansansa yhteisen onnen vuoksi oli tarpeellinen. Mutta hänen -mieliajatuksensa oli alusta pitäen auttamattomasti ajanut karille. -Rowena oli aina osoittanut vastahakoisuuttaan Athelstania kohtaan, ja -nyt lausui Athelstankin yhtä selvästi ja lujasti julki päätöksensä -lakata kosimasta neiti Rowenaa. Ei edes Cedrikinkään luontainen -itsepäisyys jaksanut voittaa tämmöistä, hänen kun olisi pitänyt, -keskivälissä seisoen, hinata kummallakin kädellään kaksi vastahakoista -yhteiseen liittopaikkaan. Hän yritti kuitenkin vielä kerran kaikin -voimin käydä Athelstanin kimppuun. Mutta vanhan saksilaisen -kuningassuvun kuolleista noussut vesa oli, Cedrikin taloon tullessa, -par'aikaa tulisessa kiistassa paikkakuntansa papiston kanssa, aivan niin -kuin meidän aikamme maakartanoitten isännät. - -Näyttää kuitenkin siltä kuin Athelstanin kostonhimo, joka ensin oli -synnyttänyt niin verisiä uhkauksia Pyhän Edmundin luostarin abottia -vastaan, olisi jo suuresti ollut lauhtunut, johon osaksi oli syynä hänen -oman mielenlaatunsa luontainen nahjusmaisuus ja hyvänsävyisyys, osaksi -hänen äitinsä Edithin rukoukset; viimeksimainittu rouva näet oli, -niinkuin naiset yleensä ovat, harras pappien ystävä. Lopputulos oli -ollut se, että Athelstan piti abottia ja hänen munkkejaan kolme päivää -huonolla ruualla Coningsburghin vankityrmässä. Tästä julmasta teosta -abotti uhkasi hänelle kirkonkirousta ja pani kokoon hirmuisen pitkän -luettelon kaikista kivuista, joita hän ja hänen munkkinsa olivat -tunteneet vatsassaan ja suolissaan ja jotka muka olivat seurauksia -siitä, että heitä syyttömiä oli väkivaltaisesti pidetty vankeudessa. -Tämä riita ja hankkeet kirkonrangaistuksen torjumiseksi täyttivät -Cedrikin tullessa niin kokonaan Athelstanin mielen, ettei siinä ollut -vähintäkään sijaa muille ajatuksille. Ja kun Rowenan nimi tuli -mainituksi, pyysi jalo Athelstan saada tyhjentää kukkuraisen pikarin -pohjaan neidon terveydeksi sillä toivomuksella, että hänestä piankin -tulisi sukulaisensa Wilfredin puoliso. Asia oli siis aivan auttamaton. -Ilmeisesti ja kouraantuntuvasti ei Athelstanista enää ollut mihinkään -valtiolliseen hankkeeseen, tai puhuaksemme Wamban sanoilla, jotka ovat -säilyneet tuosta saksilaiskaudesta saakka aina meidän aikoihimme, hän -oli kuin kukko, joka ei viitsinyt tapella. - -Ainoastaan kaksi estettä oli siis nyt jäljellä rakastavien toiveiden ja -Cedrikin aikomusten välillä: hänen oma itsepäisyytensä ja hänen vihansa -normannilaisvaltaa vastaan. Edellisen tunteen hälvensi vähitellen hänen -kasvatustyttärensä mairittelu sekä ylpeys hänen poikansa suuresta -sotamaineesta, joka vastoin isän tahtoakin täytti hänen mielensä. -Eikähän myöskään se kunnia, että hänen perheensä täten tulisi Alfredin -suvun heimolaisuuteen, voinut olla pehmentämättä ukon sydäntä, koska nyt -kerran Edward Tunnustajan jälkeläisen paremmin oikeutettu kosinta oli -iäksi päiväksi mennyt myttyyn. Cedrikin viha normannilaiskuninkaita -vastaan suli myöskin tuntuvasti. Ensiksikin