diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38322-8.txt | 12318 | ||||
| -rw-r--r-- | 38322-8.zip | bin | 0 -> 226570 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 12334 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38322-8.txt b/38322-8.txt new file mode 100644 index 0000000..cf6c788 --- /dev/null +++ b/38322-8.txt @@ -0,0 +1,12318 @@ +The Project Gutenberg EBook of Häpeäpilkku, by Ludwig Anzengruber + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Häpeäpilkku + +Author: Ludwig Anzengruber + +Translator: Alpo Noponen + +Release Date: December 16, 2011 [EBook #38322] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HÄPEÄPILKKU *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +HÄPEÄPILKKU + +Kirj. + +Ludwig Anzengruber + + +Suomentanut Alpo Noponen + + +Kansan Romaanikirjasto 3. + + +Helsingissä 1908, +Suomalainen Kustannus-osakeyhtiö KANSA. + +Hämeenlinna, +A. W. Leinosen kirjapaino 1908. + + + + +_Ludwig Anzengruber_, tämän romaanin kirjottaja, oli itävaltalainen +runoilija, jonka elämäntyöstä, koko sivistyneessä mailmassa +tunnustusta ja ihailua voittaneesta kirjallisesta toiminnasta voidaan +lausua niinkuin oma kansanrunomme sanoo suomalaisesta soitosta, +että se on "suruista tehty, murehista muovaeltu". Hän eli näet +ahtaissa oloissa, sai kestää ankaran elämäntaistelun puutteita ja +muita vastuksia. Mutta siitä huolimatta povessa palava tuli ajoi häntä +eteenpäin sillä tiellä, jolla hänestä kehittyi suuri kirjailija, joka +kansan elämän runollisen voimakkaana, tarkkana ja erinomaisen +myötätuntoisena kuvaajana on kaikkein ensimäisiä. + +Hän syntyi Wienissä 1839. Isä oli pieni virkamies, mutta kuoli +aikaiseen jättäen puolisonsa 5-vuotisen Ludwig-pojan kanssa elämään +sillä 300 markan eläkkeellä, joka heille hänen kuoltuaan annettiin. +Hellä äiti piti pojan kasvatuksesta niin hyvää huolta kuin mahdollista. +Opetusta hän sai kansakoulussa ja alemmassa realikoulussa, mutta jo 14 +vuorisena hänen täytyi lopettaa koulunkäynti ja ruveta ansiotoimeen. +Hän pääsi erään kirjakauppiaan palvelukseen. + +Niinä kolmena vuotena, joina hän tässä toimessa oli, hän paljoa +innokkaammin luki kirjoja kuin niitä kaupitteli. Kun kirjakauppias ajoi +vihdoin tällaisen apulaisen palveluksestaan, oli nuoren Anzengruberin +sangen vaikea saada mitään tointa. Jonkun ajan kuluttua hän sai paikan +eräässä Wienin esikaupungin teatterissa. Palkka oli kovin pieni, mutta +hyvä äiti osasi silläkin tyydyttää hänen välttämättömimmät +elämäntarpeensa. Nuorta Anzengruberia taas rakkaus runouteen ja +näytelmätaiteeseen kiinnitti tähän toimeen, jossa hänellä ei kuitenkaan +ollut juuri mitään menestystä. Hän liittyi sitten kiertävään +näyttelijäseurueeseen ja vietti monta vuotta kuljeksijan elämää. Hän +oli kunnioitettava toveri, sillä hänen elämäntapansa olivat puhtaat, +äitiinsä hän oli edelleenkin hellässä suhteessa, rehellinen ja +avomielinen kaikkia kohtaan. Mutta näytteleminen ei häneltä ollenkaan +luonnistunut, monina harjotusvuosinaan hän siinä pikemmin meni +taaksepäin kuin edistyi. Niiden kuluessa hän itse alkoi suunnitella +näytelmiä, ja jo ensi yrityksillä hän näytti saavuttavan enemmän +menestystä kuin näyttelijänä konsanaan. + +Kun teatteriseurue, johon Anzengruber viimeksi oli kuulunut, teki +vararikon, asettui hän äitineen Wieniin ja sai silloin kokea mitä +suurinta puutetta, kunnes hänen onnistui saada joku vähäpätöinen toimi +kaupungin poliisilaitoksessa. Sitä hoitaessaan hän kirjotteli juttuja +sanomalehtiin ja poltettuaan aikaisemmat näytelmäkyhäyksensä alkoi +äitinsä kehotuksesta laatia uutta kansanelämää kuvaavaa draamaa. Siten +syntyi näytelmä "Der Pfarrer von Kirchfeld" ("Kirchfeldin pappi"), +jolla oli suuremmoinen menestys ja joka nosti halvan poliisikirjurin +suurten runoilijain riviin. Hänen asemansa muuttui nyt. Hän sai Wienin +teatterilta vuotuisen määrärahan ja erosi poliisilaitoksen +palveluksesta. Hän eli nyt kirjailijana Itävallan pääkaupungissa ja +julkaisi näytelmän toisensa jälkeen; niistä on "Valapatto" +suomalaisellekin yleisölle tuttu. + +Kun kansannäytelmäin runsaus näytti jo wieniläisiä kyllästyttävän, +kääntyi Anzengruber romaanikirjailijan alalle. Hänen ensimäinen suuri +romaaninsa oli "Der Schandfleck", joka ilmestyi v. 1876 ja tarjotaan +tässä suomalaisen yleisön käteen. Se julaistiin ensiksi "Heimat" +nimisessä perhelehdessä ja sai yleisön ihastuksiinsa, vaikka +Anzengruber teoksensa vahingoksi oli lehden toimittajan pyynnöstä +suostunut muuttamaan sen loppua. On suomalaisen miehen ansio, että tämä +erinomainen kertomus tuli sitten uudestaan muodostetuksi kirjailijan +alkuperäisen suunnitelman mukaan. Professori _Wilhelm Bolin_ +Helsingistä tutustui v. 1876 Anzengruberin teoksiin ja ne tekivät +häneen niin syvän vaikutuksen, että hän päätti koettaa pyrkiä +kirjailijan tuttavuuteen ja siinä tarkotuksessa kirjotti hänelle. Siitä +alkoi vilkas kirjeenvaihto ja ystävyys, jota ylläpitääkseen prof. Bolin +kävi usein Anzengruberia tapaamassa. He keskustelivat tämänkin romaanin +vaiheista ja kuinka kirjailija oli ollut pakotettu sitä muuttamaan. Ja +keskustelulla oli ihmeellinen seuraus. Eräänä kauniina päivänä 1879 +Anzengruber saa eräältä hampurilaiselta kauppiaalta 500 guldenia +sisältävän kirjeen, jossa ilmaistiin suurta ihailua kirjailijan +toimintaan ja pyydettiin, että hän kirjottaisi "Der Schandfleck" +romaaninsa uudestaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Anzengruber +suostui tarjoukseen ja sai työnsä suoritettuaan kaksinkertaisen +palkkion. Hän oli siinä luulossa, että hän oli todellakin tekemisissä +vain hyväntahtoisen hampurilaisen kustantajan kanssa, vaikka hänen +helsinkiläinen ystävänsä edistikin näin hänen kirjallista toimintaansa. +Anzengruber muodosti puheena olevan romaaninsa loppuosasta eri +kertomuksen, joka nimellä "Toverit" on jo ennen suomeksi käännetty. +Tämä nyt suomeksi ilmestyvä alkupuoli on romaanin voimakkain ja tärkein +sekä täydellisesti itsenäinen osa. Sekin on alkuaan, kuten tottunut +lukija kyllä huomaa, ollut aiottu draamaksi, mutta suuresti +suunniteltua ainesmäärää on ollut mahdoton saada sopimaan näytelmän +puitteisiin. Se pakotti näytelmäintekijän romaanikirjailijaksi, eikä +tämä teos ole ainoa, jolla hän silläkin alalla on saavuttanut suuren +runoilijan maineen. + +Näytelmissään ja romaaneissaan on Anzengruber kansanelämän kuvaaja. Hän +siirtää ihmisyyden suuret kysymykset ja elämän ristiriidat kansan +pohjakerrosten keskuuteen, piirtää tyynellä oikeudentunnolla ja +miehekkäällä vakavuudella henkilökuvia, jotka, vaikka yksinkertaisen +rahvaan keskuudesta kohonneina, ihastuttavat ja liikuttavat meitä +ylevällä hengenaateluudellaan, tunne-elämänsä rikkaudella ja +uskollisella johdonmukaisuudellaan. Sen myöntänee jokainen lukija +tutustuttuaan tämän kertomuksen "vanhaan Reindorferiin", erinomaisella +hellyydellä kuvattuun Leenaan y.m. Ihmisyyden herkin lämpimyys sykkää +kaikissa hänen kuvauksissaan, käsittelivätpä ne sitten lapsuuden +viattomia leikkejä myllypurolla, lemmenkohtauksia orapihlajain +verhoamalla kuutamoisella mäellä, eronhetkien katkeruutta tahi kuoleman +vakavuutta. + +Anzengruber kuoli v. 1889. Neljä vuotta myöhemmin pystytettiin hänelle +muistopatsas Wieniin. Hänen kootut teoksensa on hänen kotimaassaan +julkaistu 10 niteessä. Muut sivistyskansat kokoovat myöskin +rikkauksiensa joukkoon hänen henkensä kirkkaimmat helmet. + +_Suomentaja_. + + + + +I. + + +Maantien molemmin puolin oli kumpuja. Ne laajenivat vähitellen ja +yrittivät muodostaa vuorijonoa, joka kuitenkin jäi aivan matalaksi. +Maantie oli oivallinen. Sen oikealla ja vasemmalla puolella kohosi +taloja epätasaisena aitana; niiden välitse kulkeva tie oli kyläkunnan +ainoa katu. Tuon tuostakin erosi siitä sivuteitä, jotka kiertelivät +kumpujen lomitse. Siellä olevain yksinäisten talojen asukkaat luettiin +kyllä samaan seurakuntaan, mutta kyläläisinä heitä ei pidetty. He +asuivat -- kuinka sanoisikaan? -- rotkoissa, vuorensolissa. Tämä +sanantapa antaisi kuitenkin näille matalahkoille kummuille liian suuren +kunnian. Paikkakunnan rahvaan kieli oli osunut oikeaan sanoessaan, että +sivutiet menevät "haudoille" ja että se ja se talonpoika asuu "Keski-", +"Vesi-", "Heinä-" tahi jossakin muussa "haudassa". + +"Keskihaudassa", puolisentunnin matkan päässä kylästä, oli pieni talo. +Aurinko säteili vastassa olevan kummun yläpuolella ja muodosti +jyrkkärajaisen kuvansa tiheillä varjostimilla peitettyihin talon +akkunaruutuihin. Talossa oli muuten kaikki hiljaista ja rauhallista, +ainoastaan keittiöstä, verhoakkunaisen asuinhuoneen vastapäätä, kuului +silloin tällöin joko kiehuvan kattilan porinaa tahi tuliselle takan +arinalle kuohuneen veden sähinää. Keittiössä hääräävä jäntterä +palvelustyttö päästi aina silloin ankaran varotusäänen: Sss! Hetkisen +kuluttua alkoi hän laulaa hyristä ja jatkoi sitä, kunnes viereisestä +huoneesta kuuluva tuskanhuuto muistutti häntä sopimattomasta +menettelystään. Silloin hän mennä hipsutti huoneen ovelle ja nyökytti +päätään kahdelle vaimolle, jotka puuhasivat hänen synnytystuskissa +olevan emäntänsä luona. Oikeastaan heistä vain toinen oli toimessa, +tuleva äitikummi; toinen, vanha, kyyristynyt eukko, joka katseli +kummastelevan näköisenä suurilla elottomilla silmillään, istui aivan +rauhallisena siinä lähellä odotellen, kunnes velvollisuus häntä +kutsuisi. + +Ulkona pihamaalla seisoi vanha mies. Kastetodistuksen avulla voi hän +näyttää toteen, ett'ei hän vielä ollut jättänyt viidennen kymmenluvun +ensimäistä puoliskoa, mutta aika oli häntä niin pahoin runnellut, että +tämä todistus olisi häntä kovin vähän hyödyttänyt. Hän ei liene sitä +ajatellutkaan. Ja tuohon kastetodistukseen nähden olisi hänestä kenties +ollut kaikkein parasta se, ettei papin olisi tarvinnut koskaan vaivata +itseänsä kirjottamalla Josef Reindorferin nimeä kirkonkirjoihin. + +Tämän talon omistaja, talonpoika Josef Reindorfer, se siis seisoi siinä +pihamaalla häkkirattaiden luona, joiden eteen pieni ruskea hevonen oli +valjastettu. Rattailla istui noin kuusitoistavuotinen voimakas +nuorukainen ja hänen rinnallaan tyttönen, jolla lienee ollut ikää +neljätoista vuotta. Ne olivat talonpojan lapsia. + +Reindorfer otti piiskan, joka nojasi aisoihin, ojensi sen pojalle. +"Alkakaa nyt mennä. Sano terveisiä veljelleni ja aja varovasti! Ei ole +kiirettä, teidän ei tarvitse" -- lisäsi hän hämillään rykäisten -- +"palata ennen iltaa." + +Poika nauroi. "Isä puhuu aivan kuin ei mitään tiedettäisi." + +Tyttö punastui, katsoi alas rattaiden toiselle puolelle ja tyrkkäsi +hiljaa kyynärpäällään veljeä kylkeen. + +"Luulet kai paljonkin tietäväsi", murahti talonpoika. + +"Isäkin saisi tuolla iällä olla ymmärtäväisempi", lausui poika +rohkeasti. + +Vanha mies tempasi tadikkohangon, aikoen vastata sillä. Mutta hän +malttoi mielensä, heitti poikaan kiukkuisen silmäyksen ja löi hevosta, +joka säikähtyen syöksyi veräjästä ulos vetäen rattaat muassaan. + +Tyttö parkaisi ja nuorukainen kirosi. Kun veli oli saanut hevosen +rauhotetuksi, sanoi hän sisarelleen: "Muuten tämä talo elättää yhdenkin +lapsen töin ja tuskin. Sinä olit jo liikaa, sillä onhan sinulle +myötäjäiset varustettava, nyt tulee kolmas, joka sitä syö ja kuluttaa +ja jakaa sen meidän kanssamme." + +Hän purki tunteensa piiskan iskuun, ja tyttö, joka näytti olevan yhtä +mieltä veljensä kanssa, vastasi häntä koskevaan huomautukseen +ainoastaan pilkallisella sysäyksellä. + +Reindorfer oli sulkenut veräjän ajajien jälkeen ja asteli nyt hitaasti +puutarhaan. Kun hän kulki keittiön ohi, tuli palvelustyttö portaille ja +hymyili hänelle; hän katsoi tyttöön vakavasti, kääntyi päätään puistaen +pois ja kulki edelleen. Puutarhassa oli viiniköynnösten ympäröimä +lehtimaja. Hän istuutui siellä rahille, nojasi kyynärpäänsä pöytää +vastaan ja katsoa tuijotti hiekkakäytävää pitkin. + +Auringon säteet välkkyivät viiniköynnösten leveillä lehdillä, ja +puutarhan takana oleva niitty uhkusi tuoreinta vihannuutta, ulottuen +kummun harjalle asti, jossa tumma havumetsä sen reunusti. Ruohossa, +pensaissa ja puissa oli vilkasta elämää, ryömimistä, viserrystä ja +surinaa, ilma oli täynnä laulua ja siipien väikettä. Kaikki tämä oli +auringonpaisteen, sen valon, lämmön ja väriloiston vaikutusta. Monta +kertaa ennen oli Reindorfer tuntenut sydämensä laajentuvan _tällaisilla +hetkillä_ katsellessaan nurmen kirkasta vihreyttä ja kuullessaan +lintujen riemukasta laulua. Miksikä tänään ei niin tapahtunut, vaikka +suloinen ilma tarjosi niin runsaasti elämäniloa ja toiminnanrohkeutta +ja vaikka kirkas valo tahtoi väkisinkin hälventää mustat murheet? Miksi +hän ei mennyt pihan ylitse keittiöön, hiipinyt sen läpi verhoakkunaisen +huoneen ovelle ja kuunnellut siinä? Palvelustyttö ei olisi häntä +ilmaissut eikä ollenkaan ihmetellyt, että hän niin teki, tahtoihan hän +äskeisellä hymyilyllään osottaa ymmärtävänsä häntä, -- miksi hän siis +pysyttelihe näin kaukana? + +Vanha mies liikahti pari kertaa neuvotonna. "Pitäisihän kenties mennä +katsomaan, ett'ei herättäisi huomiota. Kunpa voisi teeskennellä niin, +ett'ei kukaan älyisi, vaan jokainen uskoisi! Kenties koko maailma +ainoastaan teeskentelee näyttämällä kaikkea hyvänä ja kauniina; +tuskinpa lie totuutta auringonpaisteellakaan ja liehuvassa +lintuparvessa. Valoisa päiväkin voi olla sisimmältä olennoltaan +toisenlainen kuin meille uskottelee, enkä minä tänään luotakaan +siihen". + +Niin, hänellä oli hyvät syynsä olla poissa, mutta hän ei voinut niitä +kellekään ilmaista, sillä talonpoikakin valvoo kunniataan ja arvoaan +seurakunnan ja naapurien keskuudessa. Hän ei tahtonut herättää +huomiota, ett'ei ruvettaisi syitä tutkimaan, ja sentähden hän tahtoi +nyt mennä tiedustamaan, ett'ei kukaan aavistaisi sitä, josta hän, Josef +Reindorfer, oli aivan varma. + +_Lapsi ei ollut hänen!_ + +Jospa hän voisi oikein teeskennellä! Mitä tänään tapahtuu, oli jo kauan +edeltäpäin tiedetty, aina siitä päivästä saakka, jolloin ei enää voitu +salata, että hänen vaimonsa oli unhottanut itsensä, ja jolloin hän +ainoastaan suurella vaivalla saattoi asettaa luontonsa ja säästää +vaimonsa pahoinpitelyltä. Hän aikoi ensin pakottaa vaimonsa +tunnustamaan kaikki, mutta tämä vaikeni auttamattomassa ja +neuvottomassa häpeässään, ja kun vaimo sitten hiukan rauhottui, +ajatteli mies, ett'ei hänen tarvitse kysellä sitä, minkä hän hyvin +tiesi. Eikö hän viime syksynä pitänyt pari päivää vieraanaan lomalla +olevaa sotamiestä, "Vesihaudan" myllärin poikaa, josta kukaan ei voinut +hyvää uskoa ja joka vähän aikaa sen jälkeen oli kaupungissa vielä yhden +vaimon onnettomuuteen vienyt? Tähän asti hän oli luullut, että hän +ihmisten epäluuloja välttääkseen voi vaikean hetken tullessa hillitä +itsensä, mutta kun tuo hetki nyt oli tullut, hän ei voinut mitään +rintaa ahdistavalle tunteelle. + +Niin istui hän siellä ulkona puutarhassa, katsoa tuijotti hiekkaan eikä +uskonut kirkkaaseen päiväänkään. Tuon tuostakin huokasi hän niin +raskaasti, että -- kansan puhetapaa käyttäen -- "sydän oli haljeta". +Tämä vimmastutti häntä, sillä joka huokaisulla hän tunsi ruumiillista +tuskaa. Hän ei ollut sitä ennen huomannut, mutta nyt tuntui kuin olisi +kaikki hänen rinnassaan kokoon hyytynyttä, tyhjää, ja kuin sitä +ulkoapäin raskas paino ahdistaisi pakottaen rintakehän luhistumaan +tyhjään sisustaan. Tätä tunnetta hän ei voinut voittaa. Hän huokasi +taas. + +"Minkäpä sitä voi, kun veri vetää, vaikkapa olisi ymmärtäväinen +olevinaan ... ei mitään!" Niin voi vaimokin sanoa. Hän ei tietenkään +koskaan ajatellut sellaista eikä nyt itsekään tiedä, kuinka sellainen +teko oli mahdollinen. Mutta mihin ihminen kelpaa, jollei hän voi +itseensäkään luottaa? Silloin ovat uskollisuus ja luottamus +houkkamaisuutta. Minkätähden on avioliittokaan sakramentti, jos +ihmiselämä voi näin luvattomastikin alkaa? Eikö olisi oikein ja tuolle +pienokaiselle parasta, jos minä hänet kuristaisin? Hänen kätensä +puristuivat suonenvedon tapaisesti ... ja hän oli näkevinään lapsen +edessään välinpltämättömine suineen ja suunne kummastelevine silmineen. +Hän veti kätensä koukkuun ja ajatteli rikollista äitiä. "Kaksikymmentä +vuotta hän on jaksanut olla, nuorena ei hänessä ollut mitään syytä, +hänen piti säästää vanhalle ijälleen. Minä en tiedä, mitä tehdä, pyhä +Jumala, en tiedä! Me olemme olleet aina hyvät toisillemme, hän on itse +sen usein sanonut, hänellä ei ole mitään valittamista. Kaksikymmentä +vuotta, kaksikymmentä vuotta olemme me eläneet kunniallisessa sovussa, +ja silloin hän jonkun kurjan kulkijan vuoksi unohtaa miehensä sekä +lailliset lapsensa, eikä viivy kauan ennenkun tässä kodissa +juoksentelee elävä häpeäpilkku, perheenjäsenenä muka ikäänkuin hänellä +olisi siihen oikeus! Sitä hänen ei olisi pitänyt minulle tehdä, sitä +hänen ei koskaan olisi pitänyt tehdä!" Hänen katseensa tuli epävarmaksi +ja hänen suupielensä vapisivat. Hän nousi ja pyyhkäsi pöytää kovalla, +känsäisellä kourallaan. "Kaikki on mennyttä!" + +Hän meni takaisin pihamaan yli. + +"Uskollisuus ja luottamus ovat pelkkää houkkamaisuutta." + +Kun hän saapui koirakopin kohdalle, yritti kahlekoira hypätä häntä +vastaan, mutta hän ajoi sen potkaisulla koppiinsa. Hänessä heräsi +kuitenkin heti säälintunne koiraa kohtaan. "Vahti se!" huusi hän ja +taputti polveansa. + +Koira oli peloissaan ja ryömi olkien sisään. "Tule tänne! Tule!" Koira +totteli ja Reindorfer hiveli kädellään sen leveää otsaa. "Niin, niin, +sinä olet kunnon Vahtini, kyllä sen tiedän", sanoi hän, samalla kun +koira teki hänen edessään kömpelöitä hyppyjä. "Sinuun saa luottaa. +Sinun on helppo olla, mikä olet. Eikä sinulla ole paljon ikääkään, +tuskin kahtakymmentä vuotta! Sinä olet vain tyhmä eläin ja siksi +jäät ... mutta hyvä koira!" + +Hän kumartui ja tyynnytteli yhä enemmän veikistelevää koiraa. Silloin +palvelija astui rivakasti yli pihamaan, pysähtyi hänen kohdalleen ja +sanoi: "Isäntä, nyt se on saatu, tyttö on." + +Reindorfer säpsähti, katsoi ylös, siristi silmiään, mutisti suutaan +ja nyökäytti nopeasti päätään kaksi kertaa. Hän uskoi hyvin +suoriutuneensa, sitä ei voitu selittää muuksi kuin tyytyväisyyden +ilmaisuksi saapuneen sanoman johdosta. Ainakin palvelustyttö sen siksi +käsitti; hän riensi keittiöön, avasi kamarin oven ja virkkoi nauraen: +"Isäntäkin jo tulee!" + +Reindorfer tuli, ja lähestyi vuodetta parin askeleen päähän. Vaimoonsa +katsomatta hän lausui: "Olen iloinen, kun kaikki on hyvin." + +Lapsi pantiin hänen käsivarrelleen. Se kirkui kovasti sekä näytti +terveeltä ja vahvalta. + +Siinä se siis oli. Sillä ei ollut tunnusta eikä merkkiä ... lapsi kuin +lapsi. + +"Saakoon hän elää!" + +Talonpoika pudisti päätään, hänen kätensä vapisivat pienokaista +kannattaessa, ja synnyttäjä pyysi kiireesti lasta takaisin. + +Kun hän oli muutamalla sanalla kiittänyt kumpaakin vierasta vaimoa +"ystävällisestä avusta", etsi hän tupakkavehkeensä ja meni ulos. +Keittiössä hän sytytti hiilellä piipun, painoi sitten sen kannen +kiinni, ja meni yli pihamaan maantielle, jossa hän käveli kuin +unissaan. + +Sekavina, vaihtelevina kuvina tulivat vanhan miehen mieleen hänen +elämänsä muistelmat. Hän kokoili ja tutki niitä, niin kaukaisempia kuin +lähempiäkin, kaikkia kärsimyksiään ja nautintojaan, pahoja töitään ja +hyviä harrastuksiaan, ja hän koetti niitä punnita toistensa rinnalla. +Sillä ihmisen töillä ja elämänkokemuksilla täytyy toki jotakin +merkitystä olla. Ilojen ja surujen, kunnollisuuden ja vääryyden täytyy +toki vastata toisiaan! Mutta hänen laskustaan ei tullut tasaisia +summia. + +Hän ei tiennyt, miksi hän oli jättänyt talonsa pihan ja astui nyt +kiivaasti maantietä pitkin. Hän seisahtui äkkiä ja kuunteli: +lähestyvien rattaiden jyrinä saapui hänen korviinsa. Hän tointui ja +huomasi kulkeneensa lapsiaan vastaan. Hän huusi heille, että he +seisauttaisivat hevosen ja ottaisivat hänet keskeensä istuinlaudalle. +Niin tapahtuikin. + +"Mitä kuuluu kotiin?" kysyi poika. + +"Olette saaneet sisaren." + +Enempää hän ei sanonut, eivätkä lapset enempää kysyneet, ja niin he +ajoivat äänetönnä eteenpäin. + +Iltahämy peitti seudun. + +Kun he saapuivat sille paikalle, missä "Vesihaudalta" tuleva tie yhtyi +heidän tiehensä, tulla rytisivät sieltä toiset rattaat, joista +huudettiin: "Pysähtykää, hyvät ihmiset, että minä pääsisin edelle!" + +"Eikö se ole myllärin renki?" kysyi Reindorfer. "Mihin on sellainen +kiire?" + +"Pappilaan. Myllärillä ei ole pitkiä aikoja! Hyvää yötä!" + +Rattaat riensivät heidän ohitsensa, ja ennenkun he ehtivät pihansa +veräjälle, olivat ne jo kauan olleet kuulumattomissa. + +Pihalta johtivat portaat ullakolle. Niitä kannatti patsas. Patsaan ja +portaiden välissä olevassa "suojassa" oli pöytä. Sille palvelija kantoi +nyt illallisen talonpojalle ja hänen työväelleen. Sinä iltana syötiin +tavallista myöhempään. + +Nuori Reindorfer meni tervehtimään äitiään ainoastaan oven luota, mutta +tyttö kiiruhti hänen sivutsensa kehdolle. + +Äiti vastasi lastensa tervehdykseen ja kääntyi sitten seinään päin. + +Kun poika sulki oven jälkeensä, lausui tyttö kumartuen kehdon yli: +"Sepä on pikku pahanen! Sellainenko minäkin olin?" + +"Kaikki ovat olleet sellaisia." + +Tyttö kuuli vastauksen epäilevästi hymyillen. + +"Hyvää yötä, äiti!" + +Lapsivaimo oli yksin -- ja sitä hän halusikin. + +Aterian ja ruokarukouksen jälkeen Reindorfer ilmoitti palvelustytölle, +että tämän oli ensi yönä maattava keittiössä ollakseen tarvittaissa +emännän apuna. Mutta kun hän luuli, että hänen vaimonsa ennen kaikkea +tarvitsi lepoa ja hiljaisuutta, tahtoi hän itse maata lasten luona +ullakossa. + +Talo näytti kuutamossa vieläkin rauhallisemmalta kuin päivän valossa; +sillä sen asukkaat olivat kaikki menneet levolle. Unen lumous oli +lamannut aistimet, joiden välityksellä kaikki kiihottavat tunteet, ilot +ja kärsimykset pääsevät ihmissieluun. Niinkuin äiti hellästi korjaa +väsyneiden lastensa leikkikalut, niin unikin raivaa pois kovan +todellisuuden, ja samalla kun me elämämme lyhyyttä säikähtäen +lapsellisesti soimaamme sitä, että se katkoo ja vähentää kerkeää +aikomamme, jakaa se päivittäin meidän kanssamme elämän kuorman. Kukapa +jaksaisikaan kauan keskeytyksettä kantaa enemmän tuskaa kuin +riemuakaan. + +Hälinä on muuten voimaton vihollinen, mutta kun se saa liittolaisekseen +nukkuvan sielun oman rauhattomuuden, ajaa se unen silmistä. + +Eikö joku ajanut kiireesti ohitse? Rattailla istuvalla täytyi olla +lyhty, koska valon häivä sattui ikkunoita peittävälle verholle. + +Reindorferin vaimo heräsi ja kuunteli. Kuinka hiljaista siellä oli! Hän +oli tottunut kuulemaan miehensä säännöllisen hengityksen huoneen +toiselta puolelta, nyt havaitsi hän vain hänen koskemattoman vuoteensa +tumman hahmon. Hän hapuili käsillään ... siinä oli kätkyt ja kätkyessä +lapsi, liikkumatta, äänetönnä ... toivoko vai pelko sai hänen lapsen +ruumista hivelevän kätensä vapisemaan? Hän tunsi lämmön ja erotti +vienon hengityksen. Hän veti äkkiä käsivartensa peitteen alle -- +tunsiko hän inhoa vai iloa? Tiesikö sitä itsekään? -- Inhoten itseään, +kaikkea sitä, mitä oli tapahtunut ja mitä oli odotettavissa, painoi hän +kiivaasti kasvojaan tyynyä vasten, ja hänen silmänsä kostuivat. +Itsensäkö vai lapsensako vuoksi hän itki? Voiko hän koskaan rakastaa +tätä lasta, kuinka viaton se lieneekään? Sillä niin kauan kuin se eli, +syytti se äitiään; se oli aina hänelle, niinkuin Reindorfer oli +sanonut, häpeäpilkku. + + + + +II. + + +Reindorferin talon ohitse kiiruhtaneet rattaat pysähtyivät "Vesihaudan" +myllärin asunnolle. Renki saattoi virkapukuista pappia, joka astui +niiltä alas suojellen varovasti rippileipä-rasiaansa. Suntio, jolla oli +laukku ja jolle siitä oli jonkun verran haittaa, laskeutui neuvokkaasti +takaistuimelta ja kulki tietä näyttäen edellä kuistiin, johon talonväki +oli kokoontunut. Soitettiin pientä kelloa, läsnäolijat laskeutuivat +polvilleen, pappi antoi heille siunauksen ja meni sitten kamariin +kuolemaisillaan olevan myllärin luo. Vuoteen vieressä valvoi vanha +palvelijatar, joka nousi ylös ja suuteli hengellisen miehen kättä. + +"Hän on kovin paatunut, teidän arvoisuutenne", kuiskasi hän valittaen +ja viittasi sairaaseen, "kovin paatunut." + +Viitattiin, että hänen oli poistuttava. + +Pappi ja kuoleva olivat kahden. + +Sielunpaimen oli vankka, keskikokoinen, nuori mies. Tuntuvan +lihavuutensa takia näytti hän kuitenkin pieneltä, ja kaksinkertainen +leuka antoi hänelle jonkinlaisen velttouden vivahduksen, jota hänen +elävät silmänsä ja vilkkaat liikkeensä kuitenkin vastustivat. Hän astui +suoraan pöydän luo ja otti hetkiseksi kaihtimen lampun edestä +nähdäksensä paremmin sairaan, joka suljetuin silmin makasi vuoteellaan. +Värillistä tyynynpäällystä vastaan ilmenivät jyrkästi hänen +sisäänpainuneet ja terävät kasvonpiirteensä, kuihtuneet käsivarret +retkottivat peitteellä, sormien päät vaan silloin tällöin +heilahtelivat. + +Sairas huomasi, että häntä katsellaan, ja hän piti tarpeellisena +ilmaista valvovansa. "Gundel", sanoi hän käheästi, "Gundel" -- se oli +hänen hoitajattarensa nimi -- "on varmaankin valittanut, että minä +hänestä rukoilen liian vähän. Mutta se ei enää autakaan, ei, ei se auta +enää; jospa