diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38598-8.txt | 11930 | ||||
| -rw-r--r-- | 38598-8.zip | bin | 0 -> 251653 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 11946 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38598-8.txt b/38598-8.txt new file mode 100644 index 0000000..538e351 --- /dev/null +++ b/38598-8.txt @@ -0,0 +1,11930 @@ +Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 4, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Talvi-iltain tarinoita 4 + Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut. + +Author: Zacharias Topelius + +Translator: Ilmari Jäämaa + +Release Date: January 17, 2012 [EBook #38598] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 4 *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +TALVI-ILTAIN TARINOITA 4 + +Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut. + + +Kirj. + +Z. TOPELIUS + + +Suom. Ilmari Jäämaa + + +Ilmestynyt ensimmäisen kerran +Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1911. + + + + +SISÄLLYS: + + +NUORUUDEN UNELMIA: + + Johdanto. + 1. Myrsky saaristossa + 2. Tämän kertomuksen ajasta ja ruskeasta miehestä. + 3. Tammisaaren matkasta ja kruunun laivasta. + 4. Tähtienselittäjä. + 5. Syksyisestä auringonsäteestä. + 6. Taivaanlaen vaarallinen kohta. + 7. Yö ja aamu Kymenkartanossa. + 8. Helsingin valtiopäivät. + 9 Talvi-ilta salolla. + 10. Salaliitto. + 11. Vanhan ja uuden uskon taistelu ihmissydämistä. + 12. Neiti Kirsti Flemingin kirje äidilleen rouva Anna Gyllenbögelille + (omaa sukuaan Horn). + 13. Herra Eevert Kaarlenpojan hautaaminen Turun tuomiokirkkoon. + 14. Kun kuningas oli isänsä poika. + 15. Juhannuspäivä Trollbölessä. + 16. Viimeinen luku nuoruuden unelmista. + +VERNAN RUUSUT. + + 1. Tanssiaisten jälkeisenä aamuna. + 2. Kaksi ritaria ratsastaa metsässä. + 3. Ritarien tulo lumottuun linnaan. + 4. Linnassa asuu lumottu prinsessa. + 5. Lumotun linnan lohikäärme palaa ja ahdistaa Jaakko-ritaria. + 6. Pyhän Yrjänän taistelu lohikäärmettä vastaan. + 7. Jättiläinen palaa, velho mukanaan. + 8. Pyhän Yrjänän taistelu jättiläistä vastaan. + 9. Lohikäärme tunnustaa velholle osan lumotun linnan salaisuuksia. + 10. Velhon kiusaus. + 11. Salmelan talossa. + 12. Arvoituksia ja selityksiä. + 13. Kaipiaisissa. + 14. Jaakko ratsastaa lähetin toimissa. + 15. Kysymyksiä ja pako. + 16. Uusi maailma. + 17. Vaihtuneet osat. + 18. Pikku Yrjö. + 19. Yöjärvi ja Salmela. + 20. Aachenin ruusutarhassa. + 21. Satinin lipas. + 22. Viimeinen luku Vernan ruusuista. + + + + + + +NUORUUDEN UNELMIA + + + + +JOHDANTO. + + +Korkealla vuorella, joka kohoaa meren rannalta istui Historian hengetär +katsellen maailmaa laajalti näkevin silmin. Oli talvi, aamurusko +kultasi kaakossa pilviä; kalpea, värähtelevä kimaltelu kulki yli +Itämeren aaltojen. Purppurana punersi lumi sen valossa, honkien latvat +kirkastuivat, kultaisena kiilsi kaukaisen kirkontornin huippu, mutta +laaksossa hohti torpan pieni ikkuna ihan kuin tulessa. + +Vuorella istuva olento ei katsellut aamun koittoa. Hänen silmäyksensä +oli tunkeutunut läpi öisen pimeyden ja ihmissydämen salaisten kätköjen. +Hän saattoi nähdä yli koko pyörivän maapallon ja niinpä hän voi mielin +määrin luoda katseensa milloin sen valoisaan, milloin sen pimeään +puoleen. Hän oli väsynyt katselemaan kansain lakkaamatonta taistelua +sen maatilkkusen herruudesta, missä he asuivat. Hänen silmänsä +näyttivät veripunaisilta, kun hän katseli Balkanin selänteitä, ja +lumena ne kimaltelivat, kun hän ne Afganistanin vuorten huipuilta +käänsi koilliseen nähdäkseen siellä jäihin jäätyneen höyrylaivan +kaukana tuolla maailman äärimmäisissä sopukoissa Behringin salmen +suulla. Äänetönnä, ajatuksissaan hän painoi katseensa alas ja kosketti +teräksisellä piirtimellään jalkainsa juuressa kasvavaa hienon lumen +verhoamaa vuorisammalta. Vuoren kylki tuli näkyviin; siitä kenties +löytyisi jokin unohduksiin jäänyt, kiveen uurrettu kirjoitus +muinaisilta ajoilta. Mutta ei, semmoista hän ei siitä löytänyt. +Muinaisen jättiläisen jalka oli painanut vuoreen jäljen, mutta +ihmiskäden merkkiä ei näkynyt tuossa alastomassa, yksitoikkoisessa, +harmaassa paaterossa. + +Silloinpa hän huomasi hiekkaisella penkereellä, vähän alempana vuoren +rinteellä, lapsen, joka pihlajan varvulla piirteli kuvia +vastasataneeseen, valkoiseen lumeen. + +-- Mitä teet? kysyi hän. + +Lapsi vastasi: + +-- Piirtelen satuja lumeen. + +-- Niinkö? kysäisi vuorella istuva korkea olento. -- Satuja viitsit +kirjoitella? Ensimmäinen tuulihan ne puhaltaa pois, ensimmäinen petohan +ne polkee näkymättömiin, ja ensimmäinen kevään aurinkoinenhan sulattaa +ne maan pinnalta olemattomiin! + +-- Niin, sanoi lapsi, semmoinen on minun mielityötäni. Taitoni opin +aallolta, joka piirtelee juovia rannan hietaan, pilveltä, joka rakentaa +linnoja ilmaan, kellastuneelta lehdeltä, joka uurtaa hankeen hienon +jäljen. + +-- Ja kaikkea tuota teet saadaksesi vain tuokion leikitellä? kysyi taas +Historia. + +Lapsi nosti kummastellen silmänsä: + +-- En tiedä. Sen tiedän vain, että aalto, pilvi ja lehti ovat kaikkina +aikoina tehneet samoin, ja kaikkien aikain työ on ainaista työtä. +Kirjoitatko _sinä_ enempää? + +Silloin korkea Historia naurahti ja vastasi: + +-- Enempää en saata minäkään kirjoittaa. Minä tunnen sinut hyvin. Sinä +olet Satu, joka aina alusta saakka istuit jalkaini juuressa ja opetit +minua kirjoittamaan. Minä piirtelen marmoriin niinkuin sinä lumeen, ja +niinpä kirjoittelemme iät kaiket. + +Ja Satu kirjoitteli lumeen, jota tuuli puhalteli pois, jota ilves +tallasi, kevään aurinko sulatti. Seuraavana päivänä ei sitä kirjoitusta +enää ollut, mutta silloin Satu piirteli uusia sanoja uuteen lumeen. + + + + +1. MYRSKY SAARISTOSSA. + + +Kaksi vanhaa kalastajaa seisoi Tofön kallioisella rannalla Tammisaaren +saaristossa ripustellen nuottaansa kuivamaan koetettuaan turhaan saada +apajaa vedetyksi yhä yltyvässä myrskyssä. Lumen- ja sateensekainen sumu +läheni mereltä, kietoi verhoonsa saaren ja kierteli tiheinä +villahaituvina ylös honkain latvoihin. Tuuli oli idässä, hiukan etelän +puolella. Se oli tullut Inkerinmaan autioilta soilta, kiihtynyt Nevan +usvien uhosta ja sieltä rientänyt ulommas Suomenlahdelle; siellä oli +sillä tannerta temmeltää; siellä se pääsi valtatielleen. Liitot se löi +meren sumujen ja sadepilvien kanssa, joita kiiti kaukaa Volgan +varsilta, pieksi Suursaaren kallioita vasten lukemattomia lakkapäitä ja +oli rajuimmilleen yltynyt tultuaan Uudenmaan saaristoon. Sumun +hälvetessä silloin tällöin näkyi kaikkialla niin kauas kuin silmä +kantoi salakareja valkovaahtoisina, ja torneina tyrskyili meri kaikkia +kallioniemiä vasten, joita ulkoni rannasta tuulen puolelle. + +Miehet katselivat ilman ja meren pauhua tylsän välinpitämättöminä, +kuten rannikon asukas ainakin, joka on tottunut moisiin näkyihin. +Ääneti he olivat työnsä lopettaneet ja olivat jo tupaansa +palaamaisillaan, kun äkkiä vilahti sumun lävitse jonkun matkan päässä +rannasta laiva tuulen ajamana. Sitä nyt miehet tarkastamaan. Se oli +kaiketikin menettänyt hyökyaalloissa peräsimensä tai pirstonut sen +johonkin kariin, josta aallot heti sen jälkeen olivat taas laivan +irroittaneet, sillä neuvotonna se ajelehti kylki edellä; viistopurje +lepatti repaleina, ja reivattu märssypurje, jota se ei ollut saanut +korjatuksi, edisti nyt vain sen tuhoa. + +-- Tuo ei enää pitkälti tee matkaa, sanoi toinen mies jurosti, +varjostaen kädellään silmiään, joita sade pieksi. + +-- Riikalainen se on, virkkoi toinen. Näkeehän sen taklauksesta, +puolittain kuunari, puolittain jaala.[1] Hyvin kulkee kohtalaisella +tuulella, mutta lempo sitä ohjailkoon, kun peräsimen haat ovat +pettäneet! + +Riian kuunarit olivatkin tunnettuja noilla väylillä. Usein niistä +Suomen rantalaiset saivat suola-, hamppu- ja pellavatarpeensa. + +-- Olisi pysynyt, senkin tyhmyri, tuolla puolen Jussarön; siellä olisi +ollut selvää vettä, sanoi ensimmäinen. + +-- Kunpa olisi, toisti toinen, karkeasti naurahtaen. Mutta kas kun +meidän kilohaili on lihavampi, niin pitäähän pyrkiä osalle. Mutta vene +vesille, Simo! Ehjänä tuo ei tule yli Fagerströmin karin. + +Mies tunsi väylänsä. Sen huomasi pian, sillä ei kulunut kolmeakaan +minuuttia, niin oli kuunari karilla. Pari kertaa sitä aallot vielä +ankarasti työntäisivät eteenpäin, mutta sitten se kallistui kyljelleen +eikä enää liikahtanutkaan. Pauhaten loiskuivat laineet sen ylitse. + +Kari oli ainoastaan sadan sylen päässä rannasta. Miehet olivat jo +veneessä ja jäntevin käsin soutaen pyrkivät lähemmä haaksirikkoon +joutunutta alusta. + +Tuntikauden ankarasti ponnisteltuaan he palasivat mukanaan kuusi +haaksirikkoista kapeaan salmeen, josta tullaan suojassa olevaan +valkamaan Tofön saaren luo. Kolme kuunarin väestön miehistä oli saanut +surmansa aalloissa. + +Jäljelle jääneet vietiin nääntyneinä ja läpimärkinä kalastajain +mökkiin. Siellä he lämmittelivät ja kuivasivat vaatteensa räiskyvän +takkavalkean ääressä, ja siellä heille tarjottiin parasta mitä talossa +oli: leipää, silakkaa ja keitetyitä nauriita. Kolme heistä oli oikeita +merikarhuja. He puhuivat pelkkää saksaa, josta saatiin sen verran +selville, että heidän kapteeninsa oli hukkunut. Toiset kolme olivat +matkustajia. Yksi heistä haastoi ruotsia; muut solkkasivat sekaisin +puolalaisia, venäläisiä, saksalaisia sanoja, koettaen siten turhaan +sanottavaansa sanoa. Laivan oli ollut määränä viedä Riiasta Viipuriin +ohra- ja hernelasti; mutta saatuaan vuodon se oli yrittänyt käydä +Jussarön suojaan. Silloin se oli menettänyt peräsimensä ja ajelehtinut +salakareille, joita on kaikkialla väijymässä tuossa vaarallisessa +saaristossa ja jotka sinä aikana, missä kertomuksemme liikkuu, olivat +peräti vaillinaisesti, tuskinpa ensinkään viitoitetut. + +Merimiehet ovat kaikkialla ja aina samaa laatua: heidän elämänsä on +kuin keinuva aalto. Niinpä nämäkin kolme Riian matruusia. Vaatteet +kuivattuaan ja täytettyään vatsansa lämpöisessä tuvassa he oikaisivat +uupuneet jäsenensä olkisille vuoteille ja nukkuivat, huolehtimatta +uusista kohtaloista ja ajattelematta enää äskeistä haaksirikkoa tai +edellisen yön ponnistuksia. + + * * * * * + +Sillaikaa kun tofölaiset parhaan kykynsä mukaan osoittivat +vieraanvaraisuutta haaksirikkoisille, oli talon isäntä, Niilo +Antinpoika, jo edellä mainitun nuottamiehensä Simon kanssa lähtenyt +rannalle tuottavampaan ja heidän käsityksensä mukaan aivan luvalliseen +toimeen, nimittäin korjaamaan särkyneestä laivasta mitä mahdollista oli +korjata, ja pitämään tuota saalista omanaan. Rantaoikeus, joka meidän +aikoinamme on saanut varsin pahan maineen, oli silloin vielä kaikkien +rannikkolaisten mielestä laillinen elinkeino. Ja joskaan ei Suomessa +juuri rukoiltu virolaisten tapaan "Herraa Jumalaa siunaamaan rantaa", +niin on varsin luultavaa, että arvoisa Niilo Antinpoika apulaisineen +oli ainakin yhtä harras ryöstäessään haaksirikkoisten omaisuutta kuin +äsken pelastaessaan heidän henkensä. + +Eipä Tofön kaunisniminen Agneta emäntä -- saaristossa käytetään +tuommoisia herrasnimiä -- olisi ollut nainen eikä uusmaalainenkaan, +ellei hän olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen tarkastellakseen vielä +valveilla olevia vieraitaan. Eräs niistä, pitkä, laiha ja +vanhanpuoleinen mies, jolla oli ruskea nuttu ja ruskeat alusvaatteet, +istui äänetönnä takan ääressä, ikäänkuin hän ei koskaan olisi voinut +saada tarpeekseen kuivaa ja lämmintä. Miehen viisaat, terävät silmät +sillä välin lakkaamatta vilkuivat levottomasti sinne tänne. +Toinen matkustajista oli vinovartaloinen kuusitoista- tai +kahdeksantoistavuotias poika. Hänen mustasta tukastaan, kiiluvista +silmistään ja koukkunenästään emäntä päätteli vieraansa olevan +varmaankin mustalaisen, ja hänellä oli sitä suurempi syy siihen, kun +pojan pitkistä sormista ja melkein linnunomaisesta, sipsuttavasta +käynnistä oli aihetta otaksua hänessä olevan muutamia epäiltäviä +taipumuksia himoitsemaan lähimmäisen irtainta tavaraa. Mutta koska tuo +mustalaispoika nähtävästi oli vain kolmannen miehen palvelija ja +parast'aikaa puhdisteli tämän kannuksilla varustettuja ratsusaappaita, +päätti Agneta muori ennen kaikkea pitää silmällä mainittua kolmatta +miestä, joka hänestä näytti etevimmältä kaikista ja jolla lisäksi oli +sekin ansio, että osasi puhua ruotsia. + +-- Oletko sinä tästä maasta kotoisin, koska osaat ihmisten kieltä, vai? +kysyi muori viattomasti. + +Näin puhuteltu vieras, vankkaruumiinen, harteva, noin viidenkymmenen +vuoden ikäinen mies, jolla oli senaikuinen ratsumiehen puku yllä ja +alinomainen leikillisyys kasvoilla, oli vast'ikään miehen tavoin +mellastanut naurisvadissa ja oikaisihe nyt mukavaan asentoon penkille, +vetäen huotrasta pitkän miekkansa ja pyyhkien sitä. Tuo kunnianarvoinen +soturi ei vastannut emännän koukuttelevaan kysymykseen, vaan pyyhkäisi +valtavia viiksiään ja kysyi vuorostaan: + +-- Onko talossa olutta? + +-- Mistä sitä köyhä olutta otti mikkelin aikaan? Suolavettä on ja +riittämiin; suvaitaanko enemmän sitä lajia, vai? vastasi eukko, jota ei +miellyttänyt tuo tuttavallinen ääni. + +-- Muori hoi! -- jatkoi sotilas haukotellen -- tunnetteko miltä Riian +markat kilahtelevat? + +Ja samassa hän helisytti täyteläistä nahkakukkaroa, joka oli pistetty +miekkavyöhön. + +Agneta muori ei ollut aivan kuuro noin sointuvalle puheelle. Hän +katseli vuoroin kannuksia, vuoroin kukkaroa ja viittasi puheessaan +siihen suuntaan, että kaupungista muka saisi olutta. Talossa hän ei +sanonut sillä kertaa olevan muuta kuin erästä kalalientä, jota +toisinaan säilytettiin herkkuna. + +Sotilas suvaitsi nauraa ja käski puolankielellä palvelijansa mennä +katsomaan, olisiko joku oluttynnyri saatu laivasta pelastetuksi. + +Rotta ei olisi nopeammin pujahtanut loukkoonsa kuin mustalaiseksi +luultu palvelija kiirehti täyttämään herransa käskyä. Mutta tuskin +poika oli mennyt, kun sotilas muutti asentoaan kääntäen selkänsä +ruskeatakkiselle miehelle, iski tuttavallisesti silmää Agneta muorille +ja sanoi mehevän puheliaasti, mikä oli kokonaan toisenlaista kuin hänen +äskeinen harvapuheisuutensa: + +-- Jos tahdotte koiraa, muori, niin ottakaa silloin tuo poika. Jos +kissaa mielitte, niin on hän kissakin, ja jos kettua, niin ette +sellaista repoa saa muualta mistään. Silakkana minut paistakoot, ellei +Sam poika hajuaistillaan tajua kaikkea, mitä sanotte, ja vaikkapa te +olisitte rehellisin ihminen, mikä ikinä on hameissa käynyt, niin hän +osaa huomenna kertoa semmoista, mikä veisi teidät suoraa päätä hirteen. +Sillä pahuksella on nenässään kaikki maailman kielet. Minä en saata +olla häntä vailla, mutta jos ukkonne napsauttaa häneltä niskat nurin, +niin hän tekee kunnon työn. + +-- Herra varjelkoon! -- huudahti Agneta muori vilpittömästi hämmästyen. +-- Kuulkaas, kersantti, oletteko te oikea kristittykään, kun moisia +murjaaneja tuotte maahan. + +-- Majoitusmestari, jos suvaitsette -- vastasi sotilas oikoen leveitä +hartioitaan -- ja ehkä vähän parempikin kristitty kuin te; mutta +ystävät silti. Olette kukaties kuullut puhuttavan Iivari +Pärttylinpojasta? + +-- Olen minä kuullut yhdestä semmoisesta. Hän oli paavilaisten puolella +ja palveli Suitian Klaus herraa, kun tämä taisteli Kaarlo kuningasta +vastaan. Puhuttiin sitä niinkin päin, että hän meni Arvid herran kanssa +makkararetkelle Ruotsiin ja hänet upotettiin kivi kaulassa meren +syvyyteen lähelle Kastelholmaa. Toiset taas puhuivat hänen olleen +Marttilan kahakassa, jossa Akseli Kurki sai selkäänsä, ja sieltä +ratsastaneen käpälämäkeen semmoista vauhtia, että ajoi nivusensa aidan +seipääseen, ja siihen mies jäi. Siitä on nyt pian jo kaksikymmentä +vuotta. + +-- Vai niin! No ehkäpä olette muutakin kuullut Iivari Pärttylinpojasta? + +-- Enpä juuri semmoista, mitä maksaisi vaivaa kertoa. Sanottiin hänen +olleen niin voimakas, että jaksoi lyödä nyrkillään tammisen pöydän +puhki ja että ajoi Ilmajoen jäällä talonpoikia maahan kuin lampaita +vain. Varjele hyvä Jumala semmoisista jumalattomista, joilta ei +kunniallinen vaimo milloinkaan saa olla rauhassa, oluttynnyri vielä +vähemmän! + +Viimeisiä sanoja lausuessaan Agneta muori katsahti terävästi +sotilaaseen, joka ei saattanut olla purskahtamatta nauruun. + +-- No hiisi vieköön parhaan papurikkoni, jos minulla nimittäin +semmoinen olisi! Oikeita rosvojuttuja te olettekin kuullut Iivari +Pärttylinpojasta! Jollei hän nyt olisi Ahvenanmeren pohjassa tai +keihästettynä Marttilan aidanseipääseen, niin pistäisipä nyt tanssiksi +teidän kanssanne ... vähän tähän tapaan... + +Näin sanoen majoitusmestari kumartui ja sieppasi käsiinsä raskaan +tammipölkyn, noin neljän, viiden leiviskän painoisen, jonka ääressä +Tofön isännällä oli tapana kutoa verkkoja. Sen hän heitti keveästi kuin +pallon kattoon ja otti sen jälleen lennosta kiinni. + +-- Älähän nyt, älähän nyt -- pääsi muorilta kun hän säikähtyneenä +peräytyi kauemmas. Annahan olla tuommoiset leikit! Ei vielä näy +paholainen omaansa korjanneen. + +-- Ei olekaan, ja siitä tuo ruskeatakkinen kyllä pitää huolen. Mutta +ollaanpas nyt ystäviä, koska tunnemme toisemme. Katsokaas minua! +Kummittelenko, vai? Hui hai! Kyllä minä teidät vielä muistan; +punaposkinen olitte ennen kuin kartanonportti, ettekä silloin +nyrpeäkään ollut. Poika nulikka vain olin silloin, kun teille +salavihkaa suuta suikkasin Pohjan kirkolla, viisikolmatta vuotta +sitten, ja niinkuin näette, ei minusta vielä ole sotamarskia tullut. +Mutta mitä taas siihen tulee, että olen palvellut Suitian Klaus herraa +ja ajanut maahan muutamia talonpoikia, niin olkaa huoleti: minulla on +armollisen herran armonjulistus -- minulla niinkuin monella muullakin +kunnon miehellä -- enkä aio huolia voudeistanne ja nimismiehistänne +enempää kuin metsän harakoista. Eikä tuo poikakaan ole mikään murjaani, +niinkuin luulette, vaikken minä kehoittaisi teidän pappejanne häneltä +katkismusta kyselemään. Hänen isänsä oli viekkain juutalainen, mikä +koskaan on osannut kiskoa viimeisen rovon sotamiehen taskusta, vaikken +minä, totta puhuakseni, suinkaan luule poikaa sen paremmaksi +kirjanoppineeksi ja Mooseksen lain tuntijaksi kuin että huoleti saatte +panna hänen eteensä vadillisen sianlihaa illoin, aamuin ja kerran +keskipäivälläkin. + +Ulkoa kuului samassa melua ja Sam syöksyi sisään, sanomattoman +vikkelästi vierittäen edellään vähäistä oluttynnyriä ja samalla +kantapäillään torjuen luotaan Simoa, joka turhaan koetti riistää +häneltä hänen saalistaan. + +-- Seis! kiljaisi majoitusmestari luoden halukkaan katseen viimeiseen +kalliiseen laivan muonavaraston jäännökseen -- Sam, päivä päivältä +havaitsen sinun kykysi yhä suuremmaksi. Hyvän palveluksen olet tehnyt +isänmaallesi; otetaan se lukuun, kun ensi kerran saat selkääsi. Ja anna +sinä, pitkäkoipi, pojan olla rauhassa ja kiitä onneasi, ettei hänellä +ole hevosenkenkiä takajaloissa. Oluesta maksan sinulle toiste, +hoikkasääri, ja huomenna viette meidät joka miehen aamulla varhain +Tammisaareen. + + + + +2. TÄMÄN KERTOMUKSEN AJASTA JA RUSKEASTA MIEHESTÄ. + + +Urhoollisen majoitusmestarin Iivari Pärttylinpojan ja hänen +seuralaistensa nauttiessa kalastajan tuvassa Tofön saarella lepoa, joka +heille olikin tarpeen, lienee syytä tutustuttaa tämän merkillisen +kertomuksen lukijaa siihen aikaan, jossa tapaukset liikkuvat ja jota +hän kenties ei tunne. -- Suotakoon se hänelle anteeksi. + +Riikalainen kuunari särkyi pirstaleiksi Suomen saariston kallioihin +myrskyisenä lokakuun päivänä armon vuonna 1615. Aika oli synkkää ja +kummallista, ei juuri sentähden, että sinä vuonna olisi ollut mitään +suuria valtiollisia tapahtumia, vaan pikemmin sentähden, että entiset +aikakaudet vaikuttivat yhä vielä, kun taas vastaiset suuret muutokset +ikäänkuin loivat varjon silloiseen aikaan ja saattoivat senaikuisen +ihmispolven aavistamaan jotakin mahtavaa, mikä oli tulossa, jotakin +suurta ja uutta, mikä oli nousemassa taivaan rantaan. Lähinnä +edellisiltä ajoilta kertovat meille kokonaisen vuosisadan aikakirjat +Vaasan suvun kuningasten teoista ja keskinäisistä hallitusriidoista. +Mutta satu ja aikakirjat ovat ensimmäisiä aamunsäteitä aikain yössä ja +valaisevat sen vuoksi vain vuorten huippuja, jättäen varjoon laaksot ja +hedelmälliset tasangot. Vähitellen, valon yhä korkeammalle kohotessa, +huomaa tupia laaksoissa ja viljavainioita tasangoilla. Kuninkaitten +takaa kuuluu kansankin liikettä, ja kuuluupa kansasta muutakin kuin +että se vain lähettää valtiosäätyjänsä herrainpäiville ja +sotajoukkojansa taistelutanterille: tässä kansassa on miljoonia eläviä +olentoja, ja heillä on kaikilla inhimillinen sydän, intohimot, surut ja +ilot, ja kaikki vaativat oikeutta saada elää, jopa, mikäli heidän +vallassaan on, elää onnellisinakin. Kertomuksemme aika oli juuri +sellainen, jolloin pohjaton kuilu aukeni kuningasten, aatelin ja +pappien jalkain alle, heidän, jotka siihen saakka olivat olleet kaikki +kaikessa, sanalla sanoen, jolloin Kaarle IX ja Kustaa II Aadolf -- isän +ajatus ja pojan teko -- alkoivat Ruotsissa ja Suomessa saattaa +yhteiskuntaa uudelle kannalle. Emme käy mittaamaan tätä vaillinaista +alkua nykyajan mitalla; emme kummastele, jos huomaammekin siinä paljon +keskiajan karkeutta. Kansalainen piili vielä säädyn puhemiehen takana, +ja vapaus rakenteli etuoikeuksista rintavarustuksia itselleen. Kuinka +paljon ulkonaisia ja sisällisiä taisteluja! Mikä alituinen ja verinen +ottelu kukistuvan vanhan ja esiin rynnistävän uuden välillä! + +Koko 16:s vuosisata oli ainoastaan 17:nnen esikartano. Vuoroin räikeitä +valon välähdyksiä, vuoroin synkkää pimeyttä. Ja mustaksi yöksi nämä +varjot tummenivat Kustaa II:n Aadolfin hallituksen alussa. Valtakuntaa +näännytti kolmen sodan taakka, ja kansaa, joka tuota taakkaa kantoi, +voudit kettivät ja aatelisherrat rääkkäsivät; kansa vuoti verta ja näki +nälkää, mutta yhä se odotti aikaansa. Joka kerta kun uusi kuningas +nousi valtaistuimelle, toivottiin parempia päiviä, ja kuinka usein se +toivo petti! Mutta kun nousi hallitsemaan seitsentoistavuotias Kustaa +II Aadolf, yhtä kaunis ja lempeä kuin voimakas ja jalokin, silloin +syttyi sammunut toivo jälleen, syttyi hohtavampana kuin koskaan ennen; +silloin kaikki nuo väsyneet katseet kääntyivät häntä kohti, koko tuo +usein rauennut odotus; huoliinsa harmaantunut aika kirkastui jälleen +nuoruuden kauneudesta, ja tämän kuninkaan koko hallituksesta tuli +myrskyinen, vaihteleva, rauhaton, mutta sittenkin toivon väreissä +loistava nuoruuden unelma. + +Suomesta erittäinkin on huomattava, että täällä, paitsi julkista Puolan +ja Venäjän sotaa, oli yhä edelleen salainen, mutta sitä katkerampi +taistelu erilaisten valtiollisten, jopa joskus uskonnollistenkin +puolueitten kesken. Nuijasota oli jättänyt syvät jäljet. Sigismundin +tappiollejääneellä puolueella oli vielä paljon suosijoita eteläosassa +maata, ja Puolasta päin koetettiin kaikin tavoin ja keinoin kääntää +kansan suosiota nuoremmasta Vaasan suvun haarasta jälleen Juhana +kuninkaan sukuun. Puolalaisia lähettiläitä samoili ympäri maata milloin +missäkin valepuvussa. Julistuksia ja salaisia kirjoituksia ilmestyi, +joissa kansaa ja Etelä-Suomen aatelisia kehoitettiin kapinaan silloista +hallitusta vastaan ja luvattiin pikaista apua Puolasta, samaa yhäti +saapumatonta apua, jota muinoin Juhana herttua, Klaus Fleming ja Arvid +Stålarm olivat Turun linnantornista turhaan odotelleet tulevaksi. +Kaarle IX:n alati terävät mestauskirveet ja alati valmiit hirttonuorat +olivat joksikin aikaa peloittaneet pois nämä Puolan lähetit, mutta nyt, +kun nuoren kuninkaan lempeys jälleen oli avannut isänmaan portit +monelle maanpakolaiselle, vilisi Etelä-Suomessa taaskin niitä, jotka +olivat olevinaan isänmaan ystäviä ja ajoivat Sigismundin asiaa, kuka +suorastaan hänen neuvoshuoneensa valtuuttamana, kuka ilman. + +Lieneekö täysi rahakukkaro vai vanha tuttavuus muuttanut Tofön emännän +mielen suopeammaksi mereltä tulleita vieraita kohtaan, on epätietoista, +mutta niin vain oli edellinen päivä päättynyt, että uljas +majoitusmestari oli asettunut isäntäväen vuoteelle sivuhuoneeseen ja +saanut samassa kunniamajassa sijan ruskeanuttuisellekin miehelle. +Seuraavana aamuna päivän sarastaessa oli tämä harvapuheinen vieras +liikkeellä ja herätti makuutoverinsa sanalla, joka varmaankin +oudostutti Tofön tuvan oppimattomia seiniä, nimittäin sanalla: +_benedicite_. + +Sotilaaseen tämä hurskas tervehdys ei suuria vaikuttanut. Hän oli +unissaan kai vielä liikkuvinaan aalloilla. Hän vastasi: + +-- Souda suojaan, pikipöksy! + +-- On aika jo meidän ryhtyä työhön, jatkoi ruskeanuttuinen tyynesti, +vetäen sivulle karkean hurstin kapean ikkuna-aukon edestä. Talviseen +aikaan se suljettiin vetoluukulla. Lasiruudut olivat silloin vielä +liian kallista korutavaraa kalastajain mökkeihin. + +-- Mistä tuulee? kysyi Iivari Pärttylinpoika, vastahakoisesti nousten +ja koettaen saada selville, minne kohtalo tällä kertaa oli viskannut +hänet harharetkillään. Keskustelu kävi puolankielellä. + +-- Tuulet vievät meidät siihen maahan, jota jumalat ovat päättäneet +rangaista, vastasi matkatoveri Genserikin sanoilla. + +Sotilas mietti hetken ja karkoittaakseen kaikki unet silmistään otti +kelpo kulauksen oluthaarikasta, jonka hän kyllä oli muistanut varustaa +vuoteensa viereen kaikkien yön vaivojen varalta, sekä vastasi sen +jälkeen vakaasti näin: + +-- Kuulkaas nyt, pater Padilla! Sanon teille sanan, vieläpä kaksikin, +ja te saatte ne sitten vaikka sanoa kuninkaalle, jos mieli tekee, koska +olette hänen rippi-isänsä. On kyllä ihmisiä, joilla on monta jumalaa ja +monta kuningasta, miten milloinkin parhaiten sopii, mutta Iivari +Pärttylinpojalla on vain yksi Jumala, yksi kuningas ja yksi isänmaa. +Olen ottanut ollakseni teille tulkkina ja talonkoirana, jommoista +saatatte tarvitakin tässä maassa, mutta tuohon kauppaan olen käynyt +vain sillä ehdolla, että te nousette täällä maihin saattamaan jälleen +voimaan laillisen järjestyksen ja että käyttäydytte kiltisti. Siihen +asti minä haukun ja puren, milloin vain hyväksi näette, mutta en tee +rahtuakaan enempää; sen minä sanon teille suoraan. Mutta jos te aiotte +rakennella täällä polttolaivoja ja muita mokomia laitoksia, saatuanne +vallan käsiinne, niin on paras, että laittaudutte suoraa päätä Puolaan +takaisin, samaa tietä jota olette tullutkin. Niin, niin, pehmoinen +käpälä ensin ja kynnet sitten -- ei sovi! Kyllä minä muistan, mitä te +teitte protestanteille Thornissa. Ennenkuin minä toimitan teidät Suomen +mantereelle -- sillä nämä silakkakarit eivät ole muuta kuin takamaita +vain -- tahdon tietää, aiotteko pitää kuninkaan sanan. + +Pater Padilla, jossa me jo hänen ruskean nuttunsa alta tunnemme +katolisen kirkon ja Sigismundin uskaliaimpia pohjoismaisia +salalähettejä, tiesi varsin hyvin etevämmyytensä tuon raa'an soturin +rinnalla eikä sen vuoksi pitänytkään suurta lukua hänen uhkaavista +sanoistaan. Hänen mielestään oli kumminkin parasta säästää hyödyllinen +ase toistaiseksi, ja siksi hän vastasi kylmästi: + +-- Kuningas tarkoittaa aikeillaan ainoastaan Suomenmaan parasta, ja +minullahan ei saata olla muita aikomuksia kuin kuninkaalla. Kertokaa +minulle mieluummin jotakin näistä rannikoista ja kansasta, jonka +keskelle myrsky on meidät heittänyt. Te luullakseni tunnette olot +täällä? + +-- Hiukan sentään, kunnianarvoinen isä, koskapa olen näillä tienoin +syntynyt, ja siitä saattaa olla hyötyä teille, vaikka vaarallista se on +minun kaulalleni. Kyllähän maa mukiin menee, ja on siinä sekä vettä +että mallasta juoda kuivan kulkun. Kansa näissä rantamaissa on +talttunut ja malttunut herrain palveluksessa, mutta osaa se muristakin, +jos sille kalikkaa näyttää. Kelpo ratsumiehiä saatte täältä pestata, +äkeää väkeä, mutta jos hevoskauppoihin käytte, niin katsokaa vain, +etteivät petkuta teitä. Jos ei ole pattia, niin on kupulatauti. Parasta +on, kun ostatte varsan ja opetatte sen itse. Herraskartanoita täällä on +tarpeeksi, ja viisitoista vuotta takaperin merkitsi se samaa kuin että +kuninkaan puoluelaisia oli tarpeeksi, mutta nyt on toinen puol käynyt +haarniskaan ja sotisopaan herttuan sikiöiden puolesta. Raaseporin Sten +herra oli ennen vanhaan tuima mies... + +-- Leijonhufvudien sukuhan oli ennen meidän puolellamme? + +-- Ennen, niin. Raasepori on rasvainen pala; muurit siellä on paksut ja +härät turkasen lihavia. Sten herralla on nyt toisia toimia; hän ei +juuri muuta ajattele kuin Tammisaaren kaupungin tullia ja pitää sen +puolta, jolta hän saa rauhassa ruoskia talonpoikiaan. + +-- Eikö täällä ole ensinkään muita pappeja kuin niitä, jotka ovat +joutuneet Lutherin harhaopin saastutukseen? + +-- Pappejako? Hui, hai! Juhana kuninkaan aikana oli meillä pappeja, +jotka osasivat tehdä ristinmerkin alttarin edessä ja puhua +asianmukaisella kunnioituksella Neitsyt Mariasta ja pyhistä miehistä. +Tunsin minä nuorena miehenä Olavi mestarin, joka saattoi ripittää +kunnon sotamiestä kolme kertaa puolesta markasta ja antaa hänelle +synninpäästön siitä, että ripitettävä oli halkonut jommoisenkin joukon +harhauskoisia pääkalloja. Mutta toisinpa nyt ukset ulvahtelevat Upsalan +plakaatin jälkeen, ja kellä uskon meiningit toisin päin käyvät, se saa +rukousnauhaansa näpelehtää housuntaskussa. Turun vanha Eerik piispa ei +uskalla hiiskua sanaakaan liturgiasta, ja lieneekö Naantalin +luostarista enää sukkapuikkojakaan jäljellä... Mutta, nytpä johtuu +mieleeni jotakin. Kerrotaanhan, että Tammisaareen on viime vuosina +tullut kirkkoherraksi muuan oppinut herra, Sigfrid mestari.[2] Hän ei +suinkaan liene Kaarlo herttuan herttaisimpia ystäviä, koska hänen +oppineet jäsenensä ovat olleet ojennettuina piinapenkissäkin herttuan +käskystä, ja sanotaanpa sitä paitsi Sigfrid mestarin harrastavan +tähdistäennustamista. Älköön minun jalkani jalustimeen käykö, ellei +siinä miehessä syki katolilainen sydän luterilaisen messupaidan alla! + +-- Sepä hyvä. Sigfrid mestari saa asettaa horoskooppimme. Te tiedätte, +miten meidän on menetteleminen. Minä olen Wittenhergistä lääketieteen +tohtori, jolla on suuriruhtinaan passi ja joka hakee palvelusta Ruotsin +sotaväessä. Tulkkini on hevoskauppias. + +-- Ymmärrän. Te parannatte kerettiläisiä, minä hevosia. Teillä on +reseptit piilossa tuon ruskean nutun alla. Mutta olkaa varuillanne: +työtä saatte ja kovaa. Kun Jumala loi ensimmäisen suomalaisen, niin hän +otti siihen tarpeeseen härän pään ja karhun kämmenet. Onko teillä +amulettia, joka suojelee noidan töiltä? + +-- Jos _te_, Iivari, pelkäätte, niin annan teille palasen pyhän +Henrikin luuta: se suojelee sekä miekalta että noituudelta. Ja +ylipäänsä minä luotan teihin, urhoollinen Iivari! Hupsupa olisittekin, +jos hylkäisitte kuukausipalkan, sata Unkarin kultarahaa, ja kuninkaan +tallimestarin viran, puhumattakaan sielunne autuudesta. Niin, niin, +Iivari, onpa teissä ollut hurjaa poikaa nuoruuden päivinä; nuo +luterilaiset ne lähettävät teidät ensinnä hirteen ja sitten ... kyllä +tiedätte minne. Meidän kirkkomme yksistään voi antaa teille +synninpäästön. + +-- No ihan niin, kunnianarvoinen isä. Niinhän minäkin itsekseni +arvelen, kun teidän kultaiset kolikkonne joskus hyppysiäni polttavat. +Iivari, sanon minä, Pärttylinpoika! On tässä moni muu parempikin mies +pitänyt Sigismund kuninkaan puolta, ja vaikka minä mieluummin +ratsastaisin lippukunnan eturivissä herttuan sikiöitä vastaan kuin näin +varkain hiivin maahan, niin pitäähän minun ottaa lukuun ja laskuihin +se, että pyhät miehet ja naiset ovat meidän puolellamme. Äitini oli +nuoruudessaan nunnanopissa Naantalissa, mutta silloin oli siellä asiat +jo niin ja näin, joten muori vainaja pyörähti ympäri ja otti hunnun +sijaan isäni. Kyllähän eukko katui sitä sittemmin ja näki unissaan +pyhän Birgitta rouvan, joka hänelle puhui ja sanoi: tulkoon pojastasi +pappi! Mutta katsokaas, kunnianarvoinen isä, se oli vastoin luontoani +se, ja senpä vuoksi minä näin omalla tavallani palvelen pyhiä miehiä ja +naisia. Jos se on päin mäntyyn, niin te saatte vastata siitä, mutta +menetelkää varovasti tässä maassa, kun valtaan pääsette! Nurin päin on +minulla olot ja elot ja nurin päin kilpi myös. Jumala paratkoon, mutta +veri, nähkääs, on aina vettä sakeampaa. + +-- Olkaa huoleti ja katsokaa, onko vene jo vesillä! + +Sam pojan kiharainen pää pilkisti samassa ovesta, ja hän ilmoitti, että +kaikki on valmiina. Hän ei muistanut kertoa, mitä kaikkea hän itse oli +jo ennättänyt toimittaa sinä aamuna. Kissa oli nimittäin tullut +häntäänsä lyhemmäksi, täysi vesisaavi oli kumossa, takkaan oli ajettu +lastuja niin paljon, että liekki leimahteli ulos savupiipusta, ja +lopuksi oli Sam pitänyt salaisen talonkatselmuksen ja löytänyt +lukitsemattomasta kaapista talon ainoan viilipytyn, jonka hän +arvattavasti paikalla oli vetänyt nahkaansa. Samilla oli aivan päteviä +syitä jouduttaa lähtöä, ennenkuin noista kepposista oli raportti +annettu; mutta koska niistä jo toinen puoli, nimittäin vesisaavi ja +nokivalkea, oli sitä laatua, ettei emäntä saattanut olla niitä +huomaamatta, niin oli Sam, kahden etevämmän vieraan astuessa +makuuhuoneesta, ilmi sodassa talonväen kanssa. Majoitusmestari tuli +juuri sinä arveluttavana hetkenä, jolloin Agneta muori, merimiesten +suureksi huviksi, ahdisti pahantekijää luudalla. Pian oli kumminkin Sam +nykäissyt luudan irti varresta ja piti sitä nyt kilpenä edessään +vihollista vastaan. Sotilaan mahtava ääni asetti melun, ja sitten alkoi +Samille sangen epäedullinen tutkimus, jonka päätökseksi tilattiin +koivurieskaa, jota ilomielin hankittiin ja käytettiin siihen +hyödylliseen toimeen, mihin luonto näkyy määränneen mainitun antimensa. + +Näin oli kotirauha jälleen palautettu. Maan tavan mukainen suuruspala +haukattiin hätäisesti ja talon vieraanvaraisuus korvattiin nahkaisesta +kukkarosta. Kun ei muuta pelastettua tavaraa tiedusteltukaan kuin +oluttynnyriä, niin on luultavaa, että toföläisten ihmisrakkaus oli +sillä kertaa ollut varsin tuottavaa. Myrsky oli tällöin tyyntynyt ja +taivas kirkas, joten isäntä ja vieraat piankin istuivat hyvinä ystävinä +isossa nuottaveneessä, matkalla Tammisaaren kaupunkiin. + + + + +3. TAMMISAAREN-MATKASTA JA KRUUNUN LAIVASTA. + + +Siitä miehestä, joka saisi markan jokaiselta järveltä, mitä Suomessa +on, tulisi varmaankin varakas, mutta se, joka saisi markan jok'ainoalta +saarelta, luodolta ja kalliolta, olisi varmaankin miljoonamies. +Tammisaaren saaristo on Ahvenanmaan saaristoon verrattuna kuin palanen +tähtikarttaa Linnunradan rinnalla tai kuin immen helminauha +kuningattaren jalokivien rinnalla. Mutta vaikka tätä saaristoa tuskin +saattaa sanoa toiseksikaan järjestyksessä, niin pujahtelee kumminkin +pursi täällä niin lukemattomien metsäisten saarten ja harmaitten +kallionienten ohitse, niin lukemattomia kapeita salmia ja lehtojen +reunailemia lahtia myöten, ettei mikään muinaisajan rakennusmestari +olisi voinut keksiä taidokkaampia harhakäytäviä labyrinttiinsä. +Nykyaikoina ovat topografit karkeilla siveltimillä vedelleet salaisia +mittausopillisia kuvioita vuorten kylkiin viitoiksi sotalaivoille, +jotka kulkevat näillä eksyttävillä vesillä. Meidän kertomuksemme aikaan +sitä vastoin oli harvoin meriviittoja, tuskin kareillakaan mitään +merkkejä. Mutta sittenkin löysi niillä seuduin syntyneen kalastajan +vene, silloin kuten nytkin, helposti suorimman ja turvallisimman +väylän. Mies näyttää ohjaavan venettään suoraa päätä vuoren seinämää +kohti, mutta äkkiä aukenee uusi sola, uusi tuulenpuuska kallistaa +venettä ja uusi merenselkä levittäytyy hänen eteensä kimaltelevine +aaltoineen. Ulkosaaristossa kestävät ainoastaan havupuut meren ankaria +tuulia, mutta lähempänä mannerta yhtyy tammi, lehmus, vaahtera, saarni +ja jalava muitten lehtipuitten joukkoon. Tuntuu kuin tulisi veden +vihaisen väen luota lempeihin lahdelmiin, missä sisäjärven armaat +aallottaret karkeloivat lumpeitten keskellä. Jylhä, harmaakivinen +kovuus katoaa rantamaan luonteesta, ja sen sijaan lempeämpien värien +runsaus hivelee silmää. + +Tätä luonnon näyttämön äkillistä muutosta eivät saattaneet olla +huomaamatta muukalaiset, jotka nyt ensi kertaa olivat laskemaisillaan +maihin Suomen rannoille. Lehtimetsät olivat juuri siihen vuodenaikaan +pukeutuneet kirjavaan morsiuspukuun, joka on aivan liikuttavan kaunis, +sillä se on kesän jäähyväishymyilyä ja näyttää ennustavan uutta ja +tuntematonta kevättä, vaikka sen kuihtuneet lehvät kuitenkin tietävät +pitkää, jäistä talvea. Iivari Pärttylinpoika huomautti sitä hyväksi +enteeksi, että metsät ovat koristuneet lipuilla heidän tullessaan, ja +siihen liitti Simo, että Tammisaaressa saadaan muka nähdä vähän +enemmänkin, nimittäin humalistoja. Samassa vene kääntyi erään niemen +nenitse, ja muuan tavaton esine veti heidän huomionsa puoleensa. +Mantereen puolella Hvitsandin luotoa oli iso kolmimasto, ja merimiesten +tarkka silmä tunsi siinä heti Ruotsin sotalaivan. Toföläisten veneen +piti kulkea tämän harvinaisen ja mahtavan vieraan ohitse, joka +luultavasti oli eilen tullut sinne suojaan myrskyltä, Kaikki katselivat +uteliaasti jättiläisen korkealle nousevaa peräkeulaa, tykeillä +täytettyä kylkeä, suunnatonta köysien paljoutta ja kaikkia noita +märssykoreja, ulkonemia ja koristuksia, joista siihen aikaan +espanjalaista ja hollantilaista mallia seuraten kruunun linjalaivat +saivat niin eriskummallisen muodon. Vaikka peräpeilin kolme kullattua +kruunua eivät olisikaan selvästi osoittaneet laivan arvoa ja nimeä, +olisi sittenkin ollut varma, että Tammisaaren satamalla oli ollut +kunnia vastaanottaa eräs Ruotsin sotalaivaston parhaista aluksista. + +-- Tuo on _Kolme kruunua_; minä olen nähnyt sen pahuksen ennen +Tallinnassa, huudahti majoitusmestari, jossa tämä odottamaton näky oli +synnyttänyt epämieluisan hämmästyksen sen tehtävän vuoksi, mihin hän +oli ryhtynyt. -- Ei se turhan tähden ole merelle lähtenyt näin +syksyllä; niin, kunhan ei vain olisi monien upseerien joukossa tuolla +peräkannella joku kuninkaallinen henkilö. + +-- Prinsessa siellä on hovineitosineen, sen minä näen, huusi ilosta +käsiään taputellen Sam, jonka terävä silmä saattoi erottaa kärpäsenkin +kirkontornin huipusta. + +-- Ole aloillasi, nulikka! kuiskasi majoitusmestari tehden uhkaavan +liikkeen. -- Käykää te, pater, veneen pohjalle, ja te, ukko -- lisäsi +hän ruotsiksi Tofön miehelle -- lainatkaa minulle kalanuttuanne; tuuli +on kylmä. + +Näitten varovaisuustoimenpiteitten jälkeen jatkettiin matkaa ja +kuljettiin Samin suureksi mielipahaksi niin loitolla kuin mahdollista +sotalaivan tykeistä; mutta koska sataman suu oli kapea, ei välimatka +sittenkään ollut enempää kuin sata tai sataviisikymmentä kyynärää. Se +toivo, että he olisivat päässeet huomaamatta tuon ylhäisen Hvitsandin +syvillä vesillä olevan vieraan ohitse, raukesi äkkiä, sillä laivasta +annettiin torvella merkki ja veneen käskettiin pysähtyä. Kun ei sitä +merkkiä toteltu, lähti laivan kyljestä vene nuolen nopeudella +liikkeelle. + +Tofön veneen käskettiin kruunun nimessä odottaa toista purtta, joka +heti oli lähtevä sotalaivasta, ja sen jälkeen hiljakseen purjehtia +edellä perässä tulevan veneen oppaana tuossa kivisessä väylässä, joka +vie kaupungin satamaan. Käskyä täytyi totella. Neljännestunnin kuluttua +näkyi muutamia miehiä ja naisia astuvan laivasta lähtövalmiiseen +purteen; opas lähti liikkeelle, laivavene seurasi, ja kumpikin saapui +onnellisesti kaupungin sataman laituriin. + +Tammisaari, joka siihen aikaan oli noin sadan vuoden vanha, oli +asettunut kauniille ja edulliselle paikalle syvälle pistävän Pohjan +lahden suulle, mutta Raaseporin herrat ja kruunun hyväntahtoiset +kauppasäännöt olivat pitäneet huolta siitä, että Tammisaari tuskin +vieläkään oli muuta kuin keskinkertainen kauppala. Sen pienet alukset +kävivät Tallinnassa ja Tukholmassa, ja kaupunki oli alinomaisessa +riidassa mahtavain Leijonhufvudien kanssa, jotka näinä aikoina pitivät +Tammisaarta jonkinlaisena sienenä, joka muka oli luotu puserreltavaksi +ja usein tyhjän kreivillisen raha-arkun täyttäjäksi. Vuonna 1614 oli +kaupunki saanut kylän läänityksenä kuninkaalta, joka armollisen +suosiollisesti myös kielsi Tukholman kaupustelijoita luvattomasti +kalastelemasta kaupungin vesillä, ja samoin kiellettiin Turun ja +Tallinnan tavaranostajia harjoittamasta maakauppaa kaupungin +läheisyydessä. Mutta mitäpä tästä hyötyä herui, koska kuninkaallinen +kirjoitus samaan aikaan kehoitti pormestaria ja raatia hankkimaan +kaupunkiin, jossa oli neljäkymmentäneljä perhekuntaa, räätäleitä, +suutareita, nahkureita, seppiä, sorvareita, leipureita, teurastajia ja +muita senkaltaisia kaupungin menestykselle välttämättömiä kansalaisia. +Jo silloin unohduksiin joutuneen linnan jäännökset kohosivat kaupunkia +korkeammalle linnanmäellä. Vähäinen, mitätön puukirkko, joka pian +toisen Leijonhufvudin anteliaisuudesta oli sijaansa saava arvokkaamman +kivikirkon, näkyi mäen rinteellä kohoten tuskin sanottavasti +korkeammalle matalia, malkakattoisia puutaloja. Mutta noiden matalain +huoneitten välissä kaupungin seitsemäntoista kadun varrella levittäytyi +niin monta kaunista puutarhaa ja upeata humalistoa, että niiden +vaihtelevat värit kirkkaana syyspäivänä soivat tälle mitättömälle +seudulle erittäin ystävällisen ja rauhallisen näön. + +Oli sunnuntai, noin kello kahdentoista aikaan päivällä, kun veneet +laskivat kaupungin laituriin, missä ei ollut yhtään ihmistä. +Tammisaarelaiset, jotka eivät tienneet, että niin ylhäisiä vieraita oli +tullut Ruotsin laivastosta, olivat vielä miehissä koolla kirkonmäellä +keskellä kaupunkia. Siellä oli kirkkoherralla tapana lukea tärkeitä +kuulutuksia ja myöskin ilmoittaa valtiollisia uutisia kokoontuneelle +ihmisjoukolle jumalanpalveluksen jälkeen. Kaikeksi onneksi eivät +kuninkaallisessa laivaveneessä olevat vieraat sen enempää välittäneet +luotseistaan, vaan annettuaan Tofön veneen perämiehelle muutaman +hopeataalarin, menivät kaupunkiin ja majoittuivat asumaan Rechardt +Bögmanin luo, joka oli kaupungin etevimpiä porvareita ja jonka talossa +ylhäiset matkustajat tavallisesti asuivat. Sillä välin kuin toföläiset +hankkivat vierailleen asunnon eräässä pienemmässä porvaristalossa, +lähti Iivari Pärttylinpoika kahden seuralaisensa kera kirkolle +tarkastelemaan maastoa, kuten varovainen sotapäällikkö konsanaankin, ja +tutkimaan mielialaa, ennenkuin he ryhtyvät mihinkään tehokkaampaan +toimeen. + +Mestari Sigfrid Aronus Forsius, Tammisaaren kirkkoherra viidenkymmenen +jyvätynnyrin palkkoineen, oli kumminkin tähän aikaan jo mennyt kotiinsa +yksinkertaiselle aterialle, mutta kirkkoväestä oli osa vielä jäänyt +kirkonmäelle, ja nyt täällä vilkkaasti keskusteltiin äskeisistä +tapahtumista. Siihen aikaan ei vielä ollut kieleviä sanomalehtiä +panemassa maailmaa liikkeelle, ja päivän uutisista saatiin kuulla +kirkossa tai kirkolla sunnuntaisin. Tänään oli kirkkoherra lukenut +kuninkaallisen julistuksen, jossa niiden seutujen kansaa käskettiin +varomaan uskosta luopuneen Puolan kuninkaan valheellisia tarjouksia ja +petollisia lupauksia ja jokaista rehellistä alamaista kehoitettiin +järkähtämättömään uskollisuuteen oikeata kuningasta ja esivaltaa +kohtaan. Vastikään oli myös saatu kuulla, että kuningas, joka suurella +sotavoimalla oli itse lähtenyt sotaan moskovalaisia vastaan, par'aikaa +oli piirittämässä Pihkovan kaupunkia, ja että kautta maan kuuluisa +suomalainen sankari Evert Horn oli saanut siinä piirityksessä surmansa +yhdessä Lindved Hästeskon kanssa. Kun lisäksi vielä lähemmältäkin +taholta kerrottiin semmoista, että pelätty ja vihattu Raaseporin Sten +kreivi oli viime viikolla panettanut kaksi arvossa pidettyä talonpoikaa +rautoihin ja heitättänyt heidät linnan vankikomeroihin ja että hän +aikoi lähettää huovinsa Tammisaareen ottamaan uutta laitonta heinä- ja +humalaveroa kaupungilta, joka jo muutoinkin oli köyhtynyt, niin saattaa +käsittää, miten kiihkeässä mielentilassa kaupungin porvarit samoin kuin +suuri joukko läheisten, tiheästi asuttujen seutujen maalaisia +keskustelivat kaikista näistä uutisista. + +Vaikka Iivari Pärttylinpoika ja hänen seuralaisensa eivät +saattaneetkaan olla aivan tyynellä mielin kuultuaan, mitä +kuninkaallinen julistus sisälsi, näytti toisaalta kansan mieliala tällä +hetkellä edulliselta heidän aikeilleen. Puhelias majoitusmestari oli +pian puuttunut pakinoihin yhden ja toisen kanssa ja saanut tietää, että +kansan mieli oli kuohuksissa vihasta, ei tosin kuningasta, vaan sitä +enemmän Sten kreiviä kohtaan. Lausuttiin uhkaavia sanoja; lausuttiinpa +ääneen, että Raasepori, vanha sudenluola, on hajoitettava maan tasalle, +ja jotkut rohkeimmat ehdottivat, että pitäisi heti lähteä sinne +kurittamaan Sten herraa ja vapauttamaan vangit. + +Jos moisia sanoja olisi puhuttu jossakin kokouksessa Pohjanmaalla, sen +tarmokkaan ja vapautta rakastavan kansan keskuudessa, niin ei siellä +sanasta olisi ollut pitkä matka tekoihin, mutta Uudenmaan mies oli +ollut liian kauan herrain palveluksessa eikä sen vuoksi heti kyennyt +rikkomaan perittyjä tapoja vastaan. Muutamat tahtoivat, monet +epäilivät, kaikki huutaa melusivat yht'aikaa, kunnes kuninkaallisen +sotalaivan tulosta levinnyt huhu teki lopun kansanjoukon kapinallisista +ajatuksista. Toföltä tulleilla vierailla ei ollut tilaisuutta heittää +nuottaansa tähän apajaan. Majoitusmestari oli tosin uskaltanut +hiiskahtaa Sigismundin onnellisesta hallituksesta, jolloin kansaa muka +eivät mitkään herrat rasittaneet, mutta pianpa hän sai syytä katua +hätiköintiään. + +-- Kuka tässä Sigismundista puhuu? kysyä tiuskaisi vanha talonpoika +Tenholasta. -- Kuusi oli minulla poikaa: kaksi vei Suitian Klaus, kaksi +vei Arvid herra, kaksi vei Aksel Kurki, ja sille tielleen he jäivät +joka mies, ken Liivinmaalle, ken Turkuun, ken Viipuriin. Korpin ruokaa +heistä tuli, ei kristitty pappi heidän haudallaan siunausta lukenut, ja +minä olen nyt yksin talossani. Mutta vaikka minulla olisi vieläkin +kuusi poikaa, niin sanoisin armolliselle nuorelle kuninkaalle näin: ota +heidät ja aja maasta jok'ainoa kissakin, joka nauahtaa Sigismundille, +sillä ei ennen rauhaa maahan tule. + +-- Ja minulla oli neljä soreaa tytärtä, puuttui puheeseen vanha vaimo +Karjaan pitäjästä. -- Kaksi joutui puolalaisten ratsumiesten saaliiksi, +niitä kun silloin majaili meidän kylässämme; surua siitä seurasi ja +kurjuutta. Kolmannen vietteli Pentti herran vouti Brödtorpin +kartanossa, ja tyttö hirtettiin; neljäs pääsi pakoon Hämeeseen ja +säilyi, koska oli vielä lapsi. Kuka tässä sellaisia aikoja kehuu? + +-- Meille pani Sigismund pappeja, joitten piti opettaa meille +katkismusta takaperin, arveli muuan inkoolainen eukko. -- Pappi messusi +latinaksi ja tahtoi ihmisiä salaripille, ennenkuin Herran ehtoolliselle +päästi, ja joi sitten suihinsa viinin, niin ettei meikäläinen kristitty +parka saanut maistaakaan. + +-- Mutta Juhana kuninkaan aikana oli meillä hyvät päivät; silloin +myytiin paljon humaloita Tukholmaan, väitti eräs porvari. + +-- Niin myytiin! Entäs kun Kaarle kuningas hirtätti kolme voutia yhtenä +päivänä, Jumalan siunattu mies! kuului toinen ääni väkijoukosta. + +-- Malttakaas, kun Kustaa kuningas vain saa rauhan solmituksi ryssän ja +Puolan kanssa, niin hän tekee kyllä saman tempun herroille; tekee aivan +saman tempun; kyllä hänessä on siihen miestä! huudahti joku Sten herran +alamaisista. + +-- Niin, kyllä hänessä on siihen miestä, toisti parikymmentä ääntä yhtä +haavaa. + +Lujaa luottamusta ja kamalaa kostonhalua oli tässä kansantunteen +purkauksessa. Miespolven kestänyt sorto ja rasitukset pyrkivät +ilmoille. + +-- Eläköön Kustaa kuningas! huusi silloin joku, ja pian toisti sata +ääntä samat sanat. Olihan tämä ainakin taistelukintaan heitto +aatelille, kun ei miehissä ollut rohkeutta eikä päättäväisyyttä itse +hankkia oikeutta. + +-- Mutta kuka se olikaan, joka tässä Sigismundia ylisteli? kysyi joku. + +-- Se oli Kyyhkyn Olavi, joka on palvellut paavilaisten puolella, +vastasi toinen. + +-- Eipäs ollutkaan, hän on saanut turvakirjan ja tehnyt valan +kuninkaalle, huomautti kolmas. + +-- Joku se vain oli. Pistetäänpäs mies mereen, oikein supi suomalaiseen +suolaveteen! + +Katseltiin joka haaralle, mutta syyllinen oli kadonnut. Väkijoukko +alkoi hajaantua; maalaiset alkoivat tehdä kotiinlähtöä, kaupunkilaiset +lähtivät töllistelemään Rechardt Bögmanin talossa olevia korkeita +vieraita. Silloin äkkiä kuului ääni huutavan kenenkään tietämättä +mistä: _Sigismundus vivat!_ Eläköön Sigismund! Kaikki katsahtivat +toisiinsa, ja heti sen jälkeen joutuivat nuo tyynet suomalaiset +luonteet tavattomaan raivoon. Huutaen "puolalaisia! puolalaisia!" +syöksyi osa sinne, toinen tänne maankavaltajaa etsimään, mutta sepä oli +turhaa työtä. Sam poika, ymmärrettyään ihmisten keskusteluista sen +verran, että puhe oli molemmista kilpailevista kuninkaista, oli +kiivennyt kirkontorniin ja sen luukusta huutanut nuo kavaltajan sanat. +Pian hän oli jälleen maassa ja pistää sujautti, kunnoton, palavan +taulanpalasen erään maalaisukon lähellä seisovan hevosen korvaan. Eläin +tunsi kovan kivun korvassaan ja syöksyi hurjistuneena rattaineen +väkijoukkoon. Siitä syntyneen melun ja hälinän aikana osasi pahantekijä +pian korjata itsensä turvaan. + + + + +4. TÄHTIENSELITTÄJÄ. + + +Miehekäs majoitusmestari Iivari Pärttylinpoika ja hänen ruskea +seuralaisensa pitivät kaiken sen jälkeen, mitä olivat nähneet ja +kuulleet kirkonmäellä, viisaimpana pysyä majapaikassaan pimeään saakka. +Isäntäväeltään heidän onnistui saada tietää, mitä kuninkaallisen +laivaveneen soutajat olivat jutelleet. Kolmessa Kruunussa, kuten he +kertoivat, ei ollut tällä erää sen vähäisempi henkilö kuin kuninkaan +nuorempi veli, neljätoistavuotias Kaarle Filip, Södermanlannin +herttua, joka oli hartaitten pyyntöjen jälkeen saanut äidiltään, +leskikuningattarelta, luvan päästä ensimmäiselle tavallista pitemmälle +merimatkalleen laivastossa, joka vei sotaväkeä Tukholmasta ja Turusta +Narvaan. Kova myrsky oli ajanut laivat erilleen toisistaan Hankoniemen +kohdalla, ja koska tuuli oli aivan vastainen ja Kolmella Kruunulla +matkusti myös muutamia ylhäisiä Turusta tulevia naisia, jotka olivat +merikipeinä, niin oli herttua tahtonut poiketa satamaan ja päästää +naiset maihin Tammisaaren kohdalla. + +Pater Padilla yhdisti nämä kuulumiset niihin tietoihin, jotka hän +vast'ikään oli saanut niillä seuduin vallitsevasta mielialasta, ja +huomasi, ettei aika eikä paikkakaan ollut sopiva hänen aikeilleen. Hän +päätti hakea jo seuraavana päivänä toisia toiminta-aloja, mutta sitä +ennen hän tahtoi kumminkin saada varmat tiedot siitä, sykkikö, niinkuin +hänen tulkkinsa oli arvellut, katolilainen sydän oppineen ja maankuulun +Sigfrid Aronuksen luterilaisen messupaidan alla. + +Pimeän tultua pater ohjasikin seuralaisineen askelensa oppineen miehen +luo, jätettyään tällä kertaa kotia Sam pojan, jonka viimeisistä +urotöistä heillä, pojan onneksi, ei sentään ollut mitään tietoa. + +Majoitusmestari tiesi, missä pappila on, ja niinpä he, hetken +kuljettuaan kapeita, pimeitä ja likaisia poikkikatuja, lähenivät +linnanmäen kukkulalla, vähän matkan päässä raunioista sijaitsevaa +vähäistä, matalaa ja yksinkertaista taloa. Päivänvalossa olisi heillä +täältä ollut mitä viehättävin näköala kaupunkiin, merenlahteen ja +läheiseen saaristoon päin. Pimeästä ja matalasta eteisestä he astuivat +yhtä matalaan asuintupaan, ja tämä asuintupa yhdessä lukuhuoneen kera, +joka samalla oli makuukammionakin, oli Tammisaaren silloisen +kirkkoherran köyhä asunto, monien tieteellisten tutkimusten tyyssija ja +niiden monien merkillisten ennustusten syntymäpaikka, joiden oli määrä +päästä seuraavan vuoden almanakkaan. Loimottava valkea paloi +rappeutuneessa, nokisessa takassa, jossa valmistettiin illallista, ja +majoitusmestari oli valmis lyömään vetoa, ettei siinä ollut sen +suurempia herkkuja kuin kaurapuuroa. Kaikki tuossa asunnossa, järeistä +puupenkeistä alkaen aina pieniin ikkunoihin saakka, joihin särkyneiden +ruutujen sijaan oli pantu öljyttyä paperia, osoitti suurta köyhyyttä ja +teki sotilaan otaksumisen varsin todenmukaiseksi. Vain suuri, +taidokkaasti tehty seinäkello, jonka taulusta astui joka lyömällä esiin +viikatteella ja hietalasilla varustettu Aikaa kuvaava ukko, tiesi +kuuluisan suuretieteen tutkijan kotia. + +Takan ääressä seisoi noin viisikymmenvuotias, halpapukuinen +vaimoihminen, hämmennellen puuropataa. Hän ei kääntynyt vieraihin +päinkään, ei edes odotellut kysymystäkään, vaan virkkoi äreästi: + +-- Tulkaa huomenna; Sigfrid mestarilla ei ole aikaa. + +-- Sanokaa Sigfrid mestarille, että täällä on matkustavaisia, jotka +haluavat puhella hänen kanssaan, ja joutukaa! vastasi majoitusmestari +tapansa mukaan röyhkeästi. + +Vaimo jatkoi yhä edelleen tehtäväänsä, viitsimättä katsahtaakaan +tulleisiin, ja toisti: + +-- Hänellä ei ole aikaa, johan minä sen sanoin. Menkää tiehenne, hän ei +ole kotona. + +Puhujan äänessä oli jotakin ylpeää, joten majoitusmestarikin alensi +äänensä ja kohteliaammin ilmoitti erään oppineen saksalaisen tohtorin +haluavan tiedustella kuuluisalta Sigfrid Forsiukselta kaikenlaisia +tärkeitä asioita. + +Silloin vaimo kääntyi, katseli vieraita tuokion älykkäillä, tutkivilla +silmillään ja vastasi lempeämmin, että koska ilta on kirkas, oli _hänen +miehensä_ lähtenyt taivaan tähtiä tarkastamaan ulos kedolle. Vaimo ei +sanonut tahtovansa pyytää heitä odottamaan, sillä miehellä oli usein +tapana viipyä ulkona myöhään yöhön saakka. + +Pater Padilla käski tulkkinsa ilmoittaa hänenkin jonkun verran +harjoitelleen tähtien tutkimista ja pitävän itseään onnellisena, jos +saisi juuri taivasalla kysyä neuvoa sellaiselta mainehikkaalta +tiedemieheltä kuin Sigfrid mestari on. + +Nämä sanat eivät saattaneet olla vaikuttamatta vaimoon, joka oli niin +huomattavan painokkaasti puhunut _miehestään_ ja kaikesta köyhyydestään +huolimatta tunsi olevansa ylpeä hänestä. Hän sytytti lyhdyn, pyysi +vieraita mukaansa ja saattoi heidät pihan poikki aukealle ylängölle +raunioitten luo. Myrsky oli kirkastanut lokakuun taivaan; se kaareili +nyt pilvetönnä, tumman sinisenä ja korkeana tähtien tuikkivassa +valossa. Ilma oli lauhkea, eikä kuu ollut vielä noussut taivaan +rannasta. Ei mikään, eivät edes matalat rauniotkaan estäneet avaraa +näköalaa; kaikessa, mikä siinä hiljaisen illan helmassa uinui, oli +äärettömän avaruuden ja Kaikkivaltiaan majesteettisuuden leima. Pimeä +maa näytti vaipuneen äänettömään rukoukseen Iankaikkisen kirkkaan +istuimen juureen ja hukuttaneen vähäiset taistelunsa, turhat +ajatuksensa ja häilyvät laskunsa maailmankaikkeuden mitättömään +syvyyteen. Vain ihmisten sydämissä oli kaikesta siitä huolimatta +vähäinen itsekkäitten atoomien tomumaailma. + +Emäntä kulki lyhty kädessä edellä, ja molemmat miehet seurasivat häntä, +kunnes kivien ja soran välitse saavuttiin mäen korkeimmalla huipulla +olevalle vähäiselle aukealle. + +Siellä, tähtitaivaan himmeässä valossa, oli mies puoleksi makaavassa +asennossa, peskiin kääriytyneenä, tukien selkäänsä kallion lohkareeseen +ja nojaten poskeaan vasempaan käteen. Oikeassa kädessä hänellä oli +teräksinen piirrin, jolla hän tuon tuostakin pisteli merkkejä isoon +pergamenttilehteen, kaiketikin tähtikarttaan, jonka kuviot ja +asennelmat hän tiesi niin hyvin, ettei hänen tarvinnut vaivata silmiään +pimeässä. Hän ei huomannut tulleita, jotka äänettöminä pysähtyivät +vähän matkan päähän hänestä ja katselivat häntä, katselivatpa niin +kauan, että maltiton sotilas lopulta rykäisi ja siten ilmoitti heidän +läsnäolonsa. Lyhdyn valo sattui silloin tähtientutkijaan, ja vieraat +näkivät kookkaan, joskin vuosien ja vaivojen koukistaman +harmaapartaisen miehen. Hän näytti olevan lähes seitsenkymmenvuotias, +ellei jo ollut päässytkin siihen määrään. Valo herätti hänet +ajatuksistaan, ja hän virkkoi tyytymättömänä. + +-- Sinäkö siellä, Anna? Sanoinhan minä, ettei minua saa häiritä. + +-- Täällä on muuan tohtori Saksanmaalta. Hän lähtee huomenna matkaan ja +tahtoisi puhua sinun kanssasi, mestari, vastasi vaimo nöyrästi. + +Sigfrid mestari kohosi istualleen, ojensi kylmän kätensä muukalaiselle +ja kysyi saksaksi, millä tavoin hän voisi olla vieraalle hyödyksi. + +Pater Padilla oli ennakolta varustanut vastauksen. Hän johdatti +keskustelun heti kohta tieteelliselle alalle, missä muut kuuntelevat +eivät voineet heitä seurata, ja ilmoitti latinan kielellä olevansa +lääkäri ja sanoi olevansa sangen epätietoinen siitä, olisiko +tunnustettava tähdillä olevan mitään vaikutusta kulkutauteihin. + +Sigfrid mestari vastasi samalla kielellä tuon tunnetun lauselman: +_stella inclinant, non necessitant_ (tähdet tuovat taipumusta, vaan +eivät pakkoa), ja sen jälkeen hän rupesi, tavattoman vilkkaasti niin +vanhaksi mieheksi, sovittelemaan tätä lauselmaa liikkeellä oleviin +kulkutauteihin, mutta samassa kirkastui koko seutu, ja suuri tulipallo +lensi poikki taivaan läntisestä taivaanrannasta kulkien pitkänä, +säihkyvänä kaarena kaakkoista ilmaa kohti. Valo tuli niin odottamatta, +niin äkkiä ja voimakkaana, että se leimahtaessaan ikäänkuin sieppasi +neljän läsnäolijan kasvonpiirteet ja loi niistä valokuvan, eikä se kuva +jäänyt vanhalta tutkivakatseiselta vaimolta huomaamatta. Hän näki +saksalaisen herran silmissä jotakin outoa, joka saattoi hänet +kuiskaisemaan Sigfrid mestarille suomeksi: + +-- Kavahda tuota miestä! + +Mutta tuona silmänräpäyksenä oli ihminen viisaan vanhuksen silmissä +pelkkä tomujyvänen vain. Otettuaan tarkan vaarin meteorin kulusta ja +merkittyään sen radan kartalle hän suoristi kookkaan vartalonsa, ojensi +oikean kätensä taivaanrantaa kohti, missä valo vielä näytti viivähtävän +luoden hopealoistetta merestä nousevaan usmaan, ja lausui +juhlallisesti: + +-- Katso Jumalan taivaan kirjoitusta! Mikä minä olen, Herra, kun rupean +tutkistelemaan Sinun salaisuuksiasi tahi Sinun mittojasi mittelemään! +Missä olin minä silloin, kun kointähdet Sinun ylistystäsi veisasivat? +Herra Jumala, Sinä olet kuningas, ihanasti koristettu: valo on sinun +vaatteesi, pyhyys sinun asuinsijasi kaunistus. Sinä puhut ja kutsut +maailmaa, Sinä piirrät kirjoituksesi taivaalle auringon kierroksesta +toiseen. Mutta he eivät kuule ääntäsi, Herra, he eivät ymmärrä kättäsi, +joka kirjoittaa tähtiin. Usein olet Sinä heitä kurittanut; mitä se on +auttanut? Tee parannus, kansani, ennenkuin Jumalasi kasvot kääntyvät +sinusta pois ja sinä jalkasi loukkaat pimeihin vuoriin! + +Niin lausuttuaan hurskas mestari pani kätensä ristiin ja seisoi +hetkisen rukoukseen vaipuneena. Sitten hän palasi jälleen äsken +katkenneeseen puheeseen, joka koski pyrstötähtiä ja virvatulia, jatkaen +aivan samasta kohdasta, mihin oli pysähtynyt. + +-- Kolmanneksi -- niin hän puhui -- tämä meteorituli palaessaan ja joka +päivä koko avaruuden liikunnosta joutuessaan maan ja ilman ympärille +kokoaa ja vetää itseensä ilmasta luonnolliset nesteet, jotka ovat sinne +nousseet sateen ja kasteen synnyttämistä varten, hävittää ne ja +kuumentaa ilman. Siitä taas tulee kuivuus ja kovat poudat, jotka maan +kasvulle ja ihmisille ovat vahingolliset. Siksipä siitä seuraa +katovuodet ja nälkä ja kalliit ajat. Edelleen siitä seuraa, että +pyrstötähtien _vapores_, ollen myrkylliset osaksi itsestään, osaksi +maan omasta myrkystä, minkä se hamasta ensimmäisestä kirouksesta on +perinyt, siittävät itsestään vahingollisia eläimiä ja syöpäläisiä, +myrkyttävät itsellänsä ilman, niinkuin pieni myrkkypisara, kaadettuna +koko aamilliseen viiniä, myrkyttää viinin kokonansa. Sen vuoksi +kaikkinaiset eläimet, joiden on ilmasta elätettävä itsensä ja jotka +vetämällä itseensä ja poistamalla hengittävät ulos kuumaa ilmaa ja +vetävät sisään kylmää kaiken elämän virvoitukseksi, tulevat +saastutetuiksi, ja siitä tulevat kaikenlaiset taudit ihmisiin ja +eläimiin, niinkuin rutto ja polttotauti, rintatauti tai muut yleiset +kulkutaudit, jotka liikkuvat samaan aikaan monessa maassa, niinkuin +rintatauti _anno_ 1580.[3] + +Luultavasti olisi oppinut ja hurskas mies tällä tavoin unohtaen ajan +kulun pitänyt kahdelle kärsivälliselle kuulijalleen esitelmänsä +senaikuisen luonnontieteen alalta aina aamunkoittoon asti, ellei kolmas +kuulija olisi pannut sitä vastaan vastalausetta äänekkäällä +kuorsaamisellaan. Anna emäntä herätti jotenkin tuimasti nuotiolle +nukkuneen sotilaan, ilmoitti, että lyhdyn kynttilä on loppumaisillaan +ja ettei hän puolestaan aio seisoa enää tässä sumussa yskää ja nuhaa +saamassa. Sakea mereltä noussut usma, joka peitti tähtitaivaan ja jonka +tietysti meteori oli saanut aikaan, teki sen, että hänen sanansa +otettiin kuuleviin korviin -- muussa tapauksessa niillä tuskin olisi +ollut mitään vaikutusta. Ja niinpä he lähtivät neljän astumaan +asuinhuoneelle päin, silloin tällöin kompastellen kiviin. + +On neroja niin monipuolisia, voimakkaita ja selkeitä, että he ovat yhtä +perehtyneitä aineellisen elämän kirjaviin pyrkimyksiin ja ponnistuksiin +kuin hengen ja aatteiden yliaistillisiin maailmoihin. Mestari Sigfrid +Aronus Forsius, Suomenmaan ensimmäinen kuuluisa tiedemies, jota +Messenius aikoinaan sanoi "meidän verrattomaksi matemaatikoksemme", +näyttää tarkemmin tunteneen tähtien kulut kuin ne ilmiöt, jotka lähinnä +vaikuttivat hänen jokapäiväiseen elämäänsä, ja vaikka hän tarkasteli +luonnon merkkejä ja ennusteli valtakuntain häviötä, niin ei ole +luultavaa, että hänellä oli vähintäkään aavistusta siitä, millainen +hänen musta takkinsa oli ja minkä verran oli aitassa jyviä tai kuinka +paljon oli tuloja Tammisaaren kirkkoherranvirasta. Sellaisissa tieteen +ulkopuolella olevissa asioissa hän oli lapsi, joka tarvitsee +hoitajatarta, ja semmoinen oli hänellä vaimossaan Annassa, jota +kiittämätön jälkimaailma niin vähän tuntee, ettei enää varmaan tiedä +hänen nimeänsäkään. Hän kulki kenenkään huomaamatta tietään hävinneenä +miehensä loistoon, ja hänet tunsi ainoastaan Hän, joka tutkii kaikki +sydämet; mutta ilman tuota vaimoa ei monta kovaa kokeneella miehellä +varmaankaan olisi ollut palvelijaa, joka olisi häntä hoitanut, eikä +olkipielusta, johon hän olisi saanut nojata harmaan päänsä. + +Kun Sigfrid mestari vaimonsa harmiksi vielä myöhään illalla toi +saksalaisen tohtorin lukukammioonsa selittääkseen hänelle taivaan +tunnusmerkkejä, jotka muka tiesivät, että pian on syttyvä suuri, +yleinen ja pitkällinen sota Euroopan sydämessä, ei Anna emäntä +uskaltanut vastustella. Hän päätti mielessään, ettei tuo seurustelu +kestä kauan. Hän toimitti pois Iivari Pärttylinpojan -- joka siitä +olikin erittäin hyvillään -- luvaten itse saattaa muukalaisen hänen +asuntoonsa, ja istahti sen jälkeen sukankutimineen niin lähelle kamarin +hataraa ovea, että hän helposti kuuli joka ainoan sanan, mitä sisässä +puhuttiin. Eipä hän olisi ollut niin oppineen miehen vaimo, ellei hän +olisi ymmärtänyt latinaa, milloin sitä piti ymmärtää. + +Molemmat miehet olivat noin tunnin ajan olleet syventyneinä +keskustelemaan astrologiasta, kun Sigfrid mestari epäämättömänä +todistuksena tähtien vaikutuksesta sattui mainitsemaan vuoden 1605:n +Kerkholman tappion, jonka hän oli ennustanut. + +-- Niin -- huomautti tohtori -- kaikki taivaan vallat ovat ilmeisesti +tuominneet tyrannillisen ja petollisen Kaarle herttuan sekä hänen +sikiönsä häpeälliseen häviöön. Itse hän ei pitkää aikaa saanut nauttia +laillista kuningastaan vastaan nostamansa kapinan hedelmistä. Hänen +poikansa, herttua Kustaa Aadolf, on saanut kuritusta tanskalaisten +kädestä, hänen sukunsa on syösty Venäjän valtaistuimelta, ja ennen +pitkää on laillinen kuningassuku jälleen hallitseva Ruotsin +valtakuntaa. + +Mestari Sigfrid vastasi kummastuneena, mutta tyynenä, ettei hän +viiteentoista vuoteen ole tiennyt muista Ruotsin herttuoista kuin +Kaarle Filipistä ja Juhanasta, Itägöötanmaan herttuasta. Ja koskei +arvoisa vieras näyttänyt varsin hyvin tuntevan ikivanhan Ruotsin +valtakunnan kuninkaankaarta ja oikeusoloja, niin otti Sigfrid mestari +selittääkseen, että tässä valtakunnassa oli kunnioitettu hallitsijana +ankaraa, oikeudenmukaista ja valtioviisasta _Carolus_ nimistä +kuningasta, joka oli yhdeksäs sen niminen kuningas Johannes Magnuksen +valtakunnanhistorian mukaan, ja sen jälkeen nuorta kuningasta _Gustavus +Adolphusta_, toiseksi nimitettyä, jonka Jumala oli monella jalolla +lahjalla siunannut ja jolle Herra taivaan ja maan hallitsija suokoon +pitkää ikää ja onnellisen hallituskauden. Mitä taasen tähtien +vaikutukseen tulee, ei Sigfrid mestari tahtonut olla mainitsematta, +että kaiken tähtitiedon verraton mestari, hänen oma suuri opettajansa +Tyko Brahe, jonka sielulle Jumala taivaissa iloa antakoon, jo _anno +mundi_ 1572 oli Cassiopean tähtisikerössä ilmaantuneista erikoisista +merkeistä havainnut, että Suomessa oli syntyvä ruhtinas, jonka +taivasten Herra oli edeltäpäin määrännyt suureksi sankariksi ja kansain +pelastajaksi, varsinkin siitä ahdistuksesta, jonka painostamana puhdas +evankelinen oppi vielä oli monessakin paikoin sekä Saksassa että +muissakin maissa. Siitäpä syystä, ja koskei Sigfrid mestari muuta +voinut käsittää kuin että tähdet sillä olivat tarkoittaneet nuorta ja +siunattua herraa _Gustavus Adolphusta_, joka tosin ei ollut syntynyt +Suomessa, mutta kumminkin Suomen suuriruhtinaana ollen oli ikäänkuin +_providentia divinasta_ tullut tämän maan alkuperäiseksi asukkaaksi ja +sen oikeaksi kansalaiseksi, niin oli siitä jokaiselle selvää, että +taivaan voimat ja vallat erikoisesti _cura et favore_ pitivät huolta +juuri tästä kuningassuvusta ja olivat ikäänkuin _praedestinoineet_ sen +mitä suurimpiin ja mainehikkaimpiin toimiin _pro salute gentium_ toisin +sanoen: kaikkien kansain kristilliseksi onneksi ja menestykseksi. + +-- Sanotaanpa kuuluisan Tyko mestarin myöhemmin arvelleen, että tähtien +tarkoittama sankari on syntyvä Venuksen, Jupiterin ja Marsin +_conjunctionin_ aikana, ja semmoisella hetkellähän juuri syntyi nuori +Vladislaus, Puolan prinssi. Ja hän se nähtävästi on koko maailmassa +jälleen paneva voimaan oikean kristinuskon, puuttui puheeseen tohtori +rohkea hymy huulillaan. + +-- Erehdytpä, korkeasti oppinut _confrater_, vastasi Sigfrid mestari +kylmästi. -- Tyko Brahe ei ole ikinä mitään semmoista sanonut. Ja jos +hän olisikin sanonut, niin ei se olisi tarkoittanut Vladislaus +prinssiä, joka on syntynyt Saturnuksen vaikutuksen alla, ja vaikkapa +vihdoin kaikki olisikin, kuten sinä arvelet, niin ei Vladislaus prinssi +voisi oikeata kristinuskoa palauttaa, koska hän itse tunnustaa +pimitettyä ja hyljättävää paavin oppia. + +Nyt oli kajottu arkaan kohtaan, ja siinä Sigfrid mestarin mielipiteet +varsin vähässä määrin näyttivät vastaavan Iivari Pärttylinpojan +toiveita. Tohtori ei kumminkaan vielä tahtonut päästää voittoa +käsistänsä. + +-- Kunnianarvoinen mestari -- virkkoi hän kunnioittavalla äänellä -- ei +sovi minun väitellä kanssasi semmoisista asioista, jotka sinä tunnet +paremmin kuin kukaan muu nyt elossa olevista ihmisistä. Olen kuullut +pohjan perillä tekemistäsi vaivalloisista matkoista. Ihmetellen olen +lukenut sinun monet _prognosticasi, physicasi_, joka käsittelee luonnon +salaisuuksien selvittelemistä, olen lukenut mainiot kirjoitelmasi +pyrstötähdistä ja muut kirjoituksesi, jotka ovat levinneet kaikkiin +maailman ääriin ja joita kaikki oppineet ylistävät. Mutta eräs seikka +on sittenkin kummastuttanut minua: nimittäin se, kuinka sinun +kaltaisesi mies on saanut osakseen niin suurta kiittämättömyyttä, +kuinka mies, joka on tehnyt maalleen ja tieteelle niin suuria +palveluksia, on paikakseen saanut vääriä syytöksiä, vankeutta ja +kaikenlaista vaivaa, aina kidutuspenkkiin asti -- niin, suo anteeksi, +kunnianarvoinen herra, kuinka sellainen mies, jota Euroopan ruhtinasten +pitäisi kilvan pyrkiä koroittamaan korkeimmille kunniasijoille ja +kutsumaan neuvoshuoneeseensa, nyt asuu tässä matalassa majassa, +syrjäisessä maakunnassa, nauttimatta vähääkään mukavuutta vanhoilla +päivillään. Tiedän kyllä hyvin, että viisas mies pitää vähäarvoisena +maailman kunniaa, suosiota ja rikkautta; mutta ajattele, suuri mestari, +mikä voitto olisi koko maailman tieteelle ja omille tutkimuksillesi, +jos saisit tarpeeksi apukeinoja voidaksesi menestyksellä tutkia luonnon +lakeja! Etkö ole milloinkaan ajatellut senkaltaista onnellista tilaa, +kunnianarvoisa herra? + +-- Nuorena ollessani joskus ajattelin sitä -- vastasi Sigfrid mestari +tahtomattaan huoaten -- mutta minä olen jo aikoja sitten oppinut +tyytymään vähäisempään osaan. En halua syyttää entisyyttä enkä +nykyisyyttä, sillä kaikkihan tapahtuu Jumalan tahdosta, kaikkihan +parhaaksemme kääntyy. + +-- Mutta jos sinun vielä olisi mahdollista onnellisemmassa asemassa +työskennellä Jumalan kunniaksi ja ihmiskunnan hyväksi? Jos olisi +olemassa ruhtinas, kyllin viisas ja jalomielinen oikein arvostelemaan +ansioitasi, ja hän tarjoaisi sinulle ... mitä parhaimmilla +tutkimuskoneilla varustetun tähtitornin? Mitähän jos sinä, niinkuin +Copernicus tahi Tyko Brahe, sen avulla voisit hämmästyttää maailmaa +tekemällä suuria keksintöjä, eiköhän se olisi Jumalan sallimusta ja +eiköhän se runsaasti palkitsisi entiset puutteesi ja kieltäymyksesi? + +-- Älä, älä puhu siitä; se on jo myöhäistä, en tahdo sellaista +ajatella! huudahti vanhus liikutettuna noista tulevaisuudentoivoista, +jotka olivat räikeänä vastakohtana hänen nykyiselle köyhyydelleen ja +niille vaillinaisille, enimmäkseen omatekoisille kolmioille, harpeille +ja kaukoputkille, jotka olivat koko hänen tieteellinen kalustonsa. + +-- _Se on mahdollista eikä liian myöhäistä_, virkkoi vieras, pannen +painoa joka sanalle. -- Minä tunnen ruhtinaan, joka saattaa tarjota +sinulle tuon kaiken eikä pyydä sinulta sen sijaan muuta kuin +kiitollisuuttasi ja muutamia vähäpätöisiä palveluksia, jotka helposti +saatat hänelle tehdä tässä maassa nauttimasi vaikutusvallan avulla. + +-- Voi tähtiäni! Voi rakkaita tähtiäni! huudahti Sigfrid mestari, +kiinnittäen huomiota ainoastaan ensimmäisiin sanoihin. -- Tiedätkö, +muukalainen, että minua on kielletty selittämästä taivaan merkkejäkin? +Minulla on niin paljon vastustajia. Pahansuovasti he tulkitsevat +_prognosticani_, he tahtovat kieltää minua lukemasta Luojan kirjoitusta +taivaan kannelta. Niin, sen kyllä huomaat, minä olen köyhä ja hylätty; +salassa kuin pahantekijä täytyy minun tutkistella luonnon suurta kirjaa +ja vaieta, vaikka niin monet seikat ovat sydäntäni polttamassa. Ei +kukaan usko minua! Mitä varten minä olen elänyt? Mitä kaikkea +voisinkaan lukea avaruudesta kunnollisella flandrilaisella kiikarilla, +mutta minulla, kuten näet, on tässä tuskin putken pahaista, tuskin +kompassia ja sekstanttia, joka mihinkään kelpaisi. Tuonne mäelle olen +itse pystyttänyt tangon meridianin merkiksi. Kurjaa, eikö niin? Ja sinä +sanot ... sinä sanot... + +-- Minä sanon ... yritti vieras toistamaan sanojaan, mutta hänet +keskeytti Anna emännän ääni oven takaa: + +-- Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän koko maailman voittaisi ja saisi +sielullensa vahingon? + +-- Mitä tahdot, vaimo? kysyi vanhus tyytymättömänä avaten oven. + +-- Luen tässä raamattua; se on aina hyvä olemassa, kun kiusaus +ahdistaa. Muuten on taivas jo taas seljennyt. En ole moneen vuoteen +nähnyt Merkuriusta niin ihmeellisen kirkkaana. + +Sigfrid mestari astui pienoisen ikkunan luo. + +-- Niin on. Anna tänne peskini! Minun täytyy lähteä ulos. Tule huomenna +jälleen, korkeasti oppinut _confrater!