hän näki, että oli -mahdotonta karkoittaa tätä vierasta hallitsijasukua Englannista; ja -tällainen tietoisuus on sangen voimallinen vaikutin synnyttämään -uskollisuutta valtaistuimella istuvaa kuningasta kohtaan. Ja toisekseen -vaikutti myös kuninkaan kohteliaisuus, sillä Rikhard oli mieltynyt -Cedrikin suoraan puhetapaan ja osasi siten kohdella jaloa saksilaista, -että tämä -- ennenkuin hän oli vielä viikon päiviäkään ollut hovissa -vieraana -- suostui kasvatustyttärensä Rowenan ja poikansa Wilfred -Ivanhoen avioliittoon. - -Meidän sankarimme häät, joihin tällä tavoin oli saatu isän juhlallinen -suostumus, vietettiin jaloimmassa kaikista herranhuoneista, Yorkin -tuomiokirkossa. Kuningas itsekin oli läsnä; ja hänen sorretuita ja -halveksituita saksilaisia kohtaan osoittamansa kunnioittava käytöksensä -tässä niinkuin muissakin tilaisuuksissa herätti näissä rauhallisemman ja -varmemman toivon saavuttaa luonnolliset oikeutensa, kuin mitä -kansalaissodan epävarma ratkaisu voi tarjota. Kirkolliset menot näissä -häissä olivat mahdollisimman juhlalliset. Niitä vietettiin kaikella -sillä loistolla, jota Rooman kirkko aina osaa käyttää erinomaisen -menestyksellisesti. - -Gurth seisoi koreissa vaatteissa asemiehenä nuoren herransa vieressä, -jota hän oli uskollisesti palvellut, ja myöskin ylevämielinen Wamba oli -läsnä, päässä uusi lakki, joka oli täynnä kiiltäviä hopeatiukusia. -Otettuansa osaa Wilfredin vaaroihin ja vastoinkäymisiin saivat molemmat -nyt, niinkuin oikein olikin, ottaa osaa myöskin hänen onnellisempaan -elämänjaksoonsa. - -Paitsi näitä talon palvelijoita oli komeissa häissä saapuvilla myöskin -korkeasukuisia sekä normanneja että saksilaisia. Ja alhainen kansa -riemuitsi tässä tilaisuudessa yhdestä suusta, sillä he näkivät näiden -kahden henkilön naimisliitossa varmat takeet molempien kansallisuuksien -välisestä vastaisesta rauhasta ja sovinnosta. Ne ovatkin siitä saakka -niin kokonaan sekaantuneet yhteen, että erotus on tullut aivan -tuntumattomaksi. Cedrikin vielä eläessä tämä sulautumistyö läheni jo -loppuansa; sillä kun molemmat kansallisuudet seurustelivat nyt yhdessä -ja solmivat keskenään avioliittoja, hävisi normannilaisten ylenkatse ja -saksilaisten raakuus väheni. Mutta vasta Edward III:n aikoina se -sekakieli, jota nyt sanotaan englannin kieleksi, pääsi Lontoon -kuningashovin puhekieleksi, ja samaan aikaan vasta normannien ja -saksilaisten vihollisuus näytti peräti hävinneen. - -Toisena aamuna mainittujen onnellisten häitten jälkeen Rowenan -kamarineitsyt, Elgitha, tuli ilmoittamaan emännälleen, että vieras neiti -pyrki hänen luokseen saadakseen puhua hänen kanssaan kahdenkesken. -Rowena kummastui, epäili, tuli uteliaaksi ja käski viimein päästää -vieraan neidin sisään lähettäen omat seuralaisensa ulos. - -Vieras astui sisään: hän oli jalo, majesteetillinen vartaloltaan; pitkä, -valkoinen huntu, joka häntä verhosi, pikemminkin varjosi kuin peitti -hänen vartalonsa sulavuutta. Hänen käytöksensä oli