path: root/40115-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40115 ***

HENRIK KUUDES II

Kirj.

William Shakespeare


Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.



N‰ytelm‰n henkilˆt:

 Kuningas HENRIK KUUDES.
 HUMPHREY, GLOSTERin herttua, h‰nen set‰ns‰.
 Kardinaali BEAUFORT, Winchesterin piispa.
 RICHARD PLANTAGENET, Yorkin herttua.
 EDWARD,   |  h‰nen poikansa.
 RICHARD,  |
 SOMERSETin herttua,               |
 SUFFOLKin herttua,                |  kuninkaan puoluetta.
 BUCKINGHAMin herttua,             |
 Lord CLIFFORD ja h‰nen poikansa,  |
 SALISBURYn kreivi,  |  Yorkin puoluetta.
 WARWICKin kreivi,   |
 Lord SCALES, Towerin p‰‰llikkˆ.
 Lord SAY.
 Sir HUMPHREY STAFFORD ja h‰nen veljens‰.
 Sir JOHN STANLEY.
 Laivankapteeni, per‰mies, alaper‰mies ja VALTER MEREINEN.
 Kaksi ylimyst‰, Suffolkin vankeuskumppaneita.
 VAUX.
 HUME ja SOUTHWELL, kaksi pappia.
 BOLINGBROKE, loitsija. H‰nen kutsumansa henki.
 THOMAS HORNER, asesepp‰.
 PIETARI, h‰nen oppipoikansa.
 Chattamin kirjuri.
 Sanct Albansin majori.
 SIMPCOX, petturi.
 Kaksi murhaajaa.
 JAC CADE, kapinoitsija.
 YRJ÷ BEVIS, JUHO HOLLAND, DICK, teurastaja, SMITH,
   verkakankuri, MIKKO, y.m. Caden liittolaisia.
 ALEKSANDER IDEN, kentil‰inen ylimys.
 MARGAREETA, kuningas Henrikin puoliso.
 LEONOORA, Glosterin herttuatar.
 KREETA JOURDAIN, noita.
 Simpcoxin vaimo.
 Loordeja, ladyj‰ ja seuralaisia; airut; anojia, ammatinvanhimpia,
   pyˆveli, sheriffi ja palvelijoita; porvareita, oppipoikia,
   haukkamiehi‰, vartijoita, sotureita, sanansaattajia y.m

Tapaus Englannissa.




ENSIMMƒINEN NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Lontoo. Loistohuone kuninkaanlinnassa.

    (Torventoitauksia; sitten hoboijan soittoa. Toiselta sivulta
    tulevat kuningas Henrik, Glosterin herttua, Salisbury, Warwick
    ja kardinaali Beaufort; toiselta kuningatar Margareeta, Suffolkin
    taluttamana, York, Somerset, Buckingham y.m.)

SUFFOLK.
Niinkuin ma teid‰n majesteetiltanne
Sain Ranskaan l‰hteiss‰ni toimeksi
Kuninkaan sijassa ja puolest' ottaa
Avioksenne kauniin Margareetan;
Niin kuuluisassa Toursin kaupungissa,
Sisilian ja Ranskan kuninkaan,
Orleansin, Calabrian, Bretagnen
Ja Alenconin herttuan, kuuden kreivin,
Kahdentoista paroonin ja kahdenkymmenen
Arvoisan piispan l‰sn‰ollessa,
Ma t‰ytin tyˆn ja vihille vein h‰net,
Nyt nˆyr‰sti ja notkistetuin polvin,
Englannin ja sen suurten loordein n‰hden,
T‰ss' oikeuteni h‰neen luovutan
Ma kuninkaalle, joka olemus on
Sen suuren varjon, jota edustin.
Parahin lahja, mink‰ antanut
On mik‰‰n kreivi: kaunein kuningatar,
Mi millek‰‰n on kuninkaalle tuotu.

KUNINGAS HENRIK.
Sa nouse! -- Tervetullut, kuningatar!
En hellemp‰‰ voi lemmen n‰ytett' antaa
Kuin t‰m‰n hell‰n muiskun. -- Elon herra,
Suo mulle hurskas, kiitollinen syd‰n!
N‰iss' ihanissa kasvoiss' annoit mulle
Maailman t‰yden maallist' onnea,
Jos lemmen sopu yhteen liitt‰‰ mielet.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Englannin valtias, armas puolisoni,
Mun aatosteni harras seurustelu --
÷in, p‰ivin, maatessa ja valvoessa,
Hoviseuroissa ja rukousnauhan luona --
Kanssanne, kaikkein rakkain majesteetti,
Mua rohkaisuttaa tervehtim‰‰n teit‰
N‰in suorin sanoin, niinkuin ‰ly neuvoo
Ja ylenriemullinen syd‰n k‰skee.

KUNINGAS HENRIK.
Jo n‰kˆ hurmas mun, mut sanain somuus
Ja puheen viisas majesteettisuus
Nyt ihmettelyn ilon itkuks muuttaa;
Niin riemua on syd‰n t‰ynn‰. -- Loordit,
Iloinen tervehdys nyt armaalleni!

KAIKKI.
El‰kˆˆn kuningatar Margareeta,
Englannin onni!

    (Torventoitaus.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kiitos teille kaikin!

SUFFOLK.
Mylord protektori, jos suvaitsette,
Niin t‰ss‰ ois se rauhansopimus,
Mik' Englannin ja Ranskan v‰lill‰
Puoleksitoista vuodeksi on tehty.

GLOSTER (lukee).
"_Imprimis_, ovat Ranskan kuningas
Kaarle ja William de la Poole, Suffolkin markkreivi, Englannin
kuninkaan Henrikin l‰hettil‰s, sopineet, ett‰ mainittu Henrik ottaa
aviokseen neiti Margareetan, Napolin, Sisilian Ja Jerusalemin kuninkaan
Reignier'n tytt‰ren, ja kruunaa h‰net Englannin kuningattareksi ennen
ensintulevan toukokuun kolmattakymmenett‰ p‰iv‰‰. -- _Item_, ett‰
Anjoun herttuakunta ja Mainen kreivikunta ovat luovutettavat ja
j‰tett‰v‰t kuninkaalle, h‰nen is‰lleen" --

KUNINGAS HENRIK.
No, mik' on, set‰?

GLOSTER.
                   Anteeks, majesteetti!
Vain ‰kkikohtaus joka mielt‰ k‰‰nt‰‰
Ja silm‰‰ h‰m‰rt‰‰, ett'en voi jatkaa.

KUNINGAS HENRIK.
Winchester set‰, pyyd‰n, jatkakaa.

WINCHESTER.
"_Item_, on lis‰ksi sovittu, ett‰ Anjoun ja Mainen herttuakunnat ovat
luovutettavat ja j‰tett‰v‰t kuninkaalle, h‰nen is‰lleen, ja ett‰ h‰n on
l‰hetett‰v‰ perille Englannin kuninkaan omalla kustannuksella, ilman
mit‰‰n myˆt‰j‰isi‰."

KUNINGAS HENRIK.
Hyv' on. -- Markkreivi, polvistu: sun teemme
Suffolkin ensimm‰iseks herttuaksi
Ja miekan vyˆlles sidomme. -- York lanko,
Me Ranskan hallinnosta vapautamme
Nyt teid‰t, kunnes puolitoista vuotta
On umpeen mennyt. -- Kiitos, set‰ Winchester,
Gloster, York, Buckingham, Somerset,
Salisbury ja Warwick! Teit‰ kaikkia
Kiit‰mme t‰st‰ suosiosta, mill‰
Otitte vastaan kuningattaremme.
Pois tulkaa pit‰m‰‰n nyt tointa siit‰,
Ett' aikaan saadaan joutuin kruunaus,

    (Kuningas, kuningatar ja Suffolk menev‰t.)

GLOSTER.
Te uljaat p‰‰rit, maamme pylv‰‰t, teille
Nyt Humphreyn t‰ytyy purkaa tuskansa,
Ja teid‰n tuska, koko maamme tuska.
Mit‰? Henrik-veljenikˆ sotiin uhras
Nuoruuttaan, voimaansa ja rahaa kanssa?
Niin usein lep‰sikˆ taivasalla
Kes‰helteess‰ ja talvipakkasessa
Perimysmaansa, Ranskan, voittaakseen?
Ja veljenikˆ Bedford vaivaa n‰ki
ƒlyll‰ s‰ilytt‰‰ min Henrik voitti?
York-urho, Salisbury, Somerset, Buckingham
Ja uljas Warwick, syv‰t naarmunneko
Te saitte Ranskassa ja Normandiessa?
Ja set‰ Beaufortko, ja min‰ itse,
Ja valtakunnan viisas neuvoskunta,
N‰in kauan mietimme ja neuvospˆyd‰ss'
Yˆt p‰iv‰t sinne t‰nne tuumailimme,
Mitenk‰ pit‰‰ Ranska kurissa?
Ja kuningasko lasna Pariisissa
Kruunattiin vihollisen uhallakin?
N‰‰ vaivat, t‰m‰ kunniako tyhj‰‰?
Henrikin voitot, valppaus Bedfordin
Ja teid‰n tyˆt ja meid‰n neuvot tyhj‰‰?
Englannin p‰‰rit, h‰pe‰llinen
On rauha t‰‰ ja turmaks t‰m‰ liitto:
Nimenne aikakirjoista se pyyhkii,
Pois raapii kunnianne kirjoitukset,
Kukistaa Ranskan valloituksen muistot,
H‰vitt‰‰ kaikki olemattomiin.

KARDINAALI.
Mit‰, lanko, t‰m‰ kiivas puhe tiet‰‰
Ja t‰m‰ laajan laaja todistelu?
Ranska on meid‰n ja se pidet‰‰n.

GLOSTER.
Niin kyll‰, herttua, pidet‰‰n, jos voidaan;
Mut nyt se mahdotonta on. Tuo Suffolk,
Tuo vasta-tehty herttua, joll' on ohjat,
Anjoun ja Mainen antaa pois Reignier'lle,
R‰sykuninkaalle tuolle, jonka arvoon
Ei hyvin sovi hoikka kukkaronsa.

SALISBURY.
Niin, kautta Sen, jok' edest‰mme kuoli,
Ne oli Normandian avaimet! --
Mut Warwick, uljas poika, miksi itket?

WARWICK.
Surusta, ett' on ij‰ksi ne menneet;
Jos viel' ois toivoa, niin miekka verta
Nyt vuotais, eik‰ silm‰ kyyneleit‰.
Anjou ja Maine! Ne itse valloitin,
Omalla tuolla k‰dell‰ ne otin
Ja kaupungitko, jotka voitin haavoin,
Takaisin annetaan nyt rauhankaavoin?
_Mort Dieu!_

YORK.
Tuo Suffolk herttua l‰k‰‰n tukehtukoon,
Kun t‰m‰n sankar-saaren maineen raiskas!
Syd‰mmen multa Ranska raastaa saisi,
Ennenkuin moiseen liittoon suostuisin.
Englannin kuninkaat on, tiet‰‰kseni,
Vaimoillaan aina saaneet suuret perut,
Ja meid‰n Henrik omaans' antaa pois
Saadakseen vaimon, jok' on tyhj‰n tyhj‰.

GLOSTER.
Somapa sutkaus, ennen kuulumaton,
Ett' oli koko viidestoista osan
Kuletuskuluiks Suffolk vaatinut!
Ois j‰‰nyt Ranskaan, n‰lk‰‰n kuollut Ranskaan,
Ennenkuin --

KARDINAALI.
Lord Gloster, kiivastutte liiaksi;
Se oli majesteetin oma tahto.

GLOSTER.
Lord Winchester, ma hyvin teid‰t tunnen;
Puheeni se ei teit‰ harmita,
Vaan l‰sn‰-oloni on haitaks teille.
Viha pyrkii maalle; kiukkus, pˆyhk‰ pappi,
Se kuultaa kasvoistasi; jos j‰‰n t‰nne,
Niin alkaa j‰lleen vanha toramme. --
Hyv‰sti, loordit! Muistakaa mun sanoneeni,
Ett' ennen pitk‰‰ mennytt‰ on Ranska.

    (Menee.)

KARDINAALI.
Noin protektori poistuu kiukusp‰iss‰‰n.
H‰n vihamieheni on, tied‰tte,
Niin, jopa teid‰n kaikkein vihamies,
Ja hyv‰ ei lie liioin kuninkaalle.
Aatelkaa, ett' on valtaverta h‰n
Ja kruunun otaksuttu perillinen;
Keisarikunnan vaikk' ois Henrik saanut
Ja kaikki l‰nnen vallat naimisellaan,
Niin olis sittenkin h‰n tyytym‰tˆn.
Varokaa, loordit, ettei mairesanoin
H‰n teit‰ hurmaa; viisaat olkaa, valppaat.
Jos kansa h‰nt‰ suosiikin ja kutsuu
Nimell‰ "Humphrey, hyv‰ herttua Gloster"
Taputtain k‰si‰‰n ja huutain ‰‰neen:
"Jes siunatkoon sit' armollista herraa!
Jumala hyv‰‰ Humphreyt auttakoon!"
Niin t‰m‰n suosin uhallakin varon,
Ett' on h‰n holhoojana vaarallinen.

BUCKINGHAM.
Ja miksi kuningasta holhotaan,
T‰ysik‰inen kun on h‰n hallitsemaan?
Somerset lanko, minuun yhtyk‰‰,
Ja Suffolk herttuaan kaikki yksin miehin,
Niin pian Humphrey sijaltaan on syˆsty.

KARDINAALI.
T‰‰ asia ei sied‰ viivytyst‰;
Suffolkin herttuan luokse heti l‰hden.

    (Menee.)

SOMERSET.
Buckingham lanko, vaikka Humphreyn korska
Ja ylh‰ asema on kiusaks meille,
Niin tuota pˆyhk‰‰ piispaa varokaamme.
Sen julkeus on siet‰m‰ttˆm‰mpi
Kuin kaikkein maamme prinssein; jos Gloster
Viralta pannaan, niin h‰n tulee sijaan.

BUCKINGHAM.
Tai sin‰ taikka min‰ tullaan sijaan,
Humphreyn ja kardinaalin kiusalla.

    (Buckingham ja Somerset menev‰t.)

SALISBURY.
Kopeus k‰y vallanhimon edell‰.
Kun noilla huolena on oma etu,
Maan paras meid‰n olkoon huolenamme.
Ain' olen n‰hnyt, ett‰ Humphrey-herttua
On k‰ytt‰ynyt kuin jalo ylimys;
Mut usein n‰in tuon pˆyhk‰n kardinaalin --
Jok' enemm‰n on soturi kuin pappi,
Ja kopea kuin ois h‰n kaikkein herra --
Kiroovan, m‰ss‰‰v‰n ja el‰mˆiv‰n,
Niin kuin ei sovi esivallan miehen. --
Sa, Warwick poika, vanhuuteni lohtu,
Maineesi, suoruutesi, tarkkuutesi
Suurimman kansansuosion sulle hankki,
L‰hinn‰ hyv‰‰ Humphrey-herttuaa. --
Ja, veli York, sun tekos Irlannissa,
Kun siell‰ suistit kapinalliset,
Ja viime tyˆsi Ranskan syd‰mmess‰,
Miss' olit kuninkaamme sijaisena,
Sun saattoi kansan suosioon ja arvoon. --
Me yhteishyv‰n puolest' yhtyk‰‰mme
Ja suistain ehk‰isk‰‰mme kaikin voimin
Niin Suffolkin kuin kardinaalin korskat,
Somersetin ja Buckinghamin pyyteet,
Ja Humphreyt' auttakaamme mink‰ voimme,
Niin kauan kuin maan hyv‰ksi h‰n toimii.

WARWICK.
Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon,
Niin kansani ja maani parast' etsin!

YORK (syrj‰‰n).
York samaa sanoo, syyll‰ suurimmalla.

SALISBURY.
Nyt joutua! On maine muuten mennyt.

WARWICK.
Maineko mennyt? Is‰, Maine on mennyt,
Se Maine, jonk' omin mainein Warwick voitti
Ja puoltaa aikoi henkeen, kuolemaan.
Ei maine mennyt, is‰; Maine se meni;
Mut taas sen voitan, vaikka surmakseni.

    (Warwick ja Salisbury menev‰t.)

YORK.
Anjou ja Maine on myˆty Ranskalle;
Pariisi mennyt; koko Normandia
On turvatonna nyt, kun nuo on poissa.
Suffolk on tehnyt rauhanpyk‰l‰t;
Ne p‰‰rit hyv‰ksyi, ja hyvill‰‰n
On Henrik, kun sai kaksi herttuakuntaa
Pois vaihtaa yhteen herttuan herttatyttˆˆn.
En heit‰ moiti; mit‰ heid‰n siihen?
Ei omaans' antaneet he, vaan sun omaas,
Halvasta saaliinsa voi rosvo myyd‰,
Portoille antaa, yst‰vi‰ ostaa
Ja herroiks el‰‰, kunnes kaikki loppuu;
Mut' syytˆn omistaja syrj‰ss' itkee
Ja onnetonna v‰‰nt‰‰ k‰si‰‰n
Ja p‰‰t‰‰n pudistaa ja v‰rjˆttelee,
Kun saalis jaetaan ja vied‰‰n pois;
Ei tohdi omaans' ottaa, vaikk' on n‰lk‰.
Niin York'kin istuu, purren hammasta,
Kun h‰nen maitaan kaupitaan ja myyd‰‰n.
Englanti, Ranska, Irlanti ne ovat
Lihaani, vereeni niin liittyneet
Kuin syd‰mmehen Calydonin prinssin[1]
Althaean turmiokas kek‰le.
Anjou ja Maine siis myyty Ranskalle!
Kirous! Ranskaa itselleni toivoin,
Samoin kuin vehmast' Englanninkin maata.
York viel‰ kerran vaatii omaansa,
Ja siksi pid‰n Nevillen puolta
Ja olen mielin kielin Humphreyn kanssa,
Ja kun n‰en ajan tulleen, vaadin kruunun:
Se on se kultapilkka, johon t‰ht‰‰n.
Lancaster ei saa oikeuttani ryˆst‰‰,
Ei lapsenk‰sin kantaa valtikkaa,
Ei pit‰‰ valtadiadeemaa p‰‰ss‰‰n,
Min pappis-oikut eiv‰t kruunuun sovi.
Siis, hiljaa, York, siks kunnes aika kypsyy;
Varuillas ole, valvo, muut kun nukkuu,
Ja valtakunnan salaisuudet urki,
Siks kunnes, lemmen iloon kyll‰yneen‰,
Henrik on nuoren morsionsa kanssa,
Englannin kalliin kuningattaren,
Ja Humphrey p‰‰rein kanssa riitaan tullut;
Korkeelle silloin nostan valkoruusun,
Jonk' armas tuoksu t‰ytt‰v‰ on ilman,
Ja, Yorkin sukukilpi lipussa,
K‰yn painiin Lancasterin suvun kanssa:
Vien h‰lt‰ kruunun, potkikoon min voi;
Englannin halventaa se kirjakoi.

                        (Menee.)


Toinen kohtaus.

    Sama paikka. Huone Glosterin herttuan asunnossa.

    (Gloster ja herttuatar tulevat.)

HERTTUATAR.
Miks alas painuu puolisoni p‰‰
Kuin t‰hk‰ Cereen raskaan painon alla?
Miks otsaans' suuri Humphrey rypist‰‰,
Kuin valtain lemmet h‰nt‰ vihoittaisi?
Miks katseesi sa mustaan maahan luot
Ja tuijotat, kuin huikeneisi silm‰s?
Mit‰ s‰ n‰et? Kuninkaanko kruunun,
Jot' ymp‰rˆitsee mailman koko kiilto?
No, tuijota, ja kasvoillasi ryˆmi,
Siks kunnes p‰‰h‰s saat sen kultarenkaan!
Ojenna k‰tes, tartu hohtokultaan!
Liianko lyhyt? Jatkoks ota minun.
Kun kahden olemme sen k‰sitt‰neet,
Niin kahden p‰‰mme pilviin nostamme,
Eik' en‰‰ silm‰mme niin alas painu,
Ett' edes vilkaisemme halpaan maahan.

GLOSTER.
Oi, rakas Noora, miest‰si jos lemmit,
Tuo vallanhimon syˆp‰ karkoita!
Ja olkoon aatoskin, jos aattelen
Hurskaalle Henrik-kuninkaalle pahaa,
Mun viime huokaukseni p‰‰ll‰ maan!
Mua viimeˆinen julma uni painaa.

HERTTUATAR.
Mik' uni? Sano, niin ma palkinnoksi
Myˆs kerron kauniin aamu-uneni.

GLOSTER.
T‰‰ virkamerkki kahdeks katkaistiin,
T‰‰ sauvani; ken teki sen, en muista,
Mut, luulemma, se oli kardinaali,
Ja sauvan katkennaisiin nostettiin
Suffolkin herttuan, William de la Poolen,
Ja herttuan Edmund Somersetin p‰‰t.
Se uneni; ties Herra, mit‰ tiet‰‰!

HERTTUATAR.
Pah! Sit‰ vain se tiet‰‰, ett‰ se,
Ken Humphreyn huvipuistost' oksan taittaa,
Saa p‰‰ll‰‰n julkeutensa sovittaa.
Mun untani nyt kuule, rakas Humphrey:
Ma istuin majesteetin paikalla
Westminster-kirkoss' istuimella, miss‰
Kuningas kruunataan ja kuningatar;
Ja Henrik polvistui, ja Margareeta,
Ja kruunun panivat mun p‰‰h‰ni.

GLOSTER.
Leonoora, nyt mun nuhdella sua t‰ytyy:
Kopea vaimo, paha Leonoora!
Olethan valtakunnan toinen rouva
Ja protektorin oma rakas vaimo;
Iloa maallist' enemm‰n on sulla,
Kuin mit‰ ajatukses aavistaa.
Yh‰kˆ noita juoniasi haudot,
Syˆst‰kses miehesi ja itsesi
H‰pe‰n lokaan arvon kukkuloilta?
Pois, pois! En sua en‰‰ tahdo kuulla.

HERTTUATAR.
Mit‰, puolisoni! Noinko Leonooraan
Sa kiivastut, kun uniaan h‰n kertoo?
Vast'edes pid‰n salass' uneni,
Niin v‰lt‰n nuhteet.

GLOSTER.
Oi, ‰l‰ suutu, leppynyt jo olen.

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Lord protektori, kuninkaan on tahto,
Ett' oiti Sanct Albansiin hankkiutte
Kuninkaallisten kanssa haukanjahtiin.

GLOSTER.
Kyll', oiti. -- Noora, haluatko mukaan?

HERTTUATAR.
Kyll', armas. -- Kohta tulen j‰lest‰.

    (Gloster ja sanansaattaja menev‰t.)

J‰less‰ kuljen; eell‰ en voi k‰yd‰,
Kun Gloster on noin alhainen ja nˆyr‰.
Jos min‰ oisin mies ja herttua
Ja l‰hin kuninkaasta, niin nuo h‰ijyt
Kompastuskivet raivaisin, ja tieni
Se p‰‰ttˆmien niskain yli kulkis.
Mut vaimonakin tahdon n‰ytell‰
Osaani onnettaren n‰ytelm‰ss‰. --
Sir John, miss' olet? ƒl‰ pelk‰‰, mies:
Ei muita t‰‰ll‰, sin‰ vain ja min‰.

    (Hume tulee.)

HUME.
Kies'auksi teid‰n majesteetillenne!

HERTTUATAR.
Majesteetillenne? Olen armo vain.

HUME.
Mut taivaan armosta ja Humen neuvost'
On armon arvonimi suureneva.

HERTTUATAR.
Mit‰ sanot, mies? Oletko neuvotellut
Ovelan noidan, Kreeta Jourdanin,
Ja velhon, Roger Bolingbroken, kanssa?
He suostuvatko mua auttamaan?

HUME.
Luvanneet ovat -- n‰ytt‰‰ teille hengen,
Manalan mailta esiin loihditun
Jok' antaa vastuun kaikkiin kysymyksiin,
Joit' armon rouva tehd‰ suvaitsee.

HERTTUATAR.
Hyv' on. Ma mietin valmiiks kysymykset;
Ja kun Sanct Albansista palaamme,
Niin toivon ett' on kaikki toimitettu.
Tuoss', ota palkkas; pid‰ lysti‰,
Hume, noiden toimikumppanies kanssa.

    (Menee.)

HUME.
Siis Humen tulee pit‰‰ lysti‰
Tuon armon kullalla; no, se on varma!
Mut kuules, sir John Hume, sa luki suusi,
Siit' ‰l‰ muuta p‰‰st‰ kuin vain -- hm!
T‰‰ toimi vaatii suurta salaisuutta.
Leonoora rouva antaa mulle kultaa,
Ett' toimittaisin h‰nen luokseen noidan;
No, kulta kelpaa, vaikka antais piru.
Kyll' uhraa mulle kultaa monet muutkin:
En v‰itt‰‰ tohdi, ett‰ kardinaali
Ja suur' mies tuo, tuo uusi herttua Suffolk;
Mut silt‰ n‰ytt‰‰; ovat, totta puhein,
Kun armon suuret tuumat tiet‰v‰t,
Palkanneet minut kukistamaan h‰net
Ja taioill' aivot h‰lt‰ hurmaamaan.
Sanotaan: kelpo konna itsens' auttaa;
Mut minun t‰ytyy auttaa kumpaakin,
Niin kardinaalia kuin Suffolkia.
Hume, pid‰ varas, muuten heit‰ loukkaat,
Kun sanot heit‰ kelpo konniksi.
Niin on nyt laita: konnan Humen kautta
Lopulta, varon, herttuatar kaatuu;
Ja jos h‰n kaatuu, Humphreyn perii pahat;
Mut sama se, kun min‰ vain saan rahat.

                              (Menee.)


Kolmas kohtaus.

    Huone kuninkaanlinnassa.

    (Pietari ynn‰ muita armon-anojia tulee, anomuskirjat k‰dess‰.)

1 ARMON-ANOJA.
Hyv‰t herrat, pysyk‰‰ esill‰; lord protektori kulkee heti kohta t‰st‰
ohi, ja silloin me voimme antaa supliikkimme kirjallisesti.

2 ARMON-ANOJA.
Niin, Herra h‰nt‰ varjelkoon, h‰n on hyv‰ mies! Jessus h‰nt‰
siunatkoon!

    (Suffolk ja kuningatar Margareeta tulevat.)

1 ARMON-ANOJA.
Tuossa h‰n tulee, luulemma, ja kuningatar h‰nen kanssaan. Min‰ olen
ensimm‰inen, se on varma.

2 ARMON-ANOJA.
Takaisin, narri! Seh‰n on herttua Suffolk, eik‰ protektori.

SUFFOLK.
Mit‰, mies? Tahdotko mit‰ minusta?

1 ARMON-ANOJA.
Suokaa anteeksi, mylord, luulin teit‰ protektoriksi.

KUNINGATAR MARGAREETA (lukee otsakirjoituksen).
"Mylord protektorille!" Ovatko anomuksenne h‰nen ylh‰isyydelleen?
N‰ytt‰k‰‰ minulle: mit‰ sinun koskee?

1 ARMON-ANOJA.
Minun on, teid‰n armonne luvalla, John Goodmania vastaan, lord
kardinaalin palvelijaa, joka pid‰tt‰‰ minulta taloni, maani, vaimoni ja
kaikki.

SUFFOLK.
Vaimosikin? Sep‰ jotenkin likentelev‰‰, totta tosiaankin. -- Ent‰
teid‰n? -- Mit‰ on t‰m‰? (Lukee.) Herttua Suffolkia vastaan, joka on
aidalla sulkenut Melfordin yhteismaan. -- Mit‰ t‰m‰ tiet‰‰, herra
konna?

