initial commit of ebook 38598HEADmain

5 files changed, 11946 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38598-8.txt b/38598-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..538e351
--- /dev/null
+++ b/38598-8.txt
@@ -0,0 +1,11930 @@
+Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 4, by Zacharias Topelius
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Talvi-iltain tarinoita 4
+       Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut.
+
+Author: Zacharias Topelius
+
+Translator: Ilmari Jäämaa
+
+Release Date: January 17, 2012 [EBook #38598]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 4 ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+TALVI-ILTAIN TARINOITA 4
+
+Nuoruuden unelmia. Vernan ruusut.
+
+
+Kirj.
+
+Z. TOPELIUS
+
+
+Suom. Ilmari Jäämaa
+
+
+Ilmestynyt ensimmäisen kerran
+Porvoossa WSOY:n kustantamana v. 1911.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+
+NUORUUDEN UNELMIA:
+
+     Johdanto.
+  1. Myrsky saaristossa
+  2. Tämän kertomuksen ajasta ja ruskeasta miehestä.
+  3. Tammisaaren matkasta ja kruunun laivasta.
+  4. Tähtienselittäjä.
+  5. Syksyisestä auringonsäteestä.
+  6. Taivaanlaen vaarallinen kohta.
+  7. Yö ja aamu Kymenkartanossa.
+  8. Helsingin valtiopäivät.
+  9  Talvi-ilta salolla.
+ 10. Salaliitto.
+ 11. Vanhan ja uuden uskon taistelu ihmissydämistä.
+ 12. Neiti Kirsti Flemingin kirje äidilleen rouva Anna Gyllenbögelille
+     (omaa sukuaan Horn).
+ 13. Herra Eevert Kaarlenpojan hautaaminen Turun tuomiokirkkoon.
+ 14. Kun kuningas oli isänsä poika.
+ 15. Juhannuspäivä Trollbölessä.
+ 16. Viimeinen luku nuoruuden unelmista.
+
+VERNAN RUUSUT.
+
+  1. Tanssiaisten jälkeisenä aamuna.
+  2. Kaksi ritaria ratsastaa metsässä.
+  3. Ritarien tulo lumottuun linnaan.
+  4. Linnassa asuu lumottu prinsessa.
+  5. Lumotun linnan lohikäärme palaa ja ahdistaa Jaakko-ritaria.
+  6. Pyhän Yrjänän taistelu lohikäärmettä vastaan.
+  7. Jättiläinen palaa, velho mukanaan.
+  8. Pyhän Yrjänän taistelu jättiläistä vastaan.
+  9. Lohikäärme tunnustaa velholle osan lumotun linnan salaisuuksia.
+ 10. Velhon kiusaus.
+ 11. Salmelan talossa.
+ 12. Arvoituksia ja selityksiä.
+ 13. Kaipiaisissa.
+ 14. Jaakko ratsastaa lähetin toimissa.
+ 15. Kysymyksiä ja pako.
+ 16. Uusi maailma.
+ 17. Vaihtuneet osat.
+ 18. Pikku Yrjö.
+ 19. Yöjärvi ja Salmela.
+ 20. Aachenin ruusutarhassa.
+ 21. Satinin lipas.
+ 22. Viimeinen luku Vernan ruusuista.
+
+
+
+
+
+
+NUORUUDEN UNELMIA
+
+
+
+
+JOHDANTO.
+
+
+Korkealla vuorella, joka kohoaa meren rannalta istui Historian hengetär
+katsellen maailmaa laajalti näkevin silmin. Oli talvi, aamurusko
+kultasi kaakossa pilviä; kalpea, värähtelevä kimaltelu kulki yli
+Itämeren aaltojen. Purppurana punersi lumi sen valossa, honkien latvat
+kirkastuivat, kultaisena kiilsi kaukaisen kirkontornin huippu, mutta
+laaksossa hohti torpan pieni ikkuna ihan kuin tulessa.
+
+Vuorella istuva olento ei katsellut aamun koittoa. Hänen silmäyksensä
+oli tunkeutunut läpi öisen pimeyden ja ihmissydämen salaisten kätköjen.
+Hän saattoi nähdä yli koko pyörivän maapallon ja niinpä hän voi mielin
+määrin luoda katseensa milloin sen valoisaan, milloin sen pimeään
+puoleen. Hän oli väsynyt katselemaan kansain lakkaamatonta taistelua
+sen maatilkkusen herruudesta, missä he asuivat. Hänen silmänsä
+näyttivät veripunaisilta, kun hän katseli Balkanin selänteitä, ja
+lumena ne kimaltelivat, kun hän ne Afganistanin vuorten huipuilta
+käänsi koilliseen nähdäkseen siellä jäihin jäätyneen höyrylaivan
+kaukana tuolla maailman äärimmäisissä sopukoissa Behringin salmen
+suulla. Äänetönnä, ajatuksissaan hän painoi katseensa alas ja kosketti
+teräksisellä piirtimellään jalkainsa juuressa kasvavaa hienon lumen
+verhoamaa vuorisammalta. Vuoren kylki tuli näkyviin; siitä kenties
+löytyisi jokin unohduksiin jäänyt, kiveen uurrettu kirjoitus
+muinaisilta ajoilta. Mutta ei, semmoista hän ei siitä löytänyt.
+Muinaisen jättiläisen jalka oli painanut vuoreen jäljen, mutta
+ihmiskäden merkkiä ei näkynyt tuossa alastomassa, yksitoikkoisessa,
+harmaassa paaterossa.
+
+Silloinpa hän huomasi hiekkaisella penkereellä, vähän alempana vuoren
+rinteellä, lapsen, joka pihlajan varvulla piirteli kuvia
+vastasataneeseen, valkoiseen lumeen.
+
+-- Mitä teet? kysyi hän.
+
+Lapsi vastasi:
+
+-- Piirtelen satuja lumeen.
+
+-- Niinkö? kysäisi vuorella istuva korkea olento. -- Satuja viitsit
+kirjoitella? Ensimmäinen tuulihan ne puhaltaa pois, ensimmäinen petohan
+ne polkee näkymättömiin, ja ensimmäinen kevään aurinkoinenhan sulattaa
+ne maan pinnalta olemattomiin!
+
+-- Niin, sanoi lapsi, semmoinen on minun mielityötäni. Taitoni opin
+aallolta, joka piirtelee juovia rannan hietaan, pilveltä, joka rakentaa
+linnoja ilmaan, kellastuneelta lehdeltä, joka uurtaa hankeen hienon
+jäljen.
+
+-- Ja kaikkea tuota teet saadaksesi vain tuokion leikitellä? kysyi taas
+Historia.
+
+Lapsi nosti kummastellen silmänsä:
+
+-- En tiedä. Sen tiedän vain, että aalto, pilvi ja lehti ovat kaikkina
+aikoina tehneet samoin, ja kaikkien aikain työ on ainaista työtä.
+Kirjoitatko _sinä_ enempää?
+
+Silloin korkea Historia naurahti ja vastasi:
+
+-- Enempää en saata minäkään kirjoittaa. Minä tunnen sinut hyvin. Sinä
+olet Satu, joka aina alusta saakka istuit jalkaini juuressa ja opetit
+minua kirjoittamaan. Minä piirtelen marmoriin niinkuin sinä lumeen, ja
+niinpä kirjoittelemme iät kaiket.
+
+Ja Satu kirjoitteli lumeen, jota tuuli puhalteli pois, jota ilves
+tallasi, kevään aurinko sulatti. Seuraavana päivänä ei sitä kirjoitusta
+enää ollut, mutta silloin Satu piirteli uusia sanoja uuteen lumeen.
+
+
+
+
+1. MYRSKY SAARISTOSSA.
+
+
+Kaksi vanhaa kalastajaa seisoi Tofön kallioisella rannalla Tammisaaren
+saaristossa ripustellen nuottaansa kuivamaan koetettuaan turhaan saada
+apajaa vedetyksi yhä yltyvässä myrskyssä. Lumen- ja sateensekainen sumu
+läheni mereltä, kietoi verhoonsa saaren ja kierteli tiheinä
+villahaituvina ylös honkain latvoihin. Tuuli oli idässä, hiukan etelän
+puolella. Se oli tullut Inkerinmaan autioilta soilta, kiihtynyt Nevan
+usvien uhosta ja sieltä rientänyt ulommas Suomenlahdelle; siellä oli
+sillä tannerta temmeltää; siellä se pääsi valtatielleen. Liitot se löi
+meren sumujen ja sadepilvien kanssa, joita kiiti kaukaa Volgan
+varsilta, pieksi Suursaaren kallioita vasten lukemattomia lakkapäitä ja
+oli rajuimmilleen yltynyt tultuaan Uudenmaan saaristoon. Sumun
+hälvetessä silloin tällöin näkyi kaikkialla niin kauas kuin silmä
+kantoi salakareja valkovaahtoisina, ja torneina tyrskyili meri kaikkia
+kallioniemiä vasten, joita ulkoni rannasta tuulen puolelle.
+
+Miehet katselivat ilman ja meren pauhua tylsän välinpitämättöminä,
+kuten rannikon asukas ainakin, joka on tottunut moisiin näkyihin.
+Ääneti he olivat työnsä lopettaneet ja olivat jo tupaansa
+palaamaisillaan, kun äkkiä vilahti sumun lävitse jonkun matkan päässä
+rannasta laiva tuulen ajamana. Sitä nyt miehet tarkastamaan. Se oli
+kaiketikin menettänyt hyökyaalloissa peräsimensä tai pirstonut sen
+johonkin kariin, josta aallot heti sen jälkeen olivat taas laivan
+irroittaneet, sillä neuvotonna se ajelehti kylki edellä; viistopurje
+lepatti repaleina, ja reivattu märssypurje, jota se ei ollut saanut
+korjatuksi, edisti nyt vain sen tuhoa.
+
+-- Tuo ei enää pitkälti tee matkaa, sanoi toinen mies jurosti,
+varjostaen kädellään silmiään, joita sade pieksi.
+
+-- Riikalainen se on, virkkoi toinen. Näkeehän sen taklauksesta,
+puolittain kuunari, puolittain jaala.[1] Hyvin kulkee kohtalaisella
+tuulella, mutta lempo sitä ohjailkoon, kun peräsimen haat ovat
+pettäneet!
+
+Riian kuunarit olivatkin tunnettuja noilla väylillä. Usein niistä
+Suomen rantalaiset saivat suola-, hamppu- ja pellavatarpeensa.
+
+-- Olisi pysynyt, senkin tyhmyri, tuolla puolen Jussarön; siellä olisi
+ollut selvää vettä, sanoi ensimmäinen.
+
+-- Kunpa olisi, toisti toinen, karkeasti naurahtaen. Mutta kas kun
+meidän kilohaili on lihavampi, niin pitäähän pyrkiä osalle. Mutta vene
+vesille, Simo! Ehjänä tuo ei tule yli Fagerströmin karin.
+
+Mies tunsi väylänsä. Sen huomasi pian, sillä ei kulunut kolmeakaan
+minuuttia, niin oli kuunari karilla. Pari kertaa sitä aallot vielä
+ankarasti työntäisivät eteenpäin, mutta sitten se kallistui kyljelleen
+eikä enää liikahtanutkaan. Pauhaten loiskuivat laineet sen ylitse.
+
+Kari oli ainoastaan sadan sylen päässä rannasta. Miehet olivat jo
+veneessä ja jäntevin käsin soutaen pyrkivät lähemmä haaksirikkoon
+joutunutta alusta.
+
+Tuntikauden ankarasti ponnisteltuaan he palasivat mukanaan kuusi
+haaksirikkoista kapeaan salmeen, josta tullaan suojassa olevaan
+valkamaan Tofön saaren luo. Kolme kuunarin väestön miehistä oli saanut
+surmansa aalloissa.
+
+Jäljelle jääneet vietiin nääntyneinä ja läpimärkinä kalastajain
+mökkiin. Siellä he lämmittelivät ja kuivasivat vaatteensa räiskyvän
+takkavalkean ääressä, ja siellä heille tarjottiin parasta mitä talossa
+oli: leipää, silakkaa ja keitetyitä nauriita. Kolme heistä oli oikeita
+merikarhuja. He puhuivat pelkkää saksaa, josta saatiin sen verran
+selville, että heidän kapteeninsa oli hukkunut. Toiset kolme olivat
+matkustajia. Yksi heistä haastoi ruotsia; muut solkkasivat sekaisin
+puolalaisia, venäläisiä, saksalaisia sanoja, koettaen siten turhaan
+sanottavaansa sanoa. Laivan oli ollut määränä viedä Riiasta Viipuriin
+ohra- ja hernelasti; mutta saatuaan vuodon se oli yrittänyt käydä
+Jussarön suojaan. Silloin se oli menettänyt peräsimensä ja ajelehtinut
+salakareille, joita on kaikkialla väijymässä tuossa vaarallisessa
+saaristossa ja jotka sinä aikana, missä kertomuksemme liikkuu, olivat
+peräti vaillinaisesti, tuskinpa ensinkään viitoitetut.
+
+Merimiehet ovat kaikkialla ja aina samaa laatua: heidän elämänsä on
+kuin keinuva aalto. Niinpä nämäkin kolme Riian matruusia. Vaatteet
+kuivattuaan ja täytettyään vatsansa lämpöisessä tuvassa he oikaisivat
+uupuneet jäsenensä olkisille vuoteille ja nukkuivat, huolehtimatta
+uusista kohtaloista ja ajattelematta enää äskeistä haaksirikkoa tai
+edellisen yön ponnistuksia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillaikaa kun tofölaiset parhaan kykynsä mukaan osoittivat
+vieraanvaraisuutta haaksirikkoisille, oli talon isäntä, Niilo
+Antinpoika, jo edellä mainitun nuottamiehensä Simon kanssa lähtenyt
+rannalle tuottavampaan ja heidän käsityksensä mukaan aivan luvalliseen
+toimeen, nimittäin korjaamaan särkyneestä laivasta mitä mahdollista oli
+korjata, ja pitämään tuota saalista omanaan. Rantaoikeus, joka meidän
+aikoinamme on saanut varsin pahan maineen, oli silloin vielä kaikkien
+rannikkolaisten mielestä laillinen elinkeino. Ja joskaan ei Suomessa
+juuri rukoiltu virolaisten tapaan "Herraa Jumalaa siunaamaan rantaa",
+niin on varsin luultavaa, että arvoisa Niilo Antinpoika apulaisineen
+oli ainakin yhtä harras ryöstäessään haaksirikkoisten omaisuutta kuin
+äsken pelastaessaan heidän henkensä.
+
+Eipä Tofön kaunisniminen Agneta emäntä -- saaristossa käytetään
+tuommoisia herrasnimiä -- olisi ollut nainen eikä uusmaalainenkaan,
+ellei hän olisi käyttänyt tilaisuutta hyväkseen tarkastellakseen vielä
+valveilla olevia vieraitaan. Eräs niistä, pitkä, laiha ja
+vanhanpuoleinen mies, jolla oli ruskea nuttu ja ruskeat alusvaatteet,
+istui äänetönnä takan ääressä, ikäänkuin hän ei koskaan olisi voinut
+saada tarpeekseen kuivaa ja lämmintä. Miehen viisaat, terävät silmät
+sillä välin lakkaamatta vilkuivat levottomasti sinne tänne.
+Toinen matkustajista oli vinovartaloinen kuusitoista- tai
+kahdeksantoistavuotias poika. Hänen mustasta tukastaan, kiiluvista
+silmistään ja koukkunenästään emäntä päätteli vieraansa olevan
+varmaankin mustalaisen, ja hänellä oli sitä suurempi syy siihen, kun
+pojan pitkistä sormista ja melkein linnunomaisesta, sipsuttavasta
+käynnistä oli aihetta otaksua hänessä olevan muutamia epäiltäviä
+taipumuksia himoitsemaan lähimmäisen irtainta tavaraa. Mutta koska tuo
+mustalaispoika nähtävästi oli vain kolmannen miehen palvelija ja
+parast'aikaa puhdisteli tämän kannuksilla varustettuja ratsusaappaita,
+päätti Agneta muori ennen kaikkea pitää silmällä mainittua kolmatta
+miestä, joka hänestä näytti etevimmältä kaikista ja jolla lisäksi oli
+sekin ansio, että osasi puhua ruotsia.
+
+-- Oletko sinä tästä maasta kotoisin, koska osaat ihmisten kieltä, vai?
+kysyi muori viattomasti.
+
+Näin puhuteltu vieras, vankkaruumiinen, harteva, noin viidenkymmenen
+vuoden ikäinen mies, jolla oli senaikuinen ratsumiehen puku yllä ja
+alinomainen leikillisyys kasvoilla, oli vast'ikään miehen tavoin
+mellastanut naurisvadissa ja oikaisihe nyt mukavaan asentoon penkille,
+vetäen huotrasta pitkän miekkansa ja pyyhkien sitä. Tuo kunnianarvoinen
+soturi ei vastannut emännän koukuttelevaan kysymykseen, vaan pyyhkäisi
+valtavia viiksiään ja kysyi vuorostaan:
+
+-- Onko talossa olutta?
+
+-- Mistä sitä köyhä olutta otti mikkelin aikaan? Suolavettä on ja
+riittämiin; suvaitaanko enemmän sitä lajia, vai? vastasi eukko, jota ei
+miellyttänyt tuo tuttavallinen ääni.
+
+-- Muori hoi! -- jatkoi sotilas haukotellen -- tunnetteko miltä Riian
+markat kilahtelevat?
+
+Ja samassa hän helisytti täyteläistä nahkakukkaroa, joka oli pistetty
+miekkavyöhön.
+
+Agneta muori ei ollut aivan kuuro noin sointuvalle puheelle. Hän
+katseli vuoroin kannuksia, vuoroin kukkaroa ja viittasi puheessaan
+siihen suuntaan, että kaupungista muka saisi olutta. Talossa hän ei
+sanonut sillä kertaa olevan muuta kuin erästä kalalientä, jota
+toisinaan säilytettiin herkkuna.
+
+Sotilas suvaitsi nauraa ja käski puolankielellä palvelijansa mennä
+katsomaan, olisiko joku oluttynnyri saatu laivasta pelastetuksi.
+
+Rotta ei olisi nopeammin pujahtanut loukkoonsa kuin mustalaiseksi
+luultu palvelija kiirehti täyttämään herransa käskyä. Mutta tuskin
+poika oli mennyt, kun sotilas muutti asentoaan kääntäen selkänsä
+ruskeatakkiselle miehelle, iski tuttavallisesti silmää Agneta muorille
+ja sanoi mehevän puheliaasti, mikä oli kokonaan toisenlaista kuin hänen
+äskeinen harvapuheisuutensa:
+
+-- Jos tahdotte koiraa, muori, niin ottakaa silloin tuo poika. Jos
+kissaa mielitte, niin on hän kissakin, ja jos kettua, niin ette
+sellaista repoa saa muualta mistään. Silakkana minut paistakoot, ellei
+Sam poika hajuaistillaan tajua kaikkea, mitä sanotte, ja vaikkapa te
+olisitte rehellisin ihminen, mikä ikinä on hameissa käynyt, niin hän
+osaa huomenna kertoa semmoista, mikä veisi teidät suoraa päätä hirteen.
+Sillä pahuksella on nenässään kaikki maailman kielet. Minä en saata
+olla häntä vailla, mutta jos ukkonne napsauttaa häneltä niskat nurin,
+niin hän tekee kunnon työn.
+
+-- Herra varjelkoon! -- huudahti Agneta muori vilpittömästi hämmästyen.
+-- Kuulkaas, kersantti, oletteko te oikea kristittykään, kun moisia
+murjaaneja tuotte maahan.
+
+-- Majoitusmestari, jos suvaitsette -- vastasi sotilas oikoen leveitä
+hartioitaan -- ja ehkä vähän parempikin kristitty kuin te; mutta
+ystävät silti. Olette kukaties kuullut puhuttavan Iivari
+Pärttylinpojasta?
+
+-- Olen minä kuullut yhdestä semmoisesta. Hän oli paavilaisten puolella
+ja palveli Suitian Klaus herraa, kun tämä taisteli Kaarlo kuningasta
+vastaan. Puhuttiin sitä niinkin päin, että hän meni Arvid herran kanssa
+makkararetkelle Ruotsiin ja hänet upotettiin kivi kaulassa meren
+syvyyteen lähelle Kastelholmaa. Toiset taas puhuivat hänen olleen
+Marttilan kahakassa, jossa Akseli Kurki sai selkäänsä, ja sieltä
+ratsastaneen käpälämäkeen semmoista vauhtia, että ajoi nivusensa aidan
+seipääseen, ja siihen mies jäi. Siitä on nyt pian jo kaksikymmentä
+vuotta.
+
+-- Vai niin! No ehkäpä olette muutakin kuullut Iivari Pärttylinpojasta?
+
+-- Enpä juuri semmoista, mitä maksaisi vaivaa kertoa. Sanottiin hänen
+olleen niin voimakas, että jaksoi lyödä nyrkillään tammisen pöydän
+puhki ja että ajoi Ilmajoen jäällä talonpoikia maahan kuin lampaita
+vain. Varjele hyvä Jumala semmoisista jumalattomista, joilta ei
+kunniallinen vaimo milloinkaan saa olla rauhassa, oluttynnyri vielä
+vähemmän!
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan Agneta muori katsahti terävästi
+sotilaaseen, joka ei saattanut olla purskahtamatta nauruun.
+
+-- No hiisi vieköön parhaan papurikkoni, jos minulla nimittäin
+semmoinen olisi! Oikeita rosvojuttuja te olettekin kuullut Iivari
+Pärttylinpojasta! Jollei hän nyt olisi Ahvenanmeren pohjassa tai
+keihästettynä Marttilan aidanseipääseen, niin pistäisipä nyt tanssiksi
+teidän kanssanne ... vähän tähän tapaan...
+
+Näin sanoen majoitusmestari kumartui ja sieppasi käsiinsä raskaan
+tammipölkyn, noin neljän, viiden leiviskän painoisen, jonka ääressä
+Tofön isännällä oli tapana kutoa verkkoja. Sen hän heitti keveästi kuin
+pallon kattoon ja otti sen jälleen lennosta kiinni.
+
+-- Älähän nyt, älähän nyt -- pääsi muorilta kun hän säikähtyneenä
+peräytyi kauemmas. Annahan olla tuommoiset leikit! Ei vielä näy
+paholainen omaansa korjanneen.
+
+-- Ei olekaan, ja siitä tuo ruskeatakkinen kyllä pitää huolen. Mutta
+ollaanpas nyt ystäviä, koska tunnemme toisemme. Katsokaas minua!
+Kummittelenko, vai? Hui hai! Kyllä minä teidät vielä muistan;
+punaposkinen olitte ennen kuin kartanonportti, ettekä silloin
+nyrpeäkään ollut. Poika nulikka vain olin silloin, kun teille
+salavihkaa suuta suikkasin Pohjan kirkolla, viisikolmatta vuotta
+sitten, ja niinkuin näette, ei minusta vielä ole sotamarskia tullut.
+Mutta mitä taas siihen tulee, että olen palvellut Suitian Klaus herraa
+ja ajanut maahan muutamia talonpoikia, niin olkaa huoleti: minulla on
+armollisen herran armonjulistus -- minulla niinkuin monella muullakin
+kunnon miehellä -- enkä aio huolia voudeistanne ja nimismiehistänne
+enempää kuin metsän harakoista. Eikä tuo poikakaan ole mikään murjaani,
+niinkuin luulette, vaikken minä kehoittaisi teidän pappejanne häneltä
+katkismusta kyselemään. Hänen isänsä oli viekkain juutalainen, mikä
+koskaan on osannut kiskoa viimeisen rovon sotamiehen taskusta, vaikken
+minä, totta puhuakseni, suinkaan luule poikaa sen paremmaksi
+kirjanoppineeksi ja Mooseksen lain tuntijaksi kuin että huoleti saatte
+panna hänen eteensä vadillisen sianlihaa illoin, aamuin ja kerran
+keskipäivälläkin.
+
+Ulkoa kuului samassa melua ja Sam syöksyi sisään, sanomattoman
+vikkelästi vierittäen edellään vähäistä oluttynnyriä ja samalla
+kantapäillään torjuen luotaan Simoa, joka turhaan koetti riistää
+häneltä hänen saalistaan.
+
+-- Seis! kiljaisi majoitusmestari luoden halukkaan katseen viimeiseen
+kalliiseen laivan muonavaraston jäännökseen -- Sam, päivä päivältä
+havaitsen sinun kykysi yhä suuremmaksi. Hyvän palveluksen olet tehnyt
+isänmaallesi; otetaan se lukuun, kun ensi kerran saat selkääsi. Ja anna
+sinä, pitkäkoipi, pojan olla rauhassa ja kiitä onneasi, ettei hänellä
+ole hevosenkenkiä takajaloissa. Oluesta maksan sinulle toiste,
+hoikkasääri, ja huomenna viette meidät joka miehen aamulla varhain
+Tammisaareen.
+
+
+
+
+2. TÄMÄN KERTOMUKSEN AJASTA JA RUSKEASTA MIEHESTÄ.
+
+
+Urhoollisen majoitusmestarin Iivari Pärttylinpojan ja hänen
+seuralaistensa nauttiessa kalastajan tuvassa Tofön saarella lepoa, joka
+heille olikin tarpeen, lienee syytä tutustuttaa tämän merkillisen
+kertomuksen lukijaa siihen aikaan, jossa tapaukset liikkuvat ja jota
+hän kenties ei tunne. -- Suotakoon se hänelle anteeksi.
+
+Riikalainen kuunari särkyi pirstaleiksi Suomen saariston kallioihin
+myrskyisenä lokakuun päivänä armon vuonna 1615. Aika oli synkkää ja
+kummallista, ei juuri sentähden, että sinä vuonna olisi ollut mitään
+suuria valtiollisia tapahtumia, vaan pikemmin sentähden, että entiset
+aikakaudet vaikuttivat yhä vielä, kun taas vastaiset suuret muutokset
+ikäänkuin loivat varjon silloiseen aikaan ja saattoivat senaikuisen
+ihmispolven aavistamaan jotakin mahtavaa, mikä oli tulossa, jotakin
+suurta ja uutta, mikä oli nousemassa taivaan rantaan. Lähinnä
+edellisiltä ajoilta kertovat meille kokonaisen vuosisadan aikakirjat
+Vaasan suvun kuningasten teoista ja keskinäisistä hallitusriidoista.
+Mutta satu ja aikakirjat ovat ensimmäisiä aamunsäteitä aikain yössä ja
+valaisevat sen vuoksi vain vuorten huippuja, jättäen varjoon laaksot ja
+hedelmälliset tasangot. Vähitellen, valon yhä korkeammalle kohotessa,
+huomaa tupia laaksoissa ja viljavainioita tasangoilla. Kuninkaitten
+takaa kuuluu kansankin liikettä, ja kuuluupa kansasta muutakin kuin
+että se vain lähettää valtiosäätyjänsä herrainpäiville ja
+sotajoukkojansa taistelutanterille: tässä kansassa on miljoonia eläviä
+olentoja, ja heillä on kaikilla inhimillinen sydän, intohimot, surut ja
+ilot, ja kaikki vaativat oikeutta saada elää, jopa, mikäli heidän
+vallassaan on, elää onnellisinakin. Kertomuksemme aika oli juuri
+sellainen, jolloin pohjaton kuilu aukeni kuningasten, aatelin ja
+pappien jalkain alle, heidän, jotka siihen saakka olivat olleet kaikki
+kaikessa, sanalla sanoen, jolloin Kaarle IX ja Kustaa II Aadolf -- isän
+ajatus ja pojan teko -- alkoivat Ruotsissa ja Suomessa saattaa
+yhteiskuntaa uudelle kannalle. Emme käy mittaamaan tätä vaillinaista
+alkua nykyajan mitalla; emme kummastele, jos huomaammekin siinä paljon
+keskiajan karkeutta. Kansalainen piili vielä säädyn puhemiehen takana,
+ja vapaus rakenteli etuoikeuksista rintavarustuksia itselleen. Kuinka
+paljon ulkonaisia ja sisällisiä taisteluja! Mikä alituinen ja verinen
+ottelu kukistuvan vanhan ja esiin rynnistävän uuden välillä!
+
+Koko 16:s vuosisata oli ainoastaan 17:nnen esikartano. Vuoroin räikeitä
+valon välähdyksiä, vuoroin synkkää pimeyttä. Ja mustaksi yöksi nämä
+varjot tummenivat Kustaa II:n Aadolfin hallituksen alussa. Valtakuntaa
+näännytti kolmen sodan taakka, ja kansaa, joka tuota taakkaa kantoi,
+voudit kettivät ja aatelisherrat rääkkäsivät; kansa vuoti verta ja näki
+nälkää, mutta yhä se odotti aikaansa. Joka kerta kun uusi kuningas
+nousi valtaistuimelle, toivottiin parempia päiviä, ja kuinka usein se
+toivo petti! Mutta kun nousi hallitsemaan seitsentoistavuotias Kustaa
+II Aadolf, yhtä kaunis ja lempeä kuin voimakas ja jalokin, silloin
+syttyi sammunut toivo jälleen, syttyi hohtavampana kuin koskaan ennen;
+silloin kaikki nuo väsyneet katseet kääntyivät häntä kohti, koko tuo
+usein rauennut odotus; huoliinsa harmaantunut aika kirkastui jälleen
+nuoruuden kauneudesta, ja tämän kuninkaan koko hallituksesta tuli
+myrskyinen, vaihteleva, rauhaton, mutta sittenkin toivon väreissä
+loistava nuoruuden unelma.
+
+Suomesta erittäinkin on huomattava, että täällä, paitsi julkista Puolan
+ja Venäjän sotaa, oli yhä edelleen salainen, mutta sitä katkerampi
+taistelu erilaisten valtiollisten, jopa joskus uskonnollistenkin
+puolueitten kesken. Nuijasota oli jättänyt syvät jäljet. Sigismundin
+tappiollejääneellä puolueella oli vielä paljon suosijoita eteläosassa
+maata, ja Puolasta päin koetettiin kaikin tavoin ja keinoin kääntää
+kansan suosiota nuoremmasta Vaasan suvun haarasta jälleen Juhana
+kuninkaan sukuun. Puolalaisia lähettiläitä samoili ympäri maata milloin
+missäkin valepuvussa. Julistuksia ja salaisia kirjoituksia ilmestyi,
+joissa kansaa ja Etelä-Suomen aatelisia kehoitettiin kapinaan silloista
+hallitusta vastaan ja luvattiin pikaista apua Puolasta, samaa yhäti
+saapumatonta apua, jota muinoin Juhana herttua, Klaus Fleming ja Arvid
+Stålarm olivat Turun linnantornista turhaan odotelleet tulevaksi.
+Kaarle IX:n alati terävät mestauskirveet ja alati valmiit hirttonuorat
+olivat joksikin aikaa peloittaneet pois nämä Puolan lähetit, mutta nyt,
+kun nuoren kuninkaan lempeys jälleen oli avannut isänmaan portit
+monelle maanpakolaiselle, vilisi Etelä-Suomessa taaskin niitä, jotka
+olivat olevinaan isänmaan ystäviä ja ajoivat Sigismundin asiaa, kuka
+suorastaan hänen neuvoshuoneensa valtuuttamana, kuka ilman.
+
+Lieneekö täysi rahakukkaro vai vanha tuttavuus muuttanut Tofön emännän
+mielen suopeammaksi mereltä tulleita vieraita kohtaan, on epätietoista,
+mutta niin vain oli edellinen päivä päättynyt, että uljas
+majoitusmestari oli asettunut isäntäväen vuoteelle sivuhuoneeseen ja
+saanut samassa kunniamajassa sijan ruskeanuttuisellekin miehelle.
+Seuraavana aamuna päivän sarastaessa oli tämä harvapuheinen vieras
+liikkeellä ja herätti makuutoverinsa sanalla, joka varmaankin
+oudostutti Tofön tuvan oppimattomia seiniä, nimittäin sanalla:
+_benedicite_.
+
+Sotilaaseen tämä hurskas tervehdys ei suuria vaikuttanut. Hän oli
+unissaan kai vielä liikkuvinaan aalloilla. Hän vastasi:
+
+-- Souda suojaan, pikipöksy!
+
+-- On aika jo meidän ryhtyä työhön, jatkoi ruskeanuttuinen tyynesti,
+vetäen sivulle karkean hurstin kapean ikkuna-aukon edestä. Talviseen
+aikaan se suljettiin vetoluukulla. Lasiruudut olivat silloin vielä
+liian kallista korutavaraa kalastajain mökkeihin.
+
+-- Mistä tuulee? kysyi Iivari Pärttylinpoika, vastahakoisesti nousten
+ja koettaen saada selville, minne kohtalo tällä kertaa oli viskannut
+hänet harharetkillään. Keskustelu kävi puolankielellä.
+
+-- Tuulet vievät meidät siihen maahan, jota jumalat ovat päättäneet
+rangaista, vastasi matkatoveri Genserikin sanoilla.
+
+Sotilas mietti hetken ja karkoittaakseen kaikki unet silmistään otti
+kelpo kulauksen oluthaarikasta, jonka hän kyllä oli muistanut varustaa
+vuoteensa viereen kaikkien yön vaivojen varalta, sekä vastasi sen
+jälkeen vakaasti näin:
+
+-- Kuulkaas nyt, pater Padilla! Sanon teille sanan, vieläpä kaksikin,
+ja te saatte ne sitten vaikka sanoa kuninkaalle, jos mieli tekee, koska
+olette hänen rippi-isänsä. On kyllä ihmisiä, joilla on monta jumalaa ja
+monta kuningasta, miten milloinkin parhaiten sopii, mutta Iivari
+Pärttylinpojalla on vain yksi Jumala, yksi kuningas ja yksi isänmaa.
+Olen ottanut ollakseni teille tulkkina ja talonkoirana, jommoista
+saatatte tarvitakin tässä maassa, mutta tuohon kauppaan olen käynyt
+vain sillä ehdolla, että te nousette täällä maihin saattamaan jälleen
+voimaan laillisen järjestyksen ja että käyttäydytte kiltisti. Siihen
+asti minä haukun ja puren, milloin vain hyväksi näette, mutta en tee
+rahtuakaan enempää; sen minä sanon teille suoraan. Mutta jos te aiotte
+rakennella täällä polttolaivoja ja muita mokomia laitoksia, saatuanne
+vallan käsiinne, niin on paras, että laittaudutte suoraa päätä Puolaan
+takaisin, samaa tietä jota olette tullutkin. Niin, niin, pehmoinen
+käpälä ensin ja kynnet sitten -- ei sovi! Kyllä minä muistan, mitä te
+teitte protestanteille Thornissa. Ennenkuin minä toimitan teidät Suomen
+mantereelle -- sillä nämä silakkakarit eivät ole muuta kuin takamaita
+vain -- tahdon tietää, aiotteko pitää kuninkaan sanan.
+
+Pater Padilla, jossa me jo hänen ruskean nuttunsa alta tunnemme
+katolisen kirkon ja Sigismundin uskaliaimpia pohjoismaisia
+salalähettejä, tiesi varsin hyvin etevämmyytensä tuon raa'an soturin
+rinnalla eikä sen vuoksi pitänytkään suurta lukua hänen uhkaavista
+sanoistaan. Hänen mielestään oli kumminkin parasta säästää hyödyllinen
+ase toistaiseksi, ja siksi hän vastasi kylmästi:
+
+-- Kuningas tarkoittaa aikeillaan ainoastaan Suomenmaan parasta, ja
+minullahan ei saata olla muita aikomuksia kuin kuninkaalla. Kertokaa
+minulle mieluummin jotakin näistä rannikoista ja kansasta, jonka
+keskelle myrsky on meidät heittänyt. Te luullakseni tunnette olot
+täällä?
+
+-- Hiukan sentään, kunnianarvoinen isä, koskapa olen näillä tienoin
+syntynyt, ja siitä saattaa olla hyötyä teille, vaikka vaarallista se on
+minun kaulalleni. Kyllähän maa mukiin menee, ja on siinä sekä vettä
+että mallasta juoda kuivan kulkun. Kansa näissä rantamaissa on
+talttunut ja malttunut herrain palveluksessa, mutta osaa se muristakin,
+jos sille kalikkaa näyttää. Kelpo ratsumiehiä saatte täältä pestata,
+äkeää väkeä, mutta jos hevoskauppoihin käytte, niin katsokaa vain,
+etteivät petkuta teitä. Jos ei ole pattia, niin on kupulatauti. Parasta
+on, kun ostatte varsan ja opetatte sen itse. Herraskartanoita täällä on
+tarpeeksi, ja viisitoista vuotta takaperin merkitsi se samaa kuin että
+kuninkaan puoluelaisia oli tarpeeksi, mutta nyt on toinen puol käynyt
+haarniskaan ja sotisopaan herttuan sikiöiden puolesta. Raaseporin Sten
+herra oli ennen vanhaan tuima mies...
+
+-- Leijonhufvudien sukuhan oli ennen meidän puolellamme?
+
+-- Ennen, niin. Raasepori on rasvainen pala; muurit siellä on paksut ja
+härät turkasen lihavia. Sten herralla on nyt toisia toimia; hän ei
+juuri muuta ajattele kuin Tammisaaren kaupungin tullia ja pitää sen
+puolta, jolta hän saa rauhassa ruoskia talonpoikiaan.
+
+-- Eikö täällä ole ensinkään muita pappeja kuin niitä, jotka ovat
+joutuneet Lutherin harhaopin saastutukseen?
+
+-- Pappejako? Hui, hai! Juhana kuninkaan aikana oli meillä pappeja,
+jotka osasivat tehdä ristinmerkin alttarin edessä ja puhua
+asianmukaisella kunnioituksella Neitsyt Mariasta ja pyhistä miehistä.
+Tunsin minä nuorena miehenä Olavi mestarin, joka saattoi ripittää
+kunnon sotamiestä kolme kertaa puolesta markasta ja antaa hänelle
+synninpäästön siitä, että ripitettävä oli halkonut jommoisenkin joukon
+harhauskoisia pääkalloja. Mutta toisinpa nyt ukset ulvahtelevat Upsalan
+plakaatin jälkeen, ja kellä uskon meiningit toisin päin käyvät, se saa
+rukousnauhaansa näpelehtää housuntaskussa. Turun vanha Eerik piispa ei
+uskalla hiiskua sanaakaan liturgiasta, ja lieneekö Naantalin
+luostarista enää sukkapuikkojakaan jäljellä... Mutta, nytpä johtuu
+mieleeni jotakin. Kerrotaanhan, että Tammisaareen on viime vuosina
+tullut kirkkoherraksi muuan oppinut herra, Sigfrid mestari.[2] Hän ei
+suinkaan liene Kaarlo herttuan herttaisimpia ystäviä, koska hänen
+oppineet jäsenensä ovat olleet ojennettuina piinapenkissäkin herttuan
+käskystä, ja sanotaanpa sitä paitsi Sigfrid mestarin harrastavan
+tähdistäennustamista. Älköön minun jalkani jalustimeen käykö, ellei
+siinä miehessä syki katolilainen sydän luterilaisen messupaidan alla!
+
+-- Sepä hyvä. Sigfrid mestari saa asettaa horoskooppimme. Te tiedätte,
+miten meidän on menetteleminen. Minä olen Wittenhergistä lääketieteen
+tohtori, jolla on suuriruhtinaan passi ja joka hakee palvelusta Ruotsin
+sotaväessä. Tulkkini on hevoskauppias.
+
+-- Ymmärrän. Te parannatte kerettiläisiä, minä hevosia. Teillä on
+reseptit piilossa tuon ruskean nutun alla. Mutta olkaa varuillanne:
+työtä saatte ja kovaa. Kun Jumala loi ensimmäisen suomalaisen, niin hän
+otti siihen tarpeeseen härän pään ja karhun kämmenet. Onko teillä
+amulettia, joka suojelee noidan töiltä?
+
+-- Jos _te_, Iivari, pelkäätte, niin annan teille palasen pyhän
+Henrikin luuta: se suojelee sekä miekalta että noituudelta. Ja
+ylipäänsä minä luotan teihin, urhoollinen Iivari! Hupsupa olisittekin,
+jos hylkäisitte kuukausipalkan, sata Unkarin kultarahaa, ja kuninkaan
+tallimestarin viran, puhumattakaan sielunne autuudesta. Niin, niin,
+Iivari, onpa teissä ollut hurjaa poikaa nuoruuden päivinä; nuo
+luterilaiset ne lähettävät teidät ensinnä hirteen ja sitten ... kyllä
+tiedätte minne. Meidän kirkkomme yksistään voi antaa teille
+synninpäästön.
+
+-- No ihan niin, kunnianarvoinen isä. Niinhän minäkin itsekseni
+arvelen, kun teidän kultaiset kolikkonne joskus hyppysiäni polttavat.
+Iivari, sanon minä, Pärttylinpoika! On tässä moni muu parempikin mies
+pitänyt Sigismund kuninkaan puolta, ja vaikka minä mieluummin
+ratsastaisin lippukunnan eturivissä herttuan sikiöitä vastaan kuin näin
+varkain hiivin maahan, niin pitäähän minun ottaa lukuun ja laskuihin
+se, että pyhät miehet ja naiset ovat meidän puolellamme. Äitini oli
+nuoruudessaan nunnanopissa Naantalissa, mutta silloin oli siellä asiat
+jo niin ja näin, joten muori vainaja pyörähti ympäri ja otti hunnun
+sijaan isäni. Kyllähän eukko katui sitä sittemmin ja näki unissaan
+pyhän Birgitta rouvan, joka hänelle puhui ja sanoi: tulkoon pojastasi
+pappi! Mutta katsokaas, kunnianarvoinen isä, se oli vastoin luontoani
+se, ja senpä vuoksi minä näin omalla tavallani palvelen pyhiä miehiä ja
+naisia. Jos se on päin mäntyyn, niin te saatte vastata siitä, mutta
+menetelkää varovasti tässä maassa, kun valtaan pääsette! Nurin päin on
+minulla olot ja elot ja nurin päin kilpi myös. Jumala paratkoon, mutta
+veri, nähkääs, on aina vettä sakeampaa.
+
+-- Olkaa huoleti ja katsokaa, onko vene jo vesillä!
+
+Sam pojan kiharainen pää pilkisti samassa ovesta, ja hän ilmoitti, että
+kaikki on valmiina. Hän ei muistanut kertoa, mitä kaikkea hän itse oli
+jo ennättänyt toimittaa sinä aamuna. Kissa oli nimittäin tullut
+häntäänsä lyhemmäksi, täysi vesisaavi oli kumossa, takkaan oli ajettu
+lastuja niin paljon, että liekki leimahteli ulos savupiipusta, ja
+lopuksi oli Sam pitänyt salaisen talonkatselmuksen ja löytänyt
+lukitsemattomasta kaapista talon ainoan viilipytyn, jonka hän
+arvattavasti paikalla oli vetänyt nahkaansa. Samilla oli aivan päteviä
+syitä jouduttaa lähtöä, ennenkuin noista kepposista oli raportti
+annettu; mutta koska niistä jo toinen puoli, nimittäin vesisaavi ja
+nokivalkea, oli sitä laatua, ettei emäntä saattanut olla niitä
+huomaamatta, niin oli Sam, kahden etevämmän vieraan astuessa
+makuuhuoneesta, ilmi sodassa talonväen kanssa. Majoitusmestari tuli
+juuri sinä arveluttavana hetkenä, jolloin Agneta muori, merimiesten
+suureksi huviksi, ahdisti pahantekijää luudalla. Pian oli kumminkin Sam
+nykäissyt luudan irti varresta ja piti sitä nyt kilpenä edessään
+vihollista vastaan. Sotilaan mahtava ääni asetti melun, ja sitten alkoi
+Samille sangen epäedullinen tutkimus, jonka päätökseksi tilattiin
+koivurieskaa, jota ilomielin hankittiin ja käytettiin siihen
+hyödylliseen toimeen, mihin luonto näkyy määränneen mainitun antimensa.
+
+Näin oli kotirauha jälleen palautettu. Maan tavan mukainen suuruspala
+haukattiin hätäisesti ja talon vieraanvaraisuus korvattiin nahkaisesta
+kukkarosta. Kun ei muuta pelastettua tavaraa tiedusteltukaan kuin
+oluttynnyriä, niin on luultavaa, että toföläisten ihmisrakkaus oli
+sillä kertaa ollut varsin tuottavaa. Myrsky oli tällöin tyyntynyt ja
+taivas kirkas, joten isäntä ja vieraat piankin istuivat hyvinä ystävinä
+isossa nuottaveneessä, matkalla Tammisaaren kaupunkiin.
+
+
+
+
+3. TAMMISAAREN-MATKASTA JA KRUUNUN LAIVASTA.
+
+
+Siitä miehestä, joka saisi markan jokaiselta järveltä, mitä Suomessa
+on, tulisi varmaankin varakas, mutta se, joka saisi markan jok'ainoalta
+saarelta, luodolta ja kalliolta, olisi varmaankin miljoonamies.
+Tammisaaren saaristo on Ahvenanmaan saaristoon verrattuna kuin palanen
+tähtikarttaa Linnunradan rinnalla tai kuin immen helminauha
+kuningattaren jalokivien rinnalla. Mutta vaikka tätä saaristoa tuskin
+saattaa sanoa toiseksikaan järjestyksessä, niin pujahtelee kumminkin
+pursi täällä niin lukemattomien metsäisten saarten ja harmaitten
+kallionienten ohitse, niin lukemattomia kapeita salmia ja lehtojen
+reunailemia lahtia myöten, ettei mikään muinaisajan rakennusmestari
+olisi voinut keksiä taidokkaampia harhakäytäviä labyrinttiinsä.
+Nykyaikoina ovat topografit karkeilla siveltimillä vedelleet salaisia
+mittausopillisia kuvioita vuorten kylkiin viitoiksi sotalaivoille,
+jotka kulkevat näillä eksyttävillä vesillä. Meidän kertomuksemme aikaan
+sitä vastoin oli harvoin meriviittoja, tuskin kareillakaan mitään
+merkkejä. Mutta sittenkin löysi niillä seuduin syntyneen kalastajan
+vene, silloin kuten nytkin, helposti suorimman ja turvallisimman
+väylän. Mies näyttää ohjaavan venettään suoraa päätä vuoren seinämää
+kohti, mutta äkkiä aukenee uusi sola, uusi tuulenpuuska kallistaa
+venettä ja uusi merenselkä levittäytyy hänen eteensä kimaltelevine
+aaltoineen. Ulkosaaristossa kestävät ainoastaan havupuut meren ankaria
+tuulia, mutta lähempänä mannerta yhtyy tammi, lehmus, vaahtera, saarni
+ja jalava muitten lehtipuitten joukkoon. Tuntuu kuin tulisi veden
+vihaisen väen luota lempeihin lahdelmiin, missä sisäjärven armaat
+aallottaret karkeloivat lumpeitten keskellä. Jylhä, harmaakivinen
+kovuus katoaa rantamaan luonteesta, ja sen sijaan lempeämpien värien
+runsaus hivelee silmää.
+
+Tätä luonnon näyttämön äkillistä muutosta eivät saattaneet olla
+huomaamatta muukalaiset, jotka nyt ensi kertaa olivat laskemaisillaan
+maihin Suomen rannoille. Lehtimetsät olivat juuri siihen vuodenaikaan
+pukeutuneet kirjavaan morsiuspukuun, joka on aivan liikuttavan kaunis,
+sillä se on kesän jäähyväishymyilyä ja näyttää ennustavan uutta ja
+tuntematonta kevättä, vaikka sen kuihtuneet lehvät kuitenkin tietävät
+pitkää, jäistä talvea. Iivari Pärttylinpoika huomautti sitä hyväksi
+enteeksi, että metsät ovat koristuneet lipuilla heidän tullessaan, ja
+siihen liitti Simo, että Tammisaaressa saadaan muka nähdä vähän
+enemmänkin, nimittäin humalistoja. Samassa vene kääntyi erään niemen
+nenitse, ja muuan tavaton esine veti heidän huomionsa puoleensa.
+Mantereen puolella Hvitsandin luotoa oli iso kolmimasto, ja merimiesten
+tarkka silmä tunsi siinä heti Ruotsin sotalaivan. Toföläisten veneen
+piti kulkea tämän harvinaisen ja mahtavan vieraan ohitse, joka
+luultavasti oli eilen tullut sinne suojaan myrskyltä, Kaikki katselivat
+uteliaasti jättiläisen korkealle nousevaa peräkeulaa, tykeillä
+täytettyä kylkeä, suunnatonta köysien paljoutta ja kaikkia noita
+märssykoreja, ulkonemia ja koristuksia, joista siihen aikaan
+espanjalaista ja hollantilaista mallia seuraten kruunun linjalaivat
+saivat niin eriskummallisen muodon. Vaikka peräpeilin kolme kullattua
+kruunua eivät olisikaan selvästi osoittaneet laivan arvoa ja nimeä,
+olisi sittenkin ollut varma, että Tammisaaren satamalla oli ollut
+kunnia vastaanottaa eräs Ruotsin sotalaivaston parhaista aluksista.
+
+-- Tuo on _Kolme kruunua_; minä olen nähnyt sen pahuksen ennen
+Tallinnassa, huudahti majoitusmestari, jossa tämä odottamaton näky oli
+synnyttänyt epämieluisan hämmästyksen sen tehtävän vuoksi, mihin hän
+oli ryhtynyt. -- Ei se turhan tähden ole merelle lähtenyt näin
+syksyllä; niin, kunhan ei vain olisi monien upseerien joukossa tuolla
+peräkannella joku kuninkaallinen henkilö.
+
+-- Prinsessa siellä on hovineitosineen, sen minä näen, huusi ilosta
+käsiään taputellen Sam, jonka terävä silmä saattoi erottaa kärpäsenkin
+kirkontornin huipusta.
+
+-- Ole aloillasi, nulikka! kuiskasi majoitusmestari tehden uhkaavan
+liikkeen. -- Käykää te, pater, veneen pohjalle, ja te, ukko -- lisäsi
+hän ruotsiksi Tofön miehelle -- lainatkaa minulle kalanuttuanne; tuuli
+on kylmä.
+
+Näitten varovaisuustoimenpiteitten jälkeen jatkettiin matkaa ja
+kuljettiin Samin suureksi mielipahaksi niin loitolla kuin mahdollista
+sotalaivan tykeistä; mutta koska sataman suu oli kapea, ei välimatka
+sittenkään ollut enempää kuin sata tai sataviisikymmentä kyynärää. Se
+toivo, että he olisivat päässeet huomaamatta tuon ylhäisen Hvitsandin
+syvillä vesillä olevan vieraan ohitse, raukesi äkkiä, sillä laivasta
+annettiin torvella merkki ja veneen käskettiin pysähtyä. Kun ei sitä
+merkkiä toteltu, lähti laivan kyljestä vene nuolen nopeudella
+liikkeelle.
+
+Tofön veneen käskettiin kruunun nimessä odottaa toista purtta, joka
+heti oli lähtevä sotalaivasta, ja sen jälkeen hiljakseen purjehtia
+edellä perässä tulevan veneen oppaana tuossa kivisessä väylässä, joka
+vie kaupungin satamaan. Käskyä täytyi totella. Neljännestunnin kuluttua
+näkyi muutamia miehiä ja naisia astuvan laivasta lähtövalmiiseen
+purteen; opas lähti liikkeelle, laivavene seurasi, ja kumpikin saapui
+onnellisesti kaupungin sataman laituriin.
+
+Tammisaari, joka siihen aikaan oli noin sadan vuoden vanha, oli
+asettunut kauniille ja edulliselle paikalle syvälle pistävän Pohjan
+lahden suulle, mutta Raaseporin herrat ja kruunun hyväntahtoiset
+kauppasäännöt olivat pitäneet huolta siitä, että Tammisaari tuskin
+vieläkään oli muuta kuin keskinkertainen kauppala. Sen pienet alukset
+kävivät Tallinnassa ja Tukholmassa, ja kaupunki oli alinomaisessa
+riidassa mahtavain Leijonhufvudien kanssa, jotka näinä aikoina pitivät
+Tammisaarta jonkinlaisena sienenä, joka muka oli luotu puserreltavaksi
+ja usein tyhjän kreivillisen raha-arkun täyttäjäksi. Vuonna 1614 oli
+kaupunki saanut kylän läänityksenä kuninkaalta, joka armollisen
+suosiollisesti myös kielsi Tukholman kaupustelijoita luvattomasti
+kalastelemasta kaupungin vesillä, ja samoin kiellettiin Turun ja
+Tallinnan tavaranostajia harjoittamasta maakauppaa kaupungin
+läheisyydessä. Mutta mitäpä tästä hyötyä herui, koska kuninkaallinen
+kirjoitus samaan aikaan kehoitti pormestaria ja raatia hankkimaan
+kaupunkiin, jossa oli neljäkymmentäneljä perhekuntaa, räätäleitä,
+suutareita, nahkureita, seppiä, sorvareita, leipureita, teurastajia ja
+muita senkaltaisia kaupungin menestykselle välttämättömiä kansalaisia.
+Jo silloin unohduksiin joutuneen linnan jäännökset kohosivat kaupunkia
+korkeammalle linnanmäellä. Vähäinen, mitätön puukirkko, joka pian
+toisen Leijonhufvudin anteliaisuudesta oli sijaansa saava arvokkaamman
+kivikirkon, näkyi mäen rinteellä kohoten tuskin sanottavasti
+korkeammalle matalia, malkakattoisia puutaloja. Mutta noiden matalain
+huoneitten välissä kaupungin seitsemäntoista kadun varrella levittäytyi
+niin monta kaunista puutarhaa ja upeata humalistoa, että niiden
+vaihtelevat värit kirkkaana syyspäivänä soivat tälle mitättömälle
+seudulle erittäin ystävällisen ja rauhallisen näön.
+
+Oli sunnuntai, noin kello kahdentoista aikaan päivällä, kun veneet
+laskivat kaupungin laituriin, missä ei ollut yhtään ihmistä.
+Tammisaarelaiset, jotka eivät tienneet, että niin ylhäisiä vieraita oli
+tullut Ruotsin laivastosta, olivat vielä miehissä koolla kirkonmäellä
+keskellä kaupunkia. Siellä oli kirkkoherralla tapana lukea tärkeitä
+kuulutuksia ja myöskin ilmoittaa valtiollisia uutisia kokoontuneelle
+ihmisjoukolle jumalanpalveluksen jälkeen. Kaikeksi onneksi eivät
+kuninkaallisessa laivaveneessä olevat vieraat sen enempää välittäneet
+luotseistaan, vaan annettuaan Tofön veneen perämiehelle muutaman
+hopeataalarin, menivät kaupunkiin ja majoittuivat asumaan Rechardt
+Bögmanin luo, joka oli kaupungin etevimpiä porvareita ja jonka talossa
+ylhäiset matkustajat tavallisesti asuivat. Sillä välin kuin toföläiset
+hankkivat vierailleen asunnon eräässä pienemmässä porvaristalossa,
+lähti Iivari Pärttylinpoika kahden seuralaisensa kera kirkolle
+tarkastelemaan maastoa, kuten varovainen sotapäällikkö konsanaankin, ja
+tutkimaan mielialaa, ennenkuin he ryhtyvät mihinkään tehokkaampaan
+toimeen.
+
+Mestari Sigfrid Aronus Forsius, Tammisaaren kirkkoherra viidenkymmenen
+jyvätynnyrin palkkoineen, oli kumminkin tähän aikaan jo mennyt kotiinsa
+yksinkertaiselle aterialle, mutta kirkkoväestä oli osa vielä jäänyt
+kirkonmäelle, ja nyt täällä vilkkaasti keskusteltiin äskeisistä
+tapahtumista. Siihen aikaan ei vielä ollut kieleviä sanomalehtiä
+panemassa maailmaa liikkeelle, ja päivän uutisista saatiin kuulla
+kirkossa tai kirkolla sunnuntaisin. Tänään oli kirkkoherra lukenut
+kuninkaallisen julistuksen, jossa niiden seutujen kansaa käskettiin
+varomaan uskosta luopuneen Puolan kuninkaan valheellisia tarjouksia ja
+petollisia lupauksia ja jokaista rehellistä alamaista kehoitettiin
+järkähtämättömään uskollisuuteen oikeata kuningasta ja esivaltaa
+kohtaan. Vastikään oli myös saatu kuulla, että kuningas, joka suurella
+sotavoimalla oli itse lähtenyt sotaan moskovalaisia vastaan, par'aikaa
+oli piirittämässä Pihkovan kaupunkia, ja että kautta maan kuuluisa
+suomalainen sankari Evert Horn oli saanut siinä piirityksessä surmansa
+yhdessä Lindved Hästeskon kanssa. Kun lisäksi vielä lähemmältäkin
+taholta kerrottiin semmoista, että pelätty ja vihattu Raaseporin Sten
+kreivi oli viime viikolla panettanut kaksi arvossa pidettyä talonpoikaa
+rautoihin ja heitättänyt heidät linnan vankikomeroihin ja että hän
+aikoi lähettää huovinsa Tammisaareen ottamaan uutta laitonta heinä- ja
+humalaveroa kaupungilta, joka jo muutoinkin oli köyhtynyt, niin saattaa
+käsittää, miten kiihkeässä mielentilassa kaupungin porvarit samoin kuin
+suuri joukko läheisten, tiheästi asuttujen seutujen maalaisia
+keskustelivat kaikista näistä uutisista.
+
+Vaikka Iivari Pärttylinpoika ja hänen seuralaisensa eivät
+saattaneetkaan olla aivan tyynellä mielin kuultuaan, mitä
+kuninkaallinen julistus sisälsi, näytti toisaalta kansan mieliala tällä
+hetkellä edulliselta heidän aikeilleen. Puhelias majoitusmestari oli
+pian puuttunut pakinoihin yhden ja toisen kanssa ja saanut tietää, että
+kansan mieli oli kuohuksissa vihasta, ei tosin kuningasta, vaan sitä
+enemmän Sten kreiviä kohtaan. Lausuttiin uhkaavia sanoja; lausuttiinpa
+ääneen, että Raasepori, vanha sudenluola, on hajoitettava maan tasalle,
+ja jotkut rohkeimmat ehdottivat, että pitäisi heti lähteä sinne
+kurittamaan Sten herraa ja vapauttamaan vangit.
+
+Jos moisia sanoja olisi puhuttu jossakin kokouksessa Pohjanmaalla, sen
+tarmokkaan ja vapautta rakastavan kansan keskuudessa, niin ei siellä
+sanasta olisi ollut pitkä matka tekoihin, mutta Uudenmaan mies oli
+ollut liian kauan herrain palveluksessa eikä sen vuoksi heti kyennyt
+rikkomaan perittyjä tapoja vastaan. Muutamat tahtoivat, monet
+epäilivät, kaikki huutaa melusivat yht'aikaa, kunnes kuninkaallisen
+sotalaivan tulosta levinnyt huhu teki lopun kansanjoukon kapinallisista
+ajatuksista. Toföltä tulleilla vierailla ei ollut tilaisuutta heittää
+nuottaansa tähän apajaan. Majoitusmestari oli tosin uskaltanut
+hiiskahtaa Sigismundin onnellisesta hallituksesta, jolloin kansaa muka
+eivät mitkään herrat rasittaneet, mutta pianpa hän sai syytä katua
+hätiköintiään.
+
+-- Kuka tässä Sigismundista puhuu? kysyä tiuskaisi vanha talonpoika
+Tenholasta. -- Kuusi oli minulla poikaa: kaksi vei Suitian Klaus, kaksi
+vei Arvid herra, kaksi vei Aksel Kurki, ja sille tielleen he jäivät
+joka mies, ken Liivinmaalle, ken Turkuun, ken Viipuriin. Korpin ruokaa
+heistä tuli, ei kristitty pappi heidän haudallaan siunausta lukenut, ja
+minä olen nyt yksin talossani. Mutta vaikka minulla olisi vieläkin
+kuusi poikaa, niin sanoisin armolliselle nuorelle kuninkaalle näin: ota
+heidät ja aja maasta jok'ainoa kissakin, joka nauahtaa Sigismundille,
+sillä ei ennen rauhaa maahan tule.
+
+-- Ja minulla oli neljä soreaa tytärtä, puuttui puheeseen vanha vaimo
+Karjaan pitäjästä. -- Kaksi joutui puolalaisten ratsumiesten saaliiksi,
+niitä kun silloin majaili meidän kylässämme; surua siitä seurasi ja
+kurjuutta. Kolmannen vietteli Pentti herran vouti Brödtorpin
+kartanossa, ja tyttö hirtettiin; neljäs pääsi pakoon Hämeeseen ja
+säilyi, koska oli vielä lapsi. Kuka tässä sellaisia aikoja kehuu?
+
+-- Meille pani Sigismund pappeja, joitten piti opettaa meille
+katkismusta takaperin, arveli muuan inkoolainen eukko. -- Pappi messusi
+latinaksi ja tahtoi ihmisiä salaripille, ennenkuin Herran ehtoolliselle
+päästi, ja joi sitten suihinsa viinin, niin ettei meikäläinen kristitty
+parka saanut maistaakaan.
+
+-- Mutta Juhana kuninkaan aikana oli meillä hyvät päivät; silloin
+myytiin paljon humaloita Tukholmaan, väitti eräs porvari.
+
+-- Niin myytiin! Entäs kun Kaarle kuningas hirtätti kolme voutia yhtenä
+päivänä, Jumalan siunattu mies! kuului toinen ääni väkijoukosta.
+
+-- Malttakaas, kun Kustaa kuningas vain saa rauhan solmituksi ryssän ja
+Puolan kanssa, niin hän tekee kyllä saman tempun herroille; tekee aivan
+saman tempun; kyllä hänessä on siihen miestä! huudahti joku Sten herran
+alamaisista.
+
+-- Niin, kyllä hänessä on siihen miestä, toisti parikymmentä ääntä yhtä
+haavaa.
+
+Lujaa luottamusta ja kamalaa kostonhalua oli tässä kansantunteen
+purkauksessa. Miespolven kestänyt sorto ja rasitukset pyrkivät
+ilmoille.
+
+-- Eläköön Kustaa kuningas! huusi silloin joku, ja pian toisti sata
+ääntä samat sanat. Olihan tämä ainakin taistelukintaan heitto
+aatelille, kun ei miehissä ollut rohkeutta eikä päättäväisyyttä itse
+hankkia oikeutta.
+
+-- Mutta kuka se olikaan, joka tässä Sigismundia ylisteli? kysyi joku.
+
+-- Se oli Kyyhkyn Olavi, joka on palvellut paavilaisten puolella,
+vastasi toinen.
+
+-- Eipäs ollutkaan, hän on saanut turvakirjan ja tehnyt valan
+kuninkaalle, huomautti kolmas.
+
+-- Joku se vain oli. Pistetäänpäs mies mereen, oikein supi suomalaiseen
+suolaveteen!
+
+Katseltiin joka haaralle, mutta syyllinen oli kadonnut. Väkijoukko
+alkoi hajaantua; maalaiset alkoivat tehdä kotiinlähtöä, kaupunkilaiset
+lähtivät töllistelemään Rechardt Bögmanin talossa olevia korkeita
+vieraita. Silloin äkkiä kuului ääni huutavan kenenkään tietämättä
+mistä: _Sigismundus vivat!_ Eläköön Sigismund! Kaikki katsahtivat
+toisiinsa, ja heti sen jälkeen joutuivat nuo tyynet suomalaiset
+luonteet tavattomaan raivoon. Huutaen "puolalaisia! puolalaisia!"
+syöksyi osa sinne, toinen tänne maankavaltajaa etsimään, mutta sepä oli
+turhaa työtä. Sam poika, ymmärrettyään ihmisten keskusteluista sen
+verran, että puhe oli molemmista kilpailevista kuninkaista, oli
+kiivennyt kirkontorniin ja sen luukusta huutanut nuo kavaltajan sanat.
+Pian hän oli jälleen maassa ja pistää sujautti, kunnoton, palavan
+taulanpalasen erään maalaisukon lähellä seisovan hevosen korvaan. Eläin
+tunsi kovan kivun korvassaan ja syöksyi hurjistuneena rattaineen
+väkijoukkoon. Siitä syntyneen melun ja hälinän aikana osasi pahantekijä
+pian korjata itsensä turvaan.
+
+
+
+
+4. TÄHTIENSELITTÄJÄ.
+
+
+Miehekäs majoitusmestari Iivari Pärttylinpoika ja hänen ruskea
+seuralaisensa pitivät kaiken sen jälkeen, mitä olivat nähneet ja
+kuulleet kirkonmäellä, viisaimpana pysyä majapaikassaan pimeään saakka.
+Isäntäväeltään heidän onnistui saada tietää, mitä kuninkaallisen
+laivaveneen soutajat olivat jutelleet. Kolmessa Kruunussa, kuten he
+kertoivat, ei ollut tällä erää sen vähäisempi henkilö kuin kuninkaan
+nuorempi veli, neljätoistavuotias Kaarle Filip, Södermanlannin
+herttua, joka oli hartaitten pyyntöjen jälkeen saanut äidiltään,
+leskikuningattarelta, luvan päästä ensimmäiselle tavallista pitemmälle
+merimatkalleen laivastossa, joka vei sotaväkeä Tukholmasta ja Turusta
+Narvaan. Kova myrsky oli ajanut laivat erilleen toisistaan Hankoniemen
+kohdalla, ja koska tuuli oli aivan vastainen ja Kolmella Kruunulla
+matkusti myös muutamia ylhäisiä Turusta tulevia naisia, jotka olivat
+merikipeinä, niin oli herttua tahtonut poiketa satamaan ja päästää
+naiset maihin Tammisaaren kohdalla.
+
+Pater Padilla yhdisti nämä kuulumiset niihin tietoihin, jotka hän
+vast'ikään oli saanut niillä seuduin vallitsevasta mielialasta, ja
+huomasi, ettei aika eikä paikkakaan ollut sopiva hänen aikeilleen. Hän
+päätti hakea jo seuraavana päivänä toisia toiminta-aloja, mutta sitä
+ennen hän tahtoi kumminkin saada varmat tiedot siitä, sykkikö, niinkuin
+hänen tulkkinsa oli arvellut, katolilainen sydän oppineen ja maankuulun
+Sigfrid Aronuksen luterilaisen messupaidan alla.
+
+Pimeän tultua pater ohjasikin seuralaisineen askelensa oppineen miehen
+luo, jätettyään tällä kertaa kotia Sam pojan, jonka viimeisistä
+urotöistä heillä, pojan onneksi, ei sentään ollut mitään tietoa.
+
+Majoitusmestari tiesi, missä pappila on, ja niinpä he, hetken
+kuljettuaan kapeita, pimeitä ja likaisia poikkikatuja, lähenivät
+linnanmäen kukkulalla, vähän matkan päässä raunioista sijaitsevaa
+vähäistä, matalaa ja yksinkertaista taloa. Päivänvalossa olisi heillä
+täältä ollut mitä viehättävin näköala kaupunkiin, merenlahteen ja
+läheiseen saaristoon päin. Pimeästä ja matalasta eteisestä he astuivat
+yhtä matalaan asuintupaan, ja tämä asuintupa yhdessä lukuhuoneen kera,
+joka samalla oli makuukammionakin, oli Tammisaaren silloisen
+kirkkoherran köyhä asunto, monien tieteellisten tutkimusten tyyssija ja
+niiden monien merkillisten ennustusten syntymäpaikka, joiden oli määrä
+päästä seuraavan vuoden almanakkaan. Loimottava valkea paloi
+rappeutuneessa, nokisessa takassa, jossa valmistettiin illallista, ja
+majoitusmestari oli valmis lyömään vetoa, ettei siinä ollut sen
+suurempia herkkuja kuin kaurapuuroa. Kaikki tuossa asunnossa, järeistä
+puupenkeistä alkaen aina pieniin ikkunoihin saakka, joihin särkyneiden
+ruutujen sijaan oli pantu öljyttyä paperia, osoitti suurta köyhyyttä ja
+teki sotilaan otaksumisen varsin todenmukaiseksi. Vain suuri,
+taidokkaasti tehty seinäkello, jonka taulusta astui joka lyömällä esiin
+viikatteella ja hietalasilla varustettu Aikaa kuvaava ukko, tiesi
+kuuluisan suuretieteen tutkijan kotia.
+
+Takan ääressä seisoi noin viisikymmenvuotias, halpapukuinen
+vaimoihminen, hämmennellen puuropataa. Hän ei kääntynyt vieraihin
+päinkään, ei edes odotellut kysymystäkään, vaan virkkoi äreästi:
+
+-- Tulkaa huomenna; Sigfrid mestarilla ei ole aikaa.
+
+-- Sanokaa Sigfrid mestarille, että täällä on matkustavaisia, jotka
+haluavat puhella hänen kanssaan, ja joutukaa! vastasi majoitusmestari
+tapansa mukaan röyhkeästi.
+
+Vaimo jatkoi yhä edelleen tehtäväänsä, viitsimättä katsahtaakaan
+tulleisiin, ja toisti:
+
+-- Hänellä ei ole aikaa, johan minä sen sanoin. Menkää tiehenne, hän ei
+ole kotona.
+
+Puhujan äänessä oli jotakin ylpeää, joten majoitusmestarikin alensi
+äänensä ja kohteliaammin ilmoitti erään oppineen saksalaisen tohtorin
+haluavan tiedustella kuuluisalta Sigfrid Forsiukselta kaikenlaisia
+tärkeitä asioita.
+
+Silloin vaimo kääntyi, katseli vieraita tuokion älykkäillä, tutkivilla
+silmillään ja vastasi lempeämmin, että koska ilta on kirkas, oli _hänen
+miehensä_ lähtenyt taivaan tähtiä tarkastamaan ulos kedolle. Vaimo ei
+sanonut tahtovansa pyytää heitä odottamaan, sillä miehellä oli usein
+tapana viipyä ulkona myöhään yöhön saakka.
+
+Pater Padilla käski tulkkinsa ilmoittaa hänenkin jonkun verran
+harjoitelleen tähtien tutkimista ja pitävän itseään onnellisena, jos
+saisi juuri taivasalla kysyä neuvoa sellaiselta mainehikkaalta
+tiedemieheltä kuin Sigfrid mestari on.
+
+Nämä sanat eivät saattaneet olla vaikuttamatta vaimoon, joka oli niin
+huomattavan painokkaasti puhunut _miehestään_ ja kaikesta köyhyydestään
+huolimatta tunsi olevansa ylpeä hänestä. Hän sytytti lyhdyn, pyysi
+vieraita mukaansa ja saattoi heidät pihan poikki aukealle ylängölle
+raunioitten luo. Myrsky oli kirkastanut lokakuun taivaan; se kaareili
+nyt pilvetönnä, tumman sinisenä ja korkeana tähtien tuikkivassa
+valossa. Ilma oli lauhkea, eikä kuu ollut vielä noussut taivaan
+rannasta. Ei mikään, eivät edes matalat rauniotkaan estäneet avaraa
+näköalaa; kaikessa, mikä siinä hiljaisen illan helmassa uinui, oli
+äärettömän avaruuden ja Kaikkivaltiaan majesteettisuuden leima. Pimeä
+maa näytti vaipuneen äänettömään rukoukseen Iankaikkisen kirkkaan
+istuimen juureen ja hukuttaneen vähäiset taistelunsa, turhat
+ajatuksensa ja häilyvät laskunsa maailmankaikkeuden mitättömään
+syvyyteen. Vain ihmisten sydämissä oli kaikesta siitä huolimatta
+vähäinen itsekkäitten atoomien tomumaailma.
+
+Emäntä kulki lyhty kädessä edellä, ja molemmat miehet seurasivat häntä,
+kunnes kivien ja soran välitse saavuttiin mäen korkeimmalla huipulla
+olevalle vähäiselle aukealle.
+
+Siellä, tähtitaivaan himmeässä valossa, oli mies puoleksi makaavassa
+asennossa, peskiin kääriytyneenä, tukien selkäänsä kallion lohkareeseen
+ja nojaten poskeaan vasempaan käteen. Oikeassa kädessä hänellä oli
+teräksinen piirrin, jolla hän tuon tuostakin pisteli merkkejä isoon
+pergamenttilehteen, kaiketikin tähtikarttaan, jonka kuviot ja
+asennelmat hän tiesi niin hyvin, ettei hänen tarvinnut vaivata silmiään
+pimeässä. Hän ei huomannut tulleita, jotka äänettöminä pysähtyivät
+vähän matkan päähän hänestä ja katselivat häntä, katselivatpa niin
+kauan, että maltiton sotilas lopulta rykäisi ja siten ilmoitti heidän
+läsnäolonsa. Lyhdyn valo sattui silloin tähtientutkijaan, ja vieraat
+näkivät kookkaan, joskin vuosien ja vaivojen koukistaman
+harmaapartaisen miehen. Hän näytti olevan lähes seitsenkymmenvuotias,
+ellei jo ollut päässytkin siihen määrään. Valo herätti hänet
+ajatuksistaan, ja hän virkkoi tyytymättömänä.
+
+-- Sinäkö siellä, Anna? Sanoinhan minä, ettei minua saa häiritä.
+
+-- Täällä on muuan tohtori Saksanmaalta. Hän lähtee huomenna matkaan ja
+tahtoisi puhua sinun kanssasi, mestari, vastasi vaimo nöyrästi.
+
+Sigfrid mestari kohosi istualleen, ojensi kylmän kätensä muukalaiselle
+ja kysyi saksaksi, millä tavoin hän voisi olla vieraalle hyödyksi.
+
+Pater Padilla oli ennakolta varustanut vastauksen. Hän johdatti
+keskustelun heti kohta tieteelliselle alalle, missä muut kuuntelevat
+eivät voineet heitä seurata, ja ilmoitti latinan kielellä olevansa
+lääkäri ja sanoi olevansa sangen epätietoinen siitä, olisiko
+tunnustettava tähdillä olevan mitään vaikutusta kulkutauteihin.
+
+Sigfrid mestari vastasi samalla kielellä tuon tunnetun lauselman:
+_stella inclinant, non necessitant_ (tähdet tuovat taipumusta, vaan
+eivät pakkoa), ja sen jälkeen hän rupesi, tavattoman vilkkaasti niin
+vanhaksi mieheksi, sovittelemaan tätä lauselmaa liikkeellä oleviin
+kulkutauteihin, mutta samassa kirkastui koko seutu, ja suuri tulipallo
+lensi poikki taivaan läntisestä taivaanrannasta kulkien pitkänä,
+säihkyvänä kaarena kaakkoista ilmaa kohti. Valo tuli niin odottamatta,
+niin äkkiä ja voimakkaana, että se leimahtaessaan ikäänkuin sieppasi
+neljän läsnäolijan kasvonpiirteet ja loi niistä valokuvan, eikä se kuva
+jäänyt vanhalta tutkivakatseiselta vaimolta huomaamatta. Hän näki
+saksalaisen herran silmissä jotakin outoa, joka saattoi hänet
+kuiskaisemaan Sigfrid mestarille suomeksi:
+
+-- Kavahda tuota miestä!
+
+Mutta tuona silmänräpäyksenä oli ihminen viisaan vanhuksen silmissä
+pelkkä tomujyvänen vain. Otettuaan tarkan vaarin meteorin kulusta ja
+merkittyään sen radan kartalle hän suoristi kookkaan vartalonsa, ojensi
+oikean kätensä taivaanrantaa kohti, missä valo vielä näytti viivähtävän
+luoden hopealoistetta merestä nousevaan usmaan, ja lausui
+juhlallisesti:
+
+-- Katso Jumalan taivaan kirjoitusta! Mikä minä olen, Herra, kun rupean
+tutkistelemaan Sinun salaisuuksiasi tahi Sinun mittojasi mittelemään!
+Missä olin minä silloin, kun kointähdet Sinun ylistystäsi veisasivat?
+Herra Jumala, Sinä olet kuningas, ihanasti koristettu: valo on sinun
+vaatteesi, pyhyys sinun asuinsijasi kaunistus. Sinä puhut ja kutsut
+maailmaa, Sinä piirrät kirjoituksesi taivaalle auringon kierroksesta
+toiseen. Mutta he eivät kuule ääntäsi, Herra, he eivät ymmärrä kättäsi,
+joka kirjoittaa tähtiin. Usein olet Sinä heitä kurittanut; mitä se on
+auttanut? Tee parannus, kansani, ennenkuin Jumalasi kasvot kääntyvät
+sinusta pois ja sinä jalkasi loukkaat pimeihin vuoriin!
+
+Niin lausuttuaan hurskas mestari pani kätensä ristiin ja seisoi
+hetkisen rukoukseen vaipuneena. Sitten hän palasi jälleen äsken
+katkenneeseen puheeseen, joka koski pyrstötähtiä ja virvatulia, jatkaen
+aivan samasta kohdasta, mihin oli pysähtynyt.
+
+-- Kolmanneksi -- niin hän puhui -- tämä meteorituli palaessaan ja joka
+päivä koko avaruuden liikunnosta joutuessaan maan ja ilman ympärille
+kokoaa ja vetää itseensä ilmasta luonnolliset nesteet, jotka ovat sinne
+nousseet sateen ja kasteen synnyttämistä varten, hävittää ne ja
+kuumentaa ilman. Siitä taas tulee kuivuus ja kovat poudat, jotka maan
+kasvulle ja ihmisille ovat vahingolliset. Siksipä siitä seuraa
+katovuodet ja nälkä ja kalliit ajat. Edelleen siitä seuraa, että
+pyrstötähtien _vapores_, ollen myrkylliset osaksi itsestään, osaksi
+maan omasta myrkystä, minkä se hamasta ensimmäisestä kirouksesta on
+perinyt, siittävät itsestään vahingollisia eläimiä ja syöpäläisiä,
+myrkyttävät itsellänsä ilman, niinkuin pieni myrkkypisara, kaadettuna
+koko aamilliseen viiniä, myrkyttää viinin kokonansa. Sen vuoksi
+kaikkinaiset eläimet, joiden on ilmasta elätettävä itsensä ja jotka
+vetämällä itseensä ja poistamalla hengittävät ulos kuumaa ilmaa ja
+vetävät sisään kylmää kaiken elämän virvoitukseksi, tulevat
+saastutetuiksi, ja siitä tulevat kaikenlaiset taudit ihmisiin ja
+eläimiin, niinkuin rutto ja polttotauti, rintatauti tai muut yleiset
+kulkutaudit, jotka liikkuvat samaan aikaan monessa maassa, niinkuin
+rintatauti _anno_ 1580.[3]
+
+Luultavasti olisi oppinut ja hurskas mies tällä tavoin unohtaen ajan
+kulun pitänyt kahdelle kärsivälliselle kuulijalleen esitelmänsä
+senaikuisen luonnontieteen alalta aina aamunkoittoon asti, ellei kolmas
+kuulija olisi pannut sitä vastaan vastalausetta äänekkäällä
+kuorsaamisellaan. Anna emäntä herätti jotenkin tuimasti nuotiolle
+nukkuneen sotilaan, ilmoitti, että lyhdyn kynttilä on loppumaisillaan
+ja ettei hän puolestaan aio seisoa enää tässä sumussa yskää ja nuhaa
+saamassa. Sakea mereltä noussut usma, joka peitti tähtitaivaan ja jonka
+tietysti meteori oli saanut aikaan, teki sen, että hänen sanansa
+otettiin kuuleviin korviin -- muussa tapauksessa niillä tuskin olisi
+ollut mitään vaikutusta. Ja niinpä he lähtivät neljän astumaan
+asuinhuoneelle päin, silloin tällöin kompastellen kiviin.
+
+On neroja niin monipuolisia, voimakkaita ja selkeitä, että he ovat yhtä
+perehtyneitä aineellisen elämän kirjaviin pyrkimyksiin ja ponnistuksiin
+kuin hengen ja aatteiden yliaistillisiin maailmoihin. Mestari Sigfrid
+Aronus Forsius, Suomenmaan ensimmäinen kuuluisa tiedemies, jota
+Messenius aikoinaan sanoi "meidän verrattomaksi matemaatikoksemme",
+näyttää tarkemmin tunteneen tähtien kulut kuin ne ilmiöt, jotka lähinnä
+vaikuttivat hänen jokapäiväiseen elämäänsä, ja vaikka hän tarkasteli
+luonnon merkkejä ja ennusteli valtakuntain häviötä, niin ei ole
+luultavaa, että hänellä oli vähintäkään aavistusta siitä, millainen
+hänen musta takkinsa oli ja minkä verran oli aitassa jyviä tai kuinka
+paljon oli tuloja Tammisaaren kirkkoherranvirasta. Sellaisissa tieteen
+ulkopuolella olevissa asioissa hän oli lapsi, joka tarvitsee
+hoitajatarta, ja semmoinen oli hänellä vaimossaan Annassa, jota
+kiittämätön jälkimaailma niin vähän tuntee, ettei enää varmaan tiedä
+hänen nimeänsäkään. Hän kulki kenenkään huomaamatta tietään hävinneenä
+miehensä loistoon, ja hänet tunsi ainoastaan Hän, joka tutkii kaikki
+sydämet; mutta ilman tuota vaimoa ei monta kovaa kokeneella miehellä
+varmaankaan olisi ollut palvelijaa, joka olisi häntä hoitanut, eikä
+olkipielusta, johon hän olisi saanut nojata harmaan päänsä.
+
+Kun Sigfrid mestari vaimonsa harmiksi vielä myöhään illalla toi
+saksalaisen tohtorin lukukammioonsa selittääkseen hänelle taivaan
+tunnusmerkkejä, jotka muka tiesivät, että pian on syttyvä suuri,
+yleinen ja pitkällinen sota Euroopan sydämessä, ei Anna emäntä
+uskaltanut vastustella. Hän päätti mielessään, ettei tuo seurustelu
+kestä kauan. Hän toimitti pois Iivari Pärttylinpojan -- joka siitä
+olikin erittäin hyvillään -- luvaten itse saattaa muukalaisen hänen
+asuntoonsa, ja istahti sen jälkeen sukankutimineen niin lähelle kamarin
+hataraa ovea, että hän helposti kuuli joka ainoan sanan, mitä sisässä
+puhuttiin. Eipä hän olisi ollut niin oppineen miehen vaimo, ellei hän
+olisi ymmärtänyt latinaa, milloin sitä piti ymmärtää.
+
+Molemmat miehet olivat noin tunnin ajan olleet syventyneinä
+keskustelemaan astrologiasta, kun Sigfrid mestari epäämättömänä
+todistuksena tähtien vaikutuksesta sattui mainitsemaan vuoden 1605:n
+Kerkholman tappion, jonka hän oli ennustanut.
+
+-- Niin -- huomautti tohtori -- kaikki taivaan vallat ovat ilmeisesti
+tuominneet tyrannillisen ja petollisen Kaarle herttuan sekä hänen
+sikiönsä häpeälliseen häviöön. Itse hän ei pitkää aikaa saanut nauttia
+laillista kuningastaan vastaan nostamansa kapinan hedelmistä. Hänen
+poikansa, herttua Kustaa Aadolf, on saanut kuritusta tanskalaisten
+kädestä, hänen sukunsa on syösty Venäjän valtaistuimelta, ja ennen
+pitkää on laillinen kuningassuku jälleen hallitseva Ruotsin
+valtakuntaa.
+
+Mestari Sigfrid vastasi kummastuneena, mutta tyynenä, ettei hän
+viiteentoista vuoteen ole tiennyt muista Ruotsin herttuoista kuin
+Kaarle Filipistä ja Juhanasta, Itägöötanmaan herttuasta. Ja koskei
+arvoisa vieras näyttänyt varsin hyvin tuntevan ikivanhan Ruotsin
+valtakunnan kuninkaankaarta ja oikeusoloja, niin otti Sigfrid mestari
+selittääkseen, että tässä valtakunnassa oli kunnioitettu hallitsijana
+ankaraa, oikeudenmukaista ja valtioviisasta _Carolus_ nimistä
+kuningasta, joka oli yhdeksäs sen niminen kuningas Johannes Magnuksen
+valtakunnanhistorian mukaan, ja sen jälkeen nuorta kuningasta _Gustavus
+Adolphusta_, toiseksi nimitettyä, jonka Jumala oli monella jalolla
+lahjalla siunannut ja jolle Herra taivaan ja maan hallitsija suokoon
+pitkää ikää ja onnellisen hallituskauden. Mitä taasen tähtien
+vaikutukseen tulee, ei Sigfrid mestari tahtonut olla mainitsematta,
+että kaiken tähtitiedon verraton mestari, hänen oma suuri opettajansa
+Tyko Brahe, jonka sielulle Jumala taivaissa iloa antakoon, jo _anno
+mundi_ 1572 oli Cassiopean tähtisikerössä ilmaantuneista erikoisista
+merkeistä havainnut, että Suomessa oli syntyvä ruhtinas, jonka
+taivasten Herra oli edeltäpäin määrännyt suureksi sankariksi ja kansain
+pelastajaksi, varsinkin siitä ahdistuksesta, jonka painostamana puhdas
+evankelinen oppi vielä oli monessakin paikoin sekä Saksassa että
+muissakin maissa. Siitäpä syystä, ja koskei Sigfrid mestari muuta
+voinut käsittää kuin että tähdet sillä olivat tarkoittaneet nuorta ja
+siunattua herraa _Gustavus Adolphusta_, joka tosin ei ollut syntynyt
+Suomessa, mutta kumminkin Suomen suuriruhtinaana ollen oli ikäänkuin
+_providentia divinasta_ tullut tämän maan alkuperäiseksi asukkaaksi ja
+sen oikeaksi kansalaiseksi, niin oli siitä jokaiselle selvää, että
+taivaan voimat ja vallat erikoisesti _cura et favore_ pitivät huolta
+juuri tästä kuningassuvusta ja olivat ikäänkuin _praedestinoineet_ sen
+mitä suurimpiin ja mainehikkaimpiin toimiin _pro salute gentium_ toisin
+sanoen: kaikkien kansain kristilliseksi onneksi ja menestykseksi.
+
+-- Sanotaanpa kuuluisan Tyko mestarin myöhemmin arvelleen, että tähtien
+tarkoittama sankari on syntyvä Venuksen, Jupiterin ja Marsin
+_conjunctionin_ aikana, ja semmoisella hetkellähän juuri syntyi nuori
+Vladislaus, Puolan prinssi. Ja hän se nähtävästi on koko maailmassa
+jälleen paneva voimaan oikean kristinuskon, puuttui puheeseen tohtori
+rohkea hymy huulillaan.
+
+-- Erehdytpä, korkeasti oppinut _confrater_, vastasi Sigfrid mestari
+kylmästi. -- Tyko Brahe ei ole ikinä mitään semmoista sanonut. Ja jos
+hän olisikin sanonut, niin ei se olisi tarkoittanut Vladislaus
+prinssiä, joka on syntynyt Saturnuksen vaikutuksen alla, ja vaikkapa
+vihdoin kaikki olisikin, kuten sinä arvelet, niin ei Vladislaus prinssi
+voisi oikeata kristinuskoa palauttaa, koska hän itse tunnustaa
+pimitettyä ja hyljättävää paavin oppia.
+
+Nyt oli kajottu arkaan kohtaan, ja siinä Sigfrid mestarin mielipiteet
+varsin vähässä määrin näyttivät vastaavan Iivari Pärttylinpojan
+toiveita. Tohtori ei kumminkaan vielä tahtonut päästää voittoa
+käsistänsä.
+
+-- Kunnianarvoinen mestari -- virkkoi hän kunnioittavalla äänellä -- ei
+sovi minun väitellä kanssasi semmoisista asioista, jotka sinä tunnet
+paremmin kuin kukaan muu nyt elossa olevista ihmisistä. Olen kuullut
+pohjan perillä tekemistäsi vaivalloisista matkoista. Ihmetellen olen
+lukenut sinun monet _prognosticasi, physicasi_, joka käsittelee luonnon
+salaisuuksien selvittelemistä, olen lukenut mainiot kirjoitelmasi
+pyrstötähdistä ja muut kirjoituksesi, jotka ovat levinneet kaikkiin
+maailman ääriin ja joita kaikki oppineet ylistävät. Mutta eräs seikka
+on sittenkin kummastuttanut minua: nimittäin se, kuinka sinun
+kaltaisesi mies on saanut osakseen niin suurta kiittämättömyyttä,
+kuinka mies, joka on tehnyt maalleen ja tieteelle niin suuria
+palveluksia, on paikakseen saanut vääriä syytöksiä, vankeutta ja
+kaikenlaista vaivaa, aina kidutuspenkkiin asti -- niin, suo anteeksi,
+kunnianarvoinen herra, kuinka sellainen mies, jota Euroopan ruhtinasten
+pitäisi kilvan pyrkiä koroittamaan korkeimmille kunniasijoille ja
+kutsumaan neuvoshuoneeseensa, nyt asuu tässä matalassa majassa,
+syrjäisessä maakunnassa, nauttimatta vähääkään mukavuutta vanhoilla
+päivillään. Tiedän kyllä hyvin, että viisas mies pitää vähäarvoisena
+maailman kunniaa, suosiota ja rikkautta; mutta ajattele, suuri mestari,
+mikä voitto olisi koko maailman tieteelle ja omille tutkimuksillesi,
+jos saisit tarpeeksi apukeinoja voidaksesi menestyksellä tutkia luonnon
+lakeja! Etkö ole milloinkaan ajatellut senkaltaista onnellista tilaa,
+kunnianarvoisa herra?
+
+-- Nuorena ollessani joskus ajattelin sitä -- vastasi Sigfrid mestari
+tahtomattaan huoaten -- mutta minä olen jo aikoja sitten oppinut
+tyytymään vähäisempään osaan. En halua syyttää entisyyttä enkä
+nykyisyyttä, sillä kaikkihan tapahtuu Jumalan tahdosta, kaikkihan
+parhaaksemme kääntyy.
+
+-- Mutta jos sinun vielä olisi mahdollista onnellisemmassa asemassa
+työskennellä Jumalan kunniaksi ja ihmiskunnan hyväksi? Jos olisi
+olemassa ruhtinas, kyllin viisas ja jalomielinen oikein arvostelemaan
+ansioitasi, ja hän tarjoaisi sinulle ... mitä parhaimmilla
+tutkimuskoneilla varustetun tähtitornin? Mitähän jos sinä, niinkuin
+Copernicus tahi Tyko Brahe, sen avulla voisit hämmästyttää maailmaa
+tekemällä suuria keksintöjä, eiköhän se olisi Jumalan sallimusta ja
+eiköhän se runsaasti palkitsisi entiset puutteesi ja kieltäymyksesi?
+
+-- Älä, älä puhu siitä; se on jo myöhäistä, en tahdo sellaista
+ajatella! huudahti vanhus liikutettuna noista tulevaisuudentoivoista,
+jotka olivat räikeänä vastakohtana hänen nykyiselle köyhyydelleen ja
+niille vaillinaisille, enimmäkseen omatekoisille kolmioille, harpeille
+ja kaukoputkille, jotka olivat koko hänen tieteellinen kalustonsa.
+
+-- _Se on mahdollista eikä liian myöhäistä_, virkkoi vieras, pannen
+painoa joka sanalle. -- Minä tunnen ruhtinaan, joka saattaa tarjota
+sinulle tuon kaiken eikä pyydä sinulta sen sijaan muuta kuin
+kiitollisuuttasi ja muutamia vähäpätöisiä palveluksia, jotka helposti
+saatat hänelle tehdä tässä maassa nauttimasi vaikutusvallan avulla.
+
+-- Voi tähtiäni! Voi rakkaita tähtiäni! huudahti Sigfrid mestari,
+kiinnittäen huomiota ainoastaan ensimmäisiin sanoihin. -- Tiedätkö,
+muukalainen, että minua on kielletty selittämästä taivaan merkkejäkin?
+Minulla on niin paljon vastustajia. Pahansuovasti he tulkitsevat
+_prognosticani_, he tahtovat kieltää minua lukemasta Luojan kirjoitusta
+taivaan kannelta. Niin, sen kyllä huomaat, minä olen köyhä ja hylätty;
+salassa kuin pahantekijä täytyy minun tutkistella luonnon suurta kirjaa
+ja vaieta, vaikka niin monet seikat ovat sydäntäni polttamassa. Ei
+kukaan usko minua! Mitä varten minä olen elänyt? Mitä kaikkea
+voisinkaan lukea avaruudesta kunnollisella flandrilaisella kiikarilla,
+mutta minulla, kuten näet, on tässä tuskin putken pahaista, tuskin
+kompassia ja sekstanttia, joka mihinkään kelpaisi. Tuonne mäelle olen
+itse pystyttänyt tangon meridianin merkiksi. Kurjaa, eikö niin? Ja sinä
+sanot ... sinä sanot...
+
+-- Minä sanon ... yritti vieras toistamaan sanojaan, mutta hänet
+keskeytti Anna emännän ääni oven takaa:
+
+-- Mitä se auttaa ihmistä, vaikka hän koko maailman voittaisi ja saisi
+sielullensa vahingon?
+
+-- Mitä tahdot, vaimo? kysyi vanhus tyytymättömänä avaten oven.
+
+-- Luen tässä raamattua; se on aina hyvä olemassa, kun kiusaus
+ahdistaa. Muuten on taivas jo taas seljennyt. En ole moneen vuoteen
+nähnyt Merkuriusta niin ihmeellisen kirkkaana.
+
+Sigfrid mestari astui pienoisen ikkunan luo.
+
+-- Niin on. Anna tänne peskini! Minun täytyy lähteä ulos. Tule huomenna
+jälleen, korkeasti oppinut _confrater!_ Nyt en saa laiminlyödä
+planeettien yhtymistä. Olisipa minulla nyt flandrilainen kiikari! Voi
+tähtiäni, voi rakkaita tähtiäni!
+
+
+
+
+5. SYKSYISESTÄ AURINGONSÄTEESTÄ.
+
+
+Valvottuaan yön ylhäisimmässä seurassa, mitä maailma voi tarjota,
+nimittäin tähtien kanssa, Sigfrid mestari nukkui seuraavana aamuna
+vielä kello kahdeksan ajoissa. Hänen uskollinen vaimonsa, joka oli
+valvonut hänen kanssaan, oli parahiksi ennättänyt lakaista tuvan,
+ruokkia talon ainoan lehmän ja panna padan tulelle aamiaisen
+keittämistä varten, kun samassa tuli odottamattomia vieraita taloon.
+Koreassa puvussa oleva herraspalvelija tuli kysymään, saattaako
+korkea-arvoinen kirkkoherra ottaa vastaan muutamia matkustavaisia,
+jotka tahtoisivat tulla hänen luokseen. Anna emäntä, arvaten palvelijan
+puvusta, ettei semmoisia matkustajia sovi lähettää pois, käski heidän
+astua sisään sanoen itse menevänsä makuukammioon miestään herättämään.
+Heti sen jälkeen palvelija avasi oven nuorelle neidolle, jota
+seurasi upseeri ja pieni kasvavassa iässä oleva naispalvelija.
+Nuori sotilas esitti emännälle Kirsti Flemingin, Itägöötanmaan
+herttuattaren hovineidon, ja itsensä Neriken rakuunain ratsumestarina
+Silfversparrena. He olivat tätä kautta matkalla Suitian kartanoon
+eivätkä tahtoneet lähteä Tammisaaresta osoittamatta kunnioitustaan sen
+kuuluisalle kirkkoherralle. Nuori neiti lisäsi siihen ystävällisesti,
+että hänellä ja hänen äidillään on aikoinaan ollut kunnia tutustua
+Sigfrid mestariin Tukholmassa, mutta hänen äitinsä on nyt uuvuksissa
+vaivalloisen merimatkan jälkeen, joten hänen on täytynyt jäädä
+lepäämään heidän majapaikkaansa.
+
+Anna emännän viisaat ja ystävälliset silmät olivat jo noiden muutamien
+sanojen aikana ennättäneet tarkastaa vieraat, ja pelon, joka hänessä
+ensin oli herännyt niin ylhäisten vieraitten tullessa heidän köyhään
+pappilaansa, oli nuoren neidon miellyttävä olemus jo kokonaan
+hälventänyt. Kirsti Fleming näytti enemmän viattomalta lapselta, joka
+astuu ensimmäisiä askeleitaan maailmassa, kuin tytöltä, jolla on jo
+kaksivuotinen kokemus hovielämästä, mikä kokemus ei aina ollut
+onnellisia kokemuksia. Kasvultaan hän oli pikemmin pienempi kuin
+suurempi keskikokoa, hänen hiuksensa ja silmänsä olivat tummanruskeat,
+kasvonpiirteitä ei saattanut sanoa kauniiksi, niissä kun ei ollut
+riittävästi säännöllisyyttä; mutta hänen silmissään oli loiste,
+voimakas kuin päivänsäde, ja täyteläisillä huulilla väikkyvä, toisinaan
+veitikkamainenkin hymy oli niin hyväntahtoinen, ettei olisi luullut
+hänen tietävän vielä mitään maailman surusta ja murheesta. Ainoa, mikä
+hänessä tiesi aatelisnaista, oli arvokas, miellyttävä ja vapaa käytös
+ja suurempi huolellisuus puhetavassa kuin mitä siihen aikaan oli
+totuttu odottamaan Flemingin suvulta, ainakin sen miespuolisilta
+jäseniltä. Sitä vain ei Anna emäntä voinut saada selville, oliko tuo
+nuori neitonen nähnyt kuusitoista kevättä vaiko kaksikymmentä tai
+kenties pari enemmänkin; sillä vaikka hänen lapsellinen hymynsä oli
+kuusitoistavuotiaan, osoittivat suuret, kirkkaat ja ajattelevat silmät
+kahtakymmentä vuotta.
+
+-- Mestari Sigfrid -- sanoi nuori neiti tervehdittyänsä kunnioittavasti
+huoneeseen tulevaa -- olen teille kiitollisuudenvelassa niistä
+hyödyllisistä opetuksista, joita hyväntahtoisesti annoitte minulle
+Tukholmassa kaksi vuotta takaperin. Mies, jolla on suuria ja tärkeitä
+asioita ajateltavana, ei saata muistaa niin mitätöntä seikkaa kuin
+vähäinen ymmärtämätön tyttö on, mutta minä puolestani pidän suurena
+kunniana sitä, että olen lähes kuusitoista kuukautta saanut olla teidän
+oppilaanne. Luuletteko minun unohtaneen kirjanne "Sielusta" ja sen,
+mitä opetitte minulle unien merkityksestä?
+
+-- Kirsti neidillä on varmaankin ollut suunnattomasti hyötyä teidän
+opetuksistanne, sillä hän uneksii sekä valveilla että nukkuessaan,
+puuttui nuori upseeri hymyillen puheeseen.
+
+-- Älkää uskoko sitä, hyvä mestari! Harvoin minä nyt muulloin uneksin
+kuin puolivalveillani, ja silloin on mielestäni hauskinta nähdä unia
+semmoisista asioista, jotka päivällä käyvät yli ymmärrykseni. Mitä
+sanotte unesta, joka on nähty juuri teistä?
+
+-- Unet ovat kahta laatua, armas neitiseni, vastasi mestari tuntien
+heltyvänsä niin paljosta hyvyydestä, mihin yhtyi tuollainen sulo. --
+Osa unia tulee verestä, ja semmoiset ovat tavallisesti vastenmielisiä,
+kuten liiallisen syömisen jälkeen; toiset taas tulevat sydämen
+liikutuksista, jotka osaksi luemme sieluun kuuluviksi, ja ne ovat
+vuoroin surullisia, vuoroin iloisia. Uniin ei saa kumminkaan liian
+suuria perustaa; sillä vaikka Jumala saattaakin lähettää unia, jotka
+jotakin merkitsevät, niinkuin Raamatusta näemme ja omasta
+kokemuksestamme tiedämme, niin on kumminkin suurinta osaa pidettävä
+usmana tai tuulena, joka maan ylitse vaeltaa ja jolla ei ole vakinaista
+asuinsijaa.
+
+-- No selittäkää sitten uni, jonka näin teistä viime yönä, kun vielä
+olin tuntevinani laivan liikkuvan aalloilla. Näin unta, että te
+istuitte korkeassa tornissa, jalkainne alla oli maa ja päänne päällä
+taivaan tähdet, loistavana, sinisenä, kullalla kirjailtuna vaippana. Te
+olitte nuori, te olitte rikas, teillä oli mitä kauneimmat tieteenne
+tutkimusvälineet, ja minä istuin jalkainne juuressa oppien teiltä
+viisautta. Äkkiä te sanoitte minulle: katso tänne, minä olen löytänyt
+uuden planeetan Saturnuksen takaa, ja siellä on se autuaitten asunto,
+joka kerran annetaan meille! Minä katsoin kiikariinne ja näin taivaalla
+onnen saaren, ja siitä lähti joka haaralle kuolemattoman elämän
+säteitä. Katso, sanoitte te, tämän planeetan voima on tehnyt minut
+nuoreksi jälleen, ja minä voin tehdä iankaikkisesti nuoreksi sinutkin.
+Ei, minä vastasin, Juhana kuningas toi mukanaan Englannista ihanan
+marmorikuvan, joka monta vuotta sitten oli löydetty Roomasta ja oli
+vanhoilta pakanuuden ajoilta. Ja vaikka nyt tuo kuva on iankaikkisesti
+nuori, niin enpä tahdo minä olla sen kaltainen; mieluummin kukoistan
+minä lyhyen aikani kuin ruoho maassa ja lakastun sitten. Silloin te
+suutuitte minuun, otsanne synkistyi ja te kasvoitte suureksi kuin
+taivaan ukkospilvi, mutta samassa minä heräsin. Selittäkää nyt tämä uni
+minulle, hyvä mestari!
