diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 39261-8.txt | 17736 | ||||
| -rw-r--r-- | 39261-8.zip | bin | 0 -> 331248 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 17752 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/39261-8.txt b/39261-8.txt new file mode 100644 index 0000000..841ca15 --- /dev/null +++ b/39261-8.txt @@ -0,0 +1,17736 @@ +The Project Gutenberg EBook of Putkinotko, by Joel Lehtonen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + + +Title: Putkinotko + +Author: Joel Lehtonen + +Release Date: March 25, 2012 [EBook #39261] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PUTKINOTKO *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PUTKINOTKO + +Kuvaus laiskasta viinarokarista ja tuhmasta herrasta + + +Kirj. + +JOEL LEHTONEN + + +Julkaistu ensimmäisen kerran Hämeenlinnassa v. 1920 +Kustannusosakeyhtiö Kariston kustantamana. + + + + +Ensimmäinen luku + + +Savon eteläosassa, lähellä Karjalan heimon asuinseutujen rajaa, on +kaunis ja karu paikkakunta. Saimaa, joskus muualla leveä ja vapaa, +supistuu siellä ahtaiden maisemien väliin, niin että ainoastaan harvoin +saattaa nähdä ulapalla sellaisen kohdan, jossa silmä ei tapaa missään +toista rantaa: vedenkalvo yhtyy siintävään avaruuteen aivan kuin +merellä. Yleensä ovat tuon suuren sisäjärven selät täällä pienenlaisia, +peninkulman taikka parin, kolmen pituisia. Leveydeltään ovat ne välistä +tuskin neljää kilometriä, ja kun lukuisat saaret ja niemet vielä +kaventavat niitä paikoittain, näyttävät ne joskus suorastaan joelta +tahi kosken suvannolta. + +Rannat ovat kolkon karuja, melkeinpä pienoiseen hirvittävyyteen asti. +Tuossa, aina tyynenä pysyvän rotkolahden perukassa, joka jatkuu niin +kapeana salmena, että siitä tuskin saadaan vene kiskotuksi väkivallalla +läpi, jos tahdotaan oikaista jonkin niemen ympäri vievä reitti, +nousevat jyrkät kallioseinät tuuheasta kaislikosta. Niistä seinistä +puskee esille monenmuotoisia, kummallisia kivilohkareita, harmaita ja +sammaltuneita, milloin neliskulmaisia ja irtonaisilta näyttäviä, +milloin ikäänkuin kiintonaisia hyllyjä tahi portaita. Paikoittain ovat +ne pykämät niin vähäisiä, että ihminen saattaa ainoastaan vaivalla +nousta niitä myöten metsäisen kukkulan harjalle, mutta ei mitenkään +laitumelle laskettu karja. Näillä jyrkillä ja louhisilla rinteillä +kasvaa koivu hoikkana ja kituvana, kun se taas alempana, sellaisissa +paikoissa, minne halkokauppiaiden rekien on melkeinpä mahdoton päästä, +nousee mahtavaksi jättiläiseksi. Koivun toverina näkee usein +alakuloisesti nuokkuvan pihlajan, mutta tavallisimmin petäjän: +louhikkopetäjän sitä vääristyneemmän kuta jyrkemmällä rinteellä se +kasvaa. Tuolla törröttää parin petäjän latva kuivuneena ja tummana +puikkona. Tuossa on jälleen tuuli vääntänyt puun vinoon. Toisaalla se +on kaatanut yhden sillä tavoin, että juurakko kuumottaa mustana +rykelmänä pystyssä ja huippu on heittynyt vuoren hyllyltä suoraan +syvyyttä kohti, riippuen puolittain ilmassa. + +Ja kuitenkin vaivainen petäjä elää. + +Kun käyräkokkainen sisämaanvene on solunut läpi jostakin kapeasta +salmesta, voi soutaja kääntyä sekä oikealle että vasemmalle, sillä +salmia ja lahtia on joka puolella. Outo ei löytäisi noissa sokkeloissa +minnekään. Mutta se, joka tuntee väylät ja pyrkii tätä oikotietä järven +aukealle, joutuu sinne kiertelemällä, pitkin lammen tapaisia leveämpiä +paikkoja, joissa vesi välkkyy vihertävänä ja hopeisin viiruin ja joissa +silloin tällöin pulahtaa kala lumpeiden seassa. + +Tuolla on ulapalle vievä syvä laivareitti. Sen käänteessä paistaa +valkeaksi kalkittu kummeli taikka pienen pieni vilkkumajakka, sylen +korkuinen, punaisine ja sinisine lyhdynlaseineen. Pian joudutaan +ulapalle. Se näyttää matalarantaiselta, sillä vastapäiset mantereet ja +saaret ovat toki peninkulman päässä, joskin ovat melkein yhtä korkeat +kuin tällä puolella. Ulappa avautuu eteen uuden niemen takaa, joka +nousee syvyydestä jyrkkänä kuin seinä, hyvin kymmenenkin syltä +korkeana. Tuossa seinässä ei ole minkäänlaisia hyllyjä eikä lokeroita. +Sen juurella vedessä asuu paikoin ainainen varjo. Auringonsäteet eivät +koskaan pääse sinne syvyyksiin. Ja vuoren huipulla, humisevassa +hongikossa, viheltävät haukat. + +Tuolla näkyy kapean ja kaislaisen salmen toisella reunalla omituisia, +suuria kiviä rannalla. Aivan veden äyräällä. Joku niistä muistuttaa +istuvaa sammakkoa. Ja yksi on muodoltaan ikäänkuin hevosen pää, eräältä +taholta nähtynä: turpa kurottautuu juomaan pienestä poukamasta. + +Tällaiset ovat Kenkkuinniemen rannikot. + +Entä sisämaa? + +Sinne ei oikeastaan kulje mitään teitä, vaan pelkästään niin huonoja +polkuja, että karjan on vaikea siellä liikkua, noilla vuorilla +kiipeävillä ja heti taas rotkoihin syöksyvillä poluilla, etsiessään +hengenvaaralla louhikoista niukkaa ruohoa. Tämä sisämaa on melkein yhtä +karua kuin rannikko. Taloja on harvassa, ja niitäkin erottavat +toisistaan ainaiset vesien taikka mäkien solat, lahdet ja puolittain +umpeen sammaltuneet lammet. Kylistä siinä mielessä kuin edes muualla +näillä Saimaan pienikyläisillä seuduilla ei voi puhua. Harvalla +taloista on mainittavan laajalti hyväpohjaista maata pelloksi ja +kiitettävän leveältä reheviä alanteita niityksi. + +Maan karuudesta ja vesien esteistä johtuneekin osaltaan, että +tällaisella seudulla saattaa tavata kansaa, joka on, paitsi yleensä +köyhää, joskus siinä määrin kehittymätöntä, saamatonta, itsepintaisen +kulmikasta ja taikauskoistakin, että mieleen johtuu melkeinpä kaikkein +alkeellisin metsäläisyys. Ja tämä seikka on sitä merkillisempi, kun +sivistyskeskusta, kaupunki, on ainoastaan peninkulman päässä. + +Mutta kaunista on se karu paikkakunta. Kaunista syksylläkin, milloin ei +sada päivät pääksytysten ja sulje ihmistä katon alle, ahdistavaan +harmauteen. Tai jos ei myrskyä niin, että järvet ovat yhtä valkeaa +kuohujen hyppimistä ja kiehumista kallioiden kärjillä, joten ei usein +viikkoon pääse kulkemaan minnekään, tuota ainoaa helpompaa tietä, +vettä, pitkin. Mutta toista on tyyninä syyspäivinä, hiljaisina ja +syksyisesti utuisina. Kauniit ovat silloin kalpeansiniset järvet. +Niiden takaa kuultavat keltaiset koivut jo harmaaseen vivahtavilta +vaaroilta. Mutta lahtien louhisilla rannoilla paistavat haapojen lehdet +mustanpuhuvasti punaisina kuin villein veri. + +Syksyiltoina auringonlaskussa kiiltävät sulkapetäjien kyljet kuin ohuet +veriviirut, joltakin metsäiseltä töyryltä, joka kohoaa laaksosta. Ja +koivuissa käy suruinen ja viluinen suhina. + +Myöhemmin, yön pimetessä, ovat niemet painuneet mustaan varjoon, mutta +kajastus hohtaa kauan keltaisena taivaanrannalta, näyttäen nuo niemet +varjokuvina, synkkinä ja uneksivina. + +Talvella, keskellä lunta ja pakkasta, on erämaisia kuutamoita. Metsä +paistaa huikaisevan valkeana lumessaan, joka säkenöi ja kiiluu. Kaikki +on hiljaista. Vain ketut etäällä äännähtelevät. Ja tähdet välkkyvät. + +Tulee kevät. Jäät ovat lähteneet vesistä. Valaistus on kuin kultaa: +maat ja ilmat täynnä ikäänkuin värisevää kultatomua. Järven ulapoilla +on valon loisto monistunut tuhatkertaiseksi. Saaret ja niemet +verhoutuvat siniseen autereeseen. + +Milloin voisi unohtaa keväistä iltaa siellä, viluista iltahämärää +noilla salmilla? Laineet tulevat lepoon asettuen etäisiltä seliltä, +joiden takana hulmuaa rusko taivaalla monen värisenä, synkkien pilvien +alta metallisesti punaisena. Taivaan tuokion kestävä värileikki, nuo +hattarattomat läikät, joista ei tiedä, ovatko ne sinisiä tai vihreitä, +kuvastuu vesissä vielä itseäänkin epätodempana ja hämärämpänä. + +Jos sydänkesällä kiipeilee siellä metsäisillä kukkuloilla, niin voi +joutua jollekin kummulle, mistä näkee pitkälle lahdelle, ja silloin +hämmästyy ja huikaistuu. Niin kaunis saattaa se lahti olla, niin +lämpöisen sininen väriltään, ja loistava ja riemukas, ettei melkein +usko silmiään! Järviseutujen ihanuutta!... Illalla, kun aurinko on +mennyt mailleen kauas ulapan ja kyläisten vaarojen taakse, huomaa +järven, jos siellä soutelee, sinisen harmaaksi: himmeän sinertäväksi, +ikäänkuin syreeninkukalle vivahtavaksi. Kaukaa ohitsekulkevan laivan +mainingit pyörivät sileinä ja kiiltävinä. Niissä heijastuvat kaikki +taivaan värit, joissa tuhkansinervä on kuitenkin valtavärinä. + + + + +Toinen luku + + +Suuren ulapan rannalla näkee soutaja tai laivalla matkustava siellä +lahden poukamassa joukon pieniä ja harmaita rakennuksia. Jos on +tuulinen ilma, hyrskyävät aallot lahden suussa ja kokoavat vaahtoa +hietikkoon sen pohjaan, sillä lahti on avonainen suoraan ulapalle päin. +Mutta tyynellä ilmalla karehtivat laineet lempeästi ja leikitellen +noilla rannoilla, haapojen varjossa. + +Lahden toisella reunalla näkyy kaislikossa muutamia kellertäviä +katiskoita. + +Rakennukset ovat rinteellä, hiukan ylempänä rantaäyrästä. Ne on kyhätty +epäjärjestykseen, mikä millekin kalliolle. Jotkut niistä ovat niin +harmaita, että ne erottaa juuri parhaiksi taustana olevista puuttomista +louhista, jotkut taas mustia, surullisen tai suorastaan kolkon +näköisiä, varsinkin päärakennus: mökki, jossa on vihertäväksi +naavettunut katto. + +Mökissä ammottaa oviaukko, jossa ei ole ovea. Neliruutuiset ikkunat +ovat vinossa mikä oikealle, mikä vasemmalle. Ja ympäryslaudoitus on +niistä osittain ravissut pois. + +Korkea koivu kasvaa mökin nurkalla. Sen juurella on kumpu, +perunakuoppa. + +Mökin edustalla on neliskulmainen pihamaa, saunakukkia kasvava, +toisesta reunasta perunamaaksi kynnetty nurmikko. Piha suippenee +rantaan päin niin, että rantaveräjän viereen istutettu humalisto +rajoittaa suureksi osaksi sen alareunan. + +Piha-aitauksen sisällä on vielä pari pientä aittaa. Ja toisen aitan +takana joku koju, joka nyyköttää kallellaan. + +Rannempana on läävä, notkalleen painuneine kattoineen, sikolätti ja +muutamia harmaita korsuja. Lähimpänä rannalla sauna. + +Lahden matalammalla puolella näkyy nuottakota, jossa ei ole nuottaa, +vaan ainoastaan kasassa verkkoja sekä pajuista ja pärekonteista +tekaistuja mertoja. + +Mutta erillään muista rakennuksista, ylhäällä kalliolla, on musta +riihi. + +Koko rakennusryhmä on alakuloisen, jopa melkein vihamielisen näköinen. + +Mutta jos soutaja on tullut maihin ja nousee rannalta karjakujaa ja +katselee ympärilleen mökin kulmalta tai riihikalliolta, niin saa paikka +lempeämmän sävyn ja rehevämmän muodon. Kallioiden takana rinteellä on +pieniä peltoläiskiä, joilla kasvaa viljaa. Viljan keskeltä kohoaa +kallioita ja vielä runsaammin kivistä kasattuja raunioita +vattupensaineen ja loistavine horsmineen. Peltojen pientareet ovat +nurmea, missä kohdin ei kasva leveitä pihlajia tai pehmeästi nuokkuvia +tuomia. + +Peltoja alempana mökin takalistolla on pitkä ja kapea luonnonniitty. +Siellä versoo pajupehkoja ja suopursuja, heikossa ruohossa ja +punaisessa karhunsammaleessa. + +Mutta runsaasti on varsinkin korkeita putkia. + +Niityn ojat kiiluvat täynnä mustaa ja mutaista vettä, sillä niitty +päättyy syvään lampeen, joka paikoittain katoaa vaaleain pajujen ja +raitojen kätköön, toisin paikoin jälleen aukeaa näkyviin kuin mikäkin +joki, loitoten komeasti kaartuvana ja kuvastaen vastapäistä +louhirinnettä. + +Tältä mantereen ja sisälaakson puolelta näyttää Putkinotkon paikka +kesäisin melkoisen vehmaalta ja kodikkaalta. + +Mutta mikä rakennus pilkottaa laivareitille vielä tuolta toisen lahden +perukasta, koivikosta? Punertava se on ja korkea. Siinä on lahdelle ja +etelää kohti parveke ylhäällä. Ja alakerrassa pylväskuisti. Sen +ikkunoissa on uutimet, sen seinämillä syreenipensaita. Ja sen edustalla +törröttää paljon kuivuneita omenapuita. Lahteen aleneva rinne on +nurmikkoa, kauniisti kiemurtavine polkuineen ja runsaine putkineen. +Suurin polku tuo rannalle venelaiturille ja saunan luokse. + +Sehän on Aapeli Muttisen huvila. + +Ja mökki on Putkinotkon huvilatilan vuokralaisen, Käkriäisen asunto. + + + + +Kolmas luku + + +On varhainen aamu, heinäkuun viimeisinä päivinä. Mökin pihalla on +hiljaista. Ainoastaan pääskyset, jotka lentelevät aitan päätyyn +naulatun viiritangon ympärillä, ääntelevät terävästi. Ja pari +leppälintua tirahtelee mökin lahoneessa salvaimessa. + +Metsistä kallioiden toiselta puolelta kuuluu rastaiden ja muiden +pikkulintujen hälinää. + +Pienen lahden toinen sivu on tumma, sillä aurinko, joka on kotvan +sitten noussut ja paistaa kaljun mäen ylitse, ei sinne käy. Rannalla +läpisevät haavat aamuviluisesti. Ja vedestä nousee usvaa. Rannan +penkereellä kasvavat heinämättäät hohtavat paksussa ja kylmässä +kasteessa. + +Jos kuka tulisi rannalta pihalle, seisoisi siinä, ihailisi ulapan +heräävää kauneutta ja nousisi mökin nurkalla kasvavan koivun luokse, +jonka latvapuoli paistaa aamun kellassa, ja katselisi mäeltä lammelle, +sen rinteelle ja niitylle päin, niin näkisi hän paikan sillä taholla +vieläkin kauniimpana kuin järven puolelta. Mykevät peltokumpareet, +joilla kasvaa millä rehevää perunaa, millä kellastuvaa ruista tai +pehmeää kauraa taikka sitäkin vihreämpää ja välkkyvää ohraa, luovat +painannekohdissaan tummia varjoja koko pieneen peltoaukeamaan. Niityllä +ovat raitojen, tuomien ja pihlajien varjot suunnattoman pitkiksi +venyneitä. Ne ulottuvat monen saran ylitse. Laihasta heinikosta on osa +jo katkeillut viikatteen edessä ja levännyt yötään karheille +unohdettuna. Mutta nopeasti lyhenevät puiden varjot auringon rientäessä +korkeammalle. Ilma lammin rannalla loistaa sinisenä ja punertavana +usvien yläpuolella. Lampi huuruaa moninverroin sakeammin kuin järvi. +Siinä väkevästi sinisessä ilmassa välkähtelevät auringon selkeät säteet +kuin mitkäkin kiiltävät teräslangat. Lammen kalvolla syntyy siellä +täällä hopeisia renkaita, joiden piirit laajenevat ulottumaan yli koko +lammen. Ne renkaat tyyntyvät ja hälvenevät. Mutta uusia tulee jälleen, +pieniä ja selväpiirteisiä, kun kalat pulahtelevat ulpukkain ja +lumpeiden keskellä. + +Mökin pihalla ei vielä liiku ketään. + +Nyt alkaa rannalta, ulkorakennuksilta päin, kuulua hiljaista ja kimeää +määkymistä. Se on pienen vuonan, joka mäkättää vapisevalla äänellä +emolleen, hämärässä kujassa läävän ja tallin välissä. Kujan lautaovet +on pönkitetty ulkoa kiinni puoleksi veistetyllä ja karjapihassa +tahrautuneella hirrellä. + +Tämän mäkätyksen kuulee erinomaisesti mökin koira, siellä lintujen +jälkeen ensimmäiseksi heräävä olento. Sen nimi on Hurja, joskaan nimi +ei aivan vastaa sen luonnetta. Se on maannut tapansa mukaan yönsä mökin +rappeutuneiden portaiden alla. Nyt se vavahtaa, kun tuo hiljainen ja +valittava ääni sattuu sen korvaan. Se avaa pimennossa tihruiset +silmänsä ja nostaa nopeasti takkuista päätänsä. Sen mielessä herää kuva +karitsasta: kuinka se pieni lammas hoippuu pitkillä ja pakoon +pääsemättömillä jaloillaan sitä puolustavan emälampaan takana. Mutta +nopealla liikkeellä saisi Hurja sen ehkä kiinni, aivan kuin Hurja on +joskus metsässä tavannut kivenkolosta jäniksen pojankin, syönyt sitä +louhikossa täydessä rauhassa lapsilta ja varsinkin kissalta, joka +kärkkyy aina hänen saaliitaan, kärkkyy hänen myyriäänkin, saati sitten +jäniksiä. Ja puolen päivää jänistä syötyään on Hurja kantanut sen +pyöreän ja verisen pään näytteeksi kotiin, se on ollut komea +metsästyksen tulos, ja Hurja niin kylläinen, ettei se ole tullut pariin +päivään tietämään ruokaa muulta perheeltä. Eivätkä ne perheen ateriat +aina ole kovinkaan runsaita. Niinpä onkin Hurja tottunut pienestä asti +syömään paitsi joskus jäniksen yksinpä päästäisiäkin, kissalle +kelpaamattomia. Niitäpä se ajaa ja kaivelee useasti perunamaan vaoista, +touhuten lammenpuolisella rinteellä niin että selkä ja häntä vain +vilahtelevat perunanvarsien keskeltä. Ja sitten se tulee takaisin +pihalle lyhyet jalat juurta myöten mullassa ja laiha selkäkin rupaa +täynnä. + +Nyt saa pieni vuona Hurjan pistäytymään nopeasti portaiden alta ja +nuuskimaan ilmaa kuonollaan, jonka kärki on mustanvärinen. Tuonne alas +läävälle se nuuskii. Se aikoo jo lähteä sinne juoksemaan. Se kohottaa +pystykorviaan. + +Mutta silloin kuuluu saunalta kolahdus, ja Hurja näkee saunan ovesta +ilmestyvän jonkun mökin väestä. Se tunteekin ilmestyjän mökin +emännäksi, vaikka se onkin huononäköinen, joten kirjakauppias Muttinen +sanoi kerran, kun se haukkui häntä villitysti mökin töyryltä, että se +tarvitsisi päähänsä sankalasit erottaakseen, vihamies vai tuttavako +taloon on tulossa. Se sana oli lapsista hauska, samoin kuin aina on +hauskaa, että Hurja osaa haukkua. + +Sitten muistaa Hurja epäselvästi seuraavan seikan: äskettäin, silloin, +kun tuo heikolla kurkulla ääntelevä eläin ilmestyi tänne, ja aina +myöhemminkin on emäntä ollut Hurjalle kova, jos se on tahtonut sitä +eläintä ahdistella. Sillä Hurja on ajatellut sellaisen syömistäkin. Nyt +pysähtyy Hurja yhtäkkiä pihalla, tuskin nähtyänsä emännän rannalla +saunan edustalla. Emäntä liikkuu alaveräjää kohti, Hurja pyörähtää +selin ja lähtee ryömimään vatsa maata vasten. Mutta kun sille ei +karjaista, emäntä kun näet ei ole sen aikeita huomannutkaan, niin se +kääntyy jälleen ja alkaa heilutella häntäänsä. Heiluttaa sitä pari +kertaa. Sitten se näkee, ettei siitäkään välitetä. Silloin laskee se +valkean häntänsä, katselee hiukan ympärilleen ja painuu vielä takaisin +portaiden alle, ensin vähäisen seinänviertä vesitettyään ja +pureskeltuaan ruohonlatvoja. + +Sinne asettuu Hurja huokaisten. Portaiden koloon ovat lapset koonneet +kesän alussa sille ja itselleenkin heiniä, joilla on hyvä maata +aamukylmässä, sillä ne eivät ole vielä niin kirppuisiakaan kuin +talvella siellä olleet heinät. Hurja huokaisee ja painaa tihruiset +silmänsä umpeen. + + + + +Neljäs luku + + +Emäntä seisoo karjapihalla kalliolla, keskellä lastuja, risunjätteitä +ja lehmänjälkiä. Hän seisoo kumarassa ja veltosti harallaan riippuvin +käsivarsin. Saunassa, josta hänkin on tullut nukkumasta, nukkuu vielä +koko Käkriäisen muu perhe, mies ja kymmenen lasta, jopa lisäksi miehen +vanha anoppi, tullut tapansa mukaan muutamiksi kesäviikoiksi tänne +oleksimaan. Saunassa niin ahtaassa, että kukin seinä täyttänee parin +sylen mitan. Siellä on heitä ollut yöllä kolmetoista henkeä, +seitsemänkymmenen ikäisestä pienimpään asti, joka on syntynyt +kevättalvella samaisessa saunassa, kitkerän savun keskellä, tuiskun +kohistessa ympärillä, minkään kylänakan auttamatta äitiä, sillä hän on +tottunut tekemään yksinään nämä ituisensa. + +Mutta onhan mökki runsaasti isompi saunaa! Tuvassa on neljä ikkunaa, +kaksi päädyssä ja yksi kummassakin sivuseinässä. Miksi ovat siis +Käkriäiset sulloutuneet kaikki pieneen saunaan? Onko tuvassa, +mustankiiltävien seinien raoissa ja penkkien halkeamissa, niin +runsaasti luteita, ettei uni tulisi siellä aikuistenkaan ja nahkaltaan +karaistuneempien silmään ja että lapset siellä inahtelisivat sen kiusan +tähden kaiken yötä keskellä untaan, heittelehtisivät rauhattomasti +lavereillaan ja vongahtaisivat tuon tuostakin parkaisevaan itkuun? Ja +raapisivat itseään raivoisasti. Kyllä, tosinhan on niitä punaniskaisia +elukoita tuvassa, ja ruskeaniskaisiakin on muutama. Mutta juuri samoin +ja vielä enemmän on niitä täällä kaiken kesää asutussa ja viidesti +viikossa lämmitetyssä kylyssäkin, josta nyt kuuluu selvästi +miehenkurkun jyrisevä kuorsaus ja jonkun pienokaisen aamu-uninen itkun +yninä: "Yy-yy-yy-yyh". Yninä vaikenee jälleen. Lapsi on nukahtanut +uudestaan aamun hiljaisuudessa. Ja järven selkä sohisee yhä +aamu-unisesti. + +Kas, nyt vasta alkaa mökissä kanakin laulaa. + +Kana eikä kukko. + +Vanha ja valkeapilkkuinen kana, mökin ainoa. Ei täällä ole ollut kukkoa +siitä saakka kuin kettu eräänä kesänä sieppasi Käkriäisen oman +hoidokin, komean ja punaisen kukon, vei juuri tuosta saunan nurkalta, +vaanittuaan sitä tupakka-aitauksen takaa. Se aitaus! Niinkuin +silloinkin kasvaa siinä, saunan päässä, nyt mökin isännän tuuheaa ja +lihavalehtistä tupakkaa, parhainta koko Kenkkuinniemen paikkeilla, +sanoo Käkriäinen. Ja parhain kukkokin hänellä oli, jotta hän suuttui +kovasti ketulle ja aikoi vääntää siltä niskat nurin, ja tappaakin sen +uhkasi hän. Ja sen ketun tähden jätti hän sitten pois koko kanojen +pitämisen, joskin myös siksi, ettei kanoista ole mihinkään, koska ne +repivät nokallaan ja jaloillaan tupakkamaita. Hän ei hankkinut enää +uusia kanoja, kun kettu ryösti niitä ruispeltoon ja metsään ja haukat +veivät toisia ilmaan. Eikä antanut eukkonsakaan hankkia. + +Nyt on kanoista ja kukoista jäljellä enää ainoastaan se yksi kana, joka +laulaa aamuvirttä Putkinotkon mökillä. + +Mutta tällä kertaa ei Juutas Käkriäinen muistele kettua eikä kukkoa. +Eikä hän ajattele tupakkamaitaankaan, joita on muuallakin, nimittäin +pihalla ja riihen takana. Eikä kuule kanan laulua. Hän nukkuu kuin +tukki. Hänen suunsa on auki, suu, josta kuorsaukset korahtelevat +mahtavasti, luteiden kuljeskellessa miehen punoittavalla naamalla. +Siellä hän kellottaa ylhäällä lauteilla, perimmäisellä paikalla, niin +sanotussa hevosnurkassa: takanurkassa nimittäin, missä löyly on kuumin. +Käkriäinen on tosin aukaissut melkein kaikki nappinsa, mutta takki ja +housut hänellä on yllään. Ja päässä on hänellä talvella pidettävä +karvalakki, savolainen reuhka. Jalassa jonkinmoiset varrelliset +huopakengät, mikäli voi päättää, sillä ne ovat kuluneet rikki melkein +pilalle. + +Ja iso piippu riippuu hänellä maatessa toisesta suupielestä. + +Toinen perälava on ollut hänen vaimonsa paikkana, yönsä vaatteissaan +nukkuneen, kuin muutkin. Siinä on päänalusena kylvetty saunavasta. Ja +vastan vieressä pesukaukalossa nukkuu pienin vauva, joka on levännyt +yönsä äidin rinnoilla. + +Kuskipukilla eli lämpimän kiukaan puolisella lavalla makaa Käkriäisen +kaksi vanhinta tytärtä. He makaavat jalkapohjat vastatusten ja kovin +kyttyrässä, kun penkki on käynyt heille kahdelle liian lyhyeksi. +Nuorempi heistä, hentovartaloinen Leja, raottelee silmiään, ja hänen +huulensa, jotka ovat kuin hohtavat vaapukat, kiertyvät pieneen ja +virkkuun haukotukseen. Mutta Saara makaa sikeässä unessa. Hän hengittää +niin että tohisee ja että rinnat, joita ympäröi likaisenkeltaisilla +pitseillä koristettu paita, pullistuvat. Jalassa on hänellä punaiset +sukat, mutta nappikengistä, jotka hän asetti eilisiltana makuulle +ruvetessaan tuohon penkkinsä alle, on toinen pudonnut saunan lehtiseen +ja onkimatojen asumaan karsinaan. Pienet lapset ovat sen pudottaneet +sinne unissaan, maatessaan lauteiden jalkasillalla ja keikkuessaan +sinne tänne syöpäläisten nipistäminä ja toisiaan tuupiskellen. Siinä +heitä on niin monta, ettei oikein selvääkään saa. Isompia ja pienempiä +sikin sokin. Sängynpeiton seasta, jonka pumpulit ovat purkautuneet +ulos, näkyy paljaita sääriä, valkeita taikka mustanruskeiksi +ahavoituneita. Väri riippuu siitä, onko kuka tyttö vai poika, +hameellako polvensa suojannut vai paljain pohkein juossut. Säärien +joukossa, jotka ovat toistensa ylitse ristissä tahi toisiinsa +sotkeutuneet, on pieniä vartaloita ja päitä, suurempia tai vähäisempiä, +missä pitkätukkainen, missä vielä pitempitukkainen. Edellinen on jonkun +poikalapsen, jälkimmäinen tytön. + +Ja siinä tuo lapsukaisten kasa kihnuttaa itseään, raapii pienin kynsin +sekavia päitään ja ruumiitaan, sillä paitsi punaiset ja karpalomaiset +lutikat raivoavat heidän pinnassaan nopsat kirputkin ja muut yhtä +kutittavat. + +Lähinnä vanhin poika, kalpea ja solakka Ananias, jo melkein aikamies, +loikoilee alhaalla saunan permannolla, tuoreelta lemuavalla +lehtikasalla, vieressään joku lihava pikku veli, paksuposkinen Topi. +Mutta anopille on annettu paikaksi permantopenkin ovensuun puolinen +pää, koska näet saman penkin peräpuolella tohisuttaa nenäänsä vanhin +poika, vankkaluinen Malakias. Siinä makaa anoppi kuuman saunan +kylmimmässä osassa. Kyyryinen mummo. Polvet koukussa vihertävää ikkunaa +kohti, jonka takana lotisee aamuinen ranta ja jonka riepupaikkojen +välistä pilkistelee sisälle korkeita viholaisia. Sellainen on vanhan ja +heikon mummon kohtalo, Käkriäisen vaimon äidin. Hänen oikea +olinpaikkansa olisi pitäjän vaivaistalo, mutta tänäkin kesänä on hän +karannut sieltä, päässyt muutamaksi viikoksi Putkinotkoon. Joskin hän +kiusautuu Putkinotkossa huonommilla ruuilla ja melkeinpä huonommalla +kohtelulla kuin köyhienhovin akkaseurassa, niin saapa hän täällä toki +olla missä tahtoo: erillään, metsissä marjoja poimimassa, tarvitsematta +mennä määrätunnilleen ellei juuri työhön, jota ei näin vanhoilla kunnan +hoidokeilla juuri teetetäkään, niin ainakin syömään ja makuulle. + +Mutta miksi nämä ihmiset eivät nuku avarassa pirtissä, vaan pienessä ja +tulisessa saunassa? + +No, heitä ei kuumuus kammota. Nuo luonnonlapset, miehet, jotka +liikkuvat talvella hevostöissä tai halkoja hakkaamassa viiltävillä +pakkasilla ja syvässä hangessa, ja pojat, jotka hiihtelevät usein +hyvinkin ohuissa pukimissa katsomassa jäniksenpyydyksiä taikka +laskemassa mäkeä Putkinotkon töyryltä, ovat yleensä sisällä +vilunarkoja. Samoin nämä naiset, jotka rämpivät syksyisin kantamassa +vesikorvoa rannasta navettaan ainoastaan yksi ohut hame päällä ja sekin +korkealle käärittynä, niin että paksut pohkeet ja reidetkin vilkkuvat +punaisina. Siksi he eivät nuku nyt aitoissakaan, joita pihan +reunustalla on parikin, tummia ja vinoon kallistuneita. Vankka +Malakias, häntä pari vuotta nuorempi Ananias ja heitä vielä viisikin +vuotta nuorempi Topi koettivat kyllä asettua sinne, kun ilmat +juhannukselta lämpenivät, viimeinkin. Sinne he puuhasivat itselleen +pesän heinistä, ylemmän aitan vinnille, koska itse aitat ovat täynnä +kaikenlaista muuta: akkojen hameita, ruumenia ja Juutas Käkriäisen +työkaluja ja tupakoita. Mutta alemmassa aitassa jälleen on maitoja ja +hulikoita. Siellä ylisillä he makasivat, Malakias ja Ananias, pyöreillä +kattovasoilla tuetun pärekaton alla, jolla pikkuisten lintujen varpaat +aamuisin rapisivat ja jonka päädyssä viiritangon puikolla pääskyset +laskettelivat iloista tirunlirutustaan. Paksuposkinen Topi heillä oli +haarojensa välissä. Mutta nyt, heinäkuun loppupuolella tuli heillekin +siellä vilu. Ja sisään he muuttivat takaisin, toisten luokse +lämmitettyyn saunaan. + +Ja joskin päivät nykyään ovat melkeinpä kuumimmillaan, niin öisin aamun +koitteessa on ulkona viiltävä vilu. Sellainen on pohjolan kesä. + +Eikähän köyhillä ole liikoja vaatteita, joihin kietoutua paikallaan +maatessa. + +Mutta voisi kai pirttiä lämmittää? Sillä onhan Putkinotkossa metsää, +suurta koivikkoa, on syltäkin paksuja ja uunin vankasti kuumentavia +koivuja. Miksi sitten sängyt tuvassa ovat tyhjinä, toinen ruskeaksi +maalattu ja toinen vesisateen harmaaksi värittämä, koska näet niitä on +silloin tällöin pidetty ulkona kalliolla, että ilma ja sade huuhtelisi +ja karkoittaisi niistä punaiset pois? Miksi on sängyt hylätty +pelkästään joidenkuiden vanhojen housujen ja hameiden olinpaikaksi? Ja +yksinään on heitetty tupaan mökin ainoa kukkakin, Lejan kalpea +turkinpalko. + +No, kukka nyt on kukka! + +Ja tupaa voisi kyllä lämmittää. Mutta siinä ei kestä lämmin. + +Sillä siitä on takaseinästä kolme, neljä hirsikertaa olemattomissa. +Siinä ei voi elää muuta kuin päivisin. + +Tässäkin eräänä aamuna, kun mökin emäntä, Rosina meni ensimmäisenä +tupaan, risukasa helmassa sytyttämään tulta kahvipannun alle, niin +istui siellä pankolla, karstaisen padan vieressä, iso kettu. Punainen +tulikettu. Mökin emäntä pelästyi, mikähän tässä vielä tulee, kun ketut +työnnäiksevät sisälle, padasta lihalientä haistelemaan. Ananias oli +edellisenä päivänä kalalla käydessään tavannut merrasta poikueen pieniä +sorsia, ja niitä oli keitetty, ja jos lienee kettu älynnyt sen +lintukeiton hajun. Vai mitä lienee tullut varoittamaan, pahaa aikomaan? +Siinä se pankolta hävisi kuin lentämällä. Pelästyneen Rosinan, joka oli +jäänyt paikalleen ovensuuhun ja tuijotti kettua, ei tarvinnut sitä edes +hätistää pois. + +Niin, ketut pääsevät tupaan. Tupa on takapuolelta aivan avonainen, ja +päädyssä ja pihan puolellakin on puolitoista kyynärää korkea rako, +josta sekä aurinko ja kuu että pian taivaalla kuultavat tähdet pääsevät +hohtamaan sisälle. + +Itse Juutas Käkriäinen otti viime keväänä seinistä kolme neljä +hirsikertaa irralleen. + +Viimeinkin hän ne otti. Kun Putkinotkon herra, Aapeli Muttinen, oli jo +vuosia aina täällä maalla kesäisin käydessään niistä nurissut ja +nalkuttanut. Ja näkyttänyt siitä, että Käkriäinen oli antanut niinä +kymmenenä vuotena, jotka hän oli hoitanut Putkinotkon mökkiä, tupansa +ikkunoiden mennä rikki. Eikä ollut korjannut ruutuja muuten kuin ensin +päreillä ja sitten rievuilla, ja sitten heinillä täytetyillä pusseilla +ja viimein oljista punotuilla matoilla ja vanhoilla housuillakin. Joten +ikkunoista valui talvipakkasilla vesi puroina seinille ja mädännytti +pian honkaisetkin hirret. Muistakin asioista se oli nälkyttänyt. Mutta +eipä Käkriäinen ollut toppanaankaan Muttisen sanoista. Ei varsinkaan +ensi aikoina, jolloin se olikin ollut hyvä ja lauhkea mies, se +Muttinen. Lauhkea aivan kuin silloin, kun se oli antanut tämän +Putkinotkon mökin Käkriäiselle. Antanut omaksi, niin alkoi Käkriäinen +luulla, sillä Muttinen oli paitsi lauhkea myöskin varakas mies. Ja ne +suulliset vuokraehdot ne houkuttelivat Käkriäisen siihen hyvään +luuloon. Sitä ennen oli Juutas Käkriäinen asunut tuolla aivan korvessa, +vielä kauempana kaupungista kuin tämä Putkinotko. Kievarin mökissä hän +oli asunut. Siellä hänellä oli kahdeksankymmentä possakkapäivää +vuodessa, suoritettavia sellaisina aikoina, milloin isäntä vain halusi, +vieläpä puolet niistä hevospäiviä. Mutta silloin oli Muttinen ostanut +tämän Putkinotkon paikan ja rakentanut huvilansa tänne. Ja hän oli +tahtonut tänne Käkriäisenkin, vuokralaiseksi tai hoitajaksi taikka +voudiksi, vartioimaan talvisaikaan huvilaa varkailta, ja sen pensaita +ja puita jäniksiltä. Siitä velvollisuudesta oli hän antanut +Käkriäiselle Putkinotkon pellot ja maat vapaasti viljeltäviksi. + +Hoidettaviksi ihan niin kuin Käkriäinen itse tahtoi. + +Muitakin ehtoja oli vielä. Kiviaita olisi Käkriäisen ollut tehtävä +huvilan puutarhan ympärille, vähitellen, vuosien kuluessa. Ja vedettävä +muutamia kymmeniä kuormia talvessa mutaa sinne omenapuiden ja pensaiden +juurille. Mutta nyt on Käkriäinen melkein mielissään, ettei hän ollut +täyttänyt niitäkään vaatimuksia. Ja mitenkä hän olisi täyttänyt? Kun on +niin paljon noita penikoita, lapsia, elätettävinä! Ja joskin eräät +niistä ovat olleet jo vuosia suuria, niin eihän niitä tullut sellaiseen +työhön komennetuksi. On ollut omiakin töitä. Ja Käkriäisen on tässä +täytynyt levähtääkin, komentamasta ja touhuamasta, koska hän ei ole +itsekään saanut käsistään noita töitä. + +Sillä Käkriäisellä on, kuten anoppi, -- tuo tungeksiva mummo, mutta +tässä asiassa kyllä totta puhuva, -- usein sanoo, sellainen merkillinen +nukuttamisen tauti. Tautia se saattaa olla: tauteja on monenlaisia. +Niin uskoo Käkriäinen itsestään, ja on ehkä oikeassa. + +Ja senkään tähden ei Käkriäinen ole tullut näinä kymmenenä vuotena +noita velvollisuuksia täyttäneeksi. + +Ja siitä nyt Muttinen vähitellen suuttui, ja rupesi lopulta möyryämään +paitsi kiviaidasta ja mudista myöskin muista aidoista ja rakennuksesta. + +Että hänen, Juutaksen, olisi ollut hoidettava Muttisen mökkiä. Rikkaan +miehen, jonka Käkriäinen luuli lahjoittavan koko mökin hänelle: niin +huokeilla ehdoilla antoi hän sen hänen hoitoonsa, ja yksinäinen mies se +on. Oleskelee täällä ainoastaan kesillä, eikä aina kesilläkään. Nytkin +on vielä kaupungissa. + +Ja sanoihan Muttinen aikoinaan, että jos Käkriäinen täyttäisi ne ehdot, +mokomat, niin hän antaisi Käkriäiselle oman palstan... + +Siihen omistamisen unelmaan tottui Käkriäinen niin, että antoi mökin +rakennuksenkin rappeutua. + +Ja silloin Muttinen rupesi komentamaan, että Käkriäisen olisi ollut +sitä hoidettava kuin omaansa. Siitä näki Käkriäinen puolestaan, ettei +se annakaan hänelle tätä mökkiä. Ja hänkö nyt hoitamaan vierasta +mökkiä! Ja korjaamaan vierasta rakennusta! + +Kauan pullisteli ja keinotteli hän Muttisen vaatimuksia vastaan. Mutta +viimein teetti Muttinen hänellä kirjallisen kontrahdin: panetti hänellä +puumerkin paperiin, jota heillä ei ensin keskenään ollutkaan. + +Sen paperin nojalla hän nyt on saanut Käkriäisen korjaamaan pirttiä, +tiukattuaan kolmisen vuotta sen kontrahdinpykälän täyttämistä. Toisena +syksynä kontrahdinteon jälkeen kaatoi Juutas Käkriäinen metsästä +tarvittavat puut mädänneiden seinähirsien tilalle, koska Muttinen +lupasi antaa hänelle jäniksenpassit, ja mökissähän Käkriäisellä olisi +kyllä muussa suhteessa kuin Muttisen kovennusten tähden parempi olla +kuin muualla. Seuraavana keväänä Juutas koloi sitten osan niistä +kaadetuista hirsistä, ettei toukka olisi päässyt kaivelemaan niitä +reikäisiksi. Aapeli Muttinen tyytyi sinä kesänä siihen. Mutta +seuraavana kesänä rupesi hän taas polttelemaan, että puut on kuorittava +kaikki, ja vedettävä kartanollekin. Ja veistettävä niihin salvaimet, ja +sitten sijoitettava ne vanhain seinähirsien paikalle, jotka olisi +revittävä pois. Ja täytyihän Käkriäisen totella viimein tuota alituista +hoputtamista, niin kiireellistä, ettei hän oikein ennättänyt päätänsä +raapia ennen työhön ryhtymistään. Ja sitten hän veisti hirsiä, jo +hiukan kovettuneita. Ja kun pääsi vauhtiin, repi hän viime keväänä +entiset lahoneet hirret seinistä pois ja pönkitti seinät vankoilla +vitaposkilla, jottei tupa romahtaisi ihmisten niskaan. + +Mutta siihen se pirtin korjaaminen ja kengittäminen taas jäi. Siellä +tuvan takana sinistyvät nyt uudet hirret puolittain valmiina kehikolla, +korkean ruohon sisässä. Ja onpa joku niistä kulkeutunut, mitenkä +lieneekään ja missä tarkoituksessa, aina tuonne alas kujallekin, läävän +eteen, pönkäksi sen välikön ovelle, jonka takana vuona nyt aamun +hiljaisuudessa surkeasti määkii ja puolisokea kana laulaa kimeästi ja +lyhyesti. + +Siksi on nyt kesä asuttu saunassa, ja kettu tulee istumaan tuvan +nokiselle pankolle. + + + + +Viides luku + + +Rosina eli Eufrosyne Käkriäinen katselee saunan nurkalla jalkojaan, +jotka ovat jälleen koko kesän olleet pahasti pöhöttyneet ja joita +kolottaa kipeästi. Varmaankin se tulee tuosta ainaisesta juoksusta, +sillä hän se melkein yksinään pitää tässä talossa elämisen vireissä. Ja +Rosina ajattelee: + +No nyt sitä pitää tulla kaupungista sitä kolotiita ja korpinrasvaakin. + +Sillä kaupunkiin hän on tänään lähdössä. + +Ainakin kolotiita ja korpinrasvaa. Ja muitakin voiteita... Jos nuo nyt +sitten auttaisivat ... siihen muuhun. + +Ja Rosina huokaisee. + +Mutta ainakin näihin jalkoihin, jotka ovat pöhöttyneet paksuiksi kuin +pölkky, auttaa kolotii ja korpinrasva. Niitä ihmeellisiä voiteita ei +nyt enää ole kotona. + +Niitä oli hän kerran saanut eräästä Kenkkuinniemen mökistä, suutari +Sinikanteleen eukolta, käytettäväksi silloisen nuorimpansa, Repekan +pään rupiin. Ja sitten ne olivat näyttäytyneet sellaisiksi, että niiden +pitää auttaa vaikka mihin. Jos Jopi saa hampaankolotuksen viimeisten +maitohampaittensa koloihin, ei hänen poskiaan enää tervata eikä kääritä +ratamonlehtiä poskelle, vaan pannaan hampaankoloon korpinrasvaa ja +poskelle putelista kolotiita. Niin on tehty silloin, kun sitä mökissä +oli. Jos Ananias on valittanut tavallista päänkivistystään tahi isä +Juutas pistävän kupeisiinsa, ja saattaahan se pistääkin, vaivaista +miestä, hän kun on aikoinaan, nuorena, katkaissut toisen jalkansa, niin +että hän liikkaa kuin lasten tekemä sahuriukko pöydän reunalla, +päreestä vuoltu; ja jos Rosinaan itseensä on sattunut paitsi tätä +monivuotista jalkojen pöhötystä joskus ruusukin, lyöden hänet täyteen +ikäänkuin rokkoa, ehkä paha-aikeisten tuttujen panemaa; taikka jos +vanhin tytär Saara on saatettu ihmisten pilkan esineeksi, silmäämällä +hänen takakannikkaansa iso paise, jotkut silmänneet, koska hän on ollut +menneen kesän ja osan tätäkin kesää halkolotjassa laivamiesten +huushollerskana, niin ei kuin pyyhkäise päälle korpinrasvaa ja +kolotiita: ne auttavat. Jo seuraavana aamuna on rietta poissa. Sen voi +uskoa se joka on nähnyt ja kokenut. Ihmekös tuo, kun on nimikin kolotii +ja korpinrasva. Kolotii on kolotusta vastaan, ja korpinrasva on +ruumiitakin syövästä otettu. + +Sillä kolotuksen voiteella ja korpinrasvalla paransi Rosina viime +vuonna vielä pahemmin pöhöttyneet jalkansa kuin nyt. Sitä ennen ei +ollut tiennyt mitään näistä rohdoista, kunnes Repekan pää johdatti +hänet pääsemään käsiksi hyvään lääkkeeseen. Ei ollut sitä ennen +kolotiita eikä korpinrasvaa juoksemisesta pakottaville sorkillekaan, +vaan parannettiin niitä silloin muulla. Saunan tulisessa löylyssä +voidellun tervan rinnalla oli parhainta Rosinan oma rohto. Ei hänen +itsensä keksimä, vaan Juutaksen neuvoma ja joidenkuiden vanhojen +ihmisten Juutakselle opettama. Sitä käyttää hän nytkin, ja helpottaahan +sekin edes hiukan, tällainen ilman aikojaan vain kotiliritys, kun sillä +hautelee, varsinkin jos ottaa omaa, holaisee, saahan tuota. Ja vielä +paremmin se auttaa, jos käy talvella vesittämässä johonkin paikkaan ja +ottaa siitä paikasta multaa ja pitää mullassa jalkaansa päiväisen ajan. +Niin sanoo Juutas Käkriäinen, ja hänellä onkin niissä asioissa kokeneen +tietoja, vanhan kansan ihmisiltä saatuja. Ja tietää Rosinakin tämän +auttavan jonkin verran. Mutta kolotiille ja korpinrasvalle ei ole +voittanutta, joskin ne ovat liian tahmeita nielaista mahaan, niinkuin +ne nyt ehkä parhaiten auttaisivat Malakiastakin, sillä Malakiaksella on +varmaankin matoja, joille nyt niillekin täytyy tuoda rohdot +kaupungista. Ja itselleenkin rohtoja, ... muuta, ei pelkästään +kolotiita ja korpinrasvaa. + +Ja vieläkin eräs homma on hänellä kaupungissa. Ei siinä nyt muu auta +tuon Juutas-raukan tähden! + +Mutta nytpä tästä on jouduttavakin, kun kerran kaupunkiin aikoo! +Jouduttava ja lennettävä! Kiidettävä niinkuin palava taula hännän alla. +Ei ole aikaa pelata lampaidenkaan kanssa, jotka ovat juosseet kujan +suusta Rosinan luokse, nähdessään hänet siellä saunan nurkalla. Niitä +on viisi, kuusi lammasta, joukossa pari pässi-poikaa. Kilvalla ovat ne +parahtaneet määkimään, makuupaikaltaan kallion pykämältä, jossa ne ovat +viettäneet yönsä yhdessä laterissa, villattomat ja vasta kerityt, +lämmittävän kiven suojassa. Siitä ne ovat kepsahtaneet määkien pystyyn +ja kipottaneet Rosinan luokse. Nyt ne ympäröivät emäntänsä ja +tavoittavat hänen sormiaan. Ja hän antaakin ensimmäiselle lampaalleen, +antaapa toisellekin. Mutta kun ne kaikki ryntäävät häneen kiinni ja +hyppivät terävillä sorkillaan hänen paljaita polviaan vasten, niin että +ovat hänet kaataa, ei siinä ole lopulta muu edessä kuin täytyy suuttua. +Ja Rosina huudahtaa tänä aamuna ensimmäiset kivakat sanansa: + +"On siinä nyt enkelit laulamassa! Ettekö mene! Tässähän teille nyt..." + +Ja hän antaa lampaille läiskyjä kämmenillään, hätyyttäen niitä pois. Ja +nujuuttaa sarvista poikien vihaiseksi ärsyttämää isointa pässiä, joka +tahtoo häntä puskea, kun ei ole saanut mitään suuhunsa. Nujuuttaa +hiukan naurahtaen, niin että pässin otsaluut tuntuvat ruskavan. + +Mutta sitten muistaa hän myöskin ainoan pienen vuonansa, jonka hento ja +vapiseva initys kuuluu kujasta, kuuluu emonsa pehmeän äänen ohella. +Sinne rientää nyt Rosina, kalliolle päin, rientää kipunsa unohtaen ja +minkä aamuisenjäykillä jaloillaan pääsee. Hän hätistelee takaisin muita +lampaita, jotka juoksevat määkivänä parvena hänen perästään. Paiskaa +hirsipönkän pois navetan välikön ovelta, säkättää vielä härnätylle +pässille, ja pistäytyy sitä pakoonkin oven raosta sinne välikköön. +Siellä antaa hän nyt lampaalle tuoreita leppäkerppuja, eilisiltana +metsästä kantamiaan. Täksi päiväksi niitä on siellä vielä. Sitten +puhelee hän lampaalle imettämisen huolista, sillä vuona on vasta parin +viikon vanha. Ja vielä hellemmällä äänellä pakinoi hän karitsalle, +jonka emo on saanut ajetuksi väkisin jalkeille, opettaessaan sitä +kävelemään, jo niin nuorena, vaivaista. Oppisipa ihme senkin lapsi niin +nopeasti! Eikä nyt pientä pikkoa uskalleta päästää edes metsään, +lepikkoon, lepänlehtiä näppäisemään, kun siellä on nähty susia: niin, +suu levällään juoksentelevia herrojen jahtikoiria. Eilenkin on nähty +suuri ja punainen kutale, Jopi oli nähnyt. Ovat niillä herroilla elukat +elätettävinään, köyhien lampaita syömässä ... tällaisia pieniä +pikko-parkoja! Mutta onpa Putkinotkossa rohkea pässi! Eiköhän se osaa +jo rutaista sarvillaan koiria? Ainakin se pitää töminää jaloillaan, kun +koira tulee. Se polkaisee jalkaa, ja iskee sinne, iskee tänne, ja +sill'aikaa pääsevät muut lampaat juoksemaan kotiin, ellei hukkia, +korvenhujeltajia, ole niin monta, että sittenkin lampaan tappavat. Niin +tekivät viime kesänäkin. Silloin se vuona, sellainen vasta luotu kuin +tämäkin, makasi metsässä kurkku auki, korahteli toista päivää, raukka. +Lopettaahan se viimein täytyi ja heittää suohautaan. Ei tullut +huomatuksi, että olisi vienyt vaikka kaupunkiin: aikaisemmin lopettanut +ja sitten lennättänyt herrasväkien kattilaan. Nehän ne näet syövät +sellaistakin kuin vastasyntyneet vasikatkin ovat. Phyi! Ammuttava olisi +nuo koirat. Kunhan tässä Ananias tapaa ne torvelo olalla, niin +herkeävät, herjat, sellaisia pieniä runtelemasta ... että pikko pääsee +metsään pikittämään... + +Vuonaa hyväillessään ja emälammasta ruokkiessaan on Rosina sattunut +koskettamaan hameensa helmalla Putkinotkon ainoaa kanaakin, joka on +istunut yönsä ylisille nousevien tikapuiden alimmalla kapulalla, se kun +ei enää pääse korkeammalle, niin vanha se on. Siinä se on laulanut +aamuvirttänsä. Ja haarustellut siitä alas ja ollut joutua lampaiden ja +Rosinan jalkoihin, se puolisokea. + +Siitä hameen huiskauksesta kana suuttuu. Se kipastuu kotkottamaan ja +avaa lyhyet siipensä kuin lentääkseen silmille. Rosina katsahtaa kanaan +ja huudahtaa: + +"Mitäs sinä rotkotat, mokomakin...! Vaikkei ole takapäässä kuin +kynäntynkiä. Voi sinua, raiskaa! Niin sokea, ettei osaa enää nokkia +suoraan, jos mistä silmällään syömistä erottaisi, vaan toksii kupista +syrjään ja tyhjää maata. Ja niin liikkuu, pyrstötön kana, kuin kaalin +kerä. Jalatkin ovat kankeat ja paksut, ja valkeat kuin mitkä kaalin +kannat. Ja varpaat ovat venyneet hirmuisen pitkiksi. Ja kuhmuiset +ne ovat ... kihtikö heissäkin lienee? Mutta sisu on kuin vanhalla +akalla ... äidillä, hyvälläkin! Annas, jos paiskaan tuon kerpun +päällesi, niin märkä sija jää enää kanasta! No, enpä hennokaan +paiskata ... kun olet tämän paikan ainoa kana! Olihan niitä ennen +muitakin, joskin sodalla ja telmeellä. Päivät se Juutas-raukka vahti +niitä tupakkamaansa vieressä. Ja jos kana nokkasi yhtäkin +tupakankukkaa, niin silmät paistoivat punaisina tupakkamiehen päässä. +Ja hän uhkasi lyödä sorkista seinään jokaisen kanan, hihii. Ja hän +uhkasi polttaa koko mökin!" + +Mutta sittenhän veivätkin ketut ja haukat kaikki kanat paitsi tämän +yhden. Eikä sitten ole maksanut vaivaa hankkia uusia, Juutaksen ja +kettujen vihattaviksi. + +Mutta tästä ei ole tupakkamaan nokkijaksi, koska se ei pääse itse enää +aidastakaan ylitse, vaan etsii rakoja. Vanha on vanha. + +Rosina muistelee, että viisitoista vuotta on tällä kanalla ikää. Se +ostettiin Vaskilahden Matilta, vanhaltapojalta, ennen tänne +Putkinotkoon tuloa. Ja sitten se on muninut täällä melkein koko ajan. +Sanovat, ettei kana muni muuta kuin kolmen vuoden vanhaksi. Mutta se +puhe painaa vanhan naulan ja ison kiven: tämä on muninut ihan ehjät ja +kovat munat toissa kesään asti. Siksi sitä ei ole tullut tapetuksikaan, +vanhaa palvelijaa, varmaankin satoja munia muninutta, ja miljoonia! +Ihme, että sen haukkakin säästi. Vai eikö sekään huoline näin vanhaa ja +homehtunutta: korvallisetkin sillä ovat paljaat ja höyhenettömät. + +Ja sitäpaitsi on Rosina ajatellut, että ehkäpä se vielä rupeaisi +munimaankin. Ja että se pitäisi myydä jonnekin, jos tilaisuus sattuisi. +Johonkin kukolliseen taloon. Tulisi siitäkin silloin markka tahi pari. +Ja kyllä täällä rahaa tarvitaan. + +Niin ajatellen menee hän ottamaan kanalleen aitasta hiukan jyviä. Ja +maitoa sianporsaalle, joka kuuluu alkavan öristä tallista. + + + + +Kuudes luku + + +Porsas on ensin alkanut öristä, ja sitten, kun siitä ei ole lähtenyt +apua, kimeällä ja kiukkuisella äänellä rinkua. Nyt juoksuttaa Rosina +sille maitovatia aitasta. Ei se anna siivota edes allastaankaan, johon +se tipsuttaa napukastaan. Sellaisia ilkeitä ovat nämä urosporsaat. Nyt +porsas tunkee päänsä altaaseen, kun Rosina koettaa sitä kepukalla +puhdistella, haukkuen porsastaan kovalla äänellä koukkukärsäksi ja +karvaniskaksi. Se kapuaa emäntäänsä vastaan, ja tönkäisee hänen +jalkojensa alta ja hösii lämpöisellä kärsällään hänen käsiään. Eikä se +piittaa iskuistakaan, kunnes saa altaan asemasta koko ihmisten +maitovadin eteensä. + +Sitten katselee Rosina vielä hetken, kuinka hänen mieleinen porsaansa +syö, imee maitoa niin, ettei malta nostaa edes päätänsäkään. Välistä se +vain hiljaa röhkäisee. Ja sen maha paisuu kuin puhallettu rakko. + +Ja sitten se vilkaisee mustin silmin emäntäänsä, ja alkaa jälleen +syödä. + +Mutta nyt kiiruhtaa Rosina kesken porsaan syönnin hakemaan lehmiä +metsästä. Hän juoksee ylös kapeaa ja viileää karjakujaa, jonka aidalla +roikkuu siellä täällä vanhoja ryysyjä, osaksi vielä kelpaaviakin, +pentujen sinne heittämiä. Ja tuvan kohdalla on seipäiden nenässä +puteleita, pestyjä ja siihen kuivamaan pantuja, joukossa joku +sellainenkin valkea ja neliskulmainen, joita sanotaan parrunpäiksi. + +Jälleen hätistelee Rosina luotaan lampaita, jotka ovat lähteneet +juoksemaan hänen perästään. Kääntyy ja huudahtaa lampaille mutkaisen +kujan yläpäässä, muutamien pienien leppien ja vaivaisten koivujen +keskeltä. Niistä on oksat karsittu kerpuiksi ja saunavastoiksi, joten +ainoastaan latvoissa on laihoja lehtitupsuja. + +Lampaat jäävät ällistyneinä seisomaan kujalle, ja Rosina tulee riihen +luokse kalliolle. Siinä hän pysähtyy sen verran, että vetää +jalkaterilleen nilkkoja suojaavat vanhat sukanvarret, sillä ruohikko +kujassa on kylmää: ihan jalkoja paleltaa. Kyllä on kastetta maassa. +Mainio tulee heinäpäivä, poudaksi aamukaste. Pitää joutua kaupunkiin ja +sieltä takaisin, että tulisi täällä edes vähänkin heinää tehdyksi. + +Entistä pitemmin askelin juoksee Rosina alas notkelmaan, jossa mutainen +rapakko kiiltää leppien varjossa. Hän kulkee rapakon poikki heiluvia +pitkospuita myöten, ja kapuaa taas uudelle kalliolle vieläkin +korkeammalle kuin se, jonka takaa mökin pääty ja naavettunut katto nyt +näkyvät. Ja siinä hän ensi kertaa huihkaisee lehmilleen metsiä +kaiuttavalla ja voimakkaasti ulos puhaltavalla äänellä: + +"Jertta, Yömi, Palmu, Juotikki, Poika! Tänn'se-ee!" + +Vielä hän huutaa, venyttävästi: + +"Jertta, Palmu...!" + +Sitten hän kuuntelee, oikaisee kapeaa ja matalahkoa rintaansa ja hiukan +käyristynyttä selkäänsä, kääntelee kasvojaan oikealle ja vasemmalle +päin, suu hieman auki. Ei kuulu kelloja eikä lehmien ammumista. Vain +linnut veisaavat lehdossa. + +Kaukaa jossakin laulavat kukot. Varmaankin Sahan hovilla. + +Tuolla on pieni lahti metsän aukossa. Tyyni vesi kuvastelee saaria. + +Rosina on melkeinpä lyhytkasvuinen. Hänen silmänsä ovat terävät ja +tummat, sukkelilta ja hieman tylyiltä vivahtavat. Tukka, josta näkyy +niskasta, vihreäjuovaisen liinan liepukan alta, ohut palmikko, +on samoin tumma, vivahtaen silloin tällöin auringon valossa +sinertävältäkin. Laihat ja lujapiirteiset kasvot ovat ahavoituneet ja +päivettyneet ruskean kellertäviksi. + +Ja kun hänen nenänsä on heikosti haukkamainen ja ylähuuli sen juuresta +syvälle painunut, suu leveähkö ja ohuthuulinen, muistuttaa hän, +pälyillessään siellä metsän kalliolla terävän ja ovelan näköisenä, +jossakin määrin indiaaninaista. + +Nyt oikaisee hän jälleen vartaloaan, suu avautuu hiukan ja kaula +kurottuu tuolta loistavaa metsäkumparetta kohti. Silmät aukenevat +pyöreiksi. Ja hän huutaa jälleen, kajahduttaa entistä kiivaammin ja +kiukkuisestikin: + +"Jertta, Palmu, Poika, Juotikki...!" + +Louhinen rinne lammen päässä kaikuu sanat takaisin. Mutta ei kuulu +hiljaistakaan lehmien ammumista. + +Siinä se nyt taas on! Sinnehän ne ... jälleen ovat menneet +Putkinotkosta, kauas Kenkkuinniemen muiden talojen alueille... Korpeen, +josta ei mikään ota selvää. + +Kun Putkinotkon raja-aidat ovat rikki! Joka kulmalta pitkin kangasta. +Kun ei tuosta Juutaksesta ole niiden korjaajaksi! + +Ei nytkään, vaikka on noita jo kaksi isoa poikaakin, toinen ihan +aikamies, Malakias, Rosinan esikoinen, rakkaasti kohdeltava raiska, kun +se on Luojan luoma: hömmelö, liian aikaisessa synnytyksessä siellä +kievarin mökissä lienee verenvuoto sokaissut poloisen silmät, ja sitten +vielä lapsentauti, riisi, vääntänyt ne kieroon, katsomaan toisen +yhtäälle ja toisen toisaalle päin. Ja siinä se on tullut vika muutenkin +päähän. Mutta järjestyksessä toinen pojista olisi älykäs ja pystyvä, +joskin hän on heikko, köyhien ruuilla elänyt. Sen on pienestä alkaen +kivistänyt usein päätä. Jopa Rosinaa hiukan huolettaa, eikö siinä +komotuksessa ole vähän muutakin, nykyään: että se oppii makailemaan, +Ananias, niinkuin isänsäkin, oppii sellaisesta esimerkistä, ja +opettelee... Juutas nyt on sellainen köntys. On mitä on. Hidas +luonteeltaan. Ja itsepäinen se on kuin synti. Ei sitä saa liikkeelle +kangella kääntäenkään silloin, kun sille se puuska tulee. Eipä silti, +ettei hän tekisi työtäkin, milloin alkaa: silloin se kaivaa yölläkin +peltoa ja touhuaa muuta. Mutta se alkaminen on niin vaikeaa. + +Ja ne alkamattomat puuskat ovat pitkiä. Kestävät joskus kokonaisen +vuodenkin. + +Ja varsinkaan pahoilla ilmoilla ei se tahtoisi vääntäytyä ulos, tuskin +niille asioillekaan. Ei, makaa, röhöttää silloin kuukausittain. +Niinkuin karhu talvella. Ei muuta kuin makaa sikeässä unessa... Aivan +kuin horroksissa. Sellaisina aikoina etenkin, jolloin on ruokaa +perheelle, muutamaksi viikoksi, sillä kauankos sitä kerrallaan riittää. +Jos mies on makaamisen tuulella, saa Rosina juosta lainaamassa ja +anelemassa mökeistä ja taloista. + +Tai kun Juutas Käkriäinen milloin valvoo, niin hän naureskelee vain ja +rallattaakin väliin, örisee. Ja sanoo, että onhan nyt talossa jauhoja. +Ja onhan kuoppa täynnä perunoita. Sellainen on hän enimmäkseen, milloin +päivä paistaa, ja milloin mökissä on ruokaa. + +Mutta kun sitten huoli lähestyy, ja kauankos se on lähestymättä, sillä +säkki jauhoja viikossa menee tällaisen lapsilauman suuhun, niin on +Juutaksen hiton vaikeaa päästä hommaamisen alkuun, uutta sapuskaa +hankkimaan. Eikä hän usein pääsekään. Yhä se vain istuu, sängystä +penkille kohonneena, jöröttää piippu leukapielessä, jos on mitä +polttaa. Tupakatkin nimittäin unohtuvat joskus hakkaamatta. Silloin se +työntää niitä poskeensa hakkaamattomina, ja syljeskelee kinaa +suupielestään, ja alkaa hiljaa murista. Niinkuin karhu se mormottaa. Ja +usein se siinä kiihtyy. Ja kaikki on siitä silloin pahaa. Mormotettavia +omat hommat, ja koko maailmankin hommat. Sellaisella tuurilla ollessaan +odottaa se Putkinotkoon Rosinan veljeä, Maunoa. Maunon olisi muka +tuotava hänelle aviisi, "Työmies", jota Juutas sitten lueskelisi, +vaikka se luku käy siltä niin vaivalloisesti. Ja pahat ovat hänestä +sitten valtakunnat, ja Turkin sodat, ja kaikki. Niinkuin se maailma nyt +siitä paranisi ... nuo naapurit, rikkaat porhot, joilla ei ole hätää +tässä maailmassa! Mutta Juutas motkottaa, ja paneiksen sitten ehkä +vielä makaamaan, sen viikkokauden istuskeltuaan. Ei valitse itselleen +edes makuusijaa, vaan heittäiksen rahille ja alkaa kuorsata siinä. Eikä +viitsi ottaa lakkiakaan päästänsä. Niin, ei suostu silloin muuttamaan +paitaansa, sellaisella makaamisen kaudella, vaan tahtoo pitää samaa +paitaa pesemättä puoli vuotta. On kuin mikäkin jänis, joka vaihtaa +karvaa kahdesti vuodessa. Ja Juutas suuttuu, jos tohtii sanoa hänelle +jotain esimerkiksi paidasta. Hän ärähtää, ettei ole tarpeen paitaa +muuttaa, päältään repiä: kelpaa se tällaiselle ihmiselle aina sama +paita. Köyhälle, muka. + +Mutta jos se pääsee alkuun, niin on se iloinenkin. Pellolta kuuluu +silloin yöllä möreä hyräily. Ja Rosinan mieli tulee hyväksi, sillä +Juutas on taas ahkera. Ja joskus kajahtaa ahkeroivan suusta vakojen ja +kiviraunioiden välistä kimeä vihellyskin. Mutta eipä se aina pääse +alkuun sittenkään, kun on jo alkuun päässyt. Tässä äskenkin sai Rosina +hänet lähtemään lääniin ... viinoilla täytettyine pulloineen, kun +hänestä ei muuhunkaan ollut. Ja lähtiessään kehui Juutas joutuvansa +takaisin jo päivän, parin kuluttua, tulevansa täydet jauhosäkit ja +rahaa mukanaan. Mutta kuinkas kävi? + +Juutas ajeli partansa, joka oli mörötyspäällä ollessa kasvanut jo niin +pitkäksi, ettei silmiä sen sisästä näkynyt, ja harjoitteli kipeää +jalkaansa astelemaan notkeammin, ettei häntä kylillä tunnettaisi +liikkaavaksi Juutas Käkriäiseksi. Ja sitten Käkriäinen pukeutui +parempiinsa. Ja kehotti poikia hakemaan metsästä kiiruusti hevosen. +Hevosta odotellessa hän itse söi. Sitten hän kapusi hevosen selkään ja +ratsasti Putkinotkosta kuin kuningas, viinakontti selässä. Ananias +saattoi häntä kylän ja valtamaantien haaraan, jossa Käkriäisen +ajokärrit ovat Sinikanteleen mökin vajassa. Sellainen oli alku. Mutta +kaksi viikkoa se sillä matkalla viipyi. + +Missä lienee ollut. Kai se oli ajanut johonkin mökkiin, samoin kuin +viime joulukuussakin, mentyään hakemaan lapikkaitaan suutarista. +Silläkin hakumatkalla viipyi hevosineen viikon. Istahti Sinikanteleen +mökkiin, sanoi olevansa kiireissään, ja sitten rupesi siinä turpaansa +pieksämään, kehumaan, miten täällä Putkinotkossa eletään hyvästi, miten +on suuret karjat, ja oivalliset asumukset, hihii. Ja ennustamaan +ihmisille maailman asioita: kuinka muka käy vielä sille jollekin Turkin +vai minkä lienee keisarille, josta sanovat aviisien tietävän, mitä +tiennevät. Ja kuinka käy koko maailmalle. Siinä se Juutaspoloinen istui +koko sen päivän, syömättä ... ihmisten naurettavana. Ja kun sitten +viimein otti ne lapikkaansa, niin eipäs ajanut kotiin, vaan oli nähty +seuraavana päivänä vielä hevosellaan toisessa kylässä. Niin se ajoi, +lupitti. Mökeissä ja taloissa. Istui tarinoimassa. Osteli vähillä +penneillään ruokaa, tai lienee saanut ilmaiseksikin, ei edes hävennyt +ottaa. Taikka näki nälkää sen viikon. Ajoi, lupitti. Sellainen se on, +lupittaja. Lupittaja mennä lupittaa... + +Mutta tällä viimeisellä viinamatkalla: olihan se toki silloin myynyt +viinat. Ja niillä rahoilla tässä nyt taas eletty. + +Ne rahat kuitenkin jo loppuvat. Ja viinatkin ovat talosta loppuneet. +Rosina menee kaupungista hakemaan Mauno-veljeltään viinojakin, +pannakseen Juutaksen jälleen myymään ... ellei saa häntä parempaankin +ansioon. + +Sillä eipä Juutaksesta ole edes noutamaan viinoja kaupungista, nyt, kun +hänellä on yhä se torkkumisaikansa. Siitä torkkumisesta täytyisi se +toki vanutella hereilleen, koska viimeisessä jauhosäkissäkin on enää +vain pohjassa syömistä. + +Aina on Rosinan elämä ollut tällaista Juutaksen hereilleen +vanuttamista. Sama on Juutas ollut ikänsä. Eikä sille nyt mitään voi, +ei tosiaan ... ilman pyssyä varsinkaan, hihii! Melkein yksinään on +Rosinan heiluttava, kestettävä ja keksittävä keinot. + +Sillä hän ei nyt ole se ihminen, joka panee penikkansa vaivaistaloon +taikka huudolle ja eroaa heistä, omasta verestään ja lihastaan. Erota +penikoistaan! Kissakin toki tappelee pennuistaan, vaikka onkin +luontokappale. + +Ei Rosina ole päästänyt heitä kylille palvelukseenkaan, joskin niitä on +täällä kotona niin paljon. Minkäs niille ... kun niitä tulee... Tulee +köyhille. Jumala köyhiä muistaa... + +Tätä ajatustaan Jumalasta Rosina kuitenkin hätkähtää, sillä hän pelkää +Jumalaa, pelkää pahemmin kuin enteitä ja taikamaisia ennustuksia. + +Ei, rakkaitahan ovat lapset, Jumalan lahjat. + +Mutta kun niitä tulee niin paljon, että sen taakan alle nääntyy! Ja +nälkä uhkaa. + +Onpa hän koettanut, ettei niitä tulisikaan. On kysellyt neuvoa +Sinikanteleen akalta ja Mauno-veljen Pertalta. Mutta Sinikanteleen akka +on puhunut ainoastaan niistä tipoista, jotka ... eivät auta. Ja +kuitenkin aikoo Rosina niitä tänäänkin kaupungista ostaa! + +Sillä taaskin tuntee hän niinkuin hän olisi sinnepäin. Hän huokaisee. + +Ja ne Maunon Pertan neuvot ovat nyt sellaisia, että Rosinaa sekä +naurattaa että iljettää! + +Pitää vain niitä tippoja taas! + +Mihinkäs tässä muuten jouduttaisiin? Lapset! Palvelukseen ... siihen +rääkkiin kun hän ei lapsiaan pane! Emäntiä taikka jopa rikkaita rouvia +passaamaan, jotka ilkeävät kannattaa piialla pellolle vetensäkin, +pyttyyn lotisuttamansa, niin emännät kuin hyvätkin rouvat. Jos ei juuri +se emäntä, jota Rosina oli nuorena tyttönä palvelemassa, saaden raataa +aamusta iltaan laiskalle, pöyhkeälle ja lihavalle emännälle, +rikastuttaa rikasta, niin kyllä sen sijaan toiset. Sellaisetkin, jotka +ovat kaukana rouvasta, koska eivät osaa edes ruotsiakaan, niinkuin on +Matti Muikkusen akka, jolle Rosina erehtyi toissa vuonna antamaan +Saaran palvelukseen. Mutta heti otti hän Saaran Aina Kustava +Muikkuselta pois, kun tyttö valitti sellaista orjana olemista. Mitä on +sitten tuo Matti Muikkusen akka, jolle toisen pitäisi kantaa pyttyjä ja +punttuja? Ihmisen lihaa se on niinkuin hänkin, Rosina Käkriäinen. Mutta +köyhemmän pitäisi sellaisia passailla. Ei, niihin koiranketjuihin ei +Rosinan pentuja kahlita, tarjotkoot hänelle heistä mitä tahansa. Ja +pilkatkoot, että hän laskee Saaran mieluummin vaikka halkolotjaan kuin +antaa hänet herrastaloihinkaan. + +Ja olihan sillä Saaran lotjaan laskemisella toinenkin tarkoituksensa, +jota ilkeät ja irvistelijät eivät tiedäkään: Saara oli tervahöyryssä +Pietarin-matkoillaan toki kaupinnut viinaa. Kunnes päämiehet ajoivat +tytön lotjasta pois. + +Miksi ne ajoivat? + +Rosinan sydäntä kouristaa ajatella, että jos sille tytölle olisi +siellä, yksinään lotjamiesten joukossa, tapahtunut jotain, vaikka se +sanoo ainoastaan joutuneensa kiinni viinoista. Mutta ei Rosina vielä +ainakaan ole mitään erikoista Saarassa jaksanut huomata. + +Nyt se Saara makaa täällä. Makaa aina. Vaikka on lähes aikaihminen. +Makaa niinkuin muutkin, isommat ja kipeämmät, Malakias ja Ananias. +Sillä mitäpä nuoremmista: jos heillä onkin kakkaraa niukemmalta, niin +onhan unta viljemmältä. Mutta Saaran pitäisi liehua, ja Ananiaksenkin +koettaa, vaikka vähän koskisikin päähän... Liehua niinkuin Rosina +itsekin liehuu. Kun ovat saaneet pieninä maata, eikä ole tarvinnut +ketään palvella, niinkuin hänen. + +Sellaisiako heistä tuleekin, huonoja ja köntyksiä? + +Mutta ihmekös se, kun ovat nämä tekoaineet Rosinalla olleet tällaiset, +tuo Juutas-raiska. Lupittaja se on, ja lupittaa. + +Ei tullut Rosina alussa huomanneeksi, kuinka se lupitti. Jo matkalla +pappilaan, tällä samalla tammalla, jonka Juutas oli hankkinut siihen +aikaan ja joka on heillä yhä vieläkin, niin, matkalla vihille Juutaksen +solmuiset nuoraohjakset katkesivat keskellä maantietä. Ja se oli +sitonut niitä puolen tuntia. Ja kun oli ajettu uudestaan, niin rahkeet +repesivät ... ikäänkuin se olisi ollut mikä enne. Eikä siitä matkasta +tahtonut mitään tulla. Mutta mikä lienee silloin ollut Rosinalla: +Juutas oli niin veikeä ja lystikäs jutuissaan, niinkuin lapsi. Ja oli +paljon lupaillut. Kuten se nytkin lupailee hyvällä tuulella ollessaan. +Ja Rosinaa oli niin säälittänyt, tuo lupittaja, jolle oli lupautunut. +Ja lapsistahan se pitääkin. Ja luja se on kuin karhu työssä ... jos se +vain milloin rupeaisi työhön. + +Rosina juoksee mäkiä ylös ja notkelmia alas, sananjalkaisia laaksoja ja +päivänpaisteessa lämpiäviä kankaita. Joskus hän seisahtuu ja huutaa +lehmiään. + +Ja sitten kajahtaakin Yömin ammuminen, harmaan ja louhisen kummun +takaa. Siellä on toki Yömi, siellä on koko karja. Rosina huudahtaa +lehmilleen: + +"Mikäs teitä täällä pidättää ... kun ette kuule huutojakaan? Ja kun ei +edes Poika, vielä maitojuomat muistava, kuljeta toisia kotiin. Mutta +kah, toisetpa sillä onkin haluttavat. Älä yritä ... kun se Jertta ei +kerran anna." + +Hetken katselee Rosina Poikaansa, nuorta ja mustanruskeaa härkää, +telmivää ja kähärätukkaista. Siinä vilahtaa hänen otsassaan lystikäs +ajatus, että sehän se oli tähän hänenkin elämäänsä syynä, ettei hän +silloin, kun Käkriäinen pyrki hänen kupeelleen, ollut antanut. Mitä +kummaa? Herra siunatkoon! Äitinsäkin tähden, joka oli tehnyt +ensimmäisen lapsensa, Mauno-veljen, ennen häitä, oli Rosina päättänyt, +ettei hän anna, ei anna ennen häitä. Sillä pitikö nyt sitten koko suvun +mennä alamäkeen? Mutta sen päätöksen tähden hän sitten lienee ollut +kuin metso soitimella, näkemätön, hihii. Ja nyt ... on niitä huolia. + +"Jertta, Palmu, Yömi, Juotikki! Pois kotiin, noo-o!" + + + + +Seitsemäs luku + + +Aurinko lämmittää. Leppien lehdet kiiltävät. Koivujen lehdistä kimpoaa +säteitä aivan kuin kastepisaroista. + +Taivaalla on ainoastaan muutamia pilvenhaituvia. Ilmanranta punertaa. + +Kaste herahtaa Rosinan hameenhelmoista selvänä vetenä, polviin +ulottuvassa ruohossa. Jalkoja jäykistää ja varpaat tulevat punaisiksi. +Tuolla metsäniityllä, jonka kulmauksesta Putkinotkon lampi kiiltelee, +sillä Rosina on tuonut karjansa jo vierailta alueilta pois, haihtuvat +usvat, leijuen niin ohuina, että niitty pääsee kuultamaan usvapeitteen +läpi. Mutta vielä näyttävät niityn takana metsä ja puut pelkältä +utuiselta seinältä ja varjoilta, joista ei erota lehteä eikä oksaa. + +Koivut selvenevät usvasta latvapuoliltaan yhä enemmän, niinkuin mitkä +haamut. Jo kuumottaa heinälatokin harmaan aidan vierestä. + +Paikoin on niityllä vieläkin vaaleampaa kuin usva. Se on kuin kuuraa +tai lunta: niittyvillat siellä kukkivat. + +Tuossa lepikossa on oksissa leppäkerppuja, lasten pari viikkoa sitten +tekemiä. + +Mutta sitten kiintyvät Rosinan ajatukset hienossa aamutuulessa +välkähtelevään ruispeltoon, joka on lähellä Putkinotkon riihtä. Lehmien +kellot kalisevat ja helisevät, ja yksi pömpöttää epätasaisesti: Yömin +kello, tuon vanhan lehmän kömpiessä ryteikössä rinteen alla. + +Se pelto on pieni, ja ikäänkuin kolmikolkkainen, uusin niistä +kaistaleista, mitä Juutas on Putkinotkossa ollessaan avannut lisää sen +viljelyksiin. Innokkaasti ja mielihyvällä katselee Rosina sitä, hänen +ja hänen omiensa elatuksen antajaa. Usein on hän muistanut sitä, toissa +keväästä asti, jolloin se kaskettiin. Ja varsinkin viime syksystä, +jolloin se kylvettiin ja kynnettiin. On ollut toivova ja utelias siitä, +on tarkannut keväällä sen oraita ja nyt kesällä leivän paisumista +siinä. Hyvä onkin nyt vilja kallionkolossa. Kun ei vain pouta sitä +polttelisi. + +Mutta samalla sekaantuu siihen pellon mieluiseen ajatteluun katkeruus +ja kiukku, ettei se pelto, joka on heidän, Putkinotkon mökin +asukkaiden, raivaama ja reuhtoma, ole oikein pohjiaan myöten hänen eikä +heidän. Se katkeruus on kurkussa kuin suola. Ja se panee Rosinan +puremaan leukaluunsa yhteen. Pohjiaan myöten heidän, oikein oma. Sillä +sellaisena oli Rosinakin oppinut pitämään vuosien kuluessa Putkinotkoa. + +Mistä syystä? + +Siksi, että Muttinen oli tosiaan luvannut heille oman palstan, jos... +Eikä Muttinen alkuvuosina sekaantunut tilan asioihin. Ja hän on rikas: +herra ... mikäs sellaisella hätänä. Ja tosiaan se Juutakselle lupasi, +jos Juutas... Mutta Juutas ... että sen juuttaan pitääkin olla +sellainen! Ettei ole korjannut tupaa, vaikka Rosina olisi kuinka +hoputtanut. Kun ei kerran herrojen sovi sen vertaa kustantaa. Eikä +Juutas ollut rakennellut aitoja, eikä varustanut talveksi puita +kartanolle, vaan kaatanut tuoreeltaan talvella metsästä. Ja siitäkin on +Muttinen vihoissaan, nuuskittuaan viimein mokomastakin selvän. Eipä +silti, ettei täällä olisi puita polttaa tuoreeltaankin, vaikka +paremmathan ne kesällä tehdyt ja kuivatut puut olisivat. Mutta eihän +tuo nyt paljon repisi Muttisen kukkaroa, rikkaan miehen... + +Ja siitähän se vuosien takainen ja yhä tiukkeneva silmälläpito pääsi +alkamaan, ettei tuon Juutaksen passannut hoidella Muttisen omenapuita; +olisi noille nyt hennonut paiskata mutaa ja sontaa yli korvien, +mokomille koristuksille, jos se nyt muka oli ehtona. Mutta eipä +Rosinakaan saattanut ensin ymmärtää sellaista niin vakavasti, lauhkean +Muttisen puolelta. Ja kun sitten alkoi ymmärtää, niin Juutastako +silloin olisi saanut hommaan! Muttinen oli Juutasta käskenyt, eikä +Juutasta saa käskyllä mihinkään. Kuta enemmän Muttinen oli ruvennut +komentelemaan, sitä enemmän oli Juutakselta mennyt aikaa jurnottaessaan +sitä komentelemista vastaan. Ja kun hänen nyt viimein on täytynyt +taipua, ensin kiviaitaa tekemään ja sitten asuntoaan korjaamaan, niin +nyt on jo liian myöhäistä: Muttiselta ei heltiä lahjapalstaa. Ja +korjaileminen ja rakentelu on Rosinastakin nyt melkoisen katkeraa. +Vierasta maata hurja hoitakoon! Siinä on Juutaskin oikeassa... Pitää +sitä kuitenkin hoitaa sen verran, että leipänsä saa. Viisitoista vuotta +on heillä nyt vielä oikeus olla Putkinotkossa tämän kontrahdin nojalla. +Kontrahti on yhtä helppo kuin ennenkin. Mutta sittenkin ... tämä ei +vain ole omaa maata. + +Rosinan mustien hiusten reunaama otsa laskeutuu ryppyihin ja huulet +työntyvät vihaisesti törölleen, kun hän katsahtaa nyt tuonne uudelle +ruispellollekin. Tekemättä olisi sekin tainnut saada jäädä ... jos he +joutuvat tästä pois. Kun ei Juutas ole vieläkään nurkkiaan paikkaillut. + +Miksi pitää maailmassa olla rikkaita ja köyhiä? + +Ja ei, ei kelpaa rikkaan antaa köyhälle! Kaikesta täytyy olla +vastineena passailu. + +Tuossa on polun poikki maassa puu, aikamoinen koivu, jonakin talvena +polttopuuksi kaadettu ja metsään unohdettu. Siihen se mätänee. +Mädätköönpä jos! Mädätkööt kaikki puut! Jotain iloa tuosta +lupittamisestakin on. + +Ja siitä, että on edes älytty ruveta myymään viinaa. Kun Juutas on +kerran sellainen, ettei hänestä ole jörötystuulella kotona hommiin ja +kun hän sitäpaitsi unohtuu muutenkin kylille kuljeskelemaan, koska +haluaa olla joko ihan yksinään tahi pakinoida vieraiden ihmisten +kanssa, niin onpahan niistä joutoajoista ja kylillä istumisista ollut +se hyöty, että hän on myynyt sitä. Veli Mauno sen ajatuksen Rosinalle +antoi viisi, kuusi vuotta sitten. Ja Rosinan avulla sai hän kuin saikin +Juutaksen vanutetuksi valveille sitä ajatusta toteuttamaan. + +Mauno Kypenäinen onkin toki mies ja sen verran Rosinan verta, vaikka +lieneekin jollain tavoin tullut vikaan, ennen häitäkin kun on tehty. +Laiskanpuoleinen on Mauno. Mutta mies se on sen verran, että evästä se +osaa omilleen hankkia, vaikka asuukin siinä kaupungin etukylässä, jota +sanotaan Mesopotamiaksi: rikkaammat sanovat sen köyhien eläjien tähden. +Sellainen on Mauno, ettei rupea raatamaan isännille heidän +määräämistään ja usein pilkkahuokeista päiväpalkoista vuokramaksuja +asumuksistaan. Ja siksi ajavat rikkaat hänet mökeistään muualle, tuskin +hän on ennättänyt niihin asettua. Mutta Potamian maiden omistaja on +toista, ei se kiristä köyhiä. Ja sieltä saa Mauno viinaa; sitä +kuljetetaan sinne, ja siellä sitä keitetäänkin joskus. Mauno on antanut +sitä Käkriäiselle myytäväksi. Ja hän myy sitä itsekin, se pitkänhuiskea +Mauno. Mikäs tässä maailmassa, ettei köyhä saisi sitä myydä! Myyväthän +herrat itsekin. Hotelliherrat kaupungissa, juottavat herroille ja +talonpojille! Ja rikastuvat: monen maajussin mannut niillä on +taskussaan. Sellaisista laeista, ettei köyhempi saisi ansaita sillä, +millä toinenkin, ei Maunon tosiaan tarvitsekaan olla tuonaan. Eikä se +ole. Vinttasipa se tässä takavuosina kelpo lailla kuonoon sitä +poliisin-ketaletta, joka tunkeusi kaivelemaan viinaputeleita hänen +housunkauluksensa alta, vinttasi, ja pantiin sitten vedelle ja leivälle +linnaan. Niin hyvästi vinttasi. Mutta pilkatkootpa ihmiset Maunoa +viinarokariksi ja kunniansa muka menettäneeksi, viisipä sellaisista +kunnioista...! + +Ja alkavat ne jo pilkata Juutastakin. Nuuskivat nokkaansa kaikki hänen +kuljeskelunsa. Ne kadehtivat ... vaivaisemmat ... kun Juutas on toki +jotain osannut hankkia: nämä lehmätkin on saatu sillä tavoin +karttumaan. Ennen veivät ryöstäjä tai manuuttaja aina heidän +maidonantajansa. Ruununmies otti ruunulle, kun heillä ei ollut työntää +rahaa sille ihmeen imijälle, tai menivät lehmät sitten ihmisille +veloista. Mutta nyt on useampiakin lehmiä, ja nuori härkäkin on, Poika. +Ja lampaita on. Ja pitäisi ostaa uusi hevonen. + +Eikähän tuota Juutasta ole saatu kylillä viinanmyynnistä kiinni, niin +viisas se on, kun rupeaa hommaamaan. Ja täällä kotona on Rosina, joka +osaa kätkeä lekkerit ja putelit. Vähänkös täällä metsissä on +louhenkoloja! Ja isommat lapsetkin ymmärtävät lennättää piiloon, niin +etteivät poliisit tapaa mitään, jos tulevat, kuten pari kertaa ovat +tulleet. Eivätkä edes penikatkaan, ne heistä, jotka puhuvat, virka +poliiseille sanaakaan, vaan käsittävät ihan kuin vaistosta, miten se on +vaarallista. Se heissä toki on Rosina Kypenäisen ja isänsäkin älyä. + +Eivätkä nuo ostajat liene tämän viinan tähden toisiaan verille +pieksäneet. Kaupungissa hotellissa taitavat pahemmin juoda ja tapella. +Ja etäälle se viina on mennytkin enimmäkseen, toisiin pitäjiinkin. +Varsinkin runsaimman edun tuottanut minne lienee mennyt, Pietariin, +Saaran mukana. Mennyt ... kuka tietää vaikka rohdoiksikin. + +Mutta nyt ne niistä lähteneet pennit loppuvat. Ja vielä enemmän voisi +saada toisella tavalla! + +Ei kannata tonkia toisen mäkeä muuta kuin sen verran, että ... lapset +edes oppisivat työhön. + +Rosina on jo koettanut monta kertaa hyvin varovasti haastella +Juutakselle, kuinka se viinahomma nyt olisi järjestettävä. Mutta Juutas +ei ole suostunut, vaikka Rosina on koettanut olla puheissaan arka ja +herkkä. Pelänneekö Juutas sitä uutta tapaa, kun toinen sitä ehdottaa? +Tai hän ei ole siihen vielä ennättänyt selvitä. + +Mutta mistä tässä nyt tulee leipä suuhun? Ja toista se on se +helpommalla saatu leipä: ikäänkuin makeampaa. Se sallii syödä +säästelemättä itseään. Joskin on paha syödä sitäkin kevytmielisesti, +niinkuin Juutas-parka ensi kerran tällaisia helpolla hellinneitä +rahoja. Riemuissaan toi hän silloin paljon kotiin vehnäsiä, joita +rikkaiden pöydillä on. Ja yhtäkkiä, paljon syötyään, ennenkuin Rosina +aavistikaan, käänsi hän iloissaan yhden korvapuustin alleen tuolille, +ja, Herra hyvästi siunatkoon, ampui siihen takalistollaan, nauroi +hyvillään. Se oli paha, josta Rosina torui niinkuin enteestä: ei tässä +tiedä, mitä vielä saa syödä... + +Eikä tiedä, kuinka käy lopulta sen uuden hommankaan, jonka Rosina aikoo +tänään panna toimeen Maunon avulla, jos tapaa Maunon kotona. + +Pääskysen pesäkin putosi toissa viikolla läävän orren alta. Mikähän sen +olisi pudottanut? + + + + +Kahdeksas luku + + +Mutta nyt on Putkinotkon pihalla ääntä ja liikettä. Perheestä on osa +kömpinyt saunasta sinne. Ja pikku Repekka, lähinnä nuorin lapsi, +tanssii pihan kaltevalla rinteellä, saunakukkien reunustamalla polulla. +Tanssii, tepastelee ja hyppii alkavan elämän kuohuvasta ilosta ja +auringonpaisteen onnesta, paljain ja pyörein pikku jaloin. Ja nauraa +kirkkain äänin. Livertää kuin kiuru taivaalla. Ja laulaa, laulaa. + +On lämmintä, onpa kuumakin eräistä. Hurja on venähtänyt portaitten +varjoon, joilla mummo istuu. Silloin tällöin pistää Hurja jo kielensä +ulos suusta, punaisen kuin kukonheltta. Missä lieneekin ollut Hurja +juoksemassa. + +Hauskaa on mummosta nähdä viattoman lapsen iloitsevan ja hyppivän. + +Repekka hyppii melkein alasti, sillä hänellä on päällään ainoastaan +paita, jossa ei ole juuri laisinkaan etupuolta: navan kohdalta asti on +etummainen helma revennyt pois. Veikeästi ja tyytyväisenä kellistelee +tyttö paljasta ja päivettynyttä vatsaansa. Mutta takana keikkuu helma +vielä melkein kokonaisena. + +Nyt pysähdyttää pieni Repekka tepastelevan tanssinsa, ja keskeyttäen +laulunsa hän hengähtää hetkisen. Seisahtuu päivänpaisteessa istuvan +mummon eteen ja tirkistelee mummoon tukkansa läpi, joka riippuu pitkänä +hänen kasvoillaan, kätkien silmät niinkuin mikä esirippu, joten ne +kiiluvat hapsien lomista, Repekan ruskeat ja välkkyvät silmät. Ja +mummolle veikeiltyään nauraa Repekka jälleen katketakseen. + +Sitten alkaa hän taas tanssia ja laulaa uutta laulua. + +Ensimmäisenä mummon ja pienimmän veikon jälkeen heräsi hän saunassa. +Äkäili hiukan. Ja rupesi sitten tiukkaamaan lilliä Lejalta, joka +samassa kavahti istualleen lavon penkiltä. Lillin eli lypsymaidon +asemasta lupasikin Leja hänelle voilevän, sillä eihän Yömikään vielä +ollut tullut kotiin. Leja askaroi nyt tuvassa kahvia keittämässä. Ja +Repekalla on voileipä kädessä, ja hän on kirkastunut ja iloinen. Leja +oli nostanut hänet kujasta ruohoiselle pihatantereelle, ettei pässi +puskisi häntä. Sillä kun pojat heräsivät ja tulivat ulos saunasta, +rupesivat ne härnäämään pässiä. Repekka tirkisteli pihalle nostettuna +ensin aurinkoon. Ja sitten alkoi hän päivät pitkät kestävän laulelunsa. +Hän lauloi lapsen kielellä, joka ei osaa vielä sanoa s:ää: + +"Lunta tattaa, vettä tattaa, taitaa tulla kee-tää...!" + +Sitten rupesi hän pyörähtelemään, nopeasti kuluva ja posketkin rasvaava +voileipä toisessa kädessä. Ja hän lauloi ja tanssi. + +Mutta nyt, levähdettyään mummon edessä, ryhtyy hän uuteen lauluun ja +uuteen tanssiin. Ja uuteen nauruun, remahtelevaan ja visertelevään +niinkuin pääskyset tuolla korkean viiritangon ympärillä. Äskeisellä +nuotilla laulaa hän uutta laulua. Se alkaa: + +"Koila juokki tietä myöten..." + +Sillä r:ää ei pikku Repekka myöskään osaa sanoa. + +"Kissan häntä suussa", jatkaa Repekan laulua leikillisesti kiusoitellen +Ananias, joka on asettunut aitan kynnykselle, unestaan virkistymään. + +Repekka pyörähtää ja vilkaisee Ananiakseen. + +Mutta sitten unohtaa hän tuon lempeän matkimisen, ja laulaa ja tanssii +jälleen. + +Nyt huomaa hän Hurjan ja sen punaisen kielen. Ja hän juoksee Hurjan +luokse ja ravistaa sitä niin, että se väistyy syrjemmälle. Repekka ajaa +sitä takaa ja koettaa heittäytyä poikittain sen selkään. Mutta Hurja ei +ole nyt leikkisällä tuulella; mistä lienee jo väsynyt ja kyllästynyt. +Se menee yhä edelleen Repekan edestä tiehensä. Ja kun Repekka ajaa +sitä, näyttää se hänelle viimein kelmeitä ikeniäänkin. + +Mutta tuossahan on Moksi, mökin riippuvatsainen kissa, joka puolestaan +väistyy sitä kohti sattuvaa Hurjaa. Moksia Repekka nyt vanuttaisi. +Moksi raapaisee kimppuunsa heittäytynyttä Repekkaa paljaaseen vatsaan. +Silloin tulee Repekan suusta itku ja kiukkuinen kirkuna: + +"Tapan tuon kittan!" + +Mutta se kipu unohtuu, sillä mummo kutsuu Repekan luokseen ja puhaltaa +häntä tuohon pieneen navanpympykkään. Ja sitten alkaa Repekka jälleen +nauraa, laulaa ja tanssia. Hän laulaa nyt: + +"Eikä te pukke, eikä te pökki, eikä te vettä vikkaa..." + +Mummo on kietaissut huivin päähänsä, toisella tavoin kuin se oli +hänellä yöllä, nimittäin käärittynä pään ympäri moneen kertaan, +saunassa kuhisevien lutikoiden esteeksi. Nyt on huivi siten, että +korvat näkyvät. Huivi on kuin huntu, riippuen takana niskassa, mummo +naurahtelee lapsen lauluille. Ja siinä hän vilkuu taakseen, ja +ajattelee, jokohan Lejalla lienee se kahvi joutumassa, sillä Leja se +kaataisi hänellekin kahvia, kaataisi aivan auliilla mielellä, eikä +läikähdyttäisi niin jurosti kuin hänen oma tyttärensä, tuo Rosina, jota +äidin olo täällä alkaa varmaan jo kiusastuttaa. Kiusastuttaa mummon olo +täällä heidän kahvitilkkaansa silloin tällöin kaipaamassa, ja maitoa ja +leipääkin joskus, kun ei omaa milloin ole, vaikka mummo koettaakin +elättää henkeään itse, marjojen keräämisellä. + +Mutta jos Rosina on mummolle köyhyytensä tähden tuskastunut, niin vielä +enemmän johtuu tyttären kiukku siitä, että mummo on täällä muka +sotkemassa Rosinan ja tuon Juutaksen välejä. Mutta eihän mummo ilkeä +nähdä tyttärensä miehenä mokomaa, joka tulee yhä kehnommaksi. Oman +tyttärensä, joka on riuska. Mutta Juutas Käkriäinen ... missä se nyt +yhä on? Samalla kuin kahvinhalu tuntuu mummon sydänalassa ja pitää +hänen ajatuksiaan vireillä itseensä päin, täytyy hänen väkisinkin +tähystellä huonoilla silmillään myöskin saunalle ja karjarakennuksille. +Eikö se Juutas sieltä jo tule? Missä se nyt taas kutvehtii? Eikö se +hommaa heinäntekoon Ananiasta, joka tuossa jo odottaa häntä, ja +Malakiasta ja Topia? Ai ai, eilisiltanakin antoi se kuivattujen heinien +jäädä niitylle karheille kastumaan. Tuollahan se Juutas äsken kävi. +Lieneekö taas mennyt makaamaan? Äsken tuli saunan eteen, karvareuhka +päässä ja huopikkaat jalassa. Ja piippuaan rassaten. Siinä seisoi ja +ravisteli noita luteita kulmakarvoistaan. Mutisi niiden olevan suuria. +Kuka tässä on syynä niiden suuruuteen? Sehän on tietty, että niitä +leviää vielä enemmän märkään saunaan kuin tupaan. Eikä näin paljojen +luteiden paikassa vanha ihminen voi nukkua. Näin paljoa ei niitä ole +vaivaistalolla. Sitäpaitsi mummo on ollut aina virkku, ja viime aikoina +on hän alkanut kuulla yöllä koiran pienimmätkin urahdukset, niin että +hän nousee täällä Putkinotkon sopukassa vähän väliä tirkistelemään ulos +saunan ikkunasta, olisiko mökillä varkaita. Sillä siitä viinahommasta +johtuu, että tänne pyrkii myöskin kaikenlaisia joutavia, muka +ostelemaan ... ja sitten varastelevat Käkriäisen ja Ananiaksen +verkkoja. + +Mutta kun mummo sillä tavoin vartioi saunassa kaiket yöt, eivätkä +lutikat anna rauhaa, niin paha on olla sitten päivällä. Väsyttää +sellainen... + +Ei, ei korjaa Juutas tupaa! + +Mummo oikein rukoilee mielessään Jumalaa, että se Muttinen sittenkin +kävisi tänä kesänä täällä. Mutta ettei se suuttuisi. Vaan auttaisi nyt +perhettä, niinkuin on ennenkin autellut, ensi aikoina. Korjauttaisi +itse tämän tuvan. Pitäisi sitä köyhiä auttaa. Noiden lasten tähden. +Vaikkei tuon vävyn tähden tarvitsisikaan. + +Niin, äsken seisoi Juutas Käkriäinen karjapihassa saunan edessä ja +sanoi pojilleen, kun mummo äännähteli jotain sinne päin, sanoi että +heinään tässä pitääkin lähteä. Niin lupasi Juutas. Mutta sitten mutisi, +että kahvia pitäisi saada ensin. Ja lisäsi, kelvoton, että menkööthän +nyt ensin Malakias ja Ananias. "Minä tulen sitten ... heti tulen", +sanoi. Oli ensin muka muuta katselemista... Poikiaan se yllytti +lähtemään! Mutta itse seisoi, ja katseli muka. Napit sillä olivat +varmaan auki, koskapa Topi karjapihassa huusi sille: + +"Juutas hoi, tallin ovi on auki, hepo hyppää ulos." + +Se on se Topi... + +Mutta milloinkapa Juutaksella olisivat housunnapit kiinni näprätyt? Ja +sentähdenkö sitä aina nukuttaneekin. Sitä se jaksaa puuhata. + +Niin huusi Topi isälleen. Isä käännähti silloin ja örähti jotain. Mutta +ei se sen virkeämmäksi tullut. Lieneekö saanut yhden napin pannuksi +umpeen. Sitten otti parisen askelta. Ja seisattui ja jäi tuonne +tupakkamaansa aitauksen viereen. Tupakat ovat niitä katseltavia, +parempia kuin parhain pelto. Ja sitten ... eikö liene taas mennyt +makaamaan saunaan. + +Tuossa odottaa nyt Ananias! Ja mihinkäs se Malakias on mennyt? Entäs +Topi, ja Saara? Saara makaa... + +Vain tuo on ripsakka, tuo Herran terttu, Repekka! + +Mummo virkkaa Repekalle: + +"Niin, niinhän se reppana tanssii ... reppaisee!" + +Nyt kuuluukin Malakiaksen ääni aittojen takaa. Se on isän äänen kanssa +talon ainoa köreä ihmisääni. Niin, kuuluu kirous, ja kauhea karjaisu. +Ja aidanseipään rusahdus. + +Kaksitoistavuotias Topi huutaa karjapihalla: + +"Se oli pässin tär-rsky Malakolle!" + +Topi on sorakielinen. + +Mitä ne pojat sille pässille taas tekevät? Mummo köpittää hoippuen +aidan nurkkaukseen, veräjältä katsomaan. + +Siellä istuu Topi isolla kivellä kujalla. Ja nauraa niin, että leveä +suu on taivasta kohti auki, paksu Topi. Tukka törröttää pitkänä Topin +päässä. + +Topi se alkoikin ensin pässin kanssa leikitellä. Hän näytti sille +päkkäämistä matkivaa kämmentä, kaikessa hiljaisuudessa, niin etteivät +muut tietäisi mitään, ja mäkätti sille niin hiljaa kuin voi: +"Pä-ä-ääh." + +Sitten hän ärsytteli sitä: "Tseh, tseh." + +Ja pässi suuttuikin, katseltuaan hetkisen Topia saunan edustalla +ruohotukko suussa. Mutta kun Topi tuli kämmenineen ihan lähelle sen +kuonoa, niin se perääntyi, otti vauhtia, juoksi vähän, pysähtyi, ja +vihdoin paiskautui kiivaasti loikaten päin Topia, etujalat koholla ja +leuka rintaa vasten. Mutta se lensikin nurin kujan lastukasoille, sillä +Topi heittäytyi syrjään. Topi nauroi tätä makeasti, ja päkkyytti +pässillä vielä leppiä ja kiviä. Ja sitten nauroi hän taas puun takana, +kun pässin kiemuraiset sarvet rusahtivat. Ja naurussa väänneskellen +Topi kirosi itsekseen: + +"Voi per-rkele." + +Sitten tuli pihalta Malakiaskin, verkalleen liikuskellen ja katsellen +pää kallellaan poutaiseen aurinkoon, ja tuumien, missähän se isä +viipynee, ja että kamaloita hän ei rupea syömään, jos ei äiti tuo +kaupungista muita rohtoja hänen mahansa käärmeille. Sillä Mauno-enonkin +täytyi täällä yhtenä kesänä olla ilman illallista ja murkinaa niiden +kamaloiden tähden. + +Silloin huomasi Malakias Topin härnäämässä pässiä. Ja hän aikoi jo +tempaista aidasta seipään ja ärähtää Topille, koska hän on muita +veljeksiä vanhempi ja aikamies: + +"Älä sinä sitä eluketta... Tai kun pusketan sillä sinua itseäsi!" + +Mutta samassa teki pässinlento kahdelta jalalta häneen niin hupaisen +vaikutuksen, että hänessä virkosi halu yhtyä leikkiin. Malakias kiipesi +veräjän ylitse, ja sanoi Topille, ettei päkiä saa puskettaa puihin, +vaan sellaiseen, josta sille ei tule vahinkoa. Ja Malakias itse asettui +aittojen takana selin pässiin. Hän kumartui perä koholle sitä kohti, ja +nytkytteli pässille takapuoliaan, leveitä ja repaleisia. Sivuitseen +katsoi hän selkänsä taakse, suu iloisessa naurussa, toisella silmällä +maahan, toisella taivaaseen tähdäten. Siinä hän nytkytti ja rytkytti +itseään ja hoki verkalleen: + +"Tseh, tseh, paiskaapas tuohon isomuotoiseen." + +Kallion pykämällä Malakias ärsytteli pässiä. Pässin silmät kiiluivat +mustina päässä. Mutta äskeisestä kiviin päkkäämisestä oli se tullut +taas vähäksi aikaa viisaaksi. Se ei liikahtanut, se antoi Malakiaksen +takaliston lähestyä itseään, eikä perääntynyt vauhtia ottaakseen. +Kunnes se yhtäkkiä ampui Malakiaksen takalistoon koko ruumiinsa +painolla ja sarviensa voimalla, niin että Malakias syöksyi kalliolta +alas ja oli lyödä punoittavan nenänsä kiveen. Siinä käsiensä varassa +katseli Malakias hetken pässiä. Ja sitten hän kalpeni. Hän suuttui. Hän +kohosi pystyyn, repäisi lahosta aidasta tosiaan seipään, jota aikoi +äsken Topin varalle, ja lähestyi pässiä silmät jäykkinä. Tutisevin +viiksihaivenin seisoi hän hetken, ja löi yhtäkkiä seipäällä eläintä. +Löi osaamatta, mutta seiväs rusahti poikki. Ja Malakias karjaisi +kaikkien Putkinotkon mökin asukkaiden tavallisen uhkauksen: + +"Minä tapan ... sinut. Minä kun en puskettanut sinulla kiveen..." + +Topi katseli pelästyneenä Malakiaksen raivoa. Mutta kun pässi sitten +lähti lentämään pakoon, saaden loitompaa seurakseen muut lampaat, jotka +säikähtivät Malakiaksen seipään huiskausta ja karjuntaa, lähti pakoon +vilkaisten vielä taakseen pari kertaa ja lyöden jalkaa, kun taas pässin +perästä kulkeva Malakias jäi seisomaan jyrkän riihikallion reunalle, +silloin purskahti Topi ällistelevään nauruun ja kirosi riemuissaan. +Malakias seisoo nyt riihen nurkalla yhä. Topi katselee häntä kujalta, +ja raapii jalkoteriään, jotka ovat liasta ja ahavoitumisesta ja +haavoille vedetystä tervasta ruskeat ja karkeat kuin siannahka. + +Aina, kun Topi ajatuksissaan näkee, minkälaisen tärskyn pässi antoi +Malakiakselle, nauraa hän uudestaan, nauraa makeasti ja hiljaisesti, +silmät sirrallaan taivasta kohti. + +Mummo siunailee veräjällä. Hän vapisee. Ja hän syyttelee kiivasta +Malakiasta Juutas Käkriäisen pojaksi. Mutta Topia, kiroilijaa, sanoo +hän syntisen vesaksi. Repekka on juossut mummon luokse ja tähystelee +häneen pelästyksestä pyörein silmin, ja pillahtaa itkuun, kun kuulee +mummon voivottavan. + +Mutta nytpä kajahtaa saunalta toinenkin itku, pienimmän lapsen avuton, +läähättävä ja valittava itku, yltyen pian kimeäksi kirkunaksi. Mummon +huivin reunat heilahtavat ja hän kuuntelee, eikö se Saara siellä +saunassa sitä lasta asettele. Taikka muut vanukat, onhan niitä ... +Sanukka ja Ester. Mutta mitäs niistä, pienimmistä, kun ei Saarukka! Kas +niin, nyt juokseekin Leja jo tuvasta, menee lapsen luokse saunaan +hätään. Se on toki riuska tyttö, vaikka onkin isänsä äidin näköinen, +täällä toissa talvena kuolleen. Niin hiljainen on Leja, ja eikö se +tulle ylpeäksikin, kovin on kunniallinen olevinaan, se Juutas +Käkriäisen äitiä muistuttava tyttö. + +Mutta eipä nyt Lejan apua tarvitakaan! Jo tulee Rosina. Jo romisevat +lehmien kellot lähellä, nehän ne äsken kaikuivat kallioiden takana. Ja +nyt vaimentaa Rosinan huuto tuokioksi niiden äänen. + +Sitten ryntää Rosina lehmiensä ohitse kujalle ja saunalle. Hän katoaa +sisälle kodan ovesta. Hetken hän siellä viipyy. Pieni poika herkeää +itkemästä. + +Mutta sitten kuuluu saunasta karjaisu, Rosinan sekin. Ja se jatkuu +sellaisena huutona, siitä kasvaa sellainen räkätys ja rähinä ja +säksätys, moinen valtavalla rintaäänellä purkautuva räikkynä, että +lukemattomat kalliot metsissä kaikuvat ja kivet ja hongikot +remahtelevat virstan päähän. Rosina alkaa pitää järjestystä Putkinotkon +mökissä: + +"Entä sinä, Saarukka ... makaat kuin hako! Niin, ... kuin lammin hako! +Märkänet siinä! Vaikka poika huutaa suu auki kuin kontti. Huutaa korvan +juuressa. Ja muut sanikat! Pitäneekö iskeä kivellä päähän... Mitä sinä +itket, Ester, mitä? Mikä siinä on sellainen: Yyyy-yy? Jopiko kiusaa +sinua? Mi-mikä se on Jopilla peli? Matkii? Saa matkiakin, kun suusi on +kuin ryssänlusikka. Pidätkö sinä turpasi kiinni! Etkö? Mene siitä +pihatantereelle ... Repekan kanssa juoksemaan. Etkö mene? Ja ole siinä +matkimatta, Jopi! Katsohan, kun vanuttaa toista tukasta kuin nuottaa! +Odotapas, kun repäisen sinua pääkarvoista. Sanelma Sanukka ... voi nyt +ihme! Halko tässä pitää ottaa ja lyödä pääkuori halki. Jopi ... nyt +minä...!" + +Saunasta pujahtaa ulos pieni ja vikkelä poika paljain jaloin, ovelasti +taakseen katsellen. Se on Rosinaa pakeneva Jopi, pojista lähinnä +nuorin. + +Mutta saunasta kaikuu Rosinan ääni paljon äskeistä kovempana: + +"No se nyt on kumma, Ester, kun ei lopu tuo: Yy-yy-yy! Menetkö siitä +hyvällä toisten kanssa pihalle! Etkö muka mene? Että siellä ... onko +hevonen? Mikä... Eikös konkari siellä on, se nyt on ihme. Minä kun otan +seipään ja ajan sinut seipään kanssa hevosen p--siiseen." + +Sitten räikähtää pajatus jo kodasta, josta mökin emäntä pian tulee +kalliolle, imetettävä lapsi rinnoillaan ja työntäen toista, vähän +isompaa, käsipuolesta alaveräjää kohti. Tälle isommalle jatkaa hän +äskeistä lempeämmällä äänellä: + +"No, se on pidettävä suu kiinni, Ester! Kissan kanssa aittaan sinut on +pantava. Tai ... annan sinulle ... katsopas, tuolla on Jertta ja Palmu +ja Yömi. Mennäänpäs ja otetaan niiden tissukoista Esterille lilliä." + +Aamu-uninen ja Jopin kiusaama Ester lakkaa itkemästä ja alkaa nauraa +tyrskiä. Repekka pilkistelee jo aidan raosta kujalle ja huutaa kohti +kurkkua, kutsuen lehmiä juomaan, huutaa niin, että kaiku kajahtelee: + +"Tänn'se, Yömiä! Tänn'se, Palmua! Tänn'se, Poikaa!" + +Jopi on kiivennyt saunan luona aidalle, kulkeakseen sitä myöten tuvan +nurkalle, aamuisen tapansa mukaan. Päässä on hänellä Muttisen vanha +knallihattu, jonka pohjassa on reikä. Sen päähineen on hän kaapannut +äsken kujalta, ja nyt se on kallistettu nojaamaan pienikasvuisen Jopin +hartioihin. Reiästä pilkistelee Jopin tukka. Jopin on vaikea pysyä +pykäläisellä aidalla, ja siksi hän huudahtelee itsekseen: + +"Saakeli soi, saakeli soi!" + +Kaiku pihan toisella puolella olevasta kallioseinästä tuntuu vastaavan +hyvin Jopin huutoon. Sentähden Jopi pysähtyy seipään varaan ja alkaa +siinä matkia kaikua. Se on hänen jokapäiväistä askarettaan, ja +varsinkin jokaisena uutena aamuna hän hihkailee ja toitottaa +elämänvoiman pakotuksesta. Nyt hän matkii kaikua. Milloin suu pyöreänä +ja möräkällä äänellä. Milloin hihkaisten leukapielet taivasta kohti +levällään. Jopi huutaa. Ja kaiku huutaa. Ja kun Ester yhtyy Repekan +lehmänkutsuntaan, ja Rosina huutaa ja mummo siunailee, niin on koko +mökki pelkkää kaikua ja hoihkausta. Saarankin ajaa moinen makuulta. +Hän kömpii röijynsä nappeja kiinni kuroen tuolla alaveräjän ylitse +ja motkottaa äidilleen, että kakaroita ei hän ole tänne tullut +imettämään ... hän on kotona kesälomalla... Mummo keskellä pihaa alkaa +silloin siunailla Saaralle ja sanoo, että Saara on kuin Maunon akka, +hänen miniänsä, muka, se maantieltä kopattu. Mutta mummon ääni hukkuu +Rosinan mekastukseen, Rosinan, joka seisoo karjapihan kalliolla, kiulu +kädessä. Hän on nostanut Esterin aidan ylitse pihaan, Lejan käsiin, ja +aikoo ruveta lypsämään, toista lasta rinnoilleen sulkien. Saaran sanat +kuullessaan hän käännähtää, ojentautuu pystyyn. Ja hän kohottaa oikeaa +kättään, jossa on kiulu, ja huutaa, kiljuu Saaralle, soimaavasti ja suu +pilkallisesti väärässä: + +"Ai, ai!" + +Sitten hän vaikenee silmänräpäykseksi. Ja jatkaa syvällä, sydämen +pohjasta tulevalla ja mielenkatkeruudesta änkkäävällä äänellä: + +"Ai, ai...! Kunhan et itse ... omiasi imettäisi ... kerran. Kyllä olet! +Mutta ... nyt on hitto, kun ei saa enää ääntään kuuluville! Pennut +kiljuvat. Malakias, mitä sinä honotat siinä? Honottaa kuin honolulu! Ja +sinä, Jopi, huudat siinä kaiken päivää kuin kukko aidalla! Ja ne +heinät! Niin, menisit sieltä, Ananias, edes heiniä kaatamaan. Pässikö +on puskenut, Topi? Olet itse tainnut sitä härnätä... Olisi paiskannut +Malakiaksen kivikkoon niin, että olisi itselleen tullut sellaiset +sarvet kuin pässillä. Ja ... paholainenko sitä isoa pässiä täällä +pitääkin, kun ei vie noita eukkojaan metsään! Ihmisten kintuissa ne +pässin eukot... No, eikö tämä kuulu, yhäkö se Malakko seisoo siellä +riihellä? Seisoo, hojottaa kalliolla kuin mikä aminohvi... No, Leja, +tulehan nyt lypsämään. Työntäköön tuo Saarukka sitä varikkoa miesten +turpaan ... niin pääsevät lähtemään ... kuin juotetut vasikat. Hiiden +kattilaanko se toinen kiulu sitten? Ota, Leja, se kiulu saunasta, ja +huuhtele! Sanukka, juokse hakemaan. Tässä pitää lentää niinkuin kipuna +hännän alla! Ala lorottaa, heti, heti! Heti!... Mutta tuo pikkuinen +Luukas vieressä, maassa, sepä se nauraa ja rekottaa. Ja sillepä me +lauletaan lypsäessä: Tii, tii, tipukka..." + + + + +Yhdeksäs luku + + +"Onko se siellä?" kysyy mummo Rosinalta uteliaasti ja kiukkuisesti +piha-aidan takaa, johon hän nojailee selkä kumarassa. + +Rosina murahtaa jotain, josta ei saa selvää, onko se myöntämistä +vai eikö hän ole äitinsä kysymystä kuullut. Kiuluihin vedetyt +maitosuihkutkin soittavat niin, etteivät korvat oikein erota puhetta. +Kuitenkin luulee Rosina käsittäneensä, että äiti tähtäsi Juutasta, se +riidankärhän nostaja, joka pistää paitansa alinomaa toisten pyykkiin. +Siksi murahtaa Rosina vastaan jotakin epäselvää ja välinpitämätöntä. + +"Makaako se siellä yhä?" jatkaa mummo pisteliäästi, tarttuen korvansa +lehteen ja kääntäen sitä eteenpäin, kuullakseen mitä Rosina sanoi. Ja +mummo kurottelee ruskeaa ja punasuonista kaulaansa aidan ylitse. + +"Mitäpäs se muuta tehnee", hymähtää tytär äskeistä lyhyemmin ja +nopeammin. Mutta tämäkin vastaus on onnettomuudeksi huomattu +sellaiselta taholta, jolla sitä ei olisi tarvinnut huomata. Joskaan +sitä ei ole juuri kuultu, niin suurin ja levein korvin se on huomattu: +itse Käkriäisen korvin. + +Käkriäinen on näet juuri tullut saunasta kotaan, ja seisoo vielä vähän +kodassa, nuhjailee, ulos aikoessaan. Hänen terävät silmänsä keksivät +nyt, kuinka mummo on kumartunut veräjän takaa puhelemaan Rosinalle. Ja +siksi hän tarkastelee mummoa ja koettaa erottaa hänen sanojaan. Sillä +hän on hirveän epäluuloinen, varsinkin mummoa kohtaan, joka aina parjaa +häntä. Ja hän kun ei sellaista kielenpieksämistä siedä! + +Vaikka Käkriäinen on toisella puolella pihaa ja karja-aitausta eikä saa +ollenkaan selvää mummon sanoista, epäilee hän kuitenkin mummon puhuvan +hänestä. Ja huomaa nyt vielä Rosinan vastaavan jotain mummolle. + +Juutas Käkriäinen on paitsi epäluuloinen myöskin kovin pikavihainen. +Nyt tulee hän harvinaisen ripeästi ulos kodasta, se karvareuhka +kallellaan toisella korvallisella. Vaalea ja hiukan ruosteenpunertava +tukka pörröttää päälaen oikealta puolelta karkeana ilmassa, tuon +karvalakin ylös sysätyn reunan alta. Avonaiset liivit, joihin on +napeiksi vuolaistu katajapuisia tikkuja, näyttävät housuista ulos +pullistuvan paidan. Paidan rintamusaukko on revennyt vaaksaa pitemmäksi +kuin se on ollut alkujaan. Ja paidan aukeamasta rehottaa ylen karvainen +rinta koko leveydeltään, puolen metrin laajuisena. Rintakarvat ovat +tiheät ja varsinkin keskikohdalta, rintakuopasta, mustan ja punertavan +kirjavat. Siitä jatkuvat ne kahtiajakautuneena vakona vatsalle. Pää, +joka kääntelehtii milloin Rosinaan, milloin mummoon päin, on iso ja +pyöreähkö. Niskasta on tukka niin pitkä, että se harjaa liivien +kaulusta sekä ulko- että sisäpuolelta. Suuren äkänystyrän takaraivossa +erottaa kuitenkin tukan sisästä. Otsaluiden alta ja pystynenän päältä +pälyilee kaksi pientä ja kummallisesti sädehtivää silmää. Otsa on +vankka, mutta vielä vankemmat ovat leukaluut, kulmikkaat ja lujat kuin +mitkä kääntöauran kädensijat. Leukojen toisesta pielestä tempaisee hän +juuri pois piippunsa, halukkaana juttelemaan. Hänen käsivartensa +ulottuvat raskaina sivuilla riippuessaan melkein polvien kohdalle asti, +nuo kyynärpäistä koukkuiset käsivarret. Nyt on piippua pitävä käsi +ylhäällä ja näkyy kokonaisuudessaan olkapäästä alkaen, koska toinen +paidanhiha on revennyt halki, ja se näkyy pelottavan paksuna: väkevät +ja kiinteät ovat olkavarren lihakset. Kyynärvarsissa kiiltelee sakeassa +kellertävää ja punertavaa karvaa. Karvaiset ovat leveät ranteetkin ja +valtavan isojen käsien selkämykset, käsien, jotka ovat kuin tummat +puunjuurikot. + +Jalat ovat lyhyet ja näyttävät huopakengissä vieläkin lyhyemmiltä, kun +hän, vähän matkaa Rosinaa kohti onnuttuaan, pysähtyy hiukan ja seisoo +siinä toinen polvi koukussa, se vioittunut polvi. + +Niin, hänen muotonsa muistuttaa hiukan sitä olentoa, jota kuumissa +etelämaissa nimitetään metsänihmiseksi. + +"Mitäh?" ärähtää Käkriäinen leveästi ja astuu jälleen pari askelta +Yömin komeain utareiden kohdalla kyyköttävää Rosinaa kohti. Sitten +seisahtuu hän taas pää nuukassa kuuntelemaan. Riekaleet, jotka +riippuvat hänen housujensa takalistosta melkein maata hipoen, asettuvat +jälleen heilahtelemasta. + +Rosina ei vastaa, katselee vain eteensä, hiukan tuijotellen. Sillä hän +pelkää, että nyt tästä taas täytyy tulla riita. Tänä päivänä, jolloin +sen ei varsinkaan sopisi tulla, sillä ennen kaupunkiin menoaan on hän +ajatellut koettaa vielä kerran suostutella Juutasta siihen uuteen +viinoja koskevaan järjestelyyn. Siksi tahtoisi Rosina olla kiihtymättä. +Mutta hän ei tiedä vielä, millä tavalla vastata Juutakselle tarpeeksi +lauhkeasti, koska näet Juutas taisi jo kuulla, että Rosina sattui +sanomaan hänen makaavan. + +Se Rosinan vastaamattomuus saattaisikin lauhduttaa Käkriäisen. Siihen +ei tarvittaisi tuskin lempeää selittelyäkään Rosinan suusta, nyt, kun +Juutas ei ole varmasti kuullut, tokko hänestä puhuttiinkaan pahaa. + +Mutta silloin pitää Rosinan äidin ennättää vastata ennen Rosinaa! Ja se +vastauskos ärsyttää Juutasta. + +Juutas Käkriäisen valtaominaisuuksia on, ettei hän voi kärsiä +vastarintaa, ei koskaan, ei ainakaan omassa kodissaan. Ja myöskin +muualla on hän, etenkin murjotustuulella, yksinpä erilaisista +mielipiteistäkin niin niskoittelemaan nouseva olento, että hän on +yleensä kaikessa vasten kaikkea, mitä hän ei ole itse ensin ajatellut. +Jos joku esittää asian omanaan, ei hän kenties vieraiden ihmisten +joukossa sitä vastustele. Mutta sitten, kotoistensa parissa, nousee hän +kumoamaan sitä vääränä, vaikka hän aikaisemmin olisi yksikseen ollut +siitä samaa mieltä kuin nuo muutkin, joita hän nyt vastustaa. + +Tuota luonnonlasta ikäänkuin kiusaa muiden ajatusten yhtyminen hänen +omiinsa. Ne ahdistavat häntä samaan tapaan kuin vieraat ihmiset +puristavat kulkijaa hartioista markkinatungoksessa. + +Ja useinpa hakee Juutas Käkriäinen kotonaan riitaa pelkästään sen +vuoksi, että kaipaa riidellä, päästäkseen siten aivan erilleen +ihmisistä, niistäkin vähistä aikuisista, joiden kanssa hän elää kylki +kyljessä, nimittäin kotoisistaan, vaimostaan ja isommista lapsistaan. +Riideltyään hän saattaa juosta metsään yksikseen taikka lähteä kylille +vieraampien ihmisten pariin, joille hän puhuu silloin paljonkin ja +kaikenlaista, mutta pääsee puhumasta kotoisista seikoistaan: kalvavista +huolista, jotka eivät helpotu puhumisella. Joskus herkimmillä +hetkillään avaa hän sydämensä Rosinalle, mutta ei saa sanoilla +kuitenkaan oikein ajatuksiaan ja salaperäisiä kiusojaan kevennetyksi. +Vetäytymällä kodista ja kotoisista erilleen ne keventyvät. + +Siksi riita. Se on välttämätöntä kuin ukonilma, että kaunista ja +mukavaa ja iloista ja rauhallista tulisi jälleen. Nyt se ukonilma on +kasautunut hänessä jo monia viikkoja, joiden kuluessa hän ei ole tehnyt +mitään muuta kuin syönyt ja maannut hirveästi. Syönyt leivän ja +kolmisenkymmentä perunaa kerrallaan, ja juonut neljä tuoppia piimää +aterialla. Ja sitten maannut. Niin on yhä nukuttanut. + +Lujille hän olikin yrittänyt sitä ennen, ei täällä Putkinotkossa +peltoja möyrien, sillä onhan hänellä mielestään ikäänkuin renkejä, on +viime vuodet ollut; pojat, Ananias ja Malakias ja Topikin. Ja ilmaisia +renkejä, ne pojat. Mutta kauempana hän oli kierrellyt, ulapan takaa +näkyvien vaarojen kylissä, missä häntä ei niin paljoa tunneta, +Käkriäistä viinoineen. Kierrellyt näennäisesti velttona vetelehtien, +mutta päässä eli hänellä alinomaan se viinanmyyminen, siinä määrin, +ettei hän siihen jaksoon nukkunut paljoa öisinkään. Se oli hänen +virkkua aikaansa. + +Ja rahaa lähtikin Käkriäiselle. Seteleitä niinkuin allakanlehtiä. Onhan +sitä maailmassa rahaa miehelle, joka osaa sitä hankkia! Enemmän ei +korpi-oravillakaan käpyjä kassassa kuin hänellä rahaa! Eikä Käkriäisen +Juutasta siepattu kiinni. Ei hän vain niin itseään anna! Kerran tuli +itse vallesmannikin vastaan veneellä, Käkriäisen soudellessa +kilisevissä kevätjäissä. Käkriäisellä oli monta putelia veneensä +kokkalaudan alla. Nimismies pysähdytti hänet, pyysi tupakkaa pistämään, +tarjosi tupakan. Ja hän otti. Siksi se ei ruununherra häntä +epäillytkään, kun hän seisahtui ja otti: hänen rohkeutensa tähden. Tahi +ehkä se ei häntä tuntenut, Juutas kun oli nylkenyt pois tuon parran +ylähuulestaankin, ja puhui muutetulla äänellä, pitäen kielensä päätä +toisessa poskessaan. Ja se oli iltahämärä, melkeinpä pimeä. + +Mutta ihmekös, jos sellainen nukuttaa sitten perästä! Nukuttaa niinkuin +muukin työ. Eikä tuosta ole ollut virkuksi tekijää tästä kesästäkään. +Sellainen tuo on ollut kesäkin. On sataa rätkinyt melkein kokonaan, +juhannukseen asti. + +Vähitellen on sitten Käkriäisen aivoissa alkanut kuitenkin herätä +ikäänkuin ajatus, että ne rahat rupeavat loppumaan siitä hänen suuresta +ja vanhasta kukkarostaan. Ja loppuvat eväät pennuilta. + +Ja sitten on tullut hieno halu, että pitäisi tästä ruveta hommaamaan +uusia rahoja. + +Pitäisi mennä ottamaan lankomieheltä sitä korpijoonia myytäväksi. + +Rosina on tyrkyttänyt hänelle, että hänen olisi ruvettava polttamaan +itse, mutta... + +Mutta ... se sitä tyrkyttää! + +Ja nuo kotirengit pitäisi neuvoa työhön, joskaan ei itse isä vielä. Ei +vielä, vaan ... sitten. Hänellä on nyt muuta ajattelemista. Sitä oli +hän ajatellut tänä aamunakin, silloin kun sanoi mummolle tupakoita +katsellessaan, että hänellä on tässä katselemista. Ei hän silloin ollut +katsellut pelkästään tupakoita, vaan oli tuuminut, että pitäisi mennä +hankkimaan jauhoja jostakin, vaikka velaksi ensimmäiseen hätään, koska +entiset ovat loppumaisillaan, eikä hänellä ole rahaa ostaa uusia. Hän +oli ajatellut, että tuolta Könösen sahalta ja myllyltä niitä saisi, +Kenkkuinniemen päästä. Sieltä on annettu ennenkin velaksi. Kaupungissa +ei häntä tarpeeksi tunneta puodeissa. + +Mutta viime kerralla Kenkkuinniemen sahalla käydessään niinikään +jauhoja ottamassa, vaikka silloin rahalla, oli hän tullut olleeksi +koppava. Ja siksi ei hän nyt tiedä, kuinka ilkeäisi pyytää sieltä +velaksi. Sahan konttoristi oli näet silloin vihjaillut jotakin, jota +Käkriäinen arveli pistelyksi hänen tienioihinsa, niihin viinoihin. Se +oli sanonut, että hätäkös Käkriäisellä, onhan hänellä niitä +kapitaaleja. Ja konttoristi oli hymyillyt. Ikäänkuin leikitellen +hänellä, Käkriäisellä! Silloin oli Juutas yhtäkkiä pistänyt reuhkan +päähänsä ja karjaissut niin, että konttorihuone kumisi: + +"Hyvästi!" + +Ei hän muka tarvinnut Könösen jauhoja. Hänellä oli silloin rahaa. Ja +käreällä äänellä örähtäen oli hän lähtenyt rahapussi kädessä ulos. + +Niin pistätti häntä se hänen asioihinsa sekaantuminen. + +Kun se konttoristi antaisi nyt hänelle anteeksi. Mutta tiettävästi se +nauraa hänelle, muistellen hänen viimekertaisia hyvästejään. + +Minkätähden pitää ihmisten olla sellaisia? Etteivät voi unohtaa, antaa +anteeksi! Tuollaista ... leikkiähän se oli. + +Tänä aamuna tupakoitakin katsellessaan on Käkriäinen tuuminut, kuinka +siistiksi hän pukeutuisi sinne sahalle ja myllylle mennäkseen. Muulloin +ei hän paljoa välitä, mitä ihmiset hänen vaatteistaan ajattelevat, kun +hänellä kerran on rahaa matkassa. Mutta nyt on ... toinen liikutus +asiassa... + +Sitten hän on ajatellut, kuinka lupsakka mies hän olisi siellä sahan ja +myllyn konttorissa käytöksensä puolesta. Ja jos tarvittaisiin, niin hän +puhuisi katumisestaankin muka. + +Tällä tavoin miettien on hän pistäytynyt nurkan takaa vielä vähän +saunaan. Aprikoimaan asian ihan selväksi. Ja kahviakin hän on siellä +odottanut. + +Mutta silloin alkoivat nuo akat puhua hänestä, juuri kun hän tuli +takaisin ulos, mietittyään kaiken selväksi. Siltä tuntui hänestä mummon +saunalle päin vilkumisesta päättäen. Ja sen arvaa, mitä mummo hänestä +puhuu! + +Käkriäinen on ollut kodassa jo hieman hyvillään siitä, että hän aikoo +nöyryyttää itsensä sahalla, olla kohtelias ja aneleva ja siisti +vaatteiltaankin, mutta yhä on hänen mielessään toimettomuudessa +kasautunutta ukkosen raskautta. Vielä on hän päättänyt, että hän rupeaa +tekemään kohta heinää, aikaisemmin kuin eilisaamuna. Tekee siihen asti, +kunnes sahan konttoristi voisi ottaa hänet puheilleen, kello +kymmeneltä, aamiaisen syötyään. + +Nyt ... nuo akat siinä sotkeutuvat. Vaikkei Käkriäinen oikein +tarvitsisikaan riitaa ... enää. + +Rosina on ihan hiljaa. Ja aikoo sitten vastata sukkelasti jotain +selitykseksi. Silloin ehtii mummo ennen Rosinaa. Hän kivahtaa terävällä +kielellään, joka myrkyttää Juutasta ihan mahan pohjaan asti, että +hänestä, Juutaksesta, tässä on sietänyt puhuakin. Käkriäisestä, joka +makaa, makaa! Ei opeta lapsiaan töihin, pässien kanssa ne kaiken aamua +teluavat. Häntä ei kannattaisi pitää talonhoitajan kirjoissa, tuon +Muttilaisen nimittäin... + +Niin myrkyttää mummo Juutasta. Ja