kunnioittava, mutta -vailla vähintäkään pelon tai mielittelyn vivahdusta. Rowena oli aina -taipuisa kohtelemaan muita ihmisiä heille tulevalla arvonannolla ja -ottamaan huomioon heidän tunteensa. Hän nousi siis ja tahtoi taluttaa -ihanan vieraansa istuimelle. Mutta tämä katsoi Elgithaan ja uudisti -pyyntönsä saada puhua Rowenan kanssa kahden kesken. Tuskin oli Elgitha -poistunut vastahakoisin askelin, kun ihana vieras Ivanhoen rouvan -kummastukseksi laskeutui polvilleen, painoi Rowenan kädet otsaansa -vasten, kumarsi päänsä maahan asti ja hänen vastustelemisestaan -huolimatta suuteli Rowenan koruompeleista hameenhelmaa. - -»Mitä tämä tarkoittaa, neiti?» virkkoi hämmästynyt rouva. »Miksi -osoitatte minulle näin outoa kunnioitusta?» - -»Sentähden, että teille, Ivanhoen rouva», vastasi Rebekka nousten ja -palaten tavalliseen vakavan arvokkaaseen käytökseensä, »minun on lupa -kenenkään moittimatta osoittaa sitä kiitollisuutta, jota tunnen Wilfred -Ivanhoeta kohtaan. Minä olen -- älkää panko rohkeuttani pahaksi, kun -kunnioitin teitä kansani tavalla -- minä olen sama onneton -juutalaistyttö, jota puolustaakseen puolisonne antautui niin suureen -hengenvaaraan Templestowen taistelukentällä.» - -»Neitiseni», virkkoi Rowena, »Wilfred Ivanhoe maksoi sinä päivänä vain -vähäisen osan kiitollisuudenvelastansa siitä väsymättömästä -avuliaisuudesta, jota olette hänelle osoittanut, kun hän oli -haavoittuneena ja onneton. Sanokaa, voisimmeko hän tai minä vielä -jollakin tavalla auttaa teitä?» - -»Ei mitenkään», sanoi Rebekka vakavasti, »paitsi että pyytäisin teitä -sanomaan hänelle puolestani kiitolliset terveiseni.» - -»Te aiotte siis lähteä Englannista?» kysyi Rowena, joka yhä vieläkin oli -kummastuksissaan tämän merkillisen vieraan tulosta. - -»Minä lähden, rouva, ennenkuin kuu jälleen muuttaa muotoansa. Eräs isäni -veljistä on Granadan kuninkaan Mohammed Boabdilin suuressa suosiossa. -Sinne me menemme; siellä tiedämme saavamme elää täydessä rauhassa ja -turvassa, kun vain maksamme veron, jota muhamettilaiset vaativat meidän -kansaltamme.» - -»Mutta ettekö eläisi yhtä hyvässä turvassa Englannissakin?» kysyi -Rowena. »Minun mieheni on kuninkaan hyvässä suosiossa, -- kuningas -itsekin on oikeutta rakastava ja jalomielinen.» - -»Rouvani», vastasi Rebekka, »sitä en epäilekään. Mutta Englannin -asukkaat ovat kiukkuista kansaa, aina riidassa naapuriensa kanssa tai -keskenään ja valmiit työntämään miekan toinen toisensa sydämeen. -Tällainen maa ei ole turvallinen asuntopaikka minun kansani lapsille. -Efraim on arka kyyhkynen -- Isaskar rasitettu työorja, jonka selkä on -kovan kuorman alla painunut käyräksi. Maassa, joka on täynnä meteliä ja -verenvuodatusta, jota vihamieliset naapurit ympäröivät ja jota -keskinäiset eripuraisuudet raatelevat, ei Israel voi saada levätä -matkansa vaivoista.» - -»Mutta sinun, tyttö», sanoi Rowena, »sinun ei suinkaan tarvitse pelätä -mitään. Sen, joka istui Ivanhoen sairasvuoteen vieressä hoitajana», -jatkoi hän kiihtyvällä