nyt edes sakramentti auttaisi." + +Pappi astui vuoteen luo: + +"Herlinger, tunnetteko te minut?" + +"Oikein hyvin, teidän arvoisuutenne. Minä lähetin teitä noutamaan, että +te voitelisitte minut. Lääkäri sanoi, ettei hän voi enää mitään tehdä, +ja siksi pitää teidän nyt koettaa taitoanne. Olen tuntenut useampia, +jotka parikin kertaa ovat sakramenttia nautittuaan joksikin aikaa +voimistuneet, vaikka olivat jo menehtymäisillään. On kuin ei kuolema +voisi oikein kiinni pidellä, sittenkun ruumis on rakkaalla siunauksen +öljyllä sivelty -- hihihi -- livahtaa pois." + +"No niin, Herlinger, jos Jumala tahtoo, hän kyllä voi lisätä teille +vielä ikää, mutta viimeisen voitelun sakramentti ei vaikuta mitään +hänen iäiseen päätökseensä." + +"Ja miksi ei? Mitä varten meillä sitten ovat pyhät armonvälikappaleet, +jos ne eivät häneen vaikuta, kun rukoukset eivät enää riitä? Sitä +varten ne ovat, kyllä minä tiedän, enkä minä niitä hylji, sillä niin on +sääntö: 'Syö lintu tahi kuole!'" + +"Tiedättekö te, mitä puhutte, Herlinger? Te ehken kiihotutte +puhumisesta?" + +"Ei, ei, teidän arvoisuutenne. Minun täytyy haastaa yhteen sysyyn, +sillä monenlaiset ajatukset risteilevät päässäni. Mutta minä en päästä +itseäni sekaantumaan, ja kun minä johonkin erityiseen asiaan pysähdyn, +tiedän kyllä, mitä siitä ajattelen." + +"Hyvä! Mutta silloin teidän, mylläri, täytyy myöskin voida kuunnella, +mitä minulla on teille sanomista." + +"Minä olen täydessä tajussa, miksikä sitten en voisi olla +tarkkaavainen?" + +"Huomaan olevanne sopimattomassa mielentilassa, Herlinger; ei niin +valmistauduta pyhää kuolinsakramenttia nauttimaan. Teidän pitää saada +toisenlainen käsitys, muuten en voi sitä teille antaa." + +Sairaan sänky vapisi, sillä hänen tuskansa tärisytti lamautuneita +jäseniä. "Teidän täytyy!" huusi hän, "teidän täytyy! Minä olen +seurakuntalaisenne, olen aina suorittanut saatavat, antanut mielelläni +yli määränkin. Te olette ottanut rahani, teidän täytyy! -- Ettehän te, +teidän arvoisuutenne", lisäsi hän rukoillen, "voi omantuntonne tähden +jättää minua tähän makaamaan koettamatta auttaa." + +"Sepä se juuri on, Herlinger; te luulette voivanne jäädä elämään, kun +saatte kuolinsakramentin, ja sentähden te haluatte sitä. Teiltä puuttuu +kristillinen Jumalan tahdon alle antautuva mieli; luulette, että voitte +jollakin pakolla saada itsellenne Jumalan armon, te ette tahdo +armonvälikappaleita, vaan ihmekeinoja ja niitä minulla ei ole. Pyhää +toimitusta en voi sallia väärinkäytettävän; olisi Pyhän pilkkaamista, +jos antaisin viimeisen voitelun henkilölle, joka pettää itseään sillä +ajatuksella, että hän saa sen vielä kerran tahi kahdesti jälkeenkin +päin." + +"Älkää nyt heti panko niin pahaksenne, arvoisa herra. Luonnollisesti te +tunnette nämä asiat paremmin kuin minä, ja teidän on sanottava, mitä +minun on tehtävä, että toivoni täyttyisi." + +"Jos te, mylläri, katsotte kuihtunutta ruumistanne, niin ymmärrätte, +minkä verran teillä on toivomista, ja että te jotakin muuta varten +Jumalan laupeutta tarvitsette." + +"Pyydän, ett'ette pahastu, -- mutta ajatukset menevät usein omia +teitään, -- ymmärrän jo, Jumala on sovitettava, että hän antaisi itse +kullekin menestystä; pitää pysytellä hänen ystävänään, muuten hän +lähettää raesateen vainiollemme ja monenlaista muuta kärsimystä ja +murhetta. Mutta minä arvelen, ettei hän enempää voikaan. Jos minun +elämäni täytyy loppua, mihin häntä sitten tarvitsen? Kun kerran on +kuollut, niin kuollut on." + +"Te, Herlinger, olette yksi niitä, jotka pelkäävät Jumalaa samoin kuin +perkelettä, ja siksi te tahdotte nähdä Jumalan vallan loppuvan. Mutta +minä sanon teille, että Jumalan valta ja kunnia loistaa yhtä kirkkaasti +eläville ja kuolleille, eikä kukaan ole varma, elleivät hänen silmänsä +kerran niitä näe. Sillä niinkuin ihminen ei tiedä, mistä hän tulee, hän +ei myöskään tiedä, mihin hän menee. Enkä minä tahdo kiusata +kaikkivaltiasta sillä, mitä hän voi vielä minulle tehdä ja mihin minä +häntä tarvitsen, sillä ajallisuuden jälkeen alkaa ijankaikkisuus." + +"Uskooko teidän arvoisuutenne sen?" + +"Miksi sanoisin, jos en uskoisi?" + +"Hyvä, teillä ei ole mitään syytä. Mutta kuitenkin -- kaikki eivät +uskalla puhua, mitä ajattelevat; on pysyttävä siinä, mihin virka +vaatii. Tunsin asianajajan, joka todisti, ettei hän voi totuudella +elää." + +"Sokaistu ihminen! Jos nyt teille tarjoaisin kirkon lohdutusta, mikä +olisin muu kuin asianajaja, joka ei tahdo valmistuksetta ja +puolustuksetta päästää teitä Jumalan tuomioistuimen eteen? Mutta +minuakaan ei silloin totuus pitkälle auttaisi, sillä en uskalla sallia +sitä, että teidän syntinne ja rikoksenne kiihottavat Jumalan ankaraa +vanhurskautta. Minun täytyy ne armonvälikappaleilla pois pyyhkiä, että +voisin Jumalan armoa teille anoa." + +"Niin, niin, oikein on, että niin teette, se ei vahingoita, jospa vain +hyödyttäisi! Mutta te, arvoisa herra, teette itsekin niin -- päästätte +joka pääsiäinen ihmisparan synnit ja sitten kuitenkin ahdistatte häntä +taas kaikesta. Jos niin on määrätty tapahtumaan, pysyy kai tuomio +lujana, ja mitä rukoukset ja ristin luo ryömimiset silloin auttavat?" + +"Eivät ne autakaan ilman todellista ja -- missä vielä sovittamisen +tilaisuutta on -- teoissa ilmestyvää katumusta. Mutta, Herlinger, mistä +se johtuu, että te mieluummin taivutte kovan rangaistuksen ja Jumalan +ankaran tuomion alaiseksi kuin luotatte hänen laupeuteensa ja +armoonsa?" + +"Niin, se on sillä tavalla, että kohtalon iskut ovat sattuneet +minuun niin nopeaan toisensa jälkeen, kuin olisivat ne tulleet +välttämättömyyden pakosta. Minulla ei ole koskaan ollut onnea välttää +uhkaavaa kurjuutta, en koskaan ole päässyt ahdingoista niinkuin monet +muut, joita suojelusenkeli on näyttänyt taluttavan kädestä. Kun aina +kaikissa tiloissa on avuttomana, niin huomaa kyllä, ettei ole voinut +mitenkään estää sitä, minkä täytyy tapahtua. Ja kun Herra Jumala on +ihmisen kohtalon määrännyt, niin on oltava iloinen, jos voi häneltä +niin paljon kerjätä, ettei hän tee sitä kovin raskaaksi. -- Pienenä +poikana kadotin äitini, isäni otti pian nuoren vaimon, ja kohta tuli +velipuolikin maailmaan. Luonnollisesti kaikki kolme liittyivät minua +vastaan, äitipuoli lapsensa tähden, isä äitipuolen tähden, ja pieni +velipuoli seurasi näiden molempien esimerkkiä. Perintöoikeuteni myllyyn +herätti minua vastaan tämän yhteisen vihan. Sitä en silloin vielä +tietänyt, sillä eihän niin nuorella iällä ole vielä ymmärrystä. Mutta +sitä kipeämminhän se koski, kun syytä käsittämättä tunsi lemmetöntä +sysimistä. -- Sellaisissa oloissa minä kasvoin; kotona en saanut tuntea +mitään hyvää, enkä muuallakaan huvia löytänyt. Muut vanhat ihmiset +nauroivat poikiensa mellakoille ja sanoivat, että kyllä nuoret +talttuvat, kun särkevät sarvensa; mutta isäni sanoi, että minun on +pysyttävä alallani, jos tahdon säästää nahkaani. Toiset huomasivat +pian, että minä kadehdin heitä, ja he valelivat minua pilkkatulvalla. +Uhmasta heitä vastaan aloin minä viettää salaa hurjempaa elämää kuin he +julki. Salateillä tapaa kyllä tovereita, eikä niiden kunniallisuudesta +välitetä; sellaista pikaista tuttavuutta varten on jokainen tarpeeksi +hyvä." + +Pappi liikutti kädellään sängyn peitettä. "Kuulkaa, Herlinger, teidän +täytyy myöntää, ettei se ollut kiitettävä eikä hyvä teko; minusta ei +teidän pitäisi olla vaikea sitä katua." + +"Ei suinkaan, teidän arvoisuutenne, tällaisia ajattelemattomuuden +syntejä voi vilpittömästi surra. Kukapa tietää eikö tilani ilman niitä +olisi toisenlainen -- tokkopa tässä sairaana makaisinkaan? Muuten minä +kerran aioinkin keskeyttää rajun elämäni, mutta niin ei saanut +tapahtua. Se oli siihen aikaan, kun Katri Weninger tuli tänne myllylle +palvelukseen. Häneen nähden minulla oli rehelliset, suorat aikomukset, +minä pidin häntä hyvin rakkaana ja iloitsin, että olin kerrankin +tavannut sydänkäpyseni. Millaisen lopun meidän lempemme sai, sen vielä +useat paikkakunnan asukkaat muistavat. Isäni pyysi papin ja pormestarin +avukseen. He jättivät tytön, joka oli siunatussa tilassa, poliisien +haltuun. Nämä noutivat hänet myllyltä, panivat hänet samaan joukkoon +vankien ja löysäläisten kanssa sekä lähettivät kotitienoolleen. +Sittemmin en ole tätä nais-olentoa nähnyt. Isäni kutsui minut sitten +luoksensa, ja ilmotti, ettei hän ollenkaan estä minua naimisiin +menemästä, ja nyt juuri olisi siihen sellainen tilaisuus, joka hänestä +tuntui varsin suotuisalta ja pitäisi minullekin kelvata. Isä tiesi, +mistä lintu oli pyydettävä, naapurikylän rikas mylläri antaisi +tyttärensä minulle, ja saattaisinko minä häntä halveksua? Isäni +jättäisi hääpäivänäni myllyn minulle ja muuttaisi vaimonsa ja lapsensa +kanssa appivanhempiensa luo, koska nämä halusivat antautua vanhuuden +lepoon. Suostuisinko minä tähän kaikkeen? Minä vastasin: en, -- ja +vaikkapa hän olisi kruununperijätärtä puolisokseni tarjonnut, olisin +minä sanonut samoin voidakseni ärsyttää häntä, ja luulen, että siihen +se olisi jäänytkin. Mutta hän näytti minulle tilikirjansa ja +muistiinpanonsa, eikä meidän tarvinnut kauan laskea ennenkun näimme, +kuinka kurjasti äitipuoli voi taloutta hoitaa. Minulle ei tulisi isäni +jälkeen pienintäkään perintöä. Ennen vuoden ja vuorokauden kulumista +saattoivat velkojat ajaa meidät pois asunnostamme, ja silloin täytyisi +minun köyhimmän muonamiehen tavalla tehdä työtä leivän tähden. Jos +tahdoin säilyttää myllyn Herlingerin suvulla, jolla se oli jo satasen +vuotta ollut, ei siihen ollut muuta keinoa kuin naida rikkaan myllärin +tytär, ja niin minä teinkin. Omaiseni muuttivat pois, ja jos muutama +onnen rahtu olisi voinut seurata vaimoni mukana, niin kyllä sille olisi +tilaa ollut. Sain hänen kanssansa paljon rahaa, se minun on +myönnettävä, mutta vähän siunausta. Huomasin pian, että olimme +yhtäläiset; toisella oli samat virheet ja puutteet kuin toisellakin, +eikä silloin kumpikaan tahtonut tehdä parannusta, syytti ja soimasi +vain toista niistä vioista, joita ei halunnut itsessään huomata. Hän ei +ollut minua parempi. En sano, että hänkin olisi viettänyt kevytmielistä +elämää, mutta hän ei ollut minua parempi ja naisten täytyy aina olla +parempia kuin miehet, muuten he eivät kelpaa minnekään. Se oli +surullinen havainto, sillä sen jälkeen ei enää ollut toivomista mitään +herttaista kotielämää. Ja kun Jumala otti luokseen kotiristini, oli se +myöhäistä. Minä olin jo tottunut kohtalooni eikä minulla enää ollut +mitään toivottavaa. Niin, ensi aikoina minä ajattelin usein Katria ja +monta kertaa halusin vaihtaa ajatuksiani hänen kanssaan, jonka sydän +oli minuun kiintynyt. Eräänä iltana kirjotin hänelle kirjeen, kirjotin +surevani häntä ja hänen lastaan, kirjotin että minä vieläkin rakastan +ja ettei hänkään saa minua unhottaa; sanoin hänelle, että kenties olisi +ollut parempi mennä hänen tähtensä vieraan palvelijaksi kuin jäädä +myllylle toisen kanssa. Se oli ensimäinen kirjeeni, ja sen piti olla +viimeinenkin. Kun minä sitä juuri suljin, sain haasteen oikeuteen. +Katri Weninger oli valtuuttanut asianajajan vaatimaan minulta käräjissä +eläkettä lapselleen. Siinä oli vastaus kirjeeseeni, ja minä saatoin +säästää postimaksun. Oikeudenhaaste, teidän arvoisuutenne, +oikeudenhaaste oli pitkän eron jälkeen hänen ensimäinen tervehdyksensä, +se oli ensimäinen elonmerkki, jonka isä sai lapseltaan. Minä revin +kirjeeni. Ja kun minulle ei lainkaan luottamusta osotettu, en minäkään +tehnyt pojan hyväksi enempää kuin pakko vaati, en ainakaan vaimoni ja +niiden toisten eläessä. Mistään ajatusten vaihdosta ei enää voinut +tulla kysymystäkään, ja toimeen olen tullut ilmankin." + +"Se kaiketi olikin viisainta, Herlinger. Kirje, jonka Katrille +kirjotitte, ei olisi kuitenkaan mitään hyvää vaikuttanut. Kun tyttö +jouduttuaan teidän tähtenne onnettomuuteen ei tahtonut enää saattaa +itseään ja lastaan teistä riippuvaiseksi, vaan haki ainoastaan +oikeuttaan, täytti hän niin velvollisuutensa, ja se oli ymmärtäväisesti +tehty." + +"Niin, niin, kyllä hän teki ymmärtäväisesti! Kaikki mitä minulle on +elämässä sattunut, on ollut erinomaisen viisaasti osattu -- sen sanoin +jo äsken. Kaikki on ollut säntilleen järjestetty aivan niinkuin on +pitänyt tapahtua ja sattua, etten minä ole voinut mitään välttää, ja +minä olen jo siihen tottunut, eikä minulla ole koskaan mitään turvaa +tai lohdutusta ollut, eikä ole nytkään. Usein on minulle 'Isämeitääni' +lukiessakin tullut mieleen se ajatus, että meidän Jumalallamme on +lopultakin, niinkuin monella muullakin täällä alhaalla -- liian paljon +lapsia, hän ei voi pitää kaikista yhtä hyvää huolta." + +"Teillä, Herlinger, on vähän aikaa jälellä, kaikkein vähimmän +sellaisiin ajatuskäänteisiin, joissa te luulette osottavanne +ihmeellistä viisautta. Kaupungissa kutsutaan sitä filosofeeraamiseksi. +Jättäkää se oppineille, jotka voivat siihen käyttää järkeään sekä +sydäntään, kun toinen taikka toinen pettää. Jos minun matkani ei ole +tehty turhan vuoksi, niin pitää teidän, Herlinger, nyt kuunnella +minua." + +"Puhukaa, arvoisa herra, puhukaa!" + +"Olemmehan siitä yksimieliset, että te kadutte sitä pahaa, jonka +muistatte eläessänne tehneenne? Eikö niin?" + +"Kyllä, kyllä!" + +"Ja ettei katumus jäisi hedelmättömäksi, täytyy minun sanoa, minkä +hyvityksen te vielä voitte suorittaa." + +"Hyvityksen? Kelle? Kenties Katrille? Hän on jo poissa." + +"Teidän kummankin lapselle." + +"Pojalle, Florianille? Hän ei todellakaan tee mitään hyvää. Se +maankiertäjä maksaa jo minulle paljon. Viime syksynä minä tahdoin pitää +hänet täällä myllyllä, mutta jäikö hän? Kyllä, jos minä olisin ottanut +hänen kaupunkilaishempukkansa ja tämän lapsen kaupantekiäisiksi, koko +kevytmielisen seuran -- sitä hänen on turha odottaa." + +"Mutta sehän olisi oikea keino maankiertäjän vakaannuttamiseksi, siten +hänestä saadaan kunniallinen mies. Enkä olisi luullut, että teillä, +Herlinger, olisi mitään sitä vastaan, teillä, joka olette kokenut samaa +kohtelua." + +"Älkää pahastuko teidän arvoisuutenne, mutta tämä on aivan toinen +suhta. Minulla oli laillinen isä, eikä hän siitä päässyt. Mutta tässä +riippuu kaikki minun hyvästä tahdostani, minä voin asettaa vaatimukseni +ja sanoa: sillä ehdolla minä olen isäsi, muuten en! Ei teidän +arvoisuutenne saa siitä mitään kiitosta, jos puhutte tuon kulkurin +eduksi." + +"En sitä kiitoksen vuoksi tee, vaan teidän tähtenne, Herlinger, ettei +tämä rikos jäisi omantuntonne painoksi. Ei siis mitään mutkia. +Poikaanne teidän ei tarvitse minulle halventaa, sillä minä kyllä osaan +hoitaa rupisiakin lampaita. Jos minä nyt kadotan teidät ja saan sitte +uudesta mylläristä uuden, niin onhan tuleva hävinneen korvannut." + +"Hihihi ... niinpä se olisi!" + +"Kun en tällä tavalla joudu tappiolle, en sitä voi suorastaan +voitoksikaan sanoa, ja siksi te, mylläri, ette saa luulla, että minä +sitä haen. En kysy sitäkään, mitä tekemään maallinen laki teidät voi +pakottaa ja mitä ei. En kysy sitäkään, eikö kansan vuoksi olisi +parasta, että te hävittäisitte antamanne huonon esimerkin ja +pakottaisitte kaikki juorut vaikenemaan. Mihin laki voi teidät pakottaa +ja mitä rahvas haastaa, siitä minun ei tarvitse huolia. Mutta minun on +ajateltava sitä, voitteko te vastata Jumalalle. Poikanne on +kevytmielinen, siveetön ... paha kyllä, mutta siinä on syy lisää pitää +hänestä huolta eikä jättää häntä kokonaan hylyksi. Te, Herlinger, +tunnette sellaisen lapsen aseman, joka ei ole saanut vanhemman +rakkautta, te tiedätte, ettei sillä harhapolkuja tuketa, jos ajetaan +lietsuun tyttö, johon kevytmielinen nuorukainen on kiintynyt, -- ja +siitä ette tahdo säästää omaa lastanne? Teidän poikannekaan ei voi +elämän iskuja välttää, ja mitä hänestä lopultakin tulee, kun hänellä ei +ole sitäkään tukikohtaa, joka teillä, Herlinger, on aina ollut, kotia +nimittäin? Ajatelkaa, mylläri, te voitte tulla poikanne pelastajaksi +tahi turmelijaksi; te voitte saattaa hänet joko siunaamaan tahi +kiroomaan itseänne, ja on aivan omassa vallassanne, minkä tiedon viette +muassanne hautaan." + +Sairaan laihat kädet hapuilivat rauhatonna sängyn peitteellä. Sitten ne +ottivat hien kostuttaman sinisen nenäliinan kätköstään ja veivät sen +nopeasti sairaan kasvoille. Kun Herlinger oli erityisellä painolla +käyttänyt nenäliinaansa, kääri hän sen kokoon ja kätki jälleen patjan +alle sekä sanoi sitten lyhyesti: "No, minun pitää siis sille retkulle +testamentata nimeni ja myllyni. Mutta se tulee voimaan vasta minun +kuoltuani. Niin kauan kuin elän, olen minä täällä isäntänä, eikä tänne +saa kukaan minun luvattani asettua." + +"Hyvä, Herlinger! Älkäämme hukatko rahtuakaan aikaa, vaan +järjestäkäämme heti tämä asia." -- Pappi aukaisi oven ja huusi sitä +renkiä, joka oli ollut häntä noutamassa. "Barthel", sanoi hän tälle, +"kun olet minut kotiin kyydinnyt, on sinun jatkettava matkaa kaupunkiin +asti. Siellä sinä etsit notariuksen ja tuot hänet tänne niin pian kuin +mahdollista." Hän kääntyi sairaaseen. "Mitä hänen on sanottava tohtori +Schnellerille?" + +"Tohtori olkoon hyvä ja etsiköön jälleen kaikki Floriania koskevat +paperit. Kyllä hän sen ymmärtää; kaikki oli jo viime syksynä valmiina, +mutta pojan itsepäisyys turmeli asian." + +Renki raapaisi hämillään korvantaustaa. Hänelle tuli surku vain myllyä +-- Florian on tottakin erinomainen isännäksi! Viime vuotena jokainen +näki hänen rentustelevan päivät pääksytysten; mistä sitten tulee +tarpeellinen arvonanto? Sitä ei kukaan säännöllinen ihminen sietäisi, +ei kukaan palvelustyttö, joka haluaa olla rauhassa, eikä mikään renki, +joka ymmärtää tehtävät paremmin kuin uusi isäntä; mutta myllyä täytyy +todellakin surkutella. + +Pappi nousi varpailleen taputtaakseen pitkän nuorukaisen olkapäätä. +"Barthel", sanoi hän säikähtäneelle rengille, "sano notariukselle +myöskin, että hän kutsukoon sähkösanomalla Florianin huomis-aamuksi +kaupungista tänne." + +"Miksi se on tarpeellista, teidän arvoisuutenne", kysyi sairas +käheästi, "mitä hänellä on täällä tekemistä?" + +"Ettekö te tahdo nähdä häntä vielä kerran, Herlinger? Minusta on varsin +hyvä, jos hän on täällä." + +"No tulkoon sitten, mutta hänen tänne asettumisellaan ei ole mitään +kiirettä; hän saa taas heti mennä." + +"Sinä tiedät nyt tehtäväsi, Barthel, pidä muistissasi. Ja mene nyt ja +ilmota väelle, että kokoontuvat oven eteen. Minä kutsun heidät tänne, +kun annan isännällenne sakramentin." + +Renki poistui. + +Pappi kääntyi sitten sairaaseen ja sanoi: "Kun pidän nyt teidät +tarpeeksi valmistettuna, ryhdyn pyhään toimitukseen." + + * * * * * + +Oven ulkopuolella kuiskailevat ja supattelevat palvelijat päästettiin +pian sairaan huoneeseen, jonka johdosta he toivoivat parasta isäntänsä +sielun autuuteen nähden; sillä eipä hänellä voinut kovin paljon syntejä +olla, koska hän ehti ne niin pian luetella. + +Sitten kun juhlallinen toimitus oli sääntöjen mukaan loppuun saakka +suoritettu, lausui pastori: "Seuratkaa siis, Herlinger, kristillisellä +kuuliaisuudella Jumalan tahtoa, jota saatte rauhallisna vartoa." Hän +siunasi vielä kerran läsnäolijat ja astui sitten suntion seuraamana +suoraan rattaille. + +Laiha kirkonpalvelija kumartui lähelle hengellistä esimiestänsä ja +kuiskasi ihastuksissaan: "On mitä suurin ilo nähdä, kuinka hyvin teidän +arvoisuutenne osaa johtaa kansaa." + +"Tiedättekö, Wolfbauer", vastasi pastori kerkeästi, "keiden minä +haluaisin olevan läsnä tällaisessa toimituksessa, että hekin oppisivat +tuntemaan tätä lajia ihmisiä? Pari idealistia, jotka uskovat siveysopin +ohjeisiin, ja pari sivistyksen esitaistelijaa, jotka tahtovat sysätä +kirkon sivulle. Kenties he niin saisivat silmänsä auki nähdäkseen, +ettei rahvaaseen vaikuta mikään muu kuin ensin pelotus ja sitten +lohdutus. Jos ei näitä kumpaakin ohjasta pidettäisi tiukalla, olisi +kaikki kirkon ihanuus aikoja sitten jaloin tallattu ja murrettu." + +Pitkä suntio nyökäytti pari kertaa päätään, oikeastaan +kohteliaisuudesta, sillä hän ei ollut ymmärtänyt mitään. Mutta kun hän +kuuli ohjaksia mainittavan, luuli hän tarkotettavan rahvaan +itsepäisyyttä, ja osottaakseen, että salattu ajatus oli hänen mieltään +kiinnittänyt, sanoi hän rattaille kiivetessään: "Niin, he saisivat +kerran koettaa, mitä voivat itsepintaiselle rahvaalle." + +Pastori kumartui istuimeltaan suntioon päin, ja kun rattaat samassa +nytkähtivät eteenpäin, hänkin tutkivine silmineen nytkähti +kirkonpalvelijaa kohden, jolloin tämän järeäpiirteiset kasvot sameine +silmineen vetäytyivät taakse. Viattomuudessaan oli tämä mies herättänyt +uuden ajatussarjan nuoren papin sielussa. Se kehittyi hiljaisuudessa ja +rattaiden säännöllisessä hytkeessä -- -- "Tämä on aivan hassu työnjako, +Wolfbauer on tavannut sanan ja minun täytyy etsiä siitä ajatusta. Siinä +on täydellinen vastaväite. Itsepintaisuus voi kehittyä siitäkin, kun +ohjaksia pidetään liian tiukalla. Luullaan ohjattavan kansaa, kun se +väsynein mielin seuraa välinpitämättömänä tallattuja jälkiä -- kunnes +odottamaton tapaus säikähdyttää sen, ja se hyökkää luonnonvoimien +raivolla arvaamattomille teille. Siinä on vaara, se on peljättävä mutta +harvinainen; etu on rahvaan alistuvaisuudessa, ja sehän on tavallista. +On maku- tahi oikeastaan puolueasia, tahtooko käyttää hyväkseen etua +vaiko torjua vaaraa. Toiset, käytännölliset politikoitsijat, tahtovat +sulattaa ihmiset samaksi suureksi harkoksi, toiset, idealistit, +erottaisivat joukon yksilöiksi." Hän huokasi hiljaa. Kenties hänkin +oli idealisti opintovuosinaan. + +Mylläri kuunteli poistuvien rattaiden rytinää, kunnes se kokonaan +häipyi hänen korvistaan. Hän oli kohonnut vuoteellaan puolittain +pystyyn, pöyhensi sitten päänalusta oikealla kädellään ja heittäytyi +pitkäkseen. Tuntui vähän helpommalta. Hän katsoi ympärilleen, hän oli +jälleen yksin. + +"Pastori on veikeä mies", hän sanoi, "hänen kanssaan ei ole hyvä +otella, jollei kokonaan taivu hänen tahtoonsa. Mutta eihän mitään ole +kadotettu niin kauan kuin elän. Sanoin hänelle sanoja jotka muuttivat +hänet sen näköiseksi kuin hän olisi kuullut pirun messuavan -- -- ja +voitelun hän kaikesta huolimatta sai antaa, hihihi", -- hän löi +kämmenellään peitteeseen, -- "kaikesta huolimatta hän sai antaa +voitelun." + + + + +III. + + +Aamutuulen henkäykset alkoivat ennen päivännousua. Näytti kuin sillä +olisi ollut kiire herättämään pensaita ja muita kasveja. Ilmassa syntyi +salaperäinen liikunto; oli kuin kaikki esineet olisivat alkaneet etsiä +niitä värejä, joihin päivän loisteessa pukeutuisivat. Ja niin päivä +valkeni. Yö oli mennyt, myllyn vanhuksen viimeinen ja Reindorferin +emännän lapsen ensimäinen yö; toisessa paikassa loppuun kulunut valo +sammui, toisessa sen sukulais-kipinä syttyi vähitellen. + +Salaperäinen hiljaisuus vallitsi vielä kaikkialla. Maantien varrella +olevissa pensaissa alkoi kuitenkin jo kuulua viserrystä ja siipien +suhauksia. Pensaikon takaa kuului huuto: "Vieläkö makaatte, +kananpojat?" Reindorfer se siellä seisoi piha-aitaansa nojaten. Hän +räpytti silmiään iloisesti, silmäili sitten kirkasta taivasta ja +ympäröiviä metsäisiä vaaroja sekä henkäisi hyvin syvään. Näin ihanana +aamuna yksin Jumalan kauniissa luonnossa! -- + +Mutta sitä ei kestä kauan. Kun tupakkapiippu on poltettu, huudetaan +aamiaiselle, ja niin joutuu taas tavallisiin askareihinsa... Talonpojan +kasvot synkistyivät. Hän puri piipun hammasluuta, meni jälleen sisään +ja sulki oven. Hän astui keittiön läpi kumariin ja kuunteli ovella. +Hänen vaimonsa rykäisi, oli siis valveilla. Lapsi alkoi itkeä. +Reindorfer puristi ehdottomasti nyrkkiä, ja kuuma väre liikkui hänen +kasvoillaan ikäänkuin toinen olisi häijyyttään itkenyt. Hän kääntyi +pois. + +"Pienokainen kirkuu kovasti", sanoi lieden luona seisova palvelustyttö. + +Hän laski piippunsa lieden kulmalle ja astui kamariin. + +Hän meni ikkunan luo. Vaimo katsoi häntä pelokkain silmin. Hän ei +odottanut tervehdystä mieheltään, mutta hänkään ei uskaltanut ensiksi +tervehtiä. + +Reindorfer pysähtyi paikoilleen, otti lähimmän tuolin, istui sille, +katseli saappaansa vartta ja alkoi sitten puhua: "Minä olen vanha, etkä +sinäkään ole nuori. Hälinä ja pitomelu ei meitä kumpaakaan ilahuta; +miksikä niitä siis toimittaisimme. Kastelapsen kirkkoon vieminenkin +herättää huomiota. Sitä minä en kärsi, minä järjestän asian toisella +tavalla. Tänään kulkee pastori varmaankin taas tästä ohi myllylle, minä +puhuttelen häntä ja pyydän hänet tänne lasta kastamaan. Sillä tavalla +minun mielestäni tapahtuu kaikki hiljaisuudessa; vieraita ei tarvita +muita kuin äitikummi ja ketkä ovat välttämättömät. Voidaanhan sanoa, +että me kiirehdimme koska lapsen laita ei ole niinkuin pitäisi olla." +Hän katsoi syrjään lapsivaimoon ja lisäsi puoliääneen: "Se ei olisi +valetta, ja kuitenkin olisimme säilyttäneet totuuden itsellemme." + +"Sinä istut niin kovin kaukana", valitti vaimo, "ettei voi puhua +sanaakaan, joka ei kuuluisi tuonne ulos." + +"Mitä salaisuuksia tässä tarvitaankaan? Sano niin taikka ei!" + +"Tee kasteeseen nähden niinkuin tahdot. Mutta minulla olisi muutakin +sanomista, ja sitä en voi sanoa kovasti." + +Reindorfer nousi ja tuli lähemmä. "Sinä et varmaankaan sitä vastusta ja +minua se lohduttaisi onnettomuudessani. Kuule", kuiskasi vaimo +kohottaen kättään ja viitaten kehtoon, "kun tyttö kasvaa, jättäisin +minä hänet mielelläni kaupungin hurskaitten sisarien hoitoon niin että +hän saisi kristillisen kasvatuksen ja tulisi kerran heidän +kaltaisekseen. Hän olisi silloin hyvässä tallessa, eikä Jumala kenties +silloin hänen olemassaoloaan niin pahaksi katsoisi; kenties hän ei +myöskään vaatisi muiden synneistä niin ankaraa tiliä." + +Reindorfer meni aivan vuoteen luo. + +"Älä ole tuhma!" hän sanoi. "Asia ei koske niin läheltä Jumalaa kuin +minua. Hän ei voi vihata lasta, joka on aivan viaton. Sinä jäät +syntiseksi vaimoksi, vaikka tytöstä tulisi pyhimys. Mutta ensin hänestä +tulisi luostarisisar, eivätkä ne kaikki taida aivan pyhiä olla. Hän ei +ole minun lapseni enkä minä hänen kohtaloansa määrää. Hurskauteen ei +voi ketään pakotuksella saada niinkuin nuoria koiria otuksen ajoon. +Saatuaan ikää ja ymmärrystä ei tyttö kenties tyydykään luostarielämään, +ja silloin hän ei sovellu taivaaseen eikä maahan. Eikä nykyaikana, +jolloin koko maailma juoksee munkin kaapun jälestä, saa tällaisen +kokeen onnistumiseen nähden luottaa onneensa. Ennen muinoin voitiin +paljon tukahduttaa, mutta nyt Jumala tarvitsee palvelukseensa +ainoastaan sellaisia henkilöitä, joista hän saa kunnian; muut pysykööt +poissa! Ja vaikka en olisi näin ajatellutkaan, en kuitenkaan +ehdotukseesi suostuisi. Luulit minun sitä kannattavan siksi, etten +voisi katsoa lasta lempein silmin. Niin olisit sinäkin saanut hänet +pois silmistäsi ja ajatuksistasi, ja se olisi sinulle ollut mieleen. +Ihminen ei näet välitä syntinsä häpeästä enemmän kuin kissa +ulostuksestaan; kun se raapaisee lian päälle ohuen rikkakerroksen, +menee se niin ylpeänä matkoihinsa kuin sitä ei olisi koskaan niillä +paikoin nähty. Sinäkin unhottaisit kaikki ja luulottelisit, että kaikki +on yhtä hyvin kuin ennenkin. Sentähden pitää lapsen olla täällä sinun +näkyvissäsi!" + +"Tietysti hän jää, kun sinä tahdot", sanoi vaimo hiljaa. "Minulle vain +juolahti mieleen, että voisin hänet lähettää pois." + +"Siitä asiasta sekä kasteesta olemme siis tulleet selville. Muuta +sanomista minulla ei ole; siksi menen, ettei pastori pääsisi +huomaamattani ohi. Tahi tahdotko jotakin vielä?" + +Reindorferin vaimo oli kahdeksastaneljättä ikävuodestaan huolimatta +edelleenkin kaunis nainen. Sen tiesi hän yhtä hyvin kuin senkin, +etteivät kipu ja tuska hänen piirteitään rumentaneet. Sillä jo lapsena +kuuli hän sanottavan, että hän oli kaunis itkiessään. Talonpoika seisoi +edelleenkin sängyn vieressä. Hänen molemmat kätensä riippuivat sivulla, +vasen lähinnä vaimoa. Tämä oli jo kauan vilkunut siihen salaa ikäänkuin +päästäkseen selville ylettääkö hän siihen. Kun mies kääntyi pois +mennäkseen sekä siirsi silmänsä vaimosta, tuli hänen kätensä vielä +lähemmäksi vuodetta, ja silloin vaimo tarttui siihen molemmin käsin, +piti kiinni kädestä ja ranteesta ja koetti vetää häntä luokseen tahtoen +samalla katsoa hänen silmiinsä. "Josef, rakas Josefini!" kuiskasi hän +rukoillen. + +Mutta Reindorfer tempasihe irti vaimostaan, tarttui siniseen +esiliinaansa ja pyyhki sillä nuttunsa vasemman hihan sekä vasemman +käden ranteineen. "Anna olla!" sanoi hän sitten. "Noudattaen vanhaa +tapaa ja ettei mitään erityistä huomiota heräisi, kohtelen sinua muiden +nähden niinkuin ennenkin; se tapahtuu kansan tähden. Mutta jos sinä +luulet, että meidän välimme voi vielä tulla sellaiseksi kuin se oli, +niin petät itsesi kokonaan. Se on mennyttä kaikiksi ajoiksi!" + +Hän meni. Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Askeleiden kaiku loitontui ja +häipyi. + +Vaimo oli vaipunut puoleksi kohonneesta asennostaan; hän makasi +liikkumatta, äänetönnä. + +Reindorfer oli aivan oikeassa! + +Täytyy koettaa valloittaa hänet takaisin; kukapa vaimo ei sellaista +koettaisi? Jos miehessä olisi ollut heikkouksia häntä kohtaan, olisi +hänen heikkoutensa näyttänyt anteeksiannettavammalta. Mutta niin oli +tapahtunut kuin hän pelkäsi. Nyt hän sen varmasti tiesi. + +Ja mies oli oikeassa. + +Vaimo sulki väsyneenä silmänsä ja toivoi, ettei hänen tarvitseisi niitä +enää koskaan avata. + + * * * * * + +Rattaat lähestyivät hyvää vauhtia. Reindorfer kiiruhti katsomaan; ne ne +olivat. Myllyn renki ajoi ja kaksi herrasmiestä istui taka-istuimella. +Toinen oli pastori, ja toisenkin hän tunsi heti, kun rattaat tulivat +lähemmäksi. Hän oli piirikaupungin notarius, joka oli sangen usein +liikkunut näillä seuduilla. Reindorfer otti piipun suustaan, astui +lähemmäksi ja tervehti. + +"Hyvää huomenta, Reindorfer", lausui pastori, "jos teillä on asiaa +minulle, niin sanokaa pian, sillä meillä on kiire." + +Reindorfer tarttui vasemmalla kädellään ajajan istuinlautaan ja astui +rattaiden rinnalla, joiden kulkua oli hiljennetty. Hän esitti asiansa, +ja pastori suostui pyyntöön. Reindorfer kiitti, ja niin he ajoivat +kiireesti pois. + +Kului useampia hetkiä. Aurinko oli jo korkealla ja jakoi runsaasti sekä +valoa että lämpöä. Reindorfer haravoi heinää molempain lastensa ja +palvelijan kanssa suurella niityllä, jonka pensasaita erotti +maantiestä. Reindorfer oli juuri asettanut haravan varren olkapäänsä +nojaan ja pyyhki paidan hihalla hikeä otsaltaan, kun hän kuuli +tervehdyksen pensas-aidan takaa. + +"Päivää, Reindorfer!" + +Haravamies vavahti kuullessaan äänen ja katsahti tielle. + +Pensaiden takana seisoi nuori mies huonosti hoidettu kaupunkilaispuku +yllä. Oikealla korvalla vinossa oleva hattu teki hänet veitikan +näköiseksi ilmaisten samalla, että mies oli tahi oli ollut sotilas. Hän +oli epäilemättä neljännelläkymmenellä, mutta hinterän vartalonsa ja +kasvojensa huolettoman ilmeen vuoksi näytti hän hoitamattomasta +ulkoasustaan huolimatta melkoista nuoremmalta. Hänen mustat hiuksensa +valuivat hatun alta runsaina kiharoina otsalle; suuret ruskeat silmät +katsoivat rohkeasti eteenpäin ja suoran suurisieramisen nenän alta +pisti esiin viiksipari, jonka toista huippua hän paraikaa väänteli. + +Tervehdykseen vastaamatta sanoi Reindorfer: "Oletko taas täällä? +Retkale!" + +Sotilas naurahti: "Voisit olla minullekin kohteliaampi -- kukapa +tietää, mitä vielä tapahtuu! Minulle on nyt lähetetty erityinen kutsu, +ja kun mylly kaikessa tapauksessa joutuu heti minun käsiini, niin +pitäähän meidän olla toisillemme hyvänä naapurina." + +Reindorfer käänsi hänelle selkänsä aikoen jälleen ryhtyä työhön. + +Tämä näytti suututtavan maantiellä seisojaa. Hän kiersi viiksiään +entistä kiivaammin ja hetkisen kuluttua hän sanoi kipristäen silmiään +ja vetäen suunsa leveään hymyyn, niin että hänen kasvonsa piirteet +tulivat ilkeän näköisiksi: "Onko se totta, mitä olen kuullut? Sitten +viime käyntini on teidän lukumääränne muka lisääntynyt yhdellä." + +Talonpoika tempasi haravan, hänen käsivartensa lihakset puristautuivat +äkkiä kokoon, otsasuonet paisuivat ja koko niitty näytti mustuvan hänen +silmissään. Ainoastaan yhden punaisen pilkun hän huomasi, hän muisti, +että hänen tyttärellään on sennäköinen hame. Sitä muistaessa hänen +silmänsä kiintyivät tyttöön, joka veljensä ja rengin kanssa haravoi +aivan lähellä, ja silloin hän päästi pidätetyn hengenvedon valloilleen +ja alkoi käsitellä haravaansa. Sillä välin hän kääntyi hiukan +pensasaitaa kohden ja heitti silmäyksen sotilaaseen. Sitä silmäystä ei +julkeinkaan ihminen saattanut sietää, se lausui loukkaajalle: "Minä +kärsin väärän teon, mutta en sinua!" + +Sotilas poistui hitaasti; vasta kun tiesi olevansa Reindorferin silmän +kantamattomissa, kiirehti hän askeleitaan ehtiäkseen myllylle. + + * * * * * + +Myllylläkin olivat ikkunat verhotut niinkuin edellisenä päivänä +Reindorferin talossa. Ihmisen maailmaan tullessa ja maailmasta +lähtiessä on valo hänelle kiusaksi, häntä täytyy totuttaa siihen ja +siitä pois, sillä hän tulee pimeydestä ja menee pimeyteen. Valo on +köyhän lahja, joka näyttää tietä kehdosta hautaan. Lyhyellä taipaleella +näiden kahden päätepisteen välillä heittää se maailmaan ainoastaan +väräjöiviä säteitä, eikä kukaan oikeastaan tunne polkunsa suuntaa. + +Pastori ja notarius olivat saapuneet varhain aamulla. + +Notarius oli pieni ketterä mies, joka mielellään tavotteli +juhlallisuutta toimissaan. Hän oli aina puettu hyviin mustiin +vaatteisiin ja käytti korkeaa, valkoista ja jäykkää kaulaliinaa, joka +piti hänen päätään hyvin arvokkaassa pöngityksessä; paljas päälaki sekä +lihavat, hyväntahtoisen ja hyvänvoivan näköiset kasvot eivät suinkaan +vähentäneet tätä arvokkaisuutta. Mutta kun talonpojat yleensä nauravat +silmälaseille ja pilkkaavat niitä, oli notarius liian uskalias +pitäessään maaseutumatkoillaan tomun kaihtamista varten värillisiä, +pyöreitä ja paksusankaisia silmälaseja. + +Kun he tulivat sairashuoneeseen, heitti notarius pöydälle raskaan +pinkan asiapapereita ja otti sitten nuo hassunnäköiset silmälasit +nenältään. Hän menetteli hyvin perinpohjaisella tavalla. Ensin hän +pyyhki lasit nenäliinalla, sitten hän etsi kotelon taskunsa +syvyyksistä, pujotti lasit siihen niin varovasti kuin suinkin ja painoi +sitten verkalleen kaikki jälleen taskuunsa. Mutta säikähdys herätti +hänet pian tästä levollisesta mielialastaan. + +Hän astui sairaan luo: "Vanhus, kuinka te jaksatte?" + +"Kiitos kysyjälle, olen melkein terve nyt." + +"Tunnetteko minut, Herlinger?" + +"Tokihan minä -- olettehan herra notarius." + +"Ja minkätähden olen täällä?" + +"Heh, miksikä muka täällä? Tänäänhän minä nainen Katarina Weningerin?" + +Notarius katsoi säikähtyen pastoriin, tämä astui lähemmä ja lausui +pannen painoa joka sanalle: "Mutta mitä ajattelette, Herlinger? +Katarina Weninger on jo aikoja sitten kuollut." + +"Vai niin, vai on Katarina kuollut! Mitä me sitten teemme?" + +"Te sanoitte eilen itse sen minulle, pitäkää mielessänne!" + +"Niin, niin, se voi olla oikein." + +"Ja tänään notarius on saapunut minun kanssani, että saatte +testamentata myllyn Florianille." + +"Niin kyllä, määrätä nimeni ja myllyni Florianille. Oikein se oli." + +"Te siis muistatte sen?" kysyi notarius. "Onko se todellakin viimeinen +tahtonne?" + +"Kyllä, se on viimeinen tahtoni." + +"Aika on nyt täpärällä, teidän arvoisuutenne", -- pieni notarius riensi +pöydän luo, jolla asiapaperit olivat, -- "parin minuutin kuluessa +vanhus voi kadottaa tajunsa, ja silloin ei voida tehdä mitään. Minun +täytyy saada vielä kolmas todistaja." + +Pastori riensi ovelle. "Barthel", huusi hän, "juokse hakemaan naapuri +Kleehuberia; tulkoon hän heti, jättäköön kaikki siihen paikkaan!" + +Renki juoksi naapuriin. + +"Teidän arvoisuutenne on kuullut, että hänen vakaa aikomuksensa on +jättää nimensäkin Florianille. Niinkuin minulla on ollut kunnia mainita +on tämä aikomus edellisinä vuosina rauennut sekä isän että pojan +itsepäisyyden tähden, ja nyt sitä ei enää voida täytäntöönpanna, sillä +sellaiseen tekoon vaaditaan aivan sitkeää ajatusta." + +"Siltä, jolla on vielä pitkä elämä jäljellä, herra tohtori." + +"Ei ole mitään poikkeusta, teidän arvoisuutenne. Tässä tapauksessa on +se aivan mahdotonta, ja minusta se onkin syrjäseikka. Emme me saa +sairasta ymmärtämään tätä asiaa koskevaa selitystä; hän siitä vain +kokonaan hämmentyisi. Kaikeksi onneksi asiapaperit ovat minulla +valmiina ja järjestyksessä viime vuodesta. Olen vain jättänyt pois +kysymyksen lapseksiottamisesta ja sen sijaan asettanut testamenttiin +tunnustuksen, että vanhus on pojan isä. Se ei oikeastaan tuota mitään +laillisia oikeuksia, mutta meidän pitää tyytyä moraalisiin. Minä luen +testamentin tässä muodossa ja allekirjotutan myöskin; kirjotustarpeet +on minulla mukana." -- Sanojensa vahvistukseksi notarius löi pienen +munanmuotoisen mustepullonsa rautapistimen pöytään. -- "Minulla on +tässä samanlaista mustetta allekirjotuksia varten; kunpa vain mylläri +kestäisi vielä parikaan minuuttia." + +"Toivon, että hän kestää", sanoi sielunpaimen. "No, Herlinger, kuinka +jaksatte?" + +"Hyvin, oikein hyvin." + +Pappi läheni vuodetta ja pysyttääkseen kuolevaa ajatuksessaan sanoi +hänelle: "Nyt me testamenttaamme myllyn Florianille." + +"Niin, myllyn ja nimeni -- se ilahuttaa Katarinaa, onhan hän meidän +poikamme." + +Ovi aukeni, ja naapuri Kleehuber astui Barthelin kanssa sisään. +Kleehuber oli pelottavan näköinen, hiukset olivat silmillä, kädet +savivellissä, ja hän pyyhki alinomaa sormiaan siniseen esiliinaansa +saadakseen ne puhtaiksi, jota ennen hän ei niillä uskaltanut työntää +hiuksia silmiltään. + +"Tässä olen, teidän arvoisuutenne, tässä olen", virkkoi hän huohottaen. +"Juoksin tänne heti... Barthel tapasi minut perunamaalta, ja kun hän +sanoi, että minun pitää heti tulla, niin läksin sellaisena kuin siellä +seisoin ... älkää panko pahaksi!" + +"Juuri sitä tarkotinkin, Kleehuber", sanoi sielunpaimen. "Teidän +ulkoasunne ei vaikuta mitään asiaan. Me tarvitsemme heti kolmannen +todistajan. Mylläri tekee jälkisäädöksensä." + +"Vai niin, vai niin, sitä on ilo kuulla; olen mielelläni mukana", +puheli Kleehuber. "Barthel sanoi, että hänkin kirjottaa nimensä alle, +mutta, teidän arvoisuutenne, kuka on kolmas todistaja, joka +allekirjottaa meidän kanssamme?" + +"Minä." + +"Mutta se ei, teidän arvoisuutenne, käy päinsä. Minun täytyy +puhdistautua ... olen taas heti täällä, kunhan pyhänutun saan ylleni. +Mitä kansa sanoisi, jos minä tällaisena kirjottaisin nimeni teidän +arvoisuutenne nimen viereen? Ja mitä sanoisivat oikeuden herrat sen +luettuansa?" + +Notarius oli sillä aikaa puuhaillut myllärin luona, mutta kääntyi nyt +"kunnioitettavaan todistajaan" ja tuiskasi hänelle: "Jääkää +paikoillenne! Niin tyhmä te ette saa olla, että luulette teidän +harakanvarpaistanne näkyvän, oletteko te ne siihen töhrinyt +pyhävaatteissanne tahi paitahihasillanne! -- Tehän tunnette mylläri +Herlingerin?" + +"Tunnen, herra notarius, tuossa hän makaa!" + +"Hyvä on. Arvoisa herra pastorimme on jo sanonut hänelle, mistä on +kysymys. Katsokaa nyt tarkoin -- sinä myöskin, Barthel! -- että kaikki +tapahtuu laillisessa järjestyksessä, niin että kukin voi antaa +todistuksensa hyvällä omallatunnolla." + +"Kyllä me tarkastamme, herra tohtori." + +"Kuka tuo on, jolla on sininen esiliina?" kysyi mylläri. + +"Kleehuber, naapuri Kleehuber", vastasi pastori. "Ettekö häntä tunne?" + +"Ai, Kleehuber. Mutta miksi hän tulee häihin sininen esiliina edessä?" + +"Näkeehän teidän arvoisuutenne, etten minä Herlingerillekään kelpaa." + +"Mutta, Herlinger", sanoi sielunpaimen tarttuen sairaan kuihtuneeseen +käsivarteen, "ajatelkaa toki, me emme ole häitä varten tänne tulleet." + +"Kleehuber", tarttui notarius puheesen, "on täällä, jotta Floriania +koskevat asiakirjat saadaan lailliseen kuntoon." + +"Niin, nimeni ja myllyni testamentataan", kuoleva lausui koneellisesti. + +"Minun pitää huomauttaa, Herlinger, että tällä teidän lausunnollanne on +merkitystä ainoastaan läsnäoleviin todistajiin nähden. Mutta minä +oletan, että te tahdotte kirjallisesti ilmaista omantuntonne vaativan +teitä tunnustamaan palvelustyttö Katarina Weningerin pojan Florian +Weningerin omaksi lihalliseksi lapseksenne ja että te kuoleman +sattuessa määräätte hänelle, mainitulle Florian Weningerille, myllyn +kaikkineen mitä siihen kuuluu irtainta ja kiinteintä." + +Mylläri nyökkäsi. + +"Mutta teidän, Herlinger, pitää koota ajatuksenne ja pitää ne selvillä, +sillä minun pitää nyt ensinnäkin lukea teille testamentti. Teidän pitää +tarkoin kuunnella, että ymmärtäisitte kaikki ja voisitte sitte sanoa +eitä olette ajatellut juuri niin kuin minä olen kirjottanut eikä +mitenkään toisin." + +"Kyllä kuulen ja ymmärrän myöskin, kun ajattelen; mutta puheestani en +oikein tiedä, mistä se tulee." + +"Ja sitten teidän pitää kirjottaa nimenne alle." + +Laiha oikea käsi koetti piirtää peitteeseen kirjaimia. + +Notarius luki kiireesti jälkisäädöksen. "Onko oikein? Eikö teillä ole +mitään lisättävää eikä pois jätettävää?" + +Mylläri tavotti musteeseen kastettua kynää, joka oli notariuksen +kädessä. + +"Niin hyvin ja selvästi kuin mahdollista", lausui tämä mennen +kirjottajan taakse. "Koko nimi. Mathias Herlinger." + +Siinä se nyt oli, suurilla epävakaisilla kirjaimilla oli paperiin +piirretty: "Mathias Herlinger". Pistettä tehdessään mylläri painoi +kynän paperin läpi ja notarius irroitti sen pian hänen kouristuksen +tapaisesti puristuneesta kädestään, ettei koko jälkisäädös turmeltuisi. + +Mylläri vaipui vuoteelleen syvästi huoaten. Mutta notarius huokasi +helpotuksesta astuessaan pöydän luo allekirjotettu säädös kädessä. + +"Pyydän teidän arvoisuutenne todistamaan." Hän ojensi kynän papille. +Sitten osotti hän Kleehuberille sen paikan, johon hänen oli nimensä +piirrettävä. + +Tämä mietti kauan, ei nimeänsä, jonka hän kyllä muisti, vaan kutakin +kirjainta, joka oli kirjotettava. Renki kirjotti sitten viimeiseksi. + +Vuoteelta kuului kuiskaus: "Kukkia -- liian paljon hän on antanut +minulle kukkia." + +Notarius ja todistajat kääntyivät pöydän luota ja lähestyivät kuolevaa. +Tuo pitkähkö olento, joka syvälle painuneine piirteineen vuoteella +lepäsi, kuiski hiljaa itsekseen ja leikki sormillansa kuin lapsi, ei +ollut enää mylläri Herlinger. Kuka sitten? Ei kukaan. Se oli se, joka +kerran oli olemassa ennenkun meillä oli tietoa itsestämme, se sama, +joka jo kerran meidän avuttamme innokkaasti työskenteli tietoisuutemme +kehittämiseksi, se, joka meidät lopullisesti jättäessään kootuista +muistoistamme kauhistuu tahi riemuitsee, se, joka saa lapsen nauramaan +tahi itkemään ja joka myöskin antaa kuolevalle viimeiseksi +tervehdykseksi matkalleen joko kyyneleen tahi hymyn. + +Syvä hengenveto kohotti peitettä, -- se oli viimeinen. Läsnäolijat +näkivät edessään ruumiin. Pastori aikoi juuri kutsua talonväen ja pitää +rukouksen, kun ovi aukeni ja Florian Weninger astui sisään. + +Irrottamatta kättään oven rivasta lausui hän lyhyesti: "Hyvä päivä! +Täällä minä olen. Kuinka on, saako Aloisia poikansa kanssa nyt tulla +tänne? Muutoin minä poistun heti." + +Pastori astui samassa hänen luokseen, vei hänet vainajan luo ja pitäen +hänen kättään omassaan painoi hänet polvilleen: "Katso häntä! Säästä +ylpeitä sanojasi ja rukoile hänen puolestansa, -- kuolemansa hetkellä +hän on sinua isällisesti muistanut ja määrännyt myllyn sinulle!" + +Nuori mies katsoi hämmennyksissään ympärillä oleviin, sitten hän +silmäili edessään olevia kalpeita kasvoja, puristi molemmin käsin +rintaansa ja sanoi vapisevalla äänellä: "Olisin kuitenkin tavannut +häntä mielelläni voidakseni kiittää häntä." + +Se oli hyvien tunteiden ensimäinen kipinä, sen hyvän sadon ensimäinen +siemen, jonka vanha mylläri oli kuolevalla kädellään kylvänyt, ja josta +hän vei tiedon haudan toiselle puolelle. + + * * * * * + +Kirkonkirjaan, johon seurakunnan lisääntyminen ja vähentyminen ja sen +yksityisten jäsenten syntyminen, avioliitto ja kuolema merkitään, +kirjotti pastori Josef Reindorferin ja hänen vaimonsa Rosalian tytön, +joka oli kasteessa saanut nimen Magdalena. Siihen piirrettiin myöskin +mylläri Mathias Herlinger, "kuollut n.s. Vesihaudan luona olevalla +myllyllä tässä seurakunnassa." + +Vuosia kului. Lumi peitti kumpuja ja painoi raskaasti kuusien oksia; +vuosi oli lopullaan, kun nimi Herlinger vielä kerran merkittiin +kirkonkirjaan. Siinä oli nyt luettavana, että Vesihaudan uusi mylläri +Florian Weninger, n.s. "Herlingerin Florian" -- sillä rahvas ei +unhottanut vanhan mylläri-vainajan tunnustusta, että Florian oli hänen +poikansa -- ja Aloisia Kaufmann maakunnan pääkaupungista olivat käyneet +seurakunnan pastorinkansliassa kuulutusta ottamassa ja sitten +näyttäneet laillisen todistuksen, että he olivat kaupungissa solmineet +avioliiton. + + + + +IV. + + +Pieni Magdalena kasvoi Reindorferin talossa. Kun tämä lapsi tarvitsi +vaalimista ja hoitoa, tahtoi Reindorfer toisiakin lapsia erityisesti +palkita. Hän ei enää heidän virheitään ankaruudella valvonut, ei ollut +aina heidän huolimattomuudestaan tietääkseenkään ja jätti heille +runsaammin vapautta. Hän valmisti heille pieniä ilojakin, kaivoi +taskuaan ja antoi rahaa tytölle huiviin ja nauhoihin, pojalle olueen ja +tupakkaan, silloin tällöin kirkkojuhliinkin. + +Miksi hän tekisi heidän elämänsä raskaaksi? Heillä pitää toki olla +enemmän oikeuksia kuin kolmannella lapsella, niin hän ajatteli. Sitä +vaati oikeus ja kohtuus. + +Nuori Leopold Reindorfer ja hänen sisarensa Elisabeth olivat siitä +erittäin mielissään, ja he käsittivät että pienokainen oli syynä isän +muuttuneesen käytökseen heitä kohtaan. + +"On sen pienimmän olemassaolosta hyvääkin", sanoi Leopold. "Sen jälkeen +kun hyödytön suu ilmestyi taloon, panee isä enemmän arvoa niille, jotka +tekevät jotakin ruuastansa." + +Elisabeth tunsi myötätuntoisuuttakin tätä viatonta olentoa kohtaan, +jonka tähden suhteet olivat niin muuttuneet, ja usein hän askarsi +pienen sisarensa kanssa. Oikeastaan hän yksin pitikin huolta tytöstä. +Hän, eikä äiti, opetti lapsen sanomaan Reindorferia "isäksi". + +Kuinka kauan siihen kului aikaa? Lapsista tuntuu maailma aina seisovan +paikoillaan. He eivät huomaa, että heidän ympäristönsä muuttuu, kun +eivät huomaa omaa muuttumistaan. Kuinka kauan? Kysy sitä +päivänpaisteessa leikkiviltä lapsilta. + +Siinä oli pieni poika, jonka suuria ruskeita silmiä runsaina mustina +kiharoina otsalle valuva tukka varjosti. Hänen pukunaan oli paita ja +kannattimella kiinnitetyt housut. Hän oli paljain jaloin niinkuin hänen +leikkitoverinsakin, pieni tyttönen, jonka yllä oli karkea paita ja +hänelle liian pitkä hame. Tytön vaaleiden, hämmennyksissä olevain +kiharain alta tähysteli myöskin ruskea silmäpari maailmaa... + +Poika seisoi hajasäärin, kädet housun taskuissa tytön edessä ja kysyi: +"Kuka sitten sinä olet?" + +"Minä olen Leena", sanoi tyttö ja katsoi kummastellen poikaan, joka ei +tiennyt, kuka hän oli. Tytöstä hän varmaankin oli hyvin tyhmä poika. +"Kuka sitten sinä olet?" + +"Minä olen myllärin Florian Vesihaudalta, tiedä se!" vastasi poika. +Hänessä oli niin paljon miehekästä etevämmyyden tuntoa, ettei hän +ollenkaan kummeksinut tytön tietämättömyyttä. + +Tyttö nyökkäsi. Hän ei kyllä tietänyt, mikä mylly on eikä myöskään +Vesihaudan paikkaa, mutta hän oli kuitenkin selitykseen tyytyväinen. + +"Katsotko sinä mielelläsi lintuja?" kysyi poika. + +"Katson kyllä", vastasi tyttö, "onko sinulla niitä?" + +Pieni Florian nauroi. Hän otti kädet taskustaan ja näytti, että ne +olivat tyhjät. "Tuolla ylhäällä niitä on oikein paljon. Tule mukaan!" +Hän tarttui tytön käteen. + +He astuivat pitkin tietä kunnes tulivat suuren pensaan luo, jonka alla +oli viime sateen ajoilta puolittain kuivanut vesilätäkkö säilynyt. Sen +mudassa elosteli pikku elukoita ja matoja, ja lintuja lenteli siinä +suuret laumat edes takaisin iskien nokallaan lätäkön pohjaan. Se oli +iloista kuisketta. + +Eräs keltasirkku miellytti lapsia erinomaisesti, ja kun muutamat +leppälinnut hyppäsivät mutaan hyvin varovasti kuin pelkäisivät +sääriensä likaantumista, puhkesivat lapset kaikuvaan nauruun ja +alkoivat lintujen tavalla hyppiä tasajaloin lätäkön ympäri. + +Seuraus oli että linnut lensivät loukkaantuneina matkaansa ja olivat +poissa, vaikka Florian ja Leena vakavasti vakuuttivat, etteivät he enää +tee niin -- ja eiväthän linnut voisi olla niin tyhmiä, etteivät enää +näyttäytyisi. + +He odottivat kotvan aikaa, mutta turhaan. + +Poika kohotti tyytymättömänä olkapäitään. "Se on sinun syysi", sanoi +hän tytölle. "Sinä matkit niitä." + +"Kyllä ne tulevat takaisin", vastasi Leena nauraen. + +"Ei ainakaan tänä päivänä", sanoi myllärin Florian. "Minä menen +kotiin." + +"Minä tulen mukaan", huudahti tyttö. "Onko sinne pitkältä?" + +"En tiedä, jaksatko sinä niin kauas astua. Mutta tule vain! Minä kannan +kun väsyt." + +Tyttö harkitsi. + +"Minä näytän sinulle puutarhamme", lupasi poika. + +"Meillä on paljoa suurempi." + +"Oletko myllyä nähnyt?" + +"En, miltä se näyttää?" + +"Tiedäthän, missä jauhoja tehdään. Isälläni on mylly ja minä näytän sen +sinulle." + +Kenpä meistä, joka ei ennen ole myllyä nähnyt, ei tahtoisi sitä nähdä? +Uteliaisuus voitti, ja tyttö juoksi iloisesti pojan rinnalla. Hän +kaatui usein pitkään hameeseensa, jota hän ei ymmärtänyt kannattaa, ja +silloin he nauroivat kovasti. Minkähänlainen se oli se mylly, jossa +tehdään jauhoja? + +He olivat jo kulkeneet jotenkin pitkän matkan. Tyttö alkoi jo väsyä ja +tuskastua. Hän ei enää kuullut pientä ohjaajaansa, joka lakkaamatta +vakuutti, että nyt heidän täytyy heti saapua perille. Hän toisti näitä +sanoja rauhottaakseen itseään -- niin pitkältä kuin tänään ei matka +ollut koskaan ennen tuntunut. Molemmat lapset joutuivat arveluttavaan +mielentilaan. Kumpikin tunsi olevansa niin kaukana kodista ja kuin +yksin. Oli aivan hiljaista, ainoatakaan ihmistä ei kuulunut eikä +näkynyt, joitakuita lintuja vain lensi silloin tällöin puunoksilta +maantielle, mutta lasten huomio ei ollut enää pitkiin aikoihin +kiintynyt niihin. He välttivät toisiinsa katsomista, sillä kummallakin +oli itku kurkussa, ja jos toinen olisi huomannut, että kumppani oli +yhtä onneton, olisivat he molemmat puhjenneet äänekkääsen valitukseen. + +Mutta nyt he kuulivat äkkiä ryskettä ja kohinaa, ja poika riemuitsi +äänekkäästi. Hän tarttui Leenan käteen, ja he juoksivat tien mutkan. +Ryty ja kohina kuului yhä