pakenee aidan luota kiireesti pois. + +Minkäpä tekee Juutas? Hän on hirmuisen pikavihainen. Mutta mummoa +vastaan ei hän voi oikein karata puheillakaan, vieraampaa ihmistä, joka +oleksii hänen luonaan ainoastaan näin tilapäisin. Ja jos Juutas ärjyy +hänelle, niin lähtee hän kohta köntystämään täältä kylille, +vaivaistalolle muka. Mutta kylillä hän mennessään kertoo taas, +minkälainen hänen vävymiehensä on. + +Juutasta suututtaa kovasti. Johonkin hänen nyt täytyy saada puskea +vimmaansa siitä, että hänen elämäänsä sotkeudutaan. Ettei anneta hänen +olla rauhassa, mennä ja olla missä milloinkin haluttaa! + +Mihinkä hän puskisikaan muuhun kiukkuaan kuin Rosinaan, lähimpäänsä? +Rosina sattuukin nostamaan päätänsä ja kääntämään kasvojaan, ja kun +näkee Juutaksen suuttuneet kasvot, niin hänkin suuttuu. Rosina on kuin +tuli ja leimaus. + +Rosinan jäykistä kasvoista ja synkistä kulmista huomaa Käkriäinen, että +eukko on kiukkuinen. Nytpä tulee sittenkin riita, hautuvan ukkosen +helpottaja. + +"Mitäh?" sanoo Juutas. "Mikä se on...?" + +"Häh", vastaa Rosina. "Kas, kas ... nyt posket punottavat!" + +"Häh?" kysyy Juutas tiukemmin. + +"... kuin punatulkun vatsa!" jatkaa Rosina. "Niin, sinun poskesi, +hyvänkin tuomioherran...!" + +Nyt on riita valmis. + +"Ja mikä se on?" kysyy Käkriäinen. "Että minä ... mummo ... makaan. +Mutta... Missä se on se kahvin-kurri? Ei suinkaan tässä töihin ... kun +maha huutaa kurria! Siihen kun minä en rupea!" + +"Voi helvetti", huudahtaa Rosina. "Se huutaa. Mutta minun mahani ... ei +pitäisi huutaa...! Aamun kaiken olen juossut. Mitenkä tässä on +ennättänyt sitä keitellä? Kymmeneen kappaleeseenko tässä olisi pitänyt +revetä? Eikä ole kahvia heti aamulla kurkkutorveen kaadettu. Anna +huutaa. Anna huutaa mahasi kuin posetin, monella äänellä. Äh. Ähä!" + +Niin kiivastunut on Rosina, että hän kiihdyttää kauheasti Juutaksen +vastarintaa ja voittamis- ja isännöimishalua. Käkriäinen tulee niska +jäykkänä ja tuikein silmin yhä lähemmäksi Rosinaa, paisuvin ja +vapisevin sieraimin. Ne sieraimet paistavat punertavina. Ja piippukin +kädessä vapisee. + +"Mikä... Pysyykö se..." alkaa Juutas. + +"Mikä, pysyykö?" kimmahtaa Rosina. "Minunko turpani kiinni? Ii! +Odotapas. Mikä ... mikä kuningas sinä tässä luulet olevasi! Komentaja! +Kämpyräjalka. Minä ... minä kun otan tuosta seipään kappaleen ... ja +lyön tuon kompurasi poikki...!" + +"Kuuletko ... kun minä setvin!" ärjähtää Käkriäinen. "Kuuletko, kun +sanoin, että pysyykö, niin minä meinasin..." + +Hän oli tosiaan tarkoittanut, että pysyykö se Rosinan suu kiinni. Mutta +nyt hän ei keksi minkäänlaista pientä veruketta, jolla kääntäisi ne +sanat tarkoittamaan jotain muuta. + +Rosina on noussut pystyyn. Hän on taisteluun valmis vastustaja. Hän +säksättää. Hän laskettelee sanoja sellaista vauhtia, ettei Juutas saa +suunvuoroa. Ja silloin miehen vimma yhä kiihtyy. Niin, hänen tekisi +mieli käydä käsiksi Rosinaan ja nipistää häntä niskasta niin kauan, +että kyllä se tottelisi. Niin tekee mieli. Sen hän tekisi, ajattelee +hän, jos ei Rosina olisi akka. + +Niin on Juutasta aina ennenkin haluttanut Rosinan kanssa riidellessään. +Mutta eihän sitä ... akkaa voi! Ja sitäpaitsi on Rosina vahva. Auta +armias, jos se antaisi takaisin, kun se on noin silmille lentämässä! Se +on sellainen ... kuin mikä vihainen kana. + +Eikähän Juutas Käkriäinen toki ole Rosinaa koskaan lyönyt, enemmän kuin +hän toteuttaa muitakaan julmia uhkauksiaan. + +Mutta tällä kertaa hän kuitenkin ajattelee: + +Kun se vain koskisi yhtä ainoaakin paikkaa hänessä, silloin hän...! Jos +se koskisi hänen näppejään! Tai hänen piippuaan. Silloin... Mutta sitä +se karttaakin tekemästä. Se ainoastaan säksättää: + +"Vai ... kuningas. Liikkuu ... kuin sontiainen. Joka sontiaiseen +turvaa, se sontaan menee! Menisit tuonne lehmän rieskan alle ... tuossa +on ... kuningas!" + +"Kuuletko sinä", karjaisee Juutas Käkriäinen niin että riihikin tuolla +kauempana tuntuu kumeasti mörähtävän. + +"Juutas Käkriäinen lehmän-r-rieskan alle!" nauraa paksuposkinen Topi +kujan kiveltä. + +Ja nyt huomaa Juutas, että muutkin lapset pilkistelevät kujalle +piha-aidan raoista. Vielä kerran huutaa hän niin kovalla äänellä kuin +väkevän ja leveän rinnan uumenista lähtee: + +"Se on pidettävä suu kiinni, akka ... sen sanon minä...!" + +"Minä kun otan tuosta tuon Yömin rieskan ja länttään, niin...!" huutaa +Rosina. + +Ja samaa tulee Rosinan suusta loppumaton määrä. + +Juutas-parka ähkii ja puuskuttelee. Hän on vihainen. Hän örisee. Tekisi +mieli lyödä akkaa, mutta nuo lapset... Ja joskin hän välistä lyö +hevostaan ja vielä harvemmin lapsiaan, niin hänkö ... akkoja! + +Viimein hän ärjähtää, kun saa Rosinalta sananvuoroa: + +"Kun ei ... kun ei minun anneta olla rauhassa!" + +Sitten ryntää hän pihalle. Ei matalasta veräjänkohdasta, vaan kömpii +suoraan aidan ylitse. Hän harppailee kiireesti miesten aitan luokse. Ja +pujahtaa matalasta ovesta aittaan. Ja siellä alkaa hän penkoa +vaatekasaa, joka on lattialla, höyläpenkin tapaisen takana, sillä hän +on taitava puuseppäkin, jos milloin tulee ryhtyneeksi toimeen ja löytää +mistä sahansa ja höylänsä. + +"Ei anneta ihmisen ... ihmisen olla rauhassa", äännähtelee hän edelleen +aitassa. "Missä nyt lienee se hattukin..." + +Niin muristen hän tempoo jalastaan huopikkaat ja ottaa nurkasta +vaatekasasta ruskeat lapikkaansa, leveät ja kiveräkärkiset. Sitten +nyhtää hän rimsuhäntäiset housut jalastaan ja etsii sijalle toiset. +Pyhäiset housunsa hän etsii, tai paremminkin kylähousut, sillä arki- ja +pyhäpäivillä ei Käkriäiselle ole muuta eroa kuin että hän voi +sunnuntait pötköttää täydellisessä rauhassa, jos on makuutuulella. Eikä +Rosina saa houkutelluksi häntä kirkkoon juuri koskaan. Mutta harvoin +Rosina itsekään kirkkoon joutaa. Työpuuskan tullessa möyrii Käkriäinen +pellolla pyhänäkin. -- Mutta nämä housut! Näitä harmaita kylähousuja +täydentää hän nyt vielä kylätakilla, unohtaen siinä kiireessä kuitenkin +vaihtaa liivejä. Ja nyt työntää hän rajusti jo päähänsä parempaa +hattuakin, paiskattuaan karvaisen reuhkansa höyläpenkin alle. Se +ainoastaan juhlatiloissa käytetty hattu, joskin pojat anastavat sen +muulloinkin, jopa pienimmät äyskäröivät sillä vettä pois veneestä, se +hattu on hyvin leveäreunainen ja sinertävä. Se on huopahattu, Muttisen +entisen, lyhytaikaisen rouvan hattu, annettu pikku Lejalle tuuhealla +höyhenellä varustettuna. Mutta kerran kaupunkiin lähtiessään ei Juutas +löytänyt vanhaa hattuaan, jota penikat sitäkin kuljettelivat. Ja +silloin johtui hän katselemaan Lejan saamaa hattua. Kiukuissaan repäisi +hän silloin siitä irti sen kukon tai teiren hännän, kuten hän sellaisia +koristeita nimittää, ompeli toista liertä edestä vähän koholle, ettei +se ollut silmiä sokaisemassa, ja paineli pohjankin kuopalle niinkuin +miesväen hatuissa. Siten oli hän omistanut itselleen sen hatun +kylähatuksi. + +Nyt hän on jo melkein valmis. Minnekä hän lähtee? Sahan hovilleko ja +myllylle? + +Ei hän sinne lähde. Hän lähtee matkalle. Lääniin. Jonnekin hyvin kauas. +Sillä hän on ottanut orrelta ja asettanut viereensä myöskin ruudukkaan +kapsäkkinsä, saman, jota hän on keikuttanut mukanaan kävellessään +korpijoonia myymässä. Mutta eihän hänellä ole nyt viinojakaan +matkalaukkuunsa pistää? + +Sitä ei mies kuitenkaan ajattele. Vielä ottaa hän rahakukkaronsa, jossa +on muutamia seteleitä, housujensa oikeaan taskuun. Ottaa vanhan ja +ruskean arkkunsa pohjalta, jonka hän teki muinoin renkimiehenä +ollessaan avioarkukseen. Mutta hänen jalkansa ovat paljaat, ja toinen +sukkakin puuttuu. Ei sitä löydy aitasta mistään. Perhanaankos se +sukka...? + +Pennut ovat tulleet ovelta katselemaan. Etummaisina ovat pieni, musta +Sanukka, Topi ja Jopi. Heidän välistään kurkistelevat kynnyksen yli +Repekka ja Ester. + +"Niin, niin, Jopi, isi lähtee nyt", puhuu heille Juutas Käkriäinen. "Ei +voi jäädä ... lehmänrieskalla paiskellaan. Pitää lähteä ... lääniin. +Jopi, työnnähän tupakkaa tuohon tupakkakukkaroon. Missäs perhanassa se +minun sukkani?" + +Käkriäinen ojentaa Jopille tupakkakukkaronsa, harmaan ja pitkän, +pässinpusseista tehdyn. Jopi kokoaa siihen tupakkaa huhmaren pohjalta +ja sanoo, ettei siellä enää paljoa olekaan, tähän ne loppuvat. + +Ja sitten muistaa Topi nähneensä jonkin sukan tuolla alhaalla +humaliston juurella, kivelle jätettynä. Topi aikoo käskeä Jopia sitä +hakemaan, mutta Käkriäinen ei anna Jopin juosta, vaan menee itse +rantaan päin, ajatellen, että rantatietä hänen onkin poistuttava +Putkinotkosta Kenkkuinniemen kannakselle päästäkseen. Ja rannalle +mennessään aikoo hän pistää sukat ja kengät jalkaansa. + +Sinne hän katoaakin pian, saunan ja korsujen taakse, tyhjä kapsäkki +toisessa kädessä ja toisessa lapikkaat ja sukka. Kerran vilkaisee hän +haikeasti taakseen, mutta sitten hän menee päättävästi. Paksuposkinen +Topi ällistelee hänen menoaan, Jopi ja pieni Sanelma näyttävät +kummastelevan, Repekka ja Esterkin hätääntyneiltä. + +Rosina melkein itkee kiukusta. Ja sitten katsoo hänkin, minne se Juutas +menee. Tuokioon ei Rosina muista edes lypsettävää Juotikkia, vaikka +Leja jo lopettaa toisenkin lehmän lypsämistä, punaisen Jertan, jonka +otsassa on valkea sydämenkuva. Ainoastaan muutaman suihkauksen on +Rosina vetänyt Juotikin nänneistä, ja vetänyt hihaansa. Nyt johtuu +hänen mieleensä, että Juutaksella on kaikki rahat, niinkuin ainakin. Se +köntäle on nyt sellainenkin, ettei se antaisi mitään Rosinalle, joten +Rosinalla ei tavallisesti olekaan muuta kuin mitä hän on hankkinut +itselleen salaa, myymällä akoille sikareen voita, ja jos oikein koville +ottaa, hiukan Juutaksen jyviäkin. Eikä Rosinalla ole nytkään rahaa. Ja +kaupungissa hän on aikonut ostaa paitsi niitä rohtoja myöskin hiukkasen +vaatteita lapsilleen, raukoilleen! + +Mutta nyt tuo mörökki, Juutas, lähtee luppaisemaan kylille! Lähtee +melkeinpä aavistamatta, vaikka Rosina on kylläkin jo ennestään tottunut +näihin temppuihin. Siksipä tietää hän miehensä tulevan takaisinkin +sieltä. Mutta milloin? Ja rahamassi sillä on housujensa taskussa, se on +selvä. + +Rosina keskeyttää yhtäkkiä Juotikin lypsämisen, ja huutaa lyhyesti +Lejalle: + +"Katsokaa, tyssit, tuota Luukasta! Ja lypsä, Leja, Juotikki loppuun!" + +Sitten alkaa hän päättävästi rientää Käkriäisen perästä, läävän ja +saunan välitse ja sieltä rantaan. Hän tapaa matkalaisen nuottakodan +luona kalliolla, sovittamassa jalkaansa jo toista, humaliston juurelta +löydettyä sukkaa sekä lapikasta, joka tahtoo repiä puolittain mädänneen +sukan poikki ennenkuin jalka menee pohjaan. + +"Entä ... millä minä sitten siellä kaupungissa ostan?" kysyy Rosina. + +Käkriäinen murahtaa jotain kyllästyneesti ja katselee maahan. Sitten +vääntää hän housujensa takataskusta mustan ja litteämahaisen kukkaron +ja työntää sen Rosinalle, torjuen kädenliikkeellä kaikki vastaväitteet. + +Ja sitten nousee hän paikaltaan ja lähtee taas mennä jöröttämään, +heittäen kapsäkin selkäänsä. Kiipeää rantakallioilta ylös metsään. + +Rosina katselee hänen menoaan, nytkäyttää niskojaan hiukan myhäillen, +ja rientää takaisin mökille hommiinsa. + +Minne Juutas menee? Sitä hän ei ole tullut vieläkään ajatelleeksi. +Kaupunkiin hän ei ole aikonut mennä. Kylille vain, jonnekin. Lääniin. +Sinne tekisi hänen mielensä kulkea. Kulkea erilleen. + +Ja jokin alkaa kaivaa rintaa kuin alakuloisuus. Äsken on kiukku siinä +voimakkaassa rinnassa lietsonut niinkuin pauhaavat ja pölisevät +pajanpalkeet. Yhä polttaa otsassa se suuttuminen... Ettei saa olla +rauhassa ... omine aikoineen! Että pitää tulla se rähinä! + +Nyt vasitenkin, kun hän juuri oli rupeamaisillaan suosiolla taas +töihinkin ja aikoi lähteä ilomielin hankkimaan evästä niille +kasakoille, lapsille. + +Kävelee, kävelee. + +Johtuu sitten siinä vähitellen ajatuksiin, että nyt ne muut juovat +kahvia siellä mökillä, seinättömässä tuvassa. Kyllä se Leja oli kai +keittänyt sen varikon valmiiksi, ei siinä oikeastaan ollut +äkäilemistä... Ja tunnin parin päästä rupeavat ne kotona syödä +riuhtomaan. Riuhtomaan Putkinotkon isoja ja murakoita perunoita, +Käkriäisen omia viljelemiä, koko Kenkkuinniemen ja läänin parhaita, +sellaisia, että omenatkin niiden rinnalla ovat pelkkiä paskia. Mitäs +nämä nyt omenat... Muttisen, ennen ... ruuan rinnalla. Ei niistä oikean +ihmisen maha täyty. Ja voita ne syövät! Ja perkaavat eilisiä kaloja, +jos ei Ananias liene sattunut tänäänkin verkkoja nostamaan. Olihan +niissä eilen siianpoikia ja muuta. Ja piimää ne hörppäisevät päälle, +piimää, joka täyttää vatsan sihiseväksi ja poussahtelevaksi kuin käyvä +kaljatynnöri. + +"Paskia", murahtaa Juutas Käkriäinen itsekseen, istahtaen karjapolun +varrelle vihantaan notkelmaan, tuskin puolen virstan päähän +Putkinotkosta. Ja hän kaivaa housujensa taskusta tupakkakukkaronsa, sen +toistakymmentä vuotta sitten ison pässin pusseista tekemänsä, Hiesun +myllärin tapetun pässin pusseista, hänen koko ikänsä kestävän ja +pojillekin perinnöksi jäävän. Ja piippuunsa hän pistää, ja imee kaksi +piipullista oikein kiukkuisesti, yhtä mittaa. Siten istuu hän keskellä +kirpeää savupilveä. Nyt hän sylkäisee ruosteenruskeain hampaittensa +särkyneestä kolosta ja sanoo itsekseen: + +"Hyh ... tästä nyt yhdestä suuruksesta! Elää tuota ilmankin ... +ihminen." + +Että saisi olla rauhassa, yksin. Miksi eivät ihmiset elä keskenään +rauhassa? + +"Tahtovat olla yksinään ... siinäpä se aihe ja liikutus onkin." + +Mutta nyt hän on yksinään. Hongikon rinne tuolla lämpenee. Petäjät +suhisevat hiljaisessa tuulessa. Kangas huokuu ja hengittää. + +Siinä hän käännähtelee, työntää leveän naisenhattunsa takaraivolle ja +katselee maahan. Hän katselee pian muurahaisia, joista hän, +Kenkkuinniemellä ja muuallakin tunnettu parantaja, osaa valmistaa +voiteita kihtiin. Ja voiteita hän osaa tehdä muihinkin tauteihin. Ja +kuta kovempi on rohdon aihe, sitä paremmin se parantaa. Punatauti nyt +lähtee lehmistä helposti, vaikkei hän sano, millä se lähtee, kun häntä +kutsutaan taloihin lehmiä parantamaan. Mutta ei siinä tarvita sen +enempää kuin että panee venäjänlehteä puteliin korpijoonin sekaan, ja +sitä antaa lehmälle... Ja apteekkirohdoista hänellä on kokemus. Hän +tietää, mitä ovat keripukin rintatipat, kaiken syövän voide, kolmen +sormen linjamentti. Ja kuolleen vuoteen juuri. Mutta lasten yskään ei +pidä panna sievettä enempää kuin yksi pieni pisare ... niinkuin +siilaamalla, veteen. Kaikenlaista hän on oppinut muilta, vanhoilta. Ja +itsekin keksinyt uusia. Ja jos eivät ne rohdot aina auta, niin joskus +ne auttavat. Ja sen auttamisen ne ihmiset muistavat. Niille ei vain +pidä itse mainita, milloin ne eivät auta. Ja sen paremmin ne auttavat, +kun ei sano, mitä niihin on sekoitettu. Sellainenhan vie voiman... + +Ja niin paljon hän on saanut ihmisiä ja elukoita voima-aiheillaan +paranemaan, ettei häntä Kenkkuinniemessä sanotakaan turhaan Putkinotkon +jumalaksi. Sillä jos siinä nimessä on pilkkaa ja leikkiä ihmisten +puolelta, niin on siinä toinen puoli tottakin. Joten se Rosinakin, jos +se ei olisi äkäpussi ja tulistuisi ... jospa se oikein tietäisi, +minkälainen mies hänellä onkaan! Sellainen jumala vaan on, poppa, muka. +Ja tietäähän nyt sen: pelätäkin häntä pitää... + +Yhtäkkiä näkee hän maassa jotain uutta. Se on sellainen ... eluke. Hän +kaappaa sen sukkelasti isoihin sormiinsa ja katselee, haistelee sitä. +Voi hylky, kuinka haisee pahalta! + +Siitä jos tekisi rohtoa johonkin! Kolotukseen taikka muuhun. Siitä +voisi tulla. Se on väkevää, ja tauteihin pitää olla väkevää. Ja sillä +voiteella kun voitelee, niin jos ei silloin vika lähde, niin ei +millään! Siinä on sellainen voima, koska se haiseekin kirpakalta. + +Jos nyt kuka kysyy Kenkkuinniemellä tai muualla neuvoa, ja tahtoo +rehellisen puheen kuulla, niin kuulkoon, että maassa on sellainen ... +iso juoksija, kiiltäväkuorinen kuin messinki, taikka paremminkin +niinkuin kuparossi. Ja siitä jos keittää voiteen ... ja panee sekaan +pirtua, oikein väkevää ... se on tärkeä luokka siinä ... niin se auttaa +paremmin kuin apteekkarien keitokset. Ne sellaisten keitokset ... +paskia! + +Viimein Juutas Käkriäinen ottaa matkalaukkunsa, jossa ei olekaan mitään +tavaraa, ja ontuu keveänlaisesti takaisin kotiaan kohti, vaikkakin +varaten silmäkulmiinsa Putkinotkon mökin lähistöllä vielä vakavan ja +suuttuneen ilmeen. + + + + +Kymmenes luku + + +Saksanheisi pilkistelee seinän alitse Putkinotkon tupaan, jossa perhe +on suuruksella. Rehevä on se heisi niinkuin nokkospehko. Lapset ne ovat +maistelleet sen pensaan marjoja tuolla Muttisen Aapelin huvilalla, ja +vaikka ne olivat äiteliä ja happamia, joten silloinen pieni Malakias +paiskasi kokonaisen tertun seinään, lienevät hän tai muut lapset niistä +muutaman syöneetkin, kuten pennut nykyäänkin koettavat niitä syödä, +koskapa heisi nyt rehottaa täällä mökin nurkalla. Samalla tavoin on +Putkinotkon mökin pientareille ja pikku laaksojen siimekseen siirtynyt +viini- ja karviaispehkojakin. Tosin on Käkriäinen heinäntekoaikaan tai +peltoa kyntäessään sukinut ja nykäissyt noita marjapensaita pois, +sukinut viikatteellaan ja repinyt kiukuissaan paljainkin käsin niitä +pistäviä vesoja, sillä joutavia ne ovat hänestä, koska ihminen ei elä +marjoilla. Esimerkiksi puolukat saattavat olla hyviä, koska hän on jo +niihin tottunut, mutta ei niilläkään elä. Metsot ne marjoilla! Ja +samoin hän arvelee ilkanäköiseksi tätä heittäkin, siinä ihan seinässä +kiinni, missä se tukkii hänen mielestään kaikki ikkunat. Ja lisäksi se +mädättäisi, jos pääsisi nousemaan puuksi, tuvan seinät pilalle. Niinhän +hyötyvät syreenit ja puuherneetkin Muttisen seinämillä. Ja Rosinakin +sanoo, että puhtaan sen pitää rakennuksen ympäristön olla, ei metsää, +vaan kyntömaita. Siksi on Käkriäinen montakin kertaa sivaltanut tämän +heiden poikki. Mutta niinpäs on maa väkevää ja höystyisää tuossa +paikassa, jossa lapset aina talvella pistäytyvät, että pensas nousee +yhä uudestaan, lykäten yhtenä kesän alkupuolena juurivesoista miehen +vyötäröille ylettyvät haarat. Eikä Juutas ole tullut viitsineeksi +kaivaa maasta pois juuria, joita peittelemässä on viholaisiakin, +pahannäköisiä paholaisia. Se häneen huolikoon työntää kynsiään, ja +varsinkaan ilman rukkasia, muuten kuin oikein suutuksissaan! Eipä +silti, ettei hän, jos oikein sisulle pistää, sysäisi kouraansa +niihinkin, kasvoipa tuossa vaikka käärmeitä. On hänellä sellainen koura +ja sellainen luonto! "Se on toinen aihe siinä ... se sellainen", sanoo +hän. + +Varjon puolelta se heisi tupaan pilkistelee. Mutta toisaalta jälleen, +etuseinän alta, loistaa sisälle pihan heleä nurmikko, ja samoin +aurinko, joka paistaa ylempänä olevasta ikkunasta. Muista ikkunoista ei +se vielä paistakaan. Ei etelänpuolisesta läheskään, josta se hautoo +vasta keskipäivällä ja suurimman osan iltapäivää. Mutta silti hörisevät +jo kärpäset tuvassa. Aamu on lämmin, ja päivästä lupaa tulla kuuma. + +Kärpäset hörisevät paksuna ja mustana parvena. Ne tuprahtavat sieltä +täältä, kaikkialta. Varsinkin pöydän kohdalla on niitä sakeanaan kuin +noki ilmassa lampun savuttaessa, ja pöydällä kuhisee niitä kuin +missäkin muurahaispesässä. Ne ympäröivät aterialla istuvien päitä. Ne +pistävät ja imevät. Ne suhisevat ja soivat yhtenä säveleenä. Ne +ponnahtavat lentoon, jos niitä karkoittaa korvistaan, ponnahtavat +kimahtavalla äänellä. Ja jos niitä lyö huivilla, tuprahtaa niitä ilmaan +satojen parvi. Eivätkä ne vähene tällaisesta tuvasta, vaikka niitä +makaakin jo kirjavanaan rikkaisella lattialla, raheilla ja +ikkunanlaudoilla, kellii kuolleina, keltaiset vatsat ylöspäin, +maistettuaan kärpässienistä, joita on tuotu punanloistavista +kärpässienilehdoista ja pantu paistettuina ja sokerilla ripoteltuina +uunin reunoille, niin korkealle, etteivät pienimmät muoskat pääsisi +nuolaisemaan niistä sokeria. Mutta kymmenin verroin on niitä yhä +lentämässä ja humisemassa, korviin ja silmiin tunkeutumassa. "Kukapa +Luojan luomaa kärpästen sukua hävittäisi, jos Luoja tahtoo kärpäsiä +lisätä", sanoo mummokin, joka istuu uunin ääressä ja jonka niskaa +kärpäset nipistelevät. Mutta Ananias suutahtelee ruokapöydässä, koska +ne hörisijät tunkeutuvat sieraimiinkin, vaikka luulisi niillä olevan +muutakin syömistä. Ja syömistä muulloinkin kuin ihmisten ruoka-aikoina. +Ovathan huttuiset padat öisinkin pankolla, ja pöydällä on +maitolamparoita ja leivänmuruja. + +Mutta pikku Repekalla, joka aterioi vatsa paljaana rahin ääressä +seisten, kun taas toiset pikku lapset istuvat polvillaan permannolla +saman rahin ympärillä, hänellä ei ole aikaa ajatella kärpäsiä, vaikka +ne lentävät hänen suureen lusikkaansa. Tukka tummien ja ruokahalusta +kiiltävien silmien edessä, viisi kärpästä poskellaan, koettaa hänkin +tavoittaa hapanmaitoa lasten yhteisestä kupista, noita meheviä ja +suuria kokkeleita, jotka kelluvat vaaleassa sinnussa. Hän koettaa, +koettaa. Mutta hän ei ennätä. Vaikeaa on hänen tunkea kuppiin +lusikkaansa, jota hän pitää kiinni keskeltä vartta, tuohon hyppelevään +ja heilahtelevaan kuppiin: niin nopeasti saavat toiset siihen aina +peltiset lusikkansa, päreestä reväistyt lastunsa taikka paljaat +kouransa. Aina on kupissa käsiä, jotka vievät vimmatulla kilvalla +toisiltaan kokkeleita. Milloin oikeita, milloin vasempia käsiä, kun +taas hampaat puraisevat vapaina olevista käsistä rajusti leipää ja +nieleksivät Putkinotkon meheviä ja vasta kaivettuja kesäperunoita. +Kuppi tyhjenee kiireesti. Silloin hätääntyy Repekka. Hän katselee +ällistynein silmin toiseen ja toiseen rahin ääressä ahnastelijaan. Ja +hän huomaa kauneimman kokkelin Jopin suussa! Hänen ruskeat silmänsä +välkähtävät. Ja yhtäkkiä karkaa hän päin Jopia rahin ylitse, ja pieksää +piimäisellä lusikalla häntä vasten naamaa, itselläänkin suun ja nenän +ympärykset ja kädet piimässä. Pieksää, ja silmät säkenöivät vimmasta. + +"Saakeli soi!" huudahtaa Jopi ensin. Pikku sisko lyö yhä. Silloin +kiivastuu Jopi. Hän ponnahtaa poikki rahin, iskee Repekan paksuun ja +tanakkaan kurkkuun, josta pääsee parahtava ja surkea itku. Kevyt ja +lyhyt rahi, Juutas Käkriäisen kyhäämä kapeasta laudasta, siirtyy ja +kolisee siinä rytäkässä. Mutta eipäs kuitenkaan kaadu, koska sen +katajanhaarukoista tehdyt jalat harrottavat leveällä. Perunat +pyörähtävät kuitenkin maahan. Ja kuppi kallistuu ja piimämaito siinä +läikähtelee. Topi kiroilee sorakielellään. Pieni, musta Sanelma, +Repekkaa kolme vuotta vanhempi, hipiältään kuin mustalainen ja +luonnoltaan kuin pippuri... Sanelma, joka on saanut nimensä Mauno-enon +tyttären taikka oikeastaan Maunon Pertan tyttären mukaan, +ystävyydenosoitukseksi siltä ajalta, jolloin Mauno ensi kertaa rupesi +auttamaan Käkriäistä, neuvoen häntä myymään viinaa ja hankkien sitä +hänelle, vaikka silloin ainoastaan tilapäiseen hätään, sillä muutamaan +vuoteen ei Juutas sitten vielä tullut ruvenneeksi vakituisesti sitä +myymään ... seitsenvuotias Sanelma, hän ärjyy, ja polkee jalkaa ja +itkee kiukusta ja noituu: + +"Saatanat, saatanat...!" + +Mummo rupeaa ihan kauhistuksesta siunailemaan, istuessaan niska +pystyssä siellä liitän eli hellan ääressä. Siellä hän kampaa nyt +tukkaansa ja etsii päätänsä, vedellen tukkeutuneella luukammalla +hapsiaan niin että rasahtelee ja hilseet pölisevät. Ja tähystellessään +kampaa läheltä nenäänsä, silmin, jotka punertavat vanhuudesta ja ovat +kuin särjen silmät, tarkastaa hän myöskin, kuinka hänen särkensä +paistuvat tuossa liitän suussa, josta tuprahtelee savua tupaan. Sillä +uunikin on vialla, on ollut jo monta vuotta: sen kupeet ovat +halkeilleet raoille, ja leivinuunin päälaki on savella paikattu. +Paikkaus kohoaa uunin päällä kuin suunnattoman kalakukon kuori. Joskus +lehahtaa hellasta, kun aamuinen tuuli vielä hengähtää, paitsi savua, +mustanpunaisia tulenkieliäkin, ikäänkuin haluten päästä nuoleksimaan +mustunutta seinää. Ihme, ettei se tuli tartu mummoonkin. Mutta hän +istuu hiukan syrjemmällä hellan suusta, etteivät liekit kärventäisi +häneltä silmiä. Ja silloin, kun ei tuulen henkäystä tarvitse odottaa, +kumartuu hän varovasti katsomaan kolmea pientä särkeään, tikussa +paistuvia. Eilen on mummo ne kalat itse onkinut. + +"Voi hyvä isä noita pentuja! Mitenkä ne kiroilevat!" siunailee mummo. +"Ja mistä pitää tuon Sanelman tietää, mikä se h--ra on?" + +Täten on näet pikku Sanelma juuri huutanut Esterille. Entäs toinen +hyvä, tuo Topi! Sen pitää tuota tulipussia, Sanukkaa, taas ärsyttää! Ja +sanoa häntä Syhelmäksi, niinkuin se ei jo muutenkin heittäisi penkiltä +kaikkea pitkin lattiaa, lusikat ja kupit ja kaikki. Itsensä sietäisi +Topin saada selkäsauna. Kas, kas, tuolla tavalla paiskii toista +potateilla. + +"Hyvä Isä siunaa!" huudahtaa mummo. "Penkinpäs kaasivat! Siinä nyt +yhtenä sorkkaläjänä survovat. Koirankin ihan tappavat." + +Nyt täytyy Rosinankin hypähtää paikaltaan. Hän on istunut punaisen +pöydän päässä, Ananias ja Leja sivullaan, sillä Malakiaksen on Leja +saanut taivutetuksi olemaan ilman aamiaista niiden rohtojen tähden, +jotka äiti tuo kaupungista. Ja Malakias on lähetetty syömättömyyttään +nurisevana rantaan, äyskäröimään vettä veneestä, jolla kaupunkiin +aikovaiset, Rosina, Saara ja pikku Jopi, on saatettava laivaan. Saara +jäi aittaan pukeutumaan, ja mitä lienee jäänyt tekemään. + +Rosina hypähtää nyt kapalolapsi sylissä paikaltaan ja nykäiseepä +ensimmäistä eteensä sattunutta pienokaista hiukan tukastakin. Se +nykäisty on Topi. Ja Rosina huutaa: + +"Jo nyt on ihmeet ja kummat! Minä ... nyljen teidät kaikki tupelle! Kun +ankerit!" + +Mutta Topi, kaksitoistavuotias ja lyhyt, ällistyy ja suuttuu. Hänen +tukkaansa on nykäisty. Hän sieppaa haaraiset rahinjalat, jotka ovat +rytäkässä päässeet irti, ja hyökkää ne kourassa hammasta purren Rosinaa +kohti. + +Ananias tempaa rahinjalat pois Topilta. Ja niinkin paljon on hänen +mielestään syytä puuttua asiaan, että hän nousee pöydästä ja +tavoittelee seinältä solmuisia köysiohjaksia, antaakseen tuolle +jurikalle kuranssausta. + +Sen näkee Topi. Ja pelästyy. Hänen täytyy hellittää tervaiset ja mustat +kouransa Rosinan hihasta, eikä hän ennätä iskeä edes hampaitaan Rosinan +käsivarteen, kuten aikoi, kun ei ylettänyt häntä lyödä. Sydän kurkussa +livistää Topi seinän alitse ulos, heittäen ateriansa kesken. Rosina +rientää vielä hiukan portaille hänen perästään. Mutta tuolla juoksee +Topi jo pakoon pihan poikki, niin että tallattu polku tömisee ja hänen +paksut, paljaat pohkeensa hyrräävät väkkäränä. Vielä huutaa hän +Rosinalle, taakseen katsomatta ja täydessä vauhdissa, huutaa kimakalla +äänellä, jo lähellä itkua, puhaltamalla ja vinkaisevassa kiukussa: + +"Rusina Kypenäinen! Sinä ... sinä... Sinulla on ... p--!" + +Viimeisen sanan huutaa hän läkähtyvällä äänellä, josta puhuu +äärimmäinen halveksuminen ja pilkka. + +Alaveräjän raosta pujahtaa Topi saunalle. Ja menee ylös kalliolle ja +petäjikköön. Ja siellä pillahtaa hän itkuun, pelonkin itkuun. Sillä +joskaan äidistä ei hätää, se kun ei kuitenkaan antaisi vitsaa, vaikka +sanoo lyövänsä korennolla, niin Ananias kovine ohjaksineen saattaa +muistaa tämän myöhemminkin. + +Topista on parasta nyt vähän välttää Ananiasta. Itsekseen hitaasti +kävellen ja kohotellen kiipeilee Topi kallioilla. + +Mutta sitten johtuu hänen mieleensä, että Malakiaksen pitikin olla +tuolla kauempana rannalla, lappamassa veneestä vettä. Malakiaksen, +hänen parhaan ystävänsä ja joskus suojelijansakin. + +Topi kääntyy metsästä takaisin ja menee nuottakodalle, Malakiaksen +luokse. + +Mutta minkälaista on sillä välin tuvassa? + +Jopikin itkeskelee tuvassa, ruskeaksi maalatun taikinakorvon vieressä. +Hänen tukkaansa ei Rosina tosin ole koskettanutkaan: johan nyt, pienen +äidinpojan, Jopin, pehmeitä ja vaaleita haivenia! Sekin jo riittää +Rosinalle, että hän on ollut niin kova Topille: ajanut pentunsa +metsään, ja saanut hänet haukkumaan äitiään niin julmasti, että Rosinan +sydäntä oikein pahoinvointi kouristaa. Moittivalla silmäyksellä hän on +estänyt Ananiaksen kurittamasta Jopia, joka ravisteli vimmoissaan +Repekkaa. Jopilla ei siis nyt ole minkäänlaista ruumiillista kipua. +Mitä sitten kalpea ja hento Jopi nyyhkyttelee ja kitisee? Sitäpä hän +nyyhkyttelee, että Repekan tähden on piimää ja kokkelia kaatunut paitsi +hänen silmilleen myöskin takin rintamuksille. Uuden, harmaan takin, +keväällä teetetyn, pikkupoikien, Topin ja Jopin, yhteisen +juhlatiloissa. Tällä kertaa se takki on annettu Jopille, hänen +ensimmäistä ja ihanaa kaupunginmatkaansa varten. + +Jopi ei näet vielä ole käynyt kaupungissa. Eikä missään muuallakaan +kauempana kuin kinkereillä lähimmässä mantereentalossa, neljän virstan +päässä, tavaamassa isämeitää. Siellä kävi hän toissa talvena. Sekä pari +kertaa Kenkkuinniemen sahalla, jossa sai nähdä, kuinka isä muiden +timperien joukossa tilkkesi ja pikesi tervahöyryä. Sitä samaa, missä +Saara sitten on ollut ruokarouvana. Mutta muu maailma ja Kenkkuinniemi +on Jopille vielä aivan merkillistä ja epämääräistä. Niinkuin kaunista +unta. Varsinkin kaupunki, josta puhutaan aina ja enimmän. Ja hän on +kuunnellut näitä puheita vaiti ja virkuin korvin. Kuunnellut +mainittavan korkeaa kirkontornia, ja jonkinmoista, jota sanotaan +linnaksi. Ja varsinkin joitakin kivimuureja. Minkähänlaisia nuo muurit +ovat? Eivät ne kai ole sellaisia kuin tuo tuvan uuninmuuri? Sillä mitäs +siinä olisi ihmettelemistä. Jopista ne taitavat olla saman näköisiä +kuin ne Sioninmuurit, joista mummo veisaa. Ja veisaa joskus Mauno-enon +Perttakin. Niitä on Jopi nähnyt siitä kirjasta, jonka Saarukka ja +Ananias ja Leja saivat lainaksi koulusta siihen aikaan kun ne kävivät +siellä ... kansakoulua. Muttinen ne sinne tiukkasi, antaen heille +kengät, nimittäin Saarukalle ja Lejalle. Ananiakselle oli isän +hankittava. Antoi kengät, että olisivat siellä kävelleet ... koulussa. +Ja kävivät ne ... kunnes kengät menivät ihan riekaleiksi sinne sahan +taakse kävellessä, ja äiti sanoi, että mitä luettanevatkaan siellä, +lorulauluja, ei edes pääkappaleita kaikkia annettu lukea. Ja Juutas +Käkriäinen jatkoi, että ... paskia ne ovat, ne pääkappaleetkin; mutta +työ se on toista. Ja isä tarvitsi Ananiaksen työhön, hän itse meni +Mauno-enon kanssa lääniin, kävelemään sanoi menevänsä. Ja kun kerran +Saarukka ei lähtenyt kouluun eikä Lejakaan joutanut sinne, vaan äiti +tarvitsi häntä ja Saarukkaa, niin opettaja otti kirjansa pois, lähetti +ottamaan. Siinä niitä oli korkeita muureja, siinä piplianhistoriassa. +Jos lienevät olleet kultaa. Lienevätkö sellaisia ne kaupungin muurit? + +Ei ole Jopi iljennyt kysyä isommilta pennuiltakaan, kaupungissa +käyneiltä. On ajatellut, että näkeepä hän ne sitten itsekin, sillä hän +on saanut äidiltä lupauksen päästä tänä kesänä kaupunkiin. Siksi hän +onkin koonnut kaiken kesää rahaa, isältä ansaittua, hakkaamalla hänelle +tupakoita. Viisi ja kymmenen penniä kerrallaan on Jopi saanut palkkaa. +Jopa isä yhden kerran, kun oli mukavalla tuulella ja tuli läänistä ja +naureskeli muutaman päivän, antoi hänelle rahaa kahmalonsa täydeltä, +pennejäkö lienevät olleet vai markkoja, sitä ei Jopi vielä tiedä. Mutta +niitä rahoja Jopi on pitänyt ensin piilossa tuvan nurkkahyllyllä, +peltisessä rasiassa, piilossa muilta muoskilta ja varsinkin Sanukalta, +kunnes Juutas Käkriäinen yhtenä päivänä meni ja vei kaikki Jopin rahat +tuusasta, ja Jopi pelkäsi, ettei hän saisikaan niitä takaisin. Mutta +sittenpä äiti antoi hänelle rahaa sijaan, yhtä paljon sanoi antavansa, +vaikkei antanutkaan niin monta rahaa kuin rasiassa oli. Mutta ei se +äiti Jopille valehtele. Ja näitä äidiltä takaisin saamiaan rahoja piti +Jopi sitten kätkössä muualla eikä enää tuvassa. Sikopahnan katolle, +lahonneiden päreiden alle hän työnsi rahatuusansa. + +Nyt aikoo hän ostaa kaupungista rahoillaan vehnästä ja namusia. Ja +aikoo antaa niitä muillekin pennuille. Sen julisti hän heti, kun äiti +tänään viimeinkin myöntyi viemään Jopinsa kaupunkiin. Niin julisti +Jopi, vaikka hän sitä ennen olikin sanonut pudottaneensa sen tuusansa, +jossa rahaa oli. Mutta tuusa tulikin tällä kertaa pian esille. Sitten +Jopi pesi oikein silmänsäkin. Niin tekevät muutkin aina kaupunkiin +lähtiessään, muut paitsi Malakias, ja Juutas Käkriäinen silloin kun hän +on totisella päällä. + +Jalassa on Jopilla Saaran nappikengät, sillä Saaralla itsellään on +Muttisen emäntärouvan valkeat kengät, koska hänen omansa ovat jo niin +läntässä. + +Ja sitten ei Jopi malttanut oikein kunnolla syödäkään, niin teki +levottomaksi se kaupunkiin lähtö, matka laivareitille soutaen, +ohitseajavaan laivaan. + +Ja silloin kokkeloi Repekka hänet tällä tavalla! + +Lapset itkevät. Toiset heistä nostavat pystyyn rahia ja +asettavat katajanhaarukan siihen paikoilleen. Pikku Sanelma menee +ruokakonttoriin, joka on tuvassa, pihanpuolisessa nurkassa, ja tuo +sieltä uutta piimää. Sitten lapset taas syövät. Niin aikuisetkin. + +Nyt tulee sisään Saara, kaupunginmatkalle pukeutuneena. + +Hänellä on punainen pusero. Vaaleanpunainen satiinipusero. + +Mutta hame on hänellä musta, ja tukka korvallisilta kikkaroitu. +Kodassa, padan alla kuumennetulla poltto-oralla hän kikkaroi tukkansa. + +Saara on korea, niin että pienet lapset katselevat häntä iloisesti +ihaillen, ja Repekka asettuu hajasäärin hänen eteensä ja sanoo +veikeästi: + +"Sinä olet ryökkinä!" + +Ja sitten Repekka nauraa kirkkain silmin. + +Saaran sydämestä tuntuukin hyvältä noiden toisten katselu, joskin häntä +hiukan harmittaa Ananiaksen naurahdus. Mutta vielä enemmän harmittaa +häntä, kun äiti äännähtää: + +"Mikäs se tässä niin haisee?" + +Rosina huudahtaa sen aivan viattomasti, muistamatta, että se haju +lähtisi Saarasta. Pistävä ja voimakas haju. Se on hajuvettä, jonka +Rosina on unohtanut. Se haju tuntuu hänestä pahalta. + +Mutta Saara ajattelee, että äiti pistelee häntä tahallaan. Hän mutisee: + +"Sellainenhan se on äidin nenä! Vaikka ... itsekin haisee..." + +"Voi Herra siunatkoon...!" huudahtaa Rosina. "Haisee... Sinä olet..." + +"Haise itse paremmin!" sanoo Ananias. + +Ja sitten jatkavat hän ja Rosina ja Leja syöntiään. Lapset katselevat +yhä Saaraa. Saaralla on ne punaiset sukat. Ja kengät valkeat niinkuin +liitu. Mutta sukista pyrkivät Saaran kantapäät paljaina vilkahtelemaan, +kun nämä Muttisen neidin kengät ovat sellaiset, ettei jalka painu +niihin ihan pohjiin asti. Saara ajattelee, että siksi kai se jättikin +ne tänne maalle. Ei sillä niin pieni jalka ole. Varmaan se ei voi niitä +enää käyttää. Niinpä saattaakin Saara niitä lainata. Tosin se neiti +mahtaillakseen sulki viime syksynä täällä kaikki tavaransa lukon taakse +ja telkesi huvilan ulko-ovet pienillä rautapuomeilla ja isolla +munalukolla, ettei vain mentäisi sinne sisälle... Niinkuin ne olisivat +hänen, nuo Muttisen huoneet! Ikkunain säpitkin se näpelöi sisältä +nyörillä hakoihin kiinni, sen näkivät Saara ja pikku Sanelma kavuten +kurkistamaan ikkunasta huvilaan. Mutta jäipäs siltä yhdestä ikkunasta +haka solmimatta, keittiön porstuan ikkunasta! Sen saa auki, kun +sorkottelee varvulla. Ja eteiskonttorin lukko aukeaa melkein itsestään, +ja konttorissa on tavaroita. Ei se huomaa, että hänen kenkiään on +lainattu, tai muitakin kapineita. Herra itse ei huomaisi yhtään mitään, +eikä se ennen sellaisesta välittänytkään. Mutta nyt tämä neiti panetti +munalukon kellumaan yksinpä saunankin ovelle. Ei se Muttinen ennen +muinoin sellainen! Siihen aikaan sai lainata siltä kaikkea. Ja jos joku +lusikka katosi, harakka vei täältä tuvalta, ne harakat kun ovat +sellaisia varkaita, niin hän ihmetteli vain. Ja nauroi sillekin, että +isä sattui kerran talvella ottamaan hänen kenkänsä, jäädessään +kelirikolla lapikkaattomaksi, niin ettei päässyt mutaa luomaan. Ne +ruskeanahkaiset ja matalat kengät. + +Eikä Rosina Käkriäinenkään virkkanut Saaralle mitään silloin, kun näki +ensi kerran nämä kengät Saaran jalassa, Saaran mennessä viime +heinätalkootanssiin Vaskilahteen. Saara koetteli silloin näitä hiukan, +koska omansa olivat läntässä. Eiväthän nämä sellaisesta vähäisestä +kävelystä kuluneet. + +Ja Rosina ajatteli, että joutavat ne sen verran rikkaiden tavarat. Ja +tavaroista pöyhkeäksi tulleen herran leipäsudelleen kustantamat +tavarat. + +Nyt tarvitsee äiti itse kenkiään, joita Saara on täällä ollessaan +käyttänyt, milloin hänet on pantu työhön. Sillä hän kun ei työnnä +tällaisiin louhikkoihin edes omia länttäisiäkään kenkiään. Mutta +pihoilla niillä vielä kyllä kävelee, niillä nappikengillä, täällä +Putkinotkon piha-aituuksien sisällä. Eikä Saara enää osaa olla +paljasjaloin, hän kun nyt on ollut ruokarouvana tervahöyryssä. + +Vasemman käden nimettömässä on Saaralla sormus. Sen on hän saanut siltä +laivamieheltä, joka palveli samassa tervahöyryssä kuin hän. Mies on jo +kerran kirjoittanut Saaralle tänne Putkinotkoon. Siksi on varsinkin +Ananias joskus sanonut Saaraa pilkallaan Saara-morsiameksi, vaikkei +Saara olekaan väittänyt nimenomaan olevansa morsian, vaan ainoastaan +vihjaillut huvikseen sinne päin. Mutta pilkatkoon! Saattaa siitä +asiasta vielä tulla tosikin. Juuri äsken on Saara aloittanut tuolla +aitassa kirjeen sille laivamiehelle, vastaukseksi; Saara osaa +kirjoittaakin, kansakoulussa käynyt ... kaksi kuukautta. Ananias osaa +yhtä paljon kuin Saara. Ja Leja on isänsä äitiin, ja on muka ahkera, ja +kirjoittaa muka paremmin kuin Saara. Mutta Käkriäisen Juutas se ei osaa +muuta kuin nimensä raapustaa, ja lukee päin helvettiä melkein joka +sanan! + +Siinä kirjeessä on Saara, joka suuttui varsinkin äidin tämänaamuisesta +haukkumisesta, sanonut olevansa kyllästynyt Putkinotkoon. Hän +ajattelee, että hänen täytyy puuhata täällä kuin minkäkin piian, hänen, +joka ei rupea piiaksi parempiinkaan paikkoihin, koska on saanut +kyllänsä sellaisista, koetettuaan raataa Vaskilahden akkaakin +passaillessa. Ja täällä kun on oltava vielä lapsenpiikanakin. Vaikka +hän on jo toisessa iässäkin, ja ollut tervahöyry "Turhassa" +ruokarouvana. Näitä ajatuksiaan ei Saara kuitenkaan ole kirjeeseen +pannut. Ei, kirjeessä laivamiehelle on Saara sanonut, että hänellä on +ikävä täällä maalla, kesälomallaan. Ja sitten hän on sommitellut pari +riviä, eikö se ystävä hommaisi hänelle toista ruuantekijän paikkaa, +jossakin toisessa höyryssä tai laivassa, kun Saara ei viihtynyt siinä +ensimmäisessä niiden pömpelien eli hyttien kirppuisuudenkaan tähden. Ja +Saara muistaa, että varsinkaan sen ilkeän kapteenin vuoksi ei hän +viihtynyt siinä. Että se kapteeni viitsikin hiipiä sillä tavoin öillä +pömpelien ovien edessä! Kiusata itseäänkin unettomuudella. Kapteenin +ilkeydestä ei Saara kumminkaan tässä kirjeessä mainitse, enempää kuin +muustakaan, mikä saattoi kapteenin ajamaan hänet tervahöyrystä. Ja ne +syyt olivat toisenlaisiakin kuin viinan levittäminen. Kirjeessään +ystävälleen pyytää Saara laivamiestä vain toimittamaan hänelle sitä +uutta ruokarouvan tai teeterskan paikkaa, joskin Saaralla kyllä on +täällä kaikkea, mitä mieli tekee: oma kammari, ja voita ja läskiä ja +maitoa. Mutta maalaiselämä on niin ikävää. + +Sen kirjeen on hän aloittanut aitassa pakkalaatikon kannella, joka +tytöillä on piironkina, alkanut poski kiinni paperissa, jonka hän on +repäissyt Ananiaksen entisestä ja Sanelmalle antamasta kouluvihkosta. +Siinä oli ainoastaan alkulehdillä Ananiaksen tekemiä kirjaimia. Sitten +on Saara jättänyt kirjeensä keskentekoisena laatikon kannelle aittaan, +pohtiakseen aamiaisen ajalla jatkoa. + +Saara istahtaa pöydän ääreen, ja vetäisee keskeltä pöytää käsiinsä +särjen, auringonpaisteessa kuivatun. Eipä uhallaankaan eilen saatua +siikaa, sillä hän on nyt närkästynyt Putkinotkoon. Ja hän naurahtaa, +etteihän tässä ole taltrikkiakaan, mistä syödä. Jokin kuppi pitäisi +edes olla. Rosina myhähtää, että kupit ja kipit tässä ... maidossa ovat +toiset, ja porsaan edessä vati. Mutta silloin huudahtaa Jopi, jonka +Leja on siivonnut ja saanut jälleen onnelliselle mielelle, että eipä se +vati ole enää porsaallakaan, sillä hän juoksi sen sieltä ja pani +itselleen siihen konttorista piimää, kun tyssit kaatoivat yhteisen +piimän lattialle, josta nyt Hurja sitä nuoleskelee, laihana ja häntä +maata pitkin, ja Repekka lusikoi. Oman astiallisensa on Jopi +kapustoinut itselleen piimää. + +Saara vaikenee hetkeksi. Hän katselee nyreästi ja särki kädessä pöydän +reunalla paikkaa, mihin hän voisi sijoittaa punaisen puseronsa +kyynärpäät. Viimein sovittaa hän ne pöydälle läikähtäneiden +maitolammikoiden väliin, ja alkaa syödä, könöttäen pöytälautaa vasten. +Saara jatkaa nurisemistaan. Ensin ylimalkaisesti ja lauhkeasti, +niinkuin juttu olisi muuten vain johtunut hänen mieleensä. Puhelee +siinä, että mukavaa siellä on kuitenkin, siellä tervahöyryssä: saa +riisiryynipuuroa. Ja voita pannaan puuron silmäksi! Neljälle miehelle +ja ruuankeittäjälle verokseen aina melkein kilo voita. + +"Se on ihan totta, kilo sitä pannaan!" huudahtaa Saara. + +Rosina rypistää hiukan kulmakarvojaan, ja Ananias vääntää huuliaan +pilkallisesti. + +Silloin könnistää myöskin itse Juutas Käkriäinen tupaan. Hän tulee +takaisin kotiin. Hän komauttaa kapsäkkinsä ovensuuhun nurkkaan, +tuikeasti ja jäykästi. Hän on jo melkein täydellisesti tyyntynyt. Mutta +täytyyhän kuitenkin vielä olla tuimaa miestä, sellaista on nyt ilmestyä +toisten eteen, varsinkin mummon, vieraamman ihmisen. Mutta kun on +olevinaan yhä suutuksissaan, niin pelkäävät ne ruveta irvistelemään +hänen äskeisestä matkastaan! Häntä täytyy pelätä, on Käkriäinen +ajatellut saunalta päin palatessaan. Sellainen voima on hänellä +silmissäänkin, hän kun on kerran sellainen ... ei turhaan Putkinotkon +jumalaksi sanota! + +Niinpä tuijottaa Käkriäinen ensin kulmakarvat rypyssä eteensä maahan, +ovelle seisahtuen. Sitten katselee hän hiljaa ja vaiti kulmiensa alta +ympärilleen. Ja pistää vielä varmuuden vuoksi piipun suupieleensä. +Juutas on hyvillään, että perheen huomio näyttää nyt kiintyneen +Saaraan, joka kertoo edelleen, että tervahöyryssä syödään paitsi +riisiryynipuuroa myöskin läskiä: sitä saa ostaa Pietarista kuinka +paljon tahansa. + +"Mutta se maistuu kattopihville", jatkaa Saara. + +"Niin ... maistuu mikä?" kysyy Ananias. + +"Se läski", vastaa Saara. + +Juutas Käkriäinen höristää korviaan. Hänpä ei oikein usko niitä. Mitä +se Saara sanoi? + +Mutta olkoon, ajattelee Käkriäinen. Ja jatkaa ajatustaan: Puhelkoot nyt +muut ... siinä... + +Ja kohtapa sitten kysäiseekin Ananias, ihan kuin isänsä puolesta: + +"Millekä se maistuu?" + +"Niin se? Kattopihville!" vastaa Saara, halukkaana ilmaisemaan, että +hän on nähnyt sitäkin siellä matkoillaan. "Sellaiselle, jolla on ne +pömpelit katettu. Sellaisella kaikki kivimuuritkin siellä ... +Ronstaassa." + +Kivimuurit! Sen sanan kuulee Jopi, joka kuuntelee korvat pystyssä. + +Aikuisten, Rosinan, Ananiaksen ja mummonkin aivoissa liikkuu ajatus, +että mikä lieneekään se Ronstaa, josta Saara on ennenkin maininnut. +Kylä tai kaupunki lienee siellä, Ruotsin puolella, taikka venäläisten. +Mutta eivätpä he sitä kyselemään, tuolta mahtailijalta. Ja mitä he +sillä tiedolla tekisivät. + +Pömpeleistäkin on Saara ennen haastellut, ja Ananias tuntee hyvin, mitä +ne ovat, ne lotjamiesten pienet kammarit. Hän on nähnyt niitä sahalla, +kun korjattiin kauppaneuvos Könösen tervahöyryä. Ja senkin Ananias +tietää, mitä kattopihvi on, joskin mummo ja Rosina ajattelevat vain, +mitä lienee. Siksi sanookin Ananias, nuolaisten peltisestä lusikastaan +viimeisen piimän pois: + +"Eikö tuota liene kattopihviä muuallakin kuin Ronstaassa." + +Sen sanoo hän hiukan pilkallisesti. Ja lisää: + +"On meidänkin kaupungissa. Ja muuallakin kuin kivimuureissa." + +Tämän painaa Jopi päähänsä: että kaupungissa on muureissa kattopihvejä. +Ei hän muista siellä tervahöyryssä sahalla sitä nähneensä, vaikka onkin +kaikkea katsellut. + +Mutta Juutas Käkriäinen tietää, ettei se kattopihviä olekaan, vaan +pahvia se on. Kattopihviä ei ole missään! Muuten se Saara vain sillä +tavalla sitä sotkee sanoissaan. Niin se on! + +Kuitenkaan ei Käkriäinen vielä voi ruveta puheliaaksi, ei ihan vielä. + +Olisipa nyt edes tarpeellisia välijuttuja, ikäänkuin sovittelijoita! + +Sitten hän kumminkin ajattelee, että se heitä aina oikomaan, akkoja! +Hän vain myhähtää sieraimiinsa. + +Nyt istahtaa hän leveää hattuaan takaraivolleen työntäen pöydän ääreen. +Ja viiltää itselleen leivänkannikasta paksun palasen. + +Saara on innostunut kertomaan tervahöyrystä. Ruokapuolesta hän yhä +kertoo, syöden viimein tuoretta siikaakin. Hän sanoo, sekä kerskuen +että muuta perhettä pistelläkseen: + +"Mutta voi sitä ... miten siellä oli hyvä tehdä ruokaa! Läskistä +ja voista. Ja röpöteistä sai oikein mukavaa ruokaa. Jaa muuröpöteistä +saa, kun tekee, ja tillistä ... sellaisesta tuuvinkia. Ja +palsternakkareista ... ja ...." + +Totuus on se, että Saara on nähnyt näitä kasveja paitsi Muttisella +myöskin kaupungissa torilla ja Sahan hovilla. Ja hän tietää, että +muurötit ja röpetit ovat keltaisia ja punaisia, joskaan ei, mikä niistä +on kumpaakin, samoin kuin muistaa sanat tilli ja palsternakkari. Mutta +ruokaa ei hän ole niistä laivassa valmistanut, ei tillistä tuuvinkia. +Puhuipahan vain yhä komeillakseen ja nauttiakseen siitä, että osasi +tehdä ja syödä sellaista ruokaa. Ja ainoastaan valhetellakseen: +Saaraahan suorastaan vetää valhettelemaan, jopa pienimmissäkin ja aivan +joutavissa asioissa, joiden vääntämisestä ei ole hyötyä eikä oikeinpäin +puhumisesta vaaraa. Vetää aivan samalla tavoin kuin harakkaa +kätköpaikoiltaan pilkistelemään tai oravaa puusta kurkistelemaan. + +Perhe on vaiti, jörösti ja loukkaantuneena. Saara jatkaa iloisesti: + +"Etenkin palsternakkarit ovat imakoita, ne ovat imakoita kuin sokeri!" + +Nyt tekisi Juutas Käkriäisen jo mieli puhua. Häntä alkaa pistellä +tuollainen pöyhkeily. Ja hänen sydänalaansa kaivaa myöskin ikäänkuin +kateus: suututtaa, että Saara kehuu saaneensa ja syöneensä sellaista, +jota hän ei itse osaksi tunnekaan, nimittäin noita palsternakkareita ja +muita, mitä lienevät. Joskin hän on hyvin nähnyt ne juurikkaat, +mörötit, ja mitä ne toiset olivatkaan, röpötit, Aapelilla, kaupungissa +ja Sahan kartanossa, niin muista ei hänellä ole selvää. Jos nyt Saara +ensinkin on niitä syönytkään! Tai tietää edes, mitä ne ovat. Mokomakin, +joka ei vielä tiedä maailmassa mistään. Ei tiedä, että se on +kattopahvia, sillä pihviä ei ole missään. + +Ja sitäpaitsi rupeaa Käkriäisessä heräämään halu sanoa vastaan, kun +toinen kiittelee omiaan. Käkriäisen pitäisi saada jo puhua. + +Mutta mitenkä päästä puhumaan, kun hän on tässä koko ajan tekeytynyt +niin vakavaksi? Rosinakin on yhä totinen, vaikka Juutas onkin nähnyt +heti sisään tullessaan hänen silmiensä vilahduksesta, että hyvillään se +eukko oli hänen nopeasta palaamisestaan. Nyt Rosina katselee puolittain +jörönä eteensä, ja hellästi Luukkaaseen, jota hän imettää rinnoillaan. +Rosina alkaa jo lopettaa syömistään, koska on lähdössä kaupunkiin. +Pitäisi se Rosina saada leppymään. + +Rosina täytyisi panna nauramaan muullekin kuin tuolle lapsukaiselle. +Juutas tuntee olevansa hiukan syyllinen siihen aamulliseen. Eipä silti: +jos ne hiiskuisivat siitä, niin hän ... sulkisi heiltä suun. + +Mutta nyt: jos saisi koko pesueenkin nauramaan, niin pääsisi sitten +mielensä mukaan puhumaan. + +Vallitsee melkein hiljaisuus. Kärpäset humisevat kuumenevassa tuvassa, +pörähtelevät korvissa ja ruuissa. Ananias on noussut pöydästä, oikonut +notkeaa selkäänsä ja käsivarsiaan ja kaivanut paperossit takkinsa +taskusta, naulasta, josta hän pistää lakkinsakin päähänsä, lippalakin, +toiselle korvalliselleen. Sitten hän sytyttää paperossin ja kuljeskelee +edestakaisin, hattu kallellaan kuin mikäkin maantiensälli. Leja +lipaisee kielensä päällä punaisia huuliaan ja röystäisee. Lapsetkin +ovat saaneet vatsansa täyteen, oikein paksuiksi ja pyöreiksi +lekkereiksi. Repekka kykkii jo ulkona seinänvieressä ja katselee seinän +alta sisään viattomana kuin lapsi ainakin. Käkriäinen häntä on +kehottanut menemään ulos, potattimaan vakoon, uunin eteen kykkimästä. +Muut lapset vanuttavat tuvassa Hurjaa vatsasta ja takajaloista, +iloisesti huudellen ja nauraen. Ja Juutas huomaa, että Rosina alkaa +olla syönyt, niin se haisee yhteen Jopin kanssa, joka seisoo äitinsä +takana raharasia kourassaan. Mutta Saara syö vielä. + +Mummo antaa leivän kanssa syömiensä särkien pyrstöt ja ruodot kissalle, +lapaluut koholla Hurjalle marmattavalle Moksille. Sitten juoksee +Repekka taas ulkoa sisään, ja mummo rupeaa nyt tappamaan Repekan päätä. + +Siitä pääntappamisesta on Käkriäinen leikillään huomaavinaan, että +häntäkin syö jostain. Hän raapaisee reittään. Nipistää housunsauman +kohdalta ja ravistaa lahkeesta. Ja raapii nyt itseään takaa, muihin +merkitsevästi katsellen. Saara, joka istuu Käkriäistä vastapäätä, +kysyykin: + +"Kah ... mitäs se isä kieppuu?" + +"Mitäkö?" vastaa Juutas Käkriäinen nopeasti. Ja sitten on hän tuokion +vaiti. Ja kallistaa vartaloaan, ja työntää kätensä taakseen, ja sanoo: + +"Vornikka puri." + +Hän on hetken taas vaiti. Ja lopulta sanoo hän, suu naurussa: + +"Muutin tuon laihasta paikasta lihavampaan." + +Saara ja Ananias purskahtavat nauruun. Rosinakin hymyilee, huomaten +että Juutas tahtoo jälleen päästä suosioon. Hymyilee kuitenkin vielä +hiukan salavihkaa, mutta sillä tavoin, että huomaa hänenkin valmiutensa +sovintoon. + +Nyt saattaa Juutas alkaa puhua vapaasti mielihalujaan. Hän nauraa +leveämmin: + +"Hehe, niin minä tein kerran ... herra-Aapelillekin!" + +Uudestaan hän on vaiti. Ja sitten jatkaa: + +"Oli ... vieraita siellä. Mutta minä ... sisään! Mitäs, irvistelin vain +ikeniäni, kun ei tarjonnut tuolia, irvistelin ja naksahdin istumaan!" + +Saara nauraa, iloisemmin kuin Rosina. Ja Käkriäinen jatkaa: + +"Niin naksahdin. Lakkikin oli päässä, unohtui. Eipä silti, etten minä +uskaltaisi lakki päässäkin. Mutta kun sen huomasin, niin mitäs minä? +Katselivat. Minä ... kaivelemaan näin muka vornikkaa! Ja kun sanoin, +että lihavampaan paikkaan sen panen, niin silloinkos Aapelille ilo, +nauroi, että oli maha revetä... Mutta ... se on sellainen luokka ... +että... Murotteja kun minä en syö! Enkä ropotteja... Mokomia +nakkareita...!" + +Sitä tahtoikin Käkriäinen sanoa, ensinnäkin sitä. + +Hän kuuntelee vähän aikaa, vastustaisiko häntä kuka, ja särki työntyy +pää edeltä hänen suuhunsa ja ruskaa tuokion kuuluvasti, sillä hän syö +suolakalat enimmäkseen ruotineen ja kaikkineen. Sitten hän jatkaa +uudestaan: + +"Ja ... mikäs urakka on mokomissa ... viljellessä! Voi, mikäs urakka! +Siinähän vasta ... urakka... Kitkeä ja nyhtää ja sonnittaakin pitää. +Olen tuon nähnyt... Paskia!" + +"Onkos isä sitten röpöttejä maistanutkaan?" kysyy Saara hiukan +pisteliäästi. + +"Minäkö?" vastaa Juutas Käkriäinen. "Minäkö... Olisin noita saanut ... +tuolla Aapelinkin kyökissä, mutta minä en niitä suuhuni pistä...!" + +Hän on taas hetken vaiti. Sitten puhuu hän yhä kovemmalla innolla ja +äänellä: + +"Enkä nakkareita enkä kakkareita... Eivät ne ole terveellisiäkään... +Niitä syökööt Sahan hovin metsääjuoksevat siat! Eivät terveellisiä ... +hampaille ... arvelen..." + +"Kah, no sittenpäs on isäkin sika", naurahtaa Leja lauhkeasti. + +"Mitäh?" kysyy Juutas Käkriäinen. + +Leja sanoo hiljaisesti: + +"Kun syö sieniäkin... Ei sanonut ensin syövänsä, kun ruvettiin syömään. +Ja nyt ... hyviähän nuo, hihi." + +"No se nyt onkin toinen luokka!" vastaa hänelle Juutas, ja hänen +perunaa kuoriva puukkonsa asettuu mahtavasti päälleen pystyyn +pöytälautaa vastaan. "Se on toinen luokka, se... Että niitä syön. Ja +olisinkin aina syönyt, mutta... Sillä sienet, ne nyt ovatkin metsän +aiheista parhaita! Sienet, ja puolukat marjoista. Mutta jos minä nyt +oikein selitän paikalleen, minkäslaisella kannalla minä ... +tulevaisuudessa ... niin, minkäs liikutuksen tämä nyt tekee, että +sienet: ne nyt ovat luonnostaan pehmeitä. Märkänevätkin pian. Katsoopa +nyt tuota, niin maata lötköttävät jo kypsinä parin päivän päästä... +Lötteröinä. Ja niin märkänevät mahassakin. Mutta nuo röpötit ja +mörötit, heh, ne nyt ovat ... kovia jurtikkaita. Ja jos sitä ajattelee, +on niissä puuhaa keittäessä pehmeiksi. Kaikissa. Olen heitä nähnyt! +Syökööt herrat heitä...! Ja retkuväet. Kun syövät sellaisiakin kuin +kärpässieniä, ruttopunaisia. Olen minä nähnyt..." + +"Niin tekevät", myöntää Leja. "Näin, kun Muttisen neiti viime kesänä +otti niitä." + +"Eivätpäs kuole niihin, hihii", äännähtää Rosina. + +"Mitenkä kuole?" matkii Juutas Käkriäinen. "Kyllä minä tiedän. Ja +selitän. Kun ne keittää ... myrkkyaiheen pois, ei kuolisi +kärpässienistäkään... Minkäs liikutuksen tämä tekee. Mutta mitä näitä +keittelemään ... nakkareita. Ja morotit, minä sanon, hahaa. Ja minä ... +minä olen nähnyt pirunkin..." + +"Pi-rrun?" sorahuttaa Topi. + +"Niin", vastaa Juutas. + +Hän vaikenee ja odottaa, että muut tulevat uteliaammiksi. Sitten +toistaa hän totisena ja köreästi: + +"Pirun näin. Ryssä möi kaupungissa. Tai mitä lienevät olleet. Minä, +hupsu, ostin pilkallani. Mutta kun maistoin, niin seinään mättäsin. +Minä en syö pirujakaan. Kurkku, mikä lienee ollut. Mutta minä..." + +"Juutas Käkriäinen ei syö piruja!" nauravat pienet lapset. + +"Jos lieneekin ruotainen, piru", laskee Ananias leikkiä. + +"Mutta sienet, näettekös, ne nyt ovat metsän aiheita", sanoo Juutas +Käkriäinen. + +"Juoksisit, Jopi, katsomassa, joko sillä Malakiaksella on se lotokka +tyhjennetty", sanoo Rosina. "Ja sitten ... lapset ja muut... Se on nyt +mentävä aikuisten heinään! Niinkuin kekäle hännässä! Kuulettekos." + +"Mutta morotteja en minä turpaani työnnä, ennen kuolen vaikka nälkään!" +huudahtaa Juutas Käkriäinen. "Kah, nuo kärpäset, silmät syövät +päästä... Sianruokaa... Ja Saara, se kattopihvi? Mitä se sellainen +juttu... Ei sitä sellaista ole..." + + + + +Yhdestoista luku + + +Jopi juoksee rantaan. Saaran nappikengät, housunsuiden päälle vedetyt, +kolisevat. Muttisen koppahatun hän on jo kauan sitten heittänyt + pihalle ison kiven viereen. Nyt on Ananias painanut hänelle päähän +oman lippahattunsa: sitä varten Ananias sen naulasta ottikin. +Kaupunginmatkasta innoissaan juoksee Jopi yli pihan ja kiipeää nopeasti +karjatarhan veräjästä. Kapsuttaa rannan kivikkoa, pienten leppien +välitse. Toisessa kädessä on hänellä se peltinen namusrasia, jossa +rahat kalisevat. Vielä estää vinossa nyyköttävä korsu Jopia näkemästä +nuottakodalle. Mutta kun hän on pujahtanut korsun nurkan sivuitse, +seisahtuu hän tutulle ja sileälle rantakivelle ja katselee sinne päin, +missä vanhimman veljen pitäisi olla. Ja samassa hän huutaa: "Malakias!" +Malakiasta ei näy. + +Nyt huomaa Jopi, ettei Malakiasta näy. Ja huutaa uudelleen, vielä +hiljaa: "Malakias." + +Mutta vastausta ei kuulu. + +Jopi ihmettelee ja katselee tarkemmin: siellä on se vene, jolla laivaan +olisi soudettava. Se on niinkuin ennenkin, kokka rantaan vedettynä, +mutta perä melkein veden alla, kuten se on ollut siinä jo pitkät ajat, +isän upottamana turpoamaan, se kun näet vuotaa. Toinen vene on +sivummalla, mutta se vuotaa vielä pahemmin: se ei turpoa vedessäkään, +vaan uppoaa siihen itsestään, jos sillä soutaa lahden ylitse katiskoita +katselemaan. Sillä ei voi lähteä laivalle, muuten joutuu uimaan. + +Malakiasta ei näy nuottakodan varjoisen katonkaan alla. Jopi +tähystelee, suojaten silmiään järven kiillolta. + +Sitten huutaa Jopi entistä kovemmin, Putkinotkon kauimmaksi kantavalla +kurkulla. Rannat kaikki kajahtelevat. Mutta kahdesti tällä tavalla +huudettuaan ja vastausta saamatta Jopi kiljaisee lyhyesti ja +kiukkuisesti: + +"Malakko!" + +Ei vastausta. Silloin sanoo Jopi itsekseen: + +"Saakeli soi!" + +Vielä juoksee hän kuitenkin nuottakodalle, ihan tuon parhaan veneen +luokse. Ei se Malakias olekaan tyhjentänyt venettä. Vettä se on täynnä, +laidoista sisään tirissyttä ja laskettua. Eikä veneessä tai sen +vieressä näy vielä airoja eikä äyskäriäkään, joita pidetään piilossa, +ylempänä louhisella rinteellä, kivenkolossa ja sammalien alla. Pidetään +vieraiden vuoksi, jotka tulevat tänne isän kanssa juttelemaan, mutta +vievätkin sitten airot ja äyskärit. Kun tarvitsevat niitä, sanoo äiti. +Mutta isä uhkaa, että tarvitkootpas venettä, ja sanoo senkin tähden +upottaneensa sen pohjaan. + +Jopi höristää korviaan. Ja nyt hänen sydämensä hätkähtää. Hätkähtää +niin, että hän pysähtyy toiselle jalalleen, kun kääntyy katsomaan +mäelle airokätköön. Ja uusi huutokin jähmettyy hänelle kurkkuun. Hän +kuulee jotakin. Paljon selvemmin se kuuluu kuin kesän aamuiset ja +pienet laineet, jotka solahtelevat lämpöisesti rantakiviin. Hän on +kuulevinaan tuolta niemen takaa laivan huudon. Joko se laiva tullee? +Miksi nuo akanhapset tuolla lahden suussa keinuvat hänen mielestään +niin kovasti veden pinnalla? Jokohan siellä laivan aallot liikkuvat? +Silloin olisi laiva jo mennyt ohitse. Jopi vilkaisee terävähuippuisen +saaren sivuitse, meneekö se laiva siellä, sillä laivan kaksiäänisen +soiton hän tuntee. + +Ja sitten juoksee Jopi niin, että hiki kihoaa otsaan, mäkeä ylös +mökille. Ja huutaa jo alaveräjälle kavutessaan äidille, jonka hän näkee +maitoaitan edustalla, huutaa, että laiva tulee. Ja ettei Malakko +olekaan äyskäröinyt veneestä vettä. Ja että laiva huutaa. + +Rosina ojennaiksen ja vastaa: + +"Mitä? Malakias? Minnekäs se? Eikö se siellä ollut? Kuka se nyt soutaa +sen lotokan sieltä laivalta takaisin? Hiiden tuuttiinko se? No, onpas +sinulla into reissuun. Vastahan se järven takana huusi, se laiva ... +Runkkelin laiturissa." + +Jopi rauhoittuu. Hän katselee äitinsä hommia. Rosinalla on jo parempi +huivi päässä, se valkea. Ja edessä puna- ja siniruudullinen esiliina. +Hän latoo Jopiin selkänsä kääntäen isoon tuohikonttiin puteleita. +Näkyvätpä ne putelit, äidin ja Saaran eilisiltana rannalla pesemät, +kadonneen tuolta aidan seipäistä. Vieressä on Kypenäisen Rosinalla +täysi kannu maitoa ja pytty voita. Ja nyt hän aikoo pujahtaa aittaan +Saaran perästä, joka on jo siellä, mutta vielä pysähtyy Rosina +päivittelemään; + +"Se Malakias! Ananiasko nyt pitikin ottaa? Ja viedä sinne järvelle. Kun +olisi heinänteko ... pitäisi olla jo niinkuin tehty. Se poikakin, +junttura, olisi voinut soutaa lotokan kotiin, mutta metsään vilisti +taas Topi. Mutta missäs se on Juutas? Juutas hoi. Juutas!" + +Jo örähtää Juutas vastaan. Tuvassa hän örähtää, jotain epäselvää. + +Rosina kivahtaa: + +"Juutas! Tule sieltä!" + +Käkriäisen ääni örähtää taas. Ei hän niin pian tuvasta pääse. Sillä +hiukan köllöttämään hän on asettunut, suuruksen päälle, ainoastaan +siksi hetkeksi, kunnes kaupunkiinlähtijät katoavat, miettiäkseen, miten +hän nyt rupeaa töihin, ennenkuin voi lähteä Sahan hoville. Harmillista +on ruveta töihin näin pyhävaatteissa. Harmissaan on hän pistänyt piipun +lisäksi suupieleensä vielä mällinkin uunin reunalta. Piipusta oli +tupakka näet melkein loppunut, kun hän rupesi loikomaan, eikä hän +sitten tullut uudestaan piippua ladanneeksi. Mutta uunin reunalla, +kärpässienien vieressä, on hänellä kokonainen pitkä rivi mällejä, +siihen poskesta kaivettuja taikka kämmenen pohjassa ulkoa tuotuja, jos +hän on siellä pistänyt tupakkaa poskeensa. Siinä ne mällit ovat usein +hyvinkin monta päivää koskematta, säästettyinä jälleen uudestaan +imettäviksi. Sillä auta armias, jos akat tahi muoskat hänen limaisiin +tai kuiviksi kapertuneihin ja pölyisiin mälleihinsä tunkevat näppejään! +Silloin hän mörisee. Silloin hän uhkaa repiä karvat kaikkien päästä. +Mikäs näet muuten on edessä, jos sattuisi piipputupakka loppumaan +hakkurista? Ja joskus maistuvat mällit vaihteeksi mukavilta. + +Nyt nousee Käkriäinen rahilta, jolla hän on köllöttänyt kyljellään, +hattu päässä ja toinen poski pullollaan mällistä, kun taas toisesta +suupielestä, josta piippu roikkuu, valuu mällivettä hiljalleen +leukaparralle. Kummastellen tallustelee hän tuvan portaille. Mutta +ennenkuin Rosina ehtii selittää hänelle asiansa, täytyykin Juutaksen +höristää korviaan toisaalle, sillä akkojen aitasta kuuluu nyt Saaran +vimmattu noituminen: + +"Helvetin hulikaanit! Lempparin hanarit! Retkut! Mitä te olette siihen +kirjoittaneet, minun kirjeeseeni." + +Ja sitten kuuluu Ananiaksen ja Lejan naurua. Mutta viimein törmäävät +sekä Saara ja Ananias että Leja ulos aitan ovesta, kintereillään pieni +ja musta Sanukka, joka ärjyy heille: + +"Senkin h--rat! Repivät minun vihkoistani paperit ja kirjoittelevat +ukoilleen." + +Pikku Sanelma hyppii ja tavoittaa ongenvapaa, ja lyö sillä umpimähkään +Ananiasta, Lejaa ja Saaraa. Lyö uudestaan, säkenöivin silmin. Sotkuinen +tukka huiskaa pään ympärillä. + +"Mikä se on ... se sellainen mökä!" mörähtää Juutas Käkriäinen tuvan +portailta. + +"Tuhrasivat minun kirjeeni", sanoo Saara. "Mitä sillä nyt tekee? Senkin +pahanhengen hanarit! + +"Jo nyt taas... Sellainen mölinä, ettei tässä tiedä..." mörisee Juutas +Käkriäinen. "Ka, ka, Sanelma ... hyppii toisten silmille kynnet +koukussa. Odotapas, kun minä tulen ... ja revin joka karvan sinulta +päästä." + +Käkriäinen näyttääkin siltä kuin aikoisi hän tulla. Hän on punastunut, +ja silmäkoloissa välkehtii. Hän sanoo: + +"Minä pieksän paistikkaaksi tuon Sanikan." + +"Miten ne ovat sen Saarukan kirjeen tahranneet?" kysyy Rosina. + +Ananias nauraa, väistäen Sanelman hyppimisiä, ja sanoo: + +"Ei muuta kuin pantiin morsiamen kirjeeseen terveisiä. Kun kirjoitti +asuvansa kammarissa... Niin pantiin terveisiä kammarikarhulta." + +"Helvetin retkut!" ärjyy Saara ja repii kirjeensä. + +"Hihii", nauraa Rosina. "Kammarikarhulta... Eikös... Mutta nyt se pitää +loppua tämä sota ja rähäkkä! Niin että päästään lähtemään. Juutas +hoi... Jo nyt on taas ihme...! Oletteko hiljaa siinä!" huutaa hän +väliin lapsilleen. "Messuavat siinä kuin rovastit. Juutas, sinun se nyt +on soudettava meidät laivalle... Malakias minne lienee mennyt..." + +"Häh? Eikö se ollutkaan sitä venettä tyhjentämässä?" kysyy Juutas. +"Tämän talon elämästä ei tule mitään. Malakias? Missä se on? Minä +sen... Metsäänkö juossut?" + +Juutas on nyt hyvin punainen, hän katselee portaiden vierestä jotain +käteensä, ja tapaakin lasten siihen kuljettaman patukan. Se korttelin +pituinen patukka kädessä alkaa hän ontua kiireesti rantaveräjää kohti, +ja urisee: + +"Metsään... Sillä miehellä nyt ei tee mitään... Kuin pistää turkin +hihaan ja..." + +"Tehdä uudestaanko muka?" huudahtaa Rosina, joka hätääntyy ja suuttuu, +kun näkee Juutaksen aikovan varmaankin Malakiasta kurittamaan. "Vai +turkin hihaan! Voi voi, ihan sydäntä repii, turkin hihaan kuin +kilkittävä kissa. Sinä häntä lyömään. Ja turkin hihaan! Niinkö ... +lienet hänet tehnytkin. Sinä... Itse, varo sinä! Ala joutua sensijaan +rannalle, lappamaan lotokasta vettä. Ja sinä, Jopi, ota tuo nyytti. Ja +Saara ... heitä hiidenkiukaalle ne kirjeet! Minnekä Saara menee, mitä, +Sanukka? Lotjaanko taas pyrkii, häh?... Menköön! Mutta kun morsian +kerran on jo punaisissa, niin ... ota edes tuo kontti, Saara... +Sinä ... Ananias, pane täällä tuo heinänteko sujahtamaan. Ja, Leja, +huutele Malakko ja Topi työhön. Se on tehtävä työtä niinkuin tuli +haaroissa, ja sitten välillä työnnä putelia lapsen suuhun. Ja pane +mummo sitä tuudittamaan... Juutas..." + +Juutas aikoi taas suuttua, kun se Malakias sillä tavoin... Ei siitä ole +töihin... Eikä tässä ole mitään järjestystä. Suuttua oli hän +Rosinaankin, sillä vastaansa pousaamista hän ei kärsi. Varsinkaan +akkojen pousaamista. + +Mutta sitten viilsi vähän Juutaksen sydämeen se Rosinan sana, että hän, +Juutas, oli Malakiaksen tehnyt: tuollaisen raukan. Ja rakastaapa hän +kuitenkin pohjaltaan lapsiaan. + +Mutta enemmän lauhdutti häntä tällä hetkellä kuitenkin se mielessä +heräävä ajatus, että nyt hän joutuu viemään matkalaisia laivalle ja +pääsee menemästä tekemään heinää. Siinä työssä olisi ollut melkeinpä +vaikeinta se, että hänen olisi täytynyt repiä nämä pyhävaatteet +päältään, ja sitten taas turata ne ylleen lähteäkseen Sahalle ja +myllylle. Eihän sinne konttoristin puheille tavallisissa rytkissä nyt, +kun hänellä ei ole rahaa. + +Laivalta palattuaan ja ennen myllylle menoa ei hän ennättäisi enää +heinäniitylle. + +Ja mitäpä sellaisesta työstä, jos hän vielä vähän sinne ennättäisikin? +Hän ajattelisi kuitenkin koko ajan myöskin myllyllä käyntiä ja +konttoristille puhumista, ja mikä se niin monia asioita jaksaisi +ajatella yhtaikaa? + +Ja aivan leppyneeksi ja iloiseksikin tulee Juutas Käkriäinen viimein, +kun huomaa Saaran sieppaaman kontin kilahduksista, että siinä kontissa +on puteleita: eukko oli siis jo ryhtynyt tähän myytävienkin hommaan, +johon Juutas itse oli kyllä jo kauan tuntenut tarpeelliseksi sekä myös +haluavansakin ruveta. Mutta hän ei ollut tullut siihen ruvenneeksi ... +vielä. Juuri tänäkin aamuna oli hän ajatellut sitä. Mutta sen ajatuksen +oli vienyt sitten toinen, aikomus lähteä myllylle. + +Varsin tyytyväisenä hän täyttää nyt piippunsa. Ja kertoo sitten siinä +Rosinalle vastalahjaksi, että hänpä lähteekin kävelemään ja koettaa +saada myllyltä jauhoja perheelleen. Siitä ei hän ole ennen hiiskunut +Rosinalle eikä muillekaan mitään, ja isännän omia hommiahan se onkin, +se leivän hankkiminen. Eikä Rosinakaan ole häneltä vielä kysellyt, +kuinka nyt jauhoja saadaan, kun kukkaro rupeaa tyhjenemään, vaikka hän +onkin jo ollut siitä huolissaan. Ei ole kysellyt, koska Juutas on ollut +sellaisella jöröllä päällä, että olisi siitä vain lisää jöristynyt eikä +siis semminkään ruvennut hommaamaan jauhoja. + +Nyt on Rosina tästä miehensä antamasta tiedosta iloissaan. Sillä joskin +Juutaksen lähtö myllylle hukkaa tältä päivältä yhden miehen heinätyön, +niin jauhojahan kohta tarvitaan... + +"Mitenkäs tuo Saara retuuttaa konttia! Vetelee sitä nuorasta melkein +maata myöten!" huudahtaa Rosina. + +No, Juutas Käkriäinen ottaa sen kontin kantaakseen, kun hän tässä on +ensin vetänyt viimeiset savut. Sitten sovittaa hän kontin oikealla +tavalla selkäänsä. Ja sen jälkeen lähtee jono rannalle. Ensimmäisenä +rientää Rosina, maitokannu ja voipytty käsissä, rientää alamäkeä niin +että valkean huivin takanurkka keikahtelee. Jopi juoksee kiireesti +hänen kintereillään. Ja sitten kekkaisee suuttunut Saara, ja hänen +perästään koettaa Juutas Käkriäinen joutua. Mutta hänen takanaan +juoksee Hurja, ja vielä pieni ja musta Sanelmakin, joka ei välitä +siitä, että Rosina räyskyttää hänelle ja käskee häntä menemään +takaisin, koska näet Repekka mäellä kiljuu ja itkee. Mutta Leja +houkuttelee tuvan portailla takaisin Repekkaa. Ja samoin tekee pieni ja +vaaleaverinen Esterkin. + +Nyt tulee myöskin Ananias saattamaan lähtijöitä rantaan. + +Kivisellä ja louhisella rannalla, ennenkuin Juutaksen olisi ryhdyttävä +ajamaan vettä veneestä äyskärillä, jonka Jopi on jo tuonut rinteeltä +piilosta samoin kuin airotkin, täytyy Juutaksen vielä kumminkin täyttää +piippunsa, saadakseen sen suupieleensä äyskäröimistyöhön. Mutta silloin +onkin Rosina jo ennättänyt kietaista hameet vyötäröilleen ja alkaa +lappaa vettä. Äyskäri käy yhtenä kiekkona. Nyt ei Juutaksella ole muuta +hommaa kuin katsella päältä ja kehua hiukkasen Rosinan ripeyttä. Ja +ihmetellä, minne se Malakias oikein on joutunut ... sillä eihän tässä +tule taas mitään töistä, kun lähtee, poika-parka, sillä tavalla ... +minne lähtenee. + +Niin, missä on Malakias, Käkriäisen esikoinen? + +Ja Topikin on kadonnut. + +Missä on Ananiaksen selkäsaunaa paennut Topi? + +Jopi huuteli Malakiasta äsken rannalla. Ja samoin huuteli häntä +Topikin, mutta hiljaa eikä toitottamalla ja viimein kiljumalla niinkuin +Jopi. Ei, hiljaa oli Topi ystäväänsä huudellut. Ja katajapehkossa +piilossa oli hän sitten häntä odottanut. + +Mutta viimein, kun Malakiasta ei tullut, päätti Topi lähteä pois +rannalta, sillä saattoihan Ananias ehkä tulla sinne, kaupunkiin +soudettavien mukana. Kukapas ne nyt muu laivalle soutaisi kuin Ananias, +koska Malakias katosi? Ananias taikka isä, joka Topin arvelun mukaan +tuskin lienee mennytkään lääniin, olihan näet Juutas Käkriäisen +kapsäkkikin tyhjänä. Mutta jos Juutas Käkriäinen olisi saanut kuulla +Topin karkaamisesta ja sanoista ja sattuisi olemaan äkäisellä päällä, +niin ei sen kynsissä olisi paljon pyristelemistä. Isä on pieksäessään +isä. Ja Juutas Käkriäinen olisi saattanut tavata Topin kartanolla +taikka nuottakodan luona. + +Nälkäkin kurni Topin vatsassa, kesken ruokailua karanneen. + +Siksi lähti Topi hiljaa piilopaikastaan, lähti loitolta metsää +kierrellen laaksoon lammen puolelle, ensin kallioita ja sitten jylhää +koivikkoa, missä lehmien polku painuu notkelmaan. Sieltä pujahti hän +aidan repeämästä lammen niitylle. Lammen viimeisessä perukassa tiesi +hän olevan ongen ja matoastiankin, joku päivä sitten sinne unohtamansa. +Pajukon vapisevaan suojaan katosi Topi, katseli matopurkkia, +kalalaatikkoa, jossa aikoinaan oli ollut Muttisen iljettäviä, haisevia +syömäkaloja, märätyksiä. Ja sitten otti hän onkensa ja puikki ylös +lammen takana olevalle mäelle. Sieltä hän pääsi oikopolulle, joka vie +Muttisen huvilaan. Huvilalla Topi tietää suuria marjapensaita, joissa +kasvaa punaisia viinamarjoja ja tikkereitä. Sinne hän kellahti +pensaiden alle ja söi ensimmäiseen hätään vatsansa täyteen marjoja. + +Sitten meni Topi alas rannalle, kahden kyömyisen kallion väliin, ja +alkoi onkia. Kaiveli matoja pöntöstään ja pehmitteli niitä syljellään, +kun ne olivat kuivuneet melkein koviksi tikuiksi. Lämpiävälle kalliolle +hän istahti ja onki syvästä vedestä. + +Täältäpähän eivät ainakaan pieksäjät häntä löydä. Kaukaa vain kuuluu +häliseviä ääniä, heikosti, Putkinotkon mökiltä. + +Ja Topi ajattelee, että sitten, kun hän saattaa arvata Rosina +Kypenäisen lähteneen kaupunkiin ja Ananiaksen ja muiden kotimiesten +menneen lammen niitylle, silloin hiipusteleekin hän täältä metsäteitä +takaisin kartanolle ja syö siellä oikein emämurkinan: paistaapa +ahvenia, jos saa, ja ottaa ruokakonttorista leipää ja akkain aitasta +voitakin, kun ainoastaan mummo on kotona. Ja saatava niitä ahvenia on! +Hän juuttuu tähän rannalle, kunnes saa. Nakottaa siinä vaikka kaiken +päivää: on hän ennenkin onkinut syömättä koko päivän, eikä nälästä ole +ollut himpunkaan hätää. + +Ja ilman ruokaa hän ei rupea heinää tekemään, perkaamaan. + +Mutta Malakias, jonka turviin Topi vielä äsken kaipasi? Malakias, tuo +toinen heinäntekoon lähtijä? + +Hän istuu loitolla Putkinotkon mökin rannasta ja vettä lappamasta. + +Kiireelliselle asialle oli Rosina hänet lähettänyt. Malakias asteli +pihamäkeä alas rauhallisesti ja verkalleen. Joskus hän seisahtui +hiukkasen, humaliston luona veräjällä, ja saunan nurkalla. Sillä +Malakias ei juokse melkein koskaan. Hänen suunsa ja vasen silmänsä +katselivat valkeihin poutapilviin. Ja oikea silmä katseli humaliston +juurelle. Siinä hän mietti yhä, pitäisikö hänen, perhana, olla noiden +käärmeitten tähden vielä päivällistäkin syömättä? Niin sanoo Leukko ja +tahtoo. Toisi äiti niille sellaiset syömiset, että saisi mies syödä +samalla kun käärmeetkin syövät. Kummatkin omissa eväissään. + +Ja sitten mietti Malakias, seuraavan kerran korsun luona, +seisahtuessaan ihmettelemään, että korsun tuohilla paikattu katto alkaa +vuotaa ... on viime talven vuotanut, vai kolmeko talvea, sitä ei +Malakias tiedä ... mietti, että mitä se Saarukkakin sinne kaupunkiin? +Piruako se siellä tekee? Jos hän, Malakias, olisi menossa kaupunkiin, +niin hän ei ottaisi mukaansa Saarukkaa eikä muitakaan naisia. Sillä +akkaväkeä ei Malakias suvaitse, paitsi äitiä, joka on muuta. Malakias +on näet kolmannellakymmenellä, ja hänen äänensä korisee kuin hyvänkin +karjun. Ja on noita jo haiveniakin ylähuulessa, pitkänlaisia haivenia. +Eikä niitä tarvitse kasvatella kanan sonnalla, sen pyrstöttömän ja +tiplikkaisen kanan, niinkuin Ananias kehoittelee Malakiasta. Pankoonpas +Ananias itse kanan sontaa ikeniinsä ... ja voita päälle. Itsellään +hänellä on pienemmät karvat huulessa kuin Malakiaksella, joka siellä +korsun luona nykii niitä viiksiään, seisoen paljain jaloin lämpimällä +kalliolla rantarakennusten takana. Se kallio ... vaikka toisi leivän +siihen paistumaan, tai voit ja rasvat tirahtelemaan siihen: kyllä +kypsyisivät... + +Mutta akkaväellä itseään pilkattavan ei Malakias suvaitse, koska hän on +jo mies. Kyntämäänkin on oppinut. Kun oppisi vielä erottamaan +kellonajat! Mutta läkkipeltinen kello tuvan nurkassa on seisonut +monta vuotta, eikä Putkinotkon miesväellä ole kelloa muilla kuin +Ananiaksella. Isällä oli useampiakin taskukelloja, mutta eivät ne hänen +kourissaan paljoa kestäneet. Kuitenkin tietää Malakias päivien kulut +muustakin kuin kellosta. Sahan huudosta, Kenkkuinniemen kannakselta +kuuluvasta, osaa hän arvata, milloin on ruvettava syömään ja milloin +herettävä työstä. Ja laivojen huudoista hän myöskin tietää ajan. Nytkin +hän siellä rannalla arvasi laivan äänestä, että kello on siinä +kahdeksan paikkeilla. Ei hän niinkään pystymätön ole. Siksi häntä +pistättääkin, jos hänelle aina niistä akoista ja tytöistä, ne heillä +joskus käyneet vieraat. Ja äitikin ensin ... niin että Malakiakselle +tuli oikein paha mieli. Morsiamista kuullessaan Malakias punastuu +vihasta. Vaaleasti hän punottaa, ja lopulta hän ihan valkenee. Ja koska +hän ei ennätä vastata mitään muiden pieksäessä nopeasti turpaansa, niin +sanoo hän vieraiden lähdön jälkeen, sillä oma väki ei uskallakaan enää +hänelle usein hiiskua tytöistä: + +"Kun olisi ollut kirves ... olisin heille näyttänyt morsianta!" + +Sitten oli siellä rannassa tyhjennettävä se vene. Malakias katseli +sitä, nuottakodan viereen pysähtyneenä. Äyskäröimällä se vene olisi +ollut lapettava kuivaksi. Mutta sitten ajatteli hän, että veneestä +menisi enemmän, jos kaataisi sen. Kymmenen miestä nostaisi varmaankin +koko lotokan veden alta ja kääntäisi nurin, ja tyhjä siitä tulisi! Ja +jos olisi oikein vahva mies, niin kaataisi yksinään yhdellä +rasahduksella. Ja isä sen kyllä kaataisi! Rynkyttämällä ei vesi +kaatuisi niin joutuisasti. Malakias koetti rynkyttää sitä, istuen +veneen kokalla. Mutta se häntä rynkyttämään: se on jo vanha vene, raot +irvistelevät reunoissa ikeniään, ja reunapuut ruskavat. Ihmekös, jos on +huono, kun ei ole sitä tervattu. Mutta jos pikeä keittäisi, niinkuin +sahalla keitettiin tervahöyryn rakoihin ja kaataisi sitä tämän lotokan +reikiin, niin varmaan se ei vuotaisi, vaikka pitäisi aina maalla +päivänpaisteessa. Mutta nyt jos sitä rynkyttää, niin se katkeaa poikki, +ja tulee vahinko. Pitää mennä ottamaan metsästä äyskäri. + +Malakias on kavunnut rinteelle ja juuri painautunut viileään +louhenkoloon ja kaivaa sammalien alta äyskäriä ja airoja. Silloin ihan +hänen vieressään humahtaa ja hurahtaa. Metsäkanako se oli? Vai itse +metsänkukko? Malakias on harras metsänasukkaiden ajattelija. Jos +hänellä olisi pyssy, kyllä hän olisi niitä saanut jo ammoin. +Ananiaksella on uusi ja kiiltävä, Mauno-enolta ostettu; mutta ei se +sitä lainaa Malakiakselle. Sanoo, ettei hän osaa ampua, silmiensä +tähden. Mutta kummakos olisi ampua, jos makaisi hiljaa piilossa... +Ja jos metso kävelisi kohti ... antaisi tulla melkein kiinni +pyssyntorveen ... niin silloin jo pamauttaisi, niin kyllä olisi isokin +metso tuhannen nuuskana. + +Tällaista ei Malakiaksella kuitenkaan ollut aikaa ajatella siellä +nuottakodan luona. Ei edes mutista usein metsässä hyräilemäänsä ja isän +äiti-vainajalta kuulemaansa sanaa: "Pyy pyrähti, maa järähti, Jeesuksen +sydän särähti." Lintu kohahti aivan hänen vierestään. Se pyrki +siivilleen, ei heti päässytkään. Ja Malakias rupesi juoksemaan linnun +perästä. Sellaisten perästä hän toki juoksee. Hän näki edessään jotain +ruskeaa ja ikäänkuin valkoisen täplikästä. Hän ajoi takaa, ylös +rinnettä, pitkillä loikkauksilla. Hän kaatui kasvoilleen, ja kirosi +hiljaa. Mutta lintukaan ei ollut päässyt siivilleen, se juoksi yhä ja +piipatti. Malakias urahti, ja läksi taas ajamaan takaa rantavuorelta +lammelle päin, tiheään viidakkoon. Jospa hän saisi sen kiinni! Miksi ei +hänkin voisi kerran viedä kotiin lintukeittoa? Ananiaskin yhtenä kesänä +otti kiinni ukkometson. Ananiaksella ei ollut silloin vielä pyssyä, +vaan hän kulki panemassa satimia linnuille, Hurjan kanssa. Hurja oli +rynnännyt tällä tavoin sakeaan metsään, Ananias perästä, ja rotkossa +Hurja jo nujersi niskaa metsolta, jolta oli toinen jalka katkennut +rihmasissa, niin ettei se päässyt juoksemaan, eikä se viteikössä saanut +siipiään auki. Ananias kiersi metsolta koiran kanssa niskat nurin. Ja +kantoi linnun kotiin: se oli niin iso, että kiverä nokka viisti maata, +kun Ananias piti sitä sorkista olallaan... + +Malakias juoksee piipatuksen perästä, kunnes taas kompastuu ja lyö +otsansa kiveen. Nyt hän raivostuu. Se pässikin tärskäytti tänään! Hän +ottaa pitkän oksan ja aikoo lyödä lintua ... joka onkin kadonnut. Ei +näy missään. Taikka se on muuttunut mustaksi: tuossa se on jälleen, +ihan edestä kohosi, jylähti kuin ukkonen. Tämä on varmaan metso. Ensin +näytti niin ruskealta ja pieneltä. + +Sitä voi olla vaikka mitä tässä maailmassa ja metsässä... Leja oli +nähnyt Jopin kanssa täällä käärmeen, jolla oli kaksi jalkaa ja korvat +kuin kissalla. Se oli harpannut aidan ylitse... + +Varovasti ja hiljainen kammo mielessä menee Malakias sinne päin, minne +se musta lintu lensi. Hän menee sangen kauas, tirkistellen ja +kuulostellen koivujen sihinää. + +Kas, tuolla se nyt on, ison petäjän oksalla, vanhuuttaan +tummarunkoisen. Malakias tirkistelee salaa sitä etäältä, siristää +silmäänsä, että näkisi tarkemmin. Koivussahan se istuukin. Onkohan se +lintu, vai onko se tuulenpesä? Tuulenpesässäköhän tuulet syntyvät? +Mutta eihän tuulilla ole poikia... Ei, kaula siinä kenottaa. Malakias +hiipii lähemmäksi, ei se häntä huomaa. Sellainen iso metso. Ollapa nyt +pyssy, ja amitsuonia! Malakias pääsee aivan puun alle, ja lintu +katselee häntä päätään kallistellen. Hän näkee sen silmien yläpuolella +ne kaksi loistavaa ja punaista viirua ... niinkuin ainakin metsolla. +Mitähän ne viirut ovat? Ei ole tullut kysytyksi Ananiakselta eikä +isältä. Ananias ne tietäisi. Ja isä tietää kummempiakin! Eikö se isä +osaisi pyytää lintuja ilman pyssyjä ja satimia, jos tahtoisi... + +Malakias arvelee, että ne viirut ovat linnun korvia. Hän asettuu +kivelle koivun juurelle istumaan, ja ihailee metsoa. Tuuli humisee +hiljaa, koivun ritvat suhisevat. On lämmintä. Ja juokseminen raukaisee +kovasti Malakiasta. + +Siinä alkaa hän vähitellen hyräilläkin. Hyräilee ensin tuskin +kuuluvasti. Hän hyräilee: + +"Korvat sill' on kahden puolen, -- mitähän nuokin o'..." + +Mutta sitten ääni paisuu, metsän mahtavan, joskin hiljaisen huminan +mukana. Metso ei ole hänestä millänsäkään. + +Sitten jyrisyttää Malakias linnulle, joka katselee häntä silmästä +silmään, vuoroin toista ja toista punaistaan häneen päin käännellen, +jyrisyttää syvällä ja yksitoikkoisella rintaäänellä, harvakseen ja yhtä +mittaa laulunsa hiukan muuttuneita sanoja: "Karvat sill' on kahden +puolen, -- mikähän tuokin o'..." + + + + +Kahdestoista luku + + +Saara istuu veneen perässä, jalat levällään, niin etteivät vaatekengät +kastuisi. Sinipilkkuinen huivi on sidottuna pyöreän pään ympärille, +hieman hunnun tapaan, mutta ei yhdellä solmulla niinkuin mummolla, vaan +kahdella: sillä tavalla käyttävät naiset huivia siellä Ronstaassa ja +Pietarissa, ja samoin täälläkin kaupungissa venakot, kesällä +kylpylaitoksella. Hunnun alta niskasta näkyy pieni ja kääntelehtivä +palmikko kuin tumma saparo. + +Jopi istuu hänen edessään laudalla, jonka hän on sovittanut siihen +itselleen istuinpenkiksi, kadonneen tuhdon kohdalle. Mutta vastapäätä +Juutas Käkriäistä, joka alkaa nyt soutaa, on Rosina Käkriäinen +asettunut maitoineen ja voipyttyineen. Sillä Rosina aikoo vielä kerran +puhua sovinnossa Juutakselle siitä asiasta ... ennenkuin ryhtyy omiin +temppuihinsa. Varsinkin, kun Juutas nyt taas on sattunut iloiselle +päälle. Eukko kumartuu miehensä puoleen ja kääntelee nopeasti päätänsä +aivan kuin ryhtyäkseen häntä neuvomaan, innostamaan, yllyttämään ja +rohkaisemaan. + +Kokassa Käkriäisen takana on paitsi suurta tuohikonttia valkea Hurja, +joka kapusi rannalla veneeseen, totutulle paikalleen, ja jäi nytkin +siihen, sillä Juutas, hellä omille eläimilleen paitsi milloin niihin +suuttuu, halusi sen mukaansa matkatoveriksi ja käski Ananiasta antamaan +koiran tulla hänen kanssaan. Siinä nyt seisoo Hurja etujalat kontilla +ja terävä, mustakärkinen kuono ulappaa kohti, jonka välkyntää se +vakavasti tirkistelee tihruisilla silmillään. + +Vielä pysähdyttää Juutas Käkriäinen soutunsa ja lykkää hattuaan vähän +toiselle korvalliselleen, niin että pitkä tukku kellertäviä ja paikoin +punertavia hiuksia nousee toiselta korvalliselta pystyyn. Ja hän +näyttää aikovan sanoa jotain, ja huudahtaakin taakseen rannalle, jossa +Ananias seisoo yhä pikku Sanelman kanssa tarkastellen toista, +vanhempaa, venettä: + +"Kuulepas, Ananias ... minä nostelenkin verkot takaisin tullessani... +Niin et niitä tarvitse... Menette siitä jo heinää kumpsimaan...!" + +Sillä tavoin pääsee Käkriäinen siitä heinänteosta melkeinpä tarkkaan +koko aamupäiväksi. Ja iltapuolen alkuhan se kuluu siellä myllyllä. + +Mutta nyt alkaa Rosina taas jouduttaa Juutasta soutamaan, äänellä, +jossa tuntuu laivasta myöhästymisen pelko, mutta kuitenkin varovasti ja +kautta rantain siihen myöhästymiseen vihjaillen, niin ettei Juutas vain +närkästyisi. Ja ehkä lakkaisi, jos syntyisi kiista, kokonaan +soutamasta. + +Ja Juutas alkaa soutaa. Alkaa tosissaan. + +Kun hän kerran alkaa, on se soutua. Kädet, nuo seitsemättä tuumaa +leveät kämmenet, ovat airoissa niinkuin yhtä puuta niiden kanssa ja +niihin kasvaneet. Ne eivät pyörähtele eivätkä kääntelehdi. +Kädenselissä, jotka ovat mustanpuhuvat ja pinnaltaan karkeat, ei näy +jänteiden nousua eikä laskua: niin ne jänteet ovat paksun nahkan +kätkössä. Eivätkä sormet soutaessa avaudu, eivät sulkeudu. Kädet +vetävät valtavan selän painolla. Se selkä ei koukistu, ei notku. Mutta +veneen laidat rytkähtävät jokaisella vetäisyllä. Ainoastaan Käkriäisen +leuat pingottuvat, vankat leukaluut, joiden toiseen pieleen on pistetty +ja lujasti purtu piipun luinen imuke, purtu ruosteisina pilkistelevien +hampaiden väliin. Ja imukkeen ympäriltä valuu suusta hiukan vettä +leukaparralle. + +Käkriäisen otsa rupeaa kuitenkin punottamaan, ja joku hikipisarakin +kiiltelee siinä, sillä aamu on lämmin, eikä Juutas tässä nyt ole +viitsinyt repiä päältään takkia taikka hellittää remeliään, mokoman +lyhyen soutumatkan vuoksi, kolmisen kilometrin. Takki on hänellä +päällä, ja remeli pysyy niin tiukalle kurottuna, että housujen napit +pullistuvat auki. Lisääntyvä helle ja hikoilu kiihdyttävät häntä sen +verran, että hän rupeaa soutamaan yhä lujemmin, melkein kiskaisemalla. +Nyt vene nytkähtää niin, että Jopi, Saara ja Rosina nyökähtävät +edestakaisin aina kun Käkriäinen vetäisee. Ja Hurjan etukäpälien kynnet +ropisevat silloin tuohikontilla. Se on Juutaksesta hauskaa, se toisten +nytkyttäminen. Hän vetää yhä kovemmin. Veneen kokka kohisee mahtavasti, +ja liplattava vesi pakenee pitkin laitoja taakse. Käkriäinen nauraa +pienin ja kirkkaina kiiltelevin silmin. Hän on hyvällä tuulella tästä +joutilaasta retkestä ja päivänpaisteesta. Ja pitkän makailun jälkeen +tuntuu hartiavoimalla soutaminen hartioistakin oikein mukavalta. + +Tuonne väistyy mökki mäenrinteineen lahden perukkaan. Iso koivukin +kohoaa yhä korkeammaksi, kuta kauemmaksi joudutaan. Vesi on valkeaa, ja +tuntuu ikäänkuin kevyeltä soutaa. Aurinko alkaa kuumottaa Juutaksen +niskaa, hautoa virkistävästi hänen takaraivonsa suurta kiukkunystyrää. +Saara huomauttaa, että päivän läätäminen päivetyttää. Ja hän peittelee +nenäliinalla rintaansa, joka näkyy paljaana punaisen puseron aukosta. +Rosina ei hänen marisemistaan kuuntele, Rosinalla on muuta ajattelua. + +Auringon kuva häikäisee vedestä. Järvessä kuultaa monenmuotoisia +pilviä. Ne pilvet haihtuvat taivaalta. + +Käännytään oikealle, Ananiaksen katiskain ohitse ja lähemmäksi rantaa, +jossa haavikko rapisee raukeasti. + +Nyt tulee koivikkoa. Soleita koivuja harvassa. Niiden alla kasvaa hyvä +nurmi. Ja koivikossa on lampaita, Juutas Käkriäisen pikkoja. Ne +määkivät soutajille, ja iso pässi kapaisee korkealle rantakalliollekin +ja päkättää siinä kaula pitkänä. + +Tuossa mennään yli verkon, Ananiaksen kaarnaisten kuppien, jotka +kauempana painuvat syvyyteen. Käkriäinen keskeyttää hiukan soutuaan ja +vilkaisee niitä verkonkohoja. Ja luuleepa hän huomaavansa, että +lähimmät niistä liikahtelevat, ne, joita näkee, vähän veden altakin, +punaisina paistavaiset. Siellä on varmaan hauki tahi kuha: niistä saa +hyvän murkinakeiton... + +Sitten aukeaa suuri selkä. Rannat laskeutuvat paikoittain pystysuorina +veteen. + +"Mikä se tuo on, isä, tuo valkea?" kysyy Jopi. + +"Mikä?" vastaa Käkriäinen ja kääntyy katsomaan selkänsä taakse, +seisauttaen soudun. "Niin tuo ... vedessä ... mikä lienee." + +Hän katselee hetken. Sitten hän huudahtaa: + +"Mikäs ... kuin lokki, pirulainen. Raatona. Koukun lienee nielaissut." + +"Hyi, mitenkä se haisee!" huudahtaa Saara, kun soudetaan lokin +vieritse. Ja Saara yökötteleiksen. + +"Koukun se on nielaissut", toistaa Käkriäinen. "Koukun, jossa on ollut +kala täkynä ... salakka tai... Kyllä minä... Sellaisen kalatäkyisen +koukun ... maha on haljennut lokilta..." + +Ja Käkriäinen aikoo ruveta selittämään laajemmin, miten se lokki iskee +veteen ja tappelee kalojen kanssa, sen on hän nähnyt juuri tuon luodon +lähistöllä, joka on Putkinotkon mökin lahden suussa. Ja nähnyt, miten +kala vie lokin pohjaankin, ... jossa se voi elää kauan, se kun on +vesilintukin. + +Käkriäinen aikoo jutella edelleen ja panna piippuunsa. Mutta silloin +huudahtaa Rosina: + +"Tuollapas laiva jo öhöttää ... etäältä." + +Ja Juutas alkaa jälleen soutaa. + +Rosina kumartuu taas Juutaksen puoleen ja avaa jo kerkeitä huuliaan +ruvetakseen puhumaan siitä asiasta. Silloin näyttää Juutas päässeenkin +kiinni johonkin äsken sanomatta jääneeseen, ja hän nauraa ja huudahtaa: + +"Ja vai haisee... Saarasta, hehe! Kun haisisi niinkuin hevosen +raato ... se se vasta haisisi." + +"Mikäs sen hevosenraadon veteen?" kysäisee Saara. + +"Mikäkö? Olipa mikä tahansa... Jos siihen rutkauttaisi. Mutta olisitpa +ollut, Saara, yhdessä talossa läänissä... Siellä kun oli kuollut ruuna +viety pellolle. Se kun haisi. Niin sitä haisua kun olisit ottanut, +hajuvesiä. Se olisi ollut sinulle..." + +Käkriäinen on hetken vaiti. Sitten hän huudahtaa: + +"Minä ... kun en heistä paljoa, hajuista! Enkä heitä kärsi! En pane +rinnoilleni ... haisuja." + +Rosina sanoo: + +"Kuulehan, läänistä puheen tullen... Johtui mieleeni... Sitä sinun +sittenkin pitäisi..." + +"Mitä?" kysyy Käkriäinen, ja hänen aironsa seisahtuvat. + +"Sitä, sitä... Soudahan", koettaa Rosina nyt hiljaa selittää, +kallistuen enemmän mieheensä päin ja iskien hänelle silmää: "Tuo poika +tuolla... Mutta sitä, mistä on juteltu monesti. Se mätkisi hyvästi! +Mikäs pakko on toisten antaa hommata yksin. Siepata sellaiset voitot, +kun sinä saat pelkästään sen myyjän osan. Ja hätäkös olisi täällä, +meillä: ei minkään valtakunnan silmälläpitäjiä ... talvella. Ja +kesällä ... osaa tuon aina piiloon tunkea. Ja Mauno ehkä ne astiat, +rännit ja römpötit..." + +"Ahaa, sitäkös sinä vikuustat", vastaa Juutas Käkriäinen. "Sitä ... +taas. Pitäisihän sitä ... kyllä. Eikä niistä römpöteistä ... osaan ne +minäkin tehdä! Siinä nyt ei mitään. Minä... Kaikkea." + +"Niin justiinsa, osaat." + +"Ei niihin kuin pata, ja hattu ja torvet... Juottaminen, konstikos se +nyt. Ja tynnöri. Taikka mikä muu punkka tahansa. On noita nähty... +Mutta..." + +"Mitä muttia vielä?" + +"Mutta ... älä haastakaan... Siinä on toinen luokka vielä", vastaa +Juutas Käkriäinen ja näyttää tulevan levottomaksi. + +"Luokat ja kuokat! Yhä sinä... Sellaisen työn takana leipä! Ja +helpommalla riuhtaisisi. Muutamalla kerralla riuhtaisisi niin paljon, +että tulkoot ... viekööt pannut ja muut..." + +"Entä itse miehen, häh? Sillä minä en lähtisikään niin vain. Saisivat +elinkaudeksi viedä. Niin se on. Löisin käpälät vastakarhaan. Jos minua +tultaisiin viemään, niin tulisi siitä pitemmältäkin. Löisin niin, että +olisi kerrallaan selvä! Minua jos käskee kolmasti, niin silloin se on +puukko rinnassa." + +Käkriäinen aivan kiihtyy kuvitellessaan vankeutta, jonka hän lopulta +saisi viinanpoltosta. + +Nyt selittelee Rosina hänelle jälleen, ettei hän ennenkään ole joutunut +kiinni ... hyvin on kaikki mennyt. Ja on poliisienkin kanssa tullut +toimeen: metsään on pistäytynyt lauhkeasti siksi aikaa ja malttanut +viisaasti mielensä, ei tehnyt turhaa tappelua. + +Käkriäinen myöntääkin tämän. + +Hän myöntää kyllä nytkin, että hyvähän se aikomus olisi, ja hyvin se +voisi mennä, niinkuin se entinenkin, joka sekin ensin oli outoa. + +Rosina jatkaa: + +"Ja sitten saisit vaikka mitä. On jo saatu vähemmälläkin lehmät, ja +härkäpoika ja muuta. Ja jos se herra vielä ajaa meidät pois, niin onhan +niitä paikkoja muualla. Ostettaisiin oma talo." + +Mutta Käkriäinen soutaa levottomana ja huokaisee. Hän velloo niinkuin +aina ennenkin yhä sitä tavallista, että siitä nyt ei mitä, jos ihmiset +pilkkaisivat häntä entistä pahemmin, oikein viinan polttamisesta. Sillä +eiväthän ne viinanostajat muutu sen paremmiksi tai sen pahemmiksi hänen +tähtensä, möipä hän muiden keittämää tai keittäisi itse. Jostakin ne +kuitenkin ostavat mieleistänsä. Muu se on heidän pahenemiseensa syynä. +Ei Käkriäinen itsekään ole viinasta millänsäkään, ei viitsi sitä juoda +kuin maistaakseen. Ja olisi Ienokki Maljasellakin ollut rahaa juoda +vaikka koko ikänsä, kun oli talo. Mutta ne vekselithän ne, ja se +korttipeli. Maljanen antoi humalassa muiden pettää itseään. Siksikään +ei Käkriäinen itse juo, ettei häntä petettäisi niinkuin hölmöjä, jotka +ovat hulluja viinalle. Eikä hän antaisi pentujensakaan juoda, jos +Ananias esimerkiksi yrittäisi. Malakiashan tuo onkin liian hölmö +ruvetaksensa oikein tosissaan juomaa hankkimaan. + +Eikä hän niitä poliisejakaan pelkää. On jo nähnyt, että rauhallisesti +niistä pääsee parhaiten. Ei niitä tarvitsisi tappaa, jos tulisivat +polttimoa nuuskimaan. Ja saisi sen polttimon jonnekin kätköön. + +Eikä Käkriäinen halua myöskään viljellä Putkinotkoa, se kun ei ole oma. +Olisipa se oma! Silloin olisi varmasti lähtenyt tuke tuolta purostakin, +josta lammen vesi ei nyt pääse järveen, vaan estää niityn ja suon +kasvamasta. Sitä puron aukiporaamista on Käkriäinen miettinyt jo monta +vuotta. Jos hän olisi pannut louheen kymmenen kiloa tynämenttiä, niin +kyllä olisi siitä suoli selvinnyt! Mutta koska kerran Muttinen rupesi +häntä tiukkaamaan, niin nyt ottaakin Käkriäinen Putkinotkosta minkä +nyljetyksi saa, siitä hyvästä, että hänen täytyisi sonnitella +marjapuskia ja korjailla vieraita rakennuksia. Oma se pitäisi paikka +olla. Sitä ... sitä kun hän hoitaisi! Ei silloin tarvitsisi enää viinaa +myödä eikä polttamista ajatella, jos nyt ensin polttaisikin ja niillä +rahoilla ostaisi talon. Ja sitten jättäisi polttamisen. + +Mutta ruveta nyt sitä polttoa reuhtomaan! Kölsiä lunastamaan taikka +juottamaan pellistä. Ja rahtaamaan pataa kodasta. Ja kähnimään syksyllä +saarissa ... pimeässä ja sateissa. + +Sellaista puuhaa! + +Niin uutta ... kun ei ole ennen tehnyt. + +Ja hitto, kun se Rosina tätä tyrkyttää! + +Laiva tulee jo ihan edessä. + +Rosina huomaa hiljaiseksi harmikseen, ettei Juutaksesta itsestään ole +tähän asiaan. Se nuhjailee, niin se nuhjaili silloinkin, kun piti saada +ensi kertoja myömään sitä... + +Pirulainen häntä enää odottamaan! Sitä pitää työntää, tyrkäistä. Ja +silloin sen pitää sujua toisella tavalla! + +"Minä vinkutan laivaan nästyykillä!" huudahtaa Saara. + +"Vinkuta jos paidanhelmallasi", vastaa Rosina. "Ja sinä, Juutas, nostat +tuota Jopia laivanreiästä sisään, ja Saara, ota kontti, eläkä helistele +sitä. Ja vastaan on tultava ennen kello kolmea! Muuten me ajetaan +halikkoon. Se on ennen kolmea tultava, Juutas! Se on muistettava, pane +vaikka ... nenäsi solmuun." + +Käkriäinen soutaa kiivaasti, tempoo kiitävän laivan kupeeseen. Rosina +saa kiinni touvista, jota annetaan laivasta. Vene heittäytyy laivan +kylkeen, ja hytkähtää ja rusahtaa. Hurja juoksee veneessä. Jopi, jota +isä nostaa takapuolesta laivaan, kalpenee, kun näkee edessään vieraita +naamoja, oudoksuttavia ja kammottavia. Saara tarttuu ylhäältä +ojentuvaan laivamiehen käteen, ja lyykistää jo alhaalla veneessä ja +sanoo. "Kiitos!" Sitten roikkuu hän ilmassa, ja paiskaiksen kannella +laivamiehen kainaloon. Rosina tyrkyttää tavaroita Saaralle, kapuaa +ketterästi köyden avulla laivaan ja ottaa Jopia kädestä. Kapteeni, +kultainen nauha lakissa, huutaa Käkriäiselle: "Nyt kynnet irti, mies!" + +Käkriäinen soutaa hartiainsa koko voimalla venettä laivan luota, +pysäyttää aironsa vähän loitommalla ja tirkistelee nopeasti +loittonevaan laivaan. + + + + +Kolmastoista luku + + +Hyvällä tuulella tulee Käkriäinen takaisin Putkinotkoon. Aurinko +paistaa. Se pyyhkii hänen karvaisilta kasvoiltaan pois huolen, että +hänen olisi ruvettava hommaamaan ihan uutta ... polttamaan viinaa. Ja +mukavalta tuntuu, kun eukkokin on vähän poissa kotoa. Monesti ei Rosina +käykään kaupungissa. Ainoastaan kerran tai pari kesässä. Talvella ei +juuri yhtään kertaa. Ja yhden ainoan kerran kesässä, jos uusi lapsi on +syntynyt niin kesän alussa, ettei siltä pääse liikkeelle muuta kuin +ihan väkisin, nimittäin mennessä pappilaan sitä kastattamaan, +valeluttamaan. Ja sellaisilla kastereissuilla on Rosina tehnyt samalla +ainoan kaupunginmatkansa niinä kesinä. Muulloin on hän käynyt +kaupungissa parikin kertaa, mutta on silloinkin sovitellut asiansa +lauantaiksi, joten hän voi viipyä kaupungissa sunnuntaihin ja istua +kirkossa. + +Muuallakaan kylillä ei Rosina ravaa sen enempää. + +Mutta kun Rosina on aina näin kotosalla, täytyy Juutaksen, milloin hän +itse on Putkinotkossa, hyppiä Rosinan hoputtamana mielestään useinkin +kuin mikä markkinahevonen, jolle on kaadettu viinaa korvaan. Melkein +hauskalta tuntuu, ettei Rosinan ääntä joskus kuule, motkottavaa ja +kiukkuistakin, sellaista, ettei aina auta kuin selvä tappelu ... +nimittäin riiteleminen. Silti myöntää Käkriäinen ainakin tällä +hetkellä, kömpiessään nyt rannalta tuvalle, että mikäpä tässä olisi +tullutkaan elämästä, ellei sitä eukkoa olisi ollut, sitä motkottajaa ja +säksättäjää. Niin, sitä huutavan ääntä täällä Putkinotkossa! Se se +auttaa paljon pysymään tätä taloa pystyssä, joskin Käkriäinen se on +isäntä ... ja hän se on niitä viinojakin myynyt! + +Tänä aamuna lisää Käkriäisen rattoisaa mielialaa, päivänpaisteen +antamaa iloa ja myllylle kuljeskelun tiedettyä mukavuutta vielä se +seikka, että hän on saanut kalojakin tuolta laivasta palatessaan. Ne +kalat ovat nyt hänellä vitsassa selässä. Siellä salmilla melosteli hän +hupaisesti yksinään koiran kanssa ja tarkasteli pyydyksiä. Verkoissa ei +tosin ollut muuta kuin yksi matikka. Se se oli kiskonutkin verkon +pohjamutiin. Muut kalat lienevät päässeet menemään. Sillä kohtaa, jossa +hän oli laivalle mentäessä nähnyt verkon liikahtelevan, olikin matikan +vihertävä pää noussut verkkoa lappaessa ylös. Joten Käkriäinen oli +sanonut itsekseen: + +"Arvasinhan minä sen ... että mikäs se muu kuin matikka, rutale ... +olisi pohjaan verkon vienyt." + +Ja hän oli jo kahden vaiheilla, heittääkö matikan takaisin järveen, +mokoman limaisen lätnikän. Mikäs sitä kesäistä madetta ottamaan. Niin +se on liuskahtelevakin kuin ankeri, jota Käkriäinen ei suuhunsa pane. +Ennen kuolee vaikka nälkään! Hän arvelee, että käärme se on ankeri, +sotkekoot Ananiakselle koulussa mitä hyvänsä. Ja eikö tuo liene niin, +että matikka, joka on tammi- ja helmikuussa makea kala, saattaa muuttua +kesällä ihan muuksi, koskapa käestäkin tulee syksymmällä havukka. + +Mutta sitten ei hän viitsinytkään nuljutella veneessä madetta verkosta. +Ja kun verkoissa ei ollutkaan muita kaloja, niin johtui hänen +mieleensä, että hänpä työntääkin tämän matikan kotimiehille, jos ne +nauravat hänelle, kalattomalle, ja laskevat leikkiä, että nyt häneltä +joutuu tipi pataan, kun hän ei tuonut kalaa. Ja sitten, kun hän on +kujeillut kotiväelle sillä tavoin, voi hän tarjota matikan vaikka +kissalle: sen Moksin poskeen ne mahtuvat yksinpä käärmeetkin, sellainen +kissa se on, se Käkriäisen rohkealuontoinen kissa. Ja ennen kaikkea: +made sattuikin jäämään veneessä verkon alle. + +Mutta katiskoissa, joihin Käkriäinen sitten huvikseen kurkisteli, +varjostaen hatulla ja paksulla kämmenellä otsaansa, niissä molahtelikin +haukia, kammarien pimeissä pohjukoissa. Käkriäinen kävi soutamassa +rannalta Ananiaksen haavin, saunavastoiksi karsitun koivupensaan +kätköstä, ja melosteli sitten takaisin katiskoiden luo ja lappoi niistä +kolmekin posahtelevaa ja ponnahtelevaa haukea. Nuottakodassa pisteli +hän verkot kuivamaan, koska niissä ei ollut paljoa selvittelemistä, +kalattomissa. Sitten pujotti hän haukensa vitsaan. Mutta limaisen +matikan hän sysäsi siihen kitusistaan alimmaiseksi. Huolellisesti +piilotteli hän airot, sillä hän on tarkka siitä, ettei hänen +tavaroihinsa kosketa, vaikkei ole juuri tarkka niitä hoitelemaan, ja +vaikkapa tuo äyskärikin sattui kerran kaupungissa jäämään toisten +veneestä hänen veneeseensä. Jonkun vieraan kokkalauden alta hän sen +otti hiukan lainaksi, koska häneltä ei tullut kotoa lähtiessään +varatuksi itselleen minkäänlaista astiaa vedenlappamista varten. Sitten +joutui se äyskäri olemaan viikon hänen hoteissaan, ei hänellä ollut +aikaa viedä sitä omistajalle, jonka hän tunteekin. Sentähden raaputteli +hän äyskäristä vähän pois maalia ja tervasi sen, ettei siitä olisi +tullut myöhemmin joutavaa harmia. + +Nyt nousee Käkriäinen kalat selässä hitaasti mäenrinnettä rannalta, +sauhuava piippu suupielessä. Hauet nytkähtelevät takana, ja matikka +kiepsahtaa tuon tuostakin alimmaisena vitsassa. Matikan pullottavat +silmät ovat hiukan yläpuolella Käkriäisen vyötäröitä, mutta sen +limainen ruumis hieroo hänen takalistoaan ja reisiään. + +Hurja kulkee hänen vieressään, saaden sameihin silmiinsä ja häntäänsä +vilkkautta joka kerta kun matikka kiemurtaa. + +Alaveräjän laudalle pysähtyy Juutas Käkriäinen sievoiseksi ajaksi, +katselemaan pihapotattiaan, joka kukkii valkean, sinisen ja punaisen +kirjavana. Myöhään se on pantu, vasta kesäkuun puolivälissä. Mutta +naurakoot vieraat, mitä nauravat, hän tietää, että potatti joutuu, kun +ei hätäile. Ja että potatti on pantava aina vasta silloin kun ilmat +tosiaan lämpenevät. Ja milloinkapa se on ollut hänelle kasvamatta! +Sellainen hän on potattia viljelemään. Naapurienkin täytyy sanoa, +niinkuin ne hänen perunanpano-aikojaan ihmettelevätkin, että millä +kummalla se tuo Käkriäinen saa aina potattinsa niin luonnistamaan, +työntämään sellaista isoa ja murakkaa mukulaa. Mutta kummakos se, +vaikkei hän heille sano...! Ei siihen ole syynä pelkästään tämä +Putkinotkon hiekkainen ja tuoreena pysyvä maa, pellot kallioiden +koloissa, vaan on siinä toinenkin luokka, perunamaissa. Se on se aika, +milloin pitää kylvää. Eikä pidä hätäillä. Ja on muutakin. Ovathan nämä +hänen potattinsa saaneet kultaakin niskaansa, jos viime aikoina muutkin +viljelykset, koska nyt on tuota karjaakin. Potatteja hän kuitenkin +suosii erityisesti. Sillä potatti se onkin vasta sitä elämisen aihetta, +tuottavinta, täyttävintä ja vaivattominta. Ja sille antaa hän parhainta +kultaansa, oikein ihmisen kultaa. Siinä se on taika, jota hän ei +itsekään arvannut ennenkuin herra teetti hänellä nuusniekan tuonne +alemman aitan taakse, teetti väkisin. Mutta siitä kiusasta ja +kärhyämisestä tuli Käkriäiselle ainoastaan hyvää, sillä sitten hän +näki, mikä etu siitä sellaisesta kultien keräämisestä oli. Eikä hän +siitä alkaen ole antanutkaan mennä yhtään nikaretta kultia hukkaan. +Isommat lapsensa on hän opettanut käymään tuolla nuusniekassa, ja +pienempiä hän neuvoo, milloin suinkin kerkiää, ettei saa pistäytyä +niillä hommillaan nurkalla, vaan pitää juosta suoraan potattimaan +vakoon. Silloin siitä on jotain hyötyä, ilman sen suurempaa +siirtelemistä. Ja siksipä ovatkin Putkinotkon potatit tuollaisia nyrkin +kokoisia murikoita. Nyrkinkö kokoisia? Vieläpä tämä mitä! Niitä on +suurempiakin, melkein lantun kokoisia. Ja sellaisia kun syö pari kolme +kymmentä aterialla mahaansa, niin ei nälkä nälvi. Ja kuusi kappaa +päivässä koko perheelle! + +Toisen kerran seisahtuu Juutas Käkriäinen kalat selässä pihalla, +tupakkamaansa reunassa. Huomaa siinä muutamia keltaisia kukkia ja +nipistelee niitä pois, pistää ne pässinpusseista tehtyyn +tupakkakukkaroonsa, toisten tupakoiden joukkoon väkevänmauksi. + +Mutta kolmannen kerran pysähtyy hän vasta ylempänä portaiden luona, +johon iso ja hiljaa suhiseva koivu on kääntänyt vilpoisen varjonsa. +Siinä hän huutelee Moksia. Sille olisi nyt tarjottava tuota matikkaa, +jonka hän toi kotiin leikin vuoksi, vaikka on muitakin kaloja vitsassa. + +Mutta eipä nyt tule Moksi moksittamallakaan. Minnekähän se lienee +mennyt? Linnustamaan lähtenyt? Käkriäinen seisoo hetkisen ja +käänteleiksen ja katselee. Sitten hän ontuilee tupaan, verkalleen ja +portaan kerrallaan. Tuvassa on hiljaista. Kärpäset kimahtelevat ja +humisevat. Aurinko paistaa sinne. + +Mutta uunin takana on anoppimummo, joka liekuttelee hänen pienintä +lastaan, punoittavana kätkyessä nukkuvaa. + +Ja uunin takana permannolla istuu myöskin Topi, syöden leipää ja kuumia +ahvenia, joita hän on paistanut hiilistössä, pistäen mummolta salaa +voita niiden mahaan. Topi vilkaisee isäänsä. Mutta isä on hyvällä +päällä. Eikä se taida tietääkään hänen tämänaamuisesta tappelustaan? + +Mummon pienet ja ruskeat silmät kirkastuvat, kun hän kohottaa +latuskaisia kasvojaan ja näkee kalat. Hän on melkein lyödä kämmeniään +yhteen, mutta Luukashan nukkuu, ja hiljaa huudahtaa mummo: + +"Antoipas Ahti ahvenia." + +"Antaahan se, veden akka", sanoo Juutas Käkriäinen. "Antaa, kun on +miestä niitä ottaa... Onhan maailmasa kaloja! Tuossa on ... +mummollekin!" + +Ja Käkriäinen heittää kalavitsansa selästään mummon eteen permannolle. + +"Olisi ... olisihan se hyvää vanhalle oikea kalakin", sanoo mummo, +ajatellen, niinkuin äsken jo ajatteli Juutaksen kalat nähdessään, +että ehkäpä Juutas antaa hänelle kaloja. Ei se Juutas itse ole +ruoka-aineista saita, vaan Rosina. Mutta nyt ei Rosina ole kotona. + +Ja Juutas on nyt hyvällä tuulella, ja antaakin. + +"Siinä on!" jatkaa Käkriäinen, pyöräyttäen pieksunsa kärjellä matikkaa +pitkin lattiaa. + +"Mitä? Matikan-rutjake", sanoo mummo tirkistellen kumarassa kalaa. + +Topi tirskahtaa: + +"Matikka, per-rkele, mummolle." + +Mummon silmät alkavat ripsuttaa, ja hän vilkaisee Juutakseen, että +kiusallakohan se. Mutta Käkriäinen nauraa vain, on iloisella päällä, ja +sanoo: + +"Ei ... mitäs... Kun mummo liekuttaa pientä poikaakin. Hauki se pitää +mummolle! Tuosta saatte. Matikka ... Moksille. Missäs ne muut pennut, +että hakisivat Moksia. Entäs Topi ... se heinänteko! Mitäs sinä siinä +ratustelet? Onkimassako ollut... Taas ne onkipelit, eihän tässä talossa +tule mitään..." + +"Niin", äännähtää mummokin ja alkaa kertoa, missä lapset ovat. Topi +pelkää, että mummo saattaa kannella sekä aamuisesta tappelusta että +ruokien konttorista ronkkimisesta. Siksipä nousee