+
+Näytti siltä kuin mestari olisi näiden sanojen aikana itsekin vaipunut
+unelmiin. Hän ajatteli nuoruutensa päiväin kunnianhimoisia toiveita:
+hänkin oli itselleen toivonut valoisaa ja kunniakasta tulevaisuutta;
+ensi menestys oli rohkaissut häntä raivaamaan tietä kaikkien esteitten
+läpi senaikuisen tieteen ylimmille asteille. Oli ollut hetkiä, jolloin
+hän oli tuntenut olevansa ylpeä ja rikas kuin äärettömien avaruuksien
+kuningas ja katsonut alas tietämättömien ja taidottomien joukkoon kuin
+joukkoon, joka kumartaa kuningastaan. Nyt hän oli köyhä, vanha, ja
+häneltä puuttui tutkimuksiinsa tarpeelliset apukeinot. Hän tunsi
+olevansa kuin kerjäläinen kuninkaan istuimella, ja hänen ainoa, hänen
+uskollinen alamaisensa oli nainen, köyhä ja unohdettu kuten hän
+itsekin. Mutta nytpä oli eilen tullut muukalainen, tullut ja kuvaillut
+hänelle, että hänen salaisen kaipauksensa päämäärä on saavutettavissa,
+ja nyt saapui lapsi, leikkivä lapsi, sanomaan hänelle samaa oikullisten
+uniensa muodossa. Mitä se merkitsi? Kiusaustako se oli? Vai oliko se
+uuden, loistavan menestyksen enteenä? Hän mietti hetkisen ja vastasi:
+
+-- Unet, jotka jotakin merkitsevät, tuovat muassaan tavallisesti aivan
+päinvastaisia tapauksia, niinkuin kyllä omin silmin saatatte par'aikaa
+nähdä, armollinen neiti. Kuitenkin on minun myönnettävä, että Jumala
+joskus vertauksilla ilmoittaa meille, mitä vast'edes on tapahtuva,
+niinkuin Farao kuninkaalle unessa, jonka Josef selitti. Jos niin
+kävisi, että Jumala lähettää minulle, vanhalle ja köyhälle miehelle,
+jonkin aavistamattoman onnen tässä maailmassa, mikä tuskin on
+luultavaa, vaikk'ei sentään mahdotonta, koskapa Jumala voi muuttaa
+kaikki inhimilliset asiat, niin on siihen pikemmin luettava syyksi
+nuoren ja armollisen kuninkaamme erinomainen opin ja viisauden
+suosiminen, jotka nyt alkavat vaurastua hänen hallituksensa aikana.
+Mutta vähätpä minusta, kallehin neiti! Kertokaa minulle sen sijaan
+jotakin omista opinnoistanne opin ja hyödyllisten taitojen tiellä.
+
+-- Jospa minä uskaltaisin puhua neidin sijasta, koska hän on sangen
+kaino omia ansioitaan luettelemaan -- puuttui ratsumestari puheeseen --
+niin kertoisinpa teille, hyvä isä, ettei koko Ruotsin valtakunnassa ole
+toista, joka harppua niin ihanasti soittelee kuin Kirsti neiti. Illalla
+kerran viime keväänä armollinen kuningas istui ainakin tunnin ajan ja
+kuunteli soittimen helkytystä, unohtaen kaikki ryssäin pauhaavat
+sotapasuunat. Ja ellei neiti Ebba Brahe jo olisi se, mitä hän on, niin
+saisipa leskikuningatar pian uusia huolia valtakunnan tulevaisuudesta.
+
+Ellei Sigfrid mestari olisi ollut tottuneempi katselemaan kaukaisia
+taivaan tähtiä kuin maallisia virvatulia, niin hän olisi kenties noita
+sanoja lausuttaessa havainnut nopeasti haihtuvan, unelman tapaisen
+välähdyksen Kirsti Flemingin loistavissa silmissä. Ennenkuin
+punastuksen punaiset aallot olivat vielä ennättäneet nousta
+puolitiehenkään hänen neitseellisille poskilleen, hän vastasi
+närkästyneenä:
+
+-- Ei ole kellään, sotilaalla kaikkein vähimmin, lupaa puhua
+soimaussanoja kuninkaastaan. Jospa Yrjänä Tegel vielä olisi vallassa,
+niin olisitte paremmin oppineet kieltänne hillitsemään. Mestari kulta,
+uskokaa minua, en ymmärrä enempää kuin harakka semmoisista asioista,
+joissa en ole saanut teiltä opetusta. Niin, olenpa jo unohtanut melkein
+kaiken, mitä minulle opetitte metalleista ja kivistä.
+
+-- Eikö olisi semmoista kiveä, joka karkoittaa pahat unet? kysäisi
+jälleen Silfversparre ivallisen totisena.
+
+-- Timantti lienee siihen paras keino, vastasi Sigfrid mestari
+viattomasti. -- Sen kun sitoo vasemmalle sivulleen, niin se suojelee
+vihollisilta ja riidalta ja toralta ja raivotaudilta ja painajaiselta.
+Muuten -- jatkoi hän huomaamatta, kuinka Kirsti neiti uhaten ojensi
+timanttisormuksensa ratsumestaria kohti -- muuten on kallis safiirikivi
+hyödyllisin kaikista, sillä se vahvistaa koko ruumiin, pitää ihmisen
+tyytyväisenä ja tuo häneen hurskaita ajatuksia. Sanottu on myöskin
+kullasta, että kun sitä hienoksi jauhaa ja juo, niin se auttaa sydämen
+ahdistuksissa ja sydäntaudissa, ja siitä myöskin ihmisessä vilkkaan
+tunteen henki virvoittuu. Sillä kullalla on vähän auringon luontoa.
+Tätä kukin itse kohdastansa koetelkoon; minä sanon vain, mitä entisen
+ajan ihmiset ovat sanoneet. Niinpä safiirista sanotaan, että se, joka
+sitä suussaan pitää, saattaa ennustella.
+
+-- Mestari, saanko pyytää teiltä jotakin kahden kesken?
+
+-- Jos suvaitsette, kaikkein rakkahin neiti, astua viheliäiseen
+huoneeseeni, niin saan kuulla, mikä se on, vastasi vanhus tuntien
+melkein samaa kuin sammaltunut honka, kun visertelevä lintunen istahtaa
+sen ryhmyisille oksille.
+
+-- Sanoitte jotakin safiirista, alkoi Kirsti neiti hyvitellen,
+suljettuaan tarkasti oven kiinni. -- Niin viisas mies kuin te ei
+tarvitse safiirikiviä osatakseen ennustaa tulevia asioita. Te näette ne
+tähdistä ja ... käsistä.
+
+-- Tähdet ovat olleet olemassa hamasta maailman alusta ja noudattavat
+järkähtämättömiä lakeja, mutta juovat ja piirrot neitojen käsissä ovat
+tyynen veden pinnalla karehtivia väreitä, jotka ensi tuulenhenkäys
+puhaltaa pois.
+
+-- Oh, mestari, kyllä te tiedätte paremmin kuin minä, että ihmiskäden
+juovat noudattavat samoja lakeja kuin tähdetkin. Olettehan itse sanonut
+minulle, ettei Jumalan edessä ole mikään suurta eikä mikään pientä.
+Mutta koska pidätte enemmän tähdistä, niin kas tässä on horoskooppini,
+jonka itse kirjoititte paperille minua varten Tukholmassa. Te ette
+tahtonut selittää sitä silloin, koska olin niin nuori, mutta nyt olen
+kahta vuotta vanhempi. Se on velkakirja, teidän on lunastettava se.
+
+-- Jättäkää nyt se, rakkahin neiti! Ei ole ihmisen hyvä tietää
+tulevaisuuttaan.
+
+-- Mutta ennustittehan te hovineitosille Örebrossa! Sitä ette saata
+kieltää.
+
+-- Jos niin teinkin, tapahtui se heidän ylenpalttisen uteliaisuutensa
+tähden. Istuessani Örebron linnan tornissa minä sain monta makupalaa
+naisväeltä, he kun mielellään kyselivät minulta siitä, ketä he eniten
+rakastavat. Semmoista ei teidän tarvitse tiedustella; hän tulee, kun
+Jumala tahtoo.
+
+Kirsti neidin silmä iski tulta.
+
+-- Minä en mielitiettyä tiedustele, vastasi hän ylpeästi. Tahdon
+tietää, mitä kaikki nuo ihmeelliset viivat ja numerot merkitsevät. Ei,
+mestari, oma syynne se on. Te olette antanut minulle arvoituksen
+arvattavaksi, tässä se on, minä pyydän teitä selittämään sen. Sanokaa
+minulle, mikä tähti elämääni vallitsee!
+
+Mahdotonta oli olla ottamatta tuota kellastunutta, eläinradan merkkejä
+täyteen piirrettyä paperilippua, kun sitä tarjosi hieno, pehmoinen
+immen käsi. Mestari tarkasteli lippua huolellisesti ja sanoi epäröiden:
+
+-- Älkää kyselkö minulta enää!
+
+-- Ja te luulette naisen säilyttävän sellaista paperia vuosikausia
+tahtomatta kuulla sen selitystä. Haluatteko siis, että pidän taitoanne
+vain pilantekona?
+
+-- Niin paljon voin sanoa -- jatkoi merkkienselittäjä -- että teidän
+syntymähetkenänne on ollut merkillisiä merkkejä taivaalla. Te olette
+syntynyt jalopeuran tähdistön vaikuttaessa. Se ei ihmetyttäne ketään
+sellaista, joka on teidän sukuanne.
+
+-- Ei suinkaan, mestari.
+
+-- Jalopeura antaa yleviä ajatuksia, mutta ei pitkää ikää. Vain
+harvalle se antaa ikää viisikymmentä vuotta.
+
+-- Mitä sanottekaan, viisikymmentä vuotta! Siinä on kaksinverroin
+enemmän kuin olen toivonut eläväni. Entä mitä muuta siinä on?
+
+-- Mars hallitsee erään _firmamentumilla_, taivaanlaella, olevan mustan
+kohdan edellä ja sen jälkeen, eikä se ole kaukana. Siinä kohdassa, on
+Jupiter niin lähellä teidän tähteänne, että se on miltei kummallista.
+Hyvä neiti, varokaa! Kun planeettien kuningas vallitsee taivasta, on se
+kaikille vaarallinen. Sen, joka ei antaudu sen valtaan, se tavallisesti
+sammuttaa tai murskaa.
+
+-- Ette peloita minua. Sitä voidaan vastustaa.
+
+-- Niin, Jumalan voimalla, joka on suurempi sen voimaa. Tavallisesti
+aina jotakin kuolee siinä ihmisessä, joka Jupiteria vastustaa. Mutta
+kunhan vain sielu raukka pelastuu, on muu vähäarvoista. Sen mustan tai
+pikemmin loistavan kohdan takana on vielä paljon pieniä tähtiä. Toiset
+selittävät niitä jälkeläisiksi...
+
+-- Olen siis syntynyt sotaisten tähtien alla, kuten koko sukuni.
+Minulla on joku vihollinen...
+
+-- Sitä en ole sanonut.
+
+-- Vastustaja sitten, jos se teitä enemmän miellyttää. Minun täytyy
+vankasti vastustaa häntä, hän ei ole antava minun kauan elää, mutta
+lopulta saan levon tähtien joukossa. Sitäkö tarkoititte, mestari?
+
+-- Minä tarkoitin -- vastasi Sigfrid mestari -- että Jumala hallitsee
+kaikkia luotujaan, ja planeettien kuningas on yhtä varmaan hänen
+rinnallaan vain tomua kuin se on kaikkien taivaankappalten keskus ja
+kiinnike. Me kierrämme auringon ympäri, ja aurinko kiertää Jumalaa.
+Vain hänessä on kaiken lepo.
+
+-- Mitä, mestari? Oletteko tekin niitä, jotka uskovat tuota
+uudenaikaista satua, että maa muka kiertää auringon ympäri eikä
+päinvastoin?
+
+-- Se ei ole mikään satu, hyvä neiti. Jumalan sanaa lähinnä se on
+kaikesta varmasta varminta. Enkö ole kertonut teille viisaasta
+puolalaisesta Copernicuksesta? Mutta jätetään se. Te tahdoitte, että
+minä ennustaisin kädestänne. Minä en sano muuta siitä kuin että se on
+hyvän ihmisen käsi. Jumala siunatkoon teitä. Teissä on kotkaa jos on
+kyyhkyäkin. Te voitte antaa elämänne totuuden puolesta, jollette anna
+sitä sille, jota rakastatte.
+
+Ja niin sanoen mestari nosti nuoren oppilaansa käden kuihtuneille
+huulilleen.
+
+Kirstineiti punastui, otti timanttisormuksen sormestaan ja painoi sen
+mestarin kurttuisen nimettömän sormen nenään.
+
+-- Ottakaa tämä vähäpätöiseksi muistoksi kiitolliselta oppilaaltanne,
+sanoi hän sydämellisesti. Minä olen muistava teidän varoituksianne, ja
+vast'edes, tultuani ymmärtäväisemmäksi, ajattelen olevani kihloissa
+itse viisauden kanssa. Jumalan haltuun! Jääkää hyvästi!
+
+Vieraat lähtivät pois. Silloin vasta saattoi Anna emäntä kysyä, mitä jo
+kauan oli halunnut.
+
+-- Tiedätkö -- sanoi hän -- mistä hinnasta sinulle eilen tarjottiin
+kunniaa ja rikkautta?
+
+-- En tiedä, vastasi mestari Sigfrid. Ellei minua kutsuttu palvelemaan
+meidän omaa armollista kuningastamme, niin tuo tarjous tuli kai Tanskan
+kuninkaalta tai joltakin Saksanmaan evankeliselta ruhtinaalta.
+
+-- Erehdyt, vastasi hänen vaimonsa tyynesti. -- Kunniata ja rikkautta
+tarjottiin sinulle sillä ehdolla, että palvelisit Sigismundia ja paavin
+oppia.
+
+-- Voi tähtiäni! Voi nuoruuteni unelmia! huokasi vanha mestari, ja
+kirkas kyynel vierähti hänen laihtuneelle, kellastuneelle poskelleen.
+
+
+
+
+6. TAIVAANLAEN VAARALLINEN KOHTA.
+
+
+Noin kolme kuukautta Tammisaaressa-käynnin jälkeen, kylmänä
+talvipäivänä tammikuussa 1616, tapaamme jälleen neiti Kirsti Flemingin
+ja hänen äitinsä, maaherra Lauri Hermaninpoika Flemingin lesken,
+vapaasukuisen rouva Anna Hornin, joka oli toisissa naimisissa Tönne
+Yrjänänpoika Gyllenbögelin kanssa. Ylhäiset naiset olivat tehneet
+vuodenaikaan nähden hyvinkin pitkän ja vaivalloisen matkan Pernajan
+kartanoon itäiselle Uudellemaalle läsnäolollaan kunnioittaakseen
+Käkisalmen maaherran Hannu Stålhandsken ja vapaasukuisen neiti Elina
+Wildemanin häitä. Viimeksimainittu oli kuuluisan amiraali Henrik
+Tönnenpoika Wildemanin tytär ja Kirstin lapsuudenystävä. Wildemanit
+olivat Hornien kautta sukua Flemingeille, ja matkustajamme olivat
+viettäneet vastanaineitten kanssa niin hauskat joulupyhät kuin noina
+rauhattomina aikoina oli mahdollista. Kymen kuninkaankartanoon ei ollut
+pitkälti Pernajasta, ja koska Kirsti neidin orpana, uljas eversti ja
+sittemmin maamarsalkka Henrik Fleming, Lajusten herra, saatuaan
+lyhyeksi ajaksi virkavapautta Venäjän kanssa käynnissä olevista
+rauhanneuvotteluista, oli halunnut keskustella Anna rouvan kanssa
+tärkeistä perheasioista, niin oli päätetty yhtyä Kymenkartanossa.
+
+Ylpeä ja valtava Kymi, entinen rajajoki, joka leveässä uomassaan kantaa
+monien satojen järvien vedet Suomenlahteen, jakaantuu ennen laskuansa
+kahteen päähaaraan, joista itäisempi vuorostaan taas haaraantuu
+kahdesti. Näistäkin itäisempi on se, jonka varrella Kymen
+kuninkaankartano vielä tänäkin päivänä sijaitsee, lähellä avaria,
+nykyjään jo tarpeettomia linnoitusvaruksia. Tämä kartano oli jonkin
+aikaa Sturein suvulla, mutta meidän kertomuksemme aikana oli se kruunun
+hevoskartanona ja ratsuväen katselmuspaikkana. On olemassa Kustaa II:n
+Aadolfin omakätinen kirje, joka käskee silloista voutia Antti
+Niilonpoikaa pitämään huolta, että Kymenkartanon hevosilla on hyvät
+laidunmaat. Sillä erää majaili siinä kaksisataa vasta varustettua
+aateliston ratsumiestä Matti Olavinpojan päällikkyyden alaisina,
+valmiina kohdakkoin lähtemään armeijaan Venäjälle. Pihalla vilisi siis
+noita nuoria sotilaita, jotka taluttivat hevosiaan tilavista talleista
+juomaan alas koskelle, jota eivät tammikuunkaan pakkaset olleet saaneet
+kahlehdituksi. Muuan matala, mutta pitkä yksikerroksinen puurakennus,
+joka usein oli suonut majaa ylhäisille vieraille, tarjosi kuitenkin
+tälläkin kertaa tarpeeksi tilaa Henrik Flemingin ja hänen
+matkallaolevien sukulaistensa kohtaamista varten.
+
+Kello oli kymmenen aamulla, ja yhä viipyi odotettu vieras. Kirsti
+Fleming meni kosken partaalle ja mietteihinsä vaipuneena katseli sen
+pauhaavia aaltoja, jotka lumisia rantoja vasten näyttivät melkein
+mustilta. Hän oli syntynyt Louhisaaren kartanossa, ihanan
+merenlahdelman rannalla Suomen lounaiskulmassa, ja oli siis aina
+lapsuudestaan saakka ollut aaltojen ystävä ja oppinut niitä
+rakastamaan. Mutta nuo mustat vedet näyttivät hänestä synkiltä; ne
+kuohuivat ja elämöivät vielä silloinkin, kun koko luonto oli talviseen
+uneensa vaipunut; ne olivat vapaita ja valtavia ja uhmaisia vesiä,
+mutta ne eivät aikaansa tienneet; ne olivat kummituksia kesän ajoilta,
+niillä ei ollut enää oikeutta elää. Kirsti neidin mielessä synnytti tuo
+ylivoimainen uhma pikemmin ahdistusta kuin rohkeutta, ja siksipä hän
+loi katseensa iloisempaan kuvaan, kosken toisella rannalla liikkuviin
+ratsumiesryhmiin, mutta samassa lähestyi häntä asuinhuoneelta päin
+kiireisin askelin hänen pikku Maiju palvelijattarensa ja toi hänelle
+sanoman, että hänen oli heti riennettävä takaisin kartanoon.
+
+-- Tuliko hän?
+
+-- Tuli, neiti! Hän sekä Henrik herra.
+
+-- Kuka hän?
+
+-- Kuningas.
+
+Kirsti neiti ei rientänyt, hän lensi. Hän oli kuin metsäkana, jonka
+keveät askelet tuskin jättävät jälkiä talven hankeen.
+
+Hän pujahti asuntoon sivu-ovesta. Koko talo oli liikkeellä. Tiedettiin
+kyllä, että kuningasta oli odotettu Suomen valtiopäiville Helsinkiin;
+tiedettiin hänen useampia päiviä aikaisemmin tulleen Viipuriin, mutta
+eipä tiedetty, ennättäisikö hän sillä matkallaan poiketa Kymenkartanoon
+ja milloin. Kustaa II:lla Aadolfilla, kuten hänen isälläänkin Kaarle
+IX:llä nuorena ollessaan, oli tapana tulla äkkiä, jotta hän tapaisi
+voutinsa valmistautumattomina, eikä se aina tuonut voudeille mielihyvää
+ja kuninkaallista suosiota. Hän sanoi leikillään, että sen, joka on
+kuusi vuotta ollut voutina, saa hirttää suoraa päätä tutkimatta, sillä
+kyllä mies silloin jo on tarpeeksi ansiokas. Ja erittäinkin Suomessa,
+jossa jo monet kuninkaalliset säännöt turhaan olivat koettaneet hillitä
+petoksia ja kiskomista, oli tämä leikkipuhe valitettavasti hyvinkin
+oikeutettua.
+
+Kymenkartanon vouti Antti Niilonpoika näkyi olevan harvinaisia
+poikkeuksia. Kuningas oli tullut äkkiarvaamatta, keveässä reessä, kaksi
+hevosta edessä. Mukanaan hänellä oli ainoastaan Henrik Fleming ja
+kamaripalvelija; seurue tuli tuntia myöhemmin. Heti kohta hän otti itse
+selon sotaväen luvusta, muonasta ja varustuksista, kuninkaankartanon
+tilasta ja voudin tileistä. Hänen tarkka silmänsä huomasi pian kaikki
+puutteellisuudet, eikä niitä suinkaan ollut varsin vähän. Ratsumiehet
+asetettiin jäälle kosken alapuolelle, ja ne saivat kestää ankaran
+katselmuksen. Missä hylättiin kelvottomia keihäitä, pyssyjä,
+pistooleja, miekkoja, missä taas rikkinäisiä haarniskoja tahi huonoja
+saappaita, missä taas kurjia, satulanlyöttämiä hevosia, joita oli
+herraskartanoista lähetetty ratsupalvelukseen, ja niin edespäin aina
+heinä- ja olkitileihin saakka. Mutta tarkasteltuaan kaikki ja kuultuaan
+monta puolustusta "ajan tilan" tähden, niinkuin siihen aikaan
+mielellään sanottiin, suvaitsi armollinen kuningas sanoa sotaväelle,
+että heidän maanmiehensä olivat uljaasti taistelleet venäläisiä vastaan
+ja että hän toivoi uusien rekryyttienkin tekevän samoin, ja siihen
+kajahti äänekkäänä huuto: _eläköön kuningas!_ ja tämä huuto uudistui
+kahta voimakkaampana, kun kuningas oli suomeksi lisännyt: _Jumala
+varjelkoon teitä, pojat!_ Hän tunsi suomalaisensa; olihan hän jo
+lapsena käynyt isänsä kanssa Suomessa ja monen pitkän talven kuluessa
+tutustunut tähän maahan. Nuo nuoret, leveähartiaiset, huonosti
+varustetut ratsumiehet yllä suomalaisten "moukanryysyt"[4] laihain,
+mitättömän näköisten hevostensa selässä, ne olivat kumminkin sitä
+terästä, jolla Kustaa II Aadolf voittonsa voitti, ja viidentoista
+vuoden kuluttua oli kenties harvennut joukko noita samoja nuorukaisia,
+silloin monet kovat kokeneina sota-uroina, seisova lujana muurina
+Breitenfeldin taistelussa tai kiipeävä Würzburgin valleille tai kaatuva
+Lützenin kentällä rakkaan kuninkaansa kanssa. Juuri se seikka, että
+kaikki nuo voitot ja onnen kohtalot vielä olivat tulevaisuuden
+kätkössä, kuten ikihongankin alku piilee vähäisessä vesassa, jonka käsi
+saattaa taittaa ja jalka tallata, juuri se, että niin paljon kunniaa,
+niin paljon suuruutta vielä oli pelkkänä tulevaisuuden unelmana,
+toiveena, kaukaisena kangastuksena, juuri se seikka sai niin omituisen
+tunteen heräämään noissa sotilaissa, jotka ensi kertaa tekivät
+kivääreillään kunniaa nuorelle sankarikuninkaalleen. Heissä ei ollut
+ainoatakaan, joka ei sinä silmänräpäyksenä hänen johtamanansa olisi
+tuntenut voimaa koko maailman valloittamiseen. He olivat suomalaista
+ratsuväkeä, siis tyyntä, maltillista, valmiina aikaansa odottamaan; he
+eivät intoilleet, he eivät liikahtaneet rivissään, kuvapatsaina he
+istuivat satuloissaan, mutta jokainen heistä tunsi sydämessään, että
+moisen kuninkaan puolesta saattoi kuolla. Ja hän ymmärsi heidät
+niinkuin hän aina ymmärsi sotilaansa.
+
+Hän kääntyi päällikön puoleen ja sanoi:
+
+-- Matti Olavinpoika, pidä hyvää huolta tuosta väestä; kelpo alku.
+Harjoita heitä rivissä joka päivä. Katso, ettei heidän ravinnostaan
+puutu mitään, mutta jos he talonpojille tekevät pahaa, niin lue laki
+lyhyeen. Hevoset ovat huonosti ruokittuja, osa huonosti opetettuja,
+pukineista on tarkempi vaari pidettävä. Se on korjattava niin pian kuin
+mahdollista. Kaikessa muussa olen tyytyväinen tähän väkeen...
+Stålhandske!
+
+Nuori, kuninkaan ikäinen upseeri ratsasti esiin seuruejoukosta.
+
+-- Katso tätä miestä, Matti Olavinpoika, hän on upseeriksi kohonnut
+pelkästä sotamiehestä. Hän tuntee meidän uudet ratsupyssymme.
+Stålhandske, ratsasta huomenna Viipuriin käskyjäni viemään ja valitse
+linnan asevarastosta parhaimmat pyssyt. Ne tulevat sinun väellesi,
+Matti Olavinpoika. Hanki taitavia maaseppiä, joita tässä maassa kyllä
+on, ja teetä pyssyjä tämän uuden mallin mukaan. Miesten pitää osata
+ampua vapaalta kädeltä, se on tahtoni.
+
+Talven uninen aurinko meni sillä hetkellä mailleen lounaiseen ja
+purppuroi illan taivaan. Punainen loiste; jossa ilovalkeita oli toinen
+puoli ja verta toinen, levisi yli lumisen maiseman, mustan kosken,
+pihalla seisovan väkijoukon ja ratsumiesten liikkumattomien rivien.
+Kuninkaan vartalo, joka näkyi kaikkialle siltä joen rannalla olevalta
+mäeltä, mistä hän oli tarkastellut sotajoukkoa, verhoutui purppuraan,
+ja hänen katseensa loisti. Hän oli tullut vihollisen maasta ja tunsi
+nyt jälleen olevansa keskellä luontoa, jota hän ymmärtää, ja keskellä
+kansaa, joka rakastaa häntä. Mielihyvä välähti hänen nuorilla,
+miehekkäillä kasvoillaan. Sotilas ja kuningas oli yksikolmattavuotias;
+hänen mielensä ei ollut vielä kovettunut, niin etteivät lempeät
+vaikutelmat olisi siihen koskeneet, niin, eipä hän elänytkään niin
+kauan, että se olisi milloinkaan kovettunut. Mutta sittenkin oli hän
+kauttaaltaan kuningas. Ei hän tuhlaillut sanoja. Äänetönnä hän sulki
+ajatuksensa nuoreen rintaansa, viittasi merkiksi, että katselmus oli
+päättynyt ja palasi taloon.
+
+Monien katselijain joukossa oli rannalla myös neiti Kirsti Fleming
+Maiju tyttönsä kera, tuntemattomana ja huomaamattomana. Illan taivaan
+purppuraheijastus, joka valaisi sankarikuningasta, näytti vielä
+kirkkaammin punaavan nuoren immen poskia. Hän kuuli väkijoukon
+ihastuksen huudot; hän näki Maijunsa taputtelevan käsiään riemuissaan,
+mutta hän itse oli äänetönnä niinkuin sankarikin, jota kohti kaikkien
+katseet olivat kääntyneet. Mietteissään hän palasi muitten mukana
+taloon ja äitinsä kanssa voudin yksityisiin huoneisiin, jonne
+matkustavaiset olivat siirtyneet antaakseen tilaa kuninkaan seurueelle.
+
+Heidän olonsa siellä tuli kumminkin pian huomatuksi, ja vähän ajan
+kuluttua Henrik Fleming toi sanoman, että kuningas tahtoo nähdä heidät
+illallispöydässä, joka katetaan kello seitsemältä. Ainoastaan muutamia
+korkeimpaan päällystöön kuuluvia henkilöitä oli käsketty illalliselle,
+ja kuningas sanoi toivovansa, ettei Anna rouva panisi pahakseen, vaikka
+ateria olisikin sangen yksinkertainen sotilaan tapojen ja matkan
+kiireen tähden. Olipa kumminkin juottovasikka ja muutama kana saanut
+ennen aikojaan lopettaa nuoren elämänsä Kymin rannoilla tyydyttääkseen
+matkalla olevain sotilaitten kelpo ruokahalua. Mutta sotaretkillä
+tottuu arvostelemaan ajan kalleutta, ja niinpä kuningaskin nousi
+pöydästä tuskin puolen tunnin kuluttua, sanoen, ettei hän tahdo olla
+suomatta muille vierailleen lepoa, jota he varsin hyvin tarvitsevat,
+mutta että hänestä olisi hupaista, jos naiset vielä soisivat hänelle
+miellyttävää seuraansa. Kuningas lisäsi, ettei hän pitkään aikaan ollut
+saanut puhua muusta kuin pelkistä sota-asioista, minkä vuoksi hänestä
+tuntuisi virkistävältä, jos armolliset naiset kertoisivat hänelle
+jotakin huvittavampaa Tukholmasta tai Turusta.
+
+Nuori kuningas oli tuollaisina tuttavallisen seurustelun hetkinä niin
+herttaisen vilpitön, hänen luontaiseen miellyttävyyteensä yhtyi niin
+leikillinen mielenlaatu ja niin harras osanotto päivän vähäisiinkin
+tapauksiin, että pari tuntia nopeaan kului keskusteltaessa Tukholman
+hovista ja niistä Suomen aatelissuvuista, joitten kanssa sekä Anna
+rouva että hänen tyttärensä olivat lähimmin sukua. Kellon lyötyä
+yhdeksän pyysi Anna rouva lupaa poistua saadakseen ajan lyhyyden tähden
+läheisessä huoneessa neuvotella Henrik Flemingin kanssa perheasioista,
+joitten tähden hän oli tullut Kymenkartanoon. Kuningas vastasi
+kohteliaasti, ettei hän toivo Anna rouvan kestäneen turhaan matkan
+vaivoja tultuaan sinne puhumaan tärkeistä asioista, mutta koska hän oli
+oleva viereisessä huoneessa, niin toivoi kuningas hänen suovan hänelle
+tyttärensä seuran siksi, kunnes neuvottelu on päättynyt. Ei ole
+merkitty muistiin, suostuiko Anna rouva, joka hyvin tiesi
+leskikuningattaren epäsuosion neiti Ebba Brahea kohtaan, aivan kevein
+sydämin tähän ehdotukseen, mutta kuninkaan toivomushan on käsky, jota
+ei käy vastustaminen ilman tärkeitä syitä. Anna rouva meni jättäen
+raolleen siihen kamariin vievän oven, jossa Henrik Fleming oli häntä
+odottamassa.
+
+-- Hannu Stålhandske oli siis onnellinen sulhanen? kysyi kuningas,
+jolle oli kerrottu Pernajan kartanossa pidetyistä häistä.
+
+-- Hyvin onnellinen, armollinen herra, vastasi Kirsti neiti.
+
+"Majesteetti" puhuttelusanaa käytettiin tosin juhlallisissa
+tilaisuuksissa, mutta tuttavallisemmissa keskusteluissa sanottiin vain
+vanhaan tapaan yksinkertaisemmin "armollinen herra".
+
+-- Hän on onnellinen, kun on saanut noudattaa sydämensä ääntä. Minäpä
+tunnen ihmisiä, jotka eivät saa tehdä niin. Tunnetteko te ketään
+semmoista?
+
+-- Enpä tiedä... Kenties.
+
+-- Mitä tekisitte sellaisessa asemassa?
+
+-- Velvollisuuteni tekisin, jos olisin mies.
+
+-- Mitä sitten _naisen_ pitäisi tehdä?
+
+-- Samaa, armollinen herra. Aina velvollisuutensa.
+
+Kuningas katseli häntä leikillisesti.
+
+-- Tiedättekö, ettei monikaan teidän iässänne ajattelisi teidän
+tavallanne. Te puhutte kuin mies, mies kolmenkymmenen iässä; mutta
+tunnenhan minä Flemingien luonteen. Te ette pelkää, te. Turun linnan
+palossa 1614 näin, kuinka te yhä vain seisoitte tornissa, sillä te
+tahdoitte pelastaa pienen tytön tulen liekeistä. Isänne sukulainen
+Klaus Fleming ei myöskään muusta tiennyt kuin velvollisuudestaan, ja
+siksipä tuli hänestä kuningas vainajan verivihollinen, ja kuitenkin oli
+kumpikin samanlaista rautaista, lujaa luonnetta, ja he olisivat yksissä
+neuvoin perustaneet suuren valtakunnan. Onneksi _me_ olemme ystäviä, ja
+siksipä saatan kysyä teiltä suoraan: eivätkö sydämen oikeutetut
+vaatimukset ole korkeimmat kaikista velvollisuuksista?
+
+-- En tiedä, mitä tarkoitatte sydämen oikeutetuilla vaatimuksilla,
+armollinen herra. Mutta jos minä olisin kuningas, niin...
+
+-- Jatkakaa!... Jos olisitte kuningas, niin...
+
+-- Niin en milloinkaan uskollisuuttani rikkoisi. Sanani olisi kuninkaan
+sana, ja valani olisi minulle valtikkaani kalliimpi, vastasi Kirsti
+neiti hiljaisella äänellä, mutta niin rohkeasti ja lujasti kuin ainakin
+Fleming.
+
+Kuninkaan kummasteleva katse synkistyi.
+
+-- Puhukaa selvemmin! sanoi hän.
+
+-- Minä en milloinkaan hylkäisi naista, jonka omaksi olen sydämeni
+antanut ja jonka sydämen olen omakseni saanut. Ja jos minulle
+sanottaisiin valtakunnan onnen vaativan sanani rikkomista, niin
+vastaisin, että uskollisuudessa on valtakuntain menestys eikä
+uskottomuudessa.
+
+-- Vai niin! Sitäkö tarkoitittekin? huudahti kuningas, ja hänen
+katseensa kirkastui äkkiä, niin että se melkein säikäytti Kirsti
+neitiä. -- Jopa tosiaankin luulin teidän joutuneen _toiselle_ alalle,
+ja minähän en tahtoisi _teitä_ vihollisekseni, vaikka saisin linnan
+Venäjällä. Te olisitte peloittavampi kuin kokonainen armeija.
+
+-- Pyydän armoa, jos olin liian suora. Minä olen ylpeä siitä kunniasta,
+että olen _hänen_ ystävänsä, hänen, jonka nimeä alamainen
+kunnioitukseni estää minua mainitsemasta. Mikä sydän hänellä onkaan,
+armollinen herra ... niin ylevä, niin jalo, niin lemmekäs ja niin
+kärsivällinen! Toista vuotta jo on kauhea epätietoisuus kalvanut häntä.
+Hän itkee harvoin, hän ei valita milloinkaan, mutta hän rukoilee
+paljon. Minä tiedän, mitä tuskia hän kärsii. Eikö ole mahdollistakaan
+lopettaa tuota epätietoisuutta?
+
+Kuningas käveli lattialla edestakaisin, pysähtyi viimein ja sanoi:
+
+-- Sanotteko näin itsestänne, vai onko joku pyytänyt teitä sitä
+sanomaan?
+
+-- Ei kukaan, ja vähimmin kaikista hän! Jos olen pahoin tehnyt, niin
+olen yksinäni syypää.
+
+Jälleen kirkastui kuninkaan synkkä otsa, ja hän jatkoi entiseen
+leikilliseen tapaansa.
+
+-- Älkää nyt, liian vilpitön viholliseni; ei siinä ole mitään
+moitittavaa, että noin rakastettavasti sanoo kuninkaalle totuuden.
+Kernaammin kuulen nuhteita teiltä kuin opettajaltani, vanhalta
+Skytteltä. Olin jo luulla eräänä hetkenä teitä petturiksi, ja petturi
+kenties olettekin sydämen asioissa, mutta siinähän olette omalla
+alallanne, kuten naiset ainakin. Ja koska olette liian hyvä
+luterilainen, kenties vähän liian nuorikin, ollaksenne rippi-isänäni,
+niin puhukaamme nyt mieluummin teistä itsestänne. En näe täällä
+harppuanne. Jäikö se Tukholmaan?
+
+-- Se on Louhisaaressa, armollinen herra.
+
+-- Vahinko! Minä muistan vielä, kuinka minä kerran kevätiltana tulin
+synkkänä ja allapäin neuvoshuoneesta. Kaikki oli käynyt vastoin
+toivoamme. Kovanonnen sanomia oli tullut Liivinmaalta, valitusvirsiä
+Taalainmaasta, maksettavia oli viljalti ja maksukeinoja puuttui.
+Synkkämielisenä kuin Saul astuin herttuattaren huoneeseen, mutta
+siellähän olikin Davidini. Teidän kielisoittimenne sulatti sydämeni.
+Vast'ikään olin mielestäni ollut köyhä ja heikko; sinä hetkenä tunsin
+olevani rikas ja voimakas. Minä ajattelin muinaisia bardeja, jotka
+isillemme lauloivat ja tekivät heistä jaloja sankareita sodassa. Teidän
+pehmoinen kätenne näytti minusta leikkivän kielillä saaden aikaan saman
+ihmeellisen vahvistavan vaikutuksen, ja niin tuntui minusta kuin te
+olisitte Ruotsin ja Suomen valkyyria, jonka on astuttava kuninkaan
+edellä taistelussa. Usein olen sitä ajatellut. Viimeksi ajattelin sitä
+turhaan rynnätessäni Pihkovan lujia muureja vastaan. Sotilas ei saa
+ajatella sitä, mikä säilän tempaa hänen kädestään ja riistää rohkeuden
+hänen rinnastaan. Mutta on hetkiä, jolloin käsi on uupunut, jolloin
+rohkeus horjuu, mikä onkin inhimillistä, ja silloin on hyvä kuulla
+voiton laulua. Teissä on jotakin voiton ajatusten tapaista; te tulette
+sukuunne.
+
+Kirsti neiti ei vastannut. Mitäpä hän olisikaan vastannut? Äänetönnä
+hän istui, katsoen alas; vain vähäinen, melkein huomaamaton ylähuulen
+vavahtelu tiesi myrskyä, joka hänen sydämessään riehui. Se, joka tuntee
+syviä virtoja, tietää kyllä, että pinnan vähäinen kare useinkin
+merkitsee voimakasta virtaa.
+
+Kotvasen kuluttua sanoi kuningas:
+
+-- Pyytäkää minulta jotakin armonosoitusta!
+
+Kirsti neiti piti hansikasta kädessään; hän ei huomannut, että hän
+kymmenen minuuttia aikaisemmin oli repinyt sen palasiksi. Kuningas otti
+ylös toisen hansikkaan, joka oli pudonnut lattialle, ojensi sen hänelle
+hymyillen ja sanoi:
+
+-- No niin?
+
+-- Kirjettä!
+
+-- Ettekö itsellenne mitään?
+
+-- Kiitän, armollinen herra. Minä olen palkintoni saanut.
+
+-- Ette edes pyydä laulua harpullanne soitettavaksi?
+
+-- Kirjettä! Kirjettä vain!
+
+Kuningas tarttui hänen käteensä ja tunsi sen vapisevan, mutta ylpeät,
+loistavat ruskeat silmät katsoivat lujasti häntä silmiin. Kuningas
+yritti sanoa jotakin, mutta samassa seisoi Anna rouva ovessa.
+
+-- Jo on aika, sanoi Anna rouva.
+
+-- Niin, jo on aika! kuiskasi ääni Kirsti Flemingin tykkivässä
+sydämessä.
+
+
+
+
+7. YÖ JA AAMU KYMENKARTANOSSA.
+
+
+Kuningas Kustaa II Aadolf oli nuoresta pitäen tottunut ankaraan työhön,
+ja se, mitä ei päivällä ehditty tehdä, tehtiin usein yöllä. Aikakirjat
+eivät kumminkaan kerro hänen viettäneen tätä yötä Kymenkartanossa
+hallitustoimissa. Hänen uutteran sielunsa kykyä, tahtoa ja ajatuksen
+voimaa oli kuukausimäärin tarvittu toiselta puolen ankarassa,
+vieraalla maalla käydyssä sodassa ja toiselta puolen sisällisessä
+valtakunnan hallinnossa monen ahdingon ja eripuraisuuden taakan alla.
+Ruumis ja sielu olivat olleet yhtä kovassa ponnistuksessa; harvoin oli
+päivä ollut levollinen tai yö ilman murheita. Kun ihminen on
+yksikolmattavuotias, kantaa hän kylläkin iloisesti tuommoisen taakan,
+sillä silloin levittäytyy hänen eteensä toivojen rajaton maailma; elämä
+näyttää loppumattoman pitkältä ja menetetty päivä mitättömän lyhyeltä.
+Nuoruuden rohkeuden salaisuus on siinä, että me alinomaa saatamme
+heittää hetken huolet äärettömän tulevaisuuden helmaan, joka on
+edessämme ja joka saattaa korvata kaiken, koska siinä ei ole mikään
+mahdotonta.
+
+Mutta jotakin on mahdotonta lujimmallekin työntekijälle,
+totisimmallekin valtiomiehelle, etevimmällekin ajattelijalle,
+ja se on -- yhdenkolmatta vuoden iässä luopua kaikista elämän
+onnen vaatimuksista. Onni pukeutuu vain erilaisiin muotoihin
+nuoruudenunelmissa. Tavallisesti se astuu nuorukaisen silmäin eteen
+ensinnä naisen muodossa, sittemmin laakeriseppelein kruunatun kunnian
+hahmossa. Suuret henget eivät ole tästä poikkeuksena hekään, sillä
+todellinen suuruus on inhimillistä suuruutta eikä mikään marmorikuva.
+Kuningas Kustaa Aadolfinkin ensimmäisenä nuoruuden ihanteena oli
+ollut nainen, mutta tuo nainen oli erottamattomasti yhdistetty voiton
+ja sankarimaineen unelmaan. Tunnettua on, ja itsekin hän siitä
+kirjoittaa, että hän teki ensimmäiset urotyönsä Ebba Brahen kunniaksi
+ritarillisella romantiikallaan, mikä oli hänelle ominainen. Ja kunnia
+kuitenkin vähitellen voitti tuon unelman, joka oli ihanin ja puhtain
+hänen nuoruutensa unelmista. Sen naisen, josta olisi saattanut kerran
+tulla suuren kuninkaan ansiokas puoliso, täytyi vihdoin astua syrjään,
+eivätkä tähän olleet niin suuresti syynä esteet, vastustus ja
+hovivehkeet kuin erilläänolo, pitkä välimatka, sota ja voitonajatukset.
+Mitä ylemmäksi nuoressa sankarissa kuningas kohosi sitä taamma poistui
+Ebba Brahe, hänen suortuviensa morsiushuntu hälveni kuin aamuiset usvat
+nousevan auringon edestä, hänen hahmonsa kalpeni kalpenemistaan, ja
+vihdoin oli siitä jäljellä enää vain kaukainen rakas muisto. Tunnettua
+on, että kuninkaan ja hänen lapsuutensa ystävän ja nuoruutensa
+morsiamen välinen kirjeenvaihto lakkasi syksyllä vuonna 1614. Sen
+jälkeen kuninkaallisen nuorukaisen tunteet hakivat jotakin päämäärää
+itselleen, löytämättä mitään -- tai ainakaan kyllin arvokasta. Ja juuri
+näinä aikoina hän esiintyy kertomuksessamme.
+
+Jos hän samoihin aikoihin olisi löytänyt jonkun arvoisensa päämäärän
+tunteilleen, niin se olisi epäilemättä ollut mitä lähimmässä yhteydessä
+kunnian ja voittojen kanssa. Se olisi ollut nainen, kylliksi luja ja
+ylevämielinen voidakseen innostaa häntä suuriin sankaritekoihin. Tuon
+naisen olisi pitänyt vetää vertoja hänelle nerokkuudessa ja voimassa,
+joskaan ei syntyperän ylhäisyydessä; mutta hänessä olisi täytynyt
+myöskin olla samaa ritarillista romantiikkaa, jonka äsken sanoimme
+olleen kuninkaan luonteen huomattavimpia piirteitä, ja hänen olisi
+naisena pitänyt käsittää tuo kunnian ja sankaritöitten rakkaus vielä
+innostuneempana ja paljoa haaveellisemmin kuin kuningas itse,
+voidakseen valtavasti häneen vaikuttaa. Historia ei tiedä hänen
+löytäneen sellaista naista. _Jos_ hän siis kuitenkin sellaisen löysi,
+niin oli heidän kohtauksensa vain lyhyt hetkinen, jonka jälkeen he
+eivät enää koskaan tavanneet toisiaan. On tosiaankin olemassa jokunen
+viittaus siihen, että niin on käynyt.
+
+Kirsti Fleming vietti unettoman yön Kymenkartanossa. Kun nuori ja
+ritarillinen ruhtinas astuu valtaistuimelle, niin silloin tuhannet
+immet odottavat häneltä kaikkea ja haaveillen häntä ihailevat. Mutta
+Kirstin kiintymys oli paljoa syvempää laatua: se oli alkanut jo
+lapsuuden päivinä saaden aivan päinvastaisia vaikutelmia vihasta, jota
+Flemingin suku kantoi Kaarle IX:tä vastaan, tämän epäsuosio kun
+kaikessa ankaruudessaan oli kohdannut Kirsti neidin isää ja setää.
+Voimakkaissa sieluissa saattaa viha muuttua rakkaudeksi samasta
+luonnonpakosta, joka yön muuttaa aamuksi. Turussa, Tukholmassa,
+Örebrossa oli nuori Louhisaaren neiti oppinut pitämään arvossa nuoren
+ruhtinaan yleviä ominaisuuksia, mutta aina hän oli seisonut Ebba Brahen
+korkean varren varjossa ja seisonut siinä niin kokonaan kateutta
+tuntematta, niin omista tunteistaan tietämättä, kuin koskaan
+pysyttäydytään varjossa rakasta ystävää ihailemassa. Ja nyt, hetkessä,
+kuin taikavoimasta, aukeni hirveä kuilu siihen, missä siihen saakka oli
+uhkunut kukkeuttaan tuon hehkuvan sielun viaton, puhdas ja uhrautuva
+uskollisuus kahta jaloa ja ylevämielistä henkilöä kohtaan, joita Kirsti
+Fleming oli tottunut pitämään eroamattomina ja joiden liiton puolesta
+hän jo kauan oli lähettänyt palavia rukouksia Luojan luo -- ja nuo
+kaksi olivat kuningas ja hänen kihlattu morsiamensa. Nyt olivat nuo
+kaksi erotetut -- ainaiseksi erotetut, eikä siihen eroon ollut syynä
+kuningattaren kovuus eikä valtakunnan valtiotaito, vaan paljoa enemmän
+jokin aivan odottamaton kuninkaan tunteiden muutos. Ja kuka oli heidät
+erottanut? Kuka? Hän itse, hän, joka olisi antanut henkensä nähdäkseen
+heidät onnellisina Ruotsin valtaistuimella! Voi, hän ei tiennyt,
+kokematon tyttö, kuinka aika, etäisyys, urotyöt ja nuorukaisen veri
+anastavat valtaansa sankarinkin sydämen! Yön hiljaisuudessa hän satoja
+kertoja toisti itsekseen kysymyksen: kuka on heidät erottanut? -- ja
+joka kerta leimahtivat hänen muistoonsa tulisin piirtein kuninkaan
+sanat ja katse sellaisina kuin ne olivat olleet tänä onnettomana
+iltana. Hän yritti vakuuttaa itselleen, että oli hänet väärin
+käsittänyt, että se, mikä häntä kauhisti, oli ollut pelkkää pilantekoa,
+oikkua, joka jo huomenna on unohdettu; mutta hän ei _voinut_ tulla
+siitä vakuutetuksi: hän oli nainen, ja hän oli älykäs nainen, joka ei
+saattanut silmät ja korvat ummessa pettää itseään.
+
+Minkä rikoksen hän siis oli tehnyt, poloinen, kun näin oli tullut
+pettäneeksi ystävänsä? Milloin ja missä hän oli vastoin tahtoaan
+saavuttanut tuon kuninkaallisen suosion, jota hänen täytyi pitää
+ystävyyden pettämisenä? Hän ei voinut muistaa muuta kuin tuon turmion
+hetken, jolloin hän oppi loihtimaan niin ihania säveleitä harppunsa
+kielistä. Niin, tuon harpun hän murskaa palasiksi, hän ei enää ikinä
+kosketa sen kieliä. Hän lankeaa Ebba Brahen jalkoihin ja sanoo hänelle:
+en minä, en minä ole ryöstänyt sinulta hänen sydäntään! Ja sitten hän
+matkustaa kauas, kauas Puolaan, Espanjaan, Amerikkaan, minne hyvänsä,
+päästäkseen vain enää näkemästä tuota ihailtua sankaria, joka saattoi
+olla niin uskoton ja -- hän ei voinut kieltää sitä -- niin vaarallinen
+hänen rauhalleen!
+
+Niin, vaarallinen kuitenkin, voi kuinka vaarallinen! Hän pani
+liikkeelle koko lujan tahtonsa voiman, mutta hän ei sittenkään voinut
+unohtaa valkyyriaa, joka oli taistelussa kulkeva Ruotsin ja Suomen
+kuninkaan edellä. Mikä intohimoinen viehätys tuossa ainoassa sanassa!
+Niin, hän tunsi, vaikka hän kuinka taisteli sitä vastaan -- hän tunsi
+syntyneensä kuningattareksi, mutta ei Margareta Leijonhufvudin
+kaltaiseksi, ei Katarina Stenbockin eikä Gunilla Bjelken laiseksi --
+kuinka monta aatelisneitiä olikaan jo noussut Ruotsin valtaistuimelle!
+Hän tunsi olevansa syntynyt joksikin muuksi; hän tunsi itsessään
+unionin Margaretan voimaa ja Katarina Jagellonican rohkeutta kieltäytyä
+kaikesta. Voi julkeita unelmia! Hän karkoitti ne pois kuin Macbethin
+noidat, ne palasivat jälleen, ja uudelleen hän ajoi ne pois. Vihdoin ei
+unelmain kuningattaresta ollut jäljellä muuta kuin itkevä tyttö, joka
+kyynelillään kasteli päänaluisensa.
+
+Kello kuuden aikaan aamulla, kun vielä oli pimeä, kuului pihalta ääniä,
+hevosten korskuntaa, kulkusten helinää. Kuningas oli lähtemässä
+edelleen Helsinkiin päin. Kirsti huokasi helpotuksesta: hänen ei siis
+tarvitse nähdä kuningasta nyt, ja hän on pitävä huolta siitä, ettei hän
+näe häntä milloinkaan.
+
+Kynttilä sytytettiin, ja seuraavassa tuokiossa istui äiti hänen
+vuoteensa vieressä. Anna rouvakin oli perinyt esi-isiltään, Kankaisten
+Horneilta, ylevän mielen, mutta lisäksi myös sydämen lempeää tunnetta
+paljoa enemmän kuin jyrkältä ja taipumattomalta Flemingin suvulta oli
+totuttu odottamaan. Luultavaa on sen vuoksi, että Kirsti Flemingissä
+yhtyivät parhaat puolet noista molemmista suvuista, jotka ovat antaneet
+Suomelle ja Ruotsille monta sankaria ja suurta valtiomiestä.
+
+Äidin tutkiva katse huomasi heti tyttären itkeneen ja viettäneen
+levottoman yön.
+
+-- Etkö ole nukkunut tänä yönä? kysyi hän.
+
+-- En oikein hyvin, vastasi tytär.
+
+-- Mitä kuningas sanoi sinulle eilen illalla?
+
+-- Ei ainakaan sitä, jota mieluimmin olisin suonut kuulevani. Hän puhui
+harpustani.
+
+-- Sitä pelkäsin. Mitä hän sanoi?
+
+-- Minä uskalsin muistuttaa hänelle Ebbasta, ja hän sanoi minun olevan
+liian nuori hänen rippi-isäkseen. Heidän välillään on kaikki lopussa;
+sen ymmärsin liiankin hyvin; ja se on suuresti pahoittanut mieltäni.
+
+-- Älä tuota niin kovasti sure, rakas lapsi; kenties se on onnellisinta
+heille kummallekin. Moiset kuninkaan ja alamaisen välillä solmitut
+liitot saavat parhaassa tapauksessa aikaan eripuraisuutta
+valtakunnassa. Bjelket ovat saaneet kokea sekä kunniaa että kateutta
+sen vuoksi, että Gunilla yleni kuningattareksi. Älköön mikään äiti
+ikinä, ellei hän ole ruhtinatar, toivoko tytärtään Ruotsin levottomalle
+valtaistuimelle. Puhuiko kuningas vielä mitään muuta sinusta itsestäsi?
+
+-- Puhui, äiti. Mutta minä pyydän sinua, äiti, älä kysele!
+
+-- Sitä minä, lapseni, sinussa eniten rakastan, että olet aina ollut
+suora ja totuudenmukainen. Neljän vuoden iässä rakastit sinä isääsi
+mitä hellimmin; mutta kun isä pakeni herttuata ja vainoojat kysyivät
+sinulta, tiedätkö, minne hän on piiloutunut, niin sinä sanoit
+tietäväsi, sillä et osannut valehdella. Ja taas, kun he tahtoivat sinua
+ilmoittamaan piilopaikan, vuoroin peloitellen sinua suurella vitsalla,
+vuoroin makeisilla miellytellen, niin eivät saaneet sanaakaan suustasi.
+Olisit ennen vaikka kielesi palasiksi repinyt. Nyt en kysele sinulta
+muista, vaan ainoastaan itsestäsi: mitä kuningas sanoi sinulle eilen
+illalla?
+
+Tytär toisti itkien ne sanat, joita hän ei voinut unohtaa.
+
+-- Lapseni -- sanoi Anna rouva tyynesti tarttuen Kirstin käteen --
+minun mielestäni ei ole varsinaista syytä olla rauhaton noiden hetken
+kohteliaisuuksien tähden, joita ruhtinas välistä jakelee ilman mitään
+tarkoitusta läheisyydessään oleville nuorille ja jotka hän luultavasti
+jo huomenna on unohtanut. Kuninkaan sanoissa ei ole mitään, mikä
+voisi loukata oikeutettua itsetuntoa, ja jos on ketään, jolla on
+oikeutta valittaa kuninkaan sinua kohtaan osoittamaa suosiollista
+kohteliaisuutta, niin lähinnä voi valittaa neiti Brahe. On selvän
+selvää, että hän nyt saattaa pitää itseään vapaana liitostaan; hänen
+sydämensä kärsii siitä, sitä en epäile, mutta minä onnittelen hänen
+ymmärrystään. Kuninkaan iässä on liiallista odottaa ikuista
+uskollisuutta, varsinkin hänen ollessaan sotaretkillä kaukaisissa
+maissa. Uskon mielelläni, että kuninkaan kiintymys neiti Braheen on
+ollut todellinen ja vilpitön; sitä tyhjemmän sijan se on jälkeensä
+jättänyt. Suokoon Jumala, että ruhtinaallista sukua oleva asemansa
+arvoinen puoliso piankin täyttäisi sen tyhjyyden, mutta kunnes
+se on tapahtunut, korvaavat todellisten tunteitten puutteen
+iltapuhteen lemmityiset, joutavat pakinat pikkuisten, ihastuneitten,
+herkkäuskoisien hovineitosten kanssa ja sotilaan avosydämiset
+pilapuheet. Mitä sinuun tulee, lapseni, tiedän sinut viisaaksi ja
+älykkääksi tytöksi, joka et vähällä pidä kultana kaikkea mikä kiiltää;
+mutta sinussa on taipumusta näkemään kaikki asiat suuressa
+mittakaavassa ja sen lisäksi taipumusta haaveilemiseen, ja senpätähden
+nuori, ritarillinen kuningas saattaa olla vaarallisempi sinulle kuin
+sinä hänelle. Siksi lienee parasta, ettet aivan pian näe jälleen
+ruhtinasta, jolle luonto on lahjoittanut niin runsaasti loistavia
+ominaisuuksia.
+
+-- En tahdo nähdä häntä milloinkaan enää, äiti ... en milloinkaan!
+
+-- Pelkäät siis omasta puolestasi?
+
+-- Niin, niin, en tahdo nähdä häntä milloinkaan!
+
+-- No niin, pannaanpa sitten tämä "milloinkaan" merkitsemään vuotta tai
+kahta. Sinulla on nyt jonkin aikaa lomaa herttuattaren palveluksesta,
+ja se vapaus saadaan pidennetyksi. Henrik on tuonut kirjeen Klaus
+veljeltäsi. Hän toivoo pääsevänsä jonkin viikon perästä Helsinkiin. Me
+palaamme nyt Pernajaan. Sieltä lähdettyämme on Klaus tekevä meille
+saman palveluksen kuin Silfversparre tulomatkallamme ja saattava meidät
+jälleen Louhisaareen. Miten sinua miellyttää Silfversparre?
+
+-- Niinkuin riu'un päässä oleva viirikukko. Minua väsyttää tuo
+loppumaton pyöriminen samassa paikassa.
+
+-- Hän on kuitenkin ylevää sukua, ominaisuuksiltaan varsin kelpo mies,
+ja tulevaisuus lupaa hänelle paljon. Hän on vilpittömästi kiintynyt
+sinuun, sen tiedät.
+
+-- Niin, paha kyllä. En voi sietää häntä.
+
+-- Emme sitten puhu siitä sen enempää... Långström, käskekää valjastaa
+hevoset!
+
+Tässä älykkään äidin ja vilpittömän tyttären keskustelussa, tyttären,
+jonka sydän oli niin avoin kuin kirkas lähteensilmä, oli äiti kuitenkin
+salannut jotakin, jota hänen mielestään ei ollut hyvä mainita.
+Ennenkuin Kirsti neiti oli noussut vuoteeltaan, oli Anna rouva löytänyt
+hänen yöpöydältään sinetillä suljetun käärön, johon tunnetulla
+käsialalla oli kirjoitettu osoitteeksi: vapaasukuiselle neidille
+_Christina Flemingille_. Millä tavoin käärö oli tullut huoneeseen,
+jossa sekä äiti että tytär asuivat, pysyi salaisuutena, ja Anna rouva
+olikin niin varovainen, ettei hän ruvennut asiaa liian tarkoin
+tiedustelemaan. Nyt keskusteltuaan tyttärensä kanssa hän avasi
+arveluitta käärön. Hän oli ensin luullut löytävänsä siitä kirjeen, mikä
+Kirstin, Ebba Brahen ystävän, olisi ollut salaa toimitettava tälle;
+mutta kirjeen asemesta hän löysikin kymmenen kuninkaan omalla
+rohkealla, vaikka vähän vaikealukuisella käsialalla kirjoitettua
+säkeistöä.
+
+Verhon takana, joka kätki hänet tyttärensä katseilta, äiti luki tuon
+kuninkaan laatiman puoleksi hellän, puoleksi leikillisen runoelman,
+luki sen uteliaana, mikä uteliaisuus olikin varsin oikeutettua.
+Seuraavat säkeistöt[5] antoivat äidille kylliksi miettimisen aihetta.
+Runoilija kuvailtuaan ensin sydämensä surua, sanoo
+
+    _toisessa_ säkeistössä:
+
+        Aina toivoin, ett' voisin juur'
+        Ylitse voittaa sun kovuutesi
+        Uskollisuudell' mink' Luoja suur'
+        Loi sydämeeni ja mieleheni,
+            Siis miksis nyt
+        Oot palvelukseni hyljännyt
+        Ja mun ulossulkenut muistostasi?
+
+    _kolmannessa_ säkeistössä:
+
+        Onpi luonto juur monell' lahjalla
+        Sun varustanut runsahasti,
+        Joit' joka päivä voi katsella,
+        Ja moni kiittää sun avujasi.
+            Mutt' tuska tuo,
+        Jonk' kovuutes minuhun luo.
+        Ei mahda lisät' kiitostasi.
+
+    _Neljännessä_ säkeistössä:
+
+        Ei oo löytty niin kovaa kiveä,
+        Ettei se vihdoin heltyä halaa
+        Tai voisi vastaan seisoa,
+        Kun ves' ja teräs voimans' valaa.
+            Niin myöskin mä
+        En milloinkaan tahdo levähtää,
+        Mun mielen' ain' sun jälkees' palaa.
+
+Runonkirjoittaja sanoo senjälkeen, ettei hän lakkaa palveluksillaan
+hellyttämästä kovasydämistä impeä, mutta jos tämä sittenkin hylkää
+hänen uskollisuutensa, niin ei hän enää halaja mitään iloa. Hän sanoo
+näet _seitsemännessä_ säkeistössä:
+
+        Nyt jään minä yksinäisyyteen
+        Ja tahdon yksin valitella,
+        Enk' katsoa kehenkään neitoseen,
+        Kosk' heit' en voi mä miellytellä.
+            Mutt' mitäs on
+        Sull' siit' myös apua, armoton,
+        Ett' mä en enää voi iloin' olla?
+
+Hän toivoo immen tulevan huomaamaan, kuinka kaikki käyvät ylistämään
+hänen lempeyttään, mutta "kyll' lujast'" rankaisemaan hänen kovuuttaan,
+minkä jälkeen viimeinen,
+
+_kymmenes_ säkeistö kuuluu näin:
+
+        Lintu oksalla istuvainen,
+        Ja elävätkin metsäss' kyllä,
+        Jos surun' he tuta voisit vainen,
+        Mun kanssan' tahtois itkeskellä.
+            Ja kaiku kanss'
+        Mun huuton' lisäis äänelläns'
+        Tääll' vuorten ja laaksojen väliss'.
+
+                    Finis.
+
+Anna rouvalle eivät senaikuiset lemmenlaulut olleet niin outoja, että
+hän olisi pitänyt koko tuota hellää valitusta täytenä totena. Mutta jos
+hän vielä olisikin ollut epätietoinen siitä, kuka se julmuri oli, jonka
+kovuutta runoilija niin hellästi valitti, niin haihtui kaikki epäilys,
+kun hän liitti yhteen kunkin säkeistön muita huomattavammin merkityt
+alkukirjaimet ja hämmästyksekseen sai niistä nimen
+
+        CHRISTINA F.
+
+-- Kirsti on oikeassa, virkkoi Anna rouva itsekseen. -- Hänen ei ole
+hyvä nähdä kuningasta enää.
+
+Sen jälkeen hän kätki kuninkaan lemmenrunon huolellisesti
+perhepaperiensa joukkoon, josta se sitten jäljennöksenä on tullut
+jälkimaailman tietoon.
+
+
+
+
+
+8. HELSINGIN VALTIOPÄIVÄT.
+
+
+Koko sinä aikana, joka oli kulunut Tammisaaressa-käynnistä saakka,
+olivat uljas majoitusmestari Iivari Pärttylinpoika ja hänen
+salaperäinen seuralaisensa yhtä uutterasti kuin uskaliaastikin
+jatkaneet salahankkeitaan Sigismundin puolueen eduksi Etelä- ja
+Lounais-Suomessa. He olivat saaneet suojaa ja kannatusta muutamissa
+aatelisherrain kartanoissa, joissa Sigismundin kukistetut liittolaiset,
+uskaltamatta tosin nousta julkiseen vastarintaan, hiljaisuudessa
+kuitenkin odottelivat jotakin heille edullista käännettä silloisessa
+hallituksessa. Sellaisiin taloihin otettiin Puolan salalähettejä
+vastaan illan pimeässä; siellä he pitivät salaisia neuvotteluja ja
+lähtivät sieltä muitten puolueystäväin luokse mukanaan kirjeitä ja
+ilmoituksia. Toisinaan he myöskin levähtivät syrjäisissä kylissä,
+ottivat kuullakseen kansan valituksia kovista ajoista ja kiskomisesta,
+ikäänkuin olisivat olleet tuohon toimeen erikoisesti valtuutettuja, ja
+viittailivat siihen suuntaan, että parempi aika pian koittaa, kunhan
+vain kaikki reippaat talonpojat päättävät olla tottelematta laittomia
+käskyjä, tulkoot ne mistä hyvänsä, ja puolustavat vanhaa vapauttaan ja
+jos tarvis vaatii panevat väkivallan väkivaltaa vastaan. Hätä olikin
+useissa paikoin niin suuri, että moisia uskotteluja mielellään
+kuunneltiin. Vouteja kohtaan alettiin olla ilmeisesti kovakorvaisia,
+rästiluettelot kasvoivat, osa muutamien kylien talonpojista jätti
+talonsa ja tilansa ja lyöttäytyi yhteen siirtyäkseen Venäjälle tai
+purjehtiakseen Riikaan ja Puolaan. Missä kansaa kokoontui kirkolle tai
+käräjille, siellä oli melkein aina jokin huono ruotsinkielinen tai
+vielä huonompi suomenkielinen painettu julistus, milloin naulattuna
+kirkon ovelle, milloin käräjätuvan seinään, jopa itse nimismiehenkin
+talon nurkkiin, ja kaikissa niissä oli sama sisällys: vertailu
+silloisen jumalattoman ja laittoman hallituksen ja laillisen kuninkaan
+lempeyden ja oikeudenmukaisuuden välillä. Turhaa oli repiä pois noita
+petollisia papereita, turhaa oli vainota niiden kyhääjiä tai lukea
+ankaria julistuksia niiden hävittämiseksi; jos yhden repi, niin
+seuraavana aamuna oli kolme sen sijassa; näytti kuin ne olisivat
+kasvaneet maasta, eikä kukaan tiennyt miten ja milloin..
+
+Niinkuin nuijasota on ainoa sisällinen sota, mitä Suomessa milloinkaan
+on käyty, niin ovat senaikuiset puolalaisten salahankkeetkin laatuaan
+harvinaisimpia ilmauksia tässä maassa. Salaliitot eivät saa alaa
+semmoisessa kansassa, joka ei rakasta piilopolkuja ja joka
+luonnostaankin on aina kammonnut pettureita. Se kannatus, mikä
+Sigismundin puoluelaisilla vielä oli noissa osissa maata, johtui juuri
+siitä laillisesta kruununperimisoikeudesta, johon Vaasan suvun vanhempi
+haara vetosi -- sillä kansa oli jo kauan aikaa sitten unohtanut, että
+kuninkaitakin oli pantu viralta pois, ja sen oli vaikea käsittää, miten
+herttuat tai valtiopäivät julkesivat moisen oikeuden anastaa. Mutta
+toiselta puolen kuningas Kaarle IX:n hallitus, joka valvoi kansan
+etuja, ja silloisen nuoren kuninkaan lempeys olivat jo antaneet
+nuorempain Vaasain valtaistuimelle lujan tuen kansan sydämessä, vaikka
+sen oikeudesta olikin eri mieliä. Laillisen oikeuden oli hälventänyt
+lujempi voima, henkilökohtainen rakkaus. Ellei silloin hädästä olisi
+tullut liittolaista Sigismund kuninkaalle, niin turhaanpa hänen
+lähettinsä olisivat saaneet kolkuttaa kansan ovia.
+
+Etelä-Suomessa oleva vähälukuinen ja vähäväkinen Sigismundin puolue
+odotti kiihkeästi, että jokin tavallista tuntuvampi vastoinkäyminen
+kohtaisi kuninkaan aseita, jotta se silloin saisi julkisesti
+nostaa kapinanlipun. Tämän toivon rauettua tyhjiin kääntyivät
+sigismundilaisten epätoivoiset katseet Puolan hidastelevaan
+kuninkaaseen, ja yhtä turhaan he toivoivat, että hän hyökkäisi suurella
+sotavoimalla Liivinmaahan antaakseen siten suomalaisille ystävilleen
+tilaisuutta ryhtyä toimiin. Silloinpa heille tuli vastenmielinen tieto,
+että kuningas Narvan kaupungista lähettämällään kirjelmällä oli
+kutsunut Suomen säädyt kokoon valtiopäiville Helsinkiin ja tahtoi olla
+täällä itse saapuvilla. Tyytymättömäin ainoana toivona oli silloin,
+että säädyt eivät myöntäisi varoja sodankäymiseen, joten ilmeinen
+eripuraisuus syntyisi kuninkaan ja säätyjen kesken.
+
+Säädyt oli kutsuttu kokoon 15:nneksi päiväksi tammikuuta 1616,
+mutta kuningas saapui Helsinkiin vasta 19:ntenä. Suomen nykyinen
+pääkaupunki oli siihen aikaan ainoastaan pelkkä nimi ja vähäpätöinen
+kauppakaupunki, joka sijaitsi puolen penikulman päässä koilliseen
+nykyiseltä paikaltaan, pienen Vantaanjoen varrella, joka siinä
+muodostaa jyrkän kosken, nimeltä Helsingin koski (Helsingefors). Tuon
+seudun ruotsalaisen väestön arvellaan olevan peräisin siitä sotaisten
+helsinglantilaisten siirtokunnasta, jonka Eerik Pyhä toi mukanaan
+ristiretkelle Suomeen. Kolmekolmatta vuotta meidän kertomuksemme
+tapausten jälkeen, Kristiinan hallitessa, v. 1639, siirrettiin Helsinki
+uuteen paikkaansa, syvän ja avaran merenlahden rannalle, johon Augustin
+Ehrensvärdin nero pystytti Viaporin muurit peloittavaksi,
+läpitunkemattomaksi, joskaan ei aina varsin hyvin suljetuksi portiksi.
+
+Valtiopäivät -- maakuntakokoukset -- eivät olleet tähän aikaan
+harvinaisia valtakunnan eri maakunnissa, mutta 1616:n vuoden
+valtiopäivät olivat kuitenkin erittäin merkilliset sekä valtakunnalle
+että Suomenmaalle. Sinne kokoontui kansa niin sanoaksemme
+miekka kädessä ja kilpi toisessa, se kokoontui Ruotsin vallan
+ulkovarustuksille torjumaan ulkonaista väkivaltaa ja sisällistä
+eripuraisuutta. Tänne, kuninkaan ja valtiokansleri Axel Oxenstjernan
+läsnäollessa, kokoontuivat Suomenmaan neljä valtiosäätyä ja sotaväen
+edustajat -- tosin ainoastaan maakuntansa puolesta, mutta sillä kertaa
+kansan ja valtakunnan etunenässä -- samalla kertaa myöntämään varoja
+sodankäyntiin, suojelemaan valtakunnan itsenäisyyttä, vastustamaan
+Puolan vaasalaisten pyrkimystä valtaistuimelle ja juhlallisesti
+vakuuttamaan uskollisuuttaan nuoremmalle Vaasan suvun haaralle. Ajan
+vaarallisuus ja Suomenmaan asema, se kun oli toiminnan tukikohtana
+kumpaisessakin, sekä Venäjää että Puolaa vastaan käytävässä sodassa,
+tekivät tuon kansantahdon ilmaisun äärettömän tärkeäksi. Ilman näitä
+valtiopäiviä Ruotsin valta ei luultavasti olisi levinnyt tuolle
+puolen Nevaa, täyttänyt Iivari Laajasylin, Eerik Emundinpojan ja
+Torkel Knuutinpojan tulevaisuudentoiveita eikä perustanut sitä
+Ruotsin suurvalta-asemaa, joka sortumisensakin jälkeen on luonut
+kunnianloistetta tuleviin aikoihin. Ilman noita valtiopäiviä ei Venäjän
+valta kaiketikaan olisi tullut suljetuksi kokonaisen vuosisadan ajaksi
+Itämeren yhteydestä; Kustaa II Aadolf olisi tuntenut kätensä
+sidotuiksi; Saksanmaan ja omantunnon vapaus olisivat turhaan odotelleet
+pelastajaa Pohjolasta. Ja vihdoin, ilman noita valtiopäiviä puuttuisi
+Suomelta eräs sen kunniakkaimpia muistoja, nimittäin kuva
+vertavuotavasta, mutta pelottomasta kansasta, joka hädän hetkenä
+yksimielisesti vannoo uhraavansa kaiken kuninkaan ja isänmaan puolesta.
+Nuo vähäpätöisessä kauppalassa pidetyt valtiopäivät, ne ne vihkivät
+Helsingin maan tulevaksi pääkaupungiksi.
+
+Kaikki, mitä maan kaikissa säädyissä silloin oli loistavinta ja
+kunnollisinta, tulvi tällöin sinne sydäntalvella pitkien matkojen
+päästä, raivaamattomia teitä myöten ja mitä puutteellisimmilla
+kulkuneuvoilla. Muutamassa vaillinaisessa luettelossa on lueteltuina
+kolmesataa kolmekymmentä kahdeksan läsnäolevaa valtiopäivämiestä,
+enimmäkseen mainehikasta aatelia -- nimet Boije, De la Gardie, Kurki,
+Fleming, Horn, Stålarm, Fincke, Ruuth, Munck, Karpalainen, Stjernkors,
+Slang ym. -- iäkäs piispa Eerik Sorolainen kahdenkymmenen papin
+seurassa, edusmiehiä kymmenestä kaupungista ja kahdestakymmenestä
+kihlakunnasta sekä, viidentenä säätynä, kymmenen upseeria. Useat toivat
+perheensä mukanaan, ja sitä paitsi tuli koko joukko muita matkustajia
+tai tilaisuuteen saapunutta maakansaa sekä, lukuunottamatta kuninkaan
+seuruetta, vähäinen sotamiesjoukko kuninkaan vartijoina. Pieni kaupunki
+vähäisine, mataline, kentällä kummallakin puolen koskea sijaitsevine
+puutaloineen sekä lähimmät kylät olivat täpö täynnä väkeä. Pormestari
+Kasper Reijerillä näkyy olleen kunnia ottaa taloonsa kuningas ja
+toimittaa oluet, viinit ja herkkutavarat kuninkaan pöytään. Ja paljon
+mahtoi ollakin vieraita kuninkaan pöydässä, ainakin vielä säilössä
+olevista tileistä päättäen, sillä keittiökirjuri Hannu Pietarinpoika
+sai vastaanottaa suuria määriä öljyä, kaprisia, öljymarjoja ja
+sitruunoita Turun porvarilta Hannu Wollelta, joka oli kuninkaallinen
+hovihankkija Suomessa. Muut valtiopäivämiehet suurimmaksi osaksi
+aterioivat hyvin yksinkertaisesti huonon ajan tähden; mutta kuninkaan
+oli täällä, kaukaisessa maaseudussa ja niin lähellä valtakunnan rajaa
+esiinnyttävä komeasti vaikuttaakseen suureen yleisöön. Ei pitänyt
+Sigismundin saada Varsovaan sellaisia tietoja, että hänen kilpailijansa
+oli torpparin tavoin esiintynyt valtakuntansa äärillä.
+
+Niin täydellisesti on nyt vanha Helsinki hävinnyt näkymättömiin, ettei
+edes tiedetä, millä paikalla Ruotsin ja Suomen kuningas 22:sena p:nä
+tammikuuta 1616 avasi säätyjen kokouksen. Mutta sinä talvipäivänä sai
+Suomi kuulla sellaista valtiotaitoa, jommoista se ei milloinkaan sitä
+ennen ollut kuullut. Kustaa II:lla Aadolfilla oli jo nuoresta pitäen
+sitä neron, sydämen ja puhetaidon voimaa, mikä sai mielipiteen
+vakuutetuksi ja liikutti sydäntä. Hän puhui suoraan kuin nuorukainen ja
+arvokkaasti kuin kuningas, perinpohjaisesti, selvästi ja miehekkäästi
+valtakunnan silloisesta tilasta, kuinka tarpeellista on vastustaa
+Puolan ylivoimaa eripuraisuuden heikontamassa Venäjän maassa, kuinka
+Sigismund oli rikkonut Ruotsin valtakunnalle tekemänsä valan, kuinka
+välttämätöntä oli julistaa hänet kruununsa menettäneeksi; hän puhui
+vehkeistä ja salahankkeista, joilla sama erotettu kuningas yhä edelleen
+häiritsi valtakunnan rauhaa, ja tuosta kummallisesta seikasta, että oli
+jouduttu sotaan Venäjää vastaan, jota oli aiottu auttaa Puolan
+ahdistaessa. Hän varoitti suomalaisia viekoituksista, jotka tahtoivat
+saattaa heidät Puolan ja paavin orjiksi; muistutti, että he olivat
+vannoneet uskollisuutta hänen herra isävainajalleen ja hänelle
+itselleen, sekä lupasi, jos he tahtoisivat siinä uskollisuudessaan yhä
+edelleen pysyä ja nyt miesten tavoin auttaa kuningastaan, hänkin
+puolestaan pitää huolta siitä, että he saisivat rauhaa ja lepoa ja
+paremmat olot, johon kaikkivaltias Jumala armonsa suokoon. Lopuksi
+sanoi kuningas pyytävänsä säätyjen vastausta asioihin, jotka hän oli
+säädyille esittävä, "toivottaen kaikille yhteisesti ja kullekin
+erittäin hyvää päivää ja pysyen armossa ja lemmessä suosiollisena".
+
+Valtiopäiväkysymykset koskivat turvakeinoja, joihin oli Sigismundin
+sotahankkeihin nähden ryhdyttävä, maan puolustamista venäläisiä vastaan
+ja sotaan tarvittavia varoja. Aseissa oleva kansa toimii enemmän kuin
+puhuu. Säätyjen keskustelut eivät kestäneet muuta kuin kymmenen päivää
+ja niitä pidettiin milloin yhteisesti, milloin erikseen yksinkertaiseen
+tapaan, sillä valtiopäiväjärjestystä ei ollut vielä säädetty, ja jo
+helmikuun 2:sena p:nä antoivat säädyt vastauksensa. Ne eivät koskaan
+antaisi viekoitella itseään rikkomaan uskollisuuttaan kuningastaan ja
+isänmaataan kohtaan, vaan vastustaisivat miehinä Sigismund kuningasta,
+joka oli aikonut maahan jälleen tuoda paavilaista epäjumalanpalvelusta;
+ne eivät sallisi kapinallisten julistusten levittämistä, ja ellei
+Sigismund ottaisi suostuakseen kohtuulliseen rauhaan, niin ne
+taistelisivat häntä vastaan henkeään, elämäänsä, onneaan ja voimaansa
+säästämättä. Säädyt toivoivat Jumalan siunausta vast'ikään Venäjän
+kanssa alkaneisiin rauhanneuvotteluihin, mutta jos se olisi
+vihamielisissä aikeissaan niin paatunut, ettei hyväksyisi mitään
+kohtuullisia rauhanehtoja, niin ne lupaisivat, minkä suinkin jaksavat,
+vastustaa sitäkin, säästämättä vertaan ja varojaan. Ne kiittivät
+kuningasta uudesta kyytiasetuksesta, joka niiden mielestä oli
+hyödyllinen, jos sitä noudatetaan, ja pyysivät, että kuninkaallinen
+majesteetti velvoittaisi maaherroja ja nimismiehiä valvomaan lain ja
+oikeuden noudattamista maassa. Lopuksi säädyt myönsivät suuren
+sotaveron, ja kaikista näistä päätöksistään nuo "Helsinkiin
+kokoontuneet Ruotsin valtakunnan neuvosto ja Suomen suuriruhtinaanmaan
+säädyt" kirjoittivat pitkän kirjeen kaikille Ruotsin valtakunnan
+säädyille. Ne olivat täällä valtakunnan rajalla miesmuistiin kärsineet
+sotaa, veroja ja linnaleiriä; ne eivät olleet rauhankaan aikana saaneet
+olla turvassa taloissaan; mutta ne tahtoivat kuitenkin, vaikka
+viimeinen vuodentulo oli ollut varsin niukka, varainsa mukaan auttaa
+kuningastaan, kiittäen häntä, kun siihen tyytyy. Ja vaikk'eivät ne
+epäilleet, etteivät hyvät herrat ja Ruotsin miehet suostuisi
+samanlaiseen avunantoon ja tulisi suomalaisten avuksi, tahtoivat ne
+kumminkin muistuttaa näille mitä uskollista apua Suomen kansa oli
+heille aina antanut ja vielä vastakin mielellään antaa kaiken kykynsä
+mukaan, siihen luottaen, ettei heidän, niin kauan kuin he ovat
+yksimielisiä, tarvitse mitään vihollisia pelätä.
+
+Tähän kirjoitukseen tuli sitten vastaus Ruotsin kokoontuneilta
+valtiosäädyiltä eri maakunnista, ja siinä vastauksessa ilmaistiin sama
+miehekäs alttius ja luvattiin, ettei milloinkaan unohdettaisi sitä
+uskollista apua, jota Suomenmaan säädyt olivat aina niille valtakunnan
+hädässä antaneet.
+
+Nuo sanat, jotka ovat saaneet tekojen voimallisen ja kalliin
+vahvistuksen, kaikuvat vielä vuosisatainkin jälkeen kaikilta Itämeren
+pohjoisilta rannoilta. Noitten sanain takana seisoi miehiä, joilla oli
+rinnassa uhrautuva sydän ja kädessä paljastettu miekka; noitten sanojen
+takana seisoivat vapaat, yksimieliset, urhoolliset kansat, jotka
+antoivat varttuneet poikansa kuolemaan isänmaan takia ja elättääkseen
+heitä useinkin ojensivat heille viimeisen leipäpalasen, jonka olivat
+säästäneet nälkää näkeville lapsilleen. Noitten sanojen takana seisoi
+aikakausi, jossa asui palava usko ja kaikesta kieltäytyvä rohkeus.
+Toiset aikakaudet, mielipiteiltään toisenlaiset, eivät kumminkaan saata
+liikutuksetta lukea noita yksinkertaisia sanoja. Kuolemaa halveksiva
+voima hehkuu niistä ja samalla -- mikä rakkaus! Kun kansa kuuli nuoren
+kuninkaansa puhuvan, kävi hänen nuoresta rohkeudestaan tuulahdus
+niittenkin sydänten läpi, jotka vuosien pitkään jo olivat jäätyneet;
+harmaantunutkin sotilas tunsi verensä lämpiävän, hän vainusi tulevia
+voittoja -- hän uneksi vielä kerran nuoruutensa unelmaa.
+
+Enemmän kuin kaksisataa ja kuusikymmentä vuotta on siitä kulunut, eikä
+nyt enää tunneta sitä paikkaakaan, missä isänmaan sydän kerran sykki
+niin suurta miehuutta ja niin yleviä tunteita. Vantaanjoen suun
+varsilla olevat kentät ovat nyt täynnä maataloja ja peltoja; ei edes
+isonlaista kylääkään mataline rakennuksineen ole sillä rannalla, jossa
+Suomen pääkaupungin kehto oli. Koski käyttää nyt myllyjä ja
+pesulaitoksia, kyntäjän aura kääntää esiin muinaisten kotoisten liesien
+tiilisoraa. Vaikka seutu onkin hedelmällinen eikä mitenkään yksinäinen,
+on siinä kumminkin, kenties metsän puutteen tähden, jotakin
+yksitoikkoista, melkein kaipauksenomaista. Ja kun vaeltaja nyt
+talvipäivänä astuu kinoksia, joita meren myrskyt ovat ajaneet
+oikullisiksi aalloiksi kedoille, niin näyttää tuo tasanko, joka muinoin
+oli täynnä eloa ja vilkkautta, palautuneen Suomen korpien yksinäiseen
+hiljaisuuteen.
+
+Puheenaolevana aikana näytti kenttä toisenlaiselta. Suuri kansanpaljous
+oli kaupungista levinnyt sen ympäristöille.
+
+Jok'ainoa torppa, jok'ainoa talo, jok'ainoa riihi ja sauna oli täynnä
+väkeä, paikoin nuotiolla majailevia sotamiehiäkin. Ja vaikka tosin ei
+nähty nykyaikaista vilkasta torikauppaa, ei sieltä kuitenkaan puuttunut
+keinottelijoita, jotka käyttivät hyväkseen noin tavatonta tilaisuutta
+ansaitakseen jotakin silloisina huonoina aikoina. Siellä oli
+pieniä väliaikaisia lautakojuja, joissa myytiin ruokatavaroita,
+nahkaa, palttinaa ja olutta. Ei sieltä puuttunut saksalaisia
+silmänkääntäjiäkään, joiden temput olivat sitä laatua, että ne
+nykyaikoina tuskin huvittaisivat alhaisintakaan joukkoa. Eräältä
+suunnalta kuului säkkipillin soittoa; siellä näkyi muuan Herkules
+nyrkin iskulla lyövän kuoliaaksi härän, jota hän sitä ennen oli vetänyt
+sarvista perässään. Eräs toinen mies söi muka rautanauloja, pisti
+miekan rintaansa ja veti sen jälleen ulos veripunaisena puolukan
+mehusta. Muuan vinovartaloinen, kiilusilmäinen poika ihmetytti yleisöä
+suuresti, hän kun oli erinomaisen taitava heittämään kuperkeikkaa
+ilmassa ja hävyttömän notkea hyppäämään hämmästyneitten maalaismuijien
+niskaan hajareisin. Silloin tällöin hän taas vaati jonkun
+renkikuhnuksen voittosille ja ykskaks kamppasi hänet kumoon.
+
+Aamulla kerran valtiopäiväin alkaessa oli yleistä mielenkarvautta
+herättänyt se seikka, että useita Sigismund kuninkaan julistuksia oli
+löydetty naulattuina kaupungin talojen portinpieliin, ja mikä vielä
+pahempaa, samanlainen kapinallinen julistus oli ollut naulattuna
+pormestari Reijerinkin talon seinään, ja siinä talossa itse kuningas
+asui. Moinen julkeus oli aiheuttanut ankaria etsiskelyjä, jotka
+kuitenkin olivat turhia. Ratsastavia patrulleja oli lähetetty monelle
+suunnalle, kaupungin ääriinkin, missä lautakojut harjoittivat
+markkinoitaan. Sattuipa silloin äskenmainittu vinovartaloinen,
+uhkamielisen ylpeä poika vaatimaan voittosille pienen rumpalin, joka
+kaikessa viattomuudessaan oli nauranut hänen vehkeilleen. Mutta sillä
+kertaa Sam (lukija on kaiketikin jo heti tuntenut hänet siksi, jonka
+kanssa teimme tuttavuutta Tofön saarella) oli iskenyt kirveensä kiveen.
+Rumpalipoikaa näet ei ollutkaan hyvä kampata, päinvastoin hän heitti
+Samin hankeen, lumitti hänet kantapäästä kiireeseen ja alkoi sitten,
+väkijoukon suureksi huviksi, rumpupalikoillaan lujasti paukutella
+marssia vastustajansa selkään. Siinä mylläkässä meni Sam pojan nuttu
+auki, muuan paperi putosi maahan, ja tuuli lähti lennättelemään sitä
+pitkin hankea. Se saatiin kiinni, luettiin ja huomattiin erääksi
+Sigismundin julistukseksi.
+
+Nytkös väkijoukko huutamaan: ottakaa kiinni petturi! hirteen hänet!
+tappakaa se lurjus! Mutta harvoinpa rehellisen suomalaisen sydämen
+omistajalla sentään on käsi niin heti alttiina toimeen. Ennenkuin vielä
+sanasta oli ehditty työhön, oli Sam riuhtaissut itsensä irti
+vihollisestaan ja vikkelänä kuin orava tunkeutunut väkijoukon läpi,
+milloin raivaten tietä kyynärpäillään, milloin potkien taaksepäin
+jaloillaan. Nyt alkoi ajo. Pakolainen, turhaan yritettyään päästä
+valtamaantielle lännen puolelle, kääntyä kiepsahti toisaalle ja alkoi
+nyt painaltaa kosken yli vievälle sillalle. Mutta sillan toisesta
+päästä tulikin häntä vastaan patrulli, ja kirkuva väkijoukko oli jo
+ennättänyt toiseen päähän. Sam poika ei suuria kuhnaillut eikä siihen
+olisi ollut aikaakaan. Silmänräpäyksessä hän heittäytyi kaidepuiden yli
+ja oli kadonnut. Pianpa kumminkin nähtiin hänen kulkevan avovedessä
+koskea alas ja katoavan jään alle, joka peitti joen suuta kovimman
+virran alapuolella.
+
+Takaa-ajajat pysähtyivät hämmästyneinä sillalle; kaikkien silmät
+seurasivat rohkeata kavaltajaa, joka kosken kuohuissa heittelehtien
+niin pian oli saanut ansaitun palkkansa, ja rumpalipoika oli kaikkien
+mielestä tehnyt isänmaalleen kunnon työn.
+
+
+
+
+9. TALVI-ILTA SALOLLA.
+
+
+Illalla kerran helmikuun keskipaikoilla v. 1616 kulki melkoinen jono
+matkustajia hidasta kulkua halki lumikinoksien sillä toisinaan autiolla
+tiellä, joka siihen aikaan vei Helsingistä pohjoisen Uudenmaan kautta
+Turkuun. Nykyaikoina mennä vilistelevät rautatiejunat näillä seuduin
+matalan hietaharjun poikki, mutta kertomuksemme aikaan ei oltu totuttu
+senkaltaiseen mukavuuteen, sillä maan kaikki tiet olivat epäkunnossa,
+mikä oli luonnollisena seurauksena järjestyksen ja kyvyn puutteesta.
+Talonpoika-paroilla ei ollut väkeä eikä hevosia panna tietä korjaamaan,
+vaikka haluakin olisi ollut, ja tällöin oli sitä paitsi kova pyry
+avaralta ajanut kaikille poluille miehenkorkuisia kinoksia.
+
+Matkueessa oli kolme rekeä, kaksi hevosta edessä kullakin;
+keskimmäiseen rekeen oli kyhätty jonkinlainen kuomi hurstista. Neljä
+ratsumiestä, jotka olivat aseissa rauhattomien aikojen tähden, oli
+saattoväkenä. Kaksi ratsasti edellä tietä polkemassa, kaksi seurasi
+jäljessä suojelemassa matkuetta takaapäin uhkaavilta vaaroilta, kaikki
+aivan lumessa ja samoin kuin hevosetkin peräti uuvuksissa matkan
+vaivoista. Tämmöistä vaivalloista ja hidasta kulkua kesti jonkun aikaa,
+mutta pian kävi aivan mahdottomaksi päästä eteenpäin. Pyryilma raivosi
+raivoamistaan, ja joka askelelta, joka eteenpäin päästiin, tuli yhä
+isompia lumivuoria vastaan. Ratsumiehet astuivat maahan, ajajat
+tallasivat lunta, kaikki koettivat käsivoimin helpottaa hevosten työtä.
+Siitä ei ollut apua; reet pysyivät paikoillaan. Neuvoteltiin, mitä
+olisi tehtävä. Naisihminen kurottautui ulos katetusta reestä ja kysyi,
+onko mitään taloa likitienoilla. Ritari, jonka yllä oli luminen
+turkkivaippa, juoksi viimeisestä reestä ensimmäisen reen luo, jonka
+ajuri oli oppaana, ja toisti saman kysymyksen. Ajuri vastasi, että
+lähimpään taloon on penikulman matka, mutta jos poikettaisiin
+läheiselle järvelle ja ajettaisiin jäätä myöten toiselle rannalle, niin
+saavuttaisiin yksinäiseen uudistaloon. Ritari päätti valita tämän tien,
+joka olikin ainoa mahdollinen, ja silloin oli vain ura raivattava alas
+jäälle.
+
+Maantien ja järven välillä oli vähäinen harju, jossa kasvoi tiheää
+kuusimetsää. Puitten oksilla oli paksulta lunta, jota joukoittain
+putosi matkustajain päälle täyttäen reet. Hevoset riisuttiin;
+lukuunottamatta kahta naismatkustajaa astuivat kaikki maahan, minkä
+jälkeen miehet työnsivät rekiä. Kun näin sanomattomien ponnistusten
+perästä oli päästy harjulle ja metsän läpi, oli toisella puolen
+järvelle viettävä kallionrinne. Siinä oli vuorostaan laskettava
+luisurataa, joka muunlaisten asianhaarain vallitessa olisi ollut
+vaarallinenkin, mutta sillä kertaa esti lumen paljous liiallisen
+nopeuden, ja niinpä matkue pääsi parin viattoman kuperkeikan jälkeen
+onnellisesti jäälle.
+
+Lumi oli siellä tasaisempaa, hevoset valjastettiin uudelleen ja niin
+jatkettiin matkaa. Hitaasti kulku kyllä kävi, mutta eteenpäin kumminkin
+päästiin, kunnes vähän matkan päässä toisesta rannasta kohdattiin
+kohovettä. Jokainen pohjolan asukas tietää, mimmoista on kohovedessä
+kulku; epätietoisena matkustaja kysyy itseltään, onko veden alla luja
+jää vai eikö; kenties on siinä kova virta ja siis sulaa vettä. Mutta
+matkustajamme, jotka olivat vaivojen ja vaarojen karaisemat, ajoivat
+arvelematta eteenpäin, valmiina kääntymään, jos vesi tulisi liian
+syväksi etumaisten ratsumiesten hevosille ja heidän täytyisi uimalla
+pelastautua. Yhä syvempään kohoveteen tultiin, sitä virtasi jo rekiin,
+antaen kylmää kylpyä niissä istujille, ja se ulottui korkeammalle
+ratsumiesten kannuksia. Reet melkein uivat vedessä. Ritari Klaus
+Fleming -- hän oli matkamies -- ratsasti keskimmäisen reen ääreen ja
+kysyi, onko hänen Kirsti sisarensa peloissaan ja tahtooko hän palata.
+Kirsti neiti vastasi siten, että vaihtoi paikkaa toisen ratsastajan
+kanssa, joka kulki edellä, nousi hänen hevosensa selkään ja kulki
+etumaisena. Melkein uimalla ja veden varassa liukuen saavuttiin vihdoin
+läpimärkinä rannalle.
+
+Järvi olikin vain ison Lohjanselän lahti. Tämä selkä tekee lukemattomia
+mutkaisia lahdelmia syviin laaksoihin pohjoispuolelle Etelä-Suomen
+maanselännettä, joka erottaa sisemmät ylänkömaat rannikosta ja siitä
+syystä on saanut nimekseen Salpausselkä. Koko tienoo on viehättävän
+kaunis, täynnä metsäisiä mäkiä, rinteitä, vesikuvastimia, kallioita,
+saaria; ihaillen ovatkin sitä matkustajat nimittäneet "Uudenmaan
+Sveitsiksi". Vuorissa on runsaasti malmeja ja harvinaisia kivilajeja;
+kasvientutkija löytää sieltä kaiken, mikä on upeinta ja harvinaisinta
+Suomenmaan kasvistossa. Hedelmällisillä vuorten rinteillä näkee nyt
+hyvinvoipia kyliä, taloja, karjalaumoja ja peltoja. Siellä on Suomen
+ainoa vaskikaivos; siellä eli myöhempinä aikoina Adlercreutzin esi-isä,
+matalan majan mies, josta sittemmin polveutui jalo jälkeläinen,
+isänmaan mies rautakoura. Mutta seitsemännentoista vuosisadan alussa
+oli vielä harvassa viljelyksiä näillä autioilla saloilla, ja sielläkin,
+minne viljelys oli päässyt juurtumaan, sielläkin sota, sotaväennostot,
+verot ja voutien kiskomiset tekivät jälleen talot ja tilat autioiksi.
+Luonto oli vielä kesyttömän kauniina, ihmiskäsi oli siihen tuskin
+koskenut; vuorten ja ikihonkain vallassa olivat kaikki hymyilevät
+lahdelmat, kaikki monisopukkaisen järven iloiset vuolteet. Ja tällä
+kertaa pohjolan talvisten valtain vimmastuneina raivotessa yli synkkäin
+salojen ja kinosaaltojen peittämän järven jään tuo kaunis seutu näytti
+paremmin soveltuvan kontioiden pesäpaikaksi kuin eksyneiden
+matkamiesten vieraanvaraiseksi leposijaksi.
+
+Mutta vuorten ja kuusten välitse pilkotti valo, sellainen loimottavan
+takkavalkean ystävällinen valo, jonka varsin mielellään näkee kylmän
+kourima ja uupunut matkamies pimeinä talvi-iltoina. Tuolla
+yksinäisellä, ystävällisellä majapaikalla täytyi olla ainakin _yksi_
+lasiruutu, josta sen kotilieden valo löysi tiensä, ja se lasiruutu
+tiesi varallisuutta, se lasiruutu lupasi virvoitusta; ei tultaisi siis
+aivan tyhjään kotiin. Hyvää toivoen suuntasivat siis matkamiehet
+väsyneet askelensa valoa kohti. Me lähdemme sinne edeltäpäin ja
+silmäilemme uudistaloa.
+
+Tuo äskettäin rakennettu, kaunis talo, nimeltään Ahtiala -- muistona
+pakanuudenaikuisesta merenhaltijasta -- oli pohjoisella Uudellamaalla,
+Lohjan pitäjän takalistolla. Talossa oli isonlainen asuinhuone,
+navetta, talli, aitta, sauna, kaivo. Siinä osassa maata käytettiin
+vielä savupirttejä ja niissä aimo takkoja, joitten alaosa oli harmaasta
+kivestä ja yläosa tiilestä; savu poistui katossa olevan lakeisen eli
+räppänän kautta. Mutta Ahtialan tuvassa oli vanhan takan ohella
+uudemmanaikuinen savupiippukin, pirteissä tavallisten seinäaukkojen
+ja räppänäin asemesta oli takan vastaiseen, järven puoleiseen
+seinään tehty vähäinen ikkuna, jossa oli neljä pientä lasiruutua.
+Järeätekoinen seinäkello, iso, vihreä kaappi, muutamat pöydänjalkoja
+koristavat leikkaukset, vieläpä kolme neljä tuoliakin somisteltuine
+selkämyksineen, osoittivat lavitsain ja kaksinkertaisten, seinään
+kiinnitettyjen vuoteitten ohella niillä seuduin harvinaista komeutta.
+Kaikki näytti sievältä, kaikki todisti varakkuutta ja ahkeruutta; mutta
+varallisuuden päivät olivat olleet ja menneet.
+
+Hämärissä samana iltana oli Ahtialan Tahvo, lähes
+kahdeksankymmenvuotias ukko, istunut takkavalkean ääressä nuottaa
+kutomassa. Hänen Jooseppi poikansa oli veistellyt reen jalasta, emäntä
+rohtinut pellavia ja hänen kaksi lapsenlastaan, neljä- ja
+kuusitoistavuotiaat tytöt, olivat kartanneet villoja. Tämä samainen
+päivä oli ollut kova päivä Ahtialan uudistalolle. Aamupuoleen oli
+voudin palvelija tullut vaatimaan jotakin lukemattomista veroista ja
+armotta pannut ryöstöön toisen hevosen ja toisen lehmän, jotka hän oli
+jättänyt jäljelle edellisellä kerralla käydessään. Jo syksyllä oli
+muuan seutujen halki kulkeva ratsuväenosasto teurastanut ja syönyt
+talon lampaat. Useampia nälkäisiä vieraita oli vielä tulossa.
+
+Ahtialan väki oli rauhallisen takkavalkean ääressä haastellut siitä
+asiasta, mikä sitä lähinnä koski: kovista ajoista. Emäntä oli huoaten
+kaivannut kahta reipasta poikaansa; missähän olivatkaan kaukana Venäjän
+sydänmailla. Toinen oli otettu sotamieheksi viime keväänä, toinen
+vuotta aikaisemmin. Lienevätkö hengissäkään enää, oli eukko lopuksi
+huoannut ajatellessaan peloittavien venäläisten julmuutta. Ukko oli
+häntä lohduttanut vakuuttaen, että kumpikin poika vastaa kuuttakin
+mokomaa petoa, mikä kyllä nähtiin, kun Jaakko herra ja Eevertti herra
+viisi vuotta sitten ottivat valtaansa Suuren Novgorodin eikä heillä
+ollut kuin pivollinen Ruotsin ja Suomen poikia sitä oikeata lajia.
+Ryssää ukko sanoi itsekin katsoneensa silmästä silmään jo entisen
+Kustaa kuninkaan hallitessa ja Juutin miestä Eerikki kuninkaan aikaan.
+Jumala olkoon kuningasparan sielulle armollinen, hullusti hänen
+aikanaan maalla kävi, mutta merellä sitä paremmin. Vanhana
+vantturaisena hän nyt istuu, Tahvo ukko, nuotta pahasensa ääressä,
+mutta semmoinen ei hän ollut silloin, kun Niilo Schenkin johdolla
+palveli jousimiehenä "Troilus" laivassa. Muistipa ukko vielä Buckowin
+ankaran päivän, vaikka siitä jo olikin kuudettakymmentä ajastaikaa;
+Tanskan amiraalilaiva "Jägmästaren" laski takaa "Troiluksen" kimppuun;
+näytti siltä kuin Goliat olisi nostanut keihäänsä pientä Taavetti
+poikaa vastaan. Mutta kas, Herralla Jumalalla oli silläkin kertaa
+suurempi voima kuin raudalla ja vaskella ja ruudilla. Hän, joka nyt
+kankein sormin tässä lankaa pujotteli, hän oli ollut "Troilus" laivan
+kannella noiden seitsemänkymmenen suomalaisen joukossa, jotka
+oivallisilla teräsjousilla tiputtelivat juutilaisia mastoista ja
+märssyistä niinkuin rakeet tuhojansa tekevät ruisvainiolla mätäkuussa.
+Ja semmoinen oli sitten sen leikin loppu, että Tanskan amiraali Herlevi
+Trolle, joka teräksensinisine haarniskoineen oli seisonut "Jägmästaren"
+laivan peräkeulassa, suistui kannelle kuin merikotka, sillä hyvin oli
+laukaistu Schenkki herran luoti, ja "Jägmästaren" kiitti onneaan, kun
+ennätti lyödä poikki valtausköytensä ja pötkiä pakoon. Niin, kyllä
+Juutin mies sentään toista oli kuin kalmukki. Juutin mies tiesi kyllä
+maksavansa kalavelkoja, kun viime sodassa poltti Tahvon tuvan
+Hankoniemellä, mutta ei siitä saata muuta sanoa kuin että se on tuima
+poika merellä, ja kun semmoisetkin miehet saadaan aisoissa pysymään,
+niin totisesti pojat ryssän selän pehmittävät.