_ Nyt en saa laiminlyödä +planeettien yhtymistä. Olisipa minulla nyt flandrilainen kiikari! Voi +tähtiäni, voi rakkaita tähtiäni! + + + + +5. SYKSYISESTÄ AURINGONSÄTEESTÄ. + + +Valvottuaan yön ylhäisimmässä seurassa, mitä maailma voi tarjota, +nimittäin tähtien kanssa, Sigfrid mestari nukkui seuraavana aamuna +vielä kello kahdeksan ajoissa. Hänen uskollinen vaimonsa, joka oli +valvonut hänen kanssaan, oli parahiksi ennättänyt lakaista tuvan, +ruokkia talon ainoan lehmän ja panna padan tulelle aamiaisen +keittämistä varten, kun samassa tuli odottamattomia vieraita taloon. +Koreassa puvussa oleva herraspalvelija tuli kysymään, saattaako +korkea-arvoinen kirkkoherra ottaa vastaan muutamia matkustavaisia, +jotka tahtoisivat tulla hänen luokseen. Anna emäntä, arvaten palvelijan +puvusta, ettei semmoisia matkustajia sovi lähettää pois, käski heidän +astua sisään sanoen itse menevänsä makuukammioon miestään herättämään. +Heti sen jälkeen palvelija avasi oven nuorelle neidolle, jota +seurasi upseeri ja pieni kasvavassa iässä oleva naispalvelija. +Nuori sotilas esitti emännälle Kirsti Flemingin, Itägöötanmaan +herttuattaren hovineidon, ja itsensä Neriken rakuunain ratsumestarina +Silfversparrena. He olivat tätä kautta matkalla Suitian kartanoon +eivätkä tahtoneet lähteä Tammisaaresta osoittamatta kunnioitustaan sen +kuuluisalle kirkkoherralle. Nuori neiti lisäsi siihen ystävällisesti, +että hänellä ja hänen äidillään on aikoinaan ollut kunnia tutustua +Sigfrid mestariin Tukholmassa, mutta hänen äitinsä on nyt uuvuksissa +vaivalloisen merimatkan jälkeen, joten hänen on täytynyt jäädä +lepäämään heidän majapaikkaansa. + +Anna emännän viisaat ja ystävälliset silmät olivat jo noiden muutamien +sanojen aikana ennättäneet tarkastaa vieraat, ja pelon, joka hänessä +ensin oli herännyt niin ylhäisten vieraitten tullessa heidän köyhään +pappilaansa, oli nuoren neidon miellyttävä olemus jo kokonaan +hälventänyt. Kirsti Fleming näytti enemmän viattomalta lapselta, joka +astuu ensimmäisiä askeleitaan maailmassa, kuin tytöltä, jolla on jo +kaksivuotinen kokemus hovielämästä, mikä kokemus ei aina ollut +onnellisia kokemuksia. Kasvultaan hän oli pikemmin pienempi kuin +suurempi keskikokoa, hänen hiuksensa ja silmänsä olivat tummanruskeat, +kasvonpiirteitä ei saattanut sanoa kauniiksi, niissä kun ei ollut +riittävästi säännöllisyyttä; mutta hänen silmissään oli loiste, +voimakas kuin päivänsäde, ja täyteläisillä huulilla väikkyvä, toisinaan +veitikkamainenkin hymy oli niin hyväntahtoinen, ettei olisi luullut +hänen tietävän vielä mitään maailman surusta ja murheesta. Ainoa, mikä +hänessä tiesi aatelisnaista, oli arvokas, miellyttävä ja vapaa käytös +ja suurempi huolellisuus puhetavassa kuin mitä siihen aikaan oli +totuttu odottamaan Flemingin suvulta, ainakin sen miespuolisilta +jäseniltä. Sitä vain ei Anna emäntä voinut saada selville, oliko tuo +nuori neitonen nähnyt kuusitoista kevättä vaiko kaksikymmentä tai +kenties pari enemmänkin; sillä vaikka hänen lapsellinen hymynsä oli +kuusitoistavuotiaan, osoittivat suuret, kirkkaat ja ajattelevat silmät +kahtakymmentä vuotta. + +-- Mestari Sigfrid -- sanoi nuori neiti tervehdittyänsä kunnioittavasti +huoneeseen tulevaa -- olen teille kiitollisuudenvelassa niistä +hyödyllisistä opetuksista, joita hyväntahtoisesti annoitte minulle +Tukholmassa kaksi vuotta takaperin. Mies, jolla on suuria ja tärkeitä +asioita ajateltavana, ei saata muistaa niin mitätöntä seikkaa kuin +vähäinen ymmärtämätön tyttö on, mutta minä puolestani pidän suurena +kunniana sitä, että olen lähes kuusitoista kuukautta saanut olla teidän +oppilaanne. Luuletteko minun unohtaneen kirjanne "Sielusta" ja sen, +mitä opetitte minulle unien merkityksestä? + +-- Kirsti neidillä on varmaankin ollut suunnattomasti hyötyä teidän +opetuksistanne, sillä hän uneksii sekä valveilla että nukkuessaan, +puuttui nuori upseeri hymyillen puheeseen. + +-- Älkää uskoko sitä, hyvä mestari! Harvoin minä nyt muulloin uneksin +kuin puolivalveillani, ja silloin on mielestäni hauskinta nähdä unia +semmoisista asioista, jotka päivällä käyvät yli ymmärrykseni. Mitä +sanotte unesta, joka on nähty juuri teistä? + +-- Unet ovat kahta laatua, armas neitiseni, vastasi mestari tuntien +heltyvänsä niin paljosta hyvyydestä, mihin yhtyi tuollainen sulo. -- +Osa unia tulee verestä, ja semmoiset ovat tavallisesti vastenmielisiä, +kuten liiallisen syömisen jälkeen; toiset taas tulevat sydämen +liikutuksista, jotka osaksi luemme sieluun kuuluviksi, ja ne ovat +vuoroin surullisia, vuoroin iloisia. Uniin ei saa kumminkaan liian +suuria perustaa; sillä vaikka Jumala saattaakin lähettää unia, jotka +jotakin merkitsevät, niinkuin Raamatusta näemme ja omasta +kokemuksestamme tiedämme, niin on kumminkin suurinta osaa pidettävä +usmana tai tuulena, joka maan ylitse vaeltaa ja jolla ei ole vakinaista +asuinsijaa. + +-- No selittäkää sitten uni, jonka näin teistä viime yönä, kun vielä +olin tuntevinani laivan liikkuvan aalloilla. Näin unta, että te +istuitte korkeassa tornissa, jalkainne alla oli maa ja päänne päällä +taivaan tähdet, loistavana, sinisenä, kullalla kirjailtuna vaippana. Te +olitte nuori, te olitte rikas, teillä oli mitä kauneimmat tieteenne +tutkimusvälineet, ja minä istuin jalkainne juuressa oppien teiltä +viisautta. Äkkiä te sanoitte minulle: katso tänne, minä olen löytänyt +uuden planeetan Saturnuksen takaa, ja siellä on se autuaitten asunto, +joka kerran annetaan meille! Minä katsoin kiikariinne ja näin taivaalla +onnen saaren, ja siitä lähti joka haaralle kuolemattoman elämän +säteitä. Katso, sanoitte te, tämän planeetan voima on tehnyt minut +nuoreksi jälleen, ja minä voin tehdä iankaikkisesti nuoreksi sinutkin. +Ei, minä vastasin, Juhana kuningas toi mukanaan Englannista ihanan +marmorikuvan, joka monta vuotta sitten oli löydetty Roomasta ja oli +vanhoilta pakanuuden ajoilta. Ja vaikka nyt tuo kuva on iankaikkisesti +nuori, niin enpä tahdo minä olla sen kaltainen; mieluummin kukoistan +minä lyhyen aikani kuin ruoho maassa ja lakastun sitten. Silloin te +suutuitte minuun, otsanne synkistyi ja te kasvoitte suureksi kuin +taivaan ukkospilvi, mutta samassa minä heräsin. Selittäkää nyt tämä uni +minulle, hyvä mestari! + +Näytti siltä kuin mestari olisi näiden sanojen aikana itsekin vaipunut +unelmiin. Hän ajatteli nuoruutensa päiväin kunnianhimoisia toiveita: +hänkin oli itselleen toivonut valoisaa ja kunniakasta tulevaisuutta; +ensi menestys oli rohkaissut häntä raivaamaan tietä kaikkien esteitten +läpi senaikuisen tieteen ylimmille asteille. Oli ollut hetkiä, jolloin +hän oli tuntenut olevansa ylpeä ja rikas kuin äärettömien avaruuksien +kuningas ja katsonut alas tietämättömien ja taidottomien joukkoon kuin +joukkoon, joka kumartaa kuningastaan. Nyt hän oli köyhä, vanha, ja +häneltä puuttui tutkimuksiinsa tarpeelliset apukeinot. Hän tunsi +olevansa kuin kerjäläinen kuninkaan istuimella, ja hänen ainoa, hänen +uskollinen alamaisensa oli nainen, köyhä ja unohdettu kuten hän +itsekin. Mutta nytpä oli eilen tullut muukalainen, tullut ja kuvaillut +hänelle, että hänen salaisen kaipauksensa päämäärä on saavutettavissa, +ja nyt saapui lapsi, leikkivä lapsi, sanomaan hänelle samaa oikullisten +uniensa muodossa. Mitä se merkitsi? Kiusaustako se oli? Vai oliko se +uuden, loistavan menestyksen enteenä? Hän mietti hetkisen ja vastasi: + +-- Unet, jotka jotakin merkitsevät, tuovat muassaan tavallisesti aivan +päinvastaisia tapauksia, niinkuin kyllä omin silmin saatatte par'aikaa +nähdä, armollinen neiti. Kuitenkin on minun myönnettävä, että Jumala +joskus vertauksilla ilmoittaa meille, mitä vast'edes on tapahtuva, +niinkuin Farao kuninkaalle unessa, jonka Josef selitti. Jos niin +kävisi, että Jumala lähettää minulle, vanhalle ja köyhälle miehelle, +jonkin aavistamattoman onnen tässä maailmassa, mikä tuskin on +luultavaa, vaikk'ei sentään mahdotonta, koskapa Jumala voi muuttaa +kaikki inhimilliset asiat, niin on siihen pikemmin luettava syyksi +nuoren ja armollisen kuninkaamme erinomainen opin ja viisauden +suosiminen, jotka nyt alkavat vaurastua hänen hallituksensa aikana. +Mutta vähätpä minusta, kallehin neiti! Kertokaa minulle sen sijaan +jotakin omista opinnoistanne opin ja hyödyllisten taitojen tiellä. + +-- Jospa minä uskaltaisin puhua neidin sijasta, koska hän on sangen +kaino omia ansioitaan luettelemaan -- puuttui ratsumestari puheeseen -- +niin kertoisinpa teille, hyvä isä, ettei koko Ruotsin valtakunnassa ole +toista, joka harppua niin ihanasti soittelee kuin Kirsti neiti. Illalla +kerran viime keväänä armollinen kuningas istui ainakin tunnin ajan ja +kuunteli soittimen helkytystä, unohtaen kaikki ryssäin pauhaavat +sotapasuunat. Ja ellei neiti Ebba Brahe jo olisi se, mitä hän on, niin +saisipa leskikuningatar pian uusia huolia valtakunnan tulevaisuudesta. + +Ellei Sigfrid mestari olisi ollut tottuneempi katselemaan kaukaisia +taivaan tähtiä kuin maallisia virvatulia, niin hän olisi kenties noita +sanoja lausuttaessa havainnut nopeasti haihtuvan, unelman tapaisen +välähdyksen Kirsti Flemingin loistavissa silmissä. Ennenkuin +punastuksen punaiset aallot olivat vielä ennättäneet nousta +puolitiehenkään hänen neitseellisille poskilleen, hän vastasi +närkästyneenä: + +-- Ei ole kellään, sotilaalla kaikkein vähimmin, lupaa puhua +soimaussanoja kuninkaastaan. Jospa Yrjänä Tegel vielä olisi vallassa, +niin olisitte paremmin oppineet kieltänne hillitsemään. Mestari kulta, +uskokaa minua, en ymmärrä enempää kuin harakka semmoisista asioista, +joissa en ole saanut teiltä opetusta. Niin, olenpa jo unohtanut melkein +kaiken, mitä minulle opetitte metalleista ja kivistä. + +-- Eikö olisi semmoista kiveä, joka karkoittaa pahat unet? kysäisi +jälleen Silfversparre ivallisen totisena. + +-- Timantti lienee siihen paras keino, vastasi Sigfrid mestari +viattomasti. -- Sen kun sitoo vasemmalle sivulleen, niin se suojelee +vihollisilta ja riidalta ja toralta ja raivotaudilta ja painajaiselta. +Muuten -- jatkoi hän huomaamatta, kuinka Kirsti neiti uhaten ojensi +timanttisormuksensa ratsumestaria kohti -- muuten on kallis safiirikivi +hyödyllisin kaikista, sillä se vahvistaa koko ruumiin, pitää ihmisen +tyytyväisenä ja tuo häneen hurskaita ajatuksia. Sanottu on myöskin +kullasta, että kun sitä hienoksi jauhaa ja juo, niin se auttaa sydämen +ahdistuksissa ja sydäntaudissa, ja siitä myöskin ihmisessä vilkkaan +tunteen henki virvoittuu. Sillä kullalla on vähän auringon luontoa. +Tätä kukin itse kohdastansa koetelkoon; minä sanon vain, mitä entisen +ajan ihmiset ovat sanoneet. Niinpä safiirista sanotaan, että se, joka +sitä suussaan pitää, saattaa ennustella. + +-- Mestari, saanko pyytää teiltä jotakin kahden kesken? + +-- Jos suvaitsette, kaikkein rakkahin neiti, astua viheliäiseen +huoneeseeni, niin saan kuulla, mikä se on, vastasi vanhus tuntien +melkein samaa kuin sammaltunut honka, kun visertelevä lintunen istahtaa +sen ryhmyisille oksille. + +-- Sanoitte jotakin safiirista, alkoi Kirsti neiti hyvitellen, +suljettuaan tarkasti oven kiinni. -- Niin viisas mies kuin te ei +tarvitse safiirikiviä osatakseen ennustaa tulevia asioita. Te näette ne +tähdistä ja ... käsistä. + +-- Tähdet ovat olleet olemassa hamasta maailman alusta ja noudattavat +järkähtämättömiä lakeja, mutta juovat ja piirrot neitojen käsissä ovat +tyynen veden pinnalla karehtivia väreitä, jotka ensi tuulenhenkäys +puhaltaa pois. + +-- Oh, mestari, kyllä te tiedätte paremmin kuin minä, että ihmiskäden +juovat noudattavat samoja lakeja kuin tähdetkin. Olettehan itse sanonut +minulle, ettei Jumalan edessä ole mikään suurta eikä mikään pientä. +Mutta koska pidätte enemmän tähdistä, niin kas tässä on horoskooppini, +jonka itse kirjoititte paperille minua varten Tukholmassa. Te ette +tahtonut selittää sitä silloin, koska olin niin nuori, mutta nyt olen +kahta vuotta vanhempi. Se on velkakirja, teidän on lunastettava se. + +-- Jättäkää nyt se, rakkahin neiti! Ei ole ihmisen hyvä tietää +tulevaisuuttaan. + +-- Mutta ennustittehan te hovineitosille Örebrossa! Sitä ette saata +kieltää. + +-- Jos niin teinkin, tapahtui se heidän ylenpalttisen uteliaisuutensa +tähden. Istuessani Örebron linnan tornissa minä sain monta makupalaa +naisväeltä, he kun mielellään kyselivät minulta siitä, ketä he eniten +rakastavat. Semmoista ei teidän tarvitse tiedustella; hän tulee, kun +Jumala tahtoo. + +Kirsti neidin silmä iski tulta. + +-- Minä en mielitiettyä tiedustele, vastasi hän ylpeästi. Tahdon +tietää, mitä kaikki nuo ihmeelliset viivat ja numerot merkitsevät. Ei, +mestari, oma syynne se on. Te olette antanut minulle arvoituksen +arvattavaksi, tässä se on, minä pyydän teitä selittämään sen. Sanokaa +minulle, mikä tähti elämääni vallitsee! + +Mahdotonta oli olla ottamatta tuota kellastunutta, eläinradan merkkejä +täyteen piirrettyä paperilippua, kun sitä tarjosi hieno, pehmoinen +immen käsi. Mestari tarkasteli lippua huolellisesti ja sanoi epäröiden: + +-- Älkää kyselkö minulta enää! + +-- Ja te luulette naisen säilyttävän sellaista paperia vuosikausia +tahtomatta kuulla sen selitystä. Haluatteko siis, että pidän taitoanne +vain pilantekona? + +-- Niin paljon voin sanoa -- jatkoi merkkienselittäjä -- että teidän +syntymähetkenänne on ollut merkillisiä merkkejä taivaalla. Te olette +syntynyt jalopeuran tähdistön vaikuttaessa. Se ei ihmetyttäne ketään +sellaista, joka on teidän sukuanne. + +-- Ei suinkaan, mestari. + +-- Jalopeura antaa yleviä ajatuksia, mutta ei pitkää ikää. Vain +harvalle se antaa ikää viisikymmentä vuotta. + +-- Mitä sanottekaan, viisikymmentä vuotta! Siinä on kaksinverroin +enemmän kuin olen toivonut eläväni. Entä mitä muuta siinä on? + +-- Mars hallitsee erään _firmamentumilla_, taivaanlaella, olevan mustan +kohdan edellä ja sen jälkeen, eikä se ole kaukana. Siinä kohdassa, on +Jupiter niin lähellä teidän tähteänne, että se on miltei kummallista. +Hyvä neiti, varokaa! Kun planeettien kuningas vallitsee taivasta, on se +kaikille vaarallinen. Sen, joka ei antaudu sen valtaan, se tavallisesti +sammuttaa tai murskaa. + +-- Ette peloita minua. Sitä voidaan vastustaa. + +-- Niin, Jumalan voimalla, joka on suurempi sen voimaa. Tavallisesti +aina jotakin kuolee siinä ihmisessä, joka Jupiteria vastustaa. Mutta +kunhan vain sielu raukka pelastuu, on muu vähäarvoista. Sen mustan tai +pikemmin loistavan kohdan takana on vielä paljon pieniä tähtiä. Toiset +selittävät niitä jälkeläisiksi... + +-- Olen siis syntynyt sotaisten tähtien alla, kuten koko sukuni. +Minulla on joku vihollinen... + +-- Sitä en ole sanonut. + +-- Vastustaja sitten, jos se teitä enemmän miellyttää. Minun täytyy +vankasti vastustaa häntä, hän ei ole antava minun kauan elää, mutta +lopulta saan levon tähtien joukossa. Sitäkö tarkoititte, mestari? + +-- Minä tarkoitin -- vastasi Sigfrid mestari -- että Jumala hallitsee +kaikkia luotujaan, ja planeettien kuningas on yhtä varmaan hänen +rinnallaan vain tomua kuin se on kaikkien taivaankappalten keskus ja +kiinnike. Me kierrämme auringon ympäri, ja aurinko kiertää Jumalaa. +Vain hänessä on kaiken lepo. + +-- Mitä, mestari? Oletteko tekin niitä, jotka uskovat tuota +uudenaikaista satua, että maa muka kiertää auringon ympäri eikä +päinvastoin? + +-- Se ei ole mikään satu, hyvä neiti. Jumalan sanaa lähinnä se on +kaikesta varmasta varminta. Enkö ole kertonut teille viisaasta +puolalaisesta Copernicuksesta? Mutta jätetään se. Te tahdoitte, että +minä ennustaisin kädestänne. Minä en sano muuta siitä kuin että se on +hyvän ihmisen käsi. Jumala siunatkoon teitä. Teissä on kotkaa jos on +kyyhkyäkin. Te voitte antaa elämänne totuuden puolesta, jollette anna +sitä sille, jota rakastatte. + +Ja niin sanoen mestari nosti nuoren oppilaansa käden kuihtuneille +huulilleen. + +Kirstineiti punastui, otti timanttisormuksen sormestaan ja painoi sen +mestarin kurttuisen nimettömän sormen nenään. + +-- Ottakaa tämä vähäpätöiseksi muistoksi kiitolliselta oppilaaltanne, +sanoi hän sydämellisesti. Minä olen muistava teidän varoituksianne, ja +vast'edes, tultuani ymmärtäväisemmäksi, ajattelen olevani kihloissa +itse viisauden kanssa. Jumalan haltuun! Jääkää hyvästi! + +Vieraat lähtivät pois. Silloin vasta saattoi Anna emäntä kysyä, mitä jo +kauan oli halunnut. + +-- Tiedätkö -- sanoi hän -- mistä hinnasta sinulle eilen tarjottiin +kunniaa ja rikkautta? + +-- En tiedä, vastasi mestari Sigfrid. Ellei minua kutsuttu palvelemaan +meidän omaa armollista kuningastamme, niin tuo tarjous tuli kai Tanskan +kuninkaalta tai joltakin Saksanmaan evankeliselta ruhtinaalta. + +-- Erehdyt, vastasi hänen vaimonsa tyynesti. -- Kunniata ja rikkautta +tarjottiin sinulle sillä ehdolla, että palvelisit Sigismundia ja paavin +oppia. + +-- Voi tähtiäni! Voi nuoruuteni unelmia! huokasi vanha mestari, ja +kirkas kyynel vierähti hänen laihtuneelle, kellastuneelle poskelleen. + + + + +6. TAIVAANLAEN VAARALLINEN KOHTA. + + +Noin kolme kuukautta Tammisaaressa-käynnin jälkeen, kylmänä +talvipäivänä tammikuussa 1616, tapaamme jälleen neiti Kirsti Flemingin +ja hänen äitinsä, maaherra Lauri Hermaninpoika Flemingin lesken, +vapaasukuisen rouva Anna Hornin, joka oli toisissa naimisissa Tönne +Yrjänänpoika Gyllenbögelin kanssa. Ylhäiset naiset olivat tehneet +vuodenaikaan nähden hyvinkin pitkän ja vaivalloisen matkan Pernajan +kartanoon itäiselle Uudellemaalle läsnäolollaan kunnioittaakseen +Käkisalmen maaherran Hannu Stålhandsken ja vapaasukuisen neiti Elina +Wildemanin häitä. Viimeksimainittu oli kuuluisan amiraali Henrik +Tönnenpoika Wildemanin tytär ja Kirstin lapsuudenystävä. Wildemanit +olivat Hornien kautta sukua Flemingeille, ja matkustajamme olivat +viettäneet vastanaineitten kanssa niin hauskat joulupyhät kuin noina +rauhattomina aikoina oli mahdollista. Kymen kuninkaankartanoon ei ollut +pitkälti Pernajasta, ja koska Kirsti neidin orpana, uljas eversti ja +sittemmin maamarsalkka Henrik Fleming, Lajusten herra, saatuaan +lyhyeksi ajaksi virkavapautta Venäjän kanssa käynnissä olevista +rauhanneuvotteluista, oli halunnut keskustella Anna rouvan kanssa +tärkeistä perheasioista, niin oli päätetty yhtyä Kymenkartanossa. + +Ylpeä ja valtava Kymi, entinen rajajoki, joka leveässä uomassaan kantaa +monien satojen järvien vedet Suomenlahteen, jakaantuu ennen laskuansa +kahteen päähaaraan, joista itäisempi vuorostaan taas haaraantuu +kahdesti. Näistäkin itäisempi on se, jonka varrella Kymen +kuninkaankartano vielä tänäkin päivänä sijaitsee, lähellä avaria, +nykyjään jo tarpeettomia linnoitusvaruksia. Tämä kartano oli jonkin +aikaa Sturein suvulla, mutta meidän kertomuksemme aikana oli se kruunun +hevoskartanona ja ratsuväen katselmuspaikkana. On olemassa Kustaa II:n +Aadolfin omakätinen kirje, joka käskee silloista voutia Antti +Niilonpoikaa pitämään huolta, että Kymenkartanon hevosilla on hyvät +laidunmaat. Sillä erää majaili siinä kaksisataa vasta varustettua +aateliston ratsumiestä Matti Olavinpojan päällikkyyden alaisina, +valmiina kohdakkoin lähtemään armeijaan Venäjälle. Pihalla vilisi siis +noita nuoria sotilaita, jotka taluttivat hevosiaan tilavista talleista +juomaan alas koskelle, jota eivät tammikuunkaan pakkaset olleet saaneet +kahlehdituksi. Muuan matala, mutta pitkä yksikerroksinen puurakennus, +joka usein oli suonut majaa ylhäisille vieraille, tarjosi kuitenkin +tälläkin kertaa tarpeeksi tilaa Henrik Flemingin ja hänen +matkallaolevien sukulaistensa kohtaamista varten. + +Kello oli kymmenen aamulla, ja yhä viipyi odotettu vieras. Kirsti +Fleming meni kosken partaalle ja mietteihinsä vaipuneena katseli sen +pauhaavia aaltoja, jotka lumisia rantoja vasten näyttivät melkein +mustilta. Hän oli syntynyt Louhisaaren kartanossa, ihanan +merenlahdelman rannalla Suomen lounaiskulmassa, ja oli siis aina +lapsuudestaan saakka ollut aaltojen ystävä ja oppinut niitä +rakastamaan. Mutta nuo mustat vedet näyttivät hänestä synkiltä; ne +kuohuivat ja elämöivät vielä silloinkin, kun koko luonto oli talviseen +uneensa vaipunut; ne olivat vapaita ja valtavia ja uhmaisia vesiä, +mutta ne eivät aikaansa tienneet; ne olivat kummituksia kesän ajoilta, +niillä ei ollut enää oikeutta elää. Kirsti neidin mielessä synnytti tuo +ylivoimainen uhma pikemmin ahdistusta kuin rohkeutta, ja siksipä hän +loi katseensa iloisempaan kuvaan, kosken toisella rannalla liikkuviin +ratsumiesryhmiin, mutta samassa lähestyi häntä asuinhuoneelta päin +kiireisin askelin hänen pikku Maiju palvelijattarensa ja toi hänelle +sanoman, että hänen oli heti riennettävä takaisin kartanoon. + +-- Tuliko hän? + +-- Tuli, neiti! Hän sekä Henrik herra. + +-- Kuka hän? + +-- Kuningas. + +Kirsti neiti ei rientänyt, hän lensi. Hän oli kuin metsäkana, jonka +keveät askelet tuskin jättävät jälkiä talven hankeen. + +Hän pujahti asuntoon sivu-ovesta. Koko talo oli liikkeellä. Tiedettiin +kyllä, että kuningasta oli odotettu Suomen valtiopäiville Helsinkiin; +tiedettiin hänen useampia päiviä aikaisemmin tulleen Viipuriin, mutta +eipä tiedetty, ennättäisikö hän sillä matkallaan poiketa Kymenkartanoon +ja milloin. Kustaa II:lla Aadolfilla, kuten hänen isälläänkin Kaarle +IX:llä nuorena ollessaan, oli tapana tulla äkkiä, jotta hän tapaisi +voutinsa valmistautumattomina, eikä se aina tuonut voudeille mielihyvää +ja kuninkaallista suosiota. Hän sanoi leikillään, että sen, joka on +kuusi vuotta ollut voutina, saa hirttää suoraa päätä tutkimatta, sillä +kyllä mies silloin jo on tarpeeksi ansiokas. Ja erittäinkin Suomessa, +jossa jo monet kuninkaalliset säännöt turhaan olivat koettaneet hillitä +petoksia ja kiskomista, oli tämä leikkipuhe valitettavasti hyvinkin +oikeutettua. + +Kymenkartanon vouti Antti Niilonpoika näkyi olevan harvinaisia +poikkeuksia. Kuningas oli tullut äkkiarvaamatta, keveässä reessä, kaksi +hevosta edessä. Mukanaan hänellä oli ainoastaan Henrik Fleming ja +kamaripalvelija; seurue tuli tuntia myöhemmin. Heti kohta hän otti itse +selon sotaväen luvusta, muonasta ja varustuksista, kuninkaankartanon +tilasta ja voudin tileistä. Hänen tarkka silmänsä huomasi pian kaikki +puutteellisuudet, eikä niitä suinkaan ollut varsin vähän. Ratsumiehet +asetettiin jäälle kosken alapuolelle, ja ne saivat kestää ankaran +katselmuksen. Missä hylättiin kelvottomia keihäitä, pyssyjä, +pistooleja, miekkoja, missä taas rikkinäisiä haarniskoja tahi huonoja +saappaita, missä taas kurjia, satulanlyöttämiä hevosia, joita oli +herraskartanoista lähetetty ratsupalvelukseen, ja niin edespäin aina +heinä- ja olkitileihin saakka. Mutta tarkasteltuaan kaikki ja kuultuaan +monta puolustusta "ajan tilan" tähden, niinkuin siihen aikaan +mielellään sanottiin, suvaitsi armollinen kuningas sanoa sotaväelle, +että heidän maanmiehensä olivat uljaasti taistelleet venäläisiä vastaan +ja että hän toivoi uusien rekryyttienkin tekevän samoin, ja siihen +kajahti äänekkäänä huuto: _eläköön kuningas!_ ja tämä huuto uudistui +kahta voimakkaampana, kun kuningas oli suomeksi lisännyt: _Jumala +varjelkoon teitä, pojat!_ Hän tunsi suomalaisensa; olihan hän jo +lapsena käynyt isänsä kanssa Suomessa ja monen pitkän talven kuluessa +tutustunut tähän maahan. Nuo nuoret, leveähartiaiset, huonosti +varustetut ratsumiehet yllä suomalaisten "moukanryysyt"[4] laihain, +mitättömän näköisten hevostensa selässä, ne olivat kumminkin sitä +terästä, jolla Kustaa II Aadolf voittonsa voitti, ja viidentoista +vuoden kuluttua oli kenties harvennut joukko noita samoja nuorukaisia, +silloin monet kovat kokeneina sota-uroina, seisova lujana muurina +Breitenfeldin taistelussa tai kiipeävä Würzburgin valleille tai kaatuva +Lützenin kentällä rakkaan kuninkaansa kanssa. Juuri se seikka, että +kaikki nuo voitot ja onnen kohtalot vielä olivat tulevaisuuden +kätkössä, kuten ikihongankin alku piilee vähäisessä vesassa, jonka käsi +saattaa taittaa ja jalka tallata, juuri se, että niin paljon kunniaa, +niin paljon suuruutta vielä oli pelkkänä tulevaisuuden unelmana, +toiveena, kaukaisena kangastuksena, juuri se seikka sai niin omituisen +tunteen heräämään noissa sotilaissa, jotka ensi kertaa tekivät +kivääreillään kunniaa nuorelle sankarikuninkaalleen. Heissä ei ollut +ainoatakaan, joka ei sinä silmänräpäyksenä hänen johtamanansa olisi +tuntenut voimaa koko maailman valloittamiseen. He olivat suomalaista +ratsuväkeä, siis tyyntä, maltillista, valmiina aikaansa odottamaan; he +eivät intoilleet, he eivät liikahtaneet rivissään, kuvapatsaina he +istuivat satuloissaan, mutta jokainen heistä tunsi sydämessään, että +moisen kuninkaan puolesta saattoi kuolla. Ja hän ymmärsi heidät +niinkuin hän aina ymmärsi sotilaansa. + +Hän kääntyi päällikön puoleen ja sanoi: + +-- Matti Olavinpoika, pidä hyvää huolta tuosta väestä; kelpo alku. +Harjoita heitä rivissä joka päivä. Katso, ettei heidän ravinnostaan +puutu mitään, mutta jos he talonpojille tekevät pahaa, niin lue laki +lyhyeen. Hevoset ovat huonosti ruokittuja, osa huonosti opetettuja, +pukineista on tarkempi vaari pidettävä. Se on korjattava niin pian kuin +mahdollista. Kaikessa muussa olen tyytyväinen tähän väkeen... +Stålhandske! + +Nuori, kuninkaan ikäinen upseeri ratsasti esiin seuruejoukosta. + +-- Katso tätä miestä, Matti Olavinpoika, hän on upseeriksi kohonnut +pelkästä sotamiehestä. Hän tuntee meidän uudet ratsupyssymme. +Stålhandske, ratsasta huomenna Viipuriin käskyjäni viemään ja valitse +linnan asevarastosta parhaimmat pyssyt. Ne tulevat sinun väellesi, +Matti Olavinpoika. Hanki taitavia maaseppiä, joita tässä maassa kyllä +on, ja teetä pyssyjä tämän uuden mallin mukaan. Miesten pitää osata +ampua vapaalta kädeltä, se on tahtoni. + +Talven uninen aurinko meni sillä hetkellä mailleen lounaiseen ja +purppuroi illan taivaan. Punainen loiste; jossa ilovalkeita oli toinen +puoli ja verta toinen, levisi yli lumisen maiseman, mustan kosken, +pihalla seisovan väkijoukon ja ratsumiesten liikkumattomien rivien. +Kuninkaan vartalo, joka näkyi kaikkialle siltä joen rannalla olevalta +mäeltä, mistä hän oli tarkastellut sotajoukkoa, verhoutui purppuraan, +ja hänen katseensa loisti. Hän oli tullut vihollisen maasta ja tunsi +nyt jälleen olevansa keskellä luontoa, jota hän ymmärtää, ja keskellä +kansaa, joka rakastaa häntä. Mielihyvä välähti hänen nuorilla, +miehekkäillä kasvoillaan. Sotilas ja kuningas oli yksikolmattavuotias; +hänen mielensä ei ollut vielä kovettunut, niin etteivät lempeät +vaikutelmat olisi siihen koskeneet, niin, eipä hän elänytkään niin +kauan, että se olisi milloinkaan kovettunut. Mutta sittenkin oli hän +kauttaaltaan kuningas. Ei hän tuhlaillut sanoja. Äänetönnä hän sulki +ajatuksensa nuoreen rintaansa, viittasi merkiksi, että katselmus oli +päättynyt ja palasi taloon. + +Monien katselijain joukossa oli rannalla myös neiti Kirsti Fleming +Maiju tyttönsä kera, tuntemattomana ja huomaamattomana. Illan taivaan +purppuraheijastus, joka valaisi sankarikuningasta, näytti vielä +kirkkaammin punaavan nuoren immen poskia. Hän kuuli väkijoukon +ihastuksen huudot; hän näki Maijunsa taputtelevan käsiään riemuissaan, +mutta hän itse oli äänetönnä niinkuin sankarikin, jota kohti kaikkien +katseet olivat kääntyneet. Mietteissään hän palasi muitten mukana +taloon ja äitinsä kanssa voudin yksityisiin huoneisiin, jonne +matkustavaiset olivat siirtyneet antaakseen tilaa kuninkaan seurueelle. + +Heidän olonsa siellä tuli kumminkin pian huomatuksi, ja vähän ajan +kuluttua Henrik Fleming toi sanoman, että kuningas tahtoo nähdä heidät +illallispöydässä, joka katetaan kello seitsemältä. Ainoastaan muutamia +korkeimpaan päällystöön kuuluvia henkilöitä oli käsketty illalliselle, +ja kuningas sanoi toivovansa, ettei Anna rouva panisi pahakseen, vaikka +ateria olisikin sangen yksinkertainen sotilaan tapojen ja matkan +kiireen tähden. Olipa kumminkin juottovasikka ja muutama kana saanut +ennen aikojaan lopettaa nuoren elämänsä Kymin rannoilla tyydyttääkseen +matkalla olevain sotilaitten kelpo ruokahalua. Mutta sotaretkillä +tottuu arvostelemaan ajan kalleutta, ja niinpä kuningaskin nousi +pöydästä tuskin puolen tunnin kuluttua, sanoen, ettei hän tahdo olla +suomatta muille vierailleen lepoa, jota he varsin hyvin tarvitsevat, +mutta että hänestä olisi hupaista, jos naiset vielä soisivat hänelle +miellyttävää seuraansa. Kuningas lisäsi, ettei hän pitkään aikaan ollut +saanut puhua muusta kuin pelkistä sota-asioista, minkä vuoksi hänestä +tuntuisi virkistävältä, jos armolliset naiset kertoisivat hänelle +jotakin huvittavampaa Tukholmasta tai Turusta. + +Nuori kuningas oli tuollaisina tuttavallisen seurustelun hetkinä niin +herttaisen vilpitön, hänen luontaiseen miellyttävyyteensä yhtyi niin +leikillinen mielenlaatu ja niin harras osanotto päivän vähäisiinkin +tapauksiin, että pari tuntia nopeaan kului keskusteltaessa Tukholman +hovista ja niistä Suomen aatelissuvuista, joitten kanssa sekä Anna +rouva että hänen tyttärensä olivat lähimmin sukua. Kellon lyötyä +yhdeksän pyysi Anna rouva lupaa poistua saadakseen ajan lyhyyden tähden +läheisessä huoneessa neuvotella Henrik Flemingin kanssa perheasioista, +joitten tähden hän oli tullut Kymenkartanoon. Kuningas vastasi +kohteliaasti, ettei hän toivo Anna rouvan kestäneen turhaan matkan +vaivoja tultuaan sinne puhumaan tärkeistä asioista, mutta koska hän oli +oleva viereisessä huoneessa, niin toivoi kuningas hänen suovan hänelle +tyttärensä seuran siksi, kunnes neuvottelu on päättynyt. Ei ole +merkitty muistiin, suostuiko Anna rouva, joka hyvin tiesi +leskikuningattaren epäsuosion neiti Ebba Brahea kohtaan, aivan kevein +sydämin tähän ehdotukseen, mutta kuninkaan toivomushan on käsky, jota +ei käy vastustaminen ilman tärkeitä syitä. Anna rouva meni jättäen +raolleen siihen kamariin vievän oven, jossa Henrik Fleming oli häntä +odottamassa. + +-- Hannu Stålhandske oli siis onnellinen sulhanen? kysyi kuningas, +jolle oli kerrottu Pernajan kartanossa pidetyistä häistä. + +-- Hyvin onnellinen, armollinen herra, vastasi Kirsti neiti. + +"Majesteetti" puhuttelusanaa käytettiin tosin juhlallisissa +tilaisuuksissa, mutta tuttavallisemmissa keskusteluissa sanottiin vain +vanhaan tapaan yksinkertaisemmin "armollinen herra". + +-- Hän on onnellinen, kun on saanut noudattaa sydämensä ääntä. Minäpä +tunnen ihmisiä, jotka eivät saa tehdä niin. Tunnetteko te ketään +semmoista? + +-- Enpä tiedä... Kenties. + +-- Mitä tekisitte sellaisessa asemassa? + +-- Velvollisuuteni tekisin, jos olisin mies. + +-- Mitä sitten _naisen_ pitäisi tehdä? + +-- Samaa, armollinen herra. Aina velvollisuutensa. + +Kuningas katseli häntä leikillisesti. + +-- Tiedättekö, ettei monikaan teidän iässänne ajattelisi teidän +tavallanne. Te puhutte kuin mies, mies kolmenkymmenen iässä; mutta +tunnenhan minä Flemingien luonteen. Te ette pelkää, te. Turun linnan +palossa 1614 näin, kuinka te yhä vain seisoitte tornissa, sillä te +tahdoitte pelastaa pienen tytön tulen liekeistä. Isänne sukulainen +Klaus Fleming ei myöskään muusta tiennyt kuin velvollisuudestaan, ja +siksipä tuli hänestä kuningas vainajan verivihollinen, ja kuitenkin oli +kumpikin samanlaista rautaista, lujaa luonnetta, ja he olisivat yksissä +neuvoin perustaneet suuren valtakunnan. Onneksi _me_ olemme ystäviä, ja +siksipä saatan kysyä teiltä suoraan: eivätkö sydämen oikeutetut +vaatimukset ole korkeimmat kaikista velvollisuuksista? + +-- En tiedä, mitä tarkoitatte sydämen oikeutetuilla vaatimuksilla, +armollinen herra. Mutta jos minä olisin kuningas, niin... + +-- Jatkakaa!... Jos olisitte kuningas, niin... + +-- Niin en milloinkaan uskollisuuttani rikkoisi. Sanani olisi kuninkaan +sana, ja valani olisi minulle valtikkaani kalliimpi, vastasi Kirsti +neiti hiljaisella äänellä, mutta niin rohkeasti ja lujasti kuin ainakin +Fleming. + +Kuninkaan kummasteleva katse synkistyi. + +-- Puhukaa selvemmin! sanoi hän. + +-- Minä en milloinkaan hylkäisi naista, jonka omaksi olen sydämeni +antanut ja jonka sydämen olen omakseni saanut. Ja jos minulle +sanottaisiin valtakunnan onnen vaativan sanani rikkomista, niin +vastaisin, että uskollisuudessa on valtakuntain menestys eikä +uskottomuudessa. + +-- Vai niin! Sitäkö tarkoitittekin? huudahti kuningas, ja hänen +katseensa kirkastui äkkiä, niin että se melkein säikäytti Kirsti +neitiä. -- Jopa tosiaankin luulin teidän joutuneen _toiselle_ alalle, +ja minähän en tahtoisi _teitä_ vihollisekseni, vaikka saisin linnan +Venäjällä. Te olisitte peloittavampi kuin kokonainen armeija. + +-- Pyydän armoa, jos olin liian suora. Minä olen ylpeä siitä kunniasta, +että olen _hänen_ ystävänsä, hänen, jonka nimeä alamainen +kunnioitukseni estää minua mainitsemasta. Mikä sydän hänellä onkaan, +armollinen herra ... niin ylevä, niin jalo, niin lemmekäs ja niin +kärsivällinen! Toista vuotta jo on kauhea epätietoisuus kalvanut häntä. +Hän itkee harvoin, hän ei valita milloinkaan, mutta hän rukoilee +paljon. Minä tiedän, mitä tuskia hän kärsii. Eikö ole mahdollistakaan +lopettaa tuota epätietoisuutta? + +Kuningas käveli lattialla edestakaisin, pysähtyi viimein ja sanoi: + +-- Sanotteko näin itsestänne, vai onko joku pyytänyt teitä sitä +sanomaan? + +-- Ei kukaan, ja vähimmin kaikista hän! Jos olen pahoin tehnyt, niin +olen yksinäni syypää. + +Jälleen kirkastui kuninkaan synkkä otsa, ja hän jatkoi entiseen +leikilliseen tapaansa. + +-- Älkää nyt, liian vilpitön viholliseni; ei siinä ole mitään +moitittavaa, että noin rakastettavasti sanoo kuninkaalle totuuden. +Kernaammin kuulen nuhteita teiltä kuin opettajaltani, vanhalta +Skytteltä. Olin jo luulla eräänä hetkenä teitä petturiksi, ja petturi +kenties olettekin sydämen asioissa, mutta siinähän olette omalla +alallanne, kuten naiset ainakin. Ja koska olette liian hyvä +luterilainen, kenties vähän liian nuorikin, ollaksenne rippi-isänäni, +niin puhukaamme nyt mieluummin teistä itsestänne. En näe täällä +harppuanne. Jäikö se Tukholmaan? + +-- Se on Louhisaaressa, armollinen herra. + +-- Vahinko! Minä muistan vielä, kuinka minä kerran kevätiltana tulin +synkkänä ja allapäin neuvoshuoneesta. Kaikki oli käynyt vastoin +toivoamme. Kovanonnen sanomia oli tullut Liivinmaalta, valitusvirsiä +Taalainmaasta, maksettavia oli viljalti ja maksukeinoja puuttui. +Synkkämielisenä kuin Saul astuin herttuattaren huoneeseen, mutta +siellähän olikin Davidini. Teidän kielisoittimenne sulatti sydämeni. +Vast'ikään olin mielestäni ollut köyhä ja heikko; sinä hetkenä tunsin +olevani rikas ja voimakas. Minä ajattelin muinaisia bardeja, jotka +isillemme lauloivat ja tekivät heistä jaloja sankareita sodassa. Teidän +pehmoinen kätenne näytti minusta leikkivän kielillä saaden aikaan saman +ihmeellisen vahvistavan vaikutuksen, ja niin tuntui minusta kuin te +olisitte Ruotsin ja Suomen valkyyria, jonka on astuttava kuninkaan +edellä taistelussa. Usein olen sitä ajatellut. Viimeksi ajattelin sitä +turhaan rynnätessäni Pihkovan lujia muureja vastaan. Sotilas ei saa +ajatella sitä, mikä säilän tempaa hänen kädestään ja riistää rohkeuden +hänen rinnastaan. Mutta on hetkiä, jolloin käsi on uupunut, jolloin +rohkeus horjuu, mikä onkin inhimillistä, ja silloin on hyvä kuulla +voiton laulua. Teissä on jotakin voiton ajatusten tapaista; te tulette +sukuunne. + +Kirsti neiti ei vastannut. Mitäpä hän olisikaan vastannut? Äänetönnä +hän istui, katsoen alas; vain vähäinen, melkein huomaamaton ylähuulen +vavahtelu tiesi myrskyä, joka hänen sydämessään riehui. Se, joka tuntee +syviä virtoja, tietää kyllä, että pinnan vähäinen kare useinkin +merkitsee voimakasta virtaa. + +Kotvasen kuluttua sanoi kuningas: + +-- Pyytäkää minulta jotakin armonosoitusta! + +Kirsti neiti piti hansikasta kädessään; hän ei huomannut, että hän +kymmenen minuuttia aikaisemmin oli repinyt sen palasiksi. Kuningas otti +ylös toisen hansikkaan, joka oli pudonnut lattialle, ojensi sen hänelle +hymyillen ja sanoi: + +-- No niin? + +-- Kirjettä! + +-- Ettekö itsellenne mitään? + +-- Kiitän, armollinen herra. Minä olen palkintoni saanut. + +-- Ette edes pyydä laulua harpullanne soitettavaksi? + +-- Kirjettä! Kirjettä vain! + +Kuningas tarttui hänen käteensä ja tunsi sen vapisevan, mutta ylpeät, +loistavat ruskeat silmät katsoivat lujasti häntä silmiin. Kuningas +yritti sanoa jotakin, mutta samassa seisoi Anna rouva ovessa. + +-- Jo on aika, sanoi Anna rouva. + +-- Niin, jo on aika! kuiskasi ääni Kirsti Flemingin tykkivässä +sydämessä. + + + + +7. YÖ JA AAMU KYMENKARTANOSSA. + + +Kuningas Kustaa II Aadolf oli nuoresta pitäen tottunut ankaraan työhön, +ja se, mitä ei päivällä ehditty tehdä, tehtiin usein yöllä. Aikakirjat +eivät kumminkaan kerro hänen viettäneen tätä yötä Kymenkartanossa +hallitustoimissa. Hänen uutteran sielunsa kykyä, tahtoa ja ajatuksen +voimaa oli kuukausimäärin tarvittu toiselta puolen ankarassa, +vieraalla maalla käydyssä sodassa ja toiselta puolen sisällisessä +valtakunnan hallinnossa monen ahdingon ja eripuraisuuden taakan alla. +Ruumis ja sielu olivat olleet yhtä kovassa ponnistuksessa; harvoin oli +päivä ollut levollinen tai yö ilman murheita. Kun ihminen on +yksikolmattavuotias, kantaa hän kylläkin iloisesti tuommoisen taakan, +sillä silloin levittäytyy hänen eteensä toivojen rajaton maailma; elämä +näyttää loppumattoman pitkältä ja menetetty päivä mitättömän lyhyeltä. +Nuoruuden rohkeuden salaisuus on siinä, että me alinomaa saatamme +heittää hetken huolet äärettömän tulevaisuuden helmaan, joka on +edessämme ja joka saattaa korvata kaiken, koska siinä ei ole mikään +mahdotonta. + +Mutta jotakin on mahdotonta lujimmallekin työntekijälle, +totisimmallekin valtiomiehelle, etevimmällekin ajattelijalle, +ja se on -- yhdenkolmatta vuoden iässä luopua kaikista elämän +onnen vaatimuksista. Onni pukeutuu vain erilaisiin muotoihin +nuoruudenunelmissa. Tavallisesti se astuu nuorukaisen silmäin eteen +ensinnä naisen muodossa, sittemmin laakeriseppelein kruunatun kunnian +hahmossa. Suuret henget eivät ole tästä poikkeuksena hekään, sillä +todellinen suuruus on inhimillistä suuruutta eikä mikään marmorikuva. +Kuningas Kustaa Aadolfinkin ensimmäisenä nuoruuden ihanteena oli +ollut nainen, mutta tuo nainen oli erottamattomasti yhdistetty voiton +ja sankarimaineen unelmaan. Tunnettua on, ja itsekin hän siitä +kirjoittaa, että hän teki ensimmäiset urotyönsä Ebba Brahen kunniaksi +ritarillisella romantiikallaan, mikä oli hänelle ominainen. Ja kunnia +kuitenkin vähitellen voitti tuon unelman, joka oli ihanin ja puhtain +hänen nuoruutensa unelmista. Sen naisen, josta olisi saattanut kerran +tulla suuren kuninkaan ansiokas puoliso, täytyi vihdoin astua syrjään, +eivätkä tähän olleet niin suuresti syynä esteet, vastustus ja +hovivehkeet kuin erilläänolo, pitkä välimatka, sota ja voitonajatukset. +Mitä ylemmäksi nuoressa sankarissa kuningas kohosi sitä taamma poistui +Ebba Brahe, hänen suortuviensa morsiushuntu hälveni kuin aamuiset usvat +nousevan auringon edestä, hänen hahmonsa kalpeni kalpenemistaan, ja +vihdoin oli siitä jäljellä enää vain kaukainen rakas muisto. Tunnettua +on, että kuninkaan ja hänen lapsuutensa ystävän ja nuoruutensa +morsiamen välinen kirjeenvaihto lakkasi syksyllä vuonna 1614. Sen +jälkeen kuninkaallisen nuorukaisen tunteet hakivat jotakin päämäärää +itselleen, löytämättä mitään -- tai ainakaan kyllin arvokasta. Ja juuri +näinä aikoina hän esiintyy kertomuksessamme. + +Jos hän samoihin aikoihin olisi löytänyt jonkun arvoisensa päämäärän +tunteilleen, niin se olisi epäilemättä ollut mitä lähimmässä yhteydessä +kunnian ja voittojen kanssa. Se olisi ollut nainen, kylliksi luja ja +ylevämielinen voidakseen innostaa häntä suuriin sankaritekoihin. Tuon +naisen olisi pitänyt vetää vertoja hänelle nerokkuudessa ja voimassa, +joskaan ei syntyperän ylhäisyydessä; mutta hänessä olisi täytynyt +myöskin olla samaa ritarillista romantiikkaa, jonka äsken sanoimme +olleen kuninkaan luonteen huomattavimpia piirteitä, ja hänen olisi +naisena pitänyt käsittää tuo kunnian ja sankaritöitten rakkaus vielä +innostuneempana ja paljoa haaveellisemmin kuin kuningas itse, +voidakseen valtavasti häneen vaikuttaa. Historia ei tiedä hänen +löytäneen sellaista naista. _Jos_ hän siis kuitenkin sellaisen löysi, +niin oli heidän kohtauksensa vain lyhyt hetkinen, jonka jälkeen he +eivät enää koskaan tavanneet toisiaan. On tosiaankin olemassa jokunen +viittaus siihen, että niin on käynyt. + +Kirsti Fleming vietti unettoman yön Kymenkartanossa. Kun nuori ja +ritarillinen ruhtinas astuu valtaistuimelle, niin silloin tuhannet +immet odottavat häneltä kaikkea ja haaveillen häntä ihailevat. Mutta +Kirstin kiintymys oli paljoa syvempää laatua: se oli alkanut jo +lapsuuden päivinä saaden aivan päinvastaisia vaikutelmia vihasta, jota +Flemingin suku kantoi Kaarle IX:tä vastaan, tämän epäsuosio kun +kaikessa ankaruudessaan oli kohdannut Kirsti neidin isää ja setää. +Voimakkaissa sieluissa saattaa viha muuttua rakkaudeksi samasta +luonnonpakosta, joka yön muuttaa aamuksi. Turussa, Tukholmassa, +Örebrossa oli nuori Louhisaaren neiti oppinut pitämään arvossa nuoren +ruhtinaan yleviä ominaisuuksia, mutta aina hän oli seisonut Ebba Brahen +korkean varren varjossa ja seisonut siinä niin kokonaan kateutta +tuntematta, niin omista tunteistaan tietämättä, kuin koskaan +pysyttäydytään varjossa rakasta ystävää ihailemassa. Ja nyt, hetkessä, +kuin taikavoimasta, aukeni hirveä kuilu siihen, missä siihen saakka oli +uhkunut kukkeuttaan tuon hehkuvan sielun viaton, puhdas ja uhrautuva +uskollisuus kahta jaloa ja ylevämielistä henkilöä kohtaan, joita Kirsti +Fleming oli tottunut pitämään eroamattomina ja joiden liiton puolesta +hän jo kauan oli lähettänyt palavia rukouksia Luojan luo -- ja nuo +kaksi olivat kuningas ja hänen kihlattu morsiamensa. Nyt olivat nuo +kaksi erotetut -- ainaiseksi erotetut, eikä siihen eroon ollut syynä +kuningattaren kovuus eikä valtakunnan valtiotaito, vaan paljoa enemmän +jokin aivan odottamaton kuninkaan tunteiden muutos. Ja kuka oli heidät +erottanut? Kuka? Hän itse, hän, joka olisi antanut henkensä nähdäkseen +heidät onnellisina Ruotsin valtaistuimella! Voi, hän ei tiennyt, +kokematon tyttö, kuinka aika, etäisyys, urotyöt ja nuorukaisen veri +anastavat valtaansa sankarinkin sydämen! Yön hiljaisuudessa hän satoja +kertoja toisti itsekseen kysymyksen: kuka on heidät erottanut? -- ja +joka kerta leimahtivat hänen muistoonsa tulisin piirtein kuninkaan +sanat ja katse sellaisina kuin ne olivat olleet tänä onnettomana +iltana. Hän yritti vakuuttaa itselleen, että oli hänet väärin +käsittänyt, että se, mikä häntä kauhisti, oli ollut pelkkää pilantekoa, +oikkua, joka jo huomenna on unohdettu; mutta hän ei _voinut_ tulla +siitä vakuutetuksi: hän oli nainen, ja hän oli älykäs nainen, joka ei +saattanut silmät ja korvat ummessa pettää itseään. + +Minkä rikoksen hän siis oli tehnyt, poloinen, kun näin oli tullut +pettäneeksi ystävänsä? Milloin ja missä hän oli vastoin tahtoaan +saavuttanut tuon kuninkaallisen suosion, jota hänen täytyi pitää +ystävyyden pettämisenä? Hän ei voinut muistaa muuta kuin tuon turmion +hetken, jolloin hän oppi loihtimaan niin ihania säveleitä harppunsa +kielistä. Niin, tuon harpun hän murskaa palasiksi, hän ei enää ikinä +kosketa sen kieliä. Hän lankeaa Ebba Brahen jalkoihin ja sanoo hänelle: +en minä, en minä ole ryöstänyt sinulta hänen sydäntään! Ja sitten hän +matkustaa kauas, kauas Puolaan, Espanjaan, Amerikkaan, minne hyvänsä, +päästäkseen vain enää näkemästä tuota ihailtua sankaria, joka saattoi +olla niin uskoton ja -- hän ei voinut kieltää sitä -- niin vaarallinen +hänen rauhalleen! + +Niin, vaarallinen kuitenkin, voi kuinka vaarallinen! Hän pani +liikkeelle koko lujan tahtonsa voiman, mutta hän ei sittenkään voinut +unohtaa valkyyriaa, joka oli taistelussa kulkeva Ruotsin ja Suomen +kuninkaan edellä. Mikä intohimoinen viehätys tuossa ainoassa sanassa! +Niin, hän tunsi, vaikka hän kuinka taisteli sitä vastaan -- hän tunsi +syntyneensä kuningattareksi, mutta ei Margareta Leijonhufvudin +kaltaiseksi, ei Katarina Stenbockin eikä Gunilla Bjelken laiseksi -- +kuinka monta aatelisneitiä olikaan jo noussut Ruotsin valtaistuimelle! +Hän tunsi olevansa syntynyt joksikin muuksi; hän tunsi itsessään +unionin Margaretan voimaa ja Katarina Jagellonican rohkeutta kieltäytyä +kaikesta. Voi julkeita unelmia! Hän karkoitti ne pois kuin Macbethin +noidat, ne palasivat jälleen, ja uudelleen hän ajoi ne pois. Vihdoin ei +unelmain kuningattaresta ollut jäljellä muuta kuin itkevä tyttö, joka +kyynelillään kasteli päänaluisensa. + +Kello kuuden aikaan aamulla, kun vielä oli pimeä, kuului pihalta ääniä, +hevosten korskuntaa, kulkusten helinää. Kuningas oli lähtemässä +edelleen Helsinkiin päin. Kirsti huokasi helpotuksesta: hänen ei siis +tarvitse nähdä kuningasta nyt, ja hän on pitävä huolta siitä, ettei hän +näe häntä milloinkaan. + +Kynttilä sytytettiin, ja seuraavassa tuokiossa istui äiti hänen +vuoteensa vieressä. Anna rouvakin oli perinyt esi-isiltään, Kankaisten +Horneilta, ylevän mielen, mutta lisäksi myös sydämen lempeää tunnetta +paljoa enemmän kuin jyrkältä ja taipumattomalta Flemingin suvulta oli +totuttu odottamaan. Luultavaa on sen vuoksi, että Kirsti Flemingissä +yhtyivät parhaat puolet noista molemmista suvuista, jotka ovat antaneet +Suomelle ja Ruotsille monta sankaria ja suurta valtiomiestä. + +Äidin tutkiva katse huomasi heti tyttären itkeneen ja viettäneen +levottoman yön. + +-- Etkö ole nukkunut tänä yönä? kysyi hän. + +-- En oikein hyvin, vastasi tytär. + +-- Mitä kuningas sanoi sinulle eilen illalla? + +-- Ei ainakaan sitä, jota mieluimmin olisin suonut kuulevani. Hän puhui +harpustani. + +-- Sitä pelkäsin. Mitä hän sanoi? + +-- Minä uskalsin muistuttaa hänelle Ebbasta, ja hän sanoi minun olevan +liian nuori hänen rippi-isäkseen. Heidän välillään on kaikki lopussa; +sen ymmärsin liiankin hyvin; ja se on suuresti pahoittanut mieltäni. + +-- Älä tuota niin kovasti sure, rakas lapsi; kenties se on onnellisinta +heille kummallekin. Moiset kuninkaan ja alamaisen välillä solmitut +liitot saavat parhaassa tapauksessa aikaan eripuraisuutta +valtakunnassa. Bjelket ovat saaneet kokea sekä kunniaa että kateutta +sen vuoksi, että Gunilla yleni kuningattareksi. Älköön mikään äiti +ikinä, ellei hän ole ruhtinatar, toivoko tytärtään Ruotsin levottomalle +valtaistuimelle. Puhuiko kuningas vielä mitään muuta sinusta itsestäsi? + +-- Puhui, äiti. Mutta minä pyydän sinua, äiti, älä kysele! + +-- Sitä minä, lapseni, sinussa eniten rakastan, että olet aina ollut +suora ja totuudenmukainen. Neljän vuoden iässä rakastit sinä isääsi +mitä hellimmin; mutta kun isä pakeni herttuata ja vainoojat kysyivät +sinulta, tiedätkö, minne hän on piiloutunut, niin sinä sanoit +tietäväsi, sillä et osannut valehdella. Ja taas, kun he tahtoivat sinua +ilmoittamaan piilopaikan, vuoroin peloitellen sinua suurella vitsalla, +vuoroin makeisilla miellytellen, niin eivät saaneet sanaakaan suustasi. +Olisit ennen vaikka kielesi palasiksi repinyt. Nyt en kysele sinulta +muista, vaan ainoastaan itsestäsi: mitä kuningas sanoi sinulle eilen +illalla? + +Tytär toisti itkien ne sanat, joita hän ei voinut unohtaa. + +-- Lapseni -- sanoi Anna rouva tyynesti tarttuen Kirstin käteen -- +minun mielestäni ei ole varsinaista syytä olla rauhaton noiden hetken +kohteliaisuuksien tähden, joita ruhtinas välistä jakelee ilman mitään +tarkoitusta läheisyydessään oleville nuorille ja jotka hän luultavasti +jo huomenna on unohtanut. Kuninkaan sanoissa ei ole mitään, mikä +voisi loukata oikeutettua itsetuntoa, ja jos on ketään, jolla on +oikeutta valittaa kuninkaan sinua kohtaan osoittamaa suosiollista +kohteliaisuutta, niin lähinnä voi valittaa neiti Brahe. On selvän +selvää, että hän nyt saattaa pitää itseään vapaana liitostaan; hänen +sydämensä kärsii siitä, sitä en epäile, mutta minä onnittelen hänen +ymmärrystään. Kuninkaan iässä on liiallista odottaa ikuista +uskollisuutta, varsinkin hänen ollessaan sotaretkillä kaukaisissa +maissa. Uskon mielelläni, että kuninkaan kiintymys neiti Braheen on +ollut todellinen ja vilpitön; sitä tyhjemmän sijan se on jälkeensä +jättänyt. Suokoon Jumala, että ruhtinaallista sukua oleva asemansa +arvoinen puoliso piankin täyttäisi sen tyhjyyden, mutta kunnes +se on tapahtunut, korvaavat todellisten tunteitten puutteen +iltapuhteen lemmityiset, joutavat pakinat pikkuisten, ihastuneitten, +herkkäuskoisien hovineitosten kanssa ja sotilaan avosydämiset +pilapuheet. Mitä sinuun tulee, lapseni, tiedän sinut viisaaksi ja +älykkääksi tytöksi, joka et vähällä pidä kultana kaikkea mikä kiiltää; +mutta sinussa on taipumusta näkemään kaikki asiat suuressa +mittakaavassa ja sen lisäksi taipumusta haaveilemiseen, ja senpätähden +nuori, ritarillinen kuningas saattaa olla vaarallisempi sinulle kuin +sinä hänelle. Siksi lienee parasta, ettet aivan pian näe jälleen +ruhtinasta, jolle luonto on lahjoittanut niin runsaasti loistavia +ominaisuuksia. + +-- En tahdo nähdä häntä milloinkaan enää, äiti ... en milloinkaan! + +-- Pelkäät siis omasta puolestasi? + +-- Niin, niin, en tahdo nähdä häntä milloinkaan! + +-- No niin, pannaanpa sitten tämä "milloinkaan" merkitsemään vuotta tai +kahta. Sinulla on nyt jonkin aikaa lomaa herttuattaren palveluksesta, +ja se vapaus saadaan pidennetyksi. Henrik on tuonut kirjeen Klaus +veljeltäsi. Hän toivoo pääsevänsä jonkin viikon perästä Helsinkiin. Me +palaamme nyt Pernajaan. Sieltä lähdettyämme on Klaus tekevä meille +saman palveluksen kuin Silfversparre tulomatkallamme ja saattava meidät +jälleen Louhisaareen. Miten sinua miellyttää Silfversparre? + +-- Niinkuin riu'un päässä oleva viirikukko. Minua väsyttää tuo +loppumaton pyöriminen samassa paikassa. + +-- Hän on kuitenkin ylevää sukua, ominaisuuksiltaan varsin kelpo mies, +ja tulevaisuus lupaa hänelle paljon. Hän on vilpittömästi kiintynyt +sinuun, sen tiedät. + +-- Niin, paha kyllä. En voi sietää häntä. + +-- Emme sitten puhu siitä sen enempää... Långström, käskekää valjastaa +hevoset! + +Tässä älykkään äidin ja vilpittömän tyttären keskustelussa, tyttären, +jonka sydän oli niin avoin kuin kirkas lähteensilmä, oli äiti kuitenkin +salannut jotakin, jota hänen mielestään ei ollut hyvä mainita. +Ennenkuin Kirsti neiti oli noussut vuoteeltaan, oli Anna rouva löytänyt +hänen yöpöydältään sinetillä suljetun käärön, johon tunnetulla +käsialalla oli kirjoitettu osoitteeksi: vapaasukuiselle neidille +_Christina Flemingille_. Millä tavoin käärö oli tullut huoneeseen, +jossa sekä äiti että tytär asuivat, pysyi salaisuutena, ja Anna rouva +olikin niin varovainen, ettei hän ruvennut asiaa liian tarkoin +tiedustelemaan. Nyt keskusteltuaan tyttärensä kanssa hän avasi +arveluitta käärön. Hän oli ensin luullut löytävänsä siitä kirjeen, mikä +Kirstin, Ebba Brahen ystävän, olisi ollut salaa toimitettava tälle; +mutta kirjeen asemesta hän löysikin kymmenen kuninkaan omalla +rohkealla, vaikka vähän vaikealukuisella käsialalla kirjoitettua +säkeistöä. + +Verhon takana, joka kätki hänet tyttärensä katseilta, äiti luki tuon +kuninkaan laatiman puoleksi hellän, puoleksi leikillisen runoelman, +luki sen uteliaana, mikä uteliaisuus olikin varsin oikeutettua. +Seuraavat säkeistöt[5] antoivat äidille kylliksi miettimisen aihetta. +Runoilija kuvailtuaan ensin sydämensä surua, sanoo + + _toisessa_ säkeistössä: + + Aina toivoin, ett' voisin juur' + Ylitse voittaa sun kovuutesi + Uskollisuudell' mink' Luoja suur' + Loi sydämeeni ja mieleheni, + Siis miksis nyt + Oot palvelukseni hyljännyt + Ja mun ulossulkenut muistostasi? + + _kolmannessa_ säkeistössä: + + Onpi luonto juur monell' lahjalla + Sun varustanut runsahasti, + Joit' joka päivä voi katsella, + Ja moni kiittää sun avujasi. + Mutt' tuska tuo, + Jonk' kovuutes minuhun luo. + Ei mahda lisät' kiitostasi. + + _Neljännessä_ säkeistössä: + + Ei oo löytty niin kovaa kiveä, + Ettei se vihdoin heltyä halaa + Tai voisi vastaan seisoa, + Kun ves' ja teräs voimans' valaa. + Niin myöskin mä + En milloinkaan tahdo levähtää, + Mun mielen' ain' sun jälkees' palaa. + +Runonkirjoittaja sanoo senjälkeen, ettei hän lakkaa palveluksillaan +hellyttämästä kovasydämistä impeä, mutta jos tämä sittenkin hylkää +hänen uskollisuutensa, niin ei hän enää halaja mitään iloa. Hän sanoo +näet _seitsemännessä_ säkeistössä: + + Nyt jään minä yksinäisyyteen + Ja tahdon yksin valitella, + Enk' katsoa kehenkään neitoseen, + Kosk' heit' en voi mä miellytellä. + Mutt' mitäs on + Sull' siit' myös apua, armoton, + Ett' mä en enää voi iloin' olla? + +Hän toivoo immen tulevan huomaamaan, kuinka kaikki käyvät ylistämään +hänen lempeyttään, mutta "kyll' lujast'" rankaisemaan hänen kovuuttaan, +minkä jälkeen viimeinen, + +_kymmenes_ säkeistö kuuluu näin: + + Lintu oksalla istuvainen, + Ja elävätkin metsäss' kyllä, + Jos surun' he tuta voisit vainen, + Mun kanssan' tahtois itkeskellä. + Ja kaiku kanss' + Mun huuton' lisäis äänelläns' + Tääll' vuorten ja laaksojen väliss'. + + Finis. + +Anna rouvalle eivät senaikuiset lemmenlaulut olleet niin outoja, että +hän olisi pitänyt koko tuota hellää valitusta täytenä totena. Mutta jos +hän vielä olisikin ollut epätietoinen siitä, kuka se julmuri oli, jonka +kovuutta runoilija niin hellästi valitti, niin haihtui kaikki epäilys, +kun hän liitti yhteen kunkin säkeistön muita huomattavammin merkityt +alkukirjaimet ja hämmästyksekseen sai niistä nimen + + CHRISTINA F. + +-- Kirsti on oikeassa, virkkoi Anna rouva itsekseen. -- Hänen ei ole +hyvä nähdä kuningasta enää. + +Sen jälkeen hän kätki kuninkaan lemmenrunon huolellisesti +perhepaperiensa joukkoon, josta se sitten jäljennöksenä on tullut +jälkimaailman tietoon. + + + + + +8. HELSINGIN VALTIOPÄIVÄT. + + +Koko sinä aikana, joka oli kulunut Tammisaaressa-käynnistä saakka, +olivat uljas majoitusmestari Iivari Pärttylinpoika ja hänen +salaperäinen seuralaisensa yhtä uutterasti kuin uskaliaastikin +jatkaneet salahankkeitaan Sigismundin puolueen eduksi Etelä- ja +Lounais-Suomessa. He olivat saaneet suojaa ja kannatusta muutamissa +aatelisherrain kartanoissa, joissa Sigismundin kukistetut liittolaiset, +uskaltamatta tosin nousta julkiseen vastarintaan, hiljaisuudessa +kuitenkin odottelivat jotakin heille edullista käännettä silloisessa +hallituksessa. Sellaisiin taloihin otettiin Puolan salalähettejä +vastaan illan pimeässä; siellä he pitivät salaisia neuvotteluja ja +lähtivät sieltä muitten puolueystäväin luokse mukanaan kirjeitä ja +ilmoituksia. Toisinaan he myöskin levähtivät syrjäisissä kylissä, +ottivat kuullakseen kansan valituksia kovista ajoista ja kiskomisesta, +ikäänkuin olisivat olleet tuohon toimeen erikoisesti valtuutettuja, ja +viittailivat siihen suuntaan, että parempi aika pian koittaa, kunhan +vain kaikki reippaat talonpojat päättävät olla tottelematta laittomia +käskyjä, tulkoot ne mistä hyvänsä, ja puolustavat vanhaa vapauttaan ja +jos tarvis vaatii panevat väkivallan väkivaltaa vastaan. Hätä olikin +useissa paikoin niin suuri, että moisia uskotteluja mielellään +kuunneltiin. Vouteja kohtaan alettiin olla ilmeisesti kovakorvaisia, +rästiluettelot kasvoivat, osa muutamien kylien talonpojista jätti +talonsa ja tilansa ja lyöttäytyi yhteen siirtyäkseen Venäjälle tai +purjehtiakseen Riikaan ja Puolaan. Missä kansaa kokoontui kirkolle tai +käräjille, siellä oli melkein aina jokin huono ruotsinkielinen tai +vielä huonompi suomenkielinen painettu julistus, milloin naulattuna +kirkon ovelle, milloin käräjätuvan seinään, jopa itse nimismiehenkin +talon nurkkiin, ja kaikissa niissä oli sama sisällys: vertailu +silloisen jumalattoman ja laittoman hallituksen ja laillisen kuninkaan +lempeyden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Turhaa oli repiä pois noita +petollisia papereita, turhaa oli vainota niiden kyhääjiä tai lukea +ankaria julistuksia niiden hävittämiseksi; jos yhden repi, niin +seuraavana aamuna oli kolme sen sijassa; näytti kuin ne olisivat +kasvaneet maasta, eikä kukaan tiennyt miten ja milloin.. + +Niinkuin nuijasota on ainoa sisällinen sota, mitä Suomessa milloinkaan +on käyty, niin ovat senaikuiset puolalaisten salahankkeetkin laatuaan +harvinaisimpia ilmauksia tässä maassa. Salaliitot eivät saa alaa +semmoisessa kansassa, joka ei rakasta piilopolkuja ja joka +luonnostaankin on aina kammonnut pettureita. Se kannatus, mikä +Sigismundin puoluelaisilla vielä oli noissa osissa maata, johtui juuri +siitä laillisesta kruununperimisoikeudesta, johon Vaasan suvun vanhempi +haara vetosi -- sillä kansa oli jo kauan aikaa sitten unohtanut, että +kuninkaitakin oli pantu viralta pois, ja sen oli vaikea käsittää, miten +herttuat tai valtiopäivät julkesivat moisen oikeuden anastaa. Mutta +toiselta puolen kuningas Kaarle IX:n hallitus, joka valvoi kansan +etuja, ja silloisen nuoren kuninkaan lempeys olivat jo antaneet +nuorempain Vaasain valtaistuimelle lujan tuen kansan sydämessä, vaikka +sen oikeudesta olikin eri mieliä. Laillisen oikeuden oli hälventänyt +lujempi voima, henkilökohtainen rakkaus. Ellei silloin hädästä olisi +tullut liittolaista Sigismund kuninkaalle, niin turhaanpa hänen +lähettinsä olisivat saaneet kolkuttaa kansan ovia. + +Etelä-Suomessa oleva vähälukuinen ja vähäväkinen Sigismundin puolue +odotti kiihkeästi, että jokin tavallista tuntuvampi vastoinkäyminen +kohtaisi kuninkaan aseita, jotta se silloin saisi julkisesti +nostaa kapinanlipun. Tämän toivon rauettua tyhjiin kääntyivät +sigismundilaisten epätoivoiset katseet Puolan hidastelevaan +kuninkaaseen, ja yhtä turhaan he toivoivat, että hän hyökkäisi suurella +sotavoimalla Liivinmaahan antaakseen siten suomalaisille ystävilleen +tilaisuutta ryhtyä toimiin. Silloinpa heille tuli vastenmielinen tieto, +että kuningas Narvan kaupungista lähettämällään kirjelmällä oli +kutsunut Suomen säädyt kokoon valtiopäiville Helsinkiin ja tahtoi olla +täällä itse saapuvilla. Tyytymättömäin ainoana toivona oli silloin, +että säädyt eivät myöntäisi varoja sodankäymiseen, joten ilmeinen +eripuraisuus syntyisi kuninkaan ja säätyjen kesken. + +Säädyt oli kutsuttu kokoon 15:nneksi päiväksi tammikuuta 1616, +mutta kuningas saapui Helsinkiin vasta 19:ntenä. Suomen nykyinen +pääkaupunki oli siihen aikaan ainoastaan pelkkä nimi ja vähäpätöinen +kauppakaupunki, joka sijaitsi puolen penikulman päässä koilliseen +nykyiseltä paikaltaan, pienen Vantaanjoen varrella, joka siinä +muodostaa jyrkän kosken, nimeltä Helsingin koski (Helsingefors). Tuon +seudun ruotsalaisen väestön arvellaan olevan peräisin siitä sotaisten +helsinglantilaisten siirtokunnasta, jonka Eerik Pyhä toi mukanaan +ristiretkelle Suomeen. Kolmekolmatta vuotta meidän kertomuksemme +tapausten jälkeen, Kristiinan hallitessa, v. 1639, siirrettiin Helsinki +uuteen paikkaansa, syvän ja avaran merenlahden rannalle, johon Augustin +Ehrensvärdin nero pystytti Viaporin muurit peloittavaksi, +läpitunkemattomaksi, joskaan ei aina varsin hyvin suljetuksi portiksi. + +Valtiopäivät -- maakuntakokoukset -- eivät olleet tähän aikaan +harvinaisia valtakunnan eri maakunnissa, mutta 1616:n vuoden +valtiopäivät olivat kuitenkin erittäin merkilliset sekä valtakunnalle +että Suomenmaalle. Sinne kokoontui kansa niin sanoaksemme +miekka kädessä ja kilpi toisessa, se kokoontui Ruotsin vallan +ulkovarustuksille torjumaan ulkonaista väkivaltaa ja sisällistä +eripuraisuutta. Tänne, kuninkaan ja valtiokansleri Axel Oxenstjernan +läsnäollessa, kokoontuivat Suomenmaan neljä valtiosäätyä ja sotaväen +edustajat -- tosin ainoastaan maakuntansa puolesta, mutta sillä kertaa +kansan ja valtakunnan etunenässä -- samalla kertaa myöntämään varoja +sodankäyntiin, suojelemaan valtakunnan itsenäisyyttä, vastustamaan +Puolan vaasalaisten pyrkimystä valtaistuimelle ja juhlallisesti +vakuuttamaan uskollisuuttaan nuoremmalle Vaasan suvun haaralle. Ajan +vaarallisuus ja Suomenmaan asema, se kun oli toiminnan tukikohtana +kumpaisessakin, sekä Venäjää että Puolaa vastaan käytävässä sodassa, +tekivät tuon kansantahdon ilmaisun äärettömän tärkeäksi. Ilman näitä +valtiopäiviä Ruotsin valta ei luultavasti olisi levinnyt tuolle +puolen Nevaa, täyttänyt Iivari Laajasylin, Eerik Emundinpojan ja +Torkel Knuutinpojan tulevaisuudentoiveita eikä perustanut sitä +Ruotsin suurvalta-asemaa, joka sortumisensakin jälkeen on luonut +kunnianloistetta tuleviin aikoihin. Ilman noita valtiopäiviä ei Venäjän +valta kaiketikaan olisi tullut suljetuksi kokonaisen vuosisadan ajaksi +Itämeren yhteydestä; Kustaa II Aadolf olisi tuntenut kätensä +sidotuiksi; Saksanmaan ja omantunnon vapaus olisivat turhaan odotelleet +pelastajaa Pohjolasta. Ja vihdoin, ilman noita valtiopäiviä puuttuisi +Suomelta eräs sen kunniakkaimpia muistoja, nimittäin kuva +vertavuotavasta, mutta pelottomasta kansasta, joka hädän hetkenä +yksimielisesti vannoo uhraavansa kaiken kuninkaan ja isänmaan puolesta. +Nuo vähäpätöisessä kauppalassa pidetyt valtiopäivät, ne ne vihkivät +Helsingin maan tulevaksi pääkaupungiksi. + +Kaikki, mitä maan kaikissa säädyissä silloin oli loistavinta ja +kunnollisinta, tulvi tällöin sinne sydäntalvella pitkien matkojen +päästä, raivaamattomia teitä myöten ja mitä puutteellisimmilla +kulkuneuvoilla. Muutamassa vaillinaisessa luettelossa on lueteltuina +kolmesataa kolmekymmentä kahdeksan läsnäolevaa valtiopäivämiestä, +enimmäkseen mainehikasta aatelia -- nimet Boije, De la Gardie, Kurki, +Fleming, Horn, Stålarm, Fincke, Ruuth, Munck, Karpalainen, Stjernkors, +Slang ym. -- iäkäs piispa Eerik Sorolainen kahdenkymmenen papin +seurassa, edusmiehiä kymmenestä kaupungista ja kahdestakymmenestä +kihlakunnasta sekä, viidentenä säätynä, kymmenen upseeria. Useat toivat +perheensä mukanaan, ja sitä paitsi tuli koko joukko muita matkustajia +tai tilaisuuteen saapunutta maakansaa sekä, lukuunottamatta kuninkaan +seuruetta, vähäinen sotamiesjoukko kuninkaan vartijoina. Pieni kaupunki +vähäisine, mataline, kentällä kummallakin puolen koskea sijaitsevine +puutaloineen sekä lähimmät kylät olivat täpö täynnä väkeä. Pormestari +Kasper Reijerillä näkyy olleen kunnia ottaa taloonsa kuningas ja +toimittaa oluet, viinit ja herkkutavarat kuninkaan pöytään. Ja paljon +mahtoi ollakin vieraita kuninkaan pöydässä, ainakin vielä säilössä +olevista tileistä päättäen, sillä keittiökirjuri Hannu Pietarinpoika +sai vastaanottaa suuria määriä öljyä, kaprisia, öljymarjoja ja +sitruunoita Turun porvarilta Hannu Wollelta, joka oli kuninkaallinen +hovihankkija Suomessa. Muut valtiopäivämiehet suurimmaksi osaksi +aterioivat hyvin yksinkertaisesti huonon ajan tähden; mutta kuninkaan +oli täällä, kaukaisessa maaseudussa ja niin lähellä valtakunnan rajaa +esiinnyttävä komeasti vaikuttaakseen suureen yleisöön. Ei pitänyt +Sigismundin saada Varsovaan sellaisia tietoja, että hänen kilpailijansa +oli torpparin tavoin esiintynyt valtakuntansa äärillä. + +Niin täydellisesti on nyt vanha Helsinki hävinnyt näkymättömiin, ettei +edes tiedetä, millä paikalla Ruotsin ja Suomen kuningas 22:sena p:nä +tammikuuta 1616 avasi säätyjen kokouksen. Mutta sinä talvipäivänä sai +Suomi kuulla sellaista valtiotaitoa, jommoista se ei milloinkaan sitä +ennen ollut kuullut. Kustaa II:lla Aadolfilla oli jo nuoresta pitäen +sitä neron, sydämen ja puhetaidon voimaa, mikä sai mielipiteen +vakuutetuksi ja liikutti sydäntä. Hän puhui suoraan kuin nuorukainen ja +arvokkaasti kuin kuningas, perinpohjaisesti, selvästi ja miehekkäästi +valtakunnan silloisesta tilasta, kuinka tarpeellista on vastustaa +Puolan ylivoimaa eripuraisuuden heikontamassa Venäjän maassa, kuinka +Sigismund oli rikkonut Ruotsin valtakunnalle tekemänsä valan, kuinka +välttämätöntä oli julistaa hänet kruununsa menettäneeksi; hän puhui +vehkeistä ja salahankkeista, joilla sama erotettu kuningas yhä edelleen +häiritsi valtakunnan rauhaa, ja tuosta kummallisesta seikasta, että oli +jouduttu sotaan Venäjää vastaan, jota oli aiottu auttaa Puolan +ahdistaessa. Hän varoitti suomalaisia viekoituksista, jotka tahtoivat +saattaa heidät Puolan ja paavin orjiksi; muistutti, että he olivat +vannoneet uskollisuutta hänen herra isävainajalleen ja hänelle +itselleen, sekä lupasi, jos he tahtoisivat siinä uskollisuudessaan yhä +edelleen pysyä ja nyt miesten tavoin auttaa kuningastaan, hänkin +puolestaan pitää huolta siitä, että he saisivat rauhaa ja lepoa ja +paremmat olot, johon kaikkivaltias Jumala armonsa suokoon. Lopuksi +sanoi kuningas pyytävänsä säätyjen vastausta asioihin, jotka hän oli +säädyille esittävä, "toivottaen kaikille yhteisesti ja kullekin +erittäin hyvää päivää ja pysyen armossa ja lemmessä suosiollisena". + +Valtiopäiväkysymykset koskivat turvakeinoja, joihin oli Sigismundin +sotahankkeihin nähden ryhdyttävä, maan puolustamista venäläisiä vastaan +ja sotaan tarvittavia varoja. Aseissa oleva kansa toimii enemmän kuin +puhuu. Säätyjen keskustelut eivät kestäneet muuta kuin kymmenen päivää +ja niitä pidettiin milloin yhteisesti, milloin erikseen yksinkertaiseen +tapaan, sillä valtiopäiväjärjestystä ei ollut vielä säädetty, ja jo +helmikuun 2:sena p:nä antoivat säädyt vastauksensa. Ne eivät koskaan +antaisi viekoitella itseään rikkomaan uskollisuuttaan kuningastaan ja +isänmaataan kohtaan, vaan vastustaisivat miehinä Sigismund kuningasta, +joka oli aikonut maahan jälleen tuoda paavilaista epäjumalanpalvelusta; +ne eivät sallisi kapinallisten julistusten levittämistä, ja ellei +Sigismund ottaisi suostuakseen kohtuulliseen rauhaan, niin ne +taistelisivat häntä vastaan henkeään, elämäänsä, onneaan ja voimaansa +säästämättä. Säädyt toivoivat Jumalan siunausta vast'ikään Venäjän +kanssa alkaneisiin rauhanneuvotteluihin, mutta jos se olisi +vihamielisissä aikeissaan niin paatunut, ettei hyväksyisi mitään +kohtuullisia rauhanehtoja, niin ne lupaisivat, minkä suinkin jaksavat, +vastustaa sitäkin, säästämättä vertaan ja varojaan. Ne kiittivät +kuningasta uudesta kyytiasetuksesta, joka niiden mielestä oli +hyödyllinen, jos sitä noudatetaan, ja pyysivät, että kuninkaallinen +majesteetti velvoittaisi maaherroja ja nimismiehiä valvomaan lain ja +oikeuden noudattamista maassa. Lopuksi säädyt myönsivät suuren +sotaveron, ja kaikista näistä päätöksistään nuo "Helsinkiin +kokoontuneet Ruotsin valtakunnan neuvosto ja Suomen suuriruhtinaanmaan +säädyt" kirjoittivat pitkän kirjeen kaikille Ruotsin valtakunnan +säädyille. Ne olivat täällä valtakunnan rajalla miesmuistiin kärsineet +sotaa, veroja ja linnaleiriä; ne eivät olleet rauhankaan aikana saaneet +olla turvassa taloissaan; mutta ne tahtoivat kuitenkin, vaikka +viimeinen vuodentulo oli ollut varsin niukka, varainsa mukaan auttaa +kuningastaan, kiittäen häntä, kun siihen tyytyy. Ja vaikk'eivät ne +epäilleet, etteivät hyvät herrat ja Ruotsin miehet suostuisi +samanlaiseen avunantoon ja tulisi suomalaisten avuksi, tahtoivat ne +kumminkin muistuttaa näille mitä uskollista apua Suomen kansa oli +heille aina antanut ja vielä vastakin mielellään antaa kaiken kykynsä +mukaan, siihen luottaen, ettei heidän, niin kauan kuin he ovat +yksimielisiä, tarvitse mitään vihollisia pelätä. + +Tähän kirjoitukseen tuli sitten vastaus Ruotsin kokoontuneilta +valtiosäädyiltä eri maakunnista, ja siinä vastauksessa ilmaistiin sama +miehekäs alttius ja luvattiin, ettei milloinkaan unohdettaisi sitä +uskollista apua, jota Suomenmaan säädyt olivat aina niille valtakunnan +hädässä antaneet. + +Nuo sanat, jotka ovat saaneet tekojen voimallisen ja kalliin +vahvistuksen, kaikuvat vielä vuosisatainkin jälkeen kaikilta Itämeren +pohjoisilta rannoilta. Noitten sanain takana seisoi miehiä, joilla oli +rinnassa uhrautuva sydän ja kädessä paljastettu miekka; noitten sanojen +takana seisoivat vapaat, yksimieliset, urhoolliset kansat, jotka +antoivat varttuneet poikansa kuolemaan isänmaan takia ja elättääkseen +heitä useinkin ojensivat heille viimeisen leipäpalasen, jonka olivat +säästäneet nälkää näkeville lapsilleen. Noitten sanojen takana seisoi +aikakausi, jossa asui palava usko ja kaikesta kieltäytyvä rohkeus. +Toiset aikakaudet, mielipiteiltään toisenlaiset, eivät kumminkaan saata +liikutuksetta lukea noita yksinkertaisia sanoja. Kuolemaa halveksiva +voima hehkuu niistä ja samalla -- mikä rakkaus! Kun kansa kuuli nuoren +kuninkaansa puhuvan, kävi hänen nuoresta rohkeudestaan tuulahdus +niittenkin sydänten läpi, jotka vuosien pitkään jo olivat jäätyneet; +harmaantunutkin sotilas tunsi verensä lämpiävän, hän vainusi tulevia +voittoja -- hän uneksi vielä kerran nuoruutensa unelmaa. + +Enemmän kuin kaksisataa ja kuusikymmentä vuotta on siitä kulunut, eikä +nyt enää tunneta sitä paikkaakaan, missä isänmaan sydän kerran sykki +niin suurta miehuutta ja niin yleviä tunteita. Vantaanjoen suun +varsilla olevat kentät ovat nyt täynnä maataloja ja peltoja; ei edes +isonlaista kylääkään mataline rakennuksineen ole sillä rannalla, jossa +Suomen pääkaupungin kehto oli. Koski käyttää nyt myllyjä ja +pesulaitoksia, kyntäjän aura kääntää esiin muinaisten kotoisten liesien +tiilisoraa. Vaikka seutu onkin hedelmällinen eikä mitenkään yksinäinen, +on siinä kumminkin, kenties metsän puutteen tähden, jotakin +yksitoikkoista, melkein kaipauksenomaista. Ja kun vaeltaja nyt +talvipäivänä astuu kinoksia, joita meren myrskyt ovat ajaneet +oikullisiksi aalloiksi kedoille, niin näyttää tuo tasanko, joka muinoin +oli täynnä eloa ja vilkkautta, palautuneen Suomen korpien yksinäiseen +hiljaisuuteen. + +Puheenaolevana aikana näytti kenttä toisenlaiselta. Suuri kansanpaljous +oli kaupungista levinnyt sen ympäristöille. + +Jok'ainoa torppa, jok'ainoa talo, jok'ainoa riihi ja sauna oli täynnä +väkeä, paikoin nuotiolla majailevia sotamiehiäkin. Ja vaikka tosin ei +nähty nykyaikaista vilkasta torikauppaa, ei sieltä kuitenkaan puuttunut +keinottelijoita, jotka käyttivät hyväkseen noin tavatonta tilaisuutta +ansaitakseen jotakin silloisina huonoina aikoina. Siellä oli +pieniä väliaikaisia lautakojuja, joissa myytiin ruokatavaroita, +nahkaa, palttinaa ja olutta. Ei sieltä puuttunut saksalaisia +silmänkääntäjiäkään, joiden temput olivat sitä laatua, että ne +nykyaikoina tuskin huvittaisivat alhaisintakaan joukkoa. Eräältä +suunnalta kuului säkkipillin soittoa; siellä näkyi muuan Herkules +nyrkin iskulla lyövän kuoliaaksi härän, jota hän sitä ennen oli vetänyt +sarvista perässään. Eräs toinen mies söi muka rautanauloja, pisti +miekan rintaansa ja veti sen jälleen ulos veripunaisena puolukan +mehusta. Muuan vinovartaloinen, kiilusilmäinen poika ihmetytti yleisöä +suuresti, hän kun oli erinomaisen taitava heittämään kuperkeikkaa +ilmassa ja hävyttömän notkea hyppäämään hämmästyneitten maalaismuijien +niskaan hajareisin. Silloin tällöin hän taas vaati jonkun +renkikuhnuksen voittosille ja ykskaks kamppasi hänet kumoon. + +Aamulla kerran valtiopäiväin alkaessa oli yleistä mielenkarvautta +herättänyt se seikka, että useita Sigismund kuninkaan julistuksia oli +löydetty naulattuina kaupungin talojen portinpieliin, ja mikä vielä +pahempaa, samanlainen kapinallinen julistus oli ollut naulattuna +pormestari Reijerinkin talon seinään, ja siinä talossa itse kuningas +asui. Moinen julkeus oli aiheuttanut ankaria etsiskelyjä, jotka +kuitenkin olivat turhia. Ratsastavia patrulleja oli lähetetty monelle +suunnalle, kaupungin ääriinkin, missä lautakojut harjoittivat +markkinoitaan. Sattuipa silloin äskenmainittu vinovartaloinen, +uhkamielisen ylpeä poika vaatimaan voittosille pienen rumpalin, joka +kaikessa viattomuudessaan oli nauranut hänen vehkeilleen. Mutta sillä +kertaa Sam (lukija on kaiketikin jo heti tuntenut hänet siksi, jonka +kanssa teimme tuttavuutta Tofön saarella) oli iskenyt kirveensä kiveen. +Rumpalipoikaa näet ei ollutkaan hyvä kampata, päinvastoin hän heitti +Samin hankeen, lumitti hänet kantapäästä kiireeseen ja alkoi sitten, +väkijoukon suureksi huviksi, rumpupalikoillaan lujasti paukutella +marssia vastustajansa selkään. Siinä mylläkässä meni Sam pojan nuttu +auki, muuan paperi putosi maahan, ja tuuli lähti lennättelemään sitä +pitkin hankea. Se saatiin kiinni, luettiin ja huomattiin erääksi +Sigismundin julistukseksi. + +Nytkös väkijoukko huutamaan: ottakaa kiinni petturi! hirteen hänet! +tappakaa se lurjus! Mutta harvoinpa rehellisen suomalaisen sydämen +omistajalla sentään on käsi niin heti alttiina toimeen. Ennenkuin vielä +sanasta oli ehditty työhön, oli Sam riuhtaissut itsensä irti +vihollisestaan ja vikkelänä kuin orava tunkeutunut väkijoukon läpi, +milloin raivaten tietä kyynärpäillään, milloin potkien taaksepäin +jaloillaan. Nyt alkoi ajo. Pakolainen, turhaan yritettyään päästä +valtamaantielle lännen puolelle, kääntyä kiepsahti toisaalle ja alkoi +nyt painaltaa kosken yli vievälle sillalle. Mutta sillan toisesta +päästä tulikin häntä vastaan patrulli, ja kirkuva väkijoukko oli jo +ennättänyt toiseen päähän. Sam poika ei suuria kuhnaillut eikä siihen +olisi ollut aikaakaan. Silmänräpäyksessä hän heittäytyi kaidepuiden yli +ja oli kadonnut. Pianpa kumminkin nähtiin hänen kulkevan avovedessä +koskea alas ja katoavan jään alle, joka peitti joen suuta kovimman +virran alapuolella. + +Takaa-ajajat pysähtyivät hämmästyneinä sillalle; kaikkien silmät +seurasivat rohkeata kavaltajaa, joka kosken kuohuissa heittelehtien +niin pian oli saanut ansaitun palkkansa, ja rumpalipoika oli kaikkien +mielestä tehnyt isänmaalleen kunnon työn. + + + + +9. TALVI-ILTA SALOLLA. + + +Illalla kerran helmikuun keskipaikoilla v. 1616 kulki melkoinen jono +matkustajia hidasta kulkua halki lumikinoksien sillä toisinaan autiolla +tiellä, joka siihen aikaan vei Helsingistä pohjoisen Uudenmaan kautta +Turkuun. Nykyaikoina mennä vilistelevät rautatiejunat näillä seuduin +matalan hietaharjun poikki, mutta kertomuksemme aikaan ei oltu totuttu +senkaltaiseen mukavuuteen, sillä maan kaikki tiet olivat epäkunnossa, +mikä oli luonnollisena seurauksena järjestyksen ja kyvyn puutteesta. +Talonpoika-paroilla ei ollut väkeä eikä hevosia panna tietä korjaamaan, +vaikka haluakin olisi ollut, ja tällöin oli sitä paitsi kova pyry +avaralta ajanut kaikille poluille miehenkorkuisia kinoksia. + +Matkueessa oli kolme rekeä, kaksi hevosta edessä kullakin; +keskimmäiseen rekeen oli kyhätty jonkinlainen kuomi hurstista. Neljä +ratsumiestä, jotka olivat aseissa rauhattomien aikojen tähden, oli +saattoväkenä. Kaksi ratsasti edellä tietä polkemassa, kaksi seurasi +jäljessä suojelemassa matkuetta takaapäin uhkaavilta vaaroilta, kaikki +aivan lumessa ja samoin kuin hevosetkin peräti uuvuksissa matkan +vaivoista. Tämmöistä vaivalloista ja hidasta kulkua kesti jonkun aikaa, +mutta pian kävi aivan mahdottomaksi päästä eteenpäin. Pyryilma raivosi +raivoamistaan, ja joka askelelta, joka eteenpäin päästiin, tuli yhä +isompia lumivuoria vastaan. Ratsumiehet astuivat maahan, ajajat +tallasivat lunta, kaikki koettivat käsivoimin helpottaa hevosten työtä. +Siitä ei ollut apua; reet pysyivät paikoillaan. Neuvoteltiin, mitä +olisi tehtävä. Naisihminen kurottautui ulos katetusta reestä ja kysyi, +onko mitään taloa likitienoilla. Ritari, jonka yllä oli luminen +turkkivaippa, juoksi viimeisestä reestä ensimmäisen reen luo, jonka +ajuri oli oppaana, ja toisti saman kysymyksen. Ajuri vastasi, että +lähimpään taloon on penikulman matka, mutta jos poikettaisiin +läheiselle järvelle ja ajettaisiin jäätä myöten toiselle rannalle, niin +saavuttaisiin yksinäiseen uudistaloon. Ritari päätti valita tämän tien, +joka olikin ainoa mahdollinen, ja silloin oli vain ura raivattava alas +jäälle. + +Maantien ja järven välillä oli vähäinen harju, jossa kasvoi tiheää +kuusimetsää. Puitten oksilla oli paksulta lunta, jota joukoittain +putosi matkustajain päälle täyttäen reet. Hevoset riisuttiin; +lukuunottamatta kahta naismatkustajaa astuivat kaikki maahan, minkä +jälkeen miehet työnsivät rekiä. Kun näin sanomattomien ponnistusten +perästä oli päästy harjulle ja metsän läpi, oli toisella puolen +järvelle viettävä kallionrinne. Siinä oli vuorostaan laskettava +luisurataa, joka muunlaisten asianhaarain vallitessa olisi ollut +vaarallinenkin, mutta sillä kertaa esti lumen paljous liiallisen +nopeuden, ja niinpä matkue pääsi parin viattoman kuperkeikan jälkeen +onnellisesti jäälle. + +Lumi oli siellä tasaisempaa, hevoset valjastettiin uudelleen ja niin +jatkettiin matkaa. Hitaasti kulku kyllä kävi, mutta eteenpäin kumminkin +päästiin, kunnes vähän matkan päässä toisesta rannasta kohdattiin +kohovettä. Jokainen pohjolan asukas tietää, mimmoista on kohovedessä +kulku; epätietoisena matkustaja kysyy itseltään, onko veden alla luja +jää vai eikö; kenties on siinä kova virta ja siis sulaa vettä. Mutta +matkustajamme, jotka olivat vaivojen ja vaarojen karaisemat, ajoivat +arvelematta eteenpäin, valmiina kääntymään, jos vesi tulisi liian +syväksi etumaisten ratsumiesten hevosille ja heidän täytyisi uimalla +pelastautua. Yhä syvempään kohoveteen tultiin, sitä virtasi jo rekiin, +antaen kylmää kylpyä niissä istujille, ja se ulottui korkeammalle +ratsumiesten kannuksia. Reet melkein uivat vedessä. Ritari Klaus +Fleming -- hän oli matkamies -- ratsasti keskimmäisen reen ääreen ja +kysyi, onko hänen Kirsti sisarensa peloissaan ja tahtooko hän palata. +Kirsti neiti vastasi siten, että vaihtoi paikkaa toisen ratsastajan +kanssa, joka kulki edellä, nousi hänen hevosensa selkään ja kulki +etumaisena. Melkein uimalla ja veden varassa liukuen saavuttiin vihdoin +läpimärkinä rannalle. + +Järvi olikin vain ison Lohjanselän lahti. Tämä selkä tekee lukemattomia +mutkaisia lahdelmia syviin laaksoihin pohjoispuolelle Etelä-Suomen +maanselännettä, joka erottaa sisemmät ylänkömaat rannikosta ja siitä +syystä on saanut nimekseen Salpausselkä. Koko tienoo on viehättävän +kaunis, täynnä metsäisiä mäkiä, rinteitä, vesikuvastimia, kallioita, +saaria; ihaillen ovatkin sitä matkustajat nimittäneet "Uudenmaan +Sveitsiksi". Vuorissa on runsaasti malmeja ja harvinaisia kivilajeja; +kasvientutkija löytää sieltä kaiken, mikä on upeinta ja harvinaisinta +Suomenmaan kasvistossa. Hedelmällisillä vuorten rinteillä näkee nyt +hyvinvoipia kyliä, taloja, karjalaumoja ja peltoja. Siellä on Suomen +ainoa vaskikaivos; siellä eli myöhempinä aikoina Adlercreutzin esi-isä, +matalan majan mies, josta sittemmin polveutui jalo jälkeläinen, +isänmaan mies rautakoura. Mutta seitsemännentoista vuosisadan alussa +oli vielä harvassa viljelyksiä näillä autioilla saloilla, ja sielläkin, +minne viljelys oli päässyt juurtumaan, sielläkin sota, sotaväennostot, +verot ja voutien kiskomiset tekivät jälleen talot ja tilat autioiksi. +Luonto oli vielä kesyttömän kauniina, ihmiskäsi oli siihen tuskin +koskenut; vuorten ja ikihonkain vallassa olivat kaikki hymyilevät +lahdelmat, kaikki monisopukkaisen järven iloiset vuolteet. Ja tällä +kertaa pohjolan talvisten valtain vimmastuneina raivotessa yli synkkäin +salojen ja kinosaaltojen peittämän järven jään tuo kaunis seutu näytti +paremmin soveltuvan kontioiden pesäpaikaksi kuin eksyneiden +matkamiesten vieraanvaraiseksi leposijaksi. + +Mutta vuorten ja kuusten välitse pilkotti valo, sellainen loimottavan +takkavalkean ystävällinen valo, jonka varsin mielellään näkee kylmän +kourima ja uupunut matkamies pimeinä talvi-iltoina. Tuolla +yksinäisellä, ystävällisellä majapaikalla täytyi olla ainakin _yksi_ +lasiruutu, josta sen kotilieden valo löysi tiensä, ja se lasiruutu +tiesi varallisuutta, se lasiruutu lupasi virvoitusta; ei tultaisi siis +aivan tyhjään kotiin. Hyvää toivoen suuntasivat siis matkamiehet +väsyneet askelensa valoa kohti. Me lähdemme sinne edeltäpäin ja +silmäilemme uudistaloa. + +Tuo äskettäin rakennettu, kaunis talo, nimeltään Ahtiala -- muistona +pakanuudenaikuisesta merenhaltijasta -- oli pohjoisella Uudellamaalla, +Lohjan pitäjän takalistolla. Talossa oli isonlainen asuinhuone, +navetta, talli, aitta, sauna, kaivo. Siinä osassa maata käytettiin +vielä savupirttejä ja niissä aimo takkoja, joitten alaosa oli harmaasta +kivestä ja yläosa tiilestä; savu poistui katossa olevan lakeisen eli +räppänän kautta. Mutta Ahtialan tuvassa oli vanhan takan ohella +uudemmanaikuinen savupiippukin, pirteissä tavallisten seinäaukkojen +ja räppänäin asemesta oli takan vastaiseen, järven puoleiseen +seinään tehty vähäinen ikkuna, jossa oli neljä pientä lasiruutua. +Järeätekoinen seinäkello, iso, vihreä kaappi, muutamat pöydänjalkoja +koristavat leikkaukset, vieläpä kolme neljä tuoliakin somisteltuine +selkämyksineen, osoittivat lavitsain ja kaksinkertaisten, seinään +kiinnitettyjen vuoteitten ohella niillä seuduin harvinaista komeutta. +Kaikki näytti sievältä, kaikki todisti varakkuutta ja ahkeruutta; mutta +varallisuuden päivät olivat olleet ja menneet. + +Hämärissä samana iltana oli Ahtialan Tahvo, lähes +kahdeksankymmenvuotias ukko, istunut takkavalkean ääressä nuottaa +kutomassa. Hänen Jooseppi poikansa oli veistellyt reen jalasta, emäntä +rohtinut pellavia ja hänen kaksi lapsenlastaan, neljä- ja +kuusitoistavuotiaat tytöt, olivat kartanneet villoja. Tämä samainen +päivä oli ollut kova päivä Ahtialan uudistalolle. Aamupuoleen oli +voudin palvelija tullut vaatimaan jotakin lukemattomista veroista ja +armotta pannut ryöstöön toisen hevosen ja toisen lehmän, jotka hän oli +jättänyt jäljelle edellisellä kerralla käydessään. Jo syksyllä oli +muuan seutujen halki kulkeva ratsuväenosasto teurastanut ja syönyt +talon lampaat. Useampia nälkäisiä vieraita oli vielä tulossa. + +Ahtialan väki oli rauhallisen takkavalkean ääressä haastellut siitä +asiasta, mikä sitä lähinnä koski: kovista ajoista. Emäntä oli huoaten +kaivannut kahta reipasta poikaansa; missähän olivatkaan kaukana Venäjän +sydänmailla. Toinen oli otettu sotamieheksi viime keväänä, toinen +vuotta aikaisemmin. Lienevätkö hengissäkään enää, oli eukko lopuksi +huoannut ajatellessaan peloittavien venäläisten julmuutta. Ukko oli +häntä lohduttanut vakuuttaen, että kumpikin poika vastaa