selvemmin, ja tuo huone tuolla alhaalla tien +varrella suurine rattaineen oli mylly. Kohina oli veden kohinaa ja +rytinä myllyn rattaan rytinää, selitteli Florian. + +Lapset seisoivat maantien yläpuolella kapealla jalkakäytävällä, mutta +heidän täytyi jättää se ja mennä toiselle polulle vastaisella puolella. + +"Tule, nyt minä kannan sinut sinne!" huusi poika iloisesti hyppien. Hän +käski Leenan ottaa lujasti kiinni hänen kaulastaan, sitten hän itse +tarttui tytön pieniin jalkoihin ja aikoi nostaa häntä, mutta siitä ei +tullut mitään, ja tyttö nauroi sitä, että hän oli niin raskas. Hän +päästi Florianin irti, mutta tämä sylkäisi vakavasti kämmeniinsä +niinkuin oli nähnyt suurten tekevän, ja tarttui voimakkaasti tyttöön, +nosti hänet ylös ja he vierivät toisensa ympäri pitkää ruohikkoa alas +maantielle asti. Siellä irrottautuivat he toisistaan, istuivat +rinnatusten ja nauroivat. Sitten poika hyppäsi ylös ja juoksi edellä +myllylle; tyttö seurasi jäljestä. + +Kun he tulivat lähelle, Leena ihmetteli ratasta, joka oli niin suuri, +mutta muuten siellä näkyi pelkkää vettä eikä ollenkaan jauhoja. +"Jauhoja on sisässä myllyssä", sanoi Florian. "Tule vain!" + +Pisteaidassa oli pieni portti. Florian nosti taitavasti säppiä ja +portti aukeni sisäänpäin. Lapset tulivat pihaan; suuri koira juoksi +suoraan heitä vastaan ja hyppi pojan ympärillä. Mutta kun se haukkui +tyttöä, sai se sysäyksen. Villaisen turkkinsa tähden ei se kuitenkaan +käsittänyt pienen käden lyöntiä miksikään vihamielisyyden merkiksi, +ymmärtäväisenä eläimenä se piti sitä vaatimattomana kehotuksena muuttaa +käytöstapaa pientä neitosta kohtaan. Elukka ojensi sentähden +etukäpälänsä Leenan jalkoihin ja laski päänsä niille, sitten se +heilutti koholla olevaa takaruumistaan ja huiskutti häntäänsä, joka +korkean asemansa vuoksi heilahtelikin hyvin ylpeästi. Puuttui vain +sitä, että koira olisi harjottanut jonkinlaista pakkoa sisällistä +vakaumustaan vastaan kaikkien kohteliaisuuksien arvosta eikä silloin +haukotellut, mutta nyt se teki niin. + +Keittiön ovelle, jonka kautta täälläkin pääsi pihalta suoraan +huoneisiin, ilmestyi kookas ja ryhdikäs nainen. Hän oli myllärin vaimo. +Herlingerin Florian piti nähtävästi arvolleen alentavana kadottaa +vapautensa tavallisen tytön tähden; nyt hän saattoi lukea sen helposti +vaimonsa ylivoiman syyksi, sillä tämä oli paljoa suurempi ja väkevämpi +kuin hän. + +Poika juoksi äitinsä luo. + +"No, Florian", kysyi äiti, "kuka sinun kanssasi on?" + +"Leena." + +Myllärin vaimo otti kumpaakin lasta kädestä kiini ja vei heidät +kamariin, jossa hänen miehensä teki laskujaan. Hän aukaisi oven +puolitiehen, työnsi lapset edellään sisään ja lausui sitten +veitikkamaisella äänellä: "Katsopa isä, eikö Florian tule sinuun! Hän +jo kuljettelee kassapäitä." + +Mylläri nauroi. + +Hän oli ajan kuluessa tullut vakavamman ja luotettavamman näköiseksi. +Ei näet tapahtunut niinkuin kylänväki oli odottanut. Siitä hetkestä +saakka, jolloin hän vaimonsa ja lapsensa seuraamana myllyn isännäksi +muutti, toimi hän käskevällä arvokkaisuudella niinkuin asettunut +perheenmies ainakin. Hän mielistyi tehtäväänsä sekä tottui siihen, ja +lopulta tuli hänestä sellainen, jolta hän tahtoi näyttääkin, älykäs +liikemies ja huolellinen perheenisä. Siitä syystä hän sai osansa +kunnioitusta omalta seurakunnalta sekä läheiseltä ympäristöltä. + +Hän heitti pois kynän ja kääntyi lapsiin. "Mikä sinun nimesi on?" hän +kysyi tytöltä, jonka vaimo oli tuonut aivan hänen polvensa luo. + +Tyttö nauroi hämillään. + +"No, haasta pois!" Hän nosti lapsen polvelleen. "Mikä sinun nimesi on?" + +"Magdaleena." + +"Mikä muu?" + +Tyttö mietti hetkisen. "Reindorfer", sanoi hän sitten reippaasti. + +Myllärin käsivarsi, jolla hän piti lasta, kouristui kokoon ja +ehdottomasti painoi hän toisella kädellään pientä valkeaa päätä poveaan +vasten. + +Tyttö hämmästyi hyväilyä, johon hän ei ollut tottunut, hän ponnisti +molemmilla käsillään myllärin rintaan ja kirvottautui vapaaksi sekä +katsoi sitten suurilla ruskeilla silmillään mylläriä silmiin. + +Tämä ei voinut katsetta sietää. Hän nosti tytön polveltaan ja asetti +jälleen permannolle. Hänen kätensä vapisivat. + +Florian oli tähän asti isäänsä nojaten katsellut pientä +leikkitoveriaan, nyt molemmat pienokaiset seisoivat vieretysten +permannolla. Myllärin vaimo katseli heitä kauan ja sanoi sitten: "Tyttö +on aivan meidän Florianin näköinen." + +Mylläri puisti päätään. + +"Katso itse, silmät ainakin ovat samanlaiset." + +Mylläri nousi harmistuneena ja saattoi vaimon sekä lapset ovelle. +"Menkää matkoihinne, minun pitää laskea", hän sanoi heille ja lisäsi +Leenaan kääntyen. "Koetapa sinä laittautua kotiisi!" + +"No mutta älä pelottele tyttöä", sanoi vaimo. "Hänhän on pieni +herttainen olento." + +"Niin, niin, mutta ajattele kuinka kauas hän on eksynyt; häntä kenties +etsitään Reindorfissa." + +"Minä saatan häntä jonkun matkaa." + +"Pysy vain kotona -- lähetä renki tahi palvelustyttö viemään häntä." +Mylläri sulki oven heidän jälkeensä. + +"Rosel!" huusi myllärin vaimo pihamaalle tultuaan. + +"Heti, emäntä!" vastasi eräs ääni, ja heti kiiruhti hyvinvoiva +palvelijatar aitasta. "Mitä on tehtävä?" + +"Mene ja vie tämä tyttö Reindorfiin, hän on sieltä. Sano, että hän on +seurannut meidän Floriania tänne asti. Sellainen on lasten tapa eikä +tyttöä saa sentähden kurittaa." Hän silitti hellästi pienokaisen +vaaleita kiharoita. "Jumala suojelkoon sinua, lapsukainen!" + +Palvelustyttö meni ja talutti tytön pois. + +"Tule uudestaan!" huusi Florian hänen jälkeensä. + +Pienokainen ehätti minkä pienillä säärillään jaksoi pysyäkseen +kiirehtivän toverinsa rinnalla. Oi, kuinka pitkältä olikaan kotiin, -- +ja vitsaa hän varmasti saisi, kun oli mennyt niin kauas, -- ja mylly -- +hän ei edes saanut nähdä, mitenkä siinä jauhoja tehdään. Tämä oli +todellakin kovin surullista! Hänen kasvonsa vääntyivät itkuun, mutta +siihen hänellä ei ollut aikaa, sillä hänen täytyi aina juosta +hynttyyttää eteenpäin. Hän antoi pienen päänsä painua rintaa vasten; +hiukset valuivat silloin kasvoille peittäen niiden säälittävän ilmeen. + +Palvelijatar hiljensi äkkiä käyntiään, veti lapsen luokseen saadakseen +hänet katsomaan ylös ja sanoi: "Katso, tuolla tulee isä!" + +Vanha Reindorfer tuli heitä vastaan. "Täällä sinä vihdoinkin olet", hän +sanoi. "Kyllähän minä uskoinkin, että sinä vielä olet maailmassa. Missä +olet ollut?" + +Palvelija selvitti asian. + +Pikku Leena kuunteli tarkkaavaisena. Voi kuinka tuo Rosel oli paha; ei +sanonut mitään siitä, ettei häntä saisi lyödä. + +Kun Reindorfer oli kiittänyt myllyn palvelijaa, sanoi hän: "Odota, +kunnes kotiin tulemme! Et sinä ilman aikojaan saata näin paljon touhua +ja rauhattomuutta." + +"Eipä kyllä", palvelija sanoi. + +Voi sitä, kuinka paha se oli! + +"Hyvää yötä, Reindorfer!" -- Rosel riensi takaisin tietä myöten yhtä +kiireesti kuin oli tullutkin. + +"Hyvää yötä!" murahti talonpoika. Hän tarttui lapsukaisen käteen ja +vetäen häntä jälestään torui häntä alinomaa; uutta soimausta +alottaessaan hän karkealla kourallaan puristi tytön hentoa kättä, ja +tempoi häntä niin, että lapsi oli kaatua. + +"Vai myllylle sinunkin pitää päästä? -- Siihenkö pesään sinäkin, sikiö, +haluat? -- Tietysti haluat pesääsi? -- Mokoma käenpoika! -- Menepä +vielä kerran sinne, -- silloin lyön sinut murskaksi! -- Menepä vain +kerran vielä!" + +Pieni käsi oli aivan punainen, ja käsivartta pakotti. Pienokainen itki +ja nyyhkytti äänekkäästi. + +Eräs mies istui heidän kuljettavansa tien vieressä. Kleehuber se siinä +lepuutti jalkojaan: + +"Kuinka sinä, Reindorfer, pientä tyttöäsi pitelet?" hän kysyi. "Olen +nähnyt sinun jo kauan näin itkettävän häntä. Sinun kotonasi ei ole +pitkiin aikoihin ollut pieniä; olet unhottanut, miten heitä on +kohdeltava." + +Hän ei saanut vastausta, ja päätään puistaltaen hän katsoi heidän +jälkeensä. + +Reindorfer herkesi puristamasta lapsen kättä ja hiljensi kulkua, ja kun +he olivat ehtineet Kleehuberin näkyvistä, seisahtui hän. + +"Ei se ole oikeastaan oikein, se on julmaa ja epäkristillistä! Minkä +lapsi voi mielijohteilleen? Eikä hän sillä mitään tarkottanut, eihän +hänellä ole sen vertaa ymmärrystä. Älä itke, Leena!" + +Hän otti tytön käsivarrelleen ja kantoi kotiin. + +Reindorferin vaimo seisoi portilla ja juoksi vastaan, mutta ennenkun +hän ehti lasta tavottamaan, laski Reindorfer sen maahan ja sanoi: +"Siinä on äpäräsi! Jos talomme olisi palanut tahi ukkonen lyönyt meidät +kaikki muut kuoliaaksi, et sinä olisi pitänyt sellaista hädänhälinää +kuin nyt." + +Vaimo otti lapsen luokseen ja katsoi mieheensä kyyneleisin silmin: +"Jumala antakoon anteeksi sinulle, Josef, kovuutesi minua kohtaan! +Mutta minä en voi tehdä muuta kuin sen, mihin on pakko." + + * * * * * + +Mylläri tahtoi laskea, niin hän ainakin sanoi, mutta hän nähtävästi +toimitti laskuja päässään, sillä paperille ei ollut vielä ainoatakaan +numeroa ilmestynyt. Mitä laskemista tämä oli? Tahtoiko hän kenties +jonkun vanhan velan hävittää pois muistista? + +Hän todellakin koetti sitä. Miksi hän ei sallinut vaimonsa saattaa +tyttöä? Se oli todellakin hassua, ikäänkuin lapsi tietäisi jotakin +jaaritella. Mutta oikein se sittenkin oli. Ja tyttö on pidettävä hänen +kotoaan poissa, sillä nuo suuret ruskeat silmät olivat saaneet hänet +hämmennyksiin, vaimokin oli huomannut ne! Joutavia! Juoksenteleehan +täällä paljon muoskia, joista hän ei tiedä mitään -- niin, parasta kun +ei tiedä mitään, ei tahdo tietää! Vapaa kulkuri on onnellisin! + +Sano se vielä kerran, mylläri! Eräänä päivänä sinä sen sanot, mutta +silloin et tee sitä niiden vastenmielisten tunteiden vallassa, joiden +pakotuksesta nyt nojaat pääsi kyynärpäin pöytään tuettuja käsiäsi +vastaan, et rauhattomana siitä, että kevytmielisyytesi uhri ja hedelmä +on arveluttavan lähellä sinua ja että sinun täytyy sidotuin käsin +äänetönnä katsoa, mihin tämä johtaa; sinä sanot sen aivan toisinlaisin +tuntein, ja sääli, joka sinusta nyt on kaukana, täyttää silloin +olentosi! + + * * * * * + +Elisabeth Reindorferin hääpäivä oli pienestä Leenasta ihana päivä. Mitä +silloin saikaan nähdä ja -- syödä! Ajettiin kauas, hyvin kauas monilla +rattailla, ja kuinka kaunis puku siskolla oli, ja kuinka soittajat +soittivat ja väki tanssi! Kaikki oli toisenlaista kuin kotona! + +Mutta hänen sydämensä oli pakahtua, kun kaikki tämä ihanuus sai +surullisen lopun, kun hän sai kuulla, että sisar jäisi ainiaaksi sinne, +niin ihmeen kauas hänen luotansa. Lasta ei voitu rauhottaa, ennenkun +Elisabeth lupasi, että hän tulisi seuraavana päivänä ja joka päivä +katsomaan heitä. Leena parka, se oli vain lupaus ja siksi jäi! + +Äiti piti hänestä sen jälkeen vähän enemmän huolta; mutta sisarta se ei +korvannut. Vaikka äiti ei koskaan kieltänyt lapseltaan luonnollisia +tunteita -- hän olisi siten näyttänyt vielä rikollisemmalta --, oli +hänessä kuitenkin jonkinlainen arkuus tyttöä kohtaan, ja se herätti +Leenassa samanlaisen tunteen. + +Leenalla oli talossa ainoastaan yksi ystävä, johon hän saattoi luottaa +ja joka käsitti kaikki asiat juuri niin vakavasti tai leikillisesti +kuin hän tarkottikin. Se oli vanha "Sultan". Koira olisi mielellään +leikkinyt hänen kanssaan, mutta hän tiesi, että eläin oli kovin kipeä, +ja sentähden hän usein meni sen luo, sinne, missä se makasi oljillaan, +ja eläin osotti siitä aina iloaan. Mutta eräänä päivänä oli elukka +kovin rauhaton, voihki ja ulisi sekä heittelehti sinne tänne. Ja +silloin Leena kysyi: "Mikä sinulla on, Sultan?" Mutta tämä ei näyttänyt +häntä huomaavankaan. Leena istui murheissaan kopin luona ja veti koiran +alle olkia, jotka se oli syrjään suljuttanut. Seuraavana aamuna oli +"Sultan" kuollut, ja talonpoika kaivatti sille haudan puutarhaan. Renki +veti sinne koiraa jäljestään, niin että sen pää iski kiviin, mutta +Leena alkoi silloin ääneen itkeä ja piteli käsin omaa päätään. Rengin +täytyi odottaa, kunnes Leena ennätti kääriä esiliinansa koiran pään +ympärille. Tyttö seurasi sitten itkien mukana ja katsoi, kuinka kuoppa +kaivettiin, "Sultan" laskettiin siihen ja multa tallattiin jälleen +paikoilleen. + +Renki meni sitten lapioineen pois, ja Leena jäi yksin täytetylle +haudalle. Siinä oli "Sultan" maan alla, sen koppi oli tyhjä ja oljet +olivat möyhyksi tallatut. Kelle hän nyt haasteleisi, kun iloitsi +päivällisruoasta tahi jostakin muusta? Kelle hän valittaisi, kun +pelkäsi lyöntejä tahi oli niitä jo saanut? Ja kun häntä jälleen +orjantappuran piikki raapii, ei "Sultan" koskaan nuole pois verta. Oi +sinua, hyvä "Sultan" raukka! + +Hänelle oli opetettu, että hänen, kun hän oli ensin lukenut +iltarukouksen omasta puolestaan, piti lukea se toistamiseen isän, äidin +ja sisarten ja "kaikkien niiden puolesta, joita hän rakasti". +Lohduttomassa surussaan hän liitti nyt yhteen pienet kätensä ja +rukoili, luki kaikki mitä hänelle oli opetettu: aamurukouksen, +ruokarukouksen ja iltarukouksen -- "Sultanin" puolesta. + +Sitten pyyhki hän silmänsä ja meni rauhottuneena pihaan. + +Hän toivoi kyllä, että he saisivat toisen koiran, jonka kanssa hän +eläisi yhtä hyvässä ystävyydessä; parin päivän perästä uusi koira +tulikin, mutta se oli ärtyisä ja muriseva, sitä ei voinut +puhutellakaan. + +Sentähden hän oli mielissään, kun äkkiä sanottiin, että hänen oli +mentävä kouluun. Kun äiti hänet sinne saattoi seisattui hän arkana +ovenpieleen, siellä oli näet niin paljon lapsia. Hän ei ollut koskaan +ajatellut, että niitä olisi niin paljon. Ja kun hänen täytyi istua +niiden joukkoon, uusien pienimpäin oppilaiden keskelle, ensimäiseen +riviin, aivan opettajan eteen, hän tuskin uskalsi katsoa ylös. Hän +uskalsi sen vihdoinkin ja katseli häntä lähinnä istuvia tyttöjä, sitten +tarkasteli hän poikiakin, jotka istuivat huoneen toisella sivulla. +Sieltä joku nauroi häntä vastaan, ja se oli myllärin Florian. Hänellä +oli siis täällä ainakin yksi tuttava, ja se muuttikin heti koulun +ihanaksi paikaksi. + +Kun koulutunti päättyi, tuli odottava "Flori" häntä vastaan. + +"Siinä on Reindorferin Leena", hän sanoi. + +Tyttö nauroi. + +"Oli se viisaasti, kun lähettivät sinut kouluun", sanoi poika. Ja niin +he jutellen kulkivat yhdessä Reindorferin portille saakka. + +He jatkoivat tätä tapaa jonkun aikaa joka päivä, menivät yhdessä +kouluun ja palasivat samoin. Mutta pian häirittiin tätä +yksimielisyyttä. Leena alkoi äkkiä pysytellä pojasta kaukana. Tyttö +joko oli jo ennättänyt kauas pojan tullessa kouluhuoneesta ja juoksi +sitten niin kovasti, että oli mahdoton tavata häntä, taikka jäi hän +jäljelle eikä tullut näkyviin, vaikka poika kulki kuinka hitaasti. + +Kun Leena kerran oli taas jäänyt jäljelle, piilottautui poika siihen +paikkaan, missä tie kääntyi tiheään vesakkoon, ja kun Leena saapui, +juoksi hän piilostaan ja tarttui tytön käsivarteen. + +"Tapasinpa sinut nyt", hän sanoi. "Mitä olen tehnyt sinulle, kun et +enää koskaan kulje minun kanssani?" + +"Isä uhkasi lyödä minua, jos sinun kanssasi käyn." + +"Sinun isäsi on julma mies." + +He pysähtyivät ajattelemaan. + +Yksi keino kyllä oli. Mutta kun Florian itse kammoksui ruumiillista +kuria ei hän tahtonut Leenalle ehdottaa, että tämä antaisi isän lyödä +ja käveleisi hänen kanssaan niinkuin ennenkin. + +Mutta kun julmaa Reindorferia ei ollenkaan tiellä näkynyt, hän myöskään +ei voinut kumpaakaan lyödä, ja niin heillä oli salaisuus, jota ei +kukaan muu tietäisi kuin he itse. + +Se oli houkuttelevaa, ja lapset olivat mielestään kekseliäämpiä kuin +kaikki suuret ihmiset. + +Tie oli turvallinen siihen pensaaseen saakka, jossa he nyt seisoivat; +vasta sitten kun he olivat sen sivuuttaneet, saatettiin Reindorferin +talosta heidät nähdä. He sopivat keskenään, että aamusin kouluun +mennessä odottavat toisiaan tämän pensaan luona ja paluumatkalla +kulkevat yhdessä siihen saakka, mutta siinä toinen jättäytyy jäljelle +ja jatkaa matkaa paljoa myöhemmin. + +Niin, niin, kiellä vain ihmisiltä jotakin! Reindorferin Leena oli +yleensä älykäs tyttö. Niin koulumestarikin sanoi ja kiitti häntä usein +muiden lasten kuullen. Tällaisen tapauksen jälkeen hän kotona otti +usein aapisen tahi laskutaulun ja hiipi vanhan Reindorferin taakse, +vaikka tämä työskentelikin puutarhassa tahi karjakartanolla. Hän +istuutui siellä ukon taakse, luki tahi laski äänekkäästi, että isäkin +häntä kiittäisi. + +Ensi kerralla Reindorfer, joka ei huomannut tytön läheisyyttä, hönkäisi +närkästyksissään. Mutta kun Leena hämmästyneenä paikoilleen jääden itki +katkerasti pettymystään, huomasi isä, että hänen ilahduttamisensa tässä +olikin tarkotuksena ollut. "Ei saa toki epäkristillinen olla, ei toki", +mutisi hän itsekseen ja kehotteli sitten Leenaa: "Lue vain! Se on +oikein, opettele vain ahkerasti, että kulkisit kunnialla maailman läpi, +kun sinne kerran joudut. No, lue vain, valkopää!" + +Talonpoika sai sen jälkeen kuulla luettavan monista hänelle vallan +uusista asioista; sillä nykyaikana opetetaan lapsille paljoa enemmän +kuin ennen. Uteliaisuudessaan hän kyseli usein tytöltä lähemminkin +yhdestä ja toisesta, ja hän ihmetteli sitä, kuinka hyvin tyttö oli +ymmärtänyt ja oppinut. + +Mutta pian hän alkoi tuntea mielenahdistusta joka kerta, kun hän +huomasi Leenan ponnistukset olla hänelle mieliksi. Hänen Elisabethinsa +ei näet ollut vuoteen ja vuorokauteen käynyt vanhempiaan katsomassa, ja +Leopold, jota hän aina oli niin hyvänä pitänyt, arveli että tämä kaikki +oli vähintä, mitä odottaa saattoi, isän pitäisi paljoa enemmän uhrata +poikansa hyväksi. Poika oli tarraantunut erääseen tyttöön, ja halusi +nyt, sitä parempi mitä pikemmin, päästä omaksi herrakseen. Vanha +Reindorfer siis tiesi, että tytär hänestä ei välittänyt ja poika katsoi +hänen olevan tiellään. + +Aluksi ei pieni Magdaleenakaan ollut vanhaan Reindorfiin tyytyväinen. +Toiset lapset kertoivat, että kun he suorittivat hyvin tehtävänsä, +heidän vanhempansa leikkivät heidän kanssaan taikka lahjottivat heille +sunnuntaina sämpylän tahi jotakin muuta mieleistä; mutta Leena sai +sellaista turhaan odottaa. Myöhemmin isä näytti Leenasta sangen +vakavalta, melkein kuin pastori ja koulumestari, joilla myöskin oli +aina jotakin kysyttävää tahi selitettävää, ja silloin ei Leena halunnut +leikkiä eikä lahjoja, pikemmin hän oli ylpeä siitä, ettei Reindorfer +kohdellut häntä kuin lasta, eikä kuin omaansa, josta viime mainitusta +seikasta tällä ikäisekseen vanhamaisella olennolla ei kuitenkaan ollut +mitään aavistusta. + + + + +V. + + +Kun rakkaus puhkeaa kovin rajuna, on se yhtä epäiltävä kuin silloinkin, +kun se hiipii kiertoteitä. Leopold olisi kyllä ollut oikeutettu +ajattelemaan oman kodin perustamista, sillä hän täytti kolmekymmentä +muutaman kuukauden kuluttua, mutta hänen päätöksensä pikaisuus ja +valitsemansa mielitietty tekivät isän varovaiseksi. + +Leopold oli suorittanut sotapalveluksensa. Se menikin keveästi, sillä +hänen palvelusaikansa sattui hyvänä viljavuotena, jolloin asianomaiset +virkakunnat maatyöväen puutteen takia olivat pakotetut päästämään +suuret joukot sotilaita lomalle. Monien muiden mukana Leopoldkin pääsi +joksikin aikaa kotolaisten avuksi. + +Myöhemmin hän oli velvotettu ainoastaan maanpuolustusväen vuotuisiin +harjotuksiin. + +Talonpoikana hän ei koskaan ollut osottanut mitään hetautta kylän +kaunottariin. Hän pysyi tästä viasta vapaana leiritoverienkin joukossa, +jotka ikävänsä ja saamansa niukan ravinnon tähden olivat pakotetut +etsimään jonkun naisolennon seuraa, joka laittoi ruokaa kunniallisessa +perheessä. + +Mutta kun hän palasi viime vuoden aseharjotuksesta, iski lempi äkkiä +hänen sydämeensä. Se käytti hyväkseen hänen turhamielisyyttään, joka +oli kovin kärkäs ovenavaaja. Tämä yleinen ihmisellinen heikkous voittaa +talonpojankin pojan. Ikäänkuin yhteisestä sopimuksesta olivat tytöt +näihin saakka olleet Reindorferin Leopoldista piittaamatta, koska +hänkään ei välittänyt heistä. Mutta kun nyt eräs neitonen ilmestyi, +joka otti Leopoldille selittääkseen, että tällä oli kaikki tarvittavat +ominaisuudet tehdäkseen hänet onnelliseksi, niin miksikä hän ei uskoisi +tätä mairittelevaa vakuutusta, vaan ynseästi vetäytyisi pois +velvollisuudestaan? + +Tämä olento, joka oli näin kääntänyt nuoren Reindorferin, oli Josefa +Melzer. Hän asui äitinsä kanssa paikkakunnan pienimmässä ja +ränstyneimmässä töllissä; paitsi sitä ei Melzerin muorilla ollut +tyttärelleen jätettävänä muuta perintöä kuin huono maine, jota Josefa +oikeastaan ei tarvinnut, sillä hän oli osottanut suurta harrastusta +hankkia se itsellensä omin neuvoin. + +Kuukauden päivät Leopold oli jo paikkakunnan väestön kummastukseksi +tehnyt tiheitä käyntejä tuossa pahanpäiväisessä mökissä, kun Josefa +eräänä iltana työstä palattuaan tapasi vanhan äitinsä kovin pahalla +päällä. + +"Oletko tänä päivänä tavannut nuorta Reindorferia?" kysyi ämmä +kiukkuisesti. + +Josefa viskasi pois heinäkannalmuksen ja sirpin sekä otti leveälierisen +olkihatun päästään. "En ole", vastasi hän, "mutta kaiketi hän tulee +työn loputtua." + +"No puhupa, pöllöpää, hänelle nyt kerrankin niin, että siitä jotakin +tulee. Kuinka kauan luulet minun voivan odottaa? Pitäähän minunkin +saada viettää päivieni tähteet Reindorfissa rauhassa ja kylläisenä. +Olenko sinut sitä varten poikaan usuttanut ja kehottanut häntä +suosimaan huomauttaen, ettei hän ole kovin tarkka, kunhan vain tavaran +hänen eteensä levittää -- että sinä nyt menettelisit yhtä tyhmästi kuin +edelliselläkin kerralla? Totta jumaliste, sinä olet jo tarpeeksi +tyhmyyksiä tehnyt ja minä olen sinua jo kylliksi kauan huoltanut, +nyt olisi aika viisastua, ajatella itseäsi ja vanhaa äitiäsi! +Neuvon, että tällä kertaa jätät sen pienen haudan kaunistelematta +pyhäinmiesten päiväksi. Ja sanon vielä, ettei minun kanssani ole enää +leikittelemistä, ajan sinut pois kotoa, jollei siitä tule mitään. +Pitääkö sinun, höperö, odottaa kunnes kaikki ennättävät varottaa häntä? +Täytyy takoa, kun rauta on kuuma. Ja kun kaikki on tehty niinkuin +tehtävä on, saa hän häiden jälkeen tyytyä saamaansa. Voihan kaikki +kääntää ja selittää, ja itsellensä hänelle mieluisinta on uskoa meitä. +Mutta sinä hukkaat aikaa; pian on syksy käsissä, hänen on mentävä +neljäksi viikoksi harjotuksiin, ja sinä aikana olette erillänne. Tänne +tulee muualta poikia, etkä sinä saa heitä enemmän kuin paikkakunnalle +jääviäkään! Niin ei ole mitään toivomista; minä en antaisi koko asiasta +palanutta puukreutseria." + +"Luuletko, että saviastia valmistuu, kun kerran vain sen mainitset", +sanoi tyttö ylpeästi. "Eikö siinä ole mitään vaivannäköä, kun ei itse +ole lainkaan ajatellut sinne päin, mutta on pakotettu teeskentelemään +rakkautta puukappaleen kaltaiseen olentoon?" + +"Sinä metsälintu; näytä hänelle vain, mitä hänen on tehtävä; kun hän +saa sen päähänsä, ei se anna hänelle ollenkaan rauhaa, ja silloin hän +kyllä ajaa perille asti." + +"Hyvä ilta, Melzerin muori", sanoi Leopold, joka samassa astui sisään. +"Hyvä ilta, Seferl!" + +"Hyvä ilta!" + +"Tahtoisitko lähteä ulos kanssani?" kysyi poika. "Äitisi ei sitä +kiellä." + +"En tiedä, onko se oikein", vastasi tyttö. "Rahvas on jo nähnyt, kuinka +usein sinä käyt täällä, eikä nuori tyttö saa siitä hyvää mainetta, jos +kauan seurustelee pojan kanssa. Eikä siitä ole iloa eikä etua." + +"Kuulepa, kuinka hän osaa olla taitava", mutisi ämmä hymyillen +Leopoldille hampaattomalla suullaan. "Hänestä saa joku oivallisen +eukon." + +"Eikö minulla sitten ole rehelliset tarkotukset?" kysyi Leopold. + +"Itse sen parhaiten tiedät", ärähti tyttö. + +"Minulla on rehelliset tuumat", sanoi Leopold kiivastuen, "minulla on +aikomus tehdä sinusta meille emäntä." + +"Ah, rakas ystävä! Mutta ymmärräthän, ettei kylän kansa tiedä siitä +mitään." + +"He saavat sen tietää huomenna ja isä jo tänä iltana!" Leopold sanoi +tämän varmalla äänellä, ikäänkuin koko asia olisi ratkaistu, sitten kun +hän on tahtonsa ilmaissut, ja ikäänkuin isän kanssa haastaminen ei +olisi hänestä tuntunut vähääkään vastenmieliseltä. + +"Jospa, rakas Leopold, tämä olisi aivan totta!" huudahti Josefa. + +Vanha äiti puristi käsiään iloisesti hämmästyen ja lausui: "Jeesus +sentään! Tällaisesta onnesta, tyttö, saat kiittää Herraa kaiken ikäsi." + +"No, tuletko kanssani?" kysyi Leopold katsahtaen juhlallisesti +ympärilleen. + +"Niin totta kuin elän. Kun nyt kaikki on selvillä, ei sinun enää +tarvitse sitä edes kysyäkään, kaunis, reipas Leopoldini." + +He läksivät yhdessä. + +Josefa johti puhetta nyt kuten ennenkin. Tällä kertaa se oli hänelle +helppoa, sillä hän sai vain osottaa, kuinka sanomattoman ylpeä hän oli +kohdanneesta onnestaan, eikä se ollutkaan turhaa teeskentelyä; siten +hän myöskin tahtoi herättää Leopoldissa ylpeän tunnon siitä, että hän +on nuori mies, joka on voinut valmistaa yhdelle neitoselle sanomattoman +onnen. + +Erotessa Josefa kuitenkin keroi teeskentelevän päätöksen: "Jos en olisi +saanut sinua, niin, usko se, olisin juossut järveen!" + +Olihan se joka tapauksessa kaunis loppuvakuutus. + +Leopold hymyili hämillään, mutta samalla tyynnyttävästi; häntä +viisaammillakaan ei juuri ole tällaiseen puheesen mitään vastaamista. +Tässä tukalassa asemassa teki hän rohkean päätöksen, veti tytön +itseänsä vastaan ja tämän huulet löysivät vallan tottuneesti