innolla, »ei tarvitse mitään pelätä Englannissa, -sillä saksilaiset ja normannit tulevat kilpailemaan siitä, kummat -voisivat osoittaa hänelle suurempaa kunnioitusta.» - -»Teidän puheenne kuuluu kauniilta», virkkoi Rebekka, »ja teidän -tarkoituksenne on vielä kauniimpi. Mutta niin ei voi olla -- meidän -välillämme on syvä juopa. Meidän kasvatuksemme, samoinkuin meidän -uskontommekin, estävät tämän juovan umpeenkäymistä. Hyvästi -- mutta, -ennenkuin lähden, sallikaa minulle vielä yksi pyyntö. Morsiushuntu -peittää kasvojanne; olkaa siis hyvä ja kohottakaa sitä, jotta saisin -nähdä teidän kasvonne, joista maine niin paljon puhuu.» - -»Minun kasvojani ei maksa vaivaa katsella», sanoi Rowena. »Mutta -siirränpä kuitenkin pois huntuni sillä ehdolla, että vieraanikin tekee -samoin.» - -Hän siirsi syrjään huntunsa, ja osaksi oman ihanuutensa tunnosta, osaksi -häveliäisyydestä hän punastui, niin että poski, otsa, niska ja rinta -peittyivät purppuraväriin. Rebekkakin punastui, mutta vain hetkeksi. -Ylevämpien tunteitten karkoittamana puna pakeni hiljalleen hänen -kasvoiltaan, samoinkuin purppurainen pilvi muuttaa väriänsä, kun aurinko -laskeutuu ilman rajan taakse. - -»Rouva», sanoi hän, »nämä kasvot, joita minun suvaitsette katsella, -pysyvät kauan muistossani selvänä kuvana. Niissä ilmenee lempeyttä ja -hyvyyttä, ja jos jokin maallisen ylpeyden ja turhamielisyyden vivahdus -sekaantuukin tähän suloiseen ulkomuotoon, niin kuinka voisimme moittia -maaemon synnyttämää olentoa siitä, että hänessä näkyy syntyperänsä -jälkeä? Kauan, kauan olen muistossani säilyttävä teidän kasvonne ja -ylistävä Jumalaa siitä, että hän on jalolle pelastajalleni suonut -puolisoksi...» - -Hän keskeytti puheensa; hänen silmänsä tulivat täyteen kyyneleitä. Hän -pyyhki ne kiireesti pois ja vastasi Rowenan huolestuneisiin -tiedusteluihin: »Minä voin hyvin, rouva -- aivan hyvin. Mutta sydämeni -paisuu muistellessani Torquilstonen linnaa ja Templestowen -taistelutannerta. Jääkää hyvästi! -- Mutta vielä on täyttämättä eräs -tehtävä, kaikista mitättömin. Ottakaa lahjaksi tämä rasia, -- älkää -oudoksuko sen sisällystä.» - -Rowena aukaisi pienen hopealla silatun rasian ja näki siinä timanttiset -kaulavitjat ja korvarenkaat, joiden arvo ilmeisesti oli summaton. - -»Ei suinkaan», hän vastasi ojentaen rasian takaisin. »En uskalla ottaa -vastaan näin kallista lahjaa.» - -»Ottakaa se kuitenkin, rouva», vastasi Rebekka. »Teillä on valta, korkea -arvo, voima; meillä on rikkautta, joka on sekä voimamme että myös -heikkoutemme syynä. Nämä korut, vaikka niiden hinta olisi kymmenenkin -vertaa kalliimpi, eivät saisi aikaan puoltakaan siitä kuin teidän pienin -pyyntönne. Teille tämä lahja ei siis ole suuriarvoinen, ja minulle sen -luovuttaminen on vielä vähemmän arvoinen. Älkää antako minulle syytä -uskoa, että tekin pidätte meitä yhtä halvassa arvossa kuin kansalaisenne -yleensä. Luuletteko, että minä pidän näitä loistavia kivenpalasia -kalliimpana kuin vapauttani? Tai että niiden