2 ARMON-ANOJA.
Voi, herra hyv‰, min‰ olen vain kˆyh‰ anoja koko meid‰n porvariston
puolesta.

PIETARI (tarjoten anomuskirjaansa).
Mestariani Thomas Horneria vastaan, joka sanoi, ett‰ Yorkin herttua on
kruunun oikea perillinen.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mit‰ sanot? Onko herttua York sanonut, ett‰ h‰n on kruunun oikea
perillinen?

PIETARI.
Ett‰kˆ mestarini on? Ei, totta totisesti; mutta  mestarini se sanoi,
ett‰ h‰n on, ja ett‰ kuningas on vallan-anastaja.

SUFFOLK.
Onko siell‰ ket‰‰n?

    (Palvelijoita tulee.)

Ottakaa talteen t‰m‰ mies, ja pankaa heti oikeudenpalvelija noutamaan
h‰nen is‰nt‰‰ns‰. -- Kuulustelemme teit‰ l‰hemmin t‰ss‰ asiassa,
kuninkaan l‰sn‰ollessa.

    (Palvelijat viev‰t pois Pietarin.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ja te, jotk' armon turvaa etsitte
Lord protektorin armon siipein alta,
Uus tehk‰‰ anomus ja h‰lle viek‰‰.

    (Repii palasiksi anomuskirjan.)

Pois, roistot! -- Suffolk, antaa heid‰n menn‰.

KAIKKI.
No, menn‰‰n; tulkaa pois!

    (Anojat menev‰t.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanokaa, Suffolk, t‰m‰kˆ on tapa,
T‰m‰kˆ meno hoviss' Englannin?
T‰‰ Britteinkˆ on saaren hallitus,
T‰‰ Albionin kuninkaanko valta?
Mit‰? Henrikinkˆ t‰ytyy ij‰t kaiket
Tuon jˆrˆn Humphreyn holholainen olla?
Mull' onko arvo kuningattaren
Vain ollakseni herttuan alamainen?
Oi, tied‰s, Poole, kun sin‰ Toursiss' olit
Mun rakkauteni t‰hden keih‰isill‰
Ja Ranskan naisten voitit syd‰mmet,
Niin luulin, ett' on Henrikill‰ myˆs
Sun kaltaisesi miehuus, muoto, k‰ytˆs.
Mut hurskaus vain mieless‰ on h‰ll‰
Ja is‰meid‰t, helmirukoukset;
Uroinaan profeetat ja apostolit,
Aseinaan pyh‰t lauseet raamatusta,
Lukuhuone h‰ll‰ turnauskentt‰n‰
Ja pyh‰in vaskikuvat lemmittyin‰.
Vois kardinaalikokous hyvin tehd‰
H‰nest‰ paavin, vied‰ h‰net Roomaan,
Ja panna p‰‰h‰n kolminaisen kruunun:
Se h‰nen pyhyydelleen sopisi.

SUFFOLK.
Huoletta, armo; niinkuin min‰ teid‰t
Toin t‰nne Englantiin, niin min‰ laitan
Myˆs niin, ett' Englannissa viihdytte.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pait ylv‰‰ Glosteria meill' on Beaufort,
Tuo pˆyhk‰ pappa, Somerset, Buckingham
Ja juro York; ja noista halvin mahtaa
Englanniss' enemm‰n kuin kuningas.

SUFFOLK.
Ja se, ken n‰ist‰ kaikkein enin mahtaa,
Ei mahda enemp‰‰ kuin Nevilit:
Ei pelkki‰ ne ole p‰‰rej‰
Nuo Salisbury ja Warwick.

KUNINGATAR MARGAREETA.
                          Kaikki loordit
Ei puoleksikaan niin mua suututa
Kuin protektorin suurellinen vaimo.
H‰n hoviss' ylv‰stelee yhten‰‰n,
Naisliuta h‰nn‰ss‰, kuin keisarinna
H‰n oisi eik‰ herttua Humphreyn vaimo;
H‰nt' outo luulee kuningattareksi;
Hameissaan herttuan tuloja h‰n kantaa
Ja syd‰mmess‰‰n meid‰n kˆyhyytt' ilkkuu.
H‰nt' eikˆ el‰iss‰ni kosto tapaa?
Tuo alhaissyntyinen ja halpa ruosa
Kehaisi taannoin mielitietyilleen,
Ett' arkeisimman leninkins‰ laahus
Isompi oli arvoinen kuin kaikki
Is‰ni maat, siks kunnes Suffolk antoi
Kaks herttuakuntaa h‰nen tytt‰rest‰‰n.

SUFFOLK.
Min' olen itse h‰lle ansan pannut
Ja asettanut vietelintusia;
Kun n‰iden ‰‰nt‰ kuulemaan h‰n laskee,
Niin siit' ei en‰‰ nouse teille kiusaks.
H‰nt' ‰lk‰‰ aatelko. Mua kuulkaa, armo,
Ja sallikaa mun antaa t‰ss‰ neuvo:
Vaikk' emme k‰rsi kardinaalia,
Tok' yhtyk‰‰mme loordeihin ja h‰neen,
Siks ett' on Humphreyn p‰‰h‰n vihat saatu.
Mit‰ Yorkiin tulee, niin tuo viime kanne
Ei ole h‰lle varsin eduksi.
N‰in v‰hitt‰in ne kaikki juuritamme,
Ja onnell' itse vallan johtoon k‰ytte.

    (Kuningas Henrik, York, Somerset, Glosterin herttua
    ja herttuatar, kardinaali Beaufort, Buckingham,
    Salisbury ja Warwick tulevat.)

KUNINGAS HENRIK.
En, loordit, v‰lit‰, ken siihen tulee,
Somerset taikka York, se mulle yht‰.

YORK.
York Ranskassa jos k‰ytt‰ynyt on v‰‰rin,
Niin h‰net hallituksest' ev‰tk‰‰.

SOMERSET.
Jos Somerset ei siihen arvokas,
York tulkoon hallitsijaks; min‰ v‰istyn.

WARWICK.
Te arvokasko olette vai ette,
Ei siit‰ riitaa; York on arvokkain.

KARDINAALI.
Vait, pˆyhk‰ Warwick, paremmat kun haastaa!

WARWICK.
Sodass' ei Beaufort mua parempi.

BUCKINGHAM.
Sua paremmat on t‰‰ll‰ kaikki, Warwick.

WARWICK.
Voi Warwick tulla parhaaks kaikista.

SALISBURY.
Vait, poika! -- Sano mulle, Buckingham,
Miks Somerset ois siihen parempi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Siks, tieten, ett‰ kuningas niin tahtoo.

GLOSTER.
Kuningas kyllin vanha on, ett' itse
Voi ‰‰nest‰‰; t‰‰ ei lie naisten tointa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jos kyllin vanha on h‰n, miksi, herttua,
Olette h‰nen protektorinsa?

GLOSTER.
Min' olen valtakunnan protektori;
Ja paikastani luovun, kun h‰n tahtoo.

SUFFOLK.
No, luovu siis, ja rˆyhkeytesi heit‰.
Siit' asti kun sa tulit kuninkaaksi --
Ja kuka muu on kuningas kuin sin‰? --
On yhteiskunta yh‰ h‰vinnyt.
Dauphin sai voiton tuolla puolen merta,
Ja maamme p‰‰rit on ja ylimykset
Sun valtiutes alla orjina.

KARDINAALI.
Kidutit kansaa; kiskomisillasi
Papiston kukkarotkin tyhjensit.

SOMERSET.
Rakennuskiihkosi ja vaimos korut
On valtiolta vienyt suuret summat.

BUCKINGHAM.
Julmuutes, rikoksia rangaistessas,
On sivuuttanut lain ja sinut itses
Lain valtaan j‰tt‰nyt.

KUNINGATAR MARGAREETA.
                       Jos tiedett‰isiin,
Niinkuin sit' ep‰ill‰‰n, kuink' olet myynyt
Maan virkoja ja Ranskan kaupungeita,
Niin pian p‰‰ttˆm‰n‰ saisit juosta.

    (Gloster menee. Kuningatar pudottaa viuhkansa.)

Viuhkani t‰nne! Etkˆ kuule, nukke?

    (Antaa herttuattarelle korvapuustin.)

Ah! Tekˆ, rouva? Suokaa anteeksi!

HERTTUATAR.
Niin, min‰, niin, sa pˆyhk‰ ranskatar!
Jos kauniit kasvos saisin kynsiini,
Niin kymmenet mun k‰skyni ne tiet‰is.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, t‰ti, tyyntyk‰‰; se oli erhe.

HERTTUATAR.
Vai erhe! Katso etees, kuningas;
H‰n viettelee sua, hypitt‰‰ kuin lasta.
Vaikk' onkin miehet t‰‰ll‰ housuttomat,
Niin ei Leonooraa kostamatta lyˆd‰.

    (Menee.)

BUCKINGHAM.
Lord kardinaali, Leonooraa seuraan,
Ja tarkkaan, miten Humphrey k‰ytt‰ytyy.
Nyt eukko ‰ksy on; ei piiskaa tarvis.
H‰n ilmankin jo perikatoon laukkaa.

    (Menee.)

    (Gloster palaa.)

GLOSTER.
Nyt, loordit, vihaani kun lauhdutin
K‰velem‰ll‰ linnan pihamaalla,
Puhumaan tulen valta-asioista.
Mit‰ tulee v‰‰riin ilkisyytˆksiinne,
Ne todistakaa, laki tuomitkoon.
Niin Jumal' olkoon mulle armias,
Kuin kuningas ja maa on mulle rakas!
Mut asiaan nyt k‰sill' olevaan, --
Ma sanoin, majesteetti, ett‰ York on
Sopivin Ranskan hallitsijaksi.

SUFFOLK.
Mut ennen vaalia mun suokaa n‰ytt‰‰
Kylliksi p‰tevill‰ todisteilla,
Miks York on kaikkein sopimattomin.

YORK.
Miks olen sopimaton, sanon sen:
Siks ensinkin, ett'en sua imartele;
Ja sitten, ett‰, jos saan paikan min‰,
Niin Somerset mua t‰‰ll‰ viivytt‰‰,
Pid‰tt‰in ohjeet, rahat, sotatarpeet,
Siks ett' on Dauphin j‰lleen saanut Ranskan.
Niin viimeinkin sain odottaa, siks kunnes
Pariisi saarrettiin ja n‰lk‰ytettiin.

WARWICK.
Sen min‰ todistan; niin rumaa tyˆt‰
Ei ole petturikaan maassa tehnyt.

SUFFOLK.
Vait, visap‰‰!

WARWICK.
               S‰, ylpeyden kuva,
Miks oisin vait?

    (Suffolkin palvelijat tuovat Hornerin ja Pietarin.)

SUFFOLK.
                 Siks ett‰ tuoss' on mies,
Jok' on maanpetoksesta syytettyn‰.
Jumala suokoon, ett‰ York ois syytˆn!

YORK.
Ken sanoo petturiksi Yorkia?

KUNINGAS HENRIK.
Mit' aiot, Suffolk? Sano, keit‰ nuo?

SUFFOLK.
Kuningas armollinen, t‰m‰ mies
Maanpetoksesta mestariaan syytt‰‰.
N‰in kuului sanat: Richard, Yorkin herttua,
Englannin laillinen on kruunup‰‰,
Ja teid‰n armonne vain anastaja.

KUNINGAS HENRIK.
Mies, sano, nuoko oli sanasi?

HORNER.
Teid‰n majesteettinne luvalla en ole koskaan sellaista sanonut enk‰
ajatellut; Jumala on todistajani, ett‰ tuo konna on tehnyt v‰‰r‰n
kanteen minua vastaan.

PIETARI.
N‰iden kymmenen luuntynk‰n nimess‰, hyv‰t loordit, vannon ett‰ h‰n niin
sanoi minulle ullakkokamarissa er‰‰n‰ iltana, kun paraikaa kirkastimme
Yorkin herttuan asevaruksia.

YORK.
Katala, kurja ryˆtys, palkkaorja,
Ma petospuheistasi p‰‰si vaadin. --
Rukoilen, armollinen majesteetti:
Lain ankaruuden tuntea h‰n saakoon.

HORNER.
Ah, mylord, hirtt‰k‰‰ vaikka minut, jos semmoista olen sanonut.
Syytt‰j‰ni on oppipoikani; ja kun h‰nt‰ t‰ss‰ taannoin rankaisin
rikoksesta, vannoi h‰n polvillaan, ett‰ h‰n sen minulle kostaisi;
siihen minulla on hyv‰t vieraat miehet. Armollinen majesteetti, ‰lk‰‰
rehellist‰ miest‰ syˆskˆ perikatoon konnan syytˆksest‰.

KUNINGAS HENRIK.
Kuink' oikein t‰ss‰ tuomittaisi, set‰?

GLOSTER.
N‰in tuomitaan, jos tuomita saan min‰:
Somerset tulkoon hallitsijaks Ranskaan,
Kosk' ep‰luuloon joutunut on York;
Ja noille aika m‰‰r‰tk‰‰ ja paikka,
Miss' aseill' asiansa ratkaiskoot,
Sill' ilmeinen on oppipojan h‰ijyys.
N‰in Humphrey tuomitsee ja se on oikein.

SOMERSET.
Ma nˆyrimm‰sti kiit‰n, majesteetti.

HORNER.
Ja min‰ suostun kaksintaisteluun.

PIETARI.
Voi, armollinen herra, min‰ en osaa taistella; Herran t‰hden,
armahtakaa minua! Ihmisten pahuus nousee voimallisena minua vastaan.
Jumala, ole minulle armollinen! En osaa pistoakaan pist‰‰. Jesta
varjele sent‰‰n!

GLOSTER.
Sun t‰ytyy taistella, tai joudut hirteen.

KUNINGAS HENRIK.
Pois, tyrm‰‰n nuo! Ja kaksintaistelu
On ens kuun viimeisen‰ tapahtuva. --
Somerset, tule valmistaumaan matkaan.

                           (Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Glosterin herttuan puutarha.

    (Kreeta Jourdain, Hume, Southwell ja Bolingbroke tulevat.)

HUME.
Tulkaa, hyv‰t ihmiset! tiet‰k‰‰, ett‰ herttuatar odottaa lupauksienne
t‰ytt‰mist‰.

BOLINGBROKE.
Olemme siihen valmiit, herra Hume. Tahtooko h‰nen ylh‰isyytens‰ n‰hd‰
ja kuulla loihtujamme?

HUME.
Tietysti; kuinkas muuten? H‰n ei ole arkalasta kotoisin, h‰n.

BOLINGBROKE.
Olen kuullut sanottavan, ett‰ siin‰ naisessa on voittamaton henki;
mutta paras olisi, herra Hume, jos pit‰isitte seuraa h‰nelle tuolla
ylh‰‰ll‰, sill'aikaa kuin me puuhaamme t‰‰ll‰ alhaalla; siis pyyd‰n,
ett‰ nyt menette Herran nimeen ja j‰t‰tte meid‰t. (Hume menee) Muori
Jourdain, kyyristyk‰‰ maahan ryˆmillenne. -- John Southwell, lue sin‰;
ja niin ryhtyk‰‰mme tyˆhˆmme.

    (Herttuatar ilmestyy ulkoparvelle.)

HERTTUATAR.
Hyvin tehty, yst‰v‰t; tervetulleet, kaikki. Toimeenne vain! Mit‰
pikemmin, sen parempi.

BOLINGBROKE.
Huoletta, rouva! Noita aikans' arvaa.
Yˆ synkk‰, musta, kammottava yˆ,
Yˆ, jolloin tuleen sytytettiin Troja,
Yˆ, jolloin huuhka huutaa, halli haukkuu
Ja aaveet liikkuu, haamut hautans' avaa,
Se aika paras meid‰n askareille.
Ei, istukaa! Pois pelko! Pyh‰‰n piiriin
Me loihtimamme aaveet kiinnit‰mme.

    (He toimittavat noitatemppunsa ja piirustavat loitsupiirin.
    Bolingbroke tai Southwell lukee: _conjuro te_ etc.
    Hirvitt‰v‰‰ ukkosenjylin‰‰ ja salamoimista; sitten nousee
    henki maasta.)

HENKI.
_Adsum_.

KREETA JOURDAIN.
        Asmath!
Jumalan kautta ijankaikkisen,
Min nime‰ ja voimaa vapiset,
Nyt vastaa kyselmiini; t‰‰lt' et p‰‰se,
Ennenkuin puhut.

HENKI.
                 Kysy mit‰ tahdot. --
Oi, ett‰ kaikki t‰‰ jo lopuss' oisi!

BOLINGBROKE (lukee paperista).
Kuninkaast' ensin. Miten h‰nen k‰y?

HENKI.
Viel' el‰‰ herttua, Henrik, kukistajas[2]
Ja j‰lkees eloon j‰‰ ja miekkaan kaatuu.

    (Sit‰ myˆten kuin henki puhuu, kirjoittaa
    Southwell vastauksen paperille.)

BOLINGBROKE.
Ja mik' on Suffolk-herttuan kohtalo?

HENKI.
H‰n kuolee vesill‰ ja veteen hukkuu.

BOLINGBROKE.
No, ent‰ herttua Somersetin vaiheet?

HENKI.
Varokoon linnoja;
H‰n hiekkakedolla on turvatumpi,
Kuin miss‰ linnat pilviin nousee.
Heretk‰‰! Min' en kest‰ kauempaa.

BOLINGBROKE.
Pimeyteen vaivu, j‰rveen palavaan!
Pois t‰‰lt‰, inha henki!

    (Ukkosenjylin‰‰ ja leimauksia. Henki vaipuu maahan.)

    (York ja Buckingham tulevat kiireell‰, mukana vartijoita.)

YORK.
Kiinni nuo petturit ja niiden roskat!
Haa! noita-muori, sainko sinut kiikkiin? --
Te t‰‰ll‰, rouva? Kuningas ja maa
T‰st' ovat puuhast' ylen kiitolliset.
Lord protektori hyvin varmaan korvaa
N‰in kauniin tyˆn.

HERTTUATAR.
                   Ei puolinkaan niin ruma,
Kuin sinun tyˆsi kuningasta kohtaan;
Kopea herttua, sa syytt‰ uhkaat.

BUCKINGHAM.
Vai syytt‰, rouva? Tunnetteko t‰t‰?

    (N‰ytt‰‰ h‰nelle paperin.)

Pois tyrm‰‰n nuo ja kukin erikseen! --
Te, rouva, tulette nyt meid‰n kanssa.
Sa, Stafford, ota h‰net huostaasi. --

    (Herttuatar astuu alas parvekkeelta.)

Nyt tulee armon pikkuvehkeet ilmi. --
Pois kaikki viek‰‰!

    (Vartijat viev‰t pois Bolingbroken, Southwellin y.m.)

YORK.
Buckingham, hyvin h‰nt‰ peijasitte.
Soma juoni! Sille kelpaa rakentaa.
Mut katsokaamme pirun k‰sialaa.
Mit‰ h‰n kirjoittaa?

    (Lukee.)

"Viel' el‰‰ herttua, Henrik, kukistajas,
Ja j‰lkees eloon j‰‰ ja miekkaan kaatuu."
Niin, ihan oikein:
_Aio te, Aeacida, Romanos vincere posse_.
No niin, ja sitte:
"Ja mik' on Suffolk herttuan kohtalo?" --
"H‰n kuolee vesill‰ ja veteen hukkuu." --
"No, ent‰ herttua Somersetin vaiheet?" --
"Varokoon linnoja:
H‰n hiekkakedolla on turvatumpi,
Kuin miss‰ linnat pilviin nousee."
Pois tulkaa, hyv‰t herrat!
On ennuksia tyˆl‰s saada irti,
Ja tyˆl‰s niit' on k‰sitt‰‰.
Nyt Henrik matkall' on Sanct Albansiin,
Ja t‰m‰n arvon-rouvan mies on myˆt‰.
N‰‰ sanomat on sinne saatava
Niin nopeaan kuin ratsu voi ne vied‰:
Protektorille harmittava suurus.

BUCKINGHAM.
Mun suokaa, armollinen herttua.
Se viesti vied‰, palkan toiveessa.

YORK.
Mielt‰nne myˆten, loordi. -- T‰nne, hoi!

    (Palvelija tulee.)

Mies, kutsu loordit Salisbury ja Warwick
Huomenna illanviettoon luokseni.

                      (Menev‰t.)




TOINEN NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Sanct Albans.

    (Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, Gloster,
    kardinaali ja Suffolk tulevat, haukkamiesten seuraamina,
    jotka kajahuttavat ajohuudon.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
En ole, loordit, moneen vuoteen n‰hnyt
Parempaa vesilinnun ajoa.
Mut, anteeks, myrskyn t‰hden vanha Hannu,
Lyˆn vetoa, ei olis lentoon noussut.

KUNINGAS HENRIK.
Mut, mylord, teid‰n haukall' oli vauhti,
Se kiiti korkealle yli muiden. --
Oi, suur' on Luoja luoduissaan! Niin lintu
Kuin ihminenkin pyrkii pilvihin.

SUFFOLK.
Ei ihme ole, majesteetti, ett‰
Noin hyvin nousee protektorin haukat:
Ne tiet‰‰ is‰nt‰ns‰ lentomielen,
Jonk' aatos kiit‰‰ haukkaa ylemm‰.

GLOSTER.
Mylord, vain alhainen ja halpa mieli
Se ylemm‰ ei lent‰‰ voi kuin lintu.

KARDINAALI.
Sen kyll‰ n‰en: h‰n tahtoo pilviin nousta.

GLOSTER.
Niin kardinaali; eikˆ oisi hyv‰,
Jos taivaaseen te lent‰‰ voisitte?

KUNINGAS HENRIK.
Ikuisen ilon aarrekammioon!

KARDINAALI.
Sun taivaasi on maassa; syd‰n, silm‰,
Vain kruunuun palaa, se on sielus aarre.
Tuhoinen protektori, viekas p‰‰ri,
Sa, kavaltaja kuninkaan ja maan!

GLOSTER.
Ai, kardinaali, miss' on pappeutesi?
_Tantaene animis coelestibus irae_?
Noin pappi kiivas? Peit‰ vihas, set‰!
Vai voiko sen noin hurskas mies?

SUFFOLK.
Ei vihaa t‰ss', ei enemp‰‰ kuin vaatii
Niin hyv‰ riita ja niin huono p‰‰ri.

GLOSTER.
Kuin ken, mylord?

SUFFOLK.
                  Kuin te, lord protektori,
Jos ei lord protektori pahastu.

GLOSTER.
Julkeutes, Suffolk, Englanniss' on tuttu.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sun vallanhimos, Gloster, myˆs.

KUNINGAS HENRIK.
                                Vait, vaiti!
Kiihkeit‰ p‰‰rej‰ ‰l' ‰rryttele;
Siunattu maassa rauhantekij‰!

KARDINAALI.
Siis min‰ siunattu, kun miekallani
Lord protektorin rauhaan taivutan.

GLOSTER (syrj‰‰n kardinaalille).
Oi, hurskas set‰, jospa niiksi tulis!

KARDINAALI (syrj‰‰n).
No, niin, jos sin‰ tohdit.

GLOSTER (syrj‰‰n).
                           T‰t‰ varten
Ei laumaas tarvis koota; oma ruumis
Sanoistas vastatkoon.

KARDINAALI (syrj‰‰n).
                      Kyll', miss‰ sin‰
Et tohdi hiiskahtaakaan; vaan jos tohdit.
Niin illaks saavu puiston it‰kulmaan.

KUNINGAS HENRIK.
Mit‰ nyt, loordit?

KARDINAALI.
                   Usko mua, Gloster,
Sun miehes liian joutuin haukan k‰tki,
Ois muuten ajo k‰ynyt paremmin.

    (Syrj‰‰n.)

Mukaasi ota miekkas.

GLOSTER.
                     Kyll‰, set‰.

KARDINAALI (syrj‰‰n).
Tied‰th‰n paikan? Puiston it‰kulma.

GLOSTER (syrj‰‰n).
Tulen, kardinaali.

KUNINGAS HENRIK.
                   Mist‰ puhe, Gloster?

GLOSTER.
Vain haukan ajosta; ei muusta mist‰‰n. --

    (Syrj‰‰n.)

Pyh‰n ‰idin kautta, pappi, p‰‰si kalin,
Jos mit‰‰n maksaa taistotaitoni!

KARDINAALI (syrj‰‰n).
_Medice, te ipsum_. --
Niin, protektori, suojaa itse‰si!

KUNINGAS HENRIK.
S‰‰ julmaks yltyy, niinkuin vihannekin.
Tuo soitto kuinka syd‰nt‰ni vihloo!
Kun moiset kielet sorahtaa, niin miss‰
On en‰‰ sopusointaa? Suokaa, loordit,
Mun sovittaa t‰‰ riita.

    (Muuan Sanct Albansin porvari tulee huutaen: "ihme!")

GLOSTER.
                        Mik‰ melu?
Mies, mit‰ ihmett‰ sa julki huudat?

PORVARI.
Ihme, ihme!

SUFFOLK.
            K‰y esiin, ihme kerro kuninkaalle.

PORVARI.
Aatelkaas, sokea kun n‰kˆns ‰sken
Sanct Albansin sai pyh‰narkun luona,
Mies, jok' on ennen ollut umpisokko.

KUNINGAS HENRIK.
Kiitetty Herra, joka uskovilleen
Pimeyteen valon tuo ja h‰t‰‰n lohdun!

   (Sanct Albansin majori virkaveljineen, Simpcox, jota kaksi miest‰
   kantaa tuolissa, h‰nen vaimonsa ja suuri kansanjoukko tulee.)

KARDINAALI.
T‰ss' astuu kulkueessa porvaristo;
He tuovat miehen teille n‰ht‰v‰ksi.

KUNINGAS HENRIK.
Suur' h‰ll' on t‰ss‰ surun laaksoss' ilo,
Vaikk' enent‰‰kin n‰kˆ kiusausta.

GLOSTER.
Pois, syrj‰‰n! Majesteetin eteen viek‰‰;
Kuningas tahtoo h‰nt‰ puhutella.

KUNINGAS HENRIK.
Mies hyv‰, kerro meille tapaus,
Ett' edest‰si Herraa kiitt‰isimme.
Kauanko sokea? Ja nytkˆ n‰et?

SIMPCOX.
Sokea syntym‰st‰, majesteetti.

VAIMO.
Niin, se on toden totta.

SUFFOLK.
Ken nainen tuo?

VAIMO.
T‰‰n miehen vaimo, teid‰n luvallanne.

GLOSTER.
Parempi todistajaks olis ‰iti.

KUNINGAS HENRIK.
Miss' olet syntynyt s‰?

SIMPCOX.
                        Berwickiss‰,
Pohjoiseen t‰‰lt‰, teid‰n luvallanne.

KUNINGAS HENRIK.
Sait, sielu parka, Herralt' armon suuren.
Nyt yˆt ja p‰iv‰t h‰lle pyhit‰
Ja muista, mit' on Herra sulle tehnyt.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mies, sano, sattumaltako sa jouduit
Tuon pyh‰n arkun luo, vai hurskaudesta?

SIMPCOX.
Sulasta hurskaudesta, tietkˆˆn Herra!
Sadasti ainakin Sanct Albans hyv‰
Unessa mulle huusi: "Tule, Simpcox,
Rukoile arkullani, niin sua autan."

VAIMO.
Niin, toden totta, monta, monta kertaa
Ma kuulin ‰‰nen h‰nt‰ kutsuvan.

KARDINAALI.
Mut oletko sa rampa?

SIMPCOX.
                     Olen niin,
Mua Jumal' auttakoon!

SUFFOLK.
                      Kuin siksi tulit?

SIMPCOX.
Putosin puusta.

VAIMO.
                Luumupuusta, herra.

GLOSTER.
Oletko kauan ollut sokea?

SIMPCOX.
Oi, syntym‰st‰ni.

GLOSTER.
                  Ja kiivit puuhun?

SIMPCOX.
Sen yhden kerran; olin silloin nuori.