hänen +huulensa. + +Leopold nykäisi itsensä irti. Poika parka punastui pahasti, naurahti: +"hyvää yötä!" ja meni. + +Josefa katsoi hänen jälkeensä tietämättä, oliko häntä säälittävä vai +nauraako pitäisi. + +Mutta nuori Reindorfer kulki varmoin askelin. Matkalla hän koetti +ilmaista kuohuvia tunteitaan laulamalla lauluja, joiden sisältö ei +suinkaan ollut siveellistä eikä kehuttavaa laatua. + +Mutta mitä lähemmäksi isänsä taloa hän tuli, sitä mukaa hän hiljensi +ääntään. Äänetönnä hän astui sisään, äänetönnä nautti yhteistä +ilta-ateriaa. Ja kun Reindorfer nousi tehdäkseen ennen maatamenoa +tavallisen tarkastusretkensä karjakartanolle ja puutarhaan, seurasi +Leopold häntä. + +Vanhus seisahtui tämän huomattuaan. + +"Miksi juokset jäljestäni kuin rakki?" + +"Isä", lausui Leopold lähemmäksi astuen, "ei tämä elämä enää kelpaa." + +"Mikä elämä?" + +"Minä huomaan, ettei minun ole hyvä elää enää naimatonna. Olen jo +tarpeeksi kauan viivytellytkin; nyt se ei enää käy päinsä." + +"Vai tahdot naida?" kysyi isä ällistyneenä. + +"Tahdon", vastasi poika. + +"Olet kenties jo valinnut omasi?" + +Leopold nauroi. + +"Katsopa vain! Ja ken hän on?" + +"Melzerin Seferl sopisi minulle hyvästi." + +"Melzerin Seferl!" Vanhus katsoi suoraan poikansa silmiin, ja +huomatessansa, ettei tämä laskenut leikkiä käänsi hän pojalle selkänsä +ja mörähti: "Jos välttämättä tahdot naimisiin, niin etsi joku muu; +tämän kanssa ei sinua koskaan vihitä, ei minun eläessäni." + +"Miksi ei, isä? Pitäneehän minun tietää syy?" + +"Syy?! Tahtoisinpa todella tietää, kuka hänet ottaisi miniänä +kotiinsa -- ja kenties hänen äitinsä, se vanha noita-akka tulisi +kaupanpäälliseksi? Sinä olet mieletön, poika! Etkö ole kuullut, miten +paljon hänestä puhutaan, eikä suinkaan hyvää?" + +"Rahvas haastaa usein liikoja", sanoi Leopold rohkeasti. + +"Mutta tässä tapauksessa hyvällä syyllä. Ja vaikkapa vain kolmanneskin +puheesta olisi totta, kyllä sekin riittäisi." + +"Olkoon totta vaikka kaikki, joka ainoa sana, niin olisi hyvä tietää +kehen se maailmassa koskee, kun minä en siitä ole millänikään, en +lainkaan välitä." + +"Säälittävä hupakko, kyllä näen, millä loruilla sinut on lumottu." + +Pojan oli kiusallista kuulla, ettei hän toimisi oman vapaan päätöksensä +perustuksella, omasta halusta, kaksin verroin kiusallisempaa sentähden, +että se oli totta. Hän vastasikin sangen kiivaasti: "Minä nain hänet +kaikessa tapauksessa." + +"Tee niin, mutta naineena sinä tuskin saat keltään talonpojalta +renginpaikkaa, ja minun talooni et jää minun eläessäni etkä sittenkään +kun silmäni suljen." + +"Vai niin", sanoi Leopold, jolta mielenliikutus tahtoi tukahduttaa +sanat kurkkuun, "luulen, että sinä kuitenkin vielä harkitset, voitko +kuulla lapsesi olevan vieraan palveluksessa." + +Vanha Reindorfer kohautti olkapäitään. "Himosi on sinut tänään +juovuttanut; nuku pois humala ja tule raittiina luokseni." Niin sanoen +hän lähti. + +Kun nuori Reindorfer seuraavana päivänä astui vanhan Melzerin pirttiin, +sanoi Josefa heti, ettei hän ollut samanlainen kuin edellisenä iltana. +Ja tyttö sai hyvin helposti urkituksi, millainen kohtaus isäni ja pojan +välillä oli ollut ja kuinka isä jyrkästi vastusti aiottua avioliittoa. + +Mutta Leopoldille tyrkytettiin se käsitys, ettei hänen, jos hän todella +pitää Josefasta, sovi ensimäisestä vastoinkäymisestä säikähtyä. Mitään +puuta ei kaadeta yhdellä iskulla. Leopoldin täytyy vain alinomaa ja +väsymättä ahdistella isäänsä tällä kysymyksellä. Ja kun isä huomaa, +kuinka vähän hänen vastustuksensa hyödyttää, hän lopulta siihen +kokonaan väsyy. Hänen uhkauksellansa, että hän ajaa Leopoldin pois +kotoa ja tekee hänet perinnöttömäksi, ei voi olla vakaata tarkotusta; +sillä tiedetäänhän kuinka ukko rakastaa ainoaa poikaansa -- ja täydellä +syyllä, sillä onhan Leopold todellakin sellainen poika, jota täytyi +rakastaa ja josta vanhemmat saattavat olla ylpeitä. Rakastavathan +muuten kaikki ihmiset häntä. "Kaikilla ihmisillä" tässä tarkotettiin +vanhaa Melzerin muoria ja hänen tytärtään. + +Siitä hetkestä alkoi erimielisyys isän ja pojan välillä; siitä alkaen +lakkaamattomat pyynnöt ja niiden hylkäämiset, nuhteet ja valitukset, +hyökkäykset ja uhkaukset alinomaa vaihtelivat keskenään. Leopold odotti +ja väijyi lakkaamatta sellaista tilaisuutta, jota hän voisi hyödyksensä +käyttää; hän toivoi jotakin satunnaista tapausta, joka muuttaisi olot +hänelle edullisiksi, tulisipa sitten isälle joku heikko hetki tahi +vaikkapa kuolema... + +"On se risti sekin, kun ainoa poika karttaa naisväkeä", huokasi ukko; +"ken ei itse osaa pyydystää, hän joutuu pian saaliiksi." + +Toistaiseksi hän mietti vain sitä, miten saisi rauhan pojalta ja +voittaisi aikaa. Ja sentähden hän vastasi eräänä päivänä, kun Leopold +taasen vakuutti ei koskaan luopuvansa Seferlistä: "Kannattaako nyt +puhua alituiseen samasta asiasta? Onhan viljankorjuu suoritettu ja +leiriharjotuksiin kutsutaan aivan heti. Sitä ennen ei kuitenkaan voida +mitään ratkaista, miksi siis puhummekaan ja kiusaamme toisiamme +alinomaa? Onhan aikaa puhua sittenkin kun palaat, jos et sitä ennen ole +muuttanut mieltäsi." + +Kun nuori Reindorfer ei saanut mitään puolustusta äidiltään, joka tässä +asiassa oli yksimielinen miehensä kanssa, hän huomasi, ettei voisi +mitään saada aikaan ennen palaamistaan. Hän päätti siis luopua turhaan +tuhlaamasta sanoja, mutta isä saisi muuttumattomasta päätöksestä +huomata omistavansa pojan, joka ei luovu siitä, mihin on kerran +ajatuksensa iskenyt. Ja siksi oli tällä kertaa viisainta taipua. + +Reindorferin talossa hiljaisesta suostumuksesta syntynyttä aselepoa +eivät ränstyneen torpan asukkaat hyväksyneet, koska se lykkäsi heidän +toivomansa määrän tuota tuonnemmaksi. Mutta vanhan Melzerin muorin +huolekkaasta katseesta huolimatta Josefa yhä säilytti luottamuksensa, +hän oli aivan varma Leopoldistaan. + +Sinä päivänä, jolloin reserviläisten piti mennä harjotuspaikkaansa, +Josefa saattoi Leopoldia kappaleen maantietä. Kun hän sitten +itkettynein silmin palasi äitinsä tölliin, asettui tämä ristissä käsin +hänen eteensä ja rukoili: "Taivaan tähden, tyttäreni, käyttäydy tällä +kertaa varovasti ja viisaasti!" + + * * * * * + +Reindorferin talon lähellä oleva pensas ei ollut enää pitkiin aikoihin +kuullut niiden kahden nuoren, pitkänhontelon pojan ja naurettavan +laihan tytön jokapäiväistä keskustelua, jotka ennen aina kulkivat +koulukapusineen sen ohitse. He olivat kumpikin jättäneet koulunsa, +tyttö lapsenkenkänsäkin, sillä hän oli kehittynyt vahvaksi ja +täyteläiseksi sekä vertaili jo itseään paikkakunnan muihin neitosiin. + +Nyt nämä nuoret näkivät toisensa ainoastaan pyhäpäivinä kirkossa. +Silloin tällöin, kun heidän vanhempansa eivät olleet mukana +sunnuntai-illoin pidetyillä opetustunneilla, kulkivat he kahden jonkun +matkaa tuttua tietä myöten. Mutta nyt tunsivat he toisensa paljoa +itsenäisemmin, unhottivat kokonaan -- voi maailman kiittämättömyyttä! +-- vanhan, uskollisen pensaan ja kulkivat huomaamattomina sen ohi. + +Sattuivatpa he kerran sanomaan jäähyväiset toisillensa Reindorferin +talon kohdalla, kun vanha Reindorfer juuri nojasi veräjään. Florian oli +olevinaan aivan huoleton ja päätti mielessään olla vähintäkään +pelkäämättä. Hän menikin hyvin ajatuksissaan vanhuksen sivutse sekä +tervehti häntä, tien toiselta puolen kyllä, mutta sitä kuuluvammin. + +"Kuljitko sinä myllärin Florianin kanssa?" kysyi vanhus tytöltä. + +"Kyllä, isä", vastasi tämä. + +"Pienenä ollessasi en voinut sallia, että liikuit hänen kanssansa; +nytkään et saa hänen seuraansa liittyä -- usko minua, minulla on syyni, +ja tottele sinä vain!" + +"Mutta minä en ymmärrä, isä", nauroi tyttö, "kuinka minä siitä pahenen, +jos hän vähän matkaa kulkee kerallani." + +"En minäkään sitä tarkoin tiedä; mutta miten kävi tarinassa hyttyselle? +Lennellessään kynttilän ympärillä sanoi se: Oi, miten valoisaa ja +lämmintä! Mutta taliin kiinni tartuttuaan se valitti: Voi, voi, nyt ei +räpyttäminen auta! -- Olen nyt sanonut ajatukseni, tee sinä niiden +mukaan. Älä anna minun huomata, ettet välitä sanoistani!" + +Sunnuntai-iltaisin kristinopin opetustunteina pappi nousi ennen +siunausta saarnastuoliin ja piti kuulijoilleen lyhyen esitelmän +kirkollisista menoista ja opinkappaleista. Näin tehtiin vuodesta +vuoteen nuorten opiksi ja vanhain muistin virkistämiseksi. Useaan +sunnuntaihin ei Magdaleena tullut kiusaukseen rikkoa vanhan +Reindorferin kieltoa, sillä tämä oli säännöllisesti läsnä jokaisella +opetustunnilla. Lienevätkö uskonkappaleet haihtuneet ukon hatarasta +muistista? Mahdollista kyllä, olihan hän jo vanha, eikä muisti silloin +konsa hyvänsä anna takaisin, mitä sen talteen on pantu. Se huomaa, että +lisäys ulkoapäin tulee yhä heikommaksi, ja silloin sulkee se porttinsa +ikäänkuin tahtoisi säilyttää entiset varastot jotakin toista tarkotusta +varten. + +Mutta Magdaleena mietti itsekseen: "Tiedän, että isä osaisi kaiken +tämän selittää kansalle saarnastuolista yhtä hyvin kuin itse +pastorikin. Miksi hän siis on niin ahkeraan opetustunneilla?" + +Kerran Reindorfer kuitenkin jäi tulematta, ja silloin Florian tuli +kulkemaan Magdaleenan kanssa. Tämä muisti kyllä vanhuksen kiellon, +mutta kun he siinä rinnatusten kulkiessaan pakisivat puita heiniä, ei +hän voinut ottaa asiaa niin vakavalta kannalta kuin isä. Eihän hän +olisi voinut Florianille kieltoa mainitakaan nauramatta sille ja +herättämättä naurua. + +"Teidän on maatöiden tähden iloittava siitä, että Leopold on luonanne", +sanoi Florian. + +"Jos häntä ei olisi", huomautti tyttö, "suoriutuisimme kuitenkin." + +"Veljesi on mieltynyt Melzerin Seferliin, eikö niin?" + +"Niin haastetaan, minä en ole kysynyt." + +"Hän palaa neljän viikon kuluttua ja silloin hän varmaankin ratkaisee +asian." + +"En tiedä, isä ainakin on vastaan." + +"Isäsi, niin, hän ei salli koululastenkaan kulkea yhdessä." + +Magdaleena nauroi. "Eipä kyllä! Luuletko, että minä nyt saisin kulkea +kanssasi? En missään nimessä! Kun hän äskettäin näki meidät yhdessä, +hän kielsi sen taas ankarasti." + +"Mutta me kuljemme yhdessä sittenkin! Sinä et muuten välittäne hänen +kielloistaan enempää kuin Leopoldkaan?" + +Magdaleena katseli kummeksien. "Mutta onhan tämä aivan eri asia!" + +"Tulee hauska, kun Leopold saapuu kotiin", jatkoi nuorukainen, "sinun +pitää toimittaa hänet minun tuttavakseni. Sitten me neljän liikumme +yhdessä ulkona, hän Seferlin kanssa ja minä sinun." + +Magdaleenan kasvot lensivät punaisiksi ja hän vastasi kiivaasti: "Mitä +ajatteletkaan, tyhmä heikale? Isä on aivan oikeassa; minä en kulje enää +koskaan sinun kanssasi. Kleehuberin Franzilla on myöskin sama tie minun +kanssani. Hän puhuu minulle lehmistä ja vuohista, mutta ei mistään +sellaisesta, jota minä en tahdo tietää." + +Hän käänsi selkänsä ällistyneelle nuorukaiselle ja meni pois niin +kiireesti, että pienet jalkineet narisivat. + +Kun hän lähestyi kotiaan, seisoi Reindorfer jälleen portilla. +Magdaleena astui suoraan ukon luokse. Hänen poskensa olivat punaiset, +huulet lujasti puristuneet yhteen ja sieramet laajentuneet. + +"Hyvä ilta, isä", hän sanoi. + +"Hyvää iltaa! Näytät närkästyneeltä." + +Florian meni juuri ohi tietä myöten. Hän ei ollenkaan katsonut heihin. + +Magdaleena nyökkäsi päällään häneen päin. "Tuo on todellakin tyhmä +poika. Olet ollut oikeassa, isä. Minä en koskaan kulje hänen +seurassaan." + +"Se on oikein." + +Siitä alkaen Reindorferin Leena pysyi tyttöjen seurassa. + + * * * * * + +Aseharjotukset olivat loppuneet, reserviläiset ja nostoväenmiehet +palasivat taas kotiin. Aurinko oli jo vaipunut kummun taakse, +ainoastaan punaiset pilvien väliset juovat ilmottivat ahtaan laakson +asukkaille, että se vielä oli taivaan rannan yläpuolella, kun Leopold +saapui kotiseudulleen. + +Hän ei kuitenkaan kulkenut laajaa kylätietä, vaan poikkesi eräälle +kallioiden väliselle polulle, jota myöten hän lyhyellä kierroksella +pääsi rakastettunsa asuman töllin taakse. Hän hyppäsi puutarha-aidan +yli, jolloin pieni takkuinen koira hyökkäsi häntä vastaan asettuen +kuitenkin heti, kun kuuli nimeänsä mainittavan. Sykkivin sydämin hän +hiipi puutarhan halki töllin ovelle. Muori Melzer kitki sen edessä +erästä kasvispenkkiä, mutta ei huomannut vieraan pirttiin +pistäytymistä. + +Hän ei voinut erehtyä. Rakennuksessa oli vain yksi asuinhuone, muutama +askel varpailla keittiön läpi, ja niin tempasi hän ilon innossa oven +auki. + +Mutta se riemukas tervehdys, jonka hän aikoi huutaa ovella, juuttui +hänen kurkkuunsa. + +Jospa juorut sittenkin ovat tosia?! + +Josefan rinnalla seisoi nuorukainen käsi hellästi tytön vyötäisten +ympärillä. Kumpikin oli äkkiarvaamattomasta tulosta enemmän kummastunut +kuin nolostunut. + +Josefa selviytyi ensiksi, tempaisihe nopeasti irti ja sanoi: "Älä rupea +niin rohkeaksi! Näetkö, että tuolla on Leopoldini, ja häntä rakastan +tuhannen kertaa enemmän, niinkuin olen sanonut tuhansia kertoja." + +Nuorukainen astui nyt Leopoldia vastaan, ojensi hänelle kätensä ja +lausui: "Jo nyt helkkarissa, oletko sinä Reindorfer? Vai olet sinä jo +palannut? Eipä muuta kuin terve! Mutta kun sinä marssit paikalle, saa +reservi väistyä. En ole voinut häntä sinusta vierottaa, en tässä +maailmassa!" + +Leopold kääntyi äänetönnä takaisin ja meni matkoihinsa. + +Josefa työnsi toisenkin ulos. + +"Joudu jäljestä, jotta hän näkee sinun poistuvan täältä!" + +Hän kääntyi jälleen pirttiin. "Olipa hyvä, ettei äiti huomannut +mitään... Minä luulen, että hän kyllä tulee takaisin." -- + +Reindorferin talossa eivät isä ja palannut poika vaihtaneet suinkaan +sydämellisiä tervehdyksiä. Mutta ukko sieti tyynin mielin pojan +syytökset, että hän vastaanhangotuksillaan ja viivyttelyillään oli +riistänyt häneltä rakastetun, jolla nyt jo oli toinen. Vanha Reindorfer +toivoi vain, että asia olisi lopullisesti ratkaistu. + +Kahdeksaan päivään Leopold ei tähän kysymykseen kajonnut, mutta hän oli +ärtyinen ja tyly. Kun hänellä ei kotona ollut mitään tekemistä, kulki +hän metsään, aina samaa tietä, jota oli Josefan kanssa ennen kulkenut. +Sattuipa sitten, että hän eräänä päivänä sattumalta kohtasi tytön +polulla, joka oli niin kaita, ettei kohtausta voinut mitenkään välttää. + +Nuori Reindorfer katsoi ylös vasta silloin, kun tyttö oli aivan hänen +edessään. Hän painoi hattuaan alemma ja aikoi astua ohi, mutta Josefa +tarttui hänen käteensä ja pidätti hänet. + +"En tiedä, mikä sinuun on mennyt", hän sanoi, "sitten kun tuon +kaupustelija Aloisin luonani tapasit, ikäänkuin me, hän ja minä, +olisimme käyttäytyneet sopimattomasti! Tee miten tahdot, ja minun +puolestani saat kernaasti kääntää selkäsi minulle sekä meidän mökille, +mutta sitä en voi sietää, että ajattelet minusta jotakin pahaa." + +"Minusta nähden ei se ole väärin ajateltu eikä liikoja vaadittu; olisi +sinun toki pitänyt säästää minut tapaamasta toinen luonasi." + +"Kenen syy se on? Minä olen köyhä tyttö, jonka on pidettävä hyvänään +paljonkin tässä maailmassa! Enkö jo tuttavuutemme alussa sanonut +sinulle, etten minä voi kieltää poikia pitämästä itseäni kauniina, ja +että minun on täytynyt oppia karttamaan heidän paulojaan? Ja sinä olet +sanonut, ettet sinä siitä välitä; vieläpä sanoit, ettet sinä sellaista +tyttöä tahdokaan, jota muut eivät sinulta kadehdi. Kun minulla sitä +paitsi ei vielä ole mitään varmuutta, niin voinko minä ajaa muut pojat +päistikkaa luotani? Kun sinä et tee tuumasta totta, kuinka voit +vihotella siitä, jos muut koettavat minua miellyttää; eikö heillä ole +siihen sama oikeus kuin sinullakin? Jos minä olisin sinun emäntäsi, ei +sinun tarvitsisi sellaista kärsiä, ja silloin minäkin tietäisin +tehtäväni!" + +"Mutta sehän on ollut minun tarkotukseni, että sinä käyttäytyisit +niinkuin olisit vaimoni! Enkö sanonut, että palattuani teen kaikki +selväksi? Niinkö vähän sinä luotat minuun?" + +"Enemmän kuin sinä ja enemmän kuin oikeastaan pitäisi, se on selvästi +tullut näkyviin! Luuletko sinä, että muut ihmiset tietävät ja uskovat +sen, mitä sinä olet minulle sanonut ja minä uskon? Pahansuova rahvas +kadehtii muutenkin onneani, ja jos minä olisin siitä kertonut sille, +olisi sitä katsottu kerskaukseksi ja minulle olisi naurettu. Siksi minä +olen odotellut, että voisin näyttää heille pitkää nenää, kun sinun +aikeesi rehellisyys tulee ilmi. Mutta nyt -- nyt voidaan täydellä +syyllä pilkata minua, nyt minä olen saanut palkkani siitä, että olen +luottanut sinuun enemmän kuin sinä minuun!" Hän nosti esiliinan +silmilleen. + +Nuori Reindorfer seisoi hämillään. "Ei se kuitenkaan ollut +tarpeellista, että annoit tuon tyhmän kaupustelijan pitää itseäsi +vyötäisiltä", sanoi hän hetkisen kuluttua. + +Josefa laski esiliinan silmiltään ja nauroi. "Kaikkia vielä, +tarvitseeko sinun olla peloissasi jonkun tähden? Ei kenenkään koko +seudulla, sen minä sanon! Jos sinulla on vakaat aikomukset, en minä +välitä kestään muusta tuon vertaa." -- Hän näpäytti sormillaan. -- +"Tahtoisinkin tietää, ketä voi rakastaa enemmän kuin sinua." + +Tämä oli palsamia haavoihin. + +Leopold tuli kotiin hyvin myöhään ja selitti hämmästyneelle isälleen, +että hänen ja Josefan väli oli jälleen hyvä ja ettei hän enää +pitemmältä aprikoi, vaan ottaa Josefan vaimokseen, vanha Reindorfer saa +siihen kiltisti taipua. + +Vanhus sai pidätetyksi hirmuisen kirouksen, nousi istualtaan ja lausui: +"Olisi epäkristillistä sanoa, mitä ensi kiivaudessa aioin; tee kolmen +perkeleen nimessä mitä tahdot, juokse suoraa päätä häpeään ja turmioon, +sinä, ainoa rakas poikani! Sanon vain jotakin, jonka pitäisi saada +sinut näistä ajatuksista, jos sinulla on rahtuakaan järkeä jälellä. Nyt +on rauhattomat ajat; olet päässyt reservistä, mutta nostoväkeen kuulut +vielä kaksi vuotta. Nai sitten, kun olet kokonaan vapaa!" + +"Vai pitäisi minun odottaa kaksi vuotta!" huusi poika. "Sano suoraan, +että toivot minun silläaikaa jättävän koko homman." + +"Sitä rukoilen Jumalalta, eikä se olisi vahingoksesi." + +"Mutta minä en jätä, vasta puhumme lisää." + +"Vai niin? Mutta tänään ei! Hyvää yötä!" + +Reindorferin vaimo oli istunut lähellä. Hän nousi ja seurasi miestään; +saavuttuaan poikansa kohdalle hän pysähtyi ja sanoi: "Ei sinun sovi +tuon kevytmielisen letukan vuoksi niin harmistuttaa isää." + +"Hiisi vieköön! Mitäpä juoruajat eivät tietäisi? Vai on Josefa +kevytmielinen! Mutta, äiti, kun kaikki käydään ympäri, on hän yhtä +kunniallinen kuin sinäkin tahi kuka muu talonpojan emäntä hyvänsä. +Teidän todellista arvoanne ei vain tunneta." + +Reindorferin vaimo poistui vastaamatta. + +Nyt oli taas Reindorferin talossa yhtä rauhaton ja tyytymätön elämä +kuin ennen Leopoldin lähtöäkin. Ukko Reindorferin sanottiin yleensä +olevan oikeassa, mutta Leopold ei siitä välittänyt, jokaisessa +sopivassa ja sopimattomassa tilaisuudessa hän käytti kieltään Josefan +ja itsensä puolesta. Kun vanhuksen voimat jossakin työssä pettivät, ja +kun työ ei häneltä enää sujunut niinkuin ennen, sanoi poika: "Siitä sen +näkee, kuinka itsepäisiä vanhat ihmiset ovat. He eivät enää itse kykene +mihinkään, mutta eivät tahdo kuitenkaan lepoon vetäytyä ja luovuttaa +sijaansa nuoremmille." Kun talonpoika ei pahoinvoinnin vuoksi eräänä +päivänä jaksanut nousta ylös, sanoi Leopold: "Niin, rauha ja lepo tekee +sinulle kyllä hyvää, mutta sinä et tahdo sitä!" Vanha Reindorfer väitti +vastaan huomauttaen, että pojan tarkottamat kädet olivat niin +saastaiset, ettei vanhus voinut niihin omaisuuttaan heittää, ja että +rauha ja lepo ovat kaukana sieltä, mihin sellainen seura tulee. + +Sanasta sanat sakoivat, kiisteltiin ja riideltiin, Reindorferin +vaimokin sekaantui sanasotaan, joka kehittyi usein sangen kuumaksi. + +Kun Magdaleena kuuli sen, vapisi usein sydän hänen povessansa. Mutta +kun raaka poika ja kiivas äiti olivat riidelleet väsymykseen asti ja +näkivät, etteivät he voi voittaa toistaan, etsivät he heikompaa +vastustajaa, joka sai silloin tuntea, että heidän sanoillaan oli sekä +painoa että arvoa. Siihen tarkotukseen oli Magdaleena erittäin sopiva. + +Vanha Reindorfer keskeytti kinastelun heti, kun ensimäinen sopimaton +sana oli lausuttu, sitten hän lyhyesti ilmotti jälleen mielipiteensä +eikä sen koommin virkkanut halaistua sanaa. + +Kun äreä veli ja nurpea äiti rääväsivät ja kiusasivat nuorta tyttöä, +oli isä hänelle todellisena lohdutuksena ja hyvänä esikuvana. Olihan +hänkin oikeassa, mutta hän kärsi kuitenkin kaiken kohtuuttomuuden. Hän +oli varmaan toisia parempi ja oli siksi viisaampikin. Magdaleena +kiintyi kaikesta sydämestään tuohon levolliseen vanhaan mieheen, +ainoaan, joka ei häntä mistään syyttänyt ja oli aina samanlainen. + +Todellakin hän oli aina samanlainen! Nyt, jolloin Magdaleena ei enää +ollut lapsi, jolloin hän alkoi harkita mielialojaan ja olisi halulla +puhunut jollekin ajatuksiaan ja tunteitaan saadaksensa sitten kuulla, +olivatko ne oikeat ja hyvät, nyt hän huomasi, että isä oli ollut häntä +kohtaan aina samanlainen! + +Eräänä sunnuntaina ei vanha Reindorfer voinut loukkaantuneen jalkansa +takia mennä kirkkoon. Kaikki tahtoivat mennä jumalanpalvelukseen, ja +talon katsominen olisi heitetty vanhan avuttoman miehen asiaksi, ellei +Magdaleena olisi selittänyt, että hän halusi jäädä vanhan isän luokse. + +Niin istuivat vanha ukko ja nuori kukoistava neitonen kahden lämpimässä +pirtissä. Taloa valaisi sunnuntain rauhaisa päivänpaiste, joka +heijastui nuoresta lumesta. Jokaisella aidanseipäällä oli valkea +päähine, muutamat varpuset rapistelivat ikkunan takana ja koputtivat +nokallaan pieniin ruutuihin. + +"Jos tahdot, isä", sanoi tyttö, "niin luen sinulle jotakin raamatusta." + +"Se on oikein, Leena, lue päivän evankeliumi." + +Magdaleena nouti raamatun. "Älä pahastu, isä", sanoi hän päätänsä +kirjan yli kumartaen, "minä lukisin mieluummin jotakin muuta." + +"Yhtä se on, lue mitä tahdot." + +Hän alkoi ja luki Luukkaan evankeliumin 15 luvun, vertauksen +tuhlaajapojasta. + +Kun hän oli lopettanut, sanoi vanhus: "Se on kaunis kertomus, +taivaallisen isän ja maallisten vanhempain rakkauden ihana vertaaminen. +Kyllä se koskee, kun lapsi joutuu harhateille niinkuin Leopold. Hänenkö +tähtensä sinä luit tämän kertomuksen?" + +"En, isä, vaan minä tahdoin kysyä, tulisitko sinä iloiseksi, jos minä +pois mentyäni jälleen palaisin sinun luoksesi." + +Vanhus puistalti päätään. "Oletko höperö? Minne sinä menisit?" + +Neito ojensi pyöreät käsivartensa pöydän yli ja tarttui vanhan +kuihtuneisiin käsiin. "Katso, isä", sanoi hän, "mikään maailmassa ei +saisi minua häväisemään sinua, mutta minä en kammo hätää enkä +köyhyyttä, jos sinä minua hiukkasen rakastat." + +Vanhuksen silmät suurenivat, hän nousi äkkiä, koputti ruutuun muutamia +kertoja varpusia pelotellakseen ja kääntyi sitten aikoen mennä. Hän +silitti känsäisellä kädellään tytön päälakea ja sanoi hiljaa: "Niin, +ole sinä kunnon tyttö, oikein kunnollinen tyttö!" + + + + +VI. + + +Mainitusta sunnuntaista alkaen vanha Reindorfer oli hyväsävyisempi +Magdaleenalle, joka pyrki hänen seuraansa niin usein kuin mahdollista. +Vanhus tunsi paljon maailmaa, joka vielä tuntemattomana leveni neitosen +edessä, ja kaikissa hänen sanoissaan oli niin rehelliset tarkotukset, +että häntä oli todella ilo kuunnella. + +Vanhus kertoi Leenalle paikkakunnista ja väestöistä, joita hän oli +oppinut tuntemaan, puhui maailmasta ja ihmisistä, mitä hän niistä +muisti, ja kuinka hän oli ne käsittänyt, kuvaili omia kärsimyksiään, +riemujaan ja kokemuksiaan, jonka ohessa hänellä aina oli joku neuvo +kuuntelevalle tytölle. + +Kerran hän alotti keskustelun mainitsemalla isänsä. + +"Hän oli tietysti myöskin erittäin kunnon mies, minun iso-isäni?" +huomautti tyttö. + +"Sinun iso-isäsi?" sanoi talonpoika. "Hänestä tiedän varsin vähän." + +"Jäitkö sinä niin aikaiseen orvoksi?" kysyi tyttö. + +Reindorfer rykäisi hämillään, päätti pian ja hapuillen tarinansa ja oli +sen jälkeen muutamina päivinä hyvin harvapuheinen tytön seurassa. Hän +rauhottui vasta kun huomasi, ettei tälle ollut jäänyt pienintäkään +epäluuloa. Hänestä tuntui, kuin olisi varomattomuudellaan järkyttänyt +lapsen hurskasta, onnellista uskoa. Vanhemmistaan hän ei enää puhunut +sanaakaan. + +Vanhan Reindorferin aikoja sitten kuolleet vanhemmat saattoivat +herättää Magdaleenassa korkeintaan uteliaisuutta, vaan ei mitään +osanottoa, ja siksi hän ei heistä enempää kysellytkään. Erään toisen +kysymyksen hän sitä vastoin olisi tahtonut tehdä isälleen, mutta sitä +varten tarvittiin enemmän rohkeutta. + +Kevät oli. Hedelmäpuut kaipasivat jalostamista, karsimista ja +puhdistamista; vanha Reindorfer puuhasi hyvin innokkaasti +puutarhatöissä. + +"Tällainen puu", sanoi hän, "on peruslaadultaan parempi kuin paras +ihminen; se osottaa kaikille pelkkää hyvyyttä. Sellainenkin puu, jolla +ei ole muuta tarjottavana kuin vilvottava siimeksensä, tarkottaa muiden +olentojen parasta, ja kun niitä kokoontuu monta yhteen viheriäksi +metsäksi, silloin ne tekevät paljon hyvää. Olen elinpäivinäni +huomannut, että metsättömät maat ovat kuivia ja työläitä viljellä. +Mutta perhoistoukat sitä vastoin tekevät tässä maailmassa paljasta +pahaa, ne syövät ja syövät alinomaa, ja vaikkapa puu siten kokonaan +turmeltuu, niin että lopulta ne itsekin sikiöineen nälkään kuolevat, +siitä