kuuttakin +mokomaa petoa, mikä kyllä nähtiin, kun Jaakko herra ja Eevertti herra +viisi vuotta sitten ottivat valtaansa Suuren Novgorodin eikä heillä +ollut kuin pivollinen Ruotsin ja Suomen poikia sitä oikeata lajia. +Ryssää ukko sanoi itsekin katsoneensa silmästä silmään jo entisen +Kustaa kuninkaan hallitessa ja Juutin miestä Eerikki kuninkaan aikaan. +Jumala olkoon kuningasparan sielulle armollinen, hullusti hänen +aikanaan maalla kävi, mutta merellä sitä paremmin. Vanhana +vantturaisena hän nyt istuu, Tahvo ukko, nuotta pahasensa ääressä, +mutta semmoinen ei hän ollut silloin, kun Niilo Schenkin johdolla +palveli jousimiehenä "Troilus" laivassa. Muistipa ukko vielä Buckowin +ankaran päivän, vaikka siitä jo olikin kuudettakymmentä ajastaikaa; +Tanskan amiraalilaiva "Jägmästaren" laski takaa "Troiluksen" kimppuun; +näytti siltä kuin Goliat olisi nostanut keihäänsä pientä Taavetti +poikaa vastaan. Mutta kas, Herralla Jumalalla oli silläkin kertaa +suurempi voima kuin raudalla ja vaskella ja ruudilla. Hän, joka nyt +kankein sormin tässä lankaa pujotteli, hän oli ollut "Troilus" laivan +kannella noiden seitsemänkymmenen suomalaisen joukossa, jotka +oivallisilla teräsjousilla tiputtelivat juutilaisia mastoista ja +märssyistä niinkuin rakeet tuhojansa tekevät ruisvainiolla mätäkuussa. +Ja semmoinen oli sitten sen leikin loppu, että Tanskan amiraali Herlevi +Trolle, joka teräksensinisine haarniskoineen oli seisonut "Jägmästaren" +laivan peräkeulassa, suistui kannelle kuin merikotka, sillä hyvin oli +laukaistu Schenkki herran luoti, ja "Jägmästaren" kiitti onneaan, kun +ennätti lyödä poikki valtausköytensä ja pötkiä pakoon. Niin, kyllä +Juutin mies sentään toista oli kuin kalmukki. Juutin mies tiesi kyllä +maksavansa kalavelkoja, kun viime sodassa poltti Tahvon tuvan +Hankoniemellä, mutta ei siitä saata muuta sanoa kuin että se on tuima +poika merellä, ja kun semmoisetkin miehet saadaan aisoissa pysymään, +niin totisesti pojat ryssän selän pehmittävät. + +Näin oli haasteltu illalla takkavalkean ääressä. Poika oli vastannut, +että hänen kyllä on vaikea hakata kaskea yksin, kun pojat ovat poissa +ja tytöt liian hentoja metsätöihin. Mutta kyllähän sekin vielä laatuun +kävisi, jos olisi oikeutta maassa; silloin ei vouti saisi kahdesti +kiskoa samaa veroa. Jos tulisi rauha maahan, niin ennättäisi +kuningaskin hirtättää vouteja, ja silloin kai koittaisi parempi aika. +Ja siihen oli vanhus vastannut: kolmasti on Herra tupani tyhjästä +rakentanut ja viisikymmentä vuotta antanut minulle viljaa +kanervakankaasta. Miksei siis Hän, joka on väkevämpi kaikkia +kuninkaita, vieläkin apuansa antaisi oikeaan aikaan? + +Samassa lensi ovi auki, ja seitsemän aseellista, lumenpeittämää miestä +tulla kopisteli tupaan. He sanoivat olevansa kuninkaan väkeä ja +vaativat ilmaiseksi ruokaa, yösijaa ja aamulla hevosia päästäkseen +matkaansa jatkamaan. Huoaten toi emäntä talon vähät ruokavarat ja +vastustelematta valmisti illallisen kutsumattomille vieraille. Syötyään +kyllikseen he tahtoivat olutta, ja kun ei sitä ollut, he rupesivat +herjaamaan talonväkeä ja omin valloin tarkastamaan kaappeja ja +kellareita. Kaikkea sitä oli talonväki sietänyt sanaakaan sanomatta, +mutta kun vieraista kaksi alkoi tehdä törkeätä pilaa talon tyttäristä, +silloin ei Jooseppi enää voinut hillitä itseään, vaan kaasi lujalla +nyrkillään pahantekijät maahan. Nytpä syntyi rauhallisessa tuvassa +tuollainen väkivaltainen ja toisinaan verinenkin kahakka, jotka siihen +aikaan olivat hyvinkin tavallisia, kun pitkämielinen kansa viimeinkin +nousi laitonta mielivaltaa vastaan. Kovan ottelun jälkeen oli ylivoima +vihdoin voittanut Joosepin; hänet saatiin maahan ja sidottiin. Vanha +isä oli turhaan koettanut vapisevalla kädellään jännittää kovin jo +ruostunutta joustaan; emäntä oli saanut käteensä korennon ja puolusti +nyt sillä tuvan nurkkaan paenneita tyttäriään raivoisana kuin emäkarhu. +Auttajaa ei ollut, mihin turvata: mistäpä sen olisi saanutkaan +penikulman takaa tuiskussa ja pimeässä! Ja kun vaimo näki miehensä +sidottuna, appensa voimattomana ja tyttärensä turvattomana, järkähti +hänen luottamuksensa sinä epätoivon hetkenä, ja hän huudahti: + +-- Missä, isä, on nyt se auttaja, jota avuksesi huudat? Missä on se +väkevä Jumala, johon uskot? + +-- Kirjoitettu on -- sanoi vanhus heittäen pois jousen: -- koska +vanhurskaat huutavat, niin Herra auttaa heitä kaikesta heidän +hädästään. Herra, kuinka kauan tahdot nähdä vääryyttä maan päällä? +Heräjä voimassasi, äläkä salli meidän poljetuiksi tulla! + +-- Mitä tuo vanha hupakko höpisee tuolla nurkassa? ärjäisi eräs +pahantekijöistä, yhä vielä hurjana tappelusta, ja läheni uhaten +vanhusta. -- Mikä on mielestäsi parempi: uunissako paistua vai avantoon +upota? + +-- Älä kajoa minuun! huudahti vanhus, ikäänkuin olisi saanut +ennustushengen. -- Katso, kostaja seisoo ovella, ja se miekka on +hiottu, joka on masentava sinun ylpeytesi! + +Tuskin hän oli sanonut nuo sanat, kun aukeni ovi, ja tupaan astui +luminen mies ja pysähtyi hetkeksi hämmästyneenä nähdessään hävityksen, +joka tuvassa vallitsi. Takassa loimottava valkea valaisi turvatonta +vanhusta ja roistoa, joka läheni häntä paljastetuin miekoin. Ei kukaan +huomannut tullutta, mutta oitis kun tämän terävä silmä oli älynnyt, +miten asiat olivat, lensi hänenkin miekkansa tupestaan, ja heti sen +jälkeen kaatui roisto veriinsä poikkilyödyin käsivarsin vanhuksen +jalkain juureen. + +-- Mitä, konnat! huudahti ritari, puvusta tuntien roistot Simo +Laurinpojan keihäsmiehiksi, jotka oli sijoitettu Raaseporin lääniin. +-- Näinkö te tottelette kuninkaallisen majesteetin ankaraa käskyä, +jonka mukaan teidän tulee liikkua hellävaroen? Te ja teidän kaltaisenne +olette syynä siihen, että maa köyhtyy köyhtymistään ja kansa vaivaa +kuningasta alinomaisilla valituksilla. Aseet alas! Minä pidän tässä +sotaoikeutta, niin että kuumenevat korvanne. Pekka -- lisäsi hän sisään +tulevalle ratsumiehelle -- vie tuo mies paikalla talliin ja katso, +herääkö hän vielä henkiin! + +Samassapa kiljaisi talon emäntä ja heittäytyi nuoren ratsumiehen +kaulaan. Se Jumala, jota hän oli epäillyt, oli vastannut hänelle ja +nöyryyttänyt hänet niin odottamattomalla avulla, yllättävällä ilolla, +että ainoastaan kaikkien auttajain auttaja sellaisen voi hankkia +äidinsydämelle. Hänen vanhin sotaan lähtenyt poikansa oli palannut. +Nuorukainen seisoi hämmästyneenä, sillä hän ei ollut tiennyt +vanhempiensa muuttaneen näille seuduille. Vitkaillen hän täytti +päällikkönsä käskyn. + +-- Tahtoisinpa tietää, kuka tässä moiseksi herraksi rupeaa +kuninkaallisen majesteetin ja kruunun väkeä kohtaan, virkkoi +keihäsmiesten johtaja, ja hänen äänensä olisi ollut uhkaavakin, ellei +se olisi ilmaissut vastenmielistä hämmästystä. + +-- Ohoh, kylläpä tunnen sinut, pitkäkoipinen, liiviläinen susi; kyllä +tiedän, missä olet oppinut tällä tavoin kohtelemaan ihmisiä. +Rehellisessä taistelussa sinä tappelet jotenkin hyvin, mutta kotona +sinua on orjanruoska kasvattanut. Rintamaan, kersantti Rolf Müller! +Päällikkösi puhuttelee sinua. + +Ja kuninkaan kamariherra, eversti Klaus Hermaninpoika Fleming, +Louhisaaren herra, heitti yltään lumisen kaapunsa ja astui takkavalkean +valoon ylpein ryhdin, kuten sotilas konsanaankin. Kasvultaan hän oli +keskikokoinen, mutta hartiakas ja tanakka. Ikää hänellä ei ollut kuin +viisikolmatta vuotta, mutta jo aikaisin hän oli kypsynyt kaikenlaisissa +vaaroissa; häntä olisi luullut kymmentä vuotta vanhemmaksi. Hänen +tarmokkaat kasvonpiirteensä ja terävä katseensa tiesivät tulevaa +sotaherraa, joka kerran oli hävittävä vihollisen sotajoukkoja ja +laivastoja. + +Kersantti ja hänen väkensä jupisivat jotakin sentapaista, että heitä +muka oli ensin hätyytetty, mutta he katsoivat kuitenkin parhaaksi +totella. Heidän käskettiin riisua aseensa ja heidät lähetettiin yöksi +tallin ylisille, jolloin eräs otti hoiviinsa pahasti haavoitetun +toverinsa. Sitten vasta päästettiin neiti Kirsti Fleming kamarineitinsä +ja pienen Maiju palvelijattarensa kanssa sisään levähtämään ja +lämmittelemään loimottavan takkavalkean ääreen. + +-- Parasta olisi ollut, jos olisit pysynyt tämän yön äidin kanssa +Suitiassa, virkkoi Klaus Fleming. + +-- Minulla on eräs toimi tehtävänä, vastasi sisar. Mutta mitä +merkitsevät nuo veripilkut ja epäjärjestys? + +-- Sota-ajan tapoja, vastasi veli karkeasti myhähtäen. -- Pekka, päästä +köysistä tuo mies! Mitä? Onko hän sinun isäsi? No, sen ilon minä +mielelläni suon sinulle, kelpo poika! Kiitä poikaasi, mies; kelpo +sotamies hän on. Ja sinä, ukko, puhu, mitä täällä on tapahtunut, mutta +älä valehtelekaan itseäsi syyttömäksi. Olette olleet röyhkeitä +sotamiehiä kohtaan ja saatte syyttää itseänne, jos he hurjistuvat. + +Vanhus ojentautui, teki kunniaa sotamiehen tavoin ja vastasi: + +-- Tallimiehenä palvelin Kustaa kuningasta, jousimiehenä Eerikkiä ja +keihäsmiehenä Juhana kuningasta. Vanhaksi tultuani, kun en enää kyennyt +kentälle, palvelin seitsemän vuotta Suitian Klaus herraa ja opetin +nuorta Juhana herraa ratsastamaan. Olen taistellut maalla ja merellä +kolmekymmentä ajastaikaa ja tunnen huovit niinkuin talonpojatkin. +Valheita en ole puhunut ikinä kellekään, saatikka sitten Flemingille, +joka sitä paitsi on pelastanut minulle ne moniaat päivät, jotka minun +vielä on suotu elää. Riidan syy oli tällainen. + +Ja ukko kertoi tapauksen. + +-- No, kalpani nimessä, huudahti ritari, sinä puhut kuin kelpo sotamies +ainakin, ja nuo vintiöt kyllä saavat ansaitun palkkansa. Eikö kukaan +ole muistanut niitä kolmeakymmentä vuottasi, jotka olet ollut kuninkaan +palveluksessa? + +-- Nuori Juhana herra, jota opetin ratsastamaan, antoi minulle torpan +Hankoniemellä. Sen poltti Kaarle herttuan väki kerran ja Juutin mies +toistamiseen. Sitten muutin poikineni tänne salolle ja rakensin +kolmannen kerran tupani. Jumala antaa poutaa ja sadetta, hallavuosia ja +hyviä vuosia. Kun yhtenä vuonna käy huonosti, niin nähdään nälkää +kotvan aikaa ja aloitetaan alusta taas. + +Klaus Fleming kääntyi sisarensa puoleen. -- Olen kuullut puhuttavan -- +sanoi hän -- salaisesta voimasta, jolla kansa nääntymättä kestää kovia +taakkoja. Aina olen luullut sen voiman olleen rautaisissa käsivarsissa +ja sotisovan alla. Mutta nytpä tiedän: _täällä_ se voima on, ja sen +nimi on kärsivällisyys. + +Ja illasta, joka oli alkanut niin raskaasti Ahtialan uudistalossa, tuli +ilon ilta kaikille sen asujamille. + + + + +10. SALALIITTO. + + +Sigismund kuninkaan Suomessa olevan puolueen jäännökseltä oli rohkeus +masentunut, kun sanoma tuli Helsingin valtiopäivistä. Kaikki +aatelismiehet, joilla vielä oli vähänkin tilaa ja taloa, vetäytyivät +yhä kauemmas niistä harvoista itsepäisistä, jotka rohkenivat yhä +salahankkein toimia viraltapannun kuninkaan hyväksi, ja nuo moniaat +olivat enimmäkseen vain epätoivoisia onnenpyörän ääressä pelaajia, +seikkailijoita, jotka olivat valmiita uskaltamaan mitä hyvänsä, koska +he jo olivat menettäneet kaiken; he olivat senlaatuista väkeä, jota +vallankumoukset ja sisälliset sodat aina heittelevät merihylkynä +tulevaisuuden rannoille. Mutta olipa siellä täällä joku harvinainen +poikkeuskin. + +Kurjalan kartanossa Lammin pitäjässä Hämeessä asui urhoollisen Iivari +Tavastin leski, Kaarina Stenintytär Fincke, niitä naisia, joitten +rakkaus ei tiedä rajoja eikä viha sovitusta. Elämänsä edellisellä ja +kauniimmalla puoliskolla hän oli uhrannut kaikki rakkaudelleen, joka +hänet kiinnitti pelottomaan ja nuhteettomaan ritariin; jälkimmäisellä, +kolkolla ja yksinäisellä elämänsä puoliskolla hän oli ottanut +täyttääkseen kalliin velvollisuuden, miehensä kunnian palauttamisen. +Eräänä päivänä helmikuussa tuona samana vuonna 1616 hän kutsui luokseen +nuoremman poikansa, vaaleakiharaisen Pentin, jonka lempeiltä ja +kauniilta kasvoilta hän luki kaikki rakkautensa päivien onnelliset +muistot, vihasta ei varjoakaan, ja lausui hänelle: + +-- Poikani, sinä olet kahdeksantoistavuotias, kätesi on luja, +sydämesi uskollinen, ja minä olen kasvatuttanut sinut kaikissa +ritarillisissa harjoituksissa. Sinun on aika kostaa isäsi puolesta. + +Nuorukainen oli vaiti. Äiti jatkoi: + +-- Minä tiedän, mitä mietit. Vanhempi veljesi Sten Iivarinpoika on +suvun pää ja lain ja maan tavan mukaan isäsi perillinen. Mutta Sten on +nuoresta pitäen tuottanut minulle surua ja murhetta rajun ja levottoman +luonteensa takia, muun muassa viime talvena, silloin kun hän tappoi +kornetti Bosinin tässä Kurjalan kartanossa. Sten palvelee uutta +kuningassukua; hän on isänsä uskoton poika. Sinä yksin olet kutsuttu +palauttamaan isäsi kunnian. + +-- Äiti -- vastasi poika sävyisästi -- anna miekka minullekin +palvellakseni kuningas Kustaa Aadolfia. Hän on lempeä ja urhoollinen. +Miksi vihaat häntä? Itsehän rukoilit Kaarle herttuaa, että hän antaisi +sinun pitää Kurjalan! Hän ja hänen poikansa ovat antaneet meille +jälleen kotimme ja tilamme. Miksi vihaat uutta kuningassukua? + +-- Jumala ei ole antanut minulle tyttäriä, vaan niiden sijaan kaksi +poikaa, joista toisella on suden, toisella kyyhkysen sydän rinnassa, +huokasi äiti. Etkö ymmärrä, että jos olisin tahtonut verisesti ja +kuolemalla kostaa nuorelle Kustaa Aadolfille, niin olisin usuttanut +hänen kimppuunsa vanhemman veljesi, joka olisi raadellut hänet +kappaleiksi. Mutta se ei ole tarkoitukseni, en tahdo hänelle mitään +pahaa, tahdon vain temmata kruunun hänen päästään ja laskea sen +laillisen kuninkaan Sigismundin jalkain juureen. Koko sukusi aina +Steniin asti on palvellut laillista kuninkaanvaltaa, ja se, se yksin +voi nostaa jälleen arvoon isäsi muiston. Niin kauan kuin Kaarle +herttuan jälkeläiset kantavat valtikkaa, olen minä kapinoitsijan leski +ja sinä maankavaltajan poika. Nyt on jo seitsemättätoista vuotta siitä, +kun isäsi ja isäsi isä otettiin vangiksi Viipurin linnassa, ja minkä +palkan he saivat silloin, he, jotka uskollisesti olivat palvelleet +kuningasta ja isänmaata? Kaarle herttua oli tuomarina omassa asiassaan; +hän pani nuo urhoolliset käsivarret häpeällisiin kahleisiin, hän +kuljetutti nuo uskolliset miehet Viipurin tullin ulkopuolelle, +heidän päänsä putosivat pyövelin kirveen iskusta, ja ne pantiin +rautaseipäitten nenään linnan ulkopuolelle. Voi, minkälainen näky se +oli! Ja minä ... minä jäin yksin kahden hennon lapsen kanssa; heidän +tähtensä täytyi minun langeta verikoiran jalkoihin ja armona kerjätä +takaisin laillista omaisuuttamme! Sen tein minä, poikani, ja katso, +minä elän vielä! Mutta minä elän saattaakseni kerran vielä pestä pois +veritahrat isiesi muistosta; minä elän saattaakseni sanoa sinua +rehellisen miehen pojaksi, ja sitä päivää minä odotan, jolloin isäsi ja +isäsi isän viattomuus julistetaan koko valtakunnassa. Ymmärrätkö minua +nyt? + +-- Ymmärrän, vastasi nuorukainen, ymmärrän sinun oikeutetut toiveesi ja +antaisinpa henkenikin, kunhan vain sinä saisit nähdä tuon ikävöimäsi +päivän. Mutta sitä en ymmärrä, miten vallankumous voi tehdä sen +mahdolliseksi! Koko valtakunta on uuden kuningassuvun puolella, Suomen +säädyt uudistavat Helsingissä uskollisuudenvalansa, eikä maassa enää +yksikään käsi kohoa puolustamaan Sigismundin asiaa. Mitä me, me kaksi, +voimme saada aikaan koko valtakuntaa vastaan? Lähetä minut Kustaa +Aadolfin luo; minä heittäydyn hänen jalkoihinsa ja lupaan palvella +hänen sukuansa kuolinpäivääni asti, kun hän vain kuninkaansanalla +peruuttaa isäni ja isäni isän väärän tuomion! + +-- Sinä olet lapsi, Pentti, ja puhut lapsen lailla. Kuningasko +julistaisi vääriksi isänsä tuomiot! + +-- Mutta tuomiohan on kumottu, koska olemme saaneet tiluksemme +takaisin. + +-- Armosta ne olemme saaneet! Nainen saattaa pyytää armoa; mies hakee +oikeutta. Olemme saaneet äidinperinnön, mutta saamatta on vielä +isänperintö, kaunis Hämeessä sijaitseva Vesunnan kartano ja sen +kolmekymmentä kalaista järveä ja sen laajat laidunmaat. Se on kerran +oleva perintösi isän puolelta, Pentti. Emmekä me ole niin aivan +yksinämme kuin luulet. Vielä on urheita miehiä, jotka tahtovat jotakin +uskaltaa oikean asian puolesta. Ole mies, poikani, ja ota miehenä +vastaan äitisi luottamus! Tänä yönä kokoontuu Sigismund kuninkaan +puoluelaisia tänne Kurjalaan keskustelemaan tehokkaista toimista, +joihin on ryhdyttävä ensi keväänä kuninkaan avulla, ja sinä olet +valittu tämän yleisen kapinan johtajaksi. + +-- Minäkö? huudahti nuorukainen todella hämmästyneenä. + +-- Sinä, vastasi äiti tyynesti. Mitä sinulta iästä ja kokemuksesta +puuttuu, sen korvaa nimesi. Pohjoinen Uusimaa ja eteläinen Häme ovat +monesti ennenkin seuranneet isäsi ja isäsi isän lippua. Ja ne nousevat +vieläkin kerran kapinaan, kun Tavastin nimeä kantava mies käy niitä +johtamaan, ja siitä pidetään kyllä huolta, että sinä saat avuksesi +sotataitoisia miehiä. + +-- Säästä minua, äiti! Tahdotko vielä kerran tuottaa maahan kaikki +sisällisen sodan kauhut? + +-- Ja mikä sinun mielestäsi sitten tämä tila on, missä nyt olemme +kaksikymmentä vuotta eläneet? puhkesi Kaarina rouva jälleen puhumaan, +tietämättään sekoittaen yhteen omat etunsa sekä yleisen hyvän, mikä on +niin tavallista puolueriidoissa, että itse älykäs Kaarle IX:kin +usein joutui siihen erehdykseen. -- Laiton hallitsija -- silloinhan on +aina sisällinen sota. Tehkäämme siitä viimeinkin loppu. Sinun ei +tarvitse taistella ainoastaan yksissä neuvoin talonpoikain kanssa. +Lukuunottamatta Horneja ja valitettavasti nykyjään myös Flemingejä, +maassa tuskin on ainoatakaan aatelissukua, jossa ei olisi Sigismund +kuninkaan salaisia puoluelaisia. Kuultuaan aseittemme ensimmäisen +menestyksen he riisuvat naamarinsa. Stjernkorsit, Spåret, Slangit, +Munckit, Lindelöfit, Boijet, Kurjet ja monet muut tulevat puolellemme. +Rohkaise mielesi, kyyhkyssydän! Tänään vaadin vain kuulijaa, huomenna +kenties sotilasta. Ensin äly, sitten miekanisku. + +Nuori Pentti Iivarinpoika huokasi ja ajatteli itsekseen, ettei +tämänpäiväinen äly voisi tehdä sen parempaa kuin estää huomiset +miekaniskut, mutta hän tunsi äitinsä. Toivosta, joka naisen sydämessä +on asunut vuosikausia, muodostuu vihdoin vastustamaton varmuus. +Poika päätti senvuoksi olla noudattavinaan äitinsä tahtoa, mutta sen +ohella koettaa kaikkea, mikä vain ei ollut ristiriidassa pojan +velvollisuuksien kanssa, pelastaakseen äitinsä sekä isänmaansa uusista +onnettomuuksista. + +Ilta tuli. Kurjalan kartano oli yksinäisellä paikalla metsän sisässä, +pienen järven rannalla. Se oli siis omiaan senlaatuisten kokousten +pitoon, joissa tahdottiin olla rauhassa kutsumattomilta nuuskijoilta. +Tiedettiin kuitenkin, että voudit ja nimismiehet panivat tähän aikaan +kaikki vainukoiransa liikkeelle puolalaisten julistusten johdosta. +Talosta lähetettiin pois ne palvelijat ja lampuodit, joita ei pidetty +oikein luotettavina; vartijoita pantiin tienhaaroihin ja tunnussanat +jaettiin aivan kuin sodassa. + +Kello yhdeksän aikaan alkoi tulla rekiä, ja saapujat vaihtoivat +tunnussanoja vartijain kanssa. Vieraat pyydettiin sisään, jossa kelpo +illallinen oli katettu pöytään tarjoamaan virvoitusta matkan +rasituksista, ja he käyttivätkin sitä tarjousta hyväkseen niin +perinpohjaisesti, ettei olisi luullut heidän tulollaan olleenkaan muuta +tarkoitusta. + +Astuessaan poikineen kello kymmenen tienoissa kokoussaliin Kaarina +rouva näki kummakseen alun kolmattakymmentä miestä, jotka äänekkäästi +puhelivat keskenään ja joiden hupaiseen mielialaan talon oivallinen +kotiolut nähtävästi oli suuresti vaikuttanut. Kuusi tai kahdeksan +miestä puhui yhtä haavaa aivan erilaisista asioista, ikäänkuin kaikkien +vakoilijain uhalla, mitä liikkui puolen penikulman päässä, joku +jäniksistä, toinen susista, kolmas hevosista, neljäs nopanheitosta, +viides siitä, miten skotlantilaisilla on tapana paistaa omenoita +oluessa, kuudes kehui löylyttäneensä kyytimiestään, seitsemäs puhui +simaisista seikkailuistaan, kahdeksas paleltuneista korvistaan. Melkein +kaikkien puku oli huolimattomassa kunnossa osoittaen parempaa +tottumusta hurjaan sotilaselämään kuin herrastapoihin, ja harvat heistä +huolivat edes antaa emännälle tilaa, kun hän astui saliin. Turhaan +Kaarina rouvan synkistynyt katse etsi samansäätyisiä naapureita, joita +hän oli kokoukseen odottanut. Niitä oli siellä ainoastaan yksi, lyhyt +vanha herra, jolla oli suuria syyliä poskissa ja vyöllä aimo miekka, +melkein yhtä pitkä kuin hän itsekin. Sinä hetkenä hän oli kyyristyneenä +isossa takassa palavan tulen ääreen. + +-- Pärttyli Iivarinpoika -- sanoi Kaarina rouva tuolle herralle eikä +ollut huomaavinaankaan muitten vieraitten epäkohteliaisuutta -- ottakaa +puhuaksenne, olkaa hyvä, ja selittäkää näille kunnioitettaville +sotilaille ja kelpo kansalaisille, mitä varten nyt on kokoonnuttu, ja +olkaa läsnäolijoista vanhimpana samalla puheenjohtajana. + +Pärttyli Iivarinpoika Teet, Järpilän herra, oli niitä haaksirikkoisia +kuningasmielisiä, jotka mielellään palvelevat laillista kuningasta +sillä ehdolla, etteivät joutuisi huonoihin väleihin laittomankaan +kanssa. Hän oli niin kauan vuoroin soutanut, vuoroin huovannut, että +oli lopulta loukannut kumpaistakin kuningasta. Par'aikaa hän oli +suuresti suutuksissaan Kustaa Aadolfille, joka edellisenä kesänä oli +antanut hänen Järpilänsä ja muut talonsa läänitykseksi Henrik Hornille +sallien kuitenkin Teetin hallita niitä kuolemaansa asti, ja se kiukku +oli tuonut vanhan herran kokoukseen, mutta nytpä hän jo toivoi jälleen +olevansa onnellisesti kotonaan Järpilässä. Hän ei ollut kuulevinaan +Kaarina rouvan sanoja; rouva kävi hänen käteensä ja toisti sanansa. + +-- Niin, niin -- vastasi takan ääressä lämmittelevä viluinen herra -- +aika kylmä on tänä iltana, tiet huonoja, oikea koiranilma. Suokaa +anteeksi, olen käynyt niin huonokuuloiseksi viime aikoina. Mitä +käskette, armollinen rouva? + +Kaarina rouva uudisti sanansa kolmannen kerran. + +-- Ottaako pahakseni? Mitä joutavia, mitä joutavia! Sotilaita ja +konnamaisia... Niinhän sanoitte? Niin, niin, mitäpä sitä muuta tähän +aikaan kuulee? Suokaa anteeksi, että teidän läsnäollessanne jalkojani +lämmittelen! Luuvalo, armollinen rouva, luuvalo! Niin, kun ihminen on +sodassa saanut kestää yhtä ja toista niinkuin minäkin, niin kylläpä +tuntuu vanhoilla päivillä, kylläpä tuntuu. + +Kaarina rouva toivoi sydämensä pohjasta, että jok'ainoasta tuon vanhan +ketun syylästä kasvaisi luuvaloa suitsuttava vuori, mutta huomaten +mahdottomaksi asettaa häntä salaliiton etunenään hän pyysi itse +sananvuoroa ja kehoitti kunnioitettavia vieraitaan keskuudestaan +valitsemaan kokouksen puheenjohtajan. + +Melu hiljeni hiukan, vieraat katselivat toisiaan; he nähtävästi eivät +olleet ensinkään varustautuneet puheenjohtajan vaaliin. Useimmat olivat +kaiketi luulleet puheenjohtajan hankitun jo ennakolta. + +Kaarina rouvan kehoitusta seurasi neuvoton hiljaisuus, kunnes viimein +kuului ääni pitkän tammipöydän äärimmäisestä päästä, missä muuan +vanhanpuoleinen ratsukaapuinen mies oli ahkerasti työskennellyt +sianliikkiön ja oluthaarikan kimpussa. + +-- Jos minun tässä sallitaan puhua suuni puhtaaksi -- virkkoi hän +mielissään pyyhkien viiksiään ja suippopartaansa pöytäliinaan -- niin +on tässä meidän joukossamme semmoinen mies, joka osaa puheillaan pistää +pussiin minkä piispan hyvänsä, vieläpä koko arvoisan konsistorinkin; +mutta koska hän osaa kaikki maailman kielet paitsi meidän kieltämme, +niin kelvannen minä kenties puheenjohtajaksi hänen sijaansa, koskapa +kerran olen hänen vähäpätöinen tulkkinsa. Muuten olen minä Iivari +Pärttylinpoika, majoitusmestari ja nöyrin palvelijanne, armollinen +rouva. Kosk'ei Pärttyli Iivarinpoika suvaitse puhua muuta kuin +tyhmyyksiä, niin koettaa Iivari Pärttylinpoika sen sijaan puhua niin +viisaasti kuin osaa, lisäsi majoitusmestari nauraen omalle +sukkeluudelleen. + +-- Puhukaa! sanoi Kaarina rouva, jota ei tämä kokouksen alku ensinkään +tyydyttänyt. + +-- No, koska minulla on lupa puhua, niin sanon suoraan, että tämmöistä +kinkkua kuin tämä Kurjalan kinkku ja tämmöistä olutta kuin tämä +Kurjalan olut saa turhaan hakea Hämeenmaasta ja Uudeltamaalta, ellei +Suitiassa niiden vertaista ole. Minun käydessäni siellä syksyllä +kertoivat Juhana kuninkaan aina juoneen Suitian olutta mieluummin kuin +mitään muuta ja tilanneen sitä joka vuosi laivanlastillisen omaa +kuninkaallista kurkkuaan varten. + +-- Asiaan! keskeytti Kaarina rouva. + +-- Asiaan juuri olin tulemaisillanikin, armollinen rouva. Koska nyt +Juhana kuningas oli sellainen viisas ja kuuluisa kuningas, että ymmärsi +pitää arvossa Suomen olutta ja suomalaista verta sitäpaitsi, niin +arvelen minä, Iivari Pärttylinpoika, ja kaikki nämä kelpo suomalaiset +tässä, kestäkööt sitten satulassa tai olkoot kestämättä, kun +jouluhumalat päässä humisee, että meidän pitää auttaa Sigismund +kuningas jälleen valtaan ja voimaan. Kas niin, sen pituinen se ja ilman +metkuja. Ketä nyt haluttaa tämä sormikoukku? + +Sitä puhetta seurasi meluisa keskustelu, jossa muutamat huomauttivat, +ettei aika ole varsin sopiva, koska Helsingin valtiopäivätkin ovat +osoittaneet uskottomuutta puheena olevaa hyvää asiaa kohtaan. Toiset +taas kumosivat tuon väitteen vakuuttaen, ettei valtiopäiväin mieltä +ihan varmaan tiedetä, ennenkuin päätös ilmoitetaan. Mahdollistahan on, +etteivät valtiopäivät lopuksi myönnä mitään varoja sodankäymiseen, ja +silloin on kuningas seisova neuvotonna kuin koulupoika koko maan +edessä. Tämä vakuutus rauhoitti jälleen epäröiviä, ja sitten ruvettiin +keskustelemaan milloinka ja mitenkä yleinen kapina maassa olisi saatava +toimeen. + +-- Suu kiinni! ärjäisi majoitusmestari lyöden nyrkkinsä pöytään, niin +että vielä jäljellä olevat tinalautaset helähtivät. -- Suu kiinni! hän +itse puhuu! + +Syrjäisestä sopesta astui esiin sama ruskeanuttuinen mies, jonka näimme +ensi kerran Tofön saarella, ja piti kokoontuneille innokkaan puheen +saksankielellä. Hän luetteli, mitä kaikkea vääryyttä hallitus oli +tehnyt, hän kuvasi kansan suuren rasituksen ja esitti elävästi, kuinka +onnelliset olot maassa olisi, jos laillinen kuningas pääsisi jälleen +valtaistuimelle. Sen jälkeen hän sangen taitavasti suunnitteli yleisen +kapinan, joka olisi pantava alkuun huhtikuun ensi päivinä, koska +silloin ei kuninkaan väki vielä saattanut odottaa apua Ruotsin +puolelta. Huhtikuun lopulla tulisi aivan varmaan puolalainen laivasto +Hankoniemeen, joka jo silloin on jäistä paljas. Silloin laillisen +kuninkaan uskolliset ystävät runsaasti palkittaisiin, mutta hänen +vihollisensa hävitettäisiin julmasti koko maasta. + +Majoitusmestari tulkitsi tämän pitkän puheen lyhyesti seuraavaan +tapaan: + +-- Hän sanoo, että meitä nyt kohdellaan aivan kuin koiria, mutta annas +kun Sigismund saa valtikan kouraansa, niin sitten meitä pidetään kuin +piispaa pappilassa. Ja senpä vuoksi me panemme pillit soimaan viiden +kuuden viikon perästä, kun olemme saaneet kaikki järjestykseen, ja +sitten tulee Puolan mies ja tekee puhdasta. Mutta -- lisäsi hän silmää +iskien -- kyllä täällä sitten puolalaisesta huoli pidetään, ettei mies +liian pitkälle potki, pidetään, niin totta kuin minä olen Iivari +Pärttylinpoika. Ja sillä hyvä. + +-- Ennenkuin me kaulamme alttiiksi panemme, pitää meillä olla rahaa, +paljon rahaa, ei tule muutoin mitään, vastasi muuan entinen vouti, joka +uuden hallituksen ajalla oli vilpin harjoittamisesta pantu viralta +pois, vaikka mies olisi hyvin ansainnut hirsipuunkin. + +Vaihdettuaan muutamia sanoja ruskean miehen kanssa majoitusmestari +ilmoitti, että rahaa saataisiin kuin roskaa, jahka vain kaikki olisi +pantu alkuun. Vouti oli itsepäinen eikä luopunut vaatimuksestaan ja sai +muitakin puolelleen. + +Sitten syntyi kiivas sanasota, kaikki huusivat kilvan, ei kukaan +ottanut korviinsakaan, mitä toinen selitti. Majoitusmestarin mahtava +nyrkki oli vähänväliä moukaroinut tammipöytää ilman mitään tulosta, kun +hän samassa äkkiä tunsi jonkun nykäisevän häntä nutusta ja huomasi +takanaan hyvin tunnetut kiilusilmät ja irvinaaman. Siinähän seisoi tuo +Helsingissä hukkunut Sam poika, jonka surkea loppu oli, totta puhuen, +tuottanut majoitusmestarille enemmän iloa kuin surua. + +-- Mitä, lurjus? Etkö sinä olekaan meren pohjassa? Vahinko, vahinko; +sinusta olisi tullut hyvää kiiskinruokaa. + +Sam kertoi itseensätyytyväisenä irvistellen, kuinka sukkelasti hän oli +petkuttanut takaa-ajajiaan Vantaan sillalla. Hän näet oli kavunnut +piiloon sillan alle ja heittänyt takkinsa koskeen oman itsensä +asemesta. Nyt -- lisäsi hän pahanilkisesti myhäillen -- oli hänellä +sentään muutakin kerrottavaa. Joukko Hannu Munckin ratsumiehiä oli +tänään levähtänyt Hämeenlinnassa. Sam oli ollut piilossa tallin +ylisillä ja kuullut ratsumiesten haastelevan keskenään, että he ensi +yönä Lammin seuduilla pääsevät runsaalle saaliille. Samin lähtiessä +karkuun olivat miehet vielä paikoillaan hevosiaan sukimassa, mutta +pianhan he saattavat olla täällä. + +-- Hirteen pääset, jos valehtelet, ja kultarahan saat, jos olet puhunut +totta! kuiskasi majoitusmestari, vaihtoi puolankielellä muutamia sanoja +ruskean miehen kanssa, ja pian olivat kaikki kolme pihalla. + +Mutta majoitusmestari, valjastettuaan hevosen ja ollen jo valmiina +lähtemään seuralaisineen Kurjalasta, arveli kuitenkin, ettei ollut +oikein kunnon miehen tapaista jättää ystävänsä pulaan ja pälkähäsen. +Sen vuoksi hän läheni salin ikkunaa, särki ruudun ja huusi jylisevällä +äänellä: + +-- Piru merrassa! + +Nuo sanat tekivät ihmeellisen vaikutuksen. Sigismundit ja Kustaa +Aadolfit, Suomenmaan kohtalot ja riidanalaiset sotakassat, kaikki oli +tuossa tuokiossa unohdettu. Kaikki syöksyivät hurjaa vauhtia ulos, +hakivat hevosensa ja ajoivat kiireesti tiehensä. Vanhan känsäkkään +herran kuulo oli nyt peräti tarkka, eikä luuvalo ensinkään estänyt +häntä olemasta nopeimpia pakenemaan. + +Kaarina rouva sai huonot kiitokset vieraanvaraisuudestaan ja vielä +huonommat siitä palveluksesta, jonka hän oli tahtonut tehdä Sigismund +kuninkaalle. Äänettömänä ja halveksien hän katseli pakenevia. Nuori +Pentti herra yksin tunsi mielensä keventyneen, ja syystäkin. + +Kun majoitusmestari oli seuralaisineen päässyt puolen penikulman päähän +Kurjalasta eikä vielä näkynyt eikä kuulunut Hannu Munckin ratsastajia, +tunsi hän itsensä niin rauhoittuneeksi, että saattoi tarkemmin +kuulustella Sam pojalta, mimmoista saalista ratsumiehet olivat +toivoneet saavansa Lammilta. + +-- Sanoinko minä Lammilta? kysyi poika typerästi. + +-- Mitä, sinä sen riivattu! huudahti hänen isäntänsä suuttuneena. -- +Lammilta, niin juuri sanoit. + +-- Niin, mutta olkien keskellä siellä heinäparvella kuuli niin +huonosti. Kunhan ne vain eivät olisi puhuneet Hattulasta. + +-- Ja moisten hirtehisten käsissä on sitten valtakunnan kohtalo! huusi +majoitusmestari vimmoissaan ja kohotti ruoskanvarren surmaavaan iskuun +kohti Samia, joka seisoi kannaksilla. + +Mutta Sam tiesi kyllä, mitä tuleman piti, ja oli sen vuoksi jo ajoissa +vierähtänyt lumihankeen. Isku kohtasi ilmaa, ja Sam poika olisi +tempaissut Suomen Sigismundin käsistä, ellei sallimus ja tapausten +välttämätön kulku olisi tehnyt sitä jo ennen tarvitsematta siihen +vallattoman pojan vehkeitä. + + + + +11. VANHAN JA UUDEN USKON TAISTELU IHMISSYDÄMISTÄ. + + +Yhä ahtaammaksi kävi Sigismundin läheteille Suomessa olo. Heitä +ajettiin talosta taloon. Voudit ja nimismiehet eivät heitä ahdistaneet +niin paljon kuin itse kansa, joka jo oli kyllästynyt sisällisiin +riitoihin ja tahtoi päästä rauhaan alinomaisilta yllytyksiltä. Jonkin +ajan kuluttua ei enää kukaan uskaltanut ottaa vastaan lähettejä eikä +suojella heitä päivisin, päästääkseen heidät jatkamaan matkaansa öiseen +aikaan. Heidän ainoa toivonsa oli päästä salaa Ahvenanmaalle, +josta kenties keväällä avoveden aikana saisivat laivan Riikaan. +Majoitusmestari sanoi suoraan, ettei hän, rehellinen mies kun on, enää +viitsi sillä tavoin hiipiä ja haapia maita mantereita eikä pistää +kaulaa paulaan, ei, vaikka nuora olisi silkasta kullasta kierretty. + +-- Älä epäile, poikani; pyhimykset kyllä antavat apunsa, kehoitteli +pater Padilla, joka nurisematta oli kestänyt kaikki rasitukset, mitkä +heitä olivat kohdanneet heidän öisillä harharetkillään. -- Kaikki pyhät +marttyyrit ovat kruununsa ansainneet taistelemalla uskottomia vastaan, +ja kirjoitettu on: _leones et viperas calcabis_. + +-- Kunnianarvoisa isä -- vastasi sotilas maltittomasti -- minä +puolestani en huoli marttyyrin kruunusta ensinkään, sillä minä olen +kokonaan mahdoton sitä saamaan; sen kunnian suon teille itsellenne +vallan mielelläni, ja myyskennelkööt vain oikeauskoiset muutaman sadan +vuoden perästä teidän pyhiä luitanne ja saakoot viisikymmentä markkaa +joka mukulasta ja parannelkoot niillä luuvaloa ja hammastautia. Minä +olen tyytyväinen, kun saan täällä maan päällä syödä vatsani kutakuinkin +täyteen ainakin kerran päivässä ja pääsen sitten teidän sekä +pyhimysten esirukouksien avulla Pyhän Pietarin tallimestariksi +paratiisiin, sillä niin minusta vain näyttää, etten minä tässä +maailmassa siitä virasta suurta iloa saa. Minä arvelen, että täällä +ovat apajat lopussa. Jos tahdotte omin päin koettaa, niin toivon teille +kaikkea onnea ja iloa, minkä kaulapaula saattaa tuoda. Te osaatte jo +suomea. Mitä te tulkilla enää teette? + +-- Viime yritys vielä, poikani, ja se Turussa! + +-- Oletteko mieletön? Turussako? Ettekö tiedä, että kuningas ... tuota +noin ... herttua Kustaa Aadolf itse on siellä? + +-- Juuri sen vuoksi, poikani! + +-- Kuulkaas nyt, pater, olenhan teille kerran ennenkin sanonut, että +pysyisitte kiinni järkisyissä. Olen kyllä suostunut hiipimään täällä +koiran tavoin teidän ja Sigismundin tähden, mutta jos teillä on +mielessänne konnankoukkuja tuota kunnon nuorta miestä Gustavus Adolphus +Rexiä vastaan, niinkuin häntä ymmärtämättömät nimittävät, niin minä +puran kontrahdin. Jokos nyt meidän ainoa autuaaksi tekevä kirkkomme on +mennyt niin pitkälle? Hyi saakeli! + +-- Puhutko, poikani, taas kuin tyhmä mies, joka pelkää omaa varjoansa? +Jalopeuran luolan suulta meitä juuri vähimmän osataan hakea. Jääköön +tuo nuori mies Gustavus taivaan tuomittavaksi, minä katson vain +tarpeelliseksi puhua muutamia sanoja kahden kesken vanhan Eerik piispan +kanssa, koetellakseni, vieläkö hengen miekka pystyy hänen paatuneeseen +omaantuntoonsa. + +-- No olkoon menneeksi sitten, kunnianarvoisa isä; minä lähden +kanssanne vielä kerran _peijoonien_ ja _lipevien_ luo, niinkuin äsken +suvaitsitte lausua. Saattaa olla järkeäkin siinä, mitä Turusta +sanoitte, ja siellä on minulla muutama vanha ystävä, joitten luona +saamme turvaa ja suojaa päiväksi tai pariksi. + +Näin keskusteltiin metsässä lauhkeana maaliskuun päivänä Turkuun vievän +tien varrella. Vähän aikaa keskustelun jälkeen siirrymme me tuohon +tuttuun seutuun, Suomenmaan silloiseen pääkaupunkiin, ja melkein yhtä +vanhaan piispantaloon lähelle tuomiokirkkoa. + +Piispa _Ericus Erici_, liikanimeltään Sorolainen, oli tähän aikaan +arvoisa vanhus, kahdeksannellakymmenellä. Neljänäkymmentä ajastaikaa +hän oli ohjaillut Suomen kirkon laivaa, voimatta tosin suojella sitä +kokonaan kaikilta naarmuilta ja vuodoilta, mutta kumminkin johdattaen +sen jotakuinkin eheänä ajan tyrskyjen, kuningasten oikkujen, suosion ja +epäsuosion, liturgiamelujen, paavilaisten harhaoppien ja kankean +oikeaoppisuuden keskitse. Nyt hän oli kapitulareineen palannut +Helsingin valtiopäiviltä ja istui iltapäivällä huoneessaan, +kirjoitellen uutta suomalaista postillaa, jonka hän aikoi painattaa. +Silloin tultiin ilmoittamaan jonkun muukalaisen matkustajan pyrkivän +hänen puheilleen. Sitä ei vanhalla piispalla ollut tapana kieltää +milloinkaan, hän kun oli jokaisen puhuteltavissa, ja niinpä seisoi pian +hänen edessään sama salaperäinen mies, jonka olemme oppineet tuntemaan +pater Padillan nimellä. + +Kunnianarvoisa pater puhui tietysti latinaa ja oli olevinaan +matkustavainen _protestanttinen_ lääkäri, joka ei sanonut saattavansa +lähteä Turusta ennenkuin oli käynyt ilmaisemassa erinomaisen +kunnioituksensa niin kuuluisalle miehelle kuin piispalle, semminkään, +koska hän, lääkäri, oli vähän tutkistellut jumaluusoppia ja olisi +kiitollinen, jos piispa poistaisi hänen epäilyksensä muutamiin +Augsburgin uskontunnustuksen opinkappaleihin nähden. Se oli hurskaan +ylipaimenen arkaan kohtaan kajoamista, ja niinpä piispa ryhtyikin +asianmukaisesti kumoamaan vieraansa epäilyksiä. Mutta kun lääkäri, +vastoin otaksumista, näkyi tuntevan erittäin hyvin sekä Raamatun että +kirkkoisät, niin ei tuo kumoaminen ollut niinkään helppoa, ja oikeinpa +piispa hämmästyi, kun huomasi olevansa vähällä joutua alakynteen. Siinä +oli jo liikaa mitä maltillisimmallekin luterilaiselle piispalle, ja +lopulta hän piti oikeutettuna kummastuneena kysyä: + +-- _Quid Saulus inter prophetas_? Oletko juutalainen? + +-- Mitäpä minä muuta olisin kuin yksinkertainen, taitamaton Cornelius, +joka kuuntelee Pietarin opetuksia? Kunnianarvoisa isä, näyttäkää +Raamatun ja kirkkoisien avulla, että minä olen harhateillä, niin olen +koko maailmalle julistava, miten oppinut olette. + +Niissä sanoissa piili eräänlaista pilkkaa. + +-- Mitä minulta tahdot? kysyi hän. Sinä et ole se, miksi tekeydyt. Kuka +olet? + +-- Kukako olen? vastasi muukalainen jättäen teeskentelemisensä ja +ylpeästi nousten tähänastisesta nöyrästä asennostaan. -- Sen sanon +heti. Minä olen pyhä yhteinen katolinen kirkko, joka vielä, ennenkuin +sinun päiväsi päättyvät, tahtoo suuren armeliaisuutensa tähden tulla +sinun, uskonsakieltäneen poikansa luo ja viimeisen kerran tarjota +sinulle synninpäästöä sillä ehdolla, että kokonaan antaudut sen +valtaan. Minä tunnen elämäsi, toimesi seurakunnan paimenena ja +horjuvaisuutesi. Minä tiedän, että sinä yhtä horjuvaisen kuninkaan +aikana kerran olit taivaan aseena, jolla oikea usko jälleen pantiin +voimaan näissä pimitetyissä pohjan maissa, mutta samanpa kuninkaan +keralla sinä uudestaan uskostasi luovuit ja teit itsesi vikapääksi +syntiin, jota ei anteeksi anneta, nimittäin syntiin Pyhää Henkeä +vastaan. Sinä olet palvellut, sen tiedän, kahta herraa, ja tämän +maailman ruhtinas on sinut pettänyt, joten olet häneltä saanut osaksi +vuoroin kiitosta, vuoroin kiittämättömyyttä. Sinä olet, sen tiedän, +ollut syytettynä ja ajaksi erotettunakin ylimmäisen paimenen virasta, +ja tiedänpä vielä, mitä sinä et tiedä, nimittäin, että olet yhtä +lähellä ajallista kuin iankaikkistakin kadotustasi, sillä hän, jota +sanotaan kuninkaaksesi ja yliherraksesi -- vaikka kirkon kutsumuksena +on hallita ruhtinaita eikä totella heitä -- aikoo nyt ottaa sinulta +itäisen osan hiippakuntaasi ja odottaa vain soveliasta syytä antaakseen +sinulle viransijaisen. Tämän kaiken minä tiedän, ja siksipä on Rooman +pyhä isä lähettänyt minut tänne vielä kerran, ja viimeisen kerran, +avaamaan armon ovea sinulle, uskosi hylänneelle piispalle, ja kysymään, +tahdotko tunnustaa syntisi ja saada synninpäästön niillä ehdoilla, +jotka minä määrään. Kas tässä käskykirje, joka minulla on paavin +lähettiläänä! Sen huomaat kyllä oikeaksi. + +Ja hän ojensi piispalle pergamentin riippuvine sinetteineen. + +Eerik piispa oli tunnettu sävyisäksi, lempeäksi ja maallisissa +asioissa toisinaan heikoksi mieheksi. Mutta hänessä, kuten monessa +samankaltaisessa kovien aikojen miehessä, oli tuon hurskaan sävyisyyden +perustana luja usko ja vakaumus, mikä tuli ilmi, kun oli kysymys hänen +hengellisestä virastaan ja sielujen autuudesta. Hän kuunteli +muukalaisen innokasta puhetta levollisesti, mutta hänen katseensa +loisti, vaipunut pää kohosi, ja luja ja selvä oli hänen äänensä, kun +hän vastasi: + +-- Eksynyt veljeni! Minun ei tarvitse lukea kirjettäsi; puheesi sanoi +minulle, mitä minun tarvitsee tietää. Sinä olet tullut tänne kuin susi +lammasten vaatteissa ryöstämään paimenta laumalta, kun et saanut laumaa +paimenelta, mikä olisi ollut sinusta mieluisampaa. Sillä mitäpä Rooman +pyhä isä välittää pian poistuvan ukon sielusta? Mieluummin hän haluaisi +nähdä nyt, kuten muinaisinakin aikoina, Turun piispain lankeavan hänen +istuimensa juureen ja tarjoavan hänelle pietarinrahaa muka +lunastukseksi sieluista, joita ei kumminkaan hän ole lunastanut, vaan +kaikkien Mestari. Sinä sanot tulevasi katolisen kirkon nimessä, ja sinä +solvaat kirkkoasi, sillä ne kirkkoisät ja pyhät miehet, joita kirkko +pitää niin suuressa kunniassa, eivät tulleet milloinkaan Jumalan +seurakuntaan valepuvussa tai salanimin. Jumalan totuus astuu ihmisten +eteen selkeänä ja peittelemättömänä kuin auringonloiste leviää yli +vuorten ja laaksojen, ja niin astui oppi-isämme Martti Lutherkin +paavienne ja keisarienne eteen, jotka tahtoivat hänet tuhota. Kuule +minua, turhaan sinä olet tullut tähän maahan, joka pysyy lujana Jumalan +puhtaassa sanassa ja on valmis verellään vahvistamaan uskonsa. Kuule +minua, yhtä turhaan olet tullut minunkin luokseni, joka en tunnusta +muuta omantuntoni tuomaria kuin Jumalan ja hänen evankeliuminsa. Mene +tarjoilemaan ihmisoppiasi ja omantunnonkahleitasi niille, joilta te +pidätätte pyhän sanan, meidän kaikkien kurittajan! Minä annan sinulle +anteeksi ja rukoilen Jumalan Henkeä valaisemaan sinua mitä Hänen +valtakuntaansa tulee. + +-- No niin -- vastasi vieras muuttaen äänensä -- olen puhunut sinulle +Rooman pyhän isän lähettiläänä, ja sinä olet minun varoitukseni +hylännyt. On minulla muutakin sanottavaa sinulle, ja sitä sinä kenties +kuuntelet mieluummin. Sinulla oli poika... + +Eerik piispa loi häneen kysyvän katseen. + +-- Sinulla oli poika, jonka lähetit opintoja harjoittamaan +Wittenbergiin. Siitä on nyt jo kolmattakymmentä vuotta. Tämä poikasi +oli niin onnellinen, että hän itse sen ajan kerettiläisyyden pääpesässä +löysi ystävän, joka armahti hänen sieluaan ja saattoi hänet takaisin +oikeauskoisen katolisen kirkon helmaan. + +-- Jumala lähetti minulle sen koettelemuksen, huokasi piispa. + +-- Tuo poika matkusti jonkun ajan perästä Roomaan ja päätti siellä +opintonsa eräässä etevimmistä kollegioista. Hän oli lahjakas, ja +uuttera hän oli. Hänen onnistui saavuttaa pyhän isän luottamus, ja hän +sai pian korkeita hengellisiä virkoja. Vihdoin... + +-- Vihdoin kutsuttiin hänet pois miehuutensa iän alussa -- keskeytti +Eerik piispa värisevin äänin -- kutsuttiin sinne, missä ei kysytä muuta +hengellistä virkaa eikä arvoa kuin Hänen ansiotansa, joka kuoli +syntisten takia. + +-- Sinä erehdyt, jatkoi vieras, hänkin lempeämmin. -- Hän ei kuollut, +hän muutti vain nimensä. + +-- Kuinka? Elääkö hän? Mutta sehän ei ole mahdollista: minulla on +varmat tiedot hänen kuolemastaan. + +-- Lienevätkö ne olleet niin varmoja? + +-- Niin sanottiin. Jos tuo on vain uusi juoni, niin turhaan raastat +vanhan miehen sydäntä. + +-- Ne, jotka sinulle sen sanoman toivat, pettivät sinua joko tahallaan +tai tietämättään. Poikasi katosi maailmasta hautautuen luostariin. +Siellä hän kuritti ruumistaan katumustöillä, joita ei itse pyhä +Franciscus Assisilainenkaan olisi hävennyt, mutta rauhatonta sieluaan +hän ei voinut saada vaikenemaan. Oliko se taivaista kutsumusta vai +oliko se pelkkää hehkuvaa kunnianhimoa? Hän ei tiennyt sitä itsekään. +Kolme vuotta harjoitettuaan ankaria katumustöitä hän astui jälleen +maailmaan, hänet lähetettiin vaikuttamaan kirkon eduksi Saksanmaalle, +Puolaan ja vihdoin Pohjoismaihin ... paavin lähettiläänä... + +Eerik piispa nousi seisaalleen, mutta vaipui taas takaisin tuolilleen. + +-- Sinä se olet! huudahti hän äidinkielellään, suomeksi. Pojan mukana +palasivat nuoruuden muistot. + +-- Niin, minä se olen, vastasi vieras samalla kielellä ja samojen +muistojen vallassa. + +-- Voi Absalomia, voi poikaani Absalomia! Suokoon Jumala, että voisin +edestäsi kuolla! vaikeroi vanhus, muistaen miten David kuningas suri +kapinoitsevaa lempipoikaansa. -- Suokoon Jumala, että voisin lunastaa +takaisin sielusi. + +Muukalainen oli vaiti. Hän lienee taistellut ankaraa sisällistä +taistelua, ja hetkeksi pääsi hänen sydämensä voitolle, tuo ihmissydän, +jonka hän jo kauan sitten luuli tukahduttaneensa paastoilla ja +katumustöillä, jopa niin kokonaan hävittäneensä, että hän sen jälkeen +oli hengetön olento kirkon palveluksessa: _perinde ac cadaver_, kuten +julma vala kuului. + +Nyt hän heittäytyi äkkiä intohimoisen kiihkoisena vanhuksen jalkoihin +ja huudahti, suomeksi jälleen: + +-- Isä, siunaa minua! Unohda menneisyys! Ajattele tulevaisuutta! Minä +en saa rauhaa ilman sinun siunaustasi. Katso, elomme on varjoa, sanamme +haihtuu. Joudu, isä, ennenkuin jälleen voitan oman itseni ja jälleen +nousen sinua vastaan. Isä, siunaa minua nyt, nyt juuri, nyt juuri...! + +Jos hän olisi sanonut vain tuon liikuttavan rukouksen ensi sanat, niin +olisi isä luultavasti joutunut samanlaisten kuohuvien tunteiden valtaan +kuin hän itsekin ja täyttänyt hänen pyyntönsä. Mutta hän oli sanonut +liian paljon, hän oli itse koskettanut esirippua, joka peitti heidän +välillään olevan kuilun, ja niinpä isä ennätti muistaa olevansa piispa. + +-- Tule -- sanoi Eerik piispa verkkaan -- tule syliini kuin +tuhlaajapoika. Tule ilman ehtoja ja välipuheita, kokonasi, sieluinesi, +semmoisena kuin kerran olet astuva taivaallisen isäsi eteen, ja minä +olen siunaava sinua! + +Voi, hänkin oli sanonut liian paljon, hänkin antoi sanan kuolettaa +palavan hengen. Poika tuli entiselleen. + +Hän, paavin lähettiläs, pyyhkäisi kädellään otsaansa, ikäänkuin +karkoittaakseen ihanan, mutta eksyttävän unen, nousi vitkalleen ja +lausui väräjävin äänin: + +-- Et siis tahdo ottaa minua vastaan _semmoisena kuin olen_? + +-- Kyllä, semmoisena kuin olet; takanasi tuhlaajapojan elämä, +sydämessäsi katumus, edessäsi uusi elämä ja yläpuolellasi isäisi +Jumala. + +-- _Reverende domine episcope_ -- vastasi muukalainen ruveten jälleen +puhumaan yleiskieltä -- sinäpä sen sanoit, ja minä kiitän sinua, että +jälleen muistutit mieleeni, kuka _sinä_ olet ja kuka _minä_ olen. +Kirjoitettu on: _propter me demittas patrem et matrem_. Niinpä olen +minä jälleen oikeauskoinen katolinen kirkko, joka julistaa sinut +tuhlaajapojakseen ja kysyy sinulta vielä hautasi partaalla, tahdotko +luopua ravasta, jota olet syönyt, ja palata isäsi huoneeseen? + +-- Ja minä -- vastasi Eerik piispa, hänkin latinaksi, ja hänen otsansa +kohosi ylevänä -- minä olen Jumalan evankelinen kirkko, joka ei +tunnusta ihmisoppeja, vaan ainoastaan Jumalan ilmoitetun sanan, ja nyt +kysyn minä sinulta, Gabriel Eerikinpoika, joka olet kieltänyt +iankaikkisen totuuden, tahdotko luopua paavilaisesta harhaopista ja +tunnustaa sitä uskoa, jota Kristus ja hänen apostolinsa ovat +saarnanneet maailmalle? + +-- Mitenkä? Oletko unohtanut, vanhus, että kuusitoista vuosisataa puhuu +sinulle _minun_ kirkkoni uskossa! + +-- Erehdyt. Kahdentoista sadan ajastajan pimeys ei ole voinut sammuttaa +sanan ja apostolisen ajan valoa, jonka Jumala jälleen viritti yöstä +palvelijansa Martti Lutherin avulla sata vuotta takaperin. + +-- Etkö tiedä, luopiopiispa, että lukemattomat pyhimykset ja marttyyrit +ovat verellään vahvistaneet sen totuuden, jota sinä julkeasti uskallat +ylenkatsoa! + +-- Niin, sanoo profeetta Jeremias, aina vaatteittesi liepeissäkin on +vanhurskasten verta, ja sinä sanot vielä: minä olen viaton! + +-- Meille on annettu taivaan valtakunnan avaimet, valta sitoa ja +päästää, ja minä sidon sinut Pyhän Pietarin seuraajan nimessä. + +-- Herra sanoo Hesekiel profeetan suulla: Ne sielut, jotka te +vangitsette, olen minä vapaiksi päästävä. Ja niin olen rikki repivä +teidän päänalusenne ja pelastava kansani teidän käsistänne, niin +ettette sillenne enää heihin rupea. Ja te saatte kuulla, että minä olen +Herra. + +-- Kylliksi. Me näemme toisemme viimeisenä päivänä. Silloin sanotaan: +_Unus evehitur, alter manet. Respice finem._ Minä pesen käteni. + +-- Ja minä pesen sieluni elävässä vesilähteessä. Mene, babylonialaisen +porton onneton kumartaja, pese kätesi hänen saastaisessa veressään! +Minä käyn edeltäsi rukoilemaan puolestasi. + +-- Isä ... ei...! En tarvitse sinun esirukouksiasi. Hyvästi! + +-- Ja kuitenkin minä rukoilen. Herra valistakoon sinua. Jää hyvästi! + +Ovi aukeni ja sulkeutui jälleen. Se oli ajan uksi, joka iäksi erotti +isän ja pojan toisistaan. Sen oven takana oli iäisyys. + +Eerik piispa vaipui voimatonna nojatuoliinsa postillansa ääreen, jolla +hän aikoi lohduttaa niin monia sieluja. Itse hän tunsi olevansa +murtunut mies. Piispa oli voittanut, isä oli kukistettu. + + + + +12. NEITI KIRSTI FLEMINGIN KIRJE ÄIDILLEEN ROUVA ANNA GYLLENBÖGELILLE +(OMAA SUKUAAN HORN). + + +Strömsholm 28. p. maaliskuuta 1616. + +Armas, rakas Äiti rouva! Nöyrä ja lemmellinen tervehdys, ynnä toivomus, +että Jumala Kaikkivaltias pitäisi rakasta Äiti rouvaa hyvissä voimissa, +mitä minäkin joka päivä rukoilen, meille kaikille iloksi ja +mielihyväksi näissä ajan vastuksissa. + +Vaikka minä Kuninkaallisen Majesteetin pikalähetin mukana, joka palasi +Tukholmasta Turkuun, jo lähetin sen hyvän sanoman, että minä olen +onnellisesti kestänyt tuon Ahvenanmeren retken vaarat, tahdon kumminkin +nyt, koska on tilaisuus, toisen lähetin matkustaessa Turkuun, +kertoa Teille, rakas Äiti rouva, vähän enemmän siitä, mitä tällä +vaivalloisella matkalla sekä myöskin minun tänne Strömsholmiin tuloni +jälkeen on tapahtunut. Minun täytyy sanoa, etten minä ilman sydämen +ahdistusta ajatellut levottomuuttanne, r. Äiti rouva, jota tunsitte +minun tähteni, sillä tehän, r. Äiti rouva, ensi alussa olitte niin +kokonaan tätä matkaa vastaan ja monella rakkaalla neuvolla tahdoitte +saada minut siitä luopumaan, kuten, ainakin senkaltaisesta, joka ei ole +sopivaa eikä tarpeellistakaan. Mutta sittenkun Te, r. Äiti rouva, +olitte uutterista pyynnöistäni taipunut ja määrännyt vanhan, uskollisen +palvelijanne Långströmin minulle suojelukseksi, olin minä omasta +puolestani hyvillä mielin ja lähdin matkalle Turusta tämän kuun 10 p:nä +kello 6 aamulla. Koska se oli perjantai, niin varoittivat minua +muutamat, ettei minun pitäisi lähteä, vaan odottaa lauantaita, se kun +olisi onnellisempi päivä, mutta siitä minä en huolinut, vaan väitin, +että kaikki päivät ovat yhtä onnellisia, kun vain ihminen vilpittömästi +uskoo itsensä Jumalan huomaan ja huostaan. + +Me kuljimme neljässä reessä jäällä, pikalähetti edellä ja minä perässä +Maijun ja Långströmin kanssa, mutta meidän edellämme kulki kaksi +hiihtomiestä, jotka tutkivat jäätä, voisiko se kantaa meitä. Sinä +päivänä me tulimme onnellisesti Föglöhön, mutta seuraava päivä ei +mennyt yhtä onnellisesti, sillä tultuamme puolitiehen Eckerön ja Föglön +väliä me kohtasimme meren jäässä ison railon, jossa vesi pauhasi kuin +koskessa, ja koskei meillä ollut venettä, niin meidän täytyi palata. +Meidän tullessamme takaisin Föglöhön oli siellä kolme muuta +matkustajaa, jotka myöskin pyrkivät Ahvenanmaalle, nimittäin +eräs saksalainen tohtori ja hänen tulkkinsa, jolla oli mukana +mustalaispoika. Koska silloin oli sunnuntaipäivä, olisimme mielellämme +menneet kirkkoon, ellei pikalähetillä olisi ollut niin ylenpalttinen +kiire, ettei hän voinut odottaa. Me jatkoimme matkaa ja olimme +palkanneet neljä miestä, jotka lykkäsivät edellään venhettä; sillä +pääsimme railon poikki ja saatoimme auttaa muitakin sen ylitse, sillä +suuri joukko ihmisiä oli tullut saarilta, matkalla kirkkoon, ja sitä +oli varsin hupaisa nähdä kirkkaassa päivänpaisteessa iljankojäällä. + +Pitkälti oli vielä Ahvenanmaan mantereelle, kun rupesi pilveilemään ja +myrsky pyryilmoineen yllätti meidät. Taidatte vielä muistaa, r. Äiti, +kuinka Klaus veljellä oli tapana minulle sanoa: sinä olet kaiketikin +lumikuninkaan ristitytär, koska harvoin on pyryttämättä minun ollessani +matkalla. Tulikin niin hirveä pyry ja pimeä, ettemme voineet löytää +tietä ja vietimme yön paljaalla luodolla. En tiedä, olisimmeko siellä +kuoliaaksi paleltuneet, mutta tohtorin tulkki, vanha, iloinen sotilas, +keksi keinoja kaikkeen. Hän löysi veden ajamia puita, teki aimo tulen, +lämmitti meille olutta, jota hänellä oli mukanaan, ja käänsi reet sillä +tavoin, että saimme niistä suojaa. Niin kului yö jotenkin hyvin, paitsi +että mustalaispoika teki kiusaa ja lakkaamatta sysäsi hiiliä niin +lähelle Maijua, että hame kärventyi ja sukkiin paloi reiät, minkä hän +sanoi olevan hyödyllistä lämmittelemiseksi, kun on kylmä. + +Toisena päivänä pääsimme onnellisesti Eckeröhön, vaikka meidän oli +sangen vaikea kulkea kinoksissa, jotka pyryilma oli kasannut +valkoisiksi aalloiksi. Mutta Eckerössä saimme levätä kuusi päivää, +sillä viime myrsky oli repinyt osan Ahvenanmeren jäitä. Ja kuka saattoi +taata, ettemme saaneet siellä vankeudessa olla hamaan tähän päivään +asti, kun kerran oli lähdetty suuren, petollisen meren selälle, joka ei +kanna eikä katkea. Iloksemme tuli kumminkin kolmantena päivänä siitä +kun olimme saapuneet Eckeröhön, kova pakkanen, niin että saatoimme +kärsivällisesti odottaa. Aika olisi kuitenkin käynyt sangen pitkäksi, +ellei saksalainen tohtori, joka oli erinomaisen oppinut ja monia maita +nähnyt mies, olisi kuluttanut päiviä ja iltoja kertomalla ihmeellisiä +tarinoita Italian maasta ja Saksan maasta sekä myöskin osaksi Espanjan +maasta. Mutta hänen kristillisyydestään en minä oikein päässyt +selville. Hän ylisti paavia ja Sigismundia tahtoen saada minut +vakuutetuksi siitä, että meidän suvussamme aina on ollut sellainen +mielenlaatu. Älkää suinkaan uskoko, r. Äiti rouva, että minä annoin sen +houkutella itseni harhauskoon, toivoen, että meidän esi-isämme, jotka +ovat tunnustaneet paavin oppia, voivat Jumalan edessä puolustaa +itseänsä sillä, ettei heillä ollut paremmasta tietoa. + +Jää oli 19:ntenä tullut niin lujaksi, että me uskalsimme lähteä +matkalle jälleen, ja sanoimme "_valet_" tohtorille ja soturille, +joitten oli määrä mennä merten yli Saksan maalle, mutta Maijupa otti +reippaat jäähyväiset mustalaispojalta, joka oli häntä matkalla +huvittanut; hän nimittäin paiskasi pojalle kunnollisen korvapuustin, +sanoen senkin olevan hyödyllistä lämmittelemiseksi, kun on kylmä. + +Me lähdimme aamupimeässä kello neljältä ja kuljimme ensin saarten ja +kallioitten välitse, mutta kello yhdentoista paikoilla tulimme +ulapalle, alinomaa tutkituttaen edessämme olevaa jäätä. Nyt oli +onneksemme hyvä ilma, päivä oli selkeä ja kylmä, jää kirkas kuin peili. +Se, joka ei ole senkaltaista ennen nähnyt, tuskin saattaa käsittää, +että meri näyttää marmorilattialta niin kauas kuin silmä kantaa. Sillä +kohdalla, missä lepuutimme ja syötimme hevosia, ei näkynyt maata edessä +eikä takana, ainoastaan taivaan pilvet ja jokunen yksinäinen lumen +peittämä luoto; mutta ihmeellisiä auringon jäälle ja pilviin luomia +värejä en taida kylliksi ylistää, sillä senkaltaisen saa aikaan +Kaikkivaltias Jumala, joka vallitsee maan ja meren ja on kaunistanut +kaiken kultaisella somistuksella. Mitään muuta kertomista ei ole enää +kuin että me saavuimme onnellisesti Grisslehaminaan kello seitsemän ja +kahdeksan välillä ehtoolla. Te kyllä tiedätte, r. Äiti rouva, etten +minä ole pelkuri, mutta sen kyllä voin tunnustaa, että minä sydämestäni +iloisena tunsin mantereen reenjalasten alla. Perille päästyämme +huomasimme uskollisen Långströmin palelluttaneen vasemman korvansa, ja +Maijulta olivat jalat puutuneet, niin että hän putosi istualleen, mutta +koskei mitään muuta pahaa ollut tapahtunut, niin saatoimme kehua +kauppojamme ja sanoa ilomielin jäähyväiset petolliselle merelle. + +Tukholmassa me viivyimme kaksi päivää Teidän, r. Äiti rouva, r. +sukulaisenne, rouva Ulfsparren luona, joka otti minut hyvin vastaan ja +oli hyvissä voimissa. Sieltä matkustimme Strömsholmaan, kun en +malttanut pistäytyä tervehdyskäynnillä Linköpingissä. Minä tulin +perille iltapäivällä, ja minut vietiin heti vanhan Kaarina +kuningattaren luo, joka nyt on vanhuuttaan valkoinen kuin kyyhkynen +eikä mene ulos huoneistaan muualle kuin kirkkoon, jonne hän kauniilla +ilmalla kannattaa itsensä kantotuolissa. En saata kylliksi kertoa, +kuinka armollinen hän oli minulle. Hän sanoi minun tulevan valon +enkelin tavoin Ebban luo tähän yksinäisyyteen, ja hän pyysi, että minä +koettaisin kaikin tavoin saada Ebban iloiseksi jälleen. Hän tuli myös +lausuneeksi, että armaansa kadottaminen nuoruuden iässä on kuin +vihmoisi lunta kukkasille. Uskokaa minua, r. Äiti rouva, noita sanoja +kuullessani tulivat kyynelet silmiini, sillä minä kyllä tiesin, kuinka +Kaarina kuningatar ennen rakasti nuorta Roosenia, kun hänen täytyi +ottaa vanha Kustaa kuningas. + +Minä ajattelin ja mietiskelin, minkähän kaltaisena kohtaisin Ebban tänä +koettelemuksen aikana, ja olin enemmän kuin tapani on peloissani sen +asiani esittämisestä, jota varten olin tuon pitkän matkan tullut. Hän +oli tosin laiha ja kalpea, niinkuin kyllä olin odottanutkin, mutta +hiljainen ja kärsivällinen niinkuin hän aina on ollut. Häntä +katsoessani minä ajattelin syviä järviä, jotka niin tyyninä päilyilevät +viheriäin kunnaitten välissä, ettei kukaan arvaa, minkälaisia aaltoja +niistä saattaa myrskyssä kohota, joskin syvyyksissä vallitsee rauha. +Kun hän sai nähdä minut, välähti ensi alussa niin kirkas päivänpaiste +hänen kauniille kasvoilleen, että minä ajattelin: no Jumalan kiitos, +kyllähän jää vielä sulaa, kun vain kevät joutuu talven pakkasten +jälkeen. Mutta samassa minä ajattelin, että minun tuomiseni eivät ole +ainoastaan kukkasille vihmovaa lunta, kuten Kaarina kuningatar sanoi, +vaan pikemmin kovia rakeita, ja se pisti kuin keihään kärki sydämeeni. + +Vaikka Ebba Brahe sulki minut rakkaasti syliinsä, havaitsin minä kohta +hänen pelkäävän sitä, mitä minun oli hänelle sanottava. Kuin enteestä +hän päätti minun puhutelleen häntä, jota hän ajatteli yötä ja päivää, +ja sen vuoksi hän vältti joutua puheisiin minun kanssani kahden kesken, +mikä hänelle ennen oli niin mieluista, eikä minussakaan ollut rohkeutta +heti pyytää sitä, sillä itsekseni arvelin, että pahat sanomat aina +tulevat liian aikaisin. Ensimmäisinä päivinä me puhelimme niistä +iloisista päivistä, joina lapsina leikimme yhdessä, ja vanhasta +kuningattaresta ja Teidän terveydestänne, r. Äiti rouva, ja lanko +vainajastani Eevert herrasta ja herra Jaakko Pontuksenpojasta ja muista +sotasankareista, mutta emme sanaakaan hiiskahtaneet kuninkaasta tai +siitä, mikä lähinnä oli mielessämme. + +Niin oltuamme kolme päivää ikäänkuin vierasleikkisillä rohkaisin +mieleni ja sanoin illalla, kun hän saattoi minut lepokammiooni, että +hän olisi nyt minun rakkain ystäväni, niinkuin hän aina oli ollut, ja +kuuntelisi, mitä minulla on hänelle sanomista sydämen kyllyydestä. +Siihen hän vastasi sanoen kyllä tietävänsä, mitä se koskee, mutta se +muka saattaa varsin hyvin jäädä sanomatta ikipäiviksi, koska se ei voi +olla mitään hyvää. Jumala kyllä auttaisi häntä kestämään pahimmankin, +_jos_ se on tarpeen. + +Minä sanoin hänelle: juuri sentähden minä olen tänne tullut, että +saisit tietää pahimman minulta etkä keneltäkään muulta, sillä vaikkapa +koko maailma sen sinulle sanoisi, niin sinä et sitä uskoisi, mutta +minua sinä kyllä olet uskova. Ja kun minä sinulle olen sanonut sen, +mikä on pahinta, sanon sinulle myös paremman puolen asiasta, nimittäin, +että sinä tästä lähtien olet välttävä paljon surua ja epätietoisuutta, +niin että kokonaan voit kääntyä Jumalan puoleen ja tyytyä siihen, mikä +hänen hyvä, pyhä tahtonsa on. Sillä ainoastaan semmoisella mielellä +taidat vihdoin saavuttaa pysyväisen onnen. + +Näin sanoessani vedin hänet viereeni istumaan, ja hän salli sen +esteettä tapahtua. Silloin minä kerroin hänelle kaiken, mitä kuningas +puhui minulle Kyminkartanossa ja minkä te, r. Äiti rouva, jo tiedätte, +enkä minä salannut mitään. Minun puhuessani sävähtivät hänen kalpeat +poskensa punaisiksi, ja minä havaitsin, että mitä hän lieneekin +odottanut, hän ei kuitenkaan ollut odottanut tämänkaltaista kuulevansa. +Hän ei vastannut sanaakaan minun puhuessani, mutta sitten kun olin +lopettanut, hän nousi ja kysyi, olinko minä tuon unissani nähnyt, sillä +muuta totuutta hän ei voinut uskoa siinä olevan. + +Minä näin nyt sen, mitä jo kauan olin pelännyt ja minkä tähden olin +tehnyt tämän vaivalloisen matkan, nimittäin että Ebba sydämessään +torjui kaiken, mitä muut olivat hänelle sanoneet kuninkaan mielenlaadun +muuttumisesta, ja uskoi edelleenkin, että kuningas kyllä oli +kirjoittanut hänelle niinkuin ennenkin, mutta että kirjeet oli häneltä +kätketty. Minun oli silloin todistettava, että olin puhunut totta, enkä +minä saata kylliksi kiittää sinua, r. Äiti rouva, että annoit Suitiassa +käteeni ne kaksi lemmenlaulua, jotka kuningas oli sepittänyt ja joista +toisen, ruotsalaisen hän oli lähettänyt minulle, Kyminkartanossa, ja +toisen, saksalaisen, Pernajaan. Ilman noita papereita en minä eikä +kukaan muukaan olisi voinut saada Ebbaa vakuutetuksi siitä, kuinka asia +oikeastaan oli. Mutta nyt minä panin ne hänen eteensä ja pyysin häntä +lukemaan ne tarkasti, liittämään yhteen toisen alkukirjaimet, joista +muodostui _Christina F._, ja toisen, joista tuli _Fleming_. + +En tiedä, kuinka kauan hän lienee tavaillutkaan näitä papereita. Hän ei +näkynyt ymmärtävän niitä tai ei saattanut lukea niitä itkulta, tai hän +epäili siinä piilevän jotakin vilppiä. Mutta käsiala oli hänelle +hyvinkin tuttu, hän ei saattanut epäillä enää. Silloin hän heitti +paperit luotaan ja katsoi minuun sellaisin silmin, etten minä +milloinkaan olisi voinut luulla hänen saattavan siten katsoa minuun, +juuri kuin olisin ollut hänen verivihollisensa. Mutta minä sanoin +hänelle kyyneleitä vuodattaen, etten minä ole siihen syypää, etten +milloinkaan ole etsinyt kuninkaan suosiota, mikä olisi minulle suuri +sydämen suru, ellen minä tietäisi, että se menee pian ohitse. Minä +lupasin hänelle, etten milloinkaan tapaisi kuningasta, ennenkuin hän jo +on avioliittoon vihitty, ja pyysin Ebbalta anteeksi, että olin +viattomana syynä noihin runoihin, pyytäen myöskin häntä muistamaan +minun uskollista esirukoustani ja sitä rehellistä aikomusta, joka minun +matkallani oli. Te tiedätte, r. Äiti rouva, että Ebballa on kultainen +sydän, ja kun hän oli vähän toipunut ensimmäisestä kiihkeydestään, +sanoi hän kyllä ymmärtävänsä, että asia saattaa olla niinkuin minä olin +sanonut. Mutta hän ei sillä kertaa sanonut voivansa enempää puhua; hän +tahtoi ajatella asiaa huomiseen saakka. + +Minä heittäydyin vuoteelleni ja itkin. Mutta en ollut vielä maannut +pitkääkään aikaa, kun Ebba jo tuli takaisin, lankesi kaulaani, sanoen +nyt hyvin tietävänsä, että minä olen hänen uskollisin ystävänsä; hän +pyysi minulta anteeksi, että oli ollut niin kiivas minua kohtaan eikä +heti tahtonut uskoa. Sitten me kauan aikaa puhelimme rakkaasti +keskenämme hamaan päivän koittoon asti. Hän sanoi minulle kaikki, mitä +hänen sydämellään oli, ja Te, r. Äiti rouva, kyllä ymmärrätte, mitä se +oli, mutta minä en nyt siitä kirjoita, koska se on hänen asiansa eikä +minun. Sitä minä vain en voi jättää sanomatta, että sen yön jälkeen on +Ebballa ollut enemmän mielen rauhaa kuin moneen aikaan sitä ennen, +koska hän nyt varmaan tietää sen, mikä ennen oli epävarmaa ja kalvoi +kuin käärme hänen sydäntään. Ruotsin kuningatar hänestä ei tule, mutta +sen sijaan hänestä tulee nöyrä, rohkeamielinen nainen, joka on +sovinnossa Jumalansa kanssa. + +Älä siis, r. Äiti rouva, toru itsepäistä tytärtäsi siitä, että hän niin +tuhman rohkeasti lähti merten jäille tämän asian tähden, josta vihdoin +kumminkin lienee ollut jotakin hyötyä. Kaarina kuningatar toivottaa +armollisesti kaikkea hyvää ja myöskin Ebba vakuuttaa sinulle +kunnioitustaan. Jumala hoivatkoon r. Äiti rouvaa pitkään ikään ja +onneen, + toivoo armaan, rakkaan Äiti rouvan aina kuuliainen + tytär ja nöyrä palvelija + _Christina Fleming_. + +P. S. Långström pyytää nöyrästi mainita, että Kimo on hyvässä kengässä +nyt iljanteiden aikana. Minä olen myöskin saanut juuri kuulla sen +huhun, että Birkholt on kuninkaan puolesta kosinut erästä Brandenburgin +prinsessaa. Suokoon Jumala sen olevan totta. Voi hyvin, vergiss mein +nicht. + + _C. F._ + + + + +13. HERRA EEVERT KAARLENPOJAN HAUTAAMINEN TURUN TUOMIOKIRKKOON. + + +Kirkkaana iltapäivänä kerran huhtikuun lopulla samana vuonna 1616 +tungeskeli suuri joukko ihmisiä Turun tuomiokirkon isolla ovella. Muuan +vaaleaverinen nuorukainen, joka vanhanaikaisesta viitastaan ja +hatustaan oli helppo tuntea nuoreksi herrasluokkaan kuuluvaksi +maalaisaatelismieheksi, läheni joukossa seisovaa kookasta vanhusta ja +kysyi, miksi kansaa oli siihen kokoontunut. + +Ukko vastasi: + +-- Herra Eevert Kaarlenpojan ruumis sanotaan tänään tuotavan +Kankaisista tuomiokirkkoon, ja tässä nyt odotellaan surusaattoa. Jumala +siunatkoon Eevert herraa! Kunnon mies hän oli niinkuin hänen +isävainajansakin, ja kunnon miehenä hän kuolikin kuninkaan ja isänmaan +puolesta. + +-- Niin, sanoi nuorukainen, koko maa suree Eevert Hornia. Tunsitteko +hänet? + +-- Isän minä tunsin hyvin; minä palvelin hänen väessään Liivinmaalla. +Eevert herralla oli sukkelampi pää, niin sanotaan, eikä kuulu hullumpi +mieheksi olevan hänen nuorempi veljensäkään, Kustaa herra. Sankarin +verta on Horneissa ja Flemingeissä; minä olen tosin enemmän Flemingien +väkeä, mutta kunnia sille, kelle kunnia tulee. Ja hyvää tekee vanhan +sotamiehen kuulla, että nuoret miehet tulevat kelpo isiinsä. + +-- Jos olette ollut Flemingin väkeä, niin kai palvelitte vanhaa Klaus +herraakin? kysyi nuorukainen, jonka mielenkiinto silminnähtävästi oli +herännyt, ihastuneena vuosien köyristämään, mutta yhä vielä +uljasvartaloiseen sotilaaseen. + +-- Vähän häntäkin, nuori herra; mutta enemmän sentään hänen hevosiaan. +Olin jo liian vanha palvelemaan talonpoikaissodassa. Sensijaan minä +opetin nuorta Juhana herraa ratsastamaan, sitä, kyllähän tiedätte, +jonka viaton veri vuoti hiekkaan täällä Turun ulkopuolella. Se oli +julma teko se, herra, mutta Jumalahan yksin tuomitsee ihmisten +aivoitukset. + +-- Tunsitteko herra Arvid Tönnenpoikaa, ja hänen Tavastien sukua olevaa +poikaansa Iivaria? kyseli edelleen nuorukainen, jonka mieltä nuo +muistot olivat liikuttaneet. + +-- Minä näin heidät Suitiassa ja täällä Turussa. Uljaampia ritareita ei +ole istunut hevosen selässä joukkoja johtamassa. Verisen lopun he +saivat Viipurissa, mutta he olivat miehiä, nuori herra, ja heidän oli +kannettava kohtalonsa julmassa sisällisessä sodassa. He eivät olleet +viattomia lapsia, jotka eivät ole mitään pahaa tehneet. + +-- Sanokaahan: jos mieheltä, jonka edellinen kuningas on mestauttanut, +on jäänyt poika, ja tämä poika palvelee uutta kuningasta, joka on hänen +isänsä surmaajan poika -- tekeekö hän oikein vai väärin? + +-- Siihen minä saattaisin sanoa, ettei moiseen kysymykseen vastata +kenelle hyvänsä näinä aikoina. Jos te olette Sten Iivarinpoika +Tavastien sukua, niin älkää sellaisia asioita kyselkö Flemingin väessä +palvelleelta. + +-- Minä olen hänen nuorempi veljensä Pentti Iivarinpoika ja olen tullut +tänne Turkuun pyrkimään kuninkaan palvelukseen, jos se muutoin on +kunnian ja omantunnon mukaista, vastasi nuorukainen luottavasti. + +-- No se oli suoraa puhetta, se. Kuinkahan olinkaan niin tuhma, että +luulin teitä hurjaksi Sten herraksi? Koska te kysytte minulta kunnian +ja omantunnon nimessä, niin minä vastaankin teille, että ihmisten +mittapuu on toinen kuin Jumalan. Kirjoitettu on, että Jumala saattaa +kostaa isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen. +Mutta tämä on hänen maailmanhallintoaan, jota me emme voi tutkia. +Meille hän on antanut sen lain, että meidän pitää rakastaa +vihollisiammekin; vielä vähemmän on meillä oikeutta lukea lasten +syyksi, mitä isät ovat rikkoneet. Menkää, nuori junkkari, ja palvelkaa +rauhallisin tunnoin uutta kuningasta! Hän on kunnon nuori herra ja +tarkoittaa maan parasta; sen sanoo teille se, joka on palvellut hänen +isänsä vihollisia ja jolta entisen kuninkaan väki on polttanut talon. + +-- Kiitoksia, vastasi nuorukainen ja puristi ukon kättä. -- Te tiedätte +minun nimeni; sanokaahan minulle omanne. + +-- Teidän nimenne käy maassa kultarahana, mutta minun nimeni on +vaivainen vaskiropo, jonka edessä vain kerjäläinen kumartaa. Jumalan +silmissä kaikki kumminkin on samanarvoista. Tahvo minun on nimeni, ja +uutistaloani sanotaan Ahtialaksi. Oletteko nähnyt uutta kuningasta? + +-- En milloinkaan. + +-- Tänään sitten saatte nähdä hänen lempeät kasvonsa. Sanotaan hänen +olleen Kankaisissakin, Eevert herran maahanpaniaisissa, ja kyllä kai +hän nyt tulee kirkkoonkin, kun ruumis lasketaan kuoriin. Mutta eiköhän +mentäisi edeltäkäsin sisään, siellä kun saatamme paremmin nähdä? Suntio +on minun tuttavani; hän kyllä päästää meidät. + +Nuori Pentti herra meni mielelläänkin Tahvo ukon kanssa, ja heidät +päästettiin kirkkoon sivuovesta. Vaikka ulkona oli täysi päivä, +paloivat kuitenkin vahakynttilät alttarilla, jonka aituus kuten +pilaritkin oli verhottu mustalla harsolla. Mitä kirkkaimmankin +auringonpaisteen aikana vallitsi tuossa arvoisassa temppelissä hämärä, +sillä valoa tuli ainoastaan vähissä määrin pienistä ikkunoista, +joissa vielä jokin katolisaikuinen lasimaalaus näkyi säilyneen +vuosisatain ja tulenliekkien hävitykseltä. Katolisuus osasi paremmin +kuin luterilaisuus sovittaa rakennuslaatuunsa sellaista pyhää, +ylevää, salaperäistä, joka kuolevaisten silmiltä kätkee Jumalan +majesteettiuden. Valtavain holvien alla ja juhlallisessa hiljaisuudessa +täytyi sielun, vaikkapa vasten tahtoaankin nöyrtyä Kaikkivaltiaan +istuimen juureen. Ja se vaikutusvoima, joka vielä tänäkin päivänä +ilmenee sellaisissa vanhoissa tuomiokirkoissa kuin Turun kirkko on, oli +meidän kertomuksemme aikoina mahtava ja valtava. Kuvanraastajapapit +olivat uskonkiihkoisina Upsalan kokouksen jälkeen hävittäneet +pyhäinkuvat, mitä vielä oli jäljellä ollut, tai halveksien heittäneet +ne muun romun joukkoon ylisille, josta niitä meidän aikoinamme on +löydetty koko joukko. Muuta muutosta kirkon ulkonaisessa asussa ei +ollut sanottavasti tapahtunut. Ja koko aikakausikin seisoi vielä toinen +jalka katolisten perintätapain piirissä ja toinen jalka jo lähdössä +kulkemaan. Vielähän yhä pyhimysten päiviä vietettiin, kirkonkelloja +siunattiin, sielukelloja soitettiin, ja vaikka messu kävikin ruotsiksi +tai suomeksi, niin laulettiin vielä latinaksi muutamia rakkaita virsiä, +joita ei oltu hennottu vaihtaa uusiin, äidinkielisiin. + +Kirkko oli melkein tyhjä. Muutamissa perhepenkeissä vain istui +aatelisrouvia ja -neitejä, jotka olivat jo hyvissä ajoin tahtoneet +hankkia itselleen paikat. Tottien hautakuorissa paloi lamppu, ja siinä +oli muuan surupukuinen, harson verhoama nainen, polvillaan kylmällä +kivilattialla. + +-- Kuka tuolla kuorissa yksinään rukoilee? kysyi nuori Pentti herra +seurakumppaniltaan. + +-- Se on Tottin Sigrid rouva, joka rukoilee äitinsä, Kaarina +kuningattaren, haudalla. + +-- Tunsitteko kuningatar Kaarina Maununtyttären? + +-- Sotamies parka, joka jos jossakin on vaeltanut, tuntee toki ainoan +tässä maassa asuneen kuningattaren. Siihen aikaan en kertaakaan tullut +Liuksialaan ilman, että tuo siunattu rouva ensin kestitsi minua kelpo +lailla väentuvassa ja kutsutti minut sitten luokseen kertomaan +entisistä ajoista. Ei ollut sitä köyhää monen penikulman alalla, +joka ei olisi siunannut Kaarina rouvaa sekä aamuin että illoin +rukoillessaan, ja yhtä lempeä hän oli kaikille, ylhäiselle ja +alhaiselle, ystävälle ja vihamiehelle, jopa itse Olavi herrallekin, +Stenbockille, joka aikoinaan oli ollut niin julma Eerik kuninkaalle. +Muistan minä vielä sen päivän, jolloin Stenbock oli mennyt Kaarle +herttuaa piiloon ja ammuttiin kurjana karkulaisena metsässä; muistan, +kuinka Kaarina rouva silloin haetti hänen ruumiinsa ja haudatutti hänet +siunattuun maahan, palkiten siten pahan hyvällä... Niin, paljon olisi +siitä juttelemista. Jumala tuntee omansa; kyllä hän tiesi Kaarina +rouvan salaiset hyvät työt. Minulle hän oli erittäinkin suosiollinen, +minä kun nuorena olin ollut Eerik kuninkaan jousimiehiä. Siitä minä +sain hänelle kertoa useasti. Ja neljä vuotta sitten satuin juuri +tulemaan Liuksialaan, kun Kaarina rouva oli kuolinvuoteellaan. Minä +sain tulla hänen vuoteensa ääreen ja sanoa hänelle hyvästit, minä, +niinkuin muukin talonväki. Ei hän enää jaksanut puhua, viittasihan vain +Sigrid rouvaa lukemaan hänelle Johanneksen ensimmäisestä epistolasta, +joka puhuu valosta ja rakkaudesta, ja kun Sigrid rouva oli tullut +toiseen lukuun ja luki seitsemännestätoista säkeistöstä, että maailma +katoaa ja hänen himonsa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy +iankaikkisesti, silloin me kaikki näimme, kuinka tuon armaan vanhan +rouvan silmäluomet hiljalleen painuivat kiinni, ja sillä hetkellä hän +sai autuaan lopun. Niin kävi Kaarina rouvan, ja tytär, joka tuolla +kuorissa rukoilee, tulee äitiinsä. Poikaa minä en tuntenut. Hän vaelsi +maita, maailmoita, Juhana kuningasta paeten. Mutta tyttärenpoika, nuori +Aake herra, taitaa tulla ukko vaariinsa, äitinsä isään, ollen +huimapäinen ja kovaluontoinen herra, kelpo taistelija, ja niinhän se +koko Tottien sukukin on vankimpia tässä maassa. + +-- Kukas tuo ylhäinen rouva on, joka istuu yksinään penkissä tuolla +lähinnä alttaria ja jonka penkin ovella seisoo kamarijunkkari. + +-- Se on maaherra Juhana de la Gardien emäntä, Kaarina Oxenstjerna, +ylhäisin Turun kaupungissa. Hovipalvelija, joka nyt lähestyy penkkiä, +ilmoittaa kaiketi surusaaton olevan tulossa. + +Tahvo ukko oli arvannut kohdalleen, sillä kohta sen jälkeen asettui +kaksi airuetta isolle ovelle, ovet avattiin ja saattojoukko tuli +näkyviin. Varsinaiset hautajaiset oli vietetty kuninkaan läsnäollessa +Hornien sukutilalla Kankaisten kartanossa Maskun pitäjässä lähellä +Turkua, mutta oli myös ryhdytty erikoisiin toimiin, että niin kuuluisa +sotaherra kuin Eevert Horn, kuninkaan sotataidonopettaja, tuotaisiin +asianmukaisella komeudella perintökartanosta hautaansa Turun +tuomiokirkkoon. Ruumissaatto oli pitkä ja loistava. Ensimmäisenä kulki +sotaväki, sen verran kuin sitä omassa maassa oli saatu kokoon armeijan +ollessa sotaretkellä; sen jälkeen tuli joukko vainajan alustalaisiin +kuuluvia talonpoikia, sitten Turun kaupungin porvaristo ja suuri parvi +Suomen aatelismiehiä. Heitä seurasi airut- ja lipunkantajajoukko, +sitten tuli ruumisarkku, jota upseerit kantoivat, ja arkun jäljessä +Eevert Hornin leski, Margareta Fincke ja hänen ainoa poikansa Kustaa, +joka oli imettäjän sylissä, sekä kaikki kotona olevat Horn-suvun, niin +Kankaisten kuin Joensuunkin haaran jäsenet. Heitä seurasi piispa +pappeineen, sitten maaherra ja vihdoin kuningas itse monilukuisine, +loistavine seurueineen, ja kaikki olivat surupuvuissa. Vartiajoukko ja +kaksi airutta kulki viimeisenä. + +Kansaa tulvi sen jälkeen sisään ja se täytti kirkon. + +Hautajaismenot olivat temppelissä kuitenkin lyhyet, jo ennen +mainituista syistä. Surumarssi soitettiin, messu laulettiin, piispa +piti lyhyen puheen pääalttarin edessä, johon arkku oli asetettu +mustalle sametille, ja sen jälkeen kuningas aloitti, kuten +taistelutantereellakin, rakkaan sota- ja voitonvirren "Jumala ompi +linnamme", johon kaikki läsnäolevat yhtyivät. Monen silmät +kyyneltyivät, ja kuninkaan katseen kostea loiste osoitti, kuinka rakas +vainaja hänelle oli ollut, hänelle niinkuin koko isänmaallekin. + +Koko meno kesti tuskin tuntiakaan. Ruumis laskettiin hautaholviin, ei +kumminkaan Hornien sukuhautaan, vaan Pyhän Ruumiin kuoriin; ympärille +oli pystytetty ne liput, jotka urhoollinen sotapäällikkö itse oli +aikoinaan anastanut vihollisilta. Siellä on uljas Eevert Horn levännyt +hamaan tähän päivään asti, ja siellä hän on lepäävä tuomiopäivään +saakka, yhä silloinkin, kun Turun tuomiokirkko itse on jo kauan aikaa +ollut pohjolan ikuisten lumien alla. Hänen ja hänen puolisonsa +marmoriin veistetyt kuvat ovat melkein turmeltumatta kestäneet +tulenliekkien ja ryöstäväin vihollisten hävitykset. Suomenmaa, joka ei +enää palvele pyhimysten jäännöksiä, katselee vieläkin kunnioittaen +jalon sankarin lepokammiota. + +Kuningas lausui muutamia lempeitä sanoja leskelle, Margareta rouvalle, +ja Sigrid Tottille, puristi heidän kättään ja lähti pois jälleen +ryhtyäkseen valtakunnan asioihin valppaasti ja tarmokkaasti; sitä +todistavat tavattoman monet kirjeet ja asetukset, jotka hän antoi +kolmikuukautisen Turussa-olonsa aikana. + + + + +14. KUN KUNINGAS OLI ISÄNSÄ POIKA. + + +Seuraavana päivänä oli maaherra Juhana de la Gardie esittelyllä +kuninkaan luona linnassa. Kuningas oli suutuksissaan monen monista +valituksista, joita yhä tuli hänelle. Milloin voudit valittivat, että +talonpojat niskoittelevat eivätkä tahdo maksaa vielä jäljellä olevia +Elfsborgin lunnaita ja muita veroja, milloin taas talonpojat valittivat +voutien luvatonta kiskomista. Se oli sekavan sekava sorron ja +epäjärjestyksen vyyhti, joka saattoi tehdä lopun enkelinkin +pitkämielisyydestä ja näytti mahdottomalta selvittää. Maaherra sai +käskyn tarkasti tutkia, kuka on oikeassa, kuka väärässä; mutta siinäpä +se vaikein temppu olikin. De la Gardie päätti ohjata kuninkaan +suuttumuksen toisaalle, missä se saisi purkautua oikeutetumpaan +suuntaan. + +-- Armollinen herra -- virkkoi hän -- te tiedätte kyllä, että Sigismund +kuninkaan lähettämät miehet ovat yllytelleet talonpoikia Mynämäessä ja +useissa muissakin kihlakunnissa ja että talonpojat ovat tehneet +ilmeistä vastarintaa voudeille. + +-- Sen kyllä tiedän, Jumala paratkoon -- vastasi kuningas tuimasti -- +eikä se suinkaan tuota teille erinomaista kunniaa. + +-- Minun on Ahvenanmaalla onnistunut saada kiinni eräs näistä +läheteistä, ja hänet tuotiin eilen illalla tänne linnaan. Mitä on +miehelle tehtävä? + +-- Tutkikaa ensin ja hirttäkää sitten! + +-- Olen tutkistellut häntä, ja nuoran hän on ansainnutkin, mutta hän +näkyy valitettavasti olleen vain varsinaisen hirtehisen kätyrinä, ja +tuo pääroisto on päässyt karkuun. Tämä kiinnisaatu mies puhuu puuta +heinää, mutta on itsepäisesti ilmaisematta sitä, mikä olisi tärkeintä +tietää. Käytänkö kidutusta? + +-- Tuotakoon mies tänne! + +Maaherra antoi käskyn, ja pian kuljetettiin sisään vartiain keskellä +vanhanpuoleinen ratsumiehen puvussa oleva, raskaisiin rautoihin +kahlehdittu mies. Kuningas oli luullut saavansa nähdä hiipivän, +kierosilmäisen konnan, mutta sen sijaan hän näkikin herkulesmaisen +miehen, jonka kasvoista kuvastui ujostelemattomuus ja hilpeys. Ja kun +kruunut ovat kysymyksessä, niin sattuu joskus, että kuningas itse +tutkistelee. + +-- Nimesi? + +-- Iivari Pärttylinpoika, majoitusmestari kuninkaallisen majesteetin +palveluksessa siihen aikaan, kun Klaus Fleming herra tässä maassa +hallitsi, mutta sittemmin armon saanut monen muun kelpo pojan keralla +silloin, kun teidän majesteettinne nousi valtaistuimelle. + +-- Vai niin? Ja minun armoani sinä olet käyttänyt salaa vehkeilläksesi +minun hallitustani vastaan. Sinä olet täällä ajanut puolalaisten asiaa +yllytellen kansaa ja levitellen kavaltavia julistuksia maassa? + +-- Sallikaa, majesteetti: tämän asian laita on aina sen mukaan, millä +silmin sitä katselee. Köyhällä miehellä ei ole varaa pitää muuta kuin +yksi Jumala, yksi kuningas ja yhtä nuttua. Minä olen kruunun koira; kun +minulle sanotaan "ota kiinni", niin en siinä sen enempää viisastele. + +-- No niin. Koirana sinut hirtetäänkin. Kuka oli päämiehesi +salavehkeissä? + +-- Niin, siinäpä sitä juuri ollaankin, majesteetti. Eilen vielä olisi +vaikka kielen saanut nykäistä suustani, enkä olisi hänen nimeään +ilmaissut, mutta viime yönä minä makasin linnan tornissa, ja kylmä +siellä oli niin että puistatti; siinäpä minulla oli aikaa miettiä ja +tuumailla. Iivari, sanoin minä, Pärttylinpoika, mitä helkkunan kiitosta +sinä siitä olet saanut, ettäs olet ollut Sigismundin juoksukoirana? +Rosvon lailla olet salaa samoillut maata ristiin ja rastiin ja kovaa +kokenut, ja mitä sinä olet siitä hyötynyt? Hui, hai! Tyhjää vatsan +täydeltä ja tyhjää kukkaron täydeltä. Sata kultakolikkoa sinun piti +saada kuukaudessa etkä ole saanut viittäkymmentä puoleen vuoteen. Ja +tallimestari sinusta piti tulla Varsovaan, eikä sinulla ole niin +hevoskonia; jalkaisin vain olet saanut juosta hölkytellä soita ja +rämeitä. Hirsipuun sinä palkaksesi saat, Iivari Pärttylinpoika. E-hei, +kyllä on sentään parempi, että palvelet Kustaata, jos hän tarvitsee +vanhaa poikaa, joka on ruutia haistellut viisikolmatta vuotta; sillä +katsokaas, mitä siihen suureen kunniaan tulee, että minustakin tulisi +pyhimys, en minä huoli koko komennosta, kiitos vain, kyllä minä sen +kunnian suon niille, joille se paremmin sopii. + +-- Pysy asiassa, mies! Kuka oli päämiehesi? + +-- Vai niin, luvallanne, koska te, majesteetti, olette niin armollinen +ja kysytte, niin kyllä minä rehellisesti vastaankin. Enkö minä ollut +hänelle uskollinen kuin kahva miekalle? Enkö minä olisi sata kertaa +voinut pelastaa nahkani ja jättää hänet kiikkiin, kun kuljeskeltiin +maita mantereita ja kanervissa ryömittiin nimismiesten talojen ohitse? +Mutta pakanan tavalla hän vain minun uskollisuuteni palkitsi, senkin +kettu. Tiedättekös, majesteetti, millä tavoin minä jouduin kiinni +Ahvenanmaalla? Tämmöinen oli seikka. Kaikki oli jo valmistettu, me +olimme palkanneet jaalan, jolla meidän piti lähteä Riikaan; jaala +olikin jo valmiina redillä, ja me olimme juuri lähtemässä sinne +veneellä. Olimme jo veneessä, niin tuossapa muistinkin, että minulta +oli jäänyt taloon pikku oluttynnyri, ja semmoinen juoma kyllä on +tarpeen merellä kevätkylmillä, ja minä noutamaan purakkoani. Mutta +sinnepä hitto lennätti pitkäkoipisen nimismiehen, joka oli saanut vihiä +meistä; minä pakoon, hän perässä. Rannalle tultuamme minä huusin: vene +hohoi! ja kyllä me kaikki kolme olisimme vallan hyvin ennättäneet +päästä pakoon, mutta älähän vain! Vene oli laskenut rannasta, heti kun +oli huomattu, että piru oli merrassa, ja niin ne pettivät minut, +pakanat, pettivät ja jättivät. No, vähät minä siitä, että Sam poika, +ryökäle, näytti minulle päälle päätteeksi pitkäänenää, sillä hän oli +vähää ennen saanut selkäänsä, mutta se pappi -- jaa-a, majesteetti, +kyllä hän siitä hyvästä vielä saa matona kiemurrella kiirastulessa. Vai +niin, mikäkö hänen nimensä? Olkoon menneeksi; pater Padilla hänen +nimensä oli Varsovassa, ja sanottiin hänen olevan Sigismundin +rippi-isä. En minä sitä niin tarkoin tiedä, mutta Roomasta hän vain +tuli, se on varma; siitä oli hänellä kirjeitä todisteina. + +Kuningas virkkoi muutamia sanoja de la Gardielle latinaksi. + +-- Meille on tapahtunut se kunnia, että paavi on usuttanut kimppuumme +parhaimman vainukoiransa. Tuo Padilla on saattanut böömiläiset +epätoivoon ja säikäyttänyt kaikki Saksanmaan protestantit. Rasvaisen +palan teidän nimismiehenne päästi käsistään. Se seikka, että paavi +juuri hänet lähetti meitä kääntämään, todistaa, että verkon langat +käyvät Roomasta saakka yli koko Euroopan. Tuo mies, hänen kätyrinsä, on +syötti vain, joka ei asioita sen syvemmältä ymmärrä, mutta kenties hän +tietää jotakin, mistä saattaa olla hyötyä. Antakaa hänen vielä olla +hirttämättä, vartioikaa häntä hyvin ja antakaa hänen puhua minkä +haluttaa. Ja sinä -- lisäsi kuningas kääntyen vangin puoleen -- marssi +takaisin torniin, ja sano, etteivät anna sinun palella siellä. Henkesi +riippuu siitä, puhutko totta. + +-- Jos minä olisin tahtonut valheella vapautua, niin olisin kai +parempaakin keksinyt enkä olisi seisonut tässä tämmöisissä +rannerenkaissa, vastasi vanki astuessaan vartiainsa välissä ulos, eikä +ollutkaan miehen rohkea puhe vastenmielistä hänen ankaralle +tuomarilleen. -- Kyllähän minä olen käynyt monen lurjuksen koulua, +mutta Iivari Pärttylinpoikapa onkin ollut liian tuhma oppiakseen heidän +temppujaan. Jos, majesteetti, tahdotte osoittaa armoanne vanhalle +soturille, joka on taistellut isäänne vastaan, niin pankaa kuusi miestä +riviin ja niille kelpo musketit kouraan ja käskekää niiden tähdätä +tarkasti Iivari Pärttylinpojan leveään rintaan. Nuorasta en minä ole +milloinkaan oikein pitänyt. + +Viimeiset sanat eivät enää tulleet majesteetin korviin. Hän oli jo +saanut tarpeekseen vangin lörpötyksistä. + +-- Onko teillä muuta ilmoitettavaa? kysyi kuningas de la Gardielta. + +-- Muuan nuori mies, joka sanoo olevansa Pentti Iivarinpoika Tavast, +Kurjalan herroja, pyrkii teidän palvelukseenne, armollinen herra, +aateliseen lippukuntaan. + +-- Iivarinpoika, Kurjalan herrojako? Kyllikseni olen jo saanut hänen +veljestäänkin, Stenistä. Hurjaa verta tuo Tavastien veri. + +-- Tämä nuori mies näyttää vähän kesymmältä, vastasi maaherra +hymyillen. Hänen sukunsa on tämän maan vanhimpia, ja Tavasteilla on +paljon vaikutusvaltaa. + +-- Enkö minä ole koettanut poistaa sitäkin verivelkaa? sanoi kuningas +vastenmielisesti. Tuokaa sisään hänet! + +Pentti Iivarinpoika astui sisään. Hänen poskensa olivat valkoiset kuin +lumi, ja kuningas ymmärsi väärin syyn nuorukaisen kalpeuteen. + +-- Kuinka? sanoi hän tuimasti. Sotamieheksikö aiot ja kalpenet sen +kuninkaan edessä, joka on johtava sinut taisteluun? + +Nuori mies ei voinut vastata sanaakaan. + +-- Mene! jatkoi kuningas yhtä tuimasti. -- Minun sotamiesteni täytyy +uskaltaa katsoa itse perkelettäkin silmästä silmään. Miehiä minä +tarvitsen enkä lellipoikia. + +-- Suvaitkaa kuulla minua, änkytti nuori maalaisherra, joka kumminkin, +kun häntä pelkuruudesta syytettiin, tunsi tarpeeksi paljon Tavastien +verta kuohuvan suonissaan. + +-- Mitä sinulla on sanomista minulle? + +-- Jos kalpeakin lienen -- jatkoi Pentti, jossa suuttumus jo alkoi +päästä voitolle luontaisesta kainoudesta -- jos kalpeakin lienen, niin +älkää minua halveksiko sentähden, että muistan isiäni. + +-- Ymmärrän. Isäsi ja isäsi isä ovat kuolleet kavaltajan kuoleman. Jos +heitä muistelet, miksi olet tullut tänne? Miks'et odota Kurjalassa +ensimmäistä täällä syntyvää melskettä, joka on pelastava maan minun +hirmuvallastani ja julistava esi-isäsi pyhimyksiksi? + +-- Suvaitkaa vielä kerran kuulla minua, majesteetti! nuorukainen +puhkesi uudelleen sanomaan, posket suuttumuksesta hohtavina. -- Minun +esi-isäni saivat kavaltajan kuoleman, vaikka olisivat ansainneet +toisenlaisen palkan laillista hallitsijaansa kohtaan osoittamastaan +uskollisuudesta -- ja siinäpä syy, miksi minä seison tässä. On +niitäkin, jotka sanovat, ettei minun, isieni pojan, sovi kohdata teitä, +majesteetti, muulla tavoin kuin vihollisena ja paljas miekka kädessä +taistelutantereella. Jos tietäisin, mitä nuo veriset haamut ajattelevat +siitä, niin olisin tullut tänne keveämmin mielin. Mutta, majesteetti, +minä tulen uskollisena alamaisena, koska teillä ei ole mitään osaa +siinä, mikä on tapahtunut, ja minä pyydän nöyrimmästi saada tarjota +vähäpätöisen palvelukseni teille, jottei ainoastaan isieni muisto +minussa puhdistuisi, mitä he eivät tarvitse, vaan jotta myöskin te, +majesteetti, minun uskollisuuteni tähden antaisitte heille takaisin +kunnian, koska heille ei enää voi henkeä antaa takaisin. + +Kuningas Kustaa Aadolf oli sekä luontaisen lempeytensä johtamana että +viisaana valtiomiehenäkin koettanut poistaa isänsä verisiä jälkiä, +mutta kovin herkästi koski häneen vähinkin, mikä loukkasi hänen isänsä +muistoa. Nuorukaisen sanat eivät häntä miellyttäneet; hän oli +ennestäänkin jo ärsytetty; nyt hän kuohahti. + +-- Tuomiolleko sinä käyt kuninkaasi kanssa, mieletön poika? +Kuninkaallesiko tahdot opettaa, mikä muka on oikeata ja mikä väärää? +Mene, kiitä nuoruuttasi ja kokemattomuuttasi, etten anna sinulle +selvempää tietoa alamaisen velvollisuuksista! Minä olen jo saanut +kyllikseni teistä, hurjat Tavastit. Isäni, jota te solvaatte, antoi +sulasta armosta teille takaisin Kurjalan kartanon, jonka omistamisen +oikeuden olitte menettäneet. Varokaa, etten minä ota hänen lahjaansa +takaisin. + +Hetkiä oli, jolloin lempeä Kustaa Aadolf muistutti rautaista isäänsä; +harvinaisia ne olivat, mutta tämä oli niitä hetkiä. Nuorukainen, joka +jo oli notkistamaisillaan polvensa ankaran valtiaan edessä, peräytyi, +puolittain masentuneena, puolittain vihan vallassa. Linnan pihalla hän +vasta toipui, ja loukattu ylpeys sai hänet purskahtamaan itkuun. + +-- Voi äiti, vaikeroi hän, oikeassa sinä sittenkin olit! Mitäpä hän +huolii _minun_ isieni tuomiosta, kun asia koskee _hänen_ isänsä +verivelkoja? Ja on kumminkin ollut aika, jolloin Tavastit olivat aivan +samanarvoisia kuin Vaasat. No niin, päätökseni on tehty. Minä tarjoan +palvelustani Sigismundille. Oikeutta on minun saatava täältä tai +sieltä. + +-- Etsikää oikeutta siltä tuomarilta, joka yksin tuomitsee oikein +ihmisen aivoitukset! lausui hänen takanaan tuttu ääni. Vanha Tahvo +seisoi linnanpihalla ja oli kuullut hänen katkonaiset sanansa. + +-- Pitääkö siis kaiken oikeuden maan päällä joutua poljetuksi? huudahti +nuorukainen kiivaasti. + +-- Ja mistä minä oikeutta sain, kun minut kahdesti karkoitettiin omasta +kodistani? Herraan Jumalaan minä luotin ja rakensin tupani kolmannen +kerran. Siellä minä jälleen kärsin väkivaltaa, mutta miksi olisin ollut +epätoivoissani? Apu tuli hädän hetkenä, ja niin se aina tulee. Tänään +olen valittanut kuninkaalle voutien kiskomisesta. Kuningas on luvannut +tutkituttaa asiani, mutta en minä luottamustani pane ruhtinaihin, minä +turvaan kuningasten kuninkaaseen. Näettekös, nuori herra, noita +muukalaisia vankeja, jotka korjaavat linnan muuria kaksi vuotta +takaperin sattuneen tulipalon jälkeen? Mitähän lienevätkään väkeä? + +-- Olen kuullut sanottavan, että täällä on puolalaisia, Liivinmaalta +saatuja sotavankeja. + +-- Niin, niitä ne kai lienevät. Mihinkähän luulette noitten +vankirukkain luottavan ja turvaavan ollessaan täällä vieraalla maalla? + +-- Siihen kai, että heidät vaihdetaan pois, kun rauha tulee. + +-- Mutta ennenkuin rauha tulee, saattaa puolet heistä kuolla vieraalla +maalla. Katsokaa, niin vähän merkitsee maallisiin asioihin luottaminen. +Mutta pankaa te turvanne parempaan, niin oikeus on lähellänne silloin +kuin sitä vähimmin ajattelette. + +Samassa tuli adjutantti Pentti Iivarinpojan luo, tuoden käskyn, että +nuori herra palaisi maaherran luo, jolla on jotakin sanomista hänelle. +Nuorukainen meni, ja vanha Tahvo jäi katselemaan vieraan maan vankeja. +Hetken perästä Pentti herra palasi iloisempana. + +-- No, mitäs minä sanoinkaan? virkkoi vanha Tahvo hymyillen. -- Joko on +oikeus lähellä? Aikaisinhan se tulikin. + +-- Maaherra on meille sukua äitini puolelta ja sanoo lepyttäneensä +kuninkaan vihan. Vähään aikaan en saa vielä tulla kuninkaan näkyviin, +mutta juhannuksen maissa, niin hän arvelee, minä pääsen varmaan +aateliseen lippukuntaan. + +-- Niin, sen minä kyllä uskon meidän nuoresta herrastamme ja +kuninkaastamme. Äkkipikainen hän on, aivan sukuunsa, mutta hän katuu +pian ja silloin hän on lempeä kuin päivänpaiste. Jumala olkoon +kiitetty, kun antaa senkaltaisia ruhtinaita! Nyt on oikeus pääsevä +valtaan ja vääryys väistyvä. Mutta kaikessa luottakaamme ainoastaan +Herraan Jumalaan. + + + + +15. JUHANNUSPÄIVÄ TROLLBÖLESSÄ. + + +Vuodet ja päivät kuluvat, kohtalot vaihtuvat, maat muuttuvat, kansoja +kaatuu, kansoja nousee, kukoistus kuihtuu, ja se, mikä on kuihtunut, +tekee jälleen kukkaa, salaiset voimat, alinomaa toimivat ja kumminkin +alinomaa hämmästyttävät, vaihtavat luonnon ja elämän kätketyt pääomat +aina uusiin olemassaolon muotoihin. Me näemme joka päivä, kuinka ukot +vanhenevat, lapset kasvavat, syksyt pimenevät, keväät kirkastuvat +valoisiksi, emmekä saata kylliksi kummastella, ettei toinen ole +toisensa kaltainen. Mutta luonnossa ja ihmiselämässä ilmaantuu väliin +niin hämmästyttäviä vaihteluja, että kaikki näyttää muuttuneen yhdellä +ainoalla viittauksella ja että senkin, jonka katseen tottumus on +tylsistyttänyt, täytyy havaita vaikuttamassa olleen käden, joka +näkymättömänä vallitsee koko maailmanjärjestystä. Tällaisista vaiheista +juuri on sanottu, että "ajan käärme luo nahkansa ja aikakirjoissa on +kuunkäänteitä". + +Niin oli laita Suomessa vuonna 1617. Arojen hirvittävä lohikäärme oli +jo kauan aikaa kiemuroineen sortavana, murtavana kahleena ahdistanut +maata. Tällöin aukeni yksi sen mutkista, maa sai hengittää, ja käärmeen +luoma nahka virui kuin mikä harjanne ikään Inkerinmaan äärettömillä +rämeillä. Tuota ei vielä selvään käsitetty, mutta jo tuntui +helpommalta, niinkuin rotkoon paenneesta pakolaisesta tuntuu hänen +jälleen päästessään oikaisemaan itsensä ja saadessaan hengittää Jumalan +ilmaa. + +Kevät oli ollut myöhäinen ja kylmä, lumi oli pysynyt tavattoman kauan +mäkien pohjoisilla rinteillä; aikaisimmat muuttolinnut olivat +paleltuneet kuoliaiksi, ja kaikki, mikä oli sulanut tahi yrittänyt +kukoistaa päivän paistaessa, oli jälleen jäätynyt ja lakastunut kylminä +öinä. Vasta kesäkuun keskipalkoilla tuli lämmin tuuli. Mistä? Niin, sen +tiesi ainoastaan Hän, joka tietää tuulien tiet. Ei tullut keväinen ilma +etelästä eikä lännestä, ylitse jääkylmän meren, joka imi itseensä +kaiken lämmön rannikoistaan; eikä tullut se idän sumuisilta soilta, +Lapista sitäkin vähemmän: siellä oli vielä kaikki lumen vallassa. Se +tuli, niinkuin kaikki hyvä, ylhäältä, siitä voimasta, joka +henkäyksellään muuttaa erämaat yrttitarhoiksi. Viikossa oli kaikki +muuttunut ja ihmetyö tehty. Muutama päivä vain, niin talvi oli poissa +ja suvi tullut. Keväimen hento, surkastunut lapsi kasvoi äkkiä +kukoistavaksi nuorukaiseksi, repi Kullervon lailla kapalonsa +kätkyessään ja heitti ne riemuiten kesän vihannoiville kedoille. + +Vain Pohjolan maat yksin saavat nähdä ja tuta tuommoisia Luojan +"tulkoon" sanoja. Mikä armas vihreys kentillä! Mikä tuoksu metsissä! +Mikä viserrys joka oksalla! Mikä hekuma hengitettävänä, mikä +vavahteleva elämä kaikissa kimaltelevissa aalloissa, jok'ainoassa +mättäässä, jossa liikkuu miljoonittain eläviä olentoja riemuiten +uudesta olemassaolostaan! + +_Trollböle_ oli nimeltään muuan pieni, pitkälle mereen pistävän Suomen +mantereen eteläisimmän kärjen Hankoniemen itäisellä rannalla oleva +talo. Kansantarut, joista talokin on nimensä saanut, ovat aiheutuneet +koko paikkakunnan luonteesta.[6] Niemen keskitse kulkeva autiovuorinen +harjanne, jonka rotkoissa asuu tonttuja ja aaveita, kohoaa aivan talon +takana. Vuorten välissä on kolme pientä ja salaperäistä lampea, jotka +ovat omansa metsän sinipiikojen kuvastimiksi. Lampien liika vesi +purkautuu pienenä, viehättävänä jokena, joka jyrkkäin äyräittensä +välitse kiemurtelee mereen, käyttäen uutteraa myllyä ja muodostaen +laskupaikassaan mieluisia kisakenttiä kuteville kaloille. Mutta kun +joen kierteitä seuraten astutaan rosoisilta vuorilta alas talon luo +harjun rinteelle, niin aukeaa äkkiä eteen huikaiseva näky: Pohjanlahti +ja vastaisella rannalla oleva vähäinen Tammisaaren kaupunki valkoisine +kirkkoineen ja punaisine taloineen. + +Totta kyllä, ettei tämän kertomuksen aikaan vielä ollut, niinkuin nyt, +rautatietä suorine penkereineen ja höyryävine vetureineen talon +alapuolella, lähempänä meren rantaa, mutta sen sijaan kohosi salo +korkeana Hankoniemen vuorilla ja hiekkakankailla. Trollböle, joka +nykyjään on köyhä ja unohduksissa, oli silloin varakas talo, joka kaasi +kaskea ja teki matkoja Tallinnaan, siten hankkien sivutuloja. Tänään +oli kaikki juhlallisesti järjestetty: talon vanhin poika vietti häitään +vanhan Ahtialan Tahvon pojantyttären kanssa, saman Tahvon, joka ennen +oli asunut Hankoniemellä, missä nuoret olivat usein yhdessä olleet +puolukkametsässä. + +Oli juhannuspäivä, kello yhden paikkeilla iltapuoleen. Talossa +ei ollut ketään, sillä kaikki olivat lehvillä ja kukkasilla +koristetussa kaupungin kirkossa, jossa nuori pariskunta vihittiin. +Viisitoistavuotias paimentyttö istui yksinään vuoren rinteellä, talon +lehmiä kaiten. Ei ollut koskaan, niin tyttö arveli ja ajatteli, lahti +ollut niin välkkyvän kirkas, metsä ei ollut milloinkaan ennen tuoksunut +niin suloiselta, kimalaiset eivät olleet vielä milloinkaan ennen niin +ahkerasti hyrisseet laakson omenankukissa ja rinteen pähkinäpuissa. +Uuteen elämään elpyminen hurmasi koko luontoa, ilma loisti, taivas oli +häikäisevän sininen, ja taivaankannen keveät, valkoiset hattarat +näyttivät levitetyin siivin leijailevilta kyyhkysiltä. Tyttösessä +heräsi halu laulaa yksinäisyytensä iloksi. Missäpä hän laulaisikaan, +ellei tässä? Milloinka hän laulaisikaan, ellei nyt? Mutta syvän laulun +synnyttää kaipuu ainoastaan, ja mitä hän kaipasi nyt, juuri nyt +juhannuksena, metsän viettäessä häitään, missä hän oli morsiustyttönä? +Siksipä hän lauloi ensin vallattomasti ja leikitellen: + + Ja neitonen lähti kankahallen, + kanervaisellen. + Katos sinne mun kenkäni silkkinen, + soma sulkkuinen. + Ken luullut ois, ken? + Nyt paljahin jaloin ma juoksentelen, + te-le-len! + + Käy metsänhaltia kankahallen, + käy laahustaen. + No löysitkö kenkäni silkkisen sen, + soman sulkkuisen? + Kukas muu, ken, ken? + Tuhat tonttusta saihan purtiloks' sen, + sen-sen! + +Laulaessaan nousi tyttönen vuorelle, nähdäkseen, joko hääjoukko on +tulossa kirkolta. Ei ketään näkynyt, hän tunsi olevansa yksin, vuori ja +metsä olivat hänen ainoat uskottunsa. Hän laskeutui ensin lampien +rannalle, sieltä joelle, astui paljain jaloin virtaan ja katseli +huvikseen, miten kirkas vesi solisten vieri kivien välitse. Sitten hän +sitoi lumpeenlehdistä seppelen, kietoi sen mustille hiuksilleen ja +katseli kuvaansa vedestä. Yksinäisyys, seppele ja odotettavissa oleva +hääväki saattoivat hänet ajattelemaan sitä päivää, jolloin hän itse oli +seisova papin edessä morsiamena. Hän nousi jälleen vuorelle, pysähtyi +vanhan, sammaleisen hongan viereen, taputti sitä rakkaasti ja lauloi +nyt toista säveltä, sen mielialan valtaamana, missä monen monet +Pohjolan lauluista kaikkina aikoina ovat syntyneet: + + On morsiona niin hienona ma, korut on puvussain + kuin rikkahimpain, + ja pappi se sanovi aamen. + Mut' honkapa vain + on sulhasenain, + hän ottavi mun, + oman rakastetun, + ja nyt sanoo kallio: amen. + +-- Kovinpa olet saanut vanhan sulhasen, virkkoi muuan ylhäinen +aatelisneiti, joka äkkiä tuli esiin palvelustyttöineen ja oli kuullut +paimentytön laulun. + +-- Kyllä tämä on yhtä hyvä kuin joku toinenkin; se ei karkaa pois, se, +vastasi tyttö ja taputti jälleen leikillään uskollista ystäväänsä. + +-- Oletko kuullut, milloin luullaan sotaväen tulevan tänne +Hankoniemestä? + +-- Mitä sanottekaan? Sotaväenkö? Mitä se täällä tekee, kun se saa +tapella muuallakin? + +-- Etkös sitten tiedä, että nyt on rauha maassa, ja nyt palaa sotaväki +sodasta kotia? Etkö ole kuullut kirkossa rauhankuulutusta? + +-- Mitä sanottekaan? Onko rauha maassa? Nyt käy tallipässi äkäiseksi, +sillä se ei siedä sotaväkeä, ja härkä joutuu aivan suunniltaan, kun se +vainuaa huoveja. Mutta kas, tuollahan ne tulevat; heleijaa! -- Ja +hiukset hajallaan tyttö juoksi vuorelta alas hääväkeä katsomaan. +Samassa hän muisti oman arkisen pukunsa, joka sangen vähän soveltui +tuohon juhlalliseen tilaisuuteen, hillitsi juoksunsa ja pujahti +saunaan, jonka akkunan aukosta hän näki sekä tien että talon. + +Hääjoukko lähestyi: etumaisina kulki jalkaisin kaksi soittoniekkaa, +joista toinen pinnisti kummallisia säveleitä isosta mutkikkaasta +vaskitorvesta, toinen paukutti rumpua minkä jaksoi -- viuluja ei siihen +aikaan vielä maassa tunnettu. Näiden jäljessä ajoi kaksi puhemiestä, +sitten seurasi kuusi sulhaspoikaa ratsain ja kuusi morsiustyttöä +rattailla. Sitten tuli morsiuspari, sen jälkeen kirkkoherra, Sigfrid +mestari, ajaen morsiamen iso-isän rinnalla, sitten morsiusparin +vanhemmat ja viimeisinä muut vieraat. Hamasta pakanuuden ajasta saakka +pyhänä pidetyllä tammella oli myös asianmukainen osansa juhlasaatossa. +Kaikilla nuorilla pojilla ja tytöillä oli tammen oksia kädessä, +morsiamen päässä oli tammenlehvistä ja ruiskukista sidottu seppele; +morsiusparin sekä useain muittenkin hevosten valjaat olivat koristetut +kedon kukkasilla, ja kaikki se teki saattojoukon näöltään iloiseksi ja +eloisaksi. + +Hääväen tultua taloon saatettiin nuorikot juhlakulussa tupaan, joka oli +juhlallisesti koristettu ryijyillä, lehvillä ja kukkasilla. Ensin +laulettiin virsi, jonka jälkeen Sigfrid mestari piti kauniin ja +opettavaisen tervehdyspuheen. Vasta sitten asettuivat asianomaiset +kunniasijoilleen, ja sen jälkeen kävi kiertämään tuliaismalja, hopeinen +pikari Kustaa kuninkaan ajoilta, täynnä vahvasti maustettua olutta. +Nuorikkojen oli juotava kaikkien malja, ja isolle pöydälle pantu +tinalautanen muistutti, vieraita panemaan siihen roponsa sodassa +kaatuneiden köyhäin sotamiesten leskille ja lapsille. Paljon ei siihen +kerääntynyt; vaskirahat todistivat, että aika itsekin oli +vaivaishoitolainen, mutta kunnia-asiahan oli panna jotakin kilahtamaan, +ja alinomaa lautanen kilahtelikin. Sen jälkeen vieraat hajaantuivat. +Osa jäi oluen ääreen tupaan; toiset menivät yksinäiselle eteläpuolella +olevalle Tonttuvuorelle, jonka juurella oli pyhä lähde. Siellä oli +tapana uhrata rahoja, neuloja, nappeja, aivan kuten pakanuudenkin +aikoina. Varovainen sulhanen oli jo edellisenä iltana uhrannut siellä +suojelushengille hopearahan, ja kun nyt morsian vanhan tavan mukaan +uhrasi samaan lähteeseen hopeisen rintaneulan, niin arveltiin, että +luonnonvoimat oli lepytetty. + +Mutta muutamien mielestä ei siinä vielä ollut tarpeeksi. Eräs vanha +eukko piti välttämättömänä lepyttää neitsyt Maariaakin. Hän astui +esiin, niiata naksautti, kastoi lähteeseen yhdeksästä erilaisesta +kukasta sidotun vihdan, pirskoitti morsiamen päälle _pyhää vettä_ ja +kulki sitten yhdeksän kertaa nuoren morsiamen ympäri, verkalleen +lausuen seuraavat loitsusanat: + + Meni neitsyt Maaria metsähän, + käärmettä päähän polki; + morsiamelle nyt mitähän + minä pyytäisin julki? + Kuus' seikkaa on tarpeen, ei muuta mitään: + täys säkki, lapsia paljon ja pitkä ikä, + hyvä terveys, rakkaus ja sitten, + että pääsee luo enkelitten. + +Sen jälkeen piti morsiamen kiinnittää kukat rintaansa ja panna ne yöksi +päänsä alle. Tietymätöntä on, mitä arvoisa Sigfrid mestari olisi +sanonut tuosta katolisen ajan jäännöksestä, jos hän olisi ollut läsnä +pyhällä lähteellä. Silloin astui muitten joukosta esiin muuan +vanhanpuoleinen, harteva mies, joka varsin kekseliäästi oli koettanut +salata ratsupukunsa puutteita juhlanmukaisilla kukkasilla ja tammen +lehvillä. + +-- Kas vain! sanoi hän ja iski silmää kuin konsanaankin vanhalle +tuttavalle. -- Kuinkahan lie nyt katkismuksen laita? Mitähän sanonevat +piispa ja konsistori siitä, että niin puhdasuskoinen ihminen kuin Tofön +Agneta muori tuommoista taikauskoa istuttaa kansaan kaikkeen? + +Siitäkös Agneta muori suutahti, eikä jäänyt mies vastausta vaille. + +-- No, mutta sen minä sanon, vastasi hän, ihmeitä tässä maailmassa +näkee! Ensi kertaa, totta tosiaankin, semmoinen vanha olutratti kuin +Iivari Pärttylinpoika päästää oluthaarikan käsistään, ennenkuin +viimeinenkin tippa on juotu. Ja ihmeeksi kai käy piispan ja +konsistorinkin, kun saavat tietää, että sellainen pääpaavilainen kuin +samainen Iivari Pärttylinpoika, joka äsken oli paavin opissa korviaan +myöten, nyt on moista kyytiä tullut paremmaksi kristityksi kuin muut +ihmiset. Mutta piiskuri se sittenkin enimmin kummastelee, kun on +kadottanut niin hyvin ansaitsemansa saaliin, jolle hän jo monta vuotta +on varustellut paulaa kaulaan. Ja nyt hän rupeaa tässä saarnailemaan, +mokoma! + +-- No, hyi häpeä, kukas nyt noin pahaksi panee niin vähästä! vastasi +kuluneen nutun verhoama mies niin hyväntahtoisen röyhkeästi kuin +miehekkään majoitusmestarin Iivari Pärttylinpojan aina oli tapana. -- +Muistatteko vielä, kun sieppasin teitä molemmin käsin kaulasta ja +suikkasin suuta aivan Pohjanpitäjän kirkonmäellä? No, onhan siitä jo +aikaa. Jos olette mieheenne ikävystynyt, niin nykäiskää vain minua; +minä olen ollut hyvissä väleissä kuninkaallisen majesteetin ja kruunun +kanssa siitä saakka, kun seisoin Kustaan edessä silmää räpäyttämättä. +Kuningas, tietäkääs, arveli, että minä olen mies, minä, ja minä älysin +myös, että hänestä saattaa tulla kelpo sotilas aikaa voittaen, jahka +hän vain saa paremmin oppia hevosten hoitamista. Sen olen minä sanonut +hänelle ja jätettyäni Sigismundit oman onnensa nojaan on minusta nyt +tullut kuninkaallisen majesteetin uskollinen hevosenkengittäjä ja +ensimmäinen mies katsastuksissa. Mutta kas semmoiset seikat käyvät yli +teidän ymmärryksenne, te hailinhapattajat! Yksi asia minua kaduttaa, se +nimittäin, etten teettänyt kelvollista nuoraa Sam pahukselle. Pater, no +niin, siinä olisi ollut aika makea pala paholaiselle. Mutta mitä siihen +tulee, että minä muka olen jättänyt oluthaarikan puolilleen, niin se on +sulaa sotilaan solvausta. Puolilleen se kyllä jäi, koska minä odottelen +saavani nähdä aatelisen lippukunnan kulkevan tästä ohitse. Mutta +sanokaa, luulettekos, että oluesta ennättää tulla loppu, ennenkuin minä +joudun tupaan takaisin? + +Agneta oli kärsivällisesti odotellut tämän pitkän puheen loppua toivoen +saavansa vastata hänkin pari kolme kovaa sanaa, mutta muorin toivo +raukesi tyhjiin. Kolme, neljä lippukuntaa etelästä päin tulevaa +ratsuväkeä läheni verkalleen, toitotellen torvillaan iloista +tervehdystä. Heidät oli laskettu maalle Hankoniemen satamaan, siellä +kun oli hevoslaiturikin, jommoista ei ollut Tammisaaressa. Sotilaat +olivat enimmäkseen nuorta väkeä, joka kumminkin oli jo saanut kestää +monet tuimat ottelut. Iloisina he nyt palasivat kotimaahansa. He olivat +koristaneet korkeat hattunsa lehvillä ja pistäneet kukkia muskettiensa +suuhun, niinkuin olisivat hekin olleet häävieraita. Tuo iloinen näky +herättikin ystävällisen mielialan katsojissa, joista moni muutoin +katseli sotaväen tuloa epäilevin silmin, ja syystäkin. Nyt +tervehdittiin joukkoa iloisin, innokkain huudoin. + +Ratsumiehiä ei kumminkaan oltu käsketty häihin, sillä siellähän eivät +olisi mitkään aitat riittäneet heidän hyvälle ruoka- ja juomahalulleen, +ja vaikka sotilaat olivat näinä rauhattomina aikoina tottuneet +kutsumattominakin menemään mihin hyvänsä, niin olisivat lippukunnat +kaiketikin kulkeneet Trollbölen ohitse, ellei päällikkö äkkiä olisi +komentanut pysähtymään. Päällikkönä oli Klaus Fleming, ja syynä hänen +pysähdyskäskyynsä oli se, että hän odottamatta oli kohdannut sisarensa +Kirsti Flemingin, joka oli tullut tänne Suitiasta tervehtimään häntä +ennenkuin hän neljänneksen penikulmaa edempänä oli poikkeava vasempaan, +Turun tielle. Kirsti neiti oli muistanut veljensä väkeäkin; hänen +palvelijansa oli kaupungissa ostanut kaikkea, mitä tarvittiin sitä +yksinkertaista ateriaa varten, joka parhaillaan oli valmistettuna +vuoren rinteellä maantien varrella. + +Klaus herra ja Kirsti neiti istahtivat eräälle vuoren muodostamalle +luonnolliselle istuinsijalle haastelemaan keskenään, ratsumiesten +hilpein mielin laskeutuessa satulasta ja käydessä halukkaina niin +äkkiarvaamatta tarjoutuvan kestityksen kimppuun. Hääväkikin oli täten +saanut yhtä arvaamattoman käskyn. Iivari Pärttylinpoika katsoi aivan +itsestään selväksi oikeudekseen olla vieraana näissä toisissakin +pidoissa; sangen tärkeän näköisenä hän sekaantui ratsumiesten joukkoon, +jakeli anteliaasti hyödyllisiä neuvoja ja opetuksia kokemattomalle +nuorisolle ja tasasi veljellisesti -- oikeammin sanoen sedällisesti -- +heidän kanssaan leivän, sianlihan ja oluen. Hevoset hänen mielestään +olivat aivan kelvottomia. Mitenkä kunnon mies voisi ajaa kumoon ryssiä +ja puolalaisia mokomain konien selässä, jotka pää riipuksissa astua +laahustavat, jok'ainoalla askelella tuumien ja miettien, nostetaanko +ensin oikea etujalka ja vasen takajalka vai päinvastoin? Eipä hän +ensinkään ihmettelisi, jos kuulisi moisten marsujen röhkivänkin. Entäs +kengitys sitten? Ämmät niitä ovat kengittäneet; niinhän ne astuvat kuin +kissat liukkaalla jäällä! Entäs satulat ja hihnat, ne nyt... + +-- No, eiköhän jo vähempikin riittäisi, puuttui äkkiä puheeseen muuan +partasuu sotavanhus. Hän oli jo kyllästynyt tuohon lörpötykseen, joka +muulloin olisi tuottanut puhujalleen hyvän löylytyksen, mutta tällä +kertaa vain enensi hauskuutta. -- Millähän tevanoilla sinä lienetkään +ratsastellut aikoinasi, kosk'et osaa parempaa arvoa antaa Suomen +sotahevosille? Kestäpäs hetkinen kelpo rymäkässä, niin jopa nuo +haihattelevat Puolan ja Venäjän koruhevot läähättävät, niin että +luulisi läkähtyvän, mutta meidän hevosemme silloin vasta intoonsa +yltyvät, kun ovat saaneet tunnin tai pari ajatusaikaa pahimmassa +löylyssä. Ja muuten, toveri, sen minä sanon, että herraa myöten se on +palvelijakin. Jos on ratsumies hyvä, niin kyllä hän saa kelvollisen +hevosestaan. + +-- No, sitähän minä juuri olen sanonut Kustaalle, vastasi Sigismund +kuninkaan tallimestariksi aiottu majoitusmestari tavalliseen tuiki +varmaan tapaansa, hengähtäen uutta kulausta varten. -- Mutta kuka +nykyjään enää kysyy vanhan sotamiehen neuvoja? Poikanulikat, jotka +vasta ratsastivat keppihevosilla, kun minä jo olin istunut +kaksikymmentä vuotta satulassa, luulevat nyt ymmärtävänsä nämä asiat +paremmin. Olisivatpa nähneet Suitian Klaus herraa, jota ihmiset +sanoivat nokinenäksi! Kas se oli mies, se! Ratsasti vaikka muurin läpi, +niin että pöly kävi. + +-- Jospa hän ei mennytkään kivisen muurin läpi, niin osasi hän ainakin +keikauttaa hevosensa muurin yli, puuttui puheeseen vanha Tahvo, joka +oli hänkin tullut talosta katsomaan, kuinka uuden ajan nuoriso +jalustimista suoriutui. -- Kyllä minä olin istunut satulassa jo +kaksikymmentä vuotta, silloin kun Iivari Pärttylinpoika vielä +keppihevosella ratsasteli, mutta enpä luulisi sentään kykeneväni +opettamaan Kustaata. + +Samassa astui joukosta esiin nuori ratsumies ja ojensi tutunomaisen +luottavasti kätensä Kustaa Vaasan aikuiselle sotavanhukselle. + +-- Jumalan rauhaa, Tahvo vaari! Kiitoksia hyvästä neuvosta, jonka +annoitte Turun linnanpihalla! + +-- Kas vain nuorta Kurjalan herraa, Pentti Iivarinpoikaa huudahti +vanhus hämmästyneenä. Enpä luullut näkeväni teitä näin pian uudestaan. + +-- Ettekä odottanut näkevänne minua pelkkänä ratsumiehenä aatelisessa +lippukunnassa? Mutta paras on palvella ensi astuimelta asti, huolimatta +siitä, onko esi-isiä vai eikö. Kukin suku kantakoon omat vikansa ja +oman kunniansa. Olen nyt vuoden umpeensa palvellut kuningasta +sotamiehenä ja oppinut ratsastamaan vihamieheni kumoon; jos kuningas +nyt tahtoo tehdä minut kornetiksi, niin tekee hän sen oman itseni +tähden eikä siitä syystä, että nimeni on Tavast. + +-- Oikein puhuttu, nuori herra, vastasi Tahvo vaari ja puristi lujasti +toisen kättä. Kyllä teistä mies tulee, Pentti herra, niinkuin sopiikin +kuuluisan Tavastin suvun jäsenen. Tuommoisen väen kanssa on kuningas +kulkeva voitollisesti aina maailman ääriin asti. + + + + +16. VIIMEINEN LUKU NUORUUDEN UNELMISTA. + + +Nuori ritari Klaus Hermaninpoika Fleming oli niitä teon ja toimen +miehiä, jotka eivät paljoa puhu, sillä heidän ajatuksensa pukeutuvat +lakkaamatta käytännöllisiin toimiin. Hänellä oli kyllä tunteita, syviä +ja lämpimiä, mutta ne asuivat supisuomalaisen tyyneyden alla. Ne, jotka +eivät häntä tunteneet, sanoivat varsin väärin sitä hidasverisyydeksi. +Hänen Kirsti sisaressaan oli samaa tarmokasta toimintakykyä, mutta sen +ohella hän oli hellempi mieleltään ja vilkkaampi luonteeltaan. Hän +osasi puhua ja haaveilla; tunteet saivat hänet usein valtaansa, mutta +samoin kuin veli puki ajatuksensa, puki hän tunteensa toimintaan. +Suuruuden aineksia oli molemmissa, ja kumminkin kulki sisar jälkeä +jättämättä kautta maailman, kun taas veli sai historiassa kuulun nimen. + +He istuivat rinnatusten vuorella, auringon alkaessa kallistua lännen +maille. Tuttavallisesti ensin puheltuaan lähimmistä sukulaisistaan ja +itsestään Kirsti käänsi puheen Stolbovan rauhaan ja kysyi, mitä veli +siitä arvelee. Tämä vastasi totuttuun tapaansa lyhyesti: + +-- Venäjä on sidottuna, Puola voimatonna, Suomi saa rauhassa kasvaa ja +varttua ja Ruotsi on nousemassa suurvallaksi. Me joudumme pitkällisiin +sotiin, kenties muilla taistelutantereilla. + +-- Ruotsi on voittanut Jaakko de la Gardien johdolla, Suomenmaa Eevert +Hornin johdolla. Minun mielestäni on oikein, että ne siten jakavat +kunnian keskenään. Jos minä olisin mies, niin tahtoisin astua Eevert +Hornin sijaan; mutta minulla on veli, joka täyttää sen paikan paremmin. + +-- De la Gardie ja Horn ovat tehneet paljon; mutta nyt alkaa kuningas +kohota päällikköjensä yläpuolelle. Hän menee kauemmaksi opettajiaan. + +-- Mutta hän saattaa kaatua sodassa, kuten Eevert Hornkin. + +-- Milloin on kuningas kaatunut kesken toimiaan? + +-- Olen kuullut kerrottavan, että Harald Kaunotukka unohti +valtakuntansa velhonaisen tähden. + +-- Unohtiko? No, kyllä hän sen korvasi jälleen. Ebba Brahe löytää kyllä +lohdun, ja kuningas on jo aikoja sitten tehnyt samoin. + +-- Minä en puhu hänestä, josta olisi tullut ansiollisin kuningatar. On +prinsessoja, joilla on pienemmät ansiot. + +-- Oletko sinä mustasukkainen? + +Kirstin poskille lehahti hehkuva puna, ja se harmitti häntä. Hän +vastasi: + +-- Mustasukkainen saattaa olla ainoastaan samanarvoisia kohtaan. + +-- No, enpä ymmärrä, mikset sinä voisi olla Ebba Brahen vertainen. +Mutta ole levollinen. Rakkaus on lapsentauti, ja kuningashan ei enää +ole lapsi. + +-- Oletko varma siitä? + +-- Niin varma, että hän on valtaneuvoston kanssa keskusteleva +seuraavasta lemmenliitostaan. + +-- Ja sittenkin hän saattaa uneksia! Ritari, joka ei ollut uneksija, +nousi ylös. + +-- Väkeni on valmiina lähtöön, minun täytyy jättää sinut. Hyvästi, +Kirsti! Vahinko, ettet ole syntynyt Brandenburgin prinsessaksi, koskapa +olet syntynyt kuningattareksi. Mutta -- lisäsi hän myhähtäen kauniin +myhäilynsä, joka ani harvoin valaisi hänen totisia kasvojaan -- sinähän +olet Fleming; en tiedä Brandenburgeissa mitään, mitä sinun kannattaisi +kadehtia. + +Ja hän poistui kiireisin askelin. Pian hän oli jälleen joukkonsa +etunenässä ja ratsasti pois. + +Kirsti Fleming jäi ajatuksiinsa vaipuneena istumaan vuorelle ja +palautti mieleensä sadun taivaanlaen vaarallisesta kohdasta. Tuo kaikki +oli ollutta ja mennyttä niinkuin aavenäky; hän oli pysynyt uskollisena +itselleen ja ystävyydelleen. Siitä puolin hänen tähtensä oli loistava +huomaamattomana, kaukana vaaroista ja valtaistuimista, kulkien +tuntematonta tulevaisuutta kohden. Hänen kohtalonsa oli oleva naisen +kohtalo: uhrata oma itsensä. + +Silloin häntä lähestyi Sigfrid mestari joka tuli häätalolta päin. +Vanhus ei nähnyt Kirstiä; hän kulki ohitse syviin ajatuksiin +vaipuneena. Neitonen mainitsi hänen nimensä ja pyysi häntä viereensä +istumaan. + +-- Joko palaatte kaupunkiin, arvoisa isä? kysyi hän. + +-- Tuonne taloon jätin ne, jotka elämän iloja iloitsevat. Minun iässäni +ajatellaan enemmän tulevaa elämää, ja minä iloitsen luonnon +heräämisestä, joka on esikuva meidän omasta ylösnousemisestamme. + +-- Olen teille kiitollisuuden velassa, Sigfrid mestari. Muistatteko, +että kerran ennustitte ymmärtämättömän lapsen elämänvaiheita. + +-- Saattaa olla. Ymmärtämättömiä lapsia me olemme kaikki tyynni. + +-- Te ennustitte, ja ennustus on käynyt toteen. Käyvätkö ennustuksenne +aina toteen? + +-- Minä saatan erehtyä. Me näemme täällä niinkuin peilissä tumman +luvun. Tähdet kulkevat kulkuaan tuolla päämme päällä. Ihminen päättää, +Jumala säätää. Armas neiti, paras on uskoa omassatunnossa olevaa +ennustajaa; se ei valehtele milloinkaan. + +-- Mestari, te puhuitte iästänne. Tiedätteköhän, että te olette +nuorempi minua? + +-- En, sitä en tiedä. Voitteko kääntää ajan virran juoksemaan takaisin +kohti lähdettään. + +-- Uskokaa minua, te olette minua nuorempi. Te voitte, mitä minä en voi +-- te voitte uneksia. + +-- Kaikki ihmiset voivat uneksia. + +-- Minä en voi. Muistatteko, mitä kerran sanoitte minulle: jotakin +kuolee siinä ihmisessä, joka joutuu Jupiterin kanssa vastakkain. Totta +puhuitte: mennyttä on uneksimistaitoni. Kun ihminen on heittänyt +sydämensä tuleen ja se on siinä tuhaksi palanut, ei hän enää uneksi. + +Sigfrid mestari katsoi häneen kummastellen, melkeinpä ankarasti. + +-- Se ei ole mahdollista, se on sekä Jumalan tahtoa että luonnon lakeja +vastaan. Pyhät marttyyrit, jotka on tulen liekissä poltettu, ovat +samalla hetkellä uneksineet taivaan autuudesta. Poloiset, jotka ovat +myyneet sielunsa synnille, uneksivat tulevaisen elämän rangaistuksista. +Sielulla on aina jotakin, mikä on takana päin, kuten myös jotakin, mikä +odottaa edessä päin. Sydän on juonikas vehe; se on olevinaan tuhkana ja +silloin se kytee kuin sysihauta syvyyksissä, joihin silmä ei näe. +Siinä, missä me seisomme, uneksii luonto uudesta taivaasta ja uudesta +maasta. Tänä hetkenä, jolloin tässä olemme, uneksii vuosisata tulevia +vuosisatoja, kevät uneksii kesää ja silmänräpäys iankaikkisuutta. Tekö +yksin olisitte tulevaisuutta ja sielua vailla? + +-- Kunnianarvoisa isä, minä tiedän kylväjän kylvävän siementä tuhkaan, +ja Jumala saattaa kyllä kylvää minuun uuden elämän. Selittäkää minulle, +mitä sanoitte tästä meidän ajastamme. Onko se vanha vai nuori? + +-- Vanha se on vuosisatain perinnöstä, ja nuori se on tulevien +aikakausien elinvoimasta. Sata vuotta sitten odotti Martti Luther +maailmanloppua, kosk'ei hän voinut käsittää, kuinka olisi mahdollista +enää nousta sen korkeammalle ymmärryksessä tai vaipua syvemmälle +pahuuteen. Määrä ja mitta on pantu, eikä sitä yksikään tiedä, vain +Jumala. Minä odotan vielä näkeväni näillä vanhoilla, sammuvilla +silmilläni kummallisia nähtäviä. Minä odotan Antikristusta, joka on +ilmestyvä lopun edellä. + +-- Kuinka, arvoisa isä? Te odotatte Antikristusta ja sanotte kuitenkin +aikakauttamme nuoreksi tulevaisesta voimasta? + +-- Niin, enpä tahdo salata teiltä, armas nuori neiti, että ihmeellisiä +merkkejä on kahtena viime vuonna näkynyt taivaalla ja ne jatkuvat yhä, +niin että sokeakin huomaa jotakin suurta ja peloittavaa olevan tulossa. +Eikä siinä kyllin, että monessa kohti on nähty sotajoukkojen +taistelevan ilmassa, pohjoisesta päin tullen ja toisia kohdaten kaakon +ilmalta, eikä siinäkään, että merkkejä nyt näkyy auringossa ja kuussa +ja meren aallot ankarasti pauhaavat niinkuin Raamattu ennustaa. +Kummallisempaa kuitenkin on, että Mars, Jupiter ja Saturnus nyt ovat +senkaltaisessa yhdistelmässä, jommoista tuskin milloinkaan ennen on +ollut, ja hirmuisten pyrstötähtien usmia leviää ylitse maailman, niin +että ne tekevät kaikki planeetat rauhattomiksi ja ikäänkuin raastavat +mukaansa taivaan voimat. Tämä tietää, että pian on tuleva sellainen +suuri, pitkällinen ja kauhistava sota, ettei ole ollut maan päällä +senkaltaista hamasta pakanuuden ajasta, ja Gog ja Magog kaiketi +nousevat kristikuntaa vastaan ja heidän päänään on Antikristus, +synninihminen. Mutta katso, juuri semmoisten raskaitten aikain +lähestyessä Jumala varustaa kansansa uusilla voimilla, niin että siitä +tulee väkevä kuin nuori jalopeura ja että se vankasti nousee tulevia +vaivoja vastaan. Ja tämä on minun _sententiam_, minun tyhmän +ymmärrykseni oletus, että eritotenkin Ruotsin valtakunnan, yhdessä +Suomenmaan kanssa, joka on sen ulkovarustus, pitää tänä aikana nousta +suurempaan voimaan ja valtaan kuin milloinkaan ennen, ja niin siitä on +tuleva se Mikael, jonka sotisopana on Jumala ja jonka säkenöivä miekka +on maahan kaatava Antikristuksen. Siihen toimeen on Jumala kutsunut +valitun sankarinsa, Kustaa Aadolfin, jonka merkit Tyko mestari jo minun +nuoruuteni aikana näki taivaalla Cassiopean tähtisikermässä. Hän on sen +tekevä. Hän on nuori, hänen valtakuntansa on hänen kanssaan tuleva +nuoreksi ja voitoista voimalliseksi. Tuleva on raudan ja veren aika, +mutta sen jälkeen sanoo Herra: "Minä tahdon saattaa kultaa vasken +sijaan ja hopeaa raudan sijaan ja vaskea puiden sijaan ja rautaa kivien +sijaan ja tahdon tehdä vaivas rauhaksi ja työs vanhurskaudeksi. Ei enää +sinun maassas vääryyttä kuuluman pidä, ei vahinkoa, eikä kadotusta +sinun äärissäs; vaan sinun muuris pitää autuudeksi ja sinun porttis +kiitokseksi sanottaman." + +-- Enkö ollut oikeassa, isä? Teidän puheenne on kuin +kahdeksantoistavuotiaan uneksimista. Mutta ettehän puhu itsestänne +mitään. Ja kumminkin olen kerran kuullut teidän uneksivan korkeasta, +ihanasta tornista, josta tähtitaivas levisi kirkkaudessaan teidän +eteenne niin lähelle, että te melkein saatoitte syliinne sulkea koko +luodun maailman. Olen kuullut teidän uneksivan kauneimmista +tieteenvälineistä, parhaimmista, mitä ihmisen nero on voinut keksiä +avaruuden tutkimista varten, ja ne olivat teidän omianne; te istuitte +hiljaisessa yössä, mitaten äärettömyyttä ja säätäen lakeja planeetoille +ja auringoille, joiden olemassaoloa ei tähän saakka ole voitu +aavistaakaan. Te olitte nuori ja rikas ja kartutitte tähtitiedettä +hämmästyttävillä keksinnöillä. Ei ollut koko oppineessa maailmassa +yhtään niin loistavaa nimeä kuin teidän nimenne; te olitte vuosisadan +mies ja ihmishengen opastaja tähän asti tutkimattomissa korkeuksissa. +Teidän jalkainne alla oli maa ja teitä korkeammalla oli ainoastaan +Herra Jumala. + +-- Niin, niin oli, sellaiselta minusta näytti, virkkoi vanha mestari +ajatuksissaan. -- "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos sinä maahan +lankeat ja kumarrat minua." Mutta kiitetty olkoon Jumala, että minä +näistä viettelevistä unista heräsin vanhana ja unohdettuna köyhässä +majassani, huonojen omatekoisten putkieni ja harppieni ääressä. Kuka +minä olen, Herra, että minä sinun luomaasi laittaisin? Missä olin minä +silloin, kun kointähdet sinun ylistystäsi veisasivat? + +-- Sentähden, että olette nöyrä, on Herra kumminkin antanut teille +ennustamisen hengen ja taidon lukea tähtien kirjoitusta. Te ette voi +kieltää olemattomiksi Jumalan lahjoja. Mitä te sanotte itsestänne? + +-- Minä olen se muurahainen, jolle Herra sanoi: mene, kuljeta kortesi +ja jää unohduksiin! Minä olen se honka, jonka Herra pystytti vuoren +huipulle katsomaan laajalti ympäri ja näkemään yön tulon ja auringon +nousun ennen muita metsän puita. Minä olen se viisas mies, jonka +jälkeen tulee muita ja viisaampia, niin että minun viisauteni pitää +tuleman hulluudeksi ihmisten edessä, niinkuin se on hulluutta Jumalan +edessä. Minä olen tänäpäivänä profeetta, eikä kukaan minua usko; minä +olen huomenna poissa, eikä kenkään minua muista. Kenties pitkien +aikojen kuluttua, kun taivaan tähdet kirkkaasti kimaltelevat +tuntemattoman hautani yläpuolella, kenties silloin joku yksinäinen +matkamies pysähtyy illan tullen vuorille Pohjanlahden rannalle ja +muistelee muinaista lapsuudenaikaista satua ja virkkaa itsekseen: tässä +kulki entisinä aikoina mies, joka luuli osaavansa lukea, mitä Jumala on +kirjoittanut taivaan kannelle. Minä olen unohtanut hänen nimensä; hän +eli valistumattomaan aikaan, jolloin vielä uskottiin tähtien +vaikutukseen. + +-- Niin, isä, mahdollista on, että olette oikeassa. Mutta silloin, kun +maatamme valaisee suurempi ja kirkkaampi valo, silloin ihmiset hakevat +vanhoista kirjoista teidän nimenne ja sanovat toisilleen: hän oli +ensimmäinen oppinut tutkija, jonka Suomenmaa on synnyttänyt tieteelle +ja maailmalle. Hän oli, lähinnä Jumalan sanaa, ensimmäinen viisauden +lähde, joka lähetti purojansa eri haaroille tekemään maata +hedelmälliseksi. Niinkuin hän oli alku, niin oli hänen suuruutensakin +alun suuruutta, koskapa kaiken alun tulee sulattaa jäätä ja murtaa +vuoria. Hän oli köyhä ja unohdettu, hän kärsi toisinaan vainoa, monesti +kiittämättömyyttä; mutta katso, kuinka suurta hän on saanut aikaan +vähillä apukeinoillaan, ja katso, kuinka pitkän jonon seuraajia hän on +saanut tutkimusten tiellä! Suuri taito tai kunnia ei ole rakentaa +valmiiksi sitä, jonka perustuksen edelläkävijät ovat luoneet; mutta +kunnia on rakentaa perustus, joka kestää läpi aikakausien. + +-- Armas neiti! Sanoitte minua äsken nuoremmaksi itseänne. Mutta +milloinka minä ihanimmissakaan nuoruuteni unelmissa olisin voinut +kuvata niin kauniita kukkasia illan taivaalle kuin te nyt kuvaatte +eteeni jälkimaailman taivaanrantaan? Kiitos siitä, että olette tehnyt +vanhan, köyhän miehen rikkaammaksi kuin moni muu on, joka vaeltaa +elämän kauneimmassa kukoistuksessa! Aurinko menee mailleen; +ylistäkäämme Jumalaa! + +Ja niinkuin koko luonto olisi tahtonut totella tuota kehoitusta, levisi +vanhan mestarin näin sanoessa hehkuva kimaltelu meren lahdelle, +rannoille, vuorille ja metsiin. Satakieli viserteli korkeassa tammessa +meren rannalla; rastas vastasi tervehdykseen vuorelta hongan latvasta; +häälauluja kuului Trollbölen talosta, ja paimentyttö, jota ei oltu +kutsuttu häihin, lauloi kirkkaalla äänellä yksinäistä lauluaan joen +äyräällä. Juhannusyö laskeutui hiljaisena ja tuoksuvana yli tienoon +tuntematta pimeyttä tai surua. Maa näki edessään kesän ja hedelmän. +Luminen, karu pohjola uneksi vielä kerran onnellista nuoruutensa +unelmaa. + + + + + + +VERNAN RUUSUT + + + + +1. TANSSIAISTEN JÄLKEISENÄ AAMUNA. + + +Niillä, jotka puhuvat onnen vaihteluista ja johtavat kaikki vain +sattumuksesta, oli muistettavana vuonna 1789 paljon syytä kummastella +ajan tapahtumia. Kaikkien ihmetellessä, mitähän oikeastaan oli tuleva +hurjasta Ranska-poikasesta, joka alkoi ruveta niin hillittömäksi, +tapahtui kummallisia asioita myöskin sävyisässä, syrjäisessä, +unohduksiin joutuneessa Suomessa. Elokuun 25. päivänä 1788 oli kuningas +Kustaa lähtenyt Kymenkartanosta paluumatkalleen Ruotsiin melkein +pakolaisena, vaarojen ja kavalluksen keskitse, epätoivoissaan +kruunustaan, monen jo pitäessä häntä valtaistuimelta syöstynä +yksinvaltiaana, jonka kuusitoistavuotisesta hallituksesta ei ollut +jäävä jäljelle muita merkkejä kuin onnistumaton vapaudensorron yritys, +kruununpolttimot, uusi teatteri ja muutamia sieviä sekä suorasanaisia +että runopukuisia korulauseita. Venäjän Katarina riemuitsi, Ruotsi +horjui, Suomi näytti pettävän perinnäisen uskollisuutensa +ilmikapinalla, kansat epäröivät, puolueet kohottivat uudelleen päätänsä +sen musertavan iskun jälkeen, joka niitä oli kohdannut 1772; ei kukaan +tiennyt edellisenä päivänä, mikä kohtalo oli seuraavana tuleva maan ja +kansan osaksi. Kesäkuun 5. päivänä 1789 nousi sama kuningas jälleen +maihin Suomen rannikolle Turussa, ja miten olikaan kaikki silloin +muuttunut kuin kuvat taikapeilissä! Ajan ilma oli edelleenkin täynnä +ukkosta, mutta pahin rajuilma näytti jo menneen ohitse, vihollinen ei +enää riemuinnut, Ruotsin manner ei enää vavissut kuninkaan +valtaistuimen alla, Suomi oli malttanut mielensä ja pudistanut +niskoiltaan kavalluksen kuin häpeällisen valheen, kansat saivat +rohkeutta, puoluemiehet hiipivät rajan yli pakoon, Kustaa III:n aurinko +loisti vielä kerran ennen laskeutumistaan melkein yhtä viehättävän +kirkkaasti kuin hänen nuoruutensa ja onnensa aikana. Historia vain +piirsi poiskäännetyin kasvoin yhdistys- ja vakuutuskirjan nimen +aikakirjoihin. + +Ruotsin aseellinen käsivarsi, joka edellisenä vuonna oli sisäisestä +suonenvedostaan ensi iskussaan hervahtanut voimatonna alas, kohosi +jälleen parantuneena ja voimakkaana jatkamaan taistelua. Sotajoukkoja +ja laivastoja oli talven kuluessa varustettu kiireisessä +taisteluinnossa, rivit olivat täyslukuiset, marssikäskyt valmiit; +missään ei puuttunut rohkeutta, kuuliaisuutta eikä yksimielistä +isänmaanrakkautta, mutta kuitenkin puuttui kolme muuta sodan +menestyksen tärkeintä edellytystä: rahaa, päälliköitä ja aiotun retken +rohkeaa ja tarkkaa suunnitelmaa. "Sodassa -- sanoo Yrjö Kaarle von +Döbeln -- ei mikään ole mahdotonta, kun vain osataan itsepäisesti +taistella vastuksia vastaan, luottaa onnelliseen sattumaan ja pakottaa +itse onni avuksi." Tähän saatettaisiin lisätä: jos vain on päällikkönä +Döbelnin lainen mies. Kustaa III oli epäilemättä nero, mutta hän ei +ollut nero sodan alalla. + +Pieni Loviisan kaupunki kuningatar-nimineen oli tähän aikaan +etuvartijana lähinnä valtakunnan rajaa, joka kulki pitkin Kymenjokea. +Sinne kokoontui keväällä 1789 kenraalimajuri Kaulbarsin johtamana se +Ruotsin sotaväen osasto, jonka tuli suojella rantatietä ja sopivana +hetkenä marssia Haminaa vastaan -- osa Dalin rykmenttiä, uplantilaisia, +vermlantilaisia ja nerikeläisiä sekä suomalaisia Kymenkartanon +komppaniasta ja eskadroona Uudenmaan rakuunoita. Kaupunki oli muuttunut +leiriksi; mutta leirejä ja sodanvaaraahan tällöin oli kaikkialla, ja +enin osa asukkaita piti turvallisempana kaupunkia kuin saaristoa, jossa +ehkä olisi jouduttu venäläisten risteilijäin saaliiksi. + +Johonkinhan nuorten upseerien oli ryhdyttävä, kun he siinä +viikosta viikkoon turhaan odottelivat edemmäksi marssimisen käskyä. +Miksi he eivät olisi nauttineet nuoren elämän suloa, jonka säikeet +vihollisen luoti saattoi milloin hyvänsä äkkiä katkaista? Ei ollut +sievistä maalaisneitosista eikä hienosti sivistyneistä nuorista +aatelisneideistäkään puutetta, sillä mitä kaupunki oli mahdollisesti +vailla, sen korvasivat runsaasti ympäristön aateliskartanot. Miksi ei +pidettäisi tanssiaisia raatihuoneella? + +Sotaretkellä oltaessa tullaan pian tutuiksi. Soittoa oli, siispä +tanssittiin ikäänkuin ei kellään olisi ollut aavistustakaan siitä, että +verinen sota raivosi muutaman penikulman päässä Savon järvien +rannoilla. Ensimmäiset tanssiaiset olivat hyvin onnistuneet ja toisia +tuli sen jälkeen. Loviisassa huviteltiin. + +Viime tanssiaisten jälkeisenä aamuna oli kenraalinrouva Kaulbarsilla +(syntyjään Adlerfelt) vieraiden vastaanottohetki, ellei tahdo sanoa +_cour_; hän oli käymässä miehensä luona Loviisassa ja hänen asuntonsa +oli tällä kertaa kaupungin ylhäisimpäin seurapiirien kokouspaikkana. +Kello yhdestätoista yhteen saakka ilmoittautui joukoittain rouvia, +neitosia ja upseereja tervehdysvierailulle, ja päivystävä ajutantti +saattoi heidät sisään, missä heidät otettiin vastaan sen ajan tapaan +kursailevan kohteliaasti ja heille tarjottiin Unkarin viinejä, +säilykehedelmiä ja leivoksia, ja sen jälkeen he, neljännestunnin +keskusteltuaan päivän uutisista, poistuivat jättääkseen tilaa uusille +vieraille. Sotaelämä toi mukanaan vapaanlaisen keskustelukielen; +päällikön puoliso oli määräävänä kaikessa. Kaikki nöyrtyivät tuon +älykkään henkilön edessä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta, että +sota-asiatkin, milloin vain soveltui, muuttuivat kamaripolitiikan +osaksi. + +-- Kuinka voitte, armollinen rouva, eilisten voittojenne jälkeen? kysyi +iloinen, lihavahko, siviilipukuinen herra, joka oli sen uutuuden +viehätyksen koristama, joka silloin vielä seurasi kuninkaallisen Vaasan +ritariston tähteä. -- Toivottavasti oivallisesti? Totuttu kun ollaan +näkemään koko maailma jalkain juuressa. + +-- Aina vain olette ilkeä, hyvä tohtori, vastasi kenraalitar. Se onkin +teidän oikeutenne, se kuuluu teidän ammattiinne. Mutta mitä minun on +tekeminen? Kärsivällisesti poden jo kolmattatoista nuhaani Suomessa. +Jotakinhan täytyy uhrata isänmaan hyväksi. Määräättekö ehkä kuppausta +vai suoneniskua? Älkää kieltäkökään, te olette verenjanoisempi kuin +Donin kasakka! + +-- Älkää, armollinen rouva, puhuko verestä; pitäköön sota huolen +suoneniskuista. Olihan meillä äskettäin oivallinen senlaatuinen +Porrassalmella. Millaisilta tuntuivat eiliset tanssiaiset, teidän +armonne? + +-- No eipä hullummilta, tanssi oli vilkasta; on omituinen viehätys +tuossa tulivuorella tanssimisessa. Mutta, rakas tohtori, minä alan +käydä vanhaksi... + +-- Tekö? Se ei ole mahdollista. En ole vielä koskaan kuullut +sulottarien ilmoittavan ansioluettelossaan vanhuudenheikkoutta, kun +ovat tahtoneet saada eläkettä aatelisesta neitsytlaitoksesta. + +-- Kenpä tietää? Kohtapa Kellgreninkin kolme sulotarta ylistelevät +hiusjauhetta, joka kätkee maailman silmiltä heidän ensimmäiset harmaat +hiuksensa. Minä katselin eilen erästä nuorta paria -- sisareni tytärtä +Cecile Almsköldiä ja tuota rakastettavaa nousukasta, joka eilen unohti +sadannen lemmittynsä, vannoakseen tänään ikuista uskollisuutta +sadannelle-ensimmäiselle. + +-- Ketä? Tuotako, joka ilmaisee ihailuaan jakkaralla ikkunan luona +istuvalle neiti Mandelkronalle? Vänrikki Rosiako, niinkö? + +-- Juuri häntä. _Luutnantti_ Rosia, jos suvaitsette. Minä luen +ansiokseni, että minulla on ollut vähäinen osuus hänen ylennyksessään, +minkä hän muuten hyvin on ansainnutkin. Hän oli yksi niistä neljästä +uusmaalaisesta rakuunasta, jotka onnellisesti taistelivat Värälän luona +huhtikuussa. Muistattehan sen kahakan, jossa kapteeni Rosenlew +kuudellakuudetta miehellä karkoitti neljäsataa vihollista. Ehkäpä +muistatte myöskin Rosin ja Stegenbergin kaksintaistelun Cecilen +hansikkaasta; tiedättehän sen mielettömyyden? + +-- Enkö sitä tietäisi? Enkö tuntisi Yrjö Rosia? Minähän hänet paransin +erään kerran keuhkokuumeesta. Se oli ... malttakaas ... toisissa +raatihuoneen tanssiaisissa. Molemmat nuoret herrat löysivät yht'aikaa +tuon kalliin saaliin, neiti Cecilen hansikkaan, törmäsivät tietysti +huimapäisinä toisiaan vastaan ja koettivat sitten parhaansa mukaan +syöstä miekkansa toinen toisensa läpi. Sehän on aivan luonnollista. +Mutta kummasta sitten tuli hansikkaan onnellinen valloittaja? + +-- Ei kummastakaan. Minä pyysin sen takaisin oikealle omistajalleen, +mutta tietysti vasta sitten, kun se jo oli maksanut verta ... +ymmärrättehän? + +-- Ah ... Stegenberg sai kaikkien taiteen sääntöjen mukaan miekanpiston +kolmannen kylkiluunsa yläpuolelle. Minä vakuutan teille, armollinen +rouva, se oli kaunis kuuden viikon haava, aivan täsmälleen siinä +paikassa, johon se oli tarkoitettukin, niin ettei se poikaparalta +vienyt kaikkia voimia. Jos se olisi sattunut vain tuumaakaan alemmaksi, +olisi hänen retkensä ollut kunnialla päätetty. Mutta Yrjö Ros osaa +käyttää miekkaansa; minä en tiedä parempaa miekkailijaa koko Ruotsin +armeijassa. Te, armollinen rouva, saatte kunniaa suosikistanne. Häneltä +ei puutu muuta kuin että hän olisi ylhäistä sukua ... tuolta +iloisimmalta ja kevytmielisimmältä pojalta, mikä konsaan on taistellut +kaunotarten kunniaksi. Hän on ansainnut ylennyksen, hän tanssii +todellakin kuin sotajumala. + +-- Todellako? Minä sanoin itsekseni, kun näin hänen tanssittavan +Cecileä gavotti'ssa: kas, tuossa vasta on nuoruutta! Sitokoon hänet, +ken voi! Yhtä helposti saisi sidotuksi autereenkin. Mutta se on +häviävä, tohtori ... ja minun iälläni se on jo hävinnyt. Pidättehän te +kelpo keittiöstä, eikö totta? + +-- Kelpo keittiö, armollinen rouva, on lääkintätaidon ensi sääntöjä. + +-- No niin, tiedättehän, että on monenlaisia multasieniä, puolikypsiä, +kypsiä ja liian kypsiä. Te tietysti pidätte puolikypsistä tehtyä +piirakkaa parempana kuin liian kypsistä tehtyä? + +-- Sallitteko? -- Ja tohtori otti panoksen nuuskaa kultarasiastaan, +jonka hän oli saanut Kustaa III:lta. -- Kypsiä, mutta _fraiche'eja_ +niiden pitää olla ... tsih! Nyt aivastin sen vakuudeksi. + +-- Älkäämme puhuko enää siitä. Minua huvittaa tämän nuorukaisen +suojeleminen. Hän on rakastettava ja (_hiljaisella äänellä_) hänestä +voi olla meille hyötyäkin. Tiedättehän, Platen vehkeilee, Siegroth +vehkeilee, kaikki riippuu sodan uhkapelistä. Me tarvitsemme nuorta +miestä, jolla on sekä älyä että sydäntä ja joka voi mennä tuleen meidän +edestämme. Hän ei saa olla sukulaisuussuhteissa minkään vanhan perheen +kanssa, vaan hänen täytyy olla nousukas, jonka on meitä kiittäminen +kaikesta. Tohtori ... minä luotan teihin. Minä olen ajatellut +Cecileä... Mutta puhettamme kuunnellaan. (_Ääneen_.) Olette oikeassa, +minusta on gavotti parempi kuin menuetti ... varsinkin kun ollaan +nuoria. Luutnantti Ros! + +Nuori luutnantti jätti velvollisuutensa tuntevana sadannen-ensimmäisen +lemmittynsä ja lähestyi kumartaen kaikkivaltiasta hallitsijatarta. + +-- Tohtori Ekströmer ja minä olemme tulleet erimielisiksi hyvin +syvällisestä ja vakavasta asiasta eilisten tanssiaisten johdosta. +Tahdotteko olla hyvä ja ratkaista meidän riitamme? + +-- Liian suuri kunnia minulle, teidän armonne! Olen koettava parastani. + +-- Me väittelimme lääkintätaidosta. Ankara tohtori sanoi minun voivan +tulla toimeen ilman hänen neuvojaan ainoastaan sillä ehdolla, että +lakkaan tanssimasta. Ja minä vastasin, ettei moinen taito, joka kieltää +tanssimasta, voi olla muuta kuin inhoittavaa puoskaroimista. Mitä +sanotte siitä, hyvä luutnantti? + +-- Johtuu mieleeni pieni komparuno, mutta ilmoitan jo edeltäkäsin, +etten minä ole sen tekijä. + +-- Antakaa kuulua! + + -- Määrätkää mulle latinaks': + ain' nuorten kanssa ilakoida, + rakastaa, laulaa, karkeloida, + niin jään mä teille potilaaks'. + + Mut reseptit, nuo annetut, + jos multa liekin sammuttaisi, + niin herra tohtor' oppinut + myös oitis matkapassin saisi! + +-- No, mitä rakas tohtori, siihen vastaatte? Eikö se ole oikea terveen +järjen arvostelu lääkintätaidosta? + +-- Verraton, armollinen rouva, ainakin neljänteentoista nuhaan asti. + +-- Emme häiritse enää kauemmin luutnanttia oppineilla +riitakysymyksillämme. Joko mietitte uusia valloituksia eilisten +voittojenne jälkeen? Antakaa anteeksi, minä en ole unohtanut _toista_ +taistelutannerta; minä toivon majesteetille ja isänmaalle monta niin +urhoollista käsivartta kuin teidän on, hyvä luutnantti... Stegenbergin +haava on luultavasti jo parantunut? + +-- Toivottavasti. + +-- Hyvä. On hullutuksia, joita ei sovi ankarasti arvostella, enkä minä +tässä erikoistapauksessa aio esittää ammuntarangaistusta. Kuitenkin on +vielä ratkaisematta, kuka oikeastaan on saava Cecilen hansikkaan. + +-- Oi, te olette julma, armollinen rouva! Enkö minä sen hyväksi pannut +alttiiksi henkeäni? + +-- Panitte kyllä. Mutta panihan Stegenbergkin. Ei siinä kyllin, hyvä +herra, että osoitetaan rohkeutta; täytyy myöskin osata olla uskollinen. + +-- Ai, ai, keskeytti tohtori, te olette mennyttä miestä. + +-- Mennyttä miestäkö? Miksi te luulettekaan minua? Tahdotteko, +armollinen rouva, koetella minua? + +-- Ehkä. Mutta saammehan vielä jonkin aikaa pitää teidät Loviisassa? + +-- Minä olen täällä osoittamassa teidän armollenne kunnioitustani ja +sanomassa jäähyväisiä. Kello neljä iltapäivällä satuloidaan hevoseni; +minut on komennettu tarkastamaan Artjärvelle äsken kokoontuneita +rekryyttejä. + +-- Lähdettekö yksin? Tiet eivät ole turvallisia. + +-- Lähden vanhan ystäväni kornetti Peuran kanssa. Kaikki rakuunamme +ovat palvelustoimissa. + +-- Hyvä luutnantti -- virkkoi kenraalitar, suoden lämpimän katseen +kauniista silmistään -- minä toivotan teille onnea matkalle ja +tervetuloa takaisin, niin pian kuin virkatoimiltanne pääsette. Mihin +hyvänsä teitä käytetäänkin, olette te aina kunnialla täyttävä +velvollisuutenne. Mutta te olette nuori, ja sentähden on teille +anteeksiannettava, että rakastatte seikkailuja. Minä pyydän, säästäkää +henkeänne, joka voi tulla kuninkaallenne hyödylliseksi; älkää enää +antautuko kaksintaisteluun kauniiden naisten hansikkaista. Jos sen +sijaan löytäisitte metsästä lumotun linnan, tapaisitte jättiläisen, +tappaisitte lohikäärmeen ja vapauttaisitte kauniin, vangitun +prinsessan, no niin, silloin nimitän minä teidät urhoolliseksi +ritarikseni Pyhäksi Yrjänäksi, ja silloin... + +-- Silloin on neiti Cecilen hansikas minun. + +-- Niin, silloin on Cecilen hansikas teidän, kuitenkin vain sillä +ehdolla, että luovutte vapautetun prinsessan sydämestä ja kädestä ja +pysytte edelliselle mielitietyllenne uskollisena kolme viikkoa. + +-- Liian pitkä aika, siinä on kaksi ja puoli viikkoa liikaa! nauroi +tohtori. + +-- Ah, armollinen' rouva, miksette määrännyt kolmea kuukautta ... +kolmea vuotta ... koko elämääni? + +-- Hiljaa! Ei koskaan pidä luvata enempää kuin mahdollisesti jollakin +tavoin saattaa toivoa voivansa pitää. Hyväksyttekö ehdotukseni? Muuten +saa hansikkaan kilpaveljenne, joka sen paremmin ansaitseekin, koska hän +on vuodattanut verta sitä valloittaessaan. + +-- Enpä ollenkaan ansaitsisi kaikkea hyvyyttä, jota te, armollinen +rouva, osoitatte poloiselle sotilaalle, ellen ihastuneena suostuisi +ehdotukseenne ja ottaisi vastaan sitä kunniaa, että pääsen teidän +armonne ritariksi. Valitettavasti on hyvin vähän toivoa löytää meidän +metsistämme lumottuja linnoja; mutta jos se huvittaa teidän armoanne, +niin saanhan koettaa onneani. + +-- Päätetty siis. Tohtori Ekströmer on todistajana. _Au revoir_, tuleva +Pyhä Yrjänä-ritarini! + +-- Jääkää hyvästi, teidän armonne! Jääkää hyvästi, herra tohtori! + +Nuorukainen lähti suudeltuaan kenraalitarta kädelle ja syvään +kumarrettuaan, ja miettiväisenä katseli hänen suojelijattarensa hänen +poistumistaan. Sitten vaativat muut vieraat hetkiseksi hänen seuraansa, +kunnes tohtori Ekströmer otti hattunsa ja virkkoi leikillisesti: + +-- Te, armollinen rouva, olette sfinski, kun annatte ihailijanne +arvattavaksi ratkaisemattomia arvoituksia. + +-- Ratkaisemattomia arvoituksiako? Mitä sillä tarkoitatte? + +-- Uusi ritarinne ei voi koskaan täyttää lupaustaan. Se on vastoin +luonnon järjestystä. + +-- Kolmen viikon uskollisuusko? Ja te, joka sanotte tuon olevan vastoin +luonnon järjestystä, te tahdotte, että naisraukan pitäisi panna koko +elämänsä onni niin huonon kortin varaan! + +-- Minä olen poikamies, armollinen rouva! + +-- Sitä pahempi. Mutta selittäkää toki arvoituksenne! + +-- Eihän mikään ole yksinkertaisempaa. Ennenkuin tämä Don Juan tai Pyhä +Yrjänä ehtii Artjärvelle ja sieltä takaisin Loviisaan, on hän +rakastunut jo ainakin kaksikymmentä kertaa. Ja kuitenkin te, armollinen +rouva, vaaditte häntä olemaan uskollisena kolme viikkoa. Lähettäkää +hänelle kumppaniksi Leporello, niin saatte kuulla iloisen aarian, +mitenkä Espanjassa on tuhat ja viisi. + +-- Te olette inhoittava. Minä kysyn kornetilta, joka tässä näyttelee +Leporellon osaa. + +-- Antakaa anteeksi, siitä ette, armollinen rouva, vähääkään viisastu. +Kornetti Perpetuus -- minä en koskaan saa hänen nimeään päähäni -- on +oivallinen Sancho Panza, mutta aivan kelvoton kertoilemaan moisia +lemmenseikkailuja. Harvoin minä olen nähnyt tyhmempää miestä. + +-- Tohtori ... teillä on tapana leikkiä ihmishengillä. Oletteko myöskin +tottunut leikkimään ihmissydämillä. + +-- Minä en ymmärrä teitä, armollinen rouva. + +-- Minä sanoin teille äsken, että alan jo tuntea olevani vanha. Jos +olisin vielä nuori, olisi tanssiaislemmitty samanarvoinen minulle kuin +hyvä ateria teille ... olisi kaikki! Mutta on hetkiä, jolloin kaikki +nuo pienet tarkoitusperät, joita varten elämme, minusta näyttävät +tyhjiltä ja merkityksettömiltä. Kun ei enää uneksita, tahdotaan +todellisuutta. Tohtori, määrätkää minulle lääkettä neljääkymmentä +vuottani varten! + +-- Keisarinna Katarina on kuudenkymmenen vanha. Potemkin, Yermolov ja +monet muut väittävät, ettei hänellä suinkaan ole ikää enempää kuin +korkeintaan viisikolmatta. + +-- Ja _sitä_ te sanotte lääkkeeksi. Mikä parantumaton epikuurolainen! + +-- Mutta ymmärtäkäähän toki sanani oikein. Te, armollinen rouva, +pyydätte suuria päämääriä. Jollette niinkuin Katarina voikaan taivuttaa +jalkoihinne Eurooppaa ja puolta Aasiaa, niin tyytykää Suomeen. Sehän ei +tosin ole mikään keisarikunta, mutta sitä varten kannattaa kuitenkin +elää. Nuoruus on kunnianhimoinen, ja te olette tunteva itsenne +nuoreksi. + +-- Noin haastelevat miehet. Kun he saavat suupalan kunniaa ja +leikkipallon verran valtaa, niin on heillä tavaton, ihmeteltävä +ruokahalu. Mutta te ette ymmärrä nuoria, tohtori. Milloinka voidaan +kieltäytyä kaikesta, uhrata kaikki, unohtaa kaikki, heittää pois elämä +kuin riepu ja oma maine kuin olisi se karamellipaperi, ellei juuri +nuorena?... Mutta antakaa anteeksi!... Herra majuri ... madame ... joko +todellakin aiotte lähteä?... + +Ja kenraalittarella oli sen jälkeen kylliksi tekemistä muista +vieraistaan, jotka maltittomina olivat odotelleet tuon tuttavallisen +keskustelun loppua, voidakseen sanoa jäähyväiset. + +Tohtori Ekströmer kumarsi, huulilla usein nähty hyväntahtoinen, hieman +ivallinen hymy, ja sanoi päällystakkiaan kiinni pannessaan itsekseen: + +-- Vai niin, olisihan minun se pitänyt arvatakin. Hän on rakastunut +Rosiin ja on siis mustasukkainen koko maailmalle. Semmoisia ovat +naiset. Aina niin omaa voittoa pyytämättömiä ja ystävällisiä nuorille, +kauniille miehille ... aina niin helliä ja uhraavaisia sisariensa +tyttärille, kun he ovat ehtineet niin pitkälle. Se on ymmärrettävää; +tietysti on hyvä olla edes tätinä, kun ei voi olla enempää. +Ihmisraukat! Noita neljääkymmentä vuotta ei saa parannetuksi muulla +kuin kuudellakymmenellä vuodella, ja onpa esimerkkejä, ettei edes +siinäkään aina ole ollut kylliksi. + + + + +2. KAKSI RITARIA RATSASTAA METSÄSSÄ. + + +Niiden suurien, haarautuvien laaksojen eteläpuolella, joissa Saimaan ja +Päijänteen vesistöt levittäytyvät sisämaahan, kulkee idästä länteenpäin +selänne, jossa on paikoin kukkuloita, paikoin mäntyä kasvavia +hiekkaharjuja, paikoin taas mahtavia harmaakivijoukkoja tai sieviä, +lehtimetsien kaunistamia rinteitä. Näiden kukkulain eteläpuolella, +jotka lännessä ovat Uudenmaan ja Hämeen vanhana, historiallisena +rajana, laskeutuu laajoja tasankoja hitaasti merta kohti, vaikka kyllä +niidenkin alueelle vielä on tunkeutunut tiheään kukkuloita, solia ja +vesiä, niin että siellä sota-aikana pienoinenkin joukko olisi voinut +maata suojella ryntäävää vihollista vastaan. Seutu on kaunista, +hedelmällistä savimaata, tiheämmin asuttua kuin moni muu Suomen seutu. +Melkoiset rälssitilat muistuttavat vielä tänäkin päivänä muinaisista +mahtavista aatelisista, joiden keskuudesta on kohonnut maallemme moni +kuuluisa sotilas ja kansalainen; mutta vuosisatojen ruoste ja koi on +kalvanut näitä suuria tiluksia, moni niistä on hajonnut tai liukunut +pois vanhain sukujen käsistä, ja sodan vaiheet ovat täällä toisinaan +rakentaneet muureja entisten veljien välille, toisinaan taas niitä +kukistelleet. + +Näillä paikoin, eräässä länteenpäin Elimäen kirkolta olevassa +metsäseudussa, jossa maanselkä alenee viehättävästi vaihteleviksi +kukkuloiksi ja laaksoiksi, nähtiin myöhään eräänä iltana kesäkuussa +1789 kahden ratsastajan vaivalloisesti ponnistelevan eteenpäin +tiettömässä ja asumattomassa sydänmaassa. He olivat mahdollisimman +kauan kulkeneet tietä myöten Laptreskin kirkolle päin ja sitten +lähteneet oikomaan metsää myöten, mutta vähitellen joutuneet harhaan. +He pääsivät kuitenkin eteenpäin vielä niin kauan kuin he kulkivat +polkua, jonka samanne päin pyrkivät jalkamiehet olivat tallanneet. +Mutta vihdoin hävisi sekin johto, ja ratsastajat huomasivat, että +heidän täytyi joko kääntyä takaisin tai tunkeutua yhä syvemmälle +tuntemattomaan saloon. + +Siihen vuodenaikaan oli yö valoisa ja se olisi muissa olosuhteissa +miellyttävine vaikutelmineen vallannut jokaisen luonnon kauneudelle +alttiin mielen. Laulurastas liverteli uupumatta sointuvia säveliään +metsässä, ja ivaillen mukaili sitä ruisrääkän käheä ääni loitolta +kosteasta ruohikosta. Lempeä kirkkaus, mailleen menneen, mutta kohta +jälleen haudastaan nousevan auringon jälkiloiste viivähteli vielä +koivujen vaaleanvihreillä lehvillä ja leikki pienen metsälammen +välkkyvällä pinnalla, joka siinteli sieltä täältä puiden runkojen +välistä. Kevyt usva nousi hienona, valkoisena harsona metsän +kosteimmista paikoista. Joskus lähti ratsastajia pelästynyt metso +lentoon ihan hevosen jalkain edestä tai kiipesi orava ylemmäksi siltä +riippuvalta oksalta, joka sulki ratsastajilta tien ja sentähden taipui +syrjään. Lukemattomia hyttysparvia tanssi ilmassa ja ne hajosivat +toisinaan kuin savu uinahtavan yötuulen unisesta puhalluksesta. + +-- Käännytään takaisin, Jaakko! sanoi kärsimättömästi toinen +ratsastaja, noin kahdenkymmenen vanha nuorukainen, joka oli kääriytynyt +viittaan, minkä alta näkyi Uudenmaan rakuunain tunnettu univormu. -- +Ratsastammehan itään päin, vaikka meidän olisi pyrittävä länteen. Etkö +kuule kosken kohinaa tuolta kaukaa? Se on Anjalan koski. + +Toinen ratsastaja näytti kestäneen ainakin viidenkymmenen talven +vaivat, ja arpisissa kasvoissa oli hänellä selviä merkkejä sekä +auringon paahteesta että sapelin iskuista. Yllä oli hänelläkin +rakuunain univormu, jota hän oli koettanut suojella tomulta karkealla, +hämäläisten mekon kaltaisella palttinapuserolla. Jalkoja suojelivat +jonkinlaiset hyvin alkuperäiset, samasta halvasta kankaasta +tehdyt säärystimet, mikä kaikki oli omituisessa ristiriidassa +ratsusaappaitten, hatun ja ohjesäännössä määrätyn, välttämättömän +kankipalmikon kanssa. + +-- Anjalan koski! toisti mies ärtyisästi hymyillen. Sontiaisia siinä +on, mutta ei koskea. + +-- Mutta minä sanon, että me ratsastamme itään päin, jatkoi nuorempi ja +hienompi ratsastaja, pysähdyttäen hevosensa ja kuunnellen. -- Etkö näe, +miten taivas niskottaa tuolla lounaassa? Saamme vielä niskaamme myrskyä +ja sadetta, ennenkuin suoriudumme tästä lemmon erämaasta. Ja se on +sinun syysi, Jaakko. + +-- Minunko syyni? Minäkö tahdoin lähteä oikomaan metsää myöten, jotta +pikemmin päästäisiin perille? Kuljemmeko me nyt itään päin? Moinen +kamariherra, joka ei osaa matkata metsässä ilman aurinkoa! No, niinpä +opetan sinulle jotakin hyödyllistä, armollinen herra. Tarkastele +havupuiden runkoja, niin on sinulla aina kompassi käsillä. Tuo hongan +paljas puoli näyttää pohjoista ja tuuhea puoli etelää. Ymmärrätkö nyt, +että me kuljemme länteen päin, ja taivaanranta ruskottaa koillisessa +auringon nousun edellä? Anjalan koskelle on ainakin neljä penikulmaa. + +-- Anna mennä sitten, mies, äläkä riitele ilmansuunnista! Minulla on +nälkä ja jano, ja väsynyt olen kuin loppuun ruoskittu kuormahevonen. +Saan katarrin tästä kirotusta yökylmästä; kylläpä huomenna on sitten +hupaista komentaa ja kiekua kuin käheä kukonpoikanen. + +-- Oletko sinä sotamies, Yrjö? Olisitpa kaalellut Pommerin soissa, +vanhan Fritsin husaarit kintereilläsi yöt päivät. Etkö kuule +lehmänkelloa tuolta järven rannalta? + +-- Sontiaisia, Jaakko, sontiaisia! Hanki nyt tähän vaikka torpparin +maja. Onhan sotamieskin joskus ihminen. + +-- Juo vettä ojasta! + +-- Kiitos vain. Toimita minulle reikäleipä, talonpoikaisjuusto ja +viilipiimää, niin unohdan kaikki Helsingin pihvipaistit ja Tukholman +piirakat. Hanki minulle vain jokin töllinnurkka, olkikupo ja +lammasnahkavälly, niin unohdan kerrassaan kaikki sotaelämän vaivat, +ryssät, valtiopäivät, salaliitot, tyrannit, Sprengtportenit, +vapaamuurarit, tallirengit ja koko valtakunnan menestyksen. Jaakko, +kunnon ukko, olisipa tässä edes täysi heinälato, niin paneutuisin +siivona narrina ja uskollisena alamaisena ensin toiselle, sitten +toiselle korvalliselleni nukkumaan uneksiakseni tytöstäni -- tai +oikeammin tytöistäni, Jaakko -- sillä legioona niitä on, niin etten +tiedä lukuakaan, jok'ikinen päivähän minä olen rakastunut. Ah -- pitkä +haukotus keskeytti puheen -- heinälato on kohta ainoa kunnianhimoni. +Sen helmassa olisin valmis laulamaan: + + Teille sylin', myriaadit! + Sulle suukkon', koko maa! + +-- Joutavia loruat! + +-- Niin, nyt minä tahdon loruta; kuinka minä muuten jaksaisin pysyä +hevosen selässä? Talonpoikaisjuuston ja heinäladon muistaminen saattoi +minut entiselle hyvälle tuulelle. Jaakko, elämä on kuitenkin +kummallinen ilveily. Minä olen tuommoinen onnen kantamoinen, sinähän +minut löysit melkein kuin maantieltä ja otit armoihisi, kunnon +tervaskanto, taivutit minun tähteni kankeaa selkääsi päälliköiden +vastaanottohuoneissa, toimitit minut latina- ja kadettikouluun etkä +raskinut polttaa tupakkaa kuuteen vuoteen, jotta olisit saanut minulle +ensimmäisen univormun. Ja kuitenkin -- voitko uskoakaan? -- oli minulla +vielä kolme tuntia takaperin mielessä kunnianhimoisia unelmia +loistavasta tulevaisuudesta. Sotamarsalkan sauva on minusta usein +näyttänyt olevan niin lähellä kuin tuo metsän pihlaja; kreivittären +sydän on minun mielestäni monesti ollut helpompi anastaa kuin tuo +tuomenkukka, jonka saavutan kädelläni. Minä olen ollut ujostelematta +ratsastavinani siinä, missä everstimme nyt ratsastaa johtaen Uudenmaan +rakuunain ripeitä rivejä, ja toisinaan olen taas unten hevolla ollut +ajavinani esikunnan johtajana, missä kreivi Meijerfelt nyt ratsastaa. +Niin, sitten kun rupesin kaikkien muiden tavalla haaveilemaan +politiikkaa, ei minusta pieni suuriruhtinaan kruunukaan, sellainen kuin +Suomen, ole näyttänyt riippuvan paljoa korkeammalla kuin tuo +männynkäpy, jonka voin siepata miekkani kärjellä. Nyt sitä vastoin, +Jaakko (uusi haukotus), näyttää elämä minusta kanervakankaalta, ja +onnetar, tuo oikullinen naikkonen, kilistelee korvissani todellista +lehmänkelloa, milloin sieltä, milloin täältä, milloin läheltä, milloin +kaukaa, alinomaa viekkaasti, ilvehtien, saavuttamattomasi... + +-- Sääli sinua, Yrjö, ettet juo. Muuten olisi sinusta tullut toinen +Lidner. + +-- Seis, mies, kunnioitusta runoilijoille! Vaikka voisinkin tyhjentää +kolmen kannun maljan yhdellä henkäyksellä, ei minulta sittenkään +koskaan syntyisi "Spastaran kuolemaa". Mutta totta puhuen, Jaakko, minä +alan väsyä elämään. Huomaa: ylipäällikönrouva on huomannut minut +hyväksi kavaljeeriksi rykmentin tanssiaisia varten, ja sentähden on +majesteetti suvainnut tehdä minut luutnantiksi, jotavastoin sinä, +kunnon poika, joka otit vanhaa Fritsiä kiinni kauluksesta, kun minä +vielä puuhevosella ratsastelin, sinä, joka olet kärsinyt