VAIMO.
Niin totta, ja sai siit‰ kalliin maksaa.

GLOSTER.
Siis sin‰ pid‰t paljon luumuista?

SIMPCOX.
Ei, eukko tahtoi pari v‰skyn‰‰
Ja hengen uhalla mun ajoi puuhun.

GLOSTER.
Kavala kettu! Vaan se ei sua auta. --
N‰yt‰pp‰ silm‰s: -- ummista ne, -- avaa, --
Minusta, n‰kˆsi ei ole hyv‰.

SIMPCOX.
On, herra hyv‰, kirkas niinkuin p‰iv‰,
Jumalan kiitos ja Sanct Albansin!

GLOSTER.
Vai niin! No mit‰ karvaa on t‰‰ viitta?

SIMPCOX.
Punainen, herra, punainen kuin veri.

GLOSTER.
Niin oikein. Ent‰ t‰m‰ takki?

SIMPCOX.
                              Musta,
Niin, musta niinkuin korppi.

KUNINGAS HENRIK.
Siis tied‰t, mink‰ v‰rinen on korppi.

SUFFOLK.
Ja korppia ei koskaan ole n‰hnyt.

GLOSTER.
Mut monta kurttaa, vaippaa t‰t‰ ennen.

VAIMO.
Ei t‰t‰ ennen koskaan el‰iss‰‰n.

GLOSTER.
Sanohan, mies, mik' on mun nimeni?

SIMPCOX.
Ah, herra, sit' en tied‰.

GLOSTER.
                          Ent‰ t‰m‰n?

SIMPCOX.
En tied‰.

GLOSTER.
Etkˆ t‰m‰nk‰‰n?

SIMPCOX.
                En, totta.

GLOSTER.
No, mik‰ sitte oma nimesi?

SIMPCOX.
Santeri Simpcox, teid‰n luvallanne.

GLOSTER.
No, istu sitten siin‰, Santeri,
Sa kristikunnan valheellisin konna.
Jos oisit sokeana syntynyt,
Niin yht‰ hyvin kaikkein meid‰n nimet,
Kuin vaatteittemme v‰rit, oisit tiennyt.
N‰kev‰ v‰rit erottaa, mut ‰kin
Noin kaikki nimitt‰‰ on mahdotonta. --
Sanct Albans, herrat, t‰ss' on ihmeen tehnyt;
Ja eikˆ suuri oisi taito sill‰,
Ken vois tuon ramman saada jaloille?

SIMPCOX.
Oi, herra, jospa sen te voisitte!

GLOSTER.
Hyv‰t Sanct Albansin miehet, eikˆ teid‰n kaupungissanne ole piiskuria
ja semmoista asetta, jota sanotaan ruoskaksi?

Maj.
On, teid‰n armonne, jos suvaitsette.

GLOSTER.
No, haettakaa yksi t‰nne heti.

MAJORI.
Mies, hae t‰nne heti piiskuri.

    (Yksi seurueesta menee.)

GLOSTER.
Nyt tuokaa mulle heti tuoli t‰nne.

    (Tuoli tuodaan.)

No, lurjus, jos tahdot p‰‰st‰ selk‰saunasta, niin hypp‰‰ tuon tuolin
yli ja juokse tiehesi.

SIMPCOX.
Ah, herra, en voi omin voimin seist‰;
N‰in minua vain turhaan kidutatte.

    (Sananviej‰ palaa tuoden mukanaan piiskurin.)

GLOSTER.
No, meid‰n t‰ytyy sitten auttaa sinua jaloille. Kas niin, piiskuri,
piekse h‰nt‰, kunnes h‰n hypp‰‰ tuon tuolin yli.

PIISKURI.
Kyll‰, herra. -- Kas niin, lurjus; takki ylt‰si joutuin!

SIMPCOX.
Ah, herra, mit‰ tehd‰? Min‰h‰n en pysy seisomassa.

    (Kun piiskuri on h‰nt‰ kerran lyˆd‰ sivahuttanut,
    niin h‰n hypp‰‰ tuolin yli ja juoksee tiehens‰;
    kansa seuraa huutaen: "ihme!")

KUNINGAS HENRIK.
Ah, herra, kuinka kauan t‰t‰ k‰rsit?

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hupaista n‰hd‰, kuin se lurjus juoksi.

GLOSTER.
Ajakaa konnaa takaa; pois tuo luuska!

VAIMO.
Sulasta tarpeesta sen teimme, herra.

GLOSTER.
Ajakaa piesten heit‰ markkinapaikasta toiseen, kunnes tulevat
Berwickiin, mist‰ l‰htiv‰tkin.

    (Majori, piiskuri, vaimo y.m. menev‰t.)

KARDINAALI.
Lord Humphrey t‰n‰‰n teki ihmeen kai.

SUFFOLK.
Niin kyll‰: juoksemaan kun ramman sai.

GLOSTER.
Viel' ihmeemp‰‰ te teitte: saitte vaan
H‰th‰t‰‰ kaupungitkin juoksemaan.

    (Buckingham tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Mit uutisia, lanko Buckingham?

BUCKINGHAM.
Vapisee syd‰n sit‰ ilmi tuoda.
Katala, renttuileva roistojoukko
On Leonooran, protektorin vaimon, --
T‰‰n koko liittokunnan p‰‰n ja johdon --
Avustamana sek‰ suojaamana,
Vehkeillyt salaa kruunuanne vastaan
Yhdess‰ loitsijain ja noitain kanssa.
Olemme teossa ne tavanneet,
Maan alta pahoja kun henki‰
He nostivat ja n‰ilt‰ tiedustivat
Kuninkaan el‰m‰‰ ja kuolemaa
Ja samoin muiden neuvoskunnan herrain,
Jost' oiti saatte laajemmalta tiet‰‰.

KARDINAALI.
Protektori, n‰in ollen vaimollanne
Lie pian matka Lontooseen. Tuo tieto
Aseenne k‰rjen k‰‰nt‰‰, luulemma;
Nyt varmaan ette saavu m‰‰r‰-aikaan.

GLOSTER.
Kopea pappi, mielt‰n' ‰l‰ riko!
Suru ja murhe multa voiman murtaa,
Ja, murrettuna n‰in, ma tielt‰s v‰istyn
Ja halvimmankin palkkalaisen tielt‰.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, Herra, min saa turman h‰ijyt aikaan,
N‰in kooten koston omaan p‰‰h‰ns‰!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Nyt, Gloster, tahran omaan pes‰‰s sait;
Jos syytˆn liet, niin turvass' olet kait.

GLOSTER.
Rakastin maatani ja kuningasta,
Siit' otan taivaan todistajakseni.
Kuin vaimoni on laita, sit' en tied‰;
Surettaa kuulla mit‰ olen kuullut.
H‰n jalo on, mut kunnian ja kunnon
H‰n unhotti, kun moista piti seuraa,
Jok' aatelisen tahraa niinkuin piki;
H‰n ‰lkˆˆn en‰‰ tulko mua liki.
Lain kouriin h‰net annan ankariin,
Kun Humphreyn puhtaan nimen raiskas niin.

KUNINGAS HENRIK.
No, hyv‰; t‰ksi yˆksi j‰‰mme t‰nne;
Huomenna palaamme taas Lontooseen;
Ja siell‰ t‰t‰ seikkaa tutkitaan
Ja tilille nuo ilkimykset vied‰‰n;
Oikeuden vaakaa tulee t‰ss‰ k‰ytt‰‰,
Se toden osoittaa ja tarkan n‰ytt‰‰.

    (Torventoitaus. Menev‰t.)


Toinen kohtaus.

    Lontoo. Yorkin herttuan puutarha.

    (York, Salisbury ja Warwick tulevat.)

YORK.
Nyt kun on halpa illallinen syˆty,
Niin suokaa, loordit Salisbury ja Warwick,
Mun t‰‰ll‰ puistoss' omaks varmuudeksi
Vakaata tiedustella mielt‰nne,
Mik' oikeus mulla Englannin on kruunuun.

SALISBURY.
Haluan saada tarkalleen sen kuulla.

WARWICK.
No, ala, York; jos oikeus on sulla,
Niin Nevilit on k‰skett‰viss‰si.

YORK.
Siis, kuulkaa, hyv‰t herrat: -- poikia
Ol' Edward kolmannella seitsem‰n:
Ensiksi Edward, Walesin musta prinssi;
Ja toinen William Hatfield; kolmas oli
Clarencen herttua Lionel; ja nelj‰s
Juhana Gaunt, Lancasterin herttua;
Sen j‰lkeen Edmund Langley, Yorkin herttua;
Glosterin herttua, Thomas Woodstock, kuudes;
Ja William Windsor vihdoin seitsem‰s.
Is‰‰ns‰ ennen kuoli musta prinssi,
Ja h‰nelt‰ j‰i yksi poika, Richard,
Jok' Edward kolmannelta peri kruunun,
Siks kunnes Bolingbroke, Lancasterin herttua,
Juhana Gauntin poika, kuninkaana
Nimelt‰ Henrik nelj‰s, otti vallan,
Vei viran lailliselta kuninkaalta,
Ja kuningatar-raukan Ranskaan laittoi,
Jost' oli tullutkin, ja Pomfretiin
Kuninkaan salpas, miss‰, kuten tietty,
Tuo hyv‰ Richard salaa murhattiin.

WARWICK.
Niin, totta puhuu herttua: n‰in kruunun
Sai Lancasterin suku.

YORK.
                      Ja sen pit‰‰
Nyt v‰kivallall' eik‰ oikeudella:
N‰et, vanhimman kun pojan poika kuoli,
Ois toisen pojan suku vuoross' ollut.

SALISBURY.
Mut William Hatfield kuoli lapsetonna.

YORK.
Mut kolmannella, Clarencella, -- josta
Ma polveudun -- Philippa oli tyt‰r,
Jonk' Edmund Mortimer, Marchin kreivi, nai;
H‰nest‰ l‰hti Roger, Marchin kreivi,
Ja t‰st‰ Edmund, Anna ja Leonoora.

SALISBURY.
Tuo Edmund, Bolingbroken hallitessa,
Niin olen kuullut, pyrki kuninkaaksi,
Ja oisi p‰‰ssytkin, mut Flandower
Piti h‰nt‰ vankeudessa kuolinp‰iv‰‰n.
Vaan jatkakaa.

YORK.
               T‰‰n vanhin sisar Anna,
Mun ‰itini ja kruunun perillinen,
Cambridgen Richardille meni vaimoks,
Joka Richard oli Edward kolmannen
Viidennen pojan, Edmund Langleyn, poika.
Tuost' oikeuteni johdan; Marchin kreivin
H‰n tyt‰r oli, Rogerin, jonk' is‰
Ol' Edmund Mortimer, mi nai Philippan,
Clarencen herttuan ainon tytt‰ren.
Siis, vanhemman jos pojan oikeus eell‰
On nuoremman, niin kuninkuus on minun.

WARWICK.
Ei selvink‰‰n voi t‰t‰ selvemp' olla.
Juhana Gauntin j‰lkeinen on Henrik,
Nelj‰nnen pojan; York taas kolmannen.
Siks kunnes Lionelin suku sammuu,
H‰lt' oikeus puuttuu; mut se viel‰ el‰‰,
Sinussa kukkii se ja pojissasi,
Tuon rungon ihanissa aaluvissa.
Siis, is‰ Salisbury, nyt polvistumme
Ja t‰‰ll‰ syrj‰ss' ensimm‰isin‰
Laillista valtiasta tervehdimme
Ja kruunun perij‰n‰ kunnioimme.

MOLEMMAT.
Kuningas Richard kauan el‰kˆˆn!

YORK.
Suur' kiitos! Kuningas vain viel' en ole:
En ole kruunattu, ei t‰t‰ miekkaa
Viel' Lancasterin syd‰nveri punaa.
Mut ‰kisti t‰t' ei saa toimeen panna.
Vaan hiljaa, salaa, varoen. Niin tehk‰‰,
Kuin min‰, n‰in‰ vaaran aikoina:
ƒlk‰‰tte olko huomaavinannekaan
Suffolkin uhkaa, korskaa Beaufortin
Ja Somersetin vallan-ahneutta
Ja Buckinghamia ja koko laumaa,
Siks kunnes karjan paimenen he pauloo,
Sive‰n prinssin tuon, tuon hyv‰n Humphreyn.
Sit' etsiv‰t he, ja sit' etsiess‰‰n
Surmansa lˆyt‰v‰t, jos York ei pety.

SALISBURY.
Jo riitt‰‰, York; nyt meill' on t‰ysi tieto.

WARWICK.
Syd‰n sanoo mulle, ett‰ Warwick-kreivi
York-herttuan kerran tekee kuninkaaksi.

YORK.
Ja, Nevil, min‰ sanon itselleni:
Richard se kerran tekee Warwick-kreivin
Kuninkaast' ensi-mieheks Englannissa.

                           (Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Lontoo. Oikeussali.

    (Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
    Gloster, York, Suffolk ja Salisbury tulevat; kreivinna Gloster,
    Kreeta Jourdain, Southwell, Hume ja Bolingbroke tuodaan
    vartioittuina sis‰‰n.)

KUNINGAS HENRIK.
Glosterin vaimo, Leonoora Cobham, esiin!
Suur' syntis Herran on ja meid‰n n‰hden;
Lain tuomio siis kuule rikoksistas,
Jotk' ovat, sanan j‰lkeen, kuolon omat. --
Nuo nelj‰ viek‰‰ tyrm‰‰n takaisin
Ja sielt‰ mestauspaikkaan. Noita tuo
Tuhaksi Smithfieldiss' on poltettava,
Ja muut nuo kolme hirteen hirtett‰v‰t. --
Te, rouva, aatelista verta ollen,
Ik‰nne saatte kunniaton olla
Ja kolmen p‰iv‰n julkiripin j‰lkeen
Omassa maassa maanpaossa el‰‰,
Sir Stanleyn kanssa Manin saaressa.

HERTTUATAR.
Maanpako hyv‰; hyv‰ oisi kuolo.

GLOSTER.
Sun laki tuominnut on, Leonoora;
Min' en voi p‰‰st‰‰, mink‰ laki sitoo. --

    (Herttuatar ja muut vangit poistuvat vartioittensa kanssa.)

Suru syd‰mmen ja itku silm‰n valtaa.
Ah, Humphrey, t‰m‰ h‰pe‰ se hautaan
Sun vanhan p‰‰si murehella painaa! --
Ma pyyd‰n, kuningas, mun suokaa menn‰:
Ik‰ni rauhaa kaipaa, suru hoivaa.

KUNINGAS HENRIK.
Seis, Humphrey, herttua Gloster! Sauvas ensin
Minulle anna; oma holhoojansa
On Henrik nyt; mun v‰keni on Herra,
Ja tuki, sauva, jalkain kynttil‰.
Mene rauhaan, Humphrey, yht‰ rakkaana
Kuin olit kuninkaasi holhoojana.

KUNINGATAR MARGAREETA.
En tied‰ syyt‰, miksi holhotaan,
Kuin lasta, vallan voipaa kuningasta. --
Jumalan avulla nyt Henrik maan
On yksinvaltias. -- Pois sauvas vaan!

GLOSTER.
Vai sauvani; -- T‰ss' on se, jalo Henrik,
Sen yht‰ mielisti ma annan sulle,
Kuin ennen is‰si sen antoi mulle;
Ja yht‰ mielist' etees lasken sen,
Kuin toiset sit‰ halaa riidellen.
Hyv‰sti! Mun kun peitt‰‰ manan laine,
Sun valtaas rauha tukekoon ja maine!

    (Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kas niin, nyt kuninkaana Henrik on,
Ja kuningattarena Margareeta,
Ja Humphrey tuskin ennallaan; h‰n pahoin
On silvottu; kaks iskua yht'aikaa:
Maanpaossa on vaimo, j‰sen poikki
Ja sauva poissa: -- tuo sen paikka vain.
Kuninkaan k‰teen se on soveliain.

SUFFOLK.
Maan puoleen noin tuo ylv‰ honka taipuu,
Noin Leonooran korska tyhj‰‰n haipuu.

YORK.
H‰n rauhaan menkˆˆn! -- Teid‰n armonne,
T‰‰ kaksintaistelun on m‰‰r‰p‰iv‰.
Ja kantaja ja vastaaja -- tuo sepp‰
Ja oppipoikansa -- on valmiit taistoon.
Jos majesteetilla on halu n‰hd‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tietysti, Henrik; hovista ma saavuin
Vaseti t‰t‰ taistelua varten.

KUNINGAS HENRIK.
No, Herran nimeen, kaikki kuntoon siis!
Se t‰h‰n j‰‰kˆˆn; Herran k‰teen oikeus!

YORK.
En koskaan, loordit, ole n‰hnyt miest‰
Niin neuvotonta ja niin taiston-arkaa,
Kuin t‰m‰n asesep‰n oppipoika.

    (Toiselta taholta tulee Horner ja t‰m‰n naapurit, jotka
    juottavat h‰nt‰ humalaan; h‰nell‰ on sauva, jonka p‰‰ss‰
    on hiekkapussi,[3] ja h‰nen edell‰‰n k‰y rumpali; toiselta
    taholta tulee Pietari, jolla on samanlainen sauva ja samoin
    rumpali edell‰; h‰nt‰ seuraa joukko oppipoikia, jotka juovat
    h‰nen maljansa.)

1 NAAPURI.
Kas t‰ss‰, naapuri Horner, lasillinen sekti‰, maljasi! ƒl‰ pelk‰‰,
naapuri, kyll‰ kaikki k‰y hyvin.

2 NAAPURI.
Ja t‰ss‰, naapuri, lasillinen charnecoa.[4]

1 NAAPURI.
Ja t‰ss‰, naapuri, sarkallinen hyv‰‰ tupultti-olutta; juo, ‰l‰k‰
oppipoikaasi pelk‰‰.

HORNER.
Antakaa t‰nne vain! Min‰ teid‰n kaikkien maljaan vastaan; ja Pietarille
n‰yt‰n pitk‰‰ nen‰‰.

1 OPPIPOIKA.
Saas t‰st‰, Pietari; ‰l‰ pelk‰‰.

2 OPPIPOIKA.
Ole hyv‰ll‰ tuulella, Pietari, ‰l‰ mestariasi pelk‰‰: taistele
oppipoikain arvon puolesta.

PIETARI.
Kiitoksia vain, kiitoksia! Juokaa ja rukoilkaa minun puolestani, sill‰
luulenpa ett‰ nyt olen ryyp‰nnyt viimeisen ryyppyni t‰ss‰ maailmassa.
-- Tuossa, Roopetti, jos kuolen, niin saat sin‰ tuon esiliinani, ja
sin‰, Ville, sin‰ saat vasarani; ja sin‰, Tommi, sin‰ saat kaikki
rahani. -- Jesta siunaa ja varjele! Min‰ en mitenk‰‰n piisaa
mestarilleni, sill‰ h‰n on jo niin n‰pp‰r‰ miekkailemisessa.

SALISBURY.
Kas niin, heretk‰‰ juomasta ja alkakaa taistella. -- Poika sin‰, mik‰
on nimesi?

PIETARI.
Pietari, kaiketi.

SALISBURY.
Pietari! Ja mik‰ viel‰?

PIETARI.
Puusti.

SALISBURY.
Puusti! Ho, katso sitten, ett‰ mestarillesi annat kelpo puustin.

HORNER.
Hyv‰t ihmiset ja kyl‰nmiehet, olen tullut t‰nne, niin sanoakseni,
oppipoikani yllytyksest‰, n‰ytt‰‰kseni ett‰ h‰n on konna ja min‰ itse
kunnon mies; ja mit‰ Yorkin herttuaan tulee, niin menen vaikka
kuolemaan siit‰, etten koskaan ole aikonut h‰nelle mit‰‰n pahaa, enk‰
kuninkaalle, enk‰ kuningattarelle liioin. Siis, Pietari, varo nyt
kalloasi!

YORK.
Pian! Sopertaa jo alkaa konnan kieli.
Nyt, torvettaja, anna taiston merkki.

    (Torventoitaus. Taistelevat, ja Pietari paiskaa mestarin alleen.)

HORNER.
Seis, Pietari, seis! Tunnustan, tunnustan petokseni.

    (Kuolee.)

YORK.
Ottakaa pois h‰nelt‰ ase. -- Poikaseni, kiit‰ sin‰ Jumalaa ja hyv‰‰
viini‰ mestarisi p‰‰ss‰.

PIETARI.
Hyv‰ Jumala, olenko min‰ voittanut viholliseni t‰ss‰ ylh‰isess‰
seurassa? Oi, Pietari, olet nyt n‰ytt‰nyt toteen asiasi oikeuden.

KUNINGAS HENRIK.
Pois silmist‰mme viek‰‰ petturi.
Kuolostaan n‰hd‰‰n, ett‰ oli syyp‰‰;
Ja oikeuden Herra osoitti
Vakaaksi, syyttˆm‰ksi poikaparan,
Jok' oli v‰‰ryydell‰ surman saada. --
Pois, tule, poika, saamaan palkkasi.

                          (Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Lontoo. Katu.

    (Gloster tulee palvelijoineen, kaikki surupuvussa.)

GLOSTER.
Noin pilvi kirkkaimmankin p‰iv‰n peitt‰‰,
Ja kes‰n j‰lkeen tulee kolkko talvi
Ja kovat, tuimat pakkaset. N‰in vaihtuu,
Kuin vuoden ajat, ilot myˆs ja murheet. --
Mies, mit' on kello?

PALVELIJA.
                     Kymmenen, mylord.

GLOSTER.
Niin, kymmenelt‰ oli minun m‰‰r‰
Tavata katuvaista vaimoani.
Lie tyˆl‰s h‰nen kovaan kivikatuun
Hienoista, herkk‰‰ jalkaans' astua.
Oi, Noora, vaivoin jalo mieles siet‰‰
Ett' ilkikatsein roistokansa silmiin
Sua tˆllist‰‰ ja nauraa h‰pe‰lles,
Tuo, joka ennen vaunus j‰lkeen juoksi,
Kun riemusaatoss' ajoit katuja.
Mut vait! H‰n tulee. Kyyneleisin silmin
Mun t‰ytyy n‰hd‰ h‰nen kurjuuttaan.

    (Herttuatar Gloster tulee, puettuna valkoiseen katumuspaitaan,
    paperihelyj‰ sel‰ss‰, avojaloin ja palava vahakynttil‰ k‰dess‰;
    Sir John Stanley, sheriffi, ja oikeudenpalvelijoita.)

PALVELIJA.
Me h‰net ryˆst‰mme, jos tahdotte,
Sheriffin k‰sist‰.

GLOSTER.
                   Ken h‰neen koskee,
On surman oma. Anna olla!

BERTTUATAR.
                          Gloster,
Tuletko h‰pe‰‰ni katsomaan?
Nyt sin‰kin teet katumusta. Katsos,
Kuin tˆllist‰v‰t! Kas, kuin tyhm‰ kansa
Osoittaa sormellaan ja p‰‰t‰‰n nyˆkk‰‰
Ja tiukasti sua silmiin katsoo! Gloster,
Oi, piile noita vihan katseita,
Sulkeudu suojaas, h‰pe‰‰ni itke,
Ja kiroo vihamiehes, sun ja mun!

GLOSTER.
Leonoora, tyynny; tuskas unhota!

HERTTUATAR.
Mua neuvo unhottamaan itse‰ni!
Kun muistan, ett‰ vaimos olen, Gloster,
Ja sin‰ prinssi, maamme protektori,
Niin n‰ytt‰‰ minusta, ett'ei mua pit‰is
N‰in pilkkaan puettuna kuljettaa,
Paperit selj‰ss‰, ja kintereill‰
Tuo roskajoukko, jolle kyyneleeni
Ja syv‰t huokaukseni vain on huviks.
Jalkaani hell‰‰ kivi julma leikkaa,
Ja kun se sattuu, nauraa kade kansa
Ja ilkkuu: "Katso etees, mihin astut".
Oi, Humphrey, voinko kest‰‰ t‰t‰ herjaa?
Kuink' en‰‰ maailmaa voin katsella,
Ja p‰iv‰n ihailua onneks luulla?
Ei, pimeys valoni, yˆ p‰iv‰ni,
Ja komeuteni muisto kauhuni!
Sanonpa joskus: olen Humphreyn vaimo,
Ja h‰n maan hallitsija on ja prinssi;
Mut moinen prinssi, moinen hallitsija,
Ett' oheen j‰i, kun vaimo-raukkansa
Ivaksi tehtiin, kummitukseks, jota
Jokainen joutojortti sormin n‰ytti.
S‰vyinen ole vain, mua ‰l‰ h‰pee,
ƒl‰ huoli mist‰‰n, kunnes surman s‰il‰
Sun tapaa, niinkuin pian k‰y. N‰et, Suffolk,
Tuo, joka kaikki kaikessa on h‰lle,
Min vihoiss' olet sin‰ ja me kaikki,
Ja York, ja jumalaton pappi Beaufort,
Ne kaikk' on sulle paulan pauloneet,
Ja siihen istut, liehu miten tahdot.
Mut ‰l‰ pelk‰‰, kunnes kiinn' on siipes,
ƒl‰k‰ vihamiest‰s est‰‰ koita.

GLOSTER.
Ah, Noora, vaiti! Harhaan ihan t‰ht‰‰t.
Ei syytˆn kaula kesken katkea.
Sadasti suurempikin vainojoukko,
Ja vaikk' ois jokaisella sadan voima,
Ei mit‰‰n vaaraa tuottaa vois, niin kauan
Kuin vakaa olen, vilpitˆn ja syytˆn.
Mun pilkastako pit‰is sinut p‰‰st‰‰?
Ei siit‰ herjas puhdistuis, mut min‰
Lain rikkojaksi voisin pian tulla.
Paras on apu, Noora, tyyni mieli;
Siis syd‰mmelles neuvo malttamusta:
T‰‰ kummastus ei monta p‰iv‰‰ kest‰.

    (Airut tulee.)

AIRUT.
Min‰ kutsun teid‰n ylh‰isyytenne h‰nen majesteettinsa parlamenttiin,
joka pidet‰‰n Buryss‰ ensimm‰isen‰ p‰iv‰n‰ tulevaa kuuta.

GLOSTER.
Mun mielt‰nikˆ ensin kysym‰tt‰?
Salaista tointa! -- Hyv‰, kyll‰ tulen.

    (Airut menee.)

Hyv‰sti, Noora! -- Herra sheriffi,
Valtuuden mukaan h‰nt‰ kohdeltakoon.

SHERIFFI.
Mun valtuuteni, herttua, t‰h‰n p‰‰ttyy;
Ja sir John Stanleylla on k‰sky vied‰
Nyt h‰net Manin saareen mukanaan.

GLOSTER.
Te, sir John, vaimoniko vartijaksi?

STANLEY.
Niin, sain sen toimen, armollinen herra.

GLOSTER.
H‰nt' ‰l‰ silt‰ kovista, jos pyyd‰n
Sun h‰nt‰ s‰‰st‰m‰‰n; ehk' onni k‰‰ntyy,
Ja hyv‰‰ sulle tehd‰ voin, jos sin‰
Teet h‰lle hyv‰‰. Hyv‰sti, sir John!

HERTTUATAR.
Menetkˆ mua hyv‰stelem‰tt‰?

GLOSTER.
En sit‰ voi, n‰‰ kyyneleet sen sanoo.

    (Gloster ja palvelijat menev‰t.)

HERTTUATAR.
Sin‰kin menit? Kaikk' on lohtu poissa.
Mun kaikki j‰tt‰‰; iloni on kuolo,
Tuo kuolo, jonka nime‰kin kammoin,
Siks ett‰ ajast' etsin ij‰isyytt‰.
Ma pyyd‰n, Stanley, t‰‰lt‰ minut vie,
Yks kaikki, minne; suosiot' en kerj‰‰,
Vain saata minut, minne k‰skettiin.