ne eivät välitä mitään. Ja me hävittäessämme niitä elätämme niitä +samalla, mutta jos ei olisi sääli puita, niin saisivat ne syödä itsensä +turmioon, ne riivatut..." Hän pyyhkäisi puutarhaveitsen kamaralla +muutamia toukkia puun kuorelta maahan ja polki ne mäsäksi muille +varotukseksi ja peloksi. + +"Mutta kun ne perhosina ympärillämme liitelevät, ovat ne kauniita", +sanoi Magdaleena, joka puhdisteli toista puuta. + +"Jos ne perhosina maailmaan tulisivat", vastasi vanhus, "sallisin +niiden kyllä pistää kärsänsä jokaiseen kukkaan. Mutta nyt syövät ne +itsensä noin ihaniksi muiden kustannuksella, ja niiden jälkeläiset +tekevät taas samanlaista vahinkoa kuin nekin." + +"Lempivätköhän perhoset, kun ne niin ajavat toisiaan?" + +"Tiettävästi, koska luonnonlaki vaatii. Se pitää huolta, ettei mikään +maailmassa syttynyt elämä helposti sammu. Ihminenkään, joka kuitenkin +tuntee elämän vastukset, ei voi sitä karttaa, ja ennenkun aavistaakaan +hän jo kulkee kuherrusmatkoilla." + +"Ethän pahastu, isä", pyysi Magdaleena käärien esiliinan kulmaa +sormensa ympärille, "jos teen yhden kysymyksen?" + +"Rehellisen kysymyksen uskallat aina tehdä." + +Tyttö katsoi hymyillen hänen silmiinsä ja sanoi: "Minä haluaisin +tietää, kuinka sinä ja äiti tutustuitte toisiinne." + +"Eikö muuta? Mutta tämän kysymyksen teet turhaan kahdestakin syystä. +Ensiksi sinä luulet sen tapahtuneen niin kauan sitten, että minä voin +nyt siitä välinpitämättömästi jutella, mutta siihen minä en myönny. Ja +toiseksi vanhemman on sopimatonta puhua tällaista lapsille." + +"Ethän ole vihainen, isä?" + +"Siihen ei ole mitään syytä", vastasi vanhus. Hän keskeytti sitten +työnsä ja astui tytön luo. "Kuule, Leena, koska sellaiset asiat +herättävät uteliaisuuttasi, niin tahdon niistä sinulle puhua. Sanotaan, +että puhuminen on hopeaa, vaitioleminen kultaa. Se sananlasku on tosi +ja pitää paikkansa, niin kauan kun lapset pysyvät kauniisti vanhempien +ympärillä, mutta kun he haluavat maailmaan -- kulta on ahnehdittua +tavaraa, eikä ole sanottu että sitä aina kunniallisesti vaihdetaan -- +on hyvä antaa heille mukaan vähän hopeaisia käsirahoja, silloin on +puhuttava. Sen ovat vanhemmat usein laiminlyöneet, ja siksi tulee moni +kullanpuhdas tyttö huonosti vaihdettuna takaisin. Sinä olet tullut +naimaikään. Se aika on käsillä, -- en sano, että pojat sinua helposti +miellyttävät, sillä sinä tunnet oman arvosi, ja se on oikein. Muuten ei +siinä ole erittäin suurta vaaraa, koska kainoudella on teihin suuri +valta, ja se tyttö, joka omin ehdoin juoksee nuoren miehen jäljessä, ei +ole Herramme muistikirjaan merkitty kunnialliseksi naiseksi, eikä +maailmakaan häntä sellaisena pidä. Mutta se aika on tullut, jolloin +pojat voivat sinuun mieltyä, ja katso silloin eteesi, vartioitse +ajatuksiasikin, sillä ei ole kylliksi siinä, että elää kunniallisesti: +täytyy myöskin ajatella niin. Hurskaat ajatukset tekevät siveäksi. Ken +ainoastaan kunniallisesti ajattelee, hän voi helposti hairahtua, mutta +tuntea sen ohessa sielunsa puhtaaksi, ja se on parempi kuin hyvin tehdä +ja huonosti ajatella, jolloin tuntee itsensä niin kurjaksi kuin olisi +todella tehnyt kaikki kuvitellut synnit. Katso, Leena, kunniallisesti +ajatella on helppoa aivojen työtä, mutta hurskaasti ajatellessa täytyy +koko ihmisen olla mukana. Kunniallinen tyttö sulkee kamarinsa oven ja +se merkitsee: niin ei sovi tehdä! Hurskas tyttö sulkee ikkunan ja oven, +ja se merkitsee: niin ei saa tehdä! Ota tämä huomioosi ja tee niin, ei +ainoastaan vertauksellisesti, vaan todellisuudessa. Mitä vertaukset +auttavat, jos ei ole niitä vastaavaa todellisuutta?" + +"Luulen, että olet oikeassa, isä", vastasi tyttö. + +"Siitä saat olla varma. Tiedän, että tällä paikkakunnalla ajatellaan +toisella tavalla. Pojat ja tytöt kuhertelevat täällä vuosikausia +yhdessä, kunnes kyllästyvät tahi tottuvat toisiinsa. Jos he eroavat, on +aika ja kunnia tuhlattu, yhteenmenosta taas ei seuraa todellista +siunausta. No niin, pojat sanovat sinua ylpeäksi, ja toverisi nauravat, +mutta älä huoli siitä. Ihmiset eivät yleensä soisi kenenkään olevan +erilaisen kuin he, ja sika sanoo hevoselle: minä en antaisi sukia +itseäni! Sinullekin sanotaan: tuolla karttamisella et miestä saa. Mutta +se on vanhojen eukkojen ja kevytmielisten tyttöjen huonoja neuvoja; +niitä on kai Melzerin Seferl aikanaan kuunnellut, ja niiden +vaikutuksesta hän on juuri elävänä esimerkkinä. Jumala suokoon hänelle +anteeksi kaiken sen rauhattomuuden, mitä hän on minun kotiini +lietsonut; muuten minä säälin häntä, sillä eipä hän voine sydämessään +tuntea rauhan siunausta! Tällaisessa läheisessä kiehnailussa kadottaa +toinen toisensa kunnioituksen, ja viimein joutuu Jumalan ja maailman +hylyksi; imartelua ja liehistelyä seuraa raakuus ja tora. Siinä ei ole +mitään järkeä, ja sitä ihmisen pitäisi käyttää, että hän osottaisi +kuntoa eikä eläisi kuin eläin. Miesväki on luonteeltaan raakaa, ja +naiset on asetettu maailmaan heitä tasottamaan ja taltuttamaan, sen +tietää jokainen, ja kun nuorukainen rakastuu sinuun, niin sinun kuntosi +ilahduttaa hänen sydäntään." + +"Eikö niin todellakin? Siten minäkin ajattelen, isä." + +"Se on oikein, äläkä siitä ajatuksesta luovu! Huomaa myöskin, ettei +kiirehtiminen sovellu sellaiseen kunnollisuuteen. Tytön huolena ei saa +olla ainoastaan se, että pian pääsisi naimisiin ja tulisi emännäksi; +parempi on odottaa, olla ahkera ja kulkea siveänä maailmassa, niin +ettei ole mitään tunnustettavaa Jumalalle eikä ihmisiltä peitettävää. +Silloin ei hänen tarvitse tulevalta puolisoltaankaan mitään salata. +Sillä tavalla sinustakin tulee kunnon vaimo, jota parempaa osaa ei +naisella ole. Älä ajattele yksin sitä, mitä näet, älä katso, kuinka +äitisi ja minä elämme, me olemme jo tulleet vanhoiksi ja äreiksi, eikä +silloin enää ole sellaisesta kysymys. Mutta sieluni autuuden nimessä en +voi sinulle parempaa sanoa kuin: tee niin, säilytä itsesi hurskaana! +Emme ole taivaallisiin asioihin niin perehtyneitä kuin kenties pastori, +mutta maassa ei ole mitään kauniimpaa kuin kunnon vaimo kunnon miehen +rinnalla. Kun sinä kerran tulet sellaiseksi, niin muista, mitä vanha +Reindorfer on sanonut, ja silloin sinä varmaan rukoilet pari isämeitää +haudallani!" + +"Jumala suokoon!" huokasi Leena hengitystään pidättäen. + +Vanhus katsoi hämmästyen tyttöön. "Minä luulen, että sinä otit sen +saarnaksi! Sitä en tahtoisi, sillä silloin kävisi minulle niinkuin +arvoisalle pastorillemme, jonka sunnuntaiset sanat unohtuvat ennen +seuraavaa sunnuntaita." + +"Minä en eläessäni unhota", vastasi tyttö. + +Reindorfer oli jälleen mennyt puun luo ja leikkasi siitä +puutarhaveitsellään toukkien pesän. + +Magdaleenakin oli alottanut työnsä. -- Kuinka jalosti isä tahtoikaan +hänen parastansa! Olisiko ajateltavissa, että joku vieras ihminen +tarkottaisi hänelle yhtä hyvää? Ja mitä hän voisi tehdä tämän hyväksi? + + + + +VII. + + +Ken ei mäenkiipeämistä kammoksunut, hän pääsi oikotietä kumpujen yli +Vesihaudalta Keskihaudalle ja päinvastoin. Niityn poikki kulki kapea +polku, pujottautui sitten mäkeä ylös häviten pensaiden ja hopeakuusien +sekaan sekä laskeutui taas niitylle mäen toisella puolella. + +Reindorferin Leena seurasi Kleehuberin Franzlia monena sunnuntaina tätä +polkua metsänreunaan asti mäen rinteelle, jossa he ottivat toisiltaan +jäähyväiset. Franzl jatkoi sitten yksin matkaa Vesihaudalle ja Leena +istuutui maahan puiden varjoon. Hän katseli kotiaan sieltä ylhäältä, +jonne hän vallan hyvin kuuli, jos häntä kutsuttiin. + +Eräänä sunnuntaina iltapäivällä nämä molemmat tytöt kulkivat niinikään +jutellen ja naureskellen ylämäkeä; Franzl puhui alinomaa ja oli valmis +nauramaan turhimmallekin asialle. + +"Mitä sinä alinomaa pälyt taaksesi?" kysyi Magdaleena. + +"Kun eräs poika seuraa meitä", vastasi toinen nauraen. + +"Se joko ei ole totta, ja silloin saat nauraa minulle, jos käännän +päätäni, tahi on se totta, ja silloin et sinäkään saa katsoa +jäljellesi; sillä kukapa tietää, mitä sellainen kulkija voisi +kuvitella." + +"Kuvitelkoon mitä hyvänsä. Laskiainen, jolloin on tapana mennä +naimisiin, on vielä kaukana. Enkä minä lannistu laskiaisenakaan, minä +odotan helatorstaita." + +"Teetkö liittosi taivaaseenastumisen päivänä, ettei Herra voisi olla +siinä mukana täällä alhaalla, sinä veitikka?" + +"Kyllä, ja tiedätkö muuta syytä?" + +"En." + +"Kaikki näyttää ylhäältäpäin kauniimmalta." + +"Loruaja!" + +"On vielä yksi syy, ja se on vakava. Minä toivon, että minulle +heitettäisiin mies suoraan taivaasta, sillä täällä alhaalla ei ole +kelpaavaa." + +"Sinä et saakaan eläessäsi." + +"Ei ole puhe saamisesta vaan ottamisesta. Tiedäthän, että +kaupustelija-Liisa on äsken sanonut: 'Hyvä isä, kuinka usein minä +olisin miehen saanut, mutta minä en voi ottaa niin monta!' Katso, +sentähden hän ei ole ottanut yhtäkään." + +"On kenties ollut päinvastoin." + +"Miksi niin? Hänellä on kyllä kolmekymmentä vuotta seljässä, vieläpä +muutakin." + +"Mitä?" + +"Kyttyrä." + +"Luojan haltuun nyt! Sinä olet tänään auttamaton; minä olen iloinen, +kun pääsen erilleni sinusta." + +"Sen kyllä uskon, Leena, sillä tuo meitä seurannut poika ei ole +kaukana. Hän seisoo tuolla orapihlajapensaassa ja lukee kukkia. Siihen, +kun minä sinusta eroan, saa hän, luulen minä, sen tehdyksi, ja kenties +hän sitten sinulle sanoo, kuinka monta niitä on. Etkö sinä näe, ken hän +on?" + +"Mitä se minua liikuttaa?" sanoi Magdaleena kiivaasti. "On parasta, +että menet, sillä tiedäthän, etten minä kärsi sellaisia tyhmyyksiä, +siksi saat jättää ne puhumatta. Minä en välitä kenestäkään, enkä toivo +kenenkään välittävän minusta." + +"Mutta ajattelehan, Leena! Minä en ole kenkään, ja vaikka olisinkin, en +varmaankaan välittäisi sinusta, ei tässä maailmassa! Näepä, kuinka +kiukkuinen sinä voit olla, sitä ei olisi kukaan uskonut." + +"Hyvästi, Franzl!" + +"Pitääkö minun juosta vai saanko kävellä hitaasti?" + +"Kävele hitaasti vain! Ei paholainenkaan juokse jäljestäsi, siitä voit +olla varma." + +"Kuljemmehan taas ensi sunnuntaina yhdessä?" + +"Mutta silloin sinun on oltava järkevämpi." + +"Tietysti. Luojan haltuun! Mutta sinun on sanottava minulle, jos sen +sitä ennen saat tietää, kuinka monta kukkaa tuossa pensaassa on." + +Hän katosi nauraen kuusien taakse. + +Magdaleena katsoi hänen jälkeensä. "Siinä on täydellinen huimapää!" Hän +nauroi ja harmistui kaikessa hiljaisuudessa sitä, että oli närkästynyt +toisen pilapuheesta. Miksi hänen piti se niin pahasti käsittää? +Voisihan jollakin olla sama tie, ja hän kulkisi kenties heidän +jäljestään tarkotuksetta? Miksi hänen pitäisi peljätä ja olla +hämillään, vaikkapa joku poika puhuttelisikin häntä? Hyvää yötä! Sillä +se olisi suoritettu. Mutta ken hän saattaisi olla? Hän kääntyi ympäri, +mutta päivä paistoi hänen silmiinsä. Hän meni läheisen pensaan varjoon, +istuutui ruoholle ja silmäili orapihlajapensasta. Silloin astui siitä +nuorukainen näkyviin ja tuli hänen luokseen. Se oli myllärin Florian. + +Neito katsoi hämillään maahan. Korkeat ruohonkorret kohosivat hänen +ympärillään ja nuokuttivat miettien päätään tuulessa. + +"Hyvä päivä, Leena Reindorfer!" virkkoi nuorukainen. + +"Hyvä päivä!" + +"Odottelin, että tuo lorunlaskija menisi matkoihinsa. Tahdoin vielä +kerran puhutella sinua." + +"Siitä onkin kauan, kun viimeksi näimme toisemme", sanoi Leena katsoen +vapaasti ylös. + +"Minä en voi sitä sanoa, vaikka sinä puolestasi olet oikeassa. Minä +olen nähnyt sinut usein kirkossa, mutta sinä et ole nostanut silmiäsi +rukouskirjasta. Ja siksi minä aluksi luulin, että olit vihainen +minulle." + +"Minkätähden olisin vihainen?" + +"Niin minäkin lopulta kysyin; sillä sinä olet liian viisas +kantaaksesi kaunaa siitä, mitä minä puolikasvuisena poikasena +ajattelemattomuudessani puhuin. Kun nyt katselen meitä kumpaakin, +täytyy minun hävetä, että olen voinut olla niin tuiki tyhmä! Silloin +kohtelit minua ansioni mukaan, ja myöhemmin olen ollut kyllin itserakas +luulemaan, että sinä sentähden olet karttanut minua. Kerron tämän, että +tietäisit, mitä sinusta ajattelen ja kuinka luulen sinun ajattelevan. +Mutta tällä selityksellä en pääse kovin pitkälle, ja siksi minun täytyy +kysyä, mistä syystä olet juuri minua kohtaan erilainen? Ethän sinä +yleensä ole epäystävällinen, enkä minä vaadi enempää kuin tavallinen +vieras ihminen. Mutta miksi en saa sitäkään, sen toki tahtoisin +tietää." + +"Tiedäthän etteivät minun vanhempani soisi meidän seurustelevan +keskenämme. Miksi herättäisin tarpeetonta tyytymättömyyttä?" + +"Vanhempasi kohtelevat minua kovin väärin!" sanoi nuorukainen. + +"Mahdollista kyllä", myönsi tyttö ja katsoi häneen hymyillen, "mutta +sinä olet jo niin vahva, että voit sen kärsiä, luulen minä." + +"Sinun on helppo laskea leikkiä", virkkoi hän asettuen istumaan +ruoholle parin askeleen päähän tytöstä. "Sinun on helppo ilakoida, sinä +et tiedä miltä minusta tuntuu. Jos heillä olisi joku syy, en voisi +nurista; pitäisi vain tietää, miksi. Sitä olen jo kauan miettinyt. +Mutta ei siitä ole apua. Olen tuohon riivattuun tupakanpolttoonkin +tottunut, mutta vähän siitä on viihdytystä." Hän viskasi piippunsa +ruoholle. + +"Särje se nyt!" sanoi Magdaleena. "Onko sinulla niin tukulta rahaa? +Uudenhan kuitenkin ostat." + +"Niitä on paljon rihkamakauppiaalla, eivätkä maksa maailmaa. Ja katso +nyt", hän otti piipun, "koska sitä niin säälit, siinä ei ole mitään +vikaa. Jospa vain kaikki olisivat yhtä kestäviä." Hän huokasi syvään. + +"Mene suolle", sanoi Leena nauraen, "sinähän itse herätät sääliä." + +"Niin, aikanaan kohtaloni heittää minua niinkuin minä tätä piippua. +Mutta silloin ei kukaan voi liittää särkynyttä yhdeksi." + +"Sinä tulet pian synkkämieliseksi." + +"Kun minulle tehdään vääryyttä." + +"Kuka tekee?" + +"Sen olen jo sanonut." + +"Unohda se, niin et ole onnettomampi kuin muutkaan." + +Nuorukainen nosti juhlallisesti piipun korkealle: "Tupakoinhan minä!" + +"Tuskinpa se auttaa. Lihaa ja läskiä savustetaan, että ne säilyisivät +hyvinä, ajatusten laita on toinen." + +"Kuinka sinä voitkin olla veitikkamainen!" sanoi nuorukainen +tyytymättömänä. + +"Minkälainen sitten itse olet? Sinä juttelet paljon piipustasi, mutta +niin surullisesti kuin kuolinsanoman tuoja, ja poltat samalla niin +huonoa tupakkaa, että se saattaa yskimään. Ja minkätähden? Koska +sinulle on tehty väärin. En tiedä, auttaisiko se siinä asiassa. Isä +puhalteli äskettäin tupakansavua erääseen ruusupensaaseen, jossa oli +itikoita, mutta hän itse oli tukehtua, ja hyönteiset jäivät +paikoilleen." + +"Niin käynee minullekin ja ruusupensaalleni", huokasi Florian. + +"Onko sinullakin ruusupensas?" + +"Maailman kaunein." + +"Kotonasiko?" + +"Niin soisin kaikesta sielustani, mutta se juoksee vielä vapaudessaan." + +"Ruusupensas? Sepä on erinomainen! Sillä on kenties nimikin?" + +"Onpa kyllä." + +"Mikä se on?" + +"Arvaa!" + +"Se on kovin vaikeaa. Minun tuttavissani ei ole ruusupensasta." + +"Turhia! Sinä ymmärrät kyllä, että tarkotan sinua." + +Leena nauroi ääneen. + +"Nauratko sinä sille?" kysyi nuorukainen loukkaantuneena. + +"Sinä osaat niin mainioita kohteliaisuuksia. Minä kiitän kunniasta +saada olla matojen syömä ruusupensas!" + +"Helkkari, miten hullusti se meni", sanoi Florian, ja hänkin nauroi. +"Olet oikeassa, sellaiseen en pysty, ja iloitsen siitä, ettet sinä +sille panekaan sellaista arvoa kuin muut tytöt. Kyllä se olikin +työlästä, mutta sinun mieliksesi tekisin kaikki! Sydämeni riemastelee, +kun saamme puhua toisillemme suoraan ja järkevästi." + +"Niin jättäkäämme tyhmyydet, Flori, kohteliaisuudet sekä muutkin! +Luulen osottaneeni, etten ole tylympi sinulle kuin muillekaan, enempää +et sanonut vaativasikaan, pysähtykäämme siis siihen." + +"Siinä olisi kuitenkin liian niukalta minulle. Vanhempien totteleminen, +Leena, on aina hyvä, ja viimeiseksi minä kehottaisin sinua siitä +luopumaan. Mutta lapsille annettujen velvollisuuksien pitää perustua +käsitettäviin syihin eikä pelkkään itsekkäisyyteen. Jos olisi +kielletty, ettet saa kenenkään pojan kanssa puhella, pitäisin sitä +liioteltuna, mutta siinä olisi kuitenkin jotakin järkeä. Nyt koskee +kielto vain minua. Miksi minä olen muita huonompi? Pidän itseäni +ainakin yhtä hyvänä kuin toisetkin, ja minulla olisi syytä surkutella +itseäni, jos en olisi parempi kuin monet heistä. Tiedän, että sinun +täytyy ajatella samalla tavalla." + +"Mutta mistä minä tiedän, mitä syitä meikäläisillä on sinua vastaan?" + +"Minä kysyn vain, mitä syytä heillä _voi olla_ minua vastaan. Ja +olisiko siinä mitään oikeutta? Etkö luule, että jos heillä olisi +todellinen syy, he olisivat myöskin sen sanoneet sinulle, tullaksensa +aivan varmoiksi? Aivan varmaan. Koska eivät voi mitään syytä osottaa, +on se pelkkää itsekkäisyyttä, tavallista vanhoille ihmisille. He +tietävät yhtä hyvin kuin minäkin, että sinä olet luotettava kunnon +tyttö. Liiallinen lähenteleminen herättää vastenmielisyyttäsi, mutta +rehelliseen kysymykseen et voi olla antamatta rehellistä vastausta. Ja +nyt kysyn, saanko sanoa sinulle jotakin muuta kuin ne pojat, joiden +kanssa sinulla on lupa puhua. Minun sietää olla kiitollinen +poikkeusasemastani. Vanhempasi kai luulevat, että minun pelkkä +hengitykseni turmelee sinut niinkuin olisin myrkyllinen eläin, +basiliski tahi miksi sitä kutsuttanee, sinä sen varmaankin tiedät." + +"Ei, en minä todellakaan tiedä, minä eläimenä kotiväkeni pitää sinua." + +"Tänään ei sinun kanssasi voi puhua yhtään järkevää sanaa. Näyttää kuin +puolet Franzl Kleehuberin kujeellisuudesta olisi tarttunut sinuun. Ja +minua surettaa, kun sinä käännät vakavan asian pilaksi. Mutta niin sinä +teet -- se minua lohduttaa -- vain tänään. Sinulla on ajatteleva mieli, +ja jos se ei sinua petä, olet sinä huomaava, että ei ainoastaan +minulle, vaan meille molemmille on tehty vääryyttä. Me voimme osottaa +maailmalle, että olisi ollut synti ja vahinko erottaa meidät +toisistamme, sillä me voimme antaa opetuksen siitä kuinka kunniallista +ja siveää yhteiselämä voi olla. En puhu siitä enempää tänä päivänä, +sillä sinun sanasi eivät tule sydämestä eikä päästä, mutta sinä lasket +leikkiä siksi, kun asia näyttää sinusta niin vakavalta. Ne naiset, +jotka ovat valmiit sanomaan ensimäiseen sanaan niin taikka ei, ovat, +niin luulen, joko ajattelemattomia tahi liian kokeneita. Ne, jotka +pitävät arvossa itseään, miettivät seuraavaan päivään. Jos huomenna on +kaunis ilma -- allakka tietää, että on täysikuu -- tulen tänne jälleen. +Jos tapaan sinut täällä, olen sangen iloinen; minulla olisi sinulle +paljon sanomista, sellaista, jota tänään et tahdo kuulla, koska puhun +sinulle ensi kertaa, koska se on sinulta kielletty ja koska et tiedä, +miten tekisit oikein. Punnitse asiaa. Jos en tapaa sinua, tyydyn +siihenkin, vaikka minulle olisi todellinen tyydytys saada edes puhua +sinulle, eikähän puhe sido ketään. En toivo, että tähänkään vastaat +nyt myöntäen tahi kieltäen, sillä kaikkea on ensin harkittava. +Huomen-iltana täysikuun noustua tulen tänne jälleen. Nyt monta tuhatta +hyvää yötä, Leena!" + +"Hyvää yötä!" + +Hän ei myöntänyt eikä kieltänyt, kulki vain hitaasti tietä alamäkeen. +Heinät kahisivat hänen jaloissaan ja niiden siemennuput kiintyivät +hänen sukkiinsa ikäänkuin olisivat tahtoneet herättää neitosen +unelmistaan. + +Aurinko oli jo vaipunut toisella puolella olevan metsikön taakse. + +Florianin tarkotukset eivät voineet olla muuta kuin rehellisiä, Leenan +vanhemmat tekivät poika pahalle vääryyttä. + + * * * * * + +Kun aurinko oli seuraavana iltana mailleen vaipunut, nousi täysikuu +pilvettömälle taivaalle, ei miellyttääkseen erästä nuorukaista, joka +suurella kaiholla sitä odotti, eikä myöskään ottaakseen vastuulleen +erään nuoren tytön kohtaloa, joka pitkällisen sinne tänne arvelemisen +jälkeen jätti metsän rintamaan menemisensä tahi sieltä poissa +olemisensa riippumaan siitä, kuinka kirkas kuutamo tulee -- kuu ei +tiennyt tästä kaikesta mitään, näytti vain vapaasti kummallekin +kirkkaat kasvonsa, ja nämä ottivat sen hyväksi enteeksi. + +Nuorukainen oli jo kotvan seisonut kuutamon hopeoimien kuusien alla, +lauha tuuli hiveli hänen punottavia poskiaan ja kiidätti ruohon, +kukkivien pensaiden ja pihkaisten kuusien tuoksua yli hiljaisen seudun. + +Silloin hän kuuli, että alhaalla maantiellä avattiin veräjää ja pantiin +jälleen kiinni. Rakennusten maantielle heittämän varjon kohdalla kulki +joku ja ilmestyi sieltä kirkkaan kuutamon valaisemalle, niityn yli +menevälle polulle. Maan neitosista rakkain lähestyi siinä häntä +valkoisin käsivarsin ja hulmuavin hamein. + +Mutta tämän kulku ei ollut helppoa. Ruoho oli entistä +vastaanhangottelevampi. Iltakasteinen heinä kostutti hänen jalkansa ja +liukui hänen askeleissansa, niin että hän horjahti; orapihlajakin +takertui pidätellen hänen hameeseensa, ja aivan metsän reunamassa eräs +yölintu säikytti häntä lentäen äänettömin siivin aivan hänen päänsä +ohi. + +"Terve, Leena!" huudahti nuorukainen astuen häntä vastaan käsi +ojennettuna. "En voi sanoa, kuinka saapumisestasi iloitsen." + +"Terve, Flori!" vastasi tyttö kiihkeästi hengittäen. "En tiedä, teinkö +oikein, en todellakaan tiedä, olen niin rauhaton, vaikkei tässä olekaan +mitään pahaa. Mutta teenhän ensi kerran eläessäni jotain aivan omia +päin, jotain joka on maailmalta salattava." + +"Siinä on jotain salaperäistä", sanoi Florian. "Me emme tietysti voi +jutella koko kylän kaivolla. Sitä kestää vain niin kauan, kunnes +päästään selville, ja siksi on minun kysyttävä sinulta paljon." + +"Kysy!" + +"Lapsina pidimme toisistamme, puolikasvuisina olimme alinomaa yhdessä, +ja sitä surua, jota olen tuntenut, kun sinä sen jälkeen olet karttanut +minua, en voi kuvailla. Usein olen sinua sen ajan kuluessa tarkastanut. +Sinä olet viehättävän kaunis, kunnon neito, ja niin älykäs ettei sinun +vertaistasi ole maailmassa, ei ainakaan minun mielestäni -- lisään sen, +ettet luulisi minun puhuvan joutavia; en ainakaan tiedä, mitä tekisin, +jos joutuisit toisen omaksi. Lapsuuttamme ajatellessamme on meillä +tuhansia yhteisiä muistoja, koko ikänä emme saa toisiamme pois +ajatuksistamme, ja kun me tunnemme niin hyvin toisemme ja olemme +kehittyneet yhden rinnan, niin luulen sen olevan viisainta, että +kuljemme koko elämän toistemme rinnalla. Meille ei voi käydä niinkuin +on tapahtunut monelle, jotka ovat menneet naimisiin ajattelematta, +yhdessä humussa, eivätkä sitten sovellu toisilleen. Me tiedämme, mitä +omistamme toinen toisessamme, me voimme arvostella toisiamme ansion +mukaan." + +Magdaleena katsoi maahan, kääri esiliinan pyöreän käsivartensa ympäri +ja purki sen taas. "Se on onnettomuus", virkkoi hän hiljaa, "ja niin on +isäkin sanonut, se on suuri onnettomuus, jos kunnon mies tahi kunnon +nainen ei saa vertaistaan puolisoa." + +"Isäsi on oikeassa, ja minä olen samaa mieltä kuin muukin kylän väki, +ettei hän ole tyhmä. Mutta yhdessä asiassa hän voisi olla +ymmärtäväisempi; minä pitäisin häntä sentähden tarpeellisessa +kunniassa." + +"Mutta huomaa, Flori, jos hän on niin viisas, täytyy hänellä sittenkin +olla syy." + +"Älä huolehdi, Leena, viisaimmillakin ihmisillä voi olla oikkunsa. +Ensin on hänen opittava tuntemaan minut, sitten puhukoon suoraan, enkä +minä pelkää sitä, kun vain olen varma yhdestä asiasta." + +Magdaleena katsoi vaieten syrjään. + +"Kun tämän asian tiedän", sanoi Florian, "en kysy taivasta enkä pelkää +helvettiä." + +"Kuinka voit puhua noin jumalattomasti, Flori?" + +"Se on pelkkää totuutta. Sano nyt minulle suoraan, Leena, voitko pitää +minusta?" + +"En tiedä." + +Florian tarttui tytön molempiin käsiin, jotka hiljaa värisivät, käänsi +hänet itseensä päin, katsoi vilpittömästi häntä silmiin ja sanoi: +"Kyllä sinä sen tiedät, sano pois!" + +Mitä siitä tulisi? Leena ei voinut puhua, hän ei voinut sanoa: kyllä. +Ei koko maailman hinnasta ja vaikka hänelle olisi vielä sen toisenkin +hinta tarjottu, ei hän olisi voinut sanoa: en, ja kuitenkin oli se +maailma, joka siinä kuutamon loisteessa hänen edessään oli, niin +kaunis, että sanomaton onni oli siinä olla! Se tuntui tuhatkertaisesti +tutulta ja niin kokonaan omalta, että sen saattoi toisen kanssa jakaa +ja antaa siitä osan toiselle. Niin pitääkin tapahtua. Mitä hänen +sykkivä sydämensä kyseli? Tahdotko jakaa hänen kanssansa? Hänen +kanssansa? + +Leenan sormet kiertyivät lujasti Florianin sormien ympäri. + +Ja Florian sanoi hiljaa mutta ilolla: "Vaikkapa et sanokaan, minä +tiedän sen kuitenkin." + +Hiljainen väristys tuntui neitosen olennossa, hän koetti hillitä +nuorukaista nuhtelevalla veitikkamaisella katseella: Älä luule liikoja! +Mutta pari kyyneltä, jotka värisivät hänen silmäripsillään, estivät +hänen avaamasta silmiään, ja pieni pää, jota hän aikoi uhmaten +puistaltaa, vaipui luottavasti nuorukaisen olkapäälle. + +Nuorukainen sai siitä syytä huudahtaa riemusta, ja kun neito +hämmästyneenä tempaisihe irti ja aikoi juosta pois, tarttui hän häneen +ja kuiskasi: "Älä ole vihainen! Tunnen itseni niin äärettömän +onnelliseksi, ja se minun piti jotenkin ilmaista, en luule kenenkään +syrjäisen kuulleen sitä. Tule tänne jälleen huomen-iltana, sitten puhun +äidilleni. Mieluimmin uskoo salaisuutensa vaimoväelle, sillä he +muistavat oman