arvo minun isäni silmissä -on saman vertainen kuin hänen lapsensa kunnia? Ottakaa ne, hyvä rouva, --- minulle ne ovat aivan tarpeettomat. Minä en aio enää koskaan -koristautua jalokivillä.» - -»Sinä olet siis onneton!» sanoi Rowena, jonka mieltä liikutti äänensävy, -jolla Rebekka lausui viimeiset sanansa. »Oi, pysy meidän luonamme ---hurskaiden miesten opetus saa sinut luopumaan harhauskostasi, ja minä -tahdon olla sinulle sisarena.» - -»Ei, rouva», vastasi Rebekka, jonka lempeä ääni ja ihana muoto yhä -ilmaisivat samaa hiljaista surullisuutta, »niin ei voi tapahtua. En voi -vaihtaa isieni uskoa, niinkuin vaihdetaan vaatetta, joka siinä maassa, -missä tahdotaan asua, katsotaan sopimattomaksi. Ja onneton en ole. Hän, -jonka palvelukseen tästä lähtien pyhitän kaiken elämäni, on oleva -Lohduttajani, jos vain noudatan Hänen tahtoansa.» - -»Onko teilläkin siis luostareita ja aiotko mennä semmoiseen?» kysyi -Rowena. - -»Ei, rouva», vastasi juutalaistyttö. »Mutta meidänkin kansassamme on -hamasta Aabrahamin ajoista ollut naisia, jotka ovat pyhittäneet kaikki -ajatuksensa taivaalle ja kaikki tekonsa laupeudentöihin hoitaen -sairaita, raviten nälkäisiä ja auttaen onnettomia. Näiden joukkoon -Rebekkakin tahtoo kuulua. Sanokaa tämä myös puolisollenne, jos hän -kenties tiedustelisi pelastamansa tytön kohtaloa.» - -Rebekan ääni vapisi ja heltyi vastoin hänen tahtoaan ilmaisten ehkä -enemmän, kuin mitä hän olisi suonut. Hän otti nyt kiireesti jäähyväiset -Rowenalta. - -»Hyvästi», hän virkkoi. »Vuodattakoon Hän, joka on niin kristityt kuin -juutalaisetkin luonut, teidän ylitsenne parhaat siunauksensa! Laiva, -joka vie meidät täältä, on ehkä jo valmiiksi lastattu, ennenkuin -kerkiämme satamaan.» - -Hän poistui hiljaa kamarista ja Rowena jäi kummastuneena seisomaan, -ikäänkuin aave olisi käynyt hänen luonaan. Ihana rouva kertoi omituisen -kohtauksen puolisolleen, jonka mieleen se teki syvän vaikutuksen. Hän -eli kauan ja onnellisesti Rowenan kanssa, sillä jo varhaisvuosina -kypsyneet rakkaudensiteet lujittivat heidän liittoansa ja heidän -rakkautensa vain kiihtyi, kun he muistelivat esteitä, jotka olivat -viivyttäneet heidän yhdistymistään. Mutta liian uteliaita olisimme -kysyessämme, että eiköhän Rebekan ihanuuden ja jalomielisyyden muisto -liikkunut Ivanhoen mielessä useammin, kuin mitä Alfredin kaunis -jälkeläinen olisi suvainnut. - -Rikhardin palveluksessa Ivanhoe teki nimensä vielä kuuluisammaksi ja sai -osakseen paljon uusia suosionosoituksia. Hän olisi epäilemättä kohonnut -valtakunnan korkeimpiin arvoihin, jollei liian aikainen kuolema olisi -kohdannut leijonamielistä sankaria, hänen kuningastaan, Chaluzin linnan -edustalla Limogens'in lähellä. Tämän ylevämielisen vaikka äkkipikaisen -ja romanttisen hallitsijan mukana sammuivat myös kaikki hänen -kunnianhimonsa tai jalon sydämensä hautomat suuret aikeet. Häneen -sopivat vähin muutoksin ne säkeet, jotka runoilija Johnson kirjoitti -Ruotsin Kaarle XII:sta: - - Kulkunsa loppui maalle