kaikenmoista +kurjuutta kruunun palveluksessa, minun vain rauhassa tanssiessani, ja +joka olet sata kertaa varmempi ratsastaja kuin minä, sinä yhä vain olet +halpa, unohdettu kornetti. Sinulla olisi pitänyt olla ylhäinen kummi +ennen muinoin kätkyessä maatessasi, Jaakko. Mitä olen minä tehnyt +onneni hyväksi? Olen kohtuullisesti hullutellut palveluksessa; olen +tanssinut huvikseni, juonut huvikseni, rakastanut huvikseni ja +vehkeillyt huvikseni. Kurjaa on tuo salainen vehkeileminen; minä olen +nyt kuningasmielinen _par dépit_, suuttumuksesta. Jollemme kohta pääse +taistelemaan, lähden yksinäni Haminaa vastaan, ammun kuoliaaksi +ensimmäisen ryssän, minkä tapaan, ja sanon sitten jollekin toiselle +rehelliselle miehelle, jolla on yllään vihollisen vihreä nuttu: olkaa +hyvä, kostakaa, ampukaa minut huviksenne, minä ammuin teitä ja minä +tein sen myöskin huvikseni. + +-- Oh, loruja! Mitä viisaustiedettä tuo on? + +-- Sano sitä miksi hyvänsä, vaikka lapsentaudiksi: ehkä onkin +tuhkarokko tarttunut päähäni. Minä en enää jaksa elää huvikseni +niinkuin tähän asti. Muilla on isä ja äiti; veljiä ja sisaria; muilla +on tuollainen oikea ystävä, jota minulla ei koskaan ole ollut. Minä +olen kuin tuon ruskean vuorenseinämän sammal. Ei yhtään vehreää oksaa +kasva siinä. Ja se on kurjaa. + +-- Kyllä minä sen voin käsittää, Yrjö. Ei yhtään vehreää oksaa, +tämmöinen vanha, kuivunut kanto vain kuin minä, mutisi Jaakko, ja hänen +karkea äänensä kuulosti tavattoman pehmeältä, josta merimies olisi +arvannut suolaista vettä rupeavan pisaroimaan huippupurjeista. + +-- Ei, anna anteeksi, Jaakko, vastasi nuorukainen, hänkin hellemmin. -- +Sinä olet se korsi, joka pidät minua elämässä; niin, vitsas sinä olet, +oikein sitkeä ja luja katajavitsas, joka pitää minua kiinni sidottuna. +Kas niin, älä nyt ole vihoissasi; minä loruan tyhmyyksiä; niinhän minä +aina teen. Tuhat ... tuostahan se ihana lehmänkellon ääni kuuluu ihan +läheltä! + +Todellakin hämmästytti ratsastajia ei yksi, vaan viisitoista, jopa +parinkymmentäkin lehmää, jotka rauhassa kuluttivat kesäyötänsä +kosteissa juurissa kytevän, savuavan tulen vaiheilla, avoveräjäisellä, +aidatulla kesantopellolla. Siinä vaaleni metsäkin ja harveni, ja tuli +näkyviin pieni, kaunis, niityiksi ja pelloiksi raivattu laakso. Mutta +vain riihiä ja latoja näkyi siellä täällä, ei mitään ihmisasuntoa. Ei +edes paimentakaan ollut karjassa. + +-- Alan aavistaa jo, että saamme hyvänkin yösijan, jatkoi puhelias +Yrjö. -- Toden totta, Jaakko, minä alan jo tuntea jonkin paremman +esimakua kuin talonpoikaisjuuston ja lammasnahkavällyjen. Eespäin, +eespäin, johan ihan tunnen ilmassa paistinhajua jostakin lumolinnasta. +Me lähestymme jotakin seikkailua. Kenraalinrouva on toden totta +ennustanut kuin Kassandra: minä olen voittava Cecile Almsköldin +hansikkaan. + +Jos nuori Yrjö-herra odotteli löytävänsä linnan tai edes +herraskartanonkaan tästä tuntemattomasta seudusta, niin kohta hän sai +huomata pettyneensä. Molempain ystävysten ratsastettua vähän matkaa, +kapeni laakso ja muuttui jälleen jylhäksi metsäksi. Ei pienintäkään +tölliä, ei ainoatakaan ihmisolentoa ollut nähtävänä missään. + +-- Mitä nyt? virkahti nuorukainen unisena ja maltittomana. -- Linna +näkyy painuneen maan uumeniin. Jaakko, sinä olet hämäläinen, ryhdyhän +toimeen ja loitsi se esiin! Etkö muista yhtään vanhaa loitsuasi? "Nouse +pois makoamasta!" + +-- Jos olisin lappalainen tai pohjalainen, niin ehkä koettaisin. Mutta +kuulehan!... Metsä puhuu. + +Kova kahlekoiran haukunta kuului tiheimmästä metsästä. Hevoset +hirnahtivat ja näyttivät vainuavan tallin olevan lähistöllä. + +Ratsastajat ajoivat koiran ääntä kohti, vaikka vähän vastahakoisesti, +sillä se johti heidät aivan syrjään. Metsä tuli niin tiheäksi, että +heidän täytyi laskeutua maahan ja vaivoin tunkeutua hyvin tiheässä, +melkein lävitsetunkemattomassa kuusikossa vesojen ja puiden runkojen +välitse eteenpäin. + + + + +3. RITARIEN TULO LUMOTTUUN LINNAAN. + + +Tällä kertaa he eivät kulkeneet turhaan, sillä talutettuaan hevosensa +korkealle, metsäiselle mäelle ja edelleen tiheän koivikon läpi, näkivät +he edessään kapean laaksonpoukaman, jonka halki juoksi kirkas puronen +ja jossa joka taholla ympäröivien korkeitten kukkulain välillä välkkyi +järven vesi tavattoman mustana tuntemattomien syvyyksien yllä. Tuossa +yksinäisessä seudussa oli muun maailman silmiltä kätkettynä asunto, +joka rakennustavaltaan ei ollut varsin tavallinen. Liian pieni se oli +aateliskartanoksi, mutta kuitenkin liian suuri tavalliseksi +talonpoikaistaloksi. Kylkirakennus ja päärakennus, jonka julkisivun +kuusi ikkunaa oli luukuilla huolellisesti suljettu, otsikko, jossa oli +kolme luukutonta ikkunaa, kaunis parveke, jonkinlainen umpinainen +pikku-ikkunainen kuistikko pihan puolella, pari ulkohuonerakennusta, +jotka samoin olivat tarkoin teljetyt, puutarha, koirankoppi, josta yhä +vain kuului karheaa haukuntaa -- semmoiselta se näytti tuo yksinäinen +asunto, väsyneiden matkamiestemme viimeinen turva. Olikohan talo +asuttu? Vai oliko se autio? Ja kuka ihmisarka olento oli paennut sinne +yksinäisen salon turviin? Se oli tietysti tutkittava. Kukaan ei +tarjonnut vieraille kattoa pään päälle. Paitsi koiraa ei kuulunut eikä +näkynyt ketään elävää olentoa. + +Kun ratsastajat varovaisesti taluttaen väsyneitä hevosiaan pääsivät +rinteen alle, oli heillä siinä edessään matala kivimuuri, joka suurena +piirinä kiersi salaperäisen asunnon ja vieressä olevan puutarhan +ympäri. Sen korkeutta lisäsi punaiseksi maalattu säleaita, jonka +yläreuna oli varustettu uhkaavilla rautapiikeillä. Jos sen +yli sai kiivetyksi, oli sisäpuolella tiheä, korkea, melkein +lävitsetunkemattomalta näyttävä orjantappurapensasto, joka juuri +äskettäin oli alkanut kukkia ja levitti ihanaa tuoksua vilpoiseen +kesäyöhön. + +Maltittomina ratsastajat ajoivat mutkittelevan muurin viertä, kauan +turhaan etsien jotakin pääsyä pihaan. Vihdoin he löysivät pienen +portin, mutta se oli luja ja hyvin suljettu; mahdotonta oli saada sitä +auki. Muuta keinoa siinä ei ollut kuin sitoa hevoset johonkin +vaahteraan, joita kasvoi ulkopuolella, ja kiivetä portin yli. + +Yrjö koetti heti; hän hyppäsi rohkeasti satulasta, ja jonkin verran +rautapiikkien repimänä pääsi hän pihan puolelle puutarhaan. Hänen +tyynempi ystävänsä seurasi häntä kömpelömmin liikkein. He olivat siis +lumotun linnan muurin sisäpuolella ja alkoivat tarkastuksensa. + +Puutarha oli varsin tavaton. Ylenmäärin oli siellä harvinaisia, +ulkomaalaisia korukasveja, jotka olivat niin huolellisesti hoidettuja +ja taitavasti kasvatettuja, ettei parhaimmallakaan puutarhurilla olisi +ollut mitään muistuttamista. Varsinkin ruusut olivat hyvin komeita. +Hoitaja -- mies tai nainen -- näkyi erittäin rakastavan noita +miellyttäviä kasveja. Niitä oli tavattoman paljon ja niin monenlaisia, +ettei Yrjö eikä hänen ystävänsä koskaan olleet osanneet moista +uneksiakaan. Tuulilta suojattuina ja odotellun auringon lämmössä ne +edustivat kaikkia kehityksen eri asteita, ensimmäisistä heikoista +vesoista aina täydelliseen kukoistukseen saakka, ja varmaankin ne +olivat saaneet alkaa kasvunsa kasvihuoneessa, koskapa muuten olisi +ollut mahdoton käsittää, mitenkä ne olisivat voineet ehtiä jo niin +pitkälle Suomen kevätkesän viileässä ilmassa. + +Vaikka vaeltavat ritarimme eivät joutaneetkaan pitkälti katselemaan, +ehti näky kuitenkin vaikuttaa heihin. + +-- Ei, Jaakko, sanoi Yrjö, minä en murra ovia enkä edes kolkutakaan, +niinkuin kyllä olisi oikeus kolkuttaa, kun näin tulee taloon, nälkä ja +jano aseina. Tässä on jotakin, joka pidättää kättäni. Kummallista, kun +en tohdi edes kiroillakaan. Täällä on ilmassa jotakin viattoman +puhdasta; minä en mistään hinnasta pahoittaisi noita sieviä ruusuja. + +-- Kaikki ovet lukossa, kaikki alakerran ikkunat lujasti suljetut! +huomautti vähemmän haaveksiva ystävä. -- Ellei koira haukkuisi, voisi +taloa luulla asumattomaksi. Pannaan hevoset liekaan ja mennään +nukkumaan jonkin katoksen alle. + +-- Ei syömättä! vastasi Yrjö, jonka tuo huomautus herätti +todellisuuteen. -- Asumatonko, sinä sanot? Kuka sitten olisi kastellut +näitä ruusuja, jotka kuolisivat tai metsistyisivät, ellei niitä +alinomaa ja hellästi hoidettaisi? Jaakko, et sinä ole syntynyt +puutarhuriksi. Seiso tässä vahdissa. Haluanpa vähän paremmin +tutkistella tätä lumottua linnaa. + +Puhuessaan Yrjö heitti yltään viittansa ja ratsusaappaansa ja ryhtyi +hurjanrohkeaan yritykseen, jollaiseen mies antautuu ainoastaan +ollessaan kaksikymmenvuotias tai rakastunut tai rakuuna -- ellei hän +sattumalta ole kaikkia yht'aikaa. Talo oli valkeaksi maalattu ja +laudoitettu, niin että vaakasuorassa ulkokatteessa oli jonkinlaisia +uurteita, jotka olisivat olleet riittäviä pysykkeitä kissan käpälälle, +mutta olivat hyvin huonoja tukia ihmisjalalle. Yrjö kiipesi ensin +nurkkaa myöten ylös ja kapusi sitten laudoitusta pitkin hiljaa +eteenpäin, kunnes pääsi kiinni parvekkeeseen, joka oli otsikon +keskimmäisen ikkunan kohdalla. Siitä hän tarttui rautakaiteeseen, nousi +sen ulkopuolelle parvekkeen reunalle ja katsahti ikkunasta sisään +samalla uteliaasti, rohkeasti ja kuitenkin melkein arasti. + +-- No, mitä näkyy? kysyi Jaakko alhaalta. Mitä siellä on? Hämähäkin +verkkoja, pesuvaatteita vaiko tyhjä maitohylly? + +-- Siellä on pieni, sievästi sisustettu kamari, jonka ovi on auki +johonkin pihanpuoleiseen huoneeseen. + +-- Nouse parvekkeelle! + +-- Ei, en uskalla. Minua peloittaa, Jaakko. Tuntuu siltä kuin suojelisi +näkymätön voima tätä taloa. Jospa vain aurinko nousisi! On niin hämärää +huoneissa, etten voi erottaa, mitä sisempänä oikein on. + +-- Nyt nousee aurinko kukkulan takaa. Jos pihan puolella on ikkuna, +täytyy siitä kohta ruveta paistamaan huoneeseen. + +-- Jaakko, ruudut rusottavat... Siellä on joku... Lapsi se on... Nyt +loistaa ensimmäinen säde ruudusta. Valo leviää... Minä erehdyin, +Jaakko! + +-- Emännöitsijäkö se on? + +-- Ei, nuori tyttö. Aurinko kultaa hänen tummat hiuksensa. + +-- Aika poika se tuo on! Saadaanpahan nähdä, että hän tulee tanssien +päistikkaa alas. + +-- Jospa vain näkisit hänet! En koskaan vielä ole nähnyt niin viatonta +ja viehkeää. + +-- Yrjö ... pidä lujasti kiinni kaiteesta! + +-- Vaiti, ei sanaakaan! Hän rukoilee aamurukoustaan. Noin minä +tahtoisin osata rukoilla... Jumala sinua siunatkoon!... Nyt kohottaa +hän silmänsä ... rukous on lopussa ... hän tulee tännepäin... + +Samassa nuorukainen liikahti ikäänkuin paetakseen, mutta unohti kapean +jalansijansa, menetti tasapainonsa ja putosi nurinniskoin parvekkeelta. + +Jaakko näki hänen putoavan ja mutisi jotakin hulluista pojista, jotka +luulevat jaloissaan olevan kissankynnet, kunnes huomasi suojattinsa +vuotavan verta. Yrjö oli loukannut itsensä johonkin terävään +kivensärmään ja koetti nähtävästi vaivoin nousta ylös. Ystävän tutkiva +silmä huomasi heti hienon, punaisen naarmun ohimossa. + +-- Juokseeko sinusta verta, poika? Mikä sinulla on? Etkö vastaakaan? No +jopa nyt! Olethan kalpea kuin talvinen jänis! Ja Jaakko juoksi +noutamaan satulastaan siteitä. + +Mutta ennenkuin hän niitä löysi, tapahtui jotakin, joka heti palautti +veren Yrjön kalpeille kasvoille. Parvekkeen alla olevasta ovesta astui +esiin nuori tyttö -- ei emännöitsijä eikä karjakko, ei enkeli eikä +keijukainen -- vaan kaikesta päättäen kuolevainen olento niinkuin +muutkin, kun eivät satu olemaan rakkauden värikästen kaukolasien +takana. Hän oli lapsi tai melkein lapsi, solakka, notkea, joustava, +enemmän etelä- kuin pohjoismaalainen, hänen silmänsä olivat suuret ja +tummankiiltävät, hiukset melkein siniseen vivahtavan mustat, +koristelemattomasti taapäin pyyhkäistyt, niin että valkoinen otsa ja +ohimot jäivät paljaiksi. Vaaleassa, yksinkertaisessa musliinipuvussa +oli jotakin, jossa Yrjön hurmaantunut silmä oli näkevinään taitavamman +käden kuin tavallisen maalaisompelijan työtä. Koko olento oli hänestä +aamun kirkkaassa valossa niin ilmankeveä, niin viehättävän ylhäinen, +ettei hän voinut olla häpeämättä äskeistä vakoiluaan, jolla hän oli +häirinnyt niin suloista olentoa tämän rauhoitetussa asunnossa. + +Tuntemattomalla neidolla ei näyttänyt olevan aavistustakaan vieraiden +läsnäolosta. Hän hengitti mielihyvin vilpoista, vielä kosteata +aamuilmaa, meni lähimmän pensaan luo, jossa kastehelmet välkkyivät +kukissa ja lehdillä, taivutti oksat syrjään ja tarkasti ruusun-umppua, +joka ei vielä ollut täysin puhjennut. Ei mikään voinut olla +luonnollisempaa eikä yksinkertaisempaa, mutta Yrjöstä hän näytti +puhuvan ruusuille ja ne puolestaan vastaavan hänelle ... niinkuin olisi +umppu hänen tullessaan levittänyt terälehtensä, ja samalla uusi +ihmeellinen nuoruuden ja kauneuden tuoksu virrannut puutarhaan. Lempeä +hymy leikki nuoren tytön rakastettavilla kasvoilla, hän kulki pensaalta +toiselle, poimi sieltä täältä pois kuivan lehden, sitoi siellä täällä +jonkin itsepäisen oksan lujemmin kiinni tukeen, otti vihdoin +ruiskukannun, joka oli valmiina pensaan luona, ja astui muurin luo +purolle täyttämään kannuaan. Sieltä hän löysi molemmat vieraat, jotka +siihen asti olivat olleet pensasten peitossa. Jaakko peseskeli +puhtaaksi ystävänsä ohimon veristä haavaa. + +Tyttö pysähtyi kummastuneena. Hänen vilkkaissa kasvonpiirteissään +kuvastui silmänräpäyksessä vuoroittain pelkoa, epäilystä ja +kummastusta; sitten heti hämmästystä ja sääliä. Hän oli huomannut +Jaakon huolelliset sitomispuuhat. + +Nuorta Yrjö-herraa hävetti sukkasillaolo ja myöskin, että hänet oli +tavattu vieraalle alueelle tunkeutuneena. + +-- Minä olen hyvin pahoillani, hyvä neiti -- sanoi hän kohteliaasti +kumartaen -- että olemme häirinneet teitä niin sopimattomalla tavalla, +mutta meillä tuskin oli muuta neuvoa. Nimeni on Yrjö Ros ja arvoltani +olen kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisen rakuunaväen luutnantti, ja +kumppanini on Jaakko Peura, saman väen kornetti. + +-- Muuten sanotaan minua myöskin Peuroniukseksi, veljeni mukaan, joka +on pappi, oikaisi Jaakko, kömpelösti koettaen asetella paikoilleen +toisella korvallisella riippuvaa hiustupsua, jota lyijypalanenkin +osaltansa koetti painaa alas, jotta tuo itsepäinen olio olisi pysynyt +suorana, kuten ajan tapa ja univormuohjesääntö vaati. + +-- Ehkä -- jatkoi Yrjö -- uskallan, armollinen neiti, toivoa +anteeksiantoa, jos lisäksi ilmoitan, että olemme esimiestemme käskystä +virkamatkoilla maan puolustustoimissa. Me tulemme Loviisasta, olemme +tarkastaneet rekryyttijoukon Laptreskissa ja aiomme samaa tarkoitusta +varten Artjärvelle. Meille näytettiin oikotie metsän halki, mutta me +eksyimme emmekä vähintäkään tienneet olevankaan tätä viehättävää +paikkaa, johon meillä on ollut onni tulla tupsahtaa aivan ruusujen +keskelle. + +Nyt odotti Yrjö toki vastausta, mutta sitä ei tullut. Nuori tyttö +ojensi hänelle kätensä ja arasti hymyillen katsoi häntä silmiin, mutta +oli vaiti. + +Yrjö vei pikku kätösen huulilleen. Tyttö katsoi häneen viattomasti +kummastuneena ja ojensi sitten heti kätensä Jaakolle, joka arveli, että +hänenkin oli osoitettava samaa siihen aikaan varsin tavallista +kohteliaisuutta. Pahaksi onneksi oli Jaakolla ruma tapa purra tupakkaa. +Sentähden hän luuli kohteliaisuuden vaativan häntä ensin vähän +puhdistamaan karkeita viiksiään, ennenkuin hän uskaltaisi niillä +koskettaa hienoa kättä, mutta tuon manööverin aikana käsi äkkiä +vetäytyikin pois. + +Satoja kertoja ennen rakastunut Yrjö seisoi peräti hämillään. Mutta +nähtyään hänen verisen otsansa muisti tyttönen äkkiä jotakin, jonka oli +aivan unohtanut. Hän juoksi purolle, täytti kannunsa vedellä, pani +tuttavallisesti kätensä Yrjön otsalle, tutki haavaa, pesi pois veren, +kääri nenäliinansa haavan siteeksi, päästi kaulastaan punaisen +silkkihuivin ja kiinnitti sen siteen peitteeksi. Hän ei sitä tehdessään +voinut olla koskematta nuorukaisen poskeen, mutta hänen kätensä ei +vavissut; ei vähintäkään heijastusta Yrjön poskien punasta näkynyt +hänen tyynellä otsallaan. Se oli vain sisaren luonnollista, lempeää +hoitelemista, ja kun side oli valmiina, koetti hän ilmeikkäin elein +osoittaa, ettei haava lainkaan ollut vaarallinen, vaan paranisi pian. + +Kun ei mitään ääntä kuulunut noilta kauniilta huulilta, johtui Yrjön +mieleen, että hänen vaalijansa luultavasti oli ulkomaalainen eikä +siis ymmärtänyt ruotsia, jota hän oli puhunut. Hän siis ilmaisi +kiitollisuutensa ranskaksi -- turhaan; saksaksi -- turhaan; hän haki +muististaan muutamia englantilaisiakin sanoja -- yhtä turha vaiva. +Epätoivoissaan hän solkkasi muutamia venäläisiä sanoja ja kirouksia, +jotka sotamiesten suusta olivat tarttuneet hänen korvaansa -- ei sekään +auttanut. Jaakko luuli löytäneensä tuon käsittämättömän äänettömyyden +avaimen ja tulkitsi ystävänsä sanat suomeksi. Kaikki vain turhaa +ponnistelua; enemmän kuin sata vuotta oli kulunut siitä ajasta, +jolloin suomen kieli oli kotiutuneena hienojen neitosten huulilla, +ja enemmän kuin sata vuotta oli vielä kuluva, ennenkuin se jälleen +tuli niillä kotoiseksi. Nuori tyttönen katseli vieraita milloin +välinpitämättömästi, melkeinpä tylsästi, milloin maltittomasti, mikä +ilmeni vilkkaissa eleissä. Vihdoin hän juoksi pensaan luo, taittoi +kaksi ruusua ja antoi heille kummallekin yhden, ja hänen katseensa oli +kysyväinen kuin olisi hän sanonut: näitäkö te tahdoitte? + +Kun hän ei heidän kasvoistaan nähnyt mitään vastausta kysymykseensä, +näytti hänen mieleensä johtuvan jotakin muuta, hän palasi ovelle, josta +oli tullut puutarhaan, ja pysähtyi odottamaan. + +-- Hän kehoittaa meitä seuraamaan itseään! huudahti rakastunut Yrjö. + +-- Mene sinä edeltä, minä vien hevoset talliin. Ja ilmoita hänelle +jollakin tavalla, että hänen pitää antaa kaksi piimäkehloa, sillä +muuten et jätä minulle mitään, laski Jaakko leikkiä. + +-- Huuti, mies! vastasi Yrjö, vaikka hän tunti takaperin ei ollut muuta +ajatellutkaan kuin hyvää aamiaista. + + + + +4. LINNASSA ASUU LUMOTTU PRINSESSA. + + +Koska kerran olemme satujen maailmassa, pitäisi meidän nyt löytää +salainen vuorenluola tai ainakin korkea torni, jossa mustasukkainen +jättiläinen oli säilyttänyt tuota lumotun linnan ihmeen ihanaa vankia. +Mutta mitään semmoista vankilaa ei ollut. Puutarhan puoleisesta ovesta +tultiin portaille, joita myöten päästiin suljetun alakerran kautta +kolmeen yläkerran huoneeseen; niistä oli eräs pihan, toinen puutarhan +puolella ja kolmas lukittu. + +Aamuaurinko paistoi pihan puoleisesta ikkunasta, levittäen punervaa +valoa kahteen sievään, valoisaan, miellyttävään huoneeseen, joissa +koristuksina oli kukkivia ruukkukasveja, kaksi linnunhäkkiä, orava +samoin häkkiin suljettuna, kultakaloja lasisäiliössä, kitara seinällä +ja muutamia hienoja kukkaismaalauksia. Tyttönen otti vieraansa vastaan +niin lempeästi ja viattomasti hymyillen, että Loviisan tanssiaisten +sankarilta haihtuivat kerrassaan kaikki tyhjät korulauseet, joita hänen +asemassaan oleva nuorukainen tavallisesti aina pitää varalla moisia +tilaisuuksia varten. Hän ei ollut vielä koskaan ennen nähnyt sellaista +hymyä. Siinä oli päivänpaistetta, mutta ei nimeksikään hehkua eikä +viehättävää keimailua; se oli kuin puhdas, tyyni ja vilpoinen +auringonsäde lähteen kuvastinpinnalla. Tyttönen säteili lapsellista +suloa, pyytäessään kädenviittauksella Yrjöä istuutumaan pieneen, +vaaleanpunaisella silkillä päällystettyyn sohvaan. Tuskin Yrjö ehti +totella kehoitusta, kun tyttönen jo asettui pienelle jakkaralle hänen +jalkainsa juureen ja katseli häneen kysyvin silmäyksin -- katsoen +lakkaamatta, mutta ei virkkanut sanaakaan. + +Nuori Yrjö Ros ei yleensä helposti hämmentynyt. Hän oli hieman +huikentelevainen, seikkailuja rakastava, huveja ja vaihtelua +lakkaamatta etsivä ratsuväen luutnantti, jolla ei ollut mitään +juurensijaa omassa suvussaan ja joka sentähden kernaasti katseli elämää +kevyeltä kannalta, paitsi milloin hän sitä vaihteen vuoksi piti +raskaana, ja jonka hänen monet tähänastiset tanssiaislemmittynsä olivat +tehneet jotenkin rohkeapuheiseksi naisseurassa. Hänellä oli paras ja +ajattelemattomin sydän, mitä ajatella saattaa, ellei hän joskus -- +myöskin vaihteen vuoksi -- ruvennut elämää mietiskelemään, eikä hän +vielä koskaan ollut joutunut semmoiseen pulaan, ettei hän olisi +ripeällä päätöksellä tai rohkealla sanalla siitä selvinnyt. Mutta nyt +hän oli hämillään. Tuo kohtaaminen, tuo vastaanotto ja tuo kummallinen +vaitiolo sotki kokonaan hänen naisritari-taitonsa. Jos hän olisi ollut +toisella mielellä, olisi kohtaus ollut hänestä naurettava; mutta nyt +hän ei edes uskaltanut nauraakaan. Ainiaan puhelias nuori luutnantti, +joka oli varsin tottunut pitämään sydäntä tai korusanoja huulillaan, ei +nyt löytänyt sopivaa sanaa. Hän oli vaiti, ja hetkinen kului. + +Kun hän näin vähän aikaa ääneti katseli tyttöä ja tyttö puolestaan +häntä, tunsi hän silmänsä kostuvan kyynelistä. Aivan uusi tunne +tulvahti hänen herkkätuntoiseen sydämeensä. Äskeinen metsässä hänen +mielensä vallannut ajatus, että hän oli aivan yksin elämässä, ettei +hänellä ollut koskaan ollutkaan omaisia, ei äitiä eikä sisarta, ei +koskaan oikeata ystävää, johon hän olisi voinut liittyä koko sieluineen +-- ei ketään paitsi tuo uskollinen, kömpelö Jaakko, joka niin paljon +erosi hänestä sekä luonteeltaan että iältään -- se ajatus nyt äkkiä +herätti hänessä vastustamattoman ikävän ja täytti, hänen katsellessaan +nuorta tyttöä, hänen silmänsä kyynelillä. Aivan uusi, ennen +aavistamaton tunne valtasi hänen sielunsa, puhdas, pyhä ja viaton, +jonka edestä ansaitsi elää ja saattoi iloiten kuolla. Hän ei kauemmin +voinut olla vaiti, hänen täytyi lausua ilmi tuo yli äyräittensä +tulvehtiva tunteensa, vaikkapa sitä varten olisi pitänyt katkoa kaikki +salonkielämän sovinnaisuuden siteet. Hän otti tyttöä kiinni kädestä ja +kummastui itsekin, kun kuuli ensikerran puhuvansa oikeata luonnon +kieltä. + +-- Miksi katselet minua? kysyi hän. + +Vaikka henki olisi mennyt, ei hän olisi tyttöä nyt voinut sanoa muuksi +kuin _sinuksi_. + +Kun tyttö ei vastannut, jatkoi Yrjö melkein uneksien: + +-- Minä en tiedä, ken sinä olet, etkä sinä tunne minua. Minä tulen +suoraan metsästä kuin saalista etsivä haukka: kuka takaa sinulle, etten +ole ryöväri, joka tahdon ryöstää sinulta rauhasi? Minä löydän sinut +täältä kuin niityn kukan, ja ken on sinulle sanonut, etten minä tallaa +sinua. Sinä tervehdit minua ääneti, sinä sidot ääneti haavani, yksin, +turvattomana ja ääneti otat minut vastaan etkä pelkää minua. Miksi +uskot minua? Ja miksi uskon minä sinua, vaikka olet kuin suljettu +kirja? Minun käytökseni saattaa olla petosta, sinun teeskentelyä: miksi +uskomme toisiamme? Enhän minä tiedä edes nimeäsikään, ja vähänpä nimi +merkitsee, mutta minusta tuntuu kuin kauan jo olisimme toisemme +tunteneet. Miksi et vastaa? + +Tyttö yhä vain katseli häntä tarkkaavasti. Yrjö huomasi nyt hänen +katsovan vain hänen huuliaan. Väristys kiiti läpi koko hänen ruumiinsa; +hän tuskin uskalsi ajatella loppuun ajatusta, joka hänen mieleensä +juolahti. + +-- Hyvä Jumala, huudahti hän, onko mahdollista, että niin armas olento +voisi olla tuomittu ikuisesti äänettömäksi? Tuntematon, kaunis lapsi, +sano edes yksi sana, joka poistaa erehdykseni! Älä anna minun herjaten +syyttää Luojaa siitä, että hän on kauneimpaan mestariteokseensa +jättänyt niin suuren puutteen! Sano vain yksi ainoa pieni sana, mitä +vähäisin sana, ja se tekee minut onnelliseksi, se ilmoittaa minulle, +että _sinä kuulet_! + +Yhä vain vastaamatta tyttö katseli häntä, mutta levottomuutta, +melkeinpä suuttumusta kuvastui nyt hänen vilkkaista kasvoistaan. +Pienet, valkoiset kädet liikkuivat nopeasti ja maltittomasti samaan +tapaan kuin niiden merkkipuhe, joilta luonto on jo syntyessä riistänyt +sekä kuulon että puhelahjan. Paremmin kasvojen ilmeestä kuin noista +käsittämättömistä kädenliikkeistä Yrjö alkoi tajuta tytön nuhtelevan +häntä samasta, mistä hän äsken oli moittinut tyttöä: mikset vastaa? +Mikset puhu minulle sillä kielellä, jota minä ymmärrän? + +Yrjön katse osui sattumalta kitaraan. Mitä kitaralla tehtiin, ellei +kukaan saata kuulla sen säveliä? Ellei tyttönen ollut saanut osakseen +täydellisen kuurouden suurta onnettomuutta, niin totta hänen täytyi +tuntea soiton suloinen taito. Olihan koko hänen olemuksensa pelkkää +musiikkia. Hän otti kitaran seinältä ja ojensi sen melkein vapisevin +käsin tytölle. Enemmän katsein kuin sanoin virkkoi hän hänelle: soita! + +Tyttönen hymyili huomattavasti hämillään ja alkoi kosketella soittimen +kieliä. Heti kyllä huomasi, ettei hänen kätensä ollut tottumaton; Yrjö +olikin tuntevinaan Haydnin tutun sävellyksen: itävaltalaisen +kansanlaulun. Mutta millaisia säveliä! Kitara oli niin epävireessä kuin +ei siitä olisi koskaan lähtenyt puhdasta ääntä; kaikki kielet rämisivät +toisiinsa nähden korviasärkevän epäsointuisesti. + +Yrjön mieli heltyi taaskin kyyneliin asti. Hän otti kitaran, viritti +sen huolellisesti ja lauloi hieman muutellen toista säkeistöä, erään +noista Kustaa Filip Creutzin hempeistä lauluista, jotka silloin, +sovitettuina jo ammoin unohtuneihin säveliin, lämmittivät monen monta +sydäntä: + + Kun katsees' kohtaa Dafnen mistä, + ei jätetyks' se häntä saa, + sen näky mielen lumoaa, + ja kun hän poistuu näkyvistä, + sun syömes' hänet kuvastaa. + + Jos autuutta maa mitään luonee, + niin paljon hyvää, kaunista + sun aisteis' uutten keralla + autuuden sisällöks' se suonee. + Et, Dafne, tiedä onnestasi + +Yrjö pani pois kitaran. Miten toivoen ja miten peläten hän laulun +aikana koetti lukea tytön kasvoista pienintäkin merkkiä, joka olisi +osoittanut hänen kuulleen laulun ja ymmärtäneen sen helposti tajuttavan +ajatuksen! Sitä vivahdusta ei ilmennyt, siitä merkistä ei näkynyt +jälkeäkään. Tyttönen oli niinkuin ennenkin katsellut hänen huuliaan ja +käsiään, oli tarkasti ottanut huomioon hänen kasvojensa vaihtelevat +ilmeet, niin että ne samana silmänräpäyksenä jo kuvastuivat hänessä +itsessään, mutta _kuullut_, voi, kuullut hän ei ollut! Onneton totuus +oli selvinnyt lieventämättömän tuskallisena Yrjölle. + +-- Hyvä Jumala -- sanoi hän hiljaa itsekseen kuin olisi kuitenkin +pelännyt tytön kuulevan -- tämä onneton lapsi on kuuro ... on kukka, +vaan ei lintu ... tuoksu, vaan ei sävel. Ei koskaan ole taiteilija +luonut väreiltään ja muodoltaan kauniimpaa kuvaa mutta ääni on poissa. +Niin nuori, niin kaunis, niin viehättävän suloinen, viaton ja hyvä, +mutta _ainiaaksi mykkä!_ + +Näin ajatellessaan Yrjö ei enää kauemmin voinut hillitä tuskallista +hämmästystään. Hän suuteli hienoa, valkoista kättä, käänsi päänsä pois +päin ja itki. + +Missäpä olisi kieltä kaunopuheisempaa kuin kyynelten kieli? Nuori tyttö +tajusi sen heti. Vastaamatta niinkuin ennen ainoastaan heijastamalla +hänen omia tunteitaan nousi hän sanomattoman viehättävästi hymyillen +ylös, otti Yrjöä kiinni käsivarresta, käänsi hänet itseensä päin, +katsoi häntä kirkkaasti silmiin ja sanoi hiljaisella, mutta selvällä +äänellä yhden ainoan sanan: + +-- _Veli_. + +Yrjö säpsähti niinkuin suksimies, kun hän Lapin autioilla taipaleilla +yössä ja myrskyssä hiihtäessään kaukana ihmisasunnoista äkkiä aivan +läheltä kuulee ihmisäänen huutavan nimeään. + +-- Sano se vielä kerran! huudahti nuorukainen ilosta hurmaantuneena. -- +Sano vielä kerran tuo yksi ainoa sana, joka tuo sinut jälleen onneen ja +elämään ja tuomitsee onnettoman ajatukseni seitsenkertaiseksi +valheeksi! Sano, sano se sama sana, kuinka se olikaan? Sano! + +-- _Veli!_ sanoi tyttö uudestaan voitonriemuisin ilmein, kuin olisi hän +tahtonut sanoa: näetkös, tiesinhän minä, että sinä tuomitsit minua +väärin! + +Yrjö huomasi, että tyttö lausui vokaalit hyvin puhtaasti, mutta +konsonantit epäselvästi. Hänestä tuntui kuin olisi kuullut pienen +lapsen äänen ja lausumatavan. Taaskin jäi hän kummallisen epäröimisen +valtaan. + +Lapsi, tyttö riemastui kuvaamattomasti, huomatessaan, miten suuria +hänen yksi viaton sanansa vaikutti. Hän riensi piironkinsa luo ja otti +esiin pienet kalleutensa. Milloin tuli näkyviin taulu, milloin lasten +kuvakirja; sitten kuvitettu kasvioppi, pienillä timanteilla koristettu +sormus, ruusun muotoinen neula. Yrjö oli siksi hienotuntoinen, ettei +voinut olla osoittamatta mieltymystään, ja se näytti tekevän talon +nuoren emännän hyvin onnelliseksi. Mutta lakkaamatta palasivat samat +epäilevät kysymykset nuorukaisen sieluun: kuuleeko hän puheeni? +ymmärtääkö hän minua? puhuuko hän? onko hän mykkä? Mutta lausuihan hän +kuitenkin yhden sanan... + +Sitten ojensi tyttö hänelle kalleuden, joka näytti olevan hänestä +rakkain, sillä hän piteli sitä melkein hartain mielin. Se oli hienoissa +kultavitjoissa riippuva medaljongi, missä oli nuoren, viehättävän, +kaksikymmentä vuotta takaperin muodissa olleeseen pukuun puetun naisen +kuva. Oliko se äidin kuva? Kasvonpiirteet olivat etelämaalaiset, silmät +tummat, elämää, tulta ja voimakkaita intohimoja säihkyvät. Oliko siinä +edes rahtuistakaan sen lempeän lapsen näköä, joka hänelle kuvaa ojensi? +Niin, todella oli yhtäläisyyttä, mutta se oli samankaltaista kuin saman +maiseman yhtäläisyys, kun sitä ensin katsotaan vaaleanpunaisen, sitten +tummanpunaisen lasin lävitse. Piirteet olivat samat, mutta koko +vaikutelma erilainen. Yrjö katseli kuvaa kauan ja huomattavasti hyvin +kiintyneenä. + +Sillä voitti hän yhä suuremmassa määrin tyttösen suosiota. Hän katsoi +milloin kuvaa, milloin Yrjöä, otti häntä taas kiinni kädestä ja sanoi +yhden ainoan sanan: + +-- _Äiti_. + +Siis oli se kuitenkin hänen äitinsä. Mutta mitenkä olivat selitettävät +nuo kummalliset, yksinäiset, lapselliset ja lapsellisesti lausutut +sanat? Vielä yksi koetus, ajatteli Yrjö. Koska hän kerran osaa lausua +äidin ja veljen nimet, niin pitäisihän hänen osata lausua omansakin. + +Hän suuteli medaljongia ja antoi sen takaisin. + +-- Sano minulle -- virkkoi hän olennossaan nuorukaisen haaveksivaa +ihastusta ja niin ilmeikkäin liikkein kuin suinkin muisti -- sano +minulle, mikä sitten _sinun_ nimesi on? Kaikki, mitä luonnossa on, +saatan mainita nimeltään, kaikki kasvit, kivet ja eläimet, puutarhasi +kukat ja metsäsi linnut. Sinun nimeäsi vain en vielä tiedä, sinun, joka +olet minusta kaunein ja rakkain kaikista. Jos sanon sinua ensimmäiseksi +ja ainoaksi rakkaudekseni, niin se on totta; sinä olet se. Katsos, minä +säilytän sinun ruususi, minä säilytän sen niin kauan kuin elän. Jos nyt +sanon sinua metsien ruusuksi ja salojen kauneimmaksi helmeksi, niin +tiedän sanoneeni totta, sillä se sinä olet, minä tunnen sen niinkuin +olisin tuntenut sinut jo monta vuotta. Jos sanon sinua hienoimmaksi, +keveimmäksi kuvaksi, minkä sivellin koskaan on luonut kankaalle tai +taltta veistänyt marmoriin, niin siinäkin lausun vain osan sinun +olemuksestasi, sillä sellainen sinä olet, minä tiedän sen. Sinä olet +minulle niin tuttu kuin olisimme kasvaneet samasta juuresta, ja +kuitenkin olet sinä minusta arvoitus, jonka avainta en löydä, jonka +olemus häilyy silmieni edessä aamun hämärässä. Rakas, suloinen lapsi, +kaikki se muuttuu paremmaksi, kun saan tietää nimesi, sillä silloin on +minulla sana, joka käsittää sinun koko olemuksesi. Sentähden, sano +minulle nimesi ... ymmärrätkö? _Nimesi_, oma armas nimesi!... + +Tyttö katsahti häneen suurin, loistavin silmin, nyökäytti sitten +päätään merkiksi, että oli ymmärtänyt, ja vastasi: + +-- _Verna_. + +-- Verna! toisti Yrjö uneksien. + +Hän tunsi olevansa onnellinen, eikä kysynyt enää. Aamurusko valaisi +pienen, sievän huoneen, jossa eräs silloisen siveettömän ja +kevytmielisen ajan salonkisankareista seisoi ensi kerran kummastuksen +valtaamana puhtaan ja viattoman olennon edessä. Ei kumpikaan heistä +huomannut, että pohjoisen taivaan loistaessa purppurassa etelä äkkiä +peittyi mustaan pilveen. Ei kumpikaan huomannut lähestyvän myrskyn +kohinaa honkien latvoissa... + + + + +5. LUMOTUN LINNAN LOHIKÄÄRME PALAA JA AHDISTAA JAAKKO-RITARIA. + + +Nuori herra Yrjö Ros oli jo hyvällä alulla täyttämässä romanttista +ritarinvelvollisuutta, jonka ylhäinen suojelija oli määrännyt hänen +tehtäväkseen. Hän oli löytänyt lumotun linnan avaimet ja saanut tietää +lumotun prinsessan nimen; oli enää vain lumous poistettava ja prinsessa +vapautettava. Mutta milloinka on ritari saanut semmoista työtä tehdyksi +ensin kestämättä sankarillista taistelua lohikäärmeitä, jättiläisiä tai +muita satujen hirviöitä vastaan? Uusi Pyhä Yrjänä oli yhtä vähän +kuin hänen edeltäkävijänsäkään pääsevä osoittamatta moista +miehuudennäytettä. Lukija älköön pahastuko; tapahtui todellakin niin, +että lohikäärme, joka oli lumotun linnan vartijana, palasi kotiin. + +Kornetti Jaakko Peura eli sadun ritari Jaakko ei katsonut soveliaaksi +jättää hevosia ilman silmälläpitoa niin epäilyttävään paikkaan. +Kiitettävän itsekieltäytyvästi hän tahtoi ensin toimittaa hevoset +katoksen alle, ennenkuin hän ajatteli oman nälkänsä ja janonsa +tyydyttämistä. Sitä varten hän vielä kerran oli kulkenut salaperäisen +asunnon ympäri, löytääkseen jonkin sisäänpääsypaikan uskollisille +kumppaneilleen. Sen seitsemän kertaa nousi käsi korvan taakse -- mikä +on hyvin tavallinen liike kaikissa tärkeissä asioissa. Yön sumusta +saamansa nuhan tähden hän myöskin yhtä monesti niisti nenäänsä ritarien +tavalla -- sillä eihän missään ole sanottu vaeltelevain ritarien +koskaan käyttäneen nenäliinaa -- ja sillä välin hän aina katsahti +halukkain silmäyksin saavuttamattomissa oleviin ikkunoihin, joiden +takana hän syystä saattoi odotella saavansa hyvän aterian. Vihdoin hän +katsahti myöskin yhä nouseviin mustiin pilviin ja huomasi, ettei +pitempiaikainen paljaan taivaan alla oleskeleminen tulisi varsin +viehättäväksi. Sentähden hän keksi keinonsa, talutti hevoset riiheen, +joka oli aivan lähellä pihamuuria sen ulkopuolella, hankki niille rehua +ja päätti odottaa uusia käskyjä. Heittäydyttyään oljille hän vaipui +kohta hyvän omantunnon rauhalliseen uneen. + +Ilkeät noidat, jotka aina liittoutuvat häiritsemään vaeltelevain +ritarien tyyntä lepoa, pitivät nytkin huolta, ettei väsynyt kulkija +kauan saanut nauttia tuota virkistystä. Sekavia unia, paastonneen +vatsan aiheuttamia, liihoitteli hänen mielikuvituksessaan. Milloin hän +oli ratsastavinaan kuoripiimäjärvessä, jonka valkoiset laineet +ulottuivat hänen leukaansa asti, mutta kun hän vain avasi suunsa, +vaipuivat herkulliset aallot aina syvälle. Milloin oli hänen edessään +suunnattoman suuri puurovati, jonka keltainen voisilmä loisti kuin +taivaan aurinko; mutta koko laajasta luomakunnasta ei löytynyt +ainoatakaan lusikkaa. Milloin hän tavoitti loistavaa juustoa, +joka häilyi näkymättömistä rihmoista kuin täysikuu hänen silmäinsä +edessä; mutta silloin muuttui juusto rumaksi noidannaamaksi, joka +terävin hampain yritti näykkiä hänen kättään, ja kaksi suurta +kahlekoirankäpälää tarttui hänen kaulukseensa uhaten surkeasti lopettaa +hänen ritarilliset seikkailunsa. + +Kauhistuen Jaakko nousi oljissa istumaan, hieroi silmiään ja näki +viimeisen unensa ilmi elävänä edessään. Siinä seisoi noita kumartuneena +hänen ylitseen kuin olisi hän aikonut kerrassaan nielaista koko +ritarin; kahlekoirankäpälät ja muriseva kita pelmuuttivat hänen +ympärillään olevia olkia, ja uhkaava ääni kehoitti Riikkaa, Marttia ja +Ramströmiä sitomaan rosvoa. + +Tuo uuttera poliisi esiintyi pienen, terävän akan hahmossa, jolta +puuttui vain kolmen kyynärän pituus, pari luisevaa miehenkättä ja suun +hampaattomuus, jotta hän tässä merkillisessä jutussa olisi vastannut +oikeaa noitaa Meg Merilliestä. Yllä oli hänellä musta kamlottihame, +joka oli vedetty pään yli, ja väriltään epämääräinen, juovikas +alushame, mikä näytti olevan määrätty ottamaan vastaan kaikki +parhaillaan riihen ulkopuolella riehuvan rajuilman merkit. Paljaat +käsivarret ja jalat (sillä sukat ja kengät olivat mytyssä) eivät +suinkaan lisänneet tämän henkilön viehättäväisyyttä, jonka kohtalo oli +lähettänyt varsin epäkohteliaasti toteuttamaan ritarin unet. + +Martti, hiljainen, kierosuinen renki, ja Riikka, iloinen, punaposkinen +karjakko, riensivätkin heti esiin ohjaksenperineen, jotka kiireesti +kietaistiin viattoman Jaakon käsiin ja jalkoihin, ennenkuin hän vielä +oikein ehti päästä selville, näkikö hän unta vai oliko valveilla. +Ramström, pieni, käyrä ja kaljupäinen hovimestari, jolla oli yllä +lyhyt, messinkinapein koristettu nuttu, polviin asti ulottuvat housut, +mustat villasukat ja linttaan astutut kengät, ei pitänyt erikoista +kiirettä. + +-- Kyllä tulen, hyvä Rebekka, tulenhan minä! huusi hän. -- Pidä kiinni +rosvoa, Martti! Sido hänet ja piekse häntä pahanpäiväisesti; enhän minä +voi jättää laukkia, se on saanut tikun jalkaansa. Mitähän kapteeni +sanoo, kun laukki ontuu? .. Katsokaahan, miten se ontuu, tuhat +tulimmainen, ei tuosta laukista enää hevosta tule. No, kyllä tulen, +Rebekka, tulenhan minä... Mimmoinen herran ilma ... eihän tuolla akalla +toki liene sydäntä olla antamatta minulle ryyppyä... + +Tämä viimeinen toivomus, joka lausuttiin paljoa hiljemmin, osoitti +kyllin selvästi, kuka talossa oikeastaan hallitsi. Aivan kohtuuttomalta +hänen toivomuksensa ei näyttänytkään, sillä ukko niinkuin kaikki +muutkin oli ihan likomärkä. + +Ukkosilma oli purkautunut tavattoman ankarasti. Tulet välähtelivät +ristiin rastiin ja tiheään kuin miekaniskut; rankkasade näytti siltä +kuin olisi maa ollut täpötäynnä pitkiä keppejä. Mutta ukko vain ei +saanut jätetyksi laukkia yksikseen. + +Jaakko, suomalaisten kiitettävään tapaan milloinkaan hätäilemättä, +tarvitsi runsaasti ajatusaikaa, ennenkuin hän huomasi itseään +solvaistavan. + +-- Mikä akkaa vaivaa? Onko hän hullu? Kuulkaas nyt, hyvät ystävät, mitä +tyhmyyksiä tämä on?... Päästätkö irti ohjakset, lurjus?... Herra +armahtakoon sinua, piikapahus, jos vain uskallat sitoa kiinni käteni... +Piruko teitä riivaa? Kyllä minä teidät opetan... + +Näiden enemmän kummastelevien kuin vihaisten vastustelujen aikana +loppui vihdoin Jaakon kärsivällisyys. Vanha ratsumies ei ollut ensi +kertaa ottelussa. Hän hypähti äkkiä seisoalleen, tempaisi irti kätensä, +potkaisi koiraa, työntäisi Rebekan kumoon, sivalsi renkiä korvalle ja +ajoi piian käpälämäkeen. Koko joukon täytyi peräytyä, ja voitto olisi +epäilemättä jäänyt oikeuden puolelle, ellei amatsoniakka, ollen yhtä +urhoollinen kuin vastustajansakin, olisi saanut painetuksi ovea kiinni +ja pannuksi ulkopuolelta salpaan. + +Jaakko oli vankina; vähänpä auttoi häntä oven moukaroiminen lujin +nyrkein; sitä hän ei kuitenkaan tehnyt niin suuresti itsensä tähden +kuin siitä oikeutetusta pelosta, että rakkaalle Yrjölle ehkä tulisi +yhtä tyly vastaanotto osaksi. + +Voitostaan ylpeä amatsoni ei oven ulkopuolella suinkaan huolinut pitää +suutaan kiinni. + +-- Jyskytä vain, konna! huusi hän. -- Nimismieheen ei täältä ole +pitkältä. Mitäs sanot vahvoista jalkaraudoista ja kunnollisesta, +rautaisesta kaulavyöstä? Ajattelitko hyvänkin saaliin saavasi sillä +aikaa, kun ihmiset olivat häissä tuolla kylässä? Niin viekas roisto! +Niin, niin, kyllä me jo kauan sitten olisimme olleet kotona, jos +olisimme soutaneet järven poikki, mutta emme uskaltaneet ukonilman +takia. Onneksi tiesi hääväki kertoa teidän rosvojoukkiostanne, joka on +karannut Loviisasta. Kyllä teidän jälkenne tunnetaan ... varastelette +hevosia ja ryöväätte yksinäisiä torppia. Te varastitte Pirtin Pekalta +ruskean ruunan ... te tapoitte Halkolan Antin mustan lampaan ... te +lypsitte Tammelan Liisun lehmän metsässä. Nuokin hevoset olette +varastaneet. Mitä jo sanoinkaan, kun näin ruohoa tallatun muurin luona? +Sisään he eivät ole päässeet, sanoin minä, ja tyttöpahanen nukkuu. +Heidän on täytynyt piiloutua johonkin muurin ulkopuolelle. Etsitäänpäs +riihestä, sanoin minä. Mutta -- ja Rebekan sanatulva kääntyi toiselle +taholle, mikä vielä vähemmän miellytti Jaakkoa -- missä on toisen +hevosen ratsastaja? Tunnusta, lurjus, missä on kumppanisi? + +-- Huuda hiljemmin, vanha noita! huusi Jaakko sisältä, edes hiukan +toivoen eksyttävänsä talon poliisia. -- Missä teidän silmänne olivat, +kun ette nähneet kumppaniani, vaikka hän nukkui minun vieressäni +oljilla? + +-- Kas, sen se roisto valehtelee kuin poika, vastasi kiusanhenki. +Vanhaa kissaa ei rihmakerällä petetä. Hän toivoo saavansa apua tuolta +toiselta maankiertäjältä... Ramström, te vanha päretikku, minä sanon, +että ellette jätä laukin paimentamista, niin ne tappavat meidät. +Ottakaa te korento, Martti ottaa pyssyn, Riikka kirveen ja minä otan +ruoskan. Totisesti, tästä pitää tuleman oikea sudenajo. + + + + +6. PYHÄN YRJÄNÄN TAISTELU LOHIKÄÄRMETTÄ VASTAAN. + + +Jätimme Yrjö Rosin iloiseen ihmettelyyn, minkä synnytti se, että nuori +tyttö sanoi nimensä. Vähän latinaa muisti Yrjö vielä koulun ajoilta, +sillä huonoksi sitä kruunun miestä katsottiin, joka, vaikka olikin +miekan kantaja, ei osannut taivuttaa _mensa_-sanaa tuolla +klassillisella kielellä. Yrjö muisti _verna_-sanan, jota käytettiin +sekä miehistä että naisista ja merkitsi: _kotimainen, kotona syntynyt_, +tavallisesti: _kotona syntynyt orja_. Mutta muisti hän toisenkin +_verna_-sanan, lempeämmän, jota käytetään vain hennommasta +sukupuolesta, ja se merkitsi: _keväinen, keväänomainen_, esimerkiksi +_aura verna_, kevättuulahdus; Yrjöstä tuntui kummalliselta, ettei vielä +kellekään oppineelle professorille ollut vanhain roomalaisten +tomukantisten kirjojen keskellä johtunut mieleen antaa tyttärelleen +noita kahta nimeä, jotka samalla olivat niin perin klassillisia ja +kauniita merkitykseltään ja soinnukkaita kaiultaan. Yrjö oli heti +halukas sovittamaan nuoreen tyttöön viimeksimainitun merkityksen. +Mitään keväisempää olentoa hän ei ollut vielä koskaan nähnyt +ihmislasten keskuudessa. Mutta kun hän taas muisti teljetyt portit, +tämän yksinäisen asunnon, jossa nuorta tyttöä vartioitiin kuin vankia, +ajatteli tytön turvattomuutta ja täydellistä riippuvaisuutta toisten +huolenpidosta -- silloin johtui hänen mieleensä painostavana, että +kohtalon tai ihmisten julma iva oli pannut hänen nimeensä tuon +kaksinaisen merkityksen: kevään lapsi ja kotikasvuinen, ainiaaksi +kotiin sidottu orja. + +Ehkäpä sekin ajatus osaltaan lisäsi hänen ihastustaan. Hän unohti +entisen epäröimisensä ja puhutteli tyttöä niinkuin muuten elämässä +tuttavallisin sanoin puhellaan kauan tunnetulle ja rakastetulle +olennolle, joka voi korvin kuulla sanat ja jonka huulilla on valmiina +vastaus. + +-- Verna! toisti hän. Miten voikaan tämä nimi olla samalla niin iloinen +ja surullinen! Minä tunnen, että se täydelleen ilmaisee olemuksesi +oikean perustuksen, vaikka sen merkitys vielä onkin minulle arvoituksen +kaltainen. Verna ... nyt kun tiedän nimesi, voin sanoa, että rakastin +sinua heti ensi hetkestä asti, kun sinut näin, ja paljoa ennemminkin, +sillä sinua minä olen kauan etsinyt koskaan löytämättä. Tiesinhän +kerran sinut kohtaavani, mutta minä en tuntenut sinua, minä etsin sinua +jokaisen nuoren ja viehättävän tytön haahmosta, monen monesti luulin +sinut löytäneeni, mutta aina tunsin pettyneeni. Ah, ei ketään, ketään +ollut sinun kaltaistasi; ei ketään, joka olisi täyttänyt koko sieluni; +ei kellään ollut sellaista viattomuuden tuoksua sielunsa näkymättömissä +siivissä -- kaikki, kaikki ne olivat maan tomuolentoja, haihtuvia +unelmia, jotka hälveten hävisivät, kun tahdoin tarttua niihin ja +rakastaa niitä. Sinä yksin olet sellainen, jollaiseksi aina olen +kuvitellut mielessäni elämän puhtaimman ja parhaimman, ja nyt löysin +sinut, nyt ei kukaan ole enää erottava sinua minusta, nyt olet sinä +minun omani, suloisin unelmani, nyt täytyy sinun olla minun omani, +minun ainiaaksi! + +Hänen lausuessaan viimeisiä sanojaan, pimitti ukkospilven musta varjo +ikkunat ja huoneen, mutta Yrjö ei sitä huomannut. + +-- Verna! jatkoi hän. Joka kerta kun lausun nimesi, tunnen kuin jonkin +paremman ja jalomman elämän tuulahduksen sielussani. Ah, minä en +ansaitse, että sinä minua noin katselet, en ansaitse hengittää samaa +ilmaa kuin sinä. Älä pidä minua parempana kuin olen. Ei, älä ojenna +minulle viatonta kättäsi, se tahrautuu minun kättäni koskettaessaan! +Minä olen eräs niitä monia, jotka ovat hurjasti elämöineet maailman +iloissa. Kaikenlaiset synnit ja mielettömyydet ovat riehuneet +sielussani; minä tunnen olevani niin saastainen ja hylätty kuin +seisoisin enkelin silmäin edessä. Mutta älä hylkää minua, älä sysää +minua pois luotasi! Katso, rakastanhan minä sinua kuitenkin; anna minun +rakastaa, opeta minut hyväksi ja puhtaaksi niinkuin sinä olet! En minä +pyydä sinulta vastarakkautta -- en vielä; kuinka sinä voisitkaan minua +rakastaa? Mutta anna minun toivoa, että sinä kerran vastedes voit! Se +toivo on antava minulle elämänrohkeutta... + +Samassa välähti suuri, keltainen salama, valaisten kirkkaalla +leimauksellaan huoneen; tyttönen säpsähti. Yrjö sitä tuskin huomasikaan +ja toisti: + +-- Ei vielä, Verna, ei vielä! Mutta kerran kuitenkin... + +On kieli, jota ei tarvitse huulin ilmaista tai korvin kuulla. Tyttönen +tajusi samassa hetkessä Yrjön puheen, ja hänen vastauksensa oli +kaunopuheinen. Hän katsoi Yrjöön kuvaamattomin katsein. Sitten hän pani +kätensä ristiin rinnalleen, taivutti päänsä ja punehtui kovin. + +Äkkiä tunkeutui auringonsäde pilvien lomitse ja valaisi harvinaisen +kirkkaaksi tytön nuoren vartalon. Jos on totta, että rakkaus on +yhdistetty korkeimmasta ilosta ja syvimmästä surusta, niin oli siinä +Yrjön edessä ne molemmat. Verna, jonka katseessa oli tuo sanomaton +sulous, se oli kevään Verna, toivon Verna, joka autuutensa +täydellisyydessä sisällytti koko sielunsa kauneuden yhteen ainoaan +aurinkoiseen katseeseen. Se Verna sitä vastoin, joka antoi päänsä +painua ja pani kätensä ristiin rinnalleen melkein itämaisen +alentuvasti, se oli orjatar Verna, vanki Verna, surun Verna, joka +onnettomuutensa kuilussa nöyrästi ja itsensäkieltävästi loi katseensa +maahan vapaan ja ylvään nuorukaisen edessä, minkä kunnian ja onnen +osallisuuteen hän mielestään oli liian halpa. Mikä kummallinen +vastakohta yhdessä ainoassa lyhyessä silmänräpäyksessä auringon ja +salaman välillä! + +Tuo vaikutelma valtasi Yrjön niin kokonaan, että hän vaikeni. Ääneti ja +unohtaen sen tunteensa, joka äsken oli tehnyt hänet arvottomaksi edes +koskemaankaan rakastetun kättä, kohotti hän nyt saman käden hehkuville +huulilleen; mutta heti hän taas päästi käden. Entinen tunne palasi ja +viilsi hänen sieluaan, kuin olisi hän rikkonut korkeamman maailman +olentoa vastaan. Kuinka hän uskalsi langennut, synnin saastuttama, +kohottaa silmänsä viattomuuden majesteettiin? + +Miksi ovatkaan mainen autuus ja kauneus vain nopeaan haihtuva hetkinen? +Ennenkuin Yrjön tunteet ehtivät puhjeta sanoiksi, tärisytti taloa +valtava jyräys, huone pimeni, salama toisensa jälkeen repäisi +taivaankannen kahtia, myrskynpuuska murskasi pensaita ja aitoja ja +rankkasade syöksi rätisten katolle ja puutarhaan. Molemmat nuoret +heräsivät säpsähtäen ruusuisista unelmistaan. He menivät ikkunan luo. +Laakso, mäet, metsä, ruusutarha, koko tuo äsken niin loistava ja +rauhallinen näköala, pohjolan kesäinen, tyyni maisema, kaikki oli +yht'äkkiä muuttunut synkän kauniiksi pimeyden ja tulen tauluksi. +Koivujen vihreät suortuvat häilyivät tuulessa kuin kostottaren hiukset; +mäen korkein honka oli latvasta juureen asti salaman halkaisema, ja +pieni soliseva puronen pauhasi kuin tuhoava tulva läpi hävitetyn +laakson. + +Verna viittasi levottomasti puutarhan muuria kohden. Yrjö katsahti +sinne päin ja huomasi, että neljä henkeä lähestyi taloa, kolme +jalkaisin ja yksi ratsain. Ne ne juuri kohta sen jälkeen tylysti +herättivät Jaakko-ritarin. + +Varsin suureksi kunniaksi ei ollut nuorelle ritarille, että hän tällöin +vasta muisti uskollista aseveljeään ja hevosia, jotka olivat ulkona +ankarassa rajuilmassa. Rakuuna ja hänen hevosensa ovat eroamattomat, +eikä Yrjölläkään ollut tapana pettää kumppanejaan hädässä; mutta +kaksikymmenvuotiaana saattaa helposti yhden ainoan katseen tähden +unohtaa kalleimmatkin velvollisuutensa. Nuorukaisen ensimmäisenä +luonnollisena ajatuksena oli mennä alas avaamaan suljettua porttia. +Mutta heti kuin Verna arvasi sen aikomuksen, koetti hän pidättää häntä +ja vilkkain liikkein ilmaista, että vaara uhkasi, jos hänet vain +huomattaisiin. + +Yrjö ei sinä hetkenä olisi mistään hinnasta tuottanut niin +rakastettavalle olennolle pienintäkään surua. Verna oli vanki, hänen +vartijansa tulivat; ehkäpä hän tarvitsi suojelusta. Hän päätti viipyä +ja koettaa keksiä hänen mahdollisen tai perusteettoman pelkonsa syytä. + +Sillä välin tapahtui edellä kerrottu, vähemmän vaarallinen kuin +naurettava temmellys riihessä, ja sitten alkoi kauhistuttavaksi aiottu +sudenajo, jota Rebekka johti. + +Ensin avattiin alakerran ovet ja ikkunaluukut. Siihen meni vähän aikaa, +jolloin inkvisiittorit luultavasti tutkivat, oliko talon irtaimisto +koskematta; ehkäpä heistä myöskin oli tarpeen muuttaa ylleen kuivat +vaatteet. Ihastuksekseen Yrjö huomasi, että Verna _kuunteli_ portaille +vievällä ovella, ja yhtä suureksi ilokseen hän ymmärsi, että Verna +ehdottomasti oli _kuullut_ vaaran lähestyvän tuon lohikäärmeen +muodossa. Mikä ratkaisematon arvoitus tuo tyttö olikaan? Olikohan hänen +mykkyytensä lopultakin vain pakollista teeskentelyä? + +Alhaalla astelevan amatsonin askelet olivat kuitenkin niin raskaat, +että koko huone niistä hieman tärisi. Nyt ne askelet kuuluivat +portailta, jysähdellen niinkuin kivikuvan raskas astunta sen kulkiessa +Don Juanin pitoihin. Hetki lähestyi, sadun hirmuinen lohikäärme oli +"haistava kristityn verta" ja astuva sisään syödä ahmaisemaan vaeltavan +ritarin kaikkinensa. + +Asema näytti Yrjöstä niin hullunkuriselta, että hänen tavallinen +iloisuutensa heti palasi. Hän oli tuntemattomana ja kenenkään +tietämättä lumotun prinsessan rauhoitetussa huoneessa. Mitenkä +prinsessa oli torjuva uhkaavan vaaran? Verna oli luonnonlapsi; olikohan +hän myöskin käyttävä luonnonlapsen vaistoa ja koettava pelastua +viekkauden avulla? Olikohan Verna kätkevä hänet uutimien taa ja itse +asettuva vuoteeseen, pettääkseen vartijansa teeskennellyllä, +viattomalta näyttävällä unella? Yrjö, _omaan_ tähänastiseen +kokemukseensa nojautuen, oli aivan varma siitä, että niin oli käyvä, ja +sentähden hän jo kokosi hattunsa, viittansa ja hansikkaansa, jotteivät +ne kavalat todistajat, jotka jo olivat saattaneet ilmi varsin monta +vaaralliseen pulaan joutunutta sydämenvarasta, nyt ilmaisisi hänenkin +salaista tunkeutumistaan tähän niin huolellisesti vartioituun +vankitorniin. + +Seuraavana silmänräpäyksenä hän jo kuitenkin mielessään pyysi sydämensä +valtiaalta nöyrästi anteeksi noita äskeisiä ajatuksiaan. Niin, nuori +tyttönen oli todellakin luonnonlapsi; mutta hän ei noudattanut villin +vaistoa; hän oli vanki, mutta hän halveksi viekkaudella pelastumista. +Hänen koko olemuksensa oli kirkkautta, viattomuutta ja totuutta: hän ei +_voinut_ valehdella. Hän pysähtyi, kädet taaskin ristissä rinnalla, +kalpeana ja liikkumattomana keskelle huonetta. + +Yrjö vetäytyi odotellen syrjään uunin edessä olevan varjostimen taa. + +Rebekka astui sisään ja pysähtyi kynnykselle. Suuret, nenään kiinni +puristetut silmälasit näyttivät välkkyväin lohikäärmeen silmien tavoin +tähystelevän ympäri huonetta. Hiekkaa oli kynnyksellä; kuka oli tullut +huoneeseen jalkojaan pyyhkimättä? Lattiamatto oli vedetty poimuun; +mistä se poimu? Kitara oli otettu alas seinältä; kuka oli sitä +soittanut? + +Yrjö seisoi piilossa ja katseli vieläkin hymyillen amatsonin liikkeitä. +Tällä näytti olevan ikää vähän yli kuudenkymmenen vuoden, ja +pukimikseen oli hän ottanut ruskean liivihameen ja sitonut punaisen +tykkimyssyn harmahtavaan päähänsä. Merkkipuhe alkoi ja sukkelaan se +kävi tottunein käsin. Onneksi näytti tällä lohikäärmeellä olevan +puhelias kielikin, joka tunsi toimimisen tarvetta ja sentähden +tuontuostakin tulkitsi merkkikieltä. + +-- Vai niin. Aikaisin ylös nousit ... olit puutarhassa ... pelästyit +rajuilmaa... Mitä ujellat, lapsiparka?... Älä ukkosta pelkää, hupsu, on +niitä pahempiakin pelättäviä... Pelkää Jumalaa ja pidä omatuntosi +puhtaana, se on parempi kuin itkeä tillittää taivaan salamoita... +Vai niin?... Sinä et ole nähnyt ketään rosvoa ... et tiedä mitään +varkaista ... ja kuitenkin on talo täynnä karkulaisia... Olisipa +kapteeni nyt ollut kotona; nyt olisi hän saanut kyllikseen ampua +muutakin kuin maalattua kangasta... Mitä nyt? Oletko kuitenkin nähnyt +miehen?... Miehen, niinkö?... Onko hän täällä?... Tässä huoneessako? + +Pelätty hetki oli tullut. Suuttunut nainen purskui tulta. Hän tarttui +Vernaa lujasti kiinni käsivarteen. + +-- Hyvä, hyvä! kirkui hän. Koeta vain kesyttää ilveksen pentuja. Sulje +ne telkien taa! Näännytä niitä nälällä! Hakkaa niiltä kynnet ja kisko +hampaat niiden suusta -- kuitenkin ne sinua purevat, kun kerran tulevat +täysikasvuisiksi. Enkö sitä ole aina sanonut? Omena ei putoa kauas +puusta. Äitisi oli ... mutta mitäpä minun tarvitsee sanoa, mikä äitisi +oli? Sinä uskottomimman naisen kavala tytär, elä niinkuin hän, tule +siksi, miksi hänkin tuli, ja kuole niinkuin hän kuoli! Mutta älä syytä +minua! Minä olen tehnyt, mitä olen tainnut, nyt en voi enempää. Minä en +jaksa ... viidentoista vuoden vaivat ... kaikki turhaa! + +Niin sanoen päästi raivoava nainen tytön käden... Yrjö astui askelen +eteenpäin estääkseen mieskohtaista rääkkäystä, mutta hän pettyi. +Raivotar muuttui muodoltaan, heittäytyi sohvalle, kätki kasvonsa +käsiinsä ja alkoi nyyhkiä ääneensä. + +Nuorukainen ei ollut välinpitämättömänä kuunnellut tuota yksinpuhetta, +joka varsin pian karkoitti hymyn hänen huuliltaan. Hän oli jo monesti +tahtonut keskeyttää nuoren tytön kiduttavan tutkimisen, mutta hän +odotti aivan viime hetkeen asti jotakin juonta ja oli uteliaisuudesta +aivan menehtyä odotellessaan kuulevansa, missä arvoituksen avain oli. +Mutta juonta ei tullut, totuus lausuttiin ilmi, ja seuraus oli varsin +odottamaton. Yrjö tunsi melkein samaa kuin vaeltaja, joka astuessaan +viehättävässä puutarhassa äkkiä näkee edessään mullassa murhatun lapsen +pienoisen, pyöreän käsivarren. + +Hän katseli tyttöä. Verna orjatar siinä seisoi hänen edessään. Ei +pienintäkään ääntä, ei liikahdusta, ei ainoatakaan kyyneltä, mutta +menehdyttävä pelko kasvoissa. + +Raivottaren nyyhkivä katumus ei kestänyt kauan. Ennenkuin nuorukainen +ehti estää, hypähti eukko äkkiä ylös, avasi puutarhan puolella olevan +suljetun huoneen oven, työnsi Vernan edellään sinne ja kiersi oven +jälleen lukkoon. Mutta samassa Yrjö astui esiin suuttumuksesta hehkuen. + +-- Mitä uskallattekaan tehdä, vanha noita? huusi hän. Ettekö häpeä +loukatessanne ja rääkätessänne viatonta lasta, jonka ainoa rikos on se, +että hän päästi eksyneet matkustajat suojaan rajuilman ajaksi? + +Tietysti Yrjö-herra odotti saavansa sanan sanasta, mutta pettyi +taaskin. Tuo raivostunut ja nyyhkyttävä lohikäärme, joka äsken vielä +oli näyttänyt pystyvän muitta mutkitta tarttumaan rakuunaa kauluksesta, +kuten hän puolta tuntia aikaisemmin oli riihessä tehnytkin, hän seisoi +nyt hievahtamatta ja saamatta sanaakaan suustaan, katsoen häntä niin +pitkään ja hämmästyneenä, että hän näytti ihmiseltä, joka on +menettämäisillään järkensä nähdessään odottamattoman aaveen keskellä +päivää. + +-- Minua ilahduttaa -- Yrjö jatkoi vähän tyynemmin -- että näytätte +häpeävän käytöstänne. Kiitokseksi siitä ilmoitan teille, etten ole +ryöväri enkä rosvo, vaan kannan yhtä kunniallista miekkaa kuin kuka muu +kunnon mies hyvänsä kuninkaallisen majesteetin ja kruunun +palveluksessa. Mutta mikä vankila tuo on, johon rohkenette sulkea +neitinne? Tiedätteköhän te, matami Ragata tai Barbara tai mikä teidän +nimenne on, etten minä lainkaan aio antaa palvelijain kohdella +hävyttömästi isäntäväkeään, ja luvallanne tai vastoin tahtoanne aion +kerrassaan lopettaa nenäkkäisyytenne. + +Niin sanoen hän äkkiä tempasi Rebekan kädestä avaimen ja avasi +sivuhuoneen oven, eikä äsken niin mahdikas vanginvartija edes ehtinyt +yrittääkään sitä estää. Mikä näky! Kun päivänvalo tulvahti sisään +avatusta ovesta, näki Yrjö pienen huoneen, joka oli mustaksi verhottu +lattiasta kattoon saakka ja jonka ainoa ikkuna oli huolellisesti +peitetty sisäpuolelta suljetuin luukuin, niin ettei siitä päässyt +ainoatakaan valonsädettä sisään. Huonekalustona oli vain pienoinen +ikkunan edessä oleva pöytä, ja sillä pöydällä oli vesiruukku. Huonoja, +vanhoja olkia oli hajallaan lattialla. Verna oli heittäytynyt oljille, +kasvot lattiaa vasten. + +-- Mitä tämä on? huudahti nuorukainen kiivaasti. Mikä hornan henki on +keksinyt moisen kidutustavan? Eihän tuo ole vankila, vaan ilmeinen +hauta. Tule, Verna! Tule, onneton lapsi, vapauteen ja valoon! Et +hetkeäkään enää saa viipyä tässä hirveässä luolassa. Älä pelkää, nyt +olet vapaa; tahtoisinpa nähdä sen konnan, joka enää uskaltaa loukata +tai rääkätä sinua. + +Puoliväkisin hän nosti tytön olkivuoteelta. Pelästyneenä ja +tahdottomana Verna antoi taluttaa itseään. Vasta sitten, kun hän +jälleen pääsi valoisaan makuuhuoneeseen ja huomasi Yrjön päättävän +katseen, rohkaisi hänkin mielensä, hiipi aivan hänen viereensä ja +tarttui hänen käsivarteensa. + +Veri kuohui nuoren sotilaan suonissa, ja hän puhutteli jälleen +vanginvartijaa vihasta vapisevin äänin: + +-- Mitä pahaa hän on tehnyt sinulle, kurja noita? Miten uskallat sinä +kohdella näin nuorta, näin kaunista, näin onnetonta olentoa julmemmin +kuin suurinta pahantekijää? Jos on niinkuin pelkään, ettei hänelle ole +annettu kuulon lahjaa, niin silloinhan aurinko ja valo on hänen +sielunsa ilo, mistä hän elää. Ja sen olet sinä, inhoittava, harkinnut +niin julmasti, etten sille tavalle voi nimeäkään keksiä. Hänet, joka +enemmän kuin muut tarvitsee lohduttavaa hoitelua, hänet sinä jätät +yksin ja avuttomaksi, ja kun hän ikävöi valoa ja elämää, suljet sinä +hänet synkkään pimeyteen. Vastaa, mikä on tarkoituksesi? Kuka on +sinulle antanut sen oikeuden? + +Rebekka tuijotti tuijottamistaan suuttuneeseen nuorukaiseen silmiään +räpäyttämättä. Hän tuskin kuuli, mitä Yrjö sanoi; jokin aivan toinen +asia näytti kokonaan vallanneen hänen ajatuksensa. Vihdoin hän lausui +äänellä, joka koetti osoittaa uhkamielisyyttä, mutta vastoin eukon +tahtoa ilmaisi selvää neuvottomuutta: + +-- Kuka te olette, herra? Mikä on teidän nimenne? + +-- Kukako minä olen? toisti Yrjö halveksivasti. Minä olen mies, joka +lennätän hävyttömiä, vanhoja noitia ulos ovesta vähän kiireemmin kuin +ovat tulleet. Minä olen mies, joka käytän miekkaa kuninkaan +palveluksessa, mutta on minulla hätätilassa ratsuruoskakin, +opettaakseni nenäkkäille henkilöille kunnioitusta. Sitä paitsi olen +mies, joka en siedä vääryyttä enkä väkivaltaa.[7] Upseeri, jos tietää +tahdotte. + +-- Mutta nimenne? jatkoi Rebekka yhä enemmän hämmentyneenä. + +-- Minä olen jo sanonut nuorelle neidillenne nimeni. Mutta tosiaankin, +hän ei ole sitä ehkä kuullut. Minä olen luutnantti Ros, ja tuolla +alhaalla oleva kumppanini on kornetti Peura, jos suvaitsette. Ja nyt +kohteliaisuus kohteliaisuudesta, hyvä matami! Mikä on tämän talon nimi +ja kuka on teidän isäntänne? + +-- Ros? ... Ros? vastasi vanha eukko äreästi. -- Joka kolmas mies on +tähän aikaan Ros. Mutta se ei ole totta, teidän nimenne ei ole Ros, +herra. Se olisi liian kummallista, jos teidän nimenne olisi Ros. + +Yrjö, josta nauru ei koskaan ollut kaukana, tunsi jo nytkähdyksiä +tummissa viiksissään, mitkä eivät vielä olleet täysin sotaisiksi +kehittyneet. + +-- Mitä nyt, rupeatteko riitelemään nimestäni? Ettekö kuule, että minä +kysyn, kenenkä talossa minulla nyt on kunnia olla? Eikö kysymykseni ole +mielestänne kyllin kohtelias? + +Silloin alkoi taas näkyä vähäisiä raivon merkkejä ruskeahameisessa +lohikäärmeessä. + +-- Olkaapa ruusu tai vaikka lehmänkielo, mutta minä neuvon teitä, +herra, korjaamaan luunne niin nopeaan kuin vain hevoskoninne kavioista +lähtee. Kylläpä olette saanut aikaan kelpo mellakan. Kiittäkää ikuista +onneanne, ettei kapteeni ole kotona; minä en takaisi äyriäkään +jaloistanne enkä käsistänne, jos hän nyt olisi portilla tulossa. + +-- Kapteeniko? No, mimmoinen se kapteeni on miehiään, joka niin +kunnollisesti ottaa vastaan oman toimialansa miehiä? + +-- Samantekevää. Niin paljon saatan sanoa, ettei täällä ole +viiteentoista vuoteen käynyt vierasta ihmistä, ja jos te tahdotte olla +ensimmäinen, niin siitä ei tule mitään. Joko lähdette, herra, vai mitä? + +Ja Rebekka astui, ryhmyiset kädet uhkaavasti ojennettuina, aivan hänen +eteensä. Yrjö alkoi nauraa hohottaa. + +-- Kas niin, mummo hyvä, teidän onnenne on, että saatte ärsytetyksi +jääkarhunkin nauramaan. Älkää nyt seisoko siinä kuin kalkkuna, vaan +menkää toimittamaan meille jotakin syömistä! Käskekää kornetin taluttaa +hevoset talliin; toivoakseni on teillä vähän kauroja seimissä. Hyvästi +nyt, mummoseni, toimikaa liukkaasti! Mutta ei mitään liikoja puuhia, +minä kyllä tyydyn siihen, mitä talossa sattuu olemaan valmiina. + +Sen sanottuaan hän tarttui murisevaa lohikäärmettä kiinni hartioista, +kun sen kynnet vielä arvaamattomien tunteiden vaikutuksesta pysyivät +piilossa, käänsi hänet äkkiä ympäri ja työntäisi ulos ovesta. + + + + +7. JÄTTILÄINEN PALAA, VELHO MUKANAAN. + + +Olisi vastoin kaikkea oikeutta ja kohtuutta, jos vielä kauemmaksi aikaa +jättäisimme Jaakko-ritarin vankeudessaan kiusaantumaan, ottamatta +selkoa hänen myöhäisemmistä vaiheistaan. Jos jonkun on rakastuneiden +aseveljien huonon muistin tähden kuoleminen nälkään, niin on ainakin +kohtuullista, että jälkimaailma saa sen tietää, voidakseen pystyttää +hautakiven ystävyyden uhrauksille. + +Hetkisen koeteltuaan voimiaan horjumattomaan oveen, päätti urhoollinen +ritari katsella asiaa tyynesti ja odotella parempia aikoja. Kohtahan +tietysti oli Yrjö rientävä häntä vapauttamaan, ellei -- mikä olisi +pahin kaikista -- uskollinen kumppani itse ollut yhtä pahassa pulassa. +Jaakko ei ollut luultavasti koskaan elämässään tuntenut edes rakkauden +liekkien käryäkään. Kun siis Yrjö viipyi, alkoi Jaakko epäillä, +etteivät olleet oikein aseveljen asiat, ja sitä ajatellessaan oli +hänellä hyvä halu lyödä kova kovaa vastaan ja puskea päänsä läpi paksun +oven. Tarkemmin mietittyään hän kuitenkin heittäytyi oljille ja nukkui +toistamiseen. + +Ukonilma oli lakannut, mutta synkkiä pilvenmöhkäleitä yhä vielä +vieriskeli järeän tykistön tavoin kesäkuun taivaalla. Päivänpaiste ja +sadekuurot vaihtelivat kuin ihmiskohtalot. Luonnonvoimat eivät vielä +olleet loppuun asti raivonneet eivätkä päässeet lepoon; ne vetivät +henkeä syvään niinkuin meri laajoin mainingein vierii rantaan myrskyn +jälkeen. + +Jaakko nukkui niin sikeästi, ettei hän huomannut, mitenkä ulkosalpa +vedettiin pois ovelta ja vastikään saapunut henkilö astui riiheen +Martti-rengin opastamana, joka piteli suitsista kahta vaahtoista +ratsua. Se henkilö oli -- sanoaksemme totuuden heti koko kamaluudessaan +-- lumotun linnan hallitsija, jättiläinen itse. Jättiläiseksi häntä +syystä saattoi sanoa, sillä hän oli ainakin päätänsä pitempi muita +ihmisiä. Hänen vartalonsa oli hienon miehen vartalo, synkkä kuin +syksyinen yö. Tuo mies oli varmaankin nuorena ollut kaunis, mutta +kaunis siten, että se vaikutti pelkoa. Nyt hän oli vanha, pitkät +viikset olivat teräsharmaat, ryhti voimakas ja suora, mutta jäykkä ja +luotaan työntävä. Tuuheain kulmakarvain alta silmät katsoivat niin +terävinä ja synkkinä, että ensi silmäyksellä niistä tunsi miehen +ihmisvihaajaksi, ellei juuri ihmissyöjäksi. Puku oli ruumiinmukainen ja +kauttaaltaan musta: Aadolf Fredrikin aikainen hännystakki ja pitkä +liivi, polvihousut ja säärykset, tekotukka kankipalmikkoineen ja +kolmikulmainen hattu; vyössä oli pitkä lyömämiekka, pari pistoolia ja +hartioilla sadevaippa. + +Sellainen oli se mies, joka astui riiheen ja huomasi Jaakko-ritarin +pitkänään oljilla. Jos katse, jonka hän nukkujaan loi, jo oli oikea +jättiläisen katse, niin seurasi sitä heti sen mukainen työkin. +Jättiläinen tarttui oikealla kädellään ritaria kiinni kauluksesta, +nykäisi hänet voimakkaasti tempaisten ilmaan ja -- söi hänet suihinsa, +ajattelee kai hämmästynyt lukija? Ei, jättiläinen ei syönyt onnetonta +ritaria, heitti hänet vain rentona kuin säkin ulos ovesta, ja ennenkuin +Jaakko ehti herätä, oli hän pitkällään vesilätäkössä riihen edustalla. + +Aivan hämmentyneenä ja unenpöpperössä kömpi hän varsin surkuteltavana +seisoalleen ja katsoi jättiläiseen tuijottavin silmin. Mutta herra ei +pitänyt häntä senkään arvoisena, että olisi hänelle edes sanaakaan +virkkanut; hän meni vain renkinsä luo ja jakeli hänelle käskyjään. +Sillä aikaa ehti jo toisen kerran niin pahoin kohdeltu kornetti herätä +-- johon aina kului hyvä hetki -- ja suutahtaa, mihin meni vieläkin +pitempi aika. Luultavasti oli hänellä vielä muistissaan lohikäärmeen +hurja käytös, sillä muuten olisi vaikea käsittää, kuinka niin +rauhallinen sotilas saattoi siihen määrin raivostua, että hän juoksi +jättiläisen luo ja hyvin tajuttavasti kiroten tähtäsi hänen päähänsä +niin hirmuisen korvapuustin, että metsän honkakin olisi vähemmästä +kaatua kellahtanut. + +Tarinain mukaan, kuten tunnettua, ovat jättiläiset olemassa vain +kaatuakseen vaeltavain ritarien miekkaan. Mutta tämä tekotukkainen +jättiläinen ei näyttänyt niin käsittäneen tarkoitustaan, sillä hän +kallistui ripeästi sivulle, ettei isku häntä tavannut, tempasi +vyöstään pitkän pistoolin ja laukaisi sen hyvin välinpitämättömästi +Jaakko-ritaria kohden, tuskin kyynäränkään päässä hänen vasemmasta +korvastaan. + +Siihen aikana ei tunnettu nalleja eikä sytytysneulapatruunia, vaan +käytettiin ainoastaan varsin epäluotettavia piilukkoja; ilman tuota +uudenaikaisten aseiden puutetta ei urhoollisella Jaakko-ritarilla enää +olisi ollut suuriakaan toimitettavana tässä maailmassa. Saattoipa vielä +vaikka vannoakin, ettei tuo jättiläinen koskaan ollut liikkeellä +pitämättä teräviä piikiviä pistooleissaan; mutta sateen ansiosta oli +sytykeruuti kastunut, eikä pistooli siis lauennut. + +Jaakko oli haistellut ruutia Pommerin sodassa. Hän ei kovinkaan +säikähtänyt, astui vuorostaan pari askelta taapäin, sivalsi sapelinsa +ja hyökkäsi rajusti pitkän, mustan miehen kimppuun. + +Hänkin samassa silmänräpäyksessä paljasti suuren miekkansa ja torjui +taitavalla kädellä toisen iskut. Jaakko oli tavannut tavattoman +voimakkaan ja taitavan vastustajan, joka oli sitä vaarallisempi, koska +hänen kylmäverisyytensä oli hänelle ehdottomasti eduksi ritarin raivon +rinnalla. Taistelu oli kiivas, mutta lyhyt. Muutamain hurjien iskujen +jälkeen oli Jaakon sapeli lyöty hänen kädestään kauas märkään +ruohikkoon; jättiläinen kohotti lyömämiekkansa ja... + +Mutta kukapa koskaan on jättiläisten ja lumottujen linnain saduissa +nähnyt, että rehellinen ritari on niin kurjasti surmattu, aina jonkun +hyväätekevän haltijahengen oikeana silmänräpäyksenä asettamatta +taikasauvaansa hänen ja varman turmion väliin. Me rikkoisimme kaikkea +romanttista soveliaisuutta vastaan, jos todellakin antaisimme niin +ennen kuulumattoman asian tapahtua; älköön siis kukaan katsoko +epätodenmukaiseksi tai kummalliseksi, että tällöinkin ilmestyi +tilaisuuteen sopiva hyvä haltija, esiintyäkseen ratkaisevan hetken +tullen pelastavana enkelinä. + +Tämä kelpo haltija, joka tietysti ei voinut olla kukaan muu kuin +tällaisissa kertomuksissa välttämätön velho, ei ilmaissut läsnäoloaan +haltijattaren kilisevällä lasiharmonikalla, vaan kuolevaisen miehen +vähän sorahtavalla äänellä, joka portilta huusi jättiläiselle: + +-- Ei, malttakaahan herra kapteeni, älkääkä olko hullu! Tuohan on vanha +häränpää Peura eli Petronius, vai miksi hän itseään sanoo, +kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisia rakuunoita. Tunnen hänet kuin +viisi... Kova pää, herra kapteeni, puupää epäilemättä, mutta +rehellisempää simppua ei koskaan ole uiskennellut Loviisan ja +Suursaaren välillä. Kas niin, olkaa järkevä, pistäkää rauta +tuppeen ja tarjotkaa, luvallanne, ennemmin meille Geneven viiniä +aamutuimaan! Tämmöinen yöratsastus, hyvä kapteeni, voi kyllä soveltua +poikanulikoille, mutta ei miehelle, joka on kuninkaalliselta +majesteetilta ja kollegium medicumilta tottunut saamaan kolmen hevosen +kyydin ja päivärahat, mieluimmin _in natura_. Ja te, hyvä Pumponius, +oletteko hutikassa, kun alatte tapella kunnioitettavan ja kelpo +kapteeni Mörkin kanssa hänen omassa pihassaan? Pölyttäkää toki edes +vähän järkeä esiin paksusta kallostanne! Ryyppy jäähtyy, ja mitä +sanookaan Livius? _Insuperabilis Alpium transitus_, jonka minä +kääntäisin näin: lempo kuivin suin ratsastakoon metsien läpi. + +Se henkilö, joka niin sopivaan aikaan pani kaunopuheisen sanansa +vaakaan, missä Jaakko-ritarin kohtalo kiikkui taivaan ja maan välillä, +oli hyväluontoisen ja leikkisän näköinen herrasmies, jolla oli yllä +pitkä ja hyvin kiinni napitettu päällysnuttu ja jonkinmoinen reuhka +vedettynä huolellisesti varjellun hatun ja valetukan suojaksi, sanalla +sanoen, lukijalle jo Loviisan vastaanotoissa esitetty tuttu, tohtori +Ekströmer. Hänen uusi Liviuksen käännöksensä lienee hänestä itsestään +tuntunut erittäin onnistuneelta, sillä hän ei sitä jättänyt säestämättä +niin äänekkäällä naurulla, että isohko vatsa koetteli päällysnutun +nappien lujuutta. Sitä vähemmän, valitettavasti, vaikutti Livius +molempiin taistelijoihin. Mies, jota sanottiin kapteeni Mörkiksi, +pidätti kyllä iskuun kohotetun miekkansa, mutta koki yhä vain lävistää +vastustajansa jättiläiskatsein, samalla kuin Jaakko, jonka raivo oli +lentänyt metsään sapelin mukana, seisoi uhmaisena, leveine rintoineen +aivan alttiina kohotetun miekan iskulle. + +Tohtori pahastui ja astui taistelijain väliin. + +-- Herra kapteeni, sanoi hän, ja te, Petrus eli Peuronius, minä olen +nähnyt enemmän verta kuin te, ja olen valmis, jos suvaitsette, +sahaamaan poikki teidän neljä raajaanne, kuin olisivat ne +makkaratikkuja. Mutta huonoa pilaa minusta on kahden kunniallisen +miehen, joina minä teitä pidän, pistää toisensa kuoliaaksi +tyhjänpäiväisen riidan tähden. Tiedättekö te, herra kapteeni, että +lääkärillä on valta käskeä silloinkin, kun kuninkaallakaan ei enää ole +mitään sanomista. Te haitte minut tyttärenne luo: pitääkö minun nyt +sitten heti paikalla taas ratsastaa tieheni? + +Se naula veti. Kapteeni pisti hitaasti miekan huotraan, mutisten +jotakin anteeksipyynnön tapaista, kääntyi selin Jaakkoon ja tarjosi +käsivartensa tohtorille saattaakseen hänet asuinhuoneeseen. + +Tohtori Ekströmer oli kuitenkin liian suuressa määrin seuraelämän mies, +voidakseen laiminlyödä kohteliaisuuden vaatimuksia. + +-- Kuulkaas -- hän sanoi kornetille, jota oli niin tylysti kohdeltu -- +kuulkaahan nyt, hyvä Parhasius eli Perkelius -- kuka lempo jaksaa +muistaa niin mutkikasta nimeä? -- minä vain tahdoin sanoa, hyvä +Pultronius, että te arvattavasti tulette meidän kanssamme saadaksenne +ryypyn ja voileivän aamukylmään. Voin vakuuttaa teille sillä tekevänne +kunnon isännällemme erittäin mieliksi, eikö totta, herra kapteeni? +Kertokaapas sitten, miten tulitte tänne, vaikka minä teidät vielä eilen +näin puolenpäivän aikaan ilmi elävänä Loviisassa. Ilmatietä, luulen mä, +sillä mitä minuun tulee, näette tässä vain puolet minun henkilöäni; +toinen puoli jäi männynkantoihin ja katajapensaihin riippumaan. Teidän +onneksenne jätin minä kenttäapteekkini Porvooseen. Saatte olla ihan +rauhassa, Pontonius: ei mitään mikstuuria niinkuin viime kerralla, kun +paransin teidät vilutaudista. Miten sanookaan Cicero? _Molestia et +voluptate vita mixta_, iloinen pitää olla niin kuivassa kuin +märässäkin. Joutukaamme nyt jo kuivalle taas! + +Näin laverreltuaan hilpeä tohtori pyörähti kantapäällään ja kiipesi +ripeästi portaita ylös, kun taas Jaakon mielessä, hänen siinä +viipyessään nyreänä ja äänettömänä, kävi ankara taistelu suuttumuksen +ja nälän välillä. Suuttumus voitti, ja niin monen armottoman kohtalon +vainoama Jaakko ei ollut kuulevinaankaan kutsumusta. + +Portailla tervehti isäntää ja hänen vierastaan hovimestari Ramström +kumarruksin, jotka kapteenin synkistä silmäyksistä tulivat yhä +syvemmiksi ja epävakaisemmiksi. Syy oli selvä. Janoinen, vanha +palvelija oli niin taitavasti käyttänyt hyväkseen emännöitsijän +poistumista kaappien lähettyviltä, että sekin vähäinen voima, joka +hänellä vielä oli jäljellä vanhoissa jaloissaan häähumalan jälkeen, +kokonaan petti, kun hän odottamattaan ja kauhukseen näki isäntänsä +tulevan. Muutaman silmänräpäyksen tavoitteli hän tasapainoa, mutta +painolait saivat voiton, ja hovimestarin viimeinen kumarrus muuttui +kuperkeikaksi, joka vei hänet alas jyrkkiä portaita. + + + + +8. PYHÄN YRJÄNÄN TAISTELU JÄTTILÄISTÄ VASTAAN. + + +Kun jättiläinen, seurassaan velho, jota kuolevaisten kesken sanottiin +tohtoriksi, huomasi tuon kummallisen tervetuliaistervehdyksen, jolla +hänen linnavoutinsa ja hovimestarinsa Ramström otti hänet vastaan, +aavisti hän pahaa ja ryntäsi portaita ylös niin kiireesti, ettei hänen +vieraansa mitenkään jaksanut ehtiä jäljestä. Kohtalo satutti silloin +niin kummallisesti, että häntä vastaan yläportailla tuli Rebekka, joka +juuri edellisenä silmänräpäyksenä oli käännetty ympäri ja sysätty ulos +ovesta kuin tykin suusta. Siitä syystä kapteeni harppaili kolme +porrasta kerrallaan ja oli vähemmässä kuin puolessa minuutissa Vernan +etuhuoneessa, ja hänen takanaan tuli Rebekka ja vähän jäljempänä +tohtorikin. + +Siinä oli siis tämän kertomuksen päähenkilöistä koossa kokonaista viisi +toisiaan vastaan taistelevina valtoina, jättiläinen, prinsessa, velho, +lohikäärme ja Pyhä Yrjänä-ritari. Kohtaus oli odottamaton. Tyttönen +oli, riemuissaan ensi voitosta, mikä oli saatu hänen kauhistavasta +vartijastaan, melkein kaatunut Yrjön jalkain juureen ja katsellut häntä +ihmettelevin silmin. Yrjö oli vetänyt pois kätensä, jota orjatar Verna +oli ihastuneena tahtonut suudella, nostanut tytön ylös ja katsellut +häntä kaksikymmenvuotiaan silmin. Muutaman sekunnin se vain kesti, tuo +katseleminen, mutta jo kukoisti kevään Verna, ja hänen vapauttajansa +tunsi saaneensa kylliksi muistoja elääkseen pitkänkin iän. + +Jättiläinen astui sisään. + +Ota toisaalta kaikkea kaunista, suloista, lämpöistä, viatonta, kaikki, +mitä rakkaus lisää elämän värivälkkeeseen -- ja toisaalta kaikki pimeä, +katkera, jääkylmä, kuolemaa ja turmiota tuottava, mikä piilee vihassa +ja kostossa -- sovita kaikki se tauluksi, pane kehykseksi kesäkuun +taivas ja kirjoita nimeksi: Yöjärvi. Vastakohtien mestari Victor Hugo +olisi ollut riemuissaan moisen taulun maalaamisesta, mutta sitä ei +tarvitse kaukaa hakea, näkeehän sen luonnossa ja ihmiselämässä joka +kerta, kun synkkä ukkospilvi pimittää viheriöitsevää kevättä. + +Jättiläinen pysähtyi ovelle kuin kynnykseen kiinni naulittuna. +Kummallinen hämmennys näytti vallanneen hänet, mutta ei +mitään kiivautta, ei mitään rajua liikutusta ilmennyt hänen +kasvonpiirteissään. Ennemmin saattoi sanoa jäädyttävän kylmän +kangistuttaneen hänen jäsenensä. Hän katsoi nuoria niinkuin +valkohuippuinen lumivuori katselee laakson kukkia. + +Verna ensimmäisenä huomasi pitkän, mustan miehen kynnyksellä. Hän ei +paennut, ei kääntänyt pois silmiään, seisoi vain liikkumatta, ja tuskin +huomattava väristys ilmaisi hänen äkillistä kauhuaan. Yrjössä +liikkuivat toiset tunteet. Tekisimme hänelle väärin, jos sanoisimme +hänen tunnettaan peloksi, mutta tavattoman hämillään hän oli, niinkuin +olisi hänet tavattu vääryydenteosta; ääneti hän odotti, mitä oli +tuleva. + +Tämä vaitiolon lumous, joka sulki kaikkien suut, keskeytyi vasta +portailla kömpivän tohtorin äänestä. + +-- Sallikaa minun sanoa, hyvä kapteeni, että te olette rakennuttanut +portaanne siivellisiä olentoja varten, esimerkiksi kanoille. _Posito_ +-- uh, vielä neljä astuinta! -- olettakaamme, sanon minä, että jonakin +päivänä syttyy tulipalo; mihinkä silloin pääsette tuossa mutkikkaassa +korkkiruuvissa, jota te, antakaa anteeksi suoruuteni, suvaitsette sanoa +yläkerran portaiksi. Olettakaamme, että kaappi, piironki, sänky, joita +koetetaan pelastaa, putoaa portaihin ja sulkee tien; mihin silloin +pääsette? _Perdu_, hyvä kapteeni; nahkanne on vaarassa, lopetatte +kunniakkaan elämänne _asphyxiaan_. + +Näitä sanoja seurasi lyhyt äänettömyys, jonka keskeytti omituinen +napsaus. Kapteeni, ehkäpä ajattelemattaan, veti vireeseen sen +pistoolinsa, joka hänellä vielä oli ladattuna vyössä. + +Yrjön korva, joka oli tottunut moisiin ääniin, ymmärsi heti napsauksen +merkityksen. Se palautti entiselleen hänen rohkeutensa ja puhekykynsä. +Hän lähestyi kapteenia käsi miekan kahvassa ja lausui kohteliaasti, +mutta kylmästi kumartaen: + +-- Luullakseni on minulla kunnia puhua tämän talon isännälle. +Nimeni on Ros, olen kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisen +rakuunaväen luutnantti. Minun ja kumppanini täytyi turvautua teidän +vieraanvaraisuuteenne, kun metsässä ratsastimme eksyksiin. Univormuni +pitäisi todistaa, etten minä ole ryöväri enkä varas, kuten teidän +emännöitsijänne kohteliaasti uskoi, ja sentähden, suvaitkaa minun +sanoa, on pistooli tarpeeton. + +Silloin kapteeni astui kahta askelta likemmäksi, katsoa tuijotti Yrjöön +hurjasta kiihkosta hehkuvin silmin ja huusi: + +-- Te ette ole Ros. Nimenne on Sundhagen. Te olette tullut tänne +viettelemään tytärtäni, ettekä nyt elävänä pääse täältä. + +-- Hyvä herra -- vastasi Yrjö, hämmästyen vastoin tahtoansakin -- en +tiedä, mikä... + +Hän ei saanut lopettaa lausettaan. Kapteeni kohotti pistoolia, mutta +epäilemättä hän muisti samassa sankkiruudin olevan märkää, sillä heti +senjälkeen hän singautti aseensa ulos ikkunasta, niin että ruudut +helisivät. Sen sijaan hän sivalsi huotrasta pitkän, hirmuisen +miekkansa. + +Yrjö ei myöskään vitkastellut, vaan tempasi puolustuksekseen sapelinsa. +Verna syöksähti hänen eteensä ja pidätti hänen käsivarttaan, mutta +kaatui samassa tunnotonna lattialle. + +Juuri sinä hetkenä oli tohtori, kelpolailla sysäisten ovessa seisovaa +Rebekkaa, raivannut tien huoneeseen ja kysyi, mitä oli tekeillä. + +-- Tohtori Ekströmer! huudahti Yrjö kääntämättä silmiään uhkaavan +miekan kärjestä. + +-- Ros! Iloinen, kunnon ystäväni Ros! huudahti tohtori vuorostaan. -- +Mitä tämä merkitsee? Sallikaa minun sanoa, hyvä kapteeni, että te +tänään olette kirotun pahalla tuulella. Olkaa hyvä, pistäkää rautanne +tuppeen. Minä takaan pojan kuin olisi hän oma poikani. + +Mutta kapteeni, joka ei mitenkään ollut hillittävissä, tuli päinvastoin +yhä hurjemmaksi. + +-- Tohtori, tunnetteko hänet? No, sittenpä myöskin tiedätte, että +eilen ... ei, toissapäivänä ... ei, kaksikymmentä vuotta sitten... Ja +nyt hän taas tulee viett... Pois! Pois! Hänen verensä taikka minun!... + +Ja kiihkosta tuijottavin silmin, kuin olisi haamua ahdistellut, +kapteeni tähtäsi nuorukaiseen hirveän iskun, jonka Yrjö vain +hädintuskin sai vältetyksi. + +-- Henkesi tähden, Yrjö, hyppää ulos ikkunasta, mies on mieletön! +kuiskasi tohtori. + +-- Jättäisinkö hänet, tuon tytön ... en koskaan! + +-- Minä suojelen häntä. + +-- Mies tappaa hänet... + +-- Poika, ellet nyt juokse, tapahtuu tässä murha. Tahdotko tapella +hullua vastaan? + +Nämä nopeat sanat vaihdettiin raivoisan kapteenin yhä hurjemmin +ahdistellessa. Yrjö tajusi ystävänsä olevan oikeassa, peräytyi +taistellen parvekkeen ovelle, syöksähti äkkiä siitä ulos ja hyppäsi +reippaalla ponnahduksella alas puutarhan ruusujen keskelle, tällä +kerralla kuitenkaan saamatta mitään vahinkoa. + +Kapteeni jäi parvekkeelle. Hän oli menettänyt kaiken malttinsa, hampaat +kiristyivät vastakkain, käsi puristi suonenvedontapaisesti miekan +kahvaa. + +-- Pääsikö hän vielä kerran käsistäni! hän ärjäisi ja katsoa tuijotti +pakenevaa nuorukaista. + +Tohtori yritti lähteä rauhoittamaan mieletöntä, mutta Rebekka pidätti +häntä. + +-- Älkää sanoko mitään; te vain saatte hänet pahemmaksi. Katsokaa +ennemmin tuota lasta; minä ymmärrän paremmin kapteenia. Tiesinhän +kyllä, että hän taas saisi tuon kohtauksensa. Mutta niin hurjana minä +en ole häntä pitkään aikaan nähnyt. + +Sitten hän meni kapteenin taa, löi häntä olkapäälle ja virkahti ihan +hänen korvaansa: + +-- Sundhagen on kuollut. + +Jättiläinen kääntyi kuin unenhorroksissa. + +-- Niin, toisti Rebekka, tiedättehän, että Sundhagen on kuollut. + +-- Mutta hän oli täällä... Minä näin hänet, vastasi kapteeni epäröiden. + +-- Te petyitte. Sundhagen on kuollut. Hän kaatui jo kymmenen vuotta +takaperin Länsi-Indiassa taistellessaan englantilaista merirosvolaivaa +vastaan. + +-- Kummallista! jatkoi musta mies, huomattavasti tyynemmin. -- Minä +olin kuitenkin... + +-- Niin on kuin minä sanon. Nyt pitää teidän, kapteeni, heti paikalla +paneutua levolle. Minä kyllä tiedän, mitä moisista kujeista seuraa. +Sitä paitsi ratsastitte koko yön sateessa. Teidän täytyy pysyä hiljaa +ainakin kolme päivää, kapteeni. + +Niin sanoen hän talutti äsken vielä varsin hirveän miehen vastarinnatta +alakertaan johtaville portaille. Hänen liiaksi kiihoittunut hermostonsa +oli äkkiä veltostunut, pitkä, laiha vartalo oli luhistunut kokoon, kuin +horjuva sairas hän antoi taluttaa itseään, mutta mutisi lakkaamatta +valittavasti: + +-- Kummallista! Minä olin näkevinäni hänet täällä... + +Tohtorin oli sillä välin onnistunut saada Verna tuntoihinsa. Tytön arka +katse etsi Yrjöä ja tiedusteli äänettömän kaunopuheisena hänen +kohtaloaan. Hyväntahtoinen tohtori selitti viittauksin nuorukaisen +paenneen puutarhan kautta. + +-- Lapsiparka! mutisi hän itsekseen. Isä hullu ... niin, ei ole +epäilemistäkään, että mies sairastaa _monomania_ tautia, vieläpä hyvin +pitkällekin kehittynyttä ... ja lapsi itse kuuromykkä ... hm ... +lapsiraukka! + +Ekströmer oli tuommoinen ystävällinen, vanhanaikainen lääkäri, joka +aina piti karamelleja taskussaan, antaakseen niitä lohdutukseksi +itkeville lapsille ja saadakseen heidät ystävikseen, kun kova +välttämättömyys pakotti nykäisemään pois maitohampaan tai antamaan +pahanmakuista rohtoa. Hyvää tarkoittaen hän ojensi Vernallekin yhden +noista viattomista lahjomisvälineistään. Tyttö otti sen vastaan kuin +lapsi, mutta osoitti puutarhaa ja lausui omituisella tavallaan entisen, +ainoan sanansa: + +-- _Veli!