lempiaikansa, ja avioliiton puuhaaminen on heille +rakasta." + +Magdaleena puristi hänen kättänsä. + +"Hyvää yötä!" sanoivat molemmat ja erosivat; tänä iltana ei heillä enää +ollut toisilleen muuta sanottavaa. + +Magdaleena kulki alamäkeen polkua pitkin, Florian katsoi hänen +jälkeensä, kunnes hän oli saapunut orapihlajapensaan kohdalle, jolloin +poika huusi: "Huomen-iltana!" + +Neito pysähtyi, taittoi pienen oksan ja sanoi hiljaa: "Huomen-iltana!" +Sitten hän jatkoi matkaansa häiritsemättä ja estämättä; yölinnut +pysyttelihevät ylhäällä kuusten oksien suojassa, orapihlaja oli antanut +hänelle kukkivan oksan ja ruoho oli kasteen painosta taivuttanut +kortensa ja nuppunsa alistuvasti maata pitkin. Maantielle saavuttuaan +nuori tyttö katosi varjoon. + +Florian kuunteli vielä, kuinka veräjä avautui ja sulkeutui; sitten +kulki hän iloisesti metsän läpi. + +Halki kuusikon kirkkaassa kuutamossa! Metsä oli niin juhlallisen tyyni +ja rauhallinen kuin temppeli, ja Florian riensi äänetönnä eteenpäin +sykkivin sydämin ja nopeasti hengittäen. Kun hän saapui metsän toiselle +puolelle ja näki vanhempiensa kodin alhaalla edessään, hän oli melkein +ilonhuumauksessa, tarttui nuoreen kuuseen metsän reunassa ja yritti +tempaista sen maasta. + +Mutta puu piti itsepintaisesti vastaan, pisti neuloillaan ja mutisi: +"Ei tästä ihan helpolla lähdetä!" + +Florian luopui nauraen yrityksestä. + +Vielä katseli hän hetkisen äänetönnä seutua, ojensi sitten käsivartensa +ikäänkuin tahtoen syleillä edessään olevaa maisemaa ja huusi: "Jumala, +kuinka kaunis sinun maailmasi onkaan!" + +Sitten meni hän hiljaa myllylle ja hiipi makuupaikkaansa. "Kukaan +heistä ei tiedä, mitä minä tiedän." Hän hymyili mielihyvällä, sitten +oli hänellä yksi ainoa ajatus: huomenna! + +"Ainoa, joka on arvokasta maailmassa on minun! -- -- Vaikkei se enää +huomisen jälkeen olekaan salaisuus muille kyläläisille, on vielä +sittenkin yksi salaisuus meille kahdelle ja se on kaunein! -- -- +Ajatteleeko hänkin niin? sitä kysyn häneltä -- huomen-iltana -- oi, jos +olisi jo huomen-ilta!" + +Ei ollut mitään viisaampaa keinoa, kuin nukkua tämän päivän jäännös, ja +silloin onkin jo käsillä huomen. + + * * * * * + +Vanha Reindorfer oli vielä ulkona ja poltteli tupakkaa lehtimajassa, +kun Magdaleena tuli kotiin. Hän puisti päätään, kun tyttö riensi hänen +ohitsensa ja sanoi: "Hyvää yötä, isä!" + +Magdaleena meni äidin kanssa yhteiseen makuuhuoneeseen. Vanha emäntä +oli vaipunut sikeään uneen. Magdaleena aukaisi hiljaa ikkunan; vieno, +tuoksuva tuuli huokui korkeasta kuun valaisemasta kuusikosta, jonne +hänen silmänsä sattuivat. + +Tämä hänessä vallitseva tunne oli siis rakkautta! Ihmiset puhuvat siitä +paljon, mutta kukaan ei voi sitä oikein kuvailla! -- -- Tuolla hän nyt +kulkee metsän halki, on kenties jo ennättänyt sen toiselle puolelle ja +alkaa painua alamäkeen myllylle. -- "Hyvää yötä, Flori!" -- Ja sitten +tulee aika, jolloin heidän ei tarvitse kulkea eri teitä, vaan he saavat +olla aina yhdessä, ja silloin hän Jumalan ja ihmisten tietäin tahtoo +olla Florianin oma, kaiken elin-aikansa! + +Hänen kätensä puristivat ikkunan kehystä, ikäänkuin hän olisi tahtonut +musertaa sen. + +"Sinusta pitää tulla hänelle kunnon vaimo", sanoi hän syvästi +hengittäen, antoi käsivarsiensa vaipua ja katsoi kuutamoiseen yöhön. +Mikä tyyni ja ystävällinen hohde hiljaisen maan yllä! Ja jälleen +valtasi hänet sama tunne, jota hän aikaisemmin oli tuntenut: tämä +maailma on meidän, me jaamme sen keskenämme ja lahjotamme toisillemme! + +Häntä puistutti iloinen väristys ja veri tulvi hänen kasvoillensa. Hän +sulki kiireesti ikkunan ja meni levolle. + + + + +VIII. + + +Synkät pilvet liitelivät tällä kertaa yöllisellä taivaalla ja peittivät +tuon tuostakin kumottavan kuun, jolloin tumma varjo verhosi seudun. + +Florian ja Magdaleena istuivat käsi kädessä ylhäällä kuusikossa. Joka +kerta, kun pimeä varjo heidän ympärilleen levisi, he irrottivat +toisensa käden ja olivat ääneti kunnes metsä kirkastui. + +Tyttö sanoi: "Minä kuitenkin pelkään, mitä isä sanoo." + +Nuorukainen vastasi: "Se on tarpeetonta. Mitä hän oikeastaan voi sanoa +ja mitä hänellä voi olla vastaan, kun näkee, että me rakastamme +toisiamme? Silloin hänen täytyy minultakin kysyä, ja se on oikein. En +pidä häntä sokeana. Hänen täytyy siis nähdä, ja hän kuulee sen +kaikilta, että me sovimme toisillemme. Eikä hänen tarvitse huolehtia +sitä, että sinun Vesihaudan myllärin vaimona tarvitsee puutetta kärsiä, +ja muita arveluita hänellä ei voi ollakaan. Ja minä luulen, ettei +Jumala suojele meitä huonommin kuin muitakaan, jotka vilpittömästi +toisiaan rakastaen turvaavat häneen." + +Synkkä varjo lankesi niitylle. + +"Me tahdomme luottaa häneen", kuiskasi tyttö, ja kun ilma heidän +ympärillään jälleen kirkastui, jatkoi hän: "Katso, kuinka viisaasti +hyvä Jumala on sovittanut kaikki! Olisin jo lapsena tahtonut itselleni +Vesihaudan myllyn, siinä onkin jotakin omituista tuossa rattoisasti +rytisevässä myllyssä. Ja nyt minä sen saan, mutta kun minä en sitä +tunne enkä ymmärrä, saan myöskin myllärin samalla." + +"Niin kyllä", sanoi Florian nauraen, "muassa hänen pitää tulla, ethän +muuten saa myllyä. Sinun täytyy olla sangen hyvä hänelle, muuten hän +panee myllyn seisomaan, ja silloin tulee sinun tähtesi nälänhätä koko +seudulle." + +"Sinä et saa niin liiotellen puhua, on paljon muitakin myllyjä, ja +seudun väestön vuoksi en rauhaani kadota, sillä kyllä se pian löytää +uuden myllärin. Mutta mistä minä sen saisin?" + +"Siinäpä se on, siksi et saa kinastella." + +"En anna mitään lupauksia. Kyllähän nyt tietysti hillitsen itseni, +mutta kun kerran olen talossasi --" + +"Heh! Sitä pelkään niinkuin syntinen taivaan autuutta." + +"Totta puhuen, miten voin miellyttää sinun vanhempiasi?" + +"Vielä kysytkin! Mitä sen miellyttävämpää voisit tehdä kuin +tavallisesti teet ja kun olet sellainen kuin olet. Älä huolehdi siitä, +sinuun täytyy mieltyä." + +"Tehdä niinkuin teen, olla sellainen kuin olen? Se menee kyllä +itsestään. Äitisi on uhkea, kaunis nainen, olisi iloista, jos hän voisi +minusta pitää." + +"Minun äitini! Vaikka hän on suuri ja juhlallinen, taipuu hän +mielesi mukaan. Milloin vain on tullut sinusta puhe, on hän näyttänyt +olevan aivan rakastunut sinuun; jos hän olisi mies, voisin olla +mustasukkainen. Ajattele, hän muistaa vielä, kuinka sinä pienenä +seurasit minua myllylle -- muistatko sinä itse vielä sen?" + +"Muistanpa kyllä!" + +"Silloin hän jo sanoi, että me olemme toistemme näköiset, ja samaa on +hän sanonut sittenkin tähän päivään asti." + +"Joutavia, mitenkä joku mies ja nainen voivat olla toisensa näköiset?" + +"Mutta minäkin olen samaa mieltä." + +"Sinä ja minä, se on hullunkurista! Sinä olet tumma, minä vaalea, sinä +pitkä, minä keskikokoinen, sinä hoikka, minä täyteläinen, sinulla on +kohta parta, minulla ei toivottavasti milloinkaan." + +"Mutta muuten." + +"Niin, muuten kyllä! Minä pelkään itsekin, että ihmiset voivat meidät +usein vaihtaa keskenämme." + +Molemmat nauroivat ääneen. + +Pilven varjo tuli ja saattoi heidät vakaviksi. + +"Jos äitisi vain pitää minusta", sanoi tyttö, "hän saa kernaasti +kuvitella meidät niin yhdennäköisiksi kuin kaksi munaa; sillä, +tiedätkö, sydän kiintyy aina mieluimmin naisväkeen." + +"Sen ymmärrän kyllä. Muuten tulee myöskin isäni kanssa hyvin toimeen, +kun vain hänet ensin oppii tuntemaan; hiukan nurisevaksi ja +aprikoivaksi hän on viime aikoina muuttunut, mutta kyllä hänen kanssaan +saattaa puhua. Ja saat nähdä, että Reindorferin talon ja Vesihaudan +myllyn asukkaat toisiinsa lähemmin tutustuttuaan tulevat oikein hyviksi +ystäviksi, ja että näiden molempien paikkojen välisellä tiellä on aina +joku jommankumman perheen jäsen liikkeellä joko vierailemaan menossa +toisen luo tahi sieltä kotiin palaamassa. Ja sunnuntaina me istumme +kirkossa kaikki yhdessä kiittäen täydellä syyllä Jumalaa, joka on +luonut sovinnon kahden talon välille ja siten ohjannut kaikki hyvin." + +"Se olisi todellakin ihanaa!" + +"Niin käy, luota siihen. Eikä silloin tarvitse kenenkään peljätä, että +hän jää yksin onnettomuuden ja vastoinkäymisen hetkellä; silloin me +kaikki tuemme toisiamme, eikä vaikeimmatkaan koetukset tunnu niin +raskailta, kun tietää muiden ottavan niihin osaa. Minä ajattelen, että +siitä tulee sellainen elämä kuin palanen paratiisia olisi pudonnut +taivaasta meille, ja minä suon sen heille kaikille, ainoastaan +pääenkelin pidätän minä itselleni." + +"Sepä on imartelua! Etkö luule minun tietävän, ettet sinä +ollenkaan soisi minun olevan enkelin? Ja mitä sinä enkelillä +tekisit? Mutta minäkin toivon, että hyvä Jumala antaisi rahtusen +taivaanvaltakunnastaan meille tänne, ennenkun meidän täytyy vakavasti +muuttaa sinne ylös. Minä olen tyytyväinen pieneen rahtuseen +maistimiksi." + +"En minäkään pyydä koko leipää, mutta kuitenkin niin suuren palasen, +että siitä riittää meille kaikille murunen. Niin paljon hän sallinee +meidän anoa. Sanon sinulle Leena, että siitä ei voi tulla muuta kuin +ihanaa." + +"Minä iloitsen siitä", sanoi tyttö hiljaa. Hän puristi käsiään +riemusta, sitten hän nyhtäisi maasta käteensä sattuneen ruohon ja +veteli sitä leikitellen sormiensa välissä. + +Paksu synkkä pilvi peitti kuun. Kuusikosta tulevalta tieltä kuului +kahina, joka astui sieltä heitä kohti. Kun seutu jälleen kirkastui, +nuori Reindorfer seisoi Josefan kanssa heidän edessään. + +"Vai sinä se olet", sanoi Leopold. "Olemme tuonne kuusien taakse, jossa +olemme istuneet, kuulleet puhetta jo kotvan aikaa, ja minä tahdoin +katsoa, ketkä täällä kuhertelevat. Mutta kaikkein viimeiseksi olisin +arvannut sinua. Se on vähän liian aikaista. Minä arvelen, että kun +toiset saavat odottaa neljännenneljättä ikävuoteensa, sinä saisit +odottaa kahdenteenkymmenenteen. Minulla olisi hyvä halu ajaa sinut +kotiin, että sellaiset ajatukset haihtuisivat päästäsi." + +Florian hyppäsi paikaltaan ja astui häntä vastaan. + +"Mitä sinä, keltanokka, siinä hypit? Tahi aijotko estää, että minä +tavalla tahi toisella lähetän pois sisareni paikalta, jossa hänellä ei +ole mitään tekemistä?" + +"En neuvoisi sinua nostamaan kättäsi häntä vastaan." + +"Tiedätkö, myllärin nulikka, on parasta, ettet härsytä minua; ensiksi +minä voin lyödä sinun kurjat luusi mäsäksi ja toiseksi voin sinun +kultakanallesi opettaa, kuka täällä oikeastaan herra on." + +Mitään virkkamatta Florian viskasi pois nuttunsa. + +Magdaleena riensi Josefan luo. "Pyydän sinulta, älä Jumalan tähden anna +heidän tapella!" + +"Tule vain", sanoi Leopold, joka niinikään oli riisunut nuttunsa. + +Josefa tuli ja laski kätensä hänen olkapäälleen ja sanoi: "Joutavia, +älä kadehdi heitä; ethän kuitenkaan voita mitään, vaikka turmeletkin +heidän ilonsa." + +"Hän tahtoo tapella; näethän, hän tahtoo tapella." + +"Kyllä hän mieluummin kuhertelee Leenan kanssa, sen minä sanon, eikä +minullakaan ole aikaa odottaa, kumpi teistä ensiksi lyö toiseltaan pään +puhki. Minun täytyy mennä kotiin, lähetätkö minut yksin?" + +"Usko minua, Seferl, kaikki on sangen pian tehty, nopeammin kuin +arvaatkaan; minä osaan tämän, ja heitän hänet heti maahan, niin pitkänä +kuin hän on." + +"Pöyhkyri!" huusi Florian. + +"Minä rukoilen, ole hiljaa", pyysi Magdaleena. + +"Minun tulee todellakin surku, jollette voi tehdä sen viisaammin kuin +kiiriä toistenne ympärillä ruohossa!" nauroi Josefa. "Tule, Leopold, +jättäkäämme heidät kahden. He ovat tämän kesän vasikoita eivätkä tiedä +mitään parempaa kuin kuiskia toisilleen helliä sanoja kuutamossa. +Suokaamme se heille! Tule!" + +"Mutta jos minä lähden, voi se näyttää kuin minä pelkäisin." + +"Mitä sanotkaan! Olemmehan me, minä ja Leena, nähneet, että te ette +pelkää toisianne. Olettehan sitä paitse jo olleet paitahihasillanne, +emmekä me halua nähdä teidän jatkavan riisumista. Luulen olevan +parasta, että jälleen panette nutut yllenne." + +Tytöt ottivat maahan viskatut vaatekappaleet ja auttoivat kumpikin +niitä ystävänsä selkään. + +Leopold oli pistänyt vasemman käsivartensa nutun hihaan ja hapuili +oikealla toista. "Ei se vielä tällä ole lopussa, vaikka ei tänä iltana +muuta tullutkaan!" sanoi hän ja tyrkkäsi samalla nyrkkiin puristetun +oikean kätensä hihaan, jolloin sen vuori repesi. + +Florian oli myöskin juuri pukeutunut ja nykäisi nuttuaan oikeaan +asentoon. "Niin minäkin arvelen, ettei lykätty ole hyljätty", sanoi hän +tehden samalla uhkaavan liikkeen. + +"Olkaa ymmärtäväisiä ja eläkää rauhassa!" lausui Josefa. "Meistähän +kaikista tulee sukulaisia, sallikoonpa vanhus tuolla alhaalla talossa +sen tahi ei. Hyvää yötä, Flori!" Hän tarttui ystävällisesti nuorukaisen +käteen. + +Leopold kiirehti väliin: "Sen käden saat jättää puristamatta, myllärin +poika; tyydy sinä vain minun sisareeni!" + +"No ei sinun tarvitse sukulaisten vuoksi niin mustasukkainen olla", +sanoi Josefa nauraen. "Hyvää yötä, Leena!" + +"Hyvää yötä! -- Sinulta, Leopold, pyytäisin jotakin. Ei se ole mitään +pahaa, mutta minä en tahtoisi kiusallisia kohtauksia enkä soisi asiasta +tulevan mitään puhetta, ennenkun kaikki on aivan selvillä ja minulta +voidaan ainoastaan kysyä, onko taikka eikö ole. Siihen päästään pian, +mutta älä ilmaise minua kotona tänä iltana!" + +"Sitä ei tarvitse pyytää; voisithan sinäkin sanoa, että olet tavannut +minut Seferlin seurassa. Vaikka en sitä pelkääkään, kartan kuitenkin +mielelläni turhaa pakinaa ja toraa. Muuten tunnet minut huonosti. +Vaikka olisin kymmenen kertaa tietänyt sinun rakkaussuhteesi ja mitä +siitä ajattelisinkaan, pitäisinpä sitä hyvänä tahi pahana, en siitä +kuitenkaan puhuisi. Vanhus luulee kuulevansa kuinka ruoho kasvaa maassa +ja hiukset päässä, hän saa odottaa, kunnes itse ottaa selvän. Hyvää +yötä teille!" + +"Hyvää yötä!" + +Leopold ja Josefa menivät niityn yli maantielle. + +Florian viskasi harmissaan hatun sivulle ja hiveli tukkaansa. "Miksi +turvauduit tuohon kevytmieliseen letukkaan? Nyt hän luulottelee, että +me olemme hänelle ihmeen suuressa kiitollisuuden velassa siitä, että +hän pidätti sinun veljesi tappelusta. Olisit antanut meidän tapella! +Minulla olisi nyt paljoa helpompi olla. Sydän vääntyy povessani, kun +kuulen kaksi tuollaista pitävän leveää suuta huomauttaakseen, että he +katsovat muita yhtä ajattelemattomiksi, kevytmielisiksi ja +kunniattomiksi kuin he itsekin ovat. Niin totta kuin elän olisin +halunnut lyödä tuon miehen maahan, ja naisen myöskin; he ovat kaikessa +tapauksessa turmelleet meidän tämäniltaisen ilomme." + +"Josefa on tavattoman julkea." + +"Ja veljesi on hänen vallassaan, ole siitä varma. Mitta jos minä tulen +sukulaiseksi, olen minä isäsi puolella, eikä Josefa silloin onnistu: +eihän veljesi voi olla niin tyhmä, jos kaikki häntä varottavat. +Huomenna jo puhun kaikki äidille, hän saa puhua sinun omaisillesi, niin +että saamme tietää, miten asiat ovat. Jos he sanovat, että me kumpikin +olemme vielä liian nuoria, niin ei se ole mikään paha, kun vain sinut +luvataan minulle. Jos Jaakop, niinkuin raamatussa kerrotaan, saattoi +odottaa rakastettuaan seitsemän vuotta, niin kyllä minäkin voin malttaa +mieltäni, kahta seitsemää ei tähän aikaan voida vaatia, koska kellekään +ei kahta vaimoakaan anneta -- se tapahtui ammoisina esi-isäin aikoina, +enkä minä heitä kadehdi; ainoastaan kaksi olentoa voi sielultaan ja +sydämeltään tulla yhdeksi." + +"Niinpä todellakin. Niin minäkin ajattelin, kun aloit puhua Jaakopista. +Tahtoisin tietää, mitä siitä tulisi, jos jollakin olisi kaksi vaimoa +samassa talossa. Olisiko yksi etevämpänä tänään ja siirtyisi huomiseksi +syrjään toisen tieltä, tahi vuorotteleisivatko he viikottain? Laupias +taivas, en voi muuta kuin nauraa ajatellessani sitä sekamelskaa, jossa +kukaan ei oikeastaan tietäisi tehtäviään ja velvollisuuksiaan; se olisi +jokaisen talon häviö!" + +"Se on totta. Mutta älä huoli surra sitä; en minä ota enempää kuin +yhden." + +"En minäkään sinua siihen neuvoisi! En ainakaan eläessäni", lisäsi hän +äkkiä vakavaksi tullen. "Jos minä kuolen, sinun luonnollisesti täytyy +etsiä uusi. Kukapa tietää, mitä sitä ennen tapahtuu. Mutta hankikin +silloin hyvä ihminen kotiisi, sellainen, johon tiedät minun +mielihyvällä katsovan." + +Florian nauroi ääneen. + +Magdaleena näytti loukkaantuneelta ja käänsi hänelle selkänsä. + +"Sinä lapsellinen impi, kuuletko", sanoi Florian vetäen häntä esiliinan +nauhasta. "Käänny heti tännepäin, muuten aukaisen tämän nauhan!" + +"Sitä et saa tehdä!" Hän kääntyi nopeasti. "Mutta sinä olisit siihen +kylliksi rohkea. Kuinka sinä voit nauraa niin vakavalle puheelle?" + +"Koska sellainen puhe on pelkkää pyhän yksinkertaisuuden tyhmyyttä", +vastasi hän kiivaasti. "Puhut niinkuin kuutamo olisi hämmentänyt sinut. +Jumala varjelkoon sellaisesta, mutta jos jättäisitkin minut, en koskaan +toista ottaisi. Eihän saata ajatella, että toinen korvaisi ensimäisen." + +"Niin on moni sanonut ensimäiselle vaimollensa --" + +"Ja kuitenkin mennyt uusiin naimisiin, niinpä kyllä, vieläpä kenties +onnistunut paremmin kuin ensi kerralla; sillä toisella ei ole koskaan +oikeutta puhua kuolemisesta, kun juuri hän kaiken todennäköisyyden +mukaan jää leskeksi. Sinä saat olla oikeassa!" + +"Minä olen oikeassa, huomaatpa sen tahi et." + +"Minä huomaan sen. Sinä olet oikeassa! + + "Kun sinun kultasi tahtoo olla + oikeassa aina, + kiista kaikki hellitä + ja lukkoon suusi paina!" + +"Tämäpä on kaunista! Sinä jo laulat pilkkalauluja minusta. Minä +lähden!" + +"Sinä et saa olla vihainen, sellaiseen vallattomuuteen on melkein +pakotettu, kun sinä kukoistavassa terveydessäsi puhut kuolemasta, +antaaksesi siten tietää, että te naisihmiset vielä haudan takaakin +huolehditte taloudestanne! Mutta minä sanon sinulle, etten minä ennen +naimisiin menoani rupea itseäni leskeksi ajattelemaan. Kas niin, nyt +sinä itsekin naurat! Tahdon voittaa sinut, mutta sinun kadottamisestasi +en halua kuulla puhuttavan. Taistelen sinusta kuolemaakin vastaan, +mutta minä luulen Jumalan pitävän huolen siitä, että me saamme elää +yhdessä niin kauan kuin se on mahdollista. Tänä iltana se ei kauemmin +sopine; meidän kummankin täytynee ajatella kotiin menoa ja sanoa +toisillemme hyvää yötä. Jos sinä huomenna tahi ylihuomenna näet äitini +tulevan teille, niin tiedät, mitä se merkitsee." + +He puristivat toistensa käsiä. + +"Hyvää yötä, Leena!" + +"Hyvää yötä, Flori!" + +Kuun eteen siirtyneen paksun pilven varjo peitti pois rientävän tytön +Florianin katseelta. Jonkun ajan kuluttua veräjä aukeni alhaalla ja +sulkeutui jälleen. Florian kulki varjoisen metsän läpi; vasta sen +toiselle laidalle ehdittyä tuli jälleen valoisaa. + +Nopein ja voimakkain askelin ja rajusti sykkivin sydämin hän riensi +myllylle vievää polkua. + +Kohtahan on kaikki selvänä! + +Jos nukkujan ajatukset ja kuvitelmat eivät ohjaa unia, jos +viimemainitut tietävät, enemmän kuin edellämainitut, jos ne tulevat ja +menevät elävien ihmisten tavoin, kuten ne meille usein salaperäisesti +uskottelevat, niin varmaankin tänä pilvien purjehdus-yönä kaksi +ystävällistä uni-olentoa kohtasi toisensa myllyn ja Reindorferin talon +välisellä tiellä ilmottaen surullisesti hymyillen, että he menivät +luomaan kuvia onnesta, joita ei ikipäivinä voitu eikä saatu toteuttaa. + + + + +IX. + + +Myllärin vaimo työskenteli keittiössä. Florian tuli sinne. Hänellä oli +sytyttämätön piippu kädessä ja hän koetti päästä lieden luo leveän +äitinsä ohitse. Kun hän taitamattomasti tuuppi äitiään, vaikka tämä +koetti häntä väistää, kiusaantui äiti lopulta. + +"Mitä sinä tulenkurkistelija keittiössä teet?" sanoi hän. + +"Kun täällä on tulta runsaasti, tahdoin piippua sytyttäessäni säästää +tulitikun." + +"Milloin olet niin säästäväiseksi tullut?" + +"Alotan vähistä asioista, että tarpeen tullen totun siihen paremmin." + +"Katsopa vanhan viisautta! Sinun kaltaisesi yksinäisen pojan tarvitsee +kai paljonkin säästäväisyyttä harjottaa!" + +Florian oli tavannut syttytikun. "Minä luulen, etten minä aina ole +yhdeksäntoistavuotias, enkä yksinäinenkään", sanoi hän kumartaen +lieteen ja pistäen tikun tuleen. + +"Kuulepa tätä!" + +"Ja minä luulen, ettei naimisiin meno olisi hulluinta." Tikussa paloi jo +kirkas liekki. + +"Mitä mietteitä sinulla onkaan?" sanoi myllärin emäntä, ja hänen +suupielissään väikkyi hymy, kun hän katseli poikaansa, jonka +punastuneista kasvoista kuvastui hämmennys joka kerta, kun hänen +piipunpesänsä päällä olevasta tikusta tuli leimahti ylöspäin. + +Florian sen varmaankin huomasi, viskasi nopeasti pois räiskävän tikun, +paiskasi kovalla paukauksella piipun kannen kiinni ja oikaisihe +suoraksi. Hän painoi miettivästi jalallaan muutamia permannolle +pudonneita kipunoita ja sanoi sitten, niin huolettomasti kuin +mahdollista: "Kun kumarrun alas, tulen minä aina punaiseksi kuin +kukonheltta, ja kun liedestäkin helle hohtaa, kohoaa kaikki veri +päähän." + +"Niin, niin, minua aivan säälittää", sanoi äiti. "Minä en sinuna +tupakoisi ollenkaan, kun piipun sytyttämisestäkin on niin paljon +vaivaa." + +"Näytän ehken keitetyltä äyriäiseltä", sanoi Florian koettaen nauraa, +mutta varmaankin hampaiden väliin puristettu piippu esti hänet siitä. + +Myllärin vaimo astui poikansa eteen ja katsoi häntä silmiin. "Kas niin, +poikaseni, älä kiertele enää, vaan sano suoraan! Olet puhunut jo niin +paljon, että sinulle olisi vaikeata, jollen minä jo kysyisi. Ymmärrän +puheestasi, että olet rakastunut johonkin neitoseen. Kuka hän on?" + +"Arvaa, äiti!" + +"Siihen ei minulla ole aikaa, saisin kenties arvailla hyvin kauan; se +on kovin vaikeata naisille: eihän sitä tiedä mistä miehet omansa +löytävät." + +"Sinä tunnet hänet." + +"Jos hän on tältä paikkakunnalta, tunnen hänet kyllä; sillä kaikkihan +me täällä tunnemme toisemme." + +"Hän on käynyt meillä." + +"Käynyt meillä? Silloin en ollenkaan tiedä." + +"Mutta silloin hän ei ollut tätä suurempi!" Hän kumartui ja piti +kättään noin polven korkeudella. + +"Ei suinkaan Leena Reindorfer?" + +"Juuri hän." + +"No, sepä on iloinen sanoma! Mutta sano, oletko jo puhutellut häntä?" + +"Kyllä." + +"Rakastaako hän sinua?" + +"Niin luulen." + +"Sinäpä olet ollut salamielinen; kukaan ei ole huomannut sinusta +mitään." + +"Se on vasta kolmen päivän vanha asia." + +"Se on mennyt jotenkin pian!" + +"Niin voi tapahtua. Voi myöskin, vaikka onkin rehelliset tarkotukset, +aprikoida kauan. Niin olet sanonut tapahtuneen isän ja sinun välillä. +Hän oli sotamies ja sinä palvelit, eikä kukaan tiennyt, antaako isoisä +myllyn hänelle. Mutta minä toivon, ettei Leenan ja minun tarvitse +jokapäiväisen leivän vuoksi odottaa. Ja kun tarkotukset ovat aivan +rehelliset, on suoraan kysymykseen saatava suora vastaus, enkä minä +pelkää, että sinä neuvoisit minua jättämään hänet." + +"Ei toki, siihen en mitenkään voisi neuvoa! En tahdo ketään muuta +miniäkseni kuin hänet; häntä olen aina mielihyvällä katsellut, mutta +harvoin tapahtuu niinkuin sydämestämme toivomme, siksi en ole +ajatellut, että näin kävisi. Mutta nyt olen sanomattoman iloinen! Minä +menen kohta Reindorferiin, jo tänä päivänä, mutta ensin, sen ymmärrät, +puhun isällesi. Mutta hänellä ei voi olla sitä vastaan enempää kuin +minullakaan. Luulen, että Reindorferit kyllä hyväksyvät meidät, se on +minun käsitykseni; mutta kuinka ja koska se tapahtuu, siitä ei vielä +voi mitään puhua." + +"Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, äiti! Minä kyllä odotan niin kauan +kuin tarvitaan; hän, jonka sitten saan, palkitsee kaiken odotuksen." + +"Palkitseepa kylläkin! Mutta kerro minulle, kuinka tapasitte toisenne, +ja rakastaako hän sinua täydellä sydämellä? Se, uskollinen poikani, on +minulle todelliseksi iloksi. Ala nyt, mutta kaikki rehellisesti, muuten +en ota askeltakaan hyväksenne." + +Florian alkoi. Hän ei väsynyt kertomaan eikä äiti väsynyt kuulemaan. + +Florian oli istuutunut lieden kulmalle ja äiti seisoi hänen vastassaan +nojaten suuren kauhan kahvaan ja katsellen poikaansa säteilevin silmin +Kyllä sinä voitkin miellyttää tytön -- ajatteli hän siinä itsekseen -- +ja olipa onni, että se sattui olemaan hän, kaksi kaunista, jotka +sopivat yhteen. + +Liedelle asetettu kattila huomasi sillä välin olevansa unhotettu ja +laiminlyöty eikä voinut sitä enää sietää. Kotvan aikaa oli jo sen +sisässä sihissyt ja sähissyt; olipa se jo pari kertaa yrittänyt +kanttaankin pois viskata, mutta kun mikään muu ei auttanut, kuohui se +yli reunojensa, ja kattilan juoksevan sisällön sähistessä, +perheenemännän huudahduksissa ja nuorukaisen äänekkäästi nauraessa +katkesi keskuslelun juoni auttamattomasti. + + * * * * * + +Aterialta oli päästy. Palvelusväki oli noussut pöydän äärestä ja mennyt +ulos. Myöskin Florian työnsi lautasen edestään ja siirsi tuolinsa. + +"Mikä kiire sinulla on tänään?" kysyi mylläri. + +"Minä menen tupakoimaan tuonne pisteaidan luo; siitä pitäisi kulkea ohi +eräs minun koulutoverini, joka joutui viime vuonna sotaväkeen ja nyt on +lomalla." + +Myllärin vaimo puisti päätään ja ajatteli: "Hyvänen aika, kuinka +rohkeasti se poika on oppinut tarvittaissa valehtelemaan. Sitä en olisi +uskonut. Mistä hän on sen taidon saanut?" + +Florian sulki hiljaa oven jälkeensä. Mylläri ja hänen emäntänsä olivat +kahden kesken. + +Emäntä tarttui miehensä vasempaan käteen ja puristi sitä