Topi lattialta ja +menee ulos, sanoo Ananiaksenkin vielä olevan hevosta metsästä +hakemassa, heinänvetoon. Ja muidenkin pentujen olevan vielä kotona. + +"Niin, niin", jatkaa mummo. "Tässä pennut telmivät. Lapsen olivat +kaataa... Missähän nyt lienevät? Leja se lienee niityllä..." + +"No ... kun minä tästä nyt lähden ja panen sen heinänteon heille +alulle", kehaisee Juutas Käkriäinen. "Ensin otan tuon matikan... +Antakoot pennut sen Moksille. Mutta minnekäs ne ovat menneet?" + +Käkriäinen astelee portaille ja kuuntelee siinä, riiputtaen kitusista +matikkaa, jonka hän repäisi vitsasta pois. Ja lapsiaan hän siinä +huutelee. + +Ei kuulu ääntä. Juutas jättää kalan portaille. + +Hän menee tuvan taakse kalliolta katsomaan. Siitä näkyy lammen +niitylle. Mutta ei näy sielläkään niitä pieniä, jotka antaisivat +matikan Moksille. + +Sitten erottaa hän kuitenkin pentujen ääniä oikealta, riiheltä päin. + +Käkriäinen lähtee sinne, katsomaan, mikähän niillä nyt siellä on... Kun +kuuluu sellainen ilo! Ja neuvomaan niitä töihin, isompia niistä. + +Tuvan avonaisen seinän vieritse hän kulkee. Takapuolet ovat juuri +seinän aukon kohdalla. Mummo katselee häntä tuvasta ja ajattelee, +että siinä se on yksi heinäntekijä taas. Siihen se seisahtuu, +housuntakapuolet pussillaan. Ja mitäs sillä on mustaa nuttunsa +helmassa? Mummo menee läheltä kurkistamaan. Ja hän huudahtaa: + +"Voi sitä ihmettä! Missä sinä, Juutas, olet istunut?" + +Käkriäinen kääntää takkinsa helmaa ja katselee sitä. Hän örähtää: + +"Ka, se matikka, perhana!" + +Nyt alkaisi mummo siunailla, että Juutas sillä tavoin töhri nämä +pyhävaatteensa. Mutta eipäs Juutas hänelle tällä kertaa suutukaan. +Naurahtaa vain, että olkootpa vaikka sammakonmädissä. Sellaisella +tuulella hän on tänä päivänä. + +Sitten menee Juutas riihelle. + +Mitäs ne lapset siellä? + +Kas, siellä ovat pikku Sanelma ja Ester ja Repekka, isän pikkuinen +piija. Ja niillä on siellä sianporsas mukana. Ovat nostaneet sen +tallista ja päästäneet ulos jaloittelemaan, niinkuin äiti ja isä ovat +välistä kauniilla ilmoilla käskeneet päästämään. Hyvin tehty se on. +Niin ei sika kasva vaivaiseksi, vaan syö oikein, ja lihoo. Joten siitä +saa jouluna paljon läskiä. + +Mutta Sanelma kertoo, että se sika kun oli oikein kiljunut ja potkinut, +heidän nostaessaan sitä yli tallin kynnyksen. Ja sittenkös se oli +alkanut juosta. Ensin oli läävän edessä röhkinyt ja katsellut, ja +sitten oikopäätä rynnännyt kujaa mäelle, niin että persuukset olivat +hytkyneet. Ester ja Repekka olivat juosseet sen perästä. Metsään se +olisi mennyt, ellei Sanelma olisi juossut vielä kovemmin kuin se ja +vahtinut kujan suulla. Sitten se oli jurskuttanut saunakukkia ja +heiniä, nykäissyt sieltä ja täältä, ja taas juossut. Riihen kupeelle +sen lapset paimensivat. Se makasi ensin mahallaan lastukossa ... +päivänpaisteessa rötkötti. Tuota pitkänä ... jalat suorana. Ja +kärsällään se töhi lastuja. Sitten, kun sitä raaputettiin, rupesi se +kyljelleen. Ja Ester ja Repekka mahalleen sen kahden puolen. Ja heidän +kolmen eteen, porsaan, pikku Repekan ja Esterin, kantaa nyt Sanelma +paraikaa kuivuneita lehmänkakkaroita ja sanoo: + +"Syökää! Minulla on kolme sikaa. Niiden pitää syödä ja rinkua. Ja +sitten ne tapetaan." + +Juutas Käkriäinen asettuu siihen maahan kyykkysilleen, kuumenevalle +seinävierelle, lastensa ja sikansa eteen. Rakastaapa hän lapsiaan ja +omaa sikaansa. Repaleiset nuo ovat lapset. Pitäisi niille hankkia +vaatteita ... kun tulisi hankituksi. Mutta ehkäpä hän nyt tästä +lähtien ... koska hän tuntee itsensä jälleen virkenevän! Hän +raaputtelee nyt porsaan karkeaharjaista selkää ja lihavaa leuanalustaa +ja puhelee: + +"Kössikkä, kossikka! Tuostapa ... tuosta minä leikkaan oikein lihavan +palan, jouluna ... tuosta hiekkaisen kärsän alta, vossikan. Eikä sitten +muuta kuin pötköttää uunilla ... jouluna. Mutta eipä, eipä silloin sitä +pientä kössäniskaa olekaan..." + +Niin menee neljänneksen tuntia. Käkriäinen leikkii lastensa kanssa. Ja +meneepä puolikin tuntia. + +Mutta sitten tuo Ananias metsästä tammaa, kellertävää ja koukkupolvista +Sohvia, ratsastaen sillä ja viheltäen hiljaa. Sen Muttisen koppahatun +on Ananias löytänyt päähänsä, kun hän lainasi omansa Jopille +kaupunkiin. + +Silloin huomaa Käkriäinen, että aikahan tässä on mennytkin, ja hän +rupeaa nyt tahtomaan tyttäriään niitylle. Sillä onhan heidän joukossaan +jo seitsenvuotias Sanelmakin, joka voi saada aikaan melkoisesti työtä. +Entäs Topi? Minnekäs se nyt ennätti lentää? Tuvasta se tuli ulos. +Lieneekö se jo mennyt niitylle? + +Porsas on kuitenkin ensin pantava takaisin talliin. Ajakoot nyt muoskat +sen sinne, mutta nopeasti. Sillä välin, kunnes lapset saavat porsaan +syliinsä, pistää Käkriäinen tupakaksi. Jopa juoksee hän sitten kädet +levällään ja onnahtelevin jaloin muutaman askeleen ottaakseen porsasta +kiinni. + +Porsas saadaan ajetuksi kujan alapäähän ja läävän välikköön. Ja +Käkriäinen nostaa sen siellä vatsan kohdalta pitäen syliinsä. Porsas +kirkuu kuin puukko kurkussa ja töyhäisee Käkriäistä kärsällään suuhun. +Mutta kun se on saatu tallin korkean kynnyksen toiselle puolle, herkeää +se huutamasta. + +Kana istuu keskellä välikköä. Silmät ovat sen päässä kalvon peitossa, +ja kieli pistää ulos sen suusta kuin käärmeen. Se läähättää. Käkriäinen +on astua sen päälle erehdyksessä. Kana levittelee siipiään vihaisesti. +Sorkista seinään se pitäisi iskeä, ajattelee Juutas Käkriäinen. Tuohon +on Rosina tuonut sille jyviä, joita se ei ole syönytkään kaikkia. Ja +kun Käkriäinen heiluttaa sille käsiään ja ärähtää, lähtee se +huuppuroimaan avonaisesta ovesta kujalle, niinkuin emälammaskin +vuonansa kanssa on jo päässyt. Mutta pikku Sanelma ja Juutas Käkriäinen +käännyttävät lampaan takaisin kerpuilleen ja sulkevat oven. + +Ananias sitoo tamman pihanurmikolle koivuun siksi aikaa, kunnes +niitylle kasaantuu vedettäviä ... sitten iltapuolella. Mutta kukapa +tietää, saisiko Sohvia enää silloin kiinni taikka löytäisi, jos se +olisi metsässä. Se voisi kompuroida paarmoissaan minne tahansa. +Sentähden haki Ananias sen jo nyt, ja pani valmiiksi pihalle, pitkään +nuoraan. + +Juutas Käkriäinen on tullut läävältä tuvan nurkalle ja sanoo +Ananiakselle: + +"No ... nyt sitä ruvetaan ... niihin töihin! Taikka ... alkakaahan te, +siellä lammen rannalla ... minun kun onkin mentävä myllylle. Näytän +vain ensin kiireesti, että ne penskat ... sitä on opetettava, +penskoja..." + +Ananias ottaa viikatteensa aitan salvaimesta ja kulkee koivun alitse +kallioiden taakse. Sinne juoksee Hurjakin. Ja sinne katoaa Hurjan +perästä valkohapsinen Ester ja Esterin taluttelema Repekka sekä musta +ja villi Sanelma. Hälisten kaikuvat menevien äänet tuvan takaa. + +Myöskin Juutas Käkriäinen alkaa mennä, mutta sanoo pikku Sanelmalle, +että hän viipyy vielä hiukkasen ... hänellä on vähän katselemista. Ja +hän katseleekin sitten tuvan takana olevia suurempia perunamaitaan. Ja +niistä luo hän silmänsä mäelle, josta näkyy, peltoon puskevan pienen +metsäniemekkeen reunamitse, kulmaus hänen leipäviljaansa, paikoin jo +kellertävää ja kahisevaa ruista. Tekisi mieli kävellä tarkastamaan, +onko vielä paljon maitoisia jyviä. Mutta hommaanpa tästä on ruvettava! +Tuonne alas niitylle on mentävä! Juutas menee. Ja seisahtuu nyt +alempana, melkein niityn reunassa, katselemaan kaaleja. Siinä pistää +hän tupakkaakin piippuunsa. Hyh, mitähän noillakin virkaa, noilla +kaaleilla. Juurimato niissä on, koska ovat kannat noin hoippuvia: +kaatuvat melkein, jos potkaisee lapikkaan kärjellä. Ja enimmät lehdet +riippuvat lakastuneina jo näin aamulla, vaikkei päivä vielä oikein +paahdakaan. Mitä se Rosina enää noppii niiden lehdistä matoja, kun +kerran juurista nousee uusia matoja lehdille, juurimatoja. + +Ja hän tietää, että juurimatohan se on tässä paikassa, sillä kaalia ei +pitäisi tehdä monta vuotta perätysten samaan paikkaan. Mutta hän kun ei +ollut tullut antaneeksi Rosinalle uutta maata. Koska hän ei välitä +kaaleista. Sellainen työ: kitkemiset ja kastelut ja näppimiset. Eivätkä +kaalit kuitenkaan kasva, vaan juurimato syö ne aina. Ja talvella ne +kaalit märkänevät kuopassa. Eivätkä kaalit täytä mahaa. Toista se on +potatti. Mutta kaalit, hoidelkoot niitä naiset, istuttakoot minne +tahansa. Ja syökööt, näitä matojen tappamia ja sitten märkäneviä. + +Viimein joutuu hän niitylle. Siellä on Lejan nopsa viikate jo kaatanut +sievoisen alan heinää, paitsi että hänen kätensä ovat hajotelleet +eiliset heinät karheille, vielä hiukan kasteesta höyryävät. Tuolla +vilkahtelee nyt Leja lammin perukassa, pajupensaiden välissä, punainen +alushame päällä ja selkä kumarassa. Vikkelästi vetelee hänen +koukkuvartensa tantereeseen heinikkoa, joka kasvaa siellä rannempana +korkeanakin. Suoraan kulkee hänen itsekseen kaatamansa reuna. Ja +muistaapa Leja raapustella ylemmäksi metsän rintaan päästessään kivien +kolotkin ja leppien juuret, niinkuin Juutas on lapsiaan neuvonut. + +Jopas on Topi sinne kerinnyt. Mutta istuu siellä suurella kivellä, +isänsä karvareuhka päässä, ja soittaa, töröttää, paksulla ja +kumeaäänisellä putkella, umpinaisesta päästä halkaistulla... No, +soittakoon nyt vielä hetkisen. Niin on Juutas Käkriäinenkin +soittanut ... ennen lapsena ... paimenpoikana... Isänsä kuoltua, +mökkiläisen... Siellä takamaiden taloissa, ihan kuin tällä niityllä. +Lieneekö niitä silloinkin ollut putkia näin paljon kuin täällä? Tuossa +ovat ojien reunat täynnä ja heinikossakin sakeina tupsuina, noiden +keltaisten kukkien seassa... + +Mutta niityn yläreunalla, kuivalla kummulla, on pääskysenhattuja. On +tätä koreutta! Ei tarvitsisi tätä Muttisenkaan muualta kuljetella. + +Ananias on hiaissut viikatettaan ja alkaa niittää. Mutta ei laske +veljeä edelleen Leja, väsymätön ja ahkera tyssi! + +Nyt vingahtavat pienimmilläkin lapsilla putket soimaan, Topin tekemät, +kimakammalla äänellä kuin Topin putki. + +Juutas Käkriäinen menee Ananiaksen ja Lejan luokse, kehottelee ja +kiittelee heitä. Kiittelee Lejaa: se tyttöhän se tässä talossa töitä +tekee... + +Käkriäinen huokaisee hiukan. Ja sitten tahtoo hän ryhdistäytyä, ja hän +toruu toisia lapsia, sikäli kuin kukin ansaitsee. Jo ärähtää hän pikku +Sanelmalle, jonka pilli ihan repii korvia: + +"Ja minä kun en kärsi noita piiputtamisia! Eikö se kelpaa pojan tulla +töihin, Topin? Ja Sanelma, kyllä sinä osaat jo haravoida, sinä: ei kuin +harava käteen!" + +Ja kuusivuotiaalle Esterille hän sanoo: + +"Haravoi sinäkin heiniä ... lapsukainen, käsilläsi. Näin. Kyllä se on +avikkia sekin." + +Ja taas ärjyy hän Topille. Topi kuhnailee vielä eikä tiedä, tarvitseeko +totella vai ei. Hän törähyttää putkeensa. Isä ärjäisee: + +"Tukkako sinulta pitää päästä repiä ... tai halkaista se +putkentorvelosi. Eikö se pömpötti herkeä pörisemästä? Ota tuolta tuo +viikate, poikkokärkinen ... ja opettele... Malakiaksen viikate... +Pahukseenko sekin nyt on kuljeskinut..." + +"Tulee käärmeitäkin, kun pilleillä piipittävät", huudahtaa Leja +oikaisten hentoa vartaloaan. "Äsken täällä oli käärme, luikersi tuonne +kallionkoloon ... siellä se on." + +"Missä?" sanoo Topi ja jättää Malakiaksen viikatteen, jonka hän on +juuri saanut tuomen oksalta käteensä. "Minäpä menen repäisemään aidasta +seipään. Pieksän sen litsaksi." + +Onhan se Topi ennenkin käärmeitä tappanut ja ripustanut puiden oksille +ja aidoille. Eikä hän pelkää niitä paljainkaan jaloin. + +Leja sanoo: + +"Ei suinkaan sitä ... kun se oli tarhakäärme ... harmaa." + +"Mitäh?" sanoo Juutas Käkriäinen ja käännähtää Lejaan päin. +"Tarhakäärmekö... Harmaa?" + +"Niin", selittää Leja. "Tokkos niitä ... tappaa?" + +"Mitäh? Tappaako? Ei kun kangella pääkuoreen vaan. Ei siitä ... mitään +merkkiä", sanoo Käkriäinen. + +Ja Käkriäinen istahtaa pehmeälle mättäälle, huokaisee ja ikäänkuin +odottaa kysymyksiä. Ja sitten jatkaa hän, kun Leja ja Topi kuuntelevat +vaiti hänen edessään: + +"Ei siitä mitään ... käärmeestä. Ei niistä ... ylimalkaankaan. Sillä +käärmeet ... ne saa tappaa. Minä en heitä suvaitse. Ne ovat myrkyllisiä +elukkeita. Mutta eivät ne hännällään pistä, sen minä tiedän. Olen minä +ottanut käärmeitä hännästä ja lyönyt seinään ... sitten päät seipäillä +pieksänyt. Ei ... niillä on sellainen kieli, sillähän ne ... vaikka +hännänpäässä onkin myrkky, ikäänkuin pussi, jossa ne sitä myrkkyä +kuljettavat. Se pussi on keltainen. Ja tämä käärme, Leja, harmaako tämä +oli? Selkäpuolelta enemmän kuin harmaa. Arvasinhan minä. Harmaa. Eikö +sillä ollut se keltainen hännänpää? + +"Jos taisi olla", sanoo Leja. + +"Oli se", väittää Käkriäinen. "Kyllä minä tiedän. Se häntä siinä on +myrkkyä. Mutta en minä heistä... Tappaa ne pitää ... paskia!" + +Jälleen on hän hetken vaiti, ja pistää piippuunsa. Imee verkalleen, ja +katselee muka asiasta välittämättä ympärilleen. Pilkistää taivaallekin, +joka häikäisee ja panee vetämään nukuttavasti luomet lupalleen. Sitten +nojaa hän poskensa piippua pitelevään käteensä ja sylkäisee ruskean +syljen. Ja sanoo odottaville lapsille viimein salaperäisesti: + +"Olin minä kerta yötä läänissä... Yhdessä saunassa. Kävellessäni +takakylillä. Tulin myöhään yhteen taloon. En huolinut heitä herättää. +Ajattelin ... menenpä saunaan ... makaamaan. Niin siellä ... kun loion +jo penkillä, rupeaa pimeässä sihisemään ja viheltämään. Oli syksy. Minä +ajattelin, että mikäs se... Mutta yhä viheltelee. Silloin, mitäs minä: +raapaisin tulta. Niin eikös: kolme ... kahdeksan ... hm ... neljätoista +käärmettä siellä oli... Tarhakäärmeitä... Syöttivät maidolla, pahuksen +liskoja: maitokuppi oli tuotu kiukaan luokse ... kuin porsaille. Niin +ne vihelsivät kuin pyypillit. Mutta minä kun otin kohennuskepin ja +tapoin kaikki... Sieppasin hännästä, maidon ympäriltä istumasta. +Puukolla listin päät poikki, ja siihen jätin rötköttämään lattialle." + +"Oli siinä läjä!" huudahtaa Topi. + +"Oli se. Enkä minä heistä sen enempää. Kaikki tapoin: paskia!" + +"Hihii", nauraa Topi. "Päät poikki niin että ve-r-ri tir-rskui." + +"Nii-ni!" sanoo Juutas Käkriäinen ja vetää pitkiä sauhuja. "Ettei niistä +käärmeistä ... ole merkkiä." + +"Mistäs sitten?" kysäisee nyt Ananias, joka on niityn poikki +niitettyään päässyt sille kohdalle, missä isä, Topi ja Leja ovat. Ja +nyt siihen tulee pieni ja musta Sanelmakin. + +"Niin mistäkö?" matkii Juutas Käkriäinen. "On sitä ... muusta..." + +Hän ajattelee, että on sitä monestakin. Kasteesta, ja poudasta, ja +ruosteesta. Iltakasteesta arvaa seuraavan päivän poudan, ja maan +toukkien väristä tietää, tuleeko sateinen kesä vai ei. Nytkin olivat +toukat valkeat, tuli sateinen kesän alku, ja niin sen pitää tulla +lopunkin, jos se merkki pitää. Ja jos käärmeelle antaa piipun pihkaa, +niin se pöhöttyy ja halkeaa. Ja piipun piki on hyvä hampaankolotukseen. +Ja ruumiin voiteluun terva kolotiin ja korpinrasvan puutteessa, vaikka +siinä menee pikiöljykin, joskaan ei ole niin hyvä. Ja jos se itse +paholaisen ukkotauti on tullut ihmiseen, se noppatauti, niin on syötävä +nahtaliiniä. Sellaisia luonnollisiakin merkkejä ... missä lieneekään. +Mutta se heitä selittämään. Niitä on niin paljon. Hän on usein +ennustanut ihan niinkuin kävi ... jos jonkinlaisista asioista. Ja hän +saa paranemaan elukkeet ja ihmisetkin, varsinkin jos ihmiset oikein +uskovat. Sellainen taito se on hänellä, ja salainen tieto, joka tulee +siitä, että salaisuudet antautuvat hänellekin ... niinkuin ennenkin on +ollut myrrysmiehiä. Ne ovat tehneet ihmeitä. Yksikin niistä, Kuikka +Koponen, oli allakan lehdet rahoiksi muuttanut, ja hävinnyt hevosen +häntään. Ja hyvältä tuntuu, kun ihmiset häneen uskovat, muutkin kuin +kotiväki. Ja kertako hän on antanut tarvitseville oikean neuvon! + +Nyt hän ei juuri oikein tiedä, mistä sanoisi tällä hetkellä olevan +merkkiä. Mutta sitten hän muistaa sen elävän, jota hän oli katsellut +tänä aamuna metsässä, aikoessaan lähteä Putkinotkosta pois. Ja niinpä +sanoo hän verkalleen ja vakavasti, vaaleita kulmakarvojaan synkiksi +rypistellen: + +"Niin ... mistäkö merkkiä? No, niin ... kuulkaahan nyt! On sitä... +On sellainen pieni eluke metsässä, kiiltävä kuin katinkulta, +sikosontiaisen sukua. Se juoksee kovasti, ja se haisee kuin mikä. Siitä +kuin tekee... Ja ... siitä on merkkiä..." + +Käkriäinen näyttää nyt siltä, ettei hän selitä enää lisää. Turhaa olisi +Ananiaksen tai Topin kysyä häneltä enempää. Ja Lejakin tietää, ettei se +isä: ominaan pitää... + +Ja Juutas Käkriäinen sanookin nousten paikaltaan: + +"Ei ... mutta ei tässä nyt auta. Täytyy sitä ... hommia. Tehkäähän nyt +töitä... Minä kävelen sinne myllylle ... ruuan jatkoa tietämään." + +Käkriäinen lähtee menemään niityn aitaviertä pitkin, katoaa pajukkoon +ja sitten tuuhean lehtimetsän sisään, aidan taakse. + +Painanteihin alas, kankaille ylös hän kiertää. Menee rotkojen pohjiin +ja kapuaa päivänpaisteisille rinteille. Pieniä polkuja myöten, jotka +pujottelevat milloin koivujen holvikaton alla, milloin honkien välissä +kiemurtelevat. Niin kymmenisen minuuttia. + +Ja kas, ihan Putkinotkon rajaportilla... Juutaksen tekemällä +sellaiseksi, ettei sen puista lukkoa sikakaan saa auki, niin +monimutkainen se on, eivätkä eräät ihmisetkään, vaan kulkevat sen +sivuitse aidan repeämästä ... siinä portilla tulee häntä vastaan +Malakias, paljaspäin ja toisella silmällään ihanalle heinäkuun +taivaalle katsellen. + +"Kah? Mikä se nyt on?" kiihtyy Käkriäinen. "Mihinkäs sinä? Se +heinänteko..." + +Malakias vastaa verkkaisesti: + +"Jos olisi ollut amitsuonia, niin kyllä se olisi lähtenyt ... +pirunpskatta." + +"Mikä?" + +"Se... Sillä ... karvat..." + +"Karvat?" kysyy isä. + +"Ei ... kuin korvat!" innostuu Malakias. "Punaiset..." + +"Millä? Missä sinä olet ollut? Unissasiko sinä... No, se nyt on +sanominen, millä?" + +Sitten selittää Malakias, että metsohan se. Ja sillä oli korvat päässä, +punaiset. + +Käkriäinen säälittelee: + +"Voi sinua, poika-parkaa! Et sinä tiedäkään. Kuulehan nyt, että ne ovat +metsolla heltat, ne ... ikäänkuin silmäkarvat. Muista se. Mutta missäs +sinä ... kun et vettä lappamassa? No ... mutta en minä nyt jouda, +menehän tuonne niitylle. Se heinä tehdään nyt loppuun! Ja minä lähden +tästä myllylle." + +Niin juteltuaan eroavat isä ja poika. Malakias kulkee honkaisia +kankaita, kapuaa hitaasti mäkiä ylös ja alas, ja ilmestyy viimein +lehdon sinertävästä kätköstä niittopaikalle lammin rannalle. + + + + +Neljästoista luku + + +Ananias huomaa Malakiaksen, ojentautuessaan pyyhkimään hikeä kelmeältä +otsaltaan. + +Ananias huomaa hänet kahlaamassa niityn halki kaikkein parhaimmasta +kohdasta, niin rehevästä, että putket ulottuvat yli hänen +vyötäröittensä ja angervot karistavat pölyään hänen avoimille +rintamuksilleen. Silloin huutaa Ananias, että mitäs se Malakias heinää +lahmaa. Eipä ennätä Malakias ajatella kääntymistä, kun on kerran +alkanut kulkea, ja Ananiaksen haukuskellessa häntä vastaa hän lähelle +joutuessaan ainoastaan tyytyväisenä ja iloisesti, että metsolla ne on +punaiset silmäheltat kahden puolen päätä. Silloin Ananias nauraa ja +alkaa tiedustella veikoltaan niistä silmäheltoista. Ja Topi kuuntelee +korviaan höristäen, heittää viikatteensa suopursumättäälle ja tulee +kahden veljensä luokse. Siinä tarkkaa hän sitten, samoin kuin levähtävä +Lejakin, Malakiaksen kertomusta metsosta, joka oli ollut ensin ruskea +ja valkeapilkkuinen lintu ja sitten muuttunut mustaksi. Ja sitä oli +Malakias katsellut puun alla melkeinpä puolen päivää. Sitten on +Malakiaksen kuitenkin otettava kärjestä katkennut viikatteensa ja +alettava lyödä heinää maahan, ja Topin on käytävä haravoimaan. Mutta +Sanelma, joka on myös tullut toisten luokse, kiukuttelee, etteivät he +jaksa haravoida kaikkea yksinään Topin kanssa, kun isot köntäleet ovat +niittämässä. Ja Leja lupaa tulla hänelle ja Topille apulaiseksi, lupaa +tulla pian, niitettyään ainoastaan tuon ison kiven kohdalle. + +Päivä lämpenee yhä. Aurinko on korkealla ja lähettää raukeaksi +kuumentavia säteitä metsien suojaamaan notkoon. Lejan paita on +likomärkä ja kuuma. Ananias pyyhkäisee yhä pitemmät ajat kerrallaan +otsaansa, aina niitoksen reunaan jouduttuaan. Mutta edelleen +suhahtelevat viikatteet korkeassa ruohossa, ja Malakiaksen viikate +kalahtelee silloin tällöin kiviin. Kun se oikein kovasti kalahtaa, +niin kohottaa laiska ja paksuposkinen Topi päätänsä, pysäyttää +haravoimisensa ja kiroaa sorakielellään, katsellen reuhkahattunsa alta. +Pieni, musta Sanelma intoaa uudestaan Lejaa haravoimaan. Ja hän saakin. +Nyt tulee haravointiin ja karheiden kääntämiseen vauhtia. Topi kiskoo +hetken niin, että haravan tervatut piit ruskavat. Kuivuneen heinän lemu +leviää yli päivänpaisteisen ja helteisen niittyaukean. Leja yllyttää +Topia ja pikku Sanelmaa voittamaan hänen kanssaan nuo niittomiehet. +Sanelma innostuu. Mutta nopeammin kuin haravat jaksavat heiniä kerätä, +on sitä jo kaatunut ja kaatuu yhä. Niin katoaa jälleen tämänkesäisen +niityn vihreä puku, jossa paistavat leinikkojen läikät ja loistavat +paikoin tuuheat harakanhattujen tupsut ja valkeat ja keltasilmäiset +päivänkakkarat. Koiranputket kellahtavat jäykkinä kosteita ojien +reunoja pitkin... + +Sitten he levähtävät. Ananias oikaisee jo eilisestä ja sen edellisen +päivän niitosta kipeitä vyötäröitään, joita vääntäessä ihan päätä +huimaa. Ja Leja mainitsee naurahtaen, että hänen käsivarsiaan rupeaa +pakottamaan. Malakias örähtää, ettei hän ole syönyt tänään suurustakaan +niiden matojen tähden. Mutta sittenpä on piru, jos hän ei saa murkinaa, +sanoo Malakias. + +Nyt he istuvat lähteelle, pihlajan siimekseen, ja juovat kiivaaseen +janoonsa lähteestä vettä, sillä lammessa on vesi aivan kuin keitettyä, +ja kiprujakin siinä ui niinkuin kirppuja. Lähteen vettä juovat he +tuohilipillä, jonka Topi leikkaa Ananiaksen puukolla koivusta, niin +kylmää vettä, että hampaita viiltää ja vatsassa jäätää. Siinä lähteellä +tarinoivat he sitten hiljaa ja raukeasti toisista lammista, joita on +Kenkkuinniemellä paljon, keskellä punaista karhunsammalta kasvavia +soita, jotkut melkein umpeen menneitä: niinkuin mitäkin hirmuisen isoja +hutunsilmiä. Niistä umpilammista saisi ruutanoita, jos vain onkineen +lähelle pääsisi. Ja kerran kun Malakias pudotti sellaiseen lampeen +suuren kiven, ja se kun posahti, ja katosi kuin kaivon kuiluun! +Lieneekö siinä lammessa pohjaa? Niin kysyy pikku Sanelma. Ja Leja +sanoo, ettei ainakaan yhdessä lammessa siellä salommalla, kestikievarin +maalla, ollut pohjaa. Siihen oli muudan mies hukkunut: ei oltu sitä +koskaan löydetty. Mikä sen oli sinne veden alle vetänyt? + +Topi kuuntelee suu auki ja ihmettelee. Malakias uskoo Lejan tarinoihin. +Ja Ananiaskin uskoo vähän. + +Leja virkahtaa pari sanaa tuliketusta, tässä kevätpuolella tupaan +tulleesta. Nytpä Ananias juttelee metsästyksestä ja samaisen tuliketun +nahkoista, joista maksetaan kahdeksankymmentä markkaa kappaleesta. +Harvoin senmoinen kettu antaa itsensä ammuttavaksi. Mutta muita +ketunnahkoja on Ananiaksella kaksi, toinen punainen, viime talvena +ajetun ja juoksusta ammutun, ja toinen ruskeampi. Malakias, joka istuu +vaiti, miettii turhaan, mistä hänkin saisi pyssyn. + +Ananias ei omaansa anna, vaikka Malakias tänäänkin olisi pudota +rumahuttanut ison metson pataan. + +Sitten he vaikenevat ja ovat kaikki torkahtaa. Niityllä on hiljaista. +Ei kuulu edes pienen ja mustan Sanelman touhuavaa puhelua tuolta +heinäkasojen takaa, Sanelman, joka on saatu katsomaan niitylle tuotua +ja hiukan itkeskelevää pientä Luukasta. Ja Repekka on lakannut +ajelemasta perhosia, joita lentelee paljon ilmassa: tuossa lekuttelee +valkeita, kaksi perätysten. Ja joku perhonen on punainen, ja muutamat +ovat ihan mustia ja suuria. Aurinko säkenöi korkealla päitten päällä, +säkenöi kuin peilistä. Ja sirkat sirisevät ruohistossa, aivan kuin +lepoon kutsuvat. Pilvenhattarat liikkuvat riemullisina ilmavalla +taivaalla. Kaukana luoteessa, josta niitä näkyy laakson lomasta, +alhaalta ilmanrannalta, ne punertavatkin. Kovin painostaa ja hiostaa; +pilvet tekevät ukkosta. + +Nyt kajahtaa lapsen itkua taas tuolta, missä pienemmät muoskat ovat. +Pikku Luukas se siellä itkee. Lieneekö kellahtanut maahan +pärekoristaan, jossa mummo on taannoin kantanut hänet tänne niitylle, +tuvan sängyn alta ottamassaan korissa, siinä, johon hän ennen täällä +talvipuhteilla kehräsi villaleperöitä. Mummohan se kehrää, samoin kuin +toinenkin mummo-vainaja kehräsi. Ja kehräisihän Lejakin, jos hänellä +olisi aikaa. + +Jäykästi ja vapisten tuli mummo äsken alas jyrkkää mäkeä, pärekoppa +sylissä ja suutuksissaankin, että hänet jätetään ihan kaikeksi päivää +lapsen kanssa yksin, hänet, jonka olisi nyt päästävä marjojakin +katselemaan, ostaakseen marjoista saaduilla penneillä leivänmurunsa. +Sillä joskin Juutas Käkriäinen tuon hauen hänelle antoi, niin eipä se +leipä tulle toisena päivänä, Rosinalta, joka sen tiukan tietänee +itsekin. Ei mummo silmillään erota marjaakaan enää kuin kirkkaimman +päivän aikaan. Siksi toi hän pienen pojan maitopulloineen tänne +nuorempien hoidettavaksi. Raidan tummaan siimekseen on asetettu pikku +Luukas, ruispellon loivalle rinteelle. Ja lapsenlikkoina ovat ensin +olleet Ester ja Repekkakin, joita on käsketty huutamaan Sanelmaa, jos +jotain sattuisi. Taikka itse Lejaa, jos sattuisi mitä pahempaa: +longertaisi käärmeitä korin luokse, kun pennut ovat niin pilleillä +piipottaneet. Ne käärmeet voisivat luikertaa lapsen suuhunkin, niinkuin +Juutas Käkriäinen on pari kertaa löytänyt lehmästä, jota hänet on +kutsuttu naapuriin parantamaan. Siinä ovatkin sitten valkeaverinen +Ester ja pikku Repekka liekutelleet korissa poikaa. Luukas on nukkunut, +mutta alkanut sitten kärpästen pistelemänä huutaa. Sanelma on +komennettu sitä katsomaan. Maitopullon on hän työntänyt Luukkaan +suuhun. Se ei ole sitä huolinut, vaan kärpäsiä olisi ollut ajettavana +sen kasvoilta ja taas liekutettava. Sanelma houkutteli siihen työhön +Esterin, luvaten siskolleen palkasta oikein koreat kellonperät, joita +hän itse rupesi pujottelemaan voikukkien varsista. Sitä pujottelua +katseli ruskeasilmäinen Repekka, ja koetteli itsekin pujotella, kunnes +nukahti ruohikkoon, etsiessään voikukkia, mutta löytäen pientareelta +ruohon sisästä mansikoita. Niitä söi Repekka, ja nukahti sitten +pensaiden juureen, nenälleen pehmeää mätästä vasten, paljas pylly +pystyssä. Ja tuttiaan imevä Luukas nukkui. Ja pian nukkui myöskin +vaaleapäinen ja sinertäväsilmäinen Ester, toinen käsi vielä kiinni +liekuttamansa korin laidassa. + +Se tyttöjen nukkuminen ei ole oikein pikku Sanelman mieleen. Poika oli +kyllä saatava nukkumaan, mutta sitä varten, että tyssit olisivat +päässeet Sanelman kanssa leikkiin: lekkamaan siksi aikaa, minkä Leja ja +Ananiaskin lepäilevät. Mutta nyt nukkuivat tyssitkin. Ne olisi +herätettävä. + +Löytääpä pikku Sanelma kuitenkin muuta ajanvietettä, tarvitsematta +tyttöjä tovereikseen. Hän vilkaisee vielä ympärilleen, isoihin +sisaruksiin, vilkaisee mustin ja ovelin silmin, ja alkaa sitten söhiä +ruohonkorrella pienen Luukkaan nenää. Luukas kääntelehtii ja nyhkii. Ja +sitten se avaa silmänsä, kun Sanelma nipistää sitä vähän. Avaa +säikähdyksestä pyörivät, ympyräiset, tuijottavat silmät, jotka tulevat +yhä kauhistuneemmiksi, sillä Sanelma irvistelee hänelle hampaitaan ja +vääntelee leukojaan ja painaa vääristyneen naamansa yhä lähemmäksi +Luukkaan lämpöisiä kasvoja. Yhtäkkiä parkaisee Luukas taas itkuun. +Vedet juoksevat suurina pisaroina hänen silmistään. Sanelma ajattelee, +että se aikoo rääkyä, ja että Leja sitten haukkuu häntä, Sanelmaa. +Vihoissaan töykkäisee Sanelma vielä Luukasta leukaankin. Mutta silloin +hän vasta pelästyykin Lejan mahdollista kuritusta. Sanelma alkaa +tuudittaa kauniisti koria ja laulaa hartaasti: + +"Aa-aa..." + +Luukas parkuu kimeästi. Jo juoksee nyt Leja Luukaksen ja Sanelman +luokse. Leja tuntee Sanelman juonet. Hän sattuu katsahtamaan epäillen +Sanelmaan. Sanelma vilkaisee maahan, vilkkuu syrjään. Hän kohottaa +kasvojaan, ja kun näkee Lejan tutkivan katseen, huudahtaa: + +"En mie sitä herättänyt." + +"Taidat ollakin. Mitä sinä olet sille tehnyt?" kysyy Leja. + +"En mitään!" vastaa Sanelma. + +"Olet sinä tehnyt, pikisilmä." + +"En ole! Ole itse pikisilmä. En ole tehnyt. En mitään! Mie en ole +tehnyt." + +Mutta sitten livistää Sanelma yhtäkkiä tiehensä. Hoikat ja päivettyneet +kintut vilahtavat raidan taakse. Kauempana näkee hän Topin, joka köntii +laiskasti häntä vastaan karheiden poikki. + +"Ruvetaanpas lekkamaan", sanoo musta Sanelma Topille. "Uskotkos ... +niin minä saan sinut kiinni!" + +"... Uskotkos, uskotkos!" matkii Topi, ja alkaa juosta Sanelman edeltä +pajupehkon ympäri. Sanelma ajaa Topia takaa. Ja sitten Topi Sanelmaa. +Siinä herää Repekkakin, kun hypätään hänen ylitseen ja kaadetaan hänet +nenältään syrjälleen. Repekka katselee ensin kummastuneena ympärilleen +ja aikoo itkeä unissaan ja suutuksissaan. Mutta jo kirkastuvat hänen +silmänsä, hän kapuaa maasta ja yhtyy leikkiin. + +"Uskotkos, uskotkos!" kotkottavat Topi ja Sanelma juostessaan. Ja +Sanelma jankuttaa: + +"Minä uskon isän päälle ... minä uskon pojan päälle..." + +"Astui alas helvettiin, nousi ylös taivaaseen!" hurpattavat kaikki +lapset keskenään, sillä Esterkin on herännyt hippasille. Nauraen ja +iloiten he hurpattavat, tuuppien toisiaan ojaan ja nousten niistä joko +itkua tehden, kuten pikku Repekka, taikka kiroten niinkuin kohti +kurkkua rähähtelevä Topi. Sitten he taas tyrkkäävät ojasta nousseita +uudestaan ojaan ja hurpattavat: + +"Säkki päähän ja helvettiin!" + +Leja katkaisee jo pajun oksan ja aikoo antaa noille lörpöttelijöille. +Mutta yhtäkkiä tuntuu hänenkin mielensä tekevän juoksuun. Viidentoista +vanha on vasta Leja. Pian leikkii hän toisten kanssa, kääntäen heitä +nurin ja kantaen ojan reunalle, muka pistääkseen pää edellä sinne +märkään mutaan. Ja Leja nauraa heleästi ja hokee, Repekkaa nurin +kääntäessään: + +"Astuipa alas helvettiin. Nousipa ylös taivaaseen." + +Ananiakselta on työ jäänyt. Hän istuu niityllä leppien siimeksessä. +Huutaa koiraansa, jonka hän näkee kulkevan rukiissa, vilahtelevan, +kahisuttaen olkia. Hurja tuleekin heilutellen häntäänsä ja läähättäen +niin että kieli riippuu pitkällä. On taas myyriä kaivellut. Siihen +asettuu Hurjakin leppien varjoon. + +Lapset tuolla leikkivät. Malakias seisoo, hojottaa, puolihorroksissa. +Ananias katselee kohti peltoista mäkeä, jonka takaa mökin musta pääty +kohoaa. Silmiä häikäisee aurinko. Koivu mökin nurkalla näyttää melkein +mustalta. Ja mökki on musta, kolkosti tuijottavine ikkunoineen. Katto +harmaa. Mutta savutorven varjo pikimusta. + +Nurmikolle täällä niityllä heittävät puut niinikään mustia varjoja, ja +nurmi huikaisee korean värisenä. + +Rappiolla se on tuo tupakartanokin, ajattelee raukeasti Ananias. +Mutta ... mitäpä siitä korjatakaan. Vieras on rakennus ... ja vieras on +tämä maa, jos sattuu Muttinen Putkinotkon myymään, tahtoo sen myydä +pois. Saahan sitä niiden paperien nojalla. + +Minnekäpä Ananias sitten menee? Hän ajattelee Mauno-enoa, ja +uneksii hänen tarinoitaan: juttuja tukki- ja telakkatöistä. Ja +viinakaupoistakin ... niitä on eno jo hänelle uskonut. Ja on isäkin +alkanut vihjailla. Sellaiseen tässä joutuu ... viinanmyyntiasioihin... +Siellä, missä Mauno-eno liikkuu, on sirmakansoittoa. Ja tanssia. Mutta +täällä... Äitihän se työtä... Silti köyhyyttä, ja aina lapsia... + +Mutta siellä, toisaalla, on tyttöjä... Sellaisia kuin enon Pertan +Sanelma, punaposkinen... Ja siisti vaatteissa. + +"Ei, mikä tässä ... eihän ihminen ole ampiainen", sanoo Ananias hiljaa +yksinään, sillä Malakiaskin on madellut pois niittopaikalta. Ensin +Malakias on tosiaan ollut kova ja huutanut lapsille: + +"Odottakaapas, kun minä tulen ja annan teille aika talkkunat! Vai ei +teillä muualla ole lekkamista kuin niissä kuivissa heinissä." + +Mutta sitten on kuumuus hautonut Malakiaksen paljasta päätä niin, että +hän on seisahtunut kesken matkaansa. Punaisena on hänen toinen olkansa +paistanut repeytyneen paidan reiästä. + +Ja nyt... Malakias huutaa jo lammessa. Siellä hän porskuttaa, pitäen +kiinni veden yli kaartuvista pajupehkoista, sillä hän ei osaa uida +muuten kuin maha pohjassa. Iloisesti ja vilkastuneena hän huutaa, suu +vettä puolillaan: "Hoi, Topi! Hoi! Tule tänne. Tule!" + +"Mikä se on?" vastaa Topi muiden lasten parvesta, jossa hän on +kampannut toisia nurin. + +"Tule tänne!" toistaa Topin ystävä Malakias lammesta. "Tule panemaan: +loiskis! Panemaan: puli-puli." + +Topi noitaisee ja alkaa heti riisua housujaan ja paitaansa, juosten +samalla rannalle ja paiskaten mennessään karvareuhkansa ojaan. Muut +vaatteensa aikoo hän jättää kaatuneen koivun rungolle, joka on veden +äyräällä, mutta muistaa sitten, että sillä kohdalla on keltiäisiä, +noita ruiskumestareita. Nyt heittää hän paitansa pajupensaaseen, ja +sitten housutkin perästä. Ja sitten hän ui, pidellen pajuista kiinni +niinkuin Malakiaskin. + +Mutta yhtäkkiä on Topilla syytä nostaa leveää naamaansa vedestä. +Nopeasti hän kiepsahtaa ylös penkereelle ja alkaa kiskoa housuja +takaisin jalkaansa. Sillä hän näkee nyt Ananiaksen lappavan tuolla +vettä vanhasta lampiveneestä, joka on ties milloin kuljetettu järvestä +lampeen ja jota sanotaan "rotakollaksi". Ja hän näkee toisten lasten +juoksevan Ananiaksen luo päästäkseen hänen kanssaan soutelemaan. +Ananiaksella on lammessakin muutamia verkkoja. Niitä menee hän +huvikseen katselemaan. Ammentaa rupaista vettä rotakollasta. Vesi +vähenee veneen perästä, joka on vedetty puolittain ylös ojaan. Ananias +lupaa Esterin mukaansa, ja Sanukankin, jos hän ei hypi eikä keiku kuin +mustalainen. Mutta kun nyt Topi tulee siihen, ei Ananias enää huolikaan +häntä. Ananias sanoo, että tulee rotakollaan jo liian monta. + +Ei ota Ananias Topia! Mutta paksuposkinen Topi aikoo mennä rotakollaan +väkisin. + +"Pysytkö poissa siitä!" sanoo Ananias ja työntää Topin takaisin +nurmelle veneen reikäisen reunan ylitse. Ja Ananias jatkaa: + +"Näethän, kuinka puhaltaa vettä laidoista sisään. Tässä on muutenkin +meloskeltava varotellen ja seistävä pussit perätysten." + +Topipa tarttuu kiinni veneen perään, joka on maalle päin, ja saakin +toisen jalkansa uudestaan sen reunan sisäpuolelle. Mutta Ananias +kellahduttaa hänet taas takaisin rannalle, ja kun Topi pyrkii ylös +maasta, niin on Ananias työntänyt jo rotakollan irti rannasta. Topi +aikoo hypätä veteen, mutta sillä kohdalla on syvää kuin kaivossa. +Sitten hän rupeaa Ananiasta anelemaan. Se ei auta. Topi suuttuu. Hän ei +pääse rotakollaan, ei! Ei mahda mitään, vaikka hän iskisi hampaansa +rotakollaan. Mutta ei enää yletä! Tuolla menee Ananias. Tytöt istuvat +rotakollan perälaudalla. Topi kiroaa pahasti, ja suuttuu yhä julmemmin. +Hän juoksee pitkin ojaista lammen rantaa, juoksee niska keikassa, +nopeasti soudetun veneen perästä. Hän noituu: + +"Voi kar-vamato! Voi pi-rru! Voi r-anta-rrillikka! Voi Ananias. Voi +saakeli... Tulen kor-rvettava! Otatteko mukaan. Ottakaa! Helvetti! +Minua suututtaa. Voi helkka-rri! Lemppa-rri ... voi..." + +Topi juoksee ja katsahtaa, ottavatko. Eivät ota. Hänen sappensa kiehuu +niin, että se on haljeta. Hän huutaa: + +"Voi per-r ... voi tuhat... Voi ... voi..." + +"Saa...", puuskaisee hän yhtäkkiä, juosten kuin vimmattu. + +Eivät ota! "Saatanan saatanan ... per-rhana! Voi Jiesus siunatkoon +tuota Ananiasta!" kiljaisee hän lopulta itku kurkussa. + +Eivät viimein riitä Topin runsaat noitumasanat, varsinkin Mauno-enolta +kuullut. Ja rotakolla menee. Eikä hän pääse mukaan, vaikka tahtoo. + +Topi pillahtaa kiukkuiseen itkuun, ja lähtee mankimaan ylämäkeen +kotiin. Mutta vielä keksii hän yhden kirouksen, jonka huutaa taakseen +Ananiakselle: + +"Voi p--seen Ananias... Senkin ... senkin ... mamma!" + +"Mamma, mamma!" jankuttaa Topi vielä. + +Hän muistaa Mauno-enon Pertan joskus sanoneen jostakusta, että se on +koko mamma. + +Mutta nyt mankii Topi mäelle päin. + +Puolitiessä mäkeä kääntyy hän yhtäkkiä. Hän katselee vilkkaasti +taakseen. + +Hurja haukkuu siellä lammen toisella puolella. Hurja on juossut rantaa +pitkin soutajien perästä. Nyt se rähisee toisella rannalla, louhisella +rinteellä. + +Ja Ananias kuuluu äännähtävän rotakollassa lammella, että kunhan ei +Hurjalla olisi kettu, koska se kaivaa kiven alta. Ananias sanoo +tulevansa ottamaan pyssynsä. Nyt melostelee hän aika kyytiä tälle +rannalle. Muut penskat juoksevat lammen pään ympäri sille kohdalle, +missä Hurja haukkuu. + +Nyt tömistää Ananias ylös mäkeä! Topi Ananiaksen perästä tyhjään +tupaan, josta otetaan pyssy orrelta, perästäladattava ja kiiltävä. +Sitten Topi jälleen Ananiaksen kintereillä alas lammelle, kysellen +melkein supattaen ketusta, niinkuin se kettu hänen sanansa kuulisi. +Malakias on kömpinyt ylös vedestä ja juoksee vaatteet kainalossa lammen +päätä kohti. Hän on pudota välillä mutahautaan. Sitten kömpii hän +niityn aidan ylitse, jonka takana Repekka kirkuu pyrkien Sanelman +perästä toiselle puolelle. Ester auttaa Repekan sinne. Mutta pikku +Sanelman huuto räikkyy jo toiselta puolelta lampea, hongikosta, jonne +Malakiaskin nyt katoaa. Siellä haukkuu Hurja, salo kaikuu. + +Ja pojat, Malakias, Ananias ja Topi, touhuavat siellä, väittelevät, +usuttelevat Hurjaa. Sitten he taittavat kankia, puut ruskavat, kivet +kolisevat. + +Leja on jäänyt niitylle vaalimaan pikku Luukasta. Sinne ne muut +menivät... Ananiaskin. Ei tuosta heinänteostakaan. Isäkin lähti töistä. + +Ja isä myy viinaa. Ihmiset ovat siitä ensin puhuneet Lejalle, ja onpa +hän itsekin sen huomannut. Ovat kyselleet ... ilkkuenkin ja pilkallaan. +Eikä Leja ole ruvennut valhettelemaan. Vaan on vastannut hiljaa: + +"Onhan se ... myynyt vähän." + +Sellaisesta tulee häpeää... + +Mutta Saarasta ei Leja ole hiiskunut kenellekään, ei edes äidillekään, +siskosta, joka on tunnustanut, laivasta tänne tultuaan, saaneensa +pikkuisenkin. + +Ja Leja on nähnyt sellaisen unen: miehen, joka oli pitkä kuin mitä +nuoraa ... miehen pää ylettyi tuvan kattoon... + +Ja hänkin, Leja, oli äsken tässä hyppinyt ... ja jumalansanaa sillä +tavalla... Mitähän se unikin, sellainen? + + + + +Viidestoista luku + + +Laiva on kierrellyt kaupunkiin, teräväkeulainen ja vanha "Sandels". +Ensin lahden ohitse, jonka taustalla on kuultanut Muttisen ruskea +huvila, ja salmien lomitse, joiden rannat ovat nousseet joskus +korkeina, mutta tavallisesti matalampina kallioina. Siellä täällä +poukaman perukassa paistaa halkopinoja tai propseja, ulkomaille, +Pietariin tai maan isoimpiin kaupunkeihin meneviä, karun seudun +melkeinpä ainoa vientitavara. Sitten tuli suuri, vaaleansiniseltä +hohtava järven selkä. Kaukaa ulapan rantamilta näkyi viljeltyjä +vaaroja, joiden korkeimmille kohdille talot ovat kavunneet, tummat +kylät tuulimyllyineen ja kaivonmiekkoineen, heinäkuisten peltojensa +keskellä. Välistä on poikettu pieniin laitureihin, joihin tultaessa +laiva on hiljentänyt vauhtiaan ja sen potkuri purskuttanut niin, että +Jopia on oikein pelottanut laivan tärinä. Hetken päästä on "Sandels" +lähtenyt jälleen ulapalle päin, ja sen kone on taas jymisyttänyt +nytkyttäen kuin huono sydän. On soluttu salmista ja käännytty milloin +oikealle, milloin vasemmalle, ja yläkannen matkustajat, joina on +enimmäkseen porvarisväkeä, kun taas välikansi on rahvasta varten, ovat +nyt kahvinsa ääressä ihailleet, jos heistä joku on ollut sellainen, +uuden aukean takaa paistavaa aurinkoista rantaa: siellä on hiekkainen +rantaäyräs, jonka aallot ovat syöneet jyrkästi sortuvaksi, loistanut +punaisen kellertävänä viiruna. Ja jonkin tukkiyhtiön metsä punaisena: +soleita petäjiä pitkältä, kuin kirkon pilaristoa. Siten kierretyn +Kenkkuinniemen toisella puolella oli Vaskilahden talo, entinen +herraskartano, nyt Matti Muikkusen oma. Ja kauempana Könölinin saha ja +myllylaitos, tiilisine savutorvineen, lautatapuliensa vieressä. + +Mutta sahan lahdella, kun ajettiin taas pienen järvenselän poikki ja +ihan sahan sivuitse, on liikuskellut joku pieni höyryalus, +petäjänkuorista rupaisessa vedessä, hinaten proomuja. Lahden perällä +seisoi ankkurissa korkeita ja vihreäreunaisia lotjia. Joku niistä on +uponnut peräkajuuttaa myöten pohjaan. Ne ovat Könölinin vanhimpia ja +hylättyjä halkojen ja voin kuljettajia. + +Vastapäätä sahaa, lahden toisella puolella, on koivikkolehdossa +sahatilan valkeaksi rapattu kartano. + +Sitten on tullut vielä selkä, ei niin suuri kuin se Kenkkuinniemen +toisella puolen. Ja sitten on näkynyt kaupunki. Vaaleina talopilkkuina +on se ensin näkynyt tummasta metsästä, ja vanhan linnan tornit ovat +punertaneet, ja kirkon terävä torni on ilmestynyt mäntyisen kummun +takaa. + +Aurinko paistoi niin lämpöisesti, että laivassa on ollut päivänpuolella +melkein kuuma jo nyt aamullakin. Ulappa auringon kohdalta kiiltää ja +siintää, ja se alkaa sinkautella muualtakin kuin auringon kohdalta +kirkkaita säteitä, tulisia ja teräviä. Ja ukkosta ennustava autere +lisääntyy yhä, tuulen jo melkein tyyntyessä. + +Rosina Käkriäinen istuu välikannella, ruokasalongin seinävierellä, +pitkällä penkillä, joka on päästä päähän täynnä maalaisia. Melkein +hänen jalkojensa välissä seisoskelee Jopi, painautuneena äitiinsä niin +kiinni kuin mahdollista ja katsellen odottavin ja sirrottavin silmin +enimmäkseen tuonne kaupunkiin päin, jonne äiti on sanonut kohta +tultavan. Mutta Rosinan vieressä istuu nyt loppumatkalla muudan hänen +vanha tuttavansa, hyvin leveä ja lihava emäntä, Hiesun myllärin muori +sieltä takamailta. Hänelle on Rosina, joka ei ole alkumatkalla oikein +sopeutunut puheisiin muiden tuttaviensa kanssa, juuri ruvennut +juttelemaan hiljaa, mutta hartaasti ja kiihkeästi, tällä viimeisellä +aukealla. Rosinalla on näet täällä laivassa muitakin tuttuja, joskaan +ei monia, hänellä, harvoin missään käyvällä. On täällä Vilhusen emäntä, +samoin sieltä suurista takakylistä niinkuin myllärin muorikin, talokas +Kalle Vilhusen nuorenlainen vaimo, kelmeä naamaltaan ja maha pystyssä, +pieniä kun on saamassa. Hän oli tullut Rosinan kanssa ensin +haastelemaan. Kysellyt, kuinka Putkinotkossa jaksetaan, ja minkälaiset +siellä ovat maan kasvut. Ja miten karja on varttunut ... se vasikka, +joka syntyi Rosinalle Vilhusen lehmästä, sillä Vilhuset antoivat tässä +kolme vuotta sitten yhden lehmänsä Käkriäisille ruokolle, ja se lehmä +poiki. Ja Vilhusen emäntä kyseli, miten lapset ovat varttuneet. +Viimeisen kysymyksen teki hän hiukan ihmettelevä ja naurahteleva ilme +ruskeissa silmissään, varmaankin siksi, että Käkriäisillä on niitä +lapsia niin kovin paljon. + +Ja silloin, Vilhusen emännän kanssa pakinoidessa, pälkähti Rosinan +päähän eräs ajatus: se hänen kalvavan huolensa tuoma, että taas on +hänellekin uusi lapsi tulossa, tuskakseen jo yhdettätoista kertaa. Ja +kun hän näki Vilhusen vaimon tuossa tilassa ja tiesi, että hänellä on +vasta pari lasta, vaikka hän on ollut naimisissa jo seitsemättä vuotta, +niin pisti hänen päähänsä kummallisesti ajatus johdatella juttu sillä +tavoin, että ehkäpä hän saisi jotain neuvoa, entisiä parempaa. Edes +jostakin, hän, erillään eläjä. Köyhyyden kuiluun se vie, se lapsien +paljous, ja minne vienee. Aina on Rosina tätä asiaa ajatellut viime +aikoina, ei ole sen tähden saanut öilläkään unta. Ja kun Vilhusen eukko +kätteli Jopia ja kyseli ikäänkuin säälivästi, montako niitä on vielä +tätä nuorempia, niin alkoi Rosina, että onhan niitä... Ja Rosina +huokasi tuskallisesti, ja sanoi, että parempi olisi, jos ei niitä +tulisi. Ja sitten hän naurahti ja lisäsi leikillisesti: "Niitä +pahalaisia... Mutta ... eivät ne herrasväet sillä tavalla! Mitkä +vehkeet heillä lienevätkään!" + +Enempää ei Rosina kuitenkaan voinut puhua, vaikka hän on kuullutkin +niistä Maunon Pertalta, tavallaan kälyltään. Hurjalta Pertalta, joka on +neuvonut hänelle jos jonkinlaisia vehkeitä, ja käskenyt Rosinan ostaa +niitä. Mutta ne olivat tuntuneet Rosinasta paitsi riettailta ja +hullunkurisilta myöskin kalliilta, mokomiksi tavaroiksi. Siksi hän oli +yhä vain koettanut entisiä, maalaisakkojen neuvoja. Mutta mitäpä apua +niistä...! + +Kuitenkin sai ainoastaan huolen kiihko Rosinan alkamaan puhella näistä +Vilhusen emännälle. Alkuunsa se puhe jäi. Sillä mitäpäs se eukko +näistä... Rosina huomasi heti, että se katseli Rosinaan kuin mikä +pyöreäsilmäinen jänis. Ei ollut vielä hänellä lapsista kylliksi +huolta ... ei ollut johtunut näitä ajattelemaankaan. Että Rosina sille +ymmärtämättömälle puhuikin! Nuori vielä. Rosina oli nähnyt hänet +pienenä tyttönä, silloin kun Rosina oli jo Käkriäisen vaimona +kestikievarin mökissä. + +Ja sitten se mokoma rupesi Rosinaa neuvomaankin! Sanomaan, että +siinähän ne lapset vaan elävät, kun opettaa niitä työhön, jo ajoissa. +Hänenkin vanhin poikansa, viisivuotias Matti, muka jo askaroi isän +kanssa. Niin että pitää joskus antaa sille vitsaakin, kun se ei muuten +pysyisi sisällä hevoshommiltaan senkään vertaa, että malttaisi syödä. +Tämä juttu vitsanantamisesta lapsille loukkasi Rosinaa. Hänkö +pieksämään pentujaan! Rosina mutisti suunsa kiinni ja katseli vaiti ja +ylpein silmin toisaalle. Ja kun Vilhusen eukko sitten rupesi vielä +puhumaan niistä kärrynpyöristä, jotka Käkriäiseltä olivat tilatut +Vilhusille jo pari vuotta, vastineena viidenkymmenen markan velasta, +niiltä ajoilta, jolloin Vilhunen ei ollut vielä talokas, vaan +mökinmies, kunnes sai eukkonsa myötäjäisinä talon, niin, kun tämä +varakas ihminen nyt kehtasikin vihjailla siihen velkaan, silloin ei +Rosina ollut ymmärtävinään. Ja sitten pisteli Vilhusen akka Juutaksen +viina-asioihinkin: että kuuluuhan se Juutas tässä kevätpuolella käyneen +siellä heidänkin kylillä; tarkoittaen kai, että Juutas oli kaupannut +hänen miehelleen juomia. Ei sallisi miehensä joskus maistavan +tilkkaa ... niinkuin siitä talo menisi! + +Silloin etsi Rosina tilaisuuden päästä pois Vilhusen akan parista. Ja +hän kääntyi sellaiseen asentoon, että hänen täytyi kesken tätä puhetta +joutua erään toisen tuttavansa, Matti Muikkusen eukon, pakinoille. +Muikkuset ovat Käkriäisten kaikkein lähimpiä naapureita Kenkkuinniemen +kannaksen puolelle. Komea oli se Muikkusen akka, Rosinan kadehtima, +jopa vihaamakin! Ylpeä! Käveli edestakaisin kannella, käveli pää +kekassa. Entinen köyhä piikatyttö, jonka Matti Muikkunen otti, jopa +mahallisena toisista. Uskoneeko Matti tämän, vaikka oikeat naisihmiset +ovat sen hänelle sanoneet, suutari Sinikanteleen eukko ja muutkin. +Matti pitää Kustavaa kuin mitä rouvaa. Yhä vain tehdään uusia +vaatteita. Nytkin uusi röijy päällä, varmaankin kaupungissa +ompelutettu, niinkuin ennenkin. Mutta onpa Rosinalla muitakin syitä +Vaskilahden emäntää vastaan. Paitsi sitä, että Saara sai passata häntä +kuin mitä rouvaa, silloin kun Saara oli vähän aikaa hänellä +lapsenhoitajana, on vielä paljon pahempi syy. + +Viimeisinä kesinä on Muikkusen eukko näet alkanut käydä yhä tiheämmin +Putkinotkossa, Muttisen luona, jos Muttinen on kesällä ollut täällä. +Muka vieraisilla, miestään kuljettaen. Mutta on sillä Aina Kustavalla +ollut muitakin tarkoituksia. Kerran tänäkin kesänä on Rosina tavannut +Muikkusen Aina Kustavan metsässä melkein Putkinotkon lammen päässä, +muka marjassa, mutta katselemassa Putkinotkon peltoja. Se sanoi +ihastelevansa tätä kaunista paikkaa, hyväkin herraskainen, ja kysyi, +milloin Putkinotkon herra tulee tänne. Jo entisistä Aina Kustavan +jutuista tietää Rosina, että Matti Muikkunen haluaisi ostaa Muttiselta +Putkinotkon mökin. Lienee akka hävittämäisillään Vaskilahden +komeuksiinsa ja herkkuihin. Nyt kelpaisi heille Putkinotkon mökki ... +jos Käkriäiset joutuisivat siitä pois! + +Rosina kadehtii ja vihaa kyllä Aina Kustavaa, mutta Vilhusen eukonkin +seurasta on päästävä. Siksi Rosina tervehtii Vaskilahden emäntää. Ja +Aina Kustava suvaitseekin tulla häntä kättelemään, ja kysyy taas, että +onko se herra Muttinen jo kotona. Rosina vastaa ensin, ettei ole, eikä +tuota tiedä, milloin se tuleekaan. Mutta yhtäkkiä hän kääntää juttunsa +toisin: sanoo, että eikös se kuitenkin tulle Putkinotkoon. Joka kesä se +viime vuosina on siellä aina vähän oleskellut. Se kun on niin +mielistynyt siihen Putkinotkoon, lekottelupaikkaansa...! Onhan tuolla +toki puita, joihin ripustaa verkkovipunsa, vaikkei muuta mainittavaa: +heinämaat ovat vähäiset, eikä sellaisista pelloista saisi mikään mies +kalua! Mutta eihän se Muttinen niistä, se kun tahtoo vain lekotella, +herra. Ja onkia, sormenpituisia ahvenia, hihii. + +Kovin iloinen ilme kasvoillaan kehuu Rosina sitten Aina Kustavan uutta +röijyä. Kunnes Vaskilahden emäntä ylpeänä lähtee hänen luotaan, +joidenkuiden poikain pariin, oikein kalossijalkain, kikattelemaan. + +Siinä Aina Kustavan kanssa jutellessaan on Rosina menettänyt paikkansa +penkillä. Mutta katsellessaan kiukkuisesti Aina Kustavan jälkeen ja +sitten itselleen uutta paikkaa, on hän kuullut mainitun myllärinemännän +ystävällisen tervehdyksen. Lauhkea on myllärinemäntä, vaikka on rikas +sekin. Tosin alkaa hänkin kysellä, kun pyytää siinä kainostelevaa Jopia +lyömään hänelle kättä, paljonkos näitä lapsia Rosinalla nyt on, ja +siunailee, että heillä on niitä niin paljon, tuolla poloisella +Juutaksella. Ja alkaa kiitellä Muttista: kysellä, niinkuin usein +ennenkin, onko se totta, että se herra antaa heidän asua ja viljellä +Putkinotkoa ilmaiseksi yhä, niinkuin ennenkin. Eikä siitä ole +kuuntelemaan sen vertaa, että Rosina ennättäisi selittää, mitä +ilmaisuutta se on, sillä kyllä siellä elääkseen on ponnistamistakin, ja +vuokraakin on nyt maksettava. Ei, myllärin muori keinuttelee vain +lihavaa ruumistaan penkillä, johon hän kutsuu nyt Rosinaa viereensä, +kehoittaen muuatta nuorta poikaa väistymään ja antamaan tälle Rosinalle +istuimensa. Ja myllärin muori jatkaa: + +"Niinhän se kuuluu ... se kauppias...! Onko se herra nyt siellä? Kuuluu +harvoin olevan, ei ennättävän, raiska. Mitä se siellä tekee? Sellainen +huvitalo, tuonnehan se näkyi ... ruuninen, sellainen ... voi, voi. +Onkos sillä nyt rouvaa? Vai ei. Mistäs se sen...? Ei vai, raiskalla. +Kukas sille ruuan tekee? Jos teidän kanssanne syönee... Sielläkö se +mökissä syö? Ei se ylpeä, kun ei ole sellainen..." + +"Eihän se", sanoo Rosina. Ja jatkaa nopeasti, istahtaen tosiaan +myllärin muorin viereen. "Huushollerskahan sillä! Soutelevat sen +kanssa. Meidän venettäkin kuljettelevat kaikeksi päivää. Ja +tiedättekös: vieretysten ne istuvat ... verangolla. Se on ihan totta, +sen olen nähnyt. Ja ehkä muutenkin lienevät! Niin se on ... vaikkei +uskoisi!" + +"Niinkö?" sanoo lihava muori ja katselee Rosinaa kummastuneesti. "Vai +niin se... Hyvä se kuuluu olevan... Hyvänäkö se sitä pitää? Oikeinko se +on ryökkinä? Vai nuori on ... no jotain..." + +"Nuori, nuori", supattaa Rosina. "Mutta mitäs siitä ... herra +Muttisesta. Oli sillä ennenkin rouva, sitä kiusaamassa. Ja ero siitä +tuli. Mitäs ... kun se makasi. Eikä osannut ommella edes yhtä lapsen +mekkoakaan. Osti muka kangasta meidän lapsille. Ja sitten teki mekot +lapsille. Sellaisia niistä tulikin: eihän niitä kuka iljennyt pitää +pennuilla. Sellaisia ... kapeita kuin kirnuja. Eikä ollut paljon +hihojakaan. Mitä se olisi osannut omille pennuilleenkaan tehdä +vaatteita, jos niitä olisi tullut..." + +"Vai lahjaksi se antoi?" kysyy myllärin emäntä. "Kaikille tytöillekö se +antoi? Niinhän se Muttinen ... kuului vaatteitakin lähettäneen... +Juutas se sitä siellä kylillä kertoi ... ennen. No, voi raiskaa, että +se herra sillä tavalla... Ottaisi nyt tämän, ottaisi raiskan. Ei +narraisi! Että se Muttinen ... kirjoja myö ... jumalansanaa... Paljon +on ostanut meidän myllärikin, kun kirjakauppiaat käyvät myymässä... +Niinhän se sielunvihollinen ihmisiä... Sitä Muttista." + +Perämiehen iso rahalaukku kalisee jo tuolla. Ja Rosina ajattelee, minne +se Saarakin lienee mennyt? Pitäisikö sillekin ostaa lappu? Mitäpä rahaa +Saaralla olisi? Ensin tervahöyrystä tullessa oli vähän, nyt on +hävittänyt kaikki niihin rosseihin ja pitseihin. Pitäköön Saara +itsestään huolen. + +Mutta pojalle on Rosinan ainakin ostettava, puoli lappua, niin ne +vaativat tämänkokoisista. Vaikkei Rosinasta olisi haittaa laivalle, +jossa reissuaa joka päivä kymmeniä ja pyhinä satojakin ihmisiä, vieläpä +huviajelullakin, ei olisi suurta vahinkoa laivaherroille, jos köyhien +lasten annettaisiin olla mukana ilman rahanpennin ottamattakin. Ei se +ongan vetovoimassa paljoa tuntuisi: se ei liioin välittäisi sellaisesta +naakerista kuin esimerkiksi Jopi. Silti on Rosinasta kaukana se ajatus, +että hän rupeaisi kerjäämään ilmaista kyytiä pennuilleen, niinkuin +eräät muut joskus laivassa anelevat, ihan keskellä ihmisten joukkoa. +Siksi alkaakin hän laskea leikkiä myllärin emännälle, kaivaessaan +hiukan poispäin kääntyen rahojaan hameensa taskusta, häistä asti +juhlahameena käytetyn ja vihertävän hameen taskusta. Laihanlainen on se +kassa, sanomalehden kappaleeseen kääritty, sillä mikä sitä ilkesi ottaa +mukaan Juutaksen suurta kukkaroa, melkein yhtä suurta kuin tuo +perämiehen laukku. Sitä kaivamistaan kätkeäkseen laskee Rosina vähän +leikkiä Jopista: + +"Olisihan tällä meidän miehellä varaa itselläänkin... Kapitaalia, +hihii. On välistä annettu. Ne hänellä nyt on mukana pompommipurkissa." + +Jopi kalpenee, aivan kuin muistaisi taas jotain muuta, odottaessaan +kaupunkia. Ja hän katselee vain eteensä laivan keltaisiin +kansilautoihin, eikä virka mitään, kun vieras nainen kyselee, mitä hän +nyt aikoo niillä rahoilla kaupungista ostaa. Ja kuitenkaan ei Jopi +myllärin emännälle ole enää tällä hetkellä niin julman kaino kuin oli +äsken, ja tekisipä Jopin mieli näyttää jo hiukan puheensa +ketteryyttäkin, näin ihan äidissä kiinni seisoessaan. Mutta nyt ovat +Jopin asiat sillä kannalla, että hänestä on hyvä, kun äiti toki +maksaakin hänen puolestaan laivarahan. + +Sitten sanoo äiti myllärinemännälle, saatuaan itselleen ja Jopille nuo +punaiset laput, että hän menee katselemaan vähän tavaroitaan, koska jo +tullaan kaupunkiin. Jopi tarttuu Rosinan hameeseen ja tähystää samalla +entistä kiihkeämmin kokkaan päin ja sitten kaikkialle ympärilleen. +Rosina kävelee laivan keskiosan ohitse, jossa heidän maitohinkkinsä ja +voipyttynsä ovat. Ja Jopi ajattelee, ettei niitä kukaan ole täällä +varastanut. Mutta kokkaan mentyään ei äiti muuta kuin vilkaisee heidän +tuohikonttiinsa, jonka nurkka pilkistelee esille sieltä lootien ja +pajunparkkien takaa. Ja sitten sanoo äiti mentävän hakemaan Saaraa. + +"Äiti! Äiti!" huudahtaa Jopi hiljaa. "Äiti hoi, mikä se tuo on?" + +Laiva kulkee kapeaa salmea, jossa kohoaa saarella vanha ja raunioitunut +linna. + +"Mikä?" vastaa äiti. "Tuoko törökki tuossa? Mikä lienee... Vankeja ovat +tainneet pitää kopissa siinä." + +Mutta Jopi huomaa sitten, että siinähän on muurit ja korkeat tornit, +sellaiset kuin kansakoulunopettajan piplianhistoriassa. Huomaa hieman +pettyneenä, sillä eivät ne muurit olleetkaan kiiltävät eivätkä valkeat, +vaan tosiaankin vähän tuvan uuninmuurin tapaiset. Tiilejäkin näkyy +tuolta ylhäältä, pyöreitten reikäin ympäriltä, joista lentää lintuja, +suuria ja valkeitakin: variksia ne eivät ole. + +Laiva ajaa yhä muurien ohitse. Tuolla näkyy taloja. Missähän se +kaupunki sitten on? + +Äiti kulkee ja kiertelee. Jopi kopsuttaa aivan hänen kintereillään ja +vieressään. + +Nyt sanoo äiti kuulevansa Saaran mörähtelevää ääntä, mutta ei +erottavansa, mistä. + +Jopi viedään pää pyörällä ihmisten tungoksessa perään. Ja taas takaisin +kokkaan, mistä Saaran äänen piti kuulua. + +Ja kun Rosina kurkistaa kokassa johonkin koloon, joka on syvällä +kokkalaudan alla, niinkuin mikäkin potattikuoppa, niin sieltä näkyykin +Saaran korea lyyssi. Rosina seisahtuu tuon kolon ovelle, sillä siinä on +ovi, kaksikin kapeaa ovea, ja ärähtää: + +"Saara!" + +Saara pyllistelee siellä selin, kyynärpäät pöydän reunalla ... jonkun +vieraan miesihmisen kanssa rupatellen. Saara ei kuule. Niin äiti +tiuskaa uudestaan: + +"Saarukka ... sinä!" + +Silloin Saara kääntyy. + +"Tuletkos sieltä!" sihahtaa Rosina hiljaa, mutta yhtä äkäisesti kuin +Putkinotkon kallioilla kiljuessaan. "Mitä sinä siellä?... Piletit ja +kaikki olen ostanut ... meille, enhän minä sinulle. Tullaan tuossa +paikassa kaupunkiin." + +Saara kaivaa hameensa taskusta punaisen lipun, heiluttaa sitä äidin +nähdä, katsahtaa kujeillen tuohon miesihmiseen, jonka kanssa hän on +siellä rupatellut, ja sanoo: + +"Ei tuo ole tyyrmanni käynyt myömässä. Ja minulla onkin ... ennen +hankittu." + +"Mikä? Entinen?" sanoo Rosina Käkriäinen. "Kunhan kiinni joudut! Maksaa +se pitää, minkä on kulkenut." + +Mutta Saara rauhoittaa äitiään sanomalla: + +"Tämähän se ne liput ottaa pois ... tämä... Saisinko minä esitellä... +Tämä tässä..." + +"Mikä ... kenen kanssa sinä?" suhahtaa Rosina kiivaasti Saaralle, joka +on tullut alhaalla portaiden juureen, kun taas äiti on työntäytynyt +portaille. Saara jatkaa: + +"Saisinko esitellä ... se on sellainen muoti ... tämä on herra Eeli +Persikka ... laivamiehiä..." + +"Kaikkien kanssa sinä!" sihahtaa Rosina vielä hiljemmin kuin taannoin. +"Mitä sinä hänen kanssaan ... herrojen?" + +Rosina Käkriäinen vilkaisee syrjästä tuohon mieheen, jonka suu on +vinossa, naurun irvistyksestä, ja naama punainen. + +"Tämän laivan miehiä", selittää Saara. + +"Tule... Kantaisit noita tavaroita! Maunon luokse..." sanoo Rosina. + +Saara väittää menevänsä tämän laivamiehen kanssa jonnekin. Kornettiin +se väittää menevänsä, missä lienee... Siellä on muka kaikkea ja +näyttelevät käärmeitäkin. Eläviä käärmeitä. + +Rosina huudahtaa: + +"Käärmeitä? Eläviä ... käärmeitä. Ruojia! Kaikkea ne näyttelevätkin! +Missä? Minnekä sinä menet?" + +Saara on noussut aivan äidin luokse. Hän kertoo, että tämä mies +hommaisi hänelle paikan tähän laivaan. Sillä entinen teeterska on +muuttanut täältä muualle, ja siksi herra Persikka esittelee hänet tämän +laivan kapteenille. + +Rosina suhahtaa Saaralle: + +"Kaikkien miesten kanssa sinä! Onko se tämä herra ... edes se ... +sulhanen? Johan sinulla nyt herrat... Mikä lienee! Onko tämä se +entinen?" + +"Ei ole", vastaa Saara. "Tämä on toinen. Mutta tämä se..." + +"Mene sitten!" huudahtaa Rosina. "Jo tuon olen kuullut ... aikeesi +lähteä kotoa. Kun on rypenyt jokaisen kanssa, mitä lienee rypenyt... +Mutta nyt tulet! Etkä mene mihinkään ... se on siinä! Kantamaan +konttia ... lentäjä..." + +Mutta sitten selittää Saara, ettei se mies ehkä puhu kapteenille, jos +hän ei lähde sen kanssa kornettiin. Ja Saara tiuskahtelee, että mitä se +äiti sanoo. Saara ei olekaan mikään... Ei! Mutta laivaan menee. Ja +laivaan päästäkseen hän on ihmisten mieliksi ... sen verran, että +lähtee kornettiin. Ja kornetissa soittavat posetit... + +"Tässä on meidän äiti", sanoo Saara yhtäkkiä taakseen tuolle miehelle. +Ja mies tulee portaille ja antaa laiskasti Rosinalle kättä, puhaltaen +toisesta, ylemmästä suupielestään paksuja sikarinsauhuja, Jopista +kitkeriä. + +Ja sitten Saara taas juttelee äidin kanssa. Pitkän aikaa ja hiljaa. Ja +inttää, että hän tulee tähän laivaan, jos pääsee. + +Lopuksi Saara sanoo, että kapteeni kuuluu olevan hyvä mies, kuuluu +olevan joskus humalassakin kaiket päivät. Ja inttää jälleen tulevansa. + +Viimein Saara puhuu ... rupeavansa taas kuljettamaan. Ja Jopi arvaa +pian, että hän tarkoittaa niitä viinoja. Sen asian oli hän sattunut +kuulemaan sisaruksiltaan. Samoin kuin hän tietää, että viinoja juodaan. +Mutta ei hän sellaisesta puhu, sillä hän on myöskin kuullut äidin ja +isän kieltävän isompiakin poikia niistä turpaansa pieksämästä, ja +poliisit ovat käyneet heillä niitä Putkinotkossa nuuskimassa. Mutta kun +ei kukaan ole hiiskunut mitään, ei niistä ole ollut haittaa. + +Jopi kuuntelee tarkoin korvin, äitinsä takana. Saara haastelee +tervahöyrystä, joka kävi ainoastaan harvoissa paikoissa, kun taas tämä +laiva jokaisen niemen nenässä, kirkonkylissä ja kaupungeissa. + +Äiti näyttää viimein vilkastuvan. Silloin laiva huutaa niin, että Jopin +korvia halkaisee. Nyt se taas purskuttaa. Mitä ne rumisevat siellä +kokkalaudalla, jonka alla Jopi, Rosina ja Saara ja se mies ovat? + +On tultu kaupunkiin, muka. Jopia viedään rannalle. Siellä on paljon +muita laivoja, joiden messingit kiiltävät. Köydet on heitetty suureen +väkijoukkoon. Jopi on noutanut äidin kanssa kontin ja muut tavarat. +Herra Persikka seisoo laivan veräjällä lappuja ottamassa, roikkuva +sikari suupielessä... Saara se pääsi ilmaiseksi, kun antoi vanhan +lapun. Äiti huutaa Saaralle, joka on menossa alas, ja kiskoo +käsipuolesta takaisin ja sanoo, että Saaran on otettava mukaansa poika. +Mitenkäpä Rosina Jopia kanssaan juoksuttamaan, kun hänen on lähdettävä +apteekille, ja sitten Maunon luokse, jonne on vesimatkaakin. Jopi on +Saaran vietävä mukaansa ... jos kerran työntyy sinne käärmeitä ja +konnikaisia katsomaan... + +Rosina ajattelee, että hyvä on panna Jopi kuljeksimaan mukana: eipähän +sitten Saara joudu ihan kahden kesken tuon miehen kanssa. Tällä +pojan-nassikalla onkin silmät päässä, jos Saara jotain suottailisi. +Aina se Jopi äidilleen ilmoittaa ... jos se mitä sattuisi huomaamaan, +vaikka se on osannut pitää kiinnikin suunsa ... kun poliisit ovat +käyneet Putkinotkossa. Sellainen on Jopi, Rosinan rotuun tullut. + +Jopi tähystelee ja pilkistelee nyt laiturilla uteliaana ympärilleen. +Pilkistelee joka taholle. Ja sitten nykii hän Rosinaa: + +"Äiti, äiti..." + +"No ... mitäs sinä?" + +Jopi kysyy, katsellen yhä joka taholle: + +"Missä se kaupunki on?" + +Rosina ällistyy, ja puhkeaa hiljaiseen nauruun. + +"Missäkö?" toistaa hän. "Kaupunkiko, hihii! Nythän siinä ollaan... +Tässä ... ympärillä!" + +Jopi tähystelee tarkemmin joka suunnalle, kaulaansa kurotellen. Hänen +tekisi mieli kysyä, että missä. Mutta ... kai ne muurit olivat jo nuo +äskeiset. Ja kun eräät vieraatkin ihmiset nauravat hänelle, niin ei +Jopi kysykään. Ja sitten ne lähtevätkin naurahtelemasta. + +Mutta pian näkee hän siinä äidin turvissa ensin sellaisen rakennuksen +kuin nuottakota, sillä siinä ei ole seiniä. Mutta keltaisen. Ja sitten +kovasti jyrisevät kärryt, joissa on neljät pyörät, tärskyvät kärryt, +koska maa on ladottu vieri viereensä täyteen kiviä. Ja sitten kauempana +taloja, toisiinsa kiinni pykättyjä. Missä se kaupunki nyt lienee? Ja +yhdessä niistä taloista, kummallisessa tötterössä, jossa ikkunat ovat +päälletysten eivätkä vieretysten, on ulkopuolella hirvittävän suuri +seinäkello. Sen rinnalla on Putkinotkon käymätön seinäkello kuin +kirppu. Kello lyö: siitä Jopi sen huomasikin. Ja joku sanoo sen lyövän +puolta kymmentä. Sekin talo on varmaan torni. Mutta muureja ei näy enää +missään. + +Mutta yhtäkkiä herää Jopi ihmettelystään kauhistukseen ja lohduttomaan +tuskaan. Sillä äiti alkaa mennä, tuohikontti selässä ja voit ja maidot +käsissä. Huutaa Saaralle, että tulkoon laivalle kello kahdeksi. Kun +Jopi turvautuu Saaraan, joka on sen ikeniään irvistävän ja vääräsuisen +miehen rinnalla, niin Saara sanookin, että osaa se Jopi kulkea täällä +laiturilla yksinkin; ei täällä eksy, tällaisessa kylässä. On niitä +isompiakin ... Ronstaa. Entäpä sitten Pietari! Näin haastelee Saara +osittain tuolle miehelle. Mutta Jopille hän sanoo: + +"Lähde sinä vain, Jopi, katselemaan kaupunkia. On täällä sinulle +katselemista, siskolla on muita juostavia. Pane tarkasti silmälle, +minkälaiset kohdat ovat missäkin, niin että osaat takaisin tänne ... +laiturille. Ja kuulehan ... sinulla on tuusassa rahat. Osta niillä +vehnäsiä, tuolta kioskeista. Näetkös, tuolla puiston päässä tuon +kioskin. Niin tee! No ... se on sillä tavalla, Jopi!" + +Ja Saara alkaa mennä sen miehen kanssa tiehensä. + +Jopi aikoo juosta Saaran perästä. Hän pelästyy ja suuttuukin. Äitihän +oli käskenyt Saarukan ottamaan hänet mukaansa, äiti! Mutta tuo mies ja +muutkin ihmiset, joita työnnäiksen Saaran ja Jopin väliin, arastuttavat +Jopia niin, ettei hän saa kurkustaan edes huutoa. Sitten turvautuisi +Jopi äitiin. Hän juoksee muutaman askelen sinne päin, minne äiti oli +mennyt, mutta äitiä ei näykään enää. Ja kun Jopi siitä yhä enemmän +kauhistuneena käännähtää ja päättää lähteä väkisinkin Saarukan mukaan, +niin myöskin Saarukka on kadonnut. + +Jopin tekisi ensin mieli lyödä vieraita ihmisiä, jotka katsovat häneen, +pilkallisesti hänen mielestään. Mutta Jopia hävettää. Hän juoksee. +Tuskissaan katselee hän piilopaikkaa, niinkuin jänis metsässä hakee +kallionkoloa. Siinä laiturissa olevassa kodassa huomaa hän sitten +hirveän suuren pinon jauhosäkkejä. Muutamien välissä on melkoinen rako. + +Sinne rakoon Jopi nyt tunkeutuu. Ja säkkipinossa väljenee sitten hiukan +avonaisempi paikka, jossa voi istuakin. + +Siihen Jopi kyyristyy, jauhosäkkien väliseen onkaloon, lohduttomana ja +tuskissaan. Saara sanoi, että täällä osaa kulkea yksinään, täällä, +jossa kaikki paikat ovat ihan samannäköisiä! + +Oi, jospa olisi kotona, Putkinotkossa! Siellä ne metsäpolut ... kaikki +tuttuja. Nyt hän muistaa jokaisen kivenkin. Kun pääsisi Putkinotkoon! +Selviäisi vielä tästä päivästä! + +Niin tuomisia veisi kotiin... + +Mutta silloin muistaa hän, ettei hänellä olekaan, millä ostaa vehnäsiä +ja namusia. Rahatuusahan jäi kotiin. Siellä ennen lähtöä oli Jopi +rannalla ruvennut vähän kykylleen kiven taakse, ja pannut silloin +tuusan viereensä mättäälle. Ja kun vene lähti rannasta, unohtui se +sinne. Varkaille ja muille... + +Mutta vähätpä siitä, ellei hänelle olisi tullut kaupungissa kauhea +äidin ja kodin ikävä. Hän tahtoisi heittäytyä kaksin käsin äitiin +kiinni. Ja täällä on kaikki hänelle outoa ja vihattavaakin, yksinpä tuo +seinäkellokin, joka lyö aina pitkän, pitkän ajan päästä. + +Jopi itkee, pyyhkien takin käärityillä hihansuilla silmiään. + +Voi, kun joutuisi kello kaksi ... jolloin äiti tulisi laivalle! + + + + +Kuudestoista luku + + +Sillä välin istuu Saara vankan laivamiehen kanssa markkinateltassa, +joka on pystytetty tuonne Pitkänsillan päähän, pienelle torille. Hiekka +pölisee siellä, ei tuulesta, vaan siksi, että väkeä liikuskelee teltan +ympärillä, enimmäkseen maalaisia taikka joutilaita kaupungin poikia. Ne +pikku pojat, huivipäiset naiset ja pieksujalkaiset miehetkin +tirkistelevät raoista suureen teltaan, jonka seinien reikiä katupojat +koettavat repiä isommiksi. Silloin kuuluu sisältä vierasta kieltä +murtava kirous, ja joku pojista saa kuhmun otsaansa, kun häntä +kolautetaan sisältä. Taikka hyppää teltasta ulos keppi kädessä oikea +piru, punaisiin ja hopeisilla tähdillä koristettuihin ihokkaihin puettu +mies, mustaverinen ja vanhahtava. Hän soittelee näytösten väliajoilla +teltan ovella aisakelloa ja houkuttelee yleisöä, huutaen kohti kurkkua +samaa, mitä voi lukea plakaateista teltan seinistäkin, huutelee: + +"Kaiki tule kattele tämä ohjelma. Suuri naarukuninkas. Koolemarinkki... +Maakilline konsti..." + +Väki nauraa ja ärsyttelee häntä. + +Sisällä teltan nurkkamassa, joka on erotettu muusta teltasta kankaalla +ja vuorattu synkän mustaksi kuin ruumisarkku, niin että se osasto on +melkein pimeä, tuntisi joku Saaran tuttu, jos sattuisi siellä olemaan, +ja ehkäpä onkin joku laivatyttö taikka Mesopotamian vetelehtivä nainen, +tuntisi vähitellen, kun silmät tottuvat hämärään, Putkinotkon Saaran. +Siellä istuu lyhyt ja paksunlainen Saara punaisessa puserossaan, istuu +suu auki muhkeimmalla paikalla, vastapäätä näyttämölavaa. Laivamies, +herra Eliel Persikka, on hänen vieressään. Lavalla, joka muistuttaa +kaappipöytää, lekkuu pieni tuli jonkinmoisessa astiassa, aivan kuin +käryytettäisiin sokerituusassa talirasvaa. Saara on tullut äsken tänne +toisesta, valoisammasta osastosta, katselemasta tuon punaisen pirun ja +nuorempien poikien hyppyjä paperin lävitse ja häränpyllyjä. + +Nyt puuhaa pöydän takana jokin valkea, tulen valossa, mitä puuhannee. +Nainen se on. Sillä on valkea paita päällä, hihaton niinkuin herrasväen +paidat. Paidan rintamuksessa, helmoissa ja hihansuissa on hänellä +punaisia rusetteja. Nenä on jauhotettu valkeaksi, koska se on punainen +ja pahannäköinen, kuten sen toisesta pielestä huomaa, sillä siitä +paistaa oikea iho läpi. Sen jauhoamisen tempun tietää Saara siltä +viimeiseltä Pietarin-matkaltaan. + +Tukka on naisella tuuhea ja hyvin kihara, ja se ylettää takapuolten +alle asti. + +"Onpas siinä tukassa ollut piippaamista! Sellaisessa on urakka!" +sanoo Saara hiukan käreällä äänellään laivamiehelle, joka istuu +hänen vieressään selkä kenossa ja imeskelee sormistaan lyhyttä +sikarintynkäänsä. "Koko päivä siinä menee, piippaamisessa... Se on ihan +totta!" jatkaa Saara. "Ruotsiakohan se sotkottaa ... ei tämä venäjää +ole ... Huih!" + +Saara kirkaisee, sillä nostamalla kättänsä, niin että musta karvatupsu +näkyy kainalosta, on näyttelijätär loihtinut pöytälaatikosta valkean +käärmeen, ihan kasvoilleen loikkimaan. + +"Pelottaako?" sanoo laivamies vetelästi ja harvakseen hampaittensa +välistä. + +Saara Käkriäinen ei vastaa hetkeen mitään, osaksi jännityksestä, mitä +sitten tulee, osaksi pelosta ja harmistakin siitä, että kysymys tuntuu +äänensävystä päättäen leikilliseltä ja hänen vakavuuttaan pilkkaavalta. +Saaran mieleen johtuu tässä melkein pimeässä ja kolkosti jännittävässä +paikassa entiset jutut Kuikka Koposestakin, siitä silmänkääntäjästä ja +noidasta, tässä samassa pitäjässä asuneesta... Niin äskettäin se vielä +eli, että elossa olevat ihmisetkin ovat hänet nähneet ja tietävät, että +hän oli paitsi muuttanut almanakan seteleiksi ja pannut mustalaiset +onkimaan tuvan sillan raoista ja hyppäämään lattialla uimaan, lyömään +päänsä halki lankkuihin, myöskin muuttanut kerran vuorenkukkulan +ikäänkuin taloksi. Sillä tavalla se sai itselleen morsiameksi rikkaan +talon tyttären, kääntäen häneltä silmät ja näyttäen hänelle omaa +hoviaan. Mutta tyttöä siihen hoviin viedessään noituikin Kuikka Koponen +hänet sudeksi. Näin kertovat vanhat. Ja Hiesun myllärikin, herännyt +mies, on sanonut isälle nähneensä, miten Kuikka oli muninut suustaan +kananmunia. Mutta ovat sillä olleet muut konstinsa, on isä Käkriäinen +sanonut perheensä kesken näistä myllärin kertomuksista puheen tullen. +Ja mylläriltä hän oli muka kuullut, että Kuikalla olivat olleet ne muut +konstit. Kuikka, hirveän musta ja pitkä mies, oli kerran muka +tunnustanut myllärille, ettei hän voi tehdä niitä temppuja, koska +hänellä eivät ole ne konstit mukana. Konsteja sellaisessa tarvitaan, +oli siis Käkriäinen sanonut salaperäisenä. + +Tällaisissa näyttelyseuroissa kuului se Kuikkakin liikkuneen ja +oppineen, poikana ollessaan. + +Mutta nämä ajatukset ja sekin, että käärme kalisee, haihtuvat Saaralta +kummalliseen levottomuuteen, kun näet laivamies tunkee kätensä hänen +vyötäröidensä ympärille, ja sitten sydäntä sylkyttävästä pelosta +kuumuuteen, sellaiseen, että... Saaralle tulee ihan kuuma, tässä +ahtaassa komerossa, jossa hän tuskin saattaa tuhisuttaa nenäänsä ja +sanoa, näkemättä enää luurankoakaan, joka nyt heiluu ja kalisee +näkypöydällä aivan hänen edessään: + +"Mitäs te nyt ... älkää te..." + +Mutta laivamies heittäiksen retkalleen Saaraa kohti ja kaivelee yhä +häntä, ja naureskelee ja hyräilee hiljaa: + +"Kun taivaalta paistaa se kirkas kuu, niin tunteet ne yhteen +sulautuu... Tuossa on!" + +Viimeiset kaksi sanaa sutkauttaa hän näyttelijättärelle, joka on +laskeutunut lavalta, ilkoisessa paidassaan, ja kantaa pitkin katsojien +eturiviä rikkua: siinä on paksuissa kupeissa kahvia, taikomalla tehtyä, +viidessä sekunnissa keitettyä, tyhjästä keitettyä. + +"Tuossa on kahviisi!" sutkauttaa laivamies ja pistää sikarinpätkänsä +kuppiin. Näyttelijätär katsoo kuppiinsa, onkii sikarinpätkän sormillaan +kahvista pois ja heittää sen laivamiehelle vasten naamaa, haastaa, +sotkottaa jotain, josta Saara ymmärtää ainoastaan, että se poliisilla +uhkailee. + +"P--kele, jos olisi sattunut, niin kurkkuun olisin hänelle työntänyt +sikarinpätkän!" huudahtaa laivamies. "Poliisilla... Saakelin h--ra, +juottaa ihmisillä kuraa. Suutarin markasta... Haaleata kuraa! Entistä +se kahvi on ... keitettyä... Saatana." + +"Sataana, sataana!" matkii näyttelijätär ärsyttelevästi, kaupaten +kahviaan, ja saaden kaupatuksi senkin kupin, jossa sikarinpätkä oli. +Sitten kapuaa hän taas näyttämölle temppujaan jatkamaan. + +"Hullut, p--leet... Juovat kuraa!" ärähtelee laivamies. "Jospa +olisi ... ööliä. Risullinen ... ja kylmää. Mennäänkö pois tästä? +Maistamaan ööliä. Minä tiedän, mistä saa. Olutrännin rengiltä. +Lutmitvuorelle romeneeraamaan. Tule nyt!" + +Laivamies sysää kätensä Saaran kainaloon ja alkaa rutaisten viedä häntä +penkistä. + + + + +Seitsemästoista luku + + +Rosina Käkriäinen seisoo apteekissa, odottaen vuoroaan. Siellä on +joitakuita toisiakin ostajia, joukossa tavattoman pöyhkeä ja +tungetteleva rouva, jonka Rosina arvaa hänen vieraan kielensä metelillä +kaikuvasta polituksesta venakoksi, sillä sellaisia niitä on täällä +kylpylaitoksella kaiken kesää, rotkottelemassa riettaasti ja alasti +rantakalliolla, perä koholla. + +Tahallaankin antaa Rosina muiden päästä ennen häntä tiskin ääreen. Hän +näet arastelee... Hän kun aikoo pyytää sitä muunlaistakin kuin +Malakiakselle tulevaa ja kolotiita ja korpinrasvaa. + +Pyydettävä se on. Se huoli painaa hänen otsansa jälleen kumaraan ja +ryppyiseksi. + +Mutta hän pelkää, että apteekissa kävijät kuulevat hänen pyytävän sitä, +ja arvaavat. Ja tuo kauppias voi ruveta pilkalliseksi. + +Rosina Käkriäinen on jo äsken mennyt päättävästi ja tuikeasti tiskin +ääreen, suoraan ulkoa, kontti selässä. Mutta siitä on hän vetäytynyt +takaisin, ja laskenut konttinsa ja muut tavaransa ovenpieleen. + +Sitten hän on huokaillut ja tähystellyt hyllyjen lääkepulloja, muiden +ihmisten ostaessa. On siinä voiteita ja myrkkyjä! Ei hän osaa lukea +purkkien kyljissä olevia kirjoituksia, ei osaisi, vaikka ne olisivat +suomeakin, sillä kirjaimet ovat kuitenkin latinaa. Muuten hän vain +ajattelee ja tietää, että myrkkyjä niitä on apteekissa. Pitäisipä hänen +mielestään sellaisella myrkynpaljoudella lähteä taudit koko maailmasta, +ihmisten ruumiista, pöhötykset ja räihkät. Ja pahatautikin ... +sellaisilla myrkyillä. + +Sitten meni hän uudestaan tiskin ääreen ja aikoi kuiskata myyjälle, +että onkos verenpuhdistusmyrkkyä. + +Mutta silloin se venakko työntäytyi hänen eteensä, ja Rosina huokaisi +taas helpotuksesta. Hän vetäytyi takaisin oven luokse. Ja ajatteli +taas, että pitäisi näin väkevien rohtojen auttaa vaikka mihin. Jos ne +nyt niitä kaikille antavat. Voivat myydä tuhmille oikeiden asemesta +mitä huljua tahansa: ei väkevää, vaan sellaista, että on sama, +nielaisipa sen tai nuolaisi. Sen näköinen on tuo kauppias tuossa, +vanhin heistä kaikista, itse isäntä. Sillä on sellainen naama kuin se +olisi lyöty leipälapiolla litteäksi. Sieraimet ovat siinä menneet +umpeen ... niin että kärsä tohisee koko ajan. Vaivoin pääsee siitä +henki. Eipäs ole sitä nenäänsä saanut voiteillakaan selvemmäksi, +hihii ... senkin pärpättäjä. Vähän änkkä kieleltään, kun se ostajille +solkkaa. + +Ja pilkkaan luulee Rosina sitä taipuisaksi, vaikkei hänen ole tarvinnut +sen kanssa tehdä kauppoja. Pilkkaan ... ja hevosenleikkiin, joka on +ilkeää. Sellaisella äänellä se puhuu nyt tuolle pienelle pojallekin, +kuten ennenkin on ihmisille puhunut. + +Tuon kauppiaan silmät ovat vilahtelevat, Rosinasta kylmän raudan +väriset, herran silmät. Ja hänen keskeltä kasaan paiskatun naamansa +alahuuli on Rosinasta suorastaan vasten hänen luontoaan: se huuli on +näet ihan mustanpuhuva ... jos on hiukan ylähuulikin. Ja siinä +sukkelasti ylös ja alas lerpattavassa huulessa on musta kiilto ... kuin +missäkin oriin pusseissa, hihii. Tuon herran kanssa, joka komentelee +muita herroja, nuorempia, ja on itse apteekkari, kuten Rosina kuuli +ostajien puheista, ei hän tahtoisi joutua kauppoihin. Jo yksinomaan +siksi, että hän on sen näköinen. Tuo se juuri voi myydä huljutusta. Ja +pilkata. + +Yhtäkkiä huomaa Rosina Käkriäinen viimeisenkin ostajan lähteneen pois. +Nuoremmat puukhollarit ovat taempana apteekissa. Apteekkari kumartuu +tiskin yli, lihavat nyrkit tiskilautaa vasten, kallistaa päätänsä ja +katsoo terävästi Rosinaan, leuka väkällään. Ja sitten kysyy hän, +lerpattavin ja mustin alahuulin, änkyttää: + +"Mi ... mi... mitäs sille emännälle saisi olla?" + +Emännälle! Rosinan sydäntä ennättää parahiksi epäilyttämään. +Tuntisikohan se hänet entisiltä käynneiltä, jolloin hän on ostanut +mikstuuraa, toisilta herroilta? Ja tietäisi, että hän on mökin +ihminen ... jota sopii pilkata emännäksi? + +Mutta samassa joutuu Rosina aivan nenätyksin vastenmielisensä kanssa. +Itse hän on mennyt niin lähelle. Sillä nyt olisi puhuttava siitä. +Rosina on ennen saanut niitä tippoja suutari Sinikanteleen eukolta. Hän +vilkaisee vielä ympärilleen. Ei ole lähellä ketään. Hänen olisi +puhuttava tipoistaan. Hän näkee nuo terävät silmät. Ja samassa alkaa +apteekkari taas kysellä, kovalla äänellä ja hätäillen, mitä hän tahtoo. + +Ei, ei, muuta onkin Rosinan pyydettävä ensiksi. Sitten se asia sujuu +ehkä paremmin, viimeiseksi. Hän kysyy nyt kolotiita ja korpinrasvaa, +hiukan hiljaisemmalla äänellä kuin millä hän tavallisesti kaupungissa +puhuu, sillä korpinrasva tuntuu hänestä itsestäänkin hiukan +lystikkäältä. + +"Mi ... minkä rasvaa?" kuulostelee apteekkari ja työntää mustan +huulensa pienikokoiselle Rosinalle melkein nenään kiinni. "Ko ... +ko ... kolotiita? Aha! Jaha! Ja ko ... ko ... kor ... korpin? Mihin te +sitä käytätte?" + +"Mihinkö?" toistaa Rosina, tullen hämilleen, sillä hänpä sitä on siellä +Putkinotkossa käyttänyt melkein vaikka mihin. Mutta mitä niitä kaikkia +luettelemaan. Mitä se nyt niistä tiedustelee? + +"Onko teillä ha ... haavoja? Joku hakannut kirveellä jalkaans. Vuollut +puukolla sormeensa?" jatkaa apteekkari. "Haavoihin se collodium..." + +Kun Rosinasta tuntuu, että se apteekkari luulee tuon voiteen soveltuvan +pelkeästään haavoihin, jota vastoin Rosina tietää omasta kokemuksesta, +että se auttaa monenmoisessa muussa, melkein missä tahansa, niin hän +innostuu ja vastaa korkeammalla äänellä: + +"Haavojako? Ja kukas se nyt sormiaan vuolemaan! Mutta pöhötykseen sitä. +Se on ihan tosi... Minulta jalat turposivat, veikkoset, noin paksuiksi +turposivat! Mutta kun sain sitä rohtoa, täältä se oli ostettu teiltä, +niin läksi! Ja ... voihan se olla haavoihinkin hyvä. Mutta lapsen +päähän me sitä. Ja puhdas tuli. Ja hampaisiin se on hyvä..." + +"Ha ... hampaisiin?" kysyy apteekkari. + +"Niin, jos kolottaa ... niin sitä ... koloon." + +"Jaha. Koloon? Kolottaa?" aprikoi apteekkari. + +"Ja jos päätä kolottaa. Sitä vastenhan se lienee..." alkaa jälleen +Rosina. + +"Ahaa, jahaa. Kolottaa ... kolotii. Sitä vartenhan se! Jaha. Se ... +to ... tosiaan tepsi?" + +Rosina huudahtaa: + +"Niin sekö! Tai ... tiedättehän sen. Kun otti siellä yhtä mökin lasta +rokollakin..." + +"Se auttoi?" + +"Se on totinen tosi! Sellainen..." + +"Ha ... haisiko se hiukan pahalta?" kysyy apteekkari. + +"Oikein!" myöntää Rosina. + +Apteekkari katsoo kattoon. Sitten kallistaa hän Rosinaa kohti päänsä. +Hän on Rosinan mielestä kuin epäilevä harakka. + +Ja apteekkari aikookin kysyä, varovasti, mistä päin Rosina on. Mutta +silloin tulee sisään uusia reseptintuojia, ja vieras apteekkarille. +Apulaiset ovat nyt huoneen takaosassa. Lähtiessään viemään sinne +reseptiä sanoo apteekkari Rosinalle: + +"No ... vo ... voihan se olla... Emäntä odottaa." + +Lääkehyllyn takana sanoo hän nuoremmalle apulaiselle hiljemmin: "Va ... +vaikka sianihraa tuolle emännälle. Tai ... anna karbolivaselinia. Ja +sekaan collodiumia. Se tahtoo ... korpinrasvaa! Uusi lääke... Kelpaa +mihin hyvänsä. Prima re ... regula ... juris... Mutta apteekkari +myöntää: kansa tarvitsee ihmeitä. Kunhan paranevat! Mutta kiellä +panemasta silmiin ... tai ehkä se auttaa niihinkin." + +Mutta siellä on uusi, nuori farmaseutti, iloisella tuulella. Hän +huudahtaa: + +"Mitä? Korpinrasvaako? Mainio akka! Missä se perhanan akka on? Minä +vien sen hänelle." + +"E ... e ... et!" kieltää apteekkari häntä. "Sinä olet piirum! Ei sovi +niin mennä..." + +Pian tulee Rosinalle korpinrasvaa. Mutta tuoja ei nyt ole itse +apteekkari. Eikä oppilaskaan, vaan kuitenkin tuo farmaseutti. Itse +apteekkari meni vieraan herran kanssa sisähuoneisiin. Ja iloinen +farmaseutti alkaa rasian tiskiin lyötyään hokea, kysellä, mitäs muuta +saisi olla? Ja sen henki löyhkää vähän väkeville. Juovathan ne herrat. + +Rosina Käkriäinen pyytää: + +"Kamaloitahan minä. Malakiakselle ... meidän..." + +"Ahaa, Malakiakselle. Malakiaksen madoille. Oikein kamaloita", sanoo +farmaseutti. + +Rosinaa epäröittää. Mutta kuitenkin hän selittää hiukan närkästyneenä: + +"Niin ... kamaloita nimeltäänkin ... vaan ne kun oksennuttavat. Jos +olisi muuta..." + +"Jaha. On muuta. Saisiko olla filemoonia? Tai Tiitusta. On sitä. Se ei +ole kamalaa..." + +"Eikä oksennuta ruokia pellolle?" kysyy Rosina. + +"Ei ... nimittäin, jos ei syö." + +"Mitä? Niin niitä rohtojako...? Niin, niin ruokaa. No eihän se. Mutta +eikö olisi sellaista palaa kitaan noille käärmeille, että ihminen saisi +syödä? Sillä se poika ... sellainen älytön... Eikähän se tällainen +maalaisihminen, syömättä." + +Farmaseutti selittää, ettei sellaisia matorohtoja olekaan, ettei +pitäisi olla syömättä yhtä ateriaa ennen annoksen nielaisemista ja noin +neljä tuntia niiden nielaisemisen jälkeen. Ja sitten menee hän ja +kaapaisee kiireesti laatikosta rasian, kääräisee sen paperiin ja lyö +taas tiskiin. Neuvoo, että kahvia voi juoda kapselien päälle. Ja kysyy +sitten taas, mitä vielä saisi olla. + +Nyt olisi Rosinan pyydettävä niitä verenpuhdistustippoja. Mutta mitä +tämä sanoisikaan, jos hän tältä pyytäisi? Tämähän se vasta pilkallinen +onkin. Apteekkiin tulee taas lisää väkeä. Tämä huutaisi varmasti kohti +kurkkua, mihin tarkoitukseen hän niitä käyttää. Voisi antaa Rosinan +ilmikin, sillä kovahan laki sellaisesta on. Ja oikeutettuakin Jumalan +rangaistusta se olisi. Mutta mitä ihmettä Rosina parka voi! + +Rosina koettaa puhua: siitä ei tule mitään. Ja keksiipä valehdella, +että hevoselle ... tai mummolle ... pitäisi jotain vielä. + +"Mummolle, mitä?" kysyy farmaseutti. "Mikstuuraa? Simpleksiä? Haha, +kolmisormen linjamenttiä. Tanskan kuninkaan...? Hevoselle? Mikä sillä +on?" + +Kyllähän Rosina tietää, mitä kolmisormen linjamentti on, eikä hän siitä +ällisty. Mutta siitä, että tuo puukhollari nauraa hänelle. Rosina on +sekaantunut ja loukkaantunut. Hän katselee maahan. Mutta myyjä hokee: + +"Mitä se on? Onko sillä patteja, hevosella? Pantaisiko panska +luusalvaa? Vai vatsa mummolla kipeä? Pannaanko Kallen saunasuolaa? Vai +paiskataanko karierijäärnestiä? Mitä? Häh? Vai kipsjaakoppiako? +Liirakon liuskaako? Paljunkiako? He? Haha. Kuparossia? Vai jäniksen +vettä? Tai matokassin teetä? Tai kärpäsen maitoako?" + +Rosina on suuttunut. Ja hätääntynyt: hän koettaa selittää, että sitä +linjamenttiä hän sille mummolle tahtoisi. Joku ostajista nauraa. Ja +tämä apulainen tiskin takana yltyy ja hahattaa, kun Rosina työntää +rahoja kiireesti tiskille: + +"Sitä kolmisormen linjamenttiä? Sitä saatte. Haha. Tuossa on rahaa +takaisin. Mutta entäs Pyy-Pekan rintatippoja? Entäs juutalaisen +piritystä? Kun kerran sitä korpin rasvaa, lihavasta korpista! Entäs +kurkmeijaa? Entäs kirpun siemeniä? Entäs vanhanpiian nahkaa, sille +hevoselle hankautuneeseen pahkaan. Haha! Entäs junttapiimää? Onko mummo +palanut? Entäs krepkoita votkaa? Ha, haha ... otetaa me votkaa...!" + +Rosina sieppaa rahansa, konttinsa, nyyttinsä ja pyttynsä ja lähtee. +Takaa kuuluu hoippuvan myyjän hahatus: + +"Entäs sa ... saakelin pojan korvatippoja! Entäs kompiaisia! Entäs +veisaavan pukin talia..." + +"K--simullinpulveria!" ärjäisee Rosina ovelta ja katoaa ja lyö oven +kiinni niin että kello helisee. Hän on kuohuksissaan. Ovat ne nuo +herrat... Pilkkaajat...! + +Mokoma! + +Tämä humalainen saattaa Rosinan ajattelemaan entistä paljon suopeammin +tuota mustahuulista apteekkaria, joka toki antoi ihmisten olla +rauhassa. + +Mutta tämä, sika! Herra... + +Puhupa tälle huoliasi! + +Ne verenpuhdistustipat jäivät ostamatta. + +Paremmin olisi hänen kälyntapaisensa, Maunon Pertta, tämän asian +toimittanut. On se toki Pertta sellainen, ettei sen nenä lennä +punaiseksi turhista, olisipa se ostanut vaikka omiakin neuvomiaan. Niin +hävytön se on. Ja hävytön pitää ollakin. + +Kauan menee ennenkuin Rosina rauhoittuu: vasta pölyisen torin toisella +puolella, jonka yli hän on harppaillut pitkin askelin ja niin rajusti, +että kontin putelit selässä ovat kilisseet. Hän on menossa veljensä +Maunon ja Maunon Pertan luokse. + +Torin ympärillä on ruskeita ja vihertäviä puurakennuksia ja herrain +koulu, jonka ikkunat ovat isot kuin minkäkin kirkon. Siellä torin +nurkalla Rosina vasta katselee, meneekö hän oikeaa katua. Tuossa on +niiden venäläisten kirkko, hospottajien, kaunis ... kultaisine munineen +ja risteineen. Sen tarhassa on puita, joita Rosina ei tunne, mutta +jotka ovat lehtiensä puolesta vähän kuin leppiä. Sitten tulee pitkä ja +kaita katu. Sitä myöten Rosinan onkin mentävä. Hän kävelee katukäytävän +vieressä, nurmea myöten, sillä ilkeää on hänestä kalistella täällä +kivistöä äänekkäillä kengillään: saattaa joku katsella häntä +ikkunoista. Ja kun vastaan tulee nuori poika, hattu takaraivolla ja +viheltäen niin että katu kaikuu, pysähtyy Rosina häntä katsomaan. +Rosinan tekisi mieli sanoa, että kylläpäs se poika ... kun viheltää ja +huilottaa. Nuo Rosinan kengätkin kiljuvat kuin mitkä. Sen koukkuisen +kadun päästä poikkeaa hän vasemmalle, yhä kaidemmalle kadulle. Se kuja +on kivitetty seinävierestä toiseen mukuloilla niin tarkoin, että +sarvenet siinä louhessa tulisivat kipeiksi, jos enemmän kävelisi. +Tuossa on kukkia ikkunassa, verenpisaroita: ihanpas ovat tippuvan veren +näköisiä. Ja ne ovat kauniita kuin paperikukat. Onhan niillä rikkailla, +katsellakseen niitä, istuskellessaan. Tai jos eivät liene ihan +rikkaimpia, koska ikkunat ovat noin Rosinan jalkojen juuressa. Tänne +laidemmalle ... ne köyhät pannaan. + +Kujan päässä on pieni lahti. Jyrkillä rantakallioilla on pikku taloja, +punaisia ja valkeita taikka maalaamattomia. Kaupunki on saarella. + +Lahden perukkaan näkyy vastainen mantereen ranta. Siellä on pieniä +mustia ja punaisia mökkejä, vielä sakeammassa kuin taloja täällä lahden +ympärillä. + +Se vastainen ranta on Mesopotamia, kaupungin etukylä, jossa Mauno +Kypenäinen asuu. + +On kuumaa. Ajan kulkua arvatakseen voi tuskin vilkaista aurinkoon, niin +se sokaisee. Kärpäset, paarmat ja muut hörriäiset helistävät ilmassa. + +Lahden perukassa on hiljaista. Ei näy ihmisiä muita kuin tuo mummo, +joka peseskelee tuossa rannassa pyykkiä, lotistelee vettä. Ja kauempana +on lapsia venelaiturin luona ... mekastavat niinkuin ei kaupunkia +lähellä olisikaan. Uivat. Taikka kärventävät paljasta pintaansa rakolle +auringonpaisteessa. + +Vasemmalla puolella, mutta melkein ulapan suulla, sötköttää nokisen ja +mustan laivavarvin savutorvi. Ja sieltä kuuluu rautaisten peltien +pauketta, kun niitä taotaan. Myöskin näkyy telakalta paraikaa +rakennettavan, suuren rautalotjan runko, vielä ilman kylkien peitteitä, +niin että kaaret romottavat kuin minkä puoleksi syödyn kalan +rintaruodot. + +Rosina Käkriäistä lähellä on paljon veneitä. + +Rosina saattaisi ehkä tavata Maunon tähän aikaa laivavarvillakin, +sillä siellä se Mauno ainakin jokin viikko sitten oli ollut töissä. Ja +jos Mauno on yhä niissä hommissa, ja jos hänellä on tänään sattunut +olemaan halu tai nälän pakko raataa siellä, noessa ja käryssä ja +komennettavana, niin saisi Rosina ehkä puhella hänen kanssaan siellä +verstaallakin. Ainahan se Mauno keksisi keinoja päästäkseen vaihtamaan +jonkin sanan sisarensa kanssa. Mutta Rosinahan tahtoo tavata myöskin +ystäväänsä Maunon Perttaa. Ja vaikeapa on jutella Maunolle työpaikassa +tällaisista asioista. Tuo konttikin on mukana ja siellä ovat suuret +työläisroikat. + +Mauno soutanee kotiin vastaiselle rannalle kello kahdeltatoista. Soutaa +syömään. Siihen ei pitäisi enää olla kahtakaan tuntia, auringosta +päättäen. Maunon veneessähän Rosina sitten pääsisi ... jos Maunolla +enää onkaan venettä: on voinut myydä tai vaihtaa sen keväällä +löytämänsä. Ei niitä aina ole hyvä pitää kauan, löytöveneitä. Ihmiset +tulevat ja sanovat omikseen, vaikka eivät omia olisikaan, ja vievät +omanaan. + +Maunon Pertta on ehkä kotona. Heinänteossa se kyllä käy joskus +taloissa, käy tyttärensä kanssa. Se on Pertasta melkeinpä ainoaa +hauskaa työtä. Ja nyt on kiirein heinäaika. Siinä tapauksessa, että +Pertta olisi tilallisilla töissä, ei Mauno kävisi kotona Potamiassa +aterioillakaan, vaan toisi eväät mukanaan kaupunkiin. Sopisihan käydä +verstaassa tiedustamassa, onko Mauno siellä, ja lähteekö hän tänään +kotiin. Ja tapaako Perttaa Potamian puolella. + +Mutta kun Rosinan mieleen johtuu se apteekin herra, ei häntä haluta +mennä verstaallekaan, pomoilta sisällepääsyä pyytelemään. + +Ja onhan hänellä tässä aikaa vaikkapa oikein lystäilläkin: käydä itse +salmen toisella puolella katsomassa, onko Pertta Kinnunen kotona. Sillä +jos se Pertta sille päälle sattuu, ei se mene pohatoille heinäntekoon +kiireelläkään ajalla, ei mene, vaikka olisi nälkäkin, niin +itsepintainen se on. Joten Pertta nytkin saattaa olla tavattavissa. + +Veneet tuossa ovat toiset vedessä turpoamassa, toiset penkereelle +vedettyinä. Rosina vilkaisee ympärilleen kuin viisas lintu, nenä +käännähtelee huivin varjossa nopeasti kahden puolen. Hän valitsee +melkeinpä huonoimman veneen. Ei se muutu sen pahemmaksi näin lyhyellä +ajalla. Ja jos kuka harvoista näkijöistä ihmettelisi häntä, niin aikoo +hän työntää vesille veneen sellaisella varmalla liikkeellä kuin lotokka +olisi työntäjän oma. Mutta ei häntä kukaan katsokaan. Rivakasti soutaa +Rosina kapean salmen yli. + +Se mökki, jossa Mauno asuu, on pitkänlaisen niemen tuonpuolisella +rantamalla. Nientä ei Rosina lähde kiertämään, vaan suuntaa veneensä +lähemmäksi, tälle rannalle, suhisevaan ja auringonpaisteessa hautuvaan +kaislikkoon. Siinä on matalaa, vene ei pääse aivan maihin. Rosina +riisuu kenkänsä, astuu lämpöiseen veteen ja vetäisee veneen mutaan. + +Siinä on nyt Mesopotamia aivan ympärillä. Mökeistä, joita on noussut +kuin sieniä, sinne ja tänne, ovat toiset veden rajassa, toiset ylempänä +kallioiden nyppylöillä. Köyhien ihmisten töllisköitä. Ja pahojen, +niiden, joilla ei ole varoja eikä aina haluakaan hankkia maata, +mihin rakentaa sopivammin, eikä metsää, mistä rakentaa. Niitä on +siellä monenlaisia. Tuossa on yksi musta mökki ihan turvalleen +tuuskahtamaisillaan. Ja tuolla toinen vielä vinommassa ... niinkuin +köyhän lapsi, joka on kaatunut rapakkoon ... eikä häntä liioin +nostella. Tuolta ylhäältä jälleen kurkistelee tuvan pää terävän kallion +takaa kuin mikäkin metsärosvo, joka on poliiseja piilossa, puukko +hihansuussa. Tahi niinkuin viinanpolttaja ... poliisien ajama. + +Rosina ajattelee, mitä kaikkea saattaakaan kuvastella mieleen: silmä +antaa sellaisia kuvastuksia... + +Tuo punainen mökki jälleen, äsken maalattu, mutta vanha rähjä, paistaa +kuin helvetin peräseinä. Maalattu ja koristeltu ... niinkuin tässä +köyhän kannattaisi sillä tavalla köyhyyttään näytellä, tulenpunaisella. +Sillä ei sekään mökin asuja mikään rikas liene. Mutta mökki on +punaisempi Saaran puseroa ... rehentelee kaikkien edessä kuin mikäkin +syljettävä herras-h--ra ... se mökki. Kuten sanoakseen: antaa tulla +vaan, on täällä tilaa. + +Mutta punainenhan se kuitenkin on köyhien väri, veren väri, sen on +Rosina kuullut monesti Maunolta ja Pertta Kinnuselta! + +Rosina kulkee kantamuksineen ylemmäksi, Potamian taustalle. Kiertelee +polkuja, joita ei ole liioin raivattu, pienien perunamaiden välitse ja +muutaman vielä pienemmän ohrapellonkin. + +Sitten näkyy kylän omistajan asunto, harvan petäjikön takaa. Se on +ollut herrastalo, aikoinaan rapattu, nyt harmaa ja rappeutunut. Hyvä +mies se on, se tämän kylän omistaja. Puolittain kaupunkilaisherra ja +tilan isäntä, sen huonon ja pienen tilan, minkä maalla nämä mökit ovat. +Reisvänni hän on nimeltään. Hän vuokraa köyhille mökintontteja, +telakka- ja tukkityöläisille ja muille, sellaisille, jotka ovat +paenneet tänne jopa toisista pitäjistäkin, olemasta porhojen orjia: +maksamasta heille possakoita mökeistä minkä isännät vain ilkeävät +tahtoa, ja komennella. Ei täältä muualta köyhä jaksa lunastella +tontteja. Mutta Reisvänni vuokraa tontteja huokealla, joskaan ei myy +niitä enempää kuin esimerkiksi tukkiyhtiötkään. Eivät henno myydä! +Eivätkä niiden herrat ja muutkaan suvaitsisi moisia rumia töllejä +lähellään. Tai vielä köyhiä ihmisiä. Mutta tämä sallii kunkin rakentaa +näille tonteille omien laaniensa mukaan. Kenellä on hirsiä niistä, +tekaisee. Kenellä vanha sauna, siitä kyhää. + +Ja tuolla on tupana laivan kajuutta. Se on ruohonpäinen. Ja nätti se +onkin. + +Asuupa joku, jolla ei ole muuta, maakuopassakin. Piilee kuin mäyrä +omassa kolossaan. + +Jotkut ovat vuokranneet tai ostaneet nuo mökkinsä toisilta, jo +Potamiasta pois siirtyneiltä tai kuolleilta. Isäntä antaa heidän asua +niinkuin entistenkin. Ainoastaan jos muiden tilojen ponsarit alkavat +ahdistella Reisvänniä siitä, että hänen kylänsä köyhät kalastavat +heidän vesillään ja vievät heidän metsistään puita, tai jos poliisit +tulevat Potamian kylään jahtailemaan viinarokareita taikka naisia, +kaupungin herrain h--ria, ja tahtovat Reisvänniä ajamaan alustalaisiaan +pois, on hänen kaiketi pakko hiukkasen tiukata. Mutta harvoin se kuuluu +tulevan tiukkaamaan maksamattomia vuokriakaan. Antaa heille ne +anteeksi, unohtaa. Tai ei muistanekaan niitä, se kun on sellainen vähän +höhläpäinen. Huomauttaa vain elämään siivolla. Ja sehän on Rosinastakin +hyvä ... jos riettauksiin jotkut asukkaat menevät. + +Ei Reisvännin tähden, vaan sinne Potamiaan usutettujen poliisien täytyy +köyhien joskus hävitä kodeistaan täältä ja myydä tai luovuttaa +töllinsä joillekin sellaisille, ketkä niihin sattuvat tahtomaan +muuttaa. Taikka jättää ne asumattomiksi, kunnes joku asettuu niihin +omin lupinsa. + +Sellainen on Reisvänni. Ja hätäkös on hänellä. Ei hänen tarvitse kiskoa +vuokria: mökkejä on niin paljon, että tilan omistaja saa rauhassa +istuskella kotonaan keinustuolissa, syödä jos jotain mahansa täydeltä +ja maata mötköttää niinkuin herra, mutta paremmasta ansiosta kuin monet +muut herrat. + +Nyt kiiruhtaa Rosina kylän laidassa, jossa mökkejä on harvemmassa, +matalaa petäjikköä kasvavalla kankaalla. Siellä ei Rosinakaan tahtoisi +kulkea yksin syksyiseen aikaan ja illalla. Silloin ei poliisien ole +sinne tulemista, eikä päivälläkään muuten kuin miesvoimalla ... taikka +saavat selkäänsä niin että ruskaa. Sellaisia tämän kylän ihmiset ovat. + +Eivätkös huuda lapset nytkin tuolta yhden mökin aidan takaa Rosinalle: + +"Mikäs h--ra sinä olet?" + +Rosina Käkriäinen on vähällä kivahtaa, että mitä he ihmisiä sillä +tavalla haukkuvat. Mutta ... sellaisiahan ne köyhien pennut ... +vaikkeivat hänen omansa noin hauku vierasta. Ja kyllä täällä saavat +usein kuulla nimensä paremmatkin. + +Sitten menevät lapset mökin nurkan taakse, ja sieltä ne räyskyttävät +Rosinaa, joka kulkee naurahtaen ohitse. + +Viimein tulee Mauno-veljen mökki, nevaksi ruohottuneen poukaman +rannalla. Kulmikas aitaus, jonka sisällä on harvaa ja kituvaa perunaa, +huonossa maassa. Kaksi rakennusta: ylempänä tupa, ja tuolla alempana +tuo musta ovi on saunan, melkein maan sisään tehdyn. Mutta tuvan +kupeessa on myöskin kamari, tosin vain laudoista ja uuniton, mutta +kesäiseen aikaan asuttava. + +Ei tämä mökki ole Maunon oma. Mauno ja Maunon Pertta rupesivat +itsestään siihen asumaan keväällä, kun entistä asukasta ei ollut +vuoteen kuulunut. Ehkä se ei tulekaan enää takaisin. + +Jos se ei tule, silloin möisi Reisvänni kai mökin. Mökki kuuluu olevan +omistajan tonttivuokrasta nyt Reisvännin. Ehkäpä Maunon onnistuu saada +Reisvänni myymään se hänelle. Onnistuihan Mauno siinäkin, ettei muudan +toinen mies päässyt keväällä perheineen tähän mökkiin, vaikka oli jo +Reisvännin kanssa puhunut. Mauno ei ollut puhunut, mutta kun hän sanoi +Reisvännille, että se toinen oli paha suustaan ja löysien naisten +luonaan pitäjä, niin saipas Mauno silloin mökin eikä se toinen. Mauno +oli juuri ajettu pois erään talokkaan torpasta, johon hän oli muutama +viikko sitä ennen päässyt loiseksi. Mauno ei ollut suostunut siitä +hyvästä tekemään saidalle isännälle töitä taloon sellaisesta hinnasta +kuin rikas isäntä tahtoi. Kyllä olisi sillä isännällä maksaa +enemmänkin! On sellaisilla isoilla talokkailla! Eipäs hennonut +maksaa ... korennolla uhkasi ajaa Maunon pois. Ja Maunon piti lähteä. + +Rosina Käkriäinen on kiivennyt aidan ylitse ja katsoo mökin hataraa +ovea. On, onpas joku täällä kotona, koska ei ole lukko ovella! Rosina +vilkaisee sisään pienestä lasiruudusta, joka on ovessa ... kuin mikä +pilkistelyluukku, josta näkee ulos ... jos näkee nyt tupaankin. Mutta +lasin voi peittää sisältä. Se luukku on entisen omistajan ajoilta, +sillä Mauno ja Maunon Pertta nyt eivät pelkää mitään: ainakaan Mauno ei +peittele sitä ruutua. Mutta poliiseja siitä on hyvä pitää silmällä. + +Rosina jättää konttinsa multiaispenkille, jonka avulla tupa pysyy +talvella lämpimänä, ja menee kannuineen ja pyttyineen sisään. + +"Eikös ollut totta! Putkinotkon Rosinukka"! huudahtaa tuvassa nainen, +joka hypähtää pystyyn penkiltä päivänpaisteisen päätyikkunan alta. Hän +on paremminkin iso kuin keskikokoinen. Hän jatkaa: "Enkös minä jo +sanonut, kun oikeaa suupieltäni kutitti, että tulee oikeita vieraita! +Vieraita! Että tulee ehkä Roska! Se oli totta! Totta! Totta!" + +Nainen, Mauno veljen eukko taikka toveri, sillä eihän se Pertta ole +vihittänyt papilla itseään Maunon kanssa, vaan muuten ovat yhdessä, +haastaa hyvin kovalla äänellä, joka yltyy ihan rauhallisestikin +tarinoitaessa joskus suorastaan huudoksi. Niin käy, jos hän on +kiihtyneellä päällä, ja sitä hän on enimmäkseen. Silloin hänen +puhuessaan on hänen suunsa kuin torvi: pyöreästi auki ja huulet +pitkällä kuin leppätorven kovasta puhalluksesta tärisevä ja läpisevä +reuna. Silmät aukeavat Pertan huutaessa pyöreiksi kuin suitsirenkaat. +Ja nytkin hän hakkaa oikealla nyrkillään vasempaan kämmeneensä +ennenkuin kättelee ystäväänsä Rosinaa, jonka luo hän on rynnännyt. Ja +Pertta hokee inttämällä: + +"Totta! Se oli totta! Helvetin totta!" + +Sitten voi Rosina, joka on laskenut naurahdellen nyyttinsä ja kannunsa +pankon eteen, kätellä Pertta Kinnusta sekä veljeään, sillä myöskin +Mauno Kypenäinen on kotona. Mauno seisoo vaiti juuri tuossa liitän +nurkalla, korviaan rassaamassa, murjottavan ja mustan näköisenä, +tummaverinen kun onkin. Ja lisäksi on hän päivettynyt kalastellessaan +ja muutenkin vesillä liikkuessaan. Siinä hän nyt seisoo, lapikkaiset +jalat polvien kohdalta taaksepäin taivuksissa. Hänen leveä suunsa menee +Rosinalle lauhkeaan hymyyn. + +Nyt antaa Rosina kälylleen Pertalle tuomisensa, kannun maitoa ja +nyytistä kaksi kiloa voita, antaa vaatimattomin elein ja lausein, +ikäänkuin kainostellen. Mutta Pertta Kinnunen huutaa: + +"Johan minä sanoin! Tuo Rosina se on Rosina! Se on ihminen ... tässä +maailmassa! Kun ei ollutkaan tässä muuta kuin leivänkäntsäkästä, -- ja +hapanta leipää kun minä en syö! En! Ennen pyyhkäisen sillä... Ja minä +aioin jo lähteä maailmalle, ja niin lähdenkin! Lähden! Minä annan tälle +pitäjälle pitkät ruikulit. On sitä vielä muualla ... saa hampaisiinsa +hiivaleipää. Ja makkaraa häntääni ... muualla. On sitä työtä siellä ... +jos ei täällä enää Maunolle anneta. Eikä tarvitse Pertan siinä työssä +suoliaan mahasta nylkeä. Se on naisten työtä. Naisten!" + +Rosina Käkriäinen muistaa, että on se Pertta, sellainen hurja, tainnut +heittäytyä niihin töihin joskus tosissaankin. Epätoivon vallassa. +Vaikka ei viime vuosina, tultuaan Maunon pariksi. Pertta Kinnunen on +ollut tätä ennen miesten kanssa vakinaisesti kolme kertaa. +Ensimmäiselle miehelle sai kolme lasta. Mies tuli kivulloiseksi, työhön +kykenemättömäksi. Pertta, villitty, jätti miehensä ja työnsi lapset +vaivaistaloon. Työnsi muut, paitsi vanhinta, Sanelmaa, joka oli kyllin +iso kuljettaa mukana. Sitten on Sanelma aina seurannutkin äitiään, asuu +nytkin täällä Maunon luona. Muutaman ajan kuluttua sieppasi Pertta +toisen akan miehen ja karkasi hänen kanssaan jonnekin, sinne Karjalan +puolelle. Kaunis se oli silloin Pertta, Rosinan ja Maunon +lapsuudentoveri. Solakka se oli. Kyllä olisi kelvannut herroille ... ja +herroja Pertta sadatteleekin itsensä rosvoksi ja tällaiseen elämään +johtajiksi. Ja senkin vuoksi on Rosina hänelle anteeksiantava. Norja on +Pertta yhä vieläkin, vaikka on niin monessa ruukissa ollut. Ja se kun +laulaa: on ääntä! Sen kauneuden tähden on Rosina ihaillut häntä jo +nuorempana, ja ihailee vieläkin: varsinkin lapsuuden muistojen +vuoksi... Jopa rakastaakin häntä, koska heidän kummankin elämänsä +kohtalot ovat olleet kovat. Ja osaapa Pertta aina sittenkin selvitä +helpolla! Sitä taitoa ei ole kärsimyksiin alistuvalla Rosinalla. + +Siellä Karjalan puolella sai Pertta sen toisen akan miehen kanssa taas +lapsen. Ja pakeni sieltä takaisin tänne kotipitäjäänsä, jättäen sen +lapsensa sinne. Sillä se mies oli tullut tänne akkansa luokse. Mitäs +vihkimättömästä liitosta! Ja kyllä se Jumalakin osaa rangaista +sellaisista. + +Mutta itseensäpä on Perttaan pantu rangaistus, kuten Pertta sanookin. + +Sen jälkeen kävi niin, että Pertan oikea mies kuoli. Nyt Pertta sai +ottaa uuden miehen, vihityttää. Mutta tämä mies taasen oli nuhjake, ja +petti vielä Perttaa. Ja Pertta rupesi itsekin pettämään, ihan tieten +taiten. Ansaitsemaan naisten töillä, kuten hän äskenkin uhkaili. +Mutta se uhkailu oli paremminkin ainoastaan puhetta kuin totta: se on +jäänyt Pertalle tavaksi tuon kolmannen ja toisten naisten kanssa +rähmäneen miehensä ajalta, jonka hän piankin jätti, lyöttäytyen nyt +lapsuudentoverinsa Maunon seuraan. Vihille eivät pääse, kun Pertan mies +elää, missä lienee. Mutta Perttako lähtisi miesten kanssa rehjustamaan! +Ei sitä niin vain Maunolta! Mauno osaa pitää itsessään kiinni Pertan +yhtä hyvin kuin karkottaa muut hänen tavoittelijansa. Pertalle se on +antanut jonkun kerran selkäänkin kunnolla. Ja siksipä Pertta hänestä +pitää... + +Pertta uhkasi muka lähteä maailmalle. Rosina siunailee nyt: + +"Voi tuota Perttaa! Se on ... sillä ne sanat! Mitäs täällä ... sitten +on tapahtunut?" + +"Mitäkö!" toistaa Pertta Kinnunen. "Tuo Mauno on ajettu pois +verstaasta! Mutta se on viattomasti! Viattomasti! Viattomasti! Vaikka +kaulani herrat katkaiskoot ja kannikoistani kystä itselleen paistakoot, +niin se on viattomasti! Sanovat, että hän on kaatanut puita tuon +Pönkösen metsästä." + +"Ja siitäkö se... Poisko verstaasta?" + +"Pois! Herrat ovat liitossa, ja Pönkönen. Ei ole Mauno kaatanut! Ei ole +tuonut kuin muutamia puita. Mutta ne nyt ovat ... porhot, talolliset +niistä puistaan ... niinkuin tikulla heitä silmään sohisi, jos pari +kertaa veneellä soutaa. Ja olisi oltu ihmeissä puista, kun Pönkönen ja +muut eivät niitä anna, jos ei sieltä Kenkkuinniemeltä olisi saatu +soutaa... Ja nyt vielä maitoa ja voita!... Mitenkäs se yksi mörikkä, se +Juutas, antoi nämä tuoda?" + +Rosina vastaa: + +"Mitäs ... tuollaista voisikaretta! Eikähän se muutenkaan ole niin +nuuka ... teille. On