_ + +Tohtori Ekströmer ei olisi enemmän kummastunut, jos kivi olisi puhunut +hänen jalkojensa juuressa, kuusi laulanut hänen vieressään, koko +tieteen järjestelmä pudota romahtanut hänen päähänsä. + +-- Velikö? hän toisti. -- Häh? Kuinka se oli? + +-- _Verna_, vastasi tyttö. Hän arvattavasti ymmärsi väärin lääkärin +kummastuksen. + +-- Lempo vieköön, puhuuhan tyttö! Ja isä kun sanoi... + +Ahaa, sekin oli siis vain _monomaniaa_. Mutta kun ajattelen, että voi +myöskin papukaijoja, harakoita ja kottaraisia opettaa lörpöttämään +jonkin tolkuttoman sanan... Olipa tuo merkillinen tapaus. Ehkä akka voi +minulle antaa joitakin viittauksia. + + + + +9. LOHIKÄÄRME TUNNUSTAA VELHOLLE OSAN LUMOTUN LINNAN SALAISUUKSIA. | + + +Jos edellinen luku oli suosiollisen lukijan mielestä liian julma +soveltuakseen tämmöiseen pohjolan lumotun linnan viattomaan +kertomukseen, niin pyydämme häntä vain katsahtamaan velhoon, tohtori +Ekströmeriin, kun hän tunnin kuluttua äskeisestä jyräkästä rauhallisena +ja ujostelemattomana istuu alakerran salissa hyvinvarustetussa +aamiaispöydässä, joka tarjosi Geneven viiniä, tuoretta lohta +munakäristeineen, mansikoita ja kermaa, paistettuja kananpoikia +muurainhilloineen ja kurkkuineen sekä portviiniä -- silloinpa kaikki +ikävät muistot, joita lukijalla ehkä on jättiläisen hullutuksista, +varmaankin haihtuvat sen iloisen myötätunnon tieltä, jolla lukijakin +moista näkyä katselee. Me vain sydämestämme surkuttelemme, etteivät +ystävämme, Yrjö- ja Jaakko-ritarit, jotka paastoten olivat kokeneet +niin monia seikkailuja, saaneet olla mukana noiden viehättävien +aamiaisvarojen kimpussa, vaan arvattavasti samana hetkenä harhailivat +taaskin autiossa seudussa etsien torpanpahaista, joka voisi tarjota +heille kahta kaivattua herkkua, talonpoikaisjuustoa ja kuoripiimää. + +Tohtori ei ollut koko yötä turhaan ratsastanut salojen halki. +Tyhjennettyään lohiastian, puhdistettuaan mansikkavadin ja kermakannun +sekä passitettuaan kolme, neljä viatonta kananpoikasta niiden oikeaan +määräpaikkaan, alkoi hän tuntea taipumusta katsella entisyyttä, +nykyisyyttä ja tulevaisuutta lempeämmin silmin. Hän täytti tyynenä kuin +filosofi neljännen viinilasinsa, kääntyi juuri sisään tulleen Rebekan +puoleen, avasi suunsa ja sanoi: + +-- Nukkuuko sairas? + +-- Kapteeni hikoilee, kuului vastaus. + +-- Hyvä on. Silloin saatamme toivoa, että veren tunkeutuminen aivoihin +menee ohi pahemmitta seurauksitta. Entä pikku mamselli yläkerrassa? + +-- Neiti on hiljaa. + +-- Kuulkaas, hyvä matami -- ja tohtori pyyhkieli ruokaliinalla suutaan +-- luullakseni kapteeni Mörk ei ole aatelismies, nimestä päättäen. +Mutta ehkäpä olenkin erehtynyt? + +Rebekka ei vastannut. Ei hän myöskään mennyt pois; hän odotti +nähtävästi saadakseen korjata pois ruoan tähteet, ja hänen terävä +silmäyksensä näytti kysyvän: etkö vielä ole syönyt kylliksesi, ahmatti? + +Tohtori ei ollut kokematon taloudellisen elämän valtioviisaissa +tempuissa. + +-- Tahtoisinpa sanoa, että teillä on varsin erinomaista lohta, hyvä +matami. Onkohan se saatu Anjalasta? Toden totta, parempaa en ole syönyt +Halmstadissakaan. Entä mansikat sitten! Oikein herkulliset! + +Rebekka oli vaiti. + +-- Mitä kananpoikiin tulee ... lempo vie, lihavampia ei tarjota +Tukholmassa Malmin kellariravintolassakaan. Oma kanatarha, eikö niin? +Terveydeksenne, matami! Portviini on varmaankin kuninkaan +hovimestarilta saatua; tunnustakaa vain, että teillä on omat +hankkijanne kuninkaan keittiössä. Mutta sanokaapas, miten kumman +tavalla te olette saanut salaa tuoduksi tämmöistä viiniä tänne ... +niin, enhän toden totta vielä tiedä tämän talon nimeäkään. + +-- Yöjärvi. + +-- Yöjärvikö? Kapteeni Pimeä Yöjärvellä? Täytyypä minun tunnustaa, että +välistä tapaa kummallista yhdenmukaisuutta. Yöjärvikö siis? Olkoon +minun puolestani, varsinkin kesäiseen aikaan ja hyvän aamiaisen +ääressä. Mutta syksyllä täällä lienee hieman koleaa, eikö totta? +Surkuttelen teitä, kunnon ystäväni... Teidän isäntänne ei aina näytä +olevan parhaimmalla tuulella. Arvattavasti ovat siihen syynä nuorena +kärsityt onnettomuudet ja loukkaukset? + +-- Onnettomuudetko? Mahdollisesti. + +-- Niin, niin, eihän sitä huvikseen vain tule noin kummalliseksi. Ei +sitä ihan päähänpiston tähden vain asetuta näin keskelle erämaata. +Missä kapteeni asui ennen tänne muuttamistaan? + +-- En tiedä. + +-- Häh? Mutta se Sundhagen, joka oli merirosvo ... ja se, mitä tapahtui +kaksikymmentä vuotta takaperin... + +-- En tiedä. + +-- Vai niin, älkää pahastuko! Mutta, muistaessani, nuo +kananpoikaset ... minä en voi unohtaa teidän kananpoikianne ja minä +ylistän niitä koko kuninkaallisen armeijan kuullen. Ruokitteko niitä +kaurapuurolla ja perunajauhoilla? Suokaa anteeksi, että näin kyselen, +mutta uskaltaisinpa melkein panna pääni pantiksi, että te olette niille +antanut hienoksi survottuja pomeranssinkuoria. + +Rebekka hymyili, tosin kylmästi kuin helmikuun päivä, mutta hyvä merkki +se sittenkin oli. + +-- Se ei koskaan ole juolahtanut mieleeni, vastasi hän. + +-- Mutta miksette tunnusta totuutta? Te olette aivan varmaan käyttänyt +uutta ranskalaista tapaa niitä ruokkiessanne. Ikäänkuin en minä +huomaisi paistista, että olette niille antanut pomeranssinkuoria. Ah, +minä ymmärrän, ehkä onkin nuori neitinne niitä ruokkinut? Jos olisin +viittätoista vuotta nuorempi, niin kosisin häntä vain sentähden, että +hänellä on ollut niin oivallinen keittotaidon ... ja kanainkasvatuksen +opettaja. + +-- Jos olette poikamies, niin kosikaa, hyvä herra! Minusta ei vastusta +olisi. Niin pääsisin minä... + +-- Mistä pääsisitte? + +-- En mistään. + +-- Minä todellakin ajattelen asiaa. Ellei vain tyttöparka olisi +kuuromykkä... + +-- Kuuromykkäkö? Kuka sen on sanonut? + +-- Häh? Luuletteko siis, että hän todellakin kuulee? + +-- En minä sitä ole sanonut. + +-- Mutta luuletteko sitten hänen puhuvan? + +-- En minä sitäkään ole sanonut. + +-- Mutta ellei hän kuule eikä puhu, niin onhan hän kuuromykkä. + +-- Eipähän, eipä ole. + +-- Tämäpä vasta on eriskummallinen tapaus. Ellei hän kuule eikä puhu +eikä myöskään ole kuuromykkä, niin mikä hän sitten on? Olisinpa utelias +tietämään sen. + +-- Mitä te, herra, sanotte sitten kuuromykäksi? + +-- No, lempo vie, semmoista olentoa, joka syystä tai toisesta syntyy +kuurona eikä siis voi oppia puhumaan. + +-- No niin, herra, siispä saatte huoletta kosia Vernaa. Ei hän ole sen +enempää kuuromykkä kuin te, herra, tai minäkään. + +-- Sepä perhanaa. Kuinka sen voitte todistaa? + +-- Ettekö kuullut hänen puhuvan? + +-- Niin, tosiaankin, oikeassa olette. Hän sanoi kaksi sanaa. + +-- Ei, kolme sanaa hän puhuu. Kolme sanaa, eikö siinä ole todistusta +kylliksi, ettei hän ole kuuromykkä? Kosikaa huoletta! + +-- Kuulkaahan nyt, hyvin kunnioitettava matami, joka kasvatatte sangen +herkullisia kananpoikia; koska te näytätte olevan järkevä ihminen ja +harrastavan talon etua, niin en huoli salata teiltä, että kapteeni Mörk +etsi minut eilen Loviisasta käsiinsä ja kutsui tänne parantamaan +tytärtään. Tosinhan hän puhui vähän epäselvästi ... ymmärrättehän ... +vähän hämärästi taudin nimeämisestä... hän ei tahtonut ilmaista kuin +puolen totuutta. Mutta niin paljon olin minä ymmärtävinäni, että hänen +tyttärensä oli kuuromykkä. Minä sanoin hänelle suoraan, ettei +lääkintätaidolla ole siinä mitään tekemistä; mutta tyytyikös hän +siihen? Hän lorusi sinne tänne, niinkuin hän ei aivan varmaan olisi +tiennyt, oliko neiti todellakin kuuromykkä, vai oliko koneistossa jokin +muu koukku, ja kun minulla sattumalta oli joutoaikaa, taivuin minä +lähtemään hänen mukanaan tänne. No niin, nyt kun olen tutustunut teidän +kananpoikiinne, annan hänelle mielelläni anteeksi kamalat katajikoissa +retustamiset. Luuletteko siis todellakin, että tyttö _ei ole_ +kuuromykkä? + +-- Siihen voitte luottaa, herra. + +-- Hm ... tyttö miellyttää minua. Minä olen varakas poikamies parhaassa +iässä, tuskin kahdeksanviidettä; sanoittepa sanan. Mutta jotakin täällä +on nurinpäin, ja se on ensin saatava korjatuksi. Ymmärrättehän te +hyvin, että jos lääkärin pitää parantaa jokin vamma, olipa se +minkälaatuinen hyvänsä, niin pitää hänen ensinnäkin tietää, missä vika +on. Teidän on sanottava minulle, mikä tyttöä vaivaa ja _miten_ hän on +sellaiseksi tullut. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan? + +-- Kyllä. Jos niin on, että te, herra, olette lääkäri ja voitte saattaa +kuntoon _sen kohdan_, joka parannusta tarvitsee, niin täytyneehän minun +sanoa, mitä en muuten koskaan olisi sanonut. Vanhainkin hampaitten +takana voi kieli pysyä lukittuna. + +-- Kyllä uskon, kyllä uskon, hyvä matami. Mutta palataksemme asiaan, +niin mitä sanoittekaan? Tyttö kuulee eikä kuule, puhuu eikä puhu, on +kuuro eikä ole kuuro, on mykkä eikä ole mykkä. Jos se kaikki on totta, +niin myöntäkää ainakin, että sitä ei ole varsin helppo tajuta. + +-- Kenties ei, mutta niin asia kuitenkin on. Ettekö huomannut hänen +lausuvan nuo sanansa oudolla tavalla kuin olisitte kuullut pienen +lapsen puhuvan. + +-- Niin todellakin. Minä olin huomaavinani jotakin sentapaista. + +-- No, siinähän se on koko arvoitus; ettekö arvaa? + +-- En: niin totta kuin olen sitoutunut Eskulapiuksen, Hippokrateen sekä +Turun ja Upsalan lääkeopillisten tiedekuntain palvelukseen; moista +tapausta ei meidän farmakopeassamme ole arvattu sattuvaksi. + +-- No, niinpä minä sanon teille jotakin, jota ei ole luettavana +kirjoissa. Verna syntyi niin terveenä ja vilkkaana ja niin tervein +korvin kuin kuka muu ihmislapsi tahansa. Hän oli niin kiltin kiltti +lapsi, ja vuoden vanhana hän jo sanoi _mamma_ -- sillä hänellä _oli_ +äiti -- mutta isäänsä hän pelkäsi eikä koskaan taipunut lausumaan +sanaa, jota isä niin mielellään tahtoo kuulla, jos hän muuten on +sellainen kuin isän tulee olla. Sen ensimmäisen sanan jälkeen oli +puhevarasto kauan kasvamatta; kului lähes puoli vuotta tytön oppimatta +yhtään sanaa. Luulenpa, että niin käy useimmille lapsille. Mutta tehän +olettekin poikamies, herra... + +-- Saattaa käydä, saattaa käydä. No, entä sitten... + +-- Sitten hän oppi nopeasti kaksi sanaa: _veli_ -- sillä hänellä _oli_ +veli -- ja _Verna_, joita usein tavasimme hänelle, ja me jo iloitsimme, +että hän kohta rupeaisi puhumaan kuten lapset ainakin sen ikäisinä, +jolloin he enimmin ovat Jumalan enkelien kaltaisia. Niin, silloin hän +oli niin kaunis ja kultainen, -- ja Rebekka pyyhkäisi silmiään +esiliinansa nurkalla -- että harvoin hänen kaltaistaan näkee, ja +kaikki, jotka hänet näkivät, sanoivat, ettei mikään kuninkaankaan lapsi +saattanut olla ihanaisempi. Sitten äkkiä... + +-- No? Sitten äkkiä... + +-- Hän sairastui. + +Tohtori pani nuuskaa nenäänsä. Se ei näyttänyt hänestä ollenkaan +kummalliselta. + +-- Tuhkarokkoonko? hän kysyi. + +-- Hän sairastui ja menetti kuulonsa. Sitten hän ei enää koskaan +oppinut enempää kuin nuo kolme sanaa. Ja arvattavasti hän olisi +unohtanut nekin, ellen minä niitä lakkaamatta olisi tavannut hänelle +hänen pienenä ollessaan, sillä minusta tuntui kuitenkin hyvältä kuulla +hänen sanovan jotakin. Hän katsoi minun huuliani ja lausui sen mukaan, +mitä ennestään taisi. Mutta muuta hän ei voinut oppia. Kaikki muu +täytyi meidän selittää hänelle merkeillä. + +-- Hm, hm ... tämä on todellakin ensimmäinen tämänlaatuinen tapaus, +mikä minulle on sattunut. Se lienee ollut ankara tauti, luultavasti +tulirokko. Se se useinkin jättää jälkensä silmiin ja korviin. + +-- Pahempi se oli. Jumala näki maailman tulleen uudeksi Egyptiksi, ja +sentähden hän lähetti uuden murhanenkelin, joka siihen aikaan ei +säästänyt ylhäistä eikä alhaista. Ja ne, joiden hengen hän säästi, ne +hän jätti raajarikoiksi ja rumiksi, sokeiksi, kuuroiksi tai hupakoiksi +ja kaikenlaiseen kurjuuteen ja viheliäisyyteen. Mutta merkillistä oli, +tyttö ei saanut ainoatakaan arpea kasvoihinsa... + +-- Hm ... tauti oli siis... + +-- Niin, tauti oli _isorokko_. + + + + +10. VELHON KIUSAUS. + + +Niiden henkilöiden keskustelu, jota me olemme rohjenneet nimittää +velhoksi ja lohikäärmeeksi, ehti juuri ratkaisevaan käännekohtaan, kun +sen keskeytti kellon kilinä, jonka johto tuli kapteenin huoneesta eli +-- puhuaksemme entiseen tapaan -- jättiläisen luolasta. Rebekka +kiiruhti tiehensä, ja tohtori jäi yksin mietteihinsä. + +Epäilemättä olisi ihmeellistä ja hyvin valaisevaa seurata +lääketieteellistä epäilystä, fysiologisia, psykologisia, nosologisia, +nosograafisia, diagnostisia, terapeutisia ja kaikkia muita raakalaisia +vastaväitteitä, jotka tämän keskustelun johdosta kehittyivät +korkeastioppineen ja paljonkokeneen lääkärin mielessä, joka oli +jäsenenä Upsalan ja Turun lääkeopillisissa tiedekunnissa. Mutta kun on +varsin luultavaa, että nuo äänettömät mietiskelyt, puettuina kun olivat +niin monen syvällisen ja salaperäisen termin verhoon eivät olisi +kovinkaan helposti tavallisten kuolevaisten tajuttavissa, niin saanee +lukija kyllikseen lopputuloksestakin mikä oli, että kunnon tohtori +päätti mitä tarkimmin "tutkia sairasta", saadakseen varmemman +vakaumuksen niin tavattoman vian laadusta ja sen parantamisen +mahdollisuudesta. Se päätös oli tuskin ehtinyt varmistua, kun +tohtori kutsuttiin kartanonherran, kapteeni Mörkin, luo hänen +makuuhuoneeseensa. + +Kapteeni oli paljon tyynempi mieleltään ja istui puolipukeissaan +puoleksi makaavassa asennossa, mustassa nahalla päällystetyssä sohvassa +hämärässä huoneessa, johon valoa vain niukalti ja vaivoin pääsi +paksujen tummien ikkunaverhojen lävitse. Huone oli kaikin puolin +näöltään raskasta mielialaa herättävä, synkkä, kolkko ja pimeä. Sen +ainoana koristuksena oli öljyvärein maalattu, luonnollisen kokoinen +kuva, joka esitti ruotsalaista meriväen upseeria, mutta sen pää ja +rinta olivat niin täynnä pieniä, pyöreitä reikiä, että jos se aikoinaan +lienee ollutkin kuvatun näköinen, niin oli enää mahdoton siitä ketään +tuntea. + +-- Teitä kummastuttaa, että _hän_ on minun huoneessani, sanoi kapteeni, +huomatessaan tohtorin katselevan kuvaa. -- Niin, eikö se ole omituista? +Mutta syynsä on silläkin. Tarvitseehan ihminen hiukan huvitustakin. +Minä toisinaan hauskuudekseni käytän tuota ampumataulunani. + +-- Tämä huone on liian pimeä ja synkkä, huomautti tohtori. Ilma ja valo +ovat ensimmäiset ehdot, jos mielitte päästä terveeksi ja voimiinne +jälleen. + +-- Älkää minusta huoliko, vastasi kapteeni halveksivasti. Minä haluan +vain tietää, onko tyttäreni terve vai sairas. + +-- Epäilemättä -- kuului vastaus -- sairastaa hän kovaa ja pitkällistä +kuuroutta, mutta voidaanko sitä parantaa, riippuu aivan kuurouden +syistä ja laadusta. Jos se on elimellinen vika, paralysia tai +kuulohermon lamaantuminen, niin ei mikään taito auta; _cedamus +naturae_, hyvä kapteeni, vihellyksestä ei tule mitään, kun huuli on +poissa. Jos sitä vastoin, niinkuin toivon mahdollisimman kauan, +vika on syntynyt satunnaisista syistä, esimerkiksi kuulokanavan +tukkeutumisesta ... paransinpa kerran kuormapojan, joka oli ollut +seitsemän vuotta kuurona korvapuustista ... hän sai sen luutnantti +Hammarilta, siltä turkulaiselta, oikean moukariniskun ... niin, silloin +koetamme, mitä tiede ja taito saa aikaan... + +-- En minä sitä tarkoita, keskeytti kapteeni taas maltittomasti. -- +Minä kysyn, onko hänen kuuroutensa teistä luonnollinen vai +teeskennelty. + +-- Mitä? huudahti tohtori kummastuneena. Teeskenneltykö? Hyvä kapteeni, +voitteko te kuvitellakaan?... + +-- Minä käsitän. Te ette siis ole huomannut mitään. En minäkään +pitkään aikaan huomannut mitään, vaikka hän on minun tyttäreni. Mutta +äskettäin ... eräänä yönä ... minä en saanut unta ... silloin huomasin +jotakin. + +-- Mitä te huomasitte? + +-- Mitäkö huomasin? En mitään. Toden totta, en mitään. Minäkö rupeaisin +kuuntelemaan? + +-- Te kuulitte hänen puhuvan, eikö niin. + +-- Ahaa, tiedättekö sen? No niin, koska sen tiedätte, niin tunnustanpa +teille, että minä todellakin kuulin hänen puhuvan. Silloin sanoin +itsekseni: hän on äitiinsä. Ymmärtäkää sanani oikein: hän _saattaisi_ +olla äitiinsä. Tuo äänettömyys on teeskenneltyä, sanoin minä +itsekseni ... viidentoista vuoden teeskentelyä! Se on pitkä aika. Mutta +tyttö puhuu yhtä hyvin kuin te ja minä. + +-- Voi peijakas, mimmoinen veitikka! + +-- Sattumalta kuulin kehuttavan teitä taitavaksi lääkäriksi. Silloin +sanoin itsekseni: minä kutsun tohtori Ekströmerin, ja hän paljastaa +tytön vehkeet. Ah, tohtori, minä olen nähnyt moisten naissilmien +ennenkin teeskentelevän. Te sen tunnette ja voitte paljastaa hänet. +Tohtori ... tahdotteko ottaa tyttäreni? + +-- Mitä sanotte? + +-- Tahdotteko tyttäreni? + +-- Hyvä kapteeni, teidän kysymyksenne on niin odottamaton, niin +imarteleva... Minä en tiedä, kuinka... + +-- Verna on viisas tyttö ... vain _liian_ viisas minulle ... mutta ei +teille, tohtori! Kaunis hän on, sen myöntänette, ja hyvä ... uskokaa +sanani, oikein hyvä! Myötäjäisiin olette oleva tyytyväinen; ainoa +lapsi, ja enhän minä vuosisatoja elä. Ottakaa hänet, tohtori; naikaa +hänet! Minä olen saanut kyllikseni naisten vartioimisesta. + +-- Mutta hän itse ehkä ajattelee toisin. + +-- Mitä? Oletteko te mies, kun puhutte naisen tahdosta? Luuletteko +_minun_ tyttäreni uskaltavan ajatella toisin kuin hänen isänsä? + +-- Hyvä, herra kapteeni. Teidän tarjouksenne on suureksi kunniaksi +minulle, ja minä olen teille siitä kiitollinen. Minä toivon tulevani +niin ansiokkaaksi, että ansaitsen semmoisen luottamuksen. Mutta +sallikaa minun muistuttaa teille, että te itse nyt enimmin tarvitsette +muutamien tuntien vahvistavaa unta. + +-- Paratiisissa saamme nukkua, herra tohtori. Menkää Vernan luo... +Sanokaa hänelle: isäsi antaa sinulle anteeksi, että olet äitisi tytär! + +Sen sanottuaan kääntyi kapteeni seinään päin ja oli nukkuvinaan. +Tohtori Ekströmer jätti hänet rauhaan, otti kultaisen nuuskarasiansa, +jonka hän oli saanut Kustaa III:lta, pani melkoisen panoksen nenäänsä +ja lausui: + +-- Mies on hullu. Tässä ei ole mitään tekemistä. Ptsi! Sen vahvikkeeksi +minä aivastin. + +-- Minäpä menen tytön luo, hän jatkoi itsekseen pannen oitis +päätöksensä toimeen ja lähtien nousemaan portaita ylös. -- Jos tarkoin +punnitsen, niin eipä olekaan liian aikaista minun naida. Voisinhan +sitten lopultakin saada kunnon päivällisen kotona. Enpä saata nähdä +kenttäkeittiötä tai poikamiehen ruokasäilykköä, menettämättä heti +sitäkin vähäistä ruokahalua, jonka säännöllinen ruoansulatus minulle +vielä toisinaan tuottaa. Ja millaisia ovat meidän ravintolamme täällä +Suomessa? Kestikievareja, hollitupia; pihvipaistit rasvaiset, sopat +mikä minkin verran samanlaiset kuin Turun ylioppilassopat, +talikynttilällä hämmennellyt. Oletetaanpas, että saan potilaan +parannetuksi? No, siinä tapauksessa en lainkaan näe, mikä estäisi +ottamasta tuota nuorta naikkosta. + +-- Mutta -- jatkoi hän taas -- miksi häntä niin halukkaasti +tarjoillaan? Olisikohan hän todellakin juonikas kapine?... +Teeskentelyäkö?... Uskomatonta. Taaskin vain pinttynyt päähänpisto. +Tyttö perii tilan; olisikohan tuo kiinnitetty? Otanpa selon siitä. Jos +se on velaton, niin onhan se minulle sopiva neljänä kuukautena +vuodessa, kun tahdon nauttia maalaisilmaa. + +-- Mutta -- ja uusi epäilys syntyi -- enkö omin silmin nähnyt hellää +kohtausta? Olisikohan tuo rikkitikku Yrjö Ros leimahtanut palamaan? +Tietysti ... täksi päiväksi. Ja olisikohan tyttö hurmaantunut +vaaleanruskeihin viiksiin? Tietysti myöskin... Ai, ai, pidä tarkoin +varasi, hyvä Ekströmer! Pojan kyllä voi parantaa, mutta naisissa se +pysyy kuin myski... Siitä tuntuu jälkiä vielä kahdenkymmenen vuoden +kuluttua. + +Nämä salaiset neuvottelut kestivät juuri niin kauan kuin mukavuuteen +tottunut tohtori Ekströmer tarvitsi aikaa kiivetäkseen jyrkkiä +portaita. Mitä lähemmäksi hän ehti matkansa päämäärää, sitä +epäröivämmäksi hän kävi. Kukapa ei joskus ole seisonut kuten hänkin +elämän kiertoportaissa, joissa joka askelelta leviää uusi näköala +silmien eteen? -- Ota hänet! sanoi ensimmäinen porras. -- Varo! +muistutti toinen. -- Mutta varsin mielenkiintoinen taudintapaus! +virkkoi väliin kolmas. -- Onko lääkärin milloinkaan nähty naivan +taudintapausta? kysyi neljäs porras. -- Oh, joka päivähän sitä näkee, +huomautti viides. -- Mutta jospa häntä ei voikaan parantaa? väitti +vastaan kuudes. -- Kyllä se sinulle onnistuu, kehoitti seitsemäs. -- +Kaikissa tapauksissa joudut luutnantin kilpakosijaksi! huomautti taas +epäilevästi kahdeksas. -- Sinä vanha setä! pilkkasi yhdeksäs +rikkiviisaasti. Ja kun tohtori oli ehtinyt kymmenennelle portaalle, +tuntui se hänestä narisevan kuin nauruaan pidätellen. -- Olisipa siinä +sukkela juttu koko Ruotsin armeijalle! nauroivat kaikki seuraavat +laudat hänen jalkainsa alla... + +-- Mitä lempoa minä ajattelenkaan? huudahti tohtori iloisimmalla +tuulellaan ja astui kohtalonsa kanssa sopineena nuoren sairaan luo. + + + + +11. SALMELAN TALOSSA. + + +Onnellinen kahdenkymmenen vuoden ikä, jolloin nuorukainen nähtyään +kaksi kaunista silmää voi unohtaa kaikki, elääkseen vain mitättömässä +sekunnissa ja hälvetäkseen rakastetun olemukseen kuin tulisoihtu +auringonvaloon! Onnellinen aika, jolloin itsekäs ihmishenki voi +kokonaan uhrautua kaikkine kunnian- ja onnenvaatimuksineen, jolloin +koko ääretön maailma mahtuu niihin ahtaihin rajoihin, joiden +sisäpuolella rakastettu asuu, ja kaikki kirjavat, myrskyiset, häilyvät +ajatukset sulautuvat yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, josta yksin luminen +lappalaispoikakin laulaa yksinäisellä matkallaan tuntureilla +kiitäessään: + + Sinut nähtyäin + tuhat mietettä + joka hetkenä + liikkuu mielessäin, + sittenkin yks' vain: + oisit armahain! + +Älä sano noita tuhatta yhdeksi ainoaksi kokoontunutta ajatusta +lyhytaikaisimmaksi kuplaseksi, mitä koskaan on kohonnut olemassaolon +valtamerestä -- ettei tuolla sekunnilla ole mitään jälkimaailmaa ja +itsensä kieltämyksellä mitään huomispäivää. Jokainen nouseva aurinko +tekee maailman uudeksi, kukapa sinä hetkenä muistaisi, että aurinko on +jälleen menevä mailleen ja hautaava maailman yöhön? Nopeaan rientävät +kahdetkymmenet vuodet päivän hetkien mukana ja muuttuvat neljäksi-, +kuudeksi-, kahdeksaksikymmeneksi; ja kuitenkin valaisee niitä aina sama +nouseva aurinko, kuitenkin pysyy himmentymättä niiden iloinen +elämänkatse, niiden unelmat pysyvät ainiaan samana, niiden ihmeellinen +kaiken uhraamisen kyky kaiken voittamiseksi on ainiaan muuttumaton. +Kahdetkymmenet vuodet ovat vieneet maailmaa eteenpäin ja tehneet sen, +mitä historiassa on parasta, juuri tuon oman ehdottoman innostuksensa +avulla ja sentähden, ettei mitään suurta eikä ylevää saata tapahtua +ilman uhrautumista. Mikä eräänä päivänä tarkoittaa vain yhden sydämen +valloitusta, tarkoittaa seuraavana päivänä taistelua isänmaan puolesta +ja sitä seuraavana ihmiskunnan hyväksi saavutettavaa voittoa. Juuri on +aina sama; kaksikymmenvuotiaan rakkaus on vain sen elämänpuun +ensimmäinen lehti, jonka on vast'edes kohottaminen latvansa taivasta +kohden. Monesta elämänehdosta sitten riippuu, saattaako ja millä tavoin +se ollenkaan kasvaa rungoksi ja latvaksi; varmaa on vain, että hongan +lentävän siemenen täytyy uhrata itsensä hongan hyväksi. Joka henkensä +säilyttää, hän kadottaa sen; joka sen kadottaa, hän saa sen rikkaampana +jälleen. + +Ketään ei kummastuttane, että nuorella vaeltavalla ritarilla, jonka oli +onnistunut voittaa lohikäärme, mutta jonka sadun jättiläinen oli ajanut +pakoon, kaikki tuhannet ajatukset olivat hänen lähtiessään Yöjärven +kartanosta kokoontuneet yhteen ainoaan polttopisteeseen: _Vernaan_. +Ennen sitä ei Yrjöllä ollut mitään päämäärää eikä jalansijaa; hän oli +koditon, kaikkien tuulten mukana lentelevä hongansiemen, joka kyllä +etsi juurtumispaikkaa, mutta ei ollut sitä löytänyt. Miksikä hän ei +niinkuin moni muu olisi voinut pitää elämää leikkinä vain ja +tulevaisuudesta huolehtimatta nauttia nuoruuden iloja? Miksi ei hänellä +niinkuin tuhansilla nuorilla sotilailla ollut tarpeeksi onnea +ensimmäisestä olkaimesta, ensimmäisestä urotyöstä, viimeisestä +tanssiaislemmitystä tai sodan tuottamista ylennyksen ja kunnian +houkuttelevista toiveista? Niin, hän oli monesti itsekin uskonut niin +olevan ja huolettomana kuin perhonen nauttinut kukista ja keväästä, +mutta siinä ei ollut kylliksi, hän ei siitä löytänyt hengelleen +kiinnikettä. Keskellä tuota huoletonta rauhaa kohosi toisinaan sydämen +salaisista syvyyksistä sumu himmentämään hänen keveän sotilaselämänsä +kaunista maisemaa; se muuttui autioksi ja tyhjäksi, hän levitti +sylinsä, mutta ei tuntenut kenenkään sydämen tykkivän hänen sydäntään +vasten; hän ikävöitsi jotakin päämäärää, jonka hyväksi kannatti +taistella ja elää. Äkkiä se ilmestyi hänen näkyviinsä onnettoman lapsen +hahmossa, viattomana vankina, puhtaana, rakastettavana, ihmisten +sortamana olentona: kevään Vernana ja Verna orjattarena. Siitä hetkestä +alkaen oli hänellä jotakin, jonka hyväksi hän saattoi elää ja kuolla: +Vernan vapauttaminen oli tuleva hänen elämänsä päämääräksi. + +-- Jaakko -- hän sanoi uskolliselle kumppanilleen, joka kärsivällisesti +ja paastoten odotteli häntä satuloituine hevosineen Yöjärven +puutarhanmuurin ulkopuolella -- mitä sinä neuvot tekemään? Pitääkö +meidän heti tunkeutua sisään ja vapauttaa tyttö, vai odotammeko tulevaa +yötä? + +Jaakko omilla jaloillaan seistessään oli aivan kuin muutkin ihmiset, ei +lainkaan vapaa inhimillisistä heikkouksista, mutta kun Jaakko kerran +pääsi satulaan, oli hän rakuunaa kiireestä kantapäähän. Hän ei ollut +suinkaan jäänyt osattomaksi yön seikkailuista, mutta siitä, mitä +sisällä oli tapahtunut, ei hänellä ollut pienintäkään aavistusta; hän +siis vastasi niinkuin jok'ainoa rakuuna hänen sijassaan olisi +vastannut: + +-- Meillä on sotaväentarkastus Artjärvellä. + +-- Mars! komensi Yrjö. + +Sotaväentarkastus oli kuin viileä suihkukylpy äkkiä palauttanut Yrjön +unelmien valtakunnasta todellisuuteen. + +Auringon asennosta saattoi arvata kellon olevan seitsemän paikkeilla. +Nälän, janon, yövalvonnan ja väsymyksen, kaikkien täytyi väistyä +virkavelvollisuuksien tieltä. Ratsastajat olivat metsäseudussa Elimäen +kirkon länsipuolella, ja luultavasti oli heillä vielä matkaa ainakin +kaksi penikulmaa Artjärvelle. He sattuivat tapaamaan paimentytön, joka +kaitsi talon lehmiä, ja saivat häneltä tietää lyhimmän määräpaikkaan +vievän tien. Yhtä tuntemattomat kuin Yrjölle olivat nuo Elimäen puolen +metsät, yhtä tarkoin hän tunsi viehättävän Artjärven. Sinnehän hänen +ystävänsä Jaakko oli hänet pienenä lapsena vienyt enonsa, entisen +suuresti arvossapidetyn valtiopäivämiehen ja herrastuomarin Tuomas +Salmelan turviin. Siellä vuorisilla, kaskien hävittämillä Vilikanjärven +rannoilla taikka kirkonmäellä, sinervän Pyhäjärven seuduilla -- jolla +on monta kaimaa täällä Suomessa -- siellä oli Yrjö nelivuotiaasta +kymmenen vuoden ikään rakennellut puroihin myllyjään ja ratsastellut +satulatta varsain selässä niitä laidunhakaan viedessään; siellä hän oli +kuorinut nauriita ja nakellut maahan pihlajanmarjaterttuja, noukkinut +männynneulasia paljaista jalkapohjistaan ja pitänyt pientä, karkeata +paitaa ainoana vaatekappaleena, minkä oikea vapaaherra tarvitsi +kesällä, kunnes hänet lähetettiin Porvooseen kouluun, jossa vapaaherra +pakotettiin käyttämään housuja ja kenkiä. Vielä latinakoulustakin hän +oli lupa-aikoina kävellyt sarkanuttuisena tuttua tietä Artjärvelle, +mutta kadettikoulussa menivät lomat sotaisiin vakoilu- ja +aseharjoituksiin. Yrjö unohti talonpoikaiset tapansa, muuttui +herrasmieheksi, upseeriksi ja salonkisankariksi; seitsemään vuoteen hän +ei ollut nähnyt yksinkertaista lapsuutensa kotia, ja ehkäpä häntä +hävetti sen mainitseminenkin aatelisnuorukaisten seurassa. Tällä kertaa +palvelus jälleen vei hänet niille seuduin, hän itse oli pyytänyt sitä +määräystä, ja se olisi tuottanut kunniaa hänen sydämelleen, ellei +vanhaan tuttavuuteen olisi sekoittanut hieman turhamaisuutta se ajatus, +että nythän vanhat leikkitoverit Ilta ja Helka saavat ihmetellä ja +kummastella. + +Aina siihen kohtaan asti, missä kapea metsäpolku yhtyy suureen +maantiehen Artjärven kylän lähistöllä, oli Vernan solakka lapsenvartalo +lakkaamatta seurannut Yrjöä, milloin istuen hänen edessään satulan +kaarella, milloin liihotellen ilmassa, milloin koivujen huojuvilla +oksilla, milloin harsontapaisena sumuna puoleksi palaneen metsän +nokisten, aavemaisten runkojen takana. Vasta tuttujen peltojen luona, +missä jokainen aidanseiväs toivotti hänet tervetulleeksi, ja kylän +näkyvissä, missä jokainen harmaa päätyseinä kehoitti häntä särkemään +ampiaisenpesiä, vasta silloin haihtuivat hänen silmistään Vernan +viehkeän vartalon utuiset piirteet ja katosivat vihdoin vanhan kirkon +taakse. Ratsastettuaan Salmelan pihaan ja sidottuaan hevosensa +korkeihin, kattoa vasten pystyssä oleviin tikapuihin, joita myöten hän +usein oli kiivennyt ylös tähystelemään Myrskylän kirkontornia, tunsi +hän taaskin olevansa kymmenvuotias, omissa valloissaan ja vapaa +kaikista rakkauden houreista. + +Hän juoksi suureen tupaan ja tapasi talonväen, isännän, sukulaiset ja +palvelijat parhaillaan päivällisellä. Valtiopäivämiesvanhus oli +entisellään, hänen kaunis, pitkä tukkansa oli harmaa, parta valkoinen, +iho ehkä vähän kellertävämpi ja otsan rypyt vähän syvemmät kuin ennen, +mutta vielä oli hän ihmeen voimakas ja suoraryhtinen ikäisekseen, +viidenkahdeksattavuotiaaksi. Siinä istui myöskin komea, ainoastaan +muutamia vuosia nuorempi emäntä Briitta Salmela, ympäristön +kaikkien talonemäntäin kaunistus, hän joka ennen kukoistusaikanaan +kolmenkymmenen iässä oli seurannut miestään Tukholmaan, ollut siellä +hoviinkin kutsuttuna ja saanut pudistaa Fredrik-kuninkaan kättä, kun +Salmela muiden valtakunnan säätyjen jäsenten kera oli perintöruhtinaan +kummina. Siinäpä olivat myöskin talon pojat, entiset nuorukaiset, Matti +ja Lauri, voimakkaina miehinä vaimoineen ja lapsineen, ja Yrjö aavisti, +että ne kaksi kaunista, iloista tyttöä, jotka juuri kantoivat padasta +hyvää puuroa suurissa vadeissa päivällispöytään, eivät olleet ketään +muita kuin hänen entiset punanenäiset leikkikumppaninsa, Matias +Salmelan valkotukkainen tytär Ilta, joka mielellään näytteli valkoisia +hampaitaan, ja talon ottotytär, tummasilmäinen, vallaton Helka. Joukko +lapsia ja uusia palvelijoita oli tullut lisäksi kuluneina seitsemänä +vuonna; lasten joukossa oli pieni, kuuromykkä poika Sikku (Sixtus), +Matias Salmelan lapsi. Yrjö ymmärsi hänen onnettomuutensa, otti hänet +polvelleen ja antoi hänen ihmetellä kelloaan. Olipa nuorten joukossa +myöskin ammoisilta ajoilta säilynyt vanha ystävä, talon kunniavieras, +yhdeksänkymmenenikäinen loinen ja kaarlelainen, Posti-vanhus, joka +ennen oli ollut pisin mies pöydässä ja nyt vuosien painon koukistamana +istui vanhalla paikallaan isännän vieressä matalan ikkunan kohdalla. +Ainoastaan ruotimummoa Sipuri Saaraa ei näkynyt entisellä määrätyllä +paikallaan pöydän alapäässä, eikä myöskään koko kylässä varsin hyvin +tunnettua Zefanias-kerjäläistä eli Sehvaa ollut istumassa pölkyllä +uunin luona. Jotakinhan oli noiden seitsemän vuoden pitänyt korjata +pois maan päältä, ja ne olivat olleet sääliväisiä, korjanneet +ainoastaan joutavat lastut, mutta jättäneet hirret valmistumaan Herran +elonaikaan asti. + +Jos Yrjö oli kuvitellut, että nuoren upseerin sisäänastuminen oli +herättävä suunnatonta huomiota yksinkertaisessa talonpoikaistuvassa, +niin huomasi hän siinä perin pettyneensä. Ei kukaan liikahtanut +paikaltaan eikä antanut häiritä ruokarauhaansa; ainoastaan Ilta, joka +liikkui edestakaisin askareissaan, teki tulijalle tilaa tulisijan +viereiselle penkille. Upseerin näkeminen ei enää ollut mitään +harvinaista Artjärvellä. + +-- Kiitoksia viimeisestä, isä Tuomas! virkkoi Yrjö hilpeästi ja ojensi +kätensä vanhalle isännälle. -- Jumala siunatkoon teitä, äiti! Aina vain +olette yhtä muhkea kuin ennen kuninkaalle niiatessanne. Tuossa Helkan +vieressä minun paikkani ennen oli, ja eiköhän teillä nytkin ole mujetta +jäljellä nälkäiselle pojalle? + +Emännän terävä silmä tunsi heti entisen huimapään. + +-- Yrjö se on, hän sanoi ukolleen, mutta muisti samassa +kohteliaisuuden, jonka oli oppinut Tukholmassa, ja lisäsi: Yrjö-herra. + +Yrjöltä ei jäänyt huomaamatta, että emäntä silmäili häntä kummastunein +katsein, mikä melkein muistutti Yöjärven kohtauksen lohikäärmettä. + +-- Ei mitään herraa täällä, jatkoi hän samaan iloiseen tapaan ja antoi +kättä lapsuudenystävilleen. -- Kas, vanhaa Postia, kun vielä taistelee +viimeiseen mieheen asti! Ja Mattia! Ja Lauria! Ja Annikka yhtä nuori +kuin seitsemän vuotta sitten! Ja Ilta ... ei Helka ... ei Ilta... Hitto +vieköön, tytöt, miten olette tulleet pitkiksi ja soreiksi! Muistatko, +miten raavit minua, kun nokesin riepunukkesi riihessä! Ja muistatko, +kun putosin kaivoon, ja te kahden hinasitte minut ylös kaivonkipassa +kuin sammakon. + +Vanhat muistot ja hyvä pila löytävät tien harvasanaisen, umpimielisen +suomalaisenkin sydämeen. Vastaanotto muuttui ystävälliseksi ja niin +kursailemattomaksi, että Yrjö kohta nälkäisenä vieraana istui muikkujen +ja puuron ääressä. Jaakko astua kopisteli sisään, häntä ei tarvinnut +esitellä eikä syömään kutsua; hän tuskin malttoi toivottaa Jumalan +rauhaa, kun jo istahti jymähtäen penkille pöydän ääreen. Tarvittiinkin +oikein Salmelan padat ja vadit, jos mieli vieraanvaraisen emännän +suoriutua pulaan joutumatta kahden moisen retkeilijän nälkää +sammuttaessa, retkeilijäin, jotka olivat paastonneet, valvoneet ja +kokeneet metsässä seikkailuja koko vuorokauden. + +Iltapäivällä alkoi äsken tulleiden rekryyttien tarkastus, ja sitä kesti +vielä seuraavanakin päivänä. Yrjö oli milloin katselmusherrana, milloin +poikaveitikkana. Jos joku entinen leikkikumppani uskalsi hutiloida +harjoituksissa kuultiin: vääpeli, anna hänelle parikymmentä selkään! +Tarkastuksen päätyttyä kuuluivat sanat: kas, tässä tupakkaa poskeesi, +ole taas iloinen, Pekka! Muistatko, kun me ennen varastimme nauriita +Peltosen mäestä? -- Ei kukaan poika voinut silloin eikä myöhemminkään +saada päähänsä, että nauristen ottaminen olisi kuulunut seitsemännessä +käskyssä kiellettyihin asioihin. + +Toisen päivän eli lauantain iltana päättyi tarkastus ja korpraali Hägg +sai käskyn viedä rekryytit Elimäelle, missä heidät piti kirjoittaa +sotilasluetteloihin. Talonväki oli kokoontunut yhteiseen +iltarukoukseen; isäntä oli sydämensä pohjasta lausunut rauhanrukouksen +ja Jaakko kaiuttanut soinnutonta ääntään virttä veisattaessa. Yrjö +tunsi sydämensä niin kummallisen lämpimäksi. Olipa siitä jo aikaa, kun +hän viimeksi kuuli rauhan sanaa muitten kuin sotilassaarnaajan suusta, +joka varsin sirosti ja kauniisti saneli läksynsä jumalanpalveluksissa. + +Ilta oli joutilas. Jaakko käytti tupakkaa kaikenmuotoisena, mihin hieno +Yrjö-herra ei mitenkään saattanut tottua, ja oli tarjonnut enolleen +valtiopäivämiehelle piipun täyden "viiden sinisen veljeksen" lehtiä, +jotka siihen aikaan olivat harvinaista ylellisyystavaraa. Istuttiin +ulkona penkillä portaitten vieressä. Kesäkuun ilta oli kasteinen ja +kirkas, kaikki viikon työ oli päättynyt, käki kukkui laidunhaan +koivikossa, ja Pyhäjärven kirkkaalla pinnalla suorivat joutsenet +valkoisia siipiään illan rauhassa. + +-- Mikä on tuo uusi lisä ullakon päässä? Onko se asuinhuone? kysyi +Yrjö, kiinnittäen huomionsa kaikkiin muutoksiin, joita talossa oli +tapahtunut. + +-- On, kuului lyhyt vastaus. + +-- Ja kuka siinä asuu? Minä luulin nähneeni kalpeiden, parrakasten +kasvojen katselevan pikku ikkunasta rekryyttien marssia. + +-- Eräs sairas herra, vastasi valtiopäivämies yhtä lyhyesti ja äänellä, +joka katkaisi kaikki kyselemiset. + +Mutta Yrjö oli puheliaalla tuulellaan. Hän oli kestinnyt Salmelan +emäntää kaikella, mitä tämä vain halusi kuulla hänestä, ja vähän +enemmälläkin. Hän oli uudistanut kaikki vanhat tuttavuudet ja tehnyt +uusiakin ystävyysliittoja. Hän oli puhellut Posti-vanhuksen kanssa, +tämän sitoessa nuotankiveksiä, kaarlelaisten sotatavoista ja varsinkin +siitä heidän kuuluisasta taidostaan, että he urheasti rynnäten +vihollista vastaan ratsastivat kumoon sekä miehet että hevoset. Hän oli +houkutellut Illan ja Helkan taaskin näyttämään välkkyviä hampaitaan +heidän nauraessaan oikeaa raikasta tytönnaurua, vieläpä oli hän +koettanut, eikö talon juoksijahepo suuttunut rakuunan istuutuessa +satulaan. Nyt hän oli päättänyt etsiä avaimen, jolla saisi auki +valtiopäivämiesvanhuksenkin tarkoin suljetun puhearkun ja jatkoi +niinkuin ei olisi huomannutkaan ynseää vastausta: + +-- Sairas herrako, sanotte? Vanha asessori Barkenfeltko? Hänen sanotaan +muuttaneen johonkin maalle. + +-- Ei. + +-- Tuomas-taatto -- sanoi luutnantti hetkisen vaiti oltuaan, +vaihtaakseen puheenaihetta -- älkää pahastuko, että yhä kyselen. Minä +olen ollut kuin tämän talon lapsi; tunnenhan koko sukunne, paitsi +vanhinta poikaanne, joka minun lapsuuteni aikana oli poissa ulkomailla. +Vieläkö hän elää? Muistaakseni hänen nimensä oli Tuomas niinkuin +teidänkin. + +Jaakko iski merkitsevästi silmää luutnantilleen, ja kun Yrjö ei +näyttänyt tajuavan tarkoitusta, huomautti kornetti hevosten päässeen +äsken kylvettyyn ohrapeltoon. + +-- Ilta! huusi valtiopäivämies. + +Kaksi reipasta tyttöä totteli kutsumusta lähtien oitis karkoittamaan +murtovarkaita. Yrjö nousi. Hänen oli yhtä mahdotonta pysyä sitä +nähdessään toimettomana kuin kalalokki voi välinpitämättömästi katsella +salakan hypintää vedenkalvossa. + +Salmela laski töykeästi hymyillen kätensä Yrjön olkapäälle. + +-- Tässä talossa eivät tyttäret tarvitse mitään apulaisia ... eivätkä +mitään koruja. + +-- Onpa tuo oiva raudikko, tuo tuossa, virkkoi luutnantti lähdöstä +estettynä. -- Minä sen hinnaksi arvaisin kahdeksankymmentä riksiä hyvää +rahaa. Ettekö myy sitä kruunulle? + +-- Kruunu ottaa, mitä tarvitsee, kysymättä hintaa. Saammehan maksuksi +paperilappuja. + +-- Oletteko kärsineet vahinkoa sodasta? + +-- Sota ei ole mitään lapsenleikkiä talonpojalle, vastasi +valtiopäivämies kärsivällisesti. Jotakinhan tulee kestää. Minä olen +syntynyt havumajassa Hietanan vuoren juurella Isonvihan aikana; isäni +makasi voitettuna poltetussa kylässämme, äiti söi karpaloita ja jäkäliä +erämaassa. Posti muistaa paremmin ne ajat. Kun minä pääsin parhaaseen +ikääni, tuli ryssä maahan noina husaarivuosina; se ei sillä kertaa +polttanut, vaan otti lehmät, hevoset ja lampaat, vaikka sekin tapahtui +vastoin kenraalien tahtoa. Nyt on majoituksia ja kuormainkuljetuksia, +kruunu ottaa heiniä ja eloa, hevosia ja miehiä. Voisipa olla +pahempaakin. Laiho on hyvänlainen, kuningas on itse mukana sodassa. +Jumala siunatkoon kuningasta ja pitäköön hänet vallassa vastoin +aatelisherrojen vehkeitä. Talonpoika on hänen puolellaan. + +-- Tehän olitte leikissä mukana vapaudenaikana, vastasi nuorukainen +lämpimästi. Myöntäkää, ettei kuningas saa koskea kansan lailliseen +vapauteen. Olipa se ruma teko, mikä talvella tehtiin, se paperi, jota +sanotaan yhdistys- ja vakuutuskirjaksi. + +-- Oliko? arveli valtiopäivämies järkkymättömän tyynesti ja koputteli +lyhyttä visapiippuaan kiveä vasten. -- Kyllä ymmärrän; herroille se ei +ollut oikein mieleen. Ensin kuningas otti heiltä monta kiiltävää +kultarahaa: ranskalaista, englantilaista ja venäläistä; olihan siihen +aikaan lupa myydä valtakunnan menestystä. Sitten kuningas ei tahtonut +hyvällä suostua eroamaan hallituksesta. Vihdoin hän otti herroilta +vallan; niin, ajatteles, he kun eivät enää saa hieroa kauppoja +vihollisen kanssa! Semmoinen kuningas hän on, että uskaltaa itse +hallita. Se on herrain mielestä vastoin vapautta, mutta talonpojan +mielestä se on niinkuin olla pitää. Olenpa minä ollut mukana jos +jonkinlaisessa vapaudessa. Jos minun on valittava kuninkaan tai herrain +hallituksen välillä, vastaan minä: kun kuningas hallitsee, saa +talonpoika pitää omansa. Mutta herroilla on toinen mieli. Kysy Yöjärven +kapteeni Mörkiltä, hän on oikea mies. + +-- Kapteeni Mörkiltäkö? Asuuko hän Yöjärvellä, idässä päin Elimäen +metsässä? Tunnetteko hänet? kysyi Yrjö, jonka ajatukset äkkiä +kääntyivät toiselle suunnalle. + +-- Kukapa ei olisi nähnyt huuhkajaa vuorenrotkossa? Jo siitä nyt on +enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, kun hän muutti tänne, osti +autiotilan ja teetti oman mielensä mukaisen huvimajan. Omituinen herra. + +-- Tiedättekö, onko hänellä lapsia ja mitenkä hän niitä kohtelee? + +-- En tiedä. Kirkonkirjoissa ei ole mitään muuta kuin, että vaimo +haudattiin kolmetoista tai neljätoista vuotta takaperin. Hän kuoli +äkkiä, sanottiin, ja haudattiin hyvin komeasti seuraavana päivänä. Se +olikin ainoa kerta, jolloin on nähty kapteeni kirkossa... Yrjö ... minä +en ymmärrä hienoja puhetapoja, minä puhuttelen sinua, luutnantti, +niinkuin olen tottunut... + +-- Kiitoksia siitä, isä Tuomas! + +-- No niin, Yrjö, johtuupa mieleeni jotakin. Onko sinulla puhtaat +paperit Anjalan asiassa? + +-- Minut koroitettiin aivan äskettäin, vastasi luutnantti vältellen. + +-- Hyvä, uskomme siis, että täällä on selvää se, mikä muilla tahoilla +on sumuista. Niinpä sanon sinulle, että jos marsseillasi tapaat +kapteeni Mörkin, niin kannusta hevostasi äläkä katsahda taaksesi. Älä +mene puolta penikulmaa lähemmäksi sitä miestä. Asialla on omat syynsä. + +-- Onko hän ollut sekaantuneena Anjalan juttuun. + +-- Ehkä, ehkä ei. Se on hengenrikos, selvittä todistuksitta. Nimismies +Kallio on vaanimassa, ja täytyy varoa lausumasta mitään; luullakseni +hän ei ole löytänyt mitään; mutta en minä antaisi nälkäistä +hevoskoniakaan Yöjärven talosta. Milloinka palaat? + +-- Jo tänä iltana. Palvelukseni vaatii minua joutumaan Loviisaan. + +-- Huomenna on sunnuntai. Etkö tahdo kuulla meidän uutta pappiamme, +Yrjö? Hän osaa opettaa niin nuorille kuin vanhoillekin kaksi +hyödyllistä asiaa: pelkäämään Jumalaa ja kunnioittamaan kuningasta. + +-- _Teidän_ sitä ei enää tarvitse oppia, isä Tuomas. Minä olen +koulupoika. Jumala suokoon, että tietäisin, mitä varten minä elän. + +-- Sinun iässäsi on ihminen kuin heinäsirkka, Yrjö. Mutta ei ole aina +kesää metsäisillä rinteillä. Tulee koota syksyksi hyvä omatunto ja +rehellinen elämäntyö. Sinä olet sotilas, minä talonpoika. Sinä panet +aidat minä kylvän pellon. Pane maan ympäri luja aita, että peltomies +saa rauhassa kylvää! + + + + +12. ARVOITUKSIA JA SELITYKSIÄ. + + +Jo samana iltana Yrjö Ros ratsasti Jaakon ja kahden rakuunan seurassa +tietä, joka Artjärveltä johtaa etelää kohti Laptreskiin ja Loviisaan +päin. Heti, kun hän ehti kääntää selkänsä Salmelan talolle ja kylälle, +alkoi Vernan hahmo liihotella kasteessa hänen edellään kuusien ja +koivikkojen yläpuolella, alinomaa osoittaen vasempaan päin erämaita +kohti. Nuori sotilas ratsasti hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena ja +ääneti; hän oli tehnyt päätöksensä, mutta sotasuunnitelma ei vielä +ollut valmiina. Kaikki se, mitä hän oli nähnyt ja kuullut siitä +miehestä, joka sadussa esitti jättiläisen osaa, ei suonut hänelle +mitään valitsemisen varaa. Hänen täytyi pelastaa Verna tuon hirviön +vallasta; miten, sitä hän ei vielä tiennyt, mutta seuraavan aamun +auringon piti nähdä joko Verna vapautettuna tai Yrjö kuolleena. + +Ajatuksissaan hän pisti kätensä rintataskuun katsellakseen Vernan +ruusua, joka hänellä oli lompakossaan. Silloin hän löysi karkean, +keltaisen paperilipun, joka oli pantu taskuun. Hän aukaisi sen ja luki: + +"Ratsasta Vilppulaan, joen rannalle, neljänsadan askelen päähän +pohjoiseen lautasta. Suuri punaisenruskea kivi, hevosen muotoinen; sen +vieressä pienempi kivi, harmaa, valkeapilkkuinen. Vieritä paikoiltaan +pienempi kivi. Se maksaa kyllä vaivan." + +Ei mitään nimeä alla. + +Mitenkä paperi oli joutunut Yrjön univormun taskuun? Hän ojensi sen +ääneti Jaakolle, joka sen välinpitämättömästi luettuaan pisti poveensa, +sanoen: + +-- Se koskee nimismies Kalliota. + +Jaakolla oli jotakin muuta mielessä vastoin hänen hiljaista tapaansa. + +-- Mitäpä maksaisi vaivaa puhua siitä hevosesta, joka taittoi jalkansa +kaksikymmentä vuotta takaperin? alkoi kornetti ikäänkuin itsekseen +ääneensä puhuen. + +-- Mistä hevosesta? kysyi Yrjö. + +-- Tuomaasta. Nuoremmasta Tuomaasta. Hänestä, jonka piti periä Salmelan +talo. + +-- Sitä minä en ole koskaan kuullut. Mitä hänestä? + +-- Tuomas oli vikurivarsa. Hänen piti saada kaikki, päästä +valtiopäivämieheksi niinkuin isänsäkin, vieläpä tulla suuremmaksikin +mieheksi. Kun hän joutui kahdeksantoista ikään, piti hänen naida rikas +Viljamaan Hetta Orimattilasta. Silloin isä antoi hänelle +Salmenaitauksen tilan. Siitä hän otti nimen Sundhagen. Mihinkä +ruotsalainen upseeri olisi päässytkään suomalaisine nimineen? + +-- Niin, mitenkä suomalainen nimi Peura kelpasi pappi Peuroniukselle? +Mutta Sundhagen? Missä minä olenkaan kuullut sen nimen? Sundhagen?... +Eikö juuri se Yöjärven hullu kapteeni sanonut minulle: te ette ole Ros, +vaan Sundhagen?... + +-- Tuomas oli minun ikäiseni. Ennen sinun aikaasi. Kaunis mies, +huikentelevainen, uhkarohkea; tahtoi päästä eteenpäin maailmassa. Sen +sijaan, että hän olisi naimisilla hankkinut Viljamaan talon, karkasi +hän Porvooseen ja otti pestin merimieheksi. Hänessä oli auttamattomasti +sellainen taipumus, että hän tahtoi nähdä vähän maailmaa. Eno +raivostui. Antoi tilan Matille. Hetta meni sitten Kekälän Rietrikille, +joka ajoi Villikanjärvellä heikkoon jäähän, jättäen Hetan ja yksitoista +lasta jälkeensä. + +-- Yksitoistako vain? Minä luulin niitä olleen kaksitoista. Mutta +mitenkä kävi sitten Tuomaan? + +-- Hänellä oli hyvä pää niinkuin isälläänkin. Luki meritiedettä, tuli +kapteeniksi. Rupesi sotalaivaan palvelukseen. Joutui huonoon seuraan. +Alkoi remuta. Hänen täytyi erota palveluksesta. Kuljeksi ympäri +maailmaa. Hukkui, hirtettiin tai kuoli vaivaishuoneessa, ei kukaan +tarkoin tiedä. Mitä sinun tarvitsi penkoa vanhoja ruuhkia? Eihän kukaan +sano sille, jolta on käsi murskautunut myllynrattaassa: mihin olet +unohtanut toisen rukkasesi? + +Yrjö pysäytti äkkiä hevosensa. Oli juuri tultu kapean metsäpolun +kohdalle, joka johti Yöjärven saloille ja jolta ratsastajat olivat +lauantaiaamuna tulleet maantielle. + +-- Jaakko -- keskeytti Yrjö puheen -- lähdetkö kanssani? + +-- Mitä nyt? _Tuonneko_ sinä ratsastat? + +-- Niin. Kello on nyt kymmenen. Aikaa on meillä kaksitoista tuntia. +Kello yhden aikaan olemme Yöjärvellä. Kello neljäksi tai viideksi +ehdimme takaisin Artjärvelle ja jätämme Vernan enosi huostaan. Kello +kuusi lähdemme taas matkaan ja kello kymmenen huomenna aamupäivällä +annamme raportin Loviisassa. + +-- Hm, mutisi Jaakko. Hyvin aprikoitu. Ei säästä miehiä eikä hevosia. +Mitä hyötyä siitäkin olisi? + +-- Olethan kuullut kapteeni Mörkin ansiot. Jollen minä pelasta Vernaa, +niin se peto hänet surmaa. Tahdotko olla mukana kunnon työssä? + +-- Laki tietää toisen nimen moisille teoille. Laki sanoo sitä +kotirauhan rikkomiseksi, murtovarkaudeksi, naisenryöstöksi. Ehkäpä +muuksikin, en minä niin tarkkaan tunne lakia. + +-- Mahdollista. Minä pelastan hänet. + +-- Kuulehan nyt, Yrjö, todista, että hän tahtoo tappaa tytön! _Ellet_ +voi todistaa sitä, sanotaan: sisäänmurto, ryöväys; henkensä +menettäköön. + +-- Vai niin? Intätkö vastaan? Pelkäätkö kaulaasi? Mene lemmolle, mies, +ja vie rakuunat kanssasi! Minä lähden yksin Yöjärvelle. + +-- Minusta _meidän_ tiemme käy etelään päin. + +-- Sinun tiesi, mutta ei minun. Minä olen sinun esimiehesi, minä +ratsastan Elimäelle ja käsken: mars Loviisaan! + +-- Kapinoimista, luutnantti. Patti tulkoon hevoseeni, jos se rohkenee +nostaa jalkaansa toiselle tielle kuin sinun ratsusi. Olenko koskaan +luopunut sinusta, Yrjö? + +-- Kas vain moista uppiniskaista veitikkaa! Totta on, että kun olin +neljän vuoden vanha, löysit minut yksinäni itkemästä Helsingin kadulta. + +-- Sinä et tiennyt mitään asuntoa, et mitään nimeä muuta kuin omasi. +Sellainen pikku raukka! Äidistäsi tiesit ainoastaan sen, että hän itki +usein. + +-- Sitten otit sinä minut haltuusi kuin oman poikasi, veit minut +Salmelaan ja niin edespäin. Mutta nyt olen minä sinun esimiehesi ja +komennan: mars Loviisaan! Olisipa tuhat tulimmaista, jos en saisi sinua +tottelemaan. + +-- Yrjö, se on poikain kujeita se. Käännä pois hevosesi, niin minä +kyllä tottelen sinua kuin koira. + +-- Jaakko, kunnon poika, sinä olet kelpo rakuuna ja tunnet +palvelusohjeitten joka kohdan, mutta sydämen asioissa olet kuitenkin +oikea rintalapsi. Anna minun mennä, anna minun kaatua, jos on +kaaduttava. Olenpahan silloin tehnyt jotakin hyvää hyödyttömällä +elämälläni. + +-- Sinun kaatua? Loruja! Sinä olet syntynyt kenraaliksi, eikä sinulla +ole oikeutta karata palveluksesta. Jaakko Peura on syntynyt sukimaan +hevosia. + +-- Etkö siis tottele käskyä? + +-- Siitä ei puhettakaan, sanoi mylläri rehellisyydestä. + +-- Mars! komensi luutnantti, ja kaikki ratsastivat metsätielle. + +Etäälle he eivät ehtineet, kun jo kaksi ratsastajaa Elimäeltä päin tuli +vastaan. Epävarmoja olivat ajajat, yö oli pimeä ja metsät täynnä +molemmista sotajoukoista karanneita luopioita. Kummallakin puolen +ratsastajat pysähtyivät ja virittivät pistoolinsa. + +-- Tunnussana! huusi suuremman joukon päällikkö. + +-- Kustaa! vastasi tuttu ääni heikompivoimaiselta puolelta. + +-- Tie auki! kajahti taas nuoren luutnantin ääni, ja hänen väkensä sai +käskyn päästää tulijat ohitse. + +Vastaantulijat lähestyivät sormi pistoolin liipasimessa. Toinen oli +sininuttuinen herrasrenki, toinen muodoton olento, jolla oli yllä +tarkasti kiinni pantu päällysnuttu, jalassa huopasaappaat, satulassa +tyyny ja pieni, sievätekoinen pullontuppi riippumassa satulannastasta. + +-- Lurjus! kuului Jaakon käheä ääni iltahämärästä. Kornetilla oli +monien hyvien ominaisuuksien ohella myöskin se paha puoli, ettei hän +aivan helposti voinut unohtaa loukkauksia. Hän oli tuntenut miehen, +joka oli ollut hänen vastustajanaan Yöjärven kahakassa, kierosuisen +Martin. + +-- Tohtori Ekströmer! huudahti Yrjö yht'aikaa, yhtä hämmästyneenä. + +-- Hammastauti minut periköön, ellei siinä ole kuin olekin Yrjö Ros. Ja +te, hyvä herra, hätyytätte rauhallisia matkustajia kuin kasakka! +Käännös oikeaan, mars, tämä tie viepi _noli me tangere'en_, joka minun +latinassani merkitsee: älä loiki sinne, Wetterblom! + +-- Seis, pojat! komensi luutnantti. Minulla on vähän puhumista +tohtorille. + +-- No, mitä nyt? alkoi ilomielinen tohtori, kun he olivat ratsastaneet +niin etäälle muista, ettei puhetta kuulunut -- Verna voi hyvin ja +pyytää päästä kaikesta sotilaallisesta kunnioituksesta. Yöjärvi on +varustettuna, parvekkeen ovi on hyvin teljetty, ja sankkiruuti on +ehtinyt kuivua. + +-- Tuletteko siis Yöjärveltä? Ja eikö hän ole vielä tappanut tyttöä? + +-- Vielä mitä! Minä lähdin sieltä kello seitsemän illalla ja olisin nyt +jo Laptreskissa, ellei tuo anatominen epäsikiö olisi vienyt minua +väärälle tielle. Mutta puhukaamme nyt järkevästi. Luulenpa, että sinä, +nuori herraseni, aiot vielä kerran uskaltaa lapsen säälinesi kapteenin +pitkää miekka vastaan. + +-- Naurakaa te vain, tohtori! Niin, minä aion todellakin pelastaa +onnettoman tytön. Jaakolla on eno Artjärvellä; tyttö viedään sinne +turvaan. + +-- Vai niin, vai on Petroniuksella eno. Siinä oli todellakin enemmän +ymmärrystä kuin hänestä luulin. Mutta, nuori herraseni, mitenkä on oman +järkesi laita? Onpa se merkillinen paikka tuo Yöjärvi. Hyvät ateriat, +huono yö-rauha. Ilma on niin hourupäisyyden kyllästyttämä, että jos +kuka hyvänsä järjeltään tavallinen ihminen sitä hengittää edes kaksi +tuntia niin hän jo ehdottomasti tuntee itsensä hupsuksi. Olettakaamme, +että onnellisesti selviät kaikista kuivista pistooleista, kaikista +hullun miehen lyömämiekoista, vapautat isän tyttärensä huolehtimiselta +ja pakenet hänen kerallaan eno Pomponiuksen luo: mitä luulet Kaulbarsin +siitä sanovan? Ja jos käännyt Armfeltin puoleen, jolla kyllä on ollut +lemmenseikkailunsa, niin muista, että me täällä emme ole vihollisen +alueella. Kansa nurisee, täytyy pitää yllä sotakuria. Siis poikaseni, +tänään seikkailuja, huomenna sotaoikeus. Ei itse kuningaskaan silloin +voisi auttaa sinua, ja minä saisin vain kunnian todistaa, että henki on +mestauksessasi kunnolleen lähtenyt. + +-- Siitä minä vähät huolin. + +-- Kuulepas tuota! Ja uskallanko kysyä, kuka sinulle, hyvä herra, antaa +luvan pelastaa toisen miehen morsiamen? + +-- Morsiamenko? Kukapa menisi kihloihin kuuromykän lapsen kanssa? + +-- Kukako? Esimerkiksi eräs, joka toivoo saavansa tytön parannetuksi. +Diagnoosi antaa kyllä syytä sellaiseen toivoon. + +-- Olisitteko todellakin? virkahti Yrjö hämmästyneenä. + +-- No lempo, tahdotko kuulla sen uudestaan? Yrjö, minä en huoli vaatia +sinua kaksintaisteluun, paransinhan minä sinut keuhkokuumeesta, ja +lääkärit ovat sellaisten potilastensa ystäviä, jotka ottavat +kuullakseen järkisyitä. Mutta niin paljon sanon minä sinulle, että asia +päätettiin tänä aamuna. Jos minä nimittäin saan tytön kuulemaan ja +puhumaan, mikä on mahdollisuutena kahdessa tapauksessa kolmesta. +Ymmärrätkö nyt, minkätähden olen kuluttanut kallista aikaani siellä +huuhkajan pesässä, jossa ihminen todellakin tarvitsee kunnollista +kananpoikapaistia ja oikeata portviiniä, jos hänen mieli saada +säilytetyksi se rahtunen tervettä järkeä, joka hänellä onneksi vielä on +varastossa. Vai onko mielestäsi vielä liian aikaista minun kerrankin +päästä naineeksi mieheksi? + +Yrjö kannusti hevostaan ja tempasi samassa niin kiivaasti ohjaksia, +että hevonen nousi pystyyn. + +-- No, jatkoi tohtori, ratsasta nyt matkoihisi; mikset lähde jo? +Maljasi, urhoollinen luutnantti! + +Niin sanoen avasi tohtori hienon pullokotelon, täytti kaksi hiottua +lasia ja ojensi ystävälleen toisen varjeluslääkkeeksi yökylmää vastaan. + +Veri kiehui nuoressa sotilaassa, mutta hän ei voinut olla huomaamatta +asemaansa naurettavaksi, ja naurulle hän oli hyvin arka. Vastaamatta ja +juomatta hän pyörsi ympäri hevosensa, komensi joukkonsa seuraamaan ja +ratsasti täyttä laukkaa takaisin maantielle. + +Tohtori Ekströmer, vaikka olikin taitava ratsastaja, ei tuntenut halua +poiketa mukavista tavoistaan rakkauden hullutuksien tähden. Hän jatkoi +levollisesti matkaansa Laptreskiin päin ja saapui sinne puolen yön +aikaan. Hän pysähtyi hyvään kestikievariin ja lepäsi rauhassa matkan +vaivoista. + +Seuraavana aamuna kello kuusi Yrjö seisoi hänen vuoteensa vieressä. +Rakuunat olivat havainneet parhaaksi levähtää samassa kylässä. + +-- Tohtori -- sanoi Yrjö, tällä kertaa jo melkoista levollisempana -- +älkää panko pahaksenne eilisiltaista kiivauttani. Te olette aina +osoittanut minulle ystävyyttä, ja uskokaa, en minä ole kiittämätön. + +-- Sinäkö se oletkin, yökuljeksija? No, iloista nähdä, että olet +parantunut hupsuudestasi. Mitä sanookaan Tibullus: _fova consilia nox_, +aina on viisainta nukkua asian selvikkeeksi. Käy istumaan, poikaseni, +tutki tuolla seinällä olevia maaherran mielenkiintoisia tiedonantoja +sillä aikaa, kun minä puen ylleni arvokkaamman hahmon. Matkapulloni on +tuossa nokisen uunin vieressä. Kaada siitä itsellesi se lasi, josta et +eilen huolinut; moista viiniä juovat vain kuninkaat ja hullut. Minä en +suinkaan jättänyt täyttämättä pulloani Yöjärvellä. + +-- Te mainitsitte eilen -- jatkoi Yrjö, kun tohtorin vitkallinen +pukeutuminen päättyi -- te lausuitte pari sanaa likeisestä liitosta, +minkä olitte solminut yöjärveläisten kanssa. Sopisikohan teidän antaa +minulle joitakin tietoja siitä perheestä. + +-- Olemmeko taas siinä asiassa? Annapas, kun koettelen suontasi! + +Yrjö ojensi hänelle hymyillen kätensä, ja tohtori huomasi suonen +tykinnän tyydyttäväksi. + +-- Hyvä, hän sanoi, ja lupaatko, kun uudestaan satuloit hevosesi, olla +eksymättä noihin kelvottomiin Elimäen katajikkoihin? + +-- Kello kymmenen tänään aamupäivällä pitää minun antaa raportti +matkastani kenraali Kaulbarsille. + +-- Hitto, silloinpa meillä ei olekaan pitkää aikaa loruilla. Minä +koetan puhua niin lyhyesti kuin mahdollista. Näitkö ehkä siellä +marakatin, Rebekka-nimisen? + +-- Olihan minulla se kunnia. + +-- Minä olen tottunut seurustelemaan kaikenlaisten hirviöiden kanssa. +Olipa siinä vähän vaivaa; mutta kun ensiksi oli kyseissä tytön +parantaminen ja sitten naiminen, niin tipahteli vähitellen salaisuus +toisensa perästä esiin kuin herneet haljenneista paloista. Kapteeni +Mörk ... se on tulevan appeni nimi... + +-- Niin, sen tiedän. Jatkakaa! + +-- Hän palveli Ruotsissa, mutta muutti sitten Suomeen +kaksintaistelujensa tähden, kuten luultiin. Henki enemmän tai vähemmän +on mitätön asia moisten herrojen mielestä. Jollakin ulkomaanmatkalla +hän nai italialaisen oopperalaulajattaren Teresia Balbi'n. Voithan +arvata jutun jatkon. Sillä naisella oli ollut monta ihailijaa. +Tarvitaanko muuta, jotta Desdemona ja Othello olisivat valmiit? + +-- Oliko hän mustasukkainen? + +-- No, niinkuin afrikkalainen. Hän oli mustasukkainen sekä eläville +että elottomille. Rouva rakasti kukkia ja soittoa. Mörk ei kärsinyt, +että hän olisi rakastanut mitään muuta kuin yksin häntä, murskasi +kitaran ja viskasi kukka-astiat ulos ikkunasta. Yöjärvi rakennettiin +autioon metsään, jotta siellä olisi ollut helpompi vartioida rouvaa. Ei +kukaan saanut nähdä häntä, ei kukaan käydä häntä tervehtimässä. Moinen +tietysti ärsyttää naista. Muista se, Yrjö, kun nait! + +-- Tappoiko hän vaimonsa? + +-- Maltahan; niin hullu hän ei ollut tieten tahtoen. Kunniattomalla +hirmuvallalla on aina seurauksensa; sen voi laskea kuin kuuluisi se +matematiikkaan. Kielletty hedelmä houkuttelee... Kuvittelehan +mielessäsi etelämaalaista naista, joka on kokoonpantu vain ruusuista ja +tulesta! No niin, vähän aikaa hän sieti sitä kärsien, mutta sitten hän +alkoi vihata. Varo, Yrjö, naista, joka vihaa! + +-- Tuliko vaimo uskottomaksi? + +-- Tuli eikä tullut; sitä en todellakaan tiedä. Mutta hän petti +miestään. Jos mies oli mustasukkainen, niin oli vaimo viekas. Mörk pani +rautaristikot hänen ikkunoihinsa ja asetti vuoteensa yöksi hänen ovensa +eteen, ja kuitenkin vaimo petti hänet. Yrjö ... tyhmää on naida +ollenkaan. Luulenpa olevan viisainta aina pysyä naimattomana. + +-- Eikö hänellä sitten ollut mitään todistuksia? + +-- Ei, ei mitään todistuksia, vaikka olikin vanginvartija. Hän rakasti +ja raivosi kuusi tai kahdeksan vuotta. Vihdoin katkesi heikko side; +voisipa ankkurin touvikin katketa vähemmästä. Unohdin sanoa, että +Anckarströmillä oli kaksi lasta. + +-- Anckarströmilläkö? + +-- Tulinko sen nyt sanoneeksi? No niin, minä aioin jättää sen +sanomatta, koska lupasin. Mutta mitäpä vahinkoa siitä on, vaikka sinä +tiedätkin hänen oikean nimensä? Yrjö Anckarström, luultavasti sen +puolihullun kaartinluutnantin Jaakko Juhana Anckarströmin setä. Suku +polveutuu vallonilaisista vuorimiehistä; heissä on rautamalmia, +vuoriruutia ja kaivosten pimeyttä. Heillä oli, kuten sanottu, kaksi +lasta, oikeaa toivotuista, poika ja tyttö. Poika oli lähes neljän +vuoden, tyttö puolentoista vanha. Isä ei voinut kärsiä poikaa erään +samannäköisyyden tähden. Voinhan sanoa sen sinulle. Siellä oli +Tukholmassa ollut meriväenluutnantti nimeltä Sundhagen... + +-- Sundhagenko? Oletteko siitä aivan varma? + +-- Aivan varma. Kaunis mies, reipas ja iloinen; oli palvelemalla +kohonnut arvoonsa halvasta merimiehestä, matkustellut paljon ja ollut +signoran suosikki jo Neapelissa. Sanalla sanoen, syystä tai syyttä, isä +ei voinut kärsiä pikku Yrjöä... + +-- Yrjöäkö? Sanoitteko Yrjöä? + +-- Niin, siihen aikaan oli monen tapana antaa lapselleen nimi Englannin +kuninkaan mukaan. Eräänä päivänä rakenteli poika sulkuja puroon... + +-- Rakenteliko sulkuja puroon? + +-- Ja läiskytteli vettä ylöskäärityin paidanhihoin. Silloin tulee isä +sinne ja näkee punaisen merkin pojan oikeassa käsivarressa. + +-- Punaisen merkinkö oikean kyynärpään alapuolella? + +-- Mahdollista kyllä; ei mikään ole tavallisempaa kuin moiset +ihopilkut; minä kerron toiste, mitenkä ne syntyvät. Kapteeni oli kerran +joutunut riitaan Sundhagenin kanssa joissakin naamiaisissa ennen pojan +syntymistä; tietysti mustasukkaisuudesta. Miekat olivat paljastuneet, +Sundhagen saanut naarmun käsivarteensa, ja naiset olivat sitoneet sen. +Voitpa arvata, miten kapteeni hurjistui, kun hän näki verisen naarmun +pojan käsivarressa. Ellei Rebekka olisi sattumalta ollut puutarhassa, +ei poika olisi päässyt elävänä purosta. + +-- Ja Rebekan onnistui silloin saada kapteeni taipumaan, niin että hän +lähetti pojan pois kaljupäisen miehen kanssa? + +-- Aivan oikein, vanhan Ramströmin kanssa. Kuka sen on sinulle sanonut! + +-- Jatkakaa! kuiskasi Yrjö melkein kuulumattomasti. + +-- Sinä olet kalpea, poikaseni, olet ratsastanut liian tuimasti ja +valvonut kuin huuhkaja. No niin, kertoakseni edelleen, signora joutui +aivan suunniltaan, kun hän kuuli pojan pois viedyksi, kirosi kauniin +äänensä, joka hänelle ensin oli hankkinut hirmuvaltiaan rakkauden, ja +rukoili raivoissaan, että hänen tyttärensä tulisi mykäksi, päästäkseen +kerran kokemasta samaa kuin hänen äitinsä. Verna oli jo silloin puhunut +muutamia sanoja, mutta hän sairastui sitten isoonrokkoon, menetti +kuulonsa ja lakkasi puhumasta. + +Yrjö oli vaiti. Yksi ainoa kyynel vierähti hänen silmänsä kätköistä +salaa lattialle. + +-- Siitä päivästä asti -- tohtori jatkoi -- oli viimeinenkin onnen +pilkahdus kadonnut tuosta onnettomasta talosta. Jonkin ajan kuluttua +sai kapteeni kuulla tai muuten kuvitteli mielessään Sundhagenin +näyttäytyneen Yöjärven tienoilla. Eräänä syysyönä, kun mustasukkainen +mies tapansa mukaan vartioi ase kädessä talon edustalla -- hän ei enää +koskaan nukkunut öisin -- hän näki viittaan kääriytyneen olennon +hiipivän puutarhan lehdettömien pensasten takana. Hän luuli tuntevansa +sen Sundhageniksi... + +-- Jo riittää. Minä en halua enää tietää enempää. + +-- Ei haittaa, poika; siitä opit vain, että jos onnettomuudeksesi +joskus naitkin, sinusta ei koskaan pidä tulla uutta Othelloa. Sanalla +sanoen, kapteeni laukaisi ja osasi maaliinsa, ei kuitenkaan +Sundhageniin, vaan omaan vaimoonsa. + +Yrjö kääntyi poispäin. + +-- Niin, niin hulluksi mies voi tulla mustasukkaisuuden kuvitteluista! +Asia salattiin, mutta siitä hetkestä asti kapteeni alkoi vihata +ihmisiä. Puolihullu hän oli jo ennenkin, ihan raivohullu tuli hänestä +senjälkeen. Hänellä oli enää tyttö, ja jotakinhan täytyy aina rakastaa. +Hän tuhlaamalla tuhlaili hänelle kukkia ja kalleuksia, tytön piti +oppia maalaamaan ja soittamaan kitaraa... Ramström opetti häntä +koskettelemaan kieliä, joita hän ei kuullut ... mutta hän ei ollut +pettävä isäänsä, niinkuin äiti oli tehnyt, hän ei ollut koskaan isänsä +tietämättä näkevä ketään vierasta, ja vähimmästäkin vapauteen +pyrkimisestä suljettiin hänet pimeään vankilaan. Siinä on Vernan +kasvatuksen arvoitus... Mutta mikä sinua vaivaa, poika? Oletko hullu? +Katsohan tuota, itkeä nyyhkyttää kuin koulupoika saatuaan pari tusinaa +kämmenilleen! + +Yrjön hillitty mielenliikutus oli viimeinkin päässyt puhkeamaan. Hän +kätki kasvonsa käsiinsä eikä vastannut. + +-- Ai, hitto! huudahti tohtori, luullen äkkiä keksineensä tuon +tavattoman tunteidenpurkauksen selityksen. -- Kukapa olisi luullut +armollisen rouvan ritarin olleen kolme päivää rakastuneena vialliseen +tyttöön?... Yrjö ... reipas, kunnon Yrjö, katso ylös, ole mies! +Joutavia suret, ei ole niin mitään syytä itkeä tillittää. Minäkö olisin +kihloissa, minä Ekströmer, joka tunnen joka ainoan lihaksen, joka +hermon, jokaisen hysteerisen veren kuohahduksen tuossa heikossa +astiassa, jota sanotaan naiseksi! Minäkö, joka joka päivä parannan +moisia hämähäkin verkkoja päänkivistyksestä, hammastaudista, madoista, +värveistä ja niin edespäin ja niin edespäin, minäkö naisin? Vielä mitä! +Joutavaa lörpötystä se oli, jottet sinä olisi ajaa karauttanut suden +suuhun hulluuden pesään Yöjärvelle. No, tahdotko tytön? Minun +puolestani kernaasti. Ota hänet, suutele hänet kuoliaaksi, syö hänet +kurkkujen ja puolukkahillon höystämänä kuin olisi hän paistettu +peltopyy. Minä tulen häihinne sulhaspojaksi, parannan pikku rouvalta +päänkivistykset ja määrään oikeita prinssintippoja ensimmäiselle +pojalle, kun se alkaa saada hampaita. + +Jos tohtori oli odottanut päivänpaistetta, ilon huudahduksia ja +syleilyjä palkaksi tästä jalomielisyydestään, niin kohta hän huomasi +siinä perin pettyneensä. Yrjö hillitsi liikutuksensa, katsahti häneen +vielä kyyneleisin silmin, pudisti hänen kättään ja sanoi: + +-- Kiitoksia, kyllä ymmärrän. Mutta te erehdytte, tohtori. Jos hetkisen +olinkin heikko, niin ei ollut siihen syynä kihlauksenne ettekä te. +Tehkää niinkuin oma velvollisuutenne ja omatuntonne vaatii. Minä olen +taas sama kuin kolme päivää takaperin ... rikkaampi tai köyhempi, miten +asiaa katsoo ... mutta valmiimpi kuin milloinkaan heittämään pois +elämäni kuin ammutun etupanoksen. Jääkää hyvästi... Missä hevoseni, +Jaakko! Ei ole monta minuuttia menetettävänä. + +Tohtori Ekströmerin alahuuli venyi melkoisesti ylähuulta pitemmälle. + +-- Mikä pojalle tuli? toisti hän, pannen nuuskaa nenäänsä. -- Onpa +oikein riivattua, että vanhain naisten jälkeen ei ole mitään nuoria +miehiä juonikkaampaa tässä maailmassa. + + + + +13. KAIPIAISISSA. + + +Kesällä 1789 oli Suomessa yhtä vähän kuin muussakaan maailmassa aikaa +omistaa sydämen hellille tunteille. Yrjö Ros oli antanut raportin +väentarkastuksesta ja illalla käynyt tervehtimässä suosijaansa, +kenraalinrouva Kaulbarsia. Rouva oli leikillä kysynyt, joko hänen oli +onnistunut suorittaa ritarikoetuksensa ansaitakseen Cecile Almsköldin +hansikkaan. Yrjö oli vastannut hieman entistä tapaansa vakavammin, että +hän todellakin oli rynnännyt linnaan, löytänyt lumotun prinsessan, +voittanut lohikäärmeen ja taistellut jättiläistä vastaan, mutta ei +vielä ollut saanut vapautetuksi kaunista prinsessaa. Silloin oli +suosija, keveästi lyöden häntä viuhkallaan, kehoittanut häntä +edelleenkin pysymään uskollisena ritarinvelvollisuuksilleen ja +täydelleen suoritetun koetuksen jälkeen tuomaan vapautettu vanki hänen +luokseen, saadakseen palkintonsa -- jos hän sitä silloin enää halusi. +Siihen Yrjö oli vastannut, että armollinen rouva saattoi kyllä luottaa +hänen uskollisuuteensa, sillä hän oli mahdollisesti pyrkivä vapautetun +ystävyyteen, mutta ei kosiva häntä. + +-- Minä luotan teihin, urhoollinen ritari -- oli silloin kenraalitar +vastannut katsahtaen lämpimästi ja vakavammin kuin ennen -- ja +todistukseksi olen toimittanut teidät mieheni, kenraalin, ajutantiksi. +Teidän tulee tietää, hyvä ystävä, että Kaulbarsilla on vihollisia, +jotka kaikin voimin koettavat saada kukistetuksi hänet ja riistää +häneltä kuninkaan suosion. Hänen asemansa vahvistuu ainoastaan, jos hän +sodassa saavuttaa menestystä; tappio olisi hänen varma kukistumisensa. +Sentähden minä, hyvä luutnantti, haluan koota hänen ympärilleen +luotettavia ystäviä. Onnea ei kukaan voi kiinnittää lippuunsa, mutta +kunnian voi aina. Mieheni ei ole pettävä velvollisuuttaan; ja minä +toivon, että uskolliset ja urhoolliset sotilaat auttavat häntä +voittamaan. Mutta kaikissa tapauksissa, luutnantti, lupaatteko pitää +päällikkönne kunniaa yhtä kalliina kuin olisi se omanne? + +-- Lupaan, armollinen rouva -- oli Yrjö vastannut -- minä olen ylpeä +tästä luottamuksesta. Minä ymmärrän, että siinä on henki kyseissä; olen +käytettävissänne. + +Kenraalitar oli silloin puristanut hänen kättään, Yrjö oli +kunnioittavasti nostanut hänen kätensä huulilleen, jonka jälkeen he +olivat eronneet; kerran he vielä tapasivat toisensa aivan +toisenlaisissa oloissa. Naisen itsekkäisyyttä, mutta ylevää +itsekkäisyyttä oli tuon hengenvaarallisen tehtävän, päällikkönsä +kunnian suojelemisen uskomisessa nuorelle ajutantille. + +Sota oli parhaassa vauhdissa. Se ei leimahdellut korkeina, tuhoisina +liekkeinä, vaan räiskähteli kuin metsäpalo milloin siellä, milloin +täällä rajaseuduissa. Kesäkuun 3. päivänä lähti kuningas Tukholmasta, +ratsasti kyytihevosella Ahvenanmaan halki ja saapui 5. päivänä +kesäkuuta pikku veneessä Turkuun. Kohta sen jälkeen oli hän päämajassa +Porvoossa. Hänellä oli kolmetoistatuhatta miestä Kymin rannalla, lähes +kuusituhatta Stedingkin johdolla Savossa ja yhtä monta Suomen +saaristolaivastossa. Niillä yhdeksällätoistatuhannella maasotajoukon +miehellä hän aikoi valloittaa Savonlinnan, Haminan ja Viipurin, ja +sillä aikaa piti laivaston anastaa tai hävittää Kronstadt. Vaikka +edellisen vuoden toiveet olivatkin julmasti pettäneet, oli Kustaa +III:lla kuitenkin vielä rohkeutta uneksia nopeita voittoja. Hän ei +ollut hylännyt itseään, kuten kaikki muut näyttivät hänet hylänneen. +Kun Suomi tuntui horjuvan hänen jalkainsa alla, oli hän paennut Ruotsin +syliin, eikä ollutkaan siinä pettynyt. Nyt hän tunsi Suomenkin +mantereen olevan allaan lujana kuin harmaakivikallion; nyt kannettiin +häntä eteenpäin kansan hartioilla. Uskollisuus oli korvaava, mitä +kavallus oli rikkonut. + +Valtiomies, joka oli saanut aikaan yhdistys- ja vakuutuskirjan, +runoilija, joka ihaili teatteria, oli olevinaan myöskin sotapäällikkö +ja laski laskelmansa väärin, kuten hän tavallisesti teki, mutta vihdoin +hänen onnistui kuitenkin saada voitot ja tappiot yhtä suuriksi. Hyvä +syy on epäillä Kustaa III:n luvunlaskutaitoa, mutta ei ole mitään syytä +epäillä hänen rohkeuttaan. + +Suuri Venäjän valta halveksi vastustajaansa ja luuli nähtävästi, että +sillä tälläkin kertaa oli vastustajana vuoden 1788 Ruotsi. Viiden- tai +kuudentoistatuhannen miehen luultiin Viipurin tukemana riittävän +torjumaan uutta rynnäkköä. + +Mutta vaikka Venäjän sotavoimat olivatkin vähäiset, niin olivat Ruotsin +ja Suomen voimat lamaannuksissa sisäisestä eripuraisuudesta. Koko tämän +vuoden sotaretki jakaantui pieniksi, rikkonaisella, järvien +paloittelemalla rajalla käydyiksi taisteluiksi. Porrassalmen kuolematon +kesäkuun 13. päivän urotyö ei voinut estää venäläisiä tunkeutumasta +etemmäksi Savoon. Kuningas päätti silloin kulkea venäläisen armeijan +taakse Kymen yli Lappeenrantaan. + +Jotkin viittaukset riittänevät valaisemaan rajakahakoiden näyttämöä +1789 vuoden sodassa. + +Kymen rajajoki lähtee kuudennenkymmenennen ensimmäisen leveysasteen +eteläpuolelta viimeisestä niistä monista ja suurista järvistä, joiden +vedet se vie mereen, ja syöksyy sieltä pohjoisesta etelään, hieman +kaartaen itään päin, kuudetta penikulmaa pitkän rinteen viettoa pitkin +alas Suomenlahteen. Joen suuri vesimäärä on sentähden hyvin virtava ja +muodostaa useita mahtavia koskia, joista Anjala on jyrkkä ja valtava, +joskaan ei varsin korkea putous. Näiden koskien välillä on verraten +tyyntä ja aluksin kuljettavaa vettä, joka sekin on nopeasti virtaavaa +ja paikka paikoin täynnä saaria ja luotoja. Nuo vedet ovat nykyjään +melkein koko kesän täynnä tukkilauttoja, jotka pitkin jokea uidessaan +peittävät rannat koskien kuorimalla kaarnalla. Mutta tämän +kertomuksemme aika oli vielä sahojen lapsuudenaikaa, ja suvannot +sopivat paremmin kuin nyt kulkupaikoiksi joen yli rannalta toiselle +mentäessä. + +Lähes kahden penikulman päässä siitä, missä Kymi lähtee Pyhäjärvestä, +murtaa joki itselleen tien Salpausselän poikki, ja siitä kiitävät +meidän päivinämme höyryhevot rautasiltaa myöten Kymen aseman luona joen +poikki, jatkaen matkaansa Viipuriin ja Pietariin pitkin leveää harjua +ja pitäen päivällislepoa Kaipiaisten asemalla. Vuonna 1789 täytyi +marssivien sotajoukkojen tyytyä maanteihin, ja ne päättyivät joen +rantoihin niissä kohdin, missä suvantopaikat siltoineen tai lauttoineen +tekivät ylitsepääsyn mahdolliseksi. Näitä strateegisesti tärkeitä +paikkoja olivat pohjoisesta etelään lukien Vilppula, Värälä, Ummeljoki, +Anjala ynnä monta muuta etelämpänä Ruotsin puoleisella rannalla olevaa, +sekä Kouvola, Viiala ynnä muita Venäjän puoleisia. Kouvolasta meni +suuri maantie itäänpäin Lappeenrantaan, Viialasta ja Anjalasta kaakkoa +kohti Haminaan. Sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä olivat siis nämä +kohdat tärkeimmät joen pohjoisjuoksun varrella. Eteläiset Kymen +suuhaarojen ylimenopaikat voimme tässä jättää mainitsematta. + +Kesäkuun 18. päivänä marssi kaarti Loviisasta Elimäelle. 