STANLEY.
Man-saareen matka, armollinen rouva,
Siell' arvon mukaan teit‰ kohdellaan.

HERTTUATAR.
Se pahaa tiet‰‰; pelkk‰‰ olen herjaa,
Siis herjaavastiko mua kohdellaan.

STANLEY.
Kuin herttuatarta, Humphreyn puolisoa,
Sen arvon mukaan teit‰ kohdellaan.

HERTTUATAR.
Voi hyvin, sheriffi, mua paremmin,
Vaikk' olet h‰pe‰ni opas ollut.

STANLEY.
Sen vaati virka; anteeks suokaa, rouva.

HERTTUATAR.
Niin, niin, voi hyvin; virkas olet tehnyt.
No, joko menn‰‰n, Stanley?

STANLEY.
Katumus lopuss' on; nyt pois tuo paita,
Ja k‰yd‰‰n pukeumaan matkaa varten.

HERTTUATAR.
Ei paidan kanssa vaihdu h‰pe‰,
Pukuuni kalleimpaan se kiinni juuttuu;
Se n‰kyy, vaikka kuinka pukeuisin.
No, n‰yt‰ tiet‰; vankeuteeni halaan.

                          (Menev‰t.)




KOLMAS NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Buryn luostari.

    (Torventoitaus. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
    kardinaali Beaufort, Suffolk, York, Buckingham ja muita
    parlamentin j‰seni‰ tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Mua ihmetytt‰‰, ettei tule Gloster,
Ei tapa h‰ll‰ olla viimeinen;
Mik' onkaan syyn‰, ett‰ nyt h‰n viipyy.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mut ettekˆ te n‰e tai tahdo n‰hd‰,
Kuink' outo h‰ll' on k‰ytˆs nyt, ja kuinka
On olentonsa majesteetillinen?
Kuink' ylpe‰ks on tullut, ynse‰ksi
Ja korskaks, -- toisenlaiseksi kuin ennen?
Ma muistan, kuink' ol' ennen hieno, nˆyr‰,
Ja jos vain kaukaa katseen loin, niin oiti
H‰n oli polvillaan, ja koko hovi
Ihaili h‰nen alamaisuuttaan.
Mut kohtaa h‰nt‰ nyt, vaikk' aamusella,
Kun kaikki tervehtiv‰t toisiaan,
Niin otsa rypyss' on ja katse tuima,
Ja, polvi j‰ykk‰n‰, h‰n ohi kulkee,
Ja meit' ei kunnioita niinkuin pit‰is.
Ken pelk‰is pennun mˆrin‰‰? Mut suuret
Ne vapisee, kun jalopeura kiljuu;
Ja pieni Englanniss' ei ole Humphrey.
Ensinkin l‰hisukua on teille,
Ja jos te kaadutte, niin nousee h‰n.
Siis minusta ei valtaviisast' ole --
Kun muistetaan, kuink' on h‰n vihansuopa,
Ja kuink' on kuolemanne eduks h‰lle --
Ett' arvoisan on persoonanne luo
Ja teid‰n neuvostoonne h‰ll‰ p‰‰sy.
H‰n mairilla on kansan suosin saanut,
Ja, kapinan kun tehd‰ suvaitsee,
Niin pelk‰‰n, ett‰ kaikki h‰nt‰ seuraa.
On kev‰t; hˆll‰ss' ohdakkeen on juuret;
Jos sit' et raivaa pois, se pellon peitt‰‰
Ja viljan tukehuttaa kasvussaan.
On nˆyr‰ huolenpito herrastani
T‰‰n pelon Humphreyn suhteen her‰tt‰nyt.
Jos tyhm‰‰ t‰‰, nais-pelkoa se olkoon,
Ja paremmat jos syyt sen poistaa voi,
Niin myˆnn‰n herttuata loukanneeni.
Te, loordi Suffolk, Buckingham ja York,
Kumotkaa t‰m‰ v‰itteeni, jos voitte,
Mut muuten p‰tev‰ks se myˆnt‰k‰‰.

SUFFOLK.
Olette herttuan oikein oivaltanut;
Ja lausua jos mun ois ensin tullut,
Niin oisin samaan tapaan puhunut.
H‰nenp‰ yllytteest‰‰n herttuatar
On hornanjuonens' alkanut, sen vannon;
Ja vaikk' ei rikokseen h‰ll' oiskaan osaa.
Niin, kerskatessaan suurest' asemastaan --
Kun kuninkaan on l‰hin perillinen --
Ja muilla mahtavuuden haaveiluillaan,
Hupelon vaimons' on h‰n yllytt‰nyt
Kutomaan juonta kuninkaamme tuhoks.
Syv‰ss‰ vedess' isot kalat uivat,
Ja suoran tuon on pinnan alla petos;
Ei kettu hauku, lammasta kun vaanii.
Ei, kuninkaani! Tutkimaton viel' on
Tuo Gloster, pohjaton siin' asuu vilppi.

KARDINAALI.
Lakia vastoin pikkurikoksista
H‰n m‰‰r‰s julmat hengenrangaistukset.

YORK.
Ja protektorina h‰n maalta kiskoi
Soturin palkoiks Ranskaan suuret summat,
Joit' ei h‰n sinne koskaan l‰hett‰nyt;
Siks aina melskeit oli kaupungeissa.

BUCKINGHAM.
Hoh, n‰‰ vaan pikkuvikoja on, muiden
Salaisten rinnalla, joit' aika viel‰
Paljastaa tuossa Humphrey-herttuassa.

KUNINGAS HENRIK.
Niin, hyv‰t loordit, harras pyrintˆnne
N‰in niitt‰‰ ohdakkeet pois tielt‰mme
On kiitett‰v‰; vaan, jos puhun suoraan,
Niin Gloster-lankomme on yht‰ puhdas
Petoksen aikeistakin meit‰ kohtaan,
Kuin s‰isy kyyhky taikka maitovuona;
H‰n hyv‰, nˆyr‰, hurskas on, ei pahaa
H‰n uneksi, ei turmaa meille hanki.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Noin tyhm‰ luottamus on vaarallista.
Vai kyyhky h‰n? Siis h‰ll' on lainasiivet,
Sill' ilke‰ on sisultaan kuin korppi.
Vai lammas h‰n? Siis lainanahka h‰ll‰,
Sill' ahnas susi h‰n on mielelt‰‰n.
Se puvun ryˆst‰‰ voi, ken pett‰‰ tahtoo.
Varokaa, valtias: meid‰n kaikkein onni
Tuon viekkaan miehen kukistuksess' on.

    (Somerset tulee.)

SOMERSET.
Tervehdykseni, armon majesteetti!

KUNINGAS HENRIK.
Somerset, terve! Mit‰ kuuluu Ranskaan?

SOMERSET.
Ett' arvo, valta, kaikki siin‰ maassa
On teilt‰ mennyt; kaikki lopussa!

KUNINGAS HENRIK.
Pahoja siis; mut Herran olkoon tahto!

YORK (syrj‰‰n).
Pahoja mulle: Ranskaa min‰ toivoin,
Samoin kuin vehmast' Englantia toivon.
N‰in kukkani jo kuihtuu umpussaan
Ja madot syˆv‰t lehv‰ni; mut pian
Ma t‰h‰n avun hankin, taikka myyn
Pois oikeuteni maineikkaaseen hautaan.

    (Gloster tulee.)

GLOSTER.
Tervehdykseni nˆyrin, majesteetti!
Anteeksi suokaa, ett‰ n‰in ma viivyin.

SUFFOLK.
Ei, Gloster, liian varhain oisit tullut,
Jos et ois uskollisempi kuin olet.
Maankavalluksesta sun vangitsen.

GLOSTER.
Haa, Suffolk! Luuletko mun vangittuna
S‰vy‰ muuttavan tai punastuvan?
Ei, syd‰n tahraton ei hevin s‰iky.
Ei kirkkain l‰hde ruopasta niin puhdas,
Kuin min‰ majesteetin petoksesta.
Ken syytt‰‰ mua voi? Mit' olen tehnyt?

YORK.
Ranskalta saitte lahjoja, niin luullaan,
Ja sotamiesten palkan pid‰titte,
Ja n‰in me menetimme Ranskanmaan.

GLOSTER.
Vai luullaan vain? Ja ketk‰ sit‰ luulee!
Soturein palkkaa riist‰nyt en koskaan,
Enk' ole Ranskalt' ‰yri‰k‰‰n saanut.
Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon,
Niin ˆit‰ valvoin, ˆit‰ ˆiden j‰lkeen,
Englannin parast' ahkeroiden vain!
Jos penni‰k‰‰n kuninkaalta kiskoin
Tai omaks hyˆdyks ‰yri‰k‰‰n k‰ytin,
Mua siit‰ syytett‰kˆˆn tuomiolla.
Ei, monta monta puntaa omistani --
Kun tahdoin varatonta kansaa s‰‰st‰‰ --
Ma linnueille etuk‰teen annoin,
Takaisin sit‰ koskaan vaatimatta.

KARDINAALI.
Mylord, tuo kerska hyvin sopii teille.

GLOSTER.
Vain sulan toden lausun, jumalauta!

YORK.
Protektorina pahantekijˆille
Keksitte suunnattomat kidutukset,
Ett' oli maamme kuulu julmuudestaan.

GLOSTER.
Sen kaikki tiet‰‰, ett‰ laupeus oli
Protektorina suurin vikani;
Ma rikollisen kyyneleest‰ hellyin,
Ja nˆyr‰ sana monen vapaaks osti.
Lain ankaruutt' en muille k‰ytt‰nyt
Kuin verisille murhamiehille
Ja kavalille maantien rosvoojille;
Mut verisynti kyll‰ rangaistuksen
Sai julmemman kuin varkaus tai muu rikos.

SUFFOLK.
On pikkusyit‰ helppo kaunistella;
Mut suuremmista teit‰ syytet‰‰n,
Joist' ette voi niin hevin puhdistua.
Kuninkaan nimess' otan teid‰t vangiks
Ja j‰t‰n teid‰t kardinaalin huostaan,
Siks kunnes asianne tutkitaan.

KUNINGAS HENRIK.
Ma varmuudella toivon, herttua Gloster,
Ett' ep‰luulosta te selviytte;
Olette syytˆn, tuntoni sen sanoo.

GLOSTER.
Kuningas kulta, nyt on vaaranp‰iv‰t;
Nyt kunnon polkee ruma vallanhimo,
Ja viha vainoo ihmisrakkautta;
On inha juonittelu vallalla,
Ja kohtuus karkoitettu Englannista.
Nuo henke‰ni v‰ijyv‰t, sen tied‰n;
Ja kuoloni jos maalle onnen toisi
Ja noiden hirmuvallan lopettaisi,
Niin mielell‰ni kuoloon menisin.
Mut t‰‰ vain n‰ytelm‰n on johdanto;
Tuhannet, jotk' ei viel‰ ouno vaaraa,
T‰‰n julman murhen‰ytelm‰n saa p‰‰tt‰‰.
Beaufortin s‰kenˆiv‰t verisilm‰t
Syd‰mmen kielii ilkeydest‰;
Suffolkin synkk‰ otsa vihaa kiehuu;
Ter‰vin kielin purkaa Buckingham
Kateuden taakkaa, jok' on syd‰mmell‰‰n;
ƒk‰inen York, mi kuuta tavoittaa,
Ja jonka rˆyhk‰‰ k‰tt‰ pid‰ttelin,
V‰‰r‰ll‰ syytteell' uhkaa henke‰ni;
Ja tekin, kuningatar, muiden kanssa,
Syyditte syytt‰ herjaa p‰‰ni p‰‰lle,
Ja innoll' yllytitte ahkeralla
Rakasta valtaherraani mua vastaan.
Niin, kaikki yht‰ juonta olette;
Ma tiesin teid‰n salakokouksenne,
Joiss' oli kaupan syytˆn henkeni.
V‰‰rist‰ todistajist' ei lie puute,
Ja viekkain vehkein syyt‰ lis‰t‰‰n.
Todeksi k‰ynee vanha sananlasku:
"Jos koiria on, kyll' on kalikoita".

KARDINAALI.
Kuningas, moista herjaa ei voi siet‰‰.
Jos niit‰, jotka suojella teit' aikoo
Salavihalta ja konnain tikareilta,
Noin syˆd‰‰n, ivataan ja pilkataan,
Ja syyllisell' on t‰ysi puhevalta,
Niin j‰‰htyy into teit‰ puolustaa.

SUFFOLK.
H‰n kuningatart' eikˆ soimannut
Ivalla, vaikka taidoin peitetyll‰,
Ett' ostetuin h‰n valamiehin muka
Kukistaa h‰net aikoo arvostaan?

KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰vinneen min‰ sallin haukkua.

GLOSTER.
Todemmin sanottu kuin tarkoitettu.
Ma h‰vi‰n, mut voittajia voi,
Kun v‰‰rin pelaavat! Ja h‰vinneell‰
On silloin t‰ysi lupa puhua.

BUCKINGHAM.
Sanamme v‰‰nt‰‰ h‰n ja aikaa hukkaa. --
H‰n teid‰n vankinne on, kardinaali.

KARDINAALI (muutamille seuralaisille).
Pois h‰net viek‰‰; hyv‰‰n s‰ilyyn pankaa.

GLOSTER.
Voi, Henrik, pois n‰in heit‰t sauvas ennen,
Kuin jalkas vahvat on sua kantamaan.
Sivultas paimen vied‰‰n n‰in, ja sudet
Nyt tappelee, ken ensin sais sun syˆd‰.
Oi, pelkoni ett' oisi aiheeton!
Mut, Henrik hyv‰, tuhos l‰hell' on.

    (Muutamat seuralaiset viev‰t pois Glosterin.)

KUNINGAS HENRIK.
Tehk‰‰ tai j‰tt‰k‰‰ min parhaaks n‰ette,
Hyv‰t loordit, niinkuin itse oisin l‰sn‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Kuin? Aiotteko j‰tt‰‰ parlamentin?

KUNINGAS HENRIK.
Niin, Margareeta; syd‰n suruun hukkuu,
Sen virrat silmist' alkaa tulvia;
Ruumiini kurjuuden on kahleiss' aivan,
Sill' onko kurjempaa kuin paha mieli?
Ah, set‰ Humphrey, kunnon, kunnian
Ja arvon kuvan kasvoissasi n‰en,
Ja sent‰‰n, Humphrey hyv‰, tulee aika,
Ett' ep‰ilen ja viekkaaks sua varon.
Mi turman t‰hti onneas nyt vainoo,
Kun suuret loordit nuo ja kuningatar
Tuhota koittaa syytˆnt' el‰m‰‰si?
Et heit‰ koskaan loukannut, et ket‰‰n.
Kuin teurastaja raastaa vasikkaa
Veriseen teurastaloon ja sen sitoo
Ja raukkaa lyˆ, jos ponnistaa se vastaan,
Niin h‰netkin nuo tunnottomat veiv‰t.
Ja niinkuin em‰ kirmaisee ja mylvii
Ja katsoo mihin kantamoistaan vied‰‰n,
Ja muut' ei voi kuin lastaan ruikuttaa;
Niin min‰i hyv‰n Humphreyn tilaa suren,
Ja turhaan kyynelˆin, ja vesisilmin
J‰lkeens‰ katson, enk‰ voi h‰nt' auttaa,
Niin mahtavat on h‰ll‰ vihamiehet.
Ma kohtalotaan tahdon itke‰
Ja huudan joka huokaukseltain:
"Ken oli petturi? Ei Gloster vain." --

                               (Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyv‰t loordit, auringossa sulaa lumi.
Kuin j‰‰ on Henrik suuriss' asioissa,
Mut heltyy liian pian; Humphreyn loisto
Lumoaa h‰net, niinkuin krokotiilin
Suruinen voihke pett‰‰ matkaajan,
Tai niinkuin kimaltava kirjok‰‰rme
Kukissa kiemuroiden pist‰‰ lasta,
Jok' ihaillen sen katsoo kauneutta.
Jos toist' ei ole viisaampaa kuin min‰ --
Mut omaa ‰ly‰ni sent‰‰n kiit‰n --
Niin pian p‰‰sis Gloster maailmasta,
Ja mekin p‰‰sisimme pelostamme.

KARDINAALI.
H‰n kuolkoon, valtaviisaus sen vaatii!
Mut siihen vain on tarvis tekosyy;
H‰n laillista on tiet‰ tuomittava.

SUFFOLK.
Minusta tuo ei valtaviisast' oisi:
Kuningas puuhaa h‰nen puolestaan,
Ja kansa nousee h‰nen puolestaan;
Ja meill‰, paitse ep‰luuloa,
Vain heikot syyt on hengenrangaistukseen.

YORK.
Siis ette toivo, ett‰ kuolis h‰n.

SUFFOLK.
Ah, York, ken sit‰ toivois enemm‰n?

YORK.
Mut Yorkill' enimm‰n on siihen syyt‰. --
Sanokaa, kardinaali, ja te, Suffolk,
K‰s' syd‰mmell‰: eikˆ oisi yht‰
Asettaa ahnas kotka vartioimaan
Kanoja n‰lk‰iselt‰ haukalta
Kuin panna protektoriks herttua Humphrey?

KUNINGATAR MARGAREETA.
N‰in kana-raukat varmaan surman saisi.

SUFFOLK.
Niin, teid‰n armonne; siis hulluutt' eikˆ
Ketusta tehd‰ lammaskarjan paimen?
Sit' ilkimurhaajaks jos syytett‰is,
Niin sille huono puolustus se oisi,
Ett' aikomustaan viel' ei t‰ytt‰nyt.
Ei, kuolkoon se, siks ett‰ se on kettu
Ja luonnostaan jo karjan vihollinen,
Ennenkuin turpaa verenpuna tahraa;
Ja sama Humphreyn suhde kuninkaaseen.
Sit' ‰lk‰‰ surko, miten surma tehd‰‰n,
Jos pauloin, satimin tai salavehkein,
Valveilla taikka maatessa, se yht‰,
Kun vain h‰n kuolee; luvallista juonta
On kaataa se, jok' ensin k‰ytt‰‰ juonta.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Puhut kuin mies, sa ylv‰‰n ylv‰ Suffolk.

SUFFOLK.
Ja mies se on, ken panee tuuman toimeen,
Sill' usein puheet toisin k‰y kuin aikeet.
Mut, jotta syd‰n sointuis kielen kanssa, --
Sill' ansiokkaaks katson t‰m‰n tyˆn,
Kun sill‰ turvaan majesteetin hengen, --
Vain k‰skek‰‰, niin rupeen h‰lle papiks.

KARDINAALI.
Mut min‰ h‰net kuolleeks soisin, Suffolk,
Ennenkuin ehditte te papiks tulla.
Sanokaa, ett‰ tekoon suostutte,
Niin kyll‰ min‰ teloittajan hankin, --
Niin arka majesteetin hengest' olen.

SUFFOLK.
Siis, tuohon k‰teen! Tekonne on hyv‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Niin minustakin.

YORK.
                 Minusta niinik‰‰n.
Me kolme n‰in kun teemme tuomion,
Niin v‰h‰t siit‰, kuka sit‰ moittii.

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Ma tulen, loordit, suin p‰in Irlannista;
On kapinoitsijoita siell‰ noussut,
Jotk' engelsmanneja kuin hein‰‰ kaataa.
Apuhun, loordit; vimma ehk‰isk‰‰,
Paranemattomaks ett' ei k‰y haava;
Kun tuore on se, voi sit' auttaa viel‰.

KARDINAALI.
Se rikko vaatii joutuin korjaamista.
Kun n‰in on asiat, niin mik‰ neuvoks?

YORK.
Somerset hallitsijaks sinne pannaan.
Niin onnekasta miest‰ t‰ytyy k‰ytt‰‰;
H‰ll' oli hyv‰ onni Ranskassa.

SOMERSET.
Jos York, tuo valtataituri, ois ollut
Mun sijassani hallitsijana,
H‰n tuskin siell' ois pysynyt niin kauan.

YORK.
Ei, niinkuin sin‰, menett‰‰kseen kaikki.
Ennemmin oisin kuollut ennen aikaa,
Kuin tuonut kotiin sit‰ h‰pe‰‰.
Ett', ollessani siell‰, kaikki meni.
Sull' onko edes yht‰‰n naarmuloita?
Ken nahkaans' s‰‰st‰‰ noin, ei hevin voita.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuo s‰en pian raivotuleks yltyy,
Jos poltakset ja tuuli sit‰ auttaa. --
Seis, hyv‰ York! -- vait, rakas Somerset! --
York, sinun onnes, hallitsijana,
Ois ehk‰ ollut huonompi kuin h‰nen.

YORK.
Huonompi tyhj‰‰? H‰pe‰‰n siis kaikki!

SOMERSET.
Ja sin‰ myˆs, kun huudat h‰pe‰‰!

KARDINAALI.
Te, York, nyt onneanne koitelkaa.
Aseiss' on villit kernit Irlannissa,
Lihoittain maataan verill' Englannin.
Valiojoukko viek‰‰ Irlantiin,
Jokunen joka kreivikunnasta;
Koitelkaa onneanne Irlannissa.

YORK.
Sen teen, jos majesteetti suvaitsee.

SUFFOLK.
Kuningas meille valtuuden on suonut;
Me mit‰ p‰‰t‰mme, h‰n vahvistaa.
Siis, jalo York, t‰‰ toimi ota vastaan.

YORK.
No, kyll‰; v‰ke‰ vain hankkikaa;
Sill'aikaa j‰rjestelen asiani.

SUFFOLK.
V‰est‰ min‰ huolta pid‰n, York.
Mut Humphreyn kavaluuteen palatkaamme,

KARDINAALI.
H‰nest' ei enemp‰‰; ma h‰nt‰ hoidan,
Niin ettei kauemmin h‰n meit‰ vaivaa.
Pois l‰htek‰‰mme, p‰iv‰ on jo mennyt.
Lord Suffolk, kahden viel‰ haastelkaamme.

YORK.
Lord Suffolk, kahden viikon kuluessa
Odotan joukkojani Bristolissa;
Sielt' aion kuljettaa ne Irlantiin.

SUFFOLK.
Hyv‰sti kaikki toimitetaan, York.

    (Kaikki menev‰t, paitsi York.)

YORK.
Nyt mielt‰s rohkaise, jos koskaan, York,
Ja ep‰ilykses vaihda p‰‰tˆkseen.
Se ole, mit‰ toivot olevasi,
Tai se, mit' olet, tuonen saaliiks anna;
Ei sill‰ olemisen arvoa.
Asukoon kalvas pelko alhaisossa.
Ei poveen kuninkaalliseen se sovi.
Kuin kev‰‰n kuurot aatos aatost' ajaa,
Ja joka aatos korkeuksiin t‰ht‰‰.
Ajuni, ahkerampi lukkia,
Vihollisille paulaks ansaa kutoo.
Hyv‰, loordit, hyv‰! Valtaviisast' oli
Pois minut laittaa suuren joukon kanssa;
K‰‰rmett‰ konttaista n‰in l‰mmit‰tte,
Jok' elpyneen‰ poveen teit‰ pist‰‰.
V‰ke‰ tarvitsin, sen teilt‰ sain;
Suur' kiitos vain! Mut n‰in te hullun k‰teen
Panitte ter‰aseen, se on varma.
Suurt' armeijaa kun Irlannissa ruokin,
Niin Englannissa nostan mustan myrskyn,
Jok' ihmisi‰ kymmentuhansin
Puhaltaa taivaaseen tai helvettiin;
Ja myrsky t‰‰ ei riehumasta lakkaa,
Ennenkuin kultavanne p‰‰ss‰ni,
Kuin kirkkaan p‰iv‰n heloittavat s‰teet,
Tuon hullun pyˆrt‰j‰isen raivon tyynt‰‰.
Ja n‰ille hankkeilleni apuriksi
Vietellyt olen j‰yk‰n kentil‰isen,
John Caden Ashfordista,
John Mortimerin arvonimell‰
Kapinan tekem‰‰n, jot' osaa hyvin.
Sen huiman miehen Irlannissa n‰in,
Kuink' otteli h‰n kernil‰isten kanssa,
Siks ett‰ s‰‰ret keih‰st' oli t‰ynn‰
Kuin piikkisian selk‰ harjasta;
Kun siit‰ pelastui, tek' ilmahypyn
Kuin hurja maurilainen tanssija,[5]
Kalistain keih‰it‰‰n kuin kulkusia.
Pˆrrˆisen, viekkaan kernin hahmossa h‰n
Seurusti usein vihollisen kanssa,
Ja ilmitulematta palasi
Ja kertoi mulle heid‰n konnantˆist‰‰n.
Tuon pirun etulaisekseni teen;
H‰nell' on n‰kˆ, k‰ynti, puhetapa
John Mortimerin, joka nyt on vainaa.
N‰in kansan mielt‰ tiedustan, se onko
York-suvun vaatimuksiin taipuva.
Jos vangitaan h‰n, piinapenkkiin pannaan,
Ei mik‰‰n kidutus saa h‰nest' irti,
Ett' olen min‰ h‰nt‰ yllytt‰nyt.
Jos taas h‰n menestyy, niin kuin ma luulen,
Niin tulen voimallani Irlannista
Ja niit‰n mit' on kylv‰nyt se konna.
Kun Humphreyn saamme pois, tuon suositun,
Ja Henrik syrj‰t‰‰n, niin kaikk' on mun.

                                (Menee.)


Toinen kohtaus.

    Bury. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Kaksi murhaajaa tulee kiireell‰ sis‰‰n.)

1 MURHAAJA.
Lord Suffolkille rienn‰ kertomaan,
Ett' tielt‰ pois on herttua.

2 MURHAAJA.
                             Mit‰ teimme?
Oi, ett' ois tekem‰tt‰! -- Onko koskaan
Niin katuvaista n‰hty?

1 MURHAAJA.
                       Loordi tulee.

    (Suffolk tulee.)

SUFFOLK.
No, miehet, onko toimitettu tyˆ?

1 MURHAAJA.
On, hyv‰ loordi, kuollut on h‰n.

SUFFOLK.
                                 Hyv‰.
Pois t‰‰lt‰ nyt, ja menk‰‰ asuntooni.
T‰‰n miehen-tyˆn ma teille palkitsen.
Koht' ovat t‰‰ll‰ kuningas ja p‰‰rit.
Mut onko vuode siistitty, ja kaikki
Niin kuntoon laitettu, kuin m‰‰r‰sin?

1 MURHAAJA.
On, armollinen herra.

SUFFOLK.
                      Pois, pois joutuin!

    (Murhaajat menev‰t.)

    (Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta,
    kardinaali Beaufort, Somerset, loordeja ja muita tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Set‰mme heti t‰nne kutsukaa!
Tutkimme t‰n‰‰n h‰nen ylh‰isyytt‰‰n,
H‰n onko syyp‰‰, niinkuin v‰itet‰‰n.

SUFFOLK.
Ma heti h‰net kutsun, majasteetti.

    (Menee.)

KUNINGAS HENRIK.
Paikkaanne, herrat! Pyyd‰n, hyv‰t loordit:
Kovemmin ‰lk‰‰ set‰‰ kohdelko,
Kuin mit‰ tositodistusten j‰lkeen
Ja teoistaan h‰n syyp‰‰ks havaitaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Varjelkoon taivas, ett‰ ilkimielin
Tuomittais syyp‰‰ks syytˆn ylimys!
Suo, Jumal', ett‰ voisi puhdistautua!

KUNINGAS HENRIK.
Margareeta, kiitos! Tuo mua ilahuttaa.

    (Suffolk palaa.)

Mit‰? Kalvas olet? Miksi vapiset?
Kuink' asiat on, Suffolk? Miss' on set‰?

SUFFOLK.
Vuoteessaan kuollut; Gloster kuollut on.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Jes' auta!

KARDINAALI.
           Herran salatuomio! --
N‰in viime yˆn‰ unta, ett‰ Gloster
Ol' ‰‰netˆn, ei saanut sanaa suustaan.