vierahalle, - pienoisen, halvan linnan edustalle; - ja nimensä, tuo kaikkein peloitus, - on nyt vain jonkin tarun koristus. - - - - -VIITESELITYKSET: - - -[1] Ruusujen sodaksi sanotaan Lancasterin ja Yorkin sukujen välillä -käytyä taistelua Englannin kruunusta. Suom. muist. - -[2] 'Swine' = 'sika' on anglosaksilaista, mutta 'pork' -normannilais-ranskalaista alkujuurta. - -[3] Anglosaksilaiset, ensi alussa tultuaan Britanniaan, perustivat sinne -Seitsemän valtiota (Heptarkia = Seitsenvalta). Suom. muist. - -[4] Kauniit naiset, jotka Muhamedin opin mukaan paratiisissa palvelevat -oikeauskoisia. - -[5] Wilhelm Valloittajan käskystä piti saksilaisten sammuttaa sekä -kynttilänsä että takkavalkeansa iltakellon soidessa, minkä johdosta sitä -nimitettiin valkeansammutus-kelloksi (curfew-bell.) Suom. muist. - -[6] Wilhelm Valloittaja oli avioton poika. Suom. muist. - -[7] Nämä olivat saksilaisten mielijuomia. Morat tehtiin hunajasta ja -mulperimarjain mehusta. Pigment oli ryydeillä höystettyä viiniä, myöskin -hunajalla sekoitettua. - -[8] Paistetuilla omenilla, sokerilla y.m. höystettyä juhlaolutta. - -[9] Ritari W. Tyrrell ampui vahingossa metsästysretkellä Juhanan isoisän -kuoliaaksi. - -[10] Kultarahan laji. Suom. muist. - -[11] Kultarahoja. - -[12] _Beau-séant_ oli temppeliherrojen lipun nimi; se oli puoleksi -valkoinen, puoleksi musta, osoittaen niinkuin he sanoivat, että -temppeliritarin piti olla valkoinen ja rehellinen kristityitä, mutta -musta ja peloittava uskottomia kohtaan. - -[13] Kultaraha. Suom. muist. - -[14] Tämä sana oli saksilaisten mielestä häpeällisin, mitä miehestä voi -sanoa. Seurasipa Wilhelm Valloittajaakin aina suuri joukko -anglosaksilaisia sotaan peläten _nideringin_ nimeä, jolla hän uhkasi -kaikkia kotiin jääviä. - -[15] _Luukko_ vanhoissa suomalaisissa sanakirjoissa merkitsee munkin -päähinettä. Suom. huom. - -[16] _Oc_-kieleksi sanottiin eteläisen ja _oui_-kieleksi pohjoisen -Ranskan murretta; nimitys oli otettu niistä eri sanoista, jotka -vastaavat meidän »niin» eli »jaa» sanoja. - -[17] Oikeastaan slaavilainen epäjumala, jota Scottin mukaan -saksilaisetkin näkyvät palvelleen. Suom. muist. - -[18] Alkemisteiksi sanottiin niitä entisajan luonnontutkijoita, jotka -luulivat voivansa tehdä kultaa. Suom. muist. - -[19] Kirous. - -[20] Se arvonimi oli Ranskan kuninkaalla. - -[21] Aviottomasti. Suom. muist. - -[22] Taikausko, joka viimeisen anglosaksilais-kuninkaan Edward -Tunnustajan (1004-1066) päivistä lähtien on kohdistunut kaikkiin -Englannin kuninkaisiin. Suom. huom. - -[23] Gånge Rolf (Rolle), tanskalainen tai norjalainen viikinkipäällikkö, -joka v:n 911 tienoissa asettui miehineen asumaan Ranskan -Normandie-maakuntaan, josta pohjolaiset viikingit saivat normannien -nimen. Suom. huom. - -[24] Anglosaksilaisena aikana Englanti oli jaettu 7 pikku -kuningaskuntaan (heptarkiaan), jotka Kaarlo Suuren aikalainen kuningas -Egbert 827 yhdisti valtansa alle. Suom. huom. - -[25] Anglosaksilaisten yhteiskäräjissä (»viisasten