20. päivänä +kesäkuuta muutettiin kuninkaan päämaja Porvoosta Peippolaan. +Juhannusaurinko näki hänen menevän Kymijoen yli ja asettuvan leiriin +vihollisen alueelle Kouvolan kylään, josta tie äkkiä jyrkästi kääntyy +itäänpäin, kulkien sitten pitkin selännettä Lappeenrantaan. Siinä on +taaskin sama Salpausselkä pidättämässä pohjoispuolella olevia sisämaan +järviä kuin valli tekolammikkoa ja estämässä niitä tulvimasta +Lounais-Karjalan hedelmällisille, alempana oleville vainioille. +Tämä selänne, minkä poikki Kymi murtautuu ja missä rautatie nyt +viivoittaa hiekkakankaita ikävillä ratakiskoillaan, on melkein +tasainen, kahden- tai neljäntuhannen kyynärän levyinen harjanne, jonka +kummallakin puolen on rinteiden alapuolella metsiä, järviä ja soita. + +Siitä kulki kuningas rohkeasti tunkeutuakseen vihollisen sotajoukon +taakse ja tapasi aamulla 28. päivänä kesäkuuta vihollisen sulkemassa +tietä kuudella kanuunalla varustautuneena harjulla sijaitsevalla Utin +kankaalla. Siitä tuli vähäinen, ripeä ottelu kahden nyrkkitaistelijan +välillä kapealla porraspuulla; kummankin oli koetettava sysätä +vastustajansa jyrkkää rinnettä alas järveen. Ruotsin armeija -- joka +oli enimmäkseen Ruotsin joukkoja -- oli kuten tavallisesti hajallaan +vartioimassa pitkää jokea, niin että tässä kahakassa oli tuskin +kahtatuhattaviittäsataa miestä, venäläisiä tuskin kahtatuhatta. Tykistö +eteni tietä myöten, jalkaväki kiersi rinteitä pitkin vihollisen aseman +taa, ja vilkkaan, ankaran molemminpuolisen ammunnan jälkeen pakotettiin +vihollinen peräytymään Kaipiaisiin. Tästä iloisesta taistelusta +"sotilaspoika" laulaa: + + Utilla eestä Kustavin + mun ukkon uupui verihin. + +Mutta vaikka Kustaa-kuningas osasikin voittaa, ei hän osannut käyttää +hyväkseen voittoaan. Nopea Lappeenrantaan marssiminen olisi +yksimielisten todistusten mukaan antanut sotaretkelle ratkaisevasti +onnellisen käänteen, koska siten olisi Savoon tunkeutunut venäläinen +joukko erotettu Viipurista. Mutta voittaja peräytyi, marssi takaisin +Kouvolaan, edelleen Viialaan, josta hän pelkäsi vihollisen pyrkivän +joen yli, ja sieltä kaakkoon päin Liikalaan, tehdäkseen turhan retken +Haminaa vastaan. Sinne hän, karkoitettuaan jonkin vihollisen osaston, +jäi kolmeksi viikoksi toimettomana majailemaan soveliaimpana +vuodenaikana. + +Yrjö Ros oli seurannut Kaulbarsin osastoa Heinolaan, kohtaamatta +vihollista; siellä sai päällikkö kuninkaalta käskyn marssia taas +etelään päin ja karkoittaa vihollisen Kaipiaisista, jossa sen pelättiin +uhkaavan Ruotsin armeijan vasenta siipeä. Kaulbars saapui 13. päivänä +heinäkuuta kaksinetuhansine miehineen Kouvolaan, ja hänelle luvattiin, +että puolitoistatuhatta miestä oli tuleva lisäksi Friesendorfin +johdolla Liikalasta, ja hän marssi seuraavana päivänä Uttiin samaa +tietä, jolla kuningas oli voittanut ja peräytynyt kaksi viikkoa ennen. +Se tapahtui samana päivänä kuin Ranskassa rynnättiin Bastiljiin. + +Heinäkuun 15. päivän aamulla oli Kaulbars Kaipiaisten edustalla Utin +itäpuolella samalla leveällä, lampien ja soitten ympäröimällä harjulla. +Mutta venäläisillä oli täällä lujempi asema kuin Utin-nummella; he +olivat hakanneet maahan metsän rintamansa edestä ja rakentaneet +tykkivallituksia harjun poikki. Kaulbars ei kuitenkaan epäillyt +hetkeäkään, vaan hyökkäsi heti. Hänen tykistönsä eteni tietä myöten ja +alkoi ankaran ammunnan; vasemmalla rinteellä olevat helsingeläiset, +oikealla seisovat elfsborgilaiset ja itägötiläiset koettivat, alttiina +vihollisten tulelle, kiertää venäläisten siipiä. + +Se oli rohkea ja verinen taistelu. Venäläisten luodeilla oli esteetön +tie; ne murskasivat kantoja, lakaisivat kanervikkoa ja kaatoivat +hyökkääjistä miehen toisensa jälkeen, kun he milloin kontaten, milloin +juosten, milloin kompastellen kiviin ja puihin lähestyivät hajanaisin +joukoin. Kerta toisensa jälkeen täytyi heidän peräytyä tai heittäytyä +maahan. Vihollinen näki sen, marssi esiin varustuksistaan ja alkoi +vuorostaan hyökätä. + +Yrjö Ros oli milloin kuumimmassa kahakassa, milloin päällikön rinnalla +ottamassa vastaan ja toimittamassa perille hänen käskyjään. +Puolenpäivän aikaan oli jo kaksi hevosta kaatunut hänen altaan, ja hän +itse nousi vahingoittumattomana kolmannen selkään, kun Kaulbars sanoi: + +-- Tästä ei tule mitään. Frisendorfia ei kuulu. Itägötiläisiä ahdistaa +liian ylivoimainen joukko. Ratsastakaa oikealle sivustalle ja käskekää +peräytymään. + +--- Teidän ylhäisyytenne -- sanoi ajutantti kunniaa tehden -- antakaa +minulle kaksikymmentä rakuunaa tykistön suojelusväestä, niin minä kyllä +toimitan itägötiläisille hengähdysvuoroa. + +-- Ottakaa ne! sanoi Kaulbars, joka hetki tähystellen kiikarillaan +metsää kohti oikealle päin, mistä ikävöidyn avun piti saapua +ratkaisemaan taistelun. + +Yrjö hyökkäsi ahdistavan vihollisen kimppuun kaksinekymmenine +rakuunoineen. Luoti haavoitti hänen kolmannen hevosensa jalan, hänen +nahkahaarniskansa repäisi painetti auki, neljä rakuunaa syöksyi +satulasta, mutta itägötiläiset saivat aikaa hengähtää ja alkoivat +taaskin marssia eteenpäin. + +-- Hyvä tulee! huudahti hän takaisin ratsastaessaan ja jo kaukaa +tervehtien päällikköä. + +-- Lempo siitä tulee, herra! huusi päällikkö suutuksissaan hänelle +vastaukseksi. -- Puoli tykistöämme on kelvottomana eikä Friesendorfia +kuulu. + +-- Tuo kaksitoistanaulainen on menettänyt pyöränsä; sen voi korjata! +vastasi ajutantti, sai muutamia miehiä avukseen ja pani rikkiammutun +pyörän sijaan uuden, lujan, toisista kelvottomiksi ammutuista vaunuista +ottamansa pyörän. Kohta kuului vaienneen kanuunan ääni jälleen +iloisesti yhtyvän leikkiin, ja sen ensimmäinen kuula lakaisi pois +kokonaisen plutoonan vihollisten jalkaväkeä, joka yritti marssia esiin. + +-- Hyvä tulee! virkkoi Yrjö taaskin päällikön rinnalla seisten. -- +Vihollinen peräytyy! + +-- Herra -- vastasi päällikkö nuoren sotilaan rohkeuden liikuttamana -- +teissä olisi miestä yksinännekin ryntäämään vihollisen varustuksiin. +Mutta kohtapa olettekin yksinänne. Vasemmalla sivustalla olevat +helsingeläiset eivät kauempaa kestä, eikä Friesendorfia vieläkään +kuulu. Ratsastakaa tuonne alas ja käskekää peräytymään! + +-- Ei peräydytä, teidän ylhäisyytenne! huudahti ajutantti iloisesti, +mikä hänen sanoistaan poisti tottelemattomuuden julkeuden. -- Vielähän +tuossa on kaksikymmentä tykistön suojelusväen rakuunaa käytettävänä; +antakaa ne minulle, niin minä kyllä vastaan helsingeläisistä. + +-- Ottakaa ne! vastasi päällikkö toivon, epätoivon, ihailun ja +suuttumuksen tuntein. + +Hän pani siten alttiiksi tykistönsä, jos vihollinen olisi +äkkiarvaamatta marssinut eteenpäin tietä myöten. Mutta vielä viime +hetkenäkin odotteli hän onnetonta Friesendorfia ja tarttui halukkaasti +kiinni jokaiseen keinoon, millä hän saattoi pitkittää taistelua +avuntuloon asti. + +Yrjö kannusti hevostaan; haavoitettu eläin vaipui maahan taakkansa +painosta. Irrallinen rakuunahevonen, jonka ratsastaja oli kaatunut, +juoksi arkana tiepuolessa. Se otettiin kiinni. Yrjö nousi taas satulaan +ja ratsasti kahdenkymmenen uuden rakuunansa kanssa kanervikkoon harjun +pohjoisrinteelle. + +Kaulbars, jota enää ympäröivät vain palvelijat ja harvalukuinen +esikunta, näki nuorukaisen katoavan ruudinsavuun ja mutisi itsekseen: + +-- Vaimoni oli oikeassa. Tuo poika kelpaa muuhunkin kuin gavottia +johtamaan. + +Etäältä vasemmalta sivustalta kaikuvat hurraahuudot ja kiihtyvä +kiväärien pauke saivat kenraalin heti aavistamaan, että helsingeläiset +pitivät hyvin puoliaan, jopa pääsivät eteenpäinkin. Taistelu horjui +puoleen ja toiseen, kiivaana ja itsepintaisena, kumpaisenkaan saamatta +ratkaisevaa menestystä. Hetket kuluivat, ilta joutui, eikä pelastavia +pistimiä ruvennut näkymään oikeanpuoleisesta metsästä. Silloin vihdoin +alkoi ensin uupunut oikea siipi ja kohta myöskin yhtä äärimmilleen +väsynyt ruotsalaisten vasen sivusta peräytyä. Ruudin savusta nokisina, +verisinä, katajikossa rääsyiksi repeytynein univormuin palasivat +ruotsalaisen jalkaväen harvenneet rivit maantielle, jossa ne +järjestettiin tällöin jo aivan välttämättömään peräytymiseen. + +-- Missä on luutnantti Ros? kysyi kenraali niiltä harvoilta +rakuunoilta, jotka palasivat vasemmalta sivustalta. + +-- Kaatunut, vastasi joku. + +-- Haavoittunut, virkkoi toinen. + +-- Hän kaatui, kun koetimme vallata keskimmäistä varustusta, kertoi +kolmas rakuuna käsi otsalla. + +Kenttäsairaalat olivat tämän sotaretken aikana vielä hyvin +vaillinaisessa kunnossa; ei kellään ollut aikaa ajatella haavoittuneita +eikä kuolleita. Hyökkäys oli torjuttu, voitto menetetty, ja illalla +kello yhdeksän ajoissa lähdettiin peräytymään. Koko yön häiritsivät +marssia takaa-ajavat viholliset, ja kenraali Kaulbars piti itseään +onnellisena, kun hän 16. päivänä heinäkuuta kello kuusi aamulla jälleen +pääsi voitettuine joukkoineen Kouvolaan. Ruotsalaiset olivat +menettäneet taistelukentällä kaksisataa kuusikymmentäviisi miestä sekä +sitä paitsi joukosta hajaantuneita ja lievästi haavoittuneita, jotka +metsien halki myöhemmin saapuivat pataljooniinsa. + +Arvoituksen kaltainen tapaus on liittynyt tämän ruotsalaisten tappion +muistoon, tappion, jota ei niinkään suuri urhoollisuus ollut voinut +torjua. Everstiluutnantti Friesendorf oli lähtenyt puolentoistatuhannen +miehen kera auttamaan Kaulbarsia. Hän kulki tiettömiä seutuja, mikä +viivytti marssia, mutta ehti kuitenkin määrättynä päivänä Enäjärvelle +puolen penikulman päähän eteläänpäin Kaipiaisista. Mutta silloin hän +sai käskyn kääntyä takaisin, ja hän kääntyi todellakin. Kuka antoi +hänelle sen käskyn? Sitä ei tiedetä. Näyttääpä siltä, että kenraalitar +Kaulbarsin pelko salaisten vihamiesten suhteen ei ollutkaan ihan +tuulesta temmattu. + +Kaulbarsille oli tappiosta surulliset seuraukset. Kouvolassa uhkasi +häntä venäläisten päävoima kenraali Michelsonin johdolla, niin että +hauen täytyi väistyä vihollisen alueelta ja mennä Värälässä joen yli. +Siellä otettiin häneltä pois helsingeläiset ja elfsborgilaiset, ja kun +voimakkaampi vihollinen hätyytti siten heikontunutta kenraalia, täytyi +hänen 21. päivänä heinäkuuta peräytyä etelään päin pitkin joen oikeaa +vartta Ummeljoelle. + +Kustaa-kuningas julmistui kovin tästä peräytymisestä, joka jätti +paljaaksi hänen vasemman sivustansa, koska ei enää mikään estänyt +vihollista Värälässä menemästä joen poikki ja tunkeutumasta Ruotsin +alueelle. Ainoastaan nopeasti marssimalla Liikalasta Anjalaan, jossa +hän meni Kymen yli, saattoi hän säilyttää tämän paluutien. Michelson +marssi jäljestä ja alkoi Anjalassa joen vasemmalta rannalta ampua +ruotsalaisten leiriä. Seurauksena oli, että tuo Ruotsin armeijan +vihollisen alueelle tekemä ylpeä hyökkäys torjuttiin ja armeija +pakotettiin puolustamaan itseään omalla alueellaan. + +Eversti Hamilton lähetettiin heti Ummeljoelle Kaulbarsia erottamaan ja +hoitamaan päällikkyyttä. Mutta eipä siinä kyllin; Kaulbars vaadittiin +sotaoikeuteen ja tuomittiin kuolemaan. Hamilton, urhoollinen sotilas, +ja Klingspor -- sama Klingspor, joka yhdeksäntoista vuotta myöhemmin +oli sangen turmiollinen Suomelle -- pääsivät kenraalimajureiksi, +viimeksimainittu ainoastaan sentähden, että hänen oli onnistunut +pelastaa Anjalassa olevat armeijan varastoaitat. + +Kaulbarsia kohdanneen epäsuosion ja ankaran tuomion syyt eivät ole +selvillä. Hän oli hyökännyt Kaipiaisissa vihollista vastaan odottamatta +apua; mutta olihan apua luvattu hänelle, ja hän taisteli kaksitoista +tuntia sitä odotellen. Miksi hän sai turhaan odotella? Miksi otettiin +häneltä pois kolme pataljoonaa niin tärkeässä paikassa kuin Värälä oli, +jossa vihollinen joka hetki oli odotettavana? Ja vihdoin, miksi piti +hänen niin vähällä miesvoimalla vallata sama Kaipiainen, johon kuningas +itsekään ei ollut tahtonut tai uskaltanut hyökätä kahta viikkoa +aikaisemmin? + + + + +14. JAAKKO RATSASTAA LÄHETIN TOIMISSA. + + +Kun kenraali Kaulbars lähti matkalle hyökätäkseen Kaipiaisiin, jätti +hän Kouvolaan everstiluutnantti Leijonhufvudin ja kaksi eskadroonaa +Uudenmaan rakuunoita sekä vähän tykistöä vartioimaan kylää, jos +vihollisia ilmestyisi hänen selkänsä taakse. Jaakko Peura ja hänen +uusmaalaisensa eivät siis saaneet olla osallisina heinäkuun 15. päivän +kunniassa eikä tappiossa. + +Heinäkuun 16. päivänä aikaisin aamulla seisoi Jaakko vahdissa, kun +voitetun sotajoukon etujoukkoja alkoi näkyä Utin tieltä. Ne olivat +itägötiläisiä, ripeätä väkeä, joiden hän paria päivää ennen oli nähnyt +marssivan matkaansa uusin univormuin, kiväärit kiiltävinä, nauraen ja +laulaen, voiton varmuus uljaassa käynnissä, kun he astuivat +taistelutannerta kohti. Jaakko heitä tuskin tunsi, hän ei ollut uskoa +silmiään. He palasivat epäjärjestyksessä, kalpeina, repaleisina, +likaisina, laahustavin askelin, horjuvin polvin, muutamat kiväärittä, +toiset hatutta tai haavoitetun päänsä ympäri kiedotuin käärein, +äänettöminä, monet niin uupuneina, että he saapuessaan majapaikkoihinsa +kylään eivät edes huolineet ottaa viimeisiä askelia päästäkseen tupaan, +vaan heittäytyivät rentonaan kasteiseen ruohoon portaiden viereen. Ei +kenenkään tarvinnut kysyä taistelun tulosta; tappio oli painanut selvän +leimansa näihin urhoollisiin miehiin, jotka olivat viettäneet täysissä +aseissa edellisen yön, marssineet aamun, taistelleet lakkaamatta +kaksitoista tuntia ja vihdoin vihollisen takaa-ajamina viime yönä +peräytyneet vähääkään levähtämättä neljä penikulmaa taistelukentältä. + +Tuimana ja kärsivällisenä Jaakko odotteli esikunnan tuloa, mutta ennen +esikuntaa saapui tykistö, joka ensin oli saatettava turvaan, ja sen +suojelusväestä oli jäljellä ainoastaan noin viisitoista rakuunaa. +Heiltä Jaakko sai kuulla enemmän kuin halusikaan. Vastoin tapaansa hän +teki ripeän päätöksen, ratsasti kenraalin luo, ennenkuin hän edes ehti +laskeutua satulasta, teki kunniaa ja kysyi: + +-- Entä luutnantti Ros? + +-- Kaatunut, kuului yhtä yksitoikkoinen vastaus. + +-- Ehkä pahasti haavoittunut? Sanotaan monen haavoittuneen makaavan +kankaalla. + +Sitä ei kenraali kiireisen peräytymisen aikana ollut ehtinyt ajatella. +Hän oli sellaisella mielellä kuin voitettu päällikkö ainakin, eikä +kornetin tungettelevaisuus suinkaan tehnyt häntä iloisemmaksi. Mutta +Kaulbarsilla oli inhimillisiä tunteita; hän muisti ajutantin iloisen +rohkeuden ja vastasi sotilaan tapaan kiroten: + +-- No, kornetti, mitä tulimmaista minun sitten pitää tekemän? + +Jaakko nosti taas käden kunniantekoon ja vastasi: + +-- Pitäisi saada lähetti hautaamaan kuolleita ja auttamaan +haavoitettuja. + +-- Ratsastakaa! sanoi kenraali vähän mietittyään. -- Ottakaa mukaanne +torvensoittaja ja välskäri. + +-- Määräys? + +-- Tässä on. Ja kenraali kirjoitti, käyttäen nojanaan satulan kaarta, +käskyn lyijykynällä. + +Jaakko sai mukaansa torvensoittajan ja välskärin tarpeellisine +siteineen, valmistui neljännestunnissa ja ratsasti matkaansa +Kaipiaisiin päin. + +Haavoittuneita hevosia ja sotamiehiä oli kummallakin puolen maantietä. +Siellä täällä särkynyt kuormavaunu, pois viskattu patruunatasku, +olkavyö tai katkennut säilä näyttivät, mistä voitettu joukko oli äsken +kulkenut. + +Mutta Jaakko ei ehtinyt pitkälle, ennenkuin hän tapasi kasakoita. +Silloin sai torvensoittaja tehdä tehtävänsä; mukaan otettu valkoinen +lippu ilmoitti heidän asiansa. Käskykirje oli tarpeeton, sillä kasakat +eivät osanneet lukea. + +He tyytyivät ottamaan aseet lähetiltä ja lähettämään hänet vartioituna +joukkonsa päällikön luo, jonka Jaakko tapasi Utin länsipuolella. Se oli +itse kenraali Michelson, joka äsken oli saapunut Savosta, ja hänellä +oli mukanaan tulkkikin. + +Michelson oli hyvin hyvillä mielin saavutetusta voitosta, tarkasti +lähetin valtakirjan, tarjosi hänelle ryypyn ja kysyi, miten kenraali +Kaulbars voi. + +-- Hän on valmis ensi kerralla onnistumaan paremmin, vastasi kornetti +topakasti. + +-- Hauskaa kuulla, nauroi kenraali. Myöntäkää kuitenkin, että hänelle +eilen tarjottiin lämpimäisiä aamiaiseksi, päivälliseksi ja +illalliseksi. Minulle kerrottiin, että teillä oli uljas mies +rakuunainne joukossa. Hän oli vähällä valloittaa meidän keskimmäisen +varustuksemme. + +-- Oli meillä montakin uljasta miestä, vastasi Jaakko, mutta itsekseen +hän mutisi: Yrjö! + +-- Kas, tässä määräykseni varustusten luona olevalle kapteeni +Lubomirskille. Teillä on lupa haudata kuolleenne, haavoitetut saatte +sitoa kentällä, jonka jälkeen ne viedään vankeina Viipuriin. + +Kenraali ratsasti edelleen lopettamaan voittoaan, ja kornetti +saatettiin Kaipiaisiin varustuksien luo, missä hänen yhä vartioituna +sallittiin alkaa surullinen työnsä venäläisten sotamiesten, välskärien +ja lisäksi kutsuttujen talonpoikien avulla, jotka jo olivat ryhtyneet +korjaamaan lähinnä makaavia. + +Leveä hiekkaharjanne, missä nyt rautahevot puhkivat rauhallista +höyryään, oli 16. päivänä heinäkuuta 1789 verinen näöltään. Tie oli jo +raivattu puhtaaksi kaikesta, mikä saattoi estää sotajoukkojen marssia, +mutta se oli tykistön syvälle uurtama, kun se siinä oli vaihdellut +lämpimiä kohteliaisuuksia, ja paikoittain punertava kaatuneitten +verestä. Molemmilla rinteillä sen sijaan oli kaikki niinkuin edellisenä +päivänä -- hevosia ja miehiä, kuolleita, puolikuolleita, silvotuita, +haavoitettuja -- kanervikko, katajapensaat, kuusenoksat, kannot ja +kaatuneet puunrungot olivat osaksi luotien raatamia, osaksi niljakkaina +hyytyneestä verestä; yksin kivien sammalkin näytti huokaavan ja +vuotavan verta. Raskas sateensumu peitti seudun, korpit lentelivät +ilmassa, kuolleitten yläpuolella, sudenjälkiä näkyi siellä täällä +soisessa mudassa, ja pystyyn jääneestä puusta kuului harakan käheä +nauru, jolla se pilkkasi tuota kurjuuden näyttämöä. + +Kuolleiden hautaaminen tapahtui yksinkertaisesti. Kaivettiin pitkät, +yhteiset haudat ystäville ja vihollisille molemmille puolin harjua; +venäläinen pooppa ja Valkealasta kutsuttu suomalainen pappi lukivat +vuorotellen siunauksen näille haudan sovussa yhtyneille vihollisille. +Sillä aikaa etsittiin vielä elossa olevia, jotka makasivat janosta +nääntyvinä kostealla kankaalla. Jaakon välskäri, nuori mies nimeltä +Bäck, oli varustuksesta saanut avukseen vanhan saksalaisen parturin. +Heidän ahkerasti harjoittaessaan ammattiaan ratsasteli kornetti +kanervikkoa pitkin toisen kaatuneen luota toisen luo. Siinä niitä +makasi hajallaan mitä erilaisimmissa asennoissa, muutamat suoriksi +ojentautuneina niin levollisina kuin olisivat yöuneen vaipuneet, +toisten kasvot olivat tuskasta vääristyneinä, kädet raastamassa veristä +ruohoa, pää tungettuna kosteaan sammalikkoon. Tuntematta taistelun +vaiheita oli Jaakko alkanut etsimisensä itägötiläisten puolelta harjua. +Kaatuneita oli siellä hajallaan lähes puolen penikulman alalla, niin +että etsimiseen meni aikaa, ja aurinko lähestyi jo laskuaan, kun +kornetti turhasta etsinnästä uupuneena tuli pohjoiselle rinteelle, +missä helsingeläiset olivat, vaikka onnistumatta, koettaneet kiertää +venäläisten varustuksia. + +Kaksi pitkää hautaa, joissa kummassakin oli tilaa sadoille vainajille, +oli jo peitetty umpeen. Jaakon uskollinen sydän oli jähmettyä kauhusta, +kun hän ajatteli tulleensa liian myöhään, niin myöhään, että nuo synkät +hiekkaläjät jo kattoivat kaiken sen, mitä hänellä tässä maailmassa oli +kalleinta ja rakkainta. Mutta vielä oli korjaamatta hävityksen +viimeinen sato lujimman varustuksen sivulta ja takaa. Siellä oli +viimeinen hauta jo saanut asukkaansa, lapiot viskoivat kiviä ja maata +noitten kalpeitten vainajain peitteeksi, joita äiti tai puoliso ei enää +koskaan ollut näkevä. Jaakko oli menettänyt viimeisenkin jäännöksen +suomalaisen kärsivällistä, juroa tyyneyttä; hän ei enää ollut entinen +Jaakko, hän syöksyi kuin raivopäinen kummastelevia työntekijöitä +vastaan, tempasi lapiot heiltä käsistä ja heittäytyi suin päin puoleksi +täytettyyn hautaan, tallaten siinä makaavia vainajia. Missä hän näki +käsivarren, missä jalan, missä rikkiammutun pään: hän etsi tuttua +univormua, muistamatta, että jos siitä jotakin olisikin ollut jäljellä, +se jo yöllä olisi joutunut ryöstäjien saaliiksi. Hän nosteli hiekasta +noita puolialastomia, surullisia jäännöksiä, peläten ja toivoen vihdoin +löytävänsä rakkaat kasvot, mutta turhaan; hän saattoi tuskin enää +erottaa ystävää vihollisesta. + +-- Työntäkää syrjään tuo hullu mies tai haudatkaa hänet muiden mukana! +käski malttamattomana venäläinen aliupseeri. + +Väsyneinä ja hurjina haudankaivajantoimestaan tottelivat sotamiehet +jälkimmäistä kehoitusta. Lapiot alkoivat taaskin liikkua, hiekkaläjä +toisensa jälkeen putosi Jaakon selkään, mutta hän sitä tuskin huomasi, +hän oli löytänyt käsivarren, jossa oli punainen naarmu kyynärpään +alapuolella ja hienompi käsi kuin tavallisen sotamiehen. Se käsi täytyi +hänen tutkia. Hän kumartui ja nosti ylös nuoren sotilaan raskaan, +hengettömän ruumiin, joka jo oli ollut puoleksi maan peittämä, ja sitä +taakkaansa kantaen ponnisteli hän, joka itse jo oli vähällä joutua +haudatuksi, ylös elävien ilmoille. + +Siellä kohtasi häntä vastustus ja vihaiset sanat. Pitikö antaa hullun +miehen riistää kuollut haudastaan? Hurja sotilasluonne kuohahti; +kymmenkunta kättä tarttui Jaakkoon ja aikomuksena oli ilmeisesti +heittää hänet saaliineen takaisin hautaan, jota hän niin julkeasti oli +häväissyt. + +Jaakon onneksi muuan upseeri saapui varustuksesta paikalle tuona +arveluttavana hetkenä. Lähetti sai näyttää valtakirjansa, ja upseeri +kutsutti Jaakon pyynnöstä välskärin tutkimaan kuollutta. + +Veri ja hiekka tekivät tuntemattomiksi nuorukaisen surkeat jäännökset, +nuorukaisen, joka vielä eilen oli säteillyt nuoruutta ja elinvoimaa. +Mutta Jaakko oli tuntenut hänet; se oli hänen poikansa, hänen +ystävänsä, hänen kaikkensa, se oli Yrjö Ros. + +-- Kuollut on, sanoi välskäri hätäisesti tutkittuaan ruumista ja +naurahti samalla halveksivasti, kun muuta oli saatettu edes +ajatellakaan. + +-- Samapa se, sanoi Jaakko yhtä halveksivasti, vaikka kaikki veri hänen +suonistaan syöksyi sydämeen. -- Hän on suomalainen upseeri; minä pyydän +kenraalin käskyn mukaan saada itse haudata hänet. + +Sitä ei voitu häneltä kieltää. Mutta sen sijaan, että hän, niinkuin +ympärillä seisovat odottivat, olisi heti osoittanut maanmiehelleen +viimeisen palveluksen, hankki hän talonpoikaisrattaat ja vei haudasta +saamansa saaliin kylätietä syrjäiseen metsätorppaan Valkealaan, +penikulman päähän taistelukentältä. Välskäri Bäck ja torvensoittaja +seurasivat velvollisuutensa mukaisesti kornettia. + +-- Nyt -- sanoi Jaakko jurosti nauraen, kun kuollut oli pantu vuoteelle +ja torpparin vaimo oli huolellisesti pessyt ruumiin puhtaaksi -- nyt +olemme pettäneet ryssät. He olivat haudata hänet, ja kas, nyt he eivät +edes saa viedä häntä vankinaan Viipuriin! Hän on heille liian viisas, +hän on pettänyt heidät kuin mies, tuo kunnon poika. + +-- Mitä tarkoitatte, kornetti? kysyi välskäri, alkaen luulla, että +hänen kumppaninsa oli surun ja ponnistuksen johdosta menettänyt +järkensä. + +-- Mitäkö minä tarkoitan? Minä tarkoitan, että Yrjö tahallaan tekeytyi +kuolleeksi, pettääkseen vihollisen. + +-- Sitä minä epäilen, sanoi välskäri säälivästi. + +-- Kylläpä kuuluu, hyvä Bäck, miten vähän te tunnette Yrjö Rosia. Hän +oli seitsemän- tai kahdeksanvuotias poikanulikka, kun hän kerran sai +osakseen sen harvinaisen ilon, että pääsi Salmelan kanssa nuotalle +Pyhäjärvelle. Tiellä hän sai lasipalasen paljaaseen jalkaansa, mutta +luuletteko hänen palanneen kotiin? Ei, puolen päivää hän astui lasipala +jalassa, eikä antanut sitä kenenkään huomata, jottei häntä olisi +lähetetty pois kotiin. Se poika sietää jotakin; ei hän kuollut ole, hän +on vain olevinaan kuollut. Mutta jopa on aika sitoa hänen haavansa. + +-- Se on tuskin tarpeen. Eiväthän ne vuodakaan enää. + +-- Mitä te sanotte, Bäck? Eivätkö vuoda? Sepä kummallista; täytyyhän +niiden vuotaa. Tutkikaamme tarkemmin. Sapelinhaava vasemmassa +käsivarressa. Se on joutava naarmu. Painetinpistos vasemmassa +olkapäässä. Se on luiskahtanut syrjään olkaimesta. Ei kissakaan kuolisi +moisesta piirrosta. Ei, hän luulee vielä olevansa vihollisen kynsissä +ja on olevinaan kuollut. Mutta miksi hän oli niin verinen, kun pää ja +rinta ovat ihan vahingoittumattomat? + +-- Veri on juossut tuosta vasemmasta korvasta. Hän on saanut +kuolettavan iskun jostakin tylsästä aseesta, luultavasti pyssynperästä. +Aivot ovat musertuneet, kaikki on lopussa. + +-- Menkää metsään pyssynperinenne! tiuskasi kornetti kiivastuen ja +kuitenkin vavisten. -- Paitsi pientä korvanjuuressa olevaa naarmua, ei +päässä ole haavan merkkiäkään. Luuletteko puhaltamalla saatavan +kuoliaaksi niin ripeätä poikaa? Minä olen nähnyt hänen putoavan +kahdentoista jalan korkeudelta kivikkoon, ja neljännestunnin kuluttua +hän jo lateli koreuksia neitoselle. + +-- Minä en todellakaan löydä ainoatakaan mustelmaa, virkkoi välskäri +kummastuneena, kun hän oli tarkemmin tutkinut ruumista. + +-- Enkö sitä jo sanonut? Katsokaahan häntä; näyttääkö hän kuolleelta! +Oletteko, Bäck, koskaan nähnyt kauniimpaa poikaa nukkumassa? Hänkö +olisi kuollut! Vielähän hän on ihan lämmin! + +Vastaamatta mitään välskäri jatkoi yhä kummastuneempana tutkimustaan. +Hän oli löytävinään heikon, tuskin huomattavan elinlämmön-jäännöksen +sydämen tienoilta. Hän piti kuolleen nuorukaisen kättä tulta vasten, ja +sormet näyttivät vielä vaaleanpunaisilta, puoleksi läpinäkyviltä, eikä +tuhkanharmailta, mikä osoittaa veren jähmettyneen ja kuoleman varmaan +tulleen. Sydämen tykintää ja hengitystä ei ollut nimeksikään, mutta kun +torpparin vaimo etsi mökissä harvinaisen korukalun, särkyneen +pellinpalasen, ja sitä pidettiin kuolleen suun edessä, syntyi lasiin +hienon hienoa sumua. + +-- Hän elää! huudahti nuori välskäri iloisen hämmästyneenä. + +-- No, enkö sitä sanonut! Mitäpä hän muuta kuin eläisi, yhtyi hänen +sanoihinsa kornetti, tällä kertaa vähän tapaillen sanoja. + +Oikea suomalainen ei pelästy, ennenkuin vaara on ohitse, mutta silloin +sattuu, että hän äkkiä joutuu aivan ymmälleen. Kun nuo sanat oli +lausuttu, oli myöskin lopussa kornetti vanhuksen rohkeus. Maailma +musteni hänen silmissään voimat pettivät, ja hän vaipui tainnoksiin +Valkealan torpan lattialaudoille. + + + + +15. KYSYMYKSIÄ JA PAKO. + + +Sillä aikaa kuin Stedingk 21. päivänä huhtikuuta voitti venäläiset +Parkunmäellä, jatkui sota Kymen rannoilla marssein ja pikku kahakoin +ilman mitään ratkaisevaa päätöstä. Noin neljä viikkoa oli kulunut +Kaipiaisten taistelusta, kun keskipaikkeilla elokuuta saamme aihetta +palata Yöjärven kartanoon uudestaan tutustumaan niihin merkillisiin +henkilöihin, jotka tässä kertomuksessa ovat esiintyneet jättiläisenä, +prinsessana, lohikäärmeenä ja velhona. + +Viimeksi mainittu, joka on tunnettu nimellä Ekströmer, oli +tuontuostakin käynyt Yöjärvellä, saadakseen varman tiedon niiden +pyrintöjen menestymisestä, joiden avulla hän koetti saada ennalleen +linnan onnettoman prinsessan kuulon ja puhelahjan. Kokeneena lääkärinä +hän oli, paitsi korvataudin suoranaista käsittelyä puhdistavin ja +virkistävin lääkkein määrännyt vahvistavia kylpyjä, huolellisen +ravintojärjestyksen, lepoa, valoa, vapautta ja melkein äänetöntä +hiljaisuutta sairaan lähistöön. Hurja kapteeni oli odottamattoman +taipuvasti tyytynyt näihin toimenpiteisiin. Päästyään kerran siitä +sietämättömästä epäilyksestä, että Vernan mykkyys muka olisi ollut vain +teeskenneltyä, oli hänen lastaan kohtaan tuntema rakkautensa, mikä side +yksin liitti hänet elämään, jälleen herännyt yhtä liioiteltuna kuin +ennen hänen mustasukkainen epäilyksensä. Nyt kadehti hän Rebekkaa, +palvelijoita ja kaikkea, mikä oli hänen isällisten huoltensa esineen +ympärillä. Hän olisi saattanut ampua jokaisen varomattoman, joka +uskalsi Vernan lähistöllä saada aikaan vähintäkään melua tai edes +lausua sanankaan muuten kuin kuiskaamalla. Verna oli saava osakseen +ainoastaan hymyilevää hyvyyttä ja äänetöntä ystävyyttä; kaikki hänen +toiveensa oli täytettävä, paitsi yhtä ainoata: hän ei saanut poistua +talosta eikä saanut vastaanottaa vieraita. Mahdollisimman huolellisesti +hoidettiin Vernan lemmikkejä, ruusuja. Ramström, joka muitten +virkojensa ohella myöskin oli taitava puutarhuri, lähetettiin +valloittamaan Yöjärvelle kaikki, mitä Suomessa tai Tukholmassa oli +tällä kukkaviljelyksen alalla harvinaisinta ja kalleinta. Yksin +Pietaristakin saapui -- ei tiedetty, miten -- ruusujen lukuisan suvun +komeimpia lajeja. Puutarha kasvihuoneineen oli kauniimmassa puvussa +kuin milloinkaan ennen, ja Verna olisi elänyt nuoren elämänsä +huolettominta, onnellisinta aikaa, jos hän olisi voinut poistaa +mielestään erään kesäkuun aamun muiston, joka oli tullut hänen +olemassaolonsa käännekohdaksi. + +Kesä oli epävakainen, vuoroittain sateinen, kirkas ja lämmin. Kaikki +kauniit aamut ja suloiset illat Verna vietti puutarhassa yksin +ruusujensa seurassa, päässä pehmeä silkkihuivi suojelemassa korvia +tuulelta. Hienot, etelämaiset ruusulajit olivat jo ammoin lakanneet +kukkimasta, mutta pohjoisempi _centifolia_ kasvoi yhä suuria, +tummanpunaisia kukkia, vieläpä umppujakin, levittäen tuoksuaan yli koko +puutarhan. Luonnollinen myötätunto veti nuorta tyttöä umppujen puoleen, +vielä kehittymättömän, toivorikkaan, paljon lupaavan kukkalapsen +puoleen, joka oli niin kaunis viattomuudessaan, niin hurmaava +onnellisessa ikuisen kesän uskossa. Nämä umput olisivat, jos vain +vuodenaika niiden antaisi elää ja kukoistaa, vielä näkevät alkavan +syksyn, mutta sitä ne eivät tienneet, sitä ne eivät ajatelleet. Ne +olivat lapsia, ne uskoivat loputtomaan tulevaisuuteen; mitäpä niihin +koski lähestyvä syksy? + +Ruusujen tuoksu on kuuron soittoa. Hengittäessään tuota kauneuden ja +nuoruuden ihanaa tuoksua tunsi Verna luonnon suuren sopusoinnun +tulvivan näkymättömistä porteista hänen suljettuun sieluunsa. Silmä +tuli hänen korvakseen ja tuoksut säveliksi. Hän puhui noille +luonnonlapsille kuulumattomin sanoin, ja ne vastasivat hänelle +äänettömin lauluin. Hän sanoi heille rakastavansa heitä, ja he +vakuuttivat myöskin rakastavansa häntä. Mitäpä muuta hän tarvitsi? Eikö +hän ollut onnellinen ja rikas kuin nuo rakastetut kukanumput? Eikö +kaikki ollut kuin ennen? Eikö orjatar Verna taas ollut muuttunut kevään +Vernaksi? + +Ei, ei kaikki ollut niinkuin ennen; jotakin oli muuttunut sen +ihmeellisen kauniin ja kuitenkin hirveän aamun jälkeen, jolloin vieras +ensi kerran tuli kuin tuntematon lintu Vernan ruusupuistoon. Hän oli +ennenkin nähnyt huulien liikkuvan ja ihmiskasvoissa huomannut eri +ilmeitä, mutta ei koskaan siten kuin sinä aamuna. Niissä huulissa ja +niissä kasvoissa oli jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt. Miksei hän +koettanut kuten muut selittää ajatuksiaan merkkipuheen avulla? Mikä +kummastutti vierasta, kun Verna ei ymmärtänyt häntä? Näkyihän +kyyneleitäkin hänen silmissään, niinkuin olisi hänet jokin rakas toive +pettänyt. Miksi vierasta se näytti surettavan, ettei Verna osannut +liikuttaa huuliaan niinkuin hän? Mitä hän odotti? Mitä hän kaipasi? +Eihän kukaan muu ollut ennen odottanut eikä kaivannut mitään häneltä. +Puuttuiko häneltä sitten mitään? Ja jos niin olikin, _mitä_ häneltä +sitten puuttui? + +Hän vaipui syviin ajatuksiin. Tuo tuntematon _jokin_ teki hänet +levottomaksi. Hän koetti miettiä, missä hän oli toisenlainen kuin muut. +Olihan hän luotu samanlaiseksi kuin hekin. Saattoihan hän liikkua, +nähdä, tuntea, itkeä ja nauraa niinkuin muutkin ihmiset. Eikä hän ollut +aivan ilman tietojakaan. Tuhattaituri Ramström, joka rakasti musiikkia +ja puhalsi huilua, oli opettanut hänet soittamaan kitaraa. Rebekka oli +opettanut hänet lukemaan, mutta ei kirjoittamaan siitä yksinkertaisesta +syystä, ettei hän sitä osannut itsekään. Isä, joka ei uskonut mihinkään +uskontoon, oli antanut hänelle Fantin uudet yleisen historian luennot, +Rousseaun _Emilen_, muutamia matkakertomuksia ja -- Lidnerin runoelman +"Viimeinen tuomio". Ne olivat käsittämättömiä arvoituksia kuuromykälle +lapselle. Mutta Rebekka oli antanut hänelle Raamatun; sitä hän luki +mieluimmin ja ymmärsikin siitä milloin jonkin kertomuksen, milloin +jonkin kohdan, jossa puhuttiin Jumalan äärettömästä rakkaudesta. +_Puhumisen_ taidon hän luuli ymmärtävänsä, sehän oli vain huulien +liikuttamista erikoisella tavalla tai merkkien tekemistä käsillä. +Koira, linnut, puut, ruusut, puro, ukkospilvi, kaikki nekin osasivat +puhua; sen hän arvasi niiden liikkeistä, ja hän ymmärsi niiden kielen. +Mutta _ääni, laulu, sävel_, mitähän niillä tarkoitettiin? Olikohan +sekin jotakin, jota hän saattoi nähdä, haistaa tai ottaa käteensä? Hän +päätti kysyä. + +Eräänä päivänä Rebekka tapasi hänet miettimästä Raamattunsa ensimmäistä +sivua, ja hänen hämmästyksekseen kysyi tyttö: + +-- Mitä merkitsee se, että Jumala _sanoi_: tulkoon valkeus? Liikuttiko +Jumala huuliaan vai tekikö hän merkkejä käsillään? + +-- Jumala _ajatteli_ -- Rebekka vastasi nopeasti -- ja se oli sama kuin +Jumala _sanoi_. + +-- Onko sitten _ajatteleminen_ samaa kuin sanominen? Kuinka sinä +ymmärrät minun ajatukseni, ellen minä niitä merkeillä ilmaise. + +Rebekka ei osannut vastata. + +-- Tässä on kolmannessa luvussa -- Verna jatkoi -- että ihmiset +_kuulivat_ Jumalan _äänen_ käyskentelevän puutarhassa. Näkivätkö he +äänen ja saattoiko ääni astuskella? Oliko ääni eläin? + +-- He näkivät puutarhan puiden kumartavan Luojalleen ja ymmärsivät +silloin, että se oli Jumalan ääni, vastasi Rebekka hämillään, +keksimättä äkkiä selvempää selitystä. + +Vernasta se oli hyvin uskottavaa, mutta hän pudisti tyytymättömänä +mustakiharaista pikku päätään. + +-- Jotakin sinä salaat minulta, hän sanoi. Miksi teet merkkejä minulle, +mutta et isälle? Kaikki muut ymmärtävät sinua, kun liikutat huuliasi, +mutta minua he eivät ymmärrä ilman käsien apua. Eräs ei ymmärtänyt +käsieni liikkeitäkään. + +-- Isäsi lähtee pois ja tahtoo sanoa sinulle jäähyväiset, vastasi +Rebekka, päästäkseen vaarallisesta puheenaiheesta. + +Kapteeni oli viime päivinä saanut jonkin huolettavan tiedon. Hän ei +uskaltanut maata öisin, hän poltti koko joukon papereita ja näytti +valmistautuvan pitkänlaiselle matkalle. Hän odotti maltittomasti +tohtori Ekströmeriä, mutta häntä ei kuulunut. + +Kun Verna astui isänsä huoneeseen, oli isä lataamassa pistoolejaan, ja +kun se näytti pelästyttävän Vernaa, kätki hän kiireesti aseet vyöhönsä. + +-- Ei se mitään ole, selitti hän, ainahan täytyy olla aseita ryövärien +varalta mukana. Lapsi ... rakastatko minua? + +Orjatar Verna seisoi kädet ristissä ja maahan katsoen pelättävän miehen +edessä, jonka näkeminen ei ollut koskaan voinut herättää hänessä muita +tunteita kuin vavistusta. + +-- Lapsi, rakastatko minua? kysyi hän toistamiseen kiivaasti, liikkein, +joissa oli hänen luonteensa hurjuutta. + +Mutta epäilemättä hän muisti samassa, miten tohtori ankarasti oli +määrännyt, että sairaan piti saada osakseen lempeää levollisuutta, +sillä hän hillitsi mielensä ja pyysi viitaten häntä istuutumaan +viereensä sohvalle -- jota kunniaa hän ei ollut koskaan ennen +osoittanut ainoalle lapselleen. + +-- Voi sattua, että minä lähden pois joksikin ajaksi, hän jatkoi tehden +merkkejä niin lempeästi kuin saattoi. -- Minä tahtoisin mieluimmin +viedä sinut kanssani, mutta sinun pitää hoitaa terveyttäsi. Älä +ajattele Ekströmeriä; minä kyllä lupasin sinut hänelle, mutta +ainoastaan kannustaakseni häntä tekemään sinut terveeksi. Semmoisia +ovat lääkärit ja semmoisia ovat kaikki ihmiset; maksutta he eivät +koskaan tee hyvää työtä. Sinä et saa rakastaa ketään muuta kuin +minua ... ymmärrätkö? Et koskaan ketään muuta kuin minua ... isääsi, +suojelijaasi, joka on sinulle kaikki kaikessa! + +Ja taaskin hurjistuivat mustan miehen kasvot, mutta jälleen hän +hillitsi itsensä ja jatkoi, tytön istuessa vastaamatta ja vavisten +hänen vieressään. + +-- Tarvitsenhan minä rahtusen rakkautta, yhden ainoan olennon, joka +rakastaa minua valehtelematta. Älä vastaa, että onhan minulla Kaaro! +Niin, Kaaro ei petä minua, mutta suo minulle vähän enemmän kuin on +koiran rakkaus! Sinun pitää rakastaa minua, sinun, ei minulla ole +ketään muuta. Jos sinä et rakasta minua, lapsi, niin minä surmaan +sinut ... sinut ja itseni! Miksikä et rakastaisi minua? Vai rakastatko +häntä ... häntä ... Sundhagenia? Vastaa, rakastatko häntä? + +Lausuessaan tuon vihatun nimen, joka häneltä tuli päässeeksi vastoin +hänen tahtoaan, kapteeni hypähti kaikista hyvistä päätöksistään +huolimatta pystyyn vihan vimmassa, otti lujasti kiinni tyttärensä +molemmista käsistä ja katsoa tuijotti häneen mustilla, palavilla +silmillään kuin tahtoen tulisoihduin valaista hänen sielunsa salattuja +syvyyksiä. Mutta nähdessään hänen kauhusta kalpenevan hän muisti vielä +kerran lääkärin määräykset, löi otsaansa, soitti rajusti ja käski +sisään tulevan Rebekan viedä pois tytön. + +-- Joko nyt taas tuossa pahoine tuulinenne peloitatte lasta? torui +emännöitsijä äreästi. Katsokaa tuota raukkaa, onhan hän enemmän kuollut +kuin elävä. Mitä tohtori nyt sanoo? Mitäpä auttaa aamusta iltaan +laastaroiminen ja lääkitseminen, varpaillaan astuminen kissan tavoin ja +onnettomalle lapselle mieliksi oleminen, kun hänen oma isänsä repii +rikki kaikki, mitä muut vaivoin ovat saaneet rakennetuksi! Te olette +sairas, kapteeni, käykää nyt heti paikalla nukkumaan. Ja moista +kurjuutta pitää tässä kärsiä vuodesta vuoteen! + +-- Ymmärränkö minä tuommoisia arkoja höpelöitä! vastasi kapteeni +huomattavasti hämillään. -- Mene tiehesi! + +-- Niin, kyllä minä menen; mutta jos ette ole järjellisemmin, niin +menenkin kokonaan. En minä kauemmin kestä tämmöistä elämää. + +Jättiläinen, joka oli jälleen muuttunut lapseksi, heittäytyi mitään +vastaamatta väsyneenä sohvalle. Rebekka koetti kaikin mahdollisin +tavoin rauhoittaa suojattiaan, vei hänet puutarhaan, näytti hänelle +äsken puhjenneen ruusun ja antoi hänen juoda vettä purosta. Verna pysyi +hiljaisena, mutta oli väsynyt ja ajatuksiin vaipunut. Hänen tilassaan +oli odotettavissa taudinkäänne, jota ei kukaan osannut edeltäkäsin +arvata. + +Seuraavana aamuna oli kapteeni poissa. Ei ollut lainkaan tavatonta, +että hän ratsasti pois öiseen aikaan, mutta tällä kertaa huomasi +Rebekan tottunut silmä, että myöskin matkalaukku sekä muutamia alus- ja +pitovaatteita, joita hänen isäntänsä ei muuten ottanut yöllisille +retkilleen, oli poissa. + +Puolenpäivän aikoina selvisi tuo nopea lähtö odottamattomalla tavalla. +Joukko ratsumiehiä lähestyi taloa ja asetti vartijoita kaikille +porteille. Huomattiin, että joukossa oli nimismies Kallio, muassaan +aliupseeri ynnä kuusi henkirakuunaa, jotka piirittivät Yöjärven. + +Kruunun mahtava käskynhaltija vaati sisäänpääsyä kuninkaan nimessä, ja +vastaansanomatta häntä toteltiinkin. Tarkka tutkimus toimitettiin +kaikissa huoneissa, nurkissa ja piilopaikoissa, ja kun talon herraa ei +löydetty, otettiin ensin takavarikkoon kaikki hänen paperinsa, ja +sitten nimismies ryhtyi majoittamaan väkeään taloon epämääräiseksi +ajaksi odottamaan isännän palaamista. + +Tuona pulmallisena hetkenä saapui tohtori Ekströmer palvelijoineen +ratsastaen mukavaa tasakäyntiä pitkin rannan kapeata polkua. + +Portilla Rebekka otti hänet vastaan helpotuksesta huoahtaen. + +-- Kuinka täällä jaksetaan? huusi tohtori hänelle jo kaukaa. +Toivoakseni nuori äänetön ystäväni voi hyvin ja hänen oivallinen isänsä +on kohtalaisen hullu, minkä enempää ei ole kohtuullista odottaakaan. +Tahdotteko olla niin rakastettava, että tuotte tuopin sokerijuomaanne, +mutta hyvin kylmänä; onpa tämä oikein janoa tuottava tie, minä esitän +sen kollegium medicumille pettämättömänä keinona huonoa ruoansulatusta +vastaan. Mutta mitä näenkään? Sodanjumalan poika tämän hulluuden +rauhoitetun majan ovella. Eihän vain urhoollinen Pyhä Yrjänä ritarini +liene uudestaan ryhtynyt ryntäämään tähän lumottuun linnaan? + +Rebekka kiirehti pelastamaan hänet nopeasti siitä erehdyksestä ja +kertoi uhkuvassa puhetulvassa kapteenin lähdön ja kruunun lähettilästen +epäilyttävän tulon. Tohtori unohti sokerijuomansa, hänen oppinut +otsansa vetäytyi yhtä synkkiin ryppyihin kuin jalansahauksen edellä, ja +hän lähti suoraan kruunun nimismiehen luo saamaan tarpeellisia tietoja. +Vastaus poisti kaikki epäilykset siitä, mikä oli ylhäisen kruunun +Yöjärvelle tulon tarkoituksena. Kapteeni Mörkiä syytettiin salaisista +vehkeilyistä ja edellisen vuoden salaliiton osallisuudesta. Hänen oli +onnistunut päästä pakoon, häntä ajettiin parhaillaan takaa ja +tahdottiin vartioida taloa, koska hän ehkä uskaltaisi palata sinne. + +-- No -- huudahti tohtori -- niin hulluksi minä häntä en kuitenkaan +luullut! Mutta kuinka on saatu vihiä moisesta konnuudesta? Minä luulin +Anjalan asian jo olevan menneen talven lunta. + +-- Minä sain osoituksen kornetti Peuralta, joka tuli päämajaan hakemaan +lääkäriä eräälle haavoittuneelle. Joen rannalla oleva kivi oli hänen ja +vihollisen välisen salaisen kirjeenvaihdon piilopaikkana. Minä +ratsastin Vilppulaan, löysin kiven ja sen alta majuri Klickille +osoitetun kirjeen, tiedättehän, hänelle, joka pakeni Venäjän puolelle. +Yöt ovat nyt pimeitä, me vartioimme paikkaa ja saimme kiinni erään +veitikan, joka souti Venäjän puolelta sinne hakemaan kirjettä. Kirje +oli kapteeni Mörkiltä. + +-- Hm ... vai niin, vai niin. Mutta kukapa olisi Pumponiuksesta +uskonut, että hän on niin viekas veitikka, moisesta sarvikuonosta? +Onnittelen häntä ja teitä, hyvä nimismies, virkaylennys on kyseessä. Te +puhuitte jotakin haavoittuneesta. Eihän se liene vain ollut luutnantti +Ros. Missä Petronius näyttää puupäätään, sieltä on harvoin se reipas +poikakaan kaukana. + +-- Sitä minä en tiedä. Rosko? Minä muistelen kuulleeni, että eräs Ros +on kaatunut Kaipiaisissa. + +-- Hänkö, lempo soikoon! huudahti tohtori, osoittaen niin paljon +inhimillistä osanottavaisuutta kuin sodan jokapäiväisiltä verisanomilta +vielä oli jäänyt jäljelle. -- Sanokaa joku Grönros tahi Rosengren. +Semmoista kanuunanruokaa on meillä yltä kyllä Ruotsin armeijassa. Mutta +Rosko? Menkää männikköön! Jo neljä viikkoa on pyhä Yrjänä-ritarini +ollut seikkailuilla. Eikä mitään päiväilmoitusta... Hm, siinä nyt ovat +seuraukset siitä hänen majesteettinsa armollisesta tavasta, että hän +ilmoittaa yleisölle pelkkiä voittoja. Mutta Rosista, kun on puhe ... +täällä on nuori neito, joka ei ole salaisissa tekemisissä minkään muun +vihollisen kuin rokon jälkijoukkojen kanssa. Minä pyydän, ettei häntä +häirittäisi. + +-- Olen käskettävissänne, herra tohtori, vastasi kruunun innokas +asiamies, kumartaen niin vaikutusvaltaiselle henkilölle kuin hän tiesi +tohtori Ekströmerin olevan, henkilölle, joka oli saanut kultarasian +kuninkaalta. + +Tohtori meni sairaansa luo ja löysi hänet siinä tilassa, mikä oli +seurannut isän käytöstä. Hän oli väsynyt, välinpitämätön ja tunteeton, +sanalla sanoen, tilassa, mikä voi saattaa lääkärin epätoivoon. + +-- Matami! huusi tohtori. + +Rebekka tuli. + +-- Minun mieleeni johtuu jotakin. Oletteko ilmoittanut tytölle, mitä +häneltä puuttuu? Tietääkö hän olevansa kuuro ja mykkä? + +-- Jumala varjelkoon, kuinka minä olisin sitä hänelle sanonut! Sehän +hänellä on ollut lohdutuksena, ettei hän ole sitä tiennyt. Sentähden +häntä juuri on pidetty erillään muista ihmisistä. + +-- Mutta nyt tahdon minä, että hänen pitää saada tietää se. + +-- Mitä ihmeitä? Tahdotteko, tohtori, tehdä lapsiraukan kahta vertaa +onnettomammaksi kuin hän jo on? + +-- Myönnän kyllä, että vaara on tarjona, jos se _ei_ meille onnistu. +Mutta onko meillä sitten valinnan varaa? Te ette sitä ymmärrä, mutta +koetan selittää sen niin tarkkaan, että kananpoikasiennekin pitäisi +se käsittää. Parannuskeino on valmistettu, tyttö on tullut +tunteellisemmaksi ulkoa päin tulevia vaikutelmia kohtaan. Minä toivoin, +että kaikki kävisi itsestään, että vaikutelmat leviäisivät muista +hermosäikeistä kuulohermoon. Ettekö ole huomannut hänen alkavan +aavistaa puutteellisuuttaan? + +-- Kyllä, Jumala paratkoon, kyllä hän on aavistanut ja viimeksi eilen. + +-- Hyvä. Nyt on tullut käännekohta, jota emme ole voineet edeltäpäin +arvata. Koko tuo heikko hämähäkin verkko, jota sanotaan hermostoksi, on +nyt ikäänkuin rampautunut, ja jos sitä jatkuu, saattaa tyttö vähitellen +tulla aivan tylsämieliseksi. Meidän täytyy keksiä keino, joka varovasti +elvyttää häntä ja samalla kääntää aivojen toiminnan suoraan +kuulohermoon -- vai niin, se kaikki on ehkä latinaa teidän +kananpoikasillenne. Samapa se, potilaan tulee tietää, ettei hän +kuule ... se herättää hänet... ja se, että hän on jälleen saava +kuulonsa, se luo häneen rohkeutta. Tänään on jo liian myöhäistä. +Huomisaamuna varhain menemme Vernan kanssa puutarhaan, ja silloin sen +pitää tapahtua, käyköön sitten syteen tai saveen. + + + + +16. UUSI MAAILMA. + + +Pohjoismaalainen, joka ei kauneimman kesän ajalla tiedä yöstä, näkee +vasta elokuussa sen näyn, mikä etelämaissa nähdään joka päivä: pimeätä +ja vehreyttä. Vasta siihen aikaan, jolloin kesä jo alkaa kuihtua +syksyksi, on pohjoismaalaisen suotu nähdä luonnon kukoistuksen joka +ilta kuolevan ja joka aamu jälleen heräävän uuteen nuoruuteen. +Toukokuinen herääminen on kuin uusi aikakausi, jota on kauan edeltäpäin +valmistettu ja joka pysyy kauan jälkeenpäinkin vuoden valoisana aikana. +Elokuinen ylösnousemus on silmänräpäyksen kestävä ja haihtuva, nopeasti +tuleva ja nopeasti katoava, mutta kuten edellinenkin sielua ja ruumista +virvoittava. + +Sellaisena kauniina ja elähdyttävänä elokuun aamuna noin kello +seitsemän tienoissa istui tohtori Ekströmer nuorine potilaineen +vihreällä penkillä ruusupensasten luona, ja Rebekka, uskaltamatta +jättää Vernaa näkyvistään, silitteli rautaharavalla hiekkakäytävää +hänen lähellään. Aamun hiljainen länsituuli hengähteli pensaissa ja +puissa; etäämpää puistosta kuului Ramströmin huilun ääni, kun hän +koetti kaikin tavoin nauttia vapaudestaan isännän poissaollessa. + +Verna oli nukkunut levottomasti, hän oli väsynyt ja heikko, mutta +aamuilma ja ruusujen suloinen tuoksu olivat synnyttäneet hänen +silmiinsä loiston ja kasvoilleen punan, mitä ei edellisenä päivänä +näkynyt. Tohtori katseli häntä melkein isällisen hellästi. Hän oli +tunnustanut Yrjölle, että lääkäri tulee niiden sairaiden ystäväksi, +jotka ottavat järkisyitä kuullakseen, ja sitä paremmaksi ystäväksi, +mitä kovempaa taistelua voitto on vaatinut. Mutta tuskinpa hän aavisti +ja tuskin tahtoi tunnustaa itselleenkään, että niin rikas viattomuus ja +samalla suuri onnettomuus oli tällä kertaa odottamattomalla tavalla +muuttanut hänen oman itsekkään poikamiehensydämensä. Lääkärin kohtalona +on, että hän vähitellen kovettuu kaikkien hellien tunteitten +vaikutuksia vastaan; se on hänelle elinehto, muutenhan hän ei kestäisi +lakkaamatonta ihmiskurjuuden näkemistä. Mutta hänessäkin vaati +kärsimyksen suunnattomuus toisinaan sydämen osanottavan hellyyden +liikkeelle. Ekströmer kerskui olevansa itsekäs periaatteen kannalta; +siinä hän pettyi, sillä hän oli itsekäs vain ammattinsa ja tottumuksen +tähden. Tuona hetkenä hän kummakseen tunsi melkein pelkäävänsä. + +Hetkisen vaitiolon jälkeen hän otti taskustaan leikkikalun, jota nuoret +siihen aikaan käyttivät, jonkinlaisen huuliharpun, jonka hieno +teräsvieteri antoi kuuroillekin kuuluvan äänen, kun sen pani +hampaittensa väliin ja näpäytti sitä. Hän koetti soitinta ikäänkuin +leikillä, kuivasi sen huolellisesti ja antoi Vernalle. Verna teki +hymyillen saman kokeen, kalpeni ja alkoi vavista. + +-- Mikä sinua vaivaa? kysyi Rebekka merkkikielellä, ollen tällöin kuten +aina muulloinkin tohtorin tulkkina. + +-- En tiedä, vastasi tyttö. Tuntui niin kummalliselta päässäni. + +-- Enkö ole aika pöllöpää? mutisi tohtori tyytymättömänä ja otti pois +soittimen. -- Tämähän on oikea karttu; ei, ei mitään hevoslääkitystä! + +Hän alkoi kysellä ja laskea leikkiä Vernan ruusuista. Hän tahtoi tietää +niiden sukulaisuussuhteita, ken oli niiden äiti, mitkä olivat +sisaruksia tai serkuksia, olivatko kukkalapset aina olleet +tottelevaisia, olivatko ne tarvinneet vitsaa, olivatko ne saaneet käydä +koulua ja oppia _laulamaan_. + +Hän oli hyvin arvannut viimeisen sanan vaikutuksen, sillä Verna +vakuutti uudelleen vilkastuneena hänelle eloisin liikkein, että ruusut +osasivat laulaa oivallisesti ja todistukseksi pyysi hän tohtoria +_haistamaan_ yhtä niistä. + +Kunnon tohtori tuli liikutetuksi melkein kyyneliin asti. Hän vei Vernan +tuulelta suojassa olevaan paikkaan, otti -- taaskin ikäänkuin leikillä +-- tiheän, pehmeän silkkihuivin, joka jo oli enemmän kuin seitsemän +viikkoa ollut yöt päivät sidottuna tytön korvien suojaksi, ja tarkkasi +jännittyneenä hänen kasvojaan, joissa jokainen tunne silmänräpäyksessä +kuvastui. + +Ensi vaikutelma oli kylmän tunne. Se katosi, jättäen sijaa +uteliaisuudelle, ilolle, ihmettelemiselle ja vihdoin hartaudelle. + +-- Minä _näen_ Jumalan äänen, hän sanoi merkkejä tehden ristissä käsin, +niinkuin hänellä oli tapana, kun hän ajatteli hiljaista aamurukoustaan. + +-- Mitenkä sinä sen näet? kysyi Rebekka tohtorin käskystä. + +-- Minä näen sen "käyskentelevän puutarhassa". Puut ja ruusut +kumartavat sille. + +-- Pane kiinni silmäsi! + +Verna sulki silmänsä, ja uusi kauhun sekainen ihmettely kuvastui hänen +eloisista kasvoistaan. + +-- Minä näen sen kuitenkin! vastasi hän. + +-- Ei, sinä _kuulet_ sen! selitti Rebekka nyyhkien, kun Verna pitkän ja +kummastuneen vaitiolon jälkeen avasi silmänsä. + +-- Kuulkaas nyt, hyvä matami -- kuiskasi tohtori Ekströmer, joka oli +ainiaan käytännöllinen, vaikka hän tällä kertaa tunsikin tavatonta +pehmeyttä sydämessään -- olkaa hyvä ja jättäkää tillittämiset! +Mahdollisesti on toissapäiväinen tapaus jouduttanut paranemista eikä +keskeyttänyt sitä, niinkuin pelkäsin. Onpa hyvin luultavaa, että tyttö +kuulee Ramströmin huilunkin äänen tuolta etempää ja siis myös teidän +hyvin sopimattomat nyyhkytyksenne. Mutta älkäämme hätäilkö. Sanokaa +hänelle, että hän jälleen sulkisi silmänsä ja sitten sanoisi meille, +vieläkö hän _näkee_ äänen. + +Verna totteli, ja tohtori sulki hyväillen hänen molemmat korvansa +käsillään. Silloin ei Verna sanonut enää _näkevänsä_ mitään. + +Todistus oli vastustamaton. Se oli suurin voitto, minkä tohtori +Ekströmer koskaan oli saavuttanut, voitto, josta Upsalan ja Turun +oppineet tiedekunnat syystä kyllä saattoivat kadehtia häntä. Mutta +huolimatta puhjeta äänekkääseen riemuun, kuten sydän ja ammattiylpeys +häntä houkuttelivat tekemään, hän tyytyi viisaasti syleilemään +onnetonta, jonka hän oli pelastanut, ja painamaan isällisen suutelon +hänen puhtaalle otsalleen. Käskevä viittaus vaati Rebekan olemaan +vaiti. Ei minkään karkean sanan, ei minkään epäsointuisen nyyhkytyksen +pitänyt tuona merkitsevänä hetkenä loukata erittäin hienotuntoisia +hermoja, jotka aina hennon lapsuuden päivistä lukien ensi kertaa +havaitsivat äänen värähdyksiä ja jotka vähäinenkin varomattomuus +saattoi nopeasti jälleen lamauttaa. Pyhä hiljaisuus -- pyhä sentähden, +että silloin oli säilytettävä Kaikkivaltiaan armon tekemä ihme -- oli +vielä jonkin aikaa ympäröivä pelastettua lasta, kunnes kuulohermo +asteittain ja vähitellen oppi ponnistuksetta tajuamaan uudet +vaikutelmat. Huivi sidottiin jälleen mitä huolellisimmin äsken +auenneiden äänen porttien eteen; vähän aikaa takaperin vielä niin +kovaosainen tyttö, joka ei aavistanut, että hän oli päässyt ihmiskunnan +yhteyteen, vietiin hellästi ja huolehtien takaisin huoneeseensa, ja +mitä ankarimpia käskyjä annettiin hänen hoitamisestaan, koska tohtorin +vielä samana päivänä täytyi palata kenttäpalvelukseen. + +Tohtori Ekströmer oli vapaa-ajattelija, hän kuten muutkin; hänen +aikakautensa uskoi ihmisyyteen, mutta hän tunsi toisinaan halua uskoa +sitäpaitsi Jumalaan. + +-- Tiedättekö mitä? hän sanoi Rebekalle, kun hän oli hyvän päivällisen +syötyään valmis nousemaan satulaan. Jumala ei todellakaan varsin +tarkoin valitse välikappaleitaan, kun hän tahtoo tehdä hyvän työn. +Olisinpa antanut kultarasiani, jos ensimmäiset äänet, jotka tyttö +kuuli, olisivat olleet äidin sanoja, leivosen liverrystä tai uskollisen +sulhon iloista ihastusta; ja nyt hän ensiksi kuuli Ramström-vanhuksen +viheliäisen huilun äännähdyksiä ja teidän nyyhkytyksenne, jotka eivät +suinkaan musiikkia olleet. Myöntäkää, että se oli vahinko. Mutta niinpä +onkin sen sijaan koko tyttö hieno romanssi. Se on harvinaista meidän +päivinämme, kun naispaimenet ovat lakanneet lampaita kaitsemasta. Jos +mieli saada meidän aikanamme säilymään edes vähänkään todellista +luontoa, niin täytyy joutua suljetuksi viideksitoista vuodeksi +kammioonsa, lohikäärmeen ollessa vartijana ja jättiläisen kurinpitäjänä +ja velhon vihdoin tullessa pelastajaksi. Niin, jos olisi siitäkään +apua... Ai, tuhat tulimmaista, nythän _minä_ olenkin voittanut Cecile +Almsköldin hansikkaan! Nöyrimmät kiitokset; jos on tarkoitus käden +seurata hansikkaan mukana, luovun minä kaikesta... Jääkää hyvästi, +matami, pitäkää hyvää huolta tytöstä! Yrjö-raukka ... hän on kaikki +menettänyt ... ehkäpä henkensäkin! + +Ja tohtori ratsasti pois hyräillen iloista laulua, haihduttaakseen +viimeiset hansikasten ja ihmiskohtaloiden ajatukset. + +Päiviä kului. Vartijat siirrettiin pois talosta, kun oli saatu varma +tieto, että kapteeni Mörkin oli onnistunut paeta Venäjän puolelle. +Rebekka jäi yksin hoidettavansa, Ramströmin ja palvelijain kanssa. Sade +ja myrsky ennustivat syksyä. Kuusien varjot kävivät pitemmiksi ja +tihenivät, metsien polkuja astui yhä harvemmin matkamiehen jalka tai +tallasi ratsun kavio. Yöjärven kartano muuttui hiljaiseksi ja +yksinäiseksi. + +Mutta hiljaisuus ja yksinäisyys oli se äidillinen yö, josta Vernan uusi +maailma oli kirkastuva päiväksi. Odottamaton ja ihmeellinen menestys, +joka oli seurannut tohtori Ekströmerin parannustapaa, oli saattanut +Rebekan kunnioittamaan lääkintätaitoa. Eipä kissa olisi voinut +uskollisemmin vartioida hiirenkoloa kuin Rebekka vartioi haltuunsa +uskottua aarretta. Määräyksiä noudatettiin tarkoin. Joka päivä +päästettiin siteet korvilta vähäksi aikaa, kunakin päivänä +neljännestuntia kauemmaksi kuin edellisenä. Ei mitään sanoja, +ainoastaan hiljaista musiikkia. Ramström kutsuttiin paikalle, hän +viritti ääneti kitaran ja soittaa näpäytteli vienon sävelmän, antaen +Vernan soittaa jäljestä. Hän kummastui suuresti huomatessaan kielillä +olevan toisenkin ominaisuuden kuin ainoastaan väräjämisen; hänen ilonsa +oli vielä suurempi, kun hän käsitti sävelen. Oli kuin olisi ruusujen +äänetön soitto, kauan haudassa ollut, mutta kauan aavistettu äkkiä +noussut salatusta syvyydestä. Kitara opetti hänelle, mitä hän siihen +asti ei ollut ymmärtänyt, ettei voinut nähdä eikä haistaa ääntä, että +se oli huomattava tähän asti tuntemattoman elimen avulla. Hän tarvitsi +aikaa käsittääkseen tuon kummallisen keksinnön; hän vertaili, hän +kuunteli, ja joka päivä toi uusia kokemuksia. Hän kuuli seinäkellon +raksuttavan ja saattoi tuntikausia mietiskellä sen yksitoikkoista +ääntä. Kaaroa, kahlekoiraa, ei saatu tottelemaan poliisijärjestystä, se +kutsuttiin sisään, sen annettiin kohtuullisesti haukahdella, ja Verna +kuvitteli sen varmaankin olevan sitä, mitä sanottiin _puhumiseksi_. +Talon kissaa ja aituuksessa olevia lehmiä voitiin yhtä vähän tuomita +rikkomattomaan vaitioloon. Verna ajatteli, että se se varmaankin oli +_sanomista_. + +Muutamien päivien kuluttua hän pääsi uudelleen puutarhaan. Side +korvilla hän näki kaikki kuin ennen ja kuitenkin erilaisena, sillä nyt +hän tiesi, että ulkonaisten, nähtävien esineiden takana oli kummallinen +elämä, jota sanottiin ääneksi. Side otettiin pois, ja äkkiä hypähti tuo +uusi, tuntematon elämä esiin äänettömyyden verhosta. Hän kuuli puron +solisevan, puiden humisevan, varpusten visertävän. Kurjet, jotka +muuttivat pois kiilanmuotoisissa parvissa, lähettivät hänelle ääniä +tyhjästä korkeudesta. Järvi, joka kohisi vähän matkan päässä, näytti +pirskottavan ääniä sinertävään ilmaan. Verna pelästyi, hän ei tiennyt, +mistä kaikki nuo vaikutelmat tulivat hänen korviinsa. Ne tulivat hänen +kuuluviinsa niin hämmentyneinä, sekavina, pauhaavan voimakkaina, ne +näyttivät hänestä niin valtavilta, salaperäisiltä ja hirvittäviltä, +ettei hän voinut torjua säikähdyksen tunnetta. Hän pyysi takaisin +suojelevaa huiviaan ja pakeni hämmästyneenä hiljaiseen kamariinsa. + +Mutta jo toisella kerralla, kun Rebekka määräyksen mukaan uskalsi tehdä +saman kokeen, oli mykkä tyttö päässyt varmuuteen siitä, etteivät +luonnon uudet äänet olleet hänen olemukselleen vihamielisiä, vaan +päinvastoin olivat liittolaisia ja ystäviä. Hän käsitti nopeasti puron +solinan ja tuulen huminan erotuksen; hän kuunteli turhaan niiden +ruusujen erikoista havaittavaa ääntä, joiden kieli ennen oli ollut +varsin kaunopuheinen. Ah, niiden kaikkien kukoistus oli loppunut, siinä +oli niiden äänettömyyden syy. Ensi keväänä, kun niiden sievät umput +taaskin aukaisisivat hennot kukkakupunsa valoa kohden, silloin ne kyllä +puhuisivat kuin ennenkin. Mikä odotus siihen asti, mikä ilo silloin! + +_Puhuminen!_ Pyydä lasta, joka ei ole vielä kahdenkaan vuoden vanha, +puhumaan, niin hän on yhtä vähän kuin Verna ymmärtävä, mitä häneltä +vaaditaan. Kerran Verna hämmästyen kuuli omasta suustaan lapsellisen +sanan, jota hän oli kauan lausunut kuulemattaan; se tapahtui hänen +katsellessaan äitinsä muotokuvaa, ja se sana oli: _äiti!_ Hän pelästyi +omien huultensa vierasta ääntä, eikä tohtinut lausua sitä toistamiseen. + +Mutta Vernan ymmärryksen kehitys oli sanattoman äänettömyyden aikana, +missä hän oli elänyt, ehtinyt paljoa pitemmälle kuin kaksivuotisen +lapsen. Hän oli ajatellut paljon, miettinyt paljon, mutta omalla +tavallaan, epäselvin ja haaveellisin kuvitteluin muodostaen monia +sellaisia käsitteitä, jotka hänen ikäisilleen muuten jo kauan ovat +olleet tunnettuja ja selviä. Kun siis Rebekka rupesi tohtorin +määräyksen mukaan viikon kuluttua puhumaan hänelle, samalla merkein +selittäen sanat, käsitti Verna ihmeen nopeasti sanain merkityksen. +Ainoastaan abstraktiset käsitteet, joita ei millään merkeillä voitu +saada tajuttaviksi, pysyivät vielä kauan hänelle arvoituksena. Niitä +hänen täytyi arvata tunnettujen käsitteiden vaillinaisesta +samankaltaisuudesta. _Jumalaa_ hän oli lapsuudestaan asti merkinnyt +hyvin korkealla ja suurella, _rakkautta_ avoimella sylillä, +_iankaikkisuutta_ ympyrällä, _aikaa_ matkimalla kellon heilurin +liikettä, _vapautta_ linnun lennolla jne. Helpompi oli Vernan ollut +nimittää niitä harvoja henkilöitä, jotka olivat hänen jokapäiväisenä +seuranaan. Silmäkarvojen rypistys merkitsi isää, käden laskeminen +päälaelle kaljupäistä Ramströmiä; poskelle pantu etusormi merkitsi +Rebekkaa, jota tuossa hänen esiinpistävässä osassaan koristi suuri +syylä; irvistys osoitti kierosuista Marttia; lypsynkaltainen liike +Riikka-karjakkoa ja hampaiden näyttäminen koiraa. + +Koko tuo lapsellinen ja osittain nerokaskin merkkijärjestelmä oli +tällöin vaihdettava sanoiksi. Koulu ei enää ollut mikään kuuromykkien +koulu, sillä siinähän oli uutena ja runsaana apukeinona kuulo. Koulu ei +myöskään ollut raakalaisten lähetyskoulu, sillä siinähän oli valmiina +varasto ennen kehittyneitä korkeitakin käsitteitä. Verna oli kuin +vanki, joka lapsuudestaan asti oli kasvanut ahtaassa, yksinäisessä +vankilassa ja nyt ensi kertaa oikoi kangistuneita jäseniään vapaassa +luonnossa, kirjavassa ihmiselämässä. + +Vielä oli pitkä, vaivalloinen tie kuullusta sanasta ja ymmärretystä +käsitteestä sanaan, jonka hän itse saattoi lausua. Käsite oli ollut +kauan edeltäkäsin valmisteltu, mutta samalla tavoin ei ollut +harjaantunut teknillinen huulten ja kielen ääntensynnyttämiskyky. Oli +siis vielä jäljellä, joskaan ei aivan koko sitä harjoitusten ja +joellusten asteikkoa, mikä kaksivuotiaan lapsen on suoritettava, niin +kuitenkin harvinaisen lapsellinen joukko epäonnistuneita kokeita, joita +varsinkin konsonanttiäänet aiheuttivat. Verna häpesi taitamattomuuttaan +ja aloitti yksin, Rebekan ääntä matkien, ensimmäiset harjoituksensa +uuden, vaikean ääniasteikon alalla. Kitara opetti hänelle tahdin; +musikaalinen korva saattoi hänet aavistamaan, ettei hänen opettajansa +puhe ollut täysin kelvollinen kauniin, sivistyneen puheen esikuva. Hän +oli opinhaluinen ja kiitollinen, mutta voi, miksi ei ollut täällä tuo +ihmeellisen viehättävä vieras, joka kerran oli itkenyt, kun hän ei +ymmärtänyt häntä? + + + + +17. VAIHTUNEET OSAT. + + +Vähimmin ihmeellistä siitä kaikesta, mitä tapahtui Yöjärvellä, +ei suinkaan ollut Rebekan muuttuminen. Hän kasvatti lapsen +täysikasvuiseksi tytöksi, mutta se lapsi kasvatti yhtä paljon häntä +itseään. Vanha, kiivas, töykeä ja toisinaan raivoava lohikäärme, +jommoisena ensin opimme tuntemaan kapteeni Mörkin vastahakoisen kätyrin +ja hänen onnettoman tyttärensä vartijan, oli muuttanut luonnettaan. +Näytti siltä kuin tapaukset olisivat isku iskulta takoneet tuon kovan, +terävän raudan pehmeäksi teräsvieteriksi, joka kyllä vielä joskus +saattoi palautua jäykkään, taipumattomaan kovuuteensa, mutta mieluimmin +notkeasti taipui turvattoman olennon ympärille suojellen häntä. Hän oli +ottanut vastaan onnettomuuden, kurjuuden lapsen ja rakastanut sitä jo +silloin, rakastanut sitä suuttumuksen purkauksissakin. Sitten muodostui +hänen nähtävissään tuo vankiparka Jumalan ihmeeksi, ennen +tuntemattomaan kukoistukseen; orjatar Verna muuttui päivä päivältä +kevään Vernaksi, ja entisestä lohikäärmeestä tuli hänelle kuuliainen +palvelija. + +Aurinko paistoi kirkkaasti ja lempeä syystuuli kahisi kellastuneissa +lehdissä, kun nuo kaksi, oppilas ja opettaja, taas olivat eräänä +päivänä syyskuun keskipalkoilla yksinäisessä puutarhassa. Rebekka oli +poiminut puista omenia ja päärynöitä; Verna, ollen tällä kertaa +huivitta, oli koonnut osan niistä hedelmistä, jotka olivat karisseet +maahan. Tuon tuostakin hän keskeytti työnsä, kuunnellakseen ympäriltään +kuuluvia luonnon ääniä. Hän ei saattanut päästä siitä ajatuksesta, että +ruusut kuitenkin kerran puhuisivat, kunhan kevät saapuisi. Miksi oli +niin pitkälti kevääseen? + +-- Lapsi -- sanoi Rebekka, yhä samalla merkkien avulla selittäen +sanansa ja lausuen _lapsi_ sanan kuin olisi se ollut: teidän +kuninkaallinen korkeutenne! -- ymmärrätkö nyt, mitä sinulta tähän asti +puuttui? Ymmärrätkö nyt, että kuulet? + +-- Ymmärrän, ilmoitti Verna merkein, kyllä sen nyt ymmärrän. Nyt +tiedän, minkätähden hän itki. + +-- Ajatteletko vielä sitä nuorta miestä, joka oli täällä ruusujen +aikaan? + +-- Ruusujen aikaanko? Ajattelen. + +-- Ei pidä ajatella nuoria sotureita. He kuljeksivat milloin missäkin, +puhuvat paljon ja unohtavat pian. Sotilasten ajatteleminen ei ole +koskaan tuottanut onnea sinun suvullesi. + +-- Hän soitti ja hän lauloi, enkä minä kuullut häntä. Hän sanoi minulle +mitä kauneimpia sanoja, enkä minä ymmärtänyt häntä. Minä olin silloin +hyvin onneton, enkä siitä ollenkaan tiennyt. + +-- Katsoitko hänen huuliaan? + +-- Minä en ymmärtänyt kaikkea. Hän sanoi niin paljon sellaista, mitä +sinä et koskaan ole sanonut! + +-- Älä enää ajattele häntä. Muistathan, miten isäsi raivostui sinä +aamuna. Se nuori mies oli erään miehen näköinen, joka oli hänen +verivihollisensa. Ei, älä ajattele häntä; hän ei koskaan enää palaa. + +--- Hän palaa kyllä. + +Rebekka tunsi hetkellisen lohikäärmeenraivon puuskan, mutta tyyntyi ja +huomasi, että oli parasta keskeyttää vaarallinen puheenaihe. + +-- Tule, hän sanoi, tuuli on kylmä; me emme saa viipyä kauemmin ulkona. + +Heidän mennessään tuli näkyviin neljä ratsumiestä -- mikä silloin jo +oli hyvin harvinaista -- ja he lähestyivät varoen taloa metsäpolkua +myöten. Ne olivat rakuunoita; ensimmäinen ajatus, mikä mieleen johtui, +oli luonnollisesti se, että vartioväki palasi takaisin. Mutta kohta +huomattiin ratsumiehillä olevan mukanaan haavoitettu, jonka pää oli +siteissä. + +He pysähtyivät portille ja lähettivät yhden joukostaan kysymään, oliko +kapteeni Mörk kotona. Kuultuaan hänen olevan poissa mies pyysi +kohteliaasti, että heidät päästettäisiin sisään. Sitä ei uskallettu +kieltää, oli opittu pelkäämään rakuunoita. + +Rebekka ja Verna seisoivat portailla, kun kaksi äsken tullutta lähestyi +jalkaisin. Tuskin ehti Verna heidät huomata, ennenkuin hänen kasvonsa +sävähtivät punaisiksi; hän astui muutaman askelen eteenpäin, pysähtyi +hämillään ja jäi seisomaan kuin kuvapatsas. Vieras, jonka pää oli +siteissä, riensi esiin, syleili häntä ja suuteli otsalle. Hänen +kumppaninsa antoi emännöitsijälle kättä sen näköisenä kuin olisi hän +aikonut sanoa joko "hyvää päivää" tai "häpeä toki!" + +-- Meillä ei ole suurin kiittämistä viimeisestä, virkahti tuo vanha, +sievistelemätön sotilas jurosti irvistäen. -- Luutnantti tahtoi tulla +tänne; minun täytyi laahautua mukana. + +Jos Rebekka olisi ollut sama lohikäärme kuin kolme kuukautta takaperin, +hän ei olisi seisonut niin vastauksettomana kuin hän seisoi. Jos hän +olisi tuntenut ainoastaan silloin riihestä tavatun rosvon, hän olisi +epäilemättä taaskin ryhtynyt sudenajoon. Mutta hän tunsi samalla +nuorukaisen, jonka näkeminen hänet sinä kesäkuun aamuna oli kokonaan +hämmentänyt, ja vähääkään vastustamatta hän riensi, vieden Vernan +mukanaan, panemaan kuntoon huonetta odottamattomille vieraille. + +-- Lepää, Yrjö! Jaakko Peura sanoi osoittaen vuodetta, kun heidät oli +viety kapteenin tyhjään huoneeseen, sillä Yöjärvellä ei ollut yhtään +vierashuonetta. + +Ja Yrjö Ros tarvitsikin lepoa rasittavan ratsastuksen jälkeen. Hän oli +vain entisen itsensä varjo, sen miehen, mikä hän oli ollut kaksi +kuukautta takaperin -- kalpea, kuihtunut, horjuva, pää oli raskas, +kädet vapisevat, katse loistoton. Eipä nousta verevin poskin haudasta, +joka jo on puoleksi umpeen luotu. Sellainen on sota, ainainen Molok. +Kaipiainen oli riistänyt hänen nuoruutensa kukkeuden. + +Maattuaan tuntikauden hän nousi levosta voimistuneena, meni Vernan +huoneeseen ja tapasi hänet yksin. Miten toisenlainen oli kohtaaminen +tällä kertaa kuin silloin kesäkuun aamuna! Silloin oli ukkosilma, mutta +päivänpaistetta pilvien takana ja päivänpaistetta kahden nuoren +sydämessä. Nyt oli ulkona syksy ja syksy myös kaksikymmenvuotiaan +sydämessä. + +Verna kuuli hänen askelensa portailta, meni häntä vastaan avoimin +sylin, mutta nähtyään hänet ilman matkapukua, mikä oli verhonnut hänet +hänen taloon tullessaan, hän peräytyi askelen, hänen kasvonsa +kalpenivat, levitetyt käsivarret vaipuivat alas. Yrjö otti häntä +kädestä, suuteli sitä ääneti ja kirjoitti paperilipulle seuraavat +sanat: + +"Nyt on kohtalomme samanlainen. Minä kuulen yhtä vähän kuin sinäkin. +Rakas sisar, minä olen veljesi." + +Hän ei tiennyt, että heidän kohtalonsa oli niin odottamatta vaihtunut. +Yrjöltä puuttui, mitä Verna oli saanut takaisin. + +Verna otti paperin, punastui ja kalpeni jälleen. Hän ei osannut lukea, +hän ei ollut koskaan kirjoittanut, ei koskaan saanut kirjettä. Hän +katsoi kysyvästi Yrjöön, sitten paperiin ja uudelleen Yrjöön. He eivät +ymmärtäneet toisiaan, he vain katselivat kummastellen ja ääneti +toisiaan. + +Kohta Vernan kädet kuitenkin olivat vilkkaassa liikkeessä. Hän kysyi +merkkikielellään Yrjöltä, miksei hän puhunut, ja kertoi ilosta +säteilevin silmin, että hän saattoi kuulla puhetta. Merkit olivat +Yrjöstä käsittämättömät, mutta hän arvasi niissä olevan kysymyksen. +Vastauksen sijasta hän osoitti sidottua päätään ja korviaan. Verna oli +tottunut selittämään merkkejä, hän ymmärsi surullisen totuuden, ja +silloin hänen silmänsä vettyivät, -- hän itki samoja myötätunnon +kyyneleitä suuren onnettomuuden johdosta kuin nuorukainen kerran oli +itkenyt tytön kovan kohtalon tähden. + +Mutta hän ei itkenyt kauan. Uusi ajatus syntyi hänen vilkkaassa +sielussaan. Hän pyyhki kyynelensä, hänen kasvonsa säteilivät hellyyttä, +hän otti kiinni hänen kädestään ja lausui sanan, joka kerran oli +syvästi liikuttanut häntä: + +-- _Veli!_ + +Yrjö luki sen hänen huuliltaan ja nyökäytti hellästi päätään ikäänkuin +sanoen: niin, niin, sinä olet oikeassa, minä olen veljesi. + +Verna näki sen ilahduttavan häntä, mutta siinä ei ollut kylliksi, hän +tahtoi sanoa vielä enemmän. Kun ei Yrjö käsittänyt mitään hänen +merkkejään, täytyi hänen kainosti ja epäröiden turvautua uuteen +puhetaitoonsa, kiersi käsivartensa Yrjön kaulaan, nojasi päätään hänen +olkapäähänsä, katsoi häntä kirkkaasti silmiin ja sanoi: + +-- _Minä rakastan sinua!