sen mieli kiitollinen ystäville. Mutta jos joku +vihoittaa sen ... se möröttää ehkä koko ikänsä." + +"Niin, niin!" huudahtaa Pertta Kinnunen. "Eihän se Juutas paha +naisille, ei toki. Haha! Perso se olisi naisille! Olisi! Niin katselee, +jos on hameita näkyvillä. Ja kyllä silloin pistää suunsa metiseksi. +Luulee naistenkin mieleen olevan. Jos kuka hänestä ... mokomasta! +Sellainen se on, Juutas ... hyi saakeli!" + +Rosina Käkriäinen naurahtelee, ja onkin hyvillään, että Juutas on +sellainen nuhjus, ettei kukaan Rosinalta ainakaan mokomaa ryöstä. + +Mutta mitä tekemistä on keskenään Maunon verstaasta ajamisella ja sillä +seikalle, että Pönkönen on Maunolle vihoissaan puittensa viemisestä? + +"Ei mitään, ei karvan vertaa!" vastaa Pertta Kinnunen Rosinalle. "Mitä +niillä puunkantturoilla olisi siinä tekemistä! Mutta kuulehan, +Rosinukka, minä ja Sanukka oltiin meidän isännän talossa heinällä. +Talon ruuissa. Leipää ja silliä. Olkoon! Syököön Reisvänni jos...! Niin +vein yhtenä päivänä evästä Maunolle verstaaseen, murkinatunnilla. Ja +siellä rupesin laulamaan. Minä lauloin ja kuulin verstaan porhon +sanovan pajassa, että taasko se tänne kiekumaan, tuo Potamian varas, +Pönkösen metsänvaras. Mutta minä en ole varastanut. En, en! En rievun +riekaletta Pönkösen housunlahkeesta! Ja niin sanoin sille herrallekin, +insinöörille. Ja sanoin näyttäväni hänelle takapompelini. Ja kun tuli +muita herroja ja nekin tiukkasivat Pönkösen puolesta, niin sanoin +näyttäväni heillekin. Ja minä näytin sen heille." + +"Isomuotoisesi, hihii!" naurahtaa Rosina. + +"Niin. Ja olisi ... olisi ollut iso kuin leivinuuni! Silloin se olisi +heille mieleinen. Ja siitä ne saivat metkun ahdistella Maunoa. Mutta +Mauno nyt ei ole se mies, joka rupeaa akkansa tähden anteeksi +pyytelemään. Potkivat Maunon pois. Mutta se on viattomasti! Viattomasti +kuin elävä piru! Pönkönen lähetti vielä meille terveisiä, -- itse se ei +tänne uskalla tulla, muuten siltä suolet mahasta lapettaisiin että hän +manuuttaa niistä kantturoistaan. Ja panee poliisit viinoistakin +ahdistamaan. Pankoot vaikka linnaan, ja pää poikki ... mutta minä +lähden ukkoineni. Mauno mukaan! Kyllä me henkemme muualla pärjäämme! +Mennään Kotkaan. Tai vaikka Tornioon." + +Nämä uutiset, että Mauno on menettänyt työpaikkansa eikä saane +Potamiankaan lähistöllä nyt töitä, vaikka hän viitsisikin tehdä, +sopivat Rosinan suunnitelmaan, joskin hän suree Maunon kohtaloa, ylpeän +Maunon, joka ei pokkuroi porhoja eikä häpäise toveriaan. Ja Rosina +ajattelee, ettei se Pertta herroille pyllistämällä muuta kuin näytti +heille, mitä he tarvitsevatkin. Mitä ne Pönkösen puut liikuttavat +verstaan herroja! + +Mutta nyt on Rosinan taottava rauta kuumana, pidettävä huoli omistakin +asioistaan. Siksi pyytää hän veljeään, melkein synkkänä murjottavaa, +heti tuonne kesäsuojaan, tuvan takana olevaan kamariin, neuvotellakseen +hänen kanssaan eräistä sellaisista, joista saattaisi olla Maunolle ja +Pertallekin etua. + +"Menkää, menkää!" sanoo Pertta Kinnunen. "En minä ole luulevainen +ukkoni sisarelle. Ja minun on keitettävä varikkoa. Sillä kahvia minulla +on aina. Ilman kahvia minä en rupea olemaan! En, vaikka en viikkoon +saisi leipää." + +Kamarissa on paitsi pientä pöytäkaappia yksi tuoli ja ikkunalla +valokuvauslevyjä, pilalle menneitä, paketistaan aukaistuja. Ne on +hankittu samalla tavoin kuin pahvinen valokuvauskonekin, joka on niiden +levyjen vieressä: lähettämällä sanomalehti-ilmoituksen mukaan jollekin +liikkeelle kolme markkaa. Sanelma ne vehkeet tilasi viime talvena, +mutta ei saanut selvää selityksistä, kuinka valokuvataan. Sanelma +loikoo nyt sängyttömän kamarin permannolla lehtilaverilla, lueskellen +"Työmiestä". Siitäpä aviisista on Rosina saanu Maunon ja varsinkin +Pertan suun välityksellä paljon lisää luonnolliseen kiukkuunsa +rikkaampia ihmisiä kohtaan, yleensä tylyjä manttaalitilallisia ja +Rosinalle outoja herroja ja heidän orteleitaan ja hänelle epämääräisen +kruunun lakeja. Itse lukee Rosina huonosti, mutta ei niin huonosti kuin +Juutas Käkriäinen, joka ei viitsikään paljoa lukea. Eikä Juutas anna +Ananiaksenkaan tilata aviiseja: ne ovat hänestä ajan hukkaa +maamiehelle. Ja Rosinakin arvelee, että menevät ne rahat muuhunkin. +Ainoastaan silloin tällöin, aprikoivalla kiukkupäällä ollessaan, +hankkii Juutas täältä Maunolta lehden lainaksi Putkinotkoon ja tavailee +sitä, viisi kuusi kertaa vuodessa. + +Sanelma loikoo permannolla. Nyt hän nousee ja kättelee Rosinaa. mutta +ei puhu mitään, hymyilee vain kirkkaasti. Hän ei puhu juuri koskaan. +Kuuntelee muita. Mutta sallii toisten puhua mitä hyvänsä ja hommata +mitä tahtovat. Eikä hän kiihdy milloinkaan. + +Sanelma ei ole, sen uskoo Rosina, ruvennut vielä minkäänlaiseen pahaan, +tuo kuudentoista ikäinen Pertan tyttö. + +Rosinan silmänluonnista huomaa Mauno, että sisar tahtoisi Sanelman nyt +lähtevän hiukan heidän paristaan. Mauno kehoittaa Sanelmaa menemään +tupaan, ja Sanelma tottelee, tyynenä ja tyytyväisenä. + +Hetken päästä kutsuu Mauno kuitenkin hänet tuvasta takaisin. Sillä +Rosina on puhetta alkaakseen kysellyt veljeltään, eikö Maunolla olisi +antaa Juutakselle niitä viinoja, niin että Juutas pääsisi edes jotain +tekemään. Maunolla on niitä kyllä: hänen on täytynyt hankkia ... +ainoastaan vähemmän, omiksi tarpeikseen ... kun rahat tässä loppuivat, +elääkseen niillä. Mutta Rosina maksaa Maunolle sen minkä muutkin. Ja +täytyyhän Maunon koettaa auttaa sisartaan. Mauno käskee siis Sanelman +sisään ja lähettää hänet tuonne saunaan, täyttämään siellä Rosinan +putelit ... ne kontissa olevat. Mitäs Sanelmasta, kyllä se nämä asiat +tietää, se tyttönen sanoo Mauno. + +"Mutta minkätähden tässä lihotetaan niitä välikäsiä?" alkaa Rosina +silloin puhua veljelleen, heti kun Pertan Sanelma on uudestaan +poistunut. "Miksi ei turuutettaisi sitä itse ... poltettaisi...! Eivät +menisi voitot vieraille." + +Nyt esittää Rosina Käkriäinen tällaista: jos Maunolla ei ole täälläkään +työtä, vaan hyysäävät pois, rikkaat, niin tulkoon Mauno Putkinotkoon. +Perttoineen ... ja Sanelma kanssa. Heinäntekoakin olisi. Ja tulisi sitä +leipää ... sillä muulla tavalla. Jos ruvettaisiin hörräämään. +Syyspuolella se kävisi hyvin. Ja miksikä ei jo heti? Nyt ne alkavat +illat pimetä. + +Mauno Kypenäinen murahtaa: + +"Niin, eihän tässä nyt muutakaan asuntoa ... kun karkaavat täällä +kimppuun. Mutta entäs se Muttinen? Onko se siellä nyt? En ole nähnyt +kaupungissa könnimässä, kun en ole viikkoon siellä käynyt. Silloin +näin. Mutta se on tainnut meistä kuulla... Ja on muutenkin teille +äkäinen." + +"Sekö?" huudahtaa Rosina Kypenäinen. "Eikös sitten köyhemmällä saisi +olla päiväläisiä! Apulaisia ... heinätöissä. Hihii! Eikä se olekaan +siellä. Ja jos tulee, niin sanotaan ... sanotaan, että te olette +käymätein, olette menossa kalamiehiksi, kauemmaksi! Ja ... asuisitte +vaikka aitoissa ... ja päivin olisit sinä keittämässä. Ja Pertta +saisikin jäädä Sanelman kanssa heinään. Meillä ei ole oikeaa asuntoa. +Tupa on yhä niin... Mitäs Juutaksesta. Mutta syksyn alussa se Muttinen +ainakin menee pois, köntäle. Silloin ... jäätte ihan vaikka meille +olemaan. Jos saisi rahoja, ottaisi kylältä salvumiehet... Ja tupa +pystyyn ... kuin linna. Ja tultaisiin sitä ominkin miehin toimeen, jos +Juutaksella olisi mukana muita. Silloin se tehdä riuhtoisi ehkä. Sitä +kun pitää aina nykiä nenästä... En ole saanut tupaa korjaamaan, vaikka +välistä tahtoisinkin. Siinä menisi viikko tai kaksi. Ja tästäkään +hommasta ei sen hänen luontonsa tähden ole tullut ... tuon ökötin +keittämisestä, hihii ... rylläämisestä. Se on ollut jo melkein +taipuvainen. Hiukan vain asettui vastakarhaan, kun olen sitä esitellyt. +Mutta tänäkin aamuna se arveli jo sinne päin. Vaikka se katkesikin +siihen ... kuin nukkuvan rukous." + +Rosina sanoo nyt innoissaan ja supatellen, että koska Juutakseen ei +pysty muu kuin kova, niin pitäisi sitä uhata. Leikillään. Maunon sopisi +tulla Putkinotkoon ja sanoa Juutakselle, että hän ilmiantaa hänet, +mokoman mörikän, jos hän ei rupea yhteisiin tuumiin. Ja rupea ihan +heti, viimeinkin. Maunohan se näet tuntee nuo Juutaksen retket ja +reissut. Pilalla vain ... niin että Juutas pääsee alkuun. + +Jos ei Rosina tätä apua saa, ei hän tiedä, miten jaksaa eteenpäin +kimpsuilla. + +Niistä kauppiaan hommistako lienee Juutas tullut entistä +nuutuneemmaksi ... ja hänestä se on tarttunut isompiin lapsiinkin. +Tekisi Rosinan mieli kerran olla vähän höllemmälläkin. + +Rosina jatkaa: + +"Ja jestileipiä ja läskiäkin saisi sinun Perttasi pöydälleen, kun tasan +näet pantaisiin saaliot! Ja karttelemaan nyt tässä ... eivät nuo ole +herrat ennenkään mitään mahtaneet ... edes Juutakselle." + +"Minullekos sitten!" äännähtää Mauno, joka tuntuu olevan valmis +hommiin. "Vai minulle. Voi Jeesuksen ... hahaa, minä en uhkaile, +niinkuin Juutas, vaan minä losautan." + +Sen tietää Rosina hyvin veljestään, linnat ja kaikki kärsineestä. + +Sitten naurahtaa Mauno: + +"Haha, jokos se Juutas nyt olisi pehmeämpi? Olenhan minäkin, sen +tiedät, sitä hänelle esittänyt. Mutta annahan olla: nyt käynkin siihen +kiinni oikein tervarukkasilla, eikä silloin auta hänen muu kuin kiinni +pysyminen. Se vitkastelee. Ja se vitkastelisi koko ikänsä..." + +"... ja kuusi päivää!" lopettaa Rosina iloisena. + +Niin he juttelevat. + +Siinä sanoo Mauno, että hänellä olisi jo tiedossa pataan soveltuvat +tarpeetkin: se yksi tämän kylän kavereista, niistä, jotka puuhailevat +täällä sitä, pelkää vallesmannia. Sanelma oli kaupungissa torilla +käydessään sattunut kuulemaan ihmisten kertovan, että tällä miehellä +olisi polttopaikka tupansa sillan alla. Ja niinhän sillä olikin. Savu +ja höyry menevät ulos korsteenista. Mutta nyt se mies vähän arastelee +ja myisi sen polttimonsa. + +Rosina innostuu, että onpas viisailla konstinsa. Sellainen syntyisi +vaikka minkä tuvan sillan alle. No ... Putkinotkossa nyt ovat lapset... +joskaan ne nyt eivät...! Mutta onhan siellä korpea! Ja pata on! Iso +kotapata, se, jonka Mauno tietää. Ja kuinkas se olisi: Juutas lähti +juuri tänään hankkimaan jauhoja Kenkkuinniemen sahalta. Kuumiltaan se +on taottava rauta! On häärättävä niinkuin palava taula hännän alla! +Eikö voisi keittää niistä jauhoista? Maltaita ... puodista. Ja hiivaa. +Ja onhan Mauno ollut keitossa mukana, ja Juutas kehuu osaavansa. Ja se +osaakin vaikka mitä, jos se tahtoo ja pääsee liikkeelle. Ja rahalla saa +aina uutta jauhoa, leiväksikin. Vaikka rypisi aina turpa jauhoissa ... +ja ruumis jauhon vallassa. Tulkoon Mauno väkineen heti Putkinotkoon. + +"Varikkoa kurnimaan! Varikkoa! Varikkoa!" huutaa Maunon Pertta tuvasta. + +Mauno ja Rosina menevätkin. + +Kahvia juotaessa ilmoittaa Rosina Käkriäinen sitten vilkkaasti +supatellen kälylleen tuon kamarissa tehdyn päätöksen. Mutta Pertta +huutaa, lyöden puukon päällä tahtia kämmeneensä, syödessään voilla +runsaasti siveltyä mustaa leipää ja juodessaan kahvia päälle, huutaa +silmät niin levällään, että valkuaiset paistavat: + +"Ja me mennään! Kenkkuinniemeen! Jo tänä päivänä, tänä päivänä. +Laivalla. Niinkuin ammuttuina. Ja se keitetään. Mitä isket silmääsi, +Rosinukka? Isket! Isket! Ei sieltä tule muita kuin Sanelma. Kantaa +sinulle konttia sisään. Pitää sen sellaisen tytön jo tietää ... pitää! +Mutta siihen saa luottaa. Se ei kerro. Muuten selkään... Veneeseen +hatut ja torvelot, Mauno. Säkkiin. Ja lotka laivan perään ... ja hennon +minä itsekin siinä veneessä istua. Pois minä lähden täältä. Mutta +saunassa minä en rupea asumaan. Saarukka kertoi: siellä lahot sillat +nauravat Juutas Käkriäiselle. En rupea. Olisin kuin keltiäispesässä. +Ihan kuin kusiaispesässä. Se on totta, totta. Jo on tullut huonoksi tuo +Rosinukkani, kun ei mene aittoihin. Minä olen maannut niissä ennenkin. +Ja hyvä onkin, hyvä ... ukko haarojen välissä. Ja Juutas keittämään, +mörökki... Ja sinä sellaiselle menit, Rosina... Pannaan keittämään. +Pannaan! Pannaan! Vaikka hän rautoihin joutuisi, niistä isoista +käsistään, roppanoista, isommista kuin koko mies. Mitä se tuollainen +on? Sihautat niinkuin koiranpentu, Sanukka! Holauta. Holauta! Holauta!" + +Maunon Pertta kehoittaa holauttamaan tytärtään Sanelmaa, joka on tuonut +Maunon hiljaisesta neuvosta Rosina Käkriäisen tuohikontista yhden +puteleista ja kaatanut siitä vihertävän tilkkasen ensin Rosinalle. +Rosina taipuu hymyillen ja ikäänkuin kainostellen maistamaan huultensa +kärjillä tätä juomaa, joka vähän haiseekin. Mauno kulauttaa +välinpitämättömästi mukulaiseen kurkkuunsa norrin, Sanelman kaataman +hänelle samoin Pertallekin. Nauratellen lisää nyt Sanelma äidilleen ja +ottaa itselleenkin kupin pohjalle. + +Sitten jutellaan kaikenlaista. Ja yhtäkkiä alkaa Pertta Kinnunen +laulaa, etupäässä levottoman luonteensa ilosta, tietäessään, että hän +pääsee taas vaihtamaan olinpaikkaa, mutta myöskin näyttääkseen hyvää ja +kovaa ääntään Rosinalle, joka ihailee häntä. Ääntään, jonka pitää olla +kuin parhaan papin. Auringon paistaessa kolmiruutuisesta ikkunasta ja +sinisen taivaan säteillessä laulaa Pertta Kinnunen, jonka päätä haiseva +roju huimaa, laulaa säkeiden loput kimakasti venyttämällä ja aloittaen +aina uuden säkeen kiekaisemalla, niin kovasti, niin että koko +Mesopotamian kylä kaikuu: + + "Suloi-seessa Suomessamme + oisko maata armaampaa + kuin on kaunis Karjalamme..." + + + + +Kahdeksastoista luku + + +Aurinko paistaa Putkinotkossa. Mummo, ruskea ja kumaraselkäinen, kulkee +Putkinotkon mökkiä kohti. Hän tulee marjametsästä. + +On kesä, vanhoille etenkin hyvä. Aurinko korkeimmillaan, taivaan +suurella ja tummalla ulapalla. Se hautoo nukuttavasti väsyneen mummon +päätä, kun hän kaahnustaa metsäpolulla, ylös ja alas mäkiä. Katselee +huonoilla silmillään siristellen eteensä, ettei eksyisi karjapolulla, +ettei kompastuisi kiviinkin. Koko hänen kyyryinen yläruumiinsa vapisee. +Vasemmalla kädellään painaa hän litteää rintaansa vasten tuohista, +jossa on mansikoita, joukossa mustikoitakin, puolukanlehtiä ja +havunkorsia. + +Mutta oikealla kädellään koettaa hän pidellä melkoiseksi kyssäksi +paisuneilla hartioillaan risutaakkaa, kuormavitsan sisään pujotettua. +Tuolla viidakossa mummo katkaisi ja väänsi koivunoksasta sen vitsan. +Polttopuita hän kantaa, kahvinkeittoa varten. Sillä kai hän nyt +varsinkin kahvia saa, kun Leja on yksinään emäntänä kotona. Kahvi se +helpottaa hänen luuvaloisia jalkojaankin, laihoja kuin talituikku, +polvista ja kantaluista muhkuisia. Mutta mitäpä siitä kivusta! Tai +muustakaan maailmassa. Mummo on vanha, lähes seitsemänkymmenen +ikäinen... Maailmasta päästäkseen hän elää. + +Hän kömpii mökin kukkulaa kohti siltä suunnalta, jossa lampi ja niitty +ovat, musta ja syvä lampi, ja niitty täynnä kerkeän kesän kukkia. + +Mummo, jolla on päässä valkea huivi hunnun tapaan, muinaissuomalaisen +hunnun, niin että otsan yläosa on peitossa, mutta korvat asioita +kuuntelevat ja ikäänkuin näkevät korvat, sokeutuvien silmien sijaiset, +hän laulaa tullessaan jotakin vanhaa virttä, Taavetin psalmin sanoihin +sepitettyä, kääntäen päätänsä tuon tuostakin sivuilleen, joten hunnun +laskos hartioilla heilahtelee. Laulaa säkeen nyt, toisen tuokion +päästä. Laulaa niinkuin ajatusten uupunut kulku, kaahnustaminen ja +sydämen alakuloisuus sallivat. Kimakalla ja sortuneella äänellä, +kuitenkin vielä joskus heleäksi kirkastuvalla. Sen äänen arvaisi olleen +aikoinaan sangen kauniin, niinkuin on muuten hänen tyttärelläänkin, +milloin Rosina laulaa: iltaisin lapsilleen, pienimmille, levähtäessään +joskus ennen makuulle rupeamista, päivän touhuista väsynyt äiti. Ja +sama ääni kuin Rosinalla on eräillä Rosinan lapsillakin, mummon +perintö. Se on pienellä Sanukalla, kun hän rupeaa veisaamaan mummolta +tai Pertta Kinnuselta kuulemiaan virsiä, tai matkii toisten lasten +kanssa aitan vinnillä kirkossa istuvaa seurakuntaa. Ja Lejalla sekä +Jopilla. Mutta varsinkin pikku Repukalla, Sirkkuna visertelevällä. +Hänellä se on lauluääni ehkä parempi kuin Lejallakin, arvelee mummo, +Rosina Kypenäisen äiti. Parempi on ääni, joskin Leja on oikea lapsi, +vaikka onkin sen toisen mummon näköinen, tuon Juutaksen äiti-vainajan. +Muut lapset, laulamattomat heistä, ovat äänensäkin puolesta Juutas +Käkriäiseen. Niin, Malakiashan se röhisee ja örisee kuin mikä mörkö, +vaikka se muuten olisi hyvä. Ananias ei laula, vaikka kuulo on selvä; +sen vähemmin Saara. Ja Topi laulaa niinkuin Malakias, jolla ei ole sen +kummempia lauluja kuin: + +"Karvat ja kassit, korvat ja kossit!" + +Sellaisia ne ovat Malakiaksen virret. + +Näin vilahtaa mummon päässä. Hän on seisahtunut pienelle ja harmaalle +aholle, sillä siellä hän oli näkevinään mansikoita. Hän kumartuu nyt +niitä poimimaan. Ja ryömii sitten pitkin maatakin, nähdäkseen ja +saadakseen mansikat oikein lehtien alta. Hän kerää sekä kypsiä että +raakiloita. Ja löytäessään mansikoita, muutamia oikein meheviä ja +hyvältä lemuavia, melkeinpä jo liian kypsiä, mutta sen imelämpiä, +ikäänkuin Herran antimia, ihmettelee hän vielä, kuinka ihminen saattaa +laulaa sillä tavoin kuin laulaa tuo Pertta Kinnunen, muka hänen +miniänsä, ... niin, niin, vihkimätön ja toisen vihitty akka. Sellaista +on Pertan hoilaus, riuhtominen, jota Rosinakin ihastelee. Mutta ei +Rosina itsekään laula sillä tavalla. Ja toisenlaista on mummonkin +laulu, kun hän sitten jälleen alkaa Luojalleen laulaa, unohtaen +melkeinpä kaiken muun kuin laulunsa, kulkiessaan taas hiljalleen +eteenpäin, uudet mansikat tuohisessa kauniina katteena. Syvästi harras, +heleä, tyyni ja luottamuksessaan voimakas on mummon laulu, vaikka ääni +on jo vapiseva ja heikko. Se laulu muistuttaa Rosinan haikealta +vivahtavaa ja tyytyväistä laulelua hänen tuudittaessaan pientä Luukasta +tai Repekkaa. Mummon ja Rosinan laulussa on kummallisia omia sävelmiä, +niiden nuotissa vilahtelee tuon tuostakin yllättäviä äänentapailuja: +omituisen jyrkkiä siirtymisiä mollista duuriin ja duurista molliin. +Puoliääniä tarkempaa äänien jakoa, jota soittimien täydet äänet eivät +ole pilanneet; vapauksia, jotka eivät johdu korvan heikkoudesta, vaan +herkkyydestä. Alkuihmisten yksinkertaista, kaikki tunteensa vivahteet +soinnuttavaa, epämääräistä laulua, ikäänkuin laulurastaan puhelua. + +Nyt lähenee mummo risukimppu selässä sitä mäkeä, jolle mökki on +rakennettu. Hän nousee naavettuneen pellonaidan vartta, väljämetsän +pienten petäjien sivuitse, lehmien polkemaa ja kuumaa uraa. Tuolta +oikealta kuultaa mummon silmään lammen perukka, tummahtavasta +hämärästä. Kauempaa kiiltää lahti, jota ylempänä sen lammen pinta on. +Kuinka se kiilto häikäisee silmiä, säkenöi koreasti auringon poutaista +valoa, ja kuinka lahti kihisee ja kiehuu auringonkiloa. Sieltä päin on +mummo tullut, kiertoteitä. Mutta ei ollut jaksanut aivan Muttisen +huvilalle asti, vaikka siellä, rauhoitetulla alalla, olisi aitauksen +sisässä ollut marjoja enemmänkin kuin muualla, koska elukat eivät sinne +pääse sotkemaan. + +Aurinko paistaa, kiertää yhä, yhä oikeaan käteen, taivaisilla teillään. +Niin on hiljaista. Ja Jumalan kesä kaunis. Ei melua mökiltäkään, joka +kohoaa jyhkeänä töyrynsä takaa, kohti taivasta, jolla ei näy olevan +hattaroita. Lasten ääniä ja putkien soittelua erottaa tosin mummon +korva, mutta etäältä. Eivät ne taida kuulua niityltäkään. Ja koiran +haukuntaa ... mitä se Hurja haukkunee? + +Helle on, herttainen, kesä kultainen. Hyvä vaivaisille jäsenille. +Heinäpouta. Missä kujan varrella on multaa vähemmän, voimatonta +keltamultaa, siellä pyrkii matala ruohokin kulottumaan: keltaiselta +paistaa tuossa rinteen kylki. Mutta eivätkös kiilu siellä +pääskysenhatut, kuin mitkä häikäisevät silmät? Vai mitäs punaista +siellä on' Mummo menee ja katselee. Pääskysenhattuja ne ovat, kun hän +niitä läheltä tarkkaa. + +Ja helle kypsyttää ruista... Jos vain ennättäisivät sitä ajoissa +korjaamaan! Ja toukojakin jouduttaa. Kosteutta on vielä alkukesän +sateista maassa. + +Mummo kulkee lämpöistä kujaa edelleen. Hän ajattelee pääskysenhattuja. + +Nämä pääskysenhatut, niitä ne olivat ... ne ovat niiden aikojen +tuttuja, kauan menneiden, jotka muistoillaan värisyttävät hänen +mieltänsä lauluun. Tällaisina päivinä tulevat mieleen entiset +päivänpaisteet. Ne tulevat niinkuin lammen pinnalle nousee, kun se +lämpiää, syvältä pohjaporeita. Muistoja ovat ne poreet, mutta hyvin +epämääräisiä. Ja vaikka niissä muistoissa on koviakin, ohdakkeita +elämän koko pitkältä polulta, eivät ne enää sydäntä pistä, eivät kalva +tai kaiva. Sillä mummo on vanha ja väsynyt: ne asiat ovat sydämestä +palansa jo kalunneet ... ja sydän on jälleen kalutut paikkansa +peittänyt niinkuin vanha puu rosoisella kuorellaan suojelee ytimensä. + +Eiväthän sen kuoren läpi tunnu kovin edes nykyisetkään pistokset, joita +kyllä on. Eivät ... varsinkaan tällaisilla hetkillä, jolloin Isäisen +aurinko paistaa niin koreasti mummolle. + +Keltaisilta alkoivat äsken pääskysenhatutkin vilistä hänen silmissään, +kun hän katseli niitä vähän kauemmin. Ja sitten poimi hän niitä, +kopeloimalla ... lapsille aikoo hän viedä niitä, Repekalle ja pienelle +Luukkaalle. + +Niin hän hamuilee kedon kukkia kuin marjojakin, puolisokeana. Eivät, +eivät erota silmät sen paremmin! Tuoni tuo lähestynee... Siihen +kutistunee tämä maallinen elämä, joka taakse jääneenä kuitenkin +onnellisena hohtaa kaikkine pahoineenkin. Mutta ei sekään kuoleman tulo +tunnu pahalta. Väsyttää. Jumalan päivä paistaa ... tuolta sinisen +takaa: taivaasta, jossa on valkeus aina paistavainen. + +Kovaakin on maailmassa ollut. Ja pahaa on ihminen itse tehnyt... +Pojankin hän oli tehnyt ennen vihkimistä ... sen Maunon. Eikä hän sitä +ole salannutkaan ihmisiltä. Eipä enää kymmeniin vuosiin. Niin se asia +on mennyt. + +Ensin kertoi siitä helpottaakseen mieltään. Ja sitten on huvikseen +kertonut, kun on sattunut sellaisista asioista kenen kanssa puhe. +Kertonut, että hänelläkin se on yksinäinen poika. Kun sulhanen silloin, +ensimmäinen, jätti hänet. Miksi ei olisi jättänyt? Koska oli osansa +saanut, ja toinen oli nuori ja parhaillaan oleva tyttö ja oli laskenut +aittaansa. Mitä ne ihmiset sellaisesta ihmettelevät? Ei sureta se +mummoa enempää kuin ilahduttaakaan jokin muu ... sekään, että toinen +mies oli sen pahan sitten korjannut. Oli vihittänyt vaimokseen, ottanut +taloonsa emännäksi, sillä ei hän suostunut enää vihkimättä peliin. +Mutta eipä siitä vaimona olemisesta enää sitten, niiden asiain +puolesta: ne asiat olivat jo sydämessä muuttuneet. Syntinen hän on. +Syntinen on ihminen. Jumala anteeksi antakoon. Mutta onpa Luoja ottanut +ne ajatkin pois, iloiset ajat. Ei se kummaa, että hän sitten tahtoi +myöskin narrata. Ja narrasi sitä miestään, nuorena vaimona. Mummo on +kertonut, vieraammillekin, sellaiselle kuin herra Muttiselle, että hän +silloin ennen oikein sokerilla voiteli huulensa, kun meni tavoittamaan +poikia niitylle ja hevoshakaan. Niitylle ... kesäiselle niinkuin nyt. +Ei se tunnu mummosta kummalta, että hän oli narrannut. Hän näkee +ainoastaan epämääräisiä kuvia niistä iloisista hetkistä, jolloin +sokeroituja huulia oli kilvan tavoiteltu. Sitten, sitten ... hohoi ... +uuvuttaa. Mies oli kuollut. Eipä Maunosta taloa hoitamaan, pieni oli +Mauno ... eikä siitä olisi siihen ollut, vaikka hän olisi ollut isokin, +hohhoi. Ja pieni oli talo, myymällä se meni. Sitten ... kuinkas sitten? +Loisina olivat eläneet. Rivakka oli mummo silloin: niinkuin nyt Rosina. +Koreita kesiä ja hiljaisia talvia. Ei koske sydämeen enää, että Maunon, +joka kasvoi yhtäkkiä mieheksi, piti tärveltyä. Linnaan se joutui ... +tappelusta. Poliisia löi. Ovat ne lyöneet muutkin. Ja senkin kertoo +mummo kenelle tahansa, jos siihen puhe sattuu... Ei, ei ole Maunolla +edes mökin-pahaista, mihin omaa äitiään kutsua. Ja sen eukko, +miniän-rutkale! Ei tee Maunolle lapsiakaan ... muille on tyhjäksi +itsensä tehnyt. + +Siksi onkin mummo koettanut kiintyä sitä hartaammin Rosinan lapsiin, ja +kiintynyt muutenkin pienimpiin niistä. Ja niidenkin tähden hän on +pyrkinyt oleksimaan täällä, vaikkei se Rosina hänestä. Vaivaksi hän on, +vanha ja huono, nuoremmille. Mutta siitähän se ikä loppuu, ja on +hyvääkin ollut. Nyt ei jaksa mummo tuudittaa kauan kerrallaan +Luukastakaan. Siksi jää täällä leivättä. Kukas se ilmaiseksi? Rosinalla +on huolensa. Mutta tarvitsisi se vanhakin. Ja kerran on Rosina ajanut +äitinsä oikein korennolla talosta, kovasydämisesti, koska mummo ei ole +voinut sietää tuota Juutasta, köhniäistä, riuskan tyttärensä pilaajaa. +Mutta Rosina pitää tuollaisesta Juutaksesta. Sellainen on ihminen. +Sellaisiahan ovat ihmiset aina. + +Mihinkäpä sudet vanhoina joutuvat? + +Eivätkö toiset syöne heitä ennen niiden kuolemista? + +Eikä sekään mitään, että mummon toiveet Rosinan lapsistakin ovat +menneet. Malakias: ei siitä akanottoon. Sellaisen Isäinen teki hänestä: +jo olisi miehen ikä, ja miehen värkit sillä on, on ollut parikin +vuotta, tarkastellut sen on mummo ja nähnyt. Mutta Ananias ... isäänsä +taisi sittenkin tulla ... pienenä virkeä ... nyt viruttelee selkäänsä, +ja tulee päivällä kesken töitä makaamaan. Ja Saara ... hävytön se on +mummolle eikä se oikeille jäljille joudu. + +Mutta niinhän ne ihmiset. Menevät minne Luoja sallii. Minne Luoja +sallii pirujen viedä. + +Leja on vanhemmista lapsista parhain, mutta toisen anopin on näköinen, +Juutaksen äidin, tänne kuolleen, pirtin lattialle. Sen on Lejalla +huulet, joskin ääni on tämän mummon. "Ääni Jaakopin ääni, mutta +kädet..." Ja nuoremmat kiroilevat ja telmävät ja tappelevat ... +mummosta välittämättä, jumalattomat. Jopikin, pieni naskali! Isäänsä +ovat... Vihapäisiä... Vävyyn kaikessa tulevat. Ei tiedä, mitä tästä +perheestä oikein tulee. + +Mutta ei mummo heitä enää isoina näekään. + +Ainoastaan nuorimpia hän ajattelee ilolla. Repekkaa, Herran terttua. Ja +varsinkin Luukasta hän vaalisi, jos jaksaisi. Sillä mummo uskoo, ja hän +saa synnit anteeksi. Eikä Luukkaassa, kapaloon käärityssä, ole mitään +pahaa. Ei mitään, joka toisi mieleen surua. Se on viaton kuin +toivonlehvä ... näkymättömän toivon. Josta mummo iloitsee yhtä paljon +kuin ajatellessaan sitä ikuista kirkastusta ja iloa, minkä uskova +ihminen saa. Ihminen silloin kuin lapsi, sellainen kuin mummo nyt +laulaa, kantaessaan marjojaan ja kuormaansa hiljaa mökin mäelle, +ilmestyessään mustan riihen nurkalta mökin veräjän taakse. Laulaa +auringonpaisteessa säkeen kerrallaan. Sirkat sirisevät helteessä. +Kallioiden takana läpisevät haavat, mutta hyvin hiukan. Kaikki vaikenee +jälleen ... ikäänkuin kuunnellakseen. Ja aurinkokin tuntuu hymyilevän +ja siunaavan harrasta laulua, aurinko, joka säteilee keltaisena +huuruavan ilman läpi. Ikäänkuin loistava aurinko iloitsisi maansa +hedelmistä, joita se kasvattaa, ja tästä heilimöivää maata ylistävästä +laulusta, jota mummo laulaa, ajatellen pikku Luukasta ja itseään: + + "Hän on kuin istutettu puu... + vesiojain tykönä... + joka hetelmän ajallansa antaa..." + +Niin laulaa mummo, verkalleen kävellen ja läähättäen, hartaalla, +heleällä ja tyynellä äänellä, hohtavan auringon ja iankaikkisen taivaan +alla. + +Mummo laskee risutaakkansa veräjän yli, ja kiipeää sitten itsekin +pihalle. Ihmettelee matikkaa, joka on yhä tuvan portailla, ihmettelee, +ettei Moksi ole sitä tullut siitä noutamaan. Sitten menee mummo +risuineen tupaan. + +Ulkoisen ilman hämärtämillä silmillään tirkistelee hän siellä. Niin +virkkaakin Leja hänelle jotain, karsinasta kehdon äärestä. Ja pikku +Luukas on kehdossa. Leja sanoo: + +"Hyvä, että ... mummo edes tuli. Muut, havukat, lensivät...!" + +"Mihinkä ne menivät?" kysyy mummo. + +Leja vastaa: + +"Minne lienevät... Kesken heinäntekoa... Ketunpesälle ne menivät, +pojat. Ja sinne veivät perästään pienimmätkin... Kukas sitä Esteriäkään +kiusaamaan, yksinään, annoin hänen mennä Repekan vahtijaksi." + +"Ketunko pesälle!" huudahtaa mummo hengästyneellä äänellä. "Kettuja +jahtaamaan. Tällainen pouta... Se se on...!" + +Mutta mummo on väsynyt, ruumiinkin vaivoista. + +Sen lempeämmin katselee hän nyt, kun on pyytänyt Lejaa pistämään hänen +marjansa konttoriin, ylähyllylle, etteivät Topi ja Sanukka veisi niitä, +katselee pientä Luukasta, hänelle kätkyestä naurahtelevaa. Ja mummokin +naurahtelee Luukkaalle ja näyttelee sille pääskysenhattuja. Mutta +asettuessaan tyhjän sängyn reunalle lasta tuudittamaan esittää mummo +Lejalle, että eikö sitä olisi kahvia keitettävä? Lejakin sitä +tarvitsisi, yksinään reuhtonut, ja muutkin saisivat, nuo heinämiehet +muka. Mummo on tuonut risuja kahvipuiksi. + +Leja vastaa aikoneensakin juuri ruveta kahvinkeittoon ... ja sitten +ruokahommiin. + + + + +Yhdeksästoista luku + + +Mutta Juutas Käkriäinen istuu komeassa salissa, Könölinin sahan +kartanossa, jota sanotaan hoviksi, kuten ennenkin, herrasaikoina. Mutta +herra se on Könönenkin, rikas Konsta Könönen. + +Käkriäinen on istunut siinä jo puolen tuntia. + +Ja sitä ennen on hän ollut hovilla parisen tuntia. + +Salissa on neljä korkeaa ikkunaa ja kaksi vihertävää kaakeliuunia sekä +katossa messinkisillä hevosenpäillä koristettu lamppu. + +Pari ikkunoista on auki. Käkriäinen on täällä ajatellut, että jos hän +kerran tekee tupaansa Putkinotkoon uudet ikkunat, niin avattavia niitä +ei tehdä. Saa sitä ihminen pellollakin ilmaa, ja lämmintä varten se on +tupa. Sellaiset avattavat ikkunat, jotka Muttinen oli aikoinaan +Putkinotkon tupaan teettänyt, märättävät asumuksen: valuttavat talvella +vettä seinille. Ja kyllä Käkriäisten nenä sietää sen rukiisen hajun, +joka on umpinaisessa tuvassa. + +Kun täällä hovissa pidetään ikkunoita tuolla tavalla auki, niin siksi +niitä tarvitaan kaksi uuniakin, talvella. + +Salissa on vielä sohvia, Pietarista tuotuja, vihreitä kuin kuihtunut +sammal. Ja tuoleja sohvien välissä ja ympärillä. Ja on kukkia, joiden +lehdet näyttävät olevan kuin mitäkin piirakkaita. Ja seinillä ikkunain +välissä peilejä, ihmisille naamojaan kuvastella: kolme lattiasta +kattoon ulottuvaa peiliä, joista yksi tuntuu rämähtäneen rikki. Ja +paitsi maalattuja kuvia on valokuviakin, yksi itse Könösestä, +viiksineen, jotka ovat terävät kuin naskalit: toinen niistä tököttää +ylöspäin, toinen alas. Se on Konstan nuoruudenaikainen kuva, silmät +narjottavat päässä kuin renkaat. Ei ole tämä nykyinen Konsta Könönen +enää niin riuska ja tuikeasilmäinen. Ja pois tuo on ajanut +viiksensäkin ... vanhentunut on mies. + +Näin on Käkriäinen ajatellut ennen, milloin on saliin ovelta +vilkaissut. Tänään ei hän ajattele tällaisia. Hän on vihainen. + +Oven suussa hän istuskelee, möyhennetyllä tuolilla. Sellaisella +tuolilla, jolla ruoteet tuskin tuntuvat hänen takalistoonsa. Hän +tietää, että ruoteet ne ovat tuolin sisässä. Hän tuntee ne. Tuoli on +kuin mustalaisen hevosen selkä. Mutta topinkipaikalla istuu kuitenkin +kuin heinäpussilla hevosen selässä. + +Miksi hän ei istu tuollaisessa tuolissa, jossa on kaiteet käsivarsien +pitelemistä varten ja putoamista vastaan? Taikka hyvän reen pituisessa +sohvassa? + +Ei häntä alunpitäen ole tänne saliin istumaan kutsuttukaan, vaan hän on +tullut sinne itse ja istahtanut. Ei hän ole ollut millänsäkään, +luvattaisiinko hänen siihen asettua. + +Takkinsa selänkin hän muisti olevan matikanlimassa, tosin kuivuneessa. +Mutta ei hän siitä välittänyt. Olipahan melkein harmissaan, ettei se +lima ollut vielä märkääkin. + +Muutama tunti sitten oli hän vielä niin tyytyväinen ja muhoileva. Mutta +nyt taas ärtyisellä päällä. + +Seurana on hänellä salissa kauppaneuvos Könölinin oikein korea tytär. +Mutta eipä Juutas Käkriäinen nyt tuosta tytöstäkään. Ja liiaksi +kyseleväkin on Konstan tyttö, joten Käkriäinen ei tällä hetkellä viitsi +hänelle enää vastata paljon mitään. + +Syrjittäin karmituolilla istuu Juutas. Tuolin mätäs helähtelee silloin +tällöin hänen allaan, kun hän käännähtää. Toinen Käkriäisen jalka, +josta lapikkaan varsin on valunut nilkkaan kurtuille, on tuolin +etupuolella, toinen tuolin sivulla. Ruumis on kääntynyt uuniin päin. +Käsivarttaan hän nojaa tuolin selkämykseen, mutta tyytymätöntä ja +mälliä pureksivaa leukaansa, karvaista ja kirjavaa, painaa hän +kouraansa. + +Juutaksella on se akkaväen hatusta muokattu hattu päässä. Äsken on hän +pistänyt sen takaisin päähän, vaikka se ensin oli hänen taskussaan +tuolla keittiössä istuttaessa. Se on mukava hattu siitä, että se menee +taskuun, kasaan kuin sukka. Nyt on hattu syvällä toisella +korvallisella. Se on keskilattialle päin käännetyllä ohimolla, niin +että hatun lierien alta näkyy ainoastaan hänen toinen, hiljaa märehtivä +leukansa, tippuvaa mällinestettä ja vähän nenää, mutta ei yhtään hänen +silmiään. + +Kyllästymisestä ja suuttumuksesta on hän puolittain ummistanut +silmänsä. Ja nyt ne alkavat mennä umpeen nukuttamisestakin. + +Mutta siltä puolelta päätä, jota sinertävä hattu ei peitä, kohoaa +tukka korttelin pituisina töyhtöinä, kellertävinä ja punertavina +kuin päivänpolttama suolaheinä. Paikoittain on pää harmaasti +päistäreinenkin ... kuin metsäsian turkki. + +Nurkka paidan helmaa pilkistää esille housujen nappiraosta. Sitä hän ei +kuitenkaan ole tullut huomanneeksi. Silloin tällöin sylkäisee hän +tuskin tuntuvan tihkun uunin eteen, mutta kuitenkin yli valkean maton, +joka kulkee salin peränurkasta oveen. + +Neljättä tuntia Käkriäinen oli jo varsin hyvällä, jopa iloisella +päällä. Ja alkoi tuntea selviävänsä pitkäksikin aikaa ... karhuna +makaamisesta. + +Verkalleen oli hän kulkenut tänne hoville, katsellut. Kierrellyt +milloin suhisemasta hiljentyvien koivikoiden halki, milloin +havunpihkalta haisevia kankaita. Poikki metsäniittyjen, joilla vesi +seisoi vähissä ja haiskahteli kuumalta ja mädältä. Yhdellä kohtaa +sähähti siellä lapikkaan edessä käärmekin ... tarhakäärme ... turha +sellainen: se sitä tappamaan. Se viiletti pelästyneenä puroon. +Elettävähän senkin oli. + +Mutta Vaskilahden, lähimmän naapurin kohdalla oli hän poikennut +mutkatielle, vaikka siitä alkaakin parempi tie. Niin hän teki entisestä +tottumuksesta. Ja huvikseenkin tällä kertaa, pidentääkseen täten +mukavaa kuljeskeluaan. Toisesta syystä rupesi hän aikoinaan, muutama +vuosi sitten, kiertämään Vaskilahtea loitommalta. Silloin, viidettä +talvea tästä viimeisestä lukien, oli Vaskilahden Matti, jonka kanssa +Juutas oli sitä ennen ollut parasta pataa, saanut sen talon +testamentilla Vaskilahden ryökkinä-vainajalta, ja silloin oli Matti, +ennen köyhempi mies, alkanut elää hyvin mukavasti, akan otettuaan, aina +vehnäsillä ja voilla. Sellaisen pihatantereelle kun Käkriäinen ei +lapikastaan pistä, vaikka suorin tie Putkinotkosta maantielle viekin +Vaskilahden kautta. Suutari Sinikanteleen mökin ohitse hän sitten on +tavallisesti kulkenut. + +Se oli se ensimmäinen syy. Mutta sitten vahvensi sitä vielä uusi ja +nuorempi. Tarkkasilmäisen Rosinan huomauttamana selvisi Juutakselle +äskettäin muuan seikka, jota hän kyllä itsekin oli haistellut, +nimittäin, että Muikkusen Matti, tai sen akka, tahtoisi ostaa +Putkinotkoa: myydä isomman paikkansa ja elää pienemmässä pemisuonilla, +vielä rennommin. Tällainen totutti Juutas-raukan vihaamaan Vaskilahtea +niin, että hän nyt, oikein hyvällä tuulella ollessaankin, kierteli +pitkän matkan korpea Muikkusen talon ympäri, jos ei tällä kertaa +vihastakaan, niin entisestä tavasta. Kuin hidas karhu kömpi hän +vikaantuneella jalallaan ylös jyrkkiä vuorenseiniä ja kapusi uria, +joita hän etsi takavuosina niissä seinissä ja jotka hän on tallannut +paikoittain mustalle mullalle, varsinkin saadessaan liukua äyräiltä +alas melkeinpä takalistollaan. Sillä muuten ei niistä pääse. Isoilla +käsilläänkin on hän joskus tavoitellut kiinni puiden rungoista ja +kivien sammalhatuista, helteessä hikoillen ja itsekseen puhisten. + +Mutta aina tuollaisista mutkatiensä esteistä päästyään on hän +pysähtynyt hiukan ja pistänyt piippuunsa. + +On kuunnellut palokärkeä, miten se päryytteli hiljaisella ja kuumalla +kankaalla puun kupeeseen ja sitten huusi kimeästi. + +Ja onpa Käkriäinen poikennut vielä syrjemmällekin, tirkistelemään +oluentiputtajaa, sen nimistä lintua. Katselemaan, oliko sen kieli +niinkuin pieni petkele, jota se vetäisee leukansa reunan ylitse ja +sitten taas pudottaa ulos kuin tipan olutta tai viinaa. Siitä on sillä +linnulla se ääni ja nimi. Mutta kun hän ei lintua nähnyt, ei hän +viitsinyt häntä ajella, sillä tiesipä hän jo ennestään, että onhan +sillä se petkele. Siinä hän kyykähti hiukan lepäämään. Kykki päin +aurinkoa. Siinä ne jäivät nuo pöksyjenkin luukut hiukkasen auki. + +Neljän ja puolen kilometrin taipaleen Putkinotkosta sahalle hän tuli +melkeinpä kahdessa ja puolessa tunnissa. Mutta siitä ajasta veivät osan +Könösen monet siat, jotka hän kohtasi hovin heinäpellon aidan vieressä, +kun laskeusi viimeisestä jyrkästä pudotuspaikastaan lehmien ja sikojen +polulle. Siellä ne siat olivat ... jyrskyttivät polun kaluttua nurmea. +Ne olivat porsaineen. Voi minkälaisia piti ihmisten elukkeiden voidakin +olla! Ison talon siat niin laihoja! Juutas seisahtui niitä katselemaan, +sekä ihmetellen että hieman hyvillään. Isot siat niistä olivat kuin +lankunkappaleita. Niinkuin olisi pantu lankunpäitä kyljelleen pystyyn, +sellaisina ne liikkuivat hiljaa leppien välissä. Justiinsa kuin +lankunpäät, selkäreunasta pykälletyt: selkärangan nikamat näet... + +Niin hoitaa sikoja tuo hovin emännöitsijä, se hölläsuinen neiti, jota +Konsta pitää täällä, itselleen vahinkoa tekemässä. Konsta itse asuu +enimmät aikansa kaupungissa, sekin ... niitä liikkeitä harjoittamassa. +Ja antaa tällaisen tilan olla isännättä. Mutta kyllä Käkriäinen sen +tietää: se Konsta taitaa tahtoa siitä neidistä etuilla sellaista muuta, +akkansa selän takana! Siinäpä se. + +Mutta ne ne porsaat! Ne olivat niitä, joita Käkriäisilläkin on yksi, +Rosinan täältä keväällä tuoma. Silloin oli Käkriäinen suuttunut myllyn +konttoristille ja sahan hovillekin eikä itse lähtenyt tänne. Rosina toi +sen porsaan veneellä, säkissä. Samanikäinen on heidän porsaansa kuin +nämäkin. Mutta ero se on porsailla ja porsailla. Nämä niin pieniä +vielä! Niinkuin olisivat sen hänen porsaansa tekemiä, jos se olisi +ollut imisä. Mutta ihmekös tämä: kun pienoiset elukkeet ajetaan itse +hakemaan einettään metsästä, se emäntäneiti ajaa, lihava neiti... Ei +syötä porsaita karsinassa. Ja eihän sika heinillä elä. + +Käkriäisen mukava tuuli lisääntyi vielä porsaita katsellessa. +Houkuttelipa hän yhtä luokseenkin, säälien sitä. Ja kun se tuli, +raaputteli hän sen niskaa ja kupeita, ja mittasi samalla toisen kätensä +peukalon ja etusormen välillä, oliko tämä miten pitkä. Kolme hänen +peukalopottinsa ja tuomentottinsa väliä se oli, tämä toukokuinen +porsas. Kotona hän mittaisi sitten oman sikansa, vertaisi, minkä verran +pitempi se oli sisaruksiaan. Ystävällisesti jutteli hän porsaalle +sitten, istuen kyykkysillään sen edessä ja mytistellen suutaan sen +kärsää kohti, kun taas porsas kurotti hänen puoleensa vaaleita +sieraimiaan, parin tuuman päähän hänen viiksistään. Vielä säälivämmin +kuin äsken jutteli hän kauppaneuvoksen porsaalle, puhallellen sen +kärsään: + +"Voipas mokomat, kun eivät henno antaa nöki-raiskalle jauhoa ... +eivätkä maitoa sieltä lehmän tissistä! Niin on mullassa tuo kärsykän +terskakin! Jos Konsta asuisi itse tilallaan, ei se tätä sallisi tehdä. +Kyllä se nösköistä ymmärtää ... että niille ruokaa..." + +Vielä viivytti häntä vähän sekin, että kun hän kiipesi hovin +heinäpellon aidan ylitse, mennäkseen pellon poikki suoraan sahalle ja +myllylle, sillä tänne itse kartanolle ei hän oikeastaan aikonutkaan, +vaikka hänen jo silloin teki hiukan mieli tulla tänne tarinoimaan, +viivytti se, että hän näki jonkin matkan päässä siellä väkeä +heinänteossa. Sitä täytyi hänen nyt pysähtyä katsomaan. Mökkiläisiä +possakassa. + +Ja huusipa joku heinämiehistä hänelle jotain, huomatessaan hänet +heinäpellossa. Ei Juutas Käkriäinen juuri tallannut heinää: ojaa myöten +hän oli aikonut kulkea, mutta nyt sattui oja loppumaan. Eikä se mies +siitä kulkemisesta huomauttanutkaan, kun Käkriäinen sitten tarkemmin +kuunteli hänen huutojaan. Kaikkea ei Käkriäinen erottanut, mutta sen +hän oli haistelevinaan, että jotain se voi sanoa tästä hänen hatustaan. +Ennenkin ne olivat ihmiset siitä laskeneet leikkiä. Ja heinäakatkin +käännähtivät ja katselivat Putkinotkon Käkriäistä. Ja kuuluivat +keskenään nauravankin. Siksi seisahtui hän siihen vielä pitemmäksi +aikaa kuin oli ensin ajatellut. Niine hattuineen. Työntäen sen lujemmin +takaraivoonsa kiinni, näyttääkseen, että siinä se nyt saa olla, se +hattu, joka kelpaa hänelle, tällaiselle säästävälle miehelle. Ja +olisipa ollut yhdellätiellä päässä se karvahattu! Se se vasta olisi +ollut heille töllisteltävä, ikeniensä irvistelijöille. + +Ja aikoipa Käkriäinen heille vastatakin: työntää joltakulta turvan +vähän nasakasti tukkoon. Sitä vastausta hän mietti, joskaan ei keksinyt +muuta kuin että huusi, alkaen panna tupakkaa piippuunsa, kauempaa +heinäväelle: + +"Häh ... akat?" + +Ja ylenkatseellisesti hän heille nauroi. + +Sitten kulki hän hiljalleen jo niitettyä alaa myöten. Lähelle kartanoa +jouduttuaan hän ihmetteli, minkälaista lepikkoa komesrootti antaa +kasvaa joen rannalle niitylleen. Sellainen virstaa pitkä niitty +kasvaisi miehen käsissä heinää niin, että pellossa voisi viljellä +tärkeämpääkin, ruista. Mutta tähän lepikon kasvamiseen jälleen on syynä +paitsi se, että Konsta asuu kaupungissa ja jättää oikeat hommat, maan +viljelemisen, hiukan emintimänosalle, myöskin se seikka, että hovissa +on huono vouti. Se on laiska, ja varasteleekin isäntänsä viljoja ja +muita. Ei tuota nyt näkynyt heinässäkään töitä johtamassa. Miksi sitä +Ripattiakin pidetään täällä? Sen kyllä Käkriäinen tietää. Ripatista on +Konstalle hyödykkiä metsäkaupoissa. Ripatti se jutkuttaa tuhmia +talollisia ja ostaa heiltä esimiehelleen metsiä ja maita, joista Konsta +sitten metsiä hakkaa ja sahuuttaa. + +Kun Käkriäinen tuumiskeli tätä, seisoskellen joen luona sillan +korvalla, ja suuttuikin jo vähän voudille, lipparille, niin alkoi häntä +haukkua hovin iso talonkoira, koivukujan päästä. Joskus se koira on +puraissutkin oudomman näköisiä. Mutta eihän Käkriäisellä nyt olleet +huonommat vaatteetkaan päällä. Käkriäinen suuttui vähäsen. Ja sen +varalta, että koira karkaisi hänen lahkeeseensa, rupesi hän katselemaan +itselleen oksaa taikka seivästä jolla löisi koiraa niin, että siltä +pääkuori aukeaisi, jos se yhä haukkua vouskuttaisi häntä. Eikö se liene +joskus käynyt sekin hänen lampaitaan repimässä, vaikkei sitä tosin ole +Putkinotkossa näkynyt? Tai ei repimässä tänä kesänä, vaan +pelottelemassa. + +Silloin alkoi hovin karjapihalta kuulua häliseviä ääniä. Ylimmäisenä +sen emäntäneidin rämpättävä huuto. Nyt se neiti voihki ja siunaili. +Kuuluipa neidille tapansa mukaan pullikoivien renkienkin ääniä. Juutas +Käkriäisessä heräsi uteliaisuus. Mitähän ne taas siellä mekastavat? +Siellä käy aina sellainen mekastus, ettei vertaa. Tuon neidin hupsujen +käskyjen tähden, joita kukaan ei rupea tottelemaan. Käkriäinen ennätti +taittaa pienen oksan lepästä ja sitten hän meni kartanolle. Koira +väistyi hänen edestään ja lakkasi haukkumasta, joko siksi, että näki +hänet nyt kokonaan, lepikon takaa ilmestyneenä, tai syystä, että oli +muuta talon väkeä lähistöllä. Tuolla renkituvan edustalla seisoi +Ripatti, isopäinen ja punanaamainen vouti. + +Ei halunnut Käkriäinen Ripatin puheille, mutta nyt oli hän jo tähän +tullut. Käkriäisellä on syy olla varovainenkin Ripattia kohtaan. +Ripatti on lurjus. Viime talvena oli hän esittänyt Käkriäiselle, että +hänen olisi ollut myytävä Putkinotkosta rakennushirsiä, koska Ripatti +aikoo pian sijoittua kaupunkiin. Niin on, rymä, Konstaa varastellen +rikastunut, että aikoo rakennuttaa itselleen oman talon kaupunkiin. +Mutta Käkriäinenkö sellaiseen leikkiin, vaikka hän nyt vähän on +antanutkin Potamian asukkaiden ottaa polttopuita Putkinotkosta! Ei +ollut vielä keksinytkään ruveta myymään ja suurissa määrin. Ja Ripatti +olisi tahtonut melkeinpä ilmaiseksi. Kun sitten Juutas ei ollut +sellaiseen tyrkyttelyyn suostunut, niin uhkasi hävytön Ripatti +ilmiantaa hänet viinoista. Vaikkei Käkriäinen yleensä myy niitä +asuinpaikoillaan, vaan kauempana, oli hän kerran viime syksynä tullut +tuomaan putelin tänne Ripatille, sillä Ripatti oli lähettänyt +noutamaan. Ripatilla oli vieraita kaupungista ... holkkimassa. +Käkriäinen oli kyllä voudin kamariin mennessään painanut Topilta +lainaamansa koppahatun hyvin silmilleen, jottei häntä, jolla oli muuten +Ananiaksen paltto päällä, tunnettaisi: enintään saisivat luulla +Muttiseksi siinä koppahatussa, hehhe, ajatteli Juutas leikillä. Eivätkä +ne vieraat olleetkaan hänelle tuttuja. Ja Käkriäinen oli ollut ihan +vaiti ja lähtenyt heti putelin hinnan saatuaan sieltä pois... Mutta +uhannut oli sittenkin Ripatti ja sanonut löytävänsä miehiä Käkriäistä +vastaan ... tarkoittaen todistajia. Käkriäinen ei uhallakaan suostunut. +Ei siitä asiasta ole Ripatin puolelta sen jälkeen kuulunut mitään. +Mutta tekemisissä ei Juutas tahtoisi olla Ripatin kanssa. + +Kuitenkin on Ripatti nyt hänet huomannut ja tervehtii häntä. + +Ja mitähän se emäntäneiti mekastaa? + +Käkriäinen tallustelee tuvan portaiden luo. Siinä täytyy hänen kätellä +Ripattia. + +Ja Ripatilta saa hän kuulla, että kaksi hovin lehmää on mennyt +kaurahalmeeseen, Könösen omaan halmeeseen. Ovat syöneet itsensä niin +täyteen raakaa kauraa, että kuuluvat kellistyneen, raadot, maahan. +Emäntäneiti hoppuaa nyt sitä asiaa rengeille, joita hän tiukkaa +vedättämään noita kipeitä lehmiä kotiin. + +"Ai, ai, sehän nyt oli kohtalo!" valittelee Juutas Käkriäinen, +loksauttaen hiukan kieltään kitalakeen. "Sehän nyt ... vahingonkohtalo. +Elukkeet halkeavat ja kuolevat. Mutta mitenkäs ne nyt sinne +halmeeseen?" + +Ripatti vastaa, että oli revitty halmeen aita auki. + +"Revitty? Niin ... joku repinyt? Kukahan se nyt sellaisen kolttosen?" + +"Kyllä luulen tietäväni", sanoo vouti. "Meidän siat, räähkät, pääsivät +tässä äsken sen Puukon mökin potattimaahan siellä kaurahalmeen lähellä. +Puukolle olisi pitänyt maksaa. Ja puhuinkin siitä komesrootille. Mutta +mitäs se..." + +Juutas Käkriäinen huudahtaa: + +"Ahaa, niin että Puukko...! Repi aidan hovin lehmille auki. Jo, jo minä +arvaankin! Kappas, minkä kohtalon teki..." + +Mutta parhaiksi on Käkriäinen ennättänyt istahtaa tuvan portaille +ruvetakseen pakinoimaan siitä Puukon teosta ja sioista: että se on +selvä, kyllähän se on kostoa, ja pitäisi ne siatkin pitää kiinni, +taikka voisihan niille panna hangot kaulaan, mutta sellaista aihetta se +nyt ei emäntäneiti taida ymmärtää ... niin, parhaiksi hän on ennättänyt +kaivaa sen pässinpusseista tehdyn ja harmaan tupakkamassinkin +housujensa taskusta, niin tulee siihen yksi rengeistä. Käkriäisen +vanhoja tuttuja, kotoisin samalta metsäkulmalta kuin hänkin. Se on +vilpitön ja lauhkea mies, jolle Käkriäinen on joskus saattanut +toimittaa tippasenkin, ja toimittanut kerran huokeammalla kuin muille, +ystävyyden vuoksi, köyhälle rengille. Hän tulee nyt ottamaan tuvasta +suitsia hevosille, joilla kipeitä lehmiä aiotaan vetää kotiin. Ja +Käkriäisen nähdessään hän huudahtaa: + +"Kah, Juutashan se! Jo minä ajattelinkin, että olisipa nyt Juutas +täällä, niin eivät nuo lehmät kuolisi. Minäpä haastan komesrootille, +että täällä on sellainen mies, joka osaa parantaa." + +Käkriäinen kysäisee: + +"Mitä ... onkos se Konstakin täällä?" + +Renki sanoo, että on se ollut muutaman päivän. + +Nyt vie hän suitset toiselle rengille, joka läävän nurkalla valjastelee +hevosia reslarekien eteen. Ja sitten hän katoaa tuonne korkeaan +koivikkoon, josta valkeaksi rapattu herrasrakennus pilkistelee. + +Siellä rakennuksen edustalla, kaari-ikkunoilla varustetun valtakuistin +vieressä, loikoilee kauppaneuvos Konsta Könölin nurmikolla, +paitahihasillaan, tuo melkeinpä pelkästään kaupoista välittävä mies, jo +iäkäskin ja sairaalloinen. Tänne hän on tullut pariksi viikoksi +levähtämään. Mukana on hänellä tytär Svea, joka hoitelee häntä +tarkemmin kuin kukaan muu, sydänvikansa vuoksi jälleen tavallista +pahemmin kärsivää. Sillä emäntäneidistä, joskin Könölin on hänestä +pitänyt, niin että hankki hänelle paikankin täällä, ei ole hoitamaan +sairasta. Sen tietää Svea, samoin kuin ettei siinä pitämisessäkään enää +ole mitään semmoista. Emäntäneiti ainoastaan syöttäisi Könöliniä, mutta +Svea hoitelee paitsi hänen ruumistaan hänen sieluaankin. Svea istuu nyt +tuuheassa nurmikossa ja lukee isälleen ääneen sanomalehtiä, joita +maitomoottori toi tänä aamuna kaupungista. Kauppaneuvos köllöttelee +selällään huovan päällä, niska pieluksille sovitettuna. Hän +kuuntelee ... tai ei kuuntele: lepäilee vain. Tirkistelee vanhojen +koivujen vieritse helteisenä sakoilevalle taivaalle... + +Vahinkokin kuului taas Könölinille tulleen. Lehmät päässeet syömään +kauraa. Mutta ... tulkoon! Onhan hänellä omaisuutta... Tämäkin kesä on +kaupoilla tuonut kymmenesti enemmän kuin kokonaisen lehmäkarjan. +Olkoot ... sarvipäät. On niitä paitsi hänen omaksi elinajakseen, jonka +pituudesta ei ole varmuutta, muillekin: perheelle ja Svealle ja... +Mutta ei nyt pidä ajatella sellaista, sanovat tohtorit. + +Konsta Könölin ei huolinut edes nousta maasta, kun emännöitsijä +kuljetti hälisten ja huutaen tämän Jobin-postin. Hän ainoastaan kehotti +vedättämään raavaat halmeesta kotiin ja haettamaan kaupungista +eläinlääkäriä. Emännöitsijä lähettikin moottorin kaupunkiin. + +Ja sitten on Könölin antanut Svean lukea itselleen lehteä, koska Svea +siihen tarjoutui. Niin kuluivat pitkät ajat. Emännöitsijä touhusi +karjapihalla. + +Nyt tulee renki ilmoittamaan kauppaneuvokselle, että tänne on sattunut +ihan kuin parhaiksi sellainen mies, joka parantaisi ne lehmät... Yhtä +hyvin kuin tohtori ... ehkä paremminkin. + +"Mikä mies se sellainen on?" kysyy kauppaneuvos. + +"Se on vain sellainen!" vahvistaa renki kehuvasti. "On se +parantanut ... ja parantaa yhä täällä Kenkkuinniemessä ihmisten +elukoita. Köyhempien ... ja talollistenkin. Eikä se maksa sitä rahaa +kuin tohtori kuitenkin ottaa..." + +"Niin poppako on?" kysäisee Könölin. + +"Jos lienee ... poppa tai pappa", vastaa renki. "Mutta ... paranemaan +se saa. Vaikka on sellainen ... niin parantaapas! Se on tuolla tuvalla. +Käkriäinen, Putkinotkosta..." + +"Ai, ai, sekö Putkinotkon jumala?" huudahtaa hölösuinen ja punainen +emännöitsijä, joka joutuu samassa navetalta takaisin kartanolle. +"Kyllä ... kyllä sekin... Mutta minä pelkään sitä miestä! Se ... +ennustaa. Ennustaa kaikkea... Ja tietää ehkä kanssa ... kaiken maailman +asiat. Eikä aavista, vaikka se silmäisi..." + +Yksinkertainen renki sanoo: + +"Eihän se vihaa kenellekään ... syyttä. Ei se köyhemmille ainakaan, +tietääkseni. Mutta kun silloinkin, kolmantena syksynä, löivät sen yhden +miehen lehmää metsässä kirveellä, kostoksi, niin tiesipä, kuka löi." + +"Sepähän merkillinen mies", mutisee Konsta Könölin. "Käkriäinen, +niinhän nimi oli? Putkinotkosta? Muistan. Se on käynyt täällä +jauhonostossa. Vai Putkinotkon jumala nykyään? Ja kaikkea ennustelee? +No ... pitäisi tuota nähdä. Kutsukaapas häntä tänne." + +Renki lähtee Juutas Käkriäisen luokse ja sanoo, että komesrootti tahtoo +häntä tohtoriksi. + +Käkriäinen lähtee, sillä ei se renki tullut hänelle puhuneeksi, että +oli jo lähetetty hakemaan toista tohtoria. + +Renki on ainoastaan ajatellut, etteihän se lisäapu pahaa tee. + +Eikä Ripattikaan ollut maininnut siitä Käkriäiselle, vaan oli mennyt +hänen, hartaasti puhelevan, parista vedättämään lehmiä kartanolle. + +Rengin kutsun kuultuaan Käkriäinen tosin ensin vähän epäröi, ollako +noin vain avuksi otettavissa, kun häntä tällä tavoin pyydetään hätään. +Mutta sitten hän kumminkin ajatteli, että nyt hänen olisi helpompi +saada noita jauhojakin, helpompi itseltään Konstalta kuin siltä +konttoristilta. Sillä Konsta tarvitsi nyt paremminkin häntä, lehmiensä +vuoksi, kuin hän Konstaa. Ja ehkäpä hän saisi jauhoja täältä Konstan +aitasta, tarvitsematta kannella niitä myllyltä. Onhan Konstalla aina +ison talonsa tarpeita varten aitassa jauhoja. + +Siksi lähti Käkriäinen hiukan vitkasteltuaan tuonne +herrasrakennukselle. Siellä kätteli kauppaneuvos häntä ... hiukan liian +huolettomasti kylläkin kipeäin lehmien omistajaksi. Sellaisen +tervehtelyn samoin kuin lihavan ja pyöreän Konstan keveät ja +naurahtelevat sanatkin päätti Juutas muistaa, kunhan tässä lehmien +parantamisesta puhe tulisi. Ovat ne monet muutkin, ja talolliset, +pyörineet ja kekastelleet mairien hänen edessään ennenkuin hän on +suostunut lähtemään heille tohtoriksi, kestittäväksi kaiken parhaan +mukaan. Kuitenkin hän hiukan lauhtui, kun kaunis neiti kutsui hänet +kohta sisään: joskaan ei valtaovesta, niin keittiöön, jossa kantoi +hänelle eteen kahvit, oikein tuukkirikalla ... vehnäskahvit: +monenlaisia vehnäsiä ja piperroksia. Käkriäinen otti hatunkin päästään. +Mutta sievoinen aika meni silti ennenkuin hän vastasi lehmäntauteja +koskeviin kyselyihin komesrootille, joka tuli myöskin keittiöön. Sen +verran oli Käkriäisen itsetunto loukkautunut. Ja lyhyt oli vastauskin +sitten, lyhyempi kuin salaperäisyys olisi vaatinut: + +"On ... onhan niitä lehmillä ... mahanpuruja... Ja jos jotain..." + +"Ja voisikohan noita parantaa ... tätä liikaa kaurojen syömistä?" kysyi +kauppaneuvos, asettuen keittiöpöydän ääreen. Pöydän toisessa päässä +istui Käkriäinen. + +Juutas ei vastannut heti. Istui vain ja söi isosta kourastaan vehnästä. +Svea hymyili lempeästi pöydän vieressä, ja se hymy teki Käkriäiselle +hyvää. Neiti ... kaunis kuin mansikat ja rieskamaito. Jos nyt vastaisi! + +"Niin tätäkö!" kehahti Käkriäinen. "Tätä ... mokomaa asiaa! On niitä +muitakin... Kun on elävä käärmekin mennyt lehmän mahaan ... +sieraimesta." + +"Sieraimesta?" äännähti Svea. "Niinhän ne sanovat vanhat, että käärme +menee. Onko se totta?" + +"Mitkä vanhat?" murahti Käkriäinen. "Tietävät ne muutkin ... tämän nyt, +tällaisen asian." + +Kauppaneuvos kysyi: + +"Ettäkö käärme menee lehmään sieraimesta?" + +"Nii-ni! Ja menee muualtakin ... mitä reikää lehmässä on. Kun panee +menemään", vastasi Juutas. + +"Panee menemään?" huudahti Svea. + +"Niin." + +"Mikä panee?" kysyi Svea. + +"Hm", hymähti Käkriäinen ensin, niinkuin ei olisi viitsinyt +selvittää ... noille ihmisille, jotka eivät nyt sitä tiedä. + +"Niin mikäkö panee? Ihmiset ... hm..." + +"Hyi sellaisia pahoja ihmisiä!" huudahti kauppaneuvoksen tytär. + +Käkriäinen nyökäytti päätänsä, ja virkkoi vakavasti: + +"Niitä on sellaisia ... pahoja eläjiä." + +Ja tuokion päästä kysyi hän, hiljaisemmalla ja salaperäisellä äänellä, +katsellen vähän syrjäsilmällä kauppaneuvokseen: + +"Mikäs tämä sitten on, tämä teidän lehmienne halkeaminen?" + +"Mikäkö?" toisti Könölin. + +"Niin ... kyllä minä tiedän", vastasi Käkriäinen. "Ja jos ei apu tule, +niin kyllä ne halkeavat." + +"Mitä tiedätte? Syynkö ... kuka on ne pannut niitä kauroja syömään?" +kysyi kauppaneuvos. + +"Nii-ni!" vastasi Käkriäinen. + +"No, sanokaapa!" houkutteli Svea. + +Kauan meni ennenkuin Käkriäinen vastasi: + +"Tiedänpä vain... Tässä onkin toinen kohtalo. On ... on tätä asiaa jo +rehlehtierattu... Ja tiedetään se, kenen näpit siinä on pelissä." + +"Mitä? Reflekteerattu!" äännähti Svea. + +"Niin ... katseltu sitä", vastasi Käkriäinen. + +Tuon sanan on Käkriäinen kuullut Muttiselta ja käyttää sitä näin +arvokkaammissa seuroissa. + +"Ahah?" huudahti Könölin. "Ettäkö tämä olisi ... jos ei juuri +panentapaha ... niin kenties tahallaan aikaan saatua. Kenenkä sitten?" + +"En tiedä... Aitaa jos lienee revitty... Mutta ... kyllähän ne +tiedetään. Kenellä ovat olleet konstit nähdä..." vastasi Käkriäinen. + +Könölin kysyi: + +"Nähdä? Oletteko te sattunut näkemään ... että joku viehätteli lehmät +kauraan?" + +"Hm ... näkee sen muutenkin. Ja olematta äärellään", vastasi Käkriäinen +salaperäisesti, kallistellen päätänsä. + +Sitten pyysi kauppaneuvos Sveaa hakemaan sikareja, joita hän tarjosi +Käkriäiselle. Ja houkutteli: + +"No, kuka ... sanoisitte nyt minulle?" + +Juutas Käkriäinen arveli: + +"Ei siitä vielä ole selvillä ... kuka se oikein... Ei ole oikein +rehlehtieruun jälkiä. Mutta sellainen aihe siinä vain on, että +paremminkin keskikokoisen miehen sen pitäisi olla... Ja +vanhemmanpuoleisen ... parrat leukojen alla. Ja rintaa vähän +ahdistaa..." + +"Onko hänellä yskä?" kysyi Svea. + +"No ... eikö liene tuolle tulossa keuhkokuume. Mutta kyllä se +paranisi..." + +"Hm ... kukahan se sellainen. En tuota nyt satu muistamaan. Mutta eikös +sitä mitenkään... Sitä ... oikein nimeä?" houkutteli kauppaneuvos +edelleen. + +Käkriäinen ei vastannut itse kysymykseen, mutta jatkoi, lyöden +kämmenensä syrjällä hiljaa pöytään: + +"Niin se on se aihe... Ottakaapa hänet varteen tai ette, mutta sen +saatte vielä nähdä perästä, jos ilmi otatte, että sellainen se on mies: +leukojen alla parrat ... ja yskiä sen pitäisi..." + +Kun sitten Käkriäisen mieleen johtui, että komesrootti voisi saada +kuulla Ripatilta, mistä hän oli päässyt näihin epäilyksiinsä mökinmies +Puukkoa kohtaan, jonka leukapartaa ja hengenahdistusta hän oli +kuvannut, niin varautui hän torjumaan senkin paljastuksen, jatkaen: + +"On se tämäkin aihe nähty ... parisen viikkoa ... kotona. Unessa Rosina +näki ... että sellainen ikäänkuin parrakas ja körisevä mies. Mutta +mistäs minä hänen nimeään tiedän..." + +Muuta ei Käkriäisestä tätä lehmien tapaturmaa koskevaa lähtenyt. + +Svea sanoi aivan vilpittömästi: + +"Niin, niitä on täällä maalla miehiä, joilla mahtaa olla sellainen +näkemyksen lahja! Onhan se varsin mahdollista. Mutta ... kuinkas minun +kurkkujeni siellä kaupungissa käy? Kypsynevätkö ne? Tuleekohan nyt +vielä poutaa ... kun alkukesä oli niin sateista?" + +"Minkä?" kysyy Käkriäinen. "Kurkkujenko?" + +Hänen tekisi mielensä olla vastaamatta, sillä hän ei siedä niitä +kurkkuja, samoja peijakkaita, joita hän oli juuri tänä aamuna sanonut +piruiksi ja kertonut paiskelleensa seinään. Svea jatkoi: + +"Niin, kurkkuja ... meidän vain, herrasväen, syömisiä. Mutta tepä ... +tepä olette mainio mies! Te, joka tiedätte kaikki, ettekö voisi nyt +sanoa, onko loppukesä kauniita vai rumia ilmoja?" + +"No, paremminkin rumia ... elokuu ... pitäisi olla", vastasi +Käkriäinen. + +"Hyi, hyi!" huudahti Svea. "Kuinka te viitsitte ... sellaisia pahoja +meille! Mutta mistä Käkriäinen on sen huomannut?" + +Svea katseli oikein koreasti Käkriäiseen, joka tuumi: + +"Hm ... no ... suoraan sanoen... Mutta ... arvaakohan moni tuotakaan, +kuinka hevosen saa terveeksi, jos se on kipeä sarvenista?" + +"Hevosen?" kysyi Svea. + +"Saa sen! Ei siinä ole suurikaan temppu", sanoi Juutas. "Ei sen enempää +kuin että syöttää sille kauranpäistäreitä. Siinä tämä nyt on koko asia. +Mutta eivät ne kaikki..." + +"Niin yksinkertaista!" huudahti Svea. "Mutta ... ne pahat ilmat! +Ettehän te niitä tahallanne meille? Mistä te niitä ennustatte?" + +Käkriäinen katseli suu lempeässä hymyssä Sveaan ja hymähti: + +"No ... jos tuon nyt ryökkinälle sanoisi. Katsokaahan nyt ... jos +otatte maan sisästä käteenne madon..." + +"Madon?" huudahti Svea. + +"Niin, sellaisen ... joka on noin puoli tuota peukaloani. Paksu ja +lihava ... ilkanäköinen." + +"Hyi! Jos se puree!" huudahti Svea. + +"Tämä nyt, hehe ... vaikka suuhunsa pistäisi. Ei niissä madoissa +myrkkyä... Käärmeissä pelkästään. Niin ... mutta jos se toukka nyt on +valkea, tulee pouta. Mutta jos musta, jo sataa, romahuttaa! Yhä sataa. +Mutta nyt sillä on, tänä kesänä, keskikohta valkeaa ja muu +mustanpuhuvaa, rinnan puoli, joka on alaspäin, ja per ... takapuoli... +Silloin on keskikesä poutaa. Mutta syksyyn mennessä sateista." + +Siten tarinoi Käkriäinen keittiössä varsin kauan. Svea vastaili +Juutakselle, ja hänen isänsä kuunteli. Tarinoi sodastakin, joka raivosi +myöskin silloin jossain ja jonka Käkriäinen sanoi loppuvan pian: niin +oli hän äkäinen sellaiselle tappelulle, koska Maunon sanomalehti väitti +kaikenlaisten aineidenkin kallistuneen sen vuoksi. Mutta pian sen sodan +piti hänen arvelunsa mukaan lutkahtaa loppuun: paremminkin ehkä +niinkuin tulevana vuonna. Taikka heinäkuussa tähän aikaan. Mutta +sittenpä se vasta toinen peli alkaisikin! Sillä kun nämä kansat +keskenään riitelevät, niin toiset hyppäävät riiteleville niskaan, ketkä +lienevät ... reikkalaiset ja ruotsalaiset. Entäs sitten kiinalaiset! +Niitäkin on enemmän kuin Ruotsinmaa ja Ryssän puoli. + +Ja koska Käkriäiselle, joka oli nähnyt sekä kiinalaisen että neekerin +kuvan Ananiakselle ja Saaralle lainatusta kansakoulun kirjasta, +kiinalainen ja neekeri olivat jääneet mieleen samana käsitteenä, niin +ennusti hän nyt kauppaneuvokselle ja Svealle, että neekerit ne vasta +tulevat. Ja sitten ... eikö tulle maailman loppu. + +Könölin myönteli: + +"Niin, niin, kyllähän se tällä matoisella maanpallolla ... on kaikki +mahdollista." + +"Millä?" sävähti Käkriäisen mielessä. "Maanpallolla?" + +Niinhän ne Ananiaksellekin olivat puhuneet koulussa. Että maailma on +pallo. + +Mutta se juttu on lorua. + +Ei hän nyt kuitenkaan ruvennut siitä kiistelemään ... tällaisessa +seurassa. Ja samassa juoksikin ulkoa emäntäneiti ja huusi, että nyt +tuli tohtori lehmille. Neiti meni hälisten keittiön läpi sisään. +Könölin ja Svea kiiruhtivat myöskin sisähuoneisiin, joista alkoikin +kuulua iloista tervehtelyä ja juttelua. + +Juutas Käkriäinen ihmetteli yhtäkkiä itsekseen: + +"Eläintohtoriko?" + +Ja niin uskomattomalta se tuntui hänestä, että hän tahtoi heti paikalla +saada tästä asiasta selvän. Olihan häntä pyydetty lehmiä parantamaan. +Ja kuinka se tohtori olisi ehättänyt kaupungista tänne niin pian? + +Hän pujahti välikamariin ja meni sieltä saliinkin. Ja siellä se vieras +oli, puheli jo herrasväen kanssa parannettavista lehmistä. + +Tämä löi Käkriäisen sydämelle pahan suuttumuksen. Hän meni heti saliin +ja istahti sille tuolille, jossa hän nytkin istuu. + +Hänen päässään oli jo vilahdellut, että hän juottaisi niille lehmille +ensikäteen väkevää kahvia ja hieroisi niiden sarvenia. Kahviin pistäisi +hän sitten joukkoon viinaa, Maunolta tänään saapuvaa, lähettäisi rengin +noutamaan Putkinotkosta Rosinalta sitä ... rohtoa. Ja korpinrasvaa +sopisi koettaa. + +Ehkä saisi hän olla täällä lehmiä hoitamassa muutaman päivän. Eikä hän +silloin joutaisi kotiinkaan heinäntekoon. + +Eläinlääkäri katseli Käkriäiseen, ja vilkaisi sitten kauppaneuvokseen. +Ja nauroi. Hänelle, Juutakselle, se varmaan irvisteli. Kauppaneuvoskin +hymähti. + +Kun sitten kauppaneuvos meni tohtorin kanssa valtaovesta ulos, +katsomaan halmeesta tuotuja lehmiä, jäi Käkriäinen siihen istumaan, +Svean seuraan. Siitä ei hän nyt jätkähdäkään. Eikä vastaa Svean +kysymyksiin. Hän ei todella niitä oikein kuulekaan. Hän on tunkenut +sikarin loppupätkän suupieleensä ... saadakseen väkevän mällisätkän. +Hatun hän on jo välikamarissa, hyökätessään saliin, työntänyt takaisin +päähänsä. + +Siinä hän nyt märehtii mälliään, ja sylkäisee silloin tällöin tuonne +sylkykuppiin päin. Ja ajattelee, ettei hän kärsi tuota herrastohtoria. +Sian näköinen se tohtori on. Kärsä kuin sialla, ja silmätkin ovat kuin +minkä sian. + +Haisevansakin Käkriäinen siinä hiukan huomaa. Mutta saakoon nyt sitä +nuuskaa nokkaansa ... tuo herrasryökkinäkin. + + + + +Kahdeskymmenes luku + + +Svea on kaunis ja hän on hyvä. Hänen päänsä aavistaa paljon +kummempiakin asioita maailmassa kuin mikä mahtaa olla syynä tähän +Käkriäisen jöröyteen. Uskoohan Svea olevansa hiukan kaukonäkijä, niin +herkkätunteinen hän on... Nyt käy hänen kovin sääliksi tuota ihmistä, +josta hän pitääkin, jopa alkaa häntä melkein ihailla. Kas, siinähän on +oikea alkuihminen: moinen väkevä, köykkyinen selkä, koukistuneet +käsivarret, ja matalahkon otsan varjossa hirveän itsepäiset, mutta +lapselliset silmät. + +Svean tekisi mieli silitellä Käkriäisen päätä, tällaisen ikäänkuin +karjasta erotetun ja vihoittelevan härän päätä, lohdutellakseen ja +lepytelläkseen Käkriäistä. Silitellä lempeällä kädellään ja +pörrötelläkin hänen pitkää otsatukkaansa. + +Mutta Svea vähän pelkääkin häntä... Ja Käkriäisen läheisyydessä olisi +tällä hetkellä sitäpaitsi niinkuin kettujen, joista lähtee +eläintarhassa kesällä väkevä luonnon tuoksu. Svean on täytynyt salaa +avata välikamarin ikkuna, jossa hän on käynyt pari kertaa katsomassa, +eikö hänen isänsä tule jo takaisin karjakartanolta. Ja myöskin salin +ikkunat on sitten ollut pakko avata, että veto puhaltaisi läpi salin. + +Nyt lähtee Svea jälleen välikamariin ja vilkaisee pihalle. Sielläpä +näkeekin hän isänsä tulevan. Ja Könölinin jäljestä kiiruhtaa +emäntäneiti. + +Svea rientää keittiön portaille isäänsä vastaan ja sanoo hänelle +hiljaa, että tuota parkaa, joka istuu yhä salissa, pitäisi kai jotenkin +hyvittää, koska hän lienee pahoillaan siitä, ettei häntä otettukaan +parantamaan lehmiä: luultavasti oli Käkriäinen saanut sen käsityksen, +että hänet otettaisiin. Emännöitsijä on myöskin joutunut paikalle. +Hänkin alkaa siunailla, melkein kovalla äänellä, että lepyttää sitä +täytyy, vaikka se onkin mennyt salin tuolille, oh, oh, sellaisella +nutulla ja housuilla: emännöitsijä oli katsellut niitä takaa, ja +Käkriäisen takapuolissa oli ollut jäkälöitä ja jos jotakin rapaa. Mutta +kuka tietää, mitä pahaa se saattaisi tehdä lehmillekin... Se voi +puukottaa ... taioilla ja jos jonkinlaisilla! Emännöitsijä se vasta +oikein pelkää tuonnäköistä miestä. + +Kauppaneuvos naurahtaa hänelle, ja sanoo sitten Svealle: + +"Noh ... joka syyttä suuttuu, se lahjatta leppyy." + +"Eipä aivan syyttä", väittää Svea hiljaa. "Mehän hänet käskimme +puheillemme. Ja melkeinpä huviksemme, kuin narrin, hyi!" + +Kauppaneuvos taputtaa tytärtään olalle ja lupaa jutella Putkinotkon +miehen kanssa. + +Salin ovella hän seisahtuu kynnykselle: + +"Kah ... niin, täällähän sitä vielä ollaan! Se on hyvä, se... Istukaa, +istukaa..." + +Käkriäinen ei liikahda muuta kuin vaihtaakseen jalkaansa toisen päälle +ja kääntääkseen kasvonsa Konsta Könösestä muualle. Kauppaneuvos +katselee häntä, kävellen salissa hiljaa edestakaisin ja silloin tällöin +pysähtyen. Käkriäinen ajattelee, että katsokoon nyt vain: hän itse +istuu eikä ole koko Konstasta välittävinään. + +Sitten menee kauppaneuvos Käkriäisen luokse, kumartuu hänen puoleensa, +ravistaa häntä ystävällisesti hiukan hartioista ja osoittaa paidan +nurkkaa, joka pilkistelee pitkulaisena Juutaksen kaatioista. +Kauppaneuvos naurahtaa ja sanoo: + +"Mikäs jäniksenkorva se tuo on? Tahtoi minuakin vähän naurattaa ... se +huvitti tohtoria. Mutta mitäs siitä, mitäs siitä!" + +Käkriäinen katselee haarojaan. Ja eikös olekin ... se paita piru. Ja +siitä hänelle huomautetaan... + +Hän katsahtaa Konsta Könöliniin. Kauppaneuvos hymyilee ystävällisin ja +kirkkain silmin. + +Tämän tähden eläintohtori siis oli nauranut! + +Käkriäinen nolostuu. Pitikin unohtua nuo napit auki! + +Voi perhana! + +Tällainen häpeä oli tullut hänelle... Lankeemus taas ylpeyden perästä. + +Nolopa tässä nyt on Käkriäisen olla. Hän mutisee, hokee: + +"Kah ... he ... eikös unohtunutkin ... kykyllä metsässä, haha..." + +"No, mitäpä siitä, mitäpä siitä! Muuten vain puhuin", sanoo +kauppaneuvos. "Mutta arvelin ... että oliko Käkriäisellä muuten jotain +asiaa ... taloon?" + +He, Käkriäinen oli tässä harmistumisessa ihan unohtanut sen +jauhopuuhansa. Nyt vastaa hän hiljaisesti, melkeinpä nöyränä: + +"Mitäpäs sitä ... meikäläisellä... Mutta olisihan sitä ... entistä... +Jauhoja arvelin kävellä tuolta myllyltänne pyytämään. Mutta kun kuulin, +että komesrootti on kotona..." + +"Jaha", sanoo kauppaneuvos. "Jauhoja... Saahan niitä..." + +"Niin, mutta", alkaa Käkriäinen, tarkoituksella päästä puhumaan, että +hän tahtoisi niitä jauhoja velaksi. Ja siksi hän kysyy johdannoksi, +että missähän ne ovat niissä hinnoissa nykyään? + +"No, siitä ennätetään", vastaa kauppaneuvos, joka aavistaa Käkriäisen +epäröivästä äänestä, ettei hän voisi jauhoja heti maksaa. Ja onhan +Käkriäinen velaksi saanut häneltä ennenkin. Ja lotjatöillä se on +velkansa maksanut. Se on ollut varsin edullistakin Konstalle. +Kauppaneuvos hymähtelee, heilauttaen torjuvasti kättään: + +"Eihän tässä nyt ketetä nahkaa ... naapureilta. Ja mitäs mennä +myllylle ... onhan se jyväaitta täälläkin ... kun kerran kotiin +satuttiin. Paljonko pitää? Mennään aittaan." + +Putkinotkon Käkriäinen ilostuu jälleen. Pian tallustelee hän +kauppaneuvoksen perässä välikamariin ja keittiöön, pistäytyen ovista +puolittain kylki edellä, niinkuin hänellä, leveähartiaisella, yleensä +on tapana liikkua vieraissa paikoissa, muulloin paitsi vihastuneella +tai pöyhkeällä päällä ollessaan, jolloin rohkeus tuo hänelle taidon +tunkeutua ahtaastakin reiästä suoraan. Ja keittiössä uskaltaa hän +sitten ilmaista kauppaneuvokselle, joka ottaa suurta avainta toisten +joukosta naulasta, ettei hänellä nyt olisi niitä rahojakaan: hän +maksaisi sitten vasta ... jos hän olisi komesrootista siihen +kelvollinen. + +Kauppaneuvos naurahtaa ja sanoo, ettei hänellä nyt ole oikein aikaa +periä maksua. Ja kävellessään pihan ylitse suuren aitan luokse hokee +hän: + +"Antaahan olla, kyllä ennätämme, antaa olla..." + +Nyt aukaisee Konsta Könölin aittansa oven. Sisältä näkyy kolme +seinällistä lattiasta kattoon asti täynnä pönäköitä jauhosäkkejä. +Ruissäkit, isommat ja pienemmät, ovat kumpaisetkin omassa rivissään. +Vehnäjauhojakin on. Mutta pieniä puudan säkkejä ei tällaisessa aitassa +olekaan. + +Kauppaneuvos sanoo: + +"Siinä sitä nyt on ... rukiista. Montako Käkriäinen ottaa?" + +"Montako?" toistaa Käkriäinen. Ja ajattelee, että hyvä mies tämä on ... +nyt tämä Konsta ... sittenkin. Mutta maksaahan ne täytyy kerran ... +tällaiset asiat. Tämä naapuri se kyllä muistaa: Konstan pää ei olekaan +tavallinen huttupää. Muistaa se vaadittaa työhön. Ja Käkriäisen +tarvinnee ehkä vastakin lainata täältä jauhoja... Se paitakin näkyi +housuista... + +"Niin montako muka", toistaa Juutas. "Menisihän niitä ... onhan niitä +suita meillä syömässä. Mutta ... milläpäs heitä kuljettaakaan?" + +"Eikös ole mukana hevosta ja rekeä?" kysyy Konsta Könölin. + +"Ei ole", vastaa Käkriäinen ja raapaisee korvallistaan. + +"Tai purilaita? Tai venettä?" kysyy kauppaneuvos vielä. + +Ei ole. Juutakselta oli unohtunut ... koko vene. Mutta kuinka hän +sitten nyt vie säkin Putkinotkoon? Sinnehän on virstojen matka. Sitä +tiedustelee kauppaneuvos Juutakselta. + +Käkriäinen tuumii hetken. Kauppaneuvos sanoo, että sakit ovat raskaita +kantaa. Juutas kuulee sen, ja yhtäkkiä hän kehaisee: + +"Niin raskaitako! Tuollainen nyt menee vaikka kainalossa!" + +"Niin seitsemättäkymmentä kiloako!" huudahtaa kauppaneuvos. + +Käkriäinen kertoo ja kehuu: + +"Niin ... ihmekös tuo on... Ovat ne menneet ennenkin! Siellä entisellä +paikalla ... laivarannasta kestikievarin mökille... Siellä ... olen +minä toki kantanut kahdeksankymmenenkin kilon pussin kymmenisen +kilometriä! Selässäni. Olen minä. Ei se nyt ... meikäläisellä +paljon..." + +"Kahdeksankymmenen kilon pussin!" ihmettelee kauppaneuvos. + +"Nii-ni!" kehuu Juutas Käkriäinen. + +Kauppaneuvos katselee Käkriäisen hartioita, tavattoman leveitä ja +hiukan kumaraisia. Ne ovat kuin jättiläiskilpikonnan kuori, sellaisen, +jonka Konsta näki aikoinaan Pietarissa. Mutta mihin vertaisi noita +kämmeniä, joita Käkriäinen hänelle nyt näyttää? Ne ovat kuin jääkarhun +käpälät. Entäpä Juutaksen isot ja latuskaiset jalkaterät? + +Kauppaneuvos hymyilee ja pudistaa vielä epäilevästi harmahtavaa +niskatukkaansa. + +Käkriäinen kehuu ja kertoo, kuinka hän ennen niin isoja säkkejä kantoi. + +Yhtäkkiä sanoo kauppaneuvos, ja hänen silmissään välkähtää veitikka: + +"No, tuossa on nyt kahdeksankymmenen kilon pussi! Pistä pussi +selkääsi ... jos jaksat. Minä menen tuonne heinäpellolle... Jos kannat +sen maahan laskematta pellon toiselle puolelle, niin saat ... puolella +hintaa." + +Juutas Käkriäinen huudahtaa: + +"Sinnekö? Ja puolella hintaa? Ahaa, nyt ne markat menivät! Pitääkö se +sana?" + +"Pitää", vastaa kauppaneuvos. "Ja se sana seisoo...?" + +"Kuin halstuoppi pöydällä!" vahvistaa Konsta Könölin. + +Käkriäinen kysyy: + +"Joko panen pussin niskaani?" + +"Pane, pane!" yllyttää kauppaneuvos. + +Käkriäinen kapuaa hyllyportaille ja vääntää jauhosäkkipinon päältä +selkäänsä kahdeksankymmenen kilon säkin. Sovittaa melkein neljä tuumaa +leveät kouransa säkin kaulaan, siteen taakse. Ja röhkäisee +kauppaneuvokselle: + +"Joko lähdetään?" + +"Jo... Menehän edeltä, minä pistän aitan lukkoon." + +Svea seisoo keittiön portailla, ihmettelee ja näkee Käkriäisen +lähtevän. Hän hyvästelee Käkriäistä, joka ei kumminkaan häntä kuule, +niin innoissaan hän on. Sitten tulee hän ottamaan avaimen isältään, +joka ojentaa sitä hänelle, pyytäen samalla Sveaa juoksemaan sisältä +paperossilaatikon. + +Juutas Käkriäinen lähtee kantamaan. Laskeutuu aitan portailta. +Helpollahan tämä ... kun jalat asettuvat paikoilleen. Hetkessä ne +tottuvat. Hän hellittää toisen kouransakin, ja säkki pysyy hyvästi. Ei +tarvitse kovin kumarassakaan olla... Kyllähän mies tämän ... +tällaisen... + +Sitten kuulee Käkriäinen komesrootin ja kepsuttavan perästään, +hiljalleen ja huohottaen, Sentähden heiluttelee ja huiskuttaa Juutas +irtonaista kättään, näyttääkseen, että näin hän... Eikä säkki hänen +leveässä selässään silti kovin rytkähtele paikaltaan. Jopa pistää +Käkriäinen pieneksi juoksuksikin, renkien tuvan edustalla. Sitten alkaa +hän kuitenkin kävellä tasaisesti, haarat levällään, pitkin lehtokujaa, +josta mennään pellon toiselle puolelle, heinämiesten luokse. Kävelee, +kävelee, ja hiekka rapsahtelee hänen toisen jalkansa alla sen lapikkaan +epätasaisista ponnahduksista. + +Päivä paistaa. Käkriäisen selkää alkaa hiottaa. Mutta ... kastuuhan +sitä tällaisella ilmalla, vaikkei olisi mitään painoakaan kantaa... +Tämä neljännes kilin metriä vain ... tuolla näkyy jo heinäväki +vilahtelevan. + +Komesrootti kysyy hänen selkänsä takaa, ihanko pussi on kevyt. +Käkriäinen vastaa: + +"No, mitäs... Eihän paski mitä paina..." + +Hiemasen hän jouduttaa jalkojaan ja kiskaisee säkkiä ylemmäksi. He +menevät nyt heinäpellon poikki. + +Kuluu jonkin aikaa. Sitten pysähtyy kauppaneuvos ensimmäisten +haasiaintekijäin luokse. Käkriäinen huomaa sen korvakuulolta takaansa +ja käännäiksen katsomaan. Hän ajattelee, että meinasikohan komesrootti +näitä heinämiehiä vai etempänä olevia? Mutta sehän sanoi, että oli +kannettava säkki pellon toiselle puolelle, eikähän tässä nyt sanaa +syömään ... tällaisessa leikissä. Eikä tuo tosiaan vielä väsytäkään. +Säkkiään yhdellä kädellä selässään pidellen seisoo Putkinotkon mies +ääressä ja odottaa komesrootin joutumista. Kauppaneuvos ohjailee +akkoja: kuinka heinänrippeet on haravoitava pois tästä ja pois tuolta, +ja pois täältäkin haasian vierestä. Hän sanoo, ettei haasianvälejä saa +latoa liian tiuhaan, niinkuin on ladottu vähän tästä, ja vähän tästäkin +ja vähän tuolta, muuten heinät ummehtuvat. Käkriäinen aikoo ruveta +pitämään säkistä kaksin käsin. Mutta silloin on hän huomaavinaan +komesrootin silmissä veitikkamaisen vilahduksen, ja yhdellä kädellä +täytyy silloin säkin pysyä. + +Nyt lähtee kauppaneuvos taas kepsuttamaan edelleen, sanoen +Käkriäiselle: + +"No, jokos mennään...?" + +Kauppaneuvos kulkee edeltä. Hiljaa. Mutta salaa hänen selkänsä takana +kantaa Juutas säkkiä vähän kaksin käsin. + +Sitten pysähdytään niittäjien luona. Juutas ei laske pussiaan maahan. +Ei hän nyt tosin niin paljoa siitä, että saa säkin puolella hintaa, +vaan voitto se häntä viehättää: komesrootin luulo, ettei hän muka +kantaisi! + +Mutta mikäs se pellon toinen puoli oikeastaan on? Komesrootti kiertelee +tarjoilemassa miehille paperosseja. Käkriäisen on täytynyt väkisinkin +kumartua hiukan koukumpaan, ja vaihtaa kättäkin ja antaa säkin levähtää +selkänsä päällä, kuin pöydällä ikään. Sitten hän taas ojentautuu +pystympään. + +Mutta hautoopa tuo helle muitakin kuin Juutasta. Tuossa pyörii hiki +suurina karpaloina yhden mökinpojan päälaella, joka on äsken keritty +paljaaksi ja hohtaa päivänpaisteessa tulipunaisena. Se poika on +niittänyt paljain päin: hupsuja on monenlaisia. Käkriäisen tänne +hoville tullessa oli heinäväki pilkannut kai hänen hattuaan. Käkriäisen +tekisi mieli nyt sanoa tuolle pojalle, että pitäisipä hänkin +pääkuorensa ympärillä karvahattua, niin ei kallo hikoilisi tuolla +tavalla. Ei se hikoilisi senkään vertaa kuin paljaana. Siksipä +Käkriäinen sitä reuhkaa heinäkuussa pitääkin: se estää kuuman +pääsemästä päähän. Jos pitää muustakin syystä: muuten vain. + +Mutta säkki! Ei, no, sitä hän ei pane maahan. Niin huono hän ei ole ... +kaikki katsovat häntä! + +Eikä pane varsinkaan, koska kauppaneuvos tulee nyt ihan kuin uhmalla +hänen luokseen ja kysyy, eikö Käkriäinen pane tupakkaa! Käkriäinen +pitelee silloin säkkiä kaksin käsin. Kauppaneuvos tarjoaa paperossia. + +"Menneehän tuo", vastaa Juutas hiukan ärtyneesti ja ottaa tupakan +oikean kätensä pienellä sormella ja peukalolla, sillä hänen +etusormellaan ottaa on paperossi liian pieni: kuin mikäkin olkipilli +miehen savukkeeksi. Mökkiläiset kerääntyvät ympärille. Ja näyttävät +irvistelevän salaisesti ikeniään, sen huomaa Käkriäinen kulmiensa alta, +imiessään tulta paperossiinsa komesrootin tikusta. Mutta irvistelkööt, +perhanat. Huonoja ovat... Jopa yksi heistä kysyy, eikö se paina, tuo +kuorma. Ja joskin toinen sanoo, kun on kuullut Konsta Könöseltä, että +Käkriäinen aikoo viedä säkin kantamalla kotiinsa, että tuo Juutas se on +koko karhu, niin arvelee kuitenkin kolmas: + +"Kotiinsa asti se ei sitä jaksa kantaa!" + +Ja muudan vielä sanoo: "Siinä se on koko synnin kuorma!" + +Mitähän se tarkoitti? Sitäkö, että Käkriäinen kärkkyy jauhoja muka +ilmaiseksi? Tai sitten se pistelee niistä viina-asioista... + +Silloin tahtoo Käkriäinen näyttää heille, minkälainen hän oikeastaan +on. Siinä onkin toinen luokka, kun hän iskee säkkiin roppanansa... Hän +ei hellitä. Hän sanoo: + +"Mitäs näitä ... lepuuttamaan. Kainalossahan tällaisia kuljetetaan." + +Hiki kiiltää lammikkona hänen otsallaan ja alkaa solua poskille ja +silmien kuoppaisiin syvennyksiin. Ja polvet hiukan tutisevat. + +Kauppaneuvos katselee häntä ja hymyilee. Juttelee miesten kanssa +heinäntulosta. Viimein sanoo hän, että nythän se Käkriäinen on +voittanut: niin on kantanut säkin kuin tyhjän. Puoleen hintaan se +putoaa ainakin. Tulkoon Käkriäinen tilittämään hänelle itselleen ... +sitten, milloin haluaa. + +Käkriäinen on hyvilläänkin. Mutta silti hän ei hellitä. Komesrootin +myönnytys sallisi hänen jo laskea säkin vähäksi aikaa tuohon niitetylle +nurmelle tai hyvästellä ja jatkaa matkaansa kotiin. Mutta sellaista hän +ei tee. Hän seisoo säkki selässä siinä vielä, näyttääkseen. + +Sitten hän kuitenkin ajattelee, että ehkä nuo miehet ja akatkin, joita +myöskin on tullut luokse kärkkymään, huomaavat hänen toisen polvensakin +hiukan tutisevan. Niinpä on hänen aika hyvästellä ja lähteä menemään. +Maahan säkkiä laskematta hän antaa kauppaneuvokselle kättä. Ja sitten +lausuu hän hyvästit heinäväelle: + +"Hehe..." + +Hitaasti rupeaa hän tallustamaan heinäpellon aitaa kohti. + +Mutta aidankaan luona, noustessaan aidan yli, ei hän hellitä säkkiä, +vaan kapuaa säkki hartioilla rutisevasta ja hirveästi huojuvasta +aidasta. Sillä takaa ovat kai heinämiehet kuulleet tämän perhanan aidan +narahtelun, kun hän koetti asettaa säkkiä sen varaan, eikä hän nyt anna +heille sitä ilon makeutta, että he voisivat vetäistä helpotuksen +hengähdyksen nähdessään hänen väsymisensä. Ei, aidan yli täytyy +jauhojen mennä selässä. + +Ja ne menevät ... aidan toiselle puolelle, kätkevään lehtoon asti. + +Viimeinkin. + +Siinä sopisi hänen nyt levähtää. Mutta kuinkas käy! Siellä mutaisella +karjapolulla yhtyy Käkriäiseen Sahan hovin piikatyttö. Tulee takaa, +juoksee. Kysyy, eikö Käkriäinen ole nähnyt niitä sikoja ... samoja, +joita Juutas oli katsellut tänne tullessaan. Piika on pantu niitä +etsimään, ihmisten aitoihin ryntäämästä, kuljettamaan arestiin. +Etteivät ne tapata vielä muitakin lehmiä. + +Nyt ajattelee Käkriäinen, että se tyttö saattaisi kertoa hovilla kuinka +Käkriäinen oli istunut väsyksissä aidan takana. Pitää kantaa säkkiä +lepäämättä vielä jonkin matkaa. Mutta perästä kulkevalle tytölle ei hän +puhukaan muuta kuin pari sanaa, tiuskahtamalla: + +"Tuonne päinhän ne menossa ... sianraamit...!" + +Juutas kävelee edeltä, piika perästä. Juutas kävelee ja hänen +silmäkuopissaan lainehtii hiki. Eikä hän oikein näe polkuakaan. Sillä +kellertävä vesi hämmentää silmät ja pistelee niitä. Leppien lehdet ja +hämähäkinverkotkin söhivät silmiin. Sellainen helle, että linnutkin +ovat hiljaa. Mutta korvissa soittaa. Olisipa tullut edes karvareuhka +päähän: se pysyisi paikoillaan paremmin kuin tällainen akkojen hattu, +joka laskeutuu naamalle aina kun kallistaa selkäänsä säkkeineen. + +Viimein alkaa Käkriäisestä tuntua kuin hänen sarvenensa rupeaisivat +painumaan läjään. Ja kipeän jalan pohjetta pakottaa. Ja selkäruotahan +tässä vääntyy luokiksi kuin tuomi painimessa. Eikä voi enää muuttaa +käsiä: ne tarvitaan molemmat. Mutta hovin piika ei vain erkane hänestä +eikä mene metsään! Kulkisi sikojensa perästä, lankunpätkien, eikä +hänen! Ei tässä niin hellitetä! Ei vaikka helvetti repeäisi! Paita +likoaa ja liimautuu nahkaan ... on kuin samaa marraskettä joka +paikasta... + +Käkriäinen sylkäisee suustaan paperossin märän tyngän, jossa ei ole +tupakkaa. + +Niin menee kymmenen minuuttia. + +Viimeinkin erkanee tyttö hänestä, katoaa metsään oikealle. +Viimeinkin ... irtautuu mukana kälkättämästä, riippumasta kuin mikä +kakare karvan nenässä. Mutta Juutas kantaa säkkiä yhä edelleen, tällä +kertaa kiukusta tyttöä kohtaan, joskin myös vauhdin voimasta. Hän +tahtoo kantaa vielä tuon metsäniityn toiselle puolelle. Siinä aidalla +hän sitten levähtää. Mutta nyt ei ennen sitä aitaa ... ei vaikka +keuhkot pellolle pullistuisivat! Hän kiroilee kyllä tällaista ... alkaa +kiroilla yhä enemmän... + +Tällaista orjuutta. Hän mutisee: + +"Orjuutta... Köyhän ihmisen... Komesrootti taisi narrata... Lupaa +puolella hintaa: mikäs köyhemmän auttaa, köyhälistön... Totta se Mauno +Kypenäisen aviisi herroista...! Mutta ihmisten kiusaksikin ... tämän +pussin mennä pitää! Raskaampi oli kuin arvasinkaan ... ottamaan +puijasivat." + +Sillä vaikka Juutas oli ennenkin kantanut jauhosäkkejä sen kymmenisen +kilometriä, kuten hän oli komesrootille sanonut, niin viisiseitsemättä +kiloa säkit olivat painaneet, eivätkä kahdeksaakymmentä, joskin hän oli +tullut komesrootille niin sanoneeksi. Kun komesrootti oli ollut niin +pöyhkeä. Ja niillä matkoilla hän oli välillä levännyt. + +Mutta nyt: heinänteko olisi kotona ... sinne pitäisi...! Ja leipä on +Putkinotkossa lopussa. Suut huutamassa sanikoilla. Ja akoilla. Niiden +tähden tässä saa revetä ... suolensa maahan purkaa. Äh, oh! Miksi ei +hän tullut veneellä? Mutta kukas sen arvasi, että komesrootti antaa +näin paljon ... narraa ottamaan. Se komesrootti! + +Pentujen olisi pitänyt tuoda vene Sahan hovin rantaan...! + +Tämä nyt on...! + +Perhanan komesrootti... Köyhiä...! + +Tuskaksi tämä panee... + +Nyt alkaa alamäki. Jyrkkä. Se kun vie...! Äh, öh. Eihän nyt enää mitä +tule! Sekös nyt, ettei enää henkikään kurkusta pihise... + +Voi voi. Tätä kiusaa! + +Ihmisten kanssa aina ... kiusa se on. + +Kiusa koko maailma! + +Tulisivat, tulisivat edes ne neekerit ja löisivät mäskiksi koko +maailman! Tulisivat viistosilmät, mustat kuin pata pankolla! Äh, äh. +Mutta ... tuon aidan luokse hän vielä kantaa! + +Ja hän kantaa tosiaan. + +Siinä hän sitten lepää. Lataa piippunsa ja vetää niin, että kohisee, +niin, että poskinahat menevät ihan suppuun ja koppa tulistuu. Yhden +piipullisen hän vetää. Ja lataa uutta. Istuu aidan juuressa. Säkki on +vieressä kivellä. Aita on Sahan hovin ja Vaskilahden raja-aita. Se on +korkealla mäellä. + +Mutta kun hän on hetkisen levännyt, täyttää hän vielä kerran piippunsa, +ja sitten on säkki saatava kotiin. Käsivarsissa ovat hauislihaksetkin +kuin puuta, ja niitä alkaa oikein pakottaa. Hän nostaa säkin aidalle, +ottaakseen siitä sen selkäänsä. Kömpii itse aidan toiselle puolelle. +Vääntää säkin hartioilleen ja rupeaa menemään rotkoon. Se rinne vie +äskeistä jyrkännettä uhemmin. Eikä piippu pysy hampaissa, ja koppaan +valuu hikeä, niin ettei tupakka pala. Ja sieraimiinkin hiki tunkeutuu. +Piippu turisee. Käkriäinen vääntää leuoillaan sitä syrjemmälle, ettei +vesi menisi tupakoihin. Ei tahdo isokoppainen piippu kääntyä, +koivunpahkasta tehty, vuosi sitten, entisen piipun varrella varustettu. +Hän puraisee sitä vihoissaan, ja ohueksi pureksittu suullinen rasahtaa +poikki. Piippu putoaa sammalikkoon. Piippu! Juutas etsii sitä säkki +selässä. Sytyttää vielä kulon, se piippu. Palakoon... Vaskilahden +metsä... Ja kaikki muu! Ei näe eteensä hieltä ja kärpäsiltä. Piippu +toki löytyi. Hän työntää sen koppaa myöten suuhunsa. Mutta tupakka on +mennyt piipusta maahan. Hän kumartuu kaivamaan taskuistaan +tupakkamassia ja tulitikkuja, ja silloin säkki horjahtaa. Jyrkkä rinne +on ihan alla. Säkki menee rotkoon, kaataen ja vieden muassaan +Käkriäisenkin, niin että lapikkaat pyöränä kiertävät! Hän suistuu +alamäkeen, ja säkki tulee jymsähdellen perästä. + +Kun Käkriäinen nousee rotkossa pystyyn, piippu koppaansa myöten suussa, +ja katselee säkkiä, on sen kuve haljennut! Korttelin pituudelta! +Jauhoja on valunut terävän koivukannon juureen. Kanto on säkin +puhkaissut. + +Silloin suuttuu hän kovasti. Hän katsoo säkkiin, ja alkaa ärjyä. +Jauhot, jauhot! Hän ärjyy niin, että autereessa sinertävä salo kaikuu. +Karjahtelemalla hän kiroilee. Tupakkakukkaro ja tulitikut ovat poissa. +Hän juoksee takaisin jyrkälle rinteelle. Pyörii, kaivaa sammalta. +Alempaa löytyykin se pässinpusseista tehty massi, ja ylempää tulitikut. +Hän menee takaisin rotkoon. Muistaa, että kuusikon takana on vielä +toinen aita. Sen luokse ei ole pitkälti matkaa. Hän lönkyttää +veräjälle. Hän ei sano kärsivänsä aitoja tiellään, rekkuleita. Hän +aikoo repiä aidan, ja hän repii sen. Joku aidas on lujassa. Hän +riuhtaisee, saa aidaksen irti, lyö sen poikki aidan selkään. Metsä +räikkyy ja ruskaa. + +Nyt kiskoo hän juurineen pois seipäätkin. + +Ja sitten puskee hän veräjän kumoon, enää aitaa purkamatta. Siinä +repeää takki kainalosta. Kun hän ryntää veräjään, kuin härkä, leveän +rintansa koko voimalla, niin veräjä kaatuu. + +Sitten jatkaa hän esteetöntä kulkuaan kotiin. Ilman säkkiä. Katsoo +vielä taakseen, hävitettyä veräjää, ja murisee. Vieläkin on yksi aita +ennen Putkinotkon aitaa, joka on ennestään kaatunutta. Hän kaataa +tämänkin vieraan aidan, Vaskilahden akan aidan. Viidakon takana kuulee +hän liikkuvan lehmiä kalisevin kelloin. Vaskilahden lehmiä varmaankin. +Tuolla kauempana oli hovin karjaa. Siitä hän ei piittaa. Tulkoot +hänenkin maalleen... Niin työlästynyt hän nyt on... + +Juutas kävelee viuhtomalla kivikon polkua. Silmät välkähtelevät +koloistaan vihertävinä. + +Nyt menee hän Putkinotkon portin vierestä sisään. + +Siten tulee hän Putkinotkon lammen niitylle. Hän aikoo lähettää +Ananiaksen hakemaan sitä säkkiä hevosella. Mutta Ananiasta ei näy. Eikä +niityllä ole ketään heinässä! Käkriäinen ärjähtelee. Ei kuulu +vastausta. Ainoastaan koira rähisee ja lapset huutavat tuolla kauempana +metsässä. Eivät ne ole heinänteossa. + +Käkriäinen alkaa mennä mökille, ja karjaisee rinteellä niin, että +tuparakennuksen räystäät rämisevät. Ei vastausta. Jo nyt on...! + +Hän menee pihalle. Tamma kamuaa siellä nuorassa, puoli ruumista +potattipellossa. + +Ja kana, kana tullut tuonne! Tupakkamaassa se on. Käkriäinen juoksee +kanan kimppuun. Se yrittää silmille, kun sitä potkaisee. Juutas ottaa +kanaa kiinni, se rätkättää. Juutas saa sen sorkista, ja roiskis, aitan +salvaimeen! + +Siinä se on se kana. Se kuoli, oh, oh! + +Sitten hevonen kiinni. Riuhtoen hän sen sitoo. Ja missäs nyt ihmiset? + +Tuvan portailla on matikka. Ei ole annettu Moksille! + +Tuvassa makaa mummo permannolla, oikoo kupeitaan. Ja pienin pennuista +nukkuu kätkyessä vaate silmillä. Käkriäinen kysyy muita kakaroita. +Kaikki ne karkasivat ketunpesää kaivelemaan, paitsi Leja, sanoo mummo. +Missä lienee nyt Leja ... ehkä läävällä, sinne on tuotu lehmä, +astutettavaksi. + +"Ketunpesälle kakarat! Eivät heinää tekemässä!" ärähtelee Juutas. + +Ja kaikki muukin on Käkriäisestä päin halikkoa. Turkinpalko on +ikkunalla: hänen sisunsa kiehahtaa, hän ei kärsi törkyä tuvassa, +kukkia. Mutta siitä ei nyt suurta paukausta tulisi, jos hän paiskaisi +sen lattiaan. Hänen tekisi mielensä riipaista kätkyt. Se olisi +tarpeeksi iso. Mutta varoopa hän isin pikku poikaa. Ei, johonkin täytyy +saada rouhaista kiinni. Kana! Ja Sohvi. Ja se säkki, säkki. + +Rosinan hame riippuu orrelta ja lyö Juutasta silmiin. Hän tempaisee +hametta. Lauta putoaa silloin tavaroineen orrelta, Naulalaatikko käy +hänen päähänsä. Se ei tosin paljoa koske, sillä laatikko on melkein +tyhjä. Mutta Käkriäinen tarttuu toisesta päästä lautaan, hän örisee, +hän paukauttaa sitä lattiaan mummon viereen, hän ärjähtelee: + +"Minä poltan ... poltan koko talon! Ei niin pohjakivistö saa jäädä! +Kaikki. Ja tapan kaikki! Hirtän. Säkki ... ja tämä maailma... +Kahdeksankymmentä kiloa... Moksi. Minä poltan. Ja itselleni ... puukko +kurkkuun!" + + + + +Kahdeskymmenesensimmäinen luku + + +Niin menee kauhea tuokio mummon ja Juutaksen kesken. Sitten lähtee +Juutas pihalle. + +Mummo istuu tuvan permannolla ja tirkistelee ulos. Hän näkee Juutaksen +liikuskelevan pihalla ja istahtavan alaveräjän aidalle. Mummo +ajattelee: + +-- Hurja se on tuo mies. Tappaa se oli... + +Ihan oli mummon lyödä lankulla litiskaksi. Mummo muistaa ajan joku +talvi takaperin, jolloin Juutas tuli samoin tupaan. Yömyöhällä. Oli +ollut illan vetämässä heiniä kartanolle lammen ladolta. Oli tullut +sellainen heinän vedon puuska, että viipyi yöhön asti. Mutta mäen alla +ratkesivat hevoselta rahkeet. Silloin Juutas tuli tupaan... Karjui +pimeässä niin, että kaikki saivat vapista makuutiloillaan lattialla ... +niinkuin nyt mummo. Kukaan ei uskaltanut sille hisahtaa. + +Mitäs se Juutas sanoi tässä Moksista? Ei suinkaan nyt kissa liene +pissinyt sen tupakkahakkuriin? Sillä tavoin se yhden kerran teki. +Juutas pani vinterskoita piippuunsa, ja jopas tunsi tupakoissa kissan +maun. Ja kissan otti kiinni, sen entisen kissan, ja seinään löi, +tappoi. Vanhan kissan, joka oli tuotu tänne kestikievarin mökiltä ja +oli karannut sinne takaisin monta kertaa, vaikka se tuotiin +Putkinotkoon aina uudestaan pussi päässä, peninkulmien takaa. Osasi, +Jumalan luoma. Ja Juutas piti muka siitäkin kissasta ... mutta +tappoipas. + +Mitä se Juutas siellä pihalla? Äsken se portailla punoitti vihansa +jälkeen ja raapi korvallistaan. Ja lennätti siitä sen matikkansa +karjakujalle, hännästä tempasi. Ja kurkisteli navetalle. Meni +rantaveräjälle. Nosti siinä toisen jalkansakin aidan rakoon. Siellä se +Juutas nyt istua notkottaa. + +Uskaltaisikohan mummo edes liikahtaa? Sellainen se on Juutas ... voisi +vaikka tappaa. + +Mummo ... ihan oli litiskoittaa koivuisen laudan alle kuin rotan +loukkuun. + +Niin, mummon huonot silmät ovat oikeassa: Juutas istuu alaveräjällä. +Hän istuu siinä melkoisen kauan. Ensin vielä katkeroituneena koko +mökille, joka pitäisi tupruttaa savuna ilmaan. Niin sitä ei olisi... + +Sitten tulee Käkriäinen sydämeltään väsyneeksi. Ja vähitellen yhä +enemmän haikeaksi... + +Haikeaksi siitä, ettei mökkiä olisi... Jos hän sen polttaisi. + +Toistakymmentä vuotta on Putkinotko ollut hänen asuntopaikkanaan. + +Ei olisi pitänyt olla niin vihastunut ... tuolle tummaiselle mökille... +Ei sitä polttaa. + +Surulliseksi tulee koko Käkriäisen mieli. + +Mutta: eteenpäin sen on elävän katsottava. + +Jos ei täällä mökillä tulekaan mistään mitään ... niin pitäisi ostaa +itselleen toinen paikka! Rahoilla ... kun saisi. Ja rahaa tulisi +viinoilla, joita hän ... kun hän tässä...! Kun hän rupeaakin asiaa +pohtimaan, ja polttamaan. + +Silloin hän ostaa asumuksen tuolta suuren järven takaa, kylistä, joista +hän on syntyisinkin. Siellä on hyvä... Mutta ostaa ihan syrjästä ... ei +ole naapureitakaan niin monta kuin täällä. Ainoastaan sopivan matkan +päässä, että pääsee helposti juttusille. Mutta ei ihan ikkunan alla +paskimassa. + +Tuolta hän sen valitsee, vaaroilta, joilta talot näkyvät ... +peninkulman takaa, niin ihmeellinen on nyt ilma. Ukkosen huurua se +lienee. Sellaista kuin savua ... mutta ilmassa erottaa kuitenkin kaikki +talot etäältä. Ja se huuru se tekee tyynen veden sellaiseksi, että +olisi mieli heittäytyä siihen uimaan ... taikka nukkumaan, niin +pehmoista se on, valkoinen ja sininen vesi. Ulapalla käy tuskin hienoja +väreitä. Ja nuo saaret siellä ikäänkuin uivat. Kelluvat ... niinkuin +vesilinnut. Ja kuvastuvat veteen kuin mitkäkin untuvat. Tervahöyryjä +kulkea jumpsuttaa. Tämähän vasta raukaisee ... sellaisen jälkeen. Ja +hiottaa niin. + +Jospa sitten, kun tässä rupeaa, ostaa talon vaikka Matti Muikkuselta. +Monet suojat Vaskilahdessa... Olisi siellä tilaa pentujen mekastaa. Ja +piirongit tytöille. Ja itselleen kiikkastuoli ... siinä komentaisi +pentuja... Isännöisi kuin Sahan hovilla. + +Niin haaveilee Käkriäinen. + +Mutta viimein: täytyisi sitä Käkriäisen lähteä tästä töihin. Se +jauhosäkki ... on noudettava pois metsästä. Ja kukas tämän talon +hoitaa, jos hän ei sitä vähän ajattele? Heinänteko ... pitää mennä +tästä metsään, tuonne, mistä poikien, pentujen ja koiran äänet +kuuluvat. Pitää panna pojat ja tytöt työhön. Karvat pitäisi repiä +pentujen päästä ... kun sinne menivät... + +Ensin täytyy vain pistäytyä katsomassa, kuka se toi läävän välikköön +sen lehmänsä. + +Käkriäinen aikoo mennä veräjältä läävään. Mutta sitten hän arvelee, +että tuo kananraatokin sopisi paiskata pihalta sinne läävän luo +kujalle. Veräjän lähelle hän sen jo tappaessaan paiskasi. Hän ottaa nyt +vielä pihalta sen kuolleen ja tiplikkaisen kanan ja heittää kujalle. +Sitten hän menee tosiaan läävän kujaan. + +Välikössä puuhailee Leja lehmäntuojan kanssa. Eipä Käkriäinen sano +mitään Lejalle, että hän se on sen kanan tappanut: taas puhuisivat +siitä. Ja kun Rosina suuttuisi, sanoisi hän Juutasta kanantappajaksi, +Rosinakin. Niinkuin ennen takavuosina kissantappajaksi. Kauan siinä +menee, ennenkuin sellaiset unohtuvat, joutavat. Eivät ihmiset unohda. + +Tuttupa onkin eukko, joka toi lehmäänsä astutettavaksi. Suutari +Sinikanteleen eukko se on. Ja kovin hän kehuu Käkriäisen nuorta härkää, +Poikaa. Silloin alkaa Käkriäinenkin sitä kehuskella, ja pyytää +Sinikanteleen eukkoa odottamaan, kunnes Poika haetaan metsästä; onhan +niitä pentuja sitä hakemaan. Käkriäinen sanoo nyt itse pistäytyvänsä +hakemaan pentuja metsästä, niin että ne hakevat Pojan. + +Ja hetken kuluttua alkaakin Juutas mennä metsään, kavuta ylös kujaa +pitkin. Mäen taakse hän katoaa, ontuu lammelle päin, kellertävän rukiin +ja välkkyvän ohran välitse. + +Mutta kun hän joutuu, niityllä kierrettyään ja viidakon puhkaistuaan, +lammen toiselle rannalle ja näkee siellä poikiensa penkoneen ison kiven +viereen syvän kuopan, ja Hurjan hännän vilahtelevan kuopasta, joten +kettu lienee yhäti siellä, niin hän unohtaakin repiä tukan pentujensa +päästä, ja unohtaa muunkin. Vieläpä Juutas kuulee, ettei kaivettu +olekaan kettu, vaan metsäsika, sillä Ananias on nähnyt sen harmahtavan +ja välkkävän turkin, ja Malakias sen kiiluvat silmät. Silloin innostuu +Juutaskin sitä kaivelemaan. Pojat ovat tukkineet kaikki muut reiät +paitsi etummaisen kivillä ja mullalla. Sammal on raastettu kiven +järkäleeltä pois, niin on sen ympärillä touhuttu. Ja nyt istuu kivellä +Ester ihmettelevin ja pikku Repekka palavin silmin. Ja tuossa pälyilee +Moksikin kuoppaan, jossa Hurja ryntäilee edestakaisin: koira ei +uskaltaisi mennä reikään kiven alle. Se vikisee, rähisee, ravistelee +multaisia karvojaan. Se sulloo puoli ruumistaan louhen koloon, tulee +takaisin ja voivottelee epätoivoisesti. Siellä se on vielä, se +metsäsika. Ananias sanoo, että jos vääntäisi koko hirveän ison +möhkäleen paikaltaan, niin se mäyrä löytyisi. Ananiaksella on pyssy, ja +Malakiaksella kirves, Topin äsken hakema. + +Jo liittää itse Käkriäinenkin joukosta kaikkein lujimmat voimansa +mäyrän kaivamiseen; ja ennen muuta antaa hän älykkäät ohjeensa, kuinka +kankia ja vipuja on käytettävä, niin että lohkareen on noustava +mäyränpesän päältä. Ja kas: kun hän on saanut valituksi itselleen +kangen, hakatuksi miehen mukaisen koivun, tyvestä korttelia paksun, +sillä eihän tyhjä mitään toimita, ja lyhennellyt sen ja käskenyt lasten +väistyä kissoineen kiveltä, ja sijoittanut kankensa kiven alle, +tutkittuaan joka puolelta kiven luonnetta, neuvoo hän, miten poikien on +työnnettävä omat puikkonsa syvemmälle silloin kun hän itse nostaa. Ja +sitten on isompien poikien pidettävä kiveä koholla, kunnes itse Juutas +saa kalunsa yhä vain juuremmalle, ja Topin on mäiskättävä kiviä +lohkareen alle, ettei se pääse enää entiseen kuoppaansa. Mutta Sanukan +on hallittava Hurjaa menemästä kankien tielle, hallittava siihen asti, +kunnes hänen käsketään laskea koira irti. Ananiaksella täytyy olla +haulikko valmiina vieressä. + +Ja kun sitten Käkriäinen oikein vääntää, toisten miehisten avulla, niin +nouseekin mäyränpesän katoksi arveltu järkäle, ja Topi huudahtaa: + +"No nyt siitä tulikin toinen peli, kun itse Juutas Käkriäinen ... +per-rkele!" + +Ja vieläkin suuremmiksi näyttää lastensa kiittelystä innostunut Juutas +Käkriäinen voimansa. Myöskin siksi, ettei mäyrää vieläkään löytynyt, +vaikka kivi on jo pystyssä. Kiven alimmainen kulma kätkee kuitenkin yhä +syvemmälle maahan menevää mäyränreikää. Juutas Käkriäinen käskee nyt +kaikkia lapsiaan syrjemmälle. Sitten hän nojautuu kiveen, tavoittaa +sitä syliinsä, ja ponnistaa koko hartialihaksillaan. + +Jo sai hän kiinni järkäleen parista rososta. + +Hän pullistaa: silmäkulmat painuvat ryppyyn, silmät puristuvat umpeen. +Käkriäisen nikamat naksahtelevat. Mutta horjuu kivikin. + +Hän ähkäisee, painaa kiveä päälläänkin, niskasuonet punertuvat. +Ainoastaan osa järkälettä mahtuu syliin. Mutta Käkriäinen kun lyö sen +rosoihin paksut sormensa -- ja, taivahinen, jo nousee valtava kivi +koholle ja siirtyy kuopasta ylös pengermälle. Paljastaa kuopan pohjan. +Kivi on nostettu, jättiläisvoimilla, syliin mahtumaton. + +Käkriäinen ojennaiksen, huohottaa vähän, katselee sitten ympärilleen +iloisesti välkähtävin silmin ja hiukan ivallinen hymy kaarevilla +huulillaan. Ja hän lausahtaa lapsilleen: + +"Siinähän se nyt on, potatti. Mitäs tuo tuollainen ... miehen +käsissä..." + +"Per-rkele! Juutas kun..." ihailee isäänsä sorakielinen Topi. + +Pieni, musta Sanelma huudahtaa: + +"Hihihii ... nyt lasken Hurjan irti!" + +"Ja mie latken kittan!" sanoo paljasvatsainen Repekka. + +Mutta mitäpä niistä laskemaan: mäyrää ei nytkään näy. Hurja kaivelee +yhä syvemmälle menevään koloon, vinkuu ja ulisee. + +Tartutaanpa silloin uudestaan kankiin ja kaivellaan pois paikaltaan +uusia kiviä. Hiki virtaa, paidat ja takkien selkämykset ovat märät. + +Viimein tulee mäyrän kolosta loppu, tyhjä ja pyöreä kuopan pohja. Eihän +sitä metsäsikaa ollutkaan. Minne lienee päässyt. Hurja nousee kuopasta, +joka on kuin viemärioja, ja asettuu sen lähistölle loikomaan, kieli +pitkällä ja samein silmin. Kaikki Käkriäiset ovat vielä kuopassa. +Tutkivat ojansa reunoja. Yhtäkkiä nostavat he sieltä päätänsä. Ester +näet sanoo, että Leja huutaa tuvalta, mitä huutanee. Yhä se huutaa. Ja +Sanelma sanoo, että metsästä se haastaa: lieneekö siellä taas vieraita +koiria ajamassa lampaita? Topi kapuaa kuopan reunalle kuuntelemaan. +Valkeassa tukassa, joka näkyy Topin reuhkahatun alta, on sammaleita ja +havuneulasia. Ananias on avopäin, hän on heittänyt Muttisen koppahatun +pois. Topi vahvistaa: + +"R-rääkyy se Leja, mitä r-rääkynee!" + +Toisetkin kuuntelevat ylentäen päitään kuopasta kuin olisivat itse +mitäkin mäyriä. Heillä on hiestä kosteilla naamoilla ja nenän päällä +ruohonkorsia, havuneulasia ja pölyä. Juutas Käkriäisellä, joka on +työntänyt kiviä niskavoimillaan, on takin hartioissa paljon multaa. He +kuuntelevat hetken vaiti, kunnes Sanelma rinkaisee: + +"Leja rääkyy, että vierasta karjaa on meidän maalla! Menee +ruispeltoon...!" + +"Meidän peltoonko?" örähtää Malakias. + +"Niin meidänkö maalla?" mörähtää Juutas Käkriäinen. + +Ja nyt kuuleekin koko joukko kellojen kalinaa ja räminää lammen +eteläisestä päästä, metsästä niityn takaa. + +"Missä se kirves on?" ärjäisee yhtäkkiä Malakias. Ja hän punoittaa +muustakin kuin helteestä. Puree hammasta ja kömpii ylös kuopasta. Hän +sanoo: + +"Minä katkaisen jok'ainoalta niskat." + +Malakias etsii kirvestä, muiden noustessa maan tasalle, pikku Sanelma +nopeasti kuin orava, Ananias notkeasti kuin varsa, ja Juutas Käkriäinen +hitaasti kuin karhu. + +Topi alkaa jo juosta pitkin louhikkoa, sinne päin, mistä kellojen +kalina kuuluu. Sanelma usuttaa Hurjaa, joka ensin vinkuu ja alkaa +sitten haukkuen juosta. Sillä tavalla kiiruhtavat pian kaikki ylämäkeen +ja sitten mäeltä taas alas. Ensimmäisenä valkea ja haukkuva Hurja, +sitten Topi ja Sanelma, sitten Ananias pyssy selässä, ja sitten Juutas +Käkriäinen, joka ontuessaan mörisee: + +"Jokos ne sinne taas! Ne aiturit... Lihaksi ne lyödä pitäisi..." + +Ja viimeisinä Ester ja pikku Repekka, joka huutaa Esterille takaa, +ettei häntä saa jättää, ja kiukustuu ja kiljuu. + +Mutta kaikkein viimeisenä tulee kuitenkin kissa, silloin tällöin kannon +yli ponnahdellen. Malakias on jäänyt mäyränpesälle, hakemaan kirvestä +kivien, kankien ja sammalien alta. + +Nyt katkeaa jono, sillä Ester seisahtuu Repekan vuoksi, ja isä käskee +Sanelmaa viemään pieniä tyttöjä kotiin. Sanelma ei tottele. Ester jää +paljasmahaisen Repekan taluttajaksi. + +Juutas Käkriäinen jatkaa lönkytystään. Hänen päähänsä pälkähtää, että +ne vieraat lehmät voivat olla Vaskilahden, ja Sahan hovinkin. Ovat +saattaneet päästä niistä aukoista, jotka hän repi hovilta tullessaan, +Ananiaksen, perästä lönkyttäen hän hokee nyt: + +"Veräjöitä vähäisen alentelin tuolla... Valmiiksi ... kun tästä on +lähdettävä vetämään jauhosäkkiä sieltä ... metsästä, Sohvilla. En +viitsinyt kantaa etemmäksi, muuten vain koettelin selkääni. Ja nyt, +rymät, eivätkös ole siitä tulleet, kompurat. Meidän peltoja +komuamaan..." + +Käkriäinen tuntee sisässään nousevan vihaakin vieraita lehmiä kohtaan. +Ja vielä enemmän niiden omistajia, naapureita kohtaan. + +Hän örähtelee: + +"Lapset, te... Pikommi niille pitää antaa sellainen ... että menevät +lentämällä..." + +He tulevat pienelle aholle, kaikki muut paitsi Ester ja Repekka ja +Malakias. Joutuvat niityn ja pellon yhteisen aidan viereen. + +Ja siellä on Käkriäisellä syytä kiivastua taas. Sillä siellä näkee hän +keskellä vierasta lehmäkarjaa, jonka etummaisia Topi ja Sanelma +ajelevat pois ruispellosta, näkee paikallaan mullistelevien Muikkusen +lehmien keskellä oman, kiharapäisen härkänsä astumassa vierasta lehmää. +Putkinotkonkin lehmät ovat sekaantuneet vieraaseen karjaan, ja +lampaatkin ovat siellä. Komea Poika seurustelee Muikkusen Matin akan +punaisen- ja valkeankirjavan maitolehmän kanssa. Ja Juutas Käkriäinen +muistaa kaiken lisäksi, että hänelläkin on juuri astutettava talossa. +Käkriäinen