+
+Näin oli haasteltu illalla takkavalkean ääressä. Poika oli vastannut,
+että hänen kyllä on vaikea hakata kaskea yksin, kun pojat ovat poissa
+ja tytöt liian hentoja metsätöihin. Mutta kyllähän sekin vielä laatuun
+kävisi, jos olisi oikeutta maassa; silloin ei vouti saisi kahdesti
+kiskoa samaa veroa. Jos tulisi rauha maahan, niin ennättäisi
+kuningaskin hirtättää vouteja, ja silloin kai koittaisi parempi aika.
+Ja siihen oli vanhus vastannut: kolmasti on Herra tupani tyhjästä
+rakentanut ja viisikymmentä vuotta antanut minulle viljaa
+kanervakankaasta. Miksei siis Hän, joka on väkevämpi kaikkia
+kuninkaita, vieläkin apuansa antaisi oikeaan aikaan?
+
+Samassa lensi ovi auki, ja seitsemän aseellista, lumenpeittämää miestä
+tulla kopisteli tupaan. He sanoivat olevansa kuninkaan väkeä ja
+vaativat ilmaiseksi ruokaa, yösijaa ja aamulla hevosia päästäkseen
+matkaansa jatkamaan. Huoaten toi emäntä talon vähät ruokavarat ja
+vastustelematta valmisti illallisen kutsumattomille vieraille. Syötyään
+kyllikseen he tahtoivat olutta, ja kun ei sitä ollut, he rupesivat
+herjaamaan talonväkeä ja omin valloin tarkastamaan kaappeja ja
+kellareita. Kaikkea sitä oli talonväki sietänyt sanaakaan sanomatta,
+mutta kun vieraista kaksi alkoi tehdä törkeätä pilaa talon tyttäristä,
+silloin ei Jooseppi enää voinut hillitä itseään, vaan kaasi lujalla
+nyrkillään pahantekijät maahan. Nytpä syntyi rauhallisessa tuvassa
+tuollainen väkivaltainen ja toisinaan verinenkin kahakka, jotka siihen
+aikaan olivat hyvinkin tavallisia, kun pitkämielinen kansa viimeinkin
+nousi laitonta mielivaltaa vastaan. Kovan ottelun jälkeen oli ylivoima
+vihdoin voittanut Joosepin; hänet saatiin maahan ja sidottiin. Vanha
+isä oli turhaan koettanut vapisevalla kädellään jännittää kovin jo
+ruostunutta joustaan; emäntä oli saanut käteensä korennon ja puolusti
+nyt sillä tuvan nurkkaan paenneita tyttäriään raivoisana kuin emäkarhu.
+Auttajaa ei ollut, mihin turvata: mistäpä sen olisi saanutkaan
+penikulman takaa tuiskussa ja pimeässä! Ja kun vaimo näki miehensä
+sidottuna, appensa voimattomana ja tyttärensä turvattomana, järkähti
+hänen luottamuksensa sinä epätoivon hetkenä, ja hän huudahti:
+
+-- Missä, isä, on nyt se auttaja, jota avuksesi huudat? Missä on se
+väkevä Jumala, johon uskot?
+
+-- Kirjoitettu on -- sanoi vanhus heittäen pois jousen: -- koska
+vanhurskaat huutavat, niin Herra auttaa heitä kaikesta heidän
+hädästään. Herra, kuinka kauan tahdot nähdä vääryyttä maan päällä?
+Heräjä voimassasi, äläkä salli meidän poljetuiksi tulla!
+
+-- Mitä tuo vanha hupakko höpisee tuolla nurkassa? ärjäisi eräs
+pahantekijöistä, yhä vielä hurjana tappelusta, ja läheni uhaten
+vanhusta. -- Mikä on mielestäsi parempi: uunissako paistua vai avantoon
+upota?
+
+-- Älä kajoa minuun! huudahti vanhus, ikäänkuin olisi saanut
+ennustushengen. -- Katso, kostaja seisoo ovella, ja se miekka on
+hiottu, joka on masentava sinun ylpeytesi!
+
+Tuskin hän oli sanonut nuo sanat, kun aukeni ovi, ja tupaan astui
+luminen mies ja pysähtyi hetkeksi hämmästyneenä nähdessään hävityksen,
+joka tuvassa vallitsi. Takassa loimottava valkea valaisi turvatonta
+vanhusta ja roistoa, joka läheni häntä paljastetuin miekoin. Ei kukaan
+huomannut tullutta, mutta oitis kun tämän terävä silmä oli älynnyt,
+miten asiat olivat, lensi hänenkin miekkansa tupestaan, ja heti sen
+jälkeen kaatui roisto veriinsä poikkilyödyin käsivarsin vanhuksen
+jalkain juureen.
+
+-- Mitä, konnat! huudahti ritari, puvusta tuntien roistot Simo
+Laurinpojan keihäsmiehiksi, jotka oli sijoitettu Raaseporin lääniin.
+-- Näinkö te tottelette kuninkaallisen majesteetin ankaraa käskyä,
+jonka mukaan teidän tulee liikkua hellävaroen? Te ja teidän kaltaisenne
+olette syynä siihen, että maa köyhtyy köyhtymistään ja kansa vaivaa
+kuningasta alinomaisilla valituksilla. Aseet alas! Minä pidän tässä
+sotaoikeutta, niin että kuumenevat korvanne. Pekka -- lisäsi hän sisään
+tulevalle ratsumiehelle -- vie tuo mies paikalla talliin ja katso,
+herääkö hän vielä henkiin!
+
+Samassapa kiljaisi talon emäntä ja heittäytyi nuoren ratsumiehen
+kaulaan. Se Jumala, jota hän oli epäillyt, oli vastannut hänelle ja
+nöyryyttänyt hänet niin odottamattomalla avulla, yllättävällä ilolla,
+että ainoastaan kaikkien auttajain auttaja sellaisen voi hankkia
+äidinsydämelle. Hänen vanhin sotaan lähtenyt poikansa oli palannut.
+Nuorukainen seisoi hämmästyneenä, sillä hän ei ollut tiennyt
+vanhempiensa muuttaneen näille seuduille. Vitkaillen hän täytti
+päällikkönsä käskyn.
+
+-- Tahtoisinpa tietää, kuka tässä moiseksi herraksi rupeaa
+kuninkaallisen majesteetin ja kruunun väkeä kohtaan, virkkoi
+keihäsmiesten johtaja, ja hänen äänensä olisi ollut uhkaavakin, ellei
+se olisi ilmaissut vastenmielistä hämmästystä.
+
+-- Ohoh, kylläpä tunnen sinut, pitkäkoipinen, liiviläinen susi; kyllä
+tiedän, missä olet oppinut tällä tavoin kohtelemaan ihmisiä.
+Rehellisessä taistelussa sinä tappelet jotenkin hyvin, mutta kotona
+sinua on orjanruoska kasvattanut. Rintamaan, kersantti Rolf Müller!
+Päällikkösi puhuttelee sinua.
+
+Ja kuninkaan kamariherra, eversti Klaus Hermaninpoika Fleming,
+Louhisaaren herra, heitti yltään lumisen kaapunsa ja astui takkavalkean
+valoon ylpein ryhdin, kuten sotilas konsanaankin. Kasvultaan hän oli
+keskikokoinen, mutta hartiakas ja tanakka. Ikää hänellä ei ollut kuin
+viisikolmatta vuotta, mutta jo aikaisin hän oli kypsynyt kaikenlaisissa
+vaaroissa; häntä olisi luullut kymmentä vuotta vanhemmaksi. Hänen
+tarmokkaat kasvonpiirteensä ja terävä katseensa tiesivät tulevaa
+sotaherraa, joka kerran oli hävittävä vihollisen sotajoukkoja ja
+laivastoja.
+
+Kersantti ja hänen väkensä jupisivat jotakin sentapaista, että heitä
+muka oli ensin hätyytetty, mutta he katsoivat kuitenkin parhaaksi
+totella. Heidän käskettiin riisua aseensa ja heidät lähetettiin yöksi
+tallin ylisille, jolloin eräs otti hoiviinsa pahasti haavoitetun
+toverinsa. Sitten vasta päästettiin neiti Kirsti Fleming kamarineitinsä
+ja pienen Maiju palvelijattarensa kanssa sisään levähtämään ja
+lämmittelemään loimottavan takkavalkean ääreen.
+
+-- Parasta olisi ollut, jos olisit pysynyt tämän yön äidin kanssa
+Suitiassa, virkkoi Klaus Fleming.
+
+-- Minulla on eräs toimi tehtävänä, vastasi sisar. Mutta mitä
+merkitsevät nuo veripilkut ja epäjärjestys?
+
+-- Sota-ajan tapoja, vastasi veli karkeasti myhähtäen. -- Pekka, päästä
+köysistä tuo mies! Mitä? Onko hän sinun isäsi? No, sen ilon minä
+mielelläni suon sinulle, kelpo poika! Kiitä poikaasi, mies; kelpo
+sotamies hän on. Ja sinä, ukko, puhu, mitä täällä on tapahtunut, mutta
+älä valehtelekaan itseäsi syyttömäksi. Olette olleet röyhkeitä
+sotamiehiä kohtaan ja saatte syyttää itseänne, jos he hurjistuvat.
+
+Vanhus ojentautui, teki kunniaa sotamiehen tavoin ja vastasi:
+
+-- Tallimiehenä palvelin Kustaa kuningasta, jousimiehenä Eerikkiä ja
+keihäsmiehenä Juhana kuningasta. Vanhaksi tultuani, kun en enää kyennyt
+kentälle, palvelin seitsemän vuotta Suitian Klaus herraa ja opetin
+nuorta Juhana herraa ratsastamaan. Olen taistellut maalla ja merellä
+kolmekymmentä ajastaikaa ja tunnen huovit niinkuin talonpojatkin.
+Valheita en ole puhunut ikinä kellekään, saatikka sitten Flemingille,
+joka sitä paitsi on pelastanut minulle ne moniaat päivät, jotka minun
+vielä on suotu elää. Riidan syy oli tällainen.
+
+Ja ukko kertoi tapauksen.
+
+-- No, kalpani nimessä, huudahti ritari, sinä puhut kuin kelpo sotamies
+ainakin, ja nuo vintiöt kyllä saavat ansaitun palkkansa. Eikö kukaan
+ole muistanut niitä kolmeakymmentä vuottasi, jotka olet ollut kuninkaan
+palveluksessa?
+
+-- Nuori Juhana herra, jota opetin ratsastamaan, antoi minulle torpan
+Hankoniemellä. Sen poltti Kaarle herttuan väki kerran ja Juutin mies
+toistamiseen. Sitten muutin poikineni tänne salolle ja rakensin
+kolmannen kerran tupani. Jumala antaa poutaa ja sadetta, hallavuosia ja
+hyviä vuosia. Kun yhtenä vuonna käy huonosti, niin nähdään nälkää
+kotvan aikaa ja aloitetaan alusta taas.
+
+Klaus Fleming kääntyi sisarensa puoleen. -- Olen kuullut puhuttavan --
+sanoi hän -- salaisesta voimasta, jolla kansa nääntymättä kestää kovia
+taakkoja. Aina olen luullut sen voiman olleen rautaisissa käsivarsissa
+ja sotisovan alla. Mutta nytpä tiedän: _täällä_ se voima on, ja sen
+nimi on kärsivällisyys.
+
+Ja illasta, joka oli alkanut niin raskaasti Ahtialan uudistalossa, tuli
+ilon ilta kaikille sen asujamille.
+
+
+
+
+10. SALALIITTO.
+
+
+Sigismund kuninkaan Suomessa olevan puolueen jäännökseltä oli rohkeus
+masentunut, kun sanoma tuli Helsingin valtiopäivistä. Kaikki
+aatelismiehet, joilla vielä oli vähänkin tilaa ja taloa, vetäytyivät
+yhä kauemmas niistä harvoista itsepäisistä, jotka rohkenivat yhä
+salahankkein toimia viraltapannun kuninkaan hyväksi, ja nuo moniaat
+olivat enimmäkseen vain epätoivoisia onnenpyörän ääressä pelaajia,
+seikkailijoita, jotka olivat valmiita uskaltamaan mitä hyvänsä, koska
+he jo olivat menettäneet kaiken; he olivat senlaatuista väkeä, jota
+vallankumoukset ja sisälliset sodat aina heittelevät merihylkynä
+tulevaisuuden rannoille. Mutta olipa siellä täällä joku harvinainen
+poikkeuskin.
+
+Kurjalan kartanossa Lammin pitäjässä Hämeessä asui urhoollisen Iivari
+Tavastin leski, Kaarina Stenintytär Fincke, niitä naisia, joitten
+rakkaus ei tiedä rajoja eikä viha sovitusta. Elämänsä edellisellä ja
+kauniimmalla puoliskolla hän oli uhrannut kaikki rakkaudelleen, joka
+hänet kiinnitti pelottomaan ja nuhteettomaan ritariin; jälkimmäisellä,
+kolkolla ja yksinäisellä elämänsä puoliskolla hän oli ottanut
+täyttääkseen kalliin velvollisuuden, miehensä kunnian palauttamisen.
+Eräänä päivänä helmikuussa tuona samana vuonna 1616 hän kutsui luokseen
+nuoremman poikansa, vaaleakiharaisen Pentin, jonka lempeiltä ja
+kauniilta kasvoilta hän luki kaikki rakkautensa päivien onnelliset
+muistot, vihasta ei varjoakaan, ja lausui hänelle:
+
+-- Poikani, sinä olet kahdeksantoistavuotias, kätesi on luja,
+sydämesi uskollinen, ja minä olen kasvatuttanut sinut kaikissa
+ritarillisissa harjoituksissa. Sinun on aika kostaa isäsi puolesta.
+
+Nuorukainen oli vaiti. Äiti jatkoi:
+
+-- Minä tiedän, mitä mietit. Vanhempi veljesi Sten Iivarinpoika on
+suvun pää ja lain ja maan tavan mukaan isäsi perillinen. Mutta Sten on
+nuoresta pitäen tuottanut minulle surua ja murhetta rajun ja levottoman
+luonteensa takia, muun muassa viime talvena, silloin kun hän tappoi
+kornetti Bosinin tässä Kurjalan kartanossa. Sten palvelee uutta
+kuningassukua; hän on isänsä uskoton poika. Sinä yksin olet kutsuttu
+palauttamaan isäsi kunnian.
+
+-- Äiti -- vastasi poika sävyisästi -- anna miekka minullekin
+palvellakseni kuningas Kustaa Aadolfia. Hän on lempeä ja urhoollinen.
+Miksi vihaat häntä? Itsehän rukoilit Kaarle herttuaa, että hän antaisi
+sinun pitää Kurjalan! Hän ja hänen poikansa ovat antaneet meille
+jälleen kotimme ja tilamme. Miksi vihaat uutta kuningassukua?
+
+-- Jumala ei ole antanut minulle tyttäriä, vaan niiden sijaan kaksi
+poikaa, joista toisella on suden, toisella kyyhkysen sydän rinnassa,
+huokasi äiti. Etkö ymmärrä, että jos olisin tahtonut verisesti ja
+kuolemalla kostaa nuorelle Kustaa Aadolfille, niin olisin usuttanut
+hänen kimppuunsa vanhemman veljesi, joka olisi raadellut hänet
+kappaleiksi. Mutta se ei ole tarkoitukseni, en tahdo hänelle mitään
+pahaa, tahdon vain temmata kruunun hänen päästään ja laskea sen
+laillisen kuninkaan Sigismundin jalkain juureen. Koko sukusi aina
+Steniin asti on palvellut laillista kuninkaanvaltaa, ja se, se yksin
+voi nostaa jälleen arvoon isäsi muiston. Niin kauan kuin Kaarle
+herttuan jälkeläiset kantavat valtikkaa, olen minä kapinoitsijan leski
+ja sinä maankavaltajan poika. Nyt on jo seitsemättätoista vuotta siitä,
+kun isäsi ja isäsi isä otettiin vangiksi Viipurin linnassa, ja minkä
+palkan he saivat silloin, he, jotka uskollisesti olivat palvelleet
+kuningasta ja isänmaata? Kaarle herttua oli tuomarina omassa asiassaan;
+hän pani nuo urhoolliset käsivarret häpeällisiin kahleisiin, hän
+kuljetutti nuo uskolliset miehet Viipurin tullin ulkopuolelle,
+heidän päänsä putosivat pyövelin kirveen iskusta, ja ne pantiin
+rautaseipäitten nenään linnan ulkopuolelle. Voi, minkälainen näky se
+oli! Ja minä ... minä jäin yksin kahden hennon lapsen kanssa; heidän
+tähtensä täytyi minun langeta verikoiran jalkoihin ja armona kerjätä
+takaisin laillista omaisuuttamme! Sen tein minä, poikani, ja katso,
+minä elän vielä! Mutta minä elän saattaakseni kerran vielä pestä pois
+veritahrat isiesi muistosta; minä elän saattaakseni sanoa sinua
+rehellisen miehen pojaksi, ja sitä päivää minä odotan, jolloin isäsi ja
+isäsi isän viattomuus julistetaan koko valtakunnassa. Ymmärrätkö minua
+nyt?
+
+-- Ymmärrän, vastasi nuorukainen, ymmärrän sinun oikeutetut toiveesi ja
+antaisinpa henkenikin, kunhan vain sinä saisit nähdä tuon ikävöimäsi
+päivän. Mutta sitä en ymmärrä, miten vallankumous voi tehdä sen
+mahdolliseksi! Koko valtakunta on uuden kuningassuvun puolella, Suomen
+säädyt uudistavat Helsingissä uskollisuudenvalansa, eikä maassa enää
+yksikään käsi kohoa puolustamaan Sigismundin asiaa. Mitä me, me kaksi,
+voimme saada aikaan koko valtakuntaa vastaan? Lähetä minut Kustaa
+Aadolfin luo; minä heittäydyn hänen jalkoihinsa ja lupaan palvella
+hänen sukuansa kuolinpäivääni asti, kun hän vain kuninkaansanalla
+peruuttaa isäni ja isäni isän väärän tuomion!
+
+-- Sinä olet lapsi, Pentti, ja puhut lapsen lailla. Kuningasko
+julistaisi vääriksi isänsä tuomiot!
+
+-- Mutta tuomiohan on kumottu, koska olemme saaneet tiluksemme
+takaisin.
+
+-- Armosta ne olemme saaneet! Nainen saattaa pyytää armoa; mies hakee
+oikeutta. Olemme saaneet äidinperinnön, mutta saamatta on vielä
+isänperintö, kaunis Hämeessä sijaitseva Vesunnan kartano ja sen
+kolmekymmentä kalaista järveä ja sen laajat laidunmaat. Se on kerran
+oleva perintösi isän puolelta, Pentti. Emmekä me ole niin aivan
+yksinämme kuin luulet. Vielä on urheita miehiä, jotka tahtovat jotakin
+uskaltaa oikean asian puolesta. Ole mies, poikani, ja ota miehenä
+vastaan äitisi luottamus! Tänä yönä kokoontuu Sigismund kuninkaan
+puoluelaisia tänne Kurjalaan keskustelemaan tehokkaista toimista,
+joihin on ryhdyttävä ensi keväänä kuninkaan avulla, ja sinä olet
+valittu tämän yleisen kapinan johtajaksi.
+
+-- Minäkö? huudahti nuorukainen todella hämmästyneenä.
+
+-- Sinä, vastasi äiti tyynesti. Mitä sinulta iästä ja kokemuksesta
+puuttuu, sen korvaa nimesi. Pohjoinen Uusimaa ja eteläinen Häme ovat
+monesti ennenkin seuranneet isäsi ja isäsi isän lippua. Ja ne nousevat
+vieläkin kerran kapinaan, kun Tavastin nimeä kantava mies käy niitä
+johtamaan, ja siitä pidetään kyllä huolta, että sinä saat avuksesi
+sotataitoisia miehiä.
+
+-- Säästä minua, äiti! Tahdotko vielä kerran tuottaa maahan kaikki
+sisällisen sodan kauhut?
+
+-- Ja mikä sinun mielestäsi sitten tämä tila on, missä nyt olemme
+kaksikymmentä vuotta eläneet? puhkesi Kaarina rouva jälleen puhumaan,
+tietämättään sekoittaen yhteen omat etunsa sekä yleisen hyvän, mikä on
+niin tavallista puolueriidoissa, että itse älykäs Kaarle IX:kin
+usein joutui siihen erehdykseen. -- Laiton hallitsija -- silloinhan on
+aina sisällinen sota. Tehkäämme siitä viimeinkin loppu. Sinun ei
+tarvitse taistella ainoastaan yksissä neuvoin talonpoikain kanssa.
+Lukuunottamatta Horneja ja valitettavasti nykyjään myös Flemingejä,
+maassa tuskin on ainoatakaan aatelissukua, jossa ei olisi Sigismund
+kuninkaan salaisia puoluelaisia. Kuultuaan aseittemme ensimmäisen
+menestyksen he riisuvat naamarinsa. Stjernkorsit, Spåret, Slangit,
+Munckit, Lindelöfit, Boijet, Kurjet ja monet muut tulevat puolellemme.
+Rohkaise mielesi, kyyhkyssydän! Tänään vaadin vain kuulijaa, huomenna
+kenties sotilasta. Ensin äly, sitten miekanisku.
+
+Nuori Pentti Iivarinpoika huokasi ja ajatteli itsekseen, ettei
+tämänpäiväinen äly voisi tehdä sen parempaa kuin estää huomiset
+miekaniskut, mutta hän tunsi äitinsä. Toivosta, joka naisen sydämessä
+on asunut vuosikausia, muodostuu vihdoin vastustamaton varmuus.
+Poika päätti senvuoksi olla noudattavinaan äitinsä tahtoa, mutta sen
+ohella koettaa kaikkea, mikä vain ei ollut ristiriidassa pojan
+velvollisuuksien kanssa, pelastaakseen äitinsä sekä isänmaansa uusista
+onnettomuuksista.
+
+Ilta tuli. Kurjalan kartano oli yksinäisellä paikalla metsän sisässä,
+pienen järven rannalla. Se oli siis omiaan senlaatuisten kokousten
+pitoon, joissa tahdottiin olla rauhassa kutsumattomilta nuuskijoilta.
+Tiedettiin kuitenkin, että voudit ja nimismiehet panivat tähän aikaan
+kaikki vainukoiransa liikkeelle puolalaisten julistusten johdosta.
+Talosta lähetettiin pois ne palvelijat ja lampuodit, joita ei pidetty
+oikein luotettavina; vartijoita pantiin tienhaaroihin ja tunnussanat
+jaettiin aivan kuin sodassa.
+
+Kello yhdeksän aikaan alkoi tulla rekiä, ja saapujat vaihtoivat
+tunnussanoja vartijain kanssa. Vieraat pyydettiin sisään, jossa kelpo
+illallinen oli katettu pöytään tarjoamaan virvoitusta matkan
+rasituksista, ja he käyttivätkin sitä tarjousta hyväkseen niin
+perinpohjaisesti, ettei olisi luullut heidän tulollaan olleenkaan muuta
+tarkoitusta.
+
+Astuessaan poikineen kello kymmenen tienoissa kokoussaliin Kaarina
+rouva näki kummakseen alun kolmattakymmentä miestä, jotka äänekkäästi
+puhelivat keskenään ja joiden hupaiseen mielialaan talon oivallinen
+kotiolut nähtävästi oli suuresti vaikuttanut. Kuusi tai kahdeksan
+miestä puhui yhtä haavaa aivan erilaisista asioista, ikäänkuin kaikkien
+vakoilijain uhalla, mitä liikkui puolen penikulman päässä, joku
+jäniksistä, toinen susista, kolmas hevosista, neljäs nopanheitosta,
+viides siitä, miten skotlantilaisilla on tapana paistaa omenoita
+oluessa, kuudes kehui löylyttäneensä kyytimiestään, seitsemäs puhui
+simaisista seikkailuistaan, kahdeksas paleltuneista korvistaan. Melkein
+kaikkien puku oli huolimattomassa kunnossa osoittaen parempaa
+tottumusta hurjaan sotilaselämään kuin herrastapoihin, ja harvat heistä
+huolivat edes antaa emännälle tilaa, kun hän astui saliin. Turhaan
+Kaarina rouvan synkistynyt katse etsi samansäätyisiä naapureita, joita
+hän oli kokoukseen odottanut. Niitä oli siellä ainoastaan yksi, lyhyt
+vanha herra, jolla oli suuria syyliä poskissa ja vyöllä aimo miekka,
+melkein yhtä pitkä kuin hän itsekin. Sinä hetkenä hän oli kyyristyneenä
+isossa takassa palavan tulen ääreen.
+
+-- Pärttyli Iivarinpoika -- sanoi Kaarina rouva tuolle herralle eikä
+ollut huomaavinaankaan muitten vieraitten epäkohteliaisuutta -- ottakaa
+puhuaksenne, olkaa hyvä, ja selittäkää näille kunnioitettaville
+sotilaille ja kelpo kansalaisille, mitä varten nyt on kokoonnuttu, ja
+olkaa läsnäolijoista vanhimpana samalla puheenjohtajana.
+
+Pärttyli Iivarinpoika Teet, Järpilän herra, oli niitä haaksirikkoisia
+kuningasmielisiä, jotka mielellään palvelevat laillista kuningasta
+sillä ehdolla, etteivät joutuisi huonoihin väleihin laittomankaan
+kanssa. Hän oli niin kauan vuoroin soutanut, vuoroin huovannut, että
+oli lopulta loukannut kumpaistakin kuningasta. Par'aikaa hän oli
+suuresti suutuksissaan Kustaa Aadolfille, joka edellisenä kesänä oli
+antanut hänen Järpilänsä ja muut talonsa läänitykseksi Henrik Hornille
+sallien kuitenkin Teetin hallita niitä kuolemaansa asti, ja se kiukku
+oli tuonut vanhan herran kokoukseen, mutta nytpä hän jo toivoi jälleen
+olevansa onnellisesti kotonaan Järpilässä. Hän ei ollut kuulevinaan
+Kaarina rouvan sanoja; rouva kävi hänen käteensä ja toisti sanansa.
+
+-- Niin, niin -- vastasi takan ääressä lämmittelevä viluinen herra --
+aika kylmä on tänä iltana, tiet huonoja, oikea koiranilma. Suokaa
+anteeksi, olen käynyt niin huonokuuloiseksi viime aikoina. Mitä
+käskette, armollinen rouva?
+
+Kaarina rouva uudisti sanansa kolmannen kerran.
+
+-- Ottaako pahakseni? Mitä joutavia, mitä joutavia! Sotilaita ja
+konnamaisia... Niinhän sanoitte? Niin, niin, mitäpä sitä muuta tähän
+aikaan kuulee? Suokaa anteeksi, että teidän läsnäollessanne jalkojani
+lämmittelen! Luuvalo, armollinen rouva, luuvalo! Niin, kun ihminen on
+sodassa saanut kestää yhtä ja toista niinkuin minäkin, niin kylläpä
+tuntuu vanhoilla päivillä, kylläpä tuntuu.
+
+Kaarina rouva toivoi sydämensä pohjasta, että jok'ainoasta tuon vanhan
+ketun syylästä kasvaisi luuvaloa suitsuttava vuori, mutta huomaten
+mahdottomaksi asettaa häntä salaliiton etunenään hän pyysi itse
+sananvuoroa ja kehoitti kunnioitettavia vieraitaan keskuudestaan
+valitsemaan kokouksen puheenjohtajan.
+
+Melu hiljeni hiukan, vieraat katselivat toisiaan; he nähtävästi eivät
+olleet ensinkään varustautuneet puheenjohtajan vaaliin. Useimmat olivat
+kaiketi luulleet puheenjohtajan hankitun jo ennakolta.
+
+Kaarina rouvan kehoitusta seurasi neuvoton hiljaisuus, kunnes viimein
+kuului ääni pitkän tammipöydän äärimmäisestä päästä, missä muuan
+vanhanpuoleinen ratsukaapuinen mies oli ahkerasti työskennellyt
+sianliikkiön ja oluthaarikan kimpussa.
+
+-- Jos minun tässä sallitaan puhua suuni puhtaaksi -- virkkoi hän
+mielissään pyyhkien viiksiään ja suippopartaansa pöytäliinaan -- niin
+on tässä meidän joukossamme semmoinen mies, joka osaa puheillaan pistää
+pussiin minkä piispan hyvänsä, vieläpä koko arvoisan konsistorinkin;
+mutta koska hän osaa kaikki maailman kielet paitsi meidän kieltämme,
+niin kelvannen minä kenties puheenjohtajaksi hänen sijaansa, koskapa
+kerran olen hänen vähäpätöinen tulkkinsa. Muuten olen minä Iivari
+Pärttylinpoika, majoitusmestari ja nöyrin palvelijanne, armollinen
+rouva. Kosk'ei Pärttyli Iivarinpoika suvaitse puhua muuta kuin
+tyhmyyksiä, niin koettaa Iivari Pärttylinpoika sen sijaan puhua niin
+viisaasti kuin osaa, lisäsi majoitusmestari nauraen omalle
+sukkeluudelleen.
+
+-- Puhukaa! sanoi Kaarina rouva, jota ei tämä kokouksen alku ensinkään
+tyydyttänyt.
+
+-- No, koska minulla on lupa puhua, niin sanon suoraan, että tämmöistä
+kinkkua kuin tämä Kurjalan kinkku ja tämmöistä olutta kuin tämä
+Kurjalan olut saa turhaan hakea Hämeenmaasta ja Uudeltamaalta, ellei
+Suitiassa niiden vertaista ole. Minun käydessäni siellä syksyllä
+kertoivat Juhana kuninkaan aina juoneen Suitian olutta mieluummin kuin
+mitään muuta ja tilanneen sitä joka vuosi laivanlastillisen omaa
+kuninkaallista kurkkuaan varten.
+
+-- Asiaan! keskeytti Kaarina rouva.
+
+-- Asiaan juuri olin tulemaisillanikin, armollinen rouva. Koska nyt
+Juhana kuningas oli sellainen viisas ja kuuluisa kuningas, että ymmärsi
+pitää arvossa Suomen olutta ja suomalaista verta sitäpaitsi, niin
+arvelen minä, Iivari Pärttylinpoika, ja kaikki nämä kelpo suomalaiset
+tässä, kestäkööt sitten satulassa tai olkoot kestämättä, kun
+jouluhumalat päässä humisee, että meidän pitää auttaa Sigismund
+kuningas jälleen valtaan ja voimaan. Kas niin, sen pituinen se ja ilman
+metkuja. Ketä nyt haluttaa tämä sormikoukku?
+
+Sitä puhetta seurasi meluisa keskustelu, jossa muutamat huomauttivat,
+ettei aika ole varsin sopiva, koska Helsingin valtiopäivätkin ovat
+osoittaneet uskottomuutta puheena olevaa hyvää asiaa kohtaan. Toiset
+taas kumosivat tuon väitteen vakuuttaen, ettei valtiopäiväin mieltä
+ihan varmaan tiedetä, ennenkuin päätös ilmoitetaan. Mahdollistahan on,
+etteivät valtiopäivät lopuksi myönnä mitään varoja sodankäymiseen, ja
+silloin on kuningas seisova neuvotonna kuin koulupoika koko maan
+edessä. Tämä vakuutus rauhoitti jälleen epäröiviä, ja sitten ruvettiin
+keskustelemaan milloinka ja mitenkä yleinen kapina maassa olisi saatava
+toimeen.
+
+-- Suu kiinni! ärjäisi majoitusmestari lyöden nyrkkinsä pöytään, niin
+että vielä jäljellä olevat tinalautaset helähtivät. -- Suu kiinni! hän
+itse puhuu!
+
+Syrjäisestä sopesta astui esiin sama ruskeanuttuinen mies, jonka näimme
+ensi kerran Tofön saarella, ja piti kokoontuneille innokkaan puheen
+saksankielellä. Hän luetteli, mitä kaikkea vääryyttä hallitus oli
+tehnyt, hän kuvasi kansan suuren rasituksen ja esitti elävästi, kuinka
+onnelliset olot maassa olisi, jos laillinen kuningas pääsisi jälleen
+valtaistuimelle. Sen jälkeen hän sangen taitavasti suunnitteli yleisen
+kapinan, joka olisi pantava alkuun huhtikuun ensi päivinä, koska
+silloin ei kuninkaan väki vielä saattanut odottaa apua Ruotsin
+puolelta. Huhtikuun lopulla tulisi aivan varmaan puolalainen laivasto
+Hankoniemeen, joka jo silloin on jäistä paljas. Silloin laillisen
+kuninkaan uskolliset ystävät runsaasti palkittaisiin, mutta hänen
+vihollisensa hävitettäisiin julmasti koko maasta.
+
+Majoitusmestari tulkitsi tämän pitkän puheen lyhyesti seuraavaan
+tapaan:
+
+-- Hän sanoo, että meitä nyt kohdellaan aivan kuin koiria, mutta annas
+kun Sigismund saa valtikan kouraansa, niin sitten meitä pidetään kuin
+piispaa pappilassa. Ja senpä vuoksi me panemme pillit soimaan viiden
+kuuden viikon perästä, kun olemme saaneet kaikki järjestykseen, ja
+sitten tulee Puolan mies ja tekee puhdasta. Mutta -- lisäsi hän silmää
+iskien -- kyllä täällä sitten puolalaisesta huoli pidetään, ettei mies
+liian pitkälle potki, pidetään, niin totta kuin minä olen Iivari
+Pärttylinpoika. Ja sillä hyvä.
+
+-- Ennenkuin me kaulamme alttiiksi panemme, pitää meillä olla rahaa,
+paljon rahaa, ei tule muutoin mitään, vastasi muuan entinen vouti, joka
+uuden hallituksen ajalla oli vilpin harjoittamisesta pantu viralta
+pois, vaikka mies olisi hyvin ansainnut hirsipuunkin.
+
+Vaihdettuaan muutamia sanoja ruskean miehen kanssa majoitusmestari
+ilmoitti, että rahaa saataisiin kuin roskaa, jahka vain kaikki olisi
+pantu alkuun. Vouti oli itsepäinen eikä luopunut vaatimuksestaan ja sai
+muitakin puolelleen.
+
+Sitten syntyi kiivas sanasota, kaikki huusivat kilvan, ei kukaan
+ottanut korviinsakaan, mitä toinen selitti. Majoitusmestarin mahtava
+nyrkki oli vähänväliä moukaroinut tammipöytää ilman mitään tulosta, kun
+hän samassa äkkiä tunsi jonkun nykäisevän häntä nutusta ja huomasi
+takanaan hyvin tunnetut kiilusilmät ja irvinaaman. Siinähän seisoi tuo
+Helsingissä hukkunut Sam poika, jonka surkea loppu oli, totta puhuen,
+tuottanut majoitusmestarille enemmän iloa kuin surua.
+
+-- Mitä, lurjus? Etkö sinä olekaan meren pohjassa? Vahinko, vahinko;
+sinusta olisi tullut hyvää kiiskinruokaa.
+
+Sam kertoi itseensätyytyväisenä irvistellen, kuinka sukkelasti hän oli
+petkuttanut takaa-ajajiaan Vantaan sillalla. Hän näet oli kavunnut
+piiloon sillan alle ja heittänyt takkinsa koskeen oman itsensä
+asemesta. Nyt -- lisäsi hän pahanilkisesti myhäillen -- oli hänellä
+sentään muutakin kerrottavaa. Joukko Hannu Munckin ratsumiehiä oli
+tänään levähtänyt Hämeenlinnassa. Sam oli ollut piilossa tallin
+ylisillä ja kuullut ratsumiesten haastelevan keskenään, että he ensi
+yönä Lammin seuduilla pääsevät runsaalle saaliille. Samin lähtiessä
+karkuun olivat miehet vielä paikoillaan hevosiaan sukimassa, mutta
+pianhan he saattavat olla täällä.
+
+-- Hirteen pääset, jos valehtelet, ja kultarahan saat, jos olet puhunut
+totta! kuiskasi majoitusmestari, vaihtoi puolankielellä muutamia sanoja
+ruskean miehen kanssa, ja pian olivat kaikki kolme pihalla.
+
+Mutta majoitusmestari, valjastettuaan hevosen ja ollen jo valmiina
+lähtemään seuralaisineen Kurjalasta, arveli kuitenkin, ettei ollut
+oikein kunnon miehen tapaista jättää ystävänsä pulaan ja pälkähäsen.
+Sen vuoksi hän läheni salin ikkunaa, särki ruudun ja huusi jylisevällä
+äänellä:
+
+-- Piru merrassa!
+
+Nuo sanat tekivät ihmeellisen vaikutuksen. Sigismundit ja Kustaa
+Aadolfit, Suomenmaan kohtalot ja riidanalaiset sotakassat, kaikki oli
+tuossa tuokiossa unohdettu. Kaikki syöksyivät hurjaa vauhtia ulos,
+hakivat hevosensa ja ajoivat kiireesti tiehensä. Vanhan känsäkkään
+herran kuulo oli nyt peräti tarkka, eikä luuvalo ensinkään estänyt
+häntä olemasta nopeimpia pakenemaan.
+
+Kaarina rouva sai huonot kiitokset vieraanvaraisuudestaan ja vielä
+huonommat siitä palveluksesta, jonka hän oli tahtonut tehdä Sigismund
+kuninkaalle. Äänettömänä ja halveksien hän katseli pakenevia. Nuori
+Pentti herra yksin tunsi mielensä keventyneen, ja syystäkin.
+
+Kun majoitusmestari oli seuralaisineen päässyt puolen penikulman päähän
+Kurjalasta eikä vielä näkynyt eikä kuulunut Hannu Munckin ratsastajia,
+tunsi hän itsensä niin rauhoittuneeksi, että saattoi tarkemmin
+kuulustella Sam pojalta, mimmoista saalista ratsumiehet olivat
+toivoneet saavansa Lammilta.
+
+-- Sanoinko minä Lammilta? kysyi poika typerästi.
+
+-- Mitä, sinä sen riivattu! huudahti hänen isäntänsä suuttuneena. --
+Lammilta, niin juuri sanoit.
+
+-- Niin, mutta olkien keskellä siellä heinäparvella kuuli niin
+huonosti. Kunhan ne vain eivät olisi puhuneet Hattulasta.
+
+-- Ja moisten hirtehisten käsissä on sitten valtakunnan kohtalo! huusi
+majoitusmestari vimmoissaan ja kohotti ruoskanvarren surmaavaan iskuun
+kohti Samia, joka seisoi kannaksilla.
+
+Mutta Sam tiesi kyllä, mitä tuleman piti, ja oli sen vuoksi jo ajoissa
+vierähtänyt lumihankeen. Isku kohtasi ilmaa, ja Sam poika olisi
+tempaissut Suomen Sigismundin käsistä, ellei sallimus ja tapausten
+välttämätön kulku olisi tehnyt sitä jo ennen tarvitsematta siihen
+vallattoman pojan vehkeitä.
+
+
+
+
+11. VANHAN JA UUDEN USKON TAISTELU IHMISSYDÄMISTÄ.
+
+
+Yhä ahtaammaksi kävi Sigismundin läheteille Suomessa olo. Heitä
+ajettiin talosta taloon. Voudit ja nimismiehet eivät heitä ahdistaneet
+niin paljon kuin itse kansa, joka jo oli kyllästynyt sisällisiin
+riitoihin ja tahtoi päästä rauhaan alinomaisilta yllytyksiltä. Jonkin
+ajan kuluttua ei enää kukaan uskaltanut ottaa vastaan lähettejä eikä
+suojella heitä päivisin, päästääkseen heidät jatkamaan matkaansa öiseen
+aikaan. Heidän ainoa toivonsa oli päästä salaa Ahvenanmaalle,
+josta kenties keväällä avoveden aikana saisivat laivan Riikaan.
+Majoitusmestari sanoi suoraan, ettei hän, rehellinen mies kun on, enää
+viitsi sillä tavoin hiipiä ja haapia maita mantereita eikä pistää
+kaulaa paulaan, ei, vaikka nuora olisi silkasta kullasta kierretty.
+
+-- Älä epäile, poikani; pyhimykset kyllä antavat apunsa, kehoitteli
+pater Padilla, joka nurisematta oli kestänyt kaikki rasitukset, mitkä
+heitä olivat kohdanneet heidän öisillä harharetkillään. -- Kaikki pyhät
+marttyyrit ovat kruununsa ansainneet taistelemalla uskottomia vastaan,
+ja kirjoitettu on: _leones et viperas calcabis_.
+
+-- Kunnianarvoisa isä -- vastasi sotilas maltittomasti -- minä
+puolestani en huoli marttyyrin kruunusta ensinkään, sillä minä olen
+kokonaan mahdoton sitä saamaan; sen kunnian suon teille itsellenne
+vallan mielelläni, ja myyskennelkööt vain oikeauskoiset muutaman sadan
+vuoden perästä teidän pyhiä luitanne ja saakoot viisikymmentä markkaa
+joka mukulasta ja parannelkoot niillä luuvaloa ja hammastautia. Minä
+olen tyytyväinen, kun saan täällä maan päällä syödä vatsani kutakuinkin
+täyteen ainakin kerran päivässä ja pääsen sitten teidän sekä
+pyhimysten esirukouksien avulla Pyhän Pietarin tallimestariksi
+paratiisiin, sillä niin minusta vain näyttää, etten minä tässä
+maailmassa siitä virasta suurta iloa saa. Minä arvelen, että täällä
+ovat apajat lopussa. Jos tahdotte omin päin koettaa, niin toivon teille
+kaikkea onnea ja iloa, minkä kaulapaula saattaa tuoda. Te osaatte jo
+suomea. Mitä te tulkilla enää teette?
+
+-- Viime yritys vielä, poikani, ja se Turussa!
+
+-- Oletteko mieletön? Turussako? Ettekö tiedä, että kuningas ... tuota
+noin ... herttua Kustaa Aadolf itse on siellä?
+
+-- Juuri sen vuoksi, poikani!
+
+-- Kuulkaas nyt, pater, olenhan teille kerran ennenkin sanonut, että
+pysyisitte kiinni järkisyissä. Olen kyllä suostunut hiipimään täällä
+koiran tavoin teidän ja Sigismundin tähden, mutta jos teillä on
+mielessänne konnankoukkuja tuota kunnon nuorta miestä Gustavus Adolphus
+Rexiä vastaan, niinkuin häntä ymmärtämättömät nimittävät, niin minä
+puran kontrahdin. Jokos nyt meidän ainoa autuaaksi tekevä kirkkomme on
+mennyt niin pitkälle? Hyi saakeli!
+
+-- Puhutko, poikani, taas kuin tyhmä mies, joka pelkää omaa varjoansa?
+Jalopeuran luolan suulta meitä juuri vähimmän osataan hakea. Jääköön
+tuo nuori mies Gustavus taivaan tuomittavaksi, minä katson vain
+tarpeelliseksi puhua muutamia sanoja kahden kesken vanhan Eerik piispan
+kanssa, koetellakseni, vieläkö hengen miekka pystyy hänen paatuneeseen
+omaantuntoonsa.
+
+-- No olkoon menneeksi sitten, kunnianarvoisa isä; minä lähden
+kanssanne vielä kerran _peijoonien_ ja _lipevien_ luo, niinkuin äsken
+suvaitsitte lausua. Saattaa olla järkeäkin siinä, mitä Turusta
+sanoitte, ja siellä on minulla muutama vanha ystävä, joitten luona
+saamme turvaa ja suojaa päiväksi tai pariksi.
+
+Näin keskusteltiin metsässä lauhkeana maaliskuun päivänä Turkuun vievän
+tien varrella. Vähän aikaa keskustelun jälkeen siirrymme me tuohon
+tuttuun seutuun, Suomenmaan silloiseen pääkaupunkiin, ja melkein yhtä
+vanhaan piispantaloon lähelle tuomiokirkkoa.
+
+Piispa _Ericus Erici_, liikanimeltään Sorolainen, oli tähän aikaan
+arvoisa vanhus, kahdeksannellakymmenellä. Neljänäkymmentä ajastaikaa
+hän oli ohjaillut Suomen kirkon laivaa, voimatta tosin suojella sitä
+kokonaan kaikilta naarmuilta ja vuodoilta, mutta kumminkin johdattaen
+sen jotakuinkin eheänä ajan tyrskyjen, kuningasten oikkujen, suosion ja
+epäsuosion, liturgiamelujen, paavilaisten harhaoppien ja kankean
+oikeaoppisuuden keskitse. Nyt hän oli kapitulareineen palannut
+Helsingin valtiopäiviltä ja istui iltapäivällä huoneessaan,
+kirjoitellen uutta suomalaista postillaa, jonka hän aikoi painattaa.
+Silloin tultiin ilmoittamaan jonkun muukalaisen matkustajan pyrkivän
+hänen puheilleen. Sitä ei vanhalla piispalla ollut tapana kieltää
+milloinkaan, hän kun oli jokaisen puhuteltavissa, ja niinpä seisoi pian
+hänen edessään sama salaperäinen mies, jonka olemme oppineet tuntemaan
+pater Padillan nimellä.
+
+Kunnianarvoisa pater puhui tietysti latinaa ja oli olevinaan
+matkustavainen _protestanttinen_ lääkäri, joka ei sanonut saattavansa
+lähteä Turusta ennenkuin oli käynyt ilmaisemassa erinomaisen
+kunnioituksensa niin kuuluisalle miehelle kuin piispalle, semminkään,
+koska hän, lääkäri, oli vähän tutkistellut jumaluusoppia ja olisi
+kiitollinen, jos piispa poistaisi hänen epäilyksensä muutamiin
+Augsburgin uskontunnustuksen opinkappaleihin nähden. Se oli hurskaan
+ylipaimenen arkaan kohtaan kajoamista, ja niinpä piispa ryhtyikin
+asianmukaisesti kumoamaan vieraansa epäilyksiä. Mutta kun lääkäri,
+vastoin otaksumista, näkyi tuntevan erittäin hyvin sekä Raamatun että
+kirkkoisät, niin ei tuo kumoaminen ollut niinkään helppoa, ja oikeinpa
+piispa hämmästyi, kun huomasi olevansa vähällä joutua alakynteen. Siinä
+oli jo liikaa mitä maltillisimmallekin luterilaiselle piispalle, ja
+lopulta hän piti oikeutettuna kummastuneena kysyä:
+
+-- _Quid Saulus inter prophetas_? Oletko juutalainen?
+
+-- Mitäpä minä muuta olisin kuin yksinkertainen, taitamaton Cornelius,
+joka kuuntelee Pietarin opetuksia? Kunnianarvoisa isä, näyttäkää
+Raamatun ja kirkkoisien avulla, että minä olen harhateillä, niin olen
+koko maailmalle julistava, miten oppinut olette.
+
+Niissä sanoissa piili eräänlaista pilkkaa.
+
+-- Mitä minulta tahdot? kysyi hän. Sinä et ole se, miksi tekeydyt. Kuka
+olet?
+
+-- Kukako olen? vastasi muukalainen jättäen teeskentelemisensä ja
+ylpeästi nousten tähänastisesta nöyrästä asennostaan. -- Sen sanon
+heti. Minä olen pyhä yhteinen katolinen kirkko, joka vielä, ennenkuin
+sinun päiväsi päättyvät, tahtoo suuren armeliaisuutensa tähden tulla
+sinun, uskonsakieltäneen poikansa luo ja viimeisen kerran tarjota
+sinulle synninpäästöä sillä ehdolla, että kokonaan antaudut sen
+valtaan. Minä tunnen elämäsi, toimesi seurakunnan paimenena ja
+horjuvaisuutesi. Minä tiedän, että sinä yhtä horjuvaisen kuninkaan
+aikana kerran olit taivaan aseena, jolla oikea usko jälleen pantiin
+voimaan näissä pimitetyissä pohjan maissa, mutta samanpa kuninkaan
+keralla sinä uudestaan uskostasi luovuit ja teit itsesi vikapääksi
+syntiin, jota ei anteeksi anneta, nimittäin syntiin Pyhää Henkeä
+vastaan. Sinä olet palvellut, sen tiedän, kahta herraa, ja tämän
+maailman ruhtinas on sinut pettänyt, joten olet häneltä saanut osaksi
+vuoroin kiitosta, vuoroin kiittämättömyyttä. Sinä olet, sen tiedän,
+ollut syytettynä ja ajaksi erotettunakin ylimmäisen paimenen virasta,
+ja tiedänpä vielä, mitä sinä et tiedä, nimittäin, että olet yhtä
+lähellä ajallista kuin iankaikkistakin kadotustasi, sillä hän, jota
+sanotaan kuninkaaksesi ja yliherraksesi -- vaikka kirkon kutsumuksena
+on hallita ruhtinaita eikä totella heitä -- aikoo nyt ottaa sinulta
+itäisen osan hiippakuntaasi ja odottaa vain soveliasta syytä antaakseen
+sinulle viransijaisen. Tämän kaiken minä tiedän, ja siksipä on Rooman
+pyhä isä lähettänyt minut tänne vielä kerran, ja viimeisen kerran,
+avaamaan armon ovea sinulle, uskosi hylänneelle piispalle, ja kysymään,
+tahdotko tunnustaa syntisi ja saada synninpäästön niillä ehdoilla,
+jotka minä määrään. Kas tässä käskykirje, joka minulla on paavin
+lähettiläänä! Sen huomaat kyllä oikeaksi.
+
+Ja hän ojensi piispalle pergamentin riippuvine sinetteineen.
+
+Eerik piispa oli tunnettu sävyisäksi, lempeäksi ja maallisissa
+asioissa toisinaan heikoksi mieheksi. Mutta hänessä, kuten monessa
+samankaltaisessa kovien aikojen miehessä, oli tuon hurskaan sävyisyyden
+perustana luja usko ja vakaumus, mikä tuli ilmi, kun oli kysymys hänen
+hengellisestä virastaan ja sielujen autuudesta. Hän kuunteli
+muukalaisen innokasta puhetta levollisesti, mutta hänen katseensa
+loisti, vaipunut pää kohosi, ja luja ja selvä oli hänen äänensä, kun
+hän vastasi:
+
+-- Eksynyt veljeni! Minun ei tarvitse lukea kirjettäsi; puheesi sanoi
+minulle, mitä minun tarvitsee tietää. Sinä olet tullut tänne kuin susi
+lammasten vaatteissa ryöstämään paimenta laumalta, kun et saanut laumaa
+paimenelta, mikä olisi ollut sinusta mieluisampaa. Sillä mitäpä Rooman
+pyhä isä välittää pian poistuvan ukon sielusta? Mieluummin hän haluaisi
+nähdä nyt, kuten muinaisinakin aikoina, Turun piispain lankeavan hänen
+istuimensa juureen ja tarjoavan hänelle pietarinrahaa muka
+lunastukseksi sieluista, joita ei kumminkaan hän ole lunastanut, vaan
+kaikkien Mestari. Sinä sanot tulevasi katolisen kirkon nimessä, ja sinä
+solvaat kirkkoasi, sillä ne kirkkoisät ja pyhät miehet, joita kirkko
+pitää niin suuressa kunniassa, eivät tulleet milloinkaan Jumalan
+seurakuntaan valepuvussa tai salanimin. Jumalan totuus astuu ihmisten
+eteen selkeänä ja peittelemättömänä kuin auringonloiste leviää yli
+vuorten ja laaksojen, ja niin astui oppi-isämme Martti Lutherkin
+paavienne ja keisarienne eteen, jotka tahtoivat hänet tuhota. Kuule
+minua, turhaan sinä olet tullut tähän maahan, joka pysyy lujana Jumalan
+puhtaassa sanassa ja on valmis verellään vahvistamaan uskonsa. Kuule
+minua, yhtä turhaan olet tullut minunkin luokseni, joka en tunnusta
+muuta omantuntoni tuomaria kuin Jumalan ja hänen evankeliuminsa. Mene
+tarjoilemaan ihmisoppiasi ja omantunnonkahleitasi niille, joilta te
+pidätätte pyhän sanan, meidän kaikkien kurittajan! Minä annan sinulle
+anteeksi ja rukoilen Jumalan Henkeä valaisemaan sinua mitä Hänen
+valtakuntaansa tulee.
+
+-- No niin -- vastasi vieras muuttaen äänensä -- olen puhunut sinulle
+Rooman pyhän isän lähettiläänä, ja sinä olet minun varoitukseni
+hylännyt. On minulla muutakin sanottavaa sinulle, ja sitä sinä kenties
+kuuntelet mieluummin. Sinulla oli poika...
+
+Eerik piispa loi häneen kysyvän katseen.
+
+-- Sinulla oli poika, jonka lähetit opintoja harjoittamaan
+Wittenbergiin. Siitä on nyt jo kolmattakymmentä vuotta. Tämä poikasi
+oli niin onnellinen, että hän itse sen ajan kerettiläisyyden pääpesässä
+löysi ystävän, joka armahti hänen sieluaan ja saattoi hänet takaisin
+oikeauskoisen katolisen kirkon helmaan.
+
+-- Jumala lähetti minulle sen koettelemuksen, huokasi piispa.
+
+-- Tuo poika matkusti jonkun ajan perästä Roomaan ja päätti siellä
+opintonsa eräässä etevimmistä kollegioista. Hän oli lahjakas, ja
+uuttera hän oli. Hänen onnistui saavuttaa pyhän isän luottamus, ja hän
+sai pian korkeita hengellisiä virkoja. Vihdoin...
+
+-- Vihdoin kutsuttiin hänet pois miehuutensa iän alussa -- keskeytti
+Eerik piispa värisevin äänin -- kutsuttiin sinne, missä ei kysytä muuta
+hengellistä virkaa eikä arvoa kuin Hänen ansiotansa, joka kuoli
+syntisten takia.
+
+-- Sinä erehdyt, jatkoi vieras, hänkin lempeämmin. -- Hän ei kuollut,
+hän muutti vain nimensä.
+
+-- Kuinka? Elääkö hän? Mutta sehän ei ole mahdollista: minulla on
+varmat tiedot hänen kuolemastaan.
+
+-- Lienevätkö ne olleet niin varmoja?
+
+-- Niin sanottiin. Jos tuo on vain uusi juoni, niin turhaan raastat
+vanhan miehen sydäntä.
+
+-- Ne, jotka sinulle sen sanoman toivat, pettivät sinua joko tahallaan
+tai tietämättään. Poikasi katosi maailmasta hautautuen luostariin.
+Siellä hän kuritti ruumistaan katumustöillä, joita ei itse pyhä
+Franciscus Assisilainenkaan olisi hävennyt, mutta rauhatonta sieluaan
+hän ei voinut saada vaikenemaan. Oliko se taivaista kutsumusta vai
+oliko se pelkkää hehkuvaa kunnianhimoa? Hän ei tiennyt sitä itsekään.
+Kolme vuotta harjoitettuaan ankaria katumustöitä hän astui jälleen
+maailmaan, hänet lähetettiin vaikuttamaan kirkon eduksi Saksanmaalle,
+Puolaan ja vihdoin Pohjoismaihin ... paavin lähettiläänä...
+
+Eerik piispa nousi seisaalleen, mutta vaipui taas takaisin tuolilleen.
+
+-- Sinä se olet! huudahti hän äidinkielellään, suomeksi. Pojan mukana
+palasivat nuoruuden muistot.
+
+-- Niin, minä se olen, vastasi vieras samalla kielellä ja samojen
+muistojen vallassa.
+
+-- Voi Absalomia, voi poikaani Absalomia! Suokoon Jumala, että voisin
+edestäsi kuolla! vaikeroi vanhus, muistaen miten David kuningas suri
+kapinoitsevaa lempipoikaansa. -- Suokoon Jumala, että voisin lunastaa
+takaisin sielusi.
+
+Muukalainen oli vaiti. Hän lienee taistellut ankaraa sisällistä
+taistelua, ja hetkeksi pääsi hänen sydämensä voitolle, tuo ihmissydän,
+jonka hän jo kauan sitten luuli tukahduttaneensa paastoilla ja
+katumustöillä, jopa niin kokonaan hävittäneensä, että hän sen jälkeen
+oli hengetön olento kirkon palveluksessa: _perinde ac cadaver_, kuten
+julma vala kuului.
+
+Nyt hän heittäytyi äkkiä intohimoisen kiihkoisena vanhuksen jalkoihin
+ja huudahti, suomeksi jälleen:
+
+-- Isä, siunaa minua! Unohda menneisyys! Ajattele tulevaisuutta! Minä
+en saa rauhaa ilman sinun siunaustasi. Katso, elomme on varjoa, sanamme
+haihtuu. Joudu, isä, ennenkuin jälleen voitan oman itseni ja jälleen
+nousen sinua vastaan. Isä, siunaa minua nyt, nyt juuri, nyt juuri...!
+
+Jos hän olisi sanonut vain tuon liikuttavan rukouksen ensi sanat, niin
+olisi isä luultavasti joutunut samanlaisten kuohuvien tunteiden valtaan
+kuin hän itsekin ja täyttänyt hänen pyyntönsä. Mutta hän oli sanonut
+liian paljon, hän oli itse koskettanut esirippua, joka peitti heidän
+välillään olevan kuilun, ja niinpä isä ennätti muistaa olevansa piispa.
+
+-- Tule -- sanoi Eerik piispa verkkaan -- tule syliini kuin
+tuhlaajapoika. Tule ilman ehtoja ja välipuheita, kokonasi, sieluinesi,
+semmoisena kuin kerran olet astuva taivaallisen isäsi eteen, ja minä
+olen siunaava sinua!
+
+Voi, hänkin oli sanonut liian paljon, hänkin antoi sanan kuolettaa
+palavan hengen. Poika tuli entiselleen.
+
+Hän, paavin lähettiläs, pyyhkäisi kädellään otsaansa, ikäänkuin
+karkoittaakseen ihanan, mutta eksyttävän unen, nousi vitkalleen ja
+lausui väräjävin äänin:
+
+-- Et siis tahdo ottaa minua vastaan _semmoisena kuin olen_?
+
+-- Kyllä, semmoisena kuin olet; takanasi tuhlaajapojan elämä,
+sydämessäsi katumus, edessäsi uusi elämä ja yläpuolellasi isäisi
+Jumala.
+
+-- _Reverende domine episcope_ -- vastasi muukalainen ruveten jälleen
+puhumaan yleiskieltä -- sinäpä sen sanoit, ja minä kiitän sinua, että
+jälleen muistutit mieleeni, kuka _sinä_ olet ja kuka _minä_ olen.
+Kirjoitettu on: _propter me demittas patrem et matrem_. Niinpä olen
+minä jälleen oikeauskoinen katolinen kirkko, joka julistaa sinut
+tuhlaajapojakseen ja kysyy sinulta vielä hautasi partaalla, tahdotko
+luopua ravasta, jota olet syönyt, ja palata isäsi huoneeseen?
+
+-- Ja minä -- vastasi Eerik piispa, hänkin latinaksi, ja hänen otsansa
+kohosi ylevänä -- minä olen Jumalan evankelinen kirkko, joka ei
+tunnusta ihmisoppeja, vaan ainoastaan Jumalan ilmoitetun sanan, ja nyt
+kysyn minä sinulta, Gabriel Eerikinpoika, joka olet kieltänyt
+iankaikkisen totuuden, tahdotko luopua paavilaisesta harhaopista ja
+tunnustaa sitä uskoa, jota Kristus ja hänen apostolinsa ovat
+saarnanneet maailmalle?
+
+-- Mitenkä? Oletko unohtanut, vanhus, että kuusitoista vuosisataa puhuu
+sinulle _minun_ kirkkoni uskossa!
+
+-- Erehdyt. Kahdentoista sadan ajastajan pimeys ei ole voinut sammuttaa
+sanan ja apostolisen ajan valoa, jonka Jumala jälleen viritti yöstä
+palvelijansa Martti Lutherin avulla sata vuotta takaperin.
+
+-- Etkö tiedä, luopiopiispa, että lukemattomat pyhimykset ja marttyyrit
+ovat verellään vahvistaneet sen totuuden, jota sinä julkeasti uskallat
+ylenkatsoa!
+
+-- Niin, sanoo profeetta Jeremias, aina vaatteittesi liepeissäkin on
+vanhurskasten verta, ja sinä sanot vielä: minä olen viaton!
+
+-- Meille on annettu taivaan valtakunnan avaimet, valta sitoa ja
+päästää, ja minä sidon sinut Pyhän Pietarin seuraajan nimessä.
+
+-- Herra sanoo Hesekiel profeetan suulla: Ne sielut, jotka te
+vangitsette, olen minä vapaiksi päästävä. Ja niin olen rikki repivä
+teidän päänalusenne ja pelastava kansani teidän käsistänne, niin
+ettette sillenne enää heihin rupea. Ja te saatte kuulla, että minä olen
+Herra.
+
+-- Kylliksi. Me näemme toisemme viimeisenä päivänä. Silloin sanotaan:
+_Unus evehitur, alter manet. Respice finem._ Minä pesen käteni.
+
+-- Ja minä pesen sieluni elävässä vesilähteessä. Mene, babylonialaisen
+porton onneton kumartaja, pese kätesi hänen saastaisessa veressään!
+Minä käyn edeltäsi rukoilemaan puolestasi.
+
+-- Isä ... ei...! En tarvitse sinun esirukouksiasi. Hyvästi!
+
+-- Ja kuitenkin minä rukoilen. Herra valistakoon sinua. Jää hyvästi!
+
+Ovi aukeni ja sulkeutui jälleen. Se oli ajan uksi, joka iäksi erotti
+isän ja pojan toisistaan. Sen oven takana oli iäisyys.
+
+Eerik piispa vaipui voimatonna nojatuoliinsa postillansa ääreen, jolla
+hän aikoi lohduttaa niin monia sieluja. Itse hän tunsi olevansa
+murtunut mies. Piispa oli voittanut, isä oli kukistettu.
+
+
+
+
+12. NEITI KIRSTI FLEMINGIN KIRJE ÄIDILLEEN ROUVA ANNA GYLLENBÖGELILLE
+(OMAA SUKUAAN HORN).
+
+
+Strömsholm 28. p. maaliskuuta 1616.
+
+Armas, rakas Äiti rouva! Nöyrä ja lemmellinen tervehdys, ynnä toivomus,
+että Jumala Kaikkivaltias pitäisi rakasta Äiti rouvaa hyvissä voimissa,
+mitä minäkin joka päivä rukoilen, meille kaikille iloksi ja
+mielihyväksi näissä ajan vastuksissa.
+
+Vaikka minä Kuninkaallisen Majesteetin pikalähetin mukana, joka palasi
+Tukholmasta Turkuun, jo lähetin sen hyvän sanoman, että minä olen
+onnellisesti kestänyt tuon Ahvenanmeren retken vaarat, tahdon kumminkin
+nyt, koska on tilaisuus, toisen lähetin matkustaessa Turkuun,
+kertoa Teille, rakas Äiti rouva, vähän enemmän siitä, mitä tällä
+vaivalloisella matkalla sekä myöskin minun tänne Strömsholmiin tuloni
+jälkeen on tapahtunut. Minun täytyy sanoa, etten minä ilman sydämen
+ahdistusta ajatellut levottomuuttanne, r. Äiti rouva, jota tunsitte
+minun tähteni, sillä tehän, r. Äiti rouva, ensi alussa olitte niin
+kokonaan tätä matkaa vastaan ja monella rakkaalla neuvolla tahdoitte
+saada minut siitä luopumaan, kuten, ainakin senkaltaisesta, joka ei ole
+sopivaa eikä tarpeellistakaan. Mutta sittenkun Te, r. Äiti rouva,
+olitte uutterista pyynnöistäni taipunut ja määrännyt vanhan, uskollisen
+palvelijanne Långströmin minulle suojelukseksi, olin minä omasta
+puolestani hyvillä mielin ja lähdin matkalle Turusta tämän kuun 10 p:nä
+kello 6 aamulla. Koska se oli perjantai, niin varoittivat minua
+muutamat, ettei minun pitäisi lähteä, vaan odottaa lauantaita, se kun
+olisi onnellisempi päivä, mutta siitä minä en huolinut, vaan väitin,
+että kaikki päivät ovat yhtä onnellisia, kun vain ihminen vilpittömästi
+uskoo itsensä Jumalan huomaan ja huostaan.
+
+Me kuljimme neljässä reessä jäällä, pikalähetti edellä ja minä perässä
+Maijun ja Långströmin kanssa, mutta meidän edellämme kulki kaksi
+hiihtomiestä, jotka tutkivat jäätä, voisiko se kantaa meitä. Sinä
+päivänä me tulimme onnellisesti Föglöhön, mutta seuraava päivä ei
+mennyt yhtä onnellisesti, sillä tultuamme puolitiehen Eckerön ja Föglön
+väliä me kohtasimme meren jäässä ison railon, jossa vesi pauhasi kuin
+koskessa, ja koskei meillä ollut venettä, niin meidän täytyi palata.
+Meidän tullessamme takaisin Föglöhön oli siellä kolme muuta
+matkustajaa, jotka myöskin pyrkivät Ahvenanmaalle, nimittäin
+eräs saksalainen tohtori ja hänen tulkkinsa, jolla oli mukana
+mustalaispoika. Koska silloin oli sunnuntaipäivä, olisimme mielellämme
+menneet kirkkoon, ellei pikalähetillä olisi ollut niin ylenpalttinen
+kiire, ettei hän voinut odottaa. Me jatkoimme matkaa ja olimme
+palkanneet neljä miestä, jotka lykkäsivät edellään venhettä; sillä
+pääsimme railon poikki ja saatoimme auttaa muitakin sen ylitse, sillä
+suuri joukko ihmisiä oli tullut saarilta, matkalla kirkkoon, ja sitä
+oli varsin hupaisa nähdä kirkkaassa päivänpaisteessa iljankojäällä.
+
+Pitkälti oli vielä Ahvenanmaan mantereelle, kun rupesi pilveilemään ja
+myrsky pyryilmoineen yllätti meidät. Taidatte vielä muistaa, r. Äiti,
+kuinka Klaus veljellä oli tapana minulle sanoa: sinä olet kaiketikin
+lumikuninkaan ristitytär, koska harvoin on pyryttämättä minun ollessani
+matkalla. Tulikin niin hirveä pyry ja pimeä, ettemme voineet löytää
+tietä ja vietimme yön paljaalla luodolla. En tiedä, olisimmeko siellä
+kuoliaaksi paleltuneet, mutta tohtorin tulkki, vanha, iloinen sotilas,
+keksi keinoja kaikkeen. Hän löysi veden ajamia puita, teki aimo tulen,
+lämmitti meille olutta, jota hänellä oli mukanaan, ja käänsi reet sillä
+tavoin, että saimme niistä suojaa. Niin kului yö jotenkin hyvin, paitsi
+että mustalaispoika teki kiusaa ja lakkaamatta sysäsi hiiliä niin
+lähelle Maijua, että hame kärventyi ja sukkiin paloi reiät, minkä hän
+sanoi olevan hyödyllistä lämmittelemiseksi, kun on kylmä.
+
+Toisena päivänä pääsimme onnellisesti Eckeröhön, vaikka meidän oli
+sangen vaikea kulkea kinoksissa, jotka pyryilma oli kasannut
+valkoisiksi aalloiksi. Mutta Eckerössä saimme levätä kuusi päivää,
+sillä viime myrsky oli repinyt osan Ahvenanmeren jäitä. Ja kuka saattoi
+taata, ettemme saaneet siellä vankeudessa olla hamaan tähän päivään
+asti, kun kerran oli lähdetty suuren, petollisen meren selälle, joka ei
+kanna eikä katkea. Iloksemme tuli kumminkin kolmantena päivänä siitä
+kun olimme saapuneet Eckeröhön, kova pakkanen, niin että saatoimme
+kärsivällisesti odottaa. Aika olisi kuitenkin käynyt sangen pitkäksi,
+ellei saksalainen tohtori, joka oli erinomaisen oppinut ja monia maita
+nähnyt mies, olisi kuluttanut päiviä ja iltoja kertomalla ihmeellisiä
+tarinoita Italian maasta ja Saksan maasta sekä myöskin osaksi Espanjan
+maasta. Mutta hänen kristillisyydestään en minä oikein päässyt
+selville. Hän ylisti paavia ja Sigismundia tahtoen saada minut
+vakuutetuksi siitä, että meidän suvussamme aina on ollut sellainen
+mielenlaatu. Älkää suinkaan uskoko, r. Äiti rouva, että minä annoin sen
+houkutella itseni harhauskoon, toivoen, että meidän esi-isämme, jotka
+ovat tunnustaneet paavin oppia, voivat Jumalan edessä puolustaa
+itseänsä sillä, ettei heillä ollut paremmasta tietoa.
+
+Jää oli 19:ntenä tullut niin lujaksi, että me uskalsimme lähteä
+matkalle jälleen, ja sanoimme "_valet_" tohtorille ja soturille,
+joitten oli määrä mennä merten yli Saksan maalle, mutta Maijupa otti
+reippaat jäähyväiset mustalaispojalta, joka oli häntä matkalla
+huvittanut; hän nimittäin paiskasi pojalle kunnollisen korvapuustin,
+sanoen senkin olevan hyödyllistä lämmittelemiseksi, kun on kylmä.
+
+Me lähdimme aamupimeässä kello neljältä ja kuljimme ensin saarten ja
+kallioitten välitse, mutta kello yhdentoista paikoilla tulimme
+ulapalle, alinomaa tutkituttaen edessämme olevaa jäätä. Nyt oli
+onneksemme hyvä ilma, päivä oli selkeä ja kylmä, jää kirkas kuin peili.
+Se, joka ei ole senkaltaista ennen nähnyt, tuskin saattaa käsittää,
+että meri näyttää marmorilattialta niin kauas kuin silmä kantaa. Sillä
+kohdalla, missä lepuutimme ja syötimme hevosia, ei näkynyt maata edessä
+eikä takana, ainoastaan taivaan pilvet ja jokunen yksinäinen lumen
+peittämä luoto; mutta ihmeellisiä auringon jäälle ja pilviin luomia
+värejä en taida kylliksi ylistää, sillä senkaltaisen saa aikaan
+Kaikkivaltias Jumala, joka vallitsee maan ja meren ja on kaunistanut
+kaiken kultaisella somistuksella. Mitään muuta kertomista ei ole enää
+kuin että me saavuimme onnellisesti Grisslehaminaan kello seitsemän ja
+kahdeksan välillä ehtoolla. Te kyllä tiedätte, r. Äiti rouva, etten
+minä ole pelkuri, mutta sen kyllä voin tunnustaa, että minä sydämestäni
+iloisena tunsin mantereen reenjalasten alla. Perille päästyämme
+huomasimme uskollisen Långströmin palelluttaneen vasemman korvansa, ja
+Maijulta olivat jalat puutuneet, niin että hän putosi istualleen, mutta
+koskei mitään muuta pahaa ollut tapahtunut, niin saatoimme kehua
+kauppojamme ja sanoa ilomielin jäähyväiset petolliselle merelle.
+
+Tukholmassa me viivyimme kaksi päivää Teidän, r. Äiti rouva, r.
+sukulaisenne, rouva Ulfsparren luona, joka otti minut hyvin vastaan ja
+oli hyvissä voimissa. Sieltä matkustimme Strömsholmaan, kun en
+malttanut pistäytyä tervehdyskäynnillä Linköpingissä. Minä tulin
+perille iltapäivällä, ja minut vietiin heti vanhan Kaarina
+kuningattaren luo, joka nyt on vanhuuttaan valkoinen kuin kyyhkynen
+eikä mene ulos huoneistaan muualle kuin kirkkoon, jonne hän kauniilla
+ilmalla kannattaa itsensä kantotuolissa. En saata kylliksi kertoa,
+kuinka armollinen hän oli minulle. Hän sanoi minun tulevan valon
+enkelin tavoin Ebban luo tähän yksinäisyyteen, ja hän pyysi, että minä
+koettaisin kaikin tavoin saada Ebban iloiseksi jälleen. Hän tuli myös
+lausuneeksi, että armaansa kadottaminen nuoruuden iässä on kuin
+vihmoisi lunta kukkasille. Uskokaa minua, r. Äiti rouva, noita sanoja
+kuullessani tulivat kyynelet silmiini, sillä minä kyllä tiesin, kuinka
+Kaarina kuningatar ennen rakasti nuorta Roosenia, kun hänen täytyi
+ottaa vanha Kustaa kuningas.
+
+Minä ajattelin ja mietiskelin, minkähän kaltaisena kohtaisin Ebban tänä
+koettelemuksen aikana, ja olin enemmän kuin tapani on peloissani sen
+asiani esittämisestä, jota varten olin tuon pitkän matkan tullut. Hän
+oli tosin laiha ja kalpea, niinkuin kyllä olin odottanutkin, mutta
+hiljainen ja kärsivällinen niinkuin hän aina on ollut. Häntä
+katsoessani minä ajattelin syviä järviä, jotka niin tyyninä päilyilevät
+viheriäin kunnaitten välissä, ettei kukaan arvaa, minkälaisia aaltoja
+niistä saattaa myrskyssä kohota, joskin syvyyksissä vallitsee rauha.
+Kun hän sai nähdä minut, välähti ensi alussa niin kirkas päivänpaiste
+hänen kauniille kasvoilleen, että minä ajattelin: no Jumalan kiitos,
+kyllähän jää vielä sulaa, kun vain kevät joutuu talven pakkasten
+jälkeen. Mutta samassa minä ajattelin, että minun tuomiseni eivät ole
+ainoastaan kukkasille vihmovaa lunta, kuten Kaarina kuningatar sanoi,
+vaan pikemmin kovia rakeita, ja se pisti kuin keihään kärki sydämeeni.
+
+Vaikka Ebba Brahe sulki minut rakkaasti syliinsä, havaitsin minä kohta
+hänen pelkäävän sitä, mitä minun oli hänelle sanottava. Kuin enteestä
+hän päätti minun puhutelleen häntä, jota hän ajatteli yötä ja päivää,
+ja sen vuoksi hän vältti joutua puheisiin minun kanssani kahden kesken,
+mikä hänelle ennen oli niin mieluista, eikä minussakaan ollut rohkeutta
+heti pyytää sitä, sillä itsekseni arvelin, että pahat sanomat aina
+tulevat liian aikaisin. Ensimmäisinä päivinä me puhelimme niistä
+iloisista päivistä, joina lapsina leikimme yhdessä, ja vanhasta
+kuningattaresta ja Teidän terveydestänne, r. Äiti rouva, ja lanko
+vainajastani Eevert herrasta ja herra Jaakko Pontuksenpojasta ja muista
+sotasankareista, mutta emme sanaakaan hiiskahtaneet kuninkaasta tai
+siitä, mikä lähinnä oli mielessämme.
+
+Niin oltuamme kolme päivää ikäänkuin vierasleikkisillä rohkaisin
+mieleni ja sanoin illalla, kun hän saattoi minut lepokammiooni, että
+hän olisi nyt minun rakkain ystäväni, niinkuin hän aina oli ollut, ja
+kuuntelisi, mitä minulla on hänelle sanomista sydämen kyllyydestä.
+Siihen hän vastasi sanoen kyllä tietävänsä, mitä se koskee, mutta se
+muka saattaa varsin hyvin jäädä sanomatta ikipäiviksi, koska se ei voi
+olla mitään hyvää. Jumala kyllä auttaisi häntä kestämään pahimmankin,
+_jos_ se on tarpeen.
+
+Minä sanoin hänelle: juuri sentähden minä olen tänne tullut, että
+saisit tietää pahimman minulta etkä keneltäkään muulta, sillä vaikkapa
+koko maailma sen sinulle sanoisi, niin sinä et sitä uskoisi, mutta
+minua sinä kyllä olet uskova. Ja kun minä sinulle olen sanonut sen,
+mikä on pahinta, sanon sinulle myös paremman puolen asiasta, nimittäin,
+että sinä tästä lähtien olet välttävä paljon surua ja epätietoisuutta,
+niin että kokonaan voit kääntyä Jumalan puoleen ja tyytyä siihen, mikä
+hänen hyvä, pyhä tahtonsa on. Sillä ainoastaan semmoisella mielellä
+taidat vihdoin saavuttaa pysyväisen onnen.
+
+Näin sanoessani vedin hänet viereeni istumaan, ja hän salli sen
+esteettä tapahtua. Silloin minä kerroin hänelle kaiken, mitä kuningas
+puhui minulle Kyminkartanossa ja minkä te, r. Äiti rouva, jo tiedätte,
+enkä minä salannut mitään. Minun puhuessani sävähtivät hänen kalpeat
+poskensa punaisiksi, ja minä havaitsin, että mitä hän lieneekin
+odottanut, hän ei kuitenkaan ollut odottanut tämänkaltaista kuulevansa.
+Hän ei vastannut sanaakaan minun puhuessani, mutta sitten kun olin
+lopettanut, hän nousi ja kysyi, olinko minä tuon unissani nähnyt, sillä
+muuta totuutta hän ei voinut uskoa siinä olevan.
+
+Minä näin nyt sen, mitä jo kauan olin pelännyt ja minkä tähden olin
+tehnyt tämän vaivalloisen matkan, nimittäin että Ebba sydämessään
+torjui kaiken, mitä muut olivat hänelle sanoneet kuninkaan mielenlaadun
+muuttumisesta, ja uskoi edelleenkin, että kuningas kyllä oli
+kirjoittanut hänelle niinkuin ennenkin, mutta että kirjeet oli häneltä
+kätketty. Minun oli silloin todistettava, että olin puhunut totta, enkä
+minä saata kylliksi kiittää sinua, r. Äiti rouva, että annoit Suitiassa
+käteeni ne kaksi lemmenlaulua, jotka kuningas oli sepittänyt ja joista
+toisen, ruotsalaisen hän oli lähettänyt minulle, Kyminkartanossa, ja
+toisen, saksalaisen, Pernajaan. Ilman noita papereita en minä eikä
+kukaan muukaan olisi voinut saada Ebbaa vakuutetuksi siitä, kuinka asia
+oikeastaan oli. Mutta nyt minä panin ne hänen eteensä ja pyysin häntä
+lukemaan ne tarkasti, liittämään yhteen toisen alkukirjaimet, joista
+muodostui _Christina F._, ja toisen, joista tuli _Fleming_.
+
+En tiedä, kuinka kauan hän lienee tavaillutkaan näitä papereita. Hän ei
+näkynyt ymmärtävän niitä tai ei saattanut lukea niitä itkulta, tai hän
+epäili siinä piilevän jotakin vilppiä. Mutta käsiala oli hänelle
+hyvinkin tuttu, hän ei saattanut epäillä enää. Silloin hän heitti
+paperit luotaan ja katsoi minuun sellaisin silmin, etten minä
+milloinkaan olisi voinut luulla hänen saattavan siten katsoa minuun,
+juuri kuin olisin ollut hänen verivihollisensa. Mutta minä sanoin
+hänelle kyyneleitä vuodattaen, etten minä ole siihen syypää, etten
+milloinkaan ole etsinyt kuninkaan suosiota, mikä olisi minulle suuri
+sydämen suru, ellen minä tietäisi, että se menee pian ohitse. Minä
+lupasin hänelle, etten milloinkaan tapaisi kuningasta, ennenkuin hän jo
+on avioliittoon vihitty, ja pyysin Ebbalta anteeksi, että olin
+viattomana syynä noihin runoihin, pyytäen myöskin häntä muistamaan
+minun uskollista esirukoustani ja sitä rehellistä aikomusta, joka minun
+matkallani oli. Te tiedätte, r. Äiti rouva, että Ebballa on kultainen
+sydän, ja kun hän oli vähän toipunut ensimmäisestä kiihkeydestään,
+sanoi hän kyllä ymmärtävänsä, että asia saattaa olla niinkuin minä olin
+sanonut. Mutta hän ei sillä kertaa sanonut voivansa enempää puhua; hän
+tahtoi ajatella asiaa huomiseen saakka.
+
+Minä heittäydyin vuoteelleni ja itkin. Mutta en ollut vielä maannut
+pitkääkään aikaa, kun Ebba jo tuli takaisin, lankesi kaulaani, sanoen
+nyt hyvin tietävänsä, että minä olen hänen uskollisin ystävänsä; hän
+pyysi minulta anteeksi, että oli ollut niin kiivas minua kohtaan eikä
+heti tahtonut uskoa. Sitten me kauan aikaa puhelimme rakkaasti
+keskenämme hamaan päivän koittoon asti. Hän sanoi minulle kaikki, mitä
+hänen sydämellään oli, ja Te, r. Äiti rouva, kyllä ymmärrätte, mitä se
+oli, mutta minä en nyt siitä kirjoita, koska se on hänen asiansa eikä
+minun. Sitä minä vain en voi jättää sanomatta, että sen yön jälkeen on
+Ebballa ollut enemmän mielen rauhaa kuin moneen aikaan sitä ennen,
+koska hän nyt varmaan tietää sen, mikä ennen oli epävarmaa ja kalvoi
+kuin käärme hänen sydäntään. Ruotsin kuningatar hänestä ei tule, mutta
+sen sijaan hänestä tulee nöyrä, rohkeamielinen nainen, joka on
+sovinnossa Jumalansa kanssa.
+
+Älä siis, r. Äiti rouva, toru itsepäistä tytärtäsi siitä, että hän niin
+tuhman rohkeasti lähti merten jäille tämän asian tähden, josta vihdoin
+kumminkin lienee ollut jotakin hyötyä. Kaarina kuningatar toivottaa
+armollisesti kaikkea hyvää ja myöskin Ebba vakuuttaa sinulle
+kunnioitustaan. Jumala hoivatkoon r. Äiti rouvaa pitkään ikään ja
+onneen,
+             toivoo armaan, rakkaan Äiti rouvan aina kuuliainen
+                            tytär ja nöyrä palvelija
+                              _Christina Fleming_.
+
+P. S. Långström pyytää nöyrästi mainita, että Kimo on hyvässä kengässä
+nyt iljanteiden aikana. Minä olen myöskin saanut juuri kuulla sen
+huhun, että Birkholt on kuninkaan puolesta kosinut erästä Brandenburgin
+prinsessaa. Suokoon Jumala sen olevan totta. Voi hyvin, vergiss mein
+nicht.
+
+                                                      _C. F._
+
+
+
+
+13. HERRA EEVERT KAARLENPOJAN HAUTAAMINEN TURUN TUOMIOKIRKKOON.
+
+
+Kirkkaana iltapäivänä kerran huhtikuun lopulla samana vuonna 1616
+tungeskeli suuri joukko ihmisiä Turun tuomiokirkon isolla ovella. Muuan
+vaaleaverinen nuorukainen, joka vanhanaikaisesta viitastaan ja
+hatustaan oli helppo tuntea nuoreksi herrasluokkaan kuuluvaksi
+maalaisaatelismieheksi, läheni joukossa seisovaa kookasta vanhusta ja
+kysyi, miksi kansaa oli siihen kokoontunut.
+
+Ukko vastasi:
+
+-- Herra Eevert Kaarlenpojan ruumis sanotaan tänään tuotavan
+Kankaisista tuomiokirkkoon, ja tässä nyt odotellaan surusaattoa. Jumala
+siunatkoon Eevert herraa! Kunnon mies hän oli niinkuin hänen
+isävainajansakin, ja kunnon miehenä hän kuolikin kuninkaan ja isänmaan
+puolesta.
+
+-- Niin, sanoi nuorukainen, koko maa suree Eevert Hornia. Tunsitteko
+hänet?
+
+-- Isän minä tunsin hyvin; minä palvelin hänen väessään Liivinmaalla.
+Eevert herralla oli sukkelampi pää, niin sanotaan, eikä kuulu hullumpi
+mieheksi olevan hänen nuorempi veljensäkään, Kustaa herra. Sankarin
+verta on Horneissa ja Flemingeissä; minä olen tosin enemmän Flemingien
+väkeä, mutta kunnia sille, kelle kunnia tulee. Ja hyvää tekee vanhan
+sotamiehen kuulla, että nuoret miehet tulevat kelpo isiinsä.
+
+-- Jos olette ollut Flemingin väkeä, niin kai palvelitte vanhaa Klaus
+herraakin? kysyi nuorukainen, jonka mielenkiinto silminnähtävästi oli
+herännyt, ihastuneena vuosien köyristämään, mutta yhä vielä
+uljasvartaloiseen sotilaaseen.
+
+-- Vähän häntäkin, nuori herra; mutta enemmän sentään hänen hevosiaan.
+Olin jo liian vanha palvelemaan talonpoikaissodassa. Sensijaan minä
+opetin nuorta Juhana herraa ratsastamaan, sitä, kyllähän tiedätte,
+jonka viaton veri vuoti hiekkaan täällä Turun ulkopuolella. Se oli
+julma teko se, herra, mutta Jumalahan yksin tuomitsee ihmisten
+aivoitukset.
+
+-- Tunsitteko herra Arvid Tönnenpoikaa, ja hänen Tavastien sukua olevaa
+poikaansa Iivaria? kyseli edelleen nuorukainen, jonka mieltä nuo
+muistot olivat liikuttaneet.
+
+-- Minä näin heidät Suitiassa ja täällä Turussa. Uljaampia ritareita ei
+ole istunut hevosen selässä joukkoja johtamassa. Verisen lopun he
+saivat Viipurissa, mutta he olivat miehiä, nuori herra, ja heidän oli
+kannettava kohtalonsa julmassa sisällisessä sodassa. He eivät olleet
+viattomia lapsia, jotka eivät ole mitään pahaa tehneet.
+
+-- Sanokaahan: jos mieheltä, jonka edellinen kuningas on mestauttanut,
+on jäänyt poika, ja tämä poika palvelee uutta kuningasta, joka on hänen
+isänsä surmaajan poika -- tekeekö hän oikein vai väärin?
+
+-- Siihen minä saattaisin sanoa, ettei moiseen kysymykseen vastata
+kenelle hyvänsä näinä aikoina. Jos te olette Sten Iivarinpoika
+Tavastien sukua, niin älkää sellaisia asioita kyselkö Flemingin väessä
+palvelleelta.
+
+-- Minä olen hänen nuorempi veljensä Pentti Iivarinpoika ja olen tullut
+tänne Turkuun pyrkimään kuninkaan palvelukseen, jos se muutoin on
+kunnian ja omantunnon mukaista, vastasi nuorukainen luottavasti.
+
+-- No se oli suoraa puhetta, se. Kuinkahan olinkaan niin tuhma, että
+luulin teitä hurjaksi Sten herraksi? Koska te kysytte minulta kunnian
+ja omantunnon nimessä, niin minä vastaankin teille, että ihmisten
+mittapuu on toinen kuin Jumalan. Kirjoitettu on, että Jumala saattaa
+kostaa isäin pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.
+Mutta tämä on hänen maailmanhallintoaan, jota me emme voi tutkia.
+Meille hän on antanut sen lain, että meidän pitää rakastaa
+vihollisiammekin; vielä vähemmän on meillä oikeutta lukea lasten
+syyksi, mitä isät ovat rikkoneet. Menkää, nuori junkkari, ja palvelkaa
+rauhallisin tunnoin uutta kuningasta! Hän on kunnon nuori herra ja
+tarkoittaa maan parasta; sen sanoo teille se, joka on palvellut hänen
+isänsä vihollisia ja jolta entisen kuninkaan väki on polttanut talon.
+
+-- Kiitoksia, vastasi nuorukainen ja puristi ukon kättä. -- Te tiedätte
+minun nimeni; sanokaahan minulle omanne.
+
+-- Teidän nimenne käy maassa kultarahana, mutta minun nimeni on
+vaivainen vaskiropo, jonka edessä vain kerjäläinen kumartaa. Jumalan
+silmissä kaikki kumminkin on samanarvoista. Tahvo minun on nimeni, ja
+uutistaloani sanotaan Ahtialaksi. Oletteko nähnyt uutta kuningasta?
+
+-- En milloinkaan.
+
+-- Tänään sitten saatte nähdä hänen lempeät kasvonsa. Sanotaan hänen
+olleen Kankaisissakin, Eevert herran maahanpaniaisissa, ja kyllä kai
+hän nyt tulee kirkkoonkin, kun ruumis lasketaan kuoriin. Mutta eiköhän
+mentäisi edeltäkäsin sisään, siellä kun saatamme paremmin nähdä? Suntio
+on minun tuttavani; hän kyllä päästää meidät.
+
+Nuori Pentti herra meni mielelläänkin Tahvo ukon kanssa, ja heidät
+päästettiin kirkkoon sivuovesta. Vaikka ulkona oli täysi päivä,
+paloivat kuitenkin vahakynttilät alttarilla, jonka aituus kuten
+pilaritkin oli verhottu mustalla harsolla. Mitä kirkkaimmankin
+auringonpaisteen aikana vallitsi tuossa arvoisassa temppelissä hämärä,
+sillä valoa tuli ainoastaan vähissä määrin pienistä ikkunoista,
+joissa vielä jokin katolisaikuinen lasimaalaus näkyi säilyneen
+vuosisatain ja tulenliekkien hävitykseltä. Katolisuus osasi paremmin
+kuin luterilaisuus sovittaa rakennuslaatuunsa sellaista pyhää,
+ylevää, salaperäistä, joka kuolevaisten silmiltä kätkee Jumalan
+majesteettiuden. Valtavain holvien alla ja juhlallisessa hiljaisuudessa
+täytyi sielun, vaikkapa vasten tahtoaankin nöyrtyä Kaikkivaltiaan
+istuimen juureen. Ja se vaikutusvoima, joka vielä tänäkin päivänä
+ilmenee sellaisissa vanhoissa tuomiokirkoissa kuin Turun kirkko on, oli
+meidän kertomuksemme aikoina mahtava ja valtava. Kuvanraastajapapit
+olivat uskonkiihkoisina Upsalan kokouksen jälkeen hävittäneet
+pyhäinkuvat, mitä vielä oli jäljellä ollut, tai halveksien heittäneet
+ne muun romun joukkoon ylisille, josta niitä meidän aikoinamme on
+löydetty koko joukko. Muuta muutosta kirkon ulkonaisessa asussa ei
+ollut sanottavasti tapahtunut. Ja koko aikakausikin seisoi vielä toinen
+jalka katolisten perintätapain piirissä ja toinen jalka jo lähdössä
+kulkemaan. Vielähän yhä pyhimysten päiviä vietettiin, kirkonkelloja
+siunattiin, sielukelloja soitettiin, ja vaikka messu kävikin ruotsiksi
+tai suomeksi, niin laulettiin vielä latinaksi muutamia rakkaita virsiä,
+joita ei oltu hennottu vaihtaa uusiin, äidinkielisiin.
+
+Kirkko oli melkein tyhjä. Muutamissa perhepenkeissä vain istui
+aatelisrouvia ja -neitejä, jotka olivat jo hyvissä ajoin tahtoneet
+hankkia itselleen paikat. Tottien hautakuorissa paloi lamppu, ja siinä
+oli muuan surupukuinen, harson verhoama nainen, polvillaan kylmällä
+kivilattialla.
+
+-- Kuka tuolla kuorissa yksinään rukoilee? kysyi nuori Pentti herra
+seurakumppaniltaan.
+
+-- Se on Tottin Sigrid rouva, joka rukoilee äitinsä, Kaarina
+kuningattaren, haudalla.
+
+-- Tunsitteko kuningatar Kaarina Maununtyttären?
+
+-- Sotamies parka, joka jos jossakin on vaeltanut, tuntee toki ainoan
+tässä maassa asuneen kuningattaren. Siihen aikaan en kertaakaan tullut
+Liuksialaan ilman, että tuo siunattu rouva ensin kestitsi minua kelpo
+lailla väentuvassa ja kutsutti minut sitten luokseen kertomaan
+entisistä ajoista. Ei ollut sitä köyhää monen penikulman alalla,
+joka ei olisi siunannut Kaarina rouvaa sekä aamuin että illoin
+rukoillessaan, ja yhtä lempeä hän oli kaikille, ylhäiselle ja
+alhaiselle, ystävälle ja vihamiehelle, jopa itse Olavi herrallekin,
+Stenbockille, joka aikoinaan oli ollut niin julma Eerik kuninkaalle.
+Muistan minä vielä sen päivän, jolloin Stenbock oli mennyt Kaarle
+herttuaa piiloon ja ammuttiin kurjana karkulaisena metsässä; muistan,
+kuinka Kaarina rouva silloin haetti hänen ruumiinsa ja haudatutti hänet
+siunattuun maahan, palkiten siten pahan hyvällä... Niin, paljon olisi
+siitä juttelemista. Jumala tuntee omansa; kyllä hän tiesi Kaarina
+rouvan salaiset hyvät työt. Minulle hän oli erittäinkin suosiollinen,
+minä kun nuorena olin ollut Eerik kuninkaan jousimiehiä. Siitä minä
+sain hänelle kertoa useasti. Ja neljä vuotta sitten satuin juuri
+tulemaan Liuksialaan, kun Kaarina rouva oli kuolinvuoteellaan. Minä
+sain tulla hänen vuoteensa ääreen ja sanoa hänelle hyvästit, minä,
+niinkuin muukin talonväki. Ei hän enää jaksanut puhua, viittasihan vain
+Sigrid rouvaa lukemaan hänelle Johanneksen ensimmäisestä epistolasta,
+joka puhuu valosta ja rakkaudesta, ja kun Sigrid rouva oli tullut
+toiseen lukuun ja luki seitsemännestätoista säkeistöstä, että maailma
+katoaa ja hänen himonsa, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy
+iankaikkisesti, silloin me kaikki näimme, kuinka tuon armaan vanhan
+rouvan silmäluomet hiljalleen painuivat kiinni, ja sillä hetkellä hän
+sai autuaan lopun. Niin kävi Kaarina rouvan, ja tytär, joka tuolla
+kuorissa rukoilee, tulee äitiinsä. Poikaa minä en tuntenut. Hän vaelsi
+maita, maailmoita, Juhana kuningasta paeten. Mutta tyttärenpoika, nuori
+Aake herra, taitaa tulla ukko vaariinsa, äitinsä isään, ollen
+huimapäinen ja kovaluontoinen herra, kelpo taistelija, ja niinhän se
+koko Tottien sukukin on vankimpia tässä maassa.
+
+-- Kukas tuo ylhäinen rouva on, joka istuu yksinään penkissä tuolla
+lähinnä alttaria ja jonka penkin ovella seisoo kamarijunkkari.
+
+-- Se on maaherra Juhana de la Gardien emäntä, Kaarina Oxenstjerna,
+ylhäisin Turun kaupungissa. Hovipalvelija, joka nyt lähestyy penkkiä,
+ilmoittaa kaiketi surusaaton olevan tulossa.
+
+Tahvo ukko oli arvannut kohdalleen, sillä kohta sen jälkeen asettui
+kaksi airuetta isolle ovelle, ovet avattiin ja saattojoukko tuli
+näkyviin. Varsinaiset hautajaiset oli vietetty kuninkaan läsnäollessa
+Hornien sukutilalla Kankaisten kartanossa Maskun pitäjässä lähellä
+Turkua, mutta oli myös ryhdytty erikoisiin toimiin, että niin kuuluisa
+sotaherra kuin Eevert Horn, kuninkaan sotataidonopettaja, tuotaisiin
+asianmukaisella komeudella perintökartanosta hautaansa Turun
+tuomiokirkkoon. Ruumissaatto oli pitkä ja loistava. Ensimmäisenä kulki
+sotaväki, sen verran kuin sitä omassa maassa oli saatu kokoon armeijan
+ollessa sotaretkellä; sen jälkeen tuli joukko vainajan alustalaisiin
+kuuluvia talonpoikia, sitten Turun kaupungin porvaristo ja suuri parvi
+Suomen aatelismiehiä. Heitä seurasi airut- ja lipunkantajajoukko,
+sitten tuli ruumisarkku, jota upseerit kantoivat, ja arkun jäljessä
+Eevert Hornin leski, Margareta Fincke ja hänen ainoa poikansa Kustaa,
+joka oli imettäjän sylissä, sekä kaikki kotona olevat Horn-suvun, niin
+Kankaisten kuin Joensuunkin haaran jäsenet. Heitä seurasi piispa
+pappeineen, sitten maaherra ja vihdoin kuningas itse monilukuisine,
+loistavine seurueineen, ja kaikki olivat surupuvuissa. Vartiajoukko ja
+kaksi airutta kulki viimeisenä.
+
+Kansaa tulvi sen jälkeen sisään ja se täytti kirkon.
+
+Hautajaismenot olivat temppelissä kuitenkin lyhyet, jo ennen
+mainituista syistä. Surumarssi soitettiin, messu laulettiin, piispa
+piti lyhyen puheen pääalttarin edessä, johon arkku oli asetettu
+mustalle sametille, ja sen jälkeen kuningas aloitti, kuten
+taistelutantereellakin, rakkaan sota- ja voitonvirren "Jumala ompi
+linnamme", johon kaikki läsnäolevat yhtyivät. Monen silmät
+kyyneltyivät, ja kuninkaan katseen kostea loiste osoitti, kuinka rakas
+vainaja hänelle oli ollut, hänelle niinkuin koko isänmaallekin.
+
+Koko meno kesti tuskin tuntiakaan. Ruumis laskettiin hautaholviin, ei
+kumminkaan Hornien sukuhautaan, vaan Pyhän Ruumiin kuoriin; ympärille
+oli pystytetty ne liput, jotka urhoollinen sotapäällikkö itse oli
+aikoinaan anastanut vihollisilta. Siellä on uljas Eevert Horn levännyt
+hamaan tähän päivään asti, ja siellä hän on lepäävä tuomiopäivään
+saakka, yhä silloinkin, kun Turun tuomiokirkko itse on jo kauan aikaa
+ollut pohjolan ikuisten lumien alla. Hänen ja hänen puolisonsa
+marmoriin veistetyt kuvat ovat melkein turmeltumatta kestäneet
+tulenliekkien ja ryöstäväin vihollisten hävitykset. Suomenmaa, joka ei
+enää palvele pyhimysten jäännöksiä, katselee vieläkin kunnioittaen
+jalon sankarin lepokammiota.
+
+Kuningas lausui muutamia lempeitä sanoja leskelle, Margareta rouvalle,
+ja Sigrid Tottille, puristi heidän kättään ja lähti pois jälleen
+ryhtyäkseen valtakunnan asioihin valppaasti ja tarmokkaasti; sitä
+todistavat tavattoman monet kirjeet ja asetukset, jotka hän antoi
+kolmikuukautisen Turussa-olonsa aikana.
+
+
+
+
+14. KUN KUNINGAS OLI ISÄNSÄ POIKA.
+
+
+Seuraavana päivänä oli maaherra Juhana de la Gardie esittelyllä
+kuninkaan luona linnassa. Kuningas oli suutuksissaan monen monista
+valituksista, joita yhä tuli hänelle. Milloin voudit valittivat, että
+talonpojat niskoittelevat eivätkä tahdo maksaa vielä jäljellä olevia
+Elfsborgin lunnaita ja muita veroja, milloin taas talonpojat valittivat
+voutien luvatonta kiskomista. Se oli sekavan sekava sorron ja
+epäjärjestyksen vyyhti, joka saattoi tehdä lopun enkelinkin
+pitkämielisyydestä ja näytti mahdottomalta selvittää. Maaherra sai
+käskyn tarkasti tutkia, kuka on oikeassa, kuka väärässä; mutta siinäpä
+se vaikein temppu olikin. De la Gardie päätti ohjata kuninkaan
+suuttumuksen toisaalle, missä se saisi purkautua oikeutetumpaan
+suuntaan.
+
+-- Armollinen herra -- virkkoi hän -- te tiedätte kyllä, että Sigismund
+kuninkaan lähettämät miehet ovat yllytelleet talonpoikia Mynämäessä ja
+useissa muissakin kihlakunnissa ja että talonpojat ovat tehneet
+ilmeistä vastarintaa voudeille.
+
+-- Sen kyllä tiedän, Jumala paratkoon -- vastasi kuningas tuimasti --
+eikä se suinkaan tuota teille erinomaista kunniaa.
+
+-- Minun on Ahvenanmaalla onnistunut saada kiinni eräs näistä
+läheteistä, ja hänet tuotiin eilen illalla tänne linnaan. Mitä on
+miehelle tehtävä?
+
+-- Tutkikaa ensin ja hirttäkää sitten!
+
+-- Olen tutkistellut häntä, ja nuoran hän on ansainnutkin, mutta hän
+näkyy valitettavasti olleen vain varsinaisen hirtehisen kätyrinä, ja
+tuo pääroisto on päässyt karkuun. Tämä kiinnisaatu mies puhuu puuta
+heinää, mutta on itsepäisesti ilmaisematta sitä, mikä olisi tärkeintä
+tietää. Käytänkö kidutusta?
+
+-- Tuotakoon mies tänne!
+
+Maaherra antoi käskyn, ja pian kuljetettiin sisään vartiain keskellä
+vanhanpuoleinen ratsumiehen puvussa oleva, raskaisiin rautoihin
+kahlehdittu mies. Kuningas oli luullut saavansa nähdä hiipivän,
+kierosilmäisen konnan, mutta sen sijaan hän näkikin herkulesmaisen
+miehen, jonka kasvoista kuvastui ujostelemattomuus ja hilpeys. Ja kun
+kruunut ovat kysymyksessä, niin sattuu joskus, että kuningas itse
+tutkistelee.
+
+-- Nimesi?