_ + +Ne olivat ensimmäiset sanat, lapsenjoellusta lukuunottamatta, mitkä +Verna oli lausunut kellekään kuolevaiselle olennolle. Tohtori +Ekströmerin toive oli toteutunut aavistamattomalla tavalla. Surun ja +onnettomuuden lapsi ei ollut saanut _kuulla_ ensimmäisiä sanoja +rakkailta huulilta, mutta hän oli _puhunut_ ne sydämensä ystävälle. + +Jotakin oli tuossa kohtauksessa ja jotakin tuossa viattomassa +tunnustuksessa, joka palautti Yrjön muistiin hetken, jolloin he ensi +kerran tapasivat toisensa ukonilmalla. Yrjö ymmärsi hänet niinkuin hän +silloin oli käsittänyt Yrjön. Yrjö näki huulten liikkeen, mutta hänen +mieleensä ei johtunut, että Verna olisi puhunut. Hän luuli mykän +tunnustavan sydämensä salaisuuden kuurolle, ja siinä oli hänestä +kylliksi. + +Vernalle se ei riittänyt. Voidakseen puolestaan rakastaa häntä, täytyi +Yrjön tietää, ettei Verna enää ollutkaan entinen surkuteltava, +kovaosainen olento, joka saattoi vaatia vain sääliä. Yrjön piti tietää, +että Verna oli tai ainakin oli tuleva hänen vertaisekseen, jolle hän +saattoi uskoa kaikki, ja joka puolestaan saattoi olla yhtä +luottavainen. Mutta kuinka hänen piti se ilmoittaa? + +Hän otti kitaran ja soitti sävellyksen. Yrjö katseli sitä mielihyvin, +mutta kummastumatta. Olihan Verna ennenkin jo soittanut, eikä Yrjö nyt +kuullut, että kitara oli vireissä. + +Kun se ei onnistunut, teki Verna toisen rohkean kokeen, yrittäen +laulaa. Ei sekään onnistunut paremmin, Yrjö ei kuullut häntä. + +Vernan täytyi taaskin koetella outoa puhetaitoa. Hän tarttui Yrjön +molempiin käsiin, he kun istuivat vierekkäin sohvalla, ja alkoi erään +sellaisen lapsellisen puheharjoituksen, jollaisia hän oli uskaltanut +siihen asti ainoastaan silloin pitää, kun ei kukaan kuullut häntä. +Koettaen luontevasti voittaa vastahakoiset konsonantit hän sanoi: + +-- Minä rakastan sinua (nuo sanat sujuivat hyvin, mutta seuraavat +hangoittelivat vastaan). Minä ... tahto ... sinä ... rakastaa ... +minua... Minä ... tahto ... sinä ... suojella ... minua... Minä +tahto ... sinä ... tulla ... terve... Jumala ... tehdä sinut ... +terve... Sinä onnellinen ... Verna onnellinen. + +Kaunis keijukainen sammalsi ensi kertaa ihmisten kieltä. Mitäpä +olisikaan Yrjö Ros antanut, jos hän olisi kuullut nuo sanat, joiden +ajatuksen hän arvasi säihkyvästä katseesta ja punastuvista poskista! +Hän ei niitä kuullut, mutta hän huomasi jo, että hänen mykkä +keijukaisensa osasi puhua. Hämmästyneenä ja kyyneliin asti ihastuneena +hän seurasi suloisten huulten liikkeitä unohtaen oman onnettomuutensa +sen ilon johdosta, että hän näki niin rakastettavan olennon päässeen +ihmiskunnan yhteyteen. + +Tämän omituisen keskustelun keskeytti Rebekka tullen sanomaan, että +päivällinen oli valmis. Tällä kertaa ei vaeltavien ritarien tarvinnut +paastota Yöjärvellä. + +Vernan lohikäärmeellä oli hyvä muisti, hän tyytyi vain lausumaan pari +äreää sanaa. Jos nuori herra unohtikin olevansa itse sairas, niin hänen +ei kuitenkaan pitänyt unohtaa, että talon tytär oli parhaillaan ankaran +lääkärinhoidon alaisena. + +Yrjö kokosi ajatuksensa, nousi, astui tuon ennen niin pelätyn +lohikäärmeen eteen, paljasti oikean käsivartensa ja näytti kyynärpään +alapuolella olevaa punaista naarmua. + +-- Pitääkö minun sitoa se? kysyi Rebekka, luulen, että oli kysymys +puoleksi parantuneesta haavasta. + +-- Lampi oli syvä ja poika pieni, vastasi Yrjö. + +Hän puhui kankeasti ja vastenmielisesti, mutta hän puhui kuitenkin. + +Vaimovanhus katsoa tuijotti kättä, katseli nuorukaista, etsi tuttuja +piirteitä ja oli hetkisen epätietoisena sanomattoman neuvoton. Viimein +hän ei enää voinut epäillä, ja hänen tunteensa puhkesivat ilmi tavalla, +joka taaskin muistutti lohikäärmettä. + +-- Mutta hänhän se on! puhkesi hän sanomaan. Meidän oma Yrjömmehän se +on, rakas, pikku, kiltti Yrjö. Missä olivatkaan silmäni? -- Ja +senjälkeen hän ihastuksesta hurjana sulki Yrjön syliinsä ja melkein +tukahdutti hänet suuteloillaan. + +Jaakko astui sisään ja pysähtyi kummastuneena katselemaan. + +-- Kuulkaahan nyt, matami -- murisi hän ollen siinä +anteeksiannettavassa uskossa, että hänen vanha vastustajansa oli joko +vuorostaan tullut hulluksi tuossa hulluuden kodissa tai aikoi jotakin +pahaa -- mitä teillä onkaan mielessä? Ettekö häpeä käyttäytyä noin +sopimattomasti kruunun upseeria kohtaan? Ettekö näe, että hän on +haavoittunut? + +-- Onko hän haavoittunut? Meidän Yrjömme, onko hän kipeä? Pitäkää +kiinni suunne, minä kyllä ymmärrän moiset asiat, me teemme hänet +jälleen terveeksi, me olemme osanneet parantaa pahempiakin. Niin, kas, +miten kalpea hän on, poikaparka! Yrjön pitää heti paikalla käydä +levolle; minä tutkin rakasta, kipeää päätä. Ei kapteenin huoneeseen; +panisinko minä oman poikani siihen hirveän synkkään huoneeseen, jossa +yksin tuolitkin ovat järjiltään! Tähän täytyy hänen käydä levolle, +tässä on valoisaa ja hyvä olla, tässä tulee hän terveeksi. Verna +muuttaa minun luokseni. Niin ... käy siihen sohvalle, rakkahin poikani! +Kyllä sinusta kohta taas mies tulee. Odotammehan joka hetki tohtori +Ekströmeriä. + +-- Yhtä hyvin voitte huutaa seinille, murisi Jaakko. Hän ei kuule +sanaakaan. + +-- Eikö hän kuule? Mitä loruatte; Yrjöllä on korvat sellaiset, että hän +kuulee vaikka ruohon kasvavan. Kylläpähän minä tiennen, ketä heistä +Jumala on rangaissut kuuroudella, ja nyt on kaikki taas oikealla +kannallaan. Etkö ole huomannut mitään kummallista, Yrjö? Verna kuulee! + +-- Mutta _hän_ ei kuule enää! selitti Verna merkein. + +-- Mitä hullua? Niinkö pahoin on kipeän pääraukan laita? No, _se_ menee +ohitse, se ei tee mitään, röhkää se vain on. Käy pitkäksesi, Yrjö! + +-- Minä arvelen, että voisitte tarjota hänelle jotakin syötävää, +virkkoi kornetti, tällä kertaa aikomatta luopua niistä oikeutetuista +vaatimuksista, mitä hänellä oli talon vieraanvaraisuuteen nähden. + +-- Menkää te ja käyttäkää suutanne johonkin hyödyllisempään kuin täällä +seisomiseen ja murisemiseen. Alhaalla on pöytä katettuna, teidän +miehenne saavat puuroa keittiössä. Minä toimitan kanakeittoa tänne ylös +Yrjölle. + +Tämän hyväntahtoisen huolenpidon esine antoi kohdella itseään kuin +lasta. Hän oli uupunut ja heikko, mutta onnellinen hymy osoitti, miten +kiitollinen hän oli siitä, että hän ensi kerran elämässään oli löytänyt +kodin, sisaren ja luotettavan, hellästi hoitelevan naisen käden. Jaakko +tunsi saaneensa kaksi kilpailijaa, eikä se suinkaan vähentänyt hänen +huonoa tuultaan. + +Illalla saapui tohtori Ekströmer ja löysi yhden sairaan sijasta kaksi. +Hänen tutkimustensa päätöksen saamme kohta kuulla. + + + + +18. PIKKU YRJÖ. + + +Mitä tyttöön tulee -- oppinut tohtori lausui seuraavana aamuna +tuttavallisesti keskustellessaan Rebekan kanssa -- olen minä +tyytyväinen teidän hoitoonne. Minä toivotan teille onnea, hyvä matami. +Lähinnä kananpoikasianne ette ole koskaan onnistunut niin hyvin kuin +nyt embryoiden kasvattamisessa ihmisiksi. Verna kuulee nyt, ja on hyvin +uskottavaa, että hän on vastedeskin kuuleva, ja puhetaito kehittyy +harjoittamisesta. Ymmärrättehän, ettei kieli, joka on ollut vaiti +viisitoista vuotta, voi tuossa paikassa päästä niin kadehdittavan +sukkelaksi kuin teidän oma kielenne. Mutta se edistyy, minä tavuutin +hänellä muutamia säkeitä Kellgrenistä. Vielä on viiden, kuuden viikon +aikana suojeltava korvia tuulelta ja kovilta rämiseviltä ääniltä; +sitten saatatte koetella häntä siten, että hänen kuultensa riitelette +Ramströmin kanssa, ja jos Verna kestää sen, voitte huoletta laukaista +kanuunan tuolla puutarhan muurin ulkopuolella. Oletan nimittäin, ettei +teidän hyvin kunnioitettava ja hajamielinen isäntänne rupea niin +hulluksi, että palaa tänne Yöjärvelle. Oletteko kuullut mitään hänestä? + +-- Hän on kirjoittanut Ramströmille ja käskenyt hänen viedä Verna +Pietariin heti, kun hän paranee. + +-- Onko hän kirjoittanut? Hm... Ehkä jätämme matkan toistaiseksi. +Onneksi on nyt sota, ja mieltäni oikein pahoittaa, että isäntäänne on +hovioikeudessa syytetty rumista asioista. Yöjärven kartano on vaarassa. + +-- Täytyykö meidän muuttaa? kysyi Rebekka hämmästyen. + +-- Olkaa toistaiseksi huoletta; sotkuisia vyyhtejä ei niin pian +selvitellä. Mitä sitten Yrjö Rosiin tulee... Mutta on aivan hullua, +että niin iloisen ja viisaan pojan pitää olla ... niin, antakaa +anteeksi ... niin huimahullun yökummituksen poika kuin teidän +kapteeninne on! Oletteko siitä aivan varma? + +-- Niin sanotaan. + +-- Niin sanotaan, häh? No, sen asian seulomme sitten toiste; se on +täydellinen arvoitus tieteen ja kaiken ihmisjärjen kannalta. Nyt minä +sanon teille, että saatte pahemman sairaan hoidettavaksenne kuin tyttö +olikaan. Tosin hän ei ole niin harvinainen, sen myönnän, mutta tuhat +tulimmaista, miten monimutkainen. + +-- Mitä se muuta on kuin röhkää? Hän on maannut kosteassa vuoteessa ja +huoneessa, jossa on ollut vetoa. + +-- Eipähän, eukkoseni, kyllä siinä on toisenlainen solmu sen langan +päässä. Hän haavoittui Kaipiaisissa. Terhakka hän oli aina, mutta +siellä hän oli rutihullu. Mies ratsastaa kanuunaa vastaan ja saa sen +laukaistuksi melkein vasten naamaansa kahdenkymmenen askelen päästä. + +-- Mitä sanottekaan, tohtori! + +-- Ja sitten joutuu elävältä haudatuksi ... mutta sehän oli pikkuasia. +Kanuunoilla on, hyvä matami, se kelvoton tapa, että ne ottavat +ihmiseltä kädet ja jalat, jolleivät satu ottamaan päätä tai jakamaan +miestä kahtia. Se on tavallista se, minä sen kyllä tunnen. Mutta +välistä moinen häpeämätön otus kuin tykinkuula on, sattuu kulkemaan +vähän sen pään sivuitse, jonka se aikoi kähveltää ... kahdentoista, +kuuden, kolmen tuuman päästä, miten milloinkin. Ymmärrättehän, että se +silloin jättää pään paikoilleen, mutta eipä se pää enää ole paljonkaan +arvoinen. On olemassa ilmiö, jota sanotaan ilmanpaineeksi, esimerkiksi +kun ihminen tulee kuuroksi ukkosen jyräyksestä... + +-- Ja olisiko Yrjö... + +-- Vai niin, sanotteko te häntä Yrjöksi? Kernaasti minun puolestani. +Eiköhän olisi ollut parempi kunnon pojalle, että kuula olisi kulkenut +kolme tuumaa lähempää ja ottanut hänen rehellisen päänsä. Nyt se jätti +sen paikoilleen, mutta niin ilmanpaineen ruhjomana, että ukontulikin +olisi ollut armeliaampi. Moista sanotaan tärähdysvammaksi. Saattaa +kaatua tärähdyksestä siihen paikkaan, mutta saattaa myöskin säilyä +rahtunen elämää, ja sitten joutuu vedettäväksi haudasta iäkseen kuurona +tai mielipuolena. Olisi liian kummallista, jos isän perintö siten +siirtyisi pojalle. + +Rebekka väänteli käsiään kauhusta. Hänen Yrjönsä, hänen kaunis, +iloinen, pikku Yrjönsä, jonka hän oli kerran pelastanut lammikosta ja +joka nyt oli eroava ihmiskunnan yhteydestä, juuri nyt, kun hän oli +voittanut elämälle toisen lempilapsensa! + +Hyväsydäminen tohtori tunsi olevansa liikutettu. + +-- Mitäpä kannattaa itkeä tillittää? lohdutteli hän. Minä olen nähnyt +kaksi sellaista tapausta ennen. Toinen niistä oli korpraali Långström +Pommerin sodan aikana; hän joutui hulluinhuoneeseen. Toinen oli numero +14 Lax Turun rykmentissä; hän makasi puolen vuotta sekavapäisenä, ja +sitten tuli miehestä taas pirteä. Siis minus ja plus, marssikäsky ja +peruutusmääräys. Ehkä olette kuullut puhuttavan Yrjö Kaarle von +Döbelnistä. Häneltä pyssynluoti halkaisi pääkallon Porrassalmella. +Olkaa huoletta, Döbelnistä tulee mies, mies voi tulla teidän +Yrjöstännekin. Moista tapahtuu. Minä alan huomata Jumalan sormen olevan +ohjaamassa kaikkia hullutuksiamme. Miksikä piti Pumponiuksen +tallustella Kaipiaisten kangasta juuri silloin, kun oltiin hautaamassa +poikaa? Kuka lähetti sinne semmoisen häränpään, joka ei huolinut +mistään, vaikka kaikki sanoivat onnetonta kuolleeksi? Eipä niinkään, se +ruusu saa vielä nähdä perhosia maailmassa. Kaksi kuukautta hän makasi +murrettuna miehenä eräässä torpassa, ja jos minä olisin sen tiennyt, +niin Yrjö olisi ehkä terve nyt. Pultronius luuli tekevänsä oikein, kun +turvautui viisaihin akkoihin ... siinä näette, mihin _ne_ kelpaavat. +Mutta mikä on tehty, se on tehty. Poika tahtoi päästä tänne, ja nyt +aloitamme toisen parannuskokeen. Kylmiä kääreitä, verimatoja, rauhaa ja +lepoa, siinä kaikki, mitä sairas nyt tarvitsee. Ei mitään ujellusta! +Tyttö saa auttaa teitä, mutta sillä ehdolla, ettei Yrjö saa rakastua +häneen, sillä se tekee veren kuumeiseksi... Ah, muistanpa, Vernahan +onkin hänen sisarensa! + +Rebekka huokasi. + +-- Matami, sanoi tohtori, minä näen olevan syytä pitää teitä hyvin +ymmärtäväisenä ihmisenä. Te olette hoitanut ensimmäistä Yöjärven +sairastani niin taitavasti, että ansaitsisitte kunniarahan kruunulta. +Te olette osannut pitää kurissa hullua isäntäänne semmoisella +tavalla, että se on kunniaksi niin kielellenne kuin nyrkeillennekin. +Te valmistatte kieltämättä erinomaisia aterioita, ja teidän +kananpoikasenne ovat yläpuolella kaiken kiitoksen. Mutta kuitenkin +täytyy minun muistuttaa, ettei lääkärin puoleen käy kääntyminen +puolinaisin selityksin. Lääkärin täytyy tietää koko totuus, ja olkaa +sentähden hyvä ja sanokaa, mitä tarkoitatte oraakkelinlauseillanne ja +vaikertelevilla puhkauksillanne. + +-- Mitäpä minä tarkoittaisin? toisteli emännöitsijä. + +-- Niin, ensiksi annoitte minun ymmärtää, ettei ole aivan varmaa, onko +Yrjö Ros kapteenin poika. Ja kun lausun toivomuksen, ettei hän +rakastuisi sisareensa, puhkutte te taas kuin pajanpalkeet. Tahdotteko +saada pojan terveeksi vai ettekö tahdo? + +-- Hyvä herra tohtori, mitäpä minä mieluummin tahtoisin? + +-- No, puhukaa sitten totta! Luuletteko saavanne minun kanssani olla +sokkosilla? + +-- Mutta johan te tiedätte kaikki, väitti Rebekka vastahakoisesti. + +-- Te kerroitte, että kapteeni Mörkillä, tai mikä hänen nimensä lienee, +ja hänen vaimollaan Teresia Balbilla, oopperalaulajattarella, oli kaksi +lasta. Jos Yrjö oli toinen lapsi ja Verna toinen, niin täytyyhän heidän +olla sisarukset. + +-- Niin se oli ... ei, ei aivan niin. Teresialla oli Antonia-niminen +sisar. Hän tanssi teatterissa, ja sitä pidettiin pahempana kuin +laulamista. En minä muista, miksi sitä sanottiin. + +-- Baletiksi. Jatkakaa! + +-- Kun Sundhagen ei saanut Teresiaa, nai hän Antonian. Oli kesä, minä +olin juuri tullut kapteenin palvelukseen. Hän oli poissa ulkomailla, +mutta ei eräästä syystä saattanut viedä vaimoaan mukanaan. Samaan +aikaan oli Sundhagen poissa laivaston matkassa. Antonia asui +eteläosassa Tukholmaa ja oli vähissä varoissa; Teresialla oli viisi +kaunista huonetta suuressa talossa Hallituskadun varrella. Teresia +sanoi sisarelleen: niin ja niin on meidän laitamme, sinä voit muuttaa +minun luokseni siksi aikaa, kun miehemme ovat poissa. + +-- Olkaa hyvä ja puhukaa vähän lyhyemmin. + +-- No niin, Antonia muutti meille sisarensa huoneen viereiseen +huoneeseen; he lauloivat ja tanssivat tapansa mukaan, kunnes molemmat +tulivat sairaiksi samana päivänä. Kello neljä aamulla tuli rouva +Teresialle vieraaksi pikku tyttö. No, sanoin minä rouva Bredströmille, +joka sisaruksia hoiteli, enpä minä nyt vain olisi emäntäni sijassa. +Mikset? hän sanoi. Sentähden, että kapteeni on odotellut poikaa, sanoin +minä, ja hän saattaa vaikka surmata sekä äidin että lapsen. Eikö muuta? +sanoi rouva Bredström... + +-- Puhukaa lyhemmin, jos saan pyytää. + +-- Ken tahtoo jotakin tietää, olkoon kärsivällinen. Eikö muuta? sanoi +rouva Bredström; voimmehan vaihtaa. Tuossa viereisessä huoneessa parkuu +aika poika. Poikako vai tyttö on samantekevää Sundhagenien mielestä, se +ei koske ketäkään, molemmat äidit ovat niin sairaita, etteivät tiedä, +vaikka koko Tukholma uppoaisi mereen. + +-- Ja vaihdoitteko te? + +-- Vaihdoimme. Täytyyhän vähän oikoilla Herramme hammaspyöriä. Olisiko +ollut parempi, jos kapteeni olisi heittänyt tytön virtaan? + +-- Hm... Ja pojalla oli punainen naarmu oikean kyynärpään alla? + +-- Oli. Alussa oli poika äitinsä näköinen, mutta kolmen tai neljän +vanhana hän alkoi muuttua isänsä näköiseksi, ja se samannäköisyys +lisääntyi vuosi vuodelta. Sitä ei kapteeni voinut kuolemakseenkaan +kärsiä. Hän vihasi pikku Yrjöä. + +-- Mitä tytöstä tuli? + +-- Mistä minä sen tiedän? Hänet ristittiin Helkaksi, Sundhagen joutui +hunningolle, hänen vaimonsa kuoli. Ainahan joku saattoi armahtaa lasta. +Kahden vuoden kuluttua syntyi Verna. Niin se oli, nyt tiedätte kaikki. +Saatte vastata omantuntonne mukaan siitä, että nyt tuli sanotuksi, mitä +olisi ollut jätettävä sanomatta. + +-- Olkaa toistaiseksi myöskin puhumatta siitä kellekään muulle. Älkääkä +minua syyttäkö siitä, että itse tahdoitte olla viisaampi Herraa. Oliko +viisasta jättää noin maailman varaan isäntänne oikea lapsi ja ottaa +toinen, joka tuotti epäsopua taloon? Oliko viisasta kaiken tämän +johdosta jättää pikku Yrjö Helsingin kaduille? + +-- Isä olisi tappanut hänet. + +-- Niin, teidän vaihtonne tähden. Kaksi oikeata sisarusta olisi +kesyttänyt isän ja ollut äidilleen lohdutukseksi ja tueksi. Menkää +metsään ämmämäisine parannuskeinoinenne! Hullu isä, kuoliaaksi ammuttu +äiti, kaksi orpoa lasta, selkkauksia, petosta, rikos, huolia ja +onnettomuutta, siinä teidän viisautenne, joka ryhtyi parantamaan Luojan +töitä! Kasvattakaa te kananpoikasia, sitä te kyllä osaatte, mutta +varokaa ryhtymästä muuttamaan ihmiskohtaloita! + +Ja tohtori meni suuttuneena sairastensa luo, vanhan emännöitsijän alla +päin ja murtuneena lähtiessä valmistamaan kanasoppaa pikku Yrjölleen. + +Maasotaa käytiin elo- ja syyskuussa 1789 samanlaisin heikoin, +hajanaisin, tuloksettomin rajamarssein kuin ennenkin. Elokuun 24:ntenä +hyökkäsi amiraali Ehrensvärdin johtamaa rantalaivastoa vastaan paljoa +voimakkaampi vihollisen laivasto Ruotsinsalmessa. Ensi hyökkäys +torjuttiin voitokkaasti. Ehrensvärd tahtoi vihollisen päävoiman +tullessa peräytyä vallattuine saaliineen, mutta kuningas, joka oli +Kotkan rannikolta katsellut voittoa, käski hänen ryhtyä taisteluun +päävoimaakin vastaan. Siitä seurasi tappio, ja Ehrensvärd oli +onnellinen, kun 25:ntenä elokuuta sai pelastetuksi Svartholmaan edes +vähäisen jäännöksen voitetusta laivastostaan. + +Koko lokakuun pysyivät taistelevat armeijat aloillaan leirissään ja +asettuivat sitten talvimajoihin. Tohtori Ekströmerin onnistui silloin +saada virkavapautta, jotta hän saattoi omistautua kokonaan hoitelemaan +Yöjärvellä olevia sairaitaan. Jaakko ja hänen rakuunansa olivat jo +kauan olleet palveluksessa. + +Kaksikymmenvuotiaan nuoruudenvoimat taistelivat kovaa taistelua +tykinkuulan seurauksia vastaan. Kalpea syysaurinko katseli +ikkunaruuduista murtunutta nuorukaista, joka päivä päivältä, viikko +viikolta vähääkään paranematta päinvastoin tuli yhä voimattomammaksi ja +jonka sairas pää kävi yhä raskaammaksi. Häntä hoidettiin Vernan +huoneessa, hän ei enää puhunut, vaan kuihtui kuihtumistaan +tiedottomana. Kaiken tuossa pienessä, viehättävässä asunnossa täytyi +olla äänetöntä, hiljaista; ei saanut kuulua matoilla astelemista, ei +sateen rapisemista ikkunoissa, ei hengissä säilyneen kärpäsen +surisemista uutimissa. Se oli melkein toivotonta, mutta ei hyödytöntä +hiljaisuutta, sillä noissa kärsivällisyyttä koettelevissa huolissa +kehittyi Vernan uusi, kukoistava nuoruus ikäänkuin ulkona olevan +kuihtumisen ja sisäisen hävityksen uhalla. Tuosta lapsen umpusta kasvoi +nopeasti hyvä, rakastava ja uhrautuva nainen. Hän yksin toivoi +silloinkin, kun lääkäri alkoi olla epätoivoissaan. Hän oli levollinen +ja iloinen kuin syksyn auringonsäde, keväinen ja lämmin kuin hänen +ruusunsa heinäkuussa. Odotellen onnellista päivää, jolloin hän saisi +ilahduttaa rakastettua veljeään olemalla hänen vertaisensa, käytti hän +jokaisen sairaanhoitajavirkansa vapaahetken laiminlyödyn puhetaidon +harjoittamiseen, kirjoituksen oppimiseen ja niiden tietojen +hankkimiseen, joita hänellä ei vielä ollut. Tohtori Ekströmer oli hänen +taitavana opettajanaan, hänellä olikin nyt kylliksi aikaa, hän oli +alkanut tuntea yhä isällisempää ystävyyttä tuota viatonta lasta kohtaan +ja vietti suloisimmat hetkensä kotiopettajana talon alakerran salissa, +missä vapaasti uskallettiin puhua ääneen ja vielä voitiin laskea +leikkiä. Ainoa kohta, joka tohtoria huoletti, oli se, että hänen +oppilaansa jäi varsin tietämättömäksi oppineiden kielestä. Luvunlasku, +historia ja maantiede olivat valitettavasti ensi aluksi +välttämättömimmät; Ciceron, Liviuksen ja Tibulluksen täytyi +toistaiseksi pysyä Yöjärven alueen ulkopuolella. + +Oli ehditty marraskuun ensi päiviin, kun Rebekka eräänä aamuna pani +tapansa mukaan kylmää käärettä pikku Yrjön lyijynraskaan pään ympäri ja +viittasi tohtoria tulemaan lähemmäksi vuodetta. Hän meni paikalle ja +huomasi kummastuksekseen terävän kohokkeen ihossa vasemman korvan +takana. Hän tutki varovaisesti tuota kummallista esinettä, ja kahden +minuutin kuluttua hän oli vetänyt esiin pienen, teräväreunaisen +raudansälön, joka oli kohonnut päästä. Hän katseli erittäin tarkasti +vuorotellen paikkaa ja raudanpalasta, hänen kummastuksensa kasvoi hetki +hetkeltä. Rebekka oli huomaavinaan hänen hämmästyvän. + +-- Mikä on? hän kuiskasi. + +-- Mikäkö on? tohtori toisti ajatuksissaan ihan tavallisella äänellään. +-- Kutsukaa Verna tänne! + +-- Kuoleeko hän? + +-- Mitä vielä! Kutsukaa tyttö tänne! + +Verna tuli ja odotti niinkuin Rebekkakin henkeään pidätellen +hämmästyneenä sanomaa, että kaikki toivo oli lopussa. + +-- Lapsi -- sanoi tohtori Ekströmer irvistäen, minkä tarkoituksena oli +salata hänen liikutuksensa, mutta mikä ei kuitenkaan voinut estää hyvin +tavattoman ja lääkärin ammatille perin sopimattoman kyynelen +vierähtämistä hänen silmänsä kätköstä -- lapsi, syleile veljeäsi! Hän +on pelastunut! + + + + +19. YÖJÄRVI JA SALMELA. + + +Tohtori Ekströmeristä oli nuoren sotilaan päästä ilmestynyt raudansälö +niin merkillinen, että hän kirjoitti siitä syväoppisen kirjoituksen +Ruotsin lääkäriseuralle. Hän luuli taudin luonteen johdosta voivansa +olettaa sillä olevan kaksinaisen syyn: toisena tykinkuulan aiheuttaman +tärähdysvamman, kuula kun kulkien läheltä haavoittuneen vasenta korvaa +oli vaikuttanut suurten aivojen halvautumisen, toisena samaan aikaan +tapahtuneen kranaatinräjähdyksen, josta hieno sälö oli tunkeutunut +pienten aivojen vasempaan osaan ja siellä vaikuttanut tulehduksen, mikä +esti paranemisen ja olisi varmasti tuottanut kuoleman, ellei luonnon +oma voimakas vastavaikutus olisi sitä poistanut ja lopulta tunkenut +sitä esiin ihon läpi. Ehkä on meidän tässä lisääminen, etteivät muut +haavalääkärit pitäneet tätä selitystä täysin tyydyttävänä, ja ankarat +arvostelut tuottivat kunnon lääkärille paljon päänvaivaa. Herrat +virkaveljet olettivat, osoittaen mielipiteissään sellaista +itsepäisyyttä, mikä vain monissa syväoppisissa riidoissa on tullut +maailmankuuluksi, koko tykinkuulan pelkäksi tarinaksi ja kranaatin +sälön ainoaksi hengenvaaralliseksi vammaksi, josta herra tohtori oli +valitettavasti niin kauan ollut tietämätön. Ja siitä tekivät +vastustajat sen loukkaavan johtopäätöksen, että herra tohtorin hoito +olisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tuottanut kuoleman, ellei +äidillinen luonto olisi pelastanut sairasta _huolimatta_ lääkärin +menettelystä. + +Mitenkä tämä asia oikeastaan oli, ratkaiskoot oppineet. Se vain on +varma, että raudansälön poistamisen onnelliset seuraukset alkoivat +näkyä nopeammin kuin lääkärikään uskalsi toivoa. Jo samana päivänä oli +haavoitetun tila huomattavasti parempi, hän saattoi jo puhua; +vähemmässä kuin viikossa hän sai takaisin kuulonsa, lukuunottamatta, +että vasen korva pysyi vähän huonokuuloisena. Kohta katosi kiusallinen +painostus päästä, ja marraskuun lopulla oli haavoitettu niin +parantunut, että hän tahtoi ilmoittautua palvelukseen. Se rohkea päätös +raukesi tohtorin jyrkän kiellon tähden; mutta koska oli aikaisin tullut +rekikeli ja Ekströmerin täytyi palata palvelukseensa kenttäsairaalaan, +päätettiin, että Yrjö Ros virkistyksekseen seuraisi häntä Artjärvelle. + +Nuo syksyiset, pimeät marraskuun päivät olivat onnellisia ja valoisia +päiviä Yöjärven kartanossa. Toinen sen lemmikeistä elpyi lakastuksesta +uuteen elinvoimaan; toinen kehittyi päivä päivältä yhä enemmän ruusujen +siskoksi. Molemmat äsken vielä äänettömyyteen ja merkkipuheen varaan +tuomitut nuoret saivat sen kaivatun ilon, että saattoivat vapaina +olentoina puhella keskenään. Verna ei väsynyt loistelemasta oudolla +puhetaidollaan; Yrjö sai ainakin osaksi takaisin entisen iloisuutensa, +kun uusi puhuja ei voinut olla hullunkurisesti hairahtumatta sanojen +merkityksessä ja lausumisessa. Se puheliaisuus sai yksin Rebekankin +liukkaan kielen vaikenemaan, ja kun tohtori säesti latinallaan ja +Ramström huilullaan, tuntui Yöjärven äsken vielä äänetön hiljaisuus +muuttuneen meluavan lapsijoukon melskeiseksi hälinäksi. + +Ne onnelliset, jotka eivät koskaan ole olleet ilman kuuloa ja +puhelahjaa, miten vähän he aavistavat _niiden_ kohtaloa, joilta +sallimus on sulkenut ympäröivään maailmaan johtavat sielun portit ja +juoksevat virrat! Yksinäisinä, mykkinä kulkevat nuo surun lapset +elämässään kuin muukalaiset maan päällä. Heidän ympärillään vallitsee +iäinen äänettömyys; välinpitämättöminä tai hämmästyneinä he vaeltavat +varjojen maailmassa, ja ihmiset käyvät heidän ohitsensa salaperäisinä, +käsittämättöminä, tunnottomina. He sulkeutuvat omaan itseensä, heillä +ei ole muuta valittavana, mutta kaipaava sielu levittää sylinsä elämää +kohden ja luo itselleen haavemaailman, kuvitellessaan kaikkea, mitä he +kohtaavat, mutta eivät ymmärrä, aavistavat, mutta eivät käsitä. Näkö-, +haju-, maku- ja tunto-aisti ovat uskomattoman tarkat; ne ovat kuin +hyönteisten tuntosarvet, joiden avulla mykät haparoiden kulkevat +maailmassa, mutta äänestä, sävelistä, puheesta ei heillä ole mitään +kokemusta. Franzén on onnitellut kuuroa siitä, että hän välttää +maailmassa monen monet hyödyttömät sanat, paljon herjausta, panettelua +ja hulluutta. Mutta ah, runoilija on unohtanut, että soiton maailman +kieli, vieläpä enemmänkin, äidin, lapsen suloinen ääni, sanomattoman +vaihteleva, ilmeikäs tunneasteikko, joka on rakkaan olennon hellässä +puhuttelussa, ne eivät koskaan värise kuuron suljetussa korvassa. +Ainoastaan pylväänsä päässä seisova hindulainen pyhimys uskaltaa +ylistää sitä köyhää onnea, että hän on erotettu muista aivan yksikseen. +Rikkaampaa ja inhimillisempää on se onni, että saattaa olla osallisena +toisten suruissa ja iloissa, rikkainta kaikista, että voi uhrata +itsensä sen puolesta, minkä tietää olevan parasta maailmassa. + +Kun taas tuo raudankova, horjumaton muuri häviää pois, oltuaan niin +kauan erottamassa hänen ja muiden olemassaoloa, hänessä olevaa +aavistusten äänetöntä maailmaa pauhuisesta, ulkoisesta elämästä, joka +siihen asti on tuntemattomana kohissut hänen ohitseen sopusointuisine +ja epäsointuisine äänineen -- mikä herääminen! Vapaana hän lähtee +vankilastaan ihmetellen miten hän on voinut elää niin kauan sen +ummehtuneessa ilmassa. Vielä kerran hän avaa sylinsä, jota on niin +kauan halveksittu; maailma kiertää käsivartensa hänen kaulaansa, +ihmiset tunnustavat hänet vertaisekseen. Hän pitää onneaan liian +suurena, niinkuin se olisi kaikki kaikessa, vaikka se onkin vain osa +hänen kansalaisoikeuksistaan, mitkä hänelle ihmiskunnassa kuuluvat. Hän +on kerjäläinen, joka lähti ravittuna armeliaan pöydän äärestä +taipaleelle, mutta oli viluissaan, löysi tieltä nutun ja piti itseään +rikkaana. + +Semmoinen oli uuden tulevaisuuden esirippu, mikä vedettiin pois kahden +nuoren silmäin edestä Yöjärven kartanossa. Erotus oli, että orjatar +Verna, joka oli muuttunut kevään Vernaksi, oli luonnon lapsi ja uskoi +elämään, mutta Yrjö Ros ei enää uskonut siihen. Keskellä leikkivää +pilaa hän vaipui toisinaan syviin ajatuksiin. Hän tunsi, ettei hän enää +ollut entisen lainen, mutta hän ei tiennyt, minkätähden hän oli +muuttunut. + +Huomaavainen lääkäri ei ollut hyvillään noista hajamielisistä +ajatuksista. Sairaan aivot olivat olleet liian kipeät voidakseen heti +päästä säännölliseen toimintaan; täytyi koettaa saada jotakin vaihtelua +metsätalon yksitoikkoiseen elämään. + +Herrat lähtivät Artjärvelle, Yrjön lapsuuden kotiin Salmelaan. Oli +kylmä ja kirkas joulukuinen sunnuntaipäivä. Ihmiset olivat juuri +tulleet kirkosta ja hajaantuivat parhaillaan kukin omalle taholleen, +muutamat ajaen tai astuen pitkin tietä, toiset kiitäen suksilla järvien +jäätä. Päivällispöytä oli taaskin katettuna tuvassa; matkustavaisia +pyydettiin istuutumaan ruoalle. Yrjö sai esittää lääkärinsä. + +Hän oli maininnut läsnäolijoista kunkin tutulta nimeltään, kunnes +huomasi tuntemattoman, näöltään hyvin vanhan miehen, puoleksi herran, +puoleksi talonpojan, hyvin kalpein, kuoppaisin silmin, horjuvin askelin +ja kuihtuneena käyvän sille paikalle, missä kaarlelainen Posti oli +ennen ollut itseoikeutettuna vieraana. + +-- Missä Posti on? kysyi Yrjö. + +-- Siellä, missä taistelun vaunut särjetään ja kaikki verinen sota +tulessa poltetaan, vastasi valtiopäivämies. Hän lähti kolme viikkoa +sitten tapaamaan Kaarle-kuningasta taivaan valtakuntaan. + +-- Tehkäämme kiväärillä kunniaa! huokasi Yrjö. Viimeiset +Kaarle-kuninkaan aikaiset rivit marssivat talvimajoihin. + +-- Posti oli jo kauan valmiina lähtemään. Uusi aika oli hänestä liian +pehmeä. Hän ei enää löytänyt yhtään rakuunaa, joka olisi jaksanut +nostaa hevosensa kivimuurin yli niinkuin hän nuorena ollessaan. Mutta +-- isäntä jatkoi tyynesti -- hänen sijallaan istuu toinen, jota sinä, +Yrjö, et tuntene. Hän on vanhin poikani Sundhagen. + +-- Sundhagen! huudahtivat Yrjö ja tohtori Ekströmer yht'aikaa. + +-- Tuomas Sundhagen, kuninkaallisen sotalaivaston entinen +kapteeniluutnantti. Hän on asunut jo kaksi vuotta talossa, vaikka +erityiset asianhaarat ja tauti ovat estäneet häntä ennen näyttäytymästä +meidän muiden seurassa. + +-- Hupaista tutustua teihin, hyvät herrat, uusi vieras sanoi vapisevin +äänin. Se ääni kuului kuin rauniosta, mutta gentlemannin rauniosta. + +-- Tuomas on kärsinyt paljon palveluksessa, jatkoi isä ikäänkuin +lieventääkseen tuon elävän kummituksen synnyttämää vaikutusta. -- +Katsele häntä tarkemmin, Yrjö. Hän oli kerran samanlainen kuin sinä nyt +olet. Äiti sanoo sinun olevan sellainen kuin Tuomas oli kolmekymmentä +vuotta takaperin. + +Yrjöä värisytti ja hän kääntyi valtiopäivämiehen puoleen kysyen uutisia +sodasta. + +-- Mitäpä siitä kuuluisi, vastasi vanhus. Kuningasten kuningas +hallitsee maalla ja merellä. Kuolleet haudataan, haavoitetut paranevat, +sotamies lepää, talonpoika pui eloansa, laivoja pannaan kuntoon +Ruotsinsalmen tappion jälkeen, ruutia tehdään, kanuunoita porataan +hankkimaan tulevana vuonna uusia kuolleita ja haavoitettuja. Minä tulin +eilen Anjalasta. Siellä puhuttiin kapteeni Mörkistä. + +-- Mitä hänestä? + +-- Toissapäivän edellisenä yönä vartija huomasi Anjalan kartanon luona +miehen, joka tahtoi hiipiä tänne Venäjän puolelta. Kyllä pitääkin olla +Mörk, lähteäkseen tähän vuoden aikaan ratsastamaan yöllä joen jäätä +kosken alapuolelta. + +-- Mitä sanotte? + +-- Vartija ampui ja tapasi miestä jalkaan. Sekin oli tarpeetonta. Jää +petti, virta vei hevosen ja miehen. Eilisaamuna löydettiin molemmat +avonaisesta virrasta Muhniemen luota. + +-- Kapteeni Mörkkö se oli? + +-- Niin, kapteeni Mörk. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Olihan hän +turvassa; kuninkaan viskaaleilla ei ole mitään valtaa Venäjän puolella. + +Yrjö ja tohtori katsahtivat toisiinsa. He ymmärsivät, minkätähden +onneton kapteeni oli joutunut surman suuhun. Hän ei ollut voinut +vastustaa tytärtään kohtaan tuntemaansa kaipausta, tytärtään, jota hän +oli kohdellut niin julmasti, mutta jota hän kuitenkin rakasti mitä +itsekkäimmällä isän rakkaudella. Häntä nähdäkseen hän oli uhrannut +henkensä. + +Talonväen arvaillessa minkä mitäkin tästä kummallisesta tapauksesta +tuli tupa vähitellen täyteen kyläläisiä. Lääkäri oli saapunut +taloon; mikäpä oli luonnollisempaa kuin että kaikki vanhat ja uudet +kivut tahtoivat käyttää hyväkseen sitä harvinaista tilaisuutta +näyttääkseen itseään kaikessa merkillisyydessään? Ja kipuja, kuten +tiedetään, ei vaivaa mikään tarpeeton arkuus. Tohtori Ekströmer sai +kylliksi tekemistä parkuvista lapsista, kielevistä äideistä ja +vanhuudenheikoista ukoista, jotka täysin luottavina odottivat hänen +tekevän heidät uudestaan nuoriksi. Eikä hän ollutkaan auttamatta, tuo +kuuluisa tohtori. Hän ei ylvästellyt kultarasiastaan eikä kahden +tiedekunnan kiitoslauseista noiden alhaisten ja köyhien sairasten +parissa. Hän ajoi vain puolet joukosta kohteliaasti ulos ovesta ja +valitsi jäljelle jääviksi kaikki, jotka saattoi parantaa kuppaamalla, +suoneniskulla, mikstuura simpleksillä, essentia dulciksella, +riianbalsamilla tai Janinen laastarilla, jota oli pidettävä korvan +takana. Saatuaan sen kaiken välttävästi käsistään hän näki Helkan +kärsivällisesti odottaen seisovan hänen tuolinsa takana. + +-- No? kysyi tohtori ottaen häntä leikillä kiinni leuasta. -- Enpä toki +luule noiden kirkasten helmihammasten tekevän suurta kiusaa. Vai +sydämensyttökö vikana? Luuletko minua niin viisaaksi, että minä voisin +loihtia sen pojan sinua rakastamaan, jonka mieluimmin tahtoisit +omaksesi? + +-- En -- vastasi tyttö pudistaen tummakiharaista päätään -- minä olisin +kysynyt teiltä, tohtori, miten on hänen laitansa, joka asuu tuolla +ullakkokamarissa. Hän ei ole terve. + +-- Kuka asuu sitten tuolla ullakkokamarissa? + +-- Hän. Tiedättehän sen, tohtori. Minun isäni. + +-- Etkö sinä sitten olekaan talon tytär ... Matias Salmelan tytär? + +-- Minä luulin isoisän sanoneen teille kaikki. Ei nyt ole enää mitään +vaaraa, kun musta kapteeni on kuollut. + +-- Rakas lapsi, minä en ymmärrä sanaakaan. Mitä sinuun koskee kapteeni +Mörkin kuolema? Oliko hän paha sinua kohtaan? + +-- Minuako? Ah... Ei, vaan isää kohtaan. Kun isä palasi takaisin kaksi +vuotta takaperin, teetti isoisä ullakkokamarin. Ei kenenkään pitänyt +saada tietää isän olevan täällä. Musta kapteeni olisi ampunut hänet +kuoliaaksi. + +-- Maltahan ... minä alan ymmärtää. Helka ... niin se oli. Isoisäsi +otti sinut Tukholmasta pikku tyttönä. Tuomas Sundhagenko sinun isäsi +on? + +-- Kas niin, tiesittehän sen kuitenkin. Tietysti minä olen hänen +lapsensa, ja isoisä sanoo, että minä saan käydä neitien koulua papin +luona. Mutta isä on usein kipeä. Olkaa hyvä ja määrätkää hänelle hyviä +rohtoja! + +-- Minä koetan huomenna. _Consilia fovet nox_ ... se merkitsee, että +sinun pitää tänä iltana ensiksi pyörähtää kolme kertaa ympäri +myötäpäivään, sitten pitää koettaa olla vaiti kaksikymmentä minuuttia, +senjälkeen sukia ruskeat hiuksesi niin, että puolet tulee idän ja +puolet lännen puolelle päätä; ja viimeksi pitää sinun uneksia hänestä, +jota rakastat. Se on hyvin tärkeätä parannuskeinon onnistumista varten. + +Tyttö katsoi tohtoria kummastellen ja juoksi sitten tiehensä heleästi +nauraen. + +Tohtori Ekströmer kävi neuvottelemaan sen ainoan oppineen tiedekunnan +kanssa, mikä oli läsnä: itsensä kanssa. Mitä oli tehtävä? Mitä oli +ilmaistava ja mitä salattava? + +Ekströmerin ei ollut onnistunut löytää sielua anatomiasalista, mutta +hän oli tutkinut sen säikeitä elävissä olennoissa ja tehnyt +tutkimuksistaan johtopäätöksen, että kuten voi olla olemassa surua +synnyttävää tietoa, voi myöskin olla onnellista tietämättömyyttä. + +Matkustajille annettiin yhteiseksi makuuhuoneeksi talon vierashuone, +niin että he saivat häiritsemättä puhella päivän tapauksista -- noista +kahdesta verivihollisesta, joista toinen oli aivan äkkiarvaamatta +tullut näkyviin, kun toinen yhtä odottamatta hävisi ihmisten ilmoilta. +Kapteeni Mörkin kuolema oli muuttanut kaikki. Eikö Yrjön nyt pitänyt +ilmoittaa sukuperäänsä? Eikö hänen pitänyt täyttää pojan velvollisuutta +ja haudata isänsä? Eikö hänen pitänyt ruveta sisarensa oikeuksien +luonnolliseksi valvojaksi? Ja vihdoin, eikö hänen pitänyt ottaa +haltuunsa epäilyksen alaista Yöjärven perintöä, jonka syystä kyllä +pelättiin olevan menetetyn kruunulle? + +-- Ja kaikki miehen tähden, joka ei ollenkaan koske häntä! nurisi +Ekströmer itsekseen. + +-- Yrjö -- tohtori sanoi seuraavana aamuna -- minä olen miettinyt +asiaa. Sinä olet minun potilaani etkä vielä ole läheskään parantunut. +Minä en voi sallia sinun sekaantuvan sotkuisiin asioihin enkä +vilustuvan hautajaispuuhissa tähän vuoden aikaan. Pysy toistaiseksi +Yrjö Rosina, ja minä lupaan että koetan pelastaa Vernalle Yöjärven. +Minä todistan virkavalallani, että kapteeni oli hullu. + +Yrjön sydän kapinoitsi, mutta hänen ystävänsä oli oikeassa. + +-- Tiedätkö -- tohtori jatkoi -- että Helka on Sundhagenin tytär? Siitä +sinulle selviää kapteeni Mörkiä vastaan tehty salainen ilmianto. +Sundhagen oli keksinyt piilopaikan kiven alta, ja Helka pisti ilmiannon +sinun taskuusi. + +-- Mikä halpamielisyys! + +-- Sano hätäkeino, sillä isänmaallisuudesta meidän ei sopine olettaa +paperin joutuneen sinun taskuusi. Sundhagenilla oli omat syynsä, +miksikä hän toivoi saavansa kapteenin pois tieltään; hän ei uskaltanut +tulla ulos ovesta sinun vanhain ystäviesi, pitkien pistoolien, pelosta. +Mutta Sundhagenista puhuttaessa muistuu mieleeni, että hän on pyytänyt +lääkärin hoitoa. Sinun sanotaan olevan saman näköinen kuin hän oli +nuorena. Tahdotko käydä katsomassa häntä? + +-- Säästä minua näkemästä häntä! Minä en ole koskaan nähnyt miestä, +joka olisi minua enemmän inhottanut kuin hän. + +-- Hm... Nauti järkevästi viinistä, rakkaudesta ja korteista, niin saat +olla varma, ettet tule hänen kaltaisekseen vanhetessasi. + +Itsekseen tohtori ajatteli: Onpa tämä juonikas poika, ja juonikkaita +ovat isätkin. Toinen tahtoi syöstä miekkansa poikaan, ja toista ei +poika voi kärsiä. Ei, nyt lakkaan jo etsimästä isiä Yrjö Rosille. + +Hetkisen kuluttua tohtori Ekströmer oli kapteeniluutnantti Sundhagenin +huoneessa. Tuo mies, joka ennen muinoin oli ollut komea ja ihmeen +kaunis, makasi keltaisen kalpeana, riutuneena ja läähättäen +vuoteellaan. Hänen eilinen, ensimmäinen käyntinsä ulkona kylmässä +joulukuun ilmassa oli vaikuttanut kuin kuolettava myrkky. Tohtori tutki +hänen valtimoaan ja huomasi, ettei hänellä enää ollut monta tuntia +elettävänä. + +-- Olkaa hyvä, käykää istumaan! sairas sanoi kohteliaasti hymyillen. -- +Antakaa anteeksi, vaikka kajuuttani on kehnonlainen ... ei yhtään +nojasohvaa ... ei edes tupakkaa piipun täyttä... Olisin hyvin iloinen, +jos voisin tarjota lasin oikeata madeiraa. Mitä sanotte terveydestäni, +tohtori? Vähän rappiolla tänään ... alus vuotaa, mutta sen reiät kyllä +tukkeamme. Ei niin vähästä pidä jättää hylyksi vanhaa risteilijää. +Minä tunnen itseni ihan kuin uudelleen rikatuksi sen jälkeen kuin ... +niin, tiedättehän, että kapteeni Mörk on joutunut haaksirikkoon. +Surkuteltavaa se on ... hyviä miekkailijoita ei nykyjään enää ole +monta... Vähän mustasukkainen ... kukapa ei ole mustasukkainen, kun +kuljettaa niin kaunista prikiä kuin hänen vaimonsa?... Vakuutanpa. +teille, että hän lauloi kuin satakieli ... teidän olisi pitänyt kuulla +häntä Iphigeneiana! Ruskeatukkainen ... mimmoiset latvapurjeet! Hänen +sisarensa Antonia ... minun vaimoni ... oli vähän vaaleampi ... +Vestrisin oppilas ... tanssi kuin merenneito. Näittekö hänet ehkä?... +Muistatteko hänet ehkä "Rakastuneesta Arlequinista"? Semmoinen +Kolombine ... oo, tohtori, tekin olisitte laskenut lippunne... + +-- Älkää puhuko niin paljoa, se rasittaa teitä. + +-- Pyydän anteeksi, ei vähintäkään... Koska kapteeni on kuollut, aion +minä lähteä jälleen palvelukseen. Ehkä olen vähän liian vanha +kuljettamaan lippulaivaa, mutta meillähän on nyt sota, minä kyllä osaan +järjestää taistelulinjan... Ehrensvärdillä olisi vähän oppimista +minulta ... ei sovi tuhmasti kääntää pitkää sivua kahtakymmentä vastaan +niinkuin Ruotsinsalmessa... Jospa minä olisin saanut ampua Nassaun +prinssiä pitkin laivaa ja sitten vallata sen... Mutta se kyllä +korjataan.... Tervetuloa ensi kerralla rekattiin! Tohtori, me osoitamme +teille kunniaa!... Ja sitten täysin purjein vihollista vastaan ... +tyrskyjä tuolla edessä ... kanuunat kuntoon ... hyökkäysmerkki... + +Viimeisiä sanoja tuskin kuului. Merimies, joka oli hurjasti elämöinyt +elämän merellä, vaipui uneen, josta hän oli heräävä vasta toisella +rannalla. Hänen viimeiset ajatuksensa olivat palanneet hänen +ammattiinsa. + +-- Olipa tuossa vanhassa rentustelijassa kuitenkin kipinä rohkeutta, +tohtori Ekströmer ajatteli pois lähtiessään.. + + + + +20. AACHENIN RUUSUTARHASSA. + + +Meidän ei ole sallittu edelleen seurata kuningas Kustaa III:ta sodan +vaihteleville harharetkille vuonna 1790 -- ei ottaa osaa taistelevien +sotajoukkojen lakkaamattomiin yrityksiin, kun ne koettivat syöstä +toinen toistaan Kymenjokeen -- ei Viipurinlahdessa tapahtuneeseen +varomattomuuteen ja urotyöhön -- ei Ruotsinsalmen toiseen +meritaisteluun, joka kääntyi voitoksi Ruotsin laivastolle -- eikä edes +Värälän rauhaankaan, joka päätti voittelun Ruotsin voittamatta tai +menettämättä maata, mutta levittäen asekunnian loistoa, joka paransi +monta haavaa ja peitti monta erehdystä. Jättiläismäinen Venäjän kotka +ei ollut ilman odottamatonta ponnistusta saanut torjutuksi luotaan +laihtunutta Ruotsin leijonaa, joka oli vielä kerran uskaltanut käydä +sen saaliin kimppuun. Leijona huomasi saaneensa hieman naarmuja ja +käpäliään pakottavan; mutta iloiten ja kummastuneena se näki vielä +voivansa voittaa. Molemmat taistelijat ehtivät silloin kääntää +katseensa paljon suurempaan ja peloittavampaan paloon, joka leimusi +lounaan puolella ja uhkasi liekkeihinsä kietoa koko Euroopan. Vallaton +poika Ranska, jonka itsevaltiaat olivat tähän asti toivoneet saavansa +pidetyksi kurissa kohtuullisilla löylytyksillä, alkoi käyttäytyä kuin +aika mies, joka itse hallitsee omaa taloansa, pyrkiipä vielä +puhdistelemaan muittenkin taloja. Jo ennen sodan loppua Kustaa ja +Katariina ajattelivat liiton mahdollisuutta. + +Ei ollut vielä täyttä kahta vuotta kulunut viimeksi kuvailluista +tapahtumista, kun kesällä 1791 tapaamme muutamia kertomuksemme +tunnettuja henkilöitä siihen aikaan hyvin suositussa kylpypaikassa +Aachenissa. Tuo kaupunki, jossa Kaarle Suuri syntyi ja jossa hänen +hautansakin on, oli viime aikoina tullut kuuluisaksi rikinpitoisista +lähteistään, mutta oli samalla saksalaisen ja hollantilaisen +kukkaviljelyksen keskus. Ei missään, ellei ehkä Leidenissä ja +Amsterdamissa, ollut tavattavana suurempaa ja komeampaa tulppaani- ja +liljakokoelmaa; ei missään, ellei Persiassa tai Provencessa, rikkaampaa +ja ihanampaa ruusujen paljoutta. Suuri kasvitieteellinen puutarha oli +kuin oikea kukkakaupunki; se oli jaettu tarkasti erotettuihin +kortteleihin ja esikaupunkeihin, joissa suosituimmat kukkasuvut +yksinvaltiaina hallitsivat kukin aluettaan. Missä hyvänsä kuljettiin +noiden hurmaavien kukkakuningaskuntien välillä, tuli vastaan voimakas, +melkein huumaava tuoksu -- olisipa sanottu kansallisuus, jos +kansallisuuksien aika jo olisi ollut silloin tullut -- lähimpien +valtakuntien asukkaista. Ainoastaan tulppaanit ja kuusi vuotta sitä +ennen Eurooppaan tuodut daaliat olivat koreina ja tyhminä siitä +omituiset, että ne eivät kyenneet henkimään elämänsä tarkoitusta +ympäröivään kesäilmaan. + +Oli keveitten pilvien viilentämä heinäkuun päivä, noin kello kahdeksan +ajoissa aamulla. Ratsuväenupseeri, jolla oli yllä Aachenissa tuntematon +univormu, lähestyi ruusujen valtakuntaa taluttaen käsivarresta nuorta +naista. He tulivat kylpemästä ja istahtivat sievälle, vihreäksi +maalatulle penkille käytävän viereen. Nuori nainen sanoi saattajalleen: + +-- Täällä minä tahtoisin asua. + +-- Niin, miksi ei? vastasi upseeri leikillisesti. -- On kaksi keinoa. +Me joko muutamme Yöjärven tänne tai tämän kukkatarhan Yöjärvelle. Mutta +asukaamme täällä aina heinäkuussa. + +-- Onko täällä lunta talvella? + +-- Luullakseni on, mutta ei niin paljoa kuin meillä. + +-- Samapa se, minä tahtoisin asua täällä kaikki vuodenajat, tietääkseni +aina olevani rikas. Voitko _sinä_ kuulla ruusujen tuoksun, Yrjö? + +-- _Kuullako_ tuoksun? En, sinähän sen vain voit kuulla. + +-- En minäkään voi enää niinkuin ennen. Mutta tarkkaa: etkö todellakaan +kuule hiljaista musiikkia? + +-- Kyllä, minä hengitän voimakasta tuoksua. Heikot henkilöt saattavat +siitä saada päänkivistystä. + +-- Ei, ei niin. Minä en tiedä, onko se laulua vai puhetta, mutta +selvästi minä sen kuulen. Miksi sinä naurat, kun minä sanon ruusujen +puhuvan? + +-- Sentähden, että sinä olet rakastettavin pikku lapsi, mikä koskaan on +nähnyt yhdeksäntoista suven ruusujen kukoistavan. Sinä kadehdittava, +joka vielä voit _nähdä_ Jumalan _äänen_ käyskentelevän puutarhassa. + +-- Etkö luule minun sitä useinkin ajatelleen? Se mikä sinun mielestäsi +on näkemistä, kuulemista, haistamista ja maistamista, sen kaiken minä +_tunnen_, niinkuin se olisi vain yhtä. Minä tunnen mieltymystä +tai vastenmielisyyttä paljostakin, jota en voi käsittää millään +aistimilla. Minä tunnen muutamia kohtaan ystävyyttä ja toisia kohtaan +vastenmielisyyttä, enkä tiedä miksi. Minä tuntisin sinun läsnäolosi, +vaikka minulla ei olisikaan mitään ulkonaisia aistimia. Miksikä sinä +naurat minulle? + +-- Ei, anna anteeksi! Sinä olet lapsi sydämeltäsi, et ymmärrykseltäsi. +Sinä olet ajatellut paljon ja oppinut paljon sinä yhtenä vuotena, +jolloin asuit Elimäen pappilassa ja luit yhdessä Helka Sundhagenin +kanssa. Sinä yhä ajattelet ja opit vielä sittenkin, kun lähdit +vapaaherratar Wreden suojeluksen alaisena Helkan seurassa tänne +vakaannuttamaan terveyttäsi. Mutta sittenkään et vielä käsitä elämää +semmoisenaan kuin se on. Sinusta tulee kerran hyvän miehen vaimo... + +-- Minä tyydyn sinuun enkä tahdo ketään muuta. + +-- Näetkös nyt, miten lapsellinen hupsu olet! Enkö minä ole sinun +veljesi? Ainoastaan sentähden en ole tähän asti välittänyt +oikeuksistani, koska sinä et ole tarvinnut minun suojelustani. +Ekströmer on sinun holhoojasi, enkä minä ... mielelläni muuta nimeä. + +Nuori tyttö piirteli päivänvarjollaan kuvia hiekkaan. Toista käytävää +myöten lähestyi neljä naista, jotka olivat kävelyllä kylpynsä jälkeen. +Siinä oli vapaaherratar Maria Wrede, syntyjään Sparre, jonka äskettäin +Uudenmaan jalkaväkirykmentin ja rakuunain everstiksi nimitetty puoliso, +sittemmin sotamarski, kreivi Fabian Wrede, oli valtakunnan etevimpiä +ylimyksiä. Ylhäistä, hienoa, viehättävää, tuskin kolmeakymmentä vuotta +vanhempaa vapaaherratarta seurasi kaksi muuta naista, jotka niinkuin +hänkin kuuluivat ylhäisiin seurapiireihin. Heidän takanaan asteli vähän +kainona vähän matkan päässä nuori kamarineiti, jota emme varsin +helposti tuntisi Salmelan talon entiseksi veitikkamaiseksi +kasvatustyttäreksi Helka Sundhageniksi. + +-- Kas, tuossahan ovat pakolaiset, joita turhaan etsin +kylpylaitoksesta! huudahti vapaaherratar iloisesti, huomattuaan nuo +kaksi, jotka olivat istuutuneet penkille. -- Sallikaa minun esitellä +kenraalitar Kaulbars ... neiti Almsköld, joka on äsken saapunut +Aacheniin ... neiti Anckarström ... luutnantti Ros! + +-- Minua ihastuttaa teihin tutustuminen, nuori neiti, virkkoi +kenraalitar leveään, miellyttävään tapaansa, jonka Yrjö Ros varsin +hyvin tunsi. + +Hän oli kärsinyt ja vanhentunut melkoisesti noina kahtena vuotena; +tohtori Ekströmer olisi muistuttanut, että neljänkymmenen iän ei +tarvinnut odottaa kuudenkymmenen ikää parantuakseen. Mutta kuitenkin +oli vielä jotakin jäljellä entisestä Loviisan tanssiaisten +hallitsijattaresta. + +-- Mitä luutnanttiin tulee -- kenraalitar jatkoi -- niin muistelen, +että olemme nähneet toisemme ennenkin. Ehkäpä erehdyn. + +-- Armollinen rouva -- Yrjö vastasi ja suuteli kunnioittavasti +kukistuneen ylhäisyyden kättä -- älkää pitäkö minua niin +kiittämättömänä, että voisin unohtaa sen hyvyyden, mitä te olette +osoittanut minulle! + +-- Hyvä luutnantti -- kenraalitar virkkoi yhtä lämpimästi kuin ainakin +neljänkymmenen ikäinen, ehkäpä vähän lämpimämminkin -- jos kukaan on +maksanut velkansa, niin olette ainakin te. Tiedättekö, armollinen +vapaaherratar, että tämä nuori mies on noussut kuolleista? Minä en voi +koko elämänikään kiitollisuudella palkita Kaipiaisten hautaa. Mutta +kuinka tapaan minä teidät täällä, luutnantti? Toivoakseni ei haavasta +ole koitunut terveydelle vahingollisia seurauksia? + +-- Minun täytyi pysyttäytyä sodan loppuaikoina Viaporin +puolustusväessä, ja Aachenin rikkikylvyt huuhtonevat viimeisenkin +ruudinsavun haavoitetusta päästäni. Kuinka hänen ylhäisyytensä kenraali +voi? + +-- Niinkuin saattaa voida, kun _ei_ ole tullut mestatuksi. Tiedättehän, +että kuninkaallinen majesteetti armahti urhoollisen sotilaan, joka +täytti velvollisuutensa, sillä tavoin, että hän menetti vain virkansa +ja päällikkyytensä. Mieheni kasvattaa artisokkia Linköpingissä, ja se +on hänen mielestään tuotteliaampaa kuin kuninkaan palveleminen. + +-- Artisokkia! huudahti vapaaherratar Wrede johtaen rakastettavasti +heti ensi tilassa puheen pois ikävistä muistoista. -- Siis aivan kuin +Rooman keisari Salonassa! Saanko vaivata teitä, armollinen kenraalitar, +tilaamaan niitä minulle Linköpingistä? Artisokat ovat minun parasta +herkkuani. + +-- Te imartelette miestäni; hän kyllä ihastuu, kun saa lähettää +näytteitä taidostaan. Mutta Salonan keisaria mainittaessa ... kuinka +onkaan urhoollisen ritarini pyhän Yrjänän laita? Oletteko vieläkään +vapauttanut lumottua prinsessaa? + +-- Hän seisoo tässä, armollinen rouva, osoittamassa teille nöyrää +kunnioitustaan. + +-- Mitä? Neitikö olisi?... Cecile! Luutnantti Ros on voittanut sinun +hansikkaasi. + +Nuori nainen teki kauniin kumarruksen, melkein yhtä syvän kuin +menuetissa, ja sanoi nauraen tyytyvänsä palkintotuomarin päätökseen, +jos luutnantti vielä piti hänen mitätöntä panttiaan niin suuren +kunnian arvoisena. Yrjöltä ei jäänyt huomaamatta, että tumma puna puhui +toista kuin hänen ilvehtivä äänensä, ja samassa silmänräpäyksessä +kohosi purppura myöskin Vernan poskille. Kaksi kilpailijaa -- +tanssiaislemmitty ja luonnonlapsi -- katsahtivat nopeasti toisiinsa +ensimmäisen ja viimeisen kerran Aachenin ruusutarhassa. + +-- Cecilen huomautus on oikea, virkkoi kenraalitar. Ehkä muistanette, +luutnantti, ehdon, joka tohtori Ekströmerin mielestä oli mahdoton +täyttää. Ritarini oli pysyttävä naiselleen uskollisena kolme viikkoa. + +-- Luullakseni on se ehto täytetty, Yrjö vastasi. Se onnellinen, joka +on vapauttanut prinsessan, ja se vielä onnellisempi, joka on voittanut +neiti Almsköldin hansikkaan, en ole minä. Se kadehdittava onni on +tullut tohtori Ekströmerin osaksi. + +-- Mitä? Ekströmerinkö? Kuinka se on mahdollista. + +-- Kun nuori henkilö on viettänyt elämänsä pimeässä vankilassa -- kun +taitava lääkäri avaa vankilan portit -- kun hän sanoo sille +rakastettavalle ja onnettomalle vangille: ole vapaa, astu ulos +maailmaan, nauti elämästä, nuoruudesta ja vapaudesta saman oikeuden +mukaisesti kuin me muutkin kuolevaiset -- niin eikö hän ole se, joka on +purkanut lumouksen, vapauttanut vangin ja voittanut kalliin pantin, +mitä kaksi taitamatonta kilpailijaa turhaan on tavoitellut? + +Syntyi äänettömyys, jonka aikana pilkallinen hymy katosi neiti Cecilen +huulilta ja kenraalitar kätki neuvottomuutensa ainaisesti uskollisen +viuhkan taakse. Hän katsoi Vernaa, katsoi Yrjö Rosia, ymmärsi uuden +tappionsa ja oli kyllin ylevämielinen tyytyäkseen siihen, kuten +täydellinen maailmannainen ainakin. + +-- Luutnantti puhuu arvoituksia -- hän sanoi seuranaiselleen -- hän saa +toiste paremmin selittää ajatuksensa. Kas siinä on, hyvä vapaaherratar, +meillekin esikuva. Miksi olisi sotapäälliköille ja lääkäreille yksin +suotu se onnekas etuus, että saavat pelastaa viattomia vankeja? Emmekö +me kaikki voi korjata vääryyttä tai lohduttaa onnetonta? Onnen päivinä +minä olin usein tyytymätön itseeni, minusta ei ollut kylliksi siinä, +että vietin kolme neljättäosaa ajastani vain sitä varten, jotta +viimeisen neljänneksen voisin loistaa hoviseurassa tai tanssiaisissa. +Nyt on minulla mies, joka tarvitsee minua; minä olen perustanut pienen +koulun Linköpingiin, minua ilahduttaa oppilasteni edistys, minulla on +jotakin elämisen arvoista, minä olen onnellisempi nyt kuin ennen +menestyksen päivinä... Mutta jopa on meidän aika lähteä +yksinkertaiselle aamiaisellemme. Jääkää hyvästi, neiti, jääkää hyvästi, +luutnantti Ros! Jos äidillisen ystävän kunnioitus ja iäinen +kiitollisuus voi tuottaa teille jotakin tyydytystä, niin ... käykää +katsomassa minuakin! Muistoissani, sekä iloisissa että suruisissa, +olette te aina pysyvä urhoollisena ja uskollisena ritarinani pyhänä +Yrjänänä. + + + + +21. SATININ LIPAS. + + +Yrjö Rosilla oli taaskin virkavapautta, ja hän oli eräänä päivänä +maaliskuun lopulla 1792 Yöjärven metsässä. Ei mikään metsästyslaki +ollut vielä rauhoittanut ruoaksi kelpaavaa metsänriistaa, ja nuori +luutnantti astuskeli Jaakko Peuroniuksen seurassa pyssy olalla +metsässä, milloin ampuen kuhertavan teeren, milloin tarkastellen +Ramströmin ketunsaksia. Ramström taisi kaikkea, ja aikaa hänellä +myöskin oli kaikkeen; hän tarvitsi vielä pari repoa, voidakseen tarjota +Vernalle täydellisen ketunnahkaturkin talveksi. + +Metsästäjät astuskelivat sulavia kinoksia myöten järvelle päin ja +huomasivat äkkiä jäällä reen sekä tunsivat vanhan ystävän, tohtori +Ekströmerin, joka oli leukaan asti kääriytynyt harmaaseen +sudennahkapeitteeseen. Tohtori ei ollut pitkään aikaan päässyt +tervehtimään entisiä sairaitaan, ja kohtaaminen tuli sydämelliseksi. + +-- Mistäpä löytäisi pyhän Yrjänän, ellei lohikäärmeitä vastaan +taistelemasta! tohtori huudahti iloisesti. Mitä sanookaan Virgilius: +_juvat praeda_ etcetera. Tavaton lauserakenne, jonka oppinut Adlerbeth +kääntää näin: + + Hyötyvi ryöstöistään joka päivä ja saalista nauttii. + +... Ja kas tässä Sanchokin! Hyvää päivää, Perpetuus, aina _perpetuum +mobilena_. harhailevan ritarimme jäljissä! Käsitätkö, rakas Yrjö, että +minä olen vaivannut kallista henkilöäni kelirikon aikana tänne aina +Turusta asti, ainoastaan tavatakseni sinut? Kun ei sinua ollut +Helsingin eskadroonassa, sanoin itsekseni: Ekströmer, mätä eväslaukkusi +täyteen kylmiä kyljyksiä; vielä on sinun kestettävä vuorokauden vaivat +Yöjärvelle asti. Mutta niinpä minä olenkin ahdettu täyteen uutisia, +mustia ja valkoisia, puh! Hanki minulle ensin syötäväksi kelpaava +aamiainen! Toivottavasti on lohikäärme vielä elossa ... nehän ovat +tavallisesti sitkeähenkisiä ... eikä minulla todellakaan ole mitään +muistuttamista niissä kananpoikasissa, tiedäthän... niissä, jotka ovat +syötetyt pomeranssinkuorilla. + +-- Eskadroona, mars! komensi Yrjö. Suomukset ja kynnet ovat pudonneet +Yöjärven lohikäärmeeltä. Rebekka on oleva hyvillään kuin kotikissa +teidät nähdessään. + +-- Niinkö? Ajat muuttuvat, mutta minä olen liian nälkäinen lausuakseni +sen klassillisella latinankielellä. Voiko prinsessa hyvin? + +-- Niinkuin hänen ruusunsa kasvihuoneessa. + +-- Hyvä. Olkoon menneeksi kananpoikapaistista! + +Kohta saapuivat reki ja metsästäjät onnellisesti taloon, aamiainen +pantiin pöytään ja nautittiin ansionmukaisin ylistyksin. Kun tämä +tärkeä valmistus oli hyvin saatu suoritetuksi ja Jaakko lähtenyt +tapansa mukaan ajamaan Martin, tallirengin, päähän edes vähänkään +hevosten-sukimistaitoa, istuutui Yöjärven entinen velho entisen +jättiläisen nahkasohvaan, avasi kultarasiansa merkitsevästi napsauttaen +sen kanteen, otti salaperäisen panoksen nuuskaa ja sanoi: + +-- Kuningasta on ammuttu. + +-- Mitä! huudahti Yrjö hämmästyen. + +-- Kuningasta on ammuttu vasempaan kylkeen maaliskuun 16. päivänä +oopperan naamiohuveissa. Hän elää vielä ... onpa joillakuilla toivoa +haavan paranemisestakin, mutta minä uskallan sitä epäillä. Kaksi +luotia, raehauleja ja nauloja, eikä kaikkia saada poiskaan. Ei saa olla +perhonen, vaan hevonen tai Kaipiaisten rakuuna, kestääkseen kaiken +tuon. + +-- Onneton kuningas ... niin loistava, niin jalomielinen ... niin +rakastettu ja niin vihattu! + +-- Yrjö, minä muistelen sinun kerran lorunneen vähän sivu suustasi +niinkuin kaikki muutkin. + +-- Oh, kukapa ei ole puhunut tyhmyyksiä? Ja nyt minä iloiten antaisin +henkeni Kustaa-kuninkaan edestä. + +-- Kunnon poika, sen minä kyllä uskon. Nuo kuulat tekivät mustan reiän +Ruotsin valtakuntaan. Kenenkä luulet ne ampuneen? + +-- Kenenkö? Kelvottoman konnan, jonka nimi saastuttaa ihmiskuntaa! + +-- Hänen nimensä on Jaakko Juhana Anckarström. Yrjö hypähti kalveten +pystyyn ja katsoi, että viereiseen huoneeseen vievä ovi oli tarkoin +kiinni. + +-- Tarpeetonta -- lisäsi tohtori tyynesti -- se on jo yleisesti +tunnettu asia; minä kerron sitten sinulle koko tapauksen. Kiitä nyt +onneasi, poika, että tottelit neuvoani ja pidit nimen, jonka olet +löytänyt maantieltä. Mitä tyttöön tulee... + +-- Vernaan! + +-- Tietysti hän ei voi pitää niin veristä ja häväistyä nimeä. +Yksinkertaisinta olisi, että hän vaihtaisi sen niin pian kuin +mahdollista menemällä naimisiin. + +-- Te olette oikeassa. Hänen pitää vaihtaa nimensä, mutta miten? Me +myymme Yöjärven, me matkustamme ulkomaille, asetumme Saksaan tai +Sveitsiin ottaen toisen nimen... + +-- Mekö? Yhäkö me? Ja mistä sinä, hyvä herraseni, olet saanut oikeuden +määrätä, mitä _meidän_ pitää tekemän? Jos kukaan muu kuin tyttö voi +sanoa _me_, niin se luullakseni on holhooja. Ja hänen ajatuksensa on, +että Vernan pitää vaihtaa nimensä miehen nimeen. + +-- Tohtori ... tahdotteko te sitten tehdä minut ihan mielettömäksi? +Täytyykö minun tunnustaa teille, mitä teidän jo ammoin olisi pitänyt +aavistaa, että se, mikä minulle ei ole kolmeen vuoteen antanut rauhaa +öin eikä päivin ... mikä ei minulle ole koskaan suova vähääkään rauhaa +ja mikä tähän asti on enemmän kuin mikään päähän tunkeutunut raudansälö +estänyt minua täydellisesti paranemasta ... on juuri se, etten minä voi +Vernalle antaa _omaa_ nimeäni. Ettekö sitten ymmärrä, että veli ja +sisar, jotka ovat toinen toiselleen kaikki kaikessa eivätkä kuitenkaan +voi koskaan olla muuta kuin veli ja sisar, että he ovat tuomitut koko +elämäkseen väärään asemaan? Kellekä minä antaisin Vernan? Kellekä hän +antaisi itsensä? Teillekö ehkä, tohtori? Älkää pettykö! Te olette +kunnioitettu mies, te olette meidän rehellinen ystävämme, ja jos +kiitollisuus koskaan voisi vaihtua rakkauteen, sanoisin minä vielä +kerran teille: ottakaa hänet! Mutta se on mahdotonta. Verna on kuoleva +naimattomana niinkuin minäkin. Pois hänen täytyy päästä tästä maasta, +missä hänen nimensä on häväistys. Ja minä seuraan häntä. Minä olen +löytänyt toisen tarkoituksen elämälleni kuin sodan uhkapelin. + +-- Vai niin. Kukapa olisi moista uskonut tanssiaissankarista Yrjö +Rosista? No, lähde vain, minulla on taskussa virkaerosi. + +-- Mitä sanotte? Joko nyt? Minä odotin sitä vasta ensi avovedellä +Tukholmasta. + +-- Minä sain sen Helsingistä everstiltäsi. Se tuli saman lähetin +mukana, joka toi sanoman kuningasta vastaan tehdystä murhayrityksestä. +Luultavasti oli sinun erokirjasi viimeisiä papereja, joihin hän +kirjoitti nimensä. Ja vaikka Kaipiainen teki Kustaa III:n tylyksi +Kaulbarsia kohtaan, niin osoitti hän enemmän oikeutta sinulle. Se on +minun mieleistäni, erehdyksensä tunnustaminen on kuninkaallista. Sinut +on erotessasi koroitettu ratsumestariksi, jota paitsi sinulle on +annettu miekkaritariston risti ja sata taalaria vuodessa haavasakkoa. +Kruunulla ei ole varaa tuhlata suuria eläkkeitä. + +-- Oi, jospa voisin osoittaa kuninkaalle kiitollisuuttani vielä kerran +vuodattamalla vertani hänen puolestaan! + +-- Ehkäpä jätämme sen tekemättä. Mutta palataksemme Vernaan... Enkö +sanonut, että minulla on sekä mustia että valkoisia uutisia? + +-- Johan noita olen kuullut kyllin kumpiakin. + +-- Vielä on jotakin jäljellä Satinin lippaassa. Muistathan kuuluisan +vaeltavan juutalaisen. Kun hän oli levitellyt näkyviin kaikki, ja hänen +lippaansa luultiin jo tuiki tyhjenneen, niin huomattiin kuitenkin vielä +jotakin merkillisen hienoa ja harvinaista kuin sokeria pohjalla. +Kutsupas tänne Rebekka! Kutsu Verna myöskin! Minä tyhjennän Satinin +lippaan, vaikkapa minun pitäisikin näytellä teille Sevillan parturia. +Tunnethan sen kevytmielisen kappaleen, koko maailmahan sen tuntee. +Holhoojahan siinä pahoin petettiin. + +-- Mitä vielä saattaisi olla jäljellä? Yöjärveäkö koskevaa? Meidän on +kiittäminen teitä kaikesta -- hengestämme, terveydestämme, +tulevaisuudestamme. Onko teidän myöskin onnistunut pelastaa +valtionkavaltajan omaisuus? Tepä olettekin meitä pettänyt, tohtori, +niin, häpeällisesti olette te pettänyt meitä pelkillä hyvillätöillä. + +-- Häh? Joko nyt taas olet siinä _me_'inesi? No, mitä Yöjärveen tulee, +niin et olekaan ihan väärässä. Minä todistin virkavalallani, että muuan +henkilö olisi eläissään tarvinnut lukkoseppää, lyhyesti sanoen, että +jokin ruuvi oli irrallaan hänen päässään, ja minun täytyy kuninkaan +kunniaksi tunnustaa, hallitkoonpa hän nyt tänä hetkenä Tukholman +linnassa tai olkoon jo mennyt levolle Riddarholman kirkkoon, että hän +tässä asiassa menetteli kuin viisas kuningas. Verna saa pitää Yöjärven +irtaimistoineen ja puhtaine rahoineen, joita, niinkuin tiedät, on +kuudenkymmenen tuhannen riksin paikkeilla. Minä neuvon Vernaa myymään +Yöjärven Salmelalle, joka lähettää tänne jonkun pojistaan viljelemään +saloja. Täällä on jotakin tehtävänä, sanoo Salmela. Maanlaatu on täällä +parasta, mitä maassa on, ja ihmiset tekevät tästä yrttitarhan, vaikka +hullut kapteenit eivät siihen pystyneet. Kun Yöjärvelle kerran saadaan +tiet ja aurat, niin on täällä oleva jotakin muutakin kuin kananpoikien +kasvattila. + +-- Näettehän, tohtori! Enkö jo sanonut, että te olette olevinanne niin +viaton ja kuitenkin teette meidän hyväksemme kaikki? + +-- Minäkö? Niinkö sinä luulet, poikaseni? No niin, minä olen lääkäri ja +olen nähnyt, mitä meidän viisautemme saa aikaan. Me olemme +toimittavinamme kaikki niin älykkäästi tieteen sääntöjen mukaan, että +sairaan pitäisi olla pähkähullu, jollei hän ottaisi parantuakseen +terveeksi kuin talvinen uusikuu. Mutta kas, juuri silloin sattuu, että +potilas kuolee käsiimme. Toisen kerran sanomme: tässä ei ole mitään +tekemistä, ottakaa arkunmitta! Mutta äläpäs! Silloin on sairas kyllin +hävytön virotakseen jälleen. No, sitä kaikkea pitäisi minun terveen +järkeni mukaan ja tieteen kunniaksi sanoa vain pelkäksi sattumaksi. +Mutta minä en voi siihen mitään, että minä keksin meidän elämämme +lautapelissä viisaamman mestarin käden kuin omamme onkaan. Niin on +kaiken laita, niin Yöjärven ja koko liudan. Kuka käski sinun löytää +nimen kadulta?... Mutta missä ovat naiset? Vai niin, he odottavat +puheillepääsyä. Kutsukaa Ramströmkin! + +Verna, Rebekka ja Ramström astuivat sisään. + +-- Kuulkaahan nyt, Ramström -- alkoi tohtori miettivästi nakuttaen +rasiaansa pöytään -- mikä poika se oli, jonka jätitte yksikseen +Helsingin kaduille noin kaksikymmentä vuotta takaperin? Totuus esiin, +vanha synnintekijä! + +-- Se tapahtui kapteenin käskystä, vastasi Ramström vitkastellen. Pikku +Yrjö se oli, hänen oma poikansa. Olkaa niin armollinen ja kysykää +Rebekalta, hän se minulle pojan antoi. + +-- Vai niin? Ja mitä tuli sitten pojasta? Tiedättekö mitään hänestä? + +-- Mitäpä minä tietäisin? Luultavasti kunnon kristityt ihmiset +korjasivat hänet. + +-- Siinäkö on kaikki, mitä tiedätte? -- Ja tohtori näytti siltä kuin +olisi ollut ryhtymäisillään sahaamaan jalkaa. + +-- Toisin sanoen, minä en tiedä mitään ... minä luulen... + +-- Mitä luulette? -- Jalkasaha oli jo täydessä työssä. + +-- Minä luulen, että armollinen herra luutnantti on pikku Yrjö. + +-- Sanokaa, että tiedätte sen, taikka minä lähetän hakemaan nimismies +Kalliota! -- Sahasta näytti jo tippuvan verta. + +-- Niin, kyllä minä sen tiedän, puhkui hovimestari. + +-- Hyvä, siinä on ensimmäinen koukku. Huomatkaa nyt tarkoin, Ramström, +että tämä luutnantti -- pyydän anteeksi, ratsumestari Ros -- on sama +henkilö kuin kapteeni Mörkin pikku poika Yrjö! Jos asia tulee +oikeuteen, täytyy teidän valalla vahvistaa sananne. + +-- Jos käskette, armollinen tohtori... + +-- Vaiti, mies! Minä en käske mitään, minä tahdon vain tietää totuuden. +Kirjoita muistiin hänen todistuksensa, Yrjö! Nyt tulemme toiseen +koukkuun. Miksi kapteeni Mörk vihasi poikaansa? Miksi hän lähetti pois +lapsensa? + +-- Mitenkä minä sen tietäisin. + +-- Vai niin, kieroiletteko? Rebekka, käskekää Martin satuloida hevonen +ja ratsastaa noutamaan nimismies Kalliota! + +-- Ei, armahtakaa, armollinen herra tohtori, minä tunnustan kaikki! +Kapteeni ei kärsinyt pikku Yrjöä sentähden, että Yrjö oli seinällä +riippuvan kuvan näköinen niinkuin marja on toisen näköinen. + +-- Tuokaa tänne se muotokuva! + +Rikkiammuttu taulu haettiin esiin, ja tohtori jatkoi: + +-- Nyt on teidän vuoronne, Rebekka. Ketä kuvasi tuo maalitaulu, kun se +vielä oli siinä kunnossa, että kuvan saattoi tuntea. + +-- Kapteeni Sundhagenia, vastasi emännöitsijä vuorostaan vitkastellen. + +-- Te tarkoitatte kapteeniluutnantti Tuomas Sundhagenia, joka palveli +sotalaivastossa, eikö niin? + +-- Niin, häntä sanottiin kapteeniksi. + +-- No, vastatkaa minulle, minkätähden oli pikku Yrjö tuon upseerin +näköinen niinkuin marja on toisen kaltainen? Sattumuksestako? + +Rebekka oli vaiti. Jalkasaha pantiin taaskin käyntiin. + +-- Olkaa vaiti, milloin on vaiti oltava, mutta puhukaa, milloin on +puhuttava. Ettekö käsitä, että niin tavaton samannäköisyys saattaa +häpeään rehellisen vaimon muiston? + +-- Ja jos olen vaiti, mitä se teitä koskee? Rebekka kysyi +uhkamielisesti, melkoinen määrä entistä lohikäärmettä käytöksessä. -- +Herra, älkää kohennelko sammuneen tulen hiiliä! Kaikkihan on jo +tuhkana; mitä teitä liikuttaa se, miten tuli on palanut ... ja mitä +kuluttanut? Kuka on teidät pannut kuolleitten tuomariksi? + +-- Minä, sanoi Yrjö hyvin kalpeana. + +-- Hiljaa sinä siinä! Te saatte mennä, Ramström; mikä nyt seuraa, ei +koske teitä. + +Ramström mennä hölkytti matkoihinsa sangen uteliaana, mutta paljon +keventynein sydämin. Verna oli edelleen äänetönnä ja hämmästyneenä +kuulijana. + +-- Matami Rebekka Lönnfors tai mikä teidän nimenne on -- jatkoi +tohtori, yhä pitäen jalkasahaa täydessä käynnissä -- minä kysyn teiltä, +minkätähden pikku Yrjö oli kapteeniluutnantti Sundhagenin näköinen +niinkuin marja on toisen näköinen? + +-- Se olisi voinut olla sanomatta. Mutta koska te sen kerran +tiedätte... Yrjö oli hänen poikansa. + +Kynä putosi Yrjön vapisevasta kädestä. + +-- Ei siinä kyllin, jatkoi taipumaton tuomari. -- Teidän täytyy +tunnustaa kaikki. + +-- Minkä minä sille voin, että rouva Bredström vaihtoi lapset? + +-- Kirjoita se muistiin, Yrjö! Mitä nyt? Etkö voi kirjoittaa? +Poikaparka, kyllä ymmärrän ... hän menettää hullun isän ja saa ... no +niin, vanhan rahjuksen sijaan! Mutta ota huomioon, että samalla menetät +nimen, joka... Anna minulle kynä, minä jatkan. On välttämätöntä, ettei +yhtään solmua jää tähän sotkeutuneeseen vyyhteen. Jatkakaa, matami +Lönnfors! + +Olipa olemassa jotakin, joka rupesi Yöjärven lohikäärmeestäkin +tuntumaan liian raskaalta. Katsahtaessaan tuohon ennen muinoin niin +rakastettuun pikku poikaan, jolla oli kieltämätön oikeus kuulla täysi +totuus, oli Rebekan, vaikka ihan vastoin tahtoaan, pakko kerrata +tunnustus, jonka hän kerran ennen oli kertonut tohtori Ekströmerin +houkutuksesta. Se kirjoitettiin tarkasti muistiin niinkuin +kihlakunnanoikeuden pöytäkirja. + +-- Verna on nyt saanut sisaren, huomautti käytännöllinen tohtori, +kun kaikki oli valmiina. -- Helkan kyllä olisi viisainta pysyä +Sundhagenina ... ei ole aina hyötyä nimen vaihdosta ... mutta mitä +teemme hänen isänperinnöllään? Katsotaanpas; jos hän pysyy +Sundhagenina, niin hän perii nykyisen isoisänsä. On vain ratkaistava, +tuleeko hänelle siitä voittoa vai tappiota. Minä uskon tämän +pulmallisen asian ystävällemme valtiopäivämiehelle. Hän sen +ratkaiskoon. Minun mielipiteeni on, että Helka pitäköön entisen +nimensä. Mutta mitä tekee Yrjö Ros? + +-- Säästäkää minua, tohtori! Antakaa minunkin pitää rehellinen nimeni! + +-- Kas vain sitä! Hän on jo kyllästynyt Satinin arkkuun. Niinkuin ei +siinä enää olisikaan pohjalla sokerijyvästä! Mutta eikö ystäväni +Petronius tallustele tuolla salissa? Matami Lönnfors, kuulustelu on +lopussa, pyytäkää häntä suomaan meille hupaisan seuransa huvia! Ja +sinä, Yrjö, varustaudu suurta liikettä varten! + +Jaakko astui sisään hyvin levollisena ja huomaamatta, mitä merkkejä +hänen märistä saappaistaan jäi kirkkaaksi hangatulle lattialle. + +-- Tiedätköhän, hyvä Pontonius, että täällä tapahtuu aivan kuin äsken +perustetuissa kodeissa? Verna on saanut pikku sisaren. + +-- Nimeni on Peuronius, veljeni, papin, mukaan, jos te, tohtori, nyt +tahtoisitte vihdoinkin lakata sitä väärentelemästä, Jaakko vastasi +pahastuneena. + +-- Kuinka se olikaan? Minä olen tullut vähän kuuroksi viime aikoina. +Pimpeloniusko? Niin oikein, kyllä minä sen nyt muistan. Niinkuin +sanoin, Verna on saanut sisaren ja ... tules tänne, lapsi ... ihan +Yrjön eteen! Tee kunniaa! Syli auki ... koko maailma syliin ja minä +myöskin!... Verna on saanut sisaren ja ... _kadottanut veljen!_ + +Lukija, oletko nähnyt tiheän sumun jonakin kevätaamuna peittävän +näkyvistäsi järven, rannan, vuoret, pellot, kylän, kirkon ja äsken +lehteen puhjenneet tuoksuvat metsät? Läpinäkymätön verho kattaa +näköalan, unestaan selviytymätön maisema on usmaisena, käsittämättömänä +edessäsi. Sumu laskeutuu alas niityn kukkiin asti, kaikki on harmaata, +kosteata, sameaa kuin pilvisenä syyspäivänä. Silloin tulee tuulen +henki, raikas puhallus lakaisee pois sumun, esirippu nousee, maisema +kirkastuu, aurinko kultaa välkkyvän järven, vuorten huiput, kirkon +ikkunat, peltojen laihot ja kukkuloiden ensimmäiset, kasteiset +vuokot... Näköala laajenee kauas lämmintä kesää ja hymyilevää +tulevaisuutta kohti... + +Noiden kasteisten silmien ja kevätajatuksista iloisten sydämien +joukossa oli vain yksi tyytymätön, Jaakko Peura latinaksi Peuronius, +joka ei voinut unohtaa, että tohtori Ekströmer oli häntä tuona +juhlallisena hetkenä sanonut Pimpeloniukseksi. + + + + +22. VIIMEINEN LUKU VERNAN RUUSUISTA. + + +Kolmen kuukauden kuluttua oli Yöjärvi kaikkine kolkkoine muistoineen +myyty Artjärven Salmelan lisätaloksi, ja siitä ryhdyttiin tekemään +viljelyksen ja uutteruuden kotia. Ken nyt kulkee tuossa ennen +poluttomassa metsäseudussa, johon nuo kaksi vaeltavaa ritaria +kerran eksyivät, ei enää löydä lumottuja linnoja jättiläisineen, +lohikäärmeineen ja vangittuine prinsessoineen; hän saa kulkea tasaisia +teitä viljavien vainioiden, hauskannäköisten talojen ja laitumella +käyskentelevien karjalaumojen ohi. Yöjärvestä ei ole nimeäkään +jäljellä. Jos nyt ken tahtoo etsiä sen entistä paikkaa, vetäköön +melkein suoran viivan Artjärven ja Elimäen kirkkojen välille ja siltä +etsiköön mustavetisen järven, jonka rannalla on jyrkkä vuori, vuoren +juurella kapea laaksonpolveke ja jäännökset ennen muinoin kivimuurilla +ympäröidystä puutarhasta, missä nyt ainoastaan pellavan sievät kukat +ovat Vernan entisten ruusujen perillisinä. Talon nykyisestä nimestä +ottakoon utelias matkamies itse selvän. Toiset ajat, toiset nimet. + +Vanhan hyvän tavan mukaan on vielä lisättävä muutamia sanoja +lumotun linnan eri määrissä merkillisistä asukkaista ja heidän +tuttavuuksistaan. Emännöitsijä Rebekka Lönnfors muutti Loviisan +kaupunkiin ja saavutti suurta kunnioitusta ruoanvalmistajana +juhlatilaisuuksissa, joissa ei koskaan kyllästytty ylistelemään hänen +kuuluisaa taitoaan, varsinkaan kananpoikasvalmisteitaan. Hovimestari +Ramström, joka kelpasi miksi hyvänsä, paitsi viinikellarin avaimen +vartijaksi, pääsi puutarhuriksi Anjalan kartanoon, jossa hän opetti +talon metsäkoiria, teki kelpo punssia, antoi huilunsoitonopetusta ja +toisinaan joutohetkinään alentui niin paljon, että talonpoikaishäissä +saatiin ihmetellä hänen soittotaitoaan. Kierosuinen Martti meni +avioliittoon Riika-karjakon kanssa. Kahlekoira Kaaro joutui mitä +kunniakkaimman taistelun jälkeen eräänä tammikuun iltana susien +saaliiksi. + +Valtiopäivämies Salmela ja hänen vaimonsa Briitta viettivät kolmen +vuoden kuluttua rauhanteosta kultahäitään. Samana onnellisena päivänä +joutui hänen pojantyttärensä Ilta kihloihin talon nuoren rengin kanssa, +mutta Helka, joka oli käynyt herrasneitien koulua ja kohonnut +kamarineitsyen arvoon, ei tyytynyt kehenkään vähäarvoisempaan mieheen +kuin nimismies Kallioon. Se liitto olisi saattanut helposti aiheuttaa +sotkuisen oikeudenkäynnin Yöjärven perinnön tähden, elleivät ne, jotka +tiesivät totuuden, ja ennen muita Rebekka, olisi pitäneet suutaan +syystä kiinni. Nuori rouva Kallio ei saanut koskaan tietää oikeaa +syntyperäänsä, mutta hänen rahallisen vahinkonsa korvasi se perintö, +minkä oikeastaan olisi pitänyt joutua Salmelalta ratsumestari Rosin +osaksi. + +Jaakko Peura epäili kauan, mihinkä hänen pitäisi ryhtyä onnettomine +nimineen, jota lääkintätaito oli niin häpeällisesti solvaissut, mutta +päätti vihdoin olla huolimatta ihmisten panetteluista, otti +kuudenkymmenen iässä eron sotapalveluksesta, saaden samalla luutnantin +arvon ja kolmenkymmenen plootun eläkkeen sekä eli sitten kaksikymmentä +rauhallista vuotta Salmelassa opettaen hevosia, tehden sudenkuoppia, +viilaten hauenkoukkuja ja kutoen nuottaa. Rakasta Yrjöään ukko saattoi +yhtä vähän unohtaa kuin Yrjökään häntä, ja suuri juhla oli silloin +Salmelassa, kun Yrjö toisinaan tuli siellä käymään perheineen ja Jaakko +sai opettaa kahta vanhinta poikaa istumaan suorina satulassa, jolloin +jalustimet varta vasten vedettiin ylös, jotta poikasien varpaat saivat +tukea. Mutta Yrjön luo muuttamiseen, jota tämä ehdotti, ei Jaakon +rehellinen häränpää taipunut. Tohtori Ekströmerhän oli Yrjön +jokapäiväinen vieras, ja Pimpeloniukseksi tai vielä pahemmaksikin +ristiminen oli enemmän kuin mies saattoi sietää. Ennemmin Jaakko Peura +luopui koko latinalaisesta turhamaisuudesta ja pysyi kunnon +talonpoikana luutnantinarvoineen. + +Tohtori Ekströmeriä ei holhoojahallitus eikä Kustaa IV Aadolf suosineet +niin suuresti kuin entinen kuningas. Ainakaan ei tullut uutta +kultarasiaa, vaikka kyllä professorin arvo, kultamitali uutteruudesta +ja vihdoin Kaarle XIII:n ritariston tähti, koskapa tohtori oli päässyt +korkeaan arvoon vapaamuurarien seurassa. Hän palveli ylisotalääkärinä +1808 vuoden sodan alussa, mutta lentolasarettien mukana marssiminen +viisiäkymmeniä penikulmia kävi mukavuuteen tottuneelle vanhukselle +vihdoin liian raskaaksi; hän haki toisen viran ja muutti Tukholmaan +sodan vastuksista. Siellä hän eli vielä kymmenen vuotta iloisena ja +puheliaana vanhanapoikana, taskut aina yhtä täynnä makeisia kuin +sanainen arkku klassillista latinaa. + +Nuorta ystäväänsä Yrjöä sopi hänen usein käydä katsomassa hänen +asuessaan Turussa. Silloin häneltä pyydettiin varsin omituisia +lääketieteellisiä neuvoja. Yrjö Ros oli nuoruuden innostuksen +valtaamana luullut löytäneensä sen elämäntehtävän, jota hän oli kauan +turhaan etsinyt ja joka oli kangastanut hänen mielessään aina tuosta +muistettavasta vuoden 1789 kesäkuun aamusta asti, jolloin hän tuli +Yöjärven kartanoon. Hän oli Saksan-matkallaan käynyt kuuluisassa +kuuromykkäin opetuslaitoksessa, jonka Samuel Heinicke oli perustanut +Leipzigiin. Näiden onnettomien saattaminen Jumalan yhteyteen, jota he +eivät tunteneet, ja ihmiskunnan yhteyteen, josta heidät oli sysätty +pois, näytti nuoresta miehestä niin jalolta, niin korkealta pyrinnöltä, +että se saattoi täyttää pitkänkin ihmisiän. Nämä kasvattamattomat +raukat, nämä eläimen ja ihmisen välillä olevat olennot, joiden rinnassa +kuitenkin ihmissydän saattoi sykkiä niin lämpimästi ja joiden +kuolemattomissa sieluissa kuitenkin asui sama kehityksen ja +täydellisentymisen halu kuin kenessä muussa hyvänsä -- oi, jospa hän +voisi pelastaa ne kuin haaksirikkoiset pirstaleet elämän rantaan ja +tulla heille, kuten hänen ystävänsä Ekströmer kerran oli tullut +Vernalle, vapauttajaksi, eloon herättäjäksi, lohduttajaksi, +ihmisystäväksi! + +Yrjö Ros uskoi tämän aikeen nuorelle vaimolleen, ja Verna hyväksyi sen +ihastuneena. Heillä oli varoja, he lähtivät Leipzigiin, missä +opetettiin kuuromykkiä puhumaan, mutta Pariisissa, jossa heille +opetettiin merkkipuhetta, hallitsivat tähän aikaan Marat ja +Robespierre. Palattuaan kotimaahan nuori pari asettui Turkuun ja +perusti sinne Suomen ensimmäisen äänettömän koulun. Kenties tuo +vähäinen alku on unohdettu, niinkuin sirkkalehdet unohtuvat, kun kasvi +suureksi ylenee. Kukapa silloin enää muistaa ensimmäistä rakkautta, +joka kylvi siemenen, ensimmäistä kättä, joka kasvia kasteli, +ensimmäistä hellää katsetta, joka ilostui itämisestä? Se oli +puutteellinen, kuten alku aina on, mutta sillä oli tulevaisuus, se tuli +aikaa myöten suureksi ja siunausta tuottavaksi työksi. Nyt kun satoja +onnettomia mykkiä lapsia kasvatetaan lempeässä hoidossa ajatteleviksi +ihmisiksi -- nyt kun he ovat saaneet takaisin Jumalansa ja +ihmisoikeutensa -- nyt on heille käynyt, vaikkei puhumisessa, niin +kuitenkin ajattelemisessa, samaten kuin tämän kertomuksen mykälle +lapselle: orjatar Vernasta on tullut kevään Verna. + +Yrjö sai siviiliviran, joka oli hänen ammattinsa maailman silmissä ja +jätti hänelle osan iltapäivästä uusien suojattiensa varalle. Vernasta +tuli tuon ihmeellisen ja vaikean ajatustenvaihtamistaidon ensimmäinen +opettaja. Mutta kun Ekströmer oli jonkin aikaa ja useimmissa +tapauksissa turhaan tehnyt samanlaisia kokeita kuin se, joka oli niin +merkillisesti onnistunut Vernan kuuloon nähden, hylättiin saksalaiset +puheharjoitukset ja ruvettiin käyttämään ranskalaisten merkkikieltä. +Kumpi näistä opetustavoista on edullisempi kuuromykille, lienee vielä +nytkin ratkaisematta. + +Turussa olevassa pienessä talossa oli puutarha, missä ruusut +menestyivät melkein yhtä hyvin kuin Aachenissa. Salmelan kuuromykkä +Sikku tuli heidän puutarhurikseen, sillä hänen oli onnistunut +omistaa sama kuuluisa taito, mikä Ramströmillä oli ruusutarhojen +kasvattamisessa. Eri huone oli talossa varattu talviasunnoksi arimmille +ruusulajeille. Sentähden olikin jo ensimmäisellä kevätauringolla paljon +kaunista vaalittavana ja ensimmäisillä mehiläisillä paljon kokoamista +Vernan ruusutarhassa. Verna ei lakannut koskaan rakastamasta +lapsuutensa ystäviä, ruusuja; hän ymmärsi vielä niiden äänetöntä +kieltä, hän opetti kasvattejaan jo lapsuudesta pitäen kukkamaailman +ystäviksi, kuten hän itse oli ollut. Ja oli liikuttavaa nähdä, +miten pian koulun mykät lapset oppivat yhtä uskollisesti kuin +Verna rakastamaan hänen lemmikeitään. Ei mikään voinut olla +yksinkertaisempaa. Kaiken, mitä silmä näki, mitä kieli maistoi ja tunto +tunsi, oppivat he tajuamaan omalla tavallaan. Hajuaistinta ei käynyt +samalla mitalla arvosteleminen, se teki heihin saman salaperäisen +vaikutuksen kuin ääni kuulevaan. Mykät lapset hengittivät mykkien +ruusujen tuoksua ja luulivat kuulevansa niiden laulavan. + +Verna oli kuvitellut kaikki aistimet pohjaltaan vain yhdeksi ainoaksi. +Ja mitäpä ne ovatkaan muuta kuin ikkunoita ja portteja, jotka +sijaitsevat eri puolilla tätä samaa ihmeellistä palatsia, johon Jumala +kaikkivaltias on pannut ihmishengen asumaan sen maallisen olemassaolon +aikana. Kaksi suurta kristalli-ikkunaa katselee taivasta kohden, kaksi +avointa usta kuuntelee maan ääniä; eräästä avonaisesta ikkunasta virtaa +sisään kukkien tuoksua, toisesta mieltymystä tai vastenmielisyyttä +siitä uudistuksesta, jonka on ylläpidettävä palatsia, ja sitten on tämä +ihmeellinen rakennus vielä joka puolelta täynnä pikku ampuma-aukkoja, +jotka ottavat vastaan tai ilmaisevat ulkomaailman vaikutelmia. Sulje +jokin ikkuna, niin joutuu heti se olemuksen puoli varjoon; avaa portti, +niin aukenee maailma oitis sille suunnalle. Mutta henki, joka asuu +tässä heikkorakenteisessa, kauniissa palatsissa, on yht'aikaa sen herra +ja siitä riippuva vuokralainen. Hän voi muuttaa pois milloin tahtoo, +mutta ei koskaan tulla takaisin; hän voi hävittää palatsin, mutta ei +sitä jälleen rakentaa. Anna valon tulvia hänelle kaikista ikkunoista ja +ilman kaikista porteista, niin hän on täyttävä tuon komean, katoavan +linnan iankaikkisuuden ajatuksilla -- hän on hallitseva maailmaa ja +lukeva tähdet, mutta kuitenkin vain nöyrästi kunnioittaen +laskeutuakseen polvilleen Kaikkivaltiaan istuimen eteen. Mikä +äärettömyyden esikartano kerran on uusien ja täydellisempien aistimien +avulla avartuva janoavan ihmishengen eteen! Valmista häntä siihen, +irroita jo täällä hänen kahleensa, jotta hän siellä sitten heräisi +vapauteen kypsyneenä, niin hän on jo täällä ihastuneena ja ihmetellen +"näkevä Jumalan äänen käyskentelevän yrttitarhassa". + + + + +VIITESELITYKSET: + + +[1] Jaalaksi sanotaan Viipurin läänin rantamaissa omituisesti +taklattuja pikakulkuisia pieniä aluksia. + +[2] Muutamat oppineet sanovat tämän kuuluisan miehen tulleen vasta +vuonna 1617 Tammisaaren kirkkoherraksi. Tämä olkoon mainittu +todistukseksi siitä, kuinka vähässä arvossa oppineet pitävät kaikkia +vanhoja kertomuksia. + +[3] Sigfrid mestarin omat sanat 1607 vuoden pyrstötähdestä, suomeksi +käännettyinä. + +[4] "Bondepaltor", kuten Jaakko De la Gardie sanoi vuonna 1625. + +[5] Olen tahallani suomentanut nämä säkeistöt vanhaan katkonaiseen +kieliasuun ja koettanut alkutekstin mukaan tehdä loppusointu- ja +runomittavikojakin antaakseni näistä suuren kuninkaan pikkuisista +runosynneistä jonkinlaisen jäljennöksen. + +Alkukielellä nämä 1600-luvulle ja kuninkaalle ominaista säännötöntä +kirjoitustapaa noudattavat säkeistöt kuuluivat seuraavasti: + + 2. Hoppet hafver jag stadigdt hafft, + Tin hårdhet till att öfvervinna + Med trofasthet, som Gudh har skapt + Utij mitt hiärta och mitt sinne. + Hvi vill tu då + Min trogna tiänst såledess försmå + Och mig sluta utur ditt minne? + + 3. Rickeligh med mongha dygder tigh + Naturen högdt haffver begåffvat. + Som dageligh låta see sigh + Och mången på tig haffver låffvat, + Alen then last, + Ther med tu migh plågar så fast, + Hafver aldrigh ingen behagatt. + + 4. Ingen sten ähr funnen så hårdh, + Som sigh icke låter beveka + Eller alldeles nöta bortt + Aff stål eller af vatnet veka. + Allt så och jagh + I ingen sijann skal hafva fördragh, + Min hugh skall stadigdt på tig leka. + + 7. Jagh vill bliffva i ensamheett, + Min sorgh vill jagh alen beklaga + Och fly all jungfruss kiärlighet. + Efter jagh them eij kan behaga. + Men hvad båtar + Thet tigh att tu migh såledess har + Förtagit all min lust och glädie? + + 10. Fugelen uppå grönan qviste. + Diuren uti marcken villa + Skulle, hvar de min sorgh viste, + Migh hiälpa tårar att förspilla. + Echo mitt rop + Förmehrar medh sitt ljudh en stor hop + Emellan tässa bärgh och dalar. + + Finis. + +[6] Trollböle on suomeksi Tonttula tai Loihtula. Suoment. muist. + +[7] Lukija tuntee tässä vaeltavain ritarien mielilauseet ja +periaatteet. Armollinen rouva ei ollut syyttä sanonut nuorta sankaria +Pyhäksi Yrjänäksi. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 4, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 4 *** + +***** This file should be named 38598-8.txt or 38598-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/5/9/38598/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/38598-8.zip b/38598-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..18bc0ed --- /dev/null +++ b/38598-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..fcdef30 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38598 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38598) |