    (Kuningas pyˆrtyy.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ah! Mit‰ nyt? -- Kuningas kuolee! Apuun!

SOMERSET.
Kohottakaa, ja puristelkaa nen‰‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois, pian, apuun! -- Henrik, silm‰s avaa.

SUFFOLK.
H‰n virkoo. -- Rouva hyv‰, rauhoittukaa!

KUNINGAS HENRIK.
Oi, suuri Luoja!

KUNINGATAR MARGAREETA.
                 Kuinka voitte, armo?

SUFFOLK.
Tyyntyk‰‰, majesteetti, tyyntyk‰‰!

KUNINGAS HENRIK.
Mua Suffolk-herttuako tyynnytt‰‰?
Vastik‰‰n mulle kaarneen virtt‰ lauloi,
Jonk' onsi s‰vel vei mult' elinvoiman,
Ja nytkˆ peukaloisen sirkutukset
Ja tyhj‰n rinnan ontto lohdutus
Vois karkoittaa tuon ensin kuullun ‰‰nen?
Makeilla sanoilla sa myrkkys peit‰t.
Pois k‰tes minusta! Pois, sanon ma!
Sen koskentaa kuin k‰‰rmeen kielt‰ kammon
Pois n‰kyvist‰, kurja sanantuoja!
Silmiss‰s julman ylev‰n‰ istuu
Maailman kauhuks murhan hirmuvalta.
ƒl‰ katso minuun; silm‰s haavoittaa. --
Ei, ‰l‰ mene! -- Tule, basiliski,
Katseillas syytˆn katselija tapa!
Ma kuoloss' ilon lˆyd‰n, elossa
Vain kaksoiskuoleman, kun poiss on Gloster.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Miks Suffolk-herttuaa noin soimaatte?
Vaikk' oli Gloster h‰lle vihamies,
Kuin kristitty h‰n t‰m‰n surmaa suree.
Ja min‰ -- vaikka vihamiehet oltiin --
Jos kyynelvedet, tuskan huokaukset,
Veriset voihkinat sais h‰neen elon,
Sokeaks silm‰ni ma itkisin,
Huokailust' uuveltuisin, liljankalvaaks
Muuttuisin hiuttavasta voihkinasta,
Jos henkiin voisin Humphreyn her‰tt‰‰.
En tied‰, kuin mua mailma tuomitsee;
On tietty, ett'ei yst‰vi‰ oltu,
Ja kenties mua murhaajaksi luullaan.
N‰in mainettani pahat kielet kalvaa,
Ja hovit h‰pe‰‰ni huutavat.
Sen surmastaan ma saan. Mua onnetonta!
Kuningatar, ja pilkka-kruunu p‰‰ss‰!

KUNINGAS HENRIK.
Voi, Glosteria s‰‰lin; voi, mies-raukkaa!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mua s‰‰li, paljo raukemp' olen min‰.
Kuin? Poisko k‰‰nnyt? Kasvosiko peit‰t?
En spitaalinen ole; katso minuun.
Oletko tullut kuuroksi kuin kyy?
Siis myrkkyinen myˆs ole, tapa vaimos.
Humphreynko hauta kaiken lohtus k‰tkee?
Ilosi siis ei Margareeta ollut!
Humphreylle patsas laita, sit‰ palvo,
Ja mun tee kuvastani juomakyltti.
T‰‰n vuoksko olin haaksirikkoon tulla
Ja vastatuuli kahdesti mun ajoi
Englannin rannikolta omaan maahan?
Se oli enne; tuulikin se n‰ytti
Mua varoittavan: karta k‰‰rmeen pes‰‰,
ƒl' astu jalkaas tuohon tylyyn maahan!
Mut min‰ hyv‰nsuopaa tuulta toruin
Ja h‰nt‰, joka vaskiluolasta
Sen irroitti, ja huokua sen k‰skin
Englannin siunattua rantaa kohti
Tai k‰‰nt‰‰ jylh‰‰n luotoon laivan keulan.
Mut Aeolus ei ollut murhamies,
Sen inhan toimen sinulle h‰n j‰tti.
Mua aallot vyˆryv‰t ei hukuttaneet,
Ne tiesiv‰t, ett' tyly k‰ytˆksesi
Kuivalla maalla viel‰ kyyneliin
Mun hukuttaisi merta suolaisempiin.
Ter‰v‰t luodon suiput hiekkaan peittyi;
Ei tahtoneet mua murskata, ne tiesi
Kovemman viel‰ kivisyd‰mmesi
Mun t‰‰ll‰ linnassasi murskaavan.
Niin pitk‰lle kuin liituvuores siinti,
Kun myrsky meid‰t ajoi rannikolta.
Kannella seisoin raju-ilmassa,
Ja synke‰ kun meriusva alkoi
K‰rkk‰ilt‰ silmilt‰ni kaihtaa maan,
Juveelin kalliin otin kaulastani --
Timanttikehysteisen syd‰mmen --
Ja heitin maalle p‰in; sen meri otti,
N‰in, toivoin, sin‰i syd‰mmeni otat.
Samassa haihtui kaunis Englanti;
Syd‰nt‰ silm‰in seurata nyt k‰skin,
Ja himmiks kaukoputkiks niit‰ sanoin,
Kun rakkaan rannikon ne kadottivat.
Pakotin usein kielt‰ Suffolkin --
Tuon inhan horjumieles edustajan --
Mua lumomaan, niinkuin Ascanius teki,
Kun Dido-hupsulle h‰n kaikki kertoi
Is‰ns‰ teot Trojan palon j‰lkeen!
Min' enkˆ ole lumottu kuin Dido?
Ja sin‰ petollinen kuin Ascanius?
Ah! En voi en‰‰. Kuole, Margareeta!
N‰et, Henrik itkee, kun niin kauan el‰t.

    (Melua ulkoa. Warwick ja Salisbury tulevat.
    Kansaa tunkeutuu ovelle.)

WARWICK.
Huhutaan, majesteetti, ett‰ Suffolk
Ja kardinaali Beaufort kavalasti
On hyv‰n herttuan Humphreyn murhanneet.
Nyt kansa, niinkuin hurja mettisparvi,
Jolt' emo vietiin, hyˆrii sinne t‰nne
Ja raivossaan ei katso, ket‰ pist‰‰.
Kapinan hurjan min‰ asetin,
Siks kunnes itse saavat toden kuulla.

KUNINGAS HENRIK.
Niin, liian totta, Warwick, h‰n on kuollut.
Vaan kuin, sen tiet‰‰ Herra, eik‰ Henrik.
K‰y tuonne, tutki kuolleen ruumista
Ja t‰st‰ ‰kkisurmast' ota selv‰.

WARWICK.
Sen tahdon tehd‰. Sin‰, Salisbury,
Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.

    (Warwick menee lis‰huoneeseen ja Salisbury vet‰ytyy syrj‰‰n.)

KUNINGAS HENRIK.
S‰, joka kaikki tuomitset, oi, torju,
Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii,
Ett' t‰ss' on v‰kivallan tyˆt‰ tehty!
Jos v‰‰r‰‰ luulen, anna anteeks, Herra!
Sa yksin olet tuomari. Oi, sent‰‰n!
Kalpeita huuliaan ma l‰mmitt‰isin
Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen
Valaisin suolakyynelt' ulapoittain,
Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin,
Ja tunnustaisin k‰tt‰ tunnotonta;
Mut turhaa nuo ois tyhj‰t muistiaiset,
Ja kuolleen mullan-kuvan n‰keminen
Se vain mun suruani suurentais.

    (Pariovet sis‰huoneeseen avataan, ja Gloster n‰hd‰‰n
    kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin
    ymp‰rill‰.)

WARWICK.
Kuningas, n‰hk‰‰s t‰t‰ ruumista!

KUNINGAS HENRIK.
N‰en siin‰, kuinka hautani on syv‰.
Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa
Pakeni pois, ja h‰net kun ma n‰en,
Niin kuolleena n‰en oman el‰m‰ni.

WARWICK.
Niin totta, sieluni kuin el‰‰ soisi
Sen majesteetin turvissa, jok' otti
Miehuuden p‰‰lleen, meit‰ pelastaakseen
Is‰ns‰ vihan kirouksesta,
Niin totta luulen, ett' on v‰kin‰ist‰
Kuululle t‰lle herttualle tehty.

SUFFOLK.
Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua!
Mut mill‰ Warwick todistaa sen!

WARWICK.
                                N‰hk‰‰s,
Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin!
Olen usein n‰hnyt luontaisesti kuolleen:
Veretˆn on se, kalvas, tuhkanharmaa,
Kun veri kaikki syˆksyy syd‰mmeen,
Ja t‰m‰, kuolon kanssa kamppaillessaan,
Sen avuks ottaa vihollista vastaan.
Kun syd‰n j‰‰htyy, j‰‰htyy myˆskin veri,
Ja poskia ei palaa punaamaan.
Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat,
Ja silm‰t, kuopistansa pullollaan,
Kamalan j‰yk‰t on kuin kuristetun,
Sieraimet laajat, tukka sotkuinen,
Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii
Henkens‰ kaupall' ylivoimaa vastaan.
Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet,
Ja siro parta takkuinen ja pˆrrˆ
Kuin myrskyn lakoama viljapelto!
Niin, murhattu h‰n t‰ss' on; n‰ist‰ merkeist'
On pieninkin jo todistuksen voipa.

SUFFOLK.
Ken, Warwick, herttuan ois murhannut?
Min‰ ja Beaufort h‰nt‰ vartioimme,
Ja me tok' emme murhaajia liene.

WARWICK.
Olitte Humphreyn veriviholliset,
Te kumpikin, ja tekˆ vartioiksi?
H‰n varmaan yst‰v‰in ei hoidoss' ollut,
Ja vihamiehen saikin, niinkuin n‰hd‰‰n.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Siis ep‰ilette n‰it‰ loordeja
Glosterin ‰kkisurmaan vikap‰iksi?

WARWICK.
Ken n‰kee hiehon veriin kuolleena.
Ja teurastajan kirveinens‰ l‰sn‰,
Ep‰ilee heti, ett‰ tuo sen tappoi.
Ken tapaa teiren haukan pes‰ss‰,
Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut,
Vaikk' onkin haukan nokka veretˆn.
Niin ep‰ilt‰v‰ t‰‰kin murhen‰ytˆs.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi?
Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?

SUFFOLK.
Ei veist‰ mulla, nukkuvien surmaks,
Vain koston miekka, rauhan ruostuttama;
Sen kirkastan tuon herjan syd‰mmess‰,
Mi minuun painaa murhan verileiman.
Sano, jos tohdit, ylv‰ Warwick-herra,
Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syyp‰‰!

    (Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)

WARWICK.
Sen Warwick tohtii, mink‰ Suffolk tohtii.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei suistaa tohdi kielt‰‰n solvaavaa
Eik' ylpe‰t‰ herjamielt‰‰n heitt‰‰,
Vaikk' uhkais Suffolk h‰nt‰ tuhannesti.

WARWICK.
Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon.
Jokainen sana h‰nen edukseen
Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.

SUFFOLK.
Sa tomppeli ja tollo loordiksi!
Jos koskaan vaimo petti miest‰ns‰,
Niin saastaisessa vuoteessaan sun ‰itis
Syleili moukkaa typer‰‰ ja siten
Istutti jaloon runkoon maatis-oksan.
Sen oksan sin‰ olet hedelm‰,
Etk' ylev‰t‰ Nevillen kantaa.

WARWICK.
Jos ei sua verivelkas varjeleisi,
Ja jos en palkkaa riist‰is pyˆvelilt‰,
N‰in s‰‰st‰is sulta sadat h‰pe‰t;
L‰sn'olo kuninkaan jos ei mua sitois,
Niin, kurja konna, polvillasi saisit
Puheesi pyyt‰‰ anteeksi ja myˆnt‰‰
Ett' omaa ‰iti‰si tarkoitit,
Ja itse ett‰ ‰p‰r‰n‰ synnyit;
Ja anteekspyyntˆs j‰lkeen, pelkuri,
Sa palkkas saisit, saisit hornaan menn‰,
Katala, joka nukkuvain juot verta.

SUFFOLK.
Sinusta valveilla ma verta lasken,
Jos l‰hte‰ nyt tohdit kanssani.

WARWICK.
No, tule heti, tai sun t‰‰lt‰ raastan!
Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen;
N‰in Humphreyn haamulle teen palveluksen.

    (Suffolk ja Warwick menev‰t.)

KUNINGAS HENRIK.
On puhdas syd‰n paras panssari;
Mies hurskas kolmasti on varustettu;
Mut alaston, vaikk' ylt‰‰n aseiss' ois,
Se mies on, jonka tunnon tahraa v‰‰ryys.

    (Melua kuuluu ulkoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Haa! Mit‰ melua?

    (Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)

KUNINGAS HENRIK.
                 No, mit‰, loordit?
Meid‰nko n‰hden paljastatte t‰‰ll‰
Vihaista miekkaa? Mik‰ rohkeus!
Mit' ‰‰nek‰st‰ meteli‰ t‰m‰?

SUFFOLK.
Kavala Warwick Buryn miesten kanssa
Mua miekoin ahdistavat, majesteetti.

    (Kansanjoukko meluaa ulkona. Salisbury palaa.)

SALISBURY (ulkona olevalle kansalle).
Seis! Kuninkaalle kerron pyyntˆnne. --
N‰in, herra, sanoa mun kansa k‰skee:
Jos Suffolk ei saa heti surmaansa,
Tai h‰nt‰ Englannist' ei karkoiteta,
Niin linnastanne riist‰v‰t he h‰net
Ja vitkaan kiduttavat kuolemaan.
Sanovat, ett‰ hyv‰n Humphrey-herttuan
H‰n surmas; sanovat myˆs pelk‰‰v‰ns‰,
Ett' ehk‰ majesteetinkin h‰n surmaa.
Siis rakkkaast' alamaisen innosta, --
Ei uhkan halust', eik‰ niskoittelun,
Ik‰‰nkuin vastustaa teit' aikoisivat, --
He h‰nen karkoitustaan vaativat.
Sanovat, hengest‰nne huolehtien,
Ett', armonne jos tahtois nukkua
Ja k‰skis, ettei h‰irit‰ sais teit‰
Vihan tai hengenmenon uhalla,
Niin, t‰st‰ kiellostanne huolimatta,
Jos n‰kisiv‰t kyyn, mi hankokielin
Pujahtais salaa majesteetin p‰‰lle,
Olisi pakko teid‰t her‰tt‰‰,
Niin ettei vaarallista unen h‰rm‰‰
Tuo surmamato iki-uneks muuttais.
Siis kiellon uhallakin aikovat,
Jos tahdotte tai ette, teit‰ kaita
Moisilta k‰‰rmeilt‰ kuin viekas Suffolk,
Jonk' onneton ja myrkyllinen pisto
Set‰nne hengen salaa vei, jok' oli
Tuhansin kerroin h‰nt‰ arvokkaampi.

KANSA (ulkona).
Kuninkaan vastaus, lord Salisbury!

SUFFOLK.
Kyll' uskon, ett‰ raaka roskajoukko
Voi moisen sanan kuninkaalle laittaa;
Vaan te, mylord, sen asioita k‰ytte
Vain loistaaksenne puhetaidollanne.
Mut muuta kunniaa ei Salisbury saanut,
Kuin sen vain, ett‰ luona kuninkaan
K‰vi padanpaikkurien l‰hettin‰.

KANSA (ulkoa).
Kuninkaan vastaus, taikka sis‰‰nmeno!

KUNINGAS HENRIK.
Salisbury, sana viek‰‰, ett‰ heit‰
Hell‰st‰ huolenpidostaan ma kiit‰n,
Ja vaikk'ei mua kehoittaneet oiskaan,
Niin tehd‰ aion mit‰ vaativat.
Suffolkist' olen totisesti aina
Tuhoa kruunulleni aavistanut.
Siis vannon nyt sen majesteetin kautta,
Jonk' olen halpa edustaja vain:
H‰n kauemmin kuin kolme p‰iv‰‰ ‰lkˆˆn
T‰t' ilmaa saastuttako hengell‰‰n,
Jos el‰‰ tahtoo!

KUNINGATAR MARGAREETA.
                 Rukoilen tuon hyv‰n.
Suffolkin puolesta.

KUNINGAS HENRIK.
                    Et ole hyv‰,
Jos Suffolkia sanot hyv‰ksi.
Vait, sanon; h‰nen puolestaan jos puhut,
Niin vihaani vain lis‰‰t. Sanassani
Jo yksin sanotussa pysyisin;
Mut kun sen vannoin, on se j‰rkkym‰tˆn. --
Jos kolmen p‰iv‰n p‰‰st‰ sinut n‰hd‰‰n
Maatilkulla mun hallitsemallani,
Niin mailma henkes lunnaiksi ei riit‰. --
Tule, Warwick, hyv‰ Warwick, tule mukaan!
Minull' on suurta sulle ilmaistavaa.

    (Kuningas Henrik, Warwick, loordit y.m. menev‰t.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Tuho ja tuska teit‰ seuratkoon!
Syd‰mmen katkeruus ja karvas piina
Ne olkoot teid‰n seurakumppaninne!
Olette kaksi, piru kolmas olkoon!
V‰ijyilkˆˆn teit‰ kolminainen kosto!

SUFFOLK.
Pois, hyv‰ kuningatar, sadatukset!
Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Hyi, arka akka, hell‰ raukka, sin‰!
Kirota vihamiest‰s etkˆ tohdi?

SUFFOLK.
Kirotut nuo! Miks heit‰ sadattaisin?
Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku,
Niin keksisin niin h‰ijyt myrkkysanat,
Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat,
Hammasten kirskeell' esiin k‰ristetyt
Ja paatunutta vihaa yht‰ t‰ynn‰
Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan.
Kiivaudest' ‰nkytt‰isi kieleni;
Kuin piit‰ iskein silm‰ s‰kenˆisi;
Hivukset tˆrrˆtt‰is kuin mielipuolen;
Niin, joka j‰sen sadattais ja kirois.
Mult' ihan syd‰n s‰rkyis, jos en saisi
Sadattaa heit‰. Myrkky juomans' olkoon!
Vihava sappi hienoin herkkunsa!
Sypressimets‰ armain siimeksens‰!
Suloisin silm‰nruoka basiliskit!
Vienoinkin kosketus kuin k‰‰rmeenpisto!
Kyyt sihisev‰t soittokuntanaan,
Ja s‰ist‰jin‰ turman-huuhkain kuoro!
Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin --

KUNINGATAR MARGAREETA.
Rakas Suffolk, tyynny; itse‰s vain kiusaat.
Kirosi nuo -- kuin peilist' aurinko
Tai liika panos pyssyss‰ -- ne taapp‰in
Vain ponnahtaa ja itse‰si kohtaa.

SUFFOLK.
Kirota k‰skit; nytkˆ k‰sket j‰tt‰‰?
Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu!
Kirota voisin koko talvis-yˆn,
Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin,
Miss' ei suo kylm‰n viima ruohon nousta,
Ja pit‰‰ kaikki hetken leikkin‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, pyyd‰n, tyynny! Mulle k‰tes anna,
Sit' ett‰ huolivesin kostuttaisin.
Paikasta tuosta ‰lkˆˆn taivaan sade
Suruni muistoksia haihduttako!

    (Suutelee h‰nen k‰tt‰‰n.)

Tuo muisku k‰tees painukoon, ett' aina
N‰‰ huulet muistaisit, jotk' ovat sulle
Tuhannet huokaukset huokuneet!
Nyt mene, tuskan ett‰ tuta saisin;
T‰‰ll' ollessasi vain sit' aavistan
Kuin kyll‰inen, jok' ajattelee n‰lk‰‰.
Takaisin kutsun sun, tai minut myˆskin
Maanpakoon syˆskˆˆt; ja maanpaossa
Ma olenkin, jos sinust' olen erin.
Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! -- Oi, ‰l‰ viel‰!
Kaks tuomittua yst‰v‰‰ n‰in erii
Tuhansin suuteloin ja j‰‰hyv‰isin,
Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo.
Hyv‰sti! Hyv‰st' el‰m‰ ja Suffolk!

SUFFOLK.
N‰in kymmenesti maasta karkoitettu
On Suffolk parka: kerta kuninkaan,
Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas.
En maata sure, sun vain pois kun saisin;
On kyllin v‰kirikas er‰maa,
Jos sun on taivaallinen seuras mulla;
Miss' olet sin‰, siell' on itse mailma
Ja mailman riemut; miss‰ et sin' ole,
Siell' er‰maa on. Enemp‰‰ en jaksa. --
Oi, el‰ sin‰, elost' iloitse;
Mun iloni on, ett‰ sin‰ el‰t.

    (Vaux tulee.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mihink‰ Vaux'lla kiire? Mit‰ tied‰t?

VAUX.
Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on
Juur' kuolemaisillansa kardinaali:
ƒkisti k‰‰ntynyt on kovaan tautiin,
Tuijottaa, l‰‰hˆtt‰‰ ja ilmaa haukkoo,
Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa.
V‰list‰ puhuu, niinkuin Humphreyn haamu
Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta,
Patjalleen kuiskaa, niinkuin t‰lle kuiskais
Syd‰mmen raskaan salaisuuksia.
Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle,
Ett' ihan nyt h‰n h‰nt‰ ‰‰neen huusi.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Vie surusanomasi kuninkaalle.

    (Vaux menee.)

Voi inhaa ik‰‰! tuskan sanomaa!
Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken,
Suffolkin unhottaen, kalleuteni?
Miks en ma sure sua yksin, Suffolk,
Ja suvituulen kanssa kilpaa itke?
Se maata kastaa; min‰ suruani.
Pois joutuin! Tulossa on kuningas;
Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.

SUFFOLK.
En el‰‰ voi, jos sinust' eri‰n;
Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta
Kuin vieno uinahdus sun syliss‰si?
T‰ss' ilmaan henkeni ma huokuisin
Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi,
Jok', ‰idin n‰nni suussa, kuoloon vaipuu.
Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu
Huutaisin ummistamaan silm‰ni
Ja huulillasi suuni sulkemaan.
Niin sielun lennossaan sa pid‰tt‰isit,
Tai sinun ruumiisees sen huokuisin;
Elysiumiss' el‰isi se silloin.
Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo,
Mut sinust' erin tuskan kidutus.
Oi, suo mun j‰‰d‰, tulkoon mit‰ tulkoon!

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta,
Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen.
Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita;
Jos miss‰ mailman sopess' oletkaan,
Niin mull' on Iris, joka sinut lˆyt‰‰.

SUFFOLK.
Ma menen.

KUNINGATAR MARGAREETA.
          Ota syd‰mmeni myˆt‰.

SUFFOLK.
Juveeli kurjimmassa lippaassa,
Mik' arvokalun k‰tkenyt on koskaan.
Kuin laiva s‰rkynyt, nyt erit‰‰n:
T‰‰ mun on kuolintieni.

KUNINGATAR MARGAREETA.
                        Minun t‰‰.

    (Menev‰t eri taholle kumpikin.)


Kolmas kohtaus.

    Lontoo. Kardinaali Beaufortin makuuhuone.

    (Kuningas Henrik, Salisbury, Warwick y.m. tulevat.
    Kardinaali makaa vuoteessaan, palvelijoita seisoo
    vuoteen vieress‰.)

KUNINGAS HENRIK.
Kuin voit sa, Beaufort? Puhu kuninkaalles.

KARDINAALI.
Jos kalma olet, Englannin saat aarteet,
Joll' ostaa toisen voit sa moisen saaren,
Jos mun vain annat el‰‰ tuskitta.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, mik‰ merkki huonon el‰m‰n,
Kun noin on kauhistava tuonen tulo!

WARWICK.
Se kuningas on, joka puhuu, Beaufort.

KARDINAALI.
Jos mieli, viek‰‰ minut oikeuteen.
H‰n kuoli vuoteessansa: miss‰s muuten?
Pakottaa voinko ihmist' el‰m‰‰n? --
Oi, laatkaa r‰‰kk‰‰m‰st‰! Tunnustan. --
Taas elossako? N‰ytt‰k‰‰, miss' on:
Tuhannen puntaa, jos saan h‰net n‰hd‰! --
Ei silmi‰! Ne soaissut on multa.
Oi, silitt‰k‰‰ hiukset! Pystyss' on ne
Kuin tym‰puikot, joihin sieluni
Takeltuu siivet. Tuokaa juotavaa!
Sanokaa rohtoherralle, ett' antaa
Sen tuiman myrkyn, jonka h‰lt‰ ostin.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, ikihallitsija taivasten,
Luo armon katse tuohon onnettomaan!
Pois aja tunkeileva vihollinen,
Jok' ahdistaa tuon raukan sielua!
Povestaan huuhdo musta ep‰toivo!

WARWICK.
Kas, kuinka kuolontuska muodon murtaa!

SALISBURY.
H‰nt' ‰l‰ h‰iri; rauhass' eritkˆˆn.

KUNINGAS HENRIK.
Sielulleen rauha, jos niin Herra tahtoo! --
Jos taivast' ajattelet, kardinaali,
Niin k‰tt‰ nosta, anna toivon merkki. --
Ei merkki‰! H‰n kuolee. Armo h‰lle!

WARWICK.
Hirmuista el‰m‰t‰ todistaa
Noin julma kuolo.

KUNINGAS HENRIK.
                  ƒlk‰‰ tuomitko;
Me syntisi‰ kaikki olemme. --
H‰lt' ummistakaa silm‰t; uudin eteen!
Ja kaikki hartauteen vaipukaamme.

                       (Menev‰t.)




NELJƒS NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Kent. Merenrannikko l‰hell‰ Doveria.

    (Laukauksia kuulun merelt‰. Sen j‰lkeen astuu venheest‰
    maalle merikapteeni, per‰mies ja alaper‰mies, Valter Mereinen
    ynn‰ muita; niiden joukossa Suffolk valepukuisena, ja muita
    ylimyksi‰ vankeina.)

KAPTEENI.
On kailava ja arka p‰iv‰-lˆrpp‰
Jo meren helmaan hiipinyt, ja sudet
Nyt ulvonnallaan her‰tt‰v‰t kaakit,
Jotk' yˆt‰ murheen-synkk‰‰ hinaavat
Ja veltot lerppasiipens' yli hautain
Levittelev‰t, kidast' usmaisesta
Tymp‰‰v‰‰ pimeytt' ilmaan huokuen.
Nyt anastetun laivan miehet tuokaa;
Sill' aikaa s‰rk‰ll‰ kun ankkuroimme,
He t‰ss‰ lunastakoot henkens‰
Tai verin s‰rk‰n hiekkaa kirjavoitkoot.
Tuon vangin sulle annan, per‰mies; --
Ja, sin‰, alaper‰mies, saat t‰m‰n; --
Ja tuo (osoittaen Suffolkia) on, Valter Mereinen, sun osas.

1 YLIMYS.
Per‰mies, mit‰ lunnaiks vaadit? sano.

PERƒMIES.
Tuhannen kruunuako tai kaula poikki!

ALAPERƒMIES.
Te saatte saman antaa -- taikka p‰‰nne.

KAPTEENI.
Tuhannen kruunuako Teist‰ liikaa,
Ja sent‰‰n k‰ytte ylimyksist‰? --
P‰‰ poikki konnain! -- Kuolla teid‰n t‰ytyy.
Ei niiden p‰it‰, jotka meilt‰ kaatui,
Noin turhan turha raham‰‰r‰ korvaa.

1 YLIMYS.
Ma maksan sen, kun s‰‰st‰t henkeni.

2 YLIMYS.
Ja min‰ myˆs; ja heti tilaan rahat.

MEREINEN.
Kun iskin laivaan, meni multa silm‰;
(Suffolkille) Ja siit‰ kostoksi sun t‰ytyy kuolla,
Ja noiden myˆs, jos min‰ p‰‰tt‰‰ saan.

SUFFOLK.
Ylimys olen: t‰ss' on Yrjˆn-risti;
Sa vaadi mit‰ vain, ma kaikki maksan.

MEREINEN.
Ja min‰ myˆskin olen ylimys;
Nimeni Valter Mereinen. No, mit‰?
Miks tuijottelet? Kuolemaako pelk‰‰t?

SUFFOLK.
Nime‰s pelk‰‰n, siin' on kuolon sointaa.
Minulle tiet‰j‰ on ennustanut
Mereiseen h‰t‰‰n ett‰ hukkuisin.
Mut verenhimos ‰lkˆˆn t‰st‰ nousko;
Nimes' on, oikein ‰‰nt‰in, Merinen.

MEREINEN.
Mereinen taikka Merinen, yks kaikki!
Nimeemme viel' ei tahraa ole j‰‰nyt,
Jot' ei ois siit‰ miekoin pesty pois.
Siis kostollani jos ma kauppaa hieron,
Niin miekka multa murskatkaa ja kilpi,
Ja pelkuriksi minut huutakaa.

    (Iskee kiinni Suffolkiin.)

SUFFOLK.
Seis, Mereinen, sun vankisi on prinssi,
Suffolkin herttua, William de la Poole.

MEREINEN.
Suffolkin herttuako ryysyiss‰?

SUFFOLK.
Niin, mut n‰‰ ryysyt herttuaan ei kuulu;
Zeus valepuvuss' oli, miks en min‰?

KAPTEENI.
Mut Zeus ei surmaans' saanut kuin nyt sin‰.

SUFFOLK.
Katala moukka, kuninkaan ei verta,
Ei Lancasterin arvokasta verta
Saa moinen tallirenki vuodattaa.
Suutelit k‰tt‰in, jalustinta pidit,
Lakitta juoksit juhdan vieress‰,
P‰‰n nyˆkk‰yksest‰ jo autuaana.
Mua maljain ‰‰ress' usein palvelit,
Nuoleksit t‰hteit‰, ja pˆyd‰n luona
Matelit polvillas, kun atrioin
Ma kuningatar Margareetan kanssa.
Sa tuota muistele ja harjas laske,
Ja ajatonta rˆyhkeytt‰s hilli.
Sa usein seisoit eteisess‰ni
Ja nˆyr‰st' odottelit tuloani.
T‰‰ k‰si usein on sua suositellut,
Ja nyt se tukkii sulta riettaan suun.

MEREINEN.
Kapteeni, pist‰nkˆ ma tuota konnaa?

KAPTEENI.
Jahk' ensin min‰ h‰nt‰ sanoin pist‰n,
Niinkuin h‰n mua pisti.

SUFFOLK.
                        Halpa orja,
Sanas on tyls‰t niinkuin sin‰ itse.

KAPTEENI.
Pois viek‰‰ tuo ja isonveneen laitaan
P‰‰ katkaiskaa.

SUFFOLK.
                Siin' omas uskallat.

KAPTEENI.
Niin, Poole.

SUFFOLK.
             Poole?

KAPTEENI.
Poole, puolherra, rupaherra,
Lika ja loka, jonka saasta sokaa
Englannin hopeaisen juomal‰hteen.
Nyt tukin ammottavan suusi tuon,
Jok' ahminut on valtakunnan aarteet;
Tomua suudella saa huules, jotk' on
Kuningatarta suudelleet; ja sin‰,
Jok' ilkuit hyv‰n Humphrey-herttuan surmaa,
Nyt suotta irjut tunnotonta tuulta,
Jok' ivaten sua viuhuu vasten naamaa.
Vihille mene hornan noitain kanssa,
Siks ett‰ valtaherralle sa naitit
Tytt‰ren halvan kuninkaan, mi vailla
On maata, kruunua ja alamaista.
Sa pirun-taidollasi suureks kasvoit
Kuin vallan-ahnas Sulla, herkutellen
Emosi syd‰nveren pisaroilla.
Anjoun ja Mainen Ranskalle sa mˆit;
Sun tauttas ynse‰t normannit meit‰
Ei kutsu herroikseen; ja Picardie
Voutimme tappoi, linnat vei, ja miehet
Verisn‰, ryysyisin‰ kotiin laittoi.
Ylev‰ Warwick ja Nevilit, jotka
Ei koskaan suotta miekkaa paljastaneet,
Vihasta sinuun, s‰il‰‰n tarttuvat;
York-suku -- jonka hallinnosta syˆksi
Kuninkaan viattoman halpa murha
Ja kopea ja rˆyhk‰ hirmuvalta --
Kostosta palaa; lipuiss' ylv‰iss‰
Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme,[6]
Ja alla seisoo: _nubibus invitis_.
Aseissa kansa t‰‰ll‰ Kentiss' on,
Ja p‰‰tteeks h‰pe‰ ja mieronkˆyhyys
On kuninkaamme linnaan hiipinyt;
Sun syysi kaikki. -- Pois! -- Pois h‰net viek‰‰.

SUFFOLK.
Josp' oisin Jumala, ja salamoilla
Nuo kehnot orjat murskata jos saisin!
V‰h‰ll‰‰n kurja pˆyhkeilee; tuo konna.
Vain purren p‰‰llikkˆ, on uhkaavampi
Kuin Bargulus,[7] Illyrian merirosvo.
Ei kotkain verta ime kuhnurit,
Vain mehil‰isten pesi‰ ne ryˆst‰‰.
On mahdotonta, ett‰ minut surmais
Mokoma halpa palkkamies kuin sin‰.
Ei nosta sanas katumaa, vaan vihaa.
Kuningatar mun Ranskaan l‰hetti;
Ma vaadin, ett‰ joutuin viet mun sinne.

KAPTEENI.
Mereinen! --

MEREINEN.
Pois, Suffolk, min‰ kuolemaan sun vien.

SUFFOLK.
_Gelidus timor occupat artus_: -- sua pelk‰‰n.

MEREINEN.
Ja syyst‰ pelk‰‰t, sen saat kohta n‰hd‰.
No, joko poiss' on miehuus? Joko taivut?

1 YLIMYS.
Rukoile, Suffolk, puhu kauniisti.

SUFFOLK.
Suffolkin vallaskiel' on tyly, tuima,
Se voi vain k‰ske‰, ei kerj‰t‰.
Pois se, ett' alamaisin rukouksin
Ma mokomia kunnioisin! Ennen
Panisin p‰‰ni mestauspˆlkylle,
Kuin polveani muille notkistaisin
Kuin jumalalleni ja kuninkaalle;
Niin, ennen p‰‰ni veripuussa keikkuu,
Kuin halvan orjan eess‰ paljastuu.
Pelosta tosi-aateli on vapaa:
Enemm‰n kest‰n, kuin sa tehd‰ tohdit!

KAPTEENI.
Pois h‰net vie, ja tuki h‰lt‰ suu.

SUFFOLK.
Soturit, n‰ytt‰k‰‰ nyt julmuutenne,
Ett' ikikuuluks tulis kuolemani. --
Saa konnilt' usein suuret miehet surman:
Niin roomalainen miekkailija-orja
Hyv‰n tappoi Tullion; ‰p‰r‰ Brutus
Caesarin surmas; villi saarikansa
Pompejon; rosvot murhaa Suffolkin.

    (Suffolk menee Mereisen ja muiden kanssa.)

KAPTEENI.
Nyt niist‰, joiden lunnaat m‰‰r‰simme,
Saa toinen menn‰, niin on tahtomme;
Te tulkaa siis, ja tuo saa l‰hte‰.

    (Kaikki menev‰t, paitsi ensimm‰inen ylimys.)
    (Mereinen palaa, kantaen Suffolkin ruumista.)

MEREINEN.
Tuoss' olkoon p‰‰ ja ruumis, siksi kuin
Ne kuningatar, lemmikkins‰, hautaa.

                           (Menee.)

I YLIMYS.
Oi, verist‰ ja julmaa n‰ytelm‰‰!
Tuon ruumiin kuninkaalle vied‰ tahdon.
Jos h‰n ei kosta, kostaa yst‰v‰t
Ja kuningatar, joka h‰nt‰ lempi.

          (Kantaa pois ruumiin.)


Toinen kohtaus.

    Blackheath.

    (Yrjˆ Bevis ja Juho Holland tulevat.)

YRJ÷.
Kas niin, hanki nyt miekka itsellesi, vaikka puusta tehty; he ovat jo
kaksi p‰iv‰‰ olleet jalkeilla.

JUHO.
Sit‰ tarpeellisempi heille, ett‰ p‰‰sev‰t lepoon.

YRJ÷.
Tied‰pp‰s, ett‰ Jack Cade, verkakankuri, aikoo siistit‰ yhteiskuntaa,
ja k‰‰nt‰‰ ja uudelleen sit‰ nukittaa.

JUHO.
Se onkin tarpeellista, sill‰ se alkaa jo olla nukkavieru. Sen totta
sanon, ett‰ t‰‰ll‰ Englannissa ei ole ollut mit‰‰n rattoa, sitten kuin
aateliset rupesivat nousemaan.

YRJ÷.
Oi, surkeita aikoja! K‰sityˆl‰isten kuntoon ei panna mit‰‰n arvoa.

JUHO.
Aateli pit‰‰ h‰pe‰n‰ kantaa etunahkaa.

YRJ÷.
Ja mik‰ viel‰ pahempaa: kuninkaan neuvosmiehet eiv‰t ole hyvi‰
tyˆmiehi‰.

JUHO.
Niin oikein, ja kuitenkin sanotaan kirjassa: "tee tyˆt‰ ammatissasi",
joka merkitsee sit‰, ett‰ hallitusmiesten pit‰‰ olla tyˆmiehi‰; ja siis
pit‰isi meid‰n olla hallitusmiehin‰.

YRJ÷.
Oksaan osattu! Ei ole parempaa kelpo syd‰mmen tunnusmerkki‰ kuin kova
k‰si.

JUHO.
N‰en heid‰t, n‰en heid‰t! Siin‰ on Bestin poika, nahkuri
Winghamista, --

YRJ÷.
H‰n saa vihollistemme nahat, tehd‰kseen niist‰ koirannahkaa.

JUHO.
Ja Dick, teurastaja, --

YRJ÷.
No, silloin sit‰ synti‰ nuijataan otsaan kuin h‰rk‰‰ ja v‰‰ryydelt‰
leikataan kurkku kuin vasikalta.

JUHO.
Ja Smith, kankuri, --

YRJ÷.
_Argo_, niiden el‰m‰nlanka on kehr‰tty.

JUHO.
Tulkaa, lyˆtt‰ytyk‰‰mme noiden seuraan.

    (Rummunp‰rrytyst‰. Cade, Dick teurastaja,
    Smith kankuri ja suuri joukko muita tulee.)

CADE.
Me, John Cade, siksi kutsuttu luulotellun is‰mme mukaan, -- sill‰
vihollistemme pit‰‰ kaatua maahan meid‰n eteemme, -- hengen
kutsumuksesta kutsuttu kukistamaan kuninkaita ja ruhtinaita -- vaadimme
hiljaisuutta!

DICK.
Hiljaa!

CADE.
Is‰ni oli Mortimereja, --

DICK (syrj‰‰n).
H‰n oli kunnon mies ja hyv‰ muurari.

CADE.
ƒitini oli Plantageneteja, --

DICK (syrj‰‰n).
Tunsin h‰net hyvin, h‰n oli lasten‰mm‰.

CADE.
Vaimoni oli Lacyn sukua.

DICK (syrj‰‰n).
Niin tosiaankin, h‰n oli kulkukauppiaan tyt‰r ja myyskenteli lasia.

SMITH (syrj‰‰n).
Mutta nyt, kun ei en‰‰ jaksa reppua kantaa, on h‰n ruvennut
kotipyykk‰riksi.

CADE.
Niinmuodoin olen min‰ kunniakkaasta huoneesta.

DICK (syrj‰‰n).
Niin, totisesti, sill‰ paljas maa on kunniakas paikka, ja siin‰ h‰n
syntyi, pensaan takana; sill‰ h‰nen is‰ll‰‰n ei ollut muuta huonetta
kuin tyrm‰.

CADE.
Mielt‰ minussa on.

SMITH (syrj‰‰n).
Niin kyll‰, mielt‰ sit‰ kerj‰tess‰kin tarvitaan.

CADE.
Paljon min‰ voin kest‰‰.

DICK (syrj‰‰n).
Siit‰kˆs puhettakaan; olen n‰hnyt h‰nt‰ piiskattavan kolmena
markkinap‰iv‰n‰ per‰tysten.

CADE.
En pelk‰‰ miekkaa enk‰ tulta.

SMITH (syrj‰‰n).
Miekkaa h‰nen ei tarvis pel‰t‰, sill‰ h‰nen takissaan ei ole pist‰m‰n
paikkaa.

DICK (syrj‰‰n).
Mutta tulta h‰nen tulisi pel‰t‰, sill‰ h‰nell‰ on k‰dess‰ poltinmerkki
lampaan varkaudesta,

CADE.
Olkaa siis urhoollisia, sill‰ p‰‰llikkˆnne on urhoollinen ja lupaa
panna toimeen parannuksia. Englannissa pit‰‰ saada vastedes ostaa
seitsem‰n puolen-pennin s‰mpyl‰‰ yhdell‰ pennill‰; kolmen korttelin
kannun pit‰‰ vet‰‰ kymmenen korttelia; ja kaljaa ei saa juoda, se on
kuolemanrikos. Kaikki valtakunnassa tulee olla yhteist‰,[8] ja minun
paraatihevoseni pit‰‰ k‰yd‰ Cheapsidess‰ laitumella. Ja kun min‰ tulen
kuninkaaksi, -- ja kuninkaaksi min‰ tulen. --

KAIKKI.
Jumala varjelkoon teid‰n majesteettianne!

CADE.
Kiitoksia vain, hyv‰t kansalaiset! -- niin ei en‰‰ tarvita mit‰‰n
rahaa, sill‰ kaikki saavat syˆd‰ ja juoda minun kustannuksellani; ja
min‰ puetan kaikki samaan pukuun, niin ett‰ he olisivat yksimieliset
kuin veljekset ja kunnioittaisivat minua herranaan.

DICK.
Ensi tyˆksi tapamme kaikki lakiherrat.

CADE.
No, senh‰n min‰ aionkin tehd‰. Eikˆ ole surkuteltavaa, ett‰ viattoman
lampaan nahasta tehd‰‰n pergamenttia; joka pergamentti, kun sit‰ v‰h‰n
tˆhrit‰‰n, voi tehd‰ lopun ihmisest‰. Sanotaan, ett‰ mehil‰iset
pist‰v‰t; mutta min‰ sanon, ett‰ mehil‰isten vaha sen tekee, sill‰
yhden ainoan kerran olen pannut sinettini paperiin, ja siit‰ asti en
ole hetke‰k‰‰n ollut omassa nahassani. Mit‰ nyt? Kuka se siell‰?

    (Muutamia tulee, tuoden mukanaan Chathamin kirjurin.)

SMITH.
Chathamin kirjuri; h‰n osaa kirjoittaa ja lukea ja laskea.

CADE.
Oi, inhottavaa!

SMITH.
Me tapasimme h‰nen korjaamassa oppilaittensa kirjoituksia.

CADE.
Sekˆs vasta konna!

SMITH.
H‰nell‰ on taskussa kirja, jossa on punaisia puustaveita.

CADE.
Mutta h‰np‰s on oikea velho.

SMITH.
H‰n osaa laittaa supliikkeja ja kirjoittaa virkakirjoitusta.

CADE.
Ik‰v‰ seikka: se mies on, totta viekˆˆn, kunnon mies; h‰n ei saa
kuolla, jos vain en h‰nt‰ syylliseksi lˆyd‰. -- Tule t‰nne, mies,
tahdon sinua tutkia. Mik‰ on nimesi?

KIRJURI.
Emanuel.

DICK.
Niin ruukataan kirjoittaa julkisten kuulutusten otsaan. -- Sinun tulee
k‰ym‰‰n hullusti.

CADE.
Anna sin‰ minun puhua. -- Ruukaatko itse kirjoittaa nimesi, vai
k‰yt‰tkˆ puumerkki‰, niinkuin muut kunnialliset arki-ihmiset?

KIRJURI.
Olen, Jumalan kiitos, saanut niin hyv‰n kasvatuksen, ett‰ osaan
kirjoittaa nimeni.

KAIKKI.
H‰n on tunnustanut; viek‰‰ pois h‰net! H‰n on konna ja petturi.

CADE.
Viek‰‰ pois h‰net, sanon min‰! Hirtt‰k‰‰ h‰net, kyn‰ ja mustepullo
kaulassa.

    (Kirjuri vied‰‰n pois.)

    (Mikko tulee.)

MIKKO. Miss‰ on ylip‰‰llikkˆmme?

CADE.
T‰ss‰ min‰ olen, sin‰ alas‰lli.

MIKKO.
Pakoon, pakoon, pakoon! Sir Humphrey Stafford ja h‰nen veljens‰ ovat
kuninkaan sotavoiman kanssa aivan l‰hell‰.

CADE.
Seis, konna, seis, tai hakkaan sinut maahan! H‰np‰s tulee tekemisiin
miehen kanssa, joka on yht‰ hyv‰ kuin h‰n itse. Eih‰n h‰n ole muuta
kuin ritari, vai mit‰?

MIKKO.
Ei.

CADE.
Tullakseni h‰nen vertaisekseen, tahdon lyˆd‰ itseni ritariksi heti
paikalla. (Polvistuu.) Nouse, sir John Mortimer! Ja nyt h‰nen
kimppuunsa!

    (Sir Humphrey Stafford ja h‰nen veljens‰ William tulevat
    sotajoukkoineen rumpujen soidessa.)

STAFFORD.
Kapina-roistot, Kentin loka, saasta,
Aseenne heitt‰k‰‰, te hirtehiset!
Pois kˆlsiinne, ja j‰tt‰k‰‰ tuo moukka!
Kuningas armias on, jos sen teette.

WILLIAM STAFFORD.
Mut julma, raivokas ja verenahnas,
Jos niskuroitte; antaukaa tai kuolkaa!

CADE.
Viis piittaan noista silkki-orjista!
Vain teille puhun, hyv‰t kansalaiset,
Joit' aion t‰st‰ puolin hallita,
Lain mukaan kruunun perij‰ kun olen.

STAFFORD.
Katala, is‰s oli muurari,
Ja itse olet leikkuri, vai mit‰?

CADE.
Puutarhuri se oli Aatamikin.

STAFFORD.
Mut se ei kuulu t‰h‰n.

CADE.
                       Kuuluu kyll‰.
Mortimer, Marchin kreivi, eikˆ ollut
H‰n nainut Clarence-herttuan tytt‰ren?

STAFFORD.
Oli oikein.

CADE.
Ja t‰st‰ syntyi h‰lle kaksoset.

WILLIAM STAFFORD.
Valetta!

CADE.
         Siin‰p‰ se kysymys;
Mut min‰ sanon, ett‰ se on totta.
Vanhempi imett‰j‰n hoitoon pantiin
Ja kerjuu-akka h‰net varasti,
Kun suvustaan ei tiennyt, ja kun kasvoi,
Rupesi muurariksi; min‰ olen
Sen miehen poika, kielt‰k‰‰, jos voitte.

DICK.
Se on p‰iv‰n selv‰‰; siis h‰nest‰ tehd‰‰n kuningas.

SMITH.
H‰n muurasi takka-uunin is‰ni taloon, ja siit‰ ovat tiiliskivet el‰vin‰
todistuksina viel‰ t‰n‰ p‰iv‰n‰: ‰lk‰‰ siis huoliko kielt‰‰.

STAFFORD.
Siis luotatte tuon kehnon orjan sanaan,
Jok' asioista puhuu, joit' ei tunne.

KAIKKI.
Tietysti luotamme; siis, korjatkaa luunne!

WILLIAM STAFFORD.
Jack Cade, tuon sulle Yorkin herttua neuvoi.

CADE (syrj‰‰n).
Valehtelee; itse sen olen keksinyt. -- Mene, ukkoseni, sano kuninkaalle
minun puolestani, ett‰ is‰ns‰, Henrik viidennen, t‰hden, jonka aikana
pojat pelasivat nappikuoppaa ranskalaisista kruunuista, min‰ suostun
siihen, ett‰ h‰n saa hallita, mutta min‰ tahdon olla h‰nen
protektorinsa.

DICK.
Ja lis‰ksi tahdomme lord Sayn p‰‰n, siksi ett‰ h‰n myi pois Mainen
herttuakunnan.

CADE.
Ja siihen meill‰ on laki ja oikeus; sill‰ sen kautta Englanti on tehty
rammaksi, ja saisi nyt kulkea sauvan varassa, jos en min‰ sit‰
voimallani kannattaisi. Sen sanon teille, te kuningaskumppanit, ett‰
tuo lord Say on kuohinut yhteiskunnan ja tehnyt siit‰ salvion; ja
p‰‰lle p‰‰tteeksi, h‰n osaa puhua ranskaa, ja niinmuodoin h‰n on
petturi.

STAFFORD.
Oi, surkeata tiet‰m‰ttˆmyytt‰!

CADE.
Niin, vastatkaa, jos voitte. Ranskalaiset ovat meid‰n vihollisemme; no
siis, min‰ vain kysyn: voiko se, joka puhuu vihollisen kielell‰, olla
hyv‰ neuvonantaja, vai ei?

KAIKKI.
Ei, ei, ja sen vuoksi me vaadimme h‰nen p‰‰ns‰.

WILLIAM STAFFORD.
Siis, koska hyv‰t sanat eiv‰t auta,
Kuninkaan joukot viemme heit‰ vastaan.

STAFFORD.
Julista, airut, joka kaupungissa,
Ett' on se petturi, ken Cadeen liittyy;
Ja joka tappelusta pakenee,
Se, vaimon, lasten n‰hden, varotukseks
Tupansa ovipieleen hirtet‰‰n. --
Kuninkaan yst‰v‰t, mua seuratkaa!

    (Molemmat Staffordit menev‰t sotavoimmeen.)

CADE.
Te, kansan yst‰v‰t, mua seuratkaa. --
Vapaus kutsuu, miehi‰ nyt olkaa;
Kaikk' alas, loordit, aatelit! Ei muita
Saa armahtaa, kuin kell' on paikkakeng‰t:
Ne s‰‰st‰v‰‰ on, kunnon v‰ke‰;
Jos tohtisivat, liittyisiv‰t meihin.

DICK.
He ovat jo j‰rjestyksess‰, ja marssivat meit‰ vastaan.

CADE.
Mutta me olemme vasta silloin j‰rjestyksess‰, kun olemme oikein
ep‰j‰rjestyksess‰. Eteenp‰in, mars!

    (Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Toinen kohta Blackheathia.

    (Sotamelskett‰. Molemmat puolueet tulevat ja taistelevat;
    molemmat Staffordit kaatuvat.)

CADE.
Miss‰ on Dick, teurastaja Ashfordista?

DICK.
T‰ss‰.

CADE.
He kaatuivat tielt‰si kuin lampaat ja h‰rj‰t; ja sin‰ liikuit, niinkuin
olisit ollut omassa teurastushuoneessasi; ja sen vuoksi min‰ sinut
palkitsen seuraavalla tavalla: paastoaika tehd‰‰n kahta pitemm‰ksi, ja
sin‰ saat oikeuden teurastaa sata, yht‰ vailla.

DICK.
En enemp‰‰ pyyd‰.

CADE.
Ja, totta puhuen, v‰hemp‰‰ et ansaitse. T‰t‰ min‰ kannan voiton
merkkin‰, (Ottaa maasta Staffordin asevaruksen.) ja nuo ruumiit saavat
laahata hevoseni per‰ss‰, kunnes tulen Lontooseen, miss‰ annamme kantaa
lordmajorin miekkaa edell‰mme.

DICK.
Jos tahdomme menesty‰ ja jotain hyv‰‰ tehd‰, niin murtakaamme auki
vankilat ja p‰‰st‰k‰‰mme vangit ulos.

CADE.
Ole huoleti, kyll‰ min‰ siit‰ vastaan. Tulkaa pois, nyt marssimme
Lontoota kohti.

    (Menev‰t.)


Nelj‰s kohtaus.

    Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

    (Kuningas Henrik lukee anomuskirjaa; herttua Buckingham ja
    lord Say h‰nen vieress‰‰n; et‰‰ll‰ kuningatar Margareeta,
    joka suree, Suffolkin p‰‰n yli kumartuneena.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sanotaan: suru mielen laimentaa,
Ja turmelee ja tekee pelokkaaksi.
Siis itku pois, ja mieti kostoa!
Mut ken vois itkun heitt‰‰, tuon kun n‰kee?
Lev‰tkˆˆn tuossa rinnoillani p‰‰;
Mut miss‰ syleilt‰v‰ni on ruumis?

BUCKINGHAM.
Mink‰ vastauksen antaa teid‰n armonne kapinoitsijain anomuskirjaan?

KUNINGAS HENRIK.
L‰het‰n heille jonkun pyh‰n piispan.
Varjelkoon taivas, ett‰ miekkaan hukkuis
Niin monta sielu-parkaa! Ennen itse
Jack Caden kanssa neuvoon k‰yn, kuin sallin
Verisen sodan heid‰t hukuttaa. --
Mut varro, luen kertaalleen sen viel‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, julmureita! Tuoko kaunis muoto
Mua hallinnut on niinkuin kiertot‰hti,
Ja noit' ei voinut s‰‰liin taivuttaa,
Jotk' eiv‰t ansainneet sit' edes n‰hd‰?

KUNINGAS HENRIK.
Lord Say, Jack Cade on vannonut, ett' aikoo
H‰n p‰‰si ottaa.

SAY.
                 Mutta min‰ toivon,
Ett' aikoo majesteetti ottaa h‰nen.

KUNINGAS HENRIK.
Mit', armas puolisoni? Yh‰kˆ
Suffolkin surmaa valitat ja itket?
Jos min‰ kuolisin, niin pelk‰‰n, armas,
Ett'et mua itkis noin.

KUNINGATAR MARGAREETA.
                       En, yst‰v‰ni,
En itkisi, vaan eest‰s kuolisin.

    (Sanansaattaja tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
No, mit‰ uutta? Miksi moinen kiire?

SANANSAATTAJA.
Kapinalliset on Southwarkissa; pakoon!
Cade julistaa, ett' on h‰n Mortimer
Ja Clarence-herttuasta polveutuu;
Valtaajaks sanoo armonne, ja vannoo
Westminsteriss‰ kruunun ottavansa.
Sotavoimanansa ryysyinen on joukko
Tyly‰, raakaa moukkav‰ke‰;
Lord Staffordin ja t‰m‰n veljen surma
On heit‰ rohkaissut ja innostanut.
Lait, opit, hovit, aatelit, ne heist‰
Rojua vain on, tuhon omaa kaikki.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, jumalattomia ihmisi‰!
He eiv‰t tied‰ mit‰ tekev‰t.

BUCKINGHAM.
Palatkaa Killingworthiin, majesteetti,
Siks kuin on vahva sotavoima koottu.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Oi, Suffolk-herttua jos eloss' oisi,
Niin kapina ois pian ehk‰isty.

KUNINGAS HENRIK.
Lord Say, nuo petturit sua vihaavat,
Siis Killingworthiin tule kanssamme.

SAY.
N‰in kuninkaani henki joutuis vaaraan:
Mun n‰kˆni jo heiss‰ vihan nostaa;
Ja sen vuoks t‰h‰n kaupunkiin ma j‰‰n,
Ja piilen t‰‰ll‰ miten parhaaks n‰‰n.

    (Toinen sanansaattaja tulee.)

2 SANANSAATTAJA.
Jack Cade on valloittanut Lontoon sillan;
Taloistaan l‰htee porvaristo pakoon;
Alhainen kansa, saalist' ahnehtien,
Liitt‰ytyy petturiin; he vannovat
H‰vitt‰v‰ns‰ kaupungin ja linnan.

BUCKINGHAM.
Pois viipy! Ratsun selk‰‰n!

KUNINGAS HENRIK.
                            Tule, armas!
Jumal' on toivomme, H‰n meit‰ auttaa.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mun meni toivoni, kun Suffolk kaatui.

KUNINGAS HENRIK (Lord Saylle.)
Hyv‰sti! Kapinoivia ‰l' usko.

BUCKINGHAM.
ƒl' usko ket‰‰n, pelost' ett‰ petyt.

SAY.
Viattomuuteeni ma yksin uskon;
Siks olen rohkea ja pelvoton.

                   (Menev‰t.)


Viides kohtaus.

    Tower.

    (Lord Scales ja muita k‰velee muurilla; alhaalle ilmestyy
    muutamia porvareita.)

SCALES.
Mit‰ kuuluu? Onko Jack Cade voitettu?

1 PORVARI.
Ei, mylord, eik‰ silt‰ n‰yt‰k‰‰n; he ovat valloittaneet sillan ja
tappavat kaikki, jotka heit‰ vastustavat. Lordmajori pyyt‰‰ apua teid‰n
armoltanne Towerista, puolustaaksen City‰ kapinoitsijoita vastaan.

SCALES.
Mit' ilman olla voin, sen kaiken annan;
Mut minuakin ahdistavat he:
Jo Towerin yrittiv‰t valloittaa.
Pois Smithfieldiin, ja kootkaa v‰ke‰!
L‰het‰n avuks sinne Matthew Gough'n.
Kuninkaan, maan ja hengen eest‰ lyˆk‰‰!
Hyv‰sti vain! Mun t‰ytyy t‰st‰ menn‰.

                           (Menev‰t.)


Kuudes kohtaus.

    Tykkikatu.

    (Jack Cade tulee seuralaisineen. H‰n lyˆ sauvallaan
    Lontoon-kiveen.[9])

CADE.
Nyt on Mortimer t‰m‰n kaupungin herra. Ja t‰ss‰, Lontoon-kivell‰
istuen, s‰‰d‰n ja k‰sken ett‰, kaupungin kustannuksella, Lontoon
putkikaivosta ei saa juosta muuta kuin punaista viini‰ t‰n‰ meid‰n
hallituksemme ensimm‰isen‰ vuosikautena. Ja vast'edes on se
valtiopetosta, jos joku kutsuu minua muuksi kuin lord Mortimeriksi.

    (Soturi tulee juoksujalassa.)

SOTURI.
Jack Cade! Jack Cade!

CADE.
Lyˆk‰‰ kuoliaaksi se mies!

    (Lyˆv‰t h‰net kuoliaaksi.)

SMITH.
Jos tuo mies on viisas, niin ei h‰n en‰‰ koskaan sano teit‰ Jack
Cadeksi; luulenpa ett‰ h‰n on saanut sangen hyv‰n varoituksen.

DICK.
Mylord, tuolla on sotajoukko koolla Smithfieldiss‰.

CADE.
Menn‰‰n siis ja tapellaan niiden kanssa. Mutta ensin menk‰‰ ja pankaa
Lontoon silta palamaan,[10] ja jos voitte, niin polttakaa myˆskin Tower
poroksi. Kas niin, mars matkaan!

    (Menev‰t.)


Seitsem‰s kohtaus.

    Smithfield.

    (Sotamelskett‰. Toisaalta tulee Cade liittolaisineen;
    toisaalta porvareita ja kuninkaan sotajoukkoja, Matthew
    Gough johtajana. Tappelevat; porvarit ajetaan pakoon ja
    Matthew Gough kaatuu.)

CADE.
Kas niin, miehet! -- Menk‰‰ nyt toiset ja repik‰‰ maahan Savoija;[11]
toiset menk‰‰ oikeuslaitoksiin; alas kaikki!

DICK.
Minulla olisi anomus teid‰n ylh‰isyydellenne.

CADE.
Vaikka mit‰ ylh‰ist‰ anoisit, niin se sinulle myˆnnet‰‰n tuosta
sanasta.

DICK.
Ei muuta mit‰‰n, kuin ett‰ Englannin lait k‰visiv‰t ulos teid‰n
suustanne.

JUHO (syrj‰‰n).
Siit‰ tulisi, piru viekˆˆn, veriset lait, sill‰ h‰n sai keih‰‰st‰
haavan suuhunsa, ja se ei ole viel‰ parantunut.

SMITH (syrj‰‰n).
Ei, Juho, siit‰ tulisi haisevat lait, sill‰ h‰nen henkens‰ haisee
paistetulta juustolta.[12]

CADE.
Min‰ olen asiaa miettinyt; olkoon niin! Menk‰‰ ja polttakaa koko
valtakunnan arkisto; minun suuni on Englannin parlamenttina.

JUHO (syrj‰‰n).
Sitte kai saamme purevia asetuksia, jos ei vedet‰ h‰nelt‰ hampaita
suusta.

CADE.
Ja t‰st‰l‰hin on kaikki oleva yhteist‰.

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Mylord, saalis, saalis! T‰‰ll‰ on lord Say, joka on myynyt ne Ranskan
kaupungit; sama mies, joka pani meid‰n maksamaan yksikolmatta
viisitoistanneksia ja yhden killingin punnalta viimeist‰ sotaveroa.

    (Yrjˆ Bevis tulee lord Sayn kanssa.)

CADE.
Hyv‰, h‰n on siit‰ hyv‰st‰ kymmenesti mestattava. Haa, sin‰ Say, senkin
seepekki, senkin seevesi! Nyt sin‰ olet meid‰n kuninkaallisen
tuomiovaltamme maalitaulun pilkkuna. Mill‰ voit sin‰ minun
majesteetilleni vastata siit‰, ett‰ olet antanut pois Normandian
munsˆˆri Baisemonculle, Ranskanmaan Dauphinille? Teht‰kˆˆn se sinulle
tiett‰v‰ksi t‰ss‰ meid‰n l‰sn‰ollessamme, nimitt‰in lord Mortimerin
l‰sn‰ollessa, ett‰ min‰ olen se luuta, jonka tulee laasta hovi
puhtaaksi semmoisesta tˆryst‰ kuin sin‰. Sin‰ olet sangen
petturimaisesti t‰rvellyt valtakunnan nuorison laittamalla
latinankoulun; ja vaikka esi-isill‰mme ennen ei ollut muita kirjoja
kuin pyk‰l‰puu, olet sin‰ keksinyt t‰nne pr‰ntit ja, kuninkaan ja
kruunun ja majesteetin vastukseksi, rakentanut paperimyllyn. Sinulle
todistettakoon vasten partaa, ett‰ pid‰t seuranasi ihmisi‰, joilla on
alinomaa suussa nominat ja verpat ja muut mokomat inhottavat sanat,
joita ei kristityn korva kest‰ kuulla. Sin‰ olet asettanut
rauhantuomarit, jotka kutsuvat eteens‰ kˆyhi‰ ihmisi‰ vastaamaan
asioista, joihin he eiv‰t mit‰‰n voi vastata. P‰‰lle p‰‰tteeksi olet
sin‰ pannut heit‰ vankeuteen; ja kun eiv‰t ole osanneet lukea, olet
sin‰ heid‰t hirt‰tt‰nyt: vaikka he juuri siit‰ syyst‰ olisivat enimmin
ansainneet el‰‰. Sin‰ ratsastat satulaloimella, eikˆ totta?

SAY.
Mit‰ pahaa siin‰ on?

CADE.
Ei ole soveliasta, ett‰ sin‰ annat hevosesi k‰yd‰ viitassa, kun
kunniallisemmat ihmiset kuin sin‰ k‰yv‰t housuissa ja mekossa.

DICK.
Viel‰p‰ tekev‰t tyˆt‰ paitasillaankin, niinkuin min‰ itse, esimerkiksi,
joka olen teurastaja.

SAY. Te, Kentin miehet, --

DICK.
Mit‰ sanot sin‰ Kentist‰?

Say. En muuta kuin t‰m‰n: se on _bona terra, mal agens_.

CADE.
Viek‰‰ pois, viek‰‰ pois! H‰n haastaa latinaa.

SAY.
Mua kuulkaa, viek‰‰ sitte, minne mieli.
Kent, Caesarin on selitysten mukaan,
Suloisin paikka koko saarella:
Ihana seutu, hyvyyksi‰ t‰ynn‰;
Sen kansa rikas, aulis, uljas, uuras;
Te ette siis voi s‰‰list' olla tyhj‰t.
En Mainea, en Normandiaa myynyt,
Takaisin ostaisin ne hengell‰ni.
Hyv‰ll‰ aina k‰ytin oikeutta;
Mun rukous, kyynel voitti, eik‰ lahjat.
Jos mit‰ teilt‰ kiskoin, tarkoitin
Vain kuninkaan ja maan ja teid‰n turvaa?
Jakelin oppineille suuret summat,
Kosk' itse kirjallani armoon p‰‰sin,
Ja koska n‰in, ett' tiet‰m‰ttˆmyys on
Jumalan kirous ja ett' on tiede
Se siipi, jolla noustaan taivaaseen.
Jos teit' ei itse hornan henget riivaa,
Niin ette voine mua murhata.
T‰‰ kieli vieraille on kuninkaille
Puhunut puolestanne.

CADE.
Topp! Milloin sin‰ olet iskuakaan iskenyt sotatantereella?

SAY.
Isoill' on pitk‰t k‰det; usein iskin
Ma umpim‰hk‰‰n vain, ja hengilt' iskin.

YRJ÷.
Mik‰ inhottava pelkuri! Mit‰? Karkaa ihmisiin takaap‰in!

SAY.
N‰‰ posket kalvaaks valvoin teid‰n t‰hden.

CADE.
Anna h‰nelle korvapuusti, niin tulevat taas punaisiksi.

SAY.
Heikoks ja sairaaks pitk‰ istuminen
Mun teki, kˆyh‰in juttuja kun ajoin.

CADE.
Siis teid‰n pit‰‰ saada v‰h‰n hamppulient‰ ja tapparan apua.

DICK.
Miksi vapiset, mies?

SAY.
Mun valtaa halvaus, eik‰ suinkaan pelko.

CADE.
Kas vain, kuinka h‰n nyˆkk‰‰, niinkuin aikoisi sanoa: kyll‰ teille
viel‰ n‰yt‰n! Tahdon n‰hd‰, istuuko h‰nen p‰‰ns‰ vakavammin seip‰‰n
nokassa. Viek‰‰ pois, ja p‰‰ poikki!

SAY.
Sanokaa, mik' on suurin rikokseni?
Tavaraa pyysinkˆ vai kunniaa?
Mull' onko ryˆstˆkultaa kirstut t‰ynn‰?
Mull' onko vaatteus kalliinn‰kˆinen?
Ket‰ loukkasin, kun hengen vaaditte?
K‰si‰ n‰it' ei syytˆn veri tahraa,
Ja t‰ss' ei rinnass' ole vilpin vikaa.
Oi, antakaa mun el‰‰!

CADE.
S‰‰li‰ minussa nuo sanat nostattaa; mutta tahdon sit‰ hillit‰: h‰nen
t‰ytyy kuolla, jos ei muun vuoksi, niin siksi, ett‰ puhuu niin
kauniisti henkens‰ puolesta. Pois viek‰‰ h‰net; h‰nell‰ on paholainen
kielen takana, h‰n ei puhu Jumalan nimess‰. Kas niin, pois se mies,
sanon min‰, ja p‰‰ poikki heti paikalla! Ja sitten murtaukaa h‰nen
v‰vyns‰, James Cromerin, taloon ja lyˆk‰‰ h‰nelt‰kin p‰‰ poikki, ja
tuokaa sitten molemmat t‰nne kahden seip‰‰n nen‰ss‰.

KAIKKI.
Se on tapahtuva.

SAY.
Maanmiehet, oi, jos rukouksillenne
Jumala ois niin kuuro kuin te itse,
Niin kuink' ois kuoltuanne sielun laita?
Siis leppyk‰‰, ja suokaa minun el‰‰.

CADE.
Pois viek‰‰ h‰net ja tehk‰‰ niinkuin teit‰ k‰skin.

    (Lord Say vied‰‰n pois.)

Ylpein p‰‰ri valtakunnassa ei saa kantaa p‰‰t‰k‰‰n hartioillaan, jos ei
siit‰ maksa minulle veroa; ei yksik‰‰n tyttˆ saa naimisiin menn‰, jos
ei anna minulle piikuuttaan, ennenkuin muut sen saavat. Miesten tulee
olla minun allani _in capite_; ja me s‰‰d‰mme ja k‰skemme, ett‰ heid‰n
vaimonsa pit‰‰ olla niin vapaat, kuin syd‰n voi toivoa tai kieli voi
kertoa.

DICK.
Mylord, milloin menemme Cheapsideen ja teemme jakoa pistimill‰mme?

CADE.
Heti paikalla.

KAIKKI.
Ihanaa, ihanaa!

    (Kapinoitsijat palaavat, tuoden mukanaan lord Sayn
    ja h‰nen v‰vyns‰ p‰‰t.)

CADE.
Mutta eikˆ t‰m‰ ole viel‰ ihanampaa? Pankaa heit‰ suutelemaan toisiaan;
he pitiv‰t el‰ess‰‰n niin paljon toisistaan. Erottakaa heid‰t taas,
muuten neuvottelevat, miten antaisivat pois viel‰ useampia kaupunkeja
Ranskassa. Soturit, j‰tt‰k‰‰ kaupungin ryˆst‰minen illaksi, sill‰ me
tahdomme ratsastaa katuja pitkin, n‰m‰ seip‰‰t valtikkoina edell‰mme;
ja joka kadun kulmassa tulee niiden suudella. -- Mars matkaan!

    (Menev‰t.)


Kahdeksas kohtaus.

    Southwark.

    (Sotamelskett‰. Cade roistojoukkoineen tulee.)

CADE.
Kalastaja-katua ylˆs! Pyh‰n Maunun kulmasta alas! Lyˆk‰‰ ja tappakaa!
Heitt‰k‰‰ Thamesiin! -- (Soitetaan keskusteluun ja sitten
paluumatkalle.) Mit‰ melua kuulen? Uskaltaako kukaan soittaa
keskusteluun tai paluumatkalle, kun min‰ olen k‰skenyt tappaa?

    (Buckingham ja vanha Clifford tulevat sotajoukkoineen.)

BUCKINGHAM.
T‰ss' ovat ne, jotk' uskaltaa ja tahtoo
Sua h‰irit‰. Siis tied‰, Cade: me tullaan
Kuninkaan l‰hettein‰ kansalle,
Jot' olet sin‰ harhaan johtanut;
Ja armon julistamme jokaiselle,
Ken luopuu sinusta ja menee kotiin.

CLIFFORD.
No, kansalaiset, mit‰? Suostutteko
Ja tartutteko armoon tarjottuun,
Vai roistojenko kera surmaan k‰ytte?
Ken kuninkaan on mies ja armoon taipuu,
Se hattuansa heilutelkoon, huutain:
Jumala kuningasta varjelkoon!
Ken t‰t‰ vihaa sek‰ t‰m‰n is‰‰,
Viidett‰ Henrikki‰, Ranskan vitsaa,
Asettaan puistakoon ja menkˆˆn matkaan.

KAIKKI.
Jumala kuningasta varjelkoon!

CADE.
Mit‰, Buckingham ja Clifford, oletteko te noin urheita poikia? -- Ja
te, halvat moukat, uskotteko te h‰nt‰? Tahdotteko v‰ltt‰m‰tt‰ menn‰
hirteen, armo kaulassa? Siksikˆ miekkani on murtanut Lontoon portit,
ett‰ te minut hylk‰isitte Valkean-hirven luona Southwarkissa? Luulin,
ettette koskaan heitt‰isi aseitanne, ennenkuin olisitte takaisin
voittaneet vanhan vapautenne; mutta te olette kaikki raukkoja ja
pelkureita ja mielell‰nne el‰tte aateliston orjuudessa. Taittakoot he
vain selk‰nne taakoillaan, viekˆˆt huoneet p‰‰nne p‰‰lt‰, raiskatkoot
vaimonne ja tytt‰renne teid‰n silm‰inne edess‰; mit‰ minuun tulee, niin
min‰ nyt ponnistain vain yhden puolesta, ja niin -- Jumalan kirous
teit‰ kaikkia kohdatkoon!

KAIKKI.
Me seuraamme Cadea, me seuraamme Cadea.

CLIFFORD.
Cade h‰nkˆ Henrik viidennen on poika,
Kun kiljaisitte h‰nt‰ seuraavanne?
H‰n Ranskaan teid‰t johtaako ja tekee
Halvimmastakin herttuan ja kreivin?
Ah! H‰ll' ei kotia, ei pakopaikkaa;
Ja muu ei h‰nt‰ el‰t‰ kuin saalis,
Jonk' yst‰vilt‰nne ja meilt‰ ryˆst‰‰.
Oi h‰pe‰‰, jos, teid‰n kiistelless‰,
Nuo voittamanne vauhkot ranskalaiset
Meritse saapuis teid‰t voittamaan!
Jo t‰ss‰ kansais-sodassa ma heid‰t
N‰en Lontoon kaduill' ylv‰stelev‰n,
Kiljaisten jokaiselle: _Villageois!_
Ei, ennen tuhat Cadea kaatukoon,
Kuin ett‰ Ranskan armoon taipuisitte!
Pois Ranskaan, voittamaan min menetitte!
Englannin kotiranta s‰‰st‰k‰‰!
Rahaa on Henrikill‰, teill‰ voimaa;
Jumal' on apumme, ja voitto varma.

KAIKKI.
El‰kˆˆn Clifford! El‰kˆˆn! Me seuraamme kuningasta ja Cliffordia.

CADE.
Voiko hˆyhent‰k‰‰n niin herk‰sti sinne ja t‰nne puhaltaa kuin tuota
joukkoa? Henrik viidennen nimi vet‰‰ heid‰t senkin satoihin
onnettomuuksiin ja panee heid‰t j‰tt‰m‰‰n minut pulaan. N‰en jo, kuinka
lyˆv‰t p‰‰ns‰ yhteen hyˆk‰t‰kseen minun kimppuuni. Miekkani minulle
tiet‰ raivatkoon, sill‰ t‰nne ei auta j‰‰d‰. -- Helvetin ja
perkeleitten uhallakin hyˆkk‰‰n suoraa p‰‰t‰ teid‰n l‰vitsenne; ja
taivas ja kunnia olkoot todistajani, ettei rohkeuden puute minussa,
vaan ainoastaan seuralaisteni halpa ja h‰pe‰llinen petos ajaa minut
k‰p‰l‰m‰keen.

    (Menee.)

BUCKINGHAM.
Pakoonko l‰hti? Takaa ajakaa!
Ken h‰nen p‰‰ns‰ kuninkaalle tuo,
Se tuhat kruunua saa vaivastansa.

    (Muutamat joukosta menev‰t.)

Soturit, tulkaa; mietin, mill‰ keinoin
Kuninkaan kanssa teid‰t sovitan.

                      (Menev‰t.)


Yhdeks‰s kohtaus.

    Kenilworthin linna.

    (Torventoitauksia, Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta
    ja Somerset tulevat linnan terassille.)

KUNINGAS HENRIK.
Maan p‰‰ll‰ liekˆ kuningasta toista,
Joll' iloa ois v‰hemm‰n kuin mulla?
Kehdosta tuskin kˆmpyrˆin, kun tulin
Yhdeks‰n-kuisena jo kuninkaaksi.
Niin kruunua ei halaa alamainen,
Kuin min‰ alamaisen tilaa halaan.

    (Buckingham ja Clifford tulevat.)

BUCKINGHAM.
Kuningas, terve! Ilon sanomia!

KUNINGAS HENRIK.
Cade petturiko vangittu? Vai onko
Paennut ko'otakseen lis‰‰ voimaa?

    (Alhaalle ilmestyy joukko Caden seuralaisia, nuora kaulassa.)

CLIFFORD.
H‰n pakeni, ja joukkons' antautui;
Nyt, naru kaulass', odottavat nˆyr‰st'
Elon tai kuolon tuomiota teilt‰.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, taivas, porttis avaa ikuiset
Ja ota vastaan ylistys ja kiitos! --
Henkenne t‰n‰‰n lunastitte, miehet,
Ja osoititte, kuinka maatanne
Ja kuningastanne te rakastatte.
Pysyk‰‰ siin‰ kunnon mieless' yh‰,
Ja Henrik, vaikka onkin onneton,
Ei koskaan ole armoton, se varma.
N‰in kiitoksen ja armon teille suoden,
Nyt p‰‰st‰n teid‰t kunkin maallensa.

KAIKKI.
Jumala kuningasta varjelkoon!

    (Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Kuningas, saanko luvan kertoa,
Ett' ‰sken York on tullut Irlannista.
Mukanaan valtava ja suuri joukko
On kernej‰ ja gallowglasseja,[13]
Ja uljaassa nyt marssiss' astuu t‰nne,
Julistain kaikkialla, ett‰ h‰ll‰
Vain mieless‰ on luotas karkoittaa
Somerset, jota sanoo petturiksi.

KUNINGAS HENRIK.
N‰in Caden v‰lill‰ ja Yorkin v‰rjyn
Kuin laiva, joka, v‰ltetty‰‰n myrskyn,
Tyyness‰ joutuu merirosvoin k‰siin.
Cade joukkoineen on tuskin pakoon lyˆty,
Kun York jo asestuu h‰nt' auttaakseen. --
Buckingham hyv‰, mene h‰nt‰ vastaan
Ja kysy, miksi aseiss' on, ja sano
Ett' Edmund-herttuan laitan Toweriin; --
Ja, Somerset, sua siell‰ s‰ilyt‰n,
Siks kunnes joukkons' on h‰n hajoittanut.

SOMERSET.
Kuningas hyv‰,
Ma omin ehdoin menen vankeuteen
Tai kuolemaan, jos maani etu vaatii.

KUNINGAS HENRIK.
Mut muista, ett‰ tylysti et haasta:
Kopea on h‰n, kovaa kielt' ei sied‰.

BUCKINGHAM.
Tahtonne teen; ja toivon ett‰ k‰‰ntyy
Hyv‰ksi kaikki.

KUNINGAS HENRIK.
                Tule, puolisoni;
Paremmin hallitsemaan oppikaamme;
Viel' Englanti mun hallintaani kiroo.

                           (Menev‰t.)


Kymmenes kohtaus.

    Kent. Idenin puisto.

    (Cade tulee.)

CADE.
Riivatun kunnianhimo! Riivattu min‰ itse, kun kannan miekkaa, ja
kuitenkin olen kuolla n‰lk‰‰n! Kokonaista viisi p‰iv‰‰ olen piillyt
n‰iss‰ metsiss‰, enk‰ tohdi t‰‰lt‰ ulos kurkistaakaan, sill‰ koko maa
minua v‰ijyy. Mutta nyt olen niin n‰liss‰ni, ett‰, vaikka saisin tuhat
vuotta el‰m‰n vuokra-aikaa, en voisi en‰‰ kest‰‰ kauempaa. Sen vuoksi
olen kiivennyt muurin yli t‰h‰n puutarhaan n‰hd‰kseni, voinko syˆd‰
ruohoa tai poimia muutteesta v‰h‰n kyp‰r‰kaalia, joka ei ole hullumpaa
vatsanj‰‰hdykett‰ t‰ss‰ kuumuudessa. Luulenpa, ett‰ se kyp‰r‰-sana on
tehty aivan minua varten; monta kertaa olisi tappara halkaissut
kalloni, jos ei olisi minulla kyp‰r‰‰ ollut; ja monta kertaa, kun olen
vahvasta marssista saanut palavan, olen juonut siit‰ niinkuin
halstoopinpullosta; ja nyt se sana kyp‰r‰ saa k‰yd‰ ruoan verosta.

    (Iden tulee palvelijoilleen.)

IDEN.
Oi, kuka tahtois hovin humuss' el‰‰,
Maan tyynt‰ rauhaa kun saa nauttia?
T‰‰ pieni maa, jonk' is‰lt‰ni perin,
Kuningaskunnan arvoinen on mulle.
En tahdo nousta muiden h‰viˆst‰,
En koota kultaa, tiesi mill‰ keinoin;
Ma tyydyn, kun saan elantoni vain,
Ja kerj‰l‰ist' en tyˆnn‰ oveltain.

CADE.
Tuossa tulee kartanon herra ja ottaa minut kiinni maankuljeksijana, kun
olen luvatta tullut h‰nen tiluksilleen. -- Haa, konna, sin‰ tahdot
pett‰‰ minut ja saada tuhat kruunua kuninkaalta, kun viet h‰nelle minun
p‰‰ni! Mutta min‰p‰ opetan sinua syˆm‰‰n rautaa niinkuin kamelikurki,
ja nielem‰‰n miekkani niinkuin suuren nuppineulan, ennenkuin t‰st‰
eri‰mme.

IDEN.
Haa, raaka mies, ken lietkin! En sua tunne;
Kuin siis sun pett‰isin! Siin' eikˆ kyll‰,
Ett' omaan puistooni sa tunkeut
Ja niinkuin rosvo mua ryˆst‰‰ tahdot,
Kavuten varkain yli muurini?
Ja herjasanoinko mua viel‰ uhmaat?

CADE.
Sua uhmaanko? Niin, sen teen, kautta parhaimman veren, mit‰ ik‰n‰ on
juoksutettu; nyk‰isenp‰ viel‰ sua parrastakin. Katso tarkasti minuun:
en ole viiteen p‰iv‰‰n einett‰k‰‰n haukannut, ja kuitenkin, tule sin‰
vain viiden miehesi kanssa, ja jos en teit‰ kaikkia nutista hengen
pisarattomiksi, niin rukoilen Jumalaa, etten koskaan en‰‰ ruohoa sˆisi.

IDEN.
Niin kauan kuin on pystyss' Englanti,
Ei sanota, ett' Aleksander Iden,
'sqvire Kentist‰, on n‰lk‰suolen kanssa
Ruvennut ep‰tasaan tappeluun.
Silm‰‰ni vastaan pane siirosilm‰s,
Niin n‰et, mun s‰ikyt‰tkˆ katseellasi;
Vastakkain raajat, niin n‰et heikkoutesi.
T‰‰n nyrkin suhteen k‰tes on vain sormi;
Vain tikku s‰‰res t‰t‰ rankaa vastaan;
Mun jalkani sun koko voimas voittaa;
Kun ilmaan nostan k‰sivarteni,
Niin hautas on jo maahan kaivettuna.
Sanaasi pˆyhk‰‰n sanaa antamatta
T‰‰ miekka puhukoon mit' ei voi kieli.

CADE.
Kautta miehuuteni, muhkein miekkailija, mist‰ ik‰n‰ni olen kuullut! --
Rauta, jos nyt ter‰si pett‰‰ eik‰ tuota jykev‰luista kolhoa survo
pelkiksi lihaviipaleiksi, ennenkuin taasen tupessasi lep‰‰t, niin
rukoilen polvillani Jupiteria, ett‰ muuttuisit hevosenkenk‰naulaksi.
(Taistelevat. Cade kaatuu.) Oi, olen mennyt mies! N‰lk‰, eik‰ mik‰‰n
muu, on minut tappanut. Tulkoon vaikka kymmenen tuhatta perkelett‰
kimppuuni, niin, kun vain saan nuo kymmenen hukkaan mennytt‰ ateriaa
korvatuksi, k‰yn niit‰ kaikkia vastaan! -- Lakastu, puisto, ja ole
t‰st‰ l‰htien hautauspaikkana kaikille, jotka t‰ss‰ talossa asuvat,
siksi ett‰ Caden voittamaton sielu t‰‰lt‰ pakoon lensi.

IDEN.
Cadenko, julkipetturinko tapoin?
Sun, miekka, t‰st‰ tyˆst‰ pyhit‰n
Ja haudalleni panetan, kun kuolen.
K‰rjest‰s tuot' ei verta pois saa pest‰,
Vaan se sua peitt‰kˆˆn kuin airutkaapu,
Julistain is‰nt‰si kunniaa.

CADE.
Hyv‰sti, Iden, ja ole ylpe‰ voitostasi. Vie terveiseni Kentiin ja sano,
ett‰ se on menett‰nyt parhaimman miehens‰, ja kehoita koko maailmaa
rupeamaan pelkuriksi; sill‰ minut, joka en koskaan mit‰‰n pel‰nnyt, on
voittanut n‰lk‰, eik‰ miehuus.

    (Kuolee.)

IDEN.
Teet mulle v‰‰ryytt‰, sen tiet‰‰ taivas.
Katala, kuole, sin‰, maasi kirous!
Ja niinkuin ruumiisees tuon miekan tyˆnn‰n,
Niin sielus tyˆnt‰isin ma helvettiin.
P‰istikkaa sinut kantap‰ist‰ kiskon
Pois tunkiolle, jossa hautas olkoon;
Siell' inhottavan p‰‰si katkaisen,
Ja vien sen riemusaatoin kuninkaalle,
Mut ruumiis heit‰n korpin ruoaksi.

    (Menee palvelijoineen, kiskoen per‰ss‰‰n ruumista.)




VIIDES NƒYT÷S.


Ensimm‰inen kohtaus.

    Tasanko Dartfordin ja Blackheathin v‰lill‰.

    (Toisella sivulla kuninkaan leiri. Toiselta sivulta tulee
    York liehuvin lipuin ja helisevin soitoin; h‰nen sotavoimansa
    n‰kyy et‰‰lt‰.)

YORK.
N‰in Irlannista tulee York ja vaatii
Nyt oikeuttaan ja kruunun riist‰‰ heikon
Henrikin p‰‰st‰. Kellot, ‰‰neen soikaa!
Kirkkaasti, ilotulet, leimutkaa
Laillista kuningasta tervehtien!
Ah, _sancta majestas_, kuink' olit kallis!
Se totelkoon, ken hallita ei osaa;
K‰si t‰‰ vain kultaa pit‰m‰‰n on luotu;
En sanoilleni t‰ytt‰ pontta saa,
Jos sit' ei valtikka tai miekka anna.
Totta kuin el‰n, tahdon valtikan,
Jonk' ymp‰rille Ranskan liljat k‰‰rin.

    (Buckingham tulee.)

Ken tulee? Buckingham, mua h‰iritsem‰‰n?
Kuninkaan luota varmaan? Teeskelk‰‰mme!

BUCKINGHAM.
Jos hyv‰‰ aiot, York, niin tervetullut.

YORK.
Buckingham, tervehdykses otan vastaan.
Tuletko k‰skyst‰, vai muuten vain?

BUCKINGHAM.
Henrikin, majesteetin, k‰skyst‰
Kysym‰‰n, mit‰ rauhass' aseet tiet‰‰?
Miks sin‰, alamainen niinkuin min‰,
Ja vastoin pyh‰‰ uskollisuusvalaa,
Ker‰sit omin p‰in noin suuren joukon,
Ja hovin eteen n‰in sen tuoda tohdit?

YORK (syrj‰‰n).
Voin tuskin puhua, niin kiehuu sappi.
Piin voisin pirstata ja vuoren murtaa,
Niin halvat sanat nuo mua suututtaa.
Kuin Ajax Telamonius nyt voisin
Vihani purkaa lampaisiin ja h‰rkiin.
Suursukuisempi olen kuningasta,
Ja mielelt‰kin kuninkaallisempi;
Mut nˆyrty‰ mun t‰ytyy, kunnes Henrik
On heikennyt ja min‰ voimistunut. --
Oi, Buckingham, ma pyyd‰n, anteeks suo,
Odottaa sait n‰in kauan vastausta:
Mun sieluani vaivaa raskas synkkyys.
Syy, miksi sotajoukon toin, on se,
Ett' aioin ylv‰n Somersetin poistaa,
Jost' uhkaa maalle on ja kuninkaalle.

BUCKINGHAM.
Se liioin rohkea on teko sulta;
Mut jos ei muuta mielt‰ hankkeillas,
Niin t‰ytt‰nyt on Henrik vaatimukses:
Jo Toweriss' on herttua Somerset.

YORK.
Sano kunniasi kautta: vankinako?

BUCKINGHAM.
Niin, kunniani kautta: vankina.

YORK.
Siis joukkoni ma p‰‰st‰n, Buckingham. --
Soturit, kiitos teille; kotiin menk‰‰;
Huomenna tulkaa Yrjˆn kedolle,
Niin saatte palkkanne ja mit‰ mieli. --
Jos valtiaani, hurskas Henrik, vaatii
Uskollisuus- ja alamaisuus-pantiks
Vanhimman poikani -- tai kaikki pojat, --
Niin annan ne niin mielisti kuin el‰n.
Maat, ratsut, aseet, tavarat, niin, kaikki
H‰n ottakoon, jos Somerset vain kuolee.

BUCKINGHAM.
York, kiit‰n tuota nˆyr‰‰ alttiuttas.
Nyt kahden k‰ymme telttaan kuninkaan.

    (Kuningas Henrik tulee seuralaisineen.)

KUNINGAS HENRIK.
Buckingham, eikˆ pahaa aio York,
Kun h‰nen kanssaan noin k‰yt k‰sityksin?

BUCKINGHAM.
Kaikessa alamaisen nˆyryydess‰
York itse kuninkaalleen esiintyy.

KUNINGAS HENRIK.
Mut miksi sotavoima tuo?

YORK.
                         Sill' aioin
Somerset-petturin ma karkoittaa
Ja kaataa ilki-kavaltajan, Caden,
Jok' onkin, kuulemma, jo kukistettu.

    (Iden tulee, kantaen Caden p‰‰t‰.)

IDEN.
N‰in alhainen ja halpa-arvoinen
Jos l‰hesty‰ tohtii kuningasta,
Niin t‰ss‰ olis kavaltajan p‰‰,
P‰‰ Caden, jonka taistelussa tapoin.

KUNINGAS HENRIK.
Cadenko p‰‰? -- Vanhurskas olet, Luoja!
Mun n‰hd‰ suo sen kasvot kuolleena,
Jok' el‰v‰n‰ niin mua tuskautti.
Sin‰kˆ h‰net tapoit, yst‰v‰?

IDEN.
Niin, armollinen majesteetti, min‰.

KUNINGAS HENRIK.
Mik‰ on nimesi ja mik‰ s‰‰tys?

IDEN.
Aleksander Iden on mun nimeni,
'sqvire Kentist‰, ja kˆyh‰ alamainen.

BUCKINGHAM.
Ois kohtuullista, jos niin suvaitsette,
Teostaan lyˆd‰ h‰net ritariksi.

KUNINGAS HENRIK.
Polvistu, Iden! (Iden polvistuu.)
                Ritarina nouse!
Tuhannen markkaa palkinnoksi saat
Ja seurueeseemme sun kutsumme.

IDEN.
T‰‰n armolahjan Iden ansaitkoon,
Ja kuolkoon, jos h‰n uskottomaks n‰hd‰‰n!

KUNINGAS HENRIK.
Kas, Buckingham:
Somerset ja kuningatar. Sano, ett‰
H‰n oiti h‰net k‰tkee Yorkilta.

    (Kuningatar Margareeta ja Somerset tulevat.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Sadalta Yorkilt' ei h‰n p‰‰t‰‰n peit‰,
Vaan katsoo h‰nt‰ rohkeasti silmiin.

YORK.
Haa! Mit‰? Somersetko vapaana?
York, vihdoin ajatukses p‰‰st‰ valtaan
Ja kieles saata sointuun mieles kanssa!
Tuon n‰kˆ‰kˆ pit‰‰ minun siet‰‰? --
Miks sanas sˆit, sa viekas kuningas,
Kun tied‰t, ett' en loukkausta k‰rsi?
Kuningas, sanoin; kuningas et ole:
Et kelpaa hallitsemaan joukkoja,
Kun petturia hallita et tohdi;
Sun p‰‰s ei kruunuun sovellu; sun k‰tes
On luotu pyhiinvaeltajan sauvaa,
Ei valtavaltikkata kantamaan.
Tuon kullan tulee kiert‰‰ t‰t‰ otsaa,
Jonk' uhkaus ja hymy vuorotellen
Surmaa ja auttaa, kuin Akhilleen peitsi.[14]
T‰‰ k‰si kannattaa voi valtikkaa
Ja arvoon, voimaan nostaa lain. -- Pois tielt‰!
Kautt' taivaan, sin' et hallita saa miest‰,
Min taivas sulle haltijaks on luonut.

SOMERSET.
P‰‰kavaltaja! -- Vangitsen sun, York,
Kuninkaan, maan ja kruunun petturina.
Katala, polvistu, ja anteeks ano!

YORK.
Min‰kˆ? Mit‰? Kysyn ensin noilta,
Mun sallivatko kelleen polvistua. --
Mies, kutsu poikani, he mua taatkoot.

    (Muudan seuralainen menee.)

Ennenkuin sallivat mun tyrm‰‰n menn‰,
He lunnaikseni miekkans' antavat.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Heti Clifford kutsukaa; h‰n todistakoon,
Nuo Yorkin ‰p‰r‰tkˆ kelpaavat
Is‰ns‰, kavaltajan, takaukseksi.

    (Buckingham menee.)

YORK.
Sa, veren saastuttama napolitar!
Napolin hylky, maamme verivitsa!
Sua suurisukuisemmat Yorkin pojat
Is‰‰ns‰ taata voivat; surma niille,
Jotk' aikoo moisen takuun ev‰t‰!

    (Edward ja Richard Plantagenet tulevat sotajoukkoineen
    toiselta puolelta; toiselta tulevat vanha Clifford ja h‰nen
    poikansa, hekin sotajoukkoineen.)

Tuoss' ovat! Puoltaan pit‰v‰t, sen takaan.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ja tuoss' on Clifford; h‰n sen takuun polkee.

CLIFFORD (polvistuen).
Menestys, onni majesteetille!

YORK.
Sua kiit‰n, Clifford! Kerro, mit‰ uutta?
Meit' ‰l‰ vihan katsein s‰ikyttele;
Me olemme sun valtiaasi, Clifford;
Taas polvistu, niin erhees tuon saat anteeks.

CLIFFORD.
T‰‰ herrani on, York; en erehdy;
Mut sin‰ erehdyt, kun moista luulet.
Pois hourulaan! -- Mies onko mieletˆn?

KUNINGAS HENRIK.
On, Clifford; vallanhimon hulluudessa
On noussut vastustamaan kuningastaan.

CLIFFORD.
H‰n petturi on; Toweriin h‰net viek‰‰.
Ja kapinoitsijalta poikki p‰‰!

KUNINGATAR MARGAREETA.
H‰n vanki on, mut totella ei tahdo:
Poikansa h‰nt‰ takaavat, h‰n sanoo.

YORK.
Niin, eikˆ totta, pojat?

EDWARD.
Kyll' is‰, jos vain meid‰n sana pystyy.

RICHARD.
Ja jos ei sana, kyll‰ miekka pystyy.

CLIFFORD.
Haa, noita kavaltaja-pentuja!

YORK.
Noin sano kuvastas, kun peiliin katsot.
Min' olen herras; sin‰ kavaltaja. --
Ajakaa t‰nne karhuparini,[15]
Niin, kun vain kahleitaan he ravistavat,
Nuo luihut h‰nt‰rakit s‰ikkyv‰t:
Salisbury ja Warwick t‰nne kutsukaa.

    (Rummun p‰rrytyst‰. Warwick ja Salisbury tulevat sotav‰kineen.)

CLIFFORD.
Nuo sinun karhusiko? Usutamme
Nuo karhus hengilt‰, ja kahleillaan
Sidomme itse karhunkaitsijan,
Jos tohdit heid‰t h‰rn‰paaluun tuoda.

RICHARD.
Vihainen, ‰rj‰s koira k‰‰ntyy p‰in
Ja puraisee, jos sit‰ pid‰tet‰‰n;
Mut jos vain joutuu karhun k‰p‰liin,
Niin, h‰nt‰ jalkain v‰liss‰, se kiljuu;
Ja samaa koiran virkaa tekin teette,
Warwickin kanssa voitteloon jos k‰ytte.

CLIFFORD.
Pois ‰k‰-mˆhk‰, tˆnkk‰ kuvaton,
Joll' yht‰ kiero sielu on kuin muoto!

YORK.
Me teille viel‰ kuumat laitamme.

CLIFFORD.
Varokaa, ett'ette vain itse pala.

KUNINGAS HENRIK.
Mit‰, Warwick? Eikˆ polves en‰‰ taivu?
H‰pe‰, Salisbury, valkohiuksiasi,
Kun hurjaa poikaas, hullu, v‰‰r‰‰n johdat!
Haudanko partaall' irstailijaa matkit
Ja silm‰laseill' etsit surua?
Oi, miss' on kuuliaisuus, uskollisuus?
Jos pois ne karkoitetaan lumip‰‰st‰,
Niin miss‰ suojaa saavat p‰‰ll‰ maan? --
Aiotko haudast' esiin kaivaa sodan
Ja verin ryˆtt‰‰ kunnon vanhuutes?
Miks ik‰‰ sull' on, eik‰ ‰ly‰?
Tai jos sit' on, miks sit‰ v‰‰rin k‰yt‰t?
H‰pe‰! Nˆyr‰st' alistukoon polves,
Mi vanhuuttaan jo hautaan k‰yristyy.

SALISBURY.
Kuningas, tyystin olen harkinnut
T‰‰n suurisynnyn herttuan vaatimusta,
Ja tunnon mukaan katson, ett' on h‰n
Englannin kruunun tosi-perillinen.

KUNINGAS HENRIK.
Mut teith‰n uskollisuus-valan mulle.

SALISBURY.
Sen tein.

KUNINGAS HENRIK.
Valasi voitko taivaan n‰hden purkaa?

SALISBURY.
On synti suuri syntiin vannoa,
Mut synti suurempi on syntisess‰
Pysy‰ valassaan. Ei kell‰‰n pakko,
Ei juhlallisen valan nojallakaan,
Harjoittaa murhaa, ryˆst‰‰ l‰himm‰ist‰‰n,
V‰kisin puhtaalt' immelt' ottaa piikuus,
Perintˆ riist‰‰ is‰ttˆm‰lt‰
Ja sortaa lesken peri-oikeutta,
Jos muut' ei syyt‰ ole v‰‰ryyteen,
Kuin ett' on juhlallisen valan tehnyt.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Ei viekas vilppi kaipaa verukkeita.

KUNINGAS HENRIK.
Buckingham t‰nne! Asestukoon heti.

YORK.
Buckingham tuo, ja kaikki yst‰v‰skin;
Min' aion kruunun voittaa taikka kuolla.

CLIFFORD.
J‰ljemm‰n takaan, jos ei unet pet‰.

WARWICK.
Pois mene maata, lis‰‰ uneksimaan,
Niin s‰‰styt taistelujen myrskyilt‰.

CLIFFORD.
Min' aion kest‰‰ myrskyn ankaramman,
Kuin mink‰ sin‰ t‰n‰‰n nostaa voit;
Sen kirjoittaa ma aion kyp‰r‰‰si,
Jos vain sun sukumerkist‰si tunnen.

WARWICK.
Kautt' is‰n kilven, Nevil-suvun merkin,
Tuon ryhmypaaluun lyˆdyn pystykarhun!
Ylh‰‰ll‰ t‰n‰‰n kannan kyp‰r‰ni,
Kuin vuoren kukkulalla setripuu
Uhalla myrskyn kantaa lehv‰stˆns‰,
Ja sun jo s‰ikytt‰‰ sen pelkk‰ n‰ky.

CLIFFORD.
Ja kyp‰r‰st‰s min‰ karhun riist‰n
Ja ilkkuen sen jalkan' alle poljen
Uhalla itse karhunkaitsijan.

NUORI CLIFFORD.
Aseisiin siis, sa is‰ voitokas!
Kapinamiehet joukkioineen kuolkoot!

RICHARD.
Hyi! Hiljaa! Hyi! Noin tyly olla voit,
Kun t‰n‰‰n Kristuksen kanss' atrioit!

NUORI CLIFFORD.
Kuvaton rujo! Sin' et tied‰, miss‰.

RICHARD.
No, jos et taivaassa, niin helvetiss‰.

                (Menev‰t eri taholle.)


Toinen kohtaus.

    Sanct Albans.

    (Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Warwick tulee.)

WARWICK.
Hoi, Clifford Cumberland, sua Warwick kutsuu!
Ja jos et piill‰ aio karhulta,
Niin nyt, -- kun ‰rj‰s h‰ikk‰torvi raikuu
Ja surmattujen huudot ilman t‰ytt‰‰, --
Nyt tule, Clifford, taisteluun sua vaadin!
Sa, ylv‰ pohjolainen, Cumberland,
Sorroksiin huudan ‰‰neni sun t‰htes.

    (York tulee.)

Mit‰ n‰en, jalo loordi? Jalkaisinko?

YORK.
Tuo turkka Clifford tappoi multa ratsun,
Mut samalla ma maksoin mitalla,
Ja uljaan lempihevosensa laitoin
Varisten ruoaksi ja korppien.

    (Clifford tulee.)

WARWICK.
Nyt toisen on tai toisen hetki tullut.

YORK.
Seis, Warwick! Toinen otus valikoi!
Min' ajan t‰t‰ valtael‰int' itse.

WARWICK.
Niin oikein, York: sa kruunust' ottelet. --
Niin totta onnea kuin toivon, Clifford,
Niin tuskaist' on sua k‰sist‰ni p‰‰st‰‰.

    (Menee.)

CLIFFORD.
Miks minuun katsot, York? Mit' aikailet?

YORK.
Sun rakastuisin reimaan ryhtiisi,
Jos sin' et verivihollinen oisi.

CLIFFORD.
Kiitosta sunkin miehuutesi saisi,
Jos sit' et k‰ytt‰is halpaan petokseen.

YORK.
Se miekkaas vastaan nyt mua auttakoon,
Niin totta kuin on oikeus sen puolla!

CLIFFORD.
T‰ss' alttiiks panen sielun sek‰ ruumiin.

YORK.
Kamala panos! Ole valmis siis!

CLIFFORD.
_La fin couronne les oeuvres_.

    (Taistelevat. Clifford kaatuu ja kuolee.)

YORK.
N‰in sota rauhan toi: nyt pois on tarmo.
Sielulles rauhan suokoon taivaan armo!

    (Menee.)

    (Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD.
Tuho ja h‰pe‰! Pois kaikki kaikkoo.
Sekasorron pelko tuo, ja sekasorto
Se haavoittaa, kun pit‰isi sen auttaa.
Oi, sota, sin‰ hornan sikiˆ,
Jot' aseenansa taivaan viha k‰ytt‰‰,
Nyt koston tulikek‰leit‰ viskaa
Poviimme j‰isiin! -- Kukaan ei saa v‰ist‰‰:
Ken oikea on soturi, ei helli
Se itse‰‰n, ja itse‰‰n ken hellii,
Se luonnostaan ei saa, vaan sattumalta
Urohon nimen. --

    (Huomaa is‰ns‰ ruumiin.)

                  Sorru, inha mailma!
Viimeisen p‰iv‰n lieska ennen aikaans'
Yhdeksi sulattakoon maan ja taivaan!
Nyt mailman tuomiotorven r‰ikk‰ soikoon,
Ja heikot pikku-‰‰net vaietkoot! --
Oi, kallis is‰, osasiko oli
Menett‰‰ rauhaan nuoruutes, ja sitten,
Vanhuuden hopeoihin puettuna
Ja kunnian ja levon p‰ivin‰si,
Noin kuolla hurjaan taisteluun? -- Tuo n‰ky
Kivett‰‰ syd‰mmeni; kivest' olkoon,
Niin kauan kuin se mun on! York h‰n meid‰n
Ei s‰‰st‰ vanhuksia; min‰k‰‰n siis
En heid‰n lapsiansa; immen kyynel
On mulle samaa mit‰ kaste lieskaan;
Ja kauneus, josta leppyy tyrannitkin,
Vihani liekkiin ˆljy‰ vain kaataa.
T‰st'edes s‰‰list‰ en tiet‰‰ tahdo;
Jos lapsen kohtaan Yorkin suvusta,
Niin useammiks kappaleiks sen silvon
Kuin Absyrtuksen hurja Medea.
Mainetta tahdon niitt‰‰ julmuudella.
Sa, uusi pirsta vanhan Clifford-suvun,

    (Nostaa maasta ruumiin.)

Niin kuin Aeneas vanhaa Anchisesta,
Sua min‰ miehen-harteillani kannan.
Mut taakkaa el‰v‰‰ Aeneas kantoi.
Ei vain niin raskasta kuin t‰m‰ tuska.

    (Menee.)

    (Richard Plantagenet ja Somerset tulevat taistellen;
    Somerset kaatuu.)

RICHARD.
Niin, makaa sin‰ siin‰! --
Nyt kurjan olutkrouvin kilven alla,
"Albansin pyh‰n linnan", Somerset
On tehnyt velhon kuuluks kuolemallaan.
ƒl' uuvu, miekka! Papit palvokoot
Vihamiehen eest‰; prinssit tappakoot!

    (Menee.)

    (Sotamelskett‰. Hyˆkk‰yksi‰. Kuningas Henrik,
    kuningatar Margareeta y.m. tekev‰t pakoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA.
Pois! Miksi aikailet? Hyi! H‰pe‰‰!

KUNINGAS HENRIK.
Ken taivaan tahdon v‰ltt‰‰? T‰nne j‰‰.

KUNINGATAR MARGAREETA.
Mik' olet mies? Et taistele, et v‰isty.
Nyt miehuutt', ‰ly‰ ja puolustusta
On v‰isty‰ ja turvaa etsi‰
Miten vain voi, ja varmin tie on pako.

    (Sodan h‰lin‰‰ kuuluu kaukaa.)

Jos teid‰t vangitaan, niin onni kaikki
On meilt‰ mennyt; mut jos pakoon p‰‰st‰‰n --
Ja p‰‰st‰‰n, jos ei aikailla -- niin l‰hell'
On Lontoo, miss‰ teill' on yst‰vi‰;
Ja siell‰ t‰m‰ meid‰n onnen rikko
Piankin korjataan.

    (Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD.
                   Jos sieluni
Ei turmaa vastaist' aavistais, niin ennen
Jumalaa herjaisin, kuin pakoon teit‰
Ma k‰skisin. Mut paeta nyt t‰ytyy:
Parantumaton valtaa h‰mmennys
Nyt koko meid‰n puolueemme mielen.
Pois joutuin siis! Se p‰iv‰ kerran koittaa,
Kun mekin viel‰ saamme heid‰t voittaa.
Pois, kuninkaani, pois!

             (Menev‰t.)


Kolmas kohtaus.

    Tasanko l‰hell‰ Sanct Albansia.

    (Sotamelskett‰ ja per‰ytymist‰. Torventoitauksia;
    sen j‰lkeen tulevat York, Richard Plantagenet, Warwick
    ja sotamiehi‰ liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

YORK.
Tiet‰‰kˆ kukaan Salisburyst‰ mit‰?
Se talvileijona ei raivoissaan
Ik‰‰ns‰ muista eik‰ ajan taakkaa,
Vaan niinkuin kukkea ja reipas sulho
H‰d‰ss‰ nuortuu vain. T‰‰ ilon p‰iv‰
Ei iloks ole, turhaan koko voitto,
Jos Salisbury on mennyt.

RICHARD.
                         Jalo is‰,
Kolmasti autoin h‰nt‰ ratsun selk‰‰n,
Kolmasti suojasin ja kolmasti
Talutin pois ja vaadin syrj‰‰n j‰‰m‰‰n:
Mut aina, miss‰ vaara, siell‰ h‰nkin;
Ja niinkuin mˆkiss' uljaat sein‰verhot,
Niin tuossa ruumisr‰hj‰ss' oli tahto.
Mut tuossa, kas, se jalo mies jo tulee.

    (Salisbury tulee.)

SALISBURY.
Hyvin t‰n‰‰n sodit, kautta miekkani!
Niin, totta, kaikki teimme. -- Kiitos, Richard!
Kuin kauan el‰‰ saan, sen tiet‰‰ Herra;
Mut H‰n sen salli, ett‰ surman uhkan
Kolmasti minusta sa t‰n‰‰n torjuit. --
Omaamme viel‰ emme omaa, loordit;
Ei vihollisen pako viel‰ riit‰;
Mokomat vastustajat pian tointuu.

YORK.
Niin, varminta on ajaa heit‰ takaa.
Kuningas paennut on Lontooseen
Ja kokoon kutsuu kohta parlamentin.
Siis ajoon, ennenkuin on k‰sky valmis! --
Lord Warwick, l‰hdet‰‰nkˆ per‰ss‰?

WARWICK.
Per‰ss‰? Ei, vaan edell‰, jos voidaan,
T‰‰ suur' on p‰iv‰, loordit, jumal'auta!
Albansin tappelu, min voitti York,
On mainittava kautta vuosisatain. --
Hoi, torvet soimaan! -- Lontooseen nyt vainen!
Ja tulkoon moni p‰iv‰ t‰m‰nlainen!

                        (Menev‰t.)




SELITYKSIƒ:


[1] _Kuin syd‰mmehen Calydonin prinssin_ j.n.e. Calydonin prinssin,
Meleagerin, el‰m‰ riippui kek‰leest‰, jota h‰nen ‰itins‰ Althaea
s‰ilytti. Kostoksi siit‰, ett‰ Meleager oli tappanut h‰nen veljens‰,
heitti h‰n sen tuleen, ja Meleager kuoli suurissa tuskissa.

[2] _Viel' el‰‰ herttua, Henrik, kukistajas_. T‰m‰n ennustuksen
kaksimielisyys on tahallinen.

[3] _Sauva, jonka p‰‰ss‰ on hiekkapussi_. Ritarit ja ylimykset
suorittivat kaksintaistelunsa peitsell‰ ja miekalla, mutta alhaiso yll‰
mainitulla aseella.

[4] _Charneco_, makea, espanjalainen viini.

[5] _Kuin hurja maurilainen tanssija_. Maurilaistanssi, jota
tanssittiin p‰‰si‰is- ja helluntaipyhin‰ ja eritt‰inkin kev‰tjuhlissa,
oli Espanjasta tuotu Englantiin.

[6] _Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme_. Edward III:n vaakunassa
oli aurinko, jota pilvet puoliksi peittiv‰t.

[7] _Bargulus_. Illyrialainen merirosvo, josta Cicero puhuu.

[8] _Kaikki valtakunnassa tulee olla yhteist‰_. Kommunistisia oppeja
saarnattiin Englannissa jo kuningas Richard III:n aikana.

[9] _Lontoon-kivi_. Luultavasti jokin vanha kivinen muistopatsas
Lontoossa.

[10] _Pankaa Lontoon silta palamaan_. Lontoon silta oli siihen aikaan
puusta.

[11] _Savoija_ oli entinen kuninkaallinen linna Thamesin rannalla,
jonka Savoijan kreivi Pietari rakensi v. 1245.

[12] _Paistettu juusto_ oli walesil‰isten mieliruoka.

[13] _Kernit ja gallowglassit_ olivat irlantilaista jalkav‰ke‰, joista
edelliset k‰yttiv‰t tapparaa, j‰lkimm‰iset miekkaa.

[14] _Surmaa ja auttaa kuin Akhilleen peitsi_. Akhilles, kun oli
kuolettavasti haavoittanut mysialaisen kuninkaan Telephoksen, paransi
t‰m‰n j‰lleen raudanlastuilla.

[15] _Ajakaa t‰nne karhuparini_. Nevillen, Warwickin kreivien,
vaakunana oli karhu, ryhmyiseen paaluun kytkettyn‰.








End of the Project Gutenberg EBook of Henrik Kuudes II, by William Shakespeare

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40115 ***