+
+-- Iivari Pärttylinpoika, majoitusmestari kuninkaallisen majesteetin
+palveluksessa siihen aikaan, kun Klaus Fleming herra tässä maassa
+hallitsi, mutta sittemmin armon saanut monen muun kelpo pojan keralla
+silloin, kun teidän majesteettinne nousi valtaistuimelle.
+
+-- Vai niin? Ja minun armoani sinä olet käyttänyt salaa vehkeilläksesi
+minun hallitustani vastaan. Sinä olet täällä ajanut puolalaisten asiaa
+yllytellen kansaa ja levitellen kavaltavia julistuksia maassa?
+
+-- Sallikaa, majesteetti: tämän asian laita on aina sen mukaan, millä
+silmin sitä katselee. Köyhällä miehellä ei ole varaa pitää muuta kuin
+yksi Jumala, yksi kuningas ja yhtä nuttua. Minä olen kruunun koira; kun
+minulle sanotaan "ota kiinni", niin en siinä sen enempää viisastele.
+
+-- No niin. Koirana sinut hirtetäänkin. Kuka oli päämiehesi
+salavehkeissä?
+
+-- Niin, siinäpä sitä juuri ollaankin, majesteetti. Eilen vielä olisi
+vaikka kielen saanut nykäistä suustani, enkä olisi hänen nimeään
+ilmaissut, mutta viime yönä minä makasin linnan tornissa, ja kylmä
+siellä oli niin että puistatti; siinäpä minulla oli aikaa miettiä ja
+tuumailla. Iivari, sanoin minä, Pärttylinpoika, mitä helkkunan kiitosta
+sinä siitä olet saanut, ettäs olet ollut Sigismundin juoksukoirana?
+Rosvon lailla olet salaa samoillut maata ristiin ja rastiin ja kovaa
+kokenut, ja mitä sinä olet siitä hyötynyt? Hui, hai! Tyhjää vatsan
+täydeltä ja tyhjää kukkaron täydeltä. Sata kultakolikkoa sinun piti
+saada kuukaudessa etkä ole saanut viittäkymmentä puoleen vuoteen. Ja
+tallimestari sinusta piti tulla Varsovaan, eikä sinulla ole niin
+hevoskonia; jalkaisin vain olet saanut juosta hölkytellä soita ja
+rämeitä. Hirsipuun sinä palkaksesi saat, Iivari Pärttylinpoika. E-hei,
+kyllä on sentään parempi, että palvelet Kustaata, jos hän tarvitsee
+vanhaa poikaa, joka on ruutia haistellut viisikolmatta vuotta; sillä
+katsokaas, mitä siihen suureen kunniaan tulee, että minustakin tulisi
+pyhimys, en minä huoli koko komennosta, kiitos vain, kyllä minä sen
+kunnian suon niille, joille se paremmin sopii.
+
+-- Pysy asiassa, mies! Kuka oli päämiehesi?
+
+-- Vai niin, luvallanne, koska te, majesteetti, olette niin armollinen
+ja kysytte, niin kyllä minä rehellisesti vastaankin. Enkö minä ollut
+hänelle uskollinen kuin kahva miekalle? Enkö minä olisi sata kertaa
+voinut pelastaa nahkani ja jättää hänet kiikkiin, kun kuljeskeltiin
+maita mantereita ja kanervissa ryömittiin nimismiesten talojen ohitse?
+Mutta pakanan tavalla hän vain minun uskollisuuteni palkitsi, senkin
+kettu. Tiedättekös, majesteetti, millä tavoin minä jouduin kiinni
+Ahvenanmaalla? Tämmöinen oli seikka. Kaikki oli jo valmistettu, me
+olimme palkanneet jaalan, jolla meidän piti lähteä Riikaan; jaala
+olikin jo valmiina redillä, ja me olimme juuri lähtemässä sinne
+veneellä. Olimme jo veneessä, niin tuossapa muistinkin, että minulta
+oli jäänyt taloon pikku oluttynnyri, ja semmoinen juoma kyllä on
+tarpeen merellä kevätkylmillä, ja minä noutamaan purakkoani. Mutta
+sinnepä hitto lennätti pitkäkoipisen nimismiehen, joka oli saanut vihiä
+meistä; minä pakoon, hän perässä. Rannalle tultuamme minä huusin: vene
+hohoi! ja kyllä me kaikki kolme olisimme vallan hyvin ennättäneet
+päästä pakoon, mutta älähän vain! Vene oli laskenut rannasta, heti kun
+oli huomattu, että piru oli merrassa, ja niin ne pettivät minut,
+pakanat, pettivät ja jättivät. No, vähät minä siitä, että Sam poika,
+ryökäle, näytti minulle päälle päätteeksi pitkäänenää, sillä hän oli
+vähää ennen saanut selkäänsä, mutta se pappi -- jaa-a, majesteetti,
+kyllä hän siitä hyvästä vielä saa matona kiemurrella kiirastulessa. Vai
+niin, mikäkö hänen nimensä? Olkoon menneeksi; pater Padilla hänen
+nimensä oli Varsovassa, ja sanottiin hänen olevan Sigismundin
+rippi-isä. En minä sitä niin tarkoin tiedä, mutta Roomasta hän vain
+tuli, se on varma; siitä oli hänellä kirjeitä todisteina.
+
+Kuningas virkkoi muutamia sanoja de la Gardielle latinaksi.
+
+-- Meille on tapahtunut se kunnia, että paavi on usuttanut kimppuumme
+parhaimman vainukoiransa. Tuo Padilla on saattanut böömiläiset
+epätoivoon ja säikäyttänyt kaikki Saksanmaan protestantit. Rasvaisen
+palan teidän nimismiehenne päästi käsistään. Se seikka, että paavi
+juuri hänet lähetti meitä kääntämään, todistaa, että verkon langat
+käyvät Roomasta saakka yli koko Euroopan. Tuo mies, hänen kätyrinsä, on
+syötti vain, joka ei asioita sen syvemmältä ymmärrä, mutta kenties hän
+tietää jotakin, mistä saattaa olla hyötyä. Antakaa hänen vielä olla
+hirttämättä, vartioikaa häntä hyvin ja antakaa hänen puhua minkä
+haluttaa. Ja sinä -- lisäsi kuningas kääntyen vangin puoleen -- marssi
+takaisin torniin, ja sano, etteivät anna sinun palella siellä. Henkesi
+riippuu siitä, puhutko totta.
+
+-- Jos minä olisin tahtonut valheella vapautua, niin olisin kai
+parempaakin keksinyt enkä olisi seisonut tässä tämmöisissä
+rannerenkaissa, vastasi vanki astuessaan vartiainsa välissä ulos, eikä
+ollutkaan miehen rohkea puhe vastenmielistä hänen ankaralle
+tuomarilleen. -- Kyllähän minä olen käynyt monen lurjuksen koulua,
+mutta Iivari Pärttylinpoikapa onkin ollut liian tuhma oppiakseen heidän
+temppujaan. Jos, majesteetti, tahdotte osoittaa armoanne vanhalle
+soturille, joka on taistellut isäänne vastaan, niin pankaa kuusi miestä
+riviin ja niille kelpo musketit kouraan ja käskekää niiden tähdätä
+tarkasti Iivari Pärttylinpojan leveään rintaan. Nuorasta en minä ole
+milloinkaan oikein pitänyt.
+
+Viimeiset sanat eivät enää tulleet majesteetin korviin. Hän oli jo
+saanut tarpeekseen vangin lörpötyksistä.
+
+-- Onko teillä muuta ilmoitettavaa? kysyi kuningas de la Gardielta.
+
+-- Muuan nuori mies, joka sanoo olevansa Pentti Iivarinpoika Tavast,
+Kurjalan herroja, pyrkii teidän palvelukseenne, armollinen herra,
+aateliseen lippukuntaan.
+
+-- Iivarinpoika, Kurjalan herrojako? Kyllikseni olen jo saanut hänen
+veljestäänkin, Stenistä. Hurjaa verta tuo Tavastien veri.
+
+-- Tämä nuori mies näyttää vähän kesymmältä, vastasi maaherra
+hymyillen. Hänen sukunsa on tämän maan vanhimpia, ja Tavasteilla on
+paljon vaikutusvaltaa.
+
+-- Enkö minä ole koettanut poistaa sitäkin verivelkaa? sanoi kuningas
+vastenmielisesti. Tuokaa sisään hänet!
+
+Pentti Iivarinpoika astui sisään. Hänen poskensa olivat valkoiset kuin
+lumi, ja kuningas ymmärsi väärin syyn nuorukaisen kalpeuteen.
+
+-- Kuinka? sanoi hän tuimasti. Sotamieheksikö aiot ja kalpenet sen
+kuninkaan edessä, joka on johtava sinut taisteluun?
+
+Nuori mies ei voinut vastata sanaakaan.
+
+-- Mene! jatkoi kuningas yhtä tuimasti. -- Minun sotamiesteni täytyy
+uskaltaa katsoa itse perkelettäkin silmästä silmään. Miehiä minä
+tarvitsen enkä lellipoikia.
+
+-- Suvaitkaa kuulla minua, änkytti nuori maalaisherra, joka kumminkin,
+kun häntä pelkuruudesta syytettiin, tunsi tarpeeksi paljon Tavastien
+verta kuohuvan suonissaan.
+
+-- Mitä sinulla on sanomista minulle?
+
+-- Jos kalpeakin lienen -- jatkoi Pentti, jossa suuttumus jo alkoi
+päästä voitolle luontaisesta kainoudesta -- jos kalpeakin lienen, niin
+älkää minua halveksiko sentähden, että muistan isiäni.
+
+-- Ymmärrän. Isäsi ja isäsi isä ovat kuolleet kavaltajan kuoleman. Jos
+heitä muistelet, miksi olet tullut tänne? Miks'et odota Kurjalassa
+ensimmäistä täällä syntyvää melskettä, joka on pelastava maan minun
+hirmuvallastani ja julistava esi-isäsi pyhimyksiksi?
+
+-- Suvaitkaa vielä kerran kuulla minua, majesteetti! nuorukainen
+puhkesi uudelleen sanomaan, posket suuttumuksesta hohtavina. -- Minun
+esi-isäni saivat kavaltajan kuoleman, vaikka olisivat ansainneet
+toisenlaisen palkan laillista hallitsijaansa kohtaan osoittamastaan
+uskollisuudesta -- ja siinäpä syy, miksi minä seison tässä. On
+niitäkin, jotka sanovat, ettei minun, isieni pojan, sovi kohdata teitä,
+majesteetti, muulla tavoin kuin vihollisena ja paljas miekka kädessä
+taistelutantereella. Jos tietäisin, mitä nuo veriset haamut ajattelevat
+siitä, niin olisin tullut tänne keveämmin mielin. Mutta, majesteetti,
+minä tulen uskollisena alamaisena, koska teillä ei ole mitään osaa
+siinä, mikä on tapahtunut, ja minä pyydän nöyrimmästi saada tarjota
+vähäpätöisen palvelukseni teille, jottei ainoastaan isieni muisto
+minussa puhdistuisi, mitä he eivät tarvitse, vaan jotta myöskin te,
+majesteetti, minun uskollisuuteni tähden antaisitte heille takaisin
+kunnian, koska heille ei enää voi henkeä antaa takaisin.
+
+Kuningas Kustaa Aadolf oli sekä luontaisen lempeytensä johtamana että
+viisaana valtiomiehenäkin koettanut poistaa isänsä verisiä jälkiä,
+mutta kovin herkästi koski häneen vähinkin, mikä loukkasi hänen isänsä
+muistoa. Nuorukaisen sanat eivät häntä miellyttäneet; hän oli
+ennestäänkin jo ärsytetty; nyt hän kuohahti.
+
+-- Tuomiolleko sinä käyt kuninkaasi kanssa, mieletön poika?
+Kuninkaallesiko tahdot opettaa, mikä muka on oikeata ja mikä väärää?
+Mene, kiitä nuoruuttasi ja kokemattomuuttasi, etten anna sinulle
+selvempää tietoa alamaisen velvollisuuksista! Minä olen jo saanut
+kyllikseni teistä, hurjat Tavastit. Isäni, jota te solvaatte, antoi
+sulasta armosta teille takaisin Kurjalan kartanon, jonka omistamisen
+oikeuden olitte menettäneet. Varokaa, etten minä ota hänen lahjaansa
+takaisin.
+
+Hetkiä oli, jolloin lempeä Kustaa Aadolf muistutti rautaista isäänsä;
+harvinaisia ne olivat, mutta tämä oli niitä hetkiä. Nuorukainen, joka
+jo oli notkistamaisillaan polvensa ankaran valtiaan edessä, peräytyi,
+puolittain masentuneena, puolittain vihan vallassa. Linnan pihalla hän
+vasta toipui, ja loukattu ylpeys sai hänet purskahtamaan itkuun.
+
+-- Voi äiti, vaikeroi hän, oikeassa sinä sittenkin olit! Mitäpä hän
+huolii _minun_ isieni tuomiosta, kun asia koskee _hänen_ isänsä
+verivelkoja? Ja on kumminkin ollut aika, jolloin Tavastit olivat aivan
+samanarvoisia kuin Vaasat. No niin, päätökseni on tehty. Minä tarjoan
+palvelustani Sigismundille. Oikeutta on minun saatava täältä tai
+sieltä.
+
+-- Etsikää oikeutta siltä tuomarilta, joka yksin tuomitsee oikein
+ihmisen aivoitukset! lausui hänen takanaan tuttu ääni. Vanha Tahvo
+seisoi linnanpihalla ja oli kuullut hänen katkonaiset sanansa.
+
+-- Pitääkö siis kaiken oikeuden maan päällä joutua poljetuksi? huudahti
+nuorukainen kiivaasti.
+
+-- Ja mistä minä oikeutta sain, kun minut kahdesti karkoitettiin omasta
+kodistani? Herraan Jumalaan minä luotin ja rakensin tupani kolmannen
+kerran. Siellä minä jälleen kärsin väkivaltaa, mutta miksi olisin ollut
+epätoivoissani? Apu tuli hädän hetkenä, ja niin se aina tulee. Tänään
+olen valittanut kuninkaalle voutien kiskomisesta. Kuningas on luvannut
+tutkituttaa asiani, mutta en minä luottamustani pane ruhtinaihin, minä
+turvaan kuningasten kuninkaaseen. Näettekös, nuori herra, noita
+muukalaisia vankeja, jotka korjaavat linnan muuria kaksi vuotta
+takaperin sattuneen tulipalon jälkeen? Mitähän lienevätkään väkeä?
+
+-- Olen kuullut sanottavan, että täällä on puolalaisia, Liivinmaalta
+saatuja sotavankeja.
+
+-- Niin, niitä ne kai lienevät. Mihinkähän luulette noitten
+vankirukkain luottavan ja turvaavan ollessaan täällä vieraalla maalla?
+
+-- Siihen kai, että heidät vaihdetaan pois, kun rauha tulee.
+
+-- Mutta ennenkuin rauha tulee, saattaa puolet heistä kuolla vieraalla
+maalla. Katsokaa, niin vähän merkitsee maallisiin asioihin luottaminen.
+Mutta pankaa te turvanne parempaan, niin oikeus on lähellänne silloin
+kuin sitä vähimmin ajattelette.
+
+Samassa tuli adjutantti Pentti Iivarinpojan luo, tuoden käskyn, että
+nuori herra palaisi maaherran luo, jolla on jotakin sanomista hänelle.
+Nuorukainen meni, ja vanha Tahvo jäi katselemaan vieraan maan vankeja.
+Hetken perästä Pentti herra palasi iloisempana.
+
+-- No, mitäs minä sanoinkaan? virkkoi vanha Tahvo hymyillen. -- Joko on
+oikeus lähellä? Aikaisinhan se tulikin.
+
+-- Maaherra on meille sukua äitini puolelta ja sanoo lepyttäneensä
+kuninkaan vihan. Vähään aikaan en saa vielä tulla kuninkaan näkyviin,
+mutta juhannuksen maissa, niin hän arvelee, minä pääsen varmaan
+aateliseen lippukuntaan.
+
+-- Niin, sen minä kyllä uskon meidän nuoresta herrastamme ja
+kuninkaastamme. Äkkipikainen hän on, aivan sukuunsa, mutta hän katuu
+pian ja silloin hän on lempeä kuin päivänpaiste. Jumala olkoon
+kiitetty, kun antaa senkaltaisia ruhtinaita! Nyt on oikeus pääsevä
+valtaan ja vääryys väistyvä. Mutta kaikessa luottakaamme ainoastaan
+Herraan Jumalaan.
+
+
+
+
+15. JUHANNUSPÄIVÄ TROLLBÖLESSÄ.
+
+
+Vuodet ja päivät kuluvat, kohtalot vaihtuvat, maat muuttuvat, kansoja
+kaatuu, kansoja nousee, kukoistus kuihtuu, ja se, mikä on kuihtunut,
+tekee jälleen kukkaa, salaiset voimat, alinomaa toimivat ja kumminkin
+alinomaa hämmästyttävät, vaihtavat luonnon ja elämän kätketyt pääomat
+aina uusiin olemassaolon muotoihin. Me näemme joka päivä, kuinka ukot
+vanhenevat, lapset kasvavat, syksyt pimenevät, keväät kirkastuvat
+valoisiksi, emmekä saata kylliksi kummastella, ettei toinen ole
+toisensa kaltainen. Mutta luonnossa ja ihmiselämässä ilmaantuu väliin
+niin hämmästyttäviä vaihteluja, että kaikki näyttää muuttuneen yhdellä
+ainoalla viittauksella ja että senkin, jonka katseen tottumus on
+tylsistyttänyt, täytyy havaita vaikuttamassa olleen käden, joka
+näkymättömänä vallitsee koko maailmanjärjestystä. Tällaisista vaiheista
+juuri on sanottu, että "ajan käärme luo nahkansa ja aikakirjoissa on
+kuunkäänteitä".
+
+Niin oli laita Suomessa vuonna 1617. Arojen hirvittävä lohikäärme oli
+jo kauan aikaa kiemuroineen sortavana, murtavana kahleena ahdistanut
+maata. Tällöin aukeni yksi sen mutkista, maa sai hengittää, ja käärmeen
+luoma nahka virui kuin mikä harjanne ikään Inkerinmaan äärettömillä
+rämeillä. Tuota ei vielä selvään käsitetty, mutta jo tuntui
+helpommalta, niinkuin rotkoon paenneesta pakolaisesta tuntuu hänen
+jälleen päästessään oikaisemaan itsensä ja saadessaan hengittää Jumalan
+ilmaa.
+
+Kevät oli ollut myöhäinen ja kylmä, lumi oli pysynyt tavattoman kauan
+mäkien pohjoisilla rinteillä; aikaisimmat muuttolinnut olivat
+paleltuneet kuoliaiksi, ja kaikki, mikä oli sulanut tahi yrittänyt
+kukoistaa päivän paistaessa, oli jälleen jäätynyt ja lakastunut kylminä
+öinä. Vasta kesäkuun keskipalkoilla tuli lämmin tuuli. Mistä? Niin, sen
+tiesi ainoastaan Hän, joka tietää tuulien tiet. Ei tullut keväinen ilma
+etelästä eikä lännestä, ylitse jääkylmän meren, joka imi itseensä
+kaiken lämmön rannikoistaan; eikä tullut se idän sumuisilta soilta,
+Lapista sitäkin vähemmän: siellä oli vielä kaikki lumen vallassa. Se
+tuli, niinkuin kaikki hyvä, ylhäältä, siitä voimasta, joka
+henkäyksellään muuttaa erämaat yrttitarhoiksi. Viikossa oli kaikki
+muuttunut ja ihmetyö tehty. Muutama päivä vain, niin talvi oli poissa
+ja suvi tullut. Keväimen hento, surkastunut lapsi kasvoi äkkiä
+kukoistavaksi nuorukaiseksi, repi Kullervon lailla kapalonsa
+kätkyessään ja heitti ne riemuiten kesän vihannoiville kedoille.
+
+Vain Pohjolan maat yksin saavat nähdä ja tuta tuommoisia Luojan
+"tulkoon" sanoja. Mikä armas vihreys kentillä! Mikä tuoksu metsissä!
+Mikä viserrys joka oksalla! Mikä hekuma hengitettävänä, mikä
+vavahteleva elämä kaikissa kimaltelevissa aalloissa, jok'ainoassa
+mättäässä, jossa liikkuu miljoonittain eläviä olentoja riemuiten
+uudesta olemassaolostaan!
+
+_Trollböle_ oli nimeltään muuan pieni, pitkälle mereen pistävän Suomen
+mantereen eteläisimmän kärjen Hankoniemen itäisellä rannalla oleva
+talo. Kansantarut, joista talokin on nimensä saanut, ovat aiheutuneet
+koko paikkakunnan luonteesta.[6] Niemen keskitse kulkeva autiovuorinen
+harjanne, jonka rotkoissa asuu tonttuja ja aaveita, kohoaa aivan talon
+takana. Vuorten välissä on kolme pientä ja salaperäistä lampea, jotka
+ovat omansa metsän sinipiikojen kuvastimiksi. Lampien liika vesi
+purkautuu pienenä, viehättävänä jokena, joka jyrkkäin äyräittensä
+välitse kiemurtelee mereen, käyttäen uutteraa myllyä ja muodostaen
+laskupaikassaan mieluisia kisakenttiä kuteville kaloille. Mutta kun
+joen kierteitä seuraten astutaan rosoisilta vuorilta alas talon luo
+harjun rinteelle, niin aukeaa äkkiä eteen huikaiseva näky: Pohjanlahti
+ja vastaisella rannalla oleva vähäinen Tammisaaren kaupunki valkoisine
+kirkkoineen ja punaisine taloineen.
+
+Totta kyllä, ettei tämän kertomuksen aikaan vielä ollut, niinkuin nyt,
+rautatietä suorine penkereineen ja höyryävine vetureineen talon
+alapuolella, lähempänä meren rantaa, mutta sen sijaan kohosi salo
+korkeana Hankoniemen vuorilla ja hiekkakankailla. Trollböle, joka
+nykyjään on köyhä ja unohduksissa, oli silloin varakas talo, joka kaasi
+kaskea ja teki matkoja Tallinnaan, siten hankkien sivutuloja. Tänään
+oli kaikki juhlallisesti järjestetty: talon vanhin poika vietti häitään
+vanhan Ahtialan Tahvon pojantyttären kanssa, saman Tahvon, joka ennen
+oli asunut Hankoniemellä, missä nuoret olivat usein yhdessä olleet
+puolukkametsässä.
+
+Oli juhannuspäivä, kello yhden paikkeilla iltapuoleen. Talossa
+ei ollut ketään, sillä kaikki olivat lehvillä ja kukkasilla
+koristetussa kaupungin kirkossa, jossa nuori pariskunta vihittiin.
+Viisitoistavuotias paimentyttö istui yksinään vuoren rinteellä, talon
+lehmiä kaiten. Ei ollut koskaan, niin tyttö arveli ja ajatteli, lahti
+ollut niin välkkyvän kirkas, metsä ei ollut milloinkaan ennen tuoksunut
+niin suloiselta, kimalaiset eivät olleet vielä milloinkaan ennen niin
+ahkerasti hyrisseet laakson omenankukissa ja rinteen pähkinäpuissa.
+Uuteen elämään elpyminen hurmasi koko luontoa, ilma loisti, taivas oli
+häikäisevän sininen, ja taivaankannen keveät, valkoiset hattarat
+näyttivät levitetyin siivin leijailevilta kyyhkysiltä. Tyttösessä
+heräsi halu laulaa yksinäisyytensä iloksi. Missäpä hän laulaisikaan,
+ellei tässä? Milloinka hän laulaisikaan, ellei nyt? Mutta syvän laulun
+synnyttää kaipuu ainoastaan, ja mitä hän kaipasi nyt, juuri nyt
+juhannuksena, metsän viettäessä häitään, missä hän oli morsiustyttönä?
+Siksipä hän lauloi ensin vallattomasti ja leikitellen:
+
+    Ja neitonen lähti kankahallen,
+    kanervaisellen.
+    Katos sinne mun kenkäni silkkinen,
+    soma sulkkuinen.
+    Ken luullut ois, ken?
+    Nyt paljahin jaloin ma juoksentelen,
+    te-le-len!
+
+    Käy metsänhaltia kankahallen,
+    käy laahustaen.
+    No löysitkö kenkäni silkkisen sen,
+    soman sulkkuisen?
+    Kukas muu, ken, ken?
+    Tuhat tonttusta saihan purtiloks' sen,
+    sen-sen!
+
+Laulaessaan nousi tyttönen vuorelle, nähdäkseen, joko hääjoukko on
+tulossa kirkolta. Ei ketään näkynyt, hän tunsi olevansa yksin, vuori ja
+metsä olivat hänen ainoat uskottunsa. Hän laskeutui ensin lampien
+rannalle, sieltä joelle, astui paljain jaloin virtaan ja katseli
+huvikseen, miten kirkas vesi solisten vieri kivien välitse. Sitten hän
+sitoi lumpeenlehdistä seppelen, kietoi sen mustille hiuksilleen ja
+katseli kuvaansa vedestä. Yksinäisyys, seppele ja odotettavissa oleva
+hääväki saattoivat hänet ajattelemaan sitä päivää, jolloin hän itse oli
+seisova papin edessä morsiamena. Hän nousi jälleen vuorelle, pysähtyi
+vanhan, sammaleisen hongan viereen, taputti sitä rakkaasti ja lauloi
+nyt toista säveltä, sen mielialan valtaamana, missä monen monet
+Pohjolan lauluista kaikkina aikoina ovat syntyneet:
+
+    On morsiona niin hienona ma, korut on puvussain
+    kuin rikkahimpain,
+    ja pappi se sanovi aamen.
+    Mut' honkapa vain
+    on sulhasenain,
+    hän ottavi mun,
+    oman rakastetun,
+    ja nyt sanoo kallio: amen.
+
+-- Kovinpa olet saanut vanhan sulhasen, virkkoi muuan ylhäinen
+aatelisneiti, joka äkkiä tuli esiin palvelustyttöineen ja oli kuullut
+paimentytön laulun.
+
+-- Kyllä tämä on yhtä hyvä kuin joku toinenkin; se ei karkaa pois, se,
+vastasi tyttö ja taputti jälleen leikillään uskollista ystäväänsä.
+
+-- Oletko kuullut, milloin luullaan sotaväen tulevan tänne
+Hankoniemestä?
+
+-- Mitä sanottekaan? Sotaväenkö? Mitä se täällä tekee, kun se saa
+tapella muuallakin?
+
+-- Etkös sitten tiedä, että nyt on rauha maassa, ja nyt palaa sotaväki
+sodasta kotia? Etkö ole kuullut kirkossa rauhankuulutusta?
+
+-- Mitä sanottekaan? Onko rauha maassa? Nyt käy tallipässi äkäiseksi,
+sillä se ei siedä sotaväkeä, ja härkä joutuu aivan suunniltaan, kun se
+vainuaa huoveja. Mutta kas, tuollahan ne tulevat; heleijaa! -- Ja
+hiukset hajallaan tyttö juoksi vuorelta alas hääväkeä katsomaan.
+Samassa hän muisti oman arkisen pukunsa, joka sangen vähän soveltui
+tuohon juhlalliseen tilaisuuteen, hillitsi juoksunsa ja pujahti
+saunaan, jonka akkunan aukosta hän näki sekä tien että talon.
+
+Hääjoukko lähestyi: etumaisina kulki jalkaisin kaksi soittoniekkaa,
+joista toinen pinnisti kummallisia säveleitä isosta mutkikkaasta
+vaskitorvesta, toinen paukutti rumpua minkä jaksoi -- viuluja ei siihen
+aikaan vielä maassa tunnettu. Näiden jäljessä ajoi kaksi puhemiestä,
+sitten seurasi kuusi sulhaspoikaa ratsain ja kuusi morsiustyttöä
+rattailla. Sitten tuli morsiuspari, sen jälkeen kirkkoherra, Sigfrid
+mestari, ajaen morsiamen iso-isän rinnalla, sitten morsiusparin
+vanhemmat ja viimeisinä muut vieraat. Hamasta pakanuuden ajasta saakka
+pyhänä pidetyllä tammella oli myös asianmukainen osansa juhlasaatossa.
+Kaikilla nuorilla pojilla ja tytöillä oli tammen oksia kädessä,
+morsiamen päässä oli tammenlehvistä ja ruiskukista sidottu seppele;
+morsiusparin sekä useain muittenkin hevosten valjaat olivat koristetut
+kedon kukkasilla, ja kaikki se teki saattojoukon näöltään iloiseksi ja
+eloisaksi.
+
+Hääväen tultua taloon saatettiin nuorikot juhlakulussa tupaan, joka oli
+juhlallisesti koristettu ryijyillä, lehvillä ja kukkasilla. Ensin
+laulettiin virsi, jonka jälkeen Sigfrid mestari piti kauniin ja
+opettavaisen tervehdyspuheen. Vasta sitten asettuivat asianomaiset
+kunniasijoilleen, ja sen jälkeen kävi kiertämään tuliaismalja, hopeinen
+pikari Kustaa kuninkaan ajoilta, täynnä vahvasti maustettua olutta.
+Nuorikkojen oli juotava kaikkien malja, ja isolle pöydälle pantu
+tinalautanen muistutti, vieraita panemaan siihen roponsa sodassa
+kaatuneiden köyhäin sotamiesten leskille ja lapsille. Paljon ei siihen
+kerääntynyt; vaskirahat todistivat, että aika itsekin oli
+vaivaishoitolainen, mutta kunnia-asiahan oli panna jotakin kilahtamaan,
+ja alinomaa lautanen kilahtelikin. Sen jälkeen vieraat hajaantuivat.
+Osa jäi oluen ääreen tupaan; toiset menivät yksinäiselle eteläpuolella
+olevalle Tonttuvuorelle, jonka juurella oli pyhä lähde. Siellä oli
+tapana uhrata rahoja, neuloja, nappeja, aivan kuten pakanuudenkin
+aikoina. Varovainen sulhanen oli jo edellisenä iltana uhrannut siellä
+suojelushengille hopearahan, ja kun nyt morsian vanhan tavan mukaan
+uhrasi samaan lähteeseen hopeisen rintaneulan, niin arveltiin, että
+luonnonvoimat oli lepytetty.
+
+Mutta muutamien mielestä ei siinä vielä ollut tarpeeksi. Eräs vanha
+eukko piti välttämättömänä lepyttää neitsyt Maariaakin. Hän astui
+esiin, niiata naksautti, kastoi lähteeseen yhdeksästä erilaisesta
+kukasta sidotun vihdan, pirskoitti morsiamen päälle _pyhää vettä_ ja
+kulki sitten yhdeksän kertaa nuoren morsiamen ympäri, verkalleen
+lausuen seuraavat loitsusanat:
+
+    Meni neitsyt Maaria metsähän,
+    käärmettä päähän polki;
+    morsiamelle nyt mitähän
+    minä pyytäisin julki?
+    Kuus' seikkaa on tarpeen, ei muuta mitään:
+    täys säkki, lapsia paljon ja pitkä ikä,
+    hyvä terveys, rakkaus ja sitten,
+    että pääsee luo enkelitten.
+
+Sen jälkeen piti morsiamen kiinnittää kukat rintaansa ja panna ne yöksi
+päänsä alle. Tietymätöntä on, mitä arvoisa Sigfrid mestari olisi
+sanonut tuosta katolisen ajan jäännöksestä, jos hän olisi ollut läsnä
+pyhällä lähteellä. Silloin astui muitten joukosta esiin muuan
+vanhanpuoleinen, harteva mies, joka varsin kekseliäästi oli koettanut
+salata ratsupukunsa puutteita juhlanmukaisilla kukkasilla ja tammen
+lehvillä.
+
+-- Kas vain! sanoi hän ja iski silmää kuin konsanaankin vanhalle
+tuttavalle. -- Kuinkahan lie nyt katkismuksen laita? Mitähän sanonevat
+piispa ja konsistori siitä, että niin puhdasuskoinen ihminen kuin Tofön
+Agneta muori tuommoista taikauskoa istuttaa kansaan kaikkeen?
+
+Siitäkös Agneta muori suutahti, eikä jäänyt mies vastausta vaille.
+
+-- No, mutta sen minä sanon, vastasi hän, ihmeitä tässä maailmassa
+näkee! Ensi kertaa, totta tosiaankin, semmoinen vanha olutratti kuin
+Iivari Pärttylinpoika päästää oluthaarikan käsistään, ennenkuin
+viimeinenkin tippa on juotu. Ja ihmeeksi kai käy piispan ja
+konsistorinkin, kun saavat tietää, että sellainen pääpaavilainen kuin
+samainen Iivari Pärttylinpoika, joka äsken oli paavin opissa korviaan
+myöten, nyt on moista kyytiä tullut paremmaksi kristityksi kuin muut
+ihmiset. Mutta piiskuri se sittenkin enimmin kummastelee, kun on
+kadottanut niin hyvin ansaitsemansa saaliin, jolle hän jo monta vuotta
+on varustellut paulaa kaulaan. Ja nyt hän rupeaa tässä saarnailemaan,
+mokoma!
+
+-- No, hyi häpeä, kukas nyt noin pahaksi panee niin vähästä! vastasi
+kuluneen nutun verhoama mies niin hyväntahtoisen röyhkeästi kuin
+miehekkään majoitusmestarin Iivari Pärttylinpojan aina oli tapana. --
+Muistatteko vielä, kun sieppasin teitä molemmin käsin kaulasta ja
+suikkasin suuta aivan Pohjanpitäjän kirkonmäellä? No, onhan siitä jo
+aikaa. Jos olette mieheenne ikävystynyt, niin nykäiskää vain minua;
+minä olen ollut hyvissä väleissä kuninkaallisen majesteetin ja kruunun
+kanssa siitä saakka, kun seisoin Kustaan edessä silmää räpäyttämättä.
+Kuningas, tietäkääs, arveli, että minä olen mies, minä, ja minä älysin
+myös, että hänestä saattaa tulla kelpo sotilas aikaa voittaen, jahka
+hän vain saa paremmin oppia hevosten hoitamista. Sen olen minä sanonut
+hänelle ja jätettyäni Sigismundit oman onnensa nojaan on minusta nyt
+tullut kuninkaallisen majesteetin uskollinen hevosenkengittäjä ja
+ensimmäinen mies katsastuksissa. Mutta kas semmoiset seikat käyvät yli
+teidän ymmärryksenne, te hailinhapattajat! Yksi asia minua kaduttaa, se
+nimittäin, etten teettänyt kelvollista nuoraa Sam pahukselle. Pater, no
+niin, siinä olisi ollut aika makea pala paholaiselle. Mutta mitä siihen
+tulee, että minä muka olen jättänyt oluthaarikan puolilleen, niin se on
+sulaa sotilaan solvausta. Puolilleen se kyllä jäi, koska minä odottelen
+saavani nähdä aatelisen lippukunnan kulkevan tästä ohitse. Mutta
+sanokaa, luulettekos, että oluesta ennättää tulla loppu, ennenkuin minä
+joudun tupaan takaisin?
+
+Agneta oli kärsivällisesti odotellut tämän pitkän puheen loppua toivoen
+saavansa vastata hänkin pari kolme kovaa sanaa, mutta muorin toivo
+raukesi tyhjiin. Kolme, neljä lippukuntaa etelästä päin tulevaa
+ratsuväkeä läheni verkalleen, toitotellen torvillaan iloista
+tervehdystä. Heidät oli laskettu maalle Hankoniemen satamaan, siellä
+kun oli hevoslaiturikin, jommoista ei ollut Tammisaaressa. Sotilaat
+olivat enimmäkseen nuorta väkeä, joka kumminkin oli jo saanut kestää
+monet tuimat ottelut. Iloisina he nyt palasivat kotimaahansa. He olivat
+koristaneet korkeat hattunsa lehvillä ja pistäneet kukkia muskettiensa
+suuhun, niinkuin olisivat hekin olleet häävieraita. Tuo iloinen näky
+herättikin ystävällisen mielialan katsojissa, joista moni muutoin
+katseli sotaväen tuloa epäilevin silmin, ja syystäkin. Nyt
+tervehdittiin joukkoa iloisin, innokkain huudoin.
+
+Ratsumiehiä ei kumminkaan oltu käsketty häihin, sillä siellähän eivät
+olisi mitkään aitat riittäneet heidän hyvälle ruoka- ja juomahalulleen,
+ja vaikka sotilaat olivat näinä rauhattomina aikoina tottuneet
+kutsumattominakin menemään mihin hyvänsä, niin olisivat lippukunnat
+kaiketikin kulkeneet Trollbölen ohitse, ellei päällikkö äkkiä olisi
+komentanut pysähtymään. Päällikkönä oli Klaus Fleming, ja syynä hänen
+pysähdyskäskyynsä oli se, että hän odottamatta oli kohdannut sisarensa
+Kirsti Flemingin, joka oli tullut tänne Suitiasta tervehtimään häntä
+ennenkuin hän neljänneksen penikulmaa edempänä oli poikkeava vasempaan,
+Turun tielle. Kirsti neiti oli muistanut veljensä väkeäkin; hänen
+palvelijansa oli kaupungissa ostanut kaikkea, mitä tarvittiin sitä
+yksinkertaista ateriaa varten, joka parhaillaan oli valmistettuna
+vuoren rinteellä maantien varrella.
+
+Klaus herra ja Kirsti neiti istahtivat eräälle vuoren muodostamalle
+luonnolliselle istuinsijalle haastelemaan keskenään, ratsumiesten
+hilpein mielin laskeutuessa satulasta ja käydessä halukkaina niin
+äkkiarvaamatta tarjoutuvan kestityksen kimppuun. Hääväkikin oli täten
+saanut yhtä arvaamattoman käskyn. Iivari Pärttylinpoika katsoi aivan
+itsestään selväksi oikeudekseen olla vieraana näissä toisissakin
+pidoissa; sangen tärkeän näköisenä hän sekaantui ratsumiesten joukkoon,
+jakeli anteliaasti hyödyllisiä neuvoja ja opetuksia kokemattomalle
+nuorisolle ja tasasi veljellisesti -- oikeammin sanoen sedällisesti --
+heidän kanssaan leivän, sianlihan ja oluen. Hevoset hänen mielestään
+olivat aivan kelvottomia. Mitenkä kunnon mies voisi ajaa kumoon ryssiä
+ja puolalaisia mokomain konien selässä, jotka pää riipuksissa astua
+laahustavat, jok'ainoalla askelella tuumien ja miettien, nostetaanko
+ensin oikea etujalka ja vasen takajalka vai päinvastoin? Eipä hän
+ensinkään ihmettelisi, jos kuulisi moisten marsujen röhkivänkin. Entäs
+kengitys sitten? Ämmät niitä ovat kengittäneet; niinhän ne astuvat kuin
+kissat liukkaalla jäällä! Entäs satulat ja hihnat, ne nyt...
+
+-- No, eiköhän jo vähempikin riittäisi, puuttui äkkiä puheeseen muuan
+partasuu sotavanhus. Hän oli jo kyllästynyt tuohon lörpötykseen, joka
+muulloin olisi tuottanut puhujalleen hyvän löylytyksen, mutta tällä
+kertaa vain enensi hauskuutta. -- Millähän tevanoilla sinä lienetkään
+ratsastellut aikoinasi, kosk'et osaa parempaa arvoa antaa Suomen
+sotahevosille? Kestäpäs hetkinen kelpo rymäkässä, niin jopa nuo
+haihattelevat Puolan ja Venäjän koruhevot läähättävät, niin että
+luulisi läkähtyvän, mutta meidän hevosemme silloin vasta intoonsa
+yltyvät, kun ovat saaneet tunnin tai pari ajatusaikaa pahimmassa
+löylyssä. Ja muuten, toveri, sen minä sanon, että herraa myöten se on
+palvelijakin. Jos on ratsumies hyvä, niin kyllä hän saa kelvollisen
+hevosestaan.
+
+-- No, sitähän minä juuri olen sanonut Kustaalle, vastasi Sigismund
+kuninkaan tallimestariksi aiottu majoitusmestari tavalliseen tuiki
+varmaan tapaansa, hengähtäen uutta kulausta varten. -- Mutta kuka
+nykyjään enää kysyy vanhan sotamiehen neuvoja? Poikanulikat, jotka
+vasta ratsastivat keppihevosilla, kun minä jo olin istunut
+kaksikymmentä vuotta satulassa, luulevat nyt ymmärtävänsä nämä asiat
+paremmin. Olisivatpa nähneet Suitian Klaus herraa, jota ihmiset
+sanoivat nokinenäksi! Kas se oli mies, se! Ratsasti vaikka muurin läpi,
+niin että pöly kävi.
+
+-- Jospa hän ei mennytkään kivisen muurin läpi, niin osasi hän ainakin
+keikauttaa hevosensa muurin yli, puuttui puheeseen vanha Tahvo, joka
+oli hänkin tullut talosta katsomaan, kuinka uuden ajan nuoriso
+jalustimista suoriutui. -- Kyllä minä olin istunut satulassa jo
+kaksikymmentä vuotta, silloin kun Iivari Pärttylinpoika vielä
+keppihevosella ratsasteli, mutta enpä luulisi sentään kykeneväni
+opettamaan Kustaata.
+
+Samassa astui joukosta esiin nuori ratsumies ja ojensi tutunomaisen
+luottavasti kätensä Kustaa Vaasan aikuiselle sotavanhukselle.
+
+-- Jumalan rauhaa, Tahvo vaari! Kiitoksia hyvästä neuvosta, jonka
+annoitte Turun linnanpihalla!
+
+-- Kas vain nuorta Kurjalan herraa, Pentti Iivarinpoikaa huudahti
+vanhus hämmästyneenä. Enpä luullut näkeväni teitä näin pian uudestaan.
+
+-- Ettekä odottanut näkevänne minua pelkkänä ratsumiehenä aatelisessa
+lippukunnassa? Mutta paras on palvella ensi astuimelta asti, huolimatta
+siitä, onko esi-isiä vai eikö. Kukin suku kantakoon omat vikansa ja
+oman kunniansa. Olen nyt vuoden umpeensa palvellut kuningasta
+sotamiehenä ja oppinut ratsastamaan vihamieheni kumoon; jos kuningas
+nyt tahtoo tehdä minut kornetiksi, niin tekee hän sen oman itseni
+tähden eikä siitä syystä, että nimeni on Tavast.
+
+-- Oikein puhuttu, nuori herra, vastasi Tahvo vaari ja puristi lujasti
+toisen kättä. Kyllä teistä mies tulee, Pentti herra, niinkuin sopiikin
+kuuluisan Tavastin suvun jäsenen. Tuommoisen väen kanssa on kuningas
+kulkeva voitollisesti aina maailman ääriin asti.
+
+
+
+
+16. VIIMEINEN LUKU NUORUUDEN UNELMISTA.
+
+
+Nuori ritari Klaus Hermaninpoika Fleming oli niitä teon ja toimen
+miehiä, jotka eivät paljoa puhu, sillä heidän ajatuksensa pukeutuvat
+lakkaamatta käytännöllisiin toimiin. Hänellä oli kyllä tunteita, syviä
+ja lämpimiä, mutta ne asuivat supisuomalaisen tyyneyden alla. Ne, jotka
+eivät häntä tunteneet, sanoivat varsin väärin sitä hidasverisyydeksi.
+Hänen Kirsti sisaressaan oli samaa tarmokasta toimintakykyä, mutta sen
+ohella hän oli hellempi mieleltään ja vilkkaampi luonteeltaan. Hän
+osasi puhua ja haaveilla; tunteet saivat hänet usein valtaansa, mutta
+samoin kuin veli puki ajatuksensa, puki hän tunteensa toimintaan.
+Suuruuden aineksia oli molemmissa, ja kumminkin kulki sisar jälkeä
+jättämättä kautta maailman, kun taas veli sai historiassa kuulun nimen.
+
+He istuivat rinnatusten vuorella, auringon alkaessa kallistua lännen
+maille. Tuttavallisesti ensin puheltuaan lähimmistä sukulaisistaan ja
+itsestään Kirsti käänsi puheen Stolbovan rauhaan ja kysyi, mitä veli
+siitä arvelee. Tämä vastasi totuttuun tapaansa lyhyesti:
+
+-- Venäjä on sidottuna, Puola voimatonna, Suomi saa rauhassa kasvaa ja
+varttua ja Ruotsi on nousemassa suurvallaksi. Me joudumme pitkällisiin
+sotiin, kenties muilla taistelutantereilla.
+
+-- Ruotsi on voittanut Jaakko de la Gardien johdolla, Suomenmaa Eevert
+Hornin johdolla. Minun mielestäni on oikein, että ne siten jakavat
+kunnian keskenään. Jos minä olisin mies, niin tahtoisin astua Eevert
+Hornin sijaan; mutta minulla on veli, joka täyttää sen paikan paremmin.
+
+-- De la Gardie ja Horn ovat tehneet paljon; mutta nyt alkaa kuningas
+kohota päällikköjensä yläpuolelle. Hän menee kauemmaksi opettajiaan.
+
+-- Mutta hän saattaa kaatua sodassa, kuten Eevert Hornkin.
+
+-- Milloin on kuningas kaatunut kesken toimiaan?
+
+-- Olen kuullut kerrottavan, että Harald Kaunotukka unohti
+valtakuntansa velhonaisen tähden.
+
+-- Unohtiko? No, kyllä hän sen korvasi jälleen. Ebba Brahe löytää kyllä
+lohdun, ja kuningas on jo aikoja sitten tehnyt samoin.
+
+-- Minä en puhu hänestä, josta olisi tullut ansiollisin kuningatar. On
+prinsessoja, joilla on pienemmät ansiot.
+
+-- Oletko sinä mustasukkainen?
+
+Kirstin poskille lehahti hehkuva puna, ja se harmitti häntä. Hän
+vastasi:
+
+-- Mustasukkainen saattaa olla ainoastaan samanarvoisia kohtaan.
+
+-- No, enpä ymmärrä, mikset sinä voisi olla Ebba Brahen vertainen.
+Mutta ole levollinen. Rakkaus on lapsentauti, ja kuningashan ei enää
+ole lapsi.
+
+-- Oletko varma siitä?
+
+-- Niin varma, että hän on valtaneuvoston kanssa keskusteleva
+seuraavasta lemmenliitostaan.
+
+-- Ja sittenkin hän saattaa uneksia! Ritari, joka ei ollut uneksija,
+nousi ylös.
+
+-- Väkeni on valmiina lähtöön, minun täytyy jättää sinut. Hyvästi,
+Kirsti! Vahinko, ettet ole syntynyt Brandenburgin prinsessaksi, koskapa
+olet syntynyt kuningattareksi. Mutta -- lisäsi hän myhähtäen kauniin
+myhäilynsä, joka ani harvoin valaisi hänen totisia kasvojaan -- sinähän
+olet Fleming; en tiedä Brandenburgeissa mitään, mitä sinun kannattaisi
+kadehtia.
+
+Ja hän poistui kiireisin askelin. Pian hän oli jälleen joukkonsa
+etunenässä ja ratsasti pois.
+
+Kirsti Fleming jäi ajatuksiinsa vaipuneena istumaan vuorelle ja
+palautti mieleensä sadun taivaanlaen vaarallisesta kohdasta. Tuo kaikki
+oli ollutta ja mennyttä niinkuin aavenäky; hän oli pysynyt uskollisena
+itselleen ja ystävyydelleen. Siitä puolin hänen tähtensä oli loistava
+huomaamattomana, kaukana vaaroista ja valtaistuimista, kulkien
+tuntematonta tulevaisuutta kohden. Hänen kohtalonsa oli oleva naisen
+kohtalo: uhrata oma itsensä.
+
+Silloin häntä lähestyi Sigfrid mestari joka tuli häätalolta päin.
+Vanhus ei nähnyt Kirstiä; hän kulki ohitse syviin ajatuksiin
+vaipuneena. Neitonen mainitsi hänen nimensä ja pyysi häntä viereensä
+istumaan.
+
+-- Joko palaatte kaupunkiin, arvoisa isä? kysyi hän.
+
+-- Tuonne taloon jätin ne, jotka elämän iloja iloitsevat. Minun iässäni
+ajatellaan enemmän tulevaa elämää, ja minä iloitsen luonnon
+heräämisestä, joka on esikuva meidän omasta ylösnousemisestamme.
+
+-- Olen teille kiitollisuuden velassa, Sigfrid mestari. Muistatteko,
+että kerran ennustitte ymmärtämättömän lapsen elämänvaiheita.
+
+-- Saattaa olla. Ymmärtämättömiä lapsia me olemme kaikki tyynni.
+
+-- Te ennustitte, ja ennustus on käynyt toteen. Käyvätkö ennustuksenne
+aina toteen?
+
+-- Minä saatan erehtyä. Me näemme täällä niinkuin peilissä tumman
+luvun. Tähdet kulkevat kulkuaan tuolla päämme päällä. Ihminen päättää,
+Jumala säätää. Armas neiti, paras on uskoa omassatunnossa olevaa
+ennustajaa; se ei valehtele milloinkaan.
+
+-- Mestari, te puhuitte iästänne. Tiedätteköhän, että te olette
+nuorempi minua?
+
+-- En, sitä en tiedä. Voitteko kääntää ajan virran juoksemaan takaisin
+kohti lähdettään.
+
+-- Uskokaa minua, te olette minua nuorempi. Te voitte, mitä minä en voi
+-- te voitte uneksia.
+
+-- Kaikki ihmiset voivat uneksia.
+
+-- Minä en voi. Muistatteko, mitä kerran sanoitte minulle: jotakin
+kuolee siinä ihmisessä, joka joutuu Jupiterin kanssa vastakkain. Totta
+puhuitte: mennyttä on uneksimistaitoni. Kun ihminen on heittänyt
+sydämensä tuleen ja se on siinä tuhaksi palanut, ei hän enää uneksi.
+
+Sigfrid mestari katsoi häneen kummastellen, melkeinpä ankarasti.
+
+-- Se ei ole mahdollista, se on sekä Jumalan tahtoa että luonnon lakeja
+vastaan. Pyhät marttyyrit, jotka on tulen liekissä poltettu, ovat
+samalla hetkellä uneksineet taivaan autuudesta. Poloiset, jotka ovat
+myyneet sielunsa synnille, uneksivat tulevaisen elämän rangaistuksista.
+Sielulla on aina jotakin, mikä on takana päin, kuten myös jotakin, mikä
+odottaa edessä päin. Sydän on juonikas vehe; se on olevinaan tuhkana ja
+silloin se kytee kuin sysihauta syvyyksissä, joihin silmä ei näe.
+Siinä, missä me seisomme, uneksii luonto uudesta taivaasta ja uudesta
+maasta. Tänä hetkenä, jolloin tässä olemme, uneksii vuosisata tulevia
+vuosisatoja, kevät uneksii kesää ja silmänräpäys iankaikkisuutta. Tekö
+yksin olisitte tulevaisuutta ja sielua vailla?
+
+-- Kunnianarvoisa isä, minä tiedän kylväjän kylvävän siementä tuhkaan,
+ja Jumala saattaa kyllä kylvää minuun uuden elämän. Selittäkää minulle,
+mitä sanoitte tästä meidän ajastamme. Onko se vanha vai nuori?
+
+-- Vanha se on vuosisatain perinnöstä, ja nuori se on tulevien
+aikakausien elinvoimasta. Sata vuotta sitten odotti Martti Luther
+maailmanloppua, kosk'ei hän voinut käsittää, kuinka olisi mahdollista
+enää nousta sen korkeammalle ymmärryksessä tai vaipua syvemmälle
+pahuuteen. Määrä ja mitta on pantu, eikä sitä yksikään tiedä, vain
+Jumala. Minä odotan vielä näkeväni näillä vanhoilla, sammuvilla
+silmilläni kummallisia nähtäviä. Minä odotan Antikristusta, joka on
+ilmestyvä lopun edellä.
+
+-- Kuinka, arvoisa isä? Te odotatte Antikristusta ja sanotte kuitenkin
+aikakauttamme nuoreksi tulevaisesta voimasta?
+
+-- Niin, enpä tahdo salata teiltä, armas nuori neiti, että ihmeellisiä
+merkkejä on kahtena viime vuonna näkynyt taivaalla ja ne jatkuvat yhä,
+niin että sokeakin huomaa jotakin suurta ja peloittavaa olevan tulossa.
+Eikä siinä kyllin, että monessa kohti on nähty sotajoukkojen
+taistelevan ilmassa, pohjoisesta päin tullen ja toisia kohdaten kaakon
+ilmalta, eikä siinäkään, että merkkejä nyt näkyy auringossa ja kuussa
+ja meren aallot ankarasti pauhaavat niinkuin Raamattu ennustaa.
+Kummallisempaa kuitenkin on, että Mars, Jupiter ja Saturnus nyt ovat
+senkaltaisessa yhdistelmässä, jommoista tuskin milloinkaan ennen on
+ollut, ja hirmuisten pyrstötähtien usmia leviää ylitse maailman, niin
+että ne tekevät kaikki planeetat rauhattomiksi ja ikäänkuin raastavat
+mukaansa taivaan voimat. Tämä tietää, että pian on tuleva sellainen
+suuri, pitkällinen ja kauhistava sota, ettei ole ollut maan päällä
+senkaltaista hamasta pakanuuden ajasta, ja Gog ja Magog kaiketi
+nousevat kristikuntaa vastaan ja heidän päänään on Antikristus,
+synninihminen. Mutta katso, juuri semmoisten raskaitten aikain
+lähestyessä Jumala varustaa kansansa uusilla voimilla, niin että siitä
+tulee väkevä kuin nuori jalopeura ja että se vankasti nousee tulevia
+vaivoja vastaan. Ja tämä on minun _sententiam_, minun tyhmän
+ymmärrykseni oletus, että eritotenkin Ruotsin valtakunnan, yhdessä
+Suomenmaan kanssa, joka on sen ulkovarustus, pitää tänä aikana nousta
+suurempaan voimaan ja valtaan kuin milloinkaan ennen, ja niin siitä on
+tuleva se Mikael, jonka sotisopana on Jumala ja jonka säkenöivä miekka
+on maahan kaatava Antikristuksen. Siihen toimeen on Jumala kutsunut
+valitun sankarinsa, Kustaa Aadolfin, jonka merkit Tyko mestari jo minun
+nuoruuteni aikana näki taivaalla Cassiopean tähtisikermässä. Hän on sen
+tekevä. Hän on nuori, hänen valtakuntansa on hänen kanssaan tuleva
+nuoreksi ja voitoista voimalliseksi. Tuleva on raudan ja veren aika,
+mutta sen jälkeen sanoo Herra: "Minä tahdon saattaa kultaa vasken
+sijaan ja hopeaa raudan sijaan ja vaskea puiden sijaan ja rautaa kivien
+sijaan ja tahdon tehdä vaivas rauhaksi ja työs vanhurskaudeksi. Ei enää
+sinun maassas vääryyttä kuuluman pidä, ei vahinkoa, eikä kadotusta
+sinun äärissäs; vaan sinun muuris pitää autuudeksi ja sinun porttis
+kiitokseksi sanottaman."
+
+-- Enkö ollut oikeassa, isä? Teidän puheenne on kuin
+kahdeksantoistavuotiaan uneksimista. Mutta ettehän puhu itsestänne
+mitään. Ja kumminkin olen kerran kuullut teidän uneksivan korkeasta,
+ihanasta tornista, josta tähtitaivas levisi kirkkaudessaan teidän
+eteenne niin lähelle, että te melkein saatoitte syliinne sulkea koko
+luodun maailman. Olen kuullut teidän uneksivan kauneimmista
+tieteenvälineistä, parhaimmista, mitä ihmisen nero on voinut keksiä
+avaruuden tutkimista varten, ja ne olivat teidän omianne; te istuitte
+hiljaisessa yössä, mitaten äärettömyyttä ja säätäen lakeja planeetoille
+ja auringoille, joiden olemassaoloa ei tähän saakka ole voitu
+aavistaakaan. Te olitte nuori ja rikas ja kartutitte tähtitiedettä
+hämmästyttävillä keksinnöillä. Ei ollut koko oppineessa maailmassa
+yhtään niin loistavaa nimeä kuin teidän nimenne; te olitte vuosisadan
+mies ja ihmishengen opastaja tähän asti tutkimattomissa korkeuksissa.
+Teidän jalkainne alla oli maa ja teitä korkeammalla oli ainoastaan
+Herra Jumala.
+
+-- Niin, niin oli, sellaiselta minusta näytti, virkkoi vanha mestari
+ajatuksissaan. -- "Kaiken tämän minä annan sinulle, jos sinä maahan
+lankeat ja kumarrat minua." Mutta kiitetty olkoon Jumala, että minä
+näistä viettelevistä unista heräsin vanhana ja unohdettuna köyhässä
+majassani, huonojen omatekoisten putkieni ja harppieni ääressä. Kuka
+minä olen, Herra, että minä sinun luomaasi laittaisin? Missä olin minä
+silloin, kun kointähdet sinun ylistystäsi veisasivat?
+
+-- Sentähden, että olette nöyrä, on Herra kumminkin antanut teille
+ennustamisen hengen ja taidon lukea tähtien kirjoitusta. Te ette voi
+kieltää olemattomiksi Jumalan lahjoja. Mitä te sanotte itsestänne?
+
+-- Minä olen se muurahainen, jolle Herra sanoi: mene, kuljeta kortesi
+ja jää unohduksiin! Minä olen se honka, jonka Herra pystytti vuoren
+huipulle katsomaan laajalti ympäri ja näkemään yön tulon ja auringon
+nousun ennen muita metsän puita. Minä olen se viisas mies, jonka
+jälkeen tulee muita ja viisaampia, niin että minun viisauteni pitää
+tuleman hulluudeksi ihmisten edessä, niinkuin se on hulluutta Jumalan
+edessä. Minä olen tänäpäivänä profeetta, eikä kukaan minua usko; minä
+olen huomenna poissa, eikä kenkään minua muista. Kenties pitkien
+aikojen kuluttua, kun taivaan tähdet kirkkaasti kimaltelevat
+tuntemattoman hautani yläpuolella, kenties silloin joku yksinäinen
+matkamies pysähtyy illan tullen vuorille Pohjanlahden rannalle ja
+muistelee muinaista lapsuudenaikaista satua ja virkkaa itsekseen: tässä
+kulki entisinä aikoina mies, joka luuli osaavansa lukea, mitä Jumala on
+kirjoittanut taivaan kannelle. Minä olen unohtanut hänen nimensä; hän
+eli valistumattomaan aikaan, jolloin vielä uskottiin tähtien
+vaikutukseen.
+
+-- Niin, isä, mahdollista on, että olette oikeassa. Mutta silloin, kun
+maatamme valaisee suurempi ja kirkkaampi valo, silloin ihmiset hakevat
+vanhoista kirjoista teidän nimenne ja sanovat toisilleen: hän oli
+ensimmäinen oppinut tutkija, jonka Suomenmaa on synnyttänyt tieteelle
+ja maailmalle. Hän oli, lähinnä Jumalan sanaa, ensimmäinen viisauden
+lähde, joka lähetti purojansa eri haaroille tekemään maata
+hedelmälliseksi. Niinkuin hän oli alku, niin oli hänen suuruutensakin
+alun suuruutta, koskapa kaiken alun tulee sulattaa jäätä ja murtaa
+vuoria. Hän oli köyhä ja unohdettu, hän kärsi toisinaan vainoa, monesti
+kiittämättömyyttä; mutta katso, kuinka suurta hän on saanut aikaan
+vähillä apukeinoillaan, ja katso, kuinka pitkän jonon seuraajia hän on
+saanut tutkimusten tiellä! Suuri taito tai kunnia ei ole rakentaa
+valmiiksi sitä, jonka perustuksen edelläkävijät ovat luoneet; mutta
+kunnia on rakentaa perustus, joka kestää läpi aikakausien.
+
+-- Armas neiti! Sanoitte minua äsken nuoremmaksi itseänne. Mutta
+milloinka minä ihanimmissakaan nuoruuteni unelmissa olisin voinut
+kuvata niin kauniita kukkasia illan taivaalle kuin te nyt kuvaatte
+eteeni jälkimaailman taivaanrantaan? Kiitos siitä, että olette tehnyt
+vanhan, köyhän miehen rikkaammaksi kuin moni muu on, joka vaeltaa
+elämän kauneimmassa kukoistuksessa! Aurinko menee mailleen;
+ylistäkäämme Jumalaa!
+
+Ja niinkuin koko luonto olisi tahtonut totella tuota kehoitusta, levisi
+vanhan mestarin näin sanoessa hehkuva kimaltelu meren lahdelle,
+rannoille, vuorille ja metsiin. Satakieli viserteli korkeassa tammessa
+meren rannalla; rastas vastasi tervehdykseen vuorelta hongan latvasta;
+häälauluja kuului Trollbölen talosta, ja paimentyttö, jota ei oltu
+kutsuttu häihin, lauloi kirkkaalla äänellä yksinäistä lauluaan joen
+äyräällä. Juhannusyö laskeutui hiljaisena ja tuoksuvana yli tienoon
+tuntematta pimeyttä tai surua. Maa näki edessään kesän ja hedelmän.
+Luminen, karu pohjola uneksi vielä kerran onnellista nuoruutensa
+unelmaa.
+
+
+
+
+
+
+VERNAN RUUSUT
+
+
+
+
+1. TANSSIAISTEN JÄLKEISENÄ AAMUNA.
+
+
+Niillä, jotka puhuvat onnen vaihteluista ja johtavat kaikki vain
+sattumuksesta, oli muistettavana vuonna 1789 paljon syytä kummastella
+ajan tapahtumia. Kaikkien ihmetellessä, mitähän oikeastaan oli tuleva
+hurjasta Ranska-poikasesta, joka alkoi ruveta niin hillittömäksi,
+tapahtui kummallisia asioita myöskin sävyisässä, syrjäisessä,
+unohduksiin joutuneessa Suomessa. Elokuun 25. päivänä 1788 oli kuningas
+Kustaa lähtenyt Kymenkartanosta paluumatkalleen Ruotsiin melkein
+pakolaisena, vaarojen ja kavalluksen keskitse, epätoivoissaan
+kruunustaan, monen jo pitäessä häntä valtaistuimelta syöstynä
+yksinvaltiaana, jonka kuusitoistavuotisesta hallituksesta ei ollut
+jäävä jäljelle muita merkkejä kuin onnistumaton vapaudensorron yritys,
+kruununpolttimot, uusi teatteri ja muutamia sieviä sekä suorasanaisia
+että runopukuisia korulauseita. Venäjän Katarina riemuitsi, Ruotsi
+horjui, Suomi näytti pettävän perinnäisen uskollisuutensa
+ilmikapinalla, kansat epäröivät, puolueet kohottivat uudelleen päätänsä
+sen musertavan iskun jälkeen, joka niitä oli kohdannut 1772; ei kukaan
+tiennyt edellisenä päivänä, mikä kohtalo oli seuraavana tuleva maan ja
+kansan osaksi. Kesäkuun 5. päivänä 1789 nousi sama kuningas jälleen
+maihin Suomen rannikolle Turussa, ja miten olikaan kaikki silloin
+muuttunut kuin kuvat taikapeilissä! Ajan ilma oli edelleenkin täynnä
+ukkosta, mutta pahin rajuilma näytti jo menneen ohitse, vihollinen ei
+enää riemuinnut, Ruotsin manner ei enää vavissut kuninkaan
+valtaistuimen alla, Suomi oli malttanut mielensä ja pudistanut
+niskoiltaan kavalluksen kuin häpeällisen valheen, kansat saivat
+rohkeutta, puoluemiehet hiipivät rajan yli pakoon, Kustaa III:n aurinko
+loisti vielä kerran ennen laskeutumistaan melkein yhtä viehättävän
+kirkkaasti kuin hänen nuoruutensa ja onnensa aikana. Historia vain
+piirsi poiskäännetyin kasvoin yhdistys- ja vakuutuskirjan nimen
+aikakirjoihin.
+
+Ruotsin aseellinen käsivarsi, joka edellisenä vuonna oli sisäisestä
+suonenvedostaan ensi iskussaan hervahtanut voimatonna alas, kohosi
+jälleen parantuneena ja voimakkaana jatkamaan taistelua. Sotajoukkoja
+ja laivastoja oli talven kuluessa varustettu kiireisessä
+taisteluinnossa, rivit olivat täyslukuiset, marssikäskyt valmiit;
+missään ei puuttunut rohkeutta, kuuliaisuutta eikä yksimielistä
+isänmaanrakkautta, mutta kuitenkin puuttui kolme muuta sodan
+menestyksen tärkeintä edellytystä: rahaa, päälliköitä ja aiotun retken
+rohkeaa ja tarkkaa suunnitelmaa. "Sodassa -- sanoo Yrjö Kaarle von
+Döbeln -- ei mikään ole mahdotonta, kun vain osataan itsepäisesti
+taistella vastuksia vastaan, luottaa onnelliseen sattumaan ja pakottaa
+itse onni avuksi." Tähän saatettaisiin lisätä: jos vain on päällikkönä
+Döbelnin lainen mies. Kustaa III oli epäilemättä nero, mutta hän ei
+ollut nero sodan alalla.
+
+Pieni Loviisan kaupunki kuningatar-nimineen oli tähän aikaan
+etuvartijana lähinnä valtakunnan rajaa, joka kulki pitkin Kymenjokea.
+Sinne kokoontui keväällä 1789 kenraalimajuri Kaulbarsin johtamana se
+Ruotsin sotaväen osasto, jonka tuli suojella rantatietä ja sopivana
+hetkenä marssia Haminaa vastaan -- osa Dalin rykmenttiä, uplantilaisia,
+vermlantilaisia ja nerikeläisiä sekä suomalaisia Kymenkartanon
+komppaniasta ja eskadroona Uudenmaan rakuunoita. Kaupunki oli muuttunut
+leiriksi; mutta leirejä ja sodanvaaraahan tällöin oli kaikkialla, ja
+enin osa asukkaita piti turvallisempana kaupunkia kuin saaristoa, jossa
+ehkä olisi jouduttu venäläisten risteilijäin saaliiksi.
+
+Johonkinhan nuorten upseerien oli ryhdyttävä, kun he siinä
+viikosta viikkoon turhaan odottelivat edemmäksi marssimisen käskyä.
+Miksi he eivät olisi nauttineet nuoren elämän suloa, jonka säikeet
+vihollisen luoti saattoi milloin hyvänsä äkkiä katkaista? Ei ollut
+sievistä maalaisneitosista eikä hienosti sivistyneistä nuorista
+aatelisneideistäkään puutetta, sillä mitä kaupunki oli mahdollisesti
+vailla, sen korvasivat runsaasti ympäristön aateliskartanot. Miksi ei
+pidettäisi tanssiaisia raatihuoneella?
+
+Sotaretkellä oltaessa tullaan pian tutuiksi. Soittoa oli, siispä
+tanssittiin ikäänkuin ei kellään olisi ollut aavistustakaan siitä, että
+verinen sota raivosi muutaman penikulman päässä Savon järvien
+rannoilla. Ensimmäiset tanssiaiset olivat hyvin onnistuneet ja toisia
+tuli sen jälkeen. Loviisassa huviteltiin.
+
+Viime tanssiaisten jälkeisenä aamuna oli kenraalinrouva Kaulbarsilla
+(syntyjään Adlerfelt) vieraiden vastaanottohetki, ellei tahdo sanoa
+_cour_; hän oli käymässä miehensä luona Loviisassa ja hänen asuntonsa
+oli tällä kertaa kaupungin ylhäisimpäin seurapiirien kokouspaikkana.
+Kello yhdestätoista yhteen saakka ilmoittautui joukoittain rouvia,
+neitosia ja upseereja tervehdysvierailulle, ja päivystävä ajutantti
+saattoi heidät sisään, missä heidät otettiin vastaan sen ajan tapaan
+kursailevan kohteliaasti ja heille tarjottiin Unkarin viinejä,
+säilykehedelmiä ja leivoksia, ja sen jälkeen he, neljännestunnin
+keskusteltuaan päivän uutisista, poistuivat jättääkseen tilaa uusille
+vieraille. Sotaelämä toi mukanaan vapaanlaisen keskustelukielen;
+päällikön puoliso oli määräävänä kaikessa. Kaikki nöyrtyivät tuon
+älykkään henkilön edessä, jolla oli niin suuri vaikutusvalta, että
+sota-asiatkin, milloin vain soveltui, muuttuivat kamaripolitiikan
+osaksi.
+
+-- Kuinka voitte, armollinen rouva, eilisten voittojenne jälkeen? kysyi
+iloinen, lihavahko, siviilipukuinen herra, joka oli sen uutuuden
+viehätyksen koristama, joka silloin vielä seurasi kuninkaallisen Vaasan
+ritariston tähteä. -- Toivottavasti oivallisesti? Totuttu kun ollaan
+näkemään koko maailma jalkain juuressa.
+
+-- Aina vain olette ilkeä, hyvä tohtori, vastasi kenraalitar. Se onkin
+teidän oikeutenne, se kuuluu teidän ammattiinne. Mutta mitä minun on
+tekeminen? Kärsivällisesti poden jo kolmattatoista nuhaani Suomessa.
+Jotakinhan täytyy uhrata isänmaan hyväksi. Määräättekö ehkä kuppausta
+vai suoneniskua? Älkää kieltäkökään, te olette verenjanoisempi kuin
+Donin kasakka!
+
+-- Älkää, armollinen rouva, puhuko verestä; pitäköön sota huolen
+suoneniskuista. Olihan meillä äskettäin oivallinen senlaatuinen
+Porrassalmella. Millaisilta tuntuivat eiliset tanssiaiset, teidän
+armonne?
+
+-- No eipä hullummilta, tanssi oli vilkasta; on omituinen viehätys
+tuossa tulivuorella tanssimisessa. Mutta, rakas tohtori, minä alan
+käydä vanhaksi...
+
+-- Tekö? Se ei ole mahdollista. En ole vielä koskaan kuullut
+sulottarien ilmoittavan ansioluettelossaan vanhuudenheikkoutta, kun
+ovat tahtoneet saada eläkettä aatelisesta neitsytlaitoksesta.
+
+-- Kenpä tietää? Kohtapa Kellgreninkin kolme sulotarta ylistelevät
+hiusjauhetta, joka kätkee maailman silmiltä heidän ensimmäiset harmaat
+hiuksensa. Minä katselin eilen erästä nuorta paria -- sisareni tytärtä
+Cecile Almsköldiä ja tuota rakastettavaa nousukasta, joka eilen unohti
+sadannen lemmittynsä, vannoakseen tänään ikuista uskollisuutta
+sadannelle-ensimmäiselle.
+
+-- Ketä? Tuotako, joka ilmaisee ihailuaan jakkaralla ikkunan luona
+istuvalle neiti Mandelkronalle? Vänrikki Rosiako, niinkö?
+
+-- Juuri häntä. _Luutnantti_ Rosia, jos suvaitsette. Minä luen
+ansiokseni, että minulla on ollut vähäinen osuus hänen ylennyksessään,
+minkä hän muuten hyvin on ansainnutkin. Hän oli yksi niistä neljästä
+uusmaalaisesta rakuunasta, jotka onnellisesti taistelivat Värälän luona
+huhtikuussa. Muistattehan sen kahakan, jossa kapteeni Rosenlew
+kuudellakuudetta miehellä karkoitti neljäsataa vihollista. Ehkäpä
+muistatte myöskin Rosin ja Stegenbergin kaksintaistelun Cecilen
+hansikkaasta; tiedättehän sen mielettömyyden?
+
+-- Enkö sitä tietäisi? Enkö tuntisi Yrjö Rosia? Minähän hänet paransin
+erään kerran keuhkokuumeesta. Se oli ... malttakaas ... toisissa
+raatihuoneen tanssiaisissa. Molemmat nuoret herrat löysivät yht'aikaa
+tuon kalliin saaliin, neiti Cecilen hansikkaan, törmäsivät tietysti
+huimapäisinä toisiaan vastaan ja koettivat sitten parhaansa mukaan
+syöstä miekkansa toinen toisensa läpi. Sehän on aivan luonnollista.
+Mutta kummasta sitten tuli hansikkaan onnellinen valloittaja?
+
+-- Ei kummastakaan. Minä pyysin sen takaisin oikealle omistajalleen,
+mutta tietysti vasta sitten, kun se jo oli maksanut verta ...
+ymmärrättehän?
+
+-- Ah ... Stegenberg sai kaikkien taiteen sääntöjen mukaan miekanpiston
+kolmannen kylkiluunsa yläpuolelle. Minä vakuutan teille, armollinen
+rouva, se oli kaunis kuuden viikon haava, aivan täsmälleen siinä
+paikassa, johon se oli tarkoitettukin, niin ettei se poikaparalta
+vienyt kaikkia voimia. Jos se olisi sattunut vain tuumaakaan alemmaksi,
+olisi hänen retkensä ollut kunnialla päätetty. Mutta Yrjö Ros osaa
+käyttää miekkaansa; minä en tiedä parempaa miekkailijaa koko Ruotsin
+armeijassa. Te, armollinen rouva, saatte kunniaa suosikistanne. Häneltä
+ei puutu muuta kuin että hän olisi ylhäistä sukua ... tuolta
+iloisimmalta ja kevytmielisimmältä pojalta, mikä konsaan on taistellut
+kaunotarten kunniaksi. Hän on ansainnut ylennyksen, hän tanssii
+todellakin kuin sotajumala.
+
+-- Todellako? Minä sanoin itsekseni, kun näin hänen tanssittavan
+Cecileä gavotti'ssa: kas, tuossa vasta on nuoruutta! Sitokoon hänet,
+ken voi! Yhtä helposti saisi sidotuksi autereenkin. Mutta se on
+häviävä, tohtori ... ja minun iälläni se on jo hävinnyt. Pidättehän te
+kelpo keittiöstä, eikö totta?
+
+-- Kelpo keittiö, armollinen rouva, on lääkintätaidon ensi sääntöjä.
+
+-- No niin, tiedättehän, että on monenlaisia multasieniä, puolikypsiä,
+kypsiä ja liian kypsiä. Te tietysti pidätte puolikypsistä tehtyä
+piirakkaa parempana kuin liian kypsistä tehtyä?
+
+-- Sallitteko? -- Ja tohtori otti panoksen nuuskaa kultarasiastaan,
+jonka hän oli saanut Kustaa III:lta. -- Kypsiä, mutta _fraiche'eja_
+niiden pitää olla ... tsih! Nyt aivastin sen vakuudeksi.
+
+-- Älkäämme puhuko enää siitä. Minua huvittaa tämän nuorukaisen
+suojeleminen. Hän on rakastettava ja (_hiljaisella äänellä_) hänestä
+voi olla meille hyötyäkin. Tiedättehän, Platen vehkeilee, Siegroth
+vehkeilee, kaikki riippuu sodan uhkapelistä. Me tarvitsemme nuorta
+miestä, jolla on sekä älyä että sydäntä ja joka voi mennä tuleen meidän
+edestämme. Hän ei saa olla sukulaisuussuhteissa minkään vanhan perheen
+kanssa, vaan hänen täytyy olla nousukas, jonka on meitä kiittäminen
+kaikesta. Tohtori ... minä luotan teihin. Minä olen ajatellut
+Cecileä... Mutta puhettamme kuunnellaan. (_Ääneen_.) Olette oikeassa,
+minusta on gavotti parempi kuin menuetti ... varsinkin kun ollaan
+nuoria. Luutnantti Ros!
+
+Nuori luutnantti jätti velvollisuutensa tuntevana sadannen-ensimmäisen
+lemmittynsä ja lähestyi kumartaen kaikkivaltiasta hallitsijatarta.
+
+-- Tohtori Ekströmer ja minä olemme tulleet erimielisiksi hyvin
+syvällisestä ja vakavasta asiasta eilisten tanssiaisten johdosta.
+Tahdotteko olla hyvä ja ratkaista meidän riitamme?
+
+-- Liian suuri kunnia minulle, teidän armonne! Olen koettava parastani.
+
+-- Me väittelimme lääkintätaidosta. Ankara tohtori sanoi minun voivan
+tulla toimeen ilman hänen neuvojaan ainoastaan sillä ehdolla, että
+lakkaan tanssimasta. Ja minä vastasin, ettei moinen taito, joka kieltää
+tanssimasta, voi olla muuta kuin inhoittavaa puoskaroimista. Mitä
+sanotte siitä, hyvä luutnantti?
+
+-- Johtuu mieleeni pieni komparuno, mutta ilmoitan jo edeltäkäsin,
+etten minä ole sen tekijä.
+
+-- Antakaa kuulua!
+
+    -- Määrätkää mulle latinaks':
+    ain' nuorten kanssa ilakoida,
+    rakastaa, laulaa, karkeloida,
+    niin jään mä teille potilaaks'.
+
+    Mut reseptit, nuo annetut,
+    jos multa liekin sammuttaisi,
+    niin herra tohtor' oppinut
+    myös oitis matkapassin saisi!
+
+-- No, mitä rakas tohtori, siihen vastaatte? Eikö se ole oikea terveen
+järjen arvostelu lääkintätaidosta?
+
+-- Verraton, armollinen rouva, ainakin neljänteentoista nuhaan asti.
+
+-- Emme häiritse enää kauemmin luutnanttia oppineilla
+riitakysymyksillämme. Joko mietitte uusia valloituksia eilisten
+voittojenne jälkeen? Antakaa anteeksi, minä en ole unohtanut _toista_
+taistelutannerta; minä toivon majesteetille ja isänmaalle monta niin
+urhoollista käsivartta kuin teidän on, hyvä luutnantti... Stegenbergin
+haava on luultavasti jo parantunut?
+
+-- Toivottavasti.
+
+-- Hyvä. On hullutuksia, joita ei sovi ankarasti arvostella, enkä minä
+tässä erikoistapauksessa aio esittää ammuntarangaistusta. Kuitenkin on
+vielä ratkaisematta, kuka oikeastaan on saava Cecilen hansikkaan.
+
+-- Oi, te olette julma, armollinen rouva! Enkö minä sen hyväksi pannut
+alttiiksi henkeäni?
+
+-- Panitte kyllä. Mutta panihan Stegenbergkin. Ei siinä kyllin, hyvä
+herra, että osoitetaan rohkeutta; täytyy myöskin osata olla uskollinen.
+
+-- Ai, ai, keskeytti tohtori, te olette mennyttä miestä.
+
+-- Mennyttä miestäkö? Miksi te luulettekaan minua? Tahdotteko,
+armollinen rouva, koetella minua?
+
+-- Ehkä. Mutta saammehan vielä jonkin aikaa pitää teidät Loviisassa?
+
+-- Minä olen täällä osoittamassa teidän armollenne kunnioitustani ja
+sanomassa jäähyväisiä. Kello neljä iltapäivällä satuloidaan hevoseni;
+minut on komennettu tarkastamaan Artjärvelle äsken kokoontuneita
+rekryyttejä.
+
+-- Lähdettekö yksin? Tiet eivät ole turvallisia.
+
+-- Lähden vanhan ystäväni kornetti Peuran kanssa. Kaikki rakuunamme
+ovat palvelustoimissa.
+
+-- Hyvä luutnantti -- virkkoi kenraalitar, suoden lämpimän katseen
+kauniista silmistään -- minä toivotan teille onnea matkalle ja
+tervetuloa takaisin, niin pian kuin virkatoimiltanne pääsette. Mihin
+hyvänsä teitä käytetäänkin, olette te aina kunnialla täyttävä
+velvollisuutenne. Mutta te olette nuori, ja sentähden on teille
+anteeksiannettava, että rakastatte seikkailuja. Minä pyydän, säästäkää
+henkeänne, joka voi tulla kuninkaallenne hyödylliseksi; älkää enää
+antautuko kaksintaisteluun kauniiden naisten hansikkaista. Jos sen
+sijaan löytäisitte metsästä lumotun linnan, tapaisitte jättiläisen,
+tappaisitte lohikäärmeen ja vapauttaisitte kauniin, vangitun
+prinsessan, no niin, silloin nimitän minä teidät urhoolliseksi
+ritarikseni Pyhäksi Yrjänäksi, ja silloin...
+
+-- Silloin on neiti Cecilen hansikas minun.
+
+-- Niin, silloin on Cecilen hansikas teidän, kuitenkin vain sillä
+ehdolla, että luovutte vapautetun prinsessan sydämestä ja kädestä ja
+pysytte edelliselle mielitietyllenne uskollisena kolme viikkoa.
+
+-- Liian pitkä aika, siinä on kaksi ja puoli viikkoa liikaa! nauroi
+tohtori.
+
+-- Ah, armollinen' rouva, miksette määrännyt kolmea kuukautta ...
+kolmea vuotta ... koko elämääni?
+
+-- Hiljaa! Ei koskaan pidä luvata enempää kuin mahdollisesti jollakin
+tavoin saattaa toivoa voivansa pitää. Hyväksyttekö ehdotukseni? Muuten
+saa hansikkaan kilpaveljenne, joka sen paremmin ansaitseekin, koska hän
+on vuodattanut verta sitä valloittaessaan.
+
+-- Enpä ollenkaan ansaitsisi kaikkea hyvyyttä, jota te, armollinen
+rouva, osoitatte poloiselle sotilaalle, ellen ihastuneena suostuisi
+ehdotukseenne ja ottaisi vastaan sitä kunniaa, että pääsen teidän
+armonne ritariksi. Valitettavasti on hyvin vähän toivoa löytää meidän
+metsistämme lumottuja linnoja; mutta jos se huvittaa teidän armoanne,
+niin saanhan koettaa onneani.
+
+-- Päätetty siis. Tohtori Ekströmer on todistajana. _Au revoir_, tuleva
+Pyhä Yrjänä-ritarini!
+
+-- Jääkää hyvästi, teidän armonne! Jääkää hyvästi, herra tohtori!
+
+Nuorukainen lähti suudeltuaan kenraalitarta kädelle ja syvään
+kumarrettuaan, ja miettiväisenä katseli hänen suojelijattarensa hänen
+poistumistaan. Sitten vaativat muut vieraat hetkiseksi hänen seuraansa,
+kunnes tohtori Ekströmer otti hattunsa ja virkkoi leikillisesti:
+
+-- Te, armollinen rouva, olette sfinski, kun annatte ihailijanne
+arvattavaksi ratkaisemattomia arvoituksia.
+
+-- Ratkaisemattomia arvoituksiako? Mitä sillä tarkoitatte?
+
+-- Uusi ritarinne ei voi koskaan täyttää lupaustaan. Se on vastoin
+luonnon järjestystä.
+
+-- Kolmen viikon uskollisuusko? Ja te, joka sanotte tuon olevan vastoin
+luonnon järjestystä, te tahdotte, että naisraukan pitäisi panna koko
+elämänsä onni niin huonon kortin varaan!
+
+-- Minä olen poikamies, armollinen rouva!
+
+-- Sitä pahempi. Mutta selittäkää toki arvoituksenne!
+
+-- Eihän mikään ole yksinkertaisempaa. Ennenkuin tämä Don Juan tai Pyhä
+Yrjänä ehtii Artjärvelle ja sieltä takaisin Loviisaan, on hän
+rakastunut jo ainakin kaksikymmentä kertaa. Ja kuitenkin te, armollinen
+rouva, vaaditte häntä olemaan uskollisena kolme viikkoa. Lähettäkää
+hänelle kumppaniksi Leporello, niin saatte kuulla iloisen aarian,
+mitenkä Espanjassa on tuhat ja viisi.
+
+-- Te olette inhoittava. Minä kysyn kornetilta, joka tässä näyttelee
+Leporellon osaa.
+
+-- Antakaa anteeksi, siitä ette, armollinen rouva, vähääkään viisastu.
+Kornetti Perpetuus -- minä en koskaan saa hänen nimeään päähäni -- on
+oivallinen Sancho Panza, mutta aivan kelvoton kertoilemaan moisia
+lemmenseikkailuja. Harvoin minä olen nähnyt tyhmempää miestä.
+
+-- Tohtori ... teillä on tapana leikkiä ihmishengillä. Oletteko myöskin
+tottunut leikkimään ihmissydämillä.
+
+-- Minä en ymmärrä teitä, armollinen rouva.
+
+-- Minä sanoin teille äsken, että alan jo tuntea olevani vanha. Jos
+olisin vielä nuori, olisi tanssiaislemmitty samanarvoinen minulle kuin
+hyvä ateria teille ... olisi kaikki! Mutta on hetkiä, jolloin kaikki
+nuo pienet tarkoitusperät, joita varten elämme, minusta näyttävät
+tyhjiltä ja merkityksettömiltä. Kun ei enää uneksita, tahdotaan
+todellisuutta. Tohtori, määrätkää minulle lääkettä neljääkymmentä
+vuottani varten!
+
+-- Keisarinna Katarina on kuudenkymmenen vanha. Potemkin, Yermolov ja
+monet muut väittävät, ettei hänellä suinkaan ole ikää enempää kuin
+korkeintaan viisikolmatta.
+
+-- Ja _sitä_ te sanotte lääkkeeksi. Mikä parantumaton epikuurolainen!
+
+-- Mutta ymmärtäkäähän toki sanani oikein. Te, armollinen rouva,
+pyydätte suuria päämääriä. Jollette niinkuin Katarina voikaan taivuttaa
+jalkoihinne Eurooppaa ja puolta Aasiaa, niin tyytykää Suomeen. Sehän ei
+tosin ole mikään keisarikunta, mutta sitä varten kannattaa kuitenkin
+elää. Nuoruus on kunnianhimoinen, ja te olette tunteva itsenne
+nuoreksi.
+
+-- Noin haastelevat miehet. Kun he saavat suupalan kunniaa ja
+leikkipallon verran valtaa, niin on heillä tavaton, ihmeteltävä
+ruokahalu. Mutta te ette ymmärrä nuoria, tohtori. Milloinka voidaan
+kieltäytyä kaikesta, uhrata kaikki, unohtaa kaikki, heittää pois elämä
+kuin riepu ja oma maine kuin olisi se karamellipaperi, ellei juuri
+nuorena?... Mutta antakaa anteeksi!... Herra majuri ... madame ... joko
+todellakin aiotte lähteä?...
+
+Ja kenraalittarella oli sen jälkeen kylliksi tekemistä muista
+vieraistaan, jotka maltittomina olivat odotelleet tuon tuttavallisen
+keskustelun loppua, voidakseen sanoa jäähyväiset.
+
+Tohtori Ekströmer kumarsi, huulilla usein nähty hyväntahtoinen, hieman
+ivallinen hymy, ja sanoi päällystakkiaan kiinni pannessaan itsekseen:
+
+-- Vai niin, olisihan minun se pitänyt arvatakin. Hän on rakastunut
+Rosiin ja on siis mustasukkainen koko maailmalle. Semmoisia ovat
+naiset. Aina niin omaa voittoa pyytämättömiä ja ystävällisiä nuorille,
+kauniille miehille ... aina niin helliä ja uhraavaisia sisariensa
+tyttärille, kun he ovat ehtineet niin pitkälle. Se on ymmärrettävää;
+tietysti on hyvä olla edes tätinä, kun ei voi olla enempää.
+Ihmisraukat! Noita neljääkymmentä vuotta ei saa parannetuksi muulla
+kuin kuudellakymmenellä vuodella, ja onpa esimerkkejä, ettei edes
+siinäkään aina ole ollut kylliksi.
+
+
+
+
+2. KAKSI RITARIA RATSASTAA METSÄSSÄ.
+
+
+Niiden suurien, haarautuvien laaksojen eteläpuolella, joissa Saimaan ja
+Päijänteen vesistöt levittäytyvät sisämaahan, kulkee idästä länteenpäin
+selänne, jossa on paikoin kukkuloita, paikoin mäntyä kasvavia
+hiekkaharjuja, paikoin taas mahtavia harmaakivijoukkoja tai sieviä,
+lehtimetsien kaunistamia rinteitä. Näiden kukkulain eteläpuolella,
+jotka lännessä ovat Uudenmaan ja Hämeen vanhana, historiallisena
+rajana, laskeutuu laajoja tasankoja hitaasti merta kohti, vaikka kyllä
+niidenkin alueelle vielä on tunkeutunut tiheään kukkuloita, solia ja
+vesiä, niin että siellä sota-aikana pienoinenkin joukko olisi voinut
+maata suojella ryntäävää vihollista vastaan. Seutu on kaunista,
+hedelmällistä savimaata, tiheämmin asuttua kuin moni muu Suomen seutu.
+Melkoiset rälssitilat muistuttavat vielä tänäkin päivänä muinaisista
+mahtavista aatelisista, joiden keskuudesta on kohonnut maallemme moni
+kuuluisa sotilas ja kansalainen; mutta vuosisatojen ruoste ja koi on
+kalvanut näitä suuria tiluksia, moni niistä on hajonnut tai liukunut
+pois vanhain sukujen käsistä, ja sodan vaiheet ovat täällä toisinaan
+rakentaneet muureja entisten veljien välille, toisinaan taas niitä
+kukistelleet.
+
+Näillä paikoin, eräässä länteenpäin Elimäen kirkolta olevassa
+metsäseudussa, jossa maanselkä alenee viehättävästi vaihteleviksi
+kukkuloiksi ja laaksoiksi, nähtiin myöhään eräänä iltana kesäkuussa
+1789 kahden ratsastajan vaivalloisesti ponnistelevan eteenpäin
+tiettömässä ja asumattomassa sydänmaassa. He olivat mahdollisimman
+kauan kulkeneet tietä myöten Laptreskin kirkolle päin ja sitten
+lähteneet oikomaan metsää myöten, mutta vähitellen joutuneet harhaan.
+He pääsivät kuitenkin eteenpäin vielä niin kauan kuin he kulkivat
+polkua, jonka samanne päin pyrkivät jalkamiehet olivat tallanneet.
+Mutta vihdoin hävisi sekin johto, ja ratsastajat huomasivat, että
+heidän täytyi joko kääntyä takaisin tai tunkeutua yhä syvemmälle
+tuntemattomaan saloon.
+
+Siihen vuodenaikaan oli yö valoisa ja se olisi muissa olosuhteissa
+miellyttävine vaikutelmineen vallannut jokaisen luonnon kauneudelle
+alttiin mielen. Laulurastas liverteli uupumatta sointuvia säveliään
+metsässä, ja ivaillen mukaili sitä ruisrääkän käheä ääni loitolta
+kosteasta ruohikosta. Lempeä kirkkaus, mailleen menneen, mutta kohta
+jälleen haudastaan nousevan auringon jälkiloiste viivähteli vielä
+koivujen vaaleanvihreillä lehvillä ja leikki pienen metsälammen
+välkkyvällä pinnalla, joka siinteli sieltä täältä puiden runkojen
+välistä. Kevyt usva nousi hienona, valkoisena harsona metsän
+kosteimmista paikoista. Joskus lähti ratsastajia pelästynyt metso
+lentoon ihan hevosen jalkain edestä tai kiipesi orava ylemmäksi siltä
+riippuvalta oksalta, joka sulki ratsastajilta tien ja sentähden taipui
+syrjään. Lukemattomia hyttysparvia tanssi ilmassa ja ne hajosivat
+toisinaan kuin savu uinahtavan yötuulen unisesta puhalluksesta.
+
+-- Käännytään takaisin, Jaakko! sanoi kärsimättömästi toinen
+ratsastaja, noin kahdenkymmenen vanha nuorukainen, joka oli kääriytynyt
+viittaan, minkä alta näkyi Uudenmaan rakuunain tunnettu univormu. --
+Ratsastammehan itään päin, vaikka meidän olisi pyrittävä länteen. Etkö
+kuule kosken kohinaa tuolta kaukaa? Se on Anjalan koski.
+
+Toinen ratsastaja näytti kestäneen ainakin viidenkymmenen talven
+vaivat, ja arpisissa kasvoissa oli hänellä selviä merkkejä sekä
+auringon paahteesta että sapelin iskuista. Yllä oli hänelläkin
+rakuunain univormu, jota hän oli koettanut suojella tomulta karkealla,
+hämäläisten mekon kaltaisella palttinapuserolla. Jalkoja suojelivat
+jonkinlaiset hyvin alkuperäiset, samasta halvasta kankaasta
+tehdyt säärystimet, mikä kaikki oli omituisessa ristiriidassa
+ratsusaappaitten, hatun ja ohjesäännössä määrätyn, välttämättömän
+kankipalmikon kanssa.
+
+-- Anjalan koski! toisti mies ärtyisästi hymyillen. Sontiaisia siinä
+on, mutta ei koskea.
+
+-- Mutta minä sanon, että me ratsastamme itään päin, jatkoi nuorempi ja
+hienompi ratsastaja, pysähdyttäen hevosensa ja kuunnellen. -- Etkö näe,
+miten taivas niskottaa tuolla lounaassa? Saamme vielä niskaamme myrskyä
+ja sadetta, ennenkuin suoriudumme tästä lemmon erämaasta. Ja se on
+sinun syysi, Jaakko.
+
+-- Minunko syyni? Minäkö tahdoin lähteä oikomaan metsää myöten, jotta
+pikemmin päästäisiin perille? Kuljemmeko me nyt itään päin? Moinen
+kamariherra, joka ei osaa matkata metsässä ilman aurinkoa! No, niinpä
+opetan sinulle jotakin hyödyllistä, armollinen herra. Tarkastele
+havupuiden runkoja, niin on sinulla aina kompassi käsillä. Tuo hongan
+paljas puoli näyttää pohjoista ja tuuhea puoli etelää. Ymmärrätkö nyt,
+että me kuljemme länteen päin, ja taivaanranta ruskottaa koillisessa
+auringon nousun edellä? Anjalan koskelle on ainakin neljä penikulmaa.
+
+-- Anna mennä sitten, mies, äläkä riitele ilmansuunnista! Minulla on
+nälkä ja jano, ja väsynyt olen kuin loppuun ruoskittu kuormahevonen.
+Saan katarrin tästä kirotusta yökylmästä; kylläpä huomenna on sitten
+hupaista komentaa ja kiekua kuin käheä kukonpoikanen.
+
+-- Oletko sinä sotamies, Yrjö? Olisitpa kaalellut Pommerin soissa,
+vanhan Fritsin husaarit kintereilläsi yöt päivät. Etkö kuule
+lehmänkelloa tuolta järven rannalta?
+
+-- Sontiaisia, Jaakko, sontiaisia! Hanki nyt tähän vaikka torpparin
+maja. Onhan sotamieskin joskus ihminen.
+
+-- Juo vettä ojasta!
+
+-- Kiitos vain. Toimita minulle reikäleipä, talonpoikaisjuusto ja
+viilipiimää, niin unohdan kaikki Helsingin pihvipaistit ja Tukholman
+piirakat. Hanki minulle vain jokin töllinnurkka, olkikupo ja
+lammasnahkavälly, niin unohdan kerrassaan kaikki sotaelämän vaivat,
+ryssät, valtiopäivät, salaliitot, tyrannit, Sprengtportenit,
+vapaamuurarit, tallirengit ja koko valtakunnan menestyksen. Jaakko,
+kunnon ukko, olisipa tässä edes täysi heinälato, niin paneutuisin
+siivona narrina ja uskollisena alamaisena ensin toiselle, sitten
+toiselle korvalliselleni nukkumaan uneksiakseni tytöstäni -- tai
+oikeammin tytöistäni, Jaakko -- sillä legioona niitä on, niin etten
+tiedä lukuakaan, jok'ikinen päivähän minä olen rakastunut. Ah -- pitkä
+haukotus keskeytti puheen -- heinälato on kohta ainoa kunnianhimoni.
+Sen helmassa olisin valmis laulamaan:
+
+    Teille sylin', myriaadit!
+    Sulle suukkon', koko maa!
+
+-- Joutavia loruat!
+
+-- Niin, nyt minä tahdon loruta; kuinka minä muuten jaksaisin pysyä
+hevosen selässä? Talonpoikaisjuuston ja heinäladon muistaminen saattoi
+minut entiselle hyvälle tuulelle. Jaakko, elämä on kuitenkin
+kummallinen ilveily. Minä olen tuommoinen onnen kantamoinen, sinähän
+minut löysit melkein kuin maantieltä ja otit armoihisi, kunnon
+tervaskanto, taivutit minun tähteni kankeaa selkääsi päälliköiden
+vastaanottohuoneissa, toimitit minut latina- ja kadettikouluun etkä
+raskinut polttaa tupakkaa kuuteen vuoteen, jotta olisit saanut minulle
+ensimmäisen univormun. Ja kuitenkin -- voitko uskoakaan? -- oli minulla
+vielä kolme tuntia takaperin mielessä kunnianhimoisia unelmia
+loistavasta tulevaisuudesta. Sotamarsalkan sauva on minusta usein
+näyttänyt olevan niin lähellä kuin tuo metsän pihlaja; kreivittären
+sydän on minun mielestäni monesti ollut helpompi anastaa kuin tuo
+tuomenkukka, jonka saavutan kädelläni. Minä olen ollut ujostelematta
+ratsastavinani siinä, missä everstimme nyt ratsastaa johtaen Uudenmaan
+rakuunain ripeitä rivejä, ja toisinaan olen taas unten hevolla ollut
+ajavinani esikunnan johtajana, missä kreivi Meijerfelt nyt ratsastaa.
+Niin, sitten kun rupesin kaikkien muiden tavalla haaveilemaan
+politiikkaa, ei minusta pieni suuriruhtinaan kruunukaan, sellainen kuin
+Suomen, ole näyttänyt riippuvan paljoa korkeammalla kuin tuo
+männynkäpy, jonka voin siepata miekkani kärjellä. Nyt sitä vastoin,
+Jaakko (uusi haukotus), näyttää elämä minusta kanervakankaalta, ja
+onnetar, tuo oikullinen naikkonen, kilistelee korvissani todellista
+lehmänkelloa, milloin sieltä, milloin täältä, milloin läheltä, milloin
+kaukaa, alinomaa viekkaasti, ilvehtien, saavuttamattomasi...
+
+-- Sääli sinua, Yrjö, ettet juo. Muuten olisi sinusta tullut toinen
+Lidner.
+
+-- Seis, mies, kunnioitusta runoilijoille! Vaikka voisinkin tyhjentää
+kolmen kannun maljan yhdellä henkäyksellä, ei minulta sittenkään
+koskaan syntyisi "Spastaran kuolemaa". Mutta totta puhuen, Jaakko, minä
+alan väsyä elämään. Huomaa: ylipäällikönrouva on huomannut minut
+hyväksi kavaljeeriksi rykmentin tanssiaisia varten, ja sentähden on
+majesteetti suvainnut tehdä minut luutnantiksi, jotavastoin sinä,
+kunnon poika, joka otit vanhaa Fritsiä kiinni kauluksesta, kun minä
+vielä puuhevosella ratsastelin, sinä, joka olet kärsinyt kaikenmoista
+kurjuutta kruunun palveluksessa, minun vain rauhassa tanssiessani, ja
+joka olet sata kertaa varmempi ratsastaja kuin minä, sinä yhä vain olet
+halpa, unohdettu kornetti. Sinulla olisi pitänyt olla ylhäinen kummi
+ennen muinoin kätkyessä maatessasi, Jaakko. Mitä olen minä tehnyt
+onneni hyväksi? Olen kohtuullisesti hullutellut palveluksessa; olen
+tanssinut huvikseni, juonut huvikseni, rakastanut huvikseni ja
+vehkeillyt huvikseni. Kurjaa on tuo salainen vehkeileminen; minä olen
+nyt kuningasmielinen _par dépit_, suuttumuksesta. Jollemme kohta pääse
+taistelemaan, lähden yksinäni Haminaa vastaan, ammun kuoliaaksi
+ensimmäisen ryssän, minkä tapaan, ja sanon sitten jollekin toiselle
+rehelliselle miehelle, jolla on yllään vihollisen vihreä nuttu: olkaa
+hyvä, kostakaa, ampukaa minut huviksenne, minä ammuin teitä ja minä
+tein sen myöskin huvikseni.
+
+-- Oh, loruja! Mitä viisaustiedettä tuo on?
+
+-- Sano sitä miksi hyvänsä, vaikka lapsentaudiksi: ehkä onkin
+tuhkarokko tarttunut päähäni. Minä en enää jaksa elää huvikseni
+niinkuin tähän asti. Muilla on isä ja äiti; veljiä ja sisaria; muilla
+on tuollainen oikea ystävä, jota minulla ei koskaan ole ollut. Minä
+olen kuin tuon ruskean vuorenseinämän sammal. Ei yhtään vehreää oksaa
+kasva siinä. Ja se on kurjaa.
+
+-- Kyllä minä sen voin käsittää, Yrjö. Ei yhtään vehreää oksaa,
+tämmöinen vanha, kuivunut kanto vain kuin minä, mutisi Jaakko, ja hänen
+karkea äänensä kuulosti tavattoman pehmeältä, josta merimies olisi
+arvannut suolaista vettä rupeavan pisaroimaan huippupurjeista.
+
+-- Ei, anna anteeksi, Jaakko, vastasi nuorukainen, hänkin hellemmin. --
+Sinä olet se korsi, joka pidät minua elämässä; niin, vitsas sinä olet,
+oikein sitkeä ja luja katajavitsas, joka pitää minua kiinni sidottuna.
+Kas niin, älä nyt ole vihoissasi; minä loruan tyhmyyksiä; niinhän minä
+aina teen. Tuhat ... tuostahan se ihana lehmänkellon ääni kuuluu ihan
+läheltä!