hiljaa: "Sinä, +ukkoseni, et saa pahastua", sanoi hän, "mutta tuo koulutoverijuttu on +keksittyä. Hän poistui, koska hän ymmärsi, että minä tahdon ottaa +puheeksi asian, joka myöskin koskee hänen toveriaan, mutta ei +miestoveria." + +Mylläri, joka aina häntä puhuteltaessa piti päänsä alhaalla, nosti sen +nyt ylös ja hymyili. + +"Se on totta, isä, poika on rakastunut." + +"No, meidän pitää sulkea toinen silmämme tahi molemmatkin. Jatkakoon +niin kauan kuin häntä huvittaa." + +Myllärin vaimolta ei ollut vielä punastumisen kyky hävinnyt. Hän +pyyhkäisi kämmenellään leivänmuruja pöytäliinalta ja sanoi hiljaa: +"Minä en toki haasta sinulle asiasta, jota kukaan kunniallinen vaimo ei +julkeaisi puheeksi ottaa! Hänellä on rehelliset ja vakavat aikeet." + +"Vai niin." Hän silitti rauhottaen vaimonsa kättä. "Sitten meidän +täytyy siitä puhua. Minusta vain tuntuu, että se on hänelle liian +aikaista." + +"Eihän ole tarkotuskaan, että he saisivat heti mennä yhteen. Hän +ymmärtää kyllä odottaa, kunhan asianomaisella tavalla ratkaistaan, että +he saavat toisensa ja että he saavat ihmisten nähden olla niinkuin +kihlatut ainakin." + +"Se sopii hyvin, ja kyllä minä suostun, jos tytön vanhemmat ovat +jotenkin meidän vertaisiamme, ja niin kaiketi lienee, koska sinä +sellaisella varmuudella puhut heidän puolestansa. Sano nyt, kuka hänen +valittunsa on!" + +"Hänen puolestaan voisin puhua, vaikka hän ei saisi myötäjäisikseen +ainoatakaan kreutzeriä. En tunne ketään kauniimpaa, rakastettavampaa ja +parempaa!" + +"Kuin kuka?" + +"Kuin Reindorferin Leena." + +Mylläri vavahti ja laski päänsä entistä alemmaksi, hän heitti kahvelin, +jota hän piteli leikitellen kädessään, pöytään sellaisella voimalla, +että sen haarukat vääntyivät. + +"Hyvä Jumala, mikä sinulla on?" Vaimo tarttui hänen käteensä. + +"Ei mikään", sanoi hän hengittäen raskaasti, "se oli niin äkillinen +yllätys." + +"Sentään, kuinka säikähdin; sellaisia kouristuskohtauksia en ole +sinussa ennen huomannut." + +"Eikä se nytkään merkitse sen enempää." + +"Sitä toivon. Mutta sanopa nyt, ukko, mitä tästä asiasta arvelet! Jos +se sinusta sopii, niin teen mielelläni Florianille sen ilon, että annan +heti valjastaa ja ajan Reindorferin taloon." + +"Eihän sillä niin kiirettä liene? Antaa pojan jonkun aikaa miettiä, +ehkenpä hän luopuu koko ajatuksesta. Sillä iällä mielistyy pian +tyttöön, mutta se ei useinkaan kestä kauan." + +"Luulen kyllä, ettei hän olisi mikään poikkeus miesväestä, jos hän +paremman löytäessään vaihtaisikin mielitiettyä; mutta kellä on +kyyhkynen kädessään, hän ei katsele katolla istuvia varpusia. Muuten he +ovat minusta kuin luodut toisilleen. Tuskinpa sinäkään löytäisit +hänelle sopivampaa vaimoa." + +"Sen kyllä myönnän. Mutta sittenkin on parasta neuvoa häntä jättämään. +Ei käy päinsä!" + +"Miksi ei?" + +"Se on turha yritys." + +"Millä syillä sitä uskot?" + +"Minun välini Reindorferin kanssa ei ole sellainen kuin pitäisi olla." + +"Ja pitääkö lasten sentähden kärsiä? Luota minuun, kun minä puhun +hänelle, käännän minä kyllä hänen päänsä paikoilleen." + +Mylläri antoi taas päänsä painua ja sanoi hiljaa huoaten: "Tee +kuinka tahdot!" Sitten hän nousi rivakasti paikoiltaan ja lisäsi +välinpitämättömästi: "Koettele!" Hän ajatteli itsekseen: "Entä sitten? +Mitä minulla on siitä huolehtimista? Ratkaiskoot toiset sen! He sanovat +ei; heidän täytyy sanoa ei, ja silloin siitä asiasta ei enää puhuta!" + +Myllärin vaimo oli rientänyt pirtistä keittiön ovelle, siitä hän näki +poikansa, joka seisoi nojaten piste-aitaan. Hän huusi tälle: "Kaikki on +järjestyksessä, Flori, minä ajan heti sinne." + +"Minä valjastan sitten itse tuossa tuokiossa, äiti", vastasi poika +iloisesti ja riensi talliin. Myllärin emäntä kiirehti takaisin pirttiin +pukeutuakseen pyhävaatteisiin. + +Myllärikin tuli pirtistä ja näki kuinka Florian erään rengin auttamana +veti ajorattaat vajasta ja valjasti hevosen niiden eteen. + +Hän oli sangen vakavannäköinen. + +Kun ihminen liitti Jumalan ominaisuuksiin kaiken sen yliluonnollisen +voiman, jota hän itsellensä unelmissaan haluaa, ja kaikki ne +täydellisyyden kyvyt, joita hän ei voi saavuttaa, sekä muodosti hänet, +vaikka suunnattomasti valtavampana, omaa kuvaansa vastaavaksi, silloin +hänelle selvisi, mikä hirmuisen peljättävä lahja kaikkitietäväisyys on +itse Jumalallekin, ja hän asetti sentähden, oivallisen harkintansa +mukaan, kaikkivaltaisuuden Jumalan ensimäiseksi ominaisuudeksi, niin +että Jumala kaikessa näkee vain oman tahtonsa. Mutta voimattomuutensa +tuntevalle kuolevaiselle ei ennustuskykykään ole mikään ilahduttava +lahja, ja kaikki tietäjät ovatkin olleet synkkämielisiä ja ilottomia. + +On olemassa vain yksi laji ennustustaitoa, mutta se on saanut ihmiset +kammoamaan ennustajia ja suosimaan ilveilijöitä; sillä se ei tutki +lintujen lentoa, ei uhrieläimien sisuksia eikä korttien tahi kahvisakan +salaisuuksia, vaan tekee omien taikka muiden syntien perustuksella +tulevaisuuteen nähden johtopäätöksiä, joita on tähän hetkeen saakka +voitu sovittaa valtioihin, kansoihin ja hallitsijoihin ja joiden +pelottava johdonmukaisuus voi hiljaisina koettelemuksen hetkinä +vapisuttaa yksityisiäkin ihmisiä. + +Ilkeä tunne valtasi myllärin mielen nähdessään omaistensa mitään +aavistamattoman puuhan, samalla kun hän varmasti tiesi, että kaikki +nämä riemuisella kiireellä joudutetut valmistukset ja niihin liitetyt +toiveet ja odotukset olivat turhia. + +Hän antoi päänsä vaipua, vaikkei kukaan puhutellut häntä, hän kenties +kuunteli itseään. + +Joku laski silloin kätensä hänen olkapäälleen. Hän katsahti ylös ja +näki vaimonsa seisovan siinä ilosta säteilevin silmin. "Jumalan +haltuun, isä", sanoi tämä, "minä lähden nyt ja tuon pian myöntävän +vastauksen, sitä en ollenkaan epäile." + +"Jumalan haltuun!" + +Florian tahtoi auttaa äitiään rattaille, mutta liialla +kiirehtimisellään vain hidastutti häntä. + +"Sinä taitamaton poika!" huudahti äiti iloisesti nauraen ja tyrkkäsi +hänet pois luotaan. "Näinkö sinä osaat auttaa naisväkeä! Mutta opithan +siihen." + +Renki kehotti hevosta, ja rattaat vierivät pois. Florian seisoi kauan +ja katsoi heidän jälkeensä, sitten hän sulki veräjän ja nojasi sitä +vastaan. + +Mylläri astui hänen luokseen. "Oletpa jo aika liuhka", sanoi hän, +"näyttää kuin et osaisi lukea viiteen, mutta luetkin sataan asti. +Olisinpa lyönyt vetoa, ettei sinulla ole minkäänlaisia kosimistuumia, +mutta olisin joutunut tappiolle. No niin, olen tehnyt mieliksesi ja +sallinut äidin ajaa Reindorferiin." + +"Kiitän siitä tuhannesti, isä." + +"Ei mitään kiittämistä ... en voi sanoa, että olisit tehnyt hullusti, +ja tähän asti kaikki on järjestyksessä. Mutta minun täytyy sanoa +suoraan, etten luule tyttöä sinulle annettavan. Reindorferin kanssa en +ole koskaan ollut hyvissä väleissä, parasta on valmistautua kieltoa +vastaanottamaan." + +"En tiedä, kuinka sen voisin sietää. Järkevään ja rehelliseen +yritykseen ei kukaan odota itsepäistä vastustusta." + +"Ole ymmärtäväinen, äläkä tee asiaa kipeämmäksi kuin se on. Kuka +tietää, mitä hyötyä siitä on? Kun sitoo itsensä niin nuorena, saattaa +helposti tulla katumus jäljestä. Voit varmasti löytää toisenkin, katso +ensin ympärillesi ja valitse sitten. Ken niin tekee tapaa parhaimman, +eikä sellainen vaali tuota mitään tuskaa. Vai mitä luulet?" + +"En luule mitään. Jos se on sinun mielipiteesi, olet turhaan kuluttanut +aikaa selittääksesi sitä minulle. Kunnon tyttöjen välillä ei liene +kovinkaan suurta erotusta, ja minä en halua muita." + +Florian oli keskustelun aikana katsonut tähän asti suoraan maahan. Nyt +hän nosti katseensa ja huomasi, että isä oli äänetönnä poistunut. Hän +kiirehti myllärin jäljestä, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Isä, sinä +puhut niinkuin olisi ratkaistu asia, etten minä saa Leenaa. Onko se +sinun luulosi vai tiedätkö sinä jotakin?" + +"Mitä minä tietäisin? Mutta kun sinä pidät aivan varmana, etteivät he +hylkää tarjottua sukulaisuutta, olen minä tahtonut valmistella sinua, +ettei mahdollinen kielto sattuisi iskuna päähäsi." + +"Mitä hyötyä sellaisesta valmistamisesta on? En voi kuitenkaan +edeltäpäin harkita, kuinka menettelen, jos näen onneni kokonaan +tuhoutuneen. Se nähdään sitten, kun äiti palaa; jos hän tuo pahan +sanoman, mitä silloin teen, lankeaa luonnostaan." + +Mylläri lähti päätään pudistaen astumaan puutarhaa kohti. + +Hän käyskeli siellä kasvisarkojen välissä. Oli tullut helle. Hiekka ei +narissut, vaan tomusi hiljaa hänen askelissaan. Lehdet eivät +liikahtaneet, lukuunottamatta muutamia, joiden alla koppakuoriainen +tahi mato piilottelihe. Kukkaset säästivät tuoksunsa itselleen. Oli +niin äänetöntä ja hiljaista. Mutta mylläristä tuntui, ettei tämä +vaiteliaisuus johtunut viattomuuden tietämättömyydestä, vaan +paheellisuuden kokemuksesta, joka ei halua haastella salaisuuksiaan; +oli kuin hiljainen salaperäisyys vallitseisi kaikessa ja olisi kaiken +takana tässä maailmassa. + +"Kyllä hän sen unhottaa", sanoi hän. "Pojassa lienee jonkun verran +minunkin luonnettani? Hän ei liene tullut yksinomaan äitiinsä, joka, +yhden kerran kiinnyttyään, antoi itsensä jaloin tallata! En häntä +suinkaan kauniisti kohdellut, mutta kun minä olin köyhä ja hyljätty, +hän aina tuli jälleen luokseni, tuo uskollinen sielu. Pojalle en +toivoisi hänen luonnettaan, sillä silloin olisi vaikea arvata, kuinka +tämä päättyy!" + +Hän tunsi vilunväreitä, vaikka oli samanlainen helle kuin äskenkin. + + + + +X. + + +Myllärin rattaat olivat kääntyneet Reindorferin pihaan ja muhkea emäntä +laskeutui niiltä alas. + +Vanha Reindorfer ja Magdaleena tulivat rehusuojasta. + +"Vesihaudan myllärin emäntä!" kummasteli vanhus. "Mitä asiaa hänellä +on?" + +Magdaleena oli punastunut, silitti esiliinansa vasemmalla kämmenellä ja +hymyili itsekseen. + +"Juokse äidin luo ja sano, kuka tulee, että hän tietää panna pannun +tulelle." + +"Hyvä päivä!" sanoi myllärin emäntä. "Kuuma ilma tänään." + +"Kuuma on", vastasi Reindorfer ja meni jälleen heinälatoon. + +Myllärin emäntä seurasi edellä juoksevaa tyttöä. + +Magdaleena jätti oven jälkeensä puolittain auki ja kuiskasi kiireesti +äidilleen: "Vesihaudan myllärin emäntä on täällä, isä arveli että +tarjoaisit kahvia." + +"Pane tulelle", sanoi Reindorferin emäntä, nousi ja astui vierasta +vastaan. + +"Hyvä päivä!" huusi myllärin emäntä keittiöstä. + +"Hyvä päivä!" vastasi Reindorferitar. "Käykää sisään!" + +Myllärin emäntä astui sisään koputettuaan ensin oveen, jonka +Reindorferin vaimo oli vetänyt kiinni. "Hyvää päivää huoneeseen! Tänään +on kuuma!" + +"Niin että on aivan nääntyä... No, tee tulta lieteen!" sanoi äiti +Magdaleenalle. + +Tyttö hiipi hiljaa keittiöön sivuuttaen myllärin emännän, joka +merkitsevästi hymyillen nykäisi häntä hameesta. + +Magdaleena meni lieden luo ja alkoi sytyttää tulta, ja se kiinnitti +hänen huomionsa kokonaan, ettei hän tullut kiinni painaneeksi kamarin +ovea, joka jäi puoleksi auki. + +Kamarissa sanoi Reindorferin emäntä: "Miksi et istu, myllärin emäntä?" + +Myllärin emäntä oikaisi hamettaan ja istuutui sitten rahille. "Että en +veisi teidän unianne", sanoi hän. + +"Tänne tulosi ihmetyttää minua. Miehemme eivät tahdo tietää toisistaan, +siksi mekään emme ole puhelleet keskenämme. Sinulla on varmaankin joku +tärkeä asia." + +"Kyllä se saadaan kuulla, sillä enhän voi sinulta salata tuloni syytä. +Tulee se julki. Mutta kaikki ajallaan järjestyksessä." Hän kuivasi +hikeä otsaltaan. "Kyllä nyt on lämmin". + +"Aivan tukahduttava". + +"Mutta siitä tulee hyvä vuosi." + +"Suotava olisi, näinä huonoina aikoina." + +"Niin, huonothan ne nyt ovat ajat ... kyllä sen huomaa, vaikka hoitaisi +talouttaan kuinka tarkasti. Ennen oli parempi, mutta tuleehan tuota +kunniallisesti toimeen nytkin, voipipa rahtusen säästöönkin panna. +Niin kai se on teilläkin?" + +"Jumalan kiitos, en voi valittaa, että olisi huonommasti!" + +"Me olemme saaneet hyvin myydyksi." + +"Niin mekin." + +"Emmekä ole huonosti ostaneetkaan." + +"Luulen, ettei meitäkään ole voitu pettää." + +"Olemme ostaneet kaksi hevosta, jotka todella ovat hintansa arvoiset. +Ja liinakangasta ... sanon sinulle, etten minä olisi ottanut +kehrätäkseni kuitenkaan siihen hintaan! Mutta mitä turhista jutuista, +Jos siitä asiasta, jonka tähden olen täällä, tulee tosi, niin on meillä +kyllä tilaisuutta haastella näistä ja me saatamme vasta usein +mielihyvällä kertoa ja näyttää toisillemme, mitä olemme hankkineet +kotiimme. Tahdon edeltäpäin sanoa, että paitse sitä erityistä etua, +jonka Jumala on myllyn muodossa antanut toiselle perheelle, me olemme +niin tulojen kuin taloudenkin puolesta aivan toistemme tasalla ja +sopisimme erinomaisesti yhteen." + +"Olet oikeassa, myllärin emäntä, sillä taloudenhoidossa ei minua kukaan +voita. Mutta mitä tarkoitit yhteensopimisella?" + +"Tarkotan, että kaiken typeryyden pitää kerran loppua, sitä suuremmalla +syyllä, kun sen lopettamisella alamme hyvän rakentamisen. Ja +tyhmyyttähän se on, etteivät meidän miehemme voi sietää toisiaan." + +Reindorferin emäntä katsahti tuskaisesti ylös, sitten antoi hän +katseensa painua ja sanoi hiljaa: "En tiedä." + +"Mutta minä tiedän", sanoi myllärin emäntä sitä äänekkäämmin: "Ja niin +totta kuin tässä istun, ajan minä pian ukoltani kaiken vihamielisyyden, +ja sinä, rakas naapuri, saat koettaa tehdä samoin omalle miehellesi, +sillä sellainen elämä kuin tähän asti ei enää kelpaa! Sanon myöskin +miksi ei: Tavallisesti vanhat ovat nuorien hyvänä esikuvana, mutta +joskus nuoretkin antavat hyvän esimerkin vanhoille, ja vaikka meidän +vanhukset eivät voi sietää toisiaan, on nuorien välillä sitä suurempi +hellyys." + +"Kenen?" huudahti Reindorferin vaimo äkkiä. + +"No vielähäntä kysyt, puhunhan niin selvästi, että sinun pitäisi +ymmärtää. Ketä muita tarkottaisin kuin teidän Magdaleenaa ja meidän +Floriania? He rakastavat toisiaan, ja minä olen saapunut puhumaan +heidän puolestaan ja sopimaan ajasta, jolloin annamme heidän mennä +kristilliseen liittoon." + +Reindorferin emäntä oli muuttunut kalman kalpeaksi. "Jeesus Maria!" +huudahti hän ja painoi molemmin käsin otsaansa. + +"Hyvä Jumala!" huudahti myllärin emäntä kohoten istuimeltaan; "mikä +sinulla on, Reindorferitar?" + +Magdaleena pilkisti keittiön ovesta. "Juokse pian noutamaan isääsi!" +sanoi vieras hänelle. + +Tyttö kiirehti ulos. + +Reindorferin emäntä katsoi vieraaseensa, joka seisoi hänen edessään, ja +tarttui hänen molempiin käsivarsiinsa kyynärpäiden yläpuolelta. "Ja +miehesi, mylläri, onko hän sallinut sinun tulla tänne sitä varten?" + +"Kysytkö vielä! Eihän se ilman hänen suostumustaan hyödyttäisi mitään." + +Talonpojan vaimo hiveli kerta toisensa jälkeen tukkaansa, joka riippui +hajallaan ohimoilla. "Hän salli sen", kuiskasi hän itsekseen, "hän, +joka ... oi, jospa hän olisi minut jättänyt aina niin yksin kuin nyt! +Taivaan isä, minua ei miltään säästetä, ei miltään!" Kouristuksen +tapaiset väristykset tärisyttivät häntä. + +Vanha Reindorfer tuli nyt sisään Magdaleenan seuraamana. + +"Mistä on kysymys?" tiedusti hän. + +Vaimo ojensi toisen käsivartensa Magdaleenaa kohden ja sanoi: +"Vesihaudan myllärin Florian tahtoo naida hänet!" + +Talonpoika katsoi kauhistuksissaan vuorotellen jokaista läsnäolijaa. + +"Voi, jos olisit sallinut minut lähettää hänet kotoa pois!" nyyhkytti +vaimo. "Voi, jos olisit sallinut minun lähettää hänet pois!" + +Reindorfer astui silloin hänen luokseen ja sanoi levollisesti: "Älä ole +niin kummallinen ja hämmästynyt, voitaisiinhan luulla että siinä on, +ties taivas, vaikka mitä takana! Minä en vain käsitä, kuinka mylläri +voi päästää vaimonsa tällaiselle asialle, kun hän tietää, että minun ja +hänen täytyy aina olla toistemme vihamiehiä. Mutta eihän muuta tarvita +kuin sanotaan: Kiitoksia paljon tarkotetusta kunniasta, mutta siitä ei +tule mitään. Nuoret saavat unohtaa toisensa, ja sillä on asia +ratkaistu." + +"Ratkaistu? Kuinka se niin voidaan ratkaista?" sanoi myllärin +vaimo kiihtyneenä. "Otan varteen jokaikisen sanan, jos sinä, +Reindorfer, voit esittää syyn kieltoosi; olisihan mahdollista, että +siinä on hiven tervettä järkeä. Mutta kun itsepäisesti ja järjettömästi +asetutaan estämään kahden nuoren ihmisen elämän onnea, sitä en voi +vastaansanomatta kuunnella. He sopivat yhteen kaikin puolin niin hyvin +ijän kuin mielenlaadun puolesta, kummankaan suku ei ole etevämpi +toistaan, eikä minun kosimistarjoukseni pitäisi olla halveksuttava, +minun mielestäni pitäisi sen sinulle kelvata. Ja tuo vihamielisyys +sitten sinun ja mieheni välillä! Luulisi sinussa olevan sen verran +kristillistä mieltä, että luovut siitä, unohdat sen, varsinkin kun +toiset saisivat sen tähden syyttömästi kärsiä! Ole siis ymmärtäväinen +ja harkitse paremmin, ethän voine vastustaa oman lapsesi onnea." + +"Puhut paljon samalla hengähdyksellä, myllärin vaimo", sanoi +Reindorfer, "ja vaivaat itseäsi turhaan, tässä ei mikään harkinta auta; +usko minua, minä teen niinkuin täytyy tehdä." + +Myllärin vaimo löi käsiään yhteen. "Laupias taivas, mutta oletko sinä +sellainen visapää! Mutta odotahan, niin vähällä et minua tyydytä, me +puhumme vielä asiasta jonkun kotvan. Sano minulle kuinka voi +vuosikausia kantaa kaunaa lähimäistään vastaan ja jatkaa sitä vielä +sittenkin kun sekä vastustajan lapsen että omankin täytyy siitä +kärsimystä saada! Sano se, minä pyydän!" + +Reindorfer puhalsi pidätetyn hengityksen hampaiden välitse ja sanoi +sitten: "Minä pyydän sinulta, myllärin vaimo, että lopetat turhan +puheesi! Kun teitä, naisväkeä, voi taivuttaa mihin hyvänsä, kun vain +osaa käyttää kieltään eikä vähällä hellitä, niin te luulette samalla +tavalla voivanne muuttaa miesten päätöksiä. Mutta se on erehdys. Ken on +mies, hän pysyy sanassaan ja toimii sen mukaan." + +"Sittenpä nähdään! Mutta jos tahdot seurata hyvää neuvoa, niin kuule jo +tänä päivänä, mitä minulla on sinulle sanomista, ja anna siihen järkevä +vastaus, muutoin tulen minä jälleen huomenna, ylihuomenna ja joka +päivä, kunnes sen vihdoinkin saan." + +Reindorfer katsoi vakavasti myllärin emäntään. "Sen sinä jätät +tekemättä! Miehesi tiesi varsin hyvin, ettei sinun tänne tulosi mitään +hyödytä, ja hän olisi todellakin voinut sinulta sen vaivan säästää. +Kysy häneltä omantuntonsa nimessä, voinko minä toisin menetellä!" + +"Minä en aijo säästää kysymyksiä, ja saat uskoa, että jos minä huomaan +hänessä syyn teidän kieroon väliinne, niin täytyy hänen ensiksi ryhtyä +hyvityspuuhiin. Huomenna sanon sinulle, mitä olen aikaansaanut!" + +"Älä ole tungettelevainen, myllärin vaimo. Sinä puhut umpimähkään +niinkuin sokea väreistä. Sanon, että kysymys on nyt lopullisesti +ratkaistu, minä en tahdo siitä enää kuulla. Pidän sinua arvossa, enkä +ole muutoin töykeä, mutta jos tulet vielä tätä asiaa puhumaan, täytyy +minun näyttää sinulle ovi saadakseni olla rauhassa." + +Myllärin vaimo kääntyi hänestä loukkaantuneena. + +"Älä pahastu", virkkoi Reindorfer, "se on sanottu siksi, että +tietäisit, kuinka asiat ovat. Älä ajattele sitä enää, ja minä luulen" +-- hän katsoi kysyvästi Magdaleenaan -- "että kahvi on jo valmista, +älkää antako sen jäähtyä." + +"Minä kiitän. En tahdo mitään. Niin kauan kuin välimme ovat tällaiset, +ei minulle teillä mikään maistu. Jumalan haltuun!" + +Hän meni ja Magdaleena saattoi häntä rattaille asti. + +Niiden luona hän katsoi tytön kyyneleisiin silmiin, siveli hänen +poskeaan ja sanoi: "Lapsi parka, älä anna heti rohkeutesi lannistua. +Minä en puhunut turhia, ulosviskaamista en lainkaan pelkää, minä tulen +kohta takaisin. Mutta ole sinäkin ymmärtäväinen, älä väsy kyselemästä, +miksi sinä ja Florian ette saa toisianne. Jumalan haltuun nyt, rakas +lapseni." + +Rattaat vierivät pois. + +Reindorferin emäntä väänteli kamarissa käsiään. "Nyt se tulee ilmi!" +tuskitteli hän, "sen täytyy tulla ilmi, sitä ei voida enää salata!" + +"Miksi ei?" kysyi talonpoika. "Nyt on sopiva aika lähettää tyttö pois +kotoa. Minä takaan, että hänet voidaan ilman pelkoa lähettää +palvelukseen kaupunkiin. Ja sen varalle, että hänen lähettämisensä +syytä alettaisiin kysellä, on hyvä selitys olemassa; tämä rakkaussuhde +ei meitä miellytä, nuorten täytyy erota." + +"Olet oikeassa, Josef. Mutta ajattele, että ennenkuin tämä tuuma +ehditään toteuttaa, voivat ihmiset sekaantua asiaan ja tehdä +kysymyksiä, ja jos tyttö itse ei saa mitään rauhaa, vaan kysyy syytä +sinulta itseltäsi...?" + +"Sitä en tahtoisi", mutisi Reindorfer epäröiden, "en voisi valehdella +hänelle vasten kasvoja, enkä olisi velvollinen muiden syntien tähden +kiusaa kärsimään! En soisi hänen kysyvän. Niin, minä en voisi." + +Hän kääntyi ja meni. + +Reindorferin vaimo oli yksin ja katsoa tuijotti eteensä. Hän tunsi +itsensä hyljätyksi, mutta oli kuin huone olisi kuitenkin niin täynnä, +ettei pieninkään raittiin ilman henkäys päässyt sinne, hänen +ahdistettuun rintaansa ei voinut saapua minkäänlaista virkistävää +tuulahdusta. Häntä tuntui niin raskas paino rutistavan, ettei hän +voinut kohota istuimeltaan eikä pienimmälläkään tavalla karttaa sitä, +minkä nyt täytyi tapahtua. Ja jos tämä pannassaolo jatkuisi, jos hänen +täytyisi nähdä kuinka häväistys häväistyksen, tuska tuskan jälkeen +saapuu tuosta ovesta ja tapaa hänet näiden seinien välissä, jotka +voivat todistaa häntä vastaan, -- silloin hänen ajatuksensa varmaan +sekaantuvat ja uhkaava kurjuus tapaa hänet kyllä kotona, mutta ei +täydessä järjessään. + +Nyt joku saapui... + +Hän tunsi keveät, joustavat askeleet. Hän hengitti raskaasti ja oli +liikkumatta. + +Ovea raotettiin; Leena varmaankin katsoi sisään ja vetäytyi pois +luullen äidin nukkuvan. + +Ja hän ei katsonut ovelle -- ei, hän ei katsonut. Mikä oli tullut +tämänpäivän ja huomisen välille ja iski syvimmän haavan? Hän tiesi sen +nyt ja sanoi itsekseen: + +"Sinä et voi koskaan katsoa lapsesi silmiin!" + +Ja hän kätki kasvot käsiinsä ja itki katkerasti. Sulku oli särkynyt, +sydän murtunut, mutta ajatusvoima oli pelastettu! + +Kaupungeissa lienee paljon ihmisiä, joiden ymmärrys on pelastettu +samalla tavalla, niin että he ovat tulleet entistä viisaammiksi, oikein +arvokkaita ihmisiä! Niin, Reindorferin emäntä oli myöskin arvokas, +mutta epäilemättä onneton! + + * * * * * + +Myllärin emäntä oli saapunut kotiin. Hän yritti nauraa puhuessaan +vastaan rientävälle pojalleen: "Sinun täytyy vielä olla kärsivällinen; +vaikka olinkin innokas, täytyi minun jättää työni keskeneräiseksi. +Huomenna minä jo jatkan taas!" Mutta miehensä hän otti sivulle ja +sanoi: "Tiedätkö, isä, Florianille en voi sitä puhua, mutta +Reindorferit ovat ihmeellistä väkeä. Jos olisin pyytänyt heidän +tytärtään paholaisen omaksi, he eivät olisi voineet enempää pahastua." + +"Sanoinhan minä sen." + +Mylläri olisi halunnut tietää, mitä ne siellä sanoivat, mutta hän ei +uskaltanut kysyä, koska pelkäsi, että häneltä kysytään. + +Hän alkoi selailla kirjotuspöydällään olevia papereita, hän syventyi +niihin, hänen täytyi laskea. + +Myllärin vaimo puistalti päätään ja meni ulos. Hän tahtoi katsoa +poikaansa, mutta tämä ei voinut kuohuvine tunteineen pysyä kotona. + +Florian oli huomannut, että äidin nauru oli teeskentelyä ja ettei hän +tahtonut vastata pojalleen. Kun hän oli jättänyt hänet, hän tunsi +suurta rauhattomuutta. + +"Tässä ei ole kaikki oikealla tolalla!" + +Nämä sanat sanottuaan hän astui pihamaalta metsään. Hän halusi joltakin +korkealta paikalta katsella myllyä ja surujen paljoutta; hän kenties +näkisi ne vähäpätöisinä jalkojensa alla, kun hänellä siellä ylhäällä +oli edessään suuri pala kaunista, suurta maailmaa, johon hän tunsi +kuuluvansa! Kenties hän kulkisi kuusikon läpi ja kääntäisi selkänsä +myllylle ja kaikille suruille, jos siellä metsän reunassa tapaisi... + +Kenties! + + + + +XI. + + +Kun Reindorfer oli lähtenyt vaimonsa luota, meni hän puutarhaan. Siellä +hän istuutui lehtimajaan, jossa oli kahdeksantoista vuotta sitten +istunut. + +"Tuo tyttö minua kovin säälittää", sanoi hän, "ja kun katson vaimooni +ja näen, että hän on riutuneempi kuin minä, silloin palaa väkisinkin +mieleeni aika, jolloin hän oli minulle kaikkia muita rakkaampi tässä +Jumalan luomassa maailmassa. Hän ei ole saanut elämältä kovin paljoa +hyvää, ja sellaisessa tapauksessa ihminen usein uskoo, että hän voi +onnekseen kerran maistaa kiellettyä hedelmää, ja niin hän saa kärsiä +vaikeat seuraukset. Olisi kyllä ollut parempi, jos olisin sallinut +lähettää lapsen pois kotoa. Mutta ihmiset olisivat sitä ihmetelleet, +eikä oikeaa syytä olisi voitu sanoa. Ihminen ei yleensä ole paljoa +etevämpi eläintä; hän voi kuitenkin hävetä, mitä eläin ei voi. +Sentähden tyttö sai jäädä kotiin, eikä nyt lakkaa ihmettely, miksi emme +häntä antaneet myllärin pojalle! Mutta eihän sovi naittaa sisaruksia +keskenään, ei se ole hyvä eläimissäkään, sillä se pilaa rodun, niinkuin +jokainen karjanhoitaja tietää. Ja siksi ihminen sitä kammoo, sillä +kaikki luonnon tarkotusta vastaamaton kauhistuttaa häntä. Mutta siihen +hän on tottunut havaintoja tekemällä eikä itsestään, sillä kaikkialla +meidän ympärillämme on toki enemmän järkeä kuin mitä me voimme +elämäämme sovittaa." + +Hän oli noussut ylös ja käveli puiden välissä. + +"Toivoisin, että ihminen häpeäisi enemmän roistomaisuuksiaan kuin +heikkouksