Add files from ibiblio as of 2025-03-08 21:42:10HEADmain

3 files changed, 15206 insertions, 15595 deletions

diff --git a/40568-0.txt b/40568-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..fb762cb
--- /dev/null
+++ b/40568-0.txt
@@ -0,0 +1,15206 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40568 ***
+
+RUHTINAS SEREBRJANI
+
+Kertomus Iivana Julman ajoilta
+
+
+Kirj.
+
+ALEKSEI KONSTANTINOVITSH TOLSTOI
+
+
+Venäjän kielestä suomentanut K. K. Saarikoski
+
+
+
+Tampereella 1890,
+Hj. Hagelbergin kustannuksella.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+       I. Opritshnikit.
+      II. Uusia tovereita.
+     III. Loitsiminen.
+      IV. Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa.
+       V. Kohtaaminen.
+      VI. Vastaanotto.
+     VII. Aleksandrovan sloboda.
+    VIII. Pidot.
+      IX. Tuomio.
+       X. Isä ja poika.
+      XI. Öinen juhlakulku.
+     XII. Panettelu.
+    XIII. Vanjuha Persten ja hänen toverinsa.
+     XIV. Korvapuusti.
+      XV. Suutelu-tilaisuus.
+     XVI. Ryöstö.
+    XVII. Veren manaus.
+   XVIII. Vanha tuttu.
+     XIX. Venäjän mies muistaa hyvän.
+      XX. Iloista väkeä.
+     XXI. Satu.
+    XXII. Luostari.
+   XXIII. Tie.
+    XXIV. Rosvojen kapina.
+      XXV. Valmistus taisteluun.
+    XXVI. Veljeys.
+   XXVII. Basmanov.
+  XXVIII. Ero.
+    XXIX. Silmätysten.
+     XXX. Miekan loihtiminen.
+    XXXI. Jumalan tuomio.
+   XXXII. Vjasemskin taikapussi.
+  XXXIII. Basmanovin taikapussi.
+   XXXIV. Narrin kaapu.
+    XXXV. Mestaus.
+   XXXVI. Palajaminen slobodaan.
+  XXXVII. Anteeksi anto.
+ XXXVIII. Lähtö slobodasta.
+   XXXIX. Viimeinen kohtaaminen.
+      XL. Jermakin lähettiläiskunta.
+
+
+
+
+I Luku.
+
+Opritshnikit.
+
+
+Vuonna 7703 maailman luomisesta, elikkä nykyisen ajanlaskun mukaan
+v. 1565, kuumana kesäpäivänä, kesäkuun 23 p., nuori bojari,[1] ruhtinas
+Nikita Romanovitsh Serebrjani, saapui Medvedevkan kylään, joka on noin
+kolmenkymmenen virstan päässä Moskovasta.
+
+Hänen takanaan ajoi joukko sotilaita ja orjia.
+
+Ruhtinas oli viettänyt kokonaista viisi vuotta Litvassa. Hänet oli
+lähettänyt tsaari Iivana Vasiljevitsh kuningas Sigismundin luo tekemään
+rauhaa moneksi vuodeksi silloisen sodan jälkeen. Mutta tällä kertaa
+tsaarin valinta oli epäonnistunut. Tosin Nikita Romanovitsh pontevasti
+puolusti maansa etuja, ja näyttipä siltä, että parempaa välittäjää
+tuskin olisi voinut toivoakaan, mutta Serebrjani ei ollut syntynyt
+keskusteluja varten. Hyljäten lähettilästieteen hienoukset, hän tahtoi
+puhtaasti käsitellä asioita, ja häntä seuranneiden kirjurien
+suurimmaksi mielipahaksi hän ei sallinut heidän tehdä minkäänlaisia
+koukkuja. Kuninkaan neuvonantajat, jo valmiit myönnytyksiin, käyttivät
+pian hyväkseen ruhtinaan suoruutta, urkkivat meidän heikot puolemme ja
+lisäsivät vaatimuksiaan. Silloin hänen kärsivällisyytensä loppui:
+keskellä täyttä valtiopäivahuonetta löi hän nyrkkinsä pöytään ja repi
+rikki valmiin sopimuskirjan, joka oli vain allekirjoitusta vailla.
+
+-- Te, ynnä teidän kuninkaanne olette kaksikielisiä luikertelijoita.
+Minä puhun teidän kanssanne omantuntoni mukaan, mutta te vaan etsitte
+tilaisuutta pettääksenne minua. Sitäpä on enään mahdoton enää sovittaa.
+
+Tämä kiivas esiintyminen menetti silmänräpäyksessä edellisten
+keskustelujen tulokset, ja tuskinpa hän olisi voinut välttää maanpakoa,
+jollei juuri samana päivänä olisi Moskovasta tullut käsky heittää
+rauhantekeminen ja uudistaa sota. Iloisena jätti Serebrjani Vilnan
+kaupungin, muutti samettipukunsa välkkyvään sotisopaan, ja nyt
+löylyttämään litvalaisia, missä vain heitä tapaisi. Hän osoitti
+kuntoansa sotilasuralla paremmin kuin keskustelujen alalla, ja saavutti
+pian suuren maineen sekä venäläisten että litvalaisten kesken.
+
+Ruhtinaan ulkomuoto vastasi hänen luonnettaan. Eniten huomiota
+herättävät piirteet hänen miellyttävissä, mutta ei kauneissa
+kasvoissaan oli suoruus ja avomielisyys. Hänen mustanharmaissa, mustien
+ripsien varjostamissa silmissään olisi katsoja huomannut erinomaisen,
+itsetiedottoman ja tahdottoman päättäväisyyden, joka esti hänet
+vaipumasta mietteisin ratkaisevalla hetkellä. Tuuheat, toisiinsa
+yhtyvät silmäkarvat, osoittivat jonkinmoista epäjärjestystä ja yhteyden
+puutetta hänen ajatuksissaan. Mutta soma, hienosti kaareutuva suu
+osoitti taipumatonta lujuutta, ja hymyilyssä oli jotakin vaatimatonta,
+melkeinpä lapsellista hyväntahtoisuutta, että moni olisi pitänyt hänet
+yksinkertaisena, ellei se jalosukuisuus, joka loisti joka hänen
+piirteestään, olisi vakuuttanut, että hän sydämellään käsittää sen,
+mitä hän ymmärryksellään ei saata itselleen selvittää. Koko hänen
+olentonsa vaikutti myötätuntoisuutta, ja jokainen sai sen käsitteen,
+että huoleti saattoi turvautua häneen kaikissa tilaisuuksissa, joissa
+vaaditaan päättäväisyyttä ja itsensä kieltäymystä, mutta ettei
+käytöstapansa harkitseminen ollut hänen asiansa ja että miettimiskykyä
+ei hänelle oltu suotu.
+
+Serebrjani oli noin viidenkolmatta vanha. Kasvultaan oli hän
+keskikokoinen, leveäharteinen, mutta soukka lanteiltaan. Tuuhea
+tukkansa oli vaaleampi kuin hänen päivänpaahtamat kasvonsa, ja muodosti
+vastakohdan tummille kulmakarvoille ja mustille silmäripsille. Lyhyt
+parta, vähäsen hiuksia tummempi, varjosti hiukan huulia ja leukaa.
+
+Iloiselta ja keveältä tuntui nyt ruhtinaan sydämessä palatessaan
+synnyinmaahansa. Päivä oli kirkas, päiväpaisteinen, yksi niitä päiviä,
+jolloin koko luonto on ikäänkuin juhlapuvussaan, kukat näyttävät
+heleämmiltä, taivas sinisemmältä, ilma väreilee kauaksi kuultavin
+aalloin, ja ihmisen tuntuu niin keveältä, ikäänkuin hänen sielunsa
+olisi yhtynyt luontoon, väräjäisi joka lehdellä, kiikkuisi joka
+ruohonkorrella.
+
+Kirkas oli kesäkuun päivä, mutta ruhtinaasta, joka oli viettänyt viisi
+vuotta Litvassa, tuntui se vieläkin kirkkaammalta. Vainioilta ja
+metsistä ikäänkuin tuoksui Venäjänmaan ilmaa.
+
+Petoksetta ja vilpittömästi Nikita Romanovitsh oli liittynyt nuoreen
+Iivanaan. Lujasti piti hän valansa, eikä mikään olisi horjauttanut
+hänen vahvaa luottamustaan hallitsijaansa. Vaikkapa hänen sydämensä ja
+tunteensa jo kauan olivat halunneet kotimaahan, niin jos sillä hetkellä
+käsky hänelle olisi tullut palata Litvaan, näkemättä enemmän Moskovata
+kuin omaisiaankaan, olisi hän nurkumatta kääntänyt ratsunsa ja
+entisellä kiivaudella syöksynyt uusiin taisteluihin. Sitäpaitsi hän ei
+yksin niin ajatellut. Kaikki venäläiset koko maassa rakastivat Iivanaa.
+Hänen hurskaan hallituksensa kanssa näytti Venäjälle koituvan uusi
+kultainen aikakausi, ja munkit lueskellessaan aikakirjoja eivät
+löytäneet niistä Iivanan vertaista hallitsijaa.
+
+Jo ennenkuin kylään olivat ehtineet, kuulivat ruhtinas ja hänen väkensä
+iloisia lauluja, ja saavuttuaan kylän syrjään, huomasivat he että
+siellä vietettiin juhlaa. Kylänraitin kummallekin puolelle olivat
+poikaset ja neitoset asettuneet piiriaitauksiin, ja molemmat piirit
+liikkuivat koivun ympäri, joka oli koristettu kirjavilla tilkuilla.
+Päässä oli pojilla ja tytöillä paksut seppeleet. Piirit lauloivat,
+milloin molemmat yhdessä, milloin vuorotellen, puhelivat keskenään ja
+heittäytyivät leikkitaisteluun. Heleästi kajahteli laulujen kesken
+tyttöjen nauru, ja iloisesti loistivat poikain kirjavat paidat
+joukosta. Kyyhkysparvia lenteli katolta katolle. Kaikki liikkui ja
+hyöri, oikeauskoinen kansa kun huvitteliihe.
+
+Kylän syrjässä ruhtinaan vanha ratsupalvelija ajoi hänen rinnalleen.
+
+-- Heleijaa! -- sanoi hän iloisesti, -- katsokaapa, isäseni, kuinka ne,
+susi syököön, viettävät pyhän Agrippiinan juhlaa! Emmeköhän levähdä
+tässä? Hevosetkin ovat väsyksissä, ja meidän on syötyämme hauskempi
+matkata. Kylläisellä vatsalla, kuten itse tiedät, isäseni, vaikka
+papuja puisi.
+
+-- Niin, ja luultavasti olemme jo lähellä Moskovata! -- sanoi ruhtinas,
+joka silminnähtävästi ei halunnut pysähtyä.
+
+-- Ah, isäseni, sitä sinä tänään jo varmaan viidesti olet kysynyt.
+Sanoivathan sinulle hyvät ihmiset että on vielä neljänkymmenen virstan
+taival. Käske levähtämään, ruhtinas, hevoset ovat tosiaankin hyvin
+väsyneet.
+
+-- No, hyvä, sanoi ruhtinas, levätkäätte.
+
+-- Hei, te, huudahti Miheitsh kääntyen sotilaihin: -- alas hevosilta,
+kattilat esiin, tehkäät tuli.
+
+Sotilaat ja orjat olivat kaikki Miheitshin käskettävissä. He
+kiirehtivät ja alkoivat irroittaa kuormastoaan. Itse ruhtinas laskeusi
+hevosen selästä ja otti päältänsä sotisopansa. Nähdessään hänessä
+korkeasäätyisen miehen, keskeyttivät nuoret piiritanssinsa, vanhat
+ottivat lakit päästään ja katsoivat epätietoisin katsein toisiaan,
+jatkaako ilonpitoa vai ei.
+
+-- Älkää kursailko, hyvät ihmiset, -- sanoi ystävällisesti Nikita
+Romanovitsh: -- jahtihaukka ei ole muille haukoille esteeksi.
+
+-- Kiitoksia, bojari, vastasi elähtänyt talonpoika. -- Jollei sinun
+armosi meitä halveksi, pyydämme nöyrästi: istu tähän viereemme, ja me,
+jos suvaitset, tarjoamme sinulle simaa, tee meille kunnia, bojari, juo
+terveydeksemme! .-- Hupakot, jatkoi hän, kääntyen neitosiin: -- mitä
+pelästyitte? Ettekö näe, tämä on bojari palvelusväkineen, eikä
+minkäänmoisia opritshnikoita. Katso, bojari, siitä ajoin kun Venäjään
+tuli opritshnina, pelkää meikäläinen kaikkea; elämistä ei ole köyhälle
+miehelle. Ja juhlana juo, mutta älä pohjaan; laula, mutta vilkase
+ympärillesi. Kun kerran tulla tuoksahtavat, milloin tuolta milloin
+toisaalta, vallan niinkuin lumi pääsi päälle.
+
+-- Mikä opritshnina? Mitä ovat opritshnikit? kysyi ruhtinas.
+
+-- Hiisi heitä tuntekoon. Sanovat itseään tsaarin väeksi. Mepä olemme
+tsaarin väkeä, opritshnikoita, mutta tepä olette maaorjia. Meidän tulee
+ryöstää ja raadella teitä, mutta teidän tulee kärsiä ja kumarrella.
+Niin on tsaari käskenyt!
+
+Ruhtinas Serebrjani tulistui.
+
+-- Tsaariko olisi käskenyt loukata kansaa! Voi niitä kirotuita. Mutta
+keitä ne sellaiset ovat? Mitenkä te ette niitä rosvoja pane kahleisin!
+
+-- Niin ettäkö kahlehtia opritshnikeitä! Ah, bojari, näkyy että tulet
+kaukaa, et tunne opritshnikeitä. Yritäppäs olla heidän kanssaan
+tekemisissä. Tässä eräänä päivänä ajoi heitä noin kymmenkunta miestä
+Stepan Mihailovin pihaan, tuolle pihalle mikä on salvassa. Stepanipa
+oli vainiolla; he akan luo: anna tätä, anna tuota. Eukko jättää kaikki,
+vieläpä kumartaa. Nytpä he vaatimaan: Tuo tänne, ämmä, rahat! Eukko
+puhkesi itkuun, mutta ei mikään auttanut, hän aukasi lippaansa, kaivoi
+rievuista esiin kaksi kolmenkopekan lanttia ja tarjoaa ne kyynelsilmin:
+ottakaa, ainoastaan jättäkää minut henkiin, Mutta he sanoivat: vähän!
+Ja kun eräs opritshnikki lyödä läimäyttää häntä ohimoille, niin henki
+pois. Stepan tulee pellolta ja näkee eukkonsa makaavan muserretuin
+ohimoin. Hän ei voinut hillitä itseään. Hän rupesi haukkumaan tsaarin
+väkeä: Ettekö pelkää Jumalaa, kirotut! Älköön teille toisessa
+maailmassa olko armoa eikä anteeksiantamusta! Mutta he heittivät tuolle
+kunnan miehelle nuoran kaulaan ja hirttivät hänen portinpieleen.
+
+Vapisi vihasta Nikita Romanovitsh. Hänen sydämensä kuohahteli.
+
+-- Kuinka, valtamaantiellä, ihan Moskovan luona, rosvot ryöstävät ja
+tappavat talonpoikia! Mutta mitä sitten tekevät teidän päämiehenne ja
+kylänvanhimpanne, joiden asia on rikoksia rangaista? Kuinka he sallivat
+että roistot nimittävät itseään tsaarin väeksi?
+
+-- Niin, -- vakuutti talonpoika, -- mepä olemme tsaarin väkeä,
+opritshnikeitä; kaikki on meille luvallista, mutta tepä olette
+maaorjia! Päälliköitäkin heillä on; niillä on arvonmerkkinsä: luuta ja
+koiranpää. Mahdollista että todella ovatkin tsaarin väkeä.
+
+-- Hupsu! huudahti ruhtinas, -- älä rohkene koroittaa roistoja tsaarin
+väeksi! -- En saa päähäni, -- hän ajattelu -- Erityiset merkkinsä?
+Opritshnikit? Mitä tämä sana merkitsee? Keitä nämä ihmiset ovat? Kun
+tulen Moskovaan, kerron tsaarille kaikki. Käskeköön hän minut etsimään
+heitä. En säästä heitä, niin totta kuin Jumala on pyhä, en säästä!
+
+Sillävälin piiritanssia jatkettiin.
+
+Nuori poika oli olevinaan sulhanen, nuori neitonen morsian. Poika
+kumarsi syvään morsiamensa sukulaisille, joina myös oli poikia ja
+tyttöjä.
+
+-- Herra appiseni, -- lauloi sulhanen yhdessä kuoron kanssa, -- pane
+minulle olutta!
+
+-- Rouva anoppiseni, leivo piiraita!
+
+-- Herra lankoseni, satuloitse minulle ratsu!
+
+Otettuaan sitten toisiaan kädestä kiinni, pyörivät tytöt ja pojat
+sulhasen ja morsiamen ympäri, ensin toisaanne ja sitten toisaanne päin.
+Sulhanen joi oluen, söi piirakat, ajoi hevosen turmiolle ja ajoi pois
+sukulaisensa.
+
+-- Mene hiiteen, appi!
+
+-- Mene hiiteen, anoppi!
+
+-- Mene hiiteen, lanko!
+
+Joka säettä kertoessaan tuuppasi hän piiristä milloin tytön, milloin
+pojan.
+
+Talonpojat nauraa hohottivat.
+
+Äkkiä kajahti läpitunkeva huuto. Noin kahdentoista vanha poika,
+ylt'yleensä veressä, syöksyi piiriin.
+
+-- Pelastakaa! kätkekää! -- huusi hän, tarttuen talonpoikain
+vaatteisin.
+
+-- Mikä sinun on, Vanja? miksikä rääkyt? Kuka sinua on lyönyt. Eiväthän
+toki opritshnikit?
+
+Silmänräpäyksessä molemmat piirit olivat kokoontuneet yhteen ryhmään;
+kaikki ympäröivät poikaa; mutta pelosta hän tuskin voi puhua.
+
+-- Tuolla, tuolla, -- änkytti hän vapisevalla äänellä, -- ryytimaiden
+takana, minä paimensin vasikoita ... silloin he tulivat ja alkoivat
+teurastaa vasikoita, hakata sapeleilla. Tuli Dunjka,[2] rupesi
+rukoilemaan heitä; he ottivat Dunjkan, laahasivat mukaansa, mutta
+minua...
+
+Uudet huudot keskeyttivät poikaa. Naisia juoksi kylän toisesta
+päästä...
+
+-- Onnettomuus! onnettomuus! -- huusivat he: -- opritshnikit! juoskaa,
+tytöt, kätkeytykää ruispeltoon! Dunjkan ja Aljonkan sieppasivat, ja
+Sergevaan löivät kuoliaaksi.
+
+Samalla hetkellä näkyi joukko ratsastajia, noin viisikymmentä miestä,
+sapelit pystyssä. Heidän edellään karahutti mustapartainen, reipas
+nuorukainen punasessa kauhtanassa, ilveksennahkaisessa lakissa, joka
+oli reunustettu kultakankaalla. Hänen satulaansa oli sidottu luuta ja
+koiranpää.
+
+-- Goida! Goida! -- huusi hän. Pistäkää karja kuoliaaksi, tappakaa
+talonpojat, ottakaa tytöt kiinni, polttakaa kylä! Minun jälkeeni,
+pojat! Ei ketään saa säästää!
+
+Talonpojat juoksivat, mihin kukin pääsi.
+
+-- Isäsemme! Bojari! -- vaikeroivat ne, jotka olivat lähempänä
+ruhtinasta: -- älä hylkää meitä orpoja! Suojele kovaonnisia!
+
+Mutta ruhtinasta ei ollut enään heidän keskessään.
+
+-- Missä on bojari? -- kysyi ijäkäs talonpoika, katsellen kaikille
+tahoille. -- Jälkikin on jäähtynyt. Eikä hänen väkeäänkään näy. Ne ovat
+rientäneet tiehensä, nuo urheat! Voi, onnettomuutta ei voi välttää,
+voi, me olemme kuoleman omat!
+
+Reipas nuorukainen punasessa kauhtanassa seisautti hevosensa.
+
+-- Hei, sinä ukkorahjus! täällä oli piiritanssit, mihin tyttöset
+karkasivat?
+
+Talonpoika kumarsi ääneti.
+
+-- Ripustakaa hän koivuun! -- huudahti mustaparta: -- hän pitää
+vaitiolosta, niin vaijetkoon koivussa!
+
+Muutamat ratsastajat laskeutuivat hevosten selästä ja heittivät
+silmukan talonpojan kaulaan.
+
+-- Isäseni, hyväntekijäni! Älkää surmatko vanhusta, päästäkää,
+veikkoseni, älkää surmatko vanhusta!
+
+-- Ahaa! Joko kielesi pääsi irralleen, vanha harmaaparta! Mutta
+myöhään, veliseni, toista kertaa et laske leikkiä. Koivuun hänet!
+
+Opritshnikit laahasivat talonpojan koivulle. Tällä hetkellä tuvan takaa
+kuului muutamia laukauksia; kymmenkunta miestä jalkaväkeä syöksähti
+sapelit kourassa murhaajain kimppuun, ja samaan aikaan ruhtinas
+Serebrjanin ratsastajat, kiitäen esiin kylän nurkan takaa, hyökkäsivät
+huutaen opritshnikien päälle. Ruhtinaan väki oli luvultaan puolta
+vähempi, mutta hyökkäys tehtiin niin rajusti ja odottamattomasti, että
+he yhdessä silmänräpäyksessä masensivat opritshnikit. Ruhtinas itse
+miekaniskulla heitti heidän päällikkönsä hevosen selästä, Antamatta
+hänelle aikaa tointua, hyppäsi ruhtinaskin ratsultaan, pani polvensa
+hänen rinnalleen ja tarttui kurkusta kiinni.
+
+-- Kuka sinä olet, roisto? -- kysyi ruhtinas.
+
+-- Ja ken sinä? -- vastasi opritshnikki kähisten ja säihkyvin silmin.
+
+Ruhtinas ojensi pistoolinsa suun vasten hänen otsaansa.
+
+-- Vastaa, kirottu, taikka ammun sinut niinkuin koiran!
+
+-- En ole sinun palkollisesi, rosvo, -- vastasi mustaparta mitään
+pelkoa osoittamatta; -- mutta sinut hirtetään, kun olet rohjennut
+kajota tsaarin väkeen!
+
+Pistoolin hana napsahti, mutta pii raksahti, ja mustaparta jäi henkiin.
+
+Ruhtinas katsahti ympärilleen. Muutamia opritshnikoita makasi
+kuolleina, toisia ruhtinaan väki juuri pani köysiin, loput olivat
+päässeet pakoon.
+
+-- Sitokaa tämäkin! -- bojari sanoi ja, tarkastellen hänen julmia,
+mutta pelottomia kasvojaan, hän ei voinut olla ihmettelemättä. "Ei sovi
+kieltää, urhea poika! -- ajatteli ruhtinas; -- sääli, että hän on
+rosvo."
+
+Sillävälin lähestyi ruhtinasta hänen ratsupalvelijansa Miheitsh.
+
+-- Katso, isäseni, -- hän sanoi, näyttäen kimppua hienoja naruja,
+silmukat päässä: -- millaisia pauloja kulettavat mukanaan. Näköään
+eivät ensi kertaa ole murhaamassa, susi heidät syököön!
+
+Nyt sotilaat taluttivat ruhtinaan luokse kaksi hevosta, joiden selässä
+istui kaksi miestä alakuloisina, satuloihin sidottuna. Toinen heistä
+oli harmaapäinen, kähärätukkanen ja pitkäpartanen vanhus. Hänen
+kumppaninsa mustasilmänen reipas mies, näytti kolmenkymmenvuotiaalta.
+
+-- Mitä ihmisiä nämä ovat? -- kysyi ruhtinas. -- minkätähden olette
+sitoneet heidät satuloihin?
+
+-- Emme me, bojari, ole heitä satuloihin sitoneet, vaan rosvot.
+Löysimme heidät ryytimaiden takaa, ja vahti oli asetettu heitä
+vartioimaan.
+
+-- Niin irroittakaa heidän siteensä ja päästäkää he vapaiksi!
+
+Vapautetut vangit oikasivat jäykistyneitä jäseniänsä, mutta
+kiirehtimättä käyttämään vapauttaan hyväkseen, jäivät he katsomaan,
+miten kävisi voitettujen.
+
+-- Kuulkaa, hirtehiset, -- ruhtinas virkkoi vangituille
+opritshnikeille: -- kuinka olette rohjenneet nimittää itseänne tsaarin
+palvelijoiksi. Keitä te mokomat olette?
+
+-- Mitä, ovatko silmäsi ummessa, vai mitä? vastasi eräs heistä. Vai
+etkö näe, keitä olemme? Onhan päivän selvää, keitä. Tsaarin väkeä,
+opritshikeitä.
+
+-- Kirotut! huudahti Serebrjani; -- jos henki on teille kallis, puhukaa
+totta!
+
+-- Mutta sinä näytät taivaasta pudonneen, -- sanoi mustapartanen mies
+ivallisesti hymyillen, -- etkö koskaan ole opritshnikeitä nähnyt?
+Tosiaankin taivaasta pudonnut! Hiisi hänet tiennee, mistä lienee
+loiskahtanut, olet tainnut pöllähtää maan halki!
+
+Rosvojen julkeus saattoi Nikita Romanovitshin raivoon.
+
+-- Kuuleppa, poikaseni, -- hän sanoi: -- sinun pelkäämättömyytesi
+miellyttää minua, minä aioin säästää sinua. Mutta jollet heti paikalla
+sano minulle, kuka olet, käsken, niin totta kuin Jumala on pyhä,
+hirttämään sinut. --
+
+Rosvo oikasihen ylpeästi.
+
+-- Minä olen Matvei Homjak, -- hän vastasi, -- Grigori Lukjanovitsh
+Skuratov-Bielskin ratsupalvelija; palvelen uskollisesti herraani ja
+tsaaria opritshnikkina. Luuta, joka meillä on satulassa, merkitsee,
+että lakasemme Venäjätä, käväsemme pois kavaltamisen tsaarin maasta;
+mutta koiranpää -- että puremme tsaarin vihollisia. Nyt tiedät, kuka
+olen; sanoppa sinäkin, miten sinua tulee nimittää, kunnioittaa, miltä
+nimeltä muistella, kun pääsi kerran halkaistaan?
+
+Ruhtinas olisi antanut opritshnikille anteeksi hänen julkean puheensa.
+Tämän miehen pelottomuus katsoessaan kuolemaa silmiin miellytti häntä.
+Mutta Matvei Homjak panetteli tsaaria, ja tätä ei voinut sietää Nikita
+Romanovitsh. Hän antoi merkin sotilaille. Tottuneet tottelemaan bojaria
+sekä itse suutuksissaan rosvojen julkeudesta, heittivät he silmukat
+kauloihin ja valmistautuivat toimeeepanemaan rangaistusta, joka äsken
+uhkasi talonpoikaraukkaa.
+
+Silloin nuorempi miehistä, jotka ruhtinas oli käskenyt irroittaa
+satuloista, tuli hänen luokseen.
+
+-- Salli, bojari, minun lausua sananen.
+
+-- Puhu!
+
+-- Sinä, bojari, tänään meille hyvän työn teit, pelastit meidän noiden
+koirien kynsistä, niin me tahdomme sinulle hyvän hyvällä maksaa. Sinä
+et näköään moneen aikaan ole ollut Moskovassa, bojari. Mutta mepä
+tiedämme, mitä siellä tapahtuu. Kuule meitä, bojari. Jollet elämääsi
+vielä ole kyllästynyt, älä käske hirttää noita perkeleitä. Päästä
+heidät, päästä tämäkin piru Homjak. Ei heitä ole sääli, vaan sinua,
+bojari. Mutta jos kerran sattuvat käsiimme, niin, Kristuksen kautta,
+hirtän itse heidät. Surmasilmukkaa eivät vältä, mutta ei sinun tule
+lähettää heitä perkeleen luo, vaan meikäläisten.
+
+Ruhtinas katsoi ihmetellen tuntematonta. Hänen mustat silmänsä
+osoittivat lujuutta ja älyä; tumma parta peitti koko alipuolen kasvoja;
+vahvat, tasaiset hampaat kiilsivät häikäisevän valkoisesti. Hänen
+puvustaan päättäen olisi hänen voinut pitää pienen kaupungin porvarina
+tahi jonakin varakkaana talonpoikana, mutta hän puhui sellaisella
+varmuudella ja näytti niin täydellä todella tahtovan varoittaa bojaria,
+että ruhtinas alkoi tarkemmin katsella hänen kasvoinsa piirteitä.
+Silloin näkyi ruhtinaasta, että niissä ilmaantui tavaton järki ja äly,
+ja katseensa ilmaisee miestä, joka on tottunut käskemään.
+
+-- Kuka sinä olet, nuori mies? -- kysyi Serebrjani; ja mintähden
+puolustat ihmisiä, jotka sinut itsesi olivat sitoneet satulaan?
+
+-- Niin, bojari, jollei sinua olisi ollut, riippusin minä nyt puussa
+heidän asemastaan. Mutta kuule kuitenkin sanaani: päästä heidät, et
+kadu kun tulet Moskovaan. Sillä, bojari, on nyt toisin kuin ennen, ei
+ole entiset ajat! Jos ne olisi kaikki voinut hirttää, ei minulla olisi
+mitään sitä vastaan. Onpa ilman näitäkin heitä karpeeksi asti Venäjään
+jäämään. Mutta nyt heitä kymmenkunta pääsi pakoon pötkimään, että
+jollei tämä Homjak perkele palaja Moskovaan, eivät ketään muuta syytä
+vaan sinua suorastaan.
+
+Tuntemattoman salaperäiset puheet eivät olisi ruhtinaasen vaikuttaneet,
+ellei hänen vihansa olisi asettunut. Hän mietti että pahantekijäin
+nopea rankaiseminen ei tuottaisi paljo hyötyä, kun sitävastoin voisi
+paljastaa koko rosvolauman, jos jättäisi ne oikeuden käsiin. Tarkasti
+kysyttyään, missä läheisin rikostuomari asuu, käski hän sotilaidensa
+päämiehen tovereineen saattamaan vangit sinne, ja selitti Miheitshin
+kanssa yksin ajavansa eteenpäin.
+
+-- Sinun on valta lähettää nämä koirat rikostuomarin luo, -- sanoi
+tuntematon, -- vaan, usko minua, tuomari käskee heti irroittamaan
+heidän kätensä. Parempi olisi sinun itse päästää heidät kaikille
+neljälle taholle. Muuten, tapahtukoon sinun tahtosi, bojari.
+
+Miheitsh kuunteli kaikkea ääneti ja kynsi ainoastaan silloin tällöin
+korvallistaan. Kun tuntematon lopetti, astui vanha ratsupalvelija
+ruhtinaan luokse ja kumarsi vyötäisiin saakka.
+
+-- Bojari isäseni, -- sanoi hän, -- saattaa olla niinkin, että tämä
+nuori mies puhuu totta. Luultavaa on, että tuomari päästää nämä rosvot
+vapaiksi. Jos sinä lempeydessäsi armahdit heitä silmukasta, josta
+Jumala ei myöskään ole sinua unohtava, bojari, niin salli meidän
+kuitenkin ennen päästöä, joka tapauksessa, antaa heille jokaiselle
+puolensataa lyöntiä, jotta vast'edes eivät enää murhaisi; susi heidät
+syököön!
+
+Ja pitäen ruhtinaan vaitioloa myönnytyksenä antoi hän viedä vangit
+syrjään, missä rangaistus pantiin toimeen nopeasti ja täsmällisesti,
+huolimatta Homjakin uhkauksista ja raivosta.
+
+-- Se oli mukavin keino, -- sanoi Miheitsh, palatessaan tyytyväisen
+näköisenä ruhtinaan luo. Toiselta puolen se tosin oli liian vähän,
+mutta toiselta puolen siitä on heillä oleva muistoa moniksi ajoiksi.
+
+Tuntematon näkyi hyväksyvän Miheitshin onnellisen tuuman. Hän hymyili,
+partaansa silitellen, mutta pian kasvot saivat entisen muotonsa.
+
+-- Bojari, -- sanoi hän, -- jos tahdot matkata ainoastaan yhden
+ratsupalvelijan kanssa, niin salli edes minut tovereineni yhtyä sinuun.
+Meillä on yksi tie, ja yhdessä on hauskempi; sitäpaitsi, hetki on
+myöhäinen, jos täytyisi taaskin käsiksi käydä, niin kahdeksan kättä
+läimäyttää enemmän kuin neljä.
+
+Ruhtinaalla ei ollut syytä hylkiä uusia tovereitaan. Hän salli heidät
+matkustaa kanssaan, ja lyhyen levähdyksen jälkeen läksivät kaikki neljä
+matkalle.
+
+
+
+
+II Luku.
+
+Uusia tovereita.
+
+
+Tiellä Miheitsh muutaman kerran koetti tuntemattomilta urkkia, keitä
+olisivat; mutta ne laskivat pilaa tahi luikertelivat käsistä
+kaikenlaisilla verukkeilla.
+
+-- Kah, susi heidät syököön! -- sanoi vihdoin Miheitsh itsekseen: --
+minkälaista kansaa! Ihan ovat kuin ankeriaita! Luulet jo saaneesi heitä
+pyrstöstä kiinni, mutta ne luikuvat sormiesi lomitse.
+
+Sillävälin alkoi pimetä; Miheitsh ajoi ruhtinaan rinnalle.
+
+-- Bojari, -- sanoi hän, -- teimmeköhän hyvin, ottaessamme nämä nuoret
+miehet mukaamme? Ne ovat aika viekkaita; ei kukaan heistä saa selkoa.
+Ne ovat myöskin hartehikkaita miehiä, eivät Homjakia huonommat.
+Näinköhän eivät ole ilkeitä ihmisiä?
+
+-- Olkootpa vaikka ilkeitä, -- vastasi ruhtinas huolettomasti, --
+kaikissa tapauksissa ne auttavat meitä, jos sattuvat meille vastaan
+vielä opritshnikit!
+
+-- Hiisi heidät tuntee, auttavatko; isäseni! Korppi ei korpilta silmää
+puhkase; mutta minä kuulin heidän puheskelevan keskenään, piru tiennee
+millä kielellä; en sanaakaan ymmärtänyt, vaikka tuntui kuin olisi ollut
+venättä; ole varoillasi, bojari, varovaista hevosta ei petokaan
+vahingoita.
+
+Pimeys yltyi. Miheitsh kävi äänettömäksi, Bojari vaikeni myös. Kuului
+ainoastaan kavioinkapse ja toisinaan hevosen pärskynä.
+
+Kulettiin metsässä. Toinen tuntemattomista viritti laulun, toinen alkoi
+säestää.
+
+Tämä laulu joka kajahteli yöllä metsän keskessä, kaikkien päivän
+tapahtumain jälestä, teki oudon vaikutuksen ruhtinaasen; hänen mielensä
+kävi murheelliseksi. Hän muisteli muinaisia, muisteli lähtöänsä
+Moskovasta, viisi vuotta sitten, ja hänen mielikuvituksensa oli taas
+äkkiä siinä kirkossa, jossa hän ennen lähtöään kuunteli messua ja jossa
+keskellä juhlallista laulua, keskellä rahvaan hyminää hänet hurmasi
+hellä ja sointuva ääni, jota ei miekkain kalske, eikä litvalaisten
+tykkien jyrinä ollut voinut hälventää.
+
+"Jää hyvästi, ruhtinas!" sanoi hänelle salaa tämä ääni; "minä rukoilen
+edestäsi"... Sillä välin tuntemattomat jatkoivat laulamistaan, mutta
+heidän sanansa eivät vastanneet bojarin ajatuksia. Laulussa puhuttiin
+arojen runsaista rikkauksista, Volga-emosta, kulkurimiehen vapaasta
+elämästä. Äänet milloin yhtyivät, milloin erkanivat, milloin soluivat
+tasaista juoksua, kuin leveä virta, milloin nousivat ja laskeutuivat
+raivoisina aaltoina, ja vihdoin, lennettyään ylös korkealle, liitelivät
+taivaalla, kuin kotkat levitetyin siivin.
+
+Surullista ja iloista oli tyynenä kesäyönä, keskellä äänetöntä metsää,
+kuunnella sujuvata venäläistä laulua. Siinä on sekä tuskaa
+loppumatonta, toivotonta, siinä myöskin voimaa voittamatonta, siinäpä
+kovan kohtalon jälkeä, rautaista sallimusta, yksi kansallisuutemme
+pääominaisuuksia, joka voi selittää paljon, mikä venäläisessä elämässä
+näyttää käsittämättömältä. Ja mitä ei vielä kuulisi laulussa,
+laulettuna keskellä kesäistä yötä ja hiljaista metsää!
+
+Kimakka vihellys keskeytti bojarin ajatukset. Kaksi miestä karkasi
+puiden takaa ja tarttui hänen hevosensa suupieliin: Kaksi muuta kävi
+hänen käsiinsä kiinni. Vastustaminen oli mahdoton.
+
+-- Ah, roistot! -- huudahti Miheitsh, jonka tuntemattomat ihmiset
+myöskin olivat ympäröineet; -- Ah, susi heidät syököön! Ovatpahan
+pettäneet meidät, ne kirotut!
+
+-- Kuka kulkee? -- kysyi karkea ääni.
+
+-- Muorin värttinä! vastasi nuorempi ruhtinaan uusista tovereista.
+
+-- Ukon virsussa! virkkoi karhea ääni.
+
+-- Mistä Jumala tuopi, maamiehet?
+
+-- Älä ravista omenapuuta! Anna hiivan kohota, paremmin käyttää! jatkoi
+ruhtinaan seuralainen.
+
+Kädet, jotka olivat pitäneet ruhtinasta, hellittivät heti, ja hevonen,
+tunnettuaan vapauden, alkoi taas korskua ja astua puiden välitse.
+
+-- Näet, bojari, -- virkkoi tuntematon, lähestyen ruhtinasta --
+sanoinhan sinulle, että hauskempi kulkea neljän miehen kuin kaksittain.
+Anna nyt vain saattaa itseäsi myllylle asti, ja siellä erkanemme.
+Myllystä löydät yösijan itsellesi ja hevosille apetta. Sinne on noin
+pari virstaa, ei enempää, mutta siellä onkin jo kohta Moskova.
+
+-- Kiitos, veikkoset, palveluksesta! Jos kerran satumme kohtaamaan
+toisemme, en ole unohtava, että velkansa maksaminen on kaunista!
+
+-- Ei sinun, bojari, vaan meidän on muistaminen palvelus. Mutta
+tuskinpa me milloinkaan toisiamme tapaamme. Vaan jos Jumala niin
+satuttaisi, niin älä unohda, että Venäjän mies muistaa hyväntyön, ja
+että me aina olemme uskollisia orjiasi.
+
+-- Kiitoksia, pojat; mutta nimeänne ette virka?
+
+-- Minulla ei ole yksi nimi, -- vastasi nuorempi tuntemattomista. --
+Tällävälin olen Vanjuha Persten, mutta siellä voipi toinenkin nimitys
+minulle löytyä.
+
+Pian he lähestyivät myllyjä. Huolimatta öisestä ajasta pyörä kohisi
+vedessä. Perstenin vihellettyä näyttäytyi mylläri. Hänen kasvojaan ei
+voinut eroittaa pimeyden takia, mutta äänestään päättäen oli hän
+vanhus.
+
+-- Ah, sinä hyväntekijäni! sanoi hän Perstenille. -- Enpä odottanut
+sinua tänään, vieläpä matkustavaisten keralla! Miksikä et ajanut heidän
+kanssaan aina Moskovaan saakka? Mutta minulla, veliseni, ei ole
+kauroja, ei heiniä, eikä illallista!
+
+Persten puhui jotakin myllärille ymmärtämättömällä kielellä. Ukko
+vastasi samanlaisilla ymmärtämättömillä sanoilla ja lisäsi puoliääneen:
+
+-- Olisinpa iloinenkin veikkoseni, mutta odotan vierasta; sellaista
+vierasta -- Jumala varjelkoon, kuinka kiivas!
+
+-- Mutta puoti myllyn takana? sanoi Persten.
+
+-- On säkeillä ahdattu täyteen.
+
+-- Mutta aitta? Kuuleppas veli, sinun on heti hankittava paikka,
+kauroja hevosille, ja illallista bojarille! Mehän tunnemme toisemme,
+minua et petä!
+
+Mylläri johdatti muristen matkustajat puodille, joka oli noin kymmenen
+askeleen päässä myllystä, ja missä, huolimatta leipä- ja jauhosäkeistä,
+oli tilaa vallan tarpeeksi.
+
+Silläaikaa kun hän läksi pärettä noutamaan, Persten ja hänen toverinsa
+heittivät jäähyvästit bojarille.
+
+-- Mutta sanokaa, veikot, -- kysyi Miheitsh, -- mistä etsin teitä, jos
+ruhtinas ehkä, tämänpäiväisen asian johdosta, tarvitseisi todistajia?
+
+-- Kysy tuulelta, -- vastasi Persten, mistä se tulee? Kysy aallolta
+vieriävältä, missä sillä on kotinsa. Me olemme kuin terävät nuolet, --
+lennämme jänteestä: mihin nuolenkärki tunkeutuu, siellä on myös sen
+koti! Todistajiksi, -- jatkoi hän naurahtaen, -- me emme hänen
+ruhtinaalliselle armolleen kelpaa. Mutta jos meitä mihin muuhun
+tarvitaan -- tule, ukkoseni myllärin luokse; hän sanoo sinulle, miten
+etsiä Vanjuha Perstenin.
+
+-- Katsohan, susi sinut syököön! -- ärähteli itsekseen Miheitsh: --
+millaisia vikuraisia puheita laskettelee!
+
+-- Bojari; -- sanoi Persten poistuen, -- tottele minua, älä kehu
+Moskovassa, että tahdoit hirttää Maljuta Skuratovin palvelijan ja
+sitten pehmitit häntä kuin vierasta sikaa.
+
+-- Kas kuinka opetti! -- ärähti taas Miheitsh: -- päästä rosvo
+menemään, älä hirtä rosvoa, äläkä vielä kehase, että tahdoit hirttää!
+Olipa konstinsa oppinut, näkyy, että ovat samasta papumaasta! Älä
+huolehdi veli, -- lisäsi hän ääneen, -- meidän ruhtinas ei pelkää
+mitään; hän välittää viis sinun Skurlatovistasi; hän on vastuunalainen
+ainoastaan tsaarille!
+
+Mylläri toi sytytetyn päreen ja pisti sen seinänrakoon. Sitten hän toi
+kaalia, leipää ja haarikan olutta. Hänen piirteissään oli kummallinen
+sekoitus hyvänluontoisuutta ja konnamaisuutta; hivukset ja parta olivat
+kokonaan harmaat, mutta silmät kirkkaanharmaat väriltään; hänen
+kasvoihinsa oli kaikille tahoille syviä ryppyjä uurtunut.
+
+Illastettuaan ja rukoiltuaan Jumalaa, ruhtinas ja Miheitsh ojensiihevat
+säkeille; mylläri toivotti heille hyvää yötä, syvästi kumartaen,
+sammutti päreen ja meni ulos.
+
+-- Bojari, -- sanoi Miheitsh, kun olivat jääneet yksikseen: -- suotta
+minusta jäimme tänne. Parempi olisi matkata Moskovaan.
+
+-- Jottako häiritä Jumalan ihmisiä keskellä yötä? Kiivetä hevosen
+selästä ja aukaista puomeja joka kadulla?
+
+-- Niinpä, isäseni, parempi on aukaista puomeja kuin nukkua pirun
+myllyssä. Senkin kirotut, kun kulettivat meidät juuri myllyyn! Ja vielä
+Johannes Kastajan päivänä! Hyi sinä hiiden pesä!
+
+-- No mikä sinua tässä vaivaa, mikä?
+
+-- Ei mikään, isäseni! sekä maata on rauhallista, että kaali oli hyvää,
+ja hevosille on runsaasti kauroja sirotettu; mutta se on paha,
+ruhtinas, että isäntä on mylläri!
+
+-- Mitä siitä, että hän on mylläri?
+
+-- Niin siitäkö, että hän on mylläri? -- sanoi Miheitsh kuumaverisesti.
+-- Näinköhän sinä et tiedä, ruhtinas, ettei ole mylläriä, joka ei olisi
+paholaisen kanssa liitossa jo syntymästään saakka? Tahi luuletko sinä
+että hän ilman paholaista osaisi tehdä myllyn toetta? On hänessä pirua
+kaksi! Susi hänet syököön!
+
+-- Olen minä sitä kuullut -- sanoi ruhtinas, -- vähänkös sitä ihmiset
+puhuvat. Mutta nyt aika valita; ota vastaan minkä Jumala lähetti.
+
+Miheitsh oli hetken vaiti; sitten hän haukotti, oli vielä vähän aikaa
+ääneti ja kysyi jo unisella äänellä:
+
+-- Mutta mitä sinä arvelet, bojari, mikä mies tämä Matvei Homjak on,
+jonka sinä heitit hevosen selästä maahan?
+
+-- Arvelen, että hän on rosvo.
+
+-- Samoin minäkin luulen. Mutta mitä arvelet, bojari, mikähän mies tämä
+Vanjuha Persten on?
+
+-- Luulen, että hän myöskin on rosvo.
+
+-- Niinpä minäkin luulen. Ainoastaan tämä rosvo on hiukkasta puhtaampi
+tuota rosvoa. Mutta miten sinusta näyttää, bojari, kumpiko rosvo on
+sinusta vähän puhtaampi, Homjak tahi Persten?
+
+Ja vastausta odottamatta Miheitsh alkoi kuorsata. Pian nukkui myöskin
+ruhtinas.
+
+
+
+
+III Luku.
+
+Loitsiminen.
+
+
+Kuu kohosi taivaalle; tähdet kirkkaasti kiiluivat, puoleksi hajonnut
+mylly ja kohiseva pyörä loistivat hopeankarvaisessa valossa.
+
+Äkkiä kuului kavionkapsetia, ja pian käskevä ääni huusi aivan myllyn
+luona:
+
+-- Hei, noita!
+
+Näytti siltä, ettei uusi tulija ollut tottunut odottamaan, sillä kun ei
+vastausta kuulunut, huusi hän vielä kovemmin:
+
+-- Hei, noita: Tule ulos, tahi lyön sinut mäsäksi! Myllärin ääni
+kuului.
+
+-- Hiljaa, ruhtinas, hiljaa, isäseni! nyt emme ole yksin: matkustajia
+on pysähtynyt luokseni, isäni, annahan vaan, että suljen lippaani!
+
+-- Kyllä minä sinun lippaasi suljen, pirun hiilikoukku! -- kiljasi se,
+jota mylläri nimitti ruhtinaaksi. Näinkö et tiennyt minun tulevan
+tänään! Kuinka rohkenit ottaa vastaan matkustavia? Pois ne täältä!
+
+-- Isäseni, älä huuda, Jumalan tähden älä huuda, kaikki turmelet! Minä
+sinulle jo sanoin -- asia pelkää melua, mutta matkustavaisten
+karkoittaminen ei ole minun vallassani. Eivätkä ne meitä häiritse: ne
+nukkuvat nyt ellet sinä, veikkoseni, heitä herätä!
+
+-- No, hyvä, ukko, ainoastaan huomaa: jos sinä minun petät, olisi
+parempi, ettet olisi maailmaan syntynyt. Ei ole vielä aprikoittu eikä
+ajateltu sellaista rangaistusta, jonka minä sinulle keksin!
+
+-- Isäseni, ole laupias! mitä minun ukkopahan on tekeminen? Mitä näen,
+sen myöskin sanon; mitä jälestä tapahtuu, se on yksistään Jumalan
+vallassa. Mutta jos sinun ruhtinaallinen armosi aikoo minua rangaista,
+silloin on parasta, etten asiaa ensinkään pane alkuun.
+
+-- No, no, ukko, älä pelkää, minä laskin leikkiä.
+
+Tulija sitoi hevosensa puuhun. Hän oli korkeavartaloinen ja näytti
+vielä nuorelta. Kuutamo välkähteli hänen takkinsa napeilla. Kultasia
+tupsuja ja nauhoja liehui hänen olkapäillään.
+
+-- Mitenkä, ruhtinas, -- sanoi mylläri, -- oletko oppinut sanat?
+
+-- Sekä sanat olen oppinut, että pääskysen sydäntä kannan kaulassani.
+
+-- Mitä, bojari, eikö tämäkään auta?
+
+-- Ei, vastasi ruhtinas suuttuneena, -- ei mikään auta! Taannoin näin
+hänet puutarhassa: Tuskin oli hän minut tuntenut, kun vaaleni, kääntyi
+ja riensi huoneesen.
+
+-- Älä suutu, bojari, älä halkase syytöntä päätä, vaan anna lausua
+sinulle sana.
+
+-- Puhu, ukko!
+
+-- Kuule, bojari, ainoastaan pelkään puhua...
+
+-- Puhu! huusi ruhtinas ja polki jalkaansa.
+
+-- Kuule, isäseni, ei hän vain rakastane ketään toista?
+
+-- Toista? Ketään toista? miestänsä? ukkoa?
+
+-- Mutta jos ... -- jatkoi mylläri änkyttäen: -- jollei hän rakastaisi
+miestänsä?
+
+-- Ah, sinä metsänpeikko! -- huudahti ruhtinas: -- kuinka tämä on sinun
+päähäsi pälkähtänyt? Jospahan vaan voisin ketään epäillä, niin
+molemmilla omilla käsilläni repäisisin sydämen häneltä!
+
+Mylläri astui pelossaan taappäin.
+
+-- Noita, -- jatkoi ruhtinas, ääntänsä hiljentäen, -- auta minua!
+Rakkaus, se kyykäärme, on minut masentanut! Mitä en jo ole tehnyt!
+Kokonaisia öitä olen jo rukoillut pyhäin kuvien edessä. En
+rukoilemisesta saanut rauhaa. Heitin rukoilemisen, aloin nelistää
+karahuttaa pitkin maita mantereita aamusta yöhön asti; yhdenkin oivan
+ratsun siten surmasin, mutta rauhaa en ratsastuksesta saanut; aloin
+kuljeksia öisin, join kauhottain väkevätä viiniä, -- tuskaani en voinut
+juomisella haihduttaa, en löytänyt rauhaa päihtymisestä! Nyt heitin
+kaikki hiiteen ja rupesin opritshnikiksi. Aloin istuskella tsaarin
+pöydässä yhdessä pyövelien kanssa, -- semmoisten kuin Grjasnoin ja
+Basmanovin kanssa! Itse olin heitä hurjempi rikoksia tekemään, hävitin
+kyliä ja kauppaloita, ryöstin vaimoja ja tyttöjä, mutta en verellä
+sammuttanut polttavaa tuskaani! Minua pelkäävät sekä maalaiset että
+opritshnikit. Tsaari minua lempii uljuuteni tähden, oikeauskoinen kansa
+kiroo. Ruhtinas Vjasemskin nimi kävi yhtä hirvittäväksi, kuin Maljuta
+Skuratovin nimi! Kas, mihin rakkaus minut on vienyt: sieluni olen
+saattanut kadotukseen! Mutta mitä minä siitä välitän! Sisimmässä
+helvetissä ei muutu pahemmaksi nykyistä oloani. No, ukko, mitä katselet
+minua silmiin? Luuletko, kentiesi, että olen tullut hulluksi? Ei ole
+tullut hulluksi Afanasi Ivanovitsh; vahva hänellä on pää, vahva hänen
+ruumiinsa! Siksipä onkin kauhea vaivani, ettei se voi tehdä minusta
+loppua!
+
+Mylläri kuunteli ruhtinasta ja pelkäsi. Hän pelkäsi hänen rajua
+luonnettaan, oli peloissaan hengestään.
+
+-- Mitä vaikenet, ukko? Eikö sinulla ole rakkausjuomaa, tahi eikö
+minkäänlaista juurta, jolla hänet lumota? Sano, ilmaise, mitä
+noitaruohoja on olemassa? Puhuhan, noita!
+
+-- Isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, mitä sinulle sanoisin? On
+ruohoja kaikenlaisia. On koljuka-ruoho, -- kootaan Pietarin paastona.
+Sillä kun nuolesi sivelet, sivutse et ammu. On tirlitsh-ruoho, kasvaa
+Lisavuorella Kievin luona. Jolla se on muassa, häneen ei tsaarin viha
+käänny kuuna päivänä. Vielä on kuismaheinä; leikkaa sen juuresta risti
+ja ripusta kaulaasi -- kaikki pelkäävät sinua kuin tulta.
+
+Vjasemski naurahti katkerasti.
+
+-- Minua jo muutenkin pelätään, -- sanoi hän: -- en tarvitse
+kuismojasi. Mainitse muita ruohoja.
+
+-- Vielä on Aadaminpää, -- kasvaa soiden varsilla: helpoittaa
+synnytystä ja tuottaa lahjoja. On suosinikko: jos tahdot mennä
+karhunpyyntiin, juo sinikkokeitettä, eikä mikään karhu sinuun koske. On
+raparperi-ruoho: kun alat sitä kiskoa maasta, se voihkaa ja ärjyy
+ikäänkuin ihminen, mutta pidä mukanasi, et milloinkaan veteen huku.
+
+-- Eikö enään ole muita?
+
+-- Miksikä ei olisi, isäseni; on vielä kuolemankoura eli sananjalka;
+jonka onnistuu poimia sen kukka, saa haltuunsa kakki aarteet. On
+Maariankämmenkukka: joka tietää, miten siihen on kosketettava, se
+huonoimmalla hevosluuskalla saa paraimmasta juoksijasta voiton.
+
+-- Mutta etkö tunne sellaista ruohoa, joka saisi nuorikon rakastumaan
+vastenmieliseen?
+
+Mylläri hämmästyi.
+
+-- En tunne, isäseni, älä vihastu, veikkoseni, Jumala näkee -- en
+tunne!
+
+-- Mutta sellaista, joka rakkauden sammuttaisi, -- etkö tunne?
+
+-- Sellaistakaan en tunne, isäseni, mutta on olemassa murtaja-ruoho:
+sillä kun koskettaa lukkoon tahi rautaiseen oveen, lentävät ne
+kappaleiksi.
+
+-- Mene hiiteen ruohoinesi! -- sanoi äreästi Vjasemski, kiinnittäen
+tuikean silmäyksensä mylläriin.
+
+Mylläri loi silmänsä maahan ja vaikeni.
+
+-- Ukko! -- huudahti äkkiä Vjasemski, tarttuen hänen kaulukseensa: --
+anna minulle se! Kuuletko? Anna se? metsän peikko! Anna heti paikalla!
+Ja hän pudisti mylläriä kauluksesta molemmin käsin.
+
+Mylläri luuli viimeisen hetkensä tulleeksi. Äkkiä Vjasemski hellitti
+ukon ja heittäytyi hänen jalkainsa juureen.
+
+-- Armahda minua! nyyhkytti hän: -- auta minua! Minä annan sinulle
+lahjoja, te'en sinut rikkaaksi, rupean orjaksesi! Armahda minua, ukko!
+
+Mylläri vielä enemmän säikähtyi.
+
+-- Ruhtinas, bojari! Mikä sinun on? Muistahan toki! Minähän se olen,
+Taavetti, mylläri. Tulehan järkeesi, ruhtinas!
+
+-- En nouse, ennenkuin minua autat!
+
+-- Ruhtinas, ruhtinas! virkkoi vapisevalla äänellä mylläri --: aika on
+ryhtyä toimeen. Aika kuluu, nouse! Nyt on pimeä: en nähnyt sinua, en
+tiedä missä olet! Kiireesti, kiireesti toimeen!
+
+Ruhtinas nousi.
+
+-- Alota, -- hän sanoi: -- olen valmis.
+
+Molemmat vaikenivat. Kaikki oli hiljaista. Ainoastaan ratas, kuun
+valaisemana, jatkoi kolisten pyörimistään. Jossakin kaukaisella suolla
+valitteli nurmi-kärsittäjä. Huuhkain huuteli aika-ajoin sakeassa
+metsässä.
+
+Ukko ja ruhtinas lähestyivät myllyä.
+
+-- Katso, ruhtinas, pyörän alle, kun minä rupean loitsimaan.
+
+Ukko heittäytyi maahan pitkäkseen, ja vielä läähättäen pelosta, alkoi
+höpistä jonkinlaisia sanoja. Ruhtinas katseli pyörän alle. Kului
+muutama hetki.
+
+-- Mitä näet, ruhtinas?
+
+-- Näen ikäänkuin helmiä karisisi, juurikuin kultarahoja kiilteleisi.
+
+-- Tulet rikkaaksi, ruhtinas, tulet rikkaimmaksi Venäjänmaassa!
+
+Vjasemski huokaili.
+
+-- Katso vielä, ruhtinas, mitä näet?
+
+-- Näen niinkuin kalvat kalskahtelisivat toisiansa vasten, mutta niiden
+kesken ikäänkuin kultasia rinnanruhoja.
+
+-- Sinulla on oleva menestys sotatoimessa, bojari, onni tsaarin
+palveluksessa! Vaan katso, katso vielä, sano mitä näet!
+
+-- Nyt kävi tummaksi, vesi muuttui mutaiseksi. Mutta kas, vesi alkoi
+punertua, kas, kävi heleänpunaiseksi, juurikuin veri. Mitä se
+merkitsee?
+
+Mylläri oli ääneti.
+
+-- Mitä se merkitsee, ukko?
+
+-- Tarpeeksi, ruhtinas. Pitkä katseleminen ei kelpaa; lähdetään!
+
+-- Kas, virui purppuranpunasia lankoja, juurikuin veriset suonet. Kas,
+ikäänkuin pihdit avautuisivat ja sulkeutuisivat; kas...
+
+-- Lähdetään, ruhtinas, lähdetään, on jo kylliksi sinulle!
+
+-- Seis, -- sanoi Vjasemski, lykäten myllärin luotaan: -- on juurikuin
+hampainen saha kävisi edestakasin; mutta sen alta ikäänkuin verta
+tirskuisi!
+
+Mylläri tahtoi vetää ruhtinasta pois.
+
+-- Seis, ukko, minun on paha olla, tekee jäsenissäni kipeätä... Voi
+kipeätä!
+
+Ruhtinas itse hypähti syrjään. Hän näytti käsittäneen näkynsä.
+
+Kauan kumpikin vaikeni. Vihdoin Vjasemski virkkoi:
+
+-- Tahdon tietää, rakastaako hän toista?
+
+-- Mutta onko sinulla, bojari, jotakin pientä esinettä häneltä?
+
+-- Kas, minkä löysin portin luota!
+
+Ruhtinas näytti sinistä nauhaa.
+
+-- Heitä pyörän alle!
+
+Ruhtinas heitti.
+
+Mylläri veti povestaan savisen taskumatin.
+
+-- Ota siemaus! -- hän sanoi, ojentaen pulloa ruhtinaalle.
+
+Ruhtinas otti kulauksen. Hänen päänsä alkoi käydä pyörälle, silmiä
+rupesi hämärtämään.
+
+-- Katsele nyt, mitä näet?
+
+-- Hänet, hänet!
+
+-- Yksinäänkö?
+
+-- En, en yksinään! Heitä on kaksi: hänen kanssaan on vaaleanverinen
+nuorukainen karmosiininpunaisessa kauhtanassa, hänen kasvojansa vain ei
+voi nähdä...
+
+Seis! Kas, he lähestyvät toisiaan ... yhä likemmäksi, likemmäksi...
+Kirous! he suutelevat toisiaan! Kirous ja kuolema! Ole kirottu, sinä
+noita, ole kirottu, kirottu!
+
+Ruhtinas heitti myllärille kourallisen rahoja, tempasi puusta irti
+ratsunsa suitset, hyppäsi satulaan ja hevosenkenkäin kalke alkoi kuulua
+metsästä. Sitten kavioinkapse hälveni etäisyydessä, ja ainoastaan pyörä
+yön hiljaisuudessa jatkoi kohisten käyntiään.
+
+
+
+
+IV Luku.
+
+Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa.
+
+
+Jos lukija voisi siirtyä noin kolmesataa vuotta ajassa taaksepäin, ja
+korkeasta kellontornista katsella silloista Moskovata, vähän hän
+löytäisi siinä yhtäläisyyttä nykyisen kanssa. Moskovanjoen, Jausan ja
+Nieglinnajan rannoilla oli suuri joukko puutaloja, joiden lauta- tahi
+olkikatot suurimmaksi osaksi olivat ajasta mustuneet. Keskellä näitä
+tummia kattoja loistivat häikäisevän valkeina ja punasina Kremlin,
+Kiinalaiskaupungin ja muiden, kahden viimeisen vuosisadan kuluessa
+kohonneiden linnoitusten muurit. Paljous kirkkoja ja kellokastareita
+kohotti kullattuja päitänsä taivasta kohti. Isojen, viheriäin ja
+keltasten pilkkujen kaltaisina siinsi talojen välistä tiheitä lehtoja
+ja viljavainioita. Moskovanjoen poikki johti notkuvia lauttasiltoja,
+jotka kovasti vapisivat ja peittyivät vedellä, kun niitä myöten kulki
+kuormia tahi ratsastajoita. Jausassa ja Nieglinnajassa pyöri
+kymmenkunta myllynratasta, toinen toisensa vieressä. Nämä lehdot,
+vainiot ja myllyt ihan keskellä kaupunkia, tekivät silloisen Moskovan
+hyvin viehättävän näköiseksi. Erittäin hupaista oli katsella
+luostareita, jotka valkeine ulkomuurineen ja monine kirjavine tahi
+kullattuine kupukattoineen näyttivät erityisiltä kaupungeilta.
+
+Kaiken tämän kirkkojen, talojen ja luostarien sekasotkun ylitse
+kohosivat ylpeästi Kremlin kirkot ja hiljakkoin valmistunut Suojelevan
+Jumalanäidin temppeli, jonka Iivana oli perustanut muutama vuosi sitten
+Kasanin valloituksen muistoksi, ja jonka me nykyään tunnemme Vasili
+Autuaan nimellä. Suuri oli Moskovalaisten ilo, kun vihdoinkin telineet,
+jotka olivat sulkeneet tämän kirkon, putosivat, ja se esiintyi kaikessa
+eriskummaisessa loistossaan, kiiltäen kullasta ja väreistä, ja
+kummastuttaen silmää koristustensa moninaisuudella. Pitkään aikaan
+kansa ei herennyt ihmettelemästä taitavata arkkitehtiä, kiittämästä
+Jumalaa ja ylistämästä tsaaria, joka oli lahjoittanut oikeauskoisille
+siihen saakka ei vielä nähdyn katseltavan. Kauniita olivat muutkin
+Moskovan kirkot. Moskovalaiset eivät säästäneet rupliaan eivätkä
+vaivojaan koristaakseen Herran huoneita. Kaikkialla oli nähtävänä
+kalleita värejä, kultausta ja isoja, ihmisenkokoisia ulkopuolisia
+pyhäinkuvia. Oikeauskoiset rakastivat kauniita Jumalanhuoneita, mutta
+välittivät sitävastoin vähän omien talojensa ulkoasusta; heidän
+asuntonsa olivat melkein kaikki rakennetut lujiksi ja yksinkertaisiksi,
+honkasista tahi tammisista palkeista, eivät edes vuoratut laudoilla,
+vanhan venäläisen sananlaskun mukaan: tupa ei kolkista korea, vaan on
+kaunis kaakkusista.
+
+Yksin Drushina Andrejevitsh Morosovin talo Moskovanjoen rannalla erosi
+toisista erinomaisen kauneutensa puolesta. Tammiset palkit olivat
+valikoituja, pyöreitä ja tasasia. Kaikki nurkat tarkoin tasatut; talo
+kohosi kolmenkerroksiseksi. Suojuskattoa pyöreitten portaiden yli
+kannattivat paksut pylväät, ja sitä somistivat hienot veistokset.
+Ikkunaluukut olivat taitehikkaasti kirjaillut kukilla ja linnuilla,
+ikkunat eivät päästäneet Jumalan päivää himmeiden häränrakkojen
+lävitse, kuten useimmissa Moskovan taloissa, vaan puhtaan,
+läpikuultavan kissankullan lävitse. Laajalla pihalla olivat
+palvelusväen huoneet, aitat, kuivinhuoneet, kyyhkyslakka ja bojarin
+kesällä käyttämä makuuhuone. Taloon yhtyi, toiselta puolen kivinen
+huonekappeli, toiselta laajalti ulottuva puutarha, tammisen pisteaidan
+ympäröimänä, jonka takaa kohosi kauniita kiikkuja, nekin veistoksilla
+ja maalauksilla koristettuja. Sanalla sanottu, talo oli kerrassaan
+komeasti rakennettu. Mutta olipahan mieskin, ketä varten rakentaa!
+
+Bojari Drushina Andrejevitsh, ruumiiltaan tukeva, lujaluontoinen, oli
+hiljan, huolimatta korkeasta ijästään, nainut Moskovan etevimmän
+kaunottaren. Kaikki kummastelivat, kun hänelle meni vaimoksi
+kaksikymmenvuotias Jelena Dmitrijevna, Kasaanin edustalla kaatuneen
+rajamaaherra Pleshtsejev-Otshinin tytär. Sellaista sulhoa eivät
+hänelle olisi säästäneet Moskovan naittajanaiset. Mutta Jelena oli
+naima-ijässä, isätön ja äiditön, ja kun tsaarin uusien lemmikkien
+seassa vallitsi niin jumalattomat tavat, oli tytön kauneus hänelle
+useammin onnettomuudeksi kuin iloksi.
+
+Morosov, naituaan Jelenan, tuli hänen suojelijakseen, ja kaikki
+Moskovassa tiesivät, ettei ollut hyvä loukata sitä, jonka oli ottanut
+turviinsa bojari Drushina Andrejevitsh.
+
+Moni tsaarin lemmikki oli ennen Jelenan naimista koettanut häntä
+suosittaa; mutta ei kukaan niin kovasti koettanut kuin ruhtinas Afanasi
+Ivanovitsh Vjasemski. Kalliita lahjojakin hänelle lähetteli, ja
+kirkoissa asettui aina häntä vastapäätä, ja tulisella ratsulla lennätti
+portin ohitse, ja nyrkkitaisteluun meni yksin vaikka vasten seinää. Ei
+ollut onnea Afanasi Ivanovitshilla. Naittajanaiset kantoivat hänelle
+takasin hänen lahjansa, ja kohdatessaan hänet, Jelena kääntyi
+toisaannepäin. Senkötakia hän kääntyi pois, ettei Afanasi Ivanovitsh
+häntä miellyttänyt, vai oliko immen sydämessä lempi toiseen syttynyt;
+vaikka kuinkakin ruhtinas Vjasemski ponnisteli, yhä vaan hän sai
+rukkaset. Lopulta äkäymystyi Afanasi Ivanovitsh, meni ja heittäytyi
+tsaari Iivana Vasiljevitshin jalkojen juureen, valittaen hänelle
+onnettomuuttaan. Tsaari lupasi itse lähettää naittajanaisia Jelena
+Dmitrijevnan luo. Saatuaan tästä tiedon, Jelena vuodatti katkeria
+kyyneleitä. Hän meni imettäjänsä kanssa kirkkoon, asettui polvilleen
+Jumalan Äidin eteen, itkee ja rukoilee kumarruksissaan.
+
+Kirkossa ei ollut kansaa; mutta kun Jelena nousi ja katsahti
+taakseen, niin hänen takanaan seisoi bojari Morosov viheriäisessä
+samettikauhtanassaan, avonaisessa knltakankaisessa takissa.
+
+-- Mitä itket, Jelena Dmitrijevna? -- kysyi Morosov.
+
+Tunnettuaan bojarin Jelena kävi iloiseksi.
+
+Bojari oli ennen elänyt ystävyydessä hänen vanhempainsa kanssa, nytkin
+hän kävi häntä tervehtimässä ja rakasti kuin omaa lastaan. Jelena häntä
+kunnioitti kuin isäänsä ja uskoi hänelle kaikki ajatuksensa; yhtä ei
+vain uskonut, yhden vain salasi bojarilta, salasi itselleen suruksi,
+hänelle turmioksi.
+
+Nytkään, Morosovin kysyttyä, hän ei ilmaissut hänelle tuota salaamaansa
+ajatusta, vaan virkkoi ainoastaan, että sitähän minä itken, että
+tsaarin naittajanaiset tulevat luokseni, pakoittavat minua menemään
+Vjasemskille.
+
+-- Jelena Dmitrijevna, -- bojari sanoi: -- kyllä, oikeinko totta, ettei
+Vjasemski ole sinulle rakas! Mieti tarkoin. Tiedän, tähän asti ei
+hänellä ole ollut sijaa sydämessäsi! Eikähän sinulla, minä luulen, ole
+vielä ketään mielessäsi, ja siihen aikaan asti on immen sydän kuin
+vaha; suvaitsee, rakastuu!
+
+-- En koskaan, -- Jelena vastasi, -- en koskaan rakastu häneen. Ennen
+astun alas hautaan!
+
+Bojari katseli häntä sääliväisesti.
+
+-- Jelena Dmitrijevna, -- hän sanoi, oltuaan hetken ääneti, -- on keino
+pelastaa sinut. Kuuntele. Minä olen vanha ja harmaapäinen, mutta
+rakastan sinua kuin omaa tytärtäni. Mietippä, Jelena, suostuisitko sinä
+tulemaan vaimoksi minulle, ukolle.
+
+-- Suostun! huudahti iloisesti Jelena ja heittäytyi Morosovin
+jalkoihin.
+
+Bojaria liikutti tuo odottamaton sana, hän iloitsi Jelenan riemusta; ei
+arvannut vanhus, että se oli hukkuvan riemastusta, joka tarttuu
+oljenkorteen.
+
+Hellästi nosti hän Jelenan pystyyn ja suuteli häntä otsalle.
+
+-- Lapsukaiseni, -- hän sanoi, -- lupaa tässä ristin kautta, ettet
+milloinkaan saata häpeätä harmaan pääni päälle! Vanno tässä, Vapahtajan
+edessä!
+
+-- Vannon, vannon! -- sanoi Jelena kuiskaten.
+
+Bojari käski kutsua papin, ja pian oli kihlausjuhlallisuus toimitettu;
+kun tsaarin naittajanaiset saapuivat Jelenan tykö, oli hän jo Drushina
+Andrejevitsh Morosovin morsian.
+
+Jelena ei ollut rakkaudesta ruvennut Morosoville puolisoksi, mutta hän
+oli suudellut ristiä, vannonut ollakseen hänelle uskollinen, ja oli
+lujasti päättänyt pitää sanansa, eikä rikkoa herraansa vastaan, ei
+sanoilla eikä ajatuksilla.
+
+Ja minkätähden hän ei rakastaisi Drushina Andrejevitshiä? Bojari tosin
+ei ollut nuori; mutta Jumala oli siunannut hänet sekä terveydellä että
+vankalla ruumiilla, sotaisella kunnialla, lujalla tahdolla, kylillä ja
+laajoilla tiluksilla Moskovanjoen toisella puolen, aitoilla, täynnä
+kultaa, kultakangasta ja kalliita turkiksia. Ainoastaan yhdellä Herra
+ei ollut siunannut Drushina Andrejevitshiä: ei ollut siunannut häntä
+tsaarin armolla. Kun Iivana Vasiljevitsh oli saanut tietää, että hänen
+naittajanaisensa olivat myöhästyneet, suuttui hän kovasti Morosoviin ja
+päätti rangaista bojaria: käski kutsua hänet pöytäänsä ja asetti hänet
+ei ainoastaan alemmaksi Vjasemskia, vaan myös alemmaksi Godunovia,
+Boris Fjodorovitshia, joka silloin vielä ei ollut ylennyt arvoon eikä
+ollut korkeata säätyä.
+
+Ei kärsinyt bojari sellaista häväistystä -- nousi pöydästä: ei sovi
+Morosowin olla Godunovia alempana! Silloin tsaari suuttui ankarasti ja
+käski Morosowin pyytämään Boris Fjodorovitshiltä anteeksi. Bojari meni
+Godunovilta anteeksi pyytämään, mutta solvasi häntä katkerasti ja
+nimitti häntä koiraksi.
+
+Ja saatuaan tästä tiedon tsaari syttyi tuliseen raivoon, käski
+Morosowin menemään pois silmäinsä edestä ja antamaan harmaat hiuksensa
+kasvaa, kunnes hänet sallittaisiin näyttäytyä. Ja bojari poistui
+hovista; ja nyt hän käy huonossa puvussa, parta sukimatta, harmaat
+hivukset riippuvat ylpeällä otsalla. Surullista on bojarin, kun ei
+enään saa nähdä hallitsijansa silmiä, mutta hän ei ollut sukuaan
+häväissyt, ei istunut alemmaksi Godunovia.
+
+Morosowin talo oli kuin täysi malja. Palkolliset pelkäsivät ja
+rakastivat bojaria. Jokainen, joka tuli hänen luoksensa otettiin
+sydämellisesti vastaan. Sekä hänen omaisensa että vieraat kiittivät
+hänen hyväntahtoisuuttaan; kaikille hän lahjoitti sekä ystävällisiä
+tervetuliaissanoja että kalliita vaatteuksia, sekä viisaita neuvoja.
+Mutta ketäkään hän ei niin hellästi kohdellut, kellekään ei niin
+runsaita lahjoja jaellut, kuin nuorelle vaimolleen, Jelena
+Dmitrijevnalle. Ja vaimo vastasi hellyyteen hellyydellä, ja joka aamu
+ja joka ilta oli hän kauan polvillaan rukoushuoneessaan ja hartaasti
+rukoili puolisonsa menestykseksi.
+
+Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että kesken Drushina Andrejevitshin
+rakkaita puheita, kesken palavata rukousta pyhäinkuvain edessä, äkisti
+ilmestyi hänen mielikuvitukseensa nuori sankari, joka miekka pystyssä
+kiiti ratsun selässä, ja hänen edellänsä epäjärjestyksessä pakenevia
+litvalaisia rykmenttejä?
+
+Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että tämän sankarin kuva seurasi
+häntä kaikkialla, kotona ja kirkossa, päivällä ja yöllä, ja nuhdellen
+sanoi hänelle: "Jelena! Sinä et pitänyt sanaasi, sinä et odottanut
+minun palaustani, sinä petit minut!..."
+
+24 p. kesäkuuta 1565, Johannes Kastajan päivänä, kaikki Moskovan
+kirkonkellot heiluivat ihan aamusta asti ja soivat yhtämittaa. Kaikki
+kirkot olivat täynnä. Jumalanpalveluksen loputtua kansa hajosi
+kaduille. Nuoret ja vanhat, köyhät ja rikkaat -- kantoivat kotiinsa
+viheriäisiä oksia, kukkia, koivahaisia, nauhoilla koristettuina. Kaikki
+oli kirjavata, eloisaa ja iloista. Kuitenkin, puolenpäivän aikana kadut
+alkoivat käydä tyhjiksi. Vähitellen kansa rupesi hajaantumaan, ja pian
+Moskovassa olisi ollut mahdoton tavata yhtäkään ihmistä. Hallitsi
+kuolon hiljaisuus. Oikeauskoiset lepäsivät kesäisissä makuuhuoneissaan,
+eikä ollut ketään, joka olisi vihoittanut Jumalaa, käyskennellen
+kaduilla, sillä Jumala on käskenyt ihmistä ja joka luontokappaletta
+lepäämään puolenpäivän aikaan; mutta syntiä on tehdä Jumalan tahtoa
+vastaan, ellei välttämätön tarve siihen pakota.
+
+Ja niin kaikki nukkuivat; Moskova näytti autiolta kaupungilta.
+Ainoastaan Baltshugasta, äsken rakennetusta juomapaikasta eli
+ravintolasta, kuului huutoa, toraa ja laulua. Huolimatta puolesta
+päivästä piti siellä kekkereitä sotilaita, melkein kaikki nuoria,
+kalleissa puvuissa. He olivat asettuneet huoneisin, pihalle ja kadulle.
+Kaikki olivat juovuksissa; toinen, maaten paljaan maan päällä, kaasi
+vaatteilleen pikarillisen viiniä; toinen koetti käheällä äänellä
+säestää tovereitaan, mutta sai kulkustaan ainoastaan sekavia,
+ymmärtämättömiä ääniä. Satuloittuja hevosia seisoi portilla. Joka
+satulaan oli sidottu luuta ja koiranpää.
+
+Silloin kaksi ratsastajaa ilmestyi kadulle. Toinen heistä, jolla oli
+karmosiininpunanen, kultatupsunen kauhtana ja valkea, kultakankainen
+lakki, jonka alta tuuheat, vaaleat kähärät valuivat, kääntyi toisen
+ratsastajan puoleen:
+
+-- Miheitsh, -- hän sanoi, -- näetkö näitä juopuneita miehiä?
+
+-- Näen, bojari, susi heidät syököön! Kas kuinka juomareilla pää on
+tullut kuumaksi.
+
+-- Mutta näetkös, mitä hevosilla on satuloissa?
+
+-- Näen: luutia ja koirankuonoja, kuten silläkin rosvolla. Kenties
+tosiaan ovatkin tsaarin väkeä, koska Moskovassa huvitteleivat! Kylläpä
+me työn teimme, bojari, keitimme itsellemme hyvän hutun!
+
+Serebrjani rypisti kulmakarvojaan.
+
+-- Mene, kysy heiltä, missä asuu bojari Morosow?
+
+-- Hei, hyvät ihmiset, kunnioitetut herrat! -- huudahti Miheitsh, ajaen
+joukon luo: -- missä asuu bojari Drushina Andrejevitsh Morosov?
+
+-- Mitä varten tiedustelet, missä se koira asuu?
+
+-- Minun bojarillani, ruhtinas Serebrjanilla, on kirje Morosoville,
+voivoda[3] ruhtinas Pronskilta, suuresta sotajoukosta.
+
+-- Anna tänne kirje!
+
+-- Mitä sinä, mitä sinä, susi sinut syö ... mitä sinä? Oletko
+järjessäsi? Kuinka antaisin sinulle ruhtinaan kirjeen?
+
+-- Tuo tänne kirje, vanha pöllö, anna se! Katsotaanpas, näinköhän ei
+Morosow vaan mieti kavaluutta, näinköhän ei vain tahdo tappaa
+hallitsijaa?
+
+-- Ah, sinä roisto! -- huusi Miheitsh, unohtaen varovaisuuden, jolla
+oli alkamaisillaan puhua: -- minun herraniko olisi tekemisissä
+kavaltajain kanssa!
+
+-- Vai sinä vielä soitat suutasi siinä! Alas hänet hevosen selästä,
+pojat, ja ruoskaa selkään!
+
+Silloin Serebrjani itse laukkasi opritshnikkien luo.
+
+-- Takasin! -- huudahti hän niin hirvittävästi, että he pakosta
+pysähtyivät.
+
+-- Jos joku teistä, -- jatkoi ruhtinas, -- vaikkapa sormellaan tähän
+mieheen koskee, halkasen minä häneltä pään, ja jälelle jääneet saavat
+vastata hallitsijalle.
+
+Opritshnikit hämmästyivät, mutta uusia tovereita saapui läheisiltä
+kaduilta, ja ympäröivät ruhtinaan. Hävyttömiä sanoja heitettiin
+joukosta, moni vetäsi sapelin tupesta, eikä Nikita Romanovitshin olisi
+käynyt hyvin, ellei silloin läheltä olisi kuulunut ääni, joka lauloi
+psalmia, ja joka pysäytti opritshnikit ikäänkuin taikavoimalla. Kaikki
+katsahtivat sivulle, mistä ääni kajahti. Kadulla tuli noin
+neljänkymmenen vanha mies, palttinaisessa paidassa. Hänen rinnassaan
+kiilsi rautaristejä ja vitjoja, mutta käsissä oli puinen rukousnauha.
+Kalpeat kasvonsa ilmaisivat tavatonta hyvänsuopaisuutta; harvakasvuisen
+parran varjostamilla huulilla asui hymyily, mutta silmät tuijottivat
+synkästi ja harhailevaisesti.
+
+Nähtyään Serebrjanin hän taukosi laulamasta, läheni kiireesti häntä ja
+katseli häntä suoraan kasvoihin.
+
+-- Sinä, sinä? hän sanoi, -- ikäänkuin ihmetellen: -- miksikä sinä olet
+täällä, näiden joukossa?
+
+Ja vastausta odottamatta hän alkoi laulaa: "Autuas se mies, joka ei
+riettaiden retkillä kulje".
+
+Opritshnikit syrjäytyivät kunnioittavasti, mutta hän alkoi taas
+katsella Serebrjania silmiin, luomatta heihin mitään huomiota.
+
+-- Mikitka, Mikitka! -- hän sanoi, ravistaen päätänsä: -- mihin sinä
+olet joutunut?
+
+Serebrjani ei koskaan ollut nähnyt tätä miestä, ja kummasteli, että hän
+puhutteli häntä nimeltä.
+
+-- Sinä tunnet minut? -- hän kysyi.
+
+Vähämielinen naurahti.
+
+-- Sinä olet veljeni! -- hän vastasi: -- minä tunsin heti sinut. Sinä
+olet samallainen vähämielinen kuin minäkin. Eikä ymmärrystäkään sinulla
+ole enemmän kuin minulla, muuten et olisi tänne tullut. Minä näen koko
+sydämesi. Sinulla on siellä niin puhdasta, niin puhdasta, ainoastaan
+paljas totuus; me olemme molemmat jurodiviä![4] Mutta nämät, -- hän
+jatkoi, osoittaen aseellista joukkoa: -- nämä eivät ole meille sukua!
+Uh!
+
+-- Vasja, -- sanoi yksi opritshnikeista: -- etkö tahdo mitään? Etkö
+tarvitse rahoja?
+
+-- En, en, en! -- vastasi heikkomielinen: -- sinulta en mitään tahdo!
+Vasja ei mitään ota sinulta, mutta anna Mikitkalle, mitä hän pyytää!
+
+-- Jumalan mies, -- Serebrjani sanoi: -- minä kysyin, missä bojari
+Morosow asuu.
+
+-- Drushinkako? Hän on meikäläisiä! Hän on hurskas mies! Ainoastaan
+hänellä pää on taipumaton, voi, miten taipumaton! Pian taipuu, pian
+taipuu, ja sittenpä ei enään nousekaan.
+
+-- Missä hän asuu? -- toisti Serebrjani ystävällisesti.
+
+-- En sano, -- vastasi vähämielinen ikäänkuin suuttuneena: -- en sano,
+sanokoot toiset. En tahdo lähettää sinua pahalle työlle!
+
+Ja hän poistui kiireesti, jatkaen taaskin keskeytettyä psalmiaan.
+
+Ymmärtämättä hänen sanojaan ja tuhlaamatta aikaa arveluihin, Serebrjani
+kääntyi uudestaan opritshnikoihin.
+
+-- Kuinka, -- hän kysyi, -- sanotteko vihdoinkin kuinka löydän
+Morosowin talon?
+
+-- Mene yhä suoraan, -- vastasi muuan heistä jurosti. -- Siellä, kun
+käännyt vasempaan, siellä onkin jo vanha korpinpesä.
+
+Sen mukaan kun ruhtinas poistui, opritshnikit, jotka mielipuolen
+ilmestyessä olivat rauhoittuneet, taaskin alkoivat ylvästellä.
+
+-- Hei! -- huusi eräs: -- vie Morosoville terveisiä meiltä, ja sano,
+että valmistaa itseänsä hirteen; hän on kylläksi elänyt!
+
+-- Ja varusta itseäsikin varten nuora! -- huusi toinen hänen jälkeensä.
+
+Mutta ruhtinas ei ottanut huomioonsa heidän hävyttömyyksiään.
+
+"Mitä vähämielinen tahtoi minulle sanoa?" -- hän ajatteli, antaen
+päänsä painua. -- "Mintähden hän ei näyttänyt minulle Morosowin taloa,
+vieläpä lisäsi, ettei hän tahdo lähettää minua pahalle työlle?"
+
+Jatkaen matkaansa kauemmaksi, ruhtinas ja Miheitsh kohtasivat vielä
+monta opritshnikkiä. Toiset olivat jo humalassa, toiset vasta menivät
+ravintolaan. Kaikki katselivat julkeasti ja hävyttömästi, tekivätpä
+toiset vielä äänekkäästi sellaisia röyhkeitä muistutuksia
+ratsastajoista, että helposti saattoi nähdä, kuinka olivat tottuneet
+täydelliseen rankaisemattomuuteen.
+
+
+
+
+V Luku.
+
+Kohtaaminen.
+
+
+Ratsastaen pitkin Moskovanjoen rantaa, saattoi pisteaidan ylitse nähdä
+koko Morosowin puutarhan. Kukkivat lehmukset varjostivat kirkkaan
+lammikon, joka paastopäivinä antoi bojarille runsaan ravinnon.
+Kauempana viheriöitsi omena-, kirsikka- ja luumupuita. Niittämättömässä
+nurmikossa kierteli kapeita käytäviä. Päivä oli helteinen. Tuoksuvan
+orjantappuran heleänpunaisilla kukilla pyöriskeli kullankarvaisia
+kovakuoriaisia; lehmuksissa surisivat mehiläiset; ruohostossa
+sirkuttivat heinäsirkat; punasten viinimarjapensaiden takaa isot
+päivänkakkarat kohottivat leveitä päitään ja näyttivät lellittelevän
+puolipäivän auringossa.
+
+Bojari Morosow oli jo tunnin verran levännyt kesäisessä
+makuuhuoneessaan. Jelena palvelustyttöjensä kanssa istui lehmusten alla
+turvepenkillä, aivan pisteaidan luona. Hänellä oli sinisamettinen,
+kalliskivisillä napeilla varustettu kesäpuku. Leveät musliinihihat,
+koottuina hienoihin poimuihin, olivat kyynäspään yläpuolella
+kiinnitetyt timanttisilla käsi- eli rannerenkailla. Samallaiset
+korvarenkaat riippuivat olkapäille saakka; päätä peitti helmilappeinen
+kokoshnik,[5] ja sahvianisaappaissa loisti kultasia ompeluksia.
+
+Jelena näytti iloiselta. Hän nauroi ja laski leikkiä tyttöjen kanssa.
+
+-- Bojaritar, -- sanoi yksi heistä: -- koetteleppa vielä näitä
+rannerenkaita; ne näkyvät paremmin.
+
+-- Nyt on tarpeeksi koeteltu, tytöt, -- vastasi Jelena ystävällisesti:
+-- kokonaisen tunnin olette jo koristelleet ja käännelleet minua, nyt
+on tarpeeksi.
+
+-- Panehan vielä ainoastaan tämä kaulakoriste kaulaasi. Kun panet
+koristeet kaulaasi, tulet, ihan totta, vallan sen näköiseksi, kuin
+pyhäinkuva kehässään!
+
+-- Herkeä, Pashenjka, häpeä on puhua sellaista syntiä!
+
+-- No, jollet tahdo koristaa itseäsi, bojaritar, niin eikö ruveta
+leskisille tahi sokkosille? Etkö tahdo kaloja ruokkia tahi keinua
+kiikuissa? Vai tahdotko että lauletaan sinulle jotakin?
+
+-- Laula minulle, Pashenjka, laula minulle se laulu, jonka taannoin
+lauloit, kun marjoja poimitte!
+
+-- Ja bojaritar, armas käskijäni, mitä siinä laulussa on hupaista! Se
+on surullinen laulu, ei iloinen.
+
+-- Ei haittaa; minua haluttaa kuulla sitä; laula minulle, Pashenjka!
+
+-- Kuten suvaitset, bojaritar; kun niin tahtonet, -- laulan; älä vain
+jälestäpäin toru minua, jos mielesi kävisi murheelliseksi. No, te
+ystävättäreni, säestäkää!
+
+Tytöt istuutuivat piiriin, ja Pashenjka alotti valittavalla äänellä:
+
+    Ah, jos ei pakkanen kukkia pannut ois,
+    Niin talvellakin ne kukkia vois;
+    Ja murhe mieltän ei murtaisi,
+    En mitäkään minä surisi,
+    En istuisi tässä sortuneena
+    Jo katsoisin aukeita vainioita...
+    -- -- -- -- --
+
+    Kävin huoneiden, uusien huoneiden halki,
+    Kohotin sopuliturkkiani.
+    Ettei turkkini kahajaisi,
+    Ettei näppini kilahtaisi,
+    Ei kuulisi appi-ukkoseni,
+    Sanoisi pojalleen, minun miehelleni!
+
+Pashenjka katsoi bojarittareen. Kaksi kyyneltä vieri hänen silmistään.
+
+-- Ah, minua hönttiä! -- sanoi Pashenjka: -- mitä olen tehnyt. Omaksi
+mieliharmikseni tottelin bojaritarta! Kuinka onkaan mahdollista,
+bojaritar, että sattuu juuri sellaisia lauluja laulamaan?
+
+-- Halupa sinun on niitä osatakin! -- puuttui puheesen Dunjaska,
+vilkassilmäinen tyttö, jolla oli mustat kulmakarvat.
+
+-- Annahan minä laulan laulun, en semmoista kuin sinä! niin katso, enkö
+saa bojaritarta iloiseksi!
+
+Ja hypähtäen pystyyn Dunjaska nojasi toisen kätensä kylkeen, toisen
+kohotti ylös, kallistui hiukan sivulle, ja keveästi nuokkuen, alkoi
+laulaa:
+
+    Pantelei-herra pihalla käy,
+    Laajalla kartanolla kävelee,
+    Näädän-nahkanen turkki maata laahaa,
+    Sopulilakki hänellä on päässään.
+    Ja Herran armo hänellä on ijäti;
+    Tyttönsä katsoo uudinten alta,
+    Herrat katselivat kaupungista,
+    Rouvat häntä kamareistaan katsoo,
+    Herrat sanoo: ken tuo tuommoinen?
+    Rouvat sanovat: kukahan tuo herra on?
+    Mut tytöt lausun: oma kultain on!
+
+Dunjaska lopetti ja purskahti itse nauruun. Mutta Jelenan kävi mieli
+vielä raskaammaksi. Hän ponnisti vastaan, kätki kasvonsa käsiin ja
+hyrskähti itkuun.
+
+-- Kas siinä nyt sinun laulusi! -- sanoi Pashenjka. -- Mitä meidän nyt
+on tekeminen! Jos Drushina Andrejevitsh näkee bojarittaren itkeneet
+silmät, niin meihin suuttuu: ettekö, tyhmät ymmärrä häntä huvittaa! hän
+sanoi.
+
+-- Tyttö-kullat! -- sanoi äkkiä Jelena, heittäytyen Pashenjkan kaulaan:
+-- auttakaa minua itkemässä, vuodattakaa kyyneleitä kanssani!
+
+-- Mutta mikä sinuun on tullut, bojaritar? Mistä niin äkkiä aloit surra
+katkerasti?
+
+-- En äkkiä, tytöt! Jo aamusta alkaen olin surullinen. Kun aamukellot
+alkoivat soida, ja minä huoneestani näin, kuinka kansa iloisesti riensi
+kirkkoon, niin tytöt, mieleni kävi raskaaksi ... ja nytkin vielä
+sydämeni on pakahtua ... ja siellä kuitenkin päivä tuli niin kirkas,
+niin aurinkoinen, ja vielä kaikki nämä koristeet, jotka päälleni
+puitte... Riisukaa päältäni rannerenkaat, tytöt, riisukaa kokoshnik,
+palmikoikaa hiukseni teidän tapaanne, niinkuin tytöt pitävät!
+
+-- Mitä sinä ajattelet, bojaritar, millainen synti! palmikoida
+hivuksensa tyttöjen tapaan! Jumala varjelkoon! Saisipahan Drushina
+Andrejevitsh tietää!
+
+-- Ei, bojaritar, se on syntiä! Sinun on valta käskeä, mutta me emme
+ota sitä omalletunnollemme.
+
+"Onkohan mahdollista," Jelena ajatteli, "että on syntiä muinaista
+muisteleminenkin."
+
+-- Olkoon niin, -- hän sanoi, en otakkaan kokoshnikkiä päästäni, vain
+tule tänne, Pashenjkani! Minä palmikoitsen hivuksesi, niinkuin muinoin
+minun palmikoittiin.
+
+Pashenjka, ilosta punastuen, asettui polvilleen bojarittaren eteen.
+Jelena päästi hänen hiuksensa valloilleen, jakoi ne kahteen osaan ja
+alkoi palmikoida leveätä venäläistä lettiä yhdeksästä, kymmenestä
+säikeestä. Paljon siihen vaadittiin taitoa. Täytyi levittää niin
+löysästi kuin suinkin, jotta palmikko, verkon tapaisena, peittäisi koko
+niskan ja sitten putoaisi selkää pitkin, huomaamatta kaveten. Jelena
+työskenteli ahkerasti toimessaan. Siirrellen sormiensa välissä
+säikeitä, hän taidokkaasti niihin punosi helminauhoja.
+
+Vihdoin palmikko oli valmis. Bojaritar sitoi päähän kolmikulmaisen
+lettinauhan ja kiinnitti siihen kalliita sormuksia.
+
+-- Valmis, Pashenjka, hän sanoi, iloiten työstään.
+
+-- Nouseppas, käyppä edessäni! -- No, katsokaa, eikö totta, palmikko on
+kauniimpi kuin kokoshnik?
+
+-- Kaikki aikanaan, bojaritar. -- vastasivat tytöt nauraen: Dunjaskapa
+ei panisi vastaan käyttää kokoshnikkiakaan!
+
+-- Heretkää, pilkkakirveet! -- Dunjaska vastasi.
+
+-- Minulta saisi jäädä vaikka ikipäiväksi palmikko purkaamatta! Mutta
+tunnenpa minä sellaisia, jotka eivät voi ottaa silmiään bojarin
+huoneenhaltijasta.
+
+Tytöt purskahtivat ääneen nauramaan, mutta toiset tulivat hämilleen ja
+punehtuivat. Näkyi, että huoneenhaltija todellakin oli reipas poika.
+
+-- Kumarru, Pashenjka, -- bojaritar sanoi: -- minä sidon sinulle vielä
+helminauhan... Tytöt, tänäänhän on Johannes Kastajan päivä, tänään
+vellamonneidotkin päänsä palmikoitsevat!
+
+-- Eivät tänään, bojaritar, vaan Semikin päivänä,[6] ja helluntaina
+vellamonneidot palmikoivat hivuksensa. Johannes Kastajan päivänä he
+juoksentelevat hivukset hajallaan ja houkuttelevat ihmisiä pois
+sananjoista, jottei kukaan poimisi niiden kukkia.
+
+-- Jumala heidän kanssansa! -- Pashenjka sanoi; vähänkö tapahtuukaan
+Johannes Kastajan päivänä, älköön Jumala saattako niitä näkemään.
+
+-- Sinä pelkäät vellamonneitoja, Pashenjka?
+
+-- Kuinka en niitä pelkäisi! Tänään on metsäänkin vaarallista mennä,
+oli se sitten helluntaina tai vellamonneitojen viikolla. Tyttöä he
+alkavat kutkuttaa ja poikaa vaivuttavat rakkaudella!
+
+-- Puhut, mutta itse et tiedä! -- keskeytti hänet toinen tyttö. -- Mitä
+vellamonneitoja Moskovan tienoilla on! Eihän täällä ole heidän
+pesäpaikkaansakaan. Vaan Ukrainassapa, siellä on toinen seikka: siellä
+on vellamonneitoja turmioksi asti. Kerrotaan, että monelta hyvältä ja
+uljaalta pojalta ovat järjen vieneet. Kerran, kun vain sattuu näkemään
+vellamonneidon, niin kuolemaansa asti häntä ikävöitsee; jos on nainut,
+heittää vaimonsa ja lapset, jos on naimaton, unohtaa kultasensa.
+
+Jelena rupesi miettimään.
+
+-- Tytöt, -- hän virkkoi, oltuaan hetkisen ääneti: -- onkohan Litvassa
+vellamonneitoja?
+
+-- Siellä on juuri heidän kotiseutunsa; Ukrainassa tahi Litvassa, se on
+yhdentekevää...
+
+Jelena huokaili. Samalla hetkellä kuului kavioin kapsetta, ja
+Serebrjanin valkea lakki näkyi pisteaidan yli.
+
+Nähdessään miehen, Jelena tahtoi piiloittua; mutta heitettyään vielä
+silmäyksen ratsastajaan, hän seisoi kuin naulattuna. Ruhtinaskin
+seisautti hevosensa. Hän ei uskonut silmiään. Tuhannen ristiriitaista
+ajatusta tunkeutui yhdessä silmänräpäyksessä hänen päähänsä. Hän näki
+edessään Jelenan, Pleshtshejev-Otshinin tyttären, saman, jota hän
+rakasti, ja joka viisi vuotta sitten oli vannonut hänelle rakkautta.
+Mutta minkä sattuman kautta hän oli joutunut Morosowin puutarhaan?
+
+Nytpä Nikita Romanovitsh huomasi Jelenan päässä helmillä kirjaillun
+kokoshnikin ja kalpeni. Hän oli naitu!
+
+"Hourailenko minä?" hän ajatteli, luoden häneen kiinteän, ikäänkuin
+peljästyneen katseen: "unessako tämän näen?"
+
+-- Tytöt! pyysi Jelena: -- poistukaa, minä kutsun teidät jälleen,
+poistukaa vähäksi aikaa, jättäkää minut yksin! Jumalani, Jumalani! Pyhä
+neitsyt! Mitä minun on tekeminen, mitä minun on sanominen?
+
+Serebrjani oli sillävälin toipunut.
+
+-- Jelena Dmitrijevna, -- hän puhui ankarasti: -- vastaa minulle
+ainokaisella sanalla: oletko naitu? Eikö se ole hairausta, eikö pilaa?
+Oletko todellakin naimisissa?
+
+Jelena etsi epätoivossaan sanoja, vaan ei löytänyt niitä.
+
+-- Vastaa minulle, Jelena Dmitrijevna, älä petä minua kauemmin, -- nyt
+ei ole joulu!
+
+-- Kuule minua, Nikita Romanovitsh! -- kuiskasi Jelena.
+
+Ruhtinas alkoi vavista.
+
+-- Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, -- hän sanoi -- minä olen
+käsittänyt kaikki. Älä tuhlaa suotta sanoja: jää hyvästi, bojaritar!
+
+Ja hän tempasi hevosensa taapäin.
+
+-- Nikita Romanovitsh! -- Jelena huudahti: -- rukoilen sinua Kristuksen
+ja Hänen puhtaan Äitinsä kautta, kuule minua! Tapa minut jälestäpäin,
+mutta kuule minua ensin!
+
+Hän ei jaksanut jatkaa; hänen äänensä menehtyi, polvet hervahtuivat
+turvepenkille; hän ojensi rukoilevasti kätensä Serebrjania kohti.
+
+Kaikki hänen jäsenensä vavahtivat suonenvedontapaisesti mutta
+sääliväisyyden tunne heräsi hänen sydämessään.
+
+Hän pysähtyi.
+
+Jelena, melkein kyynelten tukahuttamana, alkoi kertoa, kuinka Vjasemski
+oli häntä vainonnut, ja kuinka vihdoin tsaari oli päättänyt naittaa
+hänet lemmikillensä, ja kuinka hän epätoivossaan oli antautunut
+vanhalle Morosoville. Keskeyttäen kertomustaan itkulla, hän syytti
+itseään pakollisesta petoksestaan, sanoi, että hän ennen olisi
+surmannut itsensä kuin mennyt toiselle vaimoksi, ja kirosi
+hentomielisyyttään.
+
+-- Sinä et voi minua rakastaa, ruhtinas, -- hän sanoi: -- ei ole
+sallittu sinun rakastaa minua! Mutta lupaa minulle, ettet kiroa minua;
+sano, että annat minulle suuren syntini anteeksi!
+
+Ruhtinas kuunteli, rypistäen kulmakarvojaan, mutta ei vastannut mitään.
+
+-- Nikita Romanovitsh, kuiskasi Jelena pelonalaisena: -- Kristuksen
+tähden, lausuhan vaikka yksi ainoa sana!
+
+Ja hän loi ruhtinaaseen silmänsä, täynnä pelkoa ja odotusta, ja koko
+hänen sielunsa loisti kaunopuheliaasta, rukoilevasta katseestaan.
+
+Ankara taistelu riehui Serebrjanin sydämessä.
+
+-- Bojaritar, -- hän viimein sanoi, ja hänen äänensä vapisi: -- näköään
+se oli Jumalan tahto ... etkä sinä ole niin syyllinen ... niin, sinä et
+ole syyllinen ... ei sinulle ole mitään anteeksi annettavaa, Jelena
+Dmitrijevna, minä en kiroa sinua, -- en -- Jumala näkee, en kiroa --
+Jumala näkee, minä ... minä rakastan sinua kuin muinoin.
+
+Nämät sanat pääsivät ruhtinaalta ikäänkuin itsestään.
+
+Jelena huudahti, hyrähti itkuun ja syöksyi pisteaidan luo.
+
+Samalla hetkellä ruhtinas nousi seisaalleen jalustimissaan ja tarttui
+aitauksen vaajoista kiinni. Jelena toiselta puolen seisoi jo penkillä.
+Ajattelematta ja itsetiedottomina he heittäytyivät toistensa syliin, ja
+heidän huulensa yhtyivät...
+
+Jelena Dmitrijevna oli suudellut nuorta bojaria! Viekas vaimo oli
+pettänyt vanhan miehensä! Hän oli unohtanut valansa, jonka oli vannonut
+Jumalan edessä! Kuinka hän nyt näyttäytyy Drushina Andrejevitshille?
+
+Hänen silmistään Morosov arvaa kaikki. Eikä hän ole sellainen mies,
+että antaisi hänelle anteeksi! Ei ole kallis bojarille henki, kallis on
+hänelle hänen kunniansa! Tappaa hänet vanhus, tappaa sekä vaimon että
+Nikita Romanovitshin!
+
+
+
+
+VI Luku.
+
+Vastaanotto.
+
+
+Morosow tunsi ruhtinaan jo pienestä pojasta, mutta he olivat kauaksi
+aikaa kadottaneet toisensa näkyvistä. Kun Serebrjani läksi Litvaan,
+Morosow oli voivodana jossain kaukaisessa maakunnassa; he eivät olleet
+nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen, mutta Drushina Andrejevitsh ei
+ollut paljon muuttunut; hän oli ripeä kuin ennenkin, ja ruhtinas olisi
+ensi silmäyksellä tuntenut hänet kaikkialla, sillä vanha bojari oli
+niitä ihmisiä joiden muoto painuu syvästi muistiin. Yksin hänen mahtava
+vartalonsa jo herätti huomiota. Hän oli koko päätään pitempi
+Serebrjania. Tummanvaaleat hivuksensa, joissa oli vahvasti harmaita
+karvoja, valuivat epäjärjestyksessä viisaalle, usean naarmun uurtamalle
+otsalle. Tuuhea, melkein kokonaan harmaa partansa peitti puoliväliä
+rintaa. Tummien, riippuvain kulmakarvain alta loisti läpitunkeva katse,
+ja huulien ympärillä leikki ystävällinen hymy, josta saattoi päättää
+hänen olevan avomielisen. Hänen liikkeissään ja uljaassa astumisessaan
+oli jotain leijonamaista, jonkinlaista omituisen tyyntä vakavuutta,
+arvokkaisuutta, hätäilemättömyyttä ja itseensä luottamusta. Katsoessaan
+häntä, jokainen olisi sanonut: hyvä on olla sovinnossa tämän miehen
+kanssa. Ja samalla kertaa olisi jokainen ajatellut: ei ole hyvä hänen
+kanssaan riidellä. Todellakin oli Morosovin piirteitä tarkastaissa
+helppo arvata, että hänen tyynet kasvonsa vihastuksen hetkinä
+saattoivat muuttua hirvittäviksi. Mutta ystävällinen hymyilynsä ja
+avoin, teeskentelemätön sydämellisyytensä pian poistivat tämän tunteen.
+
+-- Terve, ruhtinas, terve kallis vieras! Kiitos tulemastasi! Morosov
+sanoi, viedessään Serebrjanin isoon, hirsiseen tupaan, jossa oli
+kaakeleista tehty tulisija, pitkiä, tammisia lavitsoita, kalliita
+aseita seinillä sekä paljous kultaisia ja hopeaisia astioita, kauniisti
+asetettuina leveille hyllyille.
+
+-- Terve, terve, ruhtinas! -- Kas, millaisen vieraan Jumala minulle
+lahjoitti! Muistan minä sinut, Nikitushka, pienestä pahasta saakka! Ah,
+hurjapa sinä olit, ei muuta voi sanoa. Kun sattui, että pojat rupesivat
+linnasille, niin sääli sitä puolta, joka oli sinua vastassa! Lensit
+juuri kuin valkonen haukka, ja kun nuori veresi kuohahti, vihastuit
+kuin karhunpoika, -- anna anteeksi, Nikita Romanovitsh, sopimaton
+sanani! Niinpä aloit läimäyttää kumoon, -- kenen oikealle, kenen
+vasemmalle, -- oikeinpa oli hauska katsella! No, onpahan sinusta
+sukeutunutkin uljas mies, ruhtinas! Kuullut olen sinun sankaritöistäsi
+Litvanmaassa! Annoitpas sinä noita vihollisiamme selkään, kuten muinoin
+poikia kuritit!
+
+Ja Morosow hymyili iloisesti, ja hänen leijonankaltaiset kasvonsa
+loistivat lempeästi.
+
+-- Mutta muistatko, Nikitushka, -- hän jatkoi, tarttuen toisella
+kädellään ruhtinasta olkapäähän, -- muistatko, kuinka sinä et missään
+leikissä suvainnut petosta? Jos kenen kanssa menit painisille, tahi
+rupesit nyrkkitaisteluun, annoit ennen lyödä itsesi maahan, kuin
+kamppasit, tahi teit jotain muuta sopimattomuutta. Kaikkea saatoit
+kärsiä, mutta vilppiä et sallinut itsessäsi etkä muissa.
+
+Ruhtinas alkoi käydä tuskalliseksi Morosovin läsnäollessa.
+
+-- Bojari, -- hän sanoi, -- kas tässä on sinulle kirje ruhtinas
+Pronskilta.
+
+-- Kiitoksia, ruhtinas. Tuonnenpana luen: aikaa riittää; anna kestitä
+itseäsi! Mutta missähän on Jelena Dmitrijevna? Hei, ken siellä! Sanokaa
+vaimolleni, että meillä on rakas vieras, ruhtinas Nikita Romanovitsh
+Serebrjani, jotta hän tulisi kestitsemään!
+
+Hiljaa ja tasaisesti tuli Jelena huoneesen, tarjotin käsissä.
+Tarjottimella oli pikareita, täytettyinä erilaisilla viineillä. Jelena
+kumarsi syvään Serebrjanille, ikäänkuin ensi kerran olisi hänet nähnyt.
+Hän oli kalpea kuin kuolema.
+
+-- Ruhtinas, -- Morosow sanoi, -- tämä on emäntäni, Jelena Dmitrijevna!
+Rakasta ja lemmi häntä. Sinäkin, Nikita Romanovitsh, olet meille
+melkein niinkuin omainen. Sinun isäsi ja minä olimme vallan kuin
+veljet; niinpä ei vaimonikaan ole sinulle vieras. Kumarra, Jelena, ja
+pyydä ruhtinasta ottamaan. Syö, ruhtinas, älä halveksi leipää ja
+suolaamme! Käytä hyväksesi, mitä talo tarjoaa! Tässä on roomalaista,
+tässä unkarilaista, tässä on vaapukkasimaa, -- emäntä itse valmisti.
+
+Morosow kumarsi syvään.
+
+Ruhtinas vastasi kumpaisellekin kumarruksella ja tyhjensi pikarin.
+
+Jelena ei katsahtanut Serebrjaniin; hänen pitkät silmäripsensä olivat
+lasketut alas. Hän vapisi, ja pikarit tarjottimella kalisivat toisiansa
+vastaan.
+
+-- Mikä sinun on, Jelena? -- sanoi äkkiä Morosov -- ethän vaan ole
+kipeä? Kasvosi ovat vaaleat kuin lumi! Oljonushka, -- hän lisäsi
+kuiskaten, -- eiköhän Vjasemski taaskin ole ajanut sivutse? Niin! se
+kirottu on varmaankin ajanut puutarhan ohitse! Älä sure, Jelena. Se ei
+ole sinun syysi. Parasta on, ettet ilman minua mene puutarhaan; mutta
+lohduta itseäsi, lapsukaiseni, minä en salli kenenkään loukata sinua!
+Hymyilehän joutuun; ole iloinen, muuten vieras sen huomaa! -- Anna
+anteeksi, Nikita Romanitsh, anna anteeksi, hommasin tässä hiukan,
+sanoin vaimolleni, että hän käskisi vähän joutuisammin tarjoamaan
+sinulle syömistä. Ethän sinä ole päivällistä syönyt, ruhtinas?
+
+-- Kiitän, bojari, olen syönyt.
+
+-- Ei haittaa, Nikita Romanitsh, syöt vielä kerran! -- Mene, Jelena,
+mene toimittamaan! Mutta sinä, bojari, maista sitä, minkä Jumala on
+lähettänyt, älä loukkaa epäsuosiossa olevaa ukkoa! muutenkin minulla on
+murhetta kyllin!
+
+Morosov osoitti pitkää tukkaansa.
+
+-- Näen, bojari, näen ja tuskin silmiäni uskon! Sinä epäsuosiossa!
+Minkä tähden? anna anteeksi röyhkeä kysymykseni.
+
+Morosov huokasi.
+
+-- Sen tähden että pysyn vanhoissa tavoissa, suojelen bojarin
+kunniaani, enkä kumartele uusille tulokkaille!
+
+Tätä sanoessaan hänen muotonsa synkkeni, ja hänen silmänsä saivat
+tuiman katseen.
+
+Hän kertoi riidastaan Godunovin kanssa, valittaen katkerasti tsaarin
+väärämielisyyttä.
+
+-- Paljon, ruhtinas, paljon on Moskovassa toisin, kuin oli, siitä
+ajoin, jolloin hallitsija Venäjään laittoi opritshninan!
+
+-- Mutta mistä se semmoinen opritshnina on, bojari? Tapasin minä
+opritshnikeitä, vaan en pääse selville.
+
+-- Olemme näköään vihoittaneet Jumalaa, Nikita Romanitsh! Hän on
+pimentänyt tsaarin kirkkaat silmät! Kun kielittelijät valehtelivat
+Silvesterin ja Adashevin kavaltaneen, kun tsaari karkoitti heidät
+luotaan, -- silloin olivat meidän onnelliset päivämme päättyneet! Äkkiä
+alkoi Iivana Vasiljevitsh meitä epäillä, meitä, uskollisia
+palvelijoitaan! Hän rupesi juttelemaan kavaltamisesta, salavehkeistä,
+mikä ei miehelle mieleenkään pälkähtäisi. Mutta tulokkaatpa iloitsivat,
+ja nyt he alkoivat kuiskaten syyttelemään bojareja, mikä kateudesta,
+mikä toivoen itselleen suosiota, -- ja kaikille hän alkoi kallistaa
+korvansa. Kellä oli vihankaunaa, niin ei muuta kuin kielittämään
+vihamiestään, että tämä on muka puhunut pahaa tsaarista, tahtoo muka
+korottaa tattarilaisten kaanin tahi (Puolan) kuninkaan valtaistuimelle.
+Ja silloin he, kirotut, pelkäämättä Jumalan kauheata tuomiota, tekivät
+ristiä suudellen vääriä valoja, ja väärensivät käsialat kirjeissä.
+Monta viatonta ihmistä viskattiin vankeuteen, Nikita Romanovitsh, ja
+pantiin piinapenkille. Ken vain tahtoi, se myös sanoi itsellään olevan
+hallitsijalta luvan. Muinoin oli niin, että jos joku kanteli sinun
+päällesi, hänen itsensä täytyi myös syytöksensä todistaa; mutta nyt, --
+kuinka jonkin joutava syytös lieneekin, sinut otetaan ja piinataan
+yhden ainoan lauseen johdosta. Raskas aika on tullut, Nikita
+Romanovitsh. Sellainen kauhu on tsaariin, jommoista ei ammoisista
+ajoista ole nähty. Piinapenkkejä seurasivat mestaukset. Ja ketä sitten
+mestattiin!... Mutta sinä, ruhtinas, olet kai jo kuullut tästä
+puhuttavan?
+
+-- Olen, bojari, mutta hämärästi. Vitkaan viestit saapuvat Litvaan.
+Toiseksi, mitä siinä on ihmettelemistä? Onhan tsaarilla valta rangaista
+pahantekijöitään.
+
+-- Kellä olisi sitä vastaan sanottavaa, ruhtinas! Siksipä hän on
+tsaari, jotta voisi rangaista ja armahtaa. Mutta sepä juuri pahinta,
+ettei pahantekijöitä mestattu, vaan aina hallitsijan uskollisia
+palvelijoita; rajamaaherra Adashev (Aleksein veli) alaikäisine
+poikineen; kolme Satinia; Ivana Shishkin vaimoineen ja lapsineen sekä
+vielä monta muuta syytöntä.
+
+Mielipaha kuvastui Serebrjanin kasvoissa. -- Bojari, siihen tsaari ei
+varmaankaan ole syynä, vaan hänen korvaankuiskuttajansa!
+
+-- Oi, ruhtinas! Katkerata on lausua ja kauheata ajatella! Ei yksinään
+korvaankuiskuttajain panetuksista tsaari alkanut vuodattaa viatonta
+verta. Kas tässä, vaikkapa Basmanov, tsaarin uusi hovimarsalkka,
+rukoili hallitsijaa rankaisemaan ruhtinas Obolenski-Ovitshinaa jostakin
+sopimattomassa sanasta. Mitäpäs tsaari teki? Päivällistä syödessä pisti
+hän omalla kädellään puukon ruhtinaan sydämeen!
+
+-- Bojari, huudahti Serebrjani, hypähtäen sijaltaan: -- jos joku toinen
+olisi sen minulle sanonut, olisin häntä nimittänyt panettelijaksi!
+Olisin itse käynyt häneen käsiksi!
+
+-- Nikita Romanovitsh, vanha olen panettelemaan, ja ketä sitten? Omaa
+hallitsijaani!
+
+-- Anna anteeksi, bojari. Mutta mitäs ajatella sellaisesta muutoksesta!
+Eiköhän vaan tsaari ole noiduttu?
+
+-- Saattaa olla, ruhtinas. Mutta istu, kuuntele lisää: Toisen kerran
+Iivana Vasiljevitsh alkoi juovuttuaan (sitä ajatteleminenkin on
+häpeällistä!) lemmikkiensä keralla tanssia, naamarit silmillä. Siellä
+oli bojari ruhtinas Mihailo Repnin. Hän rupesi surusta itkemään. Nytpä
+rupesi tsaari panemaan hänellekin naamaria silmille. "En," Repnin
+sanoi, "sitä en tee, että häpäisisin bojarin arvoni", ja tallasi
+jaloillaan naamaria. Viiden päivän kuluttua oli hän tsaarin käskystä
+tapettu Herran temppelissä.
+
+-- Bojari! Jumala meitä rankaisee!
+
+-- Tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa meidän kanssamme, ruhtinas. Mutta
+kuuntele pitemmältä. Mestauksista ei loppua tullut. Joka päivä juoksi
+verta sekä mestauspaikalla, että vankiloissa ja luostareissa. Joka
+päivä vangittiin bojarien orjia ja kuletettiin piinakammioon. Moni
+tulella kidutettuna tunnusti itsensä syylliseksi, mutta puhui pelosta
+pahaa bojaristaan. Ne taas, jotka eivät tahtoneet jättää sielujaan
+helvetin liekeille, vaan todistivat bojarien syyttömyyttä, ne juuri
+joutuivat kuoleman omiksi. Moni kärsi totuuden tähden, ja moni saavutti
+marttyyriruunun, Nikita Romanovitsh! Ajoittain tsaari tuli ikäänkuin
+tuntoonsa, katui, rukoili ja itki, sekä nimitti itseään murhaajaksi ja
+verikoiraksi. Hän lähetti eri luostareihin lahjoja ja käski surmatuille
+lukea sielumessuja. Katumusta teki Iivana Vasiljevitsh, mutta ei kauan,
+ja mitä hän ei keksinyt! Kuuntele, ruhtinas. Minä herään eräänä aamuna
+ja huomaan suuren hälinän. Kansa hajosi eri tahoille kaduilla, mikä
+juoksi Kremliin, mikä Kremlistä. Kaikki ääntävät: "hallitsija matkustaa
+pois, tietämätöntä minne!" Kylmät väreet puistelivat minua. Puen
+päälleni, istun ratsun selkään; kaikilta tahoilta bojareita kiiruhtaa
+Kremliin, mikä ratsain, mikä jalkasin, vallan kuin alhainen mies, eipä
+kukaan ajattele arvoaan! Saavuttiin Iverskin portille -- näemme,
+sotilaita tulee ulos; kansa kohta peräytyy heidän edestään. Sotilaiden
+jälestä tulee reki, siinä istuvat tsaari, tsaaritar ja tsarevitsh.
+Tsaarin rekeä seuraa suuri joukko rekiä, niissä on tsaarin koko
+irtaimisto, kaikki aarteet, kaikki kotitarpeet; rekien perästä tulee
+maaherroja, aatelismiehiä, virkamiehiä, sotilaita, ja kaikensäätyisiä
+henkilöitä -- kaikki lähtivät Kremlistä. Me aioimme syöstä tsaarin
+reelle, mutta eivät päästäneet meitä sotilaat; sanoivat: hallitsija ei
+ole käskenyt. Ja jono venyi pitkin Moskovata ja katosi esikaupunkien
+taakse.
+
+Me palasimme kotiimme ja odotimme kauan, että eikö tsaari muuta
+mieltänsä, eikö käänny takasin? Kuluu viikko, hänen korkeapyhäisyytensä
+(metropoliitta) saa kirjeen: hallitsija kirjoittaa, että minun sydämeni
+on sangen surullinen, mutta koska en enään tahdo kärsiä teidän kavalia
+juonianne, jätän valtakuntani ja kuljen, kuhun Jumala minulle tietä
+osoittaa! Kun tieto tästä levisi, alkoi Moskovassa valitus: tsaari-isä
+hylkäsi meidät. Kuka nyt on meitä hallitseva?
+
+Turhaa on totuutta salata, julma oli Iivana Vasiljevitsh, mutta olihan
+Jumala itse asettanut hänet hallitsijaksemme, ja näköään oli se Jumalan
+tahto, että tsaari rankaisi meitä, puhdistuaksemme synneistämme. Me
+kokoonnuimme neuvottelemaan ja päätimme kaikki miehissä lähteä tsaaria
+etsimään, heittäytyä hänen jalkoihinsa ja itkeä. Olimme saaneet tietää
+tsaarin pysähtyneen Aleksandrovskajan kauppalaan, ja on siihen
+kauppalaan täältä päälle kahdeksankymmentä virstaa. Rukoiltuamme
+Jumalaa, läksimme. Kun kaukaa näimme kauppalan, vielä kerran
+rukoilimme; alkoi tuntua kamalalta, ei sen takia, että tsaari
+surmauttaisi meidät, vaan sentähden ettei hän päästäisi meitä
+puheilleen. Mutta ei mitään tapahtunut. Tsaari laski meidät luokseen.
+Kun astuimme sisään, niin, uskotko, bojari, emme tunteneet Iivana
+Vasiljevitshia! Kasvotkaan eivät olleet hänen, ja tukka ja parta olivat
+melkein kokonaan lähteneet. Mikä häneen oli tullut? Tsaari on, eikä
+kuitenkaan ole tsaari! Kauan hän puheli kanssamme: soimasi meitä
+olemattomista kavaluuksista, luetteli meille kaikki rikoksemme, joita
+itse emme tienneet tehneemme, ja sanoi vihdoin, että ainoastaan
+hurskasten piispojen rukouksesta ryhdyn taas hallitukseen, mutta sen
+teen yhdellä ehdolla. Sitten ojensi armollisesti kätensä suudellaksemme
+ja päästi meidät menemään.
+
+-- Ja minkä ehdon hän säilytti itselleen? -- kysyi Serebrjani.
+
+-- Kohtapa näet, ruhtinas; kuuntele: kului viikkoa kolme, Iivana
+Vasiljevitsh saapui Moskovaan. Syntyi suuri ilo, sellainen ilo, ettei
+pääsiäisenäkään moista ole. Nyt kutsutti hän meidät sekä papiston
+neuvoskokoukseen. Kun olimme kokoontuneet, selitti hän meille, että
+minä ainoastaan sitä varten otan hallituksen vastaan, jotta rankaisisin
+pahantekijöitäni, julistaisin epäsuosioni kavaltajille, anastaisin
+heidän talonsa ja tavaransa, ja jottei metropoliitta eivätkä
+virkakunnat enää suotta kiusaisi minua armopyynnillään. Otan itselleni,
+hän sanoo, henkivartijaston ja otan omiksi tarpeikseni erityisiä
+kaupunkeja ja rakennuksia ja itse Moskovassa erityisiä katuja. Ja ne
+kaupungit ja kadut ja oman henkivartijaston nimitän, hän sanoo,
+opritshninaksi, mutta kaikki muu on semshtshina. Mutta bojarit ja
+metropoliitta eivät saa sekaantua minun yksityisiin kotiaskareihini. Ja
+sillä ehdolla, hän sanoo, ryhdyn hallitukseen! -- Siitä päivin alkoi
+hän koota uusia ihmisiä, ja kaikki sellaisia, jotka eivät olleet
+ylhäistä sukua, ja jotka vannoivat, etteivät olleet minkäänlaisissa
+tekemisissä bojarien kanssa. Näille luovutti hän kaiken maan, kaikki
+talot ja tavarat, jotka oli ryöstänyt omiksi tarpeikseen; mutta entiset
+omistajat, arviolta parikymmentä tuhatta, karkoitti hän opritshninasta
+juuri kuin luontokappaleita. Tosiaankin, Nikita Romanovitsh, näinhän
+sen omin silmin, mutta en vielä ottaisi uskoakseni! Nyt kulkevat kautta
+pyhän Venäjän nuo pirulliset, verenhimoiset joukkiot luutineen ja
+koiranpäineen; polkevat totuutta, eivät käväise kavaluutta, vaan
+Venäjän kunniaa; eivät purase hallitsijan vihollisia, vaan hänen
+uskollisia palvelijoitaan, -- eikä heitä vastaan ole missään
+tuomioistuinta eikä tutkintoa!
+
+-- Mutta minkätähden suostuitte siihen ehtoon? -- huomautti Serebrjani.
+
+-- Kuinka, ruhtinas? Voiko tsaarille mitään määrätä? Eikö hän ole
+Jumalasta?
+
+-- Tietysti hän on Jumalasta. Mutta hänhän itse juuri kysyi teiltä?
+Miksette sanoneet hänelle, ettette tahdo opritshninaa?
+
+-- Mutta jos hän uudestaan olisi lähtenyt? Miten silloin olisi käynyt?
+Ilman hallitsijaa olisi ollut jääminen, niinkö? Ja mitä kansa olisi
+sanonut?
+
+Serebrjani rupesi miettimään.
+
+-- Niin, -- hän lisäsi, oltuaan hetken ääneti: -- hallitsijatta ei
+olisi voinut olla. Mutta mitähän te nyt odotatte? Minkätähden ette sano
+hänelle, että opritshninasta koko maa häviää? Miksikä katselette
+kaikkia ja vaikenette?
+
+-- Minäpä en vaikene, ruhtinas, -- vastasi Morosov arvokkaasti. -- En
+koskaan ole salannut tunteitani; siksipä nyt olenkin epäsuosiossa.
+Kutsuttakoon tsaari minut luoksensa, en ole vaikeneva; mutta hän ei
+kutsu minua. Meikäläisiä ei ole enää hänen läheisyydessään. Katsoppas,
+kellä ympäröitsi itsensä? Keitä vanhoja sukuja on hänen ympärillään? Ei
+ole vanhoja sukuja! Kaikki ovat alhaissäätyisiä heittiöitä, joiden isät
+eivät olisi kelvanneet meidän isillemme orjiksi! Ota sattumalta kenen
+mielit. Basmanovit, isä ja poika -- enpä tiedä, kumpiko on
+inhottavampi! Maljuta Skuratov -- puoleksi teurastaja, puoleksi peto,
+ikuisesti verellä tahrattu; Boris Godunov -- hän möisi isänsä ja
+äitinsä ja vieläpä antaisi lapsensa väliin, jos vaan voisi kiivetä
+vähän korkeammalle, pistää sinulle puukon kurkkuusi, ja vieläpä
+kumartaakin. Yksi siellä ainoastaan on ylhäistä sukua -- ruhtinas
+Afanasi Vjasemski. Hän on häväissyt sekä itsensä että meidät kaikki, se
+kirottu! Mutta mitäpä hänestä!
+
+Morosov viittasi kädellään. Toiset mietteet valtasivat ukon.
+Serebrjanikin vaipui ajatuksiinsa. Hän mietiskeli sitä kauheata
+muutosta, mikä tsaarissa oli tapahtunut, ja unhoitti ajaksi ne suhteet,
+joihin kohtalo oli asettanut hänet Morosoviin.
+
+Sillä välin olivat palvelijat kattaneet pöydän.
+
+Huolimatta minkäänlaisista estelemisistä Drushina Andrejevitsh pakoitti
+vieraansa maistelemaan monilukuisia ruokalajeja: erilaisia hyytelöitä,
+paisteja, keitoksia, kalakukkoja ja etikassa paistettua sianlihaa.
+Mutta kun heidän eteensä oli asetettu erilaisia juomia, täytti Morosov
+itselleen ja ruhtinaalle pikarillisen malvasiiria, nousi pöydästä
+seisaalleen, heitti taaksepäin pitkät hiuksensa ja sanoi: kohottaen
+pikarin korkealle.
+
+-- Korkean hallitsijamme, tsaari Iivana Vasiljevitshin malja.
+
+-- Valaiskoon Jumala hänen mielensä ja aukaiskoon hänen silmänsä! --
+vastasi Serebrjani, kohottaen pikarin, ja molemmat ristivät silmänsä.
+
+Jelena ei näyttäytynyt aterian aikana, eikä ollut saapuvilla bojarien
+keskustelussa.
+
+Paljon vielä kertoeli Morosov valtakunnan asioista. krimiläisten
+(tatarien) hyökkäyksistä Rjasanin alueelle, kyseli Serebrjanilta Litvan
+sodasta, ja tuomitsi ankarasti Kurbskin karkaamista (Puolan) kuninkaan
+luo. Ruhtinas vastasi tarkasti kaikkiin kysymyksiin ja kertoi viimeksi
+tappelustaan opritshnikkien kanssa Medvedevkan kylässä, torastaan
+heidän kanssaan Moskovassa ja kohtauksestaan heikkomielisen kanssa,
+päätettyään muuten olla mainitsematta jälkimäisen salaperäisiä sanoja.
+
+Morosov kuunteli häntä hyvin tarkkaavaisesti. -- Pahoin, ruhtinas, --
+hän sanoi, silittäen korkeata otsaansa, -- hyvin pahoin. Että he
+rosvoamista harjoittivat siinä kylässä, sitä ei ensinkään ole
+ihmetteleminen: kylä, näet, on minun, mutta mikä tilus on epäsuosiossa
+olevan bojarin, sitä on nyt jokaisen oikeus ryöstää. Se on tunnettu
+asia: minkä voi ottaa -- ottavat; mitä eivät saa irtikiskotuksi, sen
+polttavat poroksi; raavaskarjan pistävät kuoliaaksi. Se on heidän
+tapansa. Heikkomielisen kyllä tunnen. Hän on oikea Jumalan mies. Ei
+sinua yksistään hän ensikohtauksessa ole nimeltä maininnut, mutta
+jokaisen näkee hän ikäänkuin halki. Häntä pelkää tsaarikin. Monta
+kertaa on hän Iivana Vasiljevitshille sanonut totuuden vasten silmiä.
+Ollappa enemmän sellaisia pyhiä miehiä, niin kenties opritshninaa ei
+olisikkaan! Sano, ruhtinas, jatkoi Morosov, -- milloin olet päättänyt
+käydä tsaaria tervehtimässä?
+
+-- Huomenna, päivän valjetessa, kohta kun hänen korkeutensa tulee
+makuuhuoneestaan.
+
+-- Kuinka, ruhtinas? -- Nyt on jo hämärtänyt, ja sinulla on päälle
+sadan virstan ajettavaa!
+
+-- Kuinka? Eikö tsaari olekaan Kremlissä?
+
+-- Ei, ruhtinas, ei ole Kremlissä. Me olemme vihoittaneet Jumalaa,
+hallitsija on meidät hyljännyt, on palannut Aleksandrovan kauppalaan,
+elää siellä suosikkineen, älköön heille olko armoa eikä
+anteeksiantamusta.
+
+-- Jos niin on, niin jää hyvästi, bojari, täytyy kiirehtiä. En ole
+vielä kotonanikaan ollut. Katselen pikkusen siellä, ja huomenna, päivän
+valjetessa, lähden kauppalaan.
+
+-- Älä matkusta, ruhtinas!
+
+-- Miksikä en, bojari?
+
+-- Et tuo päätäsi mukanasi, Nikita Romanitsh.
+
+-- Se riippuu Jumalan tahdosta, bojari; mikä on tapahtuva, se tapahtuu!
+
+-- Kuule, Nikita Romanitsh. Sinä kyllä unhotit minut, mutta minä
+muistan sinut pojasta saakka. Isävainajasi eli minun kanssani käsi
+kädessä, sydän sydäntä vasten. Hän on kuollut, Jumala olkoon hänelle
+armollinen, ei kukaan sinua varoita, ei kukaan anna neuvoja, eikä sinun
+kohtalosi ole kadehdittava, sen Jumala tietää. Jos lähdet kauppalaan,
+ruhtinas, niin perikatoon joudut, pääsi menetät.
+
+-- Mitäs tehdä, bojari, minulle näyttää syntyessäni niin määrätyn!
+
+-- Nikitushka, jää tänne, minä suojelen sinua. Ei kukaan sinua etsi,
+orjani eivät sinua petä, sinä olet oleva talossani kuin oma poikani!
+
+-- Bojari, muistele, mitä itse puhuit Kurbskista. Häpeällistä olisi
+venäläisen bojarin piiloittautua tsaariltaan.
+
+-- Nikita Romanitsh, Kurbski oli kavaltaja. Hän meni tsaarin vihollisen
+puolelle; mutta kuka minä sitävastoin olen? Olenko minä hallitsijan
+vihollinen?
+
+-- Anteeksi, bojari, anna anteeksi ajattelematon sana, mutta mitä on
+tuleva, sitä ei voi välttää!
+
+-- Jos sinä, Nikitushka, jäät luokseni, kenties tsaarin viha lauhtuu,
+kenties me metropoliitan kanssa saamme asiasi suoraksi, mutta nyt
+putoat kuin piki hiillokselle!
+
+-- Elämämme on Jumalan kädessä, bojari. Ei ole hyvä viekkaudella
+koettaa pitkittää sitä enemmän, kuin minkä Jumala hyväksi näkee.
+Kiitoksia vieraanvaraisuudesta, -- lisäsi Serebrjani, nousten
+seisovalleen, -- kiitoksia ystävyydestä (näitä sanoja lausuessaan hän
+väkisin hämmentyi), mutta minä lähden. Hyvästi, Drushina Andrejevitsh!
+
+Morosow katseli ruhtinasta surullisella osanotolla, mutta selvästi
+näkyi, että hän sisimmässä sydämessään hyväksyi hänen menettelynsä, ja
+ettei hän itse olisi käyttäytynyt toisin, jos olisi ollut ruhtinaan
+sijassa. -- Siunatkoon Jumala sinua, Nikita Romanitsh! -- hän sanoi
+nousten penkiltä ja syleillen ruhtinasta, -- pehmittäköön Herra tsaarin
+sydämen. Palaos vahingoittamattomana kauppalasta, kuin nuorukainen
+palavasta pätsistä, ja silloin syleilen sinua, kuten nyt syleilen,
+kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani!
+
+Sananlasku sanoo: jalkamiestä seurataan portille, ratsastajaa hevosen
+luo. Ruhtinas ja bojari erosivat etehisen kynnyksellä. Oli jo pimeä.
+Ajaessaan pitkin pisteaidan viertä, Serebrjani näki puutarhassa valkean
+puvun. Hänen sydämensä tykyttää. Hän pysähti ratsunsa. Jelena lähestyi
+pisteaitaa.
+
+-- Ruhtinas, hän sanoi kuiskaten, -- minä kuulin keskustelusi Drushina
+Andrejevitshin kanssa, sinä menet kauppalaan... Jumala sinua
+varjelkoon, ruhtinas, sinä menet kuolemaan!
+
+-- Jelena Dmitrijevna! Näköään on niin Jumalan tahto, että saisin
+surmani tsaarilta. En iloksi palannut synnyinmaahani, ei suonut Herra
+minulle onnea, en saanut sinua omakseni, Jelena Dmitrijevna!
+Tapahtukoon kanssani Jumalan tahto!
+
+-- Ruhtinas, he kiduttavat sinua! Minua kauhistuttaa sitä
+ajatteleminen! -- Jumalani, onko henkesi sinulle vallan arvoton?
+
+-- Menköön se! -- sanoi Serebrjani ja viittasi kädellään.
+
+-- Pyhä Jumalan äiti! -- Jollet itseäsi sääli, sääli toki muita! Sääli
+toki minua, Nikita Romanitsh! Muista kuinka sinä rakastit minua!
+
+Kuu tuli näkyviin pilvien takaa. Jelenan kasvot, hänen helmillä
+kirjailtu kokoshnikkinsä, kaulakoristeensa ja timanttiset
+korvarenkaansa, hänen silmänsä, täynnä kyyneleitä, säteilivät
+ihmeellisessä loistossa. Jelena itki vielä, mutta oli jo valmis
+kyynelsilmin hymyilemään. Yksi ainoa ruhtinaan lausuma sana olisi
+kääntänyt hänen surunsa äärettömäksi iloksi. Hän oli unhottanut
+miehensä, unhottanut kaiken varovaisuuden. Serebrjani luki hänen
+silmistään sellaisen rakkauden, sellaisen tuskan, että hän väkisin
+horjui. Onni oli häneltä ijäksi kadonnut. Jelena oli toisen oma, mutta
+hän rakasti ainoastaan Serebrjania. Miksikä ei hän jäisi, miksi ei
+lykkäisi tuonnemmaksi matkaansa kauppalaan? Eikö Morosow itse ollut
+häntä vaatinut?
+
+Niin ajatteli ruhtinas, ja mielikuvitus loi hänen silmiinsä ihania
+kuvia, mutta kunnian tuntonsa, joka hetkeksi oli uinunut, heräsi taas
+äkkiä.
+
+-- "En", hän ajatteli, "häpeä olisi minun, vaikkapa vaan ajatuksella,
+loukata isäni ystävää! Ainoastaan konna palkitsee vieraanvaraisuuden
+petoksella, ainoastaan pelkuri karttaa kuolemaa!"
+
+-- Minä en voi olla menemättä, -- sanoi hän päättäväisesti. -- En yksin
+voi säilyttäytyä tsaariltani, kun paremmat miehet joutuvat perikatoon.
+Jää hyvästi, Jelena!
+
+Nämät sanat tunkeutuivat kuin puukko bojarittaren sydämeen. Hän
+heittäytyi epätoivossaan maahan.
+
+-- Aukene allani, kostea maaemo! -- hän vaikeroi: en enää tahdo nähdä
+päivän kultaista valoa! Surmaan itseni omalla kädellä, teen myrkyllä
+lopun itsestäni! En voi elää sinun kuoltuasi, Nikita Romanitsh! Minä
+rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin Jumalan päivää, en
+ketään rakasta enkä tule rakastamaan paitsi sinua!
+
+Serebrjanin sydän oli murtua. Hän tahtoi lohduttaa Jelenaa, mutta hän
+itki vielä kovemmin. Väki saattoi kuulla hänet, nähdä ruhtinaan ja
+kannella bojarille. Serebrjani käsitti sen, ja pelastaakseen Jelenan
+päätti hän temmata itsensä irti hänestä.
+
+-- Jelena, jää hyvästi! -- hän sanoi: -- jää hyvästi, sydämeni,
+päiväini ilo! Pidätä kyyneleesi, Jumala on armollinen, kentiesi me
+vielä näemme toisemme!
+
+Pilvet peittivät kuun, tuuli heilutti lehmusten latvoja, ja tuoksuvana
+sateena karisivat kukkaset ruhtinaan ja Jelenan päälle. Vanhat oksat
+notkuivat, juuri kuin haluten sanoa: ketä varten kukimme, ketä varten
+viheriöimme! Hukkaan joutuu kunnon nuorukainen, perikatoon joutuu myös
+hänen rakastettunsa!
+
+Katsahtaen taaksensa vielä viimeisen kerran Jelenaa, Serebrjani näki
+hänen takanaan puutarhan pimennossa mustan ihmishaahmon. Näyttikö se
+vaan siltä ruhtinaan silmissä, vai käyskentelikö joku palvelija
+puutarhassa, vai eiköhän vain ollut itse bojari Drushina Andrejevitsh?
+
+
+
+
+VII Luku.
+
+Aleksandrovan sloboda.[7]
+
+
+Tie Moskovasta Troitskaja Lauraan[8] ja Laurasta Aleksandrovan
+slobodaan tarjosi erittäin eloisan kuvan. Alinomaa karahuttivat sillä
+tsaarin sanansaattajat; suuret joukot pyhissävaeltajia kävivät
+jalkasin; opritshnikkiosastoja riensi edestakasin; haukanpitäjiä läksi
+kauppalasta eri kyliin eläviä kyyhkysiä hakemaan; kauppamiehiä kulki
+tavaroineen, istuen kuormillaan tahi ratsain seuraten pitkiä jonoja.
+Laumoja ilvehtijöitä kuleksi gudokineen, volinkoineen ja
+balalaikoineen.[9] Ne olivat hyvin kirjavasti puettuina, kulettivat
+kesyjä karhuja mukanaan; lauloivat lauluja, tahi kerjäsivät rikkailta
+matkustajilta.
+
+-- Armahtakaa, herrat, meitä, -- puhuivat he kaikissa äänissä, --
+teille Jumala antoi talot ja tavarat, mutta meidät käski elämään teidän
+antimistanne, älkää siis hylätkö meitä köyhiä ihmisiä, hyvät herrat!
+
+-- Isämme, taattosemme! -- lauloivat toiset pitkäveteisesti, istuen
+tien vieressä: -- antakoon Herra teille hyvän terveyden! Saattakoon
+Jumala teidät Sergei Troitsin luostariin!
+
+Toiset lisäsivät näihin sanoihin erilaisia kokkapuheita, niin että
+moni matkustaja palkinnoksi iloisesta sanasta heitti heille kokonaisen
+kultarahan.
+
+Usein syntyi tappeluita ilvehtijöiden ja niiden kerjäläisjoukkojen
+välillä, jotka yltympäri kaupungeista ja luostareista riensivät
+slobodaan, elääksensä tsaarin almuista.
+
+Myöskin sokeita guslinsoittajia[10] ja satujenkertojia kuleksi, guslit
+olkapäillä ja pitäen toinen toisestaan kiinni.
+
+Tässäpä oli hälinää, laulua ja torailua. Hevoset, ihmiset, karhut --
+hirnuivat, huusivat, kiljuivat. Tie kulki tiheän metsän halki.
+Huolimatta tästä ihmispaljoudesta, tapahtui toisinaan, että aseellisia
+rosvoja hyökkäsi kauppiasten kimppuun ja ryöstivät ne putipuhtaiksi.
+
+Rosvoilemiset Moskovan seuduissa lisääntyivät erittäinkin siitä ajoin,
+kun opritshnikit alkoivat ahdistaa kokonaisia talonpoikaiskyliä ja
+kokonaisia porvarien asumia pikkukaupungeita. Kun näiltä ihmisiltä
+ryöstettiin heidän asuntonsa ja toimeentulonsa, liittyivät he
+rosvoparviin, varustautuivat murroksiin ja tulivat lukuisuutensa vuoksi
+hyvinkin vaarallisiksi opritshnikoille. Opritshnikit, vangittuaan
+rosvoja, hirttivät heidät armotta; sentähden eivät rosvotkaan jääneet
+heille velkaa, kun sattuivat saamaan opritshnikeitä kynsiinsä. Muutoin
+eivät rosvot yksistään ryöstäneet teillä. Ilvehtijät ja kerjäläiset,
+kohdattuaan illansuussa huonosti suojellun kuormaston, säästivät usein
+rosvoilta vaivannäöt. Kauppiaiden oli pahin kaikista. Heitä ryöstivät
+sekä rosvot että ilvehtijät, kerjäläiset ja juopuneet opritshnikit.
+Mutta he lohduttivat itseään sananlaskulla, että tappio ja voitto
+asuvat nurkittain, eivätkä herenneet matkustamasta slobodaan, sanoen:
+"Jumala on armollinen, kenties pääsemme perille". Ja tuntematonta on,
+miten se tapahtui, mutta tiliä tehdessä kävi aina selville, että
+kauppiaat jäivät voitolle.
+
+Troitskaja Laurassa Serebrjani kävi ripillä ja Herranehtoollisella.
+Saman tekivät hänen seuralaisensa. Ottaessaan jäähyväiset Nikita
+Romanovitshilta, siunasi arkkimandriitta hänet kuten sitä, joka menee
+varmaan kuolemaan.
+
+Noin kolmen virstan päässä slobodasta seisoi puomin luona
+sotilasvahti ja pysäytti matkustavaiset, kysyen jokaiselta:
+kuka hän on ja min tähden matkustaa _njevoljaan_ (orjuuteen)?
+Tähän nimitykseen oli kansa pilalla jumittanut sanan: _sloboda_,
+joka muinaiseen aikaan oli merkitykseltään sama kuin _svoboda_
+(vapaus). Myöskin Serebrjani ja hänen orjansa saivat kestää tarkan
+tutkinnon heidän matkansa tarkoituksesta. Sitten päällysmies otti
+heidän aseensa, ja neljä opritshnikkiä istui hevosen selkään
+saattaakseen matkustajia. Pian näkyivät kaukana tsaarinlinnan maalatut
+kuvut ja eriskummaiset, kullatut katot. Kas tässä, mitä sanoo tästä
+linnasta historiankirjoittajamme,[11] Iivanan aikuisten ulkomaalaisten
+todistusten mukaan.
+
+"Tässä kamalan hupaisessa asunnossa Iivana pyhitti suurimman osan
+aikaansa kirkonmenoihin. Tahtoipa hän vielä muuttaa linnan luostariksi
+ja lemmikkinsä munkeiksi: hän valitsi opritshnikeistä 300 miestä,
+kaikista pahimmat, nimitti heidät veljeskunnaksi, itsensä apotiksi,
+ruhtinas Afanasi Vjasemskin taloudenhoitajaksi ja Maljuta Skuratovin
+lukkariksi, antoi heille patalakit eli kalotit, ja mustat messukasukat,
+joiden alla heillä oli kullanhohtavat, sopulinnahalla reunustetut
+kauhtanat; laati heille luostarisäännöt ja oli itse esimerkkinä niiden
+noudattamisessa. Näin kuvaillaan tätä Iivanan luostarielämää. Aamulla
+kellon neljättä käydessä hän poikineen ynnä Maljuta Skuratov menivät
+kellotorniin soittamaan huomenmessuun, veljet kiiruhtivat kirkkoon; ken
+ei saapunut, rangaistiin kahdeksan päivän vankeudella. Kirkonmenoa
+jatkettiin kello kuuteen tahi seitsemään saakka. Tsaari veisasi, luki
+ja rukoili niin hartaasti, että hänen otsaansa joka kerta jäi merkki
+voimakkaista, maahan asti ulottuvista kumarruksista. Kello kahdeksan
+kokoonnuttiin taas jumalanpalvelukseen, ja kello kymmenen istuttiin
+veljespöytään, kaikki, paitsi Iivanaa, joka seisoen luki ääneen
+mieltäylentäviä opetuksia. Sillävälin veljet söivät ja joivat, minkä
+jaksoivat: joka päivä näytti juhlalta: ei viiniä eikä olutta säästetty;
+ruoantähteet kannettiin linnasta torille, köyhille jaettaviksi. Apotti,
+se on tsaari, söi jälestäpäin, haasteli lemmikkiensä kanssa
+uskonnonasioista, nukahti vähän, tahi meni vankilaan, kiduttamaan
+jotakin onnetonta. Tämä kauhistava näytelmä näkyi ilahuttavan häntä;
+hän palasi sydämellisesti tyytyväisennäköisenä, laski leikkiä ja puhui
+tavallista iloisemmin. Kello kahdeksan mentiin iltamessuun; kymmenettä
+käydessä Iivana läksi makuuhuoneesensa, missä kolme sokeata kertoeli
+hänelle satuja; hän kuunteli niitä ja nukkui, mutta ei pitkäksi
+aikaa: puoliyössä nousi, ja hänen päivänsä alkoi rukouksella.
+Toisinaan esitettiin hänelle kirkossa valtioasioita; toisinaan
+Iivana antoi julmimmat käskynsä aamu- tahi puolipäivämessussa.
+Tämän elämän yksitoikkoisuuden keskeytti hän tarkastusmatkoillaan,
+kävi luostareissa, sekä läheisissä että etäisissä, tarkasteli
+rajalinnoituksia, pyydysti petoeläimiä metsissä ja erämaissa; eritoten
+hän rakasti karhunpyyntiä, mutta siitä huolimatta hän aina ja joka
+paikassa käsitteli valtakunnan asioita, sillä maalaisbojarit, jotka
+tosin nimeksi olivat valtuutettuja valtakunnan hallitsijoita, eivät
+uskaltaneet mitään päättää, kysymättä tsaarin tahtoa."
+
+Tultuaan kaupunkiin Serebrjani huomasi, että tsaarin linna eli luostari
+oli erotettu toisista rakennuksista syvällä kaivoksella ja vallilla.
+Vaikeata on kuvata tämän asumuksen komeutta ja vaihtelevaisuutta. Ei
+yksikään akkuna ollut toisensa kaltainen, ei yksikään pilari ollut
+muodoltaan ja väriltään samannäköinen kuin toinen.
+
+Paljous kupukattoja koristi kuin ruunu koko rakennusta. Ne tunkeutuivat
+toinen toisensa viereen, kiipesivät toinen toisensa päälle, ja
+näyttivät leijailevan juuri kuin tuulenhengen kohottamat kuplat. Kulta,
+hopea, moniväriset tiilet peittivät kuin kimaltelevat suomukset linnaa,
+huipusta aina maahan asti. Kun aurinko sitä valasi, ei etäältä
+voinut päättää, linnako se oli, vai jättiläiskukkain pensas, vai
+kasuaarilinnutko lentää löyhöttivät taajassa parvessa ja levittivät
+päivänpaisteessa tulenhohtavia höyheniään.
+
+Ei kaukana linnasta, oli kirjapaino ynnä siihen kuuluvat
+kirjasinvalimo, latojain asunto ja eri rakennus ulkomaalaisille
+mestareille, joita Iivana oli kutsuttanut Englannista ja Saksasta.
+Kauempana sijaitsivat lukemattomat hovipalvelijain huoneet, joissa
+asuivat ylimmäiset ja alemmat huoneenhaltijat, vanteenpanijat, kokit,
+leipojat, tallirengit, koirien hoitajat, haukanpitäjät ja kaikenlaiset
+muut hoviammattilaiset.
+
+Slobodan kirkot loistivat myöskin rikkaudellaan. Kuuluisa Jumalan äidin
+temppeli oli ulkoapäin peitetty kirkkailla maalauksilla; joka
+tiilikivellä kiilsi risti, ja kirkko näkyi pukeutuneen kultaiseen
+verhoon.
+
+Tämä viehättävä näky karkoitti ajaksi synkät mietteet, jotka eivät
+olleet jättäneet Serebrjania koko matkalla. Mutta väleen vastenmielinen
+näytelmä muistutti ruhtinasta asemastaan. He kulkivat muutamain
+hirsipuiden ohitse, jotka seisoivat toinen toisensa vieressä. Siellä
+oli myös mestauslavoja pölkkyineen ja valmiine kirveineen. Lavat ja
+hirsipuut, maalatut mustalla värillä, olivat rakennetut lujiksi ja
+kestäviksi, eivät yhtä päivää, yhtä vuotta varten, vaan moneksi
+vuodeksi.
+
+Kuinka pelvoton ihminen lieneekin, ei hän milloinkaan ole mielessään
+välinpitämätön, kun häntä odottaa läheinen kuolema, ei kunniakas
+kuolema keskellä miekkain kalsketta tahi tykistön jyrinää, vaan
+salainen, häpeällinen kuolo halveksitun pyövelin kädestä. Näkyi, ettei
+Serebrjani, ajaessaan mestauspaikan ohitse, osannut tukahuttaa
+sisällistä liikutustaan, vaan että se väkisin kuvastui hänen
+tuntehikkaissa kasvoissaan; saattajat katselivat ruhtinasta ja nauraa
+virnistelivät.
+
+-- Ne ovat meidän kiikkumme, bojari, -- lausui yksi heistä, osoittaen
+hirsipuuta: -- ne näkyvät sinua miellyttävän, koska et ota niistä
+silmiäsi pois.
+
+Miheitsh, joka ajoi takana, ei virkkanut mitään, vihelsi vain ja
+pudisti päätään.
+
+Saavuttuaan vallin luo, ruhtinas ja hänen toverinsa astuivat alas
+hevosilta ja sitoivat ne paaluihin, joihin vartavasten oli ruuvattu
+renkaita. Tulijat menivät sitten avaraan pihaan, joka oli täynnä
+kerjäläisiä. Ne rukoilivat ääneen, lauloivat psalmeja ja paljastivat
+inhottavia haavojaan. Tsaarin hovimestari seisoi portailla ja jakeli
+heille Iivanan nimessä ravintoa ja rahalahjoja. Aika-ajoin käyskenteli
+pihassa opritshnikeita, toisia istui penkeillä ja pelasi shakkia tahi
+noppaa. Toiset olivat kokoontuneet piiriin ja leikkivät erästä leikkiä,
+heittäen rautapulttia; kovasti nauroivat, kun hävinneen moniaan kerran
+peräkkäin täytyi maasta kiskoa syvään lyötyä, räätikäksi sanottua
+vaajaa. Opritshnikkien puvut muodostivat jyrkän vastakohdan
+kerjäläisten ryysyille; tsaarin henkivartijat kiilsivät kullassa.
+Jokaisella heistä oli samettinen tahi kultakankainen, helmillä ja
+kalliilla kivillä koristettu patalakki, ja he kaikki näyttivät eläviltä
+koristeilta lumotussa linnassa, jonka kanssa muodostivat jonkunmoisen
+kokonaisuuden.
+
+Yksi opritshnikeistä veti erittäinkin Serebrjanin huomion puoleensa. Se
+oli kahdenkymmenen vuotias nuori mies, tavattoman kaunis, mutta
+kasvoissaan oli vastenmielinen, julkea katsanto. Hän oli puettu
+rikkaammin kuin toiset, piti vasten tapaa pitkiä hiuksia, partaa ei
+hänellä ollut ensinkään, mutta hän osoitti liikkeissään jonkinlaista
+naismaista huolimattomuutta. Toverien käytös häntä kohtaan oli samoin
+hyvin kummallinen. He puhelivat hänen kanssaan kuten vertaisensa
+kanssa, eivätkä osoittaneet mitään erityistä kunnioitusta hänelle;
+mutta kun hän lähestyi jotakin piiriä, niin se hajaantui, ja penkillä
+istujat jättivät hänelle paikan. Häntä näyttiin varottavan, tahi
+kentiesi pelättävän. Huomattuaan Serebrjanin ja Miheitshin hän loi
+heihin pöyhkeän katseen, kutsui saattajat luokseen ja näytti
+tiedustelevan tulijain nimeä. Sitten hän tirkisti Serebrjania, hymähti
+nauruun ja kuiskasi jotakin tovereille. He naurahtivat myös ja
+erkanivat eri tahoille. Itse hän nousi portaille, nojasi kyynäspäänsä
+käsipuihin ja yhä katsoa tuijotti ivallisesti Nikita Romanovitshia.
+Äkkiä syntyi kerjäläisten kesken hälinä. Taaja lauma hyökkäsi
+suorastaan ruhtinaan päälle ja oli vähällä kaataa hänet jalkoihinsa.
+Kerjäläiset karkasivat kirkuen linnasta; kauhistus kuvautui heidän
+kasvoissaan. Ruhtinas kummasteli, mutta pian hän käsitti syyn yleiseen
+pelkoon. Tavattoman iso karhu ajoi loikaten kerjäläisiä takaa.
+Silmänräpäyksessä oli piha puhtaana, ja ruhtinas jäi yksin, silmä
+silmää vasten karhun kanssa. Pako ei ollut pälkähtänyt hänen
+päähänsäkään. Jo monasti oli Serebrjani ollut karhunpyynnillä
+ypöyksinään. Tämä metsästys oli hänen huvejaan. Hän jäi paikalleen, ja
+silloin kun karhu, korvat nujossa, tulla tuiverteli hänen tykönsä,
+tavoittaen häntä käpälillään, teki ruhtinas liikkeen, juuri kuin
+temmatakseen miekkansa tupesta. Mutta miekkaa ei ollutkaan! Hän oli
+unohtanut jättäneensä sen opritshnikeille ennen slobodaan tuloaan.
+Nuori mies, joka portailta katseli, rupesi nauraa hohottamaan. -- Niin,
+niin! -- hän sanoi: -- hae miekkaasi!
+
+Yksi isku karhun käpälästä kaasi ruhtinaan maahan, toisella olisi se
+ruhjonut hänen pääkallonsa, mutta ihmeekseen ruhtinas ei saanutkaan
+tätä toista iskua, vaan tunsi lämpimän verivirran huuhtelevan itseään.
+
+-- Nouse, bojari! -- joku sanoi, ojentaen hänelle kättä.
+
+Ruhtinas nousi ja näki noin seitsemäntoista vuoden vanhan opritshnikin,
+jota ei ennen ollut huomannut, veristetty miekka kädessä. Karhu makasi
+selällään halaistuin päin ja, liikuttaen kämmeniään, heitti henkensä
+hänen jalkainsa juuressa.
+
+Opritshnikki ei näkynyt ylpeilevän voitostaan. Hänen lempeät kasvonsa
+ilmaisivat syvää surua. Tultuaan vakuutetuksi, ettei karhu ollut
+ruhtinasta ruhjonut, tahtoi hän, kiitosta odottamatta, poistua.
+
+-- Kunnon nuorukainen! -- sanoi hänelle Serebrjani, -- mainitse minulle
+sukunimesi, jotta tietäisin, kenenkä edestä rukoilen Jumalaa!
+
+-- Mitäpä sinä sukunimestäni tahdot, bojari! -- vastasi opritshnikki.
+-- En rakasta sitä, ja vähät minusta, vaikka se vietäisiin.
+
+Tällainen outo vastaus kummastutti Serebrjania, mutta hänen
+pelastajansa oli jo kadonnut.
+
+-- No, isäseni, Nikita Romanitsh, -- sanoi Miheitsh pyyhkien
+kauhtanansa liepeillä karhun verta ruhtinaasta, -- minäkös olin
+peloissani! Jo minä, isäseni, huusin karhulle: huu, huu! jotta jättäisi
+sinut ja kävisi minun kimppuuni, kun tämä uljas poika, Jumala hänelle
+terveyttä suokoon, halkasi siltä pääkallon. Mutta kaiken tämän on
+tehnyt tuo parraton tihrusilmä, joka tuolta portailta katselee, susi
+hänet syököön. Mutta mihin olemme joutuneet, -- lisäsi Miheitsh
+kuiskaten! -- Onko sellaista kummaa nähty, että keskellä tsaarin pihaa
+karhuja on päästetty kahleistaan?
+
+Miheitshin muistutus oli paikallaan, mutta slobodassa oli omat tapansa,
+eikä mikään käynyt siellä tavallisessa järjestyksessä.
+
+Tsaari rakasti petotaistelua. Muutamia karhuja syötettiin aina
+rautahäkeissä tätä tarvetta varten. Mutta ajottain Iivana, tahi hänen
+opritshnikkinsa päästivät pedot häkeistä ja revittivät niillä kansaa ja
+iloitsivat sen pelosta. Jos karhu teki jonkun raajarikoksi, niin
+palkitsi tsaari hänet rahalla. Mutta jos karhu repi jonkun kuoliaaksi,
+annettiin rahat hänen sukulaisilleen, ja hänen edestään käskettiin
+luostareissa pitämään sielumessuja, yhdessä muiden tsaarin huvin tahi
+tsaarin vihan uhrien edestä.
+
+Pian tuli linnasta kaksi pöytäpalveliaa sanomaan Serebrjanille, että
+tsaari oli nähnyt hänet ikkunasta ja tahtoi tietää, kuka hän on.
+Saatettuaan tsaarin tietoon ruhtinaan nimen, pöytäpalvelijat palasivat
+jälleen ja sanoivat, että tsaari tiedustaa sinun terveyttäsi ja käskee
+sinut tänään aterioimaan hänen pöydässään.
+
+Tämä armonosoitus ei ensinkään ilahuttanut Serebrjania. Iivana ei
+kenties vielä tiennyt hänen riidastaan opritshnikkien kanssa
+Medvedevkan kylässä. Kenties tsaari myös (ja se tapahtui usein) palasi
+ajaksi virkaansa, teeskennellen suosiota, jotta äkillinen rangaistus
+kesken pitoja ja iloa näkyisi syylliselle sitä kauheammaksi. Oli miten
+oli, Serebrjani valmistautui kaikkeen ja luki äänettömän rukouksen.
+
+Tämä päivä oli poikkeuksena Aleksandrovan slobodassa. Tsaari, joka
+valmistautui lähtemään Susdaliin toivioretkelle, oli aikaseen aamulla
+selittänyt syövänsä päivällistä yhdessä veljeskunnan kanssa ja käskenyt
+kutsua pöytään, paitsi kolmeasataa opritshnikkiä, jotka joka päivä
+olivat hänen seurassaan, vielä neljäsataa, niin että kaikkien
+kutsuttujen luku oli seitsemänsataa henkeä.
+
+
+
+
+VIII Luku.
+
+Pidot.
+
+
+Suunnattoman suuressa salissa, johon valoa tuli kahtaalta päin,
+veistoksilla koristettujen pylväiden välissä seisoi pitkiä pöytiä
+kolmessa rivissä. Joka rivissä oli kymmenen pöytää, joka pöytä oli
+katettu kymmenelle hengelle. Tsaaria, tsarevitshia ja lähimmäisiä
+lemmikeitä varten seisoi eri pöytiä salin perässä. Vieraille oli
+valmistettu pitkiä, sametilla ja kultakankaalla päällystettyjä
+penkkejä; hallitsijalle korkea, veistetty nojatuoli, sirotettuna
+helmi- ja timanttikiehkuroilla. Tuolia kannatti jalkain asemasta kaksi
+leijonaa, mutta selkänojana oli kaksipäinen, kullattu ja maalattu
+kotka, siivet levällään. Keskellä salia oli suuren suuri pöytä, jonka
+kansi oli tehty tammisista laudoista. Lujat olivat paksut laudat, lujat
+sorvatut jalat, joilla pöytä lepäsi; niiden oli kannatettava kokonainen
+vuori hopea- ja kulta-astioita. Siinä oli sekä valettuja pesumaljoja,
+joita neljä miestä vaivoin nosti kalliisti koristetuista korvista, sekä
+raskaita kauhoja, helmillä sirottuja pikareita ja eri suuruisia
+siseleerattuja vateja. Siinä oli sekä karneolisia pokaleja, että
+kamelikurjen munista tehtyjä ruukkuja ja kullalla silattuja
+tarvashärän sarvia. Mutta vatien ja kauhojen välissä seisoi
+kummallisenmuotoisia pikareita, jotka kuvasivat karhuja, jalopeuroja,
+kukkoja, riikinkukkoja, kurkia, sarvikuonoja ja kamelikurkia. Ja kaikki
+nämä raskaat vadit, astiat, kauhat, pikarit, ammeet, pedot ja linnut
+olivat läjitellyt kartionmuotoiseen rakennukseen, jonka huippu melkein
+kosketti kattoa.
+
+Juhlallisesti astui hovilaisten loistava joukko saliin ja sijoittui
+penkeille. Pöydillä ei nyt vielä ollut muita astioita kuin suolakoppa,
+pippurisäiliö ja etikkapullo, mutta ruokalajeista oli ainoastaan kylmää
+lihaa paastovoissa, suolattuja kurkkuja, luumuja ja hapanta maitoa
+puisissa maljoissa.
+
+Opritshnikit istuutuivat, mutta eivät alkaneet syödä vaan odottivat
+hallitsijaa.
+
+Pian tulivat palvelijat parittain saliin ja asettuivat tsaarin tuolin
+luokse; palveliain jälestä astuivat hovimestari ja ylimäinen
+hovimarsalkka.
+
+Vihdoin torvet toitottelivat, linnan kellot alkoivat soida, ja
+verkkaisesti astui saliin itse tsaari, Iivana Vasiljevitsh.
+
+Hän oli pitkä, solakka ja leveäharteinen. Pitkä, koruompeluksilla
+kirjailtu kultakankainen pukunsa oli pitkin saumoja ja ympäri liepeitä
+koristeltu helmillä ja kalliilla kivillä. Hänen kallista kaulanauhaansa
+koristi Vapahtajan, Jumalanäidin, apostolien ja profeetain emaljoidut
+kuvat. Iso siselioittu risti riippui kultavitjoista hänen kaulassaan.
+Punasten sahviaanisaappaiden korkeat korot olivat varustetut
+hopeaisilla kantaraudoilla. Kauhean muutoksen huomasi Iivanassa Nikita
+Romanovitsh. Säännölliset kasvot olivat yhä vielä kauniit, mutta
+piirteet esiintyivät terävimpinä, kotkannenä oli käynyt ikäänkuin
+käyremmäksi, silmät paloivat synkällä tulella ja otsalla oli kurttuja,
+joita ei ennen ollut. Eniten hämmästytti ruhtinasta harmaat karvat
+parrassa ja viiksissä. Iivana oli nyt viidenneljättä vanha, mutta
+näytti olevan koko joukon viidettäkymmentä. Hänen kasvojensa ilme oli
+tykkänään muuttunut. Siten muuttuu rakennus tulipalon jälkeen. Vielä
+seisovat seinät, mutta koristukset ovat karisseet, mustuneet ikkunat
+silmäilivät turmiota ennustaen, ja tyhjiin suojiin on paholainen
+ottanut asuntonsa. Kuitenkin kaikitenkin, kun Iivana katsahti
+suopeasti, oli hänen katseensa vielä puoleensa vetävä. Hänen hymyilynsä
+lumosi yksin nekin, jotka hyvin tunsivat hänet, ja jotka inhosivat
+hänen pahoja tekojaan. Tähän onnelliseen ulkomuotoon yhdisti Iivana
+tavattoman puhelahjan. Tapahtui, että vilpittömät miehet,
+kuunnellessaan tsaaria, tulivat vakuutetuiksi hänen kauhistavain
+toimenpiteidensä välttämättömyydestä ja uskoivat, niin kauan kuin hän
+puhui, hänen rangaistuksensa oikeiksi.
+
+Iivanan ilmaantuessa kaikki nousivat ja kumarsivat syvään hänelle.
+Tsaari kulki verkkaasti pöytärivien välitse paikalleen, pysähtyi ja,
+heitettyään silmäyksen kokoontuneihin, kumarsi kaikille tahoille;
+sitten luki hän pitkän rukouksen, risti itsensä, siunasi ruoan ja
+laskeutui tuolille. Kaikki, paitsi yksinäistä hovimarsalkkaa ja kuusi
+pöytäpalvelijaa, seurasivat hänen esimerkkiänsä.
+
+Joukko palvelijoita sinipunasissa, kultasaumaisissa ja kullalla
+ommelluissa kauhtanoissa seisahtui tsaarin eteen, kumarsi vyötäisiin
+saakka, ja läksi kaksittain ruokia tuomaan. Pian he palasivat, kantaen
+kultasissa vadeissa kaksisataa paistettua joutsenta.
+
+Tällä päivällinen alkoi.
+
+Serebrjani sattui istumaan lähellä tsaarin pöytää, yhdessä maabojarien
+kanssa, se on sellaisten keralla, jotka eivät kuuluneet opritshninaan,
+mutta korkean säätynsä vuoksi katsottiin arvoisiksi tällä kertaa
+syömään päivällistä hallitsijan kanssa. Muutamia heistä tunsi
+Serebrjani ennen Litvaan lähtöänsä. Hän saattoi paikaltaan nähdä sekä
+itse tsaarin, että kaikki hänen pöydässään istujat.
+
+Surulliseksi muuttui Nikita Romanovitsh, vertaillessaan sitä Iivanaa,
+jonka viisi vuotta takaperin oli jättänyt, tähän Iivanaan, joka nyt
+istui uusien lemmikkiensä piirissä. Nikita Romanovitsh kääntyi erään
+naapuriinsa puoleen, jonka kanssa ennen oli ollut tuttava, kysyen:
+
+-- Kuka tuo poika on, joka istuu tsaarin oikealla puolella, semmoinen
+kalpea ja nurpea?
+
+-- Se on tsarevitsh[12] Ivan Ivanovitsh, -- vastasi bojari, ja,
+vilkaistuaan sivulleen, lisäsi kuiskaten: -- olkoon Jumala meille
+armollinen! Ei hän ole tullut isoisäänsä, vaan isäänsä, ja nuoruuteensa
+nähden on hänen sydämensä täynnä julmuutta; ei lähde hänen
+hallinnostaan meille huvia!
+
+-- Mutta tuo mustasilmäinen nuori mies pöydän päässä, jolla on niin
+miellyttävät kasvot? Hänen muotonsa on minulle tuttu, mutta en muista
+missä hänet olen nähnyt.
+
+-- Sinä olet nähnyt hänet, ruhtinas, viisi vuotta sitten,
+henkivartijana tsaarin hovissa; vaan kauaksi on hän niistä ajoin
+mennyt, ja kauaksi hän vielä menee; se on Boris Fjodorovitsh Godunov,
+tsaarin lemmitty neuvonantaja. Näetkö, -- jatkoi bojari, alentaen
+äänensä, näetkö hänen vieressään tuota leveäharteista, punatukkaista
+ihmistä, joka ei katso kehenkään, vaan ahmasee joutsenta, rypistäen
+kulmakarvojaan? Tiedätkö, kuka se on? Se on Grigori Lukjanovitsh
+Skuratov-Bjelski, liikanimeltään Maljuta. Hän on tsaarin sekä uskottu
+ystävä että pyöveli. Täällä luostarissa on hän tehty paraklisiarkiksi,
+Jumala sen anteeksi antakoon. Tsaari ei näy ilman häntä ottavan
+askeltakaan: mutta jos Boris Fjodorovitsh virkkaa sanan, niin asia ei
+käy Maljutan mielen mukaan, vaan niinkuin Boris sanoo! Mutta tuo
+nuorukainen tuolla, vallan kuin kaunis tyttö, joka tsaarille viiniä
+kaataa, se on Fjodor Aleksejevitsh Basmanov.
+
+-- Sekö? -- kysyi Serebrjani, tuntien naismaisen nuorukaisen, jonka
+ulkomuoto tsaarin pihalla herätti hänen huomionsa, ja jonka odottamaton
+ilveily oli vähällä maksaa ruhtinaan hengen.
+
+-- Juuri hän. Ja kuinka tsaari hänestä pitää: ei näy voivan elää
+hänettä; mutta jos koskee jotakin asiata, keltä silloin neuvoa
+kysytään? Ei häneltä, vaan Borisilta.
+
+-- Niin, -- sanoi Serebrjani, silmäillessään Godunovia, -- nyt
+muistelen häntä. Eikö hän kuulunut tsaarin jousimiehiin?
+
+-- Kuului, ruhtinas. Hän oli todellakin jousimiesten joukossa. Näyttää
+vähäpätöiseltä viralta, miten siinä voi tehdä itsensä huomatuksi? Vain
+tapahtuipa kerran, että metsästämässä ollessa käytiin jousella
+ampumaan. Mutta siellä oli kaanin lähettiläs, Devlet-Mursa. Se kun vaan
+nuolen päästi jänteestä, niin kiinnittikin sen tatarilaislakkiin, joka
+oli asetettu riu'un nenään, noin nata askelta tsaarin teltasta. Temppu
+tapahtui vasta päivällisen jälkeen, ja pikari oli jo monasti pöytää
+kierrellyt. Nousipa siitä Ivan Vasiljevitsh ja puhuu; Tuokaa tänne
+kaareni, en minäkään huonommin tatarilaista tapaa. -- Tatarilainempa
+riemastui: -- Tapaahan, tsaari -- taattoni, -- sanoo: -- minulta meni
+tuhathevosinen tabuni,[13] mutta paljonko sinulta meni? se on meidän
+kielellämme, mitä panet veikkaa? -- Menköön Rjasanin kaupunki! -- sanoi
+tsaari, ja toisti: Tuokaa kaareni tänne! -- Boris syöksi liekalla,
+missä hevonen seisoi, viini selässä hyppäsi satulaan, vaan me näemme,
+että hevonen potkii hänen allansa, nousee takajaloilleen. Mutta äkkiä
+kun laskeutuu, niin purtuaan kuolaimiin läksi karkaamaan ja kaatuikin
+sitten Boris seljässään maahan. Neljännestunnin kuluttua palasi Boris,
+viine ja jänne kappaleina, kaari poikki ja nuolet sinne tänne
+singoiltettunina, ja Borisilla itsellään läpiä päässä. Hän hyppäsi
+hevosen selästä, heittäytyi tsaarin jalkoihin: -- anteeksi, armollinen
+herrani, en voinut hillitä hevosta, viinesi olen hukannut! -- Mutta
+tsaarista, näet, sillä välin, humala jo alkoi haihtua: -- No, sanoo --
+tästä puoleen et enää tarvitse pitää huolta viinestäni, mutta vieraalla
+jousella et ammu! -- Siitä päivästä Boris on kohonnut korkealle, ja
+katsohan, ruhtinas, kuinka kauaksi hän vielä kiipeää! Ja millainen
+mies, -- jatkoi bojari, katsellen Godunovia, -- ei hän koskaan
+hätiköitse ennen aikojaan, vaan aina on hän tarvittaessa paikallaan; ei
+oikase, ei vastusta tsaaria, käy vaan kiertopolkuaan, ei mihinkään
+veriseen tekoon ole sekaantunut, ei kenenkään rangaistuksessa ollut
+osallisena. Hänen ympärillään veri se vaan lainehtii, mutta hän on
+puhdas ja valkonen, kuin lapsukainen, eipä edes ole opritshninaan
+kirjoitettu. Tuo tuolla, -- hän jatkoi, osoittaen ilkeästi hymyilevää
+miestä, -- on Aleksei Basmanov, Fjodorin isä, mutta tuolla, vähän
+etempänä, on Vasili Grjasnoi, ja tuonnempana isä Levki, Tshudovon
+arkkimandriitta; antakoon Herra hänelle anteeksi, ei hän ole kirkon
+paimen, vaan maallisten himojen edistäjä!
+
+Serebrjani kuunteli uteliaisuudella ja surulla. -- Sano, bojari, --
+kysyi hän, -- kuka tuo pitkä, kähärätukkainen ja mustasilmäinen, noin
+kolmenkymmenen ikäinen mies on? Neljä pikaria hän jo on tyhjentänyt
+toinen toisensa jälkeen, ja vielä millaisia pikaria! Kova hän on
+juomaan, ei muuta sovi sanoa, -- vaan viini ei näy hänelle iloa suovan.
+Katso kuinka hän rypistää kulmakarvojaan, ja silmät hehkuvat kuin
+kekäleet. Mutta vallanko hän on joutunut järjiltään? Katsohan, miten
+hän veitsellä pöytäliinaa viiltää!
+
+-- Hänet sinun oikeastaan pitäisi tuntea, ruhtinas; hän oli
+meikäläisiä. Tosin hän on siitä ajoin muuttunut, kun koko bojariston
+häpeäksi rupesi opritshnikiksi! Se on ruhtinas Afanasi Ivanitsh
+Vjasemski. Hän on heistä kaikista urhollisin, mutta ei voi mieltään
+malttaa. Kun rakkauden liekki syttyi hänen sydämessään, ei hän enään
+ole entisellään. Ei näe eikä kuule mitään, puhelee itsekseen, vallan
+kuin olisi sekasin, ja tsaarin kuullen pitää sellaisia puheita, jotta
+karvoja pöyristää. Tähän asti on kuitenkin kaikki käynyt hänelle hyvin,
+tsaarin on häntä sääli. Sanotaanpa, että hän vain rakkaudesta
+kirjoitutti itsensä opritshnikiksi.
+
+Ja bojari nojautui Serebrjanin puoleen, haluten luultavasti kertoa
+hänelle tarkemmin Vjasemskista, mutta silloin lähestyi heitä
+pöytäpalvelija ja sanoi, asettaen vadillisen paistia Serebrjanin eteen:
+
+-- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa vadin omasta
+pöydästään!
+
+Ruhtinas nousi ja, seuraten tapaa, kumarsi syvään tsaarille.
+
+Silloin kaikki, jotka olivat samassa pöydässä, ruhtinaan kanssa,
+nousivat niinikään ja kumarsivat Serebrjanille, merkiksi että
+onnittelivat häntä tsaarin armosta. Serebrjanin piti kiittää jokaista
+eri kumarruksella.
+
+Sillä välin pöytäpalvelija palasi tsaarin luo ja sanoi hänelle
+kumartaen vyötäisiin saakka:
+
+-- Korkea hallitsija! Nikita otti vastaan vadin, kiittää sinua!
+
+Kun joutsenet oli syöty, palvelijat menivät parittain salista ja
+palasivat kolmensadan paistetun riikinkukon kanssa, joiden levitetyt
+pyrstöt liehuivat joka vadin yli kuin viuhkat. Riikinkukkoja seurasi
+kalakukkoja, liha- ja juustopiirakoita, kaikenlaisia pannukaakkuja,
+piiraisia ja öljyssä paistettuja leivoksia. Vieraiden syödessä,
+palvelijat kantoivat ruukkuja ja pikaria, täytettyinä kirsikan-, ja
+tuomensimalla. Toiset tarjoilivat erilaisia ulkomaan viinejä:
+romanilaista, reininviiniä ja muskatellia. Erityiset pöytäpalvelijat
+kävivät edestakasin rivien välitse tarkastellen pöytiä ja jaellen
+käskyjä.
+
+Vastapäätä Serebrjania istui vanha bojari, jolle tsaarin kerrottiin
+kantavan vihaa. Bojari tunsi tuhon itselleen tulevan, mutta
+minkälaisen, sitä ei tiennyt, ja odotti tyynenä kohtaloaan. Kaikkein
+ihmeeksi ylihovimarsalkka Fjodor Basmanov kantoi hänelle omin käsin
+pikarin viiniä.
+
+-- Vasili! -- sanoi Basmanov: -- korkea hallitsijamme lahjoittaa
+sinulle armossa pikarin!
+
+Ukko nousi, kumarsi Iivanaan ja joi viinin, mutta Basmanov, palattuaan
+tsaarin luo, ilmoitti hänelle: -- Vasili tyhjensi pikarin, kiittää
+armostasi! Kaikki nousivat ja kumarsivat ukolle, odottaen itselleen
+hänen kumarrustaan, mutta bojari seisoi liikkumattomana. Hänen
+hengityksensä kävi raskaaksi, hän vapisi koko ruumiissaan. Äkkiä hänen
+silmänsä veristyivät, kasvot muuttuivat sinisiksi ja hän romahti
+maahan.
+
+-- Bojari on juovuksissa! sanoi Iivana Vasiljevitsh: -- viekää hän ulos!
+-- Kuiske kulki ympäri seuraa, mutta maabojarit silmäilivät toisiaan ja
+loivat silmänsä lautasiin, uskaltamatta lausua sanaakaan.
+
+Serebrjania värisytti. Äsken hän ei vielä ollut uskonut kertomuksia
+Iivanan julmuuksista, vaan nyt oli hän itse tullut hänen kauhean
+kostonsa todistajaksi.
+
+"Eiköhän minuakin odota sama kohtalo?" hän ajatteli. Sillävälin ukko
+oli kannettu ulos, ja päivällisiä jatkettiin, niinkuin ei mitään olisi
+tapahtunut. Guslat soivat. kellot kajahtelivat, hovimiehet haastelivat
+ja nauroivat ääneensä. Palvelijat, oltuaan samettiin puettuina,
+ilmestyivät nyt kaikki kultakankaisissa dolmaaneissa. Tämä pukujen
+muutto oli yksi ylöllisyyksistä tsaarin päivällisissä. Pöydille
+asetettiin ensin erilaisia hyytelöitä: kurkia ja hyvänhajuisia yrttejä,
+suolattuja kukkoja ja inkivääriä, luuttomia kanoja sekä sorsia ja
+kurkkuja. Sitten tuotiin erilaisia keitoksia ja kolmenlaista
+kalanlientä: valkoista, mustaa ja safranilientä. Valkoliemen jälkeen
+tarjottiin pyytä ja luumuja, hanhea ja hirssiä sekä teereä ja safrania.
+
+Nyt seurasi loma-aika, jonka kuluessa vieraille kannettiin simaa ja
+viinejä: alikante-, baster- ja malvasirviiniä.
+
+Puhelu muuttui äänekkäämmäksi, nauru kajahteli useammin, päät alkoivat
+käydä pyörälle. Serebrjani, katsellessaan opritsnikkien kasvoja, näki
+etäisessä pöydässä sen nuoren miehen, joka muutamia tunteja ennen oli
+pelastanut hänet karhun kourista. Ruhtinas kysyi häntä naapureiltaan,
+mutta kukaan ei tuntenut häntä. Nuori opritshnikki istui mietteissään,
+nojaten kyynärpäitä pöytää vasten, pää käsien varassa, eikä ottanut
+osaa yleiseen iloon. Ruhtinas oli kysyä ohikulkevalta palvelijalta,
+mutta äkkiä kuuli hän takanaan:
+
+-- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa pikarin!
+
+Serebrjani säpsähti. Hänen takanaan seisoi, ilkeästi nauraen, Fjodor
+Basmanov ja tarjosi hänelle pikarin.
+
+Hetkeäkään häikäilemättä Serebrjani kumarsi tsaaria ja tyhjensi pikarin
+viimeiseen pisaraan asti. Kaikki katsoivat häneen uteliaasti, hän itse
+odotti välttämätöntä kuolemaa, ja ihmetteli, ettei tunne myrkyn
+vaikutuksia. Väristyksen ja kylmän asemasta hyvää tekevä lämmin virtasi
+hänen suonissaan ja karkoitti hänen kasvoistaan pakollisen kalpeuden.
+Tsaarin lähettämä juoma oli vanhaa ja puhdasta basterviiniä.
+Serebrjanille kävi selville, että tsaari joko on antanut hänelle
+rikoksensa anteeksi, tahi ei tiedä vielä opritshninan loukkauksesta.
+
+Päälle neljän tunnin oli ilo jo jatkunut, ja päivälliset olivat
+ainoastaan puolivälissä. Tänä päivänä tsaarin kokit kunnostivat
+itsensä. Ei koskaan heille olleet niin onnistuneet sitroonakeitot,
+kierretyt munuaiset ja ruutanat lampaanlihan kanssa. Erityistä
+ihmettelyä herättivät jättiläiskalat, pyydetyt Jäämerestä ja slobodaan
+lähetetyt Solovetskoin luostarista. Niitä kuletettiin elävinä
+suurensuurissa tynnyreissä, matka kesti moniaita viikkoja. Nämät kalat
+tuskin mahtuivat hopeaisiin ja kultaisiin maljoihin, joita kantoi
+ruokahuonsesen muutama mies kerrallaan. Kokkien kekseliäs taito
+ilmaantui siinä koko loistossaan. Sampikalat olivat niin leikeltyinä,
+niin vadille asetettuina, että näyttivät kukoilta levitetyin siivin,
+tahi siivekkäiltä käärmeiltä, kidat ammollaan. Hyviä ja maukkaita
+olivat myös jänikset makarunien keralla, ja vieraat, vaikka olivatkin
+itsensä ahdanneet, eivät laskeneet sivutsensa peltokanoja
+kynsilaukkaliemineen, eivätkä leivoksia sipulin ja safranin kanssa.
+Mutta nyt ottivat pöytäpalvelijain merkistä palvelijat pöydiltä suolan,
+pippurin ja etikan sekä kaikki liha- ja kalaruoat. Palvelijat menivät
+ulos, kaksi rivissä, ja palasivat uudessa puvussa. He vaihtoivat
+kultakankaiset dolmaaninsa valkosiin, kultasaumaisiin ja sopulinnahalla
+reunustettuihin kesäpukuihin. Tämä vaatetus oli vielä kauniimpi ja
+kalliimpi kahta edellistä. Tällä tavoin puettuina kantoivat he saliin
+sokerista tehdyn, viiden puudan painoisen kremlin, ja asettivat sen
+tsaarin pöydälle. Tämä kremli oli hyvin taitavasti valettu. Piikeillä
+varustetut muurit ja tornit, kuin myöskin jalka- ja ratsumiehet olivat
+huolellisesti tehdyt. Samallaiset kremlit, ainoastaan pienemmät, noin
+kolmen puudan painoiset, koristivat toisia pöytiä. Kremlien jälkeen
+kannettiin sisään noin sata kullattua ja maalattua puuta, joissa
+hedelmien sijasta riippui renikoita, piparikakkuja ja makeita piiraita.
+Samaan aikaan ilmestyi pöydille jalopeuroja, kotkia ja kaikenlaisia
+lintuja, valetut sokerista. Kaupunkien ja lintujen kesken kohosi
+omena-, marja- ja pähkinäläjiä. Mutta hedelmiin ei kukaan enää
+koskenut, kaikki olivat kylläisiä. Toiset tyhjensivät pikarillisen
+romanialaista, enemmän säädyllisyyden kuin janon takia; toiset
+torkkuivat, nojaten kyynärpäitään pöytää vasten, moni makasi lavitsain
+alla; kaikki poikkeuksetta olivat irroittaneet vyönsä ja päästäneet
+kauhtanansa napeista. Jokaisen luonne kuvastui selvästi.
+
+Tsaari ei syönyt melkein ensinkään. Aterian kestäessä hän väitteli,
+laski leikkiä ja puheli armollisesti ympäristönsä kanssa. Hänen
+kasvonsa eivät olleet muuttuneet päivällisten loputtua. Saman saattoi
+sanoa Godunovista. Boris Fjodorovitsh ei näkynyt hylkivän herkkuja eikä
+veljeskunnan väkevää viiniä; hän oli iloinen, huvitteli tsaaria ja
+hänen lemmikeitänsä mielevällä keskustelullaan, mutta ei kertaakaan
+käyttäytynyt sopimattomasti. Borisin kasvojen piirteissä ilmaantui,
+kuten päivällisten alussakin, sekaisin älyä, teeskenneltyä nöyryyttä ja
+itseensä luottamusta. Vilkaistuaan nopealla silmäyksellä juopuneiden ja
+makaavien hovilaisten joukkoa, nuori Godunov hymyili huomaamatta, ja
+halveksimista välähti hänen kasvoissaan.
+
+Tsarevitsh joi paljon, söi vähän, oli ääneti, kuunteli ja keskeytti
+yhtäkkiä puhujan röyhkeällä tahi loukkaavalla pilalla. Eniten sai
+Maljuta Skuratov häneltä kärsiä, vaikka Grigori Lukjanovitsh ei ollut
+niitä miehiä, jotka antautuvat ivan alaisiksi. Hänen ulkomuotonsa
+herätti kauhua rohkeimmissakin. Hänen otsansa oli matala ja litistynyt,
+hiukset alkoivat melkein kohta kulmien yläpuolelta; poskiluut ja
+leukapielet olivat tavattoman kehittyneet; etupuolelta kapea pääkallo
+muuttui välittömästi niskassapäin jonkinlaiseksi leveäksi kattilaksi,
+mutta korvien takana oli sellaiset nystermät, että korvat näyttivät
+olevan kuopissa. Silmät, epämääräistä väriä, eivät kehenkään katsoneet
+suoraan, mutta peloksi sen kävi, jota äkkiä kohtasi niiden himmeä
+katse. Ei mikään jalomielinen tunne, ei mikään ajatus, joka kohosi
+eläimellisten viettien piiriä korkeammalle, näkynyt voivan tunkeutua
+näihin kapeisin, paksulla kallolla ja tiheillä harjaksilla peitettyihin
+aivoihin. Nämät kasvot ilmaisivat jotakin taipumatonta ja toivotonta.
+Katsellessa Maljutaa tunsi, että joka yritys hänestä hakea inhimillistä
+puolta oli turhaa. Ja todella olikin hän siveellisesti eroittanut
+itsensä kaikista ihmisistä, eli heidän kesken erakkona, hylkäsi joka
+ystävyyden ja kaikellaiset ystävälliset suhteet, oli herennyt olemasta
+ihmisenä ja tehnyt itsestään tsaarin koiran, valmis repimään jokaista,
+jota vastaan Iivanan vain johtuisi mieleen usuttaa häntä.
+
+Ainoana valopuolena Maljutassa oli hänen palava rakkautensa
+poikaansa, nuoreen Maksim Skuratoviin; mutta se oli villipedon
+rakkautta, itsetiedotonta rakkautta, vaikkapa se saattoi mennä
+alttiiksiantautumiseen asti. Maljutan kunnianhimo sitä vaan suurensi.
+Ollen alhaista säätyä, _Pahoinsyntynyt_, vaivasi häntä kateus, kun hän
+näki loistoa ja ylhäisyyttä, ja hän tahtoi korottaa ainakin
+jälkeisensä, pojastaan alkaen. Ajatus, että Maksim, jota hän rakasti
+sitä kiihkeemmin, kun ei tuntenut mitään sukulaislempeä, on kansan
+silmissä aina pysyvä alhaisempana kuin nuo ylpeät bojarit, joita hän,
+Maljuta, kymmenittäin mestautti, sai hänet raivoon. Hän koetti kullalla
+saavuttaa niitä kunnianosoituksia, joista syntyperänsä vuoksi ei
+päässyt osalliseksi, ja antautui kaksinkertaisella mielihyvällä
+murhaamaan; hän kosti vihaamillensa bojareille, rikastuen heidän
+saaliistaan, ja, kohoten tsaarin suosiossa, luuli hän kohottavansa
+rakastettua poikaansa. Näitä laskuja lukuunottamatta oli veren
+vuodattaminen käynyt hänelle tarpeeksi ja nautinnoksi, monta murhaa oli
+hän omin käsin tehnyt, ja aikakirjat kertovat, että hän toisinaan
+mestauksen jälestä omakätisesti kirveellä paloitteli kuolleita ruumiita
+ja heitteli koirille syötäviksi. Täydentääksemme tämän henkilön kuvaa,
+että hän, huolimatta typeryydestään, oli, samoin kuin raatelevat pedot,
+korkeimmassa määrässä viekas, tappeluissa osoitti hurjaa miehuutta,
+kanssakäymisessään toisten kanssa oli hän epäluuloinen, kuten jokainen
+orja, joka ansiotta on kunniaan kohonnut, etteikä kukaan osannut
+niin loukkausta muistella, kuin Maljuta Grigori Lukjanovitsh
+Skuratov-Bielski.
+
+Sellainen oli mies, jota Tsarevitsh niin varomattomasti pisteli.
+
+Erityinen tapaus oli Ivan Ivanovitshille antanut pilkkaamisen aihetta.
+Kateuden ja kunnianhimon kiusaamana oli Maljuta jo aikoja sitten
+halunnut bojarin arvoa; mutta tsaari, joka joskus kunnioitti vanhoja
+tapoja, ei tahtonut halventaa Venäjän korkeinta säätyä alhaissukuisessa
+lemmikissään, ja jätti hänen juonensa huomioon ottamatta. Skuratov oli
+päättänyt muistuttaa Iivanaa siitä. Samana päivänä, tsaarin tullessa
+makuuhuoneesta, oli hän heittäytynyt tsaarin jalkoihin, luetellut
+kaikki ansionsa ja pyytänyt palkinnoksi bojarin lakkia. Iivana oli
+kuunnellut häntä kärsivällisesti, ruvennut nauramaan ja nimittänyt
+häntä koiraksi. Nyt tsarevitsh pöydässä muistutti Maljutaa tämän
+onnistumattomasta anomuksesta. Eipä tsarevitsh olisi siitä muistuttanut,
+jos tarkemmin olisi tuntenut Grigori Lukjanovitshia.
+
+Maljuta oli vaiti ja kävi kalpeammaksi. Närkästyksekseen tsaari huomasi
+Maljutan ja poikansa vihollisen välin. Vaihtaakseen puheenainetta
+kääntyi hän Vjasemskiin.
+
+-- Afanasi, -- hän sanoi, puoleksi ystävällisesti puoleksi
+leikillisesti: -- kauanko vielä aijot surra? En tunne oivaa
+opritshnikkiani! Jokohan rakkaus, tuo vihainen kyy, on sinut syönyt?
+
+-- Vjasemski ei ole opritshnik, -- huomautti tsarevitsh. -- Hän
+huokailee kuin kaunis tyttö. Sinä, herra isäni, puettaisit hänet
+sarafaaniin[14] ja ajattaisit häneltä parran, niinkuin Fjedka
+Basmanovilta, tahi käskisit hänet laulamaan guslin soittajain keralla.
+Guslin hänen käsiinsä soveltuisi luullakseni paremmin kuin miekka.
+
+-- Tsarevitsh! -- Vjasemski huudahti, -- jos sinulla olisi viisi vuotta
+lisään, etkä olisi hallitsijan poikanen, tahtoisin sinun Moskovaan
+Troitsin kentälle; mitteleisimme kerallasi miekkojamme, ja Jumala saisi
+ratkaista, kenen on kalpaa käytettävä, kenen soittaminen guslaa!
+
+-- Afonjka! -- sanoi tsaari ankarasti, -- Älä unhota, kenenkä edessä
+puhut!
+
+-- Mitä, isäseni, herra Iivana Vasiljevitsh, -- vastasi Vjasemski
+rohkeasti: -- jos olen syyllinen edessäsi, käske katkaisemaan pääni,
+mutta tsarevitshin en anna häväistä itseäni.
+
+-- En, -- sanoi heltyen, Iivana Vasiljevitsh, joka Vjasemskin nuoruuden
+takia antoi hänen uskaliaat vastauksensa anteeksi: -- aikaista on
+Afonjalta päätä katkaista. Palvelkoon vielä tsaariaan. Minä kerron
+sinulle, Afonja, kernaammin sadun, jonka sokea Filjka minulle jutteli
+viime yönä!
+
+"Kuuluisassa Rostovissa, kauniissa kaupungissa, eleli kunnon
+nuorukainen, Aljosha Popovitsh. Hän rakastui silmittömästi nuoreen
+ruhtinattareen, nimeään en muista. Mutta hän, ruhtinatar, oli
+naimisissa vanhan Tugarin Smijevitshin kanssa, ja vaikka Aljosha
+Popovitsh teki parastaan, sai hän aina vaan rukkaset häneltä. En
+rakasta sinua kunnon nuorukainen! rakastan ainoastaan miestäni,
+lempeätä vanhaa Smijevitshiä. -- Hyvä, -- sanoi Afoja, -- rakastatpa
+vielä minuakin, valkea joutseneni! -- Otti kaksitoista paraita
+palvelijoitaan, tunkeutui Smijevitshin ylistupaan ja ryösti hänen
+nuoren naisensa. -- Kiitos sinulle, kunnon nuorukainen, -- sanoi vaimo,
+-- ettäs osasit minua rakastaa, osasit myös miekalla saavuttaa; ja sen
+tähden rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin päivän
+valoa, enemmän kuin vanhaa pakanaa Smijevitshiä!"
+
+-- No, mitä, Afonja, -- lisäsi tsaari, terävästi katsahtaen
+Vjasemskiin: -- miltä sinusta näyttää sokean Filjkan satu?
+
+Ahneesti kuunteli Vjasemski Iivana Vasiljevitshin sanoja. Ne lankesivat
+hänen sieluunsa, niinkuin kipinät riihilyhteisin; intohimo leimahti
+hänen rinnassaan ilmituleen, hänen silmänsä säihkyivät tulta.
+
+-- Afanasi, -- jatkoi tsaari, -- minä lähden näinä päivinä Susdaliin
+rukoilemaan, mutta mene sinä Moskovaan, bojari Drushina Morosowin luo;
+tiedustele hänen terveyttään: sano että minä lähetin sinut päästämään
+hänet pannastaan... Ja ota, -- lisäsi hän painavasti, -- ota kanssasi,
+arvon vuoksi, muutamia opritshnikeita.
+
+Serebrjani näki paikaltaan, kuinka Vjasemski muuttui kasvoiltaan, ja
+kuinka hurja ilo loisti hänen piirteistään, mutta hän ei kuullut, mistä
+oli puhuttu ruhtinaan ja Iivana Vasiljevitshin välillä.
+
+Jos Nikita Romanovitsh olisi aavistanut, mistä Vjasemski iloitsee, hän
+olisi unhottanut hallitsijan läsnäolon, siepannut seinästä terävän
+miekan ja halaissut Vjasemskilta rajun pään. Menettänyt olisi Nikita
+Romanovitsh oman päänsäkin, mutta hänet pelastivat tällä kertaa
+räikyvät guslit, linnan kellot ja opritsnikkien puheleminen. Ei hän
+saanut tietää mistä Vjasemski iloitsee.
+
+Viimein Iivana nousi. Kaikki hovilaiset surisivat kuin mehiläiset, kun
+ovat tulleet häirityksi pesässään. Ken vain jaksoi, nousi jaloilleen,
+ja kaikki alkoivat vuorotellen lähestyä tsaaria, saadakseen häneltä
+kuivattuja luumuja, joita hän jakeli veljeskunnalle omista käsistään.
+
+Silloin tunkeutui joukon läpi opritshnik, joka ei kuulunut
+pidoissaolijain lukuun, ja alkoi kuiskata jotakin Maljuta Skuratovin
+korvaan. Maljuta julmistui, ja vimma kuvastui hänen kasvoihinsa. Se ei
+jäänyt tsaarin terävälle silmälle salatuksi. Iivana vaati selitystä.
+
+-- Hallitsija! -- huudahti Maljuta: -- tavaton teko! Kavaluus, kapina
+sinun tsaarillista armoasi vastaan!
+
+Kuultuaan sanan "kavaluus", tsaari kalpeni, ja hänen silmänsä alkoi
+säihkyä.
+
+-- Hallitsija, -- jatkoi Maljuta: -- taannoin lähetin Moskovan
+tienoille ratsaspatrullin tiedustelemaan, miten Moskovalaiset täyttävät
+sinun tsaarillista käskyäsi. Yhtäkkiä karkasi tuntematon bojari
+orjineen ratsastajaini kimppuun. Monta lyötiin kuoliaaksi ja
+ratsupalvelijaani kovin pahasti pideltiin. Hän on itse täällä, seisoo
+oven takana, kauheasti rääkättynä. Käsketkö kutsumaan tänne?
+
+Iivana heitti silmäyksen opritshnikkeihin ja kaikkein kasvoissa näki
+hän vihaa ja harmia. Silloin hänen kasvoihinsa ilmaantui joku omituinen
+tyytyväisyyden tunne, ja hän sanoi tyynellä äänellä:
+
+-- Kutsu tänne!
+
+Kohta joukko hajaantui, ja saliin astui Matvei Homjak, pää kääreissä.
+
+
+
+
+IX Luku.
+
+Tuomio.
+
+
+Homjak ei ollut pessyt verta kasvoistaan, olipa sillä tahrannut sekä
+kääreet että vaatteensa: nähköön tsaari, kuinka hänen palvelijaansa on
+rääkätty!
+
+Lähestyessään tsaaria lankesi hän maahan ja odotti polvillaan puhumisen
+lupaa.
+
+Kaikki katsoivat uteliaasti Homjakkia. Tsaari katkasi ensiksi
+äänettömyyden.
+
+-- Kenen päälle valitat? -- hän kysyi: -- kuinka oli asia? Kerro
+järjestyksessä!
+
+-- Kenen päälle valitan, en itsekään tiedä, oikeauskoinen tsaari! Ei
+sanonut, koira, minulle sukunimeään. Mutta sinun tsaarilliselle
+armollesi vakuutan pääni kautta, että tuntematon mies on minua lyönyt.
+
+Yleinen huomio kasvoi kaksinkertaiseksi. Kaikki pidättivät
+hengitystään. Homjak jatkoi:
+
+-- Me saavuimme, hallitsija, ratsastusretkellämme Medvedevkan kylään,
+kun arvaamatta, tiesi mistä, ne kirotut karkasivat kimppuumme, tulla
+tuiskusivat kuin lumi pään päälle, pistivät ja löivät kuoliaaksi
+kymmenkunta miestä, loput sitoivat; mutta heidän bojarinsa, rosvo,
+tahtoi hirttää meidät kaikki, mutta kaksi metsäsissiä, jotka
+retkeltämme olimme ottaneet kiinni, käski hän vapauttaa ja päästää
+menemään.
+
+Homjak vaikeni ja korjasi päässään verisiä kääreitä. Epäluuloinen
+nurina kulki miehestä mieheen.
+
+Kertomus näytti uskomattomalta. Tsaari epäili.
+
+-- Kyllä, tottako sinä puhut, poikaseni? -- hän sanoi, kotkan
+silmillään katsellen Homjakin läpi: -- eiköhän pääsi ollut vähän
+pyörällä? Näinköhän et kähäkässä ole saanut vammoja?
+
+-- Minä olen valmis totuuden tähden suutelemaan ristiä, hallitsija;
+panen puheistani pääni pantiksi!
+
+-- Mutta sano, mintähden tuntematon bojari ei hirttänyt sinua?
+
+-- Lienee kenties asiaa miettinyt; ei ketään hirttänyt; antoi vaan
+ruoskilla suomia meidät kaikki.
+
+Nurkumista kuului taaskin koko seurasta.
+
+-- Montako teitä oli ratsaspatrullissa?
+
+-- Viisikymmentä miestä, minä ensimäinen kuudetta!
+
+-- Mutta montako heikäläisiä oli?
+
+-- Eipä ole mitään syntiä salattavana, heikäläisiä oli pikkuista
+vähemmän: arviolta noin kaksikymmentä tahi kolmekymmentä miestä.
+
+-- Ja te annoitte sitoa ja suomia itsenne, kuin vanhat akat! Mikä kauhu
+teidät valtasi? Olivatko kätenne kuihtuneet, vai rohkeutenne siirtynyt
+kantapäihin? Sietääpä todellakin nauramista! Ja mikä se semmoinen
+bojari on: sydän päivällä hyökkäsi opritshnikkien kimppuun? Se on
+kerrassaan mahdotonta! Olkoon, että tahtoisivat kukistaa opritshninan,
+mutta näppiä polttaa! Olkoon, että minutkin tahtoisivat syödä, mutta
+hampaat eivät pysty! Kuule: jos tahdot, että uskoisin sinua, niin
+nimitä se bojari, -- ellet, niin tunnusta valheesi. Jollet nimitä, etkä
+myönnä valhetelleesi, -- niin paha sinut perii, poikaseni!
+
+-- Korkea hallitsija! -- vastasi ratsupalvelija lujalla äänellä: --
+Jumala näkee, että puhun totta. Sinun vallassasi on rangaista minua! en
+pelkää kuolemata, pelkään valhetta; ja siitä taistelen vaikka koko
+sotajoukkoasi vastaan!
+
+Nyt hän loi silmänsä opritshnikkeihin, ikäänkuin kutsuen heitä
+todistajakseen. Äkkiä hänen katseensa kohtasi Serebrjanin katsetta.
+
+Vaikeata on kuvata mitkä tunteet Homjakin sielussa liikkuivat.
+Hämmästys, epäilys ja vihdoin häijy ilo kuvastuivat hänen piirteissään.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, nousten: -- jos tahdot tietää, kuka
+hyökkäsi meidän päällemme, surmasi tovereitamme ja antoi ruoskia meitä,
+käske tuo bojari tuolla ilmaisemaan nimensä!
+
+Kaikkein silmät kääntyivät Serebrjaniin. Tsaari rypisti karvattomia
+kulmiaan ja katseli häntä terävästi, mutta ei virkkanut sanaakaan.
+Nikita Romanovitsh seisoi liikkumattomana, tyynenä mutta kalpeana.
+
+-- Nikita, -- sanoi viimein tsaari, vitkaan lausuen joka sanan: -- tule
+tänne. Vastaa. Tunnetko tämän miehen?
+
+-- Tunnen hallitsija.
+
+-- Hyökkäsitkö sinä hänen ja hänen toveriensa päälle?
+
+-- Hallitsija, tämä mies tovereineen hyökkäsi itse kylän kimppuun...
+
+Homjak keskeytti ruhtinaan. Tuhotakseen vihollisensa päätti hän olla
+itseään säästämättä.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, -- älä kuule bojaria! Hän valehtelee
+minusta puita heiniä, koska minä olen halpa mies, ja meidän kesken
+totuus ei tule ilmi; mutta käske kiduttamaan, ja silloinpa totuus
+meidän kesken tulee ilmi; mutta käske kuuluttamaan tovereita, tahikka
+käske kiduttamaan meitä molempia lujasti, ja silloin totuus meidän
+kesken tulee ilmi.
+
+Serebrjani katsahti halveksivaisesti Homjakkiin. -- Hallitsija, -- hän
+sanoi: -- minä en kiellä tekoani. Minä hyökkäsin tämän miehen päälle,
+käskin ruoskimaan hänet tovereineen, sentähden käskin...
+
+-- Kylliksi! -- sanoi ankarasti Iivana Vasiljevitsh. Vastaa
+kysymykseeni. Tiesitkö, hyökätessäsi heidän kimppuunsa, että olivat
+minun opritshnikeitäni?
+
+-- En tiennyt, hallitsija.
+
+-- Mutta kun tahdoit hirttää heidät, sanoivatko sinulle?
+
+-- Sanoivat, hallitsija.
+
+-- Min tähden sitten luovuit hirttämästä heitä?
+
+-- Sentähden, hallitsija, että sinun tuomarisi ensin tutkisivat heitä.
+
+-- Miksi et heti alussa lähettänyt heidät tuomarien luokse?
+
+Serebrjani ei löytänyt vastausta.
+
+Tsaari loi häneen tutkistelevan katseen, ja koetti tunkeutua aivan
+hänen sielunsa sisimpään.
+
+-- Et sentähden, -- hän sanoi, -- et sentähden luopunut heitä
+hirttämästä, jättääksesi heidät tuomareille, vaan sentähden, että
+sanoivat itseään tsaarin miehiksi. Ja sinä, -- jatkoi tsaari
+karttuvalla vihalla, -- sinä tiesit, että olivat minun miehiäni, ja
+annoit ruoskia heitä?
+
+-- Hallitsija...
+
+-- Tarpeeksi! -- ärjyi Iivana. -- Tutkinto on päätetty. Veljet, -- hän
+jatkoi, kääntyen lemmikkiensä puoleen: -- sanokaa, minkä on ansainnut
+bojari, ruhtinas Nikita? Sanokaa, mitä mietitte: tahdon tietää jokaisen
+ajatuksen!
+
+Iivanan ääni oli tyyni, mutta hänen katseensa sanoi, että hän jo
+sydämessään oli ratkaissut ruhtinaan kohtalon, ja että tuho odottaisi
+sitä, jonka tuomio on helpompi kuin hänen omansa.
+
+-- Puhukaa, miehet, -- toisti hän, korottaen ääntänsä: -- minkä Nikita
+on ansainnut?
+
+-- Kuoleman! -- vastasi tsarevitsh.
+
+-- Kuolema! -- toistivat Skuratov, Grjasnoi, isä Levki ja molemmat
+Basmanovit.
+
+-- Siis kärsiköön hän kuoleman! -- sanoi Iivana kylmäverisesti. --
+sillä kirjoitettu on, joka miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukutetaan.
+Miehet, tarttukaa kiinni!
+
+Serebrjani kumarsi ääneti Iivanaa. Muutamia miehiä ympäröi hänet
+paikalla ja vei salista.
+
+Moni seurasi häntä katsoakseen mestausta; toiset jäivät paikoilleen.
+Sekavaa puhetta kuului salissa. Tsaari kääntyi opritsnikkeihin. Hänen
+muotonsa oli riemullinen.
+
+-- Veljet, -- hän sanoi; -- onko tuomio oikea?
+
+-- On, on! -- vastasivat läheiset opritshnikit.
+
+-- On, on! -- toistivat tuonempana olijat.
+
+-- Ei ole! -- sanoi yksi ääni.
+
+Syntyi hälinää opritsnikkien kesken.
+
+-- Kuka sen sanoi? Ken lausui sen sanan? Kuka sanoo, että hallitsian
+tuomio on väärä? -- kuului kaikkialta.
+
+Kaikkein kasvoissa kuvautui hämmästystä, kaikki silmät säihkyivät
+harmista. Ainoastaan yksi, julmin, ei osoittanut vihastusta. Maljuta
+oli kuolon kalpea.
+
+-- Kuka sanoo, että minun tuomioni on väärä -- kysyi Iivana, koettaen
+tehdä muotonsa niin tyyneksi kuin mahdollista. -- Joka sen sanoi,
+astukoon silmieni eteen.
+
+-- Hallitsija! -- äännähti Maljuta, kovasti liikutettuna, -- kunnon
+palvelijoittesi joukossa on nyt paljon juopuneita, paljon sellaisia,
+jotka puhuvat muistamatta, järkeään kysymättä. Älä käske etsiä sitä
+juomaria, hallitsija! Kun selviää, ei itse usko, minkälaisia puheita
+humalapäissään lasketteli!
+
+Tsaari katseli Maljutaa epäluuloisesti.
+
+-- Isä paraklisiarkka! -- hän sanoi, naurahtaen, -- kauanko siitä on,
+kun sydämesi heltyi?
+
+-- Hallitsija! -- jatkoi Maljuta; älä käske... Mutta oli jo myöhäistä.
+
+Maljutan poika oli astunut esiin ja seisoi kunnioittavaisesti Iivanan
+edessä. Maksim Skuratov oli sama opritshnikki, joka oli pelastanut
+Serebrjanin karhun kynsistä.
+
+-- Vai sinäkö Maksimushka moitit tuomiotani? -- sanoi Iivana ja katseli
+ilkeästi hymyillen milloin isää, milloin poikaa. -- No, sanoppa,
+Maksimushka, mintähden tuomioni ei ole mieleesi?
+
+-- Sentähden, hallitsija, ettet kuunnellut Serebrjania loppuun, et
+antanut hänen puolustaa itseään edessäsi, etkä edes kysynyt häneltä,
+miksikä hän tahtoi hirttää Homjakin!
+
+-- Älä kuule häntä, hallitsija! -- rukoili Maljuta: -- hän on
+päihtynyt; sinä näet, että hän on juovuksissa! Älä kuule häntä! Pois,
+juomari! kas kuinka on rähjännyt itsensä. Pois, korjaa pääsi!
+
+-- Maksim ei juonut viiniä, eikä simaa, -- huomautti häijysti
+tsarevitsh. -- Minä katselin kaiken aikaa häntä: hän ei viiksiäänkään
+kastellut!
+
+Maljuta katsoi tsarevitshiin sellaisella silmäyksellä, josta jokainen
+olisi ruvennut vapisemaan; mutta tsarevitsh arveli, ettei Maljutan
+kosto voi häntä yllättää. Iivana Julman toinen poika, hallitusistuimen
+perillinen, yhdisti itseensä melkein kaikki isän paheet ja pahat
+esimerkit, yhä enemmän ja enemmän tukahuttaen sen, mikä hänessä oli
+hyvää. Ivan Ivanovitsh ei tuntenut enää sääliä.
+
+-- Niin, -- lisäsi hän naurahtaen: -- Maksim ei syönyt eikä juonut
+päivällisissä, Häntä ei miellytä meidän elämämme. Hän inhoaa isäni
+opritshninaa!
+
+Tämän keskustelun jatkuessa Boris Godunov ei ottanut silmiään
+Iivanasta. Hän näytti tutkivan tsaarin kasvojen ilmettä ja meni
+hiljaan, kenenkään huomaamatta, ulos ruokahuoneesta.
+
+Maljuta heittäytyi tsaarin jalkoihin.
+
+-- Isäni, hallitsijani, Iivana Vasiljevitsh! -- virkkoi hän, tarttuen
+tsaarin vaatteiden liepeisin: -- tänä aamuna minä, tyhmä pölkkypää,
+sukimaton moukka, pyysin sinun lahjoittamaan minulle bojarin arvon...
+Missä oli järkeni? Mihin oli horjahtanut ihmisen aatos? Minäkö,
+saastainen orja, kävisin bojarin lakissa? Unhota, hallitsijani,
+houkkamieliset sanani, käske riisua päältäni kullattu kauhtanani, pueta
+minut niinimattoon, anna ainoastaan Maksimille anteeksi hänen
+rikoksensa! Hän on nuori, hallitsija, tyhmä, ei ajattele, mitä puhuu!
+Mutta jos ketä rankaiset, niin käske rankaisemaan minua, -- miksi
+annoin pojan juoda itsensä juovuksiin! Salli, hallitsija, minun panna
+tyhmän pääni pölkylle! Käske, niin omin käsin surmaan itseni!
+
+Surkeata oli nähdä, kuinka Maljutan kasvot rumentuivat! kuinka epätoivo
+kuvastui hänen piirteissään, jotka eivät milloinkaan ilmaisseet muuta
+kuin petomaisuutta. Tsaari purskahti nauruun.
+
+-- Ei ole syytä rangaista sinua eikä poikaasi! -- hän sanoi: -- Maksim
+on oikeassa!
+
+-- Mitä, hallitsija? -- huudahti Maljuta: -- onko Maksim oikeassa? --
+ja hänen iloinen hämmästyksensä oli puhjeta tyhmään hymyilyyn, mutta se
+katosi heti, sillä yhtäkkiä juolahti mieleensä, että tsaari pilkkasi
+häntä. Nämä nopeat muutokset Maljutan kasvoissa olivat niin tavattomia,
+että tsaari, häntä katsellessa, taas rupesi nauramaan.
+
+-- Maksim on oikeassa, -- toisti hän viimein, ottaen entisen arvokkaan
+muotonsa: -- minä pikastuin. Se on mahdotonta, että Serebrjani tieten
+taiten olisi tehnyt jotakin minua vastaan. Muistanhan minä Nikitan
+vielä ennen Litvan sotaa. Minä rakastin häntä aina. Hän oli minulle
+hyvä palvelija. Te kirotut, -- tsaari jatkoi, kääntyen Grjasnoihin ja
+Basmanoveihin, -- te aina kiihoitatte minua verta vuodattamaan. Vähänkö
+teillä on ollut kuolemanrangaistusta? Piti vielä saattaman tuomioon
+kunnon bojarini! Mitä seisotte, pedot! Juoskaa, estäkää mestaus! Tahi,
+älkää menkö! Myöhäistä! Minä luulen, että hänen päänsä jo on katkennut!
+Te kaikki saatte maksaa minulle hänen verestään!
+
+-- Ei ole myöhäistä, hallitsija, -- sanoi Godunov, palatessaan saliin.
+-- Minä käskin vähän viivyttää Serebrjanin mestausta. En miksikään
+armonosoitteeksi, vaan minä tiedän, että sinä olet armollinen, että
+monta kertaa sekä tuomitset että annat syylliselle anteeksi. Mutta
+Serebrjani on jo pannut päänsä pölkylle; pyöveli, riisuttuaan
+kauhtanan, käärittyään hihansa, odottaa sinun käskyäsi.
+
+Iivanan kasvot kirkastuivat.
+
+-- Boris, -- hän sanoi, -- tule tänne, hyvä palvelijani. Sinä yksin
+tunnet sydämeni. Sinä yksin tiedät, etten huvin vuoksi vuodata verta,
+vaan hävittääkseni kavaluuden. Sinä et pidä minua verenhimoisena. Tule
+tänne, Fjodoritsh, minä syleilen sinua!
+
+Godunov kumartui. Tsaari suuteli häntä päähän.
+
+-- Tule sinäkin, Maksim, minä ojennan sinulle käteni suudeltavaksi. Syö
+suolaa ja leipää, mutta puhu totta! Tee vastakin niin. Antakaa hänelle
+sopuliturkki!
+
+Maksim kumarsi maahan asti ja suuteli tsaarin kättä.
+
+-- Minkälainen palkka sinulle tulee? -- kysyi Iivana.
+
+-- Tavallisen sotilaan, hallitsija.
+
+-- Minä siirrän sinut päämiesten lukuun. Sinulle on tuleva muonaa ja
+kaikenlaisia tarpeita, jotka päälliköille kuuluvat. Mutta sinulla,
+näen, on kielelläsi jotakin vielä kerällä; puhu pelkäämättä, pyydä --
+mitä tahdot.
+
+-- Hallitsija! en ole ansainnut suurta armoasi, en ole mahdollinen
+saamaan kallista pukua, on minua vanhempiakin. Yhtä pyydän, hallitsija.
+Lähetä minut Litvaa vastaan sotimaan, lähetä Liivinmaahan. Tahi,
+hallitsija, lähetä Rjasaniin, tattarilaisia hätyyttämään!
+
+Jotakin epäluulon tapaista ilmaantui Iivanan silmissä.
+
+-- Miksikä mielesi niin tekisi sotia, poikani? Vai onko slobodan elämä
+ikävää?
+
+-- Ikävää, hallitsija.
+
+-- Miksikä niin? -- kysyi Iivana, luoden terävän katseen Maksimiin.
+
+Maljuta ei antanut pojan vastata. -- Hallitsija, -- hän sanoi, -- hänen
+tekisi, näet, mieli palvella sinun armoasi. Tekisi mielensä tsaarin
+käsistä myöskin saada raha kultavitjoissa. Hänellä on kuuma veri.
+Sentähden hän pyytääkin päästä tatarilaisia ja saksalaisia vastaan.
+
+-- Ei hän sentähden pyydä päästä, -- puuttui tsarevitsh puheesen, --
+vaan sentähden, että saisi pitää oman päänsä: en tahdo olla
+opritshnikkinä, siis en olekaan. Tapahtukoon minun tahtoni, eikä
+tsaarin tahdon mukaan!
+
+-- Kas niin vaan, -- sanoi Iivana pilkallisesti: -- -- vai sinä,
+Maksimushka, tahdot voittaa minut? Kas vaan, mikä sankari! Mitäpä minä
+kurja olisinkaan sinun rinnallasi! Mitäs, kun et enää tahdo
+opritshnikkinä olla, täytynee minun kai siirtää sinut tarkastajaksi!
+
+-- Oi, hallitsija! -- kiirehti Maljuta sanomaan: -- mihin vaan armosi
+tahtoo asettaa Maksimin, joka paikassa hän on valmis seuraamaan sinun
+käskyäsi! Mutta mene kotiin, Maksim, -- on myöhäinen; sano äidillesi,
+ettei odota minua; meillä on vankihuoneessa tekemistä. Kolitsheveja
+pitää kiduttaa. Mene, Maksim, mene!
+
+Maksim poistui. Tsaari käski kutsua Serebrjanin.
+
+Opritsnikit toivat hänet, kädet sidottuina, ilman kauhtanaa, paidan
+kaulus avattuna. Ruhtinaan jälessä tuli ylipyöveli, Terjoshka, hihat
+käärittyinä, välkkyvä, kirves käsissä. Terjoshka tuli, kun ei tiennyt,
+antaako tsaari Serebrjanille anteeksi, vai tahtooko ainoastaan muuttaa
+rangaistuslajia.
+
+-- Tule tänne, ruhtinas! -- sanoi Iivana. -- Poikani olivat liiaksi
+kiirehtivät kanssasi. Älä siitä suutu. Heillähän on tapa sellainen:
+kalenteriin katsomatta, niin oitis kellot soimaan! Sitä eivät mieti,
+että aina ennättää ihmisen mestata, mutta kun pää on pudonnut, -- ei
+saakkaan enää paikoilleen. Kiitos Borisille. Ilman häntä olisivat
+lähettäneet sinut toiseen maailmaan; myöhäistä olisi silloin ollut
+Homjakkia syyttää. Sanoppa, miksi hyökkäsit hänen päällensä?
+
+-- Siksi, hallitsija, että hän itse karkasi syyttömäin ihmisten
+kimppuun keskellä kylää. En tiennyt minä silloin, että hän on sinun
+palvelijasi, en siihen saakka ollut kuullut opritshninasta. Minä tein
+silloin palausmatkaa Litvasta Moskovaan, kun Homjak toverineen karkasi
+kylään ja alkoi surmata ihmisiä!
+
+-- Mutta jos olisit tiennyt heidän olevan minun palvelijoitani,
+olisitko silloin käynyt heidän kimppuunsa?
+
+Tsaari katsoi terävästi Serebrjaniin. Ruhtinas mietti hetkisen.
+
+-- Olisin silloinkin, hallitsija, -- hän sanoi suoraan, -- en olisi
+uskonut, että sinun käskystäsi murhaavat!
+
+Iivana loi ruhtinaasen synkän katseen, eikä pitkään aikaan vastannut.
+Lopulta hän keskeytti äänettömyyden.
+
+-- Hyvin vastasit, Nikita! -- hän sanoi, nyykäyttäen hyväksyvästi
+päätänsä. En sitävarten ole asettanut opritshninaa Venäjään, että
+palvelijani tappaisivat viattomia ihmisiä. Ne ovat asetettuina, juuri
+kuin hyvät koirat, varjelemaan lampaitani raatelevilta susilta, jotta
+Jumalan hirmuisena tuomiona voisin lausua profeetan sanoilla: tässä
+olen, ja ne, jotkas minulle annoit, Herra! Hyvin vastasit. Sanon koko
+mailman kuullen: sinä sekä Boris, te yksinänne olette minut tunteneet.
+Toiset eivät niin ajattele, nimittävät minua veren imijäksi, minä,
+vuodattaessani verta, kylven kyyneleissä! Veren näkevät kaikki, se on
+punanen, pistää jokaisen silmiin, mutta sydämmeni itkua ei kukaan näe,
+kyyneleet putoavat värittöminä sieluuni, mutta, juuri kuin palava
+pihka, syövät ja polttavat sitä joka päivä! (Ja näitä sanoja puhuessaan
+tsaari nosti ylös silmänsä syvän surun valtaamina). Niinkuin muinoin
+Rakel, -- hän jatkoi, (ja hänen silmänsä piilottuivat otsan alle), --
+niinkuin muinoin Rakel itki lapsiaan, niin minä, suuri syntinen itken
+kavaltajoitani ja pahantekijöitä. Vastauksesi oli hyvä, Nikita. Minä
+annan sinulle rikoksesi anteeksi. Päästäkää hänen siteensä. Mene
+tiehesi, Terjoshka, sinua ei tarvita... Tahi älä, odota pikkasen!
+
+Iivana kääntyi Homjakkiin.
+
+-- Vastaa, -- hän sanoi tuimasti, -- mitä te hurjaan tapaanne
+Medvedevkassa teitte?
+
+Homjak katsahti kieroon Terjoshkaan, sitten Serebrjaniin, kynsi sitten
+korvallistaan.
+
+-- Ärsytimme pikkasen talonpoikia! -- vastasi hän puolittain viekkaasti
+ja röyhkeästi; -- ei ole mitään syntiä salattavana; siinä olemme
+rikkoneet, että ahdistimme niitä, jotka ovat sinun epäsuosiossasi.
+Sillä, hallitsija, kylä on bojari Morosovin!
+
+Iivanan julma katse heltyi. Hän naurahti.
+
+-- Mitä, -- hän sanoi, -- oletko tyytyväinen ruhtinaan antamaan
+löylytykseen? Luulen sen riittävän sinulle? Oli miten oli, sinullekin
+annan anteeksi. Saat mennä, Terjoshka, näkyypä sattuneen sellainen
+päivä!
+
+Iivanan armollinen käytös Serebrjania kohtaan herätti maalaisbojareissa
+mielihyvän kuiskeen. Tsaarin herkkä korva kuuli tämän kuiskeen, ja
+hänen epäluuloinen ymmärryksensä selitti sen omalla tavallaan. Homjakin
+ja Terjoshkan mentyä salista, Iivana heitti läpitunkevan katseen
+maalaisbojareihin.
+
+-- Älkää luulko, -- sanoi hän ankarasti, -- nähdessänne tuomioni, että
+olen ruvennut teitä pilaamaan! -- Ja samassa hänen rauhattomassa
+sielussaan syntyi ajatus, että kenties Serebrjanikin pitää hänen
+laupeuttaan heikkoutena. Tällä hetkellä hän katui antaneensa hänelle
+anteeksi ja tahtoi parantaa virheensä.
+
+-- Kuule! -- hän virkkoi, silmäillen ruhtinasta: -- minä armahdin sinua
+tänään rehellisen sanasi tähden, enkä anteeksiantamustani peruuta.
+Mutta tiedä, että jos teet jonkun uuden rikoksen, rankaisen sinua
+vanhastakin. Silloin sinä, kun tunnossasi tunnet vääryytesi, älä yritä
+pakenemaan Litvaan tahi kaanin luo, kuten toiset tekevät, vaan vanno
+nyt minulle, että missä oletkin, sinä kaikkialla odotat sitä
+rangaistusta, jonka minä katson hyväksi sinulle määrätä.
+
+-- Hallitsija, sanoi Serebrjani, -- henkeni on sinun kädessäsi.
+Piileskellä sinua, ei ole minun tapani. -- Lupaan sinulle odottaa
+tuomiotasi enkä paeta sinun valtaasi, jos minä havaitaan johonkin
+rikokseen vikapääksi.
+
+-- Suutele sen vakuudeksi ristiä! -- sanoi Iivana juhlallisesti, ja
+kohottaen rinnassaan riippuvaa siselloittua ristiä, ojensi sen
+Serebrjanille, vilkaisten sivulta maalaisbojareihin.
+
+Kesken yleistä äänettömyyttä kuului kultaisten vitjain helinä, kun
+Iivana päästi käsistään Vapahtajan kuvan, jota Serebrjani, tehtyään
+ristinmerkin, oli suudellut.
+
+-- Mene nyt! -- sanoi Iivana: -- ja rukoile kaikkein armollisinta
+Kolminaisuutta ja kaikkia pyhiä, että varjelisivat sinua uudesta,
+vaikkapa helpostakin rikoksesta!
+
+-- Ja te, -- lisäsi Iivana, katsoen maalaisbojareihin, -- te,
+kuultuanne välipuheemme, älkää odottako uutta anteeksiantamusta
+Nikitalle, älkääkä luulko minun säälivän häntä, jos hän toisen kerran
+saa vihani syttymään!
+
+Hankittuaan tällä tavoin ikäänkuin siveellisellä oikeudella itselleen
+mahdollisuuden tulevaisuudessa saada Serebrjanin valtaansa, ilmaisi
+Iivana kasvoissaan mielihyvää.
+
+-- Poistukaa kaikki, -- hän sanoi, -- jokainen toimeensa!
+Maalaisbojarit valvokoot lakeja ja asetuksia mutta opritshnikit,
+valitut vartijani ja palvelijani, muistakaat valaanne älköötkä
+närkästykö siitä, että tänään annoin Nikitalle anteeksi: sillä
+sydämessäni ei ole puolueellisuutta läheisiä eikä kaukaisia kohtaan!
+
+Alettiin erota. Jokainen kulki kotiinsa, vieden mukanaan, mikä pelkoa,
+mikä surua, mikä vihaa, mikä erilaisia toiveita, mikä yksinkertaisesti
+pohmelon päässään. Sloboda peittyi pimeyteen, kuu nousi metsän takaa.
+Kauhealta näytti synkkä linna kupukattoineen, tornineen ja harjoineen.
+Kaukaa oli se hirviön näköinen, joka kokoonkyyristyneenä on valmis
+kavahtamaan pystyyn. Yksi ainoa ikkuna loisti ikäänkuin hirviön
+silmänä. Se oli tsaarin makuuhuone. Siellä hartaasti rukoili tsaari.
+Hän rukoili rauhaa pyhälle Venäjänmaalle, rukoili, että Herra antaisi
+hänen hävittää petoksen ja uppiniskaisuuden, sallisi hänen lopettaa
+hänen suurenmoisen työnsä: tehdä väkevät ja heikot yhdenkaltaisiksi,
+jotta Venäjällä ei toinen olisi korkeampi toistaan, jotta kaikki
+olisivat tasa-arvoisia, mutta hän yksinään kohoaisi yli kaikkien, kuni
+tammi aukealla kedolla.
+
+Tsaari rukoilee ja kumarteleiksen maahan asti. Katselivat häntä tähdet
+pihtipielillä varustetusta ikkunasta, katselivat kirkkaina,
+himmennyttyään, -- himmennyttyään juuri kuin ajatellen: voi sinua
+houkkiota, tsaari Iivana Vasiljevitsh! Sinä alotit työsi onnettomalla
+hetkellä, sinä alotit meiltä kysymättä: ei kasva kaksi yhtäläistä
+tähkäpäätä, et voi tasoittaa jyrkkiä vuoria kumpujen kaltaisiksi, ei
+ole maan päältä konsaan katoava bojarin sääty.
+
+
+
+
+X. Luku.
+
+Isä ja poika.
+
+
+Oli jo yö, kun Maljuta, kidutettuaan Kolitshevit, viralta pannun
+metropoliitan sukulaiset ja ystävät, vihdoin tuli vankilasta. Tiheät
+pilvenlonkareet riippuivat kuin vuoret slobodan yli, ennustaen pahaa
+säätä. Maljutan talossa kaikki jo makasivat. Maksim yksin ei maannut,
+hän tuli isäänsä vastaan.
+
+-- Isä, -- Maksim sanoi, -- olen odottanut sinua; minulla on puhuttavaa
+kanssasi.
+
+-- Mistä? -- kysyi Maljuta ja käänsi kuin pakosta pois katseensa.
+Grigori Lukjanovitsh ei koskaan vavissut vihollista, mutta Maksimin
+läsnäolo tuntui hänestä hankalalta.
+
+-- Minä lähden huomenna, -- jatkoi Maksim, -- anna anteeksi, isä!
+
+-- Mihin? -- kysyi Maljuta, ja tällä kertaa loi hän himmeän katseensa
+Maksimiin.
+
+-- Mihin jalka vie, isä; maa ei ole mikään puukon kärki, tilaa on
+tarpeeksi!
+
+-- Oletko tullut mielettömäksi? Ja oletpa todellakin päästäsi vialla!
+Mitä sinä tänään päivällisissä teit? kuinka kielesi kääntyikään tsaaria
+vastustamaan? Tiedätkö, kuka hän on ja kuka sinä?
+
+-- Tiedän, isä, ja tiedän, että hän siitä kiitti minua. Mutta
+kuitenkaan en saata jäädä.
+
+-- Voi sinua hupsua! Mistä sinä sen olet saanut päähäsi? Mikä sinun on
+tänään tullut? Minkätähden sinun nyt juolahti mieleesi lähtemään, kun
+tsaari suvaitsi osoittaa sinulle armonsa, ylensi sinut päämieheksi?
+Miksikä, juuri nyt?
+
+-- Minun on jo aikoja sitten tukala teidän kansaanne, isä; itse sen
+tiedät, mutta minä en luottanut itseeni, hamasta lapsuudesta olen joka
+taholta vain kuullut, että tsaarin tahto on Jumalan tahto, ettei ole
+suurempaa syntiä, kuin ajatella toisin kuin tsaari. Sekä isä Levki että
+kaikki slobodan papit ripissä selittivät minulle suureksi synniksi,
+etten ajattele teidän tapaanne. Vasten tahtoani tulin toisinaan
+miettineeksi, olenko minä yksin oikeassa, te kaikki väärässä? Pakosta
+jätin lähtemättä. Mutta tänään, -- jatkoi Maksim, ja veri kuohahti
+hänen poskilleen, tänään käsitin, että olen oikeassa. Kun kuulin
+ruhtinas Serebrjania, kun sain tietää että hän murhaamisesta oli
+rangaissut ratsujoukkoasi eikä salannut oikeata asiaansa tsaarilta,
+vaan niinkuin marttiira meni kuolemaan sen edestä, -- silloin sydämeni
+sykähti hänelle, niin kuin se ei kellekään vielä ole sykkäillyt, ja
+mielestäni hävisi horjuminen, ja minulle kävi päivän selväksi, että
+totuus ei ole teidän puolellanne.
+
+-- Hän vainen on sinulta mielen vienyt' -- huusi Maljuta, joka jo
+muutenkin oli Serebrjanille vihoissaan -- vai hän sinulta on mielen
+vienyt! Joutukoon hän vaan minun kynsiini, ei hän pikaisella kuolemalla
+niistä pääse, koira!
+
+-- Herra varjelkoon häntä joutumasta sinun käsiisi! -- sanoi Maksim,
+tehden ristinmerkin; -- Hän ei ole salliva, että sinä hävität kaiken,
+mikä Venäjänmaassa on hyvää! Niin -- jatkoi Maljutan poika innostuneena
+-- tuskin näin Nikita Romanitshin, kun ymmärsin, että hänen kanssansa
+syntyisi elää yksissä, ja sainpa halun pyytää häntä ottamaan minut
+luokseen, mutta lähestyminen kävi omalle tunnolleni: silmäni eivät
+kohoa hänen luokseen, niin kauan kuin käyn tässä puvussa!
+
+Maljuta kuunteli poikaansa, ja kaksi tunnetta taisteli hänessä
+keskenään. Hänen mielensä teki ärjyä Maksimille, tallata häntä
+jaloillaan ja saattaa hänet uhkauksillaan kuuliaisuuteen, mutta
+pakollinen kunnioitus hillitsi hänen vihaansa. Hän oivalsi
+vaistomaisesti, ettei uhkaus nyt vaikuta, ja halpamielisyydessään alkoi
+hän mietiskellä muita keinoja pidättääkseen poikaansa.
+
+-- Maksimushka! -- hän sanoi, tekeytyen niin lempeännäköiseksi, kuin
+hänen pedonnaamansa salli, -- et ole oikeaan aikaan alottanut
+lähtemistäsi! Sinun sanasi kelpasi tänään tsaarille. Vaikkapa sinä
+säikäytitkin minua aikalailla, niin nähtävästi pyhät ovat meitä
+auttaneet ja pehmittäneet isämme, hallitsijamme sydämen. Sen sijasta
+että olisi rangaissut, kiitti hän sinua, lisäsipä palkkaasi ja
+lahjoitti sinulle sopuliturkin! Katsohan, jollet sinä nyt kohoa
+korkealle! Mutta sitä paitsi, miks'ei sinun täällä käy eläminen?
+
+Maksim heittäytyi Maljutan jalkoihin.
+
+-- En voi elää täällä, isäni, en voi! Voimani eivät riitä kotiin
+jäämään! En kestä kaiket päivät kuulla itkua ja valitusta, en kärsi
+katsoa, että isäni on... Maksim herkesi.
+
+-- No? -- sanoi Maljuta.
+
+-- Että isäni on -- pyöveli! -- änkytti Maksim ja loi maahan katseensa,
+ikäänkuin säikähtyneenä, että oli saattanut isälleen sanoa sellaisen
+sanan.
+
+Mutta Maljuta ei hämmästynyt tästä nimityksestä. -- Ero on pyöveleillä!
+-- hän virkkoi, vilkaisten tuvan nurkkaan. -- Toinen on alhainen
+ihminen, toinen päämies, toinen mestaa tavallisia varkaita, toinen
+bojareita, jotka järsivät tsaarin valtaistuinta ja valmistavat tuhoa
+koko valtakunnalle. Minä en rosvoihin käy käsiksi; minun kirveeni
+katkasee ainoastaan kavaltavain hojarien kaulat!
+
+-- Vaikene, isä! -- sanoi Maksim, nousten seisomaan: -- älä murra
+sydäntäni sellaisilla puheilla! Kuka niistä, jotka sinä olet saattanut
+turmioon, on vehkeillyt tsaaria vastaan? Kuka heistä on valtakuntaa
+häirinnyt? Et heidän rikostensa takia, vaan oman pahuutesi vuoksi
+katkot sinä bojarien kauloja! Jollei sinua olisi, olisi tsaarikin
+lempeämpi. Mutta te etsiskelette kavaluutta, kiduttamalla te pakotatte
+tunnustamaan, te, te olette kaikkeen vereen vikapäät! Älä, isä, älä
+vihoita Jumalaa, älä kielittele bojareita, vaan sano kernaammin, että
+juurineen tahdot eroituksetta hävittää koko bojarisäädyn!
+
+-- Ja mistä syystä sinä heitä niin puolustat? -- sanoi ilkeästi
+hymyillen Maljuta. -- Vai onko sinun hauska nähdä, että, kuinka pulska
+ja kaunis oletkin, sinä yhä heidän kesken jäät viimeiseksi? Voipiko
+yksikään heistä käydä sinun rinnallesi? Millä he ylpeilevät meidän
+edessämme? -- Muusta maasta, niinkö arvelet, Herra on heidät muokannut?
+Jos rikkaudellaan pöyhkeilevät, niin antakaa aikaa, hyvät herrat!
+Tsaari ei unhota uskollisia palvelijoitaan; jahka vaan Kolitshevit
+saavat kuolemanrangaistuksensa; niin heidän tavaransa eivät joudu
+kenenkään muun, kuin juuri meidän omiksi. Tarpeeksipa olen niiden
+kirottujen kanssa piinakammiossa saanut rähkiä, jänteviä ne koirat
+ovat, sitä ei sovi kieltää.
+
+Katkera viha kiehui Maljutan sydämessä, mutta hän toivoi vielä
+voittavansa Maksimin ja sovitti suunsa lempeesen hymyyn. Ei soveltunut
+sellainen hymyily Maljutalle, ja katsellessaan sitä, Maksimin kävi
+peloksi.
+
+Mutta Maljuta ei sitä huomannut.
+
+-- Maksimuska, -- hän sanoi, ketähän varten minä sitten olen rahoja
+koonnut? Ketä varten puuhaan ja työskentelen? Älä lähde luotani, jää
+kanssani. Sinä olet vielä nuori, et ole vielä ollut sotarinnassa. Älä
+lähde luotani! Muista, että minä olen isäsi! Kun katselen sinua, niin
+riemusta sydämeni sykähtelee, juuri kuin tsaari olisi minua kiitellyt,
+tahi tarjonnut kätensä suudeltavakseni, mutta jos ken sinua loukkaisi,
+niin luulen, että söisin hänet elävältä!
+
+Maksim oli ääneti. Maljuta koetti ottaa mitä suopeimman muodon.
+
+-- Näinköhän sinä, Maksimushka, et ensinkään rakasta minua? näinköhän
+sydämessäsi ei mikään tunne puhu puolestani?
+
+-- Ei mikään, isäni!
+
+Maljuta salasi kiukkunsa.
+
+-- Mutta mitä tsaari sanoo, kun saapi tiedon lähdöstäsi, jos luulee
+sinun karanneen luotaan?
+
+-- Hänenpä luotaan minä lähdenkin, isäni. Minut valtaa kauhistus.
+Tiedän, että Jumala käskee häntä rakastamaan, mutta kun toisen kerran
+näen millaisia töitä hän tekee, niin koko sisustaani karmii. Tahtoisinpa
+rakastaa, mutta sydän ei salli. Kun lähden slobodasta, eikä enää
+viatointa verta ole silmäini edessä, silloin, suokoon Jumala, rakastan
+uudestaan tsaaria. Mutta jollei minun onnistu rakastua, niin palvelenpa
+häntä kuitenkin, mutta en opritshnikkinä!
+
+-- Mutta miten käy äitisi? -- sanoi Maljuta, turvautuen viimeiseen
+keinoon. -- Hän ei kestä sellaista surua! Saatat surman vanhukselle!
+Katsohan, miten raihnas hän, raukka, on!
+
+-- Laupias Jumala ei hylkää äitiäni, -- vastasi huoaten Maksim. -- Äiti
+antaa minulle anteeksi.
+
+Maljuta alkoi kävellä tuvassa edestakaisin.
+
+Kun hän seisahtui Maksimin eteen, suopea muoto, johon hän oli
+kasvojensa piirteet pakottanut, oli kokonaan kadonnut. Karkeat kasvonsa
+ilmaisivat ainoastaan taipumatonta tahtoa.
+
+-- Kuule, maitosuu, -- hän sanoi, muuttaen käytöksensä ja äänensä, --
+tähän asti olen sinua pyytänyt, mutta kas nyt, mitä sanon sinulle: en
+anna sinulle matkallesi siunausta. En laske sinua lähtemään. Mutta
+jollet järkiisi tule, pakotan sinut huomenna omin käsin mestaamaan
+tsaarin vihollisia. Kenties, kun itse veristät valkeat kätesi, herkeät
+isääsi halveksimasta!
+
+Maksim kalpeni Maljutan puheesta eikä vastannut mitään. Tiesihän hän,
+että luja on Grigori Lukjanovitshin sana, eikä mikään murra hänen
+isällistä tahtoaan.
+
+-- Kas, -- jatkoi Maljuta, -- olenpa haastellut kanssasi, kohta on
+keskiyö, aika on viedä tsaarille vankilan avaimet. Kas, sadettakin on
+tullut. Annappa viittani. Katsos vaan, kuinka ketteräksi olet käynyt!
+Tahdon matkustaa, täällä en voi elää! Anna hänelle mukiin -- saapa
+minutkin pian yhtymään mielipiteesensä! Ei, veli, aikaseen olet siipesi
+levittänyt! Toisellaisia miehiä kuin sinä olen masentanut! Kyllä minä
+opetan tottelemaan! Oh, mikä hirveä ilma! Annappa lakkini. Mikä salama!
+kas kuinka taivas aukenee! juuri kuin koko sloboda olisi syttynyt
+ilmituleen. Sulje ikkuna ja mene levolle, kenties hupsutukset ovat
+aamuksi hälvenneet päästäsi. Mutta Serebrjanisi kyllä vielä tapaan!
+Kyllä hänelle tämän maksan!
+
+Maljuta läksi. Jäätyään yksikseen Maksim alkoi miettiä.
+
+Kaikki oli hiljaa talossa, ainoastaan ulkona raivosi ukonilma, ja aika
+ajoin tuuli, ikkunasta tunkeutuneena, heilutti seinällä riippuvia
+kahleita ja käsirautoja, jotka lyöden toisiaan vastaan soivat kamalalla
+raudanäänellä. Maksim meni käytävälle, joka johti ylikertaan hänen
+äitinsä luo. Hän kumartui ja alkoi kuunnella. Kaikki oli vaiti
+yläkerrassa. Maksim nousi hiljaa jyrkkiä portaita ja pysähtyi oven
+eteen, jonka takana hänen äitinsä lepäsi.
+
+-- Herra Jumala! -- sanoi Maksim itsekseen. -- Sinä näet sydämeni;
+tunnet ajatukseni! Sinä tiedät, Herra, etten minä ylpeydestä enkä
+kovakorvaisuudesta ole isälleni tottelematon! Anna minulle anteeksi,
+Jumalani, jos rikon sinun käskyäsi vastaan! Myös sinä äitini, anna
+minulle anteeksi! Jätän sinut tietämättäsi, lähden pois saamatta
+siunaustasi; tiedän, äitiseni, että murran sydämesi, mutta sinä et
+olisi hyvälläsi päästänyt minua! Anna anteeksi minulle, äiti kultani,
+et milloinkaan näe minua enää!
+
+Maksim laskeusi huoneen kynnykselle ja kosketti sitä otsallaan. Sitten
+hän muutaman kerran risti silmiänsä, astui portaita alas ja meni
+pihalle. Sade virtasi niin vihaisesti, kuin olisi suuttunut koko
+Jumalan luontoon. Pihalla ei ollut elävää sielua. Maksim meni talliin,
+tallirengit nukkuivat. Hän itse talutti pilttuusta lemmikkihevosensa ja
+satuloitsi sen. Iso kahlekoira, sidottuna oven viereen, alkoi vikistä
+ja ulvoa, juuri, kuin tuntien eronhetken tulevan. Se oli pörheä
+susikoira. Pitkä ja karhea, tummanruskea karva putosi epäjärjestyksessä
+sen mustalle kuonolle, niin ettei tuskin ensinkään sen viisaita silmiä
+ollut näkyvissä. Maksim silitti koiraa, ja se pani mustat käpälänsä
+hänen olkapäilleen ja alkoi nuolla hänen kasvojaan.
+
+-- Hyvästi, Bujan, -- sanoi Maksim, -- vartioitse meidän taloamme,
+palvele uskollisesti äitiä. -- Hän hyppäsi satulaan, ajoi portista ulos
+ja lennätti pois vanhempainsa talosta.
+
+Vielä ei hän ollut ennättänyt maavallille saakka, kuin kuuli äänekkään
+haukunnan ja näki Bujanin, joka hyppeli ratsun ympärillä, iloiten, että
+oli reväissyt itsensä kahleesta ja saattoi seurata herraansa.
+
+
+
+
+Xl Luku.
+
+Öinen juhlakulku.
+
+
+Sillä välin kuin Maljuta haasteli poikansa kanssa, jatkoi tsaari
+rukoilemistaan. Jo hiki tippui hänen kasvoistaan; jo veriset pilkut,
+jotka olivat tulleet korkealle otsalle entisistä maahan asti
+ulottuvista kumarruksista, alkoivat selvemmin ilmestyä uusista
+kumarruksista; äkkiä kahina huoneessa sai hänet kääntymään. Hän näki
+imettäjänsä, Onufrevnan.
+
+Vanha oli hänen imettäjänsä. Hänet oli ottanut Verhiin jo autuas
+suuriruhtinas Vasili Ivanovitsh-vainaja; hän oli palvellut jo Jelena
+Glinskiä. Iivana oli syntynyt hänen sylissään. Iivanan kuoleva isä oli
+siunannut hänet. Sanottiin Onufrevnasta, että paljo on hänen
+tiedossaan, josta muilla ei ole aavistustakaan. Tsaarin ala-ikäisenä
+ollessa Glinskit pelkäsivät häntä, Shuiskit ja Bjelskit koettivat
+kaikin tavoin suositella häntä.
+
+Monta salattua seikkaa tiesi Onufrevna ennustaa, eikä koskaan
+erehtynyt. Ruhtinas Telepnevin ollessa mahtavimmillaan -- Iivana oli
+silloin neljän vuoden vanha -- oli hän ennustanut ruhtinaalle, että hän
+kuolisi nälkään. Niinpä kävikin. Monta vuotta oli niistä ajoin kulunut,
+mutta kuitenkin säilyi tämä ennustus tuoreena vanhusten muistissa.
+
+Nyt Onufrevna melkein oli päättänyt kymmenennen kymmenensä. Hän kävi
+niin kumarruksissa, että näytti melkein kahdeksi taittuneelta; hänen
+kasvojensa iho oli niin kurtistunut, että se alkoi olla puunkuoren
+kaltainen, ja niinkuin vanhalle kuorelle keräytyy sammalta, samoin
+Onufrevnan leualle oli keräytynyt karvoja harmaina tupsuina. Hampaita
+hänellä jo aikoja sitten ei ollut, silmät näyttivät sammuneen, pää
+tutisi suonenvedontapaisesti.
+
+Onufrevna nojautui luisevalla kädellään sauvaan. Kauan katseli hän
+Iivanaa, imien kellastuneita huuliaan, juurikuin jotakin pureskelisi
+tahi itsekseen höpisisi.
+
+-- Mitä? -- sanoi vihdoin imettäjä kumealla, värisevällä äänellä, --
+rukoilet, isäseni? Rukoile, rukoile, Iivana Vasiljevitsh! Paljon
+sinulla on vielä anteeksi rukoiltavaa! Jospa vain vanhat synnit
+rasittaisivat sieluasi! Onhan Herra armollinen, kentiesi hän antaisikin
+anteeksi! Mutta sinultahan ei mene päivääkään, ettei uutta syntiä tule,
+mutta toisinaanpa kaksi, vieläpä kolmekin päivässä!
+
+-- Herkeä, Onufrevna, -- sanoi tsaari nousten, -- itse et tiedä mitä
+puhut.
+
+-- Enkö tiedä, mitä puhun! Olenkohan minä menettänyt järkeni, vai mitä?
+
+Ja vanhuksen elottomat silmät alkoivat äkkiä leimuta.
+
+-- Mitä sinä tänään ruokapöydässä teit? Miksikä bojarin myrkytit? Sinä
+ajattelit, etten minä muka tietäisi! Mitä? miksi kulmakarvojasi
+rypistelet? Mutta odotahan, kunnes kuolonhetkesi lähestyy, odota vaan.
+Silloin syntisi takertuvat sinuun, kuin tuhannen tuhatta puutaa;
+silloin painavat sinut helvetin pohjaan! Mutta perkeleet hyppivät
+vastaan ja tarttuvat sinuun koukuillaan!
+
+Vanhus rupesi taasen vihaisesti pureskelemaan.
+
+Palava rukous oli valmistanut tsaaria hurskaisiin mietelmiin. Vilkas
+mielikuvitus oli jo useasti luonut hänen silmäinsä eteen tulevan koston
+kuvan, mutta tahdon voima oli voittanut haudan tuonpuoleisten vaivain
+pelvon. Iivana uskotteli itselleen, että ihmissuvun vihollinen herätti
+hänessä tätä pelkoa samoinkuin omantunnon vaivojakin, viekotellakseen
+Herran voideltua hänen korkeista tehtävistään. Perkeleen viekkautta
+vastaan asetti tsaari rukouksen, mutta usein hän lannistui
+mielikuvituksen kiivaasta ryntäyksestä. Silloin epätoivo tarttui häneen
+kuin rautakynsillä. Hänen tekojensa vääryys näyttäytyi kaikessa
+alastomuudessaan ja kauheasti ammottelivat hänen edessään helvetin
+kuilut. Mutta tätä ei kestänyt kauan. Pian Iivana voitti heikkoutensa.
+Suuttuneena itseensä ja pimeyden henkeen alkoi hän taas, helvetin
+uhaksi ja omantunnon tukahuttamiseksi, verisiä tekojaan, eikä koskaan
+ollut hänen julmuutensa suurempi, kuin tällaisen pakollisen heikkouden
+jälkeen.
+
+Lähenevä ukonilma ja Onufrevnan profeetallinen ääni oli saattanut hänet
+ajattelemaan helvettiä, ja tämä ajatus valtasi hänet kuin horkan
+väristys. Hän istui tuolille. Hänen hampaansa kalisivat.
+
+-- No, mitä, isäseni? -- sanoi Onufrevna, tehden äänensä lempeämmäksi,
+-- mikä sinuun on tullut? Oletko sairastunut, vai mitä? Niin onkin,
+olet sairastunut! Minähän pelästytin sinut. Mutta ei ole tarvista,
+lohduta itsesi, isäseni, vaikka ovatkin suuret sinun syntisi, on
+Jumalan armo kuitenkin suurempi! Mutta tee katumus ja parannus, äläkä
+enää tee syntiä. Minäkin rukoilen, rukoilen edestäsi päivin ja öin,
+mutta nyt olen rukoileva sitä enemmän! Mitä tästä sanoisin? Jopa
+kernaammin itse olen paratiisiin pääsemättä, kun vaan sinut voin
+rukouksillani pelastaa!
+
+Iivana katseli imettäjäänsä, hän juurikuin hymyili, mutta hymyily hänen
+ankaroissa kasvoissaan ei ollut ystävällinen.
+
+-- Kiitoksia, Onufrevna, kiitoksia, tuntuu helpommalta; mene Jumalan
+haltuun!
+
+-- Vai helpommalta! Miten lohdutat itsesi, mihin pelko on joutunut! jo
+tuumasit ajaa minut pois: mene, sanoit, Herran haltuun? -- Mutta älä
+sinä luota liiaksi Jumalan pitkämielisyyteen, isäseni. Sinua varten ei
+itse Herrallakaan riitä kärsivällisyyttä. Hän luopuu sinusta, saat
+nähdä, mutta saatana iloitsee suuresti ja ottaa asuntonsa sinuun. No,
+kas, taas aloit vavista! Ei tekisi pahaa sinun juoda pikkasen
+piittinää. Juo hiukkasen piittinää, isäseni! Isälläsikin oli tapana
+yöksi juoda piittinää, Herra olkoon hänelle armollinen! Ja äitisi,
+antakoon Jumala hänen sielullensa rauhaa, rakasti piittinää. Ja
+piittinällähän juuri ne kirotut Shuiskit myrkyttävät hänet.
+
+Vanhus ikäänkuin unhotti itsensä. Hänen silmänsä sammuivat; hän alkoi
+taas pureskella huuliaan, ja hänen päänsä tutisi lakkaamatta.
+
+Äkkiä jokin napsautti akkunaan. Iivana Vasiljevitsh säpsähti.
+
+Vanhus risti vapisevalla kädellä silmiänsä.
+
+-- Kas, -- hän sanoi, sade on virrannut! Salamakin alkaa leimahdella!
+Mutta kas, tuolla jyrisee ukkonenkin, isäseni, Herra armahda meitä!
+
+Ukonilma yhä koveni kovenemistaan, ja pian koko taivas kajahteli
+alinomaisesta jylinästä ja lakkaamattomat salamat risteilivät toisiaan.
+
+Jokaisesta ukkoseniskusta säpsähti Iivana.
+
+-- Kas, kuinka sinä väriset, isäseni! Odotahan vähäsen, minä käsken
+varistamaan sinulle piittinää...
+
+-- Ei tarvitse, Onufrevna, minä olen terve...
+
+-- Terve! Ei sitä ainakaan kasvoistasi näe. Sinun pitäisi panna
+vuoteelle maata, ja peitteellä peittää itsesi. Ja minkälainen vuode
+sinulla oikeastaan on! Paljaat laudat. Onpa sinulla mielitekosi! Onko
+se tsaarin tekoa. Jollekin munkille kai sopisi, mutta et sinä ole
+mikään munkki.
+
+Iivana ei vastannut. Hän kuunteli jotakin.
+
+-- Onufrevna, -- sanoi hän äkkiä peloissaan, -- kuka siellä käy
+etehisessä? Minä kuulen jonkun askeleet.
+
+-- Kristus siunatkoon sinua, isäseni, kuka nyt kävisi. Kuulit väärin.
+
+-- Tulee, tulee joku! -- Tulee tänne! Katso, Onufrevna!
+
+Vanhus avasi oven. Kylmä tuulenhenki huokui huoneesen. Oven takana
+näyttäytyi Maljuta.
+
+-- Kuka se on? -- kysyi tsaari, hypäten pystyyn.
+
+-- Se on sinun punakarvanen koirasi, isäseni, -- vastasi imettäjä,
+vihaisesti katsellen Maljutaa, -- Grishka Skuratov, kas, kuinka
+säikäytti, kirottu!
+
+-- Lukjanovitsh! -- sanoi tsaari, iloissaan lemmikkinsä tulosta: --
+hyvä ettäs tulit, mistä?
+
+-- Vankihuoneesta, hallitsija; olin tutkintoa pitämässä, toin avaimet!
+-- Maljuta kumarsi syvään tsaarille ja vilkasi sivultapäin imettäjään.
+
+-- Avaimet! -- murahti vanhus; -- kyllä sinua poltetaan toisessa
+maailmassa tulisilla avaimilla, sinä sen saatana! Jumalaut, saatana!
+Kasvosikin ovat pirulliset! Kyllä joku toinen, mutta sinä et vältä
+ijankaikkista tulta! Saat, Grishka, kaikista panettelemisistasi
+nuoleskella palavia paistinpannuja. Sinä, kirottu, kiehut vielä
+pihkassa, muista minun sanoneeni!
+
+Salama valasi uhkaavaa vanhusta, ja kauhean näköinen hän oli, siinä kun
+seisoi, sauva pystyssä ja silmät välkkyvinä.
+
+Itse Maljuta tunsi vähän pelkoa, mutta Iivanaa rohkaisi lemmikin
+läsnäolo.
+
+-- Älä kuuntele häntä, Lukjanitsh, -- hän sanoi, -- tiedä asiasi, älä
+välitä akkojen jaarituksista. Mutta sinä, vanha hupsu, mene, jätä
+meidät!
+
+Onufrevnan silmät välähtivät uudelleen.
+
+-- Vanha hupsu! toisti hän: -- olenko minä vanha hupsu? Te muistatte
+minua toisessa maailmassa, molemmat muistatte! Kaikki sinun suosikkisi,
+Vanja, kaikki saavat palkkansa, vielä tässä elämässä saavat, sekä
+Grjasnoi että Basmanov ja Vjasemski: jokaiselle annetaan tekojensa
+mukaan, mutta tämä, -- jatkoi hän, osoittaen kepillään Maljutaa, --
+tämä ei saa palkkaansa; hänen teoilleen ei maan päällä ole olemassakaan
+vastaavata vaivaa: hänen rangaistuksensa on syvimmässä helvetissä;
+siellä hänellä on paikkansa valmis, pirut odottavat häntä ja
+iloitsevat! Sinullekin on siellä paikka, Vanja, suuri, lämmin paikka!
+
+Vanhus meni ulos, laahaten jalkojaan ja tömistäen kepillään.
+
+Iivana oli kalpea. Maljuta ei puhunut sanaakaan. Vaitioloa kesti
+kotvasen aikaa.
+
+-- Mitä, Lukjanovitsh, -- sanoi vihdoin tsaari, -- tunnustivatko
+Kolitshevit?
+
+-- Eivät vielä, hallitsija. Mutta kylläpähän tunnustavat, minun
+huostassani eivät kauan vaiteliaina pysy.
+
+Iivana ryhtyi kysymyksen yksityiskohtiin. Keskustelu Kolitsheveista
+antoi hänen ajatuksilleen toisen suunnan.
+
+Hän luuli voivansa nukahtaa. Lähetettyään Maljutan luotaan, heittäytyi
+hän vuoteelle ja nukkui.
+
+Hänet herätti juurikuin äkillinen kolkutus.
+
+Huonetta valasivat himmeästi pyhän kuvain lamput. Kuun säde, tunkeutuen
+läpi matalan ikkunan, viskeli valonsäteitä tulisijan maalatuille
+kaakeleille. Tulisijan takana sirkutti sirkka. Hiiri nakersi jossain
+puuta.
+
+Kesken tätä hiljaisuutta rupesi Iivana Vasiljevitshia taaskin
+kauhistuttamaan.
+
+Äkkiä hänestä näytti, että siltapalkki kohoaa, ja sen alta katselee
+myrkytetty bojari.
+
+Sellaisia näkyjä tapahtui Iivanalle usein. Hän piti niitä paholaisen
+vehkeinä. Karkoittaakseen aaveen, risti hän silmiänsä.
+
+Mutta aave ei kadonnutkaan, kuten ennen tapahtui. Kuollut bojari
+katseli häntä yhtämittaa kulmiensa alta. Ukon silmät olivat yhtä
+mullillansa, kasvot yhtä siniset kuin päivällisillä, jolloin hän
+tyhjensi Iivanan lähettämän pikarin.
+
+"Taaskin koettelemus!" ajatteli tsaari; "mutta minä en antaudu saatanan
+viettelyksiin, minä rikon pirun paulat. Jumala nouskoon ja hänen
+vihollisensa hajaantukoot!"
+
+Kuollut nousi verkkaan lattian alta ja läheni Iivanaa.
+
+Tsaari tahtoi huutaa, mutta et voinut. Hänen korvissaan soi kauheasti.
+
+Kuollut kumarsi Iivanan edessä.
+
+-- Ole tervehditty, Iivana, -- virkkoi kumea, aaveentapainen ääni, --
+katso, minä kumarran sinua, joka olet surmannut minut syyttömästi!
+
+Nämät sanat kajahtivat ihan Iivanan syvimpään sydänsopukkaan. Hän ei
+tiennyt, aaveitako hän oli kuullut, vai oliko hänen oma ajatuksensa
+pukeutunut korvin kuultavaksi ääneksi.
+
+Mutta nyt kohosi toinen siltapalkki; sen alta näkyivät rajaherra Danila
+Adashevin kasvot, jonka Iivana oli mestannut neljä vuotta sitten.
+
+Adashev nousi myös lattian alta, kumarsi tsaarille ja sanoi:
+
+-- Ole tervehditty Iivana, katso, minä kumarran sinua, joka olet
+mestannut minut syyttömästi!
+
+Adashevin jälkeen esiintyi bojaritar Maria, joka mestattiin lapsineen.
+Hän nousi lattian alta viiden poikansa kanssa. Kaikki kumarsivat
+tsaarille, ja jokainen sanoi:
+
+-- Ole tervehditty, Iivana, katso, minä kumarran sinua!
+
+Sitten näyttäytyivät ruhtinas Kurljatev, ruhtinas Obolenski, Nikita
+Sheremetjev ja toiset Iivanan mestaamat tahi tappamat.
+
+Tupa täyttyi kuolleilla. Kaikki kumarsivat syvään tsaarille, kaikki
+sanoivat:
+
+-- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, katso, me kumarramme
+sinua!
+
+Nyt nousi munkkeja, erakoita, nunnia, kaikki mustissa puvuissa, kaikki
+kalpeina ja verisinä.
+
+Nyt näyttäytyivät ne sotilaat, jotka tsaarin kanssa olivat olleet
+Kasaanin edustalla.
+
+Heissä ammotti hirveitä haavoja, mutta ei sodassa saatuja, vaan
+pyövelin tekemiä.
+
+Nyt ilmestyi neitsykäisiä revityissä vaatteissa ja nuoria vaimoja
+rintalapsineen. Lapset ojensivat Iivanaa kohti veristyneet kätensä ja
+sopersivat:
+
+-- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, joka olet surmannut meidät
+syyttömästi!
+
+Huone täyttyi yhä enemmän aaveista. Tsaari ei enää voinut eroittaa
+mielikuvitusta todellisuudesta.
+
+Aaveiden sanat toistettiin satakertaisin äänin. Kuolonrukoukset ja
+ruumisvirret kajahtivat samaan aikaan ihan Iivanan korviin. Hänen
+hivuksensa nousivat pystyyn.
+
+-- Elävän Jumalan nimessä, -- hän lausui, -- jos te olette pahoja
+henkiä, vihollisen voiman lähettämiä -- poistukaa! Jos te todella
+olette niitten ihmisten sielut, jotka minä olen mestauttanut --
+odottakaa Jumalan hirmuista tuomiota! Herra on tuomitseva minun ja
+teidän välillä!
+
+Kuolleet itkeä nyyhkyttivät ja alkoivat liehua Iivanan ympärillä, kuin
+vihurin kiidättämät syksyiset lehdet. Surullisemmalta kaikui
+ruumisvirsi, sade pieksi taasen ikkunaa, ja keskellä myrskyn pauhinaa
+oli tsaari kuulevinänsä pasuunain toitotukset ja äänen kutsuvan: --
+Iivana, Iivana, tuomiolle, tuomiolle!
+
+Tsaari huudahti kovasti. Kamaripalvelijat riensivät viereisestä
+huoneesta makuuhuoneesen.
+
+-- Nouskaa! -- huusi tsaari: -- ken nyt nukkuu. Viimeinen päivä on
+alkanut, viimeinen hetki on tullut. Kaikki kirkkoon! Kaikki minun
+jälessäni!
+
+Hovilaiset alkoivat hääriä. Kellojen soitto kajahteli. Heti kun
+nukkuvat opritshnikit kuulivat tutun äänen, hypähtivät he vuoteiltaan
+ja kiirehtivät pukeutumaan.
+
+Moni heistä jatkoi vielä juomistaan Vjasemskin luona. He istuivat
+maljain ääressä ja lauloivat iloisia lauluja. Kuultuaan äänen he
+kavahtivat pystyyn ja pukivat mustat munkkikaaput kalliiden
+kauhtanainsa päälle, mutta päänsä peittivät he korkeilla hiipoilla.
+
+Koko sloboda joutui liikkeelle. Jumalan Äidin kirkko oli kirkkaasti
+valaistu. Levostaan häirityt asukkaat syöksivät porteille ja näkivät
+paljouden tulia linnassa liehuvan huoneesta huoneesen. Sitten tulet
+muodostivat pitkän jonon, ja saatto luikerteli käärmeenä ulkokäytäviä
+pitkin, jotka yhdistivät linnan Jumalan temppelin kanssa.
+
+Kaikki opritshnikit, puettuina samalla tapaa hiippoihin ja mustiin
+kaapuihin, kantoivat soitsuja. Niiden loisto väreili kummallisesti
+leikellyillä patsailla ja seimen koristuksilla. Tuuli liehutti kaapuja,
+mutta kuutamo yhdessä tulen kanssa heijasteli kullalle, helmille ja
+kalleille kiville.
+
+Edellä kulki tsaari, munkiksi puettuna, löi rintaansa ja rukoili,
+äänekkäästi itkien:
+
+-- Jumala, armahda minua syntistä! Armahda minua saastaista eläintä!
+Armahda minun ilettävää päätäni. Anna, Herra, minun syyttömästi
+surmaamaini sieluille rauha!
+
+Temppelin ovella Iivana meni tainnoksiin.
+
+Soitsut valasivat eukkovanhusta, joka istui portailla. Hän ojensi
+tsaarille vapisevan kätensä.
+
+-- Nouse, isäseni! -- sanoi Onufrevna: -- minä autan sinua. Kauan sinua
+odotin. Käykäämme, Vanja, sisään, rukoilkaamme yhdessä!
+
+Kaksi opritshnikkiä nostivat tsaaria kainalosta. Hän meni kirkkoon.
+
+Uusia saattoja, myöskin mustissa kaapuissa ja korkeissa hiipoissa,
+riensi kaduilla, palavat soitsut käsissä. Temppelin ovi nieli yhä uusia
+ja uusia opritshnikeita, ja pyhäin jättiläiskuvat katselivat heitä
+vihaisin silmin korkeilta seiniltä ja kirkon kupukatoista.
+
+Keskellä siihen saakka hiljaista yötä kajahti monen sadan ääninen
+laulu, ja kauaksi kuului kellojen kumina ja psalmien veisaaminen.
+
+Vangit kammioissaan kavahtivat pystyyn, kilistäen kahleitaan ja
+alkoivat kuunnella.
+
+-- Tsaari pitää yöllistä jumalanpalvelusta, -- he sanoivat. --
+Pehmennä, Herra, hänen sydämensä, vuodata lempeyttä hänen sieluunsa!
+
+Slobodan pienet lapset, jotka olivat nukkuneet äitiensä vieressä,
+heräsivät peloissaan ja alkoivat itkeä.
+
+Moni äiti ei pitkään aikaan voinut rauhoittaa pienokaistansa.
+
+-- Vaiti! -- hän sanoi viimein: -- vaiti, ettei Maljuta kuule!
+
+Ja Maljutan nimeä mainitessa lapsi herkesi itkemästä, peloissaan se
+painoi itsensä äidin rintaa vastaan, ja keskellä yöllistä hiljaisuutta
+kaikuivat taas opritshnikkien psalmit ja kellojen taukoamaton helinä.
+
+
+
+
+XII Luku.
+
+Panettelu.
+
+
+Aurinko nousi, mutta iloista aamua ei tullut Maljutalle. Palattuaan
+kotiinsa, hän ei löytänytkään poikaansa ja arvasi, että Maksim oli
+ainiaksi jättänyt Slobodan. Suuri oli Grigori Lukjanitshin raivo.
+Kaikille kulmille lennätti hän takaa-ajajoita. Tallirengit, jotka
+olivat maanneet Maksimin lähtiessä, käski Maljuta heti heittämään
+vankeuteen.
+
+Kulmia rypistäen ja hampaita kiristäen kulki hän katua ja mietiskeli,
+ilmoittaako tsaarille, vai salata häneltä Maksimin paon.
+
+Kavion kalke ja iloinen pakina kuului hänen selkänsä takaa. Maljuta
+katsoi taaksensa. Tsarevitsh ynnä Basmanovit ja joukko nuoria
+huimapäitä palasivat aamukävelyltä. Kuohkea maa oli vettynyt sateesta,
+hevoset astuivat loassa ihan kavion niveleitä myöten. Huomattuaan
+Maljutan, tsarevitsh päästi argamakinsa[15] karkaamaan ja räiskytti
+lokaa Grigori Lukjanovitshin päälle.
+
+-- Kumarran sinulle nöyrimmästi, bojari Maljuta! -- sanoi tsarevitsh,
+seisahtaen ratsunsa. -- Kohtasimme vast'ikään sinun takaa-ajajiasi.
+Maksim näyttää tulleen tuittupäiseksi, koska hän on karannut luotasi.
+Tahi kenties olet sinä itse lähettänyt hänet Moskovaan bojarin lakkia
+tuomaan, vai mitä arvelet?
+
+Ja tsarevitsh purskahti nauruun.
+
+Maljuta oli tavanmukaisesti astunut maahan ratsun selästä. Seisoen
+paljain päin hän koko kämmenellään hieroi lokaa kasvoistaan. Hänen
+myrkylliset silmänsä näyttivät tahtovan lävistää tsarevitshin.
+
+-- Mutta mitä hän tuota lokaa hieroo? -- huomautti Basmanov, haluten
+olla tsarevitshille mieleen, -- jossakin toisessa se tosin näkyisi,
+mutta ei hänessä.
+
+Basmanov puhui puoliääneen, mutta Skuratov kuuli hänet.
+
+Kun koko joukko nauraen ja pakisten oli nelistänyt tsarevitshin
+jälessä, hän peitti päänsä, kiipesi taaskin hevosen selkään ja ajoi
+käyden linnalle.
+
+"Hyvä!" ajatteli hän itsekseen: "antakaa aikaa, hyvät herrat, antakaa
+aikaa!" Ja hänen kalvenneet huulensa koukistuivat hymyilyyn, ja hänen
+jo poikansa paosta ärtyneessä sydämessään kypsyi vähitellen toivottu
+kosto varomattomille pilkkaajoille.
+
+Kun Maljuta tuli linnaan, Iivana Vasiljevitsh istui yksin huoneessaan.
+Hänen kasvonsa olivat vaaleat, silmät paloivat. Mustan kaapun oli hän
+vaihtanut keltaseen, koruommelluksilla varustettuun ja sinisellä
+aivinalla vuorattuun ihotakkiin. Kahdeksan pitkätupsuista nauhaa
+riippui pitkin aukeamaa. Käyräsauva ja isolla smaragdilla koristettu
+kolpakko olivat tsaarin edessä pöydällä. Yölliset näyt, taukoamaton
+rukoileminen, unen puute eivät olleet uuvuttaneet Iivanan voimia, mutta
+saattaneet hänen ärtyisyytensä korkeimmilleen. Kaikki, minkä yöllä oli
+kokenut, näytti taas hänestä pirun viekoittelmiselta. Tsaari häpesi
+pelkoansa.
+
+"Kristuksen nimen vihollinen," hän ajatteli, "yksinäisesti estelee
+minua ja auttaa vainoojiani. Mutta en anna hänen huvitteleida minun
+kanssani! En pelkää hänen vehkeitään! Näytän hänelle, että hän minussa
+tapasi väkevämpänsä!"
+
+Ja tsaari päätti entiseen tapaansa kukistaa kavaltajat ja syöstä
+surman suuhun vihollisensa, vaikkapa heitä olisi tuhansittain. Ja
+ajatuksissaan hän alkoi silmäillä alamaisiaan ja heidän keskestään
+etsiä kavaltajia.
+
+Jokainen silmäys, jokainen liike näyttivät hänestä nyt epäluuloisilta.
+
+Hän muistutteli mieleensä läheistensä erinäisiä sanoja ja näissä
+sanoissa etsi hän salaliiton avainta. Yksin sukulaisetkaan eivät
+välttäneet hänen epäluuloaan.
+
+Maljuta tapasi hänet miltei houreessa.
+
+-- Hallitsija, -- sanoi hetkisen vaiettuaan Grigori Lukjanovitsh, --
+sinä käskit minun kiduttaa Kolitsheveitä, saadaksesi ilmi uusia
+kavaltajia. Luota minuun. Kyllä minä saan Kolitshevit piinapenkissä
+puhumaan. Yhtä kumminkaan en voi; en voi saada heitä mainitsemaan sinun
+suurinta vastustajaasi!
+
+Tsaari katseli kummastuen lemmikkiänsä.
+
+Maljutan silmissä oli jotakin tavatonta.
+
+-- Asia, näet, hallitsija, on sellainen, -- jatkoi Skuratov, ja hänen
+äänensä muuttui, -- että silmä kyllä näkee ja korva kuulee, mutta
+julkilausumaan sitä kieli ei käänny...
+
+Tsaari katseli häntä kysyvin silmin.
+
+-- Kas, sinä, hallitsija, olet, esimerkiksi, jo monta varasta
+mestauttanut, ja kavaluus yhä vielä versoaa Venäjällä. Ja vaikkapa
+kuinka monta mestaisit ja vieläpä kymmenkertaisesti, kavaluudesta et
+kuitenkaan pääse!
+
+Tsaari kuunteli eikä arvannut.
+
+-- Siksipä, hallitsija, et kavaluudesta pääse, että sinä karsit siitä
+haarat ja oksat, mutta itse runko juurineen jää vallan eheäksi!
+
+Tsaari yhä vielä ei käsittänyt, mutta kuunteli kasvavalla
+uteliaisuudella.
+
+-- Näet, hallitsija, mitenkä sinulle sanoisin? Kas, esimerkiksi,
+muista, kun makasit kuolemaisillasi, antakoon Jumala sinulle monta
+vuotta elääksesi! niin bojaritpa tekivät ankaran salaliiton sinua
+vastaan. Olipa heillä silloin johtaja, esimerkiksi, veljesi Vladimir
+Andrejevitsh!
+
+"Ah! -- tuumasi tsaari: -- kas siinä, mitä merkitsivät yölliset näkyni!
+Vihollinen tahtoi pimittää järkeni, jotta pelkäisin estää veljeni
+aikeita. Mutta se ei onnistu. En säästä veljeänikään!"
+
+-- Puhu, -- hän sanoi, kääntyen julmana Maljutan puoleen, -- puhu, mitä
+tiedät Vladimir Andrejevitshistä!
+
+-- Ei, hallitsija, minun puheeni ei nyt koske Vladimir Andreitshiä.
+Hänestä en enää luule sitä, että hänellä olisi jotain tekeillä sinua
+vastaan. Bojaritkaan eivät nyt enää häntä ajattele. Jo kauan on hän
+luopunut sinun valtaasi vaanimasta. Minun puheeni ei koske häntä.
+
+-- Ketä sitten? -- kysyi tsaari kummeksien ja hänen muotonsa alkoi
+värähdellä.
+
+-- Näet, hallitsija, Vladimir Andreitsh on kyllä heittänyt tuumat
+häiritä valtakuntaa, mutta bojaritpa eivät ole heittäneet. He arvelevat
+itsekseen: hänen oi ole onnistunut asettaa itseään valta-istuimelle,
+niin asetammepahan me...
+
+Maljuta kävi hämilleen.
+
+-- Kenen? -- kysyi tsaari, ja hänen silmänsä liekehtivät.
+
+Maljuta tuli viheriäksi.
+
+-- Hallitsija! Ei kaikkea ole kaunis puhua. Meikäläinen miettiköön ja
+arvatkoon, mutta pitäköön kielensä hampaiden takana.
+
+-- Kenen? -- toisti Iivana, nousten sijaltaan.
+
+Maljuta vitkasteli vastatessaan.
+
+Tsaari tarttui molemmin käsin hänen kaulukseensa, veti hänen kasvonsa
+lähelle omia kasvojaan ja imeytyi häneen silmillään.
+
+Maljutan polvet alkoivat notkahdella.
+
+-- Hallitsija, -- sanoi hän puoliääneen, -- älä sinä vihastu häneen,
+eihän hän itse ole sitä miettinyt.
+
+-- Puhu! -- kähisi Iivana ja puristi lujemmin Maljutan kaulusta.
+
+-- Hänellehän se ei olisi juolahtanut mieleen, -- alkoi Maljuta,
+välttäen tsaarin katsetta, -- no, jonkun on täytynyt kiihoittaa häntä.
+Ken häntä on lähinnä, nepä onkin kiihoittanut. Mutta hän, syntinen
+ihminen, on ajatellut itsekseen: hiukan myöhemmin, hiukan aikaisemmin,
+kaikki samaan päättyy.
+
+Tsaari alkoi arvata. Hän kävi kalpeammaksi. Hänen sormensa alkoivat
+suoristua ja päästää Maljutan kaulusta.
+
+Maljuta toipui. Hän käsitti, että aika oli käsissä antaa ratkaisevan
+iskun.
+
+-- Hallitsija! -- sanoi hän äkkiä terävästi: -- älä etsi kavaluutta
+kaukaa. Sinun vastustajasi istuu vastapäätä sinua, hän juo kanssasi
+samasta pikarista, syö kanssasi samasta astiasta, puvussa käy yksiltä
+olkapäiltä.
+
+Vaikeni Skuratov ja kiihkeästi odottaen päätti hän luoda veriset
+silmänsä tsaariin.
+
+Vaikeni myöskin tsaari. Hänen kätensä laskeutuivat hervottomina alas.
+Käsitti hän vihdoinkin Maljutan.
+
+Tällä hetkellä kajahti pihalta iloisia huutoja.
+
+Juuri samaan aikaan, kun alkoi keskustelu tsaarin ja Skuratovin kesken,
+tsarevitsh seuralaisineen ajoi pihalle, missä odotti häntä kylien ja
+kauppalain kauppamiehiä, jotka olivat tulleet Moskovasta, tarjoten
+suolaa ja leipää nöyrästi rukoillen.
+
+Huomattuaan tsarevitshin, he kaikki laskeutuivat polvilleen.
+
+-- Mitä te anotte; kyynäräsaksat? -- kysyi huolimattomasti tsarevitsh,
+
+-- Isäsemme! -- vastasivat vanhimmat, -- olemme tulleet rukoilemaan
+armoasi! Ole meidän puolustajamme! Surkuttele meitä. Opritshnikit
+hävittävät meidät tykkänään, ryöstävät sekä vaimot että lapset!
+
+-- Kas, hupsuja! -- sanoi tsarevitsh, kääntyen naurain Basmanoviin
+päin. -- He tahtoisivat pitää yksin itseään varten sekä vaimot että
+tavarat. Menkää kotiinne; minä kenties puhun isälleni puolestanne,
+höntöt!
+
+-- Sinä olet meidän isämme, antakoon Jumala sinulle pitkää ikää! --
+huusivat kauppamiehet.
+
+Tsarevitsh istui ratsun selässä. Hänen vieressään oli Basmanov. Anojat
+olivat heidän edessään polvillaan. Vanhin piti tarjotinta, jossa oli
+leipää ja suolaa.
+
+Maljuta näki kaikki akkunasta.
+
+-- Hallitsija, -- kuiskasi hän tsaarille, -- kenties häntä on
+kiihottanut joku niistä, jotka nyt ovat hänen kanssansa; katso, nyt jo
+kansakin tervehtii häntä valtiaana!
+
+Ja niinkuin loitsija pelästyy pahaa henkeä, jonka hän itse on manannut
+esiin, samoin Maljuta pelästyi sitä mielen ilmettä, minkä hänen sanansa
+olivat mananneet Iivanan kasvoille.
+
+Tsaarin kasvoista oli kadonnut kaikki inhimillinen tunne. Niin hirveänä
+Maljuta ei ollut häntä nähnyt vielä konsana.
+
+Kului muutama silmänräpäys. Äkkiä tsaari hymyili.
+
+-- Grisha, -- sanoi hän, pannen molemmat kätensä Skuratovin olkapäille,
+-- kuinkas sinä äsken sanoit? Minä karsin haaroja ja oksia, mutta runko
+se seisoo eheänä?
+
+-- Grisha, -- jatkoi tsaari, verkkaan lausuen joka sanan ja katsellen
+Maljutaa jollain kauhealla luottamuksella, -- otatko sinä hävittääksesi
+kavaluuden juurineen?
+
+Ilkeä ilo vääristi Maljutan suuta.
+
+-- Sinun suosiostasi otan sen tehdäkseni, -- kuiskasi hän vavisten koko
+ruumiissaan.
+
+Iivanan muoto muuttui silmänräpäyksessä. Hymy katosi ja piirteet
+kävivät kylmiksi, taipumattoman liikkumattomiksi. Hänen kasvonsa
+näyttivät marmorista hakatuiksi.
+
+-- Ei saa vitkastella! -- hän sanoi katkonaisesti ja käskeväisesti. --
+Ei kenenkään pidä tietämän tästä. Tänään hän menee metsästämään. Tänään
+hän löydettäköön metsästä' Sanotaan hänen pudonneen kuoliaaksi hevosen
+selästä. Tiedätkö Hiidenkuilun?
+
+-- Tiedän, hallitsija.
+
+-- Sieltä hän löydettäköön. Tsaari osoitti ovea.
+
+Maljuta meni ulos ja hengitti etehisessä vapaammin.
+
+Tsaari jäi kauan liikkumattomaksi. Sitten hän lähestyi verkkaisesti
+pyhäinkuvia ja lankesi niiden eteen polvilleen.
+
+Kaikista Maljutan palkollisista rohkein ja nopsin oli hänen
+ratsupalvelijansa Matvei Homjak. Hän ei milloinkaan väistynyt vaaraa,
+rakasti taistelua ja väkivaltaa ja julmuudessa tuskin oli herraansa
+huonompi. Jos oli kylä poltettava, tahi kirjoitus salaa pistettävä
+johonkin, jonka nojalla bojari jälkeenpäin mestattiin, tarvittiinko
+jonkun vaimo ryöstää, aina Homjak lähetettiin. Ja Homjak poltti kylän,
+pisti salaa kirjoituksen ja yhden vaimon asemasta toi heitä useampia.
+
+Homjakin puoleen kääntyi nytkin Grigori Lukjanovitsh. Mitä he keskenään
+juttelivat, sitä ei kukaan kuullut. Mutta samana aamuna, kun
+tsarevitshin metsäkoirat väsymättä juoksentelivat Moskovan
+ympäristössä, ja kulkupaikoilla seisovain metsästäjäin huomio oli
+kiinnitetty otuksen odotukseen, ja jokainen teroitti näköään, eikä
+yksikään välittänyt siitä, mitä hänen toverinsa tekivät, -- tähän
+aikaan lennättivät pimeätä kylätietä, poistuen metsästyspaikasta,
+Homjak ja Maljuta, ja heidän keskellään, satulaan sidotuin käsin,
+lennätti eräs kolmas, jonka kasvoja peitti aina leukaan saakka vedetty
+paslikka. Eräässä tien mutkassa yhtyi heihin kaksikymmentä aseellista
+opritshnikkiä, ja kaikki yhdessä ajaa karahuttivat, sanaakaan
+virkkamatta.
+
+Metsästys sillävälin meni menoaan, eikä kukaan huomannut tsarevitshin
+poissaoloa, ottamatta lukuun kahta ratsupalvelijaa, jotka nyt puukon
+lävistäminä rotkossa heittivät henkensä.
+
+Noin kolmekymmentä virstaa slobodasta, synkän metsän keskellä, oli
+liejuinen ja luoksepääsemätön suo, jota kansa nimitti Hiidenkuiluksi.
+Paljon ihmeellistä kerrottiin tästä paikasta. Puunhakkaajat pelkäsivät
+pimeän tullessa lähestyä sitä. Vakuuttivat, että kesäisinä öinä veden
+kalvolla hypiskeli ja kaaresteli pieniä tulia, niiden ihmisten sieluja,
+jotka ryövärit olivat tappaneet ja heittäneet Hiidenkuiluun.
+
+Yksin keskellä valoisata päivää oli suo synkeän salaperäinen. Isoja,
+alhaalta oksattomia puita, kohosi mutasesta mustasta vedestä. Päilyen
+siinä kuin sumukuvastimessa, näyttivät ne muodottomilta ihmisiltä tahi
+satumaisilta eläimiltä. Ei kuultu lähellä suota ihmisääntä.
+Villisorsain parvia lenteli joskus pulskuttamaan sen pinnalle.
+Kaislikossa kajahteli nokikanan valittava huuto. Musta kaarne liiteli
+puiden latvain päällitse, ja monisuinen kaiku kertoi sen pahanenteistä
+raakuntaa. Toisinaan kuului hyvin kaukaa kirveen iskuja ja kaatuvan
+puun rytinää ja jyskettä.
+
+Mutta kun aurinko laskeutui latvojen taa, kun suon yli kohosi kuulakka
+utu, kirveen isku herkeni ja entiset äänet muuttuivat muiksi. Alkoi
+sammakkojen yksitoikkoinen kurnuttaminen, ensin hiljaa ja
+katkonaisesti, sitten kovasti ja täysiäänisenä kuorona.
+
+Kuta pimeämmäksi muuttui, sitä äänekkäämmäksi kävi hyönteisten surina.
+Niiden äänet muodostivat ikäänkuin lakkaamattoman ja yhtämittaisen
+huminan, niin että korva siihen tottui ja eroitti sen keskellä myös
+susien ulvonnan ja hyypiän valituksen kaukaa. Pimeys kävi synkemmäksi;
+esineet kadottivat entisen muotonsa ja pukeutuivat uuteen asuun. Vesi,
+puiden oksat ja utukerrokset sulivat yhdeksi kokonaiskuvaksi. Kuvat ja
+äänet sekaantuivat keskenään ja kävivät käsittämättömiksi
+ihmistajunnalle. Hiidenkuilusta tuli paholaisen tyyssija.
+
+Tähän kirottuun paikkaan ohjasivat Maljuta ja opritshnikit kulkunsa,
+mutta eivät pimeänä yönä, vaan aurinkoisena aamuna. Mutta samaan aikaan
+kun he riensivät ja patistivat ratsujaan, kokoontui toisia rohkeita
+miehiä, ulkomuodoltaan pahannäköisiä, sakeaan metsään, lähelle
+Hiidenkuilua.
+
+
+
+
+XIII Luku.
+
+Vanjuha Persten ja hänen toverinsa.
+
+
+Laajalla, vanhain tammien ja läpipääsemättömäin pensaikkojen
+ympäröimällä aukeamalla oli muutamia turvekotia, ja niiden välissä
+kaatuneilla rungoilla, nurin käännetyillä juurakoilla, heinäsaatoilla
+ja kuivilla lehdillä makasi ja istui joukko eri-ikäisiä ja
+kaikenpukuisia miehiä. Aseellisia nuorukaisia tuli alinomaa synkästä
+metsästä ja yhtyi tovereihin. Paljon oli heidän kesken eroavaisuutta.
+Verkaa, sarkaa piikkoa, toiset repaleissa, toiset kullan koltuskoissa,
+siinsi puiden oksien lomitse. Toisilla oli miekat kupeilla, toiset
+heiluttivat käsissään puntaripäisiä hihnoja tahi nojautuivat leveihin
+partuskoihin. Paljon oli siellä arpia, naarmuja, vanuneita tukkia ja
+sukimattomia partoja.
+
+Uskalias toverikunta jakautui eri piireihin. Ihan keskellä kenttää
+keitettiin puuroa ja vartaissa paistettiin raavaanlihaa. Räiskyvällä
+valkealla riippui kattiloita; savu erkani tummansinisenä pilvenä
+vihannasta pimennosta, joka oli ympäröinnyt kentän kuin lihamuuri.
+Puuronkeittäjät rykivät, hieroivat silmiään ja väistyivät pois savusta.
+
+Pikkasta etäämpänä harmaahapsinen, pitkäpartanen ukko kertoi nuorisolle
+jotain satua. Hän puhui seisoen ja nojaten pitkävartiseen kirveesen.
+Tässä asennossa oli ukon mukavampi kertoa kuin istualtaan. Hän saattoi
+sekä oikaista itsensä suoraksi, että kääntyä kaikille tahoille, ja
+soveliaissa paikoin huitoa kirveellään sekä väliin viheltää huikeasti.
+Pojat kuuntelivat häntä todellisesti nauttien, korvat höröllään ja suut
+selällään. Mikä oli istuutunut maahan, mikä kiivennyt oksalle, mikä
+yksinkertaisesti seisoi hajareisin ja mulkoili silmiään; mutta suurin
+osa makasi mahallaan, kyynäspäin maahan nojautuneena ja leuka kämmenien
+varassa: sitenhän oli mukavinta.
+
+Loitompana kaksi nuorta veitikkaa läimäyttivät toisiaan nyrkeillä
+päähän. Leikin tarkoitus oli se, että kumpiko meistä muka ennen pyytää
+armoa. Eikä kummankaan mieli tehnyt sitä pyytää. Jo molemmat
+vastustajat punottivat kuin kaksi porkkanaa, mutta voimakkaat nyrkit
+eivät herenneet jysähtämästä päitä vastaan, juuri kuin moukarit
+alaisimia vasten.
+
+-- Etkö jo ala saada tarpeeksi, Hlopko? -- kysyi se, joka näytti
+heikommalta.
+
+-- Älä pelkää, veli Andrjushka! kun saan, niin sanon. Mutta katso vaan,
+ettei sinua kohta paha peri!
+
+Ja nyrkit jatkoivat takomistaan.
+
+-- Katsokaa, veikot, kohtsiltään Andrjushka käpertyy! -- sanoivat
+katselijat.
+
+-- Eikä käperry! -- vastasivat toiset: -- miksikä hän käpertyisi;
+hänellähän pää on eheä!
+
+-- Mutta saatpa nähdä, että käpertyy!
+
+Mutta Andrjushka ei uhallakaan tahtonut käpertyä. Hän käytti vilppiä,
+ja sen sijasta että olisi lyönyt vastustajaansa päälakeen, iski hän
+häntä nyrkillä ohimoon.
+
+Hlopko kaatua romahti.
+
+Moni katselijoista nauraa hohotti, mutta suurin osa ilmaisi
+paheksumistaan.
+
+-- Se ei ollut kunniallisesti tehty! -- huusivat he; -- Andrjushka
+käytti petosta! Antakaa selkään Andrjushkalle!
+
+Ja Andrjushkalle annettiin heti paikalla selkään.
+
+-- Mistä Jumala miehet tuo? -- kysyi vanha sadunkertoja muutamilta
+nuorilta, jotka olivat lähestyneet tulta ja arasti katselivat
+ympärilleen kaikille tahoille.
+
+Heitä kuljetti tukeva nuorukainen, leveä puukko vyöllä; tulokkailla ei
+ollut aseita, he näkyivät olevan noviiseja.
+
+-- Kuuletteko te, haukan pojat! -- sanoi heihin kääntyen tuo tukeva
+nuorukainen, -- setä Korshun kysyy, mistä Jumala teidät on tuonut?
+Vastatkaa sedälle!
+
+-- Niin, tuota noin. Minä sitä olen Moskovan tienoilta, -- vastata
+sopersi eräs heistä.
+
+-- Mutta miksikä pesästäsi olet lentänyt? -- kysyi: Korshun: --
+näinköhän pakkanen pani, vai olisiko liian kuumaksi käynyt?
+
+-- Kenties kävi kuumaksi! -- vastasi nuori mies: -- kun opritshnikit
+olivat tuvan sytyttäneet, niin kävi ensin kuumaksi, mutta kun tupa oli
+palanut, niin pihalla pakkanen kouristeli.
+
+-- Kas niin vaan. Sinä et ole tyhmempiäsi. No, mutta sinä, mitä läksit?
+
+-- Sukua hakemaan!
+
+Rosvot nauraa hohottivat.
+
+-- Kas mitä mietti. Millaista sukua sitten?
+
+-- Niin, kun tappoivat opritshnikit äidin sekä isän, sisaren sekä
+veljet, ikäväksi kävi yksinään olo maailmassa; arvelen itsekseni:
+lähden hyvien ihmisten luo, he minua syöttävät, juottavat, rupeavat
+minulle veljiksi ja isiksi! Tapasin sitten kapakassa tämän veikon, ja
+pyysin ottamaan mukaansa!
+
+-- Sinä olet kunnon poika! sanoivat rosvot: -- istu luoksemme, maista
+leipää ja suolaamme, me rupeamme sinun veljiksesi!
+
+-- Mutta mitä tuo seistä töllöttää, nenä suulle langenneisin, juuri
+kuin ei olisi viiteen viikkoon murusta maistanut. Hei sinä itkusuu,
+mitä siinä huuliasi lerputat? Mistäs olet?
+
+-- Kolonnan seuduilta! -- vastasi, laiskasti kieltänsä kääntäen,
+voimakas nuori mies, joka surullisen näköisenä seisoi toisten takana.
+
+-- Kuinka, ovatko opritshnikit sinuakin loukanneet, vai mitä?
+
+-- Morsiamen veivät! -- vastasi nuorukainen vastahakoisesti ja vitkaan.
+
+-- Mutta kerrohan toki!
+
+-- Mitäpä siinä kerrottavaa! Kun tulivat, niin veivätkin!
+
+-- No, entäs sitten?
+
+-- Mikäs sitten? Sitten ei mitään.
+
+-- Miks'et sinä ottanut pois morsiantasi?
+
+-- Missäpäs hän oli otettavissa? Kun tulivat, niin veivätkin.
+
+-- Mutta sinä vaan suu ammollaan katsoa töllistit heitä?
+
+-- Enkö mitä, perästäpäin, kun olivat menneet, suutuin niin julmasti,
+että Jumala varjelkoon.
+
+Rosvot taas nauroivat täyttä kurkkuaan.
+
+-- Niin, sinä veli, olet näköäsi hitaanlainen!
+
+Nuorukainen mulkoili vaan tyhmän näköisenä, eikä vastannut.
+
+-- Hei sinä, paistettu nauris! -- sanoi muuan rosvo -- ovat vieneet
+sinulta morsiamen, mutta älä siitä vielä ole milläsikään, kyllä toisen
+saat!
+
+Nuorukainen katseli, suutaan aukoen, mutta ei virkannut sanaakaan.
+
+Hänen kasvonsa näyttivät huvittavan rosvoja.
+
+-- Kuuletko, sinun kanssasi puhellaan! -- sanoi eräs heistä, survaisten
+häntä kylkeen.
+
+Nuorukainen oli ääneti.
+
+Rosvo tyrkkäsi häntä kovemmin.
+
+Nuorukainen katsoi häneen niin tyhmännäköisenä, että kaikki taas
+purskahtivat nauruun.
+
+Useampia miehiä tuli hänen luoksensa ja alkoivat häntä tuupiskella.
+
+Poika parka ei tiennyt, pitikö hänen suuttua, vai ei; mutta eräs muita
+voimakkaampi tyrkkäys saattoi hänet luopumaan uneliaasta
+kylmäkiskoisuudesta.
+
+-- Tarpeeksi tuupattu! -- hän sanoi: -- olenko minä mikään jauhokuli
+teidän lykittäväksenne, vai mitä? Heretkää, suutun!
+
+Rosvot rupesivat kovemmin nauramaan.
+
+Nuorukainen oli tosiaankin jo suuttua, vaan laiskuus ja luontoperäinen
+uneliaisuus voittivat hänen vihansa. Hänestä näytti, ettei maksa vaivaa
+tyhjästä suuttua, ja tähdellistä syytä ei ollut olemassa.
+
+-- Suutuhan, hölmö! -- sanoivat rosvot, -- mintähden et suutu?
+
+-- Hyvä on, tyrkkikääpäs vielä!
+
+-- Kas, miten vaatelias! No, siinä on sinulle!
+
+-- Hyvä on, mutta lujemmin?
+
+-- Siitä saat!
+
+-- No, pitäkää nyt puolianne! -- sanoi nuorukainen, vihastuen
+vihdoinkin täydellä todella.
+
+Hän kääri hihansa, sylkäsi kouriinsa ja alkoi läimäyttää syytöntä ja
+syyllistä. Rosvot eivät odottaneet sellaista hyökkäystä. Ne, jotka
+olivat lähempänä, lyötiin silmänräpäyksessä kumoon ja kieriskelivät
+toveriensa jaloissa. Koko seura väistyi tulelle päin; kattila kaatui ja
+keitos vieri hiilokseen.
+
+-- Hiljaa, sinä, hiljaa, saatana! Miksikä kiivastuit! Puhutaan sinulle,
+hiljaa! -- huusivat rosvot.
+
+Mutta mies ei enää mitään kuullut. Hän huitoi yhtämittaa nyrkillään
+oikealle ja vasemmalle ja joka iskulla kaasi rosvon, joskus kaksikin
+kerrassaan.
+
+-- Kas karhua! -- sanoivat ne, joiden oli onnistunut loikata
+syrjemmälle.
+
+Vihdoin poika tuli järkiinsä. Hän herkesi huitomasta ja seisahtui
+keskelle kaadettuja ja särjettyjä ruukkuja, kynsien korvallistaan,
+juuri kuin haluten sanoa:
+
+-- Minäkö tosiaankin olen kaiken tämän tehnyt!
+
+-- Oo, veli, -- sanoivat rosvot, nousten jaloilleen ja hieroen
+kylkiään; -- jos sinä silloin ajoissa olisit suuttunut, eivät olisi
+ryöstäneet sinulta morsianta! Kas millainen Ilja Muromets![16]
+
+-- Mutta mikä nimesi on, poikaseni? -- kysyi vanha rosvo.
+
+-- Mainitaanpa Mitkaksi!
+
+-- No, Mitka! Oi, vai Mitka!
+
+-- Kyllä se semmoinen Mitka on!
+
+-- Pojat! -- sanoi eräs nuorukainen, tullen juoksujalkaa heidän
+luokseen, -- atamaani[17] taas alkoi kertoilla olostaan Volgan
+varsilla. Kaikki ovat heittäneet sekä laulujen laulamisen että satujen
+kuuntelemisen, istuvat atamaanin ympärillä. Mennään sukkelaan, muuten
+emme saa paikkaa!
+
+-- Mennään, mennään kuuntelemaan atamaania! -- kaikui rosvojen kesken.
+
+Kaadetun puun rungolla, jättiläistammen varjossa, istui leveäharteinen,
+keskikokoinen jäntterä mies, kalliissa, kullalla kirjaillussa nutussa.
+Hänen päätänsä peitti misjurka eli ympyriäinen rautatakki; se oli
+patalakin muotoinen ja sitä nimitettiin myöskin napleshnikiksi. Lakkiin
+oli kiinnitetty barmitsa eli teräksinen rengasverkko, miekan iskulta
+suojelemaan niskaa, kaulaa ja korvia. Leveäharteinen mies piti
+kädessään tshekania eli sotatapparaa, vasaran muotoinen, pitkävartinen
+ase, jonka takapuoli on teroitettu. Tässä asussa olisi ollut vaikea
+tuntea vanhaa tuttavaamme, Vanjuha Persteniä. Hänen silmänsä vilkkuivat
+kaikille tahoille. Lyhyeiden mustain viiksien alta välkkyivät hänen
+hampaansa niin häikäisevän valkoisina, että ne näyttivät valaisevan
+koko hänen kasvonsa.
+
+Rosvot olivat vaiti ja kuuntelivat.
+
+-- Niinpä, veikkoset, -- puhui Persten, -- ei se vielä ole mikään
+kumma, jos pysähdätte kuormaston, tahi ryöstätte bojarin, kun teitä on
+kymmenen yhtä vastaan. Mutta kas se olisi tavatonta, jos yksi
+seisottaisi ja ryöstäisi viisikymmentä miestä, tahi enemmän!
+
+-- Ah, sepä vasta jotain olisi! -- virkkoivat rosvot: -- eipä vähään
+tyytynyt! Sinä varmaankin seisotat?
+
+-- En puhu itsestäni, mutta tunnenpa miehen, joka yksinään on
+kuormastojakin pysäytellyt!
+
+-- Jokohan ei taaskin sinun volgalainen sankarisi?
+
+-- Eipähän kukaan muu. Niin, esimerkiksi, hinattiin kerran rannalta
+Astrakanista Volga-emoa pitkin ylöspäin tulevaa alusta. Aluksessa oli
+paljon väkeä: kaikki nuoria kauppioita, musketunterit ja sapelit
+mukana, kauhtanat auki, lakit kallellaan, juuri kuin meikäläisilläkin.
+Mutta lastina oli: kultaa, hohtokiviä, helmiä, Astrakanin räämää ja
+kaikenlaista roskaa: vieläkö, vai joko riittää! Äyräs on korkea, polku
+kapea, ja keskellä Volgaa on saari: alaston kallio, joka vasten virtaa
+pistäiksen veitsenkärjen kaltaisena niemekkeenä, niin terävänä, että
+Jumala varjelkoon.
+
+-- Nyt oli urhoni tiedustellut, missä lastissa Jumala aluksen tuopi. Ei
+sanonut kellenkään sanaakaan, läksi aamulla varhain, piiloutui
+pensaihin eikä henkeään hievahtanut. Kuluu hetkinen, kuluu toinen,
+tulevat ponnistaen hinaajat, kaksitoista miestä, toinen toisensa
+takana, selkä koukussa ähkivät, että kieli on pitkänään suusta. Alus
+näköään ei ollut kepeä, ja vuolekin miesvoimille oli liian kova.
+
+Urhoni vaan odottaa sitä, että ovat sivumenneet terävän kallion syltää
+viisikymmentä. Ja sittekun hypähtää esiin pensaiden takaa, ja kun
+miekalla lyödä läväyttää vetonuoraa, niin se kerrassaan kahtia lensi,
+mutta hinaajat, kun siinä uskollisesti käydä kämpivät, niin
+romahtivatkin maahan nenälleen. Siinä hän ketä puntaripää-hihnalla,
+ketä nyrkillä, mutta ken jaloilleen pääsi, niin ala laputtaa
+käpälämäkeen! Alus painui virran mukaan suoraan vasten kalliota.
+Säikähtyivät kauppiaat, ei kukaan ajattelekkaan ampumista, ajattelevat
+ainoastaan miten väistää kallionkärkeä, ettei alus murskaantuisi! Mutta
+urhoni tempasi toisella kädellään vetonuoran, tarttui toisella puusta
+kiinni, ja alus seisoi kuin naulattu.
+
+-- Hei te, kyynäräsaksat, kauppiaat! rohkeat sankarit! Heittäkää veteen
+miekkanne ja ampuma-aseenne, pyydän rehellisesti, ellen päästä
+vetonuoraa, ja silloin ruhjon teidät ynnä lastinne, että sen tiedätte!
+
+Kauppiaat aikoivat ampua urhoa, mutta heittivät heti sen tuumansa;
+ajattelivat: mitä siitä hyödymme? Jos tapamme hänet, ei ole ketään
+vetonuoraa pitämässä. Mikäs auttoi, heittivät aseensa veteen, mutta
+eivät sentään kaikkia, arvelivat: annahan, kun poika tulee kannelle
+alusta ryöstämään, niin me hänelle teemme lyhyen mutkan! Mutta urhoni
+ei menekkään satimeen.
+
+-- Hyvä, sanoo, -- kauppias-kullat, meni aseenne pohjaan, menkääpä
+tekin, kuhun kutakin haluttaa! Toisin sanoin lausuttuna: hypätkää suin
+päin aluksesta!
+
+He yrittivät vikuroimaan, mutta hän, näette poikaseni, sitoi vetonuoran
+puuhun, tempasi musketunterinsa ja lähetti heihin luodin.
+
+Silloin kaikki, niin monta kuin heitä oli, hyppäsivät veteen, juuri
+kuin sammakot. Mutta hän huutaa:
+
+"Älkää uiko tänne, tavoitelkaa tuonpuolista rantaa, muuten ammun
+kaikki, kuin sorsat!"
+
+-- Mitä, pojat, millainen mielestänne on sankari?
+
+-- Reipas mies! -- sanoivat rosvot, -- todellakin aika poika! Mutta
+mitä hän aluksella teki?
+
+-- Niin aluksellako? Hän keri vetonuoran käsivartensa ympärille,
+juurikuin paperileijan rihman, ja veti aluksen rantasärkälle.
+
+-- Mutta kai hän on ruumiiltaan Polkanan kokoinen, vai mitä?
+
+-- Eikä, ei ole Polkanan kokoinen. Ruumiiltaan hän ei ole minua isompi,
+mutta hartiat ovat hiukan leveämmät!
+
+-- Leveämmät kuin sinun! Miten se on mahdollista, minkä näköinen hän
+sitten on?
+
+-- No oikein miehen näköinen: tukka tuuhea, parta musta, nenä vähän
+köyristynyt, kasvot litteät, mutta silmiin kun katsoo, niin pelottaa!
+
+-- Olkoon sinussa oikeus, atamaani, sinä puhut hänestä, kuin jostakin
+ihmeestä, mutta me emme ota uskoaksemme. Sinua miehekkäämpää me emme
+ole nähneet!
+
+-- Ette minua parempaa ole nähneet! No, mitä te, pölkkypäät, sitten
+olette nähneet! Sillä tiedättekö,-- jatkoi Persten kiivaasti, --
+tiedättekö, etten minä hänen rinnallaan ole mitään! Roskaa, paljasta
+roskaa, enkä mitään muuta!
+
+-- Mutta mikä sinun sankarisi nimi sitten on?
+
+-- Hänen nimensä, veikot, on Jermak Timofejitsh.
+
+-- Kas, millainen nimi! Mutta kuinka hän on yksin, vai mitä, ilman
+joukkoa toimiskelee?
+
+__ Eikä, ei yksin. On hänellä kelpo joukko, on myös uskollisia
+päälliköitä. Vaan vihastui heihin oikeauskoinen tsaari. Lähetti
+Volgalle sotajoukkonsa hävittämään heitä, poloisia, mutta yhdeltä
+päälliköltä, nimeltä Ivan Koljtso, oli käskenyt katkasemaan pään ja
+viemään Moskovaan.
+
+-- Mitenkä saivat hänet kiinni?
+
+-- Olivat saada tsaarin miehet Koljtson kiinni, vaan hän pujahti heiltä
+sormien välitse ja luisti avaraan maailmaan. Missä hän nyt on, koito,
+Herra tiennee, mutta minä arvaan, että hän piakkoin taas painaiksen
+Volgalle! Joka kerran on oleskellut Volgan varsilla, se ei viihdy
+muilla seuduin.
+
+Atamaani vaikeni ja alkoi miettiä.
+
+Miettimään rupesivat rosvotkin. He laskivat huimat päänsä voimakkaille
+ryntäille ja silittivät ääneti pitkiä viiksiään ja leveitä partojaan.
+Mitä ajattelivat rohkeat uskalikot, istuen aukealla, synkän metsän
+keskessä? Menetettyä nuoruuttaanko, jolloin vielä olivat kunniallisia
+sotilaita tahi rauhallisia maamiehiä? Hopealta hohtavaa Volga-emoako?
+vai ihmeellistä sankaria, josta kertoili Persten? vai ajattelivatko
+he korkeita telineitä keskellä aukeata ketoa, kahta patsasta
+poikkipuineen, joita siihen aikaan joka huikenteleva rajupää
+surullisina hetkinä ajatteli?
+
+-- Atamaani! -- huudahti eräs rosvo, juosten ihan hengästyneenä
+Perstenin luo, -- viiden virstan päässä täältä ajaa Rjasanin tietä noin
+kaksikymmentä ratsumiestä kalliissa aseissa, kaikki kullatuissa
+kauhtanoissa! Heidän hevosensa maksaa jokainen sata ruplaa, tahi
+enemmän!
+
+-- Mihin ajavat? -- kysyi Persten, kavahtaen pystyyn.
+
+-- Vastikään olivat kääntyneet Hiidenkuilulle päin. Minä kun huomasin,
+niin suoraa päätä juoksin tänne suon ja metsän halki.
+
+-- No, pojat -- huusi Persten: -- tarpeeksi uunilla hirsiä vedelty!
+Kaksikymmentä miestä. käyköön minun kanssani!
+
+-- Sinä, Korshun, -- hän jatkoi, kääntyen vanhan rosvon puoleen, -- ota
+kaksikymmentä muuta miestä, ja asettukaa väärän tammen luo väijyksiin,
+sulkekaa heiltä tie, jos me emme ajoissa ehtisi perille. No, joutuin
+miekat käsiin!
+
+Persten huiskasi tshekanillaan ja iski tulta silmillään. Hän oli
+pelottavan päällikön näköinen keskellä kuuliaista sotajoukkoaan.
+
+Rosvojen entinen vapaa käytös katosi ja jätti sijaa ehdottomalle
+kuuliaisuudelle.
+
+Silmänräpäyksessä oli neljäkymmentä miestä erkautunut joukosta ja
+jakautunut kahteen riviin.
+
+-- Hei, Mitka! sanoi Korshun nuorelle Kolonnan miehelle, -- ota mukaasi
+sauva ja käy kanssamme, mutta koeta ponnistaa, kenties suutut!
+
+Mitka mulkoili tyhmännäköisenä, otti kylmäverisesti ukon käsistä
+tavattoman ison kangen, asetti sen olallensa ja läksi löntteröiden
+osastonsa jälkeen väärälle tammelle.
+
+Toinen osasto riensi Perstenin johtamana Hiidenkuilulle, tuntemattomia
+ratsastajia vastaan.
+
+
+
+
+XIV Luku.
+
+Korvapuusti.
+
+
+Samaan aikaan, kun Maljuta ja Homjak, opritshnikkiosaston seuraamana,
+kuljettivat tuntematonta Hiidenkuilulle, istui Serebrjani
+ystävällisesti keskustellen Godunovin kanssa pikareilla täytetyn pöydän
+ääressä.
+
+-- Sano, Boris Fjodoritsh, -- puhui Serebrjani, -- mikä tsaariin tuli
+tänä yönä? miksi koko sloboda nousi yölliseen jumalanpalvelukseen? Tahi
+tapahtuuko se teillä usein?
+
+Godunov kohotti olkapäitään.
+
+-- Suuri hallitsijamme, -- hän sanoi, -- usein vaikeroi ja itkee
+pahantekijöitään ja usein rukoilee ja itkee heidän sieluinsa edestä.
+Mutta että hän kutsui meidät öiseen rukoukseen, sitä ei ensinkään ole
+ihmettelemistä. Itse Basilius Suuri sanoi toisessa kirjeessään
+Gregorius Saziansilaiselle: mikä toisille aamu, se hurskaille on
+puoliyö. Keskellä öistä hiljaisuutta, kun eivät silmät eivätkä korvat
+päästä pahennusta sydämeen, on ihmisymmärrykselle soveliasta
+seurustella Jumalan kanssa.
+
+-- Boris Fjodoritsh! Olen ennenkin sattunut näkemään, kun tsaari
+rukoili; mutta ei se käynyt niin. Nyt on kaikki muuttunut toisin. Ja
+opritshninasta minä en pääse selville. Ne eivät ole munkkeja, vaan
+ryöväreitä. Moniaita päiviä sitten kun palasin Moskovaan, minä kuulin
+ja näin niin paljon hirveitä tekoja, että on vaikeata uskoakin.
+Varmaankin ovat kietoneet hallitsijan pauloihinsa. Sinähän Boris
+Fjodoritsh, olet häntä lähellä, hän rakastaa sinua, sinä saattaisit
+sanoa hänelle opritshninasta?
+
+Godunov hymyili Serebrjanin yksinkertaisuudelle.
+
+-- Tsaari on armollinen kaikille, -- sanoi hän teeskennellyssä
+nöyryydessä, -- minullekin osoittaa armoaan ei ansioitteni mukaan. Ei
+minun tule tuomita hallitsijani tekoja, ei minun ole tsaaria
+neuvominen. Mutta opritshninaa ei ole vaikeata käsittää: maa kokonaan
+on hallitsijan, kaikki me olemme hänen korkean kätensä alla; minkä
+hallitsija ottaa omiksi tarpeikseen, se onkin hänen, mutta minkä meille
+jättää, se on meidän; kenen käskee olemaan luonaan, se on häntä
+lähellä, mutta ketä ei käske, se on kaukana. Kas siinä koko
+opritshnina.
+
+-- Niin, Boris Fjodoritsh, kun sinä puhut, näyttää selvältä,
+mutta itse asiassa ei ole siten. Opritshnikit hävittävät ja rääkkäävät
+maalaisia pahemmin kuin tatarilaiset. Niitä vastaan ei ole mitään
+tuomio-istuinta. Koko maa joutuu niiden kautta perikatoon! Sinun
+pitäisi sanoa tsaarille. Sinua hän uskoisi!
+
+-- Ruhtinas, Nikita Romanitsh, paljon on pahuutta maailmassa. Eivät
+sentähden ihmiset hävitä ihmisiä, että toiset ovat opritshnikkeja,
+toiset maalaisia, vaan sentähden, että sekä nuo että toiset ovat
+ihmisiä. Olettakaamme, että sanoisin tsaarille: mitähän siitä lähtisi?
+Kaikki kääntyisivät minua vastaan, ja tsaari itse minuun suuttuisi!...
+
+-- Mitä sitten. Suuttukoon, mutta sinä olet tehnyt omantunnon mukaan,
+olet sanonut hänelle totuuden!
+
+-- Nikita Romanitsh! Totuutta ei sovi aina sanoa, se on sanottava
+järkevästi. Jos olisin ruvennut vastustelemaan tsaaria, aikoja sitten
+minua ei olisi täällä, mutta jollen minä olisi ollut täällä, kuka eilen
+olisi pelastanut sinut mestauspölkystä?
+
+-- Mikä on asia, se asiana pysyy, Boris Fjodoritsh, antakoon Jumala
+sinulle terveyttä, hukkaan olisin joutunut ilman sinua!
+
+Godunov luuli saaneensa ruhtinaan vakuutetuksi.
+
+-- Näetkös, Nikita Romanitsh, -- hän jatkoi, -- hyvä on seista totuuden
+puolesta, mutta yksinään tantereella ei ole sotapäällikkö. Mitä sinä
+tekisit, jos esimerkiksi neljäkymmentä ryöväriä sinun silmiesi edessä
+alkaisivat raadella syytöntä?
+
+-- Mitäkö tekisin? Minä kävisin miekkoineni kaikkien neljänkymmenen
+kimppuun ja alkaisin paukuttaa, kunnes heittäisin henkeni Herran
+käsiin. -- Godunov katseli häntä ihmetellen.
+
+-- Ja heittäisit henkesi, Nikita Romanitsh -- hän sanoi, -- päästyäsi
+viidenteen, korkeintaan kymmenenteen ryöväriin, ja jälelle jääneet
+kumminkin surmaisivat syyttömän. Ei, parempi on olla heihin koskematta,
+ruhtinas, mutta kun rupeavat tapettua ryöstämään, silloin pitää huutaa,
+että Stepka on ottanut itselleen enemmän kuin Mishka, niin he itsekin
+lopettavat toinen toisensa.
+
+Serebrjanin ei ollut sellainen vastaus mieleen. Godunov huomasi sen ja
+muutti puheenaineen.
+
+-- Kas, -- sanoi hän, katsoen ikkunasta, -- kukahan se tänne nelistää,
+kaula sojossa? Katso, ruhtinas, eiköhän ole sinun ratsupalvelijasi?
+
+-- Tuskinpa! -- vastasi Serebrjani: -- hän pyysi tänään päästäkseen
+toivioretkelle parinkymmenen virstan päähän...
+
+Mutta tarkemmin katseltuaan ratsastajaa tunsikin ruhtinas hänet
+Miheitshiksi. Ukko oli kalpea kuin kuolema. Satulaa hänen allansa ei
+ollut; hän näkyi heittäytyneen ensimäisen ratsun selkään, mikä käsiin
+sattui, ja vasten kaikkea säädyllisyyttä, kiiti hän nyt pihaan, aivan
+kauniitten ikkunain alle.
+
+-- Isäseni Nikita Romanitsh! -- huusi hän jo kaukaa, -- sinä juot,
+syöt, virkistät itseäsi, mutta murhetta et tunne. Vast'ikään kohtasin
+minä tuolla puolen kirkkoa Maljuta Skuratovin ja Homjakin, molemmat
+ratsain, ja heidän keskessään, kädet sidottuina, kenenkä luulisit? itse
+tsarevitshin, ruhtinaan! Ne kirotut olivat panneet hänen päähänsä
+mustan paslikan, mutta tuuli löyhytti paslikkaa, ja niin tunsin
+tsarevitshin! Hän katsoi minuun, juuri kuin apua pyytäisi, mutta
+Maljuta, susi hänet syököön, lennätti paikalle ja vetäsi taas paslikan
+hänen silmilleen!
+
+Serebrjani hypähti paikaltaan.
+
+-- Kuuletko, kuuletko, Boris Fjodoritsh? -- huusi hän säkenöivin
+silmin. -- Vai pitäisikö odottaa vielä, että ryövärit riitautuisivat
+keskenään! -- Ja hän syöksi alas portaita.
+
+-- Tuo tänne hevonen! -- huusi hän, kiskaisten suitset Miheitshin
+käsistä.
+
+-- Mutta tämä hevonen ei sovi sinulle, isäseni, -- sanoi Miheitsh, --
+tämä on pahanpäivänen koni, eikä satulaakaan sillä ole ... ja mitenkä
+sinä sellaisella hevosella saattaisit tsaarin luo ajaa?...
+
+Mutta ruhtinas oli jo hypännyt selkään ja lennätti, ei tsaarin luo,
+vaan Maljutaa takaa-ajamaan.
+
+On olemassa muinainen laulu, kenties Iivanan aikuinen, joka omalla
+tavallaan kertoo tässä mainitun tapauksen:
+
+    Kun perustukset pantiin Moskovan,
+    Syntyi tsaari Iivana Vasiljevitsh.
+    Kun läksi alle kaupungin Kasanin,
+    Alle Kasanin kaupungin, alle Astrakanin:
+    Hän Kasanin otti ohi mennessään,
+    Vangitsi tsaarin, hänen tsaarittarensa;
+    Hävitti Pihkovasta petoksen,
+    Pihkovasta ynnä Novgorodista.
+    Mitenkä hävittäisi Moskovasta sen!
+    Virkkoi Maljuta ilkeä Skuratovitsh:
+    "Voi sinua, tsaari Iivana Vasiljevitsh!
+    Petosta et poista ikipäivinäs!
+    Sinua vastapäätä istuu vastustajasi,
+    Syöpi kanssasi yhdestä astiasta,
+    Juopi kanssasi yhdestä pikarista,
+    Vaatteensa saapi yhdestä olkapäästä!"
+    Ja tsaari asian arvasi,
+    Tsarevitshia vihasi.
+    "Voi, te ruhtinaat sekä bojarit,
+    Tsarevitsh ottakaa käsistä valkeista,
+    Pukekaa musta puku päällensä,
+    Kuljettakaa hän suohon liejuiseen,
+    Tuonne syvään Hiidenkuiluhun,
+    Äkisti hänet siellä surmatkaa!"
+    Bojarit kaikki kilvan poistuivat.
+    Jäi yksin ilkeä Maljuta vaan,
+    Tsarevitshin hän otti käsistä valkeista,
+    Puetti hänet mustiin vaatteisin,
+    Kuljetti sitten suohon liejuiseen,
+    Tuonne syvään Hiidenkuiluhun.
+    Sai tiedon Nikita Romanitshin palvelija,
+    Istui hevosluuskan selkähän,
+    Pian nelisti luo Nikita Romanitshin:
+    "Hoi, isäseni, Nikita Romanovitsh!
+    Sinä juot, syöt, virkistät itseäsi,
+    Et petoksesta tiedä ensinkään!
+    Putoaa tähti taivaan alainen,
+    Sammuupi liekki kirkkaan tuohuksen,
+    Tsarevitshia koht' ei olekaan!"
+    Nikita Romanitsh säikähtyy,
+    Heittäytyy hevosluuskan selkään,
+    Pian suolle liejuiselle lennättää,
+    Tuonne syvälle Hiidenkuilulle.
+    Hän iski Maljutaa korvalle:
+    "Sinä Maljuta, Maljuta Skuratovitsh!
+    Et palaa tätä sinä nielekään,
+    Palasta tästä sinä tukehdut!"
+
+Kenties ei tämä laulu olekaan todellisten tapausten kanssa yhtäpitävä,
+mutta ainakin siinä ilmaantuu sen vuosisadan henkeä. Vaillinaisina ja
+hämärinä saapuivat kansan korville tiedot siitä, mikä tapahtui tsaarin
+hovissa tahi tsaarin läheisten piirissä, mutta siihen aikaan, jolloin
+säädyt eivät vielä olleet tavoiltaan eroitettuina, eivätkä eläneet
+toisilleen vieraina, nämät tiedot, vaikkapa haettujakin, eivät
+poistuneet todenmukaisuuden rajoista ja säilyttivät itsessään yleisen
+elämän ja yhteisten käsitysten leiman.
+
+Sellainenko sinä olit, ruhtinas Nikita Romanovitsh, jommoiseksi sinua
+kuvataan -- siitä tietävät tuskin Kremlin muurit ja vanhat tammet
+Moskovan tienoilla! Mutta sellaisena sinä esiinnyit minulle, äänettömän
+mielikuvituksen luomana, iltahetkenä, kun ketoja peitti pimeys, kaukana
+haihtui hyörivän päivän hälinä, mutta lähellä kaikki oli hiljaa, ja
+tuskin tuuli suhahti lehdissä, ja tuskin illan kovakuoriainen lenteli
+sivutse. Ja surullisena ja voimakkaana puhui minussa isänmaanrakkaus,
+ja kirkkaana esiintyi usvasta meidän onneton ja kunniakas
+muinaisuutemme, koska, ikäänkuin pimeyden estämän näön korvaukseksi,
+minussa avautui sisällinen silmäni, jolle vuosisadat eivät tehneet
+mitään haittaa. Sellaisena sinä ilmestyit minulle, Nikita Romanovitsh,
+ja selvästi näin minä sinut kiitävän ratsun selässä Maljutaa
+takaa-ajamassa, ja minä olin siirtynyt siihen kauheaan aikaan, jolloin
+ei mitään ollut mahdotonta!
+
+Serebrjani unhotti, että hän oli ilman miekkaa ja pistooleja, eikä hän
+tuntenut haittaa hevosestakaan, vaikka se olikin vanha. Olipa se virkku
+ratsu aikanaan, palvellut jo vuotta parikymmentä sekä matkoilla että
+tappeluissa; lepoa se vaan ei ollut voinut saada itselleen
+vanhuudessakaan; oli vetänyt vettä ja märkiä heiniä, kärsinyt kepin
+iskuja!
+
+Nyt tunsi se seljässään olevan voimakkaan ratsastajan, ja muisteli
+menneitä aikoja, jolloin hän kantoi urhoja tuimiin taisteluihin, ja
+häntä ruokittiin parhaimmilla kauroilla, ja juotettiin mesikämmenen
+medellä. Hän pullisteli punasia sieramiansa, lengotteli kaulaansa
+lentäen ajamaan takaa Maljuta Skuratovia.
+
+Maljuta ratsastaa synkässä metsässä opritshnikkiensa kera. Hän
+kiiruhtaa heitä Hiidenkuilulle, asetellen verhoa tsarevitshille, ettei
+opritshnikit tietäisi, ketä kuolemaan viedään. Jos he sen saisivat
+tietää, niin he luopuisivat Maljutasta, ja silloin pääsisi lintu
+häkistä. Mutta opritshnikit ajattelevat, miksi tuommoinen hoikka mies
+ratsastaa Homjakin ja Maljutan keskellä, ja ihmettelevät vaan sitä,
+että hän viedään niin kauvas tapettavaksi.
+
+Maljuta kiiruhtaa vaan opritshnikkeja, kiihoittaa hevosia, antaa
+piiskalla läimäyksiä heidän koville lautasilleen.
+
+-- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit! Eihän tsaari vaan olisi ruvennut
+arvelemaan, ja lähettänyt ajamaan meitä takaa!
+
+Maljuta-pyöveli ajaa nelistäen synkässä metsässä, häntä katselevat
+lintuset, kurotellen kaulojansa, mustat korpit lentelevät hänen päänsä
+kohdalla -- jo on lähellä Hiidenkuilu!
+
+-- Kuulepas, -- sanoo Maljuta Homjakille, eiköhän kuulu takanamme
+kavioin kopsetta?
+
+-- Ei, -- vastaa Homjak, -- sehän on omain hevostemme kavioin kaiku.
+
+Ja yhä enemmän kiiruhtaa Maljuta opritshnikkeja, yhä useimmin saa
+hevoset piiskan sivalluksia.
+
+-- Kuule, -- sanoo hän Homjakille, -- eiköhän joku huuda takanamme?
+
+-- Ei, -- vastaa Homjak, -- meidän puheemme vaan kaiku kertoo.
+
+Maljuta kiihoittaa hevoisia.
+
+-- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit. Jolleipa olisi perässämme
+takaa-ajajia!
+
+Äkkiä Maljuta kuulee takanaan: -- Seiso, Grigori Lukjanitsh!
+
+Serebrjani saavutti Skuratovin ja oli jo hänen takanaan. Hänen
+hevoskulunsa ei jättänyt häntä.
+
+-- Seiso, Maljuta, huusi Serebrjani toistamiseen ja, saavutettuaan
+Skuratovin, antoi voimakkaasta kädestä hänelle aimo korvapuustin.
+
+Voimakas oli Nikita Romanovitshin lyönti. Puusti kajahti kuin pyssyn
+laukaus; aika kahina syntyi, lehdet värähtelivät puissa; pedot
+juoksivat syvälle metsään, minkä jalat jaksoivat; puitten ontelosta
+lensivät muljosilmäiset tarhapöllöt; ja talonpojat kaukana repien
+vennää, katsahtivat toisiinsa ja sanoivat ihmeissään:
+
+-- Kuules, kuinka jymähti! näinköhän vanha tammi sortui Hiidenkuiluun?
+
+Maljuta luiskahti satulasta. Nikita Romanovitshin vanha hevonen
+kompastui ja kaatui maahan, heittäen henkensä.
+
+-- Maljuta! -- huudahti ruhtinas, nousten jaloilleen, -- älä yrittele
+enää turhia! Tällä kerralla sinä menehdyt!
+
+Ja temmattuaan Maljutan miekan hänen huotrastaan, alkoi huimia sillä
+hänen pääkallonsa ympäri.
+
+Äkkiarvaamatta suhahteli toinen miekka ruhtinaan pään kohdalla. Matvei
+Homjak näet oli kiiruhtanut herrallensa apuun. Nytpä syntyi kiivas
+ottelu Homjakin ja Serebrjanin välillä. Opritshnikit hyökkäsivät
+ruhtinaan kimppuun paljastetuin miekoin, mutta puut ja kivilohkareet
+suojelivat, niin ettei kaikki voineet häntä yht'äkkiä ympäröidä.
+
+Nyt on, -- ajatteli ruhtinas torjuen lyöntejä, -- kysymys elämästä,
+puhumattakaan tsarevitshin pelastuksesta! Jospa voisi kestää vaikka
+vaan puolituntisen, niin ehkä Jumala lähettäisi jostakin apua!
+
+Ja tuskinpa hän niin oli miettinyt, kun läpitunkeva vihellys kajahti
+metsässä; äänekkäät huudot vastasivat siihen. Muuan opritshnikeistä,
+joka jo oli kohottanut miekkansa iskeäkseen ruhtinasta, kaatui
+halaistuin päin maahan, ja hänen ruumiinsa yli näkyi Vanjuha Persten,
+heilutellen veristä tshekaniansa. Samassa silmänräpäyksestä rosvot
+hyökkäsivät, kuin susilauma Maljutan palvelijain kimppuun, ja heidän
+välillään syntyi käsikahakka. Kylläpä Maljuta seuralaisineen koetti
+tehdä hyökkäystä vihollisia vastaan, vaan mistään ei ollut tie auki,
+kaikkialla vaan metsää ja murroksia. Useat uupuivat siihen, vaan toiset
+pian toipuivat. Huudettiin ja vannottiin. Liian uskaliaat joutuivat
+tallattaviksi. Itse Persten saatuaan haavan käsivarteensa, heilutti jo
+heikommin tshekaniansa, kun taas uusi vihellys kimahti metsässä.
+
+-- Pojat, olkaa rohkeat! -- huudahti Persten -- sieltäpä tulee ukko
+Korshun avuksi!
+
+Ja tuskin oli hän lopettanut puheensa, kun Korshun jo vuorostaan
+ryntäsi opritshnikkien kimppuun, ja heidän kesken alkoi tiukka ja mitä
+verisin kahakka!
+
+Ratsasmiesten oli vaikea vastustaa metsässä jalkamiehiä. Hevoset
+kohosivat takajaloilleen, kaatuivat nurinniskoin ja painoivat
+ratsastajat allensa. Opritshnikit rupesivat kuoleman pelosta
+epäröimään. Homjakin miekka viuhtoi kuin vihuri, hänen päänsä päällä
+leimusi salama.
+
+Äkkiä yleisen tungoksen ajalla kuului jyminä. Väkevä Mitka syöksähti
+joukkoon, ja tunki aivan suoraan Homjakin luo, kaataen ilman eroitusta
+sekä viholliset että ystävät. Mitkä tunsi morsiamensa ryöstäjän.
+Kohotettuansa molemmin käsin aimo korentoansa, viskasi hän sillä
+vihollistaan. Homjak väisti sen, vaan lyönti sattui hevoseen. Ratsu
+kaatui kuolleena maahan, korento meni kappaleiksi.
+
+-- Odota! -- sanoi Mitka, retustaen Homjakia kohti -- nyt et pääse
+kynsistäni.
+
+Taistelu taukosi. Ei ollut kenen kanssa tapella, kaikki opritshnikit
+makasivat kuolleina, ainoastaan Maljuta pelastui nopealla
+argamakillaan.
+
+Rosvot alkoivat lukea miehiänsä, paljoa ei ollut jälellä. Olivatpa
+hekin kyllin monta menettäneet. -- Kah, -- sanoi Persten, tultuaan
+Serebrjanin luo ja pyyhkäistyään hien otsaltaan, -- katso bojari, missä
+yhteen yhdyttiin!
+
+Serebrjani, heti rosvojen ilmestyttyä, syöksi tsarevitshin luo ja vei
+hänet hevosineen varjoon; tsarevitsh oli sidottu satulaan. Serebrjani
+katkasi miekallaan köydet ja auttoi tsarevitshia kulkemaan, otti
+liinan, jolla hänen suunsa oli tukittu, pois. Koko taistelun aikana ei
+hän mennyt hänen luotansa, ja suojasi häntä omalla ruumiillansa.
+
+-- Tsarevitsh, -- sanoi hän, nähdessään, että rosvot alkoivat ryöstää
+kuolleita ja ottaa kiinni sinne tänne juosseita hevosia, -- taistelu on
+loppunut. Kaikki sinun kavaltajasi ovat kuolleet, ainoastaan Maljuta
+yksin pääsi pakoon, vaan minä luulen, ettei hänkään kauan hengitä, kun
+tsaari käskee häntä etsiä.
+
+Tsarevitshin nimen kuullessaan, astui Persten takaperin.
+
+-- Kuinka? -- sanoi hän: -- onko tämä tsarevitsh? hallitsijan poika?
+Katsopas kenen avuksi Jumala joudutti! Katsopas ketä nuo roistot
+sidottuna kuljettivat!
+
+Ja atamani heittäytyi Ivan Ivanovitshin jalkoihin.
+
+Tieto hänen läsnäolostaan levisi nopeasti rosvojen joukossa. Kaikki
+lakkasivat tutkimasta kuolleiden taskuja ja tulivat kunnioittamaan
+tsarevitshia.
+
+-- Kiitän teitä hyvät ihmiset, sanoi hän suopeasti, ilman tavallista
+korskeuttaan: -- keitä tahansa olettekin, kiitän teitä!
+
+-- Eikä mitään, armollinen herra! vastasi Persten, -- olisinpa sen
+tietänyt, että sinua kuljetetaan, niin en olisi tuonut neljääkymmentä
+nuortamiestä, vaan kaksi sataa.
+
+Silloin ei tämä Skurlatovitsh olisi päässyt kynsistämme; me olisimme
+ottaneet hänen elävänä, ja sinun läsnäollessasi hirttäneet! On minulla
+kuitenkin, katsos, hänen apulaisensa; hän on minulle vanha tuttu, ja
+silloin kun ei ole kalaa, on rapukin kalan vertainen.
+
+Kuule mies, sinähän pidät häntä tallessa, eikö niin?
+
+-- Minä, niin minä! vastasi Mitka, maaten vatsallaan, päästämättä uhria
+altansa.
+
+-- Tuo tänne se, älä pelkää, ei se puikahda kynsistä! Ja te, pojat,
+hellittäkää hiukan silmuketta kuulustelua varten ja valmistakaa
+hirttonuora.
+
+Mitka nousi seisaalleen. Hänen altansa kohosi terve pulska nuorukainen,
+mutta samalla kuin hän käänsi kasvonsa rosvoihin, huudahtivat he kaikki
+hämmästyksestä.
+
+-- Hlopko! -- kaikui jokaisen huulilta: -- Hlopkohan tämä on! Hän
+rutisteli Hlopkoa opritshnikkina.
+
+Mitka katseli, väännellen suutaan.
+
+Hlopko voi töintuskin hengittää -- Voi mua pöllöä, -- lausui viimein
+Mitka, -- sinuako minä rutistelinkin! Mikset puhunut?
+
+-- Miten minä olisin puhunut, kun sinä minun kurkkuni päällä istuit,
+sinä senkin hylje! Hyi!
+
+-- Mutta miten sinä jouduit minun alleni?
+
+-- Miten! Kuinka! Kun sinä "kontio" viskasit hevosta otsaan, niin
+ratsastaja kaatui minun päälleni, ja sinä "lurjus" syöksit minun
+niskaani hänen sijastansa, hänet sinä jätit omiin valtoihinsa, arvaapas
+iloitsiko hän!
+
+-- Oh mua tomppelia! -- sanoi Mitka repien tukkaansa.
+
+Rosvot purskahtivat nauramaan. Itse tsarevitshikin myhähteli. Homjakia
+ei mistään löydetty.
+
+-- Mitäs tehdä, -- sanoi Persten, hänen aikansa ei ole vielä tullut,
+vaan oli miten oli, jos Jumala suo, eipä hän toisella kertaa livukaan
+kynsistäni! Ja nyt, tsarevitsh, suo minun nyt miehineni saattaa sinua
+tielle. Se on ehkä sopimatonta, tsarevitsh! Eihän minun, halvan ihmisen
+sopisi puhua sinun armosi kanssa, vaan mitäs tehdä, ilman minua et
+täältä ehkä palajaisikaan!
+
+-- No pojat, -- pitkitti Persten, -- kokoontukaa nyt suojelemaan hänen
+tsaarillista armoansa. Sitten hän kääntyi Serebrjanin puoleen ja sanoi:
+istu sinä bojari tälle hevoselle ja suvaitse minun ottaa sinun
+hevosesi.
+
+-- Kylläpä sinä, Korshun, luullakseni, mieluisasti jalkasinkin kuljet,
+eikä sinunkaan, Mitka, ole etäinen!
+
+-- Ei mitään, sanoi Mitka, tarttuen yhtä hevosta, joka tästä juoksi,
+sivulle, -- istunhan minäkin!
+
+Hän nosti jalkansa kannukselle, vaan jaksamatta pysyä siinä, hän
+kellahti vatsalleen hevosen selkään, ajoi ravia muutaman sylen sillä
+tavalla, ja viimein kohosi satulaan.
+
+-- Aha! -- huudahti hän, heilutellen jalkojansa ja viskellen
+kyynäsvarsiansa.
+
+Koko joukko liikahti metsästä, ympäröiden tsarevitshia.
+
+Kun viimein tultiin aukealle, ja etäältä häämötti Aleksanderin slobodan
+katto, niin Persten seisahti.
+
+-- Armollinen herra tsarevitsh, -- sanoi hän, hypäten hevosen selästä,
+-- tästä pääset nyt sinä tietäsi, tuollahan näkyy jo sloboda. Ei sopisi
+meidän enää viipyä sinun tsaarillisen armosi kanssa. Sitä paitsi tuolla
+maantiellä pöllyää tomu; sieltä tulee luultavasti sotilaita. Hyvästi,
+armollinen herra, älä etsi; vasten tahtoa Jumala toi!
+
+-- Odota, mies! -- sanoi tsarevitsh, joka, vaaran vältettyänsä, alkoi
+tulla entiselleen. -- Odota, mies! Sanopas edeltäpäin, mitä bojarisukua
+olet, mitä kullattua viittaa kannat?
+
+-- Armollinen tsarevitsh, -- vastasi Persten nöyrästi, -- paljo on
+meitä bojareja täällä ilman sukunimeä, paljo ruhtinaita ilman
+kantasukua. Käytämme sitä, minkä Jumala lähetti!
+
+-- Mutta tiedätkö, -- jatkoi tsarevitsh ankarasti, että sellaisia
+ruhtinaita varten, kuin sinä olet, on korkeat asunnot torilla, etkä
+sinä itse osta viittaasi? Ellet sinä tänään olisi tehnyt minulle
+palvelusta, käskisin minä noiden ratsumiesten ottamaan teidät kaikki
+kiinni ja viemään slobodaan. Mutta tämänpäiväisen tähden annan minä
+sinun entisen rosvoamisesi anteeksi, ja puhun tsaari-isälle sinun
+puolestasi, jos tunnustat hänelle vikasi!
+
+-- Kiitän suosiostasi, armollinen herra, suuresti sinua kiitän; vaan
+minun aikani tsaarille vikoja tunnustaakseni ei ole vielä tullut.
+Raskaat ovat syntini Jumalan edessä, suuret ovat syyni tsaarin edessä;
+tuskinpa isä-tsaari antaisikaan anteeksi, ja vaikka antaisikin, niin oi
+sovi jättää tovereita!
+
+-- Kuinka? sanoi tsarevitsh ihmetellen, etkö jätä rosvoilemistasi, kun
+minä itse lupaan puolustaa sinua? Onko sinusta rosvoileminen maantiellä
+sopivampaa, kuin kunniallisesti eläminen?
+
+Persten alkoi sivellä mustaa partaansa ja näytti, viekkaasti hymyten,
+kaksi riviä tasaisia ja valkeita hampaita, niin että hänen tummat
+kasvonsa näyttivät vielä tummemmilta.
+
+-- Armollinen herra! -- sanoi hän: -- sitävartenhan hauki on meressä,
+ettei ruutana nukahtaisi! Tottumattomana en ryhdy sota- enkä
+kauppa-asioihin. Jää hyvästi, isä; tuolla kohoaa jo tomu; aika on
+lähteä; kala etsii syvempää, vaan veljemme -- missä on vähän vahvempi
+alusta!
+
+Ja Persten katosi pensastoon, vetäen hevosen mukaansa. Rosvot yksi
+toisensa perään katosivat puitten sekaan, ja tsarevitsh Serebrjanin
+kanssa ratsastivat slobodaan ja pian kohtasivat joukon ratsuväkeä, jota
+johdatti Boris Godunov.
+
+Mitä tsaari teki tällä ajalla? Kuulkaamme, mitä tietää siitä laulu ja
+miten se ilmituo tämän ajan käsitteet kansassa.
+
+    Mitä sanoo tsaari julma:
+    "Voi teitä ruhtinaat ja bojarit!
+    Mustiin pukeutukaa,
+    Huomenmessuun tulkaa.
+    Tsarevitshin sielumessua kuullaan,
+    Teidät, bojarit, minä kattilassa keitän."
+    Bojarit kaikki peljästyivät,
+    Mustiin pukeutuivat,
+    Huomenmessuun kokoontuivat,
+    Tsarevitshin kuolinmessua kuullaksensa.
+    Tulipa Nikita Romanovitsh,
+    Kirjava nuttu yllä,
+    Toi kerallaan nuoren tsarevitshin,
+    Asetti hänet pohjoisoven ääreen.
+    Mitä sanoo tsaari julma:
+    "Voi sinua, Nikita Romanovitsh!
+    Miksi herjaat edessäni?
+    Kun tähti taivahalta putosi,
+    Että pyhän neitseen kynttilän sammutti,
+    Ei enää jäänyt minulle nuori tsarevitsh."
+    Mitä sanoo Nikita Romanovitsh:
+    "Voi sinua oikeauskoisin tsaari!
+    Me emme tsarevitshin kuolinmessua laula,
+    Me laulamme ylistysvirsiä!"
+    Hän tarttui tsarevitshin valkeaan käteen,
+    Vei hänet pohjoisista ovista!
+    Mitä sanoo tsaari julma:
+    "Kuules Nikita Romanovitsh!
+    Miten sinut palkitsen?
+    Puolenko annan valtakuntaa?
+    Vai paljonko kultaa on tarvis?"
+    -- "Voi sinua, tsaari Ivan Vasiljevitsh!
+    Älä anna puolta valtakuntaa eikä kultaa,
+    Vaan anna rosvo Skurlatovitsh.
+    Hänet vien nevalle vetelälle,
+    Tuonne Hiidenkuilulle!"
+    Miten sanoo tsaari Ivan Vasiljevitsh:
+    "Tuoss' on rosvo Maljuta,
+    Menettele hänelle, miten tahdot!"
+
+Niin kertoo laulu; mutta niin ei itse asiassa ole. Aikakirjat
+näyttävät meille, että Maljuta vielä kauvan jälkeen v. 1565 oli Ivan
+Vasiljevitshin luona suuressa arvossa. Moni tsaarin lemmikeistä kaatui
+eri aikoina uhrina hänen epäluuloillensa. Ei säilyneet Basmanovit, ei
+Grjasnoi, eikä Vjasemski, vaan Maljuta ei joutunut koskaan epäsuosioon.
+Vanhan Onufrevnan ennustuksen mukaan hän ei kärsinyt vaivaa tässä
+elämässä ja kuoli kunniallisella tavalla. Pyhän Josef Volotskan
+luostarinsa, johon hänen ruumiinsa on haudattu, sanotaan Maljutan
+tapetuksi tsaarin toimesta.
+
+Kuinka Maljuta puhdistautui panettelustaan -- emme tiedä.
+
+Saattaa olla, että Iivana, sittenkuin hänen mielensä oli tyyntynyt,
+piti lemmikkinsä käytöstä kiihkon erehdyttämänä: saattaa niinkin olla,
+ettei hän vielä nyt täydellisesti lakannut kantamasta epäluuloa
+tsarevitshia kohtaan. Olipa miten tahansa, niin Skuratov ei ainakaan
+kadottanut tsaarin luottamusta, vaan tästälähin tuli hän yhä
+rakkaammaksi Iivanalle. Tähän asti oli hänen vihamiehensä ollut
+ainoastaan Venäjän kansa, nyt tuli myös itse tsarevitsh hänen
+vihollisekseen. Iivana oli vaan hänen ainoa tukensa. Yleinen viha
+Maljutaan vakuutti tsaarille hänen uskollisuutensa. Yllytys Basmanovia
+vastaan ei myöskään ollut turha. Iivanan sydämessä iti epäilyksen
+siemen, ja vaikkei hän kohta päästänytkään sitä juurtumaan, niin
+kylmeni nähtävästi hänen ja hovimarsalkkinsa väli, sillä tsaari ei
+koskaan antanut anteeksi sille, jota hän varoi, vaikka viimein itsekin
+tunsi pelkonsa turhaksi.
+
+
+
+
+XV Luku.
+
+Suutelu-tilaisuus.
+
+
+Jo on aika meidän kääntyä Morosoviin. Jelenan hämmästys Serebrjanin
+läsnäollessa ei jäänyt tarkkasilmäisen bojarin huomaamatta. Tosin hän
+ensin arveli, että Vjasemskin kohtaus oli siihen syynä, vaan pian
+syttyi uusi epäluulo hänen mielessään.
+
+Jättäessänsä Serebrjanin hyvästi, ja saatettuaan hänet portaille,
+palasi Morosov tupaan. Hänen riippuvat kulmakarvansa värisivät
+uhkaavasti; syvät rypyt uursivat hänen otsaansa. Häntä tuskastutti ja
+ahdistutti. "Jelena nukkuu nyt," -- hän ajatteli, -- "hän ei odota
+minua; pistäydyn puistoon, kenties pääni virkistyy."
+
+Morosov meni ulos; puistossa oli pimeä. Tultuaan aidan luo, hän huomasi
+valkosen vaatteen. Hän rupesi tarkastelemaan.
+
+Äkkiä hämmästyttivät häntä lemmen puheet. Ukko seisahti. Hän tunsi
+naisen äänen. Aidan takaa näkyi tähtitaivaalla äänetön ratsastajan
+varjo. Tuntematon kumartui Jelenan puoleen ja kuiskasi hänelle jotakin.
+Morosov pidätti hengitystänsä, vaan tuulenpuuska heilutti puiden
+latvoja ja vei mukanansa tuntemattoman äänen ja sanat. Kuka tämä
+tuntematon oli? Näinköhän Vjasemskin on kestäväisyytensä kautta
+onnistunut taivuttaa puoleensa Jelena? Arvoituksen tapainen on naisen
+sydän! Häntä miellyttää tänään se, mitä eilen inhosi! Vai eiköhän
+Serebrjani olisi määrännyt hänen vaimolleen kohtausta? Kuka tiennee?
+Voineeko olla, että ruhtinas, jonka hän otti vastaan kuin oman
+poikansa, samana päivänä häntä niin verisesti loukkaisi, häntä, hänen
+isänsä parhainta ystävää; häntä, joka olisi ollut valmis unohtamaan
+kaikki oman elämänsä vaarat, säilyttääkseen vaan Serebrjania tsaarin
+vihasta!
+
+-- "Vaan ei," -- ajatteli Morosov, -- "hän ei ole Serebrjani! Tämä on
+joku opritshnikki, joku tsaarin uusi lemmityinen. Hänestä ei ole mitään
+kummaa bojarin loukkaaminen. Vaan vaimo sitten, myrkyllinen käärme!
+Enkö minä häntä ole rakastanut! Enkö ole häntä hoitanut kuin omaa
+tytärtäni! Ja eikö hän vapaasta tahdostansa ruvennut vaimokseni? Eikö
+hän kiittänytkin vielä siitä minua, petollinen? Eikö vannonut
+uskollisuutta minulle? Ei, älä luota, Drushina Andreitsh, naisen
+uskollisuuteen! Naisen uskollisuus -- suuri huone, tamminen ovi, ja
+salvat rautaiset! Drushina Andreitsh kiirehti antamaan tytölle
+kunniansa! Sinut, vanhus, luki tulinen sydän mielettömäksi! Sinut petti
+nuori nainen, käärme; moskovalaiset ilkkuvat sinulle!"'
+
+Näin ajatteli Morosov ja vaipui erillaisiin arvelmiin. Hän tahtoi
+hyökätä esiin. Mutta ratsastaja saattoi nelistäen ajaa pois, eikä
+bojari olisi saanut vihiä vihollisestaan. Hän päätti odottaa.
+
+Vaan tänä yönä ei tuuli lakannut lehahtelemasta eikä kuu noussut
+pilvien alta. Morosov ei tuntenut ratsastajan ääntä eikä kasvoja. Hän
+eroitti ainoastaan sen, että bojaritar puhui hänen kanssaan kyynelten
+vallassa.
+
+-- Minä rakastan sinua enemmän kuin elämääni, enemmän kuin punasta
+aurinkoa! Minä en ketään, paitsi sinua, ole rakastanut, enkä rakasta,
+enkä myöskään tule rakastamaan!
+
+Samassa Jelena meni Morosovin ohitse, huomaamatta häntä. Drushina
+seurasi hänen jälkeensä vitkalleen.
+
+Seuraavana päivänä ei hän näyttänyt merkkiäkään epäilyksestään. Hän oli
+vaan yhtä ystävällinen ja hemmotteleva hänelle kuin ennenkin. Vaan
+silloin, kun Jelena ei huomannut, ei bojari malttanut, vaan rypistellen
+kulmiansa, katseli uhkaavasti Jelenaa. Hirveätä tuumaa hän ajatteli
+silloin. Hän mietti, miten keksisi vihollisensa.
+
+Kului neljä päivää. Morosov istui tuvassa tammipöydän ääressä; pöydällä
+oli kirja auki, purppuravärisine päällyksineen, hopeahakasineen ja
+koristuksineen. Mutta bojari ei ajatellut lukemista. Hänen
+katseensa liitelivät kirjailluista selkäniteistä koristettuihin
+kirjainkiemuroihin, ja mietteensä kulki vaimon huoneesta puutarhan
+aitaukselle.
+
+Tämän päivän aattona oli Serebrjani palannut slobodasta, ja,
+lupauksensa mukaan, poikkesi Morosovin luo.
+
+Jelena teeskenteli tänä päivänä kipeyttä, eikä tullut ulos
+huoneestansa. Morosov ei yhtään muuttanut käytöstänsä Nikita
+Romanovitshia kohtaan. Vaan, toivottaen onnea hänen onnellisesta
+palauksestaan ja kestiten ahkerasti arvoisata vierastansa; hän ei
+lakannut tutkimasta hänen kasvonsa sävyjä ja koetti tavata niissä
+vilpin merkkejä. Serebrjani oli miettiväinen, vaan suorapuheinen ja
+avomielinen tapansa mukaan; Morosov ei keksinyt mitään.
+
+Ja mitäpä hän nyt miettikään, istuessaan pöydän ääressä avattu kirja
+edessään.
+
+Hänen ajatuksensa katkasi palvelija, joka astui sisään; mutta
+nähdessään Morosovin rypistyneen otsan, hän pysähtyi kunnioittavasti.
+Morosov loi häneen kysyvän katseen.
+
+-- Armollinen herra, -- sanoi palvelija, tsaarin tulee väkeä. Kaikkein
+edellä ruhtinas Afanasi Vjasemski; pian ovat läsnä, -- otetaanko
+vastaan?
+
+Samassa kuului matkarummun ääni, jota edellä kulkeva orja täristi,
+karkottaakseen kansaa ja puhdistaakseen tietä herrallensa.
+
+-- Vjasemskiko tulee minun luokseni? -- sanoi Morosov. -- Mitä hänellä
+olisi tekemistä? Vaan ehkä hän meneekin sivutse? Mene portille ja
+odota! Ja, jos hän poikkee tänne, niin sano hänelle, ettei minun taloni
+-- ole mikään kapakka, enkä minä tunne opritshnikkejä, enkä ja'a heille
+leipäsuolaani! Mene!
+
+Palvelija vapisi.
+
+-- Mitä vielä? -- kysyi Morosov.
+
+-- Bojari, sinun tahtosi on minun, vaan sitä en voi sanoa Vjasemskille!
+
+-- Mene! -- huusi Morosov polkien jalkaansa.
+
+-- Bojari! -- sanoi sisäänjuokseva hovimestari: ruhtinas Vjasemski
+opritshnikkineen lähestyy meidän portille! Ruhtinas sanoo tulevansa
+itse tsaarilta.
+
+-- Tsaariltako? Hän sanoi sinulle: tsaarilta? Aukaise portti! Pankaa
+esille kultamalja ynnä leipää ja suolaa! että koko talo ottaisi vastaan
+tsaarin lähettiläitä.
+
+Sillävälin kuului rummun helinä ja tärinä yhä lähempää. Noin
+parikymmentä ratsastajaa, Afanasi Ivanovitsh etunenässä, uljaan,
+tummanruskean oriin seljässä, hopeavaljaissa, ajoi käyden Morosovin
+talon pihalle.
+
+Ruhtinaan yllä oli valkea atlaksinen viitta. Lyhyeksi leikatun tukan
+alta näkyi paidan simpukankuorinen koristus. Simpukkakoristeiset
+kalvoisimet lujaan kiinittivät käsiin viitan hiat, joka huolimattomasti
+oli vyötettynä vadelmanvärisellä silkkivyöllä, joka molemmissa päissä
+päättyi kultatupsuun, ja kupeelle oli asetettu kirjavakoristeiset
+hansikkaat. Samettiset, vadelmanväriset housut ulottuivat keltaisiin
+sahviani-saappaihin, joiden korossa oli hopeiset kannukset, ja
+kirjaillut saapasvarret laskeutuivat pohkeiden puolivälillä muutamiin
+poimuihin. Viitan päälle oli löyhästi heitetty liivi, jonka edustalle
+oli kiinnitetty kahdenkertainen, timantinvärinen vyö. Ruhtinaan päätä
+verhosi kullalla kirjailtu lakki, liehuvine timanttisulkineen, joka
+heilui jokaisista liikkeestä, kimallellen auringon säteissä. Afanasi
+Ivanovitshin mustat kiharat, esiinpistäen lakin alta, sekaantuivat
+hänen lyhyeen tuuheaan partaansa. Hienot haituvat ylähuulessa eivät
+muodostaneet mustaa viivaa, vaan ainoastaan varjon. Vjasemskin vartalo
+oli korkea ja uljas; hänen kasvonsa olivat nuoren ja iloisen näköiset.
+
+Tämän ajan tavan mukaan taluttivat ratsupalvelijat hänen jäljessään
+kuutta ratsua täysissä valjaissa; yksi niistä oli pikimusta, toinen
+voikko, kolmas rautio, ja kolme aivan valkeata. Hevosten päässä liehui
+kirjavia sulkia; niiden seljässä komeili petojen taljoja tai loistavia
+peitteitä, joita oli kalliisti kullalla kirjailtu, ja kaikki kuusi
+helisi kulkeissaan hopeisine rumpuineen tai halaistuine kultaomenineen,
+joita oli yhdistetty sopusoinnuksi, ja jotka riippuivat molemmin puolin
+otsasiteitä pitkinä ryhminä.
+
+Drushina Andrejevitshin ilmestyessä, Vjasemski ja kaikki opritshnikit
+astuivat alas hevosen seljästä.
+
+Morosov kulki kulta-astioineen vitkalleen häntä vastaan, ja hänen
+perässään seurasi ystäviä, ja bojarin palvelijoita ja orjia.
+
+-- Ruhtinas, -- sanoi Morosov, -- sinut on tsaari lähettänyt luokseni.
+Minä riennän sinua ja väkeäsi vastaanottamaan leipäsuolalla! -- Ja
+bojarin mustanharmaat hiukset valuivat silmille, niin syvään hän
+kumarsi.
+
+-- Bojari, -- vastasi Vjasemski, -- suuri hallitsija käski minun
+sanomaan sinulle hänen tsaarillisen päätöksensä: -- Bojari Drushina.
+Koko Venäjän tsaari ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitsh ottaa pois
+vihansa sinusta ja päästää sinut tsaarin pannasta; on armollinen ja
+antaa anteeksi kaikki sinun vikasi; ole sinä, bojari, Drushina
+Andrejevitsh, niinkuin ennenkin suuren ruhtinaan armossa ja palvele
+vast'edeskin häntä, ja pidä arvosi niinkuin ennenkin!
+
+Lopetettuaan puheensa, Vjasemski asetti toisen kätensä vyölleen ja
+silitteli toisella partaansa, otti ylpeän ryhdin ja, luotuaan
+Morosoviin kotkansilmänsä, odotti vastausta.
+
+Puheen alussa lankesi Morosov polvilleen. Sen jälkeen palvelijat
+nostivat hänet jälleen ylös. Hän oli valkea kasvoiltansa.
+
+-- Siunatkoon Pyhä Kolmiyhteys ja moskovalaiset ihmeidentekijät meidän
+suurta hallitsijaamme! -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- ja
+jatkakoon hänen päiviänsä armollinen ja laupias Jumala vielä pitkiksi
+ajoiksi. En sinua, ruhtinas, odottanut, vaan sinä tulit luokseni
+tsaarin lähettiläänä -- käy sisään huoneeseeni. Tulkaa, herrat
+opritshnikit! Pyydän, tehkää hyvin! Vaan minä menen ensin toimittamaan
+kiitosrukoukseni, ja tulen sitten teidän kanssanne juhlimaan myöhään
+yöhön asti.
+
+Opritshnikit menivät sisälle.
+
+Morosov kutsui orjan luoksensa.
+
+-- Istu hevosen selkään ja mene Serebrjanin luo, viemään terveisiä ja
+sano, että minä pyydän häntä tulemaan kestille tänä päivänä, sillä
+tsaari on osottanut minulle suuren armon ja ottanut minusta vihansa
+pois!
+
+Annettuaan tämän käskyn ja saatettuaan vieraansa huoneihin, Morosov
+palasi pihan poikki kotikirkkoon; hänen edellään menivät ystävät,
+palvelijat ja hänen jäljessään suuri joukko orjia. Kotiin jäi
+ainoastaan hovimestari ja palvelijoita, niin paljon, kuin opritshnikit
+tarvitsivat.
+
+Tuotiin esiin erilaisia välipaloja ja juomia, mutta päivällinen odotti
+vielä.
+
+Pian tuli Serebrjani, hänkin ystäväin ja orjainsa saattamana, sillä,
+jos siihen aikaan bojari ratsasti arvokkaissa asioissa yksin, tahi
+vähälukuisen seuran kanssa, niin sitä pidettiin häpeänä.
+
+Pöytä oli jo isossa tuvassa katettuna: palvelijat seisoivat
+paikoillaan; kaikki odottivat isäntää.
+
+Drushina Andrejevitsh, toimitettuaan kiitosrukouksensa, astui sisään,
+puettuna hyvään vaatteukseen, kullalla kirjailtuun kauhtanaan, pitäen
+kädessään sopulinnahkasta lakkia. Hänen mustanharmaa tukkansa oli
+tasaiseksi kammattu ja partansa siistitty. Hän kumarsi vieraille ja
+vieraat samoin hänelle; sitten istuttiin pöytään.
+
+Komeat pidot alkoivat, maljat ja kolpakot helähtelivät, ja paitsi
+näiden ääntä helähteli vielä toinenkin, joka ei sointunut yhteen
+iloisten pitojen kanssa. Opritshnikkien levättien alla kalisivat
+näkymättömät aseet.
+
+Mutta Morosov ei kuullut tuota turmiota tuottavaa ääntä. Muut mietteet
+olivat hänet vallanneet. Sisällinen ääni oli sanonut Morosoville, että
+hänen yöllinen loukkaajansa on kestissä hänen kanssansa samassa
+pöydässä, ja bojari mietti keinoa sitä ilmisaadaksensa. Tämän keinon
+hän luuli luotettavaksi.
+
+Jo oli monta maljaa kallistettu; he joivat tsaarin onneksi ja
+tsaarittaren, ja koko tsaarin huoneen kunniaksi; juotiinpa
+metropoliitankin ja koko Venäjän papiston kunniaksi, sitten Vjasemskin
+ja Serebrjanin sekä suopean isännän, vihdoinpa jokaisen vieraan malja
+erittäin. Kun oli kaikkien terveydeksi juotu, nousi Vjasemski ja esitti
+nuoren bojarittaren maljan. Sitäpä Morosov odottikin.
+
+-- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, -- sopimatonta on ilman emäntää juoda
+hänen maljaansa! Menkää, -- hän sanoi, kääntyen palvelijain puoleen, --
+noutamaan bojaritar; kestitköön hän omin käsin rakkaita vieraita!
+
+-- Oikein, oikein! -- melusivat vieraat: ilman emäntää ei ole
+hunajakaan makeata.
+
+Hetken perästä ilmaantui Jelena puettuna kalliisen sarafaaniin,[18]
+kahden neitsyeen saattamana; hänellä oli kädessään kultainen tarjotin,
+jolla oli yksi ainoa malja. Vieraat nousivat ylös. Hovimestari täytti
+maljan. Jelena kosketti siihen huulillansa ja alkoi kantaa sitä ympäri
+sekä tarjota vieraille, kumartaen jokaiselle, tavan mukaan, aina
+vyötäisiin asti. Aina sitä myöten kuin vieraat sen tyhjensivät, täytti
+hovimestari sen uudestaan.
+
+Kun Jelena oli kaikille tarjonnut, niin Morosov, joka oli tarkasti
+pitänyt silmällä häntä, kääntyi vieraitten puoleen.
+
+-- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, nyt minä pyydän, vanhan venäläisen
+tavan mukaan, teitä kunnioittamaan minun huonettani, älkääkä moittiko
+minun isännyyttäni; pyydän teitä, rakkaat vieraat, älkää halveksiko
+suudella minun vaimoani! Seisahdu Dmitrijevna avaralle tilalle ja anna
+kaikkien vuoron perään suudella itseäsi.
+
+Vieraat kiittivät isäntää. Jelena astui vavisten uunin viereen ja loi
+maahan silmäyksensä.
+
+-- Ruhtinas, ala sinä! -- sanoi Morosov Vjasemskille.
+
+-- Ei, ei, tavan mukaan! -- huudahtivat vieraat: -- suudelkoon isäntä
+ensin emäntää! Seurattakoon tapaa, joka isiltä on peritty!
+
+-- Olkoon niin, sanoi Morosov, ja astuen vaimonsa luokse hän ensin
+kumartui hänen eteensä. Kun he suutelivat, hehkuivat Jelenan huulet
+kuin tuli; sitävastoin Drushina Andrejevitshin huulet olivat jääkylmät.
+
+Morosovin jälkeen oli Vjasemskin vuoro.
+
+Morosov alkoi tarkastella.
+
+Afanasi Ivanovitshin silmät loistivat kuin liekki, mutta Jelenan kasvot
+eivät värähtäneetkään. Hän ei peljännyt miehensä ja Serebrjanin
+läsnäollessa röyhkeätä ruhtinasta.
+
+"Ei, hän ei ole se!" Morosov ajatteli.
+
+Vjasemski kumartui maahan ja suuteli Jelenaa; mutta kun hänen
+suutelunsa kesti kauvemmin, kuin oli tarpeen, niin Jelena kääntyi pois
+nähtävästi harmistuneena.
+
+"Ei, hän ei ole se!" Morosov toisti itsekseen.
+
+Vjasemskin jälkeen seurasi vuorotellen jotkut opritshnikit. He
+kumarsivat syvään, tavan mukaan, ja suutelivat Jelenaa; mutta Drushina
+Andrejevits ei voinut mitään lukea hänen kasvoiltaan, paitsi
+rauhattomuutta. Muutaman kerran värähtelivät hänen pitkät
+silmäripsensä, ja katseesta päättäen hän etsi jotakuta vieraiden
+joukosta.
+
+"Hän on täällä," ajatteli Morosov.
+
+Äkkiä valtasi kauhu Jelenan. Hänen silmänsä kohtasivat miehensä
+katseen, ja naissydämen vaistosta hän arvasi miehensä mietteet.
+
+Tämän rasittavan ja tuijottavan katseen aikana, katsoi hän
+mahdottomaksi suudella Serebrjania ja olla tässä silmänräpäyksessä
+vakava. Kaikki seikat heidän kohtauksistaan puutarhan aidan luona,
+ensimmäiseen Serebrjanin tuloon asti, elävästi kuvastuivat hänelle.
+Hänen nykyinen tilansa ja häntä odottava suutelu tuntuivat hänestä
+Jumalan rangaistukselta rikollisen kohtauksen tähden, tuon
+rikoksellisen suutelon tähden. Väristyttävä kylmyys virtasi pitkin
+hänen jäseniänsä.
+
+-- Minä voin pahoin ... -- supisi hän: -- päästä minut, Drushina
+Andrejitsh...
+
+-- Pisäty, Jelena, -- Morosov sanoi rauhallisesti, -- odota, sinä et
+nyt voi lähteä pois; tätä ei ole nähty eikä kuultu; täytyyhän
+toimituksen lopettaa!
+
+Ja hän loi vaimoonsa läpitunkevan, tutkivan katseen.
+
+-- Jalat ei kestä allani! ... -- lausui Jelena.
+
+-- Mitä? -- sanoi Morosov, ikäänkuin ei olis kuullut: -- sait häkää?
+mikä kumma!
+
+-- Pyydän teitä, ruhtinaat, käykää vaan esiin, älkää kuunnelko vaimoa!
+Hän on vielä lapsi; hän on liian kaino; hänestä on tämä tapa outoa.
+Siitä syystä on hän muka sairas! Käykää esiin, rakkaat vieraat, pyydän
+teitä!
+
+"Missä on Serebrjani?" Drushina Andrejevitsh ajatteli, etsien häntä
+vieraiden joukosta silmillään.
+
+Ruhtinas Nikita Romanitsh seisoi syrjässä. Häneltä ei jäänyt
+huomaamatta se tavaton tarkkuus, jolla Morosov seurasi puolisoansa ja
+jokaista hänen luoksensa mennyttä vierasta. Hän luki Jelenan kasvoista
+kauhun ja rauhattomuuden. Nikita Romanitsh, aina päättäväinen, kun vaan
+omatuntonsa ei mistään soimannut, nyt ei tiennyt, mitä piti tehdä. Hän
+pelkäsi, että, jos menisi suutelemaan Jelenaa, hän enentäisi hänen
+hämmästystänsä; hän pelkäsi herättävänsä hänen miehensä epäluuloa, jos
+jäisi muita jäljelle. Jospa hän edes yhden ainoa sanan voisi sanoa
+Jelenalle kahden kesken, niin ehkä hän rohkaistuisi ja kenties saisi
+kadotetun voimansa takaisin; mutta vieraat ympäröivät Jelenaa, isäntä
+ei päästänyt silmiään hänestä; täytyihän sitä jotakin päättää.
+
+Serebrjani lähestyi Jelenaa ja kumarsi hänelle, mutta ei tiennyt pitikö
+katsoa häntä silmiin vai olla katsomatta. Tämä epäröiminen antoi ilmi
+ruhtinaan.
+
+Omasta puolestaan ei Jelena kestänyt kiusaavaa tutkintoa, johon Morosov
+hänet saattoi.
+
+Jelena ei pettänyt miestään kevytmielisyydestä, ei turmeltuneen
+sydämmen kiihotuksesta. Hän petti hänet sentähden, että hän itse oli
+pettynyt, ajatellessaan voivansa rakastaa Drushina Andrejevitshia. Kun
+hän yöllä puutarhan aidan luona vakuutti Serebrjanille rakkauttansa,
+niin hänen sanansa tunkeutuivat hänen huuliltaan hänen tahtomattansa;
+hän ei teeskennellyt sanoillansa, ja jos hän olisi silloin nähnyt
+miehensä takanaan, niin hän olisi tunnustanut kaikki hänelle puhtaasta
+sydämestä. Mutta hänen mielikuvituksensa oli vilkas, ja luonteensa
+arka. Yöllisen kohtauksensa jälkeen Serebrjanin kanssa ei lakannut
+omatunto häntä kalvamasta. Sen lisäksi tuli vielä kuolettava
+levottomuus Nikita Romanovitshin kohtalosta. Hänen sydäntänsä kalvoivat
+vastustamattomat tunteet; hän tahtoi heittäytyä miehensä jalkoihin ja
+pyytää häneltä anteeksi; mutta hän pelkäsi hänen vihaansa, hän pelkäsi
+Nikita Romanovitshin puolesta.
+
+Tämä taistelu, nämä kiusaukset, pelko, jonka hänelle tuotti
+hyvänluontoinen ja viekasteleva, mutta kaikessa, joka koski hänen
+kunniaansa, taipumaton miehensä, kaikki se uuvutti musertavasti hänen
+ruumiilliset voimansa. Kun Serebrjanin huulet koskettivat hänen
+huuliansa, vapisi hän kuin vilutautinen, hänen jalkansa horjuivat, ja
+huulet äänsivät:
+
+-- Pyhä Neitsyt, auta minua!
+
+Morosov tarttui Jelenaan.
+
+-- Oh! -- hän sanoi: -- semmoista se naisen terveys! Kun hiemankin saa
+häkää, niin jalat eivät kestä. Vaan ei mitään, kyllä se menee! Käykää
+esille vaan, hyvät vieraat!
+
+Morosovin ääni ja käytös eivät ensinkään muuttuneet. Hän oli yhtä
+rauhallinen, yhtä kohtelias ja ystävällinen.
+
+Serebrjani jäi kahden vaiheelle: huomasiko hän todellakin salaisuuden?
+
+Kun toimitus loppui, ja Jelena, neitseiden saattamana poistui
+huoneeseensa, niin vieraat Morosovin kehoituksesta jälleen istuivat
+pöytään.
+
+Drushina Andrejitsh vaati kaikkia ja kestitsi entisellä mielevyydellään
+eikä unhottanut vähintäkään tilaisuutta, joka niinä aikoina tuotti
+vieraanvaraisen nimen. Jo oli myöhäinen. Viinit alkoivat saattaa veren
+vähän tulisempaan liikkeeseen, ja salaviittauksia rupesi kuulumaan
+opritshnikkien joukosta.
+
+-- Ruhtinas, -- sanoi yksi heistä, kumartuen Vjasemskin puoleen, --
+aika on ryhtyä käsiksi!
+
+-- Vaiti! -- vastasi Vjasemski sopottaen: -- ukko kuulee!
+
+-- Kun kuuli, niin kuuli, ei se mitään! -- opritshnikki sanoi
+äänekkäästi juopuneen itsepäisyydellä.
+
+-- Vaiti! -- toisti Vjasemski.
+
+-- Minä sanon, ruhtinas, että on aika! Jumal'auta nyt on aika! Minä
+annan merkin!
+
+Ja opritshnikki liikahti noustaksensa. Vaan Vjasemski painoi hänet
+voimakkaalla käsivarrella istumaan.
+
+-- Ole alallasi! -- hän sanoi sille korvaan: -- muuten työnnän tuon
+puukon kurkkuusi!
+
+-- Ohoh, vai sinä vielä uhkailetkin! -- huusi opritshnikki, nousten
+istuimeltaan. -- Millainen sinä olet! Minä sanoin, ett'ei sinuun voi
+luottaa! Sinä et olekaan meidän veljiämme! Kylläpä tiedän, että te,
+ruhtinaat ja bojarit, meidän onnemme riistätte! Mutta odota,
+katsokaamme kenen ottaa: Ota ulos viittasi alta aseesi! Pistä esiin
+miekkasi! Saamme nähdä, kenen ottaa!
+
+Nämät sanat hän lausui sekanaisesti yleisessä äänekkäässä melussa;
+mutta Serebrjani selvitti kumminkin niistä muutamia, niin että ne
+herättivät huomiota hänessä. Morosov ei kuullut niitä. Ainoastaan sen
+hän huomasi, että vierasten kesken syntyi riitaa.
+
+-- Arvoisat vieraat! -- hän sanoi, nousten pöydästä: -- ulkona on jo
+pimeä yö! Eiköhän ole aika mennä levolle? Kaikille on pehmeät patjat ja
+untuvatyynyt valmiina!
+
+Opritshnikit nousivat, kiittivät isäntää; kumarsivat ja menivät heitä
+varten kartanolle valmistettuihin makuusuojiin.
+
+Serebrjani aikoi myöskin mennä.
+
+Morosov tarttui häntä käteen, pidättäen häntä.
+
+-- Ruhtinas, -- hän sanoi kuiskuttaen, -- odota minua täällä!
+
+Pidätettyänsä Serebrjanin, Drushina Andrejitsh meni puolisonsa luokse.
+
+
+
+
+XVI Luku.
+
+Ryöstö.
+
+
+Päivällisen aikana tapahtui talon ympärillä jotakin tavatonta.
+
+Hämärän tullessa alkoi yhä uusia opritshnikkejä ilmaantua
+puutarha-aidan ja aitauksen, joka ympäröi koko taloa, vierille ja
+viimein itse pihaan.
+
+Morosovin väki ei kääntänyt siihen huomiotansa.
+
+Kun yö tuli, oli koko talo joka taholta opritshnikkien ympäröimänä.
+
+Vjasemskin palvelija tuli ulos ruokahuoneesta, mennäkseen muka hevosta
+juottamaan. Mutta menemättäkään hevosten luo, katsahti taakseen,
+silmäili kaikille tahoille, meni portille ja vihelsi, jotain
+merkillistä mielessä. Joku ryömi hänen luoksensa.
+
+-- Oletteko kaikki? -- kysyi palvelija.
+
+-- Olemme, -- vastasi tuo.
+
+-- Montako teitä on?
+
+-- Viisikymmentä.
+
+-- Hyvä, odottakaa merkkiä.
+
+-- Pianko? Odottaminen tuskastuttaa.
+
+-- Siitä sanoo ruhtinas. Mutta kuules, Homjak, ruhtinas ei käske
+polttamaan eikä raastamaan taloa!
+
+-- Ei käske! Onko hän minun herrani, -- onko?
+
+-- Nähtävästi, koska Grigori Lukjanitsh käski sinut olemaan tänään
+hänen käskynsä alla.
+
+-- Olen kyllä hänen komennettavanansa, vaan en Morosovin. Minä autan
+ruhtinasta viemään bojaritarta, vaan sitten älköön kukaan enää käskekö
+minua!
+
+-- Katsos, Homjak, ruhtinas ei tee pilaa!
+
+-- Mitä sitte! sanoi Homjak ilkeästi hymyillen. -- Ruhtinas on
+ruhtinas, ja minä olen minä. Kun minua haluttaa kuljeskella, kellä on
+minun kanssani tekemistä?
+
+Samalla aikaa kuin tämä keskustelu tapahtui portilla, meni Morosov,
+pidätettyään Serebrjanin, Jelenan puolelle.
+
+Bojaritar ei levännyt vielä. Hänen päässään ei ollut enää kokoshnikkia.
+Tuuhea, puoleksi hajallaan oleva tukkansa valui hänen valkeille
+olkapäilleen. Jelena oli valmistunut riisuutuakseen, vaan nojattuaan
+päänsä käsivarttansa vastaan, hän oli vaipunut mietteisiin. Hänen
+aatteensa liitelivät menneissä. Hänen mieleensä johtui, miten hän
+ensiksi tutustui Serebrjanin kanssa, toiveensa, pelkonsa, ja Morosovin
+esitys ja annettu lupauksensa. Selvästi hän muisti, kuinka hän
+pääsiäisenä ennen häitänsä, orpojen tavan mukaan, meni äitinsä
+haudalle, asettaen ristin alle maljan, johon oli pantu punaisia munia,
+ajatuksissaan suuteli äitiänsä ja pyysi siunausta rakkauteensa ja
+yhdistykseensä Morosovin kanssa.
+
+Hän luuli siihen aikaan voivansa masentaa ensi lempensä, hän luuli
+tulevansa onnelliseksi Morosovin suojassa; vaan nyt... Jelena muisti
+suuteluhetken ja häntä väristytti. Bojari tuli sisään hänen
+huomaamattansa ja seisahti kynnykselle. Hänen katseensa oli jäykkä ja
+surullinen. Vähän aikaa hän katseli vaieten Jelenaa. Hän oli niin
+nuori, niin kokematon, ja niin tottumaton vilpistelemään, että Morosov
+vasten tahtoaan tunsi sääliä.
+
+-- Jelena! -- hän sanoi; -- miksi sinä hämmennyit!
+
+-- Minä voin pahoin ... Jelena kuiskasi.
+
+-- Vai niin. Et ruumiisi puolesta, vaan sielusi. Sinun sairautesi oli
+sielussasi. Sinä turmelet sydämmesi, Jelena.
+
+Bojaritar vavahti.
+
+-- Kun tänä aamuna, -- Morosov jatkoi, -- Vjasemski opritshnikkineen
+tuli meidän taloon, luin vihkimäluvun. Tiedätkö sinä mitä sanotaan
+siinä luvussa petollisista vaimoista.
+
+-- Voi Jumalani! -- virkkoi Jelena.
+
+-- Minä luin, -- Morosov pitkitti, -- aviorikosta koskevaa
+rangaistusta...
+
+-- Jumalani: -- rukoili bojaritar: -- ole armollinen, Drushina
+Andrejitsh, sääli minua! Minä en ole niin syyllinen, kuin luulet ...
+minä en ole pettänyt sinua...
+
+Morosov rypisti uhkaavasti kulmiansa.
+
+-- Älä valhettele, Jelena. Älä juonittele. Älä enennä syntiäsi
+viekkaalla puheella. Sinä et ole minua pettänyt, vaikka petosta on jo
+lyhyt uskollisuus, vaan sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen...
+
+-- Sääli minua, Drushina Andrejitsh!
+
+-- Sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen! Kun meidät vihittiin,
+kun sinä suuresti tehden vääryyttä, suutelit minun ristiäni, rakastit
+sinä toista... Niin, sinä rakastit toista, jatkoi hän, korottaen
+ääntänsä.
+
+-- Voi Jumala, voi Jumalani! -- nyyhki Jelena, peittäen kasvot
+käsiinsä.
+
+-- Dmitrijevna! Kuule Dmitrijevna! Mikset sanonut minulle, että
+rakastit häntä?
+
+Jelena itki eikä vastannut sanaakaan.
+
+-- Kun minä näin sinut kirkossa, sinut turvattoman orvon, silloin kuin
+sinut tahdottiin pakottaa Vjasemskille, päätin minä pelastaa sinut
+hävyttömästä miehestä, vaan minä halusin sinun lupaustasi, ett'et
+saattaisi minun harmaita karvojani häpeään. Miksi annoit minulle
+lupauksesi? Mikset tunnustanut kaikkea? Sanoillasi olit sinä minun
+luonani, vaan ajatuksesi ja sydämmesi oli toisen tykönä! Jospa olisin
+tietänyt sinun lemmestäsi, enkö olisi sinua suojannut? Minä olisin
+sinua säilyttänyt jossakin tuntemattomassa seudussa, kaukana
+Moskovasta, taikka vienyt sinut luostariin, enkä mitenkään olisi sinua
+pakottanut kanssani naimisiin! Parempi olisi ollut luopua maailmasta,
+kuin joutua tämmöiseen häpeään. Miksi et jättänyt maailmaa? Miksi
+puolustit itseäsi minun nimeni arvolla, ikäänkuin kiviseinällä, ja
+sitten häpäisit minua rakastajasi kanssa? Te ajattelitte: Morosov on
+heikko, meidän on helppo vetää häntä nenästä!
+
+-- Ei, herrani, -- nyyhkytteli Jelena ja heittäytyi polvilleen: --
+koskaan en ole semmoista ajatellut! Sitä ei ole koskaan minun
+mielessäni ollut! Hän olikin silloin Litvassa.
+
+Kuullessaan: _hän_, Morosovin silmät säkenöivät, mutta hän maltti
+mielensä ja hymyili kolkosti.
+
+-- Niin. Te ette tulleet silloin tutuksi vaan myöhemmin, kun hän
+palasi. Te tutustelitte öisin puutarha-aidan luona, samana iltana, kuin
+minä otin hänet vastaan ja kohtelin kuin omaa poikaani. Sano minulle,
+Jelena: näinköhän te todellakin luulitte, etten minä arvaa teidän
+mieltänne, että minä annan pettää itseäni, enkä ymmärrä rangaista
+uskotonta vaimoa, ja minun kunniani solvaisijaa, hänen viettelijäänsä?
+Näinköhän luuli tuo maitoparta, että hänen rietas tekonsa menee sinä
+hyvänään? Vai eikö hän ole lukenut, mitä Leviittain kirjassa on
+kirjoitettu: että se, joka harjoittaa avioliiton rikkomista naidun
+vaimon kanssa, ynnä hänen rikostoverinsa pitää tapettaman!
+
+Jelena katsahti kauhistuen miestänsä. Hänen silmistään välähti kylmä
+päättäväisyys.
+
+-- Drushina Andrejitsh! hän sanoi arasti: -- mitä tahdot tehdä?
+
+Bojari otti povestaan pitkän pistoolin.
+
+-- Mitä teet? huudahti bojaritar ja astui taaksepäin.
+
+Morosov hymyili kolkosti.
+
+-- Älä pelkää itsesi puolesta! -- hän sanoi kylmästi: -- sinua en tapa.
+Ota kynttilä, ja astu edelläni.
+
+Hän tarkasti pistoolia ja meni ovelle. Jelena ei liikahtanut
+paikaltaan. Morosov katsahti taakseen.
+
+-- Näytä minulle valkeata! -- toisti hän käskeväisesti.
+
+Samassa kuului pihalla melua.
+
+Useampia ääniä puhui yht'aikaa. Morosovin palvelijat kutsuivat
+toisiansa. Bojari alkoi kuunnella. Melu eneni. Joukko miehiä kuului
+tunkeutuvan huoneihin. Kuului laukaus.
+
+Jelenan mieleen johtui, että Serebrjani tulee tapetuksi Morosovin
+tahdosta. Epätoivo tuotti hänelle voimia.
+
+-- Bojari! -- hän huudahti, hänen katseensa leimusi: -- minut, minut
+tapa! Minä yksin olen syypää.
+
+Mutta Morosov ei kääntänyt huomiota hänen sanoihinsa. Hän kuunteli,
+kallistaen päätänsä ja hänen kasvonsa ilmaisivat ihmetystä.
+
+-- Tapa minut! -- pyysi Jelena epätoivoisena: -- minä en tahdo, minä en
+voi elää hänen jälkeensä! Tapa minut! Minä petin sinut, minä häpäisin
+sinua! Tapa minut!
+
+Morosov katseli Jelenaa, ja jos kuka olisi hänet sinä hetkenä nähnyt,
+niin ei hän olisi voinut päättää, säälikö vai harmi hänen kasvoistaan
+kuvastui.
+
+-- Drusbina Andrejitsh! -- kaikui alhaalla ääni: -- petos! kavallus!
+Opritshnikit tunkeutuvat vaimosi luokse, varo, Drushina Andrejitsh!
+
+Se oli Serebrjanin ääni. Tunnettuaan sen, Jelena selittämättömässä
+ilossa heittäytyi ovelle. Morosov työnsi vaimonsa pois, lukitsi oven ja
+pani sen hakaan.
+
+Kiireisiä askelia kuului portailta, sitten miekkain kalinaa ja
+kirouksia, pauhua, suurta huutoa ja ryskettä.
+
+Ovi tärähteli lyönneistä.
+
+-- Bojari! -- huudahti Vjasemski: -- avaa, ettei koko taloasi käännetä
+nurin!
+
+-- En luule sitä, ruhtinas! -- vastasi Morosov arvokkaasti. Ei ole
+Venäjällä vielä nähty sitä, että vieras häpäisee isäntäänsä, niin että
+väkivallalla tunkeutuisi hänen vaimonsa huoneesen. Väkevää oli minun
+meteni; se pani sinun pääsi pyörälle, ruhtinas; mene levolle; huomenna
+unohdat kaikki. Minä vaan en unohda, että sinä olet minun vieraani.
+
+-- Aukase! -- ruhtinas toisti, kolistaen ovea.
+
+-- Afanasi Ivanitsh! muista kuka olet! Muista, ettet ole rosvo, vaan
+ruhtinas ja bojari!
+
+-- Minä olen -- opritshnikki! kuuletko bojari, minä olen opritshnikki!
+Ei minulla ole kunniantuntoa! Minä olen rakastunut vaimoosi, --
+kuuletko, bojari! Minä en pelkää hävytöntä tekoa; poltan vaikka koko
+Moskovan, saadakseni Jelenan!
+
+Äkkiä tuli tupa valkoiseksi. Morosov huomasi, että palvelusväen
+asuntojen katot leimusivat liekeistä. Samassa ovi, joka oli yhä saanut
+kovia iskuja, kaatui ryskäten maahan, ja Vjasemski ilmaantui
+kynnykselle tulenliekin valaisemana, taittunut miekka kädessä.
+
+Hänen valkonen atlaksinen viittansa oli rikkirevitty; pitkin sitä
+juoksi verta. Hyvin huomasi, ettei hän taistelutta ollut huoneesen
+päässyt.
+
+Morosov ampui suoraan Vjasemskin päätä kohden, vaan käsi petti bojarin:
+luoti lensi oven pihtipieleen; ruhtinas hyökkäsi Morosoviin käsiksi.
+
+Kauan ei heidän tappelunsa kestänyt.
+
+Miekanperästä saadusta iskusta kaatui Morosov. Vjasemski kiirehti
+bojarittaren luokse. Mutta heti kun hänen veriset kouransa tarttuivat
+Jelenan vaatteihin, huudahti tämä epätoivossa ja meni tainnuksiin.
+Ruhtinas tempasi hänet käsivarsilleen ja riensi alas rappusia myöten,
+laasten porraslautoja hänen hajanaisella kassallaan.
+
+Portilla odottivat hevoset. Hypättyään satulaan, alkoi ruhtinas kiitää
+puolikuolleen bojarittaren kera, ja hänen jäljessään, kalistellen
+aseitaan, ajoivat hänen palvelijansa.
+
+Kauhistus oli ylimmillään Morosovin talossa. Liekki ahmi kaikki
+palvelusväen asunnot. Miespalvelijat huusivat, kaatuen rosvojen
+lyönneistä. Naispalvelijat juoksentelivat voivotellen sinne tänne.
+Homjakin kumppanit ryöstivät taloa, juoksivat kartanolle ja viskasivat
+yhteen läjään kalliit huonekalut, rahat ja komeat puvut.
+
+Kartanolla, hopea- ja kultakasan äärellä, seisoi Homjak puettuna
+punaiseen viittaan, hämmentäen äänellään melun, huudon ja ryskeen.
+
+-- Hei, hauskaa! -- hän puhui, hykerrellen käsiään: -- nyt on kestit,
+oivat kestit!
+
+-~ Homjak! -- huusi muuan opritshnikeista: -- talon palvelijat veivät
+Morosovin pois jokea pitkin. Täytyykö ottaa kiinni, vai mitä?
+
+-- Menköön hiiteen! Ei hänestä nyt! Kuulkaa! Tulkaa kaikki tänne
+kartanolle, muuten tukehdumme!
+
+-- Homjak! -- sanoi taasen eräs toinen: -- mitä käsket tekemään
+Serebrjanille?
+
+-- Ei saa koskea sormellakaan häneen! Asettakaa hänelle tarkkoja
+vartioita. Me viemme hänen armonsa kunniallisesti slobodaan.
+Näitteköhän, kuinka hän hutki ruhtinas Afanasi Ivanovitshia? Kuinka hän
+meidän miekkojamme muserteli!
+
+-- Nähtiin, kyllä nähtiin!
+
+-- Ja te saatte siitä suudella ristiä hallitsijan edessä?
+
+-- Saamme, niin saamme! Kaikki me saamme suudella ristiä!
+
+-- No, katsokaa, ettei kukaan uskalla loukata häntä; ja kun tulemme
+kotiin, niin kyllä Grigori Lukjanitsh muistaa saamansa korvapuustin,
+ja minä -- ruoskan iskut!
+
+Kauan melusivat ja ryöstivät vielä opritshnikit, ja kun viimein
+lähtivät, raskaan saaliinsa hevosten selkiin sälytettyään, niin kauan
+heidän poismentyään näkyi vielä tulen liekkejä siinä, missä ammoisista
+ajoista Drushina Andrejevitshin talo oli seisonut, ja ohitse virtaava
+Moskovan joki leikki tulen loisteessa kuin sulava kulta.
+
+
+
+
+XVII Luku.
+
+Veren manaus.
+
+
+Kun lähellä asuvat olivat saaneet tietää opritshnikkien hyökkäyksen ja
+nähdessään liekit Morosovin talossa, niin he kiiruhtivat sulkemaan
+porttejansa ja sammuttamaan tulta.
+
+-- Herra Jumala! -- huokailivat ristien silmiänsä ne, joiden ohitse
+Vjasemski palvelijoineen ratsasti: -- Herra armahda meitä! päästä
+vaarasta!
+
+Ja tuskin oli hevosten kavioin kopse ja rautapaitain helinä tauvonnut
+tyhjillä teillä, kun asukkaat puhelivat: -- Jumalan kiitos, vaara on
+ohitse!-- ja taas ristivät silmiään.
+
+Sillä välin ruhtinas yhä ajoi nelistäen ja jätti jo kauvaksi taaksensa
+palvelijansa. Hän arveli vielä ennen aamunkoittoa ennättävänsä kylään,
+jossa saisi vaihtaa hevosta, sitten viedäkseen Jelenan rjasanilaiselle
+tilukselleen. Mutta ruhtinas ei ollut ratsastanut vielä viittä virstaa,
+kuin hän eksyi tieltä.
+
+Nyt hän myöskin tunsi, että haavat, joita hän innoissaan ei ollut
+huomannut vaarallisiksi, tuottivat hänelle tuskallisen kivun.
+
+-- Bojaritar, hän sanoi, pidättäen ratsuansa, -- orjani ovat jääneet
+jäljelle ... täytyy odottaa!
+
+Jelenakin alkoi vähän tointua. Avattuaan silmänsä, hän huomasi ensin
+kaukaisen loisteen, sitten hän alkoi eroittaa metsää ja maantietä,
+sitten hän huomasi olevansa ratsun selässä ja että häntä pitivät
+väkevät käsivarret. Vähitellen hän alkoi muistaa päivän tapauksia,
+samassa tunsi Vjasemskin, ja kauhun huuto pääsi häneltä.
+
+-- Bojaritar, -- Afanasi Ivanovitsh sanoi tylysti hymyillen, -- olenko
+minä sinusta hirveä? Kirootko sinä minua? Älä kiroo minun, Jelena
+Dmitrijevna! Kiroo kohtaloasi! Turhaan sinä tahdoit välttää minua. Ei
+kukaan voi paeta kohtaloansa, eikä väistää sallimusta. Näyttää siltä,
+kuin jo ijäisyydessä olisi päätetty, että sinun pitää kuulua minulle.
+
+-- Ruhtinas! -- kuiskasi Jelena, vavisten kauhusta: -- ellei sinulla
+ole omaatuntoa, niin muista bojarikunniaasi, muista edes hävetä...
+
+-- Minulla ei ole kunnian- eikä hävyntuntoa! Kaikki, kaikki annoin
+sinun tähtesi, Jelena Dmitrijevna!
+
+-- Ruhtinas, muista Jumalan tuomiota, älä paaduta sydäntäsi!
+
+-- Myöhään, bojaritar! Sen olen paaduttanut jo. -- Vai luuletko, että
+se, joka niin palkitsee vierasvaraisuuden kuin minä, voisi vielä
+muuttaa mielensä? Ei, bojaritar. Tänä yönä olen kaiken sen kadottanut
+ijäksi. Eilen oli vielä aikaa; tänään ei ole enää minulla
+anteeksisaamisen toivoakaan kurjuudestani! Enkä minä haluakaan
+paratiisin autuutta ilman sinua, Jelena Dmitrijevna.
+
+Vjasemski heikkeni yhä enemmän. Hän tunsi voimattomuutensa, vaan
+koetti, vaikka turhaan, ponnistella sitä vastaan. Kipu alkoi hänen
+ymmärrystänsä hämmentää.
+
+-- Jelena, -- hän sanoi, -- minun vereni vuotaa kuiviin, orjani ovat
+etäällä, apua ei ole saatavissa; saattaa tapahtua, että minun pian
+täytyy lähteä ijäiseen tuleen ... rakasta minua, rakasta edes
+hetkinen ... etten aivan ilman sieluani saatanalle antaisi!... Jelena,
+-- hän jatkoi, kooten viimeiset voimansa, -- rakasta minua, sinä
+sydämeni ryöstäjä, sinä sieluni turmelija!...
+
+Ruhtinas tahtoi painaa hänet veristä rintaansa vasten, mutta hänen
+voimansa pettivät, ohjakset putosivat hänen käsistään, hän alkoi horjua
+ja putosi maahan. Jelena piteli hevosen harjasta kiinni. Kuulematta
+ratsastajaa läksi hevonen nelistämään. Jelena yritti sitä pysäyttää,
+vaan ratsu kääntyi sivullepäin ja kiiti metsään, vieden mukanaan
+bojarittaren.
+
+Kauan he kiitivät pimeässä metsikössä. Alussa Jelena koetti seisauttaa
+hevosta, vaan pian hänen kätensä heikkoni, ja hän, pitäen hevosen
+harjasta, heittäytyi Jumalan huomaan. Ratsu kiiti yhä. Oksat repivät
+Jelenan vaatteita ja pieksivät hänen kasvojaan. Kun hän siinä kiiti
+pitkin kuun valaisemaa ahoa, niin näytti valkeassa sumussa liitelevän
+haltijoita, jotka kutsuivat häntä luokseen. Hän kuuli etäältä
+yksitoikkoisen melun, jonka kaiku kertoi. Metsänhaltijako nauroi, vai
+mikä mahtoi meluta, mutta ääni tuli yhä kovemmaksi; Jelenan sydän oli
+menehtyä pelosta, ja hän piti yhä lujemmin kiinni hevosen harjasta.
+Ihan itsestään ratsu nelisti melua kohden. Sielläpä välähti tuli; oli
+ikäänkuin hopealta hohtava haamu olisi heiluttanut siipiä... Äkkiä
+seisahtui ratsu, ja Jelena meni tunnottomaksi.
+
+Hän huomasi äkkiä olevansa pehmeässä ruohikossa. Ympärillään tuoksui
+suloinen viileys. Ilman täytti puiden tuoksu; melu jatkui yhä, mutta se
+ei tuntunut ensinkään hirveältä. Se, ikäänkuin vanha laulu, tahtoi
+viedä Jelenaa suloiseen uneen.
+
+Vaivoin hän aukasi silmänsä. Suuri ratas, jonka vesi pani liikkeesen,
+kolisten pyöri hänen edessään, ja kauvaksi lentelivät sen ympärillä
+veden räiskeet. Kuun valossa ne muistuttivat niistä timanteista, joilla
+tytöt olivat häntä puutarhassa koristelleet sinä päivänä, jolloin
+Serebrjani oli tullut.
+
+"Näinköhän minä olen puutarhassa kotona?" ajatteli Jelena. -- Joko taas
+olen puistossa? -- Tytöt! Pashenka! Dunjasha, missä olette?
+
+Mutta nuoren tytön kasvojen asemasta, nojautui harmaa, ryppynen pää
+Jelenaa kohden; parta, valkea kuin lumi, melkein koski hänen kasvojaan.
+
+-- Katsopas, miten Jumala on sinua johdattanut, bojari! sanoi
+tuntematon vanhus, uteliaasti katsellen Jelenan kasvon piirteitä: --
+olispa hevonen mennyt hiukan vasemmalle, niin olisit joutunut turmioon.
+No, onpa hevonenkin tottunut, hän sanoi itsekseen: -- paikka on sille
+vanhastaan tuttu. Jumalan kiitos, se ei ole ensi kertaa myllyllä!
+
+Ukon ilmestyminen pelotti Jelenaa; hän muisti kertomuksia
+metsänhaltijoista, ja ihmeellisesti vaikuttivat hänessä tuntemattoman
+rypyt ja valkea parta, vaan hänen äänessään oli jotain hyväsydämmistä;
+Jelena, muutettuaan äkkiä mielensä, heittäytyi hänen jalkoihinsa.
+
+-- Ukko kulta! -- hän huudahti: -- pelasta minut, kätke minua!
+
+Mylläri arvasi kohta, mistä oli kysymys: hevonen, jolla Jelena oli
+nelistänyt, oli Vjasemskin. Kaikesta päättäen hän oli Morosovin
+puoliso, juuri se, jota hän oli yrittänyt loitsimalla saada
+ruhtinaalle. Hän ei koskaan ollut nähnyt häntä, vaan oli paljon hänestä
+Vjasemskilta kuullut. Hän ei rakastanut ruhtinasta, pyysi apua, --
+luultavasti hän pelastuikin ruhtinaan kynsistä tämän omalla hevosella.
+
+Ukko tuumaili hetken kaikkia näitä seikkoja. -- Jumala olkoon kanssasi,
+bojaritar! -- hän sanoi: -- kuinka voin sinua pelastaa? Väkevä on
+ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, pitkälle ulottuvat hänen kätensä: hän
+tappaa minut, vanhuksen.
+
+Jelena katseli kauhistuen mylläriä.
+
+-- Sinä tiedät ... hän sanoi: -- sinä tiedät, ken minä olen?
+
+-- Tiedänpä kyllä, sinä olet Jelena Dmitrijevna! Paljon on minulle
+ijässäni kertonut vesi, ja paljon ovat puut kuiskineet! Tiedän
+tarpeeksi; ei kaikkia ole sopiva puhua.
+
+-- Ukko kulta, jos sinä kaikki tiedät, niin kaiketi tiedät, ettei
+Vjasemski sinua ahdista, koska hän makaa tiellä haavoitettuna... Häntä
+en pelkää, ukko kulta, -- minä pelkään opritshnikkeja ja ruhtinaan
+orjia... Pyhän Jumalanäidin tähden, kätke minua, ukkokulta!
+
+-- Oh, vai niin! ukko sanoi raskaasti huoaten: -- vai makaa Afanaasi
+Ivanovitsh maantiellä. Mutta miekaniskusta ei hän kuole. Ruhtinas
+Afanasi Ivanovitsh nousee, ajaa myllylle ja sanoo: missä on
+bojarittareni, minun sydämeni kiihko? Ja mitä minä siiloin vastaan?
+Hänen kanssaan ei sovi juonitella. Hän lyö kappaleiksi!
+
+-- Ukkoseni, tuossa on kaulakoristeeni! Ota se! Vielä enemmän annan,
+jos pelastat minut!
+
+Myllärin silmät säkenöivät. Hän otti simpsukkaisen kaulakoristeen
+bojarittaren kädestä ja alkoi ihailla sitä kuunvalossa.
+
+-- Bojaritar, minun joutseneni, -- hän sanoi tyytyväisin katsein: --
+siunatkoon sinua armias Jumala ja moskovalaiset ihmeidentekijät! Ei
+minun ole helppo piilottaa sinua ruhtinaan palvelijoilta, jos he äkkiä
+tulevat tänne! Kuitenkin panen itseni alttiiksi sinun edestäsi, ehkä
+Jumala on armollinen!
+
+Vielä ei ukko ehtinyt lopettaa puhettaan, kun metsästä kuului
+kavionkapsetta.
+
+-- He tulevat, he tulevat! -- kirkasi Jelena. Älä anna minua heille,
+ukko kulta!
+
+-- Hyvä, bojaritar, tule perässäni!
+
+Mylläri vei kiireesti Jelenan myllyyn.
+
+-- Kätkeydy tänne säkkien taa, -- hän sanoi ja sulki oven hänen
+jälkeensä ja kiirehti ratsun tykö.
+
+-- Voi Jumalani, miten voisin hevosen piilottaa, etteivät arvaisi!
+
+Hän tarttui sen ohjakseen ja vei sen toiselle puolen myllyä, jossa
+hänellä oli mehiläispatsas, ja sitoi sen kiinni pensaihin kekojen
+taakse.
+
+Sillä välin kavioin kopse ja ihmisäänet kuuluivat lähemmältä. Mylläri
+meni puotiinsa, sulkien oven ja sammutti valkean.
+
+Pian ilmestyi Vjasemskin väki kentälle. Kaksi orjista tuli jalkasin,
+kantaen puiden oksista tehdyssä paarissa, tunnotonta ruhtinasta.
+Myllyllä he pysähtyivät.
+
+-- No, tännekö poikkesimme? -- kysyi vanhin ratsumiehistä.
+
+-- Tännepäin hevonen on juossut! -- sanoi toinen. -- Minä näin jäljet!
+Täällähän tietäjäkin asuu. Tutkikoon hän ruhtinasta!
+
+-- Laskekaa maahan hänen armonsa, mutta varovasti! Ettei veri tyrehdy!
+
+-- Herra auttakoon, -- sanoivat palvelijat: -- jo kolmannen kerran
+ruhtinas huokasee, ja pyörtyy taas! Ellei mylläri seisauta
+verenjuoksua, niin ei ruhtinas enää nouse ylös; veri vuotaa viimeiseen
+pisaraan! -- Mutta, missä se kirottu noita on? Tuokaa hän joutusammin
+esiin!
+
+Opritshnikit alkoivat paukuttaa myllyn ovea. Kauan saivat he odottaa
+vastausta. Viimein kuului puodista yskiminen; avatusta ikkunan reijästä
+pisti esiin myllärin pää.
+
+-- Kenen Jumala toi tähän aikaan? sanoi vanhus, yskien kovasti, niin
+että sydän tärähteli.
+
+-- Tule ulos, noita, suoriu pikemmin, veri vuotaa kuiviin! Bojari,
+ruhtinas Vjasemski, on haavoitettu!
+
+-- Mikä bojari? -- vanhus kysyi, ikäänkuin ei olisi kuullut.
+
+-- Voi sinua pöllö! Vielä kysyt: kuka? Lyökää maahan ovet, miehet!
+
+-- Älkää toki, ystävät! Minä tulen, miksi särkeä? kyliä tulen!
+
+-- Ahaa, kuulitko, pölkkypää!
+
+-- Älä suutu isäseni, mylläri sanoi, laahustaen ulos: -- pyydän
+anteeksi, veikkonen, korvani on lukossa, en kuule kerrasta! Eihän se
+ole synti: kun te aloitte kolistaa ovelle ja seinille, veikkoset,
+pelästyin ja ajattelin: Herra varjele, näinköhän tulee rosvoja!
+Tuollahan on niiden murroksia ja luolia, ystäväiseni! Pelko sydämmessä
+asut metsässä, usein ajatellen, mitä, Jumala armahda, sattuu.
+
+-- No, kyllä jo lörpöttelit! Katsopas tänne: veri näet, vuotaa, voitko
+sitä pidättää?
+
+-- Katsotaan, veikkoset! Herra armahda! Kuka on lyönyt häntä? Olispa
+sattunut puolentuumaa alemmaksi, niin olispa sattunut aivoihin! Jumala
+varjele häntä! Vaan, mitä tässä? Olkapäähän sattui melkein luuhun asti!
+Äh, nähtävästi ovela miekkailija -- kuka löi hänen armoansa!
+
+-- Voiko pidättää verta, ukko?
+
+-- Vaikea on, veliseni, vaikea. Miekka on ollut loihdittu!
+
+-- Loihdittu? Kuulitteko, miehet? minä sanoin: loihdittu. Kuinka hän
+muuten olisi voinut haavoittaa seitsemästä kohdasta!
+
+-- Niin, niin! -- virkkoivat opritshnikit: varmaan loihdittu; miten
+muuten Serebrjani olisi seitsemästä kohdasta haavoittanut!
+
+Mylläri kuuli ja otti kaikki huomioon.
+
+-- Kas, kuinka hurme valuu! -- hän pitkitti: -- no, miten sen
+seisattaa? Ellei miekka olisi ollut loihdittu, niin ehkä olisi voinut
+pysäyttää, vaan nyt... Se ehkä on nytkin kuitenkin mahdollista, vaan
+minä pelkään. Kun alan lukea loitsuja, niin kieleni kangistuu!
+
+-- Kangistuu! -- opritshnikki sanoi eräälle palvelijalle: anna tänne
+kukkaro, jossa on Morosovin kolikoita. -- Siinä on sinulle, ukko,
+kourallinen kultaa. Jos pidätät veren, annan vielä kourallisen; jollet
+-- niin otan sinusta hengen.
+
+-- Kiitoksia, isäkulta, kiitoksia! Palkitkoon sinua Jumala ja kaikki
+pyhät. Mitäs tehdä muuta, veikkoseni, kuin koetetaan, panen vaikka
+pääni alttiiksi. Poistukaa, veliseni, -- se toimi pelkää silmiä!
+
+Opritshnikit poistuivat. Mylläri kurottiihe Vjasemskin yli, sitoi hänen
+haavansa ja luettuaan "isä meidän," pani hän kätensä ruhtinaan päälle
+ja alkoi loihtia:
+
+"Ajoi vanha mies, hällä oli hevonen mustanruskea, kilvassa pitkin
+maanteitä ja etäisissä paikoissa. Sinä hurme-emo, väkevä, väkevä
+ruumiissa, seisahdu, käänny takaisin. Vanha mies sinua sulkee --
+suojaan sinua säälii. Kun vettä ei olisi puuttunut hänen ratsultansa,
+niin ei sinua hurme-emo olisi ollut. Koko maa, yksi perhe, tottele
+minua! Sanani on voimakas!"
+
+-- Lähestykää, isäkullat! -- mylläri sanoi, -- lähestykää pelotta; veri
+pisättyi, ruhtinas tulee henkiin; mutta minä voin huonosti ... kylläpä
+tiesin, -- kieleni jäykistyy!
+
+Opritshnikit kokoontuivat ruhtinaan ympäri. Kuu valaisi hänen
+kasvojansa, jotka olivat kalman kalpeat, vaan veri ei enää vuotanut
+haavoista.
+
+-- Tosiaankin on veri seisahtunut! Ukkopas ei häväissytkään itseään!
+
+-- Tuoss' on sulle kultaa! sanoi vanhin opritshnikeista. -- Vaan tässä
+ei vielä kaikki. Kuulepas, vanhus. Me tiedämme jäljistä, että tätä
+tietä on juossut ruhtinaan hevonen, ja ehkäpä oli sen seljässä
+bojaritarkin. Jos sinä ne näit, niin sano!
+
+Mylläri räpytteli silmiään, ikäänkuin ei mitään olisi ymmärtänyt.
+
+-- Näitkö sinä ratsua ja bojaritarta?
+
+Ukko oli kahden vaiheilla, sanoisiko vai ei? Mutta samassa hän mietti
+näin:
+
+Jos Vjasemski olisi terve, niin peitellä häneltä bojaritarta olisi
+enemmän kuin vaarallista oli miten hyvänsä. Mutta paraneeko Vjasemski
+eli ei -- Jumala sen tiesi! Vaan Morosov ei jätä hyvää työtä
+palkitsematta. Eikä Serebrjanikaan anna bojaritarta häväistä, koska
+niin löylytti ruhtinasta. Eihän, mylläri ajatteli, Vjasemski nyt voi
+mitään minulle, vaan Serebrjani ja Morosov kumpikin kiittävät minua,
+jos pelastan bojarittaren.
+
+Tämä poisti hänen epäilyksensä.
+
+-- En ole nähnyt näkemällä, enkä kuullut, veikkoseni! -- hän sanoi: --
+enkä tiedä mistä ratsusta, mistä bojarittaresta te puhutte!
+
+-- Ellet vaan, ukko, valehtelisi!
+
+-- Tulkoon minulle kirous, en tahdo nähdä taivaan valtakuntaa! Lyököön
+salama minut, jos mitään tiedän hevosesta, tai bojarittaresta!
+
+-- Annas pärettä, katsotaan, näkyykö hiekassa jälkiä!
+
+-- Ei ansaitse katsoa, -- sanoi eräs opritshnikki. -- jospa olisikin
+jälkiä, niin niitähän on omat hevosemme tehneet. Nyt emme mitään näe!
+
+-- Olkoon niin, Aukase, ukko, puoti, että ruhtinas viedään sinne!
+
+-- Heti, veliseni. Oh minä olen vanha, muuten olisin juossut majataloon
+ja tuonut teille olutta ja hyviä viiniä!
+
+-- Eikö ole kotona?
+
+-- Ei, veikkoset. Mitäpä minulla, kehnolla! Ei viiniä, eikä ruokaa,
+eikä hevosillenne rehuja. Vaan majatalossa, siellä on kaikkia. Siellä
+on viiniä sellaista, joka kelpaa vaikka tsaarin pöytään. Ahdasta on
+teillä minun luonani, hyvät herrat, eikä ole mitään suuhunkaan
+pantavaa; ja tehän olette sotilaita ja olette ilman illallista!
+Ratsunne nyhtävät ruohoa... Se on vaan paha, että ruoho tässä on
+sellaista ... kun kerran hevonen syö kylläkseen, niin jo alkaa
+tukehduttua, sellainen se! Horjuu, horjuu; ja viimein pakahtuu.
+
+-- Piru sinut nylkeköön, sinä vanha ruoja! Tahdotko sinä, että
+hevosemme pakahtuisivat?
+
+-- Varjele Jumala, veljet rakkaat! Hevoset voidaan sitoa, ett'eivät
+söisi ruohoa; yhden yön kyllä tulevat toimeen. Vaan teitä, hyvät
+herrat, pyydän nöyrimmästi, kunnioittakaa minun puotiani; ei siinä ole
+heiniä, eikä olkia, vaan paljas maa. Täällä ei ole niinkuin
+majatalossa. Vaan kun panette levolle, niin muistakaa lukea iltarukous
+yön kauhuja vastaan ... täällä on vähän epäsiistiä!
+
+-- Voi, sinua lemmon ruoja! Mene hiiteen puotinesi. Vai niin aijot
+kestitä! Pojat, ajakaamme majataloon. Pitkäkö sinne on täältä, ukko?
+
+-- Lähellä on, veikkoseni, lähellä. Tästä menee polku; kun saavutte
+maantielle, niin käännytte vasemmalle, ajatte noin virstan verran --
+niin tulette majataloon!
+
+-- Me lähdemme! -- sanoivat opritshnikit.
+
+Vjasemski oli yhä vielä tainnoksissa. Palvelijat nostivat hänet
+paarille ja alkoivat kantaa varovasti. Opritshnikit istuivat hevosen
+selkään ja ajoivat jäljestä.
+
+Tuskin oli joukko poistunut, eikä enää kuulunut metsässä ihmisääntä,
+niin ukko avasi myllyn oven.
+
+-- Bojaritar! Ne lähtivät tiehensä -- Ole hyvä ja tule puotiin. Voi
+sinua hempuseni, miten piilit! Tule, joutseneiseni, puotiin! Siellä on
+sinun parempi.
+
+Hän levitti pehmeätä sammalta puodin nurkkaan, sytytti valkean, sekä
+asetti Jelenan eteen puukupin mesikakkuineen ja leipineen.
+
+-- Syö virkistykseksesi, bojaritar! -- hän sanoi, syvään kumartaen. --
+Heti tuon sinulle viiniä.
+
+Juostuaan vielä kerran myllyyn, hän toi sieltä suuren pullon ja
+savimaljan.
+
+-- Onneksesi, bojaritar!
+
+Ukko, niinkuin isäntä ainakin, ensinnä tyhjensi maljan. Viini saatti
+hänen iloiseksi.
+
+-- Ryyppää, bojaritar! -- hän sanoi, nyt ei sinun tarvitse mitään
+peljätä! He etsivät majataloa. Löytävät tai ei, vaan tänne eivät palaa:
+en semmoiselle tielle heitä lähettänyt, ha, ha, ha! Vaan mitä sinä,
+bojaritar, mikset maista viiniä? Vaan äläpäs maistakaan! Tämä onkin
+huonoa. Sylje siihen. Minä tuon sinulle toista!
+
+Mylläri juoksi taas myllyyn, ja palasi, tuoden tällä kerralla puuleilin
+kainalossaan ja hopeisen maljan kädessään.
+
+-- Tässä on viiniä, joka kelpaa! -- hän sanoi, kallistaen leiliä maljaa
+kohden. -- Onneksesi, bojaritar! Tätä viiniä ja tämän maljan antoi
+minulle eräs hyvä mies ... hänen nimensä on Persten ... ha, ha! Täällä
+metsässä elelee monta hyvää ihmistä: kaikki he ovat minun kanssani
+ystävyydessä! Syö, bojaritar! Miks'et syö mesikakkuja? Ei nämät ole
+huonoja. Tällaisia mesikakkuja ei tapaa sadan virstan päässäkään. Miksi
+siis ei nämät ole huonoja? Siksi, että minä ymmärrän mehiläishoitoa
+paremmin kuin kukaan muu. En ole semmoinen kuin muut! Minä heitän joka
+vuosi parhaimman mehiläiskeon suohon vedenhaltijalle: tuossa on
+sinulle, ukko, syö: ha, ha! Ja hän, bojaritar, Jumala häntä varjelkoon,
+pitää vaarilla minun mesipatsastani. Häneltäpä saan mehiläitä. Kun hän
+oli ajanut hevosen kelvottomaksi, niin hän heitti sen lammikkoon ja
+siitäkös mehiläisiä sikisi; mutta kalatpa hävisivät, vaan niiden
+sijasta saatiin mehiläisiä... Voi, bojaritar! vähän syöt, vähän juot!
+Vaan äläpäs huoli, enkö saa sinua viiniä juomaan... Kuule, bojaritar!
+Hänen onneksensa ... ha, ha! Ruhtinaan ... ruhtinaan onneksi, ei tämän,
+vaan Serebrjanin! Suokoon Jumala hänelle terveyttä; katsopas, miten
+hutki tuota, niin tuota Vjasemskia! Vaan bojari Drushina Andrejitsh,
+ha, ha! Hänen onnekseen, bojaritar! Pari päivää asut minun turvissani,
+vaan sitten saat mennä, mihin mieli tekee: vaikka Drushina Andrejitshin
+tai Serebrjanin luo ... mitä se minuun kuuluu? Onneksesi!
+
+Kummallisen kolkoilta tuntui Jelenasta nuot juopuneen myllärin sanat.
+Hänen salaisimmat mietteensä näyttivät olevan myllärille tuttuja: hän
+näytti voivan tunkeutua hänen sydämmeensä. Päre, joka oli pistetty
+seinän rakoon, valaisi hänen ryppyisiä kasvojaan kirkkaalla valolla;
+hänen harmaat silmänsä olivat humalan hämmentämät, vaan kuitenkin
+katselivat hyvin tarkasti Jelenaa. Hänestä tuntui taas hirvittävältä,
+hän alkoi ääneen rukoilla.
+
+-- Ha, ha! mylläri sanoi -- rukoile vaan, rukoile, bojaritar, sitä en
+pelkää... Et sinä minua rukouksella säikäytä, et sinä minua
+suitsutuksella polta ... kyllä minäkin osaan loihtia... En minä ole
+mikään semmoinen ja tämmöinen ... minut tuntee vedenhaltija,
+metsänhaltija ... minut tuntevat myöskin vedenneidot ... ja noidat ...
+ja tontut ... kaikki tuntevat minut ... minut ... niin minut...
+Tahdotko, että kutsun heitä? Shikalu! Likalu!
+
+-- Herra Jumala! -- Jelena vaikeroi.
+
+-- Shikalu! Likalu! Mitä? Eikö tule? Odota, kyllä tulevat! Ptruu,
+ptruu!
+
+Ukko nousi seisomaan ja, hoiperrellen sekä hyppien, meni ulos puodista.
+Jelena säikähdyksissään sulki oven hänen jäljestään. Kauvan mylläri
+lörpötteli oven takana itsekseen.
+
+-- Kaikki minut tuntevat! -- hän toisteli pöyhkeällä, vaan sekavalla
+äänellään: -- metsänukko ... vedenukko ... ja tontut ... noidat... En
+ole mikään semmoinen ja tämmöinen! ... minut tuntevat kaikki! Ptruu,
+ptruu!
+
+Kuului kuinka ukko hyppi ja polki jalkaa. Vaan pian äänensä alkoi
+heiketä; hän nukkui maahan; ja kohta kuului hänen kuorsaamisensa, joka
+kaiken yötä säesti myllyn pyörän kolinaa.
+
+
+
+
+XVIII Luku.
+
+Vanha tuttu.
+
+
+Seuraavana päivänä Morosovin talon häviöstä ratsasti eräs elähtäneempi
+sotilas mustalla hevosella synkässä metsässä. Vähän väliä hän otti
+lakin päästään ja kuulteli jotakin.
+
+-- Hiljaa, Galka, äläpäs päristele, -- hän sanoi, taputellen sen
+pyöreätä kaulaa: -- kuinka olet raju, ettei voi mitään kuulla! Voi
+noita rotkoja, en vähintäkään tunne paikkoja! Kaikkialla lehmuksia ja
+pähkinäpuita! Vaan kun ennen kuljettiin, niin kaikki tulivat tervalta.
+
+Ja ratsastaja pitkitti matkaansa.
+
+-- Seiso, Galka! -- hän sanoi äkkiä, vetäen ohjaksista! -- luulenpa
+taas kuulevani jotakin! No, seisopas hiljaa, mikä sinua riivaa!
+Tosiaankin kuulen jotakin. Ei lehtikään näin kahaja, eikö se ole myllyn
+ratas! On kuin onkin se mylly, missä tahansa. Seisopas nyt toki! Nyt et
+pääse minusta, sinä vintiö!
+
+Ja Miheitsh, ikäänkuin peljäten tieltä eksyvänsä, antoi mennä täyttä
+ravia ääntä kohden.
+
+-- No, Jumalan kiitos, -- hän sanoi, kun puiden välistä alkoi siintää
+sammaltunut rakennus pyörivine rattaineen: -- saavutinpa viimeinkin;
+olinpa melkein menehtyä: milloin melua edessä, milloin takana, mitään
+et selittänyt! Tuossa on mylly! Tuota toista puolta kuljimme bojarin
+kanssa silloin, kuin rosvot olivat oppaina. Mutta mitä? Silloin oli
+ratas oikealla, vaan nyt vasemmalla; silloin oli puodin ikkuna myllyyn
+ja ovi metsään päin, vaan nyt on ikkuna metsään ja ovi myllyyn päin!
+Lempo ties, onko tämä sama mylly! Siltä se kuitenkin näyttää! Enhän
+minä turhaan tätä kierrellyt koko päivää; enpä olisi muuten tänne
+ajanut, mutta kun on kysymys bojarin pelastuksesta!
+
+Miheitsh astui alas hevosen seljästä, sitoi sen puuhun, ja lähestyi
+myllyä jonkunlainen pelko sydämessä, ja alkoi koputtaa ovea.
+
+-- Isäntä, kuule isäntä!
+
+Ei kukaan vastannut.
+
+-- Isäntä, isäntä kuule!
+
+Miheitsh koetti temmata auki ovea; se oli lukittu.
+
+"Mitä hän, hiisi vieköön, makaako vai onko kätkeytynyt?" Miheitsh
+ajatteli ja alkoi kaikin voimin kolistaa ovea sekä käsin että jaloin.
+Ei kuulunut vastausta. Miheitsh alkoi tulistua.
+
+-- Kuule, sinä rahjus! -- tule ulos, muuten pistän hökkelisi tuleen.
+
+Alkoi kuulua yskimistä, ja oven yläpuolella olevasta pienestä aukosta
+näyttihe valkoinen parta ja ryppyjen uurtamat kasvot, joiden keskeltä
+välkkyi kaksi vaaleanharmaan väristä silmää.
+
+Miheitshistä ei tuntunut oikein hauskalta myllärin läsnäollessa.
+
+-- Terve, isäntä! -- hän sanoi mielistelevällä äänellä.
+
+-- Jumala olkoon kanssasi! -- mylläri vastasi, mitä sinä haluat, hyvä
+ystävä?
+
+-- Etkö tunne minua, isäntä? Olinhan minä sinun luonasi yötä bojarin
+kanssa.
+
+-- Ruhtinaanko? Miks'en tuntisi? Tunsin kyllä! Miten, isäseni, sinut
+Jumala toi?
+
+-- Mutta miksi sinä, isäntä, tunget pääsi, kuten hyyppä, puunonteloon!
+Päästä minua sisään, tai tule itse ulos; näin ei ole mukava puhella!
+
+-- Odota, isäseni, annas kun hiukan karistan jyviä lisäksi, sitten
+tulen kohta ulos luoksesi!
+
+"Vai niin", -- Miheitsh ajatteli: -- "jospa näkisin, miten sinä,
+hiiden kummi, karistat jyviä! Luulen, että jauhat juutalaisten luita
+noita-akoille! Eihän tässä voi kuljettaakaan, tämmöisessä erämaassa, ja
+pyörätkin ovat sammaltuneet!"
+
+-- Kas niin, isäseni, nyt tulin luoksesi, mylläri sanoi, sulkien
+tarkasti oven jälkeensä.
+
+-- Vihdoinkin tulit! Oletpa sinä varovainen, isäntä!
+
+-- Enhän minä, kummikulta, asu missään ihmisten joukossa täällä, vaan
+-- metsässä! Ei sovi kaikille aukaista: onko onnettomuus kaukana! Näkee
+kyllä, että on ihminen, mutta mistä tietää, onko hänellä takkinsa alla
+pyhitetty leipä, vai mukulakivi!
+
+"Vai niin, velikulta!" Miheitsh ajatteli: "teeskentelee pelkäävänsä
+rosvoja, vaan, minä luulen, ettei ole sitä metsänpeikkoa, jonka kanssa
+hän ei olisi lapsia ristinnyt!"
+
+-- Mitä, isäseni, sinulla nyt sitten on minulle asiaa? Kerro, ja minä
+kuulen!
+
+-- No, mitäkö isäntä: tapahtuipa onnettomuus pahempi kuin kuolema;
+kirotut opritshnikit ryöväsivät herrani ja veivät slobodaan suureen
+linnaan; hän istuu nyt, ehkä, tyrmässä, murhe mielessä, tuska
+sydämessä; ja mistä syystä -- sen Jumala yksin tietää; ei hän tehnyt
+pahaa tsaaria eikä Jumalaa vastaan; piti vaan oikeuden puolta, taisteli
+Morosovin ja hänen bojarittarensa puolesta, kun ne petoksella, kesken
+pitoja, hyökkäsivät talon kimppuun ja hävittivät sen perinpohjin.
+
+Myllärin kasvot tekeytyivät kummallisiksi.
+
+-- Oh, vai niin! hän sanoi: -- ikävä on, ystävä; ikävä on ystävä; ikävä
+on ruutanan uida rauhattomuudessa. Ikävä on ruutanan istua pimeässä
+vankilassa; ikävä on Morosovin olla ilman nuorta vaimoansa; vielä
+pahempi on Vjasemskin elää toisen vaimon kanssa!
+
+Miheitsh ihmetteli.
+
+-- Sinä siis tiedät, että Vjasemski on ryöstänyt Morosovin vaimon? En
+minä ole siitä sinulle mitään sanonut.
+
+-- Voi, kummiseni, ei sitä ainoastaan tiedetä, mitä sanotaan; kun
+joskus kaukana metsässä kolistellaan, niin läheltä kuuluu kaiku; kun
+pyörän alta on loppunut vesi, tulee kuivuus sadankin virstan päässä, ja
+myös viljasta suuri puute, vaan, veikkonen, ukko, elä ääneti; kuule,
+kuinka ruoho kasvaa, ja kätke varaksesi.
+
+-- Miten luulet, isäntä, näinköhän voisi auttaa bojaritarta? Minä olen
+sitä arvellut ja tuumaillut pääni täyteen, vaan en ole mitään keksinyt.
+Lähden puhumaan hyvälle ihmiselle ja kysymään neuvoa. Ja, myöntää
+täytyy, että tuo nuori mies kovasti tuumaili neuvoessaan meitä sinun
+luoksesi. Hän sanoi silloin minulle: Jos minua bojari tarvitsee,
+lähettäköön sanan myllyyn ja kysyttäköön ukolta missä Vanjuha Persten
+oleskelee, ja silloin minä olen, hän sanoi, mielelläni tekevä bojarille
+palvelusta; hänen edestään minä panen vaikka henkeni, hän sanoi. No,
+nyt tulin, isäntä; osota laupeutta ja ilmoita, miten ruhtinaan voisi
+pelastaa. Jos sen teet, -- niin ei sinua ruhtinas Nikita Romanitsh
+koskaan unohda, ja minäkin, murhemielinen, olen aina oleva sinun
+palvelijasi.
+
+"Saisit mennä maan läpi, susi syököön! -- Miheitsh lisäsi
+arvelevaisesti: -- jonkun pitäisi käydä terveisillä hänen luonansa!"
+
+-- Isäseni, miks'ei sovi masentaa surua? Ikävä asia puhuakin, vaan
+koukullahan hiiliäkin kohennetaan, ja välistä tapahtuu, että jyvä
+kokonaisena myllynkiven silmästä hypähtää: kaikki käy, kuten kullekin
+on sallittu!
+
+-- Niin se on, isäntä, kun kova tulee niin kukkokin munii; vaan
+onnettomuudekseen kovakuoriainenkin seinään lentää; vaan sitä sinulta
+kysyn, sano nyt mitä oikeastaan on tehtävä?
+
+Mylläri katsoi maahan, ja oli, ikäänkuin kuuntelisi rattaan kolinaa.
+
+Kului joitakuita minuuttia. Ukko pudisti päätään, ja alkoi puhua,
+pitämättä Miheitshistä lukua:
+
+"Kulkee, kulkee ratas ympäri; kun oli korkealla, niin tulee alas; kun
+oli alhaalla, niin tulee ylös -- kuulen -- kaukaa kirkonkellon äänen:
+hautajaisiinko kutsutaan, vai häihin; vaan ketä vihitään, ketä
+haudataan; ei voi kuulla, -- vesi kohisee, ei näe paksun usman takaa.
+
+"Korpit lentävät etäältä, kutsuen toinen toistaan rikkaihin pitoihin,
+tuota nokkasee, tuota hosuu, itsekään eivät huomaa sitä, lentävät vaan
+ja huutavat! Kirves on tahottu, pyöveli on valmis; juoksevat pitkin
+tammilautoja, lämpönen verivirta alkaa virrata; päät putoavat
+hartioista -- vaan, ei tiedä, kenen."
+
+Miheitshiä pelotti.
+
+-- Mitä sinä, ukkokulta, puhelet, vieläpä loihdit, ikäänkuin vainajan
+jälkeen?
+
+Mylläri ei ollut kuulevinaan Miheitshiä. Hän ei enää puhunut mitään,
+vaan ainoastaan sopotti itsekseen. Hänen huulensa höpisivät
+kuulumattomasti, ja harmaat silmänsä katselivat raukeina, ikäänkuin
+eivät näkisi mitään.
+
+-- Ukkoseni, kuule ukko! -- ja Miheitsh nykäsi häntä hihasta:
+
+-- No? -- mylläri äännähti kääntyen Miheitshin puoleen, ollen aivan
+huomaamaton.
+
+-- Mitä sinä laskettelet ukkoseni?
+
+-- Oh, kummiseni! Paljon kuullaan, paljon sanotaan, Mene nyt tiehesi
+tämän männyn ohi. Mene yhä suoraan; paljo tulee sinua vastaan
+käännepaikkoja sekä oikealle että vasemmalle, vaan mene sinä vaan
+suoraan eteenpäin; kuljet noin viisi virstaa -- siinäpä tulet pienelle
+tuvalle; siinä tupasessa ei ole elävätä olentoa. Odota siellä yöhön
+asti, silloin sinne tulee hyviä ihmisiä -- niiltä saat enemmän kuulla.
+Vaan palaa sitten samaa tietä takaisin tänne, -- sinulla tulee olemaan
+työtä: kasuaari lensi loukkuun; viet sen Dalmatin tsaarille, lunnaat
+pannaan kahtia!
+
+Ja odottamatta vastausta, vanhus meni myllyyn ja sulki oven jälkeensä.
+
+-- Ukkoseni! -- Miheitsh huudahti hänen jälkeensä, -- sano nyt
+selvästi: mistä ihmisistä, mistä linnusta puhut?
+
+Mutta mylläri ei vastannut mitään, eikä hän voinutkaan mitään kuulla,
+paitsi veden kohinaa ja rattaan jyskintää.
+
+"Susi hänet syököön!" -- Miheitsh ajatteli: -- "mihin hän aikoi minut
+lähettää! Viiden virstan päässä on tupanen, odota siinä yöhön, vaan
+piru tiesi, kuka sinne tulee, enemmän saat kuulla. Lähettäisinpä sinut
+itsesi sinne, sinä vanha konna! Kylläpä antaisin sinulle, vaan bojarin
+tähden!... Katsotaan, miten asia lienee! Hyi! No, Galga, mitäs muuta,
+annas mennä tuonne hiiden mökkiä etsimään!" Ja, istuen hevosen selkään,
+Miheitsh vihelsi, ja antoi mennä myllärin osottamaan suuntaan.
+
+
+
+
+XIX Luku.
+
+Venäjän mies muistaa hyvän.
+
+
+Oli jo myöhäinen, kun Miheitsh näki varjossa olevan mustan ja
+savuttuneen mökin, joka oli enemmän puoleksi mädänneen tatin, kuin
+ihmisasunnon näköinen. Aurinko oli jo laskenut. Sumun juovat liitelivät
+korkean ruohikon yllä, vähäisellä avonaisella kentällä. Oli suloista ja
+tuoksuvaa. Linnut taukosivat visertämästä; ainoastaan joku silloin
+tällöin alkoi laulaa univirttään ja, sen lopetettuaan, ryöpsähti
+oksalle. Vähitellen nekin vaikenivat ja yleisen hiljaisuuden vallitessa
+kuului ainoastaan heikko, näkymättömän puron lorina, ja välistä yökön
+suhina.
+
+-- Kas, minne tultiin! -- Miheitsh sanoi, katsahtaen ympärilleen: -- ja
+todellakin, täällä ei ole yhtään elävätä sielua! Odotanko, ja katson,
+millainen tulee, mikäpä neuvoksi? Mutta, jos, Jumala armahda, tulee
+joku sellainen, että ... hyi! Olisinpa näyttänyt tuolle myllärille,
+jollei olisi bojaria pelastettava.
+
+Miheitsh astui alas hevosen seljästä, pannen sen liekaan, otti pois
+ohjakset ja päästi sen valloilleen.
+
+-- Nyhdä ruohoa, -- hän sanoi, -- vaan minä käyn tupaan, ellei ovi ole
+lukittu, niin katson, eikö lie jotain purtavaa! Talonpito ei liene
+aivan kehuttavaa, vaan nälkäinen ei kursaile!
+
+Hän sysäsi jalallaan matalaa, kallistunutta ovea; kummallisesti kaikui
+tässä autiossa paikassa sen pitkäveteinen narina, aivan kuin ihmisen
+itku. Vasta sitten, kun se oli kääntynyt saranoillaan ja kolahtanut
+seinää vasten, Miheitsh kumartuen meni sisään. Häntä kohtasi siellä
+pimeys ja tympeän kosteuden haju. Katseltuaan ympärilleen, hän huomasi
+pöydällä olevan leivänkannikan ja ryhtyi siihen kiivaasti käsiksi. Hän
+meni lieden ääreen, kaiveli tuhkaa ja löysi siitä hehkuvia hiiliä, sai
+ne vaivoin palamaan ja sytytti päreen, joka oli rahilla. Uunin ja
+seinän väliin oli kiinnitettynä orsia. Niillä oli vaatteita, muiden
+seassa myös kullalla kirjailtu viitta, aivan kuin bojaria varten tehty.
+Seinällä riippui kultanauhainen lakki. Mutta enimmin Miheitshin
+huomiota veti puoleensa nurkassa oleva jumalankuva, joka jo oli
+mustunut liasta. Se sovitti hänet tuntemattomien isäntäin kanssa.
+
+Miheitsh teki joitakuita ristinmerkkiä sen edessä, sitten sammutti
+tulen ja hiipi orsille, heittäytyen pitkälleen, alkoi kuorsata ja
+nukkui makeaan uneen. Hän nukkui tyyneenä, kunnes äkkiä nyrkin isku
+hänen kylkeensä työnsi hänet orsilta maahan.
+
+-- Mitä nyt? -- Miheitsh huudahti, heräten vasta maassa: -- kuka siinä
+rähisee? susi sinut...
+
+Hänen edessään seisoi vanukepartainen ukko, leveä puukko vyöllä, ja oli
+valmis antamaan nyrkillään uuden iskun.
+
+-- Älä koske! -- sanoi hänelle toinen, reima poika, jonka huulista
+tuskin haituvia näkyi, -- mitä hän teki sinulle? Mitä? -- Tätä
+sanoessaan hän ravisti toveriaan olkapäästä, ja itse rupesi
+tarkastelemaan Miheitshiä.
+
+-- Oh, harmaapää! -- hän huomautti jonkinlaisella kunniaa osoittavalla
+ihmetyksellä.
+
+-- Ja sinä, hylje, mitä sukua hän on sulle! -- huudahti toinen: --
+isäkö -- vai lanko?
+
+-- Ei se kuulu, hän on vanhus. Harmaapää, siis vanhus. Minä sanon: älä
+koske, muuten suutun!
+
+Äänekäs nauru kajahti miesten kesken, joita joukottain tuli sisälle.
+
+-- Anna olla, Hlopko, -- sanoi eräs heistä, -- pidä varasi! Kun Mitka
+suuttuu, niin käy pahasti! Älä rupea, veliseni, hänen kanssaan
+riitelemään!
+
+-- Metsänpeikko häneen ryhtyköön! -- Hlopko vastasi, käyden sivulle:
+onhan sitä asuttu metsässä, ja voitettu karhujakin!
+
+Toiset miehet, kaikki aseilla varustettuina, ympäröivät Miheitshiä ja
+tarkastelivat häntä, eikä aivan suopeasti.
+
+-- Mistä yökkö on lentänyt? -- kysyi yksi heistä, katsoen häntä suoraan
+silmiin.
+
+Sillävälin Miheitsh ennätti tointua.
+
+"Ahaa, -- hän ajatteli: -- onhan nämä niitä rosvoja!" -- Terve, hyvät
+miehet! Vaan missä on se, jonka nimi on Vanjuha Persten?
+
+-- Siis sinä tarvitset atamania? Miks'et ennen sanonut? Jos olisit
+sanonut, et olisi saanut niin monta tyrkkäystä!
+
+-- Tuossa onkin atamani, lisäsi toinen, osottaen Persteniä, joka juuri
+astui sisään vanhan Korshunin seurassa.
+
+-- Atamani! -- huusivat rosvot: -- tänne on tullut mies, joka kysyy
+sinua.
+
+Persten tarkasti Miheitshiä ja tunsi hänet kohta.
+
+-- Ka, sinäkö, toveri! -- hän sanoi: -- ole tervetullut! Miten on hänen
+ruhtinaallinen armonsa siitä päivästä jaksanut, kuin me yhdessä
+Maljutan opritshnikkien kanssa mellastimme? Kyllä heitä jäi
+Hiidenkuilulle! Ikävä vaan, että Maljuta Lukjanitsh pääsi kynsistä, ja
+että tämä Mitka-hupsu päästi Homjakin. Ei he minun käsissäni olisi
+liioin riemastelleet! -- Mutta mitenkä tsaari-isä iloitsi, nähdessään
+tsarevitshin! Miten hän mahtoikaan suositella ruhtinas Nikita
+Romanitshia!
+
+-- Niin! -- Miheitsh huokasi: -- tsaari suosii, vaan ei koirain
+hoitaja! Tsaari-isä Iivana Vasiljevitsh, Jumala hänelle terveyttä
+antakoon, siten armahti herraani. Vaan Nikita Romanovitsh ei
+miellyttänyt opritshnikkejä. Tosiaankaan ei ole se ihme, mistäpä he
+olisivatkaan meitä rakastaneet. Ensin suomimme me heitä vitsoilla
+Medvedevkassa; sitten sai Maljuta Hiidenkuilulla korvapuustin; sen
+lisäksi bojari löylytti heitä Moskovassa kelpolailla. Mutta he,
+kirotut, hyökkäsivät hänen kimppuunsa ylivoimalla, kaatoivat hänet ja
+sitoivat sekä veivät slobodaan. Se ei olisi mitään, mutta tämä Maljuta,
+koirankuonolainen, syyttää meitä tsaarin edessä ja kostaa ruhtinaalta
+saamansa korvapuustin!
+
+-- Hm! -- yrähti Persten, istuen rahille: -- siis tsaari ei
+käskenytkään hirttää Maljutaa? Miksi ei? No, sen tietää hänen
+tsaarillinen armonsa! Mitä ajattelet tehdä?
+
+-- Mitäkö, isä, Iivana, en tiedä, miten kunnioittaa sinua sukunimesi
+mukaan...
+
+-- Kunnioita Vanjuhaa -- ja siinä se!
+
+-- No, isä Vanjuha, en itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä: Ehkä sinä
+jotain keksit? onhan yksikin järki hyvä, vaan kaksi on parempi. Sinun
+luoksesihan myllärikin lähetti minut: mene, hän sanoi, atamanin luo,
+hän auttaa. Minä näen merkeistä, hän sanoi, että hänellä tulee olemaan
+onni ja menestys siinä. Mene, hän sanoi, atamanin luo!
+
+-- Minunko! Sanoiko hän -- minun luokseni?
+
+-- Sinun juuri, isäkulta, sinun luoksesi. Mene, hän sanoi, atamanin
+luo, vie minulta terveisiä ja sano, että hän ryhtyisi pelastamaan
+ruhtinasta. Minä, näet, huomaan merkeistä, että hänellä tulee siinä
+olemaan onnea ja menestystä, hän sanoi. Tuli mitä tuli, pelastakoon
+ruhtinaan! Minä, näet, hän sanoi, en unhota tätä palvelusta. Mutta
+jollei atamani pelasta ruhtinasta -- niin kaikellainen onnettomuus
+kohtaa häntä; hän riutuu, kuin korsi; hän menehtyy tykkänään, niin hän
+sanoi!
+
+-- No mitä! -- Persten sanoi, pudistaen päätänsä miettiväisenä: --
+näinköhän minä tosiaan riutuisin?
+
+-- Niin, isäseni, sekä kädet että jalat, hän sanoi kuivettuvat, ja
+päähän tulee sellainen pyörrytys, että auta Jumala!
+
+Persten kohotti päätään ja tarkasteli tyystin Miheitshiä.
+
+-- Eikö mylläri sanonut muuta?
+
+-- Kuinkas muuten, isäkulta! -- katsellen syrjästä höyryävää
+kaalivatia, jonka rosvot asettivat pöydälle: -- mylläri sanoi vielä
+näin: sano atamanille, että hän syöttäisi ja juottaisi sinua, aivan
+kuin minua itseäni. Vaan pääasiallisesti hän sanoi, että pelastaisit
+ruhtinaan. No, niin mylläri sanoi!
+
+Ja Miheitsh katseli atamania, nähdäkseen, minkä vaikutuksen sanansa
+tekivät hänessä.
+
+Mutta Persten katseli häntä vielä tyystemmin ja remahti vihdoin kovaan,
+iloiseen nauruun.
+
+-- Oh, vanhus, vanhus! Sanoiko mylläri todellakin, että, jollen pelasta
+ruhtinasta, minä menehdyn?
+
+-- Sanoi, isäkulta, -- palvelija vastasi, vähän änköttäen sekä jalat
+että kädet...
+
+-- Rohkeapa olet, veliseni! Persten keskeytti, lyöden häntä olalle, yhä
+nauraen: -- vaan turhaan yritit minua puijata! Maista kanssamme leipää
+ja suolaa, -- hän lisäsi, käyden pöydän luo. Tuossa on sulle lusikka,
+me alamme syödä illallista; jos voin auttaa ruhtinasta, niin teen sen
+ilman sinun juoniasi. Vaan miten voin? Onhan ruhtinas vankihuoneessa?
+
+-- Vankihuoneessa on, isäkulta.
+
+-- Samassako, joka on lähellä toria, Maljutan talon luona?
+
+-- Missä muualla sitten, onhan sekin kyllä vahva!
+
+-- Vaan, kellä avaimet ovat? Maljutallako?
+
+-- Niin kun oltiin slobodassa, niin nähtiin näet, hänen kulkevan
+vankihuoneeseen kiduttamaan ihmisiä. Avaimet, näet, olivat aina
+hänellä. Vaan öisin hän vie ne aina tsaarille, joka taas, kuten
+tiedetään, panee ne päänsä alle maatessaan.
+
+-- Katso nyt! -- Persten sanoi, laskien lusikkansa kaalivatiin: --
+kuka, hölmö, voi siis sinun ruhtinastasi auttaa? Sano itse: kuka voi
+häntä auttaa?
+
+Miheitsh pyyhkäsi tukkaansa.
+
+-- Siis sinä näet, että mahdoton on häntä auttaa?
+
+-- Niin kyllä, -- hän vastasi, heittäen pois lusikkansa. -- mitäpä
+minäkään enää eläisin päivän valossa! Menen herrani luokse, lasken
+vanhan pääni hänen päänsä viereen ja palvelen häntä siellä, koska
+täällä on kielletty.
+
+-- No, no, joko aloit veisata kuolinvirttä! Ehkei ruhtinaasi olekaan
+vielä vankihuoneessa. Ei tässä itku auta; ja jos onkin, niin
+mietitään... Hyvin tunnen slobodan; minä vein sinne viime kuussa
+karhun, ja hovin minä tunnen, kaikki tarkastelin: ajattelin näin: ehkä
+on joskus hyvä tietää!... Ole huoleti, mietitään...
+
+Persten vaipui ajatuksiin.
+
+-- Hyvä! hän huudahti äkkiä; hypähtäen paikaltaan -- Ukko Korshun!
+Meidät pelasti kerran ruhtinas kuolemasta -- pelastakaamme mekin nyt
+hän; nyt on meidän vuoro! Tahdotko ryhtyä kanssani vaikeaan työhön?
+
+Vanha rosvo rypisti kulmiaan ja pudisti päätään.
+
+-- Mitä, Korshun, etkö halua?
+
+-- Mitä sitten sinä, atamani, oletko järjiltä pois, vai hourailetko?
+Etkö kuullut, missä ruhtinas on? Etkö kuullut että avaimet päivin ovat
+Maljutalla, vaan öisin tsaarin pään alla? Mitä voi tässä tehdä?
+Ruoskalla et saa poikki kirveen hamaraa. Kun joutui turmioon, niin
+joutui! Emmekö mekin voi joutua samoin? Onko hänestä hauskempaa, kun
+meistä nahka nyljetään?
+
+-- Niinpä niin, Korshun, mutta sanoohan sananlaskukin: velka maksettuna
+on kaunis! Jos ruhtinas ei olisi silloin meitä pelastanut, niin missä
+nyt olisimme? Riippuisimme jossain koivussa ja tuuli meitä heiluttaisi!
+Vaan miten hän nyt! Hän luullakseni ajattelee: taannoin minä pelastin
+veikkoset hädästä, ja ehkä he pelastavat nyt minut! Mutta jos nyt
+jätämme hänet, ja hän viedään mestattavaksi -- hyi! -- semmoisia ne
+olivat, hän sanoo: ryöstää ja rosvota kyllä osaavat, vaan hyvää työtä.
+eivät muista! Vaan vuodattavat syytöntä verta, eivätkä pelasta
+kristittyä! Minä en, hän sanoo, rukoile heidän puolestaan Herraa
+Jumalaa! Surma heidät vieköön tässä ja tulevassa maailmassa! Niin sanoo
+ruhtinas.
+
+Korshun yhä vielä rypisti kulmiaan. Sisällinen taistelu kuvastiihe
+hänen kasvoillaan. Nähtävästi Persten oli kovasti kosketellut hänen
+sydäntänsä.
+
+Mutta kauvan ei taistelu kestänyt. Ukko viittasi kädellään.
+
+-- Ei, veliseni, -- hän sanoi, turhaan puuhailet; oma paita on
+lähimpänä ruumista! En rupea!
+
+-- Vai et, vai et! Persten sanoi. -- Odottakaamme aamuun, ehkä silloin
+mietimme toisin; aamu iltaa viisaampi! Ja nyt, miehet, on aika nukkua!
+Joka voi Jumalaa rukoilla -- hän rukoilkoon, joka ei voi, pankoon
+maata!
+
+Atamani katseli salaa Korshunia. Hän huomasi nähtävästi ukossa jotain,
+sillä Korshun liikahti hiljaan, ja, ettei kukaan huomaisi sitä, hän
+alkoi kovasti haukotella ja sitten hyräillä jotain hiljakseen.
+
+Rosvot nousivat ylös. Toiset ryömivät orsille, toiset rukoilivat vielä
+kauvan jumalankuvan edessä. Viimeisten joukossa oli Mitka. Hän
+kumarteli hartaasti, ja, jollei aseet ja vaatteus olisi vakuuttaneet
+hänen olevan rosvon, niin ei sitä kukaan olisi uskonut, niin
+rauhalliselta hän näytti.
+
+Sellainen ei ollut ijäkäs Korshun. Kun kaikki olivat asettuneet
+sijoilleen, niin Miheitsh näki hämärän tulen valossa hänen nousevan
+vuoteeltaan ja lähestyvän jumalankuvaa. Muutaman kerran hän risti
+itseänsä, mutisi jotain ja sanoi lopuksi sydämekkäästi:
+
+-- Ei, en voi! Luulin että tänään on helpompi!
+
+Kauvan kuuli Miheitsh, kuinka Korshun kääntyi toiselta kyljeltä
+toiselle, mutisten jotakin itsekseen, vaan ei voinut nukkua. Päivän
+sarastaessa hän herätti atamanin.
+
+-- Atamani, -- hän sanoi, kuule atamani!
+
+-- Mitä nyt, ukkoseni?
+
+-- Suo anteeksi, minä lähden kanssasi; vie, minne tahdot!
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Niin vaan, -- en voi nukkua. Eihän saa enää nukutuksikaan.
+
+-- Ethän vaan enää ota sanaasi takaisin?
+
+-- Kun sanoin: lähden, -- niin älä luule!
+
+-- No, hyvä, ukko Korshun, kiitos! Vielä tarvittaisi yksi kumppani,
+vaan ei enempää. Paljoko vielä yötä on?
+
+-- Johan linnut laulavat.
+
+-- No, olkoon päätetty, aika on nousta. Mitka! -- Persten sanoi,
+sysäten Mitkaa kylkeen.
+
+-- Mitä? -- vastasi hän raottaen silmiään.
+
+-- Tahdotko tulla kanssamme?
+
+-- Mihin?
+
+-- Mitä se sinuun kuuluu! Sinulta vaan kysytään, tahdotko tulla minun
+ja ukko Korshunin kanssa?
+
+-- Mutta, mitä varten? -- Mitka vastasi, haukotellen, ja kurotteli
+jalkojaan orsilta.
+
+-- Katsos, sitä rakastan. Mene minne viedään, äläkä kysy: mihin? Jos
+sinulta pää halaistaan -- ei se sinuun kuulu, mehän tiedämme, mikä on
+tarpeen. No, katsos, tartu köyteen, äläkä sano: en uskalla; jos
+peräydyt, sanon sinua ravuksi!
+
+-- Älä sano! -- Mitka vastasi ja alkoi kietoa rääsyjä jalkoihinsa.
+
+Rosvot alkoivat pukeutua.
+
+Mikä oli Perstenin tuuma ja miten hän sen onnellisesti suoritti -- sen
+saamme tietää seuraavista luvuista.
+
+
+
+
+XX Luku.
+
+Iloista väkeä.
+
+
+Syvässä ja pimeässä tyrmässä, jonka kosteat seinät olivat homeessa,
+istui ruhtinas Nikita Romanovitsh raudotettuna käsistä ja jaloista, ja
+odotti itselleen kuolemaa. Hän ei tiennyt oikein, paljoko siitä oli
+aikaa, kuin hän vangittiin, sillä valoa ei tullut mistään maanalaiseen
+komeroon; mutta silloin tällöin hän kuuli tasaisen kirkonkelloin
+soiton, ja, tästä sekavasta ja heikosta äänestä päättäen, hän laski
+olleensa vankilassa enemmän kuin kolme päivää. Hänelle viskattu leipä
+oli jo aikoja sitten tullut syödyksi, vesi juoduksi, ja nälkä sekä jano
+alkoivat ahdistaa häntä, kun äkkiä kummallinen melu herätti hänen
+huomiotansa. Hänen päänsä yläpuolella avattiin lukkoa. Ensimmäinen
+vankilan ulkopuolinen ovi alkoi narista. Melu läheni. Toinen lukko
+narahteli, ja taas kolahti ovi. Viimein avattiin kolmas ovi, ja askelia
+rupesi kuulumaan, jotka tulivat alas vankikoppiin. Viimeisen oven
+raosta välähti tuli, avain kierähti, muutamia salpoja työnnettiin
+syrjään, ruosteiset saranat ratisivat, ja kirkas, sietämätön valo teki
+Serebrjanin sokeaksi.
+
+Kun hän laski alas kätensä, joilla hän oli silmiään peittänyt, niin hän
+näki edessään seisovan Maljuta Skuratovin ja Boris Godunovin. Heitä
+seurannut pyöveli piteli heidän ylitsensä tulisoihtua.
+
+Maljuta, pantuaan kätensä ristiin, katseli hymyillen Serebrjanin
+kasvoja, ja hänen silmäteränsä vetäysivät kokoon ja taas laajenivat.
+
+-- Terve, ruhtinaskulta! -- hän puhui semmoisella äänellä, jommoista
+Nikita Romanovitsh ei koskaan ennen ollut kuullut, -- äänellä, joka oli
+inhottavan liehakoitsevaa ja roiston lempeää, ja muistutti kissan
+verenhimoista naukumista silloin, kuin se lähenee sadinta, jossa on
+vangittu hiiri.
+
+Serebrjani vavahti vasten tahtoaan, vaan Godunovin läsnäolo rauhoitti
+häntä.
+
+-- Boris Feodoritsh, -- hän sanoi, kääntyen Maljutasta poispäin, --
+kiitän sinua, että tulit minua katsomaan. Nyt saatan kuolla helpommin!
+
+Ja hän tarjosi hänelle raudoitetun kätensä. Mutta Godunov astui
+taapäin, eikä hänen kylmässä katseessaan näkynyt ainoatakaan
+osanottavaisuuden merkkiä ruhtinasta kohtaan.
+
+Serebrjanin käsi, kahleitten painamana, putosi jälleen polviinsa.
+
+-- En luullut, Boris Feodoritsh, -- hän sanoi nuhdellen, -- että sinä
+poistut luotani. Vai tuletko ainoastaan katselemaan minun
+rangaistustani?
+
+-- Minä tulin, -- Godunov rauhallisesti vastasi, -- sinua
+kuulusteltaissa olemaan läsnä yhdessä Grigori Lukjanitshin kanssa.
+Luotasi poistumiseni ei merkitse mitään; koskaan en ole ajatellut
+niinkuin sinä, ja ainoastaan, kun tiedän tsaarin armahtavaisuuden, olen
+pidättänyt ansaitsemaasi rangaistusta!
+
+Serebrjanin sydän sykki tuskallisesti, ja Godunovin muutos tuntui
+hänestä raskaammalta kuin kuolema.
+
+-- Armon aika on mennyt! -- Godunov pitkitti kylmästi. -- Sinä muistat
+lupauksen, jonka teit tsaarille? Antaudu sinä vaan hänen pyhälle
+tahdolleen, ja jos tunnustat kaikki meille ilman mutkia, niin vältät
+piinapenkin ja tulet pikaisella kuolemalla rangaistuksi. Alkakaamme
+kuulustelu, Grigori Lukjanitsh!
+
+-- Odota, odota hiukan! -- Maljuta vastasi myhäillen. -- Minulla on
+hänen armonsa kanssa omiakin tiliä! Tiukenna hänen kahleitansa, Fomka!
+-- hän sanoi pyövelille.
+
+Ja pyöveli, pistettyään tulisoihdun seinässä olevaan rautaiseen
+renkaasen, levitti Serebrjanin kädet seinää pitkin niin, ettei hän
+voinut niitä liikuttaa.
+
+Sitten Maljuta läheni katsellen häntä kauvan, muuttamatta hymyään.
+
+-- Isäkulta, ruhtinas Nikita Romanovitsh! -- hän alkoi viimein: -- älä
+kiellä minulta suurta armoa!
+
+Hän laskeusi polvilleen ja kumarsi maahan asti Serebrjanille.
+
+-- Me, isäkulta, -- hän jatkoi ilkkuvaisella nöyryydellä, -- me olemme
+sinun armosi edessä vähäpätöisiä ihmisiä; sellaisia suuria bojareita,
+kuin sinä, emme vielä koskaan ole rangaisseet emmekä kiduttaneet. Ja
+kuulustelussa täytyy olla arka. Sanotaan, ettei meidän suonissamme
+juokse samaa verta...
+
+Ja Maljuta pysähti, hänen hymyilynsä tuli kylmemmäksi ja silmänsä
+laajenivat enemmän.
+
+-- Suvaitse, isäkulta, ruhtinas, -- hän jatkoi, antaen äänelleen
+rukoilevan ilmauksen, suvaitse ennen kuulustelua, ehkä on liian paljon
+uskallettu, nähdä sinun bojari-vertasi.
+
+Ja hän otti vyöltään puukon ja laskeutui polvilleen Serebrjanin eteen.
+
+Nikita Romanovitsh työnsiihe taaksepäin, katsahtaen Godunoviin.
+
+Boris Feodoritshin kasvot olivat liikkumattomat.
+
+-- Ja sitten, -- Maljuta pitkitti, korottaen ääntään, -- suo minun,
+halpa-arvoisen, leikata sinun ruhtinaallisesta seljästäsi hihnoja! --
+Suo minun, orjan, ottaa nahkaasi hevoseni suitsiin! -- Salli minun,
+vanhan orjan, sinun ylhäisellä lihallasi ruokkia koiriani!
+
+Maljutan tavallisesti karkea ääni muuttui nyt shakalin kitinäksi, itkun
+ja naurun sekaiseksi.
+
+Serebrjanin hiukset nousivat pystyyn. Kun Iivana ensikerran tuomitsi
+hänet kuolemaan, hän meni lujasti mestauslavalle: mutta täällä
+vankihuoneessa, kahlehdittuna, nälän ahdistamana, ei hän kyennyt
+kestämään tätä ääntä ja katsetta.
+
+Maljuta nautti hetkisen tästä vaikutuksestaan.
+
+-- Isäkulta, ruhtinas, -- hän äkkiä sähisi, heittäen puukon pois ja
+nousi pystyyn, -- suvaitse minun ensin maksaa velkani.
+
+Ja kiristellen hampaitaan hän kohotti nyrkkinsä ja alkoi heilutella
+sitä Nikita Romanovitshin edessä.
+
+Serebrjanin veri jähmettyi sydämmessään, ja vihaansa liittyi semmoinen
+inhottava kauhu, minkä meihin saattaa likainen eläin, joka uhkaa
+koskettaa.
+
+Hän suuntasi katseensa Godunoviin.
+
+Sillä hetkellä Maljutan kohotettu käsi seisahti ilmassa, Boris
+Feodoritshin tempauksesta.
+
+-- Grigori Lukjanitsh, -- Godunov sanoi, kadottamatta tyyneyttään, --
+jos sinä lyöt häntä, niin hän loukkaa päänsä seinään, emmekä me saata
+häntä kuulustella. Minä tunnen tämän Serebrjanin.
+
+-- Pois! -- Maljuta kiljasi -- Älä sekoita itseäsi meihin! Älä estä
+minua maksamasta hänelle Hiidenkuilun puolesta!
+
+-- Muista, Grigori Lukjanitsh! Me saamme vastata hänestä tsaarin
+edessä!
+
+Ja Godunov tarttui Maljutan kumpaankin käsivarteen.
+
+Mutta, ikäänkuin villipeto, himoten verta, Maljuta ei enää muistanut
+mitään. Kirkuen ja kiroten hän hyökkäsi Godunovin kimppuun ja koetti
+työntää häntä tieltänsä, päästäkseen uhrinsa kimppuun. Taistelu alkoi
+heidän kesken; tulisoihtu, johonka toinen heistä tarttui, putosi maahan
+ja sammui Godunovin jalkain alla.
+
+Maljuta maltti mielensä.
+
+-- Minä sanon tsaarille, -- hän änkötti, -- että sinä puolustat
+kavaltajaa!
+
+-- Ja minä, -- Godunov vastasi, -- sanon tsaarille, että sinä tahdoit
+tappaa kavaltajan kuulustelematta, koska pelkäät hänen ilmiantojaan!
+
+Maljutan rinnasta kuului jonkinlaista murinaa ja hän kiirehti
+vankihuoneesta, kutsuen mukaansa pyövelin.
+
+Sillä välin kuin he hapuellen nousivat portaita ylös, Serebrjani tunsi,
+että kahleet irrotettiin hänestä ja että hän taas voi liikkua.
+
+-- Älä ole toivoton, ruhtinas! -- Godunov kuiskasi hänelle korvaan,
+kovasti puristaen hänen kättään: -- pääasia on voittaa aikaa!
+
+Ja hän kiirehti Maljutan jäljestä, ensin suljettuaan ovet ja
+huolellisesti ne teljettyään.
+
+-- Grigori Lukjanitsh, -- hän sanoi Skuratoville, saavutettuaan hänet
+portilla ja antaen hänelle avaimet vahdin läsnäollessa, -- sinä et
+sulkenut vankilaa. Niin ei sovi tehdä: luullaan -- että pidät yhtä
+Serebrjanin kanssa!
+
+Samaan aikaan kuin tapahtui tämä vankihuoneessa, Iivana istui synkkänä
+ja tyytymättömänä makuuhuoneessaan. Jokin outo tunne valtasi hänet
+vähitellen. Tämä oli vastustamaton tunne Serebrjania kohtaan, jonka
+rohkeat teot kiusasivat hänen itsekästä sydäntänsä, vaan sillä välin
+hänessä heräsi epäluulo kavalluksesta. Tähän asti oli Iivana kohdannut
+joko selvää itsepäisyyttä, niinkuin bojareissa, jotka olivat
+synkentäneet hänen nuoruutensa ajan irstaisuudellaan, tai jäykkää
+tottelemattomuutta, kuten Kurbskissa, tai orjamaista nöyryyttä,
+niinkuin kaikissa, jotka häntä nykyään ympäröitsivät. Mutta Serebrjani
+ei kuulunut yhteenkään niistä. Hän erotti elämänsä vakuutuksen Iivanan
+oikeuksien Jumalallisessa etäisyydessä. Hän menetteli viisaasti tämän
+vakuutuksen mukaan, ja, koska oli enemmän tottunut toimimaan kuin
+ajattelemaan, ei koskaan luopunut tsaarin kuuliaisuudesta, edeltäpäin
+mietittyä, koska hän piti tsaaria Jumalan tahdon edustajana maan
+päällä. Vaan siitä huolimatta, hän joka kerta, kun oli syössyt
+ilmeiseen vääryyteen, hänen sydämensä kiehui harmista, ja synnynnäinen
+suoruus voitti säännöt, jotka luottamuksesta olivat tulleet tavaksi.
+Silloin hän, ihmeeksi itselleen ja melkein tietämättään menetteli näitä
+sääntöjä vastaan, ja asiasta ei tullutkaan sitä, mitä ne olivat
+ennustaneet. Tämä jalo johdonmukaisuuden puute vastusti Iivanan kaikkia
+käsityksiä ihmisistä ja saattoi hänen ihmissydämmen tuntemisensa
+häiriöön. Serebrjanin suoruus, hänen vilpistelemätön avomielisyytensä
+ja kykenemättömyytensä hankkia itselleen etuja, olivat silminnähtävät
+itse Iivanalle. Hän ymmärsi, ett'ei Serebrjani petä häntä, että häneen
+voi enemmän luottaa kuin johonkin valan tehneeseen opritshnikkiin, ja
+hänessä heräsi halu likentää häntä itseensä ja tehdä hänestä ase
+itselleen; mutta samassa hän huomasi, että tämä ase, joka oli ulkona
+hänestä itsestään, äkkiä saattaa luikahtaa hänen käsistään, ja
+ajatellessaan sellaisen mahdollisuuttakin, hänen mielipiteensä
+Serebrjaniin nähden muuttui kohta vihaksi. Vaikka Iivanan vaihteleva
+mieli silloin tällöin kieltäytyi veritöistä ja hän rupesi katumaan,
+niin oli se kuitenkin poikkeustiloissa; mutta tavallisesti häneen oli
+tunkeutunut vakuutus erehtymättömyydestään, hän uskoi vakaasti, että
+hänen vallallansa oli jumalallinen alku, ja hän säilytti sitä tarkasti
+ulkonaisia salahankkeita vastaan; salahankkeina hän piti kaikkia,
+niinkuin äänettömän tyytymättömyydenkin. Niinpä tapahtui nytkin.
+Ajatus, antaa anteeksi Serebrjanille, välähti hänen sydämmessään, vaan
+kohta sai sijan se vakuutus, että Serebrjani kuuluu niihin ihmisiin,
+joita ei sovi kärsiä valtakunnassa.
+
+"Jos koko laumasta yksi ainoa menee vasemmalle ja kaikki muut oikealle,
+niin paimen antaa tämän jäädä uhriksi" -- hän ajatteli. Samassa hän
+teki päätöksen Serebrjanin kohtalosta. Tuomio oli määrätty pantavaksi
+toimeen seuraavana päivänä; mutta hän käski ottaa kahleet
+Serebrjanilta, ja lähetti hänelle viiniä ja ruokaa omasta pöydästään.
+Sillä välin, karkottaakseen tunteet, jotka sisällinen taistelu
+hänessä oli herättänyt, -- nuo tavattomat tunteet, hänestä niin
+epämiellyttävät, hän päätti lähteä metsästämään ja määräsi sen vuoksi
+pantavaksi toimeen suuren linnustuksen.
+
+Aamu oli ihana. Yli- ja ali-haukankesyttäjät, johtavat henkilöt ja
+kaikki haukankesyttäjiin kuuluvat kulkivat ratsain, loistavissa
+varusteissa, tuoden mukanaan erilaiset haukkansa. He odottivat
+hallitsijaa kentällä. Turhaan ei ole sanottu, että metsästys lohduttaa
+ja virvottaa surullisia sydämiä, vaan jahtihaukan saalis tekee
+kerrassaan sekä vanhan että nuoren iloiseksi. Kuinka synkkä tsaari
+tahansa olikin, tullessaan opritshnikkiensa kera slobodasta, niin,
+nähdessään haukankesyttäjäin loistavan joukon, hänen katseensa selveni.
+Kokouspaikkana oli niityt ja pienet metsiköt, joihin pääsy muille oli
+kielletty, noin kahden virstan päässä slobodasta, Vladimirin tien
+varsilla.
+
+Yli-haukankesyttäjä, puettuna punaiseen, kullalla kirjailtuun
+samettiviittaan, päässä kultareunuksinen lakki, keltaiset saappaat
+jalassa ja sievät hansikkaat käsissä, laskeusi hevosen seljästä ja
+lähestyi Iivanaa, ali-haukankesyttäjän seuraamana, jolla oli kädessä
+valkoinen jahtihaukka.
+
+Tli-haukankesyttäjä kumartui maahan asti ja kysyi.
+
+-- Hallitsija, joko on aika iloita?
+
+-- Jo on, -- Iivana vastasi, -- ala leikki!
+
+Silloin yli-haukankesyttäjä antoi tsaarille komean hansikkaan, johon
+oli kirjailtu kullalla muutamia sananparsia, ja, ottaen jahtihaukan
+ali-haukankesyttäjältä, hän asetti sen hallitsijan kädelle.
+
+-- Kunnioitettavat ja jalot metsästäjät! -- yli-haukankesyttäjä sanoi,
+kääntyen opritshnikkien puoleen; -- huvitelkaa ja virkistäkää itseänne
+mainion ihanalla metsästyksellä, ja karkoittakaa kaikki surut ja
+iloitkoon teidän sydämmenne!
+
+Sitten kääntyen haukanpitäjiin:
+
+-- Hyvät ja ahkerat haukankesyttäjät, -- hän sanoi -- päästäkää irti ja
+koettakaa kiinni!
+
+Silloin koko kirjava joukko haukanpitäjiä hajaantui pitkin kenttää.
+Toiset hyökkäsivät kirkuen metsikköihin toiset alkoivat juosta pienien
+järvien rantoja, jotka siellä, täällä pensaitten keskeltä välähtelivät
+kuin kuvastimet.
+
+Äkkiä kohosi ankkoja kaislikosta ja lehahtivat lentämään.
+
+Metsästäjät päästivät irti haukkansa. Ankat yrittivät järvelle päin,
+vaan toiset haukat kohtasivat heitä siellä, ja ne pelossaan lentelivät
+kuin pyssyn luodit, sinne tänne.
+
+Erilaiset haukat, kirkunasta säikähtyneinä, hyökkäsivät ankkojen
+kimppuun, mikä takaa-ajaen, mikä kiistassa lentäen, mikä ankarasti
+tapellen, syösten ylhäältä alas kuin kivi, saaliinsa niskaan.
+
+Tänään kunnostivat itseään sekä siperialaiset ryöstöhaukat Bjedrai ja
+Smjelai, että Arbas ja Anpras, kuin myös Horjak, Hudjak, Maljets ja
+Paljets.
+
+Pääsi heiltä muutamia ankkoja ja teeriäkin, joita huonot
+haukankesyttäjät pelottelivat pois ruohikoista piiskoillaan.
+Ihmeelliseltä ja kauniilta näytti erilaisten haukkain lento. Teeriä
+putoili vähän väliä, pyörähdellen ilmassa. Jonkun kerran heittäysivät
+ankat hevosten jalkoihin epätoivossaan ja metsästäjät saivat niitä
+elävinä kiinni. Ei se aivan ilman vahinkoa käynyt. Nuori kotka, lentäen
+korkealta alhaalta lentävän vanhan ankan kimppuun, työnsiihen rintaansa
+myöten maahan ja kuoli siihen.
+
+Astrjets ja Gorodum, kaksi kasanilaista haukkaa, lensivät metsästäjäin
+näkyvistä, huolimatta vihellyksistä ja kyyhkyisten sulista, joita he
+heiluttelivat.
+
+Mutta mainioimmaksi ja kummallisemmaksi osottautui tsaarin jahtihaukka,
+jota kutsuttiin Adraganiksi. Kaksi kertaa tsaari päästi sen irti, ja
+kaksi kertaa se viipyi ilmassa hyvin kauvan, tappoi poikkeuksetta
+jokaisen linnun ja, huviteltuaan kyllikseen, laskeutui jälleen tsaarin
+kullatulle hansikkaalle. Kolmannella kerralla Adragan joutui aivan
+raivoon, niin että alkoi tappaa ei ainoastaan muita lintuja vaan
+myöskin haukkoja, jotka varomattomasti lensivät sen ohitse. Haukat
+Smislai ja Krushok kaatuivat katkaistuin siivin maahan. Turhaan tsaari
+ja kaikki hänen luonaan olevat haukankesyttäjät houkuttelivat sitä
+punaisella veralla ja linnunsulilla. Valkea jahtihaukka piirteli
+ilmassa leveitä kehiä, kohosi näkymättömään korkeuteen ja, ikäänkuin
+salama, hyökkäsi saaliinsa kimppuun, mutta sen sijaan, että hän sitten
+olisi laskeutunut maahan, hän vaan lensi korkeammalle ja kauvas.
+
+Yli-haukankesyttäjä, kadotettuaan toivon saada Adragania kiinni,
+kiirehti antamaan tsaarille toisen. Mutta tsaari piti paljon
+Adraganista ja suri paraan lintunsa kadottamista. Hän kysyi
+yli-haukankesyttäjältä: kenelle palvelijoista oli Adraganin hoitaminen
+uskottu? Tämä vastasi Trishkalle.
+
+Iivana kutsutti luokseen Trishkan, joka tuli kalpeana, onnettomuutta
+aavistaen.
+
+-- Mies, -- tsaari sanoi hänelle, -- niinkö sinä pidät huolta
+oivallisesta haukasta? Miksi sinulla on syötti, kun et osaa viehättää
+lintua? Kuule, Trishka, minä annan kohtalosi omiin käsiisi: jos saat
+kiinni Adraganin, niin osotan sinulle semmoista suosiota, jommoista ei
+kukaan teistä koskaan ole kokenut; vaan jos menetät haukan, niin, --
+älä pane pahaksesi, käsken lyömään sinun pääsi pois, -- ja niin saavat
+toisetkin ymmärtää huutia; muuten olen minä kauvan huomannut, ett'ei
+haukankesyttäjissä vallitse oikein hyvä kuri ja että linnustus alkaa
+menettää hupaisuutensa.
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan Iivana vilkasi itse yli-haukankesyttäjään,
+joka taas vuorostaan vaaleni, sillä hän tiesi, ett'ei tsaari suotta
+kehenkään kierosti katso.
+
+Trishka, aikaa kadottamatta, hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti
+etsimään Adragania, rukoillen suojelushenkeänsä osottamaan hänelle
+kadonneen jahtihaukan.
+
+Sillä välin jatkui metsästys edelleen. Vielä ei ollut tsaari kerraksi
+huvitellut, ja jo oli monta saalista asetettu säilyyn, kun äkkiä uusi
+näky veti Iivanan huomion puoleensa.
+
+Pitkin Vladimirin tietä tulla laahusti kaksi sokeata miestä, toinen
+keski-ikäinen, toinen harmaahapsinen, pitkäpartainen vanhus. Heidän
+yllään oli vaaleat, kuluneet mekot, ja liinoista, jotka olivat ristiin
+heitetyt yli olkapäitten, riippui toisella puolen pussi, almujen
+keräämistä varten, ja toisella puolen repaleinen viitta, joka kuumuuden
+tähden oli yltä otettu. Muut tavarat, kuten pillit ja guslat ja
+leipäkontin, kantoi vankka nuori mies, joka oli heidän oppaanaan.
+Nuorempi sokeista piti oppaan olkapäästä kiinni ja veti perässään
+vanhusta. Vaan nuori mies alkoi töllistellä metsästystä ja näytti
+unohtavan kumppaninsa. Sokeat jäivät näkevästä jälkeen. Pitäen
+toisistaan kiinni, he hapuilivat maata isoilla sauvoillaan ja
+kompastuivat tuon tuostakin. Heitä katsellessaan Iivana Vasiljevitsh ei
+voinut olla nauramatta. Hän lähestyi heitä. Samassa edellä kulkeva
+sokea astui harhaan ja kaatui vesilätäkköön, vetäen toverinsa mukanaan.
+Molemmat nousivat likaisina pystyyn, syljeksien ja sättien opasta, joka
+suu ammollaan töllisteli loistavia opritshnikkejä. Tsaari nauroi
+ääneensä.
+
+-- Mitä väkeä te olette? -- hän kysyi. -- Mistä tulette ja mihinkä
+menette?
+
+-- Mene tieltä! -- vastasi nuorempi heistä, ottamatta lakkia päästään:
+-- kun paljon tiedät, niin pian vanhenet.
+
+-- Roisto! -- kirkasi eräs opritshnikki: -- etkö näe, kuka on edessäsi?
+
+-- Itse sinä roisto olet! -- vastasi sokea, kääntäen sokeat silmänsä
+opritshnikkiin päin: -- miten minä voin nähdä, kun ei ole silmiä? Vaan
+sinä -- se on toinen asia; vaan sinulla kun on kahta vailla neljä, niin
+näet etäälle ja laajalti; sano, kuka on edessäni, niin tiedän!
+
+Tsaari kielsi sanomasta ja uudisti jälleen suosiollisesti kysymyksensä.
+
+-- Me olemme iloista väkeä, -- sokea vastasi: -- olemme kulkeneet
+isoja ja pieniä kyliä, tulemme Muromista slobodaan, toimitamme
+turhanpäiväisiä kujeita, ilahuttaaksemme hyviä ihmisiä, ketä hevosen
+selkään asetamme, ketä kiiruhdamme.
+
+-- Vai niin! -- tsaari, jota sokean vastaukset miellyttivät, sanoi: --
+te olette siis Muromilaisia, silmänkääntäjiä. Onko teillä Muromissa
+vielä sankareita?
+
+-- Miks'ei! -- sokea vastasi änkyttämättä: -- ei tämä kumppanikaan
+joutava ole; on vielä meillä Mihei-ukkokin: hän nostaa itsensä
+tukastaan verskan[19] maasta ylös; on täti Uljana: hän kulkee yksin
+kuorman päällä.
+
+Kaikki opritshnikit alkoivat nauraa. Tsaarista ei pitkään aikaan ollut
+tuntunut niin hauskalta.
+
+"Tosiaankin iloista väkeä," hän ajatteli: "nähtävästi he eivät ole
+täältä kotoisin. Sadunkertojani ovat minua ikävystyttäneet. Yhtä ja
+samaa he aina lörpöttävät, ilvehtijänikin ovat minua kylläksi
+kiusanneet. Siitä saakka kun minä liian varomattomasti tein pilaa
+yhdelle heistä, he kaikki ovat ruvenneet pelkäämään minua; rohkeata
+sanaa et enää saa kuulla; niinkuin olisi ollut minun syyni, ett'ei tuon
+lurjuksen sielu kyllin lujasti ollut kiinni hänen ruumiissaan!" --
+Kuule, mies: osaatko kertoa satuja?
+
+-- Minkälaisia, -- sokea vastasi, -- ja kelle kertoisin. Mehän
+kerroimme ukko voivodalle pörhökarvaisesta pukista ja sen kaulasta:
+silloin kuin pukki, tuli itse voivoda ja puistaen päätään käski ajaa
+meidät pois koko talosta. Sen koommin emme kerro.
+
+Vaikea on kuvata naurua, joka kajahti opritshnikkien joukossa. Ukko
+voivoda ei ollut tsaarin suosiossa: Sokean pilkka tuli hyvään aikaan.
+
+-- Kuulkaa, miehet, -- tsaari sanoi: -- menkää slobodaan, suoraan
+hoviin; odottakaa siellä minun tuloani, -- tsaari nimittäin lähetti
+teidät. Kun olette syöneet ja juoneet ja minä olen tullut kotiin, niin
+kuuntelen teidän satujanne.
+
+Kuullessaan: "tsaari," sokeat hämmästyivät.
+
+-- Isä -- hallitsija! -- he huudahtivat, langeten polvilleen: -- älä
+suutu meidän raa'asta, talonpoikamaisesta puheestamme! Älä käske meiltä
+kaulaa katkaista: tietämättömyydestä olemme syntiä tehneet!
+
+Tsaari naurahti sokeiden pelolle ja ajoi taas jatkamaan metsästystä,
+vaan sokeat oppaineen tallustivat slobodaan päin.
+
+Niin kauvan kuin opritshnikkein joukkoa näkyi, he pitelivät toisistaan
+kiinni ja kompastuivat tuon tuostakin; mutta heti kun tien käänne kätki
+heidät näkyvistä, seisahti nuorempi sokeista, vilkasi kaikille
+suunnille ja sanoi toverilleen:
+
+-- Etkö väsynyt, ukko Korshun, kompastelemiseen? Eikös tule ikäväksi,
+kun kauvan kulkee? Miksi sinä, ukko, niin rypistelit kulmiasi. Vai
+harmittaako sinua työ, johon ryhdyimme?
+
+-- Eikö mitä, vastasi vanha rosvo: -- kun menen, niin en katso
+taakseni; vaan itsekään en tiedä, mikä minun tuli: niin raskas on
+sydämmeni, jommoinen se syntymästäni asti ei ole ollut. Mitä tahansa
+ajattelikin, niin sama tulee aina mieleen!
+
+-- No, mikä sun mieleesi tulee?
+
+-- Kuule, atamani. Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä ajasta kuin
+tuska on minua rasittanut ja vaivannut, vaan ei kukaan Volgan varrella
+eikä Moskovassa sitä tiedä, kellekään en siitä ole sanaakaan sanonut,
+olen kantanut tuskaa sielussani kaksikymmentä vuotta, kuin myllynkiveä
+kaulassani. Koetinpa paastotakin ja tahdoin ilmoittaa papille kaikki,
+vaan rukoilla en voinut -- ja lakkasin paastoamasta. Vaan nyt se taas
+minua rasittaa ja vaivaa: on kuin helpoittaisi, siitä puhuessani.
+Sinulle ei tietysti ole niin vaikeaa puhua, kuin papille; olethan sinä
+samanlainen, kuin minä.
+
+Syvä suru kuvastihe Korshunin kasvoilta. Persten kuunteli äänetönnä.
+Molemmat rosvot istuutuivat tien viereen.
+
+-- Mitka, -- Persten sanoi oppaalle, -- istahda vähän matkan päässä
+meistä ja katsele meitä; jos jonkun näet, niin huomauta meille; mutta
+ole tarkka, älä laiminlyö: sinä olet kuin kuuromykkä, äläkä tuhlaile
+sanoja!
+
+-- Hyvä, -- Mitka sanoi: -- älä pelkää, en tuhlaa!
+
+-- Sulje sinä veitikka vaan suusi! Älä puhu meidän kanssamme. Totuttele
+olemaan ääneti! muuten jos jollekulle sanankin äännät, muista silloin
+meitä ja itseäsi!
+
+Mitka etääntyi noin sata askelta ja heittäysi pitkäkseen, nojaten
+kyynärpäillään maahan ja asettaen leukansa kämmentensä varaan.
+
+-- Kas siinä on reima poika, Persten sanoi, katsellen hänen jälkeensä,
+-- vaan tyhmä kuin saapas. Vaan jätä hänet -- kerranko sitä hairahtuu!
+Mitäs tehdä, parempaa ei ole. Hän ei ainakaan jätä pälkääseen!
+taistelee itsensä ja meidän puolesta, jos, Jumala armahda, meille tulee
+tukala. No niin, ukko, nyt ei kukaan kuule meitä, puhu, mikä rasitus
+sinua vaivaa? Oh, minkälaiseen aikaan se sinuun sattui!
+
+Vanha rosvo laski kähäräpäisen tukkansa alas ja vei kätensä otsalleen.
+Hän tahtoi puhua, mutta alkaminen oli vaikeata.
+
+-- Näetkös, atamani, -- hän sanoi: -- kylliksi olen ihmisiä eläessäni
+tappanut, etten muistakaan kaikkia! nuoruuteni ihanne oli verinen
+paita! Olipa kauppias, tai vanha akka, niin puukko kylkeen vaan -- ja
+silloin oli loppu. Vaan nyt, jos sattuisi jotakuta toimittamaan
+mailmasta pois, -- ei käsi liiku. No niin! enpä tahdo sinua vakuuttaa!
+luullakseni sinäkin olet lähettänyt tästä mailmasta kylläksi kansaa;
+eihän se ole sinulle outoa, vai kuinka?
+
+-- No mitä siitä? -- Persten vastasi, nähtävästi vastenmielisenä.
+
+-- Ethän sinä, enkä minä, ole mitään eukkoja, emmekä kauniita tyttöjä;
+paljon on meidän sydämmellämme veritöitä vaan sanopas sinä, atamani,
+minulle: onko sinusta tuntunut, kuin jotain tekoasi muistelet, kuin
+pihdit puristaisivat sydäntäsi ja milloin hiki, milloin kylmyys sinut
+valtaisi päästä jalkoihin asti, ja sitten ahdistaisi ja kalvaisi, niin
+ettei voi kertoa?
+
+-- No kylläksi, mistä aijotkaan kysyä! ei nyt ole siihen aikaa.
+
+-- Tosiaankin, -- Korshun jatkoi, -- paljon olen tekojani unohtanut,
+vaan yhtä en voi unhottaa. Siitä on parikymmentä vuotta, me elelimme
+Volgan varrella, kuljimme kymmenellä aluksella; atamaninamme oli Danilo
+Kotj; sinusta ei silloin vielä kuultu, minut tunnettiin silloin jo
+joukossa, ja usein ylistettiin Korshunia. Me ryöstimme rikkaitakin
+laivoja ja rosvosimme valkamissa, vaan mitä saimme, sen jaoimme tasan,
+eikä Danilo Kotj sallinut riidellä. Mikäs olisi ollut suotuisampaa?
+Hupaisaa oli elämä, aina ravittuina, aina vaatteissa. Kun pukeuduimme
+kirjaviin viittoihin ja huippulakkeihin, ja liikutimme aluksemme
+peräsintä, niin kylien ja kaupunkien asukkaat kokoontuivat rannoille
+katselemaan meitä, reima miehiä, ja ihailemaan jaloja poikia! Me vaan
+soutelemme ja laulamme, huudamme täyttä kurkkua, lähetämme laukauksia
+pistooleistamme ilmaan, iskemme silmää kauniille tytöille. Vaan
+toisinaan kun levähdämme piikkinemme ja pyssyinemme, niin aluksemme
+ruohottuvat sill'aikaa metsissä. Hyvä oli elanto, mutta lempo minut
+riivasi. Ajattelen kerran itsekseni: Mitäpäs minä teen enemmän työtä
+kuin muut, vaan saalis on yhtäläinen. Päätin siis mennä yksin pyyntiin,
+saalista saadakseni, antamatta joukolle, vaan ottaakseni itselleni
+kaikki. Pukeuduin kerjäläiseksi, samoin kuin nyt, ripustin eväskontin
+selkääni ja lähdin esikaupunkiin päin, arvellen, eiköhän joku kulkene
+ohitse? Odottelen, odottelen; vaan ei näy, ei kuulu kuormastoa,
+kauppiasta eikä ketään. Minua rupesi harmittamaan. Hyvä on, ajattelen:
+ell'ei Jumala anna etua, niin nyt ryöstän, kuka tahansa tuleekin
+ohitseni, olkoon vaikka oma isäni! Samassa kuin näin ajattelin, niin
+tulee maantietä pitkin köyhä eukko, kantaen niinikopsassa jotakin,
+kopsa oli liinavaatteella peitetty. Heti kuin hän oli tullut
+kohdalleni, hyppäsin pensaikosta esille. -- Seiso akka, sanoin! Anna
+kopsa tänne! -- Hän heittäysihe minun jalkoihini: -- Mitä tahdot, ota,
+vaan älä koske tähän kopsaan! -- Aha, ajattelin, siinä sinä,
+nähtävästi, piilotatkin tavarasi, ja tempasin kopsan häneltä. Ja eukko
+alkaa huutaa ja soimata minua, vieläpä pureskella kättänikin. Olin
+kyllä ennestäänkin huonosta onnestani vihoissani, vaan nyt muutuin
+vielä enemmän. Piru sysäsi minua kylkeen: minä tempasin veitseni ja
+työnsin sen akan kurkkuun. Vaan kohta kun hän kaatui, peljästyin. Olin
+jo juoksussa, vaan mietittyäni, palasin ottamaan kopsaa, arvellen,
+koska tapoin muijan, niin eihän sitä aivan ilman pidä jäädä! Otin
+kopsan, avaamattani sitä, ja syöksyin metsään. Juostuani vähän matkaa,
+jalkani alkoivat horjua, ja minä ajattelin: istun ja levähdän
+katsoakseni, paljonko sain saalista. Aukasin kopsan ja katsoin: siellä
+oli pieni lapsi, joka tuskin ja tuskin hengitti. "Voi sinua penikkaa!"
+ajattelin: "senkötähden muija ei tahtonutkaan antaa kopsaa! Sinunko
+lemmon tähden olen tehnyt syntiä!"
+
+Korshun yritti jatkaa, vaan vaikeni, vaipuen mietteihin.
+
+-- Mitä teit lapselle? -- Persten kysyi.
+
+-- Mitäkö, häntä täytyi hoitaa? Mitäkö tein? Niin mitä!
+
+Ukko vaikeni taas.
+
+-- Atamani, -- hän sanoi äkkiä, -- kun ajattelen tätä, niin sydämmeni
+on pakahtua. Niin, erittäin tänään, kun pukeuduin kerjäläiseksi, niin
+muistan sen aivan kuin se olisi tapahtunut eilen. Vaan en tiedä, miksi
+se nyt johtui mieleen, vaikka en pitkään aikaan ole sitä ajatellut.
+Sanotaan, ett'ei se ole hyvä, että äkkiä rupee ajattelemaan yhtä ja
+toista, joka jo on muistista haihtunut...
+
+Vanhus huokasi raskaasti.
+
+Molemmat rosvot olivat ääneti. Samassa suhahtelivat heidän yllään
+siivet, -- ja tummanruskea haukka putosi vanhuksen jalkoihin. Samassa
+jahtihaukka Adragan tasaisesti liiteli ilmassa ja lentäen ohitse, ei
+onnistunut laskeutua uhrinsa kimppuun.
+
+Mitka heilutti kädellään. Kaukaa ilmestyi haukankesyttäjiä.
+
+-- Ukko! -- Persten sanoi kiireesti: -- unohda menneet; me emme ole nyt
+rosvoja, vaan sokeita sadunkertojia. Tuolta tulee tsaarin väkeä, kohta
+ovat täällä. Tule joutuin, ukko, pirteäksi, jatka niitä kokkapuheita.
+
+Vanha rosvo pudisti päätään.
+
+-- Tämä ei ennusta minulle hyvää, -- hän sanoi, osottaen kuollutta
+haukkaa. -- Tämä valkea haukka saatti minut toivottomuuteen. Näetkö, ei
+sitäkään ole enää. Tappoi, ja sitten katosi!
+
+Persten katsoi terävästi häneen ja siveli suuttuneena päätään.
+
+-- Kuule, ukko, -- hän sanoi: kuka tietää, mitä sinulle tänään on
+tapahtunut! Vaan en tahdo sinua vasten mieltäsi pakottaa. Sanotaan:
+sydän on tietäjä. Eihän suinkaan sinunkaan sydämmesi turhaan aavista
+onnettomuutta. Jää sinä, minä menen yksin slobodaan.
+
+-- En, -- Korshun vastasi, en minä siitä mitään puhunut. Jos se on
+minun onneni, että menetän pääni slobodassa, niin mitäs tehdä. Siten on
+nähtävästi syntymässäni määrätty. Mutta mistä puhe olikaan. Tunnetko,
+atamani, Volgan varrella olevaa Bogoroditskin kylää?
+
+-- Miks'en, tunnenhan.
+
+-- Sen kylän tienoilla, noin viiden virstan päässä, on paikka, jota
+kutsutaan Popoff-Krugiksi.
+
+-- Senkin tiedän.
+
+-- Muistatko siellä olevaa vanhaa tammea?
+
+-- Muistan senkin, vaan enää ei ole sitä tammea siellä, se on hakattu
+pois.
+
+-- Tammen ehkä hakkasivat, vaan kannon jättivät.
+
+-- No mitä siitä?
+
+-- No niin. Minä, näet, en enää koskaan saa nähdä Volga-emoa, vaan ehkä
+sinä vielä palaat takaisin syntymäseuduillesi. Kun tulet Volgan
+varrelle, niin mene Popoff-Krugille. Etsi sieltä vanha tammen kanto.
+Löydettyäsi sen, laske puoliväliin yhdeksänkymmentä askelta länteen,
+päivänlaskuun päin. Luettuasi askelet, ala kaivaa maata siitä paikasta.
+Sinne, -- Korshun jatkoi, alentaen ääntään, -- minä kaivoin menneinä
+aikoina rikkaan aarteen. Siellä on paljon kultaa ja dukaatteja, sekä
+hopearuplia. Kaivettuasi saat kaikki omaksesi. Ei minun sovi ottaa
+aarteita mukaani toiseen mailmaan. Vaan kun joskus ajattelet, että
+siellä saat vastata kaikesta, mitä minä täällä tein, sillä öisin
+pakkanen muualla kipristää nahkaa! Sentähden, atamani, sittenkuin minua
+ei ole enää, käske minun jälkeeni toimittaa sielumessua. Se on paljoa
+varmempaa. Vaan älä säästä rahoja messussa. Maksa hyvin papille;
+toimittakoon, niinkuin asia vaatii, ettei mitään jäisi laimiin. Vaan
+minun nimeni on, -- kuten tiedät -- Ameljan. Ihmiset kutsuivat vaan
+minua Korshuniksi, mutta Ameljaniksi minä ristitty olen; niin
+toimittakoon pappi sielumessun Ameljanin jälkeen; ja maksa sinä vaan
+hänelle hyvin, älä surkeile rahoja, atamani, minä jätän sinulle rikkaan
+aarteen! -- kyllä piisaa ijäksesi!
+
+Korshunin keskeyttivät ratsastavat haukankesyttäjät.
+
+-- Hei raukat! -- huudahti yksi heistä: -- sanokaa, minne lensi
+jahtihaukka?
+
+-- Kylläpä sanoisin, veikkoset, -- Persten vastasi, -- vaan
+neljäkolmatta vuotta sitten, tummeni silmät!
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- Kun menin kerran vuorille, kivistä sammalia repimään, niin näen --
+kasvavan tammen, jonka ontelossa paistetut kananpojat vitisevät. Minä
+kiipesin onteloon, söin kananpojat, tulin vahvemmaksi, enkä voinut
+päästä ulos sieltä! Mitäs tehdä! Juoksin kotiin kirvestä etsimään;
+aukasin onteloa suuremmaksi, ja sitten pääsin pois; vaan, hakatessani,
+arvattavasti, pirstat soensivat silmäni; siitä saakka en ole mitään
+nähnyt; välistä kun syön kaalia, niin olen pistää lusikan korvaani;
+tahtoohan nenäkin palaa, vaan minä raapaisen niskaan.
+
+-- Tehän olette -- haukankesyttäjä sanoi, nauraen, niitä sokeita, joita
+tsaari puhutteli! Bojarit nauravat teitä vielä nytkin. No niin, miehet,
+me huvitimme isä-tsaaria päivällä, vaan teidän on vuoronne huvitella
+hänen armoansa yöllä. Sanotaan, että hallitsija tahtoo kuunnella teidän
+satujanne.
+
+-- Suokoon Jumala terveyttä hänen tsaarilliselle armolleen! -- Korshun
+tokasi, muuttaen äkkiä käytöksensä. -- Miks'ei hän kuuntelisi! Kun
+kieli vaan kulkee, niin kerromme vaikka aamuun asti!
+
+-- Hyvä, hyvä, -- haukankesyttäjät sanoivat: -- toisella kertaa
+lörpöttelemme teidän kanssa. Nyt menemme etsimään jahtihaukkaa,
+auttamaan toveria. Ellei Trifon löydä Adragania -- niin hän pääsee pian
+päästään; isä-tsaari ei laske leikkiä!
+
+Haukankesyttäjät ratsastivat kentälle.
+
+Persten ja Korshun taas tarttuivat Mitkaan ja kulkivat slobodaan päin.
+
+Tuskin ennättivät ensimäiselle asunnolle, kuin näkivät kaksi laulajaa,
+jotka soittivat kanteletta ja lauloivat täyttä kurkkua:
+
+    Kuin naapurillamme
+    Hauskaa oli juttua!
+
+Kun rosvot saavuttivat heidät, niin eräs laulajista, punatukkainen
+nuorukainen, jonka päässä oli sulalla varustettu lakki, kumartui
+Perstenin puoleen.
+
+-- Jo on ruhtinaasi ollut neljä tai viisi päivää vankihuoneessa! -- hän
+sanoi supisten, jatkaen uudestaan lauluansa. -- Kaikki olen saanut
+tietää. Huomenna on hänellä kovat. Hän istuu suuressa vankilassa,
+vastapäätä Maljutan asuntoa. Mistä nurkasta voisi kukko päästä?
+
+-- Ole vaiti -- Persten vastasi, vilkaisten sinne suuntaan, joka oli
+vankilaa vastapäätä.
+
+Punatukkainen laulaja näpähytteli kaikin sormin kanneltaan ja, kääntyen
+Perstenistä, ikäänkuin ei olisi puhunutkaan hänen kanssaan, pitkitti
+heleällä äänellä:
+
+    Kuin naapurillamme
+    Hauskaa oli juttua.
+
+
+
+
+XXI Luku.
+
+Satu.
+
+
+Iivana Vasiljevitsh, metsästykseen väsyneenä, vetäysi tavallista
+aikaisemmin makuuhuoneeseensa.
+
+Pian tuli Maljutakin, vankilan avaimet mukanaan.
+
+Tsaarin kysymykseen Maljuta vastasi, ettei mitään uutta ollut
+tapahtunut, että Serebrjani tunnusti taistelleensa Morosovin puolesta
+Moskovassa, missä hän tappoi seitsemän opritshnikkiä ja haavoitti
+Vjasemskia.
+
+-- Mutta -- Maljuta lisäsi -- hän ei tahdo taipua sinun
+mielipiteeseesi, ja todistaa Morosovia vastaan. Huomenmessun jälkeen
+tutkimme häntä vielä, mutta joll'ei hän piinakoneen taikka tulen avulla
+todista Morosovia vastaan, niin ei sovi enää odottaa: silloin ollee
+paras lopettaa hänet.
+
+Iivana ei vastannut mitään. Maljuta aikoi pitkittää, mutta samassa
+vanha Onufrevna eukko astui sisään.
+
+-- Isäseni, -- hän sanoi, -- sinä lähetit aamulla tänne kaksi sokeata:
+he ovat sadunkertojia, niinkö? he odottavat täällä eteisessä.
+
+Tsaari muisti heidän kohtauksensa ja kutsutti sokeat sisään.
+
+-- Vaan, isäseni, tunnetko heitä? -- Onufrevna kysyi.
+
+-- Mitä?
+
+-- No, sokeitahan ne lienevät?
+
+-- Kuinka? -- Iivana sanoi, ja epäilys valtasi hetkeksi hänet.
+
+-- Kuule minua, hallitsija, -- eukko jatkoi: pidä vaarilla näitä
+sadunkertojia; minä aavistan, ett'eivät hyvää puuhaile; pidä varasi,
+isäseni, kuule minua!
+
+-- Mitä tiedät heistä? Puhu! -- Iivana sanoi.
+
+-- Älä kysy minulta, isäkulta. Minun tietoani ei sanoin selitetä;
+aavistan, että he ovat pahoja ihmisiä, vaan miksi niin luulen, -- älä
+kysy. Turhaan en vielä ketään ole varoittanut. Jospa äiti-vainajasi
+olisi kuullut minua, niin ehkä hän nyt vielä eläisi terveenä.
+
+Maljuta katsoi kauhistuneena eukkoa.
+
+-- Miksi minua tirkistelet! -- Onufrevna sanoi. -- Sinä surmaat
+ainoastaan syyttömiä, vaan tutkia häijyjä ihmisiä, ei ole sinun asiasi.
+Vainusi ei riitä siihen, punainen koira!
+
+-- Hallitsija! -- Maljuta huudahti: -- salli minun koetella näitä
+miehiä. Pian saan tietää, mitä he ovat ja kenen lähettämiä!
+
+-- Ei tarvitse, -- Iivana sanoi: -- minä tutkin itse heitä. Missä he
+ovat?
+
+-- Tuolla, isäkulta, oven takana, -- Onufrevna vastasi, -- seisovat
+eteisessä.
+
+-- Anna minulle, Maljuta, varusteeni seinältä; ole sitten menevinäsi
+kotiin, vaan kun he tulevat sisään, palaa eteiseen ja kätkey sotilaiden
+kera tämän oven taa. Heti kuin huudan, astukaa sisään ja ottakaa ne
+kiinni. Anna tänne Onufrevna sauva.
+
+Tsaari pukeutui haarniskaansa, asetti sen päälle mustan messupaidan,
+heittäytyi vuoteelle ja asetti viereensä saman sauvan, jolla hän vähän
+aikaa sitten lävisti ruhtinas Kurbskin sanansaattajan jalan.
+
+-- Nyt tulkoot sisään! -- hän sanoi.
+
+Maljuta asetti avaimet tsaarin päänalustalle ja meni ulos eukon
+keralla. Pyhäin kuvain edessä olevat lamput valaisivat tupaa heikosti.
+Tsaari lepäsi vuoteellaan väsyneen näköisenä.
+
+Persten ja Korshun astuivat sisään, varovasti liikutellen jalkojaan ja
+hapuillen käsillään.
+
+Persten tutki tarkalla silmäyksellä tuvan ja siinä löytyvät esineet.
+
+Vasemmalla puolen ovea oli pankko; etusopessa oli tsaarin vuode; pankon
+ja vuoteen väliin oli tehty ikkuna seinään; tätä ikkunaa ei koskaan
+suljettu luukulla, sillä tsaari piti siitä, että auringon ensi säteet
+tunkeusivat hänen makuuhuoneesensa. Nyt kuu pilkisteli ikkunasta, ja
+sen hopeinen loiste leikki muurin kirjavilla tiileillä.
+
+-- Terve, te sokeat, Muromilaiset velikullat, silmänkääntäjät! --
+tsaari sanoi, katsoen tarkkaan, mutta vaan sivumennen rosvojen
+kasvonpiirteitä.
+
+-- Eläköön sinun tsaarillinen armosi monta vuotta terveenä! -- Persten
+ja Korshun vastasivat, kumartaen maahan asti. -- Puolustakoon,
+suojelkoon ja olkoon Jumalan äiti sinulle armollinen, että sinä säästät
+meitä raukkoja, poloisia ihmisiä, jotka maita mantereita tallustamme,
+näkemättä Jumalan kirkasta valoa! Suojelkoon sinua pyhä Pietari
+ja Paavali, Iivana Sulopuhuja, Kusma ja Demjan sekä Hutioin
+ihmeidentekijät ja kaikki pyhät miehet. Antakoon Jumala sinulle kaikki,
+mitä pyydät ja rukoilet! Ikuisesti käyös kullassa, mukavasti syö'os ja
+juo'os, makeasti nukkuos! Vaan vihamiehiäsi ikuisesti nikottakoon ja
+nälättäköön; joka päivä heitä ijes painakoon ja oinaan sarvet
+ahdistakoon!
+
+-- Kiitos, kiitos, raukat! -- Iivana sanoi yhä katsellen rosvoja: --
+joko kauvankin olette sokeina olleet?
+
+-- Nuoruudesta asti, isäkulta, -- Persten vastasi, kumartaen ja
+notkistaen polviaan, -- molemmat olemme nuoruudesta asti olleet
+sokeita! Emmekä muista, koska olemme Jumalan aurinkoa nähneet!
+
+-- Mutta kuka opetti teitä lauluja laulamaan ja satuja kertomaan?
+
+-- Itse Jumala, isäkulta, itse Jumala piti entiset ajat arvossa!
+
+-- Kuinka niin? -- Iivana kysyi.
+
+-- Meidän vanhuksemme kertovat, -- Persten vastasi, -- ja
+guslansoittajat laulavat siitä: entiseen aikaan kun Kristus nousi ylös
+taivaaseen, niin itkivät köyhät, vaivaiset, rammat ja koko kerjäläisten
+joukko: mihin sinä, Kristus Jumalanpoika, lennät? Kelle meidät jätät?
+Kuka meitä syöttää ja juottaa? Ja Kristus, taivaan tsaari, sanoi
+heille:
+
+"Minä annan teille, hän sanoi, kultaisen vuoren, hunajaisen virran,
+viinipuutarhat ja mehuisat hedelmät; te tulette syötetyiksi,
+juotetuiksi ja verhotuiksi! Silloin Iivana Jumaluusoppinut sanoi: Oi
+sinä, lempeä Vapahtaja. Älä anna heille kultavuoria ja hunajavirtoja,
+äläkä viinitarhoja ja mehuisia hedelmiä. He eivät ymmärrä niitä
+hallita; rikkaat ja mahtavat tulevat ja ottavat pois heidän
+omaisuutensa. Vaan anna sinä, Kristus, taivaan tsaari, heille sinun
+nimesi, ja ihanat laulut sekä mainiot sadut vanhasta muinaisuudesta ja
+hurskaista ihmisistä. Kun he raukat maata kulkevat, niin kertovat
+mainioita satuja, ja jokainen ottaa heidät vastaan ja kestitsee
+vierasvaraisesti." Ja Kristus sanoi: "Tulkoon, niinkuin sanoit, Iivana!
+Saakoot he ihanat laulut, heleät guslat ja jalot sadut; ja sille, joka
+heitä ruokkii ja pimeinä öinä suojaa, valmistan sijan paratiisissa;
+sille eivät paratiisin portit ole suljetut!"
+
+-- Amen! -- Iivana sanoi. -- Mitä satuja taidatte?
+
+-- Taidamme kaikenlaisia, isäkulta tsaari, mitä sinun armosi suvaitsee
+kuunnella. Osaan kertoa sinulle Jersh Jerskovitshistä, Tshetinikovin
+pojasta, Semjonien perheestä, Gorinitshin kärmeestä, mainioista
+gusloista, Dobrinjn Dikititshasta ja Agundinista...
+
+-- Miksi sinä, -- Iivana keskeytti: -- yksin kerrot satuja ja miksi
+ukko tuli kanssasi?
+
+Persian huomasi, että Korshun oli melkein koko ajan ollut ääneti, ja
+vapautti hänen epämukavasta kertojan tilasta, hän muutti kohta
+käytöksensä ja alkoi laskea pilaa.
+
+-- Ukkoko? -- hän sanoi, astuen huomaamatta Korshunin jalalle: --
+tämäpä, näet, on minun toverini, Amedka Gudok; pitkä on hänellä parta,
+mutta järki on lyhyt; kun juttelen hänelle jotakin jokapäiväistä,
+mautonta, niin hän ylistää ja kiittää minua ja on vaiti. Niinkö, ukko,
+valkoparta, ankan käynti, kanan askelet? Enkö poikkeisi tieltä!
+
+-- Tietysti! -- Korshun tokasi, tointuen: meidän lasimme on täynnä
+viheriäistä viiniä, vaan kun join reunoilta, juon pohjaankin. No, ukko,
+kukon ääni, myyrän silmä. Antaa mennä eteenpäin!
+
+-- Hei, kuinka vuohet hyppivät vuorilla! -- Persten sanoi, polkien
+jalkaansa: vuohet hyppivät, kärpäset surisevat, ja Eufrosyne eukon
+vasen korva kohisee!...
+
+-- Voi kätkyeni! -- Korshun keskeytti, myöskin polkien jalkaa: --
+katsos kuin rapu istuu hiekkaruutalla; rapu ei sure, vaan hurisee
+kouraansa; kuin vesi tulee lähelle, niin vaara pakenee!
+
+-- Oh, isäkulta hallitsija, Persten lopetti, nöyrästi kumartaen, älä
+katso meitä karsaasti: tämä ei ole satu vaan ainoastaan pieni juttu!
+
+-- Hyvä! -- Iivana sanoi haukotellen.
+
+-- Minä pidän toisinaan reima miehistä; alkakaa jutella Dobrinjasta,
+ehkä minä, kuunnellessani, nukun!
+
+Persten kumarsi vielä kerran, rykäsi ja alkoi:
+
+"Kievin ruhtinaan Vladimirin luona oli loistavat pidot, joihin oli
+kutsuttu ruhtinaita, bojaria ja uljaita sankaria. Jo läheni ilta, ja
+pidot olivat puolivälissä, kaikista tuntui ihmeelliseltä, kun sotatorvi
+kajahti. Vladimir, Kievin ruhtinas, korotti äänensä ja lausui: oi,
+ruhtinaat, bojarit ja uljaat sankarit! Lähettäkää kaksi urhoollista
+sankaria: kuka uskalsi asettua Kievin edustalle? Kuka uskalsi puhaltaa
+torveen ruhtinas Vladimirin kuulten.
+
+"Nuoret miehet melusivat kartanolla; teräksiset miekat helähtelivät
+kupeilla; rautanuijat kolahtelivat kauniita porraspuita vastaan; lakkia
+lenteli sinne tänne ilmassa. Uljaat sankarit pukeutuvat varusteihinsa,
+istuutuvat jalojen ratsujen selkään ja ajavat aukealle kentälle..."
+
+-- Odotapas! -- Iivana sanoi, varmistaakseen kertojaa
+kuuntelemishalustaan: -- minä tunnen tämän sadun. Kerro ennemmin
+Akundinista!
+
+-- Akundinista? -- Persten sanoi hämmästyksissään, muistettuaan tässä
+sadussa ylistettävän epäsuosiossa olevaa Novgorodia: -- isäkulta,
+hallitsija, satu Akundinista ei ole hyvä, se on talonpoikamainen; tämän
+sadun ovat tyhmät Novgorodin talonpojat keksineet; ja minä isä-tsaari,
+olen sen ehkä jo unohtanutkin...
+
+-- Kerro, sokea! -- Iivana sanoi ankarasti: -- kerro, niinkuin se on,
+mutta älä rohkene jättää ainoatakaan sanaa siitä pois!
+
+Ja tsaari nauroi itseksensä sitä tilaa, johon oli kertojan saattanut.
+
+Vaikka Persten oli itselleen siitä vihoissaan, että oli esittänyt tämän
+sadun, niin hän kuitenkin, tietämättä, kuinka hyvin Iivana itse jo
+tunsi sen, päätti umpimähkään alkaa kertomuksensa, jättämättä mitään
+pois.
+
+"Muinoin eli vanhassa Novgorodissa, etukaupungissa, nuorukainen
+Akundin; tämä Akundin, nuorukainen, ei pannut olutta, ei polttanut
+viinaa eikä harjottanut kauppaa; vaan hän, Akundin, kuljeskeli
+itsenäisenä ja matkusteli Volhovan joella pienoisilla laivoilla. Kun
+Akundin asettuu lastattuun veneeseen, niin hän panee vaahteraisen melan
+tammisien liitoksiin, vaan itse hän heittäyhe perään. Venonen alkoi
+purjehtia Volhovan joella, ja saapui jyrkälle rantamalle. Samassa tulee
+ohikulkeva matkaaja rannalle ja tarttuu Akundinin valkoisiin käsiin ja
+johdattaa hänet hautakummulle ja seisautettuaan siellä, hän sanoi: --
+Katsopas nuori mies Rostislavlin kaupunkia Okajoen varrella, ja
+katsottuasi huomaa, mitä tehdään Rostislavlin kaupungissa? Kun Akundin
+katsoi Rostislavlin kaupunkia, niin hän näki siellä olevan suuren
+kurjuuden: nuoren rjasanilaisen ruhtinaan Gleb Oljgovitshin entiset
+palvelijat seisoivat torilla ja tahtoivat väkisin lähteä kaupungista.
+Vaan samassa pitkin Oka-jokea uiskentelee hirvittävä kummitus, käärme
+Tugarin. Tuo käärme Tugarin oli kolme sataa syltä pitkä, hännällänsä se
+tappoi rjasanilaisen sotajoukon, seljällänsä se lohkoi jyrkät rannat ja
+vaatii itse vanhat lunnaat. Samassa matkaaja tarttui Akundinin
+vaaleihin käsiin ja lausui: Oi sinä, hyvä nuorukainen, mainitse nimesi
+ja syntysi! -- Tähän Akundin vastasi: -- kotoisin olen Novgorodista,
+nimeni on Akundin Akundinitsh."
+
+-- "Sinuapa, Akundin Akundinitsh, minä odotin tasan kolmekymmentä ja
+kolme vuotta; tunnen ukkosi Samjatnja Putjatitshin; ja, näetkö, minun
+veljeni, Akundin Putjatitsh, oli sinun hyvä isäkultasi. Vaan nyt on
+sinun isäsi Akundin Putjatitsh mennyt! -- Lausumatta sanaakaan,
+Samjatnja alkoi tehdä loppua, erotessaan elävien ilmoilta; ja
+kuollessaan, hän saattoi lausua: -- voi sinua, lapsukkani, Akundin
+Akundinitsh! Kun sinäkin tulet olemaan mainiossa Novgorodissa, niin
+tervehdi sitä ja sano: suokoon Jumala sinulle, Novgorod, pitkää ikää ja
+lapsillesi, mainetta saavuttaakseen! Olkoon sinulla rikkautta ja
+valtaa."
+
+-- Kylläksi! -- tsaari lausui vihastuneena, unhottaen tällä hetkellä,
+että hänen tarkoituksensa olikin ainoastaan seurata kertojaa. -- Ala
+toinen satu!
+
+Persten, ollen pelästyvinään, notkisti polviansa ja kumarsi maahan
+asti.
+
+-- Millaista satua suvaitset kuulla, isä-kulta, hallitsija? Hän kysyi
+teeskentelevällä, taikka ehkä todellisellakin pelolla: -- Enköhän kerro
+sinulle Baba-Jagista? Tsuril Plenkovitshista? Ivan Oserista? Vai
+tahtooko sinun armosi jotakin hurskasta kerrottavan?
+
+Iivana huomasi, ett'ei pidä pelottaa sokeita, ja sen tähden hän vielä
+kerran haukotteli ja kysyi unisella äänellä:
+
+-- Mitä osaat hurskasta, raukka?
+
+-- Aleksei Jumalisesta, isäkulta, Jegori Urheasta, Josef Kauniista,
+Galubinin kirjasta...
+
+-- No, Iivana, jonka silmät nähtävästi jo olivat raskaat, sanoi, --
+kerro Galubinin kirjasta! Meidän syntisten on parempi näin yöllä
+kuunnella jotakin hurskasta!
+
+Persten taas rykäsi, suoristihe ja alkoi:
+
+"Kun kerran pilvet olivat synkät ja kauheat, niin syntyi tuima Ukon
+sää; silloin putosi taivaasta Galubinin kirja. Sen kirjan luo kokoontui
+neljäkymmentä tsaaria ja tsarevitshia, neljäkymmentä kuningasta ja
+kuninkaan poikaa, neljäkymmentä ruhtinasta ja prinssiä, neljäkymmentä
+pappia ja papinpoikaa, paljo bojareita, paljon sotaväkeä, monta lajia,
+heikkoja kristittyjä. Näistä oli viisi vähempi-arvoista tsaaria: olipa
+tsaari Isai, Vasili tsaari, Kostnjatin tsaari, Volodimer tsaari,
+Volodimerin poika, oli viisas David Jeorijevitsh tsaarikin.
+
+"Niin lausui Volodimer tsaari: -- Kuka meistä, veikot, on taitava
+lukemaan? Kuka lukisi tämän Golubinin kirjan? Puhuisi meille Jumalan
+maailmasta; mistä punainen aurinko on saanut alkunsa? Mistä on valoisa
+kuu saanut alkunsa? Mistäpä tuhannet tähdet? Mistä loistava ruske?
+Mistä rajut tuulet? Mistä uhkaavat pilvet? Miksikä yöt ovat pimeitä?
+Miksikä meistä on tullut maailmankansa? Mistä meille maanpäällä on
+tsaarit tulleet? Mistä on tullut bojari- ja ruhtinas-sääty? Mistä
+oikeauskoiset talonpojat?
+
+"Kaikki tsaarit vaikenivat. Silloin heille vastasi viisas David
+Jeosievitsh tsaari: -- Minä puhun teille, veikot, siitä tästä Golubinin
+kirjasta: se kirja ei ole vähäinen; se on neljäkymmentä syltä pitkä ja
+kaksikymmentä syltä paksu; jos yrittää nostaa sitä -- niin ei se nouse:
+käsin ei voi sitä pidellä; riviä ei näe kaikkia; lehtiä ei osaa lukea;
+sitä kirjaa ei lue jokainen; sitä on kirjoittanut H. Iivana Hurskas, ja
+lukenut on sitä profeeta Isai, hän luki sitä kolme vuotta, kerkesi
+ainoastaan kolme lehteä; luinhan minäkin -- vaan en kuitenkaan!
+Itsestään kirja aukeni, lehdet kääntyivät, sanat menivät itsestään.
+Minä sanon teille, herrat, ei se käy katselemalla, sen sanon teille,
+veikot, ei sitä lueta tavallisella tavalla, muinaisissa on muinaista
+käytettävä.
+
+"Meidän punainen aurinkomme on saanut alkunsa Jumalan loistavista
+kasvoista: pieni kirkas kuu Hänen rinnoistaan; tuhannet tähdet Jumalan
+silmistä; kirkas rusko Hänen puvustaan; rajut tuulet ovat -- hänen
+henkäyksiään; uhkaavat pilvet ilmaisevat Jumalan mietteitä: pimeät yöt
+hänen vihaansa. Maailman-kansa on Adamista, Adamin päästä tsaarit ovat
+tulleet; hänen luistaan -- ruhtinaat ja bojarit; hänen nivelistään on
+talonpojat tulleet; samoista on vaimonpuolikin alkunsa saanut!
+
+"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra,
+viisain tsaari, sinua ymmärtäväisintä tsaaria, David Jeosievitsh! Sano
+vielä meille:
+
+"Kuka on ylin kaikkia tsaaria? Mikä maa kaikkien maiden äiti? Mikä meri
+kaikkien merten emo? Mikä joki on kaikkien jokien ja vuorten äiti? Mikä
+kaupunki on ylin kaikkia kaupunkeja?"
+
+Nyt Persten salaa katseli Iivana Vasiljevitshia, joka näytti yhä
+enemmän painuvan uneen. Silloin tällöin hän vaivalloisesti raotti
+silmiään ja taas sulki ne, mutta samalla hän joka kerta loi salaisesti
+tutkivan, läpitunkevan katseen kertojaan.
+
+Persten silmäsi Korshunia ja jatkoi:
+
+"Heille vastasi viisas David Jeosijevitsh: -- Minä puhun teille siitä,
+veikot, sen ilmoitan teille: Golubinin kirjassa on kirjoitettu:
+ylimmäiseksi tsaariksi joukossamme tulee Valkea tsaari; hän tunnustaa
+kristinuskoa, hurskasta kristinoppia; hän uskoo Jumalan äitiä ja
+erottamattomaan Kolmiyhteyteen. Kaikki kansat kumartavat häntä, kaikki
+kielet tunnustavat hänet; hänen valtansa käsittää kaikki maat, koko
+luomakunnan. Hänen hurskas oikeauskoinen käsivartensa on ylinnä kaikkia
+muita; ja kaikki kunnioittavat Valkeata tsaaria! Pyhä Venäjän
+valtakunta on kaikkien maiden äiti; siellä ovat pyhät apostoliset
+kirkot. Okeani on kaikkien merten emo; siellä on tuomiokirkko
+muodostunut; siellä tuomiokirkossa lepää Rooman paavin Klemensin luut;
+tämä meri on ympäröinnyt kaikkia maita; kaikki virrat juoksevat mereen,
+kaikki juoksevat okeaniin. Jordan joki on kaikkien äiti; Jordan joessa
+kastettiin: itse Jesus Kristus, taivaan tsaari. Tabor vuori on kaikkien
+vuorien emo: mainiolla Taborin vuorella kirkastettiin itse Jesus
+Kristus, jolloin Hän näytti kunniansa opetuslapsilleen. Jerusalemin
+kaupunki on kaikkien kaupunkien äiti; se kaupunki on maapallon
+keskellä, siinä kaupungissa on pyhä temppeli; temppelissä on Herran
+ruumisarkku, siinä ovat itse Kristuksen vaatteet, pyhät tulet palavat
+lakkaamatta ja hyvänhajuiset yrtit siellä tuoksuavat"...
+
+Nyt Persten taas katseli Iivanaa. Hänen silmänsä olivat suljetut,
+hengitys kävi tasaisesti. Julma näytti nukkuvan.
+
+Atamani sysäsi kyynärpäällään Korshunia. Ukko hiipi pari askelta
+eteenpäin. Persten jatkoi verkalleen:
+
+"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra, viisas
+tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mikä kala on kaikkein
+kalain emä? Mikä peto ylin kaikista pedoista? Mikä on lintujen emä?
+Mikä kivi kaikkien kivien isä? Mikä puu kaikkein puiden emä? Mikä
+ruoho on ruohojen äiti?
+
+"Viisas tsaari vastasi heille: -- Minä sanon vielä senkin teille,
+veikkoset: kaikkien kalaimme emo on valaskala, maailma seisoo kolmen
+Valaan nojassa; Jestrafil-lintu on kaikkien lintujen emä; tämä lintu
+elää sinisellä merellä; kun se räpistelee siivillänsä, niin koko
+sininen meri vaahtoaa, se upottaa matkalaivat; ja kun Jestrafil
+räpistelee, toisena tuntina puoliyön jälkeen, niin kukot alkavat koko
+maassa laulaa, ja maa valkenee siihen aikaan..."
+
+Persten vilkasi Iivanaan. Tsaari makasi silmät ummessa; hänen suunsa
+oli auki, niinkuin nukkuneen tavallisesti. Samassa kuin Persten
+viimeiset sanansa oli lausunut, hän huomasi, että hovin kirkkoa ja
+läheisten rakennusten kattoa valaisi etäinen loisto.
+
+Hän sysäsi hiljaa Korshunia, joka taas läheni likemmäksi tsaaria.
+
+"Indra peto on ylin kaikkia petoja (Persten jatkoi), se kulkee
+maakomeroita myöten, niinkuin aurinkoinen ilmakehällä; se kaivaa
+maaemoa sarvellaan, myllää kaikki syvät lähteet; se panee virrat ja
+purot juoksemaan, puhdistaa norot ja allikot, antaa ihmisille ruoka- ja
+juomatarpeita. Alatir-kivi on kaikkien kivien isä; itse Jesus Kristus
+lepäsi Alatir-kivellä, puhellessaan kahdentoistakymmenen apostolinsa
+kanssa ja vakuuttaessaan kristinopin totuutta; sillä kivellä hän
+julisti oppiansa, selittäen kirjoja koko maailmalle. Kiparis-puu on
+kaikkien puiden äiti; siitä puusta oli tehty se hirsipuukin, jolla itse
+Jesus Kristus, taivaan tsaari, kahden ryövärin keskellä, riippui.
+Kuisma on ruohojen äiti. Kun Jumala Kristus riippui hirsipuussa, niin
+Jumalan äiti tuli hänen luoksensa; hänen silmistään valui kyyneleitä
+maahan, ja niistä puhtaista kyynelistä alkoi kasvaa ruohoa ja niin
+kasvoi kuisma-ruoho; sen juuresta meillä Venäjällä kiskotaan
+ihmeellisiä ristiä, joita vanhat munkit ja hurskaat ihmiset kantavat."
+
+Nyt Iivana Vasiljevitsh huokasi syvään, vaan ei kuitenkaan avannut
+silmiään. Tulen loiste tuli kirkkaammaksi. Persten alkoi peljätä, ettei
+mitään hämmennystä syntyisi, ennenkuin ehtisivät saada avaimet.
+Päättäen itse olla liikkumatta paikaltaan, ett'ei tsaari huomaisi
+äänestä liikuntoa, hän osoitti Korshunille tulipaloa ja sitte makaavaa
+Iivanaa, ja jatkoi:
+
+"Kaikki tsaarit kumarsivat hänelle: Kiitämme sinua, jalo herra, viisain
+tsaari Jeosijevitsh! Sinä puhut meille ulkomuististasi aivan kuin
+kirjasta! -- Silloin Volodimer tsaari korotti äänensä, sanoen: -- oi
+sinua, sinä sangen viisas tsaari David Jeosijevitsh, sano vielä,
+ilmoita minulle: mennyt yönä varsin vähän nukuin, paljon näin: kun
+kaksi petoa ovat toisensa kohdanneet, toinen valkea, toinen harmaa,
+jotka tappelevat keskenään, niin tahtooko valkea voittaa? --
+Viisas tsaari David Jeosijevitsh vastasi: -- oi sinua, Volodimer
+Volodimeritsh! Kaksi petoa toisiaan kohdatessaan aina tappelee; onhan
+siitä pyhällä Venäjän maallakin tuoreet jäljet; totuus ja vääryys ovat
+kohdanneet toisensa; tuo valkea peto on -- totuus ja tuo harmaa -- on
+vääryys; totuus väisti vääryyttä, totuus on mennyt Jumalan luokse
+taivaaseen, vaan vääryys jäi maan päälle, ja joka elää meillä
+totuudessa, se perii taivaan valtakunnan; vaan se, joka elää
+vääryydessä, joutuu ikuiseen piinaan..."
+
+Nyt alkoi kuulua tsaarin keveätä kuorsaamista. Korshun kurotti kättään
+tsaarin päänalustalle, Persten taas siirtyihe likemmäksi akkunaa, ettei
+äkkinäisellä vaikenemisella keskeyttäisi tsaarin unta, niin hän
+pitkitti yksitoikkoisella äänellään kertomusta:
+
+"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra,
+viisain tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mitkä synnit saa
+anteeksi ja mitä ei? Viisain, ymmärtäväisin tsaari, David Jeosijevitsh,
+vastasi: Vaikka kaikki synnit saakin anteeksi, niin kolmea syntiä on
+kuitenkin raskas katua: joka on häväissyt ristikummiansa, joka herjaa
+isäänsä ja äitiänsä, joka..."
+
+Samassa tsaari äkkiä aukasi silmänsä. Korshun tempasi kätensä pois,
+mutta se oli jo myöhäistä: hänen ja tsaarin katseet kohtasivat
+toisiaan. Hetkisen kumpikin äänetönnä katseli toistaan, ikäänkuin
+jonkun salaisen tenhon vaikutuksesta.
+
+-- Sokeat! -- tsaari sanoi äkkiä, tuimasti nousten ylös: -- kolmas
+synti on se, kun joku pukeutuu kerjäläiseksi ja tunkeutuu tsaarin
+makuuhuoneeseen!
+
+Ja hän iski terävällä sauvallaan Korshunia rintaan. Rosvoon sattui
+sauva ja hän alkoi horjua, kaatuen maahan.
+
+-- Aha! -- tsaari huudahti, kiskasten tikarin Korshunin povesta.
+
+Opritshnikit juoksivat sisään aseitaan kalistellen.
+
+-- Ottakaa molemmat kiinni! -- Iivana sanoi.
+
+Kuin villipeto Maljuta hyökkäsi Perstenin kimppuun: mutta tavattomalla
+vikkelyydellä atamani löi häntä suuta vasten ja särki ikkunan
+jalallaan, hypäten ales puutarhaan.
+
+-- Sulkekaa puutarha, ottakaa rosvo kiinni! -- Maljuta kiljui, kivusta
+kiemurrellen ja pitäen molemmin käsin vatsastaan kiinni.
+
+Sillä välin opritshnikit nostivat Korshunin ylös.
+
+Iivana, puettuna mustaan messupukuun, jonka alta loisti pantsari,
+seisoi uhkaava sauva kädessään, luoden ankaria silmäyksiä haavoitettuun
+rosvoon. Peljästyneet palvelijat kantoivat sytytettyjä kynttilöitä.
+Puhkaistusta ikkunasta näkyi tulipalo. Koko sloboda joutui liikkeelle;
+kaukaa kuului hätäkelloin soitto.
+
+Korshun seisoi, rypistäen kulmiaan ja laskien silmänsä alas,
+opritshnikkein keskellä; veri oli tahrannut hänen paitansa leveillä
+juovilla.
+
+-- Sokea! -- tsaari sanoi: -- puhu, ken olet ja mitä salahankkeita
+sinulla on minua vastaan?
+
+-- En mitään salaa! -- Korshun vastasi. -- Minä tahdoin ottaa sinulta
+kassasi avaimet, vaan mitään muuta en sinua vastaan miettinyt!
+
+-- Kuka sinut lähetti? Ketkä ovat kumppanisi?
+
+Korshun katsahti pelkäämättä Iivanaa.
+
+-- Oi, jalo tsaari! Ollessani nuori, laulelin: "Älä humaja, vilvas
+salo." Siinä laulussa tsaari kysyy nuorelta mieheltä, kenen kera
+rosvoilit? Ja mies sanoo: -- "Neljä oli mulla toveria: ensimmäinenhän
+toverini oli -- synkkä yö, toinenpa..."
+
+-- Olkoon! -- Maljuta keskeytti hänet; -- katsotaanpa, miten laulelet,
+kun ruvetaan sinua jaloista kiskomaan ja pukille nostamaan! Mutta mitäs
+-- hän jatkoi, katsellen Korshunia: -- enköhän liene nähnyt jossain
+tuota harmaapäätä!
+
+Korshun nauroi ivallisesti ja kumarsi Maljutalle.
+
+-- Kohdattiinhan me, isäkulta, Maljuta Skuratovitsh, jos ehkä
+muistanet, Hiidenkuilulla...
+
+-- Homjak! -- Maljuta keskeytti hänet, kääntyen palvelijaansa: -- ota
+tämä ukko, tutkistele häntä ja vaadi kertomaan, miksi hän tuli hänen
+tsaarillisen armonsa luokse. Minä tulen itse kohta piinahuonoeseen!
+
+-- Lähdetään, ukko! -- Homjak sanoi, temmasten Korshunia kauluksesta:
+-- mennään kahden, niin saamme keskustella rattoisammin!
+
+-- Odota! -- Iivana sanoi, -- Sinä Maljuta saat säästää tätä vanhusta;
+hänen ei tarvitse piinakoneessa kuolla. Minä mietin hänelle
+rangaistuksen, semmoisen, jota ei ennen ole kuultu eikä nähty,
+semmoisen, että panen sinutkin ihmettelemään!
+
+-- Kiitä tsaaria, koira! -- Maljuta sanoi Korshunille, tyrkäten häntä:
+-- ehkä saanet vielä elää. Tänä yönä me vaan sinulle kiskomme
+silmukkaita!
+
+Ja Homjakin kanssa hän vei rosvon tsaarin makuuhuoneesta.
+
+Sillä välin Persten, käyttäen hyväkseen yleistä hämmästystä, kiipesi
+puutarhan aitauksen ylitse ja riensi torille, jossa vankila oli. Tori
+oli tyhjä; kaikki kansa oli rientänyt tulipalolle.
+
+Varovaisesti hiipien pitkin vankilan seinustaa, Persten kompastui
+johonkin pehmeään ja, kumarruttuaan, havaitsi ihmisruumiin.
+
+-- Atamani! -- supisi sama, häntä lähestynyt punatukkainen laulaja,
+joka aamulla oli hänet pidättänyt: -- vahtimiehen olen tappanut. Anna
+nopeasti tänne avaimet, aukasemme vankilan ja sitte hyvästi; minä menen
+miesten kanssa tulipalolle rosvoamaan! Mutta missä on Korshun?
+
+-- Tsaarin kourissa! -- Persten vastasi katkonaisesti. -- Kaikki on
+hukassa! Kokoa miehet ja sitten! Hiljaa! Kuka se?
+
+-- Minä! -- vastasi Mitka, tullen seinustalta.
+
+-- Mene tiehesi, pöllö! Kaikki tulette slobodasta! Kokoonnumme väärän
+tammen luona!
+
+-- Mutta ruhtinas? -- Mitka kysyi.
+
+-- Pöllö! Kuuletko, kaikki on kadotettu! Ukko vangittiin, avaimia ei
+saatu!
+
+-- Eihän vankila ole lukittu!
+
+-- Eikö ole lukittu? Kuka sen aukasi?
+
+-- Minä!
+
+-- Sinäkö, tolvana! Puhu selvästi!
+
+-- Miks'en puhuisi? Tultuani tänne -- ei ole ketään: vahtimies makaa
+jalat pitkänään. Puhelen näin: antaapas olla, koetan, onko ovi
+vankkakin, tölmäsin sitä; vaan, miten olikin, ovi lennähti auki!
+
+-- Kas vaan sinua veitikkaa! -- Persten iloissaan huudahti. -- Totta on
+kuin sanotaan: hupsut maailmassa menestyvät. Lempo soikoon! Voi sinua,
+sinä mukuri.
+
+Ja Persten tarttui Mitkan päähän, suuteli häntä molemmille poskille,
+samalla kuin Mitka venytti maiskutellen paksuja huuliaan, ja sitten
+tyynesti pyyhkäsi suutaan hiallaan.
+
+-- Tule sinä minun jäljestäni, kelpo poika! Vaan sinä, torvensoittaja,
+odota täällä. Jos jotain tulee, niin vihellä!
+
+Persten astui vankihuoneeseen. Mitka ryömi hänen jäljessään.
+
+Etuoven takana oli vielä kaksi muuta ovea, mutta, koska ne olivat vielä
+heikompia, ne aukenivat vielä helpommin Mitkan uljaista iskuista.
+
+-- Ruhtinas! -- Persten sanoi, astuen maakuoppaan, -- nouse ylös!
+
+Serebrjani luuli, että häntä oli tultu noutamaan tuomion toimeenpanoa
+varten.
+
+-- Joko nyt on aamu? -- hän kysyi, -- vai etkö sinä, Maljuta, kestä
+aamuun asti?
+
+-- En minä ole Maljuta! -- Persten vastasi. -- Minä olen se, jonka sinä
+pelastit kuolemasta. Nouse, ruhtinas. Hetki on kallis. Nouse, minä
+pelastan sinut!
+
+-- Kuka sinä olet! -- Serebrjani kysyi. -- En tunne ääntäsi!
+
+-- Ei se ole tarpeellistakaan, bojari; mistä muistaisit minua! Nouse
+nyt vaan! Meillä ei ole aikaa viivytellä.
+
+Serebrjani ei vastannut. Hän luuli Perstenin olevan Maljutan pyöveleitä
+ja piti hänen sanojaan pilkkana.
+
+-- Vai etkö luota minuun, ruhtinas? -- atamani jatkoi närkästyen. --
+Muistele Medvedevkaa, muistele Hiidenkuilua, minä -- olen Vanjuha
+Persten!
+
+Ilo sykähti Serebrjanin rinnassa, vapauden ja elämän rakkaus virkosi
+jälleen. Hänen ajatuksissaan alkoivat pyöriä metsät, kentät ja uudet
+loistavat taistelut, sekä Jelenan kasvot, kuin kirkas aurinko
+ilmaantuihe hänelle.
+
+Jo oli hän hypähtänyt maasta, jo oli hän valmis seuraamaan Persteniä,
+mutta samassa hän muisti tsaarille tekemänsä lupauksen, ja veri oli
+jähmettyä hänen sydämessään.
+
+-- En voi! -- hän sanoi: -- en voi tulla mukaasi. Minä lupasin
+tsaarille olla lähtemättä täältä vastoin hänen tahtoaan ja odottaa,
+miten tahansa olisikin, hänen tuomiotaan.
+
+-- Ruhtinas! -- Persten lausui kummastuksissaan: -- ei minulla ole
+aikaa keskustella kanssasi. Mieheni odottavat; joka hetki voi maksaa
+minun pääni! Huomenna odottaa sinua tuomio, nyt on vielä aika, nouse ja
+tule meidän kanssamme!
+
+-- En voi; -- Serebrjani toisti synkkänä: -- minä rikkoisin valani!
+
+-- Bojari! Persten huudahti, ja hänen kasvonsa muuttui vihasta:
+ivailetko sinä vaan minua? Sinun tähtesi sytytin slobodan; sinun
+tähtesi me ehkä kaikki menetämme päämme, ja sinä tahdot vaan jäädä
+tänne! Suottako olemme tänne tulleet? Olemme me kai sinusta nenästä
+vedettäviä! Sano vielä kerta: tuletko vai et?
+
+-- En! -- Nikita Romanovitsh vastasi päättäväisesti, heittäytyen
+kostealle maalle.
+
+-- Etkö? -- Persten toisti, hammasta purren: -- etkö? Siis et omasta
+tahdostasi! Mitka ota hänet väkisin! -- Samassa atamani tarttui
+ruhtinaaseen ja tukki hänen suunsa vyöllään.
+
+-- Nyt et kinastele! -- hän sanoi vihoissaan.
+
+Mitka otti Nikita Romanovitshin syliinsä ja kantoi hänet, ikäänkuin
+pienen lapsen, vankihuoneesta.
+
+-- Nopeasti! Kiiruhtakaamme! -- Persten sanoi.
+
+Yhdellä tiellä kohtasivat heitä opritshnikit.
+
+-- Ketä kannatte? -- he kysyivät.
+
+-- Tulipalossa haavoittunutta! -- Persten vastasi. -- Viemme
+parantajalle!
+
+Slobodan portilla pidätti heidät vahtimies. He yrittivät mennä ohitse;
+vahtimies alkoi huutaa; Persten iski häntä nyrkillään, ja hän vaipui
+nikahtamatta.
+
+Ilman enempää vastusta rosvot kantoivat ruhtinaan slobodasta.
+
+
+
+
+XXII Luku.
+
+Luostari.
+
+
+Me jätimme Maksimin sadeyönä, jolloin hän lähti pois Aleksandrovin
+slobodasta. Villakoira haukahteli ja hyppeli hänen ympärillään
+iloissaan siitä, että hänen onnistui päästä irti kahleistaan.
+
+Maksim, jättäessään vanhempainsa kodin, ei ollut ennättänyt valmistaa
+itselleen edeltäpäin matkan päämäärää. Hän tahtoi vaan päästä erilleen
+tsaarin lemmityisten inhottavasta elämästä, heidän riettaista
+huvituksistaan ja jokapäiväisistä veritöistä. Jättäessään taaksensa
+hirvittävän slobodan, hän antautui kohtalonsa valtaan. Aluksi hän
+kiiruhti hevostaan, ett'ei isänsä orjat häntä saavuttaisi, jos ehkä
+Maljuta lähettäisi heitä takaa-ajamaan häntä. Vaan pian hän kääntyi
+syrjätielle ja ajoi käyden.
+
+Aamupuolella vaara hälveni. Idästä alkoi ruskottaa, ja Maksim rupesi
+selvemmin erottamaan esineitä. Tien sivuilla kasvoi tuuheita tammia;
+niiden välistä häämötti pähkinäpensaita. Tuntui niin raittiilta;
+vesipisaroita putoili puista, verkalleen valuen pitkin leveitä lehtiä.
+Pian alkoivat pikkulinnutkin puuhata viserrellen vihertävässä
+metsistössä: tikka koputteli kuivaa puuta, ja tammien latvoja kultasi
+nouseva aurinko. Luonto virkistyi yhä kauniimmaksi; ratsu astui
+reippaammin. Oikea Venäjän luonto oli Maksimin silmäin edessä;
+iloisesti olisi hän vapaudessaan voinut sitä nauttia; mutta suru oli
+hänen sydämmessään, -- haikea venäläinen suru. Mieleensä johtui jätetty
+äiti, synnyinseutu ja paljon muutakin, josta hän itsekään ei tiennyt;
+ajatuksissaan hän alkoi hyräillä erästä surullista laulua...
+
+Ihmeellisen tuntehikkaita ovat venäläiset laulut! Sanat olkoot
+minkälaisia hyvänsä; ne ovat vaan varjoja; ei sanoilla, vaan jo äänillä
+lausutaan syviä, selittämättömiä tunteita.
+
+Niin, katsellen viheriään metsään, taivaalle, koko Jumalan maailmaan,
+Maksim lauloi surullisesta kohtalostaan, kultaisesta vapaudesta ja
+lempeästä äidistään. Hän käski hevosen viemään hänet vieraille maille,
+missä ilman tuulta kuivaa, pakkasetta paleltaa. Tuulelle hän uskoi
+terveiset äidille vietäväksi. Hän alkoi ensimmäisestä esineestä, joka
+sattui hänen silmiinsä ja määräsi kaikkia, mitä mieleen johtui; vaan
+sävel lausui enemmän, ja jos joku olisi kuullut tämän laulun, niin se
+olisi käynyt sydämmelle, ja surun hetkenä olisi se jäänyt muistiin...
+
+Viimein, kun suru kovemmin alkoi ahdistaa Maksimia, niin tarttui
+ohjaksiin, korjasi hattuaan, vihelsi ja huusi, antaen mennä täyttä
+nelistä.
+
+Pian alkoi hänen edessään häämöittää luostarin muurit.
+
+Luostari oli rakennettu vuoren rinteelle, jolla kasvoi tammia. Kullatut
+kupoolit ja ristit pistivät esiin tammien viheriäin latvain välitse
+taivaan sinessä.
+
+Maksimia vastaan tuli joukko luostarin palvelijoita, puettuina
+sotavarustuksiin. He kulkivat käyden ja veisasivat virttä: "Rakastan
+sinua, Herra, minun linnani." Kuullessaan pyhät sanat, Maksim seisautti
+hevosensa ja otti lakin päästänsä, ristien silmiään.
+
+Vuorelta virtaa pienoinen joki. Muutamat myllyt pyörittivät siinä
+rattaitaan. Rannalla käyskenteli kirjava lehmälauma.
+
+Luostarin ympäristö tuntui niin hiljaiselta ja rauhalliselta, että
+aseilla varustettu kulku näytti tarpeettomalta. Vieläpä linnutkin
+visertelivät ikäänkuin puoliääneen; tuuli ei liikuttanut puiden lehtiä,
+ja ruohostossa piileskelevät sirkat surisivat vienosti. Vaikeata oli
+luulla, että pahat ihmiset häiritsisivät tätä rauhaa.
+
+"Tässäpä levähdän!" Maksim arveli. "Näitten muurien suojassa vietän
+jonkun päivän, kunnes isä lakkaa etsimästä minua. Minä avaan sydämmeni
+rippi-isälle, ehkä hän antaa minulle muutamaksi ajaksi suojapaikan."
+
+Maksim ei erehtynyt. Vanha, pitkäpartainen ja lempeännäköinen
+abotti, joka ei näyttänyt huolivan mitään maallisista, otti hänet
+ystävällisesti vastaan. Kaksi palvelijaa tarttui väsyneen ratsun
+suitsiin. Kolmas toi leipää ja maitoa villakoiralle; kaikki puuhasivat
+ystävällisesti Maksimin ympärillä. Abotti kehotti Maksimia syömään,
+vaan hän tahtoi ennen kaikkia tehdä tunnustuksensa.
+
+Ukko katsahti häneen tutkivalla silmäyksellä, niin paljon kuin
+hyväntahtoiset silmänsä sallivat, ja puhumatta sanaakaan, johdatti
+hänet laajan pihan poikki matalaan, yksikupooliseen kirkkoon. He
+kulkivat hautapatsaitten ja nunnahuoneitten pitkän rivin sivuitse,
+joita kukat koristivat. Hautapatsaitten paadet kalisivat Maksimin
+askeleista; korkea ruoho kohosi patsaitten keskeltä, puoleksi peittäen
+nöyrät hautakirjoitukset; kaikki muistutti elämän muuttuvaisuutta,
+kaikki kehoitti rukoukseen ja hartauteen. Kirkko, johon abotti vei
+Maksimin, seisoi ikivanhain tammien suojassa, ja niiden satavuotiset
+oksat peittivät melkein kokonaan kapeat, pitkänsoikeat ikkunat, jotka
+päästivät valoa tomuisesta, hienoihin lyijypuitteihin asetetusta
+kissankulta-lasistaan. Kun he tulivat sisään, kohtasi heitä vilvakka
+pimeys. Ainoastaan yhden ikkunan läpitse, joka vähemmin oli varjossa,
+valon säteet lankesivat vinoon seinämaalaukselle, joka esitti viimeistä
+tuomiota. Muut osat kirkossa näyttivät sentähden vielä pimeämmiltä;
+vaan siellä täällä välkähtelivät kynttiläkruunujen hopeiset helut,
+kiehkurat jumalankuvissa ja hopealla kirjaillut ristit ja komeat
+ylistyskirjoitukset mustalla sametilla, koristaen Vorotinskin
+ruhtinasten, luostarin perustajien, ruumisarkkuja. Kultaus alttarin
+seinällä näytti hiililtä, jotka ovat tuhan peittäminä ja ovat
+sammumaisillaan. Tuntui kostealta, ja pyhä tuoksu lemusi. Vähitellen
+Maksimin silmät alkoivat tottua hämärään, ja hän rupesi erottamaan
+temppelin muita kummallisuuksia: tsaarillisten ovien yläpuolella oli
+Vapahtaja kunniassaan Kerubimien ja Serafiimien seurassa, niiden yllä
+taas kuusitoista hallitus-juhlaa. Suuri Johannes Kastaja esitettiin
+siivillä varustettuna ja kantaen maljassa katkaistua päätään. Sivuoviin
+oli kömpelösti kirjoitettu vertaus tuhlaajapojasta, taistelu elämästä
+ja kuolemasta ja hurskaan ja syntisen sielun lähdöstä. Nämät surulliset
+taulut kovasti vaikuttivat Maksimiin; kaikki käsitteet sydämen
+rauhasta, vanhempain vastustamattomasta vallasta, kaikki ennakkoluulot,
+joissa hän oli kasvatettu, pääsivät hänessä uudestaan valtaan. Hän
+epäili, oliko hän tehnyt oikein siinä, että vasten isän tahtoa oli
+hänen luotansa karannut? Mutta omatuntonsa vastasi hänelle, että hän
+oli tehnyt oikein; mutta se ei kuitenkaan ollut rauhallinen. Kun tammen
+lehtien, joita tuuli ikkunan ulkopuolella heilutteli, varjo liikahteli
+seinällä, niin hänestä tuntui, että pahat henget henkivät ja
+kulkivat...
+
+Hurskas kauhu ahdisti hänen sydäntänsä. Hän lankesi maahan abotin
+eteen.
+
+-- Isäseni, hän sanoi, -- minä olen suuri syntinen!
+
+-- Rukoile, -- vanhus vastasi lempeästi: -- suuri on Jumalan armo,
+paljon sinua katumisesi auttaa, poikani!
+
+Maksim kokosi voimiansa.
+
+-- Raskas on minun rikokseni, -- hän alkoi vapisevalla äänellä. --
+Kuule, isäseni, vaikea on minun rukoilla: rakkauteni tsaariin on
+hälvennyt, sydämmeni on hänestä kääntynyt!
+
+Abotti katsahti ihmetellen Maksimia.
+
+-- Älä jätä minua, isäseni! -- Maksim pitkitti: -- kuule minua! Kauvan
+olen itseäni vastaan taistellut, kauvan pyhäinkuvain edessä rukoillut.
+Olen etsinyt sydämmestäni rakkautta tsaariin, vaan en ole löytänyt!
+
+-- Poikani -- abotti sanoi, katsellen osanottavaisena Maksimia, -- ehkä
+saatanan juonet ovat sinun järkesi pimittäneet; sinä herjaat itseäsi.
+Niin ei saata olla, että sinä vihaisit tsaaria. Monta raskasta syntiä
+on tässä huoneessa tunnustettu: on ollut kirkonvarkaita ja rosvoja,
+vaan ei ketään, joka olisi tunnustanut vihaavansa tsaaria!
+
+Maksim vaaleni.
+
+-- Minä olen ehkä rikollisempi kuin kirkonvaras ja murhamies! -- hän
+huudahti. -- Mitä pitää minun tehdä? Sano minulle, neuvo minua!
+sydämmeni pakahtuu!
+
+Ukko katseli tunnustajaa ja ihmetteli yhä enemmän.
+
+Maksimin rehelliset kasvot eivät näyttäneet vähintäkään vihollisuuden
+tai syyllisyyden vivahdusta. Siinä näkyi vaan lempeät, hyväntahtoiset
+kasvot, semmoiset kuin vielä nytkin joskus tapaa Moskovan ja Volgan
+tienoilla niissä syrjäisissä seuduissa, joihin ei vielä ole tunkeutunut
+kaupunkien vaikutuksia.
+
+-- Poikaseni, -- abotti pitkitti, -- en usko sinua; sinä soimaat suotta
+itseäsi. En usko, että sydämmesi on tsaarista kääntynyt. Niin ei saata
+olla. Ajattelepas: tsaari on meille enämpi kuin isä, ja neljäs käsky
+käskee kunnioittamaan isää. Sanopas, poikani, minulle noudatatko
+käskyjä?
+
+Maksim oli ääneti.
+
+-- Poikani, kunnioitatko isääsi?
+
+-- En! -- Maksim virkki tuskin kuuluvasti.
+
+-- Etkö? -- abotti toisti, ja peräytyen taaksepäin, risti itseänsä.
+
+-- Sinä et rakasta tsaaria? Et kunnioita isääsi? Mikä sinä olet?
+
+-- Minä olen ... nuori opritshnikki sanoi: -- minä olen Maksim
+Skuratov, Skuratov Bjelskin poika!
+
+-- Maljutanko poika?
+
+-- Niin! -- Maksim sanoi, purskahtaen itkuun.
+
+Abotti ei vastannut. Surullisena hän seisoi Maksimin edessä.
+Liikkumatonna katselivat synkät pyhäinkuvat heitä. Syntiset Viimeistä
+tuomiota kuvaavalla taululla korottivat käsiään taivaaseen päin, vaan
+kaikki olivat ääneti. Kirkon rauhallisuutta häiritsivät ainoastaan
+Maksimin nyyhkytykset, pääskysten liverrykset katon räystäillä sekä
+silloin tällöin abotin puoliääneen lausuma rukoussana.
+
+-- Poikani, -- ukko viimein lausui, -- kerro minulle kaikki järjestään
+äläkä salaa mitään minulta: kuinka sinussa syntyi viha tsaaria vastaan?
+
+Maksim kertoi slobodassa olostaan ja viimeisestä keskustelustaan isänsä
+kanssa ja yöllisestä paostaan.
+
+Hän kertoi vitkaan, pitäen väli-aikoja, ja kokosi usein ajatuksiaan,
+ettei mitään unhottaisi eikä salaisi hengelliseltä isältään.
+
+Lopetettuansa kertomuksen, hän loi silmänsä maahan eikä pitkään aikaan
+uskaltanut katsoa abottiin, odottaen hänen tuomiotaan.
+
+-- Oletko minulle kaikki ilmoittanut? -- abotti sanoi: eikö enää muuta
+ole sydämmelläsi? Etkö ole mitään miettinyt tsaaria vastaan? Etkö ole
+mitään ajatellut pyhää Venäjän valtaa vastaan?
+
+Maksimin silmät säkenöivät.
+
+-- Isäni, ennen antaisin kaulani katkaista, kuin jotakin synnyinmaatani
+vastaan vehkeilisin! Syyllinen olen vastenmielisyyteni tähden
+hallitsijaa kohtaan, vaan en kavalluksen tähden.
+
+Abotti pani kätensä hänen päälleen.
+
+-- Jumalan palvelija Maksim tulee puhtaaksi, -- hän sanoi -- kaikki
+syntinsä hän saa anteeksi!
+
+Vieno ilontunne välähti Maksimin sydämessä.
+
+-- Poikani, -- abotti sanoi, sinun tunnustuksesi on sinut puhdistanut.
+Pyhä kirkko ei soimaa sinua siitä, että jätit slobodan. Jokainen saa,
+vieläpä kaikkien pitääkin, välttää pahaa. Mutta pelkää myös ihmiskunnan
+vihollisen viekkautta. Kavahda Kurbskin esimerkkiä, häntä, joka
+korkealta bojari-asemaltaan heittäysi perkeleen palvelukseen.
+
+-- Laupias Jumala, -- ukko pitkitti huoahtaen -- on raskaitten syntiemme
+tähden antanut meille nämät kauheat ajat. Emme me saa tuomita
+lyhytnäköisyydessämme Hänen käsittämättömiä tekojaan. Kun Jumala
+lähettää meille tauteja ja puutteita, niin meidän tulee ainoastaan
+rukoilla ja nöyrtyä hänen tahdolleen? Niin nytkin: olemme saaneet
+ankaran ja julman tsaarin. Me emme tiedä, miksi hän meitä rankaisee!
+Sen vaan tiedämme, että hän on Jumalan lähettämä, emmekä me alistu
+Iivana Vasiljevitshin, vaan sen valtaan, joka hänet lähetti.
+Muistakaamme vanhaa ennustusta: "Jos joku maa tekee oikein Jumalan
+edessä, niin se saa hyviä ja oikeutta rakastavia tsaaria ja tuomaria;
+vaan jos se tekee syntiä Jumalaa vastaan, niin se saa pahoja tuomaria
+ja tsaaria, ja koko maassa pääsee suuri kurjuus valtaan!"
+
+-- Jää luoksemme, poikani! elä kanssamme. Kun sinua haluttaa lähteä,
+niin minä rukoilen veljeskunnan kanssa, että, mihin ikänä kuljet,
+Jumala ojentaisi tiesi! Vaan nyt, -- abotti jatkoi lempeästi, ottaen
+päältään messupaidan, -- nyt menemme aterioimaan. Henkisen ravinnon
+jälkeen emme saa ruumiillistakaan unhottaa. Meillä, on oivallisia
+haukia, onpa ruutanoitakin; syö kanssamme meidän laittamaa ja juo mettä
+tsaarin, ja korkea-arvoisen hallitsijan terveydeksi!
+
+Ja ystävällisesti jutellen, ukko vei Maksimin ruoalle.
+
+
+
+
+XXIII Luku.
+
+Tie.
+
+
+Hiljaisesti ja yksitoikkoisesti kului elämä luostarissa.
+
+Vapaina aikoina kokoilivat munkit yrttejä ja valmistivat niistä
+rohtoja. Toiset harjottelivat maalausta, laittelivat kypressistä ristiä
+tai pyhäinkuvia, kaunistelivat, kullaten, puuvateja.
+
+Maksim rakasti hyviä eräkkäitä. Ei huomannutkaan, kuinka aika riensi.
+Viikko kului, ja hän päätti lähteä. Vielä slobodassa ollessaan, Maksim
+oli kuullut Tatarien hyökkäyksistä Kasanilaisiin alueihin, ja hän oli
+jo kaavan halunnut yhdessä Kasanilaisten kanssa koetella sodan onnea
+vihollista vastaan. Ilmoittaessaan siitä ukolle, tämä tuli
+murheelliseksi.
+
+-- Mihin nyt aijot lähteä, poikani? -- hän sanoi. -- Me kaikki
+rakastamme sinua, kaikki olemme sinuun mieltyneet. Kenties saat sinäkin
+Jumalan siunauksen ja jäät ainaiseksi tänne! Kuule, Maksim, älä lähde!
+
+-- Minun täytyy, isäni! Kauvan on jo kohtaloni minua kehottanut
+kaukaisille maille. Etäältä kuulen tatarilaisen jousen äänen; kerran
+kun olin ajatuksissani, oli kuin nuoli olisi suhahtanut korvieni
+kohdalla. Tämä ääni, tämä suhina pakottaa minua lähtemään.
+
+Eikä abotti enää pidätellyt Maksimia, vaan toimitettuaan
+matkarukouksen, siunasi häntä; surullisena veljeskuntakin jätti hänet
+hyvästi.
+
+Ja taas Maksim ajoi ratsullaan viheriässä metsikössä. Samoin kuin
+ennenkin villakoira hyppeli hevosen ympärillä ja katseli iloissaan
+Maksimia. Äkkiä se alkoi haukkua ja juoksi eteenpäin. Maksim tarttui jo
+miekkansa kahvaan, odottaen jotain vaaraa, samassa kun tien mutkasta
+näkyi ratsastaja, puettuna keltaiseen viittaan, jota rinnan kohdalta
+koristi musta, kaksipäinen kotka.
+
+Ratsastaja ajoi täyttä karkua, vihelteli iloisesti, hänellä oli
+kirjavalla hansikallaan valkea jahtihaukka siteissä.
+
+Maksim tunsi hänet yhdeksi tsaarin haukankesyttäjäksi.
+
+-- Trifon! -- hän huusi.
+
+-- Maksim Grigoritsh! -- haukankesyttäjä vastasi iloisesti: -- terve
+mieheen? Kuinka sinun armosi jaksaa? Kas missä sinä Maksim Grigoritsh
+olet! Mekös slobodassa mietimme, mihin sinä olet joutunut! Voi miten
+isäsi suuttui! Armahda, Jumala! Se oli kauheata! Ja paljoa puhutaan
+isästäsi, tsarevitshista sekä ruhtinas Serebrjanista. Ei voi tietää,
+mitä uskoa. Olipa se, Jumalan kiitos, hyvä, että sinä taas löydyit,
+Maksim Grigoritsh! Äitisi saa riemuita!
+
+Maksim oli vihoissaan haukankesyttäjän kohtaamisesta. Mutta Trifon oli
+hyvänluontoinen nuorukainen, joka ymmärsi vaieta, kun asia niin vaati.
+Maksim kysyi, kauvanko hän oli ollut poissa slobodasta.
+
+-- Onhan jo kulunut; viikko siitä, kun Adragar lenti pois kentältä! --
+hän vastasi, osottaen haukkaansa. -- Vaan ethän sinä, Maksim Grigoritsh
+tiedäkään! Niin, minut jo oli lempo viedä, kun tsaari suuttui minulle!
+Vaan laupias Jumala sääli minua, ja pyhä marttyyri Trifon teki minulle
+ihmetyön!
+
+Haukankesyttäjä paljasti päänsä ja risti silmiään.
+
+-- Näetkös, Maksim Grigoritsh: hallitsija lähti viikko sitten
+linnustamaan. Hän päästi Adraganin irti pari kertaa; mutta kolmannella
+kertaa hiisi meni Adraganiin. Se alkoi iskeä haukkojakin, tappoi
+Smishljan ja Krushokin, ja sitten lähti! Ei ennättänyt kymmeneen lukea,
+kuin se jo oli näkymättömissä. Minä aijoin lähteä sen perässä, vaan
+mihin! Se oli mennyt aivan tietämättömiin. Yli-haukankesyttäjä ilmoitti
+tsaarille, että Adragan oli kadonnut. Tsaari kutsutti minut ja sanoi,
+että päälläni saisin vastata siitä: jos saisin hänen kiinni -- saisin
+armon, joll'en -- menettäisin pääni! Mitäs tehdä? Tsaari ei laske
+pilaa! Lähdin etsimään Adragania! Kun kuusi päivää olin harhaillut, jo
+alkoi kaulaani pakottaa; ajattelin: täytyy kai sanoa hyvästit
+päällensä. Aloin itkeä: itkeskelin siinä, kunnes nukuin metsässä. Aivan
+juuri kun olin nukkunut, niin ilmaantui minulle unessa näky: valo
+välähti puiden välistä, ja helinää alkoi kuulua metsässä. Ja,
+kuunnellessani ääntä, puhuin itsekseni unissani: niinhän se on kuin
+Adraganin siteitten helinätä. Katson: edessäni istuu valkealla
+ratsulla, kirkkaan valon peittämänä, nuori ratsumies, joka pitää
+kädellään Adragania. "Trifon! -- ratsumies sanoi: -- älä täältä etsi
+Adragania. Nouse ja mene Moskovaan päin Lasarjevin tienoille. Tiellä on
+mänty, sen männyn oksalla Adragan istuu." Herättyäni, selvisi minulle
+-- vaikka en tiedä miten -- se, että ratsumies oli pyhä marttyyri
+Trifon. Hyppäsin kohta ratsuni selkään ja annoin mennä Moskovaa kohden.
+Mitä ajattelet, Maksim Grigoritsh? kun tulin sinne -- niin näen:
+todellakin on siellä mänty, ja Adragan istuu siinä, niinkuin pyhä mies
+sanoi!
+
+Haukankesyttäjän ääni värisi, ja suuret kyyneleet vuotivat hänen
+silmistään.
+
+-- Maksim Grigoritsh, -- hän jatkoi, pyhkien kyyneleitään: -- nyt minä
+vaikka myyn kaiken omaisuuteni, rupean itse vaikka orjaksi ja rakennan
+pyhälle hyväntekijälleni rukoushuoneen! Sen rakennan sille paikalle,
+josta löysin Adraganin. Seinään maalautan aivan semmoisen kuvan,
+jommoisena hän minulle ilmaantui: istuen valkean ratsun selässä,
+korkealle kohottaen kättään, jolla hän pitää jahtihaukkaa. Lapsenikin
+ja jälkeentulevaiseni määrään ylistämään ja rukoilemaan häntä siitä,
+ettei tahtonut minun turmiotani, vaan pelasti pahasta orjansa! Kas, --
+haukankesyttäjä jatkoi, katsellen lintua: -- tuoss' on Adragan! otan
+pois peitteen! Mitä kirut? Äläs huoli, haluatko lentää! Ei, veliseni,
+odota! Kylliksi olet lennellyt, en laske!
+
+Ja Trifon ärsytti sormellaan Adragania.
+
+-- Kas kuinka äkäinen! Tempasee niin! Ja kirkuu sitten! Kuuluu,
+luullakseni, virstan taa.
+
+Haukankesyttäjän kertomus koski Maksimia sydämmeen.
+
+-- Ota minultakin vähän apua! -- hän sanoi, heittäen kourallisen
+kultakolikolta Trifonin hattuun. -- Tuoss' on kaikki rahani! minä en
+tarvitse niitä, vaan sinun tarvitsee paljon koota rukoushuonetta
+varten.
+
+-- Palkitkoon sinua Jumala, Maksim Grigoritsh! Sinun rahoillasi
+rakennan koko kirkon enkä vaan rukoushuonetta! Kun tulen kotiin,
+slobodaan, niin toimitan rukouksen sinulle ja nautin herranehtoollisen
+sinun terveydeksesi! Ikuisesti olen sinun palvelijasi, Maksim
+Grigoritsh! Mitä tahdot, käske!
+
+-- Kuule, Trifon. Tee minulle pieni palvelus: -- kun tulet slobodaan,
+niin älä kellekään hiisku, että kohtasit minut; vaan kolmen, neljän
+päivän päästä mene äitini luokse ja sano hänelle, -- vaan ainoastaan
+hänelle, ettei kukaan kuulisi -- sano, että poikasi on terve, Jumalan
+kiitos, ja tervehtii sinua.
+
+-- Niinkö ainoastaan, Maksim Grigoritsh?
+
+-- Kuule vielä Trifon: minä lähden pitkälle matkalle. Ehken aivan pian
+palaa. Niin, jos sinusta ei ole vaivalloista, niin juttele vähin
+äidilleni ja sano joka kerta silloin: minä olen kuullut, että poikasi
+elää tervennä, äläkä sinä sure häntä! Mutta jos äiti kysyy: keltä sitä
+olet saanut kuulla? niin sano: kuulinhan sitä Moskovalaisilta, jotka
+taas olivat sitä muilta kuulleet, vaan keltä, älä sano. Kun äitini vaan
+tietää sen, että voin hyvin.
+
+-- Näinköhän sinä et siis palaa tosiaankaan slobodaan.
+
+-- Sen Jumala tiesi; vaan älä sinä sano kenellekään, että kohtasit
+minut.
+
+-- Luota minuun Maksim Grigoritsh, en sano kellekään. Vaan jos sinä
+lähdet kauvaksi, niin en minä ota sinun rahojasi. Jumala rankaisee
+minua.
+
+-- Mitä minä rahoilla teen? Emmehän me ole missään pakanoitten maassa!
+
+-- Se on sinun tahtosi, vaan minä en voi ottaa rahoja. Hyvä olisi, jos
+tulisit kotiin. Miksipä minä kiskoisin sinun rahojasi kuin mikäkin
+rosvo! Tee miten tahdot, -- en minä ota!
+
+Maksim kohotti hartioitaan ja otti muutamia kolikoita Trifonin hatusta.
+
+-- Ell'et ota, -- hän sanoi, -- ehkä joku muu ottaa, minä en niitä
+tarvitse.
+
+Hän jätti jäähyväiset haukankesyttäjälle ja ajoi eteenpäin.
+
+Jo alkoi aurinko mennä mailleen. Puiden korkeat varjot tulivat
+korkeammiksi ja peittivät niittyjä. Maksimin rinnalla kulki hänen oma
+varjonsa, aivan kuin musta jättiläinen. Milloin se juoksi pitkin
+ruohistoa, milloin, tien kavetessa, ryömi pitkin puita ja pensaita.
+Villakoira näytti varjossaan aivan kuin satumaiselta pedolta.
+Vähitellen villakoiran, ratsun ja Maksimin varjot katosivat ruohikosta
+ja puista; alkoi hämärtää; siellä täällä vielä vähän valo välähteli
+pimeydessä; ilta-hyttyset nousivat suristen maasta ja liitelivät sinne
+tänne ilmassa. Kuu näkyi metsän reunalla: samoin himmenevällä taivaalla
+tähdet tuikkivat; etäältä häämötti avara kenttä.
+
+Oi sinä syntymämaani! Sattuipa minullekin viimein onni kulkea
+saloillasi. Tasaisesti asteli ratsu puhallellen kuumuudesta ja huiskien
+hyttysiä pois; lämmin tuulen henki levitti kukkain ja hyvänhajuisten
+ruohojen tuoksuja ympäri, ja minusta tuntui milloin suloiselta, milloin
+surulliselta. Mieleeni johtui menneisyys ja taas tulevaisuus jälleen.
+Hauskaa on ajeleminen iltasin asumattomilla seuduilla, milloin
+metsässä, milloin kentillä, päästää ohjat valloilleen ja vaipua
+mietteihin, katsellen taivaan tähtiä.
+
+Maksim oli jo hyvän tuokion ajanut, kun villakoira äkkiä nosti turpansa
+ilmaan ja huiski hännällään. Savun käryä alkoi tuntua. Maksim huomasi
+tarvitsevansa yösijan ja riennätti hevostaan. Pian hän huomasikin
+tiepuolessa rappeutuneen mökin. Siinä ei ollut savupiippuakaan, savu
+nousi vaan suoraan katosta. Matalasta ikkunasta näkyi valkea. Sisältä
+kuului hiljaista laulun hyrinää. Maksim lähestyi ikkunaa. Siitä hän
+näki köyhän majan kaiken sisustuksen. Leimuava päre valaisi huoneen
+kokonaan; kaikki oli likaista ja kulunutta. Permannosta kohosi vinoon
+väärä seiväs, jonka päässä riippui kehto. Noin kolmenkymmen-vuotinen,
+vaaleanverinen, kivulias nainen heilutti kehtoa laulaen hiljalleen.
+Hänen vieressään istui alaspäin kumartuneena harvapartainen mies,
+punoen virsuja. Kaksi lasta ryömi heidän jaloissaan.
+
+Maksim oli kuulevinaan, että nainen mainitsi laulussaan hänen isänsä
+nimeä. Alussa hän luuli erehtyneensä, vaan pian hän kuuli selvään
+Maljuta Skuratovin nimen. Kovasti ihmetellen hän alkoi kuunnella. --
+Nuku, nuku, lapseni! -- nainen lauloi.
+
+      Nuku, nuku, lapseni,
+    Kunnes suru poistuu,
+    Kunnes turmiotas ei!
+      Tuu. tuu, tuu,
+      Tuu, tuu, lapseni!
+
+      Pian paha katoo,
+    Pian tsaari mestaa
+    Ilkeän Maljuta koiran!
+      Tuu, tuu, tuu,
+      Tuu, tuu, lapseni!
+
+Kaikki veri syöksyi Maksimin kasvoihin. Hän laskihe hevosen seljästä
+alas ja sitoi sen puuhun.
+
+Ääni jatkoi:
+
+      Maljuta, ilkeä koira,
+    Pyhää isää kiusasi
+    Pyhää isä Filippoa!
+      Tuu, tuu, tuu,
+      Tuu, tuu, lapseni!
+
+Maksim ei voinut enää kestää, hän sysäsi jalallaan oven auki.
+
+Komean puvun ja opritshnikin kullatun miekan nähtyään, talon väki
+hämmästyi.
+
+-- Keitä te olette? -- Maksim kysyi.
+
+-- Isäkulta, -- ukko vastasi, kumarrellen ja änkyttäen pelosta: --
+minun nimeni, älä suutu, on Feodor, ja vaimoni on Maria!
+
+-- Millä te, hyvät ihmiset, elätte?
+
+-- Vennää revimme, hyvä veli, virsuja punomme ja teemme seuloja.
+Kauppiaat käyvät myymässä.
+
+-- Mutta vähän tietysti saatte?
+
+-- Vähän, isäkulta, aivan vähän! Ei aina saa syödäkseenkään. On vähältä
+kuolla nälkään ja viluun. Eikä hevostakaan meillä ole -- että veisi
+tavaraa kaupunkiin. Sen sudet viime vuonna söivät.
+
+Maksim katseli sääliväisenä miestä ja hänen vaimoaan sekä asetti
+pöydälle kultakolikkonsa.
+
+-- Olkoon Jumala kanssanne, ihmisrukat! -- hän sanoi ja tarttui oveen,
+mennäkseen ulos.
+
+Isäntäväki heittäytyi hänen jalkoihinsa.
+
+-- Isäkulta, kuka sinä olet? Sano meille ken olet? Kenen puolesta
+meidän tulee Jumalaa rukoilla?
+
+-- Älkää minun puolestani rukoilko, -- vaan Maljuta Skuratovin.
+Sanokaapa minulle, kaukanako olen kasanilaisesta tiestä?
+
+-- Tämähän se on, haukkasemme, tämähän on kasanilainen tie. Me olemme
+aivan risteyksessä. Oikealle menee muronilainen, vasemmalle --
+vladimirilainen tie, vaan tänne suoraan -- Rjasaniin! Vaan älä,
+ystävä-kulta, lähde nyt, ei ole nyt sopiva aika; eilen kokonainen
+kuormasto ryöstettiin maantiellä. Ja nyt, kerrotaan, ovat tattarit
+jälleen ilmestyneet. Ole yötä luonamme isäkulta, haukkasemme!
+Varjelkoon Jumala vaarasta!
+
+Mutta Maksimia ei haluttanut jäädä mökkiin, missä äsken hänen isäänsä
+kirottiin. Hän lähti etsimään muualta yösijaa.
+
+-- Isäkulta! -- mökin asukkaat huutelivat hänen jälkeensä, -- käänny
+takaisin, ystävä, kuule sanaamme. Et sinä ole turvassa yöllä sillä
+tiellä!
+
+Vaan Maksim ei kuullut ja ajoi eteenpäin. Kun hän oli muutaman virstan
+ajanut, niin yht'äkkiä villakoira syöksi pimeään pensaikkoon ja alkoi
+haukkua niin kovasti ja itsepintaisesti, kuin olisi keksinyt jonkun
+väjyvän vihollisen.
+
+Turhaan Maksim vihelsi sille. Villakoira syöksyi pensastoon, palasi
+hurjana takaisin ja taas ryntäsi eteenpäin.
+
+Ikävystyen sen takaisin kutsumiseen, Maksim tarttui miekkaansa ja
+ratsasti suoraan pensaikkoon. Muutamia miehiä, varustettuna
+puukangilla, hyökkäsi häntä vastaan, ja käheä ääni kirkui:
+
+-- Alas ratsulta!
+
+-- Tuoss' on sinulle! -- Maksim sanoi, antaen iskun sille, joka oli
+lähinnä.
+
+Rosvo horjahti.
+
+-- Se ei ole tarpeeksi! -- Maksim jatkoi, aikoen antaa hänelle
+toisenkin iskun; mutta miekka sattui toisen rosvon kankeen ja katkesi.
+
+-- Aha, katsoppas hänen pukuaan! Hän on opritshnikki! Ota hänet
+elävänä! -- huudahti karkea ääni.
+
+-- Tosiaankin hän on opritshnikki, -- mörisi toinen: -- nythän meillä
+ilot alkaa!
+
+-- Hei Hlopko! nyt sitä iloitaan!
+
+Ja samassa kaikki ryntäsivät Maksimin kimppuun ja vetivät hänet ratsun
+seljästä alas.
+
+
+
+
+XXIV Luku.
+
+Rosvojen kapina.
+
+
+Puolitoista virstaa siitä paikasta, jossa hyökkäys Maksimia vastaan
+tapahtui, istui asestettuja joukkoja viinakolpakoitten ympärillä.
+Maljat kulkivat miehestä mieheen. Leimuavat roviot valaisivat tylyjä
+kasvonpiirteitä, vanukkeisia partoja ja erilaisia vaatteuksia. Oli
+siellä vanhoja tuttujakin: oli Andrjushka, Vaska ja punatukkainen
+laulaja; vaan Korshunia ei näkynyt. Rosvot mainitsivat usein häntä,
+särpien kolpakoista ja tyhjentäen maljoja.
+
+-- Oh, -- puheli yksi, -- mitenkähän se ukkomme nyt jaksaa?
+
+-- Niin miten, -- vastasi toinen: ehkä kiskovat häntä varpaista tai
+päänahasta.
+
+-- Eihän vanha piru vaan anna ilmi; luullakseni ei hän tuhlaile sanoja!
+
+-- Tietysti ei, hän ei ole sellainen; viekööt vaikka pään, hän ei sano!
+
+-- Sääli harmaata partaa! Onpa tuo atamanikin mies. Itsensä pelasti,
+vaan ukon jätti!
+
+-- Mikä hän on atamaniksi? Ehkä siksi, että tahallaan surmaa miehiään
+jonkun ruhtinaan hyväksi!
+
+-- Näetkös, he ovat ruhtinaan kanssa liitossa. Nytkin he istuvat
+samassa pesässä. Älä puhu ruhtinaasta; jos atamani kuulee, niin varjele
+Jumala.
+
+-- Kuuli, jos kuuli! Minä sanon hänelle vasten naamaa, ettei hän ole
+atamani. Korshun olkoon meidän ätamanimme! Hän oli kuin malka Perstenin
+silmässä, senvuoksi tämä jättikin hänet tahallaan pinteeseen!
+
+-- Niin, tosiaankin hän jätti Korshunin tahallaan pulaan!
+
+Synkkä murina kuului rosvojen kesken.
+
+-- Tahallaan, tahallaan jätti pulaan! -- sanoi moni.
+
+-- Tämän ruhtinaan edestäkö? -- kysyi yksi. -- Mitä hänestä on sitten?
+Lunnaitako atamani hänestä odottaa vai mitä?
+
+-- Ei, ei lunnaita! -- punatukkainen laulaja vastasi. -- Tsaari, näet,
+loukkasi ruhtinasta, tahtoen rangaista häntä; niin ruhtinas tuli
+tsaarin luota meille; sanoo: minä itse vien teidät, pojat, slobodaan,
+minä nimittäin tiedän, missä valtion rahasto on. Kaikki opritshnikit
+surmaamme ja ja'amme rahaston!
+
+-- Vai niin! Miks'ei hän siis vie meitä sinne? Johan me olemme kolme
+vuorokautta olleet täällä!
+
+-- Sen vuoksi, että atamanimme on akka!
+
+-- Ei, älä sano niin: Persten ei ole akka!
+
+-- Jollei akka, niin sitäkin huonompi! Ehkäpä hän petkuttaa meitä!
+
+-- Ehkä, -- sanoi joku: -- hän halua tsaarin kassaa itselleen, ettei
+meidän vaan onnistuisi haistaakaan!
+
+-- Niin, niin, Persten tahtoo myydä meidät, samoinkuin Korshuninkin!
+
+-- Vaan sellaisiin ei hän sattunutkaan!
+
+-- Ukkoa hän ei tahdo pelastaa!
+
+-- Mitä me hänestä! Kyllä me pelastamme ukon ilman häntäkin!
+
+-- Ja otamme ilman häntäkin valtion kassan; johdattakoon ruhtinas yksin
+meitä!
+
+-- Nythän on paras aika: tsaari kuuluu olevan Jumalaa rukoilemassa;
+slobodassa tuskin ovat puoletkaan opritsnikkeja.
+
+-- Sytyttäkäämme sloboda uudestaan!
+
+-- Surmatkaamme slobodassa olijat!
+
+-- Pois Persten! Johtakoon ruhtinas meitä!
+
+-- Johtakoon ruhtinas! Johtakoon ruhtinas! -- kaikui joka taholta.
+
+Ikäänkuin salama, levisivät sanat joukosta toiseen, saapuivat
+kaukaisemmillekin rovioille, ja kaikkialla alkoi ankara riehuna. Kaikki
+tunkivat majan ympärille, jossa Serebrjani vilkkaasti ja kiihkeästi
+puheli Perstenin kanssa.
+
+-- Se on sinun asiasi, -- atamani lausui: -- suutut, tai et, vaan sinua
+en laske! En sen vuoksi sinua tuonut ulos vankilasta, että jälleen
+panisit pääsi mestaustukille!
+
+-- Pääni riippuu kokonaan minusta -- ruhtinas vastasi suuttuneena. --
+Ei sen tähden minua tarvinnut pelastaa slobodasta, että nyt taas saan
+olla vankina.
+
+-- Oh, ruhtinas, ajasta riippuu paljon. Tsaari ehkä muuttaa mielensä,
+ehkäpä kuoleekin: kaikkea voi tapahtua; kun vaara on ohitse, mene mihin
+tahdot.
+
+-- Mitäs tehdä? -- hän lisäsi, nähdessään Serebrjanin kiihtyvän vihan:
+-- ehkä sinun on vielä sallittu elää ihmisten ilmoilla. Sinä olet
+luonteeltasi jäykkä, Nikita Romanitsh, myöskin minä pidän lujasti
+päätökseni; nyt sattui kirves kiveen, ruhtinas!
+
+Samassa kajahti rosvojen äänet aivan majan edustalta.
+
+-- Slobodaan, slobodaan! -- kirkuivat juopuneet mellastajat.
+
+-- Päästäkäämme punainen hanhi slobodaan!
+
+-- Laskemme koko hanhiparven!
+
+-- Pelastamme Korshunin!
+
+-- Pelastakaamme ukko!
+
+-- Riistämme viinit kellarista!
+
+-- Kaivamme kullat esille!
+
+-- Surmaamme koko opritshninan!
+
+-- Tapamme kaikki, kuin slobodassa löydämme!
+
+-- Missä on ruhtinas? Hän johtakoon meitä! -- Ruhtinas johtakoon meitä!
+
+-- Ellei hän tahdo, niin nostamme hänet haapaan!
+
+-- Niin teemme!
+
+-- Perstenin samoin!
+
+-- Perstenin nostamme haapaan!
+
+Persten hypähti paikaltaan.
+
+-- Mitä melua he siellä pitävät! -- hän lausui. Jo kauan kuulin heidän
+meluansa. On kuin piru olisi päässyt irti! Nyt heidät lempo vie! No,
+ruhtinas, oli miten oli, tee kuin tahdot; en enää estä sinua:
+tahtojalle tahtonsa, kävijälle tiensä! mene heidän luoksensa ja sano,
+että johdatat heidät slobodaan!
+
+Serebrjani kuohahti suuttumuksesta, -- Minäkö johdattaisin teitä
+slobodaan -- hän sanoi; -- ennen saatte pääni ruumiista kiskoa!
+
+-- Oh, ruhtinas, sano ainoasti sanoaksesi. Kansa, näöthän, on järjetön;
+huomenna tulevat järkiinsä!
+
+-- Ruhtinas! -- kirkuivat äänet: -- sinua kutsutaan, tule ulos!
+
+-- Mene ulos, ruhtinas -- Persten toistihe -- muuten tunkeutuvat majaan
+-- se on pahempi!
+
+-- No hyvä, -- ruhtinas sanoi, mennen ulos majasta. Katsotaan, miten
+saavat minut viemään heitä slobodaan!
+
+-- Aha -- kiljahtivat rosvot; -- jopa tuli!
+
+-- Johdata meitä slobodaan!
+
+-- Ole meidän atamanimme, muuten saat nuoran kaulaasi!
+
+-- Niin, niin! -- karjuivat äänet.
+
+-- Me kunnioitamme sinua! -- huusivat toiset; -- ole atamanimme, muuten
+hirtämme sinut!
+
+-- Jumal'auta, me hirtämme!
+
+Persten, tuntien Serebrjanin kiivaan luonteen, kiiruhti myöskin ulos.
+
+-- Mitä te, veikkoset, niin olette vimmoissanne? Miksi kurkkujanne
+revitte? Johdattaahan ruhtinas teidät, mihin haluatte, jahka aamu vaan
+on tullut; vaan nyt antakaa hänen levätä, nukkukaa itsekin; johan
+olette tarpeeksi iloinneet!
+
+-- Mitä sinun meihin tulee? -- ärähti muuan: -- ethän sinä ole meidän
+atamanimme!
+
+-- Kuulkaa, veliset, kiljasivat toiset: -- hän ei halua jättää
+päällikkyyttään!
+
+-- Hirteen hän!
+
+-- Hirteen, hirteen!
+
+Persten vilkasi joka taholle ja näki ainoastaan vihamielisiä kasvoja.
+
+-- Voi, te lemmon ruoat! -- hän sanoi, -- minäkö välittäisin teidän
+päällikkyydestä? Asettakaa atamaniksi itsellenne kenen tahdotte, minä
+en siitä välitä, syljen minä teille!
+
+-- Hyvä! -- huusi joku.
+
+-- Kauniisti puhuu! -- lisäsi toinen.
+
+-- Syljen minä teille! -- Persten jatkoi: -- vähänkö teidän
+kaltaisianne löytyy? Mikä kunnia on teidän atamaninanne olla!
+Mieluummin lähden Volgan virralle, kuin sellaisia johdatan.
+
+-- Äläs, veli, soittele. Et pääsekään niin helposti; vielä sinutkin
+myydään, samoin kuin sinä myit Korshunin!
+
+-- Me emme päästä; pysy luonamme; tottele uutta atamaniamme!
+
+Rajut huudot hämmensivät Perstenin äänen. Isokasvuinen rosvo lähestyi
+Serebrjania pikari kädessä.
+
+-- Isäseni! -- hän sanoi, lyöden leveällä kämmenellään häntä
+olkapäälle: pääsi menetit, kun rupesit veljeksemme, juokaamme siis
+yhdessä ja syleilkäämme!
+
+Jumala ties, mitä Serebrjani olisi tehnyt. Jos hän olisi murtanut
+rosvon kädessä olevan maljan, niin juopunut lauma olisi hänet rikki
+repinyt; vaan silloin onneksi uudet huudot vetivät hänen huomiotaan
+puoleensa.
+
+-- Katsokaa, katsokaa! -- kuului joukon huuto: olemme saaneet
+opritshnikin kiinni! Opritshnikkia tuodaan! Katsokaa, katsokaa!
+
+Metsästä tuli muutamia miehiä, puettuina rikkinäisiin vaatteihin ja
+varustettuina puukangilla. He toivat kanssansa sidotun Maksimin. Rosvo,
+jota hän oli lyönyt, ajoi Maksimin ratsulla. Edellä kulki Hlopko
+vihellellen ja hyppien. Haavoitettu villakoira laahustihe perässä.
+
+-- Hei, veikkoset! -- Hlopko lauleli, näpähytellen sormiaan:
+
+    "Vieraat tulivat leskein kartanoille,
+    Kirveet heiluivat yli päitten!..."
+
+Ja Hlopko heitti kuperkeikkaa, löi kämmeniinsä ja pyöri kuin hyrrä.
+
+Punatukkainen laulaja ei malttanut enää, vaan tempasi huilun ja yhtyi
+auttamaan toveria.
+
+Molemmat alkoivat hyppiä ja kiemurrella Maksimin ympärillä.
+
+-- Katsoa piruja! -- Persten sanoi Serebrjanille, -- Hepäs eivät heti
+tapa opritshnikkia, vaan kiduttavat ensin; ja minä tunnen molemmat:
+jospa nämät saisivat tehdä mielensä mukaan, niin ei nuorukaisen olisi
+hyvä olla.
+
+Opritshnikin vangitseminen tuotti tosiaan koko joukolle juhlan. He
+tahtoivat kostaa Maksimille kaiken, mitä olivat hänen tovereiltaan
+kärsineet.
+
+Heti alkoi muutamia karkean samaisia miehiä tehdä valmistuksia hänen
+surmakseen.
+
+Asetettuaan maahan neljä paalua, he kiinnittivät niihin poikkipuut ja
+naulasivat niitä.
+
+Maksim katseli kaikkea sitä rauhallisesti. Ei häntä kuolon tuskat
+hirvittäneet; vaan surullista oli heittää henkensä sidotuin käsin ja
+miekatta, kuullen ainoastaan piinaajiensa raakoja lauluja ja ilkeätä
+pilkkaa eikä sotahuutoja ja hevosten hirnuntaa.
+
+"Ennustus on pettänyt minua", hän ajatteli, "tänlaista loppua en
+kuvaillut itselleni. Vaan tapahtukoon Jumalan tahto!"
+
+Samassa hän huomasi Serebrjanin, tunsi hänet ja aikoi mennä hänen
+luokseen. Mutta punatukkainen laulaja tempasi häntä takin kauluksesta.
+
+-- Tuossa on valmis vuode, -- hän sanoi: -- päästä viitta ja nuku, vai
+mitä!
+
+-- Irrottakaa käteni, -- Maksim vastasi: -- en voi siunatakaan
+itseäni![20]
+
+Hlopko katkasi puukolla köydet, joilla Maksimin kädet olivat sidotut.
+
+-- Siunaa nyt, vaan nopeasti -- hän sanoi, ja kun Maksim oli rukoillut,
+Hlopko ja punatukkainen riistivät häneltä vaatteet ja alkoivat sitoa
+hänen käsiänsä ja jalkojaan lavan poikki puihin.
+
+Samassa Serebrjani astui esiin.
+
+-- Pojat! -- hän sanoi sellaisella äänellä, joka oli sotajoukossa
+tottunut kajahtelemaan: -- kuulkaa!
+
+Ja hänen voimakkaat sanansa levisivät läpitunkevasti pitkin joukkoa, ja,
+huolimatta melusta ja huudoista kaikuivat etäisimpienkin rosvojen
+kuultaviksi.
+
+-- Kuulkaa! -- ruhtinas jatkoi. -- Kaikkiko te tahdotte, että minä
+olisin päällikkönne? Kenties on joukossanne niitäkin, jotka eivät tahdo
+minua?
+
+-- Oh! -- huudahti joku -- ethän sinä vaan peruuta sanaasi?
+
+-- Kuulepas, älä laske meistä pilkkaa!
+
+-- Kun annetaan päällikkyys, niin ota!
+
+-- Ota arvo, kun se on kokonainen!
+
+-- Antakaa siis minulle atamanin tshekani! -- Serebrjani sanoi.
+
+-- Kas sekö! -- huudahtivat rosvot. -- No se onkin tarpeen!
+
+Ruhtinaalle annettiin Perstenin tshekani.
+
+Nikita Romanovitsh astui suoraan punatukkaisen laulajan luo.
+
+-- Päästä irti opritshnikki! -- hän sanoi.
+
+Punatukkainen katsoi häntä ihmetellen.
+
+-- Päästä heti! -- Serebrjani ankarasti toisti.
+
+-- Mitä sinä! -- punatukkainen sanoi: -- sinäkö pidät hänen puoltaan!
+Katso onko oma pääsi lujassa?
+
+-- Kirottu! -- ruhtinas karjasi: -- älä lörpöttele, kun minä käsken!
+
+Ja huimaisten tshekanillaan, hän halkasi häneltä kallon.
+
+Punatukkainen kaatui ääntäkään päästämättä.
+
+Serebrjanin käytös hämmästytti rosvoja. Mutta hän ei antanut heille
+miettimisen aikaa.
+
+-- Päästä sinä irti! -- hän sanoi Hlopkolle, kohottaen tshekanin hänen
+päänsä yli.
+
+Hlopko katsahti ruhtinasta ja riensi päästämään Maksimia.
+
+-- Pojat! -- Nikita Romanovitsh jatkoi: -- ei tämä nuori mies ole
+niitä, jotka teitä ovat loukanneet; minä tunnen hänet, hän on yhtähyvin
+opritshninan virkamies kuin tekin. Varjelkoon Jumala teitä
+koskettamasta häntä vaikkapa vaan sormella! Vaan nyt ei saa
+vitkastella, asettukaa sadottaisin joukkoihin, minä johdatan teitä.
+Serebrjaniin kova ääni, käskevä käytös ja odottamaton päättäväisyys
+tekivät valtavan vaikutuksen rosvoissa.
+
+-- Aha, -- lausuivat muutamat puoliääneen, hän ei suinkaan laske
+leikkiä!
+
+-- Siinä on oikea atamani! -- puhuivat toiset: -- hän lannistaa vaikka
+kenen.
+
+-- Hänelle pitää korvat olla auki, eikä saa lörpötellä! Katso, miten
+hän laulajan nutisti!
+
+Näin rosvot tuumiskelivat, eikä ketään haluttanut enää taputella
+Serebrjania hartioihin, tai muuten tehdä likeistä tuttavuutta hänen
+kanssaan.
+
+-- Terveeksi, ruhtinas! -- Persten supisi, katsellen kunnioittavaisesti
+Nikita Romanovitshia: -- kas, miten kovasti sinä heitä kourit! Mutta
+älä nyt anna heidän miettiä, vaan johdata heitä matkalle slobodaan
+päin, ja siellä käyköön, miten Jumala suo!
+
+Vaikea oli Serebrjanin asema. Rosvojen päällikkönä ollen hän pelasti
+Maksimin ja voitti aikaa; mutta kaikki olisi jälleen kadotettua, jos
+hän kieltäytyisi johtamasta tuota ohjatonta laumaa. Ruhtinas käänsi
+mielensä Jumalaan ja heittäysi hänen tahtonsa alle.
+
+Jo alkoivat rosvot varustautua retkelle ja keskustelivat juuri, mikä
+oli kohdannut erästä Fedjka Poddubnia, joka aamulla oli osastonsa
+kanssa lähtenyt eikä vielä ollut palannut.
+
+-- Kas siinä Fedjka! -- virkkoi joku: -- tuossa hän tulee poikineen!
+
+Poddubni oli laihanpuoleinen, roteva mies; hänen toinen silmänsä oli
+kiero, ja kasvot olivat ryppyiset.
+
+Hänen mekkonsa oli repaleissa. Hän kulki raskaasti, polvet koukussa
+niinkuin voimaton ihminen.
+
+-- Mitä? -- kysyi eräs rosvo.
+
+-- Luulen, että sattui onkeen? -- liitti toinen.
+
+-- Sattui, sattui, vaan ei meidän! -- Poddubni sanoi, istuen tulen
+ääreen. Kas, poikaseni, paljo on sydämelläni syntiä, vaan tänään, niin
+tuntuu, olen puolet myönyt.
+
+-- Kuinka niin?
+
+Poddubni käännähti toveriensa puoleen.
+
+-- Tuokaa pakana tänne, veikkoset!
+
+Tuliroviolle tuotiin sidottu, roteva mies, puettuna kirjavaan viittaan.
+Hänen muodottoman isossa päässään törötti korkea hattu, jonka reunat
+olivat alaspäin kääntyneet. Litteä nenä, ulkonevat poskipäät ja pienet
+silmät todistivat, ettei hän ollut venäläistä syntyperää.
+
+Eräs Poddubnin toveri toi esiin keihään, nuolikotelon vasamoineen,
+jotka olivat otetut vangilta.
+
+-- Tämähän on tatarilainen! -- huudahti joukko. -- Tatarilainen, --
+Poddubni toisti, -- ja minkälainen! Töintuskin tultiin hänen kanssaan
+toimeen, hän on aika poika! Ellei olisi ollut Mitka muassa, niin kyllä
+hän olisi lentänyt kynsistämme!
+
+-- Kerro, kerro! -- rosvot huusivat.
+
+-- No niin, veikkoset, aamulla me kuljimme Rjasanin tiellä, pidätimme
+kauppiaan ja aloimme nuuskia häntä; hänpäs puhuu, ei ole minulla, hän
+puhuu, mitään otettavaa, minä, hän sanoo, tulen Rjasanista,
+tatarilaiset olivat vallanneet kaiken tien ja ryöstivät minut
+typötyhjäksi, eikä minulla nyt ole, millä voisin Moskovaan asti
+laahustaa.
+
+-- Kas roistoja! -- sanoi eräs joukosta.
+
+-- Mitäs teitte kauppiaalle? -- kysyi toinen.
+
+-- Annoimme hänelle riunan[21] matka-avuksi ja laskimme hänet menemään,
+-- Poddubni vastasi. -- Samassa kohtasimme talonpojan, hän kertoi, että
+tatarilaiset vielä eilen olivat hyökänneet kylään ja polttaneet kaiken.
+Pian me itsekin näimme saman sekasorron: me laskimme vähintäinkin
+tuhannen hevosta. Ja siellä kulki talonpoikia akkoineen ja lapsineen
+ulvoen ja huutaen: meidänkin kylämme polttivat tatarilaiset,
+ryöstivätpä kirkonkin, raastivat pyhäin kuvat ja tekivät messupuvuista
+hevosloimia...
+
+-- Voi, noita roistoja! -- rosvot kirkasivat: -- kuinka heitä, piruja,
+vielä maa kantaa?
+
+-- Papin, -- Poddubni lisäsi, -- he sitoivat hevosen häntään...
+
+-- Papin? Ja eikö heitä, koiran poikia, salama tappanut!
+
+-- Jumala nähköön!
+
+-- Eikö Venäjän miehellä ole sitten kättä kirottua tataria vastaan!
+
+-- Sepä se, että käsiä on vähän! Kaikki rykmentit ovat hajallaan; on
+jäljellä ainoastaan talonpoikia, akkoja ja ukkoja, ja pakanoille onkin
+se mieluista, ettei ole sotaväkeä, joka heille antaisi kelpolailla!
+
+-- Oh kyllä minä heille näyttäisin.
+
+-- Niin minäkin!
+
+-- Mutta miten saitte pakanan kynsiinne?
+
+-- No niin. Kuulemme tieltä kavioin kapsetta. Minä puhun pojille:
+kätkeykäämme, sanon, pensastoihin, katsokaamme, kuka se on, joka
+kulkee? Kätköstämme huomaamme, kun ajaa nelistäen noin kolmekymmentä
+miestä, kummalliset hatut heillä oli ja piikit, joutset nuolineen.
+Veikkoset, puhelen, kas tuossa on niitä riivattuja! Paha vaan, että
+meitä on näin vähän, muuten saattaisimme tapella! Yhtäkkiä putosi
+eräältä säkki maahan. Hän ryömi alas hevosen selästä nostaakseen säkkiä
+ja pannakseen sitä tarakkaan, vaan hänen toverinsa jatkoivat sillä
+aikaa matkaansa. Veikkoset, minä sanon, hyökkäämmekö hänen kimppuunsa.
+No, pojat, nyt jäljessäni kaikki! Näin sanottuani heittäysimme kaikin
+tatarin niskaan. Mutta mihin! Hän kun vaan liikahutti hartioitaan, --
+niin silloin me kaikki lensimme nurinniskoin. Kun uudestaan yritimme,
+niin asia oli sama. Silloin Mitka puhelee: tehkää tilaa, veikkoseni,
+hän sanoo, älkää häiritkö minua! Me annoimme tilaa hänelle ja hän
+tempasi piikin tatarilta, otti häntä niskasta kiinni ja painoi maahan.
+Sitten me panimme rukkasen hänen suuhunsa ja sidoimme hänet kuin
+pässin.
+
+-- Katsos Mitkaa! -- virkkivät rosvot.
+
+-- Niin, hän kaataa vaikka härän kumoon sarvesta! -- Poddubni
+huomautti.
+
+-- Kuules Mitkä! -- kysyi joku: -- kaadatko sinä härän?
+
+-- Miksi niin! -- Mitka vastasi, etääntyen syrjemmäksi, haluamatta
+jatkaa keskustelua.
+
+-- Mitäs tatarin säkissä oli? -- Hlopko kysyi.
+
+-- Katsokaa poikaset!
+
+Poddubni aukasi säkin ja otti siitä kappaleen messupukua,
+kallisarvoisen alttarikaapin,[22] pari kolme panagiaa[23] ja kultaisen
+ristin.
+
+-- Voi, sitä koiraa! -- huudahti koko joukko: -- siis hänkin on ollut
+kirkkoa ryöstämässä!
+
+Serebrjani käytti hyödykseen rosvojen kiivastumista.
+
+-- Pojat! -- hän sanoi: -- näettekö, kuinka kirotut tatarit herjaavat
+Kristuksen uskoa? Näettekö, kuinka pakanat tahtovat pyhän Venäjän
+turmioon syöstä? Näinköhän me, pojat, olemme tulleet pakanoiksi?
+Annammeko me häväistä pyhäin kuvat? Sallimmeko pakanain polttaa Venäjän
+kyliä ja repiä veljiämme?
+
+Sekava nurina kulki pitkin joukkoa.
+
+-- Pojat, -- Nikita Romanovitsh jatkoi, -- kuka meistä ei ole velkaa
+Jumalalle synneistämme! Niin maksakaamme nyt velkamme ja ansaitkaamme
+itsellemme armo Jumalalta, hyökätkäämme kaikki, niin paljon kuin meitä
+on, kirkon ja Venäjän maan vihollisia vastaan!
+
+Serebrjanin sanat tekivät joukkoon väkevän vaikutuksen. Miehuullinen
+puhe pisti terävästi monen paatuneesen sydämmeen, monessa pörhöisessä
+rinnassa leimahti isänmaanrakkauden tuli. Vanhat rosvot pudistelivat
+päitään, nuoret katselivat toisiaan. Kovat huudot kaikuivat yleisen
+puheen yli.
+
+-- Mitä! -- sanoi eräs: -- näinköhän sopii jättää Herran temppeleitä
+häväistäviksi!
+
+-- Ei sovi, ei! lisäsi toinen.
+
+-- Kahta kuolemaa ei ole, yhtä ei voi välttää! -- virkkoi kolmas: --
+parempi kuolla kentällä kuin hirsipuussa!
+
+-- Se on totta! -- lausui muuan vanha rosvo: -- taistelukentällä on
+kuolemakin kaunis!
+
+-- Oli miten oli! -- sanoi muuan nuori hurjapää, astuen esiin: -- en
+tiedä mitä toiset, vaan tatareja vastaan menen!
+
+-- Ja minä! ja minä! ja minä! -- huudahti moni.
+
+-- Teistä sanotaan, -- Serebrjani pitkitti, -- että te olette Jumalan
+unhottaneet, ja ettei teihin ole jäänyt sielua eikä omaatuntoa. Siis
+näyttäkää nyt, että ihmiset valehtelevat ja että teillä on sielu ja
+omatunto. Näyttäkää, että jos on kysymyksessä Venäjän ja uskon puolesta
+taisteleminen, tekin yhtä uljaasti kuin sotaväki ja opritshnikit teette
+velvollisuutenne.
+
+-- Teemme niin! teemme! huusivat kaikki rosvot yhteen suuhun.
+
+-- Emme salli pakanain häväistä pyhää Venäjän valtakuntaa!
+
+-- Me hyökkäämme uskottomia vastaan!
+
+-- Johdata meitä tatarilaisten kimppuun!
+
+-- Johdata meitä, johdata! Taistelemme pyhän uskon puolesta!
+
+-- Pojat! ruhtinas sanoi: -- ja jos me lyömme uskottomat, niin tsaari
+huomaa, ettemme ole opritshnikkejä huonommat, ja hän antaa vikamme
+anteeksi ja sanoo: en enää tarvitse opritshninaa, onhan minulla ilman
+sitäkin uskollisia ja hyviä palvelijoita!
+
+-- Ehkä hän niin sanoo, -- rosvot huudahtivat, -- kun vaan me
+palvelemme häntä, pannen päämme alttiiksi!
+
+-- Enhän minä niin halusta ominpäin ryöväriksi ruvennut; -- virkkoi
+eräs.
+
+-- No enpä suinkaan minäkään! -- jatkoi toinen.
+
+-- Kuolkaamme siis, jos tarve vaatii, Venäjän puolesta! -- ruhtinas
+sanoi.
+
+-- Kuolkaamme siis! -- rosvot säestivät.
+
+-- Eikö me, pojat, -- Serebrjani pitkitti, -- jos Venäjän vihollisia
+vastaan tappelemme, juoda venäläisen tsaarin malja!
+
+-- Juodaan!
+
+-- Ottakaa maljanne ja tuokaa minullekin lasi!
+
+Ruhtinaalle tuotiin lasi; kaikki rosvot täyttivät maljansa.
+
+-- Siis eläköön terveenä koko Venäjän maan suuri hallitsija, tsaarimme
+Iivana Vasiljevitsh! -- Serebrjani lausui.
+
+-- Eläköön tsaari! -- rosvot toistivat.
+
+-- Ja eläköön Venäjän maa! -- lausui Serebrjani.
+
+-- Eläköön Venäjän maa! -- rosvot toistivat.
+
+-- Ja sortukoot kaikki pyhän Venäjän ja oikeauskoisen kristinopin
+viholliset! -- ruhtinas jatkoi.
+
+-- Ja sortukoot tatarit! Sortukoot Venäläisen uskon vastustajat! --
+rosvot huusivat kilvassa.
+
+-- Johdata meitä tatareja vastaan! Missä ovat nuot pakanat, jotka
+meidän kirkkojamme polttavat?
+
+-- Vie meitä sinne, -- kaikui joka taholta.
+
+-- Tuleen tuo tatarilainen! -- kirkasi joku.
+
+-- Hän tuleen! Liekkeihin! -- lisäsivät toiset.
+
+-- Hiljaa, pojat! -- Serebrjani sanoi: -- tutkikaamme ensin häntä.
+Vastaa, -- ruhtinas sanoi, kääntyen tattarilaiseen, -- paljoko teitä
+on? Missä on teidän asemanne?
+
+Tatarilainen ilmoitti merkillä, ettei muka ymmärtänyt.
+
+-- Odota, ruhtinas, -- Poddubni sanoi: -- me irrotamme hänen kielensä.
+Annappas, Hlopko, kekäle. Niin. No, puhutko?
+
+-- Puhun, isäkulta! -- tatarilainen tulen polttamana kirkasi.
+
+-- Paljoko teitä on?
+
+-- Paljo, isäkulta, paljo!
+
+-- Kuinka paljon?
+
+-- Kymmenen tuhatta, isäkulta, tänään on kymmenen tuhatta, vaan
+huomiseen on tullut satatuhatta!
+
+-- Siis te olette vaan etujoukkoja! Kuka johtaa teitä?
+
+-- Khaani toi!
+
+-- Itsekö khaani?
+
+-- Ei itse! Khaani tulee huomenna; nyt tuli Shirinskin ruhtinas,
+Shikmat!
+
+-- Missä hänen asemansa on?
+
+Tatarilainen ei taaskaan ollut ymmärtävinään.
+
+-- Kekäle tänne, Hlopko! -- Poddubni karjasi.
+
+-- Lähellä on asema, isäkulta, lähellä! -- tatarilainen kiirehti
+vastaamaan: -- ei etäämmällä kuin kymmenen virstan päässä.
+
+-- Näytä tietä! -- Serebrjani käski.
+
+-- En osaa, isäkulta! En voi nyt nähdä tietä. Huomenna voin, isäkulta!
+
+Poddubni nosti tulisen kekäleen tatarilaisen sidottuja käsiä kohti.
+
+-- Löydätkö tien?
+
+-- Löysin, isäkulta, löysin!
+
+-- Hyvä, -- Serebrjani virkkoi, -- syökää nyt, veikkoset, syöttäkää
+tatarilaistakin ja sitten lähdetään. Näytämme viholliselle, mitä
+merkitsee venäläinen voima!
+
+
+
+
+XXV Luku.
+
+Valmistus taisteluun.
+
+
+Joukossa alkoi sellainen liike, juoksu ja huuto, ett'ei Maksim
+ennättänyt edes kiittääkään Serebrjania. Kun vihdoin rosvot olivat
+järjestyneet ja lähteneet liikkeille metsästä, niin Maksim, jolle
+annettiin hevonen ja aseet takasin, ajoi ruhtinaan rinnalla.
+
+-- Nikita Romanovitsh, -- hän lausui -- maksoit, maksoit sinä tänään
+minulle siitä karhusta!
+
+-- No mitäpä, Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani vastasi, -- siksihän
+elämmekin maailmassa, että autamme toisiamme!
+
+-- Ruhtinas, Persten tarttui puheesen, ratsastaessaan hänkin
+Serebrjanin sivulla, katsellessani sinua ajattelin: voi, ettei häntä
+saa nähdä eräs nuorimies, joka jäi minusta Volgan rannoille. Vaikka
+onkin hän halpa-arvoinen, minun vertaiseni, niin pitäisit sinä hänestä,
+ruhtinas, ja hänkin sinusta! En tahdo sinua sillä loukata, vaan niin te
+olette yhdenlaiset luonteeltanne. Kuin sinä puhuit pyhästä Venäjästä,
+silloin silmäsi leimusivat, ja minäkin muistin Jermak Timofejitshin.
+Kovin hän rakastaa syntymämaataan, vaikka onkin rosvo. Usein hän
+jutteli minulle, kuinka omatunto vaatii häntä tekemään kotimaalle
+palvelusta. Oi, jospa hän nyt olisi mukana taistelussa tatarilaisia
+vastaan. Hän yksin vastaisi sataa. Kun hän huutaa: pojat, perässäni!
+niin, tuntuu siltä, kuin itsekin kasvaisit, tulisit voimakkaammaksi,
+niin ettei mikään näyttäisi voivan sinua enää estää, ja kaikki vaan
+ympärilläsi sortuisi. Totta tosiaan olet sinä hänen kaltaisensa, Nikita
+Romanovitsh, en loukata sillä tahdo!
+
+Persten vaipui ajatuksiinsa. Serebrjani ajoi verkalleen, katsellen
+tummaan etäisyyteen. Maksim oli ääneti. Sekavasti kumahtelivat rosvoin
+askeleet maantiellä, tähtikirkas yö hiljalleen vetäytyi uinailevan maan
+yli. Kauvan kulki joukko tatarin johdattamaan suuntaan, jolloin tätä
+Hlopkon ja Poddubnin miekat virkistivät.
+
+Äkkiä kuului etäältä kummallisia merkitseviä ääniä.
+
+Ei se ollut ihmisen, ei jahtitorven, eikä guslain ääntä, vaan ikäänkuin
+tuulen suhinaa kahilassa, jos ruoko voisi helistä kuin lasi tai
+soittokalun kielet.
+
+-- Mitä se on? -- Nikita Romanovitsh kysyi, seisauttaen hevosensa.
+
+Persten otti hatun päästänsä ja laskeutui kuuntelemaan maata vasten.
+
+-- Odota, ruhtinas, annas kun kuuntelen! Ääni kuului selvästi ja
+alakuloisesti, milloin hopealta helähtäen, milloin humisevan metsän
+kaltaisesti suhisten, -- äkkiä se vaikeni, ikäänkuin aavikkotuulen
+puuskauksesta.
+
+-- Jopa lakkasi! -- Persten sanoi nauraen... Kas, minkälainen rinta
+sillä on! Luulenpa, että hän puhalsi puolen tuntia henkeä vetämättä!
+
+-- Mikä se oli? -- ruhtinas kysyi.
+
+-- Tshebusga! -- Persten vastasi. -- Se on heillä sama kuin meillä
+jahtitorvi. Saattavat olla bashkireja. Ehkä siellä on eri joukko
+khaanineen, sekä kasanilaisia ja astrakanilaisia ynnä kaikellaista
+muuta roskaväkeä. Kuules, taas he alkoivat soitella.
+
+Etäällä kuului ikäänkuin uusi tuulen puuska, joka muuttui
+pitkällisiksi, surullisen vienoiksi säveliksi, ja hetken perästä se
+loppui katkonaisesti kuin hevosen hirnunta.
+
+-- Aha! -- Persten lausui: -- tämä sävel olikin lyhempi, kenties hän,
+koiranpentu, oli tukehtua!
+
+Mutta samassa kajahtivat uudet äänet, paljoa selvempinä. Oli kuin suuri
+joukko kelloja olisi lakkaamatta soinut.
+
+-- Kas siinä on kurkkua! -- Persten sanoi. -- Etäältä saat miettiä,
+mitä he tekevät. Kuka heistä hiiden penikoista selvän otti!
+
+Surulliset, alakuloiset sävelet muuttuivat iloisiksi, mutta ei siinä
+ollut venäläistä surullisuutta eikä venäläistä reippautta. Samalla
+kaikui paimentolaiskansan tapaista outoa ylellisyyttä, hevoslaumain
+riehuntaa, uljaita rynnäköltä, muuttoja paikasta toiseen ja ikävää
+tuntemattomaan muinaiseen synnyinmaahan.
+
+-- Ruhtinas, -- Persten sanoi, -- heidän asemansa saattaa olla likellä;
+luulenpa, että tämän mäen takaa näemme tuletkin. Annapas minun mennä
+tarkastamaan, miten on laita; minulle on se työ tuttua, kyllä minä
+heitä Volgan varsilla usein kohtasin, vaan sillä aikaa sinä ja pojat
+saatte huoahtaa ja tuumiskella.
+
+-- Mene Jumalan kanssa, -- ruhtinas vastasi, ja Persten hyppäsi hevosen
+seljästä sekä katosi pimeään.
+
+Rosvot virkistivät itseään, tarkastivat aseitaan ja istuivat maahan,
+ollen kuitenkin taistelujärjestyksessä. Syvä hiljaisuus vallitsi
+joukossa. Kaikki älysivät aljettavan tehtävän tärkeyden ja hiljaisen
+kuuliaisuuden välttämättömyyden. Sillä aikaa kuului niinkuin ennenkin
+tshebusgan äänet. Kuu ja tähdet valaisivat kenttää, kaikki oli tyventä
+ja juhlallista, ja joskus harvoin vieno tuulen löyhkä liehautti
+kahilaa.
+
+Kului tunnin aika! Persten ei vielä palannut. Ruhtinas alkoi jo
+menettää kärsivällisyyttään, mutta samassa, parin askelen päässä
+hänestä, kohosi ruohostosta mies. Nikita Romanovitsh tarttui
+miekkaansa.
+
+-- Hiljaa, ruhtinas, minähän se olen! -- Persten nauraen huudahti. --
+Juuri näin minä hiivin tatarienkin luo, kaikki tarkastelin; nyt tunnen
+heidän asemansa paremmin kuin oman asuntoni. Jos suvaitset, ruhtinas,
+niin otan kymmenen miestä, säikytän hevoset ja hämmennän tatarilaiset;
+vaan sinä sillä aikaa, jos suostut, hyökkäät heidän päällensä kahdelta
+taholta, lujasti huutaen ja kirkuen, ja minä olen vaikka tatari,
+joll'emme ja'a heitä kahtia! Tätä minä sanon vaan alkajaisiksi; öinen
+työ pelkää mestaria; ja kun aurinko nousee, niin sinä käsket, ruhtinas,
+ja me ainoastaan tottelemme!
+
+Serebrjani tunsi Perstenin kekseliäisyyden ja älyn ja salli hänen
+menetellä, niinkuin tahtoi.
+
+-- Pojat, -- Persten sanoi rosvoille, -- me olemme vähän keskenämme
+jankutelleet, vaan joka vanhoja muistelee, siltä siima pois! Onko
+joukossanne kymmenen uskaliasta miestä, jotka tahtoisivat tulla
+kanssani tatarien leirille?
+
+-- Valitse ken hyvänsä -- rosvot vastasivat, -- me olemme kaikki
+valmiita.
+
+-- Kiitoksia pojat, koskapa pidätte minua arvossa, niin otan teistä
+seuraavat: tule esiin, Poddubni, ja sinä, Hlopko, ja sinä, Djamel, ja
+sinä, Lejesnikov, ja sinä, Rjesheto, ja Stepka ja Mishka, Scestoper ja
+Nakovalnja ja Sarantsha! Minkäs sinä, Mitka, ryömit? Sinua en kutsunut,
+ole sinä ruhtinaan kanssa, et ole meidän toimeemme sopiva. Ottakaa
+pojat pois miekkanne, niiden kanssa ei ole mukava ryömiä; riittäähän
+meille puukotkin. Vaan kuulkaa, pojat, sanaani, ilman minua ei
+askeltakaan. Jokaisen täytyy tehdä, mitä käsken, muuten minä annan
+niin, että tuntuu.
+
+-- Hyvä, hyvä, -- Perstenin valitsemat vastasivat: -- miten käsket,
+siten teemmekin. Kun on pyhä toimi kysymyksessä, niin emme mutkittele.
+
+-- Näetkö, ruhtinas, tuota mäen rinnettä? -- atamani jatkoi. -- Kun
+saavut sinne, niin näette heidän tulensa. Vaan minun neuvoni on, --
+että odotatte mäen rinteellä, kunnes kuulette minun vihellykseni. Ja
+kun minä säikytän hevoset, niin vihellys ja huutokin kuuluvat, ja
+silloin on teidän aika hyökätä pakanoita vastaan. Silloin he joutuvat
+pihtiin. Hevoset ovat jo kadonneet; toisella sivulla olemme me, ja
+toisella on joki ynnä suo.
+
+Ruhtinas lupasi tehdä aivan Perstenin tuuman mukaan.
+
+Sitten atamani meni kymmenen uskalikon kera tshebusgan ääntä kohti,
+pian he katosivat ruohikkoon. Joku olisi luullut heidän menneen
+piiloon; mutta tarkka silmä olisi huomannut ruohikon värjähtelemistä,
+joka ei syntynyt tuulesta, sillä sen suunta olikin toisaalle.
+
+Puolen tunnin kuluttua oli Persten jo toverineen lähellä tatarien
+telttoja.
+
+Maaten ruohostossa, Persten kohotti päätään.
+
+Noin viidenkymmenen askelen päässä hänen edessään paloi rovio, se
+valaisi muutamia bashkiireja, jotka istuivat sen ympärillä, jalat
+allansa. Kuka heistä oli puettuna kirjavaan päällysnuttuun, kuka
+lammasnahka-turkkeihin, kuka rikkinäiseen kamelinnahka-viittaan. Maahan
+pistetyt piikit töröttivät heidän sivullaan ja loivat pitkät varjonsa
+aina Perstenin luo asti. Muutaman tuhannen suuruinen hevoslauma, joka
+oli uskottu bashkiirein vahdittavaksi, söi lähellä ruohostoa. Toiset
+tulet noin sadan askeleen päässä valaisivat lukemattomia huopatelttejä.
+
+Bashkiirit eivät tarkkaan vartioinneet laumaansa. Olivathan he tulleet
+Volgalta Rjasaniin asti, kohtaamatta mitään vastarintaa; he tiesivät
+meidän joukkojemme olevan hajallaan eivätkä siis odottaneet itselleen
+vihollista; ja susista, he arvelivat, varjelemme itsemme tshebusgalla
+ja meluamisella. Ja neljä heistä, asetettuaan pitkien ruokopillien päät
+ylähampaitaan vastaan, puhalsivat niin paljon, kuin jaksoivat, niihin
+näpähytellen sormillaan, kunnes hengästyivät. Toiset säestivät heitä
+kirkunallaan, ja tuli valaisi heidän kulmikkaita kasvojaan, jotka
+olivat siniset kovasta ponnistuksesta.
+
+Muutaman minuutin Persten ihaili tätä näkyä, itsekseen miettien,
+hyppäisikö heti puukkoineen bashkiirien kimppuun, antamatta heidän
+havahtaakaan, ja tappaisiko heidät viimeiseen mieheen? Vai
+karkottaisiko ensin hevoset ja sitten vasta rupeaisi taisteluun?
+
+Molemmatkin tuntuivat sopivilta. "Kas, mikä lauma, hän ajatteli,
+pidättäen hengitystään, jos viisaasti ymmärtää sen pelottaa, niin se
+polkee ja murtaa kaikki teltit; semmoisen melun se nostaa, ett'eivät
+tunne omia miehiänsä. Ja kas nämä hiiden penikat istuvat mukavasti,
+riivatun mukavasti! Kas kuinka he mässäävät; voisihan heidän tykönsä
+kahdenkin askeleen päähän hiipiä!"
+
+Ja kovasti halutti atamania päästä bashkiirein niskaan.
+
+-- Rjesheto, -- hän kuiskasi vieressään kätkeyvälle toverilleen: --
+eihän sinun kurkkuasi kangertele? Osaatko viheltää?
+
+-- Etkö sinä? -- Rjesheto vastasi hiljaa.
+
+-- Minun on vähän kurkkuni sorruksissa.
+
+-- No kyllä minä vihellän. Onko jo aika.
+
+-- Odota; liian aikaista on. Ryömi tuonne, niin kauvas kuin voit
+lähestyä laumaa, mene niin lähelle, ett'eivät hevoset juuri huomaa
+sinua; ja heti kun alkavat sieraimillaan nuuskia, silloin vinkase ja
+karjase aina lujemmin, aja sitten ne suoraan telttejä kohden.
+
+Rjesheto nyykäytti päätään ja katosi ruohostoon.
+
+-- No; veikkoset, -- Persten kuiskasi toisille tovereilleen: --
+ryömikää perässäni pakanoita kohden, vaan kulkekaa varovasti.
+Katsokaas, heitä on kaikkiaan parikymmentä miestä, ja meitä yhdeksän;
+jokaista kohtaan tulee teille kaksi, vaan minä otan osakseni neljä. Kun
+kuulette Rjesheton viheltävän, niin huutakaa kovasti yht'aikaa ja
+sitten suoraa päätä heidän niskaansa. Oletteko valmiit?
+
+-- Olemme! -- rosvot vastasivat hiljaa. Atamani veti henkeä, asetti
+itsensä kuntoon ja alkoi hiljalleen kiskoa vyöltään pitkää puukkoansa.
+
+
+
+
+XXVI Luku.
+
+Veljeys.
+
+
+Sillä aikaa kun tämä tapahtui tatarien läheisyydessä, Serebrjani puolen
+virstan päässä malttamattomana odotti määrättyä merkkiä.
+
+-- Ruhtinas, -- Maksim, joka ei koko aikana ollut lähtenyt hänen
+luotaan, virkkoi hänelle, -- ei enää tarvitse kauvan odottaa, kun
+taistelu alkaa; kun aurinko nousee, niin moni meistä ei ole enää elossa,
+mutta minua haluttaisi pyytää sinua...
+
+-- Mitä, Maksim Grigoritsh?
+
+-- Seikka ei ole vaikea; vaan minä en tiedä kuinka sinulle sanoisin,
+omatuntoni...
+
+-- Sano, Maksim Grigoritsh, ehkä on se mahdollista!
+
+-- Näetpäs, ruhtinas, minä sanon sinulle kaiken totuuden. Minä läksin
+slobodasta salaa vastoin isäni tahtoa ja äitini tietämättä.
+Sietämättömäksi kävi oloni opritshninassa; sellainen kauhu minut
+valtasi, että olisin mennyt vaikka veteen. Huomaa, ruhtinas, minä olen
+isän ja äidin ainoa poika, koskaan ei ole minulla ollut veljeä. Kun
+neitsyt Marian juhlana[24] tulin kahdentoista vuotiseksi, niin siitä
+ajasta, uskotko, en kenenkään kanssa vaihtanut hyvää sanaa. Elin heidän
+joukossaan aivan yksinäni, kukaan ei ollut toverinani, kaikki olivat
+vieraita. Jokainen vaan ajatteli, miten saisi toisen syöstyksi
+onnettomuuteen, tullakseen itse suosioon. Ei ollut päivää ell'ei
+kidutuksia ja rangaistuksia. Kansaa ajettiin pahemmin kuin ryöväriä
+vaikka kirkostakin. Miten saisivat rahaa ja omaisuutta, eivät
+katsoneet, vaikka koko Venäjä sortuisi! Tsaari on niin julma, sanovat,
+vaan eihän hän juuri milloinkaan totuutta kuule; tuskinpa yksikään
+kieli kääntyi totta puhumaan! Kaikki häntä vaan mielistelevät mairitella.
+Uskotko, ruhtinas, kun minä sain nähdä sinut, niin sydämmeni tuli
+iloiseksi, ikäänkuin sukulaiseni olisin kohdannut! En vielä tiennyt,
+ken sinä olit, vaan heti miellyin sinuun, ei sinun silmäsikään katsele
+niinkuin heidän, ja puheellasi on toinen sointi. Onhan Godunovkin
+parempi kuin toiset, vaan ei hän kaikissa ole semmoinen kuin sinä. Minä
+katselin sinua, kun aseetonna seisoit karhua vastapäätä; kun Basmanov
+tuon bojarin myrkytyksen jälkeen toi sinulle viinimaljan; kun sinä
+vietiin mestauslavalle; kun tänään puhuit rosvojen kanssa. Silloin outo
+tunne veti minua puoleesi, olisinpa heittäytynyt kaulaasi! Älä
+ihmettele, ruhtinas, tyhmää puhettani -- Maksim lisäsi, luoden silmänsä
+alas, -- en tunkeudu ystävyyteesi, tiedänhän ken sinä olet ja mikä
+minä; vaan mitäs minä voin tehdä, kun en saata sanojani pidättää,
+itsestään ne tunkevat ilmi, sydänkin samoin kiintyy sinuun!
+
+-- Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani lausui ja tarttui voimakkaasti
+hänen käteensä, -- ja sinäkin olit minusta kuin oma veli!
+
+-- Kiitos, ruhtinas, kiitos! Koska se niin on, niin salli minun
+kerrassaan sanoa, mitä on sydämelläni. Sinä, minä huomaan sen, et
+halveksi minua. Suo minun, ruhtinas, nyt ennen taistelua, vanhan
+kristillisen tavan mukaan, tehdä veljeyden liitto kanssasi! Sehän minun
+pyyntöni onkin; älä suutu siitä, ruhtinas. Jos tietäisin varmaan, että
+meillä vielä on pitkä aika yhdessä elää, niin en sinua pyytäisi;
+tietäisin, ettei sinun olisi sopivaa olla minun nimi-veljenäni: vaan
+nyt...
+
+-- Älä vihoita Jumalaa, Maksim Grigoritsh, Serebrjani keskeytti hänet;
+mikset sinä voisi olla veljeni? Tiedän kyllä, että minun sukuni on
+kunniallisempi kuin sinun, vaan tässä, tatarien edessä, aukealla
+kentällä, olemme yhden arvoiset, Maksim Grigoritsh, ja kaikkialla
+olemme saman arvoiset Jumalan edessä, vaan emme ihmisten. Tehkäämme
+veljeyden liitto, Maksim Grigoritsh!
+
+Ja ruhtinas otti itseltään ristin koreine, kultaisine vitjoineen ja
+antoi sen Maksimille.
+
+Samoin Maksim otti kaulastaan yksinkertaisen, vaskiketjuisen ristin,
+jota silkkinen rihma kannatti, suuteli sitä ja risti silmiänsä.
+
+-- Ota tämä, Nikita Romanovitsh, sen on äitini siunannut, silloin, kun
+vielä olimme köyhiä ihmisiä, silloin kun emme vielä olleet Iivana
+Vasiljevitshin suosiossa. Säilytä sitä, se on minulle kallein kaikista.
+
+Sitten molemmat vielä kerran ristivät itseänsä ja, vaihdettuaan ristit,
+syleilivät toisiansa.
+
+Maksim oli ihastuksissaan.
+
+-- Nyt, -- hän iloisesti virkkoi, -- olet veljeni, Nikita Romanovitsh!
+Mitä ikinä tapahtuisi, niin sinusta en erkane; ken on sinunkin
+ystäväsi, se on minunkin, ken on sinun vihamiehesi, on minunkin,
+rakastan sinun rakkaudellasi, vihaan vihallasi ja ajattelen sinun
+ajatuksellasi! Nyt on minun kuollakin hupaisempi, ja elämäkään ei ole
+niin katkeraa; on joku, jonka kanssa voi elää, jonka tähden kuolla!
+
+-- Maksim, -- Serebrjani sanoi syvästi liikutettuna -- Jumala näkee,
+että minäkin kaikesta sydämestäni tulin veljeksesi; kuolemaan asti en
+tahdo sinusta erota.
+
+-- Kiitos, kiitos, Nikita Romanovitsh, ei meidän tarvitsekaan eritä! --
+Jos Jumala suo meidän yhdessä elää, niin ajattelemme ja mietimme
+yhdessä, mitä vaikutamme isänmaan hyväksi, miten palvelemme pyhää
+Venäjän maata? Niin ei saata olla, että kaikki on Venäjällä niin
+muuttunut, ettemme voi muuta kuin opritshnikkeinä tsaaria palvella!
+
+Maksim puhui sangen innokkaasti, mutta äkkiä hän lakkasi ja tarttui
+Serebrjanin käteen.
+
+Läpitunkeva vihellys kuului etäältä. Ilma ikäänkuin vavahti, maa alkoi
+täristä, huudot ja selittämätön kohina kuului tatarilaisten leiristä,
+ja joukko hevosia, harjat pystyssä, nelisti Serebrjanin ja Maksimin
+sivutse.
+
+-- Aika on -- Serebrjani sanoi, istuutuen satulaan, ja veti miekkansa
+ulos: -- kuulkaa minua, ei saa sotkeutua joukkoihin eikä hajaantua
+erilleen, vaan jokainen tuntekoon paikkansa. Jumalan kanssa jäljessäni!
+
+Rosvot hypähtivät ylös maasta.
+
+-- Aika on, aika on! -- kajahteli joka taholta; -- ruhtinasta
+totelkaamme!
+
+Ja koko joukko liikkui Serebrjanin jäljessä ja kulki kummun poikki,
+joka heitä esti näkemästä vihollisten tulelle asti.
+
+Silloin uusi, odottamaton näky hämmästytti heitä.
+
+Suoraan tatarilaiselta leiriltä liekehti aholla tuli, ja sen
+kummalliset muodot, yhäti leveten ja kiemurrellen, ryömivät yhä
+likemmäksi leiriä.
+
+-- Kas Persteniä! -- rosvot huudahtivat: -- ja meikäläiset! Hepäs ovat
+sytyttäneet ahon tuleen ja laskeneet liekit tuulen mukaan, suoraan
+pakanoita vastaan.
+
+Tuli levisi äärettömän nopeasti, koko aho leirin oikealta puolen
+muuttui tuliseksi mereksi, ja pian sen laineet nielivät äärimmäiset
+teltat ja valaisivat leirin, joka näytti poltetulta muurahaispesältä.
+
+Tatarilaiset, jotka tulesta pelastuivat, syöksyivät ilman järjestystä
+rosvoja vastaan.
+
+-- Heidän kimppuunsa pojat! -- Serebrjani karjasi -- syöskää he veteen,
+ajakaa tuleen!
+
+Ystävällinen huuto vastasi ruhtinaalle, rosvot hyökkäsivät tatareja
+vastaan ja teurastus alkoi -- -- --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Auringon noustua taistelu vielä jatkui, mutta kenttä oli kuolleiden
+tatarien peittämä.
+
+Toiselta puolen tulen, toiselta taas -- Serebrjanin joukon ahdistamat
+viholliset eivät ehtineet järjestyä, ja he joutuivat joen liejuisille
+rannoille, minne moni hukkui. Toiset menehtyivät tuleen, taikka
+tukehtuivat savuun. Peljästyneet hevoslaumat heti alussa syöksyivät
+asemaa vastaan, murskaten teltat ja saattivat tatarit sellaiseen
+sekasortoon, ett'eivät he tunteneet omaisiaan, vaan alkoivat keskenään
+taistella, luullen vihollisia vastustavansa. Yksi osa ennätti tunkeutua
+tulen kautta ja hajosi epäjärjestyksessä sinne tänne pitkin aavikkoa.
+Toinen, itse Shirinskin ruhtinaan Shikmatin vaivalla kokooma joukkio ui
+yli joen ja järjestyi toisella rannalla. Tuhansittain nuolia suhahteli
+sieltä riemuitsevia venäläisiä vastaan. Rosvot, joilla ei ollut
+ampuma-aseita, nähdessään vihollisillaan niitä, eivät kestäneet sitä ja
+hämmentyivät, kun vielä vajottava joki vihollisia suojeli.
+
+Turhaan Serebrjani pyytäen ja uhaten koetti rohkaista miehiään. Jo
+tatarien rivit, nuolten suojassa, alkoivat takaisin uida joen poikki,
+uhaten hyökätä Serebrjanin selkään, kuin samassa Persten ilmestyi
+ruhtinaan sivulle. Hänen tumma naamansa hehkui, paitansa oli revitty,
+ja puukostansa valui verta.
+
+-- Olkaa alallanne, ystävät! -- seiskaa, kirkkaat haukkaseni! hän
+huudahti rosvoille: -- vai onko silmänne soentuneet? Ettekö näe, meille
+tulee apua?
+
+Tosiaankin liikkui vastaisella rannalla sotajoukko
+taistelujärjestyksessä; sen keihäät ja pertuskat kimaltelivat nousevan
+auringon säteistä.
+
+-- Tatarejahan ne ovat! -- lausui eräs.
+
+-- Itse sinä tatari olet! -- Persten ärjäsi arvelematta. -- Kuka olisi
+nähnyt tatarien jalkaisin kulkevan? Etkö näe tuota, joka on joukon
+etunenässä harmaan hevosen seljässä? Onko hänellä tatarilainen
+haarniska.
+
+-- Oikeauskoiset tulevat! -- kajahti rosvojen keskellä: -- seiskaa
+veikkoset, oikeauskoiset tulevat meille avuksi!
+
+-- Kas, ruhtinas, -- Persten virkkoi, -- he, hiidenpenikat, eivät ammu
+enää niin tiheään, se tietää, että he ovat huomanneet, mistä on
+kysymys! Ja kun tuo joukko ryntää heitä vastaan, niin minä näytän
+kahlauspaikan, menemme ylitse ja hyökkäämme sivulta heidän päällensä!
+
+Apujoukko läheni yhä likemmäksi, ja jo voi melkein erottaa sen aseet ja
+vaatteuksen, joka oli lähes yhtä kirjava kuin rosvojenkin. Soturein
+päiden yllä heilui kankia, töyhtöjä ja piikkiä. He näyttivät hätä pikaa
+asestetuilta talonpojilta, ja eturiveissä olevilla olikin vaan
+samanlaiset viitat, he kantoivat pertuskoita ja peitsiä. Samassa
+joukossa kulki noin sata ratsumiestä, jotka myös olivat yhtäläisessä
+asussa. Tämän joukon johtaja oli sorea nuorimies. Hänen kiiltävän
+kypärinsä alta riippuivat pitkät, ruskeat hiukset. Taitavasti hän
+ohjasi ratsuaan, tuota hopeeharmaataan, joka milloin kohosi
+takajaloilleen, milloin kulki ylpeänä tasaisin askelin ja hirnui
+vihollisiaan.
+
+Nuoliparvi lennähti johtajaa ja joukkoa kohden.
+
+Sillä aikaa Nikita Romanovitsh miehineen kahlasi joen poikki ja syöksi
+vihollisten sekaan, joiden luo samaan aikaan tunkeutui toiselta puolen
+äsken tullut apujoukko.
+
+Jo oli tappelua kestänyt tunnin verran.
+
+Serebrjani hetkeksi ratsasti joelle juottamaan hevostaan ja
+kiinnittääkseen satulavyötä. Maksim huomasi hänet ja ratsasti hänen
+luokseen.
+
+-- No, Nikita Romanovitsh, -- hän virkkoi: -- Jumala taistelee pyhän
+Venäjän puolesta. Emmeköhän voi!
+
+-- Niin, -- Serebrjani vastasi, -- kiitos tuolle bojarille, joka
+kiirehti avuksemme. Kas, kuinka hän lyö oikealle ja vasemmalle! Kuka
+hän lie? On niinkuin olisin nähnyt hänet ennen jossain?
+
+-- Kuinka, Nikita Romanovitsh, etkö tunne häntä?
+
+-- Tunnetko sinä sitten?
+
+-- Minäkö en tuntisi häntä, Jumala olkoon hänen kanssaan! Paljon on hän
+tähän päivään tehnyt syntiä. Tunnethan sinäkin, Nikita Romanovitsh,
+hänet. Hän on Fedjka Basmanov.
+
+-- Basmanov? Hän? Eikö mitä?
+
+-- Hän juuri, vaikk'ei kaltaisensa. Kylläpä hän tanssikin kuin tyttö,
+hameissa; vaan nyt hän näyttää ne jättäneen; hän on nostanut
+talonpoikia ja orjia ja lähtenyt tatareja vastaan; ehkä hänenkin
+sydämensä on venäläinen tuli sytyttänyt. Mutta mistä on tullut voima,
+ajattelet! Eikö näihin aikoihin muuttuisi, -- Maksim jatkoi kiihkeästi,
+ja hänen silmänsä loistivat ilosta. -- Uskotko, Nikita Romanovitsh, en
+tunne itseänikään. Kun pakenin slobodasta, niin tuntui, ett'ei voisi
+kauvan enää elää. Kovasti halutti päästä taistelemaan pakanoitten
+kanssa, vaan ei sillä, että surmaisin heitä, vaan, ajattelin: tappakoot
+he ennen minut; halusin vaan antaa pääni tatarilaisten iskulle. Vaan
+nyt ei ole niin: nyt haluan elää! kuuletko, Nikita Romanovitsh, kuinka
+tuuli tuo sotahuutoja, kuinka kiurut laulavat? Niin iloinen soitto käy
+minunkin rinnassani! Sellaiselta tuntuu voima ja into, että koko
+vuosisata tuntuisi lyhyeltä. Sellaista en eläissäni ole tuntenut! Niin
+tuli minulle selväksi, ymmärrettäväksi, kuinka paljon vielä saattoi
+hyvää tehdä synnyinmaalle! Sinuakin armahtaa tsaari: ei niin voi olla,
+ettei hän armahda. Ehkäpä hän vielä pitääkin sinusta. Vaan ota sinä
+minut mukaasi; ajatelkaamme ja tehkäämme niinkuin Adashev ja Sylvester.
+Kaikki, kaikki kerron sinulle, mitä mielessäni on, vaan nyt, suo
+anteeksi, Nikita Romanovitsh, on taas aika mennä tuonne, he näyttävät
+ympäröineen Basmanovin. Olkoon paha ihminen, vaan täytyy auttaa!
+
+Serebrjani katseli melkein isällisesti Maksimia.
+
+-- Varo itseäsi, Maksim, -- hän sanoi, -- älä suotta pane itseäsi
+alttiiksi; katso, olethan jo veressä!
+
+-- Se ehkä on vihollisen verta, -- Maksim vastasi iloisesti katsottuaan
+pukuaan; -- vaan minussa ei ole naarmuakaan: ristisi on suojellut
+minua!
+
+Samassa kahiloihin kätkeynyt tatari hiipi rannalle, jännitti joutsensa
+ja lennätti nuolen Maksimia kohden.
+
+Jäykkä tatarilainen jousi karahti, ja jänteen helähtäessä nuoli suhahti
+sekä sattui, kirottu, aivan Maksimin sydämen kohdalle. Maksim horjahti
+satulassa ja hän tarttui hevosensa harjaan; ei tahdo urhea nuorukainen
+vielä sortua, vaan jo saapui määrätty hetki, ja hän vieri kosteaan
+maahan, takertuen kannuksiinsa. Ratsunsa laahasi häntä nurin niskoin
+pitkin aukeata kenttää, hänen valkeat kätensä häälyvät sinne tänne,
+kiharat lakasevat kosteata maaemoa, ja verinen ura jää hänen jälkeensä.
+
+Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maksimin äiti katkerasti itkee,
+ett'ei hälle jäänyt jälkeensä kaipaavaa, eikä ketään, joka hänen
+silmänsä sulkisi. Kuumia kyyneleitä hän vuodattaa, vaan ei hänen
+poikansa palaa.
+
+Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maljuta kiristelee hampaitaan,
+hyökkää vangittujen tatarien kimppuun, katkoo vankilassa hurjasti
+päitä, ja hänen raaka sydämensä janoo verta hirveästi: ei palaa hänen
+poikansa!
+
+Unohtipa Serebrjani tatarit ja taistelun, ei hän huomaa, kuinka
+Basmanov ajaa pakanoita, kuinka Persten miehineen ajaa pakenevia; hän
+näkee vaan, että nimiveljensä hevonen laahaa tätä pitkin ketoa.
+Serebrjani hyppäsi satulaan ja ratsasti ottamaan sitä kiinni, tarttui
+sen ohjaksiin ja päästi Maksimin kannuksista.
+
+-- Maksim, Maksim! -- hän lausui, asettuen polvilleen ja kohottaen
+hänen päätään; -- elätkö, veljeni? Avaa silmäsi ja vastaa minulle!
+
+Maksim aukasi himmeät silmänsä ja ojensi kätensä hänelle.
+
+-- Hyvästi, veljeni! Ei meidän sallittu elää yhdessä. Tee yksin, mitä
+yhdessä halusimme tehdä!
+
+-- Maksim, -- Serebrjani virkkoi, painaen huulensa kuolevan kuumalle
+otsalle, -- etkö määrää minulle mitään?
+
+-- Vie äidille viimeinen tervehdykseni, sano, että kuolin häntä
+muistaen...
+
+-- Sanon, Maksim, sanon, -- Serebrjani melkein itkien vastasi.
+
+-- Oi, risti, -- Maksim lisäsi -- se, joka on minulla, anna se
+hänelle ... vaan minun ristini pidä muistona veljestäsi...
+
+-- Veljeni, -- Serebrjani sanoi -- eikö vielä ole mitään sydämelläsi?
+Eikö ole mitään tuskaa sydämessäsi? Älä häpeä Maksim, eikö ole muita
+kuin äitiäsi sääli?
+
+-- Sääli on isänmaatani, sääli pyhää Venäjää! Sitä olen rakastanut kuin
+äitiäni, vaan muuta ei ole sydämmelläni!
+
+Maksim sulki silmänsä. Hänen kasvonsa hehkuivat, ja hengitys taajeni.
+
+Hetken perästä hän taas katsahti Serebrjaniin.
+
+-- Veljeni -- hän sanoi, -- jos saisin juodakseni kylmää vettä!
+
+Joki oli lähellä, ruhtinas kiirehti ottamaan vettä kypäriinsä ja toi
+Maksimille.
+
+-- Nyt on kuin helpottaisi, -- sanoi kuoleva, -- kohota minua, auta
+minua siunaamaan itseäni!
+
+Ruhtinas kohotti Maksimia. Hän silmäili ympäri sammunein katsein,
+huomasi pakenevia tatareja ja hymyili.
+
+-- Minä sanoin, Nikita Romanovitsh, että Jumala taistelee meidän
+puolestamme... Katso, miten he ovat hajonneet ... vaan silmäni jo
+pimenee ... oh, en olisi nyt tahtonut kuolla!...
+
+Veri purskasti hänen suustaan.
+
+-- Herra, Jumala, ota minun sieluni! -- Maksim puheli ja kaatui
+kuoliaana maahan.
+
+
+
+
+XXVII Luku.
+
+Basmanov.
+
+
+Basmanovin miehet ja rosvot ympäröivät Serebrjania.
+
+Tatarit olivat perinpohjin lyödyt, monet joutuivat vängiksi,
+loput pakenivat. Maksimille kaivettiin hauta, ja hän haudattiin
+kunniallisesti. Sillä välin Basmanov oli käskenyt levittää telttansa
+rannalle, ja hänen hovimestarinsa, eräs joukon alapäälliköitä, esitti
+Serebrjanille, että herransa pyytää saada kunnian nauttia illallista
+ruhtinaan kanssa.
+
+Viruen silkkisillä tyynyillä, Basmanov jo kammattuna ja hajuvesillä
+valettuna katseli kuvastimeen, jota hänen edessään piti nuori
+palvelija, seisoen polvillaan. Basmanovin muoto osotti kummallista
+oveluuden, pöyhkeyden, hemmoitellun turmeluksen ja huolettoman
+rohkeuden sekoitusta, ja tämän kaiken seasta pilkisti esiin tuo
+nurjamielisyys, joka ei koskaan jättänyt opritshnikkia maallikon
+lähellä. Arvellen, että Serebrjanin piti halveksia häntä, hän, vieläpä
+täyttäessään vieraanvaraisuuden vaatimuksia, tuumi ennakolta, miten
+kostaisi vieraalleen, jos tämä jollain lailla ilmaisee halveksimisensa.
+Serebrjanin astuessa sisään hän tervehti ainoastaan päännyökkäyksellä,
+vaan ei liikkunut paikaltaan.
+
+-- Oletko haavoitettu, Feodor Aleksejitsh? -- Serebrjani kysyi
+hyväntahtoisesti.
+
+-- En, en ole haavoitettu, -- Basmanov sanoi, ottaen nämät sanat
+solvaukseksi ja päätti vastata siihen hävyttömästi: -- ei, en ole
+haavoitettu, vaan uuvuin hiukan, kasvotkin tahtoivat vähän siellä
+ahavoitua. Mitäs luulet, ruhtinas, -- hän lisäsi yhä katsellen
+kuvastimeen ja suoristellen helmisiä korvarenkaitaan: -- kuinka pian
+ahavoituminen menee?
+
+Serebrjani ei tiennyt, mitä vastaisi,
+
+-- Sääli, -- Basmanov jatkoi: -- ettemme tänään kerkiä saunaan; minun
+kartanooni on noin kolmekymmentä virstaa, vaan huomenna, ruhtinas,
+pyydän suosiollisesti, kestitsen sinua paremmin kuin tänään, saat nähdä
+minun tanssileikkini: kaikki tytöt pääsevät, vaan pojat --
+kahtakymmentä vanhemmat...
+
+Puhuessaan Basmanov soristi kovasti kieltään.
+
+-- Kiitos, bojari, minä riennän slobodaan, -- Serebrjani vastasi
+kuivasti.
+
+-- Slobodaan? Etkö sinä karannut vankilasta?
+
+-- En karannut, Feodor Aleksejisth, minut vietiin väkisin. Annettuani
+sanani tsaarille, en itse olisi lähtenyt, ja nyt antaudunkin hänen
+tahdolleen.
+
+-- Sinua näyttää haluttavan hirsipuuhun? Haluavalle toivonsa,
+pelastetulle paratiisi![25] Vaan minä en tiedä palaanko minä?
+
+-- Kuinka niin, Feodor Aleksejitsh?
+
+-- No niin! -- Basmanov virkkoi, ollen suuttuvinaan tai ehkä haluten
+vaan herättää Serebrjanissa luottamusta -- palvelet tsaaria kaikella
+rehellisyydellä, annatpa vielä sydämmesi ja kaiken itsesi, vaan hän,
+huomaapas, asettaa sinua vastaan erään Godunovin!
+
+-- Näyttää hän sinuakin suosivan.
+
+-- Suosivan! Tähän asti ei ole tahtonut edes päälliköksi tehdä!
+Näinköhän en olekaan hänen palvelijansa! Vaan Godunov ei palvele minun
+tavallani. Tämä varoo itseään, ett'eivät maanomistajat hänestä ajattele
+pahaa. "Kuuleppas, Boris, mene kidutushuoneesen, tutkimaan bojaria!"
+Menen, hallitsija, kun hän ei vaan pettäisi minua: olen siihen toimeen
+tottumaton; käske Grigor Lukjanitshia kanssani! -- "Kuule, Boris,
+tuolla pöydän takana tuo bojari juo vähän, vie hänelle viiniä, --
+ymmärrätkö?" -- Kyllä, hallitsija, vaan hän epäilee minua: ehkä
+mieluummin Fedjka Basmanovin lähettäisit! -- Ja Fedjka ei vastustele;
+minne lähetetään, sinne meneekin. Vaikka tsaarin katse osottaisi omaa
+veljeäni -- niin veisin kysymättä myrkkymaljan. Muistatko, kuinka toin
+pöydässä istuissamme maljan Iivana Vasiljitshilta? Luulinpa tosiaan sen
+olevan myrkkymaljan!
+
+Serebrjani naurahti.
+
+-- Vaan mistä hän, -- Basmanov, yhä tullen hurjemmaksi: -- mistä hän
+löytäisi sievemmän palvelijan? Oletko nähnyt tällaisia kulmakarvoja,
+kuin minun? Eivätkö ne ole hienot kuin sopulin karva? Ja tukka sitten!
+Koettele näitä, ruhtinas, eikö ole kuin silkkiä!
+
+Inho kuvastui Serebrjanin kasvoilta. Basmanov huomasi sen ja jatkoi
+ikäänkuin haluten kiusoittaa vierastaan:
+
+-- Ja käteni sitten, katsoppas, ruhtinas, eivätkö ole kuin tytön?
+Tänään vaan hiukan känsistyivät. Sellainen on luontoni: missään en
+säästä itseäni!
+
+-- Tosiaankaan et säästä, -- Serebrjani lausui, voimatta pidättää
+kiukkuansa, jos kaikki, mitä sinusta puhutaan, on totta.
+
+-- Mitä minusta puhutaan? -- Basmanov keskeytti, viekkaasti räpytellen
+silmiään.
+
+-- Olisihan siinäkin jo tarpeeksi, mitä itse kerroit; muuten sanotaan
+sinusta, että sinä tsaarin edessä, Herra varjelkoon, aivan kuin tyttö
+tanssit hameissa!
+
+Puna lensi Basmanovin kasvoille, mutta hän otti tavallisen
+häpeemättömyytensä avukseen.
+
+-- No mitä sitten, -- hän sanoi, ottaen huolettoman katseen, -- jospa
+todella tanssinkin?
+
+-- Niin silloin hyvästi, -- Serebrjani lausui: -- en halua kanssasi
+syödä illallista enkä katsella sinua!
+
+-- Aha! -- Basmanov huudahti, ja teeskennelty huolettomuutensa katosi,
+ja silmänsä säkenöivät, jopa hän unohti sorisuttaa kieltänsäkin: --
+aha! lausui viimein! Minä tiedän, mitä te kaikki ajattelette minusta!
+Vaan minä, huomaatko, syljen teille kaikille!
+
+Serebrjanin kulmakarvat liikkuivat, ja kätensä laskeutui miekan
+kahvaan, vaan muistaessaan, kenen kanssa puhui, ainoastaan kohautti
+hartioitaan.
+
+-- Miksi tartuit miekkaasi? -- Basmanov jatkoi. -- Et sillä minua
+peljätä. Kuin minäkin otan miekkani, niin saamme nähdä, kenen pystyy!
+
+-- Hyvästi! -- Serebrjani virkkoi, kohottaen teltan esirippua,
+mennäkseen pois.
+
+-- Kuule -- Basmanov huusi, tarttuen hänen viittansa liepeeseen: -- jos
+joku toinen minuun niin olisi katsellut, niin en, Jumala nähköön, olisi
+häntä päästänyt; vaan sinun kanssasi en tahdo riitaantua: kovasti
+hakkasit tatareja.
+
+-- Niin sinäkin, -- Serebrjani sanoi leppeästi, seisahtuen
+ulosmennessään, muistaessaan, miten Basmanov taisteli -- et sinä minua
+huonommin hakannut heitä. Mitä sinä uudestaan aijoit hassutella, kuin
+mikäkin akka!
+
+Basmanov taas tuli huolettoman näköiseksi.
+
+-- No, älä suutu, ruhtinas! En minä aina ole semmoinen ollut, vaan,
+niinkuin tiedät, slobodassa oppii vasten tahtoakin kaikkeen.
+
+-- Synti on, Feodor Aleksejitsh! Kun istut satulassa, miekka kourassa,
+niin sydän iloitsee sinua katsellessa. Ja uljuutesi näytit tänään, se
+on kaunista katsella. Jätä akkamaiset tapasi, leikkaa hiuksesi,
+niinkuin Jumala käskee, lähde katumaan Kieviin tai Solovkiin ja palaa
+sitten kristittynä Moskovaan.
+
+-- No, älä ole vihoissasi, Nikita Romanovitsh! Istu tähän, syö
+kanssani! Enhän minä ole semmoinen koira, onhan niitä pahempiakin; eikä
+kaikki olekaan totta, mitä minusta puhutaan; älä jokaiseen huhuun
+luota.[26] Toisinaan harmistun minäkin itseeni!
+
+Serebrjani iloitsi, saattaessaan selittää Basmanovin käytöksen
+parempaan suuntaan.
+
+-- Siis ei ole totta, -- kiirehti hän kysymään, -- että sinä hameissa
+olet tanssinut?
+
+-- Oh, annan sulle hameestasi! Pukisinko minä sen omasta tahdostani
+ylleni? Vai etkö tunne tsaaria? Tulisiko minun pitää itseäni pyhänä?
+Onhan siinä kyllä, että paastoan slobodassa häntä miellyttääkseni; en
+ainoastakaan huomenmessusta ole uneni tähden poissa; joka keskiviikko
+ja perjantai teen sata syvää kumarrusta: milt'ei otsani rikki hakkaan!
+Jospa sinäkin viikottain kulkisit messupuvussa, niin, ehkäpä, sinäkin
+muutteeksi pukeutuisit vaikka minkälaiseen hameesen!
+
+-- Mieluummin menisin mestauslavalle -- Serebrjani sanoi.
+
+-- Noh, vai niin? -- Basmanov keskeytti ivallisesti, ja, luoden ilkeän
+katseen ruhtinaasen, jatkoi vakuuttavasti: Luuletko, Nikita Romanitsh,
+minulle olevan hupaista, ett'ei minua enään tsaarillisesta lempeydestä
+kutsuta Feodoriksi, vaan Feodoraksi?[27] Ja mikä hyöty on minulle
+siitä! Hänelle vaan kaikki -- minulle ei mitään! Katsos, joku aika
+sitten kuljin Dorogomilovskin kylän ohitse; talonpoika-lurjukset
+osottivat sormin minua, ja eräs huutamaan: "Kas tuossa menee tsaarin
+Feodora!" Olisin hyökännyt heidän jälkeensä, vaan silloin he olivat jo
+pötkineet tiehensä. Käyn tsaarin luo, puhun -- niin ja niin; älä salli,
+sanon, Dorogomilovskilaisten herjata palvelijaasi; siellä eräs kutsui
+minua Feodoraksi. "Kuka kutsui?" Jos olisin tiennyt, en olisi tullut
+sinua vaivaamaan, -- itse olisin hänet repinyt palasiksi. "No, ota, hän
+sanoo, aitoistani neljäkymmentä sopulinnahkaa liiviturkiksesi". --
+Miksi se minulle? Ethän pueta Godunovia liiviturkkiin, miksi minä olen
+huonompi kuin hän? -- "Miten minä sinua sitten palkitsen?" Tee minut
+rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua vasten silmiä solvaa! -- "Ei,
+hän sanoo, rajapäällikkö ei sinun sovi olla: sinä olet minun
+huvittajani, vaan Godunov on neuvonantajani; sinulle rahaa ja hälle
+kunniaa. Vaan että Dorogomilovilaiset sinua Feodoraksi kutsuivat, niin
+otettakoon koko Dorogomilovstshinan kylä minun tsaarilliseen
+talouteeni!" No niin saat olla huvittajana! Siitä saakka kuin Moskova
+jätettiin, ei ollut mitään huvituksia. Kaikki paastosivat ja
+rukoilivat. Ikävystyneenä pyrin maatilalleni, vaan sielläkin oli ikävä.
+Ei aina viitsi jäniksiä ja peltokanoja ajaa. Ehdottomasti tulin
+iloiseksi, kun kuulin Tatarien tulon. Mutta, hiis vieköön, hyvin me
+heitä löylytimme! Joltisestikin viemme sotavankeja Moskovaan! Johan
+olinkin unohtaa sotavangit. Osaatko ampua joutsella, ruhtinas?
+
+-- Mitä sitten?
+
+-- No. Iltasen jälkeen sidomme Tatarin sadan askelen päähän, ken
+ensiksi osaa sydämeen. Ell'ei osu sydämeen, ei ole kunniakasta. Kun
+toinen kuolee, sidomme toisen.
+
+Serebrjanin rehelliset kasvot synkistyivät.
+
+-- Ei, -- hän sanoi, -- sidotuita en ammu.
+
+-- No, käskemme hänen sitte juosta: ken ensimmäisenä hänet juoksussa
+kaataa...
+
+-- Siihenkään en ryhdy, enkä salli sinunkaan! Täällä, Jumalan kiitos,
+ei ole Aleksandrovan sloboda!
+
+-- Et salli, -- Basmanov huudahti, ja taas hänen silmänsä hehkuivat,
+mutta luultavasti ei hänellä ollut aikomusta riitaantua ruhtinaan
+kanssa, äkkiä hän muutti käytöksensä ja sanoi iloisesti: -- Oi,
+ruhtinas! Etkö huomaa, että lasken leikkiä kanssasi! Hameetkin ehkä
+uskoit! Johan puoli tuntia olen laskenut pilaa, ja sinä otat kaikki,
+mitä sanon, todeksi. Vielä inhottavammalta kuin sinusta tuntuu minusta
+slobodan elämä! Luuletko minun sopivan Grjasnoin, Vjasemskin tai
+Maljutan kanssa? Kristuksen nimessä, he ovat ikäänkuin kaihi
+silmässäni! Kuules, ruhtinas, -- hän jatkoi liehakoiden, -- tiedätkö
+mitä? Anna minun ensiksi palata slobodaan, minä pyydän sinulle
+armahdusta tsaarilta: vaan kun sinä taas pääset suosioon, niin tee
+sinäkin minulle palvelus. Ei tarvitse muuta kuin ensiksi kuiskata
+jotain Vjasemskista tsaarille ja sitten Maljutasta ja vihdoin kaikista
+muista, niin katso, emmekö silloin jää kahden hänen läheisyyteensä.
+Minä tiedänkin jo, mitä hänelle kenestäkin on sanottava, vaan parempi
+on, että hän kuulisi sivultapäin. Minä opetan sinua, miten pitää puhua,
+ja sinä saat kiittää minua.
+
+Kummalta tuntui Serebrjanista Basmanovin lähellä. Tämän miehen urhous
+ja puolittain lausuttu valitus hävyttömästä elämästä kiinnittivät
+Nikita Romanovitshiä häneen. Luulipa hän melkein, että Basmanov teki
+pilaa tai harmistuneena sätti itseään, mutta hänen viimeinen
+esityksensä, joka ei ainakaan ollut pilalla tehty, herätti
+Serebrjanissa entisen inhon.
+
+-- No, -- Basmanov muistutti, ovelasti katsoen häntä silmiin: --
+Pannaanko tsaarin suosio tasan? Miksi vaikenet ruhtinas? Vai etkö luota
+minuun?
+
+-- Feodor Aleksejitsh, -- Serebrjani sanoi, koettaen laimentaa
+kiukkuansa ja ollakseen kohteliaampi kestitsevälle isännälleen, --
+Feodor Aleksejitsh, kas se, jota sinä minulle esitit, se ... kuinka
+sanoisin? sehän on...
+
+- Mitä? -- Basmanov kysyi.
+
+-- Sehän on saastanen teko! -- Serebrjani lausui ja ajatteli,
+heikentäen ääntään, miten kaunistelisi lausettansa.
+
+-- Saastainen teko! -- Basmanov toisti, voittaen ilkeytensä ja kätkien
+sen ihmetystä täynnä olevaan muotoonsa; sinähän unohdit, kenestä
+puhuin. Suositko sinä Vjasemskia tai Maljutaa?
+
+-- Jumalan nuoli iskeköön kaikkiin heihin ja koko opritshninaan! --
+Serebrjani lausui. -- Antakoon tsaari vaan minun puhua, niin heidän
+läsnäollessansa suoraan sanon, mitä ajattelen ja tiedän, vaan
+kenestäkään en kuiskaamaan rupea, sitä vähemmin sinun sanojasi Feodor
+Aleksejitsh!
+
+Myrkyllinen katse leimahti Basmanovin silmäripsien alta.
+
+-- Siis et tahdo, että minä kanssasi jakaisin tsaarin suosion?
+
+-- En, -- Serebrjani vastasi.
+
+Basmanov alkoi heilutella päätänsä, tarttui siihen molemmin käsin ja
+alkoi hoiperrella puolelta toiselle.
+
+-- Oh, mua orporaukkaa! -- hän puheli ähkien, ikäänkuin itkisi: -- orpo
+olen raukka, kurja! Aina niistä saakka, kun tsaari ei enää rakasta
+minua, jokainen vaan etsii tilaisuutta loukatakseen minua! Ei kukaan
+hemmottele, ei kukaan hyvälle, kaikki vaan minua sylkevät! Oi, ilotonta
+elämääni! -- Ikävää olet sinä, koiran elämä! Vedän vyöni poikkipuuhun
+ja pujotan onnettoman pääni silmukkaan!
+
+Serebrjani katseli ihmeissään Basmanovia, joka kirkui ja melusi kuin
+akat hautajaisissa ja joskus, salaa vaan, heitti kulmainsa alta
+hävyttömän katseen ruhtinaaseen, ikäänkuin haluten nähdä hänessä
+liikkuvat tunteet.
+
+-- Hyi! -- Serebrjani vihdoin äännähti, ja aikoi lähteä, mutta Basmanov
+taas tarttui häneen viitan liepeestä.
+
+-- Katsos! -- hän huudahti, -- laulajia!
+
+Muutamia miehiä astui sisään, jotka luultavasti olivat ulkopuolella
+odotelleet. He estivät Serebrjanin ulospääsyn.
+
+-- Ah, veikkoset, -- Basmanov alkoi entisellä itkunsekaisella
+äänellään, -- alottakaa laulu, mutta vähän valittavampi, alottakaa
+sellainen, että sieluni ikävystyisi, pakahtuisi ja eriäisi ruumiista!
+
+Laulajat alottivat pitkän, surullisen hautajaisvirren tapaisen laulun,
+jonka kestäessä Basmanov yhäti väänteli itseään toiselta sivulta
+toiselle ja puheli:
+
+-- Hitaammin, synkemmin! -- Vielä raskaammin, veikkoset! Laulakaa
+bojarianne hautaan! No niin! Hyvin! Mitä, eikö sielu lähde ruumiista?
+Eikö sen hetki ole tullut vielä? Vai onko minut määrätty vielä
+maailmassa nääntymään? Jos on määrätty, niin täytyy! Jos on määrätty
+elämään, niin täytyy elää! Tanssilaulu! -- hän huudahti äkkiä, ilman
+mitään väliaikaa, ja laulajat, tottuneina semmoisiin muutoksiin,
+karjasivat tanssilaulua.
+
+-- Vilkkaammin! -- Basmanov huusi, ja tarttuen kahteen hopeiseen
+juoma-astiaan, alkoi kalistella niitä toisiaan vasten. -- Vilkkaammin,
+haukkaseni! Vilkkaammin, hiiden penikat! Kyllä minä teitä, ryövärit!
+
+Basmanovin koko muoto muuttui. Ei mitään naisen kaltaista ollut enää
+näkyvissä hänen kasvoillaan. Serebrjani tunsi hänessä tuon saman
+hurjanrohkean, joka hyökkäsi tiheimpään vihollisjoukkoon ja ajoi
+edellään joukottain Tatareja.
+
+-- No, se on parempaa! ruhtinas puhui hyvillään, nyökäyttäen päätään.
+
+Basmanov katsahti iloisesti häneen.
+
+-- Johan sinä taas uskoit minua, ruhtinas! Sinä luulit, että minä
+todenteolla voihkailin! Oi, Nikita Romanitsh, helppohan on sinua
+pettää! No, juokaamme nyt tuttavuudeksemme. Jos elämme yhdessä, niin
+saat nähdä, etten ole sellainen, kuin luulit!
+
+Tuo huoleton melu ja raju ilo vaikuttivat Serebrjaniin. Hän otti maljan
+Basmanovin kädestä.
+
+-- Kuka sinusta selvän ottaa, Feodor Aleksejitsh! En ole koskaan nähnyt
+sellaisia. Ehkä oletkin todella parempi, kuin näytät. En tiedä, mitä
+ajattelen sinusta, vaan Jumala saattoi meidät yhteen sotakentällä ja
+sentähden: terveydeksesi!
+
+Ja hän tyhjensi maljansa pohjaan asti.
+
+-- Niin, ruhtinas! Niin, sydänkäpyseni! Jumala näkee, että rakastan
+sinua! Vielä malja kaikkien Tatarien turmioksi, jotka ovat vielä
+Venäjällä!
+
+Serebrjani kesti kyllä viiniä, mutta nyt toisen maljan juotua, hänen
+ajatuksensa alkoivat hämmentyä. Oliko juoma nyt väkevämpää, vai
+sekoittiko Basmanov siihen jotain, vaan ruhtinaan päässä alkoi kaikki
+kulkea ympäri; ympäri kulki, eikä Nikita Romanovitsh mitään huomannut
+eikä nähnyt; kuului vaan hurjaa laulua, vihellystä ja polkemista sekä
+Basmanovin melua.
+
+-- Vilkkaammin, pojat! Unissa laulatte! Ketä hautaatte, rosvot?
+
+Kun Serebrjani tuli tuntoihinsa, laulaminen vielä jatkui, mutta hän ei
+enää seisonut, vaan puolittain istui, puolittain makasi persialaisilla
+tyynyillä. Basmanov koetti palvelijansa avulla pinnistää naisen
+vaatetta hänen yllensä.
+
+-- Ota takkisi, bojari, -- hän sanoi, -- ulkona alkaa tulla ilma
+kosteaksi.
+
+Laulajat samassa, lopetettuaan säkeen, vetivät henkeä.
+
+Serebrjanin silmiä vielä hämärti, ajatuksensa eivät vielä olleet
+kokonaan selvät, ja hän oli pukemaisillaan yllensä naisvaatteen,
+luullen sitä nutukseen, kun samassa hiljaisuuden vallitessa alkoi
+kuulua vitkallista ulvomista.
+
+-- Mitä se on? -- Basmanov kysyi vihaisesti.
+
+-- Skuratovin haudalla ulvoo koira, -- ratsupalvelija vastasi,
+katsottuaan ulos teltistä.
+
+-- Anna tänne jousi ja nuoli! Minä opetan sitä ulvomaan, silloin kuin
+me iloitsemme vieraan kanssa.
+
+Serebrjani kuullessaan Skuratovin nimen, tointui tykkänään.
+
+-- Seis, Feodor Aleksejitsh, -- hän sanoi, nousten ylös, -- se on
+Maksimin Bujan; älä koske siihen. Se kutsuu minua veljeni haudalle;
+tarpeeksi olen kanssasi mellastanut; hyvästi, nyt on aika jo lähteä!
+
+-- Pue ensin ylle viittasi, ruhtinas!
+
+-- Ei se ole minulle neulottu, -- Serebrjani lausui, tuntiessaan
+hameen, jota Basmanov hänelle tunki, -- kanna sinä sitä edelleenkin.
+
+Ja, vastausta odottamatta, hän sylki ja lähti ulos teltasta.
+
+Jälkeensä sateli kirouksia, herjauksia ja vannomisia Basmanovilta,
+mutta, kääntämättä niihin huomiota, hän lähestyi Maksimin hautaa, teki
+siinä syvän kumarruksen veljelleen ja, Bujanin seuraamana, yhdistyi
+rosvoihin, jotka Perstenin komennosta jo olivat asettuneet muutamien
+leimuavien tulirovioiden ympärille.
+
+
+
+
+XXVIII Luku.
+
+Ero.
+
+
+Aamun koitteessa jo Persten herätti joukon.
+
+-- Pojat! hän sanoi rosvoille, kun nämät olivat kokoontuneet hänen ja
+Serebrjanin ympärille. -- Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy
+eritä teistä! -- Menen jälleen Volgan varsille. Jääkää hyvästi, pojat!
+-- Älkää muistelko minua pahana, vaikka ehkä olen joskus ollut ilkeä
+teille!
+
+Ja Persten kumarsi rosvoille vyötäisiinsä asti.
+
+-- Atamani! -- he alkoivat yhteen suuhun, -- älä jätä meitä! Mihin
+menemme ilmaa sinua?
+
+-- Menkää ruhtinaan kanssa, pojat, -- Eilisellä työllänne ansaitsitte
+syntinne anteeksi; voitte ruveta entistenne kaltaisiksi; ja ruhtinas ei
+jätä teitä!
+
+-- Hyvät miehet, -- Serebrjani lausui, -- minä olen antanut tsaarille
+sanani, ett'en pakene hänen tuomiotaan. Te tiedätte, ett'en minä omasta
+tahdostani lähtenyt vankihuoneesta. Nyt minun täytyy pysyä sanassani ja
+viedä tsaarin haltuun pääni. Tahdotteko tulla kanssani?
+
+-- Armahtaako hän meitä? -- rosvot kysyivät.
+
+-- Jumalan vallassa se on; en tahdo pettää teitä. -- Ehkä hän armahtaa,
+mutta myös ehk'ei. Ajatelkaa, neuvotelkaa keskenänne ja sanokaa sitten,
+kuka tulee ja ken ei.
+
+Rosvot katsahtivat toisiinsa, menivät vähän syrjään ja alkoivat
+puoliääneen neuvotella. Hetken perästä he kääntyivät Serebrjanin
+puoleen.
+
+-- Tulemme kanssasi, jos atamanikin tulee.
+
+-- Ei, pojat, -- Persten sanoi, -- älkää minua vaatiko. Ell'ette
+menekään ruhtinaan kera, niin ei meillä sillä tule olemaan sama matka.
+Kylläksi olen jo näitä seutuja kuljeskellut, nyt on jo aika mennä
+kotipaikoilleni. Johan me vähän riitaannuimmekin, ja sido miten tahansa
+katkaistua köyttä, siihen jää kuitenkin solmu. Menkää ruhtinaan kanssa,
+taikka valitkaa itsellenne toinen atamani, vaan ennemmin kuulkaat
+kuitenkin neuvoani: menkää ruhtinaan kanssa; en usko, ett'ei tsaari
+antaisi hänelle ja teille anteeksi tämän työnne jälkeen.
+
+Rosvot taasen neuvottelivat, ja lyhyen miettimisen jälkeen jakauntuivat
+kahteen osaan. Isoin osa tuli Serebrjanin luo.
+
+-- Vie meitä! -- he sanoivat: -- tapahtukoon meille samoin kuin
+sinullekin!
+
+-- Mitä toiset arvelevat? -- Serebrjani kysyi.
+
+-- Toiset valitsivat Hlopkon atamanikseen; me emme halua heidän
+mukaansa!
+
+-- Sinne ovat jääneet kaikki pahimmat, -- Persten kuiskasi ruhtinaalle:
+-- he eivät taistelleetkaan eilen niinkuin nämät!
+
+-- Vaan sinä, -- Serebrjani sanoi, -- miksi et sinä tule kanssani?
+
+-- En, ruhtinas, minä en ole muiden kaltainen. -- Minulle tsaari ei
+anna anteeksi: vikani ovat toisellaisia. Ja täytyy tunnustaani, minun
+tuli ikäväni Jermak Timofejitshiä: onhan jo vuosia kulunut, sittenkuin
+hänen olen nähnyt. Hyvästi, ruhtinas, älä muistele pahana minua.
+
+Serebrjani pudisti kovasti Perstenin kättä ja syleili häntä.
+
+-- Hyvästi, atamani, -- hän sanoi -- ikävä on minusta, että menet
+Volgalle, ei sinun pitäisi semmoista tointa harjoittaa.
+
+-- Ken tietää, ruhtinas, -- Persten vastasi, ja hänen uskalijas
+katseensa sai ihmeellisen ilmauksen: -- Jumala ei ole armahtamaton;
+ehk'en minäkään ole aina sama kuin nyt!
+
+Rosvot alkoivat valmistautua matkalle.
+
+Auringon noustua joen rannalla ei enää ollut näkyvissä Basmanovin
+telttaa eikä miehiä. Feodor Aleksejitsh oli noussut yöllä, viedäkseen
+ensimmäisenä sanan tsaarille saadusta voitosta.
+
+Persten, jättäessään tovereitaan hyvästi, huomasi vieressään Miikan.
+
+-- Hyvästi sinäkin, veitikka! -- hän sanoi iloisesti, -- eilen palvelit
+tsaaria nelinkertaisesti; ei hän kiellä sinulta armoansa!
+
+Mutta Mitka epäröiden siveli niskaansa.
+
+-- No, mitä? -- Persten kysäsi.
+
+-- Eikä mitään! -- Mitka vastasi veltosti, sivellen toisella kädellä
+niskaansa, toisella hartioitaan.
+
+-- No, kun ei mitään, niin ei mitään! -- Ja Persten oli jo
+lähtemäisillään, kuin Mitka, rohkaisten mieltänsä, sanoi puhkuen:
+
+-- Atamani, hei atamani!
+
+-- Mitä?
+
+-- Minä en halua slobodaan!
+
+-- Minne sinä sitten haluat?
+
+-- Sinun mukanasi!
+
+-- Ei minun kanssani sovi; minä menen Volgalle!
+
+-- No, minäkin Volgalle!
+
+-- Miks'et mene ruhtinaan kera?
+
+Mitka työnsi toisen jalkansa eteenpäin ja oli melkein sekaantua
+virsuihinsa.
+
+-- Opritshnikkejäkö pelkäät? -- Persten kysyi leikillisesti.
+
+Mitka alkoi sivellä milloin niskaansa, milloin hartioitaan ja
+kylkeänsä, vaan ei vastannut mitään.
+
+-- Vähän kai olet nähnyt heitä? -- Persten lisäsi, -- söisiväthän ne
+sinut, eikö niin?
+
+-- Morsiamen veivät! -- Mitka sanoi vastahakoisesti.
+
+Persten alkoi nauraa.
+
+-- Kylläpä muistat pahan! Et tahdo sopia heidän kanssaan! Liity sitten
+Hlopkon joukkoon!
+
+-- Ei haluta, -- Mitka sanoi päättävästi: -- haluan kanssasi Volgalle!
+
+-- En mene minäkään suoraan Volgalle!
+
+-- En minäkään suoraan!
+
+-- Minne sinä sitte?
+
+-- Sinne, minne sinäkin!
+
+-- Oh, niin hän takertui kiinni kuin vihdan lehti saunassa! Niin
+tiedäpäs, että minun täytyy ensin käydä slobodassa!
+
+-- Miksi? -- Mitka kysyi ja töllisteli atamaniin.
+
+-- Miksi! miksi! -- Persten matki, alkaen kadottaa kärsivällisyyttään:
+siksi, että viime vuonna siellä jyrsin pähkinöitä, mutta kuoret
+unhotin.
+
+Mitka katseli ihmetellen häntä, vaan äkkiä naurahti ja irvisti suutansa
+korviinsa saakka, mutta silmistä lähti pitkin ohimoita säteenläiset
+viirut; ne antoivat kasvoille ovelan ilmauksen, joka ikäänkuin tahtoisi
+sanoa: minua, veikkoseni, ei ole niin helppo puijata; minä kyllä
+tiedän, ett'ei slobodaan mene pähkinän kuoria etsimään, vaan jotain
+muuta.
+
+Kuitenkaan hän ei sitä sanonut, vaan toisti nauraen:
+
+-- No, minä tulen kanssasi!
+
+-- Mitäs tehdä hänelle! -- Persten tuumaili, kohauttaen hartioitaan. --
+Häntä ei näy saavan eriämään; no, tule sitten kerallani, hölmö, vaan
+älä sitten minua moiti, jos hirtetään sinä siellä.
+
+-- Hirttäkööt! -- Mitka vastasi tyynesti.
+
+-- Oikein, poikani. Sellaisesta pidän! Jätä toverit joutuisasti hyvästi
+ja sitten matkalle!
+
+Mitkan uneliaat kasvot eivät tulleet virkummiksi, mutta äkkiä hän alkoi
+kömpelösti tallustella toveriensa luo ja suuteli kolmasti jokaista
+siihen taipuvaista ja taipumatonta, keneen hän tarttui hartioista,
+keneen päästä.
+
+-- Atamani, -- Serebrjani virkkoi, -- emmekö kulje samaa tietä?
+
+-- Emme, bojari. Mistä minä kuljen, sieltä ei sinun sovi tulla. Minä
+saavun slobodaan ennenkuin sinä, ja jos kohtaisimmekin toisemme, niin
+älä tunne minua; muuten emme me kohtaakaan: sinun tullessasi olen jo
+lähtenyt slobodasta: täytyy ainoastaan lopettaani muutamia toimia.
+
+Serebrjani arvasi, että Perstenillä oli jotain kätkettynä slobodan
+seuduilla, eikä siis pakottanut. Pian lähti kaksi osastoa eri
+suunnille. Suurin kulki Serebrjanin jäljessä jokea myöten pitkin
+viheriäistä niittyä, jolla vielä näkyi eilisen taistelun merkkiä,
+heidän perässään laahusti Bujan, pää alaspäin ja riippuvalla hännällä.
+Usein se juoksi Serebrjanin luo, surkeasti vinkuen ja kääntyi sitten
+vehreään hautakumpuun päin, kunnes korkea ruoho sen peitti näkyvistä.
+Toinen, vähäisempi osasto meni Hlopkon mukana. Persten poistui
+kolmanteen suuntaan ja hänen jäljessään tallusteli harvakseen Mitka,
+huojuen milloin tälle milloin tuolle puolen.
+
+Laaja aavikko tuli tyhjäksi, ja entinen hiljaisuus vallitsi siellä,
+ikäänkuin sodan huudot eilen eivät sitä olisi häirinneetkään.
+Ainoastaan siellä täällä kulki laitumella harhaan juosseita Tatarien
+hevosia, sotahaarniskoita virui siellä täällä. Joen kukkaisilla
+rannoilla livertelivät kiurut, kohoten siniselle taivaalle, sorsat
+kutsuivat toisiaan tiheissä kaislikoissa, ja pikkulinnut, sirkutellen,
+räpistelivät oksalta toiselle, tai laulellen istuivat sulitetuille
+nuolille, jotka taistelun aikana olivat maahan pudonneet ja jääneet
+törröttämään viheriälle niitylle suokukkasten keskelle, niinkuin nekin
+olisivat kukkia ja kasvaneet siinä, ties Jumala, kuinka kauvan.
+
+
+
+
+XXIX Luku.
+
+Silmätysten.
+
+
+Viikon kuluttua Tatarien tappion jälkeen vastaanotti tsaari
+makuuhuoneessansa Basmanovin, joka juuri oli tullut Rjasanista. Tsaari
+tiesi jo tappelun eri seikat, mutta Basmanov luuli olevansa
+ensimmäinen, joka niitä ilmoittaa. Hän toivoi saavansa yksin omistaa
+kunnian voitosta ja luotti kertomuksensa vaikutukseen, päästäksensä
+jälleen tsaarin entiseen suosioon. Ivan Vasiljevitsh kuunteli
+häntä tarkoin, hypistellen rukousnauhaansa ja luoden katseensa
+hohtokivi-sormukseen, mutta kun Basmanov lopetettuaan kertomuksensa ja
+pudistaen kutriansa lausui itserakkaasti:
+
+-- Mitäs, hallitsija, kylläpä me koetimme tehdä parastamme sinun armosi
+edestä!
+
+Ivan katsahti ylös ja naurahti.
+
+-- Emme säästäneet itseämme, -- Basmanov jatkoi liehakoiden: siis
+sinäkin, hallitsija, älä palkintoa palvelijaltasi pidätä!
+
+-- Mitä sinä tahtoisit, Fedja? -- Ivan kysyi mitä herttaisimmalla
+muodolla.
+
+-- Tee minut armostasi edes rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua
+soimaisi.
+
+Ivan katsoi häneen tarkasti.
+
+-- Mutta miten palkitsen minä Serebrjanin? -- hän kysyi äkkiään.
+
+-- Sinun maanpakolaisesiko? -- Basmanov sanoi peittäen hämmästyksensä
+tavallisella hävyttömyydellänsä, -- millä sitten, jos ei hirsipuulla?
+Karkasihan hän vankihuoneesta, ja olipa vähällä pilata minun työni
+rosvoineen. Jos hän ei olisi häirinnyt Tatareja, olisimme me heidät
+kaikki saattaneet satimeen kuni peltopyyt.
+
+-- Niinkö todellakin? Mutta minä luulen, että Tatarit olisivat sinut
+sitoneet, kuten kerran ennenkin, muistathan? Ei se olisi ollut sulle
+outoa, vaan kylläkin entisestään tunnettua!
+
+-- Tunnettua on sinun tähtesi kärsiä, -- Basmanov jatkoi röyhkeästi: --
+mutta outoa on kuulla sinulta kiitosta. Eipä Godunov, eikä Maljuta,
+eikä Vjasemski palvele sinua niinkuin minä, vaan et sinä heiltä
+palkintoja säästä.
+
+-- Niin tosiaankin, eivät niinkuin sinä. Miten he voisivat tanssia
+sinua vastapäätä!
+
+-- Armollinen hallitsija, -- Basmanov vastasi kärsimättömästi, -- koska
+olen sinulle vastenmielinen, niin laske minut pois aivan!
+
+Basmanov toivoi, että Iivana pidättäisi hänet: mutta hänen poissaolonsa
+slobodasta, sen sijaan että se olisi kiihoittanut Iivanan rakkautta
+häneen, laimensi sen vielä enemmän; hän oli tottunut olemaan ilman
+Basmanovia, ja muut lemmikit, erittäin Maljuta, jota Basmanovin ylpeys
+oli loukannut, hyväksensä käyttivät tuon ajan, kääntääkseen Iivanan
+sydämen pois hänestä.
+
+Basmanov pettyi toivossaan. Hänen harminsa näkyi huvittavan tsaaria.
+
+-- Olkoon niin, -- hän sanoi, tekeytyen surulliseksi, -- vaikka minun
+on kyllä vaikea ilman sinua, minä orpo raukka, ja valtakunnan asiatkin
+luultavasti hämmentyvät, mutta mitäpä tehdä, koetan jollain lailla
+tulla toimeen heikolla ymmärrykselläni. Mene, Fedja, minne haluat! En
+minä sinua väkisin pidätä.
+
+Basmanov ei enää voinut hillitä vihaansa; hemmoteltuna entisistä
+suhteistansa Iivanaan, antoi hän harmillensa täyden vallan.
+
+-- Kiitos sinulle, hallitsija, -- hän sanoi, -- kiitos
+kestitsemisestäsi! Kiitos, että ajat pois palvelijas, ikäänkuin
+kelvottoman koiran! Kyllä, -- hän jatkoi varomattomasti, -- kyllä
+kerskaan Venäjällä sinun hyvyydestäsi. Palvelkoot muut sinua, niinkuin
+palveli Feodora. Monella synnillä saastutin sieluani sinua
+palvellessani, yhdellä vain en saastuttanut -- loihtimisella!
+
+Iivana Vasiljevitsh yhä vain hymyili, mutta viimeiset sanat kuullessaan
+hänen katseensa muuttui.
+
+-- Loihtimisella? -- kysyi hän kummastuksella, joka oli vähällä muuttua
+vihastumiseksi -- kuka täällä sitten loihtii?
+
+-- Vaikkapa sinun Vjasemskisi! -- Basmanov vastasi, eikä luonut
+silmiään alas tsaarin katseesta. -- Ja, -- hän jatkoi huolimatta
+Iivanan julmasta ulkomuodosta, -- sinä yksin et tiedä sitä, että kun
+hän on Moskovassa. niin hän öillä ajaa metsään, myllyn luo loihtimaan;
+mutta miksi hän loihtisi, jos ei hävittääkseen sinua, armollinen.
+
+-- Ja mistä sinä sen tiedät? -- tsaari kysyi, luoden terävän katseen
+Basmanoviin.
+
+Tällä kertaa Basmanov vähän peljästyi.
+
+-- Minä, hallitsija, vasta eilen kuulin sen hänen omilta orjiltaan, hän
+sanoi kiireesti, -- jos olisin ennen kuullut, niin olisin silloin jo
+ilmoittanut sen sinun armollesi.
+
+Tsaari mietti.
+
+-- Mene -- hän sanoi, vähän aikaa vaiti oltuaan, -- minä otan selvän
+siitä asiasta, mutta slobodasta älä lähde ennen minun käskyäni.
+
+Basmanov lähti tyytyväisenä, koska oli saanut kylvää tsaarin
+luulonalaiseen sydämeen epäluulon siemenen yhdestä kilpailijastaan,
+mutta hyvin huolestuneena hallitsijan kylmyydestä.
+
+Kohta tsaari astui makuuhuoneesta vastaanotto-huoneesen, istui
+nojatuoliin ja alkoi, opritshnikkien ympäröimänä, kuunnella vuorotellen
+maalaisbojaria, jotka olivat tulleet Moskovasta ja muista kaupungeista
+ilmoituksineen. Annettuaan jokaiselle käskyjä, puhuttuaan monien kansaa
+valtakunnan tarpeista, suhteista ulkomaitten hallitsijoihin,
+varustuksista Tatarien uusien hyökkäysten varalle, kysyi Iivana: onko
+vielä joku, joka pyytää tulla vastaan otetuksi?
+
+-- Bojari Drushina Andrejevitsh Morosov -- hovimestari vastasi, --
+kumartaa sinun armoasi, rukoillen, että sallisit hänen tulla
+kirkkaitten silmiesi eteen.
+
+-- Morosov? -- Iivana sanoi: -- eikö hän palanut tulipalossa?
+Sitkeähenkinen, tuo vanha koira! Noh, mitäs? Päästinhän minä hänet
+maanpakolaisuudesta, niin tulkoon esiin!
+
+Hovimestari poistui; heti hovimiehet väistyivät, ja Drushina
+Andrejevitsh, kahden ystävänsä tukemana, lähestyi tsaaria ja laskeutui
+polvilleen hänen eteensä.
+
+Kaikkein silmät kääntyivät vanhaan bojariin.
+
+Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ei näkynyt paljon entistä ylevyyttä
+niissä, otsallansa näkyi naarmu Vjasemskin miekasta, mutta kuoppiin
+vaipuneet silmänsä ilmoittivat vielä entistä tahdonvoimaa, ja
+rypistyneet kulmakarvat osoittivat niinkuin ennenkin järkähtämätöntä
+itsepintaisuutta.
+
+Vastoin hovin sääntöjä, oli hänen pukunasa yksinkertainen.
+
+Iivana katsoi Morosoviin, sanaakaan sanomatta. Ken käsitti nyt tsaarin
+katseen, hän olisi voinut lukea siinä vihan sekä ilon, nähdessänsä
+vihollisensa alennettuna; mutta pintapuolisesta katsojasta näytti
+Iivanan katse ystävälliseltä.
+
+-- Drushina Andrejevitsh, -- sanoi hän mahtavasti, mutta
+ystävällisesti; -- minä päästin sinut pakolaisuudesta, miksi sinä olet
+yksinkertaisessa puvussa?
+
+-- Hallitsija, -- vastasi Morosov, yhä polvillaan seisoen: -- ei sovi
+pukeutua kultakankaasen sen, jonka taloa sinun opritshnikisi polttivat
+ja jolta ryöstivät puolison. Hallitsija, -- jatkoi hän lujalla äänellä,
+-- rukoilen sinua ja valitan sinun aseenkantajastasi Afonjka
+Vjasemskista, joka minua on loukannut.
+
+-- Nouse, -- tsaari sanoi, -- ja kerro asia järjestyksessä. Jos joku
+minun palvelijoistani loukkasi sinua, en sääli minä häntä, olkoon hän
+vaikka minua lähin mies.
+
+-- Hallitsija, -- Morosov jatkoi nousematta -- lähetä kutsumaan
+Afonjkaa. Vastatkoon hän minun läsnäollessani sinun armollesi!
+
+-- Niin, -- tsaari sanoi, vähän mietittyään, -- pyyntösi on oikea.
+Vastaajan tulee tietää, mitä kantaja puhuu. Kutsukaa Vjasemski! Mutta
+te, -- hän jatkoi, kääntyen Morosovin tuttaviin, jotka kunnioituksesta
+olivat poistuneet vähän loitommaksi, auttakaa bojarianne nousemaan,
+asettakaa hänet istumaan penkille, odottakoon vastaajaa!
+
+Oli kulunut kaksi kuukautta siitä, kun Morosovin taloon tehtiin
+hyökkäys. Vjasemski oli parantunut haavoistaan. Hän asui kuten ennenkin
+slobodassa, mutta tietämätönnä Jelenan kohtalosta, jota ei kukaan hänen
+lähettämänsä palvelija voinut löytää, hän oli vieläkin synkempi, kuin
+ennen, tuli harvoin hoviin, sanoen syyksi heikkoutensa, ei ottanut osaa
+juominkeihin, ja moni luuli huomaavansa hänen käytöksessään
+mielihäiriön merkkiä. Tuo hänen poissaolonsa yhteisistä rukouksista ja
+yhteisistä huveista ei miellyttänyt Iivanaa. Mutta tietäen, ett'ei
+bojarittaren poisvienti onnistunut, luuli hän Vjasemskin käytökseen
+syynä olevan rakkauden tuskat ja oli häntä kohtaan sääliväinen.
+Ainoastaan Basmanovin keskustelun jälkeen tuo käytös alkoi hänestä
+näyttää epäluuloiselta. Morosovin valitus antoi hänelle aihetta
+tiedustella monioita erityisyyksiä, ja sen vuoksi hän vastaanotti
+Morosovin paremmin, kuin hovilaiset sitä odottivat.
+
+Kohta Vjasemski tuli. Hänenkin ulkomuotonsa oli paljon muuttunut. Hän
+oli ikäänkuin tullut muutamia vuosia vanhemmaksi, kasvonsa piirteet
+olivat tulleet terävämmiksi, ja koko hänen elinvoimansa näytti olevan
+tulisissa, levottomissa silmissänsä.
+
+-- Tule tänne, Afonja, -- tsaari sanoi. -- Tule sinäkin, Drushina.
+Puhu, mitä on aikomuksesi. Puhu suoraan, kerro kaikki, miten se oli.
+
+Drushina Andrejevitsh lähestyi tsaaria. Seisoen Vjasemskin rinnalla,
+mutta ei edes kunnioittanut häntä katseellansa, kertoi hän tarkoin
+kaikki seikat hyökkäyksestä.
+
+-- Niinkö asia oli? -- tsaari kysyi, kääntyen Vjasemskiin.
+
+-- Niin! -- Vjasemski sanoi, Iivanan kysymyksestä hämmästyneenä, joka
+tiesi kaikki jo entiseltään.
+
+Iivana Vasiljevitshin kasvot synkistyivät.
+
+-- Miten sinä rohkenit sen tehdä? -- hän kysyi, luoden Vjasemskiin
+ankaran katseen: -- sallinko minä opritshnikkieni ryöstää.
+
+-- Sinä tiedät, hallitsija, -- Vjasemski vastasi yhä enemmin
+hämmästyneenä, -- ett'ei taloa minun käskystäni ryöstetty; mutta mitä
+bojarin rouvan pois viemiseen tulee, niin siihen oli minulla sinun
+lupasi?
+
+-- Minun lupani? -- tsaari sanoi, hitaasti lausuen jokaisen sanan. --
+Milloin minä sen lupasin?
+
+Nyt Vjasemski huomasi, että hän turhaan koetti luottautua Iivana
+Vasiljevitshin viittaukseen, jonka hän oli antanut hänelle
+juomingeissa, -- nuo salaperäiset sanat, joista hän luuli itsellään
+olevan oikeuden väkivaltaisesti viedä Jelenan. Arvaamatta vielä syytä,
+jonka vuoksi tsaari kieltäytyi kehoituksestansa, käsitti hän kuitenkin,
+että hänen oli puollustustapaansa muuttaminen. Ei pelosta eikä henkensä
+suojaamiseksi, joka tsaarin yhä vaihtelevan luonteen takia ehkä oli
+vaarassa, ei Vjasemski sentähden päättänyt puollustaa itseään. Hän ei
+vielä kadottanut toivoansa saada Jelenan, ja kaikki keinot siihen
+näyttivät hänestä sopivilta.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, minä olen syyllinen, sinä et käskenyt
+minua viemään bojaritarta. Kas täten oli asia. Sinä lähetit minut
+Moskovaan, päästämään bojari Morosovin paosta, mutta hän, kuten tiedät,
+vihaa minua siitä, että minä jo ennen hänen häitänsä tutustuin hänen
+vaimonsa kanssa. Kun tulin hänen luoksensa, päätti hän yhdessä Nikita
+Serebrjanin kanssa tappaa minut. Päivällisten jälkeen hyökkäsi hän
+orjineen meidän päällemme petollisella tavalla; me vaan puollustimme
+itseämme, mutta bojaritar Morosov, tuntien miehensä vihan, pelkäsi
+jäädä miehensä luo, ja pyysi minua viemään hänet mukaani. Hän lähti
+vapaasta tahdostansa miehensä luota pois; mutta koska minä kävin
+haavoistani tunnottomaksi, niin en tiedä, minne hän joutui. Luultavasti
+bojari löysi hänet ja pitää häntä jossain suljettuna, tai ehkä on jo
+ottanut häneltä hengen. Ei hänellä, -- Vjasemski jatkoi, luoden
+mustasukkaisen katseen Morosoviin, -- ei hänellä ole syytä minusta
+valittaa. Minä itse, herrani, rukoilen ja valitan sinun armollesi
+Morosovista, sillä hän omassa talossansa hyökkäsi minun päälleni Nikita
+Serebrjanin kanssa!
+
+Tsaari ei odottanut sellaista käännettä. Vjasemskin valhe oli
+silminnähtävä, mutta Iivanan aikomus ei ollut sitä paljastaa. Morosov
+nyt vasta katsoi viholliseensa.
+
+-- Sinä valhettelet, kirottu koira! -- hän sanoi, ylenkatseellisesti
+silmäillen häntä päästä jalkoihin: -- joka ainoa sanasi on törkeä
+valhe; mutta minä olen totuudessani valmis suutelemaan ristiä.
+Hallitsija! käske hänen, kirotun, antamaan minulle jälleen vaimoni,
+jonka kanssa olen kristillisen lain mukaan vihitty!
+
+Iivana katsoi Vjasemskiin.
+
+-- Mitä sanot tähän? hän kysyi, säilyttäen tuomarin kylmäverisyyden.
+
+-- Olen jo sanonut sinulle, hallitsijani, että vein bojarittaren hänen
+omasta pyynnöstään; mutta kun tiellä vereni vuosi haavoistani, löysivät
+palvelijani minut metsässä tunnottomana. Minun lähelläni ei ollut
+hevosta, eikä bojaritarta; he veivät minut myllyyn tietäjän luo, hän
+luki vereni seisahtumaan. Sen enempää en tiedä.
+
+Vjasemski ei aavistanutkaan, että hän, muistuttamalla myllystä, lisäsi
+Iivanassa alkavaa epäluuloa ja antoi Basmanovin kanteelle vahvistusta;
+mutta Iivana ei vähääkään osoittanut antavansa arvoa tuolle asialle,
+vaan pani sen mieleensä sopivassa tilaisuudessa sitä hyväksi
+käyttääkseen; siihen saakka kätki hän ajatuksensa välinpitämättömyyden
+varjon alle.
+
+-- Kuulitko? -- hän sanoi Vjasemskille: -- bojari Drushina on valmis
+sanainsa vakuudeksi suutelemaan ristiä! Miten sinä puhdistat itsesi
+hänelle?
+
+-- Bojarilla on vapaus puhua, -- vastasi Vjasemski, päättäen puollustaa
+itseään loppuun asti, tulkoonpa mitä tahansa: -- hänellä on vapaus
+väärin syyttää minua, mutta minä syytän häntä haavoistani ja olen
+valmis totuuden puolesta suutelemaan ristiä.
+
+Kokouksessa kuului jupinaa. Kaikki opritshnikit tiesivät, miten hyökkäys
+tapahtui, ja vaikka kyllä olivatkin tottuneita konnantöihin, ei
+kuitenkaan kukaan heistä olisi rohjennut tehdä väärää valaa.
+
+Itse Iivana hämmästyi Vjasemskin hävyttömyyttä; mutta hän heti huomasi
+voivansa sen kautta hävittää vihatun Morosovin ja kuitenkin samassa
+säilyttää ankaran, oikeutta harrastavan tuomarin muodon.
+
+-- Veljet! -- hän sanoi, kääntyen kokoontuneihin: -- otan teidät
+todistajikseni, että minä tahdoin tietää totuuden. Ei minun tapani ole
+tuomita, puollustusta kuuntelematta. Mutta samassa asiassa eivät
+molemmat puolueet voi suudella ristiä. Silloin toinen vastustajista
+tekee väärän valan. Mutta minä, niinkuin hyvä paimen, suojelen
+lampaitani, en salli kenenkään hukuttaa sieluansa. Tulkoon Morosov ja
+Vjasemski tuomituksi Jumalan tuomiolla. Tästä päivästä kymmenen päivän
+perästä määrään minä heille kentän, täällä slobodassa, punaisella
+torilla. Tulkoot esiin palvelijoineen ja varamiehineen. Kenelle Jumala
+antaa voiton, hän on puhdas myös minun edessäni; mutta se, joka ei
+kestä tappelussa, vaikka hän jäisikin eloon, hän saa kuoleman mestaajan
+kädestä!
+
+Iivanan päätös teki syvän vaikutuksen kokoontuneihin. Monen ajatuksen
+mukaan oli se Morosoville sama kuin kuolemantuomio. Ei ollut
+mahdollista ajatellakaan, että vanha bojari voisi vastustaa nuorta ja
+voimakasta Vjasemskia. Kaikki odottivat hänen kieltäytyvän
+kaksintaistelusta tahi vähintäin pyytävän luvan asettaa palkatun
+taistelijan sijaansa. Mutta Morosov kumarsi tsaarille ja sanoi
+tyynesti:
+
+-- Hallitsija, olkoon tahtosi! -- Olen vanha ja kivulloinen; en ole
+pitkiin aikoihin pukeutunut haarniskaan; mutta Jumalan tuomiossa oi
+voima voita vaan oikeus; luotan Herran apuun, eikä hän minua hylkää
+oikeassa asiassani. -- Hän näyttää sinun armosi ja kaikkein ihmisten
+edessä viholliseni vääryyden.
+
+Kuullen tsaarin päätöksen, oli Vjasemski jo iloitsemaisillaan, ja hänen
+silmänsä säihkyivät toivosta; mutta Morosovin järkähtämättömyys saattoi
+hänet hämille. Hän muisti, että, yleisen käsityksen mukaan, Jumala
+ratkaisevassa kaksintaistelussa välttämättömästi antaa voiton oikeuden
+puolelle, ja hän epäili menestyksestänsä.
+
+Kuitenkin, hilliten hetkisen levottomuuttaan, kumarsi hänkin tsaarille
+ja lausui:
+
+-- Olkoon sinun tahtosi, hallitsija!
+
+-- Menkää -- Iivana lausui, -- etsikää itsellenne varamiehet, mutta
+kymmenen päivän kuluttua, auringon noustessa, olkaa molemmat punaisella
+torilla, ja voi sitä, joka ei kestä tappelua.
+
+Heittäen molempiin syvän, selittämättömän katseen, nousi tsaari
+istuimeltaan ja poistui sisähuoneisiin, mutta Morosov lähti ulos
+salista, arvokkaana, tuttaviensa seuraamana, eikä kunnioittanut häntä
+ympäröiviä opritshnikkejä edes silmäykselläkään.
+
+
+
+
+XXX Luku.
+
+Miekan loihtiminen.
+
+
+Seuraavana päivänä lähti Vjasemski Moskovaan.
+
+Jokaisessa muussa tapauksessa valmistautuen kaksintaisteluun olisi hän
+luottanut voimaansa ja taitavuuteensa; mutta nyt oli kysymys Jelenasta.
+Kaksintaistelu ei ollut tavallinen, sen päätös riippui Jumalan
+tuomiosta, mutta ruhtinas tunsi vääryytensä, ja vaikka hän kyllä
+tavallisessa taistelussa olisi halveksinut Morosovia, niin hän tässä
+tapauksessa pelkäsi taivaallista vihaa, pelkäsi kätensä taistelun
+aikana käyvän hervottomiksi. Tuo pelko oli sitä pahempi, koska vasta
+parantuneet haavat yhä vielä matkaansaattoivat hänelle kipua, ja hän
+aika ajoin tunsi heikkoutta ja hervostumista. Ruhtinas ei tahtonut
+laiminlyödä mitään, saattaakseen itselleen voiton ja päätti mennä
+tuttavansa, myllärin, luo saadakseen häneltä jotain yrttejä ja
+loihtimisella tehdäkseen iskunsa vastustamattomiksi.
+
+Miettiväisenä ja levottomana ajoi hän käyden pitkin metsää; vähän väliä
+nojautuen alas satulassa ja tarkastaen saniaisilla peitettyjä polkuja.
+Monta käännöstä tehtyänsä joutui hän tasaisemmalle, katsoi ympärilleen,
+tunsi merkkiä puissa ja antoi hevosensa nelistää. Kohta kuului pyörän
+kohina. Ajaen myllyn luo, voi ruhtinas pyörän kohinan ohessa myös
+eroittaa ihmispuhetta. Hän seisahtui, hyppäsi satulasta ja, sidottuaan
+hevosen pähkinäpuuhun, lähestyi hän myllyä jalkasin. Aivan rakennuksen
+edessä seisoi hevonen, komeasti satuloittuna. Mylläri puhui
+solakkavartaloisen miehen kanssa. Mutta Vjasemski ei voinut nähdä hänen
+kasvojaan, sillä tuntematon oli selin häneen ja juuri istumaisillaan
+satulaan.
+
+-- Ole tyytyväinen, bojari, -- mylläri puhui hänelle, päätään
+vakuuttavasti nyökäyttäen, -- ole tyytyväinen, isäseni! Pääset jälleen
+tsaarin suosioon, ja iskeköön minut heti ukkosen nuoli, jos ei myös tuo
+Vjasemski huku sekä kaikki sinun vihollisesi! Ole levollinen,
+tirlitsh-ruohoa vastaan ei kukaan voi kestää!
+
+-- Hyvä! -- vieras vastasi, nousten hevosen selkään. -- Mutta sinä,
+vanha peikko, muista välipuheemme: jos ei minulla ole menestystä, niin
+hirtän sinut kuin koiran.
+
+Ääni oli Vjasemskille tuttu, mutta pyörä kohisi niin kovin, ett'ei hän
+saanut selvää siitä, ken puhuja oli.
+
+-- Kuinka ei sinulla olisi menestystä, kuinka ei, isäseni, -- mylläri
+jatkoi, syvään kumarrellen: -- älä vaan heitä pois tirlitsh-ruohoa
+luotasi; mutta kun puhut tsaarin kanssa, niin katso häntä suoraan ja
+iloisesti silmiin, katso häneen rohkeasti, isäseni, älä osoita pelkoa,
+puhu hänelle leikki- ja kokkapuheita, kuten ennenkin, niin olen minä
+kirottu, ell'et pääse kunniaan.
+
+Ratsastaja käänsi hevosensa ja, huomaamatta Vjasemskia, ajoi hänen
+ohitsensa.
+
+Ruhtinas tunsi Basmanovin, ja hänen kateellinen mielikuvituksensa
+kiihtyi. Ajatellen ainoastaan Jelenaa, ei hän oivaltanut myllärin
+sanoja, mutta, kuullessaan oman nimensä, luuli hän Basmanovissa
+näkevänsä uuden, odottamattoman kilpailijan.
+
+Mylläri, seurattuaan silmillään Basmanovia, istahti multapenkereelle ja
+alkoi laskea kultarahoja. Hän hymyili iloisesti ja heitteli niitä
+kädestä käteen, kun äkkiä tunsi olallaan raskaan käden.
+
+-- Mitä asioita sinä, noita, juttelit Basmanovin kanssa? -- Vjasemski
+kysyi.
+
+-- I-i-isäseni! -- mylläri änkytti, tuntien jalkojensa horjuvan: --
+isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, miten on terveytesi laita?
+
+-- Puhu! -- Vjasemski huusi, tarttuen myllärin kurkkuun ja vetäen hänet
+pyörän luo: -- puhu, mitä te minusta juttelitte?
+
+Ja hän painoi ukon aivan kohisevan paikan yli.
+
+-- Omaiseni! mylläri änkytti: -- kaikki sanon sinun armollesi, kaikki
+sanon, isäseni, päästä vaan sieluni katumaan!
+
+-- Minkä tähden Basmanov tuli sinua luoksesi?
+
+-- Juuren tähden, isäseni, juurta noutamaan! Mutta minä kyllä tiesin
+sinun armosi olevan tuossa, minä tiesin, että sinä kaikki kuulet,
+armaiseni, sen vuoksi minä puhuinkin lujemmin, että sinä tietäisit
+Basmanovin aikovan vahingoittaa sinun armoasi!
+
+Vjasemski viskasi myllärin kauvemmaksi. Ukko huomasi hänen ensimmäisen
+vimmansa menneen ohitse.
+
+-- Mimmoinen tuimapäinen sinä, armaiseni, olet! -- hän sanoi, nousten
+seisaalleen: -- sanon sinulle, minä tiesin sinun armosi olevan lähellä;
+minä jo aamusta saakka odotin sinua, isäseni!
+
+-- No, mitä Basmanov tahtoo? ruhtinas kysyi leppeämmällä äänellä.
+
+Sillä aikaa jo mylläri ehti aivan tointua.
+
+-- Niin, näetkös, -- hän sanoi luotettavan näköisenä: -- Basmanov
+sanoo, että tsaari ei enään rakasta häntä, että hän muka rakastaa sinua
+enemmin ja että hän on vain lempeä sinulle ja Godunoville, Boris
+Fjodrovitshille, ja Maljuta Skurlatoville. Ja hän alkoi minua kiusata,
+että antaisin hänelle tirlitshiä. Anna, sanoi hän, tirlitshiä, että
+jälleen pääsisin tsaarin suosioon, ja että tsaari heitä herkeäisi
+rakastamasta ja ajaisi heidät maanpakolaisuuteen. Mitä tehdä? Pani
+ikäänkuin veitsen kaulaan, anna tänne! Enhän minä voinut häntä
+vastustaa. No, annoin minä hänelle juuren, mutta semmoisen, isäseni,
+huonon. Niin, semmoisen vain, jonnijoutavan juurisen, että hän vaan
+jättäisi minut henkiin. Antaisinko minä hänelle tirlitshiä, että tsaari
+häneen mieltyisi sinun vahingoksesi?
+
+-- Hiisi hänet vieköön! -- Vjasemski sanoi välinpitämättömästi: -- mitä
+se minuun kuuluu, josko tsaari häntä rakastaa vai eikö. En minä
+sentähden tullut tänne. Oletko saanut tietoja bojarittaresta?
+
+-- En, armaiseni, en mitään. Sanoinhan sinun palvelijoillesikin, ett'en
+tiedä mitään. Mutta enkö minä ole koettanut parastani sinun armosi
+tähden! Seitsemän yötä perättäin katsoin pyörän alle. Näen -- bojaritar
+ajaa metsässä erään vanhuksen kanssa; hän on surullinen, mutta vanhus
+lohduttaa häntä, vaan sen enempää ei näy; vesi sekaantuu, enkä sitten
+näe enään mitään!
+
+-- Vanhuksen kanssa? Ehkä Morosovin, miehensä kanssa?
+
+-- Ei, luultavasti ei. Morosov on arvokkaamman näköinen ja hänen
+pukunsa on toisellainen. Tällä on halpa nuttu, eikä bojarin takki;
+luultavasti hän on halpasäätyinen mies!
+
+Vjasemski mietti.
+
+-- Ukko! -- hän äkkiä sanoi; -- voitko loihtia miekkoja?
+
+-- Minäkö en voisi? voin kyllä. Mutta mihin tarkoitukseen, isäseni?
+Ettäkö miekka löisi, vaiko että se tylsentyisi iskusta?
+
+-- Tietysti, että se löisi, sinä peikko!
+
+-- Usein loihditaan vihollisten miekat, että ne tylsentyisivät tahi
+katkeisivat haarniskaa vastaan.
+
+-- Ei minun tarvitse loihtia vihollisten miekkoja, vaan omaani. Minun
+on kentällä taisteleminen, ja minun täytyy miten tahansa surmata
+vastustajani. -- kuuletko?
+
+-- Kuulen, isäseni, kuulen! Miksi en kuulisi! -- Ja ukko alkoi
+miettiä itsekseen: Kenen kanssa hän taistelee? Ken lienee hänen
+vastustajansa? Ehkä Basmanov? Tuskinpa! Hän vast'ikään puhui hänestä
+ylenkatseellisesti, ja ruhtinas ei ole semmoinen, joka voisi salata
+ajatuksiaan. Vaiko Serebrjanin? Mutta mylläri Miheitshin kautta tiesi,
+että Serebrjani oli heitetty vankeuteen sekä Vjasemskin palvelijoilta
+ja muutamilta Perstenin miehiltä oli hän kuullut rosvojen vapauttaneen
+Nikita Romanitshin ja vieneen hänet mukaansa; siis luultavasti ei
+Serebrjaninkaan. Siis jää vain bojari Morosov, Hän ehkä on vaimonsa
+ryöstön tähden vaatinut Vjasemskin taisteluun. Tosin hän on liian
+vanha, mutta ratkaisevassa kaksintaistelussa sallitaan hänen asettaa
+palkattu taistelija sijaansa. Varmaankin, päätti mylläri, taistelee
+ruhtinas Morosovin tahi hänen palkattunsa kanssa. -- Salli, isäseni, --
+minun ammentaa vettä, katsoakseni, kuka on vastustajasi!
+
+-- Tee, miten haluat, -- Vjasemski lausui ja istahti miettien puun
+tyvelle!
+
+Mylläri toi kammiostaan astian, laski sen aivan pyörän alle ja,
+ammennettuaan vettä, asetti sen ruhtinaan viereen.
+
+-- Oh, oh! -- hän sanoi, kumartuen astian yli ja katsoen siihen
+liikkumatta: -- minä näen sinun vastustajasi, isäseni, mutta en
+ymmärrä! Kovin vanha hän on. Mutta nyt näen sinutkin, näen teidän
+tulevan yhteen...
+
+-- Mitä? -- Vjasemski kysyi, turhaan koettaen nähdä jotain ammeessa.
+
+-- Enkelit seisovat vanhuksen edessä, -- mylläri jatkoi salaperäisesti
+ja ikäänkuin itsekin hämmästyneenä siitä, mitä hän näki, -- taivaan
+voimat seisovat hänen puolestansa; vaikea on loihtia sinun miekkaasi.
+
+-- Mutta eikö minun puolestani kukaan seiso? -- ruhtinas kysyi
+väristen.
+
+Mylläri katsoi vielä tarkemmin; hänen silmänsä kävivät aivan
+liikkumattomiksi; näytti siltä, kun hän, alotettuansa pettää
+Vjasemskia, oli nyt itse hämmästynyt todellisesta näöstä, ja hänelle
+ilmestyi jotain hirmuista.
+
+-- Ja sinun armollasikin, -- hän sanoi kuiskaten, on puollutajia. Mutta
+nyt en näe mitään, vesi tummentui.
+
+Hän kohotti päätään ja Vjasemski tunsi hien tippuvan otsaltaan.
+
+-- On sinullakin puolustajia, isäseni, -- hän kuiskasi peljästyneenä.
+-- Kyllä voin loihtia miekkasi.
+
+-- Kas tuossa, -- ruhtinas sanoi, vetäen tupesta raskaan miekan, -- kas
+tuossa, loihdi!
+
+Mylläri veti henkeä, kaivoi käsillään kuopan ja pisti siihen miekan
+kahvan. Poljettuaan maan asetti hän miekan terän pystyyn ja alkoi käydä
+sen ympäri, lukien puoliääneen:
+
+-- Laskeutui aurinko Hvalinskin meren taa, nousee kuu yli kivisen
+kaupungin, mutta tuossa kivisessä kaupungissa synnytti minut äitini ja
+synnytettyään neuvoeli: pysy sinä, lapseni, vahingoittumatonna:
+nuolista ja miekoista, taistelijoista ja taisteluista. Vyöhytti emoni
+minut miekalla. Sinä, miekkani, pyöri ja vyöri, pyöri ja vyöri kuin
+myllyn kivet; särje ja murra rautaa ja terästä; lyö ja hakkaa lihaa ja
+luita; mutta vihollisen iskut sinusta hypähdelkööt kuin kivet vedestä,
+eikä sinuun niistä tulko naarmua ei jälkeä! Loihdin palvelijalle
+Afanasialle, vyöhytän hänet miekalla! Loppu on sanalleni, työlleni
+kunnia!
+
+Hän vetäsi miekan ylös maasta ja antoi sen ruhtinaalle, puistettuaan
+mullan sen kahvasta ja tarkoin pyyhittyään sen helmallansa.
+
+-- Ota, isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh. Kyllä se sinulle tekee
+palveluksen, jos ei vaan sinun vastustajasi kasta miekkaansa pyhään
+veteen!
+
+-- Mutta jos hän kastaa?
+
+-- Mitäs tehdä, isäseni! Pyhää vettä ei loihdittu rauta voi vastustaa.
+Mutta voipi sitäkin auttaa. Annan sinulle suokyyhkysen; ripusta se
+pussissa kaulaasi, niin petät vihollisesi silmät.
+
+-- Anna kyyhkynen! -- Vjasemski sanoi.
+
+-- Kyllä, isäseni, kyllä! Sinun ruhtinaallisen armosi tähden en säästä
+kyyhkyistäkään.
+
+Ukko meni taas koppiinsa ja toi jotain riepuun ommeltuna.
+
+-- Kallis oli minulle sen saaminen, -- hän sanoi, ikäänkuin
+kaipauksella päästäen kädestänsä rievun, -- vaikea on sitä hankkia. Jos
+sopimattomaan aikaan kahlaat sitä hakemaan, niin semmoiset kauhut
+tulevat päällesi, että Jumal' auta.
+
+Ruhtinas otti riepuun ommellun esineen ja heitti myllärille kourallisen
+kultarahoja.
+
+-- Jumala palkitkoon sinun ruhtinaallista armoasi! -- ukko sanoi
+syvästi kumarrellen. -- Mutta, isäseni, suo minun vielä lausua sananen:
+älä mene nyt, ennen taistelua kirkkoon, älä kuuntele Jumalan
+palvelusta; muuten ehkä minun loihtumiseni luikahtaa pois miekan
+terästä.
+
+Vjasemski ei vastannut mitään ja aikoi mennä paikalle, minne hän sitoi
+hevosansa, mutta seisahtui äkkiä.
+
+-- Mutta voitko, -- hän lausui, -- sanoa varmaan, kuka meistä jää
+eloon?
+
+Mylläri oli hämillänsä.
+
+-- Niin, luultavasti sinä, isäseni! Etkö sinä jäisi eloon. Minä jo
+ennenkin sanoin sinulle: ei sinun kuolemasi ole miekasta tuleva!
+
+-- Katso vielä kerran ammeseen!
+
+-- Miksi sinne enään katsoisin, isäseni! Nyt en enään mitään näe, vesi
+on aivan hämmentynyt.
+
+-- Ammenna raitista vettä! -- Vjasemski sanoi käskevästi.
+
+Mylläri totteli vastenmielisesti.
+
+-- Noh, mitä siellä näkyy? -- ruhtinas kysyi maltittomasti.
+
+Ukko kumartui silminnähtävällä inholla ammeen yli.
+
+-- Ei sinua näy, eikä sinun vastustajaasi! -- hän sanoi vaaleten; --
+näkyy kenttä, täynnä kansaa; paljon päitä törröttää seipäissä; mutta
+sivulla palaa rovio ja ihmisluita on sidottu patsaasen!
+
+-- Keiden päät törröttävät seipäissä? -- Vjasemski kysyi, voittaen
+kauhunsa.
+
+-- En näe, isäseni, kaikki taasen hämmentyi; rovio yksin vielä vain
+kiiluttaa, ja jonkun luut riippuvat patsaalla!
+
+Mylläri nosti päätään ja ikäänkuin hänen olisi ollut vaikea kääntää
+katseensa pois ammeesta. Hänen jäsenensä koukistuivat, hiki valui hänen
+kasvoiltansa; hän vaikeroiden ja änkyttäen hoipertui multapenkille ja
+kaatui siihen voimatonna.
+
+Vjasemski etsi hevosensa, istahti satulaan ja syvissä mietteissä ajoi
+Moskovaan.
+
+
+
+
+XXXI Luku.
+
+Jumalan tuomio.
+
+
+Vjasemskin poissa ollessa oli Maljutalle annettu tärkeä tehtävä. Tsaari
+käski hänen ottamaan kiinni ruhtinas Afanasi Ivanovitshin likimmäisiä
+palvelijoita ja tutkia kiduttamalla heitä vahvasti, ajoiko heidän
+herransa myllyn luo loihtimaan, ja montako kertaa hän oli myllyllä, ja
+mitä hänellä oli aikeessa tsaaria vastaan.
+
+Suurin osa palvelijoista ei tunnustanut mitään, mutta muutamat eivät
+kestäneet kidutusta ja tunnustivat kaikki, mitä Maljuta pani heidän
+suuhunsa. He todistivat, että ruhtinas on ollut myllyn luona,
+vahingoittaakseen hallitsijaa, että hän otti tsaarin jälkijä ja poltti
+ne tulella; mutta muutamat vielä todeksi näyttivät, että Vjasemski
+pitää ruhtinas Vladimir Andrejevitshista ja tahtoo asettaa hänet
+tsaarin valtaistuimelle. Miten luonnottomat nuo todistukset olivatkin,
+kirjoitettiin ne kidutettujen sanojen mukaan tarkoin ja luettiin
+tsaarille. Uskoiko Iivana Vasiljevitsh vai ei -- sen tiesi Jumala!
+Mutta hän antoi ankaran käskyn Maljutalle, että hän Vjasemskilta, tämän
+palattua, salaisi syyn, jonka tähden hänen palvelijansa olivat
+kiinniotetut ja sanoisi, että he ovat otetut kiinni, muka epäiltyinä
+varkaudesta tsaarin tavara-aitoissa.
+
+Heidän todistuksissaan oli kuitenkin paljon ristiriitaisuutta, ja
+Iivana lähetti hakemaan Basmanovin, saattaaksensa hänet uudistamaan
+kaikki, mitä hän kanteensa mukaan oli kuullut Vjasemskin palvelijoilta.
+
+Basmanovia ei löytynyt slobodassa. Hän oli päivää ennen lähtenyt
+Moskovasta, ja tsaari oli epäsuosiollinen siitä, että hän oli rohjennut
+lähteä pois, vastoin hänen käskyänsä. Maljuta käytti sen hyväksensä,
+saattaakseen epäluuloa Basmanoviin.
+
+-- Kuka tiesi, hallitsija, -- sanoi Skuratov, -- miksi hän ei ollut
+kuuliainen sinun armollesi? Ehkä hän pitää yhtä Vjasemskin kanssa, ja
+vain näön vuoksi kantoi hänen päällensä, sitä varmemmin sinua
+hävittääksensä.
+
+Tsaari käski Maljutan olemaan vielä vaiti kaikesta, ja ett'ei hän
+Basmanovin palattua antaisi tämän aavistaa, että hänen poissa olonsa
+oli huomattu.
+
+Sillä aikaa lähestyi kaksintaisteluun määrätty päivä, Jo ennen auringon
+nousua kokoontui joukottain kansaa Punaiselle torille; kaikki akkunat
+olivat täynnä katsojia, kaikki katot niillä peitetyt. Tieto taistelusta
+oli jo aikoja sitten levinnyt ympäristössä. Taistelijain kuuluisat
+nimet viehätti kansaa eri kylistä ja kaupungeista, ja Moskovastakin
+tuli ihmisiä kaikenlaisista säädyistä katsomaan, kenelle Jumala antaa
+voiton tuossa asiassa.
+
+-- Noh, veikko, -- sanoi eräs koreasti puettu guslinsoittaja
+toverillensa, vankkavartaloiselle, nuorelle miehelle, jolla oli
+hyvänluontoiset, vaan tyhmännäköiset kasvot, -- käy eteenpäin; ehkä
+onnistuu sinulle tunkeutua ketjuun asti. Oh, tuota kansan paljoutta!
+Päästäkää menemään, oikea-uskoiset, laskekaa meitäkin, vladimirilaisia
+katsomaan Jumalan tuomiota.
+
+Mutta hänen pyyntönsä jäi kuulematta. Väkijoukko oli niin taaja, että
+hyvälläkään tahdolla ei ollut mahdollista väistyä.
+
+-- No, astuhan, mokoma hylky! -- guslinsoittaja taas virkkoi, työkäten
+toveriansa selkään; -- vai etkö osaa tunkeutua eteenpäin?
+
+-- Ehkä! -- nuorukainen laiskalla äänellä vastasi.
+
+Ja kääntäen vankan olkapäänsä eteenpäin, alkoi hän lävistää
+kansajoukkoa, ikäänkuin rautaisella telkineellä. Kuului huutoja ja
+kirouksia; mutta molemmat toverit kulkivat eteenpäin siitä huolimatta.
+
+-- Oikeaan, oikeaan! -- vanhempi lausui: -- mitä sinä vasempaan kuljet,
+hölmö? Käänny tuonne, missä piikit törröttävät!
+
+Paikka, jonne guslinsoittaja osoitti, oli valmistettu itse tsaarille.
+Se oli laudoista muodostettu ylennys, peitetty purppuravärisellä
+veralla. Sen päälle oli asetettu tsaarin nojatuoli, ja sen ympärillä
+törröttävät piikit ja keihäät olivat sitä ympäröivien opritshnikkien.
+Muut opritshnikit seisoivat pitkin ketjua, joka oli vedetty ympäri
+kenttää, joka oli valmistettu taistelua varten. Taistelu tapahtui joko
+ratsain tai jalkasin, taistelijain sopimuksen mukaan. Opritshnikit
+ajoivat aseillaan kansaa pois, eivätkä antaneet heidän nojautua
+vitjoihin.
+
+Kulkien askel askeleelta guslinsoittaja ja vahva nuorukainen saapuivat
+vihdoin aivan kentän luo.
+
+-- Minne kiipeätte? -- eräs opritshnikki ärjäsi, huiskaten heihin
+partuskallaan.
+
+Nuorukainen ällisteli ja kääntyi hämillään toveriinsa, mutta tämäpä
+otti molemmin käsin päästään lammasnahkaisen, kultanauhalla reunustetun
+ja riikinkukon sulalla koristetun lakkinsa, ja kumartaen kerta toisensa
+jälkeen vyöhön asti, sanoi opritshnikille:
+
+-- Sallikaa, kunnialliset herrat, vladimirilaisten guslinsoittajien
+katsoa Jumalan tuomiota! Me olemme tulleet aina Volodomiirin
+kaupungista saakka! Sallikaa tässä seisoa, kunnialliset herrat!
+
+Ja veikistelevällä hymyllä näytti hän mustan partansa alta valkeita
+hampaitansa.
+
+-- Noh, olkoon niin! -- opritshnik sanoi: -- ette te enää voi tunkeutua
+takaisin! seisokaa tässä; mutta eteenpäin älkää tunkeutuko! pääkallonne
+halkaisen.
+
+Vitjoilla ympäröidyn paikan sisäpuolella käyskentelivät puolueiden
+puollus- ja virkamiehet. Siinä seisoi myös bojari ja okolnitshi,[28]
+jotka olivat määrätyt kentälle ja kaksi kirjuria, joiden oli heidän
+kanssaan taistelun järjestystä silmällä pitäminen. Yhdellä kirjureista
+oli Vladimir Husevin tekemä tuomiokirja, joka oli ilmestynyt jo
+suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh III:nen aikana, ja hän keskusteli
+toverinsa kanssa kaksintaistelun seikoista.
+
+-- "Mutta he ovat riidassa kaksintaisteluun asti", hän luki, osoittaen
+sormellaan erästä paikkaa tuomiokirjassa, -- "vaan taistelulla voivat
+sopia..." kun kansan huudot keskeyttivät häntä.
+
+-- Tsaari tulee! Tsaari tulee! -- kaikki lausuivat kiihkoisesti ja
+paljastivat päänsä.
+
+Opritshnikkijoukon ympäröimänä ajoi Iivana Vasiljevitsh
+taistelukentälle, astui alas hevosen selästä, nousi ylennyksen portaita
+ylös ja kumarrettuaan kansalle istui nojatuoliin, näyttäen henkilöltä,
+joka odottaa hauskaa näytelmää.
+
+Hänen taaksensa ja sivuillensa asettautuivat hovimiehet
+seisomaan. Samassa kaikuivat kaikki slobodan kirkonkellot, ja eri
+suunnilta ajoivat ketjujen piiriin Vjasemski ja Morosov, molemmat
+taistelupuvussa. Morosovin yllä oli raitainen haarniska, koristettu
+teräksisillä kilseillä, jotka olivat rivittäin hopealla yhteen kudotut.
+Käsivarsi-raudat, kintaat ja sääriraudat kiilsivät hopeasta. Hänen
+päässään oli kypäri mustilla hopeakoristuksilla ja kypärätöyhdön alta
+valui hartioille barmitsa, pyöreillä, hopeaisilla kilseillä
+kiinnitettynä ristiin rinnalle. Hänen kupeellaan rippui koristetusta ja
+hakasella kiinnitetystä vyöstä leveä, suora kalpa, jonka kahva sekä
+tupen sivut ja pää myöskin olivat hopeaiset. Oikealle puolelle oli
+satulaan ripustettu kullalla silattu nuija, joka oli arvon merkki ja
+muinaisaikoina välttämätön bojarin voittorikkaissa tappeluissa, vaan
+nykyään painonsa takia tuskin sopiva käytettäväksi.
+
+Morosov ratsasti leveärintaista, tummanruskeata ratsua. Sitä peitti
+samettinen, vadelmanvärinen loimi, johon hopeakilseitä oli tiheään
+ommeltu, otsanauhasta riippui kummallekin puolelle silkkiset,
+vadelmanväriset ja hopealangalla kierretyt tupsut, ja kaulan alta
+rintaan aisti riippui samallainen, mutta suurempi ja tuuheampi tupsu,
+jota kutsuttiin nausiksi. Ohjaksina oli hopeaiset ketjut, litteillä,
+kaiverretuilla ja erisuuruisilla renkailla.
+
+Ratsu astui tasaisesti, nostellen hopeaisilla polvikoristeilla
+varustettuja jalkojaan, käyristäen leveätä kaulaansa, ja kun Drushina
+Andrejevitsh seisahdutti sen noin viisi syltä vastustajastaan, alkoi se
+puistella aaltoilevaa, tuuheata harjaansa, joka ulottui maahan asti,
+pureskellen kuolaimiaan ja kaivaen maata vahvoilla kavioillaan, jotta
+leveän hevosenkengän kiiltävät naulat tulivat näkyviin. Tuo vahva
+hevonen oli sopivasti valittu arvokkaan ratsastajan suhteen, ja sen
+valkea harja sopi hyvin bojarin valkeaan partaan.
+
+Vjasemskin sota-asu oli paljoa keveämpi. Kärsien vielä haavoistansa, ei
+hän ollut pukeutunut haarniskaan eikä rautapaitaan, ehkä niitä
+pidettiin luotettavimpina varuksina, vaan oli ottanut keveän
+kilsepaidan. Sen kaulus, helma ja käsiraudat hohtivat kalliista
+kivistä. Kypärin asemesta oli ruhtinaan päässä "erihonka", se on
+matala, kauniisti muodostettu rautalakki, jonka töyhtö ja korvan
+peitteet olivat kullalla koristetut, mutta lakin reunassa oli korkea
+tupsu heiluvista kultalangoista, koko pituudellensa loistaen
+säteilevistä rubiineista. Lakin etureunaa lävisti kullalla silattu,
+rautainen nuoli ylhäältä alaspäin; se suojeli kasvoja miekan iskusta,
+mutta uljaana Vjasemski ei laskenut alas nuolta, vaan päin vastoin
+kohotti sen vääntiöllä rubiinitupsun korkeudelle, joten hänen vaaleat
+kasvonsa ja tumma partansa jäivät aivan peittämättä, ja nuoli näytti
+vain kultasulalta, joka oli pistetty erihongin laitaan. Soljella
+kiinnitetyssä vyössä, joka oli koristettu monenlaisilla helyillä ja
+kelluttimilla, riippui käyrä miekka, kalliilla kivillä aivan peitetty,
+sama miekka, jonka mylläri oli noitunut ja johon Vjasemski nyt lujasti
+luotti. Punasinervään, samettiseen satulaan, jossa oli hopeaiset
+naulat ja samasta aineesta taotut reunustat, oli sinipunervalla,
+kultavyöhykkeisellä samettikannikkeella kiinnitetty rautainen pieni
+tappara. Kilsepaidan komean liepeen alta näkyi valkonen, kullalla
+kirjailtu silkkipaita, ulottuva tummankeltaisille housuille, jotka
+olivat pistetyt vihreäisiin sahviaanisaappaisiin, joiden koristetut
+varret, jotka eivät olleet raudalla peitetyt, ulottuivat polveen asti
+ja kiinnittyivät sen alla sekä sen yli päällysnauhalla.
+
+Äfanasja Ivanovitshin ratsu, kultakarvainen Argamak, oli aivan päästä
+häntään asti sälytetty helisevillä, hopeakulkusista kudotuilla
+vitjoilla. Tsheprakan tahi tsbaldarin[29] asemasta peitti pantterin
+nahka sen selkää. Mustassa otsanauhassa loistivat suuret rubiinit
+kultakehyksissä. Vuoriston kiitäjän hoikat jalat eivät olleet ensinkään
+kengitetyt, mutta jokaisessa niistä, nilkan alla, oli pieni
+hopeakulkunen.
+
+Kauvan oli jo kuulunut Argamakin tuttu hirnuminen. Nyt, pää pystyssä,
+puhaltaen tulisilla sieramillaan ja häntä suorana, astui se ensin
+keveästi, tuskin maahan kavioillaan koskien, Morosovin hevosta vastaan;
+mutta kun ruhtinas, ajamatta vastustajansa lähelle, vetäsi heliseviä
+suitsia, heittäytyi Argamak syrjään ja olisi hypähtänyt ketjujen yli,
+jos ei ratsastaja taitavalla käännöksellä olisi ohjannut sitä entiselle
+paikallensa. Silloin se nousi takajaloilleen, ja pyörien ympäri oli
+kaatua taaksepäin, mutta ruhtinas nojautui satulan yli, hellitti
+suitset ja painoi sen kupeesen kisilbashkilaiset jalustimet. Argamak
+hypähti ja seisahtui ikäänkuin naulattu. Ei ainoakaan karva sen
+mustasta harjasta liikkunut. Veristyneet silmänsä vilahtelivat sivuille
+ja kultakarvaisen nahkansa alta näkyi verkkona verellä täytetyt suonet.
+
+Vjasemskin ajaessa esiin, helisten ja kiiltäen ikäänkuin pirskoitettuna
+kulta- ja timanttisateella, Vladimirin guslinsoittaja ei voinut hillitä
+ihastustaan; mutta hän innostui enemmän hevoseen kuin ratsastajaan.
+
+-- Oh, ratsu! hän huudahti, potkaisten jaloillaan ja tarttuen
+ihastuksissaan päähänsä: mimmoinen ratsu! ajatteleppas: En ikänä ole
+nähnyt tuollaista hevosta! Onhan minulla jommoisiakin ollut, mutta eipä
+Jumala tuommoista antanut! Mitenhän, -- hän jatkoi itsekseen, --
+mitenhän tuolle ratsastajalle olisi käynyt, jos tuon näköisenä olis
+Hiidenkuilulle ajanut!
+
+-- Kuuleppas hän jatkoi iloisesti, työkaten käsivarrellaan toveriinsa.
+-- kuuleppas, sinä hölmö, kumpi hevonen sinua enemmän miellyttää?
+
+-- Tuo! nuorukainen vastasi, Morosovin hevosta sormellaan osoittaen.
+
+-- Tuoko? Miksi juuri se?
+
+-- Siksi, että se on vahvempi! -- nuorukainen vastasi veltosti.
+
+Guslinsoittaja purskahti nauruun, mutta siinä samassa kuului
+julistajain äänet:
+
+"Oikeauskoiset miehet! -- he huusivat kentän eri kulmilla: ratkaiseva
+taistelu alkaa tsaarin aseenkantajan Afanasi Ivanitsh Vjasemskin ja
+bojari Drushina Andrejitsh Morosovin välillä. Heidän riitansa koskee
+loukkausta, taistelua ja haavoittamista sekä bojaritar Morosovin
+ryöstöä. Oikeauskoiset miehet! Rukoilkaa kaikkein pyhimpää
+Kolme-yhteyttä, että Hän antaisi oikeuden puolueelle voiton!"
+
+Kaikki vaikenivat. Kaikki katsojat alkoivat ristiä silmiänsä, mutta
+bojari, joka oli kaksintaistelun tarkastajana, astui tsaarin eteen ja
+lausui syvään kumartaen:
+
+-- Käsketkö, hallitsija, aloittamaan taistelun?
+
+-- Aloittakaa! -- Iivana lausui.
+
+Bojari, rajapäällikkö; puollusmiehet, virkamiehet ja molemmat kirjurit
+väistyivät.
+
+Bojari antoi merkin.
+
+Taistelijat tarttuivat aseihinsa.
+
+Toisen merkin annettua oli heidän toistansa vastaan hyökkääminen, mutta
+kaikkein hämmästykseksi horjui Vjasemski satulassa ja päästi käsistään
+ohjakset. Hän olisi kaatunut maahan, ell'eivät puollusmies ja
+hovimestari olisi juosseet esiin ja auttaneet häntä alas hevosen
+selästä. Paikalle rientäneet tallirengit tarttuivat Argamakin suitsiin.
+
+-- Viekää hevonen pois! -- Vjasemski lausui, katsoen ympärilleen
+himmentynein silmin: -- taistelen jalkasin!
+
+Nähdessään ruhtinaan astuvan alas hevosen selästä, Morosov myöskin teki
+samaten ja jätti tumman ruskean hevosensa tallirengeille.
+
+Morosovin hovimies toi hänelle suuren, nahkaisen kilven vaskisilla
+kilseillä, joka oli valmistettu jalkasin taistelua varten.
+
+Vjasemskin hovimies toi hänelle myöskin kilven, tummansinisen,
+kultaisilla koristuksilla ja kultasilla tupsuilla.
+
+Mutta Afanasi Ivanovitshilla ei ollut voimaa kantaa sitä. Jalat
+notkuivat hänen allansa, ja hän olisi taasen kaatunut, jos ei häntä
+olisi tuettu.
+
+-- Mikä sinua vaivaa, ruhtinas? -- hovimestari ja puollusmies lausuivat
+yhteen ääneen, hämmästyneinä katsoen hänen silmiinsä: -- toinnu,
+ruhtinas! taistelussa ei ole seisominen -- se on sama, kuin olla
+voitettuna!
+
+-- Riisukaa minun päältäni rautapaita! -- ruhtinas Vjasemski lausui
+ollen tukehtumaisillaan: -- ottakaa pois rautapaita! Se juuri minut
+tukahuttaa!
+
+Hän heitti päästään erihongin, repi rikki kilsepaidan kauluksen ja
+repäsi kaulastaan silkkinauhan laukkuineen, jossa oli suokyyhkynen.
+
+-- Kirous sinulle, noita! -- hän huusi, heittäen nauhan kauvas luotaan
+-- kirous, kun petit minut!
+
+Drushina Andrejevitsh lähestyi, kalpa paljastettuna.
+
+-- Antaudu, koira! -- hän sanoi iskien: tunnusta kurjuutesi!
+
+Puollusmiehet heittäytyivät ruhtinaan ja Morosovin väliin.
+
+-- Ei! Vjasemski lausui, ja himmentynyt katseensa leimahti entisellä
+vihalla, -- liian aikainen on minun antautua! Sinä, vanha korppi, minut
+pilasit! Sinä kastoit kalpasi pyhään veteen! Minä asetan edestäni
+taistelijan, ja sitten näemme, kuka on oikeassa!
+
+Kummankin puolueen varamiesten välillä syntyi väittely. Toinen väitti
+tuomion päättyneen Morosovin hyväksi, toinen -- että ei tuomiota
+ensinkään ollut, koska ei ollut taisteluakaan.
+
+Sillä aikaa oli tsaari huomannut Vjasemskin liikkeen ja käski tuoda
+hänen pois heittämänsä taikapussin.
+
+Uteliaasti ja epäluulolla sitä katsottuaan hän kutsui Maljutan.
+
+-- Säilytä tuo, -- hän kuiskasi, -- kunnes sitä pyydän! Mutta nyt, --
+hän lausui lujaa, -- tuokaa Vjasemski luokseni.
+
+-- Mitä, Afonja? -- hän sanoi epäilyttävällä hymyllä, kun Vjasemski
+astui hänen luoksensa: -- näyttää siltä, ett'et kestä Morosovia
+vastaan?
+
+-- Herrani, -- vastasi ruhtinas, jonka kasvot olivat kuoleman kalpeat,
+-- viholliseni pilasi minut! Ja paitsi sitä en vielä kertaakaan ole
+pukenut ylleni rautapaitaa, sen jälkeen, kuin paranin. Haavani
+aukenivat; näetkö, miten veri juoksee kilsepaidan alta? Suo, hallisija,
+kutsua airueita, että he kutsuisivat vapaa-ehtoisen, joka taistelisi
+minun edestäni!
+
+Vjasemskin pyyntö oli vasten sääntöjä. Ken ei tahtonut itse taistella,
+sen oli siitä jo edeltäpäin ilmoittaminen. Astuttuaan kerran
+kaksintaisteluun, ei saanut enään panna edestään toista. Mutta tsaari
+halusi Morosovin tappiota.
+
+-- Käske airueiden julistaa, -- hän sanoi, -- ehkä löytyy joku sinua
+uljaampi! Mutta jos ei ketään tule, on Morosov puhdas, vaan sinä
+annetaan mestaajille!
+
+Vjasemski talutettiin pois, ja kohta hänen käskystänsä alkoivat
+julistajat käydä pitkin ketjua ja huutaa korkealla äänellä:
+
+-- Kuka slobodan, Moskovan, tai muista miehistä tahtoo käydä bojari
+Morosovia vastaan? Kuka tahtoo taistella ruhtinas Vjasemskin edestä?
+Astukaa esiin, taistelijat, astukaa esiin ruhtinas Vjasemskin edestä
+taistelemaan.
+
+Mutta kaikki olivat ääneti, eikä yksikään haluavainen ilmoittautunut.
+
+-- Astukaa esiin, vapaaehtoiset, uljaat taistelijat! -- huusivat
+julistajat. -- Astukaa esiin! Ken lyö Morosovin, sille ruhtinas antaa
+kaikki maatilansa, mutta jos se on halpasäätyinen mies, joka voittaa,
+hänelle ruhtinas antaa kaikki rahansa, mitä hänellä on!
+
+Ei kukaan vastannut; kaikki tiesivät Morosovin asian olevan pyhän, ja
+tsaari, katsomatta vihaansa Drushina Andrejevitshiä kohden,
+valmistautui jo julistamaan hänen olevan oikeassa, kun äkkiä kuului
+huudot:
+
+-- Vapaaehtoinen tulee! Tulee! -- Ja ketjulla ympäröidyn paikan sisään
+astui Matvei Homjak.
+
+-- Hei, siellä! -- hän huusi, iskien miekallaan ilmaan. -- Käy
+lähemmäs, bojari, minä olen Vjasemskin edestä!
+
+Nähtyänsä Homjakin, kääntyi Morosov, joka tähän asti oli seisonut
+miekka paljastettua, inholla kaksintaistelun järjestäjiin.
+
+-- En taistele palkatun kanssa! -- hän lausui ylpeästi. -- Ei sovi
+bojari Morosovin kamppailla Grishka Skuratovin ratsupalvelijan kanssa!
+
+Ja pistettyään miekkansa tuppeen, astui hän tsaarin luo.
+
+-- Hallitsija, -- hän lausui, sinä annoit minun viholliseni asettaa
+taistelijan edestänsä; salli myös minun etsiä palkatun palkattua
+vastaan, jos ei, niin salli lykätä taistelu toistaiseksi.
+
+Vaikka tsaari kylläkin halusi hukuttaa Morosovin, niin oli hänen
+pyyntönsä liiaksi oikeutettu. Tsaari ei tahtonut näyttäytyä Jumalan
+tuomiossa puolueellisena.
+
+-- Huuda, julistaja! -- hän sanoi vihaisesti -- mutta jos et löydä
+haluavaa, niin taistele itse tahi mene mestauslavalle!
+
+Sillä aikaa Homjak käveli ketjua pitkin, huiskutteli miekallaan ja
+pilkkasi katsojia.
+
+-- Kas, -- hän puhui, -- miten paljon harakoita teitä on, vaan ei ole
+ainoatakaan haukkaa seassanne! Astuisipa edes yksikin esiin, miekkaani
+uudistamaan, tsaaria huvittamaan! Puidessa varmaankin kätenne ovat
+puutuneet! Uunilla leväten kupeenne maanneet!
+
+-- Ah, sinä hitto! -- guslinsoittaja lausui puoliääneen: -- kyllä minä
+sinulle antaisin, jos vaan miekkani olisi mukana. Katsoppa! -- hän
+jatkoi, töykäten toveriaan kupeesen, -- tunnetko häntä?
+
+Mutta nuorukainen ei kuullut kysymystä. Hän seisoi suu ammollaan ja
+tuijotti Homjakiin.
+
+-- Mitä? -- Homjak jatkoi: -- ei näy olevan teidän seassanne
+haluavaista? Oh, te, kyynäräsaksat, kakun kauppiaat, kehrääjät,
+kankaankutojat! Kuka tahtoo minun kanssani taistella?
+
+-- Minä! -- nuorukaisen ääni äkkiä kuului, ja tarttuen molemmin käsin
+ketjuun, heitti hän sen päänsä yli, ja oli vähällä temmata ylös
+tammiset pylväät, joihin se oli kiinnitetty.
+
+Hän joutui piirin sisään ja näytti itsekin olevan hämmästynyt
+rohkeudestansa.
+
+Silmät ja suu selällään, hän katsoi milloin Homjakiin, milloin
+opritshnikkiin, milloin itse tsaariin, mutta ei virkannut sanaakaan.
+
+-- Kuka olet? -- taistelun tarkastajaksi määrätty bojari häneltä kysyi.
+
+-- Minäkö? -- hän sanoi ja, vähän mietittyänsä naurahti.
+
+-- Kuka olet? -- uudisti bojari.
+
+-- Mitkä olen! -- hän vastasi avomielisesti ja ikäänkuin ihmetellen
+kysymystä.
+
+-- Kiitos sulle, uljas poika! -- Morosov sanoi nuorukaiselle: --
+kiitos, kun tahdot taistella totuuden tähden! Jos voitat viholliseni,
+en säästä sinulta varojani. Ei kaikki omaisuuteni ole ryöstetty; kiitos
+Jumalan armolle, on minulla vielä, millä palkitsen taistelijani!
+
+Homjak näki Mitkan Hiidenkuilulla, jossa nuorukainen oli tappanut
+hevosen hänen altansa seipään iskulla, ja, luullen heittäytyvänsä
+ratsastajan päälle, oli painanut allensa oman toverinsa. Mutta tappelun
+vimmassa ei Homjak katsonut hänen kasvojansa, ja paitsi sitä ei Mitkan
+ulkomuodossa ollut mitään merkittävää. Homjak ei tuntenut häntä.
+
+-- Millä tahdot taistella? -- bojari kysyi, katsoen uteliaasti
+nuorukaiseen, jolla ei ollut haarniskaa eikä aseita.
+
+-- Millä tapella? -- Mitka matki ja kääntyi taaksepäin, etsien
+silmillään guslinsoittajaa, neuvotellaksensa hänen kanssansa.
+
+Mutta guslinsoittaja näkyi menneen toiseen paikkaan, ja vaikka Mitka
+olisi kuinka katsonut, ei hän tätä löytänyt.
+
+-- Mitäs, -- bojari lausui, -- ota itsellesi miekka ja haarniska,
+asettaudu taisteluun.
+
+Mitka katsoi hämillänsä ympärilleen.
+
+Tsaarista näytti hänen käytöksensä hupaiselta.
+
+-- Antakaa hänelle ase! -- hän lausui; -- katsokaamme, miten hän osaa
+taistella!
+
+Miikalle annettiin täysi sota-asu; mutta vaikka hän olisi miten
+koettanut, ei hänen kätensä sopineet rautapaidan hihoihin, ja kypäri
+oli niin pieni, että pysyi vain hänen päälaellansa.
+
+Katsoessaan häneen, alkoi tsaari nauraa ääneensä. Hänen esimerkkiänsä
+seurasi ensin opritshnikit, sitten kaikki katsojat.
+
+-- Mitä te kurkkujanne katkatatte? -- Mitka sanoi harmistuneena; --
+menen ilman teidän lakkianne ja ilman rautapaitaanne tuommoista
+vastaan.
+
+Häh osoitti sormellaan Homjakia ja veti päältään pois rautapaidan.
+
+Kuului taas naurua.
+
+-- Millä sinä taistelet? -- bojari kysyi.
+
+Mitka raaputti niskaansa.
+
+-- Eikö teillä ole seivästä? -- hän kysyi vitkalleen, kääntyen
+opritshnikkeihin.
+
+-- Mikä hupsu tuo on, -- he huusivat: mistä hän ilmestyi? Ken hänet
+tänne työkkäsi? -- Vai, luuletko sinä, hölmö, että me moukkien tavoin
+seipäillä tappelemme.
+
+Mutta Iivana Vasiljevitshiä huvitti Mitkan ulkomuoto, eikä hän antanut
+ajaa häntä pois.
+
+-- Antakaa hänelle seiväs! -- hän lausui; -- taistelkoon, miten voi!
+
+Homjak loukkautui.
+
+-- Hallitsija, älä salli moukan loukata orjaasi! -- hän huudahti. --
+Minä rehellisesti palvelen sinun armoasi opritshnikkinä, enkä ole
+koskaan vielä taistellut seipäillä.
+
+Mutta tsaari oli hyvällä tuulella.
+
+-- Tappele sinä miekalla, -- hän sanoi, -- mutta poika tapelkoon omalla
+tavallansa. -- Antakaa hänelle seiväs. Katsellaanpa, miten moukka
+puollustaa Morosovia!
+
+Toivat muutamia seipäitä.
+
+Mitka otti hitaasti käteensä yhden toisensa perästä, katseli jokaista
+ja, tarkastettuaan kaikki seipäät, kääntyi suoraan tsaaria kohden.
+
+-- Eikö ole vahvempaa? -- hän kysyi veltosti, katsoen suoraan Iivana
+Vasiljevitshin silmiin.
+
+-- Tuokaa hänelle aisa! -- tsaari sanoi, jo edeltäpäin ilossaan häntä
+odottavasta näytelmästä.
+
+Kohta ilmestyikin Mitkan kouriin raskas aisa, jonka opritshnikit pilan
+vuoksi olivat ottaneet kauppatorilla seisovasta kuormasta.
+
+-- Mitä, kelpaako se? tsaari kysyi.
+
+-- Mitäs? -- Mitka vastasi, -- ehkä kelpaa.
+
+Ja tarttuen aisan toiseen päähän, huiskasi hän sillä ilmassa niin
+voimakkaasti, että tuulen puuska kävi ja pöly kierteli ilmassa,
+ikäänkuin vihurin lentämästä.
+
+-- Katsoppas hittoa! -- opritshnikit virkkoivat, katsoen toisiinsa.
+
+Tsaari kääntyi Homjakin puoleen.
+
+-- Seiso! hän sanoi käskevästi ja lisäsi pilkaten: -- tahdonpa nähdä,
+miten sinä säilyt moukan seipäästä.
+
+Mitka sillä aikaa työnsi ylös hihansa, sylki molempiin käsiinsä ja
+puristaen niissä aisaa, puisteli sitä, katsoen Homjakiin. Hänen
+ujoutensa oli hävinnyt.
+
+-- Noh, sinä! seiso, vai miten? -- hän lausui päättävästi. -- Minä
+sinut opetan morsiamia ryöstämään!
+
+Homjakin tila, tottumattoman aseen ja Mitkan erinomaisen voiman
+suhteen, oli hyvin vaikea, mutta katsojat pitivät nähtävästi
+nuorukaisen puolta ja alkoivat jo pilkata Homjakia.
+
+Ratsupalvelijan hämi huvitti tsaaria. Hän katsoi jo alkavaa taistelua
+samalla uteliaisuudella, minkä hänessä herätti ilveilijäin näytökset
+tahi karhujen tappelut.
+
+-- Alottakaa tappelu! -- hän sanoi, nähdessään miten Homjak hämmästyi.
+
+Silloin Mitka kohotti aisan päänsä yli ja alkoi pyörittää sitä,
+lähestyen Homjakia hypähdellen.
+
+Turhaan Homjak etsi tilaisuutta iskeäkseen Mitkaa miekalla. Hänen oli
+vain mitä pikemmin väistyminen ja välttäminen aisaa, joka yhä pyöri
+suuressa piirissä Mitkan ympäri ja teki hänet saavuttamattomaksi.
+
+Katsojien suureksi iloksi ja tsaarin suureksi huviksi alkoi Homjak
+vetäytyä takaisin, ajatellen ainoastaan pelastustansa. Mitka yhä jatkoi
+hyppimistänsä häntä kohti, ja aisa vinkui kuni vihuri hänen päänsä yli.
+
+-- Minä sinut opetan morsiamia ryöstämään! -- hän huusi, vähitellen
+joutuen raivoon ja koettaen osata Homjakin päähän, jalkoihin ja mihin
+tahansa.
+
+Katsojien myötätuntoisuus Mitkaan ilmaantui kiihoittavissa
+huudahduksissa ja nousi vihdoin innostukseksi.
+
+-- Kas niin, kas niin! kansa huusi, unohtaen tsaarin läsnäolon, --
+löylytä hänet hyvästi! Kas sepä poika!
+
+-- Puollusta Morosovia, seiso oikeuden edestä.
+
+Mutta Mitka ei ajatellut Morosovia.
+
+-- Minäpä opetan sinut morsiamia ryöstämään! -- hän kertoeli,
+pyörittäen ympärillänsä aisaa ja ajaen Homjakia, joka käänteleikse
+hänestä joka taholle.
+
+Muutamia kertoja oli opritshnikkien maahan kyykistyminen, välttääkseen
+varmaa kuolemaa, kun aisa vinkuen lensi heidän päänsä ylitse.
+
+Äkkiä kuului jymeä isku, ja Homjak, kupeesen satutettuna, lensi
+muutamien sylien päähän ja romahti maahan, käsivarret hajallaan.
+
+Kentällä kaikui iloinen huuto.
+
+Mitka heti hyökkäsi Homjakin päälle ja aikoi tukahuttaa hänet.
+
+-- Riittää, riittää! opritshnikit huusivat ja Maljuta kumartui nopeasti
+Iivana Vasiljevitshiä kohden ja sanoi hänelle huolestuneena:
+
+-- Hallitsija, käske vetämään pois tuota hittoa! Homjak on meillä paras
+mies opritshnikkien seassa.
+
+-- Vetäkää tuota tomppelia jaloista! -- tsaari huusi, -- kaatakaa hänen
+yllensä vettä, mutta muistakaa -- jättäkää hänet henkiin.
+
+Vaivoin onnistui opritshnikeille vetää pois Mitkan, mutta Homjak
+nostettiin ylös kuolleena, ja kun kaikkien silmät olivat kääntyneet
+hänen mustuneisiin kasvoihinsa ilmestyi Mitkan rinnalle Vladimirin
+guslinsoittaja ja vetäen häntä helmasta, sanoi hänelle kuiskaten:
+
+-- Tule, tolvana, minun kanssani! Pelasta pääsi!
+
+Ja molemmat katosivat kansajoukkoon.
+
+
+
+
+XXXII Luku.
+
+Vjasemskin taikapussi.
+
+
+Iivana Vasiljevitsh käski kutsua Morosovia.
+
+Kenttä taas hiljeni. Kaikki katsoivat odotuksessaan tsaariin ja
+pidättivät hengityksensä.
+
+-- Bojari Drushina -- Iivana sanoi juhlallisesti, nousten istuimeltaan:
+-- Sinä olet Jumalan tuomion kautta puhdistautunut minun edessäni. --
+Herra Jumala on sinun vihollisesi häviöllä näyttänyt sinun oikeutesi,
+ja minä en jätä sinua armottani. Älä lähde slobodasta ilman käskyäni.
+Mutta se on, -- Iivana synkästi jatkoi, -- vain puolet asiasta. Vielä
+on itse tuomio täyttämättä. Tuokaa tänne Vjasemski.
+
+Ruhtinas Afanasi Ivanovitshin tultua, tsaari katsoi kauvan häneen
+sanattomalla katseella.
+
+-- Afonja, -- hän vihdoin sanoi, -- sinä tiedät, että minä pidän
+lujasti sanani. Minä määräsin, että ken teistä, joko itse tahi
+taistelijansa kautta, joutuu taistelussa häviölle, hän mestataan heti.
+Sinun taistelijasi hävisi, Afonja!
+
+-- Niin, -- Vjasemski vastasi päättävästi, -- käske lyödä pääni poikki,
+hallitsija!
+
+Kummallinen hymyily kierteleikse Iivanan huulilla.
+
+-- Ainoastaanko pään poikki? -- hän lausui ilkeästi, -- Luuletko, että
+sinulta lyödään vain pää poikki? Siten kävisi ehkä, jos sinun vain
+olisi Morosoville vastaaminen, mutta sinun ylläsi on vielä toinen
+vääryys ja toinen kirous. Maljuta, anna tänne hänen taikapussinsa!
+
+Ja otettuaan Maljutan käsistä nauhasen, jonka Vjasemski oli pois
+heittänyt, kohotti Iivana sen, pitäen toisesta päästä.
+
+-- Mikä tämä on? -- hän kysyi, katsoen julmasti Vjasemskin silmiin.
+
+Ruhtinas aikoi vastata, mutta tsaari ei antanut hänelle aikaa.
+
+-- Viekas palvelija, -- hän lausui ankarasti, ja läsnäolevien suonia
+pitkin kävi kylmä värähdys, -- viekas palvelija! minä sinut otin
+valta-istuimeni lähelle; minä korotin sinut, osoitin sinulle yltäkyllin
+suosiota; mutta mitä sinä teit? Sinä saastaisessa sydämessäsi ikäänkuin
+kyykäärme ajattelit hukuttaa minut, sinun tsaarisi; tahdoit
+loihtimisella hävittää minut ja sentähden luultavasti sinä pyrit
+opritshninaan? -- Mikä opritshnina on? -- Iivana jatkoi, silmäillen
+ympärilleen ja korottaen ääntänsä, että koko kansa voi kuulla häntä. --
+Minä, niinkuin viinatarhan isäntä, olen Herran Jumalan asettama kansani
+yli, viljelemään viinitarhaa. Mutta minun bojarini ja valtioneuvosto ja
+neuvosmiehet eivät tahtoneet minua auttaa, ja aikoivat minut
+hävittää; silloin otin minä teiltä viinamäkeni ja annoin sen muille
+työntekijöille. Ja se on opritshnina! Kutsutut eivät tulleet häihin, ja
+minä lähetin torille ja teitten haaroihin ja käskin kutsua kaikkia,
+jotka löytyisi. Ja se on taasen opritshnina! Nyt kysyn kaikilta: mitä
+ansaitsee vieras, joka, tultuaan häihin, ei ole pukeutunut
+häävaatteisiin? Miten on hänestä pipliassa sanottu? "Sitokaa hänen
+kätensä ja jalkansa ja heittäkää hänet ulos pimeyteen: siellä on oleva
+itku ja hammasten kiristys!"
+
+Niin puhui Iivana, ja kansa kuunteli ääneti noitten evankeliumin
+sanain omavaltaista vertausta, säälimättä Vjasemskia, mutta syvästi
+liikutettuna mahtavan lemmikin nopeasta lankeemisesta.
+
+Ei kukaan opritshnikeistä tahtonut eikä uskaltanut puhua sanaakaan
+Vjasemskin puollustukseksi. Kaikkien kasvoissa kuvastui kauhistua.
+Ainoastaan Maljutan pedonkaltaisissa silmissä ei näkynyt muuta kuin
+alttius heti toteuttamaan tsaarin käskyjä, ja vielä Basmanovinkin
+kasvoissa näkyi ilkeä ilo, vaikka hän koetti peittää sen
+välinpitämättömyyden varjolla.
+
+Vjasemski ei pitänyt tarpeellisena puollustaa itseään. Hän tunsi
+Iivanan ja päätti kärsivällisesti kantaa häntä odottavia kipuja. Hän
+näytti lujalta ja arvokkaalta.
+
+-- Viekää hän pois! -- tsaari sanoi. -- Minä määrään hänelle
+samanlaisen mestauksen, kuin sille rosvolle, joka tunkeutui minun
+luokseni makuuhuoneesen ja nyt odottaa palkkaansa. Mutta etsikää ja
+tuokaa slobodaan noita, jonka kanssa hän oli yhteydessä. Antakoon hän
+kidutustutkimuksessa vielä uusia todistuksia.
+
+-- Julma on tämän maailman ruhtinaan viha -- Iivana jatkoi, nostaen
+silmänsä taivasta kohden; -- hän, kuten kiljuva jalopeura, käy ympäri,
+etsien minua nielläksensä. Mutta minä luotan Jumalan armoon, enkä
+Herran avulla anna petoksen juurtua Venäjällä!
+
+Iivana astui alas ylennykseltä ja, istuttuaan hevosen selkään, lähti
+takaisin hoviin, opritshnikkien ympäröimänä, jotka olivat ääneti.
+
+Maljuta lähestyi, köysi kädessä, Vjasemskia.
+
+-- Älä pane pahaksi, ruhtinas! -- hän sanoi pilkaten, sitoessaan hänen
+käsiään selän taakse, -- meidän on vain palveleminen!
+
+Ja ympäröittyään Vjasemskin vartijoilla, vei hän hänet vankilaan.
+
+Kansa alkoi poistua ääneti tahi kuiskaamalla puhuen tapahtumasta, ja
+kohta oli vielä äsken niin monilukuisella väellä täytetty paikka
+tyhjänä.
+
+
+
+
+XXXIII Luku.
+
+Basmanovin taikapussi.
+
+
+Vjasemskia tutkittiin, mutta ei mitkään kiduttamiset saattaneet häntä
+lausumaan sanaakaan. Erinomaisella tahdon lujuudella kärsi hän ääneti
+hirmuisia kidutuksia, joilla Maljuta koetti pakoittaa häneltä
+tunnustuksen pahasta aikomuksesta tsaaria vastaan. Ylpeydestäkö,
+ylenkatseestako, vaiko siitä, että elämä hänelle oli vastenmielinen, ei
+hän edes koettanut heikentää Basmanovin kannetta, että hän itse oli
+kohdannut hänet myllyllä.
+
+Tsaarin käskystä otettiin mylläri kiinni ja tuotiin slobodaan, mutta
+hänen kiduttamistansa ei vielä aloitettu.
+
+Basmanov luuli kanteensa menestyksen olevan tirlitshin vaikuttaman,
+jonka hän aina kantoi yllänsä ja tuli vielä enemmän vakuutetuksi sen
+lumoavasta voimasta, kun Iivana ei osoittanut vähintäkään epäluuloa, ja
+vaikka hän niinkuin ennenkin pilkkasi Basmanovia, oli hän kuitenkin
+hänelle jotenkin suosiollinen.
+
+Hävitettyään yhden kilpailijoistaan, nähdessään taas Iivana
+Vasiljevitshin yhä kasvavan suosion ja tietämättä myllärin istuvan
+slobodan vankilassa, kävi Basmanov vielä ylpeämmäksi. Hän, seuraten
+hänelle annettuja neuvoja, katsoi rohkeasti tsaarin silmiin, puhui
+vapaasti leikkiä hänen kanssansa ja vastasi röyhkeästi hänen
+pilkkaamisilleeen.
+
+Iivana Vasiljevitsh kärsi sen kaikki.
+
+Kerran, ollen tavallisilla ajoillaan, hän likimmäisten lemmikkiensä,
+niiden joukossa molemmat Basmanovit, kuultuansa likimmässä luostarissa
+aikaista puolipäivä jumalanpalvelusta, meni johtajan luo kammioon ja
+suvaitsi vastaanottaa hänen kestitsemisensä.
+
+Tsaari istui penkillä pyhäin kuvien alla; hänen lemmikkinsä, paitsi
+Skuratov, joka ei ollut saapuvilla, seisoivat pitkin seiniä, mutta
+abboti, syvästi kumarrellen, asetti pöydälle hunajaa, erilaisia
+marjahilloja, maitoa, ja tuoreita munia.
+
+Tsaari oli hyvällä päällä; hän maisteli joka ruokalajia, puhui
+suosiollisesti leikkisanoja ja piti uskonnollisia puheita. Basmanoville
+oli hän entistä suosiollisempi ja Basmanov tuli vielä enemmän
+vakuutetuksi tirlitshin voimasta.
+
+Samassa tuokiossa kuului muurin takana kavioiden kopsetta.
+
+-- Fedja, -- Iivana sanoi, -- katso, ken sinne tuli?
+
+Basmanov ei ennättänyt oven luo, kun se avautui, ja kynnyksellä näkyi
+Maljuta Skuratov.
+
+Hänen katseensa oli salaperäinen, ja hänessä näkyi ilkeä ilo.
+
+-- Astu sisään, Lukjanitsh! tsaari sanoi ystävällisesti: -- millä
+viestillä sinut Jumala tuo?
+
+Maljuta astui kynnyksen yli ja vaihetettuaan katsetta tsaarin kanssa,
+alkoi ristiä silmiänsä pyhäin kuvien edessä.
+
+-- Mistä tulet? -- Iivana kysyi, ikäänkuin ei hän olisi ensinkään
+odottanut häntä.
+
+Mutta Maljuta, viivyttäen vastausta, kumarsi hänelle ensin, vaan meni
+sitten abbotin luo.
+
+-- Siunaa, isä, -- hän sanoi, kumartuen ja siinä samassa vilkasi Feodor
+Basmanoviin, joka äkkiä tunsi pahan aavistuksen.
+
+-- Mistä tulet? -- Iivana uudisti, iskien salaa silmää Skuratoville.
+
+-- Vankihuoneesta, hallitsija, noitaa tutkin.
+
+-- Noh, entä sitten? -- tsaari kysyi ja vilkasi Basmanoviin.
+
+-- Yhä vaan jupisee, vaikea on saada selville. Yhden me vain
+ymmärsimme, kun aloimme katsoa hänen niveliänsä: "Vjasemski ei vain
+yksin minun luonani käynyt: kävi myös Feodor Aleksejevitsh Basmanov ja
+otti minulta juuren ja kantaa sitä nyt kaulassaan!"
+
+Ja Maljuta taas katsoi Basmanoviin. Basmanov vaaleni. Koko rohkeutensa
+hävisi.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, koettaen näyttää levolliselta, --
+luultavasti valehtelee hän minusta sentähden, kun annoin hänet ilmi
+sinun armollesi!
+
+-- Mutta, -- Maljuta jatkoi, -- kun me aloimme polttaa hänen
+jalkapohjiansa, niin hän sanoi, että Basmanov tarvitsi tuon juuren,
+vahingoittaakseen sinun terveyttäsi.
+
+Iivana katsoi ankarasti Basmanoviin, joka horjahti tuosta katseesta.
+
+-- Isä tsaari! -- hän sanoi; viitsitkö kuulla, mitä mylläri puhuu! Jos
+minä olisin pitänyt yhtä hänen kanssansa, olisinko minä hänet antanut
+ilmi?
+
+-- Senpä me näemme! Avaapas kauhtanasi, katsotaanpa, mitä sinulla on
+kaulassasi?
+
+-- Mitä muuta, kuin risti ja pyhäinkuva, hallitsija! -- Basmanov lausui
+äänellä, joka oli kadottanut kaiken varmuutensa.
+
+-- Avaa kauhtanasi! -- Iivana Vasiljevitsh lausui uudelleen,
+
+Basmanov avasi vedontapaisesti pukunsa ylimmäiset napit.
+
+-- Ole niin hyvä, -- hän sanoi, antaen Iivanalle ketjut pyhäinkuvineen.
+
+Mutta tsaari huomasi, paitsi ketjuja, myös silkkinauhan Basmanovin
+kaulassa.
+
+-- Mutta mikä tämä on? -- hän kysyi, itse avaten hänen kauluksensa
+rubiinisoljen ja vetäen paidan alta esiin nauhan pussineen.
+
+-- Se on, -- Basmanov vastasi, ponnistaen viimeiset voimansa: -- se on,
+hallitsija ... äidin siunaus.
+
+-- Katsomme tuota siunausta! -- Iivana antoi pussin Grasnoille. -- Kas
+tuossa, avaa se, Vasjuk!
+
+Grasnoi ratkoi veitsellä verhon ja aukaistuaan siihen käärityn
+palttinapalasen, puisteli siitä jotain pöydälle.
+
+-- Noh, mitä se on! -- tsaari kysyi ja kaikki kumartuivat uteliaasti
+pöydän yli ja näkivät muutamia juuria ja sammakon luita.
+
+Abboti risti silmiään.
+
+-- Noillako äitisi siunasi sinut? -- Iivana Vasiljevitsh sanoi
+pilkallisesti.
+
+Basmanov lankesi polvilleen.
+
+-- Anna anteeksi, hallitsija, orjallesi! -- hän huusi peljästyneenä. --
+Nähdessäni sinun vihasi minua kohtaan, särkyi sydämmeni, ja päästäkseni
+jälleen sinun suosioosi, pyysin mylläriltä tuota juurta. Se on
+tirlitsh, herrani! Mylläri antoi sen minulle, että sinä taas mieltyisit
+minuun, sinun orjaasi, mutta pahaa aikomusta sinua kohtaan, Jumala sen
+tietää, ei minulla ollut!
+
+-- Mutta sammakon luut? -- Iivana kysyi, nauttien Basmanovin pelvosta,
+jonka röyhkeys jo kauvan sitten oli häntä ikävystyttänyt.
+
+-- Luista en minä tiennyt mitään, hallitsija, Jumala tietää, en mitään
+tiennyt.
+
+Iivana Vasiljevitsh kääntyi Maljutaan.
+
+-- Sinä sanot, -- hän lausui, -- noidan todistaneen Fedkasta: minkä
+vuoksi Fedka kävi hänen luonansa: vahingoittaakseen minua?
+
+-- Niin, hallitsija! -- ja Maljuta väänsi suutansa, iloiten
+vihollisensa onnettomuudesta.
+
+-- Noh, mitäs, Fedjusha, -- tsaari jatkoi pilkaten, -- sinut on
+silmätysten asetettava noidan kanssa. Häntä on jo tutkittu; koettele
+sinä myös kidutusta, muuten sanovat: tsaari vain kiduttaa maalaisia,
+mutta säästää opritshnikkiänsä.
+
+Basmanov lankesi Iivanan jalkain juureen.
+
+-- Ihana aurinkoni; -- hän huusi, tarttuen tsaarin ohabnin[30]
+helmaan: -- valoni, herrani, älä minua hukuta, aurinkoiseni, kuuni,
+valkohaukkaseni,[31] kärppäni! Muista, miten olen sinua palvellut,
+miten sinun tahdostasi en kieltänyt mitään.
+
+Iivana kääntyi pois.
+
+Basmanov tuskissaan heittäytyi isänsä luo.
+
+-- Isä! -- hän vaikeroi: rukoile sinä hallitsijaa, että hän
+lahjoittaisi elämän orjallensa! Pukekoot minun ylleni ei ainoastansa
+sarafaanin[32] vaan myöskin narrinkaapun! Minä ilolla palvelen tsaaria
+narrina!
+
+Mutta Aleksej Basmanoville oli sekä isän- että säälintunteet vieraat.
+Hän pelkäsi osanottavaisuudella poikansa kohtaloon saattaa itselleen
+maanpaon.
+
+-- Pois, -- hän lausui, työntäen Feodoria, -- pois, sinä petturi! Ken
+ei ole uskollinen tsaarille, hän ei ole minun poikani! Mene, minne
+hänen tsaarillinen armonsa sinut lähettää!
+
+-- Pyhä abboti! -- nyyhki Basmanov, laahaten polvillaan isänsä tyköä
+abbotin luo: -- pyhä isä, rukoile minun edestäni tsaaria!
+
+Mutta abboti seisoi hämillään, luoden silmänsä alas ja vapisi koko
+ruumiistaan.
+
+-- Jätä isä abboti rauhaan! -- Iivana lausui kylmästi. -- Jos on
+tarpeen, niin hän jälkeenpäin pitää sinulle kuolleen sielunmessun.
+
+Basmanov katsoi ympärilleen rukoillen, mutta kohtasi vain vihollisia
+tahi peljästyneitä kasvoja.
+
+Silloin hänessä tapahtui muutos.
+
+Hän käsitti, ett'ei voinut välttää kidutusta, joka oli yhtä julma kuin
+mestaus ja tavallisesti loppui sillä; hän käsitti, ett'ei hänellä enään
+ollut mitään jälellä ja sillä vakuutuksella palasi hänen
+päättäväisyytensä.
+
+Hän nousi seisoalleen, ojensi suoraksi vartalonsa, pisti kätensä
+vyöhön, katsoi röyhkeästi pilkaten Iivanaan.
+
+-- Armollinen hallitsija! -- hän sanoi, pudistellen päätänsä,
+suoristaakseen sotkeutuneita kutriansa: -- armollinen hallitsija,
+lähden sinun käskystäsi piinaan ja kuolemaan. Anna minun sanoa sinulle
+viimeinen kiitos kaikesta sinun suosiostasi! En mitään pahaa ajatellut
+sinua vastaan, mutta synnit ovat minulla sinun kanssasi yhteiset! Kun
+vievät minut mestattavaksi, kerron joka ainoan niistä kansalle! Mutta
+sinä, isä abboti, kuule nyt minun tunnustukseni! --
+
+Opritshnikit ja itse Aleksej Basmanov eivät antaneet hänen jatkaa. He
+veivät hänet kammiosta pihalle ja Maljuta, asetettuaan hänet sidottuna
+hevosen selkään, vei hänet heti slobodaan.
+
+-- Sinä näet, isä, -- Iivana lausui abbotille, -- minkälaisilla sekä
+ilmeisillä että salaisilla vihollisilla minä olen ympäröitty! Rukoile
+Jumalaa minun, ansaitsemattoman, edestä, että Hän antaisi hyvän lopun
+minun aikeilleni, että Hän siunaisi minua, suurta syntistä,
+puhdistamaan pois petoksen juuren!
+
+Tsaari nousi seisoalleen ja, ristittyänsä pyhäin kuvien edessä, astui
+abbotin eteen siunattavaksi.
+
+Abboti ja koko veljeskunta saattoivat hänet vavisten muurin
+ulkopuolelle, jossa tsaarin tallirengit odottivat komeasti
+satuloittuine hevosineen, ja vielä kauvan sen jälkeen, kun tomupilvi
+oli peittänyt tsaarin soturineen, eikä enään kuulunut hevosten
+kavioiden kopsetta, seisoivat munkit vielä, silmät alas luotuina,
+eivätkä uskaltaneet kohottaa päätänsä.
+
+
+
+
+XXXIV Luku.
+
+Narrin kaapu.
+
+
+Samana aamuna tuli Morosovin luo, joka tsaarin tahdosta oli jäänyt
+slobodaan, kaksi hovimestaria pyytämään häntä tsaarin päivälliselle.
+
+Kun Drushina Andrejevitsh tuli hoviin, olivat kaikki salit jo
+opritshnikkejä täynnä, pöydät katetut, palvelijat komeissa puvuissa
+valmistivat makupaloja.
+
+Bojari, katsoen ympärilleen, huomasi, että paitsi häntä ei ollut
+ainoatakaan maalaisbojaria, ja luuli tsaarin osoittavan hänelle
+erinomaisen kunnian.
+
+Kas, jo soivat hovin kellot, torvet toitottivat, ja Iivana
+Vasiljevitsh, suosiollisella, ystävällisellä katseella astui saliin,
+Tshudovan luostarin arkimandriitan Levkin, Vasili Grasnoin, Aleksej
+Basmanovin, Boris Godunovin ja Maljuta Skuratovin seuraamana.
+
+Kumarruksiin vastattuaan istautui hän lautasensa ääreen ja kaikki
+sijoittuivat paikoilleen pöydän ympärille virka-arvonsa mukaan. Yksi
+tyhjä paikka jäi vain Godunovia alempana.
+
+-- Istu, bojari Drushina! -- sanoi tsaari suosiollisesti, osoittaen
+tyhjää paikkaa.
+
+Morosovin kasvot kävivät tummanpunaisiksi.
+
+-- Hallitsija, -- hän vastasi, -- samaten kun Morosov on tehnyt
+kaiken ikänsä, samaten hän tekee kuolemaansa asti. Liian vanha
+olen, hallitsija, ottamaan uusia tapoja. Aja minut jälleen
+maanpakolaisuuteen, aja minut pois kasvoisi edestä, -- mutta alemmaksi
+Godunovia en istu!
+
+Kaikki katsoivat hämmästyksissään toisiinsa. Mutta tsaari nähtävästi
+odotti tuota vastausta. Hänen kasvonsa jäivät levollisiksi.
+
+-- Boris; -- hän lausui Godunovilie, -- on kohta kaksi vuotta, kun
+tuommoisesta vastauksesta annoin bojari Drushinan sinun valtaasi. Mutta
+näyttää jo olevan aika muuttaa tapaani. Varmaan ei ole meidän
+maalaisia, vaan maalaisten meitä käskeminen! Luultavasti en minä ole
+isäntä omassa pirtissänikään! Tulee minun, kurjan, koota kampsuni ja
+paeta palvelijaparkoineni jonnekin kauvemmaksi; Ajavat he minut pois
+täältäkin kurjan maankulkijan, niinkuin he ajoivat Moskovasta.
+
+-- Hallitsija, -- Godunov sanoi nöyrästi, haluten pelastaa Morosovin,
+-- ei meidän, vaan sinun on paikat määrääminen. Vanhukset hyvin pitävät
+vanhoista tavoista, ja älä sinä vihastu bojariin, että hän muistaa
+järjestystä. Jos sallit, hallitsija, istahdun minä Morosovia alemmaksi,
+sinun pöytäsi ääressä ovat kaikki paikat hyviä!
+
+Hän teki liikkeen, aikoen nousta istuimeltaan, mutta Iivana pidätti
+hänet katseellaan.
+
+-- Bojari on tosin vanha, -- hän lausui kylmäverisesti ja hänen itsensä
+hillitsemisensä tuon suoran vastahakoisuuden suhteen täytti kaikki
+läsnäolevaiset odotuksella. Kaikki aavistivat, että jotain
+eriskummallista on tulossa, mutta eivät arvanneet, millä lailla tsaarin
+viha ilmestyy, jonka tuloa ennusti keveä liike hänen kasvoissaan,
+muistuttaen kaukaisen ilmavalon värähtämistä.
+
+Kaikkein rinnat olivat pakahtua ikäänkuin lähenevän myrskyn edellä.
+
+-- Niin, -- Iivana jatkoi levollisesti, -- bojari on nuorempi
+ikävuosiansa. Kovin hän rakastaa laskea leikkiä. Minä myös rakastan
+laskea leikkiä ja valtioasioista sekä rukouksesta vapaana aikana
+rakastan huvitella. Mutta siitä päivästä saakka, kun narrini Nogatjev
+kuoli, ei ole ketään, joka minua huvittaisi. Drushinalle, näen minä, on
+se ammatti mielenmukainen; ja koska minä lupasin osoittaa hänelle
+suosiotani, niin määrään hänen ensimmäiseksi narrikseni. Tuokaa tänne
+Nogatjevin kaapu ja pukekaa se bojarin ylle.
+
+Väreet tsaarin kasvoilla kävivät vilkkaammiksi, mutta hänen äänensä oli
+levollinen, kuten ennenkin.
+
+Morosov seisoi, kuin jos ukkosen nuoli olisi häneen iskenyt. Hänen
+tummanpunaiset kasvonsa vaalenivat, veri tulvaili sydämeen, silmät
+säihkyivät, mutta kulmakarvansa ensin lähenivät toisiaan, vaan sitten
+yhtyivät niin uhkaavasti, että Iivana Vasiljevitshinkin lähellä hänen
+muotonsa näytti hirmuiselta. Hän ei vielä uskonut korviansa, hän
+epäili, josko tsaari todellakin aikoo julkisesti häväistä hänet,
+Morosovin, vanhan bojarin, jonka palvelukset ja muinainen kunnia oli
+kaikille jo aikoja sitten tunnetut? Hän seisoi ääneti, luoden Iivanaan
+liikumattoman, kysyvän katseen, ikäänkuin odottaen, että hän ottaisi
+sanansa takaisin. Mutta Vasili Grasnoi nousi tsaarin viittauksesta ylös
+pöydästä ja läheni Drushina Andrejevitshiä pitäen käsissään kirjavaa
+kauhtanaa, joka oli puoleksi kultakankainen, puoleksi sarkainen, monin
+paikoin parsittu, kulkusilla ja kelloilla peitetty.
+
+-- Pue yllesi, bojari! Grasnoi sanoi: suuri hallitsija lahjoittaa
+sinulle tämän kauhtanan edesmenneen narrinsa Nogatjevin jälkeen!
+
+-- Pois! -- Morosov huudahti, työntäen pois Grasnoin: -- älä rohkene
+kajota bojari Morosoviin, jonka esi-isiä sinun esi-isäsi ovat
+palvelleet koirain vartijoina ja orjina!
+
+Ja, kääntyen Iivanaan, lausui hän harmista vapisevalla äänellä:
+
+-- Hallitsija, ota sanasi takaisin! Käske surmata minut! Henkeni yli on
+sinulla valta, mutta kunniani yli ei ole kenelläkään valtaa!
+
+Iivana Vasiljevitsh katsoi opritshnikkeihin.
+
+-- Tottahan puhuin, sanoessani, että Drushinaa miellyttää leikin lasku.
+Kuulitteko? Minulla ei ole valtaa lahjoittaa hänelle kauhtanaa!
+
+-- Hallitsija, -- Morosov jatkoi, -- Herran Jumalan nimessä rukoilen
+sinua: ota sanasi takaisin! Sinä et vielä ollut syntynyt, kun jo sinun
+isä-vainajasi palkitsi minua! Kun jo minä Habari Simskin kanssa löin
+tshuvashit ja tsheremissit Sviagilla, kun ruhtinaitten Odojefskin ja
+Mstislavskin kanssa ajoin pois Okasta Krimin perintöruhtinaan ja
+torjuin tatarien hyökkäykset Moskovasta! Paljon haavoja minä sain,
+paljon verta vuodatin sinun isäsi palveluksessa sekä sinun, hallitsija!
+En säästänyt päätäni sodassa enkä bojarien neuvostossa, väitin sinun
+ala-ikäisenä ollessasi sinun ja sinun äitisi puolesta Shuiskin ja
+Belskin kanssa! Kunniani vain minä säästin enkä kenenkään, koko
+elämässäni antanut sitä tahrata! Sinäkö nyt häpäiset harmaita
+hiuksiani? Sinäkö pilkkaat isäsi palvelijaa? Käske mestata minut,
+hallitsija, käske minun panna pääni mestauspölkylle, ja minä menen yhtä
+iloisena kärsimään, kuin ennen menin taisteluun!
+
+Kaikki olivat ääneti, liikutettuina Morosovin voimakkaasta puheesta:
+mutta yleisen äänettömyyden kesken kuului Iivanan ääni:
+
+-- Kylläksi lörpötelty! hän lausui julmasti, muuttuen pilkkaamisesta
+ilmi vihaan: -- sinun tyhmät puheesi, ukko, todistavat, että sinusta
+tulee hyvä narri! Pue yllesi narrin kaapu!
+
+-- Te, -- tsaari jatkoi, kääntyen opritshnikkeihin, -- auttakaa häntä;
+hän on tottunut, että häntä palvellaan. Jos Morosov olisi totellut,
+tahi, langeten tsaarin jalkoihin, olisi pyytänyt nöyrästi armoa, ehkäpä
+Iivana Vasiljevitsh olisi leppynyt. Mutta Morosovin ulkomuoto oli liian
+päättäväinen; jopa hänen pyynnössäänkin kuului ylpeys, ja sitä Iivana
+ei voinut kärsiä. Hän tunsi leppymätöntä vihaa kaikkia vahvaluonteisia
+vastaan, ja yksi syistä, jonka tähden hän käänsi sydämensä pois
+Vjasemskista, itsekään sitä havaitsematta, oli ruhtinaan itsenäinen
+luonne.
+
+Silmänräpäyksessä opritshnikit tempasivat Morosovin päällystakin pois
+ja vetivät hänen yllensä kauhtanan kelloineen.
+
+Iivanan viimmeisten sanain jälkeen ei Morosov enään vastustanut. Hän
+antoi pukea itsensä ja katsoi ääneti, miten opritshnikit nauraen
+oikaisivat ja nyhtivät hänen päällensä kauhtanaa. Hänen ajatuksensa
+tunkeutuivat hänen sydämensä syvimpään; hän mietti itsekseen.
+
+-- Mutta lakin unohditte! -- Grasnoi sanoi, painaen Morosovin päähän
+kirjavan lakin, ja, astuttuaan taaksepäin, kumarsi hän hänelle maahan
+asti.
+
+-- Drushina Andreitsh! -- hän sanoi, -- kumarramme, sinua tervehtäen
+uuteen virkaasi! -- Huvita meitä, kuten Nogatjev vainajakin huvitti!
+
+Silloin Morosov nosti päänsä ja loi katseen kokoontuneihin.
+
+-- Hyvä! -- hän virkkoi lujasti ja vakavasti: -- otan vastaan tsaarin
+armon! Bojari Morosov ei sopinut istumaan Godunovin rinnalle; mutta
+tsaarin narrin sopii istua tsaarin pöytään Grasnojen ja Basmanovien
+kanssa. Väistykää vartijat! sijaa uudelle huvittajalle! Laskekaa esiin
+narri ja kuunnelkaa kaikki, miten hän huvittaa Iivana Vasiljevitshiä.
+
+Morosov teki käskevän liikkeen, ja opritshnikit vastenmielisestikin
+väistyivät.
+
+Helistäen kelloilla, bojari astui pöydän luo ja istahti penkille,
+Iivanan vastapäätä, niin ylevällä arvokkaisuudella, ikäänkuin hänellä
+olisi ollut narrin kaapun asemesta tsaarin mantteli yllänsä.
+
+-- Miten minä sinua huvittaisin? -- hän sanoi, asettaen kyynärpäänsä
+pöydälle ja katsoen suoraan Iivana Vasiljevitshin silmiin. -- Liian
+oppinut olet huvituksissa, ei millään voi sinua hämmästyttää!
+Minkämoisia leikkejä eikö ole laskettu Venäjällä, siitä saakka, kun
+sinä hallitset! Huvittelit sinä alaikäisenä ollessasi, ajamalla
+hevosella ihmisten päälle kaduilla; huvittelit käskiessäsi koirain
+vartijain leikata ruhtinas Shuiskin metsästyksellä ollessa; huvittelit,
+kun Pskovista tulivat lähettiläät valittamaan sinulle sinun
+sijaisestasi, mutta sinä käskit kuumalla tervalla polttaa heidän
+partojansa.
+
+Opritshnikit aikoivat hypähtää paikoiltansa ja hyökätä Morosovin
+päälle; tsaari pidätti heitä merkillä.
+
+-- Mutta, -- Morosov jatkoi, -- tuo kaikki oli vain lapsen leikkiä;
+kohta se sinua ikävystytti. Sinä aloit sulkea luostariin mainioita
+miehiä, mutta heidän vaimojaan ja tyttäriään sinä häpäisit. Ja sekin
+ikävystytti sinut. Silloin sinä aloit valita parhaimpia palvelijoitasi
+ja kiduttaa heitä. Tuo teko kävi hupaisemmaksi, mutta ei kauvan. Eihän
+vaan ole kylläksi pilkata kansaa ja bojareja. Annapas kun käymme
+Kristuksen kirkkoa pilkkaamaan. Kas niin, kokositpa kaikenlaista
+kapakkaväkeä, kaikenlaisia saastaisia roistoja, pu'it niitä munkin
+pukuun ja itsekin pukeuduit munkiksi, ja rupesitte te päivällä ihmisiä
+tappamaan, vaan yöllä kafismia[33] laulamaan. Sinä itse, verellä
+tahrattuna, soitit ja lauloit ja vähällä ett'et pitänyt koko messua.
+Tuo oli kaikkein hauskempi huvitus, jommoista ei kukaan muu, kuin sinä,
+olisi voinut keksiä.
+
+-- Mitä vielä sanon sinulle, hallitsija? Miten vielä sinua oikein
+huvitan? Mutta sen vielä sanon: sillä aikaa kun sinä opritshnikkinesi
+hyppelet naamiopuvussa, soitat aamumessuun ja juovut verestä, sillä
+aikaa astuu sinua vastaan lännestä Sigismundo, ahdistaa sinut
+pohjoisesta saksalaiset ja tshudit, mutta etelästä ja idästä nousee
+khaani. Tulvaa tatarilauma Moskovan yli, eikä löydy sotapäälliköitä,
+jotka puolustaisivat Herran pyhää paikkaa! Leimuavat Jumalan temppelit
+pyhine jäännöksineen, alkavat taas Batijevin ajat. Ja sinä, koko
+Venäjän tsaari, kumarrut khaanin jalkain juureen ja, polvistuen,
+suutelet hänen jalustimiansa!
+
+Morosov vaikeni.
+
+Ei kukaan katkaissut hänen puhettansa; kaikki tuskin voivat hengittää.
+Tsaari kuunteli, eteenpäin nojautuneena, kalpeana, palavilla silmillä,
+vaahto suun ympärillä. Suonenvedon tapaisesti puristi hän nojatuolin
+puitteita ja nähtävästi peläten kadottaa ainoatakaan Morosovin sanaa ja
+kätki jokaisen niistä mieleensä, maksaaksensa jokaisesta eri piinalla.
+
+Kaikki opritshnikit olivat kalpeat; ei kukaan uskaltanut katsahtaa
+tsaariin. Godunov loi silmänsä alas eikä uskaltanut hengittääkään,
+peljäten kääntävänsä huomion itseensä. Yksin Maljutakin oli hämillänsä.
+
+Yht'äkkiä sieppasi Grasnoi veitsen, juoksi Iivanan luo ja lausui,
+osoittaen Morosoviin:
+
+-- Suo, hallitsija, sulkea hänen suunsa!
+
+-- Älä tee sitä! -- tsaari virkkoi melkein kuiskaten ja
+mielenliikutuksesta tukehtumaisillaan: -- anna hänen armonsa puhua
+loppuun!
+
+Morosov katsoi ylpeästi ympärilleen.
+
+-- Tahdotko vielä kuulla leikkipuhetta, hallitsija? Minä sinua huvitan!
+-- Jäi sinulle vielä entisistä uskollisista palvelijoistasi yksi
+jälelle, vanhaa bojarisukua; häntä sinä et vielä mestannut, siitäkö
+syystä, että pelkäsit Jumalan vihaa, vai siitäkö, ett'et vielä keksinyt
+hänelle sopivaa mestausta. Hän eleli kaukana sinusta, maanpaossa, ja
+olisit sinä hänet voinut unohtaa; mutta sinä, hallitsija, et ketään
+unohda! Lähetit sinä hänen luoksensa kirottusi Vjasemskin, polttamaan
+hänen kartanonsa ja ryöstämään hänen vaimonsa. Koska hän tuli sinulta
+pyytämään tuomiota Vjasemskin yli, käskit sinä heidät taistella
+huviksesi, luullen Vjasemskin surmaavan vanhan palvelijasi. Mutta
+Jumala ei tahtonut hänen kuolemaansa, vaan näytti hänen viattomuutensa.
+
+-- Mitä sinä silloin teit, hallitsija? Silloin, -- Morosov jatkoi ja
+hänen äänensä vapisi, ja kellot hänen kaapussansa värähtivät, --
+silloin sinusta näytti vähältä sinun palvelijasi loukkaus ja sinä
+päätit häväistä hänet ennen ei vielä tunnetulla häväistyksellä!
+
+-- Silloin, -- Morosov huusi, nousten seisoalleen, -- silloin sinä,
+hallitsija, annoit pukea bojari Morosovin narrin kaapuun ja käskit
+hänet, joka oli pelastanut Tulan ja Moskovan, huvittaa sinua ynnä sinun
+saastaisia kerjäläisiäsi.
+
+Julma oli vanhan sotapäällikön muoto opritshnikkien kesken. Hänen
+narrimaisen pukunsa vaikutus hävisi. Tiheiden kulmakarvojen alta iski
+tulta. Valkea partansa valui rinnallensa, joka muinoin oli
+vastaanottanut monta vihollisten iskua, mutta nyt oli kirjavana
+heleänvärisistä parsintilkuista; mutta hänen harmistuneissa
+kasvoissansa oli niin paljon arvokkaisuutta, niin paljon ylevyyttä,
+että Iivana Vasiljevitsh häneen verraten näytti vain vähäpätöiseltä.
+
+-- Hallitsija, -- Morosov jatkoi ääntänsä korottaen -- uusi narri on
+sinun edessäsi. Kuule hänen viimeistä leikkipuhettansa! Niin kauvan,
+kun sinä elät, ovat kansan huulet pelvosta suljetut; mutta kun loppuu
+sinun petollinen hallituksesi, maailmaan vaan jää muisto sinun töistäsi
+ja nimesi kulkee vaan polvesta polveen ikuisella kirouksella, siksi kun
+tulee Herran viimeinen tuomiopäivä! Ja silloin kaikki sadat ja tuhannet
+sinun murhaamasi, kaikki joukot miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia,
+kaikki, jotka sinä hukutit ja piinasit, kaikki tulevat Herran eteen,
+valittaen suuresti sinun, heidän piinaajansa, ylitse! Samana hirmuisena
+päivänä tulen minäkin ijankaikkisen tuomarin eteen, tulen tässä samassa
+puvussa ja vaadin takaisin kunniani, jonka otit minulta pois maan
+päällä! Ja ei ole silloin sinua kanssasi kurjia palvelijoitasi,
+sulkemassa valittavaisten suita, vaan tuomari kuulee heidät, ja sinä
+heitetään ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen
+enkeleillensä on valmistettu!
+
+Morosov vaikeni ja, heitettyään ylenkatseellisen silmäyksen tsaarin
+lemmikkeihin, käänsi hän heille selkänsä ja lähti hitaasti astuen pois.
+
+Ei kukaan ajatellutkaan pidättää häntä. Ylevänä astui hän pöytärivien
+välitse, ja kun hänen kelloinsa helinä vaikeni, tointuivat opritshnikit
+hämmästyksestään, mutta Maljuta, nousten seisoalleen, sanoi Iivana
+Vasiljevitshille:
+
+-- Käsketkö heti lopettaa hänet, vaiko viedä vankeuteen?
+
+-- Vankeuteen, -- äänsi Iivana, vetäen henkeään. -- Säästäkää hänet!
+Ruokkikaa häntä! Häntä ei saa kiduttaa, ettei hän kuolisi ennen, kun on
+aika; sinä vastaat päälläsi hänestä.
+
+Iltasella oli tsaarilla erityinen neuvottelu Maljutan kanssa.
+
+Kolitshevit, jotka jo kauvan sitten istuivat vankeudessa Maljutan
+kiduttamina, tunnustivat osaksi petoksensa, ja olivat heitä vastaan
+Iivanan mielestä todistaneet ystävänsä ja orjansa, jotka, kidutusta
+kestämättä, myöntyivät kaikkeen.
+
+Paljon muita ihmisiä oli tähän asiaan sekoitettu. Tsaarin käskystä
+kiinni otetut ja julmasti piinatut, mikä Moskovassa, mikä slobodassa,
+nimittivät he taas vuorostansa paljon nimiä, ja kidutettujen luku
+kasvoi päivä päivältä ja nousi vihdoin kolmeen sataan henkeen.
+
+Iivana Vasiljevitsh, joka piti paljon ulkomaisten hallitsijain
+mielipiteistä, päätti odottaa Moskovassa silloin olevain litvalaisten
+lähettiläiden poislähtöä ja tehdä tuomituille yhtenä ja samana päivänä
+yhteinen mestaus! Mutta tehdäksensä sen vaikutuksen julmemmaksi ja että
+se peljästyttäisi kapinoitsijoita tulevaksi aikaa, piti tuon mestauksen
+tapahtua Moskovassa, koko kansan nähden.
+
+Samana päivänä päätti tsaari mestauttaa Vjasemskin ja Basmanovin.
+Mylläri, ollen noita, tuomittiin roviolla poltettavaksi, mutta
+Korshunille, joka rohkeni tunkeutua tsaarin makuuhuoneesen ja joka yhä
+vielä säästettiin juhlalliseen tilapäähän, Iivana valmisti erinomaisia,
+vielä tuntemattomia kipuja. Samaa kohtelua hän valmisti Morosoville.
+
+Tuon yhteisen mestauksen eriseikoista keskusteli tsaari aina myöhään
+yöhön asti, ja kukot jo lauloivat kaksi kertaa, kun hän laski Maljutan
+pois ja meni rukoushuoneeseensa.
+
+
+
+
+XXXV Luku.
+
+Mestaus.
+
+
+Litvalaisten lähettiläiden pois lähdettyä juhlallisen mestauspäivän
+aattona, näkivät Moskovan asukkaat kauhulla valmistukset siihen.
+
+Suurella kauppapaikalla, "Kiinalais-kaupungin" sisäpuolella, oli
+pystytetty paljon hirsipuita. Niiden keskellä seisoi muutamia
+lautatelineitä lavoineen. Vähän kauempana riippui patsaiden välipuulla
+hirmuisen iso, rautainen kattila. Telineitten toisella puolella
+törrötti yksinäinen patsas, siihen kiinnitettyne ketjuineen, ja patsaan
+ympäri työmiehet latoivat puita rovioksi. Eriskummallisia,
+monenlaatuisia koneita näkyi hirsipuitten välissä ja herättivät
+kansajoukossa kauheita aavistuksia, joista sydäntä jo edeltäpäin särki.
+
+Vähitellen lähtivät kaikki kauppatorille kaupittelemaan tulleet pois
+pelvosta. Ei vain tori, mutta myös sitä ympäröivät kadut tyhjentyivät.
+Asukkaat sulkeutuivat huoneisiinsa ja puhuivat kuiskaten tulevasta
+tapahtumisesta. Huhu hirmuisista valmistuksista kulki ympäri koko
+Moskovan, ja joka paikassa hallitsi äänettömyys. Myymälät suljettiin,
+ei ketään näkynyt kaduilla ja ainoastaan vähän väliä ajoivat niitä
+pitkin kuriirit, käskyillä lähetetyt Arbatista, jossa Iivana oli
+sijoittunut huvilassaan. "Kiinalaisessa kaupungissa" ei kuulunut muuta,
+kuin kirvesmiesten kirveitten kolina ja työtä määräävien opritshnikkien
+puhe.
+
+Yön tultua hiljeni nekin äänet, ja kuu, kohoten Kiinalais-kaupungin
+terävähuippuisten muurien yli, valaisi tyhjän toripaikan, joka oli
+täynnä seipäitä ja hirsipuita. Ei ainoatakaan valkeaa näkynyt
+akkunoissa; kaikki akkuna-luukut olivat suljetut, ainoastaan siellä,
+täällä loisteli himmeästi lamppu kirkkojen ulkopuolella olevien pyhäin
+kuvien edessä. Mutta ei kukaan maannut sinä yönä; kaikki rukoilivat,
+aamua odottaissa.
+
+Vihdoin tuli tuo kohtalolta määrätty aamu ja ilmassa kuului kaarneitten
+ja naakkojen kirkuminen, jotka, aavistaen veren lähestyvän, lensivät
+joka paikasta Kiinalais-kaupunkiin, liitelivät joukottain torin yllä ja
+peittivät mustina rivinä kirkkojen ristejä, talojen kattojen harjat ja
+huiput ja hirsipuutkin.
+
+Äänettömyyttä keskeytti bunbenien ja tulumpaasien[34] äänet, jotka
+verkalleen lähenivät toripaikkaa. Näkyi joukko ratsastavia
+opritshnikkia, viisi rivissä. Heidän edellänsä ajoi rummunlyöjät,
+ajaakseensa pois kansaa ja puhdistaakseen tien tsaarille; mutta turhaan
+he huiskuttivat bunbeniansa ja löivät tulumpaasiansa: ei missään
+näkynyt elävää henkeäkään.
+
+Opritshnikkien jälessä ajoi itse tsaari Iivana Vasiljevitsh,
+ratsastaen, juhlapuvussa, kultaisella viineillä selkänsä takana. Hänen
+kypärinsä laki oli koristetta Deisusomilla, se on: emallista tehdyllä
+Vapahtajan, Neitsyt Marian, Johannes Kastajan ja muitten pyhien
+kuvilla. Tshepraki hänen allansa loisti kalliista kivistä, ja hänen
+sinisen-mustalla hevosensa kaulalla heilui nauhan asemesta koiran pää.
+
+Tsaarin rinnalla ratsasti tsarevitsh Iivana ja heidän jäljessään
+likimmäiset hovimiehet, kolme rivissä. Niiden jälestä astui noin
+kolmesataa kuolemaan tuomittua henkilöä. Kahleella sidottuina,
+kidutuksista nääntyneinä, he tuskia taisivat liikuttaa jalkojansa heitä
+ajavien opritshnikkien pakoittamina. Monilukuinen hevosväki lopetti
+saaton.
+
+Kun saatto oli ajanut kiinalais-kaupunkiin, ja koko sotajoukko
+kiirehtien asettunut hirsipuitten ympärille, Iivana, astumatta alas
+hevosensa selästä, katsahti ympärilleen ja näki ihmeekseen, ett'ei koko
+paikalla ollut ainoatakaan katsojaa.
+
+-- Ajakaa esiin kansaa! -- hän sanoi opritshnikeille. -- Älköön kukaan
+peljätkö! Ilmoittakaa Moskovan kansalle, että tsaari mestauttaa
+pahantekijänsä, mutta viattomille hän lupaa armon.
+
+Heti alkoi paikka täyttyä väellä, akkuna-luukut avautuivat, akkunoissa
+näkyi vaaleita, peljästyneitä kasvoja.
+
+Sillä aikaa kattilan alle tehty rovio alkoi leimuta ja lavoille
+nousivat mestaajat.
+
+Iivana käski tuoda esiin tuomittujen seasta muutamia vähemmin
+syyllisiä.
+
+-- Miehet! -- hän sanoi heille lujasti ja selvästi, että kaikki torilla
+olevat voivat kuulla; -- te ystävyydellänne ja vierasvaraisuudellanne
+minun pettäjiäni kohtaan ansaitsisitte samanlaisen mestauksen kuin
+hekin, mutta minä sääliväisyydestä, murehtien teidän sielunne
+kadotuksesta, armahdan teitä ja lahjoitan teille elämän, että te
+katumuksella parantaisitte virheenne ja rukoilisitte minun,
+ansaitsemattoman, edestä.
+
+Tsaarin viittauksesta vietiin armoitetut erilleen.
+
+-- Moskovan asukkaat: -- Iivana silloin sanoi: -- te näette nyt
+mestauksen ja kidutuksen; minä rankaisen pahantekijät, jotka tahtoivat
+antaa valtakunnan vihollisille! Kyyneleitä vuodattaen annan heidän
+ruumiinsa piinaan, sillä minä olen Jumalan asettama tuomari
+tuomitsemaan kansaani! Eikä ole vääryyttä minun tuomiossani, sillä,
+niinkuin Abraham, nostaessaan veitsen poikansa yli, minäkin annan
+kaikkein likeisimpiäni uhriksi! Tulkoon heidän verensä minun
+vihollisteni yli!
+
+Silloin tuomittujen joukosta ensiksi tuotiin esiin bojari Drushina
+Andrejevitsh Morosov.
+
+Iivana, ensimäisessä vihan vimmassa, olisi antanut hänet
+kaikkein hirmuisimpaan piinaan; mutta luonteensa käsittämättömän
+vaihtelevaisuuden taikka ehkäpä moskovalaisten yleisen rakkauden tähden
+bojariin, hän mestauspäivän aattona muutti päätöksensä ja tuomitsi
+hänet vähemmän hirmuiseen kuolemaan.
+
+Valtioneuvoston sihteeri, seisoen mestauslavan edessä aukasi pitkän
+paperikäärön ja luki kovalla äänellä:
+
+"Entinen bojari Drushina! Sinä kerskasit tahtovasi saattaa
+levottomuutta valtiossa, kutsua Krimin khaanin ja litvalaisten
+kuninkaan Sigismundin ja tehdä monet muut onnettomuudet ja uudistukset
+Venäjällä. Sinä myös rohkenit pahoilla, pistävillä sanoilla häväistä
+itse hallitsijaa, koko Venäjän tsaaria ja suuriruhtinasta, ja kehoittaa
+hänen hyviä palvelijoitaan vastahakoisuuteen. Ansaitsisit sinä
+kuolemaakin pahempia kipuja; mutta suuri hallitsija, muistaen sinun
+entisiä urhotöitäsi sydämensä sääliväisyydestä käski sinut eroittaa
+muista, ja säästäen eri kidutuksia, mestata nopealla kuolemalla,
+katkaista sinulta kaulan, eikä lukea sinun jäljelle jäänyttä
+omaisuuttasi hallitsijan talouteen".
+
+Morosov, joka jo oli astunut mestauslavalle, risti itsensä.
+
+-- Tunnustan itseni puhtaaksi Jumalan ja ihmisten edessä, -- hän
+vastasi levollisesti, -- annan sieluni Herralle Jesukselle
+Kristukselle, mutta hallitsijalta pyydän ainoan armon: mitä jää minun
+jälkeeni omaisuutta, jaettakoon kolmeen osaan: ensimmäinen osa Jumalan
+temppeliin ja messuiksi sieluni pelastukseksi; toinen kerjäläisveljille
+ja kolmas minun uskollisille palvelijoilleni ja orjilleni, jotka kaikki
+vapautan ikuisesti. Leskelleni annan anteeksi, ja hänellä on valta
+mennä naimisiin, kenelle hän tahtoo.
+
+Näin lausuttuansa Morosov vielä kerran risti itsensä ja laski päänsä
+mestauspölkylle.
+
+Kuului jyrneä isku, Drushina Andrejevitshin pää vieri alas, ja hänen
+jalosukuinen verensä maalasi mestauslavan punaiseksi.
+
+Hänen jälkeensä opritshnikit, kansan hämmästykseksi, toivat hallitsijan
+aseenkantajan, ruhtinas Vjasemskin, ylihovimarsalkki Fedor Basmanovin
+ja hänen isänsä Aleksein, josta Fedor oli todistanut kidutuksessa.
+
+-- Moskovan miehet! -- Iivana sanoi osoittaen tuomituita: -- tässä
+näette minun ja teidän vihollisia! He, unohtaen, että ovat suudelleet
+ristiä, ovat minun nimessäni ahdistaneet teitä ja, pelkäämättä Jumalan
+tuomiota, ryöstäneet teidän omaisuutenne ja hävittäneet kansaa, jota
+minä asetin heidät suojelemaan. Ja nyt he saavat tekojensa mukaan
+ansaitun palkinnon!
+
+Vjasemski ja molemmat Basmanovit, muka tsaarin luottamuksen pettäjinä,
+olivat tuomitut hirmuisiin kipuihin.
+
+Sihteeri syytöksessänsä luki heidän aikomuksensa olleen hukuttaa
+tsaari loihtimisella, rikollisen yhteytensä valtion vihollisten kanssa
+ja kansan rasittaminen Iivanan nimessä.
+
+Kun mestaajat, otettuaan Fedor Basmanovin, veivät hänet mestauslavalle,
+kääntyi hän katsojiin ja huusi kovalla äänellä:
+
+-- Oikeauskoinen kansa! Tahdon ennen kuolematani tunnustaa syntini!
+Tahdon että kaikki ihmiset tietäisivät minun tunnustukseni! Kuulkaa
+oikeauskoiset...
+
+Mutta Maljuta, joka seisoi hänen takanaan, ei antanut hänen jatkaa. Hän
+leikkasi häneltä pään taitavalla miekan lyönnillä juuri samassa
+silmänräpäyksessä, kun Basmanov alkoi tunnustuksensa.
+
+Hänen verinen ruumiinsa kaatui mestauslavalle, mutta päänsä lensi,
+korvarenkaitten helistessä, tsaarin hevosen jalkoihin, joka hypähti
+sivulle, korskuen ja peljästyneenä katsoen siihen. Basmanovin viimeinen
+röyhkeys pelasti hänet häntä odottavasta piinasta.
+
+Hänen isänsä Aleksei ja Vjasemski eivät olleet niin onnelliset. He
+vietiin Korshun-rosvon kera mestaustelineille, jossa hirmuiset koneet
+heitä odotti. Samassa vedettiin esiin vanha mylläri roviolle ja
+sidottiin kiinni patsaasen.
+
+Vjasemski, kidutuksista nääntyneenä, ei voinut seisoa jaloillansa ja
+mestaajien tukemana hän hurjasti katsoi ympärilleen. Hänen silmissänsä
+ei huomattu pelkoa eikä katumusta. Nähdessään patsaasen sidotun
+myllärin ja hänen ympärillänsä kiertelevää savua, muisteli hän hänen
+viimeisiä sanojaan, koska ukko, hänen miekkansa loihdittuaan, katsoi
+vesiammeesen; ruhtinas muisti myös näkönsä, kun hän kuun valaisemana
+yönä, katsoessaan kohisevan pyörän alle, koetti nähdä tulevaisuuttaan,
+mutta näki vain veden muuttuvan punaiseksi, ikäänkuin veren näköiseksi,
+ja miten siinä liikkuivat hammasteräiset sahat ja rautaiset pihdit
+avautuivat ja sulkeutuivat...
+
+Mylläri ei huomannut Vjasemskia. Taipuneena omiin ajatuksiinsa, jupisi
+hän nenäänsä jotain ja hullun näköisenä hypähteli hän roviolla,
+helistäen ketjujaan.
+
+-- Shikalu! Kikalu! -- hän lausui, -- lensivät korpit rikkaalle
+aterialle! Pyörii ratas, pyörähtelee! Mikä oli ylhäällä, se laskeutui
+alas! Shagadam! Nouse vihuri myllystä, lennä päälle vihollisteni!
+Kulla! Kulla! Hävitä rovio, sammuta tuli!
+
+Ja ikäänkuin kuuliaisena hänen loihtimiselleen, puhalsi tuuli paikan
+yli, mutta sen sijaan, että se sammuttaisi rovion, puhalteli se vielä
+enemmän sen alla olevia puita ja liekki, leimuten kuivien puitten
+välitse, tarttui mylläriin ja peitti hänet katsojien silmistä.
+
+-- Shagadam! Kulla! Kulla! -- kuului vielä savupilven läpitse ja ääni
+hävisi leimuavan rovion ratinaan.
+
+Korshunin ulkomuoto ei ollut tuskin yhtään muuttunut, ei kidutuksesta
+eikä pitkästä nääntymisestä vankihuoneessa. Hänen vahva luontonsa kesti
+tutkimisen, mutta katseensa oli muuttunut. Se oli lauhkeampi, silmät
+näyttivät levollisemmilta.
+
+Siitä samasta yöstä alkaen, kun hänet otettiin kiinni tsaarin
+makuuhuoneessa ja heitettiin vankilaan, lakkasi hänen omantuntonsa
+vaivat. Hän otti silloin vastaan häntä odottavan kuoleman, lunastuksena
+muinoin tehdyistä pahoista töistänsä, ja, leväten märäntyneillä
+oljilla, hän, ensi kerran, pitkän ajan jälkeen nukkui rauhallisesti.
+
+Sihteeri luki kansan kuullen syytöksen Korshunia vastaan ja häntä
+odottavan mestauksen.
+
+Korshun, astuttuaan mestauslavalle, kääntyen kirkkoihin risti itsensä
+ja kumarsi kerta toisensa jälkeen, neljä kertaa maahan asti, kansalle
+kaikille neljälle suunnalle.
+
+-- Suo anteeksi, oikeauskoinen kansa! -- hän lausui, -- anna anteeksi
+minulle minun syntini, ryöväykseni, varkauteni ja murhani! Anna
+anteeksi kaikki, mitä olen sinua vastaan rikkonut! Ansaitsin minä
+kuoleman tuskan, anna anteeksi rikokseni, oikeauskoinen kansa.
+
+Ja, kääntyen mestaajien puoleen, pujotti hän itse kätensä
+valmistettuihin renkaisiin.
+
+-- Sitokaa! -- hän sanoi, pudistaen harmaata, kiherätukkaista päätänsä,
+eikä sen enempää lisännyt sanaakaan.
+
+Silloin, Iivanan viittauksesta, kääntyi sihteeri muihin tuomittuihin ja
+luki heille syytöksen hallitsijaa vastaan, aikomuksella antaa Novgorod
+ja Pskov litvalaiselle kuninkaalle ja rikoksellisista suhteista Turkin
+sultanin kanssa.
+
+Heitä alettiin viedä, osaksi hirsipuihin, osaksi kattilaan, tahi muihin
+mestauksen välikappaleihin.
+
+Kansa alkoi ääneen rukoilla.
+
+-- Herra, Herra! -- kuului ylt'ympäri toria: -- armahda heitä, Herra!
+Ota heti heidän sielunsa!
+
+-- Rukoilkaa meidän edestämme, vanhurskaat -- huusivat muutamat
+joukosta: -- muistakaa meitä, kun tulette Jumalan valtakuntaan!
+
+Opritshnikit, tukahduttaakseen noita sanoja, alkoivat huutaa:
+
+-- Haidaa! Haidaa! Hukkukoot hallitsijan viholliset!
+
+Mutta samassa hetkessä syntyi liike, kaikki kääntyivät samaan suuntaan
+ja kuului huudahduksia:
+
+-- Autuas tulee! Katsokaa, katsokaa! Autuas tulee!
+
+Torin toisessa päässä näkyi noin neljänkymmenen vuotias henkilö,
+harvapartainen, vaaleakasvoinen, puettu vain palttinaiseen paitaan,
+Hänen kasvonsa olivat erinomaisen lauhkeat, ja huulensa olivat
+eriskummallisessa, lapsellisesti herttaisessa hymyssä.
+
+Tuon ihmisen muoto, noitten monien kauhua, pelkoa tai petomaista
+julmuutta kuvaavien kasvojen keskellä, erosi niistä jyrkästi ja
+vaikutti erinomaisesti kaikkiin. Kaikki vaikenivat, mestaukset
+keskeytyivät.
+
+Kaikki tunsivat autuaan, vaan ei kenkään vielä nähnyt hänellä sellaista
+katsetta, kuin tänään. Vastoin tavallisuutta vapisivat hänen huulensa
+suonenvedosta, ikäänkuin hänen lauhkeutensa kanssa olisi taistellut
+joku muu, ennen tuntematon mieliala.
+
+Eteenpäin kumartuneena, helistäen vitjoja ja rautaristejä, joilla hän
+oli aivan peitetty, kulki autuas hänelle tietä antavan joukon läpi ja
+astui suoraan Iivanaa kohti.
+
+-- Ivashko! Ivashko! -- hän huusi jo kaukaa, hypistellen puisia
+helminauhojaan ja yhä hymyillen: -- Ivashko! Minut unohdit!
+
+Nähtyään hänet, aikoi Iivana kääntää hevosensa ja ajaa toisaalle, mutta
+heikkomielinen seisoi hänen rinnallansa.
+
+-- Kas tässä on autuas! -- hän lausui, tarttuen tsaarin hevosen
+suitsiin: -- miksi et käske mestata myös autuasta? Miksi Vasja on muita
+huonompi?
+
+-- Mene Jumalan nimeen! -- tsaari sanoi, ottaen kourallisen kultarahoja
+koristetusta kukkarostaan, joka riippui hänen vyöllänsä: -- tuossa on,
+Vasja, mene, rukoile minun edestäni!
+
+Autuas ojensi ensin molemmat kätensä eteenpäin, mutta vetäsi ne heti
+pois ja rahat putosivat maahan.
+
+-- Ai, ai! Polttaa! -- hän huusi, puhaltaen sormiaan ja heiluttaen
+niitä ilmassa: -- Miksi sinä kuumensit rahojasi tulessa? Miksi sinä ne
+helvetin liekissä kuumensit?
+
+-- Mene matkaasi, Iivana maltittomasti virkkoi, -- jätä meidät, ei
+sinun sijasi ole täällä!
+
+-- Ei, ei! Täällä on minun sijani marttyyrien kanssa! Anna minullekin
+marttyyrin kruunu! Miksi minua ylenkatsot? Miksi minua loukkaat? Anna
+myös minulle semmoinen kruunu, jonka annat muillekin.
+
+-- Mene, mene! -- Iivana lausui vihastuen.
+
+-- En mene! -- heikkomielinen lausui itsepintaisesti, tarttuen hevosen
+valjaisiin, mutta äkkiä hän naurahti ja osoitteli sormellaan Iivanaa.
+-- Katsokaa, katsokaa! -- hän huusi: -- mitä hänellä on tuossa
+otsallansa? Mitä sinulla on tuossa, Ivashka? Sinun otsallasi on sarvet!
+Sinulle on kasvanut pukin sarvet! Ja sinun pääsi on muuttunut koiran
+pääksi!
+
+Iivanan silmät saihkyivät.
+
+-- Pois, hullu! -- hän huusi ja temmaten likinnä olevalta
+opritshnikiltä keihään, töyttäsi hän sillä heikkomielistä.
+
+Kauhun huuto kuului kansassa.
+
+-- Älä kajoa häneen! -- kuului joukosta, -- älä kajoa autuaasen!
+Sinulla on valta meidän päittemme ylitse, mutta autuaasen älä kajoa!
+
+Mutta heikkomielinen yhä hymyili, puoleksi lapsellisesti, puoleksi
+heikkomielisesti.
+
+-- Kurista minut, tsaari Saul! -- hän lausui, vetäen sivulle
+rinnallansa riippuvat ristit: -- pistä tähän suoraan sydämeen! Miksi
+minä olen noita vanhurskaita huonompi? Lähetä minutkin taivaan
+valtakuntaan! Vai kadehtitko, ett'et pääse sinne meidän kanssamme,
+tsaari Saul, tsaari Herodes, tsaari äärimmäinen?
+
+Keihäs vavahti Iivanan kädessä. Vielä silmänräpäys -- ja se lentäisi
+heikkomielisen rintaan, mutta uusi kansan huuto pidätti sen taas
+ilmassa. Tsaari pidätti itsensä eikä antanut valtaa tahdollensa, mutta
+myrskyn oli ulos purkautuminen.
+
+Suu vaahdossa, leimuavin silmin, keihäs korkealle kohotettuna, iski hän
+kannuksensa hevosen kupeihin ja kiiti suoraan tuomittujen joukkoon,
+niin että säkenet saihkyivät hevosen kengistä, ja iski keihäänsä
+lähinnä olevaan.
+
+Kun hän palasi paikallensa, laskien maahan keihään verisen pään, olivat
+opritshnikit jo ehtineet viedä pois heikkomielisen.
+
+Iivana viittasi kädellään, ja mestaajat alkoivat työnsä.
+
+Iivanan kalpeille kasvoille kohousi puna; hänen silmänsä suurenivat,
+otsallansa nousivat siniset suonet ja sieramensa paisuivat -- -- --
+
+Kun hän vihdoin kyllästyneenä murhaamiseen käänsi hevosensa ja,
+ajettuaan ympäri kentän, poistui, itse verellä tahrattuna ja verellä
+tahratun sotajoukkonsa seuraamana, silloin korpit, jotka olivat
+istuneet kirkkojen ristillä ja kattojen harjoilla, löivät
+toinen toisensa perään siivillänsä ja alkoivat laskeutua
+rikkimuserrettujen ihmisjäsenten läjille ja hirsipuissa riippuvien
+ruumiitten päälle.
+
+Boris Godunov ei ollut sinä päivänä Iivanan seurassa. Hän oli jo päivää
+ennen pyytänyt itselleen luvan, saattaakseen litvalaisia lähettiläitä
+Moskovasta.
+
+Seuraavana päivänä mestauksen jälkeen tori puhdistettiin ja ruumiit
+vietiin Kremlin hautaan.
+
+Sinne Moskovan kansalaiset jälestäpäin rakensivat muutamia puisia
+kirkkoja, _luitten ja veren päälle_, niinkuin vanhat aikakauskirjat
+mainitsevat.
+
+Kului monet vuodet; hirmuisen mestauksen vaikutus hävisi kansojen
+muistista, mutta kauvan vielä Kremlin hautaa pitkin seisoivat nuo
+yksinkertaiset, puiset kirkot, ja sinne rukoilemaan tulleet kuulivat
+sielumessuja tsaari ja suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh Neljännen
+käskystä piinattujen ja mestattujen rauhan edestä.
+
+
+
+
+XXXVI Luku.
+
+Palajaminen slobodaan.
+
+
+Kauhulla peljästettyänsä Moskovan, tahtoi tsaari nyt esiintyä
+armollisena ja jalomielisenä. Hänen käskystänsä avattiin vankihuoneet
+ja vangit, jotka eivät enään aavistaneetkaan anteeksiantamusta,
+vapautettiin kaikki. Muutamille Iivana lähetti lahjoja. Näytti siltä,
+kun kauvan sitten hänessä syttynyt ja palanut viha olisi puhkeunut ulos
+viimeisessä mestauksessa ja lentänyt hänen sielustansa niinkuin
+tulipatsas tultasuitsevasta vuoresta. Hänen järkensä rauhoittui, hän
+lakkasi etsimästä petosta.
+
+Ei Iivana aina, viatonta verta vuodatettuaan, kuunnellut omantuntonsa
+soimauksia. Ne riippuivat myöskin muista tapahtumista. Taivaan merkit,
+äkillinen ukkosen jyrinä, kansan onnettomuudet peljästyttivät hänen
+arkaa mielikuvitustansa ja pakoittivat hänet joskus julkiseen
+katumukseen; mutta kun ei ollut merkkejä, ei nälkää, eikä tulipaloja,
+silloin hänen sisällinen äänensä oli vaiti ja omatuntonsa nukkui. Niin
+myös nytkin oli Iivanan sieluntila häiritsemätön. Hän tunsi murhiansa
+tehtyään jonkinmoisen tyydytyksen ja levon, ikäänkuin nälkäinen, joka
+on saanut kylläksensä ruokaa. Hän enemmän tavan ja määrättyjen
+sääntöjen mukaan, kun sydämen vaatimuksesta, palatessansa slobodaan,
+seisahtui muutamiksi päiviksi rukoilemaan Troitskin lavraan.[35]
+
+Pitkin koko tietä heittivät hänen edellänsä ajavat poliisipäälliköt
+kourittain hopearahoja kerjäläisille, ja lähtiessään lavrasta, hän
+jätti arkkimandriitalle rikkaan lahjan rukouksia varten hänen
+terveytensä edestä.
+
+Slobodassa sillä aikaa valmistautui odottamaton tapaus.
+
+Godunov, joka oli edelläpäin lähetetty valmistamaan tsaarille
+juhlallisen vastaanoton, istui, asiansa toimitettuaan, kotonaan,
+hirsisessä pirtissään, nojaten käsivarsiaan tammiseen pöytään, tukien
+kädellänsä päätään. Hän mietti viimeksi kuluneiden päiväin
+tapahtumisista, mestauksesta, josta hänen oli onnistunut poistua,
+julman tsaarin kummallisesta luonteesta sekä keinoista, miten
+säilyttäisi hänen suosionsa, osaa ottamatta opritshninan tekoihin, kun
+palvelija tuli ilmoittamaan, että portaitten edessä odottaa ruhtinas
+Nikita Romanovitsh Serebrjani.
+
+Tuon nimen kuullessaan Godunov nousi hämmästyneenä penkiltänsä.
+
+Serebrjani oli hallitsijan maanpakolainen, kuolemaan tuomittu. Hän
+karkasi vankeudesta, ja mikä hyvänsä tekeminen hänen kanssansa voisi
+maksaa Boris Fedorovitshille pään. Mutta kieltää ruhtinaalta
+vieraanvaraisuutta, tahi antaa hänet tsaarin valtaan, olisi halpa teko,
+johon Godunov ei voinut ryhtyä kadottamatta kansan luottamusta, josta
+hän piti kaikkein enin. Siinä samassa hän muisti tsaarin nyt olevan
+hyvällä tuulella, ja silmänräpäyksessä hän käsitti, miten tässä oli
+meneteltävä.
+
+Astumatta ulos portaille Serebrjania vastaanottamaan, käski hän heti
+saattaa hänet pirttiin. Vieraita ei ollut läsnä ja, kerran päätettyään
+vastaan ottaa ruhtinaan, Godunov osoittaa hänelle todellista
+ystävyyttä.
+
+-- Terve, ruhtinas, -- hän sanoi syleillen Nikita Romanovitshiä, --
+tervetullut, käy istumaan; miten sinä päätit palata takaisin slobodaan,
+Nikita Romanitsh? Mutta suo ensin kestittää itseäsi, sinä tietysti olet
+matkastasi uupunut.
+
+Godunovin käskystä tuotiin pöydälle ruokia ja muutamia viinimaljoja.
+
+-- Sano, ruhtinas, -- Godunov kysyi huolellisesti, -- näkivätkö sinut,
+kun astuit portaille?
+
+-- En tiedä, -- Serebrjani vastasi avomielisesti, -- ehkä näkivätkin,
+minä en piileksinyt, suoraan ajoin asuntosi luo! Minä tiedän, ett'et
+sinä pidä yhtä opritshninan kanssa.
+
+Godunov synkistyi.
+
+-- Boris Fedorovitsh, -- Serebrjani jatkoi luottavasti, -- näehän, minä
+en ole yksin; minun kanssani tuli pari sataa rosvoa Rjasanin seuduilta.
+
+-- Mitä sanot, ruhtinas! -- Godunov huudahti.
+
+-- He, -- Serebrjani jatkoi, -- jäivät tulliportin ulkopuolelle. Me
+kaikin tuomme päämme hallitsijalle! Mestatkoon meidät tahi armahtakoon,
+miten hän vain suvaitsee!
+
+-- Kuulin minä, ruhtinas, kuulin, miten sinä niiden kanssa löit
+tatarilaiset; mutta tiedätkö sinä, mitä sittemmin tapahtui Moskovassa?
+
+-- Tiedän, -- Serebrjani vastasi ja synkistyi. -- Minä, tullessani
+tänne, ajattelin: opritshnina on häviämäisillään, mutta täällä ovatkin
+asiat entistä huonommat. Antakoon Jumala tsaarille anteeksi! Mutta se
+on sinulle synti, Boris Fedoritsh, että sinä olet vaiti ja vain
+katselet kaikkea tuota!
+
+-- Ah, Nikita Romanitsh, sinä olet, kuten huomaan, yhä se sama! Mitä
+minä sanoisin tsaarille? Kuuntelisiko hän minua, niinkö?
+
+-- Vaikkapa ei kuuntelisikaan, -- Serebrjani virkkoi itsepäisesti, --
+kuitenkin tulisi sinun puhua. Keneltä hän sitten kuulisi totuuden, jos
+ei sinulta?
+
+-- Ja sinä luulet, ettei hän tiedä totuutta? Sinä todellakin luulet
+hänen uskovan kaikki ne ilmiannot, joiden tähden niin paljon ihmisiä on
+mestattu?
+
+Tuon sanottuaan Godunov oli vähällä purra kieltänsä, mutta muisti, että
+hän puhui Serebrjanille, jonka rehelliset kasvot eivät antaneet aihetta
+epäluuloon petoksesta.
+
+-- Ei, hän jatkoi puoliääneen, -- syyttä sinä minua soimaat, ruhtinas.
+Tsaari teloittaa niitä, joita hän vihaa, mutta hänen ylitsensä ei ole
+kenelläkään valtaa. Kuninkaan sydän on Jumalan kädessä, sanoo Pyhä
+Raamattu. Morosov koetti olla suora häntä kohtaan; mitä siitä seurasi?
+Morosov teloitettiin, mutta ei muille tullut sen paremmaksi. Mutta
+sinä, Nikita Romanitsh, et säästä päätäsi, koska, kuultuasi
+moskovalaisesta mestauksesta, rohkenit tulla slobodaan?
+
+Morosovin nimen kuullessaan Serebrjani huokasi. Hän rakasti Drushina
+Andrejitshiä, vaikka bojari oli ryöstänyt hänen onnensa.
+
+-- Mitä, Boris Fedoritsh, -- hän vastasi Godunoville, -- mitä on
+tapahtuva, sitä ei voi välttää. Ja, totta sanoen, olen kyllästynyt
+elämään; ei ole ihana nyt elämä Venäjällä!
+
+-- Kuuleppas ruhtinas; sinä et säästä itseäsi: semmoinen on varmaan
+sinun luonteesi; mutta Jumala sinut suojelee. Vaikka sinä tähän saakka
+yhä pyrit paulaan, kuitenkin jäit eheäksi. Varmaan et sinä ole hukkuva,
+et mistään syystä. Jos sinä olisit viikkoa ennemmin palannut, en tiedä,
+miten sinulle olisi käynyt, mutta nyt on ehkä toivoa; mutta älä
+kiirehdi Iivana Vasiljevitshin silmiin, anna minun ensin nähdä hänet.
+
+-- Kiitos sinulle, Boris Fedoritsh; älä sinä liioin huolehdi minun
+tähteni; mutta jos voit, niin auta rosvoja pääsemään pulasta. Vaikka he
+ovatkin huonoa kansaa, ovat he nyt korvanneet rikoksensa.
+
+Godunov katsahti ihmetellen Nikita Romanovitshiin. Hän ei voinut tottua
+ruhtinaan suoraan luonteesen ja hänen välinpitämättömyytensä omasta
+elämästänsä näytti Godunovista luonnottomalta.
+
+-- Mitä, ruhtinas, -- hän kysyi -- surustako et tahdo elää.
+
+-- Ehkäpä surustakin. Mitä varten nyt on eläminen? Uskotko, Boris
+Fedoritsh, usein tulee Kurbskin muistooni, ajattelen hänestä ja
+peljästyn itseäni: näyttää siltä, kun tekisi mieli jättää siltä
+synnyinmaan ja lähteä Ljahien luo, jos eivät he olisi meidän
+vihollisiamme.
+
+-- Niin juuri, ruhtinas! Nykyiseen aikaan on meillä vain kaksi tietä:
+joko tehdä niinkuin Kurbski -- paeta ainiaksi synnyinmaasta, tahi,
+kuten minä -- jäädä tsaarin luo ja etsiä hänen suosiotansa! Mutta sinä
+et tee sitä etkä tätä; tsaarin luota et lähde, mutta tsaarin kanssa et
+pidä yhtä: sillä lailla on mahdotonta, ruhtinas; joko yksi tahi toinen.
+Jos tahdot jäädä Venäjälle, niin noudata tsaarin tahtoa. Ja jos hän
+mielistyy sinuun, niin ehkä hän itsekin kääntää mielensä pois
+opritshninasta. Kas esimerkiksi, jos meitä olisi kaksi hänen luonansa;
+toinen toistansa auttaisi; tänään minä sanoisin sanasen, huomenna sinä,
+jotain aina jäisi hänen mieleensä; sanotaanhan, että vesipisara, kun se
+aina putoaa samaan paikkaan, vihdoin uurtaa kivenkin. Mutta äkkiään et
+vaikuta mitään.
+
+-- Jos hän ei olisi tsaari, -- Serebrjani lausui synkästi, -- niin
+kyllä tietäisin, mitä tehdä mutta nyt en ymmärrä mitään; Jumala kieltää
+olemasta häntä vastaan mutta pitää yhtä hänen kanssansa en voi. Vaikka
+hän minut repisi palasiksi, niin en sittenkään rupea opritshninan
+ystäväksi!
+
+-- Odota, ruhtinas, älä epäile. Muista, mitä minä sinulle ennen puhuin!
+Jättäkäämme opritshnikit! Älkäämme vastustako tsaaria! He itse
+hävittävät toinen toisensa! Kas nyt ei enään ole kolmea etevimpää: ei
+kumpaakaan Basmanovia eikä Vjasemskia? Odotahan vain, ruhtinas, niin
+koko opritshnina pureksii itsensä kuoliaaksi!
+
+-- Mutta siihen saakka voi mitä tahansa tapahtua! -- Serebrjani sanoi.
+
+-- Siihen saakka, -- Godunov vastasi, joka ei tahtonut äkkiä esiintuoda
+ajatusta, jonka hän aikoi painaa Serebrjanin mieleen, -- siihen saakka,
+jos tsaari antaa sinulle anteeksi, voit uudelleen mennä tatarilaisia
+vastaan; se ei estä asiaa.
+
+Serebrjanin ajatuksiin ei kaksi eri asiaa helposti kerrallaan
+soveltunut, ja toivo lähteä tatarilaisia vastaan ajoi hetkeksi pois
+hänet valtaavan synkkämielisyyden.
+
+-- Niin, -- hän sanoi, -- tatarien lyöminen onkin vain meillä
+jälellä! Jos emme odottaisi heitä vieraiksemme, vaan hyökkäytyisimme
+Krimiin, ja vieläpä kasakkojen kanssa yhdessä, niin ehkäpä Krimin
+valloittaisimmekin.
+
+Ja hän naurahtikin sitä ajatellessaan.
+
+Godunov alkoi keskustella hänen kanssansa hänen väkivaltaisesta
+vapauttamisestansa ja Rjasanin tappelusta. Jo alkoi tulla pimeä, mutta
+he yhä vaan istuivat, keskustellen maljojen ääressä.
+
+Serebrjani vihdoin nousi seisaalleen.
+
+-- Jää hyvästi, bojari, -- hän sanoi, -- kohta on yö käsissä.
+
+-- Minne matka, Nikita Romanitsh? Jää minun luokseni yöksi: huomenna
+tsaari tulee, niin minä ilmoitan sinut.
+
+-- En voi, Boris Fedoritsh, minun on aika mennä omieni luo. Pelkään,
+etteivät he kenenkään kanssa telmisi. Jos tsaari olisi slobodassa,
+olisimme suoraan tulleet hänen luoksensa katuen ja tulkoon, mitä Jumala
+suo; mutta näitten rosvojen kanssa et tule toimeen. Vaikka me
+seisahtuisimme aivan sivulle, aivan metsän lähelle, kuitenkin voi joku
+joukko hyökkäytyä.
+
+-- No, niin jää hyvästi, Nikita Romanitsh! Muista vain, älä tule
+tsaarin luo, odota siksi, kun lähetän sinua tuomaan!
+
+-- Odota, älä mene sen kautta, ruhtinas, -- Godunov jatkoi, nähdessään,
+että Serebrjani aikoi mennä pääkäytävään, ja, tarttuen hänen käteensä,
+saattoi hänet takaportaille.
+
+-- Jää hyvästi, Nikita Romanitsh, -- hän taasen virkkoi, syleillen
+Serebrjania. -- Jumala on armollinen, ehkäpä asiasi vielä paranee.
+
+Ja odotettuaan siksi, kun ruhtinas istahti hevosensa selkään ja ajoi
+ulos takatietä, Godunov palasi pirttiin, hyvin tyytyväisenä, ettei
+Serebrjani käyttänyt hänen tarjoustansa jäädä hänen taloonsa yöksi.
+
+Seuraavana aamuna tsaari ajoi juhlallisesti slobodaan, ikäänkuin olisi
+voiton saanut. Opritshnikit seurasivat häntä huutaen: Haidaa! Haidaa!
+tulliportista aivan palatsiin saakka.
+
+Ainoastaan vanha imettäjänsä, Onufrevna, otti hänet vastaan toruen:
+
+-- Sinä peto! -- hän lausui, tullen häntä vastaan portailla, -- miksi
+maa vielä kantaa sinua, raateleva peto? Veri haisee sinusta, murhaaja!
+Kuinka uskalsit sinä mennä pyhän Sergein luo moskovalaisen tekosi
+jälkeen. Herran ukkosen nuoli sinut tappakoon, sinä kirottu, ja sinun
+saatanallisen sotajoukkosi.
+
+Mutta tällä kertaa eivät imettäjän nuhteet mitään vaikuttaneet. Ulkona
+ei ollut ukkosen ilma eikä myrskyä. Aurinko loisti kirkkaasti selkeällä
+taivaalla ja värit sekä kultamaalaukset välkkyivät heleästi palatsin
+kirjavilla rakennuksilla ja tornien taidetekoisilla huipuilla. Iivana
+ei vastannut sanaakaan, vaan meni eukon ohitse sisähuoneisiinsa.
+
+-- Odota, odota! -- hän jatkoi, katsoen hänen peräänsä ja koputtaen
+sauvallansa permantoon, iskee Jumalan nuoli sinun teremiisi, polttaa
+hän sinun koko Jumalattoman slobodasi!
+
+Ja eukko meni huoneesensa hitaasti astuen ja heittäen vihaisia katseita
+hovilaisiin, jotka väistyivät hänestä taikauskoisella pelolla.
+
+Samana päivänä, päivällisten jälkeen, Godunov, nähdessään tsaarin
+olevan iloisena ja tyytyväisenä ja, päinvastoin tapaansa, menevän
+lepäämään, seurasi häntä makuuhuoneesen. Iivana Vasiljevitshin suosio
+salli hänelle sen oikeuden, erinomattain jos hänellä oli jotain
+ilmoitettavaa, jota ei jokaisen ollut kuuleminen.
+
+Tsaarin makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta: toinen paljaista laudoista,
+jolla Iivana Vasiljevitsh lepäsi lihan kiduttamiseksi, sielun tuskien
+ja katumuksen hetkinä; toinen, leveämpi, oli pehmeillä lammasturkeilla,
+untuva- ja silkkipatjoilla peitetty. Siinä tsaari lepäsi, silloin kun
+ei mikään häirinnyt hänen ajatuksiansa. Tosin tapahtui tuo harvoin ja
+viimeksi mainittu makuusija jäi enimmin koskematta.
+
+Oli tarpeen hyvästi tuntea Iivana Vasiljevitshin luonnetta, ettei
+erehtyisi hänen mieleensä nähden. Ei hän aina omantunnon vaivaamana
+ollut taipuisa armeliaisuuteen. Hän usein luuli omantunnon vaivansa
+olevan saatanan kiusauksia, joka koetti viekoittaa hänet pois petoksen
+hävittämisestä, ja silloin, sydämen lepyttämisen sijaan hän, perkeleen
+harmiksi, rukouksia rukoillen, tehden ristinmerkkejä, teki vielä
+enemmän hirmutöitä. Eikä myös aina levollisuus, joka näkyi hänen
+kasvoillansa, ollut sisällisen rauhan osoitteena. Se oli usein vain
+peitteenä ja tsaari, lahjoitettu erinomaisella terävällä silmällä ja
+taidolla arvata muitten ajatuksia, usein petti sitä, kenen kanssa hän
+puhui ja pelästytti hänet odottamattomalla vihalla, juuri sinä hetkenä,
+kun tämä oli toivonut armoa.
+
+Mutta Godunov oli tutkinut tsaarin luonteen vähimmätkin seikat ja
+ymmärsi hänen kasvojensa muille huomaamattomat muutokset.
+
+Odotettuaan siksi, kun tsaari heittäytyi untuvavuoteelleen ja
+nähdessään hänen kasvoissaan vain väsymyksen, sanoi Boris Fedorovitsh
+ilman minkäänlaisia valmistuksia:
+
+-- Tiedätkö hallitsija, että sinun maanpakolaisesi on löydetty?
+
+-- Kuka? -- Iivana kysyi haukotellen.
+
+-- Nikita Serebrjani, se sama, joka sinun kavaltajaasi, Vjasemskia, löi
+miekalla ja joka oli vankeuteen suljettu.
+
+-- Ahaa! -- Iivana sanoi: -- varpunen saatiin kiinni. Kuka hänet otti?
+
+-- Ei kukaan, hallitsija. Hän itse tuli, ja toi kaikki rosvot mukanaan,
+jotka hänen kanssansa löivät tatarit Rjasanin luona. He Serebrjanin
+kanssa toivat sinun tsaarilliselle armollesi katuvaisina päänsä.
+
+-- Muistivat! -- Iivana sanoi. -- Näitkö hänet?
+
+-- Näin, hallitsija, hän tuli suoraan minun luokseni, hän luuli sinun
+armosi olevan slobodassa ja pyysi, että minä puhuisin sinulle hänestä.
+Minä ajattelin ottaa hänet vangiksi, mutta ehkä Grigori Lukjanitsh
+olisi sanonut, että minä häntä väijyn. Tiedän, ett'ei Serebrjani mene
+pois, koska hän itse toi sinulle päänsä.
+
+Godunov puhui suoraan, rehellisin kasvoin, vähääkään hämmästymättä,
+ikäänkuin hänessä ei olisi ollut viekkauden varjoakaan, eikä
+vähintäkään sääliä Serebrjania kohtaan. Kun hän, päivä sitä ennen,
+saattoi hänet takaportaita myöten, ei hän tehnyt sitä salatakseen
+tsaarilta hänen käyntiänsä (se olisi ollut liian vaarallista), vaan
+ett'ei kukaan slobodan asukkaista olisi ehtinyt sitä ilmoittaa
+Iivanalle ja kääntää hänen mieltänsä Godunovia vastaan. Muistutuksen
+Vjasemskista, esittäen Serebrjania mestatun ruhtinaan vihollisena, oli
+jo ennakolta Boris Fedorovitsh miettinyt ja valmistanut.
+
+Tsaari haukoitteli vielä kerran, mutta ei vastannut mitään, ja Godunov,
+tutkien jokaisen piirteen hänen kasvoissansa, ei huomannut hänessä
+ilmeistä eikä salattua vihaa. Päinvastoin hän huomasi, että tsaaria
+miellytti Serebrjanin aikomus antautua hänen tahtonsa alaiseksi.
+
+Iivana verta vuodattaessaan ja kaikkia kauhistuttaessaan tahtoi sen
+ohessa, että häntä pidettäisiin oikeutta rakastavana ja vieläpä
+armollisenakin. Hänen murhansa olivat aina peitetyt ankaran oikeuden
+muodolla ja luottamus hänen jalomielisyyteensä sitä enemmän häntä
+liehakoitsi, koska semmoinen luottamus harvoin tuli esiin. Vähän
+odotettuaan päätti Godunov vaatia Iivana Vasiljevitshiltä vastauksen.
+
+-- Miten käsket, hallitsija, -- hän kysyi: -- kutsunko Grigori
+Lukjanitshin luoksesi?
+
+Mutta viimeiset mestaukset olivat kyllästyttäneet Iivanaa; muutamat
+päät eivät voineet antaa hänelle tyydytystä, eikä herättää hänessä nyt
+joksikin ajaksi nukkunutta veren himoa.
+
+Hän katsoi tarkasti Godunoviin.
+
+-- Luuletko sinä, etten minä voi elää ilman tappamatta? -- hän sanoi
+ankarasti. -- On ero pahantekijöillä, jotka hävittävät valtakuntaa ja
+Nikitalla, joka haavoitti Afonjkan. Mutta rosvoja katson, ken heistä on
+mestattava, ken armahdettava. Tulkoot he kaikin Nikitan kanssa
+pääportaitten eteen, pihaan. Kun lähden makuuhuoneestani, niin näen,
+mitä heidän kanssansa on tekeminen!
+
+Godunov toivotti tsaarille hyvää lepoa ja lähti pois, syvään kumartaen.
+
+Kaikki riippui nyt siitä, millä mielellä Iivana olisi herätessään.
+
+
+
+
+XXXVII Luku.
+
+Anteeksi anto.
+
+
+Godunovilta tiedon saatuansa tuli Nikita Romanovitsh tsaarin pihaan
+rosvojensa seuraamana.
+
+Haavoitettuna, repaleissa, mikä nahkatakissa, mikä lammasnahkaturkissa,
+joku virsuissa tai paljain jaloin, monen pää sidottuna, kaikki lakitta
+ja aseitta, he seisoivat ääneti, rinnakkain, odottaen tsaarin
+heräämistä.
+
+Ei se ollut ensi kertaa, kun nuo pojat tulivat slobodaan; he olivat
+käyneet siellä sekä guslinsoittajina, että kerjäläisinä ja karhua
+kuljettajina. Muutamat heistä olivat viimeisessä tulipalossa, silloin
+kun Persten Korshunin kanssa tuli vapauttamaan Serebrjanin. Monta
+meille jo tuttua oli heidän seassansa, mutta moniaita puuttui. --
+Puuttui ne, jotka, puollustaessaan Venäjän maata, jäivät Rjasanin
+kentille, sekä ne, jotka voiton jälkeen, rakastaen kuljeksija-elämän
+vapautta, eivät tahtoneet tuoda päätänsä tsaarille. Ei ollut siinä
+Persteniä, ei Mitkaa, ei punatukkaista laulajaa eikä setä Korshunia.
+Persten, tultuansa viimeksi slobodaan kaksintaistelu-päivänä, hävisi
+Jumala tiesi minne, Mitka seurasi häntä; Serebrjani oli jo sitä ennen
+lopettanut laulajan, mutta Korshunin repivät nyt koirat ja korpit
+Kremlin muurin alla.
+
+Jo kaksi tuutia odottivat nuo urhot, alakuloisina eivätkä aavistaneet,
+että tsaari katseli heitä pienestä akkunasta, joka oli aivan portaitten
+yläpuolella ja jonka koristetut tornit peittivät. Ei kukaan heistä
+puhunut toverinsa eikä Serebrjanin kanssa, joka seisoi sivulla
+ajatuksiinsa vaipuneena ja huolimatta portailla ja takatiellä
+seisovista ihmisjoukoista. Uteliaitten seassa oli myöskin tsaarin
+imettäjä. Hän seisoi portailla, nojaten sauvaansa ja katsoi kaikkia
+elottomin silmin, odottaen tsaarin ilmestymistä, ehkä sen vuoksi, että
+hän läsnäolollansa pidättäisi hänet uusista julmuuksista.
+
+Iivana Vasiljevitsh, kylläksensä katsottuaan salaisesta akkunastansa
+rikoksen alaisia, iloiten ajatellessaan, että he nyt ovat elämän ja
+kuoleman välillä ja ett'ei heidän sydämensä nyt luultavasti ole keveä,
+ilmaantui äkkiä portaille muutamien hovimestarien seuraamana.
+
+Nähdessään tsaarin, joka oli puettu kultakankaiseen pukuun, nojaten
+koristettuun sauvaansa, lankesivat rosvot polvillensa ja painoivat alas
+päänsä.
+
+Iivana oli vähän aikaa vaiti.
+
+-- Terve, rosvot; -- hän virkkoi vihdoin, ja heittäen katseen
+Serebrjaniin, jatkoi: -- Mitä varten sinä suvaitsit tulla slobodaan?
+Ikävöitsetkö vankilaa?
+
+-- Hallitsija! -- Serebrjani vastasi nöyrästi, -- vankilasta en minä
+itse lähtenyt, vaan rosvot veivät minut, väkivaltaisesti. He myöskin
+löivät Shirimin mursun,[36] Shahmatin, jonka sinun armosi tietää.
+Yhdessä me löimme tatarit, yhdessä annamme itsemme sinun tahtosi
+alaisiksi; mestaa tahi armahda meidät, miten sinun tsaarillinen armosi
+suvaitsee!
+
+-- Siis te tulitte silloin hakemaan hänet slobodasta -- Iivana kysyi
+rosvoilta. -- Miten te hänet tunsitte?
+
+-- Isä tsaari, -- rosvot vastasivat puoliääneen, -- hän pelasti
+atamanimme, kun tahtoivat hirttää hänet Medvedjevkassa. Atamani hänet
+vei ulos vankilasta.
+
+-- Medvedjevkassa! -- Iivana lausui ja naurahti. -- Se oli luultavasti
+silloin, kun sinä piiskoilla paukuttelit Homjakia seuroinensa? Kyllä
+muistan asian. Annoin sinulle anteeksi ensimäisen rikoksesi, mutta sinä
+olit heitetty vankeuteen meidän tuomiostamme, kun sinä jälleen
+hyökkäsit minun miesteni kimppuun Morosovin talossa. Mitä sanot siihen?
+
+Serebrjani aikoi vastata, mutta imettäjä keskeytti hänet.
+
+-- Riittää jo kyllin luetella hänen rikoksiaan! -- hän sanoi vihaisesti
+Iivanalle. -- Sen sijaan että palkitsisit häntä siitä, kun hän löi
+pakanat ja puollusti Kristuksen kirkkoa, koetat sinä vain löytää
+hänessä jotain rikosta. -- Eikö sinulle riittänyt piinaukset
+Moskovassa, mokoma susi!
+
+-- Vaiti, eukko, -- Iivana ankarasti sanoi, -- ei akkojen ole minua
+opettaminen!
+
+Mutta harmistuneena Onufrevnaan, ei hän tahtonut enemmin vihoittaa
+häntä ja kääntyen pois Serebrjanista, lausui hän yhä vielä polvillaan
+oleville rosvoille:
+
+-- Missä on teidän atamaaninne, hirtettävät? Astukoon hän esiin.
+
+Serebrjani vastasi rosvojen puolesta.
+
+-- Ei heidän atamaninsa ole täällä, hallitsija. Hän lähti pois heti
+Rjasanin tappelun jälkeen. Minä kutsuin häntä, mutta hän ei tullut.
+
+-- Ei tullut! -- Iivana kertoi: -- minä arvaan, että tuo atamani on se
+sama sokea, joka tuli minun luokseni makuuhuoneesen vanhuksen kanssa.
+Kuulkaa, roistot! Minä käsken teidän etsimään atamanin ja pistämään
+hänet seipään päähän!
+
+-- Sinut itse, -- imettäjä murisi, -- pirut toisessa elämässä pistävät
+seipään päähän!
+
+Mutta tsaari teeskenteli, ettei hän kuullut ja jatkoi, katsoen
+rosvoihin:
+
+-- Mutta teidät, siitä kun te itse antauduitte minun valtaani, teidät
+minä, olkoon niin, armahdan! Vierittäkää heille viisi tynnyriä simaa,
+pihalle! No, mitä? Oletko tyytyväinen, vanha narri?
+
+Imettäjä jupisi huulillaan.
+
+-- Eläköön tsaari! -- rosvot huusivat, -- me palvelemme sinua,
+isä-hallitsija! Ansaitsemme sinun armosi päillämme!
+
+-- Antakaa heille, -- Iivana jatkoi, -- hyvä kauhtana ja grivenik[37]
+kullekin. Minä annan kirjoittaa teidät opritshninaan. Tahdotteko,
+hirtettävät, palvella minua opritshnikkeinä?
+
+Muutamat rosvoista joutuivat hämilleen, mutta suurin osa huusi:
+
+-- Valmiit olemme palvelemaan sinua, isä, mihin sinun armosi käskee!
+
+-- Miten luulet, -- Iivana virkkoi tyytyväisen näköisenä Serebrjanille:
+-- kelpaavatko he sotakuntoon?
+
+-- Kyllä kelpaavat sotakuntoon, -- Nikita Romanovitsh vastasi, -- mutta
+älä käske heitä kirjoittaa opritshninaan!
+
+Tsaari luuli Serebrjanin pitävän rosvot semmoisen kunnian
+ansaitsemattomina.
+
+-- Kun minä ketä armahdan, niin en minä armahda puoleksi, -- hän lausui
+juhlallisesti.
+
+-- Mikä armo se onkaan! -- pääsi Serebrjanin huulilta.
+
+Iivana katsoi häneen hämmästyneenä.
+
+-- He, -- Nikita Romanovitsh jatkoi vähän hämillään, -- he, hallitsija,
+ovat tehneet hyvän työn; ilman heitä olisivat tatarit ehkä menneet
+Rjasaniin.
+
+-- Niin miksi siis eivät voisi olla opritshninassa? -- Iivana kysyi,
+lävistäen silmillään Serebrjanin.
+
+-- Sentähden, hallitsija, -- Serebrjani lausui, turhaan koettaen
+muodostaa puheensa sopivammaksi, -- sentähden hallitsija, että, ehkä he
+ovatkin huonoa kansaa, niin kuitenkin paremmat, kun sinun rosvosi!
+
+Tuo Serebrjanin odottamaton rohkeus saattoi Iivanan hämilleen.
+Hän muisti, ett'ei se ollut ensi kerran, kun Nikita Romanovitsh
+puhui hänelle niin vapaasti ja suoraan. Mutta kuitenkin oli
+hän, joka jo oli kuolemaan tuomittu, itse vapaaehtoisesti palannut
+slobodaan ja antautunut tsaarin valtaan. Ei häntä voinut syyttää
+tottelemattomuudesta, ja tsaari ei tiennyt, mitä vastaisi tuohon liika
+rohkeaan käytökseen, kun uusi henkilö veti hänen huomionsa puoleensa.
+
+Rosvojen joukkoon pistäytyi huomaamatta muukalainen, kuusikymmen
+vuotinen mies, siististi puettu, ja koetti, näyttämättä itseään
+tsaarille, saada Serebrjanin huomion puoleensa. Muutamia kertoja hän jo
+ojensi kätensä ja koetti ottaa kiinni ruhtinaan helmasta, mutta
+saamatta sitä, hän lymyi taas rosvojen kesken.
+
+-- Mikä rotta tuo on? -- tsaari kysyi, osoittaen muukalaista.
+
+Mutta hän oli jo ehtinyt piiloutua joukkoon.
+
+-- Väistykää, miehet, -- Iivana sanoi, -- tuokaa esiin tuo veitikka,
+joka siellä piiloutuu!
+
+Muutamat opritshnikit hyökkäytyivät joukkoon ja vetivät esiin
+syyllisen.
+
+-- Mikä mies sinä olet? -- Iivana kysyi, katsoen häneen
+ylenkatseellisesti.
+
+-- Hän on minun ratsupalvelijani, hallitsija, -- kiirehti Serebrjani
+sanomaan, tunnettuaan vanhan Miheitshin, -- hän ei ole tavannut minua
+siitä saakka...
+
+-- Niin, niin, isä tsaari! -- Miheitsh vakuutti pelvosta sekä ilosta
+änkyttäen: -- hänen ruhtinaallinen armonsa suvaitsee puhua totta!...
+Emme ole nähneet toisiamme siitä päivästä saakka, kun ottivat kiinni
+hänen armonsa! Sallihan, isä tsaari, minun katsella bojariani! Pyhä
+Jumala, Nikita Romanovitsh! Minä jo luulin, ett'en enään saa nähdä
+sinua!
+
+-- Mitä sinä ai'oit sanoa hänelle? -- tsaari kysyi, Miheitshiin yhä
+epäillen silmäillen, -- miksi sinä piilouduit rosvojen taa?
+
+-- Pelkäsin, isä hallitsija, Iivana Vasiljevitsh, pelkäsin sinun
+opritshnikkejäsi! Nuohan ovat, itsehän tiedät, hallitsija, nehän ovat
+semmoista väkeä...
+
+Ja Miheitsh puri kieleensä.
+
+-- Mimmoista väkeä? -- Iivana kysyi, koettaen ottaa lauhkean katseen:
+-- puhu, ukko, ujostelematta, minkälaista väkeä minun opritshnikkini
+ovat?
+
+Miheitsh katsahti tsaariin ja rauhoittui.
+
+-- Ja semmoista me Litvan sotaretkeen saakka emme kuuna päivänä
+nähneetkään! -- hän lausui äkkiä, rohkaistuneena tsaarin lauhkeasta
+näöstä -- soimaamatta sanoen, epäillyttävä kansa, susi heidät syököön:
+
+Tsaari katsoi tarkoin Miheitshiin, ihmetellen, että palvelija oli yhtä
+avomielinen kuin hänen herransa.
+
+-- Noh, mitä sinä häneen tuijotat -- imettäjä sanoi. -- Tahdotko niellä
+hänet, vai mitä? Eikö hän puhu totta? Onko ennen Venäjällä nähty
+semmoisia rosvoja?
+
+Miheitsh tuli iloiseksi saatuansa apua.
+
+-- Niin, oikein, eukko kulta, -- hän sanoi. -- Heistä kaikki pahuus on
+tullutkin Venäjälle! He syyttivät väärin bojariakin! Älä luota heihin,
+hallitsija, älä luota heihin! Koirain kuonot ovat heillä satulalla,
+koirain haukunta kielellänsä! Minun herrani palveli sinua uskollisesti,
+mutta Vjasemski ja Homjak väärin häntä syyttivät! Kas oikein sanoikin
+tuo eukko-kulta, ettei moisia lihansyöjiä ole ennen nähty Venäjällä!
+
+Ja, katsoen ympärillään oleviin opritshnikkeihin, Miheitsh läheni
+Serebrjania. -- "Vaikka olettekin muka susia, vaan nyt ette syö!"
+
+Tsaari, astuessaan ulos portaille, oli päättänyt antaa anteeksi
+rosvoille. Hän tahtoi vain pitää heidät vähän aikaa epäilyksessä.
+Imettäjän soimaukset sattuivat sopimattomasti ja olivat vähällä saattaa
+Iivanan vihastumaan, mutta onneksi hän sattui olemaan lauhkealla
+mielellä ja vihastumisen sijaan hän päätti pilkata Onufrevnaa ja
+alentaa hänen arvoansa hovilaisten silmissä ja siinä samassa laskea
+leikkiä Serebrjanin ratsupalvelijan kanssa.
+
+-- Siis sinua ei miellytä opritshnina? -- hän kysyi Miheitshiltä
+ystävällisellä katseella.
+
+-- Ketä se miellyttää, isä hallitsija! -- Siitä hetkestä saakka, kun
+palasimme Litvasta, on siitä tullut kaikki onnettomuus minun bojarini
+ylitse. Jos niitä ei olisi, Jumala varjelkoon noita nylkijöitä, niin
+herrani olisi kuten ennenkin kunniassa sinun armosi luona.
+
+Ja Miheitsh katsahti taasen peljäten tsaarin henkivartijoihin, mutta
+samassa ajatteli itsekseen: "Oh, susi heidät syököön, vaikka pääni
+menettäisin, mutta puhdistanpa herrani tsaarin edessä!"
+
+-- Hyvä palvelija sinulla on: -- tsaari sanoi Serebrjanille. -- Olkoot
+minunkin palvelijani yhtä uskolliset minulle! Onko hän jo kauvan ollut
+sinulla!
+
+-- Minä, isäseni, Iivana Vasiljevitsh, -- Miheitsh vastasi jo aivan
+rohkeana tsaarin kiitoksesta, -- minä palvelen ruhtinasta aivan hänen
+lapsuudestansa saakka. Ja hänen isä-vainajaansa minä palvelin ja isäni
+palveli hänen iso-isäänsä, ja minun lapseni, jos niitä minulla olisi,
+palvelisivat hänen lapsiansa!
+
+-- Vai ei sinulla ole lapsia, ukkoseni? -- tsaari kysyi vielä
+lempeämmin.
+
+-- Oli kaksi poikaa, isäseni, mutta Herra otti molemmat. Molemmat
+kaatuivat sinun palveluksessasi Polotskin kentällä, kun me Nikita
+Romanitshin ja ruhtinas Pronskin kanssa pelastimme Polotskin. Vanhemman
+pojan, Vasilin, kimppuun hyppäsi vihollinen Ljahi ja halkasi hänen
+päänsä, mutta nuoremman, Stepanin, rintaan ampuivat luodilla, aivan
+olkahaarniskan läpi noin paljon ylempänä vasenta rintaa.
+
+Ja Miheitsh näytti sormellaan rinnassansa paikan, johon luoti oli
+sattunut Stepaniin.
+
+-- Kas sitä! -- Iivana virkkoi, päätänsä pudistaen ja teeskennellen
+ikäänkuin säälisi Miheitshin poikia. -- Noh, mitäpä tehdä, ukkoseni,
+Jumala heidät otti, saat vielä toisia!
+
+-- Mistäpä heitä saisin? Vaimoni on kuollut, ja eihän hihan suusta voi
+lapsia pudistaa!
+
+-- Mitä, -- tsaari lausui, ikäänkuin lohduttaen vanhusta, -- vieläpä,
+jos Jumala tahtoo, löydät toisen vainon!
+
+Miheitshiä huvitti suuresti tuo keskustelu tsaarin kanssa.
+
+-- Niin, kyllä sitä tavaraa löytyy, -- hän vastasi hymyillen, -- mutta
+en minä ole halukas naisiin, isä tsaari, ja olen jo liian vanha siihen
+toimeen!
+
+-- Ei kaikki eukot ole yhtäläisiä! -- Iivana huomautti ja, temmaten
+Onufrevnaa liivistä: -- Kas, tässä on sinulle vaimo! -- hän lausui ja
+työnsi eukon esiin. -- Ota hänet, vanhus, elä hänen kanssansa
+rakkaudessa ja sovussa ja synnytä lapsia!
+
+Opritshnikit, huomatessaan tsaarin laskevan leikkiä, nauraa hohottivat,
+mutta Miheitsh hämmästyksissään katsoi tsaariin, jos ehkä hänkin
+nauraisi, mutta Iivanan kasvoissa ei ollut hymyilyä.
+
+Imettäjän elottomat silmät säihkyivät.
+
+-- Sinä hävytön, hän huusi Iivanalle; -- jumalaton! Annanko minä sinun
+itseäni pilkata! Sinä hävytön, hyi! Sinä tunnoton kerettiläinen!
+
+Eukko koputti sauvallansa portaaseen, ja hänen huulensa vielä
+vihaisemmin liikkuivat, mutta nenänsä kävi siniseksi.
+
+-- Älä suutu, mummo, -- tsaari sanoi, -- minä kosin sinulle hyvän
+miehen; hän rupeaa sinua rakastamaan, lahjoittamaan ja ymmärrystä
+opettamaan! Mutta häät vietämme jo tänä iltana jumalanpalveluksen
+jälkeen. No, mitä pidät vaimostasi, ukko?
+
+-- Armahda, isä hallitsija! -- Miheitsh lausui aivan peljästyneenä.
+
+-- Mitä? Eikö hän miellytä sinua?
+
+-- Vieläkö miellyttäisi, isäseni! -- Miheitsh vaikeroi, astuen
+taaksepäin.
+
+-- Kärsit -- rakastut! -- Iivana lausui, -- ja minä annan hänelle hyvät
+myötäjäiset!
+
+Miheitsh katsoi kauhulla Onufrevnaan, jonka tsaari yhä piti liivistä.
+
+-- Isä, Iivana Vasiljevitsh! -- hän huudahti, langeten polvilleen: --
+käske mestata minut, mutta älä vaadi minun ottamaan sellaista häpeää!
+Ennen menen mestauslavalle, ennen kuin nain hänen armonsa, susi hänet
+syököön!
+
+Iivana Vasiljevitsh oli hetkisen ääneti ja äkkiä purskahti ääneen
+nauramaan.
+
+-- Noh, -- hän lausui, vihdoin päästäen Onufrevnan, joka kiiruhti pois,
+toruen ja sylkien, -- kunnia on tarjottu, vahingosta Jumala
+varjeli![38] Minä tahdoin teidän onneanne, mutta väkisin en teitä vihi!
+Palvele niinkuin ennenkin herraasi, ukko, mutta sinä, Nikita, tule
+tänne. Annan sinulle anteeksi toisenkin rikoksesi. Mutta noita retkuja
+en kirjoita opritshninaan, urhoni ehkäpä siitä loukkautuvat. Menkööt
+Shisdriin, vartijaväkeen. Koska he ovat mieltyneet tatareihin, saavat
+kyllä kenen kanssa hyvänsä keskustella. Mutta sinä, -- hän jatkoi
+erinomaisen suosiollisella äänellä, ilman tavallista pilkkaamistansa ja
+laskien kätensä Serebrjanin olalle, -- sinä jäät minun luokseni. Minä
+sovitan sinut opritshninan kanssa. Kun lähemmin tutustut meihin, niin
+et enään ujostele. Hyvä on lyödä tatareja, mutta ei ainoastaan ne ole
+minun vihollisiani, on niitä vielä pahempiakin. Niitä opi puremaan ja
+luudalla lakaisemaan. Ja tsaari taputti Serebrjania olalle. -- Nikita
+-- hän sanoi suosiollisesti ja yhä pitäen kättänsä ruhtinaan olalla, --
+sinulla on totinen sydän, kielesi ei tunne viekkautta; semmoisia
+palvelijoita minä juuri tarvitsen. Kirjoita itsesi opritshninaan, minä
+annan sinulle poismenneen Vjasemskin paikan. Sinuun minä luotan, sinä
+et kavalla minua.
+
+Kaikki opritshnikit katsoivat kateudella Serebrjaniin, he jo näkivät
+hänessä uuden, nousevan tähden ja Iivanasta kauvempana seisovat
+alkoivat jo kuiskata keskenänsä ja osoittaa mielipahaansa siitä, että
+tsaari, heidän palveluksistansa huolimatta, asettaa heitä ylemmäksi
+maanpakolais-kuljeskelijan, ensimmäisen luokan bojarin, joka oli vanhaa
+ruhtinaallista sukua.
+
+Iivanan sanat koskivat kipeästi Serebrjanin sydämeen.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, itsensä hilliten, -- kiitän sinua armosi
+edestä, mutta salli minunkin yhtyä vartijaväkeen. Täällä ei ole minulla
+mitään tehtävää, slobodan tapoihin en ole tottunut, mutta siellä minä
+palvelen sinun armoasi niin kauan, kuin voimat riittävät.
+
+-- Vai niin, -- Iivana lausui ja otti kätensä pois Serebrjanin olalta:
+-- siis me emme kelpaa hänen ruhtinaalliselle armollensa! Varmaankin on
+kunniallisempaa olla varkaitten seurassa, kuin minun soturinani! No
+niin, -- hän jatkoi ivallisesti, -- minä en tunkeu kenenkään
+ystävyyteen, enkä väkisin pidä ketään. Kun olette tottuneet yhdessä
+olemaan, niin palvelkaa yhdessä. Onnellista matkaa, rosvojen päämies!
+
+Ja katsahtaen ylenkatseellisesti Serebrjaniin, käänsi tsaari hänelle
+selkänsä.
+
+
+
+
+XXXVIII Luku.
+
+Lähtö slobodasta.
+
+
+Godunov pyysi Serebrjania jäämään luoksensa lähtöön saakka. Tällä
+kertaa oli tuo pyyntö tehty sydämestä, sillä Boris Fedorovitsh, joka
+tarkoin seurasi tsaarin jokaista sanaa ja liikettä, päätti, ett'ei
+myrskyä enään tule ja että Iivana vain osoittaa kylmyyttä Serebrjania
+kohtaan.
+
+Noudattaen Maksimille annettua lupaustansa, lähti Serebrjani suoraan
+tsaarin pihasta kaimansa äidin luo ja antoi hänelle Maksimin ristin.
+Maljuta ei ollut kotona. Vanha äiti jo tiesi poikansa kuoleman, hän
+otti Serebrjanin vastaan ikäänkuin oman poikansa; hän ei uskaltanut
+pidättää häntä luonansa, peljäten miehensä palajavan ja saattoi hänet
+vain portaille asti siunaten.
+
+Illalla, kun Godunov jätti Serebrjanin makuuhuoneesen, ja lähti pois,
+toivotettuaan hänelle hyvää yötä, antoi Miheitsh täyden vallan
+ilolleen.
+
+-- Noh, bojari, -- hän sanoi, -- sain minä vihdoinkin ilon hetken
+pitkällisen murheen jälkeen! Siitä saakka, kun vangitsivat sinut,
+Nikita Romanovitsh, on ikäänkuin en näkisi Jumalan valoa. Yhä vain
+kuljeskelen ympäri Moskovaa ja slobodaa, etsien sinusta jotain tietoa.
+Kun kuulin tänään, että sinä palasit rosvojen kanssa, niin juoksin
+minkä jaksoin heti tsaarin pihaan, mutta tsaari onkin portailla! Minä
+koetan päästä rosvojen välitse sinun luoksesi, mutta en malttanut,
+tahdoin ottaa kiinni sinun liepeestäsi, vaan tsaari huomasikin minut.
+Noh, minäkös peljästyin! En ikinä unohda! Pidän huomenna kahdet
+rukoukset, toisen sinun terveydestäsi, mutta toisen -- siitä, että
+Herra varjeli minut tuosta noita-akasta, eikä sallinut minulle
+tuommoista ilkeyttä tapahtuvan.
+
+Ja Miheitsh alkoi kertoa kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut Morosovin
+talon hävityksen jälkeen, ja miten hän, ilmoitettuaan Perstenille ja
+palattuaan myllylle löysi sieltä Jelena Dmitrievnan ja otti
+saattaaksensa hänet miehensä maatilalle, jonne Morosovin palvelijat
+olivat hänet vieneet tulipalon aikana.
+
+Serebrjani kuunteli maltittomasti Miheitshin monia poikkeuksia.
+
+-- Enhän minä ole, Nikita Romanitsh, -- vanhus sanoi, -- sokea, vaikka
+olen vaiti, mutta näen kaikki. Totta sanoen, armaiseni, minulle oli
+kovin vastenmielistä, kun sinä menit Drushina Andrejitshin luo. Ei
+tuosta tule mitään hyvää, minä ajattelin, ja tosin oli häpeä sinun
+tähtesi, kun sinä istuit hänen kanssansa pöydän ääressä ja joit samasta
+kauhasta. Ymmärräthän, armaiseni, minua? Vaikka sinä ehkä et ole syypää
+siihen, kuka sen tiesi, miten se ihmiseen tulee! Mutta häntä vastaan
+oli pahasti tehty. Noh, mutta nyt on aivan toista; nyt hänen,
+bojarittaren, ei ole kenellekään vastaaminen; ja liian nuori hän on,
+armas, jäämään leskeksi.
+
+-- Älä soimaa minua, Miheitsb, -- Serebrjani sanoi pahastuneena, --
+mutta sano, missä hän nyt on ja mitä hänestä tiedät.
+
+-- Kyllä, armaani, malta mieltäsi, anna minun kertoa kaikki sinulle
+järjestyksessä. Kas, kun minä palasin myllyyn, sanoi mylläri minulle:
+lensi, sanoi, kasuari-lintu minun luokseni, vie hänet, sanoi, tsaari
+Dalmatin luo. Ensin en minä ymmärtänyt, mikä lintu ja mikä Dalmati
+se semmoinen oli, kun silloin vasta, koska hän näytti minulle
+bojarittaren, silloin arvasin hänen puhuvan hänestä. Niin lähdimme
+hänen kanssansa Drushina Andrejitshin perintötilaan. Ensin alussa oli
+hän vain vaiti, eikä nostanut silmiänsäkään; sitten hän alkoi
+vähitellen kysellä miehestänsä! mutta sitten, isäseni, sitä, tätä ja
+kysyipä sinustakin, mutta, näet sinä, ei suoraan, vaan noin, ikäänkuin
+vastenmielisesti, pois kääntyen, tiettyhän, naisten laita. Minä kerroin
+hänelle kaikki, minkä tiesin mutta hän, herttainen, kävi vieläkin
+surullisemmaksi, painoi alas päänsä, eikä koko matkalla enää puhunut
+sanaakaan. Mutta kun lähenimme perintötilaa, näen hänen tulevan
+levottomaksi. Mitä sinä, armollinen rouva, olet levoton? Hänelle,
+armaiseni, kyyneleet silmiin. Minä häntä lohduttamaan.
+
+-- Elä sure, sanon, bojaritar, Drushina Andrejitsh voi hyvin! Mutta
+hän, kuullessaan Drushina Andrejitshin nimeä, alkoi itkeä vielä
+katkerammin. Minä, kun katsoin häneen, en tiennyt enää mitä puhuakaan
+hänelle. Ja ruhtinas Nikita Romanitshkin, sanoin, vaikka onkin
+vankeudessa, voi myöskin hyvin! En tiennyt, armaiseni, mitä sanoa
+hänelle, arvaan, ett'en puhunut oikein, mutta jotain oli sanominen.
+Mutta kun lausuin sinun nimesi, armaiseni, niin hän äkkiä seisautti
+hevosen, "Ei, sanoi, setä kulta, en voi mennä maatilalle!" -- mitäs
+sinä, bojaritar, minne sinun on meneminen? -- "Setä kulta, sanoo,
+näetkö kultaiset ristit, jotka näkyvät tuolta metsän takaa?" -- Näen,
+armollinen rouva. -- "Se on, hän sanoo, neitsyjen luostari; minä tunnen
+nuo ristit, saata minut sinne, setä kulta!" -- minä tahdoin kieltäytyä,
+mutta hän vain yhäti: saata sinne, saata! -- "Minä, sanoo, odotan
+siellä viikon, rukoilen Jumalaa, mutta sitten annan tiedon Drushina
+Andrejitshille, hän lähettää minut noutamaan!" Mitäs tehdä, saatoin
+hänet sinne, isäseni, sinne jätin hänet abbedissan haltuun.
+
+-- Kuinka pitkältä on siihen luostariin? -- Serebrjani kysyi.
+
+-- Myllystä oli neljäkymmentä juoksumittaa, armaiseni, Moskovasta on
+ehkä pitempi. Mutta se on luultavasti meidän tiellämme, kun me menemme
+Shisdriin.
+
+-- Miheitsh! -- Serebrjani sanoi, tee minulle palvelus. Minä en voi
+lähteä ennen aamua, minun miesteni on tsaarille ristiä suuteleminen.
+Mutta aja sinä jo tänä yönä kahdella hevosella, älä säästä itseäsi
+äläkä hevosia; pyydä päästä bojarittaren luo, kerro hänelle kaikki;
+pyydä häntä, että hän vastaanottaisi minut, ettei hän päättäisi mitään,
+ennenkuin on kohdannut minut!
+
+-- Kuulen, armaiseni, kuulen, mutta pelkäätkö sinä että hän rupeaa
+nunnaksi? Ei se tapahdu, isäseni. Vuoden kuluessa hän tietysti itkee,
+eihän muuten voi; eikö hän surisi Drushina Andrejitshia, Jumala suokoon
+hänelle ijankaikkisen elämän! Mutta sittenpä häät vietämme. Eihän
+meidän ole ikuisesti, armaiseni, murhetta vastaan taisteleminen.
+
+Miheitsh lähti samana yönä luostariin, mutta Serebrjani jo aamun
+koittaessa lähti ottamaan jäähyväiset Godunovilta.
+
+Boris Fedorovitsh palasi jo aamu-jumalanpalveluksesta, jossa hän
+tapansa mukaan kävi tsaarin kanssa.
+
+-- Miksi sinä niin varhain nousit? -- hän kysyi Nikita Romanovitshilta.
+-- Se sopii meille, slobodan asukkaille, mutta sinä olisit voinut
+levätä eilisen päivän jälkeen. Vai oliko sinulla rauhaton olo minun
+luonani?
+
+Mutta Godunovin vilkas katse osoitti, että hän tiesi syyn ruhtinaan
+levottomuuteen.
+
+Boris Fedorovitshin ystävällisyys, hänen myötätuntoisuutensa
+Serebrjaniin, monta kertaa hänelle osoitetun apunsa, mutta
+pääasiallisesti hänen hovilaisista eroava luonteensa viehätti hyvin
+Nikita Romanovitshin hänen puoleensa. Hän tunnusti hänelle rakkautensa
+Jelenaan.
+
+-- Kaiken tuon tiedän jo kauan sitten! -- Godunov -- Arvasin sen jo
+sinun ensi kerran slobodassa käydessäsi, siitä, miten sinä katsoit
+Vjasemskiin. Mutta kun minä sitä varten aloin puhua Morosovista, puhuit
+sinä hänestä vastenmielisesti, vaikka olit hänen ystävänsä. Sinä,
+ruhtinas, et voi mitään salata. Mitä vain ajattelet, se jo heti näkyy
+sinun kasvoissasi. Ja sinä puhutkin liian avomielisesti, Nikita
+Romanitsh, salli minun sen sanoa sinulle. Minä eilen peljästyin sinun
+tähtesi ja harmistuinkin, kun sinä niin itsepäisesti vastasit
+tsaarille, ett'et tahdo kirjoittaa itseäsi opritshninaan.
+
+-- Mitä minun olisi pitänyt vastata hänelle, Boris Fedorovitsh?
+
+-- Sinun olisi ollut tsaaria kiittäminen ja hänen armonsa
+vastaanottaminen.
+
+-- Puhutko sinä leikkiä, Boris Fedorovitsh, vai tottako? Miten minä
+olisin voinut siitä kiittää tsaaria? oletko itse kirjoitettu.
+
+-- Se on toinen asia. Minä tiedän, mitä teen. Minä en vastusta tsaaria;
+hän ei itse tahdo kirjoittaa minua siihen, niin minä olen itseni
+asettanut. Mutta sinä kun olisit tullut tsaarin aseenkantajaksi ja
+olisit ollut tsaarin läheisyydessä, niin siten olisit voinut palvella
+koko maata. Me olisimme sinun kanssasi pitäneet yhtä ja ehkäpä lyöneet
+koko opritshninan!
+
+-- Ei, Boris Fedoritsh, en minä olisi sitä ymmärtänyt tehdä. Itse
+sanot, että kaikki näkyy minun kasvoissani.
+
+-- Sen vuoksi, ett'et sinä tahdo hallita itseäsi, ruhtinas. Kas, jos
+sinä päättäisit hillitä suoraluonteisuuttasi ja vaikkapa nä'ön vuoksi
+menisit opritshninaan, mitä kaikkia emmekö yhdessä sinun kanssasi
+tekisi! Mutta nyt, katso minuun, olen aivan yksin, lyön kuin kala jäätä
+vastaan,[39] jokaista minun on pelkääminen, jokaista sanaa miettiminen;
+usein on pää pyörällä! Mutta jospa meitä olisi kaksi tsaarin luona,
+niin voimatkin olisivat kahdet. Semmoisia miehiä, kuin sinä, ruhtinas,
+ei ole monta. Sanon sinulle suoraan, minä jo ensi kerran sinut
+nähdessäni luotin sinuun!
+
+-- En kelpaa siihen toimeen, Boris Fedoritsh. Monta kertaa olen
+koettanut olla muitten lailla, vaan ei siitä tule mitään. Mutta sinä,
+Jumala suokoon sinulle terveyttä, sinä olet siinä mestari. Totta
+sanoen, ensin alussa, ei minua miellyttänyt, että sinä ajattelet toista
+ja puhut toisin; mutta nyt näen, mitä sinä tarkoitat, ja käsitän siten
+olevan parempi. Mutta vaikka minä niin tahtoisinkin, niin en osaa; ei
+Jumala antanut minulle semmoista taitoa. Mutta mitä siitä puhua!
+Tiedäthän itse, tsaari lähettää minut omasta pyynnöstäni
+rajavartijaväkeen.
+
+-- Ei se mitään, ruhtinas. Sinä taas lyöt tatarit, tsaari sallii sinut
+silmäinsä eteen. Aseenkantajana, tietysti, et enää voi olla, vaan jos
+pyydät opritshninaan, niin sinut kirjoitetaan. Mutta vaikka ei
+sattuisikaan, että löisit tatarit, kuitenkin tulet Moskovaan, kun
+Jelena Dmitrievnan leskiaika loppuu. Älä pelkää, että hän rupeaa
+nunnaksi, ei se tapahdu, Nikita Romanitsh, minä tunnen paremmin kuin
+sinä ihmissydämen; ei hän rakkaudesta mennyt naimisiin Morosovin
+kanssa, ei hän siis jää luostariin nyt. Minä rupean, jos tahdot sinun
+ystäväksesi häissä.
+
+-- Kiitos, Boris Fedoritsh, kiitos. Minä häpeän, että sinä teit minulle
+niin paljon, vaan minä en voi millään sinulle maksaa. Jos olisi sinun
+tähtesi kidutukseen meneminen, tahi taistelussa henkeni antaminen, niin
+en ajattelisikaan. Mutta älä kutsu minua opritshninaan, ja tsaarin
+lähellä en myöskään voi olla. Sitä varten on aivan omantunnon
+kieltäyminen, tahi osaaminen olla niinkuin sinä. Mutta minä vain suotta
+viekastelisin. Boris Fedoritsh, Herra on jokaiselle antanut omansa:
+haukalla on oma lentonsa, joutsenella omansa, olkoon vain jokaisessa
+totuus.
+
+-- Siis sinä et enää soimaa minua, ruhtinas, etten minä käy suoraa
+tietä, vaan kiertelen.
+
+-- Synti olisi soimata sinua, Boris Fedoritsh. Vaikka en puhuisikaan
+itsestäni, mutta kuinka paljo hyvää etkö ole tehnyt muille! Ja minun
+pojillenikin olisi, ehkä, ilman sinua käynyt huonosti. Ei ilman syytä
+kansa sinua rakasta! Kaikki sinuun toivovat, koko valtakunta katsoo
+sinuun!
+
+Keveä puna levisi Godunovin tummille kasvoille ja hänen silmissänsä
+säihkyi ilo. Että semmoinen mies, kun Serebrjani, hyväksyisi hänen
+käytöksensä, oli hänelle suureksi riemuksi ja todisteena lumoavasta
+voimastansa.
+
+-- Minä, puolestani kiitän sinua, ruhtinas, -- hän lausui. -- Yhtä
+pyydän sinulta: koska et tahdo auttaa minua, niin, vähintäin, jos
+kuulet minusta puhuttavan pahaa, niin elä usko niitä huhuja eläkä sano
+minun panettelijoilleni kaikkia, mitä tiedät minusta.
+
+-- Ole siitä vakuutettu, Boris Fedoritsh! En anna kenenkään edes
+ajatellakaan sinusta pahaa, sen vähemmin puhua. Minun rosvoni jo nyt
+rukoilevat sinun edestäsi, mutta kun tulevat synnyinmaahansa, niin
+käskevät myös kaikkien tuttaviensa tehdä samaten. Jumala sinua
+suojelkoon.
+
+-- Herra suojelee lauhkeamielisiä, -- Godunov sanoi, luoden siveästi
+silmänsä alas. -- Mutta kaikki tapahtuu hänen pyhän tahtonsa mukaan!
+Jää hyvästi, ruhtinas, näkemiseen asti; elä unohda, että lupasit kutsua
+minut häihin.
+
+He syleilivät ystävällisesti toisiansa ja Nikita Romanitsh kävi
+iloisemmaksi. Hän oli tottunut ajatukseen, ettei Godunov erehtyisi
+luuloissansa ja hänen levottomuutensa Jelenan suhteen hävisi. Hetkisen
+kuluttua ajoi hän jo jalkaväkensä etupäässä; mutta ennenkuin he
+lähtivät slobodasta, tapahtui seikka, joka sen ajaa luulon mukaan, oli
+pahana ennustuksena.
+
+Erään kirkon luona seisautti sotaväen joukkoa kerjäläiset, jotka
+tunkeutuivat kirkon portaitten ääressä, poikki kadun, ja jotka
+odottivat rikkaita almuja joltain mahtavalta henkilöltä, joka oli
+kirkossa.
+
+Ajaen hitaasti eteenpäin, antaakseen kerjäläisjoukolle aikaa väistyä,
+kuuli Serebrjani sielumessun ja kysyi, kenen edestä rukoillaan? Hänelle
+vastattiin, että Grigori Lukjanovitsh Skuratov-Bjelski pitää
+sielumessun poikansa Maksim Grigorjevitshin edestä, jonka tatarit
+tappoivat. Siinä samassa kuului huuto, ja kirkosta kannettiin ulos
+tunnoton, vanha nainen; kyyneleet valuivat hänen laihoilla
+kasvoillansa, ja harmaat hiuksensa putosivat epäjärjestyksessä
+samettilakin alta. Se oli Maksimin äiti. Maljuta, siviilipuvussa, tuli
+ulos portaille ja hänen silmänsä kohtasi Serebrjanin silmiä, mutta
+Maljutan kasvoissa ei ollut tällä kertaa petomaisuus, vaan ainoastaan
+tylsämielisyys. Käskettyään laskea vaimon kirkon etehiseen, hän palasi
+kirkkoon kuulemaan sielumessua, mutta rosvot ynnä Serebrjani,
+paljastettuaan päänsä ja silmiään ristittyään, kulkivat kirkon portin
+sivutse ja kuulivat kirkosta juhlallisesti kaikuvan: "pyhien kanssa
+anna rauha!"
+
+Tuo surullinen laulu ja Maksimin muisto vaikutti synkästi Serebrjaniin,
+mutta hän muisti Godunovin lohduttavaiset sanat, jotka kohta poistivat
+sielumessun surullisen vaikutuksen. Tien kääntyessä tummaan metsään,
+katsahti hän taaksepäin Aleksandrovin slobodaan, ja kun Iivanan
+palatsin kultaiset huiput katosivat näöstänsä, tunsi hän helpoituksen,
+ikäänkuin kuorma olisi vierinyt hänen sydämmeltään!
+
+Aamu oli raitis, kirkas. Entiset rosvot, nyt hyvästi puettuina ja
+aseissa, astuivat tasaisin askelin Serebrjanin ja häntä seuraavien
+ratsastajien jälessä. Viheriän tumma metsä ympäröi heidät joka sivulta.
+Serebrjanin tulisenrohkea ratsu repäsi sivutsemennen lehtiä
+alasriippuvista oksista, mutta Bujan, joka Maksimin kuoltua yhä seurasi
+ruhtinasta, juoksi hänen edellään ja kohotti usein, tuulta haistellen,
+karvaisen kuononsa tahi käänsi päänsä sivulle ja huipisti korvansa, kun
+joku kaukainen jyske kuului metsästä.
+
+
+
+
+XXXIX Luku.
+
+Viimeinen kohtaaminen.
+
+
+Muutaman päivän Serebrjani kulki sotajoukkoneen. Eräällä
+yöleiri-paikalla, josta tie kulki Neitsyt-luostariin, jätti hän
+miehensä ja ajoi Miheitshiä vastaan, joka oli luvannut tuoda hänelle
+vastuun bojarittarelta.
+
+Koko yön ajoi hän lakkaamatta. Aamun koittaessa, lähestyen erästä
+tiehaaraa, näki hän sammuvan rovion ja Miheitshin istuvan sen lähellä.
+Molemmat hänen hevosensa olivat läheisyydessä, satuloittuina,
+laitumella.
+
+Kuullen kavioiden kopsetta, hypähti Miheitsh seisoalleen.
+
+-- Armaiseni, ruhtinas Nikita Romanitsh! -- huusi hän, tunnettuaan
+ruhtinaan: -- elä aja etemmäs, isäseni! Käänny takasin, ei sinulla ole
+mitään siellä tekemistä!
+
+-- Mitä on tapahtunut? -- kysyi Serebrjani ja sydämmensä seisahtui
+lyömästä.
+
+-- Kaikki on loppunut, armaiseni! -- Ei suonut Herra meille onnea!
+
+Serebrjani hypähti maahan.
+
+-- Puhu! -- sanoi hän: -- mitä tapahtui bojarittarelle?
+
+Vanhus oli ääneti.
+
+-- Mitä on tapahtunut Jelena Dmitrievnalle? -- kysyi peljästyneenä
+Serebrjani.
+
+-- Ei ole enää Jelena Dmitrievnaa, armaiseni! -- lausui Miheitsh
+synkästi. -- On vain sisar Evdokia!
+
+Serebrjani horjui ja nojautui puuhun, Miheitsh katsoi häneen surulla.
+
+-- Mitäs tehdä, Nikita Romanitsh! -- Niin oli Jumalan tahto. Emme me
+syntyneet onnelliseen aikaan!
+
+-- Kerro kaikki! -- sanoi Serebrjani toinnuttuaan. -- Elä säästä minua.
+Milloin bojaritar otti hunnun?
+
+-- Kun hän sai kuulla Drushina Andrejitshin mestauksesta, armaiseni,
+kun luostariin tuli tsaarilta synodik, ynnä kaikkien mestattujen
+nimiluettelo ja käsky rukoilla heidän sieluinsa edestä; juuri päivää
+ennen, kun minä tulin hänen luokseen.
+
+-- Näitkö sinä hänet?
+
+-- Näin, armaiseni.
+
+Serebrjani tahtoi sanoa jotain eikä voinut.
+
+-- Hetkisen vain näin, -- Miheitsh lisäsi, -- ei hän tahtonut ensin
+minua vastaanottaa.
+
+-- Mitä hän käski sanoa minulle? -- tuskin taisi lausua Serebrjani.
+
+-- Että sinä rukoilisit hänen edestänsä, armaiseni.
+
+-- Eikö mitään muuta?
+
+-- Ei mitään, armaiseni.
+
+-- Miheitsh! -- ruhtinas lausui, hetkisen vaiti oltuansa: -- saata
+minut luostariin, tahdon ottaa jäähyväiset häneltä.
+
+Vanhus pudisti päätään.
+
+-- Miksi tahdot mennä hänen luo? Elä häiritse häntä enää; hän on nyt
+sama kuin pyhä. Palatkaamme sotaväen luo ja lähtekäämme suoraan
+Shisdriin!
+
+-- En voi! -- Serebrjani lausui.
+
+Miheitsh taas vain pudisti päätään ja toi hänelle toisen hevosistaan.
+
+-- Istu tämän selkään, -- sanoi hän, huoaten, -- omasi on liiaksi
+uupunut.
+
+He ajoivat, ääneti, luostariin,
+
+Tie kulki koko ajan metsää pitkin. Kohta kuului veden kohinaa ja
+kaislojen välissä juokseva puro välkkyi tiheän ruohon läpi.
+
+-- Tunnetkos tuota paikkaa, ruhtinas? kysyi Miheitsh synkästi.
+
+Serebrjani nosti päätänsä ja näki paikan, jossa ei kauan sitten oli
+ollut tulipalo. Siellä täällä maa oli kaivettu, mutta rakennuksen
+jäännökset ja rikkoutunut myllyn ratas osoittivat, että siinä oli ollut
+mylly.
+
+-- Se oli silloin, kun he ottivat kiinni noidan, -- huomautti Miheitsh,
+-- niin he hävittivät myös hänen asumuksensa, luulivat siinä löytävänsä
+aarteen, susi heidät syököön!
+
+Serebrjani katseli hajamielisesti tuota paikkaa ja he ajoivat edemmäs.
+
+Muutamien tuntien kuluttua alkoi metsä harventua. Puitten välissä näkyi
+valkoinen kivimuuri, ja hoidetulla kentällä oli luostari. Se ei
+seisonut, niinkuin muut luostarit, korkealla paikalla. Ahtaista
+rautaristikkoakkunoista ei näkynyt laveita, luostariin kuuluvia maita,
+ja silmät kohtasivat ylt'ympäri ainoastaan puun runkoja ja kuusien
+synkkää vihreyttä, joka ahtaana piirinä ympäröi luostarin aitauksen.
+Paikka oli yksinäinen ja synkkä; luostari näytti olevan köyhä.
+
+Ratsastajat astuivat alas hevosen selästä ja kolkuttivat pieneen
+porttiin.
+
+Kului muutamia hetkiä; kuului avainten helinää ja lähestyviä askeleita.
+
+-- Ylistys Herralle Jesukselle Kristukselle! -- sanoi hiljaisesti
+Miheitsh.
+
+-- Ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! -- vastasi
+portinvartija-sisar, avaten portin, -- Ketä te tahdotte, herrat?
+
+-- Sisar Evdokia, lausui puoli ääneen Miheitsh, peljäten sillä nimellä
+uudestaan repiä herransa sielun haavaa. -- Tunnethan sinä minut, äiti
+kulta, minä äsken kävin täällä.
+
+-- Ei, herrani, en tunne; minä olen vasta tänään määrätty portin
+vartijaksi, mutta minua ennen oli sisar Agnia...
+
+Ja nunna katsoi peljästyneenä äsken tulleihin.
+
+-- Ei siitä mitään, äitiseni, -- Miheitsh jatkoi, -- laske meidät
+sisään. Ilmoita abbedissalle, että ruhtinas Nikita Romanovitsh
+Serebrjani on tullut.
+
+Portinvartija katsahti peljäten Serebrjaniin, vetäytyi takaisin ja
+sulki kiireesti portin.
+
+Kuului, miten hän kiiruusti meni pois, lausuen: "Herra Jesus Kristus,
+armahda meitä!"
+
+"Mitä tää tietää?" ajatteli ratsupalvelija; "miksi hän pelkää minun
+herraani?"
+
+Hän katsoi ruhtinaasen ja ymmärsi, että hänen pölyinen
+sotahaarniskansa, piikkisen pensaston rikkirepimä pukunsa ja levoton
+katseensa oli peljästyttänyt portinvartijan. Tosin olikin Nikita
+Romanitshin kasvot niin muuttuneet, että itse Miheitshikin ei olisi
+häntä tuntenut, jos ei olisi tullut hänen kanssansa yhdessä.
+
+Muutamien minuuttien kuluttua kuului taas portinvartijan askeleet.
+
+-- Suokaa anteeksi, herrat, -- hän sanoi vapisevalla äänellä portin
+takaa; -- nyt ei abbedissa voi ottaa teitä vastaan; tulkaa huomenna,
+aamumessua jälkeen.
+
+-- Minä en voi odottaa! -- Serebrjani kiljasi ja töykäten jalallansa
+porttiin, rikkoi hän salvat ja astui aitauksen sisään.
+
+Hänen edessänsä seisoi abbedissa, melkein yhtä kalpeana, kuin hän itse.
+
+-- Vapahtajan nimessä, -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- seisahdu!
+Minä tiedän, minkä tähden sinä tulit... Mutta Herra rankaisee murhan,
+ja viaton veri tulee sinun päällesi!
+
+-- Arvoisa äiti! -- Serebrjani vastasi, käsittämättä hänen pelkoansa,
+mutta liian levotonna hämmästyäkseen: -- arvoisa äiti, laske minut
+sisar Evdokian luo! Anna minun vain yhden silmänräpäyksen nähdä hänet!
+Anna minun ottaa häneltä jäähyväiset!
+
+-- Ottaa jäähyväiset? -- toisti abbedissa: -- tahdotkos ainoastaan
+ottaa jäähyväiset?
+
+-- Anna minun ainoastaan ottaa häneltä jäähyväiset, ja annan kaiken
+omaisuuteni sinun luostariisi!
+
+Abbedissa katsoi häneen epäillen.
+
+-- Sinä tulit väkivaltaisesti sisään, sinä nimität itsesi ruhtinaaksi,
+mutta Jumala tiesi, ken sinä olet! Jumala tiesi, mitä varten tulit...
+Tiedän opritshnikkien nyt ajavan ympäri luostaria ja surmaavan niiden
+vanhurskaitten vaimoja ja tyttäriä, joita äsken Moskovassa
+mestattiin... Sisar Evdokia oli mestatun bojarin puoliso.
+
+-- En minä ole opritshnikki! -- Serebrjani huusi; -- minä antaisin itse
+kaiken vereni bojaritar Morosovin edestä! Päästä minut bojarittaren
+luo, arvoisa äiti, päästä minut hänen luoksensa!
+
+Varmaankin näkyi Serebrjanin kasvoissa totuus ja avomielisyys.
+Abbedissa rauhoittui ja katsoi häneen sääliväisesti.
+
+-- Minä rikoin sinua vastaan! -- hän sanoi. -- Mutta kiitos
+Kristukselle ja hänen puhtaalle äidillensä, nyt näen, että erehdyin.
+Ylistetty olkoon Kristus, ijankaikkinen Kolminaisuus ja kaikki pyhät,
+ett'et sinä ole opritshnikki! Peljästytti minut portinvartija, minä jo
+mietin, miten vain pitkittäisin aikaa, että ennättäisimme piiloittaa
+sisar Evdokian! Vaikeat ajat on meillä, herrani! Ei Jumalan
+kartanoonkaan maapakolainen saa lymytä! Jos sinä olet Morosovin ystävä
+tahi sukulainen, niin minä saatan sinut sisar Evdokian luo. Tule minun
+kanssani tänne, bojari, hautakammion ohitse; hänen kammionsa on aivan
+keskellä puutarhaa.
+
+Abbedissa saattoi ruhtinaan puutarhan kautta yksinäiseen kammioon, joka
+oli ruusu- ja kirsimarjapensaiden ympäröimänä. Siellä istui oven edessä
+penkillä Jelena, mustassa puvussa ja hunnussa. Laskeuvan auringon
+säteet lankesivat hänen yllensä tiheiden vaahterien kautta ja kultasi
+hänen ylitsensä niiden kellastuneita oksia. Kesä oli loppumaisillaan;
+ruusupensaitten viimeiset kukat karisivat; erakon musta puku oli niiden
+vaaleanpunaisilla lehdillä peitetty, Synkästi katseli Jelena
+vaahterapuitten keltaisten lehtien hitaista putoamista, ja ainoastaan
+lähestyvien askeleitten kapse häiritsi hänen mietteitänsä. Hän kohotti
+päänsä, huomasi abbedissan ja nousi seisoalleen, astuakseen häntä
+vastaan, mutta, äkkiä nähtyänsä Serebrjanin, huudahti, painoi kätensä
+rintaan ja laskeusi voimatonna penkille.
+
+-- Elä peljästy, lapsukaiseni! -- abbedissa sanoi hänelle
+ystävällisesti, -- bojari on sinun tuttavasi, sinun miesvainajasi
+ystävä, joka tuli ottamaan sinulta jäähyväiset!
+
+Jelena ei voinut vastata; hän vain vapisi ja ikäänkuin peljästyksissään
+katseli ruhtinasta. Kauan molemmat olivat ääneti.
+
+-- Kas, -- Serebrjani vihdoin lausui, -- kas, miten meidän oli
+toisiamme kohtaaminen!
+
+-- Ei meidän sopinut muuten kohdata toisiamme! -- Jelena sanoi tuskin
+kuuluvasti.
+
+-- Miksi sinä et odottanut minua, Jelena Dmitrievna? -- Serebrjani
+sanoi.
+
+-- Jos minä olisin odottanut sinua, -- hän kuiskasi, -- ei minulla
+olisi riittänyt voimia ... sinä et olisi päästänyt minua... On
+muutenkin minulla paljon syntiä, Nikita Romanitsh...
+
+Taas äänettömyys. Serebrjanin sydän löi kovasti.
+
+-- Jelena Dmitrievna! -- hän sanoi mielenliikutuksesta katkenneella
+äänellä: -- minä otan ikuisesti jäähyväiset sinulta, ikuisesti, Jelena
+Dmitrievna... Anna minun viimeisen kerran katsoa sinuun ... anna
+viimeisen kerran katsoa sinun silmiäsi ... heitä pois huntusi Jelena!
+
+Jelena nosti laihalla kädellänsä mustan vaipan, joka peitti yläpuolen
+kasvoistansa ja ruhtinas näki hänen lauhkeat, itkusta punaset silmänsä
+ja kohtasi tutun, siveän katseen, joka oli himmentynyt valvomisesta ja
+sieluntuskista.
+
+-- Hyvästi, Jelena! -- hän huusi, langeten kasvoillensa ja kumartaen
+hänen jalkainsa juureen: -- jää hyvästi ijäti! Suokoon Herra minun
+unohtaa, että me olisimme voineet tulla onnellisiksi!
+
+-- Ei, Nikita Romanitsh! -- lausui synkästi Jelena, -- ei onni ollut
+meille aiottu! Drushina Andrejitshin veri olisi ollut onnen ja meidän
+välillä. Minun tähteni hän meni maanpakoon, minä rikoin häntä vastaan,
+minä olen syyllinen hänen kuolemaansa! Ei, Nikita Romanitsh, me emme
+olisi voineet olla onnelliset! Ja kuka nyt on onnellinen!
+
+-- Ja, -- toisti Serebrjani: -- kuka on nyt onnellinen! Ei Herra ole
+armollinen pyhälle Venäjälle, mutta en kuitenkaan ajatellut, että
+meidän olisi tullut elävinä ijäisesti erota!
+
+-- Ei ijäisesti, Nikita Romanitsh, -- Jelena surullisesti huokasi, --
+mutta vain täällä, tässä elämässä. Niin luultavasti piti olla. Eihän
+meille yksin vain iloa, kun koko maa kärsii suurta surua ja tuskaa!
+
+-- Miksi, -- Serebrjani lausui synkästi, -- miksi en kaatunut tataarin
+miekasta! Miksi ei tsaari minua mestannut, kun tulin hänelle
+tunnustamaan. Mitä minulle nyt jää maailmaan?
+
+-- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh, kuten minäkin. Sinun kohtalosi on
+helpompi kuin minun, Sinä voit puollustaa isänmaatasi, mutta minä voin
+ainoastaan rukoilla sinun edestäsi ja itkeä syntiäni!
+
+-- Mikä isänmaa? Missä on meidän isänmaamme! -- Serebrjani huudahti. --
+Ketä vastaan on meidän sitä puollustaminen? Ei tatarit, vaan tsaari
+hävittää isänmaan! Ymmärrykseni on hämmentynyt, Jelena Dmitrievna...
+Sinä yksin vielä ylläpidit järkeni, nyt on kaikki pimennyt; en näe
+enää, missä on valhe, missä totuus. Kaikki hyvä hukkuu, kaikki pahuus
+voittaa! Usein, Jelena Dmitrievna, muistin minä Kurbskin, ja ajoin pois
+ne syntiset ajatukset, niin kauan, kuin elämälläni oli vielä päämaali,
+niin kauan, kuin minulla vielä oli voimaa, mutta nyt ei minulla enää
+ole päämaalia ja voima on loppunut ... järkeni hämmentyy...
+
+-- Valistakoon sinut Jumala, Nikita Romanovitsh! Siitäkö, että onnesi
+hävisi, rupeat hallitsijan viholliseksi, käyt koko valtakuntaa vastaan,
+joka on hänelle alammainen? Muista, että Jumala lähettää meille
+koetuksia, että voisimme kohdata toinen toisemme toisessa elämässä.
+Muista, koko entinen elämäsi ja älä valehtele itseäsi vastaan, Nikita
+Romanitsh!
+
+Serebrjani painoi alas päänsä. Hänessä leimuava vihansa jätti sijaa
+ankaralle velvollisuuden tunnolle, jossa hän oli kasvatettu ja jonka
+hän tähän asti piti sydämessänsä pyhänä, ehkä ei aina voinut sille
+alistua.
+
+-- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh! -- toisti Jelena.-- Mene, minne
+tsaari sinut lähettää! Sinä kieltäysit kirjotuttamasta opritshninaan,
+ja omatuntosi on puhdas. Mene Venäjän maan vihollisia vaataan; mutta
+minä en lakkaa rukoilemasta molempien edestä viimeiseen hetkeeni asti!
+
+-- Jää hyvästi, Jelena, jää hyvästi, sisareni! -- huudahti Serebrjani,
+heittäytyen hänen luokseen.
+
+Hän kohtasi levollisella katseella Serebrjanin tuskallisen katseen,
+syleili häntä niinkuin veljeä ja suuteli kolme kertaa, pelvotta ja
+hämittä, sillä tuossa jäähyväissuutelossa ei enää ollut sitä tunnetta,
+joka kaksi kuukautta sitä ennen, Morosovin puutarhan aituuksella, oli
+heittänyt hänet ruhtinaan syliin ehdottomasti ja vasten tahtoansa. --
+Jää hyvästi! -- toisti hän, ja, laskien alas huntunsa, poistui
+kiireesti kammioonsa.
+
+Alkoivat soittaa iltamessuun. Serebrjani katsoi kauan Jelenan jälkeen.
+Hän ei kuullut, mitä abbedissa hänelle puhui, ei tuntenut, kun hän otti
+hänen kädestänsä ja saattoi aituuksen luo. Ääneti istahti hän hevosen
+selkään, ääneti ajoi Miheitshin kanssa kuusimetsää pitkin.
+Luostarikellon ääni vihdoin herätti hänen tunnottomuudestansa. Hän nyt
+vasta käsitti koko onnettomuutensa. Sydämmensä särkyi tuosta soitosta,
+mutta hän alkoi kuunnella sitä lemmellä, ikäänkuin siinä soisi Jelenan
+viimeinen hyvästijättö, ja kun tasaiset lyönnit, sulaen yhteen
+kaukaiseen huminaan, vihdoin katosivat illan ilmaan, näytti hänestä,
+että kaikki, mikä oli hänelle kallis, temmattiin pois hänen elämästänsä
+ja yltä ympäri valloitti hänet kylmä, toivoton yksinäisyys...
+
+Seuraavana päivänä jatkoi Nikita Romanitshin sotajoukko matkaansa,
+joutuen yhä edemmäs tummiin metsiin, jotka, pienillä väliteillä,
+yhtyivät Bojanskin tuuheihin metsiin. Ruhtinas ajoi joukon edellä,
+mutta Miheitsh seurasi häntä, uskaltamatta häiritä hänen
+äänettömyyttänsä.
+
+Ajoi Serebrjani, pää alas vaipuneena, ja kesken synkkiä ajatuksiansa,
+kesken kaiken toivottomuuden, loisti hänelle, ikäänkuin kaukainen
+aamurusko, yksi ainoa lohduttava tunne. Se oli tieto, että hän oli
+elämässään täyttänyt velvollisuutensa, niin paljon kuin taisi, että hän
+oli astunut suoraa tietä, eikä kertaakaan siitä tahallansa poikennut.
+Tuo kallis tunne, joka surujen ja onnettomuuksien keskellä asuu,
+ikäänkuin poisryöstämätön aarre, jokaisen kunniallisen ihmisen
+sydämessä ja johon verraten kaikki maailman komeus, kaikki, mikä on
+ihmisten pyrintöjen päämaalina, on tomu ja tuhka!
+
+Ainoastaan tuo tieto teki hänelle elon mahdolliseksi, ja hän, uudistaen
+muistossaan jäähyväisottonsa kaikki eri seikat, toistaen itselleen
+Jelenan jokaisen sanan, löysi synkän lohdutuksen ajatuksessa, että
+tosin olisi tunnotonta iloita nykyaikaan, ja ettei hän tahdo erota
+veljistänsä, vaan kantaa heidän kanssansa osansa yhteisestä
+onnettomuudesta.
+
+Godunovin sanat johtuivat hänen mieleensä, ja hän naurahti katkerasti,
+muistaessansa, millä itseluottamuksella Godunov puhui ihmissydämen
+tuntemisestansa. "Näkyy", ajatteli hän, "ettei Boris Fedoritsh voi
+kaikkea tietää. Valtion asiat ja Iivana Vasiljevitshin sydän ovat
+hänelle tiettyjä; hän tietää edeltäpäin, mitä Maljuta sanoo, mitä joku
+opritshnikki tekee, mutta niiden tunteet, jotka eivät etsi omaa
+hyötyänsä, ovat hänelle tuntemattomat".
+
+Ja ehdottomasti Serebrjani muisti Maksimin ja ajatteli, ettei hänen
+kaimansa olisi niin päättänyt. Hän ei olisi sanonut, ei hän rakkaudesta
+olisi mennyt Morosovin kanssa naimisiin, hän odottaa sinua! Hän olisi
+sanonut: kiirehdi, veljeni! älä viivyttele silmänräpäystäkään, älä
+säästä hevosta, vaan pidätä häntä niin kauvan, kun vielä on aikaa!
+
+Ja ajatellessaan Maksimia, tuntui Nikita Romanitshin yksinäisyys vielä
+synkemmältä, sillä hän tunsi, ettei kukaan enään niin liki yhdisty
+häneen, ei kenenkään sielu sula hänen sieluunsa, ei kukaan auta häntä
+saamaan selvää niin monesta, jota hän rehellisessä sydämessään
+himmeästi tuntee, mutta jota hän, tapahtumien melskeissä ei ehdi pukea
+määrättyyn muotoon...
+
+Ja hänen elämänsä on menevä menoansa, huolimatta siitä, jos hänen
+parhaimmat pyrintönsä sopivat tahi ei, sen raskaisin vaatimuksiin, ja
+ehkä se vielä kauan kehrää kirjavaa lankaansa, jossa jokaista
+erityisyyttä, erikseen otettuna, ei voi käsittää, mutta jossa kaikki
+ilmestykset rippuvat toinen toisistaan, eroittamattomalla siteellä,
+vuotaen toinen toisestansa välttämättömänä seurauksena.
+
+Serebrjani painoi alas päänsä, heitti irralleen ohjakset ja ajoi käyden
+synkkään metsään, yhtä synkkään, kuin hänen ajatuksensa. Rosvojen
+tasaiset askeleet häiritsivät erämaan hiljaisuutta. Sen villit
+asukkaat, oravat ja kiipeejät, tottumattomat tuossa erämaassa
+pelkäämään ihmistä, eivät piiloutuneet sotureita nähdessään, vaan
+kiipesivät ylemmille oksille ja katsoivat sieltä uteliaasti ohitse
+kulkijoihin. Kirjavat tikat riippuivat kiinni puiden sammalisissa
+kuorissa, käänsivät punasta päätänsä, katsellen kulkijoita ja alkoivat
+taas koputtaa kuivaan puuhun.
+
+Yksi sotureista, luonnon juhlallisuudesta innostuneena, alkoi puoli
+ääneen laulaa, toiset yhtyivät siihen, ja kohta kaikki äänet sulivat
+yhteen kööriin, jonka sointuisat aallot kaikuivat kauvas tuuheitten
+puitten alla...
+
+Tähän voisi lopettaa tämän synkän kertomuksen, mutta on vielä
+mainittava muista henkilöistä, jotka ehkä ovat ynnä Serebrjanin kanssa
+herättäneet lukijan mielenkiintoa. Itse Nikita Romanovitshista kuulemme
+vielä kerran kertomuksemme lopussa, mutta sitä varten on seitsemän
+toista kymmenen raskaitten vuosien pois heittäminen ja muuttaminen
+Moskovaan, Sipirian valloituksen voittorikkaaseen aikaan.
+
+
+
+
+XL Luku.
+
+Jermakin lähettiläiskunta.
+
+
+Paljon aikaa kului siitä päivästä asti, kun Serebrjani läksi slobodasta
+anteeksi saaneitten rosvojen etupäässä. Monenlaisia muutoksia tapahtui
+siitä asti Venäjällä. Mutta Iivana, niinkuin ennenkin, milloin antoi
+itsensä epäluuloihin ja mestautti kaikkein parhaimpia, kaikkein
+kuuluisempia kansalaisia, milloin taas tointui, katui julkisesti ja
+lähetti luostareihin kalliita lahjoja ja pitkät synodikit,[40]
+mestattujen nimineen, käskien pitää rukouksia heidän sielunsa rauhasta.
+Hänen entisistä lemmikeistään ei säilynyt ainoatakaan. Viimeinen ja
+mahtavin heistä, Maljuta Skuratov, joka ei koskaan kärsinyt
+maanpakolaisuutta, tapettiin Paidinin piirityksesssä, eli
+Weissensteinin, Liivinmaassa ja hänen kunniaksensa Iivana poltti
+roviolla kaikki saksalaiset ja ruotsalaiset sotavangit.
+
+Sadottain ja tuhansittain läksi venäläisiä, jotka olivat kadottaneet
+kaiken toivon parempiin aikoihin, joukottain pois Litvaan ja
+Puolanmaahan.
+
+Yksi ainoa onnellinen tapaus vain tapahtui tämän ajan kuluessa. Iivana
+käsitti hyödyttömyyden valtion ja'osta kahteen osaan, joista vähempi
+kidutti suurempaa ja, Godunovin vaikutuksesta, hävitti hän
+opritshninan. Hän palasi asumaan Moskovaan, mutta hirmuinen hovi
+Aleksandrovin slobodassa jäi ikuiseksi ajaksi autioksi.
+
+Mutta sillä aikaa tuli paljon onnettomuuksia syntymämaamme ylitse.
+Nälkä ja rutto hävitti kaupunkia ja kyliä. Muutamia kertoja khani
+hyökkäsi meidän maihimme, ja kerran hän poltti kaikki Moskovan
+etukaupungit ja suuren osan itse kaupungista. Ruotsalaiset hyökkäsivät
+päällemme pohjoisesta; Stefani Batori, valtiopäivillä valittu
+Sigismundin jälkeen, uudisti litvalaisen sodan ja huolimatta meidän
+sotajoukkojamme urhoollisuudesta, voitti meidät taidollansa ja
+valloitti meiltä läntiset maakunnat.
+
+Vaikka tsarevitsh Iivana oli osallisena isänsä hirmutöihin, tunsi hän
+tällä kertaa valtakunnan häpeän ja pyysi tsaarilta luvan lähteä
+sotajoukkoneen Batoria vastaan. Iivana luuli hänen aikomuksensa olevan
+syöstä hänet pois valtaistuimeltansa ja tsarevitsh, jonka Serebrjani
+oli kerran Hiidenkuiluilla pelastanut, ei nyt voinut välttää hirmuista
+kuolemaa. Raivon vimmassa isänsä tappoi hänet terävän sauvansa iskulla.
+Kerrotaan, että Godunov, joka heittäytyi heidän väliinsä, tuli myöskin
+raskaasti haavoitetuksi ja jäi henkiin ainoastaan permiläisen
+vieraansa, Stroganovin, lääketaidon avulla.
+
+Tuon murhan jälkeen Iivana synkässä epätoivossa kutsui kokoon
+neuvoston, julisti tahtovansa mennä luostariin ja käski valita toisen
+tsaarin. Kuitenkin, suostuen bojarien hartaisiin pyyntöihin, jäi hän
+vielä valta-istuimelle ja tyytyi katumukseen ja rikkaisiin lahjoihin
+luostareihin, mutta kohta alkoivat taas mestaukset. Niin hän,
+Oderbornin todistuksen mukaan, tuomitsi kuolemaan kaksi tuhatta kolme
+sataa henkeä siitä, että he antoivat viholliselle muutamat linnat,
+vaikka itse Batori oli ihmetellyt heidän urhoollisuuttansa.
+
+Kadottaen maakuntiansa toisen toisensa perään, joka taholta vihollisten
+ahdistamana, nähdessään valtakunnan sisällisen häviön, tuli Iivanan
+ylpeys kovasti loukatuksi ja tuo tuskallinen tunne näkyi hänen
+käytöksessään ja ulkomuodossaan. Hän oli huolimaton puvussaan, korkea
+vartalonsa köyristyi, silmät himmentyivät, alaleuka rippui ikäänkuin
+vanhuksella ja ainoastaan muitten läsnäollessa pakoitti hän itsensä,
+ojentui ylpeästi ja katsoi epäluuloisesti läsnäoleviin, jos joku
+huomaisi hänen alakuloisuutensa. Noina hetkinä oli hän vieläkin
+hirmuisempi kuin suuruutensa päivinä. Ei koskaan vielä Moskova ollut
+sellaisen epätoivon ja pelon alaisena.
+
+Tuohon murheelliseen aikaan tuli odottamaton viesti kaukaisesta idästä
+ja lohdutti kaikki sydämet ja muutti yleisen murheen iloksi.
+
+Kaman kaukaisilta rannoilta tuli Moskovaan ylhäiset kauppamiehet
+Stroganovit, sen saman vieraan sukulaiset, joka paransi Godunovin.
+Heillä oli tsaarilta annetuita kirjeitä Permin maan tyhjien
+paikkojen omistamisesta ja asuivat niissä hallitsevina ruhtinaina,
+permiläisistä maaherroista riippumattomina, omalla hallituksella ja
+henkivartijaväkineen, ainoalla ehdolla, että he suojelisivat rajoja
+sipirialaisista villeistä kansoista, jotka vähän aikaa sitten olivat
+Venäjän epäluotettavina vasalleina. Khani Kutchumin häiritseminä
+puisissa linnoissansa, päättivät he lähteä Kivisen-vyön yli ja itse
+hyökkäytyä vihollisen maahan. Tuon aikeen paremman menestyksen vuoksi
+kääntyivät he muutamien rosvojen puoleen, eli, kuten he kutsuivat
+itsensä kasakkain atamaneiksi, jotka joukkoineen hävittivät Volgan ja
+Donin rantoja. Etevimmät niistä oli Jermak Timofejev ja Ivan Koltso,
+joka muinoin oli kuolemaan tuomittu, mutta ihmeellisellä tavalla
+pelastui tsaarin joutsimiehiltä ja oli kauan aikaa tietämättömissä.
+Saatuansa Stroganoveilta lahjoja ja kirjeen, jossa he kutsuttiin
+voittorikkaasen ja kunnialliseen tekoon, -- Jermak ja Koltso kolmen
+muun atamanin kanssa nostivat lippunsa Volgalla, kokosivat uljaista
+vapaa-ehtoisista sotajoukon ja tulivat Stroganovien kutsunnalla.
+Neljäkymmentä strugia[41] lastattiin heti ruokavaroilla ja aseilla ja
+pieni sotajoukko, Jermakin johdolla, jumalanpalveluksen pidettyään,
+kulki iloisesti laulaen Tshusovoj jokea ylös Traarin synkkiin
+vuoriseutuihin. Joka paikassa lyöden vihollisia heimoja, vetäen alukset
+joesta toiseen, saapuivat he Irtishin rannoille, missä he löivät ja
+ottivat vangiksi Sipirian etevimmän sotapäällikön Mametkulin ja
+valloittivat Sipirian kaupungin Irtishin korkealla ja jyrkällä
+vierteellä. Tyytymättä tähän valloitukseensa, lähti Jermak kauemmaksi,
+alisti koko seudun Obiin saakka ja pakoitti voitetut kansat suutelemaan
+veristä miekkaansa koko Venäjän tsaarin Iivana Vasiljevitshin nimessä.
+Silloin vasta hän antoi tiedon menestyksestänsä Stroganoveille ja
+lähetti samaan aikaan suositun atamaninsa Ivan Koltson Moskovaan
+kumartamaan suurelle tsaarille ja tervehtimään häntä uudella
+valtakunnalla.
+
+Tuota ilahuttavaa sanomaa tuoden, tulivat Stroganovit Iivanan luo ja
+kohta heidän jälkeensä tuli Jermakin lähetyskunta.
+
+Riemu kaupungissa oli erinomainen. Kaikissa kirkoissa pidettiin
+kiitosmessuja, kaikki kirkonkellot soivat ikäänkuin pääsiäisenä,
+Tsaari, osoitettuaan suosionsa Stroganoville, määräsi juhlallisen,
+vastaanoton Ivan Koltsolle.
+
+Kremlin suuressa salissa, tsaarillisessa loistossaan ja mahtavuudessaan
+istui Iivana Vasiljevitsh valta-istuimellaan, Monomahin[42] lakki
+päässään, kultaisessa puvussa joka oli pyhien kuvilla ja kalliilla
+kivillä koristettu. Hänen oikealla puolellansa seisoi tsarevitsh Fedor,
+vasemmalla -- Boris Godunov. Istuimen ympärillä ja ovilla seisoivat
+rindit,[43] valkeissa atlaskauhtanoissa, hopeisilla koristuksilla
+koristetut kirveet olallaan. Koko sali oli täynnä ruhtinaita ja
+bojareja.
+
+Mielensä rohkaistuaan sanomasta, jonka Stroganovit olivat tuoneet, ei
+Iivana enään ollut niin synkän näköisenä ja hänen huulillansa näkyi
+hymyily, kun hän kääntyi Godunoviin jollain huomautuksella. Mutta hänen
+kasvonsa oli hyvin vanhentuneet, rypyt olivat vähän syvemmät, päässään
+oli vain vähän hiuksia, mutta parta oli aivan lähtenyt.
+
+Boris Fedoritsh oli viimeisinä vuosina hyvin ylentynyt. Hän oli tullut
+tsarevitsh Fedorin langoksi, joka oli nainut hänen sisarensa Irinan ja
+hänellä oli nyt tallimestarin korkea virka. Kerrottiinpa, että Iivana
+Vasiljevitsh, tahtoen näyttää miten kalliit Godunov sekä miniänsä olivat
+hänen sydämellensä, kohotti kerran kolme sormeansa ylös ja lausui,
+osoittaen niihin toisella kädellänsä: "Kas Fedor, kas Irina, kas Boris;
+ja yhtä kipeätä kuin minun käteeni tuntuisi, jos joku noista sormistani
+hakattaisiin pois, yhtä raskasta olisi sydämelleni kadottaa yhden
+noista kolmesta armaasta lapsestani".
+
+Tuommoinen erinomainen suosio ei vaikuttanut Godunovissa ylpeyttä eikä
+itserakkautta. Hän oli niinkuin ennenkin nöyräluontoinen, ystävällinen
+jokaista kohtaan, hänen kaunis vartalonsa sai vielä arvokkaamman näön
+ja sen mahtavuuden, joka sopi hänen korkeaan asemaansa.
+
+Ei Godunov kuitenkaan saanut niin suurta kunniaa ja valtaa
+vahingoittamatta siveellistä arvokkaisuuttansa. Ei aina onnistunut
+hänen taipuvaiselle luonteellensa välttää asioita, joita hänen
+omatuntonsa ei voinut hyväksyä. Niin hän, nähden Maljutan olevan liian
+mahtavan kilpailijan ja epäillen voivansa alentaa häntä Iivanan
+silmissä, rupesi hänen likimmäiseksi ystäväksensä ja vielä vahvemmin
+sitoakseen heidän molemminpuoliset etunsa, nai hän hänen tyttärensä.
+Kaksikymmentä vuotta, vietetyt semmoisen tsaarin valta-istuimen
+läheisyydessä, kun Iivana Julma oli, ei voineet olla vaikuttamatta
+Boris Fedoritshiin ja hänessä tapahtui jo tuo surullinen muutos, joka,
+senaikuisten henkilöitten ajatuksen mukaan, muutti pahantekiäksi
+kaikkein korkeimmilla luonnonlahjoilla varustetun henkilön.
+
+Katsoen tsarevitsh Feodoriin, ei kukaan voinut olla ajattelematta, että
+ne kädet olivat heikot, joilla Iivanan kuoltua valtakuntaa oli
+ylläpitäminen. Ei vähintäkään järjen eikä sielun voimaa näkynyt hänen
+herttaisissa, mutta elottomissa kasvoissaan. Hän oli jo kaksi vuotta
+naimisissa, mutta hänen katseensa oli vielä lapsellinen. Vartaloltaan
+oli hän vähäinen ja heikko, kasvoiltaan vaalea ja turpea. Hän hymyili
+yhä ja katseensa oli ujo ja peljästynyt. Ei syyttä puhuttu, että
+tsaari, kaivaten vanhempaa poikaansa, joskus lausui Feodorille:
+"Lukkariksi olisi sinun pitänyt syntyä, Fedja, mutta ei
+tsarevitshiksi!"
+
+"Onhan Jumala armollinen", ajattelivat monet: "olkoon tsarevitsh
+heikko; hyvä on, ettei hän ole isänsä, eikä vanhimman veljensä
+luontoinen! -- Kyllä häntä auttaa hänen lankonsa Boris Fedorovitsh. Ei
+hän anna valtakunnan hävitä!"
+
+Hovilaisten kuiskaukset palatsissa häiritsi äkkiä torvien äänet ja
+kellojen soitto. Saliin astui kuuden hovimestarin jälessä Jermakin
+lähettiläät, heitä seurasi Maksim ja Nikita Stroganov sekä heidän
+setänsä Semjon. Heidän jäljessään kannettiin kalliita turkiksia,
+kaikenlaisia kummallisia koristeita ja joukko erinomaisia, ei ennen
+nähtyjä aseita.
+
+Ivan Koltso, joka astui lähetyskunnan etupäässä, oli lähes
+viidenkymmenvuotias, keskikorkuinen, vahvavartaloinen mies, vilkas,
+teräväsilmäinen, tuuhealla, mustalla parralla, jossa oli vähän harmaita
+karvoja.
+
+-- Suuri hallitsija, -- hän lausui, lähestyen valtaistuimen portaita:
+-- sinun kasakka-atamanisi, Jermak Timofejef, ynnä kaikki sinun
+maanpakolaisesi, Volgan kasakat, jotka sinun armosi on kuolemaan
+tuominnut, ovat koettaneet katua rikoksiansa ja kumartavat sinua,
+tervehtäen sinua uudella valtakunnalla! Lisää, suuri hallitsija, sinun
+valloitettuihin Kasanin ja Astrakanin kuningaskuntiin myös Siperia,
+niin kauan kun kaikkein Korkein sallii maailman seisoa!
+
+Ja lausuttuaan lyhyen puheensa, Koltso lankesi toverineen polvilleen ja
+painoi päänsä aina maahan asti.
+
+-- Nouskaa, hyvät palvelijani! -- Iivana lausui. -- Ken vanhaa
+muistuttaa, siltä silmä pois,[44] ja olkoon tuo entinen maapakolaisuus
+ei pakolaisuutena, vaan armona. Tule tänne, Ivan!
+
+Ja tsaari ojensi hänelle kätensä, mutta Koltso nousi seisoalleen ja
+ettei hän polkisi valtaistuimen purppuraiselle astuimelle, heitti
+siihen ensi lammasnahkaisen lakkinsa, astui siihen toisella jalallansa
+ja, syvästi kumartaen painoi huulensa Iivanan kädelle, joka syleili ja
+suuteli häntä otsaan.
+
+-- Kiitän armollisinta ja ijankaikkista kolminaisuutta! -- tsaari
+lausui, nostaen silmänsä taivaasen: -- näen Jumalan kaikkivaltiaan
+huolepidon puolellani, koska aivan samaan aikaan, jolloin viholliseni
+ahdistavat minua ja lähimmätkin palvelijani tahtovat julmuudellaan
+minut hävittää, kaikkein armollisin Jumala lahjoittaa minulle voiton ja
+vallan pakanoitten yli ja valtakunnalleni kunniarikasta lisääntymistä.
+
+Ja luoden voitollisen katseen bojareihin, hän lisäsi uhaten:
+
+-- Jos Herra on meidän kanssamme, kuka voi meitä vastaan olla! Jolla on
+korvat kuulla, hän kuulkoon!
+
+Mutta siinä samassa hän huomasi, että hän syyttä turmelee yleisen ilon,
+ja, kääntyen Koltsoon, jatkoi muuttaen katseensa lauhkeaksi:
+
+-- Miten sinua Moskova miellyttää? Oletko missään nähnyt moisia
+palatseja ja kirkkoja? Tahi ehkäpä olet jo ennen ollut täällä?
+
+Koltso hymyili viekkaasti, ja hänen valkeat hampaansa ikäänkuin
+valaisivat tummat kasvonsa.
+
+-- Missä me alhaiset olisimme nähneet semmoisia ihmeitä! -- hän lausui
+nykäisten olkapäitänsä. -- Emme unessakaan ole nähneet semmoista
+komeutta, suuri hallitsija! Asumme Volgalla talonpojan tavalla,
+Moskovasta olemme vain kuulleet puhuttavan, mutta tässä maassa emme
+koskaan ole olleet!
+
+-- Oleskele täällä, -- Iivana sanoi suosiollisesti, -- käsken hyvästi
+kestittää sinua. Mutta Jermakin kirjeen olemme lukeneet ja käsittäneet
+ja olemme jo käskeneet ruhtinas Balhoskin ja Ivan Gluhovin viidensadan
+joutsimiehen kera mennä teitä auttamaan.
+
+-- Suuresti kiitämme, -- Koltso vastasi, syvään kumartaen, -- mutta
+eikö ole liian vähän, suuri hallitsija?
+
+Iivana ihmetteli Koltson rohkeutta.
+
+-- Kas, miten sukkela olet! -- hän lausui, ankarasti häneen katsoen. --
+Etkö käske minua itseäni juoksemaan teidän luoksenne lisäksi? Luuletko,
+ettei minulla ole muuta huolehdittavana, kuin teidän Siperianne? Ota,
+mitä annetaan, ja kerää palausmatkallasi vapaaehtoisia. On kylläksi
+kaikenlaisia kerjäläisiä Venäjällä. Sen sijaan että ikävystyttävät
+minua joka päivä leivästä, menkööt asumaan noihin uusiin maihin! Mutta
+Vologodskin piispalle olemme kirjoittaneet, että hän määräisi kymmenen
+pappia pitämään teille jumalanpalvelusta ja noudattamaan kaikki
+vaatimukset.
+
+-- Siitä myös kiitämme sinun armoasi, -- Koltso vastasi, taase
+kumartaen: -- Se on hyvä asia: mutta salli, suuri hallitsija, antaa
+meille paitsi pappeja, vielä aseita, niin paljon kuin mahdollista, ja
+ruutia enemmän!
+
+-- Ei niitäkään tule teiltä puuttumaan. Bolhovskilla on siitä käskyni.
+
+-- Ja kovin on pukumme kulunut, -- Koltso huomautti viekkaasti
+hymyillen ja olkapäitänsä nykäisten.
+
+-- Vai niin, eikö Siperian teillä ole ketään, jota voisi ryöstää? --
+Iivana sanoi tyytymätönnä atamanin itsepintaisuudesta. -- Sinä et
+unohda, näen mä, ainoatakaan taloutesi asiaa; mutta me olemme heikon
+ymmärryksemme mukaan ajatelleet kaikesta. Pukuja antaa teille
+Strogonovit; minä olen jakanut tsaarillisen palkkani päälliköille ja
+sotamiehille. Mutta ettet sinä, herra neuvonantaja, jäisi puvutta, --
+lahjoitan minä sinulle omat turkkini!
+
+Tsaarin viitattua, toi kaksi hovimestaria kalliit, kultakankaalla
+päällystetyt turkit ja pukivat sen Ivan Koltson päälle.
+
+-- Kielesi on, näen mä, terävä, -- Iivana sanoi, -- mutta onko sinulla
+terävä miekka?
+
+-- Ei se huono ollut, suuri hallitsija, mutta tylsentyi vähän
+siperialaisten kalloissa!
+
+-- Ota minun aseistostani miekka, mikä sinua enin miellyttää, mutta
+valitse mielesi mukaan paras. Mutta etpä sinä, luullakseni, liiaksi
+ujostele!
+
+Atamanin silmät säihkyivät ilosta.
+
+-- Suuri hallitsija! -- hän huudahti, -- kaikista sinun
+armonosoituksistasi on tämä suurin! Synti olisi minun empiä sinun
+lahjaasi! Valitsen sinun aseistostasi mitä parhaimman! -- Mutta, -- hän
+lisäsi vähän mietittyään, -- koska sinä, hallitsija, et säästä
+miekkaasi, niin salli se viedä sinun tsaarillisessa nimessäsi Jermak
+Timofejitshille!
+
+-- Elä hänestä huolehdi, emme me unohda häntäkään! Mutta jos pelkäät,
+etten osaa miellyttää hänen armoaan, niin valitse kaksi miekkaa,
+itsellesi toinen, toinen Jermakille.
+
+-- Niin, oikein, hallitsija! -- Koltso huudahti ihastuksissaan. --
+Kyllä me niillä kahdella miekalla palvelemme sinun tsaarillista
+armoasi!
+
+-- Mutta ei miekat ole kylläksi, -- Iivana jatkoi. -- Te tarvitsette
+vielä hyvät haarniskat, Sinulle me kyllä koeteltuamme löydämme sopivan,
+mutta kun emme vaan erehtyisi Jermakista. Millainen hän on
+vartaloltaan?
+
+-- Ehkäpä melkein minun kokoiseni, mutta vahvempi hartioiltaan. Kas,
+jotenkin tuon pojan kokoinen, -- Koltso sanoi, osoittaen erästä
+tovereistaan, vahvavartaloista nuorukaista, joka, tuotuansa hirmuisen
+joukon aseita ja heitettyään ne maahan, seisoi hänen takanansa, suu
+ammollaan, eikä lakannut ihmetellen katsomasta milloin tsaarin
+kultaista pukua, milloin istuinta ympäröivien rindien komeutta.
+Koettipa hän ryhtyä keskusteluunkin erään kanssa, saadakseen tietää,
+eivätkö he kaikki ole tsarevitshejä. Mutta rindi katsoi häneen niin
+ankarasti, ettei hän uudistanut kysymystään.
+
+-- Tuokaa tänne, -- tsaari sanoi, suuri, kotkan kuvalla koristettu
+haarniska, joka riippuu aseistossa ensimäisellä paikalla. Me koetamme
+sitä tuon suurisilmäisen päälle.
+
+Kohta tuotiin raskas rautainen haarniska, varustettu vaskisella
+reunuksella hihojen ympärillä ja helmassa, ja kaksipäisellä kotkalla
+rinnassa ja seljässä.
+
+Tuo pantsaripaita oli taidokkaasti taottu ja herätti kaikkialla
+ihastuksen kuiskeen.
+
+-- Pue se päällesi, hylkiö! -- tsaari sanoi.
+
+Nuorukainen teki niin, mutta, ehkä kuinka koetti, ei hän sopinut siihen
+ja työnsi kätensä ainoastaan hihojen puoliväliin.
+
+Joku kauan sitten unohdettu muisto lensi Iivanan päähän.
+
+-- On kyllin, -- Koltso sanoi, tarkoin silmillään seuraten nuorukaista,
+-- riittää jo pingoittaa tsaarin pantsaria! Vieläpä sen rikot, karhu!
+Hallitsija -- hän jatkoi, -- haarniska on hyvä ja sopii Jermak
+Timofejitshille, mutta tuo ei sovi siihen sen vuoksi, että kourat
+estävät. Sellaisia kouria, kuin hänellä, ei ole kellään.
+
+-- Noh, näytäpäs nyrkkisi! Iivana sanoi katsoen uteliaasti poikaan.
+
+Mutta nuorukainen katsoi häneen epäillen, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt
+käskyä.
+
+-- Etkö kuule, pöllö, Koltso toisti, -- näytä nyrkkisi hänen
+tsaarilliselle armolleen!
+
+-- Mutta jos hän hakkauttaa minulta pään poikki siitä? -- moukka sanoi
+pitkäveteisesti ja hänen tyhmissä kasvoissansa näkyi pelko.
+
+Tsaari naurahti, ja kaikki läsnäolijat tuskin voivat pidättää
+nauruansa.
+
+-- Hölmö, hölmö! -- Koltso sanoi harmissaan, -- sinä olet aina ollut
+hölmönä ja jäät nytkin hölmöksi!
+
+Ja irroitettuaan nuorukaisen haarniskasta, veti hän hänet valtaistuimen
+luo ja näytti tsaarille hänen leveän kouransa joka oli enemmän karhun
+käpälän, kun ihmisen käden muotoinen.
+
+-- Suo anteeksi, suuri hallitsija, hänen yksinkertaisuutensa. Hän on
+puheissaan tyhmä, mutta teoissaan hyvä poika. Hän se oli, joka otti
+tsarevitsh Mametkulan vangiksi.
+
+-- Mikä on hänen nimensä? -- Iivana kysyi, yhä tarkemmin katsoen
+poikaan.
+
+-- Mitka! -- tokasi tuo yksinkertaisesti.
+
+-- Odotapas! -- Iivana lausui äkkiä tuntien Mitkan, -- etkö sinä ole
+juuri se sama, joka slobodassa taisteli Morosovin edestä, ja tappoi
+Homjakin aisalla.
+
+Mitka hymyili typerästi.
+
+-- Minä en ensinnä tuntenut sinua, pöllö, mutta nyt muistan naamasi!
+
+-- Mutta minä muistin sinut heti! -- Mitka vastasi tyytyväisen
+näköisenä, -- sinä istuit silloin ylennyksellä aivan kentän laidassa!
+
+Tällä kertaa purskahtivat kaikki nauruun.
+
+-- Kiitos sinulle, -- Iivana lausui, -- ettet unohtanut minua, alhaista
+miesparkaa. Noh, miten sinä otit kiinni Mametkulan.
+
+-- Heittäysin hänen päällensä vatsalleni! -- Mitka vastasi
+välinpitämättömästi, eikä ymmärtänyt, mistä syystä kaikki taas nauraa
+hohottivat.
+
+-- Niin, -- Iivana lausui, katsellen Mitkaa, -- kun tuommoinen kontio
+heittäypi päälle, niin ei ole helppo päästä hänen altansa pois. Muistan
+kyllä, miten hän musersi Homjakin. Miksi sinä silloin lähdit pois
+kentältä? Ja miten sinä jouduit Siperiaan?
+
+Atamani työkkäsi salaa kyynäspäällään Mitkaa, että tämä olisi vaiti,
+mutta hän käsitti sen päinvastoin.
+
+-- Tuo minut vei pois kentältä! -- hän sanoi atamania sormellaan
+osoittaen.
+
+-- Hänkö sinut vei? -- Iivana Vasiljevitsh lausui, katsoen
+hämmästyneenä Koltsoon. -- Mitenkä, -- hän jatkoi tarkemmin katsoen
+häneen, -- sinähän sanoit olevasi ensi kerran tässä seudussa? Odotapas,
+veikkoseni, ehkäpä olemmekin vanhat tuttavat. Etkö sinä minulle kerran
+kertonut Golubinin kirjasta? Niin juuri, sinähän Serebrjanin vankilasta
+veit. Miten sinä, hurskas mies sait näkösi jälleen? Missä kävit Jumalaa
+rukoilemassa? Minkä Pyhän jäännöksiä suutelit?
+
+Ja iloiten Koltson hämmingistä, tsaari iski häneen läpitunkevan,
+tutkijan katseen. Koltso loi silmänsä maahan.
+
+-- Noh, -- tsaari vihdoin sanoi, -- mikä on ollut, se on mennyt, ja
+mikä on mennyt, sen yli on ruoho kasvanut. Sano minulle ainoastaan,
+miksi sinä Rjasanin tappelun jälkeen et tullut muitten rosvojen kanssa
+tunnustamaan minulle rikoksiasi.
+
+-- Suuri hallitsija, -- Koltso vastasi ottaen kaiken miehuutensa
+avuksi, -- en silloin vielä ansainnut sinun suurta armoasi. Minua
+hävetti tulla sinun silmäisi eteen ja kun ruhtinas Nikita Romanitsh toi
+sinun luoksesi toverini, palasin minä Volgan rannoille, Jermak
+Timofejitshin luo, ajatellen: eiköhän Jumala salli minun tehdä sinulle
+uutta palvelusta.
+
+-- Mutta sillä aikaa varastit rahavarastoni laivoista ja ryöstit
+kisilbashi lähettilääni Moskovan tiellä.
+
+Iivana Vasiljevitshin katse oli enemmän pilkallinen kuin julma. Vanjuha
+Perstenin, tahi Ivan Koltson rohkean yrityksen jälkeen oli jo kulunut
+seitsemäntoista vuotta, ja tsaarin kostonhimo ei kestänyt niin kauvaa,
+kun ei hänen itserakkauttansa oltu loukattu.
+
+Koltso näki Iivanan kasvoista ainoastaan halun pilkata häntä. Siitä
+päättäen painoi hän alas päänsä ja silitteli niskaansa, pidättäen
+viekkailla huulillansa tuskin huomattavan hymyn.
+
+-- On tapahtunut jos jotakin, suuri hallitsija, -- hän lausui
+puoliääneen, -- olen syyllinen, sinun armosi.
+
+-- Hyvä, -- Iivana sanoi, -- sinä Jermakin kanssa olette sovittaneet
+rikoksenne ja nyt on kaikki entinen unohdettu, mutta jos sinä ennen
+olisit sattunut minun käsiini, niin, -- elä pane pahaksesi!
+
+Koltso ei vastannut mitään, mutta ajatteli itsekseen: "sentähdenpä en
+minä silloin tullutkaan sinun luoksesi, suuri hallitsija!"
+
+-- Odotahan, Iivana jatkoi, -- täällä on, luultavasti ystäväsi!
+
+-- Hei! -- hän lausui, kääntyen hovilaisiin, -- onko täällä tuo
+rosvojen päällikkö, mikä hänen nimensä onkaan? Nikita Serebrjani?
+
+Puhe kuului joukossa ja riveissä syntyi liikettä, mutta ei kukaan
+vastannut.
+
+-- Kuuletteko? -- Iivana toisti ääntänsä korottaen, -- minä kysyn, onko
+tuo Nikita täällä, joka pyrki Shisdraan palvelemaan rosvojen kanssa?
+
+Tsaarin toisen kerran kysyttyä astui esiin vanha bojari, joka oli ennen
+ollut sotapäällikkönä Kaluugassa.
+
+-- Hallitsija, -- hän sanoi, syvästi kumartaen, -- hän, jota kysyt, ei
+ole täällä. Seitsemäntoista vuotta sitten, samana vuonna kun hän tuli
+Shisdraan, tappoivat tatarit hänet ja hänen kanssansa kaatui koko hänen
+sotaväkensä.
+
+-- Tottako? -- Iivana lausui, -- ja minä kun en tiennytkään! Noh, hän
+jatkoi, kääntyen Koltsoon: -- kun ei, niin ei, mutta minä olisin
+tahtonut saattaa teidät yhteen ja katsoa, miten te suutelisitte!
+
+Atamanin kasvoissa näkyi suru.
+
+-- Onko sinun sääli toveriasi, vai mitä? -- Iivana kysyi pilkaten.
+
+-- On, hallitsija! -- Koltso vastasi, pelkäämättä tsaarin vihastumista
+siitä.
+
+-- Jaa, lausui tsaari ylönkatseella, -- niin sen sopii olla; veli on
+vertainen ainakin!
+
+Tosinko Iivana ei tiennyt Serebrjanin kuolemasta, vai teeskentelikö ei
+siitä tietävänsä, näyttääksensä sillä, miten vähä hän panee arvoa
+niihin, jotka eivät etsi hänen suosiotansa, -- Jumala tiesi! Jos hän
+todellakin nyt vasta sai tiedon hänen kohtalostansa, niin säälikö hän
+häntä, vai eikö, -- tuo on yhtä vaikea päättää; Iivanan kasvoissa ei
+näkynyt sääliväisyyttä. Hän oli näöltään yhtä välinpitämätön, kun sitä
+ennenkin.
+
+-- Oleskele täällä, -- sanoi hän Ivan Koltsolle: -- mutta kun on aika
+Bolhovskin lähteä, niin mene hänen kanssansa Jugorskin maahan... Jaa,
+olinkin unohtaa, että Bolhovski lukee sukupolvensa Ruurikista. Ei ole
+helppo tulla toimeen noitten ylhäisten ruhtinaitten kanssa; ehkäpä
+tahtovat lukea itsensä minun vertaisikseni! Eivät he kaikki pyydä
+lupaa, niinkuin tuo Nikita, mennä rosvojen seuraan. Siis, ettei hänellä
+olisi loukkaavaa olla kasakkojen atamanin vallan alla, nimitän nyt
+Jermakin Siperian ruhtinaaksi! Stshelkalov, -- lausui hän edempänä
+seisovalle neuvoston sihtierille, -- valmista Jermakille armollinen
+kirje, että hän on koko Siperian maan sotapäällikkö, mutta Mametkulan
+lähettäköön vahvan vartiaväen kanssa Moskovaan. Niin, oikein,
+kirjoita kirje myös Stroganoveille, että lahjoitan heille hyvästä
+palveluksestansa ja huolenpidostansa Semjonille -- Isot ja Vähät
+suolapaikat Volgalla, mutta Nikitalle ja Maksimille -- kaikissa sen
+seudun kaupungeissa ja linnoituksissa veroton kaupan käynti.
+
+Strogonovit kumarsivat syvään.
+
+-- Se oli vanhin veljeni, Grigorji Anikin, vastasi Semjon Strogonov; --
+hän, Jumalan tahdosta, viime vuonna kuoli!
+
+-- Ei Anikin, vaan Anikjevitsh, -- tsaari lausui, pannen painon
+viimeiselle tavulle: minä jo silloin käskin hänet olemaan korkeimpana
+vieraana ja nimittää itsensä täydellä isännimellä. Ja teidät kaikki
+käsken kirjoittaa itsenne _vitsh_-päätteellä ja nimittää itsenne ei
+vieraiksi, vaan korkeasukuisiksi henkilöiksi.
+
+Tsaari alkoi tarkastella turkkitavaroita ja muita Jermakin lähettämiä
+lahjoja, ja päästi Ivan Koltson menemään sanottuaan hänelle vielä
+muutamia armollisia pilapuheita.
+
+Hänen muassaan poistui myös koko seura.
+
+Samana päivänä Koltso, yhdessä Strogonovien kanssa oli päivällisellä
+Boris Fedorovitshin luona monilukuisten vieraitten seurassa.
+
+Pikarien tavan mukaan tyhjennettyään tsaarin, tsarevitshin, koko
+tsaarillisen huoneen ja kaikkein korkeimman metropoliitan terveydeksi,
+kohotti Godunov suuren kultapikarin ja esitti maljan Jermak
+Timofejitshin ja kaikkien hänen hyvien tovereinsa terveydeksi. --
+Eläkööt he koko Venäjän maan kunniaksi! -- huudahtivat kaikki vieraat
+nousten istuimiltaan ja kumartaen Ivan Koltsolle. -- Kumarramme sinulle
+koko oikeauskoisen maailman puolesta, -- lausui Godunov, syvään
+kumartaen -- mutta sinun persoonassasi myös Jermak Timofejevitshille,
+kaikkien ruhtinaitten ja bojarien, koko kauppasäädyn, koko Venäjän
+kansan puolesta! Ota vastaan koko maan suurin kiitos, kun teitte sille
+jalon palveluksen!
+
+-- Ja kaikukoon, -- huudahtivat vieraat, kaikukoon teidän nimenne
+pojille ja pojanpojille ja kaukaisille jälkeisille, ikuiseksi
+kunniaksi, rakkaudeksi ja esimerkiksi, rukoukseksi ja opiksi!
+
+Atamani nousi istuimeltaan, kiittääksensä kunniasta, mutta hänen
+tunteelliset kasvonsa äkkiään muuttuivat mielenliikkeestä; huulensa
+vapisivat, ja hänen rohkeissa silmissään ehjäpä ensikerran elämässään,
+kiilsivät kyyneleet.
+
+-- Eläköön Venäjän maa! -- lausui hän hiljaan ja kumarrettuaan joka
+sivulle, istautui taas paikalleen, sanaakaan lisäämättä.
+
+Godunov pyysi atamanin kertomaan oloistansa Siperiassa, ja Koltso,
+itsestänsä mainitsematta, alkoi innolla kertoa Jermakin erinomaisesta
+voimasta ja urhoollisuudesta, hänen ankarasta oikeamielisyydestänsä ja
+kristillisestä hyvyydestänsä, jolla hän aina kohteli voitetuita.
+
+-- Tuolla hyvyydellänsä, -- päätti Koltso, -- otti Jermak Timofejevitsh
+enemmän kun miekallansa. Kun valloitimme minkä kaupungin tahi
+linnoituksen hyväänsä, hyväilee hän kaikkia asukkaita siellä ja vieläpä
+antaa heille lahjojakin. Mutta kun otimme Mametkulan, niin hän ei
+tiennyt miten häntä kunnioittaa; otti omilta hartioiltaan turkin ja
+puki sen tsarevitshin yli. Ja kävi sanoma koko sen maan ympäri
+Jermakista, ettei ole vaikeata antautua hänen valtaansa, ja joukko
+ruhtinaita tuli itse hänen luoksensa ja toivat veron. Iloinen oli
+meillä elämä Siperiassa, -- jatkoi atamani; -- yhtä vain minä kaipasin,
+ettei meidän kanssamme ollut ruhtinas Nikita Romanovitsh Serebrjani,
+hänelle olisi ollut mieluista ja meillä olisi ollut hänen kanssansa
+parempi. Sinä, Boris Fedorovitsh, olit, luultavasti hänen kanssansa
+ystävyydessä. Suo nyt juoda hänen muistoksensa!
+
+-- Suokoon Jumala hänelle ijankaikkisen elämän! -- sanoi huoaten
+Godunov, joka ei pelännyt näyttää myötätuntoisuuttansa miestä kohtaan,
+jota vieraansa niin arvosteli: -- olkoon hänelle ijankaikkinen elämä!
+-- toisti hän täyttäen pikarin! -- usein minä häntä muistan!
+
+-- Ikuiseksi muistoksensa! -- Koltso lausui, ja tyhjennettyään pikarin,
+painoi hän päänsä alas, ajatuksiinsa vaipuneena.
+
+Kauvan vielä keskusteltiin pöydän ääressä, mutta kun päivällinen
+loppui, ei Godunov sittenkään päästänyt ketään kotiin, vaan pyysi
+jokaista ensin lepäämään, ja sitten viettämään hänen kanssansa koko
+päivän. Kestitsemiset seurasivat toinen toistansa, puhe jatkoi puhetta,
+ja vasta myöhään illalla, kun ratsastavat yövartijat jo olivat muutamia
+kertoja ajaneet katuja pitkin, huutaen, että valkeat ja lyhdyt
+sammutettaisiin, lähtivät vieraat pois ihastuneina Godunovin
+vieraanvaraisuudesta.
+
+Enemmän kun kolme vuosisataa on kulunut tässä kerrottujen tapahtumien
+jälkeen, ja vähän muistoja on jäänyt Venäjälle siitä ajasta. Kansan
+keskellä kulkee vielä kertomuksia julman tsaarin kunniasta, komeudesta
+ja hirmuisuudesta, siellä täällä lauletaan vielä tsarevitshin
+kuolemantuomiosta, tatarien hyökkäyksestä Moskovaan, Jermak
+Timofejevitshin Siperian valloittamisesta, ja hänen muotokuviansa,
+jotka luultavasti eivät ole hänen näköisiänsä, vielä nytkin voi tavata
+kaikissa siperialaisissa pirteissä; mutta noissa muinaistaruissa,
+lauluissa ja kertomuksissa on totuus sekoitettu satuun ja ne antavat
+tositapauksille epämääräisiä piirteitä, näyttäen niitä ikäänkuin läpi
+usvan ja sallien mielikuvituksen vapaasti muodostella noita epäselviä
+kuvia.
+
+Todenmukaisemmin kertoo meille tuon ajan ulkonaisesta puolesta muutamat
+jälelle jääneet rakennukset, kuten Vasili Pyhän kirkko, jonka kirjavat
+huiput ja koristetut tornit voivat antaa käsitystä Iivanan palatsin
+eriskummallisesta rakennustavasta Aleksandrovin slobodassa, ja Trifon
+Naprudnin kirkko, Butirskin ja Krestovskin tulliporttien välillä, jonka
+haukankesyttäjä Trifon rakennutti, lupauksensa mukaan, ja jossa nytkin
+vielä näkyy pyhimyksen kuva, istuen Valkosella hevosella, jahtihaukka
+kädellänsä.
+
+Aleksandrovin sloboda, tsaari Vasiljevitshin sieltä lähdettyä seisoi
+unohdettuna, ikäänkuin hänen vihansa synkkänä muistopatsaana ja
+elähytettiin vain ainoan kerran, ja senkin lyhyeksi ajaksi. Petturien
+hallituksen levottomina aikoina, nuori sotapäällikkö, ruhtinas Mihail
+Vasiljevitsh Skopin-Shuiskij, liitossa ruotsalaisen kenralin De la
+Gardien kanssa, kokosi sotavoimansa sen vahvojen muurien sisään ja
+pakoitti sieltä puolalaisen sotapäällikön Sapegin lakkauttamaan
+Sroitsko-Sergiefskin luostarin pitkällisen piirityksen.
+
+Jälestäpäin, -- kertoo muinaistaru, -- eräänä kovana talvena,
+Tammikuussa, kohosi asukkaiden kauhuksi Aleksandrovskin slobodan yli
+musta pilvi, laskeutui aivan palatsin kohdalle ja iski siihen ukkosen
+jyrinällä, josta tornit syttyivät tuleen ja koko sloboda muuttui
+tuhaksi. Komeuden, irstaisuuden, murhien ja pilkallisen
+jumalanpalveluksen pesästä ei jäänyt jälkeäkään.
+
+Ja auttakoon Jumala meitäkin poistamaan sydämistämme tuon julman ajan
+viimeiset jäljet, jonka vaikutus ikäänkuin perintötauti vielä kauan
+kulki elämässämme sukupolvesta sukupolveen. Antakaamme anteeksi tsaari
+Iivanan syntiselle haamulle, sillä ei hän yksin kanna edesvastausta
+hallituksestaan; ei hän yksiä keksinyt väkivaltaansa, kiduttamisia,
+mestauksia ja panettelemisia, jotka olivat tulleet velvollisuudeksi ja
+tavaksi. Nuo kauhistuttavat ilmestykset olivat edellä käypien vuosien
+valmistamat ja kansa, joka oli langennut niin syvään, että taisi
+inhotta katsoa niitä, oli itse luonut ja muodostanut Iivanan, samaten
+kuin orjalliset roomalaiset, lankeemuksensa aikoina, loivat
+Tiberiukset, Nerot ja Kaligulat.
+
+Semmoiset henkilöt, kun Vasili Pyhä, ruhtinas Repnin, Morosov ja
+Serebrjani, ilmestyvät usein, ikäänkuin kirkkaat tähdet meidän Venäjän
+maan synkällä taivaalla, mutta, kuten itse tähdilläkin ei heillä ollut
+voimaa poistaa pimeyttä, sillä he loistivat erikseen, eivätkä olleet
+yhteisen mielialan ylläpitämät. Antakaamme anteeksi Iivana
+Vasiljevitshin syntiselle haamulle, mutta muistakaamme rakkaudella
+niitä, jotka, ehkä ollen riippuvat hänestä, kuitenkin seisoivat
+totuudessa, sillä vaikea on olla lankeamatta semmoiseen aikaan, jolloin
+kaikki käsitteet ovat turmeltuneet, jolloin kavaluus pidetään hyveenä,
+pettäminen on lainmukaista, mutta itse rehellisyys ja ihmisarvo luetaan
+velvollisuuden rikkomiseksi! Rauha teidän tomullenne jalot henkilöt!
+Uhraten itsenne aikakauden vaatimukselle, näitte hirmuvaltiaassa
+Jumalan vihan ilmestyksen ja kannoitte sen kärsivällisesti; te astuitte
+suoraa tietä, pelkäämättä maanpakolaisuutta, kuolemaa ja elämänne ei
+turhaan kulunut, sillä ei mikään maailmassa mene turhaan, vaan jokainen
+teko, sana ja ajatus kasvaa kuin puu; ja paljon hyvää ja pahaa, joka,
+ikäänkuin käsittämätön ilmestys, on vielä nytkin venäläisessä elämässä,
+piiloittaa juurensa muinaisuuden synkkään syvyyteen.
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET:
+
+
+[1] Venäläinen ylimys. Suoment.
+
+[2] Naisen nimi.
+
+[3] Muinoin maaherra.
+
+[4] Kuleksivia, uskonnollisista haaveiluista heikkomielisiksi tulleita
+henkilöitä, joita kansa kunnioittaa, nimittäen heitä myöskin
+"autuaiksi".
+
+[5] Päähine, jota vaimot Venäjällä käyttävät.
+
+[6] Juhla, joka vietetään seitsemäntenä päivänä pääsiäisestä.
+
+[7] Suuri kylä maantien varrella, kauppala, esikaupunki.
+
+[8] Ensiluokan luostari.
+
+[9] Gudok, kolmikielinen viulu: volinka, säkkipilli; balalaika,
+venäläinen kantele.
+
+[10] Eräs harpunlaji.
+
+[11] Venäläinen historiankirjoittaja Karamsin.
+
+[12] Perintöruhtinas.
+
+[13] Hevoskarja.
+
+[14] Venäläisten naisten käyttämä ihokas.
+
+[15] Argamak, villi hevonen (Kabardiassa).
+
+[16] Venäläisissä taruissa mainittu, ylen väkevä sankari.
+
+[17] Päällikkö.
+
+[18] Hame venäläisillä naisilla.
+
+[19] Venäjän tuuma.
+
+[20] Nim. tehdä ristinmerkkiä. Suoment.
+
+[21] Kymmenen kopeekkaa.
+
+[22] Jossa Herran ehtoollisen tavarat säilytetään.
+
+[23] Kaksi pikkulaista Neitsyt Marian kuvaa, joita muutamat papit
+kantavat kaulassaan.
+
+[24] 1 p. Lokak.
+
+[25] Venäläinen sananlasku.
+
+[26] Venäl. sananlasku.
+
+[27] Venäl. naisen nimi.
+
+[28] Rajapäällikkö muinaisilla tsaareilla.
+
+[29] Satulan alla olevat koristetut peitteet.
+
+[30] Muinaisaik. miehen puku hihoilla, ilman nappia.
+
+[31] Lempinimi Venäjällä.
+
+[32] Ven. naisten kansallispuku.
+
+[33] Muutamia psalmia, joita laulaessa on lupa istua kirkossa.
+
+[34] Kelloilla varustetut rummut.
+
+[35] Suurimmat luostarit Venäjällä, nim. Troitskin, Kievin ja
+Aleksanteri Nevskin, kutsutaan lavraksi.
+
+[36] Mursu = tatarilainen ruhtinas.
+
+[37] Grivenik = kymmenen kopekkaa.
+
+[38] Sananlasku.
+
+[39] Sananparsi.
+
+[40] Kuolleitten nimiluettelot, joiden edestä on sielumessuja pitäminen
+kirkoissa.
+
+[41] Suuria lotjia.
+
+[42] Kievin ruhtinaan Monomahin kruunu, jolla tsaarit kruunattiin.
+
+[43] Aseenkantajat muinoin tsaareilla.
+
+[44] Sananparsi.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Ruhtinas Serebrjani, by 
+Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40568 ***
diff --git a/40568-8.txt b/40568-8.txt
deleted file mode 100644
index 27244e1..0000000
--- a/40568-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,15595 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Ruhtinas Serebrjani, by Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Ruhtinas Serebrjani
-       Kertomus Iivana Julman ajoilta
-
-Author: Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi
-
-Translator: K. K. Saarikoski
-
-Release Date: August 23, 2012 [EBook #40568]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUHTINAS SEREBRJANI ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-RUHTINAS SEREBRJANI
-
-Kertomus Iivana Julman ajoilta
-
-
-Kirj.
-
-ALEKSEI KONSTANTINOVITSH TOLSTOI
-
-
-Venäjän kielestä suomentanut K. K. Saarikoski
-
-
-
-Tampereella 1890,
-Hj. Hagelbergin kustannuksella.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-       I. Opritshnikit.
-      II. Uusia tovereita.
-     III. Loitsiminen.
-      IV. Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa.
-       V. Kohtaaminen.
-      VI. Vastaanotto.
-     VII. Aleksandrovan sloboda.
-    VIII. Pidot.
-      IX. Tuomio.
-       X. Isä ja poika.
-      XI. Öinen juhlakulku.
-     XII. Panettelu.
-    XIII. Vanjuha Persten ja hänen toverinsa.
-     XIV. Korvapuusti.
-      XV. Suutelu-tilaisuus.
-     XVI. Ryöstö.
-    XVII. Veren manaus.
-   XVIII. Vanha tuttu.
-     XIX. Venäjän mies muistaa hyvän.
-      XX. Iloista väkeä.
-     XXI. Satu.
-    XXII. Luostari.
-   XXIII. Tie.
-    XXIV. Rosvojen kapina.
-      XXV. Valmistus taisteluun.
-    XXVI. Veljeys.
-   XXVII. Basmanov.
-  XXVIII. Ero.
-    XXIX. Silmätysten.
-     XXX. Miekan loihtiminen.
-    XXXI. Jumalan tuomio.
-   XXXII. Vjasemskin taikapussi.
-  XXXIII. Basmanovin taikapussi.
-   XXXIV. Narrin kaapu.
-    XXXV. Mestaus.
-   XXXVI. Palajaminen slobodaan.
-  XXXVII. Anteeksi anto.
- XXXVIII. Lähtö slobodasta.
-   XXXIX. Viimeinen kohtaaminen.
-      XL. Jermakin lähettiläiskunta.
-
-
-
-
-I Luku.
-
-Opritshnikit.
-
-
-Vuonna 7703 maailman luomisesta, elikkä nykyisen ajanlaskun mukaan
-v. 1565, kuumana kesäpäivänä, kesäkuun 23 p., nuori bojari,[1] ruhtinas
-Nikita Romanovitsh Serebrjani, saapui Medvedevkan kylään, joka on noin
-kolmenkymmenen virstan päässä Moskovasta.
-
-Hänen takanaan ajoi joukko sotilaita ja orjia.
-
-Ruhtinas oli viettänyt kokonaista viisi vuotta Litvassa. Hänet oli
-lähettänyt tsaari Iivana Vasiljevitsh kuningas Sigismundin luo tekemään
-rauhaa moneksi vuodeksi silloisen sodan jälkeen. Mutta tällä kertaa
-tsaarin valinta oli epäonnistunut. Tosin Nikita Romanovitsh pontevasti
-puolusti maansa etuja, ja näyttipä siltä, että parempaa välittäjää
-tuskin olisi voinut toivoakaan, mutta Serebrjani ei ollut syntynyt
-keskusteluja varten. Hyljäten lähettilästieteen hienoukset, hän tahtoi
-puhtaasti käsitellä asioita, ja häntä seuranneiden kirjurien
-suurimmaksi mielipahaksi hän ei sallinut heidän tehdä minkäänlaisia
-koukkuja. Kuninkaan neuvonantajat, jo valmiit myönnytyksiin, käyttivät
-pian hyväkseen ruhtinaan suoruutta, urkkivat meidän heikot puolemme ja
-lisäsivät vaatimuksiaan. Silloin hänen kärsivällisyytensä loppui:
-keskellä täyttä valtiopäivahuonetta löi hän nyrkkinsä pöytään ja repi
-rikki valmiin sopimuskirjan, joka oli vain allekirjoitusta vailla.
-
--- Te, ynnä teidän kuninkaanne olette kaksikielisiä luikertelijoita.
-Minä puhun teidän kanssanne omantuntoni mukaan, mutta te vaan etsitte
-tilaisuutta pettääksenne minua. Sitäpä on enään mahdoton enää sovittaa.
-
-Tämä kiivas esiintyminen menetti silmänräpäyksessä edellisten
-keskustelujen tulokset, ja tuskinpa hän olisi voinut välttää maanpakoa,
-jollei juuri samana päivänä olisi Moskovasta tullut käsky heittää
-rauhantekeminen ja uudistaa sota. Iloisena jätti Serebrjani Vilnan
-kaupungin, muutti samettipukunsa välkkyvään sotisopaan, ja nyt
-löylyttämään litvalaisia, missä vain heitä tapaisi. Hän osoitti
-kuntoansa sotilasuralla paremmin kuin keskustelujen alalla, ja saavutti
-pian suuren maineen sekä venäläisten että litvalaisten kesken.
-
-Ruhtinaan ulkomuoto vastasi hänen luonnettaan. Eniten huomiota
-herättävät piirteet hänen miellyttävissä, mutta ei kauneissa
-kasvoissaan oli suoruus ja avomielisyys. Hänen mustanharmaissa, mustien
-ripsien varjostamissa silmissään olisi katsoja huomannut erinomaisen,
-itsetiedottoman ja tahdottoman päättäväisyyden, joka esti hänet
-vaipumasta mietteisin ratkaisevalla hetkellä. Tuuheat, toisiinsa
-yhtyvät silmäkarvat, osoittivat jonkinmoista epäjärjestystä ja yhteyden
-puutetta hänen ajatuksissaan. Mutta soma, hienosti kaareutuva suu
-osoitti taipumatonta lujuutta, ja hymyilyssä oli jotakin vaatimatonta,
-melkeinpä lapsellista hyväntahtoisuutta, että moni olisi pitänyt hänet
-yksinkertaisena, ellei se jalosukuisuus, joka loisti joka hänen
-piirteestään, olisi vakuuttanut, että hän sydämellään käsittää sen,
-mitä hän ymmärryksellään ei saata itselleen selvittää. Koko hänen
-olentonsa vaikutti myötätuntoisuutta, ja jokainen sai sen käsitteen,
-että huoleti saattoi turvautua häneen kaikissa tilaisuuksissa, joissa
-vaaditaan päättäväisyyttä ja itsensä kieltäymystä, mutta ettei
-käytöstapansa harkitseminen ollut hänen asiansa ja että miettimiskykyä
-ei hänelle oltu suotu.
-
-Serebrjani oli noin viidenkolmatta vanha. Kasvultaan oli hän
-keskikokoinen, leveäharteinen, mutta soukka lanteiltaan. Tuuhea
-tukkansa oli vaaleampi kuin hänen päivänpaahtamat kasvonsa, ja muodosti
-vastakohdan tummille kulmakarvoille ja mustille silmäripsille. Lyhyt
-parta, vähäsen hiuksia tummempi, varjosti hiukan huulia ja leukaa.
-
-Iloiselta ja keveältä tuntui nyt ruhtinaan sydämessä palatessaan
-synnyinmaahansa. Päivä oli kirkas, päiväpaisteinen, yksi niitä päiviä,
-jolloin koko luonto on ikäänkuin juhlapuvussaan, kukat näyttävät
-heleämmiltä, taivas sinisemmältä, ilma väreilee kauaksi kuultavin
-aalloin, ja ihmisen tuntuu niin keveältä, ikäänkuin hänen sielunsa
-olisi yhtynyt luontoon, väräjäisi joka lehdellä, kiikkuisi joka
-ruohonkorrella.
-
-Kirkas oli kesäkuun päivä, mutta ruhtinaasta, joka oli viettänyt viisi
-vuotta Litvassa, tuntui se vieläkin kirkkaammalta. Vainioilta ja
-metsistä ikäänkuin tuoksui Venäjänmaan ilmaa.
-
-Petoksetta ja vilpittömästi Nikita Romanovitsh oli liittynyt nuoreen
-Iivanaan. Lujasti piti hän valansa, eikä mikään olisi horjauttanut
-hänen vahvaa luottamustaan hallitsijaansa. Vaikkapa hänen sydämensä ja
-tunteensa jo kauan olivat halunneet kotimaahan, niin jos sillä hetkellä
-käsky hänelle olisi tullut palata Litvaan, näkemättä enemmän Moskovata
-kuin omaisiaankaan, olisi hän nurkumatta kääntänyt ratsunsa ja
-entisellä kiivaudella syöksynyt uusiin taisteluihin. Sitäpaitsi hän ei
-yksin niin ajatellut. Kaikki venäläiset koko maassa rakastivat Iivanaa.
-Hänen hurskaan hallituksensa kanssa näytti Venäjälle koituvan uusi
-kultainen aikakausi, ja munkit lueskellessaan aikakirjoja eivät
-löytäneet niistä Iivanan vertaista hallitsijaa.
-
-Jo ennenkuin kylään olivat ehtineet, kuulivat ruhtinas ja hänen väkensä
-iloisia lauluja, ja saavuttuaan kylän syrjään, huomasivat he että
-siellä vietettiin juhlaa. Kylänraitin kummallekin puolelle olivat
-poikaset ja neitoset asettuneet piiriaitauksiin, ja molemmat piirit
-liikkuivat koivun ympäri, joka oli koristettu kirjavilla tilkuilla.
-Päässä oli pojilla ja tytöillä paksut seppeleet. Piirit lauloivat,
-milloin molemmat yhdessä, milloin vuorotellen, puhelivat keskenään ja
-heittäytyivät leikkitaisteluun. Heleästi kajahteli laulujen kesken
-tyttöjen nauru, ja iloisesti loistivat poikain kirjavat paidat
-joukosta. Kyyhkysparvia lenteli katolta katolle. Kaikki liikkui ja
-hyöri, oikeauskoinen kansa kun huvitteliihe.
-
-Kylän syrjässä ruhtinaan vanha ratsupalvelija ajoi hänen rinnalleen.
-
--- Heleijaa! -- sanoi hän iloisesti, -- katsokaapa, isäseni, kuinka ne,
-susi syököön, viettävät pyhän Agrippiinan juhlaa! Emmeköhän levähdä
-tässä? Hevosetkin ovat väsyksissä, ja meidän on syötyämme hauskempi
-matkata. Kylläisellä vatsalla, kuten itse tiedät, isäseni, vaikka
-papuja puisi.
-
--- Niin, ja luultavasti olemme jo lähellä Moskovata! -- sanoi ruhtinas,
-joka silminnähtävästi ei halunnut pysähtyä.
-
--- Ah, isäseni, sitä sinä tänään jo varmaan viidesti olet kysynyt.
-Sanoivathan sinulle hyvät ihmiset että on vielä neljänkymmenen virstan
-taival. Käske levähtämään, ruhtinas, hevoset ovat tosiaankin hyvin
-väsyneet.
-
--- No, hyvä, sanoi ruhtinas, levätkäätte.
-
--- Hei, te, huudahti Miheitsh kääntyen sotilaihin: -- alas hevosilta,
-kattilat esiin, tehkäät tuli.
-
-Sotilaat ja orjat olivat kaikki Miheitshin käskettävissä. He
-kiirehtivät ja alkoivat irroittaa kuormastoaan. Itse ruhtinas laskeusi
-hevosen selästä ja otti päältänsä sotisopansa. Nähdessään hänessä
-korkeasäätyisen miehen, keskeyttivät nuoret piiritanssinsa, vanhat
-ottivat lakit päästään ja katsoivat epätietoisin katsein toisiaan,
-jatkaako ilonpitoa vai ei.
-
--- Älkää kursailko, hyvät ihmiset, -- sanoi ystävällisesti Nikita
-Romanovitsh: -- jahtihaukka ei ole muille haukoille esteeksi.
-
--- Kiitoksia, bojari, vastasi elähtänyt talonpoika. -- Jollei sinun
-armosi meitä halveksi, pyydämme nöyrästi: istu tähän viereemme, ja me,
-jos suvaitset, tarjoamme sinulle simaa, tee meille kunnia, bojari, juo
-terveydeksemme! .-- Hupakot, jatkoi hän, kääntyen neitosiin: -- mitä
-pelästyitte? Ettekö näe, tämä on bojari palvelusväkineen, eikä
-minkäänmoisia opritshnikoita. Katso, bojari, siitä ajoin kun Venäjään
-tuli opritshnina, pelkää meikäläinen kaikkea; elämistä ei ole köyhälle
-miehelle. Ja juhlana juo, mutta älä pohjaan; laula, mutta vilkase
-ympärillesi. Kun kerran tulla tuoksahtavat, milloin tuolta milloin
-toisaalta, vallan niinkuin lumi pääsi päälle.
-
--- Mikä opritshnina? Mitä ovat opritshnikit? kysyi ruhtinas.
-
--- Hiisi heitä tuntekoon. Sanovat itseään tsaarin väeksi. Mepä olemme
-tsaarin väkeä, opritshnikoita, mutta tepä olette maaorjia. Meidän tulee
-ryöstää ja raadella teitä, mutta teidän tulee kärsiä ja kumarrella.
-Niin on tsaari käskenyt!
-
-Ruhtinas Serebrjani tulistui.
-
--- Tsaariko olisi käskenyt loukata kansaa! Voi niitä kirotuita. Mutta
-keitä ne sellaiset ovat? Mitenkä te ette niitä rosvoja pane kahleisin!
-
--- Niin ettäkö kahlehtia opritshnikeitä! Ah, bojari, näkyy että tulet
-kaukaa, et tunne opritshnikeitä. Yritäppäs olla heidän kanssaan
-tekemisissä. Tässä eräänä päivänä ajoi heitä noin kymmenkunta miestä
-Stepan Mihailovin pihaan, tuolle pihalle mikä on salvassa. Stepanipa
-oli vainiolla; he akan luo: anna tätä, anna tuota. Eukko jättää kaikki,
-vieläpä kumartaa. Nytpä he vaatimaan: Tuo tänne, ämmä, rahat! Eukko
-puhkesi itkuun, mutta ei mikään auttanut, hän aukasi lippaansa, kaivoi
-rievuista esiin kaksi kolmenkopekan lanttia ja tarjoaa ne kyynelsilmin:
-ottakaa, ainoastaan jättäkää minut henkiin, Mutta he sanoivat: vähän!
-Ja kun eräs opritshnikki lyödä läimäyttää häntä ohimoille, niin henki
-pois. Stepan tulee pellolta ja näkee eukkonsa makaavan muserretuin
-ohimoin. Hän ei voinut hillitä itseään. Hän rupesi haukkumaan tsaarin
-väkeä: Ettekö pelkää Jumalaa, kirotut! Älköön teille toisessa
-maailmassa olko armoa eikä anteeksiantamusta! Mutta he heittivät tuolle
-kunnan miehelle nuoran kaulaan ja hirttivät hänen portinpieleen.
-
-Vapisi vihasta Nikita Romanovitsh. Hänen sydämensä kuohahteli.
-
--- Kuinka, valtamaantiellä, ihan Moskovan luona, rosvot ryöstävät ja
-tappavat talonpoikia! Mutta mitä sitten tekevät teidän päämiehenne ja
-kylänvanhimpanne, joiden asia on rikoksia rangaista? Kuinka he sallivat
-että roistot nimittävät itseään tsaarin väeksi?
-
--- Niin, -- vakuutti talonpoika, -- mepä olemme tsaarin väkeä,
-opritshnikeitä; kaikki on meille luvallista, mutta tepä olette
-maaorjia! Päälliköitäkin heillä on; niillä on arvonmerkkinsä: luuta ja
-koiranpää. Mahdollista että todella ovatkin tsaarin väkeä.
-
--- Hupsu! huudahti ruhtinas, -- älä rohkene koroittaa roistoja tsaarin
-väeksi! -- En saa päähäni, -- hän ajattelu -- Erityiset merkkinsä?
-Opritshnikit? Mitä tämä sana merkitsee? Keitä nämä ihmiset ovat? Kun
-tulen Moskovaan, kerron tsaarille kaikki. Käskeköön hän minut etsimään
-heitä. En säästä heitä, niin totta kuin Jumala on pyhä, en säästä!
-
-Sillävälin piiritanssia jatkettiin.
-
-Nuori poika oli olevinaan sulhanen, nuori neitonen morsian. Poika
-kumarsi syvään morsiamensa sukulaisille, joina myös oli poikia ja
-tyttöjä.
-
--- Herra appiseni, -- lauloi sulhanen yhdessä kuoron kanssa, -- pane
-minulle olutta!
-
--- Rouva anoppiseni, leivo piiraita!
-
--- Herra lankoseni, satuloitse minulle ratsu!
-
-Otettuaan sitten toisiaan kädestä kiinni, pyörivät tytöt ja pojat
-sulhasen ja morsiamen ympäri, ensin toisaanne ja sitten toisaanne päin.
-Sulhanen joi oluen, söi piirakat, ajoi hevosen turmiolle ja ajoi pois
-sukulaisensa.
-
--- Mene hiiteen, appi!
-
--- Mene hiiteen, anoppi!
-
--- Mene hiiteen, lanko!
-
-Joka säettä kertoessaan tuuppasi hän piiristä milloin tytön, milloin
-pojan.
-
-Talonpojat nauraa hohottivat.
-
-Äkkiä kajahti läpitunkeva huuto. Noin kahdentoista vanha poika,
-ylt'yleensä veressä, syöksyi piiriin.
-
--- Pelastakaa! kätkekää! -- huusi hän, tarttuen talonpoikain
-vaatteisin.
-
--- Mikä sinun on, Vanja? miksikä rääkyt? Kuka sinua on lyönyt. Eiväthän
-toki opritshnikit?
-
-Silmänräpäyksessä molemmat piirit olivat kokoontuneet yhteen ryhmään;
-kaikki ympäröivät poikaa; mutta pelosta hän tuskin voi puhua.
-
--- Tuolla, tuolla, -- änkytti hän vapisevalla äänellä, -- ryytimaiden
-takana, minä paimensin vasikoita ... silloin he tulivat ja alkoivat
-teurastaa vasikoita, hakata sapeleilla. Tuli Dunjka,[2] rupesi
-rukoilemaan heitä; he ottivat Dunjkan, laahasivat mukaansa, mutta
-minua...
-
-Uudet huudot keskeyttivät poikaa. Naisia juoksi kylän toisesta
-päästä...
-
--- Onnettomuus! onnettomuus! -- huusivat he: -- opritshnikit! juoskaa,
-tytöt, kätkeytykää ruispeltoon! Dunjkan ja Aljonkan sieppasivat, ja
-Sergevaan löivät kuoliaaksi.
-
-Samalla hetkellä näkyi joukko ratsastajia, noin viisikymmentä miestä,
-sapelit pystyssä. Heidän edellään karahutti mustapartainen, reipas
-nuorukainen punasessa kauhtanassa, ilveksennahkaisessa lakissa, joka
-oli reunustettu kultakankaalla. Hänen satulaansa oli sidottu luuta ja
-koiranpää.
-
--- Goida! Goida! -- huusi hän. Pistäkää karja kuoliaaksi, tappakaa
-talonpojat, ottakaa tytöt kiinni, polttakaa kylä! Minun jälkeeni,
-pojat! Ei ketään saa säästää!
-
-Talonpojat juoksivat, mihin kukin pääsi.
-
--- Isäsemme! Bojari! -- vaikeroivat ne, jotka olivat lähempänä
-ruhtinasta: -- älä hylkää meitä orpoja! Suojele kovaonnisia!
-
-Mutta ruhtinasta ei ollut enään heidän keskessään.
-
--- Missä on bojari? -- kysyi ijäkäs talonpoika, katsellen kaikille
-tahoille. -- Jälkikin on jäähtynyt. Eikä hänen väkeäänkään näy. Ne ovat
-rientäneet tiehensä, nuo urheat! Voi, onnettomuutta ei voi välttää,
-voi, me olemme kuoleman omat!
-
-Reipas nuorukainen punasessa kauhtanassa seisautti hevosensa.
-
--- Hei, sinä ukkorahjus! täällä oli piiritanssit, mihin tyttöset
-karkasivat?
-
-Talonpoika kumarsi ääneti.
-
--- Ripustakaa hän koivuun! -- huudahti mustaparta: -- hän pitää
-vaitiolosta, niin vaijetkoon koivussa!
-
-Muutamat ratsastajat laskeutuivat hevosten selästä ja heittivät
-silmukan talonpojan kaulaan.
-
--- Isäseni, hyväntekijäni! Älkää surmatko vanhusta, päästäkää,
-veikkoseni, älkää surmatko vanhusta!
-
--- Ahaa! Joko kielesi pääsi irralleen, vanha harmaaparta! Mutta
-myöhään, veliseni, toista kertaa et laske leikkiä. Koivuun hänet!
-
-Opritshnikit laahasivat talonpojan koivulle. Tällä hetkellä tuvan takaa
-kuului muutamia laukauksia; kymmenkunta miestä jalkaväkeä syöksähti
-sapelit kourassa murhaajain kimppuun, ja samaan aikaan ruhtinas
-Serebrjanin ratsastajat, kiitäen esiin kylän nurkan takaa, hyökkäsivät
-huutaen opritshnikien päälle. Ruhtinaan väki oli luvultaan puolta
-vähempi, mutta hyökkäys tehtiin niin rajusti ja odottamattomasti, että
-he yhdessä silmänräpäyksessä masensivat opritshnikit. Ruhtinas itse
-miekaniskulla heitti heidän päällikkönsä hevosen selästä, Antamatta
-hänelle aikaa tointua, hyppäsi ruhtinaskin ratsultaan, pani polvensa
-hänen rinnalleen ja tarttui kurkusta kiinni.
-
--- Kuka sinä olet, roisto? -- kysyi ruhtinas.
-
--- Ja ken sinä? -- vastasi opritshnikki kähisten ja säihkyvin silmin.
-
-Ruhtinas ojensi pistoolinsa suun vasten hänen otsaansa.
-
--- Vastaa, kirottu, taikka ammun sinut niinkuin koiran!
-
--- En ole sinun palkollisesi, rosvo, -- vastasi mustaparta mitään
-pelkoa osoittamatta; -- mutta sinut hirtetään, kun olet rohjennut
-kajota tsaarin väkeen!
-
-Pistoolin hana napsahti, mutta pii raksahti, ja mustaparta jäi henkiin.
-
-Ruhtinas katsahti ympärilleen. Muutamia opritshnikoita makasi
-kuolleina, toisia ruhtinaan väki juuri pani köysiin, loput olivat
-päässeet pakoon.
-
--- Sitokaa tämäkin! -- bojari sanoi ja, tarkastellen hänen julmia,
-mutta pelottomia kasvojaan, hän ei voinut olla ihmettelemättä. "Ei sovi
-kieltää, urhea poika! -- ajatteli ruhtinas; -- sääli, että hän on
-rosvo."
-
-Sillävälin lähestyi ruhtinasta hänen ratsupalvelijansa Miheitsh.
-
--- Katso, isäseni, -- hän sanoi, näyttäen kimppua hienoja naruja,
-silmukat päässä: -- millaisia pauloja kulettavat mukanaan. Näköään
-eivät ensi kertaa ole murhaamassa, susi heidät syököön!
-
-Nyt sotilaat taluttivat ruhtinaan luokse kaksi hevosta, joiden selässä
-istui kaksi miestä alakuloisina, satuloihin sidottuna. Toinen heistä
-oli harmaapäinen, kähärätukkanen ja pitkäpartanen vanhus. Hänen
-kumppaninsa mustasilmänen reipas mies, näytti kolmenkymmenvuotiaalta.
-
--- Mitä ihmisiä nämä ovat? -- kysyi ruhtinas. -- minkätähden olette
-sitoneet heidät satuloihin?
-
--- Emme me, bojari, ole heitä satuloihin sitoneet, vaan rosvot.
-Löysimme heidät ryytimaiden takaa, ja vahti oli asetettu heitä
-vartioimaan.
-
--- Niin irroittakaa heidän siteensä ja päästäkää he vapaiksi!
-
-Vapautetut vangit oikasivat jäykistyneitä jäseniänsä, mutta
-kiirehtimättä käyttämään vapauttaan hyväkseen, jäivät he katsomaan,
-miten kävisi voitettujen.
-
--- Kuulkaa, hirtehiset, -- ruhtinas virkkoi vangituille
-opritshnikeille: -- kuinka olette rohjenneet nimittää itseänne tsaarin
-palvelijoiksi. Keitä te mokomat olette?
-
--- Mitä, ovatko silmäsi ummessa, vai mitä? vastasi eräs heistä. Vai
-etkö näe, keitä olemme? Onhan päivän selvää, keitä. Tsaarin väkeä,
-opritshikeitä.
-
--- Kirotut! huudahti Serebrjani; -- jos henki on teille kallis, puhukaa
-totta!
-
--- Mutta sinä näytät taivaasta pudonneen, -- sanoi mustapartanen mies
-ivallisesti hymyillen, -- etkö koskaan ole opritshnikeitä nähnyt?
-Tosiaankin taivaasta pudonnut! Hiisi hänet tiennee, mistä lienee
-loiskahtanut, olet tainnut pöllähtää maan halki!
-
-Rosvojen julkeus saattoi Nikita Romanovitshin raivoon.
-
--- Kuuleppa, poikaseni, -- hän sanoi: -- sinun pelkäämättömyytesi
-miellyttää minua, minä aioin säästää sinua. Mutta jollet heti paikalla
-sano minulle, kuka olet, käsken, niin totta kuin Jumala on pyhä,
-hirttämään sinut. --
-
-Rosvo oikasihen ylpeästi.
-
--- Minä olen Matvei Homjak, -- hän vastasi, -- Grigori Lukjanovitsh
-Skuratov-Bielskin ratsupalvelija; palvelen uskollisesti herraani ja
-tsaaria opritshnikkina. Luuta, joka meillä on satulassa, merkitsee,
-että lakasemme Venäjätä, käväsemme pois kavaltamisen tsaarin maasta;
-mutta koiranpää -- että puremme tsaarin vihollisia. Nyt tiedät, kuka
-olen; sanoppa sinäkin, miten sinua tulee nimittää, kunnioittaa, miltä
-nimeltä muistella, kun pääsi kerran halkaistaan?
-
-Ruhtinas olisi antanut opritshnikille anteeksi hänen julkean puheensa.
-Tämän miehen pelottomuus katsoessaan kuolemaa silmiin miellytti häntä.
-Mutta Matvei Homjak panetteli tsaaria, ja tätä ei voinut sietää Nikita
-Romanovitsh. Hän antoi merkin sotilaille. Tottuneet tottelemaan bojaria
-sekä itse suutuksissaan rosvojen julkeudesta, heittivät he silmukat
-kauloihin ja valmistautuivat toimeeepanemaan rangaistusta, joka äsken
-uhkasi talonpoikaraukkaa.
-
-Silloin nuorempi miehistä, jotka ruhtinas oli käskenyt irroittaa
-satuloista, tuli hänen luokseen.
-
--- Salli, bojari, minun lausua sananen.
-
--- Puhu!
-
--- Sinä, bojari, tänään meille hyvän työn teit, pelastit meidän noiden
-koirien kynsistä, niin me tahdomme sinulle hyvän hyvällä maksaa. Sinä
-et näköään moneen aikaan ole ollut Moskovassa, bojari. Mutta mepä
-tiedämme, mitä siellä tapahtuu. Kuule meitä, bojari. Jollet elämääsi
-vielä ole kyllästynyt, älä käske hirttää noita perkeleitä. Päästä
-heidät, päästä tämäkin piru Homjak. Ei heitä ole sääli, vaan sinua,
-bojari. Mutta jos kerran sattuvat käsiimme, niin, Kristuksen kautta,
-hirtän itse heidät. Surmasilmukkaa eivät vältä, mutta ei sinun tule
-lähettää heitä perkeleen luo, vaan meikäläisten.
-
-Ruhtinas katsoi ihmetellen tuntematonta. Hänen mustat silmänsä
-osoittivat lujuutta ja älyä; tumma parta peitti koko alipuolen kasvoja;
-vahvat, tasaiset hampaat kiilsivät häikäisevän valkoisesti. Hänen
-puvustaan päättäen olisi hänen voinut pitää pienen kaupungin porvarina
-tahi jonakin varakkaana talonpoikana, mutta hän puhui sellaisella
-varmuudella ja näytti niin täydellä todella tahtovan varoittaa bojaria,
-että ruhtinas alkoi tarkemmin katsella hänen kasvoinsa piirteitä.
-Silloin näkyi ruhtinaasta, että niissä ilmaantui tavaton järki ja äly,
-ja katseensa ilmaisee miestä, joka on tottunut käskemään.
-
--- Kuka sinä olet, nuori mies? -- kysyi Serebrjani; ja mintähden
-puolustat ihmisiä, jotka sinut itsesi olivat sitoneet satulaan?
-
--- Niin, bojari, jollei sinua olisi ollut, riippusin minä nyt puussa
-heidän asemastaan. Mutta kuule kuitenkin sanaani: päästä heidät, et
-kadu kun tulet Moskovaan. Sillä, bojari, on nyt toisin kuin ennen, ei
-ole entiset ajat! Jos ne olisi kaikki voinut hirttää, ei minulla olisi
-mitään sitä vastaan. Onpa ilman näitäkin heitä karpeeksi asti Venäjään
-jäämään. Mutta nyt heitä kymmenkunta pääsi pakoon pötkimään, että
-jollei tämä Homjak perkele palaja Moskovaan, eivät ketään muuta syytä
-vaan sinua suorastaan.
-
-Tuntemattoman salaperäiset puheet eivät olisi ruhtinaasen vaikuttaneet,
-ellei hänen vihansa olisi asettunut. Hän mietti että pahantekijäin
-nopea rankaiseminen ei tuottaisi paljo hyötyä, kun sitävastoin voisi
-paljastaa koko rosvolauman, jos jättäisi ne oikeuden käsiin. Tarkasti
-kysyttyään, missä läheisin rikostuomari asuu, käski hän sotilaidensa
-päämiehen tovereineen saattamaan vangit sinne, ja selitti Miheitshin
-kanssa yksin ajavansa eteenpäin.
-
--- Sinun on valta lähettää nämä koirat rikostuomarin luo, -- sanoi
-tuntematon, -- vaan, usko minua, tuomari käskee heti irroittamaan
-heidän kätensä. Parempi olisi sinun itse päästää heidät kaikille
-neljälle taholle. Muuten, tapahtukoon sinun tahtosi, bojari.
-
-Miheitsh kuunteli kaikkea ääneti ja kynsi ainoastaan silloin tällöin
-korvallistaan. Kun tuntematon lopetti, astui vanha ratsupalvelija
-ruhtinaan luokse ja kumarsi vyötäisiin saakka.
-
--- Bojari isäseni, -- sanoi hän, -- saattaa olla niinkin, että tämä
-nuori mies puhuu totta. Luultavaa on, että tuomari päästää nämä rosvot
-vapaiksi. Jos sinä lempeydessäsi armahdit heitä silmukasta, josta
-Jumala ei myöskään ole sinua unohtava, bojari, niin salli meidän
-kuitenkin ennen päästöä, joka tapauksessa, antaa heille jokaiselle
-puolensataa lyöntiä, jotta vast'edes eivät enää murhaisi; susi heidät
-syököön!
-
-Ja pitäen ruhtinaan vaitioloa myönnytyksenä antoi hän viedä vangit
-syrjään, missä rangaistus pantiin toimeen nopeasti ja täsmällisesti,
-huolimatta Homjakin uhkauksista ja raivosta.
-
--- Se oli mukavin keino, -- sanoi Miheitsh, palatessaan tyytyväisen
-näköisenä ruhtinaan luo. Toiselta puolen se tosin oli liian vähän,
-mutta toiselta puolen siitä on heillä oleva muistoa moniksi ajoiksi.
-
-Tuntematon näkyi hyväksyvän Miheitshin onnellisen tuuman. Hän hymyili,
-partaansa silitellen, mutta pian kasvot saivat entisen muotonsa.
-
--- Bojari, -- sanoi hän, -- jos tahdot matkata ainoastaan yhden
-ratsupalvelijan kanssa, niin salli edes minut tovereineni yhtyä sinuun.
-Meillä on yksi tie, ja yhdessä on hauskempi; sitäpaitsi, hetki on
-myöhäinen, jos täytyisi taaskin käsiksi käydä, niin kahdeksan kättä
-läimäyttää enemmän kuin neljä.
-
-Ruhtinaalla ei ollut syytä hylkiä uusia tovereitaan. Hän salli heidät
-matkustaa kanssaan, ja lyhyen levähdyksen jälkeen läksivät kaikki neljä
-matkalle.
-
-
-
-
-II Luku.
-
-Uusia tovereita.
-
-
-Tiellä Miheitsh muutaman kerran koetti tuntemattomilta urkkia, keitä
-olisivat; mutta ne laskivat pilaa tahi luikertelivat käsistä
-kaikenlaisilla verukkeilla.
-
--- Kah, susi heidät syököön! -- sanoi vihdoin Miheitsh itsekseen: --
-minkälaista kansaa! Ihan ovat kuin ankeriaita! Luulet jo saaneesi heitä
-pyrstöstä kiinni, mutta ne luikuvat sormiesi lomitse.
-
-Sillävälin alkoi pimetä; Miheitsh ajoi ruhtinaan rinnalle.
-
--- Bojari, -- sanoi hän, -- teimmeköhän hyvin, ottaessamme nämä nuoret
-miehet mukaamme? Ne ovat aika viekkaita; ei kukaan heistä saa selkoa.
-Ne ovat myöskin hartehikkaita miehiä, eivät Homjakia huonommat.
-Näinköhän eivät ole ilkeitä ihmisiä?
-
--- Olkootpa vaikka ilkeitä, -- vastasi ruhtinas huolettomasti, --
-kaikissa tapauksissa ne auttavat meitä, jos sattuvat meille vastaan
-vielä opritshnikit!
-
--- Hiisi heidät tuntee, auttavatko; isäseni! Korppi ei korpilta silmää
-puhkase; mutta minä kuulin heidän puheskelevan keskenään, piru tiennee
-millä kielellä; en sanaakaan ymmärtänyt, vaikka tuntui kuin olisi ollut
-venättä; ole varoillasi, bojari, varovaista hevosta ei petokaan
-vahingoita.
-
-Pimeys yltyi. Miheitsh kävi äänettömäksi, Bojari vaikeni myös. Kuului
-ainoastaan kavioinkapse ja toisinaan hevosen pärskynä.
-
-Kulettiin metsässä. Toinen tuntemattomista viritti laulun, toinen alkoi
-säestää.
-
-Tämä laulu joka kajahteli yöllä metsän keskessä, kaikkien päivän
-tapahtumain jälestä, teki oudon vaikutuksen ruhtinaasen; hänen mielensä
-kävi murheelliseksi. Hän muisteli muinaisia, muisteli lähtöänsä
-Moskovasta, viisi vuotta sitten, ja hänen mielikuvituksensa oli taas
-äkkiä siinä kirkossa, jossa hän ennen lähtöään kuunteli messua ja jossa
-keskellä juhlallista laulua, keskellä rahvaan hyminää hänet hurmasi
-hellä ja sointuva ääni, jota ei miekkain kalske, eikä litvalaisten
-tykkien jyrinä ollut voinut hälventää.
-
-"Jää hyvästi, ruhtinas!" sanoi hänelle salaa tämä ääni; "minä rukoilen
-edestäsi"... Sillä välin tuntemattomat jatkoivat laulamistaan, mutta
-heidän sanansa eivät vastanneet bojarin ajatuksia. Laulussa puhuttiin
-arojen runsaista rikkauksista, Volga-emosta, kulkurimiehen vapaasta
-elämästä. Äänet milloin yhtyivät, milloin erkanivat, milloin soluivat
-tasaista juoksua, kuin leveä virta, milloin nousivat ja laskeutuivat
-raivoisina aaltoina, ja vihdoin, lennettyään ylös korkealle, liitelivät
-taivaalla, kuin kotkat levitetyin siivin.
-
-Surullista ja iloista oli tyynenä kesäyönä, keskellä äänetöntä metsää,
-kuunnella sujuvata venäläistä laulua. Siinä on sekä tuskaa
-loppumatonta, toivotonta, siinä myöskin voimaa voittamatonta, siinäpä
-kovan kohtalon jälkeä, rautaista sallimusta, yksi kansallisuutemme
-pääominaisuuksia, joka voi selittää paljon, mikä venäläisessä elämässä
-näyttää käsittämättömältä. Ja mitä ei vielä kuulisi laulussa,
-laulettuna keskellä kesäistä yötä ja hiljaista metsää!
-
-Kimakka vihellys keskeytti bojarin ajatukset. Kaksi miestä karkasi
-puiden takaa ja tarttui hänen hevosensa suupieliin: Kaksi muuta kävi
-hänen käsiinsä kiinni. Vastustaminen oli mahdoton.
-
--- Ah, roistot! -- huudahti Miheitsh, jonka tuntemattomat ihmiset
-myöskin olivat ympäröineet; -- Ah, susi heidät syököön! Ovatpahan
-pettäneet meidät, ne kirotut!
-
--- Kuka kulkee? -- kysyi karkea ääni.
-
--- Muorin värttinä! vastasi nuorempi ruhtinaan uusista tovereista.
-
--- Ukon virsussa! virkkoi karhea ääni.
-
--- Mistä Jumala tuopi, maamiehet?
-
--- Älä ravista omenapuuta! Anna hiivan kohota, paremmin käyttää! jatkoi
-ruhtinaan seuralainen.
-
-Kädet, jotka olivat pitäneet ruhtinasta, hellittivät heti, ja hevonen,
-tunnettuaan vapauden, alkoi taas korskua ja astua puiden välitse.
-
--- Näet, bojari, -- virkkoi tuntematon, lähestyen ruhtinasta --
-sanoinhan sinulle, että hauskempi kulkea neljän miehen kuin kaksittain.
-Anna nyt vain saattaa itseäsi myllylle asti, ja siellä erkanemme.
-Myllystä löydät yösijan itsellesi ja hevosille apetta. Sinne on noin
-pari virstaa, ei enempää, mutta siellä onkin jo kohta Moskova.
-
--- Kiitos, veikkoset, palveluksesta! Jos kerran satumme kohtaamaan
-toisemme, en ole unohtava, että velkansa maksaminen on kaunista!
-
--- Ei sinun, bojari, vaan meidän on muistaminen palvelus. Mutta
-tuskinpa me milloinkaan toisiamme tapaamme. Vaan jos Jumala niin
-satuttaisi, niin älä unohda, että Venäjän mies muistaa hyväntyön, ja
-että me aina olemme uskollisia orjiasi.
-
--- Kiitoksia, pojat; mutta nimeänne ette virka?
-
--- Minulla ei ole yksi nimi, -- vastasi nuorempi tuntemattomista. --
-Tällävälin olen Vanjuha Persten, mutta siellä voipi toinenkin nimitys
-minulle löytyä.
-
-Pian he lähestyivät myllyjä. Huolimatta öisestä ajasta pyörä kohisi
-vedessä. Perstenin vihellettyä näyttäytyi mylläri. Hänen kasvojaan ei
-voinut eroittaa pimeyden takia, mutta äänestään päättäen oli hän
-vanhus.
-
--- Ah, sinä hyväntekijäni! sanoi hän Perstenille. -- Enpä odottanut
-sinua tänään, vieläpä matkustavaisten keralla! Miksikä et ajanut heidän
-kanssaan aina Moskovaan saakka? Mutta minulla, veliseni, ei ole
-kauroja, ei heiniä, eikä illallista!
-
-Persten puhui jotakin myllärille ymmärtämättömällä kielellä. Ukko
-vastasi samanlaisilla ymmärtämättömillä sanoilla ja lisäsi puoliääneen:
-
--- Olisinpa iloinenkin veikkoseni, mutta odotan vierasta; sellaista
-vierasta -- Jumala varjelkoon, kuinka kiivas!
-
--- Mutta puoti myllyn takana? sanoi Persten.
-
--- On säkeillä ahdattu täyteen.
-
--- Mutta aitta? Kuuleppas veli, sinun on heti hankittava paikka,
-kauroja hevosille, ja illallista bojarille! Mehän tunnemme toisemme,
-minua et petä!
-
-Mylläri johdatti muristen matkustajat puodille, joka oli noin kymmenen
-askeleen päässä myllystä, ja missä, huolimatta leipä- ja jauhosäkeistä,
-oli tilaa vallan tarpeeksi.
-
-Silläaikaa kun hän läksi pärettä noutamaan, Persten ja hänen toverinsa
-heittivät jäähyvästit bojarille.
-
--- Mutta sanokaa, veikot, -- kysyi Miheitsh, -- mistä etsin teitä, jos
-ruhtinas ehkä, tämänpäiväisen asian johdosta, tarvitseisi todistajia?
-
--- Kysy tuulelta, -- vastasi Persten, mistä se tulee? Kysy aallolta
-vieriävältä, missä sillä on kotinsa. Me olemme kuin terävät nuolet, --
-lennämme jänteestä: mihin nuolenkärki tunkeutuu, siellä on myös sen
-koti! Todistajiksi, -- jatkoi hän naurahtaen, -- me emme hänen
-ruhtinaalliselle armolleen kelpaa. Mutta jos meitä mihin muuhun
-tarvitaan -- tule, ukkoseni myllärin luokse; hän sanoo sinulle, miten
-etsiä Vanjuha Perstenin.
-
--- Katsohan, susi sinut syököön! -- ärähteli itsekseen Miheitsh: --
-millaisia vikuraisia puheita laskettelee!
-
--- Bojari; -- sanoi Persten poistuen, -- tottele minua, älä kehu
-Moskovassa, että tahdoit hirttää Maljuta Skuratovin palvelijan ja
-sitten pehmitit häntä kuin vierasta sikaa.
-
--- Kas kuinka opetti! -- ärähti taas Miheitsh: -- päästä rosvo
-menemään, älä hirtä rosvoa, äläkä vielä kehase, että tahdoit hirttää!
-Olipa konstinsa oppinut, näkyy, että ovat samasta papumaasta! Älä
-huolehdi veli, -- lisäsi hän ääneen, -- meidän ruhtinas ei pelkää
-mitään; hän välittää viis sinun Skurlatovistasi; hän on vastuunalainen
-ainoastaan tsaarille!
-
-Mylläri toi sytytetyn päreen ja pisti sen seinänrakoon. Sitten hän toi
-kaalia, leipää ja haarikan olutta. Hänen piirteissään oli kummallinen
-sekoitus hyvänluontoisuutta ja konnamaisuutta; hivukset ja parta olivat
-kokonaan harmaat, mutta silmät kirkkaanharmaat väriltään; hänen
-kasvoihinsa oli kaikille tahoille syviä ryppyjä uurtunut.
-
-Illastettuaan ja rukoiltuaan Jumalaa, ruhtinas ja Miheitsh ojensiihevat
-säkeille; mylläri toivotti heille hyvää yötä, syvästi kumartaen,
-sammutti päreen ja meni ulos.
-
--- Bojari, -- sanoi Miheitsh, kun olivat jääneet yksikseen: -- suotta
-minusta jäimme tänne. Parempi olisi matkata Moskovaan.
-
--- Jottako häiritä Jumalan ihmisiä keskellä yötä? Kiivetä hevosen
-selästä ja aukaista puomeja joka kadulla?
-
--- Niinpä, isäseni, parempi on aukaista puomeja kuin nukkua pirun
-myllyssä. Senkin kirotut, kun kulettivat meidät juuri myllyyn! Ja vielä
-Johannes Kastajan päivänä! Hyi sinä hiiden pesä!
-
--- No mikä sinua tässä vaivaa, mikä?
-
--- Ei mikään, isäseni! sekä maata on rauhallista, että kaali oli hyvää,
-ja hevosille on runsaasti kauroja sirotettu; mutta se on paha,
-ruhtinas, että isäntä on mylläri!
-
--- Mitä siitä, että hän on mylläri?
-
--- Niin siitäkö, että hän on mylläri? -- sanoi Miheitsh kuumaverisesti.
--- Näinköhän sinä et tiedä, ruhtinas, ettei ole mylläriä, joka ei olisi
-paholaisen kanssa liitossa jo syntymästään saakka? Tahi luuletko sinä
-että hän ilman paholaista osaisi tehdä myllyn toetta? On hänessä pirua
-kaksi! Susi hänet syököön!
-
--- Olen minä sitä kuullut -- sanoi ruhtinas, -- vähänkös sitä ihmiset
-puhuvat. Mutta nyt aika valita; ota vastaan minkä Jumala lähetti.
-
-Miheitsh oli hetken vaiti; sitten hän haukotti, oli vielä vähän aikaa
-ääneti ja kysyi jo unisella äänellä:
-
--- Mutta mitä sinä arvelet, bojari, mikä mies tämä Matvei Homjak on,
-jonka sinä heitit hevosen selästä maahan?
-
--- Arvelen, että hän on rosvo.
-
--- Samoin minäkin luulen. Mutta mitä arvelet, bojari, mikähän mies tämä
-Vanjuha Persten on?
-
--- Luulen, että hän myöskin on rosvo.
-
--- Niinpä minäkin luulen. Ainoastaan tämä rosvo on hiukkasta puhtaampi
-tuota rosvoa. Mutta miten sinusta näyttää, bojari, kumpiko rosvo on
-sinusta vähän puhtaampi, Homjak tahi Persten?
-
-Ja vastausta odottamatta Miheitsh alkoi kuorsata. Pian nukkui myöskin
-ruhtinas.
-
-
-
-
-III Luku.
-
-Loitsiminen.
-
-
-Kuu kohosi taivaalle; tähdet kirkkaasti kiiluivat, puoleksi hajonnut
-mylly ja kohiseva pyörä loistivat hopeankarvaisessa valossa.
-
-Äkkiä kuului kavionkapsetia, ja pian käskevä ääni huusi aivan myllyn
-luona:
-
--- Hei, noita!
-
-Näytti siltä, ettei uusi tulija ollut tottunut odottamaan, sillä kun ei
-vastausta kuulunut, huusi hän vielä kovemmin:
-
--- Hei, noita: Tule ulos, tahi lyön sinut mäsäksi! Myllärin ääni
-kuului.
-
--- Hiljaa, ruhtinas, hiljaa, isäseni! nyt emme ole yksin: matkustajia
-on pysähtynyt luokseni, isäni, annahan vaan, että suljen lippaani!
-
--- Kyllä minä sinun lippaasi suljen, pirun hiilikoukku! -- kiljasi se,
-jota mylläri nimitti ruhtinaaksi. Näinkö et tiennyt minun tulevan
-tänään! Kuinka rohkenit ottaa vastaan matkustavia? Pois ne täältä!
-
--- Isäseni, älä huuda, Jumalan tähden älä huuda, kaikki turmelet! Minä
-sinulle jo sanoin -- asia pelkää melua, mutta matkustavaisten
-karkoittaminen ei ole minun vallassani. Eivätkä ne meitä häiritse: ne
-nukkuvat nyt ellet sinä, veikkoseni, heitä herätä!
-
--- No, hyvä, ukko, ainoastaan huomaa: jos sinä minun petät, olisi
-parempi, ettet olisi maailmaan syntynyt. Ei ole vielä aprikoittu eikä
-ajateltu sellaista rangaistusta, jonka minä sinulle keksin!
-
--- Isäseni, ole laupias! mitä minun ukkopahan on tekeminen? Mitä näen,
-sen myöskin sanon; mitä jälestä tapahtuu, se on yksistään Jumalan
-vallassa. Mutta jos sinun ruhtinaallinen armosi aikoo minua rangaista,
-silloin on parasta, etten asiaa ensinkään pane alkuun.
-
--- No, no, ukko, älä pelkää, minä laskin leikkiä.
-
-Tulija sitoi hevosensa puuhun. Hän oli korkeavartaloinen ja näytti
-vielä nuorelta. Kuutamo välkähteli hänen takkinsa napeilla. Kultasia
-tupsuja ja nauhoja liehui hänen olkapäillään.
-
--- Mitenkä, ruhtinas, -- sanoi mylläri, -- oletko oppinut sanat?
-
--- Sekä sanat olen oppinut, että pääskysen sydäntä kannan kaulassani.
-
--- Mitä, bojari, eikö tämäkään auta?
-
--- Ei, vastasi ruhtinas suuttuneena, -- ei mikään auta! Taannoin näin
-hänet puutarhassa: Tuskin oli hän minut tuntenut, kun vaaleni, kääntyi
-ja riensi huoneesen.
-
--- Älä suutu, bojari, älä halkase syytöntä päätä, vaan anna lausua
-sinulle sana.
-
--- Puhu, ukko!
-
--- Kuule, bojari, ainoastaan pelkään puhua...
-
--- Puhu! huusi ruhtinas ja polki jalkaansa.
-
--- Kuule, isäseni, ei hän vain rakastane ketään toista?
-
--- Toista? Ketään toista? miestänsä? ukkoa?
-
--- Mutta jos ... -- jatkoi mylläri änkyttäen: -- jollei hän rakastaisi
-miestänsä?
-
--- Ah, sinä metsänpeikko! -- huudahti ruhtinas: -- kuinka tämä on sinun
-päähäsi pälkähtänyt? Jospahan vaan voisin ketään epäillä, niin
-molemmilla omilla käsilläni repäisisin sydämen häneltä!
-
-Mylläri astui pelossaan taappäin.
-
--- Noita, -- jatkoi ruhtinas, ääntänsä hiljentäen, -- auta minua!
-Rakkaus, se kyykäärme, on minut masentanut! Mitä en jo ole tehnyt!
-Kokonaisia öitä olen jo rukoillut pyhäin kuvien edessä. En
-rukoilemisesta saanut rauhaa. Heitin rukoilemisen, aloin nelistää
-karahuttaa pitkin maita mantereita aamusta yöhön asti; yhdenkin oivan
-ratsun siten surmasin, mutta rauhaa en ratsastuksesta saanut; aloin
-kuljeksia öisin, join kauhottain väkevätä viiniä, -- tuskaani en voinut
-juomisella haihduttaa, en löytänyt rauhaa päihtymisestä! Nyt heitin
-kaikki hiiteen ja rupesin opritshnikiksi. Aloin istuskella tsaarin
-pöydässä yhdessä pyövelien kanssa, -- semmoisten kuin Grjasnoin ja
-Basmanovin kanssa! Itse olin heitä hurjempi rikoksia tekemään, hävitin
-kyliä ja kauppaloita, ryöstin vaimoja ja tyttöjä, mutta en verellä
-sammuttanut polttavaa tuskaani! Minua pelkäävät sekä maalaiset että
-opritshnikit. Tsaari minua lempii uljuuteni tähden, oikeauskoinen kansa
-kiroo. Ruhtinas Vjasemskin nimi kävi yhtä hirvittäväksi, kuin Maljuta
-Skuratovin nimi! Kas, mihin rakkaus minut on vienyt: sieluni olen
-saattanut kadotukseen! Mutta mitä minä siitä välitän! Sisimmässä
-helvetissä ei muutu pahemmaksi nykyistä oloani. No, ukko, mitä katselet
-minua silmiin? Luuletko, kentiesi, että olen tullut hulluksi? Ei ole
-tullut hulluksi Afanasi Ivanovitsh; vahva hänellä on pää, vahva hänen
-ruumiinsa! Siksipä onkin kauhea vaivani, ettei se voi tehdä minusta
-loppua!
-
-Mylläri kuunteli ruhtinasta ja pelkäsi. Hän pelkäsi hänen rajua
-luonnettaan, oli peloissaan hengestään.
-
--- Mitä vaikenet, ukko? Eikö sinulla ole rakkausjuomaa, tahi eikö
-minkäänlaista juurta, jolla hänet lumota? Sano, ilmaise, mitä
-noitaruohoja on olemassa? Puhuhan, noita!
-
--- Isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, mitä sinulle sanoisin? On
-ruohoja kaikenlaisia. On koljuka-ruoho, -- kootaan Pietarin paastona.
-Sillä kun nuolesi sivelet, sivutse et ammu. On tirlitsh-ruoho, kasvaa
-Lisavuorella Kievin luona. Jolla se on muassa, häneen ei tsaarin viha
-käänny kuuna päivänä. Vielä on kuismaheinä; leikkaa sen juuresta risti
-ja ripusta kaulaasi -- kaikki pelkäävät sinua kuin tulta.
-
-Vjasemski naurahti katkerasti.
-
--- Minua jo muutenkin pelätään, -- sanoi hän: -- en tarvitse
-kuismojasi. Mainitse muita ruohoja.
-
--- Vielä on Aadaminpää, -- kasvaa soiden varsilla: helpoittaa
-synnytystä ja tuottaa lahjoja. On suosinikko: jos tahdot mennä
-karhunpyyntiin, juo sinikkokeitettä, eikä mikään karhu sinuun koske. On
-raparperi-ruoho: kun alat sitä kiskoa maasta, se voihkaa ja ärjyy
-ikäänkuin ihminen, mutta pidä mukanasi, et milloinkaan veteen huku.
-
--- Eikö enään ole muita?
-
--- Miksikä ei olisi, isäseni; on vielä kuolemankoura eli sananjalka;
-jonka onnistuu poimia sen kukka, saa haltuunsa kakki aarteet. On
-Maariankämmenkukka: joka tietää, miten siihen on kosketettava, se
-huonoimmalla hevosluuskalla saa paraimmasta juoksijasta voiton.
-
--- Mutta etkö tunne sellaista ruohoa, joka saisi nuorikon rakastumaan
-vastenmieliseen?
-
-Mylläri hämmästyi.
-
--- En tunne, isäseni, älä vihastu, veikkoseni, Jumala näkee -- en
-tunne!
-
--- Mutta sellaista, joka rakkauden sammuttaisi, -- etkö tunne?
-
--- Sellaistakaan en tunne, isäseni, mutta on olemassa murtaja-ruoho:
-sillä kun koskettaa lukkoon tahi rautaiseen oveen, lentävät ne
-kappaleiksi.
-
--- Mene hiiteen ruohoinesi! -- sanoi äreästi Vjasemski, kiinnittäen
-tuikean silmäyksensä mylläriin.
-
-Mylläri loi silmänsä maahan ja vaikeni.
-
--- Ukko! -- huudahti äkkiä Vjasemski, tarttuen hänen kaulukseensa: --
-anna minulle se! Kuuletko? Anna se? metsän peikko! Anna heti paikalla!
-Ja hän pudisti mylläriä kauluksesta molemmin käsin.
-
-Mylläri luuli viimeisen hetkensä tulleeksi. Äkkiä Vjasemski hellitti
-ukon ja heittäytyi hänen jalkainsa juureen.
-
--- Armahda minua! nyyhkytti hän: -- auta minua! Minä annan sinulle
-lahjoja, te'en sinut rikkaaksi, rupean orjaksesi! Armahda minua, ukko!
-
-Mylläri vielä enemmän säikähtyi.
-
--- Ruhtinas, bojari! Mikä sinun on? Muistahan toki! Minähän se olen,
-Taavetti, mylläri. Tulehan järkeesi, ruhtinas!
-
--- En nouse, ennenkuin minua autat!
-
--- Ruhtinas, ruhtinas! virkkoi vapisevalla äänellä mylläri --: aika on
-ryhtyä toimeen. Aika kuluu, nouse! Nyt on pimeä: en nähnyt sinua, en
-tiedä missä olet! Kiireesti, kiireesti toimeen!
-
-Ruhtinas nousi.
-
--- Alota, -- hän sanoi: -- olen valmis.
-
-Molemmat vaikenivat. Kaikki oli hiljaista. Ainoastaan ratas, kuun
-valaisemana, jatkoi kolisten pyörimistään. Jossakin kaukaisella suolla
-valitteli nurmi-kärsittäjä. Huuhkain huuteli aika-ajoin sakeassa
-metsässä.
-
-Ukko ja ruhtinas lähestyivät myllyä.
-
--- Katso, ruhtinas, pyörän alle, kun minä rupean loitsimaan.
-
-Ukko heittäytyi maahan pitkäkseen, ja vielä läähättäen pelosta, alkoi
-höpistä jonkinlaisia sanoja. Ruhtinas katseli pyörän alle. Kului
-muutama hetki.
-
--- Mitä näet, ruhtinas?
-
--- Näen ikäänkuin helmiä karisisi, juurikuin kultarahoja kiilteleisi.
-
--- Tulet rikkaaksi, ruhtinas, tulet rikkaimmaksi Venäjänmaassa!
-
-Vjasemski huokaili.
-
--- Katso vielä, ruhtinas, mitä näet?
-
--- Näen niinkuin kalvat kalskahtelisivat toisiansa vasten, mutta niiden
-kesken ikäänkuin kultasia rinnanruhoja.
-
--- Sinulla on oleva menestys sotatoimessa, bojari, onni tsaarin
-palveluksessa! Vaan katso, katso vielä, sano mitä näet!
-
--- Nyt kävi tummaksi, vesi muuttui mutaiseksi. Mutta kas, vesi alkoi
-punertua, kas, kävi heleänpunaiseksi, juurikuin veri. Mitä se
-merkitsee?
-
-Mylläri oli ääneti.
-
--- Mitä se merkitsee, ukko?
-
--- Tarpeeksi, ruhtinas. Pitkä katseleminen ei kelpaa; lähdetään!
-
--- Kas, virui purppuranpunasia lankoja, juurikuin veriset suonet. Kas,
-ikäänkuin pihdit avautuisivat ja sulkeutuisivat; kas...
-
--- Lähdetään, ruhtinas, lähdetään, on jo kylliksi sinulle!
-
--- Seis, -- sanoi Vjasemski, lykäten myllärin luotaan: -- on juurikuin
-hampainen saha kävisi edestakasin; mutta sen alta ikäänkuin verta
-tirskuisi!
-
-Mylläri tahtoi vetää ruhtinasta pois.
-
--- Seis, ukko, minun on paha olla, tekee jäsenissäni kipeätä... Voi
-kipeätä!
-
-Ruhtinas itse hypähti syrjään. Hän näytti käsittäneen näkynsä.
-
-Kauan kumpikin vaikeni. Vihdoin Vjasemski virkkoi:
-
--- Tahdon tietää, rakastaako hän toista?
-
--- Mutta onko sinulla, bojari, jotakin pientä esinettä häneltä?
-
--- Kas, minkä löysin portin luota!
-
-Ruhtinas näytti sinistä nauhaa.
-
--- Heitä pyörän alle!
-
-Ruhtinas heitti.
-
-Mylläri veti povestaan savisen taskumatin.
-
--- Ota siemaus! -- hän sanoi, ojentaen pulloa ruhtinaalle.
-
-Ruhtinas otti kulauksen. Hänen päänsä alkoi käydä pyörälle, silmiä
-rupesi hämärtämään.
-
--- Katsele nyt, mitä näet?
-
--- Hänet, hänet!
-
--- Yksinäänkö?
-
--- En, en yksinään! Heitä on kaksi: hänen kanssaan on vaaleanverinen
-nuorukainen karmosiininpunaisessa kauhtanassa, hänen kasvojansa vain ei
-voi nähdä...
-
-Seis! Kas, he lähestyvät toisiaan ... yhä likemmäksi, likemmäksi...
-Kirous! he suutelevat toisiaan! Kirous ja kuolema! Ole kirottu, sinä
-noita, ole kirottu, kirottu!
-
-Ruhtinas heitti myllärille kourallisen rahoja, tempasi puusta irti
-ratsunsa suitset, hyppäsi satulaan ja hevosenkenkäin kalke alkoi kuulua
-metsästä. Sitten kavioinkapse hälveni etäisyydessä, ja ainoastaan pyörä
-yön hiljaisuudessa jatkoi kohisten käyntiään.
-
-
-
-
-IV Luku.
-
-Drushina Andrejevitsh ja hänen vaimonsa.
-
-
-Jos lukija voisi siirtyä noin kolmesataa vuotta ajassa taaksepäin, ja
-korkeasta kellontornista katsella silloista Moskovata, vähän hän
-löytäisi siinä yhtäläisyyttä nykyisen kanssa. Moskovanjoen, Jausan ja
-Nieglinnajan rannoilla oli suuri joukko puutaloja, joiden lauta- tahi
-olkikatot suurimmaksi osaksi olivat ajasta mustuneet. Keskellä näitä
-tummia kattoja loistivat häikäisevän valkeina ja punasina Kremlin,
-Kiinalaiskaupungin ja muiden, kahden viimeisen vuosisadan kuluessa
-kohonneiden linnoitusten muurit. Paljous kirkkoja ja kellokastareita
-kohotti kullattuja päitänsä taivasta kohti. Isojen, viheriäin ja
-keltasten pilkkujen kaltaisina siinsi talojen välistä tiheitä lehtoja
-ja viljavainioita. Moskovanjoen poikki johti notkuvia lauttasiltoja,
-jotka kovasti vapisivat ja peittyivät vedellä, kun niitä myöten kulki
-kuormia tahi ratsastajoita. Jausassa ja Nieglinnajassa pyöri
-kymmenkunta myllynratasta, toinen toisensa vieressä. Nämä lehdot,
-vainiot ja myllyt ihan keskellä kaupunkia, tekivät silloisen Moskovan
-hyvin viehättävän näköiseksi. Erittäin hupaista oli katsella
-luostareita, jotka valkeine ulkomuurineen ja monine kirjavine tahi
-kullattuine kupukattoineen näyttivät erityisiltä kaupungeilta.
-
-Kaiken tämän kirkkojen, talojen ja luostarien sekasotkun ylitse
-kohosivat ylpeästi Kremlin kirkot ja hiljakkoin valmistunut Suojelevan
-Jumalanäidin temppeli, jonka Iivana oli perustanut muutama vuosi sitten
-Kasanin valloituksen muistoksi, ja jonka me nykyään tunnemme Vasili
-Autuaan nimellä. Suuri oli Moskovalaisten ilo, kun vihdoinkin telineet,
-jotka olivat sulkeneet tämän kirkon, putosivat, ja se esiintyi kaikessa
-eriskummaisessa loistossaan, kiiltäen kullasta ja väreistä, ja
-kummastuttaen silmää koristustensa moninaisuudella. Pitkään aikaan
-kansa ei herennyt ihmettelemästä taitavata arkkitehtiä, kiittämästä
-Jumalaa ja ylistämästä tsaaria, joka oli lahjoittanut oikeauskoisille
-siihen saakka ei vielä nähdyn katseltavan. Kauniita olivat muutkin
-Moskovan kirkot. Moskovalaiset eivät säästäneet rupliaan eivätkä
-vaivojaan koristaakseen Herran huoneita. Kaikkialla oli nähtävänä
-kalleita värejä, kultausta ja isoja, ihmisenkokoisia ulkopuolisia
-pyhäinkuvia. Oikeauskoiset rakastivat kauniita Jumalanhuoneita, mutta
-välittivät sitävastoin vähän omien talojensa ulkoasusta; heidän
-asuntonsa olivat melkein kaikki rakennetut lujiksi ja yksinkertaisiksi,
-honkasista tahi tammisista palkeista, eivät edes vuoratut laudoilla,
-vanhan venäläisen sananlaskun mukaan: tupa ei kolkista korea, vaan on
-kaunis kaakkusista.
-
-Yksin Drushina Andrejevitsh Morosovin talo Moskovanjoen rannalla erosi
-toisista erinomaisen kauneutensa puolesta. Tammiset palkit olivat
-valikoituja, pyöreitä ja tasasia. Kaikki nurkat tarkoin tasatut; talo
-kohosi kolmenkerroksiseksi. Suojuskattoa pyöreitten portaiden yli
-kannattivat paksut pylväät, ja sitä somistivat hienot veistokset.
-Ikkunaluukut olivat taitehikkaasti kirjaillut kukilla ja linnuilla,
-ikkunat eivät päästäneet Jumalan päivää himmeiden häränrakkojen
-lävitse, kuten useimmissa Moskovan taloissa, vaan puhtaan,
-läpikuultavan kissankullan lävitse. Laajalla pihalla olivat
-palvelusväen huoneet, aitat, kuivinhuoneet, kyyhkyslakka ja bojarin
-kesällä käyttämä makuuhuone. Taloon yhtyi, toiselta puolen kivinen
-huonekappeli, toiselta laajalti ulottuva puutarha, tammisen pisteaidan
-ympäröimänä, jonka takaa kohosi kauniita kiikkuja, nekin veistoksilla
-ja maalauksilla koristettuja. Sanalla sanottu, talo oli kerrassaan
-komeasti rakennettu. Mutta olipahan mieskin, ketä varten rakentaa!
-
-Bojari Drushina Andrejevitsh, ruumiiltaan tukeva, lujaluontoinen, oli
-hiljan, huolimatta korkeasta ijästään, nainut Moskovan etevimmän
-kaunottaren. Kaikki kummastelivat, kun hänelle meni vaimoksi
-kaksikymmenvuotias Jelena Dmitrijevna, Kasaanin edustalla kaatuneen
-rajamaaherra Pleshtsejev-Otshinin tytär. Sellaista sulhoa eivät
-hänelle olisi säästäneet Moskovan naittajanaiset. Mutta Jelena oli
-naima-ijässä, isätön ja äiditön, ja kun tsaarin uusien lemmikkien
-seassa vallitsi niin jumalattomat tavat, oli tytön kauneus hänelle
-useammin onnettomuudeksi kuin iloksi.
-
-Morosov, naituaan Jelenan, tuli hänen suojelijakseen, ja kaikki
-Moskovassa tiesivät, ettei ollut hyvä loukata sitä, jonka oli ottanut
-turviinsa bojari Drushina Andrejevitsh.
-
-Moni tsaarin lemmikki oli ennen Jelenan naimista koettanut häntä
-suosittaa; mutta ei kukaan niin kovasti koettanut kuin ruhtinas Afanasi
-Ivanovitsh Vjasemski. Kalliita lahjojakin hänelle lähetteli, ja
-kirkoissa asettui aina häntä vastapäätä, ja tulisella ratsulla lennätti
-portin ohitse, ja nyrkkitaisteluun meni yksin vaikka vasten seinää. Ei
-ollut onnea Afanasi Ivanovitshilla. Naittajanaiset kantoivat hänelle
-takasin hänen lahjansa, ja kohdatessaan hänet, Jelena kääntyi
-toisaannepäin. Senkötakia hän kääntyi pois, ettei Afanasi Ivanovitsh
-häntä miellyttänyt, vai oliko immen sydämessä lempi toiseen syttynyt;
-vaikka kuinkakin ruhtinas Vjasemski ponnisteli, yhä vaan hän sai
-rukkaset. Lopulta äkäymystyi Afanasi Ivanovitsh, meni ja heittäytyi
-tsaari Iivana Vasiljevitshin jalkojen juureen, valittaen hänelle
-onnettomuuttaan. Tsaari lupasi itse lähettää naittajanaisia Jelena
-Dmitrijevnan luo. Saatuaan tästä tiedon, Jelena vuodatti katkeria
-kyyneleitä. Hän meni imettäjänsä kanssa kirkkoon, asettui polvilleen
-Jumalan Äidin eteen, itkee ja rukoilee kumarruksissaan.
-
-Kirkossa ei ollut kansaa; mutta kun Jelena nousi ja katsahti
-taakseen, niin hänen takanaan seisoi bojari Morosov viheriäisessä
-samettikauhtanassaan, avonaisessa knltakankaisessa takissa.
-
--- Mitä itket, Jelena Dmitrijevna? -- kysyi Morosov.
-
-Tunnettuaan bojarin Jelena kävi iloiseksi.
-
-Bojari oli ennen elänyt ystävyydessä hänen vanhempainsa kanssa, nytkin
-hän kävi häntä tervehtimässä ja rakasti kuin omaa lastaan. Jelena häntä
-kunnioitti kuin isäänsä ja uskoi hänelle kaikki ajatuksensa; yhtä ei
-vain uskonut, yhden vain salasi bojarilta, salasi itselleen suruksi,
-hänelle turmioksi.
-
-Nytkään, Morosovin kysyttyä, hän ei ilmaissut hänelle tuota salaamaansa
-ajatusta, vaan virkkoi ainoastaan, että sitähän minä itken, että
-tsaarin naittajanaiset tulevat luokseni, pakoittavat minua menemään
-Vjasemskille.
-
--- Jelena Dmitrijevna, -- bojari sanoi: -- kyllä, oikeinko totta, ettei
-Vjasemski ole sinulle rakas! Mieti tarkoin. Tiedän, tähän asti ei
-hänellä ole ollut sijaa sydämessäsi! Eikähän sinulla, minä luulen, ole
-vielä ketään mielessäsi, ja siihen aikaan asti on immen sydän kuin
-vaha; suvaitsee, rakastuu!
-
--- En koskaan, -- Jelena vastasi, -- en koskaan rakastu häneen. Ennen
-astun alas hautaan!
-
-Bojari katseli häntä sääliväisesti.
-
--- Jelena Dmitrijevna, -- hän sanoi, oltuaan hetken ääneti, -- on keino
-pelastaa sinut. Kuuntele. Minä olen vanha ja harmaapäinen, mutta
-rakastan sinua kuin omaa tytärtäni. Mietippä, Jelena, suostuisitko sinä
-tulemaan vaimoksi minulle, ukolle.
-
--- Suostun! huudahti iloisesti Jelena ja heittäytyi Morosovin
-jalkoihin.
-
-Bojaria liikutti tuo odottamaton sana, hän iloitsi Jelenan riemusta; ei
-arvannut vanhus, että se oli hukkuvan riemastusta, joka tarttuu
-oljenkorteen.
-
-Hellästi nosti hän Jelenan pystyyn ja suuteli häntä otsalle.
-
--- Lapsukaiseni, -- hän sanoi, -- lupaa tässä ristin kautta, ettet
-milloinkaan saata häpeätä harmaan pääni päälle! Vanno tässä, Vapahtajan
-edessä!
-
--- Vannon, vannon! -- sanoi Jelena kuiskaten.
-
-Bojari käski kutsua papin, ja pian oli kihlausjuhlallisuus toimitettu;
-kun tsaarin naittajanaiset saapuivat Jelenan tykö, oli hän jo Drushina
-Andrejevitsh Morosovin morsian.
-
-Jelena ei ollut rakkaudesta ruvennut Morosoville puolisoksi, mutta hän
-oli suudellut ristiä, vannonut ollakseen hänelle uskollinen, ja oli
-lujasti päättänyt pitää sanansa, eikä rikkoa herraansa vastaan, ei
-sanoilla eikä ajatuksilla.
-
-Ja minkätähden hän ei rakastaisi Drushina Andrejevitshiä? Bojari tosin
-ei ollut nuori; mutta Jumala oli siunannut hänet sekä terveydellä että
-vankalla ruumiilla, sotaisella kunnialla, lujalla tahdolla, kylillä ja
-laajoilla tiluksilla Moskovanjoen toisella puolen, aitoilla, täynnä
-kultaa, kultakangasta ja kalliita turkiksia. Ainoastaan yhdellä Herra
-ei ollut siunannut Drushina Andrejevitshiä: ei ollut siunannut häntä
-tsaarin armolla. Kun Iivana Vasiljevitsh oli saanut tietää, että hänen
-naittajanaisensa olivat myöhästyneet, suuttui hän kovasti Morosoviin ja
-päätti rangaista bojaria: käski kutsua hänet pöytäänsä ja asetti hänet
-ei ainoastaan alemmaksi Vjasemskia, vaan myös alemmaksi Godunovia,
-Boris Fjodorovitshia, joka silloin vielä ei ollut ylennyt arvoon eikä
-ollut korkeata säätyä.
-
-Ei kärsinyt bojari sellaista häväistystä -- nousi pöydästä: ei sovi
-Morosowin olla Godunovia alempana! Silloin tsaari suuttui ankarasti ja
-käski Morosowin pyytämään Boris Fjodorovitshiltä anteeksi. Bojari meni
-Godunovilta anteeksi pyytämään, mutta solvasi häntä katkerasti ja
-nimitti häntä koiraksi.
-
-Ja saatuaan tästä tiedon tsaari syttyi tuliseen raivoon, käski
-Morosowin menemään pois silmäinsä edestä ja antamaan harmaat hiuksensa
-kasvaa, kunnes hänet sallittaisiin näyttäytyä. Ja bojari poistui
-hovista; ja nyt hän käy huonossa puvussa, parta sukimatta, harmaat
-hivukset riippuvat ylpeällä otsalla. Surullista on bojarin, kun ei
-enään saa nähdä hallitsijansa silmiä, mutta hän ei ollut sukuaan
-häväissyt, ei istunut alemmaksi Godunovia.
-
-Morosowin talo oli kuin täysi malja. Palkolliset pelkäsivät ja
-rakastivat bojaria. Jokainen, joka tuli hänen luoksensa otettiin
-sydämellisesti vastaan. Sekä hänen omaisensa että vieraat kiittivät
-hänen hyväntahtoisuuttaan; kaikille hän lahjoitti sekä ystävällisiä
-tervetuliaissanoja että kalliita vaatteuksia, sekä viisaita neuvoja.
-Mutta ketäkään hän ei niin hellästi kohdellut, kellekään ei niin
-runsaita lahjoja jaellut, kuin nuorelle vaimolleen, Jelena
-Dmitrijevnalle. Ja vaimo vastasi hellyyteen hellyydellä, ja joka aamu
-ja joka ilta oli hän kauan polvillaan rukoushuoneessaan ja hartaasti
-rukoili puolisonsa menestykseksi.
-
-Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että kesken Drushina Andrejevitshin
-rakkaita puheita, kesken palavata rukousta pyhäinkuvain edessä, äkisti
-ilmestyi hänen mielikuvitukseensa nuori sankari, joka miekka pystyssä
-kiiti ratsun selässä, ja hänen edellänsä epäjärjestyksessä pakenevia
-litvalaisia rykmenttejä?
-
-Syyllinenkö oli Jelena Dmitrijevna, että tämän sankarin kuva seurasi
-häntä kaikkialla, kotona ja kirkossa, päivällä ja yöllä, ja nuhdellen
-sanoi hänelle: "Jelena! Sinä et pitänyt sanaasi, sinä et odottanut
-minun palaustani, sinä petit minut!..."
-
-24 p. kesäkuuta 1565, Johannes Kastajan päivänä, kaikki Moskovan
-kirkonkellot heiluivat ihan aamusta asti ja soivat yhtämittaa. Kaikki
-kirkot olivat täynnä. Jumalanpalveluksen loputtua kansa hajosi
-kaduille. Nuoret ja vanhat, köyhät ja rikkaat -- kantoivat kotiinsa
-viheriäisiä oksia, kukkia, koivahaisia, nauhoilla koristettuina. Kaikki
-oli kirjavata, eloisaa ja iloista. Kuitenkin, puolenpäivän aikana kadut
-alkoivat käydä tyhjiksi. Vähitellen kansa rupesi hajaantumaan, ja pian
-Moskovassa olisi ollut mahdoton tavata yhtäkään ihmistä. Hallitsi
-kuolon hiljaisuus. Oikeauskoiset lepäsivät kesäisissä makuuhuoneissaan,
-eikä ollut ketään, joka olisi vihoittanut Jumalaa, käyskennellen
-kaduilla, sillä Jumala on käskenyt ihmistä ja joka luontokappaletta
-lepäämään puolenpäivän aikaan; mutta syntiä on tehdä Jumalan tahtoa
-vastaan, ellei välttämätön tarve siihen pakota.
-
-Ja niin kaikki nukkuivat; Moskova näytti autiolta kaupungilta.
-Ainoastaan Baltshugasta, äsken rakennetusta juomapaikasta eli
-ravintolasta, kuului huutoa, toraa ja laulua. Huolimatta puolesta
-päivästä piti siellä kekkereitä sotilaita, melkein kaikki nuoria,
-kalleissa puvuissa. He olivat asettuneet huoneisin, pihalle ja kadulle.
-Kaikki olivat juovuksissa; toinen, maaten paljaan maan päällä, kaasi
-vaatteilleen pikarillisen viiniä; toinen koetti käheällä äänellä
-säestää tovereitaan, mutta sai kulkustaan ainoastaan sekavia,
-ymmärtämättömiä ääniä. Satuloittuja hevosia seisoi portilla. Joka
-satulaan oli sidottu luuta ja koiranpää.
-
-Silloin kaksi ratsastajaa ilmestyi kadulle. Toinen heistä, jolla oli
-karmosiininpunanen, kultatupsunen kauhtana ja valkea, kultakankainen
-lakki, jonka alta tuuheat, vaaleat kähärät valuivat, kääntyi toisen
-ratsastajan puoleen:
-
--- Miheitsh, -- hän sanoi, -- näetkö näitä juopuneita miehiä?
-
--- Näen, bojari, susi heidät syököön! Kas kuinka juomareilla pää on
-tullut kuumaksi.
-
--- Mutta näetkös, mitä hevosilla on satuloissa?
-
--- Näen: luutia ja koirankuonoja, kuten silläkin rosvolla. Kenties
-tosiaan ovatkin tsaarin väkeä, koska Moskovassa huvitteleivat! Kylläpä
-me työn teimme, bojari, keitimme itsellemme hyvän hutun!
-
-Serebrjani rypisti kulmakarvojaan.
-
--- Mene, kysy heiltä, missä asuu bojari Morosow?
-
--- Hei, hyvät ihmiset, kunnioitetut herrat! -- huudahti Miheitsh, ajaen
-joukon luo: -- missä asuu bojari Drushina Andrejevitsh Morosov?
-
--- Mitä varten tiedustelet, missä se koira asuu?
-
--- Minun bojarillani, ruhtinas Serebrjanilla, on kirje Morosoville,
-voivoda[3] ruhtinas Pronskilta, suuresta sotajoukosta.
-
--- Anna tänne kirje!
-
--- Mitä sinä, mitä sinä, susi sinut syö ... mitä sinä? Oletko
-järjessäsi? Kuinka antaisin sinulle ruhtinaan kirjeen?
-
--- Tuo tänne kirje, vanha pöllö, anna se! Katsotaanpas, näinköhän ei
-Morosow vaan mieti kavaluutta, näinköhän ei vain tahdo tappaa
-hallitsijaa?
-
--- Ah, sinä roisto! -- huusi Miheitsh, unohtaen varovaisuuden, jolla
-oli alkamaisillaan puhua: -- minun herraniko olisi tekemisissä
-kavaltajain kanssa!
-
--- Vai sinä vielä soitat suutasi siinä! Alas hänet hevosen selästä,
-pojat, ja ruoskaa selkään!
-
-Silloin Serebrjani itse laukkasi opritshnikkien luo.
-
--- Takasin! -- huudahti hän niin hirvittävästi, että he pakosta
-pysähtyivät.
-
--- Jos joku teistä, -- jatkoi ruhtinas, -- vaikkapa sormellaan tähän
-mieheen koskee, halkasen minä häneltä pään, ja jälelle jääneet saavat
-vastata hallitsijalle.
-
-Opritshnikit hämmästyivät, mutta uusia tovereita saapui läheisiltä
-kaduilta, ja ympäröivät ruhtinaan. Hävyttömiä sanoja heitettiin
-joukosta, moni vetäsi sapelin tupesta, eikä Nikita Romanovitshin olisi
-käynyt hyvin, ellei silloin läheltä olisi kuulunut ääni, joka lauloi
-psalmia, ja joka pysäytti opritshnikit ikäänkuin taikavoimalla. Kaikki
-katsahtivat sivulle, mistä ääni kajahti. Kadulla tuli noin
-neljänkymmenen vanha mies, palttinaisessa paidassa. Hänen rinnassaan
-kiilsi rautaristejä ja vitjoja, mutta käsissä oli puinen rukousnauha.
-Kalpeat kasvonsa ilmaisivat tavatonta hyvänsuopaisuutta; harvakasvuisen
-parran varjostamilla huulilla asui hymyily, mutta silmät tuijottivat
-synkästi ja harhailevaisesti.
-
-Nähtyään Serebrjanin hän taukosi laulamasta, läheni kiireesti häntä ja
-katseli häntä suoraan kasvoihin.
-
--- Sinä, sinä? hän sanoi, -- ikäänkuin ihmetellen: -- miksikä sinä olet
-täällä, näiden joukossa?
-
-Ja vastausta odottamatta hän alkoi laulaa: "Autuas se mies, joka ei
-riettaiden retkillä kulje".
-
-Opritshnikit syrjäytyivät kunnioittavasti, mutta hän alkoi taas
-katsella Serebrjania silmiin, luomatta heihin mitään huomiota.
-
--- Mikitka, Mikitka! -- hän sanoi, ravistaen päätänsä: -- mihin sinä
-olet joutunut?
-
-Serebrjani ei koskaan ollut nähnyt tätä miestä, ja kummasteli, että hän
-puhutteli häntä nimeltä.
-
--- Sinä tunnet minut? -- hän kysyi.
-
-Vähämielinen naurahti.
-
--- Sinä olet veljeni! -- hän vastasi: -- minä tunsin heti sinut. Sinä
-olet samallainen vähämielinen kuin minäkin. Eikä ymmärrystäkään sinulla
-ole enemmän kuin minulla, muuten et olisi tänne tullut. Minä näen koko
-sydämesi. Sinulla on siellä niin puhdasta, niin puhdasta, ainoastaan
-paljas totuus; me olemme molemmat jurodiviä![4] Mutta nämät, -- hän
-jatkoi, osoittaen aseellista joukkoa: -- nämä eivät ole meille sukua!
-Uh!
-
--- Vasja, -- sanoi yksi opritshnikeista: -- etkö tahdo mitään? Etkö
-tarvitse rahoja?
-
--- En, en, en! -- vastasi heikkomielinen: -- sinulta en mitään tahdo!
-Vasja ei mitään ota sinulta, mutta anna Mikitkalle, mitä hän pyytää!
-
--- Jumalan mies, -- Serebrjani sanoi: -- minä kysyin, missä bojari
-Morosow asuu.
-
--- Drushinkako? Hän on meikäläisiä! Hän on hurskas mies! Ainoastaan
-hänellä pää on taipumaton, voi, miten taipumaton! Pian taipuu, pian
-taipuu, ja sittenpä ei enään nousekaan.
-
--- Missä hän asuu? -- toisti Serebrjani ystävällisesti.
-
--- En sano, -- vastasi vähämielinen ikäänkuin suuttuneena: -- en sano,
-sanokoot toiset. En tahdo lähettää sinua pahalle työlle!
-
-Ja hän poistui kiireesti, jatkaen taaskin keskeytettyä psalmiaan.
-
-Ymmärtämättä hänen sanojaan ja tuhlaamatta aikaa arveluihin, Serebrjani
-kääntyi uudestaan opritshnikoihin.
-
--- Kuinka, -- hän kysyi, -- sanotteko vihdoinkin kuinka löydän
-Morosowin talon?
-
--- Mene yhä suoraan, -- vastasi muuan heistä jurosti. -- Siellä, kun
-käännyt vasempaan, siellä onkin jo vanha korpinpesä.
-
-Sen mukaan kun ruhtinas poistui, opritshnikit, jotka mielipuolen
-ilmestyessä olivat rauhoittuneet, taaskin alkoivat ylvästellä.
-
--- Hei! -- huusi eräs: -- vie Morosoville terveisiä meiltä, ja sano,
-että valmistaa itseänsä hirteen; hän on kylläksi elänyt!
-
--- Ja varusta itseäsikin varten nuora! -- huusi toinen hänen jälkeensä.
-
-Mutta ruhtinas ei ottanut huomioonsa heidän hävyttömyyksiään.
-
-"Mitä vähämielinen tahtoi minulle sanoa?" -- hän ajatteli, antaen
-päänsä painua. -- "Mintähden hän ei näyttänyt minulle Morosowin taloa,
-vieläpä lisäsi, ettei hän tahdo lähettää minua pahalle työlle?"
-
-Jatkaen matkaansa kauemmaksi, ruhtinas ja Miheitsh kohtasivat vielä
-monta opritshnikkiä. Toiset olivat jo humalassa, toiset vasta menivät
-ravintolaan. Kaikki katselivat julkeasti ja hävyttömästi, tekivätpä
-toiset vielä äänekkäästi sellaisia röyhkeitä muistutuksia
-ratsastajoista, että helposti saattoi nähdä, kuinka olivat tottuneet
-täydelliseen rankaisemattomuuteen.
-
-
-
-
-V Luku.
-
-Kohtaaminen.
-
-
-Ratsastaen pitkin Moskovanjoen rantaa, saattoi pisteaidan ylitse nähdä
-koko Morosowin puutarhan. Kukkivat lehmukset varjostivat kirkkaan
-lammikon, joka paastopäivinä antoi bojarille runsaan ravinnon.
-Kauempana viheriöitsi omena-, kirsikka- ja luumupuita. Niittämättömässä
-nurmikossa kierteli kapeita käytäviä. Päivä oli helteinen. Tuoksuvan
-orjantappuran heleänpunaisilla kukilla pyöriskeli kullankarvaisia
-kovakuoriaisia; lehmuksissa surisivat mehiläiset; ruohostossa
-sirkuttivat heinäsirkat; punasten viinimarjapensaiden takaa isot
-päivänkakkarat kohottivat leveitä päitään ja näyttivät lellittelevän
-puolipäivän auringossa.
-
-Bojari Morosow oli jo tunnin verran levännyt kesäisessä
-makuuhuoneessaan. Jelena palvelustyttöjensä kanssa istui lehmusten alla
-turvepenkillä, aivan pisteaidan luona. Hänellä oli sinisamettinen,
-kalliskivisillä napeilla varustettu kesäpuku. Leveät musliinihihat,
-koottuina hienoihin poimuihin, olivat kyynäspään yläpuolella
-kiinnitetyt timanttisilla käsi- eli rannerenkailla. Samallaiset
-korvarenkaat riippuivat olkapäille saakka; päätä peitti helmilappeinen
-kokoshnik,[5] ja sahvianisaappaissa loisti kultasia ompeluksia.
-
-Jelena näytti iloiselta. Hän nauroi ja laski leikkiä tyttöjen kanssa.
-
--- Bojaritar, -- sanoi yksi heistä: -- koetteleppa vielä näitä
-rannerenkaita; ne näkyvät paremmin.
-
--- Nyt on tarpeeksi koeteltu, tytöt, -- vastasi Jelena ystävällisesti:
--- kokonaisen tunnin olette jo koristelleet ja käännelleet minua, nyt
-on tarpeeksi.
-
--- Panehan vielä ainoastaan tämä kaulakoriste kaulaasi. Kun panet
-koristeet kaulaasi, tulet, ihan totta, vallan sen näköiseksi, kuin
-pyhäinkuva kehässään!
-
--- Herkeä, Pashenjka, häpeä on puhua sellaista syntiä!
-
--- No, jollet tahdo koristaa itseäsi, bojaritar, niin eikö ruveta
-leskisille tahi sokkosille? Etkö tahdo kaloja ruokkia tahi keinua
-kiikuissa? Vai tahdotko että lauletaan sinulle jotakin?
-
--- Laula minulle, Pashenjka, laula minulle se laulu, jonka taannoin
-lauloit, kun marjoja poimitte!
-
--- Ja bojaritar, armas käskijäni, mitä siinä laulussa on hupaista! Se
-on surullinen laulu, ei iloinen.
-
--- Ei haittaa; minua haluttaa kuulla sitä; laula minulle, Pashenjka!
-
--- Kuten suvaitset, bojaritar; kun niin tahtonet, -- laulan; älä vain
-jälestäpäin toru minua, jos mielesi kävisi murheelliseksi. No, te
-ystävättäreni, säestäkää!
-
-Tytöt istuutuivat piiriin, ja Pashenjka alotti valittavalla äänellä:
-
-    Ah, jos ei pakkanen kukkia pannut ois,
-    Niin talvellakin ne kukkia vois;
-    Ja murhe mieltän ei murtaisi,
-    En mitäkään minä surisi,
-    En istuisi tässä sortuneena
-    Jo katsoisin aukeita vainioita...
-    -- -- -- -- --
-
-    Kävin huoneiden, uusien huoneiden halki,
-    Kohotin sopuliturkkiani.
-    Ettei turkkini kahajaisi,
-    Ettei näppini kilahtaisi,
-    Ei kuulisi appi-ukkoseni,
-    Sanoisi pojalleen, minun miehelleni!
-
-Pashenjka katsoi bojarittareen. Kaksi kyyneltä vieri hänen silmistään.
-
--- Ah, minua hönttiä! -- sanoi Pashenjka: -- mitä olen tehnyt. Omaksi
-mieliharmikseni tottelin bojaritarta! Kuinka onkaan mahdollista,
-bojaritar, että sattuu juuri sellaisia lauluja laulamaan?
-
--- Halupa sinun on niitä osatakin! -- puuttui puheesen Dunjaska,
-vilkassilmäinen tyttö, jolla oli mustat kulmakarvat.
-
--- Annahan minä laulan laulun, en semmoista kuin sinä! niin katso, enkö
-saa bojaritarta iloiseksi!
-
-Ja hypähtäen pystyyn Dunjaska nojasi toisen kätensä kylkeen, toisen
-kohotti ylös, kallistui hiukan sivulle, ja keveästi nuokkuen, alkoi
-laulaa:
-
-    Pantelei-herra pihalla käy,
-    Laajalla kartanolla kävelee,
-    Näädän-nahkanen turkki maata laahaa,
-    Sopulilakki hänellä on päässään.
-    Ja Herran armo hänellä on ijäti;
-    Tyttönsä katsoo uudinten alta,
-    Herrat katselivat kaupungista,
-    Rouvat häntä kamareistaan katsoo,
-    Herrat sanoo: ken tuo tuommoinen?
-    Rouvat sanovat: kukahan tuo herra on?
-    Mut tytöt lausun: oma kultain on!
-
-Dunjaska lopetti ja purskahti itse nauruun. Mutta Jelenan kävi mieli
-vielä raskaammaksi. Hän ponnisti vastaan, kätki kasvonsa käsiin ja
-hyrskähti itkuun.
-
--- Kas siinä nyt sinun laulusi! -- sanoi Pashenjka. -- Mitä meidän nyt
-on tekeminen! Jos Drushina Andrejevitsh näkee bojarittaren itkeneet
-silmät, niin meihin suuttuu: ettekö, tyhmät ymmärrä häntä huvittaa! hän
-sanoi.
-
--- Tyttö-kullat! -- sanoi äkkiä Jelena, heittäytyen Pashenjkan kaulaan:
--- auttakaa minua itkemässä, vuodattakaa kyyneleitä kanssani!
-
--- Mutta mikä sinuun on tullut, bojaritar? Mistä niin äkkiä aloit surra
-katkerasti?
-
--- En äkkiä, tytöt! Jo aamusta alkaen olin surullinen. Kun aamukellot
-alkoivat soida, ja minä huoneestani näin, kuinka kansa iloisesti riensi
-kirkkoon, niin tytöt, mieleni kävi raskaaksi ... ja nytkin vielä
-sydämeni on pakahtua ... ja siellä kuitenkin päivä tuli niin kirkas,
-niin aurinkoinen, ja vielä kaikki nämä koristeet, jotka päälleni
-puitte... Riisukaa päältäni rannerenkaat, tytöt, riisukaa kokoshnik,
-palmikoikaa hiukseni teidän tapaanne, niinkuin tytöt pitävät!
-
--- Mitä sinä ajattelet, bojaritar, millainen synti! palmikoida
-hivuksensa tyttöjen tapaan! Jumala varjelkoon! Saisipahan Drushina
-Andrejevitsh tietää!
-
--- Ei, bojaritar, se on syntiä! Sinun on valta käskeä, mutta me emme
-ota sitä omalletunnollemme.
-
-"Onkohan mahdollista," Jelena ajatteli, "että on syntiä muinaista
-muisteleminenkin."
-
--- Olkoon niin, -- hän sanoi, en otakkaan kokoshnikkiä päästäni, vain
-tule tänne, Pashenjkani! Minä palmikoitsen hivuksesi, niinkuin muinoin
-minun palmikoittiin.
-
-Pashenjka, ilosta punastuen, asettui polvilleen bojarittaren eteen.
-Jelena päästi hänen hiuksensa valloilleen, jakoi ne kahteen osaan ja
-alkoi palmikoida leveätä venäläistä lettiä yhdeksästä, kymmenestä
-säikeestä. Paljon siihen vaadittiin taitoa. Täytyi levittää niin
-löysästi kuin suinkin, jotta palmikko, verkon tapaisena, peittäisi koko
-niskan ja sitten putoaisi selkää pitkin, huomaamatta kaveten. Jelena
-työskenteli ahkerasti toimessaan. Siirrellen sormiensa välissä
-säikeitä, hän taidokkaasti niihin punosi helminauhoja.
-
-Vihdoin palmikko oli valmis. Bojaritar sitoi päähän kolmikulmaisen
-lettinauhan ja kiinnitti siihen kalliita sormuksia.
-
--- Valmis, Pashenjka, hän sanoi, iloiten työstään.
-
--- Nouseppas, käyppä edessäni! -- No, katsokaa, eikö totta, palmikko on
-kauniimpi kuin kokoshnik?
-
--- Kaikki aikanaan, bojaritar. -- vastasivat tytöt nauraen: Dunjaskapa
-ei panisi vastaan käyttää kokoshnikkiakaan!
-
--- Heretkää, pilkkakirveet! -- Dunjaska vastasi.
-
--- Minulta saisi jäädä vaikka ikipäiväksi palmikko purkaamatta! Mutta
-tunnenpa minä sellaisia, jotka eivät voi ottaa silmiään bojarin
-huoneenhaltijasta.
-
-Tytöt purskahtivat ääneen nauramaan, mutta toiset tulivat hämilleen ja
-punehtuivat. Näkyi, että huoneenhaltija todellakin oli reipas poika.
-
--- Kumarru, Pashenjka, -- bojaritar sanoi: -- minä sidon sinulle vielä
-helminauhan... Tytöt, tänäänhän on Johannes Kastajan päivä, tänään
-vellamonneidotkin päänsä palmikoitsevat!
-
--- Eivät tänään, bojaritar, vaan Semikin päivänä,[6] ja helluntaina
-vellamonneidot palmikoivat hivuksensa. Johannes Kastajan päivänä he
-juoksentelevat hivukset hajallaan ja houkuttelevat ihmisiä pois
-sananjoista, jottei kukaan poimisi niiden kukkia.
-
--- Jumala heidän kanssansa! -- Pashenjka sanoi; vähänkö tapahtuukaan
-Johannes Kastajan päivänä, älköön Jumala saattako niitä näkemään.
-
--- Sinä pelkäät vellamonneitoja, Pashenjka?
-
--- Kuinka en niitä pelkäisi! Tänään on metsäänkin vaarallista mennä,
-oli se sitten helluntaina tai vellamonneitojen viikolla. Tyttöä he
-alkavat kutkuttaa ja poikaa vaivuttavat rakkaudella!
-
--- Puhut, mutta itse et tiedä! -- keskeytti hänet toinen tyttö. -- Mitä
-vellamonneitoja Moskovan tienoilla on! Eihän täällä ole heidän
-pesäpaikkaansakaan. Vaan Ukrainassapa, siellä on toinen seikka: siellä
-on vellamonneitoja turmioksi asti. Kerrotaan, että monelta hyvältä ja
-uljaalta pojalta ovat järjen vieneet. Kerran, kun vain sattuu näkemään
-vellamonneidon, niin kuolemaansa asti häntä ikävöitsee; jos on nainut,
-heittää vaimonsa ja lapset, jos on naimaton, unohtaa kultasensa.
-
-Jelena rupesi miettimään.
-
--- Tytöt, -- hän virkkoi, oltuaan hetkisen ääneti: -- onkohan Litvassa
-vellamonneitoja?
-
--- Siellä on juuri heidän kotiseutunsa; Ukrainassa tahi Litvassa, se on
-yhdentekevää...
-
-Jelena huokaili. Samalla hetkellä kuului kavioin kapsetta, ja
-Serebrjanin valkea lakki näkyi pisteaidan yli.
-
-Nähdessään miehen, Jelena tahtoi piiloittua; mutta heitettyään vielä
-silmäyksen ratsastajaan, hän seisoi kuin naulattuna. Ruhtinaskin
-seisautti hevosensa. Hän ei uskonut silmiään. Tuhannen ristiriitaista
-ajatusta tunkeutui yhdessä silmänräpäyksessä hänen päähänsä. Hän näki
-edessään Jelenan, Pleshtshejev-Otshinin tyttären, saman, jota hän
-rakasti, ja joka viisi vuotta sitten oli vannonut hänelle rakkautta.
-Mutta minkä sattuman kautta hän oli joutunut Morosowin puutarhaan?
-
-Nytpä Nikita Romanovitsh huomasi Jelenan päässä helmillä kirjaillun
-kokoshnikin ja kalpeni. Hän oli naitu!
-
-"Hourailenko minä?" hän ajatteli, luoden häneen kiinteän, ikäänkuin
-peljästyneen katseen: "unessako tämän näen?"
-
--- Tytöt! pyysi Jelena: -- poistukaa, minä kutsun teidät jälleen,
-poistukaa vähäksi aikaa, jättäkää minut yksin! Jumalani, Jumalani! Pyhä
-neitsyt! Mitä minun on tekeminen, mitä minun on sanominen?
-
-Serebrjani oli sillävälin toipunut.
-
--- Jelena Dmitrijevna, -- hän puhui ankarasti: -- vastaa minulle
-ainokaisella sanalla: oletko naitu? Eikö se ole hairausta, eikö pilaa?
-Oletko todellakin naimisissa?
-
-Jelena etsi epätoivossaan sanoja, vaan ei löytänyt niitä.
-
--- Vastaa minulle, Jelena Dmitrijevna, älä petä minua kauemmin, -- nyt
-ei ole joulu!
-
--- Kuule minua, Nikita Romanovitsh! -- kuiskasi Jelena.
-
-Ruhtinas alkoi vavista.
-
--- Minulla ei ole mitään kuunneltavaa, -- hän sanoi -- minä olen
-käsittänyt kaikki. Älä tuhlaa suotta sanoja: jää hyvästi, bojaritar!
-
-Ja hän tempasi hevosensa taapäin.
-
--- Nikita Romanovitsh! -- Jelena huudahti: -- rukoilen sinua Kristuksen
-ja Hänen puhtaan Äitinsä kautta, kuule minua! Tapa minut jälestäpäin,
-mutta kuule minua ensin!
-
-Hän ei jaksanut jatkaa; hänen äänensä menehtyi, polvet hervahtuivat
-turvepenkille; hän ojensi rukoilevasti kätensä Serebrjania kohti.
-
-Kaikki hänen jäsenensä vavahtivat suonenvedontapaisesti mutta
-sääliväisyyden tunne heräsi hänen sydämessään.
-
-Hän pysähtyi.
-
-Jelena, melkein kyynelten tukahuttamana, alkoi kertoa, kuinka Vjasemski
-oli häntä vainonnut, ja kuinka vihdoin tsaari oli päättänyt naittaa
-hänet lemmikillensä, ja kuinka hän epätoivossaan oli antautunut
-vanhalle Morosoville. Keskeyttäen kertomustaan itkulla, hän syytti
-itseään pakollisesta petoksestaan, sanoi, että hän ennen olisi
-surmannut itsensä kuin mennyt toiselle vaimoksi, ja kirosi
-hentomielisyyttään.
-
--- Sinä et voi minua rakastaa, ruhtinas, -- hän sanoi: -- ei ole
-sallittu sinun rakastaa minua! Mutta lupaa minulle, ettet kiroa minua;
-sano, että annat minulle suuren syntini anteeksi!
-
-Ruhtinas kuunteli, rypistäen kulmakarvojaan, mutta ei vastannut mitään.
-
--- Nikita Romanovitsh, kuiskasi Jelena pelonalaisena: -- Kristuksen
-tähden, lausuhan vaikka yksi ainoa sana!
-
-Ja hän loi ruhtinaaseen silmänsä, täynnä pelkoa ja odotusta, ja koko
-hänen sielunsa loisti kaunopuheliaasta, rukoilevasta katseestaan.
-
-Ankara taistelu riehui Serebrjanin sydämessä.
-
--- Bojaritar, -- hän viimein sanoi, ja hänen äänensä vapisi: -- näköään
-se oli Jumalan tahto ... etkä sinä ole niin syyllinen ... niin, sinä et
-ole syyllinen ... ei sinulle ole mitään anteeksi annettavaa, Jelena
-Dmitrijevna, minä en kiroa sinua, -- en -- Jumala näkee, en kiroa --
-Jumala näkee, minä ... minä rakastan sinua kuin muinoin.
-
-Nämät sanat pääsivät ruhtinaalta ikäänkuin itsestään.
-
-Jelena huudahti, hyrähti itkuun ja syöksyi pisteaidan luo.
-
-Samalla hetkellä ruhtinas nousi seisaalleen jalustimissaan ja tarttui
-aitauksen vaajoista kiinni. Jelena toiselta puolen seisoi jo penkillä.
-Ajattelematta ja itsetiedottomina he heittäytyivät toistensa syliin, ja
-heidän huulensa yhtyivät...
-
-Jelena Dmitrijevna oli suudellut nuorta bojaria! Viekas vaimo oli
-pettänyt vanhan miehensä! Hän oli unohtanut valansa, jonka oli vannonut
-Jumalan edessä! Kuinka hän nyt näyttäytyy Drushina Andrejevitshille?
-
-Hänen silmistään Morosov arvaa kaikki. Eikä hän ole sellainen mies,
-että antaisi hänelle anteeksi! Ei ole kallis bojarille henki, kallis on
-hänelle hänen kunniansa! Tappaa hänet vanhus, tappaa sekä vaimon että
-Nikita Romanovitshin!
-
-
-
-
-VI Luku.
-
-Vastaanotto.
-
-
-Morosow tunsi ruhtinaan jo pienestä pojasta, mutta he olivat kauaksi
-aikaa kadottaneet toisensa näkyvistä. Kun Serebrjani läksi Litvaan,
-Morosow oli voivodana jossain kaukaisessa maakunnassa; he eivät olleet
-nähneet toisiaan kymmeneen vuoteen, mutta Drushina Andrejevitsh ei
-ollut paljon muuttunut; hän oli ripeä kuin ennenkin, ja ruhtinas olisi
-ensi silmäyksellä tuntenut hänet kaikkialla, sillä vanha bojari oli
-niitä ihmisiä joiden muoto painuu syvästi muistiin. Yksin hänen mahtava
-vartalonsa jo herätti huomiota. Hän oli koko päätään pitempi
-Serebrjania. Tummanvaaleat hivuksensa, joissa oli vahvasti harmaita
-karvoja, valuivat epäjärjestyksessä viisaalle, usean naarmun uurtamalle
-otsalle. Tuuhea, melkein kokonaan harmaa partansa peitti puoliväliä
-rintaa. Tummien, riippuvain kulmakarvain alta loisti läpitunkeva katse,
-ja huulien ympärillä leikki ystävällinen hymy, josta saattoi päättää
-hänen olevan avomielisen. Hänen liikkeissään ja uljaassa astumisessaan
-oli jotain leijonamaista, jonkinlaista omituisen tyyntä vakavuutta,
-arvokkaisuutta, hätäilemättömyyttä ja itseensä luottamusta. Katsoessaan
-häntä, jokainen olisi sanonut: hyvä on olla sovinnossa tämän miehen
-kanssa. Ja samalla kertaa olisi jokainen ajatellut: ei ole hyvä hänen
-kanssaan riidellä. Todellakin oli Morosovin piirteitä tarkastaissa
-helppo arvata, että hänen tyynet kasvonsa vihastuksen hetkinä
-saattoivat muuttua hirvittäviksi. Mutta ystävällinen hymyilynsä ja
-avoin, teeskentelemätön sydämellisyytensä pian poistivat tämän tunteen.
-
--- Terve, ruhtinas, terve kallis vieras! Kiitos tulemastasi! Morosov
-sanoi, viedessään Serebrjanin isoon, hirsiseen tupaan, jossa oli
-kaakeleista tehty tulisija, pitkiä, tammisia lavitsoita, kalliita
-aseita seinillä sekä paljous kultaisia ja hopeaisia astioita, kauniisti
-asetettuina leveille hyllyille.
-
--- Terve, terve, ruhtinas! -- Kas, millaisen vieraan Jumala minulle
-lahjoitti! Muistan minä sinut, Nikitushka, pienestä pahasta saakka! Ah,
-hurjapa sinä olit, ei muuta voi sanoa. Kun sattui, että pojat rupesivat
-linnasille, niin sääli sitä puolta, joka oli sinua vastassa! Lensit
-juuri kuin valkonen haukka, ja kun nuori veresi kuohahti, vihastuit
-kuin karhunpoika, -- anna anteeksi, Nikita Romanovitsh, sopimaton
-sanani! Niinpä aloit läimäyttää kumoon, -- kenen oikealle, kenen
-vasemmalle, -- oikeinpa oli hauska katsella! No, onpahan sinusta
-sukeutunutkin uljas mies, ruhtinas! Kuullut olen sinun sankaritöistäsi
-Litvanmaassa! Annoitpas sinä noita vihollisiamme selkään, kuten muinoin
-poikia kuritit!
-
-Ja Morosow hymyili iloisesti, ja hänen leijonankaltaiset kasvonsa
-loistivat lempeästi.
-
--- Mutta muistatko, Nikitushka, -- hän jatkoi, tarttuen toisella
-kädellään ruhtinasta olkapäähän, -- muistatko, kuinka sinä et missään
-leikissä suvainnut petosta? Jos kenen kanssa menit painisille, tahi
-rupesit nyrkkitaisteluun, annoit ennen lyödä itsesi maahan, kuin
-kamppasit, tahi teit jotain muuta sopimattomuutta. Kaikkea saatoit
-kärsiä, mutta vilppiä et sallinut itsessäsi etkä muissa.
-
-Ruhtinas alkoi käydä tuskalliseksi Morosovin läsnäollessa.
-
--- Bojari, -- hän sanoi, -- kas tässä on sinulle kirje ruhtinas
-Pronskilta.
-
--- Kiitoksia, ruhtinas. Tuonnenpana luen: aikaa riittää; anna kestitä
-itseäsi! Mutta missähän on Jelena Dmitrijevna? Hei, ken siellä! Sanokaa
-vaimolleni, että meillä on rakas vieras, ruhtinas Nikita Romanovitsh
-Serebrjani, jotta hän tulisi kestitsemään!
-
-Hiljaa ja tasaisesti tuli Jelena huoneesen, tarjotin käsissä.
-Tarjottimella oli pikareita, täytettyinä erilaisilla viineillä. Jelena
-kumarsi syvään Serebrjanille, ikäänkuin ensi kerran olisi hänet nähnyt.
-Hän oli kalpea kuin kuolema.
-
--- Ruhtinas, -- Morosow sanoi, -- tämä on emäntäni, Jelena Dmitrijevna!
-Rakasta ja lemmi häntä. Sinäkin, Nikita Romanovitsh, olet meille
-melkein niinkuin omainen. Sinun isäsi ja minä olimme vallan kuin
-veljet; niinpä ei vaimonikaan ole sinulle vieras. Kumarra, Jelena, ja
-pyydä ruhtinasta ottamaan. Syö, ruhtinas, älä halveksi leipää ja
-suolaamme! Käytä hyväksesi, mitä talo tarjoaa! Tässä on roomalaista,
-tässä unkarilaista, tässä on vaapukkasimaa, -- emäntä itse valmisti.
-
-Morosow kumarsi syvään.
-
-Ruhtinas vastasi kumpaisellekin kumarruksella ja tyhjensi pikarin.
-
-Jelena ei katsahtanut Serebrjaniin; hänen pitkät silmäripsensä olivat
-lasketut alas. Hän vapisi, ja pikarit tarjottimella kalisivat toisiansa
-vastaan.
-
--- Mikä sinun on, Jelena? -- sanoi äkkiä Morosov -- ethän vaan ole
-kipeä? Kasvosi ovat vaaleat kuin lumi! Oljonushka, -- hän lisäsi
-kuiskaten, -- eiköhän Vjasemski taaskin ole ajanut sivutse? Niin! se
-kirottu on varmaankin ajanut puutarhan ohitse! Älä sure, Jelena. Se ei
-ole sinun syysi. Parasta on, ettet ilman minua mene puutarhaan; mutta
-lohduta itseäsi, lapsukaiseni, minä en salli kenenkään loukata sinua!
-Hymyilehän joutuun; ole iloinen, muuten vieras sen huomaa! -- Anna
-anteeksi, Nikita Romanitsh, anna anteeksi, hommasin tässä hiukan,
-sanoin vaimolleni, että hän käskisi vähän joutuisammin tarjoamaan
-sinulle syömistä. Ethän sinä ole päivällistä syönyt, ruhtinas?
-
--- Kiitän, bojari, olen syönyt.
-
--- Ei haittaa, Nikita Romanitsh, syöt vielä kerran! -- Mene, Jelena,
-mene toimittamaan! Mutta sinä, bojari, maista sitä, minkä Jumala on
-lähettänyt, älä loukkaa epäsuosiossa olevaa ukkoa! muutenkin minulla on
-murhetta kyllin!
-
-Morosov osoitti pitkää tukkaansa.
-
--- Näen, bojari, näen ja tuskin silmiäni uskon! Sinä epäsuosiossa!
-Minkä tähden? anna anteeksi röyhkeä kysymykseni.
-
-Morosov huokasi.
-
--- Sen tähden että pysyn vanhoissa tavoissa, suojelen bojarin
-kunniaani, enkä kumartele uusille tulokkaille!
-
-Tätä sanoessaan hänen muotonsa synkkeni, ja hänen silmänsä saivat
-tuiman katseen.
-
-Hän kertoi riidastaan Godunovin kanssa, valittaen katkerasti tsaarin
-väärämielisyyttä.
-
--- Paljon, ruhtinas, paljon on Moskovassa toisin, kuin oli, siitä
-ajoin, jolloin hallitsija Venäjään laittoi opritshninan!
-
--- Mutta mistä se semmoinen opritshnina on, bojari? Tapasin minä
-opritshnikeitä, vaan en pääse selville.
-
--- Olemme näköään vihoittaneet Jumalaa, Nikita Romanitsh! Hän on
-pimentänyt tsaarin kirkkaat silmät! Kun kielittelijät valehtelivat
-Silvesterin ja Adashevin kavaltaneen, kun tsaari karkoitti heidät
-luotaan, -- silloin olivat meidän onnelliset päivämme päättyneet! Äkkiä
-alkoi Iivana Vasiljevitsh meitä epäillä, meitä, uskollisia
-palvelijoitaan! Hän rupesi juttelemaan kavaltamisesta, salavehkeistä,
-mikä ei miehelle mieleenkään pälkähtäisi. Mutta tulokkaatpa iloitsivat,
-ja nyt he alkoivat kuiskaten syyttelemään bojareja, mikä kateudesta,
-mikä toivoen itselleen suosiota, -- ja kaikille hän alkoi kallistaa
-korvansa. Kellä oli vihankaunaa, niin ei muuta kuin kielittämään
-vihamiestään, että tämä on muka puhunut pahaa tsaarista, tahtoo muka
-korottaa tattarilaisten kaanin tahi (Puolan) kuninkaan valtaistuimelle.
-Ja silloin he, kirotut, pelkäämättä Jumalan kauheata tuomiota, tekivät
-ristiä suudellen vääriä valoja, ja väärensivät käsialat kirjeissä.
-Monta viatonta ihmistä viskattiin vankeuteen, Nikita Romanovitsh, ja
-pantiin piinapenkille. Ken vain tahtoi, se myös sanoi itsellään olevan
-hallitsijalta luvan. Muinoin oli niin, että jos joku kanteli sinun
-päällesi, hänen itsensä täytyi myös syytöksensä todistaa; mutta nyt, --
-kuinka jonkin joutava syytös lieneekin, sinut otetaan ja piinataan
-yhden ainoan lauseen johdosta. Raskas aika on tullut, Nikita
-Romanovitsh. Sellainen kauhu on tsaariin, jommoista ei ammoisista
-ajoista ole nähty. Piinapenkkejä seurasivat mestaukset. Ja ketä sitten
-mestattiin!... Mutta sinä, ruhtinas, olet kai jo kuullut tästä
-puhuttavan?
-
--- Olen, bojari, mutta hämärästi. Vitkaan viestit saapuvat Litvaan.
-Toiseksi, mitä siinä on ihmettelemistä? Onhan tsaarilla valta rangaista
-pahantekijöitään.
-
--- Kellä olisi sitä vastaan sanottavaa, ruhtinas! Siksipä hän on
-tsaari, jotta voisi rangaista ja armahtaa. Mutta sepä juuri pahinta,
-ettei pahantekijöitä mestattu, vaan aina hallitsijan uskollisia
-palvelijoita; rajamaaherra Adashev (Aleksein veli) alaikäisine
-poikineen; kolme Satinia; Ivana Shishkin vaimoineen ja lapsineen sekä
-vielä monta muuta syytöntä.
-
-Mielipaha kuvastui Serebrjanin kasvoissa. -- Bojari, siihen tsaari ei
-varmaankaan ole syynä, vaan hänen korvaankuiskuttajansa!
-
--- Oi, ruhtinas! Katkerata on lausua ja kauheata ajatella! Ei yksinään
-korvaankuiskuttajain panetuksista tsaari alkanut vuodattaa viatonta
-verta. Kas tässä, vaikkapa Basmanov, tsaarin uusi hovimarsalkka,
-rukoili hallitsijaa rankaisemaan ruhtinas Obolenski-Ovitshinaa jostakin
-sopimattomassa sanasta. Mitäpäs tsaari teki? Päivällistä syödessä pisti
-hän omalla kädellään puukon ruhtinaan sydämeen!
-
--- Bojari, huudahti Serebrjani, hypähtäen sijaltaan: -- jos joku toinen
-olisi sen minulle sanonut, olisin häntä nimittänyt panettelijaksi!
-Olisin itse käynyt häneen käsiksi!
-
--- Nikita Romanovitsh, vanha olen panettelemaan, ja ketä sitten? Omaa
-hallitsijaani!
-
--- Anna anteeksi, bojari. Mutta mitäs ajatella sellaisesta muutoksesta!
-Eiköhän vaan tsaari ole noiduttu?
-
--- Saattaa olla, ruhtinas. Mutta istu, kuuntele lisää: Toisen kerran
-Iivana Vasiljevitsh alkoi juovuttuaan (sitä ajatteleminenkin on
-häpeällistä!) lemmikkiensä keralla tanssia, naamarit silmillä. Siellä
-oli bojari ruhtinas Mihailo Repnin. Hän rupesi surusta itkemään. Nytpä
-rupesi tsaari panemaan hänellekin naamaria silmille. "En," Repnin
-sanoi, "sitä en tee, että häpäisisin bojarin arvoni", ja tallasi
-jaloillaan naamaria. Viiden päivän kuluttua oli hän tsaarin käskystä
-tapettu Herran temppelissä.
-
--- Bojari! Jumala meitä rankaisee!
-
--- Tapahtukoon Hänen pyhä tahtonsa meidän kanssamme, ruhtinas. Mutta
-kuuntele pitemmältä. Mestauksista ei loppua tullut. Joka päivä juoksi
-verta sekä mestauspaikalla, että vankiloissa ja luostareissa. Joka
-päivä vangittiin bojarien orjia ja kuletettiin piinakammioon. Moni
-tulella kidutettuna tunnusti itsensä syylliseksi, mutta puhui pelosta
-pahaa bojaristaan. Ne taas, jotka eivät tahtoneet jättää sielujaan
-helvetin liekeille, vaan todistivat bojarien syyttömyyttä, ne juuri
-joutuivat kuoleman omiksi. Moni kärsi totuuden tähden, ja moni saavutti
-marttyyriruunun, Nikita Romanovitsh! Ajoittain tsaari tuli ikäänkuin
-tuntoonsa, katui, rukoili ja itki, sekä nimitti itseään murhaajaksi ja
-verikoiraksi. Hän lähetti eri luostareihin lahjoja ja käski surmatuille
-lukea sielumessuja. Katumusta teki Iivana Vasiljevitsh, mutta ei kauan,
-ja mitä hän ei keksinyt! Kuuntele, ruhtinas. Minä herään eräänä aamuna
-ja huomaan suuren hälinän. Kansa hajosi eri tahoille kaduilla, mikä
-juoksi Kremliin, mikä Kremlistä. Kaikki ääntävät: "hallitsija matkustaa
-pois, tietämätöntä minne!" Kylmät väreet puistelivat minua. Puen
-päälleni, istun ratsun selkään; kaikilta tahoilta bojareita kiiruhtaa
-Kremliin, mikä ratsain, mikä jalkasin, vallan kuin alhainen mies, eipä
-kukaan ajattele arvoaan! Saavuttiin Iverskin portille -- näemme,
-sotilaita tulee ulos; kansa kohta peräytyy heidän edestään. Sotilaiden
-jälestä tulee reki, siinä istuvat tsaari, tsaaritar ja tsarevitsh.
-Tsaarin rekeä seuraa suuri joukko rekiä, niissä on tsaarin koko
-irtaimisto, kaikki aarteet, kaikki kotitarpeet; rekien perästä tulee
-maaherroja, aatelismiehiä, virkamiehiä, sotilaita, ja kaikensäätyisiä
-henkilöitä -- kaikki lähtivät Kremlistä. Me aioimme syöstä tsaarin
-reelle, mutta eivät päästäneet meitä sotilaat; sanoivat: hallitsija ei
-ole käskenyt. Ja jono venyi pitkin Moskovata ja katosi esikaupunkien
-taakse.
-
-Me palasimme kotiimme ja odotimme kauan, että eikö tsaari muuta
-mieltänsä, eikö käänny takasin? Kuluu viikko, hänen korkeapyhäisyytensä
-(metropoliitta) saa kirjeen: hallitsija kirjoittaa, että minun sydämeni
-on sangen surullinen, mutta koska en enään tahdo kärsiä teidän kavalia
-juonianne, jätän valtakuntani ja kuljen, kuhun Jumala minulle tietä
-osoittaa! Kun tieto tästä levisi, alkoi Moskovassa valitus: tsaari-isä
-hylkäsi meidät. Kuka nyt on meitä hallitseva?
-
-Turhaa on totuutta salata, julma oli Iivana Vasiljevitsh, mutta olihan
-Jumala itse asettanut hänet hallitsijaksemme, ja näköään oli se Jumalan
-tahto, että tsaari rankaisi meitä, puhdistuaksemme synneistämme. Me
-kokoonnuimme neuvottelemaan ja päätimme kaikki miehissä lähteä tsaaria
-etsimään, heittäytyä hänen jalkoihinsa ja itkeä. Olimme saaneet tietää
-tsaarin pysähtyneen Aleksandrovskajan kauppalaan, ja on siihen
-kauppalaan täältä päälle kahdeksankymmentä virstaa. Rukoiltuamme
-Jumalaa, läksimme. Kun kaukaa näimme kauppalan, vielä kerran
-rukoilimme; alkoi tuntua kamalalta, ei sen takia, että tsaari
-surmauttaisi meidät, vaan sentähden ettei hän päästäisi meitä
-puheilleen. Mutta ei mitään tapahtunut. Tsaari laski meidät luokseen.
-Kun astuimme sisään, niin, uskotko, bojari, emme tunteneet Iivana
-Vasiljevitshia! Kasvotkaan eivät olleet hänen, ja tukka ja parta olivat
-melkein kokonaan lähteneet. Mikä häneen oli tullut? Tsaari on, eikä
-kuitenkaan ole tsaari! Kauan hän puheli kanssamme: soimasi meitä
-olemattomista kavaluuksista, luetteli meille kaikki rikoksemme, joita
-itse emme tienneet tehneemme, ja sanoi vihdoin, että ainoastaan
-hurskasten piispojen rukouksesta ryhdyn taas hallitukseen, mutta sen
-teen yhdellä ehdolla. Sitten ojensi armollisesti kätensä suudellaksemme
-ja päästi meidät menemään.
-
--- Ja minkä ehdon hän säilytti itselleen? -- kysyi Serebrjani.
-
--- Kohtapa näet, ruhtinas; kuuntele: kului viikkoa kolme, Iivana
-Vasiljevitsh saapui Moskovaan. Syntyi suuri ilo, sellainen ilo, ettei
-pääsiäisenäkään moista ole. Nyt kutsutti hän meidät sekä papiston
-neuvoskokoukseen. Kun olimme kokoontuneet, selitti hän meille, että
-minä ainoastaan sitä varten otan hallituksen vastaan, jotta rankaisisin
-pahantekijöitäni, julistaisin epäsuosioni kavaltajille, anastaisin
-heidän talonsa ja tavaransa, ja jottei metropoliitta eivätkä
-virkakunnat enää suotta kiusaisi minua armopyynnillään. Otan itselleni,
-hän sanoo, henkivartijaston ja otan omiksi tarpeikseni erityisiä
-kaupunkeja ja rakennuksia ja itse Moskovassa erityisiä katuja. Ja ne
-kaupungit ja kadut ja oman henkivartijaston nimitän, hän sanoo,
-opritshninaksi, mutta kaikki muu on semshtshina. Mutta bojarit ja
-metropoliitta eivät saa sekaantua minun yksityisiin kotiaskareihini. Ja
-sillä ehdolla, hän sanoo, ryhdyn hallitukseen! -- Siitä päivin alkoi
-hän koota uusia ihmisiä, ja kaikki sellaisia, jotka eivät olleet
-ylhäistä sukua, ja jotka vannoivat, etteivät olleet minkäänlaisissa
-tekemisissä bojarien kanssa. Näille luovutti hän kaiken maan, kaikki
-talot ja tavarat, jotka oli ryöstänyt omiksi tarpeikseen; mutta entiset
-omistajat, arviolta parikymmentä tuhatta, karkoitti hän opritshninasta
-juuri kuin luontokappaleita. Tosiaankin, Nikita Romanovitsh, näinhän
-sen omin silmin, mutta en vielä ottaisi uskoakseni! Nyt kulkevat kautta
-pyhän Venäjän nuo pirulliset, verenhimoiset joukkiot luutineen ja
-koiranpäineen; polkevat totuutta, eivät käväise kavaluutta, vaan
-Venäjän kunniaa; eivät purase hallitsijan vihollisia, vaan hänen
-uskollisia palvelijoitaan, -- eikä heitä vastaan ole missään
-tuomioistuinta eikä tutkintoa!
-
--- Mutta minkätähden suostuitte siihen ehtoon? -- huomautti Serebrjani.
-
--- Kuinka, ruhtinas? Voiko tsaarille mitään määrätä? Eikö hän ole
-Jumalasta?
-
--- Tietysti hän on Jumalasta. Mutta hänhän itse juuri kysyi teiltä?
-Miksette sanoneet hänelle, ettette tahdo opritshninaa?
-
--- Mutta jos hän uudestaan olisi lähtenyt? Miten silloin olisi käynyt?
-Ilman hallitsijaa olisi ollut jääminen, niinkö? Ja mitä kansa olisi
-sanonut?
-
-Serebrjani rupesi miettimään.
-
--- Niin, -- hän lisäsi, oltuaan hetken ääneti: -- hallitsijatta ei
-olisi voinut olla. Mutta mitähän te nyt odotatte? Minkätähden ette sano
-hänelle, että opritshninasta koko maa häviää? Miksikä katselette
-kaikkia ja vaikenette?
-
--- Minäpä en vaikene, ruhtinas, -- vastasi Morosov arvokkaasti. -- En
-koskaan ole salannut tunteitani; siksipä nyt olenkin epäsuosiossa.
-Kutsuttakoon tsaari minut luoksensa, en ole vaikeneva; mutta hän ei
-kutsu minua. Meikäläisiä ei ole enää hänen läheisyydessään. Katsoppas,
-kellä ympäröitsi itsensä? Keitä vanhoja sukuja on hänen ympärillään? Ei
-ole vanhoja sukuja! Kaikki ovat alhaissäätyisiä heittiöitä, joiden isät
-eivät olisi kelvanneet meidän isillemme orjiksi! Ota sattumalta kenen
-mielit. Basmanovit, isä ja poika -- enpä tiedä, kumpiko on
-inhottavampi! Maljuta Skuratov -- puoleksi teurastaja, puoleksi peto,
-ikuisesti verellä tahrattu; Boris Godunov -- hän möisi isänsä ja
-äitinsä ja vieläpä antaisi lapsensa väliin, jos vaan voisi kiivetä
-vähän korkeammalle, pistää sinulle puukon kurkkuusi, ja vieläpä
-kumartaakin. Yksi siellä ainoastaan on ylhäistä sukua -- ruhtinas
-Afanasi Vjasemski. Hän on häväissyt sekä itsensä että meidät kaikki, se
-kirottu! Mutta mitäpä hänestä!
-
-Morosov viittasi kädellään. Toiset mietteet valtasivat ukon.
-Serebrjanikin vaipui ajatuksiinsa. Hän mietiskeli sitä kauheata
-muutosta, mikä tsaarissa oli tapahtunut, ja unhoitti ajaksi ne suhteet,
-joihin kohtalo oli asettanut hänet Morosoviin.
-
-Sillä välin olivat palvelijat kattaneet pöydän.
-
-Huolimatta minkäänlaisista estelemisistä Drushina Andrejevitsh pakoitti
-vieraansa maistelemaan monilukuisia ruokalajeja: erilaisia hyytelöitä,
-paisteja, keitoksia, kalakukkoja ja etikassa paistettua sianlihaa.
-Mutta kun heidän eteensä oli asetettu erilaisia juomia, täytti Morosov
-itselleen ja ruhtinaalle pikarillisen malvasiiria, nousi pöydästä
-seisaalleen, heitti taaksepäin pitkät hiuksensa ja sanoi: kohottaen
-pikarin korkealle.
-
--- Korkean hallitsijamme, tsaari Iivana Vasiljevitshin malja.
-
--- Valaiskoon Jumala hänen mielensä ja aukaiskoon hänen silmänsä! --
-vastasi Serebrjani, kohottaen pikarin, ja molemmat ristivät silmänsä.
-
-Jelena ei näyttäytynyt aterian aikana, eikä ollut saapuvilla bojarien
-keskustelussa.
-
-Paljon vielä kertoeli Morosov valtakunnan asioista. krimiläisten
-(tatarien) hyökkäyksistä Rjasanin alueelle, kyseli Serebrjanilta Litvan
-sodasta, ja tuomitsi ankarasti Kurbskin karkaamista (Puolan) kuninkaan
-luo. Ruhtinas vastasi tarkasti kaikkiin kysymyksiin ja kertoi viimeksi
-tappelustaan opritshnikkien kanssa Medvedevkan kylässä, torastaan
-heidän kanssaan Moskovassa ja kohtauksestaan heikkomielisen kanssa,
-päätettyään muuten olla mainitsematta jälkimäisen salaperäisiä sanoja.
-
-Morosov kuunteli häntä hyvin tarkkaavaisesti. -- Pahoin, ruhtinas, --
-hän sanoi, silittäen korkeata otsaansa, -- hyvin pahoin. Että he
-rosvoamista harjoittivat siinä kylässä, sitä ei ensinkään ole
-ihmetteleminen: kylä, näet, on minun, mutta mikä tilus on epäsuosiossa
-olevan bojarin, sitä on nyt jokaisen oikeus ryöstää. Se on tunnettu
-asia: minkä voi ottaa -- ottavat; mitä eivät saa irtikiskotuksi, sen
-polttavat poroksi; raavaskarjan pistävät kuoliaaksi. Se on heidän
-tapansa. Heikkomielisen kyllä tunnen. Hän on oikea Jumalan mies. Ei
-sinua yksistään hän ensikohtauksessa ole nimeltä maininnut, mutta
-jokaisen näkee hän ikäänkuin halki. Häntä pelkää tsaarikin. Monta
-kertaa on hän Iivana Vasiljevitshille sanonut totuuden vasten silmiä.
-Ollappa enemmän sellaisia pyhiä miehiä, niin kenties opritshninaa ei
-olisikkaan! Sano, ruhtinas, jatkoi Morosov, -- milloin olet päättänyt
-käydä tsaaria tervehtimässä?
-
--- Huomenna, päivän valjetessa, kohta kun hänen korkeutensa tulee
-makuuhuoneestaan.
-
--- Kuinka, ruhtinas? -- Nyt on jo hämärtänyt, ja sinulla on päälle
-sadan virstan ajettavaa!
-
--- Kuinka? Eikö tsaari olekaan Kremlissä?
-
--- Ei, ruhtinas, ei ole Kremlissä. Me olemme vihoittaneet Jumalaa,
-hallitsija on meidät hyljännyt, on palannut Aleksandrovan kauppalaan,
-elää siellä suosikkineen, älköön heille olko armoa eikä
-anteeksiantamusta.
-
--- Jos niin on, niin jää hyvästi, bojari, täytyy kiirehtiä. En ole
-vielä kotonanikaan ollut. Katselen pikkusen siellä, ja huomenna, päivän
-valjetessa, lähden kauppalaan.
-
--- Älä matkusta, ruhtinas!
-
--- Miksikä en, bojari?
-
--- Et tuo päätäsi mukanasi, Nikita Romanitsh.
-
--- Se riippuu Jumalan tahdosta, bojari; mikä on tapahtuva, se tapahtuu!
-
--- Kuule, Nikita Romanitsh. Sinä kyllä unhotit minut, mutta minä
-muistan sinut pojasta saakka. Isävainajasi eli minun kanssani käsi
-kädessä, sydän sydäntä vasten. Hän on kuollut, Jumala olkoon hänelle
-armollinen, ei kukaan sinua varoita, ei kukaan anna neuvoja, eikä sinun
-kohtalosi ole kadehdittava, sen Jumala tietää. Jos lähdet kauppalaan,
-ruhtinas, niin perikatoon joudut, pääsi menetät.
-
--- Mitäs tehdä, bojari, minulle näyttää syntyessäni niin määrätyn!
-
--- Nikitushka, jää tänne, minä suojelen sinua. Ei kukaan sinua etsi,
-orjani eivät sinua petä, sinä olet oleva talossani kuin oma poikani!
-
--- Bojari, muistele, mitä itse puhuit Kurbskista. Häpeällistä olisi
-venäläisen bojarin piiloittautua tsaariltaan.
-
--- Nikita Romanitsh, Kurbski oli kavaltaja. Hän meni tsaarin vihollisen
-puolelle; mutta kuka minä sitävastoin olen? Olenko minä hallitsijan
-vihollinen?
-
--- Anteeksi, bojari, anna anteeksi ajattelematon sana, mutta mitä on
-tuleva, sitä ei voi välttää!
-
--- Jos sinä, Nikitushka, jäät luokseni, kenties tsaarin viha lauhtuu,
-kenties me metropoliitan kanssa saamme asiasi suoraksi, mutta nyt
-putoat kuin piki hiillokselle!
-
--- Elämämme on Jumalan kädessä, bojari. Ei ole hyvä viekkaudella
-koettaa pitkittää sitä enemmän, kuin minkä Jumala hyväksi näkee.
-Kiitoksia vieraanvaraisuudesta, -- lisäsi Serebrjani, nousten
-seisovalleen, -- kiitoksia ystävyydestä (näitä sanoja lausuessaan hän
-väkisin hämmentyi), mutta minä lähden. Hyvästi, Drushina Andrejevitsh!
-
-Morosow katseli ruhtinasta surullisella osanotolla, mutta selvästi
-näkyi, että hän sisimmässä sydämessään hyväksyi hänen menettelynsä, ja
-ettei hän itse olisi käyttäytynyt toisin, jos olisi ollut ruhtinaan
-sijassa. -- Siunatkoon Jumala sinua, Nikita Romanitsh! -- hän sanoi
-nousten penkiltä ja syleillen ruhtinasta, -- pehmittäköön Herra tsaarin
-sydämen. Palaos vahingoittamattomana kauppalasta, kuin nuorukainen
-palavasta pätsistä, ja silloin syleilen sinua, kuten nyt syleilen,
-kaikesta sydämestäni ja kaikesta sielustani!
-
-Sananlasku sanoo: jalkamiestä seurataan portille, ratsastajaa hevosen
-luo. Ruhtinas ja bojari erosivat etehisen kynnyksellä. Oli jo pimeä.
-Ajaessaan pitkin pisteaidan viertä, Serebrjani näki puutarhassa valkean
-puvun. Hänen sydämensä tykyttää. Hän pysähti ratsunsa. Jelena lähestyi
-pisteaitaa.
-
--- Ruhtinas, hän sanoi kuiskaten, -- minä kuulin keskustelusi Drushina
-Andrejevitshin kanssa, sinä menet kauppalaan... Jumala sinua
-varjelkoon, ruhtinas, sinä menet kuolemaan!
-
--- Jelena Dmitrijevna! Näköään on niin Jumalan tahto, että saisin
-surmani tsaarilta. En iloksi palannut synnyinmaahani, ei suonut Herra
-minulle onnea, en saanut sinua omakseni, Jelena Dmitrijevna!
-Tapahtukoon kanssani Jumalan tahto!
-
--- Ruhtinas, he kiduttavat sinua! Minua kauhistuttaa sitä
-ajatteleminen! -- Jumalani, onko henkesi sinulle vallan arvoton?
-
--- Menköön se! -- sanoi Serebrjani ja viittasi kädellään.
-
--- Pyhä Jumalan äiti! -- Jollet itseäsi sääli, sääli toki muita! Sääli
-toki minua, Nikita Romanitsh! Muista kuinka sinä rakastit minua!
-
-Kuu tuli näkyviin pilvien takaa. Jelenan kasvot, hänen helmillä
-kirjailtu kokoshnikkinsä, kaulakoristeensa ja timanttiset
-korvarenkaansa, hänen silmänsä, täynnä kyyneleitä, säteilivät
-ihmeellisessä loistossa. Jelena itki vielä, mutta oli jo valmis
-kyynelsilmin hymyilemään. Yksi ainoa ruhtinaan lausuma sana olisi
-kääntänyt hänen surunsa äärettömäksi iloksi. Hän oli unhottanut
-miehensä, unhottanut kaiken varovaisuuden. Serebrjani luki hänen
-silmistään sellaisen rakkauden, sellaisen tuskan, että hän väkisin
-horjui. Onni oli häneltä ijäksi kadonnut. Jelena oli toisen oma, mutta
-hän rakasti ainoastaan Serebrjania. Miksikä ei hän jäisi, miksi ei
-lykkäisi tuonnemmaksi matkaansa kauppalaan? Eikö Morosow itse ollut
-häntä vaatinut?
-
-Niin ajatteli ruhtinas, ja mielikuvitus loi hänen silmiinsä ihania
-kuvia, mutta kunnian tuntonsa, joka hetkeksi oli uinunut, heräsi taas
-äkkiä.
-
--- "En", hän ajatteli, "häpeä olisi minun, vaikkapa vaan ajatuksella,
-loukata isäni ystävää! Ainoastaan konna palkitsee vieraanvaraisuuden
-petoksella, ainoastaan pelkuri karttaa kuolemaa!"
-
--- Minä en voi olla menemättä, -- sanoi hän päättäväisesti. -- En yksin
-voi säilyttäytyä tsaariltani, kun paremmat miehet joutuvat perikatoon.
-Jää hyvästi, Jelena!
-
-Nämät sanat tunkeutuivat kuin puukko bojarittaren sydämeen. Hän
-heittäytyi epätoivossaan maahan.
-
--- Aukene allani, kostea maaemo! -- hän vaikeroi: en enää tahdo nähdä
-päivän kultaista valoa! Surmaan itseni omalla kädellä, teen myrkyllä
-lopun itsestäni! En voi elää sinun kuoltuasi, Nikita Romanitsh! Minä
-rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin Jumalan päivää, en
-ketään rakasta enkä tule rakastamaan paitsi sinua!
-
-Serebrjanin sydän oli murtua. Hän tahtoi lohduttaa Jelenaa, mutta hän
-itki vielä kovemmin. Väki saattoi kuulla hänet, nähdä ruhtinaan ja
-kannella bojarille. Serebrjani käsitti sen, ja pelastaakseen Jelenan
-päätti hän temmata itsensä irti hänestä.
-
--- Jelena, jää hyvästi! -- hän sanoi: -- jää hyvästi, sydämeni,
-päiväini ilo! Pidätä kyyneleesi, Jumala on armollinen, kentiesi me
-vielä näemme toisemme!
-
-Pilvet peittivät kuun, tuuli heilutti lehmusten latvoja, ja tuoksuvana
-sateena karisivat kukkaset ruhtinaan ja Jelenan päälle. Vanhat oksat
-notkuivat, juuri kuin haluten sanoa: ketä varten kukimme, ketä varten
-viheriöimme! Hukkaan joutuu kunnon nuorukainen, perikatoon joutuu myös
-hänen rakastettunsa!
-
-Katsahtaen taaksensa vielä viimeisen kerran Jelenaa, Serebrjani näki
-hänen takanaan puutarhan pimennossa mustan ihmishaahmon. Näyttikö se
-vaan siltä ruhtinaan silmissä, vai käyskentelikö joku palvelija
-puutarhassa, vai eiköhän vain ollut itse bojari Drushina Andrejevitsh?
-
-
-
-
-VII Luku.
-
-Aleksandrovan sloboda.[7]
-
-
-Tie Moskovasta Troitskaja Lauraan[8] ja Laurasta Aleksandrovan
-slobodaan tarjosi erittäin eloisan kuvan. Alinomaa karahuttivat sillä
-tsaarin sanansaattajat; suuret joukot pyhissävaeltajia kävivät
-jalkasin; opritshnikkiosastoja riensi edestakasin; haukanpitäjiä läksi
-kauppalasta eri kyliin eläviä kyyhkysiä hakemaan; kauppamiehiä kulki
-tavaroineen, istuen kuormillaan tahi ratsain seuraten pitkiä jonoja.
-Laumoja ilvehtijöitä kuleksi gudokineen, volinkoineen ja
-balalaikoineen.[9] Ne olivat hyvin kirjavasti puettuina, kulettivat
-kesyjä karhuja mukanaan; lauloivat lauluja, tahi kerjäsivät rikkailta
-matkustajilta.
-
--- Armahtakaa, herrat, meitä, -- puhuivat he kaikissa äänissä, --
-teille Jumala antoi talot ja tavarat, mutta meidät käski elämään teidän
-antimistanne, älkää siis hylätkö meitä köyhiä ihmisiä, hyvät herrat!
-
--- Isämme, taattosemme! -- lauloivat toiset pitkäveteisesti, istuen
-tien vieressä: -- antakoon Herra teille hyvän terveyden! Saattakoon
-Jumala teidät Sergei Troitsin luostariin!
-
-Toiset lisäsivät näihin sanoihin erilaisia kokkapuheita, niin että
-moni matkustaja palkinnoksi iloisesta sanasta heitti heille kokonaisen
-kultarahan.
-
-Usein syntyi tappeluita ilvehtijöiden ja niiden kerjäläisjoukkojen
-välillä, jotka yltympäri kaupungeista ja luostareista riensivät
-slobodaan, elääksensä tsaarin almuista.
-
-Myöskin sokeita guslinsoittajia[10] ja satujenkertojia kuleksi, guslit
-olkapäillä ja pitäen toinen toisestaan kiinni.
-
-Tässäpä oli hälinää, laulua ja torailua. Hevoset, ihmiset, karhut --
-hirnuivat, huusivat, kiljuivat. Tie kulki tiheän metsän halki.
-Huolimatta tästä ihmispaljoudesta, tapahtui toisinaan, että aseellisia
-rosvoja hyökkäsi kauppiasten kimppuun ja ryöstivät ne putipuhtaiksi.
-
-Rosvoilemiset Moskovan seuduissa lisääntyivät erittäinkin siitä ajoin,
-kun opritshnikit alkoivat ahdistaa kokonaisia talonpoikaiskyliä ja
-kokonaisia porvarien asumia pikkukaupungeita. Kun näiltä ihmisiltä
-ryöstettiin heidän asuntonsa ja toimeentulonsa, liittyivät he
-rosvoparviin, varustautuivat murroksiin ja tulivat lukuisuutensa vuoksi
-hyvinkin vaarallisiksi opritshnikoille. Opritshnikit, vangittuaan
-rosvoja, hirttivät heidät armotta; sentähden eivät rosvotkaan jääneet
-heille velkaa, kun sattuivat saamaan opritshnikeitä kynsiinsä. Muutoin
-eivät rosvot yksistään ryöstäneet teillä. Ilvehtijät ja kerjäläiset,
-kohdattuaan illansuussa huonosti suojellun kuormaston, säästivät usein
-rosvoilta vaivannäöt. Kauppiaiden oli pahin kaikista. Heitä ryöstivät
-sekä rosvot että ilvehtijät, kerjäläiset ja juopuneet opritshnikit.
-Mutta he lohduttivat itseään sananlaskulla, että tappio ja voitto
-asuvat nurkittain, eivätkä herenneet matkustamasta slobodaan, sanoen:
-"Jumala on armollinen, kenties pääsemme perille". Ja tuntematonta on,
-miten se tapahtui, mutta tiliä tehdessä kävi aina selville, että
-kauppiaat jäivät voitolle.
-
-Troitskaja Laurassa Serebrjani kävi ripillä ja Herranehtoollisella.
-Saman tekivät hänen seuralaisensa. Ottaessaan jäähyväiset Nikita
-Romanovitshilta, siunasi arkkimandriitta hänet kuten sitä, joka menee
-varmaan kuolemaan.
-
-Noin kolmen virstan päässä slobodasta seisoi puomin luona
-sotilasvahti ja pysäytti matkustavaiset, kysyen jokaiselta:
-kuka hän on ja min tähden matkustaa _njevoljaan_ (orjuuteen)?
-Tähän nimitykseen oli kansa pilalla jumittanut sanan: _sloboda_,
-joka muinaiseen aikaan oli merkitykseltään sama kuin _svoboda_
-(vapaus). Myöskin Serebrjani ja hänen orjansa saivat kestää tarkan
-tutkinnon heidän matkansa tarkoituksesta. Sitten päällysmies otti
-heidän aseensa, ja neljä opritshnikkiä istui hevosen selkään
-saattaakseen matkustajia. Pian näkyivät kaukana tsaarinlinnan maalatut
-kuvut ja eriskummaiset, kullatut katot. Kas tässä, mitä sanoo tästä
-linnasta historiankirjoittajamme,[11] Iivanan aikuisten ulkomaalaisten
-todistusten mukaan.
-
-"Tässä kamalan hupaisessa asunnossa Iivana pyhitti suurimman osan
-aikaansa kirkonmenoihin. Tahtoipa hän vielä muuttaa linnan luostariksi
-ja lemmikkinsä munkeiksi: hän valitsi opritshnikeistä 300 miestä,
-kaikista pahimmat, nimitti heidät veljeskunnaksi, itsensä apotiksi,
-ruhtinas Afanasi Vjasemskin taloudenhoitajaksi ja Maljuta Skuratovin
-lukkariksi, antoi heille patalakit eli kalotit, ja mustat messukasukat,
-joiden alla heillä oli kullanhohtavat, sopulinnahalla reunustetut
-kauhtanat; laati heille luostarisäännöt ja oli itse esimerkkinä niiden
-noudattamisessa. Näin kuvaillaan tätä Iivanan luostarielämää. Aamulla
-kellon neljättä käydessä hän poikineen ynnä Maljuta Skuratov menivät
-kellotorniin soittamaan huomenmessuun, veljet kiiruhtivat kirkkoon; ken
-ei saapunut, rangaistiin kahdeksan päivän vankeudella. Kirkonmenoa
-jatkettiin kello kuuteen tahi seitsemään saakka. Tsaari veisasi, luki
-ja rukoili niin hartaasti, että hänen otsaansa joka kerta jäi merkki
-voimakkaista, maahan asti ulottuvista kumarruksista. Kello kahdeksan
-kokoonnuttiin taas jumalanpalvelukseen, ja kello kymmenen istuttiin
-veljespöytään, kaikki, paitsi Iivanaa, joka seisoen luki ääneen
-mieltäylentäviä opetuksia. Sillävälin veljet söivät ja joivat, minkä
-jaksoivat: joka päivä näytti juhlalta: ei viiniä eikä olutta säästetty;
-ruoantähteet kannettiin linnasta torille, köyhille jaettaviksi. Apotti,
-se on tsaari, söi jälestäpäin, haasteli lemmikkiensä kanssa
-uskonnonasioista, nukahti vähän, tahi meni vankilaan, kiduttamaan
-jotakin onnetonta. Tämä kauhistava näytelmä näkyi ilahuttavan häntä;
-hän palasi sydämellisesti tyytyväisennäköisenä, laski leikkiä ja puhui
-tavallista iloisemmin. Kello kahdeksan mentiin iltamessuun; kymmenettä
-käydessä Iivana läksi makuuhuoneesensa, missä kolme sokeata kertoeli
-hänelle satuja; hän kuunteli niitä ja nukkui, mutta ei pitkäksi
-aikaa: puoliyössä nousi, ja hänen päivänsä alkoi rukouksella.
-Toisinaan esitettiin hänelle kirkossa valtioasioita; toisinaan
-Iivana antoi julmimmat käskynsä aamu- tahi puolipäivämessussa.
-Tämän elämän yksitoikkoisuuden keskeytti hän tarkastusmatkoillaan,
-kävi luostareissa, sekä läheisissä että etäisissä, tarkasteli
-rajalinnoituksia, pyydysti petoeläimiä metsissä ja erämaissa; eritoten
-hän rakasti karhunpyyntiä, mutta siitä huolimatta hän aina ja joka
-paikassa käsitteli valtakunnan asioita, sillä maalaisbojarit, jotka
-tosin nimeksi olivat valtuutettuja valtakunnan hallitsijoita, eivät
-uskaltaneet mitään päättää, kysymättä tsaarin tahtoa."
-
-Tultuaan kaupunkiin Serebrjani huomasi, että tsaarin linna eli luostari
-oli erotettu toisista rakennuksista syvällä kaivoksella ja vallilla.
-Vaikeata on kuvata tämän asumuksen komeutta ja vaihtelevaisuutta. Ei
-yksikään akkuna ollut toisensa kaltainen, ei yksikään pilari ollut
-muodoltaan ja väriltään samannäköinen kuin toinen.
-
-Paljous kupukattoja koristi kuin ruunu koko rakennusta. Ne tunkeutuivat
-toinen toisensa viereen, kiipesivät toinen toisensa päälle, ja
-näyttivät leijailevan juuri kuin tuulenhengen kohottamat kuplat. Kulta,
-hopea, moniväriset tiilet peittivät kuin kimaltelevat suomukset linnaa,
-huipusta aina maahan asti. Kun aurinko sitä valasi, ei etäältä
-voinut päättää, linnako se oli, vai jättiläiskukkain pensas, vai
-kasuaarilinnutko lentää löyhöttivät taajassa parvessa ja levittivät
-päivänpaisteessa tulenhohtavia höyheniään.
-
-Ei kaukana linnasta, oli kirjapaino ynnä siihen kuuluvat
-kirjasinvalimo, latojain asunto ja eri rakennus ulkomaalaisille
-mestareille, joita Iivana oli kutsuttanut Englannista ja Saksasta.
-Kauempana sijaitsivat lukemattomat hovipalvelijain huoneet, joissa
-asuivat ylimmäiset ja alemmat huoneenhaltijat, vanteenpanijat, kokit,
-leipojat, tallirengit, koirien hoitajat, haukanpitäjät ja kaikenlaiset
-muut hoviammattilaiset.
-
-Slobodan kirkot loistivat myöskin rikkaudellaan. Kuuluisa Jumalan äidin
-temppeli oli ulkoapäin peitetty kirkkailla maalauksilla; joka
-tiilikivellä kiilsi risti, ja kirkko näkyi pukeutuneen kultaiseen
-verhoon.
-
-Tämä viehättävä näky karkoitti ajaksi synkät mietteet, jotka eivät
-olleet jättäneet Serebrjania koko matkalla. Mutta väleen vastenmielinen
-näytelmä muistutti ruhtinasta asemastaan. He kulkivat muutamain
-hirsipuiden ohitse, jotka seisoivat toinen toisensa vieressä. Siellä
-oli myös mestauslavoja pölkkyineen ja valmiine kirveineen. Lavat ja
-hirsipuut, maalatut mustalla värillä, olivat rakennetut lujiksi ja
-kestäviksi, eivät yhtä päivää, yhtä vuotta varten, vaan moneksi
-vuodeksi.
-
-Kuinka pelvoton ihminen lieneekin, ei hän milloinkaan ole mielessään
-välinpitämätön, kun häntä odottaa läheinen kuolema, ei kunniakas
-kuolema keskellä miekkain kalsketta tahi tykistön jyrinää, vaan
-salainen, häpeällinen kuolo halveksitun pyövelin kädestä. Näkyi, ettei
-Serebrjani, ajaessaan mestauspaikan ohitse, osannut tukahuttaa
-sisällistä liikutustaan, vaan että se väkisin kuvastui hänen
-tuntehikkaissa kasvoissaan; saattajat katselivat ruhtinasta ja nauraa
-virnistelivät.
-
--- Ne ovat meidän kiikkumme, bojari, -- lausui yksi heistä, osoittaen
-hirsipuuta: -- ne näkyvät sinua miellyttävän, koska et ota niistä
-silmiäsi pois.
-
-Miheitsh, joka ajoi takana, ei virkkanut mitään, vihelsi vain ja
-pudisti päätään.
-
-Saavuttuaan vallin luo, ruhtinas ja hänen toverinsa astuivat alas
-hevosilta ja sitoivat ne paaluihin, joihin vartavasten oli ruuvattu
-renkaita. Tulijat menivät sitten avaraan pihaan, joka oli täynnä
-kerjäläisiä. Ne rukoilivat ääneen, lauloivat psalmeja ja paljastivat
-inhottavia haavojaan. Tsaarin hovimestari seisoi portailla ja jakeli
-heille Iivanan nimessä ravintoa ja rahalahjoja. Aika-ajoin käyskenteli
-pihassa opritshnikeita, toisia istui penkeillä ja pelasi shakkia tahi
-noppaa. Toiset olivat kokoontuneet piiriin ja leikkivät erästä leikkiä,
-heittäen rautapulttia; kovasti nauroivat, kun hävinneen moniaan kerran
-peräkkäin täytyi maasta kiskoa syvään lyötyä, räätikäksi sanottua
-vaajaa. Opritshnikkien puvut muodostivat jyrkän vastakohdan
-kerjäläisten ryysyille; tsaarin henkivartijat kiilsivät kullassa.
-Jokaisella heistä oli samettinen tahi kultakankainen, helmillä ja
-kalliilla kivillä koristettu patalakki, ja he kaikki näyttivät eläviltä
-koristeilta lumotussa linnassa, jonka kanssa muodostivat jonkunmoisen
-kokonaisuuden.
-
-Yksi opritshnikeistä veti erittäinkin Serebrjanin huomion puoleensa. Se
-oli kahdenkymmenen vuotias nuori mies, tavattoman kaunis, mutta
-kasvoissaan oli vastenmielinen, julkea katsanto. Hän oli puettu
-rikkaammin kuin toiset, piti vasten tapaa pitkiä hiuksia, partaa ei
-hänellä ollut ensinkään, mutta hän osoitti liikkeissään jonkinlaista
-naismaista huolimattomuutta. Toverien käytös häntä kohtaan oli samoin
-hyvin kummallinen. He puhelivat hänen kanssaan kuten vertaisensa
-kanssa, eivätkä osoittaneet mitään erityistä kunnioitusta hänelle;
-mutta kun hän lähestyi jotakin piiriä, niin se hajaantui, ja penkillä
-istujat jättivät hänelle paikan. Häntä näyttiin varottavan, tahi
-kentiesi pelättävän. Huomattuaan Serebrjanin ja Miheitshin hän loi
-heihin pöyhkeän katseen, kutsui saattajat luokseen ja näytti
-tiedustelevan tulijain nimeä. Sitten hän tirkisti Serebrjania, hymähti
-nauruun ja kuiskasi jotakin tovereille. He naurahtivat myös ja
-erkanivat eri tahoille. Itse hän nousi portaille, nojasi kyynäspäänsä
-käsipuihin ja yhä katsoa tuijotti ivallisesti Nikita Romanovitshia.
-Äkkiä syntyi kerjäläisten kesken hälinä. Taaja lauma hyökkäsi
-suorastaan ruhtinaan päälle ja oli vähällä kaataa hänet jalkoihinsa.
-Kerjäläiset karkasivat kirkuen linnasta; kauhistus kuvautui heidän
-kasvoissaan. Ruhtinas kummasteli, mutta pian hän käsitti syyn yleiseen
-pelkoon. Tavattoman iso karhu ajoi loikaten kerjäläisiä takaa.
-Silmänräpäyksessä oli piha puhtaana, ja ruhtinas jäi yksin, silmä
-silmää vasten karhun kanssa. Pako ei ollut pälkähtänyt hänen
-päähänsäkään. Jo monasti oli Serebrjani ollut karhunpyynnillä
-ypöyksinään. Tämä metsästys oli hänen huvejaan. Hän jäi paikalleen, ja
-silloin kun karhu, korvat nujossa, tulla tuiverteli hänen tykönsä,
-tavoittaen häntä käpälillään, teki ruhtinas liikkeen, juuri kuin
-temmatakseen miekkansa tupesta. Mutta miekkaa ei ollutkaan! Hän oli
-unohtanut jättäneensä sen opritshnikeille ennen slobodaan tuloaan.
-Nuori mies, joka portailta katseli, rupesi nauraa hohottamaan. -- Niin,
-niin! -- hän sanoi: -- hae miekkaasi!
-
-Yksi isku karhun käpälästä kaasi ruhtinaan maahan, toisella olisi se
-ruhjonut hänen pääkallonsa, mutta ihmeekseen ruhtinas ei saanutkaan
-tätä toista iskua, vaan tunsi lämpimän verivirran huuhtelevan itseään.
-
--- Nouse, bojari! -- joku sanoi, ojentaen hänelle kättä.
-
-Ruhtinas nousi ja näki noin seitsemäntoista vuoden vanhan opritshnikin,
-jota ei ennen ollut huomannut, veristetty miekka kädessä. Karhu makasi
-selällään halaistuin päin ja, liikuttaen kämmeniään, heitti henkensä
-hänen jalkainsa juuressa.
-
-Opritshnikki ei näkynyt ylpeilevän voitostaan. Hänen lempeät kasvonsa
-ilmaisivat syvää surua. Tultuaan vakuutetuksi, ettei karhu ollut
-ruhtinasta ruhjonut, tahtoi hän, kiitosta odottamatta, poistua.
-
--- Kunnon nuorukainen! -- sanoi hänelle Serebrjani, -- mainitse minulle
-sukunimesi, jotta tietäisin, kenenkä edestä rukoilen Jumalaa!
-
--- Mitäpä sinä sukunimestäni tahdot, bojari! -- vastasi opritshnikki.
--- En rakasta sitä, ja vähät minusta, vaikka se vietäisiin.
-
-Tällainen outo vastaus kummastutti Serebrjania, mutta hänen
-pelastajansa oli jo kadonnut.
-
--- No, isäseni, Nikita Romanitsh, -- sanoi Miheitsh pyyhkien
-kauhtanansa liepeillä karhun verta ruhtinaasta, -- minäkös olin
-peloissani! Jo minä, isäseni, huusin karhulle: huu, huu! jotta jättäisi
-sinut ja kävisi minun kimppuuni, kun tämä uljas poika, Jumala hänelle
-terveyttä suokoon, halkasi siltä pääkallon. Mutta kaiken tämän on
-tehnyt tuo parraton tihrusilmä, joka tuolta portailta katselee, susi
-hänet syököön. Mutta mihin olemme joutuneet, -- lisäsi Miheitsh
-kuiskaten! -- Onko sellaista kummaa nähty, että keskellä tsaarin pihaa
-karhuja on päästetty kahleistaan?
-
-Miheitshin muistutus oli paikallaan, mutta slobodassa oli omat tapansa,
-eikä mikään käynyt siellä tavallisessa järjestyksessä.
-
-Tsaari rakasti petotaistelua. Muutamia karhuja syötettiin aina
-rautahäkeissä tätä tarvetta varten. Mutta ajottain Iivana, tahi hänen
-opritshnikkinsa päästivät pedot häkeistä ja revittivät niillä kansaa ja
-iloitsivat sen pelosta. Jos karhu teki jonkun raajarikoksi, niin
-palkitsi tsaari hänet rahalla. Mutta jos karhu repi jonkun kuoliaaksi,
-annettiin rahat hänen sukulaisilleen, ja hänen edestään käskettiin
-luostareissa pitämään sielumessuja, yhdessä muiden tsaarin huvin tahi
-tsaarin vihan uhrien edestä.
-
-Pian tuli linnasta kaksi pöytäpalveliaa sanomaan Serebrjanille, että
-tsaari oli nähnyt hänet ikkunasta ja tahtoi tietää, kuka hän on.
-Saatettuaan tsaarin tietoon ruhtinaan nimen, pöytäpalvelijat palasivat
-jälleen ja sanoivat, että tsaari tiedustaa sinun terveyttäsi ja käskee
-sinut tänään aterioimaan hänen pöydässään.
-
-Tämä armonosoitus ei ensinkään ilahuttanut Serebrjania. Iivana ei
-kenties vielä tiennyt hänen riidastaan opritshnikkien kanssa
-Medvedevkan kylässä. Kenties tsaari myös (ja se tapahtui usein) palasi
-ajaksi virkaansa, teeskennellen suosiota, jotta äkillinen rangaistus
-kesken pitoja ja iloa näkyisi syylliselle sitä kauheammaksi. Oli miten
-oli, Serebrjani valmistautui kaikkeen ja luki äänettömän rukouksen.
-
-Tämä päivä oli poikkeuksena Aleksandrovan slobodassa. Tsaari, joka
-valmistautui lähtemään Susdaliin toivioretkelle, oli aikaseen aamulla
-selittänyt syövänsä päivällistä yhdessä veljeskunnan kanssa ja käskenyt
-kutsua pöytään, paitsi kolmeasataa opritshnikkiä, jotka joka päivä
-olivat hänen seurassaan, vielä neljäsataa, niin että kaikkien
-kutsuttujen luku oli seitsemänsataa henkeä.
-
-
-
-
-VIII Luku.
-
-Pidot.
-
-
-Suunnattoman suuressa salissa, johon valoa tuli kahtaalta päin,
-veistoksilla koristettujen pylväiden välissä seisoi pitkiä pöytiä
-kolmessa rivissä. Joka rivissä oli kymmenen pöytää, joka pöytä oli
-katettu kymmenelle hengelle. Tsaaria, tsarevitshia ja lähimmäisiä
-lemmikeitä varten seisoi eri pöytiä salin perässä. Vieraille oli
-valmistettu pitkiä, sametilla ja kultakankaalla päällystettyjä
-penkkejä; hallitsijalle korkea, veistetty nojatuoli, sirotettuna
-helmi- ja timanttikiehkuroilla. Tuolia kannatti jalkain asemasta kaksi
-leijonaa, mutta selkänojana oli kaksipäinen, kullattu ja maalattu
-kotka, siivet levällään. Keskellä salia oli suuren suuri pöytä, jonka
-kansi oli tehty tammisista laudoista. Lujat olivat paksut laudat, lujat
-sorvatut jalat, joilla pöytä lepäsi; niiden oli kannatettava kokonainen
-vuori hopea- ja kulta-astioita. Siinä oli sekä valettuja pesumaljoja,
-joita neljä miestä vaivoin nosti kalliisti koristetuista korvista, sekä
-raskaita kauhoja, helmillä sirottuja pikareita ja eri suuruisia
-siseleerattuja vateja. Siinä oli sekä karneolisia pokaleja, että
-kamelikurjen munista tehtyjä ruukkuja ja kullalla silattuja
-tarvashärän sarvia. Mutta vatien ja kauhojen välissä seisoi
-kummallisenmuotoisia pikareita, jotka kuvasivat karhuja, jalopeuroja,
-kukkoja, riikinkukkoja, kurkia, sarvikuonoja ja kamelikurkia. Ja kaikki
-nämä raskaat vadit, astiat, kauhat, pikarit, ammeet, pedot ja linnut
-olivat läjitellyt kartionmuotoiseen rakennukseen, jonka huippu melkein
-kosketti kattoa.
-
-Juhlallisesti astui hovilaisten loistava joukko saliin ja sijoittui
-penkeille. Pöydillä ei nyt vielä ollut muita astioita kuin suolakoppa,
-pippurisäiliö ja etikkapullo, mutta ruokalajeista oli ainoastaan kylmää
-lihaa paastovoissa, suolattuja kurkkuja, luumuja ja hapanta maitoa
-puisissa maljoissa.
-
-Opritshnikit istuutuivat, mutta eivät alkaneet syödä vaan odottivat
-hallitsijaa.
-
-Pian tulivat palvelijat parittain saliin ja asettuivat tsaarin tuolin
-luokse; palveliain jälestä astuivat hovimestari ja ylimäinen
-hovimarsalkka.
-
-Vihdoin torvet toitottelivat, linnan kellot alkoivat soida, ja
-verkkaisesti astui saliin itse tsaari, Iivana Vasiljevitsh.
-
-Hän oli pitkä, solakka ja leveäharteinen. Pitkä, koruompeluksilla
-kirjailtu kultakankainen pukunsa oli pitkin saumoja ja ympäri liepeitä
-koristeltu helmillä ja kalliilla kivillä. Hänen kallista kaulanauhaansa
-koristi Vapahtajan, Jumalanäidin, apostolien ja profeetain emaljoidut
-kuvat. Iso siselioittu risti riippui kultavitjoista hänen kaulassaan.
-Punasten sahviaanisaappaiden korkeat korot olivat varustetut
-hopeaisilla kantaraudoilla. Kauhean muutoksen huomasi Iivanassa Nikita
-Romanovitsh. Säännölliset kasvot olivat yhä vielä kauniit, mutta
-piirteet esiintyivät terävimpinä, kotkannenä oli käynyt ikäänkuin
-käyremmäksi, silmät paloivat synkällä tulella ja otsalla oli kurttuja,
-joita ei ennen ollut. Eniten hämmästytti ruhtinasta harmaat karvat
-parrassa ja viiksissä. Iivana oli nyt viidenneljättä vanha, mutta
-näytti olevan koko joukon viidettäkymmentä. Hänen kasvojensa ilme oli
-tykkänään muuttunut. Siten muuttuu rakennus tulipalon jälkeen. Vielä
-seisovat seinät, mutta koristukset ovat karisseet, mustuneet ikkunat
-silmäilivät turmiota ennustaen, ja tyhjiin suojiin on paholainen
-ottanut asuntonsa. Kuitenkin kaikitenkin, kun Iivana katsahti
-suopeasti, oli hänen katseensa vielä puoleensa vetävä. Hänen hymyilynsä
-lumosi yksin nekin, jotka hyvin tunsivat hänet, ja jotka inhosivat
-hänen pahoja tekojaan. Tähän onnelliseen ulkomuotoon yhdisti Iivana
-tavattoman puhelahjan. Tapahtui, että vilpittömät miehet,
-kuunnellessaan tsaaria, tulivat vakuutetuiksi hänen kauhistavain
-toimenpiteidensä välttämättömyydestä ja uskoivat, niin kauan kuin hän
-puhui, hänen rangaistuksensa oikeiksi.
-
-Iivanan ilmaantuessa kaikki nousivat ja kumarsivat syvään hänelle.
-Tsaari kulki verkkaasti pöytärivien välitse paikalleen, pysähtyi ja,
-heitettyään silmäyksen kokoontuneihin, kumarsi kaikille tahoille;
-sitten luki hän pitkän rukouksen, risti itsensä, siunasi ruoan ja
-laskeutui tuolille. Kaikki, paitsi yksinäistä hovimarsalkkaa ja kuusi
-pöytäpalvelijaa, seurasivat hänen esimerkkiänsä.
-
-Joukko palvelijoita sinipunasissa, kultasaumaisissa ja kullalla
-ommelluissa kauhtanoissa seisahtui tsaarin eteen, kumarsi vyötäisiin
-saakka, ja läksi kaksittain ruokia tuomaan. Pian he palasivat, kantaen
-kultasissa vadeissa kaksisataa paistettua joutsenta.
-
-Tällä päivällinen alkoi.
-
-Serebrjani sattui istumaan lähellä tsaarin pöytää, yhdessä maabojarien
-kanssa, se on sellaisten keralla, jotka eivät kuuluneet opritshninaan,
-mutta korkean säätynsä vuoksi katsottiin arvoisiksi tällä kertaa
-syömään päivällistä hallitsijan kanssa. Muutamia heistä tunsi
-Serebrjani ennen Litvaan lähtöänsä. Hän saattoi paikaltaan nähdä sekä
-itse tsaarin, että kaikki hänen pöydässään istujat.
-
-Surulliseksi muuttui Nikita Romanovitsh, vertaillessaan sitä Iivanaa,
-jonka viisi vuotta takaperin oli jättänyt, tähän Iivanaan, joka nyt
-istui uusien lemmikkiensä piirissä. Nikita Romanovitsh kääntyi erään
-naapuriinsa puoleen, jonka kanssa ennen oli ollut tuttava, kysyen:
-
--- Kuka tuo poika on, joka istuu tsaarin oikealla puolella, semmoinen
-kalpea ja nurpea?
-
--- Se on tsarevitsh[12] Ivan Ivanovitsh, -- vastasi bojari, ja,
-vilkaistuaan sivulleen, lisäsi kuiskaten: -- olkoon Jumala meille
-armollinen! Ei hän ole tullut isoisäänsä, vaan isäänsä, ja nuoruuteensa
-nähden on hänen sydämensä täynnä julmuutta; ei lähde hänen
-hallinnostaan meille huvia!
-
--- Mutta tuo mustasilmäinen nuori mies pöydän päässä, jolla on niin
-miellyttävät kasvot? Hänen muotonsa on minulle tuttu, mutta en muista
-missä hänet olen nähnyt.
-
--- Sinä olet nähnyt hänet, ruhtinas, viisi vuotta sitten,
-henkivartijana tsaarin hovissa; vaan kauaksi on hän niistä ajoin
-mennyt, ja kauaksi hän vielä menee; se on Boris Fjodorovitsh Godunov,
-tsaarin lemmitty neuvonantaja. Näetkö, -- jatkoi bojari, alentaen
-äänensä, näetkö hänen vieressään tuota leveäharteista, punatukkaista
-ihmistä, joka ei katso kehenkään, vaan ahmasee joutsenta, rypistäen
-kulmakarvojaan? Tiedätkö, kuka se on? Se on Grigori Lukjanovitsh
-Skuratov-Bjelski, liikanimeltään Maljuta. Hän on tsaarin sekä uskottu
-ystävä että pyöveli. Täällä luostarissa on hän tehty paraklisiarkiksi,
-Jumala sen anteeksi antakoon. Tsaari ei näy ilman häntä ottavan
-askeltakaan: mutta jos Boris Fjodorovitsh virkkaa sanan, niin asia ei
-käy Maljutan mielen mukaan, vaan niinkuin Boris sanoo! Mutta tuo
-nuorukainen tuolla, vallan kuin kaunis tyttö, joka tsaarille viiniä
-kaataa, se on Fjodor Aleksejevitsh Basmanov.
-
--- Sekö? -- kysyi Serebrjani, tuntien naismaisen nuorukaisen, jonka
-ulkomuoto tsaarin pihalla herätti hänen huomionsa, ja jonka odottamaton
-ilveily oli vähällä maksaa ruhtinaan hengen.
-
--- Juuri hän. Ja kuinka tsaari hänestä pitää: ei näy voivan elää
-hänettä; mutta jos koskee jotakin asiata, keltä silloin neuvoa
-kysytään? Ei häneltä, vaan Borisilta.
-
--- Niin, -- sanoi Serebrjani, silmäillessään Godunovia, -- nyt
-muistelen häntä. Eikö hän kuulunut tsaarin jousimiehiin?
-
--- Kuului, ruhtinas. Hän oli todellakin jousimiesten joukossa. Näyttää
-vähäpätöiseltä viralta, miten siinä voi tehdä itsensä huomatuksi? Vain
-tapahtuipa kerran, että metsästämässä ollessa käytiin jousella
-ampumaan. Mutta siellä oli kaanin lähettiläs, Devlet-Mursa. Se kun vaan
-nuolen päästi jänteestä, niin kiinnittikin sen tatarilaislakkiin, joka
-oli asetettu riu'un nenään, noin nata askelta tsaarin teltasta. Temppu
-tapahtui vasta päivällisen jälkeen, ja pikari oli jo monasti pöytää
-kierrellyt. Nousipa siitä Ivan Vasiljevitsh ja puhuu; Tuokaa tänne
-kaareni, en minäkään huonommin tatarilaista tapaa. -- Tatarilainempa
-riemastui: -- Tapaahan, tsaari -- taattoni, -- sanoo: -- minulta meni
-tuhathevosinen tabuni,[13] mutta paljonko sinulta meni? se on meidän
-kielellämme, mitä panet veikkaa? -- Menköön Rjasanin kaupunki! -- sanoi
-tsaari, ja toisti: Tuokaa kaareni tänne! -- Boris syöksi liekalla,
-missä hevonen seisoi, viini selässä hyppäsi satulaan, vaan me näemme,
-että hevonen potkii hänen allansa, nousee takajaloilleen. Mutta äkkiä
-kun laskeutuu, niin purtuaan kuolaimiin läksi karkaamaan ja kaatuikin
-sitten Boris seljässään maahan. Neljännestunnin kuluttua palasi Boris,
-viine ja jänne kappaleina, kaari poikki ja nuolet sinne tänne
-singoiltettunina, ja Borisilla itsellään läpiä päässä. Hän hyppäsi
-hevosen selästä, heittäytyi tsaarin jalkoihin: -- anteeksi, armollinen
-herrani, en voinut hillitä hevosta, viinesi olen hukannut! -- Mutta
-tsaarista, näet, sillä välin, humala jo alkoi haihtua: -- No, sanoo --
-tästä puoleen et enää tarvitse pitää huolta viinestäni, mutta vieraalla
-jousella et ammu! -- Siitä päivästä Boris on kohonnut korkealle, ja
-katsohan, ruhtinas, kuinka kauaksi hän vielä kiipeää! Ja millainen
-mies, -- jatkoi bojari, katsellen Godunovia, -- ei hän koskaan
-hätiköitse ennen aikojaan, vaan aina on hän tarvittaessa paikallaan; ei
-oikase, ei vastusta tsaaria, käy vaan kiertopolkuaan, ei mihinkään
-veriseen tekoon ole sekaantunut, ei kenenkään rangaistuksessa ollut
-osallisena. Hänen ympärillään veri se vaan lainehtii, mutta hän on
-puhdas ja valkonen, kuin lapsukainen, eipä edes ole opritshninaan
-kirjoitettu. Tuo tuolla, -- hän jatkoi, osoittaen ilkeästi hymyilevää
-miestä, -- on Aleksei Basmanov, Fjodorin isä, mutta tuolla, vähän
-etempänä, on Vasili Grjasnoi, ja tuonnempana isä Levki, Tshudovon
-arkkimandriitta; antakoon Herra hänelle anteeksi, ei hän ole kirkon
-paimen, vaan maallisten himojen edistäjä!
-
-Serebrjani kuunteli uteliaisuudella ja surulla. -- Sano, bojari, --
-kysyi hän, -- kuka tuo pitkä, kähärätukkainen ja mustasilmäinen, noin
-kolmenkymmenen ikäinen mies on? Neljä pikaria hän jo on tyhjentänyt
-toinen toisensa jälkeen, ja vielä millaisia pikaria! Kova hän on
-juomaan, ei muuta sovi sanoa, -- vaan viini ei näy hänelle iloa suovan.
-Katso kuinka hän rypistää kulmakarvojaan, ja silmät hehkuvat kuin
-kekäleet. Mutta vallanko hän on joutunut järjiltään? Katsohan, miten
-hän veitsellä pöytäliinaa viiltää!
-
--- Hänet sinun oikeastaan pitäisi tuntea, ruhtinas; hän oli
-meikäläisiä. Tosin hän on siitä ajoin muuttunut, kun koko bojariston
-häpeäksi rupesi opritshnikiksi! Se on ruhtinas Afanasi Ivanitsh
-Vjasemski. Hän on heistä kaikista urhollisin, mutta ei voi mieltään
-malttaa. Kun rakkauden liekki syttyi hänen sydämessään, ei hän enään
-ole entisellään. Ei näe eikä kuule mitään, puhelee itsekseen, vallan
-kuin olisi sekasin, ja tsaarin kuullen pitää sellaisia puheita, jotta
-karvoja pöyristää. Tähän asti on kuitenkin kaikki käynyt hänelle hyvin,
-tsaarin on häntä sääli. Sanotaanpa, että hän vain rakkaudesta
-kirjoitutti itsensä opritshnikiksi.
-
-Ja bojari nojautui Serebrjanin puoleen, haluten luultavasti kertoa
-hänelle tarkemmin Vjasemskista, mutta silloin lähestyi heitä
-pöytäpalvelija ja sanoi, asettaen vadillisen paistia Serebrjanin eteen:
-
--- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa vadin omasta
-pöydästään!
-
-Ruhtinas nousi ja, seuraten tapaa, kumarsi syvään tsaarille.
-
-Silloin kaikki, jotka olivat samassa pöydässä, ruhtinaan kanssa,
-nousivat niinikään ja kumarsivat Serebrjanille, merkiksi että
-onnittelivat häntä tsaarin armosta. Serebrjanin piti kiittää jokaista
-eri kumarruksella.
-
-Sillä välin pöytäpalvelija palasi tsaarin luo ja sanoi hänelle
-kumartaen vyötäisiin saakka:
-
--- Korkea hallitsija! Nikita otti vastaan vadin, kiittää sinua!
-
-Kun joutsenet oli syöty, palvelijat menivät parittain salista ja
-palasivat kolmensadan paistetun riikinkukon kanssa, joiden levitetyt
-pyrstöt liehuivat joka vadin yli kuin viuhkat. Riikinkukkoja seurasi
-kalakukkoja, liha- ja juustopiirakoita, kaikenlaisia pannukaakkuja,
-piiraisia ja öljyssä paistettuja leivoksia. Vieraiden syödessä,
-palvelijat kantoivat ruukkuja ja pikaria, täytettyinä kirsikan-, ja
-tuomensimalla. Toiset tarjoilivat erilaisia ulkomaan viinejä:
-romanilaista, reininviiniä ja muskatellia. Erityiset pöytäpalvelijat
-kävivät edestakasin rivien välitse tarkastellen pöytiä ja jaellen
-käskyjä.
-
-Vastapäätä Serebrjania istui vanha bojari, jolle tsaarin kerrottiin
-kantavan vihaa. Bojari tunsi tuhon itselleen tulevan, mutta
-minkälaisen, sitä ei tiennyt, ja odotti tyynenä kohtaloaan. Kaikkein
-ihmeeksi ylihovimarsalkka Fjodor Basmanov kantoi hänelle omin käsin
-pikarin viiniä.
-
--- Vasili! -- sanoi Basmanov: -- korkea hallitsijamme lahjoittaa
-sinulle armossa pikarin!
-
-Ukko nousi, kumarsi Iivanaan ja joi viinin, mutta Basmanov, palattuaan
-tsaarin luo, ilmoitti hänelle: -- Vasili tyhjensi pikarin, kiittää
-armostasi! Kaikki nousivat ja kumarsivat ukolle, odottaen itselleen
-hänen kumarrustaan, mutta bojari seisoi liikkumattomana. Hänen
-hengityksensä kävi raskaaksi, hän vapisi koko ruumiissaan. Äkkiä hänen
-silmänsä veristyivät, kasvot muuttuivat sinisiksi ja hän romahti
-maahan.
-
--- Bojari on juovuksissa! sanoi Iivana Vasiljevitsh: -- viekää hän ulos!
--- Kuiske kulki ympäri seuraa, mutta maabojarit silmäilivät toisiaan ja
-loivat silmänsä lautasiin, uskaltamatta lausua sanaakaan.
-
-Serebrjania värisytti. Äsken hän ei vielä ollut uskonut kertomuksia
-Iivanan julmuuksista, vaan nyt oli hän itse tullut hänen kauhean
-kostonsa todistajaksi.
-
-"Eiköhän minuakin odota sama kohtalo?" hän ajatteli. Sillävälin ukko
-oli kannettu ulos, ja päivällisiä jatkettiin, niinkuin ei mitään olisi
-tapahtunut. Guslat soivat. kellot kajahtelivat, hovimiehet haastelivat
-ja nauroivat ääneensä. Palvelijat, oltuaan samettiin puettuina,
-ilmestyivät nyt kaikki kultakankaisissa dolmaaneissa. Tämä pukujen
-muutto oli yksi ylöllisyyksistä tsaarin päivällisissä. Pöydille
-asetettiin ensin erilaisia hyytelöitä: kurkia ja hyvänhajuisia yrttejä,
-suolattuja kukkoja ja inkivääriä, luuttomia kanoja sekä sorsia ja
-kurkkuja. Sitten tuotiin erilaisia keitoksia ja kolmenlaista
-kalanlientä: valkoista, mustaa ja safranilientä. Valkoliemen jälkeen
-tarjottiin pyytä ja luumuja, hanhea ja hirssiä sekä teereä ja safrania.
-
-Nyt seurasi loma-aika, jonka kuluessa vieraille kannettiin simaa ja
-viinejä: alikante-, baster- ja malvasirviiniä.
-
-Puhelu muuttui äänekkäämmäksi, nauru kajahteli useammin, päät alkoivat
-käydä pyörälle. Serebrjani, katsellessaan opritsnikkien kasvoja, näki
-etäisessä pöydässä sen nuoren miehen, joka muutamia tunteja ennen oli
-pelastanut hänet karhun kourista. Ruhtinas kysyi häntä naapureiltaan,
-mutta kukaan ei tuntenut häntä. Nuori opritshnikki istui mietteissään,
-nojaten kyynärpäitä pöytää vasten, pää käsien varassa, eikä ottanut
-osaa yleiseen iloon. Ruhtinas oli kysyä ohikulkevalta palvelijalta,
-mutta äkkiä kuuli hän takanaan:
-
--- Nikita! Korkea hallitsijamme lahjoittaa sinulle armossa pikarin!
-
-Serebrjani säpsähti. Hänen takanaan seisoi, ilkeästi nauraen, Fjodor
-Basmanov ja tarjosi hänelle pikarin.
-
-Hetkeäkään häikäilemättä Serebrjani kumarsi tsaaria ja tyhjensi pikarin
-viimeiseen pisaraan asti. Kaikki katsoivat häneen uteliaasti, hän itse
-odotti välttämätöntä kuolemaa, ja ihmetteli, ettei tunne myrkyn
-vaikutuksia. Väristyksen ja kylmän asemasta hyvää tekevä lämmin virtasi
-hänen suonissaan ja karkoitti hänen kasvoistaan pakollisen kalpeuden.
-Tsaarin lähettämä juoma oli vanhaa ja puhdasta basterviiniä.
-Serebrjanille kävi selville, että tsaari joko on antanut hänelle
-rikoksensa anteeksi, tahi ei tiedä vielä opritshninan loukkauksesta.
-
-Päälle neljän tunnin oli ilo jo jatkunut, ja päivälliset olivat
-ainoastaan puolivälissä. Tänä päivänä tsaarin kokit kunnostivat
-itsensä. Ei koskaan heille olleet niin onnistuneet sitroonakeitot,
-kierretyt munuaiset ja ruutanat lampaanlihan kanssa. Erityistä
-ihmettelyä herättivät jättiläiskalat, pyydetyt Jäämerestä ja slobodaan
-lähetetyt Solovetskoin luostarista. Niitä kuletettiin elävinä
-suurensuurissa tynnyreissä, matka kesti moniaita viikkoja. Nämät kalat
-tuskin mahtuivat hopeaisiin ja kultaisiin maljoihin, joita kantoi
-ruokahuonsesen muutama mies kerrallaan. Kokkien kekseliäs taito
-ilmaantui siinä koko loistossaan. Sampikalat olivat niin leikeltyinä,
-niin vadille asetettuina, että näyttivät kukoilta levitetyin siivin,
-tahi siivekkäiltä käärmeiltä, kidat ammollaan. Hyviä ja maukkaita
-olivat myös jänikset makarunien keralla, ja vieraat, vaikka olivatkin
-itsensä ahdanneet, eivät laskeneet sivutsensa peltokanoja
-kynsilaukkaliemineen, eivätkä leivoksia sipulin ja safranin kanssa.
-Mutta nyt ottivat pöytäpalvelijain merkistä palvelijat pöydiltä suolan,
-pippurin ja etikan sekä kaikki liha- ja kalaruoat. Palvelijat menivät
-ulos, kaksi rivissä, ja palasivat uudessa puvussa. He vaihtoivat
-kultakankaiset dolmaaninsa valkosiin, kultasaumaisiin ja sopulinnahalla
-reunustettuihin kesäpukuihin. Tämä vaatetus oli vielä kauniimpi ja
-kalliimpi kahta edellistä. Tällä tavoin puettuina kantoivat he saliin
-sokerista tehdyn, viiden puudan painoisen kremlin, ja asettivat sen
-tsaarin pöydälle. Tämä kremli oli hyvin taitavasti valettu. Piikeillä
-varustetut muurit ja tornit, kuin myöskin jalka- ja ratsumiehet olivat
-huolellisesti tehdyt. Samallaiset kremlit, ainoastaan pienemmät, noin
-kolmen puudan painoiset, koristivat toisia pöytiä. Kremlien jälkeen
-kannettiin sisään noin sata kullattua ja maalattua puuta, joissa
-hedelmien sijasta riippui renikoita, piparikakkuja ja makeita piiraita.
-Samaan aikaan ilmestyi pöydille jalopeuroja, kotkia ja kaikenlaisia
-lintuja, valetut sokerista. Kaupunkien ja lintujen kesken kohosi
-omena-, marja- ja pähkinäläjiä. Mutta hedelmiin ei kukaan enää
-koskenut, kaikki olivat kylläisiä. Toiset tyhjensivät pikarillisen
-romanialaista, enemmän säädyllisyyden kuin janon takia; toiset
-torkkuivat, nojaten kyynärpäitään pöytää vasten, moni makasi lavitsain
-alla; kaikki poikkeuksetta olivat irroittaneet vyönsä ja päästäneet
-kauhtanansa napeista. Jokaisen luonne kuvastui selvästi.
-
-Tsaari ei syönyt melkein ensinkään. Aterian kestäessä hän väitteli,
-laski leikkiä ja puheli armollisesti ympäristönsä kanssa. Hänen
-kasvonsa eivät olleet muuttuneet päivällisten loputtua. Saman saattoi
-sanoa Godunovista. Boris Fjodorovitsh ei näkynyt hylkivän herkkuja eikä
-veljeskunnan väkevää viiniä; hän oli iloinen, huvitteli tsaaria ja
-hänen lemmikeitänsä mielevällä keskustelullaan, mutta ei kertaakaan
-käyttäytynyt sopimattomasti. Borisin kasvojen piirteissä ilmaantui,
-kuten päivällisten alussakin, sekaisin älyä, teeskenneltyä nöyryyttä ja
-itseensä luottamusta. Vilkaistuaan nopealla silmäyksellä juopuneiden ja
-makaavien hovilaisten joukkoa, nuori Godunov hymyili huomaamatta, ja
-halveksimista välähti hänen kasvoissaan.
-
-Tsarevitsh joi paljon, söi vähän, oli ääneti, kuunteli ja keskeytti
-yhtäkkiä puhujan röyhkeällä tahi loukkaavalla pilalla. Eniten sai
-Maljuta Skuratov häneltä kärsiä, vaikka Grigori Lukjanovitsh ei ollut
-niitä miehiä, jotka antautuvat ivan alaisiksi. Hänen ulkomuotonsa
-herätti kauhua rohkeimmissakin. Hänen otsansa oli matala ja litistynyt,
-hiukset alkoivat melkein kohta kulmien yläpuolelta; poskiluut ja
-leukapielet olivat tavattoman kehittyneet; etupuolelta kapea pääkallo
-muuttui välittömästi niskassapäin jonkinlaiseksi leveäksi kattilaksi,
-mutta korvien takana oli sellaiset nystermät, että korvat näyttivät
-olevan kuopissa. Silmät, epämääräistä väriä, eivät kehenkään katsoneet
-suoraan, mutta peloksi sen kävi, jota äkkiä kohtasi niiden himmeä
-katse. Ei mikään jalomielinen tunne, ei mikään ajatus, joka kohosi
-eläimellisten viettien piiriä korkeammalle, näkynyt voivan tunkeutua
-näihin kapeisin, paksulla kallolla ja tiheillä harjaksilla peitettyihin
-aivoihin. Nämät kasvot ilmaisivat jotakin taipumatonta ja toivotonta.
-Katsellessa Maljutaa tunsi, että joka yritys hänestä hakea inhimillistä
-puolta oli turhaa. Ja todella olikin hän siveellisesti eroittanut
-itsensä kaikista ihmisistä, eli heidän kesken erakkona, hylkäsi joka
-ystävyyden ja kaikellaiset ystävälliset suhteet, oli herennyt olemasta
-ihmisenä ja tehnyt itsestään tsaarin koiran, valmis repimään jokaista,
-jota vastaan Iivanan vain johtuisi mieleen usuttaa häntä.
-
-Ainoana valopuolena Maljutassa oli hänen palava rakkautensa
-poikaansa, nuoreen Maksim Skuratoviin; mutta se oli villipedon
-rakkautta, itsetiedotonta rakkautta, vaikkapa se saattoi mennä
-alttiiksiantautumiseen asti. Maljutan kunnianhimo sitä vaan suurensi.
-Ollen alhaista säätyä, _Pahoinsyntynyt_, vaivasi häntä kateus, kun hän
-näki loistoa ja ylhäisyyttä, ja hän tahtoi korottaa ainakin
-jälkeisensä, pojastaan alkaen. Ajatus, että Maksim, jota hän rakasti
-sitä kiihkeemmin, kun ei tuntenut mitään sukulaislempeä, on kansan
-silmissä aina pysyvä alhaisempana kuin nuo ylpeät bojarit, joita hän,
-Maljuta, kymmenittäin mestautti, sai hänet raivoon. Hän koetti kullalla
-saavuttaa niitä kunnianosoituksia, joista syntyperänsä vuoksi ei
-päässyt osalliseksi, ja antautui kaksinkertaisella mielihyvällä
-murhaamaan; hän kosti vihaamillensa bojareille, rikastuen heidän
-saaliistaan, ja, kohoten tsaarin suosiossa, luuli hän kohottavansa
-rakastettua poikaansa. Näitä laskuja lukuunottamatta oli veren
-vuodattaminen käynyt hänelle tarpeeksi ja nautinnoksi, monta murhaa oli
-hän omin käsin tehnyt, ja aikakirjat kertovat, että hän toisinaan
-mestauksen jälestä omakätisesti kirveellä paloitteli kuolleita ruumiita
-ja heitteli koirille syötäviksi. Täydentääksemme tämän henkilön kuvaa,
-että hän, huolimatta typeryydestään, oli, samoin kuin raatelevat pedot,
-korkeimmassa määrässä viekas, tappeluissa osoitti hurjaa miehuutta,
-kanssakäymisessään toisten kanssa oli hän epäluuloinen, kuten jokainen
-orja, joka ansiotta on kunniaan kohonnut, etteikä kukaan osannut
-niin loukkausta muistella, kuin Maljuta Grigori Lukjanovitsh
-Skuratov-Bielski.
-
-Sellainen oli mies, jota Tsarevitsh niin varomattomasti pisteli.
-
-Erityinen tapaus oli Ivan Ivanovitshille antanut pilkkaamisen aihetta.
-Kateuden ja kunnianhimon kiusaamana oli Maljuta jo aikoja sitten
-halunnut bojarin arvoa; mutta tsaari, joka joskus kunnioitti vanhoja
-tapoja, ei tahtonut halventaa Venäjän korkeinta säätyä alhaissukuisessa
-lemmikissään, ja jätti hänen juonensa huomioon ottamatta. Skuratov oli
-päättänyt muistuttaa Iivanaa siitä. Samana päivänä, tsaarin tullessa
-makuuhuoneesta, oli hän heittäytynyt tsaarin jalkoihin, luetellut
-kaikki ansionsa ja pyytänyt palkinnoksi bojarin lakkia. Iivana oli
-kuunnellut häntä kärsivällisesti, ruvennut nauramaan ja nimittänyt
-häntä koiraksi. Nyt tsarevitsh pöydässä muistutti Maljutaa tämän
-onnistumattomasta anomuksesta. Eipä tsarevitsh olisi siitä muistuttanut,
-jos tarkemmin olisi tuntenut Grigori Lukjanovitshia.
-
-Maljuta oli vaiti ja kävi kalpeammaksi. Närkästyksekseen tsaari huomasi
-Maljutan ja poikansa vihollisen välin. Vaihtaakseen puheenainetta
-kääntyi hän Vjasemskiin.
-
--- Afanasi, -- hän sanoi, puoleksi ystävällisesti puoleksi
-leikillisesti: -- kauanko vielä aijot surra? En tunne oivaa
-opritshnikkiani! Jokohan rakkaus, tuo vihainen kyy, on sinut syönyt?
-
--- Vjasemski ei ole opritshnik, -- huomautti tsarevitsh. -- Hän
-huokailee kuin kaunis tyttö. Sinä, herra isäni, puettaisit hänet
-sarafaaniin[14] ja ajattaisit häneltä parran, niinkuin Fjedka
-Basmanovilta, tahi käskisit hänet laulamaan guslin soittajain keralla.
-Guslin hänen käsiinsä soveltuisi luullakseni paremmin kuin miekka.
-
--- Tsarevitsh! -- Vjasemski huudahti, -- jos sinulla olisi viisi vuotta
-lisään, etkä olisi hallitsijan poikanen, tahtoisin sinun Moskovaan
-Troitsin kentälle; mitteleisimme kerallasi miekkojamme, ja Jumala saisi
-ratkaista, kenen on kalpaa käytettävä, kenen soittaminen guslaa!
-
--- Afonjka! -- sanoi tsaari ankarasti, -- Älä unhota, kenenkä edessä
-puhut!
-
--- Mitä, isäseni, herra Iivana Vasiljevitsh, -- vastasi Vjasemski
-rohkeasti: -- jos olen syyllinen edessäsi, käske katkaisemaan pääni,
-mutta tsarevitshin en anna häväistä itseäni.
-
--- En, -- sanoi heltyen, Iivana Vasiljevitsh, joka Vjasemskin nuoruuden
-takia antoi hänen uskaliaat vastauksensa anteeksi: -- aikaista on
-Afonjalta päätä katkaista. Palvelkoon vielä tsaariaan. Minä kerron
-sinulle, Afonja, kernaammin sadun, jonka sokea Filjka minulle jutteli
-viime yönä!
-
-"Kuuluisassa Rostovissa, kauniissa kaupungissa, eleli kunnon
-nuorukainen, Aljosha Popovitsh. Hän rakastui silmittömästi nuoreen
-ruhtinattareen, nimeään en muista. Mutta hän, ruhtinatar, oli
-naimisissa vanhan Tugarin Smijevitshin kanssa, ja vaikka Aljosha
-Popovitsh teki parastaan, sai hän aina vaan rukkaset häneltä. En
-rakasta sinua kunnon nuorukainen! rakastan ainoastaan miestäni,
-lempeätä vanhaa Smijevitshiä. -- Hyvä, -- sanoi Afoja, -- rakastatpa
-vielä minuakin, valkea joutseneni! -- Otti kaksitoista paraita
-palvelijoitaan, tunkeutui Smijevitshin ylistupaan ja ryösti hänen
-nuoren naisensa. -- Kiitos sinulle, kunnon nuorukainen, -- sanoi vaimo,
--- ettäs osasit minua rakastaa, osasit myös miekalla saavuttaa; ja sen
-tähden rakastan sinua enemmän kuin henkeäni, enemmän kuin päivän
-valoa, enemmän kuin vanhaa pakanaa Smijevitshiä!"
-
--- No, mitä, Afonja, -- lisäsi tsaari, terävästi katsahtaen
-Vjasemskiin: -- miltä sinusta näyttää sokean Filjkan satu?
-
-Ahneesti kuunteli Vjasemski Iivana Vasiljevitshin sanoja. Ne lankesivat
-hänen sieluunsa, niinkuin kipinät riihilyhteisin; intohimo leimahti
-hänen rinnassaan ilmituleen, hänen silmänsä säihkyivät tulta.
-
--- Afanasi, -- jatkoi tsaari, -- minä lähden näinä päivinä Susdaliin
-rukoilemaan, mutta mene sinä Moskovaan, bojari Drushina Morosowin luo;
-tiedustele hänen terveyttään: sano että minä lähetin sinut päästämään
-hänet pannastaan... Ja ota, -- lisäsi hän painavasti, -- ota kanssasi,
-arvon vuoksi, muutamia opritshnikeita.
-
-Serebrjani näki paikaltaan, kuinka Vjasemski muuttui kasvoiltaan, ja
-kuinka hurja ilo loisti hänen piirteistään, mutta hän ei kuullut, mistä
-oli puhuttu ruhtinaan ja Iivana Vasiljevitshin välillä.
-
-Jos Nikita Romanovitsh olisi aavistanut, mistä Vjasemski iloitsee, hän
-olisi unhottanut hallitsijan läsnäolon, siepannut seinästä terävän
-miekan ja halaissut Vjasemskilta rajun pään. Menettänyt olisi Nikita
-Romanovitsh oman päänsäkin, mutta hänet pelastivat tällä kertaa
-räikyvät guslit, linnan kellot ja opritsnikkien puheleminen. Ei hän
-saanut tietää mistä Vjasemski iloitsee.
-
-Viimein Iivana nousi. Kaikki hovilaiset surisivat kuin mehiläiset, kun
-ovat tulleet häirityksi pesässään. Ken vain jaksoi, nousi jaloilleen,
-ja kaikki alkoivat vuorotellen lähestyä tsaaria, saadakseen häneltä
-kuivattuja luumuja, joita hän jakeli veljeskunnalle omista käsistään.
-
-Silloin tunkeutui joukon läpi opritshnik, joka ei kuulunut
-pidoissaolijain lukuun, ja alkoi kuiskata jotakin Maljuta Skuratovin
-korvaan. Maljuta julmistui, ja vimma kuvastui hänen kasvoihinsa. Se ei
-jäänyt tsaarin terävälle silmälle salatuksi. Iivana vaati selitystä.
-
--- Hallitsija! -- huudahti Maljuta: -- tavaton teko! Kavaluus, kapina
-sinun tsaarillista armoasi vastaan!
-
-Kuultuaan sanan "kavaluus", tsaari kalpeni, ja hänen silmänsä alkoi
-säihkyä.
-
--- Hallitsija, -- jatkoi Maljuta: -- taannoin lähetin Moskovan
-tienoille ratsaspatrullin tiedustelemaan, miten Moskovalaiset täyttävät
-sinun tsaarillista käskyäsi. Yhtäkkiä karkasi tuntematon bojari
-orjineen ratsastajaini kimppuun. Monta lyötiin kuoliaaksi ja
-ratsupalvelijaani kovin pahasti pideltiin. Hän on itse täällä, seisoo
-oven takana, kauheasti rääkättynä. Käsketkö kutsumaan tänne?
-
-Iivana heitti silmäyksen opritshnikkeihin ja kaikkein kasvoissa näki
-hän vihaa ja harmia. Silloin hänen kasvoihinsa ilmaantui joku omituinen
-tyytyväisyyden tunne, ja hän sanoi tyynellä äänellä:
-
--- Kutsu tänne!
-
-Kohta joukko hajaantui, ja saliin astui Matvei Homjak, pää kääreissä.
-
-
-
-
-IX Luku.
-
-Tuomio.
-
-
-Homjak ei ollut pessyt verta kasvoistaan, olipa sillä tahrannut sekä
-kääreet että vaatteensa: nähköön tsaari, kuinka hänen palvelijaansa on
-rääkätty!
-
-Lähestyessään tsaaria lankesi hän maahan ja odotti polvillaan puhumisen
-lupaa.
-
-Kaikki katsoivat uteliaasti Homjakkia. Tsaari katkasi ensiksi
-äänettömyyden.
-
--- Kenen päälle valitat? -- hän kysyi: -- kuinka oli asia? Kerro
-järjestyksessä!
-
--- Kenen päälle valitan, en itsekään tiedä, oikeauskoinen tsaari! Ei
-sanonut, koira, minulle sukunimeään. Mutta sinun tsaarilliselle
-armollesi vakuutan pääni kautta, että tuntematon mies on minua lyönyt.
-
-Yleinen huomio kasvoi kaksinkertaiseksi. Kaikki pidättivät
-hengitystään. Homjak jatkoi:
-
--- Me saavuimme, hallitsija, ratsastusretkellämme Medvedevkan kylään,
-kun arvaamatta, tiesi mistä, ne kirotut karkasivat kimppuumme, tulla
-tuiskusivat kuin lumi pään päälle, pistivät ja löivät kuoliaaksi
-kymmenkunta miestä, loput sitoivat; mutta heidän bojarinsa, rosvo,
-tahtoi hirttää meidät kaikki, mutta kaksi metsäsissiä, jotka
-retkeltämme olimme ottaneet kiinni, käski hän vapauttaa ja päästää
-menemään.
-
-Homjak vaikeni ja korjasi päässään verisiä kääreitä. Epäluuloinen
-nurina kulki miehestä mieheen.
-
-Kertomus näytti uskomattomalta. Tsaari epäili.
-
--- Kyllä, tottako sinä puhut, poikaseni? -- hän sanoi, kotkan
-silmillään katsellen Homjakin läpi: -- eiköhän pääsi ollut vähän
-pyörällä? Näinköhän et kähäkässä ole saanut vammoja?
-
--- Minä olen valmis totuuden tähden suutelemaan ristiä, hallitsija;
-panen puheistani pääni pantiksi!
-
--- Mutta sano, mintähden tuntematon bojari ei hirttänyt sinua?
-
--- Lienee kenties asiaa miettinyt; ei ketään hirttänyt; antoi vaan
-ruoskilla suomia meidät kaikki.
-
-Nurkumista kuului taaskin koko seurasta.
-
--- Montako teitä oli ratsaspatrullissa?
-
--- Viisikymmentä miestä, minä ensimäinen kuudetta!
-
--- Mutta montako heikäläisiä oli?
-
--- Eipä ole mitään syntiä salattavana, heikäläisiä oli pikkuista
-vähemmän: arviolta noin kaksikymmentä tahi kolmekymmentä miestä.
-
--- Ja te annoitte sitoa ja suomia itsenne, kuin vanhat akat! Mikä kauhu
-teidät valtasi? Olivatko kätenne kuihtuneet, vai rohkeutenne siirtynyt
-kantapäihin? Sietääpä todellakin nauramista! Ja mikä se semmoinen
-bojari on: sydän päivällä hyökkäsi opritshnikkien kimppuun? Se on
-kerrassaan mahdotonta! Olkoon, että tahtoisivat kukistaa opritshninan,
-mutta näppiä polttaa! Olkoon, että minutkin tahtoisivat syödä, mutta
-hampaat eivät pysty! Kuule: jos tahdot, että uskoisin sinua, niin
-nimitä se bojari, -- ellet, niin tunnusta valheesi. Jollet nimitä, etkä
-myönnä valhetelleesi, -- niin paha sinut perii, poikaseni!
-
--- Korkea hallitsija! -- vastasi ratsupalvelija lujalla äänellä: --
-Jumala näkee, että puhun totta. Sinun vallassasi on rangaista minua! en
-pelkää kuolemata, pelkään valhetta; ja siitä taistelen vaikka koko
-sotajoukkoasi vastaan!
-
-Nyt hän loi silmänsä opritshnikkeihin, ikäänkuin kutsuen heitä
-todistajakseen. Äkkiä hänen katseensa kohtasi Serebrjanin katsetta.
-
-Vaikeata on kuvata mitkä tunteet Homjakin sielussa liikkuivat.
-Hämmästys, epäilys ja vihdoin häijy ilo kuvastuivat hänen piirteissään.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, nousten: -- jos tahdot tietää, kuka
-hyökkäsi meidän päällemme, surmasi tovereitamme ja antoi ruoskia meitä,
-käske tuo bojari tuolla ilmaisemaan nimensä!
-
-Kaikkein silmät kääntyivät Serebrjaniin. Tsaari rypisti karvattomia
-kulmiaan ja katseli häntä terävästi, mutta ei virkkanut sanaakaan.
-Nikita Romanovitsh seisoi liikkumattomana, tyynenä mutta kalpeana.
-
--- Nikita, -- sanoi viimein tsaari, vitkaan lausuen joka sanan: -- tule
-tänne. Vastaa. Tunnetko tämän miehen?
-
--- Tunnen hallitsija.
-
--- Hyökkäsitkö sinä hänen ja hänen toveriensa päälle?
-
--- Hallitsija, tämä mies tovereineen hyökkäsi itse kylän kimppuun...
-
-Homjak keskeytti ruhtinaan. Tuhotakseen vihollisensa päätti hän olla
-itseään säästämättä.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, -- älä kuule bojaria! Hän valehtelee
-minusta puita heiniä, koska minä olen halpa mies, ja meidän kesken
-totuus ei tule ilmi; mutta käske kiduttamaan, ja silloinpa totuus
-meidän kesken tulee ilmi; mutta käske kuuluttamaan tovereita, tahikka
-käske kiduttamaan meitä molempia lujasti, ja silloin totuus meidän
-kesken tulee ilmi.
-
-Serebrjani katsahti halveksivaisesti Homjakkiin. -- Hallitsija, -- hän
-sanoi: -- minä en kiellä tekoani. Minä hyökkäsin tämän miehen päälle,
-käskin ruoskimaan hänet tovereineen, sentähden käskin...
-
--- Kylliksi! -- sanoi ankarasti Iivana Vasiljevitsh. Vastaa
-kysymykseeni. Tiesitkö, hyökätessäsi heidän kimppuunsa, että olivat
-minun opritshnikeitäni?
-
--- En tiennyt, hallitsija.
-
--- Mutta kun tahdoit hirttää heidät, sanoivatko sinulle?
-
--- Sanoivat, hallitsija.
-
--- Min tähden sitten luovuit hirttämästä heitä?
-
--- Sentähden, hallitsija, että sinun tuomarisi ensin tutkisivat heitä.
-
--- Miksi et heti alussa lähettänyt heidät tuomarien luokse?
-
-Serebrjani ei löytänyt vastausta.
-
-Tsaari loi häneen tutkistelevan katseen, ja koetti tunkeutua aivan
-hänen sielunsa sisimpään.
-
--- Et sentähden, -- hän sanoi, -- et sentähden luopunut heitä
-hirttämästä, jättääksesi heidät tuomareille, vaan sentähden, että
-sanoivat itseään tsaarin miehiksi. Ja sinä, -- jatkoi tsaari
-karttuvalla vihalla, -- sinä tiesit, että olivat minun miehiäni, ja
-annoit ruoskia heitä?
-
--- Hallitsija...
-
--- Tarpeeksi! -- ärjyi Iivana. -- Tutkinto on päätetty. Veljet, -- hän
-jatkoi, kääntyen lemmikkiensä puoleen: -- sanokaa, minkä on ansainnut
-bojari, ruhtinas Nikita? Sanokaa, mitä mietitte: tahdon tietää jokaisen
-ajatuksen!
-
-Iivanan ääni oli tyyni, mutta hänen katseensa sanoi, että hän jo
-sydämessään oli ratkaissut ruhtinaan kohtalon, ja että tuho odottaisi
-sitä, jonka tuomio on helpompi kuin hänen omansa.
-
--- Puhukaa, miehet, -- toisti hän, korottaen ääntänsä: -- minkä Nikita
-on ansainnut?
-
--- Kuoleman! -- vastasi tsarevitsh.
-
--- Kuolema! -- toistivat Skuratov, Grjasnoi, isä Levki ja molemmat
-Basmanovit.
-
--- Siis kärsiköön hän kuoleman! -- sanoi Iivana kylmäverisesti. --
-sillä kirjoitettu on, joka miekkaan tarttuu, hän miekkaan hukutetaan.
-Miehet, tarttukaa kiinni!
-
-Serebrjani kumarsi ääneti Iivanaa. Muutamia miehiä ympäröi hänet
-paikalla ja vei salista.
-
-Moni seurasi häntä katsoakseen mestausta; toiset jäivät paikoilleen.
-Sekavaa puhetta kuului salissa. Tsaari kääntyi opritsnikkeihin. Hänen
-muotonsa oli riemullinen.
-
--- Veljet, -- hän sanoi; -- onko tuomio oikea?
-
--- On, on! -- vastasivat läheiset opritshnikit.
-
--- On, on! -- toistivat tuonempana olijat.
-
--- Ei ole! -- sanoi yksi ääni.
-
-Syntyi hälinää opritsnikkien kesken.
-
--- Kuka sen sanoi? Ken lausui sen sanan? Kuka sanoo, että hallitsian
-tuomio on väärä? -- kuului kaikkialta.
-
-Kaikkein kasvoissa kuvautui hämmästystä, kaikki silmät säihkyivät
-harmista. Ainoastaan yksi, julmin, ei osoittanut vihastusta. Maljuta
-oli kuolon kalpea.
-
--- Kuka sanoo, että minun tuomioni on väärä -- kysyi Iivana, koettaen
-tehdä muotonsa niin tyyneksi kuin mahdollista. -- Joka sen sanoi,
-astukoon silmieni eteen.
-
--- Hallitsija! -- äännähti Maljuta, kovasti liikutettuna, -- kunnon
-palvelijoittesi joukossa on nyt paljon juopuneita, paljon sellaisia,
-jotka puhuvat muistamatta, järkeään kysymättä. Älä käske etsiä sitä
-juomaria, hallitsija! Kun selviää, ei itse usko, minkälaisia puheita
-humalapäissään lasketteli!
-
-Tsaari katseli Maljutaa epäluuloisesti.
-
--- Isä paraklisiarkka! -- hän sanoi, naurahtaen, -- kauanko siitä on,
-kun sydämesi heltyi?
-
--- Hallitsija! -- jatkoi Maljuta; älä käske... Mutta oli jo myöhäistä.
-
-Maljutan poika oli astunut esiin ja seisoi kunnioittavaisesti Iivanan
-edessä. Maksim Skuratov oli sama opritshnikki, joka oli pelastanut
-Serebrjanin karhun kynsistä.
-
--- Vai sinäkö Maksimushka moitit tuomiotani? -- sanoi Iivana ja katseli
-ilkeästi hymyillen milloin isää, milloin poikaa. -- No, sanoppa,
-Maksimushka, mintähden tuomioni ei ole mieleesi?
-
--- Sentähden, hallitsija, ettet kuunnellut Serebrjania loppuun, et
-antanut hänen puolustaa itseään edessäsi, etkä edes kysynyt häneltä,
-miksikä hän tahtoi hirttää Homjakin!
-
--- Älä kuule häntä, hallitsija! -- rukoili Maljuta: -- hän on
-päihtynyt; sinä näet, että hän on juovuksissa! Älä kuule häntä! Pois,
-juomari! kas kuinka on rähjännyt itsensä. Pois, korjaa pääsi!
-
--- Maksim ei juonut viiniä, eikä simaa, -- huomautti häijysti
-tsarevitsh. -- Minä katselin kaiken aikaa häntä: hän ei viiksiäänkään
-kastellut!
-
-Maljuta katsoi tsarevitshiin sellaisella silmäyksellä, josta jokainen
-olisi ruvennut vapisemaan; mutta tsarevitsh arveli, ettei Maljutan
-kosto voi häntä yllättää. Iivana Julman toinen poika, hallitusistuimen
-perillinen, yhdisti itseensä melkein kaikki isän paheet ja pahat
-esimerkit, yhä enemmän ja enemmän tukahuttaen sen, mikä hänessä oli
-hyvää. Ivan Ivanovitsh ei tuntenut enää sääliä.
-
--- Niin, -- lisäsi hän naurahtaen: -- Maksim ei syönyt eikä juonut
-päivällisissä, Häntä ei miellytä meidän elämämme. Hän inhoaa isäni
-opritshninaa!
-
-Tämän keskustelun jatkuessa Boris Godunov ei ottanut silmiään
-Iivanasta. Hän näytti tutkivan tsaarin kasvojen ilmettä ja meni
-hiljaan, kenenkään huomaamatta, ulos ruokahuoneesta.
-
-Maljuta heittäytyi tsaarin jalkoihin.
-
--- Isäni, hallitsijani, Iivana Vasiljevitsh! -- virkkoi hän, tarttuen
-tsaarin vaatteiden liepeisin: -- tänä aamuna minä, tyhmä pölkkypää,
-sukimaton moukka, pyysin sinun lahjoittamaan minulle bojarin arvon...
-Missä oli järkeni? Mihin oli horjahtanut ihmisen aatos? Minäkö,
-saastainen orja, kävisin bojarin lakissa? Unhota, hallitsijani,
-houkkamieliset sanani, käske riisua päältäni kullattu kauhtanani, pueta
-minut niinimattoon, anna ainoastaan Maksimille anteeksi hänen
-rikoksensa! Hän on nuori, hallitsija, tyhmä, ei ajattele, mitä puhuu!
-Mutta jos ketä rankaiset, niin käske rankaisemaan minua, -- miksi
-annoin pojan juoda itsensä juovuksiin! Salli, hallitsija, minun panna
-tyhmän pääni pölkylle! Käske, niin omin käsin surmaan itseni!
-
-Surkeata oli nähdä, kuinka Maljutan kasvot rumentuivat! kuinka epätoivo
-kuvastui hänen piirteissään, jotka eivät milloinkaan ilmaisseet muuta
-kuin petomaisuutta. Tsaari purskahti nauruun.
-
--- Ei ole syytä rangaista sinua eikä poikaasi! -- hän sanoi: -- Maksim
-on oikeassa!
-
--- Mitä, hallitsija? -- huudahti Maljuta: -- onko Maksim oikeassa? --
-ja hänen iloinen hämmästyksensä oli puhjeta tyhmään hymyilyyn, mutta se
-katosi heti, sillä yhtäkkiä juolahti mieleensä, että tsaari pilkkasi
-häntä. Nämä nopeat muutokset Maljutan kasvoissa olivat niin tavattomia,
-että tsaari, häntä katsellessa, taas rupesi nauramaan.
-
--- Maksim on oikeassa, -- toisti hän viimein, ottaen entisen arvokkaan
-muotonsa: -- minä pikastuin. Se on mahdotonta, että Serebrjani tieten
-taiten olisi tehnyt jotakin minua vastaan. Muistanhan minä Nikitan
-vielä ennen Litvan sotaa. Minä rakastin häntä aina. Hän oli minulle
-hyvä palvelija. Te kirotut, -- tsaari jatkoi, kääntyen Grjasnoihin ja
-Basmanoveihin, -- te aina kiihoitatte minua verta vuodattamaan. Vähänkö
-teillä on ollut kuolemanrangaistusta? Piti vielä saattaman tuomioon
-kunnon bojarini! Mitä seisotte, pedot! Juoskaa, estäkää mestaus! Tahi,
-älkää menkö! Myöhäistä! Minä luulen, että hänen päänsä jo on katkennut!
-Te kaikki saatte maksaa minulle hänen verestään!
-
--- Ei ole myöhäistä, hallitsija, -- sanoi Godunov, palatessaan saliin.
--- Minä käskin vähän viivyttää Serebrjanin mestausta. En miksikään
-armonosoitteeksi, vaan minä tiedän, että sinä olet armollinen, että
-monta kertaa sekä tuomitset että annat syylliselle anteeksi. Mutta
-Serebrjani on jo pannut päänsä pölkylle; pyöveli, riisuttuaan
-kauhtanan, käärittyään hihansa, odottaa sinun käskyäsi.
-
-Iivanan kasvot kirkastuivat.
-
--- Boris, -- hän sanoi, -- tule tänne, hyvä palvelijani. Sinä yksin
-tunnet sydämeni. Sinä yksin tiedät, etten huvin vuoksi vuodata verta,
-vaan hävittääkseni kavaluuden. Sinä et pidä minua verenhimoisena. Tule
-tänne, Fjodoritsh, minä syleilen sinua!
-
-Godunov kumartui. Tsaari suuteli häntä päähän.
-
--- Tule sinäkin, Maksim, minä ojennan sinulle käteni suudeltavaksi. Syö
-suolaa ja leipää, mutta puhu totta! Tee vastakin niin. Antakaa hänelle
-sopuliturkki!
-
-Maksim kumarsi maahan asti ja suuteli tsaarin kättä.
-
--- Minkälainen palkka sinulle tulee? -- kysyi Iivana.
-
--- Tavallisen sotilaan, hallitsija.
-
--- Minä siirrän sinut päämiesten lukuun. Sinulle on tuleva muonaa ja
-kaikenlaisia tarpeita, jotka päälliköille kuuluvat. Mutta sinulla,
-näen, on kielelläsi jotakin vielä kerällä; puhu pelkäämättä, pyydä --
-mitä tahdot.
-
--- Hallitsija! en ole ansainnut suurta armoasi, en ole mahdollinen
-saamaan kallista pukua, on minua vanhempiakin. Yhtä pyydän, hallitsija.
-Lähetä minut Litvaa vastaan sotimaan, lähetä Liivinmaahan. Tahi,
-hallitsija, lähetä Rjasaniin, tattarilaisia hätyyttämään!
-
-Jotakin epäluulon tapaista ilmaantui Iivanan silmissä.
-
--- Miksikä mielesi niin tekisi sotia, poikani? Vai onko slobodan elämä
-ikävää?
-
--- Ikävää, hallitsija.
-
--- Miksikä niin? -- kysyi Iivana, luoden terävän katseen Maksimiin.
-
-Maljuta ei antanut pojan vastata. -- Hallitsija, -- hän sanoi, -- hänen
-tekisi, näet, mieli palvella sinun armoasi. Tekisi mielensä tsaarin
-käsistä myöskin saada raha kultavitjoissa. Hänellä on kuuma veri.
-Sentähden hän pyytääkin päästä tatarilaisia ja saksalaisia vastaan.
-
--- Ei hän sentähden pyydä päästä, -- puuttui tsarevitsh puheesen, --
-vaan sentähden, että saisi pitää oman päänsä: en tahdo olla
-opritshnikkinä, siis en olekaan. Tapahtukoon minun tahtoni, eikä
-tsaarin tahdon mukaan!
-
--- Kas niin vaan, -- sanoi Iivana pilkallisesti: -- -- vai sinä,
-Maksimushka, tahdot voittaa minut? Kas vaan, mikä sankari! Mitäpä minä
-kurja olisinkaan sinun rinnallasi! Mitäs, kun et enää tahdo
-opritshnikkinä olla, täytynee minun kai siirtää sinut tarkastajaksi!
-
--- Oi, hallitsija! -- kiirehti Maljuta sanomaan: -- mihin vaan armosi
-tahtoo asettaa Maksimin, joka paikassa hän on valmis seuraamaan sinun
-käskyäsi! Mutta mene kotiin, Maksim, -- on myöhäinen; sano äidillesi,
-ettei odota minua; meillä on vankihuoneessa tekemistä. Kolitsheveja
-pitää kiduttaa. Mene, Maksim, mene!
-
-Maksim poistui. Tsaari käski kutsua Serebrjanin.
-
-Opritsnikit toivat hänet, kädet sidottuina, ilman kauhtanaa, paidan
-kaulus avattuna. Ruhtinaan jälessä tuli ylipyöveli, Terjoshka, hihat
-käärittyinä, välkkyvä, kirves käsissä. Terjoshka tuli, kun ei tiennyt,
-antaako tsaari Serebrjanille anteeksi, vai tahtooko ainoastaan muuttaa
-rangaistuslajia.
-
--- Tule tänne, ruhtinas! -- sanoi Iivana. -- Poikani olivat liiaksi
-kiirehtivät kanssasi. Älä siitä suutu. Heillähän on tapa sellainen:
-kalenteriin katsomatta, niin oitis kellot soimaan! Sitä eivät mieti,
-että aina ennättää ihmisen mestata, mutta kun pää on pudonnut, -- ei
-saakkaan enää paikoilleen. Kiitos Borisille. Ilman häntä olisivat
-lähettäneet sinut toiseen maailmaan; myöhäistä olisi silloin ollut
-Homjakkia syyttää. Sanoppa, miksi hyökkäsit hänen päällensä?
-
--- Siksi, hallitsija, että hän itse karkasi syyttömäin ihmisten
-kimppuun keskellä kylää. En tiennyt minä silloin, että hän on sinun
-palvelijasi, en siihen saakka ollut kuullut opritshninasta. Minä tein
-silloin palausmatkaa Litvasta Moskovaan, kun Homjak toverineen karkasi
-kylään ja alkoi surmata ihmisiä!
-
--- Mutta jos olisit tiennyt heidän olevan minun palvelijoitani,
-olisitko silloin käynyt heidän kimppuunsa?
-
-Tsaari katsoi terävästi Serebrjaniin. Ruhtinas mietti hetkisen.
-
--- Olisin silloinkin, hallitsija, -- hän sanoi suoraan, -- en olisi
-uskonut, että sinun käskystäsi murhaavat!
-
-Iivana loi ruhtinaasen synkän katseen, eikä pitkään aikaan vastannut.
-Lopulta hän keskeytti äänettömyyden.
-
--- Hyvin vastasit, Nikita! -- hän sanoi, nyykäyttäen hyväksyvästi
-päätänsä. En sitävarten ole asettanut opritshninaa Venäjään, että
-palvelijani tappaisivat viattomia ihmisiä. Ne ovat asetettuina, juuri
-kuin hyvät koirat, varjelemaan lampaitani raatelevilta susilta, jotta
-Jumalan hirmuisena tuomiona voisin lausua profeetan sanoilla: tässä
-olen, ja ne, jotkas minulle annoit, Herra! Hyvin vastasit. Sanon koko
-mailman kuullen: sinä sekä Boris, te yksinänne olette minut tunteneet.
-Toiset eivät niin ajattele, nimittävät minua veren imijäksi, minä,
-vuodattaessani verta, kylven kyyneleissä! Veren näkevät kaikki, se on
-punanen, pistää jokaisen silmiin, mutta sydämmeni itkua ei kukaan näe,
-kyyneleet putoavat värittöminä sieluuni, mutta, juuri kuin palava
-pihka, syövät ja polttavat sitä joka päivä! (Ja näitä sanoja puhuessaan
-tsaari nosti ylös silmänsä syvän surun valtaamina). Niinkuin muinoin
-Rakel, -- hän jatkoi, (ja hänen silmänsä piilottuivat otsan alle), --
-niinkuin muinoin Rakel itki lapsiaan, niin minä, suuri syntinen itken
-kavaltajoitani ja pahantekijöitä. Vastauksesi oli hyvä, Nikita. Minä
-annan sinulle rikoksesi anteeksi. Päästäkää hänen siteensä. Mene
-tiehesi, Terjoshka, sinua ei tarvita... Tahi älä, odota pikkasen!
-
-Iivana kääntyi Homjakkiin.
-
--- Vastaa, -- hän sanoi tuimasti, -- mitä te hurjaan tapaanne
-Medvedevkassa teitte?
-
-Homjak katsahti kieroon Terjoshkaan, sitten Serebrjaniin, kynsi sitten
-korvallistaan.
-
--- Ärsytimme pikkasen talonpoikia! -- vastasi hän puolittain viekkaasti
-ja röyhkeästi; -- ei ole mitään syntiä salattavana; siinä olemme
-rikkoneet, että ahdistimme niitä, jotka ovat sinun epäsuosiossasi.
-Sillä, hallitsija, kylä on bojari Morosovin!
-
-Iivanan julma katse heltyi. Hän naurahti.
-
--- Mitä, -- hän sanoi, -- oletko tyytyväinen ruhtinaan antamaan
-löylytykseen? Luulen sen riittävän sinulle? Oli miten oli, sinullekin
-annan anteeksi. Saat mennä, Terjoshka, näkyypä sattuneen sellainen
-päivä!
-
-Iivanan armollinen käytös Serebrjania kohtaan herätti maalaisbojareissa
-mielihyvän kuiskeen. Tsaarin herkkä korva kuuli tämän kuiskeen, ja
-hänen epäluuloinen ymmärryksensä selitti sen omalla tavallaan. Homjakin
-ja Terjoshkan mentyä salista, Iivana heitti läpitunkevan katseen
-maalaisbojareihin.
-
--- Älkää luulko, -- sanoi hän ankarasti, -- nähdessänne tuomioni, että
-olen ruvennut teitä pilaamaan! -- Ja samassa hänen rauhattomassa
-sielussaan syntyi ajatus, että kenties Serebrjanikin pitää hänen
-laupeuttaan heikkoutena. Tällä hetkellä hän katui antaneensa hänelle
-anteeksi ja tahtoi parantaa virheensä.
-
--- Kuule! -- hän virkkoi, silmäillen ruhtinasta: -- minä armahdin sinua
-tänään rehellisen sanasi tähden, enkä anteeksiantamustani peruuta.
-Mutta tiedä, että jos teet jonkun uuden rikoksen, rankaisen sinua
-vanhastakin. Silloin sinä, kun tunnossasi tunnet vääryytesi, älä yritä
-pakenemaan Litvaan tahi kaanin luo, kuten toiset tekevät, vaan vanno
-nyt minulle, että missä oletkin, sinä kaikkialla odotat sitä
-rangaistusta, jonka minä katson hyväksi sinulle määrätä.
-
--- Hallitsija, sanoi Serebrjani, -- henkeni on sinun kädessäsi.
-Piileskellä sinua, ei ole minun tapani. -- Lupaan sinulle odottaa
-tuomiotasi enkä paeta sinun valtaasi, jos minä havaitaan johonkin
-rikokseen vikapääksi.
-
--- Suutele sen vakuudeksi ristiä! -- sanoi Iivana juhlallisesti, ja
-kohottaen rinnassaan riippuvaa siselloittua ristiä, ojensi sen
-Serebrjanille, vilkaisten sivulta maalaisbojareihin.
-
-Kesken yleistä äänettömyyttä kuului kultaisten vitjain helinä, kun
-Iivana päästi käsistään Vapahtajan kuvan, jota Serebrjani, tehtyään
-ristinmerkin, oli suudellut.
-
--- Mene nyt! -- sanoi Iivana: -- ja rukoile kaikkein armollisinta
-Kolminaisuutta ja kaikkia pyhiä, että varjelisivat sinua uudesta,
-vaikkapa helpostakin rikoksesta!
-
--- Ja te, -- lisäsi Iivana, katsoen maalaisbojareihin, -- te,
-kuultuanne välipuheemme, älkää odottako uutta anteeksiantamusta
-Nikitalle, älkääkä luulko minun säälivän häntä, jos hän toisen kerran
-saa vihani syttymään!
-
-Hankittuaan tällä tavoin ikäänkuin siveellisellä oikeudella itselleen
-mahdollisuuden tulevaisuudessa saada Serebrjanin valtaansa, ilmaisi
-Iivana kasvoissaan mielihyvää.
-
--- Poistukaa kaikki, -- hän sanoi, -- jokainen toimeensa!
-Maalaisbojarit valvokoot lakeja ja asetuksia mutta opritshnikit,
-valitut vartijani ja palvelijani, muistakaat valaanne älköötkä
-närkästykö siitä, että tänään annoin Nikitalle anteeksi: sillä
-sydämessäni ei ole puolueellisuutta läheisiä eikä kaukaisia kohtaan!
-
-Alettiin erota. Jokainen kulki kotiinsa, vieden mukanaan, mikä pelkoa,
-mikä surua, mikä vihaa, mikä erilaisia toiveita, mikä yksinkertaisesti
-pohmelon päässään. Sloboda peittyi pimeyteen, kuu nousi metsän takaa.
-Kauhealta näytti synkkä linna kupukattoineen, tornineen ja harjoineen.
-Kaukaa oli se hirviön näköinen, joka kokoonkyyristyneenä on valmis
-kavahtamaan pystyyn. Yksi ainoa ikkuna loisti ikäänkuin hirviön
-silmänä. Se oli tsaarin makuuhuone. Siellä hartaasti rukoili tsaari.
-Hän rukoili rauhaa pyhälle Venäjänmaalle, rukoili, että Herra antaisi
-hänen hävittää petoksen ja uppiniskaisuuden, sallisi hänen lopettaa
-hänen suurenmoisen työnsä: tehdä väkevät ja heikot yhdenkaltaisiksi,
-jotta Venäjällä ei toinen olisi korkeampi toistaan, jotta kaikki
-olisivat tasa-arvoisia, mutta hän yksinään kohoaisi yli kaikkien, kuni
-tammi aukealla kedolla.
-
-Tsaari rukoilee ja kumarteleiksen maahan asti. Katselivat häntä tähdet
-pihtipielillä varustetusta ikkunasta, katselivat kirkkaina,
-himmennyttyään, -- himmennyttyään juuri kuin ajatellen: voi sinua
-houkkiota, tsaari Iivana Vasiljevitsh! Sinä alotit työsi onnettomalla
-hetkellä, sinä alotit meiltä kysymättä: ei kasva kaksi yhtäläistä
-tähkäpäätä, et voi tasoittaa jyrkkiä vuoria kumpujen kaltaisiksi, ei
-ole maan päältä konsaan katoava bojarin sääty.
-
-
-
-
-X. Luku.
-
-Isä ja poika.
-
-
-Oli jo yö, kun Maljuta, kidutettuaan Kolitshevit, viralta pannun
-metropoliitan sukulaiset ja ystävät, vihdoin tuli vankilasta. Tiheät
-pilvenlonkareet riippuivat kuin vuoret slobodan yli, ennustaen pahaa
-säätä. Maljutan talossa kaikki jo makasivat. Maksim yksin ei maannut,
-hän tuli isäänsä vastaan.
-
--- Isä, -- Maksim sanoi, -- olen odottanut sinua; minulla on puhuttavaa
-kanssasi.
-
--- Mistä? -- kysyi Maljuta ja käänsi kuin pakosta pois katseensa.
-Grigori Lukjanovitsh ei koskaan vavissut vihollista, mutta Maksimin
-läsnäolo tuntui hänestä hankalalta.
-
--- Minä lähden huomenna, -- jatkoi Maksim, -- anna anteeksi, isä!
-
--- Mihin? -- kysyi Maljuta, ja tällä kertaa loi hän himmeän katseensa
-Maksimiin.
-
--- Mihin jalka vie, isä; maa ei ole mikään puukon kärki, tilaa on
-tarpeeksi!
-
--- Oletko tullut mielettömäksi? Ja oletpa todellakin päästäsi vialla!
-Mitä sinä tänään päivällisissä teit? kuinka kielesi kääntyikään tsaaria
-vastustamaan? Tiedätkö, kuka hän on ja kuka sinä?
-
--- Tiedän, isä, ja tiedän, että hän siitä kiitti minua. Mutta
-kuitenkaan en saata jäädä.
-
--- Voi sinua hupsua! Mistä sinä sen olet saanut päähäsi? Mikä sinun on
-tänään tullut? Minkätähden sinun nyt juolahti mieleesi lähtemään, kun
-tsaari suvaitsi osoittaa sinulle armonsa, ylensi sinut päämieheksi?
-Miksikä, juuri nyt?
-
--- Minun on jo aikoja sitten tukala teidän kansaanne, isä; itse sen
-tiedät, mutta minä en luottanut itseeni, hamasta lapsuudesta olen joka
-taholta vain kuullut, että tsaarin tahto on Jumalan tahto, ettei ole
-suurempaa syntiä, kuin ajatella toisin kuin tsaari. Sekä isä Levki että
-kaikki slobodan papit ripissä selittivät minulle suureksi synniksi,
-etten ajattele teidän tapaanne. Vasten tahtoani tulin toisinaan
-miettineeksi, olenko minä yksin oikeassa, te kaikki väärässä? Pakosta
-jätin lähtemättä. Mutta tänään, -- jatkoi Maksim, ja veri kuohahti
-hänen poskilleen, tänään käsitin, että olen oikeassa. Kun kuulin
-ruhtinas Serebrjania, kun sain tietää että hän murhaamisesta oli
-rangaissut ratsujoukkoasi eikä salannut oikeata asiaansa tsaarilta,
-vaan niinkuin marttiira meni kuolemaan sen edestä, -- silloin sydämeni
-sykähti hänelle, niin kuin se ei kellekään vielä ole sykkäillyt, ja
-mielestäni hävisi horjuminen, ja minulle kävi päivän selväksi, että
-totuus ei ole teidän puolellanne.
-
--- Hän vainen on sinulta mielen vienyt' -- huusi Maljuta, joka jo
-muutenkin oli Serebrjanille vihoissaan -- vai hän sinulta on mielen
-vienyt! Joutukoon hän vaan minun kynsiini, ei hän pikaisella kuolemalla
-niistä pääse, koira!
-
--- Herra varjelkoon häntä joutumasta sinun käsiisi! -- sanoi Maksim,
-tehden ristinmerkin; -- Hän ei ole salliva, että sinä hävität kaiken,
-mikä Venäjänmaassa on hyvää! Niin -- jatkoi Maljutan poika innostuneena
--- tuskin näin Nikita Romanitshin, kun ymmärsin, että hänen kanssansa
-syntyisi elää yksissä, ja sainpa halun pyytää häntä ottamaan minut
-luokseen, mutta lähestyminen kävi omalle tunnolleni: silmäni eivät
-kohoa hänen luokseen, niin kauan kuin käyn tässä puvussa!
-
-Maljuta kuunteli poikaansa, ja kaksi tunnetta taisteli hänessä
-keskenään. Hänen mielensä teki ärjyä Maksimille, tallata häntä
-jaloillaan ja saattaa hänet uhkauksillaan kuuliaisuuteen, mutta
-pakollinen kunnioitus hillitsi hänen vihaansa. Hän oivalsi
-vaistomaisesti, ettei uhkaus nyt vaikuta, ja halpamielisyydessään alkoi
-hän mietiskellä muita keinoja pidättääkseen poikaansa.
-
--- Maksimushka! -- hän sanoi, tekeytyen niin lempeännäköiseksi, kuin
-hänen pedonnaamansa salli, -- et ole oikeaan aikaan alottanut
-lähtemistäsi! Sinun sanasi kelpasi tänään tsaarille. Vaikkapa sinä
-säikäytitkin minua aikalailla, niin nähtävästi pyhät ovat meitä
-auttaneet ja pehmittäneet isämme, hallitsijamme sydämen. Sen sijasta
-että olisi rangaissut, kiitti hän sinua, lisäsipä palkkaasi ja
-lahjoitti sinulle sopuliturkin! Katsohan, jollet sinä nyt kohoa
-korkealle! Mutta sitä paitsi, miks'ei sinun täällä käy eläminen?
-
-Maksim heittäytyi Maljutan jalkoihin.
-
--- En voi elää täällä, isäni, en voi! Voimani eivät riitä kotiin
-jäämään! En kestä kaiket päivät kuulla itkua ja valitusta, en kärsi
-katsoa, että isäni on... Maksim herkesi.
-
--- No? -- sanoi Maljuta.
-
--- Että isäni on -- pyöveli! -- änkytti Maksim ja loi maahan katseensa,
-ikäänkuin säikähtyneenä, että oli saattanut isälleen sanoa sellaisen
-sanan.
-
-Mutta Maljuta ei hämmästynyt tästä nimityksestä. -- Ero on pyöveleillä!
--- hän virkkoi, vilkaisten tuvan nurkkaan. -- Toinen on alhainen
-ihminen, toinen päämies, toinen mestaa tavallisia varkaita, toinen
-bojareita, jotka järsivät tsaarin valtaistuinta ja valmistavat tuhoa
-koko valtakunnalle. Minä en rosvoihin käy käsiksi; minun kirveeni
-katkasee ainoastaan kavaltavain hojarien kaulat!
-
--- Vaikene, isä! -- sanoi Maksim, nousten seisomaan: -- älä murra
-sydäntäni sellaisilla puheilla! Kuka niistä, jotka sinä olet saattanut
-turmioon, on vehkeillyt tsaaria vastaan? Kuka heistä on valtakuntaa
-häirinnyt? Et heidän rikostensa takia, vaan oman pahuutesi vuoksi
-katkot sinä bojarien kauloja! Jollei sinua olisi, olisi tsaarikin
-lempeämpi. Mutta te etsiskelette kavaluutta, kiduttamalla te pakotatte
-tunnustamaan, te, te olette kaikkeen vereen vikapäät! Älä, isä, älä
-vihoita Jumalaa, älä kielittele bojareita, vaan sano kernaammin, että
-juurineen tahdot eroituksetta hävittää koko bojarisäädyn!
-
--- Ja mistä syystä sinä heitä niin puolustat? -- sanoi ilkeästi
-hymyillen Maljuta. -- Vai onko sinun hauska nähdä, että, kuinka pulska
-ja kaunis oletkin, sinä yhä heidän kesken jäät viimeiseksi? Voipiko
-yksikään heistä käydä sinun rinnallesi? Millä he ylpeilevät meidän
-edessämme? -- Muusta maasta, niinkö arvelet, Herra on heidät muokannut?
-Jos rikkaudellaan pöyhkeilevät, niin antakaa aikaa, hyvät herrat!
-Tsaari ei unhota uskollisia palvelijoitaan; jahka vaan Kolitshevit
-saavat kuolemanrangaistuksensa; niin heidän tavaransa eivät joudu
-kenenkään muun, kuin juuri meidän omiksi. Tarpeeksipa olen niiden
-kirottujen kanssa piinakammiossa saanut rähkiä, jänteviä ne koirat
-ovat, sitä ei sovi kieltää.
-
-Katkera viha kiehui Maljutan sydämessä, mutta hän toivoi vielä
-voittavansa Maksimin ja sovitti suunsa lempeesen hymyyn. Ei soveltunut
-sellainen hymyily Maljutalle, ja katsellessaan sitä, Maksimin kävi
-peloksi.
-
-Mutta Maljuta ei sitä huomannut.
-
--- Maksimuska, -- hän sanoi, ketähän varten minä sitten olen rahoja
-koonnut? Ketä varten puuhaan ja työskentelen? Älä lähde luotani, jää
-kanssani. Sinä olet vielä nuori, et ole vielä ollut sotarinnassa. Älä
-lähde luotani! Muista, että minä olen isäsi! Kun katselen sinua, niin
-riemusta sydämeni sykähtelee, juuri kuin tsaari olisi minua kiitellyt,
-tahi tarjonnut kätensä suudeltavakseni, mutta jos ken sinua loukkaisi,
-niin luulen, että söisin hänet elävältä!
-
-Maksim oli ääneti. Maljuta koetti ottaa mitä suopeimman muodon.
-
--- Näinköhän sinä, Maksimushka, et ensinkään rakasta minua? näinköhän
-sydämessäsi ei mikään tunne puhu puolestani?
-
--- Ei mikään, isäni!
-
-Maljuta salasi kiukkunsa.
-
--- Mutta mitä tsaari sanoo, kun saapi tiedon lähdöstäsi, jos luulee
-sinun karanneen luotaan?
-
--- Hänenpä luotaan minä lähdenkin, isäni. Minut valtaa kauhistus.
-Tiedän, että Jumala käskee häntä rakastamaan, mutta kun toisen kerran
-näen millaisia töitä hän tekee, niin koko sisustaani karmii. Tahtoisinpa
-rakastaa, mutta sydän ei salli. Kun lähden slobodasta, eikä enää
-viatointa verta ole silmäini edessä, silloin, suokoon Jumala, rakastan
-uudestaan tsaaria. Mutta jollei minun onnistu rakastua, niin palvelenpa
-häntä kuitenkin, mutta en opritshnikkinä!
-
--- Mutta miten käy äitisi? -- sanoi Maljuta, turvautuen viimeiseen
-keinoon. -- Hän ei kestä sellaista surua! Saatat surman vanhukselle!
-Katsohan, miten raihnas hän, raukka, on!
-
--- Laupias Jumala ei hylkää äitiäni, -- vastasi huoaten Maksim. -- Äiti
-antaa minulle anteeksi.
-
-Maljuta alkoi kävellä tuvassa edestakaisin.
-
-Kun hän seisahtui Maksimin eteen, suopea muoto, johon hän oli
-kasvojensa piirteet pakottanut, oli kokonaan kadonnut. Karkeat kasvonsa
-ilmaisivat ainoastaan taipumatonta tahtoa.
-
--- Kuule, maitosuu, -- hän sanoi, muuttaen käytöksensä ja äänensä, --
-tähän asti olen sinua pyytänyt, mutta kas nyt, mitä sanon sinulle: en
-anna sinulle matkallesi siunausta. En laske sinua lähtemään. Mutta
-jollet järkiisi tule, pakotan sinut huomenna omin käsin mestaamaan
-tsaarin vihollisia. Kenties, kun itse veristät valkeat kätesi, herkeät
-isääsi halveksimasta!
-
-Maksim kalpeni Maljutan puheesta eikä vastannut mitään. Tiesihän hän,
-että luja on Grigori Lukjanovitshin sana, eikä mikään murra hänen
-isällistä tahtoaan.
-
--- Kas, -- jatkoi Maljuta, -- olenpa haastellut kanssasi, kohta on
-keskiyö, aika on viedä tsaarille vankilan avaimet. Kas, sadettakin on
-tullut. Annappa viittani. Katsos vaan, kuinka ketteräksi olet käynyt!
-Tahdon matkustaa, täällä en voi elää! Anna hänelle mukiin -- saapa
-minutkin pian yhtymään mielipiteesensä! Ei, veli, aikaseen olet siipesi
-levittänyt! Toisellaisia miehiä kuin sinä olen masentanut! Kyllä minä
-opetan tottelemaan! Oh, mikä hirveä ilma! Annappa lakkini. Mikä salama!
-kas kuinka taivas aukenee! juuri kuin koko sloboda olisi syttynyt
-ilmituleen. Sulje ikkuna ja mene levolle, kenties hupsutukset ovat
-aamuksi hälvenneet päästäsi. Mutta Serebrjanisi kyllä vielä tapaan!
-Kyllä hänelle tämän maksan!
-
-Maljuta läksi. Jäätyään yksikseen Maksim alkoi miettiä.
-
-Kaikki oli hiljaa talossa, ainoastaan ulkona raivosi ukonilma, ja aika
-ajoin tuuli, ikkunasta tunkeutuneena, heilutti seinällä riippuvia
-kahleita ja käsirautoja, jotka lyöden toisiaan vastaan soivat kamalalla
-raudanäänellä. Maksim meni käytävälle, joka johti ylikertaan hänen
-äitinsä luo. Hän kumartui ja alkoi kuunnella. Kaikki oli vaiti
-yläkerrassa. Maksim nousi hiljaa jyrkkiä portaita ja pysähtyi oven
-eteen, jonka takana hänen äitinsä lepäsi.
-
--- Herra Jumala! -- sanoi Maksim itsekseen. -- Sinä näet sydämeni;
-tunnet ajatukseni! Sinä tiedät, Herra, etten minä ylpeydestä enkä
-kovakorvaisuudesta ole isälleni tottelematon! Anna minulle anteeksi,
-Jumalani, jos rikon sinun käskyäsi vastaan! Myös sinä äitini, anna
-minulle anteeksi! Jätän sinut tietämättäsi, lähden pois saamatta
-siunaustasi; tiedän, äitiseni, että murran sydämesi, mutta sinä et
-olisi hyvälläsi päästänyt minua! Anna anteeksi minulle, äiti kultani,
-et milloinkaan näe minua enää!
-
-Maksim laskeusi huoneen kynnykselle ja kosketti sitä otsallaan. Sitten
-hän muutaman kerran risti silmiänsä, astui portaita alas ja meni
-pihalle. Sade virtasi niin vihaisesti, kuin olisi suuttunut koko
-Jumalan luontoon. Pihalla ei ollut elävää sielua. Maksim meni talliin,
-tallirengit nukkuivat. Hän itse talutti pilttuusta lemmikkihevosensa ja
-satuloitsi sen. Iso kahlekoira, sidottuna oven viereen, alkoi vikistä
-ja ulvoa, juuri, kuin tuntien eronhetken tulevan. Se oli pörheä
-susikoira. Pitkä ja karhea, tummanruskea karva putosi epäjärjestyksessä
-sen mustalle kuonolle, niin ettei tuskin ensinkään sen viisaita silmiä
-ollut näkyvissä. Maksim silitti koiraa, ja se pani mustat käpälänsä
-hänen olkapäilleen ja alkoi nuolla hänen kasvojaan.
-
--- Hyvästi, Bujan, -- sanoi Maksim, -- vartioitse meidän taloamme,
-palvele uskollisesti äitiä. -- Hän hyppäsi satulaan, ajoi portista ulos
-ja lennätti pois vanhempainsa talosta.
-
-Vielä ei hän ollut ennättänyt maavallille saakka, kuin kuuli äänekkään
-haukunnan ja näki Bujanin, joka hyppeli ratsun ympärillä, iloiten, että
-oli reväissyt itsensä kahleesta ja saattoi seurata herraansa.
-
-
-
-
-Xl Luku.
-
-Öinen juhlakulku.
-
-
-Sillä välin kuin Maljuta haasteli poikansa kanssa, jatkoi tsaari
-rukoilemistaan. Jo hiki tippui hänen kasvoistaan; jo veriset pilkut,
-jotka olivat tulleet korkealle otsalle entisistä maahan asti
-ulottuvista kumarruksista, alkoivat selvemmin ilmestyä uusista
-kumarruksista; äkkiä kahina huoneessa sai hänet kääntymään. Hän näki
-imettäjänsä, Onufrevnan.
-
-Vanha oli hänen imettäjänsä. Hänet oli ottanut Verhiin jo autuas
-suuriruhtinas Vasili Ivanovitsh-vainaja; hän oli palvellut jo Jelena
-Glinskiä. Iivana oli syntynyt hänen sylissään. Iivanan kuoleva isä oli
-siunannut hänet. Sanottiin Onufrevnasta, että paljo on hänen
-tiedossaan, josta muilla ei ole aavistustakaan. Tsaarin ala-ikäisenä
-ollessa Glinskit pelkäsivät häntä, Shuiskit ja Bjelskit koettivat
-kaikin tavoin suositella häntä.
-
-Monta salattua seikkaa tiesi Onufrevna ennustaa, eikä koskaan
-erehtynyt. Ruhtinas Telepnevin ollessa mahtavimmillaan -- Iivana oli
-silloin neljän vuoden vanha -- oli hän ennustanut ruhtinaalle, että hän
-kuolisi nälkään. Niinpä kävikin. Monta vuotta oli niistä ajoin kulunut,
-mutta kuitenkin säilyi tämä ennustus tuoreena vanhusten muistissa.
-
-Nyt Onufrevna melkein oli päättänyt kymmenennen kymmenensä. Hän kävi
-niin kumarruksissa, että näytti melkein kahdeksi taittuneelta; hänen
-kasvojensa iho oli niin kurtistunut, että se alkoi olla puunkuoren
-kaltainen, ja niinkuin vanhalle kuorelle keräytyy sammalta, samoin
-Onufrevnan leualle oli keräytynyt karvoja harmaina tupsuina. Hampaita
-hänellä jo aikoja sitten ei ollut, silmät näyttivät sammuneen, pää
-tutisi suonenvedontapaisesti.
-
-Onufrevna nojautui luisevalla kädellään sauvaan. Kauan katseli hän
-Iivanaa, imien kellastuneita huuliaan, juurikuin jotakin pureskelisi
-tahi itsekseen höpisisi.
-
--- Mitä? -- sanoi vihdoin imettäjä kumealla, värisevällä äänellä, --
-rukoilet, isäseni? Rukoile, rukoile, Iivana Vasiljevitsh! Paljon
-sinulla on vielä anteeksi rukoiltavaa! Jospa vain vanhat synnit
-rasittaisivat sieluasi! Onhan Herra armollinen, kentiesi hän antaisikin
-anteeksi! Mutta sinultahan ei mene päivääkään, ettei uutta syntiä tule,
-mutta toisinaanpa kaksi, vieläpä kolmekin päivässä!
-
--- Herkeä, Onufrevna, -- sanoi tsaari nousten, -- itse et tiedä mitä
-puhut.
-
--- Enkö tiedä, mitä puhun! Olenkohan minä menettänyt järkeni, vai mitä?
-
-Ja vanhuksen elottomat silmät alkoivat äkkiä leimuta.
-
--- Mitä sinä tänään ruokapöydässä teit? Miksikä bojarin myrkytit? Sinä
-ajattelit, etten minä muka tietäisi! Mitä? miksi kulmakarvojasi
-rypistelet? Mutta odotahan, kunnes kuolonhetkesi lähestyy, odota vaan.
-Silloin syntisi takertuvat sinuun, kuin tuhannen tuhatta puutaa;
-silloin painavat sinut helvetin pohjaan! Mutta perkeleet hyppivät
-vastaan ja tarttuvat sinuun koukuillaan!
-
-Vanhus rupesi taasen vihaisesti pureskelemaan.
-
-Palava rukous oli valmistanut tsaaria hurskaisiin mietelmiin. Vilkas
-mielikuvitus oli jo useasti luonut hänen silmäinsä eteen tulevan koston
-kuvan, mutta tahdon voima oli voittanut haudan tuonpuoleisten vaivain
-pelvon. Iivana uskotteli itselleen, että ihmissuvun vihollinen herätti
-hänessä tätä pelkoa samoinkuin omantunnon vaivojakin, viekotellakseen
-Herran voideltua hänen korkeista tehtävistään. Perkeleen viekkautta
-vastaan asetti tsaari rukouksen, mutta usein hän lannistui
-mielikuvituksen kiivaasta ryntäyksestä. Silloin epätoivo tarttui häneen
-kuin rautakynsillä. Hänen tekojensa vääryys näyttäytyi kaikessa
-alastomuudessaan ja kauheasti ammottelivat hänen edessään helvetin
-kuilut. Mutta tätä ei kestänyt kauan. Pian Iivana voitti heikkoutensa.
-Suuttuneena itseensä ja pimeyden henkeen alkoi hän taas, helvetin
-uhaksi ja omantunnon tukahuttamiseksi, verisiä tekojaan, eikä koskaan
-ollut hänen julmuutensa suurempi, kuin tällaisen pakollisen heikkouden
-jälkeen.
-
-Lähenevä ukonilma ja Onufrevnan profeetallinen ääni oli saattanut hänet
-ajattelemaan helvettiä, ja tämä ajatus valtasi hänet kuin horkan
-väristys. Hän istui tuolille. Hänen hampaansa kalisivat.
-
--- No, mitä, isäseni? -- sanoi Onufrevna, tehden äänensä lempeämmäksi,
--- mikä sinuun on tullut? Oletko sairastunut, vai mitä? Niin onkin,
-olet sairastunut! Minähän pelästytin sinut. Mutta ei ole tarvista,
-lohduta itsesi, isäseni, vaikka ovatkin suuret sinun syntisi, on
-Jumalan armo kuitenkin suurempi! Mutta tee katumus ja parannus, äläkä
-enää tee syntiä. Minäkin rukoilen, rukoilen edestäsi päivin ja öin,
-mutta nyt olen rukoileva sitä enemmän! Mitä tästä sanoisin? Jopa
-kernaammin itse olen paratiisiin pääsemättä, kun vaan sinut voin
-rukouksillani pelastaa!
-
-Iivana katseli imettäjäänsä, hän juurikuin hymyili, mutta hymyily hänen
-ankaroissa kasvoissaan ei ollut ystävällinen.
-
--- Kiitoksia, Onufrevna, kiitoksia, tuntuu helpommalta; mene Jumalan
-haltuun!
-
--- Vai helpommalta! Miten lohdutat itsesi, mihin pelko on joutunut! jo
-tuumasit ajaa minut pois: mene, sanoit, Herran haltuun? -- Mutta älä
-sinä luota liiaksi Jumalan pitkämielisyyteen, isäseni. Sinua varten ei
-itse Herrallakaan riitä kärsivällisyyttä. Hän luopuu sinusta, saat
-nähdä, mutta saatana iloitsee suuresti ja ottaa asuntonsa sinuun. No,
-kas, taas aloit vavista! Ei tekisi pahaa sinun juoda pikkasen
-piittinää. Juo hiukkasen piittinää, isäseni! Isälläsikin oli tapana
-yöksi juoda piittinää, Herra olkoon hänelle armollinen! Ja äitisi,
-antakoon Jumala hänen sielullensa rauhaa, rakasti piittinää. Ja
-piittinällähän juuri ne kirotut Shuiskit myrkyttävät hänet.
-
-Vanhus ikäänkuin unhotti itsensä. Hänen silmänsä sammuivat; hän alkoi
-taas pureskella huuliaan, ja hänen päänsä tutisi lakkaamatta.
-
-Äkkiä jokin napsautti akkunaan. Iivana Vasiljevitsh säpsähti.
-
-Vanhus risti vapisevalla kädellä silmiänsä.
-
--- Kas, -- hän sanoi, sade on virrannut! Salamakin alkaa leimahdella!
-Mutta kas, tuolla jyrisee ukkonenkin, isäseni, Herra armahda meitä!
-
-Ukonilma yhä koveni kovenemistaan, ja pian koko taivas kajahteli
-alinomaisesta jylinästä ja lakkaamattomat salamat risteilivät toisiaan.
-
-Jokaisesta ukkoseniskusta säpsähti Iivana.
-
--- Kas, kuinka sinä väriset, isäseni! Odotahan vähäsen, minä käsken
-varistamaan sinulle piittinää...
-
--- Ei tarvitse, Onufrevna, minä olen terve...
-
--- Terve! Ei sitä ainakaan kasvoistasi näe. Sinun pitäisi panna
-vuoteelle maata, ja peitteellä peittää itsesi. Ja minkälainen vuode
-sinulla oikeastaan on! Paljaat laudat. Onpa sinulla mielitekosi! Onko
-se tsaarin tekoa. Jollekin munkille kai sopisi, mutta et sinä ole
-mikään munkki.
-
-Iivana ei vastannut. Hän kuunteli jotakin.
-
--- Onufrevna, -- sanoi hän äkkiä peloissaan, -- kuka siellä käy
-etehisessä? Minä kuulen jonkun askeleet.
-
--- Kristus siunatkoon sinua, isäseni, kuka nyt kävisi. Kuulit väärin.
-
--- Tulee, tulee joku! -- Tulee tänne! Katso, Onufrevna!
-
-Vanhus avasi oven. Kylmä tuulenhenki huokui huoneesen. Oven takana
-näyttäytyi Maljuta.
-
--- Kuka se on? -- kysyi tsaari, hypäten pystyyn.
-
--- Se on sinun punakarvanen koirasi, isäseni, -- vastasi imettäjä,
-vihaisesti katsellen Maljutaa, -- Grishka Skuratov, kas, kuinka
-säikäytti, kirottu!
-
--- Lukjanovitsh! -- sanoi tsaari, iloissaan lemmikkinsä tulosta: --
-hyvä ettäs tulit, mistä?
-
--- Vankihuoneesta, hallitsija; olin tutkintoa pitämässä, toin avaimet!
--- Maljuta kumarsi syvään tsaarille ja vilkasi sivultapäin imettäjään.
-
--- Avaimet! -- murahti vanhus; -- kyllä sinua poltetaan toisessa
-maailmassa tulisilla avaimilla, sinä sen saatana! Jumalaut, saatana!
-Kasvosikin ovat pirulliset! Kyllä joku toinen, mutta sinä et vältä
-ijankaikkista tulta! Saat, Grishka, kaikista panettelemisistasi
-nuoleskella palavia paistinpannuja. Sinä, kirottu, kiehut vielä
-pihkassa, muista minun sanoneeni!
-
-Salama valasi uhkaavaa vanhusta, ja kauhean näköinen hän oli, siinä kun
-seisoi, sauva pystyssä ja silmät välkkyvinä.
-
-Itse Maljuta tunsi vähän pelkoa, mutta Iivanaa rohkaisi lemmikin
-läsnäolo.
-
--- Älä kuuntele häntä, Lukjanitsh, -- hän sanoi, -- tiedä asiasi, älä
-välitä akkojen jaarituksista. Mutta sinä, vanha hupsu, mene, jätä
-meidät!
-
-Onufrevnan silmät välähtivät uudelleen.
-
--- Vanha hupsu! toisti hän: -- olenko minä vanha hupsu? Te muistatte
-minua toisessa maailmassa, molemmat muistatte! Kaikki sinun suosikkisi,
-Vanja, kaikki saavat palkkansa, vielä tässä elämässä saavat, sekä
-Grjasnoi että Basmanov ja Vjasemski: jokaiselle annetaan tekojensa
-mukaan, mutta tämä, -- jatkoi hän, osoittaen kepillään Maljutaa, --
-tämä ei saa palkkaansa; hänen teoilleen ei maan päällä ole olemassakaan
-vastaavata vaivaa: hänen rangaistuksensa on syvimmässä helvetissä;
-siellä hänellä on paikkansa valmis, pirut odottavat häntä ja
-iloitsevat! Sinullekin on siellä paikka, Vanja, suuri, lämmin paikka!
-
-Vanhus meni ulos, laahaten jalkojaan ja tömistäen kepillään.
-
-Iivana oli kalpea. Maljuta ei puhunut sanaakaan. Vaitioloa kesti
-kotvasen aikaa.
-
--- Mitä, Lukjanovitsh, -- sanoi vihdoin tsaari, -- tunnustivatko
-Kolitshevit?
-
--- Eivät vielä, hallitsija. Mutta kylläpähän tunnustavat, minun
-huostassani eivät kauan vaiteliaina pysy.
-
-Iivana ryhtyi kysymyksen yksityiskohtiin. Keskustelu Kolitsheveista
-antoi hänen ajatuksilleen toisen suunnan.
-
-Hän luuli voivansa nukahtaa. Lähetettyään Maljutan luotaan, heittäytyi
-hän vuoteelle ja nukkui.
-
-Hänet herätti juurikuin äkillinen kolkutus.
-
-Huonetta valasivat himmeästi pyhän kuvain lamput. Kuun säde, tunkeutuen
-läpi matalan ikkunan, viskeli valonsäteitä tulisijan maalatuille
-kaakeleille. Tulisijan takana sirkutti sirkka. Hiiri nakersi jossain
-puuta.
-
-Kesken tätä hiljaisuutta rupesi Iivana Vasiljevitshia taaskin
-kauhistuttamaan.
-
-Äkkiä hänestä näytti, että siltapalkki kohoaa, ja sen alta katselee
-myrkytetty bojari.
-
-Sellaisia näkyjä tapahtui Iivanalle usein. Hän piti niitä paholaisen
-vehkeinä. Karkoittaakseen aaveen, risti hän silmiänsä.
-
-Mutta aave ei kadonnutkaan, kuten ennen tapahtui. Kuollut bojari
-katseli häntä yhtämittaa kulmiensa alta. Ukon silmät olivat yhtä
-mullillansa, kasvot yhtä siniset kuin päivällisillä, jolloin hän
-tyhjensi Iivanan lähettämän pikarin.
-
-"Taaskin koettelemus!" ajatteli tsaari; "mutta minä en antaudu saatanan
-viettelyksiin, minä rikon pirun paulat. Jumala nouskoon ja hänen
-vihollisensa hajaantukoot!"
-
-Kuollut nousi verkkaan lattian alta ja läheni Iivanaa.
-
-Tsaari tahtoi huutaa, mutta et voinut. Hänen korvissaan soi kauheasti.
-
-Kuollut kumarsi Iivanan edessä.
-
--- Ole tervehditty, Iivana, -- virkkoi kumea, aaveentapainen ääni, --
-katso, minä kumarran sinua, joka olet surmannut minut syyttömästi!
-
-Nämät sanat kajahtivat ihan Iivanan syvimpään sydänsopukkaan. Hän ei
-tiennyt, aaveitako hän oli kuullut, vai oliko hänen oma ajatuksensa
-pukeutunut korvin kuultavaksi ääneksi.
-
-Mutta nyt kohosi toinen siltapalkki; sen alta näkyivät rajaherra Danila
-Adashevin kasvot, jonka Iivana oli mestannut neljä vuotta sitten.
-
-Adashev nousi myös lattian alta, kumarsi tsaarille ja sanoi:
-
--- Ole tervehditty Iivana, katso, minä kumarran sinua, joka olet
-mestannut minut syyttömästi!
-
-Adashevin jälkeen esiintyi bojaritar Maria, joka mestattiin lapsineen.
-Hän nousi lattian alta viiden poikansa kanssa. Kaikki kumarsivat
-tsaarille, ja jokainen sanoi:
-
--- Ole tervehditty, Iivana, katso, minä kumarran sinua!
-
-Sitten näyttäytyivät ruhtinas Kurljatev, ruhtinas Obolenski, Nikita
-Sheremetjev ja toiset Iivanan mestaamat tahi tappamat.
-
-Tupa täyttyi kuolleilla. Kaikki kumarsivat syvään tsaarille, kaikki
-sanoivat:
-
--- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, katso, me kumarramme
-sinua!
-
-Nyt nousi munkkeja, erakoita, nunnia, kaikki mustissa puvuissa, kaikki
-kalpeina ja verisinä.
-
-Nyt näyttäytyivät ne sotilaat, jotka tsaarin kanssa olivat olleet
-Kasaanin edustalla.
-
-Heissä ammotti hirveitä haavoja, mutta ei sodassa saatuja, vaan
-pyövelin tekemiä.
-
-Nyt ilmestyi neitsykäisiä revityissä vaatteissa ja nuoria vaimoja
-rintalapsineen. Lapset ojensivat Iivanaa kohti veristyneet kätensä ja
-sopersivat:
-
--- Ole tervehditty, ole tervehditty, Iivana, joka olet surmannut meidät
-syyttömästi!
-
-Huone täyttyi yhä enemmän aaveista. Tsaari ei enää voinut eroittaa
-mielikuvitusta todellisuudesta.
-
-Aaveiden sanat toistettiin satakertaisin äänin. Kuolonrukoukset ja
-ruumisvirret kajahtivat samaan aikaan ihan Iivanan korviin. Hänen
-hivuksensa nousivat pystyyn.
-
--- Elävän Jumalan nimessä, -- hän lausui, -- jos te olette pahoja
-henkiä, vihollisen voiman lähettämiä -- poistukaa! Jos te todella
-olette niitten ihmisten sielut, jotka minä olen mestauttanut --
-odottakaa Jumalan hirmuista tuomiota! Herra on tuomitseva minun ja
-teidän välillä!
-
-Kuolleet itkeä nyyhkyttivät ja alkoivat liehua Iivanan ympärillä, kuin
-vihurin kiidättämät syksyiset lehdet. Surullisemmalta kaikui
-ruumisvirsi, sade pieksi taasen ikkunaa, ja keskellä myrskyn pauhinaa
-oli tsaari kuulevinänsä pasuunain toitotukset ja äänen kutsuvan: --
-Iivana, Iivana, tuomiolle, tuomiolle!
-
-Tsaari huudahti kovasti. Kamaripalvelijat riensivät viereisestä
-huoneesta makuuhuoneesen.
-
--- Nouskaa! -- huusi tsaari: -- ken nyt nukkuu. Viimeinen päivä on
-alkanut, viimeinen hetki on tullut. Kaikki kirkkoon! Kaikki minun
-jälessäni!
-
-Hovilaiset alkoivat hääriä. Kellojen soitto kajahteli. Heti kun
-nukkuvat opritshnikit kuulivat tutun äänen, hypähtivät he vuoteiltaan
-ja kiirehtivät pukeutumaan.
-
-Moni heistä jatkoi vielä juomistaan Vjasemskin luona. He istuivat
-maljain ääressä ja lauloivat iloisia lauluja. Kuultuaan äänen he
-kavahtivat pystyyn ja pukivat mustat munkkikaaput kalliiden
-kauhtanainsa päälle, mutta päänsä peittivät he korkeilla hiipoilla.
-
-Koko sloboda joutui liikkeelle. Jumalan Äidin kirkko oli kirkkaasti
-valaistu. Levostaan häirityt asukkaat syöksivät porteille ja näkivät
-paljouden tulia linnassa liehuvan huoneesta huoneesen. Sitten tulet
-muodostivat pitkän jonon, ja saatto luikerteli käärmeenä ulkokäytäviä
-pitkin, jotka yhdistivät linnan Jumalan temppelin kanssa.
-
-Kaikki opritshnikit, puettuina samalla tapaa hiippoihin ja mustiin
-kaapuihin, kantoivat soitsuja. Niiden loisto väreili kummallisesti
-leikellyillä patsailla ja seimen koristuksilla. Tuuli liehutti kaapuja,
-mutta kuutamo yhdessä tulen kanssa heijasteli kullalle, helmille ja
-kalleille kiville.
-
-Edellä kulki tsaari, munkiksi puettuna, löi rintaansa ja rukoili,
-äänekkäästi itkien:
-
--- Jumala, armahda minua syntistä! Armahda minua saastaista eläintä!
-Armahda minun ilettävää päätäni. Anna, Herra, minun syyttömästi
-surmaamaini sieluille rauha!
-
-Temppelin ovella Iivana meni tainnoksiin.
-
-Soitsut valasivat eukkovanhusta, joka istui portailla. Hän ojensi
-tsaarille vapisevan kätensä.
-
--- Nouse, isäseni! -- sanoi Onufrevna: -- minä autan sinua. Kauan sinua
-odotin. Käykäämme, Vanja, sisään, rukoilkaamme yhdessä!
-
-Kaksi opritshnikkiä nostivat tsaaria kainalosta. Hän meni kirkkoon.
-
-Uusia saattoja, myöskin mustissa kaapuissa ja korkeissa hiipoissa,
-riensi kaduilla, palavat soitsut käsissä. Temppelin ovi nieli yhä uusia
-ja uusia opritshnikeita, ja pyhäin jättiläiskuvat katselivat heitä
-vihaisin silmin korkeilta seiniltä ja kirkon kupukatoista.
-
-Keskellä siihen saakka hiljaista yötä kajahti monen sadan ääninen
-laulu, ja kauaksi kuului kellojen kumina ja psalmien veisaaminen.
-
-Vangit kammioissaan kavahtivat pystyyn, kilistäen kahleitaan ja
-alkoivat kuunnella.
-
--- Tsaari pitää yöllistä jumalanpalvelusta, -- he sanoivat. --
-Pehmennä, Herra, hänen sydämensä, vuodata lempeyttä hänen sieluunsa!
-
-Slobodan pienet lapset, jotka olivat nukkuneet äitiensä vieressä,
-heräsivät peloissaan ja alkoivat itkeä.
-
-Moni äiti ei pitkään aikaan voinut rauhoittaa pienokaistansa.
-
--- Vaiti! -- hän sanoi viimein: -- vaiti, ettei Maljuta kuule!
-
-Ja Maljutan nimeä mainitessa lapsi herkesi itkemästä, peloissaan se
-painoi itsensä äidin rintaa vastaan, ja keskellä yöllistä hiljaisuutta
-kaikuivat taas opritshnikkien psalmit ja kellojen taukoamaton helinä.
-
-
-
-
-XII Luku.
-
-Panettelu.
-
-
-Aurinko nousi, mutta iloista aamua ei tullut Maljutalle. Palattuaan
-kotiinsa, hän ei löytänytkään poikaansa ja arvasi, että Maksim oli
-ainiaksi jättänyt Slobodan. Suuri oli Grigori Lukjanitshin raivo.
-Kaikille kulmille lennätti hän takaa-ajajoita. Tallirengit, jotka
-olivat maanneet Maksimin lähtiessä, käski Maljuta heti heittämään
-vankeuteen.
-
-Kulmia rypistäen ja hampaita kiristäen kulki hän katua ja mietiskeli,
-ilmoittaako tsaarille, vai salata häneltä Maksimin paon.
-
-Kavion kalke ja iloinen pakina kuului hänen selkänsä takaa. Maljuta
-katsoi taaksensa. Tsarevitsh ynnä Basmanovit ja joukko nuoria
-huimapäitä palasivat aamukävelyltä. Kuohkea maa oli vettynyt sateesta,
-hevoset astuivat loassa ihan kavion niveleitä myöten. Huomattuaan
-Maljutan, tsarevitsh päästi argamakinsa[15] karkaamaan ja räiskytti
-lokaa Grigori Lukjanovitshin päälle.
-
--- Kumarran sinulle nöyrimmästi, bojari Maljuta! -- sanoi tsarevitsh,
-seisahtaen ratsunsa. -- Kohtasimme vast'ikään sinun takaa-ajajiasi.
-Maksim näyttää tulleen tuittupäiseksi, koska hän on karannut luotasi.
-Tahi kenties olet sinä itse lähettänyt hänet Moskovaan bojarin lakkia
-tuomaan, vai mitä arvelet?
-
-Ja tsarevitsh purskahti nauruun.
-
-Maljuta oli tavanmukaisesti astunut maahan ratsun selästä. Seisoen
-paljain päin hän koko kämmenellään hieroi lokaa kasvoistaan. Hänen
-myrkylliset silmänsä näyttivät tahtovan lävistää tsarevitshin.
-
--- Mutta mitä hän tuota lokaa hieroo? -- huomautti Basmanov, haluten
-olla tsarevitshille mieleen, -- jossakin toisessa se tosin näkyisi,
-mutta ei hänessä.
-
-Basmanov puhui puoliääneen, mutta Skuratov kuuli hänet.
-
-Kun koko joukko nauraen ja pakisten oli nelistänyt tsarevitshin
-jälessä, hän peitti päänsä, kiipesi taaskin hevosen selkään ja ajoi
-käyden linnalle.
-
-"Hyvä!" ajatteli hän itsekseen: "antakaa aikaa, hyvät herrat, antakaa
-aikaa!" Ja hänen kalvenneet huulensa koukistuivat hymyilyyn, ja hänen
-jo poikansa paosta ärtyneessä sydämessään kypsyi vähitellen toivottu
-kosto varomattomille pilkkaajoille.
-
-Kun Maljuta tuli linnaan, Iivana Vasiljevitsh istui yksin huoneessaan.
-Hänen kasvonsa olivat vaaleat, silmät paloivat. Mustan kaapun oli hän
-vaihtanut keltaseen, koruommelluksilla varustettuun ja sinisellä
-aivinalla vuorattuun ihotakkiin. Kahdeksan pitkätupsuista nauhaa
-riippui pitkin aukeamaa. Käyräsauva ja isolla smaragdilla koristettu
-kolpakko olivat tsaarin edessä pöydällä. Yölliset näyt, taukoamaton
-rukoileminen, unen puute eivät olleet uuvuttaneet Iivanan voimia, mutta
-saattaneet hänen ärtyisyytensä korkeimmilleen. Kaikki, minkä yöllä oli
-kokenut, näytti taas hänestä pirun viekoittelmiselta. Tsaari häpesi
-pelkoansa.
-
-"Kristuksen nimen vihollinen," hän ajatteli, "yksinäisesti estelee
-minua ja auttaa vainoojiani. Mutta en anna hänen huvitteleida minun
-kanssani! En pelkää hänen vehkeitään! Näytän hänelle, että hän minussa
-tapasi väkevämpänsä!"
-
-Ja tsaari päätti entiseen tapaansa kukistaa kavaltajat ja syöstä
-surman suuhun vihollisensa, vaikkapa heitä olisi tuhansittain. Ja
-ajatuksissaan hän alkoi silmäillä alamaisiaan ja heidän keskestään
-etsiä kavaltajia.
-
-Jokainen silmäys, jokainen liike näyttivät hänestä nyt epäluuloisilta.
-
-Hän muistutteli mieleensä läheistensä erinäisiä sanoja ja näissä
-sanoissa etsi hän salaliiton avainta. Yksin sukulaisetkaan eivät
-välttäneet hänen epäluuloaan.
-
-Maljuta tapasi hänet miltei houreessa.
-
--- Hallitsija, -- sanoi hetkisen vaiettuaan Grigori Lukjanovitsh, --
-sinä käskit minun kiduttaa Kolitsheveitä, saadaksesi ilmi uusia
-kavaltajia. Luota minuun. Kyllä minä saan Kolitshevit piinapenkissä
-puhumaan. Yhtä kumminkaan en voi; en voi saada heitä mainitsemaan sinun
-suurinta vastustajaasi!
-
-Tsaari katseli kummastuen lemmikkiänsä.
-
-Maljutan silmissä oli jotakin tavatonta.
-
--- Asia, näet, hallitsija, on sellainen, -- jatkoi Skuratov, ja hänen
-äänensä muuttui, -- että silmä kyllä näkee ja korva kuulee, mutta
-julkilausumaan sitä kieli ei käänny...
-
-Tsaari katseli häntä kysyvin silmin.
-
--- Kas, sinä, hallitsija, olet, esimerkiksi, jo monta varasta
-mestauttanut, ja kavaluus yhä vielä versoaa Venäjällä. Ja vaikkapa
-kuinka monta mestaisit ja vieläpä kymmenkertaisesti, kavaluudesta et
-kuitenkaan pääse!
-
-Tsaari kuunteli eikä arvannut.
-
--- Siksipä, hallitsija, et kavaluudesta pääse, että sinä karsit siitä
-haarat ja oksat, mutta itse runko juurineen jää vallan eheäksi!
-
-Tsaari yhä vielä ei käsittänyt, mutta kuunteli kasvavalla
-uteliaisuudella.
-
--- Näet, hallitsija, mitenkä sinulle sanoisin? Kas, esimerkiksi,
-muista, kun makasit kuolemaisillasi, antakoon Jumala sinulle monta
-vuotta elääksesi! niin bojaritpa tekivät ankaran salaliiton sinua
-vastaan. Olipa heillä silloin johtaja, esimerkiksi, veljesi Vladimir
-Andrejevitsh!
-
-"Ah! -- tuumasi tsaari: -- kas siinä, mitä merkitsivät yölliset näkyni!
-Vihollinen tahtoi pimittää järkeni, jotta pelkäisin estää veljeni
-aikeita. Mutta se ei onnistu. En säästä veljeänikään!"
-
--- Puhu, -- hän sanoi, kääntyen julmana Maljutan puoleen, -- puhu, mitä
-tiedät Vladimir Andrejevitshistä!
-
--- Ei, hallitsija, minun puheeni ei nyt koske Vladimir Andreitshiä.
-Hänestä en enää luule sitä, että hänellä olisi jotain tekeillä sinua
-vastaan. Bojaritkaan eivät nyt enää häntä ajattele. Jo kauan on hän
-luopunut sinun valtaasi vaanimasta. Minun puheeni ei koske häntä.
-
--- Ketä sitten? -- kysyi tsaari kummeksien ja hänen muotonsa alkoi
-värähdellä.
-
--- Näet, hallitsija, Vladimir Andreitsh on kyllä heittänyt tuumat
-häiritä valtakuntaa, mutta bojaritpa eivät ole heittäneet. He arvelevat
-itsekseen: hänen oi ole onnistunut asettaa itseään valta-istuimelle,
-niin asetammepahan me...
-
-Maljuta kävi hämilleen.
-
--- Kenen? -- kysyi tsaari, ja hänen silmänsä liekehtivät.
-
-Maljuta tuli viheriäksi.
-
--- Hallitsija! Ei kaikkea ole kaunis puhua. Meikäläinen miettiköön ja
-arvatkoon, mutta pitäköön kielensä hampaiden takana.
-
--- Kenen? -- toisti Iivana, nousten sijaltaan.
-
-Maljuta vitkasteli vastatessaan.
-
-Tsaari tarttui molemmin käsin hänen kaulukseensa, veti hänen kasvonsa
-lähelle omia kasvojaan ja imeytyi häneen silmillään.
-
-Maljutan polvet alkoivat notkahdella.
-
--- Hallitsija, -- sanoi hän puoliääneen, -- älä sinä vihastu häneen,
-eihän hän itse ole sitä miettinyt.
-
--- Puhu! -- kähisi Iivana ja puristi lujemmin Maljutan kaulusta.
-
--- Hänellehän se ei olisi juolahtanut mieleen, -- alkoi Maljuta,
-välttäen tsaarin katsetta, -- no, jonkun on täytynyt kiihoittaa häntä.
-Ken häntä on lähinnä, nepä onkin kiihoittanut. Mutta hän, syntinen
-ihminen, on ajatellut itsekseen: hiukan myöhemmin, hiukan aikaisemmin,
-kaikki samaan päättyy.
-
-Tsaari alkoi arvata. Hän kävi kalpeammaksi. Hänen sormensa alkoivat
-suoristua ja päästää Maljutan kaulusta.
-
-Maljuta toipui. Hän käsitti, että aika oli käsissä antaa ratkaisevan
-iskun.
-
--- Hallitsija! -- sanoi hän äkkiä terävästi: -- älä etsi kavaluutta
-kaukaa. Sinun vastustajasi istuu vastapäätä sinua, hän juo kanssasi
-samasta pikarista, syö kanssasi samasta astiasta, puvussa käy yksiltä
-olkapäiltä.
-
-Vaikeni Skuratov ja kiihkeästi odottaen päätti hän luoda veriset
-silmänsä tsaariin.
-
-Vaikeni myöskin tsaari. Hänen kätensä laskeutuivat hervottomina alas.
-Käsitti hän vihdoinkin Maljutan.
-
-Tällä hetkellä kajahti pihalta iloisia huutoja.
-
-Juuri samaan aikaan, kun alkoi keskustelu tsaarin ja Skuratovin kesken,
-tsarevitsh seuralaisineen ajoi pihalle, missä odotti häntä kylien ja
-kauppalain kauppamiehiä, jotka olivat tulleet Moskovasta, tarjoten
-suolaa ja leipää nöyrästi rukoillen.
-
-Huomattuaan tsarevitshin, he kaikki laskeutuivat polvilleen.
-
--- Mitä te anotte; kyynäräsaksat? -- kysyi huolimattomasti tsarevitsh,
-
--- Isäsemme! -- vastasivat vanhimmat, -- olemme tulleet rukoilemaan
-armoasi! Ole meidän puolustajamme! Surkuttele meitä. Opritshnikit
-hävittävät meidät tykkänään, ryöstävät sekä vaimot että lapset!
-
--- Kas, hupsuja! -- sanoi tsarevitsh, kääntyen naurain Basmanoviin
-päin. -- He tahtoisivat pitää yksin itseään varten sekä vaimot että
-tavarat. Menkää kotiinne; minä kenties puhun isälleni puolestanne,
-höntöt!
-
--- Sinä olet meidän isämme, antakoon Jumala sinulle pitkää ikää! --
-huusivat kauppamiehet.
-
-Tsarevitsh istui ratsun selässä. Hänen vieressään oli Basmanov. Anojat
-olivat heidän edessään polvillaan. Vanhin piti tarjotinta, jossa oli
-leipää ja suolaa.
-
-Maljuta näki kaikki akkunasta.
-
--- Hallitsija, -- kuiskasi hän tsaarille, -- kenties häntä on
-kiihottanut joku niistä, jotka nyt ovat hänen kanssansa; katso, nyt jo
-kansakin tervehtii häntä valtiaana!
-
-Ja niinkuin loitsija pelästyy pahaa henkeä, jonka hän itse on manannut
-esiin, samoin Maljuta pelästyi sitä mielen ilmettä, minkä hänen sanansa
-olivat mananneet Iivanan kasvoille.
-
-Tsaarin kasvoista oli kadonnut kaikki inhimillinen tunne. Niin hirveänä
-Maljuta ei ollut häntä nähnyt vielä konsana.
-
-Kului muutama silmänräpäys. Äkkiä tsaari hymyili.
-
--- Grisha, -- sanoi hän, pannen molemmat kätensä Skuratovin olkapäille,
--- kuinkas sinä äsken sanoit? Minä karsin haaroja ja oksia, mutta runko
-se seisoo eheänä?
-
--- Grisha, -- jatkoi tsaari, verkkaan lausuen joka sanan ja katsellen
-Maljutaa jollain kauhealla luottamuksella, -- otatko sinä hävittääksesi
-kavaluuden juurineen?
-
-Ilkeä ilo vääristi Maljutan suuta.
-
--- Sinun suosiostasi otan sen tehdäkseni, -- kuiskasi hän vavisten koko
-ruumiissaan.
-
-Iivanan muoto muuttui silmänräpäyksessä. Hymy katosi ja piirteet
-kävivät kylmiksi, taipumattoman liikkumattomiksi. Hänen kasvonsa
-näyttivät marmorista hakatuiksi.
-
--- Ei saa vitkastella! -- hän sanoi katkonaisesti ja käskeväisesti. --
-Ei kenenkään pidä tietämän tästä. Tänään hän menee metsästämään. Tänään
-hän löydettäköön metsästä' Sanotaan hänen pudonneen kuoliaaksi hevosen
-selästä. Tiedätkö Hiidenkuilun?
-
--- Tiedän, hallitsija.
-
--- Sieltä hän löydettäköön. Tsaari osoitti ovea.
-
-Maljuta meni ulos ja hengitti etehisessä vapaammin.
-
-Tsaari jäi kauan liikkumattomaksi. Sitten hän lähestyi verkkaisesti
-pyhäinkuvia ja lankesi niiden eteen polvilleen.
-
-Kaikista Maljutan palkollisista rohkein ja nopsin oli hänen
-ratsupalvelijansa Matvei Homjak. Hän ei milloinkaan väistynyt vaaraa,
-rakasti taistelua ja väkivaltaa ja julmuudessa tuskin oli herraansa
-huonompi. Jos oli kylä poltettava, tahi kirjoitus salaa pistettävä
-johonkin, jonka nojalla bojari jälkeenpäin mestattiin, tarvittiinko
-jonkun vaimo ryöstää, aina Homjak lähetettiin. Ja Homjak poltti kylän,
-pisti salaa kirjoituksen ja yhden vaimon asemasta toi heitä useampia.
-
-Homjakin puoleen kääntyi nytkin Grigori Lukjanovitsh. Mitä he keskenään
-juttelivat, sitä ei kukaan kuullut. Mutta samana aamuna, kun
-tsarevitshin metsäkoirat väsymättä juoksentelivat Moskovan
-ympäristössä, ja kulkupaikoilla seisovain metsästäjäin huomio oli
-kiinnitetty otuksen odotukseen, ja jokainen teroitti näköään, eikä
-yksikään välittänyt siitä, mitä hänen toverinsa tekivät, -- tähän
-aikaan lennättivät pimeätä kylätietä, poistuen metsästyspaikasta,
-Homjak ja Maljuta, ja heidän keskellään, satulaan sidotuin käsin,
-lennätti eräs kolmas, jonka kasvoja peitti aina leukaan saakka vedetty
-paslikka. Eräässä tien mutkassa yhtyi heihin kaksikymmentä aseellista
-opritshnikkiä, ja kaikki yhdessä ajaa karahuttivat, sanaakaan
-virkkamatta.
-
-Metsästys sillävälin meni menoaan, eikä kukaan huomannut tsarevitshin
-poissaoloa, ottamatta lukuun kahta ratsupalvelijaa, jotka nyt puukon
-lävistäminä rotkossa heittivät henkensä.
-
-Noin kolmekymmentä virstaa slobodasta, synkän metsän keskellä, oli
-liejuinen ja luoksepääsemätön suo, jota kansa nimitti Hiidenkuiluksi.
-Paljon ihmeellistä kerrottiin tästä paikasta. Puunhakkaajat pelkäsivät
-pimeän tullessa lähestyä sitä. Vakuuttivat, että kesäisinä öinä veden
-kalvolla hypiskeli ja kaaresteli pieniä tulia, niiden ihmisten sieluja,
-jotka ryövärit olivat tappaneet ja heittäneet Hiidenkuiluun.
-
-Yksin keskellä valoisata päivää oli suo synkeän salaperäinen. Isoja,
-alhaalta oksattomia puita, kohosi mutasesta mustasta vedestä. Päilyen
-siinä kuin sumukuvastimessa, näyttivät ne muodottomilta ihmisiltä tahi
-satumaisilta eläimiltä. Ei kuultu lähellä suota ihmisääntä.
-Villisorsain parvia lenteli joskus pulskuttamaan sen pinnalle.
-Kaislikossa kajahteli nokikanan valittava huuto. Musta kaarne liiteli
-puiden latvain päällitse, ja monisuinen kaiku kertoi sen pahanenteistä
-raakuntaa. Toisinaan kuului hyvin kaukaa kirveen iskuja ja kaatuvan
-puun rytinää ja jyskettä.
-
-Mutta kun aurinko laskeutui latvojen taa, kun suon yli kohosi kuulakka
-utu, kirveen isku herkeni ja entiset äänet muuttuivat muiksi. Alkoi
-sammakkojen yksitoikkoinen kurnuttaminen, ensin hiljaa ja
-katkonaisesti, sitten kovasti ja täysiäänisenä kuorona.
-
-Kuta pimeämmäksi muuttui, sitä äänekkäämmäksi kävi hyönteisten surina.
-Niiden äänet muodostivat ikäänkuin lakkaamattoman ja yhtämittaisen
-huminan, niin että korva siihen tottui ja eroitti sen keskellä myös
-susien ulvonnan ja hyypiän valituksen kaukaa. Pimeys kävi synkemmäksi;
-esineet kadottivat entisen muotonsa ja pukeutuivat uuteen asuun. Vesi,
-puiden oksat ja utukerrokset sulivat yhdeksi kokonaiskuvaksi. Kuvat ja
-äänet sekaantuivat keskenään ja kävivät käsittämättömiksi
-ihmistajunnalle. Hiidenkuilusta tuli paholaisen tyyssija.
-
-Tähän kirottuun paikkaan ohjasivat Maljuta ja opritshnikit kulkunsa,
-mutta eivät pimeänä yönä, vaan aurinkoisena aamuna. Mutta samaan aikaan
-kun he riensivät ja patistivat ratsujaan, kokoontui toisia rohkeita
-miehiä, ulkomuodoltaan pahannäköisiä, sakeaan metsään, lähelle
-Hiidenkuilua.
-
-
-
-
-XIII Luku.
-
-Vanjuha Persten ja hänen toverinsa.
-
-
-Laajalla, vanhain tammien ja läpipääsemättömäin pensaikkojen
-ympäröimällä aukeamalla oli muutamia turvekotia, ja niiden välissä
-kaatuneilla rungoilla, nurin käännetyillä juurakoilla, heinäsaatoilla
-ja kuivilla lehdillä makasi ja istui joukko eri-ikäisiä ja
-kaikenpukuisia miehiä. Aseellisia nuorukaisia tuli alinomaa synkästä
-metsästä ja yhtyi tovereihin. Paljon oli heidän kesken eroavaisuutta.
-Verkaa, sarkaa piikkoa, toiset repaleissa, toiset kullan koltuskoissa,
-siinsi puiden oksien lomitse. Toisilla oli miekat kupeilla, toiset
-heiluttivat käsissään puntaripäisiä hihnoja tahi nojautuivat leveihin
-partuskoihin. Paljon oli siellä arpia, naarmuja, vanuneita tukkia ja
-sukimattomia partoja.
-
-Uskalias toverikunta jakautui eri piireihin. Ihan keskellä kenttää
-keitettiin puuroa ja vartaissa paistettiin raavaanlihaa. Räiskyvällä
-valkealla riippui kattiloita; savu erkani tummansinisenä pilvenä
-vihannasta pimennosta, joka oli ympäröinnyt kentän kuin lihamuuri.
-Puuronkeittäjät rykivät, hieroivat silmiään ja väistyivät pois savusta.
-
-Pikkasta etäämpänä harmaahapsinen, pitkäpartanen ukko kertoi nuorisolle
-jotain satua. Hän puhui seisoen ja nojaten pitkävartiseen kirveesen.
-Tässä asennossa oli ukon mukavampi kertoa kuin istualtaan. Hän saattoi
-sekä oikaista itsensä suoraksi, että kääntyä kaikille tahoille, ja
-soveliaissa paikoin huitoa kirveellään sekä väliin viheltää huikeasti.
-Pojat kuuntelivat häntä todellisesti nauttien, korvat höröllään ja suut
-selällään. Mikä oli istuutunut maahan, mikä kiivennyt oksalle, mikä
-yksinkertaisesti seisoi hajareisin ja mulkoili silmiään; mutta suurin
-osa makasi mahallaan, kyynäspäin maahan nojautuneena ja leuka kämmenien
-varassa: sitenhän oli mukavinta.
-
-Loitompana kaksi nuorta veitikkaa läimäyttivät toisiaan nyrkeillä
-päähän. Leikin tarkoitus oli se, että kumpiko meistä muka ennen pyytää
-armoa. Eikä kummankaan mieli tehnyt sitä pyytää. Jo molemmat
-vastustajat punottivat kuin kaksi porkkanaa, mutta voimakkaat nyrkit
-eivät herenneet jysähtämästä päitä vastaan, juuri kuin moukarit
-alaisimia vasten.
-
--- Etkö jo ala saada tarpeeksi, Hlopko? -- kysyi se, joka näytti
-heikommalta.
-
--- Älä pelkää, veli Andrjushka! kun saan, niin sanon. Mutta katso vaan,
-ettei sinua kohta paha peri!
-
-Ja nyrkit jatkoivat takomistaan.
-
--- Katsokaa, veikot, kohtsiltään Andrjushka käpertyy! -- sanoivat
-katselijat.
-
--- Eikä käperry! -- vastasivat toiset: -- miksikä hän käpertyisi;
-hänellähän pää on eheä!
-
--- Mutta saatpa nähdä, että käpertyy!
-
-Mutta Andrjushka ei uhallakaan tahtonut käpertyä. Hän käytti vilppiä,
-ja sen sijasta että olisi lyönyt vastustajaansa päälakeen, iski hän
-häntä nyrkillä ohimoon.
-
-Hlopko kaatua romahti.
-
-Moni katselijoista nauraa hohotti, mutta suurin osa ilmaisi
-paheksumistaan.
-
--- Se ei ollut kunniallisesti tehty! -- huusivat he; -- Andrjushka
-käytti petosta! Antakaa selkään Andrjushkalle!
-
-Ja Andrjushkalle annettiin heti paikalla selkään.
-
--- Mistä Jumala miehet tuo? -- kysyi vanha sadunkertoja muutamilta
-nuorilta, jotka olivat lähestyneet tulta ja arasti katselivat
-ympärilleen kaikille tahoille.
-
-Heitä kuljetti tukeva nuorukainen, leveä puukko vyöllä; tulokkailla ei
-ollut aseita, he näkyivät olevan noviiseja.
-
--- Kuuletteko te, haukan pojat! -- sanoi heihin kääntyen tuo tukeva
-nuorukainen, -- setä Korshun kysyy, mistä Jumala teidät on tuonut?
-Vastatkaa sedälle!
-
--- Niin, tuota noin. Minä sitä olen Moskovan tienoilta, -- vastata
-sopersi eräs heistä.
-
--- Mutta miksikä pesästäsi olet lentänyt? -- kysyi: Korshun: --
-näinköhän pakkanen pani, vai olisiko liian kuumaksi käynyt?
-
--- Kenties kävi kuumaksi! -- vastasi nuori mies: -- kun opritshnikit
-olivat tuvan sytyttäneet, niin kävi ensin kuumaksi, mutta kun tupa oli
-palanut, niin pihalla pakkanen kouristeli.
-
--- Kas niin vaan. Sinä et ole tyhmempiäsi. No, mutta sinä, mitä läksit?
-
--- Sukua hakemaan!
-
-Rosvot nauraa hohottivat.
-
--- Kas mitä mietti. Millaista sukua sitten?
-
--- Niin, kun tappoivat opritshnikit äidin sekä isän, sisaren sekä
-veljet, ikäväksi kävi yksinään olo maailmassa; arvelen itsekseni:
-lähden hyvien ihmisten luo, he minua syöttävät, juottavat, rupeavat
-minulle veljiksi ja isiksi! Tapasin sitten kapakassa tämän veikon, ja
-pyysin ottamaan mukaansa!
-
--- Sinä olet kunnon poika! sanoivat rosvot: -- istu luoksemme, maista
-leipää ja suolaamme, me rupeamme sinun veljiksesi!
-
--- Mutta mitä tuo seistä töllöttää, nenä suulle langenneisin, juuri
-kuin ei olisi viiteen viikkoon murusta maistanut. Hei sinä itkusuu,
-mitä siinä huuliasi lerputat? Mistäs olet?
-
--- Kolonnan seuduilta! -- vastasi, laiskasti kieltänsä kääntäen,
-voimakas nuori mies, joka surullisen näköisenä seisoi toisten takana.
-
--- Kuinka, ovatko opritshnikit sinuakin loukanneet, vai mitä?
-
--- Morsiamen veivät! -- vastasi nuorukainen vastahakoisesti ja vitkaan.
-
--- Mutta kerrohan toki!
-
--- Mitäpä siinä kerrottavaa! Kun tulivat, niin veivätkin!
-
--- No, entäs sitten?
-
--- Mikäs sitten? Sitten ei mitään.
-
--- Miks'et sinä ottanut pois morsiantasi?
-
--- Missäpäs hän oli otettavissa? Kun tulivat, niin veivätkin.
-
--- Mutta sinä vaan suu ammollaan katsoa töllistit heitä?
-
--- Enkö mitä, perästäpäin, kun olivat menneet, suutuin niin julmasti,
-että Jumala varjelkoon.
-
-Rosvot taas nauroivat täyttä kurkkuaan.
-
--- Niin, sinä veli, olet näköäsi hitaanlainen!
-
-Nuorukainen mulkoili vaan tyhmän näköisenä, eikä vastannut.
-
--- Hei sinä, paistettu nauris! -- sanoi muuan rosvo -- ovat vieneet
-sinulta morsiamen, mutta älä siitä vielä ole milläsikään, kyllä toisen
-saat!
-
-Nuorukainen katseli, suutaan aukoen, mutta ei virkannut sanaakaan.
-
-Hänen kasvonsa näyttivät huvittavan rosvoja.
-
--- Kuuletko, sinun kanssasi puhellaan! -- sanoi eräs heistä, survaisten
-häntä kylkeen.
-
-Nuorukainen oli ääneti.
-
-Rosvo tyrkkäsi häntä kovemmin.
-
-Nuorukainen katsoi häneen niin tyhmännäköisenä, että kaikki taas
-purskahtivat nauruun.
-
-Useampia miehiä tuli hänen luoksensa ja alkoivat häntä tuupiskella.
-
-Poika parka ei tiennyt, pitikö hänen suuttua, vai ei; mutta eräs muita
-voimakkaampi tyrkkäys saattoi hänet luopumaan uneliaasta
-kylmäkiskoisuudesta.
-
--- Tarpeeksi tuupattu! -- hän sanoi: -- olenko minä mikään jauhokuli
-teidän lykittäväksenne, vai mitä? Heretkää, suutun!
-
-Rosvot rupesivat kovemmin nauramaan.
-
-Nuorukainen oli tosiaankin jo suuttua, vaan laiskuus ja luontoperäinen
-uneliaisuus voittivat hänen vihansa. Hänestä näytti, ettei maksa vaivaa
-tyhjästä suuttua, ja tähdellistä syytä ei ollut olemassa.
-
--- Suutuhan, hölmö! -- sanoivat rosvot, -- mintähden et suutu?
-
--- Hyvä on, tyrkkikääpäs vielä!
-
--- Kas, miten vaatelias! No, siinä on sinulle!
-
--- Hyvä on, mutta lujemmin?
-
--- Siitä saat!
-
--- No, pitäkää nyt puolianne! -- sanoi nuorukainen, vihastuen
-vihdoinkin täydellä todella.
-
-Hän kääri hihansa, sylkäsi kouriinsa ja alkoi läimäyttää syytöntä ja
-syyllistä. Rosvot eivät odottaneet sellaista hyökkäystä. Ne, jotka
-olivat lähempänä, lyötiin silmänräpäyksessä kumoon ja kieriskelivät
-toveriensa jaloissa. Koko seura väistyi tulelle päin; kattila kaatui ja
-keitos vieri hiilokseen.
-
--- Hiljaa, sinä, hiljaa, saatana! Miksikä kiivastuit! Puhutaan sinulle,
-hiljaa! -- huusivat rosvot.
-
-Mutta mies ei enää mitään kuullut. Hän huitoi yhtämittaa nyrkillään
-oikealle ja vasemmalle ja joka iskulla kaasi rosvon, joskus kaksikin
-kerrassaan.
-
--- Kas karhua! -- sanoivat ne, joiden oli onnistunut loikata
-syrjemmälle.
-
-Vihdoin poika tuli järkiinsä. Hän herkesi huitomasta ja seisahtui
-keskelle kaadettuja ja särjettyjä ruukkuja, kynsien korvallistaan,
-juuri kuin haluten sanoa:
-
--- Minäkö tosiaankin olen kaiken tämän tehnyt!
-
--- Oo, veli, -- sanoivat rosvot, nousten jaloilleen ja hieroen
-kylkiään; -- jos sinä silloin ajoissa olisit suuttunut, eivät olisi
-ryöstäneet sinulta morsianta! Kas millainen Ilja Muromets![16]
-
--- Mutta mikä nimesi on, poikaseni? -- kysyi vanha rosvo.
-
--- Mainitaanpa Mitkaksi!
-
--- No, Mitka! Oi, vai Mitka!
-
--- Kyllä se semmoinen Mitka on!
-
--- Pojat! -- sanoi eräs nuorukainen, tullen juoksujalkaa heidän
-luokseen, -- atamaani[17] taas alkoi kertoilla olostaan Volgan
-varsilla. Kaikki ovat heittäneet sekä laulujen laulamisen että satujen
-kuuntelemisen, istuvat atamaanin ympärillä. Mennään sukkelaan, muuten
-emme saa paikkaa!
-
--- Mennään, mennään kuuntelemaan atamaania! -- kaikui rosvojen kesken.
-
-Kaadetun puun rungolla, jättiläistammen varjossa, istui leveäharteinen,
-keskikokoinen jäntterä mies, kalliissa, kullalla kirjaillussa nutussa.
-Hänen päätänsä peitti misjurka eli ympyriäinen rautatakki; se oli
-patalakin muotoinen ja sitä nimitettiin myöskin napleshnikiksi. Lakkiin
-oli kiinnitetty barmitsa eli teräksinen rengasverkko, miekan iskulta
-suojelemaan niskaa, kaulaa ja korvia. Leveäharteinen mies piti
-kädessään tshekania eli sotatapparaa, vasaran muotoinen, pitkävartinen
-ase, jonka takapuoli on teroitettu. Tässä asussa olisi ollut vaikea
-tuntea vanhaa tuttavaamme, Vanjuha Persteniä. Hänen silmänsä vilkkuivat
-kaikille tahoille. Lyhyeiden mustain viiksien alta välkkyivät hänen
-hampaansa niin häikäisevän valkoisina, että ne näyttivät valaisevan
-koko hänen kasvonsa.
-
-Rosvot olivat vaiti ja kuuntelivat.
-
--- Niinpä, veikkoset, -- puhui Persten, -- ei se vielä ole mikään
-kumma, jos pysähdätte kuormaston, tahi ryöstätte bojarin, kun teitä on
-kymmenen yhtä vastaan. Mutta kas se olisi tavatonta, jos yksi
-seisottaisi ja ryöstäisi viisikymmentä miestä, tahi enemmän!
-
--- Ah, sepä vasta jotain olisi! -- virkkoivat rosvot: -- eipä vähään
-tyytynyt! Sinä varmaankin seisotat?
-
--- En puhu itsestäni, mutta tunnenpa miehen, joka yksinään on
-kuormastojakin pysäytellyt!
-
--- Jokohan ei taaskin sinun volgalainen sankarisi?
-
--- Eipähän kukaan muu. Niin, esimerkiksi, hinattiin kerran rannalta
-Astrakanista Volga-emoa pitkin ylöspäin tulevaa alusta. Aluksessa oli
-paljon väkeä: kaikki nuoria kauppioita, musketunterit ja sapelit
-mukana, kauhtanat auki, lakit kallellaan, juuri kuin meikäläisilläkin.
-Mutta lastina oli: kultaa, hohtokiviä, helmiä, Astrakanin räämää ja
-kaikenlaista roskaa: vieläkö, vai joko riittää! Äyräs on korkea, polku
-kapea, ja keskellä Volgaa on saari: alaston kallio, joka vasten virtaa
-pistäiksen veitsenkärjen kaltaisena niemekkeenä, niin terävänä, että
-Jumala varjelkoon.
-
--- Nyt oli urhoni tiedustellut, missä lastissa Jumala aluksen tuopi. Ei
-sanonut kellenkään sanaakaan, läksi aamulla varhain, piiloutui
-pensaihin eikä henkeään hievahtanut. Kuluu hetkinen, kuluu toinen,
-tulevat ponnistaen hinaajat, kaksitoista miestä, toinen toisensa
-takana, selkä koukussa ähkivät, että kieli on pitkänään suusta. Alus
-näköään ei ollut kepeä, ja vuolekin miesvoimille oli liian kova.
-
-Urhoni vaan odottaa sitä, että ovat sivumenneet terävän kallion syltää
-viisikymmentä. Ja sittekun hypähtää esiin pensaiden takaa, ja kun
-miekalla lyödä läväyttää vetonuoraa, niin se kerrassaan kahtia lensi,
-mutta hinaajat, kun siinä uskollisesti käydä kämpivät, niin
-romahtivatkin maahan nenälleen. Siinä hän ketä puntaripää-hihnalla,
-ketä nyrkillä, mutta ken jaloilleen pääsi, niin ala laputtaa
-käpälämäkeen! Alus painui virran mukaan suoraan vasten kalliota.
-Säikähtyivät kauppiaat, ei kukaan ajattelekkaan ampumista, ajattelevat
-ainoastaan miten väistää kallionkärkeä, ettei alus murskaantuisi! Mutta
-urhoni tempasi toisella kädellään vetonuoran, tarttui toisella puusta
-kiinni, ja alus seisoi kuin naulattu.
-
--- Hei te, kyynäräsaksat, kauppiaat! rohkeat sankarit! Heittäkää veteen
-miekkanne ja ampuma-aseenne, pyydän rehellisesti, ellen päästä
-vetonuoraa, ja silloin ruhjon teidät ynnä lastinne, että sen tiedätte!
-
-Kauppiaat aikoivat ampua urhoa, mutta heittivät heti sen tuumansa;
-ajattelivat: mitä siitä hyödymme? Jos tapamme hänet, ei ole ketään
-vetonuoraa pitämässä. Mikäs auttoi, heittivät aseensa veteen, mutta
-eivät sentään kaikkia, arvelivat: annahan, kun poika tulee kannelle
-alusta ryöstämään, niin me hänelle teemme lyhyen mutkan! Mutta urhoni
-ei menekkään satimeen.
-
--- Hyvä, sanoo, -- kauppias-kullat, meni aseenne pohjaan, menkääpä
-tekin, kuhun kutakin haluttaa! Toisin sanoin lausuttuna: hypätkää suin
-päin aluksesta!
-
-He yrittivät vikuroimaan, mutta hän, näette poikaseni, sitoi vetonuoran
-puuhun, tempasi musketunterinsa ja lähetti heihin luodin.
-
-Silloin kaikki, niin monta kuin heitä oli, hyppäsivät veteen, juuri
-kuin sammakot. Mutta hän huutaa:
-
-"Älkää uiko tänne, tavoitelkaa tuonpuolista rantaa, muuten ammun
-kaikki, kuin sorsat!"
-
--- Mitä, pojat, millainen mielestänne on sankari?
-
--- Reipas mies! -- sanoivat rosvot, -- todellakin aika poika! Mutta
-mitä hän aluksella teki?
-
--- Niin aluksellako? Hän keri vetonuoran käsivartensa ympärille,
-juurikuin paperileijan rihman, ja veti aluksen rantasärkälle.
-
--- Mutta kai hän on ruumiiltaan Polkanan kokoinen, vai mitä?
-
--- Eikä, ei ole Polkanan kokoinen. Ruumiiltaan hän ei ole minua isompi,
-mutta hartiat ovat hiukan leveämmät!
-
--- Leveämmät kuin sinun! Miten se on mahdollista, minkä näköinen hän
-sitten on?
-
--- No oikein miehen näköinen: tukka tuuhea, parta musta, nenä vähän
-köyristynyt, kasvot litteät, mutta silmiin kun katsoo, niin pelottaa!
-
--- Olkoon sinussa oikeus, atamaani, sinä puhut hänestä, kuin jostakin
-ihmeestä, mutta me emme ota uskoaksemme. Sinua miehekkäämpää me emme
-ole nähneet!
-
--- Ette minua parempaa ole nähneet! No, mitä te, pölkkypäät, sitten
-olette nähneet! Sillä tiedättekö,-- jatkoi Persten kiivaasti, --
-tiedättekö, etten minä hänen rinnallaan ole mitään! Roskaa, paljasta
-roskaa, enkä mitään muuta!
-
--- Mutta mikä sinun sankarisi nimi sitten on?
-
--- Hänen nimensä, veikot, on Jermak Timofejitsh.
-
--- Kas, millainen nimi! Mutta kuinka hän on yksin, vai mitä, ilman
-joukkoa toimiskelee?
-
-__ Eikä, ei yksin. On hänellä kelpo joukko, on myös uskollisia
-päälliköitä. Vaan vihastui heihin oikeauskoinen tsaari. Lähetti
-Volgalle sotajoukkonsa hävittämään heitä, poloisia, mutta yhdeltä
-päälliköltä, nimeltä Ivan Koljtso, oli käskenyt katkasemaan pään ja
-viemään Moskovaan.
-
--- Mitenkä saivat hänet kiinni?
-
--- Olivat saada tsaarin miehet Koljtson kiinni, vaan hän pujahti heiltä
-sormien välitse ja luisti avaraan maailmaan. Missä hän nyt on, koito,
-Herra tiennee, mutta minä arvaan, että hän piakkoin taas painaiksen
-Volgalle! Joka kerran on oleskellut Volgan varsilla, se ei viihdy
-muilla seuduin.
-
-Atamaani vaikeni ja alkoi miettiä.
-
-Miettimään rupesivat rosvotkin. He laskivat huimat päänsä voimakkaille
-ryntäille ja silittivät ääneti pitkiä viiksiään ja leveitä partojaan.
-Mitä ajattelivat rohkeat uskalikot, istuen aukealla, synkän metsän
-keskessä? Menetettyä nuoruuttaanko, jolloin vielä olivat kunniallisia
-sotilaita tahi rauhallisia maamiehiä? Hopealta hohtavaa Volga-emoako?
-vai ihmeellistä sankaria, josta kertoili Persten? vai ajattelivatko
-he korkeita telineitä keskellä aukeata ketoa, kahta patsasta
-poikkipuineen, joita siihen aikaan joka huikenteleva rajupää
-surullisina hetkinä ajatteli?
-
--- Atamaani! -- huudahti eräs rosvo, juosten ihan hengästyneenä
-Perstenin luo, -- viiden virstan päässä täältä ajaa Rjasanin tietä noin
-kaksikymmentä ratsumiestä kalliissa aseissa, kaikki kullatuissa
-kauhtanoissa! Heidän hevosensa maksaa jokainen sata ruplaa, tahi
-enemmän!
-
--- Mihin ajavat? -- kysyi Persten, kavahtaen pystyyn.
-
--- Vastikään olivat kääntyneet Hiidenkuilulle päin. Minä kun huomasin,
-niin suoraa päätä juoksin tänne suon ja metsän halki.
-
--- No, pojat -- huusi Persten: -- tarpeeksi uunilla hirsiä vedelty!
-Kaksikymmentä miestä. käyköön minun kanssani!
-
--- Sinä, Korshun, -- hän jatkoi, kääntyen vanhan rosvon puoleen, -- ota
-kaksikymmentä muuta miestä, ja asettukaa väärän tammen luo väijyksiin,
-sulkekaa heiltä tie, jos me emme ajoissa ehtisi perille. No, joutuin
-miekat käsiin!
-
-Persten huiskasi tshekanillaan ja iski tulta silmillään. Hän oli
-pelottavan päällikön näköinen keskellä kuuliaista sotajoukkoaan.
-
-Rosvojen entinen vapaa käytös katosi ja jätti sijaa ehdottomalle
-kuuliaisuudelle.
-
-Silmänräpäyksessä oli neljäkymmentä miestä erkautunut joukosta ja
-jakautunut kahteen riviin.
-
--- Hei, Mitka! sanoi Korshun nuorelle Kolonnan miehelle, -- ota mukaasi
-sauva ja käy kanssamme, mutta koeta ponnistaa, kenties suutut!
-
-Mitka mulkoili tyhmännäköisenä, otti kylmäverisesti ukon käsistä
-tavattoman ison kangen, asetti sen olallensa ja läksi löntteröiden
-osastonsa jälkeen väärälle tammelle.
-
-Toinen osasto riensi Perstenin johtamana Hiidenkuilulle, tuntemattomia
-ratsastajia vastaan.
-
-
-
-
-XIV Luku.
-
-Korvapuusti.
-
-
-Samaan aikaan, kun Maljuta ja Homjak, opritshnikkiosaston seuraamana,
-kuljettivat tuntematonta Hiidenkuilulle, istui Serebrjani
-ystävällisesti keskustellen Godunovin kanssa pikareilla täytetyn pöydän
-ääressä.
-
--- Sano, Boris Fjodoritsh, -- puhui Serebrjani, -- mikä tsaariin tuli
-tänä yönä? miksi koko sloboda nousi yölliseen jumalanpalvelukseen? Tahi
-tapahtuuko se teillä usein?
-
-Godunov kohotti olkapäitään.
-
--- Suuri hallitsijamme, -- hän sanoi, -- usein vaikeroi ja itkee
-pahantekijöitään ja usein rukoilee ja itkee heidän sieluinsa edestä.
-Mutta että hän kutsui meidät öiseen rukoukseen, sitä ei ensinkään ole
-ihmettelemistä. Itse Basilius Suuri sanoi toisessa kirjeessään
-Gregorius Saziansilaiselle: mikä toisille aamu, se hurskaille on
-puoliyö. Keskellä öistä hiljaisuutta, kun eivät silmät eivätkä korvat
-päästä pahennusta sydämeen, on ihmisymmärrykselle soveliasta
-seurustella Jumalan kanssa.
-
--- Boris Fjodoritsh! Olen ennenkin sattunut näkemään, kun tsaari
-rukoili; mutta ei se käynyt niin. Nyt on kaikki muuttunut toisin. Ja
-opritshninasta minä en pääse selville. Ne eivät ole munkkeja, vaan
-ryöväreitä. Moniaita päiviä sitten kun palasin Moskovaan, minä kuulin
-ja näin niin paljon hirveitä tekoja, että on vaikeata uskoakin.
-Varmaankin ovat kietoneet hallitsijan pauloihinsa. Sinähän Boris
-Fjodoritsh, olet häntä lähellä, hän rakastaa sinua, sinä saattaisit
-sanoa hänelle opritshninasta?
-
-Godunov hymyili Serebrjanin yksinkertaisuudelle.
-
--- Tsaari on armollinen kaikille, -- sanoi hän teeskennellyssä
-nöyryydessä, -- minullekin osoittaa armoaan ei ansioitteni mukaan. Ei
-minun tule tuomita hallitsijani tekoja, ei minun ole tsaaria
-neuvominen. Mutta opritshninaa ei ole vaikeata käsittää: maa kokonaan
-on hallitsijan, kaikki me olemme hänen korkean kätensä alla; minkä
-hallitsija ottaa omiksi tarpeikseen, se onkin hänen, mutta minkä meille
-jättää, se on meidän; kenen käskee olemaan luonaan, se on häntä
-lähellä, mutta ketä ei käske, se on kaukana. Kas siinä koko
-opritshnina.
-
--- Niin, Boris Fjodoritsh, kun sinä puhut, näyttää selvältä,
-mutta itse asiassa ei ole siten. Opritshnikit hävittävät ja rääkkäävät
-maalaisia pahemmin kuin tatarilaiset. Niitä vastaan ei ole mitään
-tuomio-istuinta. Koko maa joutuu niiden kautta perikatoon! Sinun
-pitäisi sanoa tsaarille. Sinua hän uskoisi!
-
--- Ruhtinas, Nikita Romanitsh, paljon on pahuutta maailmassa. Eivät
-sentähden ihmiset hävitä ihmisiä, että toiset ovat opritshnikkeja,
-toiset maalaisia, vaan sentähden, että sekä nuo että toiset ovat
-ihmisiä. Olettakaamme, että sanoisin tsaarille: mitähän siitä lähtisi?
-Kaikki kääntyisivät minua vastaan, ja tsaari itse minuun suuttuisi!...
-
--- Mitä sitten. Suuttukoon, mutta sinä olet tehnyt omantunnon mukaan,
-olet sanonut hänelle totuuden!
-
--- Nikita Romanitsh! Totuutta ei sovi aina sanoa, se on sanottava
-järkevästi. Jos olisin ruvennut vastustelemaan tsaaria, aikoja sitten
-minua ei olisi täällä, mutta jollen minä olisi ollut täällä, kuka eilen
-olisi pelastanut sinut mestauspölkystä?
-
--- Mikä on asia, se asiana pysyy, Boris Fjodoritsh, antakoon Jumala
-sinulle terveyttä, hukkaan olisin joutunut ilman sinua!
-
-Godunov luuli saaneensa ruhtinaan vakuutetuksi.
-
--- Näetkös, Nikita Romanitsh, -- hän jatkoi, -- hyvä on seista totuuden
-puolesta, mutta yksinään tantereella ei ole sotapäällikkö. Mitä sinä
-tekisit, jos esimerkiksi neljäkymmentä ryöväriä sinun silmiesi edessä
-alkaisivat raadella syytöntä?
-
--- Mitäkö tekisin? Minä kävisin miekkoineni kaikkien neljänkymmenen
-kimppuun ja alkaisin paukuttaa, kunnes heittäisin henkeni Herran
-käsiin. -- Godunov katseli häntä ihmetellen.
-
--- Ja heittäisit henkesi, Nikita Romanitsh -- hän sanoi, -- päästyäsi
-viidenteen, korkeintaan kymmenenteen ryöväriin, ja jälelle jääneet
-kumminkin surmaisivat syyttömän. Ei, parempi on olla heihin koskematta,
-ruhtinas, mutta kun rupeavat tapettua ryöstämään, silloin pitää huutaa,
-että Stepka on ottanut itselleen enemmän kuin Mishka, niin he itsekin
-lopettavat toinen toisensa.
-
-Serebrjanin ei ollut sellainen vastaus mieleen. Godunov huomasi sen ja
-muutti puheenaineen.
-
--- Kas, -- sanoi hän, katsoen ikkunasta, -- kukahan se tänne nelistää,
-kaula sojossa? Katso, ruhtinas, eiköhän ole sinun ratsupalvelijasi?
-
--- Tuskinpa! -- vastasi Serebrjani: -- hän pyysi tänään päästäkseen
-toivioretkelle parinkymmenen virstan päähän...
-
-Mutta tarkemmin katseltuaan ratsastajaa tunsikin ruhtinas hänet
-Miheitshiksi. Ukko oli kalpea kuin kuolema. Satulaa hänen allansa ei
-ollut; hän näkyi heittäytyneen ensimäisen ratsun selkään, mikä käsiin
-sattui, ja vasten kaikkea säädyllisyyttä, kiiti hän nyt pihaan, aivan
-kauniitten ikkunain alle.
-
--- Isäseni Nikita Romanitsh! -- huusi hän jo kaukaa, -- sinä juot,
-syöt, virkistät itseäsi, mutta murhetta et tunne. Vast'ikään kohtasin
-minä tuolla puolen kirkkoa Maljuta Skuratovin ja Homjakin, molemmat
-ratsain, ja heidän keskessään, kädet sidottuina, kenenkä luulisit? itse
-tsarevitshin, ruhtinaan! Ne kirotut olivat panneet hänen päähänsä
-mustan paslikan, mutta tuuli löyhytti paslikkaa, ja niin tunsin
-tsarevitshin! Hän katsoi minuun, juuri kuin apua pyytäisi, mutta
-Maljuta, susi hänet syököön, lennätti paikalle ja vetäsi taas paslikan
-hänen silmilleen!
-
-Serebrjani hypähti paikaltaan.
-
--- Kuuletko, kuuletko, Boris Fjodoritsh? -- huusi hän säkenöivin
-silmin. -- Vai pitäisikö odottaa vielä, että ryövärit riitautuisivat
-keskenään! -- Ja hän syöksi alas portaita.
-
--- Tuo tänne hevonen! -- huusi hän, kiskaisten suitset Miheitshin
-käsistä.
-
--- Mutta tämä hevonen ei sovi sinulle, isäseni, -- sanoi Miheitsh, --
-tämä on pahanpäivänen koni, eikä satulaakaan sillä ole ... ja mitenkä
-sinä sellaisella hevosella saattaisit tsaarin luo ajaa?...
-
-Mutta ruhtinas oli jo hypännyt selkään ja lennätti, ei tsaarin luo,
-vaan Maljutaa takaa-ajamaan.
-
-On olemassa muinainen laulu, kenties Iivanan aikuinen, joka omalla
-tavallaan kertoo tässä mainitun tapauksen:
-
-    Kun perustukset pantiin Moskovan,
-    Syntyi tsaari Iivana Vasiljevitsh.
-    Kun läksi alle kaupungin Kasanin,
-    Alle Kasanin kaupungin, alle Astrakanin:
-    Hän Kasanin otti ohi mennessään,
-    Vangitsi tsaarin, hänen tsaarittarensa;
-    Hävitti Pihkovasta petoksen,
-    Pihkovasta ynnä Novgorodista.
-    Mitenkä hävittäisi Moskovasta sen!
-    Virkkoi Maljuta ilkeä Skuratovitsh:
-    "Voi sinua, tsaari Iivana Vasiljevitsh!
-    Petosta et poista ikipäivinäs!
-    Sinua vastapäätä istuu vastustajasi,
-    Syöpi kanssasi yhdestä astiasta,
-    Juopi kanssasi yhdestä pikarista,
-    Vaatteensa saapi yhdestä olkapäästä!"
-    Ja tsaari asian arvasi,
-    Tsarevitshia vihasi.
-    "Voi, te ruhtinaat sekä bojarit,
-    Tsarevitsh ottakaa käsistä valkeista,
-    Pukekaa musta puku päällensä,
-    Kuljettakaa hän suohon liejuiseen,
-    Tuonne syvään Hiidenkuiluhun,
-    Äkisti hänet siellä surmatkaa!"
-    Bojarit kaikki kilvan poistuivat.
-    Jäi yksin ilkeä Maljuta vaan,
-    Tsarevitshin hän otti käsistä valkeista,
-    Puetti hänet mustiin vaatteisin,
-    Kuljetti sitten suohon liejuiseen,
-    Tuonne syvään Hiidenkuiluhun.
-    Sai tiedon Nikita Romanitshin palvelija,
-    Istui hevosluuskan selkähän,
-    Pian nelisti luo Nikita Romanitshin:
-    "Hoi, isäseni, Nikita Romanovitsh!
-    Sinä juot, syöt, virkistät itseäsi,
-    Et petoksesta tiedä ensinkään!
-    Putoaa tähti taivaan alainen,
-    Sammuupi liekki kirkkaan tuohuksen,
-    Tsarevitshia koht' ei olekaan!"
-    Nikita Romanitsh säikähtyy,
-    Heittäytyy hevosluuskan selkään,
-    Pian suolle liejuiselle lennättää,
-    Tuonne syvälle Hiidenkuilulle.
-    Hän iski Maljutaa korvalle:
-    "Sinä Maljuta, Maljuta Skuratovitsh!
-    Et palaa tätä sinä nielekään,
-    Palasta tästä sinä tukehdut!"
-
-Kenties ei tämä laulu olekaan todellisten tapausten kanssa yhtäpitävä,
-mutta ainakin siinä ilmaantuu sen vuosisadan henkeä. Vaillinaisina ja
-hämärinä saapuivat kansan korville tiedot siitä, mikä tapahtui tsaarin
-hovissa tahi tsaarin läheisten piirissä, mutta siihen aikaan, jolloin
-säädyt eivät vielä olleet tavoiltaan eroitettuina, eivätkä eläneet
-toisilleen vieraina, nämät tiedot, vaikkapa haettujakin, eivät
-poistuneet todenmukaisuuden rajoista ja säilyttivät itsessään yleisen
-elämän ja yhteisten käsitysten leiman.
-
-Sellainenko sinä olit, ruhtinas Nikita Romanovitsh, jommoiseksi sinua
-kuvataan -- siitä tietävät tuskin Kremlin muurit ja vanhat tammet
-Moskovan tienoilla! Mutta sellaisena sinä esiinnyit minulle, äänettömän
-mielikuvituksen luomana, iltahetkenä, kun ketoja peitti pimeys, kaukana
-haihtui hyörivän päivän hälinä, mutta lähellä kaikki oli hiljaa, ja
-tuskin tuuli suhahti lehdissä, ja tuskin illan kovakuoriainen lenteli
-sivutse. Ja surullisena ja voimakkaana puhui minussa isänmaanrakkaus,
-ja kirkkaana esiintyi usvasta meidän onneton ja kunniakas
-muinaisuutemme, koska, ikäänkuin pimeyden estämän näön korvaukseksi,
-minussa avautui sisällinen silmäni, jolle vuosisadat eivät tehneet
-mitään haittaa. Sellaisena sinä ilmestyit minulle, Nikita Romanovitsh,
-ja selvästi näin minä sinut kiitävän ratsun selässä Maljutaa
-takaa-ajamassa, ja minä olin siirtynyt siihen kauheaan aikaan, jolloin
-ei mitään ollut mahdotonta!
-
-Serebrjani unhotti, että hän oli ilman miekkaa ja pistooleja, eikä hän
-tuntenut haittaa hevosestakaan, vaikka se olikin vanha. Olipa se virkku
-ratsu aikanaan, palvellut jo vuotta parikymmentä sekä matkoilla että
-tappeluissa; lepoa se vaan ei ollut voinut saada itselleen
-vanhuudessakaan; oli vetänyt vettä ja märkiä heiniä, kärsinyt kepin
-iskuja!
-
-Nyt tunsi se seljässään olevan voimakkaan ratsastajan, ja muisteli
-menneitä aikoja, jolloin hän kantoi urhoja tuimiin taisteluihin, ja
-häntä ruokittiin parhaimmilla kauroilla, ja juotettiin mesikämmenen
-medellä. Hän pullisteli punasia sieramiansa, lengotteli kaulaansa
-lentäen ajamaan takaa Maljuta Skuratovia.
-
-Maljuta ratsastaa synkässä metsässä opritshnikkiensa kera. Hän
-kiiruhtaa heitä Hiidenkuilulle, asetellen verhoa tsarevitshille, ettei
-opritshnikit tietäisi, ketä kuolemaan viedään. Jos he sen saisivat
-tietää, niin he luopuisivat Maljutasta, ja silloin pääsisi lintu
-häkistä. Mutta opritshnikit ajattelevat, miksi tuommoinen hoikka mies
-ratsastaa Homjakin ja Maljutan keskellä, ja ihmettelevät vaan sitä,
-että hän viedään niin kauvas tapettavaksi.
-
-Maljuta kiiruhtaa vaan opritshnikkeja, kiihoittaa hevosia, antaa
-piiskalla läimäyksiä heidän koville lautasilleen.
-
--- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit! Eihän tsaari vaan olisi ruvennut
-arvelemaan, ja lähettänyt ajamaan meitä takaa!
-
-Maljuta-pyöveli ajaa nelistäen synkässä metsässä, häntä katselevat
-lintuset, kurotellen kaulojansa, mustat korpit lentelevät hänen päänsä
-kohdalla -- jo on lähellä Hiidenkuilu!
-
--- Kuulepas, -- sanoo Maljuta Homjakille, eiköhän kuulu takanamme
-kavioin kopsetta?
-
--- Ei, -- vastaa Homjak, -- sehän on omain hevostemme kavioin kaiku.
-
-Ja yhä enemmän kiiruhtaa Maljuta opritshnikkeja, yhä useimmin saa
-hevoset piiskan sivalluksia.
-
--- Kuule, -- sanoo hän Homjakille, -- eiköhän joku huuda takanamme?
-
--- Ei, -- vastaa Homjak, -- meidän puheemme vaan kaiku kertoo.
-
-Maljuta kiihoittaa hevoisia.
-
--- Voi teitä, suden ruoat, heinäsäkit. Jolleipa olisi perässämme
-takaa-ajajia!
-
-Äkkiä Maljuta kuulee takanaan: -- Seiso, Grigori Lukjanitsh!
-
-Serebrjani saavutti Skuratovin ja oli jo hänen takanaan. Hänen
-hevoskulunsa ei jättänyt häntä.
-
--- Seiso, Maljuta, huusi Serebrjani toistamiseen ja, saavutettuaan
-Skuratovin, antoi voimakkaasta kädestä hänelle aimo korvapuustin.
-
-Voimakas oli Nikita Romanovitshin lyönti. Puusti kajahti kuin pyssyn
-laukaus; aika kahina syntyi, lehdet värähtelivät puissa; pedot
-juoksivat syvälle metsään, minkä jalat jaksoivat; puitten ontelosta
-lensivät muljosilmäiset tarhapöllöt; ja talonpojat kaukana repien
-vennää, katsahtivat toisiinsa ja sanoivat ihmeissään:
-
--- Kuules, kuinka jymähti! näinköhän vanha tammi sortui Hiidenkuiluun?
-
-Maljuta luiskahti satulasta. Nikita Romanovitshin vanha hevonen
-kompastui ja kaatui maahan, heittäen henkensä.
-
--- Maljuta! -- huudahti ruhtinas, nousten jaloilleen, -- älä yrittele
-enää turhia! Tällä kerralla sinä menehdyt!
-
-Ja temmattuaan Maljutan miekan hänen huotrastaan, alkoi huimia sillä
-hänen pääkallonsa ympäri.
-
-Äkkiarvaamatta suhahteli toinen miekka ruhtinaan pään kohdalla. Matvei
-Homjak näet oli kiiruhtanut herrallensa apuun. Nytpä syntyi kiivas
-ottelu Homjakin ja Serebrjanin välillä. Opritshnikit hyökkäsivät
-ruhtinaan kimppuun paljastetuin miekoin, mutta puut ja kivilohkareet
-suojelivat, niin ettei kaikki voineet häntä yht'äkkiä ympäröidä.
-
-Nyt on, -- ajatteli ruhtinas torjuen lyöntejä, -- kysymys elämästä,
-puhumattakaan tsarevitshin pelastuksesta! Jospa voisi kestää vaikka
-vaan puolituntisen, niin ehkä Jumala lähettäisi jostakin apua!
-
-Ja tuskinpa hän niin oli miettinyt, kun läpitunkeva vihellys kajahti
-metsässä; äänekkäät huudot vastasivat siihen. Muuan opritshnikeistä,
-joka jo oli kohottanut miekkansa iskeäkseen ruhtinasta, kaatui
-halaistuin päin maahan, ja hänen ruumiinsa yli näkyi Vanjuha Persten,
-heilutellen veristä tshekaniansa. Samassa silmänräpäyksestä rosvot
-hyökkäsivät, kuin susilauma Maljutan palvelijain kimppuun, ja heidän
-välillään syntyi käsikahakka. Kylläpä Maljuta seuralaisineen koetti
-tehdä hyökkäystä vihollisia vastaan, vaan mistään ei ollut tie auki,
-kaikkialla vaan metsää ja murroksia. Useat uupuivat siihen, vaan toiset
-pian toipuivat. Huudettiin ja vannottiin. Liian uskaliaat joutuivat
-tallattaviksi. Itse Persten saatuaan haavan käsivarteensa, heilutti jo
-heikommin tshekaniansa, kun taas uusi vihellys kimahti metsässä.
-
--- Pojat, olkaa rohkeat! -- huudahti Persten -- sieltäpä tulee ukko
-Korshun avuksi!
-
-Ja tuskin oli hän lopettanut puheensa, kun Korshun jo vuorostaan
-ryntäsi opritshnikkien kimppuun, ja heidän kesken alkoi tiukka ja mitä
-verisin kahakka!
-
-Ratsasmiesten oli vaikea vastustaa metsässä jalkamiehiä. Hevoset
-kohosivat takajaloilleen, kaatuivat nurinniskoin ja painoivat
-ratsastajat allensa. Opritshnikit rupesivat kuoleman pelosta
-epäröimään. Homjakin miekka viuhtoi kuin vihuri, hänen päänsä päällä
-leimusi salama.
-
-Äkkiä yleisen tungoksen ajalla kuului jyminä. Väkevä Mitka syöksähti
-joukkoon, ja tunki aivan suoraan Homjakin luo, kaataen ilman eroitusta
-sekä viholliset että ystävät. Mitkä tunsi morsiamensa ryöstäjän.
-Kohotettuansa molemmin käsin aimo korentoansa, viskasi hän sillä
-vihollistaan. Homjak väisti sen, vaan lyönti sattui hevoseen. Ratsu
-kaatui kuolleena maahan, korento meni kappaleiksi.
-
--- Odota! -- sanoi Mitka, retustaen Homjakia kohti -- nyt et pääse
-kynsistäni.
-
-Taistelu taukosi. Ei ollut kenen kanssa tapella, kaikki opritshnikit
-makasivat kuolleina, ainoastaan Maljuta pelastui nopealla
-argamakillaan.
-
-Rosvot alkoivat lukea miehiänsä, paljoa ei ollut jälellä. Olivatpa
-hekin kyllin monta menettäneet. -- Kah, -- sanoi Persten, tultuaan
-Serebrjanin luo ja pyyhkäistyään hien otsaltaan, -- katso bojari, missä
-yhteen yhdyttiin!
-
-Serebrjani, heti rosvojen ilmestyttyä, syöksi tsarevitshin luo ja vei
-hänet hevosineen varjoon; tsarevitsh oli sidottu satulaan. Serebrjani
-katkasi miekallaan köydet ja auttoi tsarevitshia kulkemaan, otti
-liinan, jolla hänen suunsa oli tukittu, pois. Koko taistelun aikana ei
-hän mennyt hänen luotansa, ja suojasi häntä omalla ruumiillansa.
-
--- Tsarevitsh, -- sanoi hän, nähdessään, että rosvot alkoivat ryöstää
-kuolleita ja ottaa kiinni sinne tänne juosseita hevosia, -- taistelu on
-loppunut. Kaikki sinun kavaltajasi ovat kuolleet, ainoastaan Maljuta
-yksin pääsi pakoon, vaan minä luulen, ettei hänkään kauan hengitä, kun
-tsaari käskee häntä etsiä.
-
-Tsarevitshin nimen kuullessaan, astui Persten takaperin.
-
--- Kuinka? -- sanoi hän: -- onko tämä tsarevitsh? hallitsijan poika?
-Katsopas kenen avuksi Jumala joudutti! Katsopas ketä nuo roistot
-sidottuna kuljettivat!
-
-Ja atamani heittäytyi Ivan Ivanovitshin jalkoihin.
-
-Tieto hänen läsnäolostaan levisi nopeasti rosvojen joukossa. Kaikki
-lakkasivat tutkimasta kuolleiden taskuja ja tulivat kunnioittamaan
-tsarevitshia.
-
--- Kiitän teitä hyvät ihmiset, sanoi hän suopeasti, ilman tavallista
-korskeuttaan: -- keitä tahansa olettekin, kiitän teitä!
-
--- Eikä mitään, armollinen herra! vastasi Persten, -- olisinpa sen
-tietänyt, että sinua kuljetetaan, niin en olisi tuonut neljääkymmentä
-nuortamiestä, vaan kaksi sataa.
-
-Silloin ei tämä Skurlatovitsh olisi päässyt kynsistämme; me olisimme
-ottaneet hänen elävänä, ja sinun läsnäollessasi hirttäneet! On minulla
-kuitenkin, katsos, hänen apulaisensa; hän on minulle vanha tuttu, ja
-silloin kun ei ole kalaa, on rapukin kalan vertainen.
-
-Kuule mies, sinähän pidät häntä tallessa, eikö niin?
-
--- Minä, niin minä! vastasi Mitka, maaten vatsallaan, päästämättä uhria
-altansa.
-
--- Tuo tänne se, älä pelkää, ei se puikahda kynsistä! Ja te, pojat,
-hellittäkää hiukan silmuketta kuulustelua varten ja valmistakaa
-hirttonuora.
-
-Mitka nousi seisaalleen. Hänen altansa kohosi terve pulska nuorukainen,
-mutta samalla kuin hän käänsi kasvonsa rosvoihin, huudahtivat he kaikki
-hämmästyksestä.
-
--- Hlopko! -- kaikui jokaisen huulilta: -- Hlopkohan tämä on! Hän
-rutisteli Hlopkoa opritshnikkina.
-
-Mitka katseli, väännellen suutaan.
-
-Hlopko voi töintuskin hengittää -- Voi mua pöllöä, -- lausui viimein
-Mitka, -- sinuako minä rutistelinkin! Mikset puhunut?
-
--- Miten minä olisin puhunut, kun sinä minun kurkkuni päällä istuit,
-sinä senkin hylje! Hyi!
-
--- Mutta miten sinä jouduit minun alleni?
-
--- Miten! Kuinka! Kun sinä "kontio" viskasit hevosta otsaan, niin
-ratsastaja kaatui minun päälleni, ja sinä "lurjus" syöksit minun
-niskaani hänen sijastansa, hänet sinä jätit omiin valtoihinsa, arvaapas
-iloitsiko hän!
-
--- Oh mua tomppelia! -- sanoi Mitka repien tukkaansa.
-
-Rosvot purskahtivat nauramaan. Itse tsarevitshikin myhähteli. Homjakia
-ei mistään löydetty.
-
--- Mitäs tehdä, -- sanoi Persten, hänen aikansa ei ole vielä tullut,
-vaan oli miten oli, jos Jumala suo, eipä hän toisella kertaa livukaan
-kynsistäni! Ja nyt, tsarevitsh, suo minun nyt miehineni saattaa sinua
-tielle. Se on ehkä sopimatonta, tsarevitsh! Eihän minun, halvan ihmisen
-sopisi puhua sinun armosi kanssa, vaan mitäs tehdä, ilman minua et
-täältä ehkä palajaisikaan!
-
--- No pojat, -- pitkitti Persten, -- kokoontukaa nyt suojelemaan hänen
-tsaarillista armoansa. Sitten hän kääntyi Serebrjanin puoleen ja sanoi:
-istu sinä bojari tälle hevoselle ja suvaitse minun ottaa sinun
-hevosesi.
-
--- Kylläpä sinä, Korshun, luullakseni, mieluisasti jalkasinkin kuljet,
-eikä sinunkaan, Mitka, ole etäinen!
-
--- Ei mitään, sanoi Mitka, tarttuen yhtä hevosta, joka tästä juoksi,
-sivulle, -- istunhan minäkin!
-
-Hän nosti jalkansa kannukselle, vaan jaksamatta pysyä siinä, hän
-kellahti vatsalleen hevosen selkään, ajoi ravia muutaman sylen sillä
-tavalla, ja viimein kohosi satulaan.
-
--- Aha! -- huudahti hän, heilutellen jalkojansa ja viskellen
-kyynäsvarsiansa.
-
-Koko joukko liikahti metsästä, ympäröiden tsarevitshia.
-
-Kun viimein tultiin aukealle, ja etäältä häämötti Aleksanderin slobodan
-katto, niin Persten seisahti.
-
--- Armollinen herra tsarevitsh, -- sanoi hän, hypäten hevosen selästä,
--- tästä pääset nyt sinä tietäsi, tuollahan näkyy jo sloboda. Ei sopisi
-meidän enää viipyä sinun tsaarillisen armosi kanssa. Sitä paitsi tuolla
-maantiellä pöllyää tomu; sieltä tulee luultavasti sotilaita. Hyvästi,
-armollinen herra, älä etsi; vasten tahtoa Jumala toi!
-
--- Odota, mies! -- sanoi tsarevitsh, joka, vaaran vältettyänsä, alkoi
-tulla entiselleen. -- Odota, mies! Sanopas edeltäpäin, mitä bojarisukua
-olet, mitä kullattua viittaa kannat?
-
--- Armollinen tsarevitsh, -- vastasi Persten nöyrästi, -- paljo on
-meitä bojareja täällä ilman sukunimeä, paljo ruhtinaita ilman
-kantasukua. Käytämme sitä, minkä Jumala lähetti!
-
--- Mutta tiedätkö, -- jatkoi tsarevitsh ankarasti, että sellaisia
-ruhtinaita varten, kuin sinä olet, on korkeat asunnot torilla, etkä
-sinä itse osta viittaasi? Ellet sinä tänään olisi tehnyt minulle
-palvelusta, käskisin minä noiden ratsumiesten ottamaan teidät kaikki
-kiinni ja viemään slobodaan. Mutta tämänpäiväisen tähden annan minä
-sinun entisen rosvoamisesi anteeksi, ja puhun tsaari-isälle sinun
-puolestasi, jos tunnustat hänelle vikasi!
-
--- Kiitän suosiostasi, armollinen herra, suuresti sinua kiitän; vaan
-minun aikani tsaarille vikoja tunnustaakseni ei ole vielä tullut.
-Raskaat ovat syntini Jumalan edessä, suuret ovat syyni tsaarin edessä;
-tuskinpa isä-tsaari antaisikaan anteeksi, ja vaikka antaisikin, niin oi
-sovi jättää tovereita!
-
--- Kuinka? sanoi tsarevitsh ihmetellen, etkö jätä rosvoilemistasi, kun
-minä itse lupaan puolustaa sinua? Onko sinusta rosvoileminen maantiellä
-sopivampaa, kuin kunniallisesti eläminen?
-
-Persten alkoi sivellä mustaa partaansa ja näytti, viekkaasti hymyten,
-kaksi riviä tasaisia ja valkeita hampaita, niin että hänen tummat
-kasvonsa näyttivät vielä tummemmilta.
-
--- Armollinen herra! -- sanoi hän: -- sitävartenhan hauki on meressä,
-ettei ruutana nukahtaisi! Tottumattomana en ryhdy sota- enkä
-kauppa-asioihin. Jää hyvästi, isä; tuolla kohoaa jo tomu; aika on
-lähteä; kala etsii syvempää, vaan veljemme -- missä on vähän vahvempi
-alusta!
-
-Ja Persten katosi pensastoon, vetäen hevosen mukaansa. Rosvot yksi
-toisensa perään katosivat puitten sekaan, ja tsarevitsh Serebrjanin
-kanssa ratsastivat slobodaan ja pian kohtasivat joukon ratsuväkeä, jota
-johdatti Boris Godunov.
-
-Mitä tsaari teki tällä ajalla? Kuulkaamme, mitä tietää siitä laulu ja
-miten se ilmituo tämän ajan käsitteet kansassa.
-
-    Mitä sanoo tsaari julma:
-    "Voi teitä ruhtinaat ja bojarit!
-    Mustiin pukeutukaa,
-    Huomenmessuun tulkaa.
-    Tsarevitshin sielumessua kuullaan,
-    Teidät, bojarit, minä kattilassa keitän."
-    Bojarit kaikki peljästyivät,
-    Mustiin pukeutuivat,
-    Huomenmessuun kokoontuivat,
-    Tsarevitshin kuolinmessua kuullaksensa.
-    Tulipa Nikita Romanovitsh,
-    Kirjava nuttu yllä,
-    Toi kerallaan nuoren tsarevitshin,
-    Asetti hänet pohjoisoven ääreen.
-    Mitä sanoo tsaari julma:
-    "Voi sinua, Nikita Romanovitsh!
-    Miksi herjaat edessäni?
-    Kun tähti taivahalta putosi,
-    Että pyhän neitseen kynttilän sammutti,
-    Ei enää jäänyt minulle nuori tsarevitsh."
-    Mitä sanoo Nikita Romanovitsh:
-    "Voi sinua oikeauskoisin tsaari!
-    Me emme tsarevitshin kuolinmessua laula,
-    Me laulamme ylistysvirsiä!"
-    Hän tarttui tsarevitshin valkeaan käteen,
-    Vei hänet pohjoisista ovista!
-    Mitä sanoo tsaari julma:
-    "Kuules Nikita Romanovitsh!
-    Miten sinut palkitsen?
-    Puolenko annan valtakuntaa?
-    Vai paljonko kultaa on tarvis?"
-    -- "Voi sinua, tsaari Ivan Vasiljevitsh!
-    Älä anna puolta valtakuntaa eikä kultaa,
-    Vaan anna rosvo Skurlatovitsh.
-    Hänet vien nevalle vetelälle,
-    Tuonne Hiidenkuilulle!"
-    Miten sanoo tsaari Ivan Vasiljevitsh:
-    "Tuoss' on rosvo Maljuta,
-    Menettele hänelle, miten tahdot!"
-
-Niin kertoo laulu; mutta niin ei itse asiassa ole. Aikakirjat
-näyttävät meille, että Maljuta vielä kauvan jälkeen v. 1565 oli Ivan
-Vasiljevitshin luona suuressa arvossa. Moni tsaarin lemmikeistä kaatui
-eri aikoina uhrina hänen epäluuloillensa. Ei säilyneet Basmanovit, ei
-Grjasnoi, eikä Vjasemski, vaan Maljuta ei joutunut koskaan epäsuosioon.
-Vanhan Onufrevnan ennustuksen mukaan hän ei kärsinyt vaivaa tässä
-elämässä ja kuoli kunniallisella tavalla. Pyhän Josef Volotskan
-luostarinsa, johon hänen ruumiinsa on haudattu, sanotaan Maljutan
-tapetuksi tsaarin toimesta.
-
-Kuinka Maljuta puhdistautui panettelustaan -- emme tiedä.
-
-Saattaa olla, että Iivana, sittenkuin hänen mielensä oli tyyntynyt,
-piti lemmikkinsä käytöstä kiihkon erehdyttämänä: saattaa niinkin olla,
-ettei hän vielä nyt täydellisesti lakannut kantamasta epäluuloa
-tsarevitshia kohtaan. Olipa miten tahansa, niin Skuratov ei ainakaan
-kadottanut tsaarin luottamusta, vaan tästälähin tuli hän yhä
-rakkaammaksi Iivanalle. Tähän asti oli hänen vihamiehensä ollut
-ainoastaan Venäjän kansa, nyt tuli myös itse tsarevitsh hänen
-vihollisekseen. Iivana oli vaan hänen ainoa tukensa. Yleinen viha
-Maljutaan vakuutti tsaarille hänen uskollisuutensa. Yllytys Basmanovia
-vastaan ei myöskään ollut turha. Iivanan sydämessä iti epäilyksen
-siemen, ja vaikkei hän kohta päästänytkään sitä juurtumaan, niin
-kylmeni nähtävästi hänen ja hovimarsalkkinsa väli, sillä tsaari ei
-koskaan antanut anteeksi sille, jota hän varoi, vaikka viimein itsekin
-tunsi pelkonsa turhaksi.
-
-
-
-
-XV Luku.
-
-Suutelu-tilaisuus.
-
-
-Jo on aika meidän kääntyä Morosoviin. Jelenan hämmästys Serebrjanin
-läsnäollessa ei jäänyt tarkkasilmäisen bojarin huomaamatta. Tosin hän
-ensin arveli, että Vjasemskin kohtaus oli siihen syynä, vaan pian
-syttyi uusi epäluulo hänen mielessään.
-
-Jättäessänsä Serebrjanin hyvästi, ja saatettuaan hänet portaille,
-palasi Morosov tupaan. Hänen riippuvat kulmakarvansa värisivät
-uhkaavasti; syvät rypyt uursivat hänen otsaansa. Häntä tuskastutti ja
-ahdistutti. "Jelena nukkuu nyt," -- hän ajatteli, -- "hän ei odota
-minua; pistäydyn puistoon, kenties pääni virkistyy."
-
-Morosov meni ulos; puistossa oli pimeä. Tultuaan aidan luo, hän huomasi
-valkosen vaatteen. Hän rupesi tarkastelemaan.
-
-Äkkiä hämmästyttivät häntä lemmen puheet. Ukko seisahti. Hän tunsi
-naisen äänen. Aidan takaa näkyi tähtitaivaalla äänetön ratsastajan
-varjo. Tuntematon kumartui Jelenan puoleen ja kuiskasi hänelle jotakin.
-Morosov pidätti hengitystänsä, vaan tuulenpuuska heilutti puiden
-latvoja ja vei mukanansa tuntemattoman äänen ja sanat. Kuka tämä
-tuntematon oli? Näinköhän Vjasemskin on kestäväisyytensä kautta
-onnistunut taivuttaa puoleensa Jelena? Arvoituksen tapainen on naisen
-sydän! Häntä miellyttää tänään se, mitä eilen inhosi! Vai eiköhän
-Serebrjani olisi määrännyt hänen vaimolleen kohtausta? Kuka tiennee?
-Voineeko olla, että ruhtinas, jonka hän otti vastaan kuin oman
-poikansa, samana päivänä häntä niin verisesti loukkaisi, häntä, hänen
-isänsä parhainta ystävää; häntä, joka olisi ollut valmis unohtamaan
-kaikki oman elämänsä vaarat, säilyttääkseen vaan Serebrjania tsaarin
-vihasta!
-
--- "Vaan ei," -- ajatteli Morosov, -- "hän ei ole Serebrjani! Tämä on
-joku opritshnikki, joku tsaarin uusi lemmityinen. Hänestä ei ole mitään
-kummaa bojarin loukkaaminen. Vaan vaimo sitten, myrkyllinen käärme!
-Enkö minä häntä ole rakastanut! Enkö ole häntä hoitanut kuin omaa
-tytärtäni! Ja eikö hän vapaasta tahdostansa ruvennut vaimokseni? Eikö
-hän kiittänytkin vielä siitä minua, petollinen? Eikö vannonut
-uskollisuutta minulle? Ei, älä luota, Drushina Andreitsh, naisen
-uskollisuuteen! Naisen uskollisuus -- suuri huone, tamminen ovi, ja
-salvat rautaiset! Drushina Andreitsh kiirehti antamaan tytölle
-kunniansa! Sinut, vanhus, luki tulinen sydän mielettömäksi! Sinut petti
-nuori nainen, käärme; moskovalaiset ilkkuvat sinulle!"'
-
-Näin ajatteli Morosov ja vaipui erillaisiin arvelmiin. Hän tahtoi
-hyökätä esiin. Mutta ratsastaja saattoi nelistäen ajaa pois, eikä
-bojari olisi saanut vihiä vihollisestaan. Hän päätti odottaa.
-
-Vaan tänä yönä ei tuuli lakannut lehahtelemasta eikä kuu noussut
-pilvien alta. Morosov ei tuntenut ratsastajan ääntä eikä kasvoja. Hän
-eroitti ainoastaan sen, että bojaritar puhui hänen kanssaan kyynelten
-vallassa.
-
--- Minä rakastan sinua enemmän kuin elämääni, enemmän kuin punasta
-aurinkoa! Minä en ketään, paitsi sinua, ole rakastanut, enkä rakasta,
-enkä myöskään tule rakastamaan!
-
-Samassa Jelena meni Morosovin ohitse, huomaamatta häntä. Drushina
-seurasi hänen jälkeensä vitkalleen.
-
-Seuraavana päivänä ei hän näyttänyt merkkiäkään epäilyksestään. Hän oli
-vaan yhtä ystävällinen ja hemmotteleva hänelle kuin ennenkin. Vaan
-silloin, kun Jelena ei huomannut, ei bojari malttanut, vaan rypistellen
-kulmiansa, katseli uhkaavasti Jelenaa. Hirveätä tuumaa hän ajatteli
-silloin. Hän mietti, miten keksisi vihollisensa.
-
-Kului neljä päivää. Morosov istui tuvassa tammipöydän ääressä; pöydällä
-oli kirja auki, purppuravärisine päällyksineen, hopeahakasineen ja
-koristuksineen. Mutta bojari ei ajatellut lukemista. Hänen
-katseensa liitelivät kirjailluista selkäniteistä koristettuihin
-kirjainkiemuroihin, ja mietteensä kulki vaimon huoneesta puutarhan
-aitaukselle.
-
-Tämän päivän aattona oli Serebrjani palannut slobodasta, ja,
-lupauksensa mukaan, poikkesi Morosovin luo.
-
-Jelena teeskenteli tänä päivänä kipeyttä, eikä tullut ulos
-huoneestansa. Morosov ei yhtään muuttanut käytöstänsä Nikita
-Romanovitshia kohtaan. Vaan, toivottaen onnea hänen onnellisesta
-palauksestaan ja kestiten ahkerasti arvoisata vierastansa; hän ei
-lakannut tutkimasta hänen kasvonsa sävyjä ja koetti tavata niissä
-vilpin merkkejä. Serebrjani oli miettiväinen, vaan suorapuheinen ja
-avomielinen tapansa mukaan; Morosov ei keksinyt mitään.
-
-Ja mitäpä hän nyt miettikään, istuessaan pöydän ääressä avattu kirja
-edessään.
-
-Hänen ajatuksensa katkasi palvelija, joka astui sisään; mutta
-nähdessään Morosovin rypistyneen otsan, hän pysähtyi kunnioittavasti.
-Morosov loi häneen kysyvän katseen.
-
--- Armollinen herra, -- sanoi palvelija, tsaarin tulee väkeä. Kaikkein
-edellä ruhtinas Afanasi Vjasemski; pian ovat läsnä, -- otetaanko
-vastaan?
-
-Samassa kuului matkarummun ääni, jota edellä kulkeva orja täristi,
-karkottaakseen kansaa ja puhdistaakseen tietä herrallensa.
-
--- Vjasemskiko tulee minun luokseni? -- sanoi Morosov. -- Mitä hänellä
-olisi tekemistä? Vaan ehkä hän meneekin sivutse? Mene portille ja
-odota! Ja, jos hän poikkee tänne, niin sano hänelle, ettei minun taloni
--- ole mikään kapakka, enkä minä tunne opritshnikkejä, enkä ja'a heille
-leipäsuolaani! Mene!
-
-Palvelija vapisi.
-
--- Mitä vielä? -- kysyi Morosov.
-
--- Bojari, sinun tahtosi on minun, vaan sitä en voi sanoa Vjasemskille!
-
--- Mene! -- huusi Morosov polkien jalkaansa.
-
--- Bojari! -- sanoi sisäänjuokseva hovimestari: ruhtinas Vjasemski
-opritshnikkineen lähestyy meidän portille! Ruhtinas sanoo tulevansa
-itse tsaarilta.
-
--- Tsaariltako? Hän sanoi sinulle: tsaarilta? Aukaise portti! Pankaa
-esille kultamalja ynnä leipää ja suolaa! että koko talo ottaisi vastaan
-tsaarin lähettiläitä.
-
-Sillävälin kuului rummun helinä ja tärinä yhä lähempää. Noin
-parikymmentä ratsastajaa, Afanasi Ivanovitsh etunenässä, uljaan,
-tummanruskean oriin seljässä, hopeavaljaissa, ajoi käyden Morosovin
-talon pihalle.
-
-Ruhtinaan yllä oli valkea atlaksinen viitta. Lyhyeksi leikatun tukan
-alta näkyi paidan simpukankuorinen koristus. Simpukkakoristeiset
-kalvoisimet lujaan kiinittivät käsiin viitan hiat, joka huolimattomasti
-oli vyötettynä vadelmanvärisellä silkkivyöllä, joka molemmissa päissä
-päättyi kultatupsuun, ja kupeelle oli asetettu kirjavakoristeiset
-hansikkaat. Samettiset, vadelmanväriset housut ulottuivat keltaisiin
-sahviani-saappaihin, joiden korossa oli hopeiset kannukset, ja
-kirjaillut saapasvarret laskeutuivat pohkeiden puolivälillä muutamiin
-poimuihin. Viitan päälle oli löyhästi heitetty liivi, jonka edustalle
-oli kiinnitetty kahdenkertainen, timantinvärinen vyö. Ruhtinaan päätä
-verhosi kullalla kirjailtu lakki, liehuvine timanttisulkineen, joka
-heilui jokaisista liikkeestä, kimallellen auringon säteissä. Afanasi
-Ivanovitshin mustat kiharat, esiinpistäen lakin alta, sekaantuivat
-hänen lyhyeen tuuheaan partaansa. Hienot haituvat ylähuulessa eivät
-muodostaneet mustaa viivaa, vaan ainoastaan varjon. Vjasemskin vartalo
-oli korkea ja uljas; hänen kasvonsa olivat nuoren ja iloisen näköiset.
-
-Tämän ajan tavan mukaan taluttivat ratsupalvelijat hänen jäljessään
-kuutta ratsua täysissä valjaissa; yksi niistä oli pikimusta, toinen
-voikko, kolmas rautio, ja kolme aivan valkeata. Hevosten päässä liehui
-kirjavia sulkia; niiden seljässä komeili petojen taljoja tai loistavia
-peitteitä, joita oli kalliisti kullalla kirjailtu, ja kaikki kuusi
-helisi kulkeissaan hopeisine rumpuineen tai halaistuine kultaomenineen,
-joita oli yhdistetty sopusoinnuksi, ja jotka riippuivat molemmin puolin
-otsasiteitä pitkinä ryhminä.
-
-Drushina Andrejevitshin ilmestyessä, Vjasemski ja kaikki opritshnikit
-astuivat alas hevosen seljästä.
-
-Morosov kulki kulta-astioineen vitkalleen häntä vastaan, ja hänen
-perässään seurasi ystäviä, ja bojarin palvelijoita ja orjia.
-
--- Ruhtinas, -- sanoi Morosov, -- sinut on tsaari lähettänyt luokseni.
-Minä riennän sinua ja väkeäsi vastaanottamaan leipäsuolalla! -- Ja
-bojarin mustanharmaat hiukset valuivat silmille, niin syvään hän
-kumarsi.
-
--- Bojari, -- vastasi Vjasemski, -- suuri hallitsija käski minun
-sanomaan sinulle hänen tsaarillisen päätöksensä: -- Bojari Drushina.
-Koko Venäjän tsaari ja suuriruhtinas Ivan Vasiljevitsh ottaa pois
-vihansa sinusta ja päästää sinut tsaarin pannasta; on armollinen ja
-antaa anteeksi kaikki sinun vikasi; ole sinä, bojari, Drushina
-Andrejevitsh, niinkuin ennenkin suuren ruhtinaan armossa ja palvele
-vast'edeskin häntä, ja pidä arvosi niinkuin ennenkin!
-
-Lopetettuaan puheensa, Vjasemski asetti toisen kätensä vyölleen ja
-silitteli toisella partaansa, otti ylpeän ryhdin ja, luotuaan
-Morosoviin kotkansilmänsä, odotti vastausta.
-
-Puheen alussa lankesi Morosov polvilleen. Sen jälkeen palvelijat
-nostivat hänet jälleen ylös. Hän oli valkea kasvoiltansa.
-
--- Siunatkoon Pyhä Kolmiyhteys ja moskovalaiset ihmeidentekijät meidän
-suurta hallitsijaamme! -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- ja
-jatkakoon hänen päiviänsä armollinen ja laupias Jumala vielä pitkiksi
-ajoiksi. En sinua, ruhtinas, odottanut, vaan sinä tulit luokseni
-tsaarin lähettiläänä -- käy sisään huoneeseeni. Tulkaa, herrat
-opritshnikit! Pyydän, tehkää hyvin! Vaan minä menen ensin toimittamaan
-kiitosrukoukseni, ja tulen sitten teidän kanssanne juhlimaan myöhään
-yöhön asti.
-
-Opritshnikit menivät sisälle.
-
-Morosov kutsui orjan luoksensa.
-
--- Istu hevosen selkään ja mene Serebrjanin luo, viemään terveisiä ja
-sano, että minä pyydän häntä tulemaan kestille tänä päivänä, sillä
-tsaari on osottanut minulle suuren armon ja ottanut minusta vihansa
-pois!
-
-Annettuaan tämän käskyn ja saatettuaan vieraansa huoneihin, Morosov
-palasi pihan poikki kotikirkkoon; hänen edellään menivät ystävät,
-palvelijat ja hänen jäljessään suuri joukko orjia. Kotiin jäi
-ainoastaan hovimestari ja palvelijoita, niin paljon, kuin opritshnikit
-tarvitsivat.
-
-Tuotiin esiin erilaisia välipaloja ja juomia, mutta päivällinen odotti
-vielä.
-
-Pian tuli Serebrjani, hänkin ystäväin ja orjainsa saattamana, sillä,
-jos siihen aikaan bojari ratsasti arvokkaissa asioissa yksin, tahi
-vähälukuisen seuran kanssa, niin sitä pidettiin häpeänä.
-
-Pöytä oli jo isossa tuvassa katettuna: palvelijat seisoivat
-paikoillaan; kaikki odottivat isäntää.
-
-Drushina Andrejevitsh, toimitettuaan kiitosrukouksensa, astui sisään,
-puettuna hyvään vaatteukseen, kullalla kirjailtuun kauhtanaan, pitäen
-kädessään sopulinnahkasta lakkia. Hänen mustanharmaa tukkansa oli
-tasaiseksi kammattu ja partansa siistitty. Hän kumarsi vieraille ja
-vieraat samoin hänelle; sitten istuttiin pöytään.
-
-Komeat pidot alkoivat, maljat ja kolpakot helähtelivät, ja paitsi
-näiden ääntä helähteli vielä toinenkin, joka ei sointunut yhteen
-iloisten pitojen kanssa. Opritshnikkien levättien alla kalisivat
-näkymättömät aseet.
-
-Mutta Morosov ei kuullut tuota turmiota tuottavaa ääntä. Muut mietteet
-olivat hänet vallanneet. Sisällinen ääni oli sanonut Morosoville, että
-hänen yöllinen loukkaajansa on kestissä hänen kanssansa samassa
-pöydässä, ja bojari mietti keinoa sitä ilmisaadaksensa. Tämän keinon
-hän luuli luotettavaksi.
-
-Jo oli monta maljaa kallistettu; he joivat tsaarin onneksi ja
-tsaarittaren, ja koko tsaarin huoneen kunniaksi; juotiinpa
-metropoliitankin ja koko Venäjän papiston kunniaksi, sitten Vjasemskin
-ja Serebrjanin sekä suopean isännän, vihdoinpa jokaisen vieraan malja
-erittäin. Kun oli kaikkien terveydeksi juotu, nousi Vjasemski ja esitti
-nuoren bojarittaren maljan. Sitäpä Morosov odottikin.
-
--- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, -- sopimatonta on ilman emäntää juoda
-hänen maljaansa! Menkää, -- hän sanoi, kääntyen palvelijain puoleen, --
-noutamaan bojaritar; kestitköön hän omin käsin rakkaita vieraita!
-
--- Oikein, oikein! -- melusivat vieraat: ilman emäntää ei ole
-hunajakaan makeata.
-
-Hetken perästä ilmaantui Jelena puettuna kalliisen sarafaaniin,[18]
-kahden neitsyeen saattamana; hänellä oli kädessään kultainen tarjotin,
-jolla oli yksi ainoa malja. Vieraat nousivat ylös. Hovimestari täytti
-maljan. Jelena kosketti siihen huulillansa ja alkoi kantaa sitä ympäri
-sekä tarjota vieraille, kumartaen jokaiselle, tavan mukaan, aina
-vyötäisiin asti. Aina sitä myöten kuin vieraat sen tyhjensivät, täytti
-hovimestari sen uudestaan.
-
-Kun Jelena oli kaikille tarjonnut, niin Morosov, joka oli tarkasti
-pitänyt silmällä häntä, kääntyi vieraitten puoleen.
-
--- Rakkaat vieraat, -- hän sanoi, nyt minä pyydän, vanhan venäläisen
-tavan mukaan, teitä kunnioittamaan minun huonettani, älkääkä moittiko
-minun isännyyttäni; pyydän teitä, rakkaat vieraat, älkää halveksiko
-suudella minun vaimoani! Seisahdu Dmitrijevna avaralle tilalle ja anna
-kaikkien vuoron perään suudella itseäsi.
-
-Vieraat kiittivät isäntää. Jelena astui vavisten uunin viereen ja loi
-maahan silmäyksensä.
-
--- Ruhtinas, ala sinä! -- sanoi Morosov Vjasemskille.
-
--- Ei, ei, tavan mukaan! -- huudahtivat vieraat: -- suudelkoon isäntä
-ensin emäntää! Seurattakoon tapaa, joka isiltä on peritty!
-
--- Olkoon niin, sanoi Morosov, ja astuen vaimonsa luokse hän ensin
-kumartui hänen eteensä. Kun he suutelivat, hehkuivat Jelenan huulet
-kuin tuli; sitävastoin Drushina Andrejevitshin huulet olivat jääkylmät.
-
-Morosovin jälkeen oli Vjasemskin vuoro.
-
-Morosov alkoi tarkastella.
-
-Afanasi Ivanovitshin silmät loistivat kuin liekki, mutta Jelenan kasvot
-eivät värähtäneetkään. Hän ei peljännyt miehensä ja Serebrjanin
-läsnäollessa röyhkeätä ruhtinasta.
-
-"Ei, hän ei ole se!" Morosov ajatteli.
-
-Vjasemski kumartui maahan ja suuteli Jelenaa; mutta kun hänen
-suutelunsa kesti kauvemmin, kuin oli tarpeen, niin Jelena kääntyi pois
-nähtävästi harmistuneena.
-
-"Ei, hän ei ole se!" Morosov toisti itsekseen.
-
-Vjasemskin jälkeen seurasi vuorotellen jotkut opritshnikit. He
-kumarsivat syvään, tavan mukaan, ja suutelivat Jelenaa; mutta Drushina
-Andrejevits ei voinut mitään lukea hänen kasvoiltaan, paitsi
-rauhattomuutta. Muutaman kerran värähtelivät hänen pitkät
-silmäripsensä, ja katseesta päättäen hän etsi jotakuta vieraiden
-joukosta.
-
-"Hän on täällä," ajatteli Morosov.
-
-Äkkiä valtasi kauhu Jelenan. Hänen silmänsä kohtasivat miehensä
-katseen, ja naissydämen vaistosta hän arvasi miehensä mietteet.
-
-Tämän rasittavan ja tuijottavan katseen aikana, katsoi hän
-mahdottomaksi suudella Serebrjania ja olla tässä silmänräpäyksessä
-vakava. Kaikki seikat heidän kohtauksistaan puutarhan aidan luona,
-ensimmäiseen Serebrjanin tuloon asti, elävästi kuvastuivat hänelle.
-Hänen nykyinen tilansa ja häntä odottava suutelu tuntuivat hänestä
-Jumalan rangaistukselta rikollisen kohtauksen tähden, tuon
-rikoksellisen suutelon tähden. Väristyttävä kylmyys virtasi pitkin
-hänen jäseniänsä.
-
--- Minä voin pahoin ... -- supisi hän: -- päästä minut, Drushina
-Andrejitsh...
-
--- Pisäty, Jelena, -- Morosov sanoi rauhallisesti, -- odota, sinä et
-nyt voi lähteä pois; tätä ei ole nähty eikä kuultu; täytyyhän
-toimituksen lopettaa!
-
-Ja hän loi vaimoonsa läpitunkevan, tutkivan katseen.
-
--- Jalat ei kestä allani! ... -- lausui Jelena.
-
--- Mitä? -- sanoi Morosov, ikäänkuin ei olis kuullut: -- sait häkää?
-mikä kumma!
-
--- Pyydän teitä, ruhtinaat, käykää vaan esiin, älkää kuunnelko vaimoa!
-Hän on vielä lapsi; hän on liian kaino; hänestä on tämä tapa outoa.
-Siitä syystä on hän muka sairas! Käykää esiin, rakkaat vieraat, pyydän
-teitä!
-
-"Missä on Serebrjani?" Drushina Andrejevitsh ajatteli, etsien häntä
-vieraiden joukosta silmillään.
-
-Ruhtinas Nikita Romanitsh seisoi syrjässä. Häneltä ei jäänyt
-huomaamatta se tavaton tarkkuus, jolla Morosov seurasi puolisoansa ja
-jokaista hänen luoksensa mennyttä vierasta. Hän luki Jelenan kasvoista
-kauhun ja rauhattomuuden. Nikita Romanitsh, aina päättäväinen, kun vaan
-omatuntonsa ei mistään soimannut, nyt ei tiennyt, mitä piti tehdä. Hän
-pelkäsi, että, jos menisi suutelemaan Jelenaa, hän enentäisi hänen
-hämmästystänsä; hän pelkäsi herättävänsä hänen miehensä epäluuloa, jos
-jäisi muita jäljelle. Jospa hän edes yhden ainoa sanan voisi sanoa
-Jelenalle kahden kesken, niin ehkä hän rohkaistuisi ja kenties saisi
-kadotetun voimansa takaisin; mutta vieraat ympäröivät Jelenaa, isäntä
-ei päästänyt silmiään hänestä; täytyihän sitä jotakin päättää.
-
-Serebrjani lähestyi Jelenaa ja kumarsi hänelle, mutta ei tiennyt pitikö
-katsoa häntä silmiin vai olla katsomatta. Tämä epäröiminen antoi ilmi
-ruhtinaan.
-
-Omasta puolestaan ei Jelena kestänyt kiusaavaa tutkintoa, johon Morosov
-hänet saattoi.
-
-Jelena ei pettänyt miestään kevytmielisyydestä, ei turmeltuneen
-sydämmen kiihotuksesta. Hän petti hänet sentähden, että hän itse oli
-pettynyt, ajatellessaan voivansa rakastaa Drushina Andrejevitshia. Kun
-hän yöllä puutarhan aidan luona vakuutti Serebrjanille rakkauttansa,
-niin hänen sanansa tunkeutuivat hänen huuliltaan hänen tahtomattansa;
-hän ei teeskennellyt sanoillansa, ja jos hän olisi silloin nähnyt
-miehensä takanaan, niin hän olisi tunnustanut kaikki hänelle puhtaasta
-sydämestä. Mutta hänen mielikuvituksensa oli vilkas, ja luonteensa
-arka. Yöllisen kohtauksensa jälkeen Serebrjanin kanssa ei lakannut
-omatunto häntä kalvamasta. Sen lisäksi tuli vielä kuolettava
-levottomuus Nikita Romanovitshin kohtalosta. Hänen sydäntänsä kalvoivat
-vastustamattomat tunteet; hän tahtoi heittäytyä miehensä jalkoihin ja
-pyytää häneltä anteeksi; mutta hän pelkäsi hänen vihaansa, hän pelkäsi
-Nikita Romanovitshin puolesta.
-
-Tämä taistelu, nämä kiusaukset, pelko, jonka hänelle tuotti
-hyvänluontoinen ja viekasteleva, mutta kaikessa, joka koski hänen
-kunniaansa, taipumaton miehensä, kaikki se uuvutti musertavasti hänen
-ruumiilliset voimansa. Kun Serebrjanin huulet koskettivat hänen
-huuliansa, vapisi hän kuin vilutautinen, hänen jalkansa horjuivat, ja
-huulet äänsivät:
-
--- Pyhä Neitsyt, auta minua!
-
-Morosov tarttui Jelenaan.
-
--- Oh! -- hän sanoi: -- semmoista se naisen terveys! Kun hiemankin saa
-häkää, niin jalat eivät kestä. Vaan ei mitään, kyllä se menee! Käykää
-esille vaan, hyvät vieraat!
-
-Morosovin ääni ja käytös eivät ensinkään muuttuneet. Hän oli yhtä
-rauhallinen, yhtä kohtelias ja ystävällinen.
-
-Serebrjani jäi kahden vaiheelle: huomasiko hän todellakin salaisuuden?
-
-Kun toimitus loppui, ja Jelena, neitseiden saattamana poistui
-huoneeseensa, niin vieraat Morosovin kehoituksesta jälleen istuivat
-pöytään.
-
-Drushina Andrejitsh vaati kaikkia ja kestitsi entisellä mielevyydellään
-eikä unhottanut vähintäkään tilaisuutta, joka niinä aikoina tuotti
-vieraanvaraisen nimen. Jo oli myöhäinen. Viinit alkoivat saattaa veren
-vähän tulisempaan liikkeeseen, ja salaviittauksia rupesi kuulumaan
-opritshnikkien joukosta.
-
--- Ruhtinas, -- sanoi yksi heistä, kumartuen Vjasemskin puoleen, --
-aika on ryhtyä käsiksi!
-
--- Vaiti! -- vastasi Vjasemski sopottaen: -- ukko kuulee!
-
--- Kun kuuli, niin kuuli, ei se mitään! -- opritshnikki sanoi
-äänekkäästi juopuneen itsepäisyydellä.
-
--- Vaiti! -- toisti Vjasemski.
-
--- Minä sanon, ruhtinas, että on aika! Jumal'auta nyt on aika! Minä
-annan merkin!
-
-Ja opritshnikki liikahti noustaksensa. Vaan Vjasemski painoi hänet
-voimakkaalla käsivarrella istumaan.
-
--- Ole alallasi! -- hän sanoi sille korvaan: -- muuten työnnän tuon
-puukon kurkkuusi!
-
--- Ohoh, vai sinä vielä uhkailetkin! -- huusi opritshnikki, nousten
-istuimeltaan. -- Millainen sinä olet! Minä sanoin, ett'ei sinuun voi
-luottaa! Sinä et olekaan meidän veljiämme! Kylläpä tiedän, että te,
-ruhtinaat ja bojarit, meidän onnemme riistätte! Mutta odota,
-katsokaamme kenen ottaa: Ota ulos viittasi alta aseesi! Pistä esiin
-miekkasi! Saamme nähdä, kenen ottaa!
-
-Nämät sanat hän lausui sekanaisesti yleisessä äänekkäässä melussa;
-mutta Serebrjani selvitti kumminkin niistä muutamia, niin että ne
-herättivät huomiota hänessä. Morosov ei kuullut niitä. Ainoastaan sen
-hän huomasi, että vierasten kesken syntyi riitaa.
-
--- Arvoisat vieraat! -- hän sanoi, nousten pöydästä: -- ulkona on jo
-pimeä yö! Eiköhän ole aika mennä levolle? Kaikille on pehmeät patjat ja
-untuvatyynyt valmiina!
-
-Opritshnikit nousivat, kiittivät isäntää; kumarsivat ja menivät heitä
-varten kartanolle valmistettuihin makuusuojiin.
-
-Serebrjani aikoi myöskin mennä.
-
-Morosov tarttui häntä käteen, pidättäen häntä.
-
--- Ruhtinas, -- hän sanoi kuiskuttaen, -- odota minua täällä!
-
-Pidätettyänsä Serebrjanin, Drushina Andrejitsh meni puolisonsa luokse.
-
-
-
-
-XVI Luku.
-
-Ryöstö.
-
-
-Päivällisen aikana tapahtui talon ympärillä jotakin tavatonta.
-
-Hämärän tullessa alkoi yhä uusia opritshnikkejä ilmaantua
-puutarha-aidan ja aitauksen, joka ympäröi koko taloa, vierille ja
-viimein itse pihaan.
-
-Morosovin väki ei kääntänyt siihen huomiotansa.
-
-Kun yö tuli, oli koko talo joka taholta opritshnikkien ympäröimänä.
-
-Vjasemskin palvelija tuli ulos ruokahuoneesta, mennäkseen muka hevosta
-juottamaan. Mutta menemättäkään hevosten luo, katsahti taakseen,
-silmäili kaikille tahoille, meni portille ja vihelsi, jotain
-merkillistä mielessä. Joku ryömi hänen luoksensa.
-
--- Oletteko kaikki? -- kysyi palvelija.
-
--- Olemme, -- vastasi tuo.
-
--- Montako teitä on?
-
--- Viisikymmentä.
-
--- Hyvä, odottakaa merkkiä.
-
--- Pianko? Odottaminen tuskastuttaa.
-
--- Siitä sanoo ruhtinas. Mutta kuules, Homjak, ruhtinas ei käske
-polttamaan eikä raastamaan taloa!
-
--- Ei käske! Onko hän minun herrani, -- onko?
-
--- Nähtävästi, koska Grigori Lukjanitsh käski sinut olemaan tänään
-hänen käskynsä alla.
-
--- Olen kyllä hänen komennettavanansa, vaan en Morosovin. Minä autan
-ruhtinasta viemään bojaritarta, vaan sitten älköön kukaan enää käskekö
-minua!
-
--- Katsos, Homjak, ruhtinas ei tee pilaa!
-
--- Mitä sitte! sanoi Homjak ilkeästi hymyillen. -- Ruhtinas on
-ruhtinas, ja minä olen minä. Kun minua haluttaa kuljeskella, kellä on
-minun kanssani tekemistä?
-
-Samalla aikaa kuin tämä keskustelu tapahtui portilla, meni Morosov,
-pidätettyään Serebrjanin, Jelenan puolelle.
-
-Bojaritar ei levännyt vielä. Hänen päässään ei ollut enää kokoshnikkia.
-Tuuhea, puoleksi hajallaan oleva tukkansa valui hänen valkeille
-olkapäilleen. Jelena oli valmistunut riisuutuakseen, vaan nojattuaan
-päänsä käsivarttansa vastaan, hän oli vaipunut mietteisiin. Hänen
-aatteensa liitelivät menneissä. Hänen mieleensä johtui, miten hän
-ensiksi tutustui Serebrjanin kanssa, toiveensa, pelkonsa, ja Morosovin
-esitys ja annettu lupauksensa. Selvästi hän muisti, kuinka hän
-pääsiäisenä ennen häitänsä, orpojen tavan mukaan, meni äitinsä
-haudalle, asettaen ristin alle maljan, johon oli pantu punaisia munia,
-ajatuksissaan suuteli äitiänsä ja pyysi siunausta rakkauteensa ja
-yhdistykseensä Morosovin kanssa.
-
-Hän luuli siihen aikaan voivansa masentaa ensi lempensä, hän luuli
-tulevansa onnelliseksi Morosovin suojassa; vaan nyt... Jelena muisti
-suuteluhetken ja häntä väristytti. Bojari tuli sisään hänen
-huomaamattansa ja seisahti kynnykselle. Hänen katseensa oli jäykkä ja
-surullinen. Vähän aikaa hän katseli vaieten Jelenaa. Hän oli niin
-nuori, niin kokematon, ja niin tottumaton vilpistelemään, että Morosov
-vasten tahtoaan tunsi sääliä.
-
--- Jelena! -- hän sanoi; -- miksi sinä hämmennyit!
-
--- Minä voin pahoin ... Jelena kuiskasi.
-
--- Vai niin. Et ruumiisi puolesta, vaan sielusi. Sinun sairautesi oli
-sielussasi. Sinä turmelet sydämmesi, Jelena.
-
-Bojaritar vavahti.
-
--- Kun tänä aamuna, -- Morosov jatkoi, -- Vjasemski opritshnikkineen
-tuli meidän taloon, luin vihkimäluvun. Tiedätkö sinä mitä sanotaan
-siinä luvussa petollisista vaimoista.
-
--- Voi Jumalani! -- virkkoi Jelena.
-
--- Minä luin, -- Morosov pitkitti, -- aviorikosta koskevaa
-rangaistusta...
-
--- Jumalani: -- rukoili bojaritar: -- ole armollinen, Drushina
-Andrejitsh, sääli minua! Minä en ole niin syyllinen, kuin luulet ...
-minä en ole pettänyt sinua...
-
-Morosov rypisti uhkaavasti kulmiansa.
-
--- Älä valhettele, Jelena. Älä juonittele. Älä enennä syntiäsi
-viekkaalla puheella. Sinä et ole minua pettänyt, vaikka petosta on jo
-lyhyt uskollisuus, vaan sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen...
-
--- Sääli minua, Drushina Andrejitsh!
-
--- Sinä et ole koskaan ollut minulle uskollinen! Kun meidät vihittiin,
-kun sinä suuresti tehden vääryyttä, suutelit minun ristiäni, rakastit
-sinä toista... Niin, sinä rakastit toista, jatkoi hän, korottaen
-ääntänsä.
-
--- Voi Jumala, voi Jumalani! -- nyyhki Jelena, peittäen kasvot
-käsiinsä.
-
--- Dmitrijevna! Kuule Dmitrijevna! Mikset sanonut minulle, että
-rakastit häntä?
-
-Jelena itki eikä vastannut sanaakaan.
-
--- Kun minä näin sinut kirkossa, sinut turvattoman orvon, silloin kuin
-sinut tahdottiin pakottaa Vjasemskille, päätin minä pelastaa sinut
-hävyttömästä miehestä, vaan minä halusin sinun lupaustasi, ett'et
-saattaisi minun harmaita karvojani häpeään. Miksi annoit minulle
-lupauksesi? Mikset tunnustanut kaikkea? Sanoillasi olit sinä minun
-luonani, vaan ajatuksesi ja sydämmesi oli toisen tykönä! Jospa olisin
-tietänyt sinun lemmestäsi, enkö olisi sinua suojannut? Minä olisin
-sinua säilyttänyt jossakin tuntemattomassa seudussa, kaukana
-Moskovasta, taikka vienyt sinut luostariin, enkä mitenkään olisi sinua
-pakottanut kanssani naimisiin! Parempi olisi ollut luopua maailmasta,
-kuin joutua tämmöiseen häpeään. Miksi et jättänyt maailmaa? Miksi
-puolustit itseäsi minun nimeni arvolla, ikäänkuin kiviseinällä, ja
-sitten häpäisit minua rakastajasi kanssa? Te ajattelitte: Morosov on
-heikko, meidän on helppo vetää häntä nenästä!
-
--- Ei, herrani, -- nyyhkytteli Jelena ja heittäytyi polvilleen: --
-koskaan en ole semmoista ajatellut! Sitä ei ole koskaan minun
-mielessäni ollut! Hän olikin silloin Litvassa.
-
-Kuullessaan: _hän_, Morosovin silmät säkenöivät, mutta hän maltti
-mielensä ja hymyili kolkosti.
-
--- Niin. Te ette tulleet silloin tutuksi vaan myöhemmin, kun hän
-palasi. Te tutustelitte öisin puutarha-aidan luona, samana iltana, kuin
-minä otin hänet vastaan ja kohtelin kuin omaa poikaani. Sano minulle,
-Jelena: näinköhän te todellakin luulitte, etten minä arvaa teidän
-mieltänne, että minä annan pettää itseäni, enkä ymmärrä rangaista
-uskotonta vaimoa, ja minun kunniani solvaisijaa, hänen viettelijäänsä?
-Näinköhän luuli tuo maitoparta, että hänen rietas tekonsa menee sinä
-hyvänään? Vai eikö hän ole lukenut, mitä Leviittain kirjassa on
-kirjoitettu: että se, joka harjoittaa avioliiton rikkomista naidun
-vaimon kanssa, ynnä hänen rikostoverinsa pitää tapettaman!
-
-Jelena katsahti kauhistuen miestänsä. Hänen silmistään välähti kylmä
-päättäväisyys.
-
--- Drushina Andrejitsh! hän sanoi arasti: -- mitä tahdot tehdä?
-
-Bojari otti povestaan pitkän pistoolin.
-
--- Mitä teet? huudahti bojaritar ja astui taaksepäin.
-
-Morosov hymyili kolkosti.
-
--- Älä pelkää itsesi puolesta! -- hän sanoi kylmästi: -- sinua en tapa.
-Ota kynttilä, ja astu edelläni.
-
-Hän tarkasti pistoolia ja meni ovelle. Jelena ei liikahtanut
-paikaltaan. Morosov katsahti taakseen.
-
--- Näytä minulle valkeata! -- toisti hän käskeväisesti.
-
-Samassa kuului pihalla melua.
-
-Useampia ääniä puhui yht'aikaa. Morosovin palvelijat kutsuivat
-toisiansa. Bojari alkoi kuunnella. Melu eneni. Joukko miehiä kuului
-tunkeutuvan huoneihin. Kuului laukaus.
-
-Jelenan mieleen johtui, että Serebrjani tulee tapetuksi Morosovin
-tahdosta. Epätoivo tuotti hänelle voimia.
-
--- Bojari! -- hän huudahti, hänen katseensa leimusi: -- minut, minut
-tapa! Minä yksin olen syypää.
-
-Mutta Morosov ei kääntänyt huomiota hänen sanoihinsa. Hän kuunteli,
-kallistaen päätänsä ja hänen kasvonsa ilmaisivat ihmetystä.
-
--- Tapa minut! -- pyysi Jelena epätoivoisena: -- minä en tahdo, minä en
-voi elää hänen jälkeensä! Tapa minut! Minä petin sinut, minä häpäisin
-sinua! Tapa minut!
-
-Morosov katseli Jelenaa, ja jos kuka olisi hänet sinä hetkenä nähnyt,
-niin ei hän olisi voinut päättää, säälikö vai harmi hänen kasvoistaan
-kuvastui.
-
--- Drusbina Andrejitsh! -- kaikui alhaalla ääni: -- petos! kavallus!
-Opritshnikit tunkeutuvat vaimosi luokse, varo, Drushina Andrejitsh!
-
-Se oli Serebrjanin ääni. Tunnettuaan sen, Jelena selittämättömässä
-ilossa heittäytyi ovelle. Morosov työnsi vaimonsa pois, lukitsi oven ja
-pani sen hakaan.
-
-Kiireisiä askelia kuului portailta, sitten miekkain kalinaa ja
-kirouksia, pauhua, suurta huutoa ja ryskettä.
-
-Ovi tärähteli lyönneistä.
-
--- Bojari! -- huudahti Vjasemski: -- avaa, ettei koko taloasi käännetä
-nurin!
-
--- En luule sitä, ruhtinas! -- vastasi Morosov arvokkaasti. Ei ole
-Venäjällä vielä nähty sitä, että vieras häpäisee isäntäänsä, niin että
-väkivallalla tunkeutuisi hänen vaimonsa huoneesen. Väkevää oli minun
-meteni; se pani sinun pääsi pyörälle, ruhtinas; mene levolle; huomenna
-unohdat kaikki. Minä vaan en unohda, että sinä olet minun vieraani.
-
--- Aukase! -- ruhtinas toisti, kolistaen ovea.
-
--- Afanasi Ivanitsh! muista kuka olet! Muista, ettet ole rosvo, vaan
-ruhtinas ja bojari!
-
--- Minä olen -- opritshnikki! kuuletko bojari, minä olen opritshnikki!
-Ei minulla ole kunniantuntoa! Minä olen rakastunut vaimoosi, --
-kuuletko, bojari! Minä en pelkää hävytöntä tekoa; poltan vaikka koko
-Moskovan, saadakseni Jelenan!
-
-Äkkiä tuli tupa valkoiseksi. Morosov huomasi, että palvelusväen
-asuntojen katot leimusivat liekeistä. Samassa ovi, joka oli yhä saanut
-kovia iskuja, kaatui ryskäten maahan, ja Vjasemski ilmaantui
-kynnykselle tulenliekin valaisemana, taittunut miekka kädessä.
-
-Hänen valkonen atlaksinen viittansa oli rikkirevitty; pitkin sitä
-juoksi verta. Hyvin huomasi, ettei hän taistelutta ollut huoneesen
-päässyt.
-
-Morosov ampui suoraan Vjasemskin päätä kohden, vaan käsi petti bojarin:
-luoti lensi oven pihtipieleen; ruhtinas hyökkäsi Morosoviin käsiksi.
-
-Kauan ei heidän tappelunsa kestänyt.
-
-Miekanperästä saadusta iskusta kaatui Morosov. Vjasemski kiirehti
-bojarittaren luokse. Mutta heti kun hänen veriset kouransa tarttuivat
-Jelenan vaatteihin, huudahti tämä epätoivossa ja meni tainnuksiin.
-Ruhtinas tempasi hänet käsivarsilleen ja riensi alas rappusia myöten,
-laasten porraslautoja hänen hajanaisella kassallaan.
-
-Portilla odottivat hevoset. Hypättyään satulaan, alkoi ruhtinas kiitää
-puolikuolleen bojarittaren kera, ja hänen jäljessään, kalistellen
-aseitaan, ajoivat hänen palvelijansa.
-
-Kauhistus oli ylimmillään Morosovin talossa. Liekki ahmi kaikki
-palvelusväen asunnot. Miespalvelijat huusivat, kaatuen rosvojen
-lyönneistä. Naispalvelijat juoksentelivat voivotellen sinne tänne.
-Homjakin kumppanit ryöstivät taloa, juoksivat kartanolle ja viskasivat
-yhteen läjään kalliit huonekalut, rahat ja komeat puvut.
-
-Kartanolla, hopea- ja kultakasan äärellä, seisoi Homjak puettuna
-punaiseen viittaan, hämmentäen äänellään melun, huudon ja ryskeen.
-
--- Hei, hauskaa! -- hän puhui, hykerrellen käsiään: -- nyt on kestit,
-oivat kestit!
-
--~ Homjak! -- huusi muuan opritshnikeista: -- talon palvelijat veivät
-Morosovin pois jokea pitkin. Täytyykö ottaa kiinni, vai mitä?
-
--- Menköön hiiteen! Ei hänestä nyt! Kuulkaa! Tulkaa kaikki tänne
-kartanolle, muuten tukehdumme!
-
--- Homjak! -- sanoi taasen eräs toinen: -- mitä käsket tekemään
-Serebrjanille?
-
--- Ei saa koskea sormellakaan häneen! Asettakaa hänelle tarkkoja
-vartioita. Me viemme hänen armonsa kunniallisesti slobodaan.
-Näitteköhän, kuinka hän hutki ruhtinas Afanasi Ivanovitshia? Kuinka hän
-meidän miekkojamme muserteli!
-
--- Nähtiin, kyllä nähtiin!
-
--- Ja te saatte siitä suudella ristiä hallitsijan edessä?
-
--- Saamme, niin saamme! Kaikki me saamme suudella ristiä!
-
--- No, katsokaa, ettei kukaan uskalla loukata häntä; ja kun tulemme
-kotiin, niin kyllä Grigori Lukjanitsh muistaa saamansa korvapuustin,
-ja minä -- ruoskan iskut!
-
-Kauan melusivat ja ryöstivät vielä opritshnikit, ja kun viimein
-lähtivät, raskaan saaliinsa hevosten selkiin sälytettyään, niin kauan
-heidän poismentyään näkyi vielä tulen liekkejä siinä, missä ammoisista
-ajoista Drushina Andrejevitshin talo oli seisonut, ja ohitse virtaava
-Moskovan joki leikki tulen loisteessa kuin sulava kulta.
-
-
-
-
-XVII Luku.
-
-Veren manaus.
-
-
-Kun lähellä asuvat olivat saaneet tietää opritshnikkien hyökkäyksen ja
-nähdessään liekit Morosovin talossa, niin he kiiruhtivat sulkemaan
-porttejansa ja sammuttamaan tulta.
-
--- Herra Jumala! -- huokailivat ristien silmiänsä ne, joiden ohitse
-Vjasemski palvelijoineen ratsasti: -- Herra armahda meitä! päästä
-vaarasta!
-
-Ja tuskin oli hevosten kavioin kopse ja rautapaitain helinä tauvonnut
-tyhjillä teillä, kun asukkaat puhelivat: -- Jumalan kiitos, vaara on
-ohitse!-- ja taas ristivät silmiään.
-
-Sillä välin ruhtinas yhä ajoi nelistäen ja jätti jo kauvaksi taaksensa
-palvelijansa. Hän arveli vielä ennen aamunkoittoa ennättävänsä kylään,
-jossa saisi vaihtaa hevosta, sitten viedäkseen Jelenan rjasanilaiselle
-tilukselleen. Mutta ruhtinas ei ollut ratsastanut vielä viittä virstaa,
-kuin hän eksyi tieltä.
-
-Nyt hän myöskin tunsi, että haavat, joita hän innoissaan ei ollut
-huomannut vaarallisiksi, tuottivat hänelle tuskallisen kivun.
-
--- Bojaritar, hän sanoi, pidättäen ratsuansa, -- orjani ovat jääneet
-jäljelle ... täytyy odottaa!
-
-Jelenakin alkoi vähän tointua. Avattuaan silmänsä, hän huomasi ensin
-kaukaisen loisteen, sitten hän alkoi eroittaa metsää ja maantietä,
-sitten hän huomasi olevansa ratsun selässä ja että häntä pitivät
-väkevät käsivarret. Vähitellen hän alkoi muistaa päivän tapauksia,
-samassa tunsi Vjasemskin, ja kauhun huuto pääsi häneltä.
-
--- Bojaritar, -- Afanasi Ivanovitsh sanoi tylysti hymyillen, -- olenko
-minä sinusta hirveä? Kirootko sinä minua? Älä kiroo minun, Jelena
-Dmitrijevna! Kiroo kohtaloasi! Turhaan sinä tahdoit välttää minua. Ei
-kukaan voi paeta kohtaloansa, eikä väistää sallimusta. Näyttää siltä,
-kuin jo ijäisyydessä olisi päätetty, että sinun pitää kuulua minulle.
-
--- Ruhtinas! -- kuiskasi Jelena, vavisten kauhusta: -- ellei sinulla
-ole omaatuntoa, niin muista bojarikunniaasi, muista edes hävetä...
-
--- Minulla ei ole kunnian- eikä hävyntuntoa! Kaikki, kaikki annoin
-sinun tähtesi, Jelena Dmitrijevna!
-
--- Ruhtinas, muista Jumalan tuomiota, älä paaduta sydäntäsi!
-
--- Myöhään, bojaritar! Sen olen paaduttanut jo. -- Vai luuletko, että
-se, joka niin palkitsee vierasvaraisuuden kuin minä, voisi vielä
-muuttaa mielensä? Ei, bojaritar. Tänä yönä olen kaiken sen kadottanut
-ijäksi. Eilen oli vielä aikaa; tänään ei ole enää minulla
-anteeksisaamisen toivoakaan kurjuudestani! Enkä minä haluakaan
-paratiisin autuutta ilman sinua, Jelena Dmitrijevna.
-
-Vjasemski heikkeni yhä enemmän. Hän tunsi voimattomuutensa, vaan
-koetti, vaikka turhaan, ponnistella sitä vastaan. Kipu alkoi hänen
-ymmärrystänsä hämmentää.
-
--- Jelena, -- hän sanoi, -- minun vereni vuotaa kuiviin, orjani ovat
-etäällä, apua ei ole saatavissa; saattaa tapahtua, että minun pian
-täytyy lähteä ijäiseen tuleen ... rakasta minua, rakasta edes
-hetkinen ... etten aivan ilman sieluani saatanalle antaisi!... Jelena,
--- hän jatkoi, kooten viimeiset voimansa, -- rakasta minua, sinä
-sydämeni ryöstäjä, sinä sieluni turmelija!...
-
-Ruhtinas tahtoi painaa hänet veristä rintaansa vasten, mutta hänen
-voimansa pettivät, ohjakset putosivat hänen käsistään, hän alkoi horjua
-ja putosi maahan. Jelena piteli hevosen harjasta kiinni. Kuulematta
-ratsastajaa läksi hevonen nelistämään. Jelena yritti sitä pysäyttää,
-vaan ratsu kääntyi sivullepäin ja kiiti metsään, vieden mukanaan
-bojarittaren.
-
-Kauan he kiitivät pimeässä metsikössä. Alussa Jelena koetti seisauttaa
-hevosta, vaan pian hänen kätensä heikkoni, ja hän, pitäen hevosen
-harjasta, heittäytyi Jumalan huomaan. Ratsu kiiti yhä. Oksat repivät
-Jelenan vaatteita ja pieksivät hänen kasvojaan. Kun hän siinä kiiti
-pitkin kuun valaisemaa ahoa, niin näytti valkeassa sumussa liitelevän
-haltijoita, jotka kutsuivat häntä luokseen. Hän kuuli etäältä
-yksitoikkoisen melun, jonka kaiku kertoi. Metsänhaltijako nauroi, vai
-mikä mahtoi meluta, mutta ääni tuli yhä kovemmaksi; Jelenan sydän oli
-menehtyä pelosta, ja hän piti yhä lujemmin kiinni hevosen harjasta.
-Ihan itsestään ratsu nelisti melua kohden. Sielläpä välähti tuli; oli
-ikäänkuin hopealta hohtava haamu olisi heiluttanut siipiä... Äkkiä
-seisahtui ratsu, ja Jelena meni tunnottomaksi.
-
-Hän huomasi äkkiä olevansa pehmeässä ruohikossa. Ympärillään tuoksui
-suloinen viileys. Ilman täytti puiden tuoksu; melu jatkui yhä, mutta se
-ei tuntunut ensinkään hirveältä. Se, ikäänkuin vanha laulu, tahtoi
-viedä Jelenaa suloiseen uneen.
-
-Vaivoin hän aukasi silmänsä. Suuri ratas, jonka vesi pani liikkeesen,
-kolisten pyöri hänen edessään, ja kauvaksi lentelivät sen ympärillä
-veden räiskeet. Kuun valossa ne muistuttivat niistä timanteista, joilla
-tytöt olivat häntä puutarhassa koristelleet sinä päivänä, jolloin
-Serebrjani oli tullut.
-
-"Näinköhän minä olen puutarhassa kotona?" ajatteli Jelena. -- Joko taas
-olen puistossa? -- Tytöt! Pashenka! Dunjasha, missä olette?
-
-Mutta nuoren tytön kasvojen asemasta, nojautui harmaa, ryppynen pää
-Jelenaa kohden; parta, valkea kuin lumi, melkein koski hänen kasvojaan.
-
--- Katsopas, miten Jumala on sinua johdattanut, bojari! sanoi
-tuntematon vanhus, uteliaasti katsellen Jelenan kasvon piirteitä: --
-olispa hevonen mennyt hiukan vasemmalle, niin olisit joutunut turmioon.
-No, onpa hevonenkin tottunut, hän sanoi itsekseen: -- paikka on sille
-vanhastaan tuttu. Jumalan kiitos, se ei ole ensi kertaa myllyllä!
-
-Ukon ilmestyminen pelotti Jelenaa; hän muisti kertomuksia
-metsänhaltijoista, ja ihmeellisesti vaikuttivat hänessä tuntemattoman
-rypyt ja valkea parta, vaan hänen äänessään oli jotain hyväsydämmistä;
-Jelena, muutettuaan äkkiä mielensä, heittäytyi hänen jalkoihinsa.
-
--- Ukko kulta! -- hän huudahti: -- pelasta minut, kätke minua!
-
-Mylläri arvasi kohta, mistä oli kysymys: hevonen, jolla Jelena oli
-nelistänyt, oli Vjasemskin. Kaikesta päättäen hän oli Morosovin
-puoliso, juuri se, jota hän oli yrittänyt loitsimalla saada
-ruhtinaalle. Hän ei koskaan ollut nähnyt häntä, vaan oli paljon hänestä
-Vjasemskilta kuullut. Hän ei rakastanut ruhtinasta, pyysi apua, --
-luultavasti hän pelastuikin ruhtinaan kynsistä tämän omalla hevosella.
-
-Ukko tuumaili hetken kaikkia näitä seikkoja. -- Jumala olkoon kanssasi,
-bojaritar! -- hän sanoi: -- kuinka voin sinua pelastaa? Väkevä on
-ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, pitkälle ulottuvat hänen kätensä: hän
-tappaa minut, vanhuksen.
-
-Jelena katseli kauhistuen mylläriä.
-
--- Sinä tiedät ... hän sanoi: -- sinä tiedät, ken minä olen?
-
--- Tiedänpä kyllä, sinä olet Jelena Dmitrijevna! Paljon on minulle
-ijässäni kertonut vesi, ja paljon ovat puut kuiskineet! Tiedän
-tarpeeksi; ei kaikkia ole sopiva puhua.
-
--- Ukko kulta, jos sinä kaikki tiedät, niin kaiketi tiedät, ettei
-Vjasemski sinua ahdista, koska hän makaa tiellä haavoitettuna... Häntä
-en pelkää, ukko kulta, -- minä pelkään opritshnikkeja ja ruhtinaan
-orjia... Pyhän Jumalanäidin tähden, kätke minua, ukkokulta!
-
--- Oh, vai niin! ukko sanoi raskaasti huoaten: -- vai makaa Afanaasi
-Ivanovitsh maantiellä. Mutta miekaniskusta ei hän kuole. Ruhtinas
-Afanasi Ivanovitsh nousee, ajaa myllylle ja sanoo: missä on
-bojarittareni, minun sydämeni kiihko? Ja mitä minä siiloin vastaan?
-Hänen kanssaan ei sovi juonitella. Hän lyö kappaleiksi!
-
--- Ukkoseni, tuossa on kaulakoristeeni! Ota se! Vielä enemmän annan,
-jos pelastat minut!
-
-Myllärin silmät säkenöivät. Hän otti simpsukkaisen kaulakoristeen
-bojarittaren kädestä ja alkoi ihailla sitä kuunvalossa.
-
--- Bojaritar, minun joutseneni, -- hän sanoi tyytyväisin katsein: --
-siunatkoon sinua armias Jumala ja moskovalaiset ihmeidentekijät! Ei
-minun ole helppo piilottaa sinua ruhtinaan palvelijoilta, jos he äkkiä
-tulevat tänne! Kuitenkin panen itseni alttiiksi sinun edestäsi, ehkä
-Jumala on armollinen!
-
-Vielä ei ukko ehtinyt lopettaa puhettaan, kun metsästä kuului
-kavionkapsetta.
-
--- He tulevat, he tulevat! -- kirkasi Jelena. Älä anna minua heille,
-ukko kulta!
-
--- Hyvä, bojaritar, tule perässäni!
-
-Mylläri vei kiireesti Jelenan myllyyn.
-
--- Kätkeydy tänne säkkien taa, -- hän sanoi ja sulki oven hänen
-jälkeensä ja kiirehti ratsun tykö.
-
--- Voi Jumalani, miten voisin hevosen piilottaa, etteivät arvaisi!
-
-Hän tarttui sen ohjakseen ja vei sen toiselle puolen myllyä, jossa
-hänellä oli mehiläispatsas, ja sitoi sen kiinni pensaihin kekojen
-taakse.
-
-Sillä välin kavioin kopse ja ihmisäänet kuuluivat lähemmältä. Mylläri
-meni puotiinsa, sulkien oven ja sammutti valkean.
-
-Pian ilmestyi Vjasemskin väki kentälle. Kaksi orjista tuli jalkasin,
-kantaen puiden oksista tehdyssä paarissa, tunnotonta ruhtinasta.
-Myllyllä he pysähtyivät.
-
--- No, tännekö poikkesimme? -- kysyi vanhin ratsumiehistä.
-
--- Tännepäin hevonen on juossut! -- sanoi toinen. -- Minä näin jäljet!
-Täällähän tietäjäkin asuu. Tutkikoon hän ruhtinasta!
-
--- Laskekaa maahan hänen armonsa, mutta varovasti! Ettei veri tyrehdy!
-
--- Herra auttakoon, -- sanoivat palvelijat: -- jo kolmannen kerran
-ruhtinas huokasee, ja pyörtyy taas! Ellei mylläri seisauta
-verenjuoksua, niin ei ruhtinas enää nouse ylös; veri vuotaa viimeiseen
-pisaraan! -- Mutta, missä se kirottu noita on? Tuokaa hän joutusammin
-esiin!
-
-Opritshnikit alkoivat paukuttaa myllyn ovea. Kauan saivat he odottaa
-vastausta. Viimein kuului puodista yskiminen; avatusta ikkunan reijästä
-pisti esiin myllärin pää.
-
--- Kenen Jumala toi tähän aikaan? sanoi vanhus, yskien kovasti, niin
-että sydän tärähteli.
-
--- Tule ulos, noita, suoriu pikemmin, veri vuotaa kuiviin! Bojari,
-ruhtinas Vjasemski, on haavoitettu!
-
--- Mikä bojari? -- vanhus kysyi, ikäänkuin ei olisi kuullut.
-
--- Voi sinua pöllö! Vielä kysyt: kuka? Lyökää maahan ovet, miehet!
-
--- Älkää toki, ystävät! Minä tulen, miksi särkeä? kyliä tulen!
-
--- Ahaa, kuulitko, pölkkypää!
-
--- Älä suutu isäseni, mylläri sanoi, laahustaen ulos: -- pyydän
-anteeksi, veikkonen, korvani on lukossa, en kuule kerrasta! Eihän se
-ole synti: kun te aloitte kolistaa ovelle ja seinille, veikkoset,
-pelästyin ja ajattelin: Herra varjele, näinköhän tulee rosvoja!
-Tuollahan on niiden murroksia ja luolia, ystäväiseni! Pelko sydämmessä
-asut metsässä, usein ajatellen, mitä, Jumala armahda, sattuu.
-
--- No, kyllä jo lörpöttelit! Katsopas tänne: veri näet, vuotaa, voitko
-sitä pidättää?
-
--- Katsotaan, veikkoset! Herra armahda! Kuka on lyönyt häntä? Olispa
-sattunut puolentuumaa alemmaksi, niin olispa sattunut aivoihin! Jumala
-varjele häntä! Vaan, mitä tässä? Olkapäähän sattui melkein luuhun asti!
-Äh, nähtävästi ovela miekkailija -- kuka löi hänen armoansa!
-
--- Voiko pidättää verta, ukko?
-
--- Vaikea on, veliseni, vaikea. Miekka on ollut loihdittu!
-
--- Loihdittu? Kuulitteko, miehet? minä sanoin: loihdittu. Kuinka hän
-muuten olisi voinut haavoittaa seitsemästä kohdasta!
-
--- Niin, niin! -- virkkoivat opritshnikit: varmaan loihdittu; miten
-muuten Serebrjani olisi seitsemästä kohdasta haavoittanut!
-
-Mylläri kuuli ja otti kaikki huomioon.
-
--- Kas, kuinka hurme valuu! -- hän pitkitti: -- no, miten sen
-seisattaa? Ellei miekka olisi ollut loihdittu, niin ehkä olisi voinut
-pysäyttää, vaan nyt... Se ehkä on nytkin kuitenkin mahdollista, vaan
-minä pelkään. Kun alan lukea loitsuja, niin kieleni kangistuu!
-
--- Kangistuu! -- opritshnikki sanoi eräälle palvelijalle: anna tänne
-kukkaro, jossa on Morosovin kolikoita. -- Siinä on sinulle, ukko,
-kourallinen kultaa. Jos pidätät veren, annan vielä kourallisen; jollet
--- niin otan sinusta hengen.
-
--- Kiitoksia, isäkulta, kiitoksia! Palkitkoon sinua Jumala ja kaikki
-pyhät. Mitäs tehdä muuta, veikkoseni, kuin koetetaan, panen vaikka
-pääni alttiiksi. Poistukaa, veliseni, -- se toimi pelkää silmiä!
-
-Opritshnikit poistuivat. Mylläri kurottiihe Vjasemskin yli, sitoi hänen
-haavansa ja luettuaan "isä meidän," pani hän kätensä ruhtinaan päälle
-ja alkoi loihtia:
-
-"Ajoi vanha mies, hällä oli hevonen mustanruskea, kilvassa pitkin
-maanteitä ja etäisissä paikoissa. Sinä hurme-emo, väkevä, väkevä
-ruumiissa, seisahdu, käänny takaisin. Vanha mies sinua sulkee --
-suojaan sinua säälii. Kun vettä ei olisi puuttunut hänen ratsultansa,
-niin ei sinua hurme-emo olisi ollut. Koko maa, yksi perhe, tottele
-minua! Sanani on voimakas!"
-
--- Lähestykää, isäkullat! -- mylläri sanoi, -- lähestykää pelotta; veri
-pisättyi, ruhtinas tulee henkiin; mutta minä voin huonosti ... kylläpä
-tiesin, -- kieleni jäykistyy!
-
-Opritshnikit kokoontuivat ruhtinaan ympäri. Kuu valaisi hänen
-kasvojansa, jotka olivat kalman kalpeat, vaan veri ei enää vuotanut
-haavoista.
-
--- Tosiaankin on veri seisahtunut! Ukkopas ei häväissytkään itseään!
-
--- Tuoss' on sulle kultaa! sanoi vanhin opritshnikeista. -- Vaan tässä
-ei vielä kaikki. Kuulepas, vanhus. Me tiedämme jäljistä, että tätä
-tietä on juossut ruhtinaan hevonen, ja ehkäpä oli sen seljässä
-bojaritarkin. Jos sinä ne näit, niin sano!
-
-Mylläri räpytteli silmiään, ikäänkuin ei mitään olisi ymmärtänyt.
-
--- Näitkö sinä ratsua ja bojaritarta?
-
-Ukko oli kahden vaiheilla, sanoisiko vai ei? Mutta samassa hän mietti
-näin:
-
-Jos Vjasemski olisi terve, niin peitellä häneltä bojaritarta olisi
-enemmän kuin vaarallista oli miten hyvänsä. Mutta paraneeko Vjasemski
-eli ei -- Jumala sen tiesi! Vaan Morosov ei jätä hyvää työtä
-palkitsematta. Eikä Serebrjanikaan anna bojaritarta häväistä, koska
-niin löylytti ruhtinasta. Eihän, mylläri ajatteli, Vjasemski nyt voi
-mitään minulle, vaan Serebrjani ja Morosov kumpikin kiittävät minua,
-jos pelastan bojarittaren.
-
-Tämä poisti hänen epäilyksensä.
-
--- En ole nähnyt näkemällä, enkä kuullut, veikkoseni! -- hän sanoi: --
-enkä tiedä mistä ratsusta, mistä bojarittaresta te puhutte!
-
--- Ellet vaan, ukko, valehtelisi!
-
--- Tulkoon minulle kirous, en tahdo nähdä taivaan valtakuntaa! Lyököön
-salama minut, jos mitään tiedän hevosesta, tai bojarittaresta!
-
--- Annas pärettä, katsotaan, näkyykö hiekassa jälkiä!
-
--- Ei ansaitse katsoa, -- sanoi eräs opritshnikki. -- jospa olisikin
-jälkiä, niin niitähän on omat hevosemme tehneet. Nyt emme mitään näe!
-
--- Olkoon niin, Aukase, ukko, puoti, että ruhtinas viedään sinne!
-
--- Heti, veliseni. Oh minä olen vanha, muuten olisin juossut majataloon
-ja tuonut teille olutta ja hyviä viiniä!
-
--- Eikö ole kotona?
-
--- Ei, veikkoset. Mitäpä minulla, kehnolla! Ei viiniä, eikä ruokaa,
-eikä hevosillenne rehuja. Vaan majatalossa, siellä on kaikkia. Siellä
-on viiniä sellaista, joka kelpaa vaikka tsaarin pöytään. Ahdasta on
-teillä minun luonani, hyvät herrat, eikä ole mitään suuhunkaan
-pantavaa; ja tehän olette sotilaita ja olette ilman illallista!
-Ratsunne nyhtävät ruohoa... Se on vaan paha, että ruoho tässä on
-sellaista ... kun kerran hevonen syö kylläkseen, niin jo alkaa
-tukehduttua, sellainen se! Horjuu, horjuu; ja viimein pakahtuu.
-
--- Piru sinut nylkeköön, sinä vanha ruoja! Tahdotko sinä, että
-hevosemme pakahtuisivat?
-
--- Varjele Jumala, veljet rakkaat! Hevoset voidaan sitoa, ett'eivät
-söisi ruohoa; yhden yön kyllä tulevat toimeen. Vaan teitä, hyvät
-herrat, pyydän nöyrimmästi, kunnioittakaa minun puotiani; ei siinä ole
-heiniä, eikä olkia, vaan paljas maa. Täällä ei ole niinkuin
-majatalossa. Vaan kun panette levolle, niin muistakaa lukea iltarukous
-yön kauhuja vastaan ... täällä on vähän epäsiistiä!
-
--- Voi, sinua lemmon ruoja! Mene hiiteen puotinesi. Vai niin aijot
-kestitä! Pojat, ajakaamme majataloon. Pitkäkö sinne on täältä, ukko?
-
--- Lähellä on, veikkoseni, lähellä. Tästä menee polku; kun saavutte
-maantielle, niin käännytte vasemmalle, ajatte noin virstan verran --
-niin tulette majataloon!
-
--- Me lähdemme! -- sanoivat opritshnikit.
-
-Vjasemski oli yhä vielä tainnoksissa. Palvelijat nostivat hänet
-paarille ja alkoivat kantaa varovasti. Opritshnikit istuivat hevosen
-selkään ja ajoivat jäljestä.
-
-Tuskin oli joukko poistunut, eikä enää kuulunut metsässä ihmisääntä,
-niin ukko avasi myllyn oven.
-
--- Bojaritar! Ne lähtivät tiehensä -- Ole hyvä ja tule puotiin. Voi
-sinua hempuseni, miten piilit! Tule, joutseneiseni, puotiin! Siellä on
-sinun parempi.
-
-Hän levitti pehmeätä sammalta puodin nurkkaan, sytytti valkean, sekä
-asetti Jelenan eteen puukupin mesikakkuineen ja leipineen.
-
--- Syö virkistykseksesi, bojaritar! -- hän sanoi, syvään kumartaen. --
-Heti tuon sinulle viiniä.
-
-Juostuaan vielä kerran myllyyn, hän toi sieltä suuren pullon ja
-savimaljan.
-
--- Onneksesi, bojaritar!
-
-Ukko, niinkuin isäntä ainakin, ensinnä tyhjensi maljan. Viini saatti
-hänen iloiseksi.
-
--- Ryyppää, bojaritar! -- hän sanoi, nyt ei sinun tarvitse mitään
-peljätä! He etsivät majataloa. Löytävät tai ei, vaan tänne eivät palaa:
-en semmoiselle tielle heitä lähettänyt, ha, ha, ha! Vaan mitä sinä,
-bojaritar, mikset maista viiniä? Vaan äläpäs maistakaan! Tämä onkin
-huonoa. Sylje siihen. Minä tuon sinulle toista!
-
-Mylläri juoksi taas myllyyn, ja palasi, tuoden tällä kerralla puuleilin
-kainalossaan ja hopeisen maljan kädessään.
-
--- Tässä on viiniä, joka kelpaa! -- hän sanoi, kallistaen leiliä maljaa
-kohden. -- Onneksesi, bojaritar! Tätä viiniä ja tämän maljan antoi
-minulle eräs hyvä mies ... hänen nimensä on Persten ... ha, ha! Täällä
-metsässä elelee monta hyvää ihmistä: kaikki he ovat minun kanssani
-ystävyydessä! Syö, bojaritar! Miks'et syö mesikakkuja? Ei nämät ole
-huonoja. Tällaisia mesikakkuja ei tapaa sadan virstan päässäkään. Miksi
-siis ei nämät ole huonoja? Siksi, että minä ymmärrän mehiläishoitoa
-paremmin kuin kukaan muu. En ole semmoinen kuin muut! Minä heitän joka
-vuosi parhaimman mehiläiskeon suohon vedenhaltijalle: tuossa on
-sinulle, ukko, syö: ha, ha! Ja hän, bojaritar, Jumala häntä varjelkoon,
-pitää vaarilla minun mesipatsastani. Häneltäpä saan mehiläitä. Kun hän
-oli ajanut hevosen kelvottomaksi, niin hän heitti sen lammikkoon ja
-siitäkös mehiläisiä sikisi; mutta kalatpa hävisivät, vaan niiden
-sijasta saatiin mehiläisiä... Voi, bojaritar! vähän syöt, vähän juot!
-Vaan äläpäs huoli, enkö saa sinua viiniä juomaan... Kuule, bojaritar!
-Hänen onneksensa ... ha, ha! Ruhtinaan ... ruhtinaan onneksi, ei tämän,
-vaan Serebrjanin! Suokoon Jumala hänelle terveyttä; katsopas, miten
-hutki tuota, niin tuota Vjasemskia! Vaan bojari Drushina Andrejitsh,
-ha, ha! Hänen onnekseen, bojaritar! Pari päivää asut minun turvissani,
-vaan sitten saat mennä, mihin mieli tekee: vaikka Drushina Andrejitshin
-tai Serebrjanin luo ... mitä se minuun kuuluu? Onneksesi!
-
-Kummallisen kolkoilta tuntui Jelenasta nuot juopuneen myllärin sanat.
-Hänen salaisimmat mietteensä näyttivät olevan myllärille tuttuja: hän
-näytti voivan tunkeutua hänen sydämmeensä. Päre, joka oli pistetty
-seinän rakoon, valaisi hänen ryppyisiä kasvojaan kirkkaalla valolla;
-hänen harmaat silmänsä olivat humalan hämmentämät, vaan kuitenkin
-katselivat hyvin tarkasti Jelenaa. Hänestä tuntui taas hirvittävältä,
-hän alkoi ääneen rukoilla.
-
--- Ha, ha! mylläri sanoi -- rukoile vaan, rukoile, bojaritar, sitä en
-pelkää... Et sinä minua rukouksella säikäytä, et sinä minua
-suitsutuksella polta ... kyllä minäkin osaan loihtia... En minä ole
-mikään semmoinen ja tämmöinen ... minut tuntee vedenhaltija,
-metsänhaltija ... minut tuntevat myöskin vedenneidot ... ja noidat ...
-ja tontut ... kaikki tuntevat minut ... minut ... niin minut...
-Tahdotko, että kutsun heitä? Shikalu! Likalu!
-
--- Herra Jumala! -- Jelena vaikeroi.
-
--- Shikalu! Likalu! Mitä? Eikö tule? Odota, kyllä tulevat! Ptruu,
-ptruu!
-
-Ukko nousi seisomaan ja, hoiperrellen sekä hyppien, meni ulos puodista.
-Jelena säikähdyksissään sulki oven hänen jäljestään. Kauvan mylläri
-lörpötteli oven takana itsekseen.
-
--- Kaikki minut tuntevat! -- hän toisteli pöyhkeällä, vaan sekavalla
-äänellään: -- metsänukko ... vedenukko ... ja tontut ... noidat... En
-ole mikään semmoinen ja tämmöinen! ... minut tuntevat kaikki! Ptruu,
-ptruu!
-
-Kuului kuinka ukko hyppi ja polki jalkaa. Vaan pian äänensä alkoi
-heiketä; hän nukkui maahan; ja kohta kuului hänen kuorsaamisensa, joka
-kaiken yötä säesti myllyn pyörän kolinaa.
-
-
-
-
-XVIII Luku.
-
-Vanha tuttu.
-
-
-Seuraavana päivänä Morosovin talon häviöstä ratsasti eräs elähtäneempi
-sotilas mustalla hevosella synkässä metsässä. Vähän väliä hän otti
-lakin päästään ja kuulteli jotakin.
-
--- Hiljaa, Galka, äläpäs päristele, -- hän sanoi, taputellen sen
-pyöreätä kaulaa: -- kuinka olet raju, ettei voi mitään kuulla! Voi
-noita rotkoja, en vähintäkään tunne paikkoja! Kaikkialla lehmuksia ja
-pähkinäpuita! Vaan kun ennen kuljettiin, niin kaikki tulivat tervalta.
-
-Ja ratsastaja pitkitti matkaansa.
-
--- Seiso, Galka! -- hän sanoi äkkiä, vetäen ohjaksista! -- luulenpa
-taas kuulevani jotakin! No, seisopas hiljaa, mikä sinua riivaa!
-Tosiaankin kuulen jotakin. Ei lehtikään näin kahaja, eikö se ole myllyn
-ratas! On kuin onkin se mylly, missä tahansa. Seisopas nyt toki! Nyt et
-pääse minusta, sinä vintiö!
-
-Ja Miheitsh, ikäänkuin peljäten tieltä eksyvänsä, antoi mennä täyttä
-ravia ääntä kohden.
-
--- No, Jumalan kiitos, -- hän sanoi, kun puiden välistä alkoi siintää
-sammaltunut rakennus pyörivine rattaineen: -- saavutinpa viimeinkin;
-olinpa melkein menehtyä: milloin melua edessä, milloin takana, mitään
-et selittänyt! Tuossa on mylly! Tuota toista puolta kuljimme bojarin
-kanssa silloin, kuin rosvot olivat oppaina. Mutta mitä? Silloin oli
-ratas oikealla, vaan nyt vasemmalla; silloin oli puodin ikkuna myllyyn
-ja ovi metsään päin, vaan nyt on ikkuna metsään ja ovi myllyyn päin!
-Lempo ties, onko tämä sama mylly! Siltä se kuitenkin näyttää! Enhän
-minä turhaan tätä kierrellyt koko päivää; enpä olisi muuten tänne
-ajanut, mutta kun on kysymys bojarin pelastuksesta!
-
-Miheitsh astui alas hevosen seljästä, sitoi sen puuhun, ja lähestyi
-myllyä jonkunlainen pelko sydämessä, ja alkoi koputtaa ovea.
-
--- Isäntä, kuule isäntä!
-
-Ei kukaan vastannut.
-
--- Isäntä, isäntä kuule!
-
-Miheitsh koetti temmata auki ovea; se oli lukittu.
-
-"Mitä hän, hiisi vieköön, makaako vai onko kätkeytynyt?" Miheitsh
-ajatteli ja alkoi kaikin voimin kolistaa ovea sekä käsin että jaloin.
-Ei kuulunut vastausta. Miheitsh alkoi tulistua.
-
--- Kuule, sinä rahjus! -- tule ulos, muuten pistän hökkelisi tuleen.
-
-Alkoi kuulua yskimistä, ja oven yläpuolella olevasta pienestä aukosta
-näyttihe valkoinen parta ja ryppyjen uurtamat kasvot, joiden keskeltä
-välkkyi kaksi vaaleanharmaan väristä silmää.
-
-Miheitshistä ei tuntunut oikein hauskalta myllärin läsnäollessa.
-
--- Terve, isäntä! -- hän sanoi mielistelevällä äänellä.
-
--- Jumala olkoon kanssasi! -- mylläri vastasi, mitä sinä haluat, hyvä
-ystävä?
-
--- Etkö tunne minua, isäntä? Olinhan minä sinun luonasi yötä bojarin
-kanssa.
-
--- Ruhtinaanko? Miks'en tuntisi? Tunsin kyllä! Miten, isäseni, sinut
-Jumala toi?
-
--- Mutta miksi sinä, isäntä, tunget pääsi, kuten hyyppä, puunonteloon!
-Päästä minua sisään, tai tule itse ulos; näin ei ole mukava puhella!
-
--- Odota, isäseni, annas kun hiukan karistan jyviä lisäksi, sitten
-tulen kohta ulos luoksesi!
-
-"Vai niin", -- Miheitsh ajatteli: -- "jospa näkisin, miten sinä,
-hiiden kummi, karistat jyviä! Luulen, että jauhat juutalaisten luita
-noita-akoille! Eihän tässä voi kuljettaakaan, tämmöisessä erämaassa, ja
-pyörätkin ovat sammaltuneet!"
-
--- Kas niin, isäseni, nyt tulin luoksesi, mylläri sanoi, sulkien
-tarkasti oven jälkeensä.
-
--- Vihdoinkin tulit! Oletpa sinä varovainen, isäntä!
-
--- Enhän minä, kummikulta, asu missään ihmisten joukossa täällä, vaan
--- metsässä! Ei sovi kaikille aukaista: onko onnettomuus kaukana! Näkee
-kyllä, että on ihminen, mutta mistä tietää, onko hänellä takkinsa alla
-pyhitetty leipä, vai mukulakivi!
-
-"Vai niin, velikulta!" Miheitsh ajatteli: "teeskentelee pelkäävänsä
-rosvoja, vaan, minä luulen, ettei ole sitä metsänpeikkoa, jonka kanssa
-hän ei olisi lapsia ristinnyt!"
-
--- Mitä, isäseni, sinulla nyt sitten on minulle asiaa? Kerro, ja minä
-kuulen!
-
--- No, mitäkö isäntä: tapahtuipa onnettomuus pahempi kuin kuolema;
-kirotut opritshnikit ryöväsivät herrani ja veivät slobodaan suureen
-linnaan; hän istuu nyt, ehkä, tyrmässä, murhe mielessä, tuska
-sydämessä; ja mistä syystä -- sen Jumala yksin tietää; ei hän tehnyt
-pahaa tsaaria eikä Jumalaa vastaan; piti vaan oikeuden puolta, taisteli
-Morosovin ja hänen bojarittarensa puolesta, kun ne petoksella, kesken
-pitoja, hyökkäsivät talon kimppuun ja hävittivät sen perinpohjin.
-
-Myllärin kasvot tekeytyivät kummallisiksi.
-
--- Oh, vai niin! hän sanoi: -- ikävä on, ystävä; ikävä on ystävä; ikävä
-on ruutanan uida rauhattomuudessa. Ikävä on ruutanan istua pimeässä
-vankilassa; ikävä on Morosovin olla ilman nuorta vaimoansa; vielä
-pahempi on Vjasemskin elää toisen vaimon kanssa!
-
-Miheitsh ihmetteli.
-
--- Sinä siis tiedät, että Vjasemski on ryöstänyt Morosovin vaimon? En
-minä ole siitä sinulle mitään sanonut.
-
--- Voi, kummiseni, ei sitä ainoastaan tiedetä, mitä sanotaan; kun
-joskus kaukana metsässä kolistellaan, niin läheltä kuuluu kaiku; kun
-pyörän alta on loppunut vesi, tulee kuivuus sadankin virstan päässä, ja
-myös viljasta suuri puute, vaan, veikkonen, ukko, elä ääneti; kuule,
-kuinka ruoho kasvaa, ja kätke varaksesi.
-
--- Miten luulet, isäntä, näinköhän voisi auttaa bojaritarta? Minä olen
-sitä arvellut ja tuumaillut pääni täyteen, vaan en ole mitään keksinyt.
-Lähden puhumaan hyvälle ihmiselle ja kysymään neuvoa. Ja, myöntää
-täytyy, että tuo nuori mies kovasti tuumaili neuvoessaan meitä sinun
-luoksesi. Hän sanoi silloin minulle: Jos minua bojari tarvitsee,
-lähettäköön sanan myllyyn ja kysyttäköön ukolta missä Vanjuha Persten
-oleskelee, ja silloin minä olen, hän sanoi, mielelläni tekevä bojarille
-palvelusta; hänen edestään minä panen vaikka henkeni, hän sanoi. No,
-nyt tulin, isäntä; osota laupeutta ja ilmoita, miten ruhtinaan voisi
-pelastaa. Jos sen teet, -- niin ei sinua ruhtinas Nikita Romanitsh
-koskaan unohda, ja minäkin, murhemielinen, olen aina oleva sinun
-palvelijasi.
-
-"Saisit mennä maan läpi, susi syököön! -- Miheitsh lisäsi
-arvelevaisesti: -- jonkun pitäisi käydä terveisillä hänen luonansa!"
-
--- Isäseni, miks'ei sovi masentaa surua? Ikävä asia puhuakin, vaan
-koukullahan hiiliäkin kohennetaan, ja välistä tapahtuu, että jyvä
-kokonaisena myllynkiven silmästä hypähtää: kaikki käy, kuten kullekin
-on sallittu!
-
--- Niin se on, isäntä, kun kova tulee niin kukkokin munii; vaan
-onnettomuudekseen kovakuoriainenkin seinään lentää; vaan sitä sinulta
-kysyn, sano nyt mitä oikeastaan on tehtävä?
-
-Mylläri katsoi maahan, ja oli, ikäänkuin kuuntelisi rattaan kolinaa.
-
-Kului joitakuita minuuttia. Ukko pudisti päätään, ja alkoi puhua,
-pitämättä Miheitshistä lukua:
-
-"Kulkee, kulkee ratas ympäri; kun oli korkealla, niin tulee alas; kun
-oli alhaalla, niin tulee ylös -- kuulen -- kaukaa kirkonkellon äänen:
-hautajaisiinko kutsutaan, vai häihin; vaan ketä vihitään, ketä
-haudataan; ei voi kuulla, -- vesi kohisee, ei näe paksun usman takaa.
-
-"Korpit lentävät etäältä, kutsuen toinen toistaan rikkaihin pitoihin,
-tuota nokkasee, tuota hosuu, itsekään eivät huomaa sitä, lentävät vaan
-ja huutavat! Kirves on tahottu, pyöveli on valmis; juoksevat pitkin
-tammilautoja, lämpönen verivirta alkaa virrata; päät putoavat
-hartioista -- vaan, ei tiedä, kenen."
-
-Miheitshiä pelotti.
-
--- Mitä sinä, ukkokulta, puhelet, vieläpä loihdit, ikäänkuin vainajan
-jälkeen?
-
-Mylläri ei ollut kuulevinaan Miheitshiä. Hän ei enää puhunut mitään,
-vaan ainoastaan sopotti itsekseen. Hänen huulensa höpisivät
-kuulumattomasti, ja harmaat silmänsä katselivat raukeina, ikäänkuin
-eivät näkisi mitään.
-
--- Ukkoseni, kuule ukko! -- ja Miheitsh nykäsi häntä hihasta:
-
--- No? -- mylläri äännähti kääntyen Miheitshin puoleen, ollen aivan
-huomaamaton.
-
--- Mitä sinä laskettelet ukkoseni?
-
--- Oh, kummiseni! Paljon kuullaan, paljon sanotaan, Mene nyt tiehesi
-tämän männyn ohi. Mene yhä suoraan; paljo tulee sinua vastaan
-käännepaikkoja sekä oikealle että vasemmalle, vaan mene sinä vaan
-suoraan eteenpäin; kuljet noin viisi virstaa -- siinäpä tulet pienelle
-tuvalle; siinä tupasessa ei ole elävätä olentoa. Odota siellä yöhön
-asti, silloin sinne tulee hyviä ihmisiä -- niiltä saat enemmän kuulla.
-Vaan palaa sitten samaa tietä takaisin tänne, -- sinulla tulee olemaan
-työtä: kasuaari lensi loukkuun; viet sen Dalmatin tsaarille, lunnaat
-pannaan kahtia!
-
-Ja odottamatta vastausta, vanhus meni myllyyn ja sulki oven jälkeensä.
-
--- Ukkoseni! -- Miheitsh huudahti hänen jälkeensä, -- sano nyt
-selvästi: mistä ihmisistä, mistä linnusta puhut?
-
-Mutta mylläri ei vastannut mitään, eikä hän voinutkaan mitään kuulla,
-paitsi veden kohinaa ja rattaan jyskintää.
-
-"Susi hänet syököön!" -- Miheitsh ajatteli: -- "mihin hän aikoi minut
-lähettää! Viiden virstan päässä on tupanen, odota siinä yöhön, vaan
-piru tiesi, kuka sinne tulee, enemmän saat kuulla. Lähettäisinpä sinut
-itsesi sinne, sinä vanha konna! Kylläpä antaisin sinulle, vaan bojarin
-tähden!... Katsotaan, miten asia lienee! Hyi! No, Galga, mitäs muuta,
-annas mennä tuonne hiiden mökkiä etsimään!" Ja, istuen hevosen selkään,
-Miheitsh vihelsi, ja antoi mennä myllärin osottamaan suuntaan.
-
-
-
-
-XIX Luku.
-
-Venäjän mies muistaa hyvän.
-
-
-Oli jo myöhäinen, kun Miheitsh näki varjossa olevan mustan ja
-savuttuneen mökin, joka oli enemmän puoleksi mädänneen tatin, kuin
-ihmisasunnon näköinen. Aurinko oli jo laskenut. Sumun juovat liitelivät
-korkean ruohikon yllä, vähäisellä avonaisella kentällä. Oli suloista ja
-tuoksuvaa. Linnut taukosivat visertämästä; ainoastaan joku silloin
-tällöin alkoi laulaa univirttään ja, sen lopetettuaan, ryöpsähti
-oksalle. Vähitellen nekin vaikenivat ja yleisen hiljaisuuden vallitessa
-kuului ainoastaan heikko, näkymättömän puron lorina, ja välistä yökön
-suhina.
-
--- Kas, minne tultiin! -- Miheitsh sanoi, katsahtaen ympärilleen: -- ja
-todellakin, täällä ei ole yhtään elävätä sielua! Odotanko, ja katson,
-millainen tulee, mikäpä neuvoksi? Mutta, jos, Jumala armahda, tulee
-joku sellainen, että ... hyi! Olisinpa näyttänyt tuolle myllärille,
-jollei olisi bojaria pelastettava.
-
-Miheitsh astui alas hevosen seljästä, pannen sen liekaan, otti pois
-ohjakset ja päästi sen valloilleen.
-
--- Nyhdä ruohoa, -- hän sanoi, -- vaan minä käyn tupaan, ellei ovi ole
-lukittu, niin katson, eikö lie jotain purtavaa! Talonpito ei liene
-aivan kehuttavaa, vaan nälkäinen ei kursaile!
-
-Hän sysäsi jalallaan matalaa, kallistunutta ovea; kummallisesti kaikui
-tässä autiossa paikassa sen pitkäveteinen narina, aivan kuin ihmisen
-itku. Vasta sitten, kun se oli kääntynyt saranoillaan ja kolahtanut
-seinää vasten, Miheitsh kumartuen meni sisään. Häntä kohtasi siellä
-pimeys ja tympeän kosteuden haju. Katseltuaan ympärilleen, hän huomasi
-pöydällä olevan leivänkannikan ja ryhtyi siihen kiivaasti käsiksi. Hän
-meni lieden ääreen, kaiveli tuhkaa ja löysi siitä hehkuvia hiiliä, sai
-ne vaivoin palamaan ja sytytti päreen, joka oli rahilla. Uunin ja
-seinän väliin oli kiinnitettynä orsia. Niillä oli vaatteita, muiden
-seassa myös kullalla kirjailtu viitta, aivan kuin bojaria varten tehty.
-Seinällä riippui kultanauhainen lakki. Mutta enimmin Miheitshin
-huomiota veti puoleensa nurkassa oleva jumalankuva, joka jo oli
-mustunut liasta. Se sovitti hänet tuntemattomien isäntäin kanssa.
-
-Miheitsh teki joitakuita ristinmerkkiä sen edessä, sitten sammutti
-tulen ja hiipi orsille, heittäytyen pitkälleen, alkoi kuorsata ja
-nukkui makeaan uneen. Hän nukkui tyyneenä, kunnes äkkiä nyrkin isku
-hänen kylkeensä työnsi hänet orsilta maahan.
-
--- Mitä nyt? -- Miheitsh huudahti, heräten vasta maassa: -- kuka siinä
-rähisee? susi sinut...
-
-Hänen edessään seisoi vanukepartainen ukko, leveä puukko vyöllä, ja oli
-valmis antamaan nyrkillään uuden iskun.
-
--- Älä koske! -- sanoi hänelle toinen, reima poika, jonka huulista
-tuskin haituvia näkyi, -- mitä hän teki sinulle? Mitä? -- Tätä
-sanoessaan hän ravisti toveriaan olkapäästä, ja itse rupesi
-tarkastelemaan Miheitshiä.
-
--- Oh, harmaapää! -- hän huomautti jonkinlaisella kunniaa osoittavalla
-ihmetyksellä.
-
--- Ja sinä, hylje, mitä sukua hän on sulle! -- huudahti toinen: --
-isäkö -- vai lanko?
-
--- Ei se kuulu, hän on vanhus. Harmaapää, siis vanhus. Minä sanon: älä
-koske, muuten suutun!
-
-Äänekäs nauru kajahti miesten kesken, joita joukottain tuli sisälle.
-
--- Anna olla, Hlopko, -- sanoi eräs heistä, -- pidä varasi! Kun Mitka
-suuttuu, niin käy pahasti! Älä rupea, veliseni, hänen kanssaan
-riitelemään!
-
--- Metsänpeikko häneen ryhtyköön! -- Hlopko vastasi, käyden sivulle:
-onhan sitä asuttu metsässä, ja voitettu karhujakin!
-
-Toiset miehet, kaikki aseilla varustettuina, ympäröivät Miheitshiä ja
-tarkastelivat häntä, eikä aivan suopeasti.
-
--- Mistä yökkö on lentänyt? -- kysyi yksi heistä, katsoen häntä suoraan
-silmiin.
-
-Sillävälin Miheitsh ennätti tointua.
-
-"Ahaa, -- hän ajatteli: -- onhan nämä niitä rosvoja!" -- Terve, hyvät
-miehet! Vaan missä on se, jonka nimi on Vanjuha Persten?
-
--- Siis sinä tarvitset atamania? Miks'et ennen sanonut? Jos olisit
-sanonut, et olisi saanut niin monta tyrkkäystä!
-
--- Tuossa onkin atamani, lisäsi toinen, osottaen Persteniä, joka juuri
-astui sisään vanhan Korshunin seurassa.
-
--- Atamani! -- huusivat rosvot: -- tänne on tullut mies, joka kysyy
-sinua.
-
-Persten tarkasti Miheitshiä ja tunsi hänet kohta.
-
--- Ka, sinäkö, toveri! -- hän sanoi: -- ole tervetullut! Miten on hänen
-ruhtinaallinen armonsa siitä päivästä jaksanut, kuin me yhdessä
-Maljutan opritshnikkien kanssa mellastimme? Kyllä heitä jäi
-Hiidenkuilulle! Ikävä vaan, että Maljuta Lukjanitsh pääsi kynsistä, ja
-että tämä Mitka-hupsu päästi Homjakin. Ei he minun käsissäni olisi
-liioin riemastelleet! -- Mutta mitenkä tsaari-isä iloitsi, nähdessään
-tsarevitshin! Miten hän mahtoikaan suositella ruhtinas Nikita
-Romanitshia!
-
--- Niin! -- Miheitsh huokasi: -- tsaari suosii, vaan ei koirain
-hoitaja! Tsaari-isä Iivana Vasiljevitsh, Jumala hänelle terveyttä
-antakoon, siten armahti herraani. Vaan Nikita Romanovitsh ei
-miellyttänyt opritshnikkejä. Tosiaankaan ei ole se ihme, mistäpä he
-olisivatkaan meitä rakastaneet. Ensin suomimme me heitä vitsoilla
-Medvedevkassa; sitten sai Maljuta Hiidenkuilulla korvapuustin; sen
-lisäksi bojari löylytti heitä Moskovassa kelpolailla. Mutta he,
-kirotut, hyökkäsivät hänen kimppuunsa ylivoimalla, kaatoivat hänet ja
-sitoivat sekä veivät slobodaan. Se ei olisi mitään, mutta tämä Maljuta,
-koirankuonolainen, syyttää meitä tsaarin edessä ja kostaa ruhtinaalta
-saamansa korvapuustin!
-
--- Hm! -- yrähti Persten, istuen rahille: -- siis tsaari ei
-käskenytkään hirttää Maljutaa? Miksi ei? No, sen tietää hänen
-tsaarillinen armonsa! Mitä ajattelet tehdä?
-
--- Mitäkö, isä, Iivana, en tiedä, miten kunnioittaa sinua sukunimesi
-mukaan...
-
--- Kunnioita Vanjuhaa -- ja siinä se!
-
--- No, isä Vanjuha, en itsekään tiedä, mitä pitäisi tehdä: Ehkä sinä
-jotain keksit? onhan yksikin järki hyvä, vaan kaksi on parempi. Sinun
-luoksesihan myllärikin lähetti minut: mene, hän sanoi, atamanin luo,
-hän auttaa. Minä näen merkeistä, hän sanoi, että hänellä tulee olemaan
-onni ja menestys siinä. Mene, hän sanoi, atamanin luo!
-
--- Minunko! Sanoiko hän -- minun luokseni?
-
--- Sinun juuri, isäkulta, sinun luoksesi. Mene, hän sanoi, atamanin
-luo, vie minulta terveisiä ja sano, että hän ryhtyisi pelastamaan
-ruhtinasta. Minä, näet, huomaan merkeistä, että hänellä tulee siinä
-olemaan onnea ja menestystä, hän sanoi. Tuli mitä tuli, pelastakoon
-ruhtinaan! Minä, näet, hän sanoi, en unhota tätä palvelusta. Mutta
-jollei atamani pelasta ruhtinasta -- niin kaikellainen onnettomuus
-kohtaa häntä; hän riutuu, kuin korsi; hän menehtyy tykkänään, niin hän
-sanoi!
-
--- No mitä! -- Persten sanoi, pudistaen päätänsä miettiväisenä: --
-näinköhän minä tosiaan riutuisin?
-
--- Niin, isäseni, sekä kädet että jalat, hän sanoi kuivettuvat, ja
-päähän tulee sellainen pyörrytys, että auta Jumala!
-
-Persten kohotti päätään ja tarkasteli tyystin Miheitshiä.
-
--- Eikö mylläri sanonut muuta?
-
--- Kuinkas muuten, isäkulta! -- katsellen syrjästä höyryävää
-kaalivatia, jonka rosvot asettivat pöydälle: -- mylläri sanoi vielä
-näin: sano atamanille, että hän syöttäisi ja juottaisi sinua, aivan
-kuin minua itseäni. Vaan pääasiallisesti hän sanoi, että pelastaisit
-ruhtinaan. No, niin mylläri sanoi!
-
-Ja Miheitsh katseli atamania, nähdäkseen, minkä vaikutuksen sanansa
-tekivät hänessä.
-
-Mutta Persten katseli häntä vielä tyystemmin ja remahti vihdoin kovaan,
-iloiseen nauruun.
-
--- Oh, vanhus, vanhus! Sanoiko mylläri todellakin, että, jollen pelasta
-ruhtinasta, minä menehdyn?
-
--- Sanoi, isäkulta, -- palvelija vastasi, vähän änköttäen sekä jalat
-että kädet...
-
--- Rohkeapa olet, veliseni! Persten keskeytti, lyöden häntä olalle, yhä
-nauraen: -- vaan turhaan yritit minua puijata! Maista kanssamme leipää
-ja suolaa, -- hän lisäsi, käyden pöydän luo. Tuossa on sulle lusikka,
-me alamme syödä illallista; jos voin auttaa ruhtinasta, niin teen sen
-ilman sinun juoniasi. Vaan miten voin? Onhan ruhtinas vankihuoneessa?
-
--- Vankihuoneessa on, isäkulta.
-
--- Samassako, joka on lähellä toria, Maljutan talon luona?
-
--- Missä muualla sitten, onhan sekin kyllä vahva!
-
--- Vaan, kellä avaimet ovat? Maljutallako?
-
--- Niin kun oltiin slobodassa, niin nähtiin näet, hänen kulkevan
-vankihuoneeseen kiduttamaan ihmisiä. Avaimet, näet, olivat aina
-hänellä. Vaan öisin hän vie ne aina tsaarille, joka taas, kuten
-tiedetään, panee ne päänsä alle maatessaan.
-
--- Katso nyt! -- Persten sanoi, laskien lusikkansa kaalivatiin: --
-kuka, hölmö, voi siis sinun ruhtinastasi auttaa? Sano itse: kuka voi
-häntä auttaa?
-
-Miheitsh pyyhkäsi tukkaansa.
-
--- Siis sinä näet, että mahdoton on häntä auttaa?
-
--- Niin kyllä, -- hän vastasi, heittäen pois lusikkansa. -- mitäpä
-minäkään enää eläisin päivän valossa! Menen herrani luokse, lasken
-vanhan pääni hänen päänsä viereen ja palvelen häntä siellä, koska
-täällä on kielletty.
-
--- No, no, joko aloit veisata kuolinvirttä! Ehkei ruhtinaasi olekaan
-vielä vankihuoneessa. Ei tässä itku auta; ja jos onkin, niin
-mietitään... Hyvin tunnen slobodan; minä vein sinne viime kuussa
-karhun, ja hovin minä tunnen, kaikki tarkastelin: ajattelin näin: ehkä
-on joskus hyvä tietää!... Ole huoleti, mietitään...
-
-Persten vaipui ajatuksiin.
-
--- Hyvä! hän huudahti äkkiä; hypähtäen paikaltaan -- Ukko Korshun!
-Meidät pelasti kerran ruhtinas kuolemasta -- pelastakaamme mekin nyt
-hän; nyt on meidän vuoro! Tahdotko ryhtyä kanssani vaikeaan työhön?
-
-Vanha rosvo rypisti kulmiaan ja pudisti päätään.
-
--- Mitä, Korshun, etkö halua?
-
--- Mitä sitten sinä, atamani, oletko järjiltä pois, vai hourailetko?
-Etkö kuullut, missä ruhtinas on? Etkö kuullut että avaimet päivin ovat
-Maljutalla, vaan öisin tsaarin pään alla? Mitä voi tässä tehdä?
-Ruoskalla et saa poikki kirveen hamaraa. Kun joutui turmioon, niin
-joutui! Emmekö mekin voi joutua samoin? Onko hänestä hauskempaa, kun
-meistä nahka nyljetään?
-
--- Niinpä niin, Korshun, mutta sanoohan sananlaskukin: velka maksettuna
-on kaunis! Jos ruhtinas ei olisi silloin meitä pelastanut, niin missä
-nyt olisimme? Riippuisimme jossain koivussa ja tuuli meitä heiluttaisi!
-Vaan miten hän nyt! Hän luullakseni ajattelee: taannoin minä pelastin
-veikkoset hädästä, ja ehkä he pelastavat nyt minut! Mutta jos nyt
-jätämme hänet, ja hän viedään mestattavaksi -- hyi! -- semmoisia ne
-olivat, hän sanoo: ryöstää ja rosvota kyllä osaavat, vaan hyvää työtä.
-eivät muista! Vaan vuodattavat syytöntä verta, eivätkä pelasta
-kristittyä! Minä en, hän sanoo, rukoile heidän puolestaan Herraa
-Jumalaa! Surma heidät vieköön tässä ja tulevassa maailmassa! Niin sanoo
-ruhtinas.
-
-Korshun yhä vielä rypisti kulmiaan. Sisällinen taistelu kuvastiihe
-hänen kasvoillaan. Nähtävästi Persten oli kovasti kosketellut hänen
-sydäntänsä.
-
-Mutta kauvan ei taistelu kestänyt. Ukko viittasi kädellään.
-
--- Ei, veliseni, -- hän sanoi, turhaan puuhailet; oma paita on
-lähimpänä ruumista! En rupea!
-
--- Vai et, vai et! Persten sanoi. -- Odottakaamme aamuun, ehkä silloin
-mietimme toisin; aamu iltaa viisaampi! Ja nyt, miehet, on aika nukkua!
-Joka voi Jumalaa rukoilla -- hän rukoilkoon, joka ei voi, pankoon
-maata!
-
-Atamani katseli salaa Korshunia. Hän huomasi nähtävästi ukossa jotain,
-sillä Korshun liikahti hiljaan, ja, ettei kukaan huomaisi sitä, hän
-alkoi kovasti haukotella ja sitten hyräillä jotain hiljakseen.
-
-Rosvot nousivat ylös. Toiset ryömivät orsille, toiset rukoilivat vielä
-kauvan jumalankuvan edessä. Viimeisten joukossa oli Mitka. Hän
-kumarteli hartaasti, ja, jollei aseet ja vaatteus olisi vakuuttaneet
-hänen olevan rosvon, niin ei sitä kukaan olisi uskonut, niin
-rauhalliselta hän näytti.
-
-Sellainen ei ollut ijäkäs Korshun. Kun kaikki olivat asettuneet
-sijoilleen, niin Miheitsh näki hämärän tulen valossa hänen nousevan
-vuoteeltaan ja lähestyvän jumalankuvaa. Muutaman kerran hän risti
-itseänsä, mutisi jotain ja sanoi lopuksi sydämekkäästi:
-
--- Ei, en voi! Luulin että tänään on helpompi!
-
-Kauvan kuuli Miheitsh, kuinka Korshun kääntyi toiselta kyljeltä
-toiselle, mutisten jotakin itsekseen, vaan ei voinut nukkua. Päivän
-sarastaessa hän herätti atamanin.
-
--- Atamani, -- hän sanoi, kuule atamani!
-
--- Mitä nyt, ukkoseni?
-
--- Suo anteeksi, minä lähden kanssasi; vie, minne tahdot!
-
--- Kuinka niin?
-
--- Niin vaan, -- en voi nukkua. Eihän saa enää nukutuksikaan.
-
--- Ethän vaan enää ota sanaasi takaisin?
-
--- Kun sanoin: lähden, -- niin älä luule!
-
--- No, hyvä, ukko Korshun, kiitos! Vielä tarvittaisi yksi kumppani,
-vaan ei enempää. Paljoko vielä yötä on?
-
--- Johan linnut laulavat.
-
--- No, olkoon päätetty, aika on nousta. Mitka! -- Persten sanoi,
-sysäten Mitkaa kylkeen.
-
--- Mitä? -- vastasi hän raottaen silmiään.
-
--- Tahdotko tulla kanssamme?
-
--- Mihin?
-
--- Mitä se sinuun kuuluu! Sinulta vaan kysytään, tahdotko tulla minun
-ja ukko Korshunin kanssa?
-
--- Mutta, mitä varten? -- Mitka vastasi, haukotellen, ja kurotteli
-jalkojaan orsilta.
-
--- Katsos, sitä rakastan. Mene minne viedään, äläkä kysy: mihin? Jos
-sinulta pää halaistaan -- ei se sinuun kuulu, mehän tiedämme, mikä on
-tarpeen. No, katsos, tartu köyteen, äläkä sano: en uskalla; jos
-peräydyt, sanon sinua ravuksi!
-
--- Älä sano! -- Mitka vastasi ja alkoi kietoa rääsyjä jalkoihinsa.
-
-Rosvot alkoivat pukeutua.
-
-Mikä oli Perstenin tuuma ja miten hän sen onnellisesti suoritti -- sen
-saamme tietää seuraavista luvuista.
-
-
-
-
-XX Luku.
-
-Iloista väkeä.
-
-
-Syvässä ja pimeässä tyrmässä, jonka kosteat seinät olivat homeessa,
-istui ruhtinas Nikita Romanovitsh raudotettuna käsistä ja jaloista, ja
-odotti itselleen kuolemaa. Hän ei tiennyt oikein, paljoko siitä oli
-aikaa, kuin hän vangittiin, sillä valoa ei tullut mistään maanalaiseen
-komeroon; mutta silloin tällöin hän kuuli tasaisen kirkonkelloin
-soiton, ja, tästä sekavasta ja heikosta äänestä päättäen, hän laski
-olleensa vankilassa enemmän kuin kolme päivää. Hänelle viskattu leipä
-oli jo aikoja sitten tullut syödyksi, vesi juoduksi, ja nälkä sekä jano
-alkoivat ahdistaa häntä, kun äkkiä kummallinen melu herätti hänen
-huomiotansa. Hänen päänsä yläpuolella avattiin lukkoa. Ensimmäinen
-vankilan ulkopuolinen ovi alkoi narista. Melu läheni. Toinen lukko
-narahteli, ja taas kolahti ovi. Viimein avattiin kolmas ovi, ja askelia
-rupesi kuulumaan, jotka tulivat alas vankikoppiin. Viimeisen oven
-raosta välähti tuli, avain kierähti, muutamia salpoja työnnettiin
-syrjään, ruosteiset saranat ratisivat, ja kirkas, sietämätön valo teki
-Serebrjanin sokeaksi.
-
-Kun hän laski alas kätensä, joilla hän oli silmiään peittänyt, niin hän
-näki edessään seisovan Maljuta Skuratovin ja Boris Godunovin. Heitä
-seurannut pyöveli piteli heidän ylitsensä tulisoihtua.
-
-Maljuta, pantuaan kätensä ristiin, katseli hymyillen Serebrjanin
-kasvoja, ja hänen silmäteränsä vetäysivät kokoon ja taas laajenivat.
-
--- Terve, ruhtinaskulta! -- hän puhui semmoisella äänellä, jommoista
-Nikita Romanovitsh ei koskaan ennen ollut kuullut, -- äänellä, joka oli
-inhottavan liehakoitsevaa ja roiston lempeää, ja muistutti kissan
-verenhimoista naukumista silloin, kuin se lähenee sadinta, jossa on
-vangittu hiiri.
-
-Serebrjani vavahti vasten tahtoaan, vaan Godunovin läsnäolo rauhoitti
-häntä.
-
--- Boris Feodoritsh, -- hän sanoi, kääntyen Maljutasta poispäin, --
-kiitän sinua, että tulit minua katsomaan. Nyt saatan kuolla helpommin!
-
-Ja hän tarjosi hänelle raudoitetun kätensä. Mutta Godunov astui
-taapäin, eikä hänen kylmässä katseessaan näkynyt ainoatakaan
-osanottavaisuuden merkkiä ruhtinasta kohtaan.
-
-Serebrjanin käsi, kahleitten painamana, putosi jälleen polviinsa.
-
--- En luullut, Boris Feodoritsh, -- hän sanoi nuhdellen, -- että sinä
-poistut luotani. Vai tuletko ainoastaan katselemaan minun
-rangaistustani?
-
--- Minä tulin, -- Godunov rauhallisesti vastasi, -- sinua
-kuulusteltaissa olemaan läsnä yhdessä Grigori Lukjanitshin kanssa.
-Luotasi poistumiseni ei merkitse mitään; koskaan en ole ajatellut
-niinkuin sinä, ja ainoastaan, kun tiedän tsaarin armahtavaisuuden, olen
-pidättänyt ansaitsemaasi rangaistusta!
-
-Serebrjanin sydän sykki tuskallisesti, ja Godunovin muutos tuntui
-hänestä raskaammalta kuin kuolema.
-
--- Armon aika on mennyt! -- Godunov pitkitti kylmästi. -- Sinä muistat
-lupauksen, jonka teit tsaarille? Antaudu sinä vaan hänen pyhälle
-tahdolleen, ja jos tunnustat kaikki meille ilman mutkia, niin vältät
-piinapenkin ja tulet pikaisella kuolemalla rangaistuksi. Alkakaamme
-kuulustelu, Grigori Lukjanitsh!
-
--- Odota, odota hiukan! -- Maljuta vastasi myhäillen. -- Minulla on
-hänen armonsa kanssa omiakin tiliä! Tiukenna hänen kahleitansa, Fomka!
--- hän sanoi pyövelille.
-
-Ja pyöveli, pistettyään tulisoihdun seinässä olevaan rautaiseen
-renkaasen, levitti Serebrjanin kädet seinää pitkin niin, ettei hän
-voinut niitä liikuttaa.
-
-Sitten Maljuta läheni katsellen häntä kauvan, muuttamatta hymyään.
-
--- Isäkulta, ruhtinas Nikita Romanovitsh! -- hän alkoi viimein: -- älä
-kiellä minulta suurta armoa!
-
-Hän laskeusi polvilleen ja kumarsi maahan asti Serebrjanille.
-
--- Me, isäkulta, -- hän jatkoi ilkkuvaisella nöyryydellä, -- me olemme
-sinun armosi edessä vähäpätöisiä ihmisiä; sellaisia suuria bojareita,
-kuin sinä, emme vielä koskaan ole rangaisseet emmekä kiduttaneet. Ja
-kuulustelussa täytyy olla arka. Sanotaan, ettei meidän suonissamme
-juokse samaa verta...
-
-Ja Maljuta pysähti, hänen hymyilynsä tuli kylmemmäksi ja silmänsä
-laajenivat enemmän.
-
--- Suvaitse, isäkulta, ruhtinas, -- hän jatkoi, antaen äänelleen
-rukoilevan ilmauksen, suvaitse ennen kuulustelua, ehkä on liian paljon
-uskallettu, nähdä sinun bojari-vertasi.
-
-Ja hän otti vyöltään puukon ja laskeutui polvilleen Serebrjanin eteen.
-
-Nikita Romanovitsh työnsiihe taaksepäin, katsahtaen Godunoviin.
-
-Boris Feodoritshin kasvot olivat liikkumattomat.
-
--- Ja sitten, -- Maljuta pitkitti, korottaen ääntään, -- suo minun,
-halpa-arvoisen, leikata sinun ruhtinaallisesta seljästäsi hihnoja! --
-Suo minun, orjan, ottaa nahkaasi hevoseni suitsiin! -- Salli minun,
-vanhan orjan, sinun ylhäisellä lihallasi ruokkia koiriani!
-
-Maljutan tavallisesti karkea ääni muuttui nyt shakalin kitinäksi, itkun
-ja naurun sekaiseksi.
-
-Serebrjanin hiukset nousivat pystyyn. Kun Iivana ensikerran tuomitsi
-hänet kuolemaan, hän meni lujasti mestauslavalle: mutta täällä
-vankihuoneessa, kahlehdittuna, nälän ahdistamana, ei hän kyennyt
-kestämään tätä ääntä ja katsetta.
-
-Maljuta nautti hetkisen tästä vaikutuksestaan.
-
--- Isäkulta, ruhtinas, -- hän äkkiä sähisi, heittäen puukon pois ja
-nousi pystyyn, -- suvaitse minun ensin maksaa velkani.
-
-Ja kiristellen hampaitaan hän kohotti nyrkkinsä ja alkoi heilutella
-sitä Nikita Romanovitshin edessä.
-
-Serebrjanin veri jähmettyi sydämmessään, ja vihaansa liittyi semmoinen
-inhottava kauhu, minkä meihin saattaa likainen eläin, joka uhkaa
-koskettaa.
-
-Hän suuntasi katseensa Godunoviin.
-
-Sillä hetkellä Maljutan kohotettu käsi seisahti ilmassa, Boris
-Feodoritshin tempauksesta.
-
--- Grigori Lukjanitsh, -- Godunov sanoi, kadottamatta tyyneyttään, --
-jos sinä lyöt häntä, niin hän loukkaa päänsä seinään, emmekä me saata
-häntä kuulustella. Minä tunnen tämän Serebrjanin.
-
--- Pois! -- Maljuta kiljasi -- Älä sekoita itseäsi meihin! Älä estä
-minua maksamasta hänelle Hiidenkuilun puolesta!
-
--- Muista, Grigori Lukjanitsh! Me saamme vastata hänestä tsaarin
-edessä!
-
-Ja Godunov tarttui Maljutan kumpaankin käsivarteen.
-
-Mutta, ikäänkuin villipeto, himoten verta, Maljuta ei enää muistanut
-mitään. Kirkuen ja kiroten hän hyökkäsi Godunovin kimppuun ja koetti
-työntää häntä tieltänsä, päästäkseen uhrinsa kimppuun. Taistelu alkoi
-heidän kesken; tulisoihtu, johonka toinen heistä tarttui, putosi maahan
-ja sammui Godunovin jalkain alla.
-
-Maljuta maltti mielensä.
-
--- Minä sanon tsaarille, -- hän änkötti, -- että sinä puolustat
-kavaltajaa!
-
--- Ja minä, -- Godunov vastasi, -- sanon tsaarille, että sinä tahdoit
-tappaa kavaltajan kuulustelematta, koska pelkäät hänen ilmiantojaan!
-
-Maljutan rinnasta kuului jonkinlaista murinaa ja hän kiirehti
-vankihuoneesta, kutsuen mukaansa pyövelin.
-
-Sillä välin kuin he hapuellen nousivat portaita ylös, Serebrjani tunsi,
-että kahleet irrotettiin hänestä ja että hän taas voi liikkua.
-
--- Älä ole toivoton, ruhtinas! -- Godunov kuiskasi hänelle korvaan,
-kovasti puristaen hänen kättään: -- pääasia on voittaa aikaa!
-
-Ja hän kiirehti Maljutan jäljestä, ensin suljettuaan ovet ja
-huolellisesti ne teljettyään.
-
--- Grigori Lukjanitsh, -- hän sanoi Skuratoville, saavutettuaan hänet
-portilla ja antaen hänelle avaimet vahdin läsnäollessa, -- sinä et
-sulkenut vankilaa. Niin ei sovi tehdä: luullaan -- että pidät yhtä
-Serebrjanin kanssa!
-
-Samaan aikaan kuin tapahtui tämä vankihuoneessa, Iivana istui synkkänä
-ja tyytymättömänä makuuhuoneessaan. Jokin outo tunne valtasi hänet
-vähitellen. Tämä oli vastustamaton tunne Serebrjania kohtaan, jonka
-rohkeat teot kiusasivat hänen itsekästä sydäntänsä, vaan sillä välin
-hänessä heräsi epäluulo kavalluksesta. Tähän asti oli Iivana kohdannut
-joko selvää itsepäisyyttä, niinkuin bojareissa, jotka olivat
-synkentäneet hänen nuoruutensa ajan irstaisuudellaan, tai jäykkää
-tottelemattomuutta, kuten Kurbskissa, tai orjamaista nöyryyttä,
-niinkuin kaikissa, jotka häntä nykyään ympäröitsivät. Mutta Serebrjani
-ei kuulunut yhteenkään niistä. Hän erotti elämänsä vakuutuksen Iivanan
-oikeuksien Jumalallisessa etäisyydessä. Hän menetteli viisaasti tämän
-vakuutuksen mukaan, ja, koska oli enemmän tottunut toimimaan kuin
-ajattelemaan, ei koskaan luopunut tsaarin kuuliaisuudesta, edeltäpäin
-mietittyä, koska hän piti tsaaria Jumalan tahdon edustajana maan
-päällä. Vaan siitä huolimatta, hän joka kerta, kun oli syössyt
-ilmeiseen vääryyteen, hänen sydämensä kiehui harmista, ja synnynnäinen
-suoruus voitti säännöt, jotka luottamuksesta olivat tulleet tavaksi.
-Silloin hän, ihmeeksi itselleen ja melkein tietämättään menetteli näitä
-sääntöjä vastaan, ja asiasta ei tullutkaan sitä, mitä ne olivat
-ennustaneet. Tämä jalo johdonmukaisuuden puute vastusti Iivanan kaikkia
-käsityksiä ihmisistä ja saattoi hänen ihmissydämmen tuntemisensa
-häiriöön. Serebrjanin suoruus, hänen vilpistelemätön avomielisyytensä
-ja kykenemättömyytensä hankkia itselleen etuja, olivat silminnähtävät
-itse Iivanalle. Hän ymmärsi, ett'ei Serebrjani petä häntä, että häneen
-voi enemmän luottaa kuin johonkin valan tehneeseen opritshnikkiin, ja
-hänessä heräsi halu likentää häntä itseensä ja tehdä hänestä ase
-itselleen; mutta samassa hän huomasi, että tämä ase, joka oli ulkona
-hänestä itsestään, äkkiä saattaa luikahtaa hänen käsistään, ja
-ajatellessaan sellaisen mahdollisuuttakin, hänen mielipiteensä
-Serebrjaniin nähden muuttui kohta vihaksi. Vaikka Iivanan vaihteleva
-mieli silloin tällöin kieltäytyi veritöistä ja hän rupesi katumaan,
-niin oli se kuitenkin poikkeustiloissa; mutta tavallisesti häneen oli
-tunkeutunut vakuutus erehtymättömyydestään, hän uskoi vakaasti, että
-hänen vallallansa oli jumalallinen alku, ja hän säilytti sitä tarkasti
-ulkonaisia salahankkeita vastaan; salahankkeina hän piti kaikkia,
-niinkuin äänettömän tyytymättömyydenkin. Niinpä tapahtui nytkin.
-Ajatus, antaa anteeksi Serebrjanille, välähti hänen sydämmessään, vaan
-kohta sai sijan se vakuutus, että Serebrjani kuuluu niihin ihmisiin,
-joita ei sovi kärsiä valtakunnassa.
-
-"Jos koko laumasta yksi ainoa menee vasemmalle ja kaikki muut oikealle,
-niin paimen antaa tämän jäädä uhriksi" -- hän ajatteli. Samassa hän
-teki päätöksen Serebrjanin kohtalosta. Tuomio oli määrätty pantavaksi
-toimeen seuraavana päivänä; mutta hän käski ottaa kahleet
-Serebrjanilta, ja lähetti hänelle viiniä ja ruokaa omasta pöydästään.
-Sillä välin, karkottaakseen tunteet, jotka sisällinen taistelu
-hänessä oli herättänyt, -- nuo tavattomat tunteet, hänestä niin
-epämiellyttävät, hän päätti lähteä metsästämään ja määräsi sen vuoksi
-pantavaksi toimeen suuren linnustuksen.
-
-Aamu oli ihana. Yli- ja ali-haukankesyttäjät, johtavat henkilöt ja
-kaikki haukankesyttäjiin kuuluvat kulkivat ratsain, loistavissa
-varusteissa, tuoden mukanaan erilaiset haukkansa. He odottivat
-hallitsijaa kentällä. Turhaan ei ole sanottu, että metsästys lohduttaa
-ja virvottaa surullisia sydämiä, vaan jahtihaukan saalis tekee
-kerrassaan sekä vanhan että nuoren iloiseksi. Kuinka synkkä tsaari
-tahansa olikin, tullessaan opritshnikkiensa kera slobodasta, niin,
-nähdessään haukankesyttäjäin loistavan joukon, hänen katseensa selveni.
-Kokouspaikkana oli niityt ja pienet metsiköt, joihin pääsy muille oli
-kielletty, noin kahden virstan päässä slobodasta, Vladimirin tien
-varsilla.
-
-Yli-haukankesyttäjä, puettuna punaiseen, kullalla kirjailtuun
-samettiviittaan, päässä kultareunuksinen lakki, keltaiset saappaat
-jalassa ja sievät hansikkaat käsissä, laskeusi hevosen seljästä ja
-lähestyi Iivanaa, ali-haukankesyttäjän seuraamana, jolla oli kädessä
-valkoinen jahtihaukka.
-
-Tli-haukankesyttäjä kumartui maahan asti ja kysyi.
-
--- Hallitsija, joko on aika iloita?
-
--- Jo on, -- Iivana vastasi, -- ala leikki!
-
-Silloin yli-haukankesyttäjä antoi tsaarille komean hansikkaan, johon
-oli kirjailtu kullalla muutamia sananparsia, ja, ottaen jahtihaukan
-ali-haukankesyttäjältä, hän asetti sen hallitsijan kädelle.
-
--- Kunnioitettavat ja jalot metsästäjät! -- yli-haukankesyttäjä sanoi,
-kääntyen opritshnikkien puoleen; -- huvitelkaa ja virkistäkää itseänne
-mainion ihanalla metsästyksellä, ja karkoittakaa kaikki surut ja
-iloitkoon teidän sydämmenne!
-
-Sitten kääntyen haukanpitäjiin:
-
--- Hyvät ja ahkerat haukankesyttäjät, -- hän sanoi -- päästäkää irti ja
-koettakaa kiinni!
-
-Silloin koko kirjava joukko haukanpitäjiä hajaantui pitkin kenttää.
-Toiset hyökkäsivät kirkuen metsikköihin toiset alkoivat juosta pienien
-järvien rantoja, jotka siellä, täällä pensaitten keskeltä välähtelivät
-kuin kuvastimet.
-
-Äkkiä kohosi ankkoja kaislikosta ja lehahtivat lentämään.
-
-Metsästäjät päästivät irti haukkansa. Ankat yrittivät järvelle päin,
-vaan toiset haukat kohtasivat heitä siellä, ja ne pelossaan lentelivät
-kuin pyssyn luodit, sinne tänne.
-
-Erilaiset haukat, kirkunasta säikähtyneinä, hyökkäsivät ankkojen
-kimppuun, mikä takaa-ajaen, mikä kiistassa lentäen, mikä ankarasti
-tapellen, syösten ylhäältä alas kuin kivi, saaliinsa niskaan.
-
-Tänään kunnostivat itseään sekä siperialaiset ryöstöhaukat Bjedrai ja
-Smjelai, että Arbas ja Anpras, kuin myös Horjak, Hudjak, Maljets ja
-Paljets.
-
-Pääsi heiltä muutamia ankkoja ja teeriäkin, joita huonot
-haukankesyttäjät pelottelivat pois ruohikoista piiskoillaan.
-Ihmeelliseltä ja kauniilta näytti erilaisten haukkain lento. Teeriä
-putoili vähän väliä, pyörähdellen ilmassa. Jonkun kerran heittäysivät
-ankat hevosten jalkoihin epätoivossaan ja metsästäjät saivat niitä
-elävinä kiinni. Ei se aivan ilman vahinkoa käynyt. Nuori kotka, lentäen
-korkealta alhaalta lentävän vanhan ankan kimppuun, työnsiihen rintaansa
-myöten maahan ja kuoli siihen.
-
-Astrjets ja Gorodum, kaksi kasanilaista haukkaa, lensivät metsästäjäin
-näkyvistä, huolimatta vihellyksistä ja kyyhkyisten sulista, joita he
-heiluttelivat.
-
-Mutta mainioimmaksi ja kummallisemmaksi osottautui tsaarin jahtihaukka,
-jota kutsuttiin Adraganiksi. Kaksi kertaa tsaari päästi sen irti, ja
-kaksi kertaa se viipyi ilmassa hyvin kauvan, tappoi poikkeuksetta
-jokaisen linnun ja, huviteltuaan kyllikseen, laskeutui jälleen tsaarin
-kullatulle hansikkaalle. Kolmannella kerralla Adragan joutui aivan
-raivoon, niin että alkoi tappaa ei ainoastaan muita lintuja vaan
-myöskin haukkoja, jotka varomattomasti lensivät sen ohitse. Haukat
-Smislai ja Krushok kaatuivat katkaistuin siivin maahan. Turhaan tsaari
-ja kaikki hänen luonaan olevat haukankesyttäjät houkuttelivat sitä
-punaisella veralla ja linnunsulilla. Valkea jahtihaukka piirteli
-ilmassa leveitä kehiä, kohosi näkymättömään korkeuteen ja, ikäänkuin
-salama, hyökkäsi saaliinsa kimppuun, mutta sen sijaan, että hän sitten
-olisi laskeutunut maahan, hän vaan lensi korkeammalle ja kauvas.
-
-Yli-haukankesyttäjä, kadotettuaan toivon saada Adragania kiinni,
-kiirehti antamaan tsaarille toisen. Mutta tsaari piti paljon
-Adraganista ja suri paraan lintunsa kadottamista. Hän kysyi
-yli-haukankesyttäjältä: kenelle palvelijoista oli Adraganin hoitaminen
-uskottu? Tämä vastasi Trishkalle.
-
-Iivana kutsutti luokseen Trishkan, joka tuli kalpeana, onnettomuutta
-aavistaen.
-
--- Mies, -- tsaari sanoi hänelle, -- niinkö sinä pidät huolta
-oivallisesta haukasta? Miksi sinulla on syötti, kun et osaa viehättää
-lintua? Kuule, Trishka, minä annan kohtalosi omiin käsiisi: jos saat
-kiinni Adraganin, niin osotan sinulle semmoista suosiota, jommoista ei
-kukaan teistä koskaan ole kokenut; vaan jos menetät haukan, niin, --
-älä pane pahaksesi, käsken lyömään sinun pääsi pois, -- ja niin saavat
-toisetkin ymmärtää huutia; muuten olen minä kauvan huomannut, ett'ei
-haukankesyttäjissä vallitse oikein hyvä kuri ja että linnustus alkaa
-menettää hupaisuutensa.
-
-Viimeisiä sanoja lausuessaan Iivana vilkasi itse yli-haukankesyttäjään,
-joka taas vuorostaan vaaleni, sillä hän tiesi, ett'ei tsaari suotta
-kehenkään kierosti katso.
-
-Trishka, aikaa kadottamatta, hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti
-etsimään Adragania, rukoillen suojelushenkeänsä osottamaan hänelle
-kadonneen jahtihaukan.
-
-Sillä välin jatkui metsästys edelleen. Vielä ei ollut tsaari kerraksi
-huvitellut, ja jo oli monta saalista asetettu säilyyn, kun äkkiä uusi
-näky veti Iivanan huomion puoleensa.
-
-Pitkin Vladimirin tietä tulla laahusti kaksi sokeata miestä, toinen
-keski-ikäinen, toinen harmaahapsinen, pitkäpartainen vanhus. Heidän
-yllään oli vaaleat, kuluneet mekot, ja liinoista, jotka olivat ristiin
-heitetyt yli olkapäitten, riippui toisella puolen pussi, almujen
-keräämistä varten, ja toisella puolen repaleinen viitta, joka kuumuuden
-tähden oli yltä otettu. Muut tavarat, kuten pillit ja guslat ja
-leipäkontin, kantoi vankka nuori mies, joka oli heidän oppaanaan.
-Nuorempi sokeista piti oppaan olkapäästä kiinni ja veti perässään
-vanhusta. Vaan nuori mies alkoi töllistellä metsästystä ja näytti
-unohtavan kumppaninsa. Sokeat jäivät näkevästä jälkeen. Pitäen
-toisistaan kiinni, he hapuilivat maata isoilla sauvoillaan ja
-kompastuivat tuon tuostakin. Heitä katsellessaan Iivana Vasiljevitsh ei
-voinut olla nauramatta. Hän lähestyi heitä. Samassa edellä kulkeva
-sokea astui harhaan ja kaatui vesilätäkköön, vetäen toverinsa mukanaan.
-Molemmat nousivat likaisina pystyyn, syljeksien ja sättien opasta, joka
-suu ammollaan töllisteli loistavia opritshnikkejä. Tsaari nauroi
-ääneensä.
-
--- Mitä väkeä te olette? -- hän kysyi. -- Mistä tulette ja mihinkä
-menette?
-
--- Mene tieltä! -- vastasi nuorempi heistä, ottamatta lakkia päästään:
--- kun paljon tiedät, niin pian vanhenet.
-
--- Roisto! -- kirkasi eräs opritshnikki: -- etkö näe, kuka on edessäsi?
-
--- Itse sinä roisto olet! -- vastasi sokea, kääntäen sokeat silmänsä
-opritshnikkiin päin: -- miten minä voin nähdä, kun ei ole silmiä? Vaan
-sinä -- se on toinen asia; vaan sinulla kun on kahta vailla neljä, niin
-näet etäälle ja laajalti; sano, kuka on edessäni, niin tiedän!
-
-Tsaari kielsi sanomasta ja uudisti jälleen suosiollisesti kysymyksensä.
-
--- Me olemme iloista väkeä, -- sokea vastasi: -- olemme kulkeneet
-isoja ja pieniä kyliä, tulemme Muromista slobodaan, toimitamme
-turhanpäiväisiä kujeita, ilahuttaaksemme hyviä ihmisiä, ketä hevosen
-selkään asetamme, ketä kiiruhdamme.
-
--- Vai niin! -- tsaari, jota sokean vastaukset miellyttivät, sanoi: --
-te olette siis Muromilaisia, silmänkääntäjiä. Onko teillä Muromissa
-vielä sankareita?
-
--- Miks'ei! -- sokea vastasi änkyttämättä: -- ei tämä kumppanikaan
-joutava ole; on vielä meillä Mihei-ukkokin: hän nostaa itsensä
-tukastaan verskan[19] maasta ylös; on täti Uljana: hän kulkee yksin
-kuorman päällä.
-
-Kaikki opritshnikit alkoivat nauraa. Tsaarista ei pitkään aikaan ollut
-tuntunut niin hauskalta.
-
-"Tosiaankin iloista väkeä," hän ajatteli: "nähtävästi he eivät ole
-täältä kotoisin. Sadunkertojani ovat minua ikävystyttäneet. Yhtä ja
-samaa he aina lörpöttävät, ilvehtijänikin ovat minua kylläksi
-kiusanneet. Siitä saakka kun minä liian varomattomasti tein pilaa
-yhdelle heistä, he kaikki ovat ruvenneet pelkäämään minua; rohkeata
-sanaa et enää saa kuulla; niinkuin olisi ollut minun syyni, ett'ei tuon
-lurjuksen sielu kyllin lujasti ollut kiinni hänen ruumiissaan!" --
-Kuule, mies: osaatko kertoa satuja?
-
--- Minkälaisia, -- sokea vastasi, -- ja kelle kertoisin. Mehän
-kerroimme ukko voivodalle pörhökarvaisesta pukista ja sen kaulasta:
-silloin kuin pukki, tuli itse voivoda ja puistaen päätään käski ajaa
-meidät pois koko talosta. Sen koommin emme kerro.
-
-Vaikea on kuvata naurua, joka kajahti opritshnikkien joukossa. Ukko
-voivoda ei ollut tsaarin suosiossa: Sokean pilkka tuli hyvään aikaan.
-
--- Kuulkaa, miehet, -- tsaari sanoi: -- menkää slobodaan, suoraan
-hoviin; odottakaa siellä minun tuloani, -- tsaari nimittäin lähetti
-teidät. Kun olette syöneet ja juoneet ja minä olen tullut kotiin, niin
-kuuntelen teidän satujanne.
-
-Kuullessaan: "tsaari," sokeat hämmästyivät.
-
--- Isä -- hallitsija! -- he huudahtivat, langeten polvilleen: -- älä
-suutu meidän raa'asta, talonpoikamaisesta puheestamme! Älä käske meiltä
-kaulaa katkaista: tietämättömyydestä olemme syntiä tehneet!
-
-Tsaari naurahti sokeiden pelolle ja ajoi taas jatkamaan metsästystä,
-vaan sokeat oppaineen tallustivat slobodaan päin.
-
-Niin kauvan kuin opritshnikkein joukkoa näkyi, he pitelivät toisistaan
-kiinni ja kompastuivat tuon tuostakin; mutta heti kun tien käänne kätki
-heidät näkyvistä, seisahti nuorempi sokeista, vilkasi kaikille
-suunnille ja sanoi toverilleen:
-
--- Etkö väsynyt, ukko Korshun, kompastelemiseen? Eikös tule ikäväksi,
-kun kauvan kulkee? Miksi sinä, ukko, niin rypistelit kulmiasi. Vai
-harmittaako sinua työ, johon ryhdyimme?
-
--- Eikö mitä, vastasi vanha rosvo: -- kun menen, niin en katso
-taakseni; vaan itsekään en tiedä, mikä minun tuli: niin raskas on
-sydämmeni, jommoinen se syntymästäni asti ei ole ollut. Mitä tahansa
-ajattelikin, niin sama tulee aina mieleen!
-
--- No, mikä sun mieleesi tulee?
-
--- Kuule, atamani. Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä ajasta kuin
-tuska on minua rasittanut ja vaivannut, vaan ei kukaan Volgan varrella
-eikä Moskovassa sitä tiedä, kellekään en siitä ole sanaakaan sanonut,
-olen kantanut tuskaa sielussani kaksikymmentä vuotta, kuin myllynkiveä
-kaulassani. Koetinpa paastotakin ja tahdoin ilmoittaa papille kaikki,
-vaan rukoilla en voinut -- ja lakkasin paastoamasta. Vaan nyt se taas
-minua rasittaa ja vaivaa: on kuin helpoittaisi, siitä puhuessani.
-Sinulle ei tietysti ole niin vaikeaa puhua, kuin papille; olethan sinä
-samanlainen, kuin minä.
-
-Syvä suru kuvastihe Korshunin kasvoilta. Persten kuunteli äänetönnä.
-Molemmat rosvot istuutuivat tien viereen.
-
--- Mitka, -- Persten sanoi oppaalle, -- istahda vähän matkan päässä
-meistä ja katsele meitä; jos jonkun näet, niin huomauta meille; mutta
-ole tarkka, älä laiminlyö: sinä olet kuin kuuromykkä, äläkä tuhlaile
-sanoja!
-
--- Hyvä, -- Mitka sanoi: -- älä pelkää, en tuhlaa!
-
--- Sulje sinä veitikka vaan suusi! Älä puhu meidän kanssamme. Totuttele
-olemaan ääneti! muuten jos jollekulle sanankin äännät, muista silloin
-meitä ja itseäsi!
-
-Mitka etääntyi noin sata askelta ja heittäysi pitkäkseen, nojaten
-kyynärpäillään maahan ja asettaen leukansa kämmentensä varaan.
-
--- Kas siinä on reima poika, Persten sanoi, katsellen hänen jälkeensä,
--- vaan tyhmä kuin saapas. Vaan jätä hänet -- kerranko sitä hairahtuu!
-Mitäs tehdä, parempaa ei ole. Hän ei ainakaan jätä pälkääseen!
-taistelee itsensä ja meidän puolesta, jos, Jumala armahda, meille tulee
-tukala. No niin, ukko, nyt ei kukaan kuule meitä, puhu, mikä rasitus
-sinua vaivaa? Oh, minkälaiseen aikaan se sinuun sattui!
-
-Vanha rosvo laski kähäräpäisen tukkansa alas ja vei kätensä otsalleen.
-Hän tahtoi puhua, mutta alkaminen oli vaikeata.
-
--- Näetkös, atamani, -- hän sanoi: -- kylliksi olen ihmisiä eläessäni
-tappanut, etten muistakaan kaikkia! nuoruuteni ihanne oli verinen
-paita! Olipa kauppias, tai vanha akka, niin puukko kylkeen vaan -- ja
-silloin oli loppu. Vaan nyt, jos sattuisi jotakuta toimittamaan
-mailmasta pois, -- ei käsi liiku. No niin! enpä tahdo sinua vakuuttaa!
-luullakseni sinäkin olet lähettänyt tästä mailmasta kylläksi kansaa;
-eihän se ole sinulle outoa, vai kuinka?
-
--- No mitä siitä? -- Persten vastasi, nähtävästi vastenmielisenä.
-
--- Ethän sinä, enkä minä, ole mitään eukkoja, emmekä kauniita tyttöjä;
-paljon on meidän sydämmellämme veritöitä vaan sanopas sinä, atamani,
-minulle: onko sinusta tuntunut, kuin jotain tekoasi muistelet, kuin
-pihdit puristaisivat sydäntäsi ja milloin hiki, milloin kylmyys sinut
-valtaisi päästä jalkoihin asti, ja sitten ahdistaisi ja kalvaisi, niin
-ettei voi kertoa?
-
--- No kylläksi, mistä aijotkaan kysyä! ei nyt ole siihen aikaa.
-
--- Tosiaankin, -- Korshun jatkoi, -- paljon olen tekojani unohtanut,
-vaan yhtä en voi unhottaa. Siitä on parikymmentä vuotta, me elelimme
-Volgan varrella, kuljimme kymmenellä aluksella; atamaninamme oli Danilo
-Kotj; sinusta ei silloin vielä kuultu, minut tunnettiin silloin jo
-joukossa, ja usein ylistettiin Korshunia. Me ryöstimme rikkaitakin
-laivoja ja rosvosimme valkamissa, vaan mitä saimme, sen jaoimme tasan,
-eikä Danilo Kotj sallinut riidellä. Mikäs olisi ollut suotuisampaa?
-Hupaisaa oli elämä, aina ravittuina, aina vaatteissa. Kun pukeuduimme
-kirjaviin viittoihin ja huippulakkeihin, ja liikutimme aluksemme
-peräsintä, niin kylien ja kaupunkien asukkaat kokoontuivat rannoille
-katselemaan meitä, reima miehiä, ja ihailemaan jaloja poikia! Me vaan
-soutelemme ja laulamme, huudamme täyttä kurkkua, lähetämme laukauksia
-pistooleistamme ilmaan, iskemme silmää kauniille tytöille. Vaan
-toisinaan kun levähdämme piikkinemme ja pyssyinemme, niin aluksemme
-ruohottuvat sill'aikaa metsissä. Hyvä oli elanto, mutta lempo minut
-riivasi. Ajattelen kerran itsekseni: Mitäpäs minä teen enemmän työtä
-kuin muut, vaan saalis on yhtäläinen. Päätin siis mennä yksin pyyntiin,
-saalista saadakseni, antamatta joukolle, vaan ottaakseni itselleni
-kaikki. Pukeuduin kerjäläiseksi, samoin kuin nyt, ripustin eväskontin
-selkääni ja lähdin esikaupunkiin päin, arvellen, eiköhän joku kulkene
-ohitse? Odottelen, odottelen; vaan ei näy, ei kuulu kuormastoa,
-kauppiasta eikä ketään. Minua rupesi harmittamaan. Hyvä on, ajattelen:
-ell'ei Jumala anna etua, niin nyt ryöstän, kuka tahansa tuleekin
-ohitseni, olkoon vaikka oma isäni! Samassa kuin näin ajattelin, niin
-tulee maantietä pitkin köyhä eukko, kantaen niinikopsassa jotakin,
-kopsa oli liinavaatteella peitetty. Heti kuin hän oli tullut
-kohdalleni, hyppäsin pensaikosta esille. -- Seiso akka, sanoin! Anna
-kopsa tänne! -- Hän heittäysihe minun jalkoihini: -- Mitä tahdot, ota,
-vaan älä koske tähän kopsaan! -- Aha, ajattelin, siinä sinä,
-nähtävästi, piilotatkin tavarasi, ja tempasin kopsan häneltä. Ja eukko
-alkaa huutaa ja soimata minua, vieläpä pureskella kättänikin. Olin
-kyllä ennestäänkin huonosta onnestani vihoissani, vaan nyt muutuin
-vielä enemmän. Piru sysäsi minua kylkeen: minä tempasin veitseni ja
-työnsin sen akan kurkkuun. Vaan kohta kun hän kaatui, peljästyin. Olin
-jo juoksussa, vaan mietittyäni, palasin ottamaan kopsaa, arvellen,
-koska tapoin muijan, niin eihän sitä aivan ilman pidä jäädä! Otin
-kopsan, avaamattani sitä, ja syöksyin metsään. Juostuani vähän matkaa,
-jalkani alkoivat horjua, ja minä ajattelin: istun ja levähdän
-katsoakseni, paljonko sain saalista. Aukasin kopsan ja katsoin: siellä
-oli pieni lapsi, joka tuskin ja tuskin hengitti. "Voi sinua penikkaa!"
-ajattelin: "senkötähden muija ei tahtonutkaan antaa kopsaa! Sinunko
-lemmon tähden olen tehnyt syntiä!"
-
-Korshun yritti jatkaa, vaan vaikeni, vaipuen mietteihin.
-
--- Mitä teit lapselle? -- Persten kysyi.
-
--- Mitäkö, häntä täytyi hoitaa? Mitäkö tein? Niin mitä!
-
-Ukko vaikeni taas.
-
--- Atamani, -- hän sanoi äkkiä, -- kun ajattelen tätä, niin sydämmeni
-on pakahtua. Niin, erittäin tänään, kun pukeuduin kerjäläiseksi, niin
-muistan sen aivan kuin se olisi tapahtunut eilen. Vaan en tiedä, miksi
-se nyt johtui mieleen, vaikka en pitkään aikaan ole sitä ajatellut.
-Sanotaan, ett'ei se ole hyvä, että äkkiä rupee ajattelemaan yhtä ja
-toista, joka jo on muistista haihtunut...
-
-Vanhus huokasi raskaasti.
-
-Molemmat rosvot olivat ääneti. Samassa suhahtelivat heidän yllään
-siivet, -- ja tummanruskea haukka putosi vanhuksen jalkoihin. Samassa
-jahtihaukka Adragan tasaisesti liiteli ilmassa ja lentäen ohitse, ei
-onnistunut laskeutua uhrinsa kimppuun.
-
-Mitka heilutti kädellään. Kaukaa ilmestyi haukankesyttäjiä.
-
--- Ukko! -- Persten sanoi kiireesti: -- unohda menneet; me emme ole nyt
-rosvoja, vaan sokeita sadunkertojia. Tuolta tulee tsaarin väkeä, kohta
-ovat täällä. Tule joutuin, ukko, pirteäksi, jatka niitä kokkapuheita.
-
-Vanha rosvo pudisti päätään.
-
--- Tämä ei ennusta minulle hyvää, -- hän sanoi, osottaen kuollutta
-haukkaa. -- Tämä valkea haukka saatti minut toivottomuuteen. Näetkö, ei
-sitäkään ole enää. Tappoi, ja sitten katosi!
-
-Persten katsoi terävästi häneen ja siveli suuttuneena päätään.
-
--- Kuule, ukko, -- hän sanoi: kuka tietää, mitä sinulle tänään on
-tapahtunut! Vaan en tahdo sinua vasten mieltäsi pakottaa. Sanotaan:
-sydän on tietäjä. Eihän suinkaan sinunkaan sydämmesi turhaan aavista
-onnettomuutta. Jää sinä, minä menen yksin slobodaan.
-
--- En, -- Korshun vastasi, en minä siitä mitään puhunut. Jos se on
-minun onneni, että menetän pääni slobodassa, niin mitäs tehdä. Siten on
-nähtävästi syntymässäni määrätty. Mutta mistä puhe olikaan. Tunnetko,
-atamani, Volgan varrella olevaa Bogoroditskin kylää?
-
--- Miks'en, tunnenhan.
-
--- Sen kylän tienoilla, noin viiden virstan päässä, on paikka, jota
-kutsutaan Popoff-Krugiksi.
-
--- Senkin tiedän.
-
--- Muistatko siellä olevaa vanhaa tammea?
-
--- Muistan senkin, vaan enää ei ole sitä tammea siellä, se on hakattu
-pois.
-
--- Tammen ehkä hakkasivat, vaan kannon jättivät.
-
--- No mitä siitä?
-
--- No niin. Minä, näet, en enää koskaan saa nähdä Volga-emoa, vaan ehkä
-sinä vielä palaat takaisin syntymäseuduillesi. Kun tulet Volgan
-varrelle, niin mene Popoff-Krugille. Etsi sieltä vanha tammen kanto.
-Löydettyäsi sen, laske puoliväliin yhdeksänkymmentä askelta länteen,
-päivänlaskuun päin. Luettuasi askelet, ala kaivaa maata siitä paikasta.
-Sinne, -- Korshun jatkoi, alentaen ääntään, -- minä kaivoin menneinä
-aikoina rikkaan aarteen. Siellä on paljon kultaa ja dukaatteja, sekä
-hopearuplia. Kaivettuasi saat kaikki omaksesi. Ei minun sovi ottaa
-aarteita mukaani toiseen mailmaan. Vaan kun joskus ajattelet, että
-siellä saat vastata kaikesta, mitä minä täällä tein, sillä öisin
-pakkanen muualla kipristää nahkaa! Sentähden, atamani, sittenkuin minua
-ei ole enää, käske minun jälkeeni toimittaa sielumessua. Se on paljoa
-varmempaa. Vaan älä säästä rahoja messussa. Maksa hyvin papille;
-toimittakoon, niinkuin asia vaatii, ettei mitään jäisi laimiin. Vaan
-minun nimeni on, -- kuten tiedät -- Ameljan. Ihmiset kutsuivat vaan
-minua Korshuniksi, mutta Ameljaniksi minä ristitty olen; niin
-toimittakoon pappi sielumessun Ameljanin jälkeen; ja maksa sinä vaan
-hänelle hyvin, älä surkeile rahoja, atamani, minä jätän sinulle rikkaan
-aarteen! -- kyllä piisaa ijäksesi!
-
-Korshunin keskeyttivät ratsastavat haukankesyttäjät.
-
--- Hei raukat! -- huudahti yksi heistä: -- sanokaa, minne lensi
-jahtihaukka?
-
--- Kylläpä sanoisin, veikkoset, -- Persten vastasi, -- vaan
-neljäkolmatta vuotta sitten, tummeni silmät!
-
--- Kuinka niin?
-
--- Kun menin kerran vuorille, kivistä sammalia repimään, niin näen --
-kasvavan tammen, jonka ontelossa paistetut kananpojat vitisevät. Minä
-kiipesin onteloon, söin kananpojat, tulin vahvemmaksi, enkä voinut
-päästä ulos sieltä! Mitäs tehdä! Juoksin kotiin kirvestä etsimään;
-aukasin onteloa suuremmaksi, ja sitten pääsin pois; vaan, hakatessani,
-arvattavasti, pirstat soensivat silmäni; siitä saakka en ole mitään
-nähnyt; välistä kun syön kaalia, niin olen pistää lusikan korvaani;
-tahtoohan nenäkin palaa, vaan minä raapaisen niskaan.
-
--- Tehän olette -- haukankesyttäjä sanoi, nauraen, niitä sokeita, joita
-tsaari puhutteli! Bojarit nauravat teitä vielä nytkin. No niin, miehet,
-me huvitimme isä-tsaaria päivällä, vaan teidän on vuoronne huvitella
-hänen armoansa yöllä. Sanotaan, että hallitsija tahtoo kuunnella teidän
-satujanne.
-
--- Suokoon Jumala terveyttä hänen tsaarilliselle armolleen! -- Korshun
-tokasi, muuttaen äkkiä käytöksensä. -- Miks'ei hän kuuntelisi! Kun
-kieli vaan kulkee, niin kerromme vaikka aamuun asti!
-
--- Hyvä, hyvä, -- haukankesyttäjät sanoivat: -- toisella kertaa
-lörpöttelemme teidän kanssa. Nyt menemme etsimään jahtihaukkaa,
-auttamaan toveria. Ellei Trifon löydä Adragania -- niin hän pääsee pian
-päästään; isä-tsaari ei laske leikkiä!
-
-Haukankesyttäjät ratsastivat kentälle.
-
-Persten ja Korshun taas tarttuivat Mitkaan ja kulkivat slobodaan päin.
-
-Tuskin ennättivät ensimäiselle asunnolle, kuin näkivät kaksi laulajaa,
-jotka soittivat kanteletta ja lauloivat täyttä kurkkua:
-
-    Kuin naapurillamme
-    Hauskaa oli juttua!
-
-Kun rosvot saavuttivat heidät, niin eräs laulajista, punatukkainen
-nuorukainen, jonka päässä oli sulalla varustettu lakki, kumartui
-Perstenin puoleen.
-
--- Jo on ruhtinaasi ollut neljä tai viisi päivää vankihuoneessa! -- hän
-sanoi supisten, jatkaen uudestaan lauluansa. -- Kaikki olen saanut
-tietää. Huomenna on hänellä kovat. Hän istuu suuressa vankilassa,
-vastapäätä Maljutan asuntoa. Mistä nurkasta voisi kukko päästä?
-
--- Ole vaiti -- Persten vastasi, vilkaisten sinne suuntaan, joka oli
-vankilaa vastapäätä.
-
-Punatukkainen laulaja näpähytteli kaikin sormin kanneltaan ja, kääntyen
-Perstenistä, ikäänkuin ei olisi puhunutkaan hänen kanssaan, pitkitti
-heleällä äänellä:
-
-    Kuin naapurillamme
-    Hauskaa oli juttua.
-
-
-
-
-XXI Luku.
-
-Satu.
-
-
-Iivana Vasiljevitsh, metsästykseen väsyneenä, vetäysi tavallista
-aikaisemmin makuuhuoneeseensa.
-
-Pian tuli Maljutakin, vankilan avaimet mukanaan.
-
-Tsaarin kysymykseen Maljuta vastasi, ettei mitään uutta ollut
-tapahtunut, että Serebrjani tunnusti taistelleensa Morosovin puolesta
-Moskovassa, missä hän tappoi seitsemän opritshnikkiä ja haavoitti
-Vjasemskia.
-
--- Mutta -- Maljuta lisäsi -- hän ei tahdo taipua sinun
-mielipiteeseesi, ja todistaa Morosovia vastaan. Huomenmessun jälkeen
-tutkimme häntä vielä, mutta joll'ei hän piinakoneen taikka tulen avulla
-todista Morosovia vastaan, niin ei sovi enää odottaa: silloin ollee
-paras lopettaa hänet.
-
-Iivana ei vastannut mitään. Maljuta aikoi pitkittää, mutta samassa
-vanha Onufrevna eukko astui sisään.
-
--- Isäseni, -- hän sanoi, -- sinä lähetit aamulla tänne kaksi sokeata:
-he ovat sadunkertojia, niinkö? he odottavat täällä eteisessä.
-
-Tsaari muisti heidän kohtauksensa ja kutsutti sokeat sisään.
-
--- Vaan, isäseni, tunnetko heitä? -- Onufrevna kysyi.
-
--- Mitä?
-
--- No, sokeitahan ne lienevät?
-
--- Kuinka? -- Iivana sanoi, ja epäilys valtasi hetkeksi hänet.
-
--- Kuule minua, hallitsija, -- eukko jatkoi: pidä vaarilla näitä
-sadunkertojia; minä aavistan, ett'eivät hyvää puuhaile; pidä varasi,
-isäseni, kuule minua!
-
--- Mitä tiedät heistä? Puhu! -- Iivana sanoi.
-
--- Älä kysy minulta, isäkulta. Minun tietoani ei sanoin selitetä;
-aavistan, että he ovat pahoja ihmisiä, vaan miksi niin luulen, -- älä
-kysy. Turhaan en vielä ketään ole varoittanut. Jospa äiti-vainajasi
-olisi kuullut minua, niin ehkä hän nyt vielä eläisi terveenä.
-
-Maljuta katsoi kauhistuneena eukkoa.
-
--- Miksi minua tirkistelet! -- Onufrevna sanoi. -- Sinä surmaat
-ainoastaan syyttömiä, vaan tutkia häijyjä ihmisiä, ei ole sinun asiasi.
-Vainusi ei riitä siihen, punainen koira!
-
--- Hallitsija! -- Maljuta huudahti: -- salli minun koetella näitä
-miehiä. Pian saan tietää, mitä he ovat ja kenen lähettämiä!
-
--- Ei tarvitse, -- Iivana sanoi: -- minä tutkin itse heitä. Missä he
-ovat?
-
--- Tuolla, isäkulta, oven takana, -- Onufrevna vastasi, -- seisovat
-eteisessä.
-
--- Anna minulle, Maljuta, varusteeni seinältä; ole sitten menevinäsi
-kotiin, vaan kun he tulevat sisään, palaa eteiseen ja kätkey sotilaiden
-kera tämän oven taa. Heti kuin huudan, astukaa sisään ja ottakaa ne
-kiinni. Anna tänne Onufrevna sauva.
-
-Tsaari pukeutui haarniskaansa, asetti sen päälle mustan messupaidan,
-heittäytyi vuoteelle ja asetti viereensä saman sauvan, jolla hän vähän
-aikaa sitten lävisti ruhtinas Kurbskin sanansaattajan jalan.
-
--- Nyt tulkoot sisään! -- hän sanoi.
-
-Maljuta asetti avaimet tsaarin päänalustalle ja meni ulos eukon
-keralla. Pyhäin kuvain edessä olevat lamput valaisivat tupaa heikosti.
-Tsaari lepäsi vuoteellaan väsyneen näköisenä.
-
-Persten ja Korshun astuivat sisään, varovasti liikutellen jalkojaan ja
-hapuillen käsillään.
-
-Persten tutki tarkalla silmäyksellä tuvan ja siinä löytyvät esineet.
-
-Vasemmalla puolen ovea oli pankko; etusopessa oli tsaarin vuode; pankon
-ja vuoteen väliin oli tehty ikkuna seinään; tätä ikkunaa ei koskaan
-suljettu luukulla, sillä tsaari piti siitä, että auringon ensi säteet
-tunkeusivat hänen makuuhuoneesensa. Nyt kuu pilkisteli ikkunasta, ja
-sen hopeinen loiste leikki muurin kirjavilla tiileillä.
-
--- Terve, te sokeat, Muromilaiset velikullat, silmänkääntäjät! --
-tsaari sanoi, katsoen tarkkaan, mutta vaan sivumennen rosvojen
-kasvonpiirteitä.
-
--- Eläköön sinun tsaarillinen armosi monta vuotta terveenä! -- Persten
-ja Korshun vastasivat, kumartaen maahan asti. -- Puolustakoon,
-suojelkoon ja olkoon Jumalan äiti sinulle armollinen, että sinä säästät
-meitä raukkoja, poloisia ihmisiä, jotka maita mantereita tallustamme,
-näkemättä Jumalan kirkasta valoa! Suojelkoon sinua pyhä Pietari
-ja Paavali, Iivana Sulopuhuja, Kusma ja Demjan sekä Hutioin
-ihmeidentekijät ja kaikki pyhät miehet. Antakoon Jumala sinulle kaikki,
-mitä pyydät ja rukoilet! Ikuisesti käyös kullassa, mukavasti syö'os ja
-juo'os, makeasti nukkuos! Vaan vihamiehiäsi ikuisesti nikottakoon ja
-nälättäköön; joka päivä heitä ijes painakoon ja oinaan sarvet
-ahdistakoon!
-
--- Kiitos, kiitos, raukat! -- Iivana sanoi yhä katsellen rosvoja: --
-joko kauvankin olette sokeina olleet?
-
--- Nuoruudesta asti, isäkulta, -- Persten vastasi, kumartaen ja
-notkistaen polviaan, -- molemmat olemme nuoruudesta asti olleet
-sokeita! Emmekä muista, koska olemme Jumalan aurinkoa nähneet!
-
--- Mutta kuka opetti teitä lauluja laulamaan ja satuja kertomaan?
-
--- Itse Jumala, isäkulta, itse Jumala piti entiset ajat arvossa!
-
--- Kuinka niin? -- Iivana kysyi.
-
--- Meidän vanhuksemme kertovat, -- Persten vastasi, -- ja
-guslansoittajat laulavat siitä: entiseen aikaan kun Kristus nousi ylös
-taivaaseen, niin itkivät köyhät, vaivaiset, rammat ja koko kerjäläisten
-joukko: mihin sinä, Kristus Jumalanpoika, lennät? Kelle meidät jätät?
-Kuka meitä syöttää ja juottaa? Ja Kristus, taivaan tsaari, sanoi
-heille:
-
-"Minä annan teille, hän sanoi, kultaisen vuoren, hunajaisen virran,
-viinipuutarhat ja mehuisat hedelmät; te tulette syötetyiksi,
-juotetuiksi ja verhotuiksi! Silloin Iivana Jumaluusoppinut sanoi: Oi
-sinä, lempeä Vapahtaja. Älä anna heille kultavuoria ja hunajavirtoja,
-äläkä viinitarhoja ja mehuisia hedelmiä. He eivät ymmärrä niitä
-hallita; rikkaat ja mahtavat tulevat ja ottavat pois heidän
-omaisuutensa. Vaan anna sinä, Kristus, taivaan tsaari, heille sinun
-nimesi, ja ihanat laulut sekä mainiot sadut vanhasta muinaisuudesta ja
-hurskaista ihmisistä. Kun he raukat maata kulkevat, niin kertovat
-mainioita satuja, ja jokainen ottaa heidät vastaan ja kestitsee
-vierasvaraisesti." Ja Kristus sanoi: "Tulkoon, niinkuin sanoit, Iivana!
-Saakoot he ihanat laulut, heleät guslat ja jalot sadut; ja sille, joka
-heitä ruokkii ja pimeinä öinä suojaa, valmistan sijan paratiisissa;
-sille eivät paratiisin portit ole suljetut!"
-
--- Amen! -- Iivana sanoi. -- Mitä satuja taidatte?
-
--- Taidamme kaikenlaisia, isäkulta tsaari, mitä sinun armosi suvaitsee
-kuunnella. Osaan kertoa sinulle Jersh Jerskovitshistä, Tshetinikovin
-pojasta, Semjonien perheestä, Gorinitshin kärmeestä, mainioista
-gusloista, Dobrinjn Dikititshasta ja Agundinista...
-
--- Miksi sinä, -- Iivana keskeytti: -- yksin kerrot satuja ja miksi
-ukko tuli kanssasi?
-
-Persian huomasi, että Korshun oli melkein koko ajan ollut ääneti, ja
-vapautti hänen epämukavasta kertojan tilasta, hän muutti kohta
-käytöksensä ja alkoi laskea pilaa.
-
--- Ukkoko? -- hän sanoi, astuen huomaamatta Korshunin jalalle: --
-tämäpä, näet, on minun toverini, Amedka Gudok; pitkä on hänellä parta,
-mutta järki on lyhyt; kun juttelen hänelle jotakin jokapäiväistä,
-mautonta, niin hän ylistää ja kiittää minua ja on vaiti. Niinkö, ukko,
-valkoparta, ankan käynti, kanan askelet? Enkö poikkeisi tieltä!
-
--- Tietysti! -- Korshun tokasi, tointuen: meidän lasimme on täynnä
-viheriäistä viiniä, vaan kun join reunoilta, juon pohjaankin. No, ukko,
-kukon ääni, myyrän silmä. Antaa mennä eteenpäin!
-
--- Hei, kuinka vuohet hyppivät vuorilla! -- Persten sanoi, polkien
-jalkaansa: vuohet hyppivät, kärpäset surisevat, ja Eufrosyne eukon
-vasen korva kohisee!...
-
--- Voi kätkyeni! -- Korshun keskeytti, myöskin polkien jalkaa: --
-katsos kuin rapu istuu hiekkaruutalla; rapu ei sure, vaan hurisee
-kouraansa; kuin vesi tulee lähelle, niin vaara pakenee!
-
--- Oh, isäkulta hallitsija, Persten lopetti, nöyrästi kumartaen, älä
-katso meitä karsaasti: tämä ei ole satu vaan ainoastaan pieni juttu!
-
--- Hyvä! -- Iivana sanoi haukotellen.
-
--- Minä pidän toisinaan reima miehistä; alkakaa jutella Dobrinjasta,
-ehkä minä, kuunnellessani, nukun!
-
-Persten kumarsi vielä kerran, rykäsi ja alkoi:
-
-"Kievin ruhtinaan Vladimirin luona oli loistavat pidot, joihin oli
-kutsuttu ruhtinaita, bojaria ja uljaita sankaria. Jo läheni ilta, ja
-pidot olivat puolivälissä, kaikista tuntui ihmeelliseltä, kun sotatorvi
-kajahti. Vladimir, Kievin ruhtinas, korotti äänensä ja lausui: oi,
-ruhtinaat, bojarit ja uljaat sankarit! Lähettäkää kaksi urhoollista
-sankaria: kuka uskalsi asettua Kievin edustalle? Kuka uskalsi puhaltaa
-torveen ruhtinas Vladimirin kuulten.
-
-"Nuoret miehet melusivat kartanolla; teräksiset miekat helähtelivät
-kupeilla; rautanuijat kolahtelivat kauniita porraspuita vastaan; lakkia
-lenteli sinne tänne ilmassa. Uljaat sankarit pukeutuvat varusteihinsa,
-istuutuvat jalojen ratsujen selkään ja ajavat aukealle kentälle..."
-
--- Odotapas! -- Iivana sanoi, varmistaakseen kertojaa
-kuuntelemishalustaan: -- minä tunnen tämän sadun. Kerro ennemmin
-Akundinista!
-
--- Akundinista? -- Persten sanoi hämmästyksissään, muistettuaan tässä
-sadussa ylistettävän epäsuosiossa olevaa Novgorodia: -- isäkulta,
-hallitsija, satu Akundinista ei ole hyvä, se on talonpoikamainen; tämän
-sadun ovat tyhmät Novgorodin talonpojat keksineet; ja minä isä-tsaari,
-olen sen ehkä jo unohtanutkin...
-
--- Kerro, sokea! -- Iivana sanoi ankarasti: -- kerro, niinkuin se on,
-mutta älä rohkene jättää ainoatakaan sanaa siitä pois!
-
-Ja tsaari nauroi itseksensä sitä tilaa, johon oli kertojan saattanut.
-
-Vaikka Persten oli itselleen siitä vihoissaan, että oli esittänyt tämän
-sadun, niin hän kuitenkin, tietämättä, kuinka hyvin Iivana itse jo
-tunsi sen, päätti umpimähkään alkaa kertomuksensa, jättämättä mitään
-pois.
-
-"Muinoin eli vanhassa Novgorodissa, etukaupungissa, nuorukainen
-Akundin; tämä Akundin, nuorukainen, ei pannut olutta, ei polttanut
-viinaa eikä harjottanut kauppaa; vaan hän, Akundin, kuljeskeli
-itsenäisenä ja matkusteli Volhovan joella pienoisilla laivoilla. Kun
-Akundin asettuu lastattuun veneeseen, niin hän panee vaahteraisen melan
-tammisien liitoksiin, vaan itse hän heittäyhe perään. Venonen alkoi
-purjehtia Volhovan joella, ja saapui jyrkälle rantamalle. Samassa tulee
-ohikulkeva matkaaja rannalle ja tarttuu Akundinin valkoisiin käsiin ja
-johdattaa hänet hautakummulle ja seisautettuaan siellä, hän sanoi: --
-Katsopas nuori mies Rostislavlin kaupunkia Okajoen varrella, ja
-katsottuasi huomaa, mitä tehdään Rostislavlin kaupungissa? Kun Akundin
-katsoi Rostislavlin kaupunkia, niin hän näki siellä olevan suuren
-kurjuuden: nuoren rjasanilaisen ruhtinaan Gleb Oljgovitshin entiset
-palvelijat seisoivat torilla ja tahtoivat väkisin lähteä kaupungista.
-Vaan samassa pitkin Oka-jokea uiskentelee hirvittävä kummitus, käärme
-Tugarin. Tuo käärme Tugarin oli kolme sataa syltä pitkä, hännällänsä se
-tappoi rjasanilaisen sotajoukon, seljällänsä se lohkoi jyrkät rannat ja
-vaatii itse vanhat lunnaat. Samassa matkaaja tarttui Akundinin
-vaaleihin käsiin ja lausui: Oi sinä, hyvä nuorukainen, mainitse nimesi
-ja syntysi! -- Tähän Akundin vastasi: -- kotoisin olen Novgorodista,
-nimeni on Akundin Akundinitsh."
-
--- "Sinuapa, Akundin Akundinitsh, minä odotin tasan kolmekymmentä ja
-kolme vuotta; tunnen ukkosi Samjatnja Putjatitshin; ja, näetkö, minun
-veljeni, Akundin Putjatitsh, oli sinun hyvä isäkultasi. Vaan nyt on
-sinun isäsi Akundin Putjatitsh mennyt! -- Lausumatta sanaakaan,
-Samjatnja alkoi tehdä loppua, erotessaan elävien ilmoilta; ja
-kuollessaan, hän saattoi lausua: -- voi sinua, lapsukkani, Akundin
-Akundinitsh! Kun sinäkin tulet olemaan mainiossa Novgorodissa, niin
-tervehdi sitä ja sano: suokoon Jumala sinulle, Novgorod, pitkää ikää ja
-lapsillesi, mainetta saavuttaakseen! Olkoon sinulla rikkautta ja
-valtaa."
-
--- Kylläksi! -- tsaari lausui vihastuneena, unhottaen tällä hetkellä,
-että hänen tarkoituksensa olikin ainoastaan seurata kertojaa. -- Ala
-toinen satu!
-
-Persten, ollen pelästyvinään, notkisti polviansa ja kumarsi maahan
-asti.
-
--- Millaista satua suvaitset kuulla, isä-kulta, hallitsija? Hän kysyi
-teeskentelevällä, taikka ehkä todellisellakin pelolla: -- Enköhän kerro
-sinulle Baba-Jagista? Tsuril Plenkovitshista? Ivan Oserista? Vai
-tahtooko sinun armosi jotakin hurskasta kerrottavan?
-
-Iivana huomasi, ett'ei pidä pelottaa sokeita, ja sen tähden hän vielä
-kerran haukotteli ja kysyi unisella äänellä:
-
--- Mitä osaat hurskasta, raukka?
-
--- Aleksei Jumalisesta, isäkulta, Jegori Urheasta, Josef Kauniista,
-Galubinin kirjasta...
-
--- No, Iivana, jonka silmät nähtävästi jo olivat raskaat, sanoi, --
-kerro Galubinin kirjasta! Meidän syntisten on parempi näin yöllä
-kuunnella jotakin hurskasta!
-
-Persten taas rykäsi, suoristihe ja alkoi:
-
-"Kun kerran pilvet olivat synkät ja kauheat, niin syntyi tuima Ukon
-sää; silloin putosi taivaasta Galubinin kirja. Sen kirjan luo kokoontui
-neljäkymmentä tsaaria ja tsarevitshia, neljäkymmentä kuningasta ja
-kuninkaan poikaa, neljäkymmentä ruhtinasta ja prinssiä, neljäkymmentä
-pappia ja papinpoikaa, paljo bojareita, paljon sotaväkeä, monta lajia,
-heikkoja kristittyjä. Näistä oli viisi vähempi-arvoista tsaaria: olipa
-tsaari Isai, Vasili tsaari, Kostnjatin tsaari, Volodimer tsaari,
-Volodimerin poika, oli viisas David Jeorijevitsh tsaarikin.
-
-"Niin lausui Volodimer tsaari: -- Kuka meistä, veikot, on taitava
-lukemaan? Kuka lukisi tämän Golubinin kirjan? Puhuisi meille Jumalan
-maailmasta; mistä punainen aurinko on saanut alkunsa? Mistä on valoisa
-kuu saanut alkunsa? Mistäpä tuhannet tähdet? Mistä loistava ruske?
-Mistä rajut tuulet? Mistä uhkaavat pilvet? Miksikä yöt ovat pimeitä?
-Miksikä meistä on tullut maailmankansa? Mistä meille maanpäällä on
-tsaarit tulleet? Mistä on tullut bojari- ja ruhtinas-sääty? Mistä
-oikeauskoiset talonpojat?
-
-"Kaikki tsaarit vaikenivat. Silloin heille vastasi viisas David
-Jeosievitsh tsaari: -- Minä puhun teille, veikot, siitä tästä Golubinin
-kirjasta: se kirja ei ole vähäinen; se on neljäkymmentä syltä pitkä ja
-kaksikymmentä syltä paksu; jos yrittää nostaa sitä -- niin ei se nouse:
-käsin ei voi sitä pidellä; riviä ei näe kaikkia; lehtiä ei osaa lukea;
-sitä kirjaa ei lue jokainen; sitä on kirjoittanut H. Iivana Hurskas, ja
-lukenut on sitä profeeta Isai, hän luki sitä kolme vuotta, kerkesi
-ainoastaan kolme lehteä; luinhan minäkin -- vaan en kuitenkaan!
-Itsestään kirja aukeni, lehdet kääntyivät, sanat menivät itsestään.
-Minä sanon teille, herrat, ei se käy katselemalla, sen sanon teille,
-veikot, ei sitä lueta tavallisella tavalla, muinaisissa on muinaista
-käytettävä.
-
-"Meidän punainen aurinkomme on saanut alkunsa Jumalan loistavista
-kasvoista: pieni kirkas kuu Hänen rinnoistaan; tuhannet tähdet Jumalan
-silmistä; kirkas rusko Hänen puvustaan; rajut tuulet ovat -- hänen
-henkäyksiään; uhkaavat pilvet ilmaisevat Jumalan mietteitä: pimeät yöt
-hänen vihaansa. Maailman-kansa on Adamista, Adamin päästä tsaarit ovat
-tulleet; hänen luistaan -- ruhtinaat ja bojarit; hänen nivelistään on
-talonpojat tulleet; samoista on vaimonpuolikin alkunsa saanut!
-
-"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra,
-viisain tsaari, sinua ymmärtäväisintä tsaaria, David Jeosievitsh! Sano
-vielä meille:
-
-"Kuka on ylin kaikkia tsaaria? Mikä maa kaikkien maiden äiti? Mikä meri
-kaikkien merten emo? Mikä joki on kaikkien jokien ja vuorten äiti? Mikä
-kaupunki on ylin kaikkia kaupunkeja?"
-
-Nyt Persten salaa katseli Iivana Vasiljevitshia, joka näytti yhä
-enemmän painuvan uneen. Silloin tällöin hän vaivalloisesti raotti
-silmiään ja taas sulki ne, mutta samalla hän joka kerta loi salaisesti
-tutkivan, läpitunkevan katseen kertojaan.
-
-Persten silmäsi Korshunia ja jatkoi:
-
-"Heille vastasi viisas David Jeosijevitsh: -- Minä puhun teille siitä,
-veikot, sen ilmoitan teille: Golubinin kirjassa on kirjoitettu:
-ylimmäiseksi tsaariksi joukossamme tulee Valkea tsaari; hän tunnustaa
-kristinuskoa, hurskasta kristinoppia; hän uskoo Jumalan äitiä ja
-erottamattomaan Kolmiyhteyteen. Kaikki kansat kumartavat häntä, kaikki
-kielet tunnustavat hänet; hänen valtansa käsittää kaikki maat, koko
-luomakunnan. Hänen hurskas oikeauskoinen käsivartensa on ylinnä kaikkia
-muita; ja kaikki kunnioittavat Valkeata tsaaria! Pyhä Venäjän
-valtakunta on kaikkien maiden äiti; siellä ovat pyhät apostoliset
-kirkot. Okeani on kaikkien merten emo; siellä on tuomiokirkko
-muodostunut; siellä tuomiokirkossa lepää Rooman paavin Klemensin luut;
-tämä meri on ympäröinnyt kaikkia maita; kaikki virrat juoksevat mereen,
-kaikki juoksevat okeaniin. Jordan joki on kaikkien äiti; Jordan joessa
-kastettiin: itse Jesus Kristus, taivaan tsaari. Tabor vuori on kaikkien
-vuorien emo: mainiolla Taborin vuorella kirkastettiin itse Jesus
-Kristus, jolloin Hän näytti kunniansa opetuslapsilleen. Jerusalemin
-kaupunki on kaikkien kaupunkien äiti; se kaupunki on maapallon
-keskellä, siinä kaupungissa on pyhä temppeli; temppelissä on Herran
-ruumisarkku, siinä ovat itse Kristuksen vaatteet, pyhät tulet palavat
-lakkaamatta ja hyvänhajuiset yrtit siellä tuoksuavat"...
-
-Nyt Persten taas katseli Iivanaa. Hänen silmänsä olivat suljetut,
-hengitys kävi tasaisesti. Julma näytti nukkuvan.
-
-Atamani sysäsi kyynärpäällään Korshunia. Ukko hiipi pari askelta
-eteenpäin. Persten jatkoi verkalleen:
-
-"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra, viisas
-tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mikä kala on kaikkein
-kalain emä? Mikä peto ylin kaikista pedoista? Mikä on lintujen emä?
-Mikä kivi kaikkien kivien isä? Mikä puu kaikkein puiden emä? Mikä
-ruoho on ruohojen äiti?
-
-"Viisas tsaari vastasi heille: -- Minä sanon vielä senkin teille,
-veikkoset: kaikkien kalaimme emo on valaskala, maailma seisoo kolmen
-Valaan nojassa; Jestrafil-lintu on kaikkien lintujen emä; tämä lintu
-elää sinisellä merellä; kun se räpistelee siivillänsä, niin koko
-sininen meri vaahtoaa, se upottaa matkalaivat; ja kun Jestrafil
-räpistelee, toisena tuntina puoliyön jälkeen, niin kukot alkavat koko
-maassa laulaa, ja maa valkenee siihen aikaan..."
-
-Persten vilkasi Iivanaan. Tsaari makasi silmät ummessa; hänen suunsa
-oli auki, niinkuin nukkuneen tavallisesti. Samassa kuin Persten
-viimeiset sanansa oli lausunut, hän huomasi, että hovin kirkkoa ja
-läheisten rakennusten kattoa valaisi etäinen loisto.
-
-Hän sysäsi hiljaa Korshunia, joka taas läheni likemmäksi tsaaria.
-
-"Indra peto on ylin kaikkia petoja (Persten jatkoi), se kulkee
-maakomeroita myöten, niinkuin aurinkoinen ilmakehällä; se kaivaa
-maaemoa sarvellaan, myllää kaikki syvät lähteet; se panee virrat ja
-purot juoksemaan, puhdistaa norot ja allikot, antaa ihmisille ruoka- ja
-juomatarpeita. Alatir-kivi on kaikkien kivien isä; itse Jesus Kristus
-lepäsi Alatir-kivellä, puhellessaan kahdentoistakymmenen apostolinsa
-kanssa ja vakuuttaessaan kristinopin totuutta; sillä kivellä hän
-julisti oppiansa, selittäen kirjoja koko maailmalle. Kiparis-puu on
-kaikkien puiden äiti; siitä puusta oli tehty se hirsipuukin, jolla itse
-Jesus Kristus, taivaan tsaari, kahden ryövärin keskellä, riippui.
-Kuisma on ruohojen äiti. Kun Jumala Kristus riippui hirsipuussa, niin
-Jumalan äiti tuli hänen luoksensa; hänen silmistään valui kyyneleitä
-maahan, ja niistä puhtaista kyynelistä alkoi kasvaa ruohoa ja niin
-kasvoi kuisma-ruoho; sen juuresta meillä Venäjällä kiskotaan
-ihmeellisiä ristiä, joita vanhat munkit ja hurskaat ihmiset kantavat."
-
-Nyt Iivana Vasiljevitsh huokasi syvään, vaan ei kuitenkaan avannut
-silmiään. Tulen loiste tuli kirkkaammaksi. Persten alkoi peljätä, ettei
-mitään hämmennystä syntyisi, ennenkuin ehtisivät saada avaimet.
-Päättäen itse olla liikkumatta paikaltaan, ett'ei tsaari huomaisi
-äänestä liikuntoa, hän osoitti Korshunille tulipaloa ja sitte makaavaa
-Iivanaa, ja jatkoi:
-
-"Kaikki tsaarit kumarsivat hänelle: Kiitämme sinua, jalo herra, viisain
-tsaari Jeosijevitsh! Sinä puhut meille ulkomuististasi aivan kuin
-kirjasta! -- Silloin Volodimer tsaari korotti äänensä, sanoen: -- oi
-sinua, sinä sangen viisas tsaari David Jeosijevitsh, sano vielä,
-ilmoita minulle: mennyt yönä varsin vähän nukuin, paljon näin: kun
-kaksi petoa ovat toisensa kohdanneet, toinen valkea, toinen harmaa,
-jotka tappelevat keskenään, niin tahtooko valkea voittaa? --
-Viisas tsaari David Jeosijevitsh vastasi: -- oi sinua, Volodimer
-Volodimeritsh! Kaksi petoa toisiaan kohdatessaan aina tappelee; onhan
-siitä pyhällä Venäjän maallakin tuoreet jäljet; totuus ja vääryys ovat
-kohdanneet toisensa; tuo valkea peto on -- totuus ja tuo harmaa -- on
-vääryys; totuus väisti vääryyttä, totuus on mennyt Jumalan luokse
-taivaaseen, vaan vääryys jäi maan päälle, ja joka elää meillä
-totuudessa, se perii taivaan valtakunnan; vaan se, joka elää
-vääryydessä, joutuu ikuiseen piinaan..."
-
-Nyt alkoi kuulua tsaarin keveätä kuorsaamista. Korshun kurotti kättään
-tsaarin päänalustalle, Persten taas siirtyihe likemmäksi akkunaa, ettei
-äkkinäisellä vaikenemisella keskeyttäisi tsaarin unta, niin hän
-pitkitti yksitoikkoisella äänellään kertomusta:
-
-"Kaikki tsaarit kumarsivat häntä: -- Kiitämme sinua, jalo herra,
-viisain tsaari, David Jeosijevitsh! Sano vielä meille: mitkä synnit saa
-anteeksi ja mitä ei? Viisain, ymmärtäväisin tsaari, David Jeosijevitsh,
-vastasi: Vaikka kaikki synnit saakin anteeksi, niin kolmea syntiä on
-kuitenkin raskas katua: joka on häväissyt ristikummiansa, joka herjaa
-isäänsä ja äitiänsä, joka..."
-
-Samassa tsaari äkkiä aukasi silmänsä. Korshun tempasi kätensä pois,
-mutta se oli jo myöhäistä: hänen ja tsaarin katseet kohtasivat
-toisiaan. Hetkisen kumpikin äänetönnä katseli toistaan, ikäänkuin
-jonkun salaisen tenhon vaikutuksesta.
-
--- Sokeat! -- tsaari sanoi äkkiä, tuimasti nousten ylös: -- kolmas
-synti on se, kun joku pukeutuu kerjäläiseksi ja tunkeutuu tsaarin
-makuuhuoneeseen!
-
-Ja hän iski terävällä sauvallaan Korshunia rintaan. Rosvoon sattui
-sauva ja hän alkoi horjua, kaatuen maahan.
-
--- Aha! -- tsaari huudahti, kiskasten tikarin Korshunin povesta.
-
-Opritshnikit juoksivat sisään aseitaan kalistellen.
-
--- Ottakaa molemmat kiinni! -- Iivana sanoi.
-
-Kuin villipeto Maljuta hyökkäsi Perstenin kimppuun: mutta tavattomalla
-vikkelyydellä atamani löi häntä suuta vasten ja särki ikkunan
-jalallaan, hypäten ales puutarhaan.
-
--- Sulkekaa puutarha, ottakaa rosvo kiinni! -- Maljuta kiljui, kivusta
-kiemurrellen ja pitäen molemmin käsin vatsastaan kiinni.
-
-Sillä välin opritshnikit nostivat Korshunin ylös.
-
-Iivana, puettuna mustaan messupukuun, jonka alta loisti pantsari,
-seisoi uhkaava sauva kädessään, luoden ankaria silmäyksiä haavoitettuun
-rosvoon. Peljästyneet palvelijat kantoivat sytytettyjä kynttilöitä.
-Puhkaistusta ikkunasta näkyi tulipalo. Koko sloboda joutui liikkeelle;
-kaukaa kuului hätäkelloin soitto.
-
-Korshun seisoi, rypistäen kulmiaan ja laskien silmänsä alas,
-opritshnikkein keskellä; veri oli tahrannut hänen paitansa leveillä
-juovilla.
-
--- Sokea! -- tsaari sanoi: -- puhu, ken olet ja mitä salahankkeita
-sinulla on minua vastaan?
-
--- En mitään salaa! -- Korshun vastasi. -- Minä tahdoin ottaa sinulta
-kassasi avaimet, vaan mitään muuta en sinua vastaan miettinyt!
-
--- Kuka sinut lähetti? Ketkä ovat kumppanisi?
-
-Korshun katsahti pelkäämättä Iivanaa.
-
--- Oi, jalo tsaari! Ollessani nuori, laulelin: "Älä humaja, vilvas
-salo." Siinä laulussa tsaari kysyy nuorelta mieheltä, kenen kera
-rosvoilit? Ja mies sanoo: -- "Neljä oli mulla toveria: ensimmäinenhän
-toverini oli -- synkkä yö, toinenpa..."
-
--- Olkoon! -- Maljuta keskeytti hänet; -- katsotaanpa, miten laulelet,
-kun ruvetaan sinua jaloista kiskomaan ja pukille nostamaan! Mutta mitäs
--- hän jatkoi, katsellen Korshunia: -- enköhän liene nähnyt jossain
-tuota harmaapäätä!
-
-Korshun nauroi ivallisesti ja kumarsi Maljutalle.
-
--- Kohdattiinhan me, isäkulta, Maljuta Skuratovitsh, jos ehkä
-muistanet, Hiidenkuilulla...
-
--- Homjak! -- Maljuta keskeytti hänet, kääntyen palvelijaansa: -- ota
-tämä ukko, tutkistele häntä ja vaadi kertomaan, miksi hän tuli hänen
-tsaarillisen armonsa luokse. Minä tulen itse kohta piinahuonoeseen!
-
--- Lähdetään, ukko! -- Homjak sanoi, temmasten Korshunia kauluksesta:
--- mennään kahden, niin saamme keskustella rattoisammin!
-
--- Odota! -- Iivana sanoi, -- Sinä Maljuta saat säästää tätä vanhusta;
-hänen ei tarvitse piinakoneessa kuolla. Minä mietin hänelle
-rangaistuksen, semmoisen, jota ei ennen ole kuultu eikä nähty,
-semmoisen, että panen sinutkin ihmettelemään!
-
--- Kiitä tsaaria, koira! -- Maljuta sanoi Korshunille, tyrkäten häntä:
--- ehkä saanet vielä elää. Tänä yönä me vaan sinulle kiskomme
-silmukkaita!
-
-Ja Homjakin kanssa hän vei rosvon tsaarin makuuhuoneesta.
-
-Sillä välin Persten, käyttäen hyväkseen yleistä hämmästystä, kiipesi
-puutarhan aitauksen ylitse ja riensi torille, jossa vankila oli. Tori
-oli tyhjä; kaikki kansa oli rientänyt tulipalolle.
-
-Varovaisesti hiipien pitkin vankilan seinustaa, Persten kompastui
-johonkin pehmeään ja, kumarruttuaan, havaitsi ihmisruumiin.
-
--- Atamani! -- supisi sama, häntä lähestynyt punatukkainen laulaja,
-joka aamulla oli hänet pidättänyt: -- vahtimiehen olen tappanut. Anna
-nopeasti tänne avaimet, aukasemme vankilan ja sitte hyvästi; minä menen
-miesten kanssa tulipalolle rosvoamaan! Mutta missä on Korshun?
-
--- Tsaarin kourissa! -- Persten vastasi katkonaisesti. -- Kaikki on
-hukassa! Kokoa miehet ja sitten! Hiljaa! Kuka se?
-
--- Minä! -- vastasi Mitka, tullen seinustalta.
-
--- Mene tiehesi, pöllö! Kaikki tulette slobodasta! Kokoonnumme väärän
-tammen luona!
-
--- Mutta ruhtinas? -- Mitka kysyi.
-
--- Pöllö! Kuuletko, kaikki on kadotettu! Ukko vangittiin, avaimia ei
-saatu!
-
--- Eihän vankila ole lukittu!
-
--- Eikö ole lukittu? Kuka sen aukasi?
-
--- Minä!
-
--- Sinäkö, tolvana! Puhu selvästi!
-
--- Miks'en puhuisi? Tultuani tänne -- ei ole ketään: vahtimies makaa
-jalat pitkänään. Puhelen näin: antaapas olla, koetan, onko ovi
-vankkakin, tölmäsin sitä; vaan, miten olikin, ovi lennähti auki!
-
--- Kas vaan sinua veitikkaa! -- Persten iloissaan huudahti. -- Totta on
-kuin sanotaan: hupsut maailmassa menestyvät. Lempo soikoon! Voi sinua,
-sinä mukuri.
-
-Ja Persten tarttui Mitkan päähän, suuteli häntä molemmille poskille,
-samalla kuin Mitka venytti maiskutellen paksuja huuliaan, ja sitten
-tyynesti pyyhkäsi suutaan hiallaan.
-
--- Tule sinä minun jäljestäni, kelpo poika! Vaan sinä, torvensoittaja,
-odota täällä. Jos jotain tulee, niin vihellä!
-
-Persten astui vankihuoneeseen. Mitka ryömi hänen jäljessään.
-
-Etuoven takana oli vielä kaksi muuta ovea, mutta, koska ne olivat vielä
-heikompia, ne aukenivat vielä helpommin Mitkan uljaista iskuista.
-
--- Ruhtinas! -- Persten sanoi, astuen maakuoppaan, -- nouse ylös!
-
-Serebrjani luuli, että häntä oli tultu noutamaan tuomion toimeenpanoa
-varten.
-
--- Joko nyt on aamu? -- hän kysyi, -- vai etkö sinä, Maljuta, kestä
-aamuun asti?
-
--- En minä ole Maljuta! -- Persten vastasi. -- Minä olen se, jonka sinä
-pelastit kuolemasta. Nouse, ruhtinas. Hetki on kallis. Nouse, minä
-pelastan sinut!
-
--- Kuka sinä olet! -- Serebrjani kysyi. -- En tunne ääntäsi!
-
--- Ei se ole tarpeellistakaan, bojari; mistä muistaisit minua! Nouse
-nyt vaan! Meillä ei ole aikaa viivytellä.
-
-Serebrjani ei vastannut. Hän luuli Perstenin olevan Maljutan pyöveleitä
-ja piti hänen sanojaan pilkkana.
-
--- Vai etkö luota minuun, ruhtinas? -- atamani jatkoi närkästyen. --
-Muistele Medvedevkaa, muistele Hiidenkuilua, minä -- olen Vanjuha
-Persten!
-
-Ilo sykähti Serebrjanin rinnassa, vapauden ja elämän rakkaus virkosi
-jälleen. Hänen ajatuksissaan alkoivat pyöriä metsät, kentät ja uudet
-loistavat taistelut, sekä Jelenan kasvot, kuin kirkas aurinko
-ilmaantuihe hänelle.
-
-Jo oli hän hypähtänyt maasta, jo oli hän valmis seuraamaan Persteniä,
-mutta samassa hän muisti tsaarille tekemänsä lupauksen, ja veri oli
-jähmettyä hänen sydämessään.
-
--- En voi! -- hän sanoi: -- en voi tulla mukaasi. Minä lupasin
-tsaarille olla lähtemättä täältä vastoin hänen tahtoaan ja odottaa,
-miten tahansa olisikin, hänen tuomiotaan.
-
--- Ruhtinas! -- Persten lausui kummastuksissaan: -- ei minulla ole
-aikaa keskustella kanssasi. Mieheni odottavat; joka hetki voi maksaa
-minun pääni! Huomenna odottaa sinua tuomio, nyt on vielä aika, nouse ja
-tule meidän kanssamme!
-
--- En voi; -- Serebrjani toisti synkkänä: -- minä rikkoisin valani!
-
--- Bojari! Persten huudahti, ja hänen kasvonsa muuttui vihasta:
-ivailetko sinä vaan minua? Sinun tähtesi sytytin slobodan; sinun
-tähtesi me ehkä kaikki menetämme päämme, ja sinä tahdot vaan jäädä
-tänne! Suottako olemme tänne tulleet? Olemme me kai sinusta nenästä
-vedettäviä! Sano vielä kerta: tuletko vai et?
-
--- En! -- Nikita Romanovitsh vastasi päättäväisesti, heittäytyen
-kostealle maalle.
-
--- Etkö? -- Persten toisti, hammasta purren: -- etkö? Siis et omasta
-tahdostasi! Mitka ota hänet väkisin! -- Samassa atamani tarttui
-ruhtinaaseen ja tukki hänen suunsa vyöllään.
-
--- Nyt et kinastele! -- hän sanoi vihoissaan.
-
-Mitka otti Nikita Romanovitshin syliinsä ja kantoi hänet, ikäänkuin
-pienen lapsen, vankihuoneesta.
-
--- Nopeasti! Kiiruhtakaamme! -- Persten sanoi.
-
-Yhdellä tiellä kohtasivat heitä opritshnikit.
-
--- Ketä kannatte? -- he kysyivät.
-
--- Tulipalossa haavoittunutta! -- Persten vastasi. -- Viemme
-parantajalle!
-
-Slobodan portilla pidätti heidät vahtimies. He yrittivät mennä ohitse;
-vahtimies alkoi huutaa; Persten iski häntä nyrkillään, ja hän vaipui
-nikahtamatta.
-
-Ilman enempää vastusta rosvot kantoivat ruhtinaan slobodasta.
-
-
-
-
-XXII Luku.
-
-Luostari.
-
-
-Me jätimme Maksimin sadeyönä, jolloin hän lähti pois Aleksandrovin
-slobodasta. Villakoira haukahteli ja hyppeli hänen ympärillään
-iloissaan siitä, että hänen onnistui päästä irti kahleistaan.
-
-Maksim, jättäessään vanhempainsa kodin, ei ollut ennättänyt valmistaa
-itselleen edeltäpäin matkan päämäärää. Hän tahtoi vaan päästä erilleen
-tsaarin lemmityisten inhottavasta elämästä, heidän riettaista
-huvituksistaan ja jokapäiväisistä veritöistä. Jättäessään taaksensa
-hirvittävän slobodan, hän antautui kohtalonsa valtaan. Aluksi hän
-kiiruhti hevostaan, ett'ei isänsä orjat häntä saavuttaisi, jos ehkä
-Maljuta lähettäisi heitä takaa-ajamaan häntä. Vaan pian hän kääntyi
-syrjätielle ja ajoi käyden.
-
-Aamupuolella vaara hälveni. Idästä alkoi ruskottaa, ja Maksim rupesi
-selvemmin erottamaan esineitä. Tien sivuilla kasvoi tuuheita tammia;
-niiden välistä häämötti pähkinäpensaita. Tuntui niin raittiilta;
-vesipisaroita putoili puista, verkalleen valuen pitkin leveitä lehtiä.
-Pian alkoivat pikkulinnutkin puuhata viserrellen vihertävässä
-metsistössä: tikka koputteli kuivaa puuta, ja tammien latvoja kultasi
-nouseva aurinko. Luonto virkistyi yhä kauniimmaksi; ratsu astui
-reippaammin. Oikea Venäjän luonto oli Maksimin silmäin edessä;
-iloisesti olisi hän vapaudessaan voinut sitä nauttia; mutta suru oli
-hänen sydämmessään, -- haikea venäläinen suru. Mieleensä johtui jätetty
-äiti, synnyinseutu ja paljon muutakin, josta hän itsekään ei tiennyt;
-ajatuksissaan hän alkoi hyräillä erästä surullista laulua...
-
-Ihmeellisen tuntehikkaita ovat venäläiset laulut! Sanat olkoot
-minkälaisia hyvänsä; ne ovat vaan varjoja; ei sanoilla, vaan jo äänillä
-lausutaan syviä, selittämättömiä tunteita.
-
-Niin, katsellen viheriään metsään, taivaalle, koko Jumalan maailmaan,
-Maksim lauloi surullisesta kohtalostaan, kultaisesta vapaudesta ja
-lempeästä äidistään. Hän käski hevosen viemään hänet vieraille maille,
-missä ilman tuulta kuivaa, pakkasetta paleltaa. Tuulelle hän uskoi
-terveiset äidille vietäväksi. Hän alkoi ensimmäisestä esineestä, joka
-sattui hänen silmiinsä ja määräsi kaikkia, mitä mieleen johtui; vaan
-sävel lausui enemmän, ja jos joku olisi kuullut tämän laulun, niin se
-olisi käynyt sydämmelle, ja surun hetkenä olisi se jäänyt muistiin...
-
-Viimein, kun suru kovemmin alkoi ahdistaa Maksimia, niin tarttui
-ohjaksiin, korjasi hattuaan, vihelsi ja huusi, antaen mennä täyttä
-nelistä.
-
-Pian alkoi hänen edessään häämöittää luostarin muurit.
-
-Luostari oli rakennettu vuoren rinteelle, jolla kasvoi tammia. Kullatut
-kupoolit ja ristit pistivät esiin tammien viheriäin latvain välitse
-taivaan sinessä.
-
-Maksimia vastaan tuli joukko luostarin palvelijoita, puettuina
-sotavarustuksiin. He kulkivat käyden ja veisasivat virttä: "Rakastan
-sinua, Herra, minun linnani." Kuullessaan pyhät sanat, Maksim seisautti
-hevosensa ja otti lakin päästänsä, ristien silmiään.
-
-Vuorelta virtaa pienoinen joki. Muutamat myllyt pyörittivät siinä
-rattaitaan. Rannalla käyskenteli kirjava lehmälauma.
-
-Luostarin ympäristö tuntui niin hiljaiselta ja rauhalliselta, että
-aseilla varustettu kulku näytti tarpeettomalta. Vieläpä linnutkin
-visertelivät ikäänkuin puoliääneen; tuuli ei liikuttanut puiden lehtiä,
-ja ruohostossa piileskelevät sirkat surisivat vienosti. Vaikeata oli
-luulla, että pahat ihmiset häiritsisivät tätä rauhaa.
-
-"Tässäpä levähdän!" Maksim arveli. "Näitten muurien suojassa vietän
-jonkun päivän, kunnes isä lakkaa etsimästä minua. Minä avaan sydämmeni
-rippi-isälle, ehkä hän antaa minulle muutamaksi ajaksi suojapaikan."
-
-Maksim ei erehtynyt. Vanha, pitkäpartainen ja lempeännäköinen
-abotti, joka ei näyttänyt huolivan mitään maallisista, otti hänet
-ystävällisesti vastaan. Kaksi palvelijaa tarttui väsyneen ratsun
-suitsiin. Kolmas toi leipää ja maitoa villakoiralle; kaikki puuhasivat
-ystävällisesti Maksimin ympärillä. Abotti kehotti Maksimia syömään,
-vaan hän tahtoi ennen kaikkia tehdä tunnustuksensa.
-
-Ukko katsahti häneen tutkivalla silmäyksellä, niin paljon kuin
-hyväntahtoiset silmänsä sallivat, ja puhumatta sanaakaan, johdatti
-hänet laajan pihan poikki matalaan, yksikupooliseen kirkkoon. He
-kulkivat hautapatsaitten ja nunnahuoneitten pitkän rivin sivuitse,
-joita kukat koristivat. Hautapatsaitten paadet kalisivat Maksimin
-askeleista; korkea ruoho kohosi patsaitten keskeltä, puoleksi peittäen
-nöyrät hautakirjoitukset; kaikki muistutti elämän muuttuvaisuutta,
-kaikki kehoitti rukoukseen ja hartauteen. Kirkko, johon abotti vei
-Maksimin, seisoi ikivanhain tammien suojassa, ja niiden satavuotiset
-oksat peittivät melkein kokonaan kapeat, pitkänsoikeat ikkunat, jotka
-päästivät valoa tomuisesta, hienoihin lyijypuitteihin asetetusta
-kissankulta-lasistaan. Kun he tulivat sisään, kohtasi heitä vilvakka
-pimeys. Ainoastaan yhden ikkunan läpitse, joka vähemmin oli varjossa,
-valon säteet lankesivat vinoon seinämaalaukselle, joka esitti viimeistä
-tuomiota. Muut osat kirkossa näyttivät sentähden vielä pimeämmiltä;
-vaan siellä täällä välkähtelivät kynttiläkruunujen hopeiset helut,
-kiehkurat jumalankuvissa ja hopealla kirjaillut ristit ja komeat
-ylistyskirjoitukset mustalla sametilla, koristaen Vorotinskin
-ruhtinasten, luostarin perustajien, ruumisarkkuja. Kultaus alttarin
-seinällä näytti hiililtä, jotka ovat tuhan peittäminä ja ovat
-sammumaisillaan. Tuntui kostealta, ja pyhä tuoksu lemusi. Vähitellen
-Maksimin silmät alkoivat tottua hämärään, ja hän rupesi erottamaan
-temppelin muita kummallisuuksia: tsaarillisten ovien yläpuolella oli
-Vapahtaja kunniassaan Kerubimien ja Serafiimien seurassa, niiden yllä
-taas kuusitoista hallitus-juhlaa. Suuri Johannes Kastaja esitettiin
-siivillä varustettuna ja kantaen maljassa katkaistua päätään. Sivuoviin
-oli kömpelösti kirjoitettu vertaus tuhlaajapojasta, taistelu elämästä
-ja kuolemasta ja hurskaan ja syntisen sielun lähdöstä. Nämät surulliset
-taulut kovasti vaikuttivat Maksimiin; kaikki käsitteet sydämen
-rauhasta, vanhempain vastustamattomasta vallasta, kaikki ennakkoluulot,
-joissa hän oli kasvatettu, pääsivät hänessä uudestaan valtaan. Hän
-epäili, oliko hän tehnyt oikein siinä, että vasten isän tahtoa oli
-hänen luotansa karannut? Mutta omatuntonsa vastasi hänelle, että hän
-oli tehnyt oikein; mutta se ei kuitenkaan ollut rauhallinen. Kun tammen
-lehtien, joita tuuli ikkunan ulkopuolella heilutteli, varjo liikahteli
-seinällä, niin hänestä tuntui, että pahat henget henkivät ja
-kulkivat...
-
-Hurskas kauhu ahdisti hänen sydäntänsä. Hän lankesi maahan abotin
-eteen.
-
--- Isäseni, hän sanoi, -- minä olen suuri syntinen!
-
--- Rukoile, -- vanhus vastasi lempeästi: -- suuri on Jumalan armo,
-paljon sinua katumisesi auttaa, poikani!
-
-Maksim kokosi voimiansa.
-
--- Raskas on minun rikokseni, -- hän alkoi vapisevalla äänellä. --
-Kuule, isäseni, vaikea on minun rukoilla: rakkauteni tsaariin on
-hälvennyt, sydämmeni on hänestä kääntynyt!
-
-Abotti katsahti ihmetellen Maksimia.
-
--- Älä jätä minua, isäseni! -- Maksim pitkitti: -- kuule minua! Kauvan
-olen itseäni vastaan taistellut, kauvan pyhäinkuvain edessä rukoillut.
-Olen etsinyt sydämmestäni rakkautta tsaariin, vaan en ole löytänyt!
-
--- Poikani -- abotti sanoi, katsellen osanottavaisena Maksimia, -- ehkä
-saatanan juonet ovat sinun järkesi pimittäneet; sinä herjaat itseäsi.
-Niin ei saata olla, että sinä vihaisit tsaaria. Monta raskasta syntiä
-on tässä huoneessa tunnustettu: on ollut kirkonvarkaita ja rosvoja,
-vaan ei ketään, joka olisi tunnustanut vihaavansa tsaaria!
-
-Maksim vaaleni.
-
--- Minä olen ehkä rikollisempi kuin kirkonvaras ja murhamies! -- hän
-huudahti. -- Mitä pitää minun tehdä? Sano minulle, neuvo minua!
-sydämmeni pakahtuu!
-
-Ukko katseli tunnustajaa ja ihmetteli yhä enemmän.
-
-Maksimin rehelliset kasvot eivät näyttäneet vähintäkään vihollisuuden
-tai syyllisyyden vivahdusta. Siinä näkyi vaan lempeät, hyväntahtoiset
-kasvot, semmoiset kuin vielä nytkin joskus tapaa Moskovan ja Volgan
-tienoilla niissä syrjäisissä seuduissa, joihin ei vielä ole tunkeutunut
-kaupunkien vaikutuksia.
-
--- Poikaseni, -- abotti pitkitti, -- en usko sinua; sinä soimaat suotta
-itseäsi. En usko, että sydämmesi on tsaarista kääntynyt. Niin ei saata
-olla. Ajattelepas: tsaari on meille enämpi kuin isä, ja neljäs käsky
-käskee kunnioittamaan isää. Sanopas, poikani, minulle noudatatko
-käskyjä?
-
-Maksim oli ääneti.
-
--- Poikani, kunnioitatko isääsi?
-
--- En! -- Maksim virkki tuskin kuuluvasti.
-
--- Etkö? -- abotti toisti, ja peräytyen taaksepäin, risti itseänsä.
-
--- Sinä et rakasta tsaaria? Et kunnioita isääsi? Mikä sinä olet?
-
--- Minä olen ... nuori opritshnikki sanoi: -- minä olen Maksim
-Skuratov, Skuratov Bjelskin poika!
-
--- Maljutanko poika?
-
--- Niin! -- Maksim sanoi, purskahtaen itkuun.
-
-Abotti ei vastannut. Surullisena hän seisoi Maksimin edessä.
-Liikkumatonna katselivat synkät pyhäinkuvat heitä. Syntiset Viimeistä
-tuomiota kuvaavalla taululla korottivat käsiään taivaaseen päin, vaan
-kaikki olivat ääneti. Kirkon rauhallisuutta häiritsivät ainoastaan
-Maksimin nyyhkytykset, pääskysten liverrykset katon räystäillä sekä
-silloin tällöin abotin puoliääneen lausuma rukoussana.
-
--- Poikani, -- ukko viimein lausui, -- kerro minulle kaikki järjestään
-äläkä salaa mitään minulta: kuinka sinussa syntyi viha tsaaria vastaan?
-
-Maksim kertoi slobodassa olostaan ja viimeisestä keskustelustaan isänsä
-kanssa ja yöllisestä paostaan.
-
-Hän kertoi vitkaan, pitäen väli-aikoja, ja kokosi usein ajatuksiaan,
-ettei mitään unhottaisi eikä salaisi hengelliseltä isältään.
-
-Lopetettuansa kertomuksen, hän loi silmänsä maahan eikä pitkään aikaan
-uskaltanut katsoa abottiin, odottaen hänen tuomiotaan.
-
--- Oletko minulle kaikki ilmoittanut? -- abotti sanoi: eikö enää muuta
-ole sydämmelläsi? Etkö ole mitään miettinyt tsaaria vastaan? Etkö ole
-mitään ajatellut pyhää Venäjän valtaa vastaan?
-
-Maksimin silmät säkenöivät.
-
--- Isäni, ennen antaisin kaulani katkaista, kuin jotakin synnyinmaatani
-vastaan vehkeilisin! Syyllinen olen vastenmielisyyteni tähden
-hallitsijaa kohtaan, vaan en kavalluksen tähden.
-
-Abotti pani kätensä hänen päälleen.
-
--- Jumalan palvelija Maksim tulee puhtaaksi, -- hän sanoi -- kaikki
-syntinsä hän saa anteeksi!
-
-Vieno ilontunne välähti Maksimin sydämessä.
-
--- Poikani, -- abotti sanoi, sinun tunnustuksesi on sinut puhdistanut.
-Pyhä kirkko ei soimaa sinua siitä, että jätit slobodan. Jokainen saa,
-vieläpä kaikkien pitääkin, välttää pahaa. Mutta pelkää myös ihmiskunnan
-vihollisen viekkautta. Kavahda Kurbskin esimerkkiä, häntä, joka
-korkealta bojari-asemaltaan heittäysi perkeleen palvelukseen.
-
--- Laupias Jumala, -- ukko pitkitti huoahtaen -- on raskaitten syntiemme
-tähden antanut meille nämät kauheat ajat. Emme me saa tuomita
-lyhytnäköisyydessämme Hänen käsittämättömiä tekojaan. Kun Jumala
-lähettää meille tauteja ja puutteita, niin meidän tulee ainoastaan
-rukoilla ja nöyrtyä hänen tahdolleen? Niin nytkin: olemme saaneet
-ankaran ja julman tsaarin. Me emme tiedä, miksi hän meitä rankaisee!
-Sen vaan tiedämme, että hän on Jumalan lähettämä, emmekä me alistu
-Iivana Vasiljevitshin, vaan sen valtaan, joka hänet lähetti.
-Muistakaamme vanhaa ennustusta: "Jos joku maa tekee oikein Jumalan
-edessä, niin se saa hyviä ja oikeutta rakastavia tsaaria ja tuomaria;
-vaan jos se tekee syntiä Jumalaa vastaan, niin se saa pahoja tuomaria
-ja tsaaria, ja koko maassa pääsee suuri kurjuus valtaan!"
-
--- Jää luoksemme, poikani! elä kanssamme. Kun sinua haluttaa lähteä,
-niin minä rukoilen veljeskunnan kanssa, että, mihin ikänä kuljet,
-Jumala ojentaisi tiesi! Vaan nyt, -- abotti jatkoi lempeästi, ottaen
-päältään messupaidan, -- nyt menemme aterioimaan. Henkisen ravinnon
-jälkeen emme saa ruumiillistakaan unhottaa. Meillä, on oivallisia
-haukia, onpa ruutanoitakin; syö kanssamme meidän laittamaa ja juo mettä
-tsaarin, ja korkea-arvoisen hallitsijan terveydeksi!
-
-Ja ystävällisesti jutellen, ukko vei Maksimin ruoalle.
-
-
-
-
-XXIII Luku.
-
-Tie.
-
-
-Hiljaisesti ja yksitoikkoisesti kului elämä luostarissa.
-
-Vapaina aikoina kokoilivat munkit yrttejä ja valmistivat niistä
-rohtoja. Toiset harjottelivat maalausta, laittelivat kypressistä ristiä
-tai pyhäinkuvia, kaunistelivat, kullaten, puuvateja.
-
-Maksim rakasti hyviä eräkkäitä. Ei huomannutkaan, kuinka aika riensi.
-Viikko kului, ja hän päätti lähteä. Vielä slobodassa ollessaan, Maksim
-oli kuullut Tatarien hyökkäyksistä Kasanilaisiin alueihin, ja hän oli
-jo kaavan halunnut yhdessä Kasanilaisten kanssa koetella sodan onnea
-vihollista vastaan. Ilmoittaessaan siitä ukolle, tämä tuli
-murheelliseksi.
-
--- Mihin nyt aijot lähteä, poikani? -- hän sanoi. -- Me kaikki
-rakastamme sinua, kaikki olemme sinuun mieltyneet. Kenties saat sinäkin
-Jumalan siunauksen ja jäät ainaiseksi tänne! Kuule, Maksim, älä lähde!
-
--- Minun täytyy, isäni! Kauvan on jo kohtaloni minua kehottanut
-kaukaisille maille. Etäältä kuulen tatarilaisen jousen äänen; kerran
-kun olin ajatuksissani, oli kuin nuoli olisi suhahtanut korvieni
-kohdalla. Tämä ääni, tämä suhina pakottaa minua lähtemään.
-
-Eikä abotti enää pidätellyt Maksimia, vaan toimitettuaan
-matkarukouksen, siunasi häntä; surullisena veljeskuntakin jätti hänet
-hyvästi.
-
-Ja taas Maksim ajoi ratsullaan viheriässä metsikössä. Samoin kuin
-ennenkin villakoira hyppeli hevosen ympärillä ja katseli iloissaan
-Maksimia. Äkkiä se alkoi haukkua ja juoksi eteenpäin. Maksim tarttui jo
-miekkansa kahvaan, odottaen jotain vaaraa, samassa kun tien mutkasta
-näkyi ratsastaja, puettuna keltaiseen viittaan, jota rinnan kohdalta
-koristi musta, kaksipäinen kotka.
-
-Ratsastaja ajoi täyttä karkua, vihelteli iloisesti, hänellä oli
-kirjavalla hansikallaan valkea jahtihaukka siteissä.
-
-Maksim tunsi hänet yhdeksi tsaarin haukankesyttäjäksi.
-
--- Trifon! -- hän huusi.
-
--- Maksim Grigoritsh! -- haukankesyttäjä vastasi iloisesti: -- terve
-mieheen? Kuinka sinun armosi jaksaa? Kas missä sinä Maksim Grigoritsh
-olet! Mekös slobodassa mietimme, mihin sinä olet joutunut! Voi miten
-isäsi suuttui! Armahda, Jumala! Se oli kauheata! Ja paljoa puhutaan
-isästäsi, tsarevitshista sekä ruhtinas Serebrjanista. Ei voi tietää,
-mitä uskoa. Olipa se, Jumalan kiitos, hyvä, että sinä taas löydyit,
-Maksim Grigoritsh! Äitisi saa riemuita!
-
-Maksim oli vihoissaan haukankesyttäjän kohtaamisesta. Mutta Trifon oli
-hyvänluontoinen nuorukainen, joka ymmärsi vaieta, kun asia niin vaati.
-Maksim kysyi, kauvanko hän oli ollut poissa slobodasta.
-
--- Onhan jo kulunut; viikko siitä, kun Adragar lenti pois kentältä! --
-hän vastasi, osottaen haukkaansa. -- Vaan ethän sinä, Maksim Grigoritsh
-tiedäkään! Niin, minut jo oli lempo viedä, kun tsaari suuttui minulle!
-Vaan laupias Jumala sääli minua, ja pyhä marttyyri Trifon teki minulle
-ihmetyön!
-
-Haukankesyttäjä paljasti päänsä ja risti silmiään.
-
--- Näetkös, Maksim Grigoritsh: hallitsija lähti viikko sitten
-linnustamaan. Hän päästi Adraganin irti pari kertaa; mutta kolmannella
-kertaa hiisi meni Adraganiin. Se alkoi iskeä haukkojakin, tappoi
-Smishljan ja Krushokin, ja sitten lähti! Ei ennättänyt kymmeneen lukea,
-kuin se jo oli näkymättömissä. Minä aijoin lähteä sen perässä, vaan
-mihin! Se oli mennyt aivan tietämättömiin. Yli-haukankesyttäjä ilmoitti
-tsaarille, että Adragan oli kadonnut. Tsaari kutsutti minut ja sanoi,
-että päälläni saisin vastata siitä: jos saisin hänen kiinni -- saisin
-armon, joll'en -- menettäisin pääni! Mitäs tehdä? Tsaari ei laske
-pilaa! Lähdin etsimään Adragania! Kun kuusi päivää olin harhaillut, jo
-alkoi kaulaani pakottaa; ajattelin: täytyy kai sanoa hyvästit
-päällensä. Aloin itkeä: itkeskelin siinä, kunnes nukuin metsässä. Aivan
-juuri kun olin nukkunut, niin ilmaantui minulle unessa näky: valo
-välähti puiden välistä, ja helinää alkoi kuulua metsässä. Ja,
-kuunnellessani ääntä, puhuin itsekseni unissani: niinhän se on kuin
-Adraganin siteitten helinätä. Katson: edessäni istuu valkealla
-ratsulla, kirkkaan valon peittämänä, nuori ratsumies, joka pitää
-kädellään Adragania. "Trifon! -- ratsumies sanoi: -- älä täältä etsi
-Adragania. Nouse ja mene Moskovaan päin Lasarjevin tienoille. Tiellä on
-mänty, sen männyn oksalla Adragan istuu." Herättyäni, selvisi minulle
--- vaikka en tiedä miten -- se, että ratsumies oli pyhä marttyyri
-Trifon. Hyppäsin kohta ratsuni selkään ja annoin mennä Moskovaa kohden.
-Mitä ajattelet, Maksim Grigoritsh? kun tulin sinne -- niin näen:
-todellakin on siellä mänty, ja Adragan istuu siinä, niinkuin pyhä mies
-sanoi!
-
-Haukankesyttäjän ääni värisi, ja suuret kyyneleet vuotivat hänen
-silmistään.
-
--- Maksim Grigoritsh, -- hän jatkoi, pyhkien kyyneleitään: -- nyt minä
-vaikka myyn kaiken omaisuuteni, rupean itse vaikka orjaksi ja rakennan
-pyhälle hyväntekijälleni rukoushuoneen! Sen rakennan sille paikalle,
-josta löysin Adraganin. Seinään maalautan aivan semmoisen kuvan,
-jommoisena hän minulle ilmaantui: istuen valkean ratsun selässä,
-korkealle kohottaen kättään, jolla hän pitää jahtihaukkaa. Lapsenikin
-ja jälkeentulevaiseni määrään ylistämään ja rukoilemaan häntä siitä,
-ettei tahtonut minun turmiotani, vaan pelasti pahasta orjansa! Kas, --
-haukankesyttäjä jatkoi, katsellen lintua: -- tuoss' on Adragan! otan
-pois peitteen! Mitä kirut? Äläs huoli, haluatko lentää! Ei, veliseni,
-odota! Kylliksi olet lennellyt, en laske!
-
-Ja Trifon ärsytti sormellaan Adragania.
-
--- Kas kuinka äkäinen! Tempasee niin! Ja kirkuu sitten! Kuuluu,
-luullakseni, virstan taa.
-
-Haukankesyttäjän kertomus koski Maksimia sydämmeen.
-
--- Ota minultakin vähän apua! -- hän sanoi, heittäen kourallisen
-kultakolikolta Trifonin hattuun. -- Tuoss' on kaikki rahani! minä en
-tarvitse niitä, vaan sinun tarvitsee paljon koota rukoushuonetta
-varten.
-
--- Palkitkoon sinua Jumala, Maksim Grigoritsh! Sinun rahoillasi
-rakennan koko kirkon enkä vaan rukoushuonetta! Kun tulen kotiin,
-slobodaan, niin toimitan rukouksen sinulle ja nautin herranehtoollisen
-sinun terveydeksesi! Ikuisesti olen sinun palvelijasi, Maksim
-Grigoritsh! Mitä tahdot, käske!
-
--- Kuule, Trifon. Tee minulle pieni palvelus: -- kun tulet slobodaan,
-niin älä kellekään hiisku, että kohtasit minut; vaan kolmen, neljän
-päivän päästä mene äitini luokse ja sano hänelle, -- vaan ainoastaan
-hänelle, ettei kukaan kuulisi -- sano, että poikasi on terve, Jumalan
-kiitos, ja tervehtii sinua.
-
--- Niinkö ainoastaan, Maksim Grigoritsh?
-
--- Kuule vielä Trifon: minä lähden pitkälle matkalle. Ehken aivan pian
-palaa. Niin, jos sinusta ei ole vaivalloista, niin juttele vähin
-äidilleni ja sano joka kerta silloin: minä olen kuullut, että poikasi
-elää tervennä, äläkä sinä sure häntä! Mutta jos äiti kysyy: keltä sitä
-olet saanut kuulla? niin sano: kuulinhan sitä Moskovalaisilta, jotka
-taas olivat sitä muilta kuulleet, vaan keltä, älä sano. Kun äitini vaan
-tietää sen, että voin hyvin.
-
--- Näinköhän sinä et siis palaa tosiaankaan slobodaan.
-
--- Sen Jumala tiesi; vaan älä sinä sano kenellekään, että kohtasit
-minut.
-
--- Luota minuun Maksim Grigoritsh, en sano kellekään. Vaan jos sinä
-lähdet kauvaksi, niin en minä ota sinun rahojasi. Jumala rankaisee
-minua.
-
--- Mitä minä rahoilla teen? Emmehän me ole missään pakanoitten maassa!
-
--- Se on sinun tahtosi, vaan minä en voi ottaa rahoja. Hyvä olisi, jos
-tulisit kotiin. Miksipä minä kiskoisin sinun rahojasi kuin mikäkin
-rosvo! Tee miten tahdot, -- en minä ota!
-
-Maksim kohotti hartioitaan ja otti muutamia kolikoita Trifonin hatusta.
-
--- Ell'et ota, -- hän sanoi, -- ehkä joku muu ottaa, minä en niitä
-tarvitse.
-
-Hän jätti jäähyväiset haukankesyttäjälle ja ajoi eteenpäin.
-
-Jo alkoi aurinko mennä mailleen. Puiden korkeat varjot tulivat
-korkeammiksi ja peittivät niittyjä. Maksimin rinnalla kulki hänen oma
-varjonsa, aivan kuin musta jättiläinen. Milloin se juoksi pitkin
-ruohistoa, milloin, tien kavetessa, ryömi pitkin puita ja pensaita.
-Villakoira näytti varjossaan aivan kuin satumaiselta pedolta.
-Vähitellen villakoiran, ratsun ja Maksimin varjot katosivat ruohikosta
-ja puista; alkoi hämärtää; siellä täällä vielä vähän valo välähteli
-pimeydessä; ilta-hyttyset nousivat suristen maasta ja liitelivät sinne
-tänne ilmassa. Kuu näkyi metsän reunalla: samoin himmenevällä taivaalla
-tähdet tuikkivat; etäältä häämötti avara kenttä.
-
-Oi sinä syntymämaani! Sattuipa minullekin viimein onni kulkea
-saloillasi. Tasaisesti asteli ratsu puhallellen kuumuudesta ja huiskien
-hyttysiä pois; lämmin tuulen henki levitti kukkain ja hyvänhajuisten
-ruohojen tuoksuja ympäri, ja minusta tuntui milloin suloiselta, milloin
-surulliselta. Mieleeni johtui menneisyys ja taas tulevaisuus jälleen.
-Hauskaa on ajeleminen iltasin asumattomilla seuduilla, milloin
-metsässä, milloin kentillä, päästää ohjat valloilleen ja vaipua
-mietteihin, katsellen taivaan tähtiä.
-
-Maksim oli jo hyvän tuokion ajanut, kun villakoira äkkiä nosti turpansa
-ilmaan ja huiski hännällään. Savun käryä alkoi tuntua. Maksim huomasi
-tarvitsevansa yösijan ja riennätti hevostaan. Pian hän huomasikin
-tiepuolessa rappeutuneen mökin. Siinä ei ollut savupiippuakaan, savu
-nousi vaan suoraan katosta. Matalasta ikkunasta näkyi valkea. Sisältä
-kuului hiljaista laulun hyrinää. Maksim lähestyi ikkunaa. Siitä hän
-näki köyhän majan kaiken sisustuksen. Leimuava päre valaisi huoneen
-kokonaan; kaikki oli likaista ja kulunutta. Permannosta kohosi vinoon
-väärä seiväs, jonka päässä riippui kehto. Noin kolmenkymmen-vuotinen,
-vaaleanverinen, kivulias nainen heilutti kehtoa laulaen hiljalleen.
-Hänen vieressään istui alaspäin kumartuneena harvapartainen mies,
-punoen virsuja. Kaksi lasta ryömi heidän jaloissaan.
-
-Maksim oli kuulevinaan, että nainen mainitsi laulussaan hänen isänsä
-nimeä. Alussa hän luuli erehtyneensä, vaan pian hän kuuli selvään
-Maljuta Skuratovin nimen. Kovasti ihmetellen hän alkoi kuunnella. --
-Nuku, nuku, lapseni! -- nainen lauloi.
-
-      Nuku, nuku, lapseni,
-    Kunnes suru poistuu,
-    Kunnes turmiotas ei!
-      Tuu. tuu, tuu,
-      Tuu, tuu, lapseni!
-
-      Pian paha katoo,
-    Pian tsaari mestaa
-    Ilkeän Maljuta koiran!
-      Tuu, tuu, tuu,
-      Tuu, tuu, lapseni!
-
-Kaikki veri syöksyi Maksimin kasvoihin. Hän laskihe hevosen seljästä
-alas ja sitoi sen puuhun.
-
-Ääni jatkoi:
-
-      Maljuta, ilkeä koira,
-    Pyhää isää kiusasi
-    Pyhää isä Filippoa!
-      Tuu, tuu, tuu,
-      Tuu, tuu, lapseni!
-
-Maksim ei voinut enää kestää, hän sysäsi jalallaan oven auki.
-
-Komean puvun ja opritshnikin kullatun miekan nähtyään, talon väki
-hämmästyi.
-
--- Keitä te olette? -- Maksim kysyi.
-
--- Isäkulta, -- ukko vastasi, kumarrellen ja änkyttäen pelosta: --
-minun nimeni, älä suutu, on Feodor, ja vaimoni on Maria!
-
--- Millä te, hyvät ihmiset, elätte?
-
--- Vennää revimme, hyvä veli, virsuja punomme ja teemme seuloja.
-Kauppiaat käyvät myymässä.
-
--- Mutta vähän tietysti saatte?
-
--- Vähän, isäkulta, aivan vähän! Ei aina saa syödäkseenkään. On vähältä
-kuolla nälkään ja viluun. Eikä hevostakaan meillä ole -- että veisi
-tavaraa kaupunkiin. Sen sudet viime vuonna söivät.
-
-Maksim katseli sääliväisenä miestä ja hänen vaimoaan sekä asetti
-pöydälle kultakolikkonsa.
-
--- Olkoon Jumala kanssanne, ihmisrukat! -- hän sanoi ja tarttui oveen,
-mennäkseen ulos.
-
-Isäntäväki heittäytyi hänen jalkoihinsa.
-
--- Isäkulta, kuka sinä olet? Sano meille ken olet? Kenen puolesta
-meidän tulee Jumalaa rukoilla?
-
--- Älkää minun puolestani rukoilko, -- vaan Maljuta Skuratovin.
-Sanokaapa minulle, kaukanako olen kasanilaisesta tiestä?
-
--- Tämähän se on, haukkasemme, tämähän on kasanilainen tie. Me olemme
-aivan risteyksessä. Oikealle menee muronilainen, vasemmalle --
-vladimirilainen tie, vaan tänne suoraan -- Rjasaniin! Vaan älä,
-ystävä-kulta, lähde nyt, ei ole nyt sopiva aika; eilen kokonainen
-kuormasto ryöstettiin maantiellä. Ja nyt, kerrotaan, ovat tattarit
-jälleen ilmestyneet. Ole yötä luonamme isäkulta, haukkasemme!
-Varjelkoon Jumala vaarasta!
-
-Mutta Maksimia ei haluttanut jäädä mökkiin, missä äsken hänen isäänsä
-kirottiin. Hän lähti etsimään muualta yösijaa.
-
--- Isäkulta! -- mökin asukkaat huutelivat hänen jälkeensä, -- käänny
-takaisin, ystävä, kuule sanaamme. Et sinä ole turvassa yöllä sillä
-tiellä!
-
-Vaan Maksim ei kuullut ja ajoi eteenpäin. Kun hän oli muutaman virstan
-ajanut, niin yht'äkkiä villakoira syöksi pimeään pensaikkoon ja alkoi
-haukkua niin kovasti ja itsepintaisesti, kuin olisi keksinyt jonkun
-väjyvän vihollisen.
-
-Turhaan Maksim vihelsi sille. Villakoira syöksyi pensastoon, palasi
-hurjana takaisin ja taas ryntäsi eteenpäin.
-
-Ikävystyen sen takaisin kutsumiseen, Maksim tarttui miekkaansa ja
-ratsasti suoraan pensaikkoon. Muutamia miehiä, varustettuna
-puukangilla, hyökkäsi häntä vastaan, ja käheä ääni kirkui:
-
--- Alas ratsulta!
-
--- Tuoss' on sinulle! -- Maksim sanoi, antaen iskun sille, joka oli
-lähinnä.
-
-Rosvo horjahti.
-
--- Se ei ole tarpeeksi! -- Maksim jatkoi, aikoen antaa hänelle
-toisenkin iskun; mutta miekka sattui toisen rosvon kankeen ja katkesi.
-
--- Aha, katsoppas hänen pukuaan! Hän on opritshnikki! Ota hänet
-elävänä! -- huudahti karkea ääni.
-
--- Tosiaankin hän on opritshnikki, -- mörisi toinen: -- nythän meillä
-ilot alkaa!
-
--- Hei Hlopko! nyt sitä iloitaan!
-
-Ja samassa kaikki ryntäsivät Maksimin kimppuun ja vetivät hänet ratsun
-seljästä alas.
-
-
-
-
-XXIV Luku.
-
-Rosvojen kapina.
-
-
-Puolitoista virstaa siitä paikasta, jossa hyökkäys Maksimia vastaan
-tapahtui, istui asestettuja joukkoja viinakolpakoitten ympärillä.
-Maljat kulkivat miehestä mieheen. Leimuavat roviot valaisivat tylyjä
-kasvonpiirteitä, vanukkeisia partoja ja erilaisia vaatteuksia. Oli
-siellä vanhoja tuttujakin: oli Andrjushka, Vaska ja punatukkainen
-laulaja; vaan Korshunia ei näkynyt. Rosvot mainitsivat usein häntä,
-särpien kolpakoista ja tyhjentäen maljoja.
-
--- Oh, -- puheli yksi, -- mitenkähän se ukkomme nyt jaksaa?
-
--- Niin miten, -- vastasi toinen: ehkä kiskovat häntä varpaista tai
-päänahasta.
-
--- Eihän vanha piru vaan anna ilmi; luullakseni ei hän tuhlaile sanoja!
-
--- Tietysti ei, hän ei ole sellainen; viekööt vaikka pään, hän ei sano!
-
--- Sääli harmaata partaa! Onpa tuo atamanikin mies. Itsensä pelasti,
-vaan ukon jätti!
-
--- Mikä hän on atamaniksi? Ehkä siksi, että tahallaan surmaa miehiään
-jonkun ruhtinaan hyväksi!
-
--- Näetkös, he ovat ruhtinaan kanssa liitossa. Nytkin he istuvat
-samassa pesässä. Älä puhu ruhtinaasta; jos atamani kuulee, niin varjele
-Jumala.
-
--- Kuuli, jos kuuli! Minä sanon hänelle vasten naamaa, ettei hän ole
-atamani. Korshun olkoon meidän ätamanimme! Hän oli kuin malka Perstenin
-silmässä, senvuoksi tämä jättikin hänet tahallaan pinteeseen!
-
--- Niin, tosiaankin hän jätti Korshunin tahallaan pulaan!
-
-Synkkä murina kuului rosvojen kesken.
-
--- Tahallaan, tahallaan jätti pulaan! -- sanoi moni.
-
--- Tämän ruhtinaan edestäkö? -- kysyi yksi. -- Mitä hänestä on sitten?
-Lunnaitako atamani hänestä odottaa vai mitä?
-
--- Ei, ei lunnaita! -- punatukkainen laulaja vastasi. -- Tsaari, näet,
-loukkasi ruhtinasta, tahtoen rangaista häntä; niin ruhtinas tuli
-tsaarin luota meille; sanoo: minä itse vien teidät, pojat, slobodaan,
-minä nimittäin tiedän, missä valtion rahasto on. Kaikki opritshnikit
-surmaamme ja ja'amme rahaston!
-
--- Vai niin! Miks'ei hän siis vie meitä sinne? Johan me olemme kolme
-vuorokautta olleet täällä!
-
--- Sen vuoksi, että atamanimme on akka!
-
--- Ei, älä sano niin: Persten ei ole akka!
-
--- Jollei akka, niin sitäkin huonompi! Ehkäpä hän petkuttaa meitä!
-
--- Ehkä, -- sanoi joku: -- hän halua tsaarin kassaa itselleen, ettei
-meidän vaan onnistuisi haistaakaan!
-
--- Niin, niin, Persten tahtoo myydä meidät, samoinkuin Korshuninkin!
-
--- Vaan sellaisiin ei hän sattunutkaan!
-
--- Ukkoa hän ei tahdo pelastaa!
-
--- Mitä me hänestä! Kyllä me pelastamme ukon ilman häntäkin!
-
--- Ja otamme ilman häntäkin valtion kassan; johdattakoon ruhtinas yksin
-meitä!
-
--- Nythän on paras aika: tsaari kuuluu olevan Jumalaa rukoilemassa;
-slobodassa tuskin ovat puoletkaan opritsnikkeja.
-
--- Sytyttäkäämme sloboda uudestaan!
-
--- Surmatkaamme slobodassa olijat!
-
--- Pois Persten! Johtakoon ruhtinas meitä!
-
--- Johtakoon ruhtinas! Johtakoon ruhtinas! -- kaikui joka taholta.
-
-Ikäänkuin salama, levisivät sanat joukosta toiseen, saapuivat
-kaukaisemmillekin rovioille, ja kaikkialla alkoi ankara riehuna. Kaikki
-tunkivat majan ympärille, jossa Serebrjani vilkkaasti ja kiihkeästi
-puheli Perstenin kanssa.
-
--- Se on sinun asiasi, -- atamani lausui: -- suutut, tai et, vaan sinua
-en laske! En sen vuoksi sinua tuonut ulos vankilasta, että jälleen
-panisit pääsi mestaustukille!
-
--- Pääni riippuu kokonaan minusta -- ruhtinas vastasi suuttuneena. --
-Ei sen tähden minua tarvinnut pelastaa slobodasta, että nyt taas saan
-olla vankina.
-
--- Oh, ruhtinas, ajasta riippuu paljon. Tsaari ehkä muuttaa mielensä,
-ehkäpä kuoleekin: kaikkea voi tapahtua; kun vaara on ohitse, mene mihin
-tahdot.
-
--- Mitäs tehdä? -- hän lisäsi, nähdessään Serebrjanin kiihtyvän vihan:
--- ehkä sinun on vielä sallittu elää ihmisten ilmoilla. Sinä olet
-luonteeltasi jäykkä, Nikita Romanitsh, myöskin minä pidän lujasti
-päätökseni; nyt sattui kirves kiveen, ruhtinas!
-
-Samassa kajahti rosvojen äänet aivan majan edustalta.
-
--- Slobodaan, slobodaan! -- kirkuivat juopuneet mellastajat.
-
--- Päästäkäämme punainen hanhi slobodaan!
-
--- Laskemme koko hanhiparven!
-
--- Pelastamme Korshunin!
-
--- Pelastakaamme ukko!
-
--- Riistämme viinit kellarista!
-
--- Kaivamme kullat esille!
-
--- Surmaamme koko opritshninan!
-
--- Tapamme kaikki, kuin slobodassa löydämme!
-
--- Missä on ruhtinas? Hän johtakoon meitä! -- Ruhtinas johtakoon meitä!
-
--- Ellei hän tahdo, niin nostamme hänet haapaan!
-
--- Niin teemme!
-
--- Perstenin samoin!
-
--- Perstenin nostamme haapaan!
-
-Persten hypähti paikaltaan.
-
--- Mitä melua he siellä pitävät! -- hän lausui. Jo kauan kuulin heidän
-meluansa. On kuin piru olisi päässyt irti! Nyt heidät lempo vie! No,
-ruhtinas, oli miten oli, tee kuin tahdot; en enää estä sinua:
-tahtojalle tahtonsa, kävijälle tiensä! mene heidän luoksensa ja sano,
-että johdatat heidät slobodaan!
-
-Serebrjani kuohahti suuttumuksesta, -- Minäkö johdattaisin teitä
-slobodaan -- hän sanoi; -- ennen saatte pääni ruumiista kiskoa!
-
--- Oh, ruhtinas, sano ainoasti sanoaksesi. Kansa, näöthän, on järjetön;
-huomenna tulevat järkiinsä!
-
--- Ruhtinas! -- kirkuivat äänet: -- sinua kutsutaan, tule ulos!
-
--- Mene ulos, ruhtinas -- Persten toistihe -- muuten tunkeutuvat majaan
--- se on pahempi!
-
--- No hyvä, -- ruhtinas sanoi, mennen ulos majasta. Katsotaan, miten
-saavat minut viemään heitä slobodaan!
-
--- Aha -- kiljahtivat rosvot; -- jopa tuli!
-
--- Johdata meitä slobodaan!
-
--- Ole meidän atamanimme, muuten saat nuoran kaulaasi!
-
--- Niin, niin! -- karjuivat äänet.
-
--- Me kunnioitamme sinua! -- huusivat toiset; -- ole atamanimme, muuten
-hirtämme sinut!
-
--- Jumal'auta, me hirtämme!
-
-Persten, tuntien Serebrjanin kiivaan luonteen, kiiruhti myöskin ulos.
-
--- Mitä te, veikkoset, niin olette vimmoissanne? Miksi kurkkujanne
-revitte? Johdattaahan ruhtinas teidät, mihin haluatte, jahka aamu vaan
-on tullut; vaan nyt antakaa hänen levätä, nukkukaa itsekin; johan
-olette tarpeeksi iloinneet!
-
--- Mitä sinun meihin tulee? -- ärähti muuan: -- ethän sinä ole meidän
-atamanimme!
-
--- Kuulkaa, veliset, kiljasivat toiset: -- hän ei halua jättää
-päällikkyyttään!
-
--- Hirteen hän!
-
--- Hirteen, hirteen!
-
-Persten vilkasi joka taholle ja näki ainoastaan vihamielisiä kasvoja.
-
--- Voi, te lemmon ruoat! -- hän sanoi, -- minäkö välittäisin teidän
-päällikkyydestä? Asettakaa atamaniksi itsellenne kenen tahdotte, minä
-en siitä välitä, syljen minä teille!
-
--- Hyvä! -- huusi joku.
-
--- Kauniisti puhuu! -- lisäsi toinen.
-
--- Syljen minä teille! -- Persten jatkoi: -- vähänkö teidän
-kaltaisianne löytyy? Mikä kunnia on teidän atamaninanne olla!
-Mieluummin lähden Volgan virralle, kuin sellaisia johdatan.
-
--- Äläs, veli, soittele. Et pääsekään niin helposti; vielä sinutkin
-myydään, samoin kuin sinä myit Korshunin!
-
--- Me emme päästä; pysy luonamme; tottele uutta atamaniamme!
-
-Rajut huudot hämmensivät Perstenin äänen. Isokasvuinen rosvo lähestyi
-Serebrjania pikari kädessä.
-
--- Isäseni! -- hän sanoi, lyöden leveällä kämmenellään häntä
-olkapäälle: pääsi menetit, kun rupesit veljeksemme, juokaamme siis
-yhdessä ja syleilkäämme!
-
-Jumala ties, mitä Serebrjani olisi tehnyt. Jos hän olisi murtanut
-rosvon kädessä olevan maljan, niin juopunut lauma olisi hänet rikki
-repinyt; vaan silloin onneksi uudet huudot vetivät hänen huomiotaan
-puoleensa.
-
--- Katsokaa, katsokaa! -- kuului joukon huuto: olemme saaneet
-opritshnikin kiinni! Opritshnikkia tuodaan! Katsokaa, katsokaa!
-
-Metsästä tuli muutamia miehiä, puettuina rikkinäisiin vaatteihin ja
-varustettuina puukangilla. He toivat kanssansa sidotun Maksimin. Rosvo,
-jota hän oli lyönyt, ajoi Maksimin ratsulla. Edellä kulki Hlopko
-vihellellen ja hyppien. Haavoitettu villakoira laahustihe perässä.
-
--- Hei, veikkoset! -- Hlopko lauleli, näpähytellen sormiaan:
-
-    "Vieraat tulivat leskein kartanoille,
-    Kirveet heiluivat yli päitten!..."
-
-Ja Hlopko heitti kuperkeikkaa, löi kämmeniinsä ja pyöri kuin hyrrä.
-
-Punatukkainen laulaja ei malttanut enää, vaan tempasi huilun ja yhtyi
-auttamaan toveria.
-
-Molemmat alkoivat hyppiä ja kiemurrella Maksimin ympärillä.
-
--- Katsoa piruja! -- Persten sanoi Serebrjanille, -- Hepäs eivät heti
-tapa opritshnikkia, vaan kiduttavat ensin; ja minä tunnen molemmat:
-jospa nämät saisivat tehdä mielensä mukaan, niin ei nuorukaisen olisi
-hyvä olla.
-
-Opritshnikin vangitseminen tuotti tosiaan koko joukolle juhlan. He
-tahtoivat kostaa Maksimille kaiken, mitä olivat hänen tovereiltaan
-kärsineet.
-
-Heti alkoi muutamia karkean samaisia miehiä tehdä valmistuksia hänen
-surmakseen.
-
-Asetettuaan maahan neljä paalua, he kiinnittivät niihin poikkipuut ja
-naulasivat niitä.
-
-Maksim katseli kaikkea sitä rauhallisesti. Ei häntä kuolon tuskat
-hirvittäneet; vaan surullista oli heittää henkensä sidotuin käsin ja
-miekatta, kuullen ainoastaan piinaajiensa raakoja lauluja ja ilkeätä
-pilkkaa eikä sotahuutoja ja hevosten hirnuntaa.
-
-"Ennustus on pettänyt minua", hän ajatteli, "tänlaista loppua en
-kuvaillut itselleni. Vaan tapahtukoon Jumalan tahto!"
-
-Samassa hän huomasi Serebrjanin, tunsi hänet ja aikoi mennä hänen
-luokseen. Mutta punatukkainen laulaja tempasi häntä takin kauluksesta.
-
--- Tuossa on valmis vuode, -- hän sanoi: -- päästä viitta ja nuku, vai
-mitä!
-
--- Irrottakaa käteni, -- Maksim vastasi: -- en voi siunatakaan
-itseäni![20]
-
-Hlopko katkasi puukolla köydet, joilla Maksimin kädet olivat sidotut.
-
--- Siunaa nyt, vaan nopeasti -- hän sanoi, ja kun Maksim oli rukoillut,
-Hlopko ja punatukkainen riistivät häneltä vaatteet ja alkoivat sitoa
-hänen käsiänsä ja jalkojaan lavan poikki puihin.
-
-Samassa Serebrjani astui esiin.
-
--- Pojat! -- hän sanoi sellaisella äänellä, joka oli sotajoukossa
-tottunut kajahtelemaan: -- kuulkaa!
-
-Ja hänen voimakkaat sanansa levisivät läpitunkevasti pitkin joukkoa, ja,
-huolimatta melusta ja huudoista kaikuivat etäisimpienkin rosvojen
-kuultaviksi.
-
--- Kuulkaa! -- ruhtinas jatkoi. -- Kaikkiko te tahdotte, että minä
-olisin päällikkönne? Kenties on joukossanne niitäkin, jotka eivät tahdo
-minua?
-
--- Oh! -- huudahti joku -- ethän sinä vaan peruuta sanaasi?
-
--- Kuulepas, älä laske meistä pilkkaa!
-
--- Kun annetaan päällikkyys, niin ota!
-
--- Ota arvo, kun se on kokonainen!
-
--- Antakaa siis minulle atamanin tshekani! -- Serebrjani sanoi.
-
--- Kas sekö! -- huudahtivat rosvot. -- No se onkin tarpeen!
-
-Ruhtinaalle annettiin Perstenin tshekani.
-
-Nikita Romanovitsh astui suoraan punatukkaisen laulajan luo.
-
--- Päästä irti opritshnikki! -- hän sanoi.
-
-Punatukkainen katsoi häntä ihmetellen.
-
--- Päästä heti! -- Serebrjani ankarasti toisti.
-
--- Mitä sinä! -- punatukkainen sanoi: -- sinäkö pidät hänen puoltaan!
-Katso onko oma pääsi lujassa?
-
--- Kirottu! -- ruhtinas karjasi: -- älä lörpöttele, kun minä käsken!
-
-Ja huimaisten tshekanillaan, hän halkasi häneltä kallon.
-
-Punatukkainen kaatui ääntäkään päästämättä.
-
-Serebrjanin käytös hämmästytti rosvoja. Mutta hän ei antanut heille
-miettimisen aikaa.
-
--- Päästä sinä irti! -- hän sanoi Hlopkolle, kohottaen tshekanin hänen
-päänsä yli.
-
-Hlopko katsahti ruhtinasta ja riensi päästämään Maksimia.
-
--- Pojat! -- Nikita Romanovitsh jatkoi: -- ei tämä nuori mies ole
-niitä, jotka teitä ovat loukanneet; minä tunnen hänet, hän on yhtähyvin
-opritshninan virkamies kuin tekin. Varjelkoon Jumala teitä
-koskettamasta häntä vaikkapa vaan sormella! Vaan nyt ei saa
-vitkastella, asettukaa sadottaisin joukkoihin, minä johdatan teitä.
-Serebrjaniin kova ääni, käskevä käytös ja odottamaton päättäväisyys
-tekivät valtavan vaikutuksen rosvoissa.
-
--- Aha, -- lausuivat muutamat puoliääneen, hän ei suinkaan laske
-leikkiä!
-
--- Siinä on oikea atamani! -- puhuivat toiset: -- hän lannistaa vaikka
-kenen.
-
--- Hänelle pitää korvat olla auki, eikä saa lörpötellä! Katso, miten
-hän laulajan nutisti!
-
-Näin rosvot tuumiskelivat, eikä ketään haluttanut enää taputella
-Serebrjania hartioihin, tai muuten tehdä likeistä tuttavuutta hänen
-kanssaan.
-
--- Terveeksi, ruhtinas! -- Persten supisi, katsellen kunnioittavaisesti
-Nikita Romanovitshia: -- kas, miten kovasti sinä heitä kourit! Mutta
-älä nyt anna heidän miettiä, vaan johdata heitä matkalle slobodaan
-päin, ja siellä käyköön, miten Jumala suo!
-
-Vaikea oli Serebrjanin asema. Rosvojen päällikkönä ollen hän pelasti
-Maksimin ja voitti aikaa; mutta kaikki olisi jälleen kadotettua, jos
-hän kieltäytyisi johtamasta tuota ohjatonta laumaa. Ruhtinas käänsi
-mielensä Jumalaan ja heittäysi hänen tahtonsa alle.
-
-Jo alkoivat rosvot varustautua retkelle ja keskustelivat juuri, mikä
-oli kohdannut erästä Fedjka Poddubnia, joka aamulla oli osastonsa
-kanssa lähtenyt eikä vielä ollut palannut.
-
--- Kas siinä Fedjka! -- virkkoi joku: -- tuossa hän tulee poikineen!
-
-Poddubni oli laihanpuoleinen, roteva mies; hänen toinen silmänsä oli
-kiero, ja kasvot olivat ryppyiset.
-
-Hänen mekkonsa oli repaleissa. Hän kulki raskaasti, polvet koukussa
-niinkuin voimaton ihminen.
-
--- Mitä? -- kysyi eräs rosvo.
-
--- Luulen, että sattui onkeen? -- liitti toinen.
-
--- Sattui, sattui, vaan ei meidän! -- Poddubni sanoi, istuen tulen
-ääreen. Kas, poikaseni, paljo on sydämelläni syntiä, vaan tänään, niin
-tuntuu, olen puolet myönyt.
-
--- Kuinka niin?
-
-Poddubni käännähti toveriensa puoleen.
-
--- Tuokaa pakana tänne, veikkoset!
-
-Tuliroviolle tuotiin sidottu, roteva mies, puettuna kirjavaan viittaan.
-Hänen muodottoman isossa päässään törötti korkea hattu, jonka reunat
-olivat alaspäin kääntyneet. Litteä nenä, ulkonevat poskipäät ja pienet
-silmät todistivat, ettei hän ollut venäläistä syntyperää.
-
-Eräs Poddubnin toveri toi esiin keihään, nuolikotelon vasamoineen,
-jotka olivat otetut vangilta.
-
--- Tämähän on tatarilainen! -- huudahti joukko. -- Tatarilainen, --
-Poddubni toisti, -- ja minkälainen! Töintuskin tultiin hänen kanssaan
-toimeen, hän on aika poika! Ellei olisi ollut Mitka muassa, niin kyllä
-hän olisi lentänyt kynsistämme!
-
--- Kerro, kerro! -- rosvot huusivat.
-
--- No niin, veikkoset, aamulla me kuljimme Rjasanin tiellä, pidätimme
-kauppiaan ja aloimme nuuskia häntä; hänpäs puhuu, ei ole minulla, hän
-puhuu, mitään otettavaa, minä, hän sanoo, tulen Rjasanista,
-tatarilaiset olivat vallanneet kaiken tien ja ryöstivät minut
-typötyhjäksi, eikä minulla nyt ole, millä voisin Moskovaan asti
-laahustaa.
-
--- Kas roistoja! -- sanoi eräs joukosta.
-
--- Mitäs teitte kauppiaalle? -- kysyi toinen.
-
--- Annoimme hänelle riunan[21] matka-avuksi ja laskimme hänet menemään,
--- Poddubni vastasi. -- Samassa kohtasimme talonpojan, hän kertoi, että
-tatarilaiset vielä eilen olivat hyökänneet kylään ja polttaneet kaiken.
-Pian me itsekin näimme saman sekasorron: me laskimme vähintäinkin
-tuhannen hevosta. Ja siellä kulki talonpoikia akkoineen ja lapsineen
-ulvoen ja huutaen: meidänkin kylämme polttivat tatarilaiset,
-ryöstivätpä kirkonkin, raastivat pyhäin kuvat ja tekivät messupuvuista
-hevosloimia...
-
--- Voi, noita roistoja! -- rosvot kirkasivat: -- kuinka heitä, piruja,
-vielä maa kantaa?
-
--- Papin, -- Poddubni lisäsi, -- he sitoivat hevosen häntään...
-
--- Papin? Ja eikö heitä, koiran poikia, salama tappanut!
-
--- Jumala nähköön!
-
--- Eikö Venäjän miehellä ole sitten kättä kirottua tataria vastaan!
-
--- Sepä se, että käsiä on vähän! Kaikki rykmentit ovat hajallaan; on
-jäljellä ainoastaan talonpoikia, akkoja ja ukkoja, ja pakanoille onkin
-se mieluista, ettei ole sotaväkeä, joka heille antaisi kelpolailla!
-
--- Oh kyllä minä heille näyttäisin.
-
--- Niin minäkin!
-
--- Mutta miten saitte pakanan kynsiinne?
-
--- No niin. Kuulemme tieltä kavioin kapsetta. Minä puhun pojille:
-kätkeykäämme, sanon, pensastoihin, katsokaamme, kuka se on, joka
-kulkee? Kätköstämme huomaamme, kun ajaa nelistäen noin kolmekymmentä
-miestä, kummalliset hatut heillä oli ja piikit, joutset nuolineen.
-Veikkoset, puhelen, kas tuossa on niitä riivattuja! Paha vaan, että
-meitä on näin vähän, muuten saattaisimme tapella! Yhtäkkiä putosi
-eräältä säkki maahan. Hän ryömi alas hevosen selästä nostaakseen säkkiä
-ja pannakseen sitä tarakkaan, vaan hänen toverinsa jatkoivat sillä
-aikaa matkaansa. Veikkoset, minä sanon, hyökkäämmekö hänen kimppuunsa.
-No, pojat, nyt jäljessäni kaikki! Näin sanottuani heittäysimme kaikin
-tatarin niskaan. Mutta mihin! Hän kun vaan liikahutti hartioitaan, --
-niin silloin me kaikki lensimme nurinniskoin. Kun uudestaan yritimme,
-niin asia oli sama. Silloin Mitka puhelee: tehkää tilaa, veikkoseni,
-hän sanoo, älkää häiritkö minua! Me annoimme tilaa hänelle ja hän
-tempasi piikin tatarilta, otti häntä niskasta kiinni ja painoi maahan.
-Sitten me panimme rukkasen hänen suuhunsa ja sidoimme hänet kuin
-pässin.
-
--- Katsos Mitkaa! -- virkkivät rosvot.
-
--- Niin, hän kaataa vaikka härän kumoon sarvesta! -- Poddubni
-huomautti.
-
--- Kuules Mitkä! -- kysyi joku: -- kaadatko sinä härän?
-
--- Miksi niin! -- Mitka vastasi, etääntyen syrjemmäksi, haluamatta
-jatkaa keskustelua.
-
--- Mitäs tatarin säkissä oli? -- Hlopko kysyi.
-
--- Katsokaa poikaset!
-
-Poddubni aukasi säkin ja otti siitä kappaleen messupukua,
-kallisarvoisen alttarikaapin,[22] pari kolme panagiaa[23] ja kultaisen
-ristin.
-
--- Voi, sitä koiraa! -- huudahti koko joukko: -- siis hänkin on ollut
-kirkkoa ryöstämässä!
-
-Serebrjani käytti hyödykseen rosvojen kiivastumista.
-
--- Pojat! -- hän sanoi: -- näettekö, kuinka kirotut tatarit herjaavat
-Kristuksen uskoa? Näettekö, kuinka pakanat tahtovat pyhän Venäjän
-turmioon syöstä? Näinköhän me, pojat, olemme tulleet pakanoiksi?
-Annammeko me häväistä pyhäin kuvat? Sallimmeko pakanain polttaa Venäjän
-kyliä ja repiä veljiämme?
-
-Sekava nurina kulki pitkin joukkoa.
-
--- Pojat, -- Nikita Romanovitsh jatkoi, -- kuka meistä ei ole velkaa
-Jumalalle synneistämme! Niin maksakaamme nyt velkamme ja ansaitkaamme
-itsellemme armo Jumalalta, hyökätkäämme kaikki, niin paljon kuin meitä
-on, kirkon ja Venäjän maan vihollisia vastaan!
-
-Serebrjanin sanat tekivät joukkoon väkevän vaikutuksen. Miehuullinen
-puhe pisti terävästi monen paatuneesen sydämmeen, monessa pörhöisessä
-rinnassa leimahti isänmaanrakkauden tuli. Vanhat rosvot pudistelivat
-päitään, nuoret katselivat toisiaan. Kovat huudot kaikuivat yleisen
-puheen yli.
-
--- Mitä! -- sanoi eräs: -- näinköhän sopii jättää Herran temppeleitä
-häväistäviksi!
-
--- Ei sovi, ei! lisäsi toinen.
-
--- Kahta kuolemaa ei ole, yhtä ei voi välttää! -- virkkoi kolmas: --
-parempi kuolla kentällä kuin hirsipuussa!
-
--- Se on totta! -- lausui muuan vanha rosvo: -- taistelukentällä on
-kuolemakin kaunis!
-
--- Oli miten oli! -- sanoi muuan nuori hurjapää, astuen esiin: -- en
-tiedä mitä toiset, vaan tatareja vastaan menen!
-
--- Ja minä! ja minä! ja minä! -- huudahti moni.
-
--- Teistä sanotaan, -- Serebrjani pitkitti, -- että te olette Jumalan
-unhottaneet, ja ettei teihin ole jäänyt sielua eikä omaatuntoa. Siis
-näyttäkää nyt, että ihmiset valehtelevat ja että teillä on sielu ja
-omatunto. Näyttäkää, että jos on kysymyksessä Venäjän ja uskon puolesta
-taisteleminen, tekin yhtä uljaasti kuin sotaväki ja opritshnikit teette
-velvollisuutenne.
-
--- Teemme niin! teemme! huusivat kaikki rosvot yhteen suuhun.
-
--- Emme salli pakanain häväistä pyhää Venäjän valtakuntaa!
-
--- Me hyökkäämme uskottomia vastaan!
-
--- Johdata meitä tatarilaisten kimppuun!
-
--- Johdata meitä, johdata! Taistelemme pyhän uskon puolesta!
-
--- Pojat! ruhtinas sanoi: -- ja jos me lyömme uskottomat, niin tsaari
-huomaa, ettemme ole opritshnikkejä huonommat, ja hän antaa vikamme
-anteeksi ja sanoo: en enää tarvitse opritshninaa, onhan minulla ilman
-sitäkin uskollisia ja hyviä palvelijoita!
-
--- Ehkä hän niin sanoo, -- rosvot huudahtivat, -- kun vaan me
-palvelemme häntä, pannen päämme alttiiksi!
-
--- Enhän minä niin halusta ominpäin ryöväriksi ruvennut; -- virkkoi
-eräs.
-
--- No enpä suinkaan minäkään! -- jatkoi toinen.
-
--- Kuolkaamme siis, jos tarve vaatii, Venäjän puolesta! -- ruhtinas
-sanoi.
-
--- Kuolkaamme siis! -- rosvot säestivät.
-
--- Eikö me, pojat, -- Serebrjani pitkitti, -- jos Venäjän vihollisia
-vastaan tappelemme, juoda venäläisen tsaarin malja!
-
--- Juodaan!
-
--- Ottakaa maljanne ja tuokaa minullekin lasi!
-
-Ruhtinaalle tuotiin lasi; kaikki rosvot täyttivät maljansa.
-
--- Siis eläköön terveenä koko Venäjän maan suuri hallitsija, tsaarimme
-Iivana Vasiljevitsh! -- Serebrjani lausui.
-
--- Eläköön tsaari! -- rosvot toistivat.
-
--- Ja eläköön Venäjän maa! -- lausui Serebrjani.
-
--- Eläköön Venäjän maa! -- rosvot toistivat.
-
--- Ja sortukoot kaikki pyhän Venäjän ja oikeauskoisen kristinopin
-viholliset! -- ruhtinas jatkoi.
-
--- Ja sortukoot tatarit! Sortukoot Venäläisen uskon vastustajat! --
-rosvot huusivat kilvassa.
-
--- Johdata meitä tatareja vastaan! Missä ovat nuot pakanat, jotka
-meidän kirkkojamme polttavat?
-
--- Vie meitä sinne, -- kaikui joka taholta.
-
--- Tuleen tuo tatarilainen! -- kirkasi joku.
-
--- Hän tuleen! Liekkeihin! -- lisäsivät toiset.
-
--- Hiljaa, pojat! -- Serebrjani sanoi: -- tutkikaamme ensin häntä.
-Vastaa, -- ruhtinas sanoi, kääntyen tattarilaiseen, -- paljoko teitä
-on? Missä on teidän asemanne?
-
-Tatarilainen ilmoitti merkillä, ettei muka ymmärtänyt.
-
--- Odota, ruhtinas, -- Poddubni sanoi: -- me irrotamme hänen kielensä.
-Annappas, Hlopko, kekäle. Niin. No, puhutko?
-
--- Puhun, isäkulta! -- tatarilainen tulen polttamana kirkasi.
-
--- Paljoko teitä on?
-
--- Paljo, isäkulta, paljo!
-
--- Kuinka paljon?
-
--- Kymmenen tuhatta, isäkulta, tänään on kymmenen tuhatta, vaan
-huomiseen on tullut satatuhatta!
-
--- Siis te olette vaan etujoukkoja! Kuka johtaa teitä?
-
--- Khaani toi!
-
--- Itsekö khaani?
-
--- Ei itse! Khaani tulee huomenna; nyt tuli Shirinskin ruhtinas,
-Shikmat!
-
--- Missä hänen asemansa on?
-
-Tatarilainen ei taaskaan ollut ymmärtävinään.
-
--- Kekäle tänne, Hlopko! -- Poddubni karjasi.
-
--- Lähellä on asema, isäkulta, lähellä! -- tatarilainen kiirehti
-vastaamaan: -- ei etäämmällä kuin kymmenen virstan päässä.
-
--- Näytä tietä! -- Serebrjani käski.
-
--- En osaa, isäkulta! En voi nyt nähdä tietä. Huomenna voin, isäkulta!
-
-Poddubni nosti tulisen kekäleen tatarilaisen sidottuja käsiä kohti.
-
--- Löydätkö tien?
-
--- Löysin, isäkulta, löysin!
-
--- Hyvä, -- Serebrjani virkkoi, -- syökää nyt, veikkoset, syöttäkää
-tatarilaistakin ja sitten lähdetään. Näytämme viholliselle, mitä
-merkitsee venäläinen voima!
-
-
-
-
-XXV Luku.
-
-Valmistus taisteluun.
-
-
-Joukossa alkoi sellainen liike, juoksu ja huuto, ett'ei Maksim
-ennättänyt edes kiittääkään Serebrjania. Kun vihdoin rosvot olivat
-järjestyneet ja lähteneet liikkeille metsästä, niin Maksim, jolle
-annettiin hevonen ja aseet takasin, ajoi ruhtinaan rinnalla.
-
--- Nikita Romanovitsh, -- hän lausui -- maksoit, maksoit sinä tänään
-minulle siitä karhusta!
-
--- No mitäpä, Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani vastasi, -- siksihän
-elämmekin maailmassa, että autamme toisiamme!
-
--- Ruhtinas, Persten tarttui puheesen, ratsastaessaan hänkin
-Serebrjanin sivulla, katsellessani sinua ajattelin: voi, ettei häntä
-saa nähdä eräs nuorimies, joka jäi minusta Volgan rannoille. Vaikka
-onkin hän halpa-arvoinen, minun vertaiseni, niin pitäisit sinä hänestä,
-ruhtinas, ja hänkin sinusta! En tahdo sinua sillä loukata, vaan niin te
-olette yhdenlaiset luonteeltanne. Kuin sinä puhuit pyhästä Venäjästä,
-silloin silmäsi leimusivat, ja minäkin muistin Jermak Timofejitshin.
-Kovin hän rakastaa syntymämaataan, vaikka onkin rosvo. Usein hän
-jutteli minulle, kuinka omatunto vaatii häntä tekemään kotimaalle
-palvelusta. Oi, jospa hän nyt olisi mukana taistelussa tatarilaisia
-vastaan. Hän yksin vastaisi sataa. Kun hän huutaa: pojat, perässäni!
-niin, tuntuu siltä, kuin itsekin kasvaisit, tulisit voimakkaammaksi,
-niin ettei mikään näyttäisi voivan sinua enää estää, ja kaikki vaan
-ympärilläsi sortuisi. Totta tosiaan olet sinä hänen kaltaisensa, Nikita
-Romanovitsh, en loukata sillä tahdo!
-
-Persten vaipui ajatuksiinsa. Serebrjani ajoi verkalleen, katsellen
-tummaan etäisyyteen. Maksim oli ääneti. Sekavasti kumahtelivat rosvoin
-askeleet maantiellä, tähtikirkas yö hiljalleen vetäytyi uinailevan maan
-yli. Kauvan kulki joukko tatarin johdattamaan suuntaan, jolloin tätä
-Hlopkon ja Poddubnin miekat virkistivät.
-
-Äkkiä kuului etäältä kummallisia merkitseviä ääniä.
-
-Ei se ollut ihmisen, ei jahtitorven, eikä guslain ääntä, vaan ikäänkuin
-tuulen suhinaa kahilassa, jos ruoko voisi helistä kuin lasi tai
-soittokalun kielet.
-
--- Mitä se on? -- Nikita Romanovitsh kysyi, seisauttaen hevosensa.
-
-Persten otti hatun päästänsä ja laskeutui kuuntelemaan maata vasten.
-
--- Odota, ruhtinas, annas kun kuuntelen! Ääni kuului selvästi ja
-alakuloisesti, milloin hopealta helähtäen, milloin humisevan metsän
-kaltaisesti suhisten, -- äkkiä se vaikeni, ikäänkuin aavikkotuulen
-puuskauksesta.
-
--- Jopa lakkasi! -- Persten sanoi nauraen... Kas, minkälainen rinta
-sillä on! Luulenpa, että hän puhalsi puolen tuntia henkeä vetämättä!
-
--- Mikä se oli? -- ruhtinas kysyi.
-
--- Tshebusga! -- Persten vastasi. -- Se on heillä sama kuin meillä
-jahtitorvi. Saattavat olla bashkireja. Ehkä siellä on eri joukko
-khaanineen, sekä kasanilaisia ja astrakanilaisia ynnä kaikellaista
-muuta roskaväkeä. Kuules, taas he alkoivat soitella.
-
-Etäällä kuului ikäänkuin uusi tuulen puuska, joka muuttui
-pitkällisiksi, surullisen vienoiksi säveliksi, ja hetken perästä se
-loppui katkonaisesti kuin hevosen hirnunta.
-
--- Aha! -- Persten lausui: -- tämä sävel olikin lyhempi, kenties hän,
-koiranpentu, oli tukehtua!
-
-Mutta samassa kajahtivat uudet äänet, paljoa selvempinä. Oli kuin suuri
-joukko kelloja olisi lakkaamatta soinut.
-
--- Kas siinä on kurkkua! -- Persten sanoi. -- Etäältä saat miettiä,
-mitä he tekevät. Kuka heistä hiiden penikoista selvän otti!
-
-Surulliset, alakuloiset sävelet muuttuivat iloisiksi, mutta ei siinä
-ollut venäläistä surullisuutta eikä venäläistä reippautta. Samalla
-kaikui paimentolaiskansan tapaista outoa ylellisyyttä, hevoslaumain
-riehuntaa, uljaita rynnäköltä, muuttoja paikasta toiseen ja ikävää
-tuntemattomaan muinaiseen synnyinmaahan.
-
--- Ruhtinas, -- Persten sanoi, -- heidän asemansa saattaa olla likellä;
-luulenpa, että tämän mäen takaa näemme tuletkin. Annapas minun mennä
-tarkastamaan, miten on laita; minulle on se työ tuttua, kyllä minä
-heitä Volgan varsilla usein kohtasin, vaan sillä aikaa sinä ja pojat
-saatte huoahtaa ja tuumiskella.
-
--- Mene Jumalan kanssa, -- ruhtinas vastasi, ja Persten hyppäsi hevosen
-seljästä sekä katosi pimeään.
-
-Rosvot virkistivät itseään, tarkastivat aseitaan ja istuivat maahan,
-ollen kuitenkin taistelujärjestyksessä. Syvä hiljaisuus vallitsi
-joukossa. Kaikki älysivät aljettavan tehtävän tärkeyden ja hiljaisen
-kuuliaisuuden välttämättömyyden. Sillä aikaa kuului niinkuin ennenkin
-tshebusgan äänet. Kuu ja tähdet valaisivat kenttää, kaikki oli tyventä
-ja juhlallista, ja joskus harvoin vieno tuulen löyhkä liehautti
-kahilaa.
-
-Kului tunnin aika! Persten ei vielä palannut. Ruhtinas alkoi jo
-menettää kärsivällisyyttään, mutta samassa, parin askelen päässä
-hänestä, kohosi ruohostosta mies. Nikita Romanovitsh tarttui
-miekkaansa.
-
--- Hiljaa, ruhtinas, minähän se olen! -- Persten nauraen huudahti. --
-Juuri näin minä hiivin tatarienkin luo, kaikki tarkastelin; nyt tunnen
-heidän asemansa paremmin kuin oman asuntoni. Jos suvaitset, ruhtinas,
-niin otan kymmenen miestä, säikytän hevoset ja hämmennän tatarilaiset;
-vaan sinä sillä aikaa, jos suostut, hyökkäät heidän päällensä kahdelta
-taholta, lujasti huutaen ja kirkuen, ja minä olen vaikka tatari,
-joll'emme ja'a heitä kahtia! Tätä minä sanon vaan alkajaisiksi; öinen
-työ pelkää mestaria; ja kun aurinko nousee, niin sinä käsket, ruhtinas,
-ja me ainoastaan tottelemme!
-
-Serebrjani tunsi Perstenin kekseliäisyyden ja älyn ja salli hänen
-menetellä, niinkuin tahtoi.
-
--- Pojat, -- Persten sanoi rosvoille, -- me olemme vähän keskenämme
-jankutelleet, vaan joka vanhoja muistelee, siltä siima pois! Onko
-joukossanne kymmenen uskaliasta miestä, jotka tahtoisivat tulla
-kanssani tatarien leirille?
-
--- Valitse ken hyvänsä -- rosvot vastasivat, -- me olemme kaikki
-valmiita.
-
--- Kiitoksia pojat, koskapa pidätte minua arvossa, niin otan teistä
-seuraavat: tule esiin, Poddubni, ja sinä, Hlopko, ja sinä, Djamel, ja
-sinä, Lejesnikov, ja sinä, Rjesheto, ja Stepka ja Mishka, Scestoper ja
-Nakovalnja ja Sarantsha! Minkäs sinä, Mitka, ryömit? Sinua en kutsunut,
-ole sinä ruhtinaan kanssa, et ole meidän toimeemme sopiva. Ottakaa
-pojat pois miekkanne, niiden kanssa ei ole mukava ryömiä; riittäähän
-meille puukotkin. Vaan kuulkaa, pojat, sanaani, ilman minua ei
-askeltakaan. Jokaisen täytyy tehdä, mitä käsken, muuten minä annan
-niin, että tuntuu.
-
--- Hyvä, hyvä, -- Perstenin valitsemat vastasivat: -- miten käsket,
-siten teemmekin. Kun on pyhä toimi kysymyksessä, niin emme mutkittele.
-
--- Näetkö, ruhtinas, tuota mäen rinnettä? -- atamani jatkoi. -- Kun
-saavut sinne, niin näette heidän tulensa. Vaan minun neuvoni on, --
-että odotatte mäen rinteellä, kunnes kuulette minun vihellykseni. Ja
-kun minä säikytän hevoset, niin vihellys ja huutokin kuuluvat, ja
-silloin on teidän aika hyökätä pakanoita vastaan. Silloin he joutuvat
-pihtiin. Hevoset ovat jo kadonneet; toisella sivulla olemme me, ja
-toisella on joki ynnä suo.
-
-Ruhtinas lupasi tehdä aivan Perstenin tuuman mukaan.
-
-Sitten atamani meni kymmenen uskalikon kera tshebusgan ääntä kohti,
-pian he katosivat ruohikkoon. Joku olisi luullut heidän menneen
-piiloon; mutta tarkka silmä olisi huomannut ruohikon värjähtelemistä,
-joka ei syntynyt tuulesta, sillä sen suunta olikin toisaalle.
-
-Puolen tunnin kuluttua oli Persten jo toverineen lähellä tatarien
-telttoja.
-
-Maaten ruohostossa, Persten kohotti päätään.
-
-Noin viidenkymmenen askelen päässä hänen edessään paloi rovio, se
-valaisi muutamia bashkiireja, jotka istuivat sen ympärillä, jalat
-allansa. Kuka heistä oli puettuna kirjavaan päällysnuttuun, kuka
-lammasnahka-turkkeihin, kuka rikkinäiseen kamelinnahka-viittaan. Maahan
-pistetyt piikit töröttivät heidän sivullaan ja loivat pitkät varjonsa
-aina Perstenin luo asti. Muutaman tuhannen suuruinen hevoslauma, joka
-oli uskottu bashkiirein vahdittavaksi, söi lähellä ruohostoa. Toiset
-tulet noin sadan askeleen päässä valaisivat lukemattomia huopatelttejä.
-
-Bashkiirit eivät tarkkaan vartioinneet laumaansa. Olivathan he tulleet
-Volgalta Rjasaniin asti, kohtaamatta mitään vastarintaa; he tiesivät
-meidän joukkojemme olevan hajallaan eivätkä siis odottaneet itselleen
-vihollista; ja susista, he arvelivat, varjelemme itsemme tshebusgalla
-ja meluamisella. Ja neljä heistä, asetettuaan pitkien ruokopillien päät
-ylähampaitaan vastaan, puhalsivat niin paljon, kuin jaksoivat, niihin
-näpähytellen sormillaan, kunnes hengästyivät. Toiset säestivät heitä
-kirkunallaan, ja tuli valaisi heidän kulmikkaita kasvojaan, jotka
-olivat siniset kovasta ponnistuksesta.
-
-Muutaman minuutin Persten ihaili tätä näkyä, itsekseen miettien,
-hyppäisikö heti puukkoineen bashkiirien kimppuun, antamatta heidän
-havahtaakaan, ja tappaisiko heidät viimeiseen mieheen? Vai
-karkottaisiko ensin hevoset ja sitten vasta rupeaisi taisteluun?
-
-Molemmatkin tuntuivat sopivilta. "Kas, mikä lauma, hän ajatteli,
-pidättäen hengitystään, jos viisaasti ymmärtää sen pelottaa, niin se
-polkee ja murtaa kaikki teltit; semmoisen melun se nostaa, ett'eivät
-tunne omia miehiänsä. Ja kas nämä hiiden penikat istuvat mukavasti,
-riivatun mukavasti! Kas kuinka he mässäävät; voisihan heidän tykönsä
-kahdenkin askeleen päähän hiipiä!"
-
-Ja kovasti halutti atamania päästä bashkiirein niskaan.
-
--- Rjesheto, -- hän kuiskasi vieressään kätkeyvälle toverilleen: --
-eihän sinun kurkkuasi kangertele? Osaatko viheltää?
-
--- Etkö sinä? -- Rjesheto vastasi hiljaa.
-
--- Minun on vähän kurkkuni sorruksissa.
-
--- No kyllä minä vihellän. Onko jo aika.
-
--- Odota; liian aikaista on. Ryömi tuonne, niin kauvas kuin voit
-lähestyä laumaa, mene niin lähelle, ett'eivät hevoset juuri huomaa
-sinua; ja heti kun alkavat sieraimillaan nuuskia, silloin vinkase ja
-karjase aina lujemmin, aja sitten ne suoraan telttejä kohden.
-
-Rjesheto nyykäytti päätään ja katosi ruohostoon.
-
--- No; veikkoset, -- Persten kuiskasi toisille tovereilleen: --
-ryömikää perässäni pakanoita kohden, vaan kulkekaa varovasti.
-Katsokaas, heitä on kaikkiaan parikymmentä miestä, ja meitä yhdeksän;
-jokaista kohtaan tulee teille kaksi, vaan minä otan osakseni neljä. Kun
-kuulette Rjesheton viheltävän, niin huutakaa kovasti yht'aikaa ja
-sitten suoraa päätä heidän niskaansa. Oletteko valmiit?
-
--- Olemme! -- rosvot vastasivat hiljaa. Atamani veti henkeä, asetti
-itsensä kuntoon ja alkoi hiljalleen kiskoa vyöltään pitkää puukkoansa.
-
-
-
-
-XXVI Luku.
-
-Veljeys.
-
-
-Sillä aikaa kun tämä tapahtui tatarien läheisyydessä, Serebrjani puolen
-virstan päässä malttamattomana odotti määrättyä merkkiä.
-
--- Ruhtinas, -- Maksim, joka ei koko aikana ollut lähtenyt hänen
-luotaan, virkkoi hänelle, -- ei enää tarvitse kauvan odottaa, kun
-taistelu alkaa; kun aurinko nousee, niin moni meistä ei ole enää elossa,
-mutta minua haluttaisi pyytää sinua...
-
--- Mitä, Maksim Grigoritsh?
-
--- Seikka ei ole vaikea; vaan minä en tiedä kuinka sinulle sanoisin,
-omatuntoni...
-
--- Sano, Maksim Grigoritsh, ehkä on se mahdollista!
-
--- Näetpäs, ruhtinas, minä sanon sinulle kaiken totuuden. Minä läksin
-slobodasta salaa vastoin isäni tahtoa ja äitini tietämättä.
-Sietämättömäksi kävi oloni opritshninassa; sellainen kauhu minut
-valtasi, että olisin mennyt vaikka veteen. Huomaa, ruhtinas, minä olen
-isän ja äidin ainoa poika, koskaan ei ole minulla ollut veljeä. Kun
-neitsyt Marian juhlana[24] tulin kahdentoista vuotiseksi, niin siitä
-ajasta, uskotko, en kenenkään kanssa vaihtanut hyvää sanaa. Elin heidän
-joukossaan aivan yksinäni, kukaan ei ollut toverinani, kaikki olivat
-vieraita. Jokainen vaan ajatteli, miten saisi toisen syöstyksi
-onnettomuuteen, tullakseen itse suosioon. Ei ollut päivää ell'ei
-kidutuksia ja rangaistuksia. Kansaa ajettiin pahemmin kuin ryöväriä
-vaikka kirkostakin. Miten saisivat rahaa ja omaisuutta, eivät
-katsoneet, vaikka koko Venäjä sortuisi! Tsaari on niin julma, sanovat,
-vaan eihän hän juuri milloinkaan totuutta kuule; tuskinpa yksikään
-kieli kääntyi totta puhumaan! Kaikki häntä vaan mielistelevät mairitella.
-Uskotko, ruhtinas, kun minä sain nähdä sinut, niin sydämmeni tuli
-iloiseksi, ikäänkuin sukulaiseni olisin kohdannut! En vielä tiennyt,
-ken sinä olit, vaan heti miellyin sinuun, ei sinun silmäsikään katsele
-niinkuin heidän, ja puheellasi on toinen sointi. Onhan Godunovkin
-parempi kuin toiset, vaan ei hän kaikissa ole semmoinen kuin sinä. Minä
-katselin sinua, kun aseetonna seisoit karhua vastapäätä; kun Basmanov
-tuon bojarin myrkytyksen jälkeen toi sinulle viinimaljan; kun sinä
-vietiin mestauslavalle; kun tänään puhuit rosvojen kanssa. Silloin outo
-tunne veti minua puoleesi, olisinpa heittäytynyt kaulaasi! Älä
-ihmettele, ruhtinas, tyhmää puhettani -- Maksim lisäsi, luoden silmänsä
-alas, -- en tunkeudu ystävyyteesi, tiedänhän ken sinä olet ja mikä
-minä; vaan mitäs minä voin tehdä, kun en saata sanojani pidättää,
-itsestään ne tunkevat ilmi, sydänkin samoin kiintyy sinuun!
-
--- Maksim Grigoritsh, -- Serebrjani lausui ja tarttui voimakkaasti
-hänen käteensä, -- ja sinäkin olit minusta kuin oma veli!
-
--- Kiitos, ruhtinas, kiitos! Koska se niin on, niin salli minun
-kerrassaan sanoa, mitä on sydämelläni. Sinä, minä huomaan sen, et
-halveksi minua. Suo minun, ruhtinas, nyt ennen taistelua, vanhan
-kristillisen tavan mukaan, tehdä veljeyden liitto kanssasi! Sehän minun
-pyyntöni onkin; älä suutu siitä, ruhtinas. Jos tietäisin varmaan, että
-meillä vielä on pitkä aika yhdessä elää, niin en sinua pyytäisi;
-tietäisin, ettei sinun olisi sopivaa olla minun nimi-veljenäni: vaan
-nyt...
-
--- Älä vihoita Jumalaa, Maksim Grigoritsh, Serebrjani keskeytti hänet;
-mikset sinä voisi olla veljeni? Tiedän kyllä, että minun sukuni on
-kunniallisempi kuin sinun, vaan tässä, tatarien edessä, aukealla
-kentällä, olemme yhden arvoiset, Maksim Grigoritsh, ja kaikkialla
-olemme saman arvoiset Jumalan edessä, vaan emme ihmisten. Tehkäämme
-veljeyden liitto, Maksim Grigoritsh!
-
-Ja ruhtinas otti itseltään ristin koreine, kultaisine vitjoineen ja
-antoi sen Maksimille.
-
-Samoin Maksim otti kaulastaan yksinkertaisen, vaskiketjuisen ristin,
-jota silkkinen rihma kannatti, suuteli sitä ja risti silmiänsä.
-
--- Ota tämä, Nikita Romanovitsh, sen on äitini siunannut, silloin, kun
-vielä olimme köyhiä ihmisiä, silloin kun emme vielä olleet Iivana
-Vasiljevitshin suosiossa. Säilytä sitä, se on minulle kallein kaikista.
-
-Sitten molemmat vielä kerran ristivät itseänsä ja, vaihdettuaan ristit,
-syleilivät toisiansa.
-
-Maksim oli ihastuksissaan.
-
--- Nyt, -- hän iloisesti virkkoi, -- olet veljeni, Nikita Romanovitsh!
-Mitä ikinä tapahtuisi, niin sinusta en erkane; ken on sinunkin
-ystäväsi, se on minunkin, ken on sinun vihamiehesi, on minunkin,
-rakastan sinun rakkaudellasi, vihaan vihallasi ja ajattelen sinun
-ajatuksellasi! Nyt on minun kuollakin hupaisempi, ja elämäkään ei ole
-niin katkeraa; on joku, jonka kanssa voi elää, jonka tähden kuolla!
-
--- Maksim, -- Serebrjani sanoi syvästi liikutettuna -- Jumala näkee,
-että minäkin kaikesta sydämestäni tulin veljeksesi; kuolemaan asti en
-tahdo sinusta erota.
-
--- Kiitos, kiitos, Nikita Romanovitsh, ei meidän tarvitsekaan eritä! --
-Jos Jumala suo meidän yhdessä elää, niin ajattelemme ja mietimme
-yhdessä, mitä vaikutamme isänmaan hyväksi, miten palvelemme pyhää
-Venäjän maata? Niin ei saata olla, että kaikki on Venäjällä niin
-muuttunut, ettemme voi muuta kuin opritshnikkeinä tsaaria palvella!
-
-Maksim puhui sangen innokkaasti, mutta äkkiä hän lakkasi ja tarttui
-Serebrjanin käteen.
-
-Läpitunkeva vihellys kuului etäältä. Ilma ikäänkuin vavahti, maa alkoi
-täristä, huudot ja selittämätön kohina kuului tatarilaisten leiristä,
-ja joukko hevosia, harjat pystyssä, nelisti Serebrjanin ja Maksimin
-sivutse.
-
--- Aika on -- Serebrjani sanoi, istuutuen satulaan, ja veti miekkansa
-ulos: -- kuulkaa minua, ei saa sotkeutua joukkoihin eikä hajaantua
-erilleen, vaan jokainen tuntekoon paikkansa. Jumalan kanssa jäljessäni!
-
-Rosvot hypähtivät ylös maasta.
-
--- Aika on, aika on! -- kajahteli joka taholta; -- ruhtinasta
-totelkaamme!
-
-Ja koko joukko liikkui Serebrjanin jäljessä ja kulki kummun poikki,
-joka heitä esti näkemästä vihollisten tulelle asti.
-
-Silloin uusi, odottamaton näky hämmästytti heitä.
-
-Suoraan tatarilaiselta leiriltä liekehti aholla tuli, ja sen
-kummalliset muodot, yhäti leveten ja kiemurrellen, ryömivät yhä
-likemmäksi leiriä.
-
--- Kas Persteniä! -- rosvot huudahtivat: -- ja meikäläiset! Hepäs ovat
-sytyttäneet ahon tuleen ja laskeneet liekit tuulen mukaan, suoraan
-pakanoita vastaan.
-
-Tuli levisi äärettömän nopeasti, koko aho leirin oikealta puolen
-muuttui tuliseksi mereksi, ja pian sen laineet nielivät äärimmäiset
-teltat ja valaisivat leirin, joka näytti poltetulta muurahaispesältä.
-
-Tatarilaiset, jotka tulesta pelastuivat, syöksyivät ilman järjestystä
-rosvoja vastaan.
-
--- Heidän kimppuunsa pojat! -- Serebrjani karjasi -- syöskää he veteen,
-ajakaa tuleen!
-
-Ystävällinen huuto vastasi ruhtinaalle, rosvot hyökkäsivät tatareja
-vastaan ja teurastus alkoi -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Auringon noustua taistelu vielä jatkui, mutta kenttä oli kuolleiden
-tatarien peittämä.
-
-Toiselta puolen tulen, toiselta taas -- Serebrjanin joukon ahdistamat
-viholliset eivät ehtineet järjestyä, ja he joutuivat joen liejuisille
-rannoille, minne moni hukkui. Toiset menehtyivät tuleen, taikka
-tukehtuivat savuun. Peljästyneet hevoslaumat heti alussa syöksyivät
-asemaa vastaan, murskaten teltat ja saattivat tatarit sellaiseen
-sekasortoon, ett'eivät he tunteneet omaisiaan, vaan alkoivat keskenään
-taistella, luullen vihollisia vastustavansa. Yksi osa ennätti tunkeutua
-tulen kautta ja hajosi epäjärjestyksessä sinne tänne pitkin aavikkoa.
-Toinen, itse Shirinskin ruhtinaan Shikmatin vaivalla kokooma joukkio ui
-yli joen ja järjestyi toisella rannalla. Tuhansittain nuolia suhahteli
-sieltä riemuitsevia venäläisiä vastaan. Rosvot, joilla ei ollut
-ampuma-aseita, nähdessään vihollisillaan niitä, eivät kestäneet sitä ja
-hämmentyivät, kun vielä vajottava joki vihollisia suojeli.
-
-Turhaan Serebrjani pyytäen ja uhaten koetti rohkaista miehiään. Jo
-tatarien rivit, nuolten suojassa, alkoivat takaisin uida joen poikki,
-uhaten hyökätä Serebrjanin selkään, kuin samassa Persten ilmestyi
-ruhtinaan sivulle. Hänen tumma naamansa hehkui, paitansa oli revitty,
-ja puukostansa valui verta.
-
--- Olkaa alallanne, ystävät! -- seiskaa, kirkkaat haukkaseni! hän
-huudahti rosvoille: -- vai onko silmänne soentuneet? Ettekö näe, meille
-tulee apua?
-
-Tosiaankin liikkui vastaisella rannalla sotajoukko
-taistelujärjestyksessä; sen keihäät ja pertuskat kimaltelivat nousevan
-auringon säteistä.
-
--- Tatarejahan ne ovat! -- lausui eräs.
-
--- Itse sinä tatari olet! -- Persten ärjäsi arvelematta. -- Kuka olisi
-nähnyt tatarien jalkaisin kulkevan? Etkö näe tuota, joka on joukon
-etunenässä harmaan hevosen seljässä? Onko hänellä tatarilainen
-haarniska.
-
--- Oikeauskoiset tulevat! -- kajahti rosvojen keskellä: -- seiskaa
-veikkoset, oikeauskoiset tulevat meille avuksi!
-
--- Kas, ruhtinas, -- Persten virkkoi, -- he, hiidenpenikat, eivät ammu
-enää niin tiheään, se tietää, että he ovat huomanneet, mistä on
-kysymys! Ja kun tuo joukko ryntää heitä vastaan, niin minä näytän
-kahlauspaikan, menemme ylitse ja hyökkäämme sivulta heidän päällensä!
-
-Apujoukko läheni yhä likemmäksi, ja jo voi melkein erottaa sen aseet ja
-vaatteuksen, joka oli lähes yhtä kirjava kuin rosvojenkin. Soturein
-päiden yllä heilui kankia, töyhtöjä ja piikkiä. He näyttivät hätä pikaa
-asestetuilta talonpojilta, ja eturiveissä olevilla olikin vaan
-samanlaiset viitat, he kantoivat pertuskoita ja peitsiä. Samassa
-joukossa kulki noin sata ratsumiestä, jotka myös olivat yhtäläisessä
-asussa. Tämän joukon johtaja oli sorea nuorimies. Hänen kiiltävän
-kypärinsä alta riippuivat pitkät, ruskeat hiukset. Taitavasti hän
-ohjasi ratsuaan, tuota hopeeharmaataan, joka milloin kohosi
-takajaloilleen, milloin kulki ylpeänä tasaisin askelin ja hirnui
-vihollisiaan.
-
-Nuoliparvi lennähti johtajaa ja joukkoa kohden.
-
-Sillä aikaa Nikita Romanovitsh miehineen kahlasi joen poikki ja syöksi
-vihollisten sekaan, joiden luo samaan aikaan tunkeutui toiselta puolen
-äsken tullut apujoukko.
-
-Jo oli tappelua kestänyt tunnin verran.
-
-Serebrjani hetkeksi ratsasti joelle juottamaan hevostaan ja
-kiinnittääkseen satulavyötä. Maksim huomasi hänet ja ratsasti hänen
-luokseen.
-
--- No, Nikita Romanovitsh, -- hän virkkoi: -- Jumala taistelee pyhän
-Venäjän puolesta. Emmeköhän voi!
-
--- Niin, -- Serebrjani vastasi, -- kiitos tuolle bojarille, joka
-kiirehti avuksemme. Kas, kuinka hän lyö oikealle ja vasemmalle! Kuka
-hän lie? On niinkuin olisin nähnyt hänet ennen jossain?
-
--- Kuinka, Nikita Romanovitsh, etkö tunne häntä?
-
--- Tunnetko sinä sitten?
-
--- Minäkö en tuntisi häntä, Jumala olkoon hänen kanssaan! Paljon on hän
-tähän päivään tehnyt syntiä. Tunnethan sinäkin, Nikita Romanovitsh,
-hänet. Hän on Fedjka Basmanov.
-
--- Basmanov? Hän? Eikö mitä?
-
--- Hän juuri, vaikk'ei kaltaisensa. Kylläpä hän tanssikin kuin tyttö,
-hameissa; vaan nyt hän näyttää ne jättäneen; hän on nostanut
-talonpoikia ja orjia ja lähtenyt tatareja vastaan; ehkä hänenkin
-sydämensä on venäläinen tuli sytyttänyt. Mutta mistä on tullut voima,
-ajattelet! Eikö näihin aikoihin muuttuisi, -- Maksim jatkoi kiihkeästi,
-ja hänen silmänsä loistivat ilosta. -- Uskotko, Nikita Romanovitsh, en
-tunne itseänikään. Kun pakenin slobodasta, niin tuntui, ett'ei voisi
-kauvan enää elää. Kovasti halutti päästä taistelemaan pakanoitten
-kanssa, vaan ei sillä, että surmaisin heitä, vaan, ajattelin: tappakoot
-he ennen minut; halusin vaan antaa pääni tatarilaisten iskulle. Vaan
-nyt ei ole niin: nyt haluan elää! kuuletko, Nikita Romanovitsh, kuinka
-tuuli tuo sotahuutoja, kuinka kiurut laulavat? Niin iloinen soitto käy
-minunkin rinnassani! Sellaiselta tuntuu voima ja into, että koko
-vuosisata tuntuisi lyhyeltä. Sellaista en eläissäni ole tuntenut! Niin
-tuli minulle selväksi, ymmärrettäväksi, kuinka paljon vielä saattoi
-hyvää tehdä synnyinmaalle! Sinuakin armahtaa tsaari: ei niin voi olla,
-ettei hän armahda. Ehkäpä hän vielä pitääkin sinusta. Vaan ota sinä
-minut mukaasi; ajatelkaamme ja tehkäämme niinkuin Adashev ja Sylvester.
-Kaikki, kaikki kerron sinulle, mitä mielessäni on, vaan nyt, suo
-anteeksi, Nikita Romanovitsh, on taas aika mennä tuonne, he näyttävät
-ympäröineen Basmanovin. Olkoon paha ihminen, vaan täytyy auttaa!
-
-Serebrjani katseli melkein isällisesti Maksimia.
-
--- Varo itseäsi, Maksim, -- hän sanoi, -- älä suotta pane itseäsi
-alttiiksi; katso, olethan jo veressä!
-
--- Se ehkä on vihollisen verta, -- Maksim vastasi iloisesti katsottuaan
-pukuaan; -- vaan minussa ei ole naarmuakaan: ristisi on suojellut
-minua!
-
-Samassa kahiloihin kätkeynyt tatari hiipi rannalle, jännitti joutsensa
-ja lennätti nuolen Maksimia kohden.
-
-Jäykkä tatarilainen jousi karahti, ja jänteen helähtäessä nuoli suhahti
-sekä sattui, kirottu, aivan Maksimin sydämen kohdalle. Maksim horjahti
-satulassa ja hän tarttui hevosensa harjaan; ei tahdo urhea nuorukainen
-vielä sortua, vaan jo saapui määrätty hetki, ja hän vieri kosteaan
-maahan, takertuen kannuksiinsa. Ratsunsa laahasi häntä nurin niskoin
-pitkin aukeata kenttää, hänen valkeat kätensä häälyvät sinne tänne,
-kiharat lakasevat kosteata maaemoa, ja verinen ura jää hänen jälkeensä.
-
-Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maksimin äiti katkerasti itkee,
-ett'ei hälle jäänyt jälkeensä kaipaavaa, eikä ketään, joka hänen
-silmänsä sulkisi. Kuumia kyyneleitä hän vuodattaa, vaan ei hänen
-poikansa palaa.
-
-Tulee slobodaan surullinen sanoma. Maljuta kiristelee hampaitaan,
-hyökkää vangittujen tatarien kimppuun, katkoo vankilassa hurjasti
-päitä, ja hänen raaka sydämensä janoo verta hirveästi: ei palaa hänen
-poikansa!
-
-Unohtipa Serebrjani tatarit ja taistelun, ei hän huomaa, kuinka
-Basmanov ajaa pakanoita, kuinka Persten miehineen ajaa pakenevia; hän
-näkee vaan, että nimiveljensä hevonen laahaa tätä pitkin ketoa.
-Serebrjani hyppäsi satulaan ja ratsasti ottamaan sitä kiinni, tarttui
-sen ohjaksiin ja päästi Maksimin kannuksista.
-
--- Maksim, Maksim! -- hän lausui, asettuen polvilleen ja kohottaen
-hänen päätään; -- elätkö, veljeni? Avaa silmäsi ja vastaa minulle!
-
-Maksim aukasi himmeät silmänsä ja ojensi kätensä hänelle.
-
--- Hyvästi, veljeni! Ei meidän sallittu elää yhdessä. Tee yksin, mitä
-yhdessä halusimme tehdä!
-
--- Maksim, -- Serebrjani virkkoi, painaen huulensa kuolevan kuumalle
-otsalle, -- etkö määrää minulle mitään?
-
--- Vie äidille viimeinen tervehdykseni, sano, että kuolin häntä
-muistaen...
-
--- Sanon, Maksim, sanon, -- Serebrjani melkein itkien vastasi.
-
--- Oi, risti, -- Maksim lisäsi -- se, joka on minulla, anna se
-hänelle ... vaan minun ristini pidä muistona veljestäsi...
-
--- Veljeni, -- Serebrjani sanoi -- eikö vielä ole mitään sydämelläsi?
-Eikö ole mitään tuskaa sydämessäsi? Älä häpeä Maksim, eikö ole muita
-kuin äitiäsi sääli?
-
--- Sääli on isänmaatani, sääli pyhää Venäjää! Sitä olen rakastanut kuin
-äitiäni, vaan muuta ei ole sydämmelläni!
-
-Maksim sulki silmänsä. Hänen kasvonsa hehkuivat, ja hengitys taajeni.
-
-Hetken perästä hän taas katsahti Serebrjaniin.
-
--- Veljeni -- hän sanoi, -- jos saisin juodakseni kylmää vettä!
-
-Joki oli lähellä, ruhtinas kiirehti ottamaan vettä kypäriinsä ja toi
-Maksimille.
-
--- Nyt on kuin helpottaisi, -- sanoi kuoleva, -- kohota minua, auta
-minua siunaamaan itseäni!
-
-Ruhtinas kohotti Maksimia. Hän silmäili ympäri sammunein katsein,
-huomasi pakenevia tatareja ja hymyili.
-
--- Minä sanoin, Nikita Romanovitsh, että Jumala taistelee meidän
-puolestamme... Katso, miten he ovat hajonneet ... vaan silmäni jo
-pimenee ... oh, en olisi nyt tahtonut kuolla!...
-
-Veri purskasti hänen suustaan.
-
--- Herra, Jumala, ota minun sieluni! -- Maksim puheli ja kaatui
-kuoliaana maahan.
-
-
-
-
-XXVII Luku.
-
-Basmanov.
-
-
-Basmanovin miehet ja rosvot ympäröivät Serebrjania.
-
-Tatarit olivat perinpohjin lyödyt, monet joutuivat vängiksi,
-loput pakenivat. Maksimille kaivettiin hauta, ja hän haudattiin
-kunniallisesti. Sillä välin Basmanov oli käskenyt levittää telttansa
-rannalle, ja hänen hovimestarinsa, eräs joukon alapäälliköitä, esitti
-Serebrjanille, että herransa pyytää saada kunnian nauttia illallista
-ruhtinaan kanssa.
-
-Viruen silkkisillä tyynyillä, Basmanov jo kammattuna ja hajuvesillä
-valettuna katseli kuvastimeen, jota hänen edessään piti nuori
-palvelija, seisoen polvillaan. Basmanovin muoto osotti kummallista
-oveluuden, pöyhkeyden, hemmoitellun turmeluksen ja huolettoman
-rohkeuden sekoitusta, ja tämän kaiken seasta pilkisti esiin tuo
-nurjamielisyys, joka ei koskaan jättänyt opritshnikkia maallikon
-lähellä. Arvellen, että Serebrjanin piti halveksia häntä, hän, vieläpä
-täyttäessään vieraanvaraisuuden vaatimuksia, tuumi ennakolta, miten
-kostaisi vieraalleen, jos tämä jollain lailla ilmaisee halveksimisensa.
-Serebrjanin astuessa sisään hän tervehti ainoastaan päännyökkäyksellä,
-vaan ei liikkunut paikaltaan.
-
--- Oletko haavoitettu, Feodor Aleksejitsh? -- Serebrjani kysyi
-hyväntahtoisesti.
-
--- En, en ole haavoitettu, -- Basmanov sanoi, ottaen nämät sanat
-solvaukseksi ja päätti vastata siihen hävyttömästi: -- ei, en ole
-haavoitettu, vaan uuvuin hiukan, kasvotkin tahtoivat vähän siellä
-ahavoitua. Mitäs luulet, ruhtinas, -- hän lisäsi yhä katsellen
-kuvastimeen ja suoristellen helmisiä korvarenkaitaan: -- kuinka pian
-ahavoituminen menee?
-
-Serebrjani ei tiennyt, mitä vastaisi,
-
--- Sääli, -- Basmanov jatkoi: -- ettemme tänään kerkiä saunaan; minun
-kartanooni on noin kolmekymmentä virstaa, vaan huomenna, ruhtinas,
-pyydän suosiollisesti, kestitsen sinua paremmin kuin tänään, saat nähdä
-minun tanssileikkini: kaikki tytöt pääsevät, vaan pojat --
-kahtakymmentä vanhemmat...
-
-Puhuessaan Basmanov soristi kovasti kieltään.
-
--- Kiitos, bojari, minä riennän slobodaan, -- Serebrjani vastasi
-kuivasti.
-
--- Slobodaan? Etkö sinä karannut vankilasta?
-
--- En karannut, Feodor Aleksejisth, minut vietiin väkisin. Annettuani
-sanani tsaarille, en itse olisi lähtenyt, ja nyt antaudunkin hänen
-tahdolleen.
-
--- Sinua näyttää haluttavan hirsipuuhun? Haluavalle toivonsa,
-pelastetulle paratiisi![25] Vaan minä en tiedä palaanko minä?
-
--- Kuinka niin, Feodor Aleksejitsh?
-
--- No niin! -- Basmanov virkkoi, ollen suuttuvinaan tai ehkä haluten
-vaan herättää Serebrjanissa luottamusta -- palvelet tsaaria kaikella
-rehellisyydellä, annatpa vielä sydämmesi ja kaiken itsesi, vaan hän,
-huomaapas, asettaa sinua vastaan erään Godunovin!
-
--- Näyttää hän sinuakin suosivan.
-
--- Suosivan! Tähän asti ei ole tahtonut edes päälliköksi tehdä!
-Näinköhän en olekaan hänen palvelijansa! Vaan Godunov ei palvele minun
-tavallani. Tämä varoo itseään, ett'eivät maanomistajat hänestä ajattele
-pahaa. "Kuuleppas, Boris, mene kidutushuoneesen, tutkimaan bojaria!"
-Menen, hallitsija, kun hän ei vaan pettäisi minua: olen siihen toimeen
-tottumaton; käske Grigor Lukjanitshia kanssani! -- "Kuule, Boris,
-tuolla pöydän takana tuo bojari juo vähän, vie hänelle viiniä, --
-ymmärrätkö?" -- Kyllä, hallitsija, vaan hän epäilee minua: ehkä
-mieluummin Fedjka Basmanovin lähettäisit! -- Ja Fedjka ei vastustele;
-minne lähetetään, sinne meneekin. Vaikka tsaarin katse osottaisi omaa
-veljeäni -- niin veisin kysymättä myrkkymaljan. Muistatko, kuinka toin
-pöydässä istuissamme maljan Iivana Vasiljitshilta? Luulinpa tosiaan sen
-olevan myrkkymaljan!
-
-Serebrjani naurahti.
-
--- Vaan mistä hän, -- Basmanov, yhä tullen hurjemmaksi: -- mistä hän
-löytäisi sievemmän palvelijan? Oletko nähnyt tällaisia kulmakarvoja,
-kuin minun? Eivätkö ne ole hienot kuin sopulin karva? Ja tukka sitten!
-Koettele näitä, ruhtinas, eikö ole kuin silkkiä!
-
-Inho kuvastui Serebrjanin kasvoilta. Basmanov huomasi sen ja jatkoi
-ikäänkuin haluten kiusoittaa vierastaan:
-
--- Ja käteni sitten, katsoppas, ruhtinas, eivätkö ole kuin tytön?
-Tänään vaan hiukan känsistyivät. Sellainen on luontoni: missään en
-säästä itseäni!
-
--- Tosiaankaan et säästä, -- Serebrjani lausui, voimatta pidättää
-kiukkuansa, jos kaikki, mitä sinusta puhutaan, on totta.
-
--- Mitä minusta puhutaan? -- Basmanov keskeytti, viekkaasti räpytellen
-silmiään.
-
--- Olisihan siinäkin jo tarpeeksi, mitä itse kerroit; muuten sanotaan
-sinusta, että sinä tsaarin edessä, Herra varjelkoon, aivan kuin tyttö
-tanssit hameissa!
-
-Puna lensi Basmanovin kasvoille, mutta hän otti tavallisen
-häpeemättömyytensä avukseen.
-
--- No mitä sitten, -- hän sanoi, ottaen huolettoman katseen, -- jospa
-todella tanssinkin?
-
--- Niin silloin hyvästi, -- Serebrjani lausui: -- en halua kanssasi
-syödä illallista enkä katsella sinua!
-
--- Aha! -- Basmanov huudahti, ja teeskennelty huolettomuutensa katosi,
-ja silmänsä säkenöivät, jopa hän unohti sorisuttaa kieltänsäkin: --
-aha! lausui viimein! Minä tiedän, mitä te kaikki ajattelette minusta!
-Vaan minä, huomaatko, syljen teille kaikille!
-
-Serebrjanin kulmakarvat liikkuivat, ja kätensä laskeutui miekan
-kahvaan, vaan muistaessaan, kenen kanssa puhui, ainoastaan kohautti
-hartioitaan.
-
--- Miksi tartuit miekkaasi? -- Basmanov jatkoi. -- Et sillä minua
-peljätä. Kuin minäkin otan miekkani, niin saamme nähdä, kenen pystyy!
-
--- Hyvästi! -- Serebrjani virkkoi, kohottaen teltan esirippua,
-mennäkseen pois.
-
--- Kuule -- Basmanov huusi, tarttuen hänen viittansa liepeeseen: -- jos
-joku toinen minuun niin olisi katsellut, niin en, Jumala nähköön, olisi
-häntä päästänyt; vaan sinun kanssasi en tahdo riitaantua: kovasti
-hakkasit tatareja.
-
--- Niin sinäkin, -- Serebrjani sanoi leppeästi, seisahtuen
-ulosmennessään, muistaessaan, miten Basmanov taisteli -- et sinä minua
-huonommin hakannut heitä. Mitä sinä uudestaan aijoit hassutella, kuin
-mikäkin akka!
-
-Basmanov taas tuli huolettoman näköiseksi.
-
--- No, älä suutu, ruhtinas! En minä aina ole semmoinen ollut, vaan,
-niinkuin tiedät, slobodassa oppii vasten tahtoakin kaikkeen.
-
--- Synti on, Feodor Aleksejitsh! Kun istut satulassa, miekka kourassa,
-niin sydän iloitsee sinua katsellessa. Ja uljuutesi näytit tänään, se
-on kaunista katsella. Jätä akkamaiset tapasi, leikkaa hiuksesi,
-niinkuin Jumala käskee, lähde katumaan Kieviin tai Solovkiin ja palaa
-sitten kristittynä Moskovaan.
-
--- No, älä ole vihoissasi, Nikita Romanovitsh! Istu tähän, syö
-kanssani! Enhän minä ole semmoinen koira, onhan niitä pahempiakin; eikä
-kaikki olekaan totta, mitä minusta puhutaan; älä jokaiseen huhuun
-luota.[26] Toisinaan harmistun minäkin itseeni!
-
-Serebrjani iloitsi, saattaessaan selittää Basmanovin käytöksen
-parempaan suuntaan.
-
--- Siis ei ole totta, -- kiirehti hän kysymään, -- että sinä hameissa
-olet tanssinut?
-
--- Oh, annan sulle hameestasi! Pukisinko minä sen omasta tahdostani
-ylleni? Vai etkö tunne tsaaria? Tulisiko minun pitää itseäni pyhänä?
-Onhan siinä kyllä, että paastoan slobodassa häntä miellyttääkseni; en
-ainoastakaan huomenmessusta ole uneni tähden poissa; joka keskiviikko
-ja perjantai teen sata syvää kumarrusta: milt'ei otsani rikki hakkaan!
-Jospa sinäkin viikottain kulkisit messupuvussa, niin, ehkäpä, sinäkin
-muutteeksi pukeutuisit vaikka minkälaiseen hameesen!
-
--- Mieluummin menisin mestauslavalle -- Serebrjani sanoi.
-
--- Noh, vai niin? -- Basmanov keskeytti ivallisesti, ja, luoden ilkeän
-katseen ruhtinaasen, jatkoi vakuuttavasti: Luuletko, Nikita Romanitsh,
-minulle olevan hupaista, ett'ei minua enään tsaarillisesta lempeydestä
-kutsuta Feodoriksi, vaan Feodoraksi?[27] Ja mikä hyöty on minulle
-siitä! Hänelle vaan kaikki -- minulle ei mitään! Katsos, joku aika
-sitten kuljin Dorogomilovskin kylän ohitse; talonpoika-lurjukset
-osottivat sormin minua, ja eräs huutamaan: "Kas tuossa menee tsaarin
-Feodora!" Olisin hyökännyt heidän jälkeensä, vaan silloin he olivat jo
-pötkineet tiehensä. Käyn tsaarin luo, puhun -- niin ja niin; älä salli,
-sanon, Dorogomilovskilaisten herjata palvelijaasi; siellä eräs kutsui
-minua Feodoraksi. "Kuka kutsui?" Jos olisin tiennyt, en olisi tullut
-sinua vaivaamaan, -- itse olisin hänet repinyt palasiksi. "No, ota, hän
-sanoo, aitoistani neljäkymmentä sopulinnahkaa liiviturkiksesi". --
-Miksi se minulle? Ethän pueta Godunovia liiviturkkiin, miksi minä olen
-huonompi kuin hän? -- "Miten minä sinua sitten palkitsen?" Tee minut
-rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua vasten silmiä solvaa! -- "Ei,
-hän sanoo, rajapäällikkö ei sinun sovi olla: sinä olet minun
-huvittajani, vaan Godunov on neuvonantajani; sinulle rahaa ja hälle
-kunniaa. Vaan että Dorogomilovilaiset sinua Feodoraksi kutsuivat, niin
-otettakoon koko Dorogomilovstshinan kylä minun tsaarilliseen
-talouteeni!" No niin saat olla huvittajana! Siitä saakka kuin Moskova
-jätettiin, ei ollut mitään huvituksia. Kaikki paastosivat ja
-rukoilivat. Ikävystyneenä pyrin maatilalleni, vaan sielläkin oli ikävä.
-Ei aina viitsi jäniksiä ja peltokanoja ajaa. Ehdottomasti tulin
-iloiseksi, kun kuulin Tatarien tulon. Mutta, hiis vieköön, hyvin me
-heitä löylytimme! Joltisestikin viemme sotavankeja Moskovaan! Johan
-olinkin unohtaa sotavangit. Osaatko ampua joutsella, ruhtinas?
-
--- Mitä sitten?
-
--- No. Iltasen jälkeen sidomme Tatarin sadan askelen päähän, ken
-ensiksi osaa sydämeen. Ell'ei osu sydämeen, ei ole kunniakasta. Kun
-toinen kuolee, sidomme toisen.
-
-Serebrjanin rehelliset kasvot synkistyivät.
-
--- Ei, -- hän sanoi, -- sidotuita en ammu.
-
--- No, käskemme hänen sitte juosta: ken ensimmäisenä hänet juoksussa
-kaataa...
-
--- Siihenkään en ryhdy, enkä salli sinunkaan! Täällä, Jumalan kiitos,
-ei ole Aleksandrovan sloboda!
-
--- Et salli, -- Basmanov huudahti, ja taas hänen silmänsä hehkuivat,
-mutta luultavasti ei hänellä ollut aikomusta riitaantua ruhtinaan
-kanssa, äkkiä hän muutti käytöksensä ja sanoi iloisesti: -- Oi,
-ruhtinas! Etkö huomaa, että lasken leikkiä kanssasi! Hameetkin ehkä
-uskoit! Johan puoli tuntia olen laskenut pilaa, ja sinä otat kaikki,
-mitä sanon, todeksi. Vielä inhottavammalta kuin sinusta tuntuu minusta
-slobodan elämä! Luuletko minun sopivan Grjasnoin, Vjasemskin tai
-Maljutan kanssa? Kristuksen nimessä, he ovat ikäänkuin kaihi
-silmässäni! Kuules, ruhtinas, -- hän jatkoi liehakoiden, -- tiedätkö
-mitä? Anna minun ensiksi palata slobodaan, minä pyydän sinulle
-armahdusta tsaarilta: vaan kun sinä taas pääset suosioon, niin tee
-sinäkin minulle palvelus. Ei tarvitse muuta kuin ensiksi kuiskata
-jotain Vjasemskista tsaarille ja sitten Maljutasta ja vihdoin kaikista
-muista, niin katso, emmekö silloin jää kahden hänen läheisyyteensä.
-Minä tiedänkin jo, mitä hänelle kenestäkin on sanottava, vaan parempi
-on, että hän kuulisi sivultapäin. Minä opetan sinua, miten pitää puhua,
-ja sinä saat kiittää minua.
-
-Kummalta tuntui Serebrjanista Basmanovin lähellä. Tämän miehen urhous
-ja puolittain lausuttu valitus hävyttömästä elämästä kiinnittivät
-Nikita Romanovitshiä häneen. Luulipa hän melkein, että Basmanov teki
-pilaa tai harmistuneena sätti itseään, mutta hänen viimeinen
-esityksensä, joka ei ainakaan ollut pilalla tehty, herätti
-Serebrjanissa entisen inhon.
-
--- No, -- Basmanov muistutti, ovelasti katsoen häntä silmiin: --
-Pannaanko tsaarin suosio tasan? Miksi vaikenet ruhtinas? Vai etkö luota
-minuun?
-
--- Feodor Aleksejitsh, -- Serebrjani sanoi, koettaen laimentaa
-kiukkuansa ja ollakseen kohteliaampi kestitsevälle isännälleen, --
-Feodor Aleksejitsh, kas se, jota sinä minulle esitit, se ... kuinka
-sanoisin? sehän on...
-
-- Mitä? -- Basmanov kysyi.
-
--- Sehän on saastanen teko! -- Serebrjani lausui ja ajatteli,
-heikentäen ääntään, miten kaunistelisi lausettansa.
-
--- Saastainen teko! -- Basmanov toisti, voittaen ilkeytensä ja kätkien
-sen ihmetystä täynnä olevaan muotoonsa; sinähän unohdit, kenestä
-puhuin. Suositko sinä Vjasemskia tai Maljutaa?
-
--- Jumalan nuoli iskeköön kaikkiin heihin ja koko opritshninaan! --
-Serebrjani lausui. -- Antakoon tsaari vaan minun puhua, niin heidän
-läsnäollessansa suoraan sanon, mitä ajattelen ja tiedän, vaan
-kenestäkään en kuiskaamaan rupea, sitä vähemmin sinun sanojasi Feodor
-Aleksejitsh!
-
-Myrkyllinen katse leimahti Basmanovin silmäripsien alta.
-
--- Siis et tahdo, että minä kanssasi jakaisin tsaarin suosion?
-
--- En, -- Serebrjani vastasi.
-
-Basmanov alkoi heilutella päätänsä, tarttui siihen molemmin käsin ja
-alkoi hoiperrella puolelta toiselle.
-
--- Oh, mua orporaukkaa! -- hän puheli ähkien, ikäänkuin itkisi: -- orpo
-olen raukka, kurja! Aina niistä saakka, kun tsaari ei enää rakasta
-minua, jokainen vaan etsii tilaisuutta loukatakseen minua! Ei kukaan
-hemmottele, ei kukaan hyvälle, kaikki vaan minua sylkevät! Oi, ilotonta
-elämääni! -- Ikävää olet sinä, koiran elämä! Vedän vyöni poikkipuuhun
-ja pujotan onnettoman pääni silmukkaan!
-
-Serebrjani katseli ihmeissään Basmanovia, joka kirkui ja melusi kuin
-akat hautajaisissa ja joskus, salaa vaan, heitti kulmainsa alta
-hävyttömän katseen ruhtinaaseen, ikäänkuin haluten nähdä hänessä
-liikkuvat tunteet.
-
--- Hyi! -- Serebrjani vihdoin äännähti, ja aikoi lähteä, mutta Basmanov
-taas tarttui häneen viitan liepeestä.
-
--- Katsos! -- hän huudahti, -- laulajia!
-
-Muutamia miehiä astui sisään, jotka luultavasti olivat ulkopuolella
-odotelleet. He estivät Serebrjanin ulospääsyn.
-
--- Ah, veikkoset, -- Basmanov alkoi entisellä itkunsekaisella
-äänellään, -- alottakaa laulu, mutta vähän valittavampi, alottakaa
-sellainen, että sieluni ikävystyisi, pakahtuisi ja eriäisi ruumiista!
-
-Laulajat alottivat pitkän, surullisen hautajaisvirren tapaisen laulun,
-jonka kestäessä Basmanov yhäti väänteli itseään toiselta sivulta
-toiselle ja puheli:
-
--- Hitaammin, synkemmin! -- Vielä raskaammin, veikkoset! Laulakaa
-bojarianne hautaan! No niin! Hyvin! Mitä, eikö sielu lähde ruumiista?
-Eikö sen hetki ole tullut vielä? Vai onko minut määrätty vielä
-maailmassa nääntymään? Jos on määrätty, niin täytyy! Jos on määrätty
-elämään, niin täytyy elää! Tanssilaulu! -- hän huudahti äkkiä, ilman
-mitään väliaikaa, ja laulajat, tottuneina semmoisiin muutoksiin,
-karjasivat tanssilaulua.
-
--- Vilkkaammin! -- Basmanov huusi, ja tarttuen kahteen hopeiseen
-juoma-astiaan, alkoi kalistella niitä toisiaan vasten. -- Vilkkaammin,
-haukkaseni! Vilkkaammin, hiiden penikat! Kyllä minä teitä, ryövärit!
-
-Basmanovin koko muoto muuttui. Ei mitään naisen kaltaista ollut enää
-näkyvissä hänen kasvoillaan. Serebrjani tunsi hänessä tuon saman
-hurjanrohkean, joka hyökkäsi tiheimpään vihollisjoukkoon ja ajoi
-edellään joukottain Tatareja.
-
--- No, se on parempaa! ruhtinas puhui hyvillään, nyökäyttäen päätään.
-
-Basmanov katsahti iloisesti häneen.
-
--- Johan sinä taas uskoit minua, ruhtinas! Sinä luulit, että minä
-todenteolla voihkailin! Oi, Nikita Romanitsh, helppohan on sinua
-pettää! No, juokaamme nyt tuttavuudeksemme. Jos elämme yhdessä, niin
-saat nähdä, etten ole sellainen, kuin luulit!
-
-Tuo huoleton melu ja raju ilo vaikuttivat Serebrjaniin. Hän otti maljan
-Basmanovin kädestä.
-
--- Kuka sinusta selvän ottaa, Feodor Aleksejitsh! En ole koskaan nähnyt
-sellaisia. Ehkä oletkin todella parempi, kuin näytät. En tiedä, mitä
-ajattelen sinusta, vaan Jumala saattoi meidät yhteen sotakentällä ja
-sentähden: terveydeksesi!
-
-Ja hän tyhjensi maljansa pohjaan asti.
-
--- Niin, ruhtinas! Niin, sydänkäpyseni! Jumala näkee, että rakastan
-sinua! Vielä malja kaikkien Tatarien turmioksi, jotka ovat vielä
-Venäjällä!
-
-Serebrjani kesti kyllä viiniä, mutta nyt toisen maljan juotua, hänen
-ajatuksensa alkoivat hämmentyä. Oliko juoma nyt väkevämpää, vai
-sekoittiko Basmanov siihen jotain, vaan ruhtinaan päässä alkoi kaikki
-kulkea ympäri; ympäri kulki, eikä Nikita Romanovitsh mitään huomannut
-eikä nähnyt; kuului vaan hurjaa laulua, vihellystä ja polkemista sekä
-Basmanovin melua.
-
--- Vilkkaammin, pojat! Unissa laulatte! Ketä hautaatte, rosvot?
-
-Kun Serebrjani tuli tuntoihinsa, laulaminen vielä jatkui, mutta hän ei
-enää seisonut, vaan puolittain istui, puolittain makasi persialaisilla
-tyynyillä. Basmanov koetti palvelijansa avulla pinnistää naisen
-vaatetta hänen yllensä.
-
--- Ota takkisi, bojari, -- hän sanoi, -- ulkona alkaa tulla ilma
-kosteaksi.
-
-Laulajat samassa, lopetettuaan säkeen, vetivät henkeä.
-
-Serebrjanin silmiä vielä hämärti, ajatuksensa eivät vielä olleet
-kokonaan selvät, ja hän oli pukemaisillaan yllensä naisvaatteen,
-luullen sitä nutukseen, kun samassa hiljaisuuden vallitessa alkoi
-kuulua vitkallista ulvomista.
-
--- Mitä se on? -- Basmanov kysyi vihaisesti.
-
--- Skuratovin haudalla ulvoo koira, -- ratsupalvelija vastasi,
-katsottuaan ulos teltistä.
-
--- Anna tänne jousi ja nuoli! Minä opetan sitä ulvomaan, silloin kuin
-me iloitsemme vieraan kanssa.
-
-Serebrjani kuullessaan Skuratovin nimen, tointui tykkänään.
-
--- Seis, Feodor Aleksejitsh, -- hän sanoi, nousten ylös, -- se on
-Maksimin Bujan; älä koske siihen. Se kutsuu minua veljeni haudalle;
-tarpeeksi olen kanssasi mellastanut; hyvästi, nyt on aika jo lähteä!
-
--- Pue ensin ylle viittasi, ruhtinas!
-
--- Ei se ole minulle neulottu, -- Serebrjani lausui, tuntiessaan
-hameen, jota Basmanov hänelle tunki, -- kanna sinä sitä edelleenkin.
-
-Ja, vastausta odottamatta, hän sylki ja lähti ulos teltasta.
-
-Jälkeensä sateli kirouksia, herjauksia ja vannomisia Basmanovilta,
-mutta, kääntämättä niihin huomiota, hän lähestyi Maksimin hautaa, teki
-siinä syvän kumarruksen veljelleen ja, Bujanin seuraamana, yhdistyi
-rosvoihin, jotka Perstenin komennosta jo olivat asettuneet muutamien
-leimuavien tulirovioiden ympärille.
-
-
-
-
-XXVIII Luku.
-
-Ero.
-
-
-Aamun koitteessa jo Persten herätti joukon.
-
--- Pojat! hän sanoi rosvoille, kun nämät olivat kokoontuneet hänen ja
-Serebrjanin ympärille. -- Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy
-eritä teistä! -- Menen jälleen Volgan varsille. Jääkää hyvästi, pojat!
--- Älkää muistelko minua pahana, vaikka ehkä olen joskus ollut ilkeä
-teille!
-
-Ja Persten kumarsi rosvoille vyötäisiinsä asti.
-
--- Atamani! -- he alkoivat yhteen suuhun, -- älä jätä meitä! Mihin
-menemme ilmaa sinua?
-
--- Menkää ruhtinaan kanssa, pojat, -- Eilisellä työllänne ansaitsitte
-syntinne anteeksi; voitte ruveta entistenne kaltaisiksi; ja ruhtinas ei
-jätä teitä!
-
--- Hyvät miehet, -- Serebrjani lausui, -- minä olen antanut tsaarille
-sanani, ett'en pakene hänen tuomiotaan. Te tiedätte, ett'en minä omasta
-tahdostani lähtenyt vankihuoneesta. Nyt minun täytyy pysyä sanassani ja
-viedä tsaarin haltuun pääni. Tahdotteko tulla kanssani?
-
--- Armahtaako hän meitä? -- rosvot kysyivät.
-
--- Jumalan vallassa se on; en tahdo pettää teitä. -- Ehkä hän armahtaa,
-mutta myös ehk'ei. Ajatelkaa, neuvotelkaa keskenänne ja sanokaa sitten,
-kuka tulee ja ken ei.
-
-Rosvot katsahtivat toisiinsa, menivät vähän syrjään ja alkoivat
-puoliääneen neuvotella. Hetken perästä he kääntyivät Serebrjanin
-puoleen.
-
--- Tulemme kanssasi, jos atamanikin tulee.
-
--- Ei, pojat, -- Persten sanoi, -- älkää minua vaatiko. Ell'ette
-menekään ruhtinaan kera, niin ei meillä sillä tule olemaan sama matka.
-Kylläksi olen jo näitä seutuja kuljeskellut, nyt on jo aika mennä
-kotipaikoilleni. Johan me vähän riitaannuimmekin, ja sido miten tahansa
-katkaistua köyttä, siihen jää kuitenkin solmu. Menkää ruhtinaan kanssa,
-taikka valitkaa itsellenne toinen atamani, vaan ennemmin kuulkaat
-kuitenkin neuvoani: menkää ruhtinaan kanssa; en usko, ett'ei tsaari
-antaisi hänelle ja teille anteeksi tämän työnne jälkeen.
-
-Rosvot taasen neuvottelivat, ja lyhyen miettimisen jälkeen jakauntuivat
-kahteen osaan. Isoin osa tuli Serebrjanin luo.
-
--- Vie meitä! -- he sanoivat: -- tapahtukoon meille samoin kuin
-sinullekin!
-
--- Mitä toiset arvelevat? -- Serebrjani kysyi.
-
--- Toiset valitsivat Hlopkon atamanikseen; me emme halua heidän
-mukaansa!
-
--- Sinne ovat jääneet kaikki pahimmat, -- Persten kuiskasi ruhtinaalle:
--- he eivät taistelleetkaan eilen niinkuin nämät!
-
--- Vaan sinä, -- Serebrjani sanoi, -- miksi et sinä tule kanssani?
-
--- En, ruhtinas, minä en ole muiden kaltainen. -- Minulle tsaari ei
-anna anteeksi: vikani ovat toisellaisia. Ja täytyy tunnustaani, minun
-tuli ikäväni Jermak Timofejitshiä: onhan jo vuosia kulunut, sittenkuin
-hänen olen nähnyt. Hyvästi, ruhtinas, älä muistele pahana minua.
-
-Serebrjani pudisti kovasti Perstenin kättä ja syleili häntä.
-
--- Hyvästi, atamani, -- hän sanoi -- ikävä on minusta, että menet
-Volgalle, ei sinun pitäisi semmoista tointa harjoittaa.
-
--- Ken tietää, ruhtinas, -- Persten vastasi, ja hänen uskalijas
-katseensa sai ihmeellisen ilmauksen: -- Jumala ei ole armahtamaton;
-ehk'en minäkään ole aina sama kuin nyt!
-
-Rosvot alkoivat valmistautua matkalle.
-
-Auringon noustua joen rannalla ei enää ollut näkyvissä Basmanovin
-telttaa eikä miehiä. Feodor Aleksejitsh oli noussut yöllä, viedäkseen
-ensimmäisenä sanan tsaarille saadusta voitosta.
-
-Persten, jättäessään tovereitaan hyvästi, huomasi vieressään Miikan.
-
--- Hyvästi sinäkin, veitikka! -- hän sanoi iloisesti, -- eilen palvelit
-tsaaria nelinkertaisesti; ei hän kiellä sinulta armoansa!
-
-Mutta Mitka epäröiden siveli niskaansa.
-
--- No, mitä? -- Persten kysäsi.
-
--- Eikä mitään! -- Mitka vastasi veltosti, sivellen toisella kädellä
-niskaansa, toisella hartioitaan.
-
--- No, kun ei mitään, niin ei mitään! -- Ja Persten oli jo
-lähtemäisillään, kuin Mitka, rohkaisten mieltänsä, sanoi puhkuen:
-
--- Atamani, hei atamani!
-
--- Mitä?
-
--- Minä en halua slobodaan!
-
--- Minne sinä sitten haluat?
-
--- Sinun mukanasi!
-
--- Ei minun kanssani sovi; minä menen Volgalle!
-
--- No, minäkin Volgalle!
-
--- Miks'et mene ruhtinaan kera?
-
-Mitka työnsi toisen jalkansa eteenpäin ja oli melkein sekaantua
-virsuihinsa.
-
--- Opritshnikkejäkö pelkäät? -- Persten kysyi leikillisesti.
-
-Mitka alkoi sivellä milloin niskaansa, milloin hartioitaan ja
-kylkeänsä, vaan ei vastannut mitään.
-
--- Vähän kai olet nähnyt heitä? -- Persten lisäsi, -- söisiväthän ne
-sinut, eikö niin?
-
--- Morsiamen veivät! -- Mitka sanoi vastahakoisesti.
-
-Persten alkoi nauraa.
-
--- Kylläpä muistat pahan! Et tahdo sopia heidän kanssaan! Liity sitten
-Hlopkon joukkoon!
-
--- Ei haluta, -- Mitka sanoi päättävästi: -- haluan kanssasi Volgalle!
-
--- En mene minäkään suoraan Volgalle!
-
--- En minäkään suoraan!
-
--- Minne sinä sitte?
-
--- Sinne, minne sinäkin!
-
--- Oh, niin hän takertui kiinni kuin vihdan lehti saunassa! Niin
-tiedäpäs, että minun täytyy ensin käydä slobodassa!
-
--- Miksi? -- Mitka kysyi ja töllisteli atamaniin.
-
--- Miksi! miksi! -- Persten matki, alkaen kadottaa kärsivällisyyttään:
-siksi, että viime vuonna siellä jyrsin pähkinöitä, mutta kuoret
-unhotin.
-
-Mitka katseli ihmetellen häntä, vaan äkkiä naurahti ja irvisti suutansa
-korviinsa saakka, mutta silmistä lähti pitkin ohimoita säteenläiset
-viirut; ne antoivat kasvoille ovelan ilmauksen, joka ikäänkuin tahtoisi
-sanoa: minua, veikkoseni, ei ole niin helppo puijata; minä kyllä
-tiedän, ett'ei slobodaan mene pähkinän kuoria etsimään, vaan jotain
-muuta.
-
-Kuitenkaan hän ei sitä sanonut, vaan toisti nauraen:
-
--- No, minä tulen kanssasi!
-
--- Mitäs tehdä hänelle! -- Persten tuumaili, kohauttaen hartioitaan. --
-Häntä ei näy saavan eriämään; no, tule sitten kerallani, hölmö, vaan
-älä sitten minua moiti, jos hirtetään sinä siellä.
-
--- Hirttäkööt! -- Mitka vastasi tyynesti.
-
--- Oikein, poikani. Sellaisesta pidän! Jätä toverit joutuisasti hyvästi
-ja sitten matkalle!
-
-Mitkan uneliaat kasvot eivät tulleet virkummiksi, mutta äkkiä hän alkoi
-kömpelösti tallustella toveriensa luo ja suuteli kolmasti jokaista
-siihen taipuvaista ja taipumatonta, keneen hän tarttui hartioista,
-keneen päästä.
-
--- Atamani, -- Serebrjani virkkoi, -- emmekö kulje samaa tietä?
-
--- Emme, bojari. Mistä minä kuljen, sieltä ei sinun sovi tulla. Minä
-saavun slobodaan ennenkuin sinä, ja jos kohtaisimmekin toisemme, niin
-älä tunne minua; muuten emme me kohtaakaan: sinun tullessasi olen jo
-lähtenyt slobodasta: täytyy ainoastaan lopettaani muutamia toimia.
-
-Serebrjani arvasi, että Perstenillä oli jotain kätkettynä slobodan
-seuduilla, eikä siis pakottanut. Pian lähti kaksi osastoa eri
-suunnille. Suurin kulki Serebrjanin jäljessä jokea myöten pitkin
-viheriäistä niittyä, jolla vielä näkyi eilisen taistelun merkkiä,
-heidän perässään laahusti Bujan, pää alaspäin ja riippuvalla hännällä.
-Usein se juoksi Serebrjanin luo, surkeasti vinkuen ja kääntyi sitten
-vehreään hautakumpuun päin, kunnes korkea ruoho sen peitti näkyvistä.
-Toinen, vähäisempi osasto meni Hlopkon mukana. Persten poistui
-kolmanteen suuntaan ja hänen jäljessään tallusteli harvakseen Mitka,
-huojuen milloin tälle milloin tuolle puolen.
-
-Laaja aavikko tuli tyhjäksi, ja entinen hiljaisuus vallitsi siellä,
-ikäänkuin sodan huudot eilen eivät sitä olisi häirinneetkään.
-Ainoastaan siellä täällä kulki laitumella harhaan juosseita Tatarien
-hevosia, sotahaarniskoita virui siellä täällä. Joen kukkaisilla
-rannoilla livertelivät kiurut, kohoten siniselle taivaalle, sorsat
-kutsuivat toisiaan tiheissä kaislikoissa, ja pikkulinnut, sirkutellen,
-räpistelivät oksalta toiselle, tai laulellen istuivat sulitetuille
-nuolille, jotka taistelun aikana olivat maahan pudonneet ja jääneet
-törröttämään viheriälle niitylle suokukkasten keskelle, niinkuin nekin
-olisivat kukkia ja kasvaneet siinä, ties Jumala, kuinka kauvan.
-
-
-
-
-XXIX Luku.
-
-Silmätysten.
-
-
-Viikon kuluttua Tatarien tappion jälkeen vastaanotti tsaari
-makuuhuoneessansa Basmanovin, joka juuri oli tullut Rjasanista. Tsaari
-tiesi jo tappelun eri seikat, mutta Basmanov luuli olevansa
-ensimmäinen, joka niitä ilmoittaa. Hän toivoi saavansa yksin omistaa
-kunnian voitosta ja luotti kertomuksensa vaikutukseen, päästäksensä
-jälleen tsaarin entiseen suosioon. Ivan Vasiljevitsh kuunteli
-häntä tarkoin, hypistellen rukousnauhaansa ja luoden katseensa
-hohtokivi-sormukseen, mutta kun Basmanov lopetettuaan kertomuksensa ja
-pudistaen kutriansa lausui itserakkaasti:
-
--- Mitäs, hallitsija, kylläpä me koetimme tehdä parastamme sinun armosi
-edestä!
-
-Ivan katsahti ylös ja naurahti.
-
--- Emme säästäneet itseämme, -- Basmanov jatkoi liehakoiden: siis
-sinäkin, hallitsija, älä palkintoa palvelijaltasi pidätä!
-
--- Mitä sinä tahtoisit, Fedja? -- Ivan kysyi mitä herttaisimmalla
-muodolla.
-
--- Tee minut armostasi edes rajapäälliköksi, ett'eivät ihmiset minua
-soimaisi.
-
-Ivan katsoi häneen tarkasti.
-
--- Mutta miten palkitsen minä Serebrjanin? -- hän kysyi äkkiään.
-
--- Sinun maanpakolaisesiko? -- Basmanov sanoi peittäen hämmästyksensä
-tavallisella hävyttömyydellänsä, -- millä sitten, jos ei hirsipuulla?
-Karkasihan hän vankihuoneesta, ja olipa vähällä pilata minun työni
-rosvoineen. Jos hän ei olisi häirinnyt Tatareja, olisimme me heidät
-kaikki saattaneet satimeen kuni peltopyyt.
-
--- Niinkö todellakin? Mutta minä luulen, että Tatarit olisivat sinut
-sitoneet, kuten kerran ennenkin, muistathan? Ei se olisi ollut sulle
-outoa, vaan kylläkin entisestään tunnettua!
-
--- Tunnettua on sinun tähtesi kärsiä, -- Basmanov jatkoi röyhkeästi: --
-mutta outoa on kuulla sinulta kiitosta. Eipä Godunov, eikä Maljuta,
-eikä Vjasemski palvele sinua niinkuin minä, vaan et sinä heiltä
-palkintoja säästä.
-
--- Niin tosiaankin, eivät niinkuin sinä. Miten he voisivat tanssia
-sinua vastapäätä!
-
--- Armollinen hallitsija, -- Basmanov vastasi kärsimättömästi, -- koska
-olen sinulle vastenmielinen, niin laske minut pois aivan!
-
-Basmanov toivoi, että Iivana pidättäisi hänet: mutta hänen poissaolonsa
-slobodasta, sen sijaan että se olisi kiihoittanut Iivanan rakkautta
-häneen, laimensi sen vielä enemmän; hän oli tottunut olemaan ilman
-Basmanovia, ja muut lemmikit, erittäin Maljuta, jota Basmanovin ylpeys
-oli loukannut, hyväksensä käyttivät tuon ajan, kääntääkseen Iivanan
-sydämen pois hänestä.
-
-Basmanov pettyi toivossaan. Hänen harminsa näkyi huvittavan tsaaria.
-
--- Olkoon niin, -- hän sanoi, tekeytyen surulliseksi, -- vaikka minun
-on kyllä vaikea ilman sinua, minä orpo raukka, ja valtakunnan asiatkin
-luultavasti hämmentyvät, mutta mitäpä tehdä, koetan jollain lailla
-tulla toimeen heikolla ymmärrykselläni. Mene, Fedja, minne haluat! En
-minä sinua väkisin pidätä.
-
-Basmanov ei enää voinut hillitä vihaansa; hemmoteltuna entisistä
-suhteistansa Iivanaan, antoi hän harmillensa täyden vallan.
-
--- Kiitos sinulle, hallitsija, -- hän sanoi, -- kiitos
-kestitsemisestäsi! Kiitos, että ajat pois palvelijas, ikäänkuin
-kelvottoman koiran! Kyllä, -- hän jatkoi varomattomasti, -- kyllä
-kerskaan Venäjällä sinun hyvyydestäsi. Palvelkoot muut sinua, niinkuin
-palveli Feodora. Monella synnillä saastutin sieluani sinua
-palvellessani, yhdellä vain en saastuttanut -- loihtimisella!
-
-Iivana Vasiljevitsh yhä vain hymyili, mutta viimeiset sanat kuullessaan
-hänen katseensa muuttui.
-
--- Loihtimisella? -- kysyi hän kummastuksella, joka oli vähällä muuttua
-vihastumiseksi -- kuka täällä sitten loihtii?
-
--- Vaikkapa sinun Vjasemskisi! -- Basmanov vastasi, eikä luonut
-silmiään alas tsaarin katseesta. -- Ja, -- hän jatkoi huolimatta
-Iivanan julmasta ulkomuodosta, -- sinä yksin et tiedä sitä, että kun
-hän on Moskovassa. niin hän öillä ajaa metsään, myllyn luo loihtimaan;
-mutta miksi hän loihtisi, jos ei hävittääkseen sinua, armollinen.
-
--- Ja mistä sinä sen tiedät? -- tsaari kysyi, luoden terävän katseen
-Basmanoviin.
-
-Tällä kertaa Basmanov vähän peljästyi.
-
--- Minä, hallitsija, vasta eilen kuulin sen hänen omilta orjiltaan, hän
-sanoi kiireesti, -- jos olisin ennen kuullut, niin olisin silloin jo
-ilmoittanut sen sinun armollesi.
-
-Tsaari mietti.
-
--- Mene -- hän sanoi, vähän aikaa vaiti oltuaan, -- minä otan selvän
-siitä asiasta, mutta slobodasta älä lähde ennen minun käskyäni.
-
-Basmanov lähti tyytyväisenä, koska oli saanut kylvää tsaarin
-luulonalaiseen sydämeen epäluulon siemenen yhdestä kilpailijastaan,
-mutta hyvin huolestuneena hallitsijan kylmyydestä.
-
-Kohta tsaari astui makuuhuoneesta vastaanotto-huoneesen, istui
-nojatuoliin ja alkoi, opritshnikkien ympäröimänä, kuunnella vuorotellen
-maalaisbojaria, jotka olivat tulleet Moskovasta ja muista kaupungeista
-ilmoituksineen. Annettuaan jokaiselle käskyjä, puhuttuaan monien kansaa
-valtakunnan tarpeista, suhteista ulkomaitten hallitsijoihin,
-varustuksista Tatarien uusien hyökkäysten varalle, kysyi Iivana: onko
-vielä joku, joka pyytää tulla vastaan otetuksi?
-
--- Bojari Drushina Andrejevitsh Morosov -- hovimestari vastasi, --
-kumartaa sinun armoasi, rukoillen, että sallisit hänen tulla
-kirkkaitten silmiesi eteen.
-
--- Morosov? -- Iivana sanoi: -- eikö hän palanut tulipalossa?
-Sitkeähenkinen, tuo vanha koira! Noh, mitäs? Päästinhän minä hänet
-maanpakolaisuudesta, niin tulkoon esiin!
-
-Hovimestari poistui; heti hovimiehet väistyivät, ja Drushina
-Andrejevitsh, kahden ystävänsä tukemana, lähestyi tsaaria ja laskeutui
-polvilleen hänen eteensä.
-
-Kaikkein silmät kääntyivät vanhaan bojariin.
-
-Hänen kasvonsa olivat kalpeat, ei näkynyt paljon entistä ylevyyttä
-niissä, otsallansa näkyi naarmu Vjasemskin miekasta, mutta kuoppiin
-vaipuneet silmänsä ilmoittivat vielä entistä tahdonvoimaa, ja
-rypistyneet kulmakarvat osoittivat niinkuin ennenkin järkähtämätöntä
-itsepintaisuutta.
-
-Vastoin hovin sääntöjä, oli hänen pukunasa yksinkertainen.
-
-Iivana katsoi Morosoviin, sanaakaan sanomatta. Ken käsitti nyt tsaarin
-katseen, hän olisi voinut lukea siinä vihan sekä ilon, nähdessänsä
-vihollisensa alennettuna; mutta pintapuolisesta katsojasta näytti
-Iivanan katse ystävälliseltä.
-
--- Drushina Andrejevitsh, -- sanoi hän mahtavasti, mutta
-ystävällisesti; -- minä päästin sinut pakolaisuudesta, miksi sinä olet
-yksinkertaisessa puvussa?
-
--- Hallitsija, -- vastasi Morosov, yhä polvillaan seisoen: -- ei sovi
-pukeutua kultakankaasen sen, jonka taloa sinun opritshnikisi polttivat
-ja jolta ryöstivät puolison. Hallitsija, -- jatkoi hän lujalla äänellä,
--- rukoilen sinua ja valitan sinun aseenkantajastasi Afonjka
-Vjasemskista, joka minua on loukannut.
-
--- Nouse, -- tsaari sanoi, -- ja kerro asia järjestyksessä. Jos joku
-minun palvelijoistani loukkasi sinua, en sääli minä häntä, olkoon hän
-vaikka minua lähin mies.
-
--- Hallitsija, -- Morosov jatkoi nousematta -- lähetä kutsumaan
-Afonjkaa. Vastatkoon hän minun läsnäollessani sinun armollesi!
-
--- Niin, -- tsaari sanoi, vähän mietittyään, -- pyyntösi on oikea.
-Vastaajan tulee tietää, mitä kantaja puhuu. Kutsukaa Vjasemski! Mutta
-te, -- hän jatkoi, kääntyen Morosovin tuttaviin, jotka kunnioituksesta
-olivat poistuneet vähän loitommaksi, auttakaa bojarianne nousemaan,
-asettakaa hänet istumaan penkille, odottakoon vastaajaa!
-
-Oli kulunut kaksi kuukautta siitä, kun Morosovin taloon tehtiin
-hyökkäys. Vjasemski oli parantunut haavoistaan. Hän asui kuten ennenkin
-slobodassa, mutta tietämätönnä Jelenan kohtalosta, jota ei kukaan hänen
-lähettämänsä palvelija voinut löytää, hän oli vieläkin synkempi, kuin
-ennen, tuli harvoin hoviin, sanoen syyksi heikkoutensa, ei ottanut osaa
-juominkeihin, ja moni luuli huomaavansa hänen käytöksessään
-mielihäiriön merkkiä. Tuo hänen poissaolonsa yhteisistä rukouksista ja
-yhteisistä huveista ei miellyttänyt Iivanaa. Mutta tietäen, ett'ei
-bojarittaren poisvienti onnistunut, luuli hän Vjasemskin käytökseen
-syynä olevan rakkauden tuskat ja oli häntä kohtaan sääliväinen.
-Ainoastaan Basmanovin keskustelun jälkeen tuo käytös alkoi hänestä
-näyttää epäluuloiselta. Morosovin valitus antoi hänelle aihetta
-tiedustella monioita erityisyyksiä, ja sen vuoksi hän vastaanotti
-Morosovin paremmin, kuin hovilaiset sitä odottivat.
-
-Kohta Vjasemski tuli. Hänenkin ulkomuotonsa oli paljon muuttunut. Hän
-oli ikäänkuin tullut muutamia vuosia vanhemmaksi, kasvonsa piirteet
-olivat tulleet terävämmiksi, ja koko hänen elinvoimansa näytti olevan
-tulisissa, levottomissa silmissänsä.
-
--- Tule tänne, Afonja, -- tsaari sanoi. -- Tule sinäkin, Drushina.
-Puhu, mitä on aikomuksesi. Puhu suoraan, kerro kaikki, miten se oli.
-
-Drushina Andrejevitsh lähestyi tsaaria. Seisoen Vjasemskin rinnalla,
-mutta ei edes kunnioittanut häntä katseellansa, kertoi hän tarkoin
-kaikki seikat hyökkäyksestä.
-
--- Niinkö asia oli? -- tsaari kysyi, kääntyen Vjasemskiin.
-
--- Niin! -- Vjasemski sanoi, Iivanan kysymyksestä hämmästyneenä, joka
-tiesi kaikki jo entiseltään.
-
-Iivana Vasiljevitshin kasvot synkistyivät.
-
--- Miten sinä rohkenit sen tehdä? -- hän kysyi, luoden Vjasemskiin
-ankaran katseen: -- sallinko minä opritshnikkieni ryöstää.
-
--- Sinä tiedät, hallitsija, -- Vjasemski vastasi yhä enemmin
-hämmästyneenä, -- ett'ei taloa minun käskystäni ryöstetty; mutta mitä
-bojarin rouvan pois viemiseen tulee, niin siihen oli minulla sinun
-lupasi?
-
--- Minun lupani? -- tsaari sanoi, hitaasti lausuen jokaisen sanan. --
-Milloin minä sen lupasin?
-
-Nyt Vjasemski huomasi, että hän turhaan koetti luottautua Iivana
-Vasiljevitshin viittaukseen, jonka hän oli antanut hänelle
-juomingeissa, -- nuo salaperäiset sanat, joista hän luuli itsellään
-olevan oikeuden väkivaltaisesti viedä Jelenan. Arvaamatta vielä syytä,
-jonka vuoksi tsaari kieltäytyi kehoituksestansa, käsitti hän kuitenkin,
-että hänen oli puollustustapaansa muuttaminen. Ei pelosta eikä henkensä
-suojaamiseksi, joka tsaarin yhä vaihtelevan luonteen takia ehkä oli
-vaarassa, ei Vjasemski sentähden päättänyt puollustaa itseään. Hän ei
-vielä kadottanut toivoansa saada Jelenan, ja kaikki keinot siihen
-näyttivät hänestä sopivilta.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, minä olen syyllinen, sinä et käskenyt
-minua viemään bojaritarta. Kas täten oli asia. Sinä lähetit minut
-Moskovaan, päästämään bojari Morosovin paosta, mutta hän, kuten tiedät,
-vihaa minua siitä, että minä jo ennen hänen häitänsä tutustuin hänen
-vaimonsa kanssa. Kun tulin hänen luoksensa, päätti hän yhdessä Nikita
-Serebrjanin kanssa tappaa minut. Päivällisten jälkeen hyökkäsi hän
-orjineen meidän päällemme petollisella tavalla; me vaan puollustimme
-itseämme, mutta bojaritar Morosov, tuntien miehensä vihan, pelkäsi
-jäädä miehensä luo, ja pyysi minua viemään hänet mukaani. Hän lähti
-vapaasta tahdostansa miehensä luota pois; mutta koska minä kävin
-haavoistani tunnottomaksi, niin en tiedä, minne hän joutui. Luultavasti
-bojari löysi hänet ja pitää häntä jossain suljettuna, tai ehkä on jo
-ottanut häneltä hengen. Ei hänellä, -- Vjasemski jatkoi, luoden
-mustasukkaisen katseen Morosoviin, -- ei hänellä ole syytä minusta
-valittaa. Minä itse, herrani, rukoilen ja valitan sinun armollesi
-Morosovista, sillä hän omassa talossansa hyökkäsi minun päälleni Nikita
-Serebrjanin kanssa!
-
-Tsaari ei odottanut sellaista käännettä. Vjasemskin valhe oli
-silminnähtävä, mutta Iivanan aikomus ei ollut sitä paljastaa. Morosov
-nyt vasta katsoi viholliseensa.
-
--- Sinä valhettelet, kirottu koira! -- hän sanoi, ylenkatseellisesti
-silmäillen häntä päästä jalkoihin: -- joka ainoa sanasi on törkeä
-valhe; mutta minä olen totuudessani valmis suutelemaan ristiä.
-Hallitsija! käske hänen, kirotun, antamaan minulle jälleen vaimoni,
-jonka kanssa olen kristillisen lain mukaan vihitty!
-
-Iivana katsoi Vjasemskiin.
-
--- Mitä sanot tähän? hän kysyi, säilyttäen tuomarin kylmäverisyyden.
-
--- Olen jo sanonut sinulle, hallitsijani, että vein bojarittaren hänen
-omasta pyynnöstään; mutta kun tiellä vereni vuosi haavoistani, löysivät
-palvelijani minut metsässä tunnottomana. Minun lähelläni ei ollut
-hevosta, eikä bojaritarta; he veivät minut myllyyn tietäjän luo, hän
-luki vereni seisahtumaan. Sen enempää en tiedä.
-
-Vjasemski ei aavistanutkaan, että hän, muistuttamalla myllystä, lisäsi
-Iivanassa alkavaa epäluuloa ja antoi Basmanovin kanteelle vahvistusta;
-mutta Iivana ei vähääkään osoittanut antavansa arvoa tuolle asialle,
-vaan pani sen mieleensä sopivassa tilaisuudessa sitä hyväksi
-käyttääkseen; siihen saakka kätki hän ajatuksensa välinpitämättömyyden
-varjon alle.
-
--- Kuulitko? -- hän sanoi Vjasemskille: -- bojari Drushina on valmis
-sanainsa vakuudeksi suutelemaan ristiä! Miten sinä puhdistat itsesi
-hänelle?
-
--- Bojarilla on vapaus puhua, -- vastasi Vjasemski, päättäen puollustaa
-itseään loppuun asti, tulkoonpa mitä tahansa: -- hänellä on vapaus
-väärin syyttää minua, mutta minä syytän häntä haavoistani ja olen
-valmis totuuden puolesta suutelemaan ristiä.
-
-Kokouksessa kuului jupinaa. Kaikki opritshnikit tiesivät, miten hyökkäys
-tapahtui, ja vaikka kyllä olivatkin tottuneita konnantöihin, ei
-kuitenkaan kukaan heistä olisi rohjennut tehdä väärää valaa.
-
-Itse Iivana hämmästyi Vjasemskin hävyttömyyttä; mutta hän heti huomasi
-voivansa sen kautta hävittää vihatun Morosovin ja kuitenkin samassa
-säilyttää ankaran, oikeutta harrastavan tuomarin muodon.
-
--- Veljet! -- hän sanoi, kääntyen kokoontuneihin: -- otan teidät
-todistajikseni, että minä tahdoin tietää totuuden. Ei minun tapani ole
-tuomita, puollustusta kuuntelematta. Mutta samassa asiassa eivät
-molemmat puolueet voi suudella ristiä. Silloin toinen vastustajista
-tekee väärän valan. Mutta minä, niinkuin hyvä paimen, suojelen
-lampaitani, en salli kenenkään hukuttaa sieluansa. Tulkoon Morosov ja
-Vjasemski tuomituksi Jumalan tuomiolla. Tästä päivästä kymmenen päivän
-perästä määrään minä heille kentän, täällä slobodassa, punaisella
-torilla. Tulkoot esiin palvelijoineen ja varamiehineen. Kenelle Jumala
-antaa voiton, hän on puhdas myös minun edessäni; mutta se, joka ei
-kestä tappelussa, vaikka hän jäisikin eloon, hän saa kuoleman mestaajan
-kädestä!
-
-Iivanan päätös teki syvän vaikutuksen kokoontuneihin. Monen ajatuksen
-mukaan oli se Morosoville sama kuin kuolemantuomio. Ei ollut
-mahdollista ajatellakaan, että vanha bojari voisi vastustaa nuorta ja
-voimakasta Vjasemskia. Kaikki odottivat hänen kieltäytyvän
-kaksintaistelusta tahi vähintäin pyytävän luvan asettaa palkatun
-taistelijan sijaansa. Mutta Morosov kumarsi tsaarille ja sanoi
-tyynesti:
-
--- Hallitsija, olkoon tahtosi! -- Olen vanha ja kivulloinen; en ole
-pitkiin aikoihin pukeutunut haarniskaan; mutta Jumalan tuomiossa oi
-voima voita vaan oikeus; luotan Herran apuun, eikä hän minua hylkää
-oikeassa asiassani. -- Hän näyttää sinun armosi ja kaikkein ihmisten
-edessä viholliseni vääryyden.
-
-Kuullen tsaarin päätöksen, oli Vjasemski jo iloitsemaisillaan, ja hänen
-silmänsä säihkyivät toivosta; mutta Morosovin järkähtämättömyys saattoi
-hänet hämille. Hän muisti, että, yleisen käsityksen mukaan, Jumala
-ratkaisevassa kaksintaistelussa välttämättömästi antaa voiton oikeuden
-puolelle, ja hän epäili menestyksestänsä.
-
-Kuitenkin, hilliten hetkisen levottomuuttaan, kumarsi hänkin tsaarille
-ja lausui:
-
--- Olkoon sinun tahtosi, hallitsija!
-
--- Menkää -- Iivana lausui, -- etsikää itsellenne varamiehet, mutta
-kymmenen päivän kuluttua, auringon noustessa, olkaa molemmat punaisella
-torilla, ja voi sitä, joka ei kestä tappelua.
-
-Heittäen molempiin syvän, selittämättömän katseen, nousi tsaari
-istuimeltaan ja poistui sisähuoneisiin, mutta Morosov lähti ulos
-salista, arvokkaana, tuttaviensa seuraamana, eikä kunnioittanut häntä
-ympäröiviä opritshnikkejä edes silmäykselläkään.
-
-
-
-
-XXX Luku.
-
-Miekan loihtiminen.
-
-
-Seuraavana päivänä lähti Vjasemski Moskovaan.
-
-Jokaisessa muussa tapauksessa valmistautuen kaksintaisteluun olisi hän
-luottanut voimaansa ja taitavuuteensa; mutta nyt oli kysymys Jelenasta.
-Kaksintaistelu ei ollut tavallinen, sen päätös riippui Jumalan
-tuomiosta, mutta ruhtinas tunsi vääryytensä, ja vaikka hän kyllä
-tavallisessa taistelussa olisi halveksinut Morosovia, niin hän tässä
-tapauksessa pelkäsi taivaallista vihaa, pelkäsi kätensä taistelun
-aikana käyvän hervottomiksi. Tuo pelko oli sitä pahempi, koska vasta
-parantuneet haavat yhä vielä matkaansaattoivat hänelle kipua, ja hän
-aika ajoin tunsi heikkoutta ja hervostumista. Ruhtinas ei tahtonut
-laiminlyödä mitään, saattaakseen itselleen voiton ja päätti mennä
-tuttavansa, myllärin, luo saadakseen häneltä jotain yrttejä ja
-loihtimisella tehdäkseen iskunsa vastustamattomiksi.
-
-Miettiväisenä ja levottomana ajoi hän käyden pitkin metsää; vähän väliä
-nojautuen alas satulassa ja tarkastaen saniaisilla peitettyjä polkuja.
-Monta käännöstä tehtyänsä joutui hän tasaisemmalle, katsoi ympärilleen,
-tunsi merkkiä puissa ja antoi hevosensa nelistää. Kohta kuului pyörän
-kohina. Ajaen myllyn luo, voi ruhtinas pyörän kohinan ohessa myös
-eroittaa ihmispuhetta. Hän seisahtui, hyppäsi satulasta ja, sidottuaan
-hevosen pähkinäpuuhun, lähestyi hän myllyä jalkasin. Aivan rakennuksen
-edessä seisoi hevonen, komeasti satuloittuna. Mylläri puhui
-solakkavartaloisen miehen kanssa. Mutta Vjasemski ei voinut nähdä hänen
-kasvojaan, sillä tuntematon oli selin häneen ja juuri istumaisillaan
-satulaan.
-
--- Ole tyytyväinen, bojari, -- mylläri puhui hänelle, päätään
-vakuuttavasti nyökäyttäen, -- ole tyytyväinen, isäseni! Pääset jälleen
-tsaarin suosioon, ja iskeköön minut heti ukkosen nuoli, jos ei myös tuo
-Vjasemski huku sekä kaikki sinun vihollisesi! Ole levollinen,
-tirlitsh-ruohoa vastaan ei kukaan voi kestää!
-
--- Hyvä! -- vieras vastasi, nousten hevosen selkään. -- Mutta sinä,
-vanha peikko, muista välipuheemme: jos ei minulla ole menestystä, niin
-hirtän sinut kuin koiran.
-
-Ääni oli Vjasemskille tuttu, mutta pyörä kohisi niin kovin, ett'ei hän
-saanut selvää siitä, ken puhuja oli.
-
--- Kuinka ei sinulla olisi menestystä, kuinka ei, isäseni, -- mylläri
-jatkoi, syvään kumarrellen: -- älä vaan heitä pois tirlitsh-ruohoa
-luotasi; mutta kun puhut tsaarin kanssa, niin katso häntä suoraan ja
-iloisesti silmiin, katso häneen rohkeasti, isäseni, älä osoita pelkoa,
-puhu hänelle leikki- ja kokkapuheita, kuten ennenkin, niin olen minä
-kirottu, ell'et pääse kunniaan.
-
-Ratsastaja käänsi hevosensa ja, huomaamatta Vjasemskia, ajoi hänen
-ohitsensa.
-
-Ruhtinas tunsi Basmanovin, ja hänen kateellinen mielikuvituksensa
-kiihtyi. Ajatellen ainoastaan Jelenaa, ei hän oivaltanut myllärin
-sanoja, mutta, kuullessaan oman nimensä, luuli hän Basmanovissa
-näkevänsä uuden, odottamattoman kilpailijan.
-
-Mylläri, seurattuaan silmillään Basmanovia, istahti multapenkereelle ja
-alkoi laskea kultarahoja. Hän hymyili iloisesti ja heitteli niitä
-kädestä käteen, kun äkkiä tunsi olallaan raskaan käden.
-
--- Mitä asioita sinä, noita, juttelit Basmanovin kanssa? -- Vjasemski
-kysyi.
-
--- I-i-isäseni! -- mylläri änkytti, tuntien jalkojensa horjuvan: --
-isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh, miten on terveytesi laita?
-
--- Puhu! -- Vjasemski huusi, tarttuen myllärin kurkkuun ja vetäen hänet
-pyörän luo: -- puhu, mitä te minusta juttelitte?
-
-Ja hän painoi ukon aivan kohisevan paikan yli.
-
--- Omaiseni! mylläri änkytti: -- kaikki sanon sinun armollesi, kaikki
-sanon, isäseni, päästä vaan sieluni katumaan!
-
--- Minkä tähden Basmanov tuli sinua luoksesi?
-
--- Juuren tähden, isäseni, juurta noutamaan! Mutta minä kyllä tiesin
-sinun armosi olevan tuossa, minä tiesin, että sinä kaikki kuulet,
-armaiseni, sen vuoksi minä puhuinkin lujemmin, että sinä tietäisit
-Basmanovin aikovan vahingoittaa sinun armoasi!
-
-Vjasemski viskasi myllärin kauvemmaksi. Ukko huomasi hänen ensimmäisen
-vimmansa menneen ohitse.
-
--- Mimmoinen tuimapäinen sinä, armaiseni, olet! -- hän sanoi, nousten
-seisaalleen: -- sanon sinulle, minä tiesin sinun armosi olevan lähellä;
-minä jo aamusta saakka odotin sinua, isäseni!
-
--- No, mitä Basmanov tahtoo? ruhtinas kysyi leppeämmällä äänellä.
-
-Sillä aikaa jo mylläri ehti aivan tointua.
-
--- Niin, näetkös, -- hän sanoi luotettavan näköisenä: -- Basmanov
-sanoo, että tsaari ei enään rakasta häntä, että hän muka rakastaa sinua
-enemmin ja että hän on vain lempeä sinulle ja Godunoville, Boris
-Fjodrovitshille, ja Maljuta Skurlatoville. Ja hän alkoi minua kiusata,
-että antaisin hänelle tirlitshiä. Anna, sanoi hän, tirlitshiä, että
-jälleen pääsisin tsaarin suosioon, ja että tsaari heitä herkeäisi
-rakastamasta ja ajaisi heidät maanpakolaisuuteen. Mitä tehdä? Pani
-ikäänkuin veitsen kaulaan, anna tänne! Enhän minä voinut häntä
-vastustaa. No, annoin minä hänelle juuren, mutta semmoisen, isäseni,
-huonon. Niin, semmoisen vain, jonnijoutavan juurisen, että hän vaan
-jättäisi minut henkiin. Antaisinko minä hänelle tirlitshiä, että tsaari
-häneen mieltyisi sinun vahingoksesi?
-
--- Hiisi hänet vieköön! -- Vjasemski sanoi välinpitämättömästi: -- mitä
-se minuun kuuluu, josko tsaari häntä rakastaa vai eikö. En minä
-sentähden tullut tänne. Oletko saanut tietoja bojarittaresta?
-
--- En, armaiseni, en mitään. Sanoinhan sinun palvelijoillesikin, ett'en
-tiedä mitään. Mutta enkö minä ole koettanut parastani sinun armosi
-tähden! Seitsemän yötä perättäin katsoin pyörän alle. Näen -- bojaritar
-ajaa metsässä erään vanhuksen kanssa; hän on surullinen, mutta vanhus
-lohduttaa häntä, vaan sen enempää ei näy; vesi sekaantuu, enkä sitten
-näe enään mitään!
-
--- Vanhuksen kanssa? Ehkä Morosovin, miehensä kanssa?
-
--- Ei, luultavasti ei. Morosov on arvokkaamman näköinen ja hänen
-pukunsa on toisellainen. Tällä on halpa nuttu, eikä bojarin takki;
-luultavasti hän on halpasäätyinen mies!
-
-Vjasemski mietti.
-
--- Ukko! -- hän äkkiä sanoi; -- voitko loihtia miekkoja?
-
--- Minäkö en voisi? voin kyllä. Mutta mihin tarkoitukseen, isäseni?
-Ettäkö miekka löisi, vaiko että se tylsentyisi iskusta?
-
--- Tietysti, että se löisi, sinä peikko!
-
--- Usein loihditaan vihollisten miekat, että ne tylsentyisivät tahi
-katkeisivat haarniskaa vastaan.
-
--- Ei minun tarvitse loihtia vihollisten miekkoja, vaan omaani. Minun
-on kentällä taisteleminen, ja minun täytyy miten tahansa surmata
-vastustajani. -- kuuletko?
-
--- Kuulen, isäseni, kuulen! Miksi en kuulisi! -- Ja ukko alkoi
-miettiä itsekseen: Kenen kanssa hän taistelee? Ken lienee hänen
-vastustajansa? Ehkä Basmanov? Tuskinpa! Hän vast'ikään puhui hänestä
-ylenkatseellisesti, ja ruhtinas ei ole semmoinen, joka voisi salata
-ajatuksiaan. Vaiko Serebrjanin? Mutta mylläri Miheitshin kautta tiesi,
-että Serebrjani oli heitetty vankeuteen sekä Vjasemskin palvelijoilta
-ja muutamilta Perstenin miehiltä oli hän kuullut rosvojen vapauttaneen
-Nikita Romanitshin ja vieneen hänet mukaansa; siis luultavasti ei
-Serebrjaninkaan. Siis jää vain bojari Morosov, Hän ehkä on vaimonsa
-ryöstön tähden vaatinut Vjasemskin taisteluun. Tosin hän on liian
-vanha, mutta ratkaisevassa kaksintaistelussa sallitaan hänen asettaa
-palkattu taistelija sijaansa. Varmaankin, päätti mylläri, taistelee
-ruhtinas Morosovin tahi hänen palkattunsa kanssa. -- Salli, isäseni, --
-minun ammentaa vettä, katsoakseni, kuka on vastustajasi!
-
--- Tee, miten haluat, -- Vjasemski lausui ja istahti miettien puun
-tyvelle!
-
-Mylläri toi kammiostaan astian, laski sen aivan pyörän alle ja,
-ammennettuaan vettä, asetti sen ruhtinaan viereen.
-
--- Oh, oh! -- hän sanoi, kumartuen astian yli ja katsoen siihen
-liikkumatta: -- minä näen sinun vastustajasi, isäseni, mutta en
-ymmärrä! Kovin vanha hän on. Mutta nyt näen sinutkin, näen teidän
-tulevan yhteen...
-
--- Mitä? -- Vjasemski kysyi, turhaan koettaen nähdä jotain ammeessa.
-
--- Enkelit seisovat vanhuksen edessä, -- mylläri jatkoi salaperäisesti
-ja ikäänkuin itsekin hämmästyneenä siitä, mitä hän näki, -- taivaan
-voimat seisovat hänen puolestansa; vaikea on loihtia sinun miekkaasi.
-
--- Mutta eikö minun puolestani kukaan seiso? -- ruhtinas kysyi
-väristen.
-
-Mylläri katsoi vielä tarkemmin; hänen silmänsä kävivät aivan
-liikkumattomiksi; näytti siltä, kun hän, alotettuansa pettää
-Vjasemskia, oli nyt itse hämmästynyt todellisesta näöstä, ja hänelle
-ilmestyi jotain hirmuista.
-
--- Ja sinun armollasikin, -- hän sanoi kuiskaten, on puollutajia. Mutta
-nyt en näe mitään, vesi tummentui.
-
-Hän kohotti päätään ja Vjasemski tunsi hien tippuvan otsaltaan.
-
--- On sinullakin puolustajia, isäseni, -- hän kuiskasi peljästyneenä.
--- Kyllä voin loihtia miekkasi.
-
--- Kas tuossa, -- ruhtinas sanoi, vetäen tupesta raskaan miekan, -- kas
-tuossa, loihdi!
-
-Mylläri veti henkeä, kaivoi käsillään kuopan ja pisti siihen miekan
-kahvan. Poljettuaan maan asetti hän miekan terän pystyyn ja alkoi käydä
-sen ympäri, lukien puoliääneen:
-
--- Laskeutui aurinko Hvalinskin meren taa, nousee kuu yli kivisen
-kaupungin, mutta tuossa kivisessä kaupungissa synnytti minut äitini ja
-synnytettyään neuvoeli: pysy sinä, lapseni, vahingoittumatonna:
-nuolista ja miekoista, taistelijoista ja taisteluista. Vyöhytti emoni
-minut miekalla. Sinä, miekkani, pyöri ja vyöri, pyöri ja vyöri kuin
-myllyn kivet; särje ja murra rautaa ja terästä; lyö ja hakkaa lihaa ja
-luita; mutta vihollisen iskut sinusta hypähdelkööt kuin kivet vedestä,
-eikä sinuun niistä tulko naarmua ei jälkeä! Loihdin palvelijalle
-Afanasialle, vyöhytän hänet miekalla! Loppu on sanalleni, työlleni
-kunnia!
-
-Hän vetäsi miekan ylös maasta ja antoi sen ruhtinaalle, puistettuaan
-mullan sen kahvasta ja tarkoin pyyhittyään sen helmallansa.
-
--- Ota, isäseni, ruhtinas Afanasi Ivanovitsh. Kyllä se sinulle tekee
-palveluksen, jos ei vaan sinun vastustajasi kasta miekkaansa pyhään
-veteen!
-
--- Mutta jos hän kastaa?
-
--- Mitäs tehdä, isäseni! Pyhää vettä ei loihdittu rauta voi vastustaa.
-Mutta voipi sitäkin auttaa. Annan sinulle suokyyhkysen; ripusta se
-pussissa kaulaasi, niin petät vihollisesi silmät.
-
--- Anna kyyhkynen! -- Vjasemski sanoi.
-
--- Kyllä, isäseni, kyllä! Sinun ruhtinaallisen armosi tähden en säästä
-kyyhkyistäkään.
-
-Ukko meni taas koppiinsa ja toi jotain riepuun ommeltuna.
-
--- Kallis oli minulle sen saaminen, -- hän sanoi, ikäänkuin
-kaipauksella päästäen kädestänsä rievun, -- vaikea on sitä hankkia. Jos
-sopimattomaan aikaan kahlaat sitä hakemaan, niin semmoiset kauhut
-tulevat päällesi, että Jumal' auta.
-
-Ruhtinas otti riepuun ommellun esineen ja heitti myllärille kourallisen
-kultarahoja.
-
--- Jumala palkitkoon sinun ruhtinaallista armoasi! -- ukko sanoi
-syvästi kumarrellen. -- Mutta, isäseni, suo minun vielä lausua sananen:
-älä mene nyt, ennen taistelua kirkkoon, älä kuuntele Jumalan
-palvelusta; muuten ehkä minun loihtumiseni luikahtaa pois miekan
-terästä.
-
-Vjasemski ei vastannut mitään ja aikoi mennä paikalle, minne hän sitoi
-hevosansa, mutta seisahtui äkkiä.
-
--- Mutta voitko, -- hän lausui, -- sanoa varmaan, kuka meistä jää
-eloon?
-
-Mylläri oli hämillänsä.
-
--- Niin, luultavasti sinä, isäseni! Etkö sinä jäisi eloon. Minä jo
-ennenkin sanoin sinulle: ei sinun kuolemasi ole miekasta tuleva!
-
--- Katso vielä kerran ammeseen!
-
--- Miksi sinne enään katsoisin, isäseni! Nyt en enään mitään näe, vesi
-on aivan hämmentynyt.
-
--- Ammenna raitista vettä! -- Vjasemski sanoi käskevästi.
-
-Mylläri totteli vastenmielisesti.
-
--- Noh, mitä siellä näkyy? -- ruhtinas kysyi maltittomasti.
-
-Ukko kumartui silminnähtävällä inholla ammeen yli.
-
--- Ei sinua näy, eikä sinun vastustajaasi! -- hän sanoi vaaleten; --
-näkyy kenttä, täynnä kansaa; paljon päitä törröttää seipäissä; mutta
-sivulla palaa rovio ja ihmisluita on sidottu patsaasen!
-
--- Keiden päät törröttävät seipäissä? -- Vjasemski kysyi, voittaen
-kauhunsa.
-
--- En näe, isäseni, kaikki taasen hämmentyi; rovio yksin vielä vain
-kiiluttaa, ja jonkun luut riippuvat patsaalla!
-
-Mylläri nosti päätään ja ikäänkuin hänen olisi ollut vaikea kääntää
-katseensa pois ammeesta. Hänen jäsenensä koukistuivat, hiki valui hänen
-kasvoiltansa; hän vaikeroiden ja änkyttäen hoipertui multapenkille ja
-kaatui siihen voimatonna.
-
-Vjasemski etsi hevosensa, istahti satulaan ja syvissä mietteissä ajoi
-Moskovaan.
-
-
-
-
-XXXI Luku.
-
-Jumalan tuomio.
-
-
-Vjasemskin poissa ollessa oli Maljutalle annettu tärkeä tehtävä. Tsaari
-käski hänen ottamaan kiinni ruhtinas Afanasi Ivanovitshin likimmäisiä
-palvelijoita ja tutkia kiduttamalla heitä vahvasti, ajoiko heidän
-herransa myllyn luo loihtimaan, ja montako kertaa hän oli myllyllä, ja
-mitä hänellä oli aikeessa tsaaria vastaan.
-
-Suurin osa palvelijoista ei tunnustanut mitään, mutta muutamat eivät
-kestäneet kidutusta ja tunnustivat kaikki, mitä Maljuta pani heidän
-suuhunsa. He todistivat, että ruhtinas on ollut myllyn luona,
-vahingoittaakseen hallitsijaa, että hän otti tsaarin jälkijä ja poltti
-ne tulella; mutta muutamat vielä todeksi näyttivät, että Vjasemski
-pitää ruhtinas Vladimir Andrejevitshista ja tahtoo asettaa hänet
-tsaarin valtaistuimelle. Miten luonnottomat nuo todistukset olivatkin,
-kirjoitettiin ne kidutettujen sanojen mukaan tarkoin ja luettiin
-tsaarille. Uskoiko Iivana Vasiljevitsh vai ei -- sen tiesi Jumala!
-Mutta hän antoi ankaran käskyn Maljutalle, että hän Vjasemskilta, tämän
-palattua, salaisi syyn, jonka tähden hänen palvelijansa olivat
-kiinniotetut ja sanoisi, että he ovat otetut kiinni, muka epäiltyinä
-varkaudesta tsaarin tavara-aitoissa.
-
-Heidän todistuksissaan oli kuitenkin paljon ristiriitaisuutta, ja
-Iivana lähetti hakemaan Basmanovin, saattaaksensa hänet uudistamaan
-kaikki, mitä hän kanteensa mukaan oli kuullut Vjasemskin palvelijoilta.
-
-Basmanovia ei löytynyt slobodassa. Hän oli päivää ennen lähtenyt
-Moskovasta, ja tsaari oli epäsuosiollinen siitä, että hän oli rohjennut
-lähteä pois, vastoin hänen käskyänsä. Maljuta käytti sen hyväksensä,
-saattaakseen epäluuloa Basmanoviin.
-
--- Kuka tiesi, hallitsija, -- sanoi Skuratov, -- miksi hän ei ollut
-kuuliainen sinun armollesi? Ehkä hän pitää yhtä Vjasemskin kanssa, ja
-vain näön vuoksi kantoi hänen päällensä, sitä varmemmin sinua
-hävittääksensä.
-
-Tsaari käski Maljutan olemaan vielä vaiti kaikesta, ja ett'ei hän
-Basmanovin palattua antaisi tämän aavistaa, että hänen poissa olonsa
-oli huomattu.
-
-Sillä aikaa lähestyi kaksintaisteluun määrätty päivä, Jo ennen auringon
-nousua kokoontui joukottain kansaa Punaiselle torille; kaikki akkunat
-olivat täynnä katsojia, kaikki katot niillä peitetyt. Tieto taistelusta
-oli jo aikoja sitten levinnyt ympäristössä. Taistelijain kuuluisat
-nimet viehätti kansaa eri kylistä ja kaupungeista, ja Moskovastakin
-tuli ihmisiä kaikenlaisista säädyistä katsomaan, kenelle Jumala antaa
-voiton tuossa asiassa.
-
--- Noh, veikko, -- sanoi eräs koreasti puettu guslinsoittaja
-toverillensa, vankkavartaloiselle, nuorelle miehelle, jolla oli
-hyvänluontoiset, vaan tyhmännäköiset kasvot, -- käy eteenpäin; ehkä
-onnistuu sinulle tunkeutua ketjuun asti. Oh, tuota kansan paljoutta!
-Päästäkää menemään, oikea-uskoiset, laskekaa meitäkin, vladimirilaisia
-katsomaan Jumalan tuomiota.
-
-Mutta hänen pyyntönsä jäi kuulematta. Väkijoukko oli niin taaja, että
-hyvälläkään tahdolla ei ollut mahdollista väistyä.
-
--- No, astuhan, mokoma hylky! -- guslinsoittaja taas virkkoi, työkäten
-toveriansa selkään; -- vai etkö osaa tunkeutua eteenpäin?
-
--- Ehkä! -- nuorukainen laiskalla äänellä vastasi.
-
-Ja kääntäen vankan olkapäänsä eteenpäin, alkoi hän lävistää
-kansajoukkoa, ikäänkuin rautaisella telkineellä. Kuului huutoja ja
-kirouksia; mutta molemmat toverit kulkivat eteenpäin siitä huolimatta.
-
--- Oikeaan, oikeaan! -- vanhempi lausui: -- mitä sinä vasempaan kuljet,
-hölmö? Käänny tuonne, missä piikit törröttävät!
-
-Paikka, jonne guslinsoittaja osoitti, oli valmistettu itse tsaarille.
-Se oli laudoista muodostettu ylennys, peitetty purppuravärisellä
-veralla. Sen päälle oli asetettu tsaarin nojatuoli, ja sen ympärillä
-törröttävät piikit ja keihäät olivat sitä ympäröivien opritshnikkien.
-Muut opritshnikit seisoivat pitkin ketjua, joka oli vedetty ympäri
-kenttää, joka oli valmistettu taistelua varten. Taistelu tapahtui joko
-ratsain tai jalkasin, taistelijain sopimuksen mukaan. Opritshnikit
-ajoivat aseillaan kansaa pois, eivätkä antaneet heidän nojautua
-vitjoihin.
-
-Kulkien askel askeleelta guslinsoittaja ja vahva nuorukainen saapuivat
-vihdoin aivan kentän luo.
-
--- Minne kiipeätte? -- eräs opritshnikki ärjäsi, huiskaten heihin
-partuskallaan.
-
-Nuorukainen ällisteli ja kääntyi hämillään toveriinsa, mutta tämäpä
-otti molemmin käsin päästään lammasnahkaisen, kultanauhalla reunustetun
-ja riikinkukon sulalla koristetun lakkinsa, ja kumartaen kerta toisensa
-jälkeen vyöhön asti, sanoi opritshnikille:
-
--- Sallikaa, kunnialliset herrat, vladimirilaisten guslinsoittajien
-katsoa Jumalan tuomiota! Me olemme tulleet aina Volodomiirin
-kaupungista saakka! Sallikaa tässä seisoa, kunnialliset herrat!
-
-Ja veikistelevällä hymyllä näytti hän mustan partansa alta valkeita
-hampaitansa.
-
--- Noh, olkoon niin! -- opritshnik sanoi: -- ette te enää voi tunkeutua
-takaisin! seisokaa tässä; mutta eteenpäin älkää tunkeutuko! pääkallonne
-halkaisen.
-
-Vitjoilla ympäröidyn paikan sisäpuolella käyskentelivät puolueiden
-puollus- ja virkamiehet. Siinä seisoi myös bojari ja okolnitshi,[28]
-jotka olivat määrätyt kentälle ja kaksi kirjuria, joiden oli heidän
-kanssaan taistelun järjestystä silmällä pitäminen. Yhdellä kirjureista
-oli Vladimir Husevin tekemä tuomiokirja, joka oli ilmestynyt jo
-suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh III:nen aikana, ja hän keskusteli
-toverinsa kanssa kaksintaistelun seikoista.
-
--- "Mutta he ovat riidassa kaksintaisteluun asti", hän luki, osoittaen
-sormellaan erästä paikkaa tuomiokirjassa, -- "vaan taistelulla voivat
-sopia..." kun kansan huudot keskeyttivät häntä.
-
--- Tsaari tulee! Tsaari tulee! -- kaikki lausuivat kiihkoisesti ja
-paljastivat päänsä.
-
-Opritshnikkijoukon ympäröimänä ajoi Iivana Vasiljevitsh
-taistelukentälle, astui alas hevosen selästä, nousi ylennyksen portaita
-ylös ja kumarrettuaan kansalle istui nojatuoliin, näyttäen henkilöltä,
-joka odottaa hauskaa näytelmää.
-
-Hänen taaksensa ja sivuillensa asettautuivat hovimiehet
-seisomaan. Samassa kaikuivat kaikki slobodan kirkonkellot, ja eri
-suunnilta ajoivat ketjujen piiriin Vjasemski ja Morosov, molemmat
-taistelupuvussa. Morosovin yllä oli raitainen haarniska, koristettu
-teräksisillä kilseillä, jotka olivat rivittäin hopealla yhteen kudotut.
-Käsivarsi-raudat, kintaat ja sääriraudat kiilsivät hopeasta. Hänen
-päässään oli kypäri mustilla hopeakoristuksilla ja kypärätöyhdön alta
-valui hartioille barmitsa, pyöreillä, hopeaisilla kilseillä
-kiinnitettynä ristiin rinnalle. Hänen kupeellaan rippui koristetusta ja
-hakasella kiinnitetystä vyöstä leveä, suora kalpa, jonka kahva sekä
-tupen sivut ja pää myöskin olivat hopeaiset. Oikealle puolelle oli
-satulaan ripustettu kullalla silattu nuija, joka oli arvon merkki ja
-muinaisaikoina välttämätön bojarin voittorikkaissa tappeluissa, vaan
-nykyään painonsa takia tuskin sopiva käytettäväksi.
-
-Morosov ratsasti leveärintaista, tummanruskeata ratsua. Sitä peitti
-samettinen, vadelmanvärinen loimi, johon hopeakilseitä oli tiheään
-ommeltu, otsanauhasta riippui kummallekin puolelle silkkiset,
-vadelmanväriset ja hopealangalla kierretyt tupsut, ja kaulan alta
-rintaan aisti riippui samallainen, mutta suurempi ja tuuheampi tupsu,
-jota kutsuttiin nausiksi. Ohjaksina oli hopeaiset ketjut, litteillä,
-kaiverretuilla ja erisuuruisilla renkailla.
-
-Ratsu astui tasaisesti, nostellen hopeaisilla polvikoristeilla
-varustettuja jalkojaan, käyristäen leveätä kaulaansa, ja kun Drushina
-Andrejevitsh seisahdutti sen noin viisi syltä vastustajastaan, alkoi se
-puistella aaltoilevaa, tuuheata harjaansa, joka ulottui maahan asti,
-pureskellen kuolaimiaan ja kaivaen maata vahvoilla kavioillaan, jotta
-leveän hevosenkengän kiiltävät naulat tulivat näkyviin. Tuo vahva
-hevonen oli sopivasti valittu arvokkaan ratsastajan suhteen, ja sen
-valkea harja sopi hyvin bojarin valkeaan partaan.
-
-Vjasemskin sota-asu oli paljoa keveämpi. Kärsien vielä haavoistansa, ei
-hän ollut pukeutunut haarniskaan eikä rautapaitaan, ehkä niitä
-pidettiin luotettavimpina varuksina, vaan oli ottanut keveän
-kilsepaidan. Sen kaulus, helma ja käsiraudat hohtivat kalliista
-kivistä. Kypärin asemesta oli ruhtinaan päässä "erihonka", se on
-matala, kauniisti muodostettu rautalakki, jonka töyhtö ja korvan
-peitteet olivat kullalla koristetut, mutta lakin reunassa oli korkea
-tupsu heiluvista kultalangoista, koko pituudellensa loistaen
-säteilevistä rubiineista. Lakin etureunaa lävisti kullalla silattu,
-rautainen nuoli ylhäältä alaspäin; se suojeli kasvoja miekan iskusta,
-mutta uljaana Vjasemski ei laskenut alas nuolta, vaan päin vastoin
-kohotti sen vääntiöllä rubiinitupsun korkeudelle, joten hänen vaaleat
-kasvonsa ja tumma partansa jäivät aivan peittämättä, ja nuoli näytti
-vain kultasulalta, joka oli pistetty erihongin laitaan. Soljella
-kiinnitetyssä vyössä, joka oli koristettu monenlaisilla helyillä ja
-kelluttimilla, riippui käyrä miekka, kalliilla kivillä aivan peitetty,
-sama miekka, jonka mylläri oli noitunut ja johon Vjasemski nyt lujasti
-luotti. Punasinervään, samettiseen satulaan, jossa oli hopeaiset
-naulat ja samasta aineesta taotut reunustat, oli sinipunervalla,
-kultavyöhykkeisellä samettikannikkeella kiinnitetty rautainen pieni
-tappara. Kilsepaidan komean liepeen alta näkyi valkonen, kullalla
-kirjailtu silkkipaita, ulottuva tummankeltaisille housuille, jotka
-olivat pistetyt vihreäisiin sahviaanisaappaisiin, joiden koristetut
-varret, jotka eivät olleet raudalla peitetyt, ulottuivat polveen asti
-ja kiinnittyivät sen alla sekä sen yli päällysnauhalla.
-
-Äfanasja Ivanovitshin ratsu, kultakarvainen Argamak, oli aivan päästä
-häntään asti sälytetty helisevillä, hopeakulkusista kudotuilla
-vitjoilla. Tsheprakan tahi tsbaldarin[29] asemasta peitti pantterin
-nahka sen selkää. Mustassa otsanauhassa loistivat suuret rubiinit
-kultakehyksissä. Vuoriston kiitäjän hoikat jalat eivät olleet ensinkään
-kengitetyt, mutta jokaisessa niistä, nilkan alla, oli pieni
-hopeakulkunen.
-
-Kauvan oli jo kuulunut Argamakin tuttu hirnuminen. Nyt, pää pystyssä,
-puhaltaen tulisilla sieramillaan ja häntä suorana, astui se ensin
-keveästi, tuskin maahan kavioillaan koskien, Morosovin hevosta vastaan;
-mutta kun ruhtinas, ajamatta vastustajansa lähelle, vetäsi heliseviä
-suitsia, heittäytyi Argamak syrjään ja olisi hypähtänyt ketjujen yli,
-jos ei ratsastaja taitavalla käännöksellä olisi ohjannut sitä entiselle
-paikallensa. Silloin se nousi takajaloilleen, ja pyörien ympäri oli
-kaatua taaksepäin, mutta ruhtinas nojautui satulan yli, hellitti
-suitset ja painoi sen kupeesen kisilbashkilaiset jalustimet. Argamak
-hypähti ja seisahtui ikäänkuin naulattu. Ei ainoakaan karva sen
-mustasta harjasta liikkunut. Veristyneet silmänsä vilahtelivat sivuille
-ja kultakarvaisen nahkansa alta näkyi verkkona verellä täytetyt suonet.
-
-Vjasemskin ajaessa esiin, helisten ja kiiltäen ikäänkuin pirskoitettuna
-kulta- ja timanttisateella, Vladimirin guslinsoittaja ei voinut hillitä
-ihastustaan; mutta hän innostui enemmän hevoseen kuin ratsastajaan.
-
--- Oh, ratsu! hän huudahti, potkaisten jaloillaan ja tarttuen
-ihastuksissaan päähänsä: mimmoinen ratsu! ajatteleppas: En ikänä ole
-nähnyt tuollaista hevosta! Onhan minulla jommoisiakin ollut, mutta eipä
-Jumala tuommoista antanut! Mitenhän, -- hän jatkoi itsekseen, --
-mitenhän tuolle ratsastajalle olisi käynyt, jos tuon näköisenä olis
-Hiidenkuilulle ajanut!
-
--- Kuuleppas hän jatkoi iloisesti, työkaten käsivarrellaan toveriinsa.
--- kuuleppas, sinä hölmö, kumpi hevonen sinua enemmän miellyttää?
-
--- Tuo! nuorukainen vastasi, Morosovin hevosta sormellaan osoittaen.
-
--- Tuoko? Miksi juuri se?
-
--- Siksi, että se on vahvempi! -- nuorukainen vastasi veltosti.
-
-Guslinsoittaja purskahti nauruun, mutta siinä samassa kuului
-julistajain äänet:
-
-"Oikeauskoiset miehet! -- he huusivat kentän eri kulmilla: ratkaiseva
-taistelu alkaa tsaarin aseenkantajan Afanasi Ivanitsh Vjasemskin ja
-bojari Drushina Andrejitsh Morosovin välillä. Heidän riitansa koskee
-loukkausta, taistelua ja haavoittamista sekä bojaritar Morosovin
-ryöstöä. Oikeauskoiset miehet! Rukoilkaa kaikkein pyhimpää
-Kolme-yhteyttä, että Hän antaisi oikeuden puolueelle voiton!"
-
-Kaikki vaikenivat. Kaikki katsojat alkoivat ristiä silmiänsä, mutta
-bojari, joka oli kaksintaistelun tarkastajana, astui tsaarin eteen ja
-lausui syvään kumartaen:
-
--- Käsketkö, hallitsija, aloittamaan taistelun?
-
--- Aloittakaa! -- Iivana lausui.
-
-Bojari, rajapäällikkö; puollusmiehet, virkamiehet ja molemmat kirjurit
-väistyivät.
-
-Bojari antoi merkin.
-
-Taistelijat tarttuivat aseihinsa.
-
-Toisen merkin annettua oli heidän toistansa vastaan hyökkääminen, mutta
-kaikkein hämmästykseksi horjui Vjasemski satulassa ja päästi käsistään
-ohjakset. Hän olisi kaatunut maahan, ell'eivät puollusmies ja
-hovimestari olisi juosseet esiin ja auttaneet häntä alas hevosen
-selästä. Paikalle rientäneet tallirengit tarttuivat Argamakin suitsiin.
-
--- Viekää hevonen pois! -- Vjasemski lausui, katsoen ympärilleen
-himmentynein silmin: -- taistelen jalkasin!
-
-Nähdessään ruhtinaan astuvan alas hevosen selästä, Morosov myöskin teki
-samaten ja jätti tumman ruskean hevosensa tallirengeille.
-
-Morosovin hovimies toi hänelle suuren, nahkaisen kilven vaskisilla
-kilseillä, joka oli valmistettu jalkasin taistelua varten.
-
-Vjasemskin hovimies toi hänelle myöskin kilven, tummansinisen,
-kultaisilla koristuksilla ja kultasilla tupsuilla.
-
-Mutta Afanasi Ivanovitshilla ei ollut voimaa kantaa sitä. Jalat
-notkuivat hänen allansa, ja hän olisi taasen kaatunut, jos ei häntä
-olisi tuettu.
-
--- Mikä sinua vaivaa, ruhtinas? -- hovimestari ja puollusmies lausuivat
-yhteen ääneen, hämmästyneinä katsoen hänen silmiinsä: -- toinnu,
-ruhtinas! taistelussa ei ole seisominen -- se on sama, kuin olla
-voitettuna!
-
--- Riisukaa minun päältäni rautapaita! -- ruhtinas Vjasemski lausui
-ollen tukehtumaisillaan: -- ottakaa pois rautapaita! Se juuri minut
-tukahuttaa!
-
-Hän heitti päästään erihongin, repi rikki kilsepaidan kauluksen ja
-repäsi kaulastaan silkkinauhan laukkuineen, jossa oli suokyyhkynen.
-
--- Kirous sinulle, noita! -- hän huusi, heittäen nauhan kauvas luotaan
--- kirous, kun petit minut!
-
-Drushina Andrejevitsh lähestyi, kalpa paljastettuna.
-
--- Antaudu, koira! -- hän sanoi iskien: tunnusta kurjuutesi!
-
-Puollusmiehet heittäytyivät ruhtinaan ja Morosovin väliin.
-
--- Ei! Vjasemski lausui, ja himmentynyt katseensa leimahti entisellä
-vihalla, -- liian aikainen on minun antautua! Sinä, vanha korppi, minut
-pilasit! Sinä kastoit kalpasi pyhään veteen! Minä asetan edestäni
-taistelijan, ja sitten näemme, kuka on oikeassa!
-
-Kummankin puolueen varamiesten välillä syntyi väittely. Toinen väitti
-tuomion päättyneen Morosovin hyväksi, toinen -- että ei tuomiota
-ensinkään ollut, koska ei ollut taisteluakaan.
-
-Sillä aikaa oli tsaari huomannut Vjasemskin liikkeen ja käski tuoda
-hänen pois heittämänsä taikapussin.
-
-Uteliaasti ja epäluulolla sitä katsottuaan hän kutsui Maljutan.
-
--- Säilytä tuo, -- hän kuiskasi, -- kunnes sitä pyydän! Mutta nyt, --
-hän lausui lujaa, -- tuokaa Vjasemski luokseni.
-
--- Mitä, Afonja? -- hän sanoi epäilyttävällä hymyllä, kun Vjasemski
-astui hänen luoksensa: -- näyttää siltä, ett'et kestä Morosovia
-vastaan?
-
--- Herrani, -- vastasi ruhtinas, jonka kasvot olivat kuoleman kalpeat,
--- viholliseni pilasi minut! Ja paitsi sitä en vielä kertaakaan ole
-pukenut ylleni rautapaitaa, sen jälkeen, kuin paranin. Haavani
-aukenivat; näetkö, miten veri juoksee kilsepaidan alta? Suo, hallisija,
-kutsua airueita, että he kutsuisivat vapaa-ehtoisen, joka taistelisi
-minun edestäni!
-
-Vjasemskin pyyntö oli vasten sääntöjä. Ken ei tahtonut itse taistella,
-sen oli siitä jo edeltäpäin ilmoittaminen. Astuttuaan kerran
-kaksintaisteluun, ei saanut enään panna edestään toista. Mutta tsaari
-halusi Morosovin tappiota.
-
--- Käske airueiden julistaa, -- hän sanoi, -- ehkä löytyy joku sinua
-uljaampi! Mutta jos ei ketään tule, on Morosov puhdas, vaan sinä
-annetaan mestaajille!
-
-Vjasemski talutettiin pois, ja kohta hänen käskystänsä alkoivat
-julistajat käydä pitkin ketjua ja huutaa korkealla äänellä:
-
--- Kuka slobodan, Moskovan, tai muista miehistä tahtoo käydä bojari
-Morosovia vastaan? Kuka tahtoo taistella ruhtinas Vjasemskin edestä?
-Astukaa esiin, taistelijat, astukaa esiin ruhtinas Vjasemskin edestä
-taistelemaan.
-
-Mutta kaikki olivat ääneti, eikä yksikään haluavainen ilmoittautunut.
-
--- Astukaa esiin, vapaaehtoiset, uljaat taistelijat! -- huusivat
-julistajat. -- Astukaa esiin! Ken lyö Morosovin, sille ruhtinas antaa
-kaikki maatilansa, mutta jos se on halpasäätyinen mies, joka voittaa,
-hänelle ruhtinas antaa kaikki rahansa, mitä hänellä on!
-
-Ei kukaan vastannut; kaikki tiesivät Morosovin asian olevan pyhän, ja
-tsaari, katsomatta vihaansa Drushina Andrejevitshiä kohden,
-valmistautui jo julistamaan hänen olevan oikeassa, kun äkkiä kuului
-huudot:
-
--- Vapaaehtoinen tulee! Tulee! -- Ja ketjulla ympäröidyn paikan sisään
-astui Matvei Homjak.
-
--- Hei, siellä! -- hän huusi, iskien miekallaan ilmaan. -- Käy
-lähemmäs, bojari, minä olen Vjasemskin edestä!
-
-Nähtyänsä Homjakin, kääntyi Morosov, joka tähän asti oli seisonut
-miekka paljastettua, inholla kaksintaistelun järjestäjiin.
-
--- En taistele palkatun kanssa! -- hän lausui ylpeästi. -- Ei sovi
-bojari Morosovin kamppailla Grishka Skuratovin ratsupalvelijan kanssa!
-
-Ja pistettyään miekkansa tuppeen, astui hän tsaarin luo.
-
--- Hallitsija, -- hän lausui, sinä annoit minun viholliseni asettaa
-taistelijan edestänsä; salli myös minun etsiä palkatun palkattua
-vastaan, jos ei, niin salli lykätä taistelu toistaiseksi.
-
-Vaikka tsaari kylläkin halusi hukuttaa Morosovin, niin oli hänen
-pyyntönsä liiaksi oikeutettu. Tsaari ei tahtonut näyttäytyä Jumalan
-tuomiossa puolueellisena.
-
--- Huuda, julistaja! -- hän sanoi vihaisesti -- mutta jos et löydä
-haluavaa, niin taistele itse tahi mene mestauslavalle!
-
-Sillä aikaa Homjak käveli ketjua pitkin, huiskutteli miekallaan ja
-pilkkasi katsojia.
-
--- Kas, -- hän puhui, -- miten paljon harakoita teitä on, vaan ei ole
-ainoatakaan haukkaa seassanne! Astuisipa edes yksikin esiin, miekkaani
-uudistamaan, tsaaria huvittamaan! Puidessa varmaankin kätenne ovat
-puutuneet! Uunilla leväten kupeenne maanneet!
-
--- Ah, sinä hitto! -- guslinsoittaja lausui puoliääneen: -- kyllä minä
-sinulle antaisin, jos vaan miekkani olisi mukana. Katsoppa! -- hän
-jatkoi, töykäten toveriaan kupeesen, -- tunnetko häntä?
-
-Mutta nuorukainen ei kuullut kysymystä. Hän seisoi suu ammollaan ja
-tuijotti Homjakiin.
-
--- Mitä? -- Homjak jatkoi: -- ei näy olevan teidän seassanne
-haluavaista? Oh, te, kyynäräsaksat, kakun kauppiaat, kehrääjät,
-kankaankutojat! Kuka tahtoo minun kanssani taistella?
-
--- Minä! -- nuorukaisen ääni äkkiä kuului, ja tarttuen molemmin käsin
-ketjuun, heitti hän sen päänsä yli, ja oli vähällä temmata ylös
-tammiset pylväät, joihin se oli kiinnitetty.
-
-Hän joutui piirin sisään ja näytti itsekin olevan hämmästynyt
-rohkeudestansa.
-
-Silmät ja suu selällään, hän katsoi milloin Homjakiin, milloin
-opritshnikkiin, milloin itse tsaariin, mutta ei virkannut sanaakaan.
-
--- Kuka olet? -- taistelun tarkastajaksi määrätty bojari häneltä kysyi.
-
--- Minäkö? -- hän sanoi ja, vähän mietittyänsä naurahti.
-
--- Kuka olet? -- uudisti bojari.
-
--- Mitkä olen! -- hän vastasi avomielisesti ja ikäänkuin ihmetellen
-kysymystä.
-
--- Kiitos sulle, uljas poika! -- Morosov sanoi nuorukaiselle: --
-kiitos, kun tahdot taistella totuuden tähden! Jos voitat viholliseni,
-en säästä sinulta varojani. Ei kaikki omaisuuteni ole ryöstetty; kiitos
-Jumalan armolle, on minulla vielä, millä palkitsen taistelijani!
-
-Homjak näki Mitkan Hiidenkuilulla, jossa nuorukainen oli tappanut
-hevosen hänen altansa seipään iskulla, ja, luullen heittäytyvänsä
-ratsastajan päälle, oli painanut allensa oman toverinsa. Mutta tappelun
-vimmassa ei Homjak katsonut hänen kasvojansa, ja paitsi sitä ei Mitkan
-ulkomuodossa ollut mitään merkittävää. Homjak ei tuntenut häntä.
-
--- Millä tahdot taistella? -- bojari kysyi, katsoen uteliaasti
-nuorukaiseen, jolla ei ollut haarniskaa eikä aseita.
-
--- Millä tapella? -- Mitka matki ja kääntyi taaksepäin, etsien
-silmillään guslinsoittajaa, neuvotellaksensa hänen kanssansa.
-
-Mutta guslinsoittaja näkyi menneen toiseen paikkaan, ja vaikka Mitka
-olisi kuinka katsonut, ei hän tätä löytänyt.
-
--- Mitäs, -- bojari lausui, -- ota itsellesi miekka ja haarniska,
-asettaudu taisteluun.
-
-Mitka katsoi hämillänsä ympärilleen.
-
-Tsaarista näytti hänen käytöksensä hupaiselta.
-
--- Antakaa hänelle ase! -- hän lausui; -- katsokaamme, miten hän osaa
-taistella!
-
-Miikalle annettiin täysi sota-asu; mutta vaikka hän olisi miten
-koettanut, ei hänen kätensä sopineet rautapaidan hihoihin, ja kypäri
-oli niin pieni, että pysyi vain hänen päälaellansa.
-
-Katsoessaan häneen, alkoi tsaari nauraa ääneensä. Hänen esimerkkiänsä
-seurasi ensin opritshnikit, sitten kaikki katsojat.
-
--- Mitä te kurkkujanne katkatatte? -- Mitka sanoi harmistuneena; --
-menen ilman teidän lakkianne ja ilman rautapaitaanne tuommoista
-vastaan.
-
-Häh osoitti sormellaan Homjakia ja veti päältään pois rautapaidan.
-
-Kuului taas naurua.
-
--- Millä sinä taistelet? -- bojari kysyi.
-
-Mitka raaputti niskaansa.
-
--- Eikö teillä ole seivästä? -- hän kysyi vitkalleen, kääntyen
-opritshnikkeihin.
-
--- Mikä hupsu tuo on, -- he huusivat: mistä hän ilmestyi? Ken hänet
-tänne työkkäsi? -- Vai, luuletko sinä, hölmö, että me moukkien tavoin
-seipäillä tappelemme.
-
-Mutta Iivana Vasiljevitshiä huvitti Mitkan ulkomuoto, eikä hän antanut
-ajaa häntä pois.
-
--- Antakaa hänelle seiväs! -- hän lausui; -- taistelkoon, miten voi!
-
-Homjak loukkautui.
-
--- Hallitsija, älä salli moukan loukata orjaasi! -- hän huudahti. --
-Minä rehellisesti palvelen sinun armoasi opritshnikkinä, enkä ole
-koskaan vielä taistellut seipäillä.
-
-Mutta tsaari oli hyvällä tuulella.
-
--- Tappele sinä miekalla, -- hän sanoi, -- mutta poika tapelkoon omalla
-tavallansa. -- Antakaa hänelle seiväs. Katsellaanpa, miten moukka
-puollustaa Morosovia!
-
-Toivat muutamia seipäitä.
-
-Mitka otti hitaasti käteensä yhden toisensa perästä, katseli jokaista
-ja, tarkastettuaan kaikki seipäät, kääntyi suoraan tsaaria kohden.
-
--- Eikö ole vahvempaa? -- hän kysyi veltosti, katsoen suoraan Iivana
-Vasiljevitshin silmiin.
-
--- Tuokaa hänelle aisa! -- tsaari sanoi, jo edeltäpäin ilossaan häntä
-odottavasta näytelmästä.
-
-Kohta ilmestyikin Mitkan kouriin raskas aisa, jonka opritshnikit pilan
-vuoksi olivat ottaneet kauppatorilla seisovasta kuormasta.
-
--- Mitä, kelpaako se? tsaari kysyi.
-
--- Mitäs? -- Mitka vastasi, -- ehkä kelpaa.
-
-Ja tarttuen aisan toiseen päähän, huiskasi hän sillä ilmassa niin
-voimakkaasti, että tuulen puuska kävi ja pöly kierteli ilmassa,
-ikäänkuin vihurin lentämästä.
-
--- Katsoppas hittoa! -- opritshnikit virkkoivat, katsoen toisiinsa.
-
-Tsaari kääntyi Homjakin puoleen.
-
--- Seiso! hän sanoi käskevästi ja lisäsi pilkaten: -- tahdonpa nähdä,
-miten sinä säilyt moukan seipäästä.
-
-Mitka sillä aikaa työnsi ylös hihansa, sylki molempiin käsiinsä ja
-puristaen niissä aisaa, puisteli sitä, katsoen Homjakiin. Hänen
-ujoutensa oli hävinnyt.
-
--- Noh, sinä! seiso, vai miten? -- hän lausui päättävästi. -- Minä
-sinut opetan morsiamia ryöstämään!
-
-Homjakin tila, tottumattoman aseen ja Mitkan erinomaisen voiman
-suhteen, oli hyvin vaikea, mutta katsojat pitivät nähtävästi
-nuorukaisen puolta ja alkoivat jo pilkata Homjakia.
-
-Ratsupalvelijan hämi huvitti tsaaria. Hän katsoi jo alkavaa taistelua
-samalla uteliaisuudella, minkä hänessä herätti ilveilijäin näytökset
-tahi karhujen tappelut.
-
--- Alottakaa tappelu! -- hän sanoi, nähdessään miten Homjak hämmästyi.
-
-Silloin Mitka kohotti aisan päänsä yli ja alkoi pyörittää sitä,
-lähestyen Homjakia hypähdellen.
-
-Turhaan Homjak etsi tilaisuutta iskeäkseen Mitkaa miekalla. Hänen oli
-vain mitä pikemmin väistyminen ja välttäminen aisaa, joka yhä pyöri
-suuressa piirissä Mitkan ympäri ja teki hänet saavuttamattomaksi.
-
-Katsojien suureksi iloksi ja tsaarin suureksi huviksi alkoi Homjak
-vetäytyä takaisin, ajatellen ainoastaan pelastustansa. Mitka yhä jatkoi
-hyppimistänsä häntä kohti, ja aisa vinkui kuni vihuri hänen päänsä yli.
-
--- Minä sinut opetan morsiamia ryöstämään! -- hän huusi, vähitellen
-joutuen raivoon ja koettaen osata Homjakin päähän, jalkoihin ja mihin
-tahansa.
-
-Katsojien myötätuntoisuus Mitkaan ilmaantui kiihoittavissa
-huudahduksissa ja nousi vihdoin innostukseksi.
-
--- Kas niin, kas niin! kansa huusi, unohtaen tsaarin läsnäolon, --
-löylytä hänet hyvästi! Kas sepä poika!
-
--- Puollusta Morosovia, seiso oikeuden edestä.
-
-Mutta Mitka ei ajatellut Morosovia.
-
--- Minäpä opetan sinut morsiamia ryöstämään! -- hän kertoeli,
-pyörittäen ympärillänsä aisaa ja ajaen Homjakia, joka käänteleikse
-hänestä joka taholle.
-
-Muutamia kertoja oli opritshnikkien maahan kyykistyminen, välttääkseen
-varmaa kuolemaa, kun aisa vinkuen lensi heidän päänsä ylitse.
-
-Äkkiä kuului jymeä isku, ja Homjak, kupeesen satutettuna, lensi
-muutamien sylien päähän ja romahti maahan, käsivarret hajallaan.
-
-Kentällä kaikui iloinen huuto.
-
-Mitka heti hyökkäsi Homjakin päälle ja aikoi tukahuttaa hänet.
-
--- Riittää, riittää! opritshnikit huusivat ja Maljuta kumartui nopeasti
-Iivana Vasiljevitshiä kohden ja sanoi hänelle huolestuneena:
-
--- Hallitsija, käske vetämään pois tuota hittoa! Homjak on meillä paras
-mies opritshnikkien seassa.
-
--- Vetäkää tuota tomppelia jaloista! -- tsaari huusi, -- kaatakaa hänen
-yllensä vettä, mutta muistakaa -- jättäkää hänet henkiin.
-
-Vaivoin onnistui opritshnikeille vetää pois Mitkan, mutta Homjak
-nostettiin ylös kuolleena, ja kun kaikkien silmät olivat kääntyneet
-hänen mustuneisiin kasvoihinsa ilmestyi Mitkan rinnalle Vladimirin
-guslinsoittaja ja vetäen häntä helmasta, sanoi hänelle kuiskaten:
-
--- Tule, tolvana, minun kanssani! Pelasta pääsi!
-
-Ja molemmat katosivat kansajoukkoon.
-
-
-
-
-XXXII Luku.
-
-Vjasemskin taikapussi.
-
-
-Iivana Vasiljevitsh käski kutsua Morosovia.
-
-Kenttä taas hiljeni. Kaikki katsoivat odotuksessaan tsaariin ja
-pidättivät hengityksensä.
-
--- Bojari Drushina -- Iivana sanoi juhlallisesti, nousten istuimeltaan:
--- Sinä olet Jumalan tuomion kautta puhdistautunut minun edessäni. --
-Herra Jumala on sinun vihollisesi häviöllä näyttänyt sinun oikeutesi,
-ja minä en jätä sinua armottani. Älä lähde slobodasta ilman käskyäni.
-Mutta se on, -- Iivana synkästi jatkoi, -- vain puolet asiasta. Vielä
-on itse tuomio täyttämättä. Tuokaa tänne Vjasemski.
-
-Ruhtinas Afanasi Ivanovitshin tultua, tsaari katsoi kauvan häneen
-sanattomalla katseella.
-
--- Afonja, -- hän vihdoin sanoi, -- sinä tiedät, että minä pidän
-lujasti sanani. Minä määräsin, että ken teistä, joko itse tahi
-taistelijansa kautta, joutuu taistelussa häviölle, hän mestataan heti.
-Sinun taistelijasi hävisi, Afonja!
-
--- Niin, -- Vjasemski vastasi päättävästi, -- käske lyödä pääni poikki,
-hallitsija!
-
-Kummallinen hymyily kierteleikse Iivanan huulilla.
-
--- Ainoastaanko pään poikki? -- hän lausui ilkeästi, -- Luuletko, että
-sinulta lyödään vain pää poikki? Siten kävisi ehkä, jos sinun vain
-olisi Morosoville vastaaminen, mutta sinun ylläsi on vielä toinen
-vääryys ja toinen kirous. Maljuta, anna tänne hänen taikapussinsa!
-
-Ja otettuaan Maljutan käsistä nauhasen, jonka Vjasemski oli pois
-heittänyt, kohotti Iivana sen, pitäen toisesta päästä.
-
--- Mikä tämä on? -- hän kysyi, katsoen julmasti Vjasemskin silmiin.
-
-Ruhtinas aikoi vastata, mutta tsaari ei antanut hänelle aikaa.
-
--- Viekas palvelija, -- hän lausui ankarasti, ja läsnäolevien suonia
-pitkin kävi kylmä värähdys, -- viekas palvelija! minä sinut otin
-valta-istuimeni lähelle; minä korotin sinut, osoitin sinulle yltäkyllin
-suosiota; mutta mitä sinä teit? Sinä saastaisessa sydämessäsi ikäänkuin
-kyykäärme ajattelit hukuttaa minut, sinun tsaarisi; tahdoit
-loihtimisella hävittää minut ja sentähden luultavasti sinä pyrit
-opritshninaan? -- Mikä opritshnina on? -- Iivana jatkoi, silmäillen
-ympärilleen ja korottaen ääntänsä, että koko kansa voi kuulla häntä. --
-Minä, niinkuin viinatarhan isäntä, olen Herran Jumalan asettama kansani
-yli, viljelemään viinitarhaa. Mutta minun bojarini ja valtioneuvosto ja
-neuvosmiehet eivät tahtoneet minua auttaa, ja aikoivat minut
-hävittää; silloin otin minä teiltä viinamäkeni ja annoin sen muille
-työntekijöille. Ja se on opritshnina! Kutsutut eivät tulleet häihin, ja
-minä lähetin torille ja teitten haaroihin ja käskin kutsua kaikkia,
-jotka löytyisi. Ja se on taasen opritshnina! Nyt kysyn kaikilta: mitä
-ansaitsee vieras, joka, tultuaan häihin, ei ole pukeutunut
-häävaatteisiin? Miten on hänestä pipliassa sanottu? "Sitokaa hänen
-kätensä ja jalkansa ja heittäkää hänet ulos pimeyteen: siellä on oleva
-itku ja hammasten kiristys!"
-
-Niin puhui Iivana, ja kansa kuunteli ääneti noitten evankeliumin
-sanain omavaltaista vertausta, säälimättä Vjasemskia, mutta syvästi
-liikutettuna mahtavan lemmikin nopeasta lankeemisesta.
-
-Ei kukaan opritshnikeistä tahtonut eikä uskaltanut puhua sanaakaan
-Vjasemskin puollustukseksi. Kaikkien kasvoissa kuvastui kauhistua.
-Ainoastaan Maljutan pedonkaltaisissa silmissä ei näkynyt muuta kuin
-alttius heti toteuttamaan tsaarin käskyjä, ja vielä Basmanovinkin
-kasvoissa näkyi ilkeä ilo, vaikka hän koetti peittää sen
-välinpitämättömyyden varjolla.
-
-Vjasemski ei pitänyt tarpeellisena puollustaa itseään. Hän tunsi
-Iivanan ja päätti kärsivällisesti kantaa häntä odottavia kipuja. Hän
-näytti lujalta ja arvokkaalta.
-
--- Viekää hän pois! -- tsaari sanoi. -- Minä määrään hänelle
-samanlaisen mestauksen, kuin sille rosvolle, joka tunkeutui minun
-luokseni makuuhuoneesen ja nyt odottaa palkkaansa. Mutta etsikää ja
-tuokaa slobodaan noita, jonka kanssa hän oli yhteydessä. Antakoon hän
-kidutustutkimuksessa vielä uusia todistuksia.
-
--- Julma on tämän maailman ruhtinaan viha -- Iivana jatkoi, nostaen
-silmänsä taivasta kohden; -- hän, kuten kiljuva jalopeura, käy ympäri,
-etsien minua nielläksensä. Mutta minä luotan Jumalan armoon, enkä
-Herran avulla anna petoksen juurtua Venäjällä!
-
-Iivana astui alas ylennykseltä ja, istuttuaan hevosen selkään, lähti
-takaisin hoviin, opritshnikkien ympäröimänä, jotka olivat ääneti.
-
-Maljuta lähestyi, köysi kädessä, Vjasemskia.
-
--- Älä pane pahaksi, ruhtinas! -- hän sanoi pilkaten, sitoessaan hänen
-käsiään selän taakse, -- meidän on vain palveleminen!
-
-Ja ympäröittyään Vjasemskin vartijoilla, vei hän hänet vankilaan.
-
-Kansa alkoi poistua ääneti tahi kuiskaamalla puhuen tapahtumasta, ja
-kohta oli vielä äsken niin monilukuisella väellä täytetty paikka
-tyhjänä.
-
-
-
-
-XXXIII Luku.
-
-Basmanovin taikapussi.
-
-
-Vjasemskia tutkittiin, mutta ei mitkään kiduttamiset saattaneet häntä
-lausumaan sanaakaan. Erinomaisella tahdon lujuudella kärsi hän ääneti
-hirmuisia kidutuksia, joilla Maljuta koetti pakoittaa häneltä
-tunnustuksen pahasta aikomuksesta tsaaria vastaan. Ylpeydestäkö,
-ylenkatseestako, vaiko siitä, että elämä hänelle oli vastenmielinen, ei
-hän edes koettanut heikentää Basmanovin kannetta, että hän itse oli
-kohdannut hänet myllyllä.
-
-Tsaarin käskystä otettiin mylläri kiinni ja tuotiin slobodaan, mutta
-hänen kiduttamistansa ei vielä aloitettu.
-
-Basmanov luuli kanteensa menestyksen olevan tirlitshin vaikuttaman,
-jonka hän aina kantoi yllänsä ja tuli vielä enemmän vakuutetuksi sen
-lumoavasta voimasta, kun Iivana ei osoittanut vähintäkään epäluuloa, ja
-vaikka hän niinkuin ennenkin pilkkasi Basmanovia, oli hän kuitenkin
-hänelle jotenkin suosiollinen.
-
-Hävitettyään yhden kilpailijoistaan, nähdessään taas Iivana
-Vasiljevitshin yhä kasvavan suosion ja tietämättä myllärin istuvan
-slobodan vankilassa, kävi Basmanov vielä ylpeämmäksi. Hän, seuraten
-hänelle annettuja neuvoja, katsoi rohkeasti tsaarin silmiin, puhui
-vapaasti leikkiä hänen kanssansa ja vastasi röyhkeästi hänen
-pilkkaamisilleeen.
-
-Iivana Vasiljevitsh kärsi sen kaikki.
-
-Kerran, ollen tavallisilla ajoillaan, hän likimmäisten lemmikkiensä,
-niiden joukossa molemmat Basmanovit, kuultuansa likimmässä luostarissa
-aikaista puolipäivä jumalanpalvelusta, meni johtajan luo kammioon ja
-suvaitsi vastaanottaa hänen kestitsemisensä.
-
-Tsaari istui penkillä pyhäin kuvien alla; hänen lemmikkinsä, paitsi
-Skuratov, joka ei ollut saapuvilla, seisoivat pitkin seiniä, mutta
-abboti, syvästi kumarrellen, asetti pöydälle hunajaa, erilaisia
-marjahilloja, maitoa, ja tuoreita munia.
-
-Tsaari oli hyvällä päällä; hän maisteli joka ruokalajia, puhui
-suosiollisesti leikkisanoja ja piti uskonnollisia puheita. Basmanoville
-oli hän entistä suosiollisempi ja Basmanov tuli vielä enemmän
-vakuutetuksi tirlitshin voimasta.
-
-Samassa tuokiossa kuului muurin takana kavioiden kopsetta.
-
--- Fedja, -- Iivana sanoi, -- katso, ken sinne tuli?
-
-Basmanov ei ennättänyt oven luo, kun se avautui, ja kynnyksellä näkyi
-Maljuta Skuratov.
-
-Hänen katseensa oli salaperäinen, ja hänessä näkyi ilkeä ilo.
-
--- Astu sisään, Lukjanitsh! tsaari sanoi ystävällisesti: -- millä
-viestillä sinut Jumala tuo?
-
-Maljuta astui kynnyksen yli ja vaihetettuaan katsetta tsaarin kanssa,
-alkoi ristiä silmiänsä pyhäin kuvien edessä.
-
--- Mistä tulet? -- Iivana kysyi, ikäänkuin ei hän olisi ensinkään
-odottanut häntä.
-
-Mutta Maljuta, viivyttäen vastausta, kumarsi hänelle ensin, vaan meni
-sitten abbotin luo.
-
--- Siunaa, isä, -- hän sanoi, kumartuen ja siinä samassa vilkasi Feodor
-Basmanoviin, joka äkkiä tunsi pahan aavistuksen.
-
--- Mistä tulet? -- Iivana uudisti, iskien salaa silmää Skuratoville.
-
--- Vankihuoneesta, hallitsija, noitaa tutkin.
-
--- Noh, entä sitten? -- tsaari kysyi ja vilkasi Basmanoviin.
-
--- Yhä vaan jupisee, vaikea on saada selville. Yhden me vain
-ymmärsimme, kun aloimme katsoa hänen niveliänsä: "Vjasemski ei vain
-yksin minun luonani käynyt: kävi myös Feodor Aleksejevitsh Basmanov ja
-otti minulta juuren ja kantaa sitä nyt kaulassaan!"
-
-Ja Maljuta taas katsoi Basmanoviin. Basmanov vaaleni. Koko rohkeutensa
-hävisi.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, koettaen näyttää levolliselta, --
-luultavasti valehtelee hän minusta sentähden, kun annoin hänet ilmi
-sinun armollesi!
-
--- Mutta, -- Maljuta jatkoi, -- kun me aloimme polttaa hänen
-jalkapohjiansa, niin hän sanoi, että Basmanov tarvitsi tuon juuren,
-vahingoittaakseen sinun terveyttäsi.
-
-Iivana katsoi ankarasti Basmanoviin, joka horjahti tuosta katseesta.
-
--- Isä tsaari! -- hän sanoi; viitsitkö kuulla, mitä mylläri puhuu! Jos
-minä olisin pitänyt yhtä hänen kanssansa, olisinko minä hänet antanut
-ilmi?
-
--- Senpä me näemme! Avaapas kauhtanasi, katsotaanpa, mitä sinulla on
-kaulassasi?
-
--- Mitä muuta, kuin risti ja pyhäinkuva, hallitsija! -- Basmanov lausui
-äänellä, joka oli kadottanut kaiken varmuutensa.
-
--- Avaa kauhtanasi! -- Iivana Vasiljevitsh lausui uudelleen,
-
-Basmanov avasi vedontapaisesti pukunsa ylimmäiset napit.
-
--- Ole niin hyvä, -- hän sanoi, antaen Iivanalle ketjut pyhäinkuvineen.
-
-Mutta tsaari huomasi, paitsi ketjuja, myös silkkinauhan Basmanovin
-kaulassa.
-
--- Mutta mikä tämä on? -- hän kysyi, itse avaten hänen kauluksensa
-rubiinisoljen ja vetäen paidan alta esiin nauhan pussineen.
-
--- Se on, -- Basmanov vastasi, ponnistaen viimeiset voimansa: -- se on,
-hallitsija ... äidin siunaus.
-
--- Katsomme tuota siunausta! -- Iivana antoi pussin Grasnoille. -- Kas
-tuossa, avaa se, Vasjuk!
-
-Grasnoi ratkoi veitsellä verhon ja aukaistuaan siihen käärityn
-palttinapalasen, puisteli siitä jotain pöydälle.
-
--- Noh, mitä se on! -- tsaari kysyi ja kaikki kumartuivat uteliaasti
-pöydän yli ja näkivät muutamia juuria ja sammakon luita.
-
-Abboti risti silmiään.
-
--- Noillako äitisi siunasi sinut? -- Iivana Vasiljevitsh sanoi
-pilkallisesti.
-
-Basmanov lankesi polvilleen.
-
--- Anna anteeksi, hallitsija, orjallesi! -- hän huusi peljästyneenä. --
-Nähdessäni sinun vihasi minua kohtaan, särkyi sydämmeni, ja päästäkseni
-jälleen sinun suosioosi, pyysin mylläriltä tuota juurta. Se on
-tirlitsh, herrani! Mylläri antoi sen minulle, että sinä taas mieltyisit
-minuun, sinun orjaasi, mutta pahaa aikomusta sinua kohtaan, Jumala sen
-tietää, ei minulla ollut!
-
--- Mutta sammakon luut? -- Iivana kysyi, nauttien Basmanovin pelvosta,
-jonka röyhkeys jo kauvan sitten oli häntä ikävystyttänyt.
-
--- Luista en minä tiennyt mitään, hallitsija, Jumala tietää, en mitään
-tiennyt.
-
-Iivana Vasiljevitsh kääntyi Maljutaan.
-
--- Sinä sanot, -- hän lausui, -- noidan todistaneen Fedkasta: minkä
-vuoksi Fedka kävi hänen luonansa: vahingoittaakseen minua?
-
--- Niin, hallitsija! -- ja Maljuta väänsi suutansa, iloiten
-vihollisensa onnettomuudesta.
-
--- Noh, mitäs, Fedjusha, -- tsaari jatkoi pilkaten, -- sinut on
-silmätysten asetettava noidan kanssa. Häntä on jo tutkittu; koettele
-sinä myös kidutusta, muuten sanovat: tsaari vain kiduttaa maalaisia,
-mutta säästää opritshnikkiänsä.
-
-Basmanov lankesi Iivanan jalkain juureen.
-
--- Ihana aurinkoni; -- hän huusi, tarttuen tsaarin ohabnin[30]
-helmaan: -- valoni, herrani, älä minua hukuta, aurinkoiseni, kuuni,
-valkohaukkaseni,[31] kärppäni! Muista, miten olen sinua palvellut,
-miten sinun tahdostasi en kieltänyt mitään.
-
-Iivana kääntyi pois.
-
-Basmanov tuskissaan heittäytyi isänsä luo.
-
--- Isä! -- hän vaikeroi: rukoile sinä hallitsijaa, että hän
-lahjoittaisi elämän orjallensa! Pukekoot minun ylleni ei ainoastansa
-sarafaanin[32] vaan myöskin narrinkaapun! Minä ilolla palvelen tsaaria
-narrina!
-
-Mutta Aleksej Basmanoville oli sekä isän- että säälintunteet vieraat.
-Hän pelkäsi osanottavaisuudella poikansa kohtaloon saattaa itselleen
-maanpaon.
-
--- Pois, -- hän lausui, työntäen Feodoria, -- pois, sinä petturi! Ken
-ei ole uskollinen tsaarille, hän ei ole minun poikani! Mene, minne
-hänen tsaarillinen armonsa sinut lähettää!
-
--- Pyhä abboti! -- nyyhki Basmanov, laahaten polvillaan isänsä tyköä
-abbotin luo: -- pyhä isä, rukoile minun edestäni tsaaria!
-
-Mutta abboti seisoi hämillään, luoden silmänsä alas ja vapisi koko
-ruumiistaan.
-
--- Jätä isä abboti rauhaan! -- Iivana lausui kylmästi. -- Jos on
-tarpeen, niin hän jälkeenpäin pitää sinulle kuolleen sielunmessun.
-
-Basmanov katsoi ympärilleen rukoillen, mutta kohtasi vain vihollisia
-tahi peljästyneitä kasvoja.
-
-Silloin hänessä tapahtui muutos.
-
-Hän käsitti, ett'ei voinut välttää kidutusta, joka oli yhtä julma kuin
-mestaus ja tavallisesti loppui sillä; hän käsitti, ett'ei hänellä enään
-ollut mitään jälellä ja sillä vakuutuksella palasi hänen
-päättäväisyytensä.
-
-Hän nousi seisoalleen, ojensi suoraksi vartalonsa, pisti kätensä
-vyöhön, katsoi röyhkeästi pilkaten Iivanaan.
-
--- Armollinen hallitsija! -- hän sanoi, pudistellen päätänsä,
-suoristaakseen sotkeutuneita kutriansa: -- armollinen hallitsija,
-lähden sinun käskystäsi piinaan ja kuolemaan. Anna minun sanoa sinulle
-viimeinen kiitos kaikesta sinun suosiostasi! En mitään pahaa ajatellut
-sinua vastaan, mutta synnit ovat minulla sinun kanssasi yhteiset! Kun
-vievät minut mestattavaksi, kerron joka ainoan niistä kansalle! Mutta
-sinä, isä abboti, kuule nyt minun tunnustukseni! --
-
-Opritshnikit ja itse Aleksej Basmanov eivät antaneet hänen jatkaa. He
-veivät hänet kammiosta pihalle ja Maljuta, asetettuaan hänet sidottuna
-hevosen selkään, vei hänet heti slobodaan.
-
--- Sinä näet, isä, -- Iivana lausui abbotille, -- minkälaisilla sekä
-ilmeisillä että salaisilla vihollisilla minä olen ympäröitty! Rukoile
-Jumalaa minun, ansaitsemattoman, edestä, että Hän antaisi hyvän lopun
-minun aikeilleni, että Hän siunaisi minua, suurta syntistä,
-puhdistamaan pois petoksen juuren!
-
-Tsaari nousi seisoalleen ja, ristittyänsä pyhäin kuvien edessä, astui
-abbotin eteen siunattavaksi.
-
-Abboti ja koko veljeskunta saattoivat hänet vavisten muurin
-ulkopuolelle, jossa tsaarin tallirengit odottivat komeasti
-satuloittuine hevosineen, ja vielä kauvan sen jälkeen, kun tomupilvi
-oli peittänyt tsaarin soturineen, eikä enään kuulunut hevosten
-kavioiden kopsetta, seisoivat munkit vielä, silmät alas luotuina,
-eivätkä uskaltaneet kohottaa päätänsä.
-
-
-
-
-XXXIV Luku.
-
-Narrin kaapu.
-
-
-Samana aamuna tuli Morosovin luo, joka tsaarin tahdosta oli jäänyt
-slobodaan, kaksi hovimestaria pyytämään häntä tsaarin päivälliselle.
-
-Kun Drushina Andrejevitsh tuli hoviin, olivat kaikki salit jo
-opritshnikkejä täynnä, pöydät katetut, palvelijat komeissa puvuissa
-valmistivat makupaloja.
-
-Bojari, katsoen ympärilleen, huomasi, että paitsi häntä ei ollut
-ainoatakaan maalaisbojaria, ja luuli tsaarin osoittavan hänelle
-erinomaisen kunnian.
-
-Kas, jo soivat hovin kellot, torvet toitottivat, ja Iivana
-Vasiljevitsh, suosiollisella, ystävällisellä katseella astui saliin,
-Tshudovan luostarin arkimandriitan Levkin, Vasili Grasnoin, Aleksej
-Basmanovin, Boris Godunovin ja Maljuta Skuratovin seuraamana.
-
-Kumarruksiin vastattuaan istautui hän lautasensa ääreen ja kaikki
-sijoittuivat paikoilleen pöydän ympärille virka-arvonsa mukaan. Yksi
-tyhjä paikka jäi vain Godunovia alempana.
-
--- Istu, bojari Drushina! -- sanoi tsaari suosiollisesti, osoittaen
-tyhjää paikkaa.
-
-Morosovin kasvot kävivät tummanpunaisiksi.
-
--- Hallitsija, -- hän vastasi, -- samaten kun Morosov on tehnyt
-kaiken ikänsä, samaten hän tekee kuolemaansa asti. Liian vanha
-olen, hallitsija, ottamaan uusia tapoja. Aja minut jälleen
-maanpakolaisuuteen, aja minut pois kasvoisi edestä, -- mutta alemmaksi
-Godunovia en istu!
-
-Kaikki katsoivat hämmästyksissään toisiinsa. Mutta tsaari nähtävästi
-odotti tuota vastausta. Hänen kasvonsa jäivät levollisiksi.
-
--- Boris; -- hän lausui Godunovilie, -- on kohta kaksi vuotta, kun
-tuommoisesta vastauksesta annoin bojari Drushinan sinun valtaasi. Mutta
-näyttää jo olevan aika muuttaa tapaani. Varmaan ei ole meidän
-maalaisia, vaan maalaisten meitä käskeminen! Luultavasti en minä ole
-isäntä omassa pirtissänikään! Tulee minun, kurjan, koota kampsuni ja
-paeta palvelijaparkoineni jonnekin kauvemmaksi; Ajavat he minut pois
-täältäkin kurjan maankulkijan, niinkuin he ajoivat Moskovasta.
-
--- Hallitsija, -- Godunov sanoi nöyrästi, haluten pelastaa Morosovin,
--- ei meidän, vaan sinun on paikat määrääminen. Vanhukset hyvin pitävät
-vanhoista tavoista, ja älä sinä vihastu bojariin, että hän muistaa
-järjestystä. Jos sallit, hallitsija, istahdun minä Morosovia alemmaksi,
-sinun pöytäsi ääressä ovat kaikki paikat hyviä!
-
-Hän teki liikkeen, aikoen nousta istuimeltaan, mutta Iivana pidätti
-hänet katseellaan.
-
--- Bojari on tosin vanha, -- hän lausui kylmäverisesti ja hänen itsensä
-hillitsemisensä tuon suoran vastahakoisuuden suhteen täytti kaikki
-läsnäolevaiset odotuksella. Kaikki aavistivat, että jotain
-eriskummallista on tulossa, mutta eivät arvanneet, millä lailla tsaarin
-viha ilmestyy, jonka tuloa ennusti keveä liike hänen kasvoissaan,
-muistuttaen kaukaisen ilmavalon värähtämistä.
-
-Kaikkein rinnat olivat pakahtua ikäänkuin lähenevän myrskyn edellä.
-
--- Niin, -- Iivana jatkoi levollisesti, -- bojari on nuorempi
-ikävuosiansa. Kovin hän rakastaa laskea leikkiä. Minä myös rakastan
-laskea leikkiä ja valtioasioista sekä rukouksesta vapaana aikana
-rakastan huvitella. Mutta siitä päivästä saakka, kun narrini Nogatjev
-kuoli, ei ole ketään, joka minua huvittaisi. Drushinalle, näen minä, on
-se ammatti mielenmukainen; ja koska minä lupasin osoittaa hänelle
-suosiotani, niin määrään hänen ensimmäiseksi narrikseni. Tuokaa tänne
-Nogatjevin kaapu ja pukekaa se bojarin ylle.
-
-Väreet tsaarin kasvoilla kävivät vilkkaammiksi, mutta hänen äänensä oli
-levollinen, kuten ennenkin.
-
-Morosov seisoi, kuin jos ukkosen nuoli olisi häneen iskenyt. Hänen
-tummanpunaiset kasvonsa vaalenivat, veri tulvaili sydämeen, silmät
-säihkyivät, mutta kulmakarvansa ensin lähenivät toisiaan, vaan sitten
-yhtyivät niin uhkaavasti, että Iivana Vasiljevitshinkin lähellä hänen
-muotonsa näytti hirmuiselta. Hän ei vielä uskonut korviansa, hän
-epäili, josko tsaari todellakin aikoo julkisesti häväistä hänet,
-Morosovin, vanhan bojarin, jonka palvelukset ja muinainen kunnia oli
-kaikille jo aikoja sitten tunnetut? Hän seisoi ääneti, luoden Iivanaan
-liikumattoman, kysyvän katseen, ikäänkuin odottaen, että hän ottaisi
-sanansa takaisin. Mutta Vasili Grasnoi nousi tsaarin viittauksesta ylös
-pöydästä ja läheni Drushina Andrejevitshiä pitäen käsissään kirjavaa
-kauhtanaa, joka oli puoleksi kultakankainen, puoleksi sarkainen, monin
-paikoin parsittu, kulkusilla ja kelloilla peitetty.
-
--- Pue yllesi, bojari! Grasnoi sanoi: suuri hallitsija lahjoittaa
-sinulle tämän kauhtanan edesmenneen narrinsa Nogatjevin jälkeen!
-
--- Pois! -- Morosov huudahti, työntäen pois Grasnoin: -- älä rohkene
-kajota bojari Morosoviin, jonka esi-isiä sinun esi-isäsi ovat
-palvelleet koirain vartijoina ja orjina!
-
-Ja, kääntyen Iivanaan, lausui hän harmista vapisevalla äänellä:
-
--- Hallitsija, ota sanasi takaisin! Käske surmata minut! Henkeni yli on
-sinulla valta, mutta kunniani yli ei ole kenelläkään valtaa!
-
-Iivana Vasiljevitsh katsoi opritshnikkeihin.
-
--- Tottahan puhuin, sanoessani, että Drushinaa miellyttää leikin lasku.
-Kuulitteko? Minulla ei ole valtaa lahjoittaa hänelle kauhtanaa!
-
--- Hallitsija, -- Morosov jatkoi, -- Herran Jumalan nimessä rukoilen
-sinua: ota sanasi takaisin! Sinä et vielä ollut syntynyt, kun jo sinun
-isä-vainajasi palkitsi minua! Kun jo minä Habari Simskin kanssa löin
-tshuvashit ja tsheremissit Sviagilla, kun ruhtinaitten Odojefskin ja
-Mstislavskin kanssa ajoin pois Okasta Krimin perintöruhtinaan ja
-torjuin tatarien hyökkäykset Moskovasta! Paljon haavoja minä sain,
-paljon verta vuodatin sinun isäsi palveluksessa sekä sinun, hallitsija!
-En säästänyt päätäni sodassa enkä bojarien neuvostossa, väitin sinun
-ala-ikäisenä ollessasi sinun ja sinun äitisi puolesta Shuiskin ja
-Belskin kanssa! Kunniani vain minä säästin enkä kenenkään, koko
-elämässäni antanut sitä tahrata! Sinäkö nyt häpäiset harmaita
-hiuksiani? Sinäkö pilkkaat isäsi palvelijaa? Käske mestata minut,
-hallitsija, käske minun panna pääni mestauspölkylle, ja minä menen yhtä
-iloisena kärsimään, kuin ennen menin taisteluun!
-
-Kaikki olivat ääneti, liikutettuina Morosovin voimakkaasta puheesta:
-mutta yleisen äänettömyyden kesken kuului Iivanan ääni:
-
--- Kylläksi lörpötelty! hän lausui julmasti, muuttuen pilkkaamisesta
-ilmi vihaan: -- sinun tyhmät puheesi, ukko, todistavat, että sinusta
-tulee hyvä narri! Pue yllesi narrin kaapu!
-
--- Te, -- tsaari jatkoi, kääntyen opritshnikkeihin, -- auttakaa häntä;
-hän on tottunut, että häntä palvellaan. Jos Morosov olisi totellut,
-tahi, langeten tsaarin jalkoihin, olisi pyytänyt nöyrästi armoa, ehkäpä
-Iivana Vasiljevitsh olisi leppynyt. Mutta Morosovin ulkomuoto oli liian
-päättäväinen; jopa hänen pyynnössäänkin kuului ylpeys, ja sitä Iivana
-ei voinut kärsiä. Hän tunsi leppymätöntä vihaa kaikkia vahvaluonteisia
-vastaan, ja yksi syistä, jonka tähden hän käänsi sydämensä pois
-Vjasemskista, itsekään sitä havaitsematta, oli ruhtinaan itsenäinen
-luonne.
-
-Silmänräpäyksessä opritshnikit tempasivat Morosovin päällystakin pois
-ja vetivät hänen yllensä kauhtanan kelloineen.
-
-Iivanan viimmeisten sanain jälkeen ei Morosov enään vastustanut. Hän
-antoi pukea itsensä ja katsoi ääneti, miten opritshnikit nauraen
-oikaisivat ja nyhtivät hänen päällensä kauhtanaa. Hänen ajatuksensa
-tunkeutuivat hänen sydämensä syvimpään; hän mietti itsekseen.
-
--- Mutta lakin unohditte! -- Grasnoi sanoi, painaen Morosovin päähän
-kirjavan lakin, ja, astuttuaan taaksepäin, kumarsi hän hänelle maahan
-asti.
-
--- Drushina Andreitsh! -- hän sanoi, -- kumarramme, sinua tervehtäen
-uuteen virkaasi! -- Huvita meitä, kuten Nogatjev vainajakin huvitti!
-
-Silloin Morosov nosti päänsä ja loi katseen kokoontuneihin.
-
--- Hyvä! -- hän virkkoi lujasti ja vakavasti: -- otan vastaan tsaarin
-armon! Bojari Morosov ei sopinut istumaan Godunovin rinnalle; mutta
-tsaarin narrin sopii istua tsaarin pöytään Grasnojen ja Basmanovien
-kanssa. Väistykää vartijat! sijaa uudelle huvittajalle! Laskekaa esiin
-narri ja kuunnelkaa kaikki, miten hän huvittaa Iivana Vasiljevitshiä.
-
-Morosov teki käskevän liikkeen, ja opritshnikit vastenmielisestikin
-väistyivät.
-
-Helistäen kelloilla, bojari astui pöydän luo ja istahti penkille,
-Iivanan vastapäätä, niin ylevällä arvokkaisuudella, ikäänkuin hänellä
-olisi ollut narrin kaapun asemesta tsaarin mantteli yllänsä.
-
--- Miten minä sinua huvittaisin? -- hän sanoi, asettaen kyynärpäänsä
-pöydälle ja katsoen suoraan Iivana Vasiljevitshin silmiin. -- Liian
-oppinut olet huvituksissa, ei millään voi sinua hämmästyttää!
-Minkämoisia leikkejä eikö ole laskettu Venäjällä, siitä saakka, kun
-sinä hallitset! Huvittelit sinä alaikäisenä ollessasi, ajamalla
-hevosella ihmisten päälle kaduilla; huvittelit käskiessäsi koirain
-vartijain leikata ruhtinas Shuiskin metsästyksellä ollessa; huvittelit,
-kun Pskovista tulivat lähettiläät valittamaan sinulle sinun
-sijaisestasi, mutta sinä käskit kuumalla tervalla polttaa heidän
-partojansa.
-
-Opritshnikit aikoivat hypähtää paikoiltansa ja hyökätä Morosovin
-päälle; tsaari pidätti heitä merkillä.
-
--- Mutta, -- Morosov jatkoi, -- tuo kaikki oli vain lapsen leikkiä;
-kohta se sinua ikävystytti. Sinä aloit sulkea luostariin mainioita
-miehiä, mutta heidän vaimojaan ja tyttäriään sinä häpäisit. Ja sekin
-ikävystytti sinut. Silloin sinä aloit valita parhaimpia palvelijoitasi
-ja kiduttaa heitä. Tuo teko kävi hupaisemmaksi, mutta ei kauvan. Eihän
-vaan ole kylläksi pilkata kansaa ja bojareja. Annapas kun käymme
-Kristuksen kirkkoa pilkkaamaan. Kas niin, kokositpa kaikenlaista
-kapakkaväkeä, kaikenlaisia saastaisia roistoja, pu'it niitä munkin
-pukuun ja itsekin pukeuduit munkiksi, ja rupesitte te päivällä ihmisiä
-tappamaan, vaan yöllä kafismia[33] laulamaan. Sinä itse, verellä
-tahrattuna, soitit ja lauloit ja vähällä ett'et pitänyt koko messua.
-Tuo oli kaikkein hauskempi huvitus, jommoista ei kukaan muu, kuin sinä,
-olisi voinut keksiä.
-
--- Mitä vielä sanon sinulle, hallitsija? Miten vielä sinua oikein
-huvitan? Mutta sen vielä sanon: sillä aikaa kun sinä opritshnikkinesi
-hyppelet naamiopuvussa, soitat aamumessuun ja juovut verestä, sillä
-aikaa astuu sinua vastaan lännestä Sigismundo, ahdistaa sinut
-pohjoisesta saksalaiset ja tshudit, mutta etelästä ja idästä nousee
-khaani. Tulvaa tatarilauma Moskovan yli, eikä löydy sotapäälliköitä,
-jotka puolustaisivat Herran pyhää paikkaa! Leimuavat Jumalan temppelit
-pyhine jäännöksineen, alkavat taas Batijevin ajat. Ja sinä, koko
-Venäjän tsaari, kumarrut khaanin jalkain juureen ja, polvistuen,
-suutelet hänen jalustimiansa!
-
-Morosov vaikeni.
-
-Ei kukaan katkaissut hänen puhettansa; kaikki tuskin voivat hengittää.
-Tsaari kuunteli, eteenpäin nojautuneena, kalpeana, palavilla silmillä,
-vaahto suun ympärillä. Suonenvedon tapaisesti puristi hän nojatuolin
-puitteita ja nähtävästi peläten kadottaa ainoatakaan Morosovin sanaa ja
-kätki jokaisen niistä mieleensä, maksaaksensa jokaisesta eri piinalla.
-
-Kaikki opritshnikit olivat kalpeat; ei kukaan uskaltanut katsahtaa
-tsaariin. Godunov loi silmänsä alas eikä uskaltanut hengittääkään,
-peljäten kääntävänsä huomion itseensä. Yksin Maljutakin oli hämillänsä.
-
-Yht'äkkiä sieppasi Grasnoi veitsen, juoksi Iivanan luo ja lausui,
-osoittaen Morosoviin:
-
--- Suo, hallitsija, sulkea hänen suunsa!
-
--- Älä tee sitä! -- tsaari virkkoi melkein kuiskaten ja
-mielenliikutuksesta tukehtumaisillaan: -- anna hänen armonsa puhua
-loppuun!
-
-Morosov katsoi ylpeästi ympärilleen.
-
--- Tahdotko vielä kuulla leikkipuhetta, hallitsija? Minä sinua huvitan!
--- Jäi sinulle vielä entisistä uskollisista palvelijoistasi yksi
-jälelle, vanhaa bojarisukua; häntä sinä et vielä mestannut, siitäkö
-syystä, että pelkäsit Jumalan vihaa, vai siitäkö, ett'et vielä keksinyt
-hänelle sopivaa mestausta. Hän eleli kaukana sinusta, maanpaossa, ja
-olisit sinä hänet voinut unohtaa; mutta sinä, hallitsija, et ketään
-unohda! Lähetit sinä hänen luoksensa kirottusi Vjasemskin, polttamaan
-hänen kartanonsa ja ryöstämään hänen vaimonsa. Koska hän tuli sinulta
-pyytämään tuomiota Vjasemskin yli, käskit sinä heidät taistella
-huviksesi, luullen Vjasemskin surmaavan vanhan palvelijasi. Mutta
-Jumala ei tahtonut hänen kuolemaansa, vaan näytti hänen viattomuutensa.
-
--- Mitä sinä silloin teit, hallitsija? Silloin, -- Morosov jatkoi ja
-hänen äänensä vapisi, ja kellot hänen kaapussansa värähtivät, --
-silloin sinusta näytti vähältä sinun palvelijasi loukkaus ja sinä
-päätit häväistä hänet ennen ei vielä tunnetulla häväistyksellä!
-
--- Silloin, -- Morosov huusi, nousten seisoalleen, -- silloin sinä,
-hallitsija, annoit pukea bojari Morosovin narrin kaapuun ja käskit
-hänet, joka oli pelastanut Tulan ja Moskovan, huvittaa sinua ynnä sinun
-saastaisia kerjäläisiäsi.
-
-Julma oli vanhan sotapäällikön muoto opritshnikkien kesken. Hänen
-narrimaisen pukunsa vaikutus hävisi. Tiheiden kulmakarvojen alta iski
-tulta. Valkea partansa valui rinnallensa, joka muinoin oli
-vastaanottanut monta vihollisten iskua, mutta nyt oli kirjavana
-heleänvärisistä parsintilkuista; mutta hänen harmistuneissa
-kasvoissansa oli niin paljon arvokkaisuutta, niin paljon ylevyyttä,
-että Iivana Vasiljevitsh häneen verraten näytti vain vähäpätöiseltä.
-
--- Hallitsija, -- Morosov jatkoi ääntänsä korottaen -- uusi narri on
-sinun edessäsi. Kuule hänen viimeistä leikkipuhettansa! Niin kauvan,
-kun sinä elät, ovat kansan huulet pelvosta suljetut; mutta kun loppuu
-sinun petollinen hallituksesi, maailmaan vaan jää muisto sinun töistäsi
-ja nimesi kulkee vaan polvesta polveen ikuisella kirouksella, siksi kun
-tulee Herran viimeinen tuomiopäivä! Ja silloin kaikki sadat ja tuhannet
-sinun murhaamasi, kaikki joukot miehiä ja naisia, lapsia ja vanhuksia,
-kaikki, jotka sinä hukutit ja piinasit, kaikki tulevat Herran eteen,
-valittaen suuresti sinun, heidän piinaajansa, ylitse! Samana hirmuisena
-päivänä tulen minäkin ijankaikkisen tuomarin eteen, tulen tässä samassa
-puvussa ja vaadin takaisin kunniani, jonka otit minulta pois maan
-päällä! Ja ei ole silloin sinua kanssasi kurjia palvelijoitasi,
-sulkemassa valittavaisten suita, vaan tuomari kuulee heidät, ja sinä
-heitetään ijankaikkiseen tuleen, joka perkeleelle ja hänen
-enkeleillensä on valmistettu!
-
-Morosov vaikeni ja, heitettyään ylenkatseellisen silmäyksen tsaarin
-lemmikkeihin, käänsi hän heille selkänsä ja lähti hitaasti astuen pois.
-
-Ei kukaan ajatellutkaan pidättää häntä. Ylevänä astui hän pöytärivien
-välitse, ja kun hänen kelloinsa helinä vaikeni, tointuivat opritshnikit
-hämmästyksestään, mutta Maljuta, nousten seisoalleen, sanoi Iivana
-Vasiljevitshille:
-
--- Käsketkö heti lopettaa hänet, vaiko viedä vankeuteen?
-
--- Vankeuteen, -- äänsi Iivana, vetäen henkeään. -- Säästäkää hänet!
-Ruokkikaa häntä! Häntä ei saa kiduttaa, ettei hän kuolisi ennen, kun on
-aika; sinä vastaat päälläsi hänestä.
-
-Iltasella oli tsaarilla erityinen neuvottelu Maljutan kanssa.
-
-Kolitshevit, jotka jo kauvan sitten istuivat vankeudessa Maljutan
-kiduttamina, tunnustivat osaksi petoksensa, ja olivat heitä vastaan
-Iivanan mielestä todistaneet ystävänsä ja orjansa, jotka, kidutusta
-kestämättä, myöntyivät kaikkeen.
-
-Paljon muita ihmisiä oli tähän asiaan sekoitettu. Tsaarin käskystä
-kiinni otetut ja julmasti piinatut, mikä Moskovassa, mikä slobodassa,
-nimittivät he taas vuorostansa paljon nimiä, ja kidutettujen luku
-kasvoi päivä päivältä ja nousi vihdoin kolmeen sataan henkeen.
-
-Iivana Vasiljevitsh, joka piti paljon ulkomaisten hallitsijain
-mielipiteistä, päätti odottaa Moskovassa silloin olevain litvalaisten
-lähettiläiden poislähtöä ja tehdä tuomituille yhtenä ja samana päivänä
-yhteinen mestaus! Mutta tehdäksensä sen vaikutuksen julmemmaksi ja että
-se peljästyttäisi kapinoitsijoita tulevaksi aikaa, piti tuon mestauksen
-tapahtua Moskovassa, koko kansan nähden.
-
-Samana päivänä päätti tsaari mestauttaa Vjasemskin ja Basmanovin.
-Mylläri, ollen noita, tuomittiin roviolla poltettavaksi, mutta
-Korshunille, joka rohkeni tunkeutua tsaarin makuuhuoneesen ja joka yhä
-vielä säästettiin juhlalliseen tilapäähän, Iivana valmisti erinomaisia,
-vielä tuntemattomia kipuja. Samaa kohtelua hän valmisti Morosoville.
-
-Tuon yhteisen mestauksen eriseikoista keskusteli tsaari aina myöhään
-yöhön asti, ja kukot jo lauloivat kaksi kertaa, kun hän laski Maljutan
-pois ja meni rukoushuoneeseensa.
-
-
-
-
-XXXV Luku.
-
-Mestaus.
-
-
-Litvalaisten lähettiläiden pois lähdettyä juhlallisen mestauspäivän
-aattona, näkivät Moskovan asukkaat kauhulla valmistukset siihen.
-
-Suurella kauppapaikalla, "Kiinalais-kaupungin" sisäpuolella, oli
-pystytetty paljon hirsipuita. Niiden keskellä seisoi muutamia
-lautatelineitä lavoineen. Vähän kauempana riippui patsaiden välipuulla
-hirmuisen iso, rautainen kattila. Telineitten toisella puolella
-törrötti yksinäinen patsas, siihen kiinnitettyne ketjuineen, ja patsaan
-ympäri työmiehet latoivat puita rovioksi. Eriskummallisia,
-monenlaatuisia koneita näkyi hirsipuitten välissä ja herättivät
-kansajoukossa kauheita aavistuksia, joista sydäntä jo edeltäpäin särki.
-
-Vähitellen lähtivät kaikki kauppatorille kaupittelemaan tulleet pois
-pelvosta. Ei vain tori, mutta myös sitä ympäröivät kadut tyhjentyivät.
-Asukkaat sulkeutuivat huoneisiinsa ja puhuivat kuiskaten tulevasta
-tapahtumisesta. Huhu hirmuisista valmistuksista kulki ympäri koko
-Moskovan, ja joka paikassa hallitsi äänettömyys. Myymälät suljettiin,
-ei ketään näkynyt kaduilla ja ainoastaan vähän väliä ajoivat niitä
-pitkin kuriirit, käskyillä lähetetyt Arbatista, jossa Iivana oli
-sijoittunut huvilassaan. "Kiinalaisessa kaupungissa" ei kuulunut muuta,
-kuin kirvesmiesten kirveitten kolina ja työtä määräävien opritshnikkien
-puhe.
-
-Yön tultua hiljeni nekin äänet, ja kuu, kohoten Kiinalais-kaupungin
-terävähuippuisten muurien yli, valaisi tyhjän toripaikan, joka oli
-täynnä seipäitä ja hirsipuita. Ei ainoatakaan valkeaa näkynyt
-akkunoissa; kaikki akkuna-luukut olivat suljetut, ainoastaan siellä,
-täällä loisteli himmeästi lamppu kirkkojen ulkopuolella olevien pyhäin
-kuvien edessä. Mutta ei kukaan maannut sinä yönä; kaikki rukoilivat,
-aamua odottaissa.
-
-Vihdoin tuli tuo kohtalolta määrätty aamu ja ilmassa kuului kaarneitten
-ja naakkojen kirkuminen, jotka, aavistaen veren lähestyvän, lensivät
-joka paikasta Kiinalais-kaupunkiin, liitelivät joukottain torin yllä ja
-peittivät mustina rivinä kirkkojen ristejä, talojen kattojen harjat ja
-huiput ja hirsipuutkin.
-
-Äänettömyyttä keskeytti bunbenien ja tulumpaasien[34] äänet, jotka
-verkalleen lähenivät toripaikkaa. Näkyi joukko ratsastavia
-opritshnikkia, viisi rivissä. Heidän edellänsä ajoi rummunlyöjät,
-ajaakseensa pois kansaa ja puhdistaakseen tien tsaarille; mutta turhaan
-he huiskuttivat bunbeniansa ja löivät tulumpaasiansa: ei missään
-näkynyt elävää henkeäkään.
-
-Opritshnikkien jälessä ajoi itse tsaari Iivana Vasiljevitsh,
-ratsastaen, juhlapuvussa, kultaisella viineillä selkänsä takana. Hänen
-kypärinsä laki oli koristetta Deisusomilla, se on: emallista tehdyllä
-Vapahtajan, Neitsyt Marian, Johannes Kastajan ja muitten pyhien
-kuvilla. Tshepraki hänen allansa loisti kalliista kivistä, ja hänen
-sinisen-mustalla hevosensa kaulalla heilui nauhan asemesta koiran pää.
-
-Tsaarin rinnalla ratsasti tsarevitsh Iivana ja heidän jäljessään
-likimmäiset hovimiehet, kolme rivissä. Niiden jälestä astui noin
-kolmesataa kuolemaan tuomittua henkilöä. Kahleella sidottuina,
-kidutuksista nääntyneinä, he tuskia taisivat liikuttaa jalkojansa heitä
-ajavien opritshnikkien pakoittamina. Monilukuinen hevosväki lopetti
-saaton.
-
-Kun saatto oli ajanut kiinalais-kaupunkiin, ja koko sotajoukko
-kiirehtien asettunut hirsipuitten ympärille, Iivana, astumatta alas
-hevosensa selästä, katsahti ympärilleen ja näki ihmeekseen, ett'ei koko
-paikalla ollut ainoatakaan katsojaa.
-
--- Ajakaa esiin kansaa! -- hän sanoi opritshnikeille. -- Älköön kukaan
-peljätkö! Ilmoittakaa Moskovan kansalle, että tsaari mestauttaa
-pahantekijänsä, mutta viattomille hän lupaa armon.
-
-Heti alkoi paikka täyttyä väellä, akkuna-luukut avautuivat, akkunoissa
-näkyi vaaleita, peljästyneitä kasvoja.
-
-Sillä aikaa kattilan alle tehty rovio alkoi leimuta ja lavoille
-nousivat mestaajat.
-
-Iivana käski tuoda esiin tuomittujen seasta muutamia vähemmin
-syyllisiä.
-
--- Miehet! -- hän sanoi heille lujasti ja selvästi, että kaikki torilla
-olevat voivat kuulla; -- te ystävyydellänne ja vierasvaraisuudellanne
-minun pettäjiäni kohtaan ansaitsisitte samanlaisen mestauksen kuin
-hekin, mutta minä sääliväisyydestä, murehtien teidän sielunne
-kadotuksesta, armahdan teitä ja lahjoitan teille elämän, että te
-katumuksella parantaisitte virheenne ja rukoilisitte minun,
-ansaitsemattoman, edestä.
-
-Tsaarin viittauksesta vietiin armoitetut erilleen.
-
--- Moskovan asukkaat: -- Iivana silloin sanoi: -- te näette nyt
-mestauksen ja kidutuksen; minä rankaisen pahantekijät, jotka tahtoivat
-antaa valtakunnan vihollisille! Kyyneleitä vuodattaen annan heidän
-ruumiinsa piinaan, sillä minä olen Jumalan asettama tuomari
-tuomitsemaan kansaani! Eikä ole vääryyttä minun tuomiossani, sillä,
-niinkuin Abraham, nostaessaan veitsen poikansa yli, minäkin annan
-kaikkein likeisimpiäni uhriksi! Tulkoon heidän verensä minun
-vihollisteni yli!
-
-Silloin tuomittujen joukosta ensiksi tuotiin esiin bojari Drushina
-Andrejevitsh Morosov.
-
-Iivana, ensimäisessä vihan vimmassa, olisi antanut hänet
-kaikkein hirmuisimpaan piinaan; mutta luonteensa käsittämättömän
-vaihtelevaisuuden taikka ehkäpä moskovalaisten yleisen rakkauden tähden
-bojariin, hän mestauspäivän aattona muutti päätöksensä ja tuomitsi
-hänet vähemmän hirmuiseen kuolemaan.
-
-Valtioneuvoston sihteeri, seisoen mestauslavan edessä aukasi pitkän
-paperikäärön ja luki kovalla äänellä:
-
-"Entinen bojari Drushina! Sinä kerskasit tahtovasi saattaa
-levottomuutta valtiossa, kutsua Krimin khaanin ja litvalaisten
-kuninkaan Sigismundin ja tehdä monet muut onnettomuudet ja uudistukset
-Venäjällä. Sinä myös rohkenit pahoilla, pistävillä sanoilla häväistä
-itse hallitsijaa, koko Venäjän tsaaria ja suuriruhtinasta, ja kehoittaa
-hänen hyviä palvelijoitaan vastahakoisuuteen. Ansaitsisit sinä
-kuolemaakin pahempia kipuja; mutta suuri hallitsija, muistaen sinun
-entisiä urhotöitäsi sydämensä sääliväisyydestä käski sinut eroittaa
-muista, ja säästäen eri kidutuksia, mestata nopealla kuolemalla,
-katkaista sinulta kaulan, eikä lukea sinun jäljelle jäänyttä
-omaisuuttasi hallitsijan talouteen".
-
-Morosov, joka jo oli astunut mestauslavalle, risti itsensä.
-
--- Tunnustan itseni puhtaaksi Jumalan ja ihmisten edessä, -- hän
-vastasi levollisesti, -- annan sieluni Herralle Jesukselle
-Kristukselle, mutta hallitsijalta pyydän ainoan armon: mitä jää minun
-jälkeeni omaisuutta, jaettakoon kolmeen osaan: ensimmäinen osa Jumalan
-temppeliin ja messuiksi sieluni pelastukseksi; toinen kerjäläisveljille
-ja kolmas minun uskollisille palvelijoilleni ja orjilleni, jotka kaikki
-vapautan ikuisesti. Leskelleni annan anteeksi, ja hänellä on valta
-mennä naimisiin, kenelle hän tahtoo.
-
-Näin lausuttuansa Morosov vielä kerran risti itsensä ja laski päänsä
-mestauspölkylle.
-
-Kuului jyrneä isku, Drushina Andrejevitshin pää vieri alas, ja hänen
-jalosukuinen verensä maalasi mestauslavan punaiseksi.
-
-Hänen jälkeensä opritshnikit, kansan hämmästykseksi, toivat hallitsijan
-aseenkantajan, ruhtinas Vjasemskin, ylihovimarsalkki Fedor Basmanovin
-ja hänen isänsä Aleksein, josta Fedor oli todistanut kidutuksessa.
-
--- Moskovan miehet! -- Iivana sanoi osoittaen tuomituita: -- tässä
-näette minun ja teidän vihollisia! He, unohtaen, että ovat suudelleet
-ristiä, ovat minun nimessäni ahdistaneet teitä ja, pelkäämättä Jumalan
-tuomiota, ryöstäneet teidän omaisuutenne ja hävittäneet kansaa, jota
-minä asetin heidät suojelemaan. Ja nyt he saavat tekojensa mukaan
-ansaitun palkinnon!
-
-Vjasemski ja molemmat Basmanovit, muka tsaarin luottamuksen pettäjinä,
-olivat tuomitut hirmuisiin kipuihin.
-
-Sihteeri syytöksessänsä luki heidän aikomuksensa olleen hukuttaa
-tsaari loihtimisella, rikollisen yhteytensä valtion vihollisten kanssa
-ja kansan rasittaminen Iivanan nimessä.
-
-Kun mestaajat, otettuaan Fedor Basmanovin, veivät hänet mestauslavalle,
-kääntyi hän katsojiin ja huusi kovalla äänellä:
-
--- Oikeauskoinen kansa! Tahdon ennen kuolematani tunnustaa syntini!
-Tahdon että kaikki ihmiset tietäisivät minun tunnustukseni! Kuulkaa
-oikeauskoiset...
-
-Mutta Maljuta, joka seisoi hänen takanaan, ei antanut hänen jatkaa. Hän
-leikkasi häneltä pään taitavalla miekan lyönnillä juuri samassa
-silmänräpäyksessä, kun Basmanov alkoi tunnustuksensa.
-
-Hänen verinen ruumiinsa kaatui mestauslavalle, mutta päänsä lensi,
-korvarenkaitten helistessä, tsaarin hevosen jalkoihin, joka hypähti
-sivulle, korskuen ja peljästyneenä katsoen siihen. Basmanovin viimeinen
-röyhkeys pelasti hänet häntä odottavasta piinasta.
-
-Hänen isänsä Aleksei ja Vjasemski eivät olleet niin onnelliset. He
-vietiin Korshun-rosvon kera mestaustelineille, jossa hirmuiset koneet
-heitä odotti. Samassa vedettiin esiin vanha mylläri roviolle ja
-sidottiin kiinni patsaasen.
-
-Vjasemski, kidutuksista nääntyneenä, ei voinut seisoa jaloillansa ja
-mestaajien tukemana hän hurjasti katsoi ympärilleen. Hänen silmissänsä
-ei huomattu pelkoa eikä katumusta. Nähdessään patsaasen sidotun
-myllärin ja hänen ympärillänsä kiertelevää savua, muisteli hän hänen
-viimeisiä sanojaan, koska ukko, hänen miekkansa loihdittuaan, katsoi
-vesiammeesen; ruhtinas muisti myös näkönsä, kun hän kuun valaisemana
-yönä, katsoessaan kohisevan pyörän alle, koetti nähdä tulevaisuuttaan,
-mutta näki vain veden muuttuvan punaiseksi, ikäänkuin veren näköiseksi,
-ja miten siinä liikkuivat hammasteräiset sahat ja rautaiset pihdit
-avautuivat ja sulkeutuivat...
-
-Mylläri ei huomannut Vjasemskia. Taipuneena omiin ajatuksiinsa, jupisi
-hän nenäänsä jotain ja hullun näköisenä hypähteli hän roviolla,
-helistäen ketjujaan.
-
--- Shikalu! Kikalu! -- hän lausui, -- lensivät korpit rikkaalle
-aterialle! Pyörii ratas, pyörähtelee! Mikä oli ylhäällä, se laskeutui
-alas! Shagadam! Nouse vihuri myllystä, lennä päälle vihollisteni!
-Kulla! Kulla! Hävitä rovio, sammuta tuli!
-
-Ja ikäänkuin kuuliaisena hänen loihtimiselleen, puhalsi tuuli paikan
-yli, mutta sen sijaan, että se sammuttaisi rovion, puhalteli se vielä
-enemmän sen alla olevia puita ja liekki, leimuten kuivien puitten
-välitse, tarttui mylläriin ja peitti hänet katsojien silmistä.
-
--- Shagadam! Kulla! Kulla! -- kuului vielä savupilven läpitse ja ääni
-hävisi leimuavan rovion ratinaan.
-
-Korshunin ulkomuoto ei ollut tuskin yhtään muuttunut, ei kidutuksesta
-eikä pitkästä nääntymisestä vankihuoneessa. Hänen vahva luontonsa kesti
-tutkimisen, mutta katseensa oli muuttunut. Se oli lauhkeampi, silmät
-näyttivät levollisemmilta.
-
-Siitä samasta yöstä alkaen, kun hänet otettiin kiinni tsaarin
-makuuhuoneessa ja heitettiin vankilaan, lakkasi hänen omantuntonsa
-vaivat. Hän otti silloin vastaan häntä odottavan kuoleman, lunastuksena
-muinoin tehdyistä pahoista töistänsä, ja, leväten märäntyneillä
-oljilla, hän, ensi kerran, pitkän ajan jälkeen nukkui rauhallisesti.
-
-Sihteeri luki kansan kuullen syytöksen Korshunia vastaan ja häntä
-odottavan mestauksen.
-
-Korshun, astuttuaan mestauslavalle, kääntyen kirkkoihin risti itsensä
-ja kumarsi kerta toisensa jälkeen, neljä kertaa maahan asti, kansalle
-kaikille neljälle suunnalle.
-
--- Suo anteeksi, oikeauskoinen kansa! -- hän lausui, -- anna anteeksi
-minulle minun syntini, ryöväykseni, varkauteni ja murhani! Anna
-anteeksi kaikki, mitä olen sinua vastaan rikkonut! Ansaitsin minä
-kuoleman tuskan, anna anteeksi rikokseni, oikeauskoinen kansa.
-
-Ja, kääntyen mestaajien puoleen, pujotti hän itse kätensä
-valmistettuihin renkaisiin.
-
--- Sitokaa! -- hän sanoi, pudistaen harmaata, kiherätukkaista päätänsä,
-eikä sen enempää lisännyt sanaakaan.
-
-Silloin, Iivanan viittauksesta, kääntyi sihteeri muihin tuomittuihin ja
-luki heille syytöksen hallitsijaa vastaan, aikomuksella antaa Novgorod
-ja Pskov litvalaiselle kuninkaalle ja rikoksellisista suhteista Turkin
-sultanin kanssa.
-
-Heitä alettiin viedä, osaksi hirsipuihin, osaksi kattilaan, tahi muihin
-mestauksen välikappaleihin.
-
-Kansa alkoi ääneen rukoilla.
-
--- Herra, Herra! -- kuului ylt'ympäri toria: -- armahda heitä, Herra!
-Ota heti heidän sielunsa!
-
--- Rukoilkaa meidän edestämme, vanhurskaat -- huusivat muutamat
-joukosta: -- muistakaa meitä, kun tulette Jumalan valtakuntaan!
-
-Opritshnikit, tukahduttaakseen noita sanoja, alkoivat huutaa:
-
--- Haidaa! Haidaa! Hukkukoot hallitsijan viholliset!
-
-Mutta samassa hetkessä syntyi liike, kaikki kääntyivät samaan suuntaan
-ja kuului huudahduksia:
-
--- Autuas tulee! Katsokaa, katsokaa! Autuas tulee!
-
-Torin toisessa päässä näkyi noin neljänkymmenen vuotias henkilö,
-harvapartainen, vaaleakasvoinen, puettu vain palttinaiseen paitaan,
-Hänen kasvonsa olivat erinomaisen lauhkeat, ja huulensa olivat
-eriskummallisessa, lapsellisesti herttaisessa hymyssä.
-
-Tuon ihmisen muoto, noitten monien kauhua, pelkoa tai petomaista
-julmuutta kuvaavien kasvojen keskellä, erosi niistä jyrkästi ja
-vaikutti erinomaisesti kaikkiin. Kaikki vaikenivat, mestaukset
-keskeytyivät.
-
-Kaikki tunsivat autuaan, vaan ei kenkään vielä nähnyt hänellä sellaista
-katsetta, kuin tänään. Vastoin tavallisuutta vapisivat hänen huulensa
-suonenvedosta, ikäänkuin hänen lauhkeutensa kanssa olisi taistellut
-joku muu, ennen tuntematon mieliala.
-
-Eteenpäin kumartuneena, helistäen vitjoja ja rautaristejä, joilla hän
-oli aivan peitetty, kulki autuas hänelle tietä antavan joukon läpi ja
-astui suoraan Iivanaa kohti.
-
--- Ivashko! Ivashko! -- hän huusi jo kaukaa, hypistellen puisia
-helminauhojaan ja yhä hymyillen: -- Ivashko! Minut unohdit!
-
-Nähtyään hänet, aikoi Iivana kääntää hevosensa ja ajaa toisaalle, mutta
-heikkomielinen seisoi hänen rinnallansa.
-
--- Kas tässä on autuas! -- hän lausui, tarttuen tsaarin hevosen
-suitsiin: -- miksi et käske mestata myös autuasta? Miksi Vasja on muita
-huonompi?
-
--- Mene Jumalan nimeen! -- tsaari sanoi, ottaen kourallisen kultarahoja
-koristetusta kukkarostaan, joka riippui hänen vyöllänsä: -- tuossa on,
-Vasja, mene, rukoile minun edestäni!
-
-Autuas ojensi ensin molemmat kätensä eteenpäin, mutta vetäsi ne heti
-pois ja rahat putosivat maahan.
-
--- Ai, ai! Polttaa! -- hän huusi, puhaltaen sormiaan ja heiluttaen
-niitä ilmassa: -- Miksi sinä kuumensit rahojasi tulessa? Miksi sinä ne
-helvetin liekissä kuumensit?
-
--- Mene matkaasi, Iivana maltittomasti virkkoi, -- jätä meidät, ei
-sinun sijasi ole täällä!
-
--- Ei, ei! Täällä on minun sijani marttyyrien kanssa! Anna minullekin
-marttyyrin kruunu! Miksi minua ylenkatsot? Miksi minua loukkaat? Anna
-myös minulle semmoinen kruunu, jonka annat muillekin.
-
--- Mene, mene! -- Iivana lausui vihastuen.
-
--- En mene! -- heikkomielinen lausui itsepintaisesti, tarttuen hevosen
-valjaisiin, mutta äkkiä hän naurahti ja osoitteli sormellaan Iivanaa.
--- Katsokaa, katsokaa! -- hän huusi: -- mitä hänellä on tuossa
-otsallansa? Mitä sinulla on tuossa, Ivashka? Sinun otsallasi on sarvet!
-Sinulle on kasvanut pukin sarvet! Ja sinun pääsi on muuttunut koiran
-pääksi!
-
-Iivanan silmät saihkyivät.
-
--- Pois, hullu! -- hän huusi ja temmaten likinnä olevalta
-opritshnikiltä keihään, töyttäsi hän sillä heikkomielistä.
-
-Kauhun huuto kuului kansassa.
-
--- Älä kajoa häneen! -- kuului joukosta, -- älä kajoa autuaasen!
-Sinulla on valta meidän päittemme ylitse, mutta autuaasen älä kajoa!
-
-Mutta heikkomielinen yhä hymyili, puoleksi lapsellisesti, puoleksi
-heikkomielisesti.
-
--- Kurista minut, tsaari Saul! -- hän lausui, vetäen sivulle
-rinnallansa riippuvat ristit: -- pistä tähän suoraan sydämeen! Miksi
-minä olen noita vanhurskaita huonompi? Lähetä minutkin taivaan
-valtakuntaan! Vai kadehtitko, ett'et pääse sinne meidän kanssamme,
-tsaari Saul, tsaari Herodes, tsaari äärimmäinen?
-
-Keihäs vavahti Iivanan kädessä. Vielä silmänräpäys -- ja se lentäisi
-heikkomielisen rintaan, mutta uusi kansan huuto pidätti sen taas
-ilmassa. Tsaari pidätti itsensä eikä antanut valtaa tahdollensa, mutta
-myrskyn oli ulos purkautuminen.
-
-Suu vaahdossa, leimuavin silmin, keihäs korkealle kohotettuna, iski hän
-kannuksensa hevosen kupeihin ja kiiti suoraan tuomittujen joukkoon,
-niin että säkenet saihkyivät hevosen kengistä, ja iski keihäänsä
-lähinnä olevaan.
-
-Kun hän palasi paikallensa, laskien maahan keihään verisen pään, olivat
-opritshnikit jo ehtineet viedä pois heikkomielisen.
-
-Iivana viittasi kädellään, ja mestaajat alkoivat työnsä.
-
-Iivanan kalpeille kasvoille kohousi puna; hänen silmänsä suurenivat,
-otsallansa nousivat siniset suonet ja sieramensa paisuivat -- -- --
-
-Kun hän vihdoin kyllästyneenä murhaamiseen käänsi hevosensa ja,
-ajettuaan ympäri kentän, poistui, itse verellä tahrattuna ja verellä
-tahratun sotajoukkonsa seuraamana, silloin korpit, jotka olivat
-istuneet kirkkojen ristillä ja kattojen harjoilla, löivät
-toinen toisensa perään siivillänsä ja alkoivat laskeutua
-rikkimuserrettujen ihmisjäsenten läjille ja hirsipuissa riippuvien
-ruumiitten päälle.
-
-Boris Godunov ei ollut sinä päivänä Iivanan seurassa. Hän oli jo päivää
-ennen pyytänyt itselleen luvan, saattaakseen litvalaisia lähettiläitä
-Moskovasta.
-
-Seuraavana päivänä mestauksen jälkeen tori puhdistettiin ja ruumiit
-vietiin Kremlin hautaan.
-
-Sinne Moskovan kansalaiset jälestäpäin rakensivat muutamia puisia
-kirkkoja, _luitten ja veren päälle_, niinkuin vanhat aikakauskirjat
-mainitsevat.
-
-Kului monet vuodet; hirmuisen mestauksen vaikutus hävisi kansojen
-muistista, mutta kauvan vielä Kremlin hautaa pitkin seisoivat nuo
-yksinkertaiset, puiset kirkot, ja sinne rukoilemaan tulleet kuulivat
-sielumessuja tsaari ja suuriruhtinas Iivana Vasiljevitsh Neljännen
-käskystä piinattujen ja mestattujen rauhan edestä.
-
-
-
-
-XXXVI Luku.
-
-Palajaminen slobodaan.
-
-
-Kauhulla peljästettyänsä Moskovan, tahtoi tsaari nyt esiintyä
-armollisena ja jalomielisenä. Hänen käskystänsä avattiin vankihuoneet
-ja vangit, jotka eivät enään aavistaneetkaan anteeksiantamusta,
-vapautettiin kaikki. Muutamille Iivana lähetti lahjoja. Näytti siltä,
-kun kauvan sitten hänessä syttynyt ja palanut viha olisi puhkeunut ulos
-viimeisessä mestauksessa ja lentänyt hänen sielustansa niinkuin
-tulipatsas tultasuitsevasta vuoresta. Hänen järkensä rauhoittui, hän
-lakkasi etsimästä petosta.
-
-Ei Iivana aina, viatonta verta vuodatettuaan, kuunnellut omantuntonsa
-soimauksia. Ne riippuivat myöskin muista tapahtumista. Taivaan merkit,
-äkillinen ukkosen jyrinä, kansan onnettomuudet peljästyttivät hänen
-arkaa mielikuvitustansa ja pakoittivat hänet joskus julkiseen
-katumukseen; mutta kun ei ollut merkkejä, ei nälkää, eikä tulipaloja,
-silloin hänen sisällinen äänensä oli vaiti ja omatuntonsa nukkui. Niin
-myös nytkin oli Iivanan sieluntila häiritsemätön. Hän tunsi murhiansa
-tehtyään jonkinmoisen tyydytyksen ja levon, ikäänkuin nälkäinen, joka
-on saanut kylläksensä ruokaa. Hän enemmän tavan ja määrättyjen
-sääntöjen mukaan, kun sydämen vaatimuksesta, palatessansa slobodaan,
-seisahtui muutamiksi päiviksi rukoilemaan Troitskin lavraan.[35]
-
-Pitkin koko tietä heittivät hänen edellänsä ajavat poliisipäälliköt
-kourittain hopearahoja kerjäläisille, ja lähtiessään lavrasta, hän
-jätti arkkimandriitalle rikkaan lahjan rukouksia varten hänen
-terveytensä edestä.
-
-Slobodassa sillä aikaa valmistautui odottamaton tapaus.
-
-Godunov, joka oli edelläpäin lähetetty valmistamaan tsaarille
-juhlallisen vastaanoton, istui, asiansa toimitettuaan, kotonaan,
-hirsisessä pirtissään, nojaten käsivarsiaan tammiseen pöytään, tukien
-kädellänsä päätään. Hän mietti viimeksi kuluneiden päiväin
-tapahtumisista, mestauksesta, josta hänen oli onnistunut poistua,
-julman tsaarin kummallisesta luonteesta sekä keinoista, miten
-säilyttäisi hänen suosionsa, osaa ottamatta opritshninan tekoihin, kun
-palvelija tuli ilmoittamaan, että portaitten edessä odottaa ruhtinas
-Nikita Romanovitsh Serebrjani.
-
-Tuon nimen kuullessaan Godunov nousi hämmästyneenä penkiltänsä.
-
-Serebrjani oli hallitsijan maanpakolainen, kuolemaan tuomittu. Hän
-karkasi vankeudesta, ja mikä hyvänsä tekeminen hänen kanssansa voisi
-maksaa Boris Fedorovitshille pään. Mutta kieltää ruhtinaalta
-vieraanvaraisuutta, tahi antaa hänet tsaarin valtaan, olisi halpa teko,
-johon Godunov ei voinut ryhtyä kadottamatta kansan luottamusta, josta
-hän piti kaikkein enin. Siinä samassa hän muisti tsaarin nyt olevan
-hyvällä tuulella, ja silmänräpäyksessä hän käsitti, miten tässä oli
-meneteltävä.
-
-Astumatta ulos portaille Serebrjania vastaanottamaan, käski hän heti
-saattaa hänet pirttiin. Vieraita ei ollut läsnä ja, kerran päätettyään
-vastaan ottaa ruhtinaan, Godunov osoittaa hänelle todellista
-ystävyyttä.
-
--- Terve, ruhtinas, -- hän sanoi syleillen Nikita Romanovitshiä, --
-tervetullut, käy istumaan; miten sinä päätit palata takaisin slobodaan,
-Nikita Romanitsh? Mutta suo ensin kestittää itseäsi, sinä tietysti olet
-matkastasi uupunut.
-
-Godunovin käskystä tuotiin pöydälle ruokia ja muutamia viinimaljoja.
-
--- Sano, ruhtinas, -- Godunov kysyi huolellisesti, -- näkivätkö sinut,
-kun astuit portaille?
-
--- En tiedä, -- Serebrjani vastasi avomielisesti, -- ehkä näkivätkin,
-minä en piileksinyt, suoraan ajoin asuntosi luo! Minä tiedän, ett'et
-sinä pidä yhtä opritshninan kanssa.
-
-Godunov synkistyi.
-
--- Boris Fedorovitsh, -- Serebrjani jatkoi luottavasti, -- näehän, minä
-en ole yksin; minun kanssani tuli pari sataa rosvoa Rjasanin seuduilta.
-
--- Mitä sanot, ruhtinas! -- Godunov huudahti.
-
--- He, -- Serebrjani jatkoi, -- jäivät tulliportin ulkopuolelle. Me
-kaikin tuomme päämme hallitsijalle! Mestatkoon meidät tahi armahtakoon,
-miten hän vain suvaitsee!
-
--- Kuulin minä, ruhtinas, kuulin, miten sinä niiden kanssa löit
-tatarilaiset; mutta tiedätkö sinä, mitä sittemmin tapahtui Moskovassa?
-
--- Tiedän, -- Serebrjani vastasi ja synkistyi. -- Minä, tullessani
-tänne, ajattelin: opritshnina on häviämäisillään, mutta täällä ovatkin
-asiat entistä huonommat. Antakoon Jumala tsaarille anteeksi! Mutta se
-on sinulle synti, Boris Fedoritsh, että sinä olet vaiti ja vain
-katselet kaikkea tuota!
-
--- Ah, Nikita Romanitsh, sinä olet, kuten huomaan, yhä se sama! Mitä
-minä sanoisin tsaarille? Kuuntelisiko hän minua, niinkö?
-
--- Vaikkapa ei kuuntelisikaan, -- Serebrjani virkkoi itsepäisesti, --
-kuitenkin tulisi sinun puhua. Keneltä hän sitten kuulisi totuuden, jos
-ei sinulta?
-
--- Ja sinä luulet, ettei hän tiedä totuutta? Sinä todellakin luulet
-hänen uskovan kaikki ne ilmiannot, joiden tähden niin paljon ihmisiä on
-mestattu?
-
-Tuon sanottuaan Godunov oli vähällä purra kieltänsä, mutta muisti, että
-hän puhui Serebrjanille, jonka rehelliset kasvot eivät antaneet aihetta
-epäluuloon petoksesta.
-
--- Ei, hän jatkoi puoliääneen, -- syyttä sinä minua soimaat, ruhtinas.
-Tsaari teloittaa niitä, joita hän vihaa, mutta hänen ylitsensä ei ole
-kenelläkään valtaa. Kuninkaan sydän on Jumalan kädessä, sanoo Pyhä
-Raamattu. Morosov koetti olla suora häntä kohtaan; mitä siitä seurasi?
-Morosov teloitettiin, mutta ei muille tullut sen paremmaksi. Mutta
-sinä, Nikita Romanitsh, et säästä päätäsi, koska, kuultuasi
-moskovalaisesta mestauksesta, rohkenit tulla slobodaan?
-
-Morosovin nimen kuullessaan Serebrjani huokasi. Hän rakasti Drushina
-Andrejitshiä, vaikka bojari oli ryöstänyt hänen onnensa.
-
--- Mitä, Boris Fedoritsh, -- hän vastasi Godunoville, -- mitä on
-tapahtuva, sitä ei voi välttää. Ja, totta sanoen, olen kyllästynyt
-elämään; ei ole ihana nyt elämä Venäjällä!
-
--- Kuuleppas ruhtinas; sinä et säästä itseäsi: semmoinen on varmaan
-sinun luonteesi; mutta Jumala sinut suojelee. Vaikka sinä tähän saakka
-yhä pyrit paulaan, kuitenkin jäit eheäksi. Varmaan et sinä ole hukkuva,
-et mistään syystä. Jos sinä olisit viikkoa ennemmin palannut, en tiedä,
-miten sinulle olisi käynyt, mutta nyt on ehkä toivoa; mutta älä
-kiirehdi Iivana Vasiljevitshin silmiin, anna minun ensin nähdä hänet.
-
--- Kiitos sinulle, Boris Fedoritsh; älä sinä liioin huolehdi minun
-tähteni; mutta jos voit, niin auta rosvoja pääsemään pulasta. Vaikka he
-ovatkin huonoa kansaa, ovat he nyt korvanneet rikoksensa.
-
-Godunov katsahti ihmetellen Nikita Romanovitshiin. Hän ei voinut tottua
-ruhtinaan suoraan luonteesen ja hänen välinpitämättömyytensä omasta
-elämästänsä näytti Godunovista luonnottomalta.
-
--- Mitä, ruhtinas, -- hän kysyi -- surustako et tahdo elää.
-
--- Ehkäpä surustakin. Mitä varten nyt on eläminen? Uskotko, Boris
-Fedoritsh, usein tulee Kurbskin muistooni, ajattelen hänestä ja
-peljästyn itseäni: näyttää siltä, kun tekisi mieli jättää siltä
-synnyinmaan ja lähteä Ljahien luo, jos eivät he olisi meidän
-vihollisiamme.
-
--- Niin juuri, ruhtinas! Nykyiseen aikaan on meillä vain kaksi tietä:
-joko tehdä niinkuin Kurbski -- paeta ainiaksi synnyinmaasta, tahi,
-kuten minä -- jäädä tsaarin luo ja etsiä hänen suosiotansa! Mutta sinä
-et tee sitä etkä tätä; tsaarin luota et lähde, mutta tsaarin kanssa et
-pidä yhtä: sillä lailla on mahdotonta, ruhtinas; joko yksi tahi toinen.
-Jos tahdot jäädä Venäjälle, niin noudata tsaarin tahtoa. Ja jos hän
-mielistyy sinuun, niin ehkä hän itsekin kääntää mielensä pois
-opritshninasta. Kas esimerkiksi, jos meitä olisi kaksi hänen luonansa;
-toinen toistansa auttaisi; tänään minä sanoisin sanasen, huomenna sinä,
-jotain aina jäisi hänen mieleensä; sanotaanhan, että vesipisara, kun se
-aina putoaa samaan paikkaan, vihdoin uurtaa kivenkin. Mutta äkkiään et
-vaikuta mitään.
-
--- Jos hän ei olisi tsaari, -- Serebrjani lausui synkästi, -- niin
-kyllä tietäisin, mitä tehdä mutta nyt en ymmärrä mitään; Jumala kieltää
-olemasta häntä vastaan mutta pitää yhtä hänen kanssansa en voi. Vaikka
-hän minut repisi palasiksi, niin en sittenkään rupea opritshninan
-ystäväksi!
-
--- Odota, ruhtinas, älä epäile. Muista, mitä minä sinulle ennen puhuin!
-Jättäkäämme opritshnikit! Älkäämme vastustako tsaaria! He itse
-hävittävät toinen toisensa! Kas nyt ei enään ole kolmea etevimpää: ei
-kumpaakaan Basmanovia eikä Vjasemskia? Odotahan vain, ruhtinas, niin
-koko opritshnina pureksii itsensä kuoliaaksi!
-
--- Mutta siihen saakka voi mitä tahansa tapahtua! -- Serebrjani sanoi.
-
--- Siihen saakka, -- Godunov vastasi, joka ei tahtonut äkkiä esiintuoda
-ajatusta, jonka hän aikoi painaa Serebrjanin mieleen, -- siihen saakka,
-jos tsaari antaa sinulle anteeksi, voit uudelleen mennä tatarilaisia
-vastaan; se ei estä asiaa.
-
-Serebrjanin ajatuksiin ei kaksi eri asiaa helposti kerrallaan
-soveltunut, ja toivo lähteä tatarilaisia vastaan ajoi hetkeksi pois
-hänet valtaavan synkkämielisyyden.
-
--- Niin, -- hän sanoi, -- tatarien lyöminen onkin vain meillä
-jälellä! Jos emme odottaisi heitä vieraiksemme, vaan hyökkäytyisimme
-Krimiin, ja vieläpä kasakkojen kanssa yhdessä, niin ehkäpä Krimin
-valloittaisimmekin.
-
-Ja hän naurahtikin sitä ajatellessaan.
-
-Godunov alkoi keskustella hänen kanssansa hänen väkivaltaisesta
-vapauttamisestansa ja Rjasanin tappelusta. Jo alkoi tulla pimeä, mutta
-he yhä vaan istuivat, keskustellen maljojen ääressä.
-
-Serebrjani vihdoin nousi seisaalleen.
-
--- Jää hyvästi, bojari, -- hän sanoi, -- kohta on yö käsissä.
-
--- Minne matka, Nikita Romanitsh? Jää minun luokseni yöksi: huomenna
-tsaari tulee, niin minä ilmoitan sinut.
-
--- En voi, Boris Fedoritsh, minun on aika mennä omieni luo. Pelkään,
-etteivät he kenenkään kanssa telmisi. Jos tsaari olisi slobodassa,
-olisimme suoraan tulleet hänen luoksensa katuen ja tulkoon, mitä Jumala
-suo; mutta näitten rosvojen kanssa et tule toimeen. Vaikka me
-seisahtuisimme aivan sivulle, aivan metsän lähelle, kuitenkin voi joku
-joukko hyökkäytyä.
-
--- No, niin jää hyvästi, Nikita Romanitsh! Muista vain, älä tule
-tsaarin luo, odota siksi, kun lähetän sinua tuomaan!
-
--- Odota, älä mene sen kautta, ruhtinas, -- Godunov jatkoi, nähdessään,
-että Serebrjani aikoi mennä pääkäytävään, ja, tarttuen hänen käteensä,
-saattoi hänet takaportaille.
-
--- Jää hyvästi, Nikita Romanitsh, -- hän taasen virkkoi, syleillen
-Serebrjania. -- Jumala on armollinen, ehkäpä asiasi vielä paranee.
-
-Ja odotettuaan siksi, kun ruhtinas istahti hevosensa selkään ja ajoi
-ulos takatietä, Godunov palasi pirttiin, hyvin tyytyväisenä, ettei
-Serebrjani käyttänyt hänen tarjoustansa jäädä hänen taloonsa yöksi.
-
-Seuraavana aamuna tsaari ajoi juhlallisesti slobodaan, ikäänkuin olisi
-voiton saanut. Opritshnikit seurasivat häntä huutaen: Haidaa! Haidaa!
-tulliportista aivan palatsiin saakka.
-
-Ainoastaan vanha imettäjänsä, Onufrevna, otti hänet vastaan toruen:
-
--- Sinä peto! -- hän lausui, tullen häntä vastaan portailla, -- miksi
-maa vielä kantaa sinua, raateleva peto? Veri haisee sinusta, murhaaja!
-Kuinka uskalsit sinä mennä pyhän Sergein luo moskovalaisen tekosi
-jälkeen. Herran ukkosen nuoli sinut tappakoon, sinä kirottu, ja sinun
-saatanallisen sotajoukkosi.
-
-Mutta tällä kertaa eivät imettäjän nuhteet mitään vaikuttaneet. Ulkona
-ei ollut ukkosen ilma eikä myrskyä. Aurinko loisti kirkkaasti selkeällä
-taivaalla ja värit sekä kultamaalaukset välkkyivät heleästi palatsin
-kirjavilla rakennuksilla ja tornien taidetekoisilla huipuilla. Iivana
-ei vastannut sanaakaan, vaan meni eukon ohitse sisähuoneisiinsa.
-
--- Odota, odota! -- hän jatkoi, katsoen hänen peräänsä ja koputtaen
-sauvallansa permantoon, iskee Jumalan nuoli sinun teremiisi, polttaa
-hän sinun koko Jumalattoman slobodasi!
-
-Ja eukko meni huoneesensa hitaasti astuen ja heittäen vihaisia katseita
-hovilaisiin, jotka väistyivät hänestä taikauskoisella pelolla.
-
-Samana päivänä, päivällisten jälkeen, Godunov, nähdessään tsaarin
-olevan iloisena ja tyytyväisenä ja, päinvastoin tapaansa, menevän
-lepäämään, seurasi häntä makuuhuoneesen. Iivana Vasiljevitshin suosio
-salli hänelle sen oikeuden, erinomattain jos hänellä oli jotain
-ilmoitettavaa, jota ei jokaisen ollut kuuleminen.
-
-Tsaarin makuuhuoneessa oli kaksi vuodetta: toinen paljaista laudoista,
-jolla Iivana Vasiljevitsh lepäsi lihan kiduttamiseksi, sielun tuskien
-ja katumuksen hetkinä; toinen, leveämpi, oli pehmeillä lammasturkeilla,
-untuva- ja silkkipatjoilla peitetty. Siinä tsaari lepäsi, silloin kun
-ei mikään häirinnyt hänen ajatuksiansa. Tosin tapahtui tuo harvoin ja
-viimeksi mainittu makuusija jäi enimmin koskematta.
-
-Oli tarpeen hyvästi tuntea Iivana Vasiljevitshin luonnetta, ettei
-erehtyisi hänen mieleensä nähden. Ei hän aina omantunnon vaivaamana
-ollut taipuisa armeliaisuuteen. Hän usein luuli omantunnon vaivansa
-olevan saatanan kiusauksia, joka koetti viekoittaa hänet pois petoksen
-hävittämisestä, ja silloin, sydämen lepyttämisen sijaan hän, perkeleen
-harmiksi, rukouksia rukoillen, tehden ristinmerkkejä, teki vielä
-enemmän hirmutöitä. Eikä myös aina levollisuus, joka näkyi hänen
-kasvoillansa, ollut sisällisen rauhan osoitteena. Se oli usein vain
-peitteenä ja tsaari, lahjoitettu erinomaisella terävällä silmällä ja
-taidolla arvata muitten ajatuksia, usein petti sitä, kenen kanssa hän
-puhui ja pelästytti hänet odottamattomalla vihalla, juuri sinä hetkenä,
-kun tämä oli toivonut armoa.
-
-Mutta Godunov oli tutkinut tsaarin luonteen vähimmätkin seikat ja
-ymmärsi hänen kasvojensa muille huomaamattomat muutokset.
-
-Odotettuaan siksi, kun tsaari heittäytyi untuvavuoteelleen ja
-nähdessään hänen kasvoissaan vain väsymyksen, sanoi Boris Fedorovitsh
-ilman minkäänlaisia valmistuksia:
-
--- Tiedätkö hallitsija, että sinun maanpakolaisesi on löydetty?
-
--- Kuka? -- Iivana kysyi haukotellen.
-
--- Nikita Serebrjani, se sama, joka sinun kavaltajaasi, Vjasemskia, löi
-miekalla ja joka oli vankeuteen suljettu.
-
--- Ahaa! -- Iivana sanoi: -- varpunen saatiin kiinni. Kuka hänet otti?
-
--- Ei kukaan, hallitsija. Hän itse tuli, ja toi kaikki rosvot mukanaan,
-jotka hänen kanssansa löivät tatarit Rjasanin luona. He Serebrjanin
-kanssa toivat sinun tsaarilliselle armollesi katuvaisina päänsä.
-
--- Muistivat! -- Iivana sanoi. -- Näitkö hänet?
-
--- Näin, hallitsija, hän tuli suoraan minun luokseni, hän luuli sinun
-armosi olevan slobodassa ja pyysi, että minä puhuisin sinulle hänestä.
-Minä ajattelin ottaa hänet vangiksi, mutta ehkä Grigori Lukjanitsh
-olisi sanonut, että minä häntä väijyn. Tiedän, ett'ei Serebrjani mene
-pois, koska hän itse toi sinulle päänsä.
-
-Godunov puhui suoraan, rehellisin kasvoin, vähääkään hämmästymättä,
-ikäänkuin hänessä ei olisi ollut viekkauden varjoakaan, eikä
-vähintäkään sääliä Serebrjania kohtaan. Kun hän, päivä sitä ennen,
-saattoi hänet takaportaita myöten, ei hän tehnyt sitä salatakseen
-tsaarilta hänen käyntiänsä (se olisi ollut liian vaarallista), vaan
-ett'ei kukaan slobodan asukkaista olisi ehtinyt sitä ilmoittaa
-Iivanalle ja kääntää hänen mieltänsä Godunovia vastaan. Muistutuksen
-Vjasemskista, esittäen Serebrjania mestatun ruhtinaan vihollisena, oli
-jo ennakolta Boris Fedorovitsh miettinyt ja valmistanut.
-
-Tsaari haukoitteli vielä kerran, mutta ei vastannut mitään, ja Godunov,
-tutkien jokaisen piirteen hänen kasvoissansa, ei huomannut hänessä
-ilmeistä eikä salattua vihaa. Päinvastoin hän huomasi, että tsaaria
-miellytti Serebrjanin aikomus antautua hänen tahtonsa alaiseksi.
-
-Iivana verta vuodattaessaan ja kaikkia kauhistuttaessaan tahtoi sen
-ohessa, että häntä pidettäisiin oikeutta rakastavana ja vieläpä
-armollisenakin. Hänen murhansa olivat aina peitetyt ankaran oikeuden
-muodolla ja luottamus hänen jalomielisyyteensä sitä enemmän häntä
-liehakoitsi, koska semmoinen luottamus harvoin tuli esiin. Vähän
-odotettuaan päätti Godunov vaatia Iivana Vasiljevitshiltä vastauksen.
-
--- Miten käsket, hallitsija, -- hän kysyi: -- kutsunko Grigori
-Lukjanitshin luoksesi?
-
-Mutta viimeiset mestaukset olivat kyllästyttäneet Iivanaa; muutamat
-päät eivät voineet antaa hänelle tyydytystä, eikä herättää hänessä nyt
-joksikin ajaksi nukkunutta veren himoa.
-
-Hän katsoi tarkasti Godunoviin.
-
--- Luuletko sinä, etten minä voi elää ilman tappamatta? -- hän sanoi
-ankarasti. -- On ero pahantekijöillä, jotka hävittävät valtakuntaa ja
-Nikitalla, joka haavoitti Afonjkan. Mutta rosvoja katson, ken heistä on
-mestattava, ken armahdettava. Tulkoot he kaikin Nikitan kanssa
-pääportaitten eteen, pihaan. Kun lähden makuuhuoneestani, niin näen,
-mitä heidän kanssansa on tekeminen!
-
-Godunov toivotti tsaarille hyvää lepoa ja lähti pois, syvään kumartaen.
-
-Kaikki riippui nyt siitä, millä mielellä Iivana olisi herätessään.
-
-
-
-
-XXXVII Luku.
-
-Anteeksi anto.
-
-
-Godunovilta tiedon saatuansa tuli Nikita Romanovitsh tsaarin pihaan
-rosvojensa seuraamana.
-
-Haavoitettuna, repaleissa, mikä nahkatakissa, mikä lammasnahkaturkissa,
-joku virsuissa tai paljain jaloin, monen pää sidottuna, kaikki lakitta
-ja aseitta, he seisoivat ääneti, rinnakkain, odottaen tsaarin
-heräämistä.
-
-Ei se ollut ensi kertaa, kun nuo pojat tulivat slobodaan; he olivat
-käyneet siellä sekä guslinsoittajina, että kerjäläisinä ja karhua
-kuljettajina. Muutamat heistä olivat viimeisessä tulipalossa, silloin
-kun Persten Korshunin kanssa tuli vapauttamaan Serebrjanin. Monta
-meille jo tuttua oli heidän seassansa, mutta moniaita puuttui. --
-Puuttui ne, jotka, puollustaessaan Venäjän maata, jäivät Rjasanin
-kentille, sekä ne, jotka voiton jälkeen, rakastaen kuljeksija-elämän
-vapautta, eivät tahtoneet tuoda päätänsä tsaarille. Ei ollut siinä
-Persteniä, ei Mitkaa, ei punatukkaista laulajaa eikä setä Korshunia.
-Persten, tultuansa viimeksi slobodaan kaksintaistelu-päivänä, hävisi
-Jumala tiesi minne, Mitka seurasi häntä; Serebrjani oli jo sitä ennen
-lopettanut laulajan, mutta Korshunin repivät nyt koirat ja korpit
-Kremlin muurin alla.
-
-Jo kaksi tuutia odottivat nuo urhot, alakuloisina eivätkä aavistaneet,
-että tsaari katseli heitä pienestä akkunasta, joka oli aivan portaitten
-yläpuolella ja jonka koristetut tornit peittivät. Ei kukaan heistä
-puhunut toverinsa eikä Serebrjanin kanssa, joka seisoi sivulla
-ajatuksiinsa vaipuneena ja huolimatta portailla ja takatiellä
-seisovista ihmisjoukoista. Uteliaitten seassa oli myöskin tsaarin
-imettäjä. Hän seisoi portailla, nojaten sauvaansa ja katsoi kaikkia
-elottomin silmin, odottaen tsaarin ilmestymistä, ehkä sen vuoksi, että
-hän läsnäolollansa pidättäisi hänet uusista julmuuksista.
-
-Iivana Vasiljevitsh, kylläksensä katsottuaan salaisesta akkunastansa
-rikoksen alaisia, iloiten ajatellessaan, että he nyt ovat elämän ja
-kuoleman välillä ja ett'ei heidän sydämensä nyt luultavasti ole keveä,
-ilmaantui äkkiä portaille muutamien hovimestarien seuraamana.
-
-Nähdessään tsaarin, joka oli puettu kultakankaiseen pukuun, nojaten
-koristettuun sauvaansa, lankesivat rosvot polvillensa ja painoivat alas
-päänsä.
-
-Iivana oli vähän aikaa vaiti.
-
--- Terve, rosvot; -- hän virkkoi vihdoin, ja heittäen katseen
-Serebrjaniin, jatkoi: -- Mitä varten sinä suvaitsit tulla slobodaan?
-Ikävöitsetkö vankilaa?
-
--- Hallitsija! -- Serebrjani vastasi nöyrästi, -- vankilasta en minä
-itse lähtenyt, vaan rosvot veivät minut, väkivaltaisesti. He myöskin
-löivät Shirimin mursun,[36] Shahmatin, jonka sinun armosi tietää.
-Yhdessä me löimme tatarit, yhdessä annamme itsemme sinun tahtosi
-alaisiksi; mestaa tahi armahda meidät, miten sinun tsaarillinen armosi
-suvaitsee!
-
--- Siis te tulitte silloin hakemaan hänet slobodasta -- Iivana kysyi
-rosvoilta. -- Miten te hänet tunsitte?
-
--- Isä tsaari, -- rosvot vastasivat puoliääneen, -- hän pelasti
-atamanimme, kun tahtoivat hirttää hänet Medvedjevkassa. Atamani hänet
-vei ulos vankilasta.
-
--- Medvedjevkassa! -- Iivana lausui ja naurahti. -- Se oli luultavasti
-silloin, kun sinä piiskoilla paukuttelit Homjakia seuroinensa? Kyllä
-muistan asian. Annoin sinulle anteeksi ensimäisen rikoksesi, mutta sinä
-olit heitetty vankeuteen meidän tuomiostamme, kun sinä jälleen
-hyökkäsit minun miesteni kimppuun Morosovin talossa. Mitä sanot siihen?
-
-Serebrjani aikoi vastata, mutta imettäjä keskeytti hänet.
-
--- Riittää jo kyllin luetella hänen rikoksiaan! -- hän sanoi vihaisesti
-Iivanalle. -- Sen sijaan että palkitsisit häntä siitä, kun hän löi
-pakanat ja puollusti Kristuksen kirkkoa, koetat sinä vain löytää
-hänessä jotain rikosta. -- Eikö sinulle riittänyt piinaukset
-Moskovassa, mokoma susi!
-
--- Vaiti, eukko, -- Iivana ankarasti sanoi, -- ei akkojen ole minua
-opettaminen!
-
-Mutta harmistuneena Onufrevnaan, ei hän tahtonut enemmin vihoittaa
-häntä ja kääntyen pois Serebrjanista, lausui hän yhä vielä polvillaan
-oleville rosvoille:
-
--- Missä on teidän atamaaninne, hirtettävät? Astukoon hän esiin.
-
-Serebrjani vastasi rosvojen puolesta.
-
--- Ei heidän atamaninsa ole täällä, hallitsija. Hän lähti pois heti
-Rjasanin tappelun jälkeen. Minä kutsuin häntä, mutta hän ei tullut.
-
--- Ei tullut! -- Iivana kertoi: -- minä arvaan, että tuo atamani on se
-sama sokea, joka tuli minun luokseni makuuhuoneesen vanhuksen kanssa.
-Kuulkaa, roistot! Minä käsken teidän etsimään atamanin ja pistämään
-hänet seipään päähän!
-
--- Sinut itse, -- imettäjä murisi, -- pirut toisessa elämässä pistävät
-seipään päähän!
-
-Mutta tsaari teeskenteli, ettei hän kuullut ja jatkoi, katsoen
-rosvoihin:
-
--- Mutta teidät, siitä kun te itse antauduitte minun valtaani, teidät
-minä, olkoon niin, armahdan! Vierittäkää heille viisi tynnyriä simaa,
-pihalle! No, mitä? Oletko tyytyväinen, vanha narri?
-
-Imettäjä jupisi huulillaan.
-
--- Eläköön tsaari! -- rosvot huusivat, -- me palvelemme sinua,
-isä-hallitsija! Ansaitsemme sinun armosi päillämme!
-
--- Antakaa heille, -- Iivana jatkoi, -- hyvä kauhtana ja grivenik[37]
-kullekin. Minä annan kirjoittaa teidät opritshninaan. Tahdotteko,
-hirtettävät, palvella minua opritshnikkeinä?
-
-Muutamat rosvoista joutuivat hämilleen, mutta suurin osa huusi:
-
--- Valmiit olemme palvelemaan sinua, isä, mihin sinun armosi käskee!
-
--- Miten luulet, -- Iivana virkkoi tyytyväisen näköisenä Serebrjanille:
--- kelpaavatko he sotakuntoon?
-
--- Kyllä kelpaavat sotakuntoon, -- Nikita Romanovitsh vastasi, -- mutta
-älä käske heitä kirjoittaa opritshninaan!
-
-Tsaari luuli Serebrjanin pitävän rosvot semmoisen kunnian
-ansaitsemattomina.
-
--- Kun minä ketä armahdan, niin en minä armahda puoleksi, -- hän lausui
-juhlallisesti.
-
--- Mikä armo se onkaan! -- pääsi Serebrjanin huulilta.
-
-Iivana katsoi häneen hämmästyneenä.
-
--- He, -- Nikita Romanovitsh jatkoi vähän hämillään, -- he, hallitsija,
-ovat tehneet hyvän työn; ilman heitä olisivat tatarit ehkä menneet
-Rjasaniin.
-
--- Niin miksi siis eivät voisi olla opritshninassa? -- Iivana kysyi,
-lävistäen silmillään Serebrjanin.
-
--- Sentähden, hallitsija, -- Serebrjani lausui, turhaan koettaen
-muodostaa puheensa sopivammaksi, -- sentähden hallitsija, että, ehkä he
-ovatkin huonoa kansaa, niin kuitenkin paremmat, kun sinun rosvosi!
-
-Tuo Serebrjanin odottamaton rohkeus saattoi Iivanan hämilleen.
-Hän muisti, ett'ei se ollut ensi kerran, kun Nikita Romanovitsh
-puhui hänelle niin vapaasti ja suoraan. Mutta kuitenkin oli
-hän, joka jo oli kuolemaan tuomittu, itse vapaaehtoisesti palannut
-slobodaan ja antautunut tsaarin valtaan. Ei häntä voinut syyttää
-tottelemattomuudesta, ja tsaari ei tiennyt, mitä vastaisi tuohon liika
-rohkeaan käytökseen, kun uusi henkilö veti hänen huomionsa puoleensa.
-
-Rosvojen joukkoon pistäytyi huomaamatta muukalainen, kuusikymmen
-vuotinen mies, siististi puettu, ja koetti, näyttämättä itseään
-tsaarille, saada Serebrjanin huomion puoleensa. Muutamia kertoja hän jo
-ojensi kätensä ja koetti ottaa kiinni ruhtinaan helmasta, mutta
-saamatta sitä, hän lymyi taas rosvojen kesken.
-
--- Mikä rotta tuo on? -- tsaari kysyi, osoittaen muukalaista.
-
-Mutta hän oli jo ehtinyt piiloutua joukkoon.
-
--- Väistykää, miehet, -- Iivana sanoi, -- tuokaa esiin tuo veitikka,
-joka siellä piiloutuu!
-
-Muutamat opritshnikit hyökkäytyivät joukkoon ja vetivät esiin
-syyllisen.
-
--- Mikä mies sinä olet? -- Iivana kysyi, katsoen häneen
-ylenkatseellisesti.
-
--- Hän on minun ratsupalvelijani, hallitsija, -- kiirehti Serebrjani
-sanomaan, tunnettuaan vanhan Miheitshin, -- hän ei ole tavannut minua
-siitä saakka...
-
--- Niin, niin, isä tsaari! -- Miheitsh vakuutti pelvosta sekä ilosta
-änkyttäen: -- hänen ruhtinaallinen armonsa suvaitsee puhua totta!...
-Emme ole nähneet toisiamme siitä päivästä saakka, kun ottivat kiinni
-hänen armonsa! Sallihan, isä tsaari, minun katsella bojariani! Pyhä
-Jumala, Nikita Romanovitsh! Minä jo luulin, ett'en enään saa nähdä
-sinua!
-
--- Mitä sinä ai'oit sanoa hänelle? -- tsaari kysyi, Miheitshiin yhä
-epäillen silmäillen, -- miksi sinä piilouduit rosvojen taa?
-
--- Pelkäsin, isä hallitsija, Iivana Vasiljevitsh, pelkäsin sinun
-opritshnikkejäsi! Nuohan ovat, itsehän tiedät, hallitsija, nehän ovat
-semmoista väkeä...
-
-Ja Miheitsh puri kieleensä.
-
--- Mimmoista väkeä? -- Iivana kysyi, koettaen ottaa lauhkean katseen:
--- puhu, ukko, ujostelematta, minkälaista väkeä minun opritshnikkini
-ovat?
-
-Miheitsh katsahti tsaariin ja rauhoittui.
-
--- Ja semmoista me Litvan sotaretkeen saakka emme kuuna päivänä
-nähneetkään! -- hän lausui äkkiä, rohkaistuneena tsaarin lauhkeasta
-näöstä -- soimaamatta sanoen, epäillyttävä kansa, susi heidät syököön:
-
-Tsaari katsoi tarkoin Miheitshiin, ihmetellen, että palvelija oli yhtä
-avomielinen kuin hänen herransa.
-
--- Noh, mitä sinä häneen tuijotat -- imettäjä sanoi. -- Tahdotko niellä
-hänet, vai mitä? Eikö hän puhu totta? Onko ennen Venäjällä nähty
-semmoisia rosvoja?
-
-Miheitsh tuli iloiseksi saatuansa apua.
-
--- Niin, oikein, eukko kulta, -- hän sanoi. -- Heistä kaikki pahuus on
-tullutkin Venäjälle! He syyttivät väärin bojariakin! Älä luota heihin,
-hallitsija, älä luota heihin! Koirain kuonot ovat heillä satulalla,
-koirain haukunta kielellänsä! Minun herrani palveli sinua uskollisesti,
-mutta Vjasemski ja Homjak väärin häntä syyttivät! Kas oikein sanoikin
-tuo eukko-kulta, ettei moisia lihansyöjiä ole ennen nähty Venäjällä!
-
-Ja, katsoen ympärillään oleviin opritshnikkeihin, Miheitsh läheni
-Serebrjania. -- "Vaikka olettekin muka susia, vaan nyt ette syö!"
-
-Tsaari, astuessaan ulos portaille, oli päättänyt antaa anteeksi
-rosvoille. Hän tahtoi vain pitää heidät vähän aikaa epäilyksessä.
-Imettäjän soimaukset sattuivat sopimattomasti ja olivat vähällä saattaa
-Iivanan vihastumaan, mutta onneksi hän sattui olemaan lauhkealla
-mielellä ja vihastumisen sijaan hän päätti pilkata Onufrevnaa ja
-alentaa hänen arvoansa hovilaisten silmissä ja siinä samassa laskea
-leikkiä Serebrjanin ratsupalvelijan kanssa.
-
--- Siis sinua ei miellytä opritshnina? -- hän kysyi Miheitshiltä
-ystävällisellä katseella.
-
--- Ketä se miellyttää, isä hallitsija! -- Siitä hetkestä saakka, kun
-palasimme Litvasta, on siitä tullut kaikki onnettomuus minun bojarini
-ylitse. Jos niitä ei olisi, Jumala varjelkoon noita nylkijöitä, niin
-herrani olisi kuten ennenkin kunniassa sinun armosi luona.
-
-Ja Miheitsh katsahti taasen peljäten tsaarin henkivartijoihin, mutta
-samassa ajatteli itsekseen: "Oh, susi heidät syököön, vaikka pääni
-menettäisin, mutta puhdistanpa herrani tsaarin edessä!"
-
--- Hyvä palvelija sinulla on: -- tsaari sanoi Serebrjanille. -- Olkoot
-minunkin palvelijani yhtä uskolliset minulle! Onko hän jo kauvan ollut
-sinulla!
-
--- Minä, isäseni, Iivana Vasiljevitsh, -- Miheitsh vastasi jo aivan
-rohkeana tsaarin kiitoksesta, -- minä palvelen ruhtinasta aivan hänen
-lapsuudestansa saakka. Ja hänen isä-vainajaansa minä palvelin ja isäni
-palveli hänen iso-isäänsä, ja minun lapseni, jos niitä minulla olisi,
-palvelisivat hänen lapsiansa!
-
--- Vai ei sinulla ole lapsia, ukkoseni? -- tsaari kysyi vielä
-lempeämmin.
-
--- Oli kaksi poikaa, isäseni, mutta Herra otti molemmat. Molemmat
-kaatuivat sinun palveluksessasi Polotskin kentällä, kun me Nikita
-Romanitshin ja ruhtinas Pronskin kanssa pelastimme Polotskin. Vanhemman
-pojan, Vasilin, kimppuun hyppäsi vihollinen Ljahi ja halkasi hänen
-päänsä, mutta nuoremman, Stepanin, rintaan ampuivat luodilla, aivan
-olkahaarniskan läpi noin paljon ylempänä vasenta rintaa.
-
-Ja Miheitsh näytti sormellaan rinnassansa paikan, johon luoti oli
-sattunut Stepaniin.
-
--- Kas sitä! -- Iivana virkkoi, päätänsä pudistaen ja teeskennellen
-ikäänkuin säälisi Miheitshin poikia. -- Noh, mitäpä tehdä, ukkoseni,
-Jumala heidät otti, saat vielä toisia!
-
--- Mistäpä heitä saisin? Vaimoni on kuollut, ja eihän hihan suusta voi
-lapsia pudistaa!
-
--- Mitä, -- tsaari lausui, ikäänkuin lohduttaen vanhusta, -- vieläpä,
-jos Jumala tahtoo, löydät toisen vainon!
-
-Miheitshiä huvitti suuresti tuo keskustelu tsaarin kanssa.
-
--- Niin, kyllä sitä tavaraa löytyy, -- hän vastasi hymyillen, -- mutta
-en minä ole halukas naisiin, isä tsaari, ja olen jo liian vanha siihen
-toimeen!
-
--- Ei kaikki eukot ole yhtäläisiä! -- Iivana huomautti ja, temmaten
-Onufrevnaa liivistä: -- Kas, tässä on sinulle vaimo! -- hän lausui ja
-työnsi eukon esiin. -- Ota hänet, vanhus, elä hänen kanssansa
-rakkaudessa ja sovussa ja synnytä lapsia!
-
-Opritshnikit, huomatessaan tsaarin laskevan leikkiä, nauraa hohottivat,
-mutta Miheitsh hämmästyksissään katsoi tsaariin, jos ehkä hänkin
-nauraisi, mutta Iivanan kasvoissa ei ollut hymyilyä.
-
-Imettäjän elottomat silmät säihkyivät.
-
--- Sinä hävytön, hän huusi Iivanalle; -- jumalaton! Annanko minä sinun
-itseäni pilkata! Sinä hävytön, hyi! Sinä tunnoton kerettiläinen!
-
-Eukko koputti sauvallansa portaaseen, ja hänen huulensa vielä
-vihaisemmin liikkuivat, mutta nenänsä kävi siniseksi.
-
--- Älä suutu, mummo, -- tsaari sanoi, -- minä kosin sinulle hyvän
-miehen; hän rupeaa sinua rakastamaan, lahjoittamaan ja ymmärrystä
-opettamaan! Mutta häät vietämme jo tänä iltana jumalanpalveluksen
-jälkeen. No, mitä pidät vaimostasi, ukko?
-
--- Armahda, isä hallitsija! -- Miheitsh lausui aivan peljästyneenä.
-
--- Mitä? Eikö hän miellytä sinua?
-
--- Vieläkö miellyttäisi, isäseni! -- Miheitsh vaikeroi, astuen
-taaksepäin.
-
--- Kärsit -- rakastut! -- Iivana lausui, -- ja minä annan hänelle hyvät
-myötäjäiset!
-
-Miheitsh katsoi kauhulla Onufrevnaan, jonka tsaari yhä piti liivistä.
-
--- Isä, Iivana Vasiljevitsh! -- hän huudahti, langeten polvilleen: --
-käske mestata minut, mutta älä vaadi minun ottamaan sellaista häpeää!
-Ennen menen mestauslavalle, ennen kuin nain hänen armonsa, susi hänet
-syököön!
-
-Iivana Vasiljevitsh oli hetkisen ääneti ja äkkiä purskahti ääneen
-nauramaan.
-
--- Noh, -- hän lausui, vihdoin päästäen Onufrevnan, joka kiiruhti pois,
-toruen ja sylkien, -- kunnia on tarjottu, vahingosta Jumala
-varjeli![38] Minä tahdoin teidän onneanne, mutta väkisin en teitä vihi!
-Palvele niinkuin ennenkin herraasi, ukko, mutta sinä, Nikita, tule
-tänne. Annan sinulle anteeksi toisenkin rikoksesi. Mutta noita retkuja
-en kirjoita opritshninaan, urhoni ehkäpä siitä loukkautuvat. Menkööt
-Shisdriin, vartijaväkeen. Koska he ovat mieltyneet tatareihin, saavat
-kyllä kenen kanssa hyvänsä keskustella. Mutta sinä, -- hän jatkoi
-erinomaisen suosiollisella äänellä, ilman tavallista pilkkaamistansa ja
-laskien kätensä Serebrjanin olalle, -- sinä jäät minun luokseni. Minä
-sovitan sinut opritshninan kanssa. Kun lähemmin tutustut meihin, niin
-et enään ujostele. Hyvä on lyödä tatareja, mutta ei ainoastaan ne ole
-minun vihollisiani, on niitä vielä pahempiakin. Niitä opi puremaan ja
-luudalla lakaisemaan. Ja tsaari taputti Serebrjania olalle. -- Nikita
--- hän sanoi suosiollisesti ja yhä pitäen kättänsä ruhtinaan olalla, --
-sinulla on totinen sydän, kielesi ei tunne viekkautta; semmoisia
-palvelijoita minä juuri tarvitsen. Kirjoita itsesi opritshninaan, minä
-annan sinulle poismenneen Vjasemskin paikan. Sinuun minä luotan, sinä
-et kavalla minua.
-
-Kaikki opritshnikit katsoivat kateudella Serebrjaniin, he jo näkivät
-hänessä uuden, nousevan tähden ja Iivanasta kauvempana seisovat
-alkoivat jo kuiskata keskenänsä ja osoittaa mielipahaansa siitä, että
-tsaari, heidän palveluksistansa huolimatta, asettaa heitä ylemmäksi
-maanpakolais-kuljeskelijan, ensimmäisen luokan bojarin, joka oli vanhaa
-ruhtinaallista sukua.
-
-Iivanan sanat koskivat kipeästi Serebrjanin sydämeen.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, itsensä hilliten, -- kiitän sinua armosi
-edestä, mutta salli minunkin yhtyä vartijaväkeen. Täällä ei ole minulla
-mitään tehtävää, slobodan tapoihin en ole tottunut, mutta siellä minä
-palvelen sinun armoasi niin kauan, kuin voimat riittävät.
-
--- Vai niin, -- Iivana lausui ja otti kätensä pois Serebrjanin olalta:
--- siis me emme kelpaa hänen ruhtinaalliselle armollensa! Varmaankin on
-kunniallisempaa olla varkaitten seurassa, kuin minun soturinani! No
-niin, -- hän jatkoi ivallisesti, -- minä en tunkeu kenenkään
-ystävyyteen, enkä väkisin pidä ketään. Kun olette tottuneet yhdessä
-olemaan, niin palvelkaa yhdessä. Onnellista matkaa, rosvojen päämies!
-
-Ja katsahtaen ylenkatseellisesti Serebrjaniin, käänsi tsaari hänelle
-selkänsä.
-
-
-
-
-XXXVIII Luku.
-
-Lähtö slobodasta.
-
-
-Godunov pyysi Serebrjania jäämään luoksensa lähtöön saakka. Tällä
-kertaa oli tuo pyyntö tehty sydämestä, sillä Boris Fedorovitsh, joka
-tarkoin seurasi tsaarin jokaista sanaa ja liikettä, päätti, ett'ei
-myrskyä enään tule ja että Iivana vain osoittaa kylmyyttä Serebrjania
-kohtaan.
-
-Noudattaen Maksimille annettua lupaustansa, lähti Serebrjani suoraan
-tsaarin pihasta kaimansa äidin luo ja antoi hänelle Maksimin ristin.
-Maljuta ei ollut kotona. Vanha äiti jo tiesi poikansa kuoleman, hän
-otti Serebrjanin vastaan ikäänkuin oman poikansa; hän ei uskaltanut
-pidättää häntä luonansa, peljäten miehensä palajavan ja saattoi hänet
-vain portaille asti siunaten.
-
-Illalla, kun Godunov jätti Serebrjanin makuuhuoneesen, ja lähti pois,
-toivotettuaan hänelle hyvää yötä, antoi Miheitsh täyden vallan
-ilolleen.
-
--- Noh, bojari, -- hän sanoi, -- sain minä vihdoinkin ilon hetken
-pitkällisen murheen jälkeen! Siitä saakka, kun vangitsivat sinut,
-Nikita Romanovitsh, on ikäänkuin en näkisi Jumalan valoa. Yhä vain
-kuljeskelen ympäri Moskovaa ja slobodaa, etsien sinusta jotain tietoa.
-Kun kuulin tänään, että sinä palasit rosvojen kanssa, niin juoksin
-minkä jaksoin heti tsaarin pihaan, mutta tsaari onkin portailla! Minä
-koetan päästä rosvojen välitse sinun luoksesi, mutta en malttanut,
-tahdoin ottaa kiinni sinun liepeestäsi, vaan tsaari huomasikin minut.
-Noh, minäkös peljästyin! En ikinä unohda! Pidän huomenna kahdet
-rukoukset, toisen sinun terveydestäsi, mutta toisen -- siitä, että
-Herra varjeli minut tuosta noita-akasta, eikä sallinut minulle
-tuommoista ilkeyttä tapahtuvan.
-
-Ja Miheitsh alkoi kertoa kaikki, mitä hänelle oli tapahtunut Morosovin
-talon hävityksen jälkeen, ja miten hän, ilmoitettuaan Perstenille ja
-palattuaan myllylle löysi sieltä Jelena Dmitrievnan ja otti
-saattaaksensa hänet miehensä maatilalle, jonne Morosovin palvelijat
-olivat hänet vieneet tulipalon aikana.
-
-Serebrjani kuunteli maltittomasti Miheitshin monia poikkeuksia.
-
--- Enhän minä ole, Nikita Romanitsh, -- vanhus sanoi, -- sokea, vaikka
-olen vaiti, mutta näen kaikki. Totta sanoen, armaiseni, minulle oli
-kovin vastenmielistä, kun sinä menit Drushina Andrejitshin luo. Ei
-tuosta tule mitään hyvää, minä ajattelin, ja tosin oli häpeä sinun
-tähtesi, kun sinä istuit hänen kanssansa pöydän ääressä ja joit samasta
-kauhasta. Ymmärräthän, armaiseni, minua? Vaikka sinä ehkä et ole syypää
-siihen, kuka sen tiesi, miten se ihmiseen tulee! Mutta häntä vastaan
-oli pahasti tehty. Noh, mutta nyt on aivan toista; nyt hänen,
-bojarittaren, ei ole kenellekään vastaaminen; ja liian nuori hän on,
-armas, jäämään leskeksi.
-
--- Älä soimaa minua, Miheitsb, -- Serebrjani sanoi pahastuneena, --
-mutta sano, missä hän nyt on ja mitä hänestä tiedät.
-
--- Kyllä, armaani, malta mieltäsi, anna minun kertoa kaikki sinulle
-järjestyksessä. Kas, kun minä palasin myllyyn, sanoi mylläri minulle:
-lensi, sanoi, kasuari-lintu minun luokseni, vie hänet, sanoi, tsaari
-Dalmatin luo. Ensin en minä ymmärtänyt, mikä lintu ja mikä Dalmati
-se semmoinen oli, kun silloin vasta, koska hän näytti minulle
-bojarittaren, silloin arvasin hänen puhuvan hänestä. Niin lähdimme
-hänen kanssansa Drushina Andrejitshin perintötilaan. Ensin alussa oli
-hän vain vaiti, eikä nostanut silmiänsäkään; sitten hän alkoi
-vähitellen kysellä miehestänsä! mutta sitten, isäseni, sitä, tätä ja
-kysyipä sinustakin, mutta, näet sinä, ei suoraan, vaan noin, ikäänkuin
-vastenmielisesti, pois kääntyen, tiettyhän, naisten laita. Minä kerroin
-hänelle kaikki, minkä tiesin mutta hän, herttainen, kävi vieläkin
-surullisemmaksi, painoi alas päänsä, eikä koko matkalla enää puhunut
-sanaakaan. Mutta kun lähenimme perintötilaa, näen hänen tulevan
-levottomaksi. Mitä sinä, armollinen rouva, olet levoton? Hänelle,
-armaiseni, kyyneleet silmiin. Minä häntä lohduttamaan.
-
--- Elä sure, sanon, bojaritar, Drushina Andrejitsh voi hyvin! Mutta
-hän, kuullessaan Drushina Andrejitshin nimeä, alkoi itkeä vielä
-katkerammin. Minä, kun katsoin häneen, en tiennyt enää mitä puhuakaan
-hänelle. Ja ruhtinas Nikita Romanitshkin, sanoin, vaikka onkin
-vankeudessa, voi myöskin hyvin! En tiennyt, armaiseni, mitä sanoa
-hänelle, arvaan, ett'en puhunut oikein, mutta jotain oli sanominen.
-Mutta kun lausuin sinun nimesi, armaiseni, niin hän äkkiä seisautti
-hevosen, "Ei, sanoi, setä kulta, en voi mennä maatilalle!" -- mitäs
-sinä, bojaritar, minne sinun on meneminen? -- "Setä kulta, sanoo,
-näetkö kultaiset ristit, jotka näkyvät tuolta metsän takaa?" -- Näen,
-armollinen rouva. -- "Se on, hän sanoo, neitsyjen luostari; minä tunnen
-nuo ristit, saata minut sinne, setä kulta!" -- minä tahdoin kieltäytyä,
-mutta hän vain yhäti: saata sinne, saata! -- "Minä, sanoo, odotan
-siellä viikon, rukoilen Jumalaa, mutta sitten annan tiedon Drushina
-Andrejitshille, hän lähettää minut noutamaan!" Mitäs tehdä, saatoin
-hänet sinne, isäseni, sinne jätin hänet abbedissan haltuun.
-
--- Kuinka pitkältä on siihen luostariin? -- Serebrjani kysyi.
-
--- Myllystä oli neljäkymmentä juoksumittaa, armaiseni, Moskovasta on
-ehkä pitempi. Mutta se on luultavasti meidän tiellämme, kun me menemme
-Shisdriin.
-
--- Miheitsh! -- Serebrjani sanoi, tee minulle palvelus. Minä en voi
-lähteä ennen aamua, minun miesteni on tsaarille ristiä suuteleminen.
-Mutta aja sinä jo tänä yönä kahdella hevosella, älä säästä itseäsi
-äläkä hevosia; pyydä päästä bojarittaren luo, kerro hänelle kaikki;
-pyydä häntä, että hän vastaanottaisi minut, ettei hän päättäisi mitään,
-ennenkuin on kohdannut minut!
-
--- Kuulen, armaiseni, kuulen, mutta pelkäätkö sinä että hän rupeaa
-nunnaksi? Ei se tapahdu, isäseni. Vuoden kuluessa hän tietysti itkee,
-eihän muuten voi; eikö hän surisi Drushina Andrejitshia, Jumala suokoon
-hänelle ijankaikkisen elämän! Mutta sittenpä häät vietämme. Eihän
-meidän ole ikuisesti, armaiseni, murhetta vastaan taisteleminen.
-
-Miheitsh lähti samana yönä luostariin, mutta Serebrjani jo aamun
-koittaessa lähti ottamaan jäähyväiset Godunovilta.
-
-Boris Fedorovitsh palasi jo aamu-jumalanpalveluksesta, jossa hän
-tapansa mukaan kävi tsaarin kanssa.
-
--- Miksi sinä niin varhain nousit? -- hän kysyi Nikita Romanovitshilta.
--- Se sopii meille, slobodan asukkaille, mutta sinä olisit voinut
-levätä eilisen päivän jälkeen. Vai oliko sinulla rauhaton olo minun
-luonani?
-
-Mutta Godunovin vilkas katse osoitti, että hän tiesi syyn ruhtinaan
-levottomuuteen.
-
-Boris Fedorovitshin ystävällisyys, hänen myötätuntoisuutensa
-Serebrjaniin, monta kertaa hänelle osoitetun apunsa, mutta
-pääasiallisesti hänen hovilaisista eroava luonteensa viehätti hyvin
-Nikita Romanovitshin hänen puoleensa. Hän tunnusti hänelle rakkautensa
-Jelenaan.
-
--- Kaiken tuon tiedän jo kauan sitten! -- Godunov -- Arvasin sen jo
-sinun ensi kerran slobodassa käydessäsi, siitä, miten sinä katsoit
-Vjasemskiin. Mutta kun minä sitä varten aloin puhua Morosovista, puhuit
-sinä hänestä vastenmielisesti, vaikka olit hänen ystävänsä. Sinä,
-ruhtinas, et voi mitään salata. Mitä vain ajattelet, se jo heti näkyy
-sinun kasvoissasi. Ja sinä puhutkin liian avomielisesti, Nikita
-Romanitsh, salli minun sen sanoa sinulle. Minä eilen peljästyin sinun
-tähtesi ja harmistuinkin, kun sinä niin itsepäisesti vastasit
-tsaarille, ett'et tahdo kirjoittaa itseäsi opritshninaan.
-
--- Mitä minun olisi pitänyt vastata hänelle, Boris Fedorovitsh?
-
--- Sinun olisi ollut tsaaria kiittäminen ja hänen armonsa
-vastaanottaminen.
-
--- Puhutko sinä leikkiä, Boris Fedorovitsh, vai tottako? Miten minä
-olisin voinut siitä kiittää tsaaria? oletko itse kirjoitettu.
-
--- Se on toinen asia. Minä tiedän, mitä teen. Minä en vastusta tsaaria;
-hän ei itse tahdo kirjoittaa minua siihen, niin minä olen itseni
-asettanut. Mutta sinä kun olisit tullut tsaarin aseenkantajaksi ja
-olisit ollut tsaarin läheisyydessä, niin siten olisit voinut palvella
-koko maata. Me olisimme sinun kanssasi pitäneet yhtä ja ehkäpä lyöneet
-koko opritshninan!
-
--- Ei, Boris Fedoritsh, en minä olisi sitä ymmärtänyt tehdä. Itse
-sanot, että kaikki näkyy minun kasvoissani.
-
--- Sen vuoksi, ett'et sinä tahdo hallita itseäsi, ruhtinas. Kas, jos
-sinä päättäisit hillitä suoraluonteisuuttasi ja vaikkapa nä'ön vuoksi
-menisit opritshninaan, mitä kaikkia emmekö yhdessä sinun kanssasi
-tekisi! Mutta nyt, katso minuun, olen aivan yksin, lyön kuin kala jäätä
-vastaan,[39] jokaista minun on pelkääminen, jokaista sanaa miettiminen;
-usein on pää pyörällä! Mutta jospa meitä olisi kaksi tsaarin luona,
-niin voimatkin olisivat kahdet. Semmoisia miehiä, kuin sinä, ruhtinas,
-ei ole monta. Sanon sinulle suoraan, minä jo ensi kerran sinut
-nähdessäni luotin sinuun!
-
--- En kelpaa siihen toimeen, Boris Fedoritsh. Monta kertaa olen
-koettanut olla muitten lailla, vaan ei siitä tule mitään. Mutta sinä,
-Jumala suokoon sinulle terveyttä, sinä olet siinä mestari. Totta
-sanoen, ensin alussa, ei minua miellyttänyt, että sinä ajattelet toista
-ja puhut toisin; mutta nyt näen, mitä sinä tarkoitat, ja käsitän siten
-olevan parempi. Mutta vaikka minä niin tahtoisinkin, niin en osaa; ei
-Jumala antanut minulle semmoista taitoa. Mutta mitä siitä puhua!
-Tiedäthän itse, tsaari lähettää minut omasta pyynnöstäni
-rajavartijaväkeen.
-
--- Ei se mitään, ruhtinas. Sinä taas lyöt tatarit, tsaari sallii sinut
-silmäinsä eteen. Aseenkantajana, tietysti, et enää voi olla, vaan jos
-pyydät opritshninaan, niin sinut kirjoitetaan. Mutta vaikka ei
-sattuisikaan, että löisit tatarit, kuitenkin tulet Moskovaan, kun
-Jelena Dmitrievnan leskiaika loppuu. Älä pelkää, että hän rupeaa
-nunnaksi, ei se tapahdu, Nikita Romanitsh, minä tunnen paremmin kuin
-sinä ihmissydämen; ei hän rakkaudesta mennyt naimisiin Morosovin
-kanssa, ei hän siis jää luostariin nyt. Minä rupean, jos tahdot sinun
-ystäväksesi häissä.
-
--- Kiitos, Boris Fedoritsh, kiitos. Minä häpeän, että sinä teit minulle
-niin paljon, vaan minä en voi millään sinulle maksaa. Jos olisi sinun
-tähtesi kidutukseen meneminen, tahi taistelussa henkeni antaminen, niin
-en ajattelisikaan. Mutta älä kutsu minua opritshninaan, ja tsaarin
-lähellä en myöskään voi olla. Sitä varten on aivan omantunnon
-kieltäyminen, tahi osaaminen olla niinkuin sinä. Mutta minä vain suotta
-viekastelisin. Boris Fedoritsh, Herra on jokaiselle antanut omansa:
-haukalla on oma lentonsa, joutsenella omansa, olkoon vain jokaisessa
-totuus.
-
--- Siis sinä et enää soimaa minua, ruhtinas, etten minä käy suoraa
-tietä, vaan kiertelen.
-
--- Synti olisi soimata sinua, Boris Fedoritsh. Vaikka en puhuisikaan
-itsestäni, mutta kuinka paljo hyvää etkö ole tehnyt muille! Ja minun
-pojillenikin olisi, ehkä, ilman sinua käynyt huonosti. Ei ilman syytä
-kansa sinua rakasta! Kaikki sinuun toivovat, koko valtakunta katsoo
-sinuun!
-
-Keveä puna levisi Godunovin tummille kasvoille ja hänen silmissänsä
-säihkyi ilo. Että semmoinen mies, kun Serebrjani, hyväksyisi hänen
-käytöksensä, oli hänelle suureksi riemuksi ja todisteena lumoavasta
-voimastansa.
-
--- Minä, puolestani kiitän sinua, ruhtinas, -- hän lausui. -- Yhtä
-pyydän sinulta: koska et tahdo auttaa minua, niin, vähintäin, jos
-kuulet minusta puhuttavan pahaa, niin elä usko niitä huhuja eläkä sano
-minun panettelijoilleni kaikkia, mitä tiedät minusta.
-
--- Ole siitä vakuutettu, Boris Fedoritsh! En anna kenenkään edes
-ajatellakaan sinusta pahaa, sen vähemmin puhua. Minun rosvoni jo nyt
-rukoilevat sinun edestäsi, mutta kun tulevat synnyinmaahansa, niin
-käskevät myös kaikkien tuttaviensa tehdä samaten. Jumala sinua
-suojelkoon.
-
--- Herra suojelee lauhkeamielisiä, -- Godunov sanoi, luoden siveästi
-silmänsä alas. -- Mutta kaikki tapahtuu hänen pyhän tahtonsa mukaan!
-Jää hyvästi, ruhtinas, näkemiseen asti; elä unohda, että lupasit kutsua
-minut häihin.
-
-He syleilivät ystävällisesti toisiansa ja Nikita Romanitsh kävi
-iloisemmaksi. Hän oli tottunut ajatukseen, ettei Godunov erehtyisi
-luuloissansa ja hänen levottomuutensa Jelenan suhteen hävisi. Hetkisen
-kuluttua ajoi hän jo jalkaväkensä etupäässä; mutta ennenkuin he
-lähtivät slobodasta, tapahtui seikka, joka sen ajaa luulon mukaan, oli
-pahana ennustuksena.
-
-Erään kirkon luona seisautti sotaväen joukkoa kerjäläiset, jotka
-tunkeutuivat kirkon portaitten ääressä, poikki kadun, ja jotka
-odottivat rikkaita almuja joltain mahtavalta henkilöltä, joka oli
-kirkossa.
-
-Ajaen hitaasti eteenpäin, antaakseen kerjäläisjoukolle aikaa väistyä,
-kuuli Serebrjani sielumessun ja kysyi, kenen edestä rukoillaan? Hänelle
-vastattiin, että Grigori Lukjanovitsh Skuratov-Bjelski pitää
-sielumessun poikansa Maksim Grigorjevitshin edestä, jonka tatarit
-tappoivat. Siinä samassa kuului huuto, ja kirkosta kannettiin ulos
-tunnoton, vanha nainen; kyyneleet valuivat hänen laihoilla
-kasvoillansa, ja harmaat hiuksensa putosivat epäjärjestyksessä
-samettilakin alta. Se oli Maksimin äiti. Maljuta, siviilipuvussa, tuli
-ulos portaille ja hänen silmänsä kohtasi Serebrjanin silmiä, mutta
-Maljutan kasvoissa ei ollut tällä kertaa petomaisuus, vaan ainoastaan
-tylsämielisyys. Käskettyään laskea vaimon kirkon etehiseen, hän palasi
-kirkkoon kuulemaan sielumessua, mutta rosvot ynnä Serebrjani,
-paljastettuaan päänsä ja silmiään ristittyään, kulkivat kirkon portin
-sivutse ja kuulivat kirkosta juhlallisesti kaikuvan: "pyhien kanssa
-anna rauha!"
-
-Tuo surullinen laulu ja Maksimin muisto vaikutti synkästi Serebrjaniin,
-mutta hän muisti Godunovin lohduttavaiset sanat, jotka kohta poistivat
-sielumessun surullisen vaikutuksen. Tien kääntyessä tummaan metsään,
-katsahti hän taaksepäin Aleksandrovin slobodaan, ja kun Iivanan
-palatsin kultaiset huiput katosivat näöstänsä, tunsi hän helpoituksen,
-ikäänkuin kuorma olisi vierinyt hänen sydämmeltään!
-
-Aamu oli raitis, kirkas. Entiset rosvot, nyt hyvästi puettuina ja
-aseissa, astuivat tasaisin askelin Serebrjanin ja häntä seuraavien
-ratsastajien jälessä. Viheriän tumma metsä ympäröi heidät joka sivulta.
-Serebrjanin tulisenrohkea ratsu repäsi sivutsemennen lehtiä
-alasriippuvista oksista, mutta Bujan, joka Maksimin kuoltua yhä seurasi
-ruhtinasta, juoksi hänen edellään ja kohotti usein, tuulta haistellen,
-karvaisen kuononsa tahi käänsi päänsä sivulle ja huipisti korvansa, kun
-joku kaukainen jyske kuului metsästä.
-
-
-
-
-XXXIX Luku.
-
-Viimeinen kohtaaminen.
-
-
-Muutaman päivän Serebrjani kulki sotajoukkoneen. Eräällä
-yöleiri-paikalla, josta tie kulki Neitsyt-luostariin, jätti hän
-miehensä ja ajoi Miheitshiä vastaan, joka oli luvannut tuoda hänelle
-vastuun bojarittarelta.
-
-Koko yön ajoi hän lakkaamatta. Aamun koittaessa, lähestyen erästä
-tiehaaraa, näki hän sammuvan rovion ja Miheitshin istuvan sen lähellä.
-Molemmat hänen hevosensa olivat läheisyydessä, satuloittuina,
-laitumella.
-
-Kuullen kavioiden kopsetta, hypähti Miheitsh seisoalleen.
-
--- Armaiseni, ruhtinas Nikita Romanitsh! -- huusi hän, tunnettuaan
-ruhtinaan: -- elä aja etemmäs, isäseni! Käänny takasin, ei sinulla ole
-mitään siellä tekemistä!
-
--- Mitä on tapahtunut? -- kysyi Serebrjani ja sydämmensä seisahtui
-lyömästä.
-
--- Kaikki on loppunut, armaiseni! -- Ei suonut Herra meille onnea!
-
-Serebrjani hypähti maahan.
-
--- Puhu! -- sanoi hän: -- mitä tapahtui bojarittarelle?
-
-Vanhus oli ääneti.
-
--- Mitä on tapahtunut Jelena Dmitrievnalle? -- kysyi peljästyneenä
-Serebrjani.
-
--- Ei ole enää Jelena Dmitrievnaa, armaiseni! -- lausui Miheitsh
-synkästi. -- On vain sisar Evdokia!
-
-Serebrjani horjui ja nojautui puuhun, Miheitsh katsoi häneen surulla.
-
--- Mitäs tehdä, Nikita Romanitsh! -- Niin oli Jumalan tahto. Emme me
-syntyneet onnelliseen aikaan!
-
--- Kerro kaikki! -- sanoi Serebrjani toinnuttuaan. -- Elä säästä minua.
-Milloin bojaritar otti hunnun?
-
--- Kun hän sai kuulla Drushina Andrejitshin mestauksesta, armaiseni,
-kun luostariin tuli tsaarilta synodik, ynnä kaikkien mestattujen
-nimiluettelo ja käsky rukoilla heidän sieluinsa edestä; juuri päivää
-ennen, kun minä tulin hänen luokseen.
-
--- Näitkö sinä hänet?
-
--- Näin, armaiseni.
-
-Serebrjani tahtoi sanoa jotain eikä voinut.
-
--- Hetkisen vain näin, -- Miheitsh lisäsi, -- ei hän tahtonut ensin
-minua vastaanottaa.
-
--- Mitä hän käski sanoa minulle? -- tuskin taisi lausua Serebrjani.
-
--- Että sinä rukoilisit hänen edestänsä, armaiseni.
-
--- Eikö mitään muuta?
-
--- Ei mitään, armaiseni.
-
--- Miheitsh! -- ruhtinas lausui, hetkisen vaiti oltuansa: -- saata
-minut luostariin, tahdon ottaa jäähyväiset häneltä.
-
-Vanhus pudisti päätään.
-
--- Miksi tahdot mennä hänen luo? Elä häiritse häntä enää; hän on nyt
-sama kuin pyhä. Palatkaamme sotaväen luo ja lähtekäämme suoraan
-Shisdriin!
-
--- En voi! -- Serebrjani lausui.
-
-Miheitsh taas vain pudisti päätään ja toi hänelle toisen hevosistaan.
-
--- Istu tämän selkään, -- sanoi hän, huoaten, -- omasi on liiaksi
-uupunut.
-
-He ajoivat, ääneti, luostariin,
-
-Tie kulki koko ajan metsää pitkin. Kohta kuului veden kohinaa ja
-kaislojen välissä juokseva puro välkkyi tiheän ruohon läpi.
-
--- Tunnetkos tuota paikkaa, ruhtinas? kysyi Miheitsh synkästi.
-
-Serebrjani nosti päätänsä ja näki paikan, jossa ei kauan sitten oli
-ollut tulipalo. Siellä täällä maa oli kaivettu, mutta rakennuksen
-jäännökset ja rikkoutunut myllyn ratas osoittivat, että siinä oli ollut
-mylly.
-
--- Se oli silloin, kun he ottivat kiinni noidan, -- huomautti Miheitsh,
--- niin he hävittivät myös hänen asumuksensa, luulivat siinä löytävänsä
-aarteen, susi heidät syököön!
-
-Serebrjani katseli hajamielisesti tuota paikkaa ja he ajoivat edemmäs.
-
-Muutamien tuntien kuluttua alkoi metsä harventua. Puitten välissä näkyi
-valkoinen kivimuuri, ja hoidetulla kentällä oli luostari. Se ei
-seisonut, niinkuin muut luostarit, korkealla paikalla. Ahtaista
-rautaristikkoakkunoista ei näkynyt laveita, luostariin kuuluvia maita,
-ja silmät kohtasivat ylt'ympäri ainoastaan puun runkoja ja kuusien
-synkkää vihreyttä, joka ahtaana piirinä ympäröi luostarin aitauksen.
-Paikka oli yksinäinen ja synkkä; luostari näytti olevan köyhä.
-
-Ratsastajat astuivat alas hevosen selästä ja kolkuttivat pieneen
-porttiin.
-
-Kului muutamia hetkiä; kuului avainten helinää ja lähestyviä askeleita.
-
--- Ylistys Herralle Jesukselle Kristukselle! -- sanoi hiljaisesti
-Miheitsh.
-
--- Ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! -- vastasi
-portinvartija-sisar, avaten portin, -- Ketä te tahdotte, herrat?
-
--- Sisar Evdokia, lausui puoli ääneen Miheitsh, peljäten sillä nimellä
-uudestaan repiä herransa sielun haavaa. -- Tunnethan sinä minut, äiti
-kulta, minä äsken kävin täällä.
-
--- Ei, herrani, en tunne; minä olen vasta tänään määrätty portin
-vartijaksi, mutta minua ennen oli sisar Agnia...
-
-Ja nunna katsoi peljästyneenä äsken tulleihin.
-
--- Ei siitä mitään, äitiseni, -- Miheitsh jatkoi, -- laske meidät
-sisään. Ilmoita abbedissalle, että ruhtinas Nikita Romanovitsh
-Serebrjani on tullut.
-
-Portinvartija katsahti peljäten Serebrjaniin, vetäytyi takaisin ja
-sulki kiireesti portin.
-
-Kuului, miten hän kiiruusti meni pois, lausuen: "Herra Jesus Kristus,
-armahda meitä!"
-
-"Mitä tää tietää?" ajatteli ratsupalvelija; "miksi hän pelkää minun
-herraani?"
-
-Hän katsoi ruhtinaasen ja ymmärsi, että hänen pölyinen
-sotahaarniskansa, piikkisen pensaston rikkirepimä pukunsa ja levoton
-katseensa oli peljästyttänyt portinvartijan. Tosin olikin Nikita
-Romanitshin kasvot niin muuttuneet, että itse Miheitshikin ei olisi
-häntä tuntenut, jos ei olisi tullut hänen kanssansa yhdessä.
-
-Muutamien minuuttien kuluttua kuului taas portinvartijan askeleet.
-
--- Suokaa anteeksi, herrat, -- hän sanoi vapisevalla äänellä portin
-takaa; -- nyt ei abbedissa voi ottaa teitä vastaan; tulkaa huomenna,
-aamumessua jälkeen.
-
--- Minä en voi odottaa! -- Serebrjani kiljasi ja töykäten jalallansa
-porttiin, rikkoi hän salvat ja astui aitauksen sisään.
-
-Hänen edessänsä seisoi abbedissa, melkein yhtä kalpeana, kuin hän itse.
-
--- Vapahtajan nimessä, -- hän lausui vapisevalla äänellä, -- seisahdu!
-Minä tiedän, minkä tähden sinä tulit... Mutta Herra rankaisee murhan,
-ja viaton veri tulee sinun päällesi!
-
--- Arvoisa äiti! -- Serebrjani vastasi, käsittämättä hänen pelkoansa,
-mutta liian levotonna hämmästyäkseen: -- arvoisa äiti, laske minut
-sisar Evdokian luo! Anna minun vain yhden silmänräpäyksen nähdä hänet!
-Anna minun ottaa häneltä jäähyväiset!
-
--- Ottaa jäähyväiset? -- toisti abbedissa: -- tahdotkos ainoastaan
-ottaa jäähyväiset?
-
--- Anna minun ainoastaan ottaa häneltä jäähyväiset, ja annan kaiken
-omaisuuteni sinun luostariisi!
-
-Abbedissa katsoi häneen epäillen.
-
--- Sinä tulit väkivaltaisesti sisään, sinä nimität itsesi ruhtinaaksi,
-mutta Jumala tiesi, ken sinä olet! Jumala tiesi, mitä varten tulit...
-Tiedän opritshnikkien nyt ajavan ympäri luostaria ja surmaavan niiden
-vanhurskaitten vaimoja ja tyttäriä, joita äsken Moskovassa
-mestattiin... Sisar Evdokia oli mestatun bojarin puoliso.
-
--- En minä ole opritshnikki! -- Serebrjani huusi; -- minä antaisin itse
-kaiken vereni bojaritar Morosovin edestä! Päästä minut bojarittaren
-luo, arvoisa äiti, päästä minut hänen luoksensa!
-
-Varmaankin näkyi Serebrjanin kasvoissa totuus ja avomielisyys.
-Abbedissa rauhoittui ja katsoi häneen sääliväisesti.
-
--- Minä rikoin sinua vastaan! -- hän sanoi. -- Mutta kiitos
-Kristukselle ja hänen puhtaalle äidillensä, nyt näen, että erehdyin.
-Ylistetty olkoon Kristus, ijankaikkinen Kolminaisuus ja kaikki pyhät,
-ett'et sinä ole opritshnikki! Peljästytti minut portinvartija, minä jo
-mietin, miten vain pitkittäisin aikaa, että ennättäisimme piiloittaa
-sisar Evdokian! Vaikeat ajat on meillä, herrani! Ei Jumalan
-kartanoonkaan maapakolainen saa lymytä! Jos sinä olet Morosovin ystävä
-tahi sukulainen, niin minä saatan sinut sisar Evdokian luo. Tule minun
-kanssani tänne, bojari, hautakammion ohitse; hänen kammionsa on aivan
-keskellä puutarhaa.
-
-Abbedissa saattoi ruhtinaan puutarhan kautta yksinäiseen kammioon, joka
-oli ruusu- ja kirsimarjapensaiden ympäröimänä. Siellä istui oven edessä
-penkillä Jelena, mustassa puvussa ja hunnussa. Laskeuvan auringon
-säteet lankesivat hänen yllensä tiheiden vaahterien kautta ja kultasi
-hänen ylitsensä niiden kellastuneita oksia. Kesä oli loppumaisillaan;
-ruusupensaitten viimeiset kukat karisivat; erakon musta puku oli niiden
-vaaleanpunaisilla lehdillä peitetty, Synkästi katseli Jelena
-vaahterapuitten keltaisten lehtien hitaista putoamista, ja ainoastaan
-lähestyvien askeleitten kapse häiritsi hänen mietteitänsä. Hän kohotti
-päänsä, huomasi abbedissan ja nousi seisoalleen, astuakseen häntä
-vastaan, mutta, äkkiä nähtyänsä Serebrjanin, huudahti, painoi kätensä
-rintaan ja laskeusi voimatonna penkille.
-
--- Elä peljästy, lapsukaiseni! -- abbedissa sanoi hänelle
-ystävällisesti, -- bojari on sinun tuttavasi, sinun miesvainajasi
-ystävä, joka tuli ottamaan sinulta jäähyväiset!
-
-Jelena ei voinut vastata; hän vain vapisi ja ikäänkuin peljästyksissään
-katseli ruhtinasta. Kauan molemmat olivat ääneti.
-
--- Kas, -- Serebrjani vihdoin lausui, -- kas, miten meidän oli
-toisiamme kohtaaminen!
-
--- Ei meidän sopinut muuten kohdata toisiamme! -- Jelena sanoi tuskin
-kuuluvasti.
-
--- Miksi sinä et odottanut minua, Jelena Dmitrievna? -- Serebrjani
-sanoi.
-
--- Jos minä olisin odottanut sinua, -- hän kuiskasi, -- ei minulla
-olisi riittänyt voimia ... sinä et olisi päästänyt minua... On
-muutenkin minulla paljon syntiä, Nikita Romanitsh...
-
-Taas äänettömyys. Serebrjanin sydän löi kovasti.
-
--- Jelena Dmitrievna! -- hän sanoi mielenliikutuksesta katkenneella
-äänellä: -- minä otan ikuisesti jäähyväiset sinulta, ikuisesti, Jelena
-Dmitrievna... Anna minun viimeisen kerran katsoa sinuun ... anna
-viimeisen kerran katsoa sinun silmiäsi ... heitä pois huntusi Jelena!
-
-Jelena nosti laihalla kädellänsä mustan vaipan, joka peitti yläpuolen
-kasvoistansa ja ruhtinas näki hänen lauhkeat, itkusta punaset silmänsä
-ja kohtasi tutun, siveän katseen, joka oli himmentynyt valvomisesta ja
-sieluntuskista.
-
--- Hyvästi, Jelena! -- hän huusi, langeten kasvoillensa ja kumartaen
-hänen jalkainsa juureen: -- jää hyvästi ijäti! Suokoon Herra minun
-unohtaa, että me olisimme voineet tulla onnellisiksi!
-
--- Ei, Nikita Romanitsh! -- lausui synkästi Jelena, -- ei onni ollut
-meille aiottu! Drushina Andrejitshin veri olisi ollut onnen ja meidän
-välillä. Minun tähteni hän meni maanpakoon, minä rikoin häntä vastaan,
-minä olen syyllinen hänen kuolemaansa! Ei, Nikita Romanitsh, me emme
-olisi voineet olla onnelliset! Ja kuka nyt on onnellinen!
-
--- Ja, -- toisti Serebrjani: -- kuka on nyt onnellinen! Ei Herra ole
-armollinen pyhälle Venäjälle, mutta en kuitenkaan ajatellut, että
-meidän olisi tullut elävinä ijäisesti erota!
-
--- Ei ijäisesti, Nikita Romanitsh, -- Jelena surullisesti huokasi, --
-mutta vain täällä, tässä elämässä. Niin luultavasti piti olla. Eihän
-meille yksin vain iloa, kun koko maa kärsii suurta surua ja tuskaa!
-
--- Miksi, -- Serebrjani lausui synkästi, -- miksi en kaatunut tataarin
-miekasta! Miksi ei tsaari minua mestannut, kun tulin hänelle
-tunnustamaan. Mitä minulle nyt jää maailmaan?
-
--- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh, kuten minäkin. Sinun kohtalosi on
-helpompi kuin minun, Sinä voit puollustaa isänmaatasi, mutta minä voin
-ainoastaan rukoilla sinun edestäsi ja itkeä syntiäni!
-
--- Mikä isänmaa? Missä on meidän isänmaamme! -- Serebrjani huudahti. --
-Ketä vastaan on meidän sitä puollustaminen? Ei tatarit, vaan tsaari
-hävittää isänmaan! Ymmärrykseni on hämmentynyt, Jelena Dmitrievna...
-Sinä yksin vielä ylläpidit järkeni, nyt on kaikki pimennyt; en näe
-enää, missä on valhe, missä totuus. Kaikki hyvä hukkuu, kaikki pahuus
-voittaa! Usein, Jelena Dmitrievna, muistin minä Kurbskin, ja ajoin pois
-ne syntiset ajatukset, niin kauan, kuin elämälläni oli vielä päämaali,
-niin kauan, kuin minulla vielä oli voimaa, mutta nyt ei minulla enää
-ole päämaalia ja voima on loppunut ... järkeni hämmentyy...
-
--- Valistakoon sinut Jumala, Nikita Romanovitsh! Siitäkö, että onnesi
-hävisi, rupeat hallitsijan viholliseksi, käyt koko valtakuntaa vastaan,
-joka on hänelle alammainen? Muista, että Jumala lähettää meille
-koetuksia, että voisimme kohdata toinen toisemme toisessa elämässä.
-Muista, koko entinen elämäsi ja älä valehtele itseäsi vastaan, Nikita
-Romanitsh!
-
-Serebrjani painoi alas päänsä. Hänessä leimuava vihansa jätti sijaa
-ankaralle velvollisuuden tunnolle, jossa hän oli kasvatettu ja jonka
-hän tähän asti piti sydämessänsä pyhänä, ehkä ei aina voinut sille
-alistua.
-
--- Kanna ristisi, Nikita Romanitsh! -- toisti Jelena.-- Mene, minne
-tsaari sinut lähettää! Sinä kieltäysit kirjotuttamasta opritshninaan,
-ja omatuntosi on puhdas. Mene Venäjän maan vihollisia vaataan; mutta
-minä en lakkaa rukoilemasta molempien edestä viimeiseen hetkeeni asti!
-
--- Jää hyvästi, Jelena, jää hyvästi, sisareni! -- huudahti Serebrjani,
-heittäytyen hänen luokseen.
-
-Hän kohtasi levollisella katseella Serebrjanin tuskallisen katseen,
-syleili häntä niinkuin veljeä ja suuteli kolme kertaa, pelvotta ja
-hämittä, sillä tuossa jäähyväissuutelossa ei enää ollut sitä tunnetta,
-joka kaksi kuukautta sitä ennen, Morosovin puutarhan aituuksella, oli
-heittänyt hänet ruhtinaan syliin ehdottomasti ja vasten tahtoansa. --
-Jää hyvästi! -- toisti hän, ja, laskien alas huntunsa, poistui
-kiireesti kammioonsa.
-
-Alkoivat soittaa iltamessuun. Serebrjani katsoi kauan Jelenan jälkeen.
-Hän ei kuullut, mitä abbedissa hänelle puhui, ei tuntenut, kun hän otti
-hänen kädestänsä ja saattoi aituuksen luo. Ääneti istahti hän hevosen
-selkään, ääneti ajoi Miheitshin kanssa kuusimetsää pitkin.
-Luostarikellon ääni vihdoin herätti hänen tunnottomuudestansa. Hän nyt
-vasta käsitti koko onnettomuutensa. Sydämmensä särkyi tuosta soitosta,
-mutta hän alkoi kuunnella sitä lemmellä, ikäänkuin siinä soisi Jelenan
-viimeinen hyvästijättö, ja kun tasaiset lyönnit, sulaen yhteen
-kaukaiseen huminaan, vihdoin katosivat illan ilmaan, näytti hänestä,
-että kaikki, mikä oli hänelle kallis, temmattiin pois hänen elämästänsä
-ja yltä ympäri valloitti hänet kylmä, toivoton yksinäisyys...
-
-Seuraavana päivänä jatkoi Nikita Romanitshin sotajoukko matkaansa,
-joutuen yhä edemmäs tummiin metsiin, jotka, pienillä väliteillä,
-yhtyivät Bojanskin tuuheihin metsiin. Ruhtinas ajoi joukon edellä,
-mutta Miheitsh seurasi häntä, uskaltamatta häiritä hänen
-äänettömyyttänsä.
-
-Ajoi Serebrjani, pää alas vaipuneena, ja kesken synkkiä ajatuksiansa,
-kesken kaiken toivottomuuden, loisti hänelle, ikäänkuin kaukainen
-aamurusko, yksi ainoa lohduttava tunne. Se oli tieto, että hän oli
-elämässään täyttänyt velvollisuutensa, niin paljon kuin taisi, että hän
-oli astunut suoraa tietä, eikä kertaakaan siitä tahallansa poikennut.
-Tuo kallis tunne, joka surujen ja onnettomuuksien keskellä asuu,
-ikäänkuin poisryöstämätön aarre, jokaisen kunniallisen ihmisen
-sydämessä ja johon verraten kaikki maailman komeus, kaikki, mikä on
-ihmisten pyrintöjen päämaalina, on tomu ja tuhka!
-
-Ainoastaan tuo tieto teki hänelle elon mahdolliseksi, ja hän, uudistaen
-muistossaan jäähyväisottonsa kaikki eri seikat, toistaen itselleen
-Jelenan jokaisen sanan, löysi synkän lohdutuksen ajatuksessa, että
-tosin olisi tunnotonta iloita nykyaikaan, ja ettei hän tahdo erota
-veljistänsä, vaan kantaa heidän kanssansa osansa yhteisestä
-onnettomuudesta.
-
-Godunovin sanat johtuivat hänen mieleensä, ja hän naurahti katkerasti,
-muistaessansa, millä itseluottamuksella Godunov puhui ihmissydämen
-tuntemisestansa. "Näkyy", ajatteli hän, "ettei Boris Fedoritsh voi
-kaikkea tietää. Valtion asiat ja Iivana Vasiljevitshin sydän ovat
-hänelle tiettyjä; hän tietää edeltäpäin, mitä Maljuta sanoo, mitä joku
-opritshnikki tekee, mutta niiden tunteet, jotka eivät etsi omaa
-hyötyänsä, ovat hänelle tuntemattomat".
-
-Ja ehdottomasti Serebrjani muisti Maksimin ja ajatteli, ettei hänen
-kaimansa olisi niin päättänyt. Hän ei olisi sanonut, ei hän rakkaudesta
-olisi mennyt Morosovin kanssa naimisiin, hän odottaa sinua! Hän olisi
-sanonut: kiirehdi, veljeni! älä viivyttele silmänräpäystäkään, älä
-säästä hevosta, vaan pidätä häntä niin kauvan, kun vielä on aikaa!
-
-Ja ajatellessaan Maksimia, tuntui Nikita Romanitshin yksinäisyys vielä
-synkemmältä, sillä hän tunsi, ettei kukaan enään niin liki yhdisty
-häneen, ei kenenkään sielu sula hänen sieluunsa, ei kukaan auta häntä
-saamaan selvää niin monesta, jota hän rehellisessä sydämessään
-himmeästi tuntee, mutta jota hän, tapahtumien melskeissä ei ehdi pukea
-määrättyyn muotoon...
-
-Ja hänen elämänsä on menevä menoansa, huolimatta siitä, jos hänen
-parhaimmat pyrintönsä sopivat tahi ei, sen raskaisin vaatimuksiin, ja
-ehkä se vielä kauan kehrää kirjavaa lankaansa, jossa jokaista
-erityisyyttä, erikseen otettuna, ei voi käsittää, mutta jossa kaikki
-ilmestykset rippuvat toinen toisistaan, eroittamattomalla siteellä,
-vuotaen toinen toisestansa välttämättömänä seurauksena.
-
-Serebrjani painoi alas päänsä, heitti irralleen ohjakset ja ajoi käyden
-synkkään metsään, yhtä synkkään, kuin hänen ajatuksensa. Rosvojen
-tasaiset askeleet häiritsivät erämaan hiljaisuutta. Sen villit
-asukkaat, oravat ja kiipeejät, tottumattomat tuossa erämaassa
-pelkäämään ihmistä, eivät piiloutuneet sotureita nähdessään, vaan
-kiipesivät ylemmille oksille ja katsoivat sieltä uteliaasti ohitse
-kulkijoihin. Kirjavat tikat riippuivat kiinni puiden sammalisissa
-kuorissa, käänsivät punasta päätänsä, katsellen kulkijoita ja alkoivat
-taas koputtaa kuivaan puuhun.
-
-Yksi sotureista, luonnon juhlallisuudesta innostuneena, alkoi puoli
-ääneen laulaa, toiset yhtyivät siihen, ja kohta kaikki äänet sulivat
-yhteen kööriin, jonka sointuisat aallot kaikuivat kauvas tuuheitten
-puitten alla...
-
-Tähän voisi lopettaa tämän synkän kertomuksen, mutta on vielä
-mainittava muista henkilöistä, jotka ehkä ovat ynnä Serebrjanin kanssa
-herättäneet lukijan mielenkiintoa. Itse Nikita Romanovitshista kuulemme
-vielä kerran kertomuksemme lopussa, mutta sitä varten on seitsemän
-toista kymmenen raskaitten vuosien pois heittäminen ja muuttaminen
-Moskovaan, Sipirian valloituksen voittorikkaaseen aikaan.
-
-
-
-
-XL Luku.
-
-Jermakin lähettiläiskunta.
-
-
-Paljon aikaa kului siitä päivästä asti, kun Serebrjani läksi slobodasta
-anteeksi saaneitten rosvojen etupäässä. Monenlaisia muutoksia tapahtui
-siitä asti Venäjällä. Mutta Iivana, niinkuin ennenkin, milloin antoi
-itsensä epäluuloihin ja mestautti kaikkein parhaimpia, kaikkein
-kuuluisempia kansalaisia, milloin taas tointui, katui julkisesti ja
-lähetti luostareihin kalliita lahjoja ja pitkät synodikit,[40]
-mestattujen nimineen, käskien pitää rukouksia heidän sielunsa rauhasta.
-Hänen entisistä lemmikeistään ei säilynyt ainoatakaan. Viimeinen ja
-mahtavin heistä, Maljuta Skuratov, joka ei koskaan kärsinyt
-maanpakolaisuutta, tapettiin Paidinin piirityksesssä, eli
-Weissensteinin, Liivinmaassa ja hänen kunniaksensa Iivana poltti
-roviolla kaikki saksalaiset ja ruotsalaiset sotavangit.
-
-Sadottain ja tuhansittain läksi venäläisiä, jotka olivat kadottaneet
-kaiken toivon parempiin aikoihin, joukottain pois Litvaan ja
-Puolanmaahan.
-
-Yksi ainoa onnellinen tapaus vain tapahtui tämän ajan kuluessa. Iivana
-käsitti hyödyttömyyden valtion ja'osta kahteen osaan, joista vähempi
-kidutti suurempaa ja, Godunovin vaikutuksesta, hävitti hän
-opritshninan. Hän palasi asumaan Moskovaan, mutta hirmuinen hovi
-Aleksandrovin slobodassa jäi ikuiseksi ajaksi autioksi.
-
-Mutta sillä aikaa tuli paljon onnettomuuksia syntymämaamme ylitse.
-Nälkä ja rutto hävitti kaupunkia ja kyliä. Muutamia kertoja khani
-hyökkäsi meidän maihimme, ja kerran hän poltti kaikki Moskovan
-etukaupungit ja suuren osan itse kaupungista. Ruotsalaiset hyökkäsivät
-päällemme pohjoisesta; Stefani Batori, valtiopäivillä valittu
-Sigismundin jälkeen, uudisti litvalaisen sodan ja huolimatta meidän
-sotajoukkojamme urhoollisuudesta, voitti meidät taidollansa ja
-valloitti meiltä läntiset maakunnat.
-
-Vaikka tsarevitsh Iivana oli osallisena isänsä hirmutöihin, tunsi hän
-tällä kertaa valtakunnan häpeän ja pyysi tsaarilta luvan lähteä
-sotajoukkoneen Batoria vastaan. Iivana luuli hänen aikomuksensa olevan
-syöstä hänet pois valtaistuimeltansa ja tsarevitsh, jonka Serebrjani
-oli kerran Hiidenkuiluilla pelastanut, ei nyt voinut välttää hirmuista
-kuolemaa. Raivon vimmassa isänsä tappoi hänet terävän sauvansa iskulla.
-Kerrotaan, että Godunov, joka heittäytyi heidän väliinsä, tuli myöskin
-raskaasti haavoitetuksi ja jäi henkiin ainoastaan permiläisen
-vieraansa, Stroganovin, lääketaidon avulla.
-
-Tuon murhan jälkeen Iivana synkässä epätoivossa kutsui kokoon
-neuvoston, julisti tahtovansa mennä luostariin ja käski valita toisen
-tsaarin. Kuitenkin, suostuen bojarien hartaisiin pyyntöihin, jäi hän
-vielä valta-istuimelle ja tyytyi katumukseen ja rikkaisiin lahjoihin
-luostareihin, mutta kohta alkoivat taas mestaukset. Niin hän,
-Oderbornin todistuksen mukaan, tuomitsi kuolemaan kaksi tuhatta kolme
-sataa henkeä siitä, että he antoivat viholliselle muutamat linnat,
-vaikka itse Batori oli ihmetellyt heidän urhoollisuuttansa.
-
-Kadottaen maakuntiansa toisen toisensa perään, joka taholta vihollisten
-ahdistamana, nähdessään valtakunnan sisällisen häviön, tuli Iivanan
-ylpeys kovasti loukatuksi ja tuo tuskallinen tunne näkyi hänen
-käytöksessään ja ulkomuodossaan. Hän oli huolimaton puvussaan, korkea
-vartalonsa köyristyi, silmät himmentyivät, alaleuka rippui ikäänkuin
-vanhuksella ja ainoastaan muitten läsnäollessa pakoitti hän itsensä,
-ojentui ylpeästi ja katsoi epäluuloisesti läsnäoleviin, jos joku
-huomaisi hänen alakuloisuutensa. Noina hetkinä oli hän vieläkin
-hirmuisempi kuin suuruutensa päivinä. Ei koskaan vielä Moskova ollut
-sellaisen epätoivon ja pelon alaisena.
-
-Tuohon murheelliseen aikaan tuli odottamaton viesti kaukaisesta idästä
-ja lohdutti kaikki sydämet ja muutti yleisen murheen iloksi.
-
-Kaman kaukaisilta rannoilta tuli Moskovaan ylhäiset kauppamiehet
-Stroganovit, sen saman vieraan sukulaiset, joka paransi Godunovin.
-Heillä oli tsaarilta annetuita kirjeitä Permin maan tyhjien
-paikkojen omistamisesta ja asuivat niissä hallitsevina ruhtinaina,
-permiläisistä maaherroista riippumattomina, omalla hallituksella ja
-henkivartijaväkineen, ainoalla ehdolla, että he suojelisivat rajoja
-sipirialaisista villeistä kansoista, jotka vähän aikaa sitten olivat
-Venäjän epäluotettavina vasalleina. Khani Kutchumin häiritseminä
-puisissa linnoissansa, päättivät he lähteä Kivisen-vyön yli ja itse
-hyökkäytyä vihollisen maahan. Tuon aikeen paremman menestyksen vuoksi
-kääntyivät he muutamien rosvojen puoleen, eli, kuten he kutsuivat
-itsensä kasakkain atamaneiksi, jotka joukkoineen hävittivät Volgan ja
-Donin rantoja. Etevimmät niistä oli Jermak Timofejev ja Ivan Koltso,
-joka muinoin oli kuolemaan tuomittu, mutta ihmeellisellä tavalla
-pelastui tsaarin joutsimiehiltä ja oli kauan aikaa tietämättömissä.
-Saatuansa Stroganoveilta lahjoja ja kirjeen, jossa he kutsuttiin
-voittorikkaasen ja kunnialliseen tekoon, -- Jermak ja Koltso kolmen
-muun atamanin kanssa nostivat lippunsa Volgalla, kokosivat uljaista
-vapaa-ehtoisista sotajoukon ja tulivat Stroganovien kutsunnalla.
-Neljäkymmentä strugia[41] lastattiin heti ruokavaroilla ja aseilla ja
-pieni sotajoukko, Jermakin johdolla, jumalanpalveluksen pidettyään,
-kulki iloisesti laulaen Tshusovoj jokea ylös Traarin synkkiin
-vuoriseutuihin. Joka paikassa lyöden vihollisia heimoja, vetäen alukset
-joesta toiseen, saapuivat he Irtishin rannoille, missä he löivät ja
-ottivat vangiksi Sipirian etevimmän sotapäällikön Mametkulin ja
-valloittivat Sipirian kaupungin Irtishin korkealla ja jyrkällä
-vierteellä. Tyytymättä tähän valloitukseensa, lähti Jermak kauemmaksi,
-alisti koko seudun Obiin saakka ja pakoitti voitetut kansat suutelemaan
-veristä miekkaansa koko Venäjän tsaarin Iivana Vasiljevitshin nimessä.
-Silloin vasta hän antoi tiedon menestyksestänsä Stroganoveille ja
-lähetti samaan aikaan suositun atamaninsa Ivan Koltson Moskovaan
-kumartamaan suurelle tsaarille ja tervehtimään häntä uudella
-valtakunnalla.
-
-Tuota ilahuttavaa sanomaa tuoden, tulivat Stroganovit Iivanan luo ja
-kohta heidän jälkeensä tuli Jermakin lähetyskunta.
-
-Riemu kaupungissa oli erinomainen. Kaikissa kirkoissa pidettiin
-kiitosmessuja, kaikki kirkonkellot soivat ikäänkuin pääsiäisenä,
-Tsaari, osoitettuaan suosionsa Stroganoville, määräsi juhlallisen,
-vastaanoton Ivan Koltsolle.
-
-Kremlin suuressa salissa, tsaarillisessa loistossaan ja mahtavuudessaan
-istui Iivana Vasiljevitsh valta-istuimellaan, Monomahin[42] lakki
-päässään, kultaisessa puvussa joka oli pyhien kuvilla ja kalliilla
-kivillä koristettu. Hänen oikealla puolellansa seisoi tsarevitsh Fedor,
-vasemmalla -- Boris Godunov. Istuimen ympärillä ja ovilla seisoivat
-rindit,[43] valkeissa atlaskauhtanoissa, hopeisilla koristuksilla
-koristetut kirveet olallaan. Koko sali oli täynnä ruhtinaita ja
-bojareja.
-
-Mielensä rohkaistuaan sanomasta, jonka Stroganovit olivat tuoneet, ei
-Iivana enään ollut niin synkän näköisenä ja hänen huulillansa näkyi
-hymyily, kun hän kääntyi Godunoviin jollain huomautuksella. Mutta hänen
-kasvonsa oli hyvin vanhentuneet, rypyt olivat vähän syvemmät, päässään
-oli vain vähän hiuksia, mutta parta oli aivan lähtenyt.
-
-Boris Fedoritsh oli viimeisinä vuosina hyvin ylentynyt. Hän oli tullut
-tsarevitsh Fedorin langoksi, joka oli nainut hänen sisarensa Irinan ja
-hänellä oli nyt tallimestarin korkea virka. Kerrottiinpa, että Iivana
-Vasiljevitsh, tahtoen näyttää miten kalliit Godunov sekä miniänsä olivat
-hänen sydämellensä, kohotti kerran kolme sormeansa ylös ja lausui,
-osoittaen niihin toisella kädellänsä: "Kas Fedor, kas Irina, kas Boris;
-ja yhtä kipeätä kuin minun käteeni tuntuisi, jos joku noista sormistani
-hakattaisiin pois, yhtä raskasta olisi sydämelleni kadottaa yhden
-noista kolmesta armaasta lapsestani".
-
-Tuommoinen erinomainen suosio ei vaikuttanut Godunovissa ylpeyttä eikä
-itserakkautta. Hän oli niinkuin ennenkin nöyräluontoinen, ystävällinen
-jokaista kohtaan, hänen kaunis vartalonsa sai vielä arvokkaamman näön
-ja sen mahtavuuden, joka sopi hänen korkeaan asemaansa.
-
-Ei Godunov kuitenkaan saanut niin suurta kunniaa ja valtaa
-vahingoittamatta siveellistä arvokkaisuuttansa. Ei aina onnistunut
-hänen taipuvaiselle luonteellensa välttää asioita, joita hänen
-omatuntonsa ei voinut hyväksyä. Niin hän, nähden Maljutan olevan liian
-mahtavan kilpailijan ja epäillen voivansa alentaa häntä Iivanan
-silmissä, rupesi hänen likimmäiseksi ystäväksensä ja vielä vahvemmin
-sitoakseen heidän molemminpuoliset etunsa, nai hän hänen tyttärensä.
-Kaksikymmentä vuotta, vietetyt semmoisen tsaarin valta-istuimen
-läheisyydessä, kun Iivana Julma oli, ei voineet olla vaikuttamatta
-Boris Fedoritshiin ja hänessä tapahtui jo tuo surullinen muutos, joka,
-senaikuisten henkilöitten ajatuksen mukaan, muutti pahantekiäksi
-kaikkein korkeimmilla luonnonlahjoilla varustetun henkilön.
-
-Katsoen tsarevitsh Feodoriin, ei kukaan voinut olla ajattelematta, että
-ne kädet olivat heikot, joilla Iivanan kuoltua valtakuntaa oli
-ylläpitäminen. Ei vähintäkään järjen eikä sielun voimaa näkynyt hänen
-herttaisissa, mutta elottomissa kasvoissaan. Hän oli jo kaksi vuotta
-naimisissa, mutta hänen katseensa oli vielä lapsellinen. Vartaloltaan
-oli hän vähäinen ja heikko, kasvoiltaan vaalea ja turpea. Hän hymyili
-yhä ja katseensa oli ujo ja peljästynyt. Ei syyttä puhuttu, että
-tsaari, kaivaten vanhempaa poikaansa, joskus lausui Feodorille:
-"Lukkariksi olisi sinun pitänyt syntyä, Fedja, mutta ei
-tsarevitshiksi!"
-
-"Onhan Jumala armollinen", ajattelivat monet: "olkoon tsarevitsh
-heikko; hyvä on, ettei hän ole isänsä, eikä vanhimman veljensä
-luontoinen! -- Kyllä häntä auttaa hänen lankonsa Boris Fedorovitsh. Ei
-hän anna valtakunnan hävitä!"
-
-Hovilaisten kuiskaukset palatsissa häiritsi äkkiä torvien äänet ja
-kellojen soitto. Saliin astui kuuden hovimestarin jälessä Jermakin
-lähettiläät, heitä seurasi Maksim ja Nikita Stroganov sekä heidän
-setänsä Semjon. Heidän jäljessään kannettiin kalliita turkiksia,
-kaikenlaisia kummallisia koristeita ja joukko erinomaisia, ei ennen
-nähtyjä aseita.
-
-Ivan Koltso, joka astui lähetyskunnan etupäässä, oli lähes
-viidenkymmenvuotias, keskikorkuinen, vahvavartaloinen mies, vilkas,
-teräväsilmäinen, tuuhealla, mustalla parralla, jossa oli vähän harmaita
-karvoja.
-
--- Suuri hallitsija, -- hän lausui, lähestyen valtaistuimen portaita:
--- sinun kasakka-atamanisi, Jermak Timofejef, ynnä kaikki sinun
-maanpakolaisesi, Volgan kasakat, jotka sinun armosi on kuolemaan
-tuominnut, ovat koettaneet katua rikoksiansa ja kumartavat sinua,
-tervehtäen sinua uudella valtakunnalla! Lisää, suuri hallitsija, sinun
-valloitettuihin Kasanin ja Astrakanin kuningaskuntiin myös Siperia,
-niin kauan kun kaikkein Korkein sallii maailman seisoa!
-
-Ja lausuttuaan lyhyen puheensa, Koltso lankesi toverineen polvilleen ja
-painoi päänsä aina maahan asti.
-
--- Nouskaa, hyvät palvelijani! -- Iivana lausui. -- Ken vanhaa
-muistuttaa, siltä silmä pois,[44] ja olkoon tuo entinen maapakolaisuus
-ei pakolaisuutena, vaan armona. Tule tänne, Ivan!
-
-Ja tsaari ojensi hänelle kätensä, mutta Koltso nousi seisoalleen ja
-ettei hän polkisi valtaistuimen purppuraiselle astuimelle, heitti
-siihen ensi lammasnahkaisen lakkinsa, astui siihen toisella jalallansa
-ja, syvästi kumartaen painoi huulensa Iivanan kädelle, joka syleili ja
-suuteli häntä otsaan.
-
--- Kiitän armollisinta ja ijankaikkista kolminaisuutta! -- tsaari
-lausui, nostaen silmänsä taivaasen: -- näen Jumalan kaikkivaltiaan
-huolepidon puolellani, koska aivan samaan aikaan, jolloin viholliseni
-ahdistavat minua ja lähimmätkin palvelijani tahtovat julmuudellaan
-minut hävittää, kaikkein armollisin Jumala lahjoittaa minulle voiton ja
-vallan pakanoitten yli ja valtakunnalleni kunniarikasta lisääntymistä.
-
-Ja luoden voitollisen katseen bojareihin, hän lisäsi uhaten:
-
--- Jos Herra on meidän kanssamme, kuka voi meitä vastaan olla! Jolla on
-korvat kuulla, hän kuulkoon!
-
-Mutta siinä samassa hän huomasi, että hän syyttä turmelee yleisen ilon,
-ja, kääntyen Koltsoon, jatkoi muuttaen katseensa lauhkeaksi:
-
--- Miten sinua Moskova miellyttää? Oletko missään nähnyt moisia
-palatseja ja kirkkoja? Tahi ehkäpä olet jo ennen ollut täällä?
-
-Koltso hymyili viekkaasti, ja hänen valkeat hampaansa ikäänkuin
-valaisivat tummat kasvonsa.
-
--- Missä me alhaiset olisimme nähneet semmoisia ihmeitä! -- hän lausui
-nykäisten olkapäitänsä. -- Emme unessakaan ole nähneet semmoista
-komeutta, suuri hallitsija! Asumme Volgalla talonpojan tavalla,
-Moskovasta olemme vain kuulleet puhuttavan, mutta tässä maassa emme
-koskaan ole olleet!
-
--- Oleskele täällä, -- Iivana sanoi suosiollisesti, -- käsken hyvästi
-kestittää sinua. Mutta Jermakin kirjeen olemme lukeneet ja käsittäneet
-ja olemme jo käskeneet ruhtinas Balhoskin ja Ivan Gluhovin viidensadan
-joutsimiehen kera mennä teitä auttamaan.
-
--- Suuresti kiitämme, -- Koltso vastasi, syvään kumartaen, -- mutta
-eikö ole liian vähän, suuri hallitsija?
-
-Iivana ihmetteli Koltson rohkeutta.
-
--- Kas, miten sukkela olet! -- hän lausui, ankarasti häneen katsoen. --
-Etkö käske minua itseäni juoksemaan teidän luoksenne lisäksi? Luuletko,
-ettei minulla ole muuta huolehdittavana, kuin teidän Siperianne? Ota,
-mitä annetaan, ja kerää palausmatkallasi vapaaehtoisia. On kylläksi
-kaikenlaisia kerjäläisiä Venäjällä. Sen sijaan että ikävystyttävät
-minua joka päivä leivästä, menkööt asumaan noihin uusiin maihin! Mutta
-Vologodskin piispalle olemme kirjoittaneet, että hän määräisi kymmenen
-pappia pitämään teille jumalanpalvelusta ja noudattamaan kaikki
-vaatimukset.
-
--- Siitä myös kiitämme sinun armoasi, -- Koltso vastasi, taase
-kumartaen: -- Se on hyvä asia: mutta salli, suuri hallitsija, antaa
-meille paitsi pappeja, vielä aseita, niin paljon kuin mahdollista, ja
-ruutia enemmän!
-
--- Ei niitäkään tule teiltä puuttumaan. Bolhovskilla on siitä käskyni.
-
--- Ja kovin on pukumme kulunut, -- Koltso huomautti viekkaasti
-hymyillen ja olkapäitänsä nykäisten.
-
--- Vai niin, eikö Siperian teillä ole ketään, jota voisi ryöstää? --
-Iivana sanoi tyytymätönnä atamanin itsepintaisuudesta. -- Sinä et
-unohda, näen mä, ainoatakaan taloutesi asiaa; mutta me olemme heikon
-ymmärryksemme mukaan ajatelleet kaikesta. Pukuja antaa teille
-Strogonovit; minä olen jakanut tsaarillisen palkkani päälliköille ja
-sotamiehille. Mutta ettet sinä, herra neuvonantaja, jäisi puvutta, --
-lahjoitan minä sinulle omat turkkini!
-
-Tsaarin viitattua, toi kaksi hovimestaria kalliit, kultakankaalla
-päällystetyt turkit ja pukivat sen Ivan Koltson päälle.
-
--- Kielesi on, näen mä, terävä, -- Iivana sanoi, -- mutta onko sinulla
-terävä miekka?
-
--- Ei se huono ollut, suuri hallitsija, mutta tylsentyi vähän
-siperialaisten kalloissa!
-
--- Ota minun aseistostani miekka, mikä sinua enin miellyttää, mutta
-valitse mielesi mukaan paras. Mutta etpä sinä, luullakseni, liiaksi
-ujostele!
-
-Atamanin silmät säihkyivät ilosta.
-
--- Suuri hallitsija! -- hän huudahti, -- kaikista sinun
-armonosoituksistasi on tämä suurin! Synti olisi minun empiä sinun
-lahjaasi! Valitsen sinun aseistostasi mitä parhaimman! -- Mutta, -- hän
-lisäsi vähän mietittyään, -- koska sinä, hallitsija, et säästä
-miekkaasi, niin salli se viedä sinun tsaarillisessa nimessäsi Jermak
-Timofejitshille!
-
--- Elä hänestä huolehdi, emme me unohda häntäkään! Mutta jos pelkäät,
-etten osaa miellyttää hänen armoaan, niin valitse kaksi miekkaa,
-itsellesi toinen, toinen Jermakille.
-
--- Niin, oikein, hallitsija! -- Koltso huudahti ihastuksissaan. --
-Kyllä me niillä kahdella miekalla palvelemme sinun tsaarillista
-armoasi!
-
--- Mutta ei miekat ole kylläksi, -- Iivana jatkoi. -- Te tarvitsette
-vielä hyvät haarniskat, Sinulle me kyllä koeteltuamme löydämme sopivan,
-mutta kun emme vaan erehtyisi Jermakista. Millainen hän on
-vartaloltaan?
-
--- Ehkäpä melkein minun kokoiseni, mutta vahvempi hartioiltaan. Kas,
-jotenkin tuon pojan kokoinen, -- Koltso sanoi, osoittaen erästä
-tovereistaan, vahvavartaloista nuorukaista, joka, tuotuansa hirmuisen
-joukon aseita ja heitettyään ne maahan, seisoi hänen takanansa, suu
-ammollaan, eikä lakannut ihmetellen katsomasta milloin tsaarin
-kultaista pukua, milloin istuinta ympäröivien rindien komeutta.
-Koettipa hän ryhtyä keskusteluunkin erään kanssa, saadakseen tietää,
-eivätkö he kaikki ole tsarevitshejä. Mutta rindi katsoi häneen niin
-ankarasti, ettei hän uudistanut kysymystään.
-
--- Tuokaa tänne, -- tsaari sanoi, suuri, kotkan kuvalla koristettu
-haarniska, joka riippuu aseistossa ensimäisellä paikalla. Me koetamme
-sitä tuon suurisilmäisen päälle.
-
-Kohta tuotiin raskas rautainen haarniska, varustettu vaskisella
-reunuksella hihojen ympärillä ja helmassa, ja kaksipäisellä kotkalla
-rinnassa ja seljässä.
-
-Tuo pantsaripaita oli taidokkaasti taottu ja herätti kaikkialla
-ihastuksen kuiskeen.
-
--- Pue se päällesi, hylkiö! -- tsaari sanoi.
-
-Nuorukainen teki niin, mutta, ehkä kuinka koetti, ei hän sopinut siihen
-ja työnsi kätensä ainoastaan hihojen puoliväliin.
-
-Joku kauan sitten unohdettu muisto lensi Iivanan päähän.
-
--- On kyllin, -- Koltso sanoi, tarkoin silmillään seuraten nuorukaista,
--- riittää jo pingoittaa tsaarin pantsaria! Vieläpä sen rikot, karhu!
-Hallitsija -- hän jatkoi, -- haarniska on hyvä ja sopii Jermak
-Timofejitshille, mutta tuo ei sovi siihen sen vuoksi, että kourat
-estävät. Sellaisia kouria, kuin hänellä, ei ole kellään.
-
--- Noh, näytäpäs nyrkkisi! Iivana sanoi katsoen uteliaasti poikaan.
-
-Mutta nuorukainen katsoi häneen epäillen, ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt
-käskyä.
-
--- Etkö kuule, pöllö, Koltso toisti, -- näytä nyrkkisi hänen
-tsaarilliselle armolleen!
-
--- Mutta jos hän hakkauttaa minulta pään poikki siitä? -- moukka sanoi
-pitkäveteisesti ja hänen tyhmissä kasvoissansa näkyi pelko.
-
-Tsaari naurahti, ja kaikki läsnäolijat tuskin voivat pidättää
-nauruansa.
-
--- Hölmö, hölmö! -- Koltso sanoi harmissaan, -- sinä olet aina ollut
-hölmönä ja jäät nytkin hölmöksi!
-
-Ja irroitettuaan nuorukaisen haarniskasta, veti hän hänet valtaistuimen
-luo ja näytti tsaarille hänen leveän kouransa joka oli enemmän karhun
-käpälän, kun ihmisen käden muotoinen.
-
--- Suo anteeksi, suuri hallitsija, hänen yksinkertaisuutensa. Hän on
-puheissaan tyhmä, mutta teoissaan hyvä poika. Hän se oli, joka otti
-tsarevitsh Mametkulan vangiksi.
-
--- Mikä on hänen nimensä? -- Iivana kysyi, yhä tarkemmin katsoen
-poikaan.
-
--- Mitka! -- tokasi tuo yksinkertaisesti.
-
--- Odotapas! -- Iivana lausui äkkiä tuntien Mitkan, -- etkö sinä ole
-juuri se sama, joka slobodassa taisteli Morosovin edestä, ja tappoi
-Homjakin aisalla.
-
-Mitka hymyili typerästi.
-
--- Minä en ensinnä tuntenut sinua, pöllö, mutta nyt muistan naamasi!
-
--- Mutta minä muistin sinut heti! -- Mitka vastasi tyytyväisen
-näköisenä, -- sinä istuit silloin ylennyksellä aivan kentän laidassa!
-
-Tällä kertaa purskahtivat kaikki nauruun.
-
--- Kiitos sinulle, -- Iivana lausui, -- ettet unohtanut minua, alhaista
-miesparkaa. Noh, miten sinä otit kiinni Mametkulan.
-
--- Heittäysin hänen päällensä vatsalleni! -- Mitka vastasi
-välinpitämättömästi, eikä ymmärtänyt, mistä syystä kaikki taas nauraa
-hohottivat.
-
--- Niin, -- Iivana lausui, katsellen Mitkaa, -- kun tuommoinen kontio
-heittäypi päälle, niin ei ole helppo päästä hänen altansa pois. Muistan
-kyllä, miten hän musersi Homjakin. Miksi sinä silloin lähdit pois
-kentältä? Ja miten sinä jouduit Siperiaan?
-
-Atamani työkkäsi salaa kyynäspäällään Mitkaa, että tämä olisi vaiti,
-mutta hän käsitti sen päinvastoin.
-
--- Tuo minut vei pois kentältä! -- hän sanoi atamania sormellaan
-osoittaen.
-
--- Hänkö sinut vei? -- Iivana Vasiljevitsh lausui, katsoen
-hämmästyneenä Koltsoon. -- Mitenkä, -- hän jatkoi tarkemmin katsoen
-häneen, -- sinähän sanoit olevasi ensi kerran tässä seudussa? Odotapas,
-veikkoseni, ehkäpä olemmekin vanhat tuttavat. Etkö sinä minulle kerran
-kertonut Golubinin kirjasta? Niin juuri, sinähän Serebrjanin vankilasta
-veit. Miten sinä, hurskas mies sait näkösi jälleen? Missä kävit Jumalaa
-rukoilemassa? Minkä Pyhän jäännöksiä suutelit?
-
-Ja iloiten Koltson hämmingistä, tsaari iski häneen läpitunkevan,
-tutkijan katseen. Koltso loi silmänsä maahan.
-
--- Noh, -- tsaari vihdoin sanoi, -- mikä on ollut, se on mennyt, ja
-mikä on mennyt, sen yli on ruoho kasvanut. Sano minulle ainoastaan,
-miksi sinä Rjasanin tappelun jälkeen et tullut muitten rosvojen kanssa
-tunnustamaan minulle rikoksiasi.
-
--- Suuri hallitsija, -- Koltso vastasi ottaen kaiken miehuutensa
-avuksi, -- en silloin vielä ansainnut sinun suurta armoasi. Minua
-hävetti tulla sinun silmäisi eteen ja kun ruhtinas Nikita Romanitsh toi
-sinun luoksesi toverini, palasin minä Volgan rannoille, Jermak
-Timofejitshin luo, ajatellen: eiköhän Jumala salli minun tehdä sinulle
-uutta palvelusta.
-
--- Mutta sillä aikaa varastit rahavarastoni laivoista ja ryöstit
-kisilbashi lähettilääni Moskovan tiellä.
-
-Iivana Vasiljevitshin katse oli enemmän pilkallinen kuin julma. Vanjuha
-Perstenin, tahi Ivan Koltson rohkean yrityksen jälkeen oli jo kulunut
-seitsemäntoista vuotta, ja tsaarin kostonhimo ei kestänyt niin kauvaa,
-kun ei hänen itserakkauttansa oltu loukattu.
-
-Koltso näki Iivanan kasvoista ainoastaan halun pilkata häntä. Siitä
-päättäen painoi hän alas päänsä ja silitteli niskaansa, pidättäen
-viekkailla huulillansa tuskin huomattavan hymyn.
-
--- On tapahtunut jos jotakin, suuri hallitsija, -- hän lausui
-puoliääneen, -- olen syyllinen, sinun armosi.
-
--- Hyvä, -- Iivana sanoi, -- sinä Jermakin kanssa olette sovittaneet
-rikoksenne ja nyt on kaikki entinen unohdettu, mutta jos sinä ennen
-olisit sattunut minun käsiini, niin, -- elä pane pahaksesi!
-
-Koltso ei vastannut mitään, mutta ajatteli itsekseen: "sentähdenpä en
-minä silloin tullutkaan sinun luoksesi, suuri hallitsija!"
-
--- Odotahan, Iivana jatkoi, -- täällä on, luultavasti ystäväsi!
-
--- Hei! -- hän lausui, kääntyen hovilaisiin, -- onko täällä tuo
-rosvojen päällikkö, mikä hänen nimensä onkaan? Nikita Serebrjani?
-
-Puhe kuului joukossa ja riveissä syntyi liikettä, mutta ei kukaan
-vastannut.
-
--- Kuuletteko? -- Iivana toisti ääntänsä korottaen, -- minä kysyn, onko
-tuo Nikita täällä, joka pyrki Shisdraan palvelemaan rosvojen kanssa?
-
-Tsaarin toisen kerran kysyttyä astui esiin vanha bojari, joka oli ennen
-ollut sotapäällikkönä Kaluugassa.
-
--- Hallitsija, -- hän sanoi, syvästi kumartaen, -- hän, jota kysyt, ei
-ole täällä. Seitsemäntoista vuotta sitten, samana vuonna kun hän tuli
-Shisdraan, tappoivat tatarit hänet ja hänen kanssansa kaatui koko hänen
-sotaväkensä.
-
--- Tottako? -- Iivana lausui, -- ja minä kun en tiennytkään! Noh, hän
-jatkoi, kääntyen Koltsoon: -- kun ei, niin ei, mutta minä olisin
-tahtonut saattaa teidät yhteen ja katsoa, miten te suutelisitte!
-
-Atamanin kasvoissa näkyi suru.
-
--- Onko sinun sääli toveriasi, vai mitä? -- Iivana kysyi pilkaten.
-
--- On, hallitsija! -- Koltso vastasi, pelkäämättä tsaarin vihastumista
-siitä.
-
--- Jaa, lausui tsaari ylönkatseella, -- niin sen sopii olla; veli on
-vertainen ainakin!
-
-Tosinko Iivana ei tiennyt Serebrjanin kuolemasta, vai teeskentelikö ei
-siitä tietävänsä, näyttääksensä sillä, miten vähä hän panee arvoa
-niihin, jotka eivät etsi hänen suosiotansa, -- Jumala tiesi! Jos hän
-todellakin nyt vasta sai tiedon hänen kohtalostansa, niin säälikö hän
-häntä, vai eikö, -- tuo on yhtä vaikea päättää; Iivanan kasvoissa ei
-näkynyt sääliväisyyttä. Hän oli näöltään yhtä välinpitämätön, kun sitä
-ennenkin.
-
--- Oleskele täällä, -- sanoi hän Ivan Koltsolle: -- mutta kun on aika
-Bolhovskin lähteä, niin mene hänen kanssansa Jugorskin maahan... Jaa,
-olinkin unohtaa, että Bolhovski lukee sukupolvensa Ruurikista. Ei ole
-helppo tulla toimeen noitten ylhäisten ruhtinaitten kanssa; ehkäpä
-tahtovat lukea itsensä minun vertaisikseni! Eivät he kaikki pyydä
-lupaa, niinkuin tuo Nikita, mennä rosvojen seuraan. Siis, ettei hänellä
-olisi loukkaavaa olla kasakkojen atamanin vallan alla, nimitän nyt
-Jermakin Siperian ruhtinaaksi! Stshelkalov, -- lausui hän edempänä
-seisovalle neuvoston sihtierille, -- valmista Jermakille armollinen
-kirje, että hän on koko Siperian maan sotapäällikkö, mutta Mametkulan
-lähettäköön vahvan vartiaväen kanssa Moskovaan. Niin, oikein,
-kirjoita kirje myös Stroganoveille, että lahjoitan heille hyvästä
-palveluksestansa ja huolenpidostansa Semjonille -- Isot ja Vähät
-suolapaikat Volgalla, mutta Nikitalle ja Maksimille -- kaikissa sen
-seudun kaupungeissa ja linnoituksissa veroton kaupan käynti.
-
-Strogonovit kumarsivat syvään.
-
--- Se oli vanhin veljeni, Grigorji Anikin, vastasi Semjon Strogonov; --
-hän, Jumalan tahdosta, viime vuonna kuoli!
-
--- Ei Anikin, vaan Anikjevitsh, -- tsaari lausui, pannen painon
-viimeiselle tavulle: minä jo silloin käskin hänet olemaan korkeimpana
-vieraana ja nimittää itsensä täydellä isännimellä. Ja teidät kaikki
-käsken kirjoittaa itsenne _vitsh_-päätteellä ja nimittää itsenne ei
-vieraiksi, vaan korkeasukuisiksi henkilöiksi.
-
-Tsaari alkoi tarkastella turkkitavaroita ja muita Jermakin lähettämiä
-lahjoja, ja päästi Ivan Koltson menemään sanottuaan hänelle vielä
-muutamia armollisia pilapuheita.
-
-Hänen muassaan poistui myös koko seura.
-
-Samana päivänä Koltso, yhdessä Strogonovien kanssa oli päivällisellä
-Boris Fedorovitshin luona monilukuisten vieraitten seurassa.
-
-Pikarien tavan mukaan tyhjennettyään tsaarin, tsarevitshin, koko
-tsaarillisen huoneen ja kaikkein korkeimman metropoliitan terveydeksi,
-kohotti Godunov suuren kultapikarin ja esitti maljan Jermak
-Timofejitshin ja kaikkien hänen hyvien tovereinsa terveydeksi. --
-Eläkööt he koko Venäjän maan kunniaksi! -- huudahtivat kaikki vieraat
-nousten istuimiltaan ja kumartaen Ivan Koltsolle. -- Kumarramme sinulle
-koko oikeauskoisen maailman puolesta, -- lausui Godunov, syvään
-kumartaen -- mutta sinun persoonassasi myös Jermak Timofejevitshille,
-kaikkien ruhtinaitten ja bojarien, koko kauppasäädyn, koko Venäjän
-kansan puolesta! Ota vastaan koko maan suurin kiitos, kun teitte sille
-jalon palveluksen!
-
--- Ja kaikukoon, -- huudahtivat vieraat, kaikukoon teidän nimenne
-pojille ja pojanpojille ja kaukaisille jälkeisille, ikuiseksi
-kunniaksi, rakkaudeksi ja esimerkiksi, rukoukseksi ja opiksi!
-
-Atamani nousi istuimeltaan, kiittääksensä kunniasta, mutta hänen
-tunteelliset kasvonsa äkkiään muuttuivat mielenliikkeestä; huulensa
-vapisivat, ja hänen rohkeissa silmissään ehjäpä ensikerran elämässään,
-kiilsivät kyyneleet.
-
--- Eläköön Venäjän maa! -- lausui hän hiljaan ja kumarrettuaan joka
-sivulle, istautui taas paikalleen, sanaakaan lisäämättä.
-
-Godunov pyysi atamanin kertomaan oloistansa Siperiassa, ja Koltso,
-itsestänsä mainitsematta, alkoi innolla kertoa Jermakin erinomaisesta
-voimasta ja urhoollisuudesta, hänen ankarasta oikeamielisyydestänsä ja
-kristillisestä hyvyydestänsä, jolla hän aina kohteli voitetuita.
-
--- Tuolla hyvyydellänsä, -- päätti Koltso, -- otti Jermak Timofejevitsh
-enemmän kun miekallansa. Kun valloitimme minkä kaupungin tahi
-linnoituksen hyväänsä, hyväilee hän kaikkia asukkaita siellä ja vieläpä
-antaa heille lahjojakin. Mutta kun otimme Mametkulan, niin hän ei
-tiennyt miten häntä kunnioittaa; otti omilta hartioiltaan turkin ja
-puki sen tsarevitshin yli. Ja kävi sanoma koko sen maan ympäri
-Jermakista, ettei ole vaikeata antautua hänen valtaansa, ja joukko
-ruhtinaita tuli itse hänen luoksensa ja toivat veron. Iloinen oli
-meillä elämä Siperiassa, -- jatkoi atamani; -- yhtä vain minä kaipasin,
-ettei meidän kanssamme ollut ruhtinas Nikita Romanovitsh Serebrjani,
-hänelle olisi ollut mieluista ja meillä olisi ollut hänen kanssansa
-parempi. Sinä, Boris Fedorovitsh, olit, luultavasti hänen kanssansa
-ystävyydessä. Suo nyt juoda hänen muistoksensa!
-
--- Suokoon Jumala hänelle ijankaikkisen elämän! -- sanoi huoaten
-Godunov, joka ei pelännyt näyttää myötätuntoisuuttansa miestä kohtaan,
-jota vieraansa niin arvosteli: -- olkoon hänelle ijankaikkinen elämä!
--- toisti hän täyttäen pikarin! -- usein minä häntä muistan!
-
--- Ikuiseksi muistoksensa! -- Koltso lausui, ja tyhjennettyään pikarin,
-painoi hän päänsä alas, ajatuksiinsa vaipuneena.
-
-Kauvan vielä keskusteltiin pöydän ääressä, mutta kun päivällinen
-loppui, ei Godunov sittenkään päästänyt ketään kotiin, vaan pyysi
-jokaista ensin lepäämään, ja sitten viettämään hänen kanssansa koko
-päivän. Kestitsemiset seurasivat toinen toistansa, puhe jatkoi puhetta,
-ja vasta myöhään illalla, kun ratsastavat yövartijat jo olivat muutamia
-kertoja ajaneet katuja pitkin, huutaen, että valkeat ja lyhdyt
-sammutettaisiin, lähtivät vieraat pois ihastuneina Godunovin
-vieraanvaraisuudesta.
-
-Enemmän kun kolme vuosisataa on kulunut tässä kerrottujen tapahtumien
-jälkeen, ja vähän muistoja on jäänyt Venäjälle siitä ajasta. Kansan
-keskellä kulkee vielä kertomuksia julman tsaarin kunniasta, komeudesta
-ja hirmuisuudesta, siellä täällä lauletaan vielä tsarevitshin
-kuolemantuomiosta, tatarien hyökkäyksestä Moskovaan, Jermak
-Timofejevitshin Siperian valloittamisesta, ja hänen muotokuviansa,
-jotka luultavasti eivät ole hänen näköisiänsä, vielä nytkin voi tavata
-kaikissa siperialaisissa pirteissä; mutta noissa muinaistaruissa,
-lauluissa ja kertomuksissa on totuus sekoitettu satuun ja ne antavat
-tositapauksille epämääräisiä piirteitä, näyttäen niitä ikäänkuin läpi
-usvan ja sallien mielikuvituksen vapaasti muodostella noita epäselviä
-kuvia.
-
-Todenmukaisemmin kertoo meille tuon ajan ulkonaisesta puolesta muutamat
-jälelle jääneet rakennukset, kuten Vasili Pyhän kirkko, jonka kirjavat
-huiput ja koristetut tornit voivat antaa käsitystä Iivanan palatsin
-eriskummallisesta rakennustavasta Aleksandrovin slobodassa, ja Trifon
-Naprudnin kirkko, Butirskin ja Krestovskin tulliporttien välillä, jonka
-haukankesyttäjä Trifon rakennutti, lupauksensa mukaan, ja jossa nytkin
-vielä näkyy pyhimyksen kuva, istuen Valkosella hevosella, jahtihaukka
-kädellänsä.
-
-Aleksandrovin sloboda, tsaari Vasiljevitshin sieltä lähdettyä seisoi
-unohdettuna, ikäänkuin hänen vihansa synkkänä muistopatsaana ja
-elähytettiin vain ainoan kerran, ja senkin lyhyeksi ajaksi. Petturien
-hallituksen levottomina aikoina, nuori sotapäällikkö, ruhtinas Mihail
-Vasiljevitsh Skopin-Shuiskij, liitossa ruotsalaisen kenralin De la
-Gardien kanssa, kokosi sotavoimansa sen vahvojen muurien sisään ja
-pakoitti sieltä puolalaisen sotapäällikön Sapegin lakkauttamaan
-Sroitsko-Sergiefskin luostarin pitkällisen piirityksen.
-
-Jälestäpäin, -- kertoo muinaistaru, -- eräänä kovana talvena,
-Tammikuussa, kohosi asukkaiden kauhuksi Aleksandrovskin slobodan yli
-musta pilvi, laskeutui aivan palatsin kohdalle ja iski siihen ukkosen
-jyrinällä, josta tornit syttyivät tuleen ja koko sloboda muuttui
-tuhaksi. Komeuden, irstaisuuden, murhien ja pilkallisen
-jumalanpalveluksen pesästä ei jäänyt jälkeäkään.
-
-Ja auttakoon Jumala meitäkin poistamaan sydämistämme tuon julman ajan
-viimeiset jäljet, jonka vaikutus ikäänkuin perintötauti vielä kauan
-kulki elämässämme sukupolvesta sukupolveen. Antakaamme anteeksi tsaari
-Iivanan syntiselle haamulle, sillä ei hän yksin kanna edesvastausta
-hallituksestaan; ei hän yksiä keksinyt väkivaltaansa, kiduttamisia,
-mestauksia ja panettelemisia, jotka olivat tulleet velvollisuudeksi ja
-tavaksi. Nuo kauhistuttavat ilmestykset olivat edellä käypien vuosien
-valmistamat ja kansa, joka oli langennut niin syvään, että taisi
-inhotta katsoa niitä, oli itse luonut ja muodostanut Iivanan, samaten
-kuin orjalliset roomalaiset, lankeemuksensa aikoina, loivat
-Tiberiukset, Nerot ja Kaligulat.
-
-Semmoiset henkilöt, kun Vasili Pyhä, ruhtinas Repnin, Morosov ja
-Serebrjani, ilmestyvät usein, ikäänkuin kirkkaat tähdet meidän Venäjän
-maan synkällä taivaalla, mutta, kuten itse tähdilläkin ei heillä ollut
-voimaa poistaa pimeyttä, sillä he loistivat erikseen, eivätkä olleet
-yhteisen mielialan ylläpitämät. Antakaamme anteeksi Iivana
-Vasiljevitshin syntiselle haamulle, mutta muistakaamme rakkaudella
-niitä, jotka, ehkä ollen riippuvat hänestä, kuitenkin seisoivat
-totuudessa, sillä vaikea on olla lankeamatta semmoiseen aikaan, jolloin
-kaikki käsitteet ovat turmeltuneet, jolloin kavaluus pidetään hyveenä,
-pettäminen on lainmukaista, mutta itse rehellisyys ja ihmisarvo luetaan
-velvollisuuden rikkomiseksi! Rauha teidän tomullenne jalot henkilöt!
-Uhraten itsenne aikakauden vaatimukselle, näitte hirmuvaltiaassa
-Jumalan vihan ilmestyksen ja kannoitte sen kärsivällisesti; te astuitte
-suoraa tietä, pelkäämättä maanpakolaisuutta, kuolemaa ja elämänne ei
-turhaan kulunut, sillä ei mikään maailmassa mene turhaan, vaan jokainen
-teko, sana ja ajatus kasvaa kuin puu; ja paljon hyvää ja pahaa, joka,
-ikäänkuin käsittämätön ilmestys, on vielä nytkin venäläisessä elämässä,
-piiloittaa juurensa muinaisuuden synkkään syvyyteen.
-
-
-
-
-VIITESELITYKSET:
-
-
-[1] Venäläinen ylimys. Suoment.
-
-[2] Naisen nimi.
-
-[3] Muinoin maaherra.
-
-[4] Kuleksivia, uskonnollisista haaveiluista heikkomielisiksi tulleita
-henkilöitä, joita kansa kunnioittaa, nimittäen heitä myöskin
-"autuaiksi".
-
-[5] Päähine, jota vaimot Venäjällä käyttävät.
-
-[6] Juhla, joka vietetään seitsemäntenä päivänä pääsiäisestä.
-
-[7] Suuri kylä maantien varrella, kauppala, esikaupunki.
-
-[8] Ensiluokan luostari.
-
-[9] Gudok, kolmikielinen viulu: volinka, säkkipilli; balalaika,
-venäläinen kantele.
-
-[10] Eräs harpunlaji.
-
-[11] Venäläinen historiankirjoittaja Karamsin.
-
-[12] Perintöruhtinas.
-
-[13] Hevoskarja.
-
-[14] Venäläisten naisten käyttämä ihokas.
-
-[15] Argamak, villi hevonen (Kabardiassa).
-
-[16] Venäläisissä taruissa mainittu, ylen väkevä sankari.
-
-[17] Päällikkö.
-
-[18] Hame venäläisillä naisilla.
-
-[19] Venäjän tuuma.
-
-[20] Nim. tehdä ristinmerkkiä. Suoment.
-
-[21] Kymmenen kopeekkaa.
-
-[22] Jossa Herran ehtoollisen tavarat säilytetään.
-
-[23] Kaksi pikkulaista Neitsyt Marian kuvaa, joita muutamat papit
-kantavat kaulassaan.
-
-[24] 1 p. Lokak.
-
-[25] Venäläinen sananlasku.
-
-[26] Venäl. sananlasku.
-
-[27] Venäl. naisen nimi.
-
-[28] Rajapäällikkö muinaisilla tsaareilla.
-
-[29] Satulan alla olevat koristetut peitteet.
-
-[30] Muinaisaik. miehen puku hihoilla, ilman nappia.
-
-[31] Lempinimi Venäjällä.
-
-[32] Ven. naisten kansallispuku.
-
-[33] Muutamia psalmia, joita laulaessa on lupa istua kirkossa.
-
-[34] Kelloilla varustetut rummut.
-
-[35] Suurimmat luostarit Venäjällä, nim. Troitskin, Kievin ja
-Aleksanteri Nevskin, kutsutaan lavraksi.
-
-[36] Mursu = tatarilainen ruhtinas.
-
-[37] Grivenik = kymmenen kopekkaa.
-
-[38] Sananlasku.
-
-[39] Sananparsi.
-
-[40] Kuolleitten nimiluettelot, joiden edestä on sielumessuja pitäminen
-kirkoissa.
-
-[41] Suuria lotjia.
-
-[42] Kievin ruhtinaan Monomahin kruunu, jolla tsaarit kruunattiin.
-
-[43] Aseenkantajat muinoin tsaareilla.
-
-[44] Sananparsi.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Ruhtinas Serebrjani, by 
-Aleksei Konstantinovitsh Tolstoi
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RUHTINAS SEREBRJANI ***
-
-***** This file should be named 40568-8.txt or 40568-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/0/5/6/40568/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/40568-8.zip b/40568-8.zip
deleted file mode 100644
index 1cdd54b..0000000
--- a/40568-8.zip
+++ /dev/null