miesten -kokouksissa»). - -[26] Hyökättäessä käytettiin siihen aikaan vahvoista laudoista kyhättyjä -kannettavia kattoja suojana ja samoin suuria kilpiä, jotka peittivät -koko ruumiin. - -[27] Eteenpäin, de Bracy! -- -- -- Front-de-Boeuf avuksi. - -[28] Ranskalainen sotahuuto. - -[29] Temppeliherrojen sotahuuto. - -[30] Suurtilallinen; vastaa frankkilaista vasallia. Suom. muist. - -[31] Kärjestään pässinpään muotoon veistetty muurinmurtajakoje. Suom. -muist. - -[32] Nuotteja sanottiin siihen aikaan sanoiksi. - -[33] Vulgataksi sanotaan katolisen kirkon hyväksymää Raamattu-laitosta. -Suom. muist. - -[34] Päähenkilöitä senaikaisissa ritariromaaneissa. Suom. muist. - -[35] Temppeliherrojen eri kartanoiden päällikköjä nimitettiin -preceptoreiksi (kasvattajiksi) ja Johannes-ritaristossa kommandereiksi -(komentajiksi) sekä kartanoita kommanderioiksi. - -[36] Tämä lause: »Lyötäköön aina jalopeura» nähdään alituiseen, -ikäänkuin jonkinlaisena tunnussanana, temppeliherrojen säännöissä. - -[37] Kun anglosaksilaiset sankariensa Horsan ja Hengistin johdolla -valloittivat maan, perustivat he sinne seitsemän pientä kuningaskuntaa, -jotka kuningas Egbert 827 yhdisti Englannin kuningaskunnaksi. Suom. -huom. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ivanhoe, by Walter Scott - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IVANHOE *** - -***** This file should be named 43215-8.txt or 43215-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/2/1/43215/ - -Produced by Mika Tammitie and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/43215-8.zip b/43215-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b32a68b..0000000 --- a/43215-8.zip +++ /dev/null diff --git a/43215-h.zip b/43215-h.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d239932..0000000 --- a/43215-h.zip +++ /dev/null diff --git a/43215-h/43215-h.htm b/43215-h/43215-h.htm index 7cd6cc9..dbb0e61 100644 --- a/43215-h/43215-h.htm +++ b/43215-h/43215-h.htm @@ -130,42 +130,9 @@ hr.chap {width: 65%} </head> <body> +<div>*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43215 ***</div> -<pre> - -The Project Gutenberg EBook of Ivanhoe, by Walter Scott - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - - -Title: Ivanhoe - -Author: Walter Scott - -Translator: Julius Krohn - -Release Date: July 14, 2013 [EBook #43215] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IVANHOE *** - - - - -Produced by Mika Tammitie and Tapio Riikonen - - - - - -</pre> @@ -21174,371 +21141,7 @@ huom.</p></div> -<pre> - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Ivanhoe, by Walter Scott - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IVANHOE *** - -***** This file should be named 43215-h.htm or 43215-h.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/4/3/2/1/43215/ - -Produced by Mika Tammitie and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - - -</pre> +<div>*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 43215 ***</div> </body> </html> |