+
+Todellakin hämmästytti ratsastajia ei yksi, vaan viisitoista, jopa
+parinkymmentäkin lehmää, jotka rauhassa kuluttivat kesäyötänsä
+kosteissa juurissa kytevän, savuavan tulen vaiheilla, avoveräjäisellä,
+aidatulla kesantopellolla. Siinä vaaleni metsäkin ja harveni, ja tuli
+näkyviin pieni, kaunis, niityiksi ja pelloiksi raivattu laakso. Mutta
+vain riihiä ja latoja näkyi siellä täällä, ei mitään ihmisasuntoa. Ei
+edes paimentakaan ollut karjassa.
+
+-- Alan aavistaa jo, että saamme hyvänkin yösijan, jatkoi puhelias
+Yrjö. -- Toden totta, Jaakko, minä alan jo tuntea jonkin paremman
+esimakua kuin talonpoikaisjuuston ja lammasnahkavällyjen. Eespäin,
+eespäin, johan ihan tunnen ilmassa paistinhajua jostakin lumolinnasta.
+Me lähestymme jotakin seikkailua. Kenraalinrouva on toden totta
+ennustanut kuin Kassandra: minä olen voittava Cecile Almsköldin
+hansikkaan.
+
+Jos nuori Yrjö-herra odotteli löytävänsä linnan tai edes
+herraskartanonkaan tästä tuntemattomasta seudusta, niin kohta hän sai
+huomata pettyneensä. Molempain ystävysten ratsastettua vähän matkaa,
+kapeni laakso ja muuttui jälleen jylhäksi metsäksi. Ei pienintäkään
+tölliä, ei ainoatakaan ihmisolentoa ollut nähtävänä missään.
+
+-- Mitä nyt? virkahti nuorukainen unisena ja maltittomana. -- Linna
+näkyy painuneen maan uumeniin. Jaakko, sinä olet hämäläinen, ryhdyhän
+toimeen ja loitsi se esiin! Etkö muista yhtään vanhaa loitsuasi? "Nouse
+pois makoamasta!"
+
+-- Jos olisin lappalainen tai pohjalainen, niin ehkä koettaisin. Mutta
+kuulehan!... Metsä puhuu.
+
+Kova kahlekoiran haukunta kuului tiheimmästä metsästä. Hevoset
+hirnahtivat ja näyttivät vainuavan tallin olevan lähistöllä.
+
+Ratsastajat ajoivat koiran ääntä kohti, vaikka vähän vastahakoisesti,
+sillä se johti heidät aivan syrjään. Metsä tuli niin tiheäksi, että
+heidän täytyi laskeutua maahan ja vaivoin tunkeutua hyvin tiheässä,
+melkein lävitsetunkemattomassa kuusikossa vesojen ja puiden runkojen
+välitse eteenpäin.
+
+
+
+
+3. RITARIEN TULO LUMOTTUUN LINNAAN.
+
+
+Tällä kertaa he eivät kulkeneet turhaan, sillä talutettuaan hevosensa
+korkealle, metsäiselle mäelle ja edelleen tiheän koivikon läpi, näkivät
+he edessään kapean laaksonpoukaman, jonka halki juoksi kirkas puronen
+ja jossa joka taholla ympäröivien korkeitten kukkulain välillä välkkyi
+järven vesi tavattoman mustana tuntemattomien syvyyksien yllä. Tuossa
+yksinäisessä seudussa oli muun maailman silmiltä kätkettynä asunto,
+joka rakennustavaltaan ei ollut varsin tavallinen. Liian pieni se oli
+aateliskartanoksi, mutta kuitenkin liian suuri tavalliseksi
+talonpoikaistaloksi. Kylkirakennus ja päärakennus, jonka julkisivun
+kuusi ikkunaa oli luukuilla huolellisesti suljettu, otsikko, jossa oli
+kolme luukutonta ikkunaa, kaunis parveke, jonkinlainen umpinainen
+pikku-ikkunainen kuistikko pihan puolella, pari ulkohuonerakennusta,
+jotka samoin olivat tarkoin teljetyt, puutarha, koirankoppi, josta yhä
+vain kuului karheaa haukuntaa -- semmoiselta se näytti tuo yksinäinen
+asunto, väsyneiden matkamiestemme viimeinen turva. Olikohan talo
+asuttu? Vai oliko se autio? Ja kuka ihmisarka olento oli paennut sinne
+yksinäisen salon turviin? Se oli tietysti tutkittava. Kukaan ei
+tarjonnut vieraille kattoa pään päälle. Paitsi koiraa ei kuulunut eikä
+näkynyt ketään elävää olentoa.
+
+Kun ratsastajat varovaisesti taluttaen väsyneitä hevosiaan pääsivät
+rinteen alle, oli heillä siinä edessään matala kivimuuri, joka suurena
+piirinä kiersi salaperäisen asunnon ja vieressä olevan puutarhan
+ympäri. Sen korkeutta lisäsi punaiseksi maalattu säleaita, jonka
+yläreuna oli varustettu uhkaavilla rautapiikeillä. Jos sen
+yli sai kiivetyksi, oli sisäpuolella tiheä, korkea, melkein
+lävitsetunkemattomalta näyttävä orjantappurapensasto, joka juuri
+äskettäin oli alkanut kukkia ja levitti ihanaa tuoksua vilpoiseen
+kesäyöhön.
+
+Maltittomina ratsastajat ajoivat mutkittelevan muurin viertä, kauan
+turhaan etsien jotakin pääsyä pihaan. Vihdoin he löysivät pienen
+portin, mutta se oli luja ja hyvin suljettu; mahdotonta oli saada sitä
+auki. Muuta keinoa siinä ei ollut kuin sitoa hevoset johonkin
+vaahteraan, joita kasvoi ulkopuolella, ja kiivetä portin yli.
+
+Yrjö koetti heti; hän hyppäsi rohkeasti satulasta, ja jonkin verran
+rautapiikkien repimänä pääsi hän pihan puolelle puutarhaan. Hänen
+tyynempi ystävänsä seurasi häntä kömpelömmin liikkein. He olivat siis
+lumotun linnan muurin sisäpuolella ja alkoivat tarkastuksensa.
+
+Puutarha oli varsin tavaton. Ylenmäärin oli siellä harvinaisia,
+ulkomaalaisia korukasveja, jotka olivat niin huolellisesti hoidettuja
+ja taitavasti kasvatettuja, ettei parhaimmallakaan puutarhurilla olisi
+ollut mitään muistuttamista. Varsinkin ruusut olivat hyvin komeita.
+Hoitaja -- mies tai nainen -- näkyi erittäin rakastavan noita
+miellyttäviä kasveja. Niitä oli tavattoman paljon ja niin monenlaisia,
+ettei Yrjö eikä hänen ystävänsä koskaan olleet osanneet moista
+uneksiakaan. Tuulilta suojattuina ja odotellun auringon lämmössä ne
+edustivat kaikkia kehityksen eri asteita, ensimmäisistä heikoista
+vesoista aina täydelliseen kukoistukseen saakka, ja varmaankin ne
+olivat saaneet alkaa kasvunsa kasvihuoneessa, koskapa muuten olisi
+ollut mahdoton käsittää, mitenkä ne olisivat voineet ehtiä jo niin
+pitkälle Suomen kevätkesän viileässä ilmassa.
+
+Vaikka vaeltavat ritarimme eivät joutaneetkaan pitkälti katselemaan,
+ehti näky kuitenkin vaikuttaa heihin.
+
+-- Ei, Jaakko, sanoi Yrjö, minä en murra ovia enkä edes kolkutakaan,
+niinkuin kyllä olisi oikeus kolkuttaa, kun näin tulee taloon, nälkä ja
+jano aseina. Tässä on jotakin, joka pidättää kättäni. Kummallista, kun
+en tohdi edes kiroillakaan. Täällä on ilmassa jotakin viattoman
+puhdasta; minä en mistään hinnasta pahoittaisi noita sieviä ruusuja.
+
+-- Kaikki ovet lukossa, kaikki alakerran ikkunat lujasti suljetut!
+huomautti vähemmän haaveksiva ystävä. -- Ellei koira haukkuisi, voisi
+taloa luulla asumattomaksi. Pannaan hevoset liekaan ja mennään
+nukkumaan jonkin katoksen alle.
+
+-- Ei syömättä! vastasi Yrjö, jonka tuo huomautus herätti
+todellisuuteen. -- Asumatonko, sinä sanot? Kuka sitten olisi kastellut
+näitä ruusuja, jotka kuolisivat tai metsistyisivät, ellei niitä
+alinomaa ja hellästi hoidettaisi? Jaakko, et sinä ole syntynyt
+puutarhuriksi. Seiso tässä vahdissa. Haluanpa vähän paremmin
+tutkistella tätä lumottua linnaa.
+
+Puhuessaan Yrjö heitti yltään viittansa ja ratsusaappaansa ja ryhtyi
+hurjanrohkeaan yritykseen, jollaiseen mies antautuu ainoastaan
+ollessaan kaksikymmenvuotias tai rakastunut tai rakuuna -- ellei hän
+sattumalta ole kaikkia yht'aikaa. Talo oli valkeaksi maalattu ja
+laudoitettu, niin että vaakasuorassa ulkokatteessa oli jonkinlaisia
+uurteita, jotka olisivat olleet riittäviä pysykkeitä kissan käpälälle,
+mutta olivat hyvin huonoja tukia ihmisjalalle. Yrjö kiipesi ensin
+nurkkaa myöten ylös ja kapusi sitten laudoitusta pitkin hiljaa
+eteenpäin, kunnes pääsi kiinni parvekkeeseen, joka oli otsikon
+keskimmäisen ikkunan kohdalla. Siitä hän tarttui rautakaiteeseen, nousi
+sen ulkopuolelle parvekkeen reunalle ja katsahti ikkunasta sisään
+samalla uteliaasti, rohkeasti ja kuitenkin melkein arasti.
+
+-- No, mitä näkyy? kysyi Jaakko alhaalta. Mitä siellä on? Hämähäkin
+verkkoja, pesuvaatteita vaiko tyhjä maitohylly?
+
+-- Siellä on pieni, sievästi sisustettu kamari, jonka ovi on auki
+johonkin pihanpuoleiseen huoneeseen.
+
+-- Nouse parvekkeelle!
+
+-- Ei, en uskalla. Minua peloittaa, Jaakko. Tuntuu siltä kuin suojelisi
+näkymätön voima tätä taloa. Jospa vain aurinko nousisi! On niin hämärää
+huoneissa, etten voi erottaa, mitä sisempänä oikein on.
+
+-- Nyt nousee aurinko kukkulan takaa. Jos pihan puolella on ikkuna,
+täytyy siitä kohta ruveta paistamaan huoneeseen.
+
+-- Jaakko, ruudut rusottavat... Siellä on joku... Lapsi se on... Nyt
+loistaa ensimmäinen säde ruudusta. Valo leviää... Minä erehdyin,
+Jaakko!
+
+-- Emännöitsijäkö se on?
+
+-- Ei, nuori tyttö. Aurinko kultaa hänen tummat hiuksensa.
+
+-- Aika poika se tuo on! Saadaanpahan nähdä, että hän tulee tanssien
+päistikkaa alas.
+
+-- Jospa vain näkisit hänet! En koskaan vielä ole nähnyt niin viatonta
+ja viehkeää.
+
+-- Yrjö ... pidä lujasti kiinni kaiteesta!
+
+-- Vaiti, ei sanaakaan! Hän rukoilee aamurukoustaan. Noin minä
+tahtoisin osata rukoilla... Jumala sinua siunatkoon!... Nyt kohottaa
+hän silmänsä ... rukous on lopussa ... hän tulee tännepäin...
+
+Samassa nuorukainen liikahti ikäänkuin paetakseen, mutta unohti kapean
+jalansijansa, menetti tasapainonsa ja putosi nurinniskoin parvekkeelta.
+
+Jaakko näki hänen putoavan ja mutisi jotakin hulluista pojista, jotka
+luulevat jaloissaan olevan kissankynnet, kunnes huomasi suojattinsa
+vuotavan verta. Yrjö oli loukannut itsensä johonkin terävään
+kivensärmään ja koetti nähtävästi vaivoin nousta ylös. Ystävän tutkiva
+silmä huomasi heti hienon, punaisen naarmun ohimossa.
+
+-- Juokseeko sinusta verta, poika? Mikä sinulla on? Etkö vastaakaan? No
+jopa nyt! Olethan kalpea kuin talvinen jänis! Ja Jaakko juoksi
+noutamaan satulastaan siteitä.
+
+Mutta ennenkuin hän niitä löysi, tapahtui jotakin, joka heti palautti
+veren Yrjön kalpeille kasvoille. Parvekkeen alla olevasta ovesta astui
+esiin nuori tyttö -- ei emännöitsijä eikä karjakko, ei enkeli eikä
+keijukainen -- vaan kaikesta päättäen kuolevainen olento niinkuin
+muutkin, kun eivät satu olemaan rakkauden värikästen kaukolasien
+takana. Hän oli lapsi tai melkein lapsi, solakka, notkea, joustava,
+enemmän etelä- kuin pohjoismaalainen, hänen silmänsä olivat suuret ja
+tummankiiltävät, hiukset melkein siniseen vivahtavan mustat,
+koristelemattomasti taapäin pyyhkäistyt, niin että valkoinen otsa ja
+ohimot jäivät paljaiksi. Vaaleassa, yksinkertaisessa musliinipuvussa
+oli jotakin, jossa Yrjön hurmaantunut silmä oli näkevinään taitavamman
+käden kuin tavallisen maalaisompelijan työtä. Koko olento oli hänestä
+aamun kirkkaassa valossa niin ilmankeveä, niin viehättävän ylhäinen,
+ettei hän voinut olla häpeämättä äskeistä vakoiluaan, jolla hän oli
+häirinnyt niin suloista olentoa tämän rauhoitetussa asunnossa.
+
+Tuntemattomalla neidolla ei näyttänyt olevan aavistustakaan vieraiden
+läsnäolosta. Hän hengitti mielihyvin vilpoista, vielä kosteata
+aamuilmaa, meni lähimmän pensaan luo, jossa kastehelmet välkkyivät
+kukissa ja lehdillä, taivutti oksat syrjään ja tarkasti ruusun-umppua,
+joka ei vielä ollut täysin puhjennut. Ei mikään voinut olla
+luonnollisempaa eikä yksinkertaisempaa, mutta Yrjöstä hän näytti
+puhuvan ruusuille ja ne puolestaan vastaavan hänelle ... niinkuin olisi
+umppu hänen tullessaan levittänyt terälehtensä, ja samalla uusi
+ihmeellinen nuoruuden ja kauneuden tuoksu virrannut puutarhaan. Lempeä
+hymy leikki nuoren tytön rakastettavilla kasvoilla, hän kulki pensaalta
+toiselle, poimi sieltä täältä pois kuivan lehden, sitoi siellä täällä
+jonkin itsepäisen oksan lujemmin kiinni tukeen, otti vihdoin
+ruiskukannun, joka oli valmiina pensaan luona, ja astui muurin luo
+purolle täyttämään kannuaan. Sieltä hän löysi molemmat vieraat, jotka
+siihen asti olivat olleet pensasten peitossa. Jaakko peseskeli
+puhtaaksi ystävänsä ohimon veristä haavaa.
+
+Tyttö pysähtyi kummastuneena. Hänen vilkkaissa kasvonpiirteissään
+kuvastui silmänräpäyksessä vuoroittain pelkoa, epäilystä ja
+kummastusta; sitten heti hämmästystä ja sääliä. Hän oli huomannut
+Jaakon huolelliset sitomispuuhat.
+
+Nuorta Yrjö-herraa hävetti sukkasillaolo ja myöskin, että hänet oli
+tavattu vieraalle alueelle tunkeutuneena.
+
+-- Minä olen hyvin pahoillani, hyvä neiti -- sanoi hän kohteliaasti
+kumartaen -- että olemme häirinneet teitä niin sopimattomalla tavalla,
+mutta meillä tuskin oli muuta neuvoa. Nimeni on Yrjö Ros ja arvoltani
+olen kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisen rakuunaväen luutnantti, ja
+kumppanini on Jaakko Peura, saman väen kornetti.
+
+-- Muuten sanotaan minua myöskin Peuroniukseksi, veljeni mukaan, joka
+on pappi, oikaisi Jaakko, kömpelösti koettaen asetella paikoilleen
+toisella korvallisella riippuvaa hiustupsua, jota lyijypalanenkin
+osaltansa koetti painaa alas, jotta tuo itsepäinen olio olisi pysynyt
+suorana, kuten ajan tapa ja univormuohjesääntö vaati.
+
+-- Ehkä -- jatkoi Yrjö -- uskallan, armollinen neiti, toivoa
+anteeksiantoa, jos lisäksi ilmoitan, että olemme esimiestemme käskystä
+virkamatkoilla maan puolustustoimissa. Me tulemme Loviisasta, olemme
+tarkastaneet rekryyttijoukon Laptreskissa ja aiomme samaa tarkoitusta
+varten Artjärvelle. Meille näytettiin oikotie metsän halki, mutta me
+eksyimme emmekä vähintäkään tienneet olevankaan tätä viehättävää
+paikkaa, johon meillä on ollut onni tulla tupsahtaa aivan ruusujen
+keskelle.
+
+Nyt odotti Yrjö toki vastausta, mutta sitä ei tullut. Nuori tyttö
+ojensi hänelle kätensä ja arasti hymyillen katsoi häntä silmiin, mutta
+oli vaiti.
+
+Yrjö vei pikku kätösen huulilleen. Tyttö katsoi häneen viattomasti
+kummastuneena ja ojensi sitten heti kätensä Jaakolle, joka arveli, että
+hänenkin oli osoitettava samaa siihen aikaan varsin tavallista
+kohteliaisuutta. Pahaksi onneksi oli Jaakolla ruma tapa purra tupakkaa.
+Sentähden hän luuli kohteliaisuuden vaativan häntä ensin vähän
+puhdistamaan karkeita viiksiään, ennenkuin hän uskaltaisi niillä
+koskettaa hienoa kättä, mutta tuon manööverin aikana käsi äkkiä
+vetäytyikin pois.
+
+Satoja kertoja ennen rakastunut Yrjö seisoi peräti hämillään. Mutta
+nähtyään hänen verisen otsansa muisti tyttönen äkkiä jotakin, jonka oli
+aivan unohtanut. Hän juoksi purolle, täytti kannunsa vedellä, pani
+tuttavallisesti kätensä Yrjön otsalle, tutki haavaa, pesi pois veren,
+kääri nenäliinansa haavan siteeksi, päästi kaulastaan punaisen
+silkkihuivin ja kiinnitti sen siteen peitteeksi. Hän ei sitä tehdessään
+voinut olla koskematta nuorukaisen poskeen, mutta hänen kätensä ei
+vavissut; ei vähintäkään heijastusta Yrjön poskien punasta näkynyt
+hänen tyynellä otsallaan. Se oli vain sisaren luonnollista, lempeää
+hoitelemista, ja kun side oli valmiina, koetti hän ilmeikkäin elein
+osoittaa, ettei haava lainkaan ollut vaarallinen, vaan paranisi pian.
+
+Kun ei mitään ääntä kuulunut noilta kauniilta huulilta, johtui Yrjön
+mieleen, että hänen vaalijansa luultavasti oli ulkomaalainen eikä
+siis ymmärtänyt ruotsia, jota hän oli puhunut. Hän siis ilmaisi
+kiitollisuutensa ranskaksi -- turhaan; saksaksi -- turhaan; hän haki
+muististaan muutamia englantilaisiakin sanoja -- yhtä turha vaiva.
+Epätoivoissaan hän solkkasi muutamia venäläisiä sanoja ja kirouksia,
+jotka sotamiesten suusta olivat tarttuneet hänen korvaansa -- ei sekään
+auttanut. Jaakko luuli löytäneensä tuon käsittämättömän äänettömyyden
+avaimen ja tulkitsi ystävänsä sanat suomeksi. Kaikki vain turhaa
+ponnistelua; enemmän kuin sata vuotta oli kulunut siitä ajasta,
+jolloin suomen kieli oli kotiutuneena hienojen neitosten huulilla,
+ja enemmän kuin sata vuotta oli vielä kuluva, ennenkuin se jälleen
+tuli niillä kotoiseksi. Nuori tyttönen katseli vieraita milloin
+välinpitämättömästi, melkeinpä tylsästi, milloin maltittomasti, mikä
+ilmeni vilkkaissa eleissä. Vihdoin hän juoksi pensaan luo, taittoi
+kaksi ruusua ja antoi heille kummallekin yhden, ja hänen katseensa oli
+kysyväinen kuin olisi hän sanonut: näitäkö te tahdoitte?
+
+Kun hän ei heidän kasvoistaan nähnyt mitään vastausta kysymykseensä,
+näytti hänen mieleensä johtuvan jotakin muuta, hän palasi ovelle, josta
+oli tullut puutarhaan, ja pysähtyi odottamaan.
+
+-- Hän kehoittaa meitä seuraamaan itseään! huudahti rakastunut Yrjö.
+
+-- Mene sinä edeltä, minä vien hevoset talliin. Ja ilmoita hänelle
+jollakin tavalla, että hänen pitää antaa kaksi piimäkehloa, sillä
+muuten et jätä minulle mitään, laski Jaakko leikkiä.
+
+-- Huuti, mies! vastasi Yrjö, vaikka hän tunti takaperin ei ollut muuta
+ajatellutkaan kuin hyvää aamiaista.
+
+
+
+
+4. LINNASSA ASUU LUMOTTU PRINSESSA.
+
+
+Koska kerran olemme satujen maailmassa, pitäisi meidän nyt löytää
+salainen vuorenluola tai ainakin korkea torni, jossa mustasukkainen
+jättiläinen oli säilyttänyt tuota lumotun linnan ihmeen ihanaa vankia.
+Mutta mitään semmoista vankilaa ei ollut. Puutarhan puoleisesta ovesta
+tultiin portaille, joita myöten päästiin suljetun alakerran kautta
+kolmeen yläkerran huoneeseen; niistä oli eräs pihan, toinen puutarhan
+puolella ja kolmas lukittu.
+
+Aamuaurinko paistoi pihan puoleisesta ikkunasta, levittäen punervaa
+valoa kahteen sievään, valoisaan, miellyttävään huoneeseen, joissa
+koristuksina oli kukkivia ruukkukasveja, kaksi linnunhäkkiä, orava
+samoin häkkiin suljettuna, kultakaloja lasisäiliössä, kitara seinällä
+ja muutamia hienoja kukkaismaalauksia. Tyttönen otti vieraansa vastaan
+niin lempeästi ja viattomasti hymyillen, että Loviisan tanssiaisten
+sankarilta haihtuivat kerrassaan kaikki tyhjät korulauseet, joita hänen
+asemassaan oleva nuorukainen tavallisesti aina pitää varalla moisia
+tilaisuuksia varten. Hän ei ollut vielä koskaan ennen nähnyt sellaista
+hymyä. Siinä oli päivänpaistetta, mutta ei nimeksikään hehkua eikä
+viehättävää keimailua; se oli kuin puhdas, tyyni ja vilpoinen
+auringonsäde lähteen kuvastinpinnalla. Tyttönen säteili lapsellista
+suloa, pyytäessään kädenviittauksella Yrjöä istuutumaan pieneen,
+vaaleanpunaisella silkillä päällystettyyn sohvaan. Tuskin Yrjö ehti
+totella kehoitusta, kun tyttönen jo asettui pienelle jakkaralle hänen
+jalkainsa juureen ja katseli häneen kysyvin silmäyksin -- katsoen
+lakkaamatta, mutta ei virkkanut sanaakaan.
+
+Nuori Yrjö Ros ei yleensä helposti hämmentynyt. Hän oli hieman
+huikentelevainen, seikkailuja rakastava, huveja ja vaihtelua
+lakkaamatta etsivä ratsuväen luutnantti, jolla ei ollut mitään
+juurensijaa omassa suvussaan ja joka sentähden kernaasti katseli elämää
+kevyeltä kannalta, paitsi milloin hän sitä vaihteen vuoksi piti
+raskaana, ja jonka hänen monet tähänastiset tanssiaislemmittynsä olivat
+tehneet jotenkin rohkeapuheiseksi naisseurassa. Hänellä oli paras ja
+ajattelemattomin sydän, mitä ajatella saattaa, ellei hän joskus --
+myöskin vaihteen vuoksi -- ruvennut elämää mietiskelemään, eikä hän
+vielä koskaan ollut joutunut semmoiseen pulaan, ettei hän olisi
+ripeällä päätöksellä tai rohkealla sanalla siitä selvinnyt. Mutta nyt
+hän oli hämillään. Tuo kohtaaminen, tuo vastaanotto ja tuo kummallinen
+vaitiolo sotki kokonaan hänen naisritari-taitonsa. Jos hän olisi ollut
+toisella mielellä, olisi kohtaus ollut hänestä naurettava; mutta nyt
+hän ei edes uskaltanut nauraakaan. Ainiaan puhelias nuori luutnantti,
+joka oli varsin tottunut pitämään sydäntä tai korusanoja huulillaan, ei
+nyt löytänyt sopivaa sanaa. Hän oli vaiti, ja hetkinen kului.
+
+Kun hän näin vähän aikaa ääneti katseli tyttöä ja tyttö puolestaan
+häntä, tunsi hän silmänsä kostuvan kyynelistä. Aivan uusi tunne
+tulvahti hänen herkkätuntoiseen sydämeensä. Äskeinen metsässä hänen
+mielensä vallannut ajatus, että hän oli aivan yksin elämässä, ettei
+hänellä ollut koskaan ollutkaan omaisia, ei äitiä eikä sisarta, ei
+koskaan oikeata ystävää, johon hän olisi voinut liittyä koko sieluineen
+-- ei ketään paitsi tuo uskollinen, kömpelö Jaakko, joka niin paljon
+erosi hänestä sekä luonteeltaan että iältään -- se ajatus nyt äkkiä
+herätti hänessä vastustamattoman ikävän ja täytti, hänen katsellessaan
+nuorta tyttöä, hänen silmänsä kyynelillä. Aivan uusi, ennen
+aavistamaton tunne valtasi hänen sielunsa, puhdas, pyhä ja viaton,
+jonka edestä ansaitsi elää ja saattoi iloiten kuolla. Hän ei kauemmin
+voinut olla vaiti, hänen täytyi lausua ilmi tuo yli äyräittensä
+tulvehtiva tunteensa, vaikkapa sitä varten olisi pitänyt katkoa kaikki
+salonkielämän sovinnaisuuden siteet. Hän otti tyttöä kiinni kädestä ja
+kummastui itsekin, kun kuuli ensikerran puhuvansa oikeata luonnon
+kieltä.
+
+-- Miksi katselet minua? kysyi hän.
+
+Vaikka henki olisi mennyt, ei hän olisi tyttöä nyt voinut sanoa muuksi
+kuin _sinuksi_.
+
+Kun tyttö ei vastannut, jatkoi Yrjö melkein uneksien:
+
+-- Minä en tiedä, ken sinä olet, etkä sinä tunne minua. Minä tulen
+suoraan metsästä kuin saalista etsivä haukka: kuka takaa sinulle, etten
+ole ryöväri, joka tahdon ryöstää sinulta rauhasi? Minä löydän sinut
+täältä kuin niityn kukan, ja ken on sinulle sanonut, etten minä tallaa
+sinua. Sinä tervehdit minua ääneti, sinä sidot ääneti haavani, yksin,
+turvattomana ja ääneti otat minut vastaan etkä pelkää minua. Miksi
+uskot minua? Ja miksi uskon minä sinua, vaikka olet kuin suljettu
+kirja? Minun käytökseni saattaa olla petosta, sinun teeskentelyä: miksi
+uskomme toisiamme? Enhän minä tiedä edes nimeäsikään, ja vähänpä nimi
+merkitsee, mutta minusta tuntuu kuin kauan jo olisimme toisemme
+tunteneet. Miksi et vastaa?
+
+Tyttö yhä vain katseli häntä tarkkaavasti. Yrjö huomasi nyt hänen
+katsovan vain hänen huuliaan. Väristys kiiti läpi koko hänen ruumiinsa;
+hän tuskin uskalsi ajatella loppuun ajatusta, joka hänen mieleensä
+juolahti.
+
+-- Hyvä Jumala, huudahti hän, onko mahdollista, että niin armas olento
+voisi olla tuomittu ikuisesti äänettömäksi? Tuntematon, kaunis lapsi,
+sano edes yksi sana, joka poistaa erehdykseni! Älä anna minun herjaten
+syyttää Luojaa siitä, että hän on kauneimpaan mestariteokseensa
+jättänyt niin suuren puutteen! Sano vain yksi ainoa pieni sana, mitä
+vähäisin sana, ja se tekee minut onnelliseksi, se ilmoittaa minulle,
+että _sinä kuulet_!
+
+Yhä vain vastaamatta tyttö katseli häntä, mutta levottomuutta,
+melkeinpä suuttumusta kuvastui nyt hänen vilkkaista kasvoistaan.
+Pienet, valkoiset kädet liikkuivat nopeasti ja maltittomasti samaan
+tapaan kuin niiden merkkipuhe, joilta luonto on jo syntyessä riistänyt
+sekä kuulon että puhelahjan. Paremmin kasvojen ilmeestä kuin noista
+käsittämättömistä kädenliikkeistä Yrjö alkoi tajuta tytön nuhtelevan
+häntä samasta, mistä hän äsken oli moittinut tyttöä: mikset vastaa?
+Mikset puhu minulle sillä kielellä, jota minä ymmärrän?
+
+Yrjön katse osui sattumalta kitaraan. Mitä kitaralla tehtiin, ellei
+kukaan saata kuulla sen säveliä? Ellei tyttönen ollut saanut osakseen
+täydellisen kuurouden suurta onnettomuutta, niin totta hänen täytyi
+tuntea soiton suloinen taito. Olihan koko hänen olemuksensa pelkkää
+musiikkia. Hän otti kitaran seinältä ja ojensi sen melkein vapisevin
+käsin tytölle. Enemmän katsein kuin sanoin virkkoi hän hänelle: soita!
+
+Tyttönen hymyili huomattavasti hämillään ja alkoi kosketella soittimen
+kieliä. Heti kyllä huomasi, ettei hänen kätensä ollut tottumaton; Yrjö
+olikin tuntevinaan Haydnin tutun sävellyksen: itävaltalaisen
+kansanlaulun. Mutta millaisia säveliä! Kitara oli niin epävireessä kuin
+ei siitä olisi koskaan lähtenyt puhdasta ääntä; kaikki kielet rämisivät
+toisiinsa nähden korviasärkevän epäsointuisesti.
+
+Yrjön mieli heltyi taaskin kyyneliin asti. Hän otti kitaran, viritti
+sen huolellisesti ja lauloi hieman muutellen toista säkeistöä, erään
+noista Kustaa Filip Creutzin hempeistä lauluista, jotka silloin,
+sovitettuina jo ammoin unohtuneihin säveliin, lämmittivät monen monta
+sydäntä:
+
+    Kun katsees' kohtaa Dafnen mistä,
+    ei jätetyks' se häntä saa,
+    sen näky mielen lumoaa,
+    ja kun hän poistuu näkyvistä,
+    sun syömes' hänet kuvastaa.
+
+    Jos autuutta maa mitään luonee,
+    niin paljon hyvää, kaunista
+    sun aisteis' uutten keralla
+    autuuden sisällöks' se suonee.
+    Et, Dafne, tiedä onnestasi
+
+Yrjö pani pois kitaran. Miten toivoen ja miten peläten hän laulun
+aikana koetti lukea tytön kasvoista pienintäkin merkkiä, joka olisi
+osoittanut hänen kuulleen laulun ja ymmärtäneen sen helposti tajuttavan
+ajatuksen! Sitä vivahdusta ei ilmennyt, siitä merkistä ei näkynyt
+jälkeäkään. Tyttönen oli niinkuin ennenkin katsellut hänen huuliaan ja
+käsiään, oli tarkasti ottanut huomioon hänen kasvojensa vaihtelevat
+ilmeet, niin että ne samana silmänräpäyksenä jo kuvastuivat hänessä
+itsessään, mutta _kuullut_, voi, kuullut hän ei ollut! Onneton totuus
+oli selvinnyt lieventämättömän tuskallisena Yrjölle.
+
+-- Hyvä Jumala -- sanoi hän hiljaa itsekseen kuin olisi kuitenkin
+pelännyt tytön kuulevan -- tämä onneton lapsi on kuuro ... on kukka,
+vaan ei lintu ... tuoksu, vaan ei sävel. Ei koskaan ole taiteilija
+luonut väreiltään ja muodoltaan kauniimpaa kuvaa mutta ääni on poissa.
+Niin nuori, niin kaunis, niin viehättävän suloinen, viaton ja hyvä,
+mutta _ainiaaksi mykkä!_
+
+Näin ajatellessaan Yrjö ei enää kauemmin voinut hillitä tuskallista
+hämmästystään. Hän suuteli hienoa, valkoista kättä, käänsi päänsä pois
+päin ja itki.
+
+Missäpä olisi kieltä kaunopuheisempaa kuin kyynelten kieli? Nuori tyttö
+tajusi sen heti. Vastaamatta niinkuin ennen ainoastaan heijastamalla
+hänen omia tunteitaan nousi hän sanomattoman viehättävästi hymyillen
+ylös, otti Yrjöä kiinni käsivarresta, käänsi hänet itseensä päin,
+katsoi häntä kirkkaasti silmiin ja sanoi hiljaisella, mutta selvällä
+äänellä yhden ainoan sanan:
+
+-- _Veli_.
+
+Yrjö säpsähti niinkuin suksimies, kun hän Lapin autioilla taipaleilla
+yössä ja myrskyssä hiihtäessään kaukana ihmisasunnoista äkkiä aivan
+läheltä kuulee ihmisäänen huutavan nimeään.
+
+-- Sano se vielä kerran! huudahti nuorukainen ilosta hurmaantuneena. --
+Sano vielä kerran tuo yksi ainoa sana, joka tuo sinut jälleen onneen ja
+elämään ja tuomitsee onnettoman ajatukseni seitsenkertaiseksi
+valheeksi! Sano, sano se sama sana, kuinka se olikaan? Sano!
+
+-- _Veli!_ sanoi tyttö uudestaan voitonriemuisin ilmein, kuin olisi hän
+tahtonut sanoa: näetkös, tiesinhän minä, että sinä tuomitsit minua
+väärin!
+
+Yrjö huomasi, että tyttö lausui vokaalit hyvin puhtaasti, mutta
+konsonantit epäselvästi. Hänestä tuntui kuin olisi kuullut pienen
+lapsen äänen ja lausumatavan. Taaskin jäi hän kummallisen epäröimisen
+valtaan.
+
+Lapsi, tyttö riemastui kuvaamattomasti, huomatessaan, miten suuria
+hänen yksi viaton sanansa vaikutti. Hän riensi piironkinsa luo ja otti
+esiin pienet kalleutensa. Milloin tuli näkyviin taulu, milloin lasten
+kuvakirja; sitten kuvitettu kasvioppi, pienillä timanteilla koristettu
+sormus, ruusun muotoinen neula. Yrjö oli siksi hienotuntoinen, ettei
+voinut olla osoittamatta mieltymystään, ja se näytti tekevän talon
+nuoren emännän hyvin onnelliseksi. Mutta lakkaamatta palasivat samat
+epäilevät kysymykset nuorukaisen sieluun: kuuleeko hän puheeni?
+ymmärtääkö hän minua? puhuuko hän? onko hän mykkä? Mutta lausuihan hän
+kuitenkin yhden sanan...
+
+Sitten ojensi tyttö hänelle kalleuden, joka näytti olevan hänestä
+rakkain, sillä hän piteli sitä melkein hartain mielin. Se oli hienoissa
+kultavitjoissa riippuva medaljongi, missä oli nuoren, viehättävän,
+kaksikymmentä vuotta takaperin muodissa olleeseen pukuun puetun naisen
+kuva. Oliko se äidin kuva? Kasvonpiirteet olivat etelämaalaiset, silmät
+tummat, elämää, tulta ja voimakkaita intohimoja säihkyvät. Oliko siinä
+edes rahtuistakaan sen lempeän lapsen näköä, joka hänelle kuvaa ojensi?
+Niin, todella oli yhtäläisyyttä, mutta se oli samankaltaista kuin saman
+maiseman yhtäläisyys, kun sitä ensin katsotaan vaaleanpunaisen, sitten
+tummanpunaisen lasin lävitse. Piirteet olivat samat, mutta koko
+vaikutelma erilainen. Yrjö katseli kuvaa kauan ja huomattavasti hyvin
+kiintyneenä.
+
+Sillä voitti hän yhä suuremmassa määrin tyttösen suosiota. Hän katsoi
+milloin kuvaa, milloin Yrjöä, otti häntä taas kiinni kädestä ja sanoi
+yhden ainoan sanan:
+
+-- _Äiti_.
+
+Siis oli se kuitenkin hänen äitinsä. Mutta mitenkä olivat selitettävät
+nuo kummalliset, yksinäiset, lapselliset ja lapsellisesti lausutut
+sanat? Vielä yksi koetus, ajatteli Yrjö. Koska hän kerran osaa lausua
+äidin ja veljen nimet, niin pitäisihän hänen osata lausua omansakin.
+
+Hän suuteli medaljongia ja antoi sen takaisin.
+
+-- Sano minulle -- virkkoi hän olennossaan nuorukaisen haaveksivaa
+ihastusta ja niin ilmeikkäin liikkein kuin suinkin muisti -- sano
+minulle, mikä sitten _sinun_ nimesi on? Kaikki, mitä luonnossa on,
+saatan mainita nimeltään, kaikki kasvit, kivet ja eläimet, puutarhasi
+kukat ja metsäsi linnut. Sinun nimeäsi vain en vielä tiedä, sinun, joka
+olet minusta kaunein ja rakkain kaikista. Jos sanon sinua ensimmäiseksi
+ja ainoaksi rakkaudekseni, niin se on totta; sinä olet se. Katsos, minä
+säilytän sinun ruususi, minä säilytän sen niin kauan kuin elän. Jos nyt
+sanon sinua metsien ruusuksi ja salojen kauneimmaksi helmeksi, niin
+tiedän sanoneeni totta, sillä se sinä olet, minä tunnen sen niinkuin
+olisin tuntenut sinut jo monta vuotta. Jos sanon sinua hienoimmaksi,
+keveimmäksi kuvaksi, minkä sivellin koskaan on luonut kankaalle tai
+taltta veistänyt marmoriin, niin siinäkin lausun vain osan sinun
+olemuksestasi, sillä sellainen sinä olet, minä tiedän sen. Sinä olet
+minulle niin tuttu kuin olisimme kasvaneet samasta juuresta, ja
+kuitenkin olet sinä minusta arvoitus, jonka avainta en löydä, jonka
+olemus häilyy silmieni edessä aamun hämärässä. Rakas, suloinen lapsi,
+kaikki se muuttuu paremmaksi, kun saan tietää nimesi, sillä silloin on
+minulla sana, joka käsittää sinun koko olemuksesi. Sentähden, sano
+minulle nimesi ... ymmärrätkö? _Nimesi_, oma armas nimesi!...
+
+Tyttö katsahti häneen suurin, loistavin silmin, nyökäytti sitten
+päätään merkiksi, että oli ymmärtänyt, ja vastasi:
+
+-- _Verna_.
+
+-- Verna! toisti Yrjö uneksien.
+
+Hän tunsi olevansa onnellinen, eikä kysynyt enää. Aamurusko valaisi
+pienen, sievän huoneen, jossa eräs silloisen siveettömän ja
+kevytmielisen ajan salonkisankareista seisoi ensi kerran kummastuksen
+valtaamana puhtaan ja viattoman olennon edessä. Ei kumpikaan heistä
+huomannut, että pohjoisen taivaan loistaessa purppurassa etelä äkkiä
+peittyi mustaan pilveen. Ei kumpikaan huomannut lähestyvän myrskyn
+kohinaa honkien latvoissa...
+
+
+
+
+5. LUMOTUN LINNAN LOHIKÄÄRME PALAA JA AHDISTAA JAAKKO-RITARIA.
+
+
+Nuori herra Yrjö Ros oli jo hyvällä alulla täyttämässä romanttista
+ritarinvelvollisuutta, jonka ylhäinen suojelija oli määrännyt hänen
+tehtäväkseen. Hän oli löytänyt lumotun linnan avaimet ja saanut tietää
+lumotun prinsessan nimen; oli enää vain lumous poistettava ja prinsessa
+vapautettava. Mutta milloinka on ritari saanut semmoista työtä tehdyksi
+ensin kestämättä sankarillista taistelua lohikäärmeitä, jättiläisiä tai
+muita satujen hirviöitä vastaan? Uusi Pyhä Yrjänä oli yhtä vähän
+kuin hänen edeltäkävijänsäkään pääsevä osoittamatta moista
+miehuudennäytettä. Lukija älköön pahastuko; tapahtui todellakin niin,
+että lohikäärme, joka oli lumotun linnan vartijana, palasi kotiin.
+
+Kornetti Jaakko Peura eli sadun ritari Jaakko ei katsonut soveliaaksi
+jättää hevosia ilman silmälläpitoa niin epäilyttävään paikkaan.
+Kiitettävän itsekieltäytyvästi hän tahtoi ensin toimittaa hevoset
+katoksen alle, ennenkuin hän ajatteli oman nälkänsä ja janonsa
+tyydyttämistä. Sitä varten hän vielä kerran oli kulkenut salaperäisen
+asunnon ympäri, löytääkseen jonkin sisäänpääsypaikan uskollisille
+kumppaneilleen. Sen seitsemän kertaa nousi käsi korvan taakse -- mikä
+on hyvin tavallinen liike kaikissa tärkeissä asioissa. Yön sumusta
+saamansa nuhan tähden hän myöskin yhtä monesti niisti nenäänsä ritarien
+tavalla -- sillä eihän missään ole sanottu vaeltelevain ritarien
+koskaan käyttäneen nenäliinaa -- ja sillä välin hän aina katsahti
+halukkain silmäyksin saavuttamattomissa oleviin ikkunoihin, joiden
+takana hän syystä saattoi odotella saavansa hyvän aterian. Vihdoin hän
+katsahti myöskin yhä nouseviin mustiin pilviin ja huomasi, ettei
+pitempiaikainen paljaan taivaan alla oleskeleminen tulisi varsin
+viehättäväksi. Sentähden hän keksi keinonsa, talutti hevoset riiheen,
+joka oli aivan lähellä pihamuuria sen ulkopuolella, hankki niille rehua
+ja päätti odottaa uusia käskyjä. Heittäydyttyään oljille hän vaipui
+kohta hyvän omantunnon rauhalliseen uneen.
+
+Ilkeät noidat, jotka aina liittoutuvat häiritsemään vaeltelevain
+ritarien tyyntä lepoa, pitivät nytkin huolta, ettei väsynyt kulkija
+kauan saanut nauttia tuota virkistystä. Sekavia unia, paastonneen
+vatsan aiheuttamia, liihoitteli hänen mielikuvituksessaan. Milloin hän
+oli ratsastavinaan kuoripiimäjärvessä, jonka valkoiset laineet
+ulottuivat hänen leukaansa asti, mutta kun hän vain avasi suunsa,
+vaipuivat herkulliset aallot aina syvälle. Milloin oli hänen edessään
+suunnattoman suuri puurovati, jonka keltainen voisilmä loisti kuin
+taivaan aurinko; mutta koko laajasta luomakunnasta ei löytynyt
+ainoatakaan lusikkaa. Milloin hän tavoitti loistavaa juustoa,
+joka häilyi näkymättömistä rihmoista kuin täysikuu hänen silmäinsä
+edessä; mutta silloin muuttui juusto rumaksi noidannaamaksi, joka
+terävin hampain yritti näykkiä hänen kättään, ja kaksi suurta
+kahlekoirankäpälää tarttui hänen kaulukseensa uhaten surkeasti lopettaa
+hänen ritarilliset seikkailunsa.
+
+Kauhistuen Jaakko nousi oljissa istumaan, hieroi silmiään ja näki
+viimeisen unensa ilmi elävänä edessään. Siinä seisoi noita kumartuneena
+hänen ylitseen kuin olisi hän aikonut kerrassaan nielaista koko
+ritarin; kahlekoirankäpälät ja muriseva kita pelmuuttivat hänen
+ympärillään olevia olkia, ja uhkaava ääni kehoitti Riikkaa, Marttia ja
+Ramströmiä sitomaan rosvoa.
+
+Tuo uuttera poliisi esiintyi pienen, terävän akan hahmossa, jolta
+puuttui vain kolmen kyynärän pituus, pari luisevaa miehenkättä ja suun
+hampaattomuus, jotta hän tässä merkillisessä jutussa olisi vastannut
+oikeaa noitaa Meg Merilliestä. Yllä oli hänellä musta kamlottihame,
+joka oli vedetty pään yli, ja väriltään epämääräinen, juovikas
+alushame, mikä näytti olevan määrätty ottamaan vastaan kaikki
+parhaillaan riihen ulkopuolella riehuvan rajuilman merkit. Paljaat
+käsivarret ja jalat (sillä sukat ja kengät olivat mytyssä) eivät
+suinkaan lisänneet tämän henkilön viehättäväisyyttä, jonka kohtalo oli
+lähettänyt varsin epäkohteliaasti toteuttamaan ritarin unet.
+
+Martti, hiljainen, kierosuinen renki, ja Riikka, iloinen, punaposkinen
+karjakko, riensivätkin heti esiin ohjaksenperineen, jotka kiireesti
+kietaistiin viattoman Jaakon käsiin ja jalkoihin, ennenkuin hän vielä
+oikein ehti päästä selville, näkikö hän unta vai oliko valveilla.
+Ramström, pieni, käyrä ja kaljupäinen hovimestari, jolla oli yllä
+lyhyt, messinkinapein koristettu nuttu, polviin asti ulottuvat housut,
+mustat villasukat ja linttaan astutut kengät, ei pitänyt erikoista
+kiirettä.
+
+-- Kyllä tulen, hyvä Rebekka, tulenhan minä! huusi hän. -- Pidä kiinni
+rosvoa, Martti! Sido hänet ja piekse häntä pahanpäiväisesti; enhän minä
+voi jättää laukkia, se on saanut tikun jalkaansa. Mitähän kapteeni
+sanoo, kun laukki ontuu? .. Katsokaahan, miten se ontuu, tuhat
+tulimmainen, ei tuosta laukista enää hevosta tule. No, kyllä tulen,
+Rebekka, tulenhan minä... Mimmoinen herran ilma ... eihän tuolla akalla
+toki liene sydäntä olla antamatta minulle ryyppyä...
+
+Tämä viimeinen toivomus, joka lausuttiin paljoa hiljemmin, osoitti
+kyllin selvästi, kuka talossa oikeastaan hallitsi. Aivan kohtuuttomalta
+hänen toivomuksensa ei näyttänytkään, sillä ukko niinkuin kaikki
+muutkin oli ihan likomärkä.
+
+Ukkosilma oli purkautunut tavattoman ankarasti. Tulet välähtelivät
+ristiin rastiin ja tiheään kuin miekaniskut; rankkasade näytti siltä
+kuin olisi maa ollut täpötäynnä pitkiä keppejä. Mutta ukko vain ei
+saanut jätetyksi laukkia yksikseen.
+
+Jaakko, suomalaisten kiitettävään tapaan milloinkaan hätäilemättä,
+tarvitsi runsaasti ajatusaikaa, ennenkuin hän huomasi itseään
+solvaistavan.
+
+-- Mikä akkaa vaivaa? Onko hän hullu? Kuulkaas nyt, hyvät ystävät, mitä
+tyhmyyksiä tämä on?... Päästätkö irti ohjakset, lurjus?... Herra
+armahtakoon sinua, piikapahus, jos vain uskallat sitoa kiinni käteni...
+Piruko teitä riivaa? Kyllä minä teidät opetan...
+
+Näiden enemmän kummastelevien kuin vihaisten vastustelujen aikana
+loppui vihdoin Jaakon kärsivällisyys. Vanha ratsumies ei ollut ensi
+kertaa ottelussa. Hän hypähti äkkiä seisoalleen, tempaisi irti kätensä,
+potkaisi koiraa, työntäisi Rebekan kumoon, sivalsi renkiä korvalle ja
+ajoi piian käpälämäkeen. Koko joukon täytyi peräytyä, ja voitto olisi
+epäilemättä jäänyt oikeuden puolelle, ellei amatsoniakka, ollen yhtä
+urhoollinen kuin vastustajansakin, olisi saanut painetuksi ovea kiinni
+ja pannuksi ulkopuolelta salpaan.
+
+Jaakko oli vankina; vähänpä auttoi häntä oven moukaroiminen lujin
+nyrkein; sitä hän ei kuitenkaan tehnyt niin suuresti itsensä tähden
+kuin siitä oikeutetusta pelosta, että rakkaalle Yrjölle ehkä tulisi
+yhtä tyly vastaanotto osaksi.
+
+Voitostaan ylpeä amatsoni ei oven ulkopuolella suinkaan huolinut pitää
+suutaan kiinni.
+
+-- Jyskytä vain, konna! huusi hän. -- Nimismieheen ei täältä ole
+pitkältä. Mitäs sanot vahvoista jalkaraudoista ja kunnollisesta,
+rautaisesta kaulavyöstä? Ajattelitko hyvänkin saaliin saavasi sillä
+aikaa, kun ihmiset olivat häissä tuolla kylässä? Niin viekas roisto!
+Niin, niin, kyllä me jo kauan sitten olisimme olleet kotona, jos
+olisimme soutaneet järven poikki, mutta emme uskaltaneet ukonilman
+takia. Onneksi tiesi hääväki kertoa teidän rosvojoukkiostanne, joka on
+karannut Loviisasta. Kyllä teidän jälkenne tunnetaan ... varastelette
+hevosia ja ryöväätte yksinäisiä torppia. Te varastitte Pirtin Pekalta
+ruskean ruunan ... te tapoitte Halkolan Antin mustan lampaan ... te
+lypsitte Tammelan Liisun lehmän metsässä. Nuokin hevoset olette
+varastaneet. Mitä jo sanoinkaan, kun näin ruohoa tallatun muurin luona?
+Sisään he eivät ole päässeet, sanoin minä, ja tyttöpahanen nukkuu.
+Heidän on täytynyt piiloutua johonkin muurin ulkopuolelle. Etsitäänpäs
+riihestä, sanoin minä. Mutta -- ja Rebekan sanatulva kääntyi toiselle
+taholle, mikä vielä vähemmän miellytti Jaakkoa -- missä on toisen
+hevosen ratsastaja? Tunnusta, lurjus, missä on kumppanisi?
+
+-- Huuda hiljemmin, vanha noita! huusi Jaakko sisältä, edes hiukan
+toivoen eksyttävänsä talon poliisia. -- Missä teidän silmänne olivat,
+kun ette nähneet kumppaniani, vaikka hän nukkui minun vieressäni
+oljilla?
+
+-- Kas, sen se roisto valehtelee kuin poika, vastasi kiusanhenki.
+Vanhaa kissaa ei rihmakerällä petetä. Hän toivoo saavansa apua tuolta
+toiselta maankiertäjältä... Ramström, te vanha päretikku, minä sanon,
+että ellette jätä laukin paimentamista, niin ne tappavat meidät.
+Ottakaa te korento, Martti ottaa pyssyn, Riikka kirveen ja minä otan
+ruoskan. Totisesti, tästä pitää tuleman oikea sudenajo.
+
+
+
+
+6. PYHÄN YRJÄNÄN TAISTELU LOHIKÄÄRMETTÄ VASTAAN.
+
+
+Jätimme Yrjö Rosin iloiseen ihmettelyyn, minkä synnytti se, että nuori
+tyttö sanoi nimensä. Vähän latinaa muisti Yrjö vielä koulun ajoilta,
+sillä huonoksi sitä kruunun miestä katsottiin, joka, vaikka olikin
+miekan kantaja, ei osannut taivuttaa _mensa_-sanaa tuolla
+klassillisella kielellä. Yrjö muisti _verna_-sanan, jota käytettiin
+sekä miehistä että naisista ja merkitsi: _kotimainen, kotona syntynyt_,
+tavallisesti: _kotona syntynyt orja_. Mutta muisti hän toisenkin
+_verna_-sanan, lempeämmän, jota käytetään vain hennommasta
+sukupuolesta, ja se merkitsi: _keväinen, keväänomainen_, esimerkiksi
+_aura verna_, kevättuulahdus; Yrjöstä tuntui kummalliselta, ettei vielä
+kellekään oppineelle professorille ollut vanhain roomalaisten
+tomukantisten kirjojen keskellä johtunut mieleen antaa tyttärelleen
+noita kahta nimeä, jotka samalla olivat niin perin klassillisia ja
+kauniita merkitykseltään ja soinnukkaita kaiultaan. Yrjö oli heti
+halukas sovittamaan nuoreen tyttöön viimeksimainitun merkityksen.
+Mitään keväisempää olentoa hän ei ollut vielä koskaan nähnyt
+ihmislasten keskuudessa. Mutta kun hän taas muisti teljetyt portit,
+tämän yksinäisen asunnon, jossa nuorta tyttöä vartioitiin kuin vankia,
+ajatteli tytön turvattomuutta ja täydellistä riippuvaisuutta toisten
+huolenpidosta -- silloin johtui hänen mieleensä painostavana, että
+kohtalon tai ihmisten julma iva oli pannut hänen nimeensä tuon
+kaksinaisen merkityksen: kevään lapsi ja kotikasvuinen, ainiaaksi
+kotiin sidottu orja.
+
+Ehkäpä sekin ajatus osaltaan lisäsi hänen ihastustaan. Hän unohti
+entisen epäröimisensä ja puhutteli tyttöä niinkuin muuten elämässä
+tuttavallisin sanoin puhellaan kauan tunnetulle ja rakastetulle
+olennolle, joka voi korvin kuulla sanat ja jonka huulilla on valmiina
+vastaus.
+
+-- Verna! toisti hän. Miten voikaan tämä nimi olla samalla niin iloinen
+ja surullinen! Minä tunnen, että se täydelleen ilmaisee olemuksesi
+oikean perustuksen, vaikka sen merkitys vielä onkin minulle arvoituksen
+kaltainen. Verna ... nyt kun tiedän nimesi, voin sanoa, että rakastin
+sinua heti ensi hetkestä asti, kun sinut näin, ja paljoa ennemminkin,
+sillä sinua minä olen kauan etsinyt koskaan löytämättä. Tiesinhän
+kerran sinut kohtaavani, mutta minä en tuntenut sinua, minä etsin sinua
+jokaisen nuoren ja viehättävän tytön haahmosta, monen monesti luulin
+sinut löytäneeni, mutta aina tunsin pettyneeni. Ah, ei ketään, ketään
+ollut sinun kaltaistasi; ei ketään, joka olisi täyttänyt koko sieluni;
+ei kellään ollut sellaista viattomuuden tuoksua sielunsa näkymättömissä
+siivissä -- kaikki, kaikki ne olivat maan tomuolentoja, haihtuvia
+unelmia, jotka hälveten hävisivät, kun tahdoin tarttua niihin ja
+rakastaa niitä. Sinä yksin olet sellainen, jollaiseksi aina olen
+kuvitellut mielessäni elämän puhtaimman ja parhaimman, ja nyt löysin
+sinut, nyt ei kukaan ole enää erottava sinua minusta, nyt olet sinä
+minun omani, suloisin unelmani, nyt täytyy sinun olla minun omani,
+minun ainiaaksi!
+
+Hänen lausuessaan viimeisiä sanojaan, pimitti ukkospilven musta varjo
+ikkunat ja huoneen, mutta Yrjö ei sitä huomannut.
+
+-- Verna! jatkoi hän. Joka kerta kun lausun nimesi, tunnen kuin jonkin
+paremman ja jalomman elämän tuulahduksen sielussani. Ah, minä en
+ansaitse, että sinä minua noin katselet, en ansaitse hengittää samaa
+ilmaa kuin sinä. Älä pidä minua parempana kuin olen. Ei, älä ojenna
+minulle viatonta kättäsi, se tahrautuu minun kättäni koskettaessaan!
+Minä olen eräs niitä monia, jotka ovat hurjasti elämöineet maailman
+iloissa. Kaikenlaiset synnit ja mielettömyydet ovat riehuneet
+sielussani; minä tunnen olevani niin saastainen ja hylätty kuin
+seisoisin enkelin silmäin edessä. Mutta älä hylkää minua, älä sysää
+minua pois luotasi! Katso, rakastanhan minä sinua kuitenkin; anna minun
+rakastaa, opeta minut hyväksi ja puhtaaksi niinkuin sinä olet! En minä
+pyydä sinulta vastarakkautta -- en vielä; kuinka sinä voisitkaan minua
+rakastaa? Mutta anna minun toivoa, että sinä kerran vastedes voit! Se
+toivo on antava minulle elämänrohkeutta...
+
+Samassa välähti suuri, keltainen salama, valaisten kirkkaalla
+leimauksellaan huoneen; tyttönen säpsähti. Yrjö sitä tuskin huomasikaan
+ja toisti:
+
+-- Ei vielä, Verna, ei vielä! Mutta kerran kuitenkin...
+
+On kieli, jota ei tarvitse huulin ilmaista tai korvin kuulla. Tyttönen
+tajusi samassa hetkessä Yrjön puheen, ja hänen vastauksensa oli
+kaunopuheinen. Hän katsoi Yrjöön kuvaamattomin katsein. Sitten hän pani
+kätensä ristiin rinnalleen, taivutti päänsä ja punehtui kovin.
+
+Äkkiä tunkeutui auringonsäde pilvien lomitse ja valaisi harvinaisen
+kirkkaaksi tytön nuoren vartalon. Jos on totta, että rakkaus on
+yhdistetty korkeimmasta ilosta ja syvimmästä surusta, niin oli siinä
+Yrjön edessä ne molemmat. Verna, jonka katseessa oli tuo sanomaton
+sulous, se oli kevään Verna, toivon Verna, joka autuutensa
+täydellisyydessä sisällytti koko sielunsa kauneuden yhteen ainoaan
+aurinkoiseen katseeseen. Se Verna sitä vastoin, joka antoi päänsä
+painua ja pani kätensä ristiin rinnalleen melkein itämaisen
+alentuvasti, se oli orjatar Verna, vanki Verna, surun Verna, joka
+onnettomuutensa kuilussa nöyrästi ja itsensäkieltävästi loi katseensa
+maahan vapaan ja ylvään nuorukaisen edessä, minkä kunnian ja onnen
+osallisuuteen hän mielestään oli liian halpa. Mikä kummallinen
+vastakohta yhdessä ainoassa lyhyessä silmänräpäyksessä auringon ja
+salaman välillä!
+
+Tuo vaikutelma valtasi Yrjön niin kokonaan, että hän vaikeni. Ääneti ja
+unohtaen sen tunteensa, joka äsken oli tehnyt hänet arvottomaksi edes
+koskemaankaan rakastetun kättä, kohotti hän nyt saman käden hehkuville
+huulilleen; mutta heti hän taas päästi käden. Entinen tunne palasi ja
+viilsi hänen sieluaan, kuin olisi hän rikkonut korkeamman maailman
+olentoa vastaan. Kuinka hän uskalsi langennut, synnin saastuttama,
+kohottaa silmänsä viattomuuden majesteettiin?
+
+Miksi ovatkaan mainen autuus ja kauneus vain nopeaan haihtuva hetkinen?
+Ennenkuin Yrjön tunteet ehtivät puhjeta sanoiksi, tärisytti taloa
+valtava jyräys, huone pimeni, salama toisensa jälkeen repäisi
+taivaankannen kahtia, myrskynpuuska murskasi pensaita ja aitoja ja
+rankkasade syöksi rätisten katolle ja puutarhaan. Molemmat nuoret
+heräsivät säpsähtäen ruusuisista unelmistaan. He menivät ikkunan luo.
+Laakso, mäet, metsä, ruusutarha, koko tuo äsken niin loistava ja
+rauhallinen näköala, pohjolan kesäinen, tyyni maisema, kaikki oli
+yht'äkkiä muuttunut synkän kauniiksi pimeyden ja tulen tauluksi.
+Koivujen vihreät suortuvat häilyivät tuulessa kuin kostottaren hiukset;
+mäen korkein honka oli latvasta juureen asti salaman halkaisema, ja
+pieni soliseva puronen pauhasi kuin tuhoava tulva läpi hävitetyn
+laakson.
+
+Verna viittasi levottomasti puutarhan muuria kohden. Yrjö katsahti
+sinne päin ja huomasi, että neljä henkeä lähestyi taloa, kolme
+jalkaisin ja yksi ratsain. Ne ne juuri kohta sen jälkeen tylysti
+herättivät Jaakko-ritarin.
+
+Varsin suureksi kunniaksi ei ollut nuorelle ritarille, että hän tällöin
+vasta muisti uskollista aseveljeään ja hevosia, jotka olivat ulkona
+ankarassa rajuilmassa. Rakuuna ja hänen hevosensa ovat eroamattomat,
+eikä Yrjölläkään ollut tapana pettää kumppanejaan hädässä; mutta
+kaksikymmenvuotiaana saattaa helposti yhden ainoan katseen tähden
+unohtaa kalleimmatkin velvollisuutensa. Nuorukaisen ensimmäisenä
+luonnollisena ajatuksena oli mennä alas avaamaan suljettua porttia.
+Mutta heti kuin Verna arvasi sen aikomuksen, koetti hän pidättää häntä
+ja vilkkain liikkein ilmaista, että vaara uhkasi, jos hänet vain
+huomattaisiin.
+
+Yrjö ei sinä hetkenä olisi mistään hinnasta tuottanut niin
+rakastettavalle olennolle pienintäkään surua. Verna oli vanki, hänen
+vartijansa tulivat; ehkäpä hän tarvitsi suojelusta. Hän päätti viipyä
+ja koettaa keksiä hänen mahdollisen tai perusteettoman pelkonsa syytä.
+
+Sillä välin tapahtui edellä kerrottu, vähemmän vaarallinen kuin
+naurettava temmellys riihessä, ja sitten alkoi kauhistuttavaksi aiottu
+sudenajo, jota Rebekka johti.
+
+Ensin avattiin alakerran ovet ja ikkunaluukut. Siihen meni vähän aikaa,
+jolloin inkvisiittorit luultavasti tutkivat, oliko talon irtaimisto
+koskematta; ehkäpä heistä myöskin oli tarpeen muuttaa ylleen kuivat
+vaatteet. Ihastuksekseen Yrjö huomasi, että Verna _kuunteli_ portaille
+vievällä ovella, ja yhtä suureksi ilokseen hän ymmärsi, että Verna
+ehdottomasti oli _kuullut_ vaaran lähestyvän tuon lohikäärmeen
+muodossa. Mikä ratkaisematon arvoitus tuo tyttö olikaan? Olikohan hänen
+mykkyytensä lopultakin vain pakollista teeskentelyä?
+
+Alhaalla astelevan amatsonin askelet olivat kuitenkin niin raskaat,
+että koko huone niistä hieman tärisi. Nyt ne askelet kuuluivat
+portailta, jysähdellen niinkuin kivikuvan raskas astunta sen kulkiessa
+Don Juanin pitoihin. Hetki lähestyi, sadun hirmuinen lohikäärme oli
+"haistava kristityn verta" ja astuva sisään syödä ahmaisemaan vaeltavan
+ritarin kaikkinensa.
+
+Asema näytti Yrjöstä niin hullunkuriselta, että hänen tavallinen
+iloisuutensa heti palasi. Hän oli tuntemattomana ja kenenkään
+tietämättä lumotun prinsessan rauhoitetussa huoneessa. Mitenkä
+prinsessa oli torjuva uhkaavan vaaran? Verna oli luonnonlapsi; olikohan
+hän myöskin käyttävä luonnonlapsen vaistoa ja koettava pelastua
+viekkauden avulla? Olikohan Verna kätkevä hänet uutimien taa ja itse
+asettuva vuoteeseen, pettääkseen vartijansa teeskennellyllä,
+viattomalta näyttävällä unella? Yrjö, _omaan_ tähänastiseen
+kokemukseensa nojautuen, oli aivan varma siitä, että niin oli käyvä, ja
+sentähden hän jo kokosi hattunsa, viittansa ja hansikkaansa, jotteivät
+ne kavalat todistajat, jotka jo olivat saattaneet ilmi varsin monta
+vaaralliseen pulaan joutunutta sydämenvarasta, nyt ilmaisisi hänenkin
+salaista tunkeutumistaan tähän niin huolellisesti vartioituun
+vankitorniin.
+
+Seuraavana silmänräpäyksenä hän jo kuitenkin mielessään pyysi sydämensä
+valtiaalta nöyrästi anteeksi noita äskeisiä ajatuksiaan. Niin, nuori
+tyttönen oli todellakin luonnonlapsi; mutta hän ei noudattanut villin
+vaistoa; hän oli vanki, mutta hän halveksi viekkaudella pelastumista.
+Hänen koko olemuksensa oli kirkkautta, viattomuutta ja totuutta: hän ei
+_voinut_ valehdella. Hän pysähtyi, kädet taaskin ristissä rinnalla,
+kalpeana ja liikkumattomana keskelle huonetta.
+
+Yrjö vetäytyi odotellen syrjään uunin edessä olevan varjostimen taa.
+
+Rebekka astui sisään ja pysähtyi kynnykselle. Suuret, nenään kiinni
+puristetut silmälasit näyttivät välkkyväin lohikäärmeen silmien tavoin
+tähystelevän ympäri huonetta. Hiekkaa oli kynnyksellä; kuka oli tullut
+huoneeseen jalkojaan pyyhkimättä? Lattiamatto oli vedetty poimuun;
+mistä se poimu? Kitara oli otettu alas seinältä; kuka oli sitä
+soittanut?
+
+Yrjö seisoi piilossa ja katseli vieläkin hymyillen amatsonin liikkeitä.
+Tällä näytti olevan ikää vähän yli kuudenkymmenen vuoden, ja
+pukimikseen oli hän ottanut ruskean liivihameen ja sitonut punaisen
+tykkimyssyn harmahtavaan päähänsä. Merkkipuhe alkoi ja sukkelaan se
+kävi tottunein käsin. Onneksi näytti tällä lohikäärmeellä olevan
+puhelias kielikin, joka tunsi toimimisen tarvetta ja sentähden
+tuontuostakin tulkitsi merkkikieltä.
+
+-- Vai niin. Aikaisin ylös nousit ... olit puutarhassa ... pelästyit
+rajuilmaa... Mitä ujellat, lapsiparka?... Älä ukkosta pelkää, hupsu, on
+niitä pahempiakin pelättäviä... Pelkää Jumalaa ja pidä omatuntosi
+puhtaana, se on parempi kuin itkeä tillittää taivaan salamoita...
+Vai niin?... Sinä et ole nähnyt ketään rosvoa ... et tiedä mitään
+varkaista ... ja kuitenkin on talo täynnä karkulaisia... Olisipa
+kapteeni nyt ollut kotona; nyt olisi hän saanut kyllikseen ampua
+muutakin kuin maalattua kangasta... Mitä nyt? Oletko kuitenkin nähnyt
+miehen?... Miehen, niinkö?... Onko hän täällä?... Tässä huoneessako?
+
+Pelätty hetki oli tullut. Suuttunut nainen purskui tulta. Hän tarttui
+Vernaa lujasti kiinni käsivarteen.
+
+-- Hyvä, hyvä! kirkui hän. Koeta vain kesyttää ilveksen pentuja. Sulje
+ne telkien taa! Näännytä niitä nälällä! Hakkaa niiltä kynnet ja kisko
+hampaat niiden suusta -- kuitenkin ne sinua purevat, kun kerran tulevat
+täysikasvuisiksi. Enkö sitä ole aina sanonut? Omena ei putoa kauas
+puusta. Äitisi oli ... mutta mitäpä minun tarvitsee sanoa, mikä äitisi
+oli? Sinä uskottomimman naisen kavala tytär, elä niinkuin hän, tule
+siksi, miksi hänkin tuli, ja kuole niinkuin hän kuoli! Mutta älä syytä
+minua! Minä olen tehnyt, mitä olen tainnut, nyt en voi enempää. Minä en
+jaksa ... viidentoista vuoden vaivat ... kaikki turhaa!
+
+Niin sanoen päästi raivoava nainen tytön käden... Yrjö astui askelen
+eteenpäin estääkseen mieskohtaista rääkkäystä, mutta hän pettyi.
+Raivotar muuttui muodoltaan, heittäytyi sohvalle, kätki kasvonsa
+käsiinsä ja alkoi nyyhkiä ääneensä.
+
+Nuorukainen ei ollut välinpitämättömänä kuunnellut tuota yksinpuhetta,
+joka varsin pian karkoitti hymyn hänen huuliltaan. Hän oli jo monesti
+tahtonut keskeyttää nuoren tytön kiduttavan tutkimisen, mutta hän
+odotti aivan viime hetkeen asti jotakin juonta ja oli uteliaisuudesta
+aivan menehtyä odotellessaan kuulevansa, missä arvoituksen avain oli.
+Mutta juonta ei tullut, totuus lausuttiin ilmi, ja seuraus oli varsin
+odottamaton. Yrjö tunsi melkein samaa kuin vaeltaja, joka astuessaan
+viehättävässä puutarhassa äkkiä näkee edessään mullassa murhatun lapsen
+pienoisen, pyöreän käsivarren.
+
+Hän katseli tyttöä. Verna orjatar siinä seisoi hänen edessään. Ei
+pienintäkään ääntä, ei liikahdusta, ei ainoatakaan kyyneltä, mutta
+menehdyttävä pelko kasvoissa.
+
+Raivottaren nyyhkivä katumus ei kestänyt kauan. Ennenkuin nuorukainen
+ehti estää, hypähti eukko äkkiä ylös, avasi puutarhan puolella olevan
+suljetun huoneen oven, työnsi Vernan edellään sinne ja kiersi oven
+jälleen lukkoon. Mutta samassa Yrjö astui esiin suuttumuksesta hehkuen.
+
+-- Mitä uskallattekaan tehdä, vanha noita? huusi hän. Ettekö häpeä
+loukatessanne ja rääkätessänne viatonta lasta, jonka ainoa rikos on se,
+että hän päästi eksyneet matkustajat suojaan rajuilman ajaksi?
+
+Tietysti Yrjö-herra odotti saavansa sanan sanasta, mutta pettyi
+taaskin. Tuo raivostunut ja nyyhkyttävä lohikäärme, joka äsken vielä
+oli näyttänyt pystyvän muitta mutkitta tarttumaan rakuunaa kauluksesta,
+kuten hän puolta tuntia aikaisemmin oli riihessä tehnytkin, hän seisoi
+nyt hievahtamatta ja saamatta sanaakaan suustaan, katsoen häntä niin
+pitkään ja hämmästyneenä, että hän näytti ihmiseltä, joka on
+menettämäisillään järkensä nähdessään odottamattoman aaveen keskellä
+päivää.
+
+-- Minua ilahduttaa -- Yrjö jatkoi vähän tyynemmin -- että näytätte
+häpeävän käytöstänne. Kiitokseksi siitä ilmoitan teille, etten ole
+ryöväri enkä rosvo, vaan kannan yhtä kunniallista miekkaa kuin kuka muu
+kunnon mies hyvänsä kuninkaallisen majesteetin ja kruunun
+palveluksessa. Mutta mikä vankila tuo on, johon rohkenette sulkea
+neitinne? Tiedätteköhän te, matami Ragata tai Barbara tai mikä teidän
+nimenne on, etten minä lainkaan aio antaa palvelijain kohdella
+hävyttömästi isäntäväkeään, ja luvallanne tai vastoin tahtoanne aion
+kerrassaan lopettaa nenäkkäisyytenne.
+
+Niin sanoen hän äkkiä tempasi Rebekan kädestä avaimen ja avasi
+sivuhuoneen oven, eikä äsken niin mahdikas vanginvartija edes ehtinyt
+yrittääkään sitä estää. Mikä näky! Kun päivänvalo tulvahti sisään
+avatusta ovesta, näki Yrjö pienen huoneen, joka oli mustaksi verhottu
+lattiasta kattoon saakka ja jonka ainoa ikkuna oli huolellisesti
+peitetty sisäpuolelta suljetuin luukuin, niin ettei siitä päässyt
+ainoatakaan valonsädettä sisään. Huonekalustona oli vain pienoinen
+ikkunan edessä oleva pöytä, ja sillä pöydällä oli vesiruukku. Huonoja,
+vanhoja olkia oli hajallaan lattialla. Verna oli heittäytynyt oljille,
+kasvot lattiaa vasten.
+
+-- Mitä tämä on? huudahti nuorukainen kiivaasti. Mikä hornan henki on
+keksinyt moisen kidutustavan? Eihän tuo ole vankila, vaan ilmeinen
+hauta. Tule, Verna! Tule, onneton lapsi, vapauteen ja valoon! Et
+hetkeäkään enää saa viipyä tässä hirveässä luolassa. Älä pelkää, nyt
+olet vapaa; tahtoisinpa nähdä sen konnan, joka enää uskaltaa loukata
+tai rääkätä sinua.
+
+Puoliväkisin hän nosti tytön olkivuoteelta. Pelästyneenä ja
+tahdottomana Verna antoi taluttaa itseään. Vasta sitten, kun hän
+jälleen pääsi valoisaan makuuhuoneeseen ja huomasi Yrjön päättävän
+katseen, rohkaisi hänkin mielensä, hiipi aivan hänen viereensä ja
+tarttui hänen käsivarteensa.
+
+Veri kuohui nuoren sotilaan suonissa, ja hän puhutteli jälleen
+vanginvartijaa vihasta vapisevin äänin:
+
+-- Mitä pahaa hän on tehnyt sinulle, kurja noita? Miten uskallat sinä
+kohdella näin nuorta, näin kaunista, näin onnetonta olentoa julmemmin
+kuin suurinta pahantekijää? Jos on niinkuin pelkään, ettei hänelle ole
+annettu kuulon lahjaa, niin silloinhan aurinko ja valo on hänen
+sielunsa ilo, mistä hän elää. Ja sen olet sinä, inhoittava, harkinnut
+niin julmasti, etten sille tavalle voi nimeäkään keksiä. Hänet, joka
+enemmän kuin muut tarvitsee lohduttavaa hoitelua, hänet sinä jätät
+yksin ja avuttomaksi, ja kun hän ikävöi valoa ja elämää, suljet sinä
+hänet synkkään pimeyteen. Vastaa, mikä on tarkoituksesi? Kuka on
+sinulle antanut sen oikeuden?
+
+Rebekka tuijotti tuijottamistaan suuttuneeseen nuorukaiseen silmiään
+räpäyttämättä. Hän tuskin kuuli, mitä Yrjö sanoi; jokin aivan toinen
+asia näytti kokonaan vallanneen hänen ajatuksensa. Vihdoin hän lausui
+äänellä, joka koetti osoittaa uhkamielisyyttä, mutta vastoin eukon
+tahtoa ilmaisi selvää neuvottomuutta:
+
+-- Kuka te olette, herra? Mikä on teidän nimenne?
+
+-- Kukako minä olen? toisti Yrjö halveksivasti. Minä olen mies, joka
+lennätän hävyttömiä, vanhoja noitia ulos ovesta vähän kiireemmin kuin
+ovat tulleet. Minä olen mies, joka käytän miekkaa kuninkaan
+palveluksessa, mutta on minulla hätätilassa ratsuruoskakin,
+opettaakseni nenäkkäille henkilöille kunnioitusta. Sitä paitsi olen
+mies, joka en siedä vääryyttä enkä väkivaltaa.[7] Upseeri, jos tietää
+tahdotte.
+
+-- Mutta nimenne? jatkoi Rebekka yhä enemmän hämmentyneenä.
+
+-- Minä olen jo sanonut nuorelle neidillenne nimeni. Mutta tosiaankin,
+hän ei ole sitä ehkä kuullut. Minä olen luutnantti Ros, ja tuolla
+alhaalla oleva kumppanini on kornetti Peura, jos suvaitsette. Ja nyt
+kohteliaisuus kohteliaisuudesta, hyvä matami! Mikä on tämän talon nimi
+ja kuka on teidän isäntänne?
+
+-- Ros? ... Ros? vastasi vanha eukko äreästi. -- Joka kolmas mies on
+tähän aikaan Ros. Mutta se ei ole totta, teidän nimenne ei ole Ros,
+herra. Se olisi liian kummallista, jos teidän nimenne olisi Ros.
+
+Yrjö, josta nauru ei koskaan ollut kaukana, tunsi jo nytkähdyksiä
+tummissa viiksissään, mitkä eivät vielä olleet täysin sotaisiksi
+kehittyneet.
+
+-- Mitä nyt, rupeatteko riitelemään nimestäni? Ettekö kuule, että minä
+kysyn, kenenkä talossa minulla nyt on kunnia olla? Eikö kysymykseni ole
+mielestänne kyllin kohtelias?
+
+Silloin alkoi taas näkyä vähäisiä raivon merkkejä ruskeahameisessa
+lohikäärmeessä.
+
+-- Olkaapa ruusu tai vaikka lehmänkielo, mutta minä neuvon teitä,
+herra, korjaamaan luunne niin nopeaan kuin vain hevoskoninne kavioista
+lähtee. Kylläpä olette saanut aikaan kelpo mellakan. Kiittäkää ikuista
+onneanne, ettei kapteeni ole kotona; minä en takaisi äyriäkään
+jaloistanne enkä käsistänne, jos hän nyt olisi portilla tulossa.
+
+-- Kapteeniko? No, mimmoinen se kapteeni on miehiään, joka niin
+kunnollisesti ottaa vastaan oman toimialansa miehiä?
+
+-- Samantekevää. Niin paljon saatan sanoa, ettei täällä ole
+viiteentoista vuoteen käynyt vierasta ihmistä, ja jos te tahdotte olla
+ensimmäinen, niin siitä ei tule mitään. Joko lähdette, herra, vai mitä?
+
+Ja Rebekka astui, ryhmyiset kädet uhkaavasti ojennettuina, aivan hänen
+eteensä. Yrjö alkoi nauraa hohottaa.
+
+-- Kas niin, mummo hyvä, teidän onnenne on, että saatte ärsytetyksi
+jääkarhunkin nauramaan. Älkää nyt seisoko siinä kuin kalkkuna, vaan
+menkää toimittamaan meille jotakin syömistä! Käskekää kornetin taluttaa
+hevoset talliin; toivoakseni on teillä vähän kauroja seimissä. Hyvästi
+nyt, mummoseni, toimikaa liukkaasti! Mutta ei mitään liikoja puuhia,
+minä kyllä tyydyn siihen, mitä talossa sattuu olemaan valmiina.
+
+Sen sanottuaan hän tarttui murisevaa lohikäärmettä kiinni hartioista,
+kun sen kynnet vielä arvaamattomien tunteiden vaikutuksesta pysyivät
+piilossa, käänsi hänet äkkiä ympäri ja työntäisi ulos ovesta.
+
+
+
+
+7. JÄTTILÄINEN PALAA, VELHO MUKANAAN.
+
+
+Olisi vastoin kaikkea oikeutta ja kohtuutta, jos vielä kauemmaksi aikaa
+jättäisimme Jaakko-ritarin vankeudessaan kiusaantumaan, ottamatta
+selkoa hänen myöhäisemmistä vaiheistaan. Jos jonkun on rakastuneiden
+aseveljien huonon muistin tähden kuoleminen nälkään, niin on ainakin
+kohtuullista, että jälkimaailma saa sen tietää, voidakseen pystyttää
+hautakiven ystävyyden uhrauksille.
+
+Hetkisen koeteltuaan voimiaan horjumattomaan oveen, päätti urhoollinen
+ritari katsella asiaa tyynesti ja odotella parempia aikoja. Kohtahan
+tietysti oli Yrjö rientävä häntä vapauttamaan, ellei -- mikä olisi
+pahin kaikista -- uskollinen kumppani itse ollut yhtä pahassa pulassa.
+Jaakko ei ollut luultavasti koskaan elämässään tuntenut edes rakkauden
+liekkien käryäkään. Kun siis Yrjö viipyi, alkoi Jaakko epäillä,
+etteivät olleet oikein aseveljen asiat, ja sitä ajatellessaan oli
+hänellä hyvä halu lyödä kova kovaa vastaan ja puskea päänsä läpi paksun
+oven. Tarkemmin mietittyään hän kuitenkin heittäytyi oljille ja nukkui
+toistamiseen.
+
+Ukonilma oli lakannut, mutta synkkiä pilvenmöhkäleitä yhä vielä
+vieriskeli järeän tykistön tavoin kesäkuun taivaalla. Päivänpaiste ja
+sadekuurot vaihtelivat kuin ihmiskohtalot. Luonnonvoimat eivät vielä
+olleet loppuun asti raivonneet eivätkä päässeet lepoon; ne vetivät
+henkeä syvään niinkuin meri laajoin mainingein vierii rantaan myrskyn
+jälkeen.
+
+Jaakko nukkui niin sikeästi, ettei hän huomannut, mitenkä ulkosalpa
+vedettiin pois ovelta ja vastikään saapunut henkilö astui riiheen
+Martti-rengin opastamana, joka piteli suitsista kahta vaahtoista
+ratsua. Se henkilö oli -- sanoaksemme totuuden heti koko kamaluudessaan
+-- lumotun linnan hallitsija, jättiläinen itse. Jättiläiseksi häntä
+syystä saattoi sanoa, sillä hän oli ainakin päätänsä pitempi muita
+ihmisiä. Hänen vartalonsa oli hienon miehen vartalo, synkkä kuin
+syksyinen yö. Tuo mies oli varmaankin nuorena ollut kaunis, mutta
+kaunis siten, että se vaikutti pelkoa. Nyt hän oli vanha, pitkät
+viikset olivat teräsharmaat, ryhti voimakas ja suora, mutta jäykkä ja
+luotaan työntävä. Tuuheain kulmakarvain alta silmät katsoivat niin
+terävinä ja synkkinä, että ensi silmäyksellä niistä tunsi miehen
+ihmisvihaajaksi, ellei juuri ihmissyöjäksi. Puku oli ruumiinmukainen ja
+kauttaaltaan musta: Aadolf Fredrikin aikainen hännystakki ja pitkä
+liivi, polvihousut ja säärykset, tekotukka kankipalmikkoineen ja
+kolmikulmainen hattu; vyössä oli pitkä lyömämiekka, pari pistoolia ja
+hartioilla sadevaippa.
+
+Sellainen oli se mies, joka astui riiheen ja huomasi Jaakko-ritarin
+pitkänään oljilla. Jos katse, jonka hän nukkujaan loi, jo oli oikea
+jättiläisen katse, niin seurasi sitä heti sen mukainen työkin.
+Jättiläinen tarttui oikealla kädellään ritaria kiinni kauluksesta,
+nykäisi hänet voimakkaasti tempaisten ilmaan ja -- söi hänet suihinsa,
+ajattelee kai hämmästynyt lukija? Ei, jättiläinen ei syönyt onnetonta
+ritaria, heitti hänet vain rentona kuin säkin ulos ovesta, ja ennenkuin
+Jaakko ehti herätä, oli hän pitkällään vesilätäkössä riihen edustalla.
+
+Aivan hämmentyneenä ja unenpöpperössä kömpi hän varsin surkuteltavana
+seisoalleen ja katsoi jättiläiseen tuijottavin silmin. Mutta herra ei
+pitänyt häntä senkään arvoisena, että olisi hänelle edes sanaakaan
+virkkanut; hän meni vain renkinsä luo ja jakeli hänelle käskyjään.
+Sillä aikaa ehti jo toisen kerran niin pahoin kohdeltu kornetti herätä
+-- johon aina kului hyvä hetki -- ja suutahtaa, mihin meni vieläkin
+pitempi aika. Luultavasti oli hänellä vielä muistissaan lohikäärmeen
+hurja käytös, sillä muuten olisi vaikea käsittää, kuinka niin
+rauhallinen sotilas saattoi siihen määrin raivostua, että hän juoksi
+jättiläisen luo ja hyvin tajuttavasti kiroten tähtäsi hänen päähänsä
+niin hirmuisen korvapuustin, että metsän honkakin olisi vähemmästä
+kaatua kellahtanut.
+
+Tarinain mukaan, kuten tunnettua, ovat jättiläiset olemassa vain
+kaatuakseen vaeltavain ritarien miekkaan. Mutta tämä tekotukkainen
+jättiläinen ei näyttänyt niin käsittäneen tarkoitustaan, sillä hän
+kallistui ripeästi sivulle, ettei isku häntä tavannut, tempasi
+vyöstään pitkän pistoolin ja laukaisi sen hyvin välinpitämättömästi
+Jaakko-ritaria kohden, tuskin kyynäränkään päässä hänen vasemmasta
+korvastaan.
+
+Siihen aikana ei tunnettu nalleja eikä sytytysneulapatruunia, vaan
+käytettiin ainoastaan varsin epäluotettavia piilukkoja; ilman tuota
+uudenaikaisten aseiden puutetta ei urhoollisella Jaakko-ritarilla enää
+olisi ollut suuriakaan toimitettavana tässä maailmassa. Saattoipa vielä
+vaikka vannoakin, ettei tuo jättiläinen koskaan ollut liikkeellä
+pitämättä teräviä piikiviä pistooleissaan; mutta sateen ansiosta oli
+sytykeruuti kastunut, eikä pistooli siis lauennut.
+
+Jaakko oli haistellut ruutia Pommerin sodassa. Hän ei kovinkaan
+säikähtänyt, astui vuorostaan pari askelta taapäin, sivalsi sapelinsa
+ja hyökkäsi rajusti pitkän, mustan miehen kimppuun.
+
+Hänkin samassa silmänräpäyksessä paljasti suuren miekkansa ja torjui
+taitavalla kädellä toisen iskut. Jaakko oli tavannut tavattoman
+voimakkaan ja taitavan vastustajan, joka oli sitä vaarallisempi, koska
+hänen kylmäverisyytensä oli hänelle ehdottomasti eduksi ritarin raivon
+rinnalla. Taistelu oli kiivas, mutta lyhyt. Muutamain hurjien iskujen
+jälkeen oli Jaakon sapeli lyöty hänen kädestään kauas märkään
+ruohikkoon; jättiläinen kohotti lyömämiekkansa ja...
+
+Mutta kukapa koskaan on jättiläisten ja lumottujen linnain saduissa
+nähnyt, että rehellinen ritari on niin kurjasti surmattu, aina jonkun
+hyväätekevän haltijahengen oikeana silmänräpäyksenä asettamatta
+taikasauvaansa hänen ja varman turmion väliin. Me rikkoisimme kaikkea
+romanttista soveliaisuutta vastaan, jos todellakin antaisimme niin
+ennen kuulumattoman asian tapahtua; älköön siis kukaan katsoko
+epätodenmukaiseksi tai kummalliseksi, että tällöinkin ilmestyi
+tilaisuuteen sopiva hyvä haltija, esiintyäkseen ratkaisevan hetken
+tullen pelastavana enkelinä.
+
+Tämä kelpo haltija, joka tietysti ei voinut olla kukaan muu kuin
+tällaisissa kertomuksissa välttämätön velho, ei ilmaissut läsnäoloaan
+haltijattaren kilisevällä lasiharmonikalla, vaan kuolevaisen miehen
+vähän sorahtavalla äänellä, joka portilta huusi jättiläiselle:
+
+-- Ei, malttakaahan herra kapteeni, älkääkä olko hullu! Tuohan on vanha
+häränpää Peura eli Petronius, vai miksi hän itseään sanoo,
+kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisia rakuunoita. Tunnen hänet kuin
+viisi... Kova pää, herra kapteeni, puupää epäilemättä, mutta
+rehellisempää simppua ei koskaan ole uiskennellut Loviisan ja
+Suursaaren välillä. Kas niin, olkaa järkevä, pistäkää rauta
+tuppeen ja tarjotkaa, luvallanne, ennemmin meille Geneven viiniä
+aamutuimaan! Tämmöinen yöratsastus, hyvä kapteeni, voi kyllä soveltua
+poikanulikoille, mutta ei miehelle, joka on kuninkaalliselta
+majesteetilta ja kollegium medicumilta tottunut saamaan kolmen hevosen
+kyydin ja päivärahat, mieluimmin _in natura_. Ja te, hyvä Pumponius,
+oletteko hutikassa, kun alatte tapella kunnioitettavan ja kelpo
+kapteeni Mörkin kanssa hänen omassa pihassaan? Pölyttäkää toki edes
+vähän järkeä esiin paksusta kallostanne! Ryyppy jäähtyy, ja mitä
+sanookaan Livius? _Insuperabilis Alpium transitus_, jonka minä
+kääntäisin näin: lempo kuivin suin ratsastakoon metsien läpi.
+
+Se henkilö, joka niin sopivaan aikaan pani kaunopuheisen sanansa
+vaakaan, missä Jaakko-ritarin kohtalo kiikkui taivaan ja maan välillä,
+oli hyväluontoisen ja leikkisän näköinen herrasmies, jolla oli yllä
+pitkä ja hyvin kiinni napitettu päällysnuttu ja jonkinmoinen reuhka
+vedettynä huolellisesti varjellun hatun ja valetukan suojaksi, sanalla
+sanoen, lukijalle jo Loviisan vastaanotoissa esitetty tuttu, tohtori
+Ekströmer. Hänen uusi Liviuksen käännöksensä lienee hänestä itsestään
+tuntunut erittäin onnistuneelta, sillä hän ei sitä jättänyt säestämättä
+niin äänekkäällä naurulla, että isohko vatsa koetteli päällysnutun
+nappien lujuutta. Sitä vähemmän, valitettavasti, vaikutti Livius
+molempiin taistelijoihin. Mies, jota sanottiin kapteeni Mörkiksi,
+pidätti kyllä iskuun kohotetun miekkansa, mutta koki yhä vain lävistää
+vastustajansa jättiläiskatsein, samalla kuin Jaakko, jonka raivo oli
+lentänyt metsään sapelin mukana, seisoi uhmaisena, leveine rintoineen
+aivan alttiina kohotetun miekan iskulle.
+
+Tohtori pahastui ja astui taistelijain väliin.
+
+-- Herra kapteeni, sanoi hän, ja te, Petrus eli Peuronius, minä olen
+nähnyt enemmän verta kuin te, ja olen valmis, jos suvaitsette,
+sahaamaan poikki teidän neljä raajaanne, kuin olisivat ne
+makkaratikkuja. Mutta huonoa pilaa minusta on kahden kunniallisen
+miehen, joina minä teitä pidän, pistää toisensa kuoliaaksi
+tyhjänpäiväisen riidan tähden. Tiedättekö te, herra kapteeni, että
+lääkärillä on valta käskeä silloinkin, kun kuninkaallakaan ei enää ole
+mitään sanomista. Te haitte minut tyttärenne luo: pitääkö minun nyt
+sitten heti paikalla taas ratsastaa tieheni?
+
+Se naula veti. Kapteeni pisti hitaasti miekan huotraan, mutisten
+jotakin anteeksipyynnön tapaista, kääntyi selin Jaakkoon ja tarjosi
+käsivartensa tohtorille saattaakseen hänet asuinhuoneeseen.
+
+Tohtori Ekströmer oli kuitenkin liian suuressa määrin seuraelämän mies,
+voidakseen laiminlyödä kohteliaisuuden vaatimuksia.
+
+-- Kuulkaas -- hän sanoi kornetille, jota oli niin tylysti kohdeltu --
+kuulkaahan nyt, hyvä Parhasius eli Perkelius -- kuka lempo jaksaa
+muistaa niin mutkikasta nimeä? -- minä vain tahdoin sanoa, hyvä
+Pultronius, että te arvattavasti tulette meidän kanssamme saadaksenne
+ryypyn ja voileivän aamukylmään. Voin vakuuttaa teille sillä tekevänne
+kunnon isännällemme erittäin mieliksi, eikö totta, herra kapteeni?
+Kertokaapas sitten, miten tulitte tänne, vaikka minä teidät vielä eilen
+näin puolenpäivän aikaan ilmi elävänä Loviisassa. Ilmatietä, luulen mä,
+sillä mitä minuun tulee, näette tässä vain puolet minun henkilöäni;
+toinen puoli jäi männynkantoihin ja katajapensaihin riippumaan. Teidän
+onneksenne jätin minä kenttäapteekkini Porvooseen. Saatte olla ihan
+rauhassa, Pontonius: ei mitään mikstuuria niinkuin viime kerralla, kun
+paransin teidät vilutaudista. Miten sanookaan Cicero? _Molestia et
+voluptate vita mixta_, iloinen pitää olla niin kuivassa kuin
+märässäkin. Joutukaamme nyt jo kuivalle taas!
+
+Näin laverreltuaan hilpeä tohtori pyörähti kantapäällään ja kiipesi
+ripeästi portaita ylös, kun taas Jaakon mielessä, hänen siinä
+viipyessään nyreänä ja äänettömänä, kävi ankara taistelu suuttumuksen
+ja nälän välillä. Suuttumus voitti, ja niin monen armottoman kohtalon
+vainoama Jaakko ei ollut kuulevinaankaan kutsumusta.
+
+Portailla tervehti isäntää ja hänen vierastaan hovimestari Ramström
+kumarruksin, jotka kapteenin synkistä silmäyksistä tulivat yhä
+syvemmiksi ja epävakaisemmiksi. Syy oli selvä. Janoinen, vanha
+palvelija oli niin taitavasti käyttänyt hyväkseen emännöitsijän
+poistumista kaappien lähettyviltä, että sekin vähäinen voima, joka
+hänellä vielä oli jäljellä vanhoissa jaloissaan häähumalan jälkeen,
+kokonaan petti, kun hän odottamattaan ja kauhukseen näki isäntänsä
+tulevan. Muutaman silmänräpäyksen tavoitteli hän tasapainoa, mutta
+painolait saivat voiton, ja hovimestarin viimeinen kumarrus muuttui
+kuperkeikaksi, joka vei hänet alas jyrkkiä portaita.
+
+
+
+
+8. PYHÄN YRJÄNÄN TAISTELU JÄTTILÄISTÄ VASTAAN.
+
+
+Kun jättiläinen, seurassaan velho, jota kuolevaisten kesken sanottiin
+tohtoriksi, huomasi tuon kummallisen tervetuliaistervehdyksen, jolla
+hänen linnavoutinsa ja hovimestarinsa Ramström otti hänet vastaan,
+aavisti hän pahaa ja ryntäsi portaita ylös niin kiireesti, ettei hänen
+vieraansa mitenkään jaksanut ehtiä jäljestä. Kohtalo satutti silloin
+niin kummallisesti, että häntä vastaan yläportailla tuli Rebekka, joka
+juuri edellisenä silmänräpäyksenä oli käännetty ympäri ja sysätty ulos
+ovesta kuin tykin suusta. Siitä syystä kapteeni harppaili kolme
+porrasta kerrallaan ja oli vähemmässä kuin puolessa minuutissa Vernan
+etuhuoneessa, ja hänen takanaan tuli Rebekka ja vähän jäljempänä
+tohtorikin.
+
+Siinä oli siis tämän kertomuksen päähenkilöistä koossa kokonaista viisi
+toisiaan vastaan taistelevina valtoina, jättiläinen, prinsessa, velho,
+lohikäärme ja Pyhä Yrjänä-ritari. Kohtaus oli odottamaton. Tyttönen
+oli, riemuissaan ensi voitosta, mikä oli saatu hänen kauhistavasta
+vartijastaan, melkein kaatunut Yrjön jalkain juureen ja katsellut häntä
+ihmettelevin silmin. Yrjö oli vetänyt pois kätensä, jota orjatar Verna
+oli ihastuneena tahtonut suudella, nostanut tytön ylös ja katsellut
+häntä kaksikymmenvuotiaan silmin. Muutaman sekunnin se vain kesti, tuo
+katseleminen, mutta jo kukoisti kevään Verna, ja hänen vapauttajansa
+tunsi saaneensa kylliksi muistoja elääkseen pitkänkin iän.
+
+Jättiläinen astui sisään.
+
+Ota toisaalta kaikkea kaunista, suloista, lämpöistä, viatonta, kaikki,
+mitä rakkaus lisää elämän värivälkkeeseen -- ja toisaalta kaikki pimeä,
+katkera, jääkylmä, kuolemaa ja turmiota tuottava, mikä piilee vihassa
+ja kostossa -- sovita kaikki se tauluksi, pane kehykseksi kesäkuun
+taivas ja kirjoita nimeksi: Yöjärvi. Vastakohtien mestari Victor Hugo
+olisi ollut riemuissaan moisen taulun maalaamisesta, mutta sitä ei
+tarvitse kaukaa hakea, näkeehän sen luonnossa ja ihmiselämässä joka
+kerta, kun synkkä ukkospilvi pimittää viheriöitsevää kevättä.
+
+Jättiläinen pysähtyi ovelle kuin kynnykseen kiinni naulittuna.
+Kummallinen hämmennys näytti vallanneen hänet, mutta ei
+mitään kiivautta, ei mitään rajua liikutusta ilmennyt hänen
+kasvonpiirteissään. Ennemmin saattoi sanoa jäädyttävän kylmän
+kangistuttaneen hänen jäsenensä. Hän katsoi nuoria niinkuin
+valkohuippuinen lumivuori katselee laakson kukkia.
+
+Verna ensimmäisenä huomasi pitkän, mustan miehen kynnyksellä. Hän ei
+paennut, ei kääntänyt pois silmiään, seisoi vain liikkumatta, ja tuskin
+huomattava väristys ilmaisi hänen äkillistä kauhuaan. Yrjössä
+liikkuivat toiset tunteet. Tekisimme hänelle väärin, jos sanoisimme
+hänen tunnettaan peloksi, mutta tavattoman hämillään hän oli, niinkuin
+olisi hänet tavattu vääryydenteosta; ääneti hän odotti, mitä oli
+tuleva.
+
+Tämä vaitiolon lumous, joka sulki kaikkien suut, keskeytyi vasta
+portailla kömpivän tohtorin äänestä.
+
+-- Sallikaa minun sanoa, hyvä kapteeni, että te olette rakennuttanut
+portaanne siivellisiä olentoja varten, esimerkiksi kanoille. _Posito_
+-- uh, vielä neljä astuinta! -- olettakaamme, sanon minä, että jonakin
+päivänä syttyy tulipalo; mihinkä silloin pääsette tuossa mutkikkaassa
+korkkiruuvissa, jota te, antakaa anteeksi suoruuteni, suvaitsette sanoa
+yläkerran portaiksi. Olettakaamme, että kaappi, piironki, sänky, joita
+koetetaan pelastaa, putoaa portaihin ja sulkee tien; mihin silloin
+pääsette? _Perdu_, hyvä kapteeni; nahkanne on vaarassa, lopetatte
+kunniakkaan elämänne _asphyxiaan_.
+
+Näitä sanoja seurasi lyhyt äänettömyys, jonka keskeytti omituinen
+napsaus. Kapteeni, ehkäpä ajattelemattaan, veti vireeseen sen
+pistoolinsa, joka hänellä vielä oli ladattuna vyössä.
+
+Yrjön korva, joka oli tottunut moisiin ääniin, ymmärsi heti napsauksen
+merkityksen. Se palautti entiselleen hänen rohkeutensa ja puhekykynsä.
+Hän lähestyi kapteenia käsi miekan kahvassa ja lausui kohteliaasti,
+mutta kylmästi kumartaen:
+
+-- Luullakseni on minulla kunnia puhua tämän talon isännälle.
+Nimeni on Ros, olen kuninkaallisen majesteetin uusmaalaisen
+rakuunaväen luutnantti. Minun ja kumppanini täytyi turvautua teidän
+vieraanvaraisuuteenne, kun metsässä ratsastimme eksyksiin. Univormuni
+pitäisi todistaa, etten minä ole ryöväri enkä varas, kuten teidän
+emännöitsijänne kohteliaasti uskoi, ja sentähden, suvaitkaa minun
+sanoa, on pistooli tarpeeton.
+
+Silloin kapteeni astui kahta askelta likemmäksi, katsoa tuijotti Yrjöön
+hurjasta kiihkosta hehkuvin silmin ja huusi:
+
+-- Te ette ole Ros. Nimenne on Sundhagen. Te olette tullut tänne
+viettelemään tytärtäni, ettekä nyt elävänä pääse täältä.
+
+-- Hyvä herra -- vastasi Yrjö, hämmästyen vastoin tahtoansakin -- en
+tiedä, mikä...
+
+Hän ei saanut lopettaa lausettaan. Kapteeni kohotti pistoolia, mutta
+epäilemättä hän muisti samassa sankkiruudin olevan märkää, sillä heti
+senjälkeen hän singautti aseensa ulos ikkunasta, niin että ruudut
+helisivät. Sen sijaan hän sivalsi huotrasta pitkän, hirmuisen
+miekkansa.
+
+Yrjö ei myöskään vitkastellut, vaan tempasi puolustuksekseen sapelinsa.
+Verna syöksähti hänen eteensä ja pidätti hänen käsivarttaan, mutta
+kaatui samassa tunnotonna lattialle.
+
+Juuri sinä hetkenä oli tohtori, kelpolailla sysäisten ovessa seisovaa
+Rebekkaa, raivannut tien huoneeseen ja kysyi, mitä oli tekeillä.
+
+-- Tohtori Ekströmer! huudahti Yrjö kääntämättä silmiään uhkaavan
+miekan kärjestä.
+
+-- Ros! Iloinen, kunnon ystäväni Ros! huudahti tohtori vuorostaan. --
+Mitä tämä merkitsee? Sallikaa minun sanoa, hyvä kapteeni, että te
+tänään olette kirotun pahalla tuulella. Olkaa hyvä, pistäkää rautanne
+tuppeen. Minä takaan pojan kuin olisi hän oma poikani.
+
+Mutta kapteeni, joka ei mitenkään ollut hillittävissä, tuli päinvastoin
+yhä hurjemmaksi.