huudahtaa: + +"Mitä ... häh. Muikkusen Heluna! Ajakaa pois, ajakaa hemmetissä." + +Topi ajaa. Heluna ei ole millänsäkään. Käkriäinen ryntää päin sitä, hän +ärjähtää niin, että rytöinen notkelma, jossa lehmät seisovat, kaikuu +järvenlahteen saakka. Hurja juoksee sinne tänne, pelkää lehmiä, +tunkeutuu Ananiaksen jalkojen väliin. Usutettuna se ryntää, näykkäisee +Helunan jalkaa ja taas perääntyy. Toiset vieraat lehmät selkiävät +pöllästyksestään ja rupeavat pakenemaan. Mutta mennessään ne vielä +seisahtuvat ja kokoutuvat nyt sen paikan ympärille, missä Hurja on. +Muljottavin silmin ne kulkevat sitä kohti ja laskevat sarvensa puskuun. +Juutas Käkriäinen hosuu niitä väärällä petäjänoksalla, ja karjahtelee +Helunalle ja kiskoo sitä sarvista. Poika ei ole millänsäkään. Topi +katselee isänsä kiskomista. Pikku Sanelma hihkuu ja hyppelee. Heluna ei +tottele. + +Silloin aikoo Juutas Käkriäinen iskeä nyrkillään Helunaa poskelle, +mutta samassa Ananiaksen pyssy pamahtaa Muikkusen akan lehmän +korvanjuuressa, pamahtaa ilmaan: Ananias vain lystikseen laukaisee. +Käkriäisen korvat tillittävät. Härkä pelästyy ja lähtee kömpimään selkä +köykyssä rytöjen poikki ylämäkeen päin, kun taas kaikki muu karja +laukkaa yhtenä rymynä alas lepikkoon, niin että Topi ja Sanelma tuskin +saavat erotetuksi siitä omat lehmänsä pois. Ja pahin kiusa heillä on +pelästyneistä lampaista. Siinä on juoksua. Sitten kuuluu metsästä +kaukaa ainoastaan Sanelman kimakka kirkuminen ja Topin suun pörinä, kun +hän matkii paarmoja, säikyttääkseen sillä lehmistä ilkeällä pörinällä +vierasta karjaa Putkinotkon mailta. Pikommia saavat vieraat lehmät, sen +erottaa kellojen hurjasta rompotuksesta: vaskiset ja rautaiset kellot +soivat tahdikkaasti kuin juoksijaoriiden aisakellot. + +Juutas Käkriäinen pyyhkii hikeään. Ananias seisoo naurahdellen hänen +vieressään. Silloin ilmestyy Malakiaskin siihen, kirves ja Ananiaksen +hylkäämä koppahattu kädessä. Hän kysyy: + +"Missä ne kantturat ovat?" + +Malakiaksen perästä tulevat vielä kauempana itkevä Repekka ja lauhkea, +sinisilmäinen Ester. + +Malakias jatkaa: + +"Annettiinko niiden lähteä?" + +"Mitä? Annettiinko?" kysyy Juutas Käkriäinen. + +"Lihaksi ne olisi pitänyt panna... Niinkuin isä sanoi", vastaa +pohjaltaan rehellinen Malakias, joka on melkein vieläkin äkäisempi +kaikesta Käkriäisten omasta kuin Juutas Käkriäinen. Malakias jatkaa: + +"Olisi sitten ollut syömistä". + +Ja kun Malakias kuulee, että Poika oli astunut Helunaa, suuttuu hän yhä +enemmän ja aikoo juosta vieraiden lehmien perästäkin. Mutta niiden +kellot soivat jo kaukana. + +"Kunhan pölöttää!" vastaa Juutas Käkriäinen Malakiakselle ja kieltää +häntä menemästä. Sitten, hetken päästä, hän kehottaa esikoistaan +ajamaan kotiin härkää, koska sillä on kotosalla töitä. Ja Ananiasta +pyytää hän noutamaan hevosta ja rekeä, joilla se jauhosäkki kuljetetaan +Vaskilahden metsästä. + +Ananias lähtee, ja viimein lähtee Malakiaskin Pojan perästä. + +Käkriäinen jää notkoon odottelemaan Ananiasta. + +Malakias kulkee verkalleen koivikossa mutkittelevaa tietä, ruskean ja +sarvettoman Pojan takana. Tullessaan sille kallioiden rinteelle, josta +kuja-aita alkaa ja tie muuttuu aivan kapeaksi, toruu hän härkää: + +"Mitäs sinä, Poika, vahinkoa tekemään! Kaksi markkaa vahinkoa, +vissiinkin, Muikkusen Kustavan tähden. Sillä rahalla ostetaan jo paljon +leipää... Vahinkoa se on, työtähän sen pitää Pojankin taloon +jyllätä..." + +Malakiaksen perästä hiipivät mökille Ester, pikku Repekka ja kissa. +Sekä väsynyt Hurja. + +Putkinotkon lehmätkin ammuvat nyt viidakossa lähellä. + + + + +Kahdeskymmenestoinen luku + + +On mennyt jälleen puolisen tuntia. + +Juutas Käkriäinen joutuu Ananiaksen kanssa jo lähelle sitä veräjää, +jonka hän repi hovista tullessaan ensimmäiseksi. Ananias kulkee edeltä, +ohjaten kellertävää tammaa, kivistä ja märkää polkua pitkin, jolla +työreki kolisee ja sihahtelee, kulkee heitellen solmuisia ohjaksia +hevosen selän yli ja hypellen kiveltä toiselle milloin hevosen +oikealle, milloin vasemmalle puolelle. Selässä on Ananiaksella +kiiltelevä yksipiippuinen, kankailla kohahtelevien metsäkanain, teirien +ja metsojen varalta, sekä sorsien, joita varmasti ui läheisissä +lammissa. + +Mutta jos Ananias ampuisi lintuja, niin itsepä saisikin ne nyt etsiä +ryteiköstä tai uida vedestä, kun ei Hurja tullutkaan mukaan. Niin on +helle, ja koira väsyi mäyrän kaivamisesta taikka pelästyi lehmiäkin, +ettei lähtenyt Ananiaksen matkaan. + +Käkriäinen köntystelee taempana, jääden välistä kauaskin jälkeen, +piippuaan kopistamaan, rassaamaan ja lataamaan. Tällä hetkellä ei hän +näe Ananiasta eikä hevosta, jonka kavioiden kopsahtelu vain kuuluu. + +Ja kuuleepa Käkriäinen sitten muutakin. Alkaa kuulla takaansa +Putkinotkosta Hurjan haukuntaa. Sieltä mökin mäeltä kantaa ilma sen +haukunnan tänne tuuheaan notkoon. + +Se rähinä kovenee niin, että Ananiaskin huomaa sen, vaikka paarmoissaan +pysähtynyt hevonen kopistelee jalkojaan ja riuhtoo hännällään. Mitä se +Hurja haukkuu? Jos se tulisi Ananiaksen perästä, tulisi se hiljaa +jälkiä haistellen. Ja haukuntakin on muuta: se on vihaista ja rähisevää +luskutusta, ei kimeästi oravalle vingahtelevaa eikä jänikselle +ulahtelevaa. + +Käkriäinen huomaa omalla paikallaan vielä paremmin kuin Ananias, että +ihmisiä se Hurja haukkuu. Se herkeää hetkeksi. Mutta sitten se taas +alkaa, entistä terhakammin ja nopeammin. + +Putkinotkon mökille on varmaan tullut vieraita. Mitähän ne vieraat +ovat? Mökkien ja harvain talojen asukkaitako, sitä kautta kulkijoita: +siitä niitä ravaa, Putkinotkon pihan poikki... + +Ja saattaisi se olla ... vallesmannikin. On niitä kunnanmaksujen +rästejä nytkin. + +Käkriäisen sydän vavahtaa harmista, kun niin hänen rahojaan viedään. +Poliisejakin niillä palkataan ... nuuskijoiksi. Tai lautamies voi +siellä olla, tullut manuuttamaan vanhoista ihmisten veloista. + +Käkriäinen on seisahtunut ja kääntynyt syrjittäin Putkinotkoon päin, ja +kuuntelee silmät pyöreinä ja suu auki. Hän sysää hattuaan pystyyn, että +kuulisi paremmin tuolla isolla korvallaan. Hurja rähisee jälleen +vihaisesti. Sellainen vieras siellä on, jota se ei tunne tai jota se +vihaa. + +Käkriäinen huudahtaa Ananiakselle varoittavasti, mutta niin hiljaa, +ettei Ananias sitä kuulekaan. Sitten hän lönkyttää Ananiaksen perästä +ja suhahtaa hänelle, että mikähän Putkinotkossa lienee. Ananias +pysäyttää juuri liikkeelle saamansa tamman, ja he juttelevat keskenään, +mitä se Hurjan haukkuminen saattaisi merkitä. + +Viimein sanoo Käkriäinen, että eipä hän ole tuosta haukkumisesta +millänsäkään, vaan lähteepä pistämään jauhosäkkinsä rekeen. Olipa +Putkinotkossa ... jos kuka! Mutta sen sijaan jää hän ehkä vähän +myöhemmäksi kuin Ananias tänne metsään ... ummistelemaan noita +veräjöitä. + +Sitten he kulkevat edelleen. Hurjan rähinä kajahtelee kovempana. Ja +siinä sattuu Ananias lopulta sanomaan, että olisikohan se äiti tullut +kaupungista kotiin. Juutas Käkriäinen huudahtaa: + +"Häh? Rosinako ... niin?" + +Rosina ... tullut kaupungista! + +Mutta Rosinalleko se Hurja noin rähisisi. Jos Hurja onkin +huonosilmäinen, niin että se voi räkyttää loitolta Rosinaakin, niin +eihän se näin kauan... + +Kuitenkin lyö Juutaksen päähän aivan kuin puukurikalla, että olisikohan +se Rosina! Se oli käskenyt Juutasta tulemaan laivareitille vastaan +kello kahdeksi. Ja... + +Käkriäinen ryhtyy tirkistelemään aurinkoon, mitä kello on, koska +hänellä ei ole kelloa. Ovat kyllä olleet, kuten on jo mainittu, kerran +monetkin kellot ... liivien kolmessakin taskussa, välkkävine perineen. +Hänen kulkiessaan läänissä. Niillä ansioilla ostettuja kelloja. Tai +vaihdettuja, jos juonti-aineen ostajilla ei ollutkaan antaa maksuksi +rahaa. Mutta niistä kelloista oli yhdessä sisälmykset niin huonot, että +Käkriäinen suuttui ja löi sen nurkkaan säpäleiksi, kun ei saanut sitä +millään rukkaamisella kuntoon. Ja toinen, hyvä kello, meni litteäksi +kuin mätä nauris, kun hän toissa talvena ajaessaan umpihangessa kopaisi +tuon samaisen tamman keskosistaan syliinsä ja nosti kovalle tielle. +Mutta kaikkein ensimmäisen kelloista antoi hän Ananiakselle. Nuorta +poikaa piti kohdella suopeasti, sillä siihen aikaan Ananias rupesi +ymmärtämään isän kaupustelumatkoja. Piti olla suopeissa väleissä hänen +kanssaan ... niinkuin miehet ainakin. + +Mutta suurin syy siihen, miksi Käkriäisellä ei ole kelloa, on +sellainen, ettei hän kelloista välitä. Vastusta niistä on, alituisista +härnääjistä korvanjuuressa, ajannaksuttajista. Naksuttavat liivien +taskuissa kuin mitkäkin kuolemansepät seinän raossa. Nehän ne seinissä +naksuttavat ... mitä lienevät. On Käkriäinen koettanut tutkia niitäkin +naksuttajia, mutta eihän niistä saa selvää. Mutta ne ovat pahaa ... +tutkimattomia. Niitä naksutti monta ennen Juutaksen äiti-raiskan +kuolemaa, kauan poteneen. + +Kello muistuttaa niitä, ja on paljon ilkeämpi. Se komentelisi työhön. +Ja komentelisi illalla maata. Käkriäinen tahtoo tehdä työtä milloin +haluaa. Ja näkeehän mies ajan viisarit auringostakin. Ja muustakin hän +huomaa, milloin päivä valkenee taikka pimenee. + +Eikös perhana: kaksi se nyt on varmaan tuo aurinko! Enintään lienee +puoli tuntia vähemmän tai päälle. Olisikohan Rosina? Juutas Käkriäinen +ääntää Ananiakselle: + +"Ananias, katsohan sitä nauristasi, mitä se on..." + +"Se on puoli kolme ... melkein", kuuluu Ananiaksen vastaus. + +"Johan nyt ... perhana! Voisi se olla Rosinakin", hätääntyy Käkriäinen. +"Olisi pitänyt mennä laivalle ... mutta oli muuta ... tässä. Eikö sinun +nauriisi ole edellä? Ei sen tuon auringon pitäisi olla niin paljoa +vielä. Ja minua kun pistättävät nämä touhakat ... juoksentelut. Mutta +rähisisikös se Hurja näin pitkän aikaa Rosinaa?" + +Ananias sanoo: + +"Eikähän äidillä ole venettäkään. Runkkelin laituriin hänen ja Saaran +olisi ollut ajettava." + +"Runkkelin laituriin", murahtaa Käkriäinen. "No nyt siitä vasta ... +tuli." + +Juutas Käkriäinen ajattelee, että nyt siitä tuli vasta kikatus ja +kakatus kotona, kun hän ei mennytkään laivalle. Jos se ei vielä +olisikaan Rosina, niin ei Juutas silti enää laivalle ennätä. Ja mitähän +perhanaisia ne Hurjan nalkuttamat lienevät? Taas se säkyttää ääni +kurkkuun tarttumaisillaan, niinkuin aina, milloin se muka aikoo iskeä +vieraiden jalkaan hampaansa, vaikkei iskekään. + +Käkriäisen tekisi mieli jättää koko jauhojen rahtaaminen Ananiaksen +huoleksi ja lönkyttää takaisin kotiin: katsomaan, mitä ne tulijat ovat. +Ja harmissaan hän on, mitä ne tunkeutuvat hänen Putkinotkoonsa. Olisipa +Topi tullut mukaan, eikä ajettu töihin kotiin, kuten Käkriäinen äsken +ajoi, voisi sen nyt lähettää vilkaisemaan, kuka tai ketä nämä vieraat +ovat. + +Ananias koluuttaa jälleen kuusikon halki sinne päin, missä isä neuvoi +jauhosäkin olevan. Käkriäinen seisoo ja kuvittelee, kuinka hän, jos +lähtisikin tästä kotiin, kulkisi umpimetsää myöten, eikä polkujakaan, +ja pilkistelisi ensin läheltä mökkiä kallioiden takaa pihalle, koska +näet saattaisi olla sellainenkin aihe, että siellä tosiaan on poliiseja +ja vallesmanneja. Mutta pitkän nokan hän heille antaisi, sillä hänellä +ei nyt ole viinoja. Ei! Eikä ole ollut ennenkään ... kotona keitettyjä, +niinkuin ne ovat luulleet. Mutta mistäs ovat ottaneet, kun ei ole ollut +merkkiäkään keittovehkeistä. Puteleita on ollut, ja korpijoonin +tähteitä niissä. Mutta totta nyt mökin ihmisellä saa olla putelin +pohjalla viinoja rohdoiksi, jos hän niitä muilta ostaa, vaikkei sano, +keneltä. Metsässä ovat olleet lekkerit. Mutta ei vielä siinä suuressa +piilopaikassa, onkalossa saarella, jonka Käkriäinen tietää. + +Jos nyt olisi poliiseja taas Putkinotkossa, niin astuisi Käkriäinen +ystävällisesti hymyillen pihalle ja kysyisi: "Mikäs se nyt on tässä +liikutus?" + +Ja jos ne puhuisivat hänelle kätköistä, niin näyttäisi hän, pilkalla +ikeniään irvistellen, heille kotansa ja tupansa. Ja ruokakonttorinsa ja +aittansa ja riihensä. Ja antaisi heidän toki mielellään kaivella +sillanaluksetkin. Siellä ei heille olisi kuin kanansontia, entisiä, +kaksitoista-ajastaikaisia. Silloin niitä kanoja piti olla talvella +siellä, turhan munijoita: ei niin pienistä ruuaksi, munista. Ja sitten +yllyttäisi hän vielä haistelemaan jokaisen kivenkolonkin metsässä. +Sanoisi lauhkeasti, mutta piru nahkassa, että saavat haistella hänen +puolestaan, kun hänellä kerran ei ole pirtua eikä haisevaa sikunaa. Ei +ole ollut ... milloinkaan. Niin herkeäisivät viimein vastakin hänen +pesäänsä tunkeutumasta. + +Jos lähtisi kotiin? + +Parasta olla kuitenkin täällä. Siellä saattaa ... ruununmiehiä, +lautamiehiä. + +Eihän sitä muuten kuin pakosta niiden kanssa... + +Kymmenisen minuuttia on mennyt näin. Metsä lakkaa kaiuttamasta Hurjan +haukuntaa. + +Ja sitten kuuluu Putkinotkosta toinen ääni, joka rauhoittaa Käkriäisen +kruununmiehiin nähden. Sillä se ääni, joka nyt kaikuu yli korkean ahon +ja sitä ylempänä kaartuvan lehdon, se on Rosinan. Kilometrin päähän se +ääni kaikuu. + +Milläs neuvoilla Rosina on tullut kotiin? + +Ja miksi se Hurja sittenkin haukkui niin kauan? Kuuluu sen Rosinan ääni +etemmäksikin, jos on myötäinen tuuli. + +Mutta kuuluupa tuo nytkin. Sellainen torvi sillä akalla on kurkkuna. +Sanoja ei tosin erota. Mutta katkeamattomana säkytyksenä käy +kiljahtelu, nopea kuin räty, jota pyörittäen jäniksiä peloitellaan +jahdilla ollessa. Niin nopea on se sätkätys, ettei kaiku ennätä oikein +mukana lentää. Onpa se Rosina nyt erikoisen virkeä kaupungista +tultuaan, niin soi räikynä sieltä mäeltä poikki metsäisen laakson. +Papattaa kuin monttööri vene. Ja niinkuin niputuskone Kenkkuinniemen +sahalla: Rosinan suusta purkautuu kokonaiset ketjut sanoja. + +Juutas ajattelee, että taitaa nyt Putkinotkossa olla kaikki nurinpäin, +tänä heinäpäivänä, koska Rosina noin laskettelee. Ja Juutas on +hyvillään, ettei hän ole kotona. Ei silti, että hän akoista ... kyllä +hän osaa panna niiden suunkin lukkoon. Mutta ilkeää se on, se +riiteleminen. + +Ja selvittäköönhän nyt Rosina yksinään, jos pennut ovat sotkeneet +jotain ... heinänteossa tai muussa. + +Tyytyväisenä sytyttää Juutas nykerövartensa ja lähtee sitä imeskellen +poikansa perästä, noutamaan jauhosäkkiä, joskin yhä miettien, miksi se +Hurja ärhensi niin kauan, ja kuinka Rosina on päässyt kotiin. + +Mutta Rosina on tullut kotiin Mauno Kypenäisen veneessä, joka +kytkettiin laivan perään järvellä, Mesopotamian kohdalla. Silloin oli +siinä kuormana ainoastaan Mauno ja hänen pitkäsiimalaatikkonsa, ja +säkissä kokkalaudan alla eräitä tavaroita, joita Mauno hankki +lupauksensa mukaan Potamian kylästä. Rosina Käkriäinen, Maunon Pertta +ja Pertan Sanelma olivat lähteneet kaupunkiin ja menneet sieltä laivaan +Saaran ja Jopin kanssa. Mutta tätä ennen oli Rosina ostanut paitsi +Repekalle ja Esterille vaatteita ja muille kotiväelle viimeisillä +rahoillaan vehnäsiä myöskin maltaita ja paketin hiivaa. Ja olipa hän +pyytänyt kälynsä käymään hankkimassa apteekista hänelle niitä +tippojakin, joita hän ei ollut voinut itse ostaa tuolta hävyttömältä +puukhollarilta. Silloin oli Pertta nauranut hänelle ja sanonut, +etteiväthän ne lapsettelut auta, ja neuvonut taas niitä omiaan ... +taikka sitten ottamaan pentunsa sorkista kiinni ja lyömään seinään. +Niin että Rosinasta tuntui Pertta iljettävältä, niin rietas oli noissa +puheissaan. Mutta Rosina ajatteli, että ehkäpä ne tipat sittenkin tällä +kerralla! Ja jos ne olisivat turhaa, niin se olisi sallittua... + +Koko matkalla Putkinotkon lahden paikkeille ei Rosina puhunut laivassa +juuri mitään, niin hän oli loukkaantunut Maunon Pertalle ja huolissaan +siitä Pertan kanssa viimeksi puhutusta asiastaan, mutta varsinkin +julmistunut Saaralle. Sillä Saara oli tullut laivarantaan väkeviltä +löyhkäävänä. Ja mistä lienee tullut? Ei Saara liene siellä kornetissa +väkeviä saanut? Ja vihainen oli Rosina Saaralle siitäkin, että se oli +jättänyt Jopin yksinään kaupungille. Sieltä laivarannasta säkkien alta +oli Jopi pujahtanut esille, nähdessään äitinsä. Neljättä tuntia oli +Jopi ollut siellä säkkien kolossa. + +Vasta Putkinotkon kohdalla täytyi Rosinan siunailla, kun hän näki, +ettei Juutas ollutkaan tullut järvelle vastaan. Maunon Pertta huusi +Rosinalle, riippuessaan nuorassa, jota myöten häntä ja muita +Putkinotkon matkalaisia laskettiin Maunon veneeseen: + +"Se on mies, se Juutas! Muisti kuin kanalla, kanalla! Jos se olisi +minun mieheni, niin minä hänet upottaisin! Upottaisin järveen! Kivi +kaulaan ja järveen!" + +Mutta miksi sitten Hurja rähisi, vaikka tulijat olivat tuttuja? + +Putkinotkon rannassa otti Mauno veneensä kokkalaudan alta tuon +pitkänmuotoisen, ruskean säkin, jonka toinen pää oli järvellä näkynyt, +niin että Jopi oli kysynyt äidiltään, kun Maunon venettä köytettiin +laivan perään, mikä säkki se oli. Ja Jopi oli saanut Maunon Pertalta +heti vastaukseksi, että siinä oli salvukone, jolla Jopi ja hänen isänsä +salvetaan, jos isässä on mitä salvamista. Ja äiti vastasi Jopille, että +siinä mitä lienee ... enon kalanpyydyksiä, joita oli Maunon veneessä +muitakin. + +Nyt Putkinotkon rannassa kalisi ja romisi se säkki, Mauno Kypenäisen +heittäessä sitä ja tuohikonttia pitkään selkäänsä ja lähtiessä Rosinan +supattelevasta neuvosta viemään niitä jonnekin, rantarakennusten +rykelmään. Ja Jopilta se asia sitten unohtui, sillä Jopilla oli muuta +ajattelemista. Hän juoksi heti kotirantaan päästyään nuottakodan taakse +metsikköön, ison kiven luokse, hakemaan rahatuusaansa. + +Mutta Hurja oli kuullut tupaan, jonne se oli seurannut Malakiasta, +paitsi airojen kolinaa ja ihmisten ääniä myöskin tämän säkin kalinan. +Se tirkisteli seinän alitse rannalle. Ja se näki siellä paitsi +tuttuäänisiä ihmisiä kummallisen olennon, jokin kaliseva ja ruskea +selässä. Ulos ryntäsi matalajalkainen Hurja. Räyskytti ensin pihalta, +ja räyskytti taas alaveräjän laudalta, niskakarvat pystyssä, sillä se +rämisevä katosi ruskea kumma selkäpuolella saunan kätköön. Ja +tutuissakin ihmisten äänissä oli vihastuttavia: tuon koiranpieksäjän, +Pertan. Ja kummitus meni saunan taakse. Hurja pujottautui kiireesti +aidan raosta rannalle ja haukkui sekä peloissaan että kiukuissaan. Se +ennätti tuskin tervehtiä Rosinaa, ja Saaran ohitse se ryntäsi harjakset +pystyssä Mauno Kypenäisen perästä. Rosina torui sitä, se kääntyi +hetkeksi nolona tulijoihin. Mutta jo unhotti taas häpeänsä ja karkasi +nurkan taakse, loittonevaa Maunoa kohti, kelmeinä irvistävin ikenin. +Mauno näet käännähti kauempaa ja heilutti sille konttia ja säkkiä. +Säkki ja mieskin olivat niin hirveät, että Hurjan oli turvauduttava +haukkuessaankin Rosinan hameisiin, alakuloisesti ja anelevasti +uikutellen. Se häpesi uusia toria, mutta rähähti taas raivoissaan +kiukun haukuntaan tuolle uhkaavalle vieraalle. Yritti Maunon perästä, +kääntyi pakoon, ulvahteli ja haukkui. Viimein täytyi Rosinan, joka +joutui veräjälle kantamuksineen, huudahtaa: + +"Johan nyt on kumma? Korvathan tuo halkaisee! Vanha vastako tuolle +pitänee kitaan työntää." + +Rosina heitti nyytin kädestään veräjän toiselle puolelle, kaapaisi +maasta mädänneen vastan ja hääti Hurjan pihalle. Mutta sepä tunkeutui +aidan raosta uudestaan saunan luokse. Eikä se tyyntynyt haukkumasta +ennenkuin rantarakennusten takaa tulikin tuttu Mauno. Oli pistänyt +tavaransa korsun alle, koska Rosina oli varoittanut viemästä niitä +sikopahnaan, jossa lapset leikkivät, kun siitä on se toinen puoli +kattoa pudonnut. Nyt herkesi Hurja rähisemästä, heilutteli häntäänsä, +ja kun Mauno Kypenäinen uhkasi sitä torua, mateli se hänen jalkoihinsa. +Kellahti selälleen, pölystä harmaa häntä pystyssä takajalkojen välissä. +Ja sitten se sai anteeksi ja hyppi ja nuoleksi Maunon kättä. Ja sitten +se haisteli veräjällä Saaraa, haisteli kauan, kääntyi nolona pois ja +alkoi hyppelehtiä ja juosta kehässä Rosinan ympärillä, niin että ruohot +kynsissä ropsahtelivat. + +Vähitellen ihmiset menivät mikä minnekin. Hurja pujahti pihalle ja +painausi koivun varjoon loikomaan. + +Mutta äskeinen Rosinan huuto Hurjalle ei vielä kuulunut kilometrin +päähän. Se oli vielä hiljaista. Kovemmin huusi hän, kun hän veräjän +laudalle noustessaan katsoi oikealle ja näki koko karjansa kotikujalla. +Keskellä päivää! Hän työnsi osan pakettejaan Maunon Pertan Sanelmalle +ja riensi karjapihaan, nyytti ja venheessä riisutut kengät vielä +kädessä. Lampaatkin siellä. Mikä oli rännännyt lehmät kotiin, heinää +syömästä, maitoa keräämästä? Paarmatko niiden kimpussa hörrännevät? Tuo +Poikako ne lienee tuonut, hölmö? Ja missä ovat sanikat, etteivät ole +ajaneet lehmiä takaisin metsään? Ja pässi, senkin pahalainen, kapuaa +Jertan kimpussa, haaroissa. Eikä Jertta pääse puskemaan, pyörii +ympäriinsä, ja pässi kahdella jalalla kävelee. Rosina Käkriäinen +seisahtuu ja huutaa jo melkein täyttä suuta: + +"Pennut! Muoskat! Missä ne ovat kaikki? Heinässäkö? Ja pässi...!" + +Rosina töllistelee ja kiljaisee yhtäkkiä: + +"Johan nyt on ihmeet ja kummat, kun pässit hätistävät lehmiä! Pennut. +Viekää tuo h--rimus läävään!" + +Kovasti se huuto jo räikkyy. + +Ja sitten hän jatkaa, yhä syvemmältä rinnasta, kun huutaminen +kaupunginmatkan perästä tuntuu jälleen hyvältäkin: + +"Pennut! Sanikat! Malakias, Leja, pässi: heti paikalla...!" + +Pentuja ei näy pihalla. Olisivatko ne tosiaan niityllä? Rosina ryntää +pihalle. Vilkaisemaan koivun juurelta, ovatko lapset lammen rannalla. +Ei näy. Ja heinäkarheet ovat melkein sellaisenaan kuin aamulla. Ei +vedetty vielä mitään latoon! + +"Äi! Äi!" pääsee Rosinan huulilta puuskaiseva kirkaisu. Se kuuluu jo +sangen kauas. Hän seisoo kalliolla nyytti ja kengät kädessä ja liina +sysättynä niskaan, niin että tukka kiiluu kuin korpin sulka. + +"Äi! Äi!" huudahtaa hän taas. Se ääni tulee väkälleen jännittyväin +leukojen välistä. Hukkaan on mennyt päivä, kun hän ei ole ollut kotona! +Vaikka hän vakituisesti varoitti kotiväkeä tekemään työtä. Missä lienee +Juutas? + +Rosina käännähtää. Tuolta tulee Leja, läävältä. Ei ole Rosinalla aikaa +kysellä, mistä Leja sieltä tulee, vaan hän huutaa ensimmäisessä +suuttumuksessaan: + +"Äi! Äi!" + +Rosina heiluttaa nyrkkiään, jossa kengät roikkuvat. + +Vielä taannoista paremmalta tuntuu tämä koveneva huuto. Nyt kiljahtaa +hän koko rintansa voimalla, mennen portaita kohti: + +"Hiiden kattilassako täältä kaikki! Sillä tavallako ne heinät lentää +latoon! Ja se Juutas ... eikö sille jo mene pormestari housuihin, kun +se ei ... tullut laivalle! Ai! Ai!" + +"Ai!" kajahtaa jyrkkä kalliorinne pihan toisessa laidassa. + +Mutta kun se ennättää kajahtaa, on Rosina jo kääntynyt toisaalle. Hän +ryntää nyt tupaan, Maunon väen ohitse. Ja nyt alkaa Putkinotkossa +komento. Tuvassa ne lapset ... Sanelma ja Topikin. Rosina alkaa +säkättää niin että nokinen katto kaikuu: + +"Lehmät kartanolla! Ajakaa pässi, helvetissä..." + +Samassa hän pysähtyy, vaikenee ja katselee. Mummo tuutii Luukasta. +Mutta kärpäsiä hurisevan pöydän ympärillä seisovat lapset rahilla. Ovat +rähmällään pöydällä, pikku Esterin takapuoli pyllistelee paljaana, ja +Käkriäisten Sanelma anastaa toisilta maitotuoppia ja kaataa sen juuri +pöydälle. Siitäkös muut lapset suuttuvat ja alkavat itkeä. Rosina +Käkriäinen huutaa silloin heille: + +"Nuokin tuossa! Sanikat!... Keikkuvat kuin oriit siinä pöydällä... +Minä ... minä kun nuoletan teillä sen pöydän!" + +Sen hän kiljaisee kimeästi. + +Nopeasti vie hän nyt nyyttinsä ja kenkänsä takanurkkaan, ja kiljaisee +jälleen: + +"Ai! Ai teitä! Otan halon ja lyön pään jokaiselta halki! Niin että +raatoja pitää tulla!" + +"Raatoja, raatoja!" toistaa Maunon Pertta, joka on ilmestynyt sisään. +"Tämä se on paikka! Mutta sinussako olisi lyöjää. Jos minä ... minä +olisin ... niin jokaisen ottaisin sorkista ja iskisin salvaimeen!" + +Maunon Pertta huutaa tämän niin synkällä ja vihaisella äänellä, että +Ester lakkaa itkemästä ja Repekka katselee kauhistuneena Maunon-tätiin. +Nyt ei Rosinalla kuitenkaan ole aikaa vastaväitteisiin Maunon Pertalle, +niin on hänellä syytä tuskastua. Sillä kun hän ottaa arkihameensa +lattialta pöydän luota ja menee riisumaan karsinanurkkaan +pyhähamettaan, niin siellä istuu Malakias ja kiikkuu. Sen laudan, jonka +Juutas tempaisi alas orsilta, on Malakias asettanut poikittain +tuolille. Ja nyt kiikkuu hän laudan lyhyemmässä päässä niin että +pitempi pää on komahuttaa Rosinaa leukaan. Rosina nopeasti: + +"Sinä! Mitäs sinä siinä p--settäsi heilutat? Herkiä heti! Mikä sen +laudan on katosta repinyt?" + +Mummo aikoo vastata, mutta hänen äänensä ei kuulu, koska näet Rosina +säksättää jo muuta: kyselee, missä Ananias on, ja mitä Leja on läävällä +käynyt? Ja onko Juutas tullut jo myllyltä? + +Mauno ja Maunon Pertan Sanelma kättelevät lapsia. + +Leja sanoo, että Sinikanteleen eukko oli tuonut lehmäänsä härälle. +Siksi ne muutkin lehmät ovat kartanolla: tulivat härän perästä, jonka +Malakko ajeli äsken metsästä, keskeltä vierasta karjaa. Yhteen ääneen +juttelevat nyt Malakias ja Topi ja pikku Sanelma ja Leja vieraiden +lehmien ryntäämisestä Putkinotkoon, kaikki kilpaa huutamalla. Mistään +ei saa selvää ennenkuin sievoisen ajan päästä. + +Ja sitten onkin Rosina Käkriäinen jo vähän lauhtunut. Hän sanoo +Lejalle: + +"Vai niin. Vai toi se Sinikanteleen vaimo lehmäänsä. Meidän Pojalle, +hihii! Ethän sinä...?" + +"Antanutko?" hoilottaa Maunon Pertta. "Mikä siinä! Antaa! Antaa +härkää ... voi iso tyttö..." + +Rosina huutaa: + +"Älkää huutako, sanikat! Huutavat, ettei ääntä kuule! Honottaa tuo +Malakiaskin. Pakkoko se on? Mene, Topi tai Malakias, vahtimaan Poikaa, +ettei se karkaa salolle. Ja muut lehmät ajakaa metsään. Ja pässi! +Viekää se ... metsään... Ja, Leja, kutsu se Sinikanteleen vaimo +kahville... Onhan ... sitä nyt meillä hänellekin." + +Nyt vasta tulee mummolle suunvuoro. Mielipahasta läähättäen hän +selittää, että tappaa oli Juutas hänet, hurja. Kun myllyltä tuli, +laudan repi tavaroineen orrelta, laudalla olisi lyönyt litiskaiseksi, +jos ei mummo olisi väistänyt. + +"Ähä!" sanoo Rosina mummolle huolettomasti, kielikellolle, toisten +asioihin puuttujalle. Mutta kun hän kuulee mummolta, että Juutas oli +ollut särkeä lapsenkin, säikäytti itkemään, huutamaan puoleksi +tunniksi, sanoo Rosina: + +"Niinkö..." + +Ja Rosina menee ja kumartuu pienoisensa puoleen. Nukkuuhan se Luukas +nyt, makeasti unta vetää. Ja mitäs mummon jutuista! Mutta saikohan se +Juutas jauhoja myllyltä. + +Mummo selittää, että eikö liene saanut. Mutta säkin se oli metsään +jättänyt. Halkaissut se oli säkin. Ja Ananiaksen kanssa oli mennyt sitä +kotiin vetämään. + +Rosina Käkriäinen on hyvillään jauhoista. Muunkin kuin sen tähden, että +niistä on paistettava tänään leipää. Ja hän luo hymyillen terävät ja +kauniit silmänsä Maunoon. + +Eikä Rosina sitten enää välitä siitäkään, että mummo kertoo Juutaksen +lähteneen penkomaan mäyränpesääkin, keskellä kirkasta heinäaikaa. + +Tärkeintä on Rosinasta nyt jauhojen saanti. Ja tärkeää se, ettei +Juutasta nyt suututettaisi. + +Siksipä ei Rosina aio hiiskua hänelle enää siitäkään, ettei Juutas +tullut laivalle vastaan. Se vain ensin kiehautti niin Rosinan sisua. + +Sinikanteleen vaimo tulee tupaan, mustissa pyhävaatteissaan. Maunon +Pertta ajattelee, katsellen vierasta tylysti kulmiensa alta, että niin +on tuo akka kuin kirkkoon menossa. Mutta Rosina puhuu tulijalle: + +"Istuhan nyt ... mistä vain paikkaa allesi löydät ... mokomassa +tuvassa. Niin sitten mennään sitä lehmää... Kumpiko lehmä se nyt on? +Vai se ... se nuorempi. Eikö ottanut hovilaisten härästä? Älä nyt! Ja +mitä? Eikö se muka nytkään tahtoisi. No, nähdäänhän. Ja kyllä se nyt +ottaa ... meidän Pojasta. Se on ... niin totta kuin vettä! Ja suoraa +kuin nuoraa, hihii. Kunhan tässä ensin varikkoa ... kun on kerran tuota +kahvin-kurria meilläkin ... hihii! Heti mennään." + +Ja Rosina ajattelee lähteä jo ennen kuin Juutas tulee kotiin. Sillä hän +nyt ei henno antaa Pojallaan muuta kuin itse. Sen tähden se on Lejakin +tainnut Sinikanteleen eukolla odotuttaa. Rosina ei jättäisi nuorta +Poikaa mielellään Juutaksen käsiin. Vaikka se Juutas pitääkin +elukoistaan, niin se on pikavihainen. + +Ja niin ... kahvihan se vieraille. + +Rosina käskee pikku Sanelmaa ja Lejaa panemaan tulta liittaan, sillä +eihän Sanelma ole mennytkään ajamaan lehmiä metsään. Nyt sanoo äiti +hänelle, ettei hänen suuhunsa makea tipahda, jos hän ei lähde risuja +kokoamaan. Ja Sanelma lähtee Lejan kanssa. Rosina Käkriäinen virkahtaa +Saaralle: + +"Ja saattaisit sinäkin ... jos et muuta niin ottaa kupit hyllyltä!" + +Muuta ei hän Saaralle, näin vieraiden kuullen. + +Saara on heittäytynyt ryysykasalle sänkyyn eikä näytä kuulevankaan +äitiään. Hän makaa punottavat luomet ummessa, selällään, pää kenossa. +Turpeat huulet aukeavat yhä enemmän, ja hän alkaa kuorsatakin. Kylläpä +Saaran vaatteet ovat kurtussakin. Viimeisessä tingassa oli hän +kaupungissa tullut laivalle. Sitä ennen oli Rosina käynyt häntä +etsimässä sieltä kornetistakin, Jopin kanssa ... kun Saara oli jättänyt +Jopin yksinään. Mutta eihän se kornetti kuulunut kestäneen kuin vähän +aikaa, vaikka Saara äidilleen sitten niin valehteli. Sen laivamiehen +kanssa se oli varmaan ollut jossakin... Juomassa ... henki löyhkähti, +kun se tuli yksinään laivaan. Ja Maunon Pertta huusikin, joutuessaan +Rosinan ja Saaran viereen, että Saara oli juonut olutta. Saaralla +olivat silmät samakat ... ja valehdellessaan katseli äitiään muka +silmiin, naristeli... Niin että Rosinan jalat olivat lysähtää alta +surusta, ja sydäntä riipaisi, ja pakottaa yhä. Rosina alkoi epäillä ... +että Saara on ollut sellaisessakin kenties ... sen humalaisen miehen +kanssa. Rosina piti Saaraa silmällä, ettei hän matkalla päässyt koko +laivamiehen puheille. Eikä se yrittänytkään. + +Ja olisiko Rosina syypää siihen, että Saara oli pahentunut viime +kesästä? Kun hän oli laskenut Saaran tervahöyryyn. Vaikka Sinikanteleen +akkakin oli varottanut. Mutta Saarasta oli hyötyä siellä... Ja mistäpäs +hän, köyhä äiti, vaarattomampia paikkoja? Sillä rikkaita passaamaan hän +ei pentujaan pane. Ei herrasväkeä, eikä varsinkaan ylpeitä talonpoikia. +Ja laivamiehiä palvellessa annettiin Saaralle isompi palkkakin kuin +muualla. + +Tämän Saaran asian johtuessa Rosinan mieleen hänen laihat kasvonsa +ikäänkuin jäykistyvät ja kivettyvät, vaikkapa hän koettaa tekeytyä +vieraiden ihmisten nähden iloiseksi. Ja poistaakseen surullisia +ajatuksiaan, jotka paisuvat mustaksi ja toivottomaksi ahdistukseksi, +jos niihin vilkaisee, alkaa Rosina yhtäkkiä jutella Lejalle ja +mummollekin, ikäänkuin hiukan heltyen omasta onnettomuudestaan mummoa +-- toista kurjaa -- kohtaan, ynnä suutari Sinikanteleenkin akalle, +kuinka Jopin oli käynyt kaupungissa: + +"Ja voipas tuota Jopia ... sen kaupunginmatkaa, hihii... Minnekäs se +poika nyt meni? Eihän tuota näy pihalla. Ja haihtuneehan tuo sen +mielestä, jos sellaisen kertookin. Kun näet juoksin laivaryille, niin +ei ollutkaan siellä Jopia. Katselin, kääntelehdin... Niin sieltäpä +vääntyi poika esille jauhosäkkien välistä, sen katoksen alta... Oli +Saarasta ... eksynyt. Yksinään oli Jopi pysyttäytynyt siellä. Ja niin +oli valkeana Jopi, hattu ja kengätkin, ja silmät. Kaikki jauhossa kuin +Hiesun myllärillä, kun hän tulee jauhattamasta. Sinne näet pistäytyi +piiloon ... vierasteli..." + +"Kun Saara jätti!" huudahtaa Pertta Kinnunen. "Juopottelemassa se oli +ollut, ja muuta. Niin sen henki haisi vielä laivassa. Haisi! Haisi!" + +Silloin saa Rosina kiireen portaille katsomaan, onko se Topi ajanut +karjan kujalta metsään. Mutta ei hän katsokaan siellä Topia, vaan tulee +pian takaisin tupaan, vartioimaan, ettei se Pertta häpäisisi sillä +tavalla. Mutta hiljaa onkin nyt Pertta. Ei se kumminkaan, vanhaa +ystävää. + +Nyt pujahtaa pieni ja kalpea Jopi tupaan. Hän pyytää äidiltä hiljaa +tipojaan, antaakseen toisille sisaruksille jo niitä tuomisia. + +"Onkos Jopilla tuomisia?" sanoo Rosina. "Onhan niitä! Ja onpas niitä +nyt kiire jaella!" + +Äiti tietää kyllä koko Jopin rahatuusan jäämisen kotiin. Mutta eipä hän +kerro sitä edes Lejallekaan, mummon ja kaikkien muiden naurellessa +Jopin piiloittumista säkkien väliin. Ei, se on äidin ja Jopin +keskinäinen salaisuus. Kaupungissa laivalaiturin nurkalla oli Jopi sen +uskonut äidilleen, kun Rosina oli vehnäsmummon nähdessään kysäissyt +Jopilta, kuinka niiden hänen kotituomisiensa? Silloin oli Jopi itkenyt, +pistäen päänsä Rosinan esiliinan alle, itkenyt, että hänen rahansa +olivat unohtuneet kotirantaan, ison kiven viereen. Ja äiti oli sanonut: + +"Älä huoli, ei kukaan tiedä siitä mitään! Kuka ne sieltä varastaisi? +Pässikö? Ei pässi kukkaroihinsa rahaa tarvitse. Eikähän kotona pilkata, +kun ei virketä mitään. Ja me ostetaan nyt vehnästä, äiti ostaa sinulle, +niin saat antaa siskoksille." + +Silloin alkoi nauru tirskahdella Jopin nyyhkytysten halki. + +Ja sitten sai hän pitkän pötkyn vehnäsiä. Ne ovat nyt äidin suuressa +nyytissä. + +Jopin liikkeitä kärkkyy nurkan takaa hänen veljensä Topi, valmiina +pistäytymään sisään Jopin vehnäsille. Jopi on niitä Topille luvannut. +Topi tapasi hänet tullessaan rantakallioitse lehmiä metsään ajamasta. +Näki rannalla Jopin. Nuottakodan takana seisoi silloin Jopi, ja +hätkähti ja kääntyi nopeasti selin Topiin. Sitten hän kumartui yhtäkkiä +maahan, ja seisoi kädet taskussa ja katseli iloisesti Topia. + +"Mitä ... täällä seisot?" kysyi Topi. + +"Mie ... mie vuan", vastasi Jopi, mutta niin kielevästi ja vilkkuvin +silmin, että veli epäili hänellä jotain olevan. Mutta yhtäkkiä keksi +Jopi sanoa: + +"Kykällänihan minä olin... Katso nyt... tuossa..." + +Ja Topi katsoi, eikä sitä vanhaksi huomannut. Ja hänen epäilyksensä +unohtui täydellisesti, kun Jopi sanoi: + +"Lähdetään tupaan ... niin saat vehnäsiä..." + +Sillä tavoin salasi Jopi veljeltään, että hän oli unohtanut +rahatuusansa kotiin. Rahojaan oli Jopi viipynyt rannalla tarkastamassa. + +Nopeasti tepsutti hän Topin kanssa tuvalle, pidellen varovasti +tuusaansa taskussa, ettei se kalisisi. + +Luottavasti pyytää hän nyt äidiltä vehnäsiä, sillä sen hän tietää +varmasti, ettei äiti ole hänen raha-asioitaan kertonut, koska se kerran +itse sanoi, ettei niistä pidä hiiskua. Jopi säikähtää hiukan, kun mummo +alkaa pakista: + +"Voi Jopi-raiskaa. Eikö se raiska edes kirkkoa nähnyt..." + +Mutta silloin tukkii Jopi, joka on saanut jo vehnäsensä, mummon suun +lennättämällä hänelle kaikkein ensimmäiseksi hädissään kolme, neljä +sokerista ässää, lohkaisten ne ässäjötkystä. Ässiä oli hän kyllä +aikonut säästää ja antaa muille enimmäkseen tipoja. Mummon sanat +muuttuvatkin kiitolliseksi ihmettelyksi. Ja samassa avautuvat toisten +penskojen suut sellaiseen pyyntöjen huutoon, ettei kuultaisikaan, jos +joku alkaisi kertoa, ettei Jopi muka ollut nähnyt kaupunkia. Ester +tulee Jopin luokse siivosti. Mutta Repekka kiiluvine silmineen +pyörähtää ja kiertää aina Jopin eteen, vaikka Jopi vehnäsineen +kääntyisi miten puolin. Repekka ei anna mitata rauhassa, kuinka pitkän +kappaleen kukin tipojötkystä saisi. Jopi sekautuu jälleen, vaikka on jo +laivassa pohtinut, miten hän heille kullekin jakaisi. Entä pieni ja +musta Sanelma! Mistä se siihen yhtäkkiä lensi? Se sieppaa Jopin selän +takaa hänen käsistään juuri niitä sokerisia ässiä. Jopi suuttuu ja +repisi ne Sanelmalta takaisin, ellei hänellä olisi käsissä toiset ässät +ja tipot. Ja Repekkakin rupeaa väkisin tempomaan. Mutta viimeisiä +ässiään ei Jopi Repekalle anna, eikä edes Esterillekään ja Topille, +joka nyt pujahtaa seinän alta toisten rykelmään. Ei anna sellaisinakaan +kuin hän oli matkalla suunnitellut, nimittäin aikonut raapia ja nuolla +ässistä ensin pois sokeria, jota niissä on karkeana kuin suolaa, ja +sitten ehkä työntää niille muutaman ässän tipojen jatkoksi. Loput ässät +sulloo hän nyt kiireesti povelleen, paitansa ja mahansa väliin. Mutta +siinä ohella täytyy hänen silpoa tipojötkyä noille penikoille, niinkuin +muruja kanoille. Pian on kaikki tipot viety. Ja Malakias huutaa: + +"Se pitää antaa jokaiselle!" + +Ananiakselle ja Lejalle ei jäänyt mitään. Ja Mauno-enon Perttakin +äännähtää pöydän takaa: + +"Tuohan tänne, tai salvan sinut!" + +Pikku Sanukka on ennättänyt jo työntää kaikki ässät suuhunsa, se ässien +rosvo. Kynnet koukussa karkaa se nyt uusia repimään. Ja eikös Ester +saanutkaan mitään? Ei riitä Esterille enää kuin puoli tipoa, ja toinen +puoli Malakiakselle. Se viimeinen tipo katkesi, kun Repekka nyki sitä +Jopin kourasta. + +Jopin päässä välkähtää jo pahamielinen ajatus, että vielä olisi +annettava Lejallekin, joka keittelee tuossa kahvia: keittelee kahdella +pannulla, uudella ja vanhalla. Niin saisi Jopikin kahvia. Mutta silloin +pelastaa äiti Jopin vehnäsvaraston, jota on vielä kuusi tai seitsemän +sokerista ässää, hänen mahaansa vasten piilossa. Sillä äitikin huutaa +nyt lapsia tuomisilleen, ja ne tuomiset ovat osaltaan vielä paremmat +kuin Jopin. Vehnästä on kaikille lapsille, ja paljon enemmän kuin +Jopilla. Mutta ensin on Malakiakselle rasia, jonka äiti vie hänelle ja +sanoo: + +"Tässä niitä nyt on sinulle näitä hirvenpapanoita. Ne on nielaistava +kahvin kanssa." + +Repekan ja Esterin naamat ovat vehnäsen muruissa, ja pian rapisee +muruja lattiallekin heidän tepastamilleen paikoille. Niitä vehnäsen +kappaleita nokkii Malakias Hurjan kanssa. Sanelman suu on niin vehnästä +täynnä, ettei hän voi edes huutaa, vaikka Rosina näyttää pienimmille +tytöille tuomiaan uusia koltteja: virkatut villapaidat, toinen punainen +ja toinen sininen. Ilosta vavisten riisuu keltatukkainen Ester itse +itsensä, mutta Repekkaa auttaa mummo pääsemään irti paidanpuoliskosta. +Ja niin rajusti riistäytyy pieni tyttö siitä, että kulunut paita repeää +ja jää kahtena kappaleena mummon käsiin. Nytpä pistää Repekka kiiluvat +silmänsä uuden ja punaisen mekon sisään, jota äiti pujottaa hänen +alastoman ruumiinsa ympäri, selästä valkean ja vatsasta ruskean. Mutta +Esteriä auttelee Maunon Pertan Sanelma. + +Sitten seisoo pikku Ester onnellisena paikallaan, nilkkoihin asti +ulottuva sininen mekko päällä. Mutta Repekka alkaa rallattaa ja tanssia +punaisessaan ja kompastuu pitkiin helmoihinsa. Ja hän kysyy äidiltään: + +"Miten tättä pittii?" + +"R--revi r--reikä!" neuvoo sorakielinen Topi, nauraen niin, että hänen +suunsa vehnässisus näkyy. + +"Onhan sillä se jo!" huudahtaa pieni ja musta Sanelma. + +Maunon Pertta lyö käsiään yhteen ja nauraa. Mummo siunailee. Rosina +virkkaa: + +"Ovathan nuo mekot tosiaan pitkänlaiset. Ja kaksitoistavuotisille +sanoivat puodissa näitä... Mutta polvethan sellaisilta näkyisivät +näiden alta. Salliihan nuo pennuille edes oikeat vaatteet, niin ettei +ole paljaat pohkeet ja käsivarret ... niinkuin niissä leningeissä, +jotka sen kauppiaan rouva teki toissa kesänä näille. Etteipäs hennonut +vaatetta tarpeeksi ... hihat kyynärpäihin loppuivat. Eihän se muuta +kuin saadakseen Saaraa piiaksi. Mutta Saara nyt ... niin paljon +passaamaan..." + +"Hyh", sanoo Maunon Pertta pilkallisesti Rosinalle. "Sellaisethan ne +ovat herraspentujen mekot aina. Sellaiset minäkin teettäisin +pennuilleni, jos... Ja mitä vaatetta tytöillä pitäisi olla? Herrojen +mielestä pieninäkään, tavallisten herrojen: älä hauku Muttista. Hän on +herra, oikea. Ja isoina ei vaatetta päällä: sellaisia ne ovat, herrat. +Sellaisia! Sellaisia!" + +Maunon Pertta hoilottaa. Rosina viittoo nyt lasten jyskäessä hänelle +kädellään ja vastailee: + +"Niin! Niin! Älä! Vai niin sinä porvaleille... Oletteko hiljaa, +sanikat...!" + +Toinen kahvipannu kuohahtaa pankolle, viimeisen kerran. Leja hyppää +sitä pelastamaan, autettuaan mekkonsa tahrautumisesta itkeskelevää +Esteriä. Toinenkin pannu, emaljinen, laidat paksussa sumpinporossa, +kiehuu jo ja pölisee. Repekka koettaa punaisessa mekossaan tanssia, ja +hän laulaa: + +"Hulivilin kukkalon viilekkeet! Hulivilin kukkalon..." + +Pikku Sanukka tömistää jalkojaan, pyörii myllyä Topin kanssa, joka +rähähtelee. Ja Esterinkin hän houkuttelee siihen leikkiin, Esterin, +josta paistaa jälleen ilo, kun Leja pyyhkii hänen koltistaan +vesitahran, lattialta Repekan tekemästä lammikosta saadun. Nyt paistaa +uuden koltin tuottama ilo yksinpä Esterin tyhjästä hampaankolostakin +hänen yläikenestään. Rosina rientää antamaan rintaa pienelle +Luukkaalle, joka on herännyt. Malakias katselee matorohtojaan. Leja +nostaa pannun pöydän nurkalle, kirjakauppias Aapeli Muttisen särkyneen +potin pohjalle. Sitten tulee hiljaisuus. + +Aikuiset juovat kahvia, ja lapset katselevat ääressä. Repekka marmattaa +äidilleen: + +"Kokua! Kokua!" + +Topi seuraa suu auki pannun kallistamista, ja vielä kiiluvammin silmin +Jopi, joka on juossut ulos, mutta tullut sieltä takaisin, piilottamasta +tuusaansa ja ässiään perunakuoppaan, muutaman naattia versovan lantun +taakse. + +Malakias alkaa syödä jotain, istuen taikinakorvon reunalla tuvan +nurkassa. Hän syö kauan, vaikkei hän ole saanut vehnästäkään muuta kuin +puoli tipoa Jopilta. Hän pureksii ja irvisteleekin. Mutta sitä ei +huomaa kukaan kahvittelun hartaudessa. + +Höyry nousee kupeista auringonpaisteessa, joka käy sisään jo +takaikkunastakin. Tulinen höyry, korvakkaista ja korvattomista +kupeista. Jo alenee Rosinan korkea vehnäspino keskeltä pöytää. Nopeasti +se alenee, ihanaa vehnästä kerran jälleen! + +Nyt siinä on kärpäsillä hurisemista ja pimahtelua! Jopi tunkeutuu +ajamaan pois kärpäsiä, äidin ja Lejan väliin, ja leveäposkinen Topikin +siihen tulee. Teevadit kohoavat sormien päissä: ne kohoavat Pertan +kiivaasti puhaltelevien huulien tasalle, kun taas Sinikanteleen eukko +puhaltelee sävyisästi, mutta Maunon leveät huulet maiskuttaen. Maunon +Pertan Sanelma juo sievästi kupista, ja häntä ihaileva Lejakin ottaa +hänet juonnissa mallikseen. Hiljaisuus vallitsee. Kuuluu äitinsä rintaa +imevän Luukkaan suun maksutus. + +Tuleepa Rosinan ja Lejankin vuoro kaataa itselleen, sillä kuppeja on +neljä paria. + +Saara kuorsaa. Topi läiskii kämmenillään kärpäsiä rikki pöydän reunaan. +Hän saa niitä neljä, viisi kerrallaan, maitotilkkoja syömään +kerääntyneitä, joskaan ne eivät syö vehnäsen muruja, sillä ne syö Topi +itse. + +Nyt alkaa sokeria saanut Repekka kurkkia varpaisillaan yli pöydän +laidan. Hän kiukkuaa kahvia. Jopi kyhnyttää äitinsä lonkkaa ja anelee +vehnästä, koska hän itse antoi omansa muille. + +Karsinannurkasta kuuluu mummonkin raskaita huokauksia, kahvia +kaipaavan. Vielä lienee tuolla emaljipannussa kahvia. Rosina kaataa +Esterille ja Repekalle kahvia yhteisesti pieneen peltituoppiin, ja +pikku tytöt asettuvat permannolle ja työntävät kilvan vehnäsiään ja +nyrkkejään tuoppiin. Mauno röyhtäisee, Sinikanteleen eukko kiittää +kauniisti. Mutta Maunon Pertan Sanelma ei huoli lisää, vaan sanoo: + +"Ei kiitos!" + +Pikku Sanelma tahtoo kahvia. Ja yhä tuskaisemmin kyhnyttää Jopikin +äitiään. + +Yhtäkkiä karjaisee Malakias jotain, mistä ei saa selvää. + +Rosina huudahtaa: + +"Mitä sinä siellä karjut ... kuin karju?" + +"Mitäkö!" örähtää Malakias. "Kun pentu pyyhkii vehnäsellä pyllyään!" + +Kylläinen Repekka se sitä teki. Malakias tahtoisi kurittaa Repekkaa. +Mutta Rosina sanoo: + +"Koskepas siihen pieneen! Kunhan itse ... siinä...!" + +Sitten käy Rosinan sääliksi Malakiastakin, joka tulee pöydän luokse. +Kärsivällinen Malakias on nähnyt jo yhden pannun loppuneen. + +Sentähden virkkaa hän: + +"Antakaa nyt sitä kahvianne. Nyt ne ovat jo matojen hampaissa." + +"Häh?" huudahtaa Rosina. "Mitkä? Joko sinä ne otit." + +"Nepä käärmeiden voiteet", vastaa Malakias. + +Rosina jatkaa: + +"Ilman kahviako? Kun minä sanoin, että ne kahvin kanssa." + +"Kukas heitä kahviin liottamaan", vastaa Malakias. "Ilkamakuisia ovat +muutenkin ... kuin pirun p--ska." + +"Phyi! Söi matorohdot paljaaltaan. Oksennuttaa!" huudahtaa Maunon +Pertta. "Se on pthyi, hyi!" + + + + +Kahdeskymmeneskolmas luku + + +Ulkoa kuuluu jytinää, hevosen kavioiden kopinaa kujalta tuvan päästä. +Jopi juoksee pilkistämään ikkunan alitse: tuolta näkyy kallionsärmän +takaa Sohvin vaalea harja ja ylämäkeä vetäessä nyökkäilevä pää. + +Kohta ilmestyy kalliolle notkea Ananias, ohjaillen jauhosäkkiä vetävää +ja kuhmupolvista tammaa, ja jonkun ajan perästä Käkriäisen Juutas, +toinen lapikkaan varsi nilkkaan vajonneena, takki levällään ja hattu +takaraivolla. + +Jopi lähtee ikkunasta, koska Rosina nyt käskee Lejaa antamaan +Malakiakselle matokahvit, ja kahvia muillekin mukuroille. + +Pian istuu Malakias hymyilevin suin pöydän ääressä. Hän tuskin hennoo +puraista hiukkasen kerrallaan suurta vehnäskappalettaan. + +Jauhojentuojat ajavat kujalla alamäkeen, hyvää vauhtia, niin että +hiekkainen multa kirskahtelee iloisesti. He seisahtuvat veräjällä. +Siinä pysähtyy Käkriäinen hetkeksi, kuivaten hikeään ja haroen +takkuista tukkaansa. Sitten tarttuu hän Ananiaksen kehotuksesta säkin +pohjanurkkiin ja Ananias sen kaulaan. He nostavat jauhot veräjästä +pihan puolelle. + +Topi on jo ennättänyt hotkaista kahvinsa ja huutaa vehnästä syöden +portailla: + +"Tulipas sitä pask-njatkoa ... kun Juutas Käkr-riäinen lähti +per-rkaamaan!" + +Ananias on mennyt miesten aittaan. Siellä puhdistelee hän jauhopölyä +polvistaan ja liiviensä rintamuksista, ja silittelee, pienestä +taskukuvastimesta kuvaansa katsellen, hienoja vaaleita hiuksiaan. +Käskeepä hän nyt Topin pölistämään myöskin hänen selkäänsä, sillä Topi +tuli äsken veräjälle ja kertoi: + +"Tuli vier-raita, pir-ruja! Ja vehnästä on paljon ... kun on eno ja +enon Per-rtukka ja Per-rtukan Sanelma..." + +Sen Sanelman tähden sovittelee Ananias tukkaansa riippumaan toiselta +puolelta otsaa niinkuin hän on nähnyt enon ystävillä siellä Potamiassa. +Ja ottaapa hän ylleen paremman takinkin, kun lähtee viimein veräjällä +nuhjustelleen isänsä perästä astelemaan tupaan. Hiukan nytkähtelevin +polvin ja tavallista kalpeampana astelee Ananias, ja tuvan ovensuussa +katsoo hän ensin maahan, ikäänkuin hiukan alakuloisesti, mutta +kuitenkin hymy huulillaan. Lippalakki on rennosti kallellaan hänen +päässään, kun hän sitten menee perälle, Maunon Pertan Sanelmaan +katsomatta, ja ojentaa miehekkään huolettomasti kättä ensin Maunolle, +naurahtaen ja hiukkasen kirotenkin, ja sitten Maunon Pertalle. Mutta +Maunon Pertan Sanelmaa kätellessään hänen lapikkaansa kanta oikein +raapaisee permantoa, niin hän unohtaa varmuutensa, ja kumartaa +kansakoulussa annetun neuvon mukaan. Mutta kättä annettuaan vetäisee +hän sen takaisin, ja sitten riippuu se koukussa pojan sivulla. Sievän +Ananiaksen korvatkin ovat hiukan punaiset. + +Rosina Käkriäinen huomaa viattoman ja kauniin punastelun +lemmikkipoikansa poskilla, ja hänelle tulee asiaa taikinakorvon luokse, +kaatamaan siihen vettä, koska hän aikoo tänään leipoa; sieltä näkee hän +vilkaisemalla Ananiaksen paremmin. Ja ilo sykähdyttää hänen mieltään, +joka tuskin on päässyt tänään hetkeksikään nousemaan surujen alta. +Rosinan päässä vilahtaa: + +Ananiashan se ... siitä voi mies tulla! Jos sillä olisi hoidossa +talo... Oma talo. Siitä se olisi turva muillekin kuin eukolleen... +Senkö tähden lieneekin Ananias niin untelo, että se jo sitä naisväkeä? +Onhan sillä jo ikää. Jos vielä hyvinkin vilkastuu. Ja Pertta Kinnusen +Sanelma: ei se vielä mihinkään pahaan... Kunpa se pysyisi ihmisenä... +Pitää katsastaa näitä! + +Mutta Juutas Käkriäinen on jo istuunut pöydän päähän, käteltyään +Maunoa, jonka tulo on ollut hänestä hyvin mieluinen, sillä nyt on +hänellä juuri juttelemistakin, siltä Sahan hovilta. Ja hän on saanut +jauhoja, joten ei ole varsin kiirettä heinätöihinkään. Niin mieleinen +on Maunon tulo ja juttelu hänelle ollut, ettei hän ruvennut nurisemaan +edes pikku tyttöjensä uusista mekoista, vaikka hän ensin rypisteli +kulmakarvojaan, kun ne huomasi, joutavan koreat. Mutta näin vieraiden +läsnäollessa on hän hyvilläänkin niistä mekoista. Maunon jälkeen +tervehtii hän Pertta Kinnusta: rutisti Pertan kättä hiukkasen +koirusissaan, koska näet Pertta nytkin haukkui hänen kourainsa isoutta. +Pertalta pääsi pian armon rukoilu, ja viimein kiroilu. Mutta Maunon +Pertan Sanelmalle ei Juutas ollut kovakourainen. + +Sitten asettui Käkriäinen kahville pöydän ääreen. Siinä hän nyt istuu, +kyynäröt enemmän kuin puolta syltä leveällä ja takapuoli pölkässä. Hän +hörppii kahvia äskeisestä lastentuopista, sillä eihän tavallinen kuppi +nyt miehelle mitään, sanoi hän, ja näkyyhän pannussa olevan vielä +kahvia. Ja vehnästä on. Tuopin vieressä on hänellä mälli, jonka hän +otti ja valitsi siihen äsken uuninreunalta valmiiksi, ruskea ja +koiranpennun kykäleen kokoinen mälli. Se maistuu nyt vaihteeksi +hyvältä, ja piipun varsi on vähän vialla. Ja taas hän on hyvällä +tuulella: onhan suu täynnä, ja on vehnästä ja kahvia. Heilutellen +vasenta kämmentään, isoa kuin lapiota hän naurahtaa: + +"Jauhoja ... saahan niitä ... kun tahtoo! Saisi vaikka miten paljon... +Eikä tuossa ole hätä h--sinytkään, hehe! Siksipä minä en ole mennyt +ennen tietelemäänkään ... kaupungista taikka muualta. Olen vain +irvistellyt ikeniäni ... kun kerran tiedän, että saa niitä. Olen +ajatellut, milloin nämä akat ovat hätistelleet menemään, ajatellut, +että... Nyt sitä on! Ja olisi annettu miten paljon tahansa. Niin tuo +meinasi, komesrootti, että ota vaikka kymmenen pussia rätingille. +Sanoi, että sinulle minä uskon, Juutas, muille en uskalla. Eikähän se +kaikille uskallakaan. Mitäs ... kun eivät maksa velkojaan. Niin se +sanoi ... minulle." + +Käkriäinen on hiukkasen vaiti. Sitten hän huudahtaa: + +"Mutta enpä tuossa viitsinyt ruveta ottamaan kuin yhden pussin. Sillä +kyllä minä tiedän! Porvalit... Tiesin minä, Mauno-parka ... näin, mikä +sillä komesrootilla oli riitingissä..." + +Käkriäinen vaikenee jälleen hetkeksi, uteliaisuutta herättääkseen, ja +työntää nyt etusormellaan mälliä alahuulensa taakse. Ensimmäisenä +kysäiseekin häneltä sitten pikku Jopi pöydän toisesta päästä: + +"Mitä sillä oli riitingissä, sillä komes...?" + +"Mitäkö?" huudahtaa hänen isänsä, mutta ei katso Jopiin, vaan hänen +ylitseen Maunoon, joka istuu sanattomana ja mietteissään. "Hm", +tuhauttaa Käkriäinen sitten sieraimiinsa. "Kyllä minä tiedän... Minä +näin jo, kun taloon tulin, että siellä oli jotain. Arvatkaahan...! Ja +tiesinpä tuon: kaksi lehmää oli purussa. Nii-ni! Kaksi lehmää." + +"Niinkö?" äännähtää Rosinakin, joka on juuri lähdössä pihalle, vakka +kädessä, ottamaan jauhoja. Ja samassa Rosina huomaa miehensä takin +kainalonkin revenneen, Juutaksen kohottaessa kättään. Mutta ei Rosina +nyt hiisku siitä takistakaan mitään. + +Puheen sattuessa lehmiin täytyy kunnon emännän kuitenkin huudahtaa: + +"Purussako? Ihanko totta?" + +Juutas Käkriäinen vastaa: + +"Kah ... kuulinhan tuon näillä korvillani... Jos sen jo muutenkin +tiesin. Ja siitäkös oltiin minulle litmakoita ... että niitä +tohtoroimaan. Ei kuin kahvia eteen ... ja sitten litmakoitiin. Siinä +oli vehnäsiä ja pipernikkoja, joutavia. Niistä nyt maha... Ja sentähden +tarjottiin jauhojakin vaikka lainaksi. Ne ovat ne ... komesrootit, +Mauno. Ja saliin vietiin, toppatuoliin istutettiin. Ja lystiä +koetettiin pitää minulle. Mutta niistä lehmistä juteltiin, ruotsiksi +keskenään, se Könönen ja hänen tyttönsä. Mutta minä kyllä ymmärsin: +että uskaltaako pyytää minua niitä parantamaan. Mutta minä en ollut +ymmärtävänäni ... irvistelin vaan ikeniäni mahassani. Istua kekotin ... +kuin mikä komesrootti.." + +"Et ymmärtänyt. Et! Et!" huutaa Maunon Pertta, riisuen päällyshamettaan +ja heittäytyen alushameisilleen, punajuovaiselle. "Mistä sinä, Juutas, +ruotsia? Tuollainen. Karhu! Kädetkin isommat kuin koko mies. Et. Et!" + +"Niin minä?" ärähtää Juutas Käkriäinen puolittain ällistyen ja +puolittain nolona. "Minäkö? Hm ... haista sinä pässin...! Minäkö en +ymmärrä? Minä ... enemmän kuin sinä! Olen ollut opissa ... maailman +rannan oppikoulussa, haha. Minäkö! Hurstote, pirskata Perttata! Ja +miiver siiver ... kiiver kaiver! Entäs ingen tingen ... tappisilmä, +hehee. Ja rouskata rauskata! Kyllä minä ymmärrän, sinä...! Ja entäs +sitten pussiluitte ... kalpaski... Se on ryssää. Ja lupovatsa." + +Käkriäinen vilkaisee kuitenkin sänkyyn, mitä Saara, Pietarissa ollut, +hänestä arvelisi. Se myöskin sitä ryssää. Juuri häneltä on Käkriäinen +oppinutkin sanomaan niinkuin nyt: + +"Pussiluitte, kalpaski ja lupovatsa." + +Mutta Saara kuorsaa. + +Maunon Pertta hohottaa Juutakselle ilkeästi, ja Sinikanteleen akka +hymyilee. Ei sovi nyt puhua kielillä. On käännettävä tarina muualle. +Käkriäinen sanoo Maunon Pertalle: + +"Kyllä minä, hehe ... enkähän minä sinulle puhu, vaan langolle. Niin, +olisivat ne minua tahtoneet niitä lehmiä korjaamaan, mutta minulla kun +on hampaankolossa noille porvaleille, Mauno. Ne luulevat niin vain +narraavansa ... köyhälistön, aina tarpeessa olevan... Siksi ne +kahvilla... Ja sikareita työnsivät suupieliin... No, eihän mitä: minä +vain odotin, milloin ne alkavat sitä asiaansa haastaa ... uskaltavat. +Ja minä pidin varani, ja siinäpä jo tahdoin säkin jauhoja ... puolet +ilmaiseksi. Ja se lähti kuin myllyn ratista, ja lisää luvattiin! Mutta +jamahtipas komesrootti kiinni omaan loukkuunsa. Jauhot antoi. Mutta +sitten, kun rupeaa laskettelemaan lehmiensä parantelemisesta ... niin +enpä ollut tietääksenikään! En kuin arvelin, että menee siinä viikon +päivät siinä sellaisessa... Ja se onkin totta, se on sellainen luokka, +tämä lehmäisen elukan parantaminen. Siinä on jos jonkinlaisia suonia ja +suolia. Ja satakertoja. Ei sitä moni osaa, jos oikein paikalleen aikoo +ne rotjata, milloin ovat sijoiltaan menneet. Enkä tuosta lopulta kuin +sanoin, etten minä siihen työhön rupea... Minä..." + +Käkriäinen on noussut pöydän äärestä ja seisoo hetken keskellä lattiaa, +toinen polvi koukussa ja hattu takaraivolla, toisessa poskessaan +mällimukula. + +"Enkä ruvennut... Tohtorikseen..." + +Sitten kaivelee hän taskujaan, saa esille harmaan pässinpussinsa ja +piippunsa, ja menee kopistamaan piippuaan uunin reunaan. Sylkäisee +mennessään lattialle läiskän, tiputtelee, ja pakinoi: + +"Ne ovat aina ne ... porvalit. Ja minä kun nyt olen sellainen, että +porvalia en minä kärsi, Mauno! Hehe, jos kaupungissa tai missä sattuu +heitä menemään ohitseni, niin hattua en nosta." + +"Porvarit ... talokkaat!" myöntää Mauno. + +"Niin ja torppalit raatavat heille työn", sanoo Käkriäinen. "Ja mikäs +on tämä Konsta Könönenkin? Ostaa kaikki maat. Ripatillakin ostattaa, +vilskommipelillä. Eikä itse niitä viljele, antaa metsittyä. Ja eläjät +maantielle!" + +"Mutta koetapas niiltä saada maata nurkkasi alle! Eivät anna +tukkipuulaakit", alkaa Mauno puhua. + +"Herrat, herrat!" hoilottaa Maunon Pertta. "Mitä ne tekevät? Juovat ja +likastavat ... kaupungissa! Se on totinen tosi! Tosi!" + +Nyt hälistään hetki herroja vastaan. Ja Juutas Käkriäinen kehaisee +uudestaan: + +"En, en kärsi porvaleita. Haha, jos en muuta heille keksi, niin +tuhautan, rasvaruhtinaille. Kun menen kadulla sivuitse koristeltujen +ryökkinäin, niin tuhnun..." + +"Tuhautit nytkin! Voi helvetti, miten tuo Juutas haisee!" huutaa Maunon +Pertta, joka on lähdössä viemään päällyspukuaan aittaan ja joutuu uunin +vaiheilla Juutaksesta käyvään ilmavirtaan. "Tuhautit. Ja haiset aina. +Kuin märännyt kissa tunkiolla... Ja joka sorkka täällä haisee! Haisee! +Haisee!" + +Rosina on tullut takaisin sisään. Hän sanoo jotain epäselvää ja +tiuskahtavaa Pertalle. Juutas Käkriäinen ällistyy. Hetken seisoo hän +sanattomana ja kokeilee housujensa takapuolta. Sitten hän yrittää +sotkea asiaa. Kääntyy tupaan päin ja sanoo: + +"Niin ... haastelivat ... komesrootti ja se ryökkinä..." + +Ja yhtäkkiä hän naurahtaa, nolosti ja samalla sydämensä pohjasta: + +"Sainpas minä tuon Pertukan ääntämään...! Jo ajattelinkin, mitenkä minä +sitä, kun se... Mutta arvelin, että kun... Jopas älähti, hahaha. Ja +sitten ... se Konsta Könönen ja se tyttö... Ne kun juttelivat... +Kuulkaahan mitä juttelivat! Ne ... että maailma on palli." + +Juutas on silmänräpäyksen vaiti. Sitten hän huudahtaa vihaisesti ja +lujasti: + +"Mutta se on vale!" + +Muuta ei hän hetkeen sano. + +Maunon Pertta on kadonnut tuvasta. Mauno alkaa torkkua. + +Leja on kahvitellut mummonkin, ja nyt herättää hän Saaran, täysi +kahvikuppi kädessä. + +Saaran päätä pakottaa. Hänen mieleensä johtuu se laivamies ... ja +oleskelu siellä Lutmitvuoren harjulla, kaupungin laidassa, kanervissa. +Hän on ollut jo heräämäisillään toisten hoilotukseen. Horteessaan on +hän kuullut puhuttavan haisemisestakin. Nyt katselee hän istualleen +kohoten kulmiensa alta ympärilleen. Äidin tuikea silmäys tuolta +taikinakorvon luota, jossa hän on juurta sotkemassa, antaa Saaralle +syytä pelkoon, ja hänestä tuntuu kuin nyrpistäisi Lejakin hänelle +nenäänsä. Haisiko hän itse vielä ... oluelta ja muultakin? Leja, +mokoma... Mauno voi juuri siksi murjottaa, että ovat puhuneet Saarasta. +Maunon Pertan Sanelma istuu niin pystynenäisenä. Perttaa ei näy sitä, +joka oli kai Saarasta alkanut puhua. + +Ennen kaikkea äitinsä epäilyt haihduttaakseen ponnistaa Saara +päänsäryssäkin itseään, kertoakseen, mitä kaikkea siellä kornetissa oli +katselemista. Monta tuntia se sellainen oli vienyt, ihan totta. Kahvia +oli siellä keitetty tyhjästä, kahdessa minuutissa. Ja käärmeitä oli +näytetty, mustia ja punertavia, ja kirjavia! Sellaisia ihmeitä! Ja +kiikkuneet olivat korkealla katon rajassa. Ja jalopeuroja siellä oli +ollut. + +"Elähän, elähän!" huudahtaa Juutas Käkriäinen ihmetellen. + +"Niin! Niillä oli pitkät sarvet", sanoo Saara. + +Sitten Saara kertoo kaikenlaista. + +Mutta kun hän sillä tavoin yhä jatkaa kuvauksiaan jalopeuroista ja +elehvanteista ja ylpeilee niillä näkemillään, alkaa isää vähän +harmittaa, ja hän sanoo: + +"Kyllä minä ... tiedän. Niitä ne vain ... sellaisia +komeljanttareita..." + +Rosina on jälleen kadonnut tuvasta, huudahtaen, että nythän härkä +pääsee metsään, eivät sitä lapset vahdikaan. Rosinalla on taikinanjuuri +jo valmis happanemaan. Suutarin akka ja Leja menevät Rosinan perästä. +Sitten huudetaan karjapihalla Malakiasta. Ja Topi, joka on kuunnellut +suu auki Saaran kertomuksia tiikereistä ja lentokoneista ja allakan +lehtien muuttamisesta rahoiksi, juoksee pihalle. Mutta pienimmät tytöt +ovat menneet aikoja sitten. + +Mauno on noussut ja tarjonnut Ananiakselle paperossin, seisahtanut +tuvan portaille. Ananiaksen kanssa pakinoimaan. Karjapihalta kuuluu +lasten ilakoimista. Tuvassa on vielä paitsi Käkriäistä ja Saaraa Maunon +Pertan Sanelma. Sanelmalle tuumii nyt Käkriäinen uudestaan noista +Saaran kuvauksista: + +"Kyllä minä ne ... temput...!" + +Hän on hetken vaiti. Sitten hän örähtää: + +"Olisipahan ollut ... elohopeaa taskussa ... niin kyllä nuo olisi +nähty!" + +"Elohopeaako? Mitenkä se isä ne olisi nähnyt?" kysyy Saara. + +Maunon Pertan hymyilevä Sanelma ei puhu mitään. + +Juutas Käkriäinen ei sano sen enempää, miten hän ne olisi nähnyt. + +Ja sitten kaikuu karjapihasta Rosinan ääni. Juutas Käkriäisenkin on +lähdettävä sinne, sillä lehmää astutetaan. Rosina huudahtelee alhaalla +navetalla ihastuneesti: + +"Voi tokiinsa, kuinka tämä on varma tekijä! Ja hyviä vasikoita sen +tekemistä tulee." + +Rosina hääräilee alushameet polviin käärittyinä kujalla, jonne +Sinikanteleen akka on taluttanut läävän väliköistä lehmänsä, työntäen +ulos pyrkivän lampaan välikköön takaisin. Sinikanteleen vaimolle Rosina +puhelee karjastaan: + +"Ja hyviä ne ovat muutkin meillä, kun on saatu noita elukoita +viimeinkin... Sen mokomalla tuskalla ja työllä: voita myyty ... ja +maitoa! Ja pienistä on kasvatettu. Sekin Jertta, tiedättehän, se +kyyttö, yksitoista litraa se lypsää, vaikka on vasta-alkaja. Se on, +kuulkaas, sen Vilhusen mustan luomia, sellaisen lypsäjän. No, Poika +mitäs nyt... Mutta kylläpäs on vastahakoista tästä teidän lehmästä. +Kuuletkos sinä...!" + +Rosinan innokas ja leppoisa juttelu on nyt muuttunut karjahdukseksi +Malakiakselle, joka on pantu pitelemään vastahakoisen lehmän häntää, +kun taas Sinikanteleen vaimo pitelee sarvista. Rosina käskee +Malakiasta: + +"Älä niin riipaisemalla! Voi kuitenkin, ei tuosta senkään sankaria +tule, kun ei osaa pitää edes lehmän häntää kädessään! Poika..." + +Malakias ei vastaa mitään. Työntää ainoastaan hampaittensa väliin +vehnäsen, jota on pitänyt vasemmassa kädessään. Topi ja Sanelma, +Topin perästä aidan ylitse kiireesti hypähtänyt istuvat aidalla. +Punamekkoinen Repekka ja sininen Ester katselevat kujalle aidan +raoista. Mutta Jopi on kiivennyt aidan harjalle ja varautuu nojaamaan +seipääseen, jossa roikkuu vanha nuttu. Paksuposkinen Topi laulaa, +härkää katsellen: + +"Piu, pau, papinkellot! Lukkarin lesken lehmänkellot!" + +Pikku Sanelma tirskuu. Saara köntystää ohitse saunaan. + +Rosinan mieleen johtuu taas Saaran valhettelu... Ja sellainen +juopottelu ja ehkä muukin. Ja äiti kiihtyy ja huutaa toisillekin +lapsille: + +"Pääsettekö te siitä! Mitä, Sanukka? Vai tulta iskee, hittoako sinä, +Sanukka, ai, ai! Kunhan ei omasi kerran tulta iskisi, ihan pääkuoreen +asti, että hulluksi ihminen tulee! Niinkuin varikset kaikki aidan +seipäissä! On siinä kiikaroiminen, Jopi. Pyörii seipäässä ympäri +kuin ... kuin p--eru tikun nenässä... Ja Repekka, kiilusilmä, niin: +tirkistelisit häntä nyt hevosen hännän alle!" + +Malakias sanoo, lyöden oivallista härkäänsä lautasille: + +"Siinä se on Poika! Sellainen ... kikkarapää. Maksaisi se Könönen +varmaankin tästä..." + +Myöskin Mauno Kypenäinen on tullut Perttoineen aidan viereen, kun taas +Maunon Pertan Sanelma istuu Lejan kanssa naisten aitan portailla. + +"Mitä?" kuuluu silloin Juutas Käkriäisen leveä ääni pihalta. "Mitä ... +Malakias?" + +Käkriäinen kantaa vielä Ananiaksen kanssa jauhosäkkiä aittaan. Mutta +nyt hän pysähtyy kesken kantamistaan, koska Malakias puhuu hänen +härästään. Suurimman ylpeyden aihe on se Poika Juutakselle niinkuin +koko Putkinotkon väelle. Hän toistaa: + +"Mitäs ... se Malakias haastelee?" + +Malakias huutaa kovemmin: + +"Antaisi se Könönen varmaankin tästä ... kaksikymmentä markkaa!" + +"Kaksikymmentä markkaa, haha!" nauraa Juutas Käkriäinen. "Johan sinä +taas, poika-parka..." + +Käkriäinen kiiruhtaa kantamaan säkin aittaan, että pääsisi alas +kujalle, selittämään Maunolle ja muille, mitä se härkä oikein maksaa. +Ananias ja hän vievät säkkiä ylemmän aitan kynnystä kohti, kiskovat +välissään kuin muurahaiset isoa ja valkeaa toukkaa, Ananias takaperin +ja Juutas oikein puolin astellen, jalat levällään. Kun säkki on saatu +aitan kynnykselle, lönkyttää Käkriäinen Maunon luokse aidan viereen ja +jatkaa: + +"Se Malakias, haha. Kaksisataa tästä saisi... Tästä härästä... Mutta, +Malakias, sitä makeutta sinulle nyt ei anneta ... että se myydään! Ei +sitä makeutta." + +Juutas lataa piippuaan ja juttelee Maunolle, vakuuttaa: + +"En... Sitä minä en myy. En vaikka tarjoaisivat mitä. Ennen vaikka sen +tapan..." + +Hän kiihtyy hiukan. Sitten hän jatkaa: + +"Se on hyvä härkä... Kuulkaahan!" huudahtaa hän siinä lomassa +Sinikanteleen eukolle, joka vie lehmäänsä ylempänä kujalla: "Kulkaa, +juoksuttakaa sitä siellä kalliolla ... edestakaisin, tai kotiin +mennessä alkumatka..." + +Sitten puhuu Juutas Maunolle: + +"Siinä on ... sellainen liikutus tässä käytöksessä ... tässä +lehmien ... joskin hyvä tuo on härkä. Mutta ... kyllä minä tiedän." + +Ananias on hyppyyttänyt hevosen veräjästä ja sitonut sen alimmaisen +aitan nurkalle. Hän istuutuu pirtin portaille ja katselee hiljaa ja +salavihkaa rusottavaa ja valkohipiäistä Maunon Pertan Sanelmaa, jonka +kanssa Leja naureskelee naisten aitan kynnyksellä. Ananiasta Lejan +jutut kiusaavat. Mitään niistä hän ei tosin kuule, eikä Sanelmakaan +virka paljon mitään. Mutta hän kuule Lejan nauravan ja puhuvan härästä. +Ja Sanelmakin katselee silloin härkää, kirkkaina sädehtivin silmin. +Ananiaksesta tuntuu äitelältä. Ja samalla häntä ikään kuin kiukuttaa. +Tuon Sanelman levollisuus ärsyttää häntä. Hänen tekisi mieli mennä ja +rouhaista hänet käsiinsä, härkää hymyillen katseleva Sanelma. Ja +rouhaista oikein sylin täydeltä. Ja näyttää hänelle ... niin että +kerrankin suu aukeaisi ... haastelemaan. Sylissään kantaisi Ananias +tuon Sanelman kuin höyhenen! + +Rosina Käkriäinen tulee pihalle, kutsuu Lejaa panemaan puuroa tulelle. +Perunat ovat aikoja sitten keitetyt. + +Kun Leja tulee Rosina Käkriäisen luokse tuvan portaitten viereen, +supattaa äiti tyttärelleen: + +"Älä huoli puhua mitään siitä kanasta Juutakselle... Mikähän sen hengen +nyt vei?" + +Rosina huomaa Ananiaksen ja jatkaa: + +"Älä sinäkään... Kun se kana on täällä kuollut! Isä suuttuisi ... sitä +kun ei ole myyty..." + +Leja oli äsken, mennessään äidin luokse läävälle, ilmoittanut hänelle +tavanneensa sen vanhan kanan käpertyneenä alaveräjän taakse. Leja oli +katsellut sitä ja vienyt sen läävän välikköön. Vähän ennen kaupungissa +käyneiden tuloa oli hän sen huomannut. Kumpaisellakin heistä oli +mielessä pelko, joskaan he eivät hiiskuneet siitä toisilleen. Arvelivat +ainoastaan, että loppunsahan se sille kanallekin oli tuleva. Ja kun +Sinikanteleen vaimo samassa joutui heidän perästään läävän välikköön, +pisti Rosina kanan piiloon seinän alle, ettei Juutas Käkriäinen saisi +tuon vieraan eukon puheista kuulla, että kana oli kuollut ... juuri +tänään. Sillä Juutas voisi alkaa motkottaa, ettei sitä oltu myyty ja +otettu siitä rahoja, joskaan hän ei kanojen kuolemalle muuten ole +pannut merkkiä. Pääskysten pesien putoamisesta on Juutaksellekin +merkkiä. + +Nyt varoittaa Rosina Lejaa ja Ananiasta vielä tästä asiasta. + +Mutta itse on Rosina huolestunut kanan kuolemasta. Miksi sen piti +sittenkin kuolla juuri tänään? Ilmeettömin ja sinne tänne kiertelevin +silmin katselee Rosina nyt tuvan portailla ympärilleen. Jälleen kohoaa +hänen laihasta sydänalastaan syvimmältä kuin jokin pahan tunto. +Onnettomuuden ennustus... Vanha kana oli kuollut. Tänään, kun hän +ryhtyi siihen viina-asiaan. Ja tuntuu yhä kuin hän olisi syypää. Saaran +hommannut tervahöyryyn, ja nyt rötköttää Saara saunassa humalaansa, ja +muuta elämäänsä! Tulisi tuosta Ananiaksesta edes mies! Luoja ei salli +Rosinalle ... mitä ei salline ... menestystä. Viime kerrankin putosi +pääskysen pesä, ja kuoli lammas, herrojen koirat repivät. Miksi Luoja +ei salli? Rosina on menetellyt niinkuin on voinut. Ihan vapaa on hänen +tuntonsa! Mitäpä tuosta viinanpolttamisesta, kun rikkaatkin... Ja senkö +tähden hänen sukunsa alamäkeen? Mutta Rosina ei jaksa muuten elättää +perhettään: sitä on niin paljon. Siitä ei henno luopua ... lähettää +ihmisten kiusattavaksi. Oli miten oli! Kun on sallittu menemään yhä +alamäkeen, niin lienee sallittu. Ei siinä mikään auta, vastaan +karrittaminen... Jumalalle...! Kanakin kuoli. + + + + +Kahdeskymmenesneljäs luku + + +On syöty päivälliseksi kolme kappaa uusia perunoita ja suolakalaa ja +piimää ja padallinen puuroa. Puhkuvaa ruispuuroa, voisilmässä +kastettua. Muut syöneet paitsi ei Malakias, joka odottaa käärmeitään. + +Nyt ollaan Putkinotkossa ruokalevolla. Rosina, Maunon Pertta, mummo ja +Leja pitkin pihatanteretta. Sinne ovat nurmikolle nuukahtaneet myöskin +sinimekkoinen Ester ja punapaitainen Repekka. Toiset ovat vielä +valveilla, heidän ääniään kuuluu hiljaisesti sieltä täältä. + +Porsas örisee tallissa, mutta emälammas ja vuona, joita Rosina on äsken +ruokkinut leivänmuruilla ja juottanut vedellä, eivät ääntele. Mökin +pihalla on aivan hiljaista. + +Maunon Pertta on ensimmäisenä tullut pihalle ja heittäytynyt suuren +koivun siimekseen, kavahdettuaan päivällispöydästä huudahtaen: + +"Voi myrkky, miten tuo Käkriäinen ja hänen penikkansa...! +Pihatantereelle tästä pitää päästä." + +Ensin on Pertta Kinnunen heittäytynyt kyljelleen, pitkä ja solakka +veikale. Ja sitten vatsalleen, niin että jalkain ja lantioiden muodot +piirtyvät selvästi näkyville hänen ainoan hameensa läpi. Siinä hän on +ummistanut kärsineet, hurjat ja tylyt silmänsä. Mutta vielä hän on +kohottanut leukaansa ja haukkunut Repekkaa, joka on juossut pihalle ja +alkanut tanssia ja rallattaa visertävällä äänellä: "Ramtam-kilikuti. +Ramtam-kilikuti...!" + +Siten on kiiluvasilmäinen Repekka laulanut ja nauranut. Mutta Rosinakin +on ilmestynyt pienokainen sylissä portaille, ja hän on käskenyt +Repekkaa olemaan hiljaa, ja Esteriä nukuttamaan pientä siskoa, niin +että täti ja muutkin saisivat maata. Ja täti on nukkunut. + +Rosina makaa nyt Pertta Kinnusesta vähän matkan päässä, Luukas +puolipaljaalla povellaan. Närkästynyt oli hän Pertalle noista sanoista, +joita Pertta täällä käydessään aina jankuttaa eikä koskaan väsy, +nimittäin että Rosinan lapset ja koko pesuus ovat muka sellaisia, +löyhkävät. Ja onhan se totta. Mutta jopahan tämä nyt... Ja ovat nuo +olleet Pertallakin omat hajunsa, vieläpä pahemmat, sellaiset, joita +herrat ovat löyhyttäneet hänen rinnoilleen nuorena tyttönä. Nyt ne +hajuvedet ovat haihtuneet. Siksi lienevätkin Pertalla nuo pahat +puuskansa, jolloin hän kaikkia haukkuu, toisten haisua, vaikka se on +toki rehellisen leivän ja potattien haju, köyhien... Ensin huulet +hiukan töröllään ja sitten lauhtuen on päivän juoksuista ja matkasta +väsynyt Rosina kiertynyt kieppuun nurmelle, sovittaen varovasti +viereensä imevän lapsen, jonka pehmeä kosketus tuntuu niin hyvältä. +Huivinsa, nyt jälleen vanhan arkihuivin, on hän vetänyt mustan päänsä +ylitse huppuun. Vielä on hänkin nostanut kasvojaan ja kovistanut +edelleen Repekkaa ja Esteriä pitämään turpansa kiinni. Repekka on näet +saanut Esterin avulla punaisen villapaitansa korviinsa ja kyykkinyt +tuvan portaiden edessä ja alkanut naurella, mitä hän siihen rykkäsi +kaksi. Mutta kun äiti käski olemaan hiljaa, niin on Ester neuvonut +siskoaan vaikenemaan. Pikku tytöt ovat nyt menneet poimimaan +kissankelloja kukkivan perunamaan reunamilta, ja siinä istuskeltuaan +ovat he syömisestä uupuneina ja auringonpaisteen ja hiljaisuuden +raukaisemina nukahtaneet alimmaisen aitan edustalla, nukahtaneet +punainen läiskä sinisen viereen. + +Mummokin on tullut pihalle, lapsenhoidosta ja vieraiden tähden +Rosinalta puuronsa saanut, joten tuo Juutaksen hauki säästyikin +huomiseksi. Mummo on käpertynyt mökin siimekseen, ei koivun juureen, +jonka varjo näyttää jo siirtyvän pois Pertta Kinnusen kohdalta. Se +varjo antaa rauhallista unta Lejalle, joka sijoittuu levolle +viimeiseksi, lennätettyään vielä Pertan Sanelman kanssa porsaallekin +perunoita puuroisessa vadissa. + +Siten nukutaan Putkinotkon kesäisellä pihalla. Siellä on hiljaista, +nurmikoilla ja kallioilla, kerrankin. Ei kuulu huutoja eikä itkua, ei +kirkunaa, ei rinnanpohjasta tulevia ja etäälle kantavia toitotuksia. Ei +laulua, ei rallatusta, ei putkien soittoa, ei räkätystä. Ei lehmien ja +pässien äänten matkimista tai karjan kotiin huutamista, vingutusta, +karhun tahi koiran äänten jäljittelyä, peltisten onkimatopurkkien +rämistelyä vastatusten, niin että vuori pihan toisessa kupeessa +räikkyisi. Ei kuulu koiran haukunta, sillä Hurjakin makaa portaittensa +alla, josta sen valkea pää näkyy, tavoitellen silloin tällöin kärpäsiä. +Eikä kiusaa nyt pikku Jopi kaikua, joka muulloin vastaa hänelle: + +"Tö-töö!" + +Ei Juutaskaan ärjy eikä Rosina Kypenäinen ylimmäisenä räikytä ääntään. +Ainoastaan haapojen lehdet läpättävät helteessä rannalla, alakuloisten +haapojen lehdet harmaiden louhien juurella. Niidenkin hiljainen läpätys +vaikenee jo melkein. + +Joskus lentää pääskynen pihan poikki ja visertää lyhyesti +tylppäpyrstöisille pojilleen. + +Sininen taivas kaareutuu Putkinotkon ylitse. + +Heinäsirkat sirahtelevat kuumassa ruohossa, ja toiset alkavat äännellä +jo suuressa koivussakin, sillä onhan heinäkuun viimeiset päivät. + +Ananias on mennyt ruokalevolle miesten aitan ylisille, hänen päänsä kun +ei siedä auringonpaisteessa makaamista. Vieressään olevasta +päätyluukusta on hän nähnyt ulkoa kirkkautta semmoista, että se +sokaisee silmiä. Ja kujan toisella puolella kallion, ja kalliolla +mustan, kivillä pönkitetyn kuja-aidan. + +Aidan takaa on noussut hohtavan valkea pilvi... Kömpinyt kuin mikä +suunnaton kummitus, niin lumivalkeana... + +Ja tuolta kauempaa on pilkistänyt nurkka keltaista ruispeltoa, ja +sinistä järveä, jolla leijailee lokkeja. Niiden kimeän ja alinomaisen +kirkunan on erottanut loitolta, samalta tutulta paikalta, jossa niillä +on pesä, sen tietää Ananias, sillä verkkosouduillaan on hän sen +arvannut. Käkkärälatvaisen petäjän luona ne aina huutavat ja lentävät. +Kuumalla kallioluodolla, jossa ei ole paljoa muita puita kuin se +petäjä. Mutta kirkuna ei ole häirinnyt, se on kaukaista. Ja aitan +ylisillä on hämärä nukahtaa ja uneksia, poissa säihkyvästä +päivänpaisteesta... Heinistä tehdyllä laverilla Ananias loikoo... On +viileästi lämpöistä, vaikka päivä on melkein kuumimmillaan. + +Uni ja unet tulevat nuorelle ja maailmaa kaipaavalle Ananiakselle kuin +autuas huumaus. Ulkoa kiiluu päreiden raoista auringon säteitä, ja +metsissä ympärillä, tuuheissa ja sinisissä, pauhaavat karjankellot, +Putkinotkon ja naapurien karjain, eri äänillä, mikä milläkin: kaikki on +yhtä helinää ja kilinää, josta kumahtaa joku kumakampi ääni: + +"Pom, pom...!" + +Kuin jotakin laulua ne kellot sommittelevat, eräiden soitto sattuu +sillä tavoin, että syntyy aina se lyhyt laulu, sekautuen nopeasti +sitten muiden kellojen ääniin. Riemukas ja samalla alakuloinen laulu. + +Joskus on Ananias unensa horteessa huomaavinaan kaukaa ulapalta +käsipelinsoittoakin, jytkyttävistä jaaloista, jotka kulkevat ohitse, +etelää kohti... Viipuria ja Koivistoa... + +Mutta vielä selvemmin kuulee hän Mauno-enon Sanelman ääntä: muutamat +harvat sanat, kirkkaat ja lämminsointuiset. Missä se Sanelma lienee? +Lejan kanssa se äsken tuli pirtistä ja meni katsomaan sianporsasta. + +Ja sitten kuuluu myöskin Jopin puhelua. Ja Topinkin... Ja pikku +Sanukan. Kaikki hyvin hiljaa ... jostakin. + +Kesän uhkeus ja karjan kellot, surunvoittoisesti ja vallattomasti +kalisevat. Sirmakansoitto etäällä soluvista hinureista, jotka vetävät +tukkilauttoja, Sanelman kirkas naurahtelu ... kaikki ne saavat +horroksissa loikovan Ananiaksen sellaiseen riemuun, että hän tahtoisi +sekä hypähtää pystyyn että upota jälleen unen tiedottomuuteen. Upota +kuin kaivoon. Minne hän lähtisi, hypähdettyään jaloilleen? Jonnekin ... +minne nuo höyryt ja jaalatkin, joista soitto soi: maailma on avara. +Pietariin...! Tai Helsinkiin, jota vanhat sanovat Ruotsin puoleksi, +jotkut: äiti, rakas, tietämätön. Tanssia Ananias tahtoisi tervahöyryn +kannella niinkuin Saara on kertonut... + +Saara! Hän on sellainen ... alkaa olla ihmisten pilkkaama! Miksi ei +Ananiaskin sellainen olisi? Missä lienee Saara tänäänkin ollut...? +Kenen kanssa olutta juomassa? Ananiaskin on samaa, samaa sukua! Pois +tieltä! Hän tahtoo likistää tyttöjä ... Sanelmaa. Ja tapella, juoda +miesten kanssa. Ihmiset suhisevat Mauno-enon varastaneen lampaitakin. +Sellaiseen seikkailuun tahtoisi myöskin Ananias: nostaa ampumansa +lampaan olkapäilleen, ja kantaa sen iltahämärässä pelotta saman talon +pihan kautta, jonka saaresta hän lampaan ampui. Ja Sanelma näkisi +hänet ... mitähän se silloin...! + +Karjojen kellot soittavat riemukkaasti ja surullisesti suurissa +metsissä ... Ananias nukahtaa. + +Sika urahtelee tallissa tyytyväisenä itsekseen. Jopi juttelee jossakin, +ja Malakias kuuluu kyselevän häneltä jöreällä äänellä. Sitten iso +Sanelma naurahtelee. Missä? Tuolla nuusniekassapa, jossa Malakias +istuu, odotellen hänelle yhtäkkiä tulleen ilkeän elämän loppumista: +että saisi sitten syömistä, sillä yhä kiljuvampi nälkä hänellä on. +Sinne on tullut Topi Malakiaksen toveriksi. Ja pian sitten Jopi, joka +on alkanut kertoa siellä veljilleen, millainen kaupunki on. Ja lopulta +on tullut pieni Sanelma ison Sanelma Kinnusen kanssa. Jopi ei kerro +kuitenkaan korkeista muureista, joiden päällä ihmiset istuvat talvella +kaupungissa lämmitelläkseen, eikä isosta seinäkellosta, josta riippuu +maahan asti suuret puntit, niinkuin kirnut, kuten hän ensin aikoi +Malakiakselle kuvailla, sillä onhan nyt kuulijoina paitsi Malakiasta, +Topia ja Sanukkaa myöskin Maunon Pertan Sanelma. Mitäpä Jopi nyt +vastaisi, kun iso Sanelma kysyy häneltä, miksi hän oli ajautunut siellä +kaupungissa jauhosäkkien väliin? Topi, joka istuu lattialla raaputellen +mustanahkaisia jalkoteriään, tirskuu silloin Jopille, ja Malakias, joka +on laudalla, vääntää naamansa lauhkeaan hymyyn. + +"Minkäkö tähden?" sanoo Jopi. + +Hän ajattelee. Sitten hän jatkaa: + +"Mie vuan..." + +Ja Jopi selittää: + +"Kun Saarukka jätti...! Meni sen miehen-kutaleen kanssa..." + +Muuta ei Jopi sano. + +Mutta kun Sanelma Kinnunen lähtee pois, kertoo Jopi pikku Sanelmalle ja +Topille ja Malakiakselle koko asian, ensin hitaasti ja sitten yhä +vilkastuen: + +"Niin ... kun sinne ryille tuli sellainen mies... Tuota pitkä puukko +oli vyöllä. Saakeli soi! Ja kun se ... se kun alkoi puukollaan +pistelemään ihmisiä..." + +"Ihmisiäkö?" örähtää Malakias. + +"Niin. Niin", nyökkää Jopi päätänsä. "Niin että leppä niiltä mahasta +suihkusi ... noin pitkä oli puukko, näin... Menepäs sinne ry'ille ... +olisi tappanut ... saakeli soi!" + +Topi lakkaa raaputtamasta jalkojaan, katsoo suu auki Jopiin ja sitten +kysyvästi Malakiakseen. + +Malakias arvelee: + +"Minä ... minä olisin käskenyt siihen poliisia! Hulluhan se sellainen +mies. Onhan niitä poliiseja ... poliisi se on sitä varten ... kun on +kaupungissa hurjimuksia. Kyllä minä tiedän..." + +Näin alkaa Jopi laajat kuvauksensa kaupungista. + +Pihalla kuorsataan ja nukutaan. Nyt asettuu iso Sanelmakin sinne Lejan +viereen. + +Mutta riihen takana, jonne Mauno-eno on kutsunut Juutas Käkriäisen +puheilleen, seisovat he kaksi seinää vasten, Juutas matalana ja +hartevana, Mauno pitkänä ja samalla vankkana. Ja he juttelevat. + + + + +Kahdeskymmenesviides luku + + +Mitä juttelevat Mauno Kypenäinen ja Juutas Käkriäinen riihen +seinämällä?... + +Mauno on johdannoksi alkanut kysellä, minkämoiset ne nyt ovat +maankasvut täällä Putkinotkossa. Juutas on sanonut, kompiessaan Maunon +perästä pitkin kujaa, että ovathan ne: ruis alkaa jo valmistua, +vaikkapa onkin maidolla vielä, mutta kyllä siihen kahden viikon päästä +täytyy iskeä sirppi ... sellainen se on luokka. Ja näkyy tuosta +jyvääkin tulevan. Ja hyvä on toukoviljakin. Entä sitten potatti! Kyllä +siitä kannattaa myydäkin, ropsia, nelisenkymmentä hehtoa. Entäpä sitten +tupakka! Sehän se vasta ... jos katsoo tuonne riihenkin taakse: kasvaa, +pötköttää. Ja hyväthän täällä Putkinotkossa ovat maat. Vaikka ne +ovatkin tuollaisia kallioiden koloja, niin se on sellainen aihe, että +ne ovat hiesmaita, joissa ei pouta kiusaa oikein milloinkaan, vaan +niissä säilyy kosteus kuin missäkin kukkaruukuissa. Eikä kylmästä ole +häirinkiä, koska kalliot ja kivet lämpiävät, jo aikaiseen keväällä. Ja +kun niihin mätkii lantaa, niinkuin Juutas on saattanut tehdä viime +vuosina, hankittuaan karjaa ja lapsia, niin... Ainoa puute tässä on +heinämaista. Mutta kyllähän siitäkin pääsisi, jos ojittaisi tuon lammen +rannalla lötköttävän suoniityn ... laskisi veden lorahtamaan +matalammaksi. + +Tultuaan riihen luokse, johon Mauno Kypenäinen pysähtyy, huudahtaa +Juutas: + +"Ja kyllä se vielä lorahtaakin ... kunhan tässä... Kymmenisen kiliä +tynamenttiä louheen, niin jo aukeaa lammin p--se. Sen pitää aueta +niinkuin..." + +Mauno Kypenäinen naurahtaa hiukan, sillä tuon aikomuksen laskea lampea +on hän kuullut Juutaksen suusta jo kahdeksan tai yhdeksän vuotta, eikä +siitä ole tullut sen kummempaa. Ja paljonhan on lapsia Rosinalla ja +Käkriäisellä. Mutta kysyypä Mauno nytkin, valmistellen mielessään muun +puheen alkua, minkä tähden ei Juutas sitten lampea laske ja ojita +suota, koska lammen ranta tuottaisi paitsi heinää myöskin uusia +viljasarkoja. + +Juutas ällistyy. Hän änkyttää: + +"Minkäkö tähden? Minkä?" + +Sisällään on Juutaksella tunto, etteihän sitä ole tullut tehdyksi. Ja +se, ettei sitä ole tehdyksi tullut, harmittaa häntä. + +Jo riihelle kömpiessään on hän kaivanut housujensa taskusta sen +pässinpusseista tehdyn ja kuluneen tupakkamassin. Nyt alkaa hän työntää +siitä kiireesti paltureita piippuunsa. Hän oli huomaavinaan Maunon +kysymyksessä ikäänkuin ivaa. Ja hän tulistuu vastarintaan. + +Miksi hän ei ole lampea laskenut? Hän keskeyttää piippunsa lataamisen +ja toistaa vielä sormet tupakkamassin suulla: + +"Minkäkö tähden? Kah ... siinä onkin ... se toinen kohtalo..." + +Juutas vaikenee hetkeksi. Ja jatkaa jälleen: + +"Kun ... tässä olisi valta tehdä, mitä tahtoo! Mutta minä ... en rupea +toisen hyväksi perkaamaan... Turvetta puskemaan, lammen peräsuolta +korttaamaan. Joutuisin täältä pois, ja siinä olisivat perkiöni toisille +kasvamassa... Ja minkälaista on tässä työ! Louhikkoa ... jos ei oikein +sonnan änskällä viljele. Tehnyt tällaisia kallioita pelloiksi! Enkä ... +siihen rupea, jos kerran pois joudun, niinkuin Aapeli uhkailee. +Ennen minä imen joka paikasta voiman niin tarkkaan, ettei jää mitään +muille ... tämän miehen perästä! Ja sen minä osaan ... osaan! Menköön +kaikki... aidat ja rakennukset läjään ... kuin märännyt +lehmäntatti...!" + +Tämän sanoo hän värisevin ja levinnein sieraimin, synkät rypyt lujalla +otsalla. Sitten kaivelee hän taskuistaan tulitikkuja, löytää jostakin, +raapaisee, sytyttää piippunsa ja imee niin, että tuli leiskahtelee +korkealle. Ja imiessään hän ajattelee taas, ettei tässä mistään tule +mitään. Vihoissaan puree hän piippunsa katkennutta imuketta. + +Ja hän örähtelee: + +"Ei, menköön räsyksi ... koko Putkinotko!" + +Maunon päässä liikkuu kyllä ajatus, että onhan Juutaksella Putkinotkon +mökissä kontrahdin mukaan vielä aikaa monet, monet vuodet, joten hän +ehtisi saada pulskasti etunsa lammen suostakin, jos vääntäisi sen +viljeltäväksi. Ja vieläkö kauemmin aikonee Juutas elää, jo melkein +viidenkymmenen ikäinen mies ... ja vaivainenkin: kipuja aina kyljessä. +Ja jos eläisikin, niin hän ennättäisi saada täällä säästöön +vanhuudenkin varalta, sillä eihän se Aapelin kontrahti kova: +paitsi vähän rakennuksen paikkailua, jokin kuorma mutaa Muttisen +ryytimaille ... jos ei raja-aidoista niin väliä pitäisikään, sillä +itsepä Käkriäiset etsivät lehmänsä naapurien mailta ja Käkriäisen +viljelyksillehän naapurien karjat tekevät vahinkoa, jos tekevät, +eivätkä Muttisen. Sinne ryytimaahan on se kivimuuri jo osaksi tehty... +Eikä olisi sitäkään kontrahtia, jos Juutas olisi alunpitäen +taivuskellut herran pyyntöihin, lystikkäihin kylläkin. Ja kuka tietää, +Juutas olisi saanut Putkinotkosta maata omakseen, kun Muttinen muka +lupaili. + +Mutta näitä ajatuksiaan ei Mauno ilmaise Juutakselle, sillä hänellä on +omat aikeensa. + +Ja raskasta se on maan kaiveleminen, eläähän ihminen vähemmälläkin. +Onko tässä maailmassa pakko valita kaikkein raskainta? + +"Niinhän se on", myöntää hän siis Käkriäiselle. "Anna helvetissä olla +koko reuhkan ... Putkinotkon. Saathan sinä muutenkin elatuksesi..." + +He seisovat tuokion vaiti, selin riihen seinään niinkuin Mauno on +asettunut: nojalleen kuin pitkä pölkky. Käkriäinen noudattaa hänen +esimerkkiään, koska toinen on hänen käsitykselleen myötämielinen; +tukeutuu seinään, mutta työntää siihen peränsäkin kiinni ja seisoo +hartiat kumarassa, kun jälleen Mauno jalat levällään ja suorana. Mauno +on sytyttänyt ostopaperossin. Juutas imee piippuaan ja syljeskelee +kuumalle kalliolle, jossa ohuin sylki kuivuu heti näkymättömiin ja +paksumpi alkaa melkein kihistä. + +Sitten tuntuu Käkriäisen suussa, että piippu on alkanut pikiytyä, +siinä on ilkeä maku. Hän astuu askeleen ja kumartuu maahan ottamaan +pitkällä kädellään siitä jotain varpua tai heinänkortta, millä +rassaisi piippuaan. Mauno katselee, kuinka korsi tulee Käkriäisen +piipun varresta paksussa moskassa. Silloin vetää Mauno esille +"Työmies"-laatikkonsa ja tarjoaa Juutaksellekin, sylkäisten itse pois +suupielestään entisen niljaisen paperossinsa ja pistäen siihen uuden. + +"Enhän minä ... mitä", kursailee Juutas tarjousta. + +"Ota pois ihmisten tupakka!" sanoo Mauno. + +"Niin ihmisten? Elähän!" äännähtää Käkriäinen. "Elähän... En minä +näistä tehtaitten tupakoista ... oikein. Minä ... näitä kotoisia. +Näistähän sen saakin oikean sauhun ... riipaisemalla. Ihan +takaperukoihin tuntuu, jos repäisee..." + +Kuitenkin hän ottaa paperossin. + +"Nai tästä tuli!" sanoo Mauno ja työntää palavaa paperossiaan kiinni +Juutaksen paperossiin. Juutas imee ja on tikahtua selvään savuun, niin +kiihtynyt hän on vielä äskeisestä ajatuksestaan, ettei Putkinotko ole +ihan hänen omansa. + +Yhtäkkiä sanoo Mauno: + +"Nyt me ruvetaan polttamaan sitä!" + +"Mitä?" kysyy Juutas verkalleen. + +"Me ... viinaa", vastaa Mauno. "Se minulla olikin asiana tänne." + +Juutas katsoo häneen vaaleat silmät pyöreinä. Ottaa paperossin pois +suustaan, joka jää auki. Viimein hän örisee: + +"Niin: korpijoonia..." + +"Sitä!" vahvistaa Mauno. "Ja heti kohta." + +Juutaksen aivoihin alkaa koskea ... että nyt olisi ruvettava sitä ... +touhuamaan... + +Ei silti, ettei hän olisi ajatellut tätä itsekin sangen kauan. Onpa +suunnitellut tarkoin jo kaikki mielessään. Viimeksi tänään palautui se +hänen päähänsä, Rosinan huomautuksen johdosta järvellä. Sitä se Rosina +tyrkytti... + +Mutta ei siitä ole vielä tullut. Ja onkin asiassa monet mutkat. Ja +vaikka asia on Käkriäisen aivoissa melkein kypsä, niinkuin mitkäkin +omenat, jotka ennen Muttisen tarhassa kestivät raakoina hyvin kauan, +eräät jouluun asti, mutta sitten tulivat punaisiksi ja makeammiksikin, +niin nyt esittää Mauno, omankin etunsa vuoksi, Juutaksen oman +suunnitelman niin vaativa vivahde äänessään, että Käkriäisessä herää +heti vastustamisen tunne. + +"Niin korpijoonia?" toistaa hän. "Polttamaan...? En minä..." + +"Etkö vieläkään!" huudahtaa Mauno Kypenäinen. "Ja miksikä et?" + +"En", sanoo Käkriäinen äskeistä lujemmin. + +Kypenäinen naurahtaa, että Juutas on hullu. Ja se suututtaa Juutasta. +Lyhyesti selittää Mauno sitten kaikki ennen puhumansa seikat: kuinka se +tuottaisi aivan toisella tavalla kuin kivikoiden tonkiminen! +Kolmisenkymmentä litraa hehdosta rukiita. Ja kymmenenkin markkaa +litrasta ... jopa neljäsataa markkaa hehdosta. Ja saahan enemmän, jos +panee sekaan saippuakiveä, niin että kyllä kutkuttaa tuolla kurkussa. + +"Niin, tai laskee joukkoon", äännähtää Juutas. "Kyllä minä tiedän... +Vaikka tuota en ole tehnyt... Enkä tee ... rehellisyyttä minä. Mutta +luonnonmukaista sen pitää olla ... ei se muuten anna sellaista kirpakan +makua. Sellainen se on... Mutta..." + +"Mitä mutittelet?" kysyy Mauno. + +"En minä... Siihen..." + +"Et?" sanoo Mauno, joka on tullut Käkriäisen eteen ja katsoo häneen +pilkallisesti ylhäältä. + +"En rupea!" huudahtaa Juutas yhtäkkiä, ja hänen naamansa alkaa +punoittaa. Hän kääntyy selin Maunoon. + +"No minkä tähden et keitä viinaa!" tiukkaa Mauno. "Pelkäätkö, +vallesmannia?" + +"Niin minä!" myhähtää Juutas pilkallisesti. "On noista selvitty ... +vierestä on viimeksi soudettu nassakoiden kanssa. Ja juteltu keskenämme +kuin kumppalit." + +Mauno siihen: + +"Ja tänne ne nyt poliisit useinkaan. Mutta minkätähden sinä et?" + +Juutas kääntelee päätänsä oikealle ja vasemmalle. Hän raapaisee +kainalonsa alustaa ja lonkkaansa, ja työntää hattuaan toiselle +korvalliselle. Mutta vastausta ei tule. + +"Voi pyhä Tiitus sinua!" huudahtaa Kypenäinen ja puhaltaa pilkallisesti +nenäänsä. "Sinä olet sitten vasta... Käkrättelijä! Nuhjustelet ja +pelkäät!" + +"En pelkää mitään ... minä! En vaikka puukko kurkkuun työnnettäisiin!" +huudahtaa Käkriäinen. + +"Haha! Ja itse valittelet, että täytyy täällä kaivella näitä toisen +maita. Voi Jeesuksen Ristuksen saa...! Mutta nyt kun minä sanon, että +nyt sitä ruvetaan polttamaan! Lopulta. Minulla on kaikki selvillä. +Minulla on hattu ja piiput mukana, tiedä se. Teillä on patoja. Ja +täällä on metsiä. Ja hiivat ja kaikki... Tuolla korsun alla. Lähde +katsomaan!" + +"Mitä?" kysyy Juutas. + +"Lähde katsomaan, ala tulla!" + +Mauno työntää kätensä Käkriäisen kainaloon. Käkriäinen jarruttaa +vastaan ja vääntää kättänsä irti. Kun se ei heti lähde, sillä Maunokin +on luja, niin Juutas riuhtaisee ja juoksee Maunosta syrjemmälle. + +"Sinä et tule? Voi Jeesuksen killingit!" huudahtaa Mauno taas ja menee +toisen eteen, joka näyttää aikovan rynnätä jonnekin. "Kuules, et siitä +pääse! Nyt sinä olet joutunutkin sellaisiin kynsiin, haha..." + +Kypenäinen sulkee Käkriäisen seinää vasten ja katsoo häntä +pullottavilla silmillään, jotka ovat vaativat ja hävyttömät. Juutasta +sekä vimmastuttaa että kauhistaa. Moisina ei hän ole ennen nähnyt +Maunon ruskeita silmiä. Tuollaisina, pullottavina! Eikä ole aavistanut +hänen alahuultaan noin leveäksi ja verestäväksi: sehän lerpattaa kuin +toisen imeäkseen. + +"Kuulehan tätä", jatkaa Mauno. "Sinun pitää auttaa minua. Minähän se +sinulle viinatkin alussa hommasin, ja sinulle on käynyt näinkin +hyvin ... minun ansiostani. Sinulla on nyt karjat ja kaikki." + +"No mitä ... se sitten on?" örähtää Juutas kyllästyneenä. "Mikä sinulla +on hätä?" + +Mauno kiroaa ja sanoo: + +"Minulla ei ole työpaikkaa, se meni pyttyyn, siellä verstaalla ... +insinyörit ja muut herrat ... potkut tulivat! Pertta heitä vähän +ärsytti. Eikä minusta ole raskaaseen työhön ... juhdaksi. P--rkele, +minä rupean keittämään viinaa ... ja myymään vakituisesti. Ja sen minä +teen täällä, usko pois! Sinä annat jauhot ensimmäiseen keittoon. Minä +maksan sinulle heti, kun läänistä saadaan. Ja silloin tulee uutta +viljaakin. Ja tieniot pannaan tasan." + +"Vai niin!" örähtää Käkriäinen entistä kovemmin. + +Kyllähän Mauno panisi kai tienestit tasan... Kun Maunolla ei ole +itsellään paikkaa, missä polttaisi. Ja kun ei koko poltosta tulisi +mitään, jos ei olisi Käkriäisen mökkiä! + +Juutas ällistyy, että Mauno on sellainen: yllyttää häntä siihen +saadakseen itse hyvän alun... Ja sitten keittäisi hänen +Putkinotkossaan. Se on selvä, että tämä Kenkkuinniemen kärkipuoli on +hyvä paikka... + +Ja Mauno saisi rahaa itselleen! Juutaksesta on työttömänä ja töllistä +toiseen ajelehtiva Mauno ollut ennenkin parempi ajatella kuin sellainen +Mauno, joka ansaitsee verstaassa tuntipalkkansa. Mutta johan nyt on +kumma! Verstaassa määrätuntinsa ahertava Mauno on toki mukavampi kuin +että hän rikastuisi täällä helpolla ja Käkriäisen kustannuksella. + +Lihakset Juutaksen leukapielissä pullistuvat suuttumuksesta ja +loukkautumisesta, nuo vankat lihakset, joissa pitkät ja karkeat karvat +nyt ihan nousevat ja laskevat. + +"Ja minä otan kaikki vastuulleni", jatkaa Mauno. "Jos sattuisi tulemaan +nuuskijoita, on tehdas minun. Peukaloa päälle! Kah, et anna +peukaloasi?" + +Käkriäinen pujahtaa Maunon ja seinän välistä riihen takasalvaimen +kohdalle. Sylkäisee yli aidan eikä virka mitään. + +"Etkö sinä rupea?" kysyy Mauno katsellen Käkriäiseen. + +Ei kuulu vastausta. + +Mauno tiukkenee: + +"Etkö sinä, perhana, rupea?" + +"En", sanoo Juutas. + +Kypenäinen vaikenee hetkeksi. Sitten hän nyökyttää päätänsä, puraisee +hampaitaan. Hän jatkaa: + +"Hyvä on. Hyvä! Ihan yhdentekevä! Mutta kyllä minä löydän kavereita +muualtakin. On niitä miehiä ... menen toisille kulmille. Rupeatko +remmiin, vai et? Et rupea? Hähhäh. Kyllä olet merkillinen mies. Voi +Jeesuksen Ristuksen kiljuva, haiseva... Tuollaiset vaatteetkin! Saisit +edes miehenhatun päähäsi..." + +"Mitä? Hatunko?" kysyy Juutas Käkriäinen. "Mikäs tällä sitten on? Minä +nyt en vaatteissa koreile. Eihän miestä mitata hatulla. Ja suututti +minua, että Rosina niille tytöillekin ... sellaiset koreat. Olisi ... +kudottava kotona. Sellaisia ... vaatteita... Eikö täällä nyt muuten." + +"Haha ... Rosinakin...! Häähame on hänellä parhaana. Nauravathan sille +siatkin... Ja sellaisella ahertajalla kuin Rosina! Jos sinulla olisi +Pertta, jumaliste! Tuollaisissa ryökäleissä annat Rosinan raataa! +Hankkisit rahaa." + +Juutas ähkäisee. Hän ajattelee, että niinhän se olisi: Rosina kyllä +ansaitsisi vaatteita ... ja muuta. Mutta toisen komennolla, Maunon. Ja +Maunon hyödyksikin... Kunpa pääsisi tästä nyt pois! + +"Aha", huudahtaa Käkriäinen yhtäkkiä iloisesti. "Eikös ole tuonne +tupakoihin työntynyt taas kukkia." + +Hän aikoo nousta pellon aidan yli, mennäkseen muka nipistämään kukkia +tupakoistaan. Sitten aikoo hän livistää riihen kätköstä jonnekin. + +Mutta Mauno tulee ja tarttuu hänen olkapäähänsä, vetää hänet aidalta +takaisin ja sanoo: + +"Kuule, vastaus se on saatava! Rupeatko? Jos et ... niin ei lähde +sinulle aineitakaan ... myydäksesi. Niitä toi Rosina Potamiasta. Maksan +rahat Rosinalle takaisin." + +"Pidä lotkotuksesi!" huudahtaa Juutas. "Minä en ... hellitä, johan nyt +on helvetti!" + +Juutas on huitaissut nyrkillään sen verran, että Mauno päästää hänet +irti. Ja kiusattu lähtee tällä kertaa menemään tuvalle päin. + +Mauno katsoo tuokion hänen menoaan. Ja sitten hän huutaa Käkriäisen +jälkeen: + +"Voi Jeesuksen Ristuksen saatana! Siinä on mies!" + +Se huuto räikähtää niin kovasti hiljaisella kartanolla, jossa kaikki +nukkuvat, että Rosina kapsahtaa lapsi sylissä istualleen, ja mummokin +kohottaa pöllästynyttä päätänsä. Mummo kysyy Rosinalta, mitäs se Mauno +nyt? Rosina ei vastaa, vaan juoksee tuvan nurkalle, kurkistamaan ja +kuuntelemaan. Mummo ei näe pihalta mitään, vaikka hän kurottelee +kaulaansa, sillä nyt onkin Mauno jo saanut Juutaksen käännytetyksi +edellään takaisin riihelle, asetuttuaan hänen tiellensä. Ja Mauno +puhuukin hiljemmin. Vaivoin eroittaa Rosinakaan sitä puhelua. Mutta sen +näkee Rosina, että Mauno kulkee kädet housun taskuissa ja katselee +suoraan Juutakseen. Juutas väistää hänen katsettaan, niinkuin hänen +ainakin on tukala katsella toisten ihmisten silmiin, sen älykkään ... +kuitenkin. + +Tuimasti kulmiensa alta mullistellen sanoo Mauno Käkriäiselle: + +"Tiedäkin sitten, Jeesuksen Ristuksen saatana, miten sinulle käy! Et +auta vanhaa kaveria, p--rkele! Odotapas, helvetti. Minä toimitan sinut +linnaan." + +"Häh? Mistä aiheesta?" kysyy Käkriäinen ja kääntyy puolittain. + +"Mistä? Viinan rokaamisesta, pirulainen. Niin pistää sisulleni. Sen +teen! Kyllä tiedän, kenelle sinä olet viinoja rokannut. Panen +ilmoittamaan vallesmannille, joku aina ilmoittaa, kun rahaa antaa. Ja +kyllä Mauno Kypenäinen rahaa osaa hankkia. Ei ole sinun varassasi. +Odotapas ... on täällä lähelläkin Ripatti..." + +"Niin Ripatti?" äännähtää Juutas, tuntien pistoksen rinnassaan. + +"Olet vienyt hänelle viinaa. Ja hän uhkasi antaa sinut ilmi, jos et myy +hänelle hirsiä. Itsepä sen kerroit. Hahaa! Kyllä sellainen mies saadaan +rahasta antamaan sinut ilmi. Ahaa, entäs nyt? Ja on niitä muitakin, +jotka saan kimppuusi. Yhdessä olemme myyneet, tunnen ostajat. Siellä on +joukossa jos jotain, perhana. Vallesmannin täytyy käydä asiaan, jos +talollisetkin oikein tahtovat. Sakkoja tulee niin että räikyy! Ja jos +et anna lehmää sakoista, istu sitten linnassa. Eikä se sillä vielä +hyvä, Juutas-parka! Pois minä ajan sinut mökistäsikin ... sen minä +teen. Kerjuulla tuollaiset miehet saavat kierrellä." + +Juutas katsoo Kypenäiseen suu auki. Onko tuo Mauno? + +Julmistuneelta näyttää Mauno. + +Juutaksen mielessä paisuu paitsi viha myöskin pelko. Kauan ei hänen +tarvitse odottaa selityksiä, sillä Mauno jatkaa: + +"Kuulehan: kun joudut käräjille viinanmyynnistä ja menetät lehmäsi, +niin ... mitähän Muttinen siitä arvelee? Ei se mitä tahansa kärsi, +sekään mies! Jo ennestään on rähissyt sinulle. Ja nyt tupa yhä nauraa! +Nauraa sinulle niin, että sinulta vielä itku pääsee. Odotapas! Minä kun +usutan kaikki kimppuusi. Noihin vaivaisiin kinttuihisi. Ja Putkinotkon +annan muille." + +"Sinä ... annat?" + +"Mikä on antaessa? Minä olen Kypenäisen Mauno. Rippikoulun linnassa +käynyt. Odotahan ... on niitä sellaisia, joille tämä paikka kelpaa. +Muttisella on juossut ostajia..." + +Juutas Käkriäinen ärjäisee tuskissaan: + +"On ... onhan niitä!" + +"Ahaa! Vaskilahden Matti. Ja hänen akkansa. Kyllä on Putkinotko +hänellekin mieleinen, vai mitä? Joko lapikas nipistää? Hankin Aina +Kustavan pakinoilleni. Evästän hänet Muttisen luokse. Sanokoon hän, +että sinä makaat täällä ja myyt viinaa... Ja sanokoon..." + +"Mitä?" höristää Käkriäinen korviaan. + +"Sanokoon ... nyt, totisesti, voi Jeesuksen Ristuksen itkevä +saatana ... haha, sanokoon, että sinä ja Rosina ... mitä te olette +täällä jutelleet hänestä? Ettet anna hänen itseäsi komennella! Että +lyöt puukon hänelle rasvaiseen mahaan, jos hän tulee vielä sinulle +rekoorista puhumaan!" + +"Minä en ole sanonut..." huudahtaa Juutas. + +"Vai et!" inttää Mauno. + +"Tai ... leikillänihän minä..." myöntää Käkriäinen. + +Mauno oikaisee: + +"Mutta ne herrat eivät sellaisesta leikistä. Hevosen leikkiä se +sellainen on. Sano nyt vain häntä rapamahaksi! Ja ähkijäiseksi! Sano +haisevien purkkikalojen syöjäksi! Sano pompeliposkeksi... Piruako se +sinuun kuuluu, että hän imee pompommia? Anna akkasi sanoa pukiksi, joka +laulaa riettaita! Keksi uusia nimiä! Pannaan entisten jatkoksi. Aina +Kustavalla on suuta! Häh? Ja Pertta Kinnusella kanssa? Eikö hän osaa +herroille jutella?" + +Juutas käänneksii sinne ja tänne. + +Hän ajattelee, että pitäisi tuumia asiaa, panna piippuun. Mutta piippu +ei pala. Hän näkee maassa sen korren, jolla äsken rassasi piippuaan, ja +työntää saman rassin jälleen nysänsä varteen. Korsi katkeaa imureikään +hänen vapisevissa käsissään. Viimein sanoo Juutas verkakseen: + +"Se on ... se on paha liikutus!" + +"Ja pahemmaksi se tulee!" jatkaa Mauno. "Hätä ei minulle lakia lue. +Minunkin pitää maailmassa elää. Minä olen sellainen mies. Minä en rupea +nälkään kuolemaan! Laputa Putkinotkosta pois. Mitä ... mitä sinä olet +sanonut Muttisen ryökkinästä? Siinäpä se oli! Mitä sinä olet sanonut, +sinä... Käkkärä? Jeesus siunatkoon! Ja koko sinun sanikkalaumasi! Saara +ja yksinpä Jopi ja Sanelmakin: sellaiseksi rakkiparveksi ne on +opetettu. Kyllä Pertta Kinnunen muistaa kaikki! Se kun pannaan...! Ja +tietää se Aina Kustavakin ... on kuullut. Saara sanonut, että hän on +leipäsusi. Ja Jopi, että hän on limppuhiiri. Ja Topi sanonut, että hän +on mäkipeura! Ja Sanukka, että hän on h--ra! Piisaako tämä, häh?" + +Rosina kuuntelee nurkan takana, naurahtaa itsekseen ja supattaa: + +"Kylläpäs keksi, tuo Mauno, hihii! On siinä Kypenäisten älyä." + +Juutas vastaa Maunolle: + +"Se nyt Sanukka ... alaikäinen. Niinhän se sanoo Pertastakin." + +"Niin, niin", myöntää Mauno. "Mutta se nyt ei kaikista passaa! +Tiedätkös sen? Kun ryökkinä saa kuulla, niin se kertoo Muttiselle. +Suuttuu se hyväkin ihminen... Herrat suuttuvat, jos tikulla silmään +pistää! Ja Jopi on väkyttänyt hänelle leukaansa ja sanonut... Ja sinä +itse olet jutellut Pertalle, että viime kesänä täällä oli sellainen +tytönrutka. Takanapäin. Vaikka Muttisen rouva lähetti sanikoillesi +vaatteitakin. Ja Ripatille veit viinaa Muttisen nalli päässä. Kun +Muttinen saa kaiken kuulla, silloin ei sinulla ole enää armoa, +maantielle saat mennä." + +Näin haastellen on Kypenäinen ajanut Juutasta edellään takaisin +riihelle asti. Rosinakaan ei heitä enää näe. Maunon puhelu loittonee +melkein kuulumattomiin. + +Rosina aikoo hiipiä riihen vieressä olevan kallion takaa kuuntelemaan, +mutta sitten ilmestyy Juutas jälleen näkyville. Juutaksen niskakarvat, +jotka ovat kasvaneet kovin pitkiksi keväisen läänissäkäynnin jälkeen, +ovat pystyssä kuin vihaisen koiran harjakset. Niska koukussa katselee +hän taakseen Maunoon, sellaisin silmin kuin tahtoisi karahtaa häneen +kiinni. Silmät kipenöivät. + +Kiukku ja pelko kamppailevat Käkriäisen sielussa. Jo nyt on ilmeisin +ihme! Minkälainen tuo Mauno saattoi olla! Sellainen peto ... niin +ystävää tätä ennen. Nyt, nyt pyrkii Juutaksen niskaan istumaan! +Nujertaa hänet. + +Juutaksen tekisi mieli pompata Maunon pitkään kurkkuun. Ja vatkata +sitä, ja kuristaa niin, että kuplat korahtelisivat ruokatorvessa. + +Tuossa se koira nyt istuu, Mauno. On asettunut tien penkereelle ja +polttelee paperossia. Käkriäinen astuu takaisin Maunoa kohti, hänen +rintansa nousee ja laskee kuin palkeet. Hän katsoo Maunoon punaisina +säkenöivin silmin ja ärähtää: + +"Minä ... tapan sinut!" + +Se olisikin helppoa Juutakselle, noille mahtavan väkeville käsille. +Mutta Mauno istuu vain paikallaan; tuskin kääntää kasvojaan ja +liikauttaa lerppuvaa alahuultaan. Sitten hän sylkäisee ja sanoo: + +"Vai tapat. Hahhah!" + +Ja sitten Mauno katsoo Juutakseen, pilkallisin silmin. Sellaista +katselua ei Juutas siedä. Siihen se tappaminen jää. + +Juutas juoksee tupaa kohti. Rosina kääntyy veräjällä selin, niinkuin ei +olisi mitään huomannut eikä kuullutkaan. + +Mauno nousee pystyyn ja huutaa: + +"Voi Jeesuksen Ristuksen saatana. Hyvä on! Pertta ja Sanukka hoi! +Tulkaa pois, meidän väki! Me ... lähdetään tästä talosta! Eikä tänne +tulla ... ennen kuin tämä on niin tyhjä, että siinä luteetkin kuolevat, +kun Käkriäiset ovat maantiellä. Nyt on meno Vaskilahteen! Pertta ja +Sanukka!" + +Tämä huuto kajahtaa selvästi pihalle. Maunon Pertan Sanelma nousee +istualleen ja katsoo äitiinsä, mitä se aikoo tehdä. Mutta Pertta, joka +makaa mahallaan, kohottaa vain leukaansa ja naurahtelee ja iskee +tyttärelleen silmää. Iso Sanelma ei liiku silloin sen enempää. Leja on +herännyt ja kysäisee, mitä se Mauno huutaa? Ananias on kuullut aitan +ylisille horteessaan enon äänen, joskaan ei erottanut sanoja. Malakias +käskee nuusniekasta Topia katsomaan, mikä mökä siellä on. Ja silloin +juoksevat pikku Sanelma ja Jopi ja Topi pihalle. + +Juutas pelkää. Minkälainen tuo Mauno oli! + +Ja sellaiset sillä on kortit kourassa ... vanhalla pelurilla. Se tuntee +viinanostajat ... paitsi Ripattia Vänskin kieron isännän, joka ryyppää, +mutta ei antaisi rengeilleen kaupita, ja Lötjösen pojat ja kaikki. Koko +Kenkkuinniemen ja maailman nostaa Mauno häntä vastaan... + +Jos ei tässä tottele! Mutta sitä ei tee ilmoisna ikänä Juutas +Käkriäinen ... ennen vaikka...! + +Kun saisi asiaa vähänkin pohtia. + +Pois, pois, kohisevan korven sisään hän tahtoo. Hän olisi juossut +metsään samalle suunnalle kuin aamullakin, mutta siellä oli Mauno +tiellä. Ja nyt se tulee Juutaksen perästäkin. Käkriäinen pyrkii metsään +pihan kautta. Rosina asettuu lapsi käsivarrella veräjällä hänen +eteensä. Rosina säkättää: + +"No, minnekä sinä nyt? Mikä sinulla on?" + +"Väistyhän", murahtaa Juutas kömpiessään veräjän yli, murahtaa synkällä +ja alakuloisellakin äänellä. Hän on pelosta sekaannuksissaan. Ja niin +suruinenkin hän alkaa jo olla, että hänen äänensä tuskin kuuluu. + +Rosina säkättää yhä kiivaammin: + +"Minnekä se on matka? Kah, kah." + +"Et sinä tiedäkään... Annahan mennä ... minä ... lääniin", vastaa +Käkriäinen. + +"Lääniin! Taas! Mikä sinulle siellä riihellä tuli? Et siitä nyt mene, +et... Ja ... ja ... jos on riitaa, koeta nyt sopia se Maunon kanssa! +Mikä teillä oli?" + +"Ei se akkojen asioita", vastaa Käkriäinen. + +Rosina työnnäiksen tien tulpaksi. Juutas sysää eukkonsa syrjään, jopa +on kaataakin Rosinan lapsineen. Mutta siitäkös Rosina kiivastuu. Ja +Maunon Perttakin kavahtaa pystyyn ja huutaa: + +"Akkaansa tyrkkii! Villipeto se on, villipeto! Otetaan, Rosina, ja +annetaan sille köniin! Otetaan...!" + +Juutas menee tuvan toiselle nurkalle. Säksättäköön Pertta hänen +takanaan, ja Rosinakin. Pertta juoksee perästä, mutta Käkriäinen on jo +livistänyt tuvan nurkan taakse niin että saunakukkien kovat nuput +rapisivat pieksuissa. Ja nyt hän töytää alas lammelle, sitä +rinnettä kohti, jossa hän päivemmällä kaiveli mäyränpesää. Poikki +heinäkarheiden. Suolla porskuu vesi pieksujen alta. Yli rusahtelevien +aitojen, läpi kahisevien pehkojen. Ja louhiselle mäelle. Polutonta +rinnettä, sakeaan viidakkoon. Ja yhä Kenkkuinniemen päätä kohti. + +Viimein joutuu hän Muttisen huvilan kiviaidan viereen. + +Ja meneepä siitä ylitse. + +Minne hän aikoo? Ei hän sitä nytkään tiedä. Täältä Kenkkuinniemen +kärjestä ei pääse enää kauemmaksi. Täällä ei ole venettäkään: Muttisen +vene on tuolla saunassa, jonka ovi on suljettu rautapuomilla ja +munalukolla. Silläkin tavoin Käkriäisen Juutasta vainotaan. + +Kyllä on tuo Mauno! Se se vasta peto onkin. Se se on villipeto. Juutas +Käkriäisen täytyy väkisinkin pysähtyä ja ihmetellä, että tämä on +mahdollista! Tällainen kelmiys. + +Ja langon puolelta, ystävän muka. + +Tämmöinen verraton kavaluus... Kuin iskisi pimeässä puukolla +selkään ... niinkuin naapurin lehmää kostoksi iskevät jotkut... + +Siinä se on nyt, Rosinankin ylistelemä Mauno! Rosinalle itselleenkin se +nyt tekee vahingon. + +Se ajaa aidalle istahtaneen Juutaksen Putkinotkosta pois. + +Juutas lähtee paikaltaan, kiertää pitkin huvilan märkää rantaäyrästä. + +Mikä panikin Juutaksen Muttista panettelemaan. Leikillä hän vain... +Mutta eivät ne ihmiset sitä leikiksi ymmärrä. + +Ja jos nyt Aapeli potkaisee hänet Putkinotkosta! Kun on kontrahtikin +täyttämättä, niin se käy. + +Niin kova on se aihe. + +Juutas asettuu saunan luo tuumimaan tätä asiaa. Istuiksen kivelle. Hän +miettii raskaasti: + +Suden ja koiran lankoutta on ihmisten lankous. Sellaista kuin kasku +tarinoi. Koira houkutteli hukan taloon, jossa oli juuri häät ja paljon +vieraita. Vei tupaan, volokan, muka häihin, kanssaan pöydän alta +kaikenlaisia hyviä syömään. Ja sitten juotti vieraalleen viinaa, +nurkasta sangosta. Ja käskee laulamaan. Hukka rupeaa ja laulaa suunsa +puhtaaksi. Sillä tavoin ärsytti haukku akat pieksämään hukan hengiltä. + +Niin oli Kypenäinenkin ärsyttänyt Juutasta ilmaisemaan kiukkua Muttista +kohtaan. + +Ja nyt menee ja puhuu Muttiselle ... ehkä koettaakseen saada +Putkinotkon! + +Eikä Juutas niinkään sitä vastaan, että he olisivat ruvenneet +Kypenäisen kanssa yhteisiin hommiin, keittämään korpijoonia, olisivat +siivolla jakaneet tienestit. Ei hän olisi Maunoa kadehtinut. Onhan +tässä maailmassa tilaa useammillekin. Ei, kadehtinut hän ei olisi... + +Mutta miksi se Mauno ryhtyi sillä tavoin komentamaan? Juutas kun ei +kärsi komennuksia! Ei, ennen vaikka hirteen kuin on komennettavana. + +Mielisuosiolla hänet saa mihin tahansa. Mutta väkisin ei mihinkään, +sellainen mies hän on. Eikä hän pelkää! Ettei tullutkin suostutuksi +Maunon esityksiin jo ennen. Mutta mikäs sen aavisti, että Mauno on +tällainen koira ... leipänsä tähden, toimeton mies. + +Ei, Juutas ei nyt enää saata suostua. + +Kyllä se olisi mennyt ... keitos toisensa jälkeen ... kuin rallatellen. + +Mutta ei sitä mies voi peräytyä. + +Jos olisi tullut ennen ruvetuksi touhuamaan! Mutta alkaminen on aina +niin vaikea. Silloin rupeaa koskemaan pään sisään. Ja vetää päätä +ikäänkuin makuulle. Ja jalkaa rupeaa pakottamaan ... ja vetää makuulle. + +Nyt, mikäs tuli. Pahat tästä tulee. + +Menköön sitten kaikki! Menköön Putkinotko! + +Sellaiset vaivannäöt ... se pelto, jonka hän on Putkinotkoon raivannut! +Ja nuusniekan rakentanut! + +Mutta raatona saavatkin sitten vetää Juutas Käkriäisen Putkinotkon +porosta! Sillä tulelle hän antaa mökin! Antaa viimein! Ja tappaa +pentunsa ja kaikki. Ja akkansa. Ja mummon tappaa! + +Viimeisenä pienen ja viattoman Luukas-raiskan. + +Kipeästi koskee Juutaksen rintaan. Suunnattoman kipeästi se koskee. +Putkinotkossa on hän ollut toistakymmentä vuotta, ja tuuminut, miten +hän siellä suonkin perkaisi. Nyt vievät muut kaikki, mitä hän on sinne +jo tehnyt. Ja ne tekevät sinne omia laitoksiaan. Repiä ne pitäisi +kaikki pois. Potkia tieltä... + +Mutta jos hänellä ei ole potkimisenkaan sananvaltaa? Ei, tuleen vain +Putkinotko. Tuleen! Tuli on apu tähän tuskan päivään. Ilmeinen tuli. +Kuinkas hänen äiti vainajansa, joka täällä kuoli, manasi ennen tulta, +kun se kaskesta röyhäsi metsään leviämään? Ei Käkriäinen muista oikein +sanoja. Mutta muutamia muistaa, ja niitä hän alkaa supista. Nousee ylös +ja heiluttelee käsivarsiaan. Ja hänen tukkansa kapuaa karmaisevasta +tunteesta pystyyn. Hän manaa, Putkinotkon poppa ja jumala, +emo-raiskansa nimeen. Hän ärjyy. + + "Tule, poika, pohjoisesta, + mies pitkä pimentolasta! + Tempaise pussi punainen... + Hoi tuli, Jumalan luoma...! + Iske tulta ikenehesi, + järskytä jäsenehesi, + karkaa katajikolle, + leisku kuusien tasalle, + polta puolet Pohjanmaata, + sakara Savon rajoja! + Polta lapsi kätkyessä, + riko rinnat tyttäriltä... + Pilvet liikkui, maa tärisi.." + +Tuolla onkin se, tulen tonttu. Aidan vieressä. Punainen se on. +Punaisessa mekossa. Juutas näkee sen. Se on Juutaksen auttaja. + +Käkriäinen juoksee huvilan aidan viereen ja kerää sieltä kuivia risuja. +Ne lennättää hän Muttisen saunan nurkan alle. + +Palakoon ensin sauna, ja sitten huvila. Ja sitten Putkinotkon mökki. + +Mutta toiset ovat tähän vikapäät! + +Mitenkäs piti käydä! Miksi häntä vainotaan, aina? + +Kun eivät ihmiset ymmärrä... + +Mitä hän on tehnyt? + +Eikö hän ole koettanut elätellä perhettään ... minkä on voinut? Monet +muut köyhät panevat lapsensa vaivaistaloon, hän: ei koskaan! + +Minkätähden ei elättää anneta? Viinoista ... Maunokin... + +Ei ole enää voimia. Jalka kipeä, ja muutakin: mikä se niin nukuttaisi? +Tauti se on. + +Voi äiti-parka, miksi tämän pojan teit! + +No ... hänestä pääsevät. Hän kuolee...! + +Mutta kun hän kellistyy, niin mitähän lääni sitten arvelee? Kun +Putkinotkon molemmat kartanot on poltettu! Ja akanraatoja joka paikka +täynnä! Ja pentuja. + +Ja hän itse kulkee yhä kylillä ja kertoo... Saavat tietää, että syy ei +ole hänessä, vaan toisissa, jotka saattoivat hänet tämän viimeisen +tuskan vimmaan. Tahtomalla häntä väkisin keittämään viinaa. Mutta hän +ei suostunut. Sillä olipa hän mitä tahansa, vaikka viinaa rokannut, +niin eipäs suostunut polttamaan! Ennen kuolema ja kurjuus. Multaa turpa +täyteen. + +Sitten aikoo Juutas hirttää itsensä, viimeksi... Läänissä, jonnekin +läävän vinnille. + +Kaikki huomaavat silloin, että hänen ei syy ole. Ja Mauno joutuu +uudestaan rautoihin. + +Mutta Käkriäistä kaivataan sitten. Kaivataanpa elukkeiden parantajaa. +Kuinka monta maitolehmää hän onkaan pelastanut ihmisille! Ja hevosia, +ja sikojakin. Entä ihmisiä. Viimeksikin oli kuullut läänissä, miten +kaatuvatauti paranee: amunjaakilla. Sitä kun ryyppää ... oli ryypännyt +muudan mies, jota kaatuvatauti rynkytti elinikänsä... Sitä jos ryyppää, +niin tulee terve. Siitä ukosta tuli. Juutas odottaa, että joku saisi +sellaisen taudin, niin hän sen parantaisi. + +Mutta nyt ... ensin Muttisen sauna... + +Savu alkaa suitsuta salvaimen juuresta, johon Käkriäinen on sytyttänyt +risunsa. Kädet ristissä on hän sitten tultansa katsellut. + +Nyt nuolaisevat liekit kivijalan rappauksen mustaksi. Yksi liekki +tavoittaa alimmaista vuorilautaa. + +Käkriäinen katsoo. + +Viimein kavahtaa hän pystyyn ja polkee tulta lapikkaallaan, tömistää. +Ja pieksää kädellään. Lopuksi vesittää, sammuttaa tulen. Hän ajattelee, +että linnaanhan tällaisesta joutuu. + + + + +Kahdeskymmeneskuudes luku + + +Kun Juutas töytäsi Rosinaa ja oli hänet lapsineen kaataa, leimahti +Rosinan tulinen luonne. Hän kiidätti pikku Luukkaan tupaan, jossa se +nyt parkuu kätkyessä, ja aikoi juosta Juutaksen perästä ja pysähdyttää +hänet. Sehän nyt kumma, ettei tuota mörökkiä saa asioihin enää nenästä +vetämälläkään. + +Mutta kun Rosina ennätti mäen harjalle ja räkytti siinä Pertta Kinnusen +kanssa, niin oli Käkriäinen jo melkein lammen suolla, porskuttaen +karhunsammalta ontuvissa askelissaan... Tulipas siihen kerrankin +vauhtia. + +Ja eikös se liene jo Mauno puhellut Juutakselle kauneimpansa mukaan, +kunnes uhkasi häntä. Minkäs hänelle nyt enää mahtoi? + +Kuitenkin tuli Rosina levottomaksi Juutaksesta. Noin päättävästi ei hän +ollut nähnyt miehensä pitkiin aikoihin pakenevan metsään, eikä näin +onnettoman näköisenä. Aivan oli Juutaksen naama ikäänkuin supistunut +kaidemmaksi, ja silmät olivat niin sameat. Ei ollut puhunut juuri +mitään. + +Ja samaa pesuuttapa he toki olivat, Rosina ja Juutas, kylki-kylkeisiä! + +Nauraa rähättäen harppasi pitkä Mauno nyt veräjän ylitse pihalle, jossa +melusta heränneet lapsetkin ällistelivät. Silloin Rosina tieteli +veljeltään terävästi, millä hän oikein oli Juutasta uhannut. Hän sai +selville, ettei Mauno sen kummemmalla kuin Rosina oli jo itsekin +kuullut. + +Mutta ehkäpä sekin oli liian kovaa Juutakselle? Sellaista hevosen +leikkiä. + +Ei arvaa, mitä sille raukalle pistäisi päähän. + +"Meniköhän se minne pitemmällekin?" kysyi Mauno. + +"Kuka tietää, mikä sille äjähtää päähän", sanoi Rosina. "Ja se minun +sydäntäni pistää ... kuin turkkineulalla, että vaikka se pystyisi, niin +sitä ei saa alkuun! Se on niin vaikea siitä, se alkaminen..." + +Sitten oli Rosina vaiti. Ja hänen mieleensä johtui, että Juutas oli +mennyt Kenkkuinniemeen kärkeen eikä siis lääniin. Miksi se sinne +kärkeen, yksinäiseen paikkaan? + +Kana oli kuollut yhtäkkiä ... Juutaksen suosima kana... Herra +siunatkoon, jos se raukkanen toivottomana... + +Nopeasti kääntyi Rosina Maunon luota ja äännähti nimeltä +Ananiaspoikaansa. Ananiaksen ääni vastasikin aitan ylisiltä, niin +nopeasti, että Topi tuskin ennätti sanoa, missä Ananias on. Rosina meni +miesten aittaan, pisti päänsä ylös välikaton luukusta ja kehotti +supatellen Ananiasta menemään isän perästä tuonne lammelle päin. +Ottakoon koiran mukaansa, niin ... jäljistä löytää. + +"Mitäs se eno sille?" kysäisi Ananias, äänessään levoton ja moittivakin +värähdys. + +"Eihän se mitä", sanoi Rosina hiljaa. "Mitä lienevät ... asioita +sellaisia... Mutta kun se isä on... Kuuluivat suuttuneen jostakin, +isäsi... Mene katsomaan... Ymmärräthän sen..." + +Ananias tuli aitasta, unesta punoittavin poskin, mutta reippaasti. Hän +vihelsi ja kutsui Hurjaa. Nouti haulikkonsa tuvasta. Haistatti koiralla +pyssyä, ja sai Hurjan lähtemään mukanaan Käkriäisen lapikkaiden +leveille jäljille. + +Nyt seisoo Rosina vielä veräjän luona ja huokaisee. Hän ajattelee, että +mitä hän nyt vielä voi Juutakselle tehdä? Kai se nyt tulee takaisin, +Ananias löytää hänet... Ja työtäkin olisi. Ei ole kotiväeltä tullut +koko päivänä mitään hommatuksi. Ja heinäpouta menee jälleen hukkaan! Jo +on iltapuoli pitkällä. Kun Rosina vilkaisee mustien ripsiensä välistä +aurinkoon, läimäyttää se silmät heti umpeen, ja sitten välkähtelee +silmissä sinisiä läiskiä. Kärpäset kimisevät. Rosina avaa silmänsä. +Hyttysiä hyrrää kuin aina paremmin illalla. + +Suuri järvenselkä ... kuinka on autereista. Niinkuin savussa kaikki, +etäisten vaarojen kyliin asti. Ja kas, mitenkäs räikeästi nuo valkeat +laivareitin kummelit paistavat vastaisilta rannoilta! Ja jokin purjekin +kelluu kuin missä ... liinaöljyssä... Niin tahmean näköistä on vesi. +Mutta aurinko kilottaa... Luodot ovat mustat kuin piki... + +Kaukaisten vaarojen takana on mustanpuhuvia pilviä: kuin mikä seinä. Ja +pilvistä valuu alas vielä mustempia juovia ... kaakkoisella +ilmanrannalla. Varmaan siellä sataa. Pian se voi täälläkin romahtaa. + +Tuulikin hengähti, viiri aitan päässä kääntyi hiukan. Luoja nostattanee +toisia pilviä noita mustia vastaan. Silloin sitä saa juosta niityllä... +Kastuvat nekin heinät, mitkä ovat joutuneet kuiviksi... + +Hameet korvissa juosta karkuun latoon. + +Nyt hommaan ja tulisesti! Missä se on Leja? Ja Malakias? Ja Topi. Äsken +se oli Topi tässä, urkkimassa isän ja Ananiaksen menoa. Ja missä ovat +kaikki muut sanikat? Lapsikin rääkyy jälleen tuvassa. Rosina juoksee +sinne. Mutta olisipa siellä vaalijoita Rosinan tulemattakin. Olisi +Leja, joka tuudittelee jo lasta. Ja siellä on myöskin Topi. Ja pikku +Sanukka, ja Repekka ja kaikki. Mutta mitäs tuo Leja muuta tekee? +Puhdistelee marjoja mummolle. Mummo itse pukee päälleen pyhäröijyä, +mustaa ja löysää, jossa on isot ja valkeat kukat. Kylille lähtee mummo. +Ei näe siivota marjoja, niin sanoo. Sahan hoville nyt yrittää, myymään +niitä marjojaan, koska kuuli siellä herrasväen olevan kotona. Saahan +edes muutaman pennin marjoista, huokailee hän. Eikä hän jaksa ... ei +ilkiä hän tässä olla, kun on aina sellainen mekastus! Rosina murahtaa +jotain mummolle. Ja Leja saakin marjat nyt parhaiksi siivotuksi, ja +sanoo, ettei lapsi ole vielä kauan huutanutkaan. Mutta tuo Sanukka se +on kunnoton! Sitäpä oli Leja tahtonut ajamaan pois kärpäsiä lapsen +naamasta, mutta se ei nyt olisi ruvennut. Katkismuksen se oli kolunnut +käteensä: oli sille nyt tullut lukemisen halu. Sanelma tahtoi näyttää, +että osaa hänkin ulkoa yhtä hyvin kuin Leja. Mummo oli nimittäin +huokaillut Lejalle tässä virttä: "Saastassa rypeääpi tuo Luojan +ihmetyö." Ihmetyöllä oli mummo tarkoittanut Juutasta, josta on aina +Putkinotkossa harmia. Ja marjoja siivotessaan oli Leja alkanut lukea +virren jatkoa. Silloin oli pieni ja musta Sanelmakin ruvennut kehumaan +omilla osaamisillaan. Pääkappaleet kiisti hän osaavansa, mutta kun ei +osannut, piti katsoa katkismuksesta. Astiahyllyltä kiipesi hän ottamaan +katkismuksen, löytäen sen suolakupin alta, isänsä partaveitsen +vierestä, jonka kotelosta, karvarikoksi kuluneesta oravannahkasta, +juoksi russakoita. Nyt keikkuu Sanukka sängyn reunalla, kädessään kapea +ja viirukantinen katkismus. Ja hän hörpöttää: + +"Yhden pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin ihmisten yhteyden... Mitä se +on? Topi hoi, sinäpä et osaa!" + +"Osaanpas minä", vastaa Topi, joka seisoo takaikkunan ääressä ja +hommailee jotain nykeröin ja kuonaisin kourin. Hän pyydystelee ikkunan +nurkkauksesta kärpäsiä, pistää niille tulitikunpätkiä takapuoleen ja +koettaa ajaa niitä lentämään. + +"Hihii!" hörähtää Topi nauruun, kun näkee, kuinka kaksi kärpästä kömpii +ikkunanlautaa pitkin, tukinvedossa muka, ne hevoset: tulitikkuja +vetävät. Mutta nyt lähtee suurin tukkimies lentoon, tikku vilahtaa +ilmassa. + +"Et osaa, et!" ärsyttää Sanelma. "Et osaa. Isämeitä, joka olet +taivaassa ... lähestulkoon..." + +"Osaanpas", vastaa Topi. + +Sanelma ärsyttää: + +"Et osaa, et!" + +"Isämeitä istu puussa", alkaa Topi vankasti ja verkalleen. + +Silloin pieni ja musta Sanelma säkyttämään: + +"Lampaan lapakko suussa, siankinkku sieraimissa, lähestyköön länget +kaulaan, tapahtukoon tallin naulaan..." + +"Ai, ai! Se on sitä...!" huudahtaa mummo. "Pois minun pitää tästä! +Parempi on vaikka ... vaivaistalolla." + +Rosina huudahtaa mummolle: + +"Menisitte siitä ... niin että hippulat vinkuu...! On se nyt +saarnaaminen. Ja Leja, niitylle se nyt on mentävä, voi tulla ukonilma! +Ja Sanukka, sinulla nyt on messuaminen! Herkeätkö siitä! Heti paikalla +kätkyttä vatkaamaan." + +"Minä en vatkaa", inttää pieni ja musta Sanelma. + +"Mitä? Vai et. Mutta kun minä sinut vatkaan!" + +"Minä luen", väittää Sanelma. "Kinkerilukuja. Anna meille synnit +anteeksi... Minä osaan sen kun Leukkokin osaa. Minä uskon, etten omasta +uskosta taida uskoa... Nyt unehtui." + +"Turpa kiinni!" ärjäisee Rosina. "Voi minun päiviäni ... noita +synninkyöriä! Eikös noista nyt saa kalua millään. Kun ... kun ... minä +otan sinut, Sanukka, ja kiskon kuin pajunparkkia!" kiljaisee Rosina +viimein niin, että tuvan ikkunat rämähtävät. + +"Minä en vatkaa pentua! Luukasta! Lihakasta. Minä lähden heinään!" +jankkaa itsepäinen Sanelma. + +Repekka seisoo rahilla päätyikkunan edessä, laahaavassa +villapaidassaan. Ester pitää häntä lattialta käsin kiinni. Repekka on +kuullut mummon ja Lejan lukevan Luojasta, ja Sanelman ja Topinkin. Nyt +kurkistelee Repekka kallioiden takaa kiiltelevään petäjikköön, +salaperäiseen metsään, ja hokee: + +"Jumala hoi! Älä tule tänne, Jumala hoi, älä tule." + +"Älähän nyt", huudahtaa Rosina Repekalle. "Älähän, Repekka ... eihän se +Jumala ... kuule... Huuda, sinä, lapsi, lehmiä... Yömiä..." + +Pertta Kinnunen astuu sitten tupaan, kun taas Pertan Sanelma on +istahtanut varjoon portaille ja katselee loistavalle ja säteilevälle +järvelle. Pertta iskee silmänsä pikku Sanelmaan ja alkaa hoilottaa: + +"Niin minä nuo pieksäisin, että veri pärskyisi! Eivät pentuni minulle +vastaisi, että he eivät! Eivät!" + +"Eivät! Eivät!" matkii pikku Sanelma häntä. + +Maunon Pertta sieppaa pankon alta karahkan ja löisi Sanelma Käkriäistä. +Sanelma livistää syrjään ja huutaa tädille: + +"Kinnusen Pertta, kierosilmä..." + +Pertta saa nykäistyksi Sanelmaa sekavasta tukasta. Silloin Rosina +säikähtää ja puolustaa lastaan: + +"Mitäs sinä, Pertta." + +Pikku Sanelma on päässyt jo seinän alta ulkopuolelle ja nauskuttaa +sieltä Maunon Pertalle. Mummo voihkii tätä poloista elämää. Hän +köpittää jo portailla, kantaen laihan vatsansa päällä marjatuohista. +Leja on lähtenyt niitylle. + +Rosina selittää siinä välillä, kun pääsee lapsilaumalleen vähän +kiljahtamasta, Maunon Pertalle: + +"Sellainen se on ... Sanukka. Eikä niitä ole aikaa ... köyhän +lapsia ... kurittaa. On sitä muutakin työtä ... lapsillakin ... kuin +koreita sanoja." + +"On noilla työtä...!" nauraa Maunon Pertta. + +Rosina huutaa jälleen: + +"Topi, se on lähteminen! Lejan perästä! Etkös sinä? Pitääkös sinullekin +panna seiväs häntään, niinkuin niille kärpäsille... Ennenkuin +liikahdat! Ja Ester, laske sisko pois penkiltä ja tuudita pientä +veikkoa." + +Repekka anelee taas voileipää. Silloin alkaa Esterkin hiljaa anella. +Pitäähän niille rakkaille antaa. Rosina menee ruokakonttoriin. + +Konttorissa, jossa lemahtaa viileältä ja leivältä ja homeelta ja +viilimaidolta, istuu Malakias ja syö leipää, jyrstää. Voitakin on +leipäviipaleen toisessa päässä, johon hän ei ole vielä hennonut käydä +hampaineen. Korvosta kapustoi piimää palan painimeksi. Ja Jopikin +siellä on, kertomassa yhä kaupungin ihmeistä. Rosina kysyy nyt +Malakiakselta: + +"No, jokos ne ... kiusaajat?" + +"Eiväthän ne", vastaa Malakias. "Enkä minä rupea olemaan kaiken päivää +ruuatta! Mitä lienevät rohtoja. Eivät ne pahanmakuisia, niin niitä puri +kuin..." + +"Eivätkö?" kysyy Rosina. "No ... jos lienevät huonoja ... herrojen... +Eihän niistä taida ... meikäläisen mahaan. Kun ei auta, niin ... syöhän +nyt. Mutta sitten se olisi pantava sinun hevonen aisoihin, sinun! +Yritettävä! Niin päästään vetämään heiniä. Mutta se on mentävä kuin +kulo, kuule, Malakias." + +Rosina sipaisee voileivät ja katoaa jälleen tupaan, huudahtaa: + +"Se, tyssit. Mutta nyt onkin tuuditettava, Ester... Mutta Saara... +Pitäneekö kepin kanssa se ajaa niitylle ... saunasta. Minnekä se +Sanelma nyt?" + +Maunon Pertan Sanelma vastaa istuvansa siellä portailla. Mutta eihän +Rosina häntä tarkoittanut, vierasta. Kuitenkin sanoo Kinnusen +Sanelmakin hakevansa Saaran saunasta. Rosina on hyvillään. Ja siinä hän +sitten juttelee Maunon Pertalle, muuttaessaan kuivaa pikku Luukkaan +alle: + +"Hohoi hellettä, sanoi jänis pakkasella! Ovathan ne nuo ... meidän +lapset... Niin meni seinän raosta Sanelma kuin hiiri, hihii. Ja onhan +sitä koettanut, jos siitä puhe tulee, mutta ei sitä ennätä! Eivätkä nuo +meidän lapset ihan sellaisia kuin muut... Osaavat nuo toki kättä +antaa... Eivät ole niinkuin Sinikanteleen eukon keskimmäinen poika. Se, +jos sitä pyytää lyömään kättä, lyö omia käsiään vastatusten, +läpsähyttää. Hihii, ei ole monesti nähnyt, kuinka lyödään. Mutta olisi +tuon voinut opettaa lyömään oikein. Ymmärtäväthän nuo meidän lapset sen +verran. Topi, yhäkö sinä siinä! Syö nyt ne kärpäsesi jo tikkuineen, ja +ala loikkia niitylle! Kah, jopas Malakias vääntää rekeä kujalta +pihalle. Kunhan ei särkisi veräjää ... kun veräjän yli vääntää. Topi, +etkö sinä lähde? Etkö! Nyt on pahalainen...! Se on jörökki, tuo Topi... +Niin, Pertta, mitäs näistä ... kun ovat tekoaineetkin olleet sellaiset. +Jopas nyt meni Topi. Ja ... siitäkö se lienee sellaiseksi tullut, että +se silloin, Juutas, mörötti kokonaisen kuukauden. Suuttui niinkuin +kesäkuussa tässä: niin että menipä saunasta aittaan yöksi, ja jätti +aitan oven vielä auki, hihii. Ei silloin paleltanut, sellainen on. +Mutta leppyi siitä. Topin aikaan mörötti täyden kuukautensa. Ei puhunut +silloin mitään. Piippu suussa mörötti yksinään tuossa penkillä. Mutta +jopas yhtenä yönä könysi viereen, ja siitä tuli Topi, mörökki! Niin, +hihii... Mutta sehän on sellaista kuosia, sillä Juutaksella. Se on +semmoinen. Kyllä ei kuitenkaan kotia jättäisi, vaikka joskus aittaan +meneekin möröttämään. Ei, uskohan: vedet silmiin tulivat sille, kun +viimeksi täytyi lähteä lääniin. Ihan itkeskeli, kotia kaipasi. Minne +lie nyt mennyt, raukka? Ja Luukas, mitä se pikkuinen itkee? Eikös se +nyt nuku? Pitääkös sille pienelle tittiä? Pitäähän sille..." + +Rosina imettää pikku Luukasta. Menee hetki. Luukas kääntää +vaaleanpunaiset kasvonsa pois rinnasta ja alkaa kitistä. Rosina koettaa +sitä hyssytellä uneen. Puhelee sille ja laulaa, livertää: + +"Nuku, nuku nurmilintu, väsy, väsy, västäräkki! Eikös se uni nyt tule? +Onkos se Hellan telttu pippa? Voi, voi! Aa, aa, aa-a! Pitänee viedä +pikkuinen niitylle mukaan..." + +Kauniilla äänellä laulaa Rosina hellästi: + +"Että tuuli tuudittaisi, lepän latva liekuttaisi! Aa, aa... Lullin, +lullin... Etkö, etkö sinä nuku...? Sehän nyt on ... ettet nuku... Bou, +bou! Aa, aa...! Kun minä sinua runttaan!" + +Tämän Rosina tiuskahtaa. Hän keskeyttää liekuttamisenkin ja katsoo +hetken tuskastunein silmin Luukasta. Sitten ne silmät kirkastuvat. +Niistä säteilee ihanasti palava hohde. Ja hän alkaa jälleen laulaa, +heleällä äänellä ja veisaavasti, pitkästi kuin säiettä luomapuilta +vetäen: + +"En, enpä minä kultaani runttaakaan! Aa, aa, aa-ah!" + +Hän tuudittaa. + +"Malakko valjastaa hevosen takaperin!" nauraa Jopi pihalla. + +"Älä valehtele!" ärjäisee Malakias. + +Ja hevosen kaviot kolisevat aisoihin. + +"No johan minä sen ... arvasin", äännähtää Rosina ja nousee kehdon +äärestä. "Ester, tuudi nyt lasta, kunnes vien sen niitylle. Ja Repekka, +mene pihatantereelle, siellä on sinulle tanssisali ... niin et lasta +herätä." + +Rosina juoksee ulos. Portailla hän huutaa vielä: + +"Niin, ja mitenkäs se on puiden? Että saadaan paistaa leivät. Topi ja +Sanelma! Se onkin nyt mentävä niitä puita hakemaan! Ja Malakias, ja +muut ... kun ei noista selvääkään saa..." + +Maunon Pertta säälittelee Rosinaa: + +"Hahaa! Voi poloista Rosinaa! Sotkeudut kuin Summanen housuihinsa ... +Juutaksen pentuihin! Mitäs, Mauno, jospa me autetaan Rosinukkaa? Kun +ukkonsa hänet jätti, Rosinukan. Mennään heinään! Sanelma kanssa! Ja +silloin sen pitääkin joutua latoon! Latoon!" + +Rosina kiittelee hymyillen, ja rientää valjastamaan tammaa, jota +Malakias ei saa oikein aisoihin. Mutta kun Rosina kavahtaa hevosen +turpaan ja tavoittaa lyödä sitä kädellään toiseen takajalkaan, niin jo +asettuu Sohvi aisoihin. Rosina valjastaa, ja tarttuu sitten ohjaksiin, +loksauttaa suutaan, heiluttaa ohjaksia ja alkaa juosta tamman perästä +kahisevan reen vieressä ylämäkeen. Siinä reipas Rosina huutaa: + +"Hei ... sen pitää mennä kuin...! Hevosella kuin hirvellä, ja akalla +kuin emälehmällä!" + + + + +Kahdeskymmenesseitsemäs luku + + +Kauanko ajaa Ananias koiran kanssa isäänsä, hupaista Juutas Käkriäistä? + +Suoraan polkua on Hurja juossut, kunnes se yhtäkkiä on poikennut +vasemmalle, pois mättäiköstä, missä lammen vesi seisoo lätäkköinä. +Nuuskien ja hitaammin on se sitten kulkenut, mutta varmasti. Ananias on +kiivennyt koirineen ylös louhista rinnettä, ja kun he ovat sieltä +laskeutuneet, niin on Hurja syöksynyt Aapeli Muttisen huvilalle päin. +Ananias perästä. Ja kas, silloin tuleekin Juutas Käkriäinen sakeassa +viidakossa heitä vastaan. + +Ihmeen nopeasti kapuaa Käkriäinen mäkeä. Hän näkee Hurjan ja +Ananiaksen. Hän nostaa päätänsä, mutta jatkaa entistä vauhtiaan. Piippu +on Juutaksella suussa, jonka pielistä valuu ohutta nestettä samoin kuin +hikeä virtaa hänen otsaltaan. Mutta eipä hän nyt pysähdy otsaansa +pyyhkimään, vaan näyttää aikovan porhaltaa mitään virkkamatta poikansa +ohitse. Käännähtävälle Hurjalle hän ainoastaan heilauttaa kättänsä. +Kovaa menoa merkitsee paitsi piipusta, sieraimista ja suusta sakeasti +pullahteleva savu myöskin hattu, joka on sysätty kauas takaraivolle. + +Nyt rientää Käkriäinen jo mäen harjalla. Ananias katselee häntä takaa. +Ison kiven luona Käkriäinen kuitenkin seisahtuu, kääntyy ja kysyy: + +"Ja ... mitäs... Ja olikos se Mauno vielä siellä?" + +Ananias vastaa myöntävästi. Kun Käkriäinen kuulee sen, jatkaa hän +kiireesti kulkuaan toiseen notkoon. Lammen päätä kohti hän hölkyttää +niin että lapikkaiden kärjet kopsahtelevat tien poikki pullistuneihin +juuriin. Pää edeltä sukeltaiksen hän kahisevaan lepikkoon. + +Ja pian näkee Ananias, joka lähtee takaisin hänen perästään, isänsä +lönkyttävän lammen toista rantaa, jopa oikaisten ylempänä polultakin +mennen rukiin ja ohran välipiennarta. + +Ananias kummastelee, mikähän isällä ja enolla nyt oikeastaan oli. + +Ei ollut Käkriäisellä aikaa Ananiakselle sitä selvitellä. Eikä hän +vielä tiedä, kuinka sen tekisikään, joskin Ananiasta tarvittaneen siinä +mukana ainakin myöhemmin. Hiukan tukala on jutella Ananiakselle tämä +miehisten miesten asia... + +Sillä Juutas on nyt päättänyt taipua Maunon vaatimukseen ja ruveta +polttamaan hänen kanssaan viinaa. Täytyy antautua ... kuin mikäkin +saaressa kesää pidetty ja metsittynyt pässi, jota ei syksypuolella +niinkään helposti kiinni oteta, kerittäväksi. Eivätkä sitä akat saakaan +kiinni. Mies siinä pitää olla apuna, ja luja mies, juoksemaan pässin +perästä. Mutta jos on sellainen joka jaksaa juosta, löyhkäistä, yhtä +kyytiä, sallimatta pässin hetkeksikään pysähtyä, ei päki-paran lopulta +auta muu kuin jättäytyä valtaan. Ja sitten se nostetaan veneeseen ja +viedään kotiin, ja istutaan päälle, niin ettei ole hievahtamista, ja +painetaan kurkusta, jos se koettaa päätänsä kohottaa ja otetaan villat +siltä väkisin. Taikka se pannaan lahtipenkkiin. + +Hyvä vain, ettei nyt Käkriäistä puukolla kurkkuun pistetä. Eikä +villojakaan tahdota anastaa niin paljaaksi, että pinta jäisi ihan +alastomaksi. Eipä niin, sillä etuapa tästä tulee Juutaksellekin... + +Mutta heti kun Käkriäinen oli tehnyt tämän päätöksensä, joka tuntui +helpotukselta, siellä Muttisen saunan nurkalla, auttamattoman +kohtalonsa edessä, johtui hänen mieleensä, onkohan Mauno enää +Putkinotkossa? Se oli voinut jo ennättää lähteä sieltä jos jonnekin: +soutamaan niiden puheille, joille Käkriäinen oli myynyt viinaa. Taikka +Vaskilahteen, heittämään Käkriäiselle surmansilmukkaa kaulaan. + +Nyt piti Käkriäisen puuhata rivakasti. Siksi jatkaa hän vauhtiaan, +koska on kerran alkuun päässyt, aivan Putkinotkon mökin rinteelle asti. + +Hän tahtoo ilmoittaa Maunolle suostumuksensa. + +Mitäpä hän nyt vastustamaan sellaista miestä kuin Maunoa, viisasta... + +Mutta kun Käkriäinen on joutunut melkeinpä mökin nurkalle ja hiljentää +viimein menoaan, hengähtääkseen juoksustaan, joten Ananias pääsee +lähemmäksi häntä, niin haukahtaa Hurja takana, ja ryntää Käkriäisen +ohitse. Ei suinkaan se tammaa hauku, tuossa valjastettuna seisovaa? Nyt +se juoksee Sohvin ohitse. Mäen harjalle ryntää ja alkaa siinä räkyttää +sitkeästi ja nytkähtelevin korvin. + +Juutas ajattelee, että kunhan ei Mauno väkineen olisi nyt justiinsa +lähdössä. Mutta eikö Hurja nytkään Maunon joukkoa tuntisi? Voi siellä +olla muitakin, ihan vieraita. Koira on kadonnut töyryn taakse ja +rähisee siellä. Käkriäinen seisoo ja kuulostelee. Niin kuuleekin hän +sellaista tasaista tökötystä ... kuin monttöörin ääntä. Ihan +Putkinotkon mökin lahdelta. + +Ananias ehtii isänsä luokse. Käkriäinen ajattelee, että antaahan +Ananiaksen ensin katsoa, ketä sieltä nyt tulee. Vastenmieliseltä tuntuu +Käkriäisestä outojen vieraiden tuleminen. Ja poliisit ja vallesmannikin +johtuvat taas hänen mieleensä, nyt kun talossa tosiaan on viinaa, eikä +edes metsään kätkettyä, vaan rannalle pelkästään korsun alle. + +Käkriäinen laskee Ananiaksen edelleen ja jää itse muka tiukentamaan +hevosen valjaita. Ananiakselle hän sanoo: + +"Minä tässä ... vähäisen... Katsohan, mikä tökötys se sieltä..." + +Ananias pysähtyy nurkalla, katselee, ja äännähtää nopeasti isälleen: + +"Monttööri tulee... Laskee rantaan." + +Käkriäinen örähtää jotakin. Hän jää varmuuden vuoksi hiukan +loitommalle. Ananias lähtee pihalle ... kuuluu puhelevan Maunon kanssa: +on se Mauno vielä siellä! Ja kas, että se puhelee Ananiakselle! +Käkriäinen väistyy vasemmalle, ruispellon pientareelle. Sieltä aikoo +hän tarkata tulijoita, valmiina pistäytymään vaikkapa rukiiseen, jos +tarvitsisi. + +Ananias seisoo ylempänä pihalla ja katsoo siniselle lahdelle. + +Niin, moottorivene se on, melkein jo lahden perukassa. Nyt se kääntää +kohti nuottakotaa ja hiljentää sötkötystään. Se juoksee äänettömästi +kuin täysi sukkula, entisellä vauhdillaan ... laineet vakoilevat vielä +takana, keskellä tyyntä lahtea. Veneessä on valkeaa: naisihminen. Ja +mies kokassa, seiväs ojossa, torjuakseen törmäystä nuottakotaan. Paksu +mies ... selin, ettei häntä oikein näe. + +Nyt erottaa Ananias miehen naaman. Sehän on herra: kirjakauppias +Muttinen. + +"Muttinen tulee!" huudahtaa Ananias jälleen. + +Käkriäinen väistyy ensin yhä kauemmaksi, mutta tulee sitten lähempää +pilkistämään. + +Muttisen muodon ja möräkän äänen tuntee Käkriäinenkin. Hän menee pian +nurkalta takaisin tuvan taakse, menee hyvin ristiriitaisissa tunteissa +ja ajatuksissa. Mauno melkein unohtuu. + +Mikä hitto sen Muttisen nyt juuri piti tänne lennättää? Kun Maunokin on +täällä, Juutakselle vihoitteleva Mauno. + +Ja mitenkäs se Muttinen ajaa nyt monttöörillä? Eihän sillä ennen +sellaista ollut. Pienen höyrylaivan se on joskus ennen vuokrannut ja +sillä rahdannut tänne itseään ja tavaroitaan. Tavallisimmin ajanut +suoraan huvilansa rantaan ja kävellyt sieltä mökille. Ja kaiken +tavallisimmin on ilmoittanut tulostaan ja tullut suurella laivalla +lähimpään laituriin, Runkkeliin, josta on soudattanut itsensä perille. + +Ainoastaan viime vuosina on näin yhtäkkiä tulla tuprahtanut... + +Mikähän sillä nyt on mielessä? + +Milloin sillä on minkinlaiset vehkeet... + +Ja neiti, Käkriäisen haukkuma, istuu perässä ... hattuineen. + +Muutkin Putkinotkon mökin ihmiset kummastelevat tätä, kuka pihalla, +kuka tuvan ikkunasta tähystellen. + +Ruskea ja leveä on se Muttisen moottori, varustettu oikein +purjekankaasta tehdyllä kuomulla. Hyvin leveä se on, Kenkkuinniemen +ulapoilla riehuvien myrskyjen varalta, sillä Muttinen on pelkuri. Ja +kuomulla se on varustettu sateiden vuoksi, koska Muttinen on arkuri. +Suoraan pääkylästä se on tilattu, äskettäin, sillä Muttinen tahtoo +varmasti käypää ja on lisäksi hiukan pöyhkeäkin. Täällä pikkukaupungin +lähistöllä on sitä sitten koetettu, monttöörin kanssa, joka toi sen +Helsingistä. Ja se kävi niinkuin voi ja rasva. Ja sähkösytytyksellä se +käy. + +Sillä on herra nyt tullut neitinsä kanssa Putkinotkoon. Lepäilemään +huvilassaan. + +Täyttä vauhtia kaupungista ... kuin kiireellä. Salmien kautta, joista +isot laivat eivät pääse kulkemaan. Vaarallisissa ja luotoisissa +paikoissa on Aapeli kömpelöinyt itse peräsimeen, konetta hoitelemasta. +Muuten on neiti istunut peräsimessä. + +Niin he ovat tulleet, kuomu kuitenkin nostettuna. Autereisilla +järvenselillä on Aapeli silloin tällöin huudahdellut: + +"Voi elehvantti!" + +"Mitä nyt?" on Lyygia kysynyt. + +"Voi kolmentuhannen ukko ... kuinka täällä on kaunista." + +Taikka hän on ihmetellyt itseään: + +"Mitä varten ihmisen pitää olla kesällä kaupungissa? Tällaisen ihmisen, +jolla ei ole pakkoa... Parempi on olla täällä ... Putkinotkossa." + +"Niin, onhan minun porsaallani kukkaro, millä hän voi elää maalla", on +Lyygia vastannut leikillisesti. + +Mutta herra on jatkanut: + +"Mutta mitäpä me nyt syömme, kun tulemme Putkinotkoon? Mitä mukavia? +Syömmeköhän kastematoja kerman kanssa? Vai heinäsirkkoja ja +metsähunajaa? Vai hiirenhäntiäkö? Ja sammakon sakarivarpaita +sokerissa?" + +Mutta näin on herra puhunut, koska hän tietää, että heillä on matkassa +keksejä, parisataa kananmunaa, vehnäjauhopusseja, hedelmälaatikoita ja +purkkeja, joissa on sardiineita ja hummereita ja jos jonkinlaisia +öljyisiä ja rasvaisia. Onpa siis moottorissa muutakin tavaraa kuin nuo +pitkät laudat, joita törröttää keulassa: ne on tuotu kaupungin sahalta, +huvilan laiturin korjaamista varten, koska nimittäin jäät särkevät joka +kevät laiturin. + +Ja Putkinotkostahan sopii ostaa maitoa ja keltaista kesävoita ja +Putkinotkon mainioita perunoita. Ja joskus sattuu niinkin, että tulee +kalaa, ei tosin montakaan Muttisen omilla pyydyksillä, vaan Käkriäisen +Juutaksen ja Ananiaksen pyytämiä: lihavia, hopeanvärisiä kuhia ja +tuulastusatraimellakin iskettyjä haukia. Ja kelpaavatpa Lyygian onkimat +ahvenetkin Muttisen suuhun. + +Sikäli kun louhinen ja mahtava Kenkkuinniemen kärki on lähestynyt, on +Muttisen ihastus seutuun kasvanut. Ja hänen ruokahalunsa on kasvanut. +Ja sitä iloisemmaksi on tullut peräsimessä istuvan Lyygiankin hymy. +Niin että kun viimein on pujahdettu Kenkkuinniemen päätä ympäröivien +saarten välistä pienelle sisäaukeamalle, on Lyygia alkanut +veitikkamaisesti hyräillä. Putkinotkon pieni, ruskea ja yksinäinen +huvila on näkynyt auringonpaisteiselta kunnaalta lahtensa perukasta. +Lyygia on hyräillyt, puoleksi huudahdellen: + +"Putkinotkon linna, Putkinotkon linna..." + +Mutta siitä he ovat ajaneet ohitse, noutaakseen mökiltä ensin jonkun +pojan tai tytön apulaiseksi, joka kantaisi heidän tavaroitaan, +laatikoita, punkkia ja pyttyjä, moottorista asumukseen. Ja olihan +Käkriäisiltä ostettava maitoa ja perunoita. + +Siksi ajoivat he suoraan Putkinotkon mökin puolelle. + +"Katso, lokottaapas tuossa luodolla taas lokki!" huudahti Muttinen, kun +he ajoivat erään luodon ohitse, jota tuskin erotti, niin välkkyi vesi +sen ympärillä. Se luoto on mökin lahden eteläpuolella, kallioisen +niemen päässä. Siinä istui lokki, paksunokkainen ja valkea. + +Ja tuolla vähän matkaa huvilasta oli lehmiä, seisoivat vedessä, +häntäänsä huiskuttaen ja kellojaan pulisuttaen. + +Vielä ajoivat he tuokion. Moottori kääntyi toisen niemen ympäri. Sitten +avautui eteen mökin lahti. Nyt käänsi Muttinen aluksensa kulkemaan +karien välitse suoraan lahden pohjaan. Ja taas hän äännähteli: + +"Katso noita katiskoita ... joista Käkriäiset nostavat kaloja. Kuinka +olen nekin unohtanut melkein koko kesäksi. Kaunista täällä on. Ja +erämaista... Nuo mökin mustat rakennukset kallioilla. Hajallaan kuin +eksyneet lampaat. Entäpä rantakallion juurella läpättävät tutut +haavat ... niiden nurealta puolelta kelmeästi vaaleat lehdet! Kuinka +tervehtivästi niiden räpinä kuuluu. Hiljentää pitää nyt masinaa... +Ahvenruohikko... Ja nyt akanhiuksia! Ja nuottakota ... helteisellä +somerikolla..." + +Alus lähenee rantaa. Muttisen Aapelin on tartuttava puoshakaan. Hän +ennättää virkkaa ainoastaan: + +"Entäpä Käkriäiset? Ovatkohan ne kaikki kotona ... ja ennallaan, ne +hunsvotit? Jokohan nyt naarastiikerin karjunta raikuu kartanolta?" + +Puoshaan kärki puskee nuottakodan lahonneeseen salvaimeen. Hetken +seisoo Muttinen kokassa, nenä pystyssä, hirmuisen korkeat kaulukset +kaulassa, katselee ja kuuntelee. + +Eipä kuulu vielä Rosinan kiivasta ääntä tällä hetkellä. + +Mutta tuolla rannalla, melkein lahden toisella puolella, siellähän +on ... Malakias. Ärjähtelee ja tavoittelee kiinni jotakuta pientä +tyttöä, varmaan pientä ja mustaa Sanelmaa. Sellainen musta ja takkuinen +tukka on tytöllä, ja sama kiukkuinen ääni. Mutta Malakias ... melkein +yhtä pitkätukkainen kuin hänen siskonsakin. Malakias kuuluu tahtovan +Sanelmaa kanssaan noutamaan metsästä uunipuita. Niin on muka äiti +käskenyt. Mutta Sanelma kimpuilee vastaan, ja raapii Malakiasta. +Malakias kiroaakin köreästi... + +Myöskin Jopi on siellä rannalla. Nyt huomaa pikku Jopi moottorin. + +Sanelma rääkyy Malakiaksen kynsissä ja pillahtaa kiljuvaan itkuun. + +Jopi huutaa Malakiakselle ja Sanelmalle, että mikä tököttäjä lie +rannassa. Ja että siellä on Muttinen. + +Silloin Malakias hellittää kätensä Sanukan tukasta ja katsahtaa +nuottakodalle. Hitaasti alkaa hän tulla lähemmäksi. Jopi tulee myöskin +vähän matkaa, mutta pysähtyy sitten pilkistelemään ison rantakiven +takaa. + +Sanelma itkee ja kiroilee. Yhtäkkiä hän tempaa kiven ja heittää sen +Malakiaksen perästä, ja itkee taas ja alkaa marria itsekseen saunalle +päin. + +Vielä karjaisee Malakias Sanelmalle, mutta jättää hänet nyt kuitenkin +ja lähtee moottorivenettä kohti, kädet riipuksissa ja suu +ystävällisessä hymyssä. + +Muttinen huutaa Malakiakselle: + +"No, mikäs tukkanuotan veto siellä oli? Tulehan panemaan rossia +pollariin." + +Malakias tulee ja yrisee jotakin, että pitäähän sitä nuorempaansa vähän +kuranssata. + +Mökin pihalla näyttää seisovan pari miestä. Toinen, solakka, lienee +Ananias. + +Ja pihalla nurmikossa hyppelee jokin pieni ja punainen. Loistaa kuin +lumikirppu. + +Malakias on lähestynyt moottoria. Hän saa kätensä ohimolleen +nostaakseen lakkiaan Muttiselle ja neidille, mutta huomaa siinä, ettei +hänellä olekaan päässä mitään: ainoastaan pitkä tukka heilahtaa hänen +jäykkien kynsiensä edessä. Sitten tarttuu hän lautoihin, jotka +törröttävät moottorin kokassa, ja aikoo vetää niistä moottoria +lähemmäksi rantaa. Muttinen keinottelee parhaillaan nuoraa kodan +patsaan taakse. Lyygia päivänvarjoineen kiipeää keulalle ja hypähtää +rantakivelle. + +Nyt pitäisi Malakiaksen kätellä neitiä, mutta yhtäkkiä, juuri kun hän +on ojentamassa kättään, se käsi hervahtaa ja Malakias kyykähtää maahan, +painaen mahaansa kourallaan. Siinä hän yökkäisee. + +"Mitäs sinä siinä ... pukkia nyljet?" kysyy Muttinen. + +Malakias, joka on kalpea kuin maito, vastaa: + +"Ei ... ei tämä ruuista olisi tullut. Vaan ne rohdot, perhanat." + +"Rohdot?" äännähtää Muttinen. + +"Niin ... ne matokassin voiteet ... ajavat ruuan pellolle..." + +Sitten juttelee Malakias, että mitäpäs kaupunginrohdoista, ei niistä +ollut Kinnusen Pertallekaan, petkuttavat, ne rohtojen myöjät. + +Muttisen neiti huudahtaa: + +"Voi raiskaa. Malakiaksella on varmaan matoja!" + +Muttinen kiinnittää hiljalleen moottorin keulan nuottakotaan ja laskee +ankkurinsa pohjaan. + +Malakias puhkii kivellä. Sitten hän nostaa päätänsä ja katselee +moottoria. Silloin hän nousee ... eikä muista antaa kättä Muttiselle +tai neidille, eikä hän näytä kuulevan, kuinka neiti kysyy häneltä, +miten hänen morsiamensa jaksavat... Ei, vilkastuvin silmin hän +moottoria katselee, sen kiiltäviä tulloja, kokkareikien silauksia ja +koneen kuparisuojusta. Hän huudahtaa: + +"Tällä pelillä sitä pääsee! Kulkee niitä tästä ohitse, näitä laivoja .. +niin että laineelle toiselta hyppivät. Ja hypännee se tämäkin, +Putkinotkon laiva... Eivät ne tämän ohitse... Tälle ... olisi nyt +tehtävä laituri. Jäät sen ovat särkeneet, perhanat..." + +"Tuossa niitä onkin kokassa paikkalautoja", sanoo Muttinen, joka +hommailee vielä moottorissa. + +"Häh?" äännähtää Malakias. "Aha ... jopas minä arvasinkin. Tuollaisia +koivuisia. Paksuja: eivät ne notku, saa niillä rynkyttää. Niistähän se +laituri syntyy. Ja kun tammipiikeillä poukahuttaa kiinni, niin ... +eivät jäät revi irti." + +Kirjakauppias kömpii moottorista rantakiville. Hän katselee kauemmaksi +rannalle ja kysyy: + +"No, mitäs se typykkä siellä itkee ... Sanelma? Ja tuollapa on Topikin, +veräjän takana. Odotapas, sinä Topi ... turkkilainen! Ja mitä sinä, +Jopi, livistät karkuun...? Katsohan, Lyygia, tuota humalistoa. +kaunista: kaartuu veräjän ylitse kuin juhlaportti. Täynnä keltaisia +humalankäpyjä. Terve, sinä Putkinotko. No, päivää, tyttö!" + +Muttinen huutaa tämän pikku Sanelmalle, lähtien kulkemaan kartanolle. +Lyygia menee keveästi hänen edeltään, toisessa kädessä päivänvarjo, +toisessa maitokannu ja paperiin kääritty pullo. + +Pikku Sanelma ei vastaa. + +Mutta saunan nurkalla yhtyy neiti itkevään ja kiukuttelevaan Sanelmaan. +Sanelma on menossa alaveräjälle. Ja katso, jalasta vuotaa häneltä +verta. Lyygia kiiruhtaa Sanelman eteen ja kumartuu hänen puoleensa ja +sanoo säälitellen: + +"No, mikä sinulla on, kun noin itket? Ja hyvänen aika, missä sinä olet +loukannut varpaasi? Mistäs se lapsi tulee?" + +"V--sta!" vonkaisee pikku Sanelma, ja juoksee kiukuissaan neidin ohitse +kujalle päin, yhdellä jalalla hypähdellen. Ohuet sääret vilkkuvat +lyhyen hameen alta. + +Sanoipa haavastaan tuskastunut pikku Sanelma sanasen, joka aivan +äimistytti Muttista. + +"Mitä se sanoi?" ihmettelee Lyygia. + +"Voi turkkilainen!" naurahtaa Muttinen, joka on jo ennättänyt siihen ja +kuullut Sanelman sanan. "Mitäkö sanoi...? Hihuu. Se se on Putkinotkoa! +Erinomaista!" + +Nyt Lyygia huomaa. Hän huudahtaa Sanelmalle: + +"Odotapas, Sanelma! Tulepas pyytämään anteeksi, sellainen tuhma sana." + +Mutta Sanelma livistää jo karjakujalla, taakseen katsomatta, älähdellen +ja hieroen mustilla käsillään nenäänsä. Ääneen hän kollottaa, että +Malakias repi häntä mukaansa uunipuita noutamaan ja ajoi hänet astumaan +havukirveeseen. Muttinen kuulee Sanelman mekastuksen ja huudahtaa +jälleen: + +"Voi kolmentuhannen ukko! Tämä on Putkinotkoa. Kah, hyvää iltaa, Topi. +Ja kuka se siellä piiloutuu aitan alle? Kyllä minä sinut tunnen: Jopi +sinä olet." + +Topi tervehtii tulijoita alaveräjällä, ojentaen paljoa kursailematta +pihkaisen ja paksun kätensä. Mutta Jopi on luikkinut aittojen väliin, +josta hän nyt pilkistelee aroin ja vähän naurahtelevin silmin. Sanelman +volina kuuluu kujalta. Nyt se tyttö kiipeää pihalle yläveräjästä ja +hyppelee tupaan. Tuvassa hän tiuskahtaa Rosinalle: + +"Antakaa rättiä. Malakko ajoi kassaraan, ukkovarpaani on poikki... Uu, +uu, uu..." + +Rosina tiuskii: + +"Oletko hiljaa siinä. Herra tulee ... Muttinen..." + +"Olkoon jos Huttunen!" vastaa pikku Sanelma. "Rättiä, helvetissä." + +On nyt Rosinalla Sanelmasta touhu kesken muuta kiirettä. Jonkin rievun +löytää hän toki sängystä ja heittää Sanelmalle, joka alkaa sitoa +varvastaan. Siinä välillä vilkaisee Rosina pihalle. Rantaveräjällä on +Muttinen, härisyttää Hurjaa: Muttinen kulkee kumarassa ja murisee, +Hurja hyökkää päin, mutta ei tohdi karata kiinni. Uikuttaen se juoksee +Topin haarojen väliin. Topi nauraa, Hurjaa asetellen, kun Muttinen +viimein sanoo: + +"Tuo se on koira! Jo ... jo pitää antaa sille sankalasit nenälle, että +tuntee..." + +"Muistipas vielä sen vanhan sanan, se Aapeli", örähtää Topi, joka +toruskelee Hurjaa. "Hurja se! On se sellainen koi-rra, ettei ole +var-rkaiden eikä vo-rrojen tulemista." + +"Olenko minä mikä voro, häh?" uhkaa Muttinen. + +Viimein tuntee Hurja Muttisen ja neidin, nuuskittuaan heidän lahkeitaan +ja helmojaan. Hurja heittäytyy selälleen ja kieputtelee häntäänsä. + +Mutta kukapa liikkui äsken pihamaalla punaisena kirppuna ja seisoo nyt +siinä tulipunaisessa mekossa? Tumma tukka kasvoilla hän tirkistelee, +ikäänkuin esiripun lävitse. Tirkistelee totisin ja pelokkain silmin. + +Lyygia huudahtaa: + +"Onko se pikku Repekka? Noin isoksi kasvanut! Ja noin ruskea. Hellan +telttu, sitä kepsukkaa! Tulepas lyömään kättä! Osaatko sinä vielä +tanssia? Ja laulaa: Ramtam-kilikuti, ramtam-kilikuti." + +Muttinen katsoo Ananiasta ja sitä toista miestä, jotka seisovat vähän +ylempänä, portaiden luona. Ja sen toisen miehen tuntee hän Mauno +Kypenäiseksi, Rosinan veljeksi, joka vetelehtii usein Putkinotkossa. +Maineeltaankin mokoma: linnassa istunut. Muttinen hätkähtää ja rypistää +hiukan kulmiaan. Kun Mauno tervehtii häntä, ei hän ole oikein +huomaavinaan. Sitten löntystää Mauno hiljalleen tupaan. Mutta Ananias +vastaa neidille Repekasta: + +"Taitaapa se osata enemmänkin kuin ennen. Äskenkin se tässä valssinsa +alkoi..." + +Ananias tervehtii jäykästi ensin Muttista ja sitten neitiä. Repekka +väistyy tuvan ovea kohti, vilkaisten vähän väliä taakseen, kiiltävin ja +kummastunein silmin. Nyt kapuaa hän lahoille ja lonksahteleville +porraslaudoille, ja pujahtaa oviaukosta sisään. + +Muttinen on tullut portaiden luokse. Siinä hän pysähtyy ja katselee +tupaan. Hänen huulensa mutistuvat hiukan töröön: hän näkee nuo puolta +kyynärää korkeat reiät tuvan seinissä ja pönkät seiniä kannattamassa. +Mutta sitten kirkastuu hänen ajatuksissaan, että onpa tuvan seinistä +purettu jo pois lahot hirret. Siis on tupaa ruvettu korjaamaan. Ja +silloin tulee hänen ilmeensä iloisemmaksi. + +Neitikin on tullut Muttisen viereen ja huomaa tuvan avonaisen seinän. +Meneepä hän innoissaan mökin kujanpuolisellekin nurkalle ja katselee +siinä taas päätyseinää, ja sitten luo hän merkillisen silmäyksen +Muttiseen. Mutta Muttinen sanoo hänelle hiljaa: + +"No, ne alkavat jo rakentaa ... koska kaikki on revitty. Ja katsopas, +Lyygia, tässä nurkalla, tässä voi seistä melkoisen hyvin. Melkein +mihinkään pehmoiseen astumatta. Ei ole kuin pieniä ... pipanoita. Niin +ei ole ollut aina asianlaita. Se on jo ihme. Kymmenen vuotta herran +motkotusta, ja Käkriäiset ovat tosiaan tottuneet koppiin, mikä on +tuolla aitan takana. Se on suuri voitto suomalaisesta itsepäisyydestä, +saatanpa olla koko tyytyväinen. Mitäpä siis tuvastakaan murista ... +enää? Älä hiisku sinäkään mitään, Lyygia." + +"En ... ole aikonutkaan", vastaa Lyygia miettivästi. + +Jospa Rosina tuvassa olisi kuullut nämä heidän sanansa! Silloin olisi +hän rauhallisempi. Mutta vaikka hän onkin koko ajan kurkistellut +tulijoihin ikkunasta ja ovesta nähdäkseen, millä tuulella he ovat, niin +on hänen täytynyt juuri silloin, kun Muttinen ja neiti juttelivat tähän +tapaan, joutua uunin taakse, karsinaan. Auttamaan pikku Esteriä. + +Mitä hänellä on Esterissä auttamista? + +Vielä hän on tiuskahtanut pikku Sanelmalle, joka yhä vollottelee, +tiuskahtanut: + +"Pidätkö turpasi kiinni! Muttinen tulee ... ja k--see suuhusi!" + +Sitten on hän käskenyt Esteriä riisumaan pois korean mekkonsa. Sillä +mitäs, jos Muttinen näkisi, että tässä pennuilla sellaiset kalliit! +Repekan mekkoa ei Rosina tosin ennättänyt salata. Kun hän oli kuullut +Ananiaksen huudahtavan pihalla, että monttööri tulee, oli hän tosin +itsekin erottanut koneen sätkytystä lahdelta. Rosina oli silloin +pistäytynyt hevosen luota tupaan, kantaakseen pikku Luukkaan mukaansa +niitylle. Se sätkytys oli kovennut. Rosina oli vilkaissut ulos +ikkunasta. Moottori oli jo kääntynyt niemen takaa, porhaltanut halki +lahden, ja kaiku tuolla rantavuoressa oli paukkunut. Muttisen oli +Rosina tuntenut, köntimässä laivan keskeltä perään. Ja sen neidinkin +perässä. No nyt tuli ihme! Eikös tunkeutunut tänäkin kesänä tänne, +Muttinen. Sitäkin oli Rosina pelännyt, vaikka jo alkanut toivoa, ettei +se enää tulisi. Nyt tuli. Ja tupa ihan hajallaan. + +Viime syksynä oli herra uhannut kovimmin, että jos ei tupa nyt ole +korjattu silloin, kun hän vasta tulee, niin... + +Julma oli herra ollut silloin. Niinkuin on vuosi vuodelta muuttunut +ilkeämmäksi. + +Ja nyt tulee! Kuin lentämällä. Kuin kimppuun ampuen. Oikein +moottorilla, yhä pöyhkeämmästi. + +Tätäkö lienee ennustanut, että Rosina oli kanan kuoleman tähden +tuntenut jotain tulevan? Se Muttisen uhkaus... + +Ja ihan tänään oli Rosina koettanut saada Juutasta polttamaan viinaa. + +Mitäs, jos ennestään julmisteleva Muttinen näkee lapset kaikessa +koreudessa? Silloin sen sääli yhä vähenee... + +Lastensa puolesta tekee Rosina mitä tahansa. Tosin hänen sydäntään +kirveli, kun hänen täytyi käskeä Esteriä heittämään mekkonsa. Rosina +selitti sen likaantuvan. Silloin oli jo Muttinen saunan nurkkamalla. Ja +sitten tuli pikku Sanelma vonkumaan rättiä, niin ettei Rosina joutunut +ajoissa pihalle tuomaan Repekkaa sisään. Maunon Pertta oli tuvassa, +kuuli Rosinan sanat Esterille, ymmärsi ja katsoi pilkallisesti +Rosinaan, ja alkoi hoilottaa: + +"Se se on tuo Rosinukka, mokoma! Matelemassa. Näytä nyt se Esterisi +heille ihan alasti. Alasti!" + +Mutta Pertta itse oli juossut aittaan, pukeutumaan parempiinsa. + +Hän huudahti, että herroja tulee. + +Mauno kömpi hieman nolona tupaan. Tietäähän sen, ettei Mauno ole +Muttisesta tervetullut. Mutta eipä Mauno aikone olla millänsäkään. Ei +hän ole sellainen mies... + +Rosina pujahti auttamaan Esteriltä sinistä mekkoa, häpeissäänkin Pertan +sanoista. Mutta täytyyhän sitä olla nöyrä ja imelä herroille, ei +näyttää koreuksiaan, vaan riepujaan. + +Rosina työntää Esterin päälle vanhaa mekkoa. + +Onneksi ennättää hän saada sen tehdyksi, sillä nyt Muttinen ja hänen +neitinsä kai jo tulevat sisään. Vielä sininen mekko sängyn alle. Ei, +tuonne pysähtyikin herra tervehtimään Maunon Perttaa, joka lentää +aitasta hänen ja neidin luokse. Kylläpäs se Pertta ennätti vetäistä +pyhähameen ylleen. Ja körttiröijynsä, joka kuvastaa vyötäröt hoikkina. +Ja nyt Pertta haastelee Muttiselle ... imelästi: eipäs nyt hoilota. +Eikä kiroilekaan. Kun se viitsiikin sillä tavalla imarrella herroja! +Toisille niistä se pyllistää. Ei, selinpäs kääntyy Muttinen Perttaan. +Kuivailee suuria sankalasejaan. Rosina on saanut Esterin valmiiksi. Hän +tarkastaa Muttista. Onpas sillä vaatteet! Harmaa takki, pitkä, jonka +hännykset supistuvat taaksepäin kuin minkä kurjen pyrstö. Musta +helmatakki sillä oli viime syksynä ... kuin hame. Nyt ... rannukkaat +housut. Ja niinkuin ennenkin sellaiset länget kaulassa, että tuskin +korvat pääsevät pilkistelemään niiden reunojen ylitse. Ja maha +pullottaa, oikea herran maha. Olkihattu päässä, pehmeä kuin pussi. +Siinä kirjava nauha. Ruskeat kengät isoissa jaloissaan. + +Kengät... Ai, ai, Saarallahan on sen neidin kengät. Pitäisi varoittaa, +Saaraa ... mokomaa. + +Nyt työntää Muttinen päänsä jälleen silmälasien sankoihin ja +tirkistelee. Mitä aikonee? Mitähän nyt tullee. + +Sitten kättelee Maunon Pertta Muttisen neitiä. Ja makea on sillekin, +hyväkkäälle. Sillä tämä se juuri houkuttelee Muttista kovistamaan +heitä, Käkriäisiä. Se häätäisi heidät pois, saadakseen yksinään +emännöidä täälläkin, mökillä. + +Ei Muttinen ennen tämän neidin ilmestymistä ollut vielä niin äkäinen, +että olisi näin jyrkästi kovistanut... Ja pannut saunansakin lukkoon. + +Sillä neidillä se on valta Muttiseen. Viime kesän alussa, jolloin neiti +ensin tuli, luuli Rosina neitiä ainoastaan Muttisen piiaksi. Ei +kuitenkaan ollut aivan varma siitä. Siksi hän sitä asiaa tunnusteli. +Eikä neiti antanutkaan itseään houkutella. Kun se oli kerran kitkemässä +kukka- ja röpöttimaita huvilalla, Muttisen käydessä kaupungissa, sattui +Rosina lehmissä juostessaan huvilan aidan taakse, ja sanoipa neidille, +etteihän niitä niin tarkoin tarvitse nyppiä: mistä se Muttinen +sellaisia ymmärtää, hihii. Mutta neiti oli nokastunut ja kitki vain. Ja +silloin Rosina aavisti, että on se muutakin kuin mikään piika. Ja +paremmistakin hän sen pian näki, hahhah. Sen jälkeen Rosina varoi tätä +neitiä, ja ajatteli varsinkin viime syksyn jälkeen kuin pahinta +käärmettä. Ylpeä se oli ollut kesällä. Ei ollut puhunutkaan paljoa. + +Se se varmasti yllyttää Muttista, joka on ennen ollut siedettävä, ja +sille Muttinen antaa vaikka mitä. Tuollainen valkea pitsi on neidillä +kaulassa nyt. Ja hattu, suuri ... höyheniä täynnä. Ja vyötäröt ohuet +kuin Pertalla ... ne ovat niillä raudoilla nipistetyt. Mutta takapuoli +on iso kuin seitsemän leivän uuni: se se on, joka sitä Muttista vetää. + +Nyt ne tulevat sisään, Muttinen ja hänen ... leipähiirensä. Mitähän ne +sanovat? + +Rosina odottaa jännityksessä. Hän seisoo hiukan kumarassa ja totisena, +mutta silmissä, jotka katsovat syrjään, on tuikea ja ylpeä ilme. Hän +tulee antamaan kättä Muttiselle ja sitten neidille, kuivasti ja +lyhyesti, mutta ei vihaansakaan ilmaisten. Rosina on päättänyt olla +vaiti, jos Muttinen taas alkaisi häristä jotakin tuvasta taikka +aidoista tai muusta, niinkuin viime vuosina. Ja jos Muttinen kyselisi, +onko nyt vedetty mutia huvilan puutarhaan, aikoo Rosina vastata +epämääräisesti, että eikös niitä liene, Juutashan sen tiennee. Sillä ei +niitä ole vedetty. Talvella oli Rosina kyllä tiukannut Juutasta niitä +vetämään, lopulta kivenkovaan, mutta Juutas, joka oli jo uhkausten +pelosta luvannut, olikin lupittanut liian kauan läänissä. + +Mutta kas, eihän Muttinen mainitsekaan tuvasta mitään! Eikä +muustakaan ... vielä. + +Kuitenkin huomaa Rosina syrjäsilmällä, kääntyessään pyyhkäisemään +hameensa helmalla rahia Muttisen ja neidin istuttavaksi, että Muttinen +katselee hiukan kylmästi Maunoa ennenkuin kättelee häntä. Ja Muttinen +rypistää otsaansa ja kääntää naamaansa pois, niin että sankalasit +välkähtävät. Mutta sitten hän kääntyy taas ja antaa Maunolle kättä. Ja +sanoo: + +"No ... mitä kuuluu, Mauno Kypenäinen?" + +Maunopa ei vastaa, muuta kuin lyhyesti urahtaa. Ei ole Muttinen +suvainnut Maunoa... On varoittanutkin heitä kaikenlaisista Mesopotamian +vetelyksistä, tarkoittaen tietysti Maunoa. Maunolla kun ei ole asuntoa +eikä hän rupea porhoja kumartelemaan, niin ei hän ole herra +Muttisestakaan mieleinen, vaan on hänelle silmätikkuna. + +Mutta kyllä osaavat porhotkin kohdella tylysti toisia ... sellaisia +kuin Maunoa! + +Ei ole Muttinen ennenkään sanonut ajatuksiaan suoraan Maunosta, eikä +Maunolle itselleen. Eikä sille olisi hyvä sanoakaan: kyllä siltä saisi +vastauksensa, vaikka se onkin vaitelias. Mutta viime kesänä ei Muttinen +antanut Maunolle edes kättä. Ja nyt hän antoi! + +Sitten istahtaa herra penkille. Ja naurahtelee! Ja alkaa jutella lasten +kanssa, iloisella äänellä. Ihan kuin ennen ... vuosia sitten. + +Ja neiti lepertelee Repekalle: kyykistyy lattialle Repekan eteen, joka +koettaa vetäytyä Rosinan hameiden taakse, kun taas Ester pilkistelee +karsinasta, painaen kasvojaan pankonaluksen reunaa vasten. Neiti +ojentaa käsiään, vetää Repekkaa puoleensa ja sanoo: + +"Jopas minä sinut sain, sinä punainen veitikka! Annapas, kun nipistän +poskestasi, ja tuosta leuasta vähän... Noin. Hellan telttu, miten ne +ovat kovat, nuo posket! Miten ruskea sinä olet, sinä ruskeasilmä. +Tulepas nyt tädin syliin...! Katso, katso, miten herttainen." + +Viime sanat puhuu Lyygia Muttiselle. + +Rosina ajattelee, että yhä läheisemmiksi ne ovat tulleet. + +Ja mitäpä neidin lepertelyistä: teeskentelee. + +Muttinen myöntää neidille: + +"Niin ... se on kuin metsäntyttönen... No, tanssipas nyt, Repekka, +vähän. Vieläkö sinä osaat? Niin katsotaan sitten näitä taskuja ... +täällä. Mitähän niissä olisi? Olisikohan niissä suoloja?" + +Rosina käännähtää ihmeissään. Hän ei oikein usko silmiään. Ihankohan +Muttisella olisi namusia lapsille ... niinkuin ensimmäisinä vuosina? + +Ja onpas! + +Rosina ällistyy. + +Mitäs tämä on? + +Ei ole Muttinen ollut tällainen viime aikoina. Nyt se kaivaa takkinsa +häntähalkeamasta karamellin ja näyttää sitä Repekalle. Repekka menee +ujona luokse ja ottaa iloisena namusen. Ja sitten hän saa lisää, ison +pussin pohjalta, jonka herra kiskoo vähitellen taskustaan ilmoille, +pistäen itsekin poskeensa pompommin. + +"Minä tahdon ja!" huudahtaa Lyygia. "Sinä olet herkutellut kaiken +matkaa." + +Muttinen antaa koko pussin neidilleen. + +Namusilla houkuttelee neiti sitten Esterinkin antamaan kättä. Ester +tulee repaleisessa mekossaan. Rosinaa säälittää Ester ... mutta +siinähän nyt näkevät, rikkaat... Ehkäpä tuo nyt säälinee... Kourallisen +namusia antaa neiti pikku Esterille. Ja taputtaa Esteriä poskelle. +Silloin tulee pieni Sanelmakin nurkasta taikinakorvon takaa, jossa hän +on sitonut jalkaansa. Hän nauraa, tirskuu. Ja kun Muttinen kutsuu häntä +luokseen, näyttäen namusta, lyö hän tirskahtaen kättä ja lyykistää. + +"Ahaa!" huudahtaa Muttinen. "Tänne se pussi." + +Muttinen työntää Sanelman kourat täyteen karamellejä, mutta käskee +hänen jakamaan muillekin. Sanelma hypähtelee ilosta. Mutta Repekalle ja +Esterille ei hän sano antavansa, sillä heillä on jo. Missäs Jopi ja +Topi ovat? Sanelma juoksee seinän viereen ja kirkaisee: + +"Jopi ja Topi namusille." + +"Mitä, häh?" kuuluu Jopin ääni rannalta moottorin luota. + +"Namusille!" toistaa Sanelma. "Muttinen antoi." + +Vähän ajan kuluttua tömisee piha. Sanelma menee ovelle. Jopi ilmestyy +siihen Ananiaksen viereen, joka on äsken tullut tupaan, samoin kuin +Maunon Perttakin. Siinä pilkistelee Jopi hetken Ananiaksen takaa, ja +tulee antamaan kättä Muttiselle ja neidille, sillä Maunon Pertta käskee +jo häntä. Sanelma antaa Jopille namusia. Mutta missäs on Topi? + +Tuoltapa hän katseli äsken ulkoa seinän alitse. Ja nyt hän turskahtaa +siellä, ja kömpii nenäänsä pyyhkien sisään. Namusten jakelua nähdessään +sysää Repekka kaikki omat namusensa papereineen suuhunsa ja puree ja +nielee vimmatusti. Kiire nyt on. Mutta kohta tuleekin suu tyhjäksi, ja +Repekka ryntää saaliinjaolle. Sanelman on annettava vielä hänellekin. +Ja sitten vasta hän pääsee avaamaan omia karamellejään, työntämään +niitä innosta ja ilosta vavisten omaan punaiseen suuhunsa. + +Mutta Ananiakselle tarjoaa Muttinen paperossin. Ja tarjoaapa +Maunollekin vavahtavin käsin. + +Ja sitten hän kysyy, minnekäs se esikoinen, Malakias jäi? Eikös sekin +jo savua tupruttele? Rosina vastaa, ihmetellen mielessään yhä enemmän, +kuinka Muttinen on näin ystävällinen, että mitäs Malakiaksesta... +Vetäneekö tuo ehkä välistä Juutaksen piipusta... Mutta tuollapa tuo +Malakias näkyy istuvan monttöörin luona, sitä katselemassa. On se nyt +sille ihme, ei henno äärestä luopua, hihii... + +Vielä iloisemmaksi tulee Rosinan mieli, kun neiti menee kätkyen luokse +ja ihastelee siinä pientä Luukasta. Nostaa hänet syliinsäkin, hellästi, +ja pitelee siinä, katselee Muttiseen ikäänkuin ällistellen, ja +huudahtaa: + +"Voi hellan-kuutis! Katso nyt, katso tätä." + +Hän katselee Muttiseen niin palavasti. + +Rosina ajattelee ylpeänä ja iloissaan, että onpas köyhälläkin jotain, +mitä rikkaat kadehtivat. Eiköhän tuokin tuollaista haluaisi, tuo +neiti...? Vai eikö Muttinen, vanha mies, saane? Sillä kyllä ne... +Lieneekö heillä sellainen Luojan määräys, paremmillakin yksi, etteivät +he saa kaikkea, mitä tahtovat. Se niin keventää Rosinan sydäntä. Vai +jos ei tahtoisi...? + +Melkeinpä ystävällisesti alkaa Rosina silloin jutella neidille, joka +pitelee lasta käsivarsillaan, että sellainenhan se on hänen +viimeisensä, vaivainen se on tuo ihmisen pentu. Ja että varokoonhan +ryökkinä koreita vaatteitaan, sillä nämä piskuiset ... vesittelevät. + +Rosinan kieli laukeaa vähitellen. Sulavasti hän alkaa ihmetellä, että +milloin se herra ajaa minkinlaisilla neuvoilla ... milloin milläkin +potkumasinalla. + +Ja hän alkaa jo puhua kahvistakin ... tuliaiskahveista. + +Mutta silloin sanoo neiti, etteihän niitä nyt, tällä kertaa, ennätetään +ne sittenkin. Hyvin ennätetään. He olivat ajaneet tälle puolelle +kysymään, saisivatko he maitoa. Ja olisiko sitä Rosinan maalaiskermaa, +niin hyvää. Entä Putkinotkon perunoita... Täksi illaksi ... sitten +varmaan Ananias toisi säkillisen lisää. Ja sitäpaitsi on neidillä +huvilalla järjestämistä, joten he eivät joudakaan nyt juuri tässä kauan +olemaan. + +"Entäs, turkkilainen, sauna?" huudahtaa Muttinen. + +"Ai, sepä juuri", jatkaa neiti. Ja hän sanoo Rosinalle: + +"Päivä tässä on jo mennyt niin myöhään, ja toisessa saunassa on +tavaroita ja vene, niin että herra arveli kylpevänsä täällä... +Tuliaislöylyt Putkinotkossa... Ja tarvittaisiin jotakuta, joka tulisi +tavaroita kantamaan. Leja, missäs se Leja on?" + +Rosina ajattelee, että sauna ... sellainen sekamelska siellä. Ja +kylpiessään Muttinen saisi heti tietää, että siellä on asuttu koko +kesä. Sellainen saattaisi ehkä kiihdyttää tylyyttä, joka voi piillä +hänellä mielessä. Mutta täytyyhän se sauna varustaa, ei siinä auta. +Rosina rupeaa jo myöntelemään. + +Mutta ennenkuin hän ehtii vastaamaan, että Leja on niityllä, vaan että +onhan niitä muitakin lähtemään täältä huvilalle, ilmestyykin yhtäkkiä +Juutas Käkriäinen tupaan ja vastaa Rosinan puolesta. Hän on kyköttänyt +tuvan takana, pilkistellyt nurkalta sisään ja kuullut osan pakinoista. +Nyt nousee hän portaita. Kynnyksellä hän on ällistyvinään: seisahtuu +siihen suu auki ja äännähtää: + +"Kah, jokos sitä on tultu! Olin tuolla ... vain. Ja mitäs minä ... +kuulin? Sauna? Se nyt saadaan... Löylyä herralle...! Ja apulaisia +kanssa, kantamaan tavaroita ... onhan näitä." + +Sitten menee hän ja kättelee hätäisesti neitiä ja Muttista. Ja +pyörähtelee tuokion ikäänkuin neuvottomana edestakaisin, mutta +vilkaisee nopeasti Maunoon. Nyt menee muka kaivamaan hellasta hiiltä, +sytyttääkseen piippuaan. Siinä hän kuitenkin mutisee, etteihän tuosta +liitasta saa kytöä: kyntensä siinä polttaa. Ja sitten kääntyy hän +Kypenäisen luokse ja pyytää tältä tulitikkuja. + +Ja kun Mauno antaa hänelle tikut, iskee Juutas langolleen toista +silmäänsä. Ja hän nyökyttää hieman päätänsä: merkiksi siitä, että nyt +hän suostuu ... siihen, nyökäyttää hämillään ja ystävällisesti. + +Maunon silmissä välkähtää iloisesti ja hänen suunsa menee tuskin +tuntuvaan myhäilyyn. + +Samassa tarjoaa kirjakauppias, nähdessään Käkriäisen puuhaavan tulta +piippuunsa, hänelle paperossin, ja kysyy verkalleen, kuinka täällä nyt +on jaksettu. + +Juutas kursailee: + +"No ... ottaisikohan tuon nyt rossin..." + +Sitten jatkaa hän levottomana ja tahallaankin alakuloisella äänellä, +joskin köyhyys joutuu tosiaan mieleen: + +"On ... onhan tuo nyt taas mennyt..." + +Ja nopeammin hän sanoo: + +"Näiden sanikkain kanssa... Eivät ... eiväthän nuo vaivaistaloon ole +joutuneet." + +"Niin, onhan niitä Käkriäisellä elätettäviä", myöntää Aapeli Muttinen +huokaisten. + +Neiti huudahtaa kehdon luota: + +"Ja tällä välin on tullut pikkuinen... Hellan-tuuteli!" + +Muttinen myöntelee yhä: + +"Niin ... ja kovaa se on maamiehen työ. Varsinkin tällaisilla ... +louhisilla mailla." + +Silloin huudahtaa Rosinakin: + +"Kovaa se on! Kovaa ... kyllä sitä saa ahertaa..." + +Pertta Kinnunen iskee pihanpuolisesta nurkasta Muttiselle silmää ja +sanoo veikeästi: + +"Mutta ... mutta yksi paikka se kasvaa näillä Juutaksenkin +kovaperäisillä mailla." + +"Mikä? Mitä?" kysyy Muttinen, ihmetellen Pertan silmäniskua. + +"Sanikoita, sanikoita!" huudahtaa Pertta Kinnunen. + +Muttinen ei vieläkään ymmärrä, vaikka Maunokin vetää leveää suutaan +nauruun. Herra kyselee: + +"Niin ... tupakkapelto?" + +"Se ... tämä Pertta niitä muoskia vihjailee. Niin ... onhan niitä. Ja +onhan tuo Luoja tosiaan antanut minullekin yhden paikan sitä sulaa +maata, hehe..." + +"Voi tuota ... oletkos siinä, Juutas!" huudahtaa Rosina. + +"Niin, seipäänalan antanut!" nauraa pärähyttää Käkriäinen. "Yhden +seipäänalan..." + +Muttinen ällistelee yhä ja sitten hirnuu. Neiti katselee vihaisesti +Muttiseen ja tyrskähtää nauruun. Kaikki muutkin nauravat. Topikin +rähähtää. Muut lapset telmävät namustouhuissaan. + +Käkriäisen mieli helpottuu. Sattuipas toki löytymään hupainen sana, +jollaisista tämä Aapeli pitää. Nyt käy juttu jo rauhallisemmin. Kuinka +hän olikaan äsken pelännyt! Ei ollut uskaltanut tulla pihalle. Oli +kuulostanut ja katsellut, mitä se Aapeli tuvastakin arvelisi. + +Ja vielä enemmän oli hän pelännyt ja ollut suutuksissaan, kun näki +Maunon Pertan tervehtivän ja lähentelevän Muttista niin hepenissään. +Nyt saattoi Pertta Kinnunen alkaa parjata Käkriäistä ja ärsyttää +Muttista häntä vastaan. Haukkua hänen laiskuuttaan ja kertoa hänen +viime retkistään, ja kuinka hän oli sattunut puhumaan Muttisesta ja +Muttisen neidistä. + +Käkriäinen ei tiennyt, mitä tässä kiireessä tehdä. Pysyi siellä nurkan +takana keinoa miettiäkseen. Mutta tarkoin koetti hän pitää korviaan +höröllä, että kuulisi alkaisivatko Pertta ja vihastunut Mauno puhua +herralle hänestä. + +Viimein ne olisivat voineet alkaa. Neitihän tiedusteli saunaa: silti +olisi puhe saattanut johtua siihen, että saunassa täällä asutaan, ja +että Juutas oli, paitsi kuhnaillut, pullikoinut selän takana jos +jotakin. Siksipä oli Käkriäisen saatava kiireesti ilmaistuksi Maunolle, +että jo hän nyt ymmärtää ja on taipuvainen, ei häntä enää tarvitse +Muttisen Aapelilla kurittaa. + +Tällä hetkellä on Käkriäinen melkeinpä varma, ettei Mauno Kypenäinen +enää häntä syö. Sillä tavalla se hymyili vastaukseksi. On se toki +leppyväinen mies. Käkriäisestä tuntuu kuin rautavanne olisi pudonnut +hänen vatsaltaan. Jälleen on kaikki hyvä. Muttinenkin on vielä +toistaiseksi lupsakkaa miestä. Ei tässä nyt vielä ole hätää... + +Kun tuo Maunon Perttakin pitäisi suunsa kiinni! + +Tai ehkäpä se ei vielä tiedäkään asiasta? Ehkei Mauno ole häntä +ennättänyt yllyttää? + +Pertan tähden täytyy nyt osata jutella niin, ettei se saa suun vuoroa. +Ja jutella Muttiselle hauskasti: sellaisesta se on mielissään. + +Käkriäinen istahtaakin sängyn reunalle ja rupeaa juttelemaan, kuinka +täällä on talvi mennyt. Ja siinä hän innostuu ja pakinoi, että kyllä +tässä kaikki meneekin hyvin, kunhan jaksetaan kotvia. Ja vaikka nämä +maat ovatkin louhiset ja kovaperäiset, niin kyllä ne kasvavat ... kun +osaa panna kasvamaan! On se tuo ruiskin melkoista ... näkyy olevan. Ja +toukoviljat ovat... Ja potatti. Mutta tupakkahan se vasta röysää, että +hehe... Joten kaikki kyllä... Kun niille mättää niskaan sontaa. Ja ... +sitähän nyt saa, jos vain noilla elukkeilla olisi tuuri. Mutta sontaa: +ei niistä paljoa ... vielä näin vähistä. Ja lehmien sonta ... ei +parhainta. Mutta lisätä niitäkin pitää, että saa karjanaineita +myytäviksi. Ja lisätä niitä voi, kun rakentaa kuntoon sen suon +Putkinotkon lammen rannalla. Ja sen saa kuntoon, kun laskee lammen +vettä, porauttamalla ojan auki järveen. Ja sen hän tekee, Käkriäinen, +kunhan tässä... Ja se on toinen aihe ... kunhan tässä vielä +rehlehtierataan, minne päin se oja oikein kiertää. Se menee kuin kanan +suoli. Niin, ja sitten tynämenttiä. Ja sitten se on toinen luokka ... +ja toinen kohtalo. Ja kun kivet on kaikki rehlehtierattu ... niin +minkäs liikutuksen tämä tekee! + +Käkriäinen ajattelee: + +Antaahan Muttisen itsensä ensin alkaa tuosta tuvasta, jos alkaa. +Näkeehän Muttinen itsekin, että se on sellainen. + +Mutta jos ei Muttinen Juutaksen juttelulta oikein pääsisikään +juttelemaan, niin eipä hän tunnu siihen pyrkivänkään. Hän hymyilee +vain. Ja se ihmetyttää Käkriäistä. Ei sano Muttinen mitään. + +Hän on näet kuullut nämä Juutaksen hupaiset kehumiset ja tarinat ja +lupaukset kymmenisen vuotta. Joka kerta tänne tullessaan. Tietää, ettei +niistä ole sen kummempaa, tuon veitikan tarinoista. Muttinen kuuntelee +kauan myhäillen ja silmäluomet lupallaan. Joskus katsahtaa hän +tarinoivaan ja syljeskelevään Käkriäiseen, niin kummallisesti, kirkkain +ja lempein silmin. + +Noin viidentoista minuutin päästä sanoo herra Muttinen: + +"Kas ... niinhän sitä pitää yrittää... Mutta: se saunahan se pitäisi! +Sepä se olisi poikaa tänä iltana! Se on tässä höyryytettävä. Kyllä kai +tässä sitten vaivoista sovittaisiin." + +"Vaivoistako?" huudahtaa hänen puheeseensa Käkriäinen. "Johan nyt! +Ei ... kuin sauna röyhäämään! Vai maksut tässä! Sauna ... mikäs ... +valmishan se on. Kuulkaa te, pojat, Topi ja Jopi siinä. Se on heti +mentävä hakemaan saunapuita. Ja se on otettava leppiä ... kuivia. Niin +tulee kitkaton löyly, herralle. Niitä kaatuneita leppiä aina vaan ... +kuten minä olen aina sanonut, että kaatuneita. Ei saa ottaa +pystystä..." + +"Niin justiinsa!" huudahtaa myöskin Rosina. "Jopi ja Topi! Alkakaa +lentää metsään. Kuin tulen kipinät. Ja ... missäs ne ovat ne +leivänpaistopuut? Sadastiko teitä täytyy pökyyttää. Joko te ne +toitte...?" + +Pikku Jopi sanoo inisevällä äänellä: + +"Enhän ... niitä yksinäni. Kun Malakko ja Sanukka tappelivat. Ei +Sanukka lähtenyt hakemaan." + +Pikku Sanelma inttää: + +"En mie lähde." + +Juutas Käkriäinen ärjäisee: + +"Mikä se on ... ettet lähde. Odotapas ... kun minä ... höyhennän..." + +Käkriäinen nouseekin, mutta ottaa siinä uuninreunalta mällin ja pistää +poskeensa. Sitten hän örisee: + +"Sanelma; eikö sitä ole neuvottu ... että se on nuorten toteltava +aina!" + +Pikku Sanelma jatkaa: + +"Varvas on poikki. Eikä ole kassaraakaan." + +Käkriäinen kysyy: + +"Häh? Kassarallakos te uunipuita?" + +"Niin", vastaa hänelle Jopi. "Kun Malakias sillä meinasi." + +Paksuposkinen Topi tyrskähtää nauruun. Hänen kanssaan yhtaikaa örähtää +Käkriäinen: + +"Malakkoko? No se on sen ... tyhjiä ... ja minnekäs se kassara, +Sanelma? Eikö ole kassaraa? Ja Malakiaksella oli. Mitäs loruamista +se..." + +Pikku Sanelma vastaa: + +"Malakko hautasi kassaran." + +"Hautasi?" toistaa Käkriäinen. + +"Nii-ni!" vahvistaa pikku Jopi. "Pisti hiekkaan ... että Sanukka saisi +ruostetta haavaan." + +Muttinen huudahtaa hämmästyneenä: + +"Ruostetta haavaan?" + +Jopi sanoo: + +"Niin ... kun se haavan puraisikin." + +"Se on tuon Juutaksen konsteja. Juutaksen! Juutaksen!" hoilottaa Maunon +Pertta. "Mutta siitä tulee verenmyrkytys! Myrkytys!" + +"Joutavia ... minunko?" sanoo Käkriäinen hämillään. "Kaikkia ... se +Malakias. Eikä niitä ... saa työaseita sillä tavalla jättää! Eikö +sitä ole sanottu senkin seitsemän kertaa, että ne on pidettävä +paikoillaan ... kalut? Kaikkia pirkuleita! Hautaamaan kassarat ... +kyllä minä Malakiaksen ... harjakset pitäisi nyhtää..." + +"Vai harjakset!" naurahtaa Muttinen. + +Pikku Sanelma kertoo kassaran hautaamista, ja Maunon Pertta kuvailee +verenmyrkytystä. Neiti ihmettelee. Repekka ja Ester kinastelevat +karamelleistä. Jopi kahistelee nurkassa niitä papereita, joissa Rosina +toi tavaroita kaupungista. Topi telmää Hurjan kimpussa, joka ärähtää ja +väistelee. Yleisessä hälinässä selittää Rosina neidille: + +"Eihän tuota tiedä ... myrkytyskö mokomaan... Jos lienee pieni naarmu +tytön varpaassa. Paranee se muutenkin, vaikka se on ihan totta, että se +ruostekin... Toissa talvena Malakiaksen jalan, kun se löi kirveellä +polveensa..." + +"Kuinka ... ruosteko paransi?" kysyy neiti. + +Rosina vastaa: + +"Niin, se lienee. Tervan seassa. Tuli vielä jalka, neljä viikkoa oli +Malakias sen tähden sängyssä. Mutta eihän tuota nyt ruostetta +tarvitakaan. Onhan täällä muutakin rohtoa, kolotiita ja ... +korpinrasvaa, hihii. Sanoi apteekkari olevan sen haavoillekin. Ja sitä +kun nyt työntää Sanelman varpaaseen... Mutta nyt se onkin puiden +tultava metsästä! Menköön Topi, jos ei Sanukka varpaaltaan. Mutta +Ananias, se heinä! Heinä! Hevonen odottaa." + +Jopi inahtelee: + +"Malakko oksentaa rannalla. Ei me kahden kesken Topin kanssa." + +Maunon Pertta huutaa: + +"Matorohtojen päälle söi mahan täydeltä!" + +"Niistä nyt puuha tuli, niistä rohdoista!" siunailee Rosina. + +Juutas Käkriäinen mörähtää: + +"Arvasinhan minä sen." + +"Mitä ... arvasit?" kysyy Rosina. + +"Arvasin vain", jatkaa Käkriäinen. "Että ... mitä niistä +sellaisista..." + +Muuta hän ei sano, vaan jatkaa toisesta asiasta: + +"Mutta ... pitänee tästä minun lähteä sitten puuhun..." + +"Juutas Käkr-riäinen kun kapuaa puuhun", nauraa sorakielinen Topi. + +"Suu kiinni!" ärjäisee Juutas Käkriäinen. "Puita hakemaan ... minä." + +Muttinen kursailee, että sellainen puuha nyt taisi tulla näistä puista, +mutta kyllä se sauna olisi mukavaa. + +"Puuha ... jopa tämä", torjuu Rosina Käkriäinen. "Mutta ei sinulla, +Juutas, ole menemistä! Ne heinät, pirulainen, heinät! Eikös täällä ole +kasakoita metsään ... meidän talossa... Se on nyt mentävä, Jopi ja +Topi. Kirves mukaan, kyllä tämä Topi jo kirvestä heiluttaa ... kaiken +talvea se hangessa vaikka paljasjaloin! Mutta kenenkäs heille nyt +lisää? Menköön Saara. Eikö sillä Malakiaksella ole aikaa oksennella +metsässä? Kuka sitä rohtoja potemaan? Topi ja Jopi, se on mentävä! Ja +sen pitää käydä kuin luomisen työ." + +Sitten jatkaa Rosina neidille hiljemmin, mikäli mökin hälinässä voi: + +"Ja Maunon Pertan Sanelmahan se lähtenee saattamaan huvilalle. Vai +mitä, Pertta? Leja tarvittaisiin niityllä ... siellä se on. Sinun +Sanelmasi joutanee." + +"Joutaa se, joutaa!" ääntää Pertta. "Ja jos ei jouda, lähden minä +herrasväen tavaroita kantamaan. Missäs se meidän Sanelma on? Sanukka! +Kinnusen Sanukka!" + +Tämän huutaa Pertta portailla. + +Iso Sanelma vastaa hänelle saunan ovelta. Pertta huudahtaa silloin, +että hänen on lähdettävä saattamaan herrasväkeä huvilalle, kantamaan +niiden tavaroita. + +Pertan Sanelma on siihen aivan valmis. Hän alkaa jo tulla. + +Mutta ennenkuin hän pääsee alaveräjälle, käännyttää Saara hänet +takaisin. Saara ehdottaa kodan ovelta: + +"Sanelma, annahan kun minä menen." + +Saara on maannut saunassa päänkivistystään, kunnes Pertan Sanelma toi +hänelle Rosinalta sellaiset terveiset, että hänen olisi lähdettävä +niitylle. Eipä Saara niistä terveisistä välittänyt. Laskeusi tosin +lauteilta ja tuli kotaan. Istahti kynnykselle, ja alkoi haukotella. +Katseli känsäisiä käsiään, ja sanoi Kinnusen Sanelmalle, että känsät +ovat rumia. Jos tästä pääsisi laivaan, ei se passaisi pitää känsiä +sormissaan. Hän oli käynyt kaupungissa yhden laivankapteenin puheilla. +Ja se ... lupaili hänelle teeterskan paikkaa. + +Kiukkuinen on Saara itselleen, että hän lähti Persikan kanssa +sellaisille retkille. Ei se Persikka puhunutkaan koko teeterskan paikan +hommaamisesta sitten sen enempää kuin oli puhunut menomatkalla +kaupunkiin. Eikä Saara kometioissa eikä muualla muistanut sitä häneltä +enää kysellä. Ja Lutmitvuorelta täytyi Persikan joutua kesken +laivaansa. Hän jätti Saaran vuorelle istumaan. Pian piti Saarankin +juosta laivaan ... ei ollut rahaa jäädä enää kaupunkiin. + +Nyt Saara odottaa, että Persikka kirjoittaisi hänelle. + +Saunan kynnyksellä hän selitti Pertan Sanelmalle, että kun tulisi +ukkosensade, niin sitä kun ottaisi kalliolta vettä ja sillä voitelisi, +niin känsät lähtevät... Isäkin tietää. + +Yhtäkkiä tohahti sitten Muttinen rannalle. Ja Saaralla oli Muttisen +leipäsuden kengät! Saara meni saunaan, veti kengät jalastaan ja pisti +ne penkin alle, kuivuneiden vastojen taakse. + +Nytkin Pertan Sanelman kanssa jonkin kuivan sanan jutellessaan on Saara +miettinyt mielessään, kuinka hän saisi nuo perhanan kengät takaisin +huvilalle. Siksi huutaa hän Sanelman veräjältä takaisin, ja ehdottaa +hänelle: + +"Anna kun minä menen sinne huvilalle. Me ... kun ollaan niin ystäviä +sen neidin kanssa..." + +Pertan Sanelma on aina valmis melkeinpä mihin tahansa. + +Saara riisuu kodassa punaiset sukkansakin ja lähtee pihalle. + +Siellä menevät jo Rosina ja neiti alimmaiseen aittaan, ottamaan maitoa +ja kermaa. + +Juutas Käkriäinen hyörii keskellä pihaa ja mörähtelee, missä niitä on +kalakontteja, että hän saisi kaivaa herralle potatteja. + +Saara juoksee neidin luo, kättelee ja sanoo, että hän tuleekin +huvilalle auttamaan. + +Muttinen seisoo jo portailla, valmiina lähtemään. + +Mutta Saara lyykistää Muttiselle ja rientää tupaan. Siellä hän etsii +jotain, niistä papereista, joissa pikku tyssien mekot tuotiin +kaupungista. Hän näkee Topin käsissä tyhjän paperipussin. Topi sanoo +puhaltavansa sen henkeä täyteen ja ampuvansa. Saara keksii virkkaa, +että neiti käski häntä noutamaan sitä pussia. Silloin antaa Topi sen +Saaralle. + +Paperipussi kainalon alla juoksee Saara sitten takaisin saunalle ja +pistää siihen Muttisen neidin kengät. Pussin työntää hän lihavaan +poveensa. + +Muttinen ja neiti kulkevat pian rantaan. Heidän perästään lähtee Saara, +kantaen maitokannua. Pikku Sanelma ja Jopi ovat jo rannalla +moottoriveneen luona. Saunan nurkalla tervehtivät herra ja neiti isoa +ja hymyilevää Sanelmaa. Hurja häärii Ananiaksen kintereillä aittojen +luona. + +Rosina jää pihalle. Hän huudahtaa Maunolle, Maunon Pertalle ja isolle +Sanelmalle, kun menijät ovat kadonneet saunan taakse: + +"No nyt sitä sinne ... niitylle! Ja Mauno, Mauno! Joko se...?" + +Rosina menee lähemmäksi Maunoa. + +Mauno vastaa: + +"Jo suostui. Hyvä tulee ... ole huoletta." + +"Hihii!" nauraa Rosina. "Tulehan, niin jutellaan ... miten se sitten +tehdään..." + +Rosina rientää hevosen luokse ja alkaa ajaa. Pikku Repekka kiukkuaa +hänen mukaansa, ja vielä kovemmin määkii Luukas tuvassa. Rosina käskee +Esterin vaalimaan sitä, kunnes hän tulee noutamaan lapsen niitylle. +Käkriäinenkin lohduttelee pikku Repekkaa, kaivaessaan perunavaossa niin +että multa tuprahtelee. Ananias tuo kontin ja alkaa myöskin kaivaa. +Hurja tunkeutuu hänen käsiensä väliin nuuskimaan päästäisiä. + +Muttinen, neiti ja Saara joutuvat rantaan. Siellä istuu Malakias yhä +katselemassa moottoria, hiukan kelmeänä. Konetta on Malakias katsellut +pitkät ajat. Ja sitten on hän tarkastellut koivuisia lautoja, joista +olisi tehtävä tälle monttöörille oikein hyvä laituri. Mutta yksi niistä +laudoista on ollut haapainen. + +Nyt örähtää Malakias Muttiselle: + +"Tuo tuossa ... se on haapalauta ... olkoonpa mikä tahansa." + +"Mikä?" kysyy Muttinen. + +"Kun ... lienevät myyneet ne kaikki koivuisina teille ... petkuttajat." + +Aapeli nauraa. + +Topi juoksee selkä kenossa rantaan, ja Ananiaskin lönkyttää pihalta, +tuoden perunakonttia. Ananiaksen perästä lynkkäisee itse Juutas +Käkriäinen, oikein iso peruna kädessä. + +Moottori sysätään syvemmälle Käkriäisen käsien voimalla, ja Muttinen +kääntelee sen järvelle päin. Neiti asettuu kermapullo kädessä perään. +Moottori alkaa purskuttaa ja lähtee... Kiitää jo kaukana. + +Kun moottori sutkuttaa niin etäällä, ettei puhetta rannalta kuulla, +kääntää Ananias takalistoaan järvelle ja narahuttaa. Hän sanoo: + +"Hyh, se on sitä ... porvaleita." + + + + +Kahdeskymmeneskahdeksas luku + + +Putkinotkon huvila on kummulla, lahden perukassa, pitemmän kuin mökin +lahti. + +Huvilasta kuuluu nyt ovien naukumista ja pöytien ja tuolien kolinaa: +Lyygia niitä siirtelee. Mutta Muttinen itse kaivaa onkimatoja rannalla, +saunan takana. + +Tuossa lähellä kelluu moottori, leveä kuin munankuori. Siitä on laudat +purettu kevätjäiden rikkomalle laiturille ja tavarat kannettu sisään. + +Aapeli Muttinen on ennättänyt kotoiseen asuun. Entisestä ei hänellä ole +jäljellä muuta kuin sankalasit päässä. Ei kauluksia, tuota korvettavan +tornia. Eikä äskeistä juurihattua isossa ja neliskulmaisessa päässä, +tai muutakaan päähinettä tällä hetkellä. Sillä Putkinotkonkin asuun +kuuluvan hattunsa on hän heittänyt tuohon haavantaimien juurelle, +joiden latvat paistavat punaisina kuin häränveri. Tämä hattu, joka on +leveä kuin pieni sateenvarjo ja jossa on korkea ja suppilomainen pohja, +missä lienee syntynyt: Pampas-aroilla, ja sieltä Muttisen päähän +kulkeutunut. + +Kuitenkaan ei Aapeli anna auringon paistaa suoraan kaljuun päälakeensa, +hopeanharmaiden haivenien ympäröimään. Auringonpiston varalta on hän +sitonut päähänsä kirjavan nenäliinan. Takkiakaan ei Aapelilla ole, vaan +hän on ripustanut sen noihin samoihin haavantaimiin: jonkinlaisen +valkean koltin taikka paidan, jonka kauluksessa ja hihansuissa on +punaisia kukonkuvia. + +Hänen paljailla ja lihavilla hartioillaan, joihin isorokko on aikoinaan +jättänyt lovia, nuorena poikana, köyhien vanhempien mökillä, hänen +kyyristyneillä hartioillaan näkyvät nyt ainoastaan vaaleanpunaiset +olkaimet. Selkäänsä soisi hän nyt päivän oikein kylvettävän, viimeinkin +tänne maalle tultuaan. Ja kyllä se kylvettääkin, vaikka on jo iltapuoli +pitkällä. + +Aurinko paistaa lahden oikealta rannalta, lepikon ylitse. Ei se enää +häikäise hopeisena tuliaukkona silmiä, niinkuin kaupungista tullessa, +vaan läikehtii valkeana ja kellertävänä. Ja se tapailee jo kiekon +muotoa. Mutta vielä käy selkään lämpimästi, kun Muttinen siinä +kyyköttää, virsut ja vanhat housut jalassa, engelskannahkaiset, +käännellen kiviä ja puolimädänneitä lastuja. Vilkkaastipa pyörähtelee +silloin hänen nenänsä, hänen katsellessaan matoja harmain silmin, +joiden ilme on surumielinen ja hiukan ällistelevä. + +Ei niitä matoja nyt paljon löydykään, kuivien ilmojen jälkeen. Muttisen +Aapeli murahtelee itsekseen: + +"Olisi pitänytkin ottaa Topi tai Jopi näitä tonkimaan..." + +Mutta kun hän saa punaisen madon hännästä kiinni, niin hän murisee: + +"Kah, tule pois. Sellaista se on maailma: toinen kiskoo toista +saparosta ... pyytääkseen kolmatta syötäväkseen. Koiramaista... Ja nyt +se katkesi, phyi... Vai possu taas, vai niin muka!" + +Viime sanat äännähtää herra neidilleen, sillä huvilan kuistilta on +kajahtanut Lyygian huudahdus: + +"Missä on minun iso possuni? Minun pieni elefanttini? Minun +tuomioherrani?" + +Muttinen hörähti siis vastaan: + +"Vai niin on! Eikös...! Sika täällä on, iso sika. Ihminen täällä +kaivelee lieroja..." + +Sitten keräytyykin matoja tarpeeksi. Sillä ei Aapeli aiokaan monta +kalaa saada. Eikä niitä siellä lammessa olekaan suuria, sen hän kyllä +tietää ennestään. Ainoastaan huvikseen hän aikoo nykiä muutamia kolmen +tuuman pituisia ahvenia, mustia ja punaeväisiä, taikka pieniä ja +ruotaisia lahnanparkkeja, jotka maistuvat kuitenkin hyvältä hienoksi +keittoon jauhettuina ja kananmunilla höystettyinä. Mutta myöskin +Lyygian huviksi hän mielii ongelle, koska Lyygia on kaiken talvea +puhunut Putkinotkon lammella onkimisesta, muistaen sen viime kesästä... +Putkinotkon tumman ja lumpeisen lammen. + +Niin ajatellen peittelee Aapeli kiemurtelevat madot rutaisella mullalla +monet kesät palvelleeseen matolaatikkoonsa, koivusta muinoin +veistämäänsä. Se matoastia on varustettu juoksevalla kannella niinkuin +koulupoikien ja -tyttöjen penaali. Oli se nyt säilynyt tuossa saunassa +kuten vene ja muutkin vehkeet ... paksun rautarassin ja ison munalukon +takana. Säilynyt Putkinotkon pojan-rasseilta ja toisilta hupaisilta +Käkriäisiltä. + +Aapeli nousee penaali kädessä pystyyn ja katselee lahdelleen. Lahden +toinen puoli on jyrkkää louhikkoa. Sillä puolella läpättävät hiljaa +suuret ja kalpeat haavat. Ja siellä kulkee polku, jolta hän aikoinaan +raivasi pois pahimpia kiviä, potki ja kieritteli syrjään ... vuosia +sitten. Se polku vie niemeen, milloin aivan veden äyräällä, milloin +kiiveten ylös rinteille. + +Niemessä on pieni poukama, jossa on hienoa hiekkaa, keltaisempaa kuin +kulta: mainio auringonkylpypaikka, kuumien kallioiden ja kanervikon +vieressä. Ja siellä, sen hietikon edustalla, välkähtelee uimavesi, +Saimaa, kuultavana kuin kristalli. + +Mutta lahden toinen ranta on sileä ja kasvaa lepikkoa. Se lepikko +painuu nyt iltapuolen siimekseen. + +Keskeltä lahtea näkyy autereinen järvi. Kolmen kilometrin levyinen +salmi, jonka takana on asuttuja seutuja. Taloja ei näy: ne ovat +rantametsien kätkössä. Koko seutu tuntuu salaperäisen kauniilta noissa +autereen pehmoisissa harsoissa. Taivaan reunalle nousee vaaleanpunaisia +pilviä. Värit ovat vaaleanpunaista ja violettia ... melkein imelät. + +Hiostavaa on... + +Mutta eipäs nukuta yhtään ensimmäisenä iltana Putkinotkossa! Niin +hyvältä tuntuu ilma, joka tuoksahtaa jo hiukan viileältäkin täällä +rannalla. + +Sitten sovitellaan matolaatikko saunan salvaimen juureen, jota vasten +on asetettu pystyyn kaksi ongenvapaa: toinen paksu ja tuomesta +leikattu, toinen lyhyempi ja merenruokoinen. Siinä huomaa Aapeli nurkan +juuressa maassa myöskin poltetun jotain: puoleksi palaneita risuja. +Kivijalkakin on vähäisen mustunut. Muttinen ajattelee: + +"Mikäs siinä on rakovalkeaansa pitänyt, koirankuonolainen..." + +Hän rapsuttaa korvallistaan. + +Sitten lähtee hän menemään asumukselle, ottaen kuitenkin ensin mekkonsa +ja hattunsa ja pukeutuen niihin. Tuon rohtimisen ja ryssänmallisen +mekkonsa ja hyvin leveän hattunsa. + +Siinä on tie, rannalla melkein nurmeen peittynyt, mutta selvempi +ylempänä kuivalla penkereellä. Se nousee ensin kiviaidan luokse, +Käkriäisen tekemän, jota on valmiina osa alareunaa ja muutama syli +toista kuvettakin. Muu aita on vielä tilapäistä säleaitaa, huvilan ensi +vuosina kyhättyä, paikoin jo vihertäväksi muuttunutta. + +Kiviaidan takana on kuolleita omenapuita, jotka hän istutti tänne +huvilaa rakentaessaan ja jotka pakkanen on hävittänyt. Siinä ne +harrottavat mustina ja kuivina. + +Ah, mikä joutava touhu oli niitä istuttaessa... Ja suojellessa hiiriltä +ja jos joiltakin... + +Ja sitten ne tuhoutuivat ... niinkuin kaiken on aika tuhoutua. + +Pitäisi ne kuitenkin hakkuuttaa pois, muistuttamasta niistä ajoista, +jolloin monet haaveet vielä olivat kauniimmat kuin nyt. + +Sillä täytyyhän ihmisen elää, koska on kerran syntynyt. + +Mutta vaikka omenapuut ovat kuolleet, niin onpa nurmi noussut niiden +ympärillä! Ei näy Juutas Käkriäinen joutaneen tänne tekemään +heinäänsäkään, sillä kyllä hän täältä sen tehdä saa. Ja tekisi sen +luvattakin. + +On nurmea! + +Ja on kukkia... + +Sillä on taas kesä ... lyhyt... + +Sitä koreutta! + +Vihreää ja valkeaa, ja sinistä! + +Paitsi päivänkakkarat, nuo keltaisin vuohensilmin katselevat, täyttävät +nurmikon harakanhatut ja kissankellot. Ja hirvenkellot, joiden sini on +vielä tummempaa kuin muiden kellokukkien ... ihan punaisensinistä. Ja +onpa siinä toisten kukkien varassa kiipeilevää hiirenhernettäkin, +heleän ja punertavan sinistä. + +Moisessa valkean ja ruohonpäisen ja sinisen sekavuudessa, jota pursuaa +kuin runsaudensarvesta, pilkistelee sieltä täältä vielä apilaita: +tummanpunaisia palleroita, pehmeitä ja mehukkaan näköisiä. Ja on +joukossa valkeitakin apilaita, kellertäviä kuin kerma. + +Ja ampiaisilla on nyt ynisemistä ja puuhaa! + +Heinäsirkat sirittävät helteisellä rinteellä. + +Entä tuolla tuota keltaista loistoa! Niinkuin vaskisia pilkkuja +ruohikko täynnä: leiniköitä ... melkein kuin kultaa. Mutta +kylmänväristä ... kuten kullalla rehentelevän ihmisen sydän on kylmä. +Nämä toki ... vain kukkia. + +Vielä kauempana on angervoita... Ja kiviaidan vieressä putkia, joista +Käkriäisen pojat saavat pian kumeasointuisia toitottimia. Angervoista +käy väkevä tuoksu. Ja mikäs tämä haju sitten olikaan? Aapeli vetää sitä +ahnaasti nenäänsä, ja katselee, mistä se tulee. Imelä haju, sellainen +että kaivaa sydänalaa. Se on hunajan hajua. Onkohan se tyttö avannut +hunajapurkin verannalla? Vai apilaistako se lähtee... Tai kanervista +tuolta kankailta? Mutta eiväthän kanervat vielä kukkine? Tuskin tuntuva +ilmavirta kantaa sitä tuoksua, ja se herättää ihan hunajanhimoa... +Hunajaa vehnäleivälle levitettynä, ja kahvia kerman kanssa. + +Kah, tuolla ovat tervakukkaset ennättäneet jo kukkia. Kuinka niitä oli +siellä, kuivalla rinteellä, viime kesänäkin. Punaisena mattona ne +paistoivat ... aniliinin väriset. Kuin mitkäkin Turkin sulttaanit... On +sitä joskus meillä väriä! Nyt tiukkuu kukkien varsista ruskeaa tervaa. + +Mutta onpa sitä itämaalaista komeutta vieläkin Putkinotkossa! + +Tuossa rauniolla nousee pensaina horsmia, purppurassaan. + +Sitten, lähempänä rakennuksen ympyriäistä kumpua, tulee kivistä ladottu +pengermä, jonka reunassa on siperialaisista hernepuista tehty +pensasaitaus. + +Hernepalot riippuvat kuin mitkäkin pikku kalat rihmassa ... siinä +aitauksessa. + +Aidan takana on karviaismarjapensaita, homeen hävittämiä. Mutta +Putkinotkon pienokaiset ovat popsineet punaiset viinimarjat. +Tarvitsevathan ne lapset sellaisia. Ja ovatpa he jättäneet Aapelille +kaikki mustat ja suuret viinimarjat, hänen parhaimmat herkkunsa. Niitä +hän nyt maistelee ja ihailee, nostellen pitkiä ja raskaita oksia. + +Mutta sitten hän tähystää pientä huvilaansa, jonka pääty kohoaa +syreenien ja korkeain koivujen välitse. Kauan sitten ne syreenit +tänäkin kesänä ovat jo lakastuttaneet valkeat ja siniset terttunsa. +Mutta yhä sakeammaksi on tullut niiden kutoma lehtinen verho. + +Taivas on loistavan sininen. Ruskea ja punainen on huvila, ja kiiluupa +siitä sinistäkin: vanhanaikaisesti leikkailtu kuisti ja ikkunanlaudat +ovat ryssänsiniset. + +Aurinko läikehtii lempeästi. Täällä on hiljaista, linnutkin ovat nyt +vaiti, niin on ilma paahteinen. + +Sirkat sirittävät eteläisemmän päädyn kohdalla koivuissa. + +Ne koivut olivat korttelinpaksuisia silloin kun tämä huvila tehtiin: +notkistuivat kärrynaisojen sysäyksistä, työmiesten ajaessa lautoja +rinnettä myöten ylös. Nyt ne ovat korkeita: niiden huiput kohoavat +paljon yli päädyn harjan. Linnunholkit ovat tarkasti kätkeytyneet +niiden rehevyyteen. + +Mutta tuolla toisessa päässä on petäjä, jonka oksia hän karsi silloin, +toistakymmentä vuotta sitten. Petäjä oli melkein hänen kokoisensa. Nyt +se ulottuu räystään tasalle... Ja tummahäntäiset oravat pilkistelevät +sen oksilta Lyygian kamariin. + +Ja tällaisesta paikasta, jossa on vettä ja suurta erämaata ... kaikki +suomalaiset rakastavat sellaista ... tällaisesta paikasta oli hän +saattanut olla poissa taas tämän kesän! Putkinotkosta, jonka +hiljaisuutta ei häiritse muu kuin joskus mökistä korkean vuoren takaa +kuuluva kiljunta. Mutta saapa siitä mökistä sen sijaan -- nykyään, kun +Juutas on hommannut viinoilla itselleen karjaa -- maitoa ja voita ja +kalaa. Ahkeralta ja reippaalta Rosinalta ja sellaisissa kaupoissa +ystävälliseltä Juutakselta. Ja kaupungista lähtee makeita veskunoita ja +viikunoita. + +Poissa koko kesän, virittämästä rippumattoaan keinuvien puiden väliin. +Seurustelemasta lihavien unien ja kirjojensa parissa. + +Ennenkin oli hän ollut täältä poissa kesiä, saatuaan tuskin asumuksensa +kuntoon. Joskus ei ollut löytänyt oikein mieleistänsä emännöitsijää. +Toisen kerran oli jokin hamekansan-juttu vienyt hänet kesäksi muualle, +vieraisiin kaupunkeihin. Mutta enimmäkseen oli hän jäänyt pois täältä +noiden rahojen vuoksi: kootakseen niitä lisää, rahoja. Niinpä tänäkin +kesänä oli pitänyt kohottaa ne pankkitalletukset puoleentoista sataan +tuhanteen. Ja sen on pullea Aapeli tehnyt. + +Mutta tämän jälkeen hän ei niitä kohotakaan, sen hän on päättänyt. +Niinkuin usein ennenkin, minkä jälkeen on kuitenkin kohottanut. Mutta +nyt se on viimeinen kerta! Pitää tilitellä laskuja elämän kanssa ennen +kuin ihan vanhuus tulee. Hän on jo neljä vuotta vaille viidenkymmenen. +Pitää nauttia siitä, mitä vielä saa. Pitää köllötellä syrjässä. + +Jos missään näkee hän vanhuutensa Putkinotkossa, sillä joka kerta, kun +hän tulee tänne, ovat puut kasvaneet, ja muistot haastelevat täällä +hänelle yhteen paikkaan kasaantuneina. + +Tuolla oikealla norossa on pieni puro, johon Aapelin kainaloystävä +Lauri Falk aikoinaan rakenteli leikkimyllyjä, nuorena ylioppilaana. +Siihen aikaan oli Lauri täällä yhden kesän yksinään, asuen mökin +entisen vuokralaisen aitassa, sillä huvilaa ei ollut vielä tehty. +Lauri-veitikka oli ikäänkuin Aapelin pehtorina, kuten he kujeillen +keskenään puhuivat. Muttinen ei tänne joutanut, koska hänen piti +ansaita kaupungissa rahoja huvilan rakentamista varten. Se Lauri kaivoi +tänne kuoppia, joihin sitten omenapuut istutettiin. Neljäkymmentä syvää +kuoppaa. Sitäpaitsi kylvi hän tänne tulevan huvilan lähistölle +unikoita: kylvi puoli kiloa. Syyllä siis Lauri kehuskeli ihmisille +kylväneensä Muttisen pehtorina ollessaan kaikki Putkinotkon hovin +pellot valmuiksi. Ja pitäjällä ja kauempanakin kerrottiin, että niin +muka oli asianlaita. Sitä huhua he kaksi levittelivätkin. + +Kas tässä on vielä muutamia valmuja niiltä ajoilta. Ainoastaan +muutamia ... verannan vieressä, suuria kuin Juutas Käkriäisen luja +kämmen. Ne kukkivat nyt juuri, viisi kuusi päivää, sitten varisevat. + +Ja missä on lempeä ja haaveellinen Lauri? Missä lienee... Ulkomailla... + +Niin on muidenkin tuttavien, jotka kirjoittivat vuosien takana nimensä +ja päivämäärän huvilan kuistin seinään, käydessään siellä tai jäädenkin +muutamat ehkä sinne pariksi viikoksi. Monet eivät ole sen yhden kerran +perästä joutuneet sinne. Eikä eräitä ole enää missään: heidän silmänsä, +jotka siihen aikaan loistivat täällä ryyppylasinkin ääressä, heidän +kirkkaat silmänsä ovat sammuneet kuolemaan. + +Mutta noiden menneiden ihmisten nimikirjoitukset jäivät Aapelin +tervattuun seinään. Ne siinä ikäänkuin huokailevat, milloin hän katsoo +niihin. + +Naisenkin nimiä on verannan seinässä. + +Senkin, jonka jalkojen juureen hän könähti täällä, pöksähti syksyn +kuutamossa. Kuu paistoi suoraan keskeltä lahtea, kultainen ja kimaltava +kuu. Siitä se tuli sitten hänen rouvansa. Kunnes he pian rupesivat +riitelemään... Liian herraskainen se oli hänelle, maalaiskansasta +syntyneelle. Eivät he lopulta ymmärtäneet toisiaan. + +Ja kerran se kaatoi Aapelille piimää niskaan. + +Vanhenevia ja katoavaisia ne ovat ihmisten tunteetkin. + +Mutta elää täytyy. Ja uusia kuvitteluita tulee. Ehkäpä ihminen nyt, kun +vanhenee, köyhtyy myös sillä tavoin, että osaa ymmärtää toista? Osaa +ymmärtää ja rakastaa muka todella. Köyhtyessään rikastuu: muita +rakastavaksi, ei ainoastaan itseään. + +Kolme vuotta sitten oli hän kulkenut muka kihlaamansa kanssa tuolla +rannan polkua, syyskuun verihaapain alla. Rakkaasti oli Fanny silloin +häneen katsellut. + +Mikäpä panee Muttisen nyökkäilemään alakuloisemmin kuin tirkistely +tuonne lahdelle ja sille polulle päin! Mikäpä hartaammin tarttumaan +kuluvaan hetkeen kuin katoaminen? Aika vajoaa Aapelin jalkojen alta +niinkuin hete ... vajoaa mullalta ja viiniltäkin tuoksuva maa. + +Lyygian ääni kajahtaa jälleen: + +"Missä on minun mörköni? Minun elefanttini? Minun kultainen munani? +Missä sinä olet?" + +"Häh? Entäs missä minun variksenmunani?" vastaa Muttinen saman +syreeniaidan toiselta puolen, jonka takaa vetreä neiti huudahti. + +Sitten ilmestyy Lyygia syreenien aukkoon, kiviselle pengermälle, tyhjä +vesisanko kädessä. Hänellä on nyt valkoinen ja mustajuovainen puku, +vyöllä pieni esiliina, jonka nauhat ovat sidotut taakse isolle +ruusukkeelle. Päässä myssy: pehmeillä pitseillään se ympäröi hänen +punertavia ja iloisia kasvojaan. Puseron poviaukosta kuultaa tänään +järvellä kiivaasti paahtunut rinta. + +Hän tulee Muttisen luokse, ulottuen hänelle juuri olkapäähän. Heittääpä +sankonsa nurmikkoon ja silittelee varpaillen nousten Muttisen +rokonarpisia poskia ja katsoo hänen silmiinsä ruskein silmin, jotka +vivahtavat tosiaan joskus hiukan vihertäviltä, niin että Aapeli nytkin +sanoo: + +"Mitä, minun variksenmunani?" + +"Entä minun käpyni?" vastaa Lyygia. "Mitä kuuluu? Onko ... kullanmuruni +suruinen?... Miksi?" + +"Ei, ei ole suruinen", vastaa Muttinen. "Mutta minnekä sinä olet +menossa? Sinä kannat vettä. Miksi et lähetä Saaraa?" + +Lyygia kiihtyy hiukan: + +"Mokomaa. Juhlapuvussaan ... kertoi tulleensa kaupungista, saaneensa +emännöitsijän paikan Sandels-laivassa. Pyydäpä sellaista neitiä +mihinkään. Närkästyi, kun käskin tuomaan puita liiteristä. Minua +suututtaa, että se otettiinkin tänne? Parempi olisi ollut Leea. +Tästälähtein teen itse kaikki, se on hauskaa. Saara ... milloin nojaa +ikkunanlautaa vasten, milloin verannan kaidetta. Ja juttelee, kuinka +isoja kukkia tuossa ruusupehkossa on. Ja valkea pehko on ollut ihan +täpösen täynnä! Mutta rastaat ovat muka syöneet täältä kaikki +viinimarjat ja mansikat. Ja suutari Sinikanteleen pennut syöneet +loput... ja Vaskilahden emäntä. Ei, minä en ole enää kesällä +Putkinotkosta poissa. En." + +Muttinen arvelee: + +"No ... saathan sinä täällä ollakin." + +Lyygia ihmettelee, että Aapeli aikoo tulla tänne, ja on hyvillään. Hän +jatkaa: + +"Ihan kohta saamme kahvia. Minä jätin Saaran katsomaan, ettei se kuohu. +Hyvä oli sittenkin, ettei juotu siellä mökillä... En minä..." + +"Niin, mutta", sanoo Muttinen. "Mutta jos sellaiset tarjoavat +köyhemmät. Olisihan se loukkaus." + +Lyygia myöntää kyllä, ja lähtee hakemaan vettä kaivosta, puutarhan +alanurkasta. Mennessään lupaa antaa Muttiselle kahvin kanssa hunajaa ja +ranskanpullaa. + +Muttinen ajattelee, että sekö lieneekin äsken täällä niin hunajalle +haiskahtanut. Hän katselee Lyygian keveää kulkua omenapuiden taakse. +Oi, ihmeellistä, minkälainen hunajan haju täällä Putkinotkossa on...! +Ja kuinka mukavalta tuo kulku näyttää: sellainen keppaiseminen, Lyygian +hoikka vartalo, ja paljaiden jalkojen pienet, kiverät varpaat. + +Kas nyt rientää Lyygia takaisin, ohimennessään hän nyökäyttää päätänsä, +ja syreeniportista kadotessaan hän hyräilee taakseen katsellen: + +"Kiikun, kiikun, kiikun...!" + +Kun hän tulee keittiöön, seisoo Saara kyllä hellan ääressä, mutta kahvi +on kuitenkin kuohunut pannun reunoille ja hellalle. Sehän vahinko! +Juuri puhdistetulle hellalle! Voi nyt! Eipä Lyygia voi olla kysymättä, +mitä Saara oli sillaikaa tehnyt? Saara väittää, että vesi oli loppunut +potattikattilasta, kattila alkanut pihistä, Saara oli pelännyt, että +emalji siitä irtaantuu. Ja kun hän oli nostanut potattikattilaa, +silloin oli kahvipannu pursunnut hellalle. Kyllä se oli ennättänyt! +Vaikka hän oli sen nostanut hellan reunallekin. Lyygia ei virka mitään, +sillä näkeepä hän, että pannu on kuohunut keskelle hellaa, jossa se yhä +on. Nyt kaataa Lyygia raitista vettä selvikkeeksi pannuun ja pyyhkii +pannunsa jälleen kirkkaaksi. Hän tökkäisee kahvelilla perunoita, ne +ovatkin kypsiä. Sitten rientää hän kuistille kattamaan kahvi- ja +ruokapöytää. Saara jää paikalleen seisomaan, mutta salaa hän katsahtaa, +meneekö tuo neiti keittiön eteisessä olevaan konttoriin. Siellä oli +Saarakin kahvin ryöpsähtäessä hellalle. Konttoriin perukkaan oli +hänellä tärkeää asiaa. Lennätti sinne nuo neidin kengät. Heti Lyygian +lähdettyä vettä hakemaan juoksi hän ottamaan ne keittiön portaiden +vierestä, saksanheiden alta, jonne hän ne aikaisemmin työnsi. Repäisi +nopeasti kengät paperipussista ja vei eteisen konttoriin. Pussin hän +poltti, ja silloin kahvi kuohahti. Nyt ovat kengät ihan entisellä +paikallaan. Viimein! Saara oli aikaisemminkin koettanut niitä sinne +työntää. Kun neiti oli mennyt konttoriin, oli Saara lähtenyt hänen +perästään, kenkäpaketti valmiina selän takana. Hän oli koettanut +tunkeutua neidin sivuitse pimeään konttoriin, jonka avaimet ovat neidin +taskussa, udellut ja ihmetellyt, mitä kaikkia tavaroita konttorissa +olisi. Mutta neiti oli tukkinut oviaukon laajalla takalistollaan. Saara +koetti pujahtaa sisään hänen kainalonsa alitse, neiti sysäsi hänet +takaisin ja sanoi, että mitä asiaa Saaralla sinne on. Tuskin Saara sai +pakettinsa toistaiseksi piiloon. + +Mutta nyt: ei huomannut mitään... + +Ja iloisena onnistumisestaan istahtaa nuori Saara, kun neiti tulee +takaisin ja alkaa pestä astioita, keittiön tuolille ja kertoo neidille: + +"Siinä se onkin toinen meno ... kun te täällä puuhaatte. Ei se +sellainen se rouva. Mutta erossapa tuo jo on! Tapelleet olivat, +natistaneet. Oli antanut Muttiselle selkään. Missähän se nyt lienee? +Toisten miesten kanssa se kuului lentäneen ... ja tänne kun tuli, +makasi puoleen päivään, ei muka saanut maata... Ihmekös se ... olisi +tehnyt työtä. Vaan rötkötti. Ja sitä kun piti passata: minä olin vähän +aikaa auttamassa. En minä sellaista... Kyllä se piikakin, joka tuli +kaupungista, kyllä se sitä kirosi. Se kun keikkui valveilla kello +kuudelta, ei antanut piikansakaan nukkua. Sellainen kiire oli herran +kanssa riitelemään. Ja sitten päivällä makasi eikä saanut rauhaa muka +missään..." + +Näin juttelee Saara, istuen kädet takapuolen alla. Lyygia ei vastaa +mitään, ja hänen sieraimensa värähtelevät, hän on hiukan +mustasukkainen, että Muttisella on ollut vaimo. Ja samalla on hän +ärtynyt, mitähän Saara hänestä itsestäänkin juoruaa, koska se tällä +tavoin toisesta. + +Eikä Saara lähde pois, vaikka Lyygia sanoo tulevansa yksinkin toimeen. + +"Hyh", myhähtää Saara hänelle vastaukseksi, jatkaen kertomuksiaan, +kuinka Muttinen ja se rouva morsiamena olivat olleet hyviä keskenään: +metsissä olivat kaiket päivät kuljeksineet. Ja muuta, heh. Ja +soudelleet... + +"Eikö sinua tarvita kotona?" kysyy Lyygia. "Siellähän oli heinäkiire." + +"Eipähän tuosta", vastaa Saara. "Usein se isä tekee heinää +syyskuussakin, enemmän sitä vaan kuuluu tulevan..." + +Lyygia sanoo: + +"Mutta nyt saat kahvia. Ja mitä se tavaroiden kantaminen maksaa? +Minulla on ... kiirettä..." + +"Eipähän tuota tiedä..." vastaa Saara. + +"No, se täytyy sanoa!" huudahtaa Lyygia. "Mielesi mukaan. Jaha, vai et +tiedä. Minä kutsun herraa, hän saa maksaa sinulle. Ja ruuallekin hän +voi tulla." + +Lyygia katoaa. Salin ulko-ovelta hän huutaa: + +"Hohoi! Sielläkö sinä olet, minun ryssäni? Minun tattihattuni! Tule +ruualle. Ja Saara ... Saara tahtoo lähteä. Hänelle pitää maksaa. Ja +katsopas noita keisarinkruunuja, miten kauniita kukkia niissä on. Ja +miten kaunis tuo pensas on, särjettysydän." + +Muttinen tulee kuistille, mekko housujen päällä ja leveä juurihattu +päässä. Mielihyvällä näkee hän kuistin toisessa kulmauksessa +ruokapöydän, puoliksi katettuna, valkealla liinalla peitetyn. Kahdet +lautaset... Ja kahdet suuret kahvikupit, jotka ovat siniset ja +koristetut kultaisilla kukkasilla. Mutta keskellä pöytää on putelissa +suuria, punaisia kinnukkaruusuja. + +Lyygia asettuu Aapelin eteen, kietaisee kätensä hänen paksuun +kaulaansa. Siinä hän hyräilee ja suututtelee: + +"Kun tuo Saara nyt menisi! Että saisimme olla ja syödä rauhassa. Ai, +ai, ikäheiniä ... verhoavat kuistin niinkuin uutimet. Valkeita kukkia +niissä ... kuin porsliinikukkia. Hellan-kuutis... Mutta maksa nyt +Saaralle..." + +Aapeli lähtee sisään. Eipä mahdukaan hänen hattunsa ovesta. Kas niin, +Lyygia pistää sen kuistin seinälle naulaan. + +Salin ikkunoista on otettu pois sanomalehtipaperit. Lyygia tulee +myöskin pieneen saliin. Tuossa on jo kirjava sohvaraanukin pölytetty, +mutta sohvaa ei Lyygia ole mitenkään jaksanut siirtää yksinään saliin. +Aapelin kamari on jo melkein valmis. Keltajuovaiset uutimet +heilahtelevat ikkunassa, ovesta käyvässä ilmanhengessä. Sänkykin on +niin houkutteleva, sen valkeat raidit ja paksut peitot. Ja sängyn +vieressä on pöytä, ja pöydällä lamppu ja pussissa rusinoita. Sekä +kirjoja. + +Mutta seinällä sänkyä vastapäätä on Muttisen jumala: Tolstoin kuva, +paljasjalkaisen, pitkä rohdinpaita päällä ja peukalot vyön alla. Siinä +se seisoo kumarassa, pitkine partoineen. + +Yöpöydän laatikossa on revolveri, jota Lyygia näyttää Muttiselle: että +sekin on siellä varkaiden varalta. Muttinen sanoo: + +"Niin, näitkös sinä ... mökissä oli taas se mies? Se Rosinan veli ... +linnassa istunut? Että Käkriäisillä pitää olla sellaisia omaisia! Ja +muistatko, kuinka siellä istui kaiken viime kesää kummallisia miehiä? +Mesopotamialaisia, muka marjamatkoilla. Mutta viinastahan ne Juutaksen +kanssa... Ja muistatko, että se Sinikanteleen akka ... kertoi +Käkriäisen uhanneen lyödä minua puukolla?" + +"Mutta minäpä en anna lyödä!" huudahtaa Lyygia. "Minä ammun, jos +yrittävät... Ja sellainen akka: juoruaa." + +"Sinä? Häh? Sinä uskallat?" ällistelee Muttinen. + +"Minä uskallan! Ja eihän se Juutas tosissaan. Se on häneltä sellaista +kerskumista", sanoo Lyygia. + +Muttinen arvelee: + +"Niin, niin ... tosiaan... Ehkäpä se on sellaista häneltä, mutta tuo +musta mies, hänen lankonsa. Hyi hemmetti! Ikävää on huono väli ... +kansan kanssa. Ei, loppu tästä täytyy tulla. Ja minä aionkin sen +tehdä... No, sen saat kuulla sitten myöhemmin. Pian tästä +juttelemme..." + +Nyt menee Aapeli keittiöön, rupattelee Saaralle ja antaa hänelle +vaivaisen markan, koska näet Saara ei tiedä, mitä tuosta nyt ottaisi. +Antaapa hädissään viisimarkkaa lisää, koska Saara nyrpistää suutaan. +Lyygia katsoo Muttiseen ihmeissään, alkaessaan noppia perunoita +kattilasta ja pyytäen Muttista ruualle, sillä perunat jäähtyvät jo. Ja +sitten lähdetään kuistille, Muttinen ja hänen hentukkansa. Lyygia +sijoittelee korituolit ruokapöydän ääreen ja toiseen tuoliin kantaa hän +kolme tyynyä. Niiden tyynyjen keskelle Muttinen istuutuu. + +Mutta tuskin on Lyygia tuonut ruuat pöytään, kun tulee Saarakin +kuistille, joten neiti ei saakaan rauhassa sitoa ruokaliinaa porsaansa +kaulaan. Itsensä