+
+-- Tohtori, tunnetteko hänet? No, sittenpä myöskin tiedätte, että
+eilen ... ei, toissapäivänä ... ei, kaksikymmentä vuotta sitten... Ja
+nyt hän taas tulee viett... Pois! Pois! Hänen verensä taikka minun!...
+
+Ja kiihkosta tuijottavin silmin, kuin olisi haamua ahdistellut,
+kapteeni tähtäsi nuorukaiseen hirveän iskun, jonka Yrjö vain
+hädintuskin sai vältetyksi.
+
+-- Henkesi tähden, Yrjö, hyppää ulos ikkunasta, mies on mieletön!
+kuiskasi tohtori.
+
+-- Jättäisinkö hänet, tuon tytön ... en koskaan!
+
+-- Minä suojelen häntä.
+
+-- Mies tappaa hänet...
+
+-- Poika, ellet nyt juokse, tapahtuu tässä murha. Tahdotko tapella
+hullua vastaan?
+
+Nämä nopeat sanat vaihdettiin raivoisan kapteenin yhä hurjemmin
+ahdistellessa. Yrjö tajusi ystävänsä olevan oikeassa, peräytyi
+taistellen parvekkeen ovelle, syöksähti äkkiä siitä ulos ja hyppäsi
+reippaalla ponnahduksella alas puutarhan ruusujen keskelle, tällä
+kerralla kuitenkaan saamatta mitään vahinkoa.
+
+Kapteeni jäi parvekkeelle. Hän oli menettänyt kaiken malttinsa, hampaat
+kiristyivät vastakkain, käsi puristi suonenvedontapaisesti miekan
+kahvaa.
+
+-- Pääsikö hän vielä kerran käsistäni! hän ärjäisi ja katsoa tuijotti
+pakenevaa nuorukaista.
+
+Tohtori yritti lähteä rauhoittamaan mieletöntä, mutta Rebekka pidätti
+häntä.
+
+-- Älkää sanoko mitään; te vain saatte hänet pahemmaksi. Katsokaa
+ennemmin tuota lasta; minä ymmärrän paremmin kapteenia. Tiesinhän
+kyllä, että hän taas saisi tuon kohtauksensa. Mutta niin hurjana minä
+en ole häntä pitkään aikaan nähnyt.
+
+Sitten hän meni kapteenin taa, löi häntä olkapäälle ja virkahti ihan
+hänen korvaansa:
+
+-- Sundhagen on kuollut.
+
+Jättiläinen kääntyi kuin unenhorroksissa.
+
+-- Niin, toisti Rebekka, tiedättehän, että Sundhagen on kuollut.
+
+-- Mutta hän oli täällä... Minä näin hänet, vastasi kapteeni epäröiden.
+
+-- Te petyitte. Sundhagen on kuollut. Hän kaatui jo kymmenen vuotta
+takaperin Länsi-Indiassa taistellessaan englantilaista merirosvolaivaa
+vastaan.
+
+-- Kummallista! jatkoi musta mies, huomattavasti tyynemmin. -- Minä
+olin kuitenkin...
+
+-- Niin on kuin minä sanon. Nyt pitää teidän, kapteeni, heti paikalla
+paneutua levolle. Minä kyllä tiedän, mitä moisista kujeista seuraa.
+Sitä paitsi ratsastitte koko yön sateessa. Teidän täytyy pysyä hiljaa
+ainakin kolme päivää, kapteeni.
+
+Niin sanoen hän talutti äsken vielä varsin hirveän miehen vastarinnatta
+alakertaan johtaville portaille. Hänen liiaksi kiihoittunut hermostonsa
+oli äkkiä veltostunut, pitkä, laiha vartalo oli luhistunut kokoon, kuin
+horjuva sairas hän antoi taluttaa itseään, mutta mutisi lakkaamatta
+valittavasti:
+
+-- Kummallista! Minä olin näkevinäni hänet täällä...
+
+Tohtorin oli sillä välin onnistunut saada Verna tuntoihinsa. Tytön arka
+katse etsi Yrjöä ja tiedusteli äänettömän kaunopuheisena hänen
+kohtaloaan. Hyväntahtoinen tohtori selitti viittauksin nuorukaisen
+paenneen puutarhan kautta.
+
+-- Lapsiparka! mutisi hän itsekseen. Isä hullu ... niin, ei ole
+epäilemistäkään, että mies sairastaa _monomania_ tautia, vieläpä hyvin
+pitkällekin kehittynyttä ... ja lapsi itse kuuromykkä ... hm ...
+lapsiraukka!
+
+Ekströmer oli tuommoinen ystävällinen, vanhanaikainen lääkäri, joka
+aina piti karamelleja taskussaan, antaakseen niitä lohdutukseksi
+itkeville lapsille ja saadakseen heidät ystävikseen, kun kova
+välttämättömyys pakotti nykäisemään pois maitohampaan tai antamaan
+pahanmakuista rohtoa. Hyvää tarkoittaen hän ojensi Vernallekin yhden
+noista viattomista lahjomisvälineistään. Tyttö otti sen vastaan kuin
+lapsi, mutta osoitti puutarhaa ja lausui omituisella tavallaan entisen,
+ainoan sanansa:
+
+-- _Veli!_
+
+Tohtori Ekströmer ei olisi enemmän kummastunut, jos kivi olisi puhunut
+hänen jalkojensa juuressa, kuusi laulanut hänen vieressään, koko
+tieteen järjestelmä pudota romahtanut hänen päähänsä.
+
+-- Velikö? hän toisti. -- Häh? Kuinka se oli?
+
+-- _Verna_, vastasi tyttö. Hän arvattavasti ymmärsi väärin lääkärin
+kummastuksen.
+
+-- Lempo vieköön, puhuuhan tyttö! Ja isä kun sanoi...
+
+Ahaa, sekin oli siis vain _monomaniaa_. Mutta kun ajattelen, että voi
+myöskin papukaijoja, harakoita ja kottaraisia opettaa lörpöttämään
+jonkin tolkuttoman sanan... Olipa tuo merkillinen tapaus. Ehkä akka voi
+minulle antaa joitakin viittauksia.
+
+
+
+
+9. LOHIKÄÄRME TUNNUSTAA VELHOLLE OSAN LUMOTUN LINNAN SALAISUUKSIA. |
+
+
+Jos edellinen luku oli suosiollisen lukijan mielestä liian julma
+soveltuakseen tämmöiseen pohjolan lumotun linnan viattomaan
+kertomukseen, niin pyydämme häntä vain katsahtamaan velhoon, tohtori
+Ekströmeriin, kun hän tunnin kuluttua äskeisestä jyräkästä rauhallisena
+ja ujostelemattomana istuu alakerran salissa hyvinvarustetussa
+aamiaispöydässä, joka tarjosi Geneven viiniä, tuoretta lohta
+munakäristeineen, mansikoita ja kermaa, paistettuja kananpoikia
+muurainhilloineen ja kurkkuineen sekä portviiniä -- silloinpa kaikki
+ikävät muistot, joita lukijalla ehkä on jättiläisen hullutuksista,
+varmaankin haihtuvat sen iloisen myötätunnon tieltä, jolla lukijakin
+moista näkyä katselee. Me vain sydämestämme surkuttelemme, etteivät
+ystävämme, Yrjö- ja Jaakko-ritarit, jotka paastoten olivat kokeneet
+niin monia seikkailuja, saaneet olla mukana noiden viehättävien
+aamiaisvarojen kimpussa, vaan arvattavasti samana hetkenä harhailivat
+taaskin autiossa seudussa etsien torpanpahaista, joka voisi tarjota
+heille kahta kaivattua herkkua, talonpoikaisjuustoa ja kuoripiimää.
+
+Tohtori ei ollut koko yötä turhaan ratsastanut salojen halki.
+Tyhjennettyään lohiastian, puhdistettuaan mansikkavadin ja kermakannun
+sekä passitettuaan kolme, neljä viatonta kananpoikasta niiden oikeaan
+määräpaikkaan, alkoi hän tuntea taipumusta katsella entisyyttä,
+nykyisyyttä ja tulevaisuutta lempeämmin silmin. Hän täytti tyynenä kuin
+filosofi neljännen viinilasinsa, kääntyi juuri sisään tulleen Rebekan
+puoleen, avasi suunsa ja sanoi:
+
+-- Nukkuuko sairas?
+
+-- Kapteeni hikoilee, kuului vastaus.
+
+-- Hyvä on. Silloin saatamme toivoa, että veren tunkeutuminen aivoihin
+menee ohi pahemmitta seurauksitta. Entä pikku mamselli yläkerrassa?
+
+-- Neiti on hiljaa.
+
+-- Kuulkaas, hyvä matami -- ja tohtori pyyhkieli ruokaliinalla suutaan
+-- luullakseni kapteeni Mörk ei ole aatelismies, nimestä päättäen.
+Mutta ehkäpä olenkin erehtynyt?
+
+Rebekka ei vastannut. Ei hän myöskään mennyt pois; hän odotti
+nähtävästi saadakseen korjata pois ruoan tähteet, ja hänen terävä
+silmäyksensä näytti kysyvän: etkö vielä ole syönyt kylliksesi, ahmatti?
+
+Tohtori ei ollut kokematon taloudellisen elämän valtioviisaissa
+tempuissa.
+
+-- Tahtoisinpa sanoa, että teillä on varsin erinomaista lohta, hyvä
+matami. Onkohan se saatu Anjalasta? Toden totta, parempaa en ole syönyt
+Halmstadissakaan. Entä mansikat sitten! Oikein herkulliset!
+
+Rebekka oli vaiti.
+
+-- Mitä kananpoikiin tulee ... lempo vie, lihavampia ei tarjota
+Tukholmassa Malmin kellariravintolassakaan. Oma kanatarha, eikö niin?
+Terveydeksenne, matami! Portviini on varmaankin kuninkaan
+hovimestarilta saatua; tunnustakaa vain, että teillä on omat
+hankkijanne kuninkaan keittiössä. Mutta sanokaapas, miten kumman
+tavalla te olette saanut salaa tuoduksi tämmöistä viiniä tänne ...
+niin, enhän toden totta vielä tiedä tämän talon nimeäkään.
+
+-- Yöjärvi.
+
+-- Yöjärvikö? Kapteeni Pimeä Yöjärvellä? Täytyypä minun tunnustaa, että
+välistä tapaa kummallista yhdenmukaisuutta. Yöjärvikö siis? Olkoon
+minun puolestani, varsinkin kesäiseen aikaan ja hyvän aamiaisen
+ääressä. Mutta syksyllä täällä lienee hieman koleaa, eikö totta?
+Surkuttelen teitä, kunnon ystäväni... Teidän isäntänne ei aina näytä
+olevan parhaimmalla tuulella. Arvattavasti ovat siihen syynä nuorena
+kärsityt onnettomuudet ja loukkaukset?
+
+-- Onnettomuudetko? Mahdollisesti.
+
+-- Niin, niin, eihän sitä huvikseen vain tule noin kummalliseksi. Ei
+sitä ihan päähänpiston tähden vain asetuta näin keskelle erämaata.
+Missä kapteeni asui ennen tänne muuttamistaan?
+
+-- En tiedä.
+
+-- Häh? Mutta se Sundhagen, joka oli merirosvo ... ja se, mitä tapahtui
+kaksikymmentä vuotta takaperin...
+
+-- En tiedä.
+
+-- Vai niin, älkää pahastuko! Mutta, muistaessani, nuo
+kananpoikaset ... minä en voi unohtaa teidän kananpoikianne ja minä
+ylistän niitä koko kuninkaallisen armeijan kuullen. Ruokitteko niitä
+kaurapuurolla ja perunajauhoilla? Suokaa anteeksi, että näin kyselen,
+mutta uskaltaisinpa melkein panna pääni pantiksi, että te olette niille
+antanut hienoksi survottuja pomeranssinkuoria.
+
+Rebekka hymyili, tosin kylmästi kuin helmikuun päivä, mutta hyvä merkki
+se sittenkin oli.
+
+-- Se ei koskaan ole juolahtanut mieleeni, vastasi hän.
+
+-- Mutta miksette tunnusta totuutta? Te olette aivan varmaan käyttänyt
+uutta ranskalaista tapaa niitä ruokkiessanne. Ikäänkuin en minä
+huomaisi paistista, että olette niille antanut pomeranssinkuoria. Ah,
+minä ymmärrän, ehkä onkin nuori neitinne niitä ruokkinut? Jos olisin
+viittätoista vuotta nuorempi, niin kosisin häntä vain sentähden, että
+hänellä on ollut niin oivallinen keittotaidon ... ja kanainkasvatuksen
+opettaja.
+
+-- Jos olette poikamies, niin kosikaa, hyvä herra! Minusta ei vastusta
+olisi. Niin pääsisin minä...
+
+-- Mistä pääsisitte?
+
+-- En mistään.
+
+-- Minä todellakin ajattelen asiaa. Ellei vain tyttöparka olisi
+kuuromykkä...
+
+-- Kuuromykkäkö? Kuka sen on sanonut?
+
+-- Häh? Luuletteko siis, että hän todellakin kuulee?
+
+-- En minä sitä ole sanonut.
+
+-- Mutta luuletteko sitten hänen puhuvan?
+
+-- En minä sitäkään ole sanonut.
+
+-- Mutta ellei hän kuule eikä puhu, niin onhan hän kuuromykkä.
+
+-- Eipähän, eipä ole.
+
+-- Tämäpä vasta on eriskummallinen tapaus. Ellei hän kuule eikä puhu
+eikä myöskään ole kuuromykkä, niin mikä hän sitten on? Olisinpa utelias
+tietämään sen.
+
+-- Mitä te, herra, sanotte sitten kuuromykäksi?
+
+-- No, lempo vie, semmoista olentoa, joka syystä tai toisesta syntyy
+kuurona eikä siis voi oppia puhumaan.
+
+-- No niin, herra, siispä saatte huoletta kosia Vernaa. Ei hän ole sen
+enempää kuuromykkä kuin te, herra, tai minäkään.
+
+-- Sepä perhanaa. Kuinka sen voitte todistaa?
+
+-- Ettekö kuullut hänen puhuvan?
+
+-- Niin, tosiaankin, oikeassa olette. Hän sanoi kaksi sanaa.
+
+-- Ei, kolme sanaa hän puhuu. Kolme sanaa, eikö siinä ole todistusta
+kylliksi, ettei hän ole kuuromykkä? Kosikaa huoletta!
+
+-- Kuulkaahan nyt, hyvin kunnioitettava matami, joka kasvatatte sangen
+herkullisia kananpoikia; koska te näytätte olevan järkevä ihminen ja
+harrastavan talon etua, niin en huoli salata teiltä, että kapteeni Mörk
+etsi minut eilen Loviisasta käsiinsä ja kutsui tänne parantamaan
+tytärtään. Tosinhan hän puhui vähän epäselvästi ... ymmärrättehän ...
+vähän hämärästi taudin nimeämisestä... hän ei tahtonut ilmaista kuin
+puolen totuutta. Mutta niin paljon olin minä ymmärtävinäni, että hänen
+tyttärensä oli kuuromykkä. Minä sanoin hänelle suoraan, ettei
+lääkintätaidolla ole siinä mitään tekemistä; mutta tyytyikös hän
+siihen? Hän lorusi sinne tänne, niinkuin hän ei aivan varmaan olisi
+tiennyt, oliko neiti todellakin kuuromykkä, vai oliko koneistossa jokin
+muu koukku, ja kun minulla sattumalta oli joutoaikaa, taivuin minä
+lähtemään hänen mukanaan tänne. No niin, nyt kun olen tutustunut teidän
+kananpoikiinne, annan hänelle mielelläni anteeksi kamalat katajikoissa
+retustamiset. Luuletteko siis todellakin, että tyttö _ei ole_
+kuuromykkä?
+
+-- Siihen voitte luottaa, herra.
+
+-- Hm ... tyttö miellyttää minua. Minä olen varakas poikamies parhaassa
+iässä, tuskin kahdeksanviidettä; sanoittepa sanan. Mutta jotakin täällä
+on nurinpäin, ja se on ensin saatava korjatuksi. Ymmärrättehän te
+hyvin, että jos lääkärin pitää parantaa jokin vamma, olipa se
+minkälaatuinen hyvänsä, niin pitää hänen ensinnäkin tietää, missä vika
+on. Teidän on sanottava minulle, mikä tyttöä vaivaa ja _miten_ hän on
+sellaiseksi tullut. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?
+
+-- Kyllä. Jos niin on, että te, herra, olette lääkäri ja voitte saattaa
+kuntoon _sen kohdan_, joka parannusta tarvitsee, niin täytyneehän minun
+sanoa, mitä en muuten koskaan olisi sanonut. Vanhainkin hampaitten
+takana voi kieli pysyä lukittuna.
+
+-- Kyllä uskon, kyllä uskon, hyvä matami. Mutta palataksemme asiaan,
+niin mitä sanoittekaan? Tyttö kuulee eikä kuule, puhuu eikä puhu, on
+kuuro eikä ole kuuro, on mykkä eikä ole mykkä. Jos se kaikki on totta,
+niin myöntäkää ainakin, että sitä ei ole varsin helppo tajuta.
+
+-- Kenties ei, mutta niin asia kuitenkin on. Ettekö huomannut hänen
+lausuvan nuo sanansa oudolla tavalla kuin olisitte kuullut pienen
+lapsen puhuvan.
+
+-- Niin todellakin. Minä olin huomaavinani jotakin sentapaista.
+
+-- No, siinähän se on koko arvoitus; ettekö arvaa?
+
+-- En: niin totta kuin olen sitoutunut Eskulapiuksen, Hippokrateen sekä
+Turun ja Upsalan lääkeopillisten tiedekuntain palvelukseen; moista
+tapausta ei meidän farmakopeassamme ole arvattu sattuvaksi.
+
+-- No, niinpä minä sanon teille jotakin, jota ei ole luettavana
+kirjoissa. Verna syntyi niin terveenä ja vilkkaana ja niin tervein
+korvin kuin kuka muu ihmislapsi tahansa. Hän oli niin kiltin kiltti
+lapsi, ja vuoden vanhana hän jo sanoi _mamma_ -- sillä hänellä _oli_
+äiti -- mutta isäänsä hän pelkäsi eikä koskaan taipunut lausumaan
+sanaa, jota isä niin mielellään tahtoo kuulla, jos hän muuten on
+sellainen kuin isän tulee olla. Sen ensimmäisen sanan jälkeen oli
+puhevarasto kauan kasvamatta; kului lähes puoli vuotta tytön oppimatta
+yhtään sanaa. Luulenpa, että niin käy useimmille lapsille. Mutta tehän
+olettekin poikamies, herra...
+
+-- Saattaa käydä, saattaa käydä. No, entä sitten...
+
+-- Sitten hän oppi nopeasti kaksi sanaa: _veli_ -- sillä hänellä _oli_
+veli -- ja _Verna_, joita usein tavasimme hänelle, ja me jo iloitsimme,
+että hän kohta rupeaisi puhumaan kuten lapset ainakin sen ikäisinä,
+jolloin he enimmin ovat Jumalan enkelien kaltaisia. Niin, silloin hän
+oli niin kaunis ja kultainen, -- ja Rebekka pyyhkäisi silmiään
+esiliinansa nurkalla -- että harvoin hänen kaltaistaan näkee, ja
+kaikki, jotka hänet näkivät, sanoivat, ettei mikään kuninkaankaan lapsi
+saattanut olla ihanaisempi. Sitten äkkiä...
+
+-- No? Sitten äkkiä...
+
+-- Hän sairastui.
+
+Tohtori pani nuuskaa nenäänsä. Se ei näyttänyt hänestä ollenkaan
+kummalliselta.
+
+-- Tuhkarokkoonko? hän kysyi.
+
+-- Hän sairastui ja menetti kuulonsa. Sitten hän ei enää koskaan
+oppinut enempää kuin nuo kolme sanaa. Ja arvattavasti hän olisi
+unohtanut nekin, ellen minä niitä lakkaamatta olisi tavannut hänelle
+hänen pienenä ollessaan, sillä minusta tuntui kuitenkin hyvältä kuulla
+hänen sanovan jotakin. Hän katsoi minun huuliani ja lausui sen mukaan,
+mitä ennestään taisi. Mutta muuta hän ei voinut oppia. Kaikki muu
+täytyi meidän selittää hänelle merkeillä.
+
+-- Hm, hm ... tämä on todellakin ensimmäinen tämänlaatuinen tapaus,
+mikä minulle on sattunut. Se lienee ollut ankara tauti, luultavasti
+tulirokko. Se se useinkin jättää jälkensä silmiin ja korviin.
+
+-- Pahempi se oli. Jumala näki maailman tulleen uudeksi Egyptiksi, ja
+sentähden hän lähetti uuden murhanenkelin, joka siihen aikaan ei
+säästänyt ylhäistä eikä alhaista. Ja ne, joiden hengen hän säästi, ne
+hän jätti raajarikoiksi ja rumiksi, sokeiksi, kuuroiksi tai hupakoiksi
+ja kaikenlaiseen kurjuuteen ja viheliäisyyteen. Mutta merkillistä oli,
+tyttö ei saanut ainoatakaan arpea kasvoihinsa...
+
+-- Hm ... tauti oli siis...
+
+-- Niin, tauti oli _isorokko_.
+
+
+
+
+10. VELHON KIUSAUS.
+
+
+Niiden henkilöiden keskustelu, jota me olemme rohjenneet nimittää
+velhoksi ja lohikäärmeeksi, ehti juuri ratkaisevaan käännekohtaan, kun
+sen keskeytti kellon kilinä, jonka johto tuli kapteenin huoneesta eli
+-- puhuaksemme entiseen tapaan -- jättiläisen luolasta. Rebekka
+kiiruhti tiehensä, ja tohtori jäi yksin mietteihinsä.
+
+Epäilemättä olisi ihmeellistä ja hyvin valaisevaa seurata
+lääketieteellistä epäilystä, fysiologisia, psykologisia, nosologisia,
+nosograafisia, diagnostisia, terapeutisia ja kaikkia muita raakalaisia
+vastaväitteitä, jotka tämän keskustelun johdosta kehittyivät
+korkeastioppineen ja paljonkokeneen lääkärin mielessä, joka oli
+jäsenenä Upsalan ja Turun lääkeopillisissa tiedekunnissa. Mutta kun on
+varsin luultavaa, että nuo äänettömät mietiskelyt, puettuina kun olivat
+niin monen syvällisen ja salaperäisen termin verhoon eivät olisi
+kovinkaan helposti tavallisten kuolevaisten tajuttavissa, niin saanee
+lukija kyllikseen lopputuloksestakin mikä oli, että kunnon tohtori
+päätti mitä tarkimmin "tutkia sairasta", saadakseen varmemman
+vakaumuksen niin tavattoman vian laadusta ja sen parantamisen
+mahdollisuudesta. Se päätös oli tuskin ehtinyt varmistua, kun
+tohtori kutsuttiin kartanonherran, kapteeni Mörkin, luo hänen
+makuuhuoneeseensa.
+
+Kapteeni oli paljon tyynempi mieleltään ja istui puolipukeissaan
+puoleksi makaavassa asennossa, mustassa nahalla päällystetyssä sohvassa
+hämärässä huoneessa, johon valoa vain niukalti ja vaivoin pääsi
+paksujen tummien ikkunaverhojen lävitse. Huone oli kaikin puolin
+näöltään raskasta mielialaa herättävä, synkkä, kolkko ja pimeä. Sen
+ainoana koristuksena oli öljyvärein maalattu, luonnollisen kokoinen
+kuva, joka esitti ruotsalaista meriväen upseeria, mutta sen pää ja
+rinta olivat niin täynnä pieniä, pyöreitä reikiä, että jos se aikoinaan
+lienee ollutkin kuvatun näköinen, niin oli enää mahdoton siitä ketään
+tuntea.
+
+-- Teitä kummastuttaa, että _hän_ on minun huoneessani, sanoi kapteeni,
+huomatessaan tohtorin katselevan kuvaa. -- Niin, eikö se ole omituista?
+Mutta syynsä on silläkin. Tarvitseehan ihminen hiukan huvitustakin.
+Minä toisinaan hauskuudekseni käytän tuota ampumataulunani.
+
+-- Tämä huone on liian pimeä ja synkkä, huomautti tohtori. Ilma ja valo
+ovat ensimmäiset ehdot, jos mielitte päästä terveeksi ja voimiinne
+jälleen.
+
+-- Älkää minusta huoliko, vastasi kapteeni halveksivasti. Minä haluan
+vain tietää, onko tyttäreni terve vai sairas.
+
+-- Epäilemättä -- kuului vastaus -- sairastaa hän kovaa ja pitkällistä
+kuuroutta, mutta voidaanko sitä parantaa, riippuu aivan kuurouden
+syistä ja laadusta. Jos se on elimellinen vika, paralysia tai
+kuulohermon lamaantuminen, niin ei mikään taito auta; _cedamus
+naturae_, hyvä kapteeni, vihellyksestä ei tule mitään, kun huuli on
+poissa. Jos sitä vastoin, niinkuin toivon mahdollisimman kauan,
+vika on syntynyt satunnaisista syistä, esimerkiksi kuulokanavan
+tukkeutumisesta ... paransinpa kerran kuormapojan, joka oli ollut
+seitsemän vuotta kuurona korvapuustista ... hän sai sen luutnantti
+Hammarilta, siltä turkulaiselta, oikean moukariniskun ... niin, silloin
+koetamme, mitä tiede ja taito saa aikaan...
+
+-- En minä sitä tarkoita, keskeytti kapteeni taas maltittomasti. --
+Minä kysyn, onko hänen kuuroutensa teistä luonnollinen vai
+teeskennelty.
+
+-- Mitä? huudahti tohtori kummastuneena. Teeskenneltykö? Hyvä kapteeni,
+voitteko te kuvitellakaan?...
+
+-- Minä käsitän. Te ette siis ole huomannut mitään. En minäkään
+pitkään aikaan huomannut mitään, vaikka hän on minun tyttäreni. Mutta
+äskettäin ... eräänä yönä ... minä en saanut unta ... silloin huomasin
+jotakin.
+
+-- Mitä te huomasitte?
+
+-- Mitäkö huomasin? En mitään. Toden totta, en mitään. Minäkö rupeaisin
+kuuntelemaan?
+
+-- Te kuulitte hänen puhuvan, eikö niin.
+
+-- Ahaa, tiedättekö sen? No niin, koska sen tiedätte, niin tunnustanpa
+teille, että minä todellakin kuulin hänen puhuvan. Silloin sanoin
+itsekseni: hän on äitiinsä. Ymmärtäkää sanani oikein: hän _saattaisi_
+olla äitiinsä. Tuo äänettömyys on teeskenneltyä, sanoin minä
+itsekseni ... viidentoista vuoden teeskentelyä! Se on pitkä aika. Mutta
+tyttö puhuu yhtä hyvin kuin te ja minä.
+
+-- Voi peijakas, mimmoinen veitikka!
+
+-- Sattumalta kuulin kehuttavan teitä taitavaksi lääkäriksi. Silloin
+sanoin itsekseni: minä kutsun tohtori Ekströmerin, ja hän paljastaa
+tytön vehkeet. Ah, tohtori, minä olen nähnyt moisten naissilmien
+ennenkin teeskentelevän. Te sen tunnette ja voitte paljastaa hänet.
+Tohtori ... tahdotteko ottaa tyttäreni?
+
+-- Mitä sanotte?
+
+-- Tahdotteko tyttäreni?
+
+-- Hyvä kapteeni, teidän kysymyksenne on niin odottamaton, niin
+imarteleva... Minä en tiedä, kuinka...
+
+-- Verna on viisas tyttö ... vain _liian_ viisas minulle ... mutta ei
+teille, tohtori! Kaunis hän on, sen myöntänette, ja hyvä ... uskokaa
+sanani, oikein hyvä! Myötäjäisiin olette oleva tyytyväinen; ainoa
+lapsi, ja enhän minä vuosisatoja elä. Ottakaa hänet, tohtori; naikaa
+hänet! Minä olen saanut kyllikseni naisten vartioimisesta.
+
+-- Mutta hän itse ehkä ajattelee toisin.
+
+-- Mitä? Oletteko te mies, kun puhutte naisen tahdosta? Luuletteko
+_minun_ tyttäreni uskaltavan ajatella toisin kuin hänen isänsä?
+
+-- Hyvä, herra kapteeni. Teidän tarjouksenne on suureksi kunniaksi
+minulle, ja minä olen teille siitä kiitollinen. Minä toivon tulevani
+niin ansiokkaaksi, että ansaitsen semmoisen luottamuksen. Mutta
+sallikaa minun muistuttaa teille, että te itse nyt enimmin tarvitsette
+muutamien tuntien vahvistavaa unta.
+
+-- Paratiisissa saamme nukkua, herra tohtori. Menkää Vernan luo...
+Sanokaa hänelle: isäsi antaa sinulle anteeksi, että olet äitisi tytär!
+
+Sen sanottuaan kääntyi kapteeni seinään päin ja oli nukkuvinaan.
+Tohtori Ekströmer jätti hänet rauhaan, otti kultaisen nuuskarasiansa,
+jonka hän oli saanut Kustaa III:lta, pani melkoisen panoksen nenäänsä
+ja lausui:
+
+-- Mies on hullu. Tässä ei ole mitään tekemistä. Ptsi! Sen vahvikkeeksi
+minä aivastin.
+
+-- Minäpä menen tytön luo, hän jatkoi itsekseen pannen oitis
+päätöksensä toimeen ja lähtien nousemaan portaita ylös. -- Jos tarkoin
+punnitsen, niin eipä olekaan liian aikaista minun naida. Voisinhan
+sitten lopultakin saada kunnon päivällisen kotona. Enpä saata nähdä
+kenttäkeittiötä tai poikamiehen ruokasäilykköä, menettämättä heti
+sitäkin vähäistä ruokahalua, jonka säännöllinen ruoansulatus minulle
+vielä toisinaan tuottaa. Ja millaisia ovat meidän ravintolamme täällä
+Suomessa? Kestikievareja, hollitupia; pihvipaistit rasvaiset, sopat
+mikä minkin verran samanlaiset kuin Turun ylioppilassopat,
+talikynttilällä hämmennellyt. Oletetaanpas, että saan potilaan
+parannetuksi? No, siinä tapauksessa en lainkaan näe, mikä estäisi
+ottamasta tuota nuorta naikkosta.
+
+-- Mutta -- jatkoi hän taas -- miksi häntä niin halukkaasti
+tarjoillaan? Olisikohan hän todellakin juonikas kapine?...
+Teeskentelyäkö?... Uskomatonta. Taaskin vain pinttynyt päähänpisto.
+Tyttö perii tilan; olisikohan tuo kiinnitetty? Otanpa selon siitä. Jos
+se on velaton, niin onhan se minulle sopiva neljänä kuukautena
+vuodessa, kun tahdon nauttia maalaisilmaa.
+
+-- Mutta -- ja uusi epäilys syntyi -- enkö omin silmin nähnyt hellää
+kohtausta? Olisikohan tuo rikkitikku Yrjö Ros leimahtanut palamaan?
+Tietysti ... täksi päiväksi. Ja olisikohan tyttö hurmaantunut
+vaaleanruskeihin viiksiin? Tietysti myöskin... Ai, ai, pidä tarkoin
+varasi, hyvä Ekströmer! Pojan kyllä voi parantaa, mutta naisissa se
+pysyy kuin myski... Siitä tuntuu jälkiä vielä kahdenkymmenen vuoden
+kuluttua.
+
+Nämä salaiset neuvottelut kestivät juuri niin kauan kuin mukavuuteen
+tottunut tohtori Ekströmer tarvitsi aikaa kiivetäkseen jyrkkiä
+portaita. Mitä lähemmäksi hän ehti matkansa päämäärää, sitä
+epäröivämmäksi hän kävi. Kukapa ei joskus ole seisonut kuten hänkin
+elämän kiertoportaissa, joissa joka askelelta leviää uusi näköala
+silmien eteen? -- Ota hänet! sanoi ensimmäinen porras. -- Varo!
+muistutti toinen. -- Mutta varsin mielenkiintoinen taudintapaus!
+virkkoi väliin kolmas. -- Onko lääkärin milloinkaan nähty naivan
+taudintapausta? kysyi neljäs porras. -- Oh, joka päivähän sitä näkee,
+huomautti viides. -- Mutta jospa häntä ei voikaan parantaa? väitti
+vastaan kuudes. -- Kyllä se sinulle onnistuu, kehoitti seitsemäs. --
+Kaikissa tapauksissa joudut luutnantin kilpakosijaksi! huomautti taas
+epäilevästi kahdeksas. -- Sinä vanha setä! pilkkasi yhdeksäs
+rikkiviisaasti. Ja kun tohtori oli ehtinyt kymmenennelle portaalle,
+tuntui se hänestä narisevan kuin nauruaan pidätellen. -- Olisipa siinä
+sukkela juttu koko Ruotsin armeijalle! nauroivat kaikki seuraavat
+laudat hänen jalkainsa alla...
+
+-- Mitä lempoa minä ajattelenkaan? huudahti tohtori iloisimmalla
+tuulellaan ja astui kohtalonsa kanssa sopineena nuoren sairaan luo.
+
+
+
+
+11. SALMELAN TALOSSA.
+
+
+Onnellinen kahdenkymmenen vuoden ikä, jolloin nuorukainen nähtyään
+kaksi kaunista silmää voi unohtaa kaikki, elääkseen vain mitättömässä
+sekunnissa ja hälvetäkseen rakastetun olemukseen kuin tulisoihtu
+auringonvaloon! Onnellinen aika, jolloin itsekäs ihmishenki voi
+kokonaan uhrautua kaikkine kunnian- ja onnenvaatimuksineen, jolloin
+koko ääretön maailma mahtuu niihin ahtaihin rajoihin, joiden
+sisäpuolella rakastettu asuu, ja kaikki kirjavat, myrskyiset, häilyvät
+ajatukset sulautuvat yhdeksi ainoaksi ajatukseksi, josta yksin luminen
+lappalaispoikakin laulaa yksinäisellä matkallaan tuntureilla
+kiitäessään:
+
+    Sinut nähtyäin
+    tuhat mietettä
+    joka hetkenä
+    liikkuu mielessäin,
+    sittenkin yks' vain:
+    oisit armahain!
+
+Älä sano noita tuhatta yhdeksi ainoaksi kokoontunutta ajatusta
+lyhytaikaisimmaksi kuplaseksi, mitä koskaan on kohonnut olemassaolon
+valtamerestä -- ettei tuolla sekunnilla ole mitään jälkimaailmaa ja
+itsensä kieltämyksellä mitään huomispäivää. Jokainen nouseva aurinko
+tekee maailman uudeksi, kukapa sinä hetkenä muistaisi, että aurinko on
+jälleen menevä mailleen ja hautaava maailman yöhön? Nopeaan rientävät
+kahdetkymmenet vuodet päivän hetkien mukana ja muuttuvat neljäksi-,
+kuudeksi-, kahdeksaksikymmeneksi; ja kuitenkin valaisee niitä aina sama
+nouseva aurinko, kuitenkin pysyy himmentymättä niiden iloinen
+elämänkatse, niiden unelmat pysyvät ainiaan samana, niiden ihmeellinen
+kaiken uhraamisen kyky kaiken voittamiseksi on ainiaan muuttumaton.
+Kahdetkymmenet vuodet ovat vieneet maailmaa eteenpäin ja tehneet sen,
+mitä historiassa on parasta, juuri tuon oman ehdottoman innostuksensa
+avulla ja sentähden, ettei mitään suurta eikä ylevää saata tapahtua
+ilman uhrautumista. Mikä eräänä päivänä tarkoittaa vain yhden sydämen
+valloitusta, tarkoittaa seuraavana päivänä taistelua isänmaan puolesta
+ja sitä seuraavana ihmiskunnan hyväksi saavutettavaa voittoa. Juuri on
+aina sama; kaksikymmenvuotiaan rakkaus on vain sen elämänpuun
+ensimmäinen lehti, jonka on vast'edes kohottaminen latvansa taivasta
+kohden. Monesta elämänehdosta sitten riippuu, saattaako ja millä tavoin
+se ollenkaan kasvaa rungoksi ja latvaksi; varmaa on vain, että hongan
+lentävän siemenen täytyy uhrata itsensä hongan hyväksi. Joka henkensä
+säilyttää, hän kadottaa sen; joka sen kadottaa, hän saa sen rikkaampana
+jälleen.
+
+Ketään ei kummastuttane, että nuorella vaeltavalla ritarilla, jonka oli
+onnistunut voittaa lohikäärme, mutta jonka sadun jättiläinen oli ajanut
+pakoon, kaikki tuhannet ajatukset olivat hänen lähtiessään Yöjärven
+kartanosta kokoontuneet yhteen ainoaan polttopisteeseen: _Vernaan_.
+Ennen sitä ei Yrjöllä ollut mitään päämäärää eikä jalansijaa; hän oli
+koditon, kaikkien tuulten mukana lentelevä hongansiemen, joka kyllä
+etsi juurtumispaikkaa, mutta ei ollut sitä löytänyt. Miksikä hän ei
+niinkuin moni muu olisi voinut pitää elämää leikkinä vain ja
+tulevaisuudesta huolehtimatta nauttia nuoruuden iloja? Miksi ei hänellä
+niinkuin tuhansilla nuorilla sotilailla ollut tarpeeksi onnea
+ensimmäisestä olkaimesta, ensimmäisestä urotyöstä, viimeisestä
+tanssiaislemmitystä tai sodan tuottamista ylennyksen ja kunnian
+houkuttelevista toiveista? Niin, hän oli monesti itsekin uskonut niin
+olevan ja huolettomana kuin perhonen nauttinut kukista ja keväästä,
+mutta siinä ei ollut kylliksi, hän ei siitä löytänyt hengelleen
+kiinnikettä. Keskellä tuota huoletonta rauhaa kohosi toisinaan sydämen
+salaisista syvyyksistä sumu himmentämään hänen keveän sotilaselämänsä
+kaunista maisemaa; se muuttui autioksi ja tyhjäksi, hän levitti
+sylinsä, mutta ei tuntenut kenenkään sydämen tykkivän hänen sydäntään
+vasten; hän ikävöitsi jotakin päämäärää, jonka hyväksi kannatti
+taistella ja elää. Äkkiä se ilmestyi hänen näkyviinsä onnettoman lapsen
+hahmossa, viattomana vankina, puhtaana, rakastettavana, ihmisten
+sortamana olentona: kevään Vernana ja Verna orjattarena. Siitä hetkestä
+alkaen oli hänellä jotakin, jonka hyväksi hän saattoi elää ja kuolla:
+Vernan vapauttaminen oli tuleva hänen elämänsä päämääräksi.
+
+-- Jaakko -- hän sanoi uskolliselle kumppanilleen, joka kärsivällisesti
+ja paastoten odotteli häntä satuloituine hevosineen Yöjärven
+puutarhanmuurin ulkopuolella -- mitä sinä neuvot tekemään? Pitääkö
+meidän heti tunkeutua sisään ja vapauttaa tyttö, vai odotammeko tulevaa
+yötä?
+
+Jaakko omilla jaloillaan seistessään oli aivan kuin muutkin ihmiset, ei
+lainkaan vapaa inhimillisistä heikkouksista, mutta kun Jaakko kerran
+pääsi satulaan, oli hän rakuunaa kiireestä kantapäähän. Hän ei ollut
+suinkaan jäänyt osattomaksi yön seikkailuista, mutta siitä, mitä
+sisällä oli tapahtunut, ei hänellä ollut pienintäkään aavistusta; hän
+siis vastasi niinkuin jok'ainoa rakuuna hänen sijassaan olisi
+vastannut:
+
+-- Meillä on sotaväentarkastus Artjärvellä.
+
+-- Mars! komensi Yrjö.
+
+Sotaväentarkastus oli kuin viileä suihkukylpy äkkiä palauttanut Yrjön
+unelmien valtakunnasta todellisuuteen.
+
+Auringon asennosta saattoi arvata kellon olevan seitsemän paikkeilla.
+Nälän, janon, yövalvonnan ja väsymyksen, kaikkien täytyi väistyä
+virkavelvollisuuksien tieltä. Ratsastajat olivat metsäseudussa Elimäen
+kirkon länsipuolella, ja luultavasti oli heillä vielä matkaa ainakin
+kaksi penikulmaa Artjärvelle. He sattuivat tapaamaan paimentytön, joka
+kaitsi talon lehmiä, ja saivat häneltä tietää lyhimmän määräpaikkaan
+vievän tien. Yhtä tuntemattomat kuin Yrjölle olivat nuo Elimäen puolen
+metsät, yhtä tarkoin hän tunsi viehättävän Artjärven. Sinnehän hänen
+ystävänsä Jaakko oli hänet pienenä lapsena vienyt enonsa, entisen
+suuresti arvossapidetyn valtiopäivämiehen ja herrastuomarin Tuomas
+Salmelan turviin. Siellä vuorisilla, kaskien hävittämillä Vilikanjärven
+rannoilla taikka kirkonmäellä, sinervän Pyhäjärven seuduilla -- jolla
+on monta kaimaa täällä Suomessa -- siellä oli Yrjö nelivuotiaasta
+kymmenen vuoden ikään rakennellut puroihin myllyjään ja ratsastellut
+satulatta varsain selässä niitä laidunhakaan viedessään; siellä hän oli
+kuorinut nauriita ja nakellut maahan pihlajanmarjaterttuja, noukkinut
+männynneulasia paljaista jalkapohjistaan ja pitänyt pientä, karkeata
+paitaa ainoana vaatekappaleena, minkä oikea vapaaherra tarvitsi
+kesällä, kunnes hänet lähetettiin Porvooseen kouluun, jossa vapaaherra
+pakotettiin käyttämään housuja ja kenkiä. Vielä latinakoulustakin hän
+oli lupa-aikoina kävellyt sarkanuttuisena tuttua tietä Artjärvelle,
+mutta kadettikoulussa menivät lomat sotaisiin vakoilu- ja
+aseharjoituksiin. Yrjö unohti talonpoikaiset tapansa, muuttui
+herrasmieheksi, upseeriksi ja salonkisankariksi; seitsemään vuoteen hän
+ei ollut nähnyt yksinkertaista lapsuutensa kotia, ja ehkäpä häntä
+hävetti sen mainitseminenkin aatelisnuorukaisten seurassa. Tällä kertaa
+palvelus jälleen vei hänet niille seuduin, hän itse oli pyytänyt sitä
+määräystä, ja se olisi tuottanut kunniaa hänen sydämelleen, ellei
+vanhaan tuttavuuteen olisi sekoittanut hieman turhamaisuutta se ajatus,
+että nythän vanhat leikkitoverit Ilta ja Helka saavat ihmetellä ja
+kummastella.
+
+Aina siihen kohtaan asti, missä kapea metsäpolku yhtyy suureen
+maantiehen Artjärven kylän lähistöllä, oli Vernan solakka lapsenvartalo
+lakkaamatta seurannut Yrjöä, milloin istuen hänen edessään satulan
+kaarella, milloin liihotellen ilmassa, milloin koivujen huojuvilla
+oksilla, milloin harsontapaisena sumuna puoleksi palaneen metsän
+nokisten, aavemaisten runkojen takana. Vasta tuttujen peltojen luona,
+missä jokainen aidanseiväs toivotti hänet tervetulleeksi, ja kylän
+näkyvissä, missä jokainen harmaa päätyseinä kehoitti häntä särkemään
+ampiaisenpesiä, vasta silloin haihtuivat hänen silmistään Vernan
+viehkeän vartalon utuiset piirteet ja katosivat vihdoin vanhan kirkon
+taakse. Ratsastettuaan Salmelan pihaan ja sidottuaan hevosensa
+korkeihin, kattoa vasten pystyssä oleviin tikapuihin, joita myöten hän
+usein oli kiivennyt ylös tähystelemään Myrskylän kirkontornia, tunsi
+hän taaskin olevansa kymmenvuotias, omissa valloissaan ja vapaa
+kaikista rakkauden houreista.
+
+Hän juoksi suureen tupaan ja tapasi talonväen, isännän, sukulaiset ja
+palvelijat parhaillaan päivällisellä. Valtiopäivämiesvanhus oli
+entisellään, hänen kaunis, pitkä tukkansa oli harmaa, parta valkoinen,
+iho ehkä vähän kellertävämpi ja otsan rypyt vähän syvemmät kuin ennen,
+mutta vielä oli hän ihmeen voimakas ja suoraryhtinen ikäisekseen,
+viidenkahdeksattavuotiaaksi. Siinä istui myöskin komea, ainoastaan
+muutamia vuosia nuorempi emäntä Briitta Salmela, ympäristön
+kaikkien talonemäntäin kaunistus, hän joka ennen kukoistusaikanaan
+kolmenkymmenen iässä oli seurannut miestään Tukholmaan, ollut siellä
+hoviinkin kutsuttuna ja saanut pudistaa Fredrik-kuninkaan kättä, kun
+Salmela muiden valtakunnan säätyjen jäsenten kera oli perintöruhtinaan
+kummina. Siinäpä olivat myöskin talon pojat, entiset nuorukaiset, Matti
+ja Lauri, voimakkaina miehinä vaimoineen ja lapsineen, ja Yrjö aavisti,
+että ne kaksi kaunista, iloista tyttöä, jotka juuri kantoivat padasta
+hyvää puuroa suurissa vadeissa päivällispöytään, eivät olleet ketään
+muita kuin hänen entiset punanenäiset leikkikumppaninsa, Matias
+Salmelan valkotukkainen tytär Ilta, joka mielellään näytteli valkoisia
+hampaitaan, ja talon ottotytär, tummasilmäinen, vallaton Helka. Joukko
+lapsia ja uusia palvelijoita oli tullut lisäksi kuluneina seitsemänä
+vuonna; lasten joukossa oli pieni, kuuromykkä poika Sikku (Sixtus),
+Matias Salmelan lapsi. Yrjö ymmärsi hänen onnettomuutensa, otti hänet
+polvelleen ja antoi hänen ihmetellä kelloaan. Olipa nuorten joukossa
+myöskin ammoisilta ajoilta säilynyt vanha ystävä, talon kunniavieras,
+yhdeksänkymmenenikäinen loinen ja kaarlelainen, Posti-vanhus, joka
+ennen oli ollut pisin mies pöydässä ja nyt vuosien painon koukistamana
+istui vanhalla paikallaan isännän vieressä matalan ikkunan kohdalla.
+Ainoastaan ruotimummoa Sipuri Saaraa ei näkynyt entisellä määrätyllä
+paikallaan pöydän alapäässä, eikä myöskään koko kylässä varsin hyvin
+tunnettua Zefanias-kerjäläistä eli Sehvaa ollut istumassa pölkyllä
+uunin luona. Jotakinhan oli noiden seitsemän vuoden pitänyt korjata
+pois maan päältä, ja ne olivat olleet sääliväisiä, korjanneet
+ainoastaan joutavat lastut, mutta jättäneet hirret valmistumaan Herran
+elonaikaan asti.
+
+Jos Yrjö oli kuvitellut, että nuoren upseerin sisäänastuminen oli
+herättävä suunnatonta huomiota yksinkertaisessa talonpoikaistuvassa,
+niin huomasi hän siinä perin pettyneensä. Ei kukaan liikahtanut
+paikaltaan eikä antanut häiritä ruokarauhaansa; ainoastaan Ilta, joka
+liikkui edestakaisin askareissaan, teki tulijalle tilaa tulisijan
+viereiselle penkille. Upseerin näkeminen ei enää ollut mitään
+harvinaista Artjärvellä.
+
+-- Kiitoksia viimeisestä, isä Tuomas! virkkoi Yrjö hilpeästi ja ojensi
+kätensä vanhalle isännälle. -- Jumala siunatkoon teitä, äiti! Aina vain
+olette yhtä muhkea kuin ennen kuninkaalle niiatessanne. Tuossa Helkan
+vieressä minun paikkani ennen oli, ja eiköhän teillä nytkin ole mujetta
+jäljellä nälkäiselle pojalle?
+
+Emännän terävä silmä tunsi heti entisen huimapään.
+
+-- Yrjö se on, hän sanoi ukolleen, mutta muisti samassa
+kohteliaisuuden, jonka oli oppinut Tukholmassa, ja lisäsi: Yrjö-herra.
+
+Yrjöltä ei jäänyt huomaamatta, että emäntä silmäili häntä kummastunein
+katsein, mikä melkein muistutti Yöjärven kohtauksen lohikäärmettä.
+
+-- Ei mitään herraa täällä, jatkoi hän samaan iloiseen tapaan ja antoi
+kättä lapsuudenystävilleen. -- Kas, vanhaa Postia, kun vielä taistelee
+viimeiseen mieheen asti! Ja Mattia! Ja Lauria! Ja Annikka yhtä nuori
+kuin seitsemän vuotta sitten! Ja Ilta ... ei Helka ... ei Ilta... Hitto
+vieköön, tytöt, miten olette tulleet pitkiksi ja soreiksi! Muistatko,
+miten raavit minua, kun nokesin riepunukkesi riihessä! Ja muistatko,
+kun putosin kaivoon, ja te kahden hinasitte minut ylös kaivonkipassa
+kuin sammakon.
+
+Vanhat muistot ja hyvä pila löytävät tien harvasanaisen, umpimielisen
+suomalaisenkin sydämeen. Vastaanotto muuttui ystävälliseksi ja niin
+kursailemattomaksi, että Yrjö kohta nälkäisenä vieraana istui muikkujen
+ja puuron ääressä. Jaakko astua kopisteli sisään, häntä ei tarvinnut
+esitellä eikä syömään kutsua; hän tuskin malttoi toivottaa Jumalan
+rauhaa, kun jo istahti jymähtäen penkille pöydän ääreen. Tarvittiinkin
+oikein Salmelan padat ja vadit, jos mieli vieraanvaraisen emännän
+suoriutua pulaan joutumatta kahden moisen retkeilijän nälkää
+sammuttaessa, retkeilijäin, jotka olivat paastonneet, valvoneet ja
+kokeneet metsässä seikkailuja koko vuorokauden.
+
+Iltapäivällä alkoi äsken tulleiden rekryyttien tarkastus, ja sitä kesti
+vielä seuraavanakin päivänä. Yrjö oli milloin katselmusherrana, milloin
+poikaveitikkana. Jos joku entinen leikkikumppani uskalsi hutiloida
+harjoituksissa kuultiin: vääpeli, anna hänelle parikymmentä selkään!
+Tarkastuksen päätyttyä kuuluivat sanat: kas, tässä tupakkaa poskeesi,
+ole taas iloinen, Pekka! Muistatko, kun me ennen varastimme nauriita
+Peltosen mäestä? -- Ei kukaan poika voinut silloin eikä myöhemminkään
+saada päähänsä, että nauristen ottaminen olisi kuulunut seitsemännessä
+käskyssä kiellettyihin asioihin.
+
+Toisen päivän eli lauantain iltana päättyi tarkastus ja korpraali Hägg
+sai käskyn viedä rekryytit Elimäelle, missä heidät piti kirjoittaa
+sotilasluetteloihin. Talonväki oli kokoontunut yhteiseen
+iltarukoukseen; isäntä oli sydämensä pohjasta lausunut rauhanrukouksen
+ja Jaakko kaiuttanut soinnutonta ääntään virttä veisattaessa. Yrjö
+tunsi sydämensä niin kummallisen lämpimäksi. Olipa siitä jo aikaa, kun
+hän viimeksi kuuli rauhan sanaa muitten kuin sotilassaarnaajan suusta,
+joka varsin sirosti ja kauniisti saneli läksynsä jumalanpalveluksissa.
+
+Ilta oli joutilas. Jaakko käytti tupakkaa kaikenmuotoisena, mihin hieno
+Yrjö-herra ei mitenkään saattanut tottua, ja oli tarjonnut enolleen
+valtiopäivämiehelle piipun täyden "viiden sinisen veljeksen" lehtiä,
+jotka siihen aikaan olivat harvinaista ylellisyystavaraa. Istuttiin
+ulkona penkillä portaitten vieressä. Kesäkuun ilta oli kasteinen ja
+kirkas, kaikki viikon työ oli päättynyt, käki kukkui laidunhaan
+koivikossa, ja Pyhäjärven kirkkaalla pinnalla suorivat joutsenet
+valkoisia siipiään illan rauhassa.
+
+-- Mikä on tuo uusi lisä ullakon päässä? Onko se asuinhuone? kysyi
+Yrjö, kiinnittäen huomionsa kaikkiin muutoksiin, joita talossa oli
+tapahtunut.
+
+-- On, kuului lyhyt vastaus.
+
+-- Ja kuka siinä asuu? Minä luulin nähneeni kalpeiden, parrakasten
+kasvojen katselevan pikku ikkunasta rekryyttien marssia.
+
+-- Eräs sairas herra, vastasi valtiopäivämies yhtä lyhyesti ja äänellä,
+joka katkaisi kaikki kyselemiset.
+
+Mutta Yrjö oli puheliaalla tuulellaan. Hän oli kestinnyt Salmelan
+emäntää kaikella, mitä tämä vain halusi kuulla hänestä, ja vähän
+enemmälläkin. Hän oli uudistanut kaikki vanhat tuttavuudet ja tehnyt
+uusiakin ystävyysliittoja. Hän oli puhellut Posti-vanhuksen kanssa,
+tämän sitoessa nuotankiveksiä, kaarlelaisten sotatavoista ja varsinkin
+siitä heidän kuuluisasta taidostaan, että he urheasti rynnäten
+vihollista vastaan ratsastivat kumoon sekä miehet että hevoset. Hän oli
+houkutellut Illan ja Helkan taaskin näyttämään välkkyviä hampaitaan
+heidän nauraessaan oikeaa raikasta tytönnaurua, vieläpä oli hän
+koettanut, eikö talon juoksijahepo suuttunut rakuunan istuutuessa
+satulaan. Nyt hän oli päättänyt etsiä avaimen, jolla saisi auki
+valtiopäivämiesvanhuksenkin tarkoin suljetun puhearkun ja jatkoi
+niinkuin ei olisi huomannutkaan ynseää vastausta:
+
+-- Sairas herrako, sanotte? Vanha asessori Barkenfeltko? Hänen sanotaan
+muuttaneen johonkin maalle.
+
+-- Ei.
+
+-- Tuomas-taatto -- sanoi luutnantti hetkisen vaiti oltuaan,
+vaihtaakseen puheenaihetta -- älkää pahastuko, että yhä kyselen. Minä
+olen ollut kuin tämän talon lapsi; tunnenhan koko sukunne, paitsi
+vanhinta poikaanne, joka minun lapsuuteni aikana oli poissa ulkomailla.
+Vieläkö hän elää? Muistaakseni hänen nimensä oli Tuomas niinkuin
+teidänkin.
+
+Jaakko iski merkitsevästi silmää luutnantilleen, ja kun Yrjö ei
+näyttänyt tajuavan tarkoitusta, huomautti kornetti hevosten päässeen
+äsken kylvettyyn ohrapeltoon.
+
+-- Ilta! huusi valtiopäivämies.
+
+Kaksi reipasta tyttöä totteli kutsumusta lähtien oitis karkoittamaan
+murtovarkaita. Yrjö nousi. Hänen oli yhtä mahdotonta pysyä sitä
+nähdessään toimettomana kuin kalalokki voi välinpitämättömästi katsella
+salakan hypintää vedenkalvossa.
+
+Salmela laski töykeästi hymyillen kätensä Yrjön olkapäälle.
+
+-- Tässä talossa eivät tyttäret tarvitse mitään apulaisia ... eivätkä
+mitään koruja.
+
+-- Onpa tuo oiva raudikko, tuo tuossa, virkkoi luutnantti lähdöstä
+estettynä. -- Minä sen hinnaksi arvaisin kahdeksankymmentä riksiä hyvää
+rahaa. Ettekö myy sitä kruunulle?
+
+-- Kruunu ottaa, mitä tarvitsee, kysymättä hintaa. Saammehan maksuksi
+paperilappuja.
+
+-- Oletteko kärsineet vahinkoa sodasta?
+
+-- Sota ei ole mitään lapsenleikkiä talonpojalle, vastasi
+valtiopäivämies kärsivällisesti. Jotakinhan tulee kestää. Minä olen
+syntynyt havumajassa Hietanan vuoren juurella Isonvihan aikana; isäni
+makasi voitettuna poltetussa kylässämme, äiti söi karpaloita ja jäkäliä
+erämaassa. Posti muistaa paremmin ne ajat. Kun minä pääsin parhaaseen
+ikääni, tuli ryssä maahan noina husaarivuosina; se ei sillä kertaa
+polttanut, vaan otti lehmät, hevoset ja lampaat, vaikka sekin tapahtui
+vastoin kenraalien tahtoa. Nyt on majoituksia ja kuormainkuljetuksia,
+kruunu ottaa heiniä ja eloa, hevosia ja miehiä. Voisipa olla
+pahempaakin. Laiho on hyvänlainen, kuningas on itse mukana sodassa.
+Jumala siunatkoon kuningasta ja pitäköön hänet vallassa vastoin
+aatelisherrojen vehkeitä. Talonpoika on hänen puolellaan.
+
+-- Tehän olitte leikissä mukana vapaudenaikana, vastasi nuorukainen
+lämpimästi. Myöntäkää, ettei kuningas saa koskea kansan lailliseen
+vapauteen. Olipa se ruma teko, mikä talvella tehtiin, se paperi, jota
+sanotaan yhdistys- ja vakuutuskirjaksi.
+
+-- Oliko? arveli valtiopäivämies järkkymättömän tyynesti ja koputteli
+lyhyttä visapiippuaan kiveä vasten. -- Kyllä ymmärrän; herroille se ei
+ollut oikein mieleen. Ensin kuningas otti heiltä monta kiiltävää
+kultarahaa: ranskalaista, englantilaista ja venäläistä; olihan siihen
+aikaan lupa myydä valtakunnan menestystä. Sitten kuningas ei tahtonut
+hyvällä suostua eroamaan hallituksesta. Vihdoin hän otti herroilta
+vallan; niin, ajatteles, he kun eivät enää saa hieroa kauppoja
+vihollisen kanssa! Semmoinen kuningas hän on, että uskaltaa itse
+hallita. Se on herrain mielestä vastoin vapautta, mutta talonpojan
+mielestä se on niinkuin olla pitää. Olenpa minä ollut mukana jos
+jonkinlaisessa vapaudessa. Jos minun on valittava kuninkaan tai herrain
+hallituksen välillä, vastaan minä: kun kuningas hallitsee, saa
+talonpoika pitää omansa. Mutta herroilla on toinen mieli. Kysy Yöjärven
+kapteeni Mörkiltä, hän on oikea mies.
+
+-- Kapteeni Mörkiltäkö? Asuuko hän Yöjärvellä, idässä päin Elimäen
+metsässä? Tunnetteko hänet? kysyi Yrjö, jonka ajatukset äkkiä
+kääntyivät toiselle suunnalle.
+
+-- Kukapa ei olisi nähnyt huuhkajaa vuorenrotkossa? Jo siitä nyt on
+enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, kun hän muutti tänne, osti
+autiotilan ja teetti oman mielensä mukaisen huvimajan. Omituinen herra.
+
+-- Tiedättekö, onko hänellä lapsia ja mitenkä hän niitä kohtelee?
+
+-- En tiedä. Kirkonkirjoissa ei ole mitään muuta kuin, että vaimo
+haudattiin kolmetoista tai neljätoista vuotta takaperin. Hän kuoli
+äkkiä, sanottiin, ja haudattiin hyvin komeasti seuraavana päivänä. Se
+olikin ainoa kerta, jolloin on nähty kapteeni kirkossa... Yrjö ... minä
+en ymmärrä hienoja puhetapoja, minä puhuttelen sinua, luutnantti,
+niinkuin olen tottunut...
+
+-- Kiitoksia siitä, isä Tuomas!
+
+-- No niin, Yrjö, johtuupa mieleeni jotakin. Onko sinulla puhtaat
+paperit Anjalan asiassa?
+
+-- Minut koroitettiin aivan äskettäin, vastasi luutnantti vältellen.
+
+-- Hyvä, uskomme siis, että täällä on selvää se, mikä muilla tahoilla
+on sumuista. Niinpä sanon sinulle, että jos marsseillasi tapaat
+kapteeni Mörkin, niin kannusta hevostasi äläkä katsahda taaksesi. Älä
+mene puolta penikulmaa lähemmäksi sitä miestä. Asialla on omat syynsä.
+
+-- Onko hän ollut sekaantuneena Anjalan juttuun.
+
+-- Ehkä, ehkä ei. Se on hengenrikos, selvittä todistuksitta. Nimismies
+Kallio on vaanimassa, ja täytyy varoa lausumasta mitään; luullakseni
+hän ei ole löytänyt mitään; mutta en minä antaisi nälkäistä
+hevoskoniakaan Yöjärven talosta. Milloinka palaat?
+
+-- Jo tänä iltana. Palvelukseni vaatii minua joutumaan Loviisaan.
+
+-- Huomenna on sunnuntai. Etkö tahdo kuulla meidän uutta pappiamme,
+Yrjö? Hän osaa opettaa niin nuorille kuin vanhoillekin kaksi
+hyödyllistä asiaa: pelkäämään Jumalaa ja kunnioittamaan kuningasta.
+
+-- _Teidän_ sitä ei enää tarvitse oppia, isä Tuomas. Minä olen
+koulupoika. Jumala suokoon, että tietäisin, mitä varten minä elän.
+
+-- Sinun iässäsi on ihminen kuin heinäsirkka, Yrjö. Mutta ei ole aina
+kesää metsäisillä rinteillä. Tulee koota syksyksi hyvä omatunto ja
+rehellinen elämäntyö. Sinä olet sotilas, minä talonpoika. Sinä panet
+aidat minä kylvän pellon. Pane maan ympäri luja aita, että peltomies
+saa rauhassa kylvää!
+
+
+
+
+12. ARVOITUKSIA JA SELITYKSIÄ.
+
+
+Jo samana iltana Yrjö Ros ratsasti Jaakon ja kahden rakuunan seurassa
+tietä, joka Artjärveltä johtaa etelää kohti Laptreskiin ja Loviisaan
+päin. Heti, kun hän ehti kääntää selkänsä Salmelan talolle ja kylälle,
+alkoi Vernan hahmo liihotella kasteessa hänen edellään kuusien ja
+koivikkojen yläpuolella, alinomaa osoittaen vasempaan päin erämaita
+kohti. Nuori sotilas ratsasti hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena ja
+ääneti; hän oli tehnyt päätöksensä, mutta sotasuunnitelma ei vielä
+ollut valmiina. Kaikki se, mitä hän oli nähnyt ja kuullut siitä
+miehestä, joka sadussa esitti jättiläisen osaa, ei suonut hänelle
+mitään valitsemisen varaa. Hänen täytyi pelastaa Verna tuon hirviön
+vallasta; miten, sitä hän ei vielä tiennyt, mutta seuraavan aamun
+auringon piti nähdä joko Verna vapautettuna tai Yrjö kuolleena.
+
+Ajatuksissaan hän pisti kätensä rintataskuun katsellakseen Vernan
+ruusua, joka hänellä oli lompakossaan. Silloin hän löysi karkean,
+keltaisen paperilipun, joka oli pantu taskuun. Hän aukaisi sen ja luki:
+
+"Ratsasta Vilppulaan, joen rannalle, neljänsadan askelen päähän
+pohjoiseen lautasta. Suuri punaisenruskea kivi, hevosen muotoinen; sen
+vieressä pienempi kivi, harmaa, valkeapilkkuinen. Vieritä paikoiltaan
+pienempi kivi. Se maksaa kyllä vaivan."
+
+Ei mitään nimeä alla.
+
+Mitenkä paperi oli joutunut Yrjön univormun taskuun? Hän ojensi sen
+ääneti Jaakolle, joka sen välinpitämättömästi luettuaan pisti poveensa,
+sanoen:
+
+-- Se koskee nimismies Kalliota.
+
+Jaakolla oli jotakin muuta mielessä vastoin hänen hiljaista tapaansa.
+
+-- Mitäpä maksaisi vaivaa puhua siitä hevosesta, joka taittoi jalkansa
+kaksikymmentä vuotta takaperin? alkoi kornetti ikäänkuin itsekseen
+ääneensä puhuen.
+
+-- Mistä hevosesta? kysyi Yrjö.
+
+-- Tuomaasta. Nuoremmasta Tuomaasta. Hänestä, jonka piti periä Salmelan
+talo.
+
+-- Sitä minä en ole koskaan kuullut. Mitä hänestä?
+
+-- Tuomas oli vikurivarsa. Hänen piti saada kaikki, päästä
+valtiopäivämieheksi niinkuin isänsäkin, vieläpä tulla suuremmaksikin
+mieheksi. Kun hän joutui kahdeksantoista ikään, piti hänen naida rikas
+Viljamaan Hetta Orimattilasta. Silloin isä antoi hänelle
+Salmenaitauksen tilan. Siitä hän otti nimen Sundhagen. Mihinkä
+ruotsalainen upseeri olisi päässytkään suomalaisine nimineen?
+
+-- Niin, mitenkä suomalainen nimi Peura kelpasi pappi Peuroniukselle?
+Mutta Sundhagen? Missä minä olenkaan kuullut sen nimen? Sundhagen?...
+Eikö juuri se Yöjärven hullu kapteeni sanonut minulle: te ette ole Ros,
+vaan Sundhagen?...
+
+-- Tuomas oli minun ikäiseni. Ennen sinun aikaasi. Kaunis mies,
+huikentelevainen, uhkarohkea; tahtoi päästä eteenpäin maailmassa. Sen
+sijaan, että hän olisi naimisilla hankkinut Viljamaan talon, karkasi
+hän Porvooseen ja otti pestin merimieheksi. Hänessä oli auttamattomasti
+sellainen taipumus, että hän tahtoi nähdä vähän maailmaa. Eno
+raivostui. Antoi tilan Matille. Hetta meni sitten Kekälän Rietrikille,
+joka ajoi Villikanjärvellä heikkoon jäähän, jättäen Hetan ja yksitoista
+lasta jälkeensä.
+
+-- Yksitoistako vain? Minä luulin niitä olleen kaksitoista. Mutta
+mitenkä kävi sitten Tuomaan?
+
+-- Hänellä oli hyvä pää niinkuin isälläänkin. Luki meritiedettä, tuli
+kapteeniksi. Rupesi sotalaivaan palvelukseen. Joutui huonoon seuraan.
+Alkoi remuta. Hänen täytyi erota palveluksesta. Kuljeksi ympäri
+maailmaa. Hukkui, hirtettiin tai kuoli vaivaishuoneessa, ei kukaan
+tarkoin tiedä. Mitä sinun tarvitsi penkoa vanhoja ruuhkia? Eihän kukaan
+sano sille, jolta on käsi murskautunut myllynrattaassa: mihin olet
+unohtanut toisen rukkasesi?
+
+Yrjö pysäytti äkkiä hevosensa. Oli juuri tultu kapean metsäpolun
+kohdalle, joka johti Yöjärven saloille ja jolta ratsastajat olivat
+lauantaiaamuna tulleet maantielle.
+
+-- Jaakko -- keskeytti Yrjö puheen -- lähdetkö kanssani?
+
+-- Mitä nyt? _Tuonneko_ sinä ratsastat?
+
+-- Niin. Kello on nyt kymmenen. Aikaa on meillä kaksitoista tuntia.
+Kello yhden aikaan olemme Yöjärvellä. Kello neljäksi tai viideksi
+ehdimme takaisin Artjärvelle ja jätämme Vernan enosi huostaan. Kello
+kuusi lähdemme taas matkaan ja kello kymmenen huomenna aamupäivällä
+annamme raportin Loviisassa.
+
+-- Hm, mutisi Jaakko. Hyvin aprikoitu. Ei säästä miehiä eikä hevosia.
+Mitä hyötyä siitäkin olisi?
+
+-- Olethan kuullut kapteeni Mörkin ansiot. Jollen minä pelasta Vernaa,
+niin se peto hänet surmaa. Tahdotko olla mukana kunnon työssä?
+
+-- Laki tietää toisen nimen moisille teoille. Laki sanoo sitä
+kotirauhan rikkomiseksi, murtovarkaudeksi, naisenryöstöksi. Ehkäpä
+muuksikin, en minä niin tarkkaan tunne lakia.
+
+-- Mahdollista. Minä pelastan hänet.
+
+-- Kuulehan nyt, Yrjö, todista, että hän tahtoo tappaa tytön! _Ellet_
+voi todistaa sitä, sanotaan: sisäänmurto, ryöväys; henkensä
+menettäköön.
+
+-- Vai niin? Intätkö vastaan? Pelkäätkö kaulaasi? Mene lemmolle, mies,
+ja vie rakuunat kanssasi! Minä lähden yksin Yöjärvelle.
+
+-- Minusta _meidän_ tiemme käy etelään päin.
+
+-- Sinun tiesi, mutta ei minun. Minä olen sinun esimiehesi, minä
+ratsastan Elimäelle ja käsken: mars Loviisaan!
+
+-- Kapinoimista, luutnantti. Patti tulkoon hevoseeni, jos se rohkenee
+nostaa jalkaansa toiselle tielle kuin sinun ratsusi. Olenko koskaan
+luopunut sinusta, Yrjö?
+
+-- Kas vain moista uppiniskaista veitikkaa! Totta on, että kun olin
+neljän vuoden vanha, löysit minut yksinäni itkemästä Helsingin kadulta.
+
+-- Sinä et tiennyt mitään asuntoa, et mitään nimeä muuta kuin omasi.
+Sellainen pikku raukka! Äidistäsi tiesit ainoastaan sen, että hän itki
+usein.
+
+-- Sitten otit sinä minut haltuusi kuin oman poikasi, veit minut
+Salmelaan ja niin edespäin. Mutta nyt olen minä sinun esimiehesi ja
+komennan: mars Loviisaan! Olisipa tuhat tulimmaista, jos en saisi sinua
+tottelemaan.
+
+-- Yrjö, se on poikain kujeita se. Käännä pois hevosesi, niin minä
+kyllä tottelen sinua kuin koira.
+
+-- Jaakko, kunnon poika, sinä olet kelpo rakuuna ja tunnet
+palvelusohjeitten joka kohdan, mutta sydämen asioissa olet kuitenkin
+oikea rintalapsi. Anna minun mennä, anna minun kaatua, jos on
+kaaduttava. Olenpahan silloin tehnyt jotakin hyvää hyödyttömällä
+elämälläni.
+
+-- Sinun kaatua? Loruja! Sinä olet syntynyt kenraaliksi, eikä sinulla
+ole oikeutta karata palveluksesta. Jaakko Peura on syntynyt sukimaan
+hevosia.
+
+-- Etkö siis tottele käskyä?
+
+-- Siitä ei puhettakaan, sanoi mylläri rehellisyydestä.
+
+-- Mars! komensi luutnantti, ja kaikki ratsastivat metsätielle.
+
+Etäälle he eivät ehtineet, kun jo kaksi ratsastajaa Elimäeltä päin tuli
+vastaan. Epävarmoja olivat ajajat, yö oli pimeä ja metsät täynnä
+molemmista sotajoukoista karanneita luopioita. Kummallakin puolen
+ratsastajat pysähtyivät ja virittivät pistoolinsa.
+
+-- Tunnussana! huusi suuremman joukon päällikkö.
+
+-- Kustaa! vastasi tuttu ääni heikompivoimaiselta puolelta.
+
+-- Tie auki! kajahti taas nuoren luutnantin ääni, ja hänen väkensä sai
+käskyn päästää tulijat ohitse.
+
+Vastaantulijat lähestyivät sormi pistoolin liipasimessa. Toinen oli
+sininuttuinen herrasrenki, toinen muodoton olento, jolla oli yllä
+tarkasti kiinni pantu päällysnuttu, jalassa huopasaappaat, satulassa
+tyyny ja pieni, sievätekoinen pullontuppi riippumassa satulannastasta.
+
+-- Lurjus! kuului Jaakon käheä ääni iltahämärästä. Kornetilla oli
+monien hyvien ominaisuuksien ohella myöskin se paha puoli, ettei hän
+aivan helposti voinut unohtaa loukkauksia. Hän oli tuntenut miehen,
+joka oli ollut hänen vastustajanaan Yöjärven kahakassa, kierosuisen
+Martin.
+
+-- Tohtori Ekströmer! huudahti Yrjö yht'aikaa, yhtä hämmästyneenä.
+
+-- Hammastauti minut periköön, ellei siinä ole kuin olekin Yrjö Ros. Ja
+te, hyvä herra, hätyytätte rauhallisia matkustajia kuin kasakka!
+Käännös oikeaan, mars, tämä tie viepi _noli me tangere'en_, joka minun
+latinassani merkitsee: älä loiki sinne, Wetterblom!
+
+-- Seis, pojat! komensi luutnantti. Minulla on vähän puhumista
+tohtorille.
+
+-- No, mitä nyt? alkoi ilomielinen tohtori, kun he olivat ratsastaneet
+niin etäälle muista, ettei puhetta kuulunut -- Verna voi hyvin ja
+pyytää päästä kaikesta sotilaallisesta kunnioituksesta. Yöjärvi on
+varustettuna, parvekkeen ovi on hyvin teljetty, ja sankkiruuti on
+ehtinyt kuivua.
+
+-- Tuletteko siis Yöjärveltä? Ja eikö hän ole vielä tappanut tyttöä?
+
+-- Vielä mitä! Minä lähdin sieltä kello seitsemän illalla ja olisin nyt
+jo Laptreskissa, ellei tuo anatominen epäsikiö olisi vienyt minua
+väärälle tielle. Mutta puhukaamme nyt järkevästi. Luulenpa, että sinä,
+nuori herraseni, aiot vielä kerran uskaltaa lapsen säälinesi kapteenin
+pitkää miekka vastaan.
+
+-- Naurakaa te vain, tohtori! Niin, minä aion todellakin pelastaa
+onnettoman tytön. Jaakolla on eno Artjärvellä; tyttö viedään sinne
+turvaan.
+
+-- Vai niin, vai on Petroniuksella eno. Siinä oli todellakin enemmän
+ymmärrystä kuin hänestä luulin. Mutta, nuori herraseni, mitenkä on oman
+järkesi laita? Onpa se merkillinen paikka tuo Yöjärvi. Hyvät ateriat,
+huono yö-rauha. Ilma on niin hourupäisyyden kyllästyttämä, että jos
+kuka hyvänsä järjeltään tavallinen ihminen sitä hengittää edes kaksi
+tuntia niin hän jo ehdottomasti tuntee itsensä hupsuksi. Olettakaamme,
+että onnellisesti selviät kaikista kuivista pistooleista, kaikista
+hullun miehen lyömämiekoista, vapautat isän tyttärensä huolehtimiselta
+ja pakenet hänen kerallaan eno Pomponiuksen luo: mitä luulet Kaulbarsin
+siitä sanovan? Ja jos käännyt Armfeltin puoleen, jolla kyllä on ollut
+lemmenseikkailunsa, niin muista, että me täällä emme ole vihollisen
+alueella. Kansa nurisee, täytyy pitää yllä sotakuria. Siis poikaseni,
+tänään seikkailuja, huomenna sotaoikeus. Ei itse kuningaskaan silloin
+voisi auttaa sinua, ja minä saisin vain kunnian todistaa, että henki on
+mestauksessasi kunnolleen lähtenyt.
+
+-- Siitä minä vähät huolin.
+
+-- Kuulepas tuota! Ja uskallanko kysyä, kuka sinulle, hyvä herra, antaa
+luvan pelastaa toisen miehen morsiamen?
+
+-- Morsiamenko? Kukapa menisi kihloihin kuuromykän lapsen kanssa?
+
+-- Kukako? Esimerkiksi eräs, joka toivoo saavansa tytön parannetuksi.
+Diagnoosi antaa kyllä syytä sellaiseen toivoon.
+
+-- Olisitteko todellakin? virkahti Yrjö hämmästyneenä.
+
+-- No lempo, tahdotko kuulla sen uudestaan? Yrjö, minä en huoli vaatia
+sinua kaksintaisteluun, paransinhan minä sinut keuhkokuumeesta, ja
+lääkärit ovat sellaisten potilastensa ystäviä, jotka ottavat
+kuullakseen järkisyitä. Mutta niin paljon sanon minä sinulle, että asia
+päätettiin tänä aamuna. Jos minä nimittäin saan tytön kuulemaan ja
+puhumaan, mikä on mahdollisuutena kahdessa tapauksessa kolmesta.
+Ymmärrätkö nyt, minkätähden olen kuluttanut kallista aikaani siellä
+huuhkajan pesässä, jossa ihminen todellakin tarvitsee kunnollista
+kananpoikapaistia ja oikeata portviiniä, jos hänen mieli saada
+säilytetyksi se rahtunen tervettä järkeä, joka hänellä onneksi vielä on
+varastossa. Vai onko mielestäsi vielä liian aikaista minun kerrankin
+päästä naineeksi mieheksi?
+
+Yrjö kannusti hevostaan ja tempasi samassa niin kiivaasti ohjaksia,
+että hevonen nousi pystyyn.
+
+-- No, jatkoi tohtori, ratsasta nyt matkoihisi; mikset lähde jo?
+Maljasi, urhoollinen luutnantti!
+
+Niin sanoen avasi tohtori hienon pullokotelon, täytti kaksi hiottua
+lasia ja ojensi ystävälleen toisen varjeluslääkkeeksi yökylmää vastaan.
+
+Veri kiehui nuoressa sotilaassa, mutta hän ei voinut olla huomaamatta
+asemaansa naurettavaksi, ja naurulle hän oli hyvin arka. Vastaamatta ja
+juomatta hän pyörsi ympäri hevosensa, komensi joukkonsa seuraamaan ja
+ratsasti täyttä laukkaa takaisin maantielle.
+
+Tohtori Ekströmer, vaikka olikin taitava ratsastaja, ei tuntenut halua
+poiketa mukavista tavoistaan rakkauden hullutuksien tähden. Hän jatkoi
+levollisesti matkaansa Laptreskiin päin ja saapui sinne puolen yön
+aikaan. Hän pysähtyi hyvään kestikievariin ja lepäsi rauhassa matkan
+vaivoista.
+
+Seuraavana aamuna kello kuusi Yrjö seisoi hänen vuoteensa vieressä.
+Rakuunat olivat havainneet parhaaksi levähtää samassa kylässä.
+
+-- Tohtori -- sanoi Yrjö, tällä kertaa jo melkoista levollisempana --
+älkää panko pahaksenne eilisiltaista kiivauttani. Te olette aina
+osoittanut minulle ystävyyttä, ja uskokaa, en minä ole kiittämätön.
+
+-- Sinäkö se oletkin, yökuljeksija? No, iloista nähdä, että olet
+parantunut hupsuudestasi. Mitä sanookaan Tibullus: _fova consilia nox_,
+aina on viisainta nukkua asian selvikkeeksi. Käy istumaan, poikaseni,
+tutki tuolla seinällä olevia maaherran mielenkiintoisia tiedonantoja
+sillä aikaa, kun minä puen ylleni arvokkaamman hahmon. Matkapulloni on
+tuossa nokisen uunin vieressä. Kaada siitä itsellesi se lasi, josta et
+eilen huolinut; moista viiniä juovat vain kuninkaat ja hullut. Minä en
+suinkaan jättänyt täyttämättä pulloani Yöjärvellä.
+
+-- Te mainitsitte eilen -- jatkoi Yrjö, kun tohtorin vitkallinen
+pukeutuminen päättyi -- te lausuitte pari sanaa likeisestä liitosta,
+minkä olitte solminut yöjärveläisten kanssa. Sopisikohan teidän antaa
+minulle joitakin tietoja siitä perheestä.
+
+-- Olemmeko taas siinä asiassa? Annapas, kun koettelen suontasi!
+
+Yrjö ojensi hänelle hymyillen kätensä, ja tohtori huomasi suonen
+tykinnän tyydyttäväksi.
+
+-- Hyvä, hän sanoi, ja lupaatko, kun uudestaan satuloit hevosesi, olla
+eksymättä noihin kelvottomiin Elimäen katajikkoihin?
+
+-- Kello kymmenen tänään aamupäivällä pitää minun antaa raportti
+matkastani kenraali Kaulbarsille.
+
+-- Hitto, silloinpa meillä ei olekaan pitkää aikaa loruilla. Minä
+koetan puhua niin lyhyesti kuin mahdollista. Näitkö ehkä siellä
+marakatin, Rebekka-nimisen?
+
+-- Olihan minulla se kunnia.
+
+-- Minä olen tottunut seurustelemaan kaikenlaisten hirviöiden kanssa.
+Olipa siinä vähän vaivaa; mutta kun ensiksi oli kyseissä tytön
+parantaminen ja sitten naiminen, niin tipahteli vähitellen salaisuus
+toisensa perästä esiin kuin herneet haljenneista paloista. Kapteeni
+Mörk ... se on tulevan appeni nimi...
+
+-- Niin, sen tiedän. Jatkakaa!
+
+-- Hän palveli Ruotsissa, mutta muutti sitten Suomeen
+kaksintaistelujensa tähden, kuten luultiin. Henki enemmän tai vähemmän
+on mitätön asia moisten herrojen mielestä. Jollakin ulkomaanmatkalla
+hän nai italialaisen oopperalaulajattaren Teresia Balbi'n. Voithan
+arvata jutun jatkon. Sillä naisella oli ollut monta ihailijaa.
+Tarvitaanko muuta, jotta Desdemona ja Othello olisivat valmiit?
+
+-- Oliko hän mustasukkainen?
+
+-- No, niinkuin afrikkalainen. Hän oli mustasukkainen sekä eläville
+että elottomille. Rouva rakasti kukkia ja soittoa. Mörk ei kärsinyt,
+että hän olisi rakastanut mitään muuta kuin yksin häntä, murskasi
+kitaran ja viskasi kukka-astiat ulos ikkunasta. Yöjärvi rakennettiin
+autioon metsään, jotta siellä olisi ollut helpompi vartioida rouvaa. Ei
+kukaan saanut nähdä häntä, ei kukaan käydä häntä tervehtimässä. Moinen
+tietysti ärsyttää naista. Muista se, Yrjö, kun nait!
+
+-- Tappoiko hän vaimonsa?
+
+-- Maltahan; niin hullu hän ei ollut tieten tahtoen. Kunniattomalla
+hirmuvallalla on aina seurauksensa; sen voi laskea kuin kuuluisi se
+matematiikkaan. Kielletty hedelmä houkuttelee... Kuvittelehan
+mielessäsi etelämaalaista naista, joka on kokoonpantu vain ruusuista ja
+tulesta! No niin, vähän aikaa hän sieti sitä kärsien, mutta sitten hän
+alkoi vihata. Varo, Yrjö, naista, joka vihaa!
+
+-- Tuliko vaimo uskottomaksi?
+
+-- Tuli eikä tullut; sitä en todellakaan tiedä. Mutta hän petti
+miestään. Jos mies oli mustasukkainen, niin oli vaimo viekas. Mörk pani
+rautaristikot hänen ikkunoihinsa ja asetti vuoteensa yöksi hänen ovensa
+eteen, ja kuitenkin vaimo petti hänet. Yrjö ... tyhmää on naida
+ollenkaan. Luulenpa olevan viisainta aina pysyä naimattomana.
+
+-- Eikö hänellä sitten ollut mitään todistuksia?
+
+-- Ei, ei mitään todistuksia, vaikka olikin vanginvartija. Hän rakasti
+ja raivosi kuusi tai kahdeksan vuotta. Vihdoin katkesi heikko side;
+voisipa ankkurin touvikin katketa vähemmästä. Unohdin sanoa, että
+Anckarströmillä oli kaksi lasta.
+
+-- Anckarströmilläkö?
+
+-- Tulinko sen nyt sanoneeksi? No niin, minä aioin jättää sen
+sanomatta, koska lupasin. Mutta mitäpä vahinkoa siitä on, vaikka sinä
+tiedätkin hänen oikean nimensä? Yrjö Anckarström, luultavasti sen
+puolihullun kaartinluutnantin Jaakko Juhana Anckarströmin setä. Suku
+polveutuu vallonilaisista vuorimiehistä; heissä on rautamalmia,
+vuoriruutia ja kaivosten pimeyttä. Heillä oli, kuten sanottu, kaksi
+lasta, oikeaa toivotuista, poika ja tyttö. Poika oli lähes neljän
+vuoden, tyttö puolentoista vanha. Isä ei voinut kärsiä poikaa erään
+samannäköisyyden tähden. Voinhan sanoa sen sinulle. Siellä oli
+Tukholmassa ollut meriväenluutnantti nimeltä Sundhagen...
+
+-- Sundhagenko? Oletteko siitä aivan varma?
+
+-- Aivan varma. Kaunis mies, reipas ja iloinen; oli palvelemalla
+kohonnut arvoonsa halvasta merimiehestä, matkustellut paljon ja ollut
+signoran suosikki jo Neapelissa. Sanalla sanoen, syystä tai syyttä, isä
+ei voinut kärsiä pikku Yrjöä...
+
+-- Yrjöäkö? Sanoitteko Yrjöä?
+
+-- Niin, siihen aikaan oli monen tapana antaa lapselleen nimi Englannin
+kuninkaan mukaan. Eräänä päivänä rakenteli poika sulkuja puroon...
+
+-- Rakenteliko sulkuja puroon?
+
+-- Ja läiskytteli vettä ylöskäärityin paidanhihoin. Silloin tulee isä
+sinne ja näkee punaisen merkin pojan oikeassa käsivarressa.
+
+-- Punaisen merkinkö oikean kyynärpään alapuolella?
+
+-- Mahdollista kyllä; ei mikään ole tavallisempaa kuin moiset
+ihopilkut; minä kerron toiste, mitenkä ne syntyvät. Kapteeni oli kerran
+joutunut riitaan Sundhagenin kanssa joissakin naamiaisissa ennen pojan
+syntymistä; tietysti mustasukkaisuudesta. Miekat olivat paljastuneet,
+Sundhagen saanut naarmun käsivarteensa, ja naiset olivat sitoneet sen.
+Voitpa arvata, miten kapteeni hurjistui, kun hän näki verisen naarmun
+pojan käsivarressa. Ellei Rebekka olisi sattumalta ollut puutarhassa,
+ei poika olisi päässyt elävänä purosta.
+
+-- Ja Rebekan onnistui silloin saada kapteeni taipumaan, niin että hän
+lähetti pojan pois kaljupäisen miehen kanssa?
+
+-- Aivan oikein, vanhan Ramströmin kanssa. Kuka sen on sinulle sanonut!
+
+-- Jatkakaa! kuiskasi Yrjö melkein kuulumattomasti.
+
+-- Sinä olet kalpea, poikaseni, olet ratsastanut liian tuimasti ja
+valvonut kuin huuhkaja. No niin, kertoakseni edelleen, signora joutui
+aivan suunniltaan, kun hän kuuli pojan pois viedyksi, kirosi kauniin
+äänensä, joka hänelle ensin oli hankkinut hirmuvaltiaan rakkauden, ja
+rukoili raivoissaan, että hänen tyttärensä tulisi mykäksi, päästäkseen
+kerran kokemasta samaa kuin hänen äitinsä. Verna oli jo silloin puhunut
+muutamia sanoja, mutta hän sairastui sitten isoonrokkoon, menetti
+kuulonsa ja lakkasi puhumasta.
+
+Yrjö oli vaiti. Yksi ainoa kyynel vierähti hänen silmänsä kätköistä
+salaa lattialle.
+
+-- Siitä päivästä asti -- tohtori jatkoi -- oli viimeinenkin onnen
+pilkahdus kadonnut tuosta onnettomasta talosta. Jonkin ajan kuluttua
+sai kapteeni kuulla tai muuten kuvitteli mielessään Sundhagenin
+näyttäytyneen Yöjärven tienoilla. Eräänä syysyönä, kun mustasukkainen
+mies tapansa mukaan vartioi ase kädessä talon edustalla -- hän ei enää
+koskaan nukkunut öisin -- hän näki viittaan kääriytyneen olennon
+hiipivän puutarhan lehdettömien pensasten takana. Hän luuli tuntevansa
+sen Sundhageniksi...
+
+-- Jo riittää. Minä en halua enää tietää enempää.
+
+-- Ei haittaa, poika; siitä opit vain, että jos onnettomuudeksesi
+joskus naitkin, sinusta ei koskaan pidä tulla uutta Othelloa. Sanalla
+sanoen, kapteeni laukaisi ja osasi maaliinsa, ei kuitenkaan
+Sundhageniin, vaan omaan vaimoonsa.
+
+Yrjö kääntyi poispäin.
+
+-- Niin, niin hulluksi mies voi tulla mustasukkaisuuden kuvitteluista!
+Asia salattiin, mutta siitä hetkestä asti kapteeni alkoi vihata
+ihmisiä. Puolihullu hän oli jo ennenkin, ihan raivohullu tuli hänestä
+senjälkeen. Hänellä oli enää tyttö, ja jotakinhan täytyy aina rakastaa.
+Hän tuhlaamalla tuhlaili hänelle kukkia ja kalleuksia, tytön piti
+oppia maalaamaan ja soittamaan kitaraa... Ramström opetti häntä
+koskettelemaan kieliä, joita hän ei kuullut ... mutta hän ei ollut
+pettävä isäänsä, niinkuin äiti oli tehnyt, hän ei ollut koskaan isänsä
+tietämättä näkevä ketään vierasta, ja vähimmästäkin vapauteen
+pyrkimisestä suljettiin hänet pimeään vankilaan. Siinä on Vernan
+kasvatuksen arvoitus... Mutta mikä sinua vaivaa, poika? Oletko hullu?
+Katsohan tuota, itkeä nyyhkyttää kuin koulupoika saatuaan pari tusinaa
+kämmenilleen!
+
+Yrjön hillitty mielenliikutus oli viimeinkin päässyt puhkeamaan. Hän
+kätki kasvonsa käsiinsä eikä vastannut.
+
+-- Ai, hitto! huudahti tohtori, luullen äkkiä keksineensä tuon
+tavattoman tunteidenpurkauksen selityksen. -- Kukapa olisi luullut
+armollisen rouvan ritarin olleen kolme päivää rakastuneena vialliseen
+tyttöön?... Yrjö ... reipas, kunnon Yrjö, katso ylös, ole mies!
+Joutavia suret, ei ole niin mitään syytä itkeä tillittää. Minäkö olisin
+kihloissa, minä Ekströmer, joka tunnen joka ainoan lihaksen, joka
+hermon, jokaisen hysteerisen veren kuohahduksen tuossa heikossa
+astiassa, jota sanotaan naiseksi! Minäkö, joka joka päivä parannan
+moisia hämähäkin verkkoja päänkivistyksestä, hammastaudista, madoista,
+värveistä ja niin edespäin ja niin edespäin, minäkö naisin? Vielä mitä!
+Joutavaa lörpötystä se oli, jottet sinä olisi ajaa karauttanut suden
+suuhun hulluuden pesään Yöjärvelle. No, tahdotko tytön? Minun
+puolestani kernaasti. Ota hänet, suutele hänet kuoliaaksi, syö hänet
+kurkkujen ja puolukkahillon höystämänä kuin olisi hän paistettu
+peltopyy. Minä tulen häihinne sulhaspojaksi, parannan pikku rouvalta
+päänkivistykset ja määrään oikeita prinssintippoja ensimmäiselle
+pojalle, kun se alkaa saada hampaita.
+
+Jos tohtori oli odottanut päivänpaistetta, ilon huudahduksia ja
+syleilyjä palkaksi tästä jalomielisyydestään, niin kohta hän huomasi
+siinä perin pettyneensä. Yrjö hillitsi liikutuksensa, katsahti häneen
+vielä kyyneleisin silmin, pudisti hänen kättään ja sanoi:
+
+-- Kiitoksia, kyllä ymmärrän. Mutta te erehdytte, tohtori. Jos hetkisen
+olinkin heikko, niin ei ollut siihen syynä kihlauksenne ettekä te.
+Tehkää niinkuin oma velvollisuutenne ja omatuntonne vaatii. Minä olen
+taas sama kuin kolme päivää takaperin ... rikkaampi tai köyhempi, miten
+asiaa katsoo ... mutta valmiimpi kuin milloinkaan heittämään pois
+elämäni kuin ammutun etupanoksen. Jääkää hyvästi... Missä hevoseni,
+Jaakko! Ei ole monta minuuttia menetettävänä.
+
+Tohtori Ekströmerin alahuuli venyi melkoisesti ylähuulta pitemmälle.
+
+-- Mikä pojalle tuli? toisti hän, pannen nuuskaa nenäänsä. -- Onpa
+oikein riivattua, että vanhain naisten jälkeen ei ole mitään nuoria
+miehiä juonikkaampaa tässä maailmassa.
+
+
+
+
+13. KAIPIAISISSA.
+
+
+Kesällä 1789 oli Suomessa yhtä vähän kuin muussakaan maailmassa aikaa
+omistaa sydämen hellille tunteille. Yrjö Ros oli antanut raportin
+väentarkastuksesta ja illalla käynyt tervehtimässä suosijaansa,
+kenraalinrouva Kaulbarsia. Rouva oli leikillä kysynyt, joko hänen oli
+onnistunut suorittaa ritarikoetuksensa ansaitakseen Cecile Almsköldin
+hansikkaan. Yrjö oli vastannut hieman entistä tapaansa vakavammin, että
+hän todellakin oli rynnännyt linnaan, löytänyt lumotun prinsessan,
+voittanut lohikäärmeen ja taistellut jättiläistä vastaan, mutta ei
+vielä ollut saanut vapautetuksi kaunista prinsessaa. Silloin oli
+suosija, keveästi lyöden häntä viuhkallaan, kehoittanut häntä
+edelleenkin pysymään uskollisena ritarinvelvollisuuksilleen ja
+täydelleen suoritetun koetuksen jälkeen tuomaan vapautettu vanki hänen
+luokseen, saadakseen palkintonsa -- jos hän sitä silloin enää halusi.
+Siihen Yrjö oli vastannut, että armollinen rouva saattoi kyllä luottaa
+hänen uskollisuuteensa, sillä hän oli mahdollisesti pyrkivä vapautetun
+ystävyyteen, mutta ei kosiva häntä.
+
+-- Minä luotan teihin, urhoollinen ritari -- oli silloin kenraalitar
+vastannut katsahtaen lämpimästi ja vakavammin kuin ennen -- ja
+todistukseksi olen toimittanut teidät mieheni, kenraalin, ajutantiksi.
+Teidän tulee tietää, hyvä ystävä, että Kaulbarsilla on vihollisia,
+jotka kaikin voimin koettavat saada kukistetuksi hänet ja riistää
+häneltä kuninkaan suosion. Hänen asemansa vahvistuu ainoastaan, jos hän
+sodassa saavuttaa menestystä; tappio olisi hänen varma kukistumisensa.
+Sentähden minä, hyvä luutnantti, haluan koota hänen ympärilleen
+luotettavia ystäviä. Onnea ei kukaan voi kiinnittää lippuunsa, mutta
+kunnian voi aina. Mieheni ei ole pettävä velvollisuuttaan; ja minä
+toivon, että uskolliset ja urhoolliset sotilaat auttavat häntä
+voittamaan. Mutta kaikissa tapauksissa, luutnantti, lupaatteko pitää
+päällikkönne kunniaa yhtä kalliina kuin olisi se omanne?
+
+-- Lupaan, armollinen rouva -- oli Yrjö vastannut -- minä olen ylpeä
+tästä luottamuksesta. Minä ymmärrän, että siinä on henki kyseissä; olen
+käytettävissänne.
+
+Kenraalitar oli silloin puristanut hänen kättään, Yrjö oli
+kunnioittavasti nostanut hänen kätensä huulilleen, jonka jälkeen he
+olivat eronneet; kerran he vielä tapasivat toisensa aivan
+toisenlaisissa oloissa. Naisen itsekkäisyyttä, mutta ylevää
+itsekkäisyyttä oli tuon hengenvaarallisen tehtävän, päällikkönsä
+kunnian suojelemisen uskomisessa nuorelle ajutantille.
+
+Sota oli parhaassa vauhdissa. Se ei leimahdellut korkeina, tuhoisina
+liekkeinä, vaan räiskähteli kuin metsäpalo milloin siellä, milloin
+täällä rajaseuduissa. Kesäkuun 3. päivänä lähti kuningas Tukholmasta,
+ratsasti kyytihevosella Ahvenanmaan halki ja saapui 5. päivänä
+kesäkuuta pikku veneessä Turkuun. Kohta sen jälkeen oli hän päämajassa
+Porvoossa. Hänellä oli kolmetoistatuhatta miestä Kymin rannalla, lähes
+kuusituhatta Stedingkin johdolla Savossa ja yhtä monta Suomen
+saaristolaivastossa. Niillä yhdeksällätoistatuhannella maasotajoukon
+miehellä hän aikoi valloittaa Savonlinnan, Haminan ja Viipurin, ja
+sillä aikaa piti laivaston anastaa tai hävittää Kronstadt. Vaikka
+edellisen vuoden toiveet olivatkin julmasti pettäneet, oli Kustaa
+III:lla kuitenkin vielä rohkeutta uneksia nopeita voittoja. Hän ei
+ollut hylännyt itseään, kuten kaikki muut näyttivät hänet hylänneen.
+Kun Suomi tuntui horjuvan hänen jalkainsa alla, oli hän paennut Ruotsin
+syliin, eikä ollutkaan siinä pettynyt. Nyt hän tunsi Suomenkin
+mantereen olevan allaan lujana kuin harmaakivikallion; nyt kannettiin
+häntä eteenpäin kansan hartioilla. Uskollisuus oli korvaava, mitä
+kavallus oli rikkonut.
+
+Valtiomies, joka oli saanut aikaan yhdistys- ja vakuutuskirjan,
+runoilija, joka ihaili teatteria, oli olevinaan myöskin sotapäällikkö
+ja laski laskelmansa väärin, kuten hän tavallisesti teki, mutta vihdoin
+hänen onnistui kuitenkin saada voitot ja tappiot yhtä suuriksi. Hyvä
+syy on epäillä Kustaa III:n luvunlaskutaitoa, mutta ei ole mitään syytä
+epäillä hänen rohkeuttaan.
+
+Suuri Venäjän valta halveksi vastustajaansa ja luuli nähtävästi, että
+sillä tälläkin kertaa oli vastustajana vuoden 1788 Ruotsi. Viiden- tai
+kuudentoistatuhannen miehen luultiin Viipurin tukemana riittävän
+torjumaan uutta rynnäkköä.
+
+Mutta vaikka Venäjän sotavoimat olivatkin vähäiset, niin olivat Ruotsin
+ja Suomen voimat lamaannuksissa sisäisestä eripuraisuudesta. Koko tämän
+vuoden sotaretki jakaantui pieniksi, rikkonaisella, järvien
+paloittelemalla rajalla käydyiksi taisteluiksi. Porrassalmen kuolematon
+kesäkuun 13. päivän urotyö ei voinut estää venäläisiä tunkeutumasta
+etemmäksi Savoon. Kuningas päätti silloin kulkea venäläisen armeijan
+taakse Kymen yli Lappeenrantaan.
+
+Jotkin viittaukset riittänevät valaisemaan rajakahakoiden näyttämöä
+1789 vuoden sodassa.
+
+Kymen rajajoki lähtee kuudennenkymmenennen ensimmäisen leveysasteen
+eteläpuolelta viimeisestä niistä monista ja suurista järvistä, joiden
+vedet se vie mereen, ja syöksyy sieltä pohjoisesta etelään, hieman
+kaartaen itään päin, kuudetta penikulmaa pitkän rinteen viettoa pitkin
+alas Suomenlahteen. Joen suuri vesimäärä on sentähden hyvin virtava ja
+muodostaa useita mahtavia koskia, joista Anjala on jyrkkä ja valtava,
+joskaan ei varsin korkea putous. Näiden koskien välillä on verraten
+tyyntä ja aluksin kuljettavaa vettä, joka sekin on nopeasti virtaavaa
+ja paikka paikoin täynnä saaria ja luotoja. Nuo vedet ovat nykyjään
+melkein koko kesän täynnä tukkilauttoja, jotka pitkin jokea uidessaan
+peittävät rannat koskien kuorimalla kaarnalla. Mutta tämän
+kertomuksemme aika oli vielä sahojen lapsuudenaikaa, ja suvannot
+sopivat paremmin kuin nyt kulkupaikoiksi joen yli rannalta toiselle
+mentäessä.
+
+Lähes kahden penikulman päässä siitä, missä Kymi lähtee Pyhäjärvestä,
+murtaa joki itselleen tien Salpausselän poikki, ja siitä kiitävät
+meidän päivinämme höyryhevot rautasiltaa myöten Kymen aseman luona joen
+poikki, jatkaen matkaansa Viipuriin ja Pietariin pitkin leveää harjua
+ja pitäen päivällislepoa Kaipiaisten asemalla. Vuonna 1789 täytyi
+marssivien sotajoukkojen tyytyä maanteihin, ja ne päättyivät joen
+rantoihin niissä kohdin, missä suvantopaikat siltoineen tai lauttoineen
+tekivät ylitsepääsyn mahdolliseksi. Näitä strateegisesti tärkeitä
+paikkoja olivat pohjoisesta etelään lukien Vilppula, Värälä, Ummeljoki,
+Anjala ynnä monta muuta etelämpänä Ruotsin puoleisella rannalla olevaa,
+sekä Kouvola, Viiala ynnä muita Venäjän puoleisia. Kouvolasta meni
+suuri maantie itäänpäin Lappeenrantaan, Viialasta ja Anjalasta kaakkoa
+kohti Haminaan. Sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä olivat siis nämä
+kohdat tärkeimmät joen pohjoisjuoksun varrella. Eteläiset Kymen
+suuhaarojen ylimenopaikat voimme tässä jättää mainitsematta.