täytyy Muttisen solmia se siihen. Ja itsensä pitää +hänen kuoria perunansakin ... ohuet ja hienot kuoret, jotka nuorissa +perunoissa ovat hiukan myrkyllisiä. Mitäs, jos Muttinen kuolisi +perunamyrkytykseen? Silloin Lyygia itkisi. Mutta maitoa kaataa hän +Muttiselle. Ja herra siunatkoon, sardiinilaatikot on hän unohtanut +avaamatta! Nyt hän juoksee niitä hakemaan, keittiöön: siellä ovat +puukot ja vasarat ja kaikki. Ja sitten hän tulee takaisin, istahtaa +Aapelia vastapäätä ja alkaa halukkaasti syödä. + +"Syö, syö ... nuoria perunoita!" huudahtaa Lyygia. "Juutaksen +perunoita, makeita kuin omenoita." + +Onpa Muttisella hyvä pöydässä. On vehnäleipää ja tuoresta voita, tänä +aamuna kaupungin torilta ostettua. On silavaa, vaaleanpunaista kuin +ruusun terälehdet, pehmeää kuin linnunliha. Ja paitsi sardiineita on +oikein hummereita. On kaikenlaista muutakin, sillä Muttinen, nälkämaan +torpassa syntynyt, herkuttelee toki, kun on kerran päässyt kavahtamaan +maistuvien ääreen. Hän syö rasvaisesti ja imelästi ja paljon. Milloin +hänen suussaan ei ole muuta, niin on rusina taikka suklaanappi. Ja hän +on valinnut sananparrekseen Bellmanin säkeet, että kun hän kuolee, on +hänen suuhunsa pistettävä karamelli. + +Nyt kehuu Lyygia varustaneensa hänelle vielä sellaistakin, jota hän ei +kuitenkaan ilmoita ennenkuin sitten. Mutta hyvää sanoo neiti sen +olevan. + +Aurinko hautelee Aapelia ikäheinien välitse, selkää, sillä hän istuu +kaiteen puolella, Lyygia jälleen vastapäätä häntä, edessään nuo +elämänlankojen kukat ja Putkinotkon kiiltelevä lahti sekä Muttisen +lupallaan riippuvien luomien alta katselevat silmät, joita Lyygia pitää +sinisinä. Niistä silmistä tekisi hänen mielensä jo päästä puhumaankin, +täällä Putkinotkossa. Oikein hän unohtaa kahvelia pitelevän kätensä +lautasen reunaa vasten, kun Aapeli katsoo häneen. Ja Lyygia kallistaa +päänsä syrjään, olkaansa vasten, niin mieleinen on se rakastetun katse. +Ja hän sanoo punastellen: + +"No, no. Ei saa katsoa. Ei saa!" + +Kaikenlaista hellää olisi Lyygialla juteltavaa, kymmenen uutta ja +järjetöntä lempinimeä. Mutta tuossahan seisoo Saara kyynäröisillään +kuistin kaidetta vasten. Katselee heidän syömistään. Kertoo Pietarista +ja Ronstaasta, jossa hän on kyllä haistellut tuollaisia kaloja, mutta +ei hän niitä syö: niissä on liinaöljyä. Eikö se ole ätläkkää syödä, +sellainen? Tervahöyryissä ei syödä kovin isoja muikkujakaan ... on +niitä ostaa pieniäkin. Mutta riisipuuroa kun syö ... kaivaa kuopan +silmäksi ja panee siihen voita: neljänneskilo voita veroksi joka miestä +kohti... Ja pasternakkareistakos tulee vasta... Se on ihan totta. + +Tuo Saarakos alkaa Lyygiaa suututtaa. Yhtäkkiä iskee Lyygia Aapelille +silmää, nojaa pyöreän kyynärpäänsä pöytään, kääntää kasvonsa niin, +ettei Saara niitä huomaa, ja huudahtaa: + +"Mutta, herra siunatkoon, nyt jäikin öljy panematta moottorin säiliöön. +Ja entinen loppui. Ei nyt päästäkään moottorilla takaisin Käkriäisten +puolelle ... sillä eihän me ruveta enää öljyn kanssa vehkeilemään? Ja +siinä tahraa itsensä. Eihän...?" + +Tämän sanoo Lyygia rukoilevasti. Hän jatkaa: + +"Me lähdemmekin Käkriäisille jalkaisin, emmekä moottorilla. Ja me +tehdään kävelyretki ... pitkä, oikein pitkä. Niin että parhaiksi +joudumme saunaan." + +Saara teristää korviaan. Saara on odottanut moottorimatkaa takaisin +mökille, jos on ajankuluksikin tässä ollut. Kyllä hän on huomannut +neidin puheista vihjauksia, että hänen olisi lähdettävä matkaansa, +mutta eipä ole kiusallakaan hievahtanut. Ja vieläkin epäilee hän +Lyygian sanoissa jotain viekkautta. Nyt myöntää Muttinen: + +"No niin ... passaahan reflekteerata ... sitä kävelyä." + +Ja neiti jatkaa: + +"Juuri niin. Ja sinunhan olisi katseltava raja-aitoja. Mennään niemen +ympäri. Oikein pitkä matka." + +Saara kuulee, mitä neiti puhuu raja-aidoista. Niistä kaatuneista, +joista on niin paljon puhuttu. Pitäisipä mennä kertomaan isälle ja +äidille, että niitä nämä menevät nuuskimaan. Ja tekisi myöskin mieli +kulkea näiden perästä ja nuuskia, mitä ne puhuvat niistä aidoista ... +jos ne niistä puhuvat: muuta tekevät. Pitäisi, koira vieköön...! + +Mutta Saarallahan ei ole kenkiä jalassa. Se heidän perästään juoskoon +pitkin kivikoita ja rytöjä? + +Vielä viipyy Saara hetken: kuulostelee, lähtevätkö ne tosiaan +jalkaisin. + +Siitä hauskasta kävelystä ne vain haastelevat. + +Sitten sanoo Saara, että pitäneepä hänen tästä jo mennä. Hymyillen hän +hyvästelee ja kepsuttaa alas kuistin portaita. + +Huvilan nurkan takana hän seisahtuu, saksanheiden kätköön. Äkäinen hän +on, varsinkin tuolle neidille. Jos hän olisi tämän tiennyt, että hänen +täytyy ruveta kantamaan täällä puut ja kaikki ja kävellä vielä +jalkaisin kotiin, niin ei hän, helkkari vie, olisi tänne tullutkaan. +Olisi heittänyt ne valkeat kengät vaikka saunankiukaan holmiin. Jos +niitä olisi tiedusteltu, ei kukaan hänen väestään, aikuisista, olisi +mennyt hiiskumaan sellaisesta ... ja mitäpä pienten pentujen loruista! + +Nytpä kantaa Lyygia pöytään sen yllätyksensä: täyden lautasellisen +maamansikoita, kermassa ja sokeroituja. Sen verran hän toki oli saanut +niitä porsaalleen rastaiden kynsistä. Ja kasvaa niitä vielä uusia! +Sitten hyvä neiti istuu Aapelin viereen ja syöttää hänelle marjoja, +lusikalla. Itse hän ei tahdo yhtä ainoaa marjaa. Kunnes Muttinen +suuttuu ja työntää lautasen pois edestään. Lyygia vetää sen siihen +jälleen, ja Aapeli sysää sen Lyygian eteen. Taas Lyygia työntää +lautasta, on suuttuvinaan ja inttää, ettei hän marjoja syö, ja uhkaa +heittää ne yli kaiteen. Sitten alkaa hän niitä syödä ja huudahtelee, +että ne ovat niin makeita kuin... + +"Kuin sammakot? Kuin onkimadot?" kysyy Muttinen. + +"Eipäs!" väittää toinen. + +"Mitkäs sitten? Kuin liinaöljykö." + +"Hyi!" sanoo Lyygia. "Mutta nytpä saadaan kahvia. Kahvia ja hunajaa..." + +"Mainiota. Hunajaa minä jo haistelinkin ilmassa", sanoo Aapeli. + +Sitten juovat he kahvia. + +Kun he ovat juoneet kahvit, silloin näkyykin olevan jo aika lähteä +ongelle. Putkinotkon lammelle. + +"Jossa on lumpeita!" huudahtaa Lyygia. + +"Niin. Ja vetehisiä!" jatkaa Muttisen Aapeli. "Ja sitten oikeaan +saunaan, oikein nokiseen." + +Mutta vielä on Lyygian kaivettava laatikoita ja otettava sieltä lakanat +ja muut. Sitten kääntää hän ovet tarkasti lukkoon ja juoksee Aapelin +perästä, joka menee jo alas puutarhan portaita. Siinä täytyy Lyygian +kuitenkin pysähtyä, voi, voi, sillä nyt häneltä unohtui ottamatta +mukaan rusinoita, joita ilman Muttinen ei voi elää. Mutta pian juoksee +hän takaisin sisältä. Kepsuttaa alas puutarhan ruohottunutta tietä, +käsivarrellaan lakanat ja kädessä rusinapussi. Hartioilla on hänellä +liehuva liina, punertavilla ja sinisillä kukilla koristettu, ohut kuin +hämähäkin seitti. Kuolleiden omenapuiden kohdalla työntää hän +rusinapussin Aapelin kuljetettavaksi. Eipä Aapelilla olekaan enää +ryssänpaita housujen päällä: eihän sitä niin sentään sovi kansalle +näyttäytyä! He panevat moottorin lukkoon. Ja sitten he menevät +saunalle, ottavat siitä onkensa ja madot. Eivätkä he raja-aidoista +välitäkään. Mutta niemen ympäri he tosiaan kiertävät ... katsellakseen +niitä viimekesäisiä paikkoja. Oi sitä kesää ... heidän ensimmäistään! +Kuinka ilma silloin oli autereista ... aivan kuin kultatomua... Mutta +nyt ehdottaa Lyygia, että kun he menevät lammelle onkimaan, eivät he +enää riitelekään. Viime kesänä he riitelivät aina, aina. Jos Lyygia +tohti ongella hiiskua jotakin, niin silloin se oli Aapelista paha. + +"Niin, kun sinä säikytit kalat huudoillasi!" puolustautuu Aapeli. + +Ja Lyygia puolustautuu: + +"Mutta kuinka voi olla huutamatta, kun kala, kauhea, nykäisee! Mutta +tänä kesänä minä olen hiljaa kuin hiiri." + +Tulee huvilan portti, punaisen ja sinisen kirjava, lehdon varjossa. Se +portti on tehty kuorituista haapapuista, sen päällyspuun ylitse kaartuu +notkea raidan lehvä. Kun he avaavat sen, narisee se tuttavallisesti. +Siitä he alenevat nyt viileään lehtoon, polulle, jossa leppien pitkiksi +kasvaneet oksat sulkevat tietä, niinkuin viime kesänäkin. Aapeli kulkee +hattu kädessä lehvien välitse ja taittelee oksia. Itikatkin pistelevät +siellä niinkuin menneenä kesänä. Tuossa on kallio, jolla he silloin +kävelyretkillään istuivat. Ja sitten jatkuu taas tie, mutta kapeampana, +he eivät mahdu käymään vieretysten. Se ura nousee rannan suurille +kivilohkareille. Aurinko paistaa niin että kivet ovat vielä aivan +lämpimät. Matalan vastarannan lepikko on tumma. Hyttyset tanssivat +auringon punertavassa hohteessa. Lahden suu kiiltää hopeisena. + +Mutta kukapa kulkee heidän perässään, vaikkeivät he sitä huomaa? Onko +se kalevalaisen metsän sinipiika? Saara se on. Hiljaa hän tulee. Kun +lehto sakenee, kulkee hän nopeammin. Avautuu pieni aho, hän jää +tuokioksi sen toiselle puolelle ja kuuntelee leveä suu auki. Niin menee +pari minuuttia. Saara kiertää vielä ahon yläreunaa myöten. Hän tahtoisi +tietää, mitä he tekevät. Sen hän on jo matkalla kuullut, etteivät he +aiokaan katsella aitoja. Tulee korkea koivikko, puhdasrunkoinen kuin +kauniin marmorikirkon pilaristo. Ruoho puiden juuressa on kaunista. Ja +sitten alkaa havuinen ja kuiva polku, petäjikön halki raivattu. +Se vie niemen kärkeä pitkin. Pohjoiseen päin suojaa sitä vuori, joten +siellä ei tunnu hienointakaan ilmanhenkäystä. Ja sitten tulee +auringonkylpypaikka: lämpöisesti hohtavaa hiekkaa, toisella puolella +kätkevä kallioseinä. Hietikolla Lyygia huudahtaa: + +"Onkohan täällä vielä se uuni, jossa viime kesänä kahvia keitettiin? +On, on se." + +"Entä tuo toinen poukama. Siellä ui joku ... kädet pohjassa", sanoo +Aapeli. "Mikä lienee ollut, hylje ... mutta punainen. Muistutti hiukan +sitä aallotarta, joka sukeltaa typerän Böcklinin taulussa. Sen taulun +nimi on Aaltojen leikki." + +Siten kulkevat he jälleen. Lehdossa uinuu illan viilenevä varjo, ja +siellä on lehmiä, Käkriäisten karjaa. Lyygia tuntee hyvin ainakin +Yömin, joka on punaisen ja mustan kirjava. + +Mutta siellä on myöskin härkä. Lieneeköhän Käkriäisen mullikka kasvanut +näin paljon viime kesästä? Muttinen arastelee hiukan härkää. Se +katselee heitä nyt ja ynisee, ja alkaa tulla kohti. Muttinen kiipeää +kalliolle, ja Lyygia hänen perässään. Korkean kukkulan harjalle he +joutuvat. + +Päivä paistaa vuoreen. Valkea jäkälä leviää siellä kuin mikäkin tuuhea +matto, ja tuolta kuusien ja koivujen ylitse, joiden huiput nousevat +heidän jalkojensa juuresta, näkyy Saimaa, autereisena ja tyynenä. Vain +tuokion oli päivällä heikkoa tuulta. Nyt se on lakannut. Ulappa muuttuu +vähitellen omituisesti punansinertäväksi. Pilvistä se vivahdus tulee. +Niitä on kohonnut ilmanrannalle, auringon alle, joka saa yhä +punaisemman värin. Pilvet tapaavat jo alenevaa aurinkoa ja luovat +veteen paitsi heijasteita päärmeittensä kellasta punansinisen +kokonaiskuvansa. + +"Voi kuinka täällä on kaunista ... Putkinotkossa!" huokaisee Aapeli, +pistäen rusinan suuhunsa. + +Ongelle on jouduttava. + +Saara on kääntynyt laakson toisella puolella takaisin. Kuka heidän +perästään juoksemaan: ihan ympäri ne tosiaan kiertävät. Ja kapuavat +kalliolle. Saara on pysähtynyt ja sanonut itselleen: + +"Minä ... hatsunen!" + +Sitten on Saara lähtenyt takaisin huvilalle ja sieltä oikopolulle, joka +vie Putkinotkon mökille. + +Mutta Aapeli ja Lyygia laskeutuvat jälleen uuteen rotkoon. Kiipeävät +rotkosta taas kummulle, vähän äskeistä matalammalle. Ja silloin +alkaakin kuulua edestäpäin meteliä ja huutoja. Rosina Käkriäisen ja +lasten ääniä. + +Tuossa on Putkinotkon lampi vuoren alla. Lammen toisella puolella mäki. +Sen harjalla kuumottaa tumma mökki, ja vielä tummempi riihi. Ja niiden +takana kiiluu saarinen ulappa. + +Lampi on syvällä ja musta. Ehkä neljänneskilometriä pitkä, mutta niin +kapea, että se näyttää mahtavalta joelta. Taivas hohtaa tummansinisenä +sen keskellä, mutta rannat ovat metsän varjossa. Toisessa päässä +leikkii lammen kalvolla hopeinen iltapäivän aurinko. + +He laskeutuvat vuorelta. Äänet kuuluvat selvempinä. + +Mutta äänien ylitse kaikuu suokurpan itku, kun lintu lentelee +levottomana lammen perukassa niityllä, pesäpaikkansa ympärillä. Kurppa +huutaa kimeästi ja erämaisesti. + +Tämän vuoren juuressa on sakea lepikko. Sinne nyt polku painuu. Ja +yhtäkkiä tulee ruispellon aidan nurkkaus. He kapuavat aidasta ja +kiertävät kovaksi tallattua polkua rukiin reunaa pitkin. Kuinka ruis +tuoksuaa ... viileältä. Ihmeellistä täällä maalla! Tähkäiset +oljenkorret kallistuvat heidän polulleen. Ja kas, ruiskukkia. Niiden +sininen hohde reunustaa pellon juurta kuin mikäkin hohtava matto. Entä +horsmat Käkriäisen raunioilla...! + +Siinä he seisovat hetken. Lyygia äännähtää: + +"Katso, miten aurinko punertaa tähkäpäissä." + +"Entä herneenkukkia, kirjavia..." tietää Aapeli. + +"Valkeita ja tummanpunaisia", sanoo Lyygia. + +Mökin savupiipusta leijailee sauhua. + +Tulee niitty: sielläpä lemahtaa vielä viileämmältä kuin pellolla. +Lemahtaa angervoilta ja lammen vedeltä, ja kuivuneilta heiniltä. +Heinäväen juttelu kuuluu aivan tuosta viidakon toiselta puolelta. + +Kun he pujahtavat sakeaan pajukkoon, mennäkseen lammesta onkimaan, +rähähtää Hurja haukkumaan. Rähähtää niin että kaiku hyppii +metsänrinteillä, ja Maunon Pertta alkaa laulaa. Mutta Hurjan +haukunnasta ja Pertan säkeiden välistä ärähtää Juutas Käkriäisen ääni: + +"Häh, mitä, Saara? Ja minä ... kun en kärsi sellaisia puheita ... +epärehellisiä. Rehellisyyttä minä..." + +Muiden heinämiesten tarinat hiljenevät epäselväksi mutinaksi. Hevosen +jalat vain kopisevat ladon luona penkereellä. Siellä vedättää Ananias +heiniä. Käkriäinen ja Leja ovat niittämässä. Maunon Pertta ja Sanelma +haravoivat. Rosina rientää paraikaa ylös mökille. Saara näkyy istuvan +pientareella, mutta Mauno Kypenäinen seisoskelee rannalla, tuolla vähän +matkan päässä, missä Topi on onkimassa. Ja jonkun askeleen päässä +Topista onkii myöskin pikku Sanelma. + +Nyt huomaa Mauno uudet onkijat, herran ja neidin. Hän lähtee köntimään +verkakseen toisten heinämiesten luokse. Siellä hän sitten jälleen +seisoo. + +Lyygia sanoo: + +"Katso, kuinka Sanelman onkea nykii! Mennään sinne." + +Ja he menevät. Tulevat lähemmäksi Topia. Topilla on isänsä karvahattu +korvilla. + +"Kah, mikäs sinulla on päässä?" kysyy Aapeli. + +Topi mutisee epäselvästi jotain. + +"Mitä sinä mutiset?" kysyy Aapeli. + +Topi sylkäisee, hänen suustaan luiskahtaa jotain sammalikkoon. + +"Mitä sinä syljeskelet?" kysyy jälleen Muttinen. "Mikä sinulla oli +suussa?" + +"Lie-rro", vastaa Topi. + +Aapeli ihmettelee: + +"Liero! Hihuu...! Suussako sinä matoja pidät?" + +"Niin, kun Sanukka vei matopörr-telön", korahuttaa Topi. "Ja mikäs +teillä itsellänne on päässä?" + +"Mikäkö? Mikäs sinulla sitten?" kysyy Muttinen. + +"Se on r-reuhka!" kehaisee Topi. "Pitää ... tässä tätä kesää koettaa +mä-rrättää. Mutta mistä per-rkeleestä te olette tuollaisen hatun +saanut? Kunhan lehmät sen näkevät ... ja meidän Poika ... niin syövät +mur-rkinakseen!" + +"Älä sinä ... madonsyöjä!" uhkaa Muttinen. + +"Hyst, hyst!" sanoo Lyygia, joka on käännellyt onkensa auki ja alkaa +onkia. + +Mutta ennenkuin Lyygia alkaa, on Aapelin pantava mato hänen koukkuunsa, +koska hän ei itse voi, ei voi! Sitten he onkivat, kaikki neljä. + +On hiljaista. Heinämiehet niittävät ja haravoivat. Kuuluu viikatteiden +ja haravien suhinaa. + +Suokurppa alkaa jälleen piipattaa ja lentää kaaressa niityn kohdalla. + + + + +Kahdeskymmenesyhdeksäs luku + + +Käkriäinen niittää Lejan kintereillä... Puoli tuntia sitten on hän +istuskellut vielä tuolla Mauno Kypenäisen ja Rosinan kanssa, ladon +seinän juurella. Rosina se hänet siihen viittilöi Maunon puheille... + +Hiljalleen pakisten sopivat he siinä sitten lopullisesti, että tulevana +yönä se viinanpoltto alettaisiin. He pohtivat joka kohdan selväksi, +päättivät sitäpaitsi, että koska Muttinen saattaisi epäillä jotain, kun +Maunon väki oli täällä, niin alkaisi Juutas Maunon avulla ja Ananiaksen +kanssa korjailla tässä tupaakin: sanoisi kysyttäessä, että Mauno +oleksii Putkinotkossa sitä varten. Maunon Pertta ja Sanelma jälleen +ovat tulleet Putkinotkoon heinäntekoon, niinkuin Rosina jo Potamiassa +keksi ehdottaa tekosyyksi. Eiväthän näet Käkriäinen ja Ananias siihen +jouda tuvan korjuulta. Päivällä siis Ananias, Juutas ja Mauno +veistelisivät hirsiä ja sijoittelisivat niitä paikoilleen minkä +jaksaisivat. Mutta yöllä tekisivät he sitä omaa askarettaan ... niin se +tupakin tulisi kuntoon. Joten Mauno voisi syksylläkin ehkä jäädä +tänne ... tai Pertta ja Sanelma majailla Muttisen saunassa, Maunon +kulkiessa Juutaksen kanssa läänissä. Huvilan saunaan tullee tosin lukko +ovelle, mutta Mauno luulee siihenkin keinot keksivänsä. Sillä tavoin +yritettäisiin, kunnes Mauno löytäisi itselleen vakituisen asunnon, +voisi läänissä Juutaksen kanssa kävellessään valita. Eikähän tuo +Muttinen nyt niin tuimaa ollutkaan kuin luultiin... Mutta saattaa sillä +olla vielä muuta nahkassa. + +Niin on ladon seinämällä päätetty. Ja sitten on Rosina alkanut hoputtaa +Juutasta niittämään. Itse pistäysi hän mökille, missä ei ole ollut +ketään muita kuin Ester ja pikku Repekka ja vielä pienempi Luukas. +Malakias, Jopi ja Topi olivat menneet uunipuita hakemaan. Nyt kirkui +Repekka tuvan nurkalla ja Luukas itki tuvassa. Rosinalla oli muutakin +asiaa kartanolle: mentävä katsomaan taikinaansa. Hän juoksi ylös +rinnettä, kaapaisi Repekan syliinsä ja kantoi hänet sisään. +Karjapihalle olivatkin pojat tuoneet jo uunipuita: hakkasivat niitä +siellä lyhemmiksi, nimittäin Topi hakkasi, ja Malakias ja Jopi +kantoivat tuvan uunin eteen. Rosina pisti kiireesti uunin lämpiämään. +Sitten työnsi hän rintaa Luukkaalle, joka rauhoittuikin, niin ettei +sitä niitylle tarvinnutkaan viedä. Repekalle antoi Rosina voileivän ja +Esteriä käski hän huutamaan kovasti, jos kekäle sattuisi uunista +putoamaan. Sitten lähti Rosina takaisin lammen rannalle ja alkoi +haravoida Maunon jättämällä haravalla, sillä eihän se Mauno viitsinyt: +meni pikku Sanelman onkimista katsomaan, kun kuuli Sanelman huutavan, +että kala syö. + +Maunon kävellessä rantaan ajoi Ananias hevosineen häntä vastaan. +Hevonen sattui pysähtymään, ja Ananias antoi sen seisoa. Siinä kysyi +hän Maunolta, kysyi hiukan naurahtaen, mitäs se Juutas Käkriäinen oli +niin vihoitellut. Ja Mauno katsoi Ananiakseen kujeilevasti ja ylpeästi, +ja sanoi, että olipahan vain ... mitä lienee ollut pientä kärhää. Mutta +nyt se oli jo selvitetty. Ja Mauno jäisi tänne korjaamaan tupaa ... ja +tekemään muutakin, jonka Ananias kyllä saisi tietää, kunhan aika +joutuisi: jo tänä iltana. + +Niin sanoi Mauno varmasti luvaten. + +Ananias mietti hevosta niitynpäähän hoputellessaan, mitähän se eno +oikein suunnitellee. Jotain parempaa sillä on mielessä kuin tuvan +korjaaminen, sillä eihän se Mauno ole kirvesmieskään. Ja miettipä +Ananias, että niinkö lienee isä pelästynyt Muttisen tulosta, että pyysi +Maunon heti siihen työhön... Ja hyvähän olisi, että tupa tulisi +asuttavaksi, sillä tukala olisi talvella elää saunassa. Mutta pelkällä +Muttisen murinalla se nyt ei tulekaan ... jos ei oma asia tässä vaadi +sitä korjaamaan. + +Kun Ananias joutui niityn päähän toisten heinämiesten pariin, sattui +Leja siellä juuri oikaisemaan selkäänsä, ja muutkin hengähtivät. +Silloin alkoi Ananias pakinoida, jatkaen äskeistä ajatustaan tuosta +Muttisen murinasta: + +"He ... hyvin se taisi katsella näitä salvaimia ... näitäkin ... +Muttinen. Mutta ... siitähän se nyt ... komentamisesta! Manuuttaisi +oikeuteen ... rämäyttäisi! Kun kerran uhkaa. Tekisi niinkuin entinen +isäntä ... jolle mökkiläinen vastasi... Osaisin minäkin hänelle +vastata..." + +"No mitenkä sinä vastaisit?" kysyi Rosina, joka samassa joutui tuvalta. + +Ananias sanoi: + +"Vastaisin niinkuin se entinen mökkiläinen. Hän kun ei ollut korjannut +rakennuksiaan. Niin isäntä tuli ahdistelemaan ... manuutti käräjiin. +Kanteli päälle, että tämä mies ei ole korjannut mökkinsä salvaintakaan. +Silloin mökkiläinen sanoi..." + +"Mitä se sanoi?" kysyivät muut. + +"Sanoi ... mitenkäs se olikaan? Tuo enohan se ... tuolla ... sitä taisi +tarinoida... Niin, vastasi korkialle oikeudelle, että korjasinhan minä +salvaimia: kun salvain putosi, niin korjasin uuniin. Ja sanoi, ettei +hän tiennyt mihin se piti korjata: ei ollut isäntä neuvonut, ainoastaan +käskenyt korjaamaan ne salvaimet..." + +Rosina ja Maunon Pertta nauroivat. Juutas Käkriäinen höristi korviaan +ja huudahti. + +"Haha ... olihan se ... vastaus..." + +Ja sitten rähähti hän kovempaan nauruun ja sanoi: + +"Haha...! Olihan se!" + +Rosina nauroi: + +"Hihii! Mutta mitähän tuo tuomari siihen, se rasvamaha? Ihanko tuo +vapautti mökkiläisen?" + +"Vapautti!" huudahti Ananias. "Johan vapautti! Karjaisi miehelle, että +puhu, mitä tiedät." + +"Ja mitäs mies?" kysyi Rosina. + +"Mies ... ensin ällisteli ja sitten alkoi puhua. Ei tuleen, mutta +suullaan ... puheli. Sanoi että: No, ennen kun minä olin pienenä +poikana isän kanssa nuotalla, niin kun väännettiin nuottavappeilla isoa +kiveä ... niin kun se kivi putosi järveen... Niin kun se pani: Lumpsis! +Sen minä tiedän..." + +"Niinkö se sanoi, se mökkiläinen?" kysyi Rosina. + +"Niin ... Että kivi pani: Lumpsis. Sen sanoi tietävänsä, kun käskettiin +puhumaan, mitä hän tietää." + +Nyt nauroivat kaikki. Ylinnä kuului Käkriäisen ääni. Hän istahti +kivelle ja rähähti jälleen, pistäen tupakaksi: + +"Hehe, osasipas sanoa! Ja mitäs se herrassyötinki siihen? Ja mutta +kuulkaahan ... olihan se kerran tällainenkin seikka tai kasku. Antakaa +kun minä kerron! Se olikin ... vähän toista, se! Tällainen se kasku +oli." + +Ja Juutas aikoi ruveta kertomaan jotain tarinaa. Mutta siinä samassa +tuli Saara heinämiesten luokse, tuli oikotietä Muttisen huvilalta. +Riensi toisille kertomaan, että nyt herra sutensa kanssa kahmuaa +raja-aitoja katsomassa. + +Juutaksen hyvä tuuli katkesi. Ärtyisellä äänellä hän sanoi ainoastaan: + +"Mitä?" + +Ja sitten käski hän Ananiasta niittämään, koska nuo kuivat heinätkin +oli vedetty jo melkein loppuun. + +Mutta Kun Saara sitten tiesi, että Muttinen oli motkottanut hänelle +housuistaan ja sanonut Käkriäisen Juutaksen pitäneen talvella hänen +housujaan, niitä vanhoja engelskannahkaisia, jotka herralla ovat olleet +jo monet kesät kalahousuina, mutta nyt hänellä on paita pöksyjen päällä +kuin venäläisillä, silloin hörähti Käkriäinen jälleen: + +"Mitäh? Minä hänen housujaan...?" + +Ja Rosina huudahti: + +"Elä nyt! Niinkö se...?" + +Ja Maunon Pertta: + +"Sinä valehtelet, Saara. Valehtelet. Valehtelet!" + +Saara vannoskeli puhuvansa totta. Niin oli herra rähissyt. Ilkeäksi se +on tullut. Ja kun se oli rähissyt, niin Saaran oli tehnyt mieli sanoa +hänelle: "Anteeksi, hyvä herra ja ruhtinas. Ei me olla sinun housujesi +vaivaisia. Anteeksi, että luulin rasvapytyn vanteeksi." + +"Niinkö sinä sille sanoit?" kysyi Rosina Käkriäinen. "No olisit hänelle +sanonut niin, hihii!" + +Saara istui polvet hajallaan pientareen mättäällä ja kertoi herran +emännän väittäneen, että he, Käkriäiset, varastavat kaikki marjat +sieltä huvilalta. + +"Mitä ... paskia!" örähti Käkriäinen. + +"Ja hiekassa ne taas aikovat rötköttää", jatkoi Saara. + +"Alasti, alasti. Alasti!" hoilotti Maunon Pertta. + +Rosina puheli: + +"Alastihan ne rötköttävät, riettaat." + +Saara sanoi: + +"Niin tekevät. Mutta on tuo ilkanäköistä. Ja minä kun en rupea +sellaista rötkälettäkään palvelemaan. Mieluummin minä menen laivaan. +Nämä pyysivät minua piiaksi. Pyysivät, Pertta...! Vaikka kysyisitte. +Piiaksi tahtoivat." + +Silloin juuri urahti Hurja, joka oli maannut niitoksella, ensin pitkät +ajat ajeltuaan huutelevaa suokurppaa. Nyt se oli väsynyt ja asettunut +lähelle niittelevää Ananiasta. Yhtäkkiä se urahti ja nousi jaloilleen. +Ja ryntäsi rannemmaksi. + +Kaikki vaikenivat ja kuuntelivat. Maunon Pertta alkoi laulaa heleällä +äänellä. + + "Hiljaa juuri kuin lammin laine + syttyi lempeni..." + +Saara sanoi, että nyt ne tulevat tänne ongelle. Ja sitten huomasi +Käkriäinenkin jotain valkeaa lammen päässä, ja hän näki, että ne +valkeat läikät olivat Muttinen ja se neiti ... ihan lähellä. + +Olivatkohan ne kuulleet Saaran pahat sanat heistä? + +Käkriäinen mietti tuokion. Korottipa ääntänsä, ja valitsi sellaisen +paikan Pertta Kinnusen laulusta, että tulijat kuulisivat hänen sanansa, +ja sanoi vakavasti: + +"Mitä se Saara...? Ja minä ... kun en kärsi sellaisia puheita ... +epärehellisiä. Rehellisyyttä minä... Kah, Hurja haukkuu! Mitäs se +haukkuu?" + +Sitten katseli hän lammelle ja jatkoi: + +"Kah, herrahan se siellä. Saara, kuule, se on ruvettava työhön. +Minä ... en rupea sinua elättämään, jos et tee työtä..." + +Saara ei liikahtanutkaan, mutisi vain, ettei hän tässä rupea vähän ajan +tähden vaatteitaan tuhrimaan. + +Nyt niittää Käkriäinen Ananiaksen ja Lejan kanssa. Pertta ja iso +Sanelma haravoivat. + +"Syökö?" kysyy Aapeli Muttinen hetken päästä hiljaa Topilta. + +"Sär-rki, p-rrkele, nar-raa!" vastaa Topi. + +Lyygia nauraa. Suokurppa on lakannut piipattamasta. Sudenkorennot +lentelevät hopeisin siivin. + +Aurinko lämmittää vielä. Sen valkea kuva vedestä kiiltää, häikäisee +silmiä. + +Kuin punertavaa pronssia ovat joskus sudenkorentojen siivet, huomaa +Muttinen. + +Metsä uinuu niin hiljaisena, että kuuluu hyttysten sihinä. Siihen +paikkaan, jossa onkijat seisovat, näkyy lampi koko pituudessaan. Tuolla +vasemmalla heijastuu lammesta vihreä mökin rinne mustine tupineen ja +riihineen, näkyy selvästi kuin kirkkaasta kuvastimesta. + +Pääskyset kiertelevät peltoaukeaman kohdalla ... visertävät lyhyesti, +leijailevat piirissä, poikasiaan opetellen. Ladon varjo toisen rannan +ruohikolla on venynyt pitkäksi ja tullut kulmikkaaksi. + +He seisovat kaatuneitten koivujen rungoilla ihan lammen perukassa, +josta oja alkaa. Kalat pulahtelevat. Onkien kupit on heitetty lumpeiden +kukkien väliin. Toisessa päässä lampea ylenee maisema komeana. +Kellertävänä ahona, joka ikäänkuin katkeaa suoraan taivaaseen. + +"Aijaijai, nyt se vie!" huudahtaa Lyygia yhtäkkiä. Mutta eipä +päästäkään vapaa niinkuin viime vuonna, vaan jo tempaisee ahvenen +ilmaan. Kuinka se siima kiristyi, ja meni vinosti lumpeiden alle...! +Niin että hänen sydämensä vavahti: mikähän iso kala se sieltä tulee. Ja +sieltä tuli sormen pituinen ahven, tumma ja punainen. Tuli selkäevä +piikkisenä viuhkana ja pyrstö kippurassa. Eikä hän sitä voinut itse +repiä koukusta. Topin täytyi häntä auttaa, sillä nythän veti jo +Aapelinkin onkea. Ja Topi supatti, että nyt se vasta rupeaa syömään. + +Aurinko alenee punertavan pajupensaikon takana. Punaisista pilvistä se +hohtaa. Ylhäältä töyryltä, jolla mökki on. Muttinen huomaa, että lammen +lehtevä vastaranta säteilee keltaisena ja vihreänä, vaaleasti: hemmetin +kaunista. + +Itse lammen syvyyskin heijastaa samaa vihreää ja keltaista metsää. Ja +se hohde muuttuu yhä keltaisemmaksi. + +Siellä täällä polskahtaa oikein iso kala ruohistossa. Joskus läiskähtää +ongenkuppi veteen. Lumpeissa värisevät keltaiset heteet. Vesi lemuaa. + +Pikku Sanelmakin hiipii yhteiselle onkipaikalle. Hän vetää kalan +toisensa jälkeen. Hänen kyntensä ovat veressä ja madoissa. Onkijain +takana sammalikossa pyristelee monta ahventa ja särkeä. + +Nyt punertaa vastaranta. Ja sitten ei syö enää niin ahkeraan. + +Aapeli supattelee Topin ja pikku Sanelman kanssa. Hän kyselee, mitä +tänne kuuluu, Putkinotkoon. Ja minkälaista täällä oli viime talvena. + +"Oli se..." vastaa Sanelma. "Ja talvella... Kun tuli kissapöllö +aidanseipääseen... Tuvan luo. Istui siinä monta viikkoa. Ei sitä +tapettu ... se istui... Silmät ... kuin kissalla." + +"Niin, ja Ananiasta uhkasi ilves", sanoo paksuposkinen Topi. + +"Missä?" kysyy Aapeli. + +Pikku Sanelma vastaa kiireesti: + +"Jäällä ... Hepokiven luona. Hän kun oli suksilla ... tulossa Sahan +hovilta. Oli lihaa pussissa, ostettua. Sitä se ilves..." + +"Niin ... ilves?" kyselee Muttinen. + +Sanelma innostuu kertomaan: + +"Niin. Ajoi takaa. Haisteli. Se oli irvistellyt Ananiakselle, +purrakseen." + +Saunasta nousee hienoa höyryä. Kaunista on ja hiljaista. + +Siinä kysyy Aapeli: + +"Minkälainen sillä oli pää, ilveksellä?" + +Sanelma sanoo: + +"Pyöreä pää kuului olleen. Pyöreä oli... niinkuin kissan pää." + +"Se se voi olla, ilves", arvelee Aapeli Muttinen. "Puriko?" + +"Ei", vastaa Topi. "Kun Ananias r-ravisteli suksensauvaa. Se seisahtui, +ja ajoi taas..." + +"Se oli ollut punainen", sanoo pikku Sanelma. + +Muttinen ihmettelee: + +"Punainen?" + +"Niin, niin oli", vahvistaa pikku Sanelma. + +"Ja minkälaiset sillä oli korvat?" tiedustelee Aapeli. + +"Pitkät! Hyvin pitkät korvat!" vakuuttaa Sanelma. + +"Pitkät korvat?" ihmettelee Muttinen. + +"Hyvin, hyvin pitkät. Ja hyvin pitkä häntä", sanoo pikku Sanelma. +"Melkein niin pitkä häntä kuin tämä ongenvavan pää. Sellainen oli +häntä! Sellainen!" + + + + +Kolmaskymmenes luku + + +Yhtäkkiä raikuu mökin mäeltä huuto: + +"Penikat! Muoskat! Sanikat! Topi ja Sanukka! Saunapuut eivät piisaa! +Niitä on hilattava lisää. Malakias ei mahda mitään, Malakolla on maha +kipeä. Kuuletteko te, Topi ja Sanelma? Johan nyt on ihme, torvellako +teille pitäisi korvaan puhaltaa! Kuulitteko, hohoi? Niitä on tuotava +lisää puita! Jopi-poika odottaa täällä... Kylpijöitä on kuin +talkooväkeä. Ja kovia kylpijöitä ... isomahaisia. Topi ja Sanukka." + +Rosina se siellä huutaa. Hän seisoo mökin nurkalla, kimaltavaa +iltataivasta vasten mustana hahmona. Hän heiluttelee kättään ja jatkaa: + +"Ja Leja! Lehmiin, lehmiin." + +Topi murahtaa lammen rannalla: + +"Kah, sitäkös se Malakko... Ettei vääntynytkään tänne." + +"Tännekös sen vääntyä piti?" kysäisee Muttinen. + +Topi sanoo: + +"Tännehän se." + +Rosina huutaa vieläkin: + +"Entä Saara. Istuu siellä kuin ryökkinä sohvalla, kekottaa. Saara, +Saara ... se..." + +Pikku Sanelma vastaa kiljahtaen äidilleen: + +"Mie en tule risukkoon kipeällä varpaallani." + +"Eikä siitä Jopista ole oikein apulaiseksi", arvelee Topi Muttiselle +alkaen hitaasti kieputella siimaansa vavan ympärille. "Yksinäni noita +sain äskenkin hakata." + +"Vai yksinäsi", kuuntelee Muttinen, ja hän näyttää rupeavan kaivelemaan +housujensa takataskua. Sieltä nousee ensin paperossikotelo ja sitten +kukkaro, jota Topi katselee ilostuvasti. Kukkarosta ottaa Aapeli nyt +kymmenpennisen ja tarjoaa Topille. Topi naurahtelee kainostellen. Hän +unohtaa onkensa, pyyhkäisee märkää nenäänsä, ja tulee ottamaan rahaa. +Ottaa, ihmetellen, että niinpäs antoi Aapeli kuin kauan sitten... Nyt +ojentaa Muttinen hänelle taas toisen kymmenpennisen. Ja vielä +toisen ... Ja vielä neljännenkin. + +Silloin vilkastuu pikku Sanelmakin. Hän alkaa hokea: + +"Tuo varvas ... taisi liota vedessä. Ei ole niin kipeä enää. Tuntuu +terveemmältä. Terveemmältä se tuntuu!" + +Aapeli Muttinen näyttää hänelle lanttia. Kiireesti heittää pikku +Sanelma onkensa pensaaseen, kaapaisee rahan herran kourasta, ja +huudahtaa mäelle Rosina Käkriäiselle: + +"Mie tulen puita hakemaan. Topin kanssa ... Tulen." + +"Odotahan", sanoo hänelle halveksivasti Topi, joka kerää kalojaan +sammalikosta. "Eihän siitä mitä ... jos ei ukkomies itse lähde." + +"Ukkomies? Häh? Sinä", huudahtaa Muttinen katsellen pientä Topia. + +"Pi-rru", sorauttaa Topi. Hän toistaa saman kuin äskenkin: että hän se +oli hakannut tupapuut, ja ensin vetänyt mökille suurimmat lepät, kun +Malakias on kipeä. Kyllähän se Malakko muuten jaksaisi: kantaa se +niskassaan vaikka kokonaiset petäjät. Mutta nyt oli ottanut myrkkyä. Ja +pitäähän Topin auttaa Malakkoa, koska Jopi on ruikelo. Ja luulivatpa +Topi ja Malakias jo näiden puiden piisaavankin. He olivat aikoneet +kaikki kolme tulla tänne, lähteä täältä sitten... + +"Minnekä?" kysyy Aapeli. + +"Tuonnepa vain ... meinattiin tulla... Tuonne Aapeli Muttisen +huvilalle. Aiottiin tulla katsomaan tuota monttööriä." + +Sitä varten oli paksuposkinen Topi lähtenyt jo etukäteen tänne, +Malakiaksen jäädessä Jopin kanssa pistämään tulta saunan uuniin. Ja kun +kala sitten oli näyttänyt syövän niin perhanasti Sanukan onkea, oli +Topikin ruvennut ongelle. + +Topi ja Sanelma keräävät pajupensaiden välistä särkensä ja ahvenensa. +Muut särjet lupaa Topi antaa kissalle, nuo ruotaiset rauskut, joita hän +ei sano syövänsä muuta kuin oikein nälissään. Sanelmalla on vähän +enemmän kaloja kuin Topilla, jolla on kymmenisen, ja molemmat saavat he +nyt lisää Aapeli Muttiselta ja neidiltä. Eikä enää syökään. Jo äsken +on Sanelma alkanut kyllästyä odottaessaan turhaan nykimistä. +Kärsimättömänä on hän ravistellut onkensa vavalta pois sudenkorentoja +ja tiuskinut: + +"Siihenkös te koinimaan." + +Kun Sanelma sillä tavoin huusi ja räiskytteli vettä, lupasi Topi antaa +hänelle selkään. + +Nyt keikkukoon Sanukka Topista nähden miten tahtoo. Lampi on painunut +varjoon. Sen lämpöiseltä ja samalla viileältä hengähtävä vesi on +tummanvihreää. Tuolta yhdeltä kohdalta ainoastaan kiiltelevät enää +auringon hopeiset säteet. Sudenkorentojen räpytys raukenee, ja hyttyset +alkavat purra ilkeämmin. + +Välistä kuuluu niityltä vielä kurpan valitusta, väsynyttä. Yhä pitemmät +ajat on lintu vaiti. + +Hiljaa suhahtelevat viikatteet ja haravat niityllä. Hevonen koluuttelee +rekeään ladon luona. + +Luoteessa metsän takana hohtaa entistä punaisempia pilviä. Aho ja lehto +loistavat punaisina ja kellertävinä. + +Mutta lammesta, jonka kalvoa eivät kalat enää vesirenkaillaan riko, +kuvastuu mäki ja torppa yhä selvempinä. + +Heinämiehet alkavat lähteä rannalta. Ensin Leja, Aapeli Muttisen ja +Lyygian perästä, joiden kintereillä Topi ja pikku Sanelma kepsuttavat. +Onhan Lejan mentävä lehmiä noutamaan. Hän eroaa Muttisesta ja Lyygiasta +ja lähtee juoksemaan isolle aholle päin. + +"Mistähän ne juhkurat nyt löytyvät?" kuului Leja virkkavan. + +Silloin huutaa Lyygia hänelle, että lehmiä oli nähty tuolla vuoren +takana. Yömin hän oli varmasti tuntenut. Siellä ne Käkriäisten lehmät +lienevät. Ja Saarakin sanoo, että siellä ne olivat lehmät. Iloisesti +kiittää Leja neuvosta neitiä, ja alkaa rientää lammen päätä kohti, ja +sitten suoraan poikki luhdan ja kankaan vuoren toiselle puolen. + +Saara on noussut laiskasti paikaltaan, tullut katsomaan Topin ja +Sanelman kaloja. Hän lupaa syödä mokomat tiistit pyrstöineen pää +edeltä. Ja hän ihmettelee herralle: + +"Ei tästä lammesta enää saa kaloja. Ennen siitä sai. Ananias veti +kontilliset: kun pisti siihen sakeanverkon riekaleen, niin tuota pitkiä +särkiä ... niinkuin mitä lahnoja. Ja ongella sai yhtenä aamuna satoja +kaloja. Mikähän siinä on, kun siitä ei enää saa?" + +Niin ihmetellen kulkee Saara Topin, Sanelman, Muttisen ja neidin +perästä ylös mäkeä. + +Maunon Pertta huudahtaa niityltä: + +"Ja yötyötä kun minä en tee! En milloinkaan ... tällaista, hihi. En." + +Pertta Kinnunen heittää siis haravansa karheelle, sukaisee ylleen +röijyn ja alkaa rientää mökille niinkuin toisetkin. + +"Niin, ja verkothan ne olisi vielä pantava likoon!" äännähtää Ananias, +kun Maunon Pertan Sanelma astelee hänen ohitseen äitinsä perästä. +"Täytynee hankkia kalaa ... vieraille." + +Ananias huokaisee. Sanelma hymyilee hänelle, niinkuin aina muillekin. + +"Mitäh?" kajahtaa silloin Juutas Käkriäisen möräkkä ääni peremmältä +lammen rantaa, jossa hän yhä niittää kumarassaan. Ja hän pysäyttää +viikatteensa ja katsoo kyyryissään taakseen. Hän sanoo: "Niin ... +Ananias ... verkkojako heittämään? Mene sinä... Minä ... nämä heinät +täällä... Minä täällä vain kumpsin." + +Sitten alkaa Käkriäinen jälleen niittää. + +Ananias riisuu tamman. Kohta kuskaa hän sitä mäelle niin että kumisee. +Hurja juoksee Ananiaksen ja hevosen edeltä. + +Niityllä ei ole enää muita kuin itse Käkriäinen ja hänen lankonsa +Mauno, joka seisoo vielä ladon luona, mustana ja lapikkaiden kiverät +kärjet levällään. Mauno katselee Käkriäistä. Juutas ei näytä +kiiruhtavan niityltä. Lieneeköhän se yhä äkäinen Maunolle? Tai on kai +se äkä rauennut niinkuin muutkin Juutaksen uhkaukset? Vai pelänneekö se +joutua Muttisen kanssa pitempiin pakinoihin? + +Joutaisi Juutas tuolta jo tulla, että se jaksaisi yöllä hommata. + +Mauno äännähtääkin Käkriäiselle ja kehottaa häntä tulemaan jo pois. +Mutta Käkriäinen ei hänen ääntään edes kuule. Käkriäinen niittää. + +Ei hän pelosta siellä niityllä ole. Maunon pelosta ei enää yhtään. Eikä +hän pelkää enää Muttistakaan niinkuin äsken: sillä ei tuo Aapeli vielä +ainakaan sanonut mitään, ei edes sitä kuin tavallisesti tänne +tullessaan. Paljon huolettomampi on Käkriäinen hänestä kuin päivemmällä +tuvassa, ja siihen huolettomuuteen on muutakin syytä kuin Aapelin +tähänastinen lauhkeus. Jos se Aapeli nyt alkaisi kysellä, kuinka on +tuvan korjaamisen laita, niin nyt Juutas saattaisikin vastata, että +tehdyksi se tulee: nyt hän alkaa sitä tehdä, vaikka huomenna. Sitä +varten on Mauno tänne otettu. Ja voihan sen tuvan korjauksen nyt +todella alkaa ... vaikkapa ei ihan huomenna, niin sitten ... myöhemmin. +Onhan ensi yö valvomista. Eipä silti, ettei hän kestäisi työtä +huomennakin. Hän tuntee nyt päässeensä alkuun. Päässeensä +makaamistuurilta. Siksi hän nyt tätä heinääkin niin iloisesti ja +myöhään kumpsii. + +Minkäslainen työinto hänelle nyt tulikaan! Joskus se tulee, se oikea +into. Nyt tuli ... parin kuukauden perästä. Koko päivän hän on +soutanut, kantanut ja kävellyt. Ja kaivellut louhiakin. Mutta eipäs nyt +vain väsytä, tätä kummeksii hän itsekin. Oikein hyvältä tuntuu tässä +kumpsia. Kun työpuuska tulee, silloin on kaikki kuin leikkiä. + +Tuonnottain hänen sisuaan vielä pisteli, että Mauno pakotti hänet sillä +tavalla tahtoonsa. Se oli häväistys. Se kuohutti hänen maksaansa niin, +että hänen teki mieli juosta vielä uudestaan metsään. Mutta kun herra +oli talossa, niin olisi Maunon Pertta voinut Maunon kehotuksesta mennä +milloin tahansa haukkumaan hänelle Käkriäistä, ja ihmekö temppu olisi +ollut silloin saada Muttista suuttumaan! + +Onneksi eivät tästä häväistyksestä tienneet muut kuin Rosina, koska ei +Pertta Kinnunenkaan siitä Käkriäiselle hiiskunut. Jos se olisi tiennyt, +kyllä se olisi hoilottanut. + +Ja sitten vähitellen oli Juutas Käkriäinen alkanut olla hyvilläänkin +tästä pakollisesta tottelustaan. Niin, hän päätti nielaista sen kuin +jonkin hyvin pahalta näyttävän ruuan, keltaisen juurikkaan, jollaisia +Muttisen Aapelilla on ruokana pöydässä. Ja päätti hankkia siitä +tottelusta itselleen hyötyä. Ruveta oikein hartaasti keittämään viinaa +ja saamaan rahaa. Hommaamaan, koska nyt oli kerran herännyt hommaamisen +alkuun. + +Ja eikös olekin parasta niin, että polttaa? Eikö hän itsekin ollut +monesti ajatellut, että polttaa sitä pitäisi. Se on selvä, että sillä +tavoin saa rahaa seitsemän mokomaa enemmän kuin maajussin työllä. + +Kyllä. Mutta miksikä piti muiden tulla tyrkyttämään sitä hänelle ... +ennenkuin hän itse oli ennättänyt ruveta siihen? + +Nyt on kuitenkin tapahtunut, mikä on tapahtunut. Ja hän tahtoo unohtaa +sen ilkeän pahan, tahtoo muistaa ainoastaan oman hyvänsä. Ja suostuu +antamaan toisellekin osuutensa, Maunolle. + +"Kärsimällähän niistä pahoista pääsee", sanoi ennen Juutaksen +tuttavakin, Hiesun herännyt mylläri. + +Olkoon siis unohdettu. + +Mutta nyt on edessä toinen luokka. Viina ... pitää keittää sellaisessa +paikassa, ettei herra aavista mitään. Eikä varsinkaan se +teräväsilmäinen neiti. + +Niitä keittopaikkoja, joita on paljonkin, Juutas nyt tässä tuumiikin, +kumpsiessaan. + +Mukavalta tuntuu ajatella, että kun yksi keitos on keitetty, niin +pääsee kuljeksimaan vähän lääniin. Tarinoimaan. Pois kaikenlaisista +kotoisista kärhäyksistä. Siellä läänissä saa olla rauhassa, jos osaa +pitää varansa kateellisilta ruununmiehiltä. Ja syödä saa hyvin, sillä +sitten on rahaa. + +Sekin tieto, ettei hänen tarvitse kauan Putkinotkossa kumpsia, vaan +pääsee huilaamaan, tekee osaltaan tämän kumpsimisen niin mieluiseksi. + +Mauno Kypenäinen äännähtää jälleen ladon ovelta hänelle: + +"Juutas hoi! Tulehan nyt jo pois." + +Juutas ojennaiksen hiukan ja vastaa: + +"Kyllä, kyllä... Se nyt ennätetään, se asia, hehe. Minä vain ... tässä +ensin vähän kumpsin..." + +Mauno hymähtää ja lähtee silloin kartanolle. Toimeen innostunut Juutas +jää yksikseen sinne lammen perukkaan, metsän varjoon. + +Putkinotkon mökin pihalla ovat nyt jo kaikki muut. Ja sielläkös nyt käy +huuto ja iloinen mekastus! Siellä on ääntä, ja väkeä vinon pihan +täydeltä! + +"Hau, hau, hau!" matkii joku lapsista koiraa. + +"Nau, kurnau!" huutavat toiset kissalle. + +Ja toiset hevoselle: "Ihahahaa! Öhöhöhöhöhöö!" + +"Muu! Mää!" matkivat eräät. + +Joku vaakkuu variksena: + +"Vaa, vaa!" + +Repekka juoksee Hurjan kimppuun. Hurja on leikkisällä tuulella, illan +viileässä. Se murisee ja juoksee ympäri Repekan. Repekka kirkuu +riemusta. Sanelmakin aikoo ottaa kiinni Hurjan, joka kiitää yhä +villitymmässä kehässä, suu virnallaan, pystykorvat niskaa pitkin. +Repekka matkii koiraa. Ja sitten Sanelma tammaa: + +"Ihahaha." + +Topi huutaa Moksia saamaan särkiä. Kissa onkin kartanolla, ilmestyy +miesten aitan alta ja naukuu. Ananias sanoo: + +"Kuinkas muuten, kotiinhan se mies illalla metsätöistä tulee! Ja onpa +se saanut lintuja, koska ei elävä särkikään kelpaa." + +Ananias alentaa veräjää, niin että Sohvi pääsee yöksi laitumelle. + +Repekka tahtoo Moksin kiinni. Saa sen kiinni, riiputtaa sitä keskeltä +vatsaa ja nauraa ja hokee: + +"Voi tinnuu ... mokoma patkariäpäle." + +Moksi ponnistelee vastaan, naukaisee ja raapii. Repekka itkaisee taas. +Topi matkii kissaa: + +"Kurnau! Kurnau!" + +Pikku Sanelma yltyy Topin sanoista: + +"Kurnau, rako auk'!" + +Saara on istuutunut aitan portaille Maunon Pertan Sanelman viereen, +mutta Pertta Kinnunen menee Muttisen Aapelin ja neidin luokse. Saara +ottaa syliinsä Moksin, joka livisti kiukkuisen Repekan käsistä, antaa +kissan kelliä selällään, koettelee sitä haaroista ja sanoo Pertan +Sanelmalle: + +"Poika se on tämä, munat tällä on." + +"Niin on", myöntää Maunon Pertan Sanelma iloisesti. + +"Hau hau, hau!" matkii pikku Jopikin Hurjaa, tullen saunalta. Hurja +haukkuu. Kallio pihan vieressä kaikuu. Topi hirnuu: + +"Ihahahaa." + +"Hihuu!" nauraa Muttisen Aapeli. + +Pikku Sanelma sanoo: + +"On täällä nyt kaikkia rääkymisiä. Missä lienee kana kotkottamasta!" + +"Pitäisi hakea kanakin", huutaa Jopi. + +Rosina kiljaisee tuvan ovesta pihalle: + +"Sehän sinne vielä! Eikös kukko! Joko ne lisäpuut on tulleet saunaan +metsästä? On siinä nyt kikakakaa! Ja säkätys ja häkätys! Sanukka, +vetäisenkö sinua uuninkoukulla pääkuoreen." + +Rosina juoksee siihen kesken kiireitään. Hänellä on uunikoukku, jolla +hän on juuri tyhjentänyt uunista hiiliä. Tuvan pankko hehkui niitä +punaisenaan. + +"Vetäise!" vastaa pikku Sanelma äidilleen. + +"Ai ai, vetäise tosissasi!" huutaa Maunon Pertta. "Vetäise! +Pääkuoreen!" + +"Pää! Pää!" matkii pikku Sanelma Pertta Kinnusta. + +Topi on olevinaan kana. Hän kotkottaa: + +"Kot-kot-kot ää ja öö! Kot-kot-kot ää ja öö!" + +Pikku Ester repaleissaan maanittelee: + +"Tipu tipu tipu-tii!" + +"Ammuu!" ammuu Topi. + +"Ammuu!" Repekka ja Sanelma matkivat Topia. + +"Hau hau! Vouh vouh!" räyskyttää joku. + +"Piu, pau", sanoo Ananias. + +"Haha! Hohoo! Hähä! Höhö! Hihuu. Ihihuu!" Ei erota, kuka mitäkin +huutaa. + +Maunon Sanelma hihittää. + +"Pää", määkäisee Mauno Kypenäinen möräkällä äänellä tuvan nurkalta. + +"Tuokin, tuokin!" hoilottaa Maunon Pertta. + +"Hau! Muu, muu! Pää! Ammuu! Käkäkäkä! Röhröh! Kukkuu! Kur nau!" räikkyy +koko mökin piha iloisesti. + +Mutta Rosina Käkriäinen ikkunan reiästä: + +"Voi sun siunatkoon, kun ihmisen sikiöt rupeavat elukoiksi!" + +"Huu! Huu! Huu!" toitottaa Jopi. Hän on kiivennyt aidalle seipään +viereen, jossa riippuu rääsyjä. Hän matkii laivaa. Kaiku kalliosta +vastaa. + +Pikku Sanelma hihkuu: + +"Pennut hoi! Pennut, pitäkää turpanne! Ruvetaanpas heittämään +häränpyllyä." + +Pikku Sanelma asettuu heti nenälleen maahan. Tukka roikkuu nurmelle. +Sitten hän heittää kuperkeikan niin että reidet vilahtavat. + +"Voi pyhä Jooseppi!" huutaa Maunon Pertta, katsellen Muttiseen, joka +seisoo hänen vieressään. "Herneenkukka näkyi!" + +Muttinen ällistelee: + +"Mikä se on?" + +"Mikäkö?" vastaa Maunon Pertta nauraa tirskahtaen ja katsoo syrjään. + +"Se on ruuslillikka!" tirskahtaa sitten Pertta. + +Topi heittää neljä häränpyllyä perätysten, kiroten viimeisellä: +"Voi r-ranta-rrillikka! Koski pääkuor-reen. Vaikka oli r-reuhka +kor-rvilla." + +Muut lapset pyörivät Topin perästä. Pikku Sanelma seisoo koivet +pystyssä. Jopi hyppää alas aidalta. Ester saa yhden häränpyllyn +kerrallaan, Repekka ei pääse yhtään, vaan kaatuu aina kupeelleen. +Saaraa ei haluta heittää häränpyllyä. Tuskin kehottaa hän siihen isoa +Sanelmaa. Maunon Perttakin hoilottaa Sanelmalle: + +"Mene sinäkin siihen..." + +Hänen Sanelmansa menee ja pyörähtää muutaman kerran, pitäen hameitaan +koossa polvitaipeesta. + +"Minäpä heitän lehmänkin pyllyn!" sanoo Topi. + +"Niin, kun sinulla on isän reuhka päässä", vastaa pikku Sanelma. "Mutta +heitäpäs ilman karvahattua. Heitäpäs!" + +"Vaikka ilman kar-rva ... mitä", sanoo Topi ja heittää selkä edellä. +Ainoastaan Repekka ei ymmärrä, miten lehmänpyllyä heitetään, vaan +puskee maata nelinkontin niinkuin kuperkeikassakin. Ja viimein hän +asettuu selälleen ja piehtaroi siinä ja nauraa: + +"Hihihi! Hahaha...!" + +Ruohikko tuoksuaa. Metsä loistaa vaaleanpunaisena lammen takana. + +Mutta korkeimpana kaikuu Rosinan ääni. Tuvassa hän on ärjynyt koko ajan +itsekseen. Nyt ryntää hän jälleen pihalle: säkättäen tavoittelee hän +portaiden edestä keppiä. Ja hän voihkii ja huutaa: + +"Johan nyt on maailman loppu, etteivät ihmisen ruumiin sikiöt tottele! +Että tosiaan ... ulvovat kuin sudet! Sinäkin, voi ... Pertan Sanelma ... +vaatteillasi. Tantereella, jossa on koiran kökkiä, ja kissan kökkiä, ja +Repekan... Sanikat!" + +Rosinan kiljahduksen luulisi kaikuvan aina taivaan napaan saakka, kun +hän huutaa: + +"Ai, ai!" + +Sitten laskettelee hänen kielensä yhtenä väkkäränä: + +"Ja eikö sitä olisi muuta tekemistä! Saarukka. Muoskat ... kuin siinä +pyllyään näytellä, häh! Eikö sitä olisi veden kantamista saunaan? +Malakiaksen kanssa on kylmä kannettu, ja lehmänhaude. Sinä, Saara. Ja +muut. Eikö sitä olisi vastojen tekemistä! Ja sian syöttämistä...! Ja +lampaan! Sinä se yllytit, Saara! Ihmisten tähdenkin hävettäisi ... +sellaista mallia. On tämä mallia! Ja ettekö te kuule? Topi ja Sanukka! +Ja Jopi! Ne lisäpuut! Ei nyt mitään, ei vaikka..." + +"Nyt piru sinut nokkii!" huudahtaa Rosina ja antaa kädellään +nasahduksen pikku Sanelman säärille, joita Topi pitää pystyssä. Topi +juoksee pakoon. Pikku Sanelma suuttuu. Hän hyppelee koholla ja huutaa: + +"Ei pieksetä, ei." + +"Kah, sellainen elävä!" äännähtelee Rosina. + +Kaukaa jostakin lammen rannalta kajahtaa nyt Käkriäisenkin ääni: + +"Mikä se on...? Se rähäkkä..." + +Sen kuulevat ainoastaan Muttinen ja Maunon Pertta ja neiti, jotka +seisovat koivun luona. Muut eivät kuule, sillä kovin kiroilee pikku +Sanelma. Ananias tulee tapansa mukaan Rosinan avuksi ja uhkaa pientä +siskoaan ohjaksenperillä. + +"Ei, ei pidä lyödä!" suhahtaa Rosina Ananiakselle. + +Pikku Sanelma tavoittelee kynsimään Ananiaksen silmiä ja kiljuu: + +"Minä tapan sinut." + +"Lyö vain lihaksi, lyö! Itku pitkästä ilosta", ärsyttelee Ananias +Sanelmaa. + +Repekka säikähtää siitä, että Ananias rapsuttelee Sanelmaa kynsille, ja +alkaa itkeä. Rosina nostaa Repekan syliinsä ja lohduttaa: + +"Eihän kullalleni mitään..." + +"Tämä sitten on elämää. Minä en kammarissani tällaista sallisi ... jos +minulla olisi pentuja... Kyllä hakkaisin", huutaa Maunon Pertta. Rosina +hymähtää hänelle: + +"Onhan niitä sinullakin." + +"Mutta ne ovat vaivaistalolla", tiuskahtaa pieni ja musta Sanelma, joka +nyyhkii, hieroen nenäänsä tukallaan. + +"Hihuu!" naurahtaa Muttinen ja nyökyttää päätänsä. + +Pertta Kinnusen silmissä leimahtaa, ja hän tavoittaa nurkalta +ongenvapaa, lyödäkseen pikku Sanelmaa. Vapoja on siinä, Muttisen ja +neidin. Mutta kun Muttinen ja kaikki hymyilevät hänelle, hillitsee hän +itsensä, vaikka häntä harmittaakin. Hän katselee neuvottomana +ympärilleen, ja sitten huudahtaa hän: + +"Meidän Sanelma, lähdetään me tekemään saunavastoja. Niin ne tulevatkin +tehdyiksi ja rutakasti!" + +"Saunapuita! Saunapuita, Topi ja Jopi ja Sanelma!" toistaa Rosina. + +Saarakaan ei viitsi hautoa siinä ilkeitä ajatuksiaan, vaan lähtee +hänkin vastantekoon Pertta Kinnusen ja Pertan Sanelman kanssa. Tuonne +he katoavat yläveräjän ylitse, tuoksuvaan koivumetsään. + +Ananias tahtoo Topia kanssaan heittämään verkkoja. Mutta Rosina, joka +paistaa leipiä tuvassa, sanoo etteihän tässä mitään tule, jos Ananias +sen Topinkin vie: saunaan ei saada löylyä koko iltana... Ja Ananias +arvelee silloin voivansa tulla toimeen järvellä yksinäänkin: onpa hän +ennenkin vuoroin melostellut ja vuoroin laskenut verkkojaan. Mutta +silloin sanoo Mauno Kypenäinen, että hän lähtee Ananiakselle kaveriksi. + +Sitten juttelee Mauno Ananiakselle jotain hiljaa. Nyt he menevät +perätysten rannalle. Hurja häärii Ananiaksen ympärillä ja pääsee +Ananiaksen mukaan. + +Topi pihalla kyselee, missä se nyt on se kirves. + +Jopi vastaa sen olevan kujalla, jossa puita äsken hakattiin. + +Vähän ajan päästä astelee Topi miehekkäästi kirves olalla saunalle. +Hänen perästään kepsuttavat Jopi ja pieni Sanelma. + +Pihalle jää Lyygia. Hän istuu isolla kivellä ja houkuttelee Esteriä ja +varsinkin kullanruskeaa ja säihkysilmäistä Repekkaa luokseen. Repekka +katsoo häneen välkkyvin silmin, mutta vierastaa vielä. Lyygia menee ja +kaivaa Muttisen Aapelin taskusta rusinapussin. Hän sanoo Aapelille: + +"Voi kuinka tuo Repekka on kaunis ... kuin pieni enkeli." + +"Niin, se on kuin renessanssin enkeli", myöntää Muttinen, joka pistää +suuhunsa rusinoita ja antaa sitten pussin Lyygialle. Nyt tulevat lapset +neidin viereen. Pian juoksee Ester tupaan, näyttämään namusiaan +äidilleen, joka vetää leipiä hehkuvan uunin mustasta kidasta. Iloisesti +huudahtaa silloin Rosina. Lyygia on siepannut Repekan polvelleen, +nipistelee häntä pyöreästä leuasta ja lujalihaisesta poskesta. +Kurkistaa hänen tummiin silmiinsä. Oikoo tytön tukkaa ja jokeltelee +hänelle. Rosina ilmestyy ovelle ja katselee ihmeissään Lyygiaa ja +pientä tyttöään. + +Muttinenkin huomaa, miten Lyygia lapsia hyväilee... Vieraita lapsia... + +Mutta mitä Aapeli Muttinen sellaiselle mahtaa? Surullinen on hänestä +lopultakin maailma ... paha se on, eikä siitä muutu... Tullut yhä +surullisemmaksi, kun hän vanhenee. + +Mitä varten elämisen taakka vielä muka Aapelin perillisille? + +Ja tulisi siitä huolta. Ja Aapelihan tahtoisi köllötellä niin +mukavasti. + +Pitäisi sitä uhrautua toisen onnen tähden! Ehkä siitä itsellekin onnea +hersyisi... + +Ei tiedä. + +Niin miettien katselee Aapeli mökin harmaita rakennuksia. Varsinkin +läävä näyttää rappeutuvan ... paitsi nyt tupaa. Mutta ... rappeutukoot. +Harmenee tuo hänen tukkansakin. + +Mutta kas, tuolta saunasta tupruaa savua oven täydeltä! Ja sitä tulee +lakeistorvesta ja räystäidenkin alta, lämmintä savua. Makeaa se on +Aapelin sieraimissa. + +Hän lähtee saunalle. Humaliston vieressä rantaveräjällä katselee hän +lahdelle. Vesi on tyyni... Niinkuin rasva. + +Tuolla kuvasteleiksen tuttavallinen nuottakota veteen. Kodassa Ananias +puikkaroi verkkoja. Valkoinen koira tähystelee järvestä omaa +kuvaistaan. + +Kauempana katiskat... + +Ja oikealla rannalla luo kalliorinne lahteen tummanvihreän varjonsa. +Haapojen melkein jokainen oksa näkyy selvästi sinisestä vedestä. + +Ulapan ylitse kaareutuu illan punertava taivas. Vesi on +vaaleanpunaista: läheltä vaaleanpunaista ja kauempaa vaaleansinistä. +Taivaalla, joka sekin on vienosti sinertävä, seisoo punertavia pilviä, +heijastuen veteen. Pilvet ovat kuin ruusuisia vivahteita helmiäisissä. + +Koko taivaan kupu niinkuin mahdottoman simpukan sisäpinta, kalpeasti +sinertävä ja nuoren naisen lämpöisen hipiän värinen. + +Aurinko laskee. Tummana kiekkona näkyi se äsken tuvan nurkalla. Nyt se +heittää kultaista kiillettä kujan seipäisiin ja välkkyy mökin tummissa +ja tyhjissä ikkunoissa. + + + + +Kolmaskymmenesensimmäinen luku + + +Aapeli menee saunaan. Hänen nenänsä erottaa, että saunan edustalla +haiskahtaa viileältä. + +Ja lehmänlannalta... Tuossa on iso rykelmä risuja, sekä kirves mustine +ja pihkaisine varsineen. Siinä ovat pojat äsken hakanneet saunapuita. +Herra kiertää rykelmän ja varoo virsujaan noilta lehmien jäljiltä. + +Hän tallustelee hiljaa kotaa kohti, jonka ovi on pönkitetty raolleen +lepänoksalla. Tavattomaksi mielihyväkseen haistelevat hänen sieraimensa +pitkästä aikaa maalaissaunan savua. Onpa hänkin maalta kotoisin. + +Kodasta kuuluu lasten juttelua. Pojat ne ovat siellä: Topi, Jopi ja +Malakias. + +Nyt sanoo pikku Sanelmakin kodassa: + +"Tule pois, Malakko, me ei muuten lähdetä." + +"Kun ollaan pienempiä kuin sinä", jatkaa Jopin heikko ja kimeä ääni. +Malakias kuuluu valittavan vatsaansa. + +Pikku Sanelma houkuttelee Malakiasta: + +"Ja herra antaa sitten sinulle rahaa. Antoi meillekin. Minun ovat jo +äidin tallessa." + +"Ja mätkäisee kop-rramitalla! Tällä viisiä!" kehaisee Topi. + +Sitten kilistelevät pikku lapset lanttejaan. Topi nauraa Malakiakselle, +joka ei vielä tunne, mikä on kymmenen-, mikä viidenpennin raha. Eikä +tunne muka Jopikaan, josta on pääasia, että rahoja on monta. + +Muttisen Aapeli rykäisee ja longottaa kodan ovea. Voi kuinka savu +tunkeutuu silmiin...! Ei ensin näe mitään. Täytyy kumartua savutuprun +alapuolelle ja vetäistä ovi selälleen. + +Ja sitten näkyvät kodan padasta nousevassa lehmänhauteen höyryssä ja +saunan savussa Malakias ja muut lapset hänen ympärillään. Malakias +istuu kodan penkillä, selkä koukussa ja vatsaansa painellen. Muttinen +sanoo haeskelleensa Malakiasta ja Jopia. Aittojen alta, ja tuvan uunin +alta oli muka hakenut. Olisi antanut heille palkkoja, että jaksaisivat +rahdata hänelle niitä saunapuita. + +"Johan minä sanoin!" huudahtaa Topi. + +Nyt saavat Malakias ja Jopi kuparikolikoita muutaman. Malakias katselee +rahojaan hellästi. Ja yhtäkkiä hän huudahtaa: + +"Olisipa viinaa..." + +"Viinaako?" naurahtaa Muttinen. + +"Niin... Se olisi tälle mahalle", vastaa Malakias. "Sitä minä olen +tässä tuuminut... Sillä ne käärmeet..." + +"Vai sillä", sanoo herra. "Ja mistähän sinäkin viinan maun tiedät?" + +Niin, kyllähän Malakias sen tietää, vaikkei uskalla Muttiselle jutella. +Eikä olisi jutellutkaan, jos ei olisi näin rahojakin annettu. Epäröiden +ja viinaa ihastellen virkkaa hän nyt, että on hän sitä maistanut ... +jonkun kerran talvella... Tuolla puita metsästä kaadettaessa. Tuvan +uuniin koivuja... + +Topi iskee Malakiakselle silmää, ja Jopi katsoo pelästyneenä. + +Mutta Malakias selittää, että Mauno-eno oli sitä antanut: pakkasella. +Oli ollut täällä Putkinotkossa. Ja se oli ollut isän kanssa metsässä +mukana. + +Muuta ei Malakias kerrokaan. Ei, Malakias muistaa miten isä silloin, +kun poliisit kävivät Putkinotkossa riehumassa ja etsimässä viinoja, +varoitti Malakiasta ja muita hiiskumasta kenellekään niistä. Ja siksi +ne rutkaleet eivät löytäneet mitään. Kovin uhkasi isä vanhinta poikaa, +heristi lopuksi nyrkkiäkin, isoa kuin halkonuijaa. Ja sen nyrkin maun +tietää Malakias ennestään... + +Toissa talvena isä kuritti häntä, kuhnustelemisesta löi kalikalla ... +vähän ennenkuin hän löi kirveellä jalkaansa. Mutta Malakias vihastui ja +lähtikin lääniin. Topilta sai hän rahaa, ystävältään. Topille olivat +niitä antaneet vieraat, jotka Putkinotkon kautta kulkivat ja +opastuttivat itseään Topilla. Niitä rahoja oli paljon, niitä kuului +olleen markka. Malakias aikoi mennä rengiksi lääniin. Tuiskussa +taivalsi hän suuren järven ylitse. Parissa talossa hän kävi kysymässä +renginpaikkaa. Mutta eivät ne häntä sinne ottaneet. Ja sitten ne rahat +loppuivat, ja Malakias lähti takaisin kotiin: tuli niin ikävä äitiä. +Kotona oli Ananias juuri saanut langoista jäniksen. Se oli keitetty, ja +Käkriäiset istuivat pöydässä jänislientä syöden. Silloin huudahti +poikaansa ikävöivä Rosina, huudahti naurahtaen: + +"Olisipa nyt Malakias täällä ... niin saisi jäniskeittoa." + +Ja samassa aukesi ovi ja Malakias astui sisään, rikkonaisine +pieksuineen ja lunta niska täynnä... + +Pahalta oli Malakiaksesta tuntunut läänissä. Ikänään ei hän taida enää +sinne lähteä. Eikä tuo isä enää ole lyönytkään häntä, ainoastaan +nyrkkeineen tulee kohti ja kääntyy sitten pois. Malakias onkin jo mies, +eikä tahdo hiiskua ... niistä. + +Eihän Malakias toki ilmoita Muttiselle, että isälläkin on ollut viinaa, +jos hän sattuikin iloissaan virkkaamaan sanan siitä hyvästä viinasta. + +Eikä häneltä suinkaan udella. + +Ja sitten Malakias lähteekin hakemaan saunapuita. Hän arvelee vielä +ainoastaan nousten paikaltaan ja katsellen kattoon, päässä se Aapelin +vanha ja kehno knallihattu: + +"Olisi se tässä taudissa toista kuin nuo matokassin pavut... Ja alkakaa +siitä tulla, pojat ja Sanukka! Ei niitä puita enää paljoa tarvitakaan. +Kaksi kiukaallista täällä on jo lämmitetty. Jos kolmannen lämmittää, +niin paistaa saunassa vaikka Kenkkuinniemen ja koko maailman. Ja Sahan +hovilaisetkin vielä paistaa, kypsiksi kuin nauriit. Mutta jos olisi +sitä ... tarvitsisi välistä olla tautien ja rohtojen tähden..." + +Sanelma ja pojat lähtevät. Jopi pinkaisee kuitenkin ensin kartanolle, +viemään talteen rahojaan. Toisille ei hän ilmoitakaan, minne hän ne +vie. + +Topi arvelee, että Jopi vie ne kuin harakka piiloon. Ja Topi kehottaa +Malakiasta antamaan rahansa hänelle, etteivät ne putoaisi metsässä. +Sanelma olisi valmis viemään Malakiaksen lantit äidin talteen. Mutta +eivät Topi ja Malakias uskokaan hänelle niitä. Malakiaksen rahat +kourassa pönttää nyt Topikin pikku Jopin perästä pihalle. Malakias +ottaa kirveen ja astelee Sanelma kintereillään hitaasti rannalle päin. +Koppahattu on Malakiaksella otsalla, ja pörröinen tukka niskasta +pystyssä. + +Mutta Muttinen painaiksen saunaan. Kotaan asettaa hän juurihattunsa, +joka on epämukava näin ahtaissa paikoissa. Saunan matala ovi aukeaa, +hehku ja helle lyövät häntä vastaan. Kyykkysilleen täytyy taas +kumartua. Mieluisa hehku ja helle suuren ja mustan kiukaan nielusta, +joka loistaa puolillaan hiiliä. Ja se säkenöi kultaisine kiiluineen +niin, että silmiin koskee, kun kurkistaa kiukaan alle. Siellä lekkuu +vielä keltaisia liekkejä, ja hiilten keskellä loikoo palavia kekäleitä, +melkein sylen mittaisia. Muutamia puita on jäljellä myöskin saunan +permannolla. + +Niitä hän nyt työntää uuniin, hiilien ja rätisevien kekäleiden päälle, +ähkien ja ponnahtaen takaisin, sillä tulen hehku käy tuimasti naamaan. +Ah sitä tuimuutta! Onpa se ... hänestä rakasta. Rakasta on savukin, +joka pakottaa irvistelemään ja vettä valuvat silmät umpeen. Hän yskii +ja laskeutuu ihan maanrajaan. Siihen hän istahtaa. Kuumalle penkille, +vastapäätä kiukaan punaista kitaa, nokka maata kohti. Hän ihailee +jälleen saunaa, oikeaa maalaissaunaa, pitkästä aikaa. Sininen savu +täyttää kylyn. Ja vähitellen se hiukan selvenee. Onpa se savu hänestä +niin pyhä kuin Sebaoth, joka muinoin täytti savuna todistuksenmajan. + +Ylhäältä kuultaa lakeisreikä, kiskoo savua ... niinkuin Käkriäinen +piipustaan. + +Nyt alkaa erottaa lauteetkin: siellä on Aapelin loikomapaikka, +samanlainen kuin huvilankin saunassa. Se on hyvä paikka, leveä ja +oikein mukava. + +Ja lauteiden alta tuntuu vanha vastanlehtien ja mullan haju, mukava. +Sieltähän ne akat sanovat lapsia löytävänsä. Tuollaisesta se on äiti +Aapelinkin kaivanut, mullasta ja moskasta ... kuin onkimadon. + +Mikä vihertävä läiskä tuolla peränurkassa? Vastahan se oli. + +Ikkunaruutujen tomussa näkyy lasten kämmenten jälkiä, ja ikkunan takaa +vihertävä järvimaisema, nokkosten ylitse, joita kasvaa saunan +seinävieressä. + +Nyt kuuluu airojen vingahtelua. Ananias ja Kypenäinen näkyvät siellä +soutavan. Mauno on perässä. Koira istuu kokkalaudalla: sen pää +nytkähtelee airojen tahtiin. + +Aapeli katselee soutajia, ja arvelee sitten, että täällä ne Käkriäiset +nukkunevat nyt kesällä, kun tupa on rikki. Tuollahan saunan takana on +niiden ryysyjäkin! Mutta mihinkähän ne talvella joutuvat? Kun niitä ei +saa korjaamaan nurkkiaan. + +Saunassa on hauska savun tuoksu, ja nukuttava lämmin hivelee poskia ja +hehkuttaa naamaa. Polttaa käsiä. On hiljaista. Sirkka kilkuttaa mustan +kiukaan takana. + +Avonaisista ovista hengähtelee kesäisen illan ilma. + +Mainio tämä sauna, sisään lämpiävä! Aina mainio: sekös vasta hyvän unen +antaa, oikein nokinen sauna, joka tukkii lämmitessään savullaan +ruokatorven. Sisäisestikin se tahtoisi savustaa kaikki pahat ihmisestä +pois. Ei tällaiselle saunalle, josta tarttuu nokea kämmeniin, mikään +sauna ole vertainen. Tässä ne seinät kuumenevat talvellakin, niin ettei +katto tipu kylpiessä tulista vettä niskaan. Ei, tällaisissa on oikea +löyly, huuruton ja tasainen. Ja lauhkea niinkuin mesi. + +Mieleisimpiä ovat nämä saunat Aapelille melkein kaikesta, mitä on +Putkinotkossa. Kuinka hän olikaan saattanut olla poissa näistä +saunoista toista vuotta, hän, jolle sauna on mahtanut syöpyä vereen: +tällaisessa kylvyssä on, kuten äsken ajateltu, torppari Muttisen poika +avannut tihruiset silmänsä ensimmäisen päivän hämäryyteen, itkenyt ne +itkunsa, joista ei ole enää hienointakaan aavistusta, itkenyt ja +parkunut. Ja mitä muistoja on hänellä juuri näistä Putkinotkon +saunoista. Tässäpä hän oli täällä kylpenyt alkuajat, koska huvilassa ei +vielä ollut saunaa, tuota kaikkein tärkeintä rakennusta, myöhemmin +teetettyä, melkeinpä tärkeämpää kuin ruokakonttori ja hella ja +kattilat. Kylpenyt toveriensakin kanssa ... ohranesteellä olivat he +lyöneet löylyä, oluella. Ja se vaahtoava neste oli mennyt kiireesti +hattuun ja hävyttömiä he olivat laulaneet, sellaisia että: + + "Hulta se huuteli Honkan saunassa, + Hulta se huuteli Honkan saunassa: + Minä olen yksin täällä..." + +Ja sitten he olivat polskahtaneet järveen uimaan. + +Olivat silloin nuoria. + +Ja jos hän milloin talvella on käynyt täällä maalla, sauna se on ollut +hänen iltahuvinsa, hänen teatterinsa ja konserttinsa, melkein mukavampi +kuin mikään muu. Eipä silti ... pitäisihän sitä konserteissakin käydä, +se kun on kulttuuria, muka. Mutta sauna: pitkien talvisten +iltapuhteiden jälkeen on se antanut väsyneille aivoille mainiota lepoa. + +Sellainen on sauna hänelle ... niinkuin metsien kansan muillekin +lapsille. Ja niille muille se on vielä tohtori ja apteekkari; +enimmäkseen ainoa, hohoi! Minkä määrän se onkaan tappanut köhisevää +hinkua ja lavantautia ja rokkoa, ja muuta rupulia! Hiottamalla +vaaralliset taudin itiöt lauteiden alle. Mitkään taikakonstit eivät +ansaitse sitä kiitosta lääkitsemisestä kuin sauna. + +Aapeli kääntelee nokisella kohennuspuulla hiilustan kekäleitä, naama +paisuksissa ja hikipisarat hapsien kärjissä, muistelee menneitä aikoja, +ystäviään ja ystävättäriä, jotka ovat tyytyväisinä tulleet ulos hänen +saunoistaan... + +Ja ajatteleepa hän Käkriäisiäkin. Kauan he ovat nyt asuneet täällä +mökkiläisinä. Köyhyyteen nääntyvinä oli hän ne löytänyt vielä +kolkommasta erämaasta kuin Putkinotko koskaan. Jaksoi hän ne hommata +toki tänne lähemmäksi kaupunkia, vähävarainen silloin. Ja sopuisa oli +hän ollut niille olevinaan. Ja oli toivonut, että he vaurastuisivat. Ja +sivistyisivätkin. Tulisivat siisteiksi ja oppisivat ... tekemään +ruokia. Ja syömään mukavammin. Ja oppisivat ehkä hiukan kirjojakin... + +Vuodet ovat menneet, ja aina tänne tullessaan on hän tavannut heidät +samanlaisina. Jopa likaisempina ... sikäli kuin lauma on lisääntynyt. + +Ja jos saamattomuus heissä on vähentynyt, niin on se tapahtunut +pelkästään siinä suhteessa, että ovat älynneet ruveta viinoja +kaupittelemaan. Sen asian kuuli hän tuossa viimeksi viattoman +Malakiaksen suusta, jos oli kuullut ennenkin Kenkkuinniemen naapurien +jutuista ja nähdessään Putkinotkossakin vilahdukselta korpirojulta +löyhkääviä puteleita. Nyt kuuli, että on se Juutas sitä viime +talvenakin hommannut, mistään varoituksista välittämättä. Pitihän sitä +torua, sillä vaikka viinakset ovat Muttisenkin päästä mukavia, niin +eihän niistä ole Juutaksen tapaiselle: tekevät köntyksen ja +viekastelevan kansan entistä veltommaksi ja kehnommaksi. + +Kyllä se pitäisi taas Juutas ottaa kuritettavaksi! Mutta samalla tulee +Aapelille lohduttomuus tuon perhanan Käkriäisen suhteen. Hän tietää, +ettei siihen pysty mikään: se luiskahtaa käsistä kuin ankerias, ja +pitää päänsä. Suomalainen on itsepäinen. Ja varsinkin metsäläinen on +itsepäinen. Ja onhan kielletty homma jokaisesta makeaa. Helppo ansio +hyvä varsinkin köyhistä, avuttomista. + +Saarnaamisesta on Aapeli saanut Käkriäisiltä osakseen ainoastaan +vihan... + +Se onkin katkerinta hänelle, josta nämä metsäläiset kuitenkin ovat +rakkaita muka, sellaisesta metsäihmisestä kuin hänkin pohjaltaan on, +nämä vanhat ja hupaisat rakkarit. Ei, mokomaa kiukkua kuin viime +kesänä, jolloin se nousi pahimmilleen, ei hän enää heiltä siedä... + +Ja väsyneeksikin hän tuntee itsensä... + +Niin menee parikymmentä minuuttia. Aapeli istuu tyytyväisenä +sokaisevassa savussa. Sitten kuuluu lasten ääniä ulkoa. Pikku Sanelman +ja Jopin. Ja oksien rapinaa saunan päätyseinään. Herra pilkistää oven +raosta hiljaa ulos. Jopi ja Sanelma ilmestyvät saunan edustalle, +kiskoen kumpikin perästään oksaista leppää. Ja viimein köntystää +Malakias, kantaen olkapäällään kelohaavan tyveä, jonka latvaa Topi +pitelee, kirves toisella olalla. Maahan rumauttavat he kaikki +kantamuksensa ja ryhtyvät katkomaan oksia ja puita, Topi melkein +itsensä kokoisella kirveellä, toiset käsin ja jaloin. + +Illan ilma himmenee. Ylhäällä kujan suussa on taivas lämpöisen +kellertävä. Sitä vasten kuvastuvat aitat ja tumma mökki. Tuuliviiri +häämöttää mustana. Ja vasemmalle viiristä kiiluu heikkovaloinen ja +kultainen kuu, alhaalta. + +Karjakujan takana reunustaa metsän huippuja ruskon punertava +ääriviiva... + +Maailma yhä tummenee. + +Pikku Sanelma ja Jopi kuuluvat juttelevan, että hepä käyvät ottamassa +potatteja, paistaakseen niitä saunan hiilloksessa. Ja Sanelma sanoo +paistavansa ahveniakin. Silloin käskee Topi hänen tuomaan ne Käkriäisen +Topinkin ahvenet. Sanelma ja Jopi juoksevat pihalle. Jopin nappikengät +kapisevat kujalla. + +Malakias kantaa saunaan sylillisen puita, Topi hakkaa toisia saunan +edessä. Verkalleen ja ähkien työntelee Malakias sitten vankkoja oksia +kiukaan alle. Muttisen Aapeli kysyy, mitenkäs Malakiaksen käärmeet nyt? +Ja Malakias sanoo, että hänen sisässään polttelee, ja janottaa: +jokaisesta lähteestä hän on vettä juonut, lotkuttanut. Hän istahtaa +lauteiden alimmalle portaalle ja erehtyy taas innostumaan: + +"Mutta jos olisi sitä ... korvenvoimaa nyt... Niin eiköhän jano +lähtisi..." + +Topi tulee eteiseen, kantaa saunaan sellaisen kasan leppien ja haapojen +rankoja, ettei hänen päätänsä näy niiden takaa. Ne paiskaa hän +permannolle, ja katselee ympärilleen ja huudahtaa: + +"Kah, vielähän se Muttinenkin on täällä! Tupakka tuikkaa leuassa... +Mitäs pentujen puista ... nyt sen vasta pitää r-roihuta." + +Topi tarttuu paksuimpaan rungoista ja työntää sen kiukaan alle. +Täyttääpä kiilaamalla koko uunin, ja istahtaa sitten kynnykselle. Siinä +raapii Topi jalkoteriään, noita mustia ja paksunahkaisia, joista +tavallisesti veri raapiessa tirskahtelee. Ja Jopi katselee Muttiseen +kummallisesti. + +Hän näkee Muttisen käännähtelevän levottomasti penkillä. + +Viimein kysyy Topi: + +"Mitäs te siinä pyö-rritte?" + +"Mitenkä niin?" kysyy Muttisen Aapeli. + +Topi naurahtaa, mutta ei vastaa. Hän tirkistelee iloisin silmin. Tulee +yhä hämärämpi, sillä uuniin työnnetyt puutkaan eivät ole vielä +syttyneet ja ne peittävät hiilustan hohteen. + +Malakias laususkelee yhä jotain viinasta: kuinka hyvää se vain olisi +taudissa ... missä tahansa. Ja ruokalystin se antaa. Nälkäkin veisaa +jälleen kurria Malakiaksen mahassa. Mutta kun Aapeli kysyy, mistäpä +tuota saisi, sitä, niin ei Malakias vastaa. Ei vaikka Muttinen lupaisi +kustantaa Malakiaksen kipeyteen ryypyn, jos tietäisi, missä sitä olisi. + +"Tiedänpä minä, missä sitä olisi", sanoo Topi. + +Aapeli kysyy, että missä. Ja Topi sanoo: + +"Eiköhän tuota liene ... her-rra Muttisella." + +Topin leveä ja naurava suu ammottaa hämärästä. + +"Vai minulla!" huudahtaa Aapeli. "Niinkö luulet! Voi turkkilainen! +Ja ... minunko olisi pitänyt tuoda rohtoa Malakiakselle. No, ehkäpä +sinä puhut jullilleen? Mutta mitäs sinä, Topi, tirskut?" + +"En minä sitä tir-rsku", vastaa Topi. "Tir-rskun, kun katselen teitä." + +"Minua? Mitä?" ällistelee Muttinen. + +Topi vastaa: + +"Kun te kyhnyttelette ja r-raavitte itseänne." + +Se on totista totta: Muttinen ei ole ajatuksissaan sitä huomannut, että +hän on alkanut käännellä itseään ja liikahdella syrjältä toiselle. Nyt +hän huudahtaa: + +"Mikä... Onko tässä jotain?" + +"On siinä!" vakuuttaa Topi. "Siinä on lutikoita." + +"Lutikoita!" ääntää Muttinen ja nousee nopeasti penkiltä. "Kuinkas +niitä! Ja mikset sitä ennen sanonut." + +Topi nauraa pienet silmät melkein ummessa, nauraa herralle, joka törmää +ulos. Malakias urahtaa saunasta verkalleen: + +"Onhan niitä ... kun täällä asutaan." + +Herra riisuu kodassa paitansa ja tarkastelee sitä. Olipa niitä...! +Onhan suomalaisissa lutikoita. Nyt ravistelee hän ne ovesta lastukolle, +ja ottaapa jalasta virsunsakin. Puhisee: + +"Sukatkin täynnä. Ja housut ... turkkilaisia." + +"Ruuniaivinaiset!" tirskuu Topi. + +"Niin, sinä... Ja te olette asuneet täällä koko kesän? Kaikki?" +ihmettelee Aapeli. + +Topi ei voi naurultaankaan vastata. Hän nauraa melkein äänettömästi, +silmät litteinä. Suu ammottaa oven kamanaa kohti, ja vähän väliä hän +purskahtaa äänekkääseen nauruun. Hän muistaa, miten Muttinen äsken +kääntelehti. Ja sitten hän muistaa, kuinka herra muutamanakin kesänä +kääntelehti samalla tavoin lammen rannalla. Oli mennyt ongelle ja +asettunut seisomaan sille paikalle, jossa rotakollaa pidetään ja jossa +on keltiäisiä. Paljasjaloin hän siinä seisoi ja onki. Ja alkoi hangata +toisella jalalla toista nilkkaansa. Topi oli silloin katsellut ja +nauranut niinkuin nytkin. Aapeli oli alkanut kyhnyttää itseään, ja +viimein huomannut ne polttavat muurahaiset. Silloin oli Topi +purskahtanut äänekkääseen nauruun, ja sanonut, että ne olivat +keltiäisiä. Samalla tavalla ravisteli Aapeli tässäkin itseään. + +Vasta sitten kun Muttinen on jälleen pukeutunut ja seisoo kodassa ja +Malakias on selitellyt hänelle, että kaipa he asuvat talvenkin +saunassa, koska täällä on lämmintä kuin käenpesässä, rauhoittuu Topi ja +arvelee: + +"Eivät ne pure muuta kuin ennen nukkumista. Ja enopa tuo onkin tullut +tänne ... sitä varten, että tupa korjataan. Isä ei ... ole joutanut, +sillä on työtä ... r-repimistä..." + +"Repimistä?" ihmettelee Muttinen. + +"Niin", vastaa Topi. "On sitä... Voi pi-rru! Apulaisia pitäisi olla ... +meille pennuille. Nyt ... ensiksi tuo heinä. Ja kun se heinä on tehty, +niin sitten se ot-rra. Ja kun se ot-rra on leikattu, niin se r-rukiin +leikkuu! Ja sitten se kau-rra! Voi p-rrkele!" + +Aapeli nauraa Topin jutuille, ja ilostuu, että saavatkohan he tosiaan +nyt katon päänsä päälle? Mutta jos eivät saa, pitäisiköhän niille +rakentaa? Mutta sitähän ne taitaisivat odottaakin. Silloin niille +pitäisi kaikki tehdä. Kuka tyydyttää rahvaan ahnastelua? Asukoot ... +missä asuvat. Ihme, että ne tällaiseenkin tottuvat! Mutta ... kukin +omain vaatimustensa mukaan. Ja omien voimiensa... Ei hän enää +hätyyttele Juutasta pyytämällä rakentamaan. Kummastelee ainoastaan +näiden elämää. Niin ovat saaneet hänet ... väsytetyksi. + +Ja kirjakauppias ajattelee, millaista talvi mahtaa olla täällä +saunassa: moisessa pari syltä leveässä putkassa. Kinoksien keskellä +kymmenisen henkeä ... punanahkoineen. Lumisten ulappain takana, +metsässä... Nuo lapset, jotka ovat juoksennelleet vapaina kaiken kesän, +melkeinpä alasti ... niinkuin ainakin metsäläiset... Ja se kesäkin on +niin lyhyt. Nyt jo illat pimenevät. + +Hetken päästä virkkaa Muttinen Topille, puolittain omissa mietteissään: + +"Ja sitten ... kun se kaura on otettu ja perunat otettu... Sitten se on +syksy. Ja pimeä..." + +"Niin se on", vahvistaa Topi, jonka puhe katkeaakin siihen. Kiukaan +uudestaan virkoavassa loimussa näyttävät hänen kasvonsa tulevan +yhtäkkiä vakaviksi. + +Aapeli painautuu takaisin saunaan, mutta asettuu nyt kynnykselle, Topin +viereen. Kohentelee tulta. Kultaiset liekit pyyhkivät kiukaan mustaa +otsaa ja pullahuttavat sen päältä pehmeää savua. + +Topi toistaa: + +"Pimeää se on ... niinkuin piki ... syksyllä..." + +Pikku Sanelma ja Jopi juoksevat tuvalta saunaan. Pujahtavat Muttisen ja +Topin sivuitse sisälle. Sanelma kantaa helmassaan perunoita, jotka hän +heittää kiukaan eteen. Jopilla jälleen on kourassa kaloja ja hampaissa +ruosteinen veitsi, Ananiaksen takoma isosta rautanaulasta. Jopi puhkoo +kalat ja heittää suolet uuniin, mutta Sanelma kyyristyy permannolle ja +työntää perunat hiilistöön, sihisevien puiden viereen. Nopeasti ja +noitaisten vetää hän hyppysensä takaisin hehkusta. + +"Vai pimeä se on syksyllä", jatkaa herra, haluten kuulla lasten +tarinoita. "Ja silloin te ... istutte tuvassa kuin hiiret ... +illalla..." + +Topi kynsii suomuksia kaloistaan ja pistää kalansa tikkuun paistumaan. + +"Niin", sanoo hän... "Ja kun tuulee, jylisee... Metsässä jyskää, +kaatelee puita..." + +Jopi on istahtanut lattialle. Hän vilkaisee kotaan, jossa hämärtyy. Ja +vilkaiseepa saunan perukkoihinkin, sillä siellä on jo ihan mustaa. Topi +siirtyy Malakiaksen luokse lauteiden portaille. Topi kehaisee: + +"Ja kiirepä tuo on Jopillakin silloin pellolta tupaan, nurkan takaa... +Tuskin malttaa paukauttaa ovea kiinni... Se pelkää..." + +"Niinkö pelkää?" arvelee Aapeli. + +"En mie mitään ... pelkää", virkahtaa Jopi hiljalleen, ja vaikenee +jälleen. + +Topi sanoo: + +"Se lintu silloin ... pöllö... Se kun istui veräjän seipäässä ... +talvella... Sillä ... silmät kiiluivat." + +"Niin ne kiiluivat", toistaa Jopi ja katselee silmät pyöreinä. + +Pikku Sanelma alkaa kerkeästi: + +"Ja saunassa, ei tässä, mutta missä lienee ollut... Kun oli tullut +sellainen ... jolla oli kuin linnun pää... Istui kiukaalla ja..." + +Malakias sanoo möreällä äänellä: + +"Kummitellut oli..." + +"Niin, se istui kiukaalle ja heitteli sieltä kiviä", sanoo pikku +Sanelma. + +"Niinkö se heitteli, pommitti?" kysyy Muttinen. "Ja mitä se niistä +heitteli?" + +"Mummo-vainaja se sitä kertoi", virkahtaa Sanelma. + +Topi selittää: + +"Mummo ... Juutas Käkr-riäisen isän..." + +Topi vaikenee taas niinkuin toisetkin lapset, jotka tirkistelevät +tuleen ja seinille. Topi suu auki, Jopi vakavana ja pikku Sanelma +miettivin ja terävin silmin. Malakiaksen kasvoja ei nurkasta erota. + +Saunan nokisessa ikkunassa hämärtyy. + +"Ja yhdessä riihessä kun oli kanssa ollut ... oli ollut kuollut", +jatkaa pikku Sanelma. "Niin, joku akka, nainen, oli ollut siellä +töissä... Niin kuollut kun oli tullut ulkoa ja katsellut riiheen +kynnyksen yli.. Kyykkysiltään. Silloin se nainen..." + +Aapeli kysyy: + +"Mitäs hän ... silloin?" + +"Mitäs hän..." äännähtää Sanelma ja huokaisee ahtaasti. + +"Ei se isän mummo ollut se kuollut", virkkaa Malakias verkalleen. + +Tuokion kuluttua hän äännähtää: + +"Ja minä kun en mene talvella riiheen, yksinäni. Ananiaksen kanssa +oltiin sieltä ruumenia hakemassa. Niin Ananias lähti... Niin minä +että ... en kun hevosta selkään, että ala joutua tuvalle." + +"Oliko siellä sitten ... mitä?" piipatti pikku Jopi. + +"Eihän se enää silloin ... se mummo", vastaa Malakias. + +Punahuulinen Sanelma virkkaa: + +"Isä teki silloin kirstun. Vietiin kirkon hautaan. Kuoli tänne... Sillä +oli kuin telkän sieraimet ... levällään ja pystyssä." + +Malakias sanoo rauhallisesti: + +"Eikähän se ... se mummo... Kerran vain rumina kuului riihestä." + +"Niin ... mummoko rumisi?" kysyy Muttinen. "Eikös...!" + +"Mikä lie ollut", vastaa Topi. "Mutta eipä tämä mummo, tämä R-rosina +Kypenäisen, mennyt silloin muuta kuin virsikirja kainalossa riiheen." + +Sanelma selittää: + +"Tämä mummo, joka on nyt." + +"Äitin mummo", sanoo Topi. "Se entinen oli rumahtanut." + +"Ja tämä mummo ... pelkäsi?" kysyy Muttinen. + +Malakias vastaa: + +"Ei, kun kävi katsomassa aamulla, jos se olisi yöllä rumissut. Kun äiti +sanoi, että yöllä oli niinkuin orsia rumuuttanut." + +"Mutta isä kun sanoi, vaikka se oli siellä se mummo, että hän ei sitten +pelkää. Ja isä meni riiheen ja jauhoi siellä käsinkivillä. Näytti, +ettei hän pelkää", sanoo Topi. + +Jokin kolahtaa saunan eteisessä. Topi käännähtää ja virkkaa kovemmalla +äänellä: + +"Mikäs se siellä? Painoi ovea kiinni ... tuntui kuin olisi painanut." + +"Lampaat jos lienevät", äännähtää Malakias. "Vilkaise, mikä se siellä, +Jopi." + +"En tiedä", sanoo Jopi verkakseen, mutta vilkaisee kuitenkin ulos +saranain raosta. Mutta eihän siellä ollutkaan mitään. Vain haudepata +kodassa porisee. + +"Mikä lienee ollut", sanoo Jopi. + +Kaikki ovat vaiti. Sitten kertoo Topi, ettei isä pelkää pirujakaan. +Mutta yhdessä riihessä kun oli ollut kanssa kuollut... Eikä kukaan +uskaltanut sinne mennä. Se jutteli, mummo. Niin suutari kun oli lyönyt +vetoa, että hän menee sinne, suutaroimaan. Ja yksi oli heittäytynyt +ruumiin paikalle, laudalle ... niinkuin tämä mummokin rojotti täällä... +Oli vetänyt hurstit korviinsa... + +Pikku Sanelma huomauttaa: + +"Niin, se kuollut oli nostettu kiukaan nurkkaan siksi aikaa." + +"Piiloon, oikea kuollut suuta-rrilta", sanoo Topi. "Toinen r-rupesi +laudalle. Ja suuta-rri kun oli tullut sitten... Niin se oli noussut +istumaan laudalta... Mutta suuta-rri kun oli napauttanut vasa-rralla +otsaan ja sanonut, että: Kun on kuollut, niin on kuollut!" + +"Ja se mies", huudahtaa Sanelma. + +"Se kuoli", vastaa Topi. "R-reikä otsaan." + +Malakias sanoo: + +"Ja se oli parhaiksi... Mitäs sillä tavalla narraamaan... Kuolleiden +kanssa ... ei sitä tarvitse turhaa matkia. On niillä ... keinonsa." + +Taas kuuluu kodasta kolinaa. Rosinahan se oli. Hän se lienee äskenkin +siihen padasta lehmänhaudetta. Hän hokee, höystäessään sitä jauhoilla +ja suoloilla: + +"Jo tulevat lehmätkin kotiin... Kah, herra, pentujen kanssa! Mutta ... +jo kellot kuuluvat. Sanelman olisi mentävä tupaan, lasta katsomaan, +Esterin avuksi. Kun äidillä on lehmät lypsettävä. Ja Topi, pidä tulta +padan alla! Sitten kannetaan saunavettä, Malakias..." + +Rosina katoaa jälleen. Kellojen helinää ja rominaa kuuluu. + +Mutta lapset saunassa eivät liikahdakaan. He kuuntelevat Malakiaksen +juttua. Malakias näet kertoo. Toiset eivät muista edes käännellä +risahtelevia kalojaan ja kypsiltä tuoksahtavia perunoitaan. Hiilistön +tuikkavassa hehkussa kertoo Malakias sen verran kuin hän taitaa. Kuinka +kerran oli tullut riiheen, jossa kuollut oli ollut, varkaita. Ne olivat +ruvenneet rahoja jakelemaan, varastettuja. Olivat panneet ruumiin +hampaiden väliin päreen palamaan. Oli ollut talvi. Ja ruumis jäässä. +Mutta sitten leuat olivat sulaneet... Ja kuollut kun oli irvistänyt, +niin yksi säikähti niin, että kuoli. + +"Hähähä", nauraa Topi. + +Hetken on hiljaista. + +Lejan huuto ulkoa kuuluu: + +"Pois vettä juomaan, noo-oo!" + +Ja pikku Repekan ääni pihalta: + +"Tänn'se-e, Jertta, tänn'se-e, Yömiä...!" + +Menee tuokio. Topi kertoo taas suutarista, joka löi ruumista vasaralla +otsaan, ja nauraa. Yhtäkkiä sanoo Lejan hiljainen ääni ovelta -- Leja +on ilmestynyt siihen äänettömästi, pari kylpyvastaa kainalossa: + +"Topi, sinä ... nauraja, kunhan tietäisit..." + +Sitten jatkaa Leja: + +"Kerran ... kylän pojat ja tytöt olivat kulkeneet talon ohitse... +Siellä oli yksi tyttö, Reetta. Kuollut. Niin pojista joku oli sanonut, +että pitäisi koputtaa Reetalle riiheen. Mutta kun riihessä liikkui. +Yksi tytöistä säikähti niin, että sekaisin meni. Voivotteli, +valitteli... Ei selvinnyt ikänään... Ei saa, Topi, sellaisista +asioista ... sillä tavalla... Ja ... tässä minä toin herralle ja +neidille kylpyvastat." + + + + +Kolmaskymmenestoinen luku + + +Kujalla rämisevät nyt lehmänkellot. Lehmät ynisevät, toiset ammuvat. +Sarvet kolisevat korvon reunoihin, kun Rosina juottaa Lejan kanssa +karjalleen höyryävää ja tuoksuvaa haudetta. Kaksi lehmänpäätä mahtuu +kerrallaan saaviin, toisia on siitä karkoitettava. Rosina seisoo vasen +käsi saavin korvassa, hevosenkengällä vahvistetussa, ja toisessa +kädessä hänellä heiluu lepänoksa, joka lyö tuon tuostakin pehmeästi +lehmää lautasille. Rosina huutaa: + +"Jo tulee Juotikki, jo tulee! Älä päästä, Leja! Herra siunatkoon ... +helvetti, nyt se sarvillaan särkee toiset. Tämähän nyt on kuin Turkin +sota. Mitä sinä, Topi, seisot siellä saunan kynnyksellä? Hojotat kuin +komersootti. Syö, niele ne särkesi nyt ruotineen, että joudut... +Ajelemaan edes tuota Juotikkia. Lyödä sitä pitää. Äh, äh. Ja pitelemään +Poikaa kujan suussa. Että... Leja ... tule hätään! Pakana, Juotikki, +hys, häs! Va't sii', Yömi! Kuuletkos sinä, eikös sinun pääkuoresi nouse +saavista. Pitäisikö Juutas olla sinua sarvista vääntämässä ... kuin +aatran sahroja. Jo, jo ajoi Yömin pois. Yömi-raiskaseni! Herra +hallitkoon, halkihan tuo Palmu juo itsensä. Lyö, mukita sitä, Leja, +lyö, mutta älä niskaan. Immee itseensä kuin... Älä halkea. Kuuletkos, +älä." + +Rosinan ohut vitsa rapsuttelee tosiaan Palmun kirjavaan lapaan. + +Muttinen seisoo yläaitan luona ja katselee tätä maalaiskuvaa pitkästä +aikaa, paperossinsakin unohtaen. Nyt on jo sauna siintymässä, tarkoin +kohennettu ja yhä paahteisemmaksi kuumentunut: aivan se ajoi hänet +viilenevään ilmaan. Kas mokomaa keikkumista, Rosinan hyppelyä hameet +polvissa! Onpa siinä työtä ennenkuin maito herahtaa herrojen pöytään. +Topi ja Leja lentelevät kujan suupuolella estellen lehmää ja härkää +pääsemästä Rosinan korvolle. Ynisten ja niskat tanassa ne sinne +pyrkivät. + +Pihatantereelta aidan raosta huutaa pikku Repekka lehmille, +voimakkaalla ja riemuitsevalla äänellä: + +"Tänn'se, Palmua! Va't sii', Poikaa. Va't sii' ... lypsetään." + +Ja sitten pillahtaa hän itkevään huutoon, niinkuin mikä käenpiika: + +"Äiti, lillii!" + +Mutta tuvasta kuuluu toinen meteli. Siellä lonksuttaa kätkyt +epätasaisiin permantopalkkeihin, ja lapset laulavat. Keikkuva kätkyt +näkyy tuvan seinien alitse. Siellä pikku Sanelma tuudittaa Luukasta. +Äiti ahdisti siihen. Mutta hän onkin houkutellut mukaansa Jopin, +luvaten tuolle veikolleen paistettujen perunoiden lisäksi myöskin +kaloja. Jopi on nyt syönyt kalansa ja istuu kätkyen yhdellä jalaksella. +Malakias on ikkunan ääressä. Hän oli maininnut saunassa, että nälkä +alkaa veisata kurria hänen mahassaan. Hän lähti Sanelman ja Jopin +perästä tuvalle, nieleskellen sylkeään niin, että muhku hänen +kurkussaan liikkui ylös ja alas, sillä pikku lapsilla oli perunoita ja +kaloja. Mutta Malakias meni ruokakonttoriin, otti sieltä ison +leipäkannikan ja istahti päätyikkunan ääreen sitä jyrsimään. Vilkas +Sanelma, Jopi ja sinisilmäinen Ester, jolle Sanelma niin ikään antoi +kalan, tuudittivat lasta. Kolmella kätkyen jalalla keikkuu yksi +tuudittaja kullakin, neljäs on vielä tyhjä. Selkänsä oikaisten ja taas +kumaraan paiskaten tempoo Sanelma kätkyttä. Kun hän oikein sitä +kiskaisee, tarttuu jalaksien toinen kynsipari permantoon ja vie +kätkyttä jokaisella heilahdukselle pari tuumaa päätyikkunaa kohti. +Sitten alkaa Jopikin, kalan selkäruoto suussa, nykiä sillä tavalla. Kun +päästään niin lähelle ikkunaa, ettei Malakias enää mahdu penkin ja +kätkyen väliin, sanoo Sanelma, että nyt lönkyttämään uuniin päin. Ja +sitten ajetaan kätkyellä uunia kohti. Syödään kuumia, karstaisia +perunoita ja suoloitta paistettuja kaloja, nauretaan ja lauletaan: + + "Tuu tuu tupakkarulla, + mistäs tiesit tänne tulla? + Tulin pitkin Turun tietä..." + +Sanelma keskeyttää laulun ja huudahtaa toisille: + +"Lauletaanpas näin, lauletaanpas: + + "Herrat ne nostivat lakkiaan, + talonpojat takkiaan..." + +Sanelma miettii ja jatkaa: + + "Hoksenperkki housujaan ... + ja Kinnusen Pertta helmojaan." + +Se on hauskaa! Sitäkös nauravat Jopi ja pikku Ester. Mutta kovimmin +nauraa pikku Sanelma. Sitten lauletaan kaikki, paitsi ei Malakias: + + "Herrat ne nostivat lakkiaan, + Kinnusen Pertta rakkiaan..." + +Malakiaskin naurahtaa. Ja hän sanoo: + +"Minä kun laulaisin! Antaisitte minullekin särkeä." + +"Ei ole. Ei ole kaloja enää," vastaa pikku Sanelma. "Mutta on +potattipaistikkaita. Anna, Jopi veljelle! Niin Malakko tulee kanssa." + +Jopi inisee, että häneltä loppuvat itseltäänkin, mutta antaa silti +Malakiakselle perunan, makealta haisevan. Malakias sanoo: + +"Odottakaahan... Kunhan tässä ääneni selvittelen." + +Malakias maistelee perunaa. Sitten hän istahtaa kätkyen tyhjälle +jalakselle. Mutta vasen koipensa on hänen heitettävä lullan toisen pään +ylitse, koska se olisi kiikkuessa tiellä. Niinpä hän puolittain +ratsastaa kätkyellä. Nyt panee hän kätkyen vauhtiin ... sellaiseen, +että Esterin on takerruttava Malakiaksen kohotettuun jalkaan. Ja +Malakias sanoo, että nyt pitääkin kätkyen kulkea hyppäämällä seinästä +seinään. Pikku Luukas huutaa ja rääkyy silmät pyöreinä. Malakias +nielaisee viimeisen leipäpalasensa ja laulaa: + + "Karvat sill' on kahden puolen... + Korvat sill' on kahden puolen..." + +Sitten sanoo hän: + +"Mutta sitten minä laulan tätä." + +Hän laulaa tahdikkaasti: + + "Enkenkula leivästä, + syö tätä seivästä...!" + +Sitä sitten lauletaan yhteen tahtiin. + +Se on kehtolaulu, jota Malakias ja Ananias ovat laulaneet aikoinaan +Saaralle ja Lejalle, tuudittaessaan heitä tässä samassa lullassa, isän +tekemässä koivulankuista ja sitten myöhemmin, kun syntyi yhä uusia +lapsia, vankasti raudoittamassa. + +Myöhemmin ovat Saara ja Leja vuorostaan laulaneet sillä nukkumaan +Topia. Ja jörö Topi pientä ja kelmeää Jopia samassa lullassa. +Täällä ... yksinäisinä talvipäivinäkin, hankien keskellä. Usein se +leipäkin on ollut vähissä taikka lopussa. Mutta mikäs on auttanut muu +kuin lyödä leikiksi? Rosina on opettanut lapsilleen laulun, jostain +itse oppimansa, joka jäljittelee kartanoiden ruokakellon soittoa. Sitä +nyt Malakias alkoi, vanhalta muistolta: + + "Enkenkula leivästä, + syö tätä seivästä...!" + +Nyt keikkuu pikku Luukas siinä sen laulun tahdissa ja neljän +tuudittajan keskellä, ponnahdellen vuoteensa vaatteihin. Kyyneleet +valuvat pientä nenää pitkin. + +Tuleepa herrakin sitä katselemaan, yläveräjän taakse, ja huomaa samassa +Lyygian pihalla. Lyygia istuu aitan portailla. Aapeli puhuu Lyygialle, +minkä kuvan tuo laulu antaa metsäasukkaiden taisteluista, sanoo, mitä +se laulu jäljittelee. Lyygia vastaa: + +"Sitä minäkin tässä ajattelin... Niin, ajatteles... Ja katsopas, täällä +on vieraskin, mummo. Ja katso, mitä Rosina antoi minulle: leipä, +lämpymäisiksi..." + +Samassa tulee Maunon Pertta Sanelmansa ja Saaran kanssa metsästä. +Maunon Pertta ojentaa jo kaukaa Aapelille vastaa ja huutaa: + +"Tässä on herralle vasta! Vasta!" + +Muttinen käännähtää ja ihmettelee. Kiittää ... mutta jatkaa, että onpa +hän jo saanutkin vastan, Lejalta: mainion vastan, tuuhean ja pehmeän. +Mutta ei lisä haittaa mokomalle saunamiehelle kuin hän! Tällä vastalla +mäiskyttää hän tänä iltana, ja Lejan vastan sanoo hän kylpevänsä +omassa saunassa huomenna. Kehuskelee pistävänsä sen kirjan väliin +muistoksi ... ison postillan väliin. + +Sitä naurahtaa kiltti ja ystävällinen Leja kujalla. Ja viisas Rosinakin +nauraa, karjaisten kuitenkin samassa Pojalle, joka pääsi könnimään +hänen korvonsa luokse. Sillä vastantekijän perästä tulivat lampaatkin +tänne riihen kalliolta, ja Topi jätti lehmät vartioimatta ja alkoi +ärsytellä pässiä. Pässi hyökkää. Rosina säkättää Topille. Aapelista on +pässi hiukan ilkeä. Harmissaankin hän on Topille, joka ilkkuu, että +Muttinen taitaa pelätä. Muttinen sanoo Topille: + +"Niin, hätäkös sinulla pässin kanssa päkätä ... kun sinulla on niin +kova pää...." + +Selkä edeltä väistyy Aapeli pässiä, jota Topi houkuttelee hänen +lähelleen, pujahtaen itse herran taakse. Topi näyttää pässille +kämmentään, mutta Aapeli ei tohdi liikuttaa käsiään ... mokomalle +kieppusarvelle ja mustasilmäisenä kohti puskevalle. Sehän puskee, +pässi! Se ei tottele saunavastaakaan. Ei nyt auta, Aapelin on +kömmähdettävä veräjän ylitse pakoon. Hän huokaisee pihalla. Mutta Topi +nauraa, suu kohti keltaiselta loistavaa taivasta. Sitten ajelee pässi +Maunon Perttaa, joka haukkuu Topia ja uhkaa syöttää hänellä pässin +pussit. Vastoillaan hosuen pääsee Perttakin pihalle. Nyt kääntyy +puskija saunalta tulevan ison Sanelman kimppuun: sinne oli hän vienyt +kymmenisen vastaa. Pässi päkkää, ja Sanelma kirkaisee. Saara sanoo: + +"Ähä, läksipäs ääni Sanukastakin." + +Leja tarttuu pässiä sarviin ja pitelee sitä kiinni, niin että Maunon +Pertan Sanelma pääsee veräjästä. + +Aapeli ihailee sillä välin leipää, jonka Lyygia on saanut Rosinalta, +oikein ison ... kuin sievoisen ryssänlimpun. Ja hän kysyy, onko Lyygia +muistanut siitä niijata. Mutta silloin hän huomaa aitan portailla +tosiaan Käkriäisten vanhan ja ruskean mummon, Juutaksen anopin. Mummo +nousee vaivalloisesti paikaltaan tervehtimään, vapisevin päin, +oksaiseen keppiin nojaten. Juuri äsken hän on tullut Sahan hovilta. On +vielä niin hengästyksissään, ettei ole jaksanut puhua muuta kuin pari +sanaa. Kehaista koreaa neitiä. Nyt tirkistelee hän herraa huonoilla +silmillään ja sanoo, naurahtava vivahde äänessä: + +"Näin, näinpäs tuon herran vielä. Terveeksi ... terveeksi... Ohhoh." + +Marjoja sanoo vieneensä hoville, rahanpennejä saadakseen. Mutta jos hän +olisi tiennyt, että tänne oli tullut herra ja korea ryökkinä, niin +olisivat ne rahat lähempääkin... Eikä hän enää voi paljon poimia, ei +näe, ei. On uuvuksissa: karahka täytyi ottaa kepiksi, ei pysy enää +pystyssä muuten. Ja luita kolottaa, ja päähän pistelee. Eikö tule sade: +sitä se on nyt ilmassa. Kyllä se Isäinen osaa ilmansa nostaa. Pitää +taas istua, ei jaksa... + +Mummo jatkaa hiljalleen, siellä vaivaishovilla hän on nyt asunut. +Siellä ne pitävät... Olisihan tässä sijaa herrallekin ... korean +ryökkinän vieressä, hähä. + +Se nauru kuulostaa hiukan ilkeältä. + +Sitten mummo tähystelee kujalle Lyygian selän takaa. Aitan nurkka on +edessä, joten hän ei erota senkään vuoksi kujalla ketään. Melkein +supattaen kysyy mummo: + +"Onko ... se Rosina siellä? Tuossa aidan takana...?" + +"No, ei tuo aivan tässä", vastaa Lyygia. + +Sitten katselee mummo tupaan, josta kuuluu paitsi lasten hoihkivaa +laulua myöskin Maunon Pertan ääni: + +"Nuo ne tappavat tuon sikiön! Hermot repivät aikuisiltakin. Tappakoot. +Tappakaa!" + +Mummo tähystelee vielä pihalle päin. Siellä puuhailevat Ananias ja +Mauno, alimmaisen aitan luona ... mitä tehnevät. Ananias juttelee +hiljaisesti Maunolle. + +Aapeli sanoo Ananiakselle: + +"No, verkot on laskettu?" + +"Onhan ne", vastaa Ananias. + +Ananias pujahtaa aitan alle, ja kolisuttelee siellä jotain. Sitten +paiskaa hän nurmiselle pihatantereelle jotain sieltä. Mauno ottaa sen. +Se on tulikoura, jota tuulastaessa tarvitaan. + +Aapeli ajattelee, että huomenna hänkin saa lihavaa tuulaskalaa... + +Ulappa Putkinotkon kohdalla on muuttunut sinertäväksi ja harmaaksi. +Kaukaiset vastarannat haipuvat sinisyyteen, joka tummenee hiljaa. + +Tuuli hengähtää hiukan, lämpöisesti ja samalla vilvoittavasti. Se +henkäys nostaa kuitenkin suurella järvellä pieniä ja mustia laineita, +jotka kulkevat Putkinotkon lahtea kohti. + +Laivareitin kalkitut kummelit kuultavat heikosti etäisyydestä, joka +haipuu yhtenäiseen harmauteen ja sineen... Haipuu niinkuin usvaan ... +haikeaan epämääräisyyteen. + +Karjakujalla alkavat lampaat määkiä. Niiden määiskelyn kuulee imettävä +emälammas navetalla. Sekin määiskelee. Ja pieni vuona mäkättää +valittavasti. + +Porsaskin joskus örähtelee. + +Lyygia huudahtaa vuonan ääntä kuunnellen: + +"Voi tuota pikkuista vuonaa! Rosina näytti sen minulle. Se on niin +pieni, pieni!" + +Yhtäkkiä kajahtaa härkäpojan ammunta, lampaiden ja lasten äänet +voittaen. Rosina tulee veräjälle ja huutaa tupaan: + +"Sitäkös te sillä kätkyellä seilaatte! Malakias ... kannikoillaan +liippaa lattiaa niinkuin koiran ... tärpättiä hännän alla..." + +Härkä kiljuu ja hinkuu kimeällä kurkulla. Se toitottaa kuin vaskitorvi. +Kauas kaikuvat Putkinotko ja koko Kenkkuinniemen metsät. Sitten se +ammuu kumeasti. Ja lopuksi möyryää syvällä äänellä, paiskelee +karjapihan mutaista lastukkoa niskaansa. Kun härkä lakkaa möyryämästä, +kuuluu Ananias sanovan: + +"Tässä se on herraskahveli, jolla vaikka hylkeen nostaisi." + +Ananias katsahtaa Muttiseen ja puhuu tahallaan kovemmalla äänellä. Hän +seisoo nyt pitkävartinen atrain kädessä. Se on kolmetoistahaarainen +ase. + +Järvellä verkkoja laskettaessa on Mauno Kypenäinen ilmaissut +Ananiakselle sen aikeen, tuolle älykkäälle, vaikka nuorelle pojalle, +joka ymmärtää yskän jo puolesta sanasta. Ja Mauno on sanonut, että +rankki pannaan imeltymään jo tänä iltana... Ananias tulkoon avuksi. + +Hetken kuluttua alkoi Ananias itse Maunolle ehdottaa, että otettaisiin +mukaan tuulastuspelit. Niin luulisi herrasparikin, että he olivat +lähteneet ainoastaan tuulastamaan. Sillä ei se Muttinen enää ole +tuulastamisesta millänsäkään. Ensin se murisi siitäkin, takavuosina. +Mutta sitten varoitteli Juutasta, että kunpa hän ei vain joutuisi +vallesmannin kynsiin... Niinkuin täällä Kenkkuinniemellä eivät melkein +kaikki tuulastaisi. Eikähän se vallesmanni sellaisesta ... kuin +harvoin. Eikö viitsinekään ... herrojen hupsutusten tähden. Sellainen +on tämä laki. Entäs se, ettei hirviä saa tappaa! Ne lahmaavat ihmisten +pellot ... monien köyhien. Ja sitten niistä ruunu maksaa rahat, jotka +revitään veroina köyhiltä. + +"Miljoonia, miljoonia", äännähti Mauno Kypenäinen. "Sekin laki, +perkele, on saatava pois. Ja kaikki lait, esi-isien aikuiset. Uudet ja +paremmat sijaan ... sosialit..." + +Ananias jatkoi tuulastuksesta: että kala muka säikähtäisi ja +pelottelisi muita kaloja. Miehen atraimesta se ei karkaa. Ja osanneeko +tuo haastella, kala? Sitten ... ovat nuo viime aikoina kelvanneet +herralle kolmetoistasormisellakin saadut kalat. Ja makeaa se on, +tuulaskala. + +Mauno Kypenäinen kuunteli hymyillen Ananiasta ja myöntyi hänen +esitykseensä, että tuulastuspelit otetaan mukaan. + +Nyt sanoo Ananias Aapeli Muttiselle, joka kysyy, tulella kuvastamaanko +he menevät, sanoo: + +"Niinhän se olisi tässä meininki. Koettamaan, jos tuo nyt jo... Tulisi +hyväkin saalis ... yön kähmässä..." + +Selin tuvalle kääntyessään iskee poika silmää Maunolle, joka katselee +totisena tulikouraa. + +Mummo juttelee: + +"Sillä sitä on ääntä ... tuolla härkä-pojalla ... ihan korvat näet +heläytti lumpeuksiin. Ja ... onhan näillä nyt lehmiä. Omia... Jos +pysyisivät ... tuolta Juutakselta." + +Taas katselee mummo ympärilleen, ja supattaa: + +"Voi toki tuota Juutasta! Se kun on sellainen. Voi Herran kummat, kun +oli tappaa minut tänään... Kuin kissan. Kissan se ennen tappoikin. +Tupaan rynkäsi... Juutaspa... Laudan repi orrelta ja sen alle oli +litistää. Ja kuulkaas, herra veikkonen, kun se oli jo tuon tuvankin +polttaa. Tuli leiskusi uuninkupeesta ... kun ei paikkaa uunia. Kyllä, +kyllä sen pitäisi saada..." + +Väsynyt mummo on hetken vaiti. Sitten hän jatkaa yhä hiljemmin: + +"Ja siitä kun ei vielä saa sanoa mitään! Heh... Silloin Rosina... +vaivaistaloon ajaa... Ja, herra: kun kertovat, kylillä, että te olette +antanut Juutakselle uloskäskyn? Niin ... oh... Mutta nämä lapset, +vaivaiset. Mihinkäs ne? Olettekos te nähnyt sitä pientä, sitä +Luukasta?" + +Aapeli mutisee jotain, että hän ei tiedä, mitä siihen häätelemiseen +oikein tulee. Eihän sitä käskyistä niin... + +Rosina on mennyt pihan nurkitse tupaan. Lapset hän on ajanut kätkyeltä +kuin akanat tuuleen. Ainoastaan Ester on jäänyt tuutimaan, ja Malakias +töllistelemään uunin eteen. Pikku Sanelma ja Topi juoksevat pihalle. + +Nyt rientää Rosina pihan halki aittaan. Herrasparin ohitse kulkiessaan +iskee hän terävät silmänsä mummoon. Hyvin pian tulee hän takaisin +aitasta, kaksi raintaa kädessä. Ja hän alkaa hoputa: + +"Herra, jo olisi se lähtö saunaan! Hihii, hakkaamaan niitä vastoja +tuohon selkään. Häkääkö? Ei siellä äsken ollut enää yhtään sinistä +liekkiä. Eikä se anna häkää, tämä meidän sauna. Se on Juutaksen +tekemä ... ja se osaa. Kyllä se tekee, kun se alkaa... Jos olisi +vinkaa, niin sopiihan lyödä löylyä pellolle, hihii. Kyllä ilmassa on +tilaa. Silloin se haihtuu saunasta. Niin sitten neitikin pääsee +saunaan, eikö jo mieli tehne, hihii? Ja pesemään tullaan herraa. Kunhan +ensin oikein köllöttelee, mötköttelee. Mutta joku se pitää olla löylyä +lyömässä ja sekaamassa vettä. Topi, siinä! Ei tuo Leja joutaisi: on +lehmien tissejä nyhdettävä, hihii. Tai Malakias, kuuletko sinä +korvillasi? Malakias Topin kanssa sekaamaan Muttiselle vettä!" + +Aapeli ei aio lähteä yksinään löylyä rosvoamaan: miehiä hän sanoo +odottavansa. Sillä hänen mahansa on suuri; se on kuin tiinu täynnä +sianlihaa. Taikka niinkuin lehmän mahalaukku, se satakerta. Se vie +paljon löylyä ennenkuin pehmiää: mokomalla ongalla käyttäisi kaksi +Konsta Könösen tervahöyryn masinaa. Eikös Ananiaskin tule saunaan? Ja +muut pojat. Ja missä se Juutas on? + +"Missäkö?" vastaa Rosina, epäillen hiukan herran ystävällistä sävyä, +niinkuin äsken sitä, että mummo panettelisi ehkä Juutasta Muttiselle. +Rosina jatkaa: + +"Missä lienee ... Juutas. Tai jos olisi niityllä..." + +"Siellä yksinään möyrii", sanoo Muttinen. + +"Niin, möyrii se!" huudahtaa Rosina innostuen oman miehensä puolesta. +"Kun se alkaa, se tekee silloin työtä. Ei malta tulla edes syömään... +Eikä saunaan, sellainen se on ... totisesti...! Kun se alkaa! +Antaa, antaa sen nyt möyriä siellä, hihii! Mutta Ananias se tulee +toveriksi ... ennättänevät Maunon kanssa noilta haarukoiltaan ja +keihäiltään. Kun pitäisi saada kaloja, hihii! Ja Malakias joutaa +löylynlyöjäksi. Ja tultakin sinne pitää kuljettaa. Niin, niin: kuhilas +pellolla, tuli tuvassa. On nyt tuo iltakin mennyt myöhäiseen. Malakias +hoi..." + +Rosina katoaa tupaan. Siellä kuuluu hän könyyttävän Malakiasta +lähtemään, ja puhuvan lampusta. Lyygia antaa Aapelille lakanakäärön ja +ottaa häneltä vastan: se Lejan tuomahan on kodalla. Topi, joka on +seisonut katselemassa Mauno Kypenäisen ja Ananiaksen hommia, tulee +Muttisen luokse ja sanoo: + +"Nyt sitä mennään ottamaan koivu-rrieskaa!" + +Jopikin on valmis lähtöön. Maunon Pertta huutaa tuvasta: + +"Ja minä tulen herran pesemään. Ja se pitää olla niinkuin nuoltu +vasikka, nuoltu." + +Aapeli menee jo alas saunalle. Vielä juoksee Lyygia hänen perästään: +täytyyhän antaa rusinoita, koska hän on siihen tottunut. Mutta Pertta +Kinnuselle huudahtaa Lyygia: + +"Ei tarvitse pestä muuta kuin selkäpuoli." + +Mummo naurahtaa: + +"Tämä ryökkinä taitaa olla luulevainen ... haha." + +Maunon Pertta hoilottaa tuvan portailta: + +"Sukat värjäytyvät neidiltä. Sukat!" + +Sitten tulee Pertta pihalle Lyygian luo. Hän juttelee yhtä ja toista. +Nauraa, ettei ihmisen tarvitse olla luulevainen miehistä, känttyröistä: +jos eivät välitä, niin hän heidät jättää. + +Pertta vaikenee tuokioksi. + +Sitten hän sanoo, neitiä katseltuaan, että on hänkin ollut nuorena +kaunis. Solakka hän on ollut ... sellainen hoikka vyötärö kuin +muuriaisella. Ja on tuo vieläkin: sen tietää hyvästi tuo Mauno, tuolla. +Ja kaunis hän on yhä vielä, on! + +Neiti kuuntelee, ihmettelee ja hymyilee mielessään. + +Mauno ja Ananias oikovat atraimen väkiä tupakkamaan reunassa. Heillä on +iso kivi alasimena. Rosina huutaa takaisin Jopia, joka tallustaa +Malakiaksen ja Topin kanssa Muttisen perästä. Topin on näet haettava +tuvalta lamppu. + + + + +Kolmaskymmeneskolmas luku + + +Nyt seuraa melkeinpä tärkein asia Muttisen elämässä, nykyaikaisen +siivon herran, mietiskelevän ja rauhaa rakastavan. Mukavuuteen +tottuneen. Seuraa saunotus. + +Aapeli on sovitellut kultasilatut sankalasinsa ja ryssänpaitansa +oksaan, jonka hän taannoin, saunan siintyessä, pisti naulaksi kodan +ulkoseinän rakoon ... noiden punanahkain tähden. Ja housunsakin työntää +hän sen naulan taakse, ja hatun ja sukat ja virsut. Sitäpä ihmettelee +Topi, joka tuo nyt saunalle pientä peltilamppua, juosten niin että +tulitikut hänen toisessa kourassaan raksuttavat, kun taas Malakias ja +Jopi vetävät ryysyjä yltään lautaisessa kodassa. Topi pujahtaa reuhka +päässä kuumuutta risahtelevaan saunaan ja sytyttelee siellä, nyt Jopin +kanssa, lamppua hikiselle ikkunalle. Muttinen kaivelee vielä taskujaan +ja ottaa paperossin suuhunsa. Paljon ei hän tupakoi, mutta saunassa +pitää olla tupakka. Toiseen suupieleensä pistää hän lakanakäärönsa +päältä penkiltä rusinan. Tupakka suussa ja rusina poskessa, niin kuin +mikä mälli Juutas Käkriäisellä, alkaa hän sitten mennä saunaan, leveää +ja tuuheaa vastaa pidellen mahansa päällä. Mutta vielä puuttuu jotakin. +Puuttuu saunajuoma, tuoppi piimää. Tai piimäsintua, sillä täällä +mökillä ei ole vishyvettä. Eikä portteria ole vielä huvilallakaan: se +unohtui hankkimatta. Sitä piimää on nyt Topin mentävä hänelle hakemaan. +Hidastelevalle Topille sanoo nyt herra: + +"No, menehän. Mutta elä tuo sitä reuhkassasi, rovasti! Tuo tuopissa ... +Äläkä pyydä sinun mummoltasi, vaan minun mummoltani, siltä +emäntäryökkinältä. Tuo piimää... Tai ainakin sintua." + +Topi kiroaa hupaisesti ja lähtee. + +Jopi on päässyt nappikengistään, ja luiskahtanut isosta takistaan ja +liivihousuistaan, luiskahtanut kuin ankerias. Valkea hän on +ruumiiltaan, mutta pää, kädet ja jalat ovat ruskeat. Pieni ja laiha +Jopi jo kiipeää saunassa lauteille. Huudahtaa, ettei siellä enää häkää +tunnukaan. Seisoo lauteiden penkillä ja tavoittelee panna lakeista +kiinni. Sitä ei Aapeli vielä salli, ei ennenkuin häkälöyly on lyöty. +Jos tukkeaisi lakeisen, saattaisi pää tulla kipeäksi. + +Malakias on verkalleen riisuutunut. Hän se lyö häkälöylyn. Kuumalla +vedellä se on hänen mielestään lyötävä, ja samaa ajatusta on Aapelikin. +Täyden saunakipallisen posauttaa Malakias oven pielestä kiukaalle. +Kiuas pamahtaa ja jymisee, lampun kelmeä liekki leiskuu ja on sammua. +Kaikki kolme kylpijää ovat silmänräpäyksen säikähdyksestä vaiti. Sitten +vinkaisee Jopi lauteilla, ja kyyristyy korviaan pidellen alas. Myöskin +Aapelin on pakko kuukistaa niskaansa. Sankka höyry täyttää miehen leuan +korkeudelta saunan. Kuumana pilvenä se ryntää ulos avonaisesta ovesta. + +Malakias arvelee: + +"Pamahti kuin olisi pyssyllä ammuttu... Se on hyvä kiuas ... se kun on +isän tekemä. Viikon teki... Eikö liene kivi haljennut." + +"On, on löylyä!" äännähtää herra ihastuksissaan. "Mutta ... mitenkä te +voitte nukkua täällä tällaisen höngän perästä?" + +"Lämmin se täällä on", vastaa Malakias tyynesti. "Ei tarvitse nahkaisia +niskaansa..." + +Aapeli on kömpinyt lauteille, asetellut tuoksuvan vastan mukavasti +niskansa paikalle makuulavalle. Ja sitten hän kellahtaa loikomaan. +Ensin hän kääntyy kyljelleen, pullein ja lihavin mahoin. Toisessa +kädessä hänellä on paperossi, josta hän vetäisee pyörryttäviä +henkisauhuja, ja toisessa poskessa mukeltaa hän ruukkurusinaa. Siinä +hän loikoo, lauhkeassa lämmössä, hienot pisarat olkapäihin ja vatsaan +kohottavassa, Malakiaksen sekoitellessa vesiä. Jopi istuu takapenkillä +jalat