+
+Kesäkuun 18. päivänä marssi kaarti Loviisasta Elimäelle. 20. päivänä
+kesäkuuta muutettiin kuninkaan päämaja Porvoosta Peippolaan.
+Juhannusaurinko näki hänen menevän Kymijoen yli ja asettuvan leiriin
+vihollisen alueelle Kouvolan kylään, josta tie äkkiä jyrkästi kääntyy
+itäänpäin, kulkien sitten pitkin selännettä Lappeenrantaan. Siinä on
+taaskin sama Salpausselkä pidättämässä pohjoispuolella olevia sisämaan
+järviä kuin valli tekolammikkoa ja estämässä niitä tulvimasta
+Lounais-Karjalan hedelmällisille, alempana oleville vainioille.
+Tämä selänne, minkä poikki Kymi murtautuu ja missä rautatie nyt
+viivoittaa hiekkakankaita ikävillä ratakiskoillaan, on melkein
+tasainen, kahden- tai neljäntuhannen kyynärän levyinen harjanne, jonka
+kummallakin puolen on rinteiden alapuolella metsiä, järviä ja soita.
+
+Siitä kulki kuningas rohkeasti tunkeutuakseen vihollisen sotajoukon
+taakse ja tapasi aamulla 28. päivänä kesäkuuta vihollisen sulkemassa
+tietä kuudella kanuunalla varustautuneena harjulla sijaitsevalla Utin
+kankaalla. Siitä tuli vähäinen, ripeä ottelu kahden nyrkkitaistelijan
+välillä kapealla porraspuulla; kummankin oli koetettava sysätä
+vastustajansa jyrkkää rinnettä alas järveen. Ruotsin armeija -- joka
+oli enimmäkseen Ruotsin joukkoja -- oli kuten tavallisesti hajallaan
+vartioimassa pitkää jokea, niin että tässä kahakassa oli tuskin
+kahtatuhattaviittäsataa miestä, venäläisiä tuskin kahtatuhatta. Tykistö
+eteni tietä myöten, jalkaväki kiersi rinteitä pitkin vihollisen aseman
+taa, ja vilkkaan, ankaran molemminpuolisen ammunnan jälkeen pakotettiin
+vihollinen peräytymään Kaipiaisiin. Tästä iloisesta taistelusta
+"sotilaspoika" laulaa:
+
+    Utilla eestä Kustavin
+    mun ukkon uupui verihin.
+
+Mutta vaikka Kustaa-kuningas osasikin voittaa, ei hän osannut käyttää
+hyväkseen voittoaan. Nopea Lappeenrantaan marssiminen olisi
+yksimielisten todistusten mukaan antanut sotaretkelle ratkaisevasti
+onnellisen käänteen, koska siten olisi Savoon tunkeutunut venäläinen
+joukko erotettu Viipurista. Mutta voittaja peräytyi, marssi takaisin
+Kouvolaan, edelleen Viialaan, josta hän pelkäsi vihollisen pyrkivän
+joen yli, ja sieltä kaakkoon päin Liikalaan, tehdäkseen turhan retken
+Haminaa vastaan. Sinne hän, karkoitettuaan jonkin vihollisen osaston,
+jäi kolmeksi viikoksi toimettomana majailemaan soveliaimpana
+vuodenaikana.
+
+Yrjö Ros oli seurannut Kaulbarsin osastoa Heinolaan, kohtaamatta
+vihollista; siellä sai päällikkö kuninkaalta käskyn marssia taas
+etelään päin ja karkoittaa vihollisen Kaipiaisista, jossa sen pelättiin
+uhkaavan Ruotsin armeijan vasenta siipeä. Kaulbars saapui 13. päivänä
+heinäkuuta kaksinetuhansine miehineen Kouvolaan, ja hänelle luvattiin,
+että puolitoistatuhatta miestä oli tuleva lisäksi Friesendorfin
+johdolla Liikalasta, ja hän marssi seuraavana päivänä Uttiin samaa
+tietä, jolla kuningas oli voittanut ja peräytynyt kaksi viikkoa ennen.
+Se tapahtui samana päivänä kuin Ranskassa rynnättiin Bastiljiin.
+
+Heinäkuun 15. päivän aamulla oli Kaulbars Kaipiaisten edustalla Utin
+itäpuolella samalla leveällä, lampien ja soitten ympäröimällä harjulla.
+Mutta venäläisillä oli täällä lujempi asema kuin Utin-nummella; he
+olivat hakanneet maahan metsän rintamansa edestä ja rakentaneet
+tykkivallituksia harjun poikki. Kaulbars ei kuitenkaan epäillyt
+hetkeäkään, vaan hyökkäsi heti. Hänen tykistönsä eteni tietä myöten ja
+alkoi ankaran ammunnan; vasemmalla rinteellä olevat helsingeläiset,
+oikealla seisovat elfsborgilaiset ja itägötiläiset koettivat, alttiina
+vihollisten tulelle, kiertää venäläisten siipiä.
+
+Se oli rohkea ja verinen taistelu. Venäläisten luodeilla oli esteetön
+tie; ne murskasivat kantoja, lakaisivat kanervikkoa ja kaatoivat
+hyökkääjistä miehen toisensa jälkeen, kun he milloin kontaten, milloin
+juosten, milloin kompastellen kiviin ja puihin lähestyivät hajanaisin
+joukoin. Kerta toisensa jälkeen täytyi heidän peräytyä tai heittäytyä
+maahan. Vihollinen näki sen, marssi esiin varustuksistaan ja alkoi
+vuorostaan hyökätä.
+
+Yrjö Ros oli milloin kuumimmassa kahakassa, milloin päällikön rinnalla
+ottamassa vastaan ja toimittamassa perille hänen käskyjään.
+Puolenpäivän aikaan oli jo kaksi hevosta kaatunut hänen altaan, ja hän
+itse nousi vahingoittumattomana kolmannen selkään, kun Kaulbars sanoi:
+
+-- Tästä ei tule mitään. Frisendorfia ei kuulu. Itägötiläisiä ahdistaa
+liian ylivoimainen joukko. Ratsastakaa oikealle sivustalle ja käskekää
+peräytymään.
+
+--- Teidän ylhäisyytenne -- sanoi ajutantti kunniaa tehden -- antakaa
+minulle kaksikymmentä rakuunaa tykistön suojelusväestä, niin minä kyllä
+toimitan itägötiläisille hengähdysvuoroa.
+
+-- Ottakaa ne! sanoi Kaulbars, joka hetki tähystellen kiikarillaan
+metsää kohti oikealle päin, mistä ikävöidyn avun piti saapua
+ratkaisemaan taistelun.
+
+Yrjö hyökkäsi ahdistavan vihollisen kimppuun kaksinekymmenine
+rakuunoineen. Luoti haavoitti hänen kolmannen hevosensa jalan, hänen
+nahkahaarniskansa repäisi painetti auki, neljä rakuunaa syöksyi
+satulasta, mutta itägötiläiset saivat aikaa hengähtää ja alkoivat
+taaskin marssia eteenpäin.
+
+-- Hyvä tulee! huudahti hän takaisin ratsastaessaan ja jo kaukaa
+tervehtien päällikköä.
+
+-- Lempo siitä tulee, herra! huusi päällikkö suutuksissaan hänelle
+vastaukseksi. -- Puoli tykistöämme on kelvottomana eikä Friesendorfia
+kuulu.
+
+-- Tuo kaksitoistanaulainen on menettänyt pyöränsä; sen voi korjata!
+vastasi ajutantti, sai muutamia miehiä avukseen ja pani rikkiammutun
+pyörän sijaan uuden, lujan, toisista kelvottomiksi ammutuista vaunuista
+ottamansa pyörän. Kohta kuului vaienneen kanuunan ääni jälleen
+iloisesti yhtyvän leikkiin, ja sen ensimmäinen kuula lakaisi pois
+kokonaisen plutoonan vihollisten jalkaväkeä, joka yritti marssia esiin.
+
+-- Hyvä tulee! virkkoi Yrjö taaskin päällikön rinnalla seisten. --
+Vihollinen peräytyy!
+
+-- Herra -- vastasi päällikkö nuoren sotilaan rohkeuden liikuttamana --
+teissä olisi miestä yksinännekin ryntäämään vihollisen varustuksiin.
+Mutta kohtapa olettekin yksinänne. Vasemmalla sivustalla olevat
+helsingeläiset eivät kauempaa kestä, eikä Friesendorfia vieläkään
+kuulu. Ratsastakaa tuonne alas ja käskekää peräytymään!
+
+-- Ei peräydytä, teidän ylhäisyytenne! huudahti ajutantti iloisesti,
+mikä hänen sanoistaan poisti tottelemattomuuden julkeuden. -- Vielähän
+tuossa on kaksikymmentä tykistön suojelusväen rakuunaa käytettävänä;
+antakaa ne minulle, niin minä kyllä vastaan helsingeläisistä.
+
+-- Ottakaa ne! vastasi päällikkö toivon, epätoivon, ihailun ja
+suuttumuksen tuntein.
+
+Hän pani siten alttiiksi tykistönsä, jos vihollinen olisi
+äkkiarvaamatta marssinut eteenpäin tietä myöten. Mutta vielä viime
+hetkenäkin odotteli hän onnetonta Friesendorfia ja tarttui halukkaasti
+kiinni jokaiseen keinoon, millä hän saattoi pitkittää taistelua
+avuntuloon asti.
+
+Yrjö kannusti hevostaan; haavoitettu eläin vaipui maahan taakkansa
+painosta. Irrallinen rakuunahevonen, jonka ratsastaja oli kaatunut,
+juoksi arkana tiepuolessa. Se otettiin kiinni. Yrjö nousi taas satulaan
+ja ratsasti kahdenkymmenen uuden rakuunansa kanssa kanervikkoon harjun
+pohjoisrinteelle.
+
+Kaulbars, jota enää ympäröivät vain palvelijat ja harvalukuinen
+esikunta, näki nuorukaisen katoavan ruudinsavuun ja mutisi itsekseen:
+
+-- Vaimoni oli oikeassa. Tuo poika kelpaa muuhunkin kuin gavottia
+johtamaan.
+
+Etäältä vasemmalta sivustalta kaikuvat hurraahuudot ja kiihtyvä
+kiväärien pauke saivat kenraalin heti aavistamaan, että helsingeläiset
+pitivät hyvin puoliaan, jopa pääsivät eteenpäinkin. Taistelu horjui
+puoleen ja toiseen, kiivaana ja itsepintaisena, kumpaisenkaan saamatta
+ratkaisevaa menestystä. Hetket kuluivat, ilta joutui, eikä pelastavia
+pistimiä ruvennut näkymään oikeanpuoleisesta metsästä. Silloin vihdoin
+alkoi ensin uupunut oikea siipi ja kohta myöskin yhtä äärimmilleen
+väsynyt ruotsalaisten vasen sivusta peräytyä. Ruudin savusta nokisina,
+verisinä, katajikossa rääsyiksi repeytynein univormuin palasivat
+ruotsalaisen jalkaväen harvenneet rivit maantielle, jossa ne
+järjestettiin tällöin jo aivan välttämättömään peräytymiseen.
+
+-- Missä on luutnantti Ros? kysyi kenraali niiltä harvoilta
+rakuunoilta, jotka palasivat vasemmalta sivustalta.
+
+-- Kaatunut, vastasi joku.
+
+-- Haavoittunut, virkkoi toinen.
+
+-- Hän kaatui, kun koetimme vallata keskimmäistä varustusta, kertoi
+kolmas rakuuna käsi otsalla.
+
+Kenttäsairaalat olivat tämän sotaretken aikana vielä hyvin
+vaillinaisessa kunnossa; ei kellään ollut aikaa ajatella haavoittuneita
+eikä kuolleita. Hyökkäys oli torjuttu, voitto menetetty, ja illalla
+kello yhdeksän ajoissa lähdettiin peräytymään. Koko yön häiritsivät
+marssia takaa-ajavat viholliset, ja kenraali Kaulbars piti itseään
+onnellisena, kun hän 16. päivänä heinäkuuta kello kuusi aamulla jälleen
+pääsi voitettuine joukkoineen Kouvolaan. Ruotsalaiset olivat
+menettäneet taistelukentällä kaksisataa kuusikymmentäviisi miestä sekä
+sitä paitsi joukosta hajaantuneita ja lievästi haavoittuneita, jotka
+metsien halki myöhemmin saapuivat pataljooniinsa.
+
+Arvoituksen kaltainen tapaus on liittynyt tämän ruotsalaisten tappion
+muistoon, tappion, jota ei niinkään suuri urhoollisuus ollut voinut
+torjua. Everstiluutnantti Friesendorf oli lähtenyt puolentoistatuhannen
+miehen kera auttamaan Kaulbarsia. Hän kulki tiettömiä seutuja, mikä
+viivytti marssia, mutta ehti kuitenkin määrättynä päivänä Enäjärvelle
+puolen penikulman päähän eteläänpäin Kaipiaisista. Mutta silloin hän
+sai käskyn kääntyä takaisin, ja hän kääntyi todellakin. Kuka antoi
+hänelle sen käskyn? Sitä ei tiedetä. Näyttääpä siltä, että kenraalitar
+Kaulbarsin pelko salaisten vihamiesten suhteen ei ollutkaan ihan
+tuulesta temmattu.
+
+Kaulbarsille oli tappiosta surulliset seuraukset. Kouvolassa uhkasi
+häntä venäläisten päävoima kenraali Michelsonin johdolla, niin että
+hauen täytyi väistyä vihollisen alueelta ja mennä Värälässä joen yli.
+Siellä otettiin häneltä pois helsingeläiset ja elfsborgilaiset, ja kun
+voimakkaampi vihollinen hätyytti siten heikontunutta kenraalia, täytyi
+hänen 21. päivänä heinäkuuta peräytyä etelään päin pitkin joen oikeaa
+vartta Ummeljoelle.
+
+Kustaa-kuningas julmistui kovin tästä peräytymisestä, joka jätti
+paljaaksi hänen vasemman sivustansa, koska ei enää mikään estänyt
+vihollista Värälässä menemästä joen poikki ja tunkeutumasta Ruotsin
+alueelle. Ainoastaan nopeasti marssimalla Liikalasta Anjalaan, jossa
+hän meni Kymen yli, saattoi hän säilyttää tämän paluutien. Michelson
+marssi jäljestä ja alkoi Anjalassa joen vasemmalta rannalta ampua
+ruotsalaisten leiriä. Seurauksena oli, että tuo Ruotsin armeijan
+vihollisen alueelle tekemä ylpeä hyökkäys torjuttiin ja armeija
+pakotettiin puolustamaan itseään omalla alueellaan.
+
+Eversti Hamilton lähetettiin heti Ummeljoelle Kaulbarsia erottamaan ja
+hoitamaan päällikkyyttä. Mutta eipä siinä kyllin; Kaulbars vaadittiin
+sotaoikeuteen ja tuomittiin kuolemaan. Hamilton, urhoollinen sotilas,
+ja Klingspor -- sama Klingspor, joka yhdeksäntoista vuotta myöhemmin
+oli sangen turmiollinen Suomelle -- pääsivät kenraalimajureiksi,
+viimeksimainittu ainoastaan sentähden, että hänen oli onnistunut
+pelastaa Anjalassa olevat armeijan varastoaitat.
+
+Kaulbarsia kohdanneen epäsuosion ja ankaran tuomion syyt eivät ole
+selvillä. Hän oli hyökännyt Kaipiaisissa vihollista vastaan odottamatta
+apua; mutta olihan apua luvattu hänelle, ja hän taisteli kaksitoista
+tuntia sitä odotellen. Miksi hän sai turhaan odotella? Miksi otettiin
+häneltä pois kolme pataljoonaa niin tärkeässä paikassa kuin Värälä oli,
+jossa vihollinen joka hetki oli odotettavana? Ja vihdoin, miksi piti
+hänen niin vähällä miesvoimalla vallata sama Kaipiainen, johon kuningas
+itsekään ei ollut tahtonut tai uskaltanut hyökätä kahta viikkoa
+aikaisemmin?
+
+
+
+
+14. JAAKKO RATSASTAA LÄHETIN TOIMISSA.
+
+
+Kun kenraali Kaulbars lähti matkalle hyökätäkseen Kaipiaisiin, jätti
+hän Kouvolaan everstiluutnantti Leijonhufvudin ja kaksi eskadroonaa
+Uudenmaan rakuunoita sekä vähän tykistöä vartioimaan kylää, jos
+vihollisia ilmestyisi hänen selkänsä taakse. Jaakko Peura ja hänen
+uusmaalaisensa eivät siis saaneet olla osallisina heinäkuun 15. päivän
+kunniassa eikä tappiossa.
+
+Heinäkuun 16. päivänä aikaisin aamulla seisoi Jaakko vahdissa, kun
+voitetun sotajoukon etujoukkoja alkoi näkyä Utin tieltä. Ne olivat
+itägötiläisiä, ripeätä väkeä, joiden hän paria päivää ennen oli nähnyt
+marssivan matkaansa uusin univormuin, kiväärit kiiltävinä, nauraen ja
+laulaen, voiton varmuus uljaassa käynnissä, kun he astuivat
+taistelutannerta kohti. Jaakko heitä tuskin tunsi, hän ei ollut uskoa
+silmiään. He palasivat epäjärjestyksessä, kalpeina, repaleisina,
+likaisina, laahustavin askelin, horjuvin polvin, muutamat kiväärittä,
+toiset hatutta tai haavoitetun päänsä ympäri kiedotuin käärein,
+äänettöminä, monet niin uupuneina, että he saapuessaan majapaikkoihinsa
+kylään eivät edes huolineet ottaa viimeisiä askelia päästäkseen tupaan,
+vaan heittäytyivät rentonaan kasteiseen ruohoon portaiden viereen. Ei
+kenenkään tarvinnut kysyä taistelun tulosta; tappio oli painanut selvän
+leimansa näihin urhoollisiin miehiin, jotka olivat viettäneet täysissä
+aseissa edellisen yön, marssineet aamun, taistelleet lakkaamatta
+kaksitoista tuntia ja vihdoin vihollisen takaa-ajamina viime yönä
+peräytyneet vähääkään levähtämättä neljä penikulmaa taistelukentältä.
+
+Tuimana ja kärsivällisenä Jaakko odotteli esikunnan tuloa, mutta ennen
+esikuntaa saapui tykistö, joka ensin oli saatettava turvaan, ja sen
+suojelusväestä oli jäljellä ainoastaan noin viisitoista rakuunaa.
+Heiltä Jaakko sai kuulla enemmän kuin halusikaan. Vastoin tapaansa hän
+teki ripeän päätöksen, ratsasti kenraalin luo, ennenkuin hän edes ehti
+laskeutua satulasta, teki kunniaa ja kysyi:
+
+-- Entä luutnantti Ros?
+
+-- Kaatunut, kuului yhtä yksitoikkoinen vastaus.
+
+-- Ehkä pahasti haavoittunut? Sanotaan monen haavoittuneen makaavan
+kankaalla.
+
+Sitä ei kenraali kiireisen peräytymisen aikana ollut ehtinyt ajatella.
+Hän oli sellaisella mielellä kuin voitettu päällikkö ainakin, eikä
+kornetin tungettelevaisuus suinkaan tehnyt häntä iloisemmaksi. Mutta
+Kaulbarsilla oli inhimillisiä tunteita; hän muisti ajutantin iloisen
+rohkeuden ja vastasi sotilaan tapaan kiroten:
+
+-- No, kornetti, mitä tulimmaista minun sitten pitää tekemän?
+
+Jaakko nosti taas käden kunniantekoon ja vastasi:
+
+-- Pitäisi saada lähetti hautaamaan kuolleita ja auttamaan
+haavoitettuja.
+
+-- Ratsastakaa! sanoi kenraali vähän mietittyään. -- Ottakaa mukaanne
+torvensoittaja ja välskäri.
+
+-- Määräys?
+
+-- Tässä on. Ja kenraali kirjoitti, käyttäen nojanaan satulan kaarta,
+käskyn lyijykynällä.
+
+Jaakko sai mukaansa torvensoittajan ja välskärin tarpeellisine
+siteineen, valmistui neljännestunnissa ja ratsasti matkaansa
+Kaipiaisiin päin.
+
+Haavoittuneita hevosia ja sotamiehiä oli kummallakin puolen maantietä.
+Siellä täällä särkynyt kuormavaunu, pois viskattu patruunatasku,
+olkavyö tai katkennut säilä näyttivät, mistä voitettu joukko oli äsken
+kulkenut.
+
+Mutta Jaakko ei ehtinyt pitkälle, ennenkuin hän tapasi kasakoita.
+Silloin sai torvensoittaja tehdä tehtävänsä; mukaan otettu valkoinen
+lippu ilmoitti heidän asiansa. Käskykirje oli tarpeeton, sillä kasakat
+eivät osanneet lukea.
+
+He tyytyivät ottamaan aseet lähetiltä ja lähettämään hänet vartioituna
+joukkonsa päällikön luo, jonka Jaakko tapasi Utin länsipuolella. Se oli
+itse kenraali Michelson, joka äsken oli saapunut Savosta, ja hänellä
+oli mukanaan tulkkikin.
+
+Michelson oli hyvin hyvillä mielin saavutetusta voitosta, tarkasti
+lähetin valtakirjan, tarjosi hänelle ryypyn ja kysyi, miten kenraali
+Kaulbars voi.
+
+-- Hän on valmis ensi kerralla onnistumaan paremmin, vastasi kornetti
+topakasti.
+
+-- Hauskaa kuulla, nauroi kenraali. Myöntäkää kuitenkin, että hänelle
+eilen tarjottiin lämpimäisiä aamiaiseksi, päivälliseksi ja
+illalliseksi. Minulle kerrottiin, että teillä oli uljas mies
+rakuunainne joukossa. Hän oli vähällä valloittaa meidän keskimmäisen
+varustuksemme.
+
+-- Oli meillä montakin uljasta miestä, vastasi Jaakko, mutta itsekseen
+hän mutisi: Yrjö!
+
+-- Kas, tässä määräykseni varustusten luona olevalle kapteeni
+Lubomirskille. Teillä on lupa haudata kuolleenne, haavoitetut saatte
+sitoa kentällä, jonka jälkeen ne viedään vankeina Viipuriin.
+
+Kenraali ratsasti edelleen lopettamaan voittoaan, ja kornetti
+saatettiin Kaipiaisiin varustuksien luo, missä hänen yhä vartioituna
+sallittiin alkaa surullinen työnsä venäläisten sotamiesten, välskärien
+ja lisäksi kutsuttujen talonpoikien avulla, jotka jo olivat ryhtyneet
+korjaamaan lähinnä makaavia.
+
+Leveä hiekkaharjanne, missä nyt rautahevot puhkivat rauhallista
+höyryään, oli 16. päivänä heinäkuuta 1789 verinen näöltään. Tie oli jo
+raivattu puhtaaksi kaikesta, mikä saattoi estää sotajoukkojen marssia,
+mutta se oli tykistön syvälle uurtama, kun se siinä oli vaihdellut
+lämpimiä kohteliaisuuksia, ja paikoittain punertava kaatuneitten
+verestä. Molemmilla rinteillä sen sijaan oli kaikki niinkuin edellisenä
+päivänä -- hevosia ja miehiä, kuolleita, puolikuolleita, silvotuita,
+haavoitettuja -- kanervikko, katajapensaat, kuusenoksat, kannot ja
+kaatuneet puunrungot olivat osaksi luotien raatamia, osaksi niljakkaina
+hyytyneestä verestä; yksin kivien sammalkin näytti huokaavan ja
+vuotavan verta. Raskas sateensumu peitti seudun, korpit lentelivät
+ilmassa, kuolleitten yläpuolella, sudenjälkiä näkyi siellä täällä
+soisessa mudassa, ja pystyyn jääneestä puusta kuului harakan käheä
+nauru, jolla se pilkkasi tuota kurjuuden näyttämöä.
+
+Kuolleiden hautaaminen tapahtui yksinkertaisesti. Kaivettiin pitkät,
+yhteiset haudat ystäville ja vihollisille molemmille puolin harjua;
+venäläinen pooppa ja Valkealasta kutsuttu suomalainen pappi lukivat
+vuorotellen siunauksen näille haudan sovussa yhtyneille vihollisille.
+Sillä aikaa etsittiin vielä elossa olevia, jotka makasivat janosta
+nääntyvinä kostealla kankaalla. Jaakon välskäri, nuori mies nimeltä
+Bäck, oli varustuksesta saanut avukseen vanhan saksalaisen parturin.
+Heidän ahkerasti harjoittaessaan ammattiaan ratsasteli kornetti
+kanervikkoa pitkin toisen kaatuneen luota toisen luo. Siinä niitä
+makasi hajallaan mitä erilaisimmissa asennoissa, muutamat suoriksi
+ojentautuneina niin levollisina kuin olisivat yöuneen vaipuneet,
+toisten kasvot olivat tuskasta vääristyneinä, kädet raastamassa veristä
+ruohoa, pää tungettuna kosteaan sammalikkoon. Tuntematta taistelun
+vaiheita oli Jaakko alkanut etsimisensä itägötiläisten puolelta harjua.
+Kaatuneita oli siellä hajallaan lähes puolen penikulman alalla, niin
+että etsimiseen meni aikaa, ja aurinko lähestyi jo laskuaan, kun
+kornetti turhasta etsinnästä uupuneena tuli pohjoiselle rinteelle,
+missä helsingeläiset olivat, vaikka onnistumatta, koettaneet kiertää
+venäläisten varustuksia.
+
+Kaksi pitkää hautaa, joissa kummassakin oli tilaa sadoille vainajille,
+oli jo peitetty umpeen. Jaakon uskollinen sydän oli jähmettyä kauhusta,
+kun hän ajatteli tulleensa liian myöhään, niin myöhään, että nuo synkät
+hiekkaläjät jo kattoivat kaiken sen, mitä hänellä tässä maailmassa oli
+kalleinta ja rakkainta. Mutta vielä oli korjaamatta hävityksen
+viimeinen sato lujimman varustuksen sivulta ja takaa. Siellä oli
+viimeinen hauta jo saanut asukkaansa, lapiot viskoivat kiviä ja maata
+noitten kalpeitten vainajain peitteeksi, joita äiti tai puoliso ei enää
+koskaan ollut näkevä. Jaakko oli menettänyt viimeisenkin jäännöksen
+suomalaisen kärsivällistä, juroa tyyneyttä; hän ei enää ollut entinen
+Jaakko, hän syöksyi kuin raivopäinen kummastelevia työntekijöitä
+vastaan, tempasi lapiot heiltä käsistä ja heittäytyi suin päin puoleksi
+täytettyyn hautaan, tallaten siinä makaavia vainajia. Missä hän näki
+käsivarren, missä jalan, missä rikkiammutun pään: hän etsi tuttua
+univormua, muistamatta, että jos siitä jotakin olisikin ollut jäljellä,
+se jo yöllä olisi joutunut ryöstäjien saaliiksi. Hän nosteli hiekasta
+noita puolialastomia, surullisia jäännöksiä, peläten ja toivoen vihdoin
+löytävänsä rakkaat kasvot, mutta turhaan; hän saattoi tuskin enää
+erottaa ystävää vihollisesta.
+
+-- Työntäkää syrjään tuo hullu mies tai haudatkaa hänet muiden mukana!
+käski malttamattomana venäläinen aliupseeri.
+
+Väsyneinä ja hurjina haudankaivajantoimestaan tottelivat sotamiehet
+jälkimmäistä kehoitusta. Lapiot alkoivat taaskin liikkua, hiekkaläjä
+toisensa jälkeen putosi Jaakon selkään, mutta hän sitä tuskin huomasi,
+hän oli löytänyt käsivarren, jossa oli punainen naarmu kyynärpään
+alapuolella ja hienompi käsi kuin tavallisen sotamiehen. Se käsi täytyi
+hänen tutkia. Hän kumartui ja nosti ylös nuoren sotilaan raskaan,
+hengettömän ruumiin, joka jo oli ollut puoleksi maan peittämä, ja sitä
+taakkaansa kantaen ponnisteli hän, joka itse jo oli vähällä joutua
+haudatuksi, ylös elävien ilmoille.
+
+Siellä kohtasi häntä vastustus ja vihaiset sanat. Pitikö antaa hullun
+miehen riistää kuollut haudastaan? Hurja sotilasluonne kuohahti;
+kymmenkunta kättä tarttui Jaakkoon ja aikomuksena oli ilmeisesti
+heittää hänet saaliineen takaisin hautaan, jota hän niin julkeasti oli
+häväissyt.
+
+Jaakon onneksi muuan upseeri saapui varustuksesta paikalle tuona
+arveluttavana hetkenä. Lähetti sai näyttää valtakirjansa, ja upseeri
+kutsutti Jaakon pyynnöstä välskärin tutkimaan kuollutta.
+
+Veri ja hiekka tekivät tuntemattomiksi nuorukaisen surkeat jäännökset,
+nuorukaisen, joka vielä eilen oli säteillyt nuoruutta ja elinvoimaa.
+Mutta Jaakko oli tuntenut hänet; se oli hänen poikansa, hänen
+ystävänsä, hänen kaikkensa, se oli Yrjö Ros.
+
+-- Kuollut on, sanoi välskäri hätäisesti tutkittuaan ruumista ja
+naurahti samalla halveksivasti, kun muuta oli saatettu edes
+ajatellakaan.
+
+-- Samapa se, sanoi Jaakko yhtä halveksivasti, vaikka kaikki veri hänen
+suonistaan syöksyi sydämeen. -- Hän on suomalainen upseeri; minä pyydän
+kenraalin käskyn mukaan saada itse haudata hänet.
+
+Sitä ei voitu häneltä kieltää. Mutta sen sijaan, että hän, niinkuin
+ympärillä seisovat odottivat, olisi heti osoittanut maanmiehelleen
+viimeisen palveluksen, hankki hän talonpoikaisrattaat ja vei haudasta
+saamansa saaliin kylätietä syrjäiseen metsätorppaan Valkealaan,
+penikulman päähän taistelukentältä. Välskäri Bäck ja torvensoittaja
+seurasivat velvollisuutensa mukaisesti kornettia.
+
+-- Nyt -- sanoi Jaakko jurosti nauraen, kun kuollut oli pantu vuoteelle
+ja torpparin vaimo oli huolellisesti pessyt ruumiin puhtaaksi -- nyt
+olemme pettäneet ryssät. He olivat haudata hänet, ja kas, nyt he eivät
+edes saa viedä häntä vankinaan Viipuriin! Hän on heille liian viisas,
+hän on pettänyt heidät kuin mies, tuo kunnon poika.
+
+-- Mitä tarkoitatte, kornetti? kysyi välskäri, alkaen luulla, että
+hänen kumppaninsa oli surun ja ponnistuksen johdosta menettänyt
+järkensä.
+
+-- Mitäkö minä tarkoitan? Minä tarkoitan, että Yrjö tahallaan tekeytyi
+kuolleeksi, pettääkseen vihollisen.
+
+-- Sitä minä epäilen, sanoi välskäri säälivästi.
+
+-- Kylläpä kuuluu, hyvä Bäck, miten vähän te tunnette Yrjö Rosia. Hän
+oli seitsemän- tai kahdeksanvuotias poikanulikka, kun hän kerran sai
+osakseen sen harvinaisen ilon, että pääsi Salmelan kanssa nuotalle
+Pyhäjärvelle. Tiellä hän sai lasipalasen paljaaseen jalkaansa, mutta
+luuletteko hänen palanneen kotiin? Ei, puolen päivää hän astui lasipala
+jalassa, eikä antanut sitä kenenkään huomata, jottei häntä olisi
+lähetetty pois kotiin. Se poika sietää jotakin; ei hän kuollut ole, hän
+on vain olevinaan kuollut. Mutta jopa on aika sitoa hänen haavansa.
+
+-- Se on tuskin tarpeen. Eiväthän ne vuodakaan enää.
+
+-- Mitä te sanotte, Bäck? Eivätkö vuoda? Sepä kummallista; täytyyhän
+niiden vuotaa. Tutkikaamme tarkemmin. Sapelinhaava vasemmassa
+käsivarressa. Se on joutava naarmu. Painetinpistos vasemmassa
+olkapäässä. Se on luiskahtanut syrjään olkaimesta. Ei kissakaan kuolisi
+moisesta piirrosta. Ei, hän luulee vielä olevansa vihollisen kynsissä
+ja on olevinaan kuollut. Mutta miksi hän oli niin verinen, kun pää ja
+rinta ovat ihan vahingoittumattomat?
+
+-- Veri on juossut tuosta vasemmasta korvasta. Hän on saanut
+kuolettavan iskun jostakin tylsästä aseesta, luultavasti pyssynperästä.
+Aivot ovat musertuneet, kaikki on lopussa.
+
+-- Menkää metsään pyssynperinenne! tiuskasi kornetti kiivastuen ja
+kuitenkin vavisten. -- Paitsi pientä korvanjuuressa olevaa naarmua, ei
+päässä ole haavan merkkiäkään. Luuletteko puhaltamalla saatavan
+kuoliaaksi niin ripeätä poikaa? Minä olen nähnyt hänen putoavan
+kahdentoista jalan korkeudelta kivikkoon, ja neljännestunnin kuluttua
+hän jo lateli koreuksia neitoselle.
+
+-- Minä en todellakaan löydä ainoatakaan mustelmaa, virkkoi välskäri
+kummastuneena, kun hän oli tarkemmin tutkinut ruumista.
+
+-- Enkö sitä jo sanonut? Katsokaahan häntä; näyttääkö hän kuolleelta!
+Oletteko, Bäck, koskaan nähnyt kauniimpaa poikaa nukkumassa? Hänkö
+olisi kuollut! Vielähän hän on ihan lämmin!
+
+Vastaamatta mitään välskäri jatkoi yhä kummastuneempana tutkimustaan.
+Hän oli löytävinään heikon, tuskin huomattavan elinlämmön-jäännöksen
+sydämen tienoilta. Hän piti kuolleen nuorukaisen kättä tulta vasten, ja
+sormet näyttivät vielä vaaleanpunaisilta, puoleksi läpinäkyviltä, eikä
+tuhkanharmailta, mikä osoittaa veren jähmettyneen ja kuoleman varmaan
+tulleen. Sydämen tykintää ja hengitystä ei ollut nimeksikään, mutta kun
+torpparin vaimo etsi mökissä harvinaisen korukalun, särkyneen
+pellinpalasen, ja sitä pidettiin kuolleen suun edessä, syntyi lasiin
+hienon hienoa sumua.
+
+-- Hän elää! huudahti nuori välskäri iloisen hämmästyneenä.
+
+-- No, enkö sitä sanonut! Mitäpä hän muuta kuin eläisi, yhtyi hänen
+sanoihinsa kornetti, tällä kertaa vähän tapaillen sanoja.
+
+Oikea suomalainen ei pelästy, ennenkuin vaara on ohitse, mutta silloin
+sattuu, että hän äkkiä joutuu aivan ymmälleen. Kun nuo sanat oli
+lausuttu, oli myöskin lopussa kornetti vanhuksen rohkeus. Maailma
+musteni hänen silmissään voimat pettivät, ja hän vaipui tainnoksiin
+Valkealan torpan lattialaudoille.
+
+
+
+
+15. KYSYMYKSIÄ JA PAKO.
+
+
+Sillä aikaa kuin Stedingk 21. päivänä huhtikuuta voitti venäläiset
+Parkunmäellä, jatkui sota Kymen rannoilla marssein ja pikku kahakoin
+ilman mitään ratkaisevaa päätöstä. Noin neljä viikkoa oli kulunut
+Kaipiaisten taistelusta, kun keskipaikkeilla elokuuta saamme aihetta
+palata Yöjärven kartanoon uudestaan tutustumaan niihin merkillisiin
+henkilöihin, jotka tässä kertomuksessa ovat esiintyneet jättiläisenä,
+prinsessana, lohikäärmeenä ja velhona.
+
+Viimeksi mainittu, joka on tunnettu nimellä Ekströmer, oli
+tuontuostakin käynyt Yöjärvellä, saadakseen varman tiedon niiden
+pyrintöjen menestymisestä, joiden avulla hän koetti saada ennalleen
+linnan onnettoman prinsessan kuulon ja puhelahjan. Kokeneena lääkärinä
+hän oli, paitsi korvataudin suoranaista käsittelyä puhdistavin ja
+virkistävin lääkkein määrännyt vahvistavia kylpyjä, huolellisen
+ravintojärjestyksen, lepoa, valoa, vapautta ja melkein äänetöntä
+hiljaisuutta sairaan lähistöön. Hurja kapteeni oli odottamattoman
+taipuvasti tyytynyt näihin toimenpiteisiin. Päästyään kerran siitä
+sietämättömästä epäilyksestä, että Vernan mykkyys muka olisi ollut vain
+teeskenneltyä, oli hänen lastaan kohtaan tuntema rakkautensa, mikä side
+yksin liitti hänet elämään, jälleen herännyt yhtä liioiteltuna kuin
+ennen hänen mustasukkainen epäilyksensä. Nyt kadehti hän Rebekkaa,
+palvelijoita ja kaikkea, mikä oli hänen isällisten huoltensa esineen
+ympärillä. Hän olisi saattanut ampua jokaisen varomattoman, joka
+uskalsi Vernan lähistöllä saada aikaan vähintäkään melua tai edes
+lausua sanankaan muuten kuin kuiskaamalla. Verna oli saava osakseen
+ainoastaan hymyilevää hyvyyttä ja äänetöntä ystävyyttä; kaikki hänen
+toiveensa oli täytettävä, paitsi yhtä ainoata: hän ei saanut poistua
+talosta eikä saanut vastaanottaa vieraita. Mahdollisimman huolellisesti
+hoidettiin Vernan lemmikkejä, ruusuja. Ramström, joka muitten
+virkojensa ohella myöskin oli taitava puutarhuri, lähetettiin
+valloittamaan Yöjärvelle kaikki, mitä Suomessa tai Tukholmassa oli
+tällä kukkaviljelyksen alalla harvinaisinta ja kalleinta. Yksin
+Pietaristakin saapui -- ei tiedetty, miten -- ruusujen lukuisan suvun
+komeimpia lajeja. Puutarha kasvihuoneineen oli kauniimmassa puvussa
+kuin milloinkaan ennen, ja Verna olisi elänyt nuoren elämänsä
+huolettominta, onnellisinta aikaa, jos hän olisi voinut poistaa
+mielestään erään kesäkuun aamun muiston, joka oli tullut hänen
+olemassaolonsa käännekohdaksi.
+
+Kesä oli epävakainen, vuoroittain sateinen, kirkas ja lämmin. Kaikki
+kauniit aamut ja suloiset illat Verna vietti puutarhassa yksin
+ruusujensa seurassa, päässä pehmeä silkkihuivi suojelemassa korvia
+tuulelta. Hienot, etelämaiset ruusulajit olivat jo ammoin lakanneet
+kukkimasta, mutta pohjoisempi _centifolia_ kasvoi yhä suuria,
+tummanpunaisia kukkia, vieläpä umppujakin, levittäen tuoksuaan yli koko
+puutarhan. Luonnollinen myötätunto veti nuorta tyttöä umppujen puoleen,
+vielä kehittymättömän, toivorikkaan, paljon lupaavan kukkalapsen
+puoleen, joka oli niin kaunis viattomuudessaan, niin hurmaava
+onnellisessa ikuisen kesän uskossa. Nämä umput olisivat, jos vain
+vuodenaika niiden antaisi elää ja kukoistaa, vielä näkevät alkavan
+syksyn, mutta sitä ne eivät tienneet, sitä ne eivät ajatelleet. Ne
+olivat lapsia, ne uskoivat loputtomaan tulevaisuuteen; mitäpä niihin
+koski lähestyvä syksy?
+
+Ruusujen tuoksu on kuuron soittoa. Hengittäessään tuota kauneuden ja
+nuoruuden ihanaa tuoksua tunsi Verna luonnon suuren sopusoinnun
+tulvivan näkymättömistä porteista hänen suljettuun sieluunsa. Silmä
+tuli hänen korvakseen ja tuoksut säveliksi. Hän puhui noille
+luonnonlapsille kuulumattomin sanoin, ja ne vastasivat hänelle
+äänettömin lauluin. Hän sanoi heille rakastavansa heitä, ja he
+vakuuttivat myöskin rakastavansa häntä. Mitäpä muuta hän tarvitsi? Eikö
+hän ollut onnellinen ja rikas kuin nuo rakastetut kukanumput? Eikö
+kaikki ollut kuin ennen? Eikö orjatar Verna taas ollut muuttunut kevään
+Vernaksi?
+
+Ei, ei kaikki ollut niinkuin ennen; jotakin oli muuttunut sen
+ihmeellisen kauniin ja kuitenkin hirveän aamun jälkeen, jolloin vieras
+ensi kerran tuli kuin tuntematon lintu Vernan ruusupuistoon. Hän oli
+ennenkin nähnyt huulien liikkuvan ja ihmiskasvoissa huomannut eri
+ilmeitä, mutta ei koskaan siten kuin sinä aamuna. Niissä huulissa ja
+niissä kasvoissa oli jotakin, mitä hän ei ymmärtänyt. Miksei hän
+koettanut kuten muut selittää ajatuksiaan merkkipuheen avulla? Mikä
+kummastutti vierasta, kun Verna ei ymmärtänyt häntä? Näkyihän
+kyyneleitäkin hänen silmissään, niinkuin olisi hänet jokin rakas toive
+pettänyt. Miksi vierasta se näytti surettavan, ettei Verna osannut
+liikuttaa huuliaan niinkuin hän? Mitä hän odotti? Mitä hän kaipasi?
+Eihän kukaan muu ollut ennen odottanut eikä kaivannut mitään häneltä.
+Puuttuiko häneltä sitten mitään? Ja jos niin olikin, _mitä_ häneltä
+sitten puuttui?
+
+Hän vaipui syviin ajatuksiin. Tuo tuntematon _jokin_ teki hänet
+levottomaksi. Hän koetti miettiä, missä hän oli toisenlainen kuin muut.
+Olihan hän luotu samanlaiseksi kuin hekin. Saattoihan hän liikkua,
+nähdä, tuntea, itkeä ja nauraa niinkuin muutkin ihmiset. Eikä hän ollut
+aivan ilman tietojakaan. Tuhattaituri Ramström, joka rakasti musiikkia
+ja puhalsi huilua, oli opettanut hänet soittamaan kitaraa. Rebekka oli
+opettanut hänet lukemaan, mutta ei kirjoittamaan siitä yksinkertaisesta
+syystä, ettei hän sitä osannut itsekään. Isä, joka ei uskonut mihinkään
+uskontoon, oli antanut hänelle Fantin uudet yleisen historian luennot,
+Rousseaun _Emilen_, muutamia matkakertomuksia ja -- Lidnerin runoelman
+"Viimeinen tuomio". Ne olivat käsittämättömiä arvoituksia kuuromykälle
+lapselle. Mutta Rebekka oli antanut hänelle Raamatun; sitä hän luki
+mieluimmin ja ymmärsikin siitä milloin jonkin kertomuksen, milloin
+jonkin kohdan, jossa puhuttiin Jumalan äärettömästä rakkaudesta.
+_Puhumisen_ taidon hän luuli ymmärtävänsä, sehän oli vain huulien
+liikuttamista erikoisella tavalla tai merkkien tekemistä käsillä.
+Koira, linnut, puut, ruusut, puro, ukkospilvi, kaikki nekin osasivat
+puhua; sen hän arvasi niiden liikkeistä, ja hän ymmärsi niiden kielen.
+Mutta _ääni, laulu, sävel_, mitähän niillä tarkoitettiin? Olikohan
+sekin jotakin, jota hän saattoi nähdä, haistaa tai ottaa käteensä? Hän
+päätti kysyä.
+
+Eräänä päivänä Rebekka tapasi hänet miettimästä Raamattunsa ensimmäistä
+sivua, ja hänen hämmästyksekseen kysyi tyttö:
+
+-- Mitä merkitsee se, että Jumala _sanoi_: tulkoon valkeus? Liikuttiko
+Jumala huuliaan vai tekikö hän merkkejä käsillään?
+
+-- Jumala _ajatteli_ -- Rebekka vastasi nopeasti -- ja se oli sama kuin
+Jumala _sanoi_.
+
+-- Onko sitten _ajatteleminen_ samaa kuin sanominen? Kuinka sinä
+ymmärrät minun ajatukseni, ellen minä niitä merkeillä ilmaise.
+
+Rebekka ei osannut vastata.
+
+-- Tässä on kolmannessa luvussa -- Verna jatkoi -- että ihmiset
+_kuulivat_ Jumalan _äänen_ käyskentelevän puutarhassa. Näkivätkö he
+äänen ja saattoiko ääni astuskella? Oliko ääni eläin?
+
+-- He näkivät puutarhan puiden kumartavan Luojalleen ja ymmärsivät
+silloin, että se oli Jumalan ääni, vastasi Rebekka hämillään,
+keksimättä äkkiä selvempää selitystä.
+
+Vernasta se oli hyvin uskottavaa, mutta hän pudisti tyytymättömänä
+mustakiharaista pikku päätään.
+
+-- Jotakin sinä salaat minulta, hän sanoi. Miksi teet merkkejä minulle,
+mutta et isälle? Kaikki muut ymmärtävät sinua, kun liikutat huuliasi,
+mutta minua he eivät ymmärrä ilman käsien apua. Eräs ei ymmärtänyt
+käsieni liikkeitäkään.
+
+-- Isäsi lähtee pois ja tahtoo sanoa sinulle jäähyväiset, vastasi
+Rebekka, päästäkseen vaarallisesta puheenaiheesta.
+
+Kapteeni oli viime päivinä saanut jonkin huolettavan tiedon. Hän ei
+uskaltanut maata öisin, hän poltti koko joukon papereita ja näytti
+valmistautuvan pitkänlaiselle matkalle. Hän odotti maltittomasti
+tohtori Ekströmeriä, mutta häntä ei kuulunut.
+
+Kun Verna astui isänsä huoneeseen, oli isä lataamassa pistoolejaan, ja
+kun se näytti pelästyttävän Vernaa, kätki hän kiireesti aseet vyöhönsä.
+
+-- Ei se mitään ole, selitti hän, ainahan täytyy olla aseita ryövärien
+varalta mukana. Lapsi ... rakastatko minua?
+
+Orjatar Verna seisoi kädet ristissä ja maahan katsoen pelättävän miehen
+edessä, jonka näkeminen ei ollut koskaan voinut herättää hänessä muita
+tunteita kuin vavistusta.
+
+-- Lapsi, rakastatko minua? kysyi hän toistamiseen kiivaasti, liikkein,
+joissa oli hänen luonteensa hurjuutta.
+
+Mutta epäilemättä hän muisti samassa, miten tohtori ankarasti oli
+määrännyt, että sairaan piti saada osakseen lempeää levollisuutta,
+sillä hän hillitsi mielensä ja pyysi viitaten häntä istuutumaan
+viereensä sohvalle -- jota kunniaa hän ei ollut koskaan ennen
+osoittanut ainoalle lapselleen.
+
+-- Voi sattua, että minä lähden pois joksikin ajaksi, hän jatkoi tehden
+merkkejä niin lempeästi kuin saattoi. -- Minä tahtoisin mieluimmin
+viedä sinut kanssani, mutta sinun pitää hoitaa terveyttäsi. Älä
+ajattele Ekströmeriä; minä kyllä lupasin sinut hänelle, mutta
+ainoastaan kannustaakseni häntä tekemään sinut terveeksi. Semmoisia
+ovat lääkärit ja semmoisia ovat kaikki ihmiset; maksutta he eivät
+koskaan tee hyvää työtä. Sinä et saa rakastaa ketään muuta kuin
+minua ... ymmärrätkö? Et koskaan ketään muuta kuin minua ... isääsi,
+suojelijaasi, joka on sinulle kaikki kaikessa!
+
+Ja taaskin hurjistuivat mustan miehen kasvot, mutta jälleen hän
+hillitsi itsensä ja jatkoi, tytön istuessa vastaamatta ja vavisten
+hänen vieressään.
+
+-- Tarvitsenhan minä rahtusen rakkautta, yhden ainoan olennon, joka
+rakastaa minua valehtelematta. Älä vastaa, että onhan minulla Kaaro!
+Niin, Kaaro ei petä minua, mutta suo minulle vähän enemmän kuin on
+koiran rakkaus! Sinun pitää rakastaa minua, sinun, ei minulla ole
+ketään muuta. Jos sinä et rakasta minua, lapsi, niin minä surmaan
+sinut ... sinut ja itseni! Miksikä et rakastaisi minua? Vai rakastatko
+häntä ... häntä ... Sundhagenia? Vastaa, rakastatko häntä?
+
+Lausuessaan tuon vihatun nimen, joka häneltä tuli päässeeksi vastoin
+hänen tahtoaan, kapteeni hypähti kaikista hyvistä päätöksistään
+huolimatta pystyyn vihan vimmassa, otti lujasti kiinni tyttärensä
+molemmista käsistä ja katsoa tuijotti häneen mustilla, palavilla
+silmillään kuin tahtoen tulisoihduin valaista hänen sielunsa salattuja
+syvyyksiä. Mutta nähdessään hänen kauhusta kalpenevan hän muisti vielä
+kerran lääkärin määräykset, löi otsaansa, soitti rajusti ja käski
+sisään tulevan Rebekan viedä pois tytön.
+
+-- Joko nyt taas tuossa pahoine tuulinenne peloitatte lasta? torui
+emännöitsijä äreästi. Katsokaa tuota raukkaa, onhan hän enemmän kuollut
+kuin elävä. Mitä tohtori nyt sanoo? Mitäpä auttaa aamusta iltaan
+laastaroiminen ja lääkitseminen, varpaillaan astuminen kissan tavoin ja
+onnettomalle lapselle mieliksi oleminen, kun hänen oma isänsä repii
+rikki kaikki, mitä muut vaivoin ovat saaneet rakennetuksi! Te olette
+sairas, kapteeni, käykää nyt heti paikalla nukkumaan. Ja moista
+kurjuutta pitää tässä kärsiä vuodesta vuoteen!
+
+-- Ymmärränkö minä tuommoisia arkoja höpelöitä! vastasi kapteeni
+huomattavasti hämillään. -- Mene tiehesi!
+
+-- Niin, kyllä minä menen; mutta jos ette ole järjellisemmin, niin
+menenkin kokonaan. En minä kauemmin kestä tämmöistä elämää.
+
+Jättiläinen, joka oli jälleen muuttunut lapseksi, heittäytyi mitään
+vastaamatta väsyneenä sohvalle. Rebekka koetti kaikin mahdollisin
+tavoin rauhoittaa suojattiaan, vei hänet puutarhaan, näytti hänelle
+äsken puhjenneen ruusun ja antoi hänen juoda vettä purosta. Verna pysyi
+hiljaisena, mutta oli väsynyt ja ajatuksiin vaipunut. Hänen tilassaan
+oli odotettavissa taudinkäänne, jota ei kukaan osannut edeltäkäsin
+arvata.
+
+Seuraavana aamuna oli kapteeni poissa. Ei ollut lainkaan tavatonta,
+että hän ratsasti pois öiseen aikaan, mutta tällä kertaa huomasi
+Rebekan tottunut silmä, että myöskin matkalaukku sekä muutamia alus- ja
+pitovaatteita, joita hänen isäntänsä ei muuten ottanut yöllisille
+retkilleen, oli poissa.
+
+Puolenpäivän aikoina selvisi tuo nopea lähtö odottamattomalla tavalla.
+Joukko ratsumiehiä lähestyi taloa ja asetti vartijoita kaikille
+porteille. Huomattiin, että joukossa oli nimismies Kallio, muassaan
+aliupseeri ynnä kuusi henkirakuunaa, jotka piirittivät Yöjärven.
+
+Kruunun mahtava käskynhaltija vaati sisäänpääsyä kuninkaan nimessä, ja
+vastaansanomatta häntä toteltiinkin. Tarkka tutkimus toimitettiin
+kaikissa huoneissa, nurkissa ja piilopaikoissa, ja kun talon herraa ei
+löydetty, otettiin ensin takavarikkoon kaikki hänen paperinsa, ja
+sitten nimismies ryhtyi majoittamaan väkeään taloon epämääräiseksi
+ajaksi odottamaan isännän palaamista.
+
+Tuona pulmallisena hetkenä saapui tohtori Ekströmer palvelijoineen
+ratsastaen mukavaa tasakäyntiä pitkin rannan kapeata polkua.
+
+Portilla Rebekka otti hänet vastaan helpotuksesta huoahtaen.
+
+-- Kuinka täällä jaksetaan? huusi tohtori hänelle jo kaukaa.
+Toivoakseni nuori äänetön ystäväni voi hyvin ja hänen oivallinen isänsä
+on kohtalaisen hullu, minkä enempää ei ole kohtuullista odottaakaan.
+Tahdotteko olla niin rakastettava, että tuotte tuopin sokerijuomaanne,
+mutta hyvin kylmänä; onpa tämä oikein janoa tuottava tie, minä esitän
+sen kollegium medicumille pettämättömänä keinona huonoa ruoansulatusta
+vastaan. Mutta mitä näenkään? Sodanjumalan poika tämän hulluuden
+rauhoitetun majan ovella. Eihän vain urhoollinen Pyhä Yrjänä ritarini
+liene uudestaan ryhtynyt ryntäämään tähän lumottuun linnaan?
+
+Rebekka kiirehti pelastamaan hänet nopeasti siitä erehdyksestä ja
+kertoi uhkuvassa puhetulvassa kapteenin lähdön ja kruunun lähettilästen
+epäilyttävän tulon. Tohtori unohti sokerijuomansa, hänen oppinut
+otsansa vetäytyi yhtä synkkiin ryppyihin kuin jalansahauksen edellä, ja
+hän lähti suoraan kruunun nimismiehen luo saamaan tarpeellisia tietoja.
+Vastaus poisti kaikki epäilykset siitä, mikä oli ylhäisen kruunun
+Yöjärvelle tulon tarkoituksena. Kapteeni Mörkiä syytettiin salaisista
+vehkeilyistä ja edellisen vuoden salaliiton osallisuudesta. Hänen oli
+onnistunut päästä pakoon, häntä ajettiin parhaillaan takaa ja
+tahdottiin vartioida taloa, koska hän ehkä uskaltaisi palata sinne.
+
+-- No -- huudahti tohtori -- niin hulluksi minä häntä en kuitenkaan
+luullut! Mutta kuinka on saatu vihiä moisesta konnuudesta? Minä luulin
+Anjalan asian jo olevan menneen talven lunta.
+
+-- Minä sain osoituksen kornetti Peuralta, joka tuli päämajaan hakemaan
+lääkäriä eräälle haavoittuneelle. Joen rannalla oleva kivi oli hänen ja
+vihollisen välisen salaisen kirjeenvaihdon piilopaikkana. Minä
+ratsastin Vilppulaan, löysin kiven ja sen alta majuri Klickille
+osoitetun kirjeen, tiedättehän, hänelle, joka pakeni Venäjän puolelle.
+Yöt ovat nyt pimeitä, me vartioimme paikkaa ja saimme kiinni erään
+veitikan, joka souti Venäjän puolelta sinne hakemaan kirjettä. Kirje
+oli kapteeni Mörkiltä.
+
+-- Hm ... vai niin, vai niin. Mutta kukapa olisi Pumponiuksesta
+uskonut, että hän on niin viekas veitikka, moisesta sarvikuonosta?
+Onnittelen häntä ja teitä, hyvä nimismies, virkaylennys on kyseessä. Te
+puhuitte jotakin haavoittuneesta. Eihän se liene vain ollut luutnantti
+Ros. Missä Petronius näyttää puupäätään, sieltä on harvoin se reipas
+poikakaan kaukana.
+
+-- Sitä minä en tiedä. Rosko? Minä muistelen kuulleeni, että eräs Ros
+on kaatunut Kaipiaisissa.
+
+-- Hänkö, lempo soikoon! huudahti tohtori, osoittaen niin paljon
+inhimillistä osanottavaisuutta kuin sodan jokapäiväisiltä verisanomilta
+vielä oli jäänyt jäljelle. -- Sanokaa joku Grönros tahi Rosengren.
+Semmoista kanuunanruokaa on meillä yltä kyllä Ruotsin armeijassa. Mutta
+Rosko? Menkää männikköön! Jo neljä viikkoa on pyhä Yrjänä-ritarini
+ollut seikkailuilla. Eikä mitään päiväilmoitusta... Hm, siinä nyt ovat
+seuraukset siitä hänen majesteettinsa armollisesta tavasta, että hän
+ilmoittaa yleisölle pelkkiä voittoja. Mutta Rosista, kun on puhe ...
+täällä on nuori neito, joka ei ole salaisissa tekemisissä minkään muun
+vihollisen kuin rokon jälkijoukkojen kanssa. Minä pyydän, ettei häntä
+häirittäisi.
+
+-- Olen käskettävissänne, herra tohtori, vastasi kruunun innokas
+asiamies, kumartaen niin vaikutusvaltaiselle henkilölle kuin hän tiesi
+tohtori Ekströmerin olevan, henkilölle, joka oli saanut kultarasian
+kuninkaalta.
+
+Tohtori meni sairaansa luo ja löysi hänet siinä tilassa, mikä oli
+seurannut isän käytöstä. Hän oli väsynyt, välinpitämätön ja tunteeton,
+sanalla sanoen, tilassa, mikä voi saattaa lääkärin epätoivoon.
+
+-- Matami! huusi tohtori.
+
+Rebekka tuli.
+
+-- Minun mieleeni johtuu jotakin. Oletteko ilmoittanut tytölle, mitä
+häneltä puuttuu? Tietääkö hän olevansa kuuro ja mykkä?
+
+-- Jumala varjelkoon, kuinka minä olisin sitä hänelle sanonut! Sehän
+hänellä on ollut lohdutuksena, ettei hän ole sitä tiennyt. Sentähden
+häntä juuri on pidetty erillään muista ihmisistä.
+
+-- Mutta nyt tahdon minä, että hänen pitää saada tietää se.
+
+-- Mitä ihmeitä? Tahdotteko, tohtori, tehdä lapsiraukan kahta vertaa
+onnettomammaksi kuin hän jo on?
+
+-- Myönnän kyllä, että vaara on tarjona, jos se _ei_ meille onnistu.
+Mutta onko meillä sitten valinnan varaa? Te ette sitä ymmärrä, mutta
+koetan selittää sen niin tarkkaan, että kananpoikasiennekin pitäisi
+se käsittää. Parannuskeino on valmistettu, tyttö on tullut
+tunteellisemmaksi ulkoa päin tulevia vaikutelmia kohtaan. Minä toivoin,
+että kaikki kävisi itsestään, että vaikutelmat leviäisivät muista
+hermosäikeistä kuulohermoon. Ettekö ole huomannut hänen alkavan
+aavistaa puutteellisuuttaan?
+
+-- Kyllä, Jumala paratkoon, kyllä hän on aavistanut ja viimeksi eilen.
+
+-- Hyvä. Nyt on tullut käännekohta, jota emme ole voineet edeltäpäin
+arvata. Koko tuo heikko hämähäkin verkko, jota sanotaan hermostoksi, on
+nyt ikäänkuin rampautunut, ja jos sitä jatkuu, saattaa tyttö vähitellen
+tulla aivan tylsämieliseksi. Meidän täytyy keksiä keino, joka varovasti
+elvyttää häntä ja samalla kääntää aivojen toiminnan suoraan
+kuulohermoon -- vai niin, se kaikki on ehkä latinaa teidän
+kananpoikasillenne. Samapa se, potilaan tulee tietää, ettei hän
+kuule ... se herättää hänet... ja se, että hän on jälleen saava
+kuulonsa, se luo häneen rohkeutta. Tänään on jo liian myöhäistä.
+Huomisaamuna varhain menemme Vernan kanssa puutarhaan, ja silloin sen
+pitää tapahtua, käyköön sitten syteen tai saveen.
+
+
+
+
+16. UUSI MAAILMA.
+
+
+Pohjoismaalainen, joka ei kauneimman kesän ajalla tiedä yöstä, näkee
+vasta elokuussa sen näyn, mikä etelämaissa nähdään joka päivä: pimeätä
+ja vehreyttä. Vasta siihen aikaan, jolloin kesä jo alkaa kuihtua
+syksyksi, on pohjoismaalaisen suotu nähdä luonnon kukoistuksen joka
+ilta kuolevan ja joka aamu jälleen heräävän uuteen nuoruuteen.
+Toukokuinen herääminen on kuin uusi aikakausi, jota on kauan edeltäpäin
+valmistettu ja joka pysyy kauan jälkeenpäinkin vuoden valoisana aikana.
+Elokuinen ylösnousemus on silmänräpäyksen kestävä ja haihtuva, nopeasti
+tuleva ja nopeasti katoava, mutta kuten edellinenkin sielua ja ruumista
+virvoittava.
+
+Sellaisena kauniina ja elähdyttävänä elokuun aamuna noin kello
+seitsemän tienoissa istui tohtori Ekströmer nuorine potilaineen
+vihreällä penkillä ruusupensasten luona, ja Rebekka, uskaltamatta
+jättää Vernaa näkyvistään, silitteli rautaharavalla hiekkakäytävää
+hänen lähellään. Aamun hiljainen länsituuli hengähteli pensaissa ja
+puissa; etäämpää puistosta kuului Ramströmin huilun ääni, kun hän
+koetti kaikin tavoin nauttia vapaudestaan isännän poissaollessa.
+
+Verna oli nukkunut levottomasti, hän oli väsynyt ja heikko, mutta
+aamuilma ja ruusujen suloinen tuoksu olivat synnyttäneet hänen
+silmiinsä loiston ja kasvoilleen punan, mitä ei edellisenä päivänä
+näkynyt. Tohtori katseli häntä melkein isällisen hellästi. Hän oli
+tunnustanut Yrjölle, että lääkäri tulee niiden sairaiden ystäväksi,
+jotka ottavat järkisyitä kuullakseen, ja sitä paremmaksi ystäväksi,
+mitä kovempaa taistelua voitto on vaatinut. Mutta tuskinpa hän aavisti
+ja tuskin tahtoi tunnustaa itselleenkään, että niin rikas viattomuus ja
+samalla suuri onnettomuus oli tällä kertaa odottamattomalla tavalla
+muuttanut hänen oman itsekkään poikamiehensydämensä. Lääkärin kohtalona
+on, että hän vähitellen kovettuu kaikkien hellien tunteitten
+vaikutuksia vastaan; se on hänelle elinehto, muutenhan hän ei kestäisi
+lakkaamatonta ihmiskurjuuden näkemistä. Mutta hänessäkin vaati
+kärsimyksen suunnattomuus toisinaan sydämen osanottavan hellyyden
+liikkeelle. Ekströmer kerskui olevansa itsekäs periaatteen kannalta;
+siinä hän pettyi, sillä hän oli itsekäs vain ammattinsa ja tottumuksen
+tähden. Tuona hetkenä hän kummakseen tunsi melkein pelkäävänsä.
+
+Hetkisen vaitiolon jälkeen hän otti taskustaan leikkikalun, jota nuoret
+siihen aikaan käyttivät, jonkinlaisen huuliharpun, jonka hieno
+teräsvieteri antoi kuuroillekin kuuluvan äänen, kun sen pani
+hampaittensa väliin ja näpäytti sitä. Hän koetti soitinta ikäänkuin
+leikillä, kuivasi sen huolellisesti ja antoi Vernalle. Verna teki
+hymyillen saman kokeen, kalpeni ja alkoi vavista.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? kysyi Rebekka merkkikielellä, ollen tällöin kuten
+aina muulloinkin tohtorin tulkkina.
+
+-- En tiedä, vastasi tyttö. Tuntui niin kummalliselta päässäni.
+
+-- Enkö ole aika pöllöpää? mutisi tohtori tyytymättömänä ja otti pois
+soittimen. -- Tämähän on oikea karttu; ei, ei mitään hevoslääkitystä!
+
+Hän alkoi kysellä ja laskea leikkiä Vernan ruusuista. Hän tahtoi tietää
+niiden sukulaisuussuhteita, ken oli niiden äiti, mitkä olivat
+sisaruksia tai serkuksia, olivatko kukkalapset aina olleet
+tottelevaisia, olivatko ne tarvinneet vitsaa, olivatko ne saaneet käydä
+koulua ja oppia _laulamaan_.
+
+Hän oli hyvin arvannut viimeisen sanan vaikutuksen, sillä Verna
+vakuutti uudelleen vilkastuneena hänelle eloisin liikkein, että ruusut
+osasivat laulaa oivallisesti ja todistukseksi pyysi hän tohtoria
+_haistamaan_ yhtä niistä.
+
+Kunnon tohtori tuli liikutetuksi melkein kyyneliin asti. Hän vei Vernan
+tuulelta suojassa olevaan paikkaan, otti -- taaskin ikäänkuin leikillä
+-- tiheän, pehmeän silkkihuivin, joka jo oli enemmän kuin seitsemän
+viikkoa ollut yöt päivät sidottuna tytön korvien suojaksi, ja tarkkasi
+jännittyneenä hänen kasvojaan, joissa jokainen tunne silmänräpäyksessä
+kuvastui.
+
+Ensi vaikutelma oli kylmän tunne. Se katosi, jättäen sijaa
+uteliaisuudelle, ilolle, ihmettelemiselle ja vihdoin hartaudelle.
+
+-- Minä _näen_ Jumalan äänen, hän sanoi merkkejä tehden ristissä käsin,
+niinkuin hänellä oli tapana, kun hän ajatteli hiljaista aamurukoustaan.
+
+-- Mitenkä sinä sen näet? kysyi Rebekka tohtorin käskystä.
+
+-- Minä näen sen "käyskentelevän puutarhassa". Puut ja ruusut
+kumartavat sille.
+
+-- Pane kiinni silmäsi!
+
+Verna sulki silmänsä, ja uusi kauhun sekainen ihmettely kuvastui hänen
+eloisista kasvoistaan.
+
+-- Minä näen sen kuitenkin! vastasi hän.
+
+-- Ei, sinä _kuulet_ sen! selitti Rebekka nyyhkien, kun Verna pitkän ja
+kummastuneen vaitiolon jälkeen avasi silmänsä.
+
+-- Kuulkaas nyt, hyvä matami -- kuiskasi tohtori Ekströmer, joka oli
+ainiaan käytännöllinen, vaikka hän tällä kertaa tunsikin tavatonta
+pehmeyttä sydämessään -- olkaa hyvä ja jättäkää tillittämiset!
+Mahdollisesti on toissapäiväinen tapaus jouduttanut paranemista eikä
+keskeyttänyt sitä, niinkuin pelkäsin. Onpa hyvin luultavaa, että tyttö
+kuulee Ramströmin huilunkin äänen tuolta etempää ja siis myös teidän
+hyvin sopimattomat nyyhkytyksenne. Mutta älkäämme hätäilkö. Sanokaa
+hänelle, että hän jälleen sulkisi silmänsä ja sitten sanoisi meille,
+vieläkö hän _näkee_ äänen.
+
+Verna totteli, ja tohtori sulki hyväillen hänen molemmat korvansa
+käsillään. Silloin ei Verna sanonut enää _näkevänsä_ mitään.
+
+Todistus oli vastustamaton. Se oli suurin voitto, minkä tohtori
+Ekströmer koskaan oli saavuttanut, voitto, josta Upsalan ja Turun
+oppineet tiedekunnat syystä kyllä saattoivat kadehtia häntä. Mutta
+huolimatta puhjeta äänekkääseen riemuun, kuten sydän ja ammattiylpeys
+häntä houkuttelivat tekemään, hän tyytyi viisaasti syleilemään
+onnetonta, jonka hän oli pelastanut, ja painamaan isällisen suutelon
+hänen puhtaalle otsalleen. Käskevä viittaus vaati Rebekan olemaan
+vaiti. Ei minkään karkean sanan, ei minkään epäsointuisen nyyhkytyksen
+pitänyt tuona merkitsevänä hetkenä loukata erittäin hienotuntoisia
+hermoja, jotka aina hennon lapsuuden päivistä lukien ensi kertaa
+havaitsivat äänen värähdyksiä ja jotka vähäinenkin varomattomuus
+saattoi nopeasti jälleen lamauttaa. Pyhä hiljaisuus -- pyhä sentähden,
+että silloin oli säilytettävä Kaikkivaltiaan armon tekemä ihme -- oli
+vielä jonkin aikaa ympäröivä pelastettua lasta, kunnes kuulohermo
+asteittain ja vähitellen oppi ponnistuksetta tajuamaan uudet
+vaikutelmat. Huivi sidottiin jälleen mitä huolellisimmin äsken
+auenneiden äänen porttien eteen; vähän aikaa takaperin vielä niin
+kovaosainen tyttö, joka ei aavistanut, että hän oli päässyt ihmiskunnan
+yhteyteen, vietiin hellästi ja huolehtien takaisin huoneeseensa, ja
+mitä ankarimpia käskyjä annettiin hänen hoitamisestaan, koska tohtorin
+vielä samana päivänä täytyi palata kenttäpalvelukseen.
+
+Tohtori Ekströmer oli vapaa-ajattelija, hän kuten muutkin; hänen
+aikakautensa uskoi ihmisyyteen, mutta hän tunsi toisinaan halua uskoa
+sitäpaitsi Jumalaan.
+
+-- Tiedättekö mitä? hän sanoi Rebekalle, kun hän oli hyvän päivällisen
+syötyään valmis nousemaan satulaan. Jumala ei todellakaan varsin
+tarkoin valitse välikappaleitaan, kun hän tahtoo tehdä hyvän työn.
+Olisinpa antanut kultarasiani, jos ensimmäiset äänet, jotka tyttö
+kuuli, olisivat olleet äidin sanoja, leivosen liverrystä tai uskollisen
+sulhon iloista ihastusta; ja nyt hän ensiksi kuuli Ramström-vanhuksen
+viheliäisen huilun äännähdyksiä ja teidän nyyhkytyksenne, jotka eivät
+suinkaan musiikkia olleet. Myöntäkää, että se oli vahinko. Mutta niinpä
+onkin sen sijaan koko tyttö hieno romanssi. Se on harvinaista meidän
+päivinämme, kun naispaimenet ovat lakanneet lampaita kaitsemasta. Jos
+mieli saada meidän aikanamme säilymään edes vähänkään todellista
+luontoa, niin täytyy joutua suljetuksi viideksitoista vuodeksi
+kammioonsa, lohikäärmeen ollessa vartijana ja jättiläisen kurinpitäjänä
+ja velhon vihdoin tullessa pelastajaksi. Niin, jos olisi siitäkään
+apua... Ai, tuhat tulimmaista, nythän _minä_ olenkin voittanut Cecile
+Almsköldin hansikkaan! Nöyrimmät kiitokset; jos on tarkoitus käden
+seurata hansikkaan mukana, luovun minä kaikesta... Jääkää hyvästi,
+matami, pitäkää hyvää huolta tytöstä! Yrjö-raukka ... hän on kaikki
+menettänyt ... ehkäpä henkensäkin!
+
+Ja tohtori ratsasti pois hyräillen iloista laulua, haihduttaakseen
+viimeiset hansikasten ja ihmiskohtaloiden ajatukset.
+
+Päiviä kului. Vartijat siirrettiin pois talosta, kun oli saatu varma
+tieto, että kapteeni Mörkin oli onnistunut paeta Venäjän puolelle.
+Rebekka jäi yksin hoidettavansa, Ramströmin ja palvelijain kanssa. Sade
+ja myrsky ennustivat syksyä. Kuusien varjot kävivät pitemmiksi ja
+tihenivät, metsien polkuja astui yhä harvemmin matkamiehen jalka tai
+tallasi ratsun kavio. Yöjärven kartano muuttui hiljaiseksi ja
+yksinäiseksi.
+
+Mutta hiljaisuus ja yksinäisyys oli se äidillinen yö, josta Vernan uusi
+maailma oli kirkastuva päiväksi. Odottamaton ja ihmeellinen menestys,
+joka oli seurannut tohtori Ekströmerin parannustapaa, oli saattanut
+Rebekan kunnioittamaan lääkintätaitoa. Eipä kissa olisi voinut
+uskollisemmin vartioida hiirenkoloa kuin Rebekka vartioi haltuunsa
+uskottua aarretta. Määräyksiä noudatettiin tarkoin. Joka päivä
+päästettiin siteet korvilta vähäksi aikaa, kunakin päivänä
+neljännestuntia kauemmaksi kuin edellisenä. Ei mitään sanoja,
+ainoastaan hiljaista musiikkia. Ramström kutsuttiin paikalle, hän
+viritti ääneti kitaran ja soittaa näpäytteli vienon sävelmän, antaen
+Vernan soittaa jäljestä. Hän kummastui suuresti huomatessaan kielillä
+olevan toisenkin ominaisuuden kuin ainoastaan väräjämisen; hänen ilonsa
+oli vielä suurempi, kun hän käsitti sävelen. Oli kuin olisi ruusujen
+äänetön soitto, kauan haudassa ollut, mutta kauan aavistettu äkkiä
+noussut salatusta syvyydestä. Kitara opetti hänelle, mitä hän siihen
+asti ei ollut ymmärtänyt, ettei voinut nähdä eikä haistaa ääntä, että
+se oli huomattava tähän asti tuntemattoman elimen avulla. Hän tarvitsi
+aikaa käsittääkseen tuon kummallisen keksinnön; hän vertaili, hän
+kuunteli, ja joka päivä toi uusia kokemuksia. Hän kuuli seinäkellon
+raksuttavan ja saattoi tuntikausia mietiskellä sen yksitoikkoista
+ääntä. Kaaroa, kahlekoiraa, ei saatu tottelemaan poliisijärjestystä, se
+kutsuttiin sisään, sen annettiin kohtuullisesti haukahdella, ja Verna
+kuvitteli sen varmaankin olevan sitä, mitä sanottiin _puhumiseksi_.
+Talon kissaa ja aituuksessa olevia lehmiä voitiin yhtä vähän tuomita
+rikkomattomaan vaitioloon. Verna ajatteli, että se se varmaankin oli
+_sanomista_.
+
+Muutamien päivien kuluttua hän pääsi uudelleen puutarhaan. Side
+korvilla hän näki kaikki kuin ennen ja kuitenkin erilaisena, sillä nyt
+hän tiesi, että ulkonaisten, nähtävien esineiden takana oli kummallinen
+elämä, jota sanottiin ääneksi. Side otettiin pois, ja äkkiä hypähti tuo
+uusi, tuntematon elämä esiin äänettömyyden verhosta. Hän kuuli puron
+solisevan, puiden humisevan, varpusten visertävän. Kurjet, jotka
+muuttivat pois kiilanmuotoisissa parvissa, lähettivät hänelle ääniä
+tyhjästä korkeudesta. Järvi, joka kohisi vähän matkan päässä, näytti
+pirskottavan ääniä sinertävään ilmaan. Verna pelästyi, hän ei tiennyt,
+mistä kaikki nuo vaikutelmat tulivat hänen korviinsa. Ne tulivat hänen
+kuuluviinsa niin hämmentyneinä, sekavina, pauhaavan voimakkaina, ne
+näyttivät hänestä niin valtavilta, salaperäisiltä ja hirvittäviltä,
+ettei hän voinut torjua säikähdyksen tunnetta. Hän pyysi takaisin
+suojelevaa huiviaan ja pakeni hämmästyneenä hiljaiseen kamariinsa.
+
+Mutta jo toisella kerralla, kun Rebekka määräyksen mukaan uskalsi tehdä
+saman kokeen, oli mykkä tyttö päässyt varmuuteen siitä, etteivät
+luonnon uudet äänet olleet hänen olemukselleen vihamielisiä, vaan
+päinvastoin olivat liittolaisia ja ystäviä. Hän käsitti nopeasti puron
+solinan ja tuulen huminan erotuksen; hän kuunteli turhaan niiden
+ruusujen erikoista havaittavaa ääntä, joiden kieli ennen oli ollut
+varsin kaunopuheinen. Ah, niiden kaikkien kukoistus oli loppunut, siinä
+oli niiden äänettömyyden syy. Ensi keväänä, kun niiden sievät umput
+taaskin aukaisisivat hennot kukkakupunsa valoa kohden, silloin ne kyllä
+puhuisivat kuin ennenkin. Mikä odotus siihen asti, mikä ilo silloin!
+
+_Puhuminen!_ Pyydä lasta, joka ei ole vielä kahdenkaan vuoden vanha,
+puhumaan, niin hän on yhtä vähän kuin Verna ymmärtävä, mitä häneltä
+vaaditaan. Kerran Verna hämmästyen kuuli omasta suustaan lapsellisen
+sanan, jota hän oli kauan lausunut kuulemattaan; se tapahtui hänen
+katsellessaan äitinsä muotokuvaa, ja se sana oli: _äiti!_ Hän pelästyi
+omien huultensa vierasta ääntä, eikä tohtinut lausua sitä toistamiseen.
+
+Mutta Vernan ymmärryksen kehitys oli sanattoman äänettömyyden aikana,
+missä hän oli elänyt, ehtinyt paljoa pitemmälle kuin kaksivuotisen
+lapsen. Hän oli ajatellut paljon, miettinyt paljon, mutta omalla
+tavallaan, epäselvin ja haaveellisin kuvitteluin muodostaen monia
+sellaisia käsitteitä, jotka hänen ikäisilleen muuten jo kauan ovat
+olleet tunnettuja ja selviä. Kun siis Rebekka rupesi tohtorin
+määräyksen mukaan viikon kuluttua puhumaan hänelle, samalla merkein
+selittäen sanat, käsitti Verna ihmeen nopeasti sanain merkityksen.
+Ainoastaan abstraktiset käsitteet, joita ei millään merkeillä voitu
+saada tajuttaviksi, pysyivät vielä kauan hänelle arvoituksena. Niitä
+hänen täytyi arvata tunnettujen käsitteiden vaillinaisesta
+samankaltaisuudesta. _Jumalaa_ hän oli lapsuudestaan asti merkinnyt
+hyvin korkealla ja suurella, _rakkautta_ avoimella sylillä,
+_iankaikkisuutta_ ympyrällä, _aikaa_ matkimalla kellon heilurin
+liikettä, _vapautta_ linnun lennolla jne. Helpompi oli Vernan ollut
+nimittää niitä harvoja henkilöitä, jotka olivat hänen jokapäiväisenä
+seuranaan. Silmäkarvojen rypistys merkitsi isää, käden laskeminen
+päälaelle kaljupäistä Ramströmiä; poskelle pantu etusormi merkitsi
+Rebekkaa, jota tuossa hänen esiinpistävässä osassaan koristi suuri
+syylä; irvistys osoitti kierosuista Marttia; lypsynkaltainen liike
+Riikka-karjakkoa ja hampaiden näyttäminen koiraa.
+
+Koko tuo lapsellinen ja osittain nerokaskin merkkijärjestelmä oli
+tällöin vaihdettava sanoiksi. Koulu ei enää ollut mikään kuuromykkien
+koulu, sillä siinähän oli uutena ja runsaana apukeinona kuulo. Koulu ei
+myöskään ollut raakalaisten lähetyskoulu, sillä siinähän oli valmiina
+varasto ennen kehittyneitä korkeitakin käsitteitä. Verna oli kuin
+vanki, joka lapsuudestaan asti oli kasvanut ahtaassa, yksinäisessä
+vankilassa ja nyt ensi kertaa oikoi kangistuneita jäseniään vapaassa
+luonnossa, kirjavassa ihmiselämässä.
+
+Vielä oli pitkä, vaivalloinen tie kuullusta sanasta ja ymmärretystä
+käsitteestä sanaan, jonka hän itse saattoi lausua. Käsite oli ollut
+kauan edeltäkäsin valmisteltu, mutta samalla tavoin ei ollut
+harjaantunut teknillinen huulten ja kielen ääntensynnyttämiskyky. Oli
+siis vielä jäljellä, joskaan ei aivan koko sitä harjoitusten ja
+joellusten asteikkoa, mikä kaksivuotiaan lapsen on suoritettava, niin
+kuitenkin harvinaisen lapsellinen joukko epäonnistuneita kokeita, joita
+varsinkin konsonanttiäänet aiheuttivat. Verna häpesi taitamattomuuttaan
+ja aloitti yksin, Rebekan ääntä matkien, ensimmäiset harjoituksensa
+uuden, vaikean ääniasteikon alalla. Kitara opetti hänelle tahdin;
+musikaalinen korva saattoi hänet aavistamaan, ettei hänen opettajansa
+puhe ollut täysin kelvollinen kauniin, sivistyneen puheen esikuva. Hän
+oli opinhaluinen ja kiitollinen, mutta voi, miksi ei ollut täällä tuo
+ihmeellisen viehättävä vieras, joka kerran oli itkenyt, kun hän ei
+ymmärtänyt häntä?
+
+
+
+
+17. VAIHTUNEET OSAT.
+
+
+Vähimmin ihmeellistä siitä kaikesta, mitä tapahtui Yöjärvellä,
+ei suinkaan ollut Rebekan muuttuminen. Hän kasvatti lapsen
+täysikasvuiseksi tytöksi, mutta se lapsi kasvatti yhtä paljon häntä
+itseään. Vanha, kiivas, töykeä ja toisinaan raivoava lohikäärme,
+jommoisena ensin opimme tuntemaan kapteeni Mörkin vastahakoisen kätyrin
+ja hänen onnettoman tyttärensä vartijan, oli muuttanut luonnettaan.
+Näytti siltä kuin tapaukset olisivat isku iskulta takoneet tuon kovan,
+terävän raudan pehmeäksi teräsvieteriksi, joka kyllä vielä joskus
+saattoi palautua jäykkään, taipumattomaan kovuuteensa, mutta mieluimmin
+notkeasti taipui turvattoman olennon ympärille suojellen häntä. Hän oli
+ottanut vastaan onnettomuuden, kurjuuden lapsen ja rakastanut sitä jo
+silloin, rakastanut sitä suuttumuksen purkauksissakin. Sitten muodostui
+hänen nähtävissään tuo vankiparka Jumalan ihmeeksi, ennen
+tuntemattomaan kukoistukseen; orjatar Verna muuttui päivä päivältä
+kevään Vernaksi, ja entisestä lohikäärmeestä tuli hänelle kuuliainen
+palvelija.
+
+Aurinko paistoi kirkkaasti ja lempeä syystuuli kahisi kellastuneissa
+lehdissä, kun nuo kaksi, oppilas ja opettaja, taas olivat eräänä
+päivänä syyskuun keskipalkoilla yksinäisessä puutarhassa. Rebekka oli
+poiminut puista omenia ja päärynöitä; Verna, ollen tällä kertaa
+huivitta, oli koonnut osan niistä hedelmistä, jotka olivat karisseet
+maahan. Tuon tuostakin hän keskeytti työnsä, kuunnellakseen ympäriltään
+kuuluvia luonnon ääniä. Hän ei saattanut päästä siitä ajatuksesta, että
+ruusut kuitenkin kerran puhuisivat, kunhan kevät saapuisi. Miksi oli
+niin pitkälti kevääseen?
+
+-- Lapsi -- sanoi Rebekka, yhä samalla merkkien avulla selittäen
+sanansa ja lausuen _lapsi_ sanan kuin olisi se ollut: teidän
+kuninkaallinen korkeutenne! -- ymmärrätkö nyt, mitä sinulta tähän asti
+puuttui? Ymmärrätkö nyt, että kuulet?
+
+-- Ymmärrän, ilmoitti Verna merkein, kyllä sen nyt ymmärrän. Nyt
+tiedän, minkätähden hän itki.
+
+-- Ajatteletko vielä sitä nuorta miestä, joka oli täällä ruusujen
+aikaan?
+
+-- Ruusujen aikaanko? Ajattelen.
+
+-- Ei pidä ajatella nuoria sotureita. He kuljeksivat milloin missäkin,
+puhuvat paljon ja unohtavat pian. Sotilasten ajatteleminen ei ole
+koskaan tuottanut onnea sinun suvullesi.
+
+-- Hän soitti ja hän lauloi, enkä minä kuullut häntä. Hän sanoi minulle
+mitä kauneimpia sanoja, enkä minä ymmärtänyt häntä. Minä olin silloin
+hyvin onneton, enkä siitä ollenkaan tiennyt.
+
+-- Katsoitko hänen huuliaan?
+
+-- Minä en ymmärtänyt kaikkea. Hän sanoi niin paljon sellaista, mitä
+sinä et koskaan ole sanonut!
+
+-- Älä enää ajattele häntä. Muistathan, miten isäsi raivostui sinä
+aamuna. Se nuori mies oli erään miehen näköinen, joka oli hänen
+verivihollisensa. Ei, älä ajattele häntä; hän ei koskaan enää palaa.
+
+--- Hän palaa kyllä.
+
+Rebekka tunsi hetkellisen lohikäärmeenraivon puuskan, mutta tyyntyi ja
+huomasi, että oli parasta keskeyttää vaarallinen puheenaihe.
+
+-- Tule, hän sanoi, tuuli on kylmä; me emme saa viipyä kauemmin ulkona.
+
+Heidän mennessään tuli näkyviin neljä ratsumiestä -- mikä silloin jo
+oli hyvin harvinaista -- ja he lähestyivät varoen taloa metsäpolkua
+myöten. Ne olivat rakuunoita; ensimmäinen ajatus, mikä mieleen johtui,
+oli luonnollisesti se, että vartioväki palasi takaisin. Mutta kohta
+huomattiin ratsumiehillä olevan mukanaan haavoitettu, jonka pää oli
+siteissä.
+
+He pysähtyivät portille ja lähettivät yhden joukostaan kysymään, oliko
+kapteeni Mörk kotona. Kuultuaan hänen olevan poissa mies pyysi
+kohteliaasti, että heidät päästettäisiin sisään. Sitä ei uskallettu
+kieltää, oli opittu pelkäämään rakuunoita.
+
+Rebekka ja Verna seisoivat portailla, kun kaksi äsken tullutta lähestyi
+jalkaisin. Tuskin ehti Verna heidät huomata, ennenkuin hänen kasvonsa
+sävähtivät punaisiksi; hän astui muutaman askelen eteenpäin, pysähtyi
+hämillään ja jäi seisomaan kuin kuvapatsas. Vieras, jonka pää oli
+siteissä, riensi esiin, syleili häntä ja suuteli otsalle. Hänen
+kumppaninsa antoi emännöitsijälle kättä sen näköisenä kuin olisi hän
+aikonut sanoa joko "hyvää päivää" tai "häpeä toki!"
+
+-- Meillä ei ole suurin kiittämistä viimeisestä, virkahti tuo vanha,
+sievistelemätön sotilas jurosti irvistäen. -- Luutnantti tahtoi tulla
+tänne; minun täytyi laahautua mukana.
+
+Jos Rebekka olisi ollut sama lohikäärme kuin kolme kuukautta takaperin,
+hän ei olisi seisonut niin vastauksettomana kuin hän seisoi. Jos hän
+olisi tuntenut ainoastaan silloin riihestä tavatun rosvon, hän olisi
+epäilemättä taaskin ryhtynyt sudenajoon. Mutta hän tunsi samalla
+nuorukaisen, jonka näkeminen hänet sinä kesäkuun aamuna oli kokonaan
+hämmentänyt, ja vähääkään vastustamatta hän riensi, vieden Vernan
+mukanaan, panemaan kuntoon huonetta odottamattomille vieraille.
+
+-- Lepää, Yrjö! Jaakko Peura sanoi osoittaen vuodetta, kun heidät oli
+viety kapteenin tyhjään huoneeseen, sillä Yöjärvellä ei ollut yhtään
+vierashuonetta.
+
+Ja Yrjö Ros tarvitsikin lepoa rasittavan ratsastuksen jälkeen. Hän oli
+vain entisen itsensä varjo, sen miehen, mikä hän oli ollut kaksi
+kuukautta takaperin -- kalpea, kuihtunut, horjuva, pää oli raskas,
+kädet vapisevat, katse loistoton. Eipä nousta verevin poskin haudasta,
+joka jo on puoleksi umpeen luotu. Sellainen on sota, ainainen Molok.
+Kaipiainen oli riistänyt hänen nuoruutensa kukkeuden.
+
+Maattuaan tuntikauden hän nousi levosta voimistuneena, meni Vernan
+huoneeseen ja tapasi hänet yksin. Miten toisenlainen oli kohtaaminen
+tällä kertaa kuin silloin kesäkuun aamuna! Silloin oli ukkosilma, mutta
+päivänpaistetta pilvien takana ja päivänpaistetta kahden nuoren
+sydämessä. Nyt oli ulkona syksy ja syksy myös kaksikymmenvuotiaan
+sydämessä.
+
+Verna kuuli hänen askelensa portailta, meni häntä vastaan avoimin
+sylin, mutta nähtyään hänet ilman matkapukua, mikä oli verhonnut hänet
+hänen taloon tullessaan, hän peräytyi askelen, hänen kasvonsa
+kalpenivat, levitetyt käsivarret vaipuivat alas. Yrjö otti häntä
+kädestä, suuteli sitä ääneti ja kirjoitti paperilipulle seuraavat
+sanat:
+
+"Nyt on kohtalomme samanlainen. Minä kuulen yhtä vähän kuin sinäkin.
+Rakas sisar, minä olen veljesi."
+
+Hän ei tiennyt, että heidän kohtalonsa oli niin odottamatta vaihtunut.
+Yrjöltä puuttui, mitä Verna oli saanut takaisin.
+
+Verna otti paperin, punastui ja kalpeni jälleen. Hän ei osannut lukea,
+hän ei ollut koskaan kirjoittanut, ei koskaan saanut kirjettä. Hän
+katsoi kysyvästi Yrjöön, sitten paperiin ja uudelleen Yrjöön. He eivät
+ymmärtäneet toisiaan, he vain katselivat kummastellen ja ääneti
+toisiaan.
+
+Kohta Vernan kädet kuitenkin olivat vilkkaassa liikkeessä. Hän kysyi
+merkkikielellään Yrjöltä, miksei hän puhunut, ja kertoi ilosta
+säteilevin silmin, että hän saattoi kuulla puhetta. Merkit olivat
+Yrjöstä käsittämättömät, mutta hän arvasi niissä olevan kysymyksen.
+Vastauksen sijasta hän osoitti sidottua päätään ja korviaan. Verna oli
+tottunut selittämään merkkejä, hän ymmärsi surullisen totuuden, ja
+silloin hänen silmänsä vettyivät, -- hän itki samoja myötätunnon
+kyyneleitä suuren onnettomuuden johdosta kuin nuorukainen kerran oli
+itkenyt tytön kovan kohtalon tähden.
+
+Mutta hän ei itkenyt kauan. Uusi ajatus syntyi hänen vilkkaassa
+sielussaan. Hän pyyhki kyynelensä, hänen kasvonsa säteilivät hellyyttä,
+hän otti kiinni hänen kädestään ja lausui sanan, joka kerran oli
+syvästi liikuttanut häntä:
+
+-- _Veli!_
+
+Yrjö luki sen hänen huuliltaan ja nyökäytti hellästi päätään ikäänkuin
+sanoen: niin, niin, sinä olet oikeassa, minä olen veljesi.
+
+Verna näki sen ilahduttavan häntä, mutta siinä ei ollut kylliksi, hän
+tahtoi sanoa vielä enemmän. Kun ei Yrjö käsittänyt mitään hänen
+merkkejään, täytyi hänen kainosti ja epäröiden turvautua uuteen
+puhetaitoonsa, kiersi käsivartensa Yrjön kaulaan, nojasi päätään hänen
+olkapäähänsä, katsoi häntä kirkkaasti silmiin ja sanoi:
+
+-- _Minä rakastan sinua!_
+
+Ne olivat ensimmäiset sanat, lapsenjoellusta lukuunottamatta, mitkä
+Verna oli lausunut kellekään kuolevaiselle olennolle. Tohtori
+Ekströmerin toive oli toteutunut aavistamattomalla tavalla. Surun ja
+onnettomuuden lapsi ei ollut saanut _kuulla_ ensimmäisiä sanoja
+rakkailta huulilta, mutta hän oli _puhunut_ ne sydämensä ystävälle.
+
+Jotakin oli tuossa kohtauksessa ja jotakin tuossa viattomassa
+tunnustuksessa, joka palautti Yrjön muistiin hetken, jolloin he ensi
+kerran tapasivat toisensa ukonilmalla. Yrjö ymmärsi hänet niinkuin hän
+silloin oli käsittänyt Yrjön. Yrjö näki huulten liikkeen, mutta hänen
+mieleensä ei johtunut, että Verna olisi puhunut. Hän luuli mykän
+tunnustavan sydämensä salaisuuden kuurolle, ja siinä oli hänestä
+kylliksi.
+
+Vernalle se ei riittänyt. Voidakseen puolestaan rakastaa häntä, täytyi
+Yrjön tietää, ettei Verna enää ollutkaan entinen surkuteltava,
+kovaosainen olento, joka saattoi vaatia vain sääliä. Yrjön piti tietää,
+että Verna oli tai ainakin oli tuleva hänen vertaisekseen, jolle hän
+saattoi uskoa kaikki, ja joka puolestaan saattoi olla yhtä
+luottavainen. Mutta kuinka hänen piti se ilmoittaa?
+
+Hän otti kitaran ja soitti sävellyksen. Yrjö katseli sitä mielihyvin,
+mutta kummastumatta. Olihan Verna ennenkin jo soittanut, eikä Yrjö nyt
+kuullut, että kitara oli vireissä.
+
+Kun se ei onnistunut, teki Verna toisen rohkean kokeen, yrittäen
+laulaa. Ei sekään onnistunut paremmin, Yrjö ei kuullut häntä.
+
+Vernan täytyi taaskin koetella outoa puhetaitoa. Hän tarttui Yrjön
+molempiin käsiin, he kun istuivat vierekkäin sohvalla, ja alkoi erään
+sellaisen lapsellisen puheharjoituksen, jollaisia hän oli uskaltanut
+siihen asti ainoastaan silloin pitää, kun ei kukaan kuullut häntä.
+Koettaen luontevasti voittaa vastahakoiset konsonantit hän sanoi:
+
+-- Minä rakastan sinua (nuo sanat sujuivat hyvin, mutta seuraavat
+hangoittelivat vastaan). Minä ... tahto ... sinä ... rakastaa ...
+minua... Minä ... tahto ... sinä ... suojella ... minua... Minä
+tahto ... sinä ... tulla ... terve... Jumala ... tehdä sinut ...
+terve... Sinä onnellinen ... Verna onnellinen.
+
+Kaunis keijukainen sammalsi ensi kertaa ihmisten kieltä. Mitäpä
+olisikaan Yrjö Ros antanut, jos hän olisi kuullut nuo sanat, joiden
+ajatuksen hän arvasi säihkyvästä katseesta ja punastuvista poskista!
+Hän ei niitä kuullut, mutta hän huomasi jo, että hänen mykkä
+keijukaisensa osasi puhua. Hämmästyneenä ja kyyneliin asti ihastuneena
+hän seurasi suloisten huulten liikkeitä unohtaen oman onnettomuutensa
+sen ilon johdosta, että hän näki niin rakastettavan olennon päässeen
+ihmiskunnan yhteyteen.
+
+Tämän omituisen keskustelun keskeytti Rebekka tullen sanomaan, että
+päivällinen oli valmis. Tällä kertaa ei vaeltavien ritarien tarvinnut
+paastota Yöjärvellä.
+
+Vernan lohikäärmeellä oli hyvä muisti, hän tyytyi vain lausumaan pari
+äreää sanaa. Jos nuori herra unohtikin olevansa itse sairas, niin hänen
+ei kuitenkaan pitänyt unohtaa, että talon tytär oli parhaillaan ankaran
+lääkärinhoidon alaisena.
+
+Yrjö kokosi ajatuksensa, nousi, astui tuon ennen niin pelätyn
+lohikäärmeen eteen, paljasti oikean käsivartensa ja näytti kyynärpään
+alapuolella olevaa punaista naarmua.
+
+-- Pitääkö minun sitoa se? kysyi Rebekka, luulen, että oli kysymys
+puoleksi parantuneesta haavasta.
+
+-- Lampi oli syvä ja poika pieni, vastasi Yrjö.
+
+Hän puhui kankeasti ja vastenmielisesti, mutta hän puhui kuitenkin.
+
+Vaimovanhus katsoa tuijotti kättä, katseli nuorukaista, etsi tuttuja
+piirteitä ja oli hetkisen epätietoisena sanomattoman neuvoton. Viimein
+hän ei enää voinut epäillä, ja hänen tunteensa puhkesivat ilmi tavalla,
+joka taaskin muistutti lohikäärmettä.
+
+-- Mutta hänhän se on! puhkesi hän sanomaan. Meidän oma Yrjömmehän se
+on, rakas, pikku, kiltti Yrjö. Missä olivatkaan silmäni? -- Ja
+senjälkeen hän ihastuksesta hurjana sulki Yrjön syliinsä ja melkein
+tukahdutti hänet suuteloillaan.
+
+Jaakko astui sisään ja pysähtyi kummastuneena katselemaan.
+
+-- Kuulkaahan nyt, matami -- murisi hän ollen siinä
+anteeksiannettavassa uskossa, että hänen vanha vastustajansa oli joko
+vuorostaan tullut hulluksi tuossa hulluuden kodissa tai aikoi jotakin
+pahaa -- mitä teillä onkaan mielessä? Ettekö häpeä käyttäytyä noin
+sopimattomasti kruunun upseeria kohtaan? Ettekö näe, että hän on
+haavoittunut?
+
+-- Onko hän haavoittunut? Meidän Yrjömme, onko hän kipeä? Pitäkää
+kiinni suunne, minä kyllä ymmärrän moiset asiat, me teemme hänet
+jälleen terveeksi, me olemme osanneet parantaa pahempiakin. Niin, kas,
+miten kalpea hän on, poikaparka! Yrjön pitää heti paikalla käydä
+levolle; minä tutkin rakasta, kipeää päätä. Ei kapteenin huoneeseen;
+panisinko minä oman poikani siihen hirveän synkkään huoneeseen, jossa
+yksin tuolitkin ovat järjiltään! Tähän täytyy hänen käydä levolle,
+tässä on valoisaa ja hyvä olla, tässä tulee hän terveeksi. Verna
+muuttaa minun luokseni. Niin ... käy siihen sohvalle, rakkahin poikani!
+Kyllä sinusta kohta taas mies tulee. Odotammehan joka hetki tohtori
+Ekströmeriä.
+
+-- Yhtä hyvin voitte huutaa seinille, murisi Jaakko. Hän ei kuule
+sanaakaan.
+
+-- Eikö hän kuule? Mitä loruatte; Yrjöllä on korvat sellaiset, että hän
+kuulee vaikka ruohon kasvavan. Kylläpähän minä tiennen, ketä heistä
+Jumala on rangaissut kuuroudella, ja nyt on kaikki taas oikealla
+kannallaan. Etkö ole huomannut mitään kummallista, Yrjö? Verna kuulee!
+
+-- Mutta _hän_ ei kuule enää! selitti Verna merkein.
+
+-- Mitä hullua? Niinkö pahoin on kipeän pääraukan laita? No, _se_ menee
+ohitse, se ei tee mitään, röhkää se vain on. Käy pitkäksesi, Yrjö!
+
+-- Minä arvelen, että voisitte tarjota hänelle jotakin syötävää,
+virkkoi kornetti, tällä kertaa aikomatta luopua niistä oikeutetuista
+vaatimuksista, mitä hänellä oli talon vieraanvaraisuuteen nähden.
+
+-- Menkää te ja käyttäkää suutanne johonkin hyödyllisempään kuin täällä
+seisomiseen ja murisemiseen. Alhaalla on pöytä katettuna, teidän
+miehenne saavat puuroa keittiössä. Minä toimitan kanakeittoa tänne ylös
+Yrjölle.
+
+Tämän hyväntahtoisen huolenpidon esine antoi kohdella itseään kuin
+lasta. Hän oli uupunut ja heikko, mutta onnellinen hymy osoitti, miten
+kiitollinen hän oli siitä, että hän ensi kerran elämässään oli löytänyt
+kodin, sisaren ja luotettavan, hellästi hoitelevan naisen käden. Jaakko
+tunsi saaneensa kaksi kilpailijaa, eikä se suinkaan vähentänyt hänen
+huonoa tuultaan.
+
+Illalla saapui tohtori Ekströmer ja löysi yhden sairaan sijasta kaksi.
+Hänen tutkimustensa päätöksen saamme kohta kuulla.
+
+
+
+
+18. PIKKU YRJÖ.
+
+
+Mitä tyttöön tulee -- oppinut tohtori lausui seuraavana aamuna
+tuttavallisesti keskustellessaan Rebekan kanssa -- olen minä
+tyytyväinen teidän hoitoonne. Minä toivotan teille onnea, hyvä matami.
+Lähinnä kananpoikasianne ette ole koskaan onnistunut niin hyvin kuin
+nyt embryoiden kasvattamisessa ihmisiksi. Verna kuulee nyt, ja on hyvin
+uskottavaa, että hän on vastedeskin kuuleva, ja puhetaito kehittyy
+harjoittamisesta. Ymmärrättehän, ettei kieli, joka on ollut vaiti
+viisitoista vuotta, voi tuossa paikassa päästä niin kadehdittavan
+sukkelaksi kuin teidän oma kielenne. Mutta se edistyy, minä tavuutin
+hänellä muutamia säkeitä Kellgrenistä. Vielä on viiden, kuuden viikon
+aikana suojeltava korvia tuulelta ja kovilta rämiseviltä ääniltä;
+sitten saatatte koetella häntä siten, että hänen kuultensa riitelette
+Ramströmin kanssa, ja jos Verna kestää sen, voitte huoletta laukaista
+kanuunan tuolla puutarhan muurin ulkopuolella. Oletan nimittäin, ettei
+teidän hyvin kunnioitettava ja hajamielinen isäntänne rupea niin
+hulluksi, että palaa tänne Yöjärvelle. Oletteko kuullut mitään hänestä?