riitissä allaan. Topikin huudahtaa sitten kodasta: + +"No, nyt sitä tuotiin r-reuhkassa sitä piimää... Jota kun r-repäisee, +niin lähtee jano." + +Topi kiskaltaa kodassa vaatteet päältään ja heittää ne hattunsa mukana +penkin alle. Nyt tulee hän saunaan. Muttinen neuvoo Malakiakselle ja +Topille, miten saunavedet hänelle on seattava: ensin kaukaloon +haaleampaa sitten tulisempaa, ja kiuluun ihan kylmää. Topi ja Malakias +kantavat holskahtelevissa astioissa vedet lauteille, Aapeli nousee +istumaan ja koettelee niitä. Kehottaa vielä panemaan kylmää vettä +kaukaloon, joka on penkillä hänen jalkopäässään. + +Ja sitten se alkaa, se löylytys. Kuitenkin sanoo Aapeli vielä +Malakiakselle, joka panee ovea kiinni, kun taas Topi tukkii räppänää: + +"Odota, odotahan... Kunnes olen kastellut pääni, ja ennättänyt +selälleni. Äläkä lyö ensin paljoa..." + +Pikku Jopi inahtaa takapenkiltä: + +"Ei enempää kuin koira ruiskahuttaisi." + +Aapeli on kääntynyt kylkiasennostaan selälleen, nostaa jalkansa +kattoon, vasten mustana kiiluvaa ja kuumaa ortta. Sitten lyö Malakias +oikeaa löylyä. Jymähtää, ja käy kohina. Aapeli hätäilee vähän: + +"Oho, jo pamahti vähän liikaa. Älä lyö, älä enää...! Näin alussa. Tule, +veikkonen, lauteille. A-iih! Jopa se puhaltaa. A-iih, a-iih! Nyt tule +joutuin lauteille, hyvä mies! Ih, se käy varpaisiin ... niinkuin +hohtimilla... Tuolla orren juuressa. Orsi polttaa, hyvä on... Ai, ai. +Aiai! Oi, oi, oi, oi! Oijoi! Uh. Äh! Hyvä on. Kuin mettä! Puh. Päh! +Puh! Öh-höh. Pöh, pöh. Hähhäh. Puh. Hyvä on..." + +Topi nauraa Aapelille, joka irvistelee, polttaa paperossia ja lupsuttaa +suutaan, nostellen kattoon vuoroin toista ja toista lihavaa jalkaansa. +Malakias nousee lauteille, alkaa pidellä korviaan ja on vaiti. Aapeli +kääntelehtii, ähkää ja puhkaa. Mutta vähitellen hän tulee hiljaiseksi, +ja heittää tupakkansa lauteiden alle. Sitten makaa hän paikallaan, +puhaltaen kuin mäelle kuormaa vetävä hevonen. + +Löyly tasoittuu. Malakiaskin pääsee ääneen, istuessaan tuossa toisella +pitkällä penkillä. Malakias sanoo siitä kiukaan puolelta: + +"Tulipas sitä, heheh..." + +Sitten hän jatkaa yhtäkkiä: + +"On se tämä sauna... Ja se viina on toinen!" + +"Ter-rva kolmas", päättää Topi. + +"Jos ... jos sitä olisi ollut, sitä ... niin eipä tässä muuta rohtoa +olisi tarvittu voiteille", jatkaa Malakias. + +"Voiteilleko?" toistaa Aapeli. "Jokos ... sinä nyt olet terve?" + +"Johan minä ... melkein", vastaa Malakias. "Jo sain nikareen syödä. +Mutta jos olisi ollut ... sitä..." + +Se viina se on nyt alkanut liikkua Malakiaksen ajatuksissa. + +Silloin kuuluu kodasta jälleen liikehtimistä, ja miesten ääniä. Ja kun +Malakias sanoo: + +"Että ... jos sitä ottaisi, niin mitähän ne matokassit silloin?" + +Niin ärähdetään kodasta yhtäkkiä leveälti: + +"Mitäh?" + +Se on Juutas Käkriäisen ääni. Se ääni jatkaa: + +"Mitä se ... Malakias...?" + +Ja toisiakin ääniä erottaa nyt hyvin: Ananiaksen ja Mauno Kypenäisen. + +Sitten pistäytyy Juutas saunaan, vaatteissaan. Kainalossa on hänellä +paperissa jokin käärö: hän sanoo olevan siinä tupakoita, tuoreita. Ja +orsia katsellen hän jatkaa, että hän toi ne tänne saamaan löylyä +niskaansa: hikoilemaan tupakatkin. Valmistumaan hätätupakoiksi, kun +piippuunpistettävät olivat loppuneet ... ja kun heinää on vielä +tehtävä. Hän huudahtaa: + +"Mutta kyllähän niitä aina saa uusia ... kun tekemään rupeaa! Ja osaa +tehdä... Ja taitaa tuota osata ... mikäs näissä nyt, tällaisissa +aiheissa..." + +Tällä tavoin kehuen nostaa Juutas käärönsä orrelle, seinän viereen +kiukaan kohdalle. Seisoo vaatteissaan siinä kuumuudessa, näyttää +muistavan jotain äskeistä, ja kysyy uteliaasti: + +"Niin, mitäs se Malakias matokasseista?" + +Muttinen vastaa veitikkamaisesti: + +"Se tuumi, että viina olisi ollut hyvää voidetta matorohdoille." + +Juutas pyörähtää nopeasti oveen päin ja mutisee jotain epäselvää. +Sitten pyörähtää hän takaisin, ja taas ovea kohti. Hän on kahden +vaiheilla, tullako saunaan ollenkaan. + +Viinastako se Malakias oli puhunut? + +Käkriäinen menee kotaan ja sanoo Maunolle ja Ananiakselle, että jospa +hän lähteekin tästä niitylle ... yhä vain sitä heinää kumpsimaan. On +sitä vielä kumpsimista. Jos onkin tullut tehdyksi, häneltä, niin on +sitä yhä lammen perukassa. Mutta hän kun rupeaa, niin... + +Ei Juutas Käkriäinen olisi vielä niityltä lähtenytkään, mutta yhtäkkiä +hän muisti, että tupakat olivat loppuneet. Ja yöksi tulee matka +järvelle, Heposaaren luokse asti. Eihän sinne tupakatta. Tuvan uuniin +niitä täytyy työntää kuivamaan, ottaa valmiimpia lehtiä pellosta. + +Mutta ennen uuniin panemista on ne vähän hiotettava saunassa. + +"Jos lähtisin kumpsimaan ... noiden tupakoiden tähden tulin", toistaa +hän jälleen Ananiakselle ja Maunolle. + +Mauno Kypenäinen vastaa, että olisihan hänellä paperossejakin +Juutakselle. Mutta ei Juutas niistä: piipusta hän tahtoo savunsa. Ja se +on toinen luokka ja toinen luonne. + +Niin, hyvin oli se hommailu niityllä mennyt Käkriäiseltä. Piippu +hampaissa hän oli niittänyt. Mutta Jopihan oli sanonut jo aamulla, +ettei kessuja ole enää hakkurissakaan. Tämän illan olisivat ne massissa +ehkä riittäneetkin, vaikka olisi myöhäänkin kumpsinut, kuten hän +muistaa joskus tehneensä: möyrineensä päivän valkenemiseen asti. Mutta +yön eväiksi ei litteiden pässinpussien pohjassa enää ollut. Ja nyt oli +saunanlöyly lujimmillaan, ja tupa lämmitetty, joten uusia lehtiä oli +helppo nopeasti kuivata. + +Onpa Maunolla viinaakin, jota Juutas on käyttämään oppinut, saadakseen +tupakat lauhkeanmakuisiksi. + +Pian jätti Käkriäinen viikatteensa niitokselle ja lönkkäsi aika vauhtia +lammelta ylös mökin mäelle. Suoraan tupakkamaahansa pihan nurkkaukseen. +Siitä hän taitteli muutamia isompia lehtiä ja nipisti joukkoon +kukannuppujakin, mikäli hän löysi hämärässä kukkia lyhyillä sormillaan. +Jatkona ja väkevyytenä ne kukat kyllä menevät. Niin hartaasti touhusi +hän tupakkapalstansa reunassa, ettei kuullut Muttisen neidin kysymystä, +mitä hän siellä nyppii. Ja kun Maunon Pertta, istuen neidin ja mummon +vieressä aitan portailla, alkoi haukkua häntä, että se syö tupakkaa, +syö raakana, niin murahti Käkriäinen ainoastaan, että itselleen +Pertukalle pitäisi työntää tupakkaa suu täyteen, niin olisivat +Pertukalta sieraimet kiinni. Sitten huomasi hän Ananiaksen ja Maunon, +jotka hommailivat naisten aitan luona ja kuuluivat sanovan keskenään, +että nyt ne atraimen väkäset pystyvät, ja mennään ottamaan löyly sen +asian päälle. Ja alkoivat lähteä saunalle. Silloin johtui Käkriäisen +mieleen eräs toinenkin seikka, joka myös oli hiukkasen viivytellyt +häntä niityllä. Olikohan se herra jo saunassa? Sitä kysyi Juutas +Ananiakselta ja sai kuulla, että siellähän se on. + +Paha sinne oli kyllä Juutaksen nyt mennä, sillä Muttinen saattoi +kuitenkin ruveta ärhentämään hänelle iänikuisista asioista: tuvasta ja +muusta. Ja saarnaamaan korpijoonin myymisestäkin. Tosin ei tämäkään +pelottanut häntä niinkuin Muttisen tullessa Putkinotkoon. Mutta Aapeli +saattoi vielä kätkeä mielessään jotain, joskin oli tähän asti ollut +vaiti. + +Niin miettien käyskenteli Juutas pihalta verkalleen tupaan, koska hänen +näet oli etsittävä sieltä paperiakin tupakkainsa ympärille. Tuvassa +koetteli hän uunia: se oli tulikuuma. Rosina oli tuvassa ... mitä +lienee torunut Saaraa. Uteliaana kysyi Juutas Rosinalta, mikä rähäkkä +se nyt? Mutta Rosina kehotti häntä vain ... menemään saunaan ja +sanoi, että Muttinenkin oli häntä sinne odotellut. Rosina näytti +huolestuneelta. Ja mitähän se Aapeli Juutaksesta? Vaatisikohan se taas +tilille? Saunassa se alkoi ensi kerran puhua kontrahdistakin, josta +sitten teki toden. Juutas aikoi kysyä Rosinalta, mitä se oli häntä +odotellut. Mutta samassa tuli tupaan Maunon Pertta Sanelmansa kanssa ja +käski Rosinaa kantamaan ruokaa pöytään. Pertan vuoksi jäi Juutaksen +kysely tekemättä. + +Mutta palatessaan ulos paperi ja tupakat kädessä mietti Juutas entistä +arvelevammin, antautuako ollenkaan herran silmien eteen: mennäkö vielä +saunaan, jossa herra oli. Ehkä olisi parasta lähteä varmuuden vuoksi +takaisin niitylle. Ei vara vahingoksi. + +Kuka tietää: Muttinen on ollut tähän asti siivosti ainoastaan +voidakseen yhtäkkiä tiukata kaikesta. + +Mutta tupakkain loppuminen! Ja tässä niitä nyt oli paperissa valmiina +hikoamaan. + +Saadakseen aikaa pohtia tarkemmin asiaa köntysteli Juutas saunalle +päin. Eihän saunaan ollut pakko mennä, jos meneminen selviäisi pahaksi. + +Kodassa riisuivat Mauno ja Ananias rytkiään. + +Käkriäinen pistäysi vielä saunan taaksekin tupakkamaalleen, aprikoiden +mennäkö saunaan vai eikö. + +Saunassa kohahti ja humisi parhaillaan löyly. Nyt jos tupakat olisivat +siellä! Ja sitten tilkka korpirojua päälle, ja kuivahtamaan tuvan uunin +perälle, tulisimmalle paikalle. Vot: puolessa tunnissa olisi käypäinen +piippupehku valmis. + +Käkriäinen meni kuin menikin saunaan. + +Kotaan pistäytyessään kuuli hän Malakiaksen haastelevan mahastaan ja +madoistaan. Malakiaksen rohdottelu johtui isän mieleen, oli aikonut +sanoa päivemmällä, että mitäpä niistä rohdoista. Hänellä itsellään on +paremmat tiedossa, vaikkei ollut tullut niitä tarjonneeksi. Mitä varten +lieneekään Rosina mennyt ostamaan tällaisia? Vai pelänneekö poikansa +tähden Juutaksen rohtoja, väkeviä? Juutas tuli uteliaaksi Malakiaksen +pakinoille ja halukkaaksi itsekin juttelemaan. Siksi ärähti hän kodasta +Malakiakselle: + +"Mitäh?" + +Ja saunaan mentyään hän kysyi jälleen: + +"Niin, mitäs se Malakias ... matokasseista?" + +Ja silloin se Muttinen sanoi Malakiaksen haastelleen viinasta. Se +poika, höh... + +Nyt voi Aapeli johtaa puheen Juutaksen viinakauppoihin. Käkriäinen +pujahti kohta takaisin kotaan. Ananias ja Mauno tulivat samalla +ovenaukaisulla saunaan. + +Viisainta olisi Juutaksesta tosiaankin ollut, jos hän ei olisi mennyt +enää saunaan. Olihan sinne nyt tupakat saatu. Mutta silloin alkoi +tuntua kutkuttavan niin pintaa, jossa oli heinien pisteleviä +helpeitäkin, paitsi elukkain puremia. Pisteleviä niin ne helpeet, että +ihan sisulle pisteli. Ja eikös nyt hänen suullaan osata vastata +kysymyksiin, jos niitä tulee? Sellaisella puhujan turvalla! Kuka +haastelee paremmin kuin hän? Koko Kenkkuinniemi ja lääni sanovat, että +Juutas Käkriäinen ... se haastelee! + +Tai eikös hän keksisi jotain muuta keinoa, jos herra alkaisi nipistellä +häntä? + +Kyllä hän keksii... + +On jo keksinyt! Sellainen hän on: Juutas Käkriäinen! + +Hän riisuu vaatteensa, vielä sitä keinoa miettien. Kasaa takkinsa, +paitansa ja housunsa kodan penkille. Niiden päälle hattunsa, merkiksi, +että tuntee oman vaateläjänsä muiden joukosta. Raaviskelee vielä vähän +päätänsä, muutenkin kuin elukkain tähden, ja raottaa viimein saunan +ovea, pyytää sisältä löylykippaa. Onkos se tyhjä? Juutas sanoo tässä +rupeavansa löylynheittäjäksi: pitäähän sen herran saada hyvä löyly, ja +Käkriäisen paikka lauteilla onkin löylynlyöntipaikka, kiuaspenkin pää. +Ananias työntää hänelle ovenraosta kipan. Käkriäinen valitsee itselleen +kodan nurkasta vastan ja ammentaa kipan täyteen kuumaa vettä padasta. +Menee saunaan. Onnuskelee ylös lauteiden portaita, paikalleen, jossa ei +istukaan ketään, sillä Malakias siirtyy siitä pois ja Ananias ja Mauno +istuvat seinemmällä, joskin samalla penkillä. Ainoastaan pesukaukalo on +Ananiaksen ja isän välissä. Juutas asettaa löylykipan oikealle +puolelleen. Nostaa viallisen ja toista ohuemman jalkansa polvelleen ja +hieroskelee vioittunutta kohtaa. Ja hän aikoo ruveta itseään +saippuoimaan, koska Mauno ojentaa hänelle saippuaa. Mutta silloin: +eikös tuo Malakko taaskin! Malakko hörähtää: + +"Terva ja sauna ... ja viina...! Että jos ne eivät auta, niin kuolema +se on. Niin sanoo ... isäkin." + +"Mitä", äännähtää Käkriäinen. "Löylyähän tässä pitää! Vai kuinkas se +oli, kauppias?" + +Ja samassa roiskaisee Käkriäinen kipastaan tuliselle kiukaalle. Kiuas +pamahtaa, löyly ryntää tulisena lauteille, Ananias kumartaa päätänsä, +Malakiaksen örähtely vaikenee. Jopi solahtaa Malakiaksen vierestä +lauteiden permannolle ja vikisee. Topi kiroaa: + +"Senhän mies kestää, minkä vanhat seinähir-rret! Perr-setti..." + +Aapeli ähkii: + +"Huh, hii... Puh. Ihii, häh." + +"Jokohan tuli liikaa?" Käkriäinen naurahtaa. "Eihän mitä ... mokoma..." + +Ja hän alkaa vastalla hutkia kutisevia sääriään. Vieläpä virkkaa Topi: + +"Antaa tulla lisää tulta munille. Kun kerran ... minä ... +hevosnurr-kassa..." + +Vähitellen rupeaa Maunokin kylpemään. Nyt lätkivät kaikki vastat +yhtäaikaa ja kaikki miehet ähkivät kilpaa. + +Kun löyly laimenee, aikoo Malakias varmaankin jatkaa äskeistä juttuaan. +Silloin sanoo Käkriäinen: + +"Niin, mitäs se Malakias ... mahastaan? Että ... eivätkö ne käärmeet +lähteneet? Eivät vai? Hm! Johan minä sen sanoin." + +Jopi inahtaa: + +"Niin ... etteivätkö lähteneet, sanoitte?" + +"Häh", vastaa Käkriäinen Jopille. "Sitähän minä... Arvasin, vaikken +justiinsa sanonut... Etteivät ne niillä rohdoilla." + +Hän lyö kuumalla vastalla hetkisen reitensä alle, ja jatkaa: + +"On niitä nähty! Ja on niitä ollut käärmeitä minussakin. Mutta kyllä +minä tiedän. Jos olisi ... kyllä lähtisivät..." + +Hän on hetken vaiti. Muttinen sanoo: + +"Vai lähtisivät. Ja millä ne?" + +"Hm ... lähtisivät ne", vahvistaa Juutas. Sitten ei hän taas puhu +tuokioon. Kylvetään. Viimein hän huudahtaa kuitenkin: + +"Olisipa kettumarkumia, niin lähtisivät." + +"Kettumarkumia!" ihmettelee Muttinen. + +"Nii-ni, kettu", vastaa Käkriäinen. + +Muttinen kysyy: + +"Mitä se kettumarkumi on?" + +"Niin, mitä?" toistaa Käkriäinen. + +"Niin, en ole sattunut kuulemaan", sanoo Muttinen. + +Käkriäinen vastaa arvokkaasti ja verkalleen: + +"Se on sitä... Ketunmyrkkyä." + +"Ketunmyrkkyä!" huudahtaa Muttinen. "Ja sitäkö mahaan? Matorohtona? +Ihmisen mahaan?" + +"Nii-ni!" vahvistaa Juutas. + +Hän on tuokion vaiti. Ja sanoo: + +"On niitä ... käärmeitä minussakin. Mutta enpä heitä pelkää... Annan +heille... Ja niin annan vielä Malakiaksellekin." + +Yhä ällistelee Aapeli: + +"Malakiaksen madoille ketunmyrkkyä." + +Mauno Kypenäinenkin nauraa: + +"Jo taisi tulla vale." + +"Niin, valeko?" innostuu Käkriäinen. + +"Valetta ... haha ... kuin suden sontaa!" jatkaa Mauno. + +"Niin sekö!" intoutuu Juutas yhä. "Kuulkaahan nyt. Minulla kun oli +tässä takavuosina mahassa käärme. Ja se olikin käärme. Voi sitä! Sillä +oli pääkin kuin tuo nyrkki ... kun se lähti. Tuon kokoinen." + +"Pää kuin nyrkki?" huudahtaa Muttinen, ja nousee kyynäräisilleen. Hän +nauraa: + +"Ohhoh, hihuu." + +"Kah, kun se oli!" inttää Käkriäinen, keskeyttäen kainalonsa innokkaan +hankaamisen. "Tuon kokoinen pää sillä oli ... kuin tämä..." + +Pikku Jopi sanoo: + +"Oli siinä päätä!" + +"Nii-ni!" myöntää hänen isänsä. "Mutta ... lähtipä se vain. Eikä se +tohtorin juomilla, sellainen. Suutuin ... kun kaikki join, mutta ei +totellut. Lopulta, kun minä otin ketunmyrkkyä... Jo osasi löytää ovensa +pellolle." + +Kaikki kuuntelevat vaieten. Käkriäinen jatkaa: + +"Ja se oli niinkuin sammakko." + +"Sammakko!" toistaa Muttinen. + +Juutas vakuuttaa: + +"Niin, kuin sammakko. Sellainen, joka istui tässä muutamana kesänä +tuolla tuvan portaiden juuressa. Tuli istumaan joka ilta. Se Rosina +se... Mutta mitäs siitä. Tapoin sen pois. Mutta tämä: ilkanäköinen se +oli! Se oli ... niinkuin ... sisilisko." + +"Sisilisko!" huudahtaa nyt Muttinen nousten istumaan. + +Käkriäinen kertoo: + +"Niin oli. Sillä oli vähän niinkuin jalkoja. Ja kynnet! Kah, oli..." + +"Ja ketunmyrkyllä lähti?" kysyy Muttinen. + +"Lähti!" sanoo Käkriäinen painavasti. Sitten hän kylvettää itseään. + +Muttinen ihmettelee mielessään, ja muutkin. Kummako se: eihän Muttinen +kaikkea tiedä. Joskus on oikessa Muttinen, joskus Käkriäinen, eräissä +seikoissa varsin kokenut mies ja tohtorikin. Ollaan hiljaa. Viimein +alkaa jälleen Juutas: + +"Mutta ... siinä onkin yksi aihe... Siinä sellaisessa." + +"Niin siinä madon tappamisessa? Aihe? Mikä?" kysyy Muttinen. + +"On vain ... sellainen", myhähtää Juutas. "Katsokaas: se on se, että ei +myrkkyä rehlehtieratakaan matoja potevalle niinkuin muille." + +"Ei niinkuin ketuille", sanoo Aapeli. + +"Ei koko kapsliettia?" sanoo pikku Jopi. + +"Eihän?" örähtää Juutas hiukan harmistuen. "Kuolemahan siitä tulisi. Ja +rutto kuolema. Ei, mutta ainoastaan pieni sikare veteen seataan ... +pieni kuin suolajyvä. Ja se nautitaan sisällisesti. Niin lähteä sen +pitää madon ... sorkkineen." + +"Pirunpaskatta!" örähtää Malakias. + +"Niin", vahvistaa Käkriäinen. "Mutta se onkin ... pieni sikare. Ja se +onkin toinen kohtalo..." + +"Hm, voihan olla", myöntelee Aapeli lopultakin. "Voihan olla ihmiselle +hyvää ketunmyrkkykin." + +"Ja jos on pahaa, niin päälle kun kulauttaisi viinaa...!" huudahtaa +Malakias. "Se kun talvellakin ... lämmitti... Niinkuin olisivat olleet +huopikkaat jalassa..." + +"Häh?" sanoo Käkriäinen. "Mitä ... sen Malakiaksen... Mutta kah, eikös +se Aapelin hulja vingukaan ... herran... Vinkua sen pitää, jos on oikea +löyly... Eikähän tästä mitään ... kahvipannun huurusta." + +Käkriäinen heittää löylyä melkein kipan loppuun. Kiuas jylähtää +niinkuin siihen olisi paiskattu iso kivi. Kauan se jyrisee. Tuhka +kohisee kiukaan alla, ovi lentää vinkuvasta kiukaan viimasta raolleen. +Lamppu pimenee. Muttinen kumartuu ja pitelee korviaan. Ananiakselta +vaipuu vasta penkille. Jopi yrittää alas lauteilta, ja putoaa kolisten +lattialle. Pyörtyiköhän Jopi? Ananiasta pyörryttää. Mauno kiroaa: + +"Voi Jeesuksen Ristuksen saa..." + +Käkriäinen nauraa ja virkkaa: + +"Kah, kah, jokos tuli..." Sitten hän alkaa hakata hartioitaan ja hokee: + +"Tämä se vasta... Noille saivareille. Niiden pitää pullistua ulos +nahkasta. Ai, ai, makealtapa se ottaa. Vetäise, Jopi, se ovi kiinni." + +Sitten kylvetään. Muttinenkin alkaa kylpeä. Vastat hutkivat. Viimein +sanoo Ananias: + +"Olipas se löyly. Pään oli sotkea. Ja lattiallepa tuo kolisi Jopikin, +maan vetovoimako lienee nykäissyt, haha..." + +"Putosin", huudahtaa Jopi. + +"Mikä?" kysyy Juutas Käkriäinen Ananiakselta. + +"Maan vetovoima", sanoo Ananias. Ja virkkaa jotain Muttisenkin vuoksi, +että opettaja siellä koulussa siitä... + +Muttinen sanoo: + +"Maan vetovoima? Pieksepäs, Topi, selkääni! Pieksä oikein! En jaksa +itse ... tuossa on vasta." + +"No niinkuin vie-rrasta sikaa! Lyönkö tyngällä?" sanoo Topi. + +"Älä, älä hemmetissä", kieltää Aapeli. "Lyö muuten vain, pehmeällä. +Mutta mitäs se Ananias, koulustako? Maan vetovoimastako, muistatko sinä +sitä?" + +Juutas örähtää hiljaa: + +"Paskia." + +Ananias selittää Muttiselle, että se opettaja oli puhunut, kuinka +vetovoima vetää esineitä maahan, kun ne putoavat. Sentähden se nyt +Jopikin joutui lattialle: olisi pudonnut päälaelleen, haha, jos olisi +lauteilta suinpäin heittäytynyt. + +Muttinen innostuu opettamaan Ananiasta. Sanoo, että kyllä se on +sellainen voima, joka vetää maan keskipisteeseen. Jos jokin esine +putoaa, niin se voima sitä vie alas. Kohtisuoraan. Kuinka hän nyt sen +neuvoisikaan? + +Käkriäisen tekisi mieli vastata niinkuin äskenkin tähän. Mutta hän +arvelee, ettei ole oikein hyväkään herraa vastustella, varsinkaan +nyt ... jos se voisi niistä viinoista. Ja mitähän Muttinen +selityksellään tarkoittaa? Mitä lienee opettaja tarkoittanut? + +Mutta myöntyväinen tahtoo Juutas olla herralle. + +Ja hän miettii asiaa. Kas, yhtäkkiä hän sitten huomaa, mitä tolkkua +Muttisen puheessa saattaisikin olla. Hän huomaa sen ja sanoo: + +"Niin, tosiaan... On, on se vetovoima! Sen tiedän minäkin... Että vetää +se maa... Oli siellä salolla mies, lähellä kestikievarin mökkiä ... +sillä oli jalka pöhössä ... niinkuin tukki. On tuo ollut nyt meidän +Rosinallakin, vaikkei tuota ole vielä tullut ... parannetuksi oikein. +Mutta ... tiesinpä minä tuohon oikean konstin. Ei se kuin pantiin jalka +maan sisään, sellaiseen kohtaan, johon oli laskettu talvella vettä, tai +suorastaan ... k--stu. Ja mitäs: jo parani pöhötys jalasta. Maa veti +pöhötyksen pois." + +"Joten sillä on vetovoima", myöntää Muttinen. + +"Joten sillä on", vahvistaa Juutas Käkriäinen. "Niin, ja taisi tuota +löylyä nyt tullakin. Jo tuli yhden miehen osalle. Eipä silti, että +minä ... muuten vain menen ... kylpekää te..." + +Käkriäinen huuhtaisee itseään ja kömpelöi alas lauteilta. Nopeasti +ottaa hän orrelta tupakkakäärönsä ja katoaa ulos. + +Aapeli kylpee vielä. Pyytää Topia tuomaan itselleen kodasta piimää. + +Topi tuo, Aapeli juo. Sitten alkaa Aapeli kylpeä uudestaan. Oikeaa +kylpemistä. Ananias lähtee saunasta. Jopi juoksee jo tuvalle, peitellen +keskikohtaansa vaatteillaan. + +Käkriäinen pujottelee kodassa paitaa päällensä ja ajattelee, että +jäipäs tässä hötäkässä paita löylyssä polttelematta. Mutta ... jääköön. +Ensi yö onkin valvottava, eivätkä elukat liikkuessa pure, jos eivät +liioin nukkuessakaan. + +Parasta on lähteä saunalta, edes kivellä istuskelemasta, koska se +Malakias on aina valmis puhumaan viinasta. Mikä sille nyt päähän pisti, +perhanalle...? + +Jo tulee Mauno Kypenäinen saunasta, menee Ananiaksen kanssa istumaan +rannan puolelle saunan taakse. + +Kun Juutas lähtee kodasta tuvalle, kuuluu herra yhä kylpevän. Se joi +piimää ja otti uutta voimaa. + +Jonkun hetken päästä sanoo Muttinen, että jo hänellekin riittää, ensi +kerraksi. Ja hän tulee kodan penkille levähtämään. Aikoo sitten +uudestaan lauteille. Siinä hän nyt puuskuttaa, ja rinta nousee ja +laskee ja suu lupsuttaa. + +"Puh, puh..." + +Ja viimein hän huokaisee tyytyväisenä: + +"Uhhuh..." + +Sitten hän menee taas saunaan ja kylpee toisen kerran. Ainoastaan +Malakias on enää saunassa, sillä Topikin kahmaa vaatteitaan kodan +penkin alta. Viimein ilmestyy kauppias jälleen ulos, seisoo +kynnyksellä, ähkii. + +Ja huutaa tuvalle päin: + +"Nyt tulkoon se selkäpuolen pesijä. Pertta Kinnunen...! Kuuleeko se?" + +Hän näkee Käkriäisen menevän pihan yläreunassa, ja huutaa hänelle: + +"Sanokaa sinne Pertalle, että se voisi nyt tulla." + +Käkriäinen käännähtää ja lupaa sanoa. Hän on seisahtunut vaatteet +sylissä katselemaan lapsia, jotka jahtaavat yölepakoita. Siinä joukossa +on neitikin. Käkriäinen mutisee pikku Sanelmalle jotakin lepakosta, ja +sitten hän köntystelee tupaan ja käskee Pertta Kinnusta pesemään +Muttisen Aapelin. + +Maunon Pertta tulee saunalle. Kyynärpäitään viuhtoen hän tulee. Hänen +perästään hyppelee pikku Sanelma, räkättäen taakseen Saaralle, joka +kulkee ison kiven kohdalla. Sanelma räkättää, että se yölepakko oli +kuin hiiri: punainen sillä oli kita, kun tulitikulla valaistiin, se +rääkyi kuin hiiri. Ja Maunon Pertan Sanelman vieressä löntystelevä +Saara sanoo, että sillä lepakolla olivat olleet siivet kuin mitkä +sontikat. Mitkä? Sateenvarjot. Ilkeästi se oli rääkynyt, kun Saara sitä +oli polkaissut. Sitten se oli päässyt lehahtamaan karkuun. + +Lyygia huutaa Muttiselle, pilkistellen ylimmäisen aitan takaa: + +"Joko saa tulla? Te olette kylpeneet koko illan." + +"Koko illan!" ihmettelee Aapeli. "Kaksi kertaa olin lauteilla! Mutta +tulkaa! Kaikki. Piisaa tämä minulle. En minä teitä katso, käännän +mahani nurkkaan päin." + +Sitten kepsuttaa Lyygiakin saunalle, taluttaen pikku Esteriä. Mutta +Repekan nostaa Leja aidan ylitse, auttelee pientä siskoaan, joka itkee +ja kiukuttelee jo unissaankin. Sitten juoksee Repekka kuitenkin omin +jaloin kotaan ja tiukkaa siellä Saaraa ja Lejaa repäisemään mekon +häneltä pois, sillä Saarakin joutui nyt kodan kynnykselle. Lyygia sanoo +isolle Sanelmalle, tullessaan hänen kanssaan: + +"Mitä se Käkriäinen tarkoitti, kun se äännähti, että jos hänellä olisi +yölepakko, niin hän jotain tietäisi?" + +Maunon Pertan Sanelma vastaa: + +"En tiedä. Se olisi voinut tehdä sillä joitakin taikoja..." + + + + +Kolmaskymmenesneljäs luku + + +Kodassa supattaa musta pikku Sanelma isolle ja vaalealle Sanelmalle ja +Saaralle: + +"Malakko on saunassa! Se on sellainen. Ilkeyttä sille pitäisi tehdä..." + +Pikku Sanelma on alasti. Saarakin esittää Maunon Pertalle ja Lejalle, +että pitäisi tehdä Malakolle herjuutta. Kun pikku Sanelma sen kuulee, +hypähtelee hän niin että musta ja takkuinen tukka huiskii hänen +laihoilla lapaluillaan. Hän sanoo supatellen: + +"Menkääpäs te sinne, akat! Maunon Pertta, menkää!" + +"Älä hupsuttele", vastaa Maunon Pertta, joka pesee herran selkää. Topi +on tuonut kiulun lämmintä vettä Muttisen eteen ja toisen hänen +taakseen. Nyt hän katsoo ällistellen naisiin. Muttinen istuu +kyykkysillään kalliolattialla, kasvot nurkkaan päin. + +"Mene sinä, kaima, sisään", sanoo pikku Sanelma Maunon Pertan +Sanelmalle. + +Iso Sanelma kysyy äidiltään: + +"Menisinköhän minä?" + +"Mene, jos menet!" vastaa Maunon Pertta. "Ja mene! Alasti. Kunhan siinä +kainostelee, niinkuin sinua kukaan katselisi, letukkaa. Mene ... +pojankollille." + +"Menisit!" kehoittelee Saara, laskiessaan alas hamettaan. + +Lyygia on pysähtynyt oven taakse. + +Iso Sanelma riisuutuu nopeasti. Pikku Sanelma hihittää ja hyppii. +Sitten astuu iso ja vaalea Sanelma saunaan. Kaikki ovat jännityksestä +vaiti. + +Yhtäkkiä kuuluu saunasta Malakiaksen karjahdus. Kuuluu töminää +lauteiden portaissa, ja tavaton paukahdus kiukaalta, ovi pompahtaa +selälleen. Maunon Pertan Sanelma, joka on mennyt lauteille, istumaan +vastapäätä Malakiasta, kirkaisee ja hypähtää takaisin saunan lattialle. +Ennen häntä näkyy kuitenkin ovesta Malakias, joka ryntää ulos, ryntää +alasti, suoraan kalliolle. Hänen rintansa kohoilee. Hän tavoittelee +maasta kepakkoa ja karjuu jotain epäselvästi. Muttinen pelästyy, niin +vimmastunut on Malakias, joka ärjyy: + +"Minä tapan akat!" + +Kaikki ovat vaiti. Topi, joka on katsellut ensin, kuinka Muttista +pestään ja miten vaahto kiehuu hänen kalloaan ympäröivissä haivenissa, +ja sitten pahaa aavistellen ja paheksuen naisia, tuijottaa Malakiakseen +vakavana ja säikähtynein silmin. Pikku Sanelmakaan ei tirsku. Ja +Repekka alkaa huutaa. Malakiaksen kädet vapisevat, ja kuuluu, kuinka +hän puree hampaitaan. Yhtäkkiä tapaa hän kalliolta kuivuneen +lehmänlannan. Hän paiskaa sen ... kallioon, koska kodan ovella on näet +neitikin. Lyygia säälittelee Malakiasta, Aapeli kavahtaa pystyyn ja +siunailee. Pertta Kinnunen hoilottaa: + +"Kah, kah. Kohju se on! Kohju!" + +Malakias ryntäilee edestakaisin, hän tavoittelee aamullista seivästä... + +Siinä etsiessään hän hiukan rauhoittuu, hiukan ... niin että häntä +alkaa hävettää ... varsinkin tuon neidin tähden, joka puolustaa häntä +ja sanoo, että hänelle on oltu hävyttömiä. Ja Lejakin rauhoittaa +vanhinta veljeään. + +"Tapan, tapan!" urahtaa Malakias vielä. + +Viimein ottaa hän kodasta vaatteensa ja menee verkalleen saunan taakse, +mistä Mauno Kypenäinen ja Ananias pilkistelevät kujalle ja hymyilevät +hänelle, vaikkeivät uskallakaan mitään hiiskua. Malakias kulkee +erilleen, rannalle pukeutumaan. Menee nuottakodalle asti. + +Ananias kysyi puolittain Malakiakselta, joka tallusteli hänen ohitseen, +puolittain Maunolta: + +"Mitä ... se... Sanelmako se sinne meni...? Alastiko lauteille, hehe?" + +Malakias ei vastannut muuta kuin murisi uhkaavasti. Mutta Mauno erotti +Ananiaksen äänessä huokauksen, ja hän naurahti: + +"Se on sellainen tyttö... Voi Jeesuksen Ristuksen perhana! Että se +tekee vaikka mitä... Jos kenessä on miestä, niin että kannattaa +tehdä..." + +Jo kuuluu sitten taas kodasta pikku Sanelman tirskuntaa. Maunon Pertta +huudahtaa: + +"Tuossa ne on kintut ... herralla..." + +Topi lähtee ystävänsä Malakiaksen perästä rannalle. + +Mummokin näkyy menevän saunaan, vaivalloisesti ja kepillä eteensä +sorkotellen. Aapeli alkaa olla jo pesty. Mummo valittaa hänelle ähkien +ja harmissaan, etteivät nuo lapset vanhaakaan kunnioita edes sen +vertaa, että taluttaisivat saunaan. Tuolla pihalla oli mummo mennä +potattimaahan, tuuskahtaa, kun ei näe enää hämärässä mitään. Aapeli ja +Lyygia surkuttelevat mummoa, joka alkaa kumaraniskoin riisuutua +kynnyksellä. Ja sitten köpsyttää mummo saunaan, kovin ohuilla +säärillään ja olemattomine rintoineen, peitellen paidallaan vatsaansa, +joka on pelkkää riippuvaa nahkaa. Saunan ovi avautuu. Saunan lattialla +Repekka ja Ester nauravat ja porskuttelevat vettä, heidän vaaleat +ruumiinsa kuultavat sieltä, he istuvat saunakaukalossa, siivon Lejan +heille varustamassa. Molemmat samassa. Repekka itkee, että saippuaa +menee silmiin, koska Leja näet alkaa häntä pestä. Saara on toisten +naisten kanssa lauteilla ja käskee pikku Sanelmaa lyömään löylyä. +Sanelma Käkriäinen huudahtaa: + +"No nyt kun minä lyön teille sellaisen pirun löylyn, että putoatte +sieltä..." + +Aapeli siirtyy saunan taakse rannalle: veteen hän vielä aikoo. Maunon +Pertta pakinoi Lyygialle, riisuutuessaan hänen kanssaan, Aapelin +leveästä selästä. Yhdessä he kaksi menevät saunaan. + +Taas kohisee kiuas, ovessa vingahtaa, ja tytöt lauteilla kirkuvat. +Mutta lattialla Lyygia huudahtaa: + +"Ai ai, mummo putoaa!" + +Ja mummo voivottelee: + +"Voi, voi ... eikös lyönyt ... tuo Sanukka! Eihän se vanhan pää +tällaista kestä. Voi, pakana, löi! Pudota olin." + +Repekka seisoo altaassa ja hokee Lejalle: + +"Pete minut, pete. Pete p--t ja kaikki." + +Aapeli seisahtuu rannalle, katselee uimapaikkaa. Mauno Kypenäinen ja +Ananias ovat jo kadonneet. Siellä nuottakodan luona näkee hän +Malakiaksen ja kuulee hänen äänensä, sillä Malakias juttelee ystävänsä, +Topin kanssa. Aapeli kävelee paksuihin lakanoihinsa käärittynä +somerikkoa, pysähtyy ottamaan virsut jalastaan. Lahden vesi tummenee +iltaan. Tuskin erottaa siinä enää valaistuksen hopeisia juovia. + +Malakias sanoo Topille: + +"Kyllä minä sille konstin tiedän ... runtaleelle." + +"Mille?" kysyy Muttinen, joka on kahlannut vedessä poikien luokse. +Malakias seisoo yhden veneen vieressä ja Topi istuu saman veneen +reunalla. + +"Maunon Pertan Sanukallepa", vastaa Topi Muttiselle. "Kun se tuli +alasti Malakon luokse saunaan." + +"Minkä konstin?" kysyy Muttinen. + +"Tiedän vain", murahtaa Malakias. + +"Se aikoo...", sanoo Topi. + +Aapeli kysyy: + +"Mitä aikoo?" + +"Se aikoo pii-rrustaa", sorahuttaa Topi. + +Aapeli ihmettelee: + +"Piirustaa? Mitä se aikoo piirustaa?" + +Topi sanoo: + +"Tähänpä Kypenäisen Maunukan soutulautaan. Tuohon, jossa Maunon Sanelma +istuu. Kun Pertukka sanoi kohjuksi." + +"Niin minä teenkin!" uhkaa Malakias. "Puukolla..." + +"Puukolla piirustaa?" kysyy yhä Muttinen. + +"Sellaisen vain..." naurahtaa Topi. + +"Minkä?" ihmettelee Aapeli. + +"Hässäkän", vastaa Topi. "Oikein ison." + +Ja Malakias sanoo: + +"Siantappopuukon käyn hakemassa ... isän. Niin näkee, Pertan +Sanukka ... ja Kinnusen Pertta ... että minä ... mies..." + + + + +Kolmaskymmenesviides luku + + +Mutta Rosina Käkriäinen ei ole vielä saunassa. Missä hän on? + +Pikku Sanelma käy häntä huutamassa kodan ovelta, mutta vastausta ei +kuulu. Aapelikin, joka seisoo nyt pirtissä kuuman takan vieressä, +ihmettelee hiukan Rosinan viipymistä, aina ahkeran ja viimeisenä +talossa hommailevan. Sillä ilta alkaa jo olla myöhä. Mauno Kypenäinen +ja Ananias istuvat illallisella siellä hämärässä tuvassa. Juutas +Käkriäinen puuhailee leivinuunin luona: kertoo tekevänsä niitä +aamutupakoita tuohon pässinpusseista kurottuunsa. Aapeli on tullut +sisään juuri äsken, odottamaan Lyygiaansa. Niin pelkää hän uimisen +perästä vilustuvansa, että hän painelee hartioitaan uunin tuliseen +kylkeen, ja siirtelee jalkojaan, kun näet permannolta saattaa kiivetä +niihin kirppuja, punanahkoja ja russakoita. + +Niin menee pieniä hetkiä. + +Mikä varjo liikkuu nyt tuolla tuvan ja riihen välillä, joiden kattojen +hahmot kuvastuvat samean keltaista taivasta vasten? Nyt se katosi +riihen pimeyteen. Mutta se tulee jälleen kujalle näkyviin. Rientää +melkein yhtä äänettömästi kuin yököt, joita suhahtelee pihalla. +Se on ... ikäänkuin kyttyräinen noita. Se johtuu yläveräjän kohdalle, +jonka kahden puolen riippuu seipäissä vanhoja rääsyjä. Kun se kulkee +alemmaksi, määkäisee kujalla joku lampaista, jotka makaavat siellä +kallion pykämällä: siellä ne makasivat äsken, kaulojaan kiveen nojaten, +leuat lämpöisiä paasia vasten. Siellä ne märehtivät nopeasti liikkuvin +leukapielin, ja räpistelivät hyttysiä korvistaan. Nyt kavahtaa kirjava +lammas pystyynkin ja hyppää varjon vyötäreitä kohti. + +Rosinahan se musta haamu on, iso kuorma selässä. Rosina haukkuu lempeän +harmistuneesti lammasta, tuota kapuilijaa, jopa lyökin sitä, läpsäyttää +kädellään. Ja tiuskaisee, haukkuu lammasta leikillään senkin laulavaksi +enkeliksi. Sitten kulkee Rosina lehmiensä ohitse. Ne lepäävät leveinä +alempana kujalla, keskellään pulska Poika, märehtivät verkalleen. Ja +joskus kalahtaa kello alakuloisesti. + +Rosina on käynyt vielä metsässä, ottamassa leppäkerppuja imettävälle +lampaalleen. Päästyään ruokahommista ja saatuaan Jopin saunasta lasta +vahtimaan. Kerput ovat nyt kuormavitsassa hänen selässään. Läävän +välikköön menee nyt Rosina. Kun hänen jalkansa suhkavat läävän +edustalla saunakukkiin, niin jo tuntee emälammas hänen askeleensa, ja +väliköstä kuuluu pyytävää päkätystä. Kyllähän Rosina muistaa vuonaa +hoitelevan pikkonsa ja tuo sille muutakin illallista kuin ne +leivänmurut, jotka hän äsken syötti sille suurimpaan suruun, +sianporsasta ruokkiessaan. Itselleen oli Rosina taittanut välipalakseen +leipää, mutta äitilammas sen nyt saikin. + +Muu väki on saunassa tai illallisella, ja osa siitä hankkii jo levolle +asettumista. Mutta Rosina ahkeroi yhä; aina viimeisenä, sanotaan, +ahkera vaimo. Ihan viimeisenä muulloin paitsi silloin kun Juutas on +touhupäällä ja viipyy hänkin töissä pilkkosen pimeään asti, jos sattuu +pimeä aika olemaan. Niin on Rosinalla enimmäkseen yksinään viimeinen +työ ja huoli ja ponnistus jo nukkumaan joutuneen perheensä puolesta, +joka on pötkähtänyt joko tuvan lattialle, seinästä toiseen ulottuvalle +ja vaatepahoista tehdylle laverille, taikka saunan lauteille ja +penkeille. + +Siten on hän ahkeroinut lukemattomat kerrat ennen. + +Mutta eikö hän aio saunaan? + +Tällä kertaa viipyy kaupunginmatkasta, järjestyksenpidosta ja +huutamisesta, koko päivän vaivoista väsynyt Rosina tahallaankin +tavallista kauemmin myöhäisissä hommissaan. Siten hän viivytteli jo +porsaankin ääressä, kuten nyt läävän välikössä. Seisoi hiljaa tallin +ovella, nojaten oven pieleen. Tallista tuskin näkyi vähän valkoista: se +porsas. Kuului vain sihinää pimeästä, kun porsas imi ahnaasti makeaa +maitoa, jota Rosina oli tuonut sille. Ja joskus lihava porsas örähti, +ja käännähti varmaankin ja kahmaisi takaansa tuoreita vesiheiniä, sillä +niitäkin oli Rosina antanut sille, sylyksen kaalimaasta. Porsaalta +alkoi maito loppua, se rupesi tulemaan kylläiseksi, siksi se käännähti +ja maistoi välillä heiniä. Viimein imi maidon vadista loppuun ja +tonkaisi tyhjän vadin ylösalasin. Rosina astui kynnyksen yli ja otti +siltä vadin hiljaa pois, edes ääntelemättä elukalleen, vaikka se kapusi +pystyyn ja töhri hänen käsiään. + +Eikä hän sitä vatia siellä odottanut. Hän seisoi aivan toimettomana. +Sitten hän meni noutamaan kerppuja. + +Ja niin seisoo hän yhä vieläkin, jouten, tällä kertaa läävän edustalla, +hämärällä kujalla, annettuaan lampaalle pari kerppua ja nostettuaan +loput ylisten tikapuille. + +Sitäpaitsi pistäysi hän lääväänkin ja vyöritti sieltä ulko-ovelle ison +sammion, johon talvella kannetaan lehmille vettä. Siihen jätti hän +sammion toistaiseksi. + +Rosina kuuntelee kujalla saunalle päin. + +Niin, hän on kovin miettiväinen ja suruissaan. + +Ei kuulu nyt saunalta enää vastojen lätinää, hyväilevästä löylystä, +eikä naisväen kirkumista. + +Nyt saunan ovea avataan. Erottaa Repekan itkeskelyä: tupaan tahtoo +Repekka, saamaan lilliä ja sitten mammimaan. + +Kodassa kolisee kiulu muuripataan: ottavat kuumaa vettä ... tyhjentyvän +padan pohjalta. Pata kumisee, ja vettä läiskähtää permannon kalliolle. + +Ja taas sulkeutuu saunan ovi, jonka kautta Rosina on kuullut +peseytyvien naisten ja tyttöjen ääniä. + +Vieläkään ei Rosina lähde saunaan. Hän tarkkaa niitä peseytyvien ääniä, +pitää varaansa, milloin hän sinne voisi mennä. Tahtoo päästä Muttisen +neidin kanssa vähän puhumaan. + +Rosina on kyllä häntä vihannut, ja vihaa vieläkin. Siitä asti kun +Rosina hänet ensi kerran näki, viime kesän alussa. Sinä kesänä oli +Aapeli ahdistanut pahimmin Juutasta, ja Rosinahan oli luullut tuon +neidin yllyttäneen herraa sellaiseen. Mokoma, jonka Rosina huomasi, +ennenkuin oikein vakoilikaan, elävän Muttisen kanssa ... elämää: +vihkimättä. Yksin Maunon Pertassakaan ei vihkimättömyys ole Rosinasta +hyvä, vaan paha se on: mitä se sellainen? Mutta Pertan pään ovatkin +köyhän onnettomuudet sotkeneet, ja elämästään saa Pertta itse kärsiä. +Kun taas pohatoilla: mikä pakko niillä on heittäytyä riettaiksi? +Tahtovat rietastella. Eikö niille kukaan siitä mahda mitään? Mutta +köyhien hairahdukset ovat heti ihmisten hampaissa... + +Se neiti oli häijy ... menneenä kesänä... Ei puhellutkaan... + +Mutta herran ruuista se kuitenkin piti huolta. Ja juoksi oikein omin +jaloin kylissä ostelemassa Muttiselle munia ja kaloja, jopa varasi +niitä talveksikin. Niin, Muttisen pyykinkin se pesi, ihan tosissaan: +kolmesti seisoi huvilan rannassa aamusta iltaan pesupunkan ääressä, +pitäen savuavaa tulta padan alla. Ja se hautoi paitsi olkapäänsä +kipeiksi auringonpaisteessa kätensäkin haavoille. Se oli Rosinasta +ihme ... ja hyvä. Ei tämä ihan herrastava ollut, se on totta, vaikka +kuului koulutkin käyneen. Ei Rosina ollut tottunut moiseen niistä +neideistä, joita oli käynyt joskus Muttisella. Ei varsinkaan hänen +rouvastaan: sehän ei saanut unta koiranhaukunnalta öisin eikä kanan +kaakatukselta aamuisin. Täältä mökiltä asti ne äänet häntä muka +häiritsivät. Siksi, ettei hän tehnyt työtä, vaan makasi kello kymmeneen +päivällä... Ja vaativakin se oli Saaralle, joka häntä vähän aikaa +joutui passaamaan. + +Ilkeä oli tämäkin neiti viime kesänä. Ei antanut itseään lähestyä: +kerran Rosina tarjosi hänelle ystävyyden halusta täällä mökillä +vastapaistettua leipää lämpimäisiksi, mutta se ei kelvannut... + +Tosin neiti parin päivän kuluttua koetti selitellä Rosinalle, ettei +herra anna hänen ottaa lämpimäisiä... + +Eikä Rosina sitten ollut enää noille ylpeille ja heidän omasta +mielestään paremmille tarjonnutkaan. Kun kerran tarjoaa, sitten suu +kiinni. + +Työn tekemisen ja rahalliset asiat se mokoma kyllä ymmärtää. Mutta +varmaan se on yllyttänyt Muttista ahdistelemaan Käkriäistä, päästäkseen +itse täällä isännöimään. + +Siksipä ei Rosina ollut jaksanut pysyä menneenä talvena haukkumatta +tätä neitiä vieraillekin, ketkä sattuivat Putkinotkon mökissä käymään. +Yhä pahempaa odotti neidistä, jos se tänä kesänä tänne tulisi. + +Mutta kuinkas kävi tänä iltana? + +Minkäslainen tuo neiti nyt oli...? Ja olipa itse pompommiherrakin. +Rosina odotti melkeinpä viimeistä iskua, kun herra yhtäkkiä ajoi +lahteen ja joutui tuvan luokse, jonka seinät huutavat kontrahtiin +vetoamista. Mutta vielä ei herra hiiskunut kontrahdista mitään, +niinkuin viime syksynä. + +Eikä se ollut puhunut niistä asioista myöskään Juutakselle saunassa, +sen kuuli hän ohimennen mieheltään. Taikka ei liene Muttinen vielä +ennättänyt, koska Juutas sanoi osanneensa kääntää asiat niistä jutuista +syrjään. + +Mutta herra oli antanut namusia lapsille. Hm, namusillahan ne nyt +köyhien mahat täytetään. Mutta hyvä merkki sekin. Aikoihin ei ole ollut +niin: namusensa pidätti herra ... kostaakseen, hihii. Mutta kuinkas +Muttinen nyt muuttui tällä tavoin? Ja neiti oli ollut Rosinalle enemmän +kuin ystävällinen. Epäillyt oli Rosina häntä, kun hän silitteli Repekan +poskea ja kehui lasta kauniiksi. + +Sitten oli Rosina kuullut neidin niityllä neuvovan Lejalle, mistä +lehmät löytyvät. Pieni asia, mutta... + +Ja viimein olivat Rosina ja neiti jääneet kahden kesken tupaan. Muut +naiset lähtivät tekemään kylpyvastoja. Oli neiti jutellut paljonkin: +minkälaista on herran talolla kaupungissa, ja että sauna se on +sielläkin, vaikka se herra pitää enemmän näistä maalaissaunoista, ja +muuta. + +Sitten tahtoi neiti maistaa leipiä, joita Rosina silloin juuri veti +uunista. Rosina sanoi, että saahan tuon vaikka koko limpun. Neiti +kiitti lämpöisesti. + +Eikä herrakaan ollut murahtanut, neidin hänelle näyttäessä saamaansa +leipää. Käskipä neitiä siitä muka niiailemaan. + +Rosinan sydän on lämminnyt. Sallittaisiinko heidän elää yhä +Putkinotkossa? Jos tuon tuvan nyt tosiaan voisi hommata kuntoon. Jos +Mauno ottaisi jouduttaakseen Juutasta siihen työhön! Jos he +yrittäisivät, miehet, niin Muttinen kai leppyisi. Yrittäisivät sen +verran, että korjailu olisi edes alulla Muttisen lähtiessä takaisin +kaupunkiin, hyvänä enteenä Muttiselle. + +Ja sittenpä voisi tuvan rakennuttaa loppuun vaikka vierailla, +syyskuulla... Näistä uusista hommista saaduilla rahoilla. + +Ne uudet hommat alkavat nyt ... viimeinkin. + +Mutta tuskin ne ovat päässeet alkuun, niin nekin tuovat Rosinalle uutta +huolta. Nyt vasta suuntautuu ajatus siihen, mihin ne voivat viedä: +kaikenlaisiin ikäviin rettelöihin, ruununmiestenkin kanssa... + +Ja häpeään ehkä. + +Mutta eihän Rosina muuta voinut! Tällaisella perheellä olisi nälkään +näännytty. Lapsia! Ja ne niistä, joista pitäisi apua jo lähteä, +millaisia ne ovat? Älykäs ja reipasluontoinen Ananias ... kun siitä +tulisi reilu mies! Mutta nyt se joutuu jo näihin hommiin avuksi. Entä +Saara! + +Se Saara! + +Rosinan mieli myrtyy Saaraa ajatellessa. Saara oli ollut kaivelemassa +hänen kaupunkinyyttiään illemmalla, äidin mennessä lypsyltä tupaan. +Saara oli silloin tuvassa yksinään. Maunon Pertta ja Sanelma, joiden +mukana Saara oli tullut vastoja tekemästä, seisoivat pihalla ja +juttelivat Muttisen kanssa. Saara penkoi nyytistä niitä Rosinan +rohtopulloja, se kun aina kaikkea kaivelee. Oli saanut käsiinsä paitsi +korpinrasvoja ne tipat. Rosina oli siepannut ne häneltä pois. Mutta +Saara oli sanonut, että mitä noista peittelee, kyllähän ne tietää: mitä +muka tuollaisilla, ei niistä mitään apua lähde. Rosina kysyi, että +mihin niistä ei lähde apua. Mutta Saara ei ollut enää vastannut. Oli +vain kääntynyt selin ikkunaan, ja siinä seisonut. Eikä Rosina ollut +voinut enää kysellä lisää, niin ovat tällaiset asiat ilottavia, äidin +ja tyttären välillä. Ei lyhyeen tuokioon. Mutta kuitenkin tahtoi hän +tietää jotain. Kuitenkin hän tiukkasi Saaraa vastaamaan, onko totta +mitä Maunon Pertta sanoo, että Saara on rypenyt miesten kanssa? Saara +nytkähytti pystäjä olkapäitään, ei tunnustanut mitään. Ja rupesi +nyyhkyttämään. + +Illan taivas paistoi keltaisena. Päivä oli kyllä mennyt Saaralta +rupatellessa, mutta hiljainen ilta toi tuumimisen. Kitkeriä muistoja +tervahöyrystä, jossa hän oli pitänyt lystiä sen yhden laivamiehen +kanssa, mutta josta hänet oli ajettu pois. Ja sitten tuli +viimekesäisestä naurusta itku. Eikä se laivamies tule ottamaan häntä, +mutta vain kirjeissään latkuttaa. Saara oli tänään yrittänyt päästä +teeterskaksi tavatakseen häntä satamissa, joskin myös tämän ikävän +kotielämän vuoksi. Ja oli heittäytynyt sitä varten Eeli Persikan +kynsiin. Mutta Lutmitvuorelta lähtiessään ei Persikka ollut luvannut +mitään, se rutkale. + +Nyt oli Rosina vaipua maan alle, kun Saara lopuksi sanoi, että itsehän +äiti oli lähettänyt hänet sinne tervahöyryyn. Syytti Rosinaa, samalla +kuin myönsi tällä syytöksellään todeksi Maunon Pertan ja muiden jutut. + +Enempää ei Rosina tahtonut kuulla. Ei voinut, oli se kuultava mitä +tahansa. Aavisti äidille kaikkein surullisinta ja katkerinta. Ja hän +käski Saaraa nopeasti olemaan hiljaa, ettei olisi puhunut lisää, kun +Juutaskin tuli tupaan. Juutas tuli etsimään papereita tupakkoihinsa. +Rosina ei vastannut Juutaksen kysymykseen, mitä hän Saaralle muka +motkotteli, vaan pujahti konttoriin, kantamaan pöytään illallisruokia. +Pertta Kinnunen näet tahtoi syömistä. + +Ja vieläkin myyttäisi Rosina Saaralla viinoja, jos se tosiaan saisi +paikan oikein laivassa. + +Mutta... + +Niin se käy ... kohtalo kuin sallittu...! Tällaisia niistä lapsista +tulee. + +Ei, ei tahtoisi Rosina niitä lisää. + +Hyst! Rosina, joka kuuntelee kaula pitkällä korsun takana saunalle päin +ja kokoaa toisella kädellä ääntä korvaansa, erottaa, miten mummo etsii +nyt kodassa keppiään. Mummo voihkailee jotain ... kenelle? Leja kuuluu +antavan hänelle kepin. Ja sitten kömpii mummo kynnyksen yli +puolipukimissa ja istahtaa saunan edustalla kivelle ja ähkii: + +"Hoh, hoi." + +Leja pyytää Maunon Pertan Sanelmaa viemään lapsia tupaan siksi aikaa, +kunnes sauna raivataan yökuntoon. Ja pikku Sanelmaa käskee hän +muuttamaan tuvassa Repekalle toisen mekon. Sanukka juoksee alaveräjälle +ja kiipeää pihalle. + +Sitten lähtee saunasta iso Sanelma, kantaen Repekkaa ja taluttaen +Esteriä. Ja Maunon Perttakin röijyä päälleen pujotellen. + +Kun Pertta on kadonnut aittojen taakse, pönkittää Rosina vielä läävän +välikön oven, jonka edessä hän seisoi, pönkittää seipäällä eikä tuolla +hirmuisella hirrellä. Ja kiiruhtaa saunalle. Sanoo kodassa Lejalle +joutaneensa viimein hänkin, ja kysyy, onko se neidin selkä edes pesty. + +Ja onneksi se ei olekaan vielä pesty. Leja ammentaa vettä padasta +neidille, joka istuu saunassa alhaalla. Leja aikoi juuri ruveta sitä +pesemään. Mutta nyt tahtookin Rosina pestä neidin. Hän sanoo, että +Lejalla on muuta hommaa vielä: haettava saunaan pikku Luukas, sillä +pitäähän sille Luukkaallekin kylpy, ja sitten olisi Lejan kannettava +heiniäkin aitan ylisille, Maunon väelle. Ja Maunolle... Missäpä Mauno +muuallakaan sitten ... nukkuu. Saara pukeutuu kodan penkillä. Häntä +kehottaa Rosina lähtemään Lejan avuksi, kehottaa ystävällisesti... + +Ja kun sitten Leja ja Saara ovat menneet ja Rosina on saunassa, eikä +kodasta kuulu enää mitään, tahtoo hän puhua neidille, jonka pyöreää +selkää hän pesee, huolellisesti ja hitaasti. Leja tuo pikku Luukkaan +äidille, ja lähtee uudestaan pois. Rosina nousee lauteille ja istuu +siellä, polvellaan pieni Luukas. Se ei itke, vaan ainoastaan yhkii ja +katselee tyytyväisenä, miten puolin äiti häntä käänteleekin, +repsuttaessaan häntä pehmeällä vastalla, asetellen vatsalleen tai +selälleen. Mutta yhtäkkiä keskeyttää Rosina Luukkaan kylvettämisen ja +puhkeaa itkuun. Ja kun Lyygia kysyy, mikä hänellä on, sanoo hän, lapsi +laihoilla polvillaan, että hän luulee olevansa niin. Ja tämä Luukaskin +on vielä niin pieni. Ja se on jälleen puutteen lisä. Ja Rosina on +koettanut kaikkea... Eikä taida mikään auttaa siinä? Eikä kukaan häntä +auta. Ja neiti on ollut Rosinalle niin hyvä. Ja neiti on oppinut, +lukenut kirjoja... + +Lyygia ymmärtää, mitä Rosina tarkoittaa. + +Lyygia on lukenut: kirjanpitoa, keittokirjoja ja kauniita romaaneja. + +Ja mitä hän tällaiseen? Jos hän ei saunan lämmöstä muutenkin +punottaisi, niin hän punastuisi. + +Oh, jos hän osaisi jotain, hän, jolla mielipahakseen ei ole lasta, kun +Muttinen ei hänelle sitä onnea anna, se itsekäs ja omituisen synkkä +pohjaltaan, niin hänkö tällaisia kauheita. Ja Rosinalle! Herra Jumala, +Rosinahan voisi puhua pitkin koko Kenkkuinnientä ja maailmaa! Ei, ei, +ei mitään, eikä hän tiedä mitään. Yleensä hän epäileekin talonpoikia: +nehän puhuvat toisista ihmisistä pahaa vielä paljon enemmän kuin +sivistyneet. + +Rosina selittää vähän lisää. + +Ei, ei ymmärrä Lyygia, mitä Rosina tarkoittaa. Alkaa lohdutella +suruissaan, että minkäs sille voi. Täytyy vain ponnistaa ... elää. +Silloin ei Rosinan auta muu kuin ruveta leikinlaskuun ja sanoa, että +minkäs sille. Kun se Juutas onkin sellainen mörikkä ... kyntömiehen +työn se osaa, hihii. Ja minkäs Rosina puolestaan luonnolleen... + +Ja sitten huutaa Aapeli Lyygiaa, joka onkin menossa kotaan. Muttinen +sanoo pihalta, että on jouduttava, sillä tässä saatetaan vilustua. + +Lyygia pukeutuu nopeasti. + +Muttinen istuu nyt tuvan portailla. Pois hän tuli pirtistä, hautomasta +itseään kuuman takan kupeeseen. Siinä hän lämmitteli sen aikaa kun +Käkriäinen asetteli tupakoitaan uuniin, asetteli pistäen välillä +piippuunsa ja sytytellen sitä ... tulitikku räsähti ja valaisi hetkeksi +hänen naamansa, jossa pienet silmät kiiltelivät syvällä koloissaan. Ja +luudanvarrella uunia sorkotellen jutteli Käkriäinen tupakoiden +viljelemisestä; miten ne on sonnitettava lujasti, ja miten kukkia +niistä nypittävä, ja katkottava varkaita: varkaat ovat haaravesoja. Jos +varkaita ei ota pois, niin silloin ei tule se ihan paras tupakka. Mutta +eipä noita ole Käkriäisellä tullut tarkoin katkotuksi, kelpaavat ne +hänelle tällaisetkin tupakat, varkaineen. Mutta kukat hän on nyppinyt +ja poltellut piipussaan muun tupakan loppuessa. Kitkeriä ne ovat, mutta +niistähän se voima lähteekin... + +Ananias ja Mauno ovat istuneet aterioimassa pimeässä tuvassa, sillä +lamppu on ollut saunassa. Jopi on vahtinut Luukasta, syöden leipää ja +piimää. + +Mutta kun Juutas viimein on mennyt pöydän ääreen, ja myöskin Malakias +tullut Topin kanssa illalliselle, kietaisi Aapeli yhtäkkiä +ryssänpaitansa lujemmin ympärilleen ja lähti portaille mutisten: + +"Voi turkkilainen ... kuin ukkosen tappama pirunraato." + +Juutas naurahti: + +"Hähä." + +Kyllä hän kuuli tuon Muttisen mutinan, joka oli samanlaista kuin usein +ennenkin. Että Malakias ja Topi ... ja hänkin, itse Juutas. Ja hänen +teki mielensä naurahtaa sitä kuullessaan takaisin, harmista. +Naurahtikin jo. Mutta ei hän nyt virkkanut Muttiselle enempää. +Hiljalleen ainoastaan mörähti Maunolle ja pojilleen, kun herra jo istui +ulkona portailla, mörähti piimätuoppiin, josta juuri ryyppäsi, niin +että kärpäsparvi pörähti siitä hänen silmilleen. Käkriäinen mörähti: + +"Herrat ... niillä se on ... tuoksuva nenä." + +"Porvaleilla!" virkahti Ananiaskin. + +Ja sitten vilisti pieni musta Sanelma tupaan. Ja Maunon Pertan Sanelma +kantoi alastoman Repekan portaille, laski hänet sylistään siihen ja +käski juoksemaan sisään. Aapeli kysäisi, katsellen Repekkaa, joka teki +unesta ja saunasta väsyneenä portailla itkua: + +"Eikös sinun ole vilu? Oletko sinä pikkuinen poika?" + +"En oo'", äännähti pikku Repekka. "Mie oon tyntymättäin talvettu." + +Maunon Pertta, joka myöskin joutui mökin ovelle, sanoi: + +"Mikä olet?" + +Maunon Pertan Sanelma vastasi: + +"Sanoi olevansa syntymästänsä salvettu." + +Jopin ääni inahti hämärästä tuvasta: + +"Se onkin sitten, se Repekka ... kuin mikä ... itse Ruuna-Mikko." + +"Mikä?" kysyi Aapeli korviaan höristellen. + +Topin ääni jatkoi Jopille: + +"Tai itse olet! Itse pelkäät kukka-rroitasi ... luulet ha-rrakan vievän +saunatiellä." + +"Niin, kun äiti ja isommat pelottelevat!" puolustautui Jopi. + +Leja pujahtaa nyt Muttisen ohitse tupaan, jonne pikku Repekka on +mennyt, keikutellut. Siellä Repekka inttää Lejalta lilliä. Ja Leja +pukee pikku siskoaan, juttelee siinä ohella: + +"Niin ... niinhän se Jopi-parka ennen. Mutta eihän se nyt enää. Ennen +kysyi, miksi ei Sanukalla ole sellaisia kuin hänellä. Niin äiti sanoi, +että ne oli harakka vienyt. Ja sitten ... Jopi niitä peitteli." + +Jopi sanoo: + +"Niin ... mutta en minä mikä Ruuna-Mikko." + +Maunon Pertta huudahtaa: + +"Ruuna-Mikko! Ruuna-Mikko!" + +"Mikä se on?" kysyy taas Muttinen. + +"Juutaksen tuttuja, könttyrän", vastaa hänelle Maunon Pertta. + +"Häh? Juutaksen?" örähtää Käkriäinen. "Joutavia ... ne sellaiset jutut. +Painavat ... vanhan naulan ja ison kiven." + +Aapeli utelee, ovelle tullen: + +"Mi ... mikä se sellainen?" + +Saarakin joutuu tupaan... + +"Sille miehelle kävi helvetin hullusti!" sanoo Maunon Pertta. "Viinaa +joivat, holkkivat. Toisten ukkojen kanssa humalassa! Se sen tietää, tuo +Juutas. Se tietää! Se on..." + +Käkriäinen örähtää jotain. Mutta sitten ei hän malta olla kertomatta. +Jos Maunon Pertta sitä rupeaisi kertomaan, niin se voisi johtua +sanomaan, että Juutas itsekin ... viinojen kanssa. Tarinassa näet +puhutaan viinasta. Siihen ei Käkriäinen nyt tahtoisi koskettaa. Koko +illan hän on sellaista juuri välttänytkin. Mutta mitään takeita ei ole +Maunon Pertasta, molskaajasta. Ei, parempi on itse kertoa, etujensa +mukaisesti. Ja Juutashan se osaakin tarinoida. + +Käkriäinen huudahtaa: + +"Mitäs sinä, Pertta, että joivat muka, holkkivat! Eivätkä holkkineet... +Kun ryyppäsivät. Eikä se minun tuttujani, Pertta, se Ruuna-Mikko. +Tunsivat sen muutkin, sen ukon. Niin mitenkäkö se sitten oli? +Odotahan... Näin se oli." + +Käkriäinen on hetken vaiti, ja naurahtaa ja kertoo: + +"Heh ... yhdessä talossa siellä entisillä asuinmailla ... kestikievarin +mökissä silloin oltiin... Silloin ennen. Niin yhdessä talossa isännät +ryyppäsivät ... viinaa... Kun viinaa saatiin siihen aikaan polttaa, +nythän sitä ei saa. Kova on laki, tiilenpäitä siitä lukemaan joutuu. +Mutta ennen saivat vapaisuudessaan polttaa. Niin olivat isäntämiehet +sitä keitelleet, mokomaa. Ja siinä talossa ryypänneet, pulskassa, monta +vuorokautta yhteen lateriin. Meneehän siinä pää sekaisin sellaisessa, +se on sellainen luokka... Niin tuota, se on sellainen aihe ... että +yhdeltä isännältä oli loppunut viina. Oli juottanut vieraille omansa, +oli sen talon isäntä. Ja mitenkäs hän? Hän ei kuin rehlehtieraamaan +naapureilta viinaa. Sanoi toiselle, että: Anna, veikkaseni, minulle +kannu viinaa. Ja että sinulla on kotonasi, mene hakemaan. -- En anna, +sanoi toinen. -- Anna veikkaseni, rukoili se, jolta oli viina +loppunut... Ja niin kauan rukoili, että yksi naapureista sanoi sille +isännälle: Saat sitä, ja saat kaksi kannua, jos annat salvaa itsesi." + +"Voi p--rrkele!" sorahuttaa Topi. + +"Nii-ni!" vahvistaa Käkriäinen ja vaikenee. + +Aapeli nauraa ja kysyy: + +"No, entäs sitten?" + +"Ja se tapahtui!" huudahtaa Juutas. + +"Tapahtui?" ihmettelee Muttinen. + +Käkriäinen jatkaa: + +"Nii-ni: kun toinen kauan rukoili viinaansa, eivätkä toiset ensin +antaneet. Mutta se lupasi heille ainoastaan toisen killunsa." + +Ananias ja Maunokin nauravat. Maunon Pertta tyrskähtää. + +Juutas Käkriäinen jatkaa: + +"Mutta kun heidän piti rehlehtierata sitä toista ... niin puukko +luiskahtikin, ja menivät molemmat. Emäntä oli ollut ruokia isännille +uunista vetämässä, ja kun näki, mitä ne miehet rehlehtierasivat, +killuja, niin se säikähti ja huusi. Ja sitä huutoa se lienee hänen +miehensä pelästynyt, ja silloin puukko luiskahti, ja hehheh ... +molemmat menivät." + +Syntyy hiljaisuus. Aapeli kuuluu siunailevan ja viheltävän. Jopin kimeä +ääni kysyy nyt: + +"Entäs sitten?" + +"Sittenkö?" vastaa Juutas Käkriäinen. "Mitäs ... sitten. Sitoivat +kilkit ... ja hän sai kaksi kannua viinaa. Ja sitten ryyppäsivät." + +"Se on vale", huudahtaa Maunon Pertta. + +"Ka, ka! Valeko?" hokee Käkriäinen. "Kun olen itse nähnyt miehen. +Tuttunsa olen. Vanha ukko, kuusissakymmenissä, elää vieläkin. Kaikki +hänet tuntevat. Sanovat Ruuna-Mikoksi. Siitä se on sen nimi." + +Maunon Pertta huudahtaa: + +"Vale, että ... tai jos lie. Ne ryyppäsi. Ruuna-Mikko! Ruuna-Mikko! Hyi +saakeli!" + +Lyygia tulee tupaan, kainalossa leipä, jonka hän haki juuri aitasta. +Hän kysyy, mitä Muttinen nauraa. Aapeli hirnahtelee vain. + +Ja Lejan huuto kajahtaa ulkoa, ensin heikompana ja sitten kiljaisten. +Leja käskee Saaraa ja Topia mukaansa niitylle, tuomaan Maunon väelle +makuuheiniä. Maunon Pertta hoputtaa Saaraa, sillä hän itsekin lähtee +Sanelmansa kanssa ladolle. Ja pikku Sanelma ei sano rupeavansa yksinään +pentuja vartioimaan, vaan juoksee hänkin Topin ja naisten perästä ulos. +Tupaan jäävät ainoastaan miehet ja pikku tytöt. + +Myöskin Muttinen ja Lyygia tekevät lähtöä, sillä Aapelihan tahtoo +päästä lämpimikseen kävelemään. Ja niinpä toivottavat he kaksi +Käkriäisille ja Mauno Kypenäiselle hyvät yöt ja katoavat mäen töyryn +taakse, Aapeli ensin ja sitten neiti kantaen lakanoita ja hyvältä +tuoksuvaa leipää. Tuskin he ovat menneet tuvasta, kun Mauno työntää +puukkonsa tuppeen ja sanoo: + +"Nyt, Ananias ja Juutas, sitä lähdetään." + +"Ja me lähdetään!" vahvistaa Ananias nousten pöydästä. "Mitäs se kello +on?" + +Ananias raapaisee tulta ja katsoo. Kello on kymmenen. + +Pikku Jopi kysyy: + +"Niin tuulaalleko lähdette? Isä ... laskekaa mukaan." + +Malakiaskin sanoo verkalleen: + +"Jos ... minäkin..." + +Mutta silloin Mauno äännähtää: + +"Sinä... Meidän Sanelma tulee mukaan, haha." + +Käkriäinen hokee: + +"Kyllä, kyllä lähdetään. Mitäs, Jopi ... kotiin jäät, lepäilemään. +Lähdetään ... kunhan tässä ensin tupakat..." + +Juutas hommailee tupakoitaan uunista. + +Mauno on jo mennyt pihalle. Ananias ottaa orrelta pyssynsä. Käkriäinen +pistää poskeensa mällin ja hyväilee ja lohduttelee siinä vielä pikku +Repekkaa, joka tahtoo mammimaan. Ja sitten ontuilee Käkriäinenkin +Ananiaksen ja Maunon perästä pihalle, jossa tuskin erottaa Ananiaksen +pyssynpiippua. + +Rosina tulee saunasta. + +Yläaitan ovella sälyttää Mauno Juutaksen selkään suurta jauhosäkkiä. +Ananias on alempana aitan edessä: sovittelee atrainta ja tulikouraa +olkapäilleen. Hurja ja Jopi ovat juosseet Ananiaksen luokse. Rosina +huomaa siinä Jopin. Ja hän on hyvillään, ettei Jopi ole Maunoa ja +Juutasta katselemassa. Rosina pyytää Jopia menemään saunaan, +vartioimaan pikku velimiestä kunnes äiti tuo sinne tyssitkin. Ja kun +Jopi sanoo, että onhan saunalla mummo, niin Rosina käskee häntä. Ja +äidin poika totteleekin, tosin melkeinpä itkemäisillään. + +Nyt rientää Rosina yläaitalle ja supattaa Maunolle, eikö tätä voisi +tehdä kuitenkin ilman Ananiasta. Mauno hymähtää vain, ja alkaa mennä +Juutaksen perästä, joka tallustelee keskellä pihaa, raskaan säkin alla. +Vielä varoittaa Rosina huokaisten Maunoa pitämään silmänsä auki ... +ensin, kun he koluuttavat siitä tiinua läävän ovelta, ettei mummo +huomaisi. Ja kehottaa sanomaan mummolle, että he menevät tuulaalle, +niinkuin menevätkin. + +Rosina katsoo hetken miesten menoa. + +Ananiaksen hahmo vilahtaa saunan ohitse. Samoin Maunon, läävälle ja +korsulle päin. Juutas painui säkkeineen rantaan. + +Repekka itkee tuvassa. Se juoksee portaillekin itkemään. Rosina vie +hänet sisään. + +Siellä lyyhähtää Rosina lattialle pikku Repekan eteen, joka pyrkii +syliin. + +Malakias syö yhä, kalanruodot ratisevat hänen hampaissaan. Taivas on +luoteisen puolelta samea. Kaakossa päin hohtaa kellertävä kuu. + +Omaa syöntiään ei Rosina muista. Päivä on mennyt, helteineen ja +puuhineen. + +Aletut uudet puuhat tuovat painavaa huolta. Mutta täytyy otella. + +Miksi se kana oli kuollut juuri tänään, jolloin näitä alettiin? + +Ei, ei ollut neidistäkään Rosinalle apua. Ei tahtonut auttaa! Sillä +kyllä se ne tietää, herrasihminen ja kouluja käynyt. Se ei tahtonut. + +Ainainen epäilys ja vihakin parempia kohtaan tuikahtaa Rosinan +sydämessä. + +Yksin hän on tässä perheensä puolesta taistelemassa. Jos ei häntä +olisi, ei apua muutakaan ... mistään. Apua näille ... hänen omalle +lihalleen ja verelleen. + +Yksin sallittuakin vastaan kamppailee. + +Ylen hellästi vetää Rosina pikku Repekkaa syliinsä. Hyväilee tyttöä, +silittelee hänen kosteaa ja tuuheaa tukkaansa, painaa suunsa hänen +suukkoonsa, sokeltelee ja livertelee, sanoo kantavansa hänet mammimaan, +saunaan. Sanoo Esterinkin kantavansa, toisella käsivarrellaan. Ylen +hellästi huokaisee hän ja naurattelee pikku Repekalle: + +"Oletko sinä ... oletko sinä äidin tyttö? Oletko sinä minun kultaiseni! +Voi pikkuistani! Oletko, oletko sinä äidin pikkuinen p--eru?" + +Uninen pikku Repekka ynisee puolittain iloisesti: + +"En mie oo äitin pielu." + + + + +Kolmaskymmeneskuudes luku + + +Nyt istuu mukavuutta rakastava Muttinen huvilansa kuistilla. +Korituolissa ja keskellä pehmeitä pieluksia, jotka Lyygia on sovitellut +hänen ympärilleen. Onpa Aapeli sitäpaitsi kääritty paksuihin huopiin, +ja villainen pipomyssy on hänellä päässä. Kello on yli puoli +yksitoista. Lyygia askaroi sisällä, Aapeli on kuistilla yksinään. + +Ilta tuntuu syksyiseltä. Kuu paistaa, tuolta parikymmentä vuotta sitten +kasketun ahon takaa, melkein täysi, mutta himmeä kuu, keltainen ja +punertava. Sitä kuuta muistuttaa suuri paperilyhtykin, joka palaa +lekuttaen pöydän kohdalla kuistin katossa. Toinen paperinen lyhty, +sinisillä ja keltaisilla kuvioilla koristettu, loistaa kuistin toisesta +päästä. Ja näiden kahden lyhdyn välissä riippuu köynnöksenä muutamia +pienempiä. + +Aapeli kirjoittaa jotain. Välistä hän katselee ylös siniseen kattoon ja +noihin paperilyhtyihin, ja katsellessaan hän muistaa, että tuon +sinikeltaisen lyhdyn hän sai kauan sitten Lauri Falkilta. Siitä lienee +yhdeksänkin vuotta. Yhdessä he olivat lyhtyjä ostamassa, tehdessään +kerran talvella lähtöä tänne Putkinotkoon, viettämään kahden kesken +joulua. Aapeli osti pallomaisen punaisen lyhdyn. Ja Lauri Falk hänelle +lahjaksi siromman, japanilaisen ja sinikeltaisen. Näiden valossa he +sitten, kun Käkriäiset olivat menneet Aapelin ja Laurin joulupuulta +mökkiinsä, viettivät hiljaista iltaa pakinoiden ja lueskellen kuuman +viiniglögin vieressä. Täällä ne lyhdyt olivat unohdettuina monet +vuodet, huvilan ullakolla, kunnes Lyygia ne löysi. Nyt tänä iltana +saivat toisia tovereita: nuo muut ja pienemmät lyhdyt. Ne jälleen ovat +Aapelin rouvan varustamia häihinsä, Muttisen kaupunkilaistalossa +vietettyihin... Pian ne joutuivat ullakolle, nekin ... siellä +kaupungissa, lyhyen onnen jälkeen... + +Eikä Lyygia, joka ne siellä näki, oikeastaan suvaitsisikaan niitä, +koska hän sai tietää, kenen hankkimat ne ovat ja mitä varten... Lyygiaa +sellainen harmittaa. + +Mutta nehän ovat vielä aivan ehyet ja muutenkin sievät. Siksipä ei hän +malttanut olla tuomatta niitä tänne, Putkinotkon iltojen iloksi... +Juuri äsken pisti hän kaikkiin lyhtyihin kynttilät ja ripusti ne +palamaan kuistin kattoon, ikäänkuin tuliaisjuhliin. + +Eipä niitä häälyhtyjä tarvitse muistaa, jos oikein järkevästi +ajattelee. + +Pöydällä on, paitsi kirjoja ja papereita ja tietysti myöskin +karamellejä, lamppu. Yöperhoset räpistelevät sen lasin ympärillä, josta +suuntautuu heijastus kattoon ja valaisee siitä sinisen pyörylän. + +"Hohoi, niin se aika menee", huokaisee Aapeli jälleen tuohon loistavaan +pyörylään tirkistellen. Sitten hän kirjoittaa, hitaasti ja +rauhallisesti, maiskutellen namusia. Hänen harmaissa silmissään on sekä +onnellinen että alakuloinen hymy. + +Ilta on viilentynyt, mutta vielä lämmin. Erämaa kuistin ympärillä +tumma. Korkeat koivut ylenevät syreenien seasta kohti taivasta, jolla +kuultaa jo heikosti kellertäviä tähtiä. Koivuissa sirisevät +heinäsirkat, nousten näin syksyllä puihin. + +Ikäheinät värähtävät silloin tällöin kuistin pylväissä, mutta +punakukkaisesta kinnukkapensaasta portaiden vierestä tuikkivat +kiiltomadot: ne ovat kuin mitäkin sinisiä ja vihreitä pirujen silmiä. +Tuolta mäen takaa Muttinen niitä äsken keräili, tullessaan Lyygian +kanssa mökiltä, hämärästä lepikosta, missä tuskin enää polkua +erotti. Eihän Lyygia mitenkään itse uskaltanut koskea sellaisiin +karvajaakkoihin, vaikka ne olivat kauniita ja hänen teki niitä mieli. + +Nyt ne kiiluvat täällä monta iltaa, kunnes leviävät sinne tänne ... +karkaavat pois... + +Puutarha on pikimusta, jos yhtäkkiä lampun valosta luo siihen +katseensa. Vähän vain hahmottaa omenapuita: niinkuin luurangot +kapuaisivat sieltä ylös rinnettä ... jos luurangot olisivat mustia. + +Lahden ympäristökin pimeä; ei erota Muttisen ylpeyden esinettä, +moottoriakaan, vaikka se on kuistille näkyvässä paikassa. + +Luoteinen taivas kuultaa yhä keltaisena. + +Lyhyt pohjolan kesä... + +Kuuluu koiranhaukuntaa pimeästä. Kahdeltakin suunnalta. Kovempi on +valkean Hurjan ääni mökiltä. Ja toinen, jota tuskin erottaa, tuo +heikkoja silloin tällöin keskeytyvä, sävyltään ikäänkuin pimeyttä +kammova, voi olla Sahan hovilta. + +Hurja se räyskyttää kaiket syysyöt. Juoksee yhtä hyrrää mökin ympärillä +ja haukkuu ulapalle ja synkkiin rotkoihin, milloin risahduskin kuuluu. +Mutta jos kuka tosiaan tulee öiselle mökille, juoksee koira vinkuen +mökin oven taakse pakoon. + +Viimeisinä vuosina on Putkinotkon mökillä alkanut liikkua. +Viinankuljettajia. Sekä Potamiasta soutaneita kelmejä, jotka ovat +Käkriäisen tuttaviksi tultuaan ruvenneet haluamaan paitsi Aapelin +risuja kurjiin tölleihinsä myöskin Juutaksen verkkoja, ja maitoa hänen +lehmistään, lypsäen niitä varkain. Ja isompien talojen saarista ne +varastavat lampaita. + +On hunsvotteja muuallakin. Mutta Putkinotkossa! Sellainen pesä on +Putkinotkosta vähitellen tullut. + +Järveltä kuuluu nyt kumeaa ja tahdikasta jyskettä. Se jyskytys +vahvenee. Ja sitten ilmestyy saarten väliin laivan vihreä etumaston +lyhty. Savutorvesta suitsuaa ilmaan punaisia ja kultaisia säkeneitä. +Hinaaja kuljettaa siellä halkolotjia tai tukkilauttaa. Se jyskyttää +lyhyen aikaa kovemmin ... saarten aukossa. Sitten se katoaa oikealle, +etelään päin, Saimaan alarannan sahoja tai Viipuria kohti. + +Lahden perukassa leijailee usvaa. + +Niin menee hetki. + +Nyt tulee Lyygia kuistille. Laulaen hän tulee: hänen hyräilynsä kuuluu +iloisesti pienestä salista. Se hyräily lähenee, ja keinuvin, +muurahaishoikin vyötäröin hän ilmestyy kuistille. Hän kantaa Aapelille +suklaata ja torttuja, ja itselleenkin. Asettaa tarjottimen pöydälle ja +istahtaa Aapelin polvelle. Aapeli työntää kynän ja paperin +tuonnemmaksi. + +Vastarannalla syttyy kirkas tuli. + +Lyygia katselee sitä ja huudahtaa: + +"Kas, nyt ovat Käkriäiset varmaan tuulastamassa." + +Mutta Aapeli arvelee, etteivät he niin kauas vielä liene ennättäneet. +Onhan niitä muitakin tuulastajia. + +Sitten heittäiksen Lyygia Aapelin kaulaan, kurottautuu suutelemaan +häntä. Ja keinuttaa itseään siinä kuin kiikkutuolissa ja hyräilee: + +"Kiikun, kiikun! Mitä sinä kirjoitit? Etkö näytä sitä vieläkään? +Kenelle sinä kirjoitit? Hm, nyt minä olen nyreä. Nyt minä lähden +Putkinotkosta pois! Koska sinä muille kirjoittelet." + +Hän nyökäyttelee päätänsä ja rypistelee kulmiaan. Mutta pian huudahtaa +hän: + +"En! En koskaan minä lähde Putkinotkosta! Minä tahdon olla täällä aina. +Rusinansyöjän kanssa. Onko rusina-apinani tyytyväinen?" + +Aapeli tietää: + +"Apina on tyytyväinen. Muttisen Aapeli voi täällä kuin pukki..." + +"Kaalimaassa. Attisen Muupeli!" jatkaa Lyygia, vääntäen leikillään +sanoja, niinkuin nuoren naisväen usein on tapa. + +Aapeli toistaa vielä: + +"Niin, Muupeli voi täällä kuin porsas pavussa." + +Hän katselee hymyillen neitiin. Ja alkaa puhua kuin jotain kauan +ajattelemaansa: + +"Täällä erämaassa...! Odotahan, kohta saat kuulla, mitä tuohon olen +raapustellut. Sillä niin tyytyväinen olen nyt Putkinotkoon. Tämä +ensimmäinen päivä ja ilta ... mainioita! Riittäisiköhän sitä iloa nyt +hyvinkin kauan? Sillä nyt: missään maailmassa ei ole tällaista paikkaa. +Kuinka ... rauhallista, ja kaunista ... kesällä. Katso tuota kuutakin! +Onko missään maanpallolla sellaista kuuta kuin meidän Putkinotkossa, +punaista ja pyöreää? Mikään kultaraha ei ole sen arvoinen! Ja kuule +noiden koivujen suhinaa, alakuloista ... joskus se tuntuu. Mikään +musiikki ei ole sen vertainen, tämän Suomen erämaisen musiikin. Kuinka +mukavaa köllötellä täällä ... riippumaton pohjassa kuin lahna haavissa. +Tai muuallakin köllötellä ... nurmikossa kuin pässi. Taikka +aurinkoisella rannalla, maha paljaana. Entäpä sitten saunan lauteilla, +ähkiä, puhkia ja röhkiä. Tai kävellä lepikoissa, joissa itikat +kauniisti laulavat. Ja onkia ... miettiä maailman myllerryksiä, ja +muistojaan. Ja lueskella... Olla kuin onnenkukko. Kun saa kerran olla. +Pysyä syrjässä ... niinkuin suomalaisen halu parhaiten vetää. Poissa +pölyäviltä kaduilta, selluloosatehtaiden tuoksusta. Kaukana +kilpatanterilta... Ohhoh, paljonpa saisi antaa tälle Aapelille väliä +ennenkuin hän vaihtaisi sänkynsä ja saunansa ja hietikkonsa mihinkään +muuhun ... nyt enää. On jo aikansa seisonut tiskin takana. Miksi ajaa +rikkauksia? Nähdä vaivaa? Kuoleehan ihminen kuitenkin. Parempi on +maiskutella sitä vähää, mitä on saanut kootuksi. Juu, juu, satatuhatta +ja viisikymmentä miljoonaa Ryssänmaan ja Saksan keisarien parhainta +ritarimerkkiä hylkäisi hän mielellään ... jos niitä hänen rintaansa +tungettaisiin ... ja onkisi sen sijaan pieniä ahvenia ja punasilmäisiä +särkiä. Mitä ovat maailman makeudet? Parempi ... olisi ... hyvä sydän +vaikka kehnon takin kätkössä. Sellainen ... pitäisi Muttisellakin +olla ... sydän nimittäin." + +Lyygia ihmettelee: + +"Mikä sinulla on? Miksi sinä puhut noin." + +"En tiedä", sanoo Aapeli. "Muuten vain olen ... mokomanlainen... +Kuules, mitähän tuo Mauno Kypenäinen teki täällä? Se mustaverinen mies, +tiedäthän. No, mutta ... olkoon. Rauhaa minä tahdon. Vanhaksi tulen. +Siksi minä tahtoisin olla niin peijakkaan hyvä! Muistotkin täällä minua +siihen kehottavat. Ja kirjat, tuossa pöydällä, mainiot toverit, jotka +antavat tällaisen porsaan seurustella kanssaan. Nuo mahtavat kirjat, +Cervantes, Rabelais, Tolstoi. Ne eivät olekaan mitään Ibseniä, itseään +peilailevaa, eivät mitään Rollandia, teoriain luurankoja. Eivät +Hamsunia, sanahumpuukin sumua silmille. Niitä oikeita pelkkiä ihmisiä: +aina lystikkäitä. Ja ne kirjat ... ei sankarilorua, ulkokuorta. Ne ovat +hymyä ja hyvyyttä... Mutta eipä nyt kirjoista! Muuta minä aioinkin +sinulle tässä jutella. Sitä koskee tuo paperikin, jonka kyhäsin. Älä +katso sitä ihan vielä. Anna minun ensin vähän mutista ajan kuluksi... +Se paperi koskee näitä Käkriäisiä. Juutasta. Jolle nyt kostan. +Kauheasti! Kun hän ei ole korjannut nurkkiaan." + +"Niinkö?" äännähtää Lyygia ja tulee hiukan levottomaksi. "Sinäkö ... +kostat Käkriäiselle? Ethän? Haastatko sinä hänet käräjiin? Ajat hänet +täältä pois? Voi, voi! Ja minä kun juttelin tänä iltana Rosinan kanssa. +Vaikka pyysit minua olemaan Käkriäisille jäykkä, viime kesänä. Nyt en +voinut olla ... ja meillä oli hauskaakin. Ja lopulta hän oli niin +avomielinen, että minun tulee sääli. Onko mörköni nyt minulle siitä +vihainen?" + +Aapeli vastaa Lyygialle: + +"Mörkö? Odotahan. Kuulehan nyt. Puhutaan siitä asiasta. Kyllä ... +pyysin sinua olemaan heille näyttämättä liikaa ystävyyttä. Miksi sen +tein? Koetin heihin kaikkein viimeistä keinoani. Oikeinpa komennella +heitä. Nyt: ei ole sekään hölmön Aapelin keino heihin pystynyt. Kaikki +on ennallaan. Vain lisää lapsia heillä. Ja pahemminkin: heidän +mielialansa meikäläistä kohtaan. Ja siksi ... minä kostan tälle +Käkriäiselle! Tälle takkiaispehkolle! Tälle suojuurikkaalle! +Tupakka-Jaakolle! Tälle metsänotukselle, joka karkottaa luotaan +tulikiven tuoksulla, ellei muuta mahda. Tälle haisuketulle, jonka +kanssa Aapelinkaan ei ole mentävä siinä suhteessa kilpasille. Kostan +minä ... köhniäiselle. Itsekkäälle kuin ainakin kansa on ... ja +ovat sivistyneetkin: sehän on inhimillistä. Tälle savolaiselle +kerskurille ... mutta enemmän kerskuu Pohjanmaa. Ovelalle niin kuin +talonpojan muuallakin sopii olla. Ja ennen kaikkea karvaiselle luonnon +lapselle, joka makaa ... kuin karhu talvella. Ja hänen akalleen, +naarastiikerinä karjuvalle. Ja koko hänen sukukunnalleen hamaan +kolmanteen ja neljänteen polveen. Amen." + +"Nyt sinä lasket leikkiä!" huudahtaa Lyygia. "Sano, mitä sinä heille +aiot? Ethän häädä heitä, vaikka syksyllä uhkasit?" + +"Odota!" vaati Aapeli. "Kuuntele... On niin hauskaa heistä puhua. Ja +tahtoisin availla sinulle sydäntäni, lihavaa ja vanhaa, joka on +viitsinyt heistäkin hiukan harmitella. Nuo Käkriäiset, metsäläiset! Ah, +oli aika, jolloin tämä tyhmä Aapeli oli nuori, uskotko sitä? Jolloin +hänen päässään liehuivat kultaiset kiharat. Niin, usko pois: kiharat +kuin kartattua pellavaa. Silloin oli mies ollut kaupungissa viitisen +vuotta, sekatavarain kauppiaan tiskin takana, myymässä sillejä..." + +Lyygia huudahtaa: + +"Ja rusinoita!" + +"Ja lueskelemassa iltapuhteilla kirjoja. Kauniita kirjoja, joissa +puhuttiin kansastakin. Ja vaikka olin tullut rusinoiden ääreen suoraan +kansakoulusta ja näin tiskin takaa joka päivä tuota niin sanottua +kansaa, niin muutamina vuosina ennätin kaunistua sellaiseksi, että kun +sitten sain hankituksi vaivaisen kirjakaupan ja viimein huvilankin, +olin kansaan nähden varsin kummallinen. Aivan tavaton! Oikea herra. Ja +siihen aikaan, jolloin luulin Böckliniä taiteilijaksi ja pidin +antiikkisaiheisista sankarirunoista, otin minä Juutakseni tänne mökkiin +voudiksi. Eihän Lauri Falk aina voinut täällä unikkoja viljellä. +Tarvitsin miestä, joka vartioisi asumustani talvella... Ja Aapelipa +osasi valita miehen, hän, joka tunsi kirjoista kansan ja tiesi, että se +on Saarijärven Paavoja. Mitäpä siitä jutella, että löysin hänet +metsämökistä: kaiken olet kuullut. Sen kyllä herrakin huomasi, ettei se +mökki ollut niin siisti kuin kirjoissa kuvaillaan salolampien rannoilla +uinuvia metsämökkejä. Ei kukkivan pihlajan oksia ikkunanpielissä ... +silloin oli kesä. Mutta seinien raoissa punanahkoja ... niinkuin yhäkin +monella mökin Juutaksella. Ja onhan niitä täällä taloissakin. Eikä +avattua raamattua pöydän päässä telineellä. Ja porsas oli melkein +puhtain niistä pienistä, jotka leikkivät keskenään kätkyessä. Sellaista +on enimmissä Suomen tölleissä... Mutta ne huomionsa työnsi Aapeli +ajatuksistaan, jollakin tavoin surullisina ja ikävinä. Ja hän katseli +kansaa sillä tavoin kuin on sitä totuttu katsomaan: mainiona. Ajatteli, +että tämä Juutas-poloinen olisi esimerkiksi kovin ahkera, koska +talonpoika yleensä on sellainen. Ja tietysti vilpitön. Tai ainakin +uskoi Aapeli hänestä tulevan mainion, jos ulkonaiset olosuhteet sen +sallisivat. Onpa hän koettanut niitä suhteita parannella ... minkä on +ymmärtänyt. Ei hän paljoa ymmärrä. Mutta pois oli Juutas saatava sieltä +korvesta, joka oli viljelijälle vielä hirvittävämpi kuin tämä, +raatamasta tosiaan orjan possakoita ahnaalle ja saidalle talolliselle. +Aapeli antoi ihmisveljelleen muka paremmat ehdot. No, onnellinen kai +Juutas niistä ensin oli. Ja kiireestipä pisti Rosina karstaisen +kahvinpannunsa liedelle, ja sen pannun tulista nestettä juoden tehtiin +sopimus, suullisesti kuin komean herran kelpasi. Ja hyvältä maistuikin +Aapelista se kahvi, jota hän höysti myöskin muulla kuin taskussa +tuomallaan konjakilla: mukavalla tunteella siitä, että hänpä täyttää +kansaa kohtaan velvollisuuttaan. Ja ajaa samalla ... omaa etuaan. Mutta +kuinka voi ihminen auttaa toista? Minusta ei ole siihen. Olenhan hiukan +koettanut, mutta... Ja mitäpä se nyt? Tarvitseeko työn onnistua? Eikö +pitäisi riittää vain, että koettaa vähän auttaa...? Ja sitten +haaveilin, kuinka tämä kansa, kun se saa ahkeran työnsä tuottamat edut, +vaurastuu täällä. Pellot paranevat hurjaa vauhtia ... muka. Ja rahvaan +mökki on lopulta ilman punanahkojakin... Lupasinpa heille palstankin +täältä ... jos he täyttäisivät komean herran ehdot: vaalisivat hänen +omenapuitaan ... ja muuta vähäistä. Lupasin ... hm, oman etuni vuoksi: +että he nuo ehdot täyttäisivät. Sellainen houkuttelu oli itsekästä. Ja +kaduinkin, raukka, lupaustani: Putkinotko kävi rakkaaksi minulle. Olin +hyvilläni, etteivät he ehtoja täyttäneet. Ja samalla heiltä sitä +vaadin! Se oli ... rangaistukseni, se, etteivät he täyttäneet! Että +toivomukseni saivat pitkän nenän. Olin näet aikonut elää kesät ja +joskus talvisinkin täällä ... niinkuin ainoastaan kansan seurassa +saattaa elää. No, sinä tiedät, mitä siitä aikeesta tuli. Harmi ... +nähdä heitä porsaina. Ja puutarhani rappiolla. Juutas, joka ei +luonnollisesti välittänyt ryytimaistani, valitteli, että pellot +tarvitsevat niiden asemesta mutia. Ja ... oikeassa hän olikin: +tärkeämmät ovat kuitenkin köyhän pellot kuin kauneimmat omenapuut. +Ihmisen henki, kurjankin, on kalliimpi turhaa ylellisyyttä. Ja +kuolivathan nuo omenapuuni, niinkuin monet muut senaikuiset tuumani. +Miksi ne kuolivat? Siksi, ettei näistä seuduista oikeastaan niille ole, +liian kylmistä. Ei ainakaan ennenkuin lajit on tänne koulittu ... +vuosisatoina. Narri olin, että niitä istuttelin. Narri ja herra +Käkriäisen silmissä, tahtoessani häntä mokomia vaalimaan. Ihmekö, jos +hän kohteli sitten muussakin herraa herrana. Enkä minä ensin osannut +häntä pahoin kovistella. Tuota kiviaitaa, joka kuului Juutas-raukan +lupauksiin, odotin vähän aikaa ... seitsemän vuotta. Sitten se nousi +kontrahtipaperin nojalla. Ja jäi kesken, koska näet lakkasin +kovistamasta. Mutta alussa, ah, kuinka hyvin Luoja itsekkyyteni +rankaisi! Niinkuin kuningas Kambyses muinoin torjui egyptiläisten +nuolet antaen sotamiehilleen kilviksi kissoja, joita egyptiläiset +pitivät pyhinä, niin torjui myöskin Käkriäinen Aapelin kiristyksiä +lisääntyvin lapsiparvin. Hyvin se parvi lisääntyi, ja lisääntyivät +Putkinotkon mökissä punanahkat. Ja lisääntyi Juutakseni makailu ... +sillä eihän hänestä, joka ei ollut tottunut isännöimään, ollut elämään +omin valloin... Eikä Aapelista hänen kasvattajakseen. Juutas isännöi +itsensä vähitellen viinarokariksi..." + +"Mutta nytpä ei huvilan avaimia annetakaan talveksi Käkriäisille", +huudahtaa Lyygia. "Nytpä täältä ei kenkiä viedä, Aapelin, muistatko?" + +Muttinen vastaa: + +"Mitä joutavia, tuo kenkäjuttu! Hän ... tarvitsi niitä kenkiä, +mudanvetoon. Ei hänellä ollut muita. Mutta kiitos silti mammonani +vaalimisesta, Lyygia! Mutta ... tuota noin, mitäs minun piti sanoa? +Niin, olipa hän isännöidä veden ja lumen satamaan tuvassa niskaansa. +Täytyihän herran silloin nurista. Mutta Juutas lohdutti, että ensi +kesänä hän korjaa nurkkansa... Ja katso kummaa: tekipä hän tosiaan +tuonne alimmaisen aittansa taakse sen vinon rakennuksen, kun hankin +hänelle apumiehet työhön. Se on tosiaan, uudelleen kehuakseni, valtava +ihme. Ja se riittikin vuosiksi. No niin. Kun herra sitten jälleen +tiukkeni hänen tuvastaan, niin suuttuipa Käkriäinen: ärjähteli +Aapelille, uhkasi melkein ajaa hänet pirtistään ulos. Mitäpä tarvitsi +Aapelin mennä isännöimään hänen tupaansa? Haha. Silloin närkästyi +mahtava herrakin. Täytyihän Käkriäisiä nyt väkisinkin ... kasvattaa. +Tosin piileskeli Juutas pari viikkoa metsissä ennenkuin pisti +variksenvarpaansa eli paremminkin puumerkkinsä kirjalliseen +sopimukseen. Ja sitten hän teki tuon kiviaidan... Mutta nyt on herra +kasvatukseen väsynyt: ei hän enää jaksa." + +Lyygia sanoo: + +"Niin, niin, kyllä Käkriäinen lopulta tottelisi, jos sinä osaisit olla +hänelle vaativa. Hän on talonpoika ... pitää ennen muuta itsestään +huolta." + +"Sellaisia ovat muutkin, niin sanotut sivistyneet", arvelee Aapeli. "Ja +onhan se inhimillistä. Mutta ... vaatia minun pitäisi! Ja mitä olen +saanut heiltä osakseni, kun tein tuon kontrahdin? He ovat alkaneet +minua suorastaan vihata. Sen olen huomannut. Yhä kiukkuisemmaksi on se +viha tullut. Ja onhan se luonnollista: miten muistaisivat metsän +lapset, kuinka paljon enemmän toiset lähimmäiset voisivat heitä +tiukata? Ja olenko edes antanut heille kaikkea, mitä sivistys vaatisi +antamaan? Olenko antanut heille ... oikeutta? Rehlehteeraapas sitä! Ja +minä kun tahtoisin heidän ystävyyttään. En pakosta, vaan ihmisen +vapaasta tahdosta. Mitä suloutta on väkisin annetulla ystävyydellä? +Alla piilee katkeruuden myrkky. Kuinka syvän ja intohimoisen vihan näin +Rosinan silmissä kiehuvan silloin, kun pakotin hänen miehensä +pykäliini! Ja muistatko, mitä Rosina sanoi varsinkin viime kesänä? Jos +huomasi meidät mökin pihalla tai pientareilla, purki hän sydäntään, +ikäänkuin ainoastaan toisille Käkriäisille, mutta tarkoitti sanansa +minulle. Näin hän sanoi: Miksi täällä kyntämään ja kylvämään ... +toisen tilalla, josta ajetaan pois? Onhan se niin luonnollista, +ettei hän hoitele ... vieraita omenapuita. Ihminen on itsekäs... +Sivistyneimmätkin ovat siinä suhteessa joskus vielä enemmän elukoita +kuin nämä luonnonlapset, joiden on melkeinpä mahdoton tehdä mitään +varsinkaan herrojen eduksi. Kuta alkeellisempia, sen tarkempia +omastaan. Ja ajattelehan: jos he muokkaisivat jonkin pienen +kallionkolon pelloksi, niin aikoinaan se jäisi minulle. Voisiko +sellaista vaatia ... näiltä? Nyt minä mietin: tulisivatkohan ne +paremmiksi, jos saisivat tosiaan täällä palstan omakseen? Sitenhän +houkuttelin heidät vetämään multia kukilleni. Ei se ehto ollut vaikea, +mutta... Ja muistatko, mitä Juutas on puhunut kylillä? Kehunut, että +koska hänet kerran kontrahtiin nipistettiin, niin hän osaa kiskoa +mökkinsä maista kaiken voiman antamatta niille mitään sijaan. Hänet on +muka narrattu tänne, ja nyt ajettaisiin pois ... ja onhan siinä +tottakin: itsekäs olin, tahdoin voutia hoitamaan omaisuuttani... No +niin, tämä Juutaksen uhkailu voi olla osittain lorua, sillä kyllä hän +sonnittaa peltoja omaksi edukseen minkä kykenee. Mutta katkeruus ja +viha on hänen sanoissaan. Hän on ruvennut Putkinotkoa vihaamaan! +Putkinotkoa! Ja ... on uhannut puukollakin minun isoa mahaani." + +Lyygia kysyy yhtäkkiä: + +"Pelkäätkö sinä hänen puukkoaan?" + +Aapeli ällistyy: + +"Pelkäänkö? Hm ... vai sinä! No, suoraan sanoen, en tiedä. Enkä minä +häntä! Mutta tuo eukko. Ja eukon sukulaiset. Tuollaiset kuin tämä +Mauno. Mitä se taas täällä? Ja muut Juutaksen toverit ... mustat +miehet, joita on istuskellut täällä, supatellen ... viime kesänäkin. +Niin niin, eihän Juutaksen itsensä tarvitse mitään tehdä. Vain neuvo +tuollaisille tuttaville. Pimeä yö ... laukaus ikkunasta sisään. Uh, +eihän tämä vetele! Minä en voi kovistella Juutasta enää. Viimesyksyinen +oli ihan viimeinen yritys. Rauhassa minä tahdon olla ja lueksia. Ja +tahtoisin, että Käkriäinen rakastaisi maata, Putkinotkoa. Miten +hemmetissä saisin hänet sitä rakastamaan? Olenhan häntä torunut. Ja +olen neuvonut. Pidellyt lauhkeasti kuin pesusienellä. Houkutellut +lupauksilla. Hän on pysynyt ennallaan ... itsepäisesti kuin suomalainen +ainakin. Ja minkäpä ihminen sille mahtanee, että hän on saamaton ja +unelias ja veltto? Sehän voi johtua syistä, joita en kykene +tuomitsemaan. Eikähän minusta ollut häntä opettamaan. Kuinka olisin +saattanut panna Juutaksen kouluun, aikamiehen, vaikkei hän osaakaan +lukea? Eihän Aapelista ollut kauemmin pakottamaan edes hänen lapsiaan +kouluun. Olisi pitänyt uhrautua, vartioida heitä: asua aina täällä. Ja +silloin ei olisi jäänyt aikaa köllötellä mukavuudessa. Niin, ja moni +ylen tärkeä kaunis maalaus olisi jäänyt herralta ostamatta. Sellaiset +ovat meidän sivistyneiden ... tärkeyksiä. Minähän olen sivistynyt muka. +Ei, minähän itse sallin heidän olla valloillaan. Minäkö heidät siis +olen yhä lisää totuttanut tällaisiksi? Ja nyt he antavat Putkinotkon +rappeutua. Ensi talvena he joutuvat varmaankin asumaan saunassa. Ja kun +sauna on asuttu loppuun, he kai muuttavat perunakuoppaan. Ja sitten +louhien koloon mäyrien luokse. Ja jos yhä kovenen, vihaavat minua yhä +enemmän, vaikka kunnioittaisivatkin. Kunnioitus, se on ikävää. Ja +kuljettavat tänne kaikenmoisia irtolaisia. Ei, minä en jaksa tätä. Se +on niin surullista, etten siedä. En tahdo nähdä vihaavia silmiä, en +kuulla katkeria sanoja. En varsinkaan Putkinotkossa, joka on minulle +unelmien kätkö. Muistojen hauta, jonka kumpujen alta en tahtoisi kuulla +yhtään vihan ääntä. Kuinka olen sellaiseksi tullut? Mennyt talvi ... +silloin sitä aloin tuntea. Silloinhan päättyi urakkani: mokomakin +urakka. Sain kokoon nuo sata ja viisikymmentä tuhattani, joita olin +sillitynnörin ääressä halunnut. Nyt en enää halua. En. Riittävät +minulle, ja ... rakkailleni. Mutta kun ihminen ponnistaa, ei tunne hän +ponnistuksen väsymystä: jälkeen vasta purkautuu koko väsymys. Ja hän +laskee työaseen kädestään. Ja katselee ympärilleen. Ja näkee ehkä +yhtäkkiä, että on tullut ilta. Näkee kummakseen ja haikeudekseen. Ei +syty sydämeni enää hamekansan silmäyksistä niinkuin ennen. Niin, ei +sillä tavalla kuin ennen, Lyygia! Eivätkä aivoni humallu edes parhaasta +malagasta. Toisenlaista virvoitusta ne nyt tahtoisivat. Ja sitä ne +etsivät muka ... hyvyydestä... Ei, minä kostan julmasti rakkaalle +Juutakselle." + +Lyygia kysyy jälleen: + +"Mutta ... mikä sinulla on? Ja mitä sinä hänelle aiot? Ethän aio ajaa +heitä pois? Kova se on maalaisen työ täällä. Ja ajattele hänen +tavatonta lapsilaumaansa! Ja joskin hän myyskentelee viinaa..." + +"Niin, myydäänhän sitä hotelleissakin", huudahtaa Muttinen. "Siellä +herrat ... röhkivät: se on ainainen vanha tapa. Mistäpä olisi kansalle +parempaa esimerkkiä? Jos me emme maistaisi ... silloin saisimme niin +sanotulta kansalta jotain vaatia. Ja tietysti me aina maistelemme. +Kansa kuvittelee meitä kaikkia juopoiksi. Ja kova on kuten sanoit, +luontomme varsinkin täällä. Niin, Putkinotkossa on muutakin kuin kesää, +jolloin me täällä oleksimme. He näkevät meidät kesällä, levossa: +uskovat laiskureiksi. He sen sijaan: vaikeampi on aina heidän elämänsä +kuin herrojen. On syksy. Myrskyää viikkoja. Mökiltä ei muita teitä kuin +vesi. Eikä tänne hevillä teitä saataisikaan. Nämä asukkaat ovat, +elleivät jaksa soutaa henkensä kaupalla yli ulapoiden, suljetut +hätäänsä taikka tylsään yksinäisyyteen. Ja talvi tulee, vimmattu talvi, +haudaten mökin seinämät paksuun hankeensa. Omin neuvoin he ottelevat +täällä. Lastensa puolesta, ja itsensä, sehän on selvä. Siinä se +menee ... niinkuin menee, oppimattomilta. Eivät he paljoa tiedä eivätkä +taida. Taistelu on kova... Ja niin kuluu haparoiden ja kärsien elämä, +päivä päivältä. Ihmiselämä kuitenkin, kaikkea muuta kalliimpi. Parhaita +kirjojakin. Ja Juutas ... rakastaapa hän toki lapsiaan, se on varma, +ellei mitään muuta: ennen myy viinaa kuin jättää lapsensa kunnan +vaivaisiksi. Se on kaunista, sankarillista." + +"Ja Rosinalle niitä tulee yhä", sanoo Lyygia. "Tiedätkös, juuri tänä +iltana hän saunassa ... pyysi apua ... ettei niitä enää tulisi. Se on +julmaa! Miten minä ... olisin osannut tai voinut...! Mutta sääli minun +häntä on... Ei, mutta, porsaani, meidänhän piti juoda suklaata..." + +Muttinen myöntää: + +"Aivan niin. Kuten herrojen ainakin. Juodaan nyt. Vai niin se valitti, +Rosina! Ja ihmekö, jos pohjarahvas yleensä vihaa ja epäilee +herrasväkeä? Onhan kateus inhimillinen tunne, sitä inhimillisempi kuta +vähemmän sivistystä ihmisellä on. Ja ehkä on kansalle mennyt syystäkin +vereen viha parempia kohtaan. Syöpynyt satoina vuosina, jolloin +vieraskielinen paremmisto on kohdellut sitä ellei aina tylysti, niin +vierashenkisesti. Mutta kohtelevatpa nuo rikkaammat talonpojatkin +tylysti torppareitaan. Harvapa heille ... antaa edes omaa maata. Ja +sehän on selvää, että jokaisella, jonka ammattina on kyntö, olisi +oikeus saada oma kynnettävänsä. Ja antaako tämä Aapeli? Ei, minäpä +annan! Ah, älä sinä nyt hätäile sitä suklaan juomista! Kärsi vielä +kuunnella hiukan oikein komeaa juttua. Pateettista niinkuin mikäkin +sankariruno. Näin minä pauhaan: Ah, niinkuin maalla oleskellut +kesävieras, jonka on lähdettävä sieltä pois ja joka jättää hyvästejä +kesätuttavilleen, viimeisinä elokuun öinä ajattelee kukkaisia nurmia, +niin minäkin tahdon ajatella Putkinotkoa. Kesävieraalta unohtuvat sillä +hetkellä pienet harmit, joita kesällä sattui, ja ainoastaan +auringonpaisteiset kesäpäivät muistetaan. Niin tahdon muistaa +Putkinotkoa. Ja niin koko maailmaa. Ja vieläkin runollisuutta: niinkuin +toisiin maihin lähtevä matkalainen lopultakin siunannee taakse jääviä +maita, niin vanha Aapelikin. Eikö sitten ole vanha? Mutta vanhan miehen +päätä pitäisi hyvyyden ympäröidä juhlallisena säteikkönä. Riittääkö +muka sivistyneelle se, että hän antaa köyhemmille helppoja ehtoja? En +tiedä. Pitäisi antaa oikeutta... Ja he vihaavat minua ... ja tekevät +ainaista kiusaa. Ja tuo Mauno Kypenäinen... Ja yhä lisääntyy tänne +muita, roistoja, kuljeksijoita. Katso, Lyygia, tuossa on." + +Aapeli kääntää äsken kirjoittamansa paperin Lyygialle katseltavaksi. +Lyygia lukee. Isolla paperiarkilla antaa Muttinen Käkriäiselle ja hänen +perillisilleen lahjaksi kappaleen Putkinotkoa: lammen tuonpuolisen +osan. + +"Mitä, mitä sinä annat minulle?" nauraa Lyygia iloissaan. + +Muttinen myhäilee: + +"En, enpä tiedä! Mutta, Lyygia, puhutaanhan siitä toiste... Uskon, että +sinä nyt väität, kun ajattelet, tämän saattavan olla Käkriäisille +ainoastaan vahingoksi. Niin, olisihan se ... ajateltava. On +mahdollista, että Juutas myy Putkinotkon. Joko köyhyydessään tai rupeaa +sillä keinottelemaan. Mutta nythän Käkriäiset ovat sitä hoitamatta +siksi, että se on toisen oma. Niin ovat ruvenneet sanomaan. Ja kuinkapa +ihminen rakastaisi toisen maata. Omaanihan minäkin tahdon. Ja eikö +Suomi ole ennestään täynnä tuollaisia Juutaksia, avuttomia ja katkeria, +jotka on muka lain oikeudella häädetty tällaisista mökeistä ja tehty +irtolaisiksi? Ajettu tehtaisiin tai kaupunkien etukyliin, kasvamaan +varkaiksi ja veijareiksi, koko ympäristönsä vihamiehiksi? Miten käy, +miten käy maalle, jos se hätään joutuu, oikein ryssän piiskan alle, +eivätkä sen kaikki lapset sitä puolusta? Ehkä he rakastaisivat tätä +rämettä, jos se olisi heidän omansa. Minäpä koetan... Se huvittaakin. +Ja: olenhan kiitollinenkin Juutakselle! Mieleisiä nämä Käkriäiset ovat +minulle. Olen ollut heidän tuttavansa niin monta vuotta. Minäkö +tosissani työntäisin heidät maantielle! Voi, Lyygia! Karkottaisin +pentuni? Minäkö liittäisin Putkinotkon kesiin sellaisen muiston, että +Juutas viattomine lapsineen harhailisi pitkin maailman rantaa? Hän, +joka on näyttänyt minulle, millaista korpiemme kansa osittain on. +Suloiset syrjässä eläjät. En tarkoita, että kaikki olisivat samanlaisia +kuin nämä. Onhan niitä paljonkin ... onnellisempia. Mutta toisissa on +näiden yksi hauska ominaisuus, toisissa toinen. Ja talonpojat ovat +talonpoikia aina, kuten herrat ... herrastelijoita. Hm, jospa +suuremmatkin herrat kuin Aapeli näkisivät kansaa: ihmisiä. Silloin +kyllä ehkä sallittaisiin kaikkein hienoimpien herrojemme loruta +ulkomailla ja joskus kotimaassakin, liköörilasi kädessä, yhtä ja toista +ylen ihanteellista kansastamme. Loruta joko pakosta, nimittäin +ulkonaisen vihollisen pelosta, jonka vuoksi meidän täytyy muille +vaikuttaville kansoille maalata kaikki asiamme mahdollisimman +kauniisti, taikka loruta hyvässä uskossa: suomalainen kansa ... +rehellistä, aina. Aina ahkeraa. Lukutaitoistakin ... mikä on melkoinen +valhe. Mutta antaisimme sen heille mielellämme anteeksi. Ja edes +koettaisimme saada köyhiä rakastamaan jos ei juuri isänmaata, sillä +mitäpä he siitä tietävätkään, niin omaa peltoaan. Mutta pois saarnat! +Pois pateettisuus. Tehdä sitä pitäisi jotain. Huomenna vien tämän +paperin Käkriäiselle. Onpa hauska nähdä, millaiseksi nyt Juutas suunsa +panee! Ja ensi pyhäksi hän hankkikoon paperiinsa todistajat, jos +viitsii. Maanmittari haetaan. Ja pitäköön kemut Juutas. Aapeli +kustantaa sokerit. Mutta korpirojut kuppeihin tiputtakoon Juutas +omistaan, jos tahtoo. Myyköön viinojaan, hemmetissä: onhan jokaisella +oikeus omalla tilallaan myydä ... ja oppia vastaamaan. Ja tarjotkoon +suutari Sinikanteleelle ja hänen mairevalle akalleen. Ja ehkä +Maljaselle, joka on talonsa juonut ja alennettu työmieheksi. Ja +joillekin muille: kukapa Juutaksen luottamusmiehiä tietää. Minä en aio +hänen kuppiinsa sylkeä, tällä kertaa. Minä tahdon olla ... Aapeli." + +Lahdelta paukahtaa pyssynlaukaus. Kalliot räikkyvät. Pimeä metsä +raikuu. Jokin rapsahtaa koivujen latvoissa kuistin vieressä ... varisee +maahan: lehtiä varmaan. + +Muttinen kohottaa hätkähtäen päätänsä. Sanattomana istuu hän pitkän +tuokion, suu auki ja pyörein silmin. Sitten huudahtaa hän: + +"Mauno Kypenäinen..." + +Herra kömpelöi pystyyn ja juoksee saliin, jättäen huovat ympäriltään +kuistin permannolle miten sattuu. Ja hän seisoo oven takana ja hokee +Lyygialle, joka on väistynyt kuistin pylvään suojaan: + +"Tule pois! Ampuivat... Kuulat vinkuivat." + +"Niin tekivät", vastaa Lyygia. "Lehtiä putosi koivusta. Mutta älähän +nyt hätäile. Tai ... näytetään, että on täälläkin paukkuja, ja vähän +nopeampia." + +Lyygia rientää Aapelin huoneeseen, ottaa sieltä revolverin ja juoksee +takaisin. Ase kädessä hän seisahtuu kuistin ovelle ja huutaa yöhön, +josta kuuluu mörähtelevää ääntä. Pimeyttä ei hämärän kuun hohde jaksa +paljoa valaista. Neiti huutaa: + +"Kuka siellä?" + +Ei kuulu vastausta, vain airojen hiljaista kolinaa. + +"Kuka ampui?" toistaa Lyygia. "Vastatkaa, tai alkaa täältäkin sataa." + +Ei vieläkään vastausta. + +Lyygia huudahtaa niin, että etäälle metsään kaikuu: + +"Hyvä on!" + +Hän ojentaa revolverin ja laukaisee airojen ääntä kohti. Ilma nasahtaa. +Ja vielä toisen kerran hän laukaisee. + +Silloin kuuluu järveltä näkymättömistä se äskeinen karkea miehen ääni: + +"Älkää ampuko, hoi! Omiahan tässä ollaan. Omia. Ananiashan se ampui... +Erehdyksestä...! Sihtasi huuhkajaa tuonne puuhun. Niin että ... tulikos +sinne mitä?" + +Ääni on Putkinotkon Käkriäisen. + +Nyt toruu Lyygia, kuinka pyssyllä sillä tavoin leikitellään. Eiväthän +täällä rauhalliset ihmiset enää voi asua! Huvilaan ei tosin mitään +tullut, mutta laukaus... Eikä täällä lahdella tarvitse öisin kenenkään +liikuskella. Vielä kysyy Lyygia: + +"Ja minnekä te olette menossa...? Voi sellaista Juutasta, kuinka +säikytteli." + +"Ka, kaloja ... keihästämään", vastaa Käkriäinen. "Ananiaksen kanssa... +Tulella kiikaroimaan. Niin ... kyllä tulee herrallekin kalaa huomenna!" + +Sitten kuuluu Juutas ääntänsä korottaen toruvan Ananiasta, joka +käytteli pyssyä niin, että tässä tuttavia ja ystäviä pelotellaan. Ja +samalla alkavat airot soutaa. Lahdelta erottaa miesten murahtelevaa +puhelua ja airojen vinkunaa. Ne loittonevat ja haipuvat oikealle niemen +taakse. + +Aapeli huudahtaa salissa: + +"Hyi hemmetti! Tämmöinen se on ... viinakurrien pesä. Nyt ... ovet +kiinni. Ja ... totisesti minä annan tuolle vintiölle oman palstan. +Työnnän heti nimeni lahjakirjaan." + +Lyygia nauraa Muttiselle, sammuttaessaan paperilyhtyjä. Sitten ottaa +hän kuistin pöydältä tarjottimen ja kirjat ja paperit ja muut pikku +vehkeet ja vie ne sisään. Ja viimein lampun. Lukitsee lamppu kädessä +oven. Lyygia sanoo sisällä: + +"Voi kuinka minä pelästyin. Mutta sehän oli harhalaukaus." + + + + +Kolmaskymmenesseitsemäs luku + + +Veneessä on paitsi Käkriäistä ja Ananiasta myöskin kolmas, josta Juutas +ei äsken maininnut, nimittäin Mauno, tuo Mesopotamian mustaverinen ja +tuima mies, Aapelin pelkäämä. Käkriäinen soutaa kokkatuhdolla, Ananias +istuu taemmalla laudalla, ja Mauno on perässä. Tällä hetkellä ei Mauno +enää pidä perää, sillä yksinään Juutas tietää, minne tässä oikein +ollaan menossa. + +Keskellä venettä on paitsi suurta sammiota, jonka Rosina vieritti +illemmalla läävän ovelle, sammion sisässä iso jauhosäkki, kuusikymmentä +kiloa painava, ja vieressä toinen säkki, pitkulainen ja hamppuinen, +sama, jonka Mauno Kypenäinen toi Mesopotamiasta ja kantoi Putkinotkon +mökin korsun alle, pelotellen sillä laihan Hurjan vimmatusti +haukkumaan. Nyt on Hurja jätetty kotiin. Itse Käkriäinen ajoi sen +veneen kokasta pois, kopauttaen sitä lapionvarrella hiukan +ristiluihinkin, kun se ei muuten totellut, se matkalle lähdöstä +iloitseva. Kuria saatuaan luikki Hurja häntä koipien välissä saunan +nurkalle ja katseli lähteviä sieltä surkeana, korvat selkää pitkin. +Eihän sitä mukaan, koiraa, joka saattaisi valkoisella karvallaan +ilmaista, ketä venemiehet olivat. + +Kokassa Käkriäisen takana on vielä paitsi atrainta ja tulikouraa kirves +ja lapio, rautakanki ja pari lekkeriä. + +Matkalla tänne saaristoon on Mauno vetänyt housujensa taskusta litteän +pullon ja tarjonnut Ananiakselle ryypyn. Ja vielä toisen, toiselle +jalalle. Ja kolmannen perpentikkelille. Ja Kypenäinen itse on ottanut, +niin että hänen pitkä kurkkunsa on holahdellut. Juutas ei ole +huolinut muuta kuin hiukkasen, lämmittääkseen itseään kylmenevällä +järvellä, pukeutuneena karvareuhkaan, repaleisiin huopakenkiin ja +lampaannahkaturkkiinsa. Tämän tapaisilla retkillä ainakaan ei hän +suvaitse itselleen korpijoonia, sellainen se on luokka... + +Sitten on Ananias kysellyt, eikö noustaisi tuon korkean saaren +rannalle, ottamaan sieltä tervaksia: katajapensaikosta, johon Ananias +parisen viikkoa sitten on niitä hakannut, kätköön tuulastuksen varalta. +Mutta Mauno-eno on sanonut, että taitaa se tässä yö mennä niissä +toisissakin puuhissa. Paistaisi nyt tuo Pölläsen päivä, kuu, sen +verran, että pääsisi alkuun. Ja Juutas on soutanut sen Sahan hovin +saaren ohitse. + +Mutta sitten on lauhkea, maltailta maistuva ja petollinen viina noussut +Ananiaksen päähän. Villit vaistot ovat pyrkineet hänessä iloisesti +kuohumaan. Temmeltää ja riehua on hän kohta tahtonut. Ja hän on tullut +puheliaaksi: on toivotellut, että olisipa tuolla saaressa, jonka rannan +ohitse mentiin, näkynyt lampaita, niin hän olisi ampunut. Mitäs muuta, +hankkinut evästä... Ja Ananias olisi vienyt evästä Maunon Sanelmalle, +rieskamaidon ja mansikkain väriselle. Ja naivansa on hän vannoskellut +Sanelman. Mauno nauroi hänelle ja vastasi: + +"Nai vaan! Kyllä sinusta vävy tulee. Mutta otetaanpas ryyppy, Ananias!" + +Niin ovat he soudelleet ... synkille ja syville vesille. + +Matka vei huvilan lahden poikki. Sinne paistoi huvilan kuisti kelluvine +lyhtyineen. Ja kuistilla näkyivät Aapelin ja neidin hahmot. + +"Nyt, lemppari, minä ammun!" huudahti Ananias. "Porvalit... +Rapamaha..." + +"Ammu, läjäytä!" sanoi Mauno Kypenäinen. + +"Kyllähän se sen sietäisi", arveli Juutas Käkriäinen, aavistamatta +poikansa aikovan totta. "Eihän se tänä iltana, Aapeli... Mutta saattaa +se olla taas ärhentelemässä, kontrahteineen..." + +Tuskin ennätti Juutas pelästyä ja törmätä sammioon kompuroiden ottamaan +pyssyä Ananiaksen kädestä pois, niin laukaus pamahti. Käkriäinen sai +lyödyksi sen verran pyssyyn, että tähtäys meni tarkoitettua ylemmäksi. +Sitten otti hän haulikon pojaltaan ja örähteli: + +"Ei sitä sillä tavalla...! Se onkin toinen luokka..." + +"Voi Jeesuksen Ristuksen kiljuva s--tana!" huudahti Mauno Kypenäinen. +"Nyt, Juutas, soutamaan karkuun!" + +Ja karkuun he aikoivat. Kunnes neidin ääni kuului ja hän paukutteli +vastalaukauksensa. Juutaksen oli pakko antaa veneen seisahtua. Mutta +sitten hän selitti asian, ja pääsi jälleen lähtemään. + +Nyt he soutavat edelleen. + +Käkriäinen on ollut niin ällistynyt, että sanoi vasta hyvän ajan +kuluttua, pistäen piippuunsa hätätupakoitaan: + +"Huuhkajaa ilmoitin Ananiaksen sihdanneen. Uskoivatpas varmaankin. Ja +kyllä minä aina sanasen keksin. Ja vielä minäkin niille näytän ... +porvaleille... Maha niiltä pitäisi halkaista, mitäs... Mutta pitää +tässä heitä ensin katsastella, mitä he ... se on toinen liikutus, se." + +"Mikä se tuolla edessä on?" kysyy Mauno Kypenäinen. "Tuo tuolla +niemellä, luoteista ilmaa vasten?" + +Maunon osoittama hahmo on niinkuin omituinen ja iso elukka. Aivan kuin +hevosen pää, joka joisi salmesta vettä. Ananias huudahtaa: + +"Ammunko sitä? Pistänkö patruunan torveloon?" + +"Se on Hevonpään saari", sanoo Juutas Käkriäinen. "Kohta ollaan +perillä." + +Eikähän Ananiaksella olekaan pyssyä. Ja sitten Ananias unohtaa koko +ampumisen. Hän sanoo naivansa Sanelman. + +He soutavat hyvin kapean lahden perukkaan, joka supistuu viimein +ojaksi. Siitä vetävät Juutas Käkriäinen ja Mauno veneen läpi. Ananias +kompuroi kivistöllä. Sitten astuvat he jälleen veneeseen. Soutelevat +korkean ja jyrkän vuoren juurella. Vuori kaikuu melkein pienimmätkin +äänet. Juutas on vaiti. He soutavat vielä jonkin matkaa ja tulevat tuon +syrjäisen saaren viereen, johon Käkriäinen on sanonut mentävän. Senkin +saaren ranta nousee vedestä kuin kirkonseinä. Ei näy, mistä siihen +pääsisi ylös. Mutta Juutas tietää, että vaikka saari on kolmelta puolen +jyrkkä, niin yhdestä paikkaa pääsee siihen tältäkin kulmalta. Neljäs +sivu on siinä asumattomassa saaressa loivempi. Harvoin siellä +myhkyrässä, joka on kätkössä toisten, isompien saarten välissä, sattuu +ketään kiipeilemään, koska lähin mökki on parin virstan päässä. Tämä +myhkyrä on Vaskilahden Matin oma, eikä siinä pidetä lampaitakaan: Aina +Kustava herrastelee, joten hänellä ei ole enää lampaita eikä mitään. Ja +liian pienihän se saari olisikin lampaille. + +Kerran, viitisen vuotta takaperin, oli Käkriäinen jo katsellut tätä +saarta saman homman varalta. Sattumoisin oli hän tänne joutunut. Oli +vähän suutahtanut kotona ja lähtenyt soutelemaan lystikseen... Oli +noussut maihin loivemmalta puolelta. Ja nähnyt myhkyrän harjalta +jalkainsa juuressa tällä seinämällä puolukoita, ikäänkuin hyllyllä. +Juutas oli laskeutunut niitä poimimaan ... ainoastaan luikumalla oli +päässyt sille hyllylle. Mutta sianpuolukoita ne olivatkin, ne puolukat. +Juutas mörähti itsekseen suuttuneesti: + +"Paskia..." + +Mutta sitten oli hän löytänyt täältä muuta, nimittäin sen hyvän paikan, +johon nyt tullaan. + +Kokka kolahtaa rannan lohkareihin. Niiden väliin vetää Käkriäinen +veneen tiukasti. Sitten hän pistää pulleista pässinpusseista +piippuunsa, ja neuvoo lankomiestä ja Ananiasta lähtemään perästään, +varottaen heitä putoamasta kivien halkeamiin, joissa ammottaa vesi +kuin ... missäkin hiiden kirnuissa. + +Kaikki kolme kiipeävät perätysten sille hyllylle, jonka Juutas äsken +mainitsi, ja siellä alkaa Juutas hääriskellä ja kopeloida kiviä. Nyt +sanoo hän löytäneensä, ja kolistelee joitakin paasia. Tässä se on se +hyvä paikka. Mikä piru hänet lienee aikojen varrella tehnyt, sellaisen +kolon sorvannut... + +Juutaksen ääni kuuluu onkalosta, jonka hän sanoo tässä olevan. Siellä +hän raapaisee tikulla tulta, ja Mauno ja Ananias näkevät hänen +turkinkaulus pystyssä kyyköttävän luolassa, jonka kapealta oviaukolta +hän taannoin käänsi syrjään paasia. Kumeasti kaikuu hänen äänensä, kun +hän nauraa mielissään ja kehottaa toisia tulemaan luokseen. Mauno ja +Ananias kömpivät viileään onkaloon. Se on niin pieni, että he kolme +tuskin mahtuvat sinne yhtaikaa. Mutta siitä aukeaa kallionrako toiseen, +alempana olevaan koloon, joka on suurempi. Sitä he nyt kaikki +tarkastavat. + +Se on heistä verraton kätköpaikka viinapadalle ja muille pienemmille +vehkeille. Kun tukkii ulkoaukon sellaiseksi louheksi, mikä se on +tavallisesti, ei kukaan aavistaisi mitään, vaikka joku saarelle +sattuisikin. Ja vaikka kätkössä olisi raatoja. Ehkä lienee kuka pitänyt +täällä hirvenlihoja, aikoinaan. Tai tokko niitäkään, sillä paadet kolon +suulla ovat jo paikoilleen sammaltuneet. + +Sen jälkeen tulevat he ulos jyrkänteelle. + +Itse keittopaikka on tämän onkalon takana. Juutas näyttää sen Maunolle +ja Ananiakselle, hyvillään nauraen. Se on syvänlainen rotko, sakeaa +petäjikköä kasvava. Toisella puolella on louhikko ja toisella saaren +pystysuora seinä, sellainen, ettei lammaskaan siitä tulisi alas. Ja +petäjikön keskellä on varsin pehmeää hiekkaa. + +Hiekkaan rupeaa Juutas Käkriäinen kaivamaan hautaa sammiolle, johon +viina pannaan imeltymään ja peitetään puiden oksilla. Hän on jo +kantanut jauhosäkin veneestä, ja Mauno ja Ananias työkalut. Ananias +tonkaisee rautakangella sieltä täältä. Mauno Kypenäinen katsoo äärestä, +kuun kelmeässä hämärässä, ja tupakoi. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Putkinotko, by Joel Lehtonen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PUTKINOTKO *** + +***** This file should be named 39261-8.txt or 39261-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/9/2/6/39261/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org/license + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/39261-8.zip b/39261-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..158ce13 --- /dev/null +++ b/39261-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4b495e8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #39261 (https://www.gutenberg.org/ebooks/39261) |