+
+-- Hän on kirjoittanut Ramströmille ja käskenyt hänen viedä Verna
+Pietariin heti, kun hän paranee.
+
+-- Onko hän kirjoittanut? Hm... Ehkä jätämme matkan toistaiseksi.
+Onneksi on nyt sota, ja mieltäni oikein pahoittaa, että isäntäänne on
+hovioikeudessa syytetty rumista asioista. Yöjärven kartano on vaarassa.
+
+-- Täytyykö meidän muuttaa? kysyi Rebekka hämmästyen.
+
+-- Olkaa toistaiseksi huoletta; sotkuisia vyyhtejä ei niin pian
+selvitellä. Mitä sitten Yrjö Rosiin tulee... Mutta on aivan hullua,
+että niin iloisen ja viisaan pojan pitää olla ... niin, antakaa
+anteeksi ... niin huimahullun yökummituksen poika kuin teidän
+kapteeninne on! Oletteko siitä aivan varma?
+
+-- Niin sanotaan.
+
+-- Niin sanotaan, häh? No, sen asian seulomme sitten toiste; se on
+täydellinen arvoitus tieteen ja kaiken ihmisjärjen kannalta. Nyt minä
+sanon teille, että saatte pahemman sairaan hoidettavaksenne kuin tyttö
+olikaan. Tosin hän ei ole niin harvinainen, sen myönnän, mutta tuhat
+tulimmaista, miten monimutkainen.
+
+-- Mitä se muuta on kuin röhkää? Hän on maannut kosteassa vuoteessa ja
+huoneessa, jossa on ollut vetoa.
+
+-- Eipähän, eukkoseni, kyllä siinä on toisenlainen solmu sen langan
+päässä. Hän haavoittui Kaipiaisissa. Terhakka hän oli aina, mutta
+siellä hän oli rutihullu. Mies ratsastaa kanuunaa vastaan ja saa sen
+laukaistuksi melkein vasten naamaansa kahdenkymmenen askelen päästä.
+
+-- Mitä sanottekaan, tohtori!
+
+-- Ja sitten joutuu elävältä haudatuksi ... mutta sehän oli pikkuasia.
+Kanuunoilla on, hyvä matami, se kelvoton tapa, että ne ottavat
+ihmiseltä kädet ja jalat, jolleivät satu ottamaan päätä tai jakamaan
+miestä kahtia. Se on tavallista se, minä sen kyllä tunnen. Mutta
+välistä moinen häpeämätön otus kuin tykinkuula on, sattuu kulkemaan
+vähän sen pään sivuitse, jonka se aikoi kähveltää ... kahdentoista,
+kuuden, kolmen tuuman päästä, miten milloinkin. Ymmärrättehän, että se
+silloin jättää pään paikoilleen, mutta eipä se pää enää ole paljonkaan
+arvoinen. On olemassa ilmiö, jota sanotaan ilmanpaineeksi, esimerkiksi
+kun ihminen tulee kuuroksi ukkosen jyräyksestä...
+
+-- Ja olisiko Yrjö...
+
+-- Vai niin, sanotteko te häntä Yrjöksi? Kernaasti minun puolestani.
+Eiköhän olisi ollut parempi kunnon pojalle, että kuula olisi kulkenut
+kolme tuumaa lähempää ja ottanut hänen rehellisen päänsä. Nyt se jätti
+sen paikoilleen, mutta niin ilmanpaineen ruhjomana, että ukontulikin
+olisi ollut armeliaampi. Moista sanotaan tärähdysvammaksi. Saattaa
+kaatua tärähdyksestä siihen paikkaan, mutta saattaa myöskin säilyä
+rahtunen elämää, ja sitten joutuu vedettäväksi haudasta iäkseen kuurona
+tai mielipuolena. Olisi liian kummallista, jos isän perintö siten
+siirtyisi pojalle.
+
+Rebekka väänteli käsiään kauhusta. Hänen Yrjönsä, hänen kaunis,
+iloinen, pikku Yrjönsä, jonka hän oli kerran pelastanut lammikosta ja
+joka nyt oli eroava ihmiskunnan yhteydestä, juuri nyt, kun hän oli
+voittanut elämälle toisen lempilapsensa!
+
+Hyväsydäminen tohtori tunsi olevansa liikutettu.
+
+-- Mitäpä kannattaa itkeä tillittää? lohdutteli hän. Minä olen nähnyt
+kaksi sellaista tapausta ennen. Toinen niistä oli korpraali Långström
+Pommerin sodan aikana; hän joutui hulluinhuoneeseen. Toinen oli numero
+14 Lax Turun rykmentissä; hän makasi puolen vuotta sekavapäisenä, ja
+sitten tuli miehestä taas pirteä. Siis minus ja plus, marssikäsky ja
+peruutusmääräys. Ehkä olette kuullut puhuttavan Yrjö Kaarle von
+Döbelnistä. Häneltä pyssynluoti halkaisi pääkallon Porrassalmella.
+Olkaa huoletta, Döbelnistä tulee mies, mies voi tulla teidän
+Yrjöstännekin. Moista tapahtuu. Minä alan huomata Jumalan sormen olevan
+ohjaamassa kaikkia hullutuksiamme. Miksikä piti Pumponiuksen
+tallustella Kaipiaisten kangasta juuri silloin, kun oltiin hautaamassa
+poikaa? Kuka lähetti sinne semmoisen häränpään, joka ei huolinut
+mistään, vaikka kaikki sanoivat onnetonta kuolleeksi? Eipä niinkään, se
+ruusu saa vielä nähdä perhosia maailmassa. Kaksi kuukautta hän makasi
+murrettuna miehenä eräässä torpassa, ja jos minä olisin sen tiennyt,
+niin Yrjö olisi ehkä terve nyt. Pultronius luuli tekevänsä oikein, kun
+turvautui viisaihin akkoihin ... siinä näette, mihin _ne_ kelpaavat.
+Mutta mikä on tehty, se on tehty. Poika tahtoi päästä tänne, ja nyt
+aloitamme toisen parannuskokeen. Kylmiä kääreitä, verimatoja, rauhaa ja
+lepoa, siinä kaikki, mitä sairas nyt tarvitsee. Ei mitään ujellusta!
+Tyttö saa auttaa teitä, mutta sillä ehdolla, ettei Yrjö saa rakastua
+häneen, sillä se tekee veren kuumeiseksi... Ah, muistanpa, Vernahan
+onkin hänen sisarensa!
+
+Rebekka huokasi.
+
+-- Matami, sanoi tohtori, minä näen olevan syytä pitää teitä hyvin
+ymmärtäväisenä ihmisenä. Te olette hoitanut ensimmäistä Yöjärven
+sairastani niin taitavasti, että ansaitsisitte kunniarahan kruunulta.
+Te olette osannut pitää kurissa hullua isäntäänne semmoisella
+tavalla, että se on kunniaksi niin kielellenne kuin nyrkeillennekin.
+Te valmistatte kieltämättä erinomaisia aterioita, ja teidän
+kananpoikasenne ovat yläpuolella kaiken kiitoksen. Mutta kuitenkin
+täytyy minun muistuttaa, ettei lääkärin puoleen käy kääntyminen
+puolinaisin selityksin. Lääkärin täytyy tietää koko totuus, ja olkaa
+sentähden hyvä ja sanokaa, mitä tarkoitatte oraakkelinlauseillanne ja
+vaikertelevilla puhkauksillanne.
+
+-- Mitäpä minä tarkoittaisin? toisteli emännöitsijä.
+
+-- Niin, ensiksi annoitte minun ymmärtää, ettei ole aivan varmaa, onko
+Yrjö Ros kapteenin poika. Ja kun lausun toivomuksen, ettei hän
+rakastuisi sisareensa, puhkutte te taas kuin pajanpalkeet. Tahdotteko
+saada pojan terveeksi vai ettekö tahdo?
+
+-- Hyvä herra tohtori, mitäpä minä mieluummin tahtoisin?
+
+-- No, puhukaa sitten totta! Luuletteko saavanne minun kanssani olla
+sokkosilla?
+
+-- Mutta johan te tiedätte kaikki, väitti Rebekka vastahakoisesti.
+
+-- Te kerroitte, että kapteeni Mörkillä, tai mikä hänen nimensä lienee,
+ja hänen vaimollaan Teresia Balbilla, oopperalaulajattarella, oli kaksi
+lasta. Jos Yrjö oli toinen lapsi ja Verna toinen, niin täytyyhän heidän
+olla sisarukset.
+
+-- Niin se oli ... ei, ei aivan niin. Teresialla oli Antonia-niminen
+sisar. Hän tanssi teatterissa, ja sitä pidettiin pahempana kuin
+laulamista. En minä muista, miksi sitä sanottiin.
+
+-- Baletiksi. Jatkakaa!
+
+-- Kun Sundhagen ei saanut Teresiaa, nai hän Antonian. Oli kesä, minä
+olin juuri tullut kapteenin palvelukseen. Hän oli poissa ulkomailla,
+mutta ei eräästä syystä saattanut viedä vaimoaan mukanaan. Samaan
+aikaan oli Sundhagen poissa laivaston matkassa. Antonia asui
+eteläosassa Tukholmaa ja oli vähissä varoissa; Teresialla oli viisi
+kaunista huonetta suuressa talossa Hallituskadun varrella. Teresia
+sanoi sisarelleen: niin ja niin on meidän laitamme, sinä voit muuttaa
+minun luokseni siksi aikaa, kun miehemme ovat poissa.
+
+-- Olkaa hyvä ja puhukaa vähän lyhyemmin.
+
+-- No niin, Antonia muutti meille sisarensa huoneen viereiseen
+huoneeseen; he lauloivat ja tanssivat tapansa mukaan, kunnes molemmat
+tulivat sairaiksi samana päivänä. Kello neljä aamulla tuli rouva
+Teresialle vieraaksi pikku tyttö. No, sanoin minä rouva Bredströmille,
+joka sisaruksia hoiteli, enpä minä nyt vain olisi emäntäni sijassa.
+Mikset? hän sanoi. Sentähden, että kapteeni on odotellut poikaa, sanoin
+minä, ja hän saattaa vaikka surmata sekä äidin että lapsen. Eikö muuta?
+sanoi rouva Bredström...
+
+-- Puhukaa lyhemmin, jos saan pyytää.
+
+-- Ken tahtoo jotakin tietää, olkoon kärsivällinen. Eikö muuta? sanoi
+rouva Bredström; voimmehan vaihtaa. Tuossa viereisessä huoneessa parkuu
+aika poika. Poikako vai tyttö on samantekevää Sundhagenien mielestä, se
+ei koske ketäkään, molemmat äidit ovat niin sairaita, etteivät tiedä,
+vaikka koko Tukholma uppoaisi mereen.
+
+-- Ja vaihdoitteko te?
+
+-- Vaihdoimme. Täytyyhän vähän oikoilla Herramme hammaspyöriä. Olisiko
+ollut parempi, jos kapteeni olisi heittänyt tytön virtaan?
+
+-- Hm... Ja pojalla oli punainen naarmu oikean kyynärpään alla?
+
+-- Oli. Alussa oli poika äitinsä näköinen, mutta kolmen tai neljän
+vanhana hän alkoi muuttua isänsä näköiseksi, ja se samannäköisyys
+lisääntyi vuosi vuodelta. Sitä ei kapteeni voinut kuolemakseenkaan
+kärsiä. Hän vihasi pikku Yrjöä.
+
+-- Mitä tytöstä tuli?
+
+-- Mistä minä sen tiedän? Hänet ristittiin Helkaksi, Sundhagen joutui
+hunningolle, hänen vaimonsa kuoli. Ainahan joku saattoi armahtaa lasta.
+Kahden vuoden kuluttua syntyi Verna. Niin se oli, nyt tiedätte kaikki.
+Saatte vastata omantuntonne mukaan siitä, että nyt tuli sanotuksi, mitä
+olisi ollut jätettävä sanomatta.
+
+-- Olkaa toistaiseksi myöskin puhumatta siitä kellekään muulle. Älkääkä
+minua syyttäkö siitä, että itse tahdoitte olla viisaampi Herraa. Oliko
+viisasta jättää noin maailman varaan isäntänne oikea lapsi ja ottaa
+toinen, joka tuotti epäsopua taloon? Oliko viisasta kaiken tämän
+johdosta jättää pikku Yrjö Helsingin kaduille?
+
+-- Isä olisi tappanut hänet.
+
+-- Niin, teidän vaihtonne tähden. Kaksi oikeata sisarusta olisi
+kesyttänyt isän ja ollut äidilleen lohdutukseksi ja tueksi. Menkää
+metsään ämmämäisine parannuskeinoinenne! Hullu isä, kuoliaaksi ammuttu
+äiti, kaksi orpoa lasta, selkkauksia, petosta, rikos, huolia ja
+onnettomuutta, siinä teidän viisautenne, joka ryhtyi parantamaan Luojan
+töitä! Kasvattakaa te kananpoikasia, sitä te kyllä osaatte, mutta
+varokaa ryhtymästä muuttamaan ihmiskohtaloita!
+
+Ja tohtori meni suuttuneena sairastensa luo, vanhan emännöitsijän alla
+päin ja murtuneena lähtiessä valmistamaan kanasoppaa pikku Yrjölleen.
+
+Maasotaa käytiin elo- ja syyskuussa 1789 samanlaisin heikoin,
+hajanaisin, tuloksettomin rajamarssein kuin ennenkin. Elokuun 24:ntenä
+hyökkäsi amiraali Ehrensvärdin johtamaa rantalaivastoa vastaan paljoa
+voimakkaampi vihollisen laivasto Ruotsinsalmessa. Ensi hyökkäys
+torjuttiin voitokkaasti. Ehrensvärd tahtoi vihollisen päävoiman
+tullessa peräytyä vallattuine saaliineen, mutta kuningas, joka oli
+Kotkan rannikolta katsellut voittoa, käski hänen ryhtyä taisteluun
+päävoimaakin vastaan. Siitä seurasi tappio, ja Ehrensvärd oli
+onnellinen, kun 25:ntenä elokuuta sai pelastetuksi Svartholmaan edes
+vähäisen jäännöksen voitetusta laivastostaan.
+
+Koko lokakuun pysyivät taistelevat armeijat aloillaan leirissään ja
+asettuivat sitten talvimajoihin. Tohtori Ekströmerin onnistui silloin
+saada virkavapautta, jotta hän saattoi omistautua kokonaan hoitelemaan
+Yöjärvellä olevia sairaitaan. Jaakko ja hänen rakuunansa olivat jo
+kauan olleet palveluksessa.
+
+Kaksikymmenvuotiaan nuoruudenvoimat taistelivat kovaa taistelua
+tykinkuulan seurauksia vastaan. Kalpea syysaurinko katseli
+ikkunaruuduista murtunutta nuorukaista, joka päivä päivältä, viikko
+viikolta vähääkään paranematta päinvastoin tuli yhä voimattomammaksi ja
+jonka sairas pää kävi yhä raskaammaksi. Häntä hoidettiin Vernan
+huoneessa, hän ei enää puhunut, vaan kuihtui kuihtumistaan
+tiedottomana. Kaiken tuossa pienessä, viehättävässä asunnossa täytyi
+olla äänetöntä, hiljaista; ei saanut kuulua matoilla astelemista, ei
+sateen rapisemista ikkunoissa, ei hengissä säilyneen kärpäsen
+surisemista uutimissa. Se oli melkein toivotonta, mutta ei hyödytöntä
+hiljaisuutta, sillä noissa kärsivällisyyttä koettelevissa huolissa
+kehittyi Vernan uusi, kukoistava nuoruus ikäänkuin ulkona olevan
+kuihtumisen ja sisäisen hävityksen uhalla. Tuosta lapsen umpusta kasvoi
+nopeasti hyvä, rakastava ja uhrautuva nainen. Hän yksin toivoi
+silloinkin, kun lääkäri alkoi olla epätoivoissaan. Hän oli levollinen
+ja iloinen kuin syksyn auringonsäde, keväinen ja lämmin kuin hänen
+ruusunsa heinäkuussa. Odotellen onnellista päivää, jolloin hän saisi
+ilahduttaa rakastettua veljeään olemalla hänen vertaisensa, käytti hän
+jokaisen sairaanhoitajavirkansa vapaahetken laiminlyödyn puhetaidon
+harjoittamiseen, kirjoituksen oppimiseen ja niiden tietojen
+hankkimiseen, joita hänellä ei vielä ollut. Tohtori Ekströmer oli hänen
+taitavana opettajanaan, hänellä olikin nyt kylliksi aikaa, hän oli
+alkanut tuntea yhä isällisempää ystävyyttä tuota viatonta lasta kohtaan
+ja vietti suloisimmat hetkensä kotiopettajana talon alakerran salissa,
+missä vapaasti uskallettiin puhua ääneen ja vielä voitiin laskea
+leikkiä. Ainoa kohta, joka tohtoria huoletti, oli se, että hänen
+oppilaansa jäi varsin tietämättömäksi oppineiden kielestä. Luvunlasku,
+historia ja maantiede olivat valitettavasti ensi aluksi
+välttämättömimmät; Ciceron, Liviuksen ja Tibulluksen täytyi
+toistaiseksi pysyä Yöjärven alueen ulkopuolella.
+
+Oli ehditty marraskuun ensi päiviin, kun Rebekka eräänä aamuna pani
+tapansa mukaan kylmää käärettä pikku Yrjön lyijynraskaan pään ympäri ja
+viittasi tohtoria tulemaan lähemmäksi vuodetta. Hän meni paikalle ja
+huomasi kummastuksekseen terävän kohokkeen ihossa vasemman korvan
+takana. Hän tutki varovaisesti tuota kummallista esinettä, ja kahden
+minuutin kuluttua hän oli vetänyt esiin pienen, teräväreunaisen
+raudansälön, joka oli kohonnut päästä. Hän katseli erittäin tarkasti
+vuorotellen paikkaa ja raudanpalasta, hänen kummastuksensa kasvoi hetki
+hetkeltä. Rebekka oli huomaavinaan hänen hämmästyvän.
+
+-- Mikä on? hän kuiskasi.
+
+-- Mikäkö on? tohtori toisti ajatuksissaan ihan tavallisella äänellään.
+-- Kutsukaa Verna tänne!
+
+-- Kuoleeko hän?
+
+-- Mitä vielä! Kutsukaa tyttö tänne!
+
+Verna tuli ja odotti niinkuin Rebekkakin henkeään pidätellen
+hämmästyneenä sanomaa, että kaikki toivo oli lopussa.
+
+-- Lapsi -- sanoi tohtori Ekströmer irvistäen, minkä tarkoituksena oli
+salata hänen liikutuksensa, mutta mikä ei kuitenkaan voinut estää hyvin
+tavattoman ja lääkärin ammatille perin sopimattoman kyynelen
+vierähtämistä hänen silmänsä kätköstä -- lapsi, syleile veljeäsi! Hän
+on pelastunut!
+
+
+
+
+19. YÖJÄRVI JA SALMELA.
+
+
+Tohtori Ekströmeristä oli nuoren sotilaan päästä ilmestynyt raudansälö
+niin merkillinen, että hän kirjoitti siitä syväoppisen kirjoituksen
+Ruotsin lääkäriseuralle. Hän luuli taudin luonteen johdosta voivansa
+olettaa sillä olevan kaksinaisen syyn: toisena tykinkuulan aiheuttaman
+tärähdysvamman, kuula kun kulkien läheltä haavoittuneen vasenta korvaa
+oli vaikuttanut suurten aivojen halvautumisen, toisena samaan aikaan
+tapahtuneen kranaatinräjähdyksen, josta hieno sälö oli tunkeutunut
+pienten aivojen vasempaan osaan ja siellä vaikuttanut tulehduksen, mikä
+esti paranemisen ja olisi varmasti tuottanut kuoleman, ellei luonnon
+oma voimakas vastavaikutus olisi sitä poistanut ja lopulta tunkenut
+sitä esiin ihon läpi. Ehkä on meidän tässä lisääminen, etteivät muut
+haavalääkärit pitäneet tätä selitystä täysin tyydyttävänä, ja ankarat
+arvostelut tuottivat kunnon lääkärille paljon päänvaivaa. Herrat
+virkaveljet olettivat, osoittaen mielipiteissään sellaista
+itsepäisyyttä, mikä vain monissa syväoppisissa riidoissa on tullut
+maailmankuuluksi, koko tykinkuulan pelkäksi tarinaksi ja kranaatin
+sälön ainoaksi hengenvaaralliseksi vammaksi, josta herra tohtori oli
+valitettavasti niin kauan ollut tietämätön. Ja siitä tekivät
+vastustajat sen loukkaavan johtopäätöksen, että herra tohtorin hoito
+olisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tuottanut kuoleman, ellei
+äidillinen luonto olisi pelastanut sairasta _huolimatta_ lääkärin
+menettelystä.
+
+Mitenkä tämä asia oikeastaan oli, ratkaiskoot oppineet. Se vain on
+varma, että raudansälön poistamisen onnelliset seuraukset alkoivat
+näkyä nopeammin kuin lääkärikään uskalsi toivoa. Jo samana päivänä oli
+haavoitetun tila huomattavasti parempi, hän saattoi jo puhua;
+vähemmässä kuin viikossa hän sai takaisin kuulonsa, lukuunottamatta,
+että vasen korva pysyi vähän huonokuuloisena. Kohta katosi kiusallinen
+painostus päästä, ja marraskuun lopulla oli haavoitettu niin
+parantunut, että hän tahtoi ilmoittautua palvelukseen. Se rohkea päätös
+raukesi tohtorin jyrkän kiellon tähden; mutta koska oli aikaisin tullut
+rekikeli ja Ekströmerin täytyi palata palvelukseensa kenttäsairaalaan,
+päätettiin, että Yrjö Ros virkistyksekseen seuraisi häntä Artjärvelle.
+
+Nuo syksyiset, pimeät marraskuun päivät olivat onnellisia ja valoisia
+päiviä Yöjärven kartanossa. Toinen sen lemmikeistä elpyi lakastuksesta
+uuteen elinvoimaan; toinen kehittyi päivä päivältä yhä enemmän ruusujen
+siskoksi. Molemmat äsken vielä äänettömyyteen ja merkkipuheen varaan
+tuomitut nuoret saivat sen kaivatun ilon, että saattoivat vapaina
+olentoina puhella keskenään. Verna ei väsynyt loistelemasta oudolla
+puhetaidollaan; Yrjö sai ainakin osaksi takaisin entisen iloisuutensa,
+kun uusi puhuja ei voinut olla hullunkurisesti hairahtumatta sanojen
+merkityksessä ja lausumisessa. Se puheliaisuus sai yksin Rebekankin
+liukkaan kielen vaikenemaan, ja kun tohtori säesti latinallaan ja
+Ramström huilullaan, tuntui Yöjärven äsken vielä äänetön hiljaisuus
+muuttuneen meluavan lapsijoukon melskeiseksi hälinäksi.
+
+Ne onnelliset, jotka eivät koskaan ole olleet ilman kuuloa ja
+puhelahjaa, miten vähän he aavistavat _niiden_ kohtaloa, joilta
+sallimus on sulkenut ympäröivään maailmaan johtavat sielun portit ja
+juoksevat virrat! Yksinäisinä, mykkinä kulkevat nuo surun lapset
+elämässään kuin muukalaiset maan päällä. Heidän ympärillään vallitsee
+iäinen äänettömyys; välinpitämättöminä tai hämmästyneinä he vaeltavat
+varjojen maailmassa, ja ihmiset käyvät heidän ohitsensa salaperäisinä,
+käsittämättöminä, tunnottomina. He sulkeutuvat omaan itseensä, heillä
+ei ole muuta valittavana, mutta kaipaava sielu levittää sylinsä elämää
+kohden ja luo itselleen haavemaailman, kuvitellessaan kaikkea, mitä he
+kohtaavat, mutta eivät ymmärrä, aavistavat, mutta eivät käsitä. Näkö-,
+haju-, maku- ja tunto-aisti ovat uskomattoman tarkat; ne ovat kuin
+hyönteisten tuntosarvet, joiden avulla mykät haparoiden kulkevat
+maailmassa, mutta äänestä, sävelistä, puheesta ei heillä ole mitään
+kokemusta. Franzén on onnitellut kuuroa siitä, että hän välttää
+maailmassa monen monet hyödyttömät sanat, paljon herjausta, panettelua
+ja hulluutta. Mutta ah, runoilija on unohtanut, että soiton maailman
+kieli, vieläpä enemmänkin, äidin, lapsen suloinen ääni, sanomattoman
+vaihteleva, ilmeikäs tunneasteikko, joka on rakkaan olennon hellässä
+puhuttelussa, ne eivät koskaan värise kuuron suljetussa korvassa.
+Ainoastaan pylväänsä päässä seisova hindulainen pyhimys uskaltaa
+ylistää sitä köyhää onnea, että hän on erotettu muista aivan yksikseen.
+Rikkaampaa ja inhimillisempää on se onni, että saattaa olla osallisena
+toisten suruissa ja iloissa, rikkainta kaikista, että voi uhrata
+itsensä sen puolesta, minkä tietää olevan parasta maailmassa.
+
+Kun taas tuo raudankova, horjumaton muuri häviää pois, oltuaan niin
+kauan erottamassa hänen ja muiden olemassaoloa, hänessä olevaa
+aavistusten äänetöntä maailmaa pauhuisesta, ulkoisesta elämästä, joka
+siihen asti on tuntemattomana kohissut hänen ohitseen sopusointuisine
+ja epäsointuisine äänineen -- mikä herääminen! Vapaana hän lähtee
+vankilastaan ihmetellen miten hän on voinut elää niin kauan sen
+ummehtuneessa ilmassa. Vielä kerran hän avaa sylinsä, jota on niin
+kauan halveksittu; maailma kiertää käsivartensa hänen kaulaansa,
+ihmiset tunnustavat hänet vertaisekseen. Hän pitää onneaan liian
+suurena, niinkuin se olisi kaikki kaikessa, vaikka se onkin vain osa
+hänen kansalaisoikeuksistaan, mitkä hänelle ihmiskunnassa kuuluvat. Hän
+on kerjäläinen, joka lähti ravittuna armeliaan pöydän äärestä
+taipaleelle, mutta oli viluissaan, löysi tieltä nutun ja piti itseään
+rikkaana.
+
+Semmoinen oli uuden tulevaisuuden esirippu, mikä vedettiin pois kahden
+nuoren silmäin edestä Yöjärven kartanossa. Erotus oli, että orjatar
+Verna, joka oli muuttunut kevään Vernaksi, oli luonnon lapsi ja uskoi
+elämään, mutta Yrjö Ros ei enää uskonut siihen. Keskellä leikkivää
+pilaa hän vaipui toisinaan syviin ajatuksiin. Hän tunsi, ettei hän enää
+ollut entisen lainen, mutta hän ei tiennyt, minkätähden hän oli
+muuttunut.
+
+Huomaavainen lääkäri ei ollut hyvillään noista hajamielisistä
+ajatuksista. Sairaan aivot olivat olleet liian kipeät voidakseen heti
+päästä säännölliseen toimintaan; täytyi koettaa saada jotakin vaihtelua
+metsätalon yksitoikkoiseen elämään.
+
+Herrat lähtivät Artjärvelle, Yrjön lapsuuden kotiin Salmelaan. Oli
+kylmä ja kirkas joulukuinen sunnuntaipäivä. Ihmiset olivat juuri
+tulleet kirkosta ja hajaantuivat parhaillaan kukin omalle taholleen,
+muutamat ajaen tai astuen pitkin tietä, toiset kiitäen suksilla järvien
+jäätä. Päivällispöytä oli taaskin katettuna tuvassa; matkustavaisia
+pyydettiin istuutumaan ruoalle. Yrjö sai esittää lääkärinsä.
+
+Hän oli maininnut läsnäolijoista kunkin tutulta nimeltään, kunnes
+huomasi tuntemattoman, näöltään hyvin vanhan miehen, puoleksi herran,
+puoleksi talonpojan, hyvin kalpein, kuoppaisin silmin, horjuvin askelin
+ja kuihtuneena käyvän sille paikalle, missä kaarlelainen Posti oli
+ennen ollut itseoikeutettuna vieraana.
+
+-- Missä Posti on? kysyi Yrjö.
+
+-- Siellä, missä taistelun vaunut särjetään ja kaikki verinen sota
+tulessa poltetaan, vastasi valtiopäivämies. Hän lähti kolme viikkoa
+sitten tapaamaan Kaarle-kuningasta taivaan valtakuntaan.
+
+-- Tehkäämme kiväärillä kunniaa! huokasi Yrjö. Viimeiset
+Kaarle-kuninkaan aikaiset rivit marssivat talvimajoihin.
+
+-- Posti oli jo kauan valmiina lähtemään. Uusi aika oli hänestä liian
+pehmeä. Hän ei enää löytänyt yhtään rakuunaa, joka olisi jaksanut
+nostaa hevosensa kivimuurin yli niinkuin hän nuorena ollessaan. Mutta
+-- isäntä jatkoi tyynesti -- hänen sijallaan istuu toinen, jota sinä,
+Yrjö, et tuntene. Hän on vanhin poikani Sundhagen.
+
+-- Sundhagen! huudahtivat Yrjö ja tohtori Ekströmer yht'aikaa.
+
+-- Tuomas Sundhagen, kuninkaallisen sotalaivaston entinen
+kapteeniluutnantti. Hän on asunut jo kaksi vuotta talossa, vaikka
+erityiset asianhaarat ja tauti ovat estäneet häntä ennen näyttäytymästä
+meidän muiden seurassa.
+
+-- Hupaista tutustua teihin, hyvät herrat, uusi vieras sanoi vapisevin
+äänin. Se ääni kuului kuin rauniosta, mutta gentlemannin rauniosta.
+
+-- Tuomas on kärsinyt paljon palveluksessa, jatkoi isä ikäänkuin
+lieventääkseen tuon elävän kummituksen synnyttämää vaikutusta. --
+Katsele häntä tarkemmin, Yrjö. Hän oli kerran samanlainen kuin sinä nyt
+olet. Äiti sanoo sinun olevan sellainen kuin Tuomas oli kolmekymmentä
+vuotta takaperin.
+
+Yrjöä värisytti ja hän kääntyi valtiopäivämiehen puoleen kysyen uutisia
+sodasta.
+
+-- Mitäpä siitä kuuluisi, vastasi vanhus. Kuningasten kuningas
+hallitsee maalla ja merellä. Kuolleet haudataan, haavoitetut paranevat,
+sotamies lepää, talonpoika pui eloansa, laivoja pannaan kuntoon
+Ruotsinsalmen tappion jälkeen, ruutia tehdään, kanuunoita porataan
+hankkimaan tulevana vuonna uusia kuolleita ja haavoitettuja. Minä tulin
+eilen Anjalasta. Siellä puhuttiin kapteeni Mörkistä.
+
+-- Mitä hänestä?
+
+-- Toissapäivän edellisenä yönä vartija huomasi Anjalan kartanon luona
+miehen, joka tahtoi hiipiä tänne Venäjän puolelta. Kyllä pitääkin olla
+Mörk, lähteäkseen tähän vuoden aikaan ratsastamaan yöllä joen jäätä
+kosken alapuolelta.
+
+-- Mitä sanotte?
+
+-- Vartija ampui ja tapasi miestä jalkaan. Sekin oli tarpeetonta. Jää
+petti, virta vei hevosen ja miehen. Eilisaamuna löydettiin molemmat
+avonaisesta virrasta Muhniemen luota.
+
+-- Kapteeni Mörkkö se oli?
+
+-- Niin, kapteeni Mörk. Mitä hänellä oli täällä tekemistä? Olihan hän
+turvassa; kuninkaan viskaaleilla ei ole mitään valtaa Venäjän puolella.
+
+Yrjö ja tohtori katsahtivat toisiinsa. He ymmärsivät, minkätähden
+onneton kapteeni oli joutunut surman suuhun. Hän ei ollut voinut
+vastustaa tytärtään kohtaan tuntemaansa kaipausta, tytärtään, jota hän
+oli kohdellut niin julmasti, mutta jota hän kuitenkin rakasti mitä
+itsekkäimmällä isän rakkaudella. Häntä nähdäkseen hän oli uhrannut
+henkensä.
+
+Talonväen arvaillessa minkä mitäkin tästä kummallisesta tapauksesta
+tuli tupa vähitellen täyteen kyläläisiä. Lääkäri oli saapunut
+taloon; mikäpä oli luonnollisempaa kuin että kaikki vanhat ja uudet
+kivut tahtoivat käyttää hyväkseen sitä harvinaista tilaisuutta
+näyttääkseen itseään kaikessa merkillisyydessään? Ja kipuja, kuten
+tiedetään, ei vaivaa mikään tarpeeton arkuus. Tohtori Ekströmer sai
+kylliksi tekemistä parkuvista lapsista, kielevistä äideistä ja
+vanhuudenheikoista ukoista, jotka täysin luottavina odottivat hänen
+tekevän heidät uudestaan nuoriksi. Eikä hän ollutkaan auttamatta, tuo
+kuuluisa tohtori. Hän ei ylvästellyt kultarasiastaan eikä kahden
+tiedekunnan kiitoslauseista noiden alhaisten ja köyhien sairasten
+parissa. Hän ajoi vain puolet joukosta kohteliaasti ulos ovesta ja
+valitsi jäljelle jääviksi kaikki, jotka saattoi parantaa kuppaamalla,
+suoneniskulla, mikstuura simpleksillä, essentia dulciksella,
+riianbalsamilla tai Janinen laastarilla, jota oli pidettävä korvan
+takana. Saatuaan sen kaiken välttävästi käsistään hän näki Helkan
+kärsivällisesti odottaen seisovan hänen tuolinsa takana.
+
+-- No? kysyi tohtori ottaen häntä leikillä kiinni leuasta. -- Enpä toki
+luule noiden kirkasten helmihammasten tekevän suurta kiusaa. Vai
+sydämensyttökö vikana? Luuletko minua niin viisaaksi, että minä voisin
+loihtia sen pojan sinua rakastamaan, jonka mieluimmin tahtoisit
+omaksesi?
+
+-- En -- vastasi tyttö pudistaen tummakiharaista päätään -- minä olisin
+kysynyt teiltä, tohtori, miten on hänen laitansa, joka asuu tuolla
+ullakkokamarissa. Hän ei ole terve.
+
+-- Kuka asuu sitten tuolla ullakkokamarissa?
+
+-- Hän. Tiedättehän sen, tohtori. Minun isäni.
+
+-- Etkö sinä sitten olekaan talon tytär ... Matias Salmelan tytär?
+
+-- Minä luulin isoisän sanoneen teille kaikki. Ei nyt ole enää mitään
+vaaraa, kun musta kapteeni on kuollut.
+
+-- Rakas lapsi, minä en ymmärrä sanaakaan. Mitä sinuun koskee kapteeni
+Mörkin kuolema? Oliko hän paha sinua kohtaan?
+
+-- Minuako? Ah... Ei, vaan isää kohtaan. Kun isä palasi takaisin kaksi
+vuotta takaperin, teetti isoisä ullakkokamarin. Ei kenenkään pitänyt
+saada tietää isän olevan täällä. Musta kapteeni olisi ampunut hänet
+kuoliaaksi.
+
+-- Maltahan ... minä alan ymmärtää. Helka ... niin se oli. Isoisäsi
+otti sinut Tukholmasta pikku tyttönä. Tuomas Sundhagenko sinun isäsi
+on?
+
+-- Kas niin, tiesittehän sen kuitenkin. Tietysti minä olen hänen
+lapsensa, ja isoisä sanoo, että minä saan käydä neitien koulua papin
+luona. Mutta isä on usein kipeä. Olkaa hyvä ja määrätkää hänelle hyviä
+rohtoja!
+
+-- Minä koetan huomenna. _Consilia fovet nox_ ... se merkitsee, että
+sinun pitää tänä iltana ensiksi pyörähtää kolme kertaa ympäri
+myötäpäivään, sitten pitää koettaa olla vaiti kaksikymmentä minuuttia,
+senjälkeen sukia ruskeat hiuksesi niin, että puolet tulee idän ja
+puolet lännen puolelle päätä; ja viimeksi pitää sinun uneksia hänestä,
+jota rakastat. Se on hyvin tärkeätä parannuskeinon onnistumista varten.
+
+Tyttö katsoi tohtoria kummastellen ja juoksi sitten tiehensä heleästi
+nauraen.
+
+Tohtori Ekströmer kävi neuvottelemaan sen ainoan oppineen tiedekunnan
+kanssa, mikä oli läsnä: itsensä kanssa. Mitä oli tehtävä? Mitä oli
+ilmaistava ja mitä salattava?
+
+Ekströmerin ei ollut onnistunut löytää sielua anatomiasalista, mutta
+hän oli tutkinut sen säikeitä elävissä olennoissa ja tehnyt
+tutkimuksistaan johtopäätöksen, että kuten voi olla olemassa surua
+synnyttävää tietoa, voi myöskin olla onnellista tietämättömyyttä.
+
+Matkustajille annettiin yhteiseksi makuuhuoneeksi talon vierashuone,
+niin että he saivat häiritsemättä puhella päivän tapauksista -- noista
+kahdesta verivihollisesta, joista toinen oli aivan äkkiarvaamatta
+tullut näkyviin, kun toinen yhtä odottamatta hävisi ihmisten ilmoilta.
+Kapteeni Mörkin kuolema oli muuttanut kaikki. Eikö Yrjön nyt pitänyt
+ilmoittaa sukuperäänsä? Eikö hänen pitänyt täyttää pojan velvollisuutta
+ja haudata isänsä? Eikö hänen pitänyt ruveta sisarensa oikeuksien
+luonnolliseksi valvojaksi? Ja vihdoin, eikö hänen pitänyt ottaa
+haltuunsa epäilyksen alaista Yöjärven perintöä, jonka syystä kyllä
+pelättiin olevan menetetyn kruunulle?
+
+-- Ja kaikki miehen tähden, joka ei ollenkaan koske häntä! nurisi
+Ekströmer itsekseen.
+
+-- Yrjö -- tohtori sanoi seuraavana aamuna -- minä olen miettinyt
+asiaa. Sinä olet minun potilaani etkä vielä ole läheskään parantunut.
+Minä en voi sallia sinun sekaantuvan sotkuisiin asioihin enkä
+vilustuvan hautajaispuuhissa tähän vuoden aikaan. Pysy toistaiseksi
+Yrjö Rosina, ja minä lupaan että koetan pelastaa Vernalle Yöjärven.
+Minä todistan virkavalallani, että kapteeni oli hullu.
+
+Yrjön sydän kapinoitsi, mutta hänen ystävänsä oli oikeassa.
+
+-- Tiedätkö -- tohtori jatkoi -- että Helka on Sundhagenin tytär? Siitä
+sinulle selviää kapteeni Mörkiä vastaan tehty salainen ilmianto.
+Sundhagen oli keksinyt piilopaikan kiven alta, ja Helka pisti ilmiannon
+sinun taskuusi.
+
+-- Mikä halpamielisyys!
+
+-- Sano hätäkeino, sillä isänmaallisuudesta meidän ei sopine olettaa
+paperin joutuneen sinun taskuusi. Sundhagenilla oli omat syynsä,
+miksikä hän toivoi saavansa kapteenin pois tieltään; hän ei uskaltanut
+tulla ulos ovesta sinun vanhain ystäviesi, pitkien pistoolien, pelosta.
+Mutta Sundhagenista puhuttaessa muistuu mieleeni, että hän on pyytänyt
+lääkärin hoitoa. Sinun sanotaan olevan saman näköinen kuin hän oli
+nuorena. Tahdotko käydä katsomassa häntä?
+
+-- Säästä minua näkemästä häntä! Minä en ole koskaan nähnyt miestä,
+joka olisi minua enemmän inhottanut kuin hän.
+
+-- Hm... Nauti järkevästi viinistä, rakkaudesta ja korteista, niin saat
+olla varma, ettet tule hänen kaltaisekseen vanhetessasi.
+
+Itsekseen tohtori ajatteli: Onpa tämä juonikas poika, ja juonikkaita
+ovat isätkin. Toinen tahtoi syöstä miekkansa poikaan, ja toista ei
+poika voi kärsiä. Ei, nyt lakkaan jo etsimästä isiä Yrjö Rosille.
+
+Hetkisen kuluttua tohtori Ekströmer oli kapteeniluutnantti Sundhagenin
+huoneessa. Tuo mies, joka ennen muinoin oli ollut komea ja ihmeen
+kaunis, makasi keltaisen kalpeana, riutuneena ja läähättäen
+vuoteellaan. Hänen eilinen, ensimmäinen käyntinsä ulkona kylmässä
+joulukuun ilmassa oli vaikuttanut kuin kuolettava myrkky. Tohtori tutki
+hänen valtimoaan ja huomasi, ettei hänellä enää ollut monta tuntia
+elettävänä.
+
+-- Olkaa hyvä, käykää istumaan! sairas sanoi kohteliaasti hymyillen. --
+Antakaa anteeksi, vaikka kajuuttani on kehnonlainen ... ei yhtään
+nojasohvaa ... ei edes tupakkaa piipun täyttä... Olisin hyvin iloinen,
+jos voisin tarjota lasin oikeata madeiraa. Mitä sanotte terveydestäni,
+tohtori? Vähän rappiolla tänään ... alus vuotaa, mutta sen reiät kyllä
+tukkeamme. Ei niin vähästä pidä jättää hylyksi vanhaa risteilijää.
+Minä tunnen itseni ihan kuin uudelleen rikatuksi sen jälkeen kuin ...
+niin, tiedättehän, että kapteeni Mörk on joutunut haaksirikkoon.
+Surkuteltavaa se on ... hyviä miekkailijoita ei nykyjään enää ole
+monta... Vähän mustasukkainen ... kukapa ei ole mustasukkainen, kun
+kuljettaa niin kaunista prikiä kuin hänen vaimonsa?... Vakuutanpa.
+teille, että hän lauloi kuin satakieli ... teidän olisi pitänyt kuulla
+häntä Iphigeneiana! Ruskeatukkainen ... mimmoiset latvapurjeet! Hänen
+sisarensa Antonia ... minun vaimoni ... oli vähän vaaleampi ...
+Vestrisin oppilas ... tanssi kuin merenneito. Näittekö hänet ehkä?...
+Muistatteko hänet ehkä "Rakastuneesta Arlequinista"? Semmoinen
+Kolombine ... oo, tohtori, tekin olisitte laskenut lippunne...
+
+-- Älkää puhuko niin paljoa, se rasittaa teitä.
+
+-- Pyydän anteeksi, ei vähintäkään... Koska kapteeni on kuollut, aion
+minä lähteä jälleen palvelukseen. Ehkä olen vähän liian vanha
+kuljettamaan lippulaivaa, mutta meillähän on nyt sota, minä kyllä osaan
+järjestää taistelulinjan... Ehrensvärdillä olisi vähän oppimista
+minulta ... ei sovi tuhmasti kääntää pitkää sivua kahtakymmentä vastaan
+niinkuin Ruotsinsalmessa... Jospa minä olisin saanut ampua Nassaun
+prinssiä pitkin laivaa ja sitten vallata sen... Mutta se kyllä
+korjataan.... Tervetuloa ensi kerralla rekattiin! Tohtori, me osoitamme
+teille kunniaa!... Ja sitten täysin purjein vihollista vastaan ...
+tyrskyjä tuolla edessä ... kanuunat kuntoon ... hyökkäysmerkki...
+
+Viimeisiä sanoja tuskin kuului. Merimies, joka oli hurjasti elämöinyt
+elämän merellä, vaipui uneen, josta hän oli heräävä vasta toisella
+rannalla. Hänen viimeiset ajatuksensa olivat palanneet hänen
+ammattiinsa.
+
+-- Olipa tuossa vanhassa rentustelijassa kuitenkin kipinä rohkeutta,
+tohtori Ekströmer ajatteli pois lähtiessään..
+
+
+
+
+20. AACHENIN RUUSUTARHASSA.
+
+
+Meidän ei ole sallittu edelleen seurata kuningas Kustaa III:ta sodan
+vaihteleville harharetkille vuonna 1790 -- ei ottaa osaa taistelevien
+sotajoukkojen lakkaamattomiin yrityksiin, kun ne koettivat syöstä
+toinen toistaan Kymenjokeen -- ei Viipurinlahdessa tapahtuneeseen
+varomattomuuteen ja urotyöhön -- ei Ruotsinsalmen toiseen
+meritaisteluun, joka kääntyi voitoksi Ruotsin laivastolle -- eikä edes
+Värälän rauhaankaan, joka päätti voittelun Ruotsin voittamatta tai
+menettämättä maata, mutta levittäen asekunnian loistoa, joka paransi
+monta haavaa ja peitti monta erehdystä. Jättiläismäinen Venäjän kotka
+ei ollut ilman odottamatonta ponnistusta saanut torjutuksi luotaan
+laihtunutta Ruotsin leijonaa, joka oli vielä kerran uskaltanut käydä
+sen saaliin kimppuun. Leijona huomasi saaneensa hieman naarmuja ja
+käpäliään pakottavan; mutta iloiten ja kummastuneena se näki vielä
+voivansa voittaa. Molemmat taistelijat ehtivät silloin kääntää
+katseensa paljon suurempaan ja peloittavampaan paloon, joka leimusi
+lounaan puolella ja uhkasi liekkeihinsä kietoa koko Euroopan. Vallaton
+poika Ranska, jonka itsevaltiaat olivat tähän asti toivoneet saavansa
+pidetyksi kurissa kohtuullisilla löylytyksillä, alkoi käyttäytyä kuin
+aika mies, joka itse hallitsee omaa taloansa, pyrkiipä vielä
+puhdistelemaan muittenkin taloja. Jo ennen sodan loppua Kustaa ja
+Katariina ajattelivat liiton mahdollisuutta.
+
+Ei ollut vielä täyttä kahta vuotta kulunut viimeksi kuvailluista
+tapahtumista, kun kesällä 1791 tapaamme muutamia kertomuksemme
+tunnettuja henkilöitä siihen aikaan hyvin suositussa kylpypaikassa
+Aachenissa. Tuo kaupunki, jossa Kaarle Suuri syntyi ja jossa hänen
+hautansakin on, oli viime aikoina tullut kuuluisaksi rikinpitoisista
+lähteistään, mutta oli samalla saksalaisen ja hollantilaisen
+kukkaviljelyksen keskus. Ei missään, ellei ehkä Leidenissä ja
+Amsterdamissa, ollut tavattavana suurempaa ja komeampaa tulppaani- ja
+liljakokoelmaa; ei missään, ellei Persiassa tai Provencessa, rikkaampaa
+ja ihanampaa ruusujen paljoutta. Suuri kasvitieteellinen puutarha oli
+kuin oikea kukkakaupunki; se oli jaettu tarkasti erotettuihin
+kortteleihin ja esikaupunkeihin, joissa suosituimmat kukkasuvut
+yksinvaltiaina hallitsivat kukin aluettaan. Missä hyvänsä kuljettiin
+noiden hurmaavien kukkakuningaskuntien välillä, tuli vastaan voimakas,
+melkein huumaava tuoksu -- olisipa sanottu kansallisuus, jos
+kansallisuuksien aika jo olisi ollut silloin tullut -- lähimpien
+valtakuntien asukkaista. Ainoastaan tulppaanit ja kuusi vuotta sitä
+ennen Eurooppaan tuodut daaliat olivat koreina ja tyhminä siitä
+omituiset, että ne eivät kyenneet henkimään elämänsä tarkoitusta
+ympäröivään kesäilmaan.
+
+Oli keveitten pilvien viilentämä heinäkuun päivä, noin kello kahdeksan
+ajoissa aamulla. Ratsuväenupseeri, jolla oli yllä Aachenissa tuntematon
+univormu, lähestyi ruusujen valtakuntaa taluttaen käsivarresta nuorta
+naista. He tulivat kylpemästä ja istahtivat sievälle, vihreäksi
+maalatulle penkille käytävän viereen. Nuori nainen sanoi saattajalleen:
+
+-- Täällä minä tahtoisin asua.
+
+-- Niin, miksi ei? vastasi upseeri leikillisesti. -- On kaksi keinoa.
+Me joko muutamme Yöjärven tänne tai tämän kukkatarhan Yöjärvelle. Mutta
+asukaamme täällä aina heinäkuussa.
+
+-- Onko täällä lunta talvella?
+
+-- Luullakseni on, mutta ei niin paljoa kuin meillä.
+
+-- Samapa se, minä tahtoisin asua täällä kaikki vuodenajat, tietääkseni
+aina olevani rikas. Voitko _sinä_ kuulla ruusujen tuoksun, Yrjö?
+
+-- _Kuullako_ tuoksun? En, sinähän sen vain voit kuulla.
+
+-- En minäkään voi enää niinkuin ennen. Mutta tarkkaa: etkö todellakaan
+kuule hiljaista musiikkia?
+
+-- Kyllä, minä hengitän voimakasta tuoksua. Heikot henkilöt saattavat
+siitä saada päänkivistystä.
+
+-- Ei, ei niin. Minä en tiedä, onko se laulua vai puhetta, mutta
+selvästi minä sen kuulen. Miksi sinä naurat, kun minä sanon ruusujen
+puhuvan?
+
+-- Sentähden, että sinä olet rakastettavin pikku lapsi, mikä koskaan on
+nähnyt yhdeksäntoista suven ruusujen kukoistavan. Sinä kadehdittava,
+joka vielä voit _nähdä_ Jumalan _äänen_ käyskentelevän puutarhassa.
+
+-- Etkö luule minun sitä useinkin ajatelleen? Se mikä sinun mielestäsi
+on näkemistä, kuulemista, haistamista ja maistamista, sen kaiken minä
+_tunnen_, niinkuin se olisi vain yhtä. Minä tunnen mieltymystä
+tai vastenmielisyyttä paljostakin, jota en voi käsittää millään
+aistimilla. Minä tunnen muutamia kohtaan ystävyyttä ja toisia kohtaan
+vastenmielisyyttä, enkä tiedä miksi. Minä tuntisin sinun läsnäolosi,
+vaikka minulla ei olisikaan mitään ulkonaisia aistimia. Miksikä sinä
+naurat minulle?
+
+-- Ei, anna anteeksi! Sinä olet lapsi sydämeltäsi, et ymmärrykseltäsi.
+Sinä olet ajatellut paljon ja oppinut paljon sinä yhtenä vuotena,
+jolloin asuit Elimäen pappilassa ja luit yhdessä Helka Sundhagenin
+kanssa. Sinä yhä ajattelet ja opit vielä sittenkin, kun lähdit
+vapaaherratar Wreden suojeluksen alaisena Helkan seurassa tänne
+vakaannuttamaan terveyttäsi. Mutta sittenkään et vielä käsitä elämää
+semmoisenaan kuin se on. Sinusta tulee kerran hyvän miehen vaimo...
+
+-- Minä tyydyn sinuun enkä tahdo ketään muuta.
+
+-- Näetkös nyt, miten lapsellinen hupsu olet! Enkö minä ole sinun
+veljesi? Ainoastaan sentähden en ole tähän asti välittänyt
+oikeuksistani, koska sinä et ole tarvinnut minun suojelustani.
+Ekströmer on sinun holhoojasi, enkä minä ... mielelläni muuta nimeä.
+
+Nuori tyttö piirteli päivänvarjollaan kuvia hiekkaan. Toista käytävää
+myöten lähestyi neljä naista, jotka olivat kävelyllä kylpynsä jälkeen.
+Siinä oli vapaaherratar Maria Wrede, syntyjään Sparre, jonka äskettäin
+Uudenmaan jalkaväkirykmentin ja rakuunain everstiksi nimitetty puoliso,
+sittemmin sotamarski, kreivi Fabian Wrede, oli valtakunnan etevimpiä
+ylimyksiä. Ylhäistä, hienoa, viehättävää, tuskin kolmeakymmentä vuotta
+vanhempaa vapaaherratarta seurasi kaksi muuta naista, jotka niinkuin
+hänkin kuuluivat ylhäisiin seurapiireihin. Heidän takanaan asteli vähän
+kainona vähän matkan päässä nuori kamarineiti, jota emme varsin
+helposti tuntisi Salmelan talon entiseksi veitikkamaiseksi
+kasvatustyttäreksi Helka Sundhageniksi.
+
+-- Kas, tuossahan ovat pakolaiset, joita turhaan etsin
+kylpylaitoksesta! huudahti vapaaherratar iloisesti, huomattuaan nuo
+kaksi, jotka olivat istuutuneet penkille. -- Sallikaa minun esitellä
+kenraalitar Kaulbars ... neiti Almsköld, joka on äsken saapunut
+Aacheniin ... neiti Anckarström ... luutnantti Ros!
+
+-- Minua ihastuttaa teihin tutustuminen, nuori neiti, virkkoi
+kenraalitar leveään, miellyttävään tapaansa, jonka Yrjö Ros varsin
+hyvin tunsi.
+
+Hän oli kärsinyt ja vanhentunut melkoisesti noina kahtena vuotena;
+tohtori Ekströmer olisi muistuttanut, että neljänkymmenen iän ei
+tarvinnut odottaa kuudenkymmenen ikää parantuakseen. Mutta kuitenkin
+oli vielä jotakin jäljellä entisestä Loviisan tanssiaisten
+hallitsijattaresta.
+
+-- Mitä luutnanttiin tulee -- kenraalitar jatkoi -- niin muistelen,
+että olemme nähneet toisemme ennenkin. Ehkäpä erehdyn.
+
+-- Armollinen rouva -- Yrjö vastasi ja suuteli kunnioittavasti
+kukistuneen ylhäisyyden kättä -- älkää pitäkö minua niin
+kiittämättömänä, että voisin unohtaa sen hyvyyden, mitä te olette
+osoittanut minulle!
+
+-- Hyvä luutnantti -- kenraalitar virkkoi yhtä lämpimästi kuin ainakin
+neljänkymmenen ikäinen, ehkäpä vähän lämpimämminkin -- jos kukaan on
+maksanut velkansa, niin olette ainakin te. Tiedättekö, armollinen
+vapaaherratar, että tämä nuori mies on noussut kuolleista? Minä en voi
+koko elämänikään kiitollisuudella palkita Kaipiaisten hautaa. Mutta
+kuinka tapaan minä teidät täällä, luutnantti? Toivoakseni ei haavasta
+ole koitunut terveydelle vahingollisia seurauksia?
+
+-- Minun täytyi pysyttäytyä sodan loppuaikoina Viaporin
+puolustusväessä, ja Aachenin rikkikylvyt huuhtonevat viimeisenkin
+ruudinsavun haavoitetusta päästäni. Kuinka hänen ylhäisyytensä kenraali
+voi?
+
+-- Niinkuin saattaa voida, kun _ei_ ole tullut mestatuksi. Tiedättehän,
+että kuninkaallinen majesteetti armahti urhoollisen sotilaan, joka
+täytti velvollisuutensa, sillä tavoin, että hän menetti vain virkansa
+ja päällikkyytensä. Mieheni kasvattaa artisokkia Linköpingissä, ja se
+on hänen mielestään tuotteliaampaa kuin kuninkaan palveleminen.
+
+-- Artisokkia! huudahti vapaaherratar Wrede johtaen rakastettavasti
+heti ensi tilassa puheen pois ikävistä muistoista. -- Siis aivan kuin
+Rooman keisari Salonassa! Saanko vaivata teitä, armollinen kenraalitar,
+tilaamaan niitä minulle Linköpingistä? Artisokat ovat minun parasta
+herkkuani.
+
+-- Te imartelette miestäni; hän kyllä ihastuu, kun saa lähettää
+näytteitä taidostaan. Mutta Salonan keisaria mainittaessa ... kuinka
+onkaan urhoollisen ritarini pyhän Yrjänän laita? Oletteko vieläkään
+vapauttanut lumottua prinsessaa?
+
+-- Hän seisoo tässä, armollinen rouva, osoittamassa teille nöyrää
+kunnioitustaan.
+
+-- Mitä? Neitikö olisi?... Cecile! Luutnantti Ros on voittanut sinun
+hansikkaasi.
+
+Nuori nainen teki kauniin kumarruksen, melkein yhtä syvän kuin
+menuetissa, ja sanoi nauraen tyytyvänsä palkintotuomarin päätökseen,
+jos luutnantti vielä piti hänen mitätöntä panttiaan niin suuren
+kunnian arvoisena. Yrjöltä ei jäänyt huomaamatta, että tumma puna puhui
+toista kuin hänen ilvehtivä äänensä, ja samassa silmänräpäyksessä
+kohosi purppura myöskin Vernan poskille. Kaksi kilpailijaa --
+tanssiaislemmitty ja luonnonlapsi -- katsahtivat nopeasti toisiinsa
+ensimmäisen ja viimeisen kerran Aachenin ruusutarhassa.
+
+-- Cecilen huomautus on oikea, virkkoi kenraalitar. Ehkä muistanette,
+luutnantti, ehdon, joka tohtori Ekströmerin mielestä oli mahdoton
+täyttää. Ritarini oli pysyttävä naiselleen uskollisena kolme viikkoa.
+
+-- Luullakseni on se ehto täytetty, Yrjö vastasi. Se onnellinen, joka
+on vapauttanut prinsessan, ja se vielä onnellisempi, joka on voittanut
+neiti Almsköldin hansikkaan, en ole minä. Se kadehdittava onni on
+tullut tohtori Ekströmerin osaksi.
+
+-- Mitä? Ekströmerinkö? Kuinka se on mahdollista.
+
+-- Kun nuori henkilö on viettänyt elämänsä pimeässä vankilassa -- kun
+taitava lääkäri avaa vankilan portit -- kun hän sanoo sille
+rakastettavalle ja onnettomalle vangille: ole vapaa, astu ulos
+maailmaan, nauti elämästä, nuoruudesta ja vapaudesta saman oikeuden
+mukaisesti kuin me muutkin kuolevaiset -- niin eikö hän ole se, joka on
+purkanut lumouksen, vapauttanut vangin ja voittanut kalliin pantin,
+mitä kaksi taitamatonta kilpailijaa turhaan on tavoitellut?
+
+Syntyi äänettömyys, jonka aikana pilkallinen hymy katosi neiti Cecilen
+huulilta ja kenraalitar kätki neuvottomuutensa ainaisesti uskollisen
+viuhkan taakse. Hän katsoi Vernaa, katsoi Yrjö Rosia, ymmärsi uuden
+tappionsa ja oli kyllin ylevämielinen tyytyäkseen siihen, kuten
+täydellinen maailmannainen ainakin.
+
+-- Luutnantti puhuu arvoituksia -- hän sanoi seuranaiselleen -- hän saa
+toiste paremmin selittää ajatuksensa. Kas siinä on, hyvä vapaaherratar,
+meillekin esikuva. Miksi olisi sotapäälliköille ja lääkäreille yksin
+suotu se onnekas etuus, että saavat pelastaa viattomia vankeja? Emmekö
+me kaikki voi korjata vääryyttä tai lohduttaa onnetonta? Onnen päivinä
+minä olin usein tyytymätön itseeni, minusta ei ollut kylliksi siinä,
+että vietin kolme neljättäosaa ajastani vain sitä varten, jotta
+viimeisen neljänneksen voisin loistaa hoviseurassa tai tanssiaisissa.
+Nyt on minulla mies, joka tarvitsee minua; minä olen perustanut pienen
+koulun Linköpingiin, minua ilahduttaa oppilasteni edistys, minulla on
+jotakin elämisen arvoista, minä olen onnellisempi nyt kuin ennen
+menestyksen päivinä... Mutta jopa on meidän aika lähteä
+yksinkertaiselle aamiaisellemme. Jääkää hyvästi, neiti, jääkää hyvästi,
+luutnantti Ros! Jos äidillisen ystävän kunnioitus ja iäinen
+kiitollisuus voi tuottaa teille jotakin tyydytystä, niin ... käykää
+katsomassa minuakin! Muistoissani, sekä iloisissa että suruisissa,
+olette te aina pysyvä urhoollisena ja uskollisena ritarinani pyhänä
+Yrjänänä.
+
+
+
+
+21. SATININ LIPAS.
+
+
+Yrjö Rosilla oli taaskin virkavapautta, ja hän oli eräänä päivänä
+maaliskuun lopulla 1792 Yöjärven metsässä. Ei mikään metsästyslaki
+ollut vielä rauhoittanut ruoaksi kelpaavaa metsänriistaa, ja nuori
+luutnantti astuskeli Jaakko Peuroniuksen seurassa pyssy olalla
+metsässä, milloin ampuen kuhertavan teeren, milloin tarkastellen
+Ramströmin ketunsaksia. Ramström taisi kaikkea, ja aikaa hänellä
+myöskin oli kaikkeen; hän tarvitsi vielä pari repoa, voidakseen tarjota
+Vernalle täydellisen ketunnahkaturkin talveksi.
+
+Metsästäjät astuskelivat sulavia kinoksia myöten järvelle päin ja
+huomasivat äkkiä jäällä reen sekä tunsivat vanhan ystävän, tohtori
+Ekströmerin, joka oli leukaan asti kääriytynyt harmaaseen
+sudennahkapeitteeseen. Tohtori ei ollut pitkään aikaan päässyt
+tervehtimään entisiä sairaitaan, ja kohtaaminen tuli sydämelliseksi.
+
+-- Mistäpä löytäisi pyhän Yrjänän, ellei lohikäärmeitä vastaan
+taistelemasta! tohtori huudahti iloisesti. Mitä sanookaan Virgilius:
+_juvat praeda_ etcetera. Tavaton lauserakenne, jonka oppinut Adlerbeth
+kääntää näin:
+
+    Hyötyvi ryöstöistään joka päivä ja saalista nauttii.
+
+... Ja kas tässä Sanchokin! Hyvää päivää, Perpetuus, aina _perpetuum
+mobilena_. harhailevan ritarimme jäljissä! Käsitätkö, rakas Yrjö, että
+minä olen vaivannut kallista henkilöäni kelirikon aikana tänne aina
+Turusta asti, ainoastaan tavatakseni sinut? Kun ei sinua ollut
+Helsingin eskadroonassa, sanoin itsekseni: Ekströmer, mätä eväslaukkusi
+täyteen kylmiä kyljyksiä; vielä on sinun kestettävä vuorokauden vaivat
+Yöjärvelle asti. Mutta niinpä minä olenkin ahdettu täyteen uutisia,
+mustia ja valkoisia, puh! Hanki minulle ensin syötäväksi kelpaava
+aamiainen! Toivottavasti on lohikäärme vielä elossa ... nehän ovat
+tavallisesti sitkeähenkisiä ... eikä minulla todellakaan ole mitään
+muistuttamista niissä kananpoikasissa, tiedäthän... niissä, jotka ovat
+syötetyt pomeranssinkuorilla.
+
+-- Eskadroona, mars! komensi Yrjö. Suomukset ja kynnet ovat pudonneet
+Yöjärven lohikäärmeeltä. Rebekka on oleva hyvillään kuin kotikissa
+teidät nähdessään.
+
+-- Niinkö? Ajat muuttuvat, mutta minä olen liian nälkäinen lausuakseni
+sen klassillisella latinankielellä. Voiko prinsessa hyvin?
+
+-- Niinkuin hänen ruusunsa kasvihuoneessa.
+
+-- Hyvä. Olkoon menneeksi kananpoikapaistista!
+
+Kohta saapuivat reki ja metsästäjät onnellisesti taloon, aamiainen
+pantiin pöytään ja nautittiin ansionmukaisin ylistyksin. Kun tämä
+tärkeä valmistus oli hyvin saatu suoritetuksi ja Jaakko lähtenyt
+tapansa mukaan ajamaan Martin, tallirengin, päähän edes vähänkään
+hevosten-sukimistaitoa, istuutui Yöjärven entinen velho entisen
+jättiläisen nahkasohvaan, avasi kultarasiansa merkitsevästi napsauttaen
+sen kanteen, otti salaperäisen panoksen nuuskaa ja sanoi:
+
+-- Kuningasta on ammuttu.
+
+-- Mitä! huudahti Yrjö hämmästyen.
+
+-- Kuningasta on ammuttu vasempaan kylkeen maaliskuun 16. päivänä
+oopperan naamiohuveissa. Hän elää vielä ... onpa joillakuilla toivoa
+haavan paranemisestakin, mutta minä uskallan sitä epäillä. Kaksi
+luotia, raehauleja ja nauloja, eikä kaikkia saada poiskaan. Ei saa olla
+perhonen, vaan hevonen tai Kaipiaisten rakuuna, kestääkseen kaiken
+tuon.
+
+-- Onneton kuningas ... niin loistava, niin jalomielinen ... niin
+rakastettu ja niin vihattu!
+
+-- Yrjö, minä muistelen sinun kerran lorunneen vähän sivu suustasi
+niinkuin kaikki muutkin.
+
+-- Oh, kukapa ei ole puhunut tyhmyyksiä? Ja nyt minä iloiten antaisin
+henkeni Kustaa-kuninkaan edestä.
+
+-- Kunnon poika, sen minä kyllä uskon. Nuo kuulat tekivät mustan reiän
+Ruotsin valtakuntaan. Kenenkä luulet ne ampuneen?
+
+-- Kenenkö? Kelvottoman konnan, jonka nimi saastuttaa ihmiskuntaa!
+
+-- Hänen nimensä on Jaakko Juhana Anckarström. Yrjö hypähti kalveten
+pystyyn ja katsoi, että viereiseen huoneeseen vievä ovi oli tarkoin
+kiinni.
+
+-- Tarpeetonta -- lisäsi tohtori tyynesti -- se on jo yleisesti
+tunnettu asia; minä kerron sitten sinulle koko tapauksen. Kiitä nyt
+onneasi, poika, että tottelit neuvoani ja pidit nimen, jonka olet
+löytänyt maantieltä. Mitä tyttöön tulee...
+
+-- Vernaan!
+
+-- Tietysti hän ei voi pitää niin veristä ja häväistyä nimeä.
+Yksinkertaisinta olisi, että hän vaihtaisi sen niin pian kuin
+mahdollista menemällä naimisiin.
+
+-- Te olette oikeassa. Hänen pitää vaihtaa nimensä, mutta miten? Me
+myymme Yöjärven, me matkustamme ulkomaille, asetumme Saksaan tai
+Sveitsiin ottaen toisen nimen...
+
+-- Mekö? Yhäkö me? Ja mistä sinä, hyvä herraseni, olet saanut oikeuden
+määrätä, mitä _meidän_ pitää tekemän? Jos kukaan muu kuin tyttö voi
+sanoa _me_, niin se luullakseni on holhooja. Ja hänen ajatuksensa on,
+että Vernan pitää vaihtaa nimensä miehen nimeen.
+
+-- Tohtori ... tahdotteko te sitten tehdä minut ihan mielettömäksi?
+Täytyykö minun tunnustaa teille, mitä teidän jo ammoin olisi pitänyt
+aavistaa, että se, mikä minulle ei ole kolmeen vuoteen antanut rauhaa
+öin eikä päivin ... mikä ei minulle ole koskaan suova vähääkään rauhaa
+ja mikä tähän asti on enemmän kuin mikään päähän tunkeutunut raudansälö
+estänyt minua täydellisesti paranemasta ... on juuri se, etten minä voi
+Vernalle antaa _omaa_ nimeäni. Ettekö sitten ymmärrä, että veli ja
+sisar, jotka ovat toinen toiselleen kaikki kaikessa eivätkä kuitenkaan
+voi koskaan olla muuta kuin veli ja sisar, että he ovat tuomitut koko
+elämäkseen väärään asemaan? Kellekä minä antaisin Vernan? Kellekä hän
+antaisi itsensä? Teillekö ehkä, tohtori? Älkää pettykö! Te olette
+kunnioitettu mies, te olette meidän rehellinen ystävämme, ja jos
+kiitollisuus koskaan voisi vaihtua rakkauteen, sanoisin minä vielä
+kerran teille: ottakaa hänet! Mutta se on mahdotonta. Verna on kuoleva
+naimattomana niinkuin minäkin. Pois hänen täytyy päästä tästä maasta,
+missä hänen nimensä on häväistys. Ja minä seuraan häntä. Minä olen
+löytänyt toisen tarkoituksen elämälleni kuin sodan uhkapelin.
+
+-- Vai niin. Kukapa olisi moista uskonut tanssiaissankarista Yrjö
+Rosista? No, lähde vain, minulla on taskussa virkaerosi.
+
+-- Mitä sanotte? Joko nyt? Minä odotin sitä vasta ensi avovedellä
+Tukholmasta.
+
+-- Minä sain sen Helsingistä everstiltäsi. Se tuli saman lähetin
+mukana, joka toi sanoman kuningasta vastaan tehdystä murhayrityksestä.
+Luultavasti oli sinun erokirjasi viimeisiä papereja, joihin hän
+kirjoitti nimensä. Ja vaikka Kaipiainen teki Kustaa III:n tylyksi
+Kaulbarsia kohtaan, niin osoitti hän enemmän oikeutta sinulle. Se on
+minun mieleistäni, erehdyksensä tunnustaminen on kuninkaallista. Sinut
+on erotessasi koroitettu ratsumestariksi, jota paitsi sinulle on
+annettu miekkaritariston risti ja sata taalaria vuodessa haavasakkoa.
+Kruunulla ei ole varaa tuhlata suuria eläkkeitä.
+
+-- Oi, jospa voisin osoittaa kuninkaalle kiitollisuuttani vielä kerran
+vuodattamalla vertani hänen puolestaan!
+
+-- Ehkäpä jätämme sen tekemättä. Mutta palataksemme Vernaan... Enkö
+sanonut, että minulla on sekä mustia että valkoisia uutisia?
+
+-- Johan noita olen kuullut kyllin kumpiakin.
+
+-- Vielä on jotakin jäljellä Satinin lippaassa. Muistathan kuuluisan
+vaeltavan juutalaisen. Kun hän oli levitellyt näkyviin kaikki, ja hänen
+lippaansa luultiin jo tuiki tyhjenneen, niin huomattiin kuitenkin vielä
+jotakin merkillisen hienoa ja harvinaista kuin sokeria pohjalla.
+Kutsupas tänne Rebekka! Kutsu Verna myöskin! Minä tyhjennän Satinin
+lippaan, vaikkapa minun pitäisikin näytellä teille Sevillan parturia.
+Tunnethan sen kevytmielisen kappaleen, koko maailmahan sen tuntee.
+Holhoojahan siinä pahoin petettiin.
+
+-- Mitä vielä saattaisi olla jäljellä? Yöjärveäkö koskevaa? Meidän on
+kiittäminen teitä kaikesta -- hengestämme, terveydestämme,
+tulevaisuudestamme. Onko teidän myöskin onnistunut pelastaa
+valtionkavaltajan omaisuus? Tepä olettekin meitä pettänyt, tohtori,
+niin, häpeällisesti olette te pettänyt meitä pelkillä hyvillätöillä.
+
+-- Häh? Joko nyt taas olet siinä _me_'inesi? No, mitä Yöjärveen tulee,
+niin et olekaan ihan väärässä. Minä todistin virkavalallani, että muuan
+henkilö olisi eläissään tarvinnut lukkoseppää, lyhyesti sanoen, että
+jokin ruuvi oli irrallaan hänen päässään, ja minun täytyy kuninkaan
+kunniaksi tunnustaa, hallitkoonpa hän nyt tänä hetkenä Tukholman
+linnassa tai olkoon jo mennyt levolle Riddarholman kirkkoon, että hän
+tässä asiassa menetteli kuin viisas kuningas. Verna saa pitää Yöjärven
+irtaimistoineen ja puhtaine rahoineen, joita, niinkuin tiedät, on
+kuudenkymmenen tuhannen riksin paikkeilla. Minä neuvon Vernaa myymään
+Yöjärven Salmelalle, joka lähettää tänne jonkun pojistaan viljelemään
+saloja. Täällä on jotakin tehtävänä, sanoo Salmela. Maanlaatu on täällä
+parasta, mitä maassa on, ja ihmiset tekevät tästä yrttitarhan, vaikka
+hullut kapteenit eivät siihen pystyneet. Kun Yöjärvelle kerran saadaan
+tiet ja aurat, niin on täällä oleva jotakin muutakin kuin kananpoikien
+kasvattila.
+
+-- Näettehän, tohtori! Enkö jo sanonut, että te olette olevinanne niin
+viaton ja kuitenkin teette meidän hyväksemme kaikki?
+
+-- Minäkö? Niinkö sinä luulet, poikaseni? No niin, minä olen lääkäri ja
+olen nähnyt, mitä meidän viisautemme saa aikaan. Me olemme
+toimittavinamme kaikki niin älykkäästi tieteen sääntöjen mukaan, että
+sairaan pitäisi olla pähkähullu, jollei hän ottaisi parantuakseen
+terveeksi kuin talvinen uusikuu. Mutta kas, juuri silloin sattuu, että
+potilas kuolee käsiimme. Toisen kerran sanomme: tässä ei ole mitään
+tekemistä, ottakaa arkunmitta! Mutta äläpäs! Silloin on sairas kyllin
+hävytön virotakseen jälleen. No, sitä kaikkea pitäisi minun terveen
+järkeni mukaan ja tieteen kunniaksi sanoa vain pelkäksi sattumaksi.
+Mutta minä en voi siihen mitään, että minä keksin meidän elämämme
+lautapelissä viisaamman mestarin käden kuin omamme onkaan. Niin on
+kaiken laita, niin Yöjärven ja koko liudan. Kuka käski sinun löytää
+nimen kadulta?... Mutta missä ovat naiset? Vai niin, he odottavat
+puheillepääsyä. Kutsukaa Ramströmkin!
+
+Verna, Rebekka ja Ramström astuivat sisään.
+
+-- Kuulkaahan nyt, Ramström -- alkoi tohtori miettivästi nakuttaen
+rasiaansa pöytään -- mikä poika se oli, jonka jätitte yksikseen
+Helsingin kaduille noin kaksikymmentä vuotta takaperin? Totuus esiin,
+vanha synnintekijä!
+
+-- Se tapahtui kapteenin käskystä, vastasi Ramström vitkastellen. Pikku
+Yrjö se oli, hänen oma poikansa. Olkaa niin armollinen ja kysykää
+Rebekalta, hän se minulle pojan antoi.
+
+-- Vai niin? Ja mitä tuli sitten pojasta? Tiedättekö mitään hänestä?
+
+-- Mitäpä minä tietäisin? Luultavasti kunnon kristityt ihmiset
+korjasivat hänet.
+
+-- Siinäkö on kaikki, mitä tiedätte? -- Ja tohtori näytti siltä kuin
+olisi ollut ryhtymäisillään sahaamaan jalkaa.
+
+-- Toisin sanoen, minä en tiedä mitään ... minä luulen...
+
+-- Mitä luulette? -- Jalkasaha oli jo täydessä työssä.
+
+-- Minä luulen, että armollinen herra luutnantti on pikku Yrjö.
+
+-- Sanokaa, että tiedätte sen, taikka minä lähetän hakemaan nimismies
+Kalliota! -- Sahasta näytti jo tippuvan verta.
+
+-- Niin, kyllä minä sen tiedän, puhkui hovimestari.
+
+-- Hyvä, siinä on ensimmäinen koukku. Huomatkaa nyt tarkoin, Ramström,
+että tämä luutnantti -- pyydän anteeksi, ratsumestari Ros -- on sama
+henkilö kuin kapteeni Mörkin pikku poika Yrjö! Jos asia tulee
+oikeuteen, täytyy teidän valalla vahvistaa sananne.
+
+-- Jos käskette, armollinen tohtori...
+
+-- Vaiti, mies! Minä en käske mitään, minä tahdon vain tietää totuuden.
+Kirjoita muistiin hänen todistuksensa, Yrjö! Nyt tulemme toiseen
+koukkuun. Miksi kapteeni Mörk vihasi poikaansa? Miksi hän lähetti pois
+lapsensa?
+
+-- Mitenkä minä sen tietäisin.
+
+-- Vai niin, kieroiletteko? Rebekka, käskekää Martin satuloida hevonen
+ja ratsastaa noutamaan nimismies Kalliota!
+
+-- Ei, armahtakaa, armollinen herra tohtori, minä tunnustan kaikki!
+Kapteeni ei kärsinyt pikku Yrjöä sentähden, että Yrjö oli seinällä
+riippuvan kuvan näköinen niinkuin marja on toisen näköinen.
+
+-- Tuokaa tänne se muotokuva!
+
+Rikkiammuttu taulu haettiin esiin, ja tohtori jatkoi:
+
+-- Nyt on teidän vuoronne, Rebekka. Ketä kuvasi tuo maalitaulu, kun se
+vielä oli siinä kunnossa, että kuvan saattoi tuntea.
+
+-- Kapteeni Sundhagenia, vastasi emännöitsijä vuorostaan vitkastellen.
+
+-- Te tarkoitatte kapteeniluutnantti Tuomas Sundhagenia, joka palveli
+sotalaivastossa, eikö niin?
+
+-- Niin, häntä sanottiin kapteeniksi.
+
+-- No, vastatkaa minulle, minkätähden oli pikku Yrjö tuon upseerin
+näköinen niinkuin marja on toisen kaltainen? Sattumuksestako?
+
+Rebekka oli vaiti. Jalkasaha pantiin taaskin käyntiin.
+
+-- Olkaa vaiti, milloin on vaiti oltava, mutta puhukaa, milloin on
+puhuttava. Ettekö käsitä, että niin tavaton samannäköisyys saattaa
+häpeään rehellisen vaimon muiston?
+
+-- Ja jos olen vaiti, mitä se teitä koskee? Rebekka kysyi
+uhkamielisesti, melkoinen määrä entistä lohikäärmettä käytöksessä. --
+Herra, älkää kohennelko sammuneen tulen hiiliä! Kaikkihan on jo
+tuhkana; mitä teitä liikuttaa se, miten tuli on palanut ... ja mitä
+kuluttanut? Kuka on teidät pannut kuolleitten tuomariksi?
+
+-- Minä, sanoi Yrjö hyvin kalpeana.
+
+-- Hiljaa sinä siinä! Te saatte mennä, Ramström; mikä nyt seuraa, ei
+koske teitä.
+
+Ramström mennä hölkytti matkoihinsa sangen uteliaana, mutta paljon
+keventynein sydämin. Verna oli edelleen äänetönnä ja hämmästyneenä
+kuulijana.
+
+-- Matami Rebekka Lönnfors tai mikä teidän nimenne on -- jatkoi
+tohtori, yhä pitäen jalkasahaa täydessä käynnissä -- minä kysyn teiltä,
+minkätähden pikku Yrjö oli kapteeniluutnantti Sundhagenin näköinen
+niinkuin marja on toisen näköinen?
+
+-- Se olisi voinut olla sanomatta. Mutta koska te sen kerran
+tiedätte... Yrjö oli hänen poikansa.
+
+Kynä putosi Yrjön vapisevasta kädestä.
+
+-- Ei siinä kyllin, jatkoi taipumaton tuomari. -- Teidän täytyy
+tunnustaa kaikki.
+
+-- Minkä minä sille voin, että rouva Bredström vaihtoi lapset?
+
+-- Kirjoita se muistiin, Yrjö! Mitä nyt? Etkö voi kirjoittaa?
+Poikaparka, kyllä ymmärrän ... hän menettää hullun isän ja saa ... no
+niin, vanhan rahjuksen sijaan! Mutta ota huomioon, että samalla menetät
+nimen, joka... Anna minulle kynä, minä jatkan. On välttämätöntä, ettei
+yhtään solmua jää tähän sotkeutuneeseen vyyhteen. Jatkakaa, matami
+Lönnfors!
+
+Olipa olemassa jotakin, joka rupesi Yöjärven lohikäärmeestäkin
+tuntumaan liian raskaalta. Katsahtaessaan tuohon ennen muinoin niin
+rakastettuun pikku poikaan, jolla oli kieltämätön oikeus kuulla täysi
+totuus, oli Rebekan, vaikka ihan vastoin tahtoaan, pakko kerrata
+tunnustus, jonka hän kerran ennen oli kertonut tohtori Ekströmerin
+houkutuksesta. Se kirjoitettiin tarkasti muistiin niinkuin
+kihlakunnanoikeuden pöytäkirja.
+
+-- Verna on nyt saanut sisaren, huomautti käytännöllinen tohtori,
+kun kaikki oli valmiina. -- Helkan kyllä olisi viisainta pysyä
+Sundhagenina ... ei ole aina hyötyä nimen vaihdosta ... mutta mitä
+teemme hänen isänperinnöllään? Katsotaanpas; jos hän pysyy
+Sundhagenina, niin hän perii nykyisen isoisänsä. On vain ratkaistava,
+tuleeko hänelle siitä voittoa vai tappiota. Minä uskon tämän
+pulmallisen asian ystävällemme valtiopäivämiehelle. Hän sen
+ratkaiskoon. Minun mielipiteeni on, että Helka pitäköön entisen
+nimensä. Mutta mitä tekee Yrjö Ros?
+
+-- Säästäkää minua, tohtori! Antakaa minunkin pitää rehellinen nimeni!
+
+-- Kas vain sitä! Hän on jo kyllästynyt Satinin arkkuun. Niinkuin ei
+siinä enää olisikaan pohjalla sokerijyvästä! Mutta eikö ystäväni
+Petronius tallustele tuolla salissa? Matami Lönnfors, kuulustelu on
+lopussa, pyytäkää häntä suomaan meille hupaisan seuransa huvia! Ja
+sinä, Yrjö, varustaudu suurta liikettä varten!
+
+Jaakko astui sisään hyvin levollisena ja huomaamatta, mitä merkkejä
+hänen märistä saappaistaan jäi kirkkaaksi hangatulle lattialle.
+
+-- Tiedätköhän, hyvä Pontonius, että täällä tapahtuu aivan kuin äsken
+perustetuissa kodeissa? Verna on saanut pikku sisaren.
+
+-- Nimeni on Peuronius, veljeni, papin, mukaan, jos te, tohtori, nyt
+tahtoisitte vihdoinkin lakata sitä väärentelemästä, Jaakko vastasi
+pahastuneena.
+
+-- Kuinka se olikaan? Minä olen tullut vähän kuuroksi viime aikoina.
+Pimpeloniusko? Niin oikein, kyllä minä sen nyt muistan. Niinkuin
+sanoin, Verna on saanut sisaren ja ... tules tänne, lapsi ... ihan
+Yrjön eteen! Tee kunniaa! Syli auki ... koko maailma syliin ja minä
+myöskin!... Verna on saanut sisaren ja ... _kadottanut veljen!_
+
+Lukija, oletko nähnyt tiheän sumun jonakin kevätaamuna peittävän
+näkyvistäsi järven, rannan, vuoret, pellot, kylän, kirkon ja äsken
+lehteen puhjenneet tuoksuvat metsät? Läpinäkymätön verho kattaa
+näköalan, unestaan selviytymätön maisema on usmaisena, käsittämättömänä
+edessäsi. Sumu laskeutuu alas niityn kukkiin asti, kaikki on harmaata,
+kosteata, sameaa kuin pilvisenä syyspäivänä. Silloin tulee tuulen
+henki, raikas puhallus lakaisee pois sumun, esirippu nousee, maisema
+kirkastuu, aurinko kultaa välkkyvän järven, vuorten huiput, kirkon
+ikkunat, peltojen laihot ja kukkuloiden ensimmäiset, kasteiset
+vuokot... Näköala laajenee kauas lämmintä kesää ja hymyilevää
+tulevaisuutta kohti...
+
+Noiden kasteisten silmien ja kevätajatuksista iloisten sydämien
+joukossa oli vain yksi tyytymätön, Jaakko Peura latinaksi Peuronius,
+joka ei voinut unohtaa, että tohtori Ekströmer oli häntä tuona
+juhlallisena hetkenä sanonut Pimpeloniukseksi.
+
+
+
+
+22. VIIMEINEN LUKU VERNAN RUUSUISTA.
+
+
+Kolmen kuukauden kuluttua oli Yöjärvi kaikkine kolkkoine muistoineen
+myyty Artjärven Salmelan lisätaloksi, ja siitä ryhdyttiin tekemään
+viljelyksen ja uutteruuden kotia. Ken nyt kulkee tuossa ennen
+poluttomassa metsäseudussa, johon nuo kaksi vaeltavaa ritaria
+kerran eksyivät, ei enää löydä lumottuja linnoja jättiläisineen,
+lohikäärmeineen ja vangittuine prinsessoineen; hän saa kulkea tasaisia
+teitä viljavien vainioiden, hauskannäköisten talojen ja laitumella
+käyskentelevien karjalaumojen ohi. Yöjärvestä ei ole nimeäkään
+jäljellä. Jos nyt ken tahtoo etsiä sen entistä paikkaa, vetäköön
+melkein suoran viivan Artjärven ja Elimäen kirkkojen välille ja siltä
+etsiköön mustavetisen järven, jonka rannalla on jyrkkä vuori, vuoren
+juurella kapea laaksonpolveke ja jäännökset ennen muinoin kivimuurilla
+ympäröidystä puutarhasta, missä nyt ainoastaan pellavan sievät kukat
+ovat Vernan entisten ruusujen perillisinä. Talon nykyisestä nimestä
+ottakoon utelias matkamies itse selvän. Toiset ajat, toiset nimet.
+
+Vanhan hyvän tavan mukaan on vielä lisättävä muutamia sanoja
+lumotun linnan eri määrissä merkillisistä asukkaista ja heidän
+tuttavuuksistaan. Emännöitsijä Rebekka Lönnfors muutti Loviisan
+kaupunkiin ja saavutti suurta kunnioitusta ruoanvalmistajana
+juhlatilaisuuksissa, joissa ei koskaan kyllästytty ylistelemään hänen
+kuuluisaa taitoaan, varsinkaan kananpoikasvalmisteitaan. Hovimestari
+Ramström, joka kelpasi miksi hyvänsä, paitsi viinikellarin avaimen
+vartijaksi, pääsi puutarhuriksi Anjalan kartanoon, jossa hän opetti
+talon metsäkoiria, teki kelpo punssia, antoi huilunsoitonopetusta ja
+toisinaan joutohetkinään alentui niin paljon, että talonpoikaishäissä
+saatiin ihmetellä hänen soittotaitoaan. Kierosuinen Martti meni
+avioliittoon Riika-karjakon kanssa. Kahlekoira Kaaro joutui mitä
+kunniakkaimman taistelun jälkeen eräänä tammikuun iltana susien
+saaliiksi.
+
+Valtiopäivämies Salmela ja hänen vaimonsa Briitta viettivät kolmen
+vuoden kuluttua rauhanteosta kultahäitään. Samana onnellisena päivänä
+joutui hänen pojantyttärensä Ilta kihloihin talon nuoren rengin kanssa,
+mutta Helka, joka oli käynyt herrasneitien koulua ja kohonnut
+kamarineitsyen arvoon, ei tyytynyt kehenkään vähäarvoisempaan mieheen
+kuin nimismies Kallioon. Se liitto olisi saattanut helposti aiheuttaa
+sotkuisen oikeudenkäynnin Yöjärven perinnön tähden, elleivät ne, jotka
+tiesivät totuuden, ja ennen muita Rebekka, olisi pitäneet suutaan
+syystä kiinni. Nuori rouva Kallio ei saanut koskaan tietää oikeaa
+syntyperäänsä, mutta hänen rahallisen vahinkonsa korvasi se perintö,
+minkä oikeastaan olisi pitänyt joutua Salmelalta ratsumestari Rosin
+osaksi.
+
+Jaakko Peura epäili kauan, mihinkä hänen pitäisi ryhtyä onnettomine
+nimineen, jota lääkintätaito oli niin häpeällisesti solvaissut, mutta
+päätti vihdoin olla huolimatta ihmisten panetteluista, otti
+kuudenkymmenen iässä eron sotapalveluksesta, saaden samalla luutnantin
+arvon ja kolmenkymmenen plootun eläkkeen sekä eli sitten kaksikymmentä
+rauhallista vuotta Salmelassa opettaen hevosia, tehden sudenkuoppia,
+viilaten hauenkoukkuja ja kutoen nuottaa. Rakasta Yrjöään ukko saattoi
+yhtä vähän unohtaa kuin Yrjökään häntä, ja suuri juhla oli silloin
+Salmelassa, kun Yrjö toisinaan tuli siellä käymään perheineen ja Jaakko
+sai opettaa kahta vanhinta poikaa istumaan suorina satulassa, jolloin
+jalustimet varta vasten vedettiin ylös, jotta poikasien varpaat saivat
+tukea. Mutta Yrjön luo muuttamiseen, jota tämä ehdotti, ei Jaakon
+rehellinen häränpää taipunut. Tohtori Ekströmerhän oli Yrjön
+jokapäiväinen vieras, ja Pimpeloniukseksi tai vielä pahemmaksikin
+ristiminen oli enemmän kuin mies saattoi sietää. Ennemmin Jaakko Peura
+luopui koko latinalaisesta turhamaisuudesta ja pysyi kunnon
+talonpoikana luutnantinarvoineen.
+
+Tohtori Ekströmeriä ei holhoojahallitus eikä Kustaa IV Aadolf suosineet
+niin suuresti kuin entinen kuningas. Ainakaan ei tullut uutta
+kultarasiaa, vaikka kyllä professorin arvo, kultamitali uutteruudesta
+ja vihdoin Kaarle XIII:n ritariston tähti, koskapa tohtori oli päässyt
+korkeaan arvoon vapaamuurarien seurassa. Hän palveli ylisotalääkärinä
+1808 vuoden sodan alussa, mutta lentolasarettien mukana marssiminen
+viisiäkymmeniä penikulmia kävi mukavuuteen tottuneelle vanhukselle
+vihdoin liian raskaaksi; hän haki toisen viran ja muutti Tukholmaan
+sodan vastuksista. Siellä hän eli vielä kymmenen vuotta iloisena ja
+puheliaana vanhanapoikana, taskut aina yhtä täynnä makeisia kuin
+sanainen arkku klassillista latinaa.
+
+Nuorta ystäväänsä Yrjöä sopi hänen usein käydä katsomassa hänen
+asuessaan Turussa. Silloin häneltä pyydettiin varsin omituisia
+lääketieteellisiä neuvoja. Yrjö Ros oli nuoruuden innostuksen
+valtaamana luullut löytäneensä sen elämäntehtävän, jota hän oli kauan
+turhaan etsinyt ja joka oli kangastanut hänen mielessään aina tuosta
+muistettavasta vuoden 1789 kesäkuun aamusta asti, jolloin hän tuli
+Yöjärven kartanoon. Hän oli Saksan-matkallaan käynyt kuuluisassa
+kuuromykkäin opetuslaitoksessa, jonka Samuel Heinicke oli perustanut
+Leipzigiin. Näiden onnettomien saattaminen Jumalan yhteyteen, jota he
+eivät tunteneet, ja ihmiskunnan yhteyteen, josta heidät oli sysätty
+pois, näytti nuoresta miehestä niin jalolta, niin korkealta pyrinnöltä,
+että se saattoi täyttää pitkänkin ihmisiän. Nämä kasvattamattomat
+raukat, nämä eläimen ja ihmisen välillä olevat olennot, joiden rinnassa
+kuitenkin ihmissydän saattoi sykkiä niin lämpimästi ja joiden
+kuolemattomissa sieluissa kuitenkin asui sama kehityksen ja
+täydellisentymisen halu kuin kenessä muussa hyvänsä -- oi, jospa hän
+voisi pelastaa ne kuin haaksirikkoiset pirstaleet elämän rantaan ja
+tulla heille, kuten hänen ystävänsä Ekströmer kerran oli tullut
+Vernalle, vapauttajaksi, eloon herättäjäksi, lohduttajaksi,
+ihmisystäväksi!
+
+Yrjö Ros uskoi tämän aikeen nuorelle vaimolleen, ja Verna hyväksyi sen
+ihastuneena. Heillä oli varoja, he lähtivät Leipzigiin, missä
+opetettiin kuuromykkiä puhumaan, mutta Pariisissa, jossa heille
+opetettiin merkkipuhetta, hallitsivat tähän aikaan Marat ja
+Robespierre. Palattuaan kotimaahan nuori pari asettui Turkuun ja
+perusti sinne Suomen ensimmäisen äänettömän koulun. Kenties tuo
+vähäinen alku on unohdettu, niinkuin sirkkalehdet unohtuvat, kun kasvi
+suureksi ylenee. Kukapa silloin enää muistaa ensimmäistä rakkautta,
+joka kylvi siemenen, ensimmäistä kättä, joka kasvia kasteli,
+ensimmäistä hellää katsetta, joka ilostui itämisestä? Se oli
+puutteellinen, kuten alku aina on, mutta sillä oli tulevaisuus, se tuli
+aikaa myöten suureksi ja siunausta tuottavaksi työksi. Nyt kun satoja
+onnettomia mykkiä lapsia kasvatetaan lempeässä hoidossa ajatteleviksi
+ihmisiksi -- nyt kun he ovat saaneet takaisin Jumalansa ja
+ihmisoikeutensa -- nyt on heille käynyt, vaikkei puhumisessa, niin
+kuitenkin ajattelemisessa, samaten kuin tämän kertomuksen mykälle
+lapselle: orjatar Vernasta on tullut kevään Verna.
+
+Yrjö sai siviiliviran, joka oli hänen ammattinsa maailman silmissä ja
+jätti hänelle osan iltapäivästä uusien suojattiensa varalle. Vernasta
+tuli tuon ihmeellisen ja vaikean ajatustenvaihtamistaidon ensimmäinen
+opettaja. Mutta kun Ekströmer oli jonkin aikaa ja useimmissa
+tapauksissa turhaan tehnyt samanlaisia kokeita kuin se, joka oli niin
+merkillisesti onnistunut Vernan kuuloon nähden, hylättiin saksalaiset
+puheharjoitukset ja ruvettiin käyttämään ranskalaisten merkkikieltä.
+Kumpi näistä opetustavoista on edullisempi kuuromykille, lienee vielä
+nytkin ratkaisematta.
+
+Turussa olevassa pienessä talossa oli puutarha, missä ruusut
+menestyivät melkein yhtä hyvin kuin Aachenissa. Salmelan kuuromykkä
+Sikku tuli heidän puutarhurikseen, sillä hänen oli onnistunut
+omistaa sama kuuluisa taito, mikä Ramströmillä oli ruusutarhojen
+kasvattamisessa. Eri huone oli talossa varattu talviasunnoksi arimmille
+ruusulajeille. Sentähden olikin jo ensimmäisellä kevätauringolla paljon
+kaunista vaalittavana ja ensimmäisillä mehiläisillä paljon kokoamista
+Vernan ruusutarhassa. Verna ei lakannut koskaan rakastamasta
+lapsuutensa ystäviä, ruusuja; hän ymmärsi vielä niiden äänetöntä
+kieltä, hän opetti kasvattejaan jo lapsuudesta pitäen kukkamaailman
+ystäviksi, kuten hän itse oli ollut. Ja oli liikuttavaa nähdä,
+miten pian koulun mykät lapset oppivat yhtä uskollisesti kuin
+Verna rakastamaan hänen lemmikeitään. Ei mikään voinut olla
+yksinkertaisempaa. Kaiken, mitä silmä näki, mitä kieli maistoi ja tunto
+tunsi, oppivat he tajuamaan omalla tavallaan. Hajuaistinta ei käynyt
+samalla mitalla arvosteleminen, se teki heihin saman salaperäisen
+vaikutuksen kuin ääni kuulevaan. Mykät lapset hengittivät mykkien
+ruusujen tuoksua ja luulivat kuulevansa niiden laulavan.
+
+Verna oli kuvitellut kaikki aistimet pohjaltaan vain yhdeksi ainoaksi.
+Ja mitäpä ne ovatkaan muuta kuin ikkunoita ja portteja, jotka
+sijaitsevat eri puolilla tätä samaa ihmeellistä palatsia, johon Jumala
+kaikkivaltias on pannut ihmishengen asumaan sen maallisen olemassaolon
+aikana. Kaksi suurta kristalli-ikkunaa katselee taivasta kohden, kaksi
+avointa usta kuuntelee maan ääniä; eräästä avonaisesta ikkunasta virtaa
+sisään kukkien tuoksua, toisesta mieltymystä tai vastenmielisyyttä
+siitä uudistuksesta, jonka on ylläpidettävä palatsia, ja sitten on tämä
+ihmeellinen rakennus vielä joka puolelta täynnä pikku ampuma-aukkoja,
+jotka ottavat vastaan tai ilmaisevat ulkomaailman vaikutelmia. Sulje
+jokin ikkuna, niin joutuu heti se olemuksen puoli varjoon; avaa portti,
+niin aukenee maailma oitis sille suunnalle. Mutta henki, joka asuu
+tässä heikkorakenteisessa, kauniissa palatsissa, on yht'aikaa sen herra
+ja siitä riippuva vuokralainen. Hän voi muuttaa pois milloin tahtoo,
+mutta ei koskaan tulla takaisin; hän voi hävittää palatsin, mutta ei
+sitä jälleen rakentaa. Anna valon tulvia hänelle kaikista ikkunoista ja
+ilman kaikista porteista, niin hän on täyttävä tuon komean, katoavan
+linnan iankaikkisuuden ajatuksilla -- hän on hallitseva maailmaa ja
+lukeva tähdet, mutta kuitenkin vain nöyrästi kunnioittaen
+laskeutuakseen polvilleen Kaikkivaltiaan istuimen eteen. Mikä
+äärettömyyden esikartano kerran on uusien ja täydellisempien aistimien
+avulla avartuva janoavan ihmishengen eteen! Valmista häntä siihen,
+irroita jo täällä hänen kahleensa, jotta hän siellä sitten heräisi
+vapauteen kypsyneenä, niin hän on jo täällä ihastuneena ja ihmetellen
+"näkevä Jumalan äänen käyskentelevän yrttitarhassa".
+
+
+
+
+VIITESELITYKSET:
+
+
+[1] Jaalaksi sanotaan Viipurin läänin rantamaissa omituisesti
+taklattuja pikakulkuisia pieniä aluksia.
+
+[2] Muutamat oppineet sanovat tämän kuuluisan miehen tulleen vasta
+vuonna 1617 Tammisaaren kirkkoherraksi. Tämä olkoon mainittu
+todistukseksi siitä, kuinka vähässä arvossa oppineet pitävät kaikkia
+vanhoja kertomuksia.
+
+[3] Sigfrid mestarin omat sanat 1607 vuoden pyrstötähdestä, suomeksi
+käännettyinä.
+
+[4] "Bondepaltor", kuten Jaakko De la Gardie sanoi vuonna 1625.
+
+[5] Olen tahallani suomentanut nämä säkeistöt vanhaan katkonaiseen
+kieliasuun ja koettanut alkutekstin mukaan tehdä loppusointu- ja
+runomittavikojakin antaakseni näistä suuren kuninkaan pikkuisista
+runosynneistä jonkinlaisen jäljennöksen.
+
+Alkukielellä nämä 1600-luvulle ja kuninkaalle ominaista säännötöntä
+kirjoitustapaa noudattavat säkeistöt kuuluivat seuraavasti:
+
+    2. Hoppet hafver jag stadigdt hafft,
+       Tin hårdhet till att öfvervinna
+       Med trofasthet, som Gudh har skapt
+       Utij mitt hiärta och mitt sinne.
+           Hvi vill tu då
+       Min trogna tiänst såledess försmå
+       Och mig sluta utur ditt minne?
+
+    3. Rickeligh med mongha dygder tigh
+       Naturen högdt haffver begåffvat.
+       Som dageligh låta see sigh
+       Och mången på tig haffver låffvat,
+           Alen then last,
+       Ther med tu migh plågar så fast,
+       Hafver aldrigh ingen behagatt.
+
+    4. Ingen sten ähr funnen så hårdh,
+       Som sigh icke låter beveka
+       Eller alldeles nöta bortt
+       Aff stål eller af vatnet veka.
+           Allt så och jagh
+       I ingen sijann skal hafva fördragh,
+       Min hugh skall stadigdt på tig leka.
+
+    7. Jagh vill bliffva i ensamheett,
+       Min sorgh vill jagh alen beklaga
+       Och fly all jungfruss kiärlighet.
+       Efter jagh them eij kan behaga.
+           Men hvad båtar
+       Thet tigh att tu migh såledess har
+       Förtagit all min lust och glädie?
+
+   10. Fugelen uppå grönan qviste.
+       Diuren uti marcken villa
+       Skulle, hvar de min sorgh viste,
+       Migh hiälpa tårar att förspilla.
+           Echo mitt rop
+       Förmehrar medh sitt ljudh en stor hop
+       Emellan tässa bärgh och dalar.
+
+                   Finis.
+
+[6] Trollböle on suomeksi Tonttula tai Loihtula. Suoment. muist.
+
+[7] Lukija tuntee tässä vaeltavain ritarien mielilauseet ja
+periaatteet. Armollinen rouva ei ollut syyttä sanonut nuorta sankaria
+Pyhäksi Yrjänäksi.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Talvi-iltain tarinoita 4, by Zacharias Topelius
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TALVI-ILTAIN TARINOITA 4 ***
+
+***** This file should be named 38598-8.txt or 38598-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/5/9/38598/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38598-8.zip b/38598-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..18bc0ed
--- /dev/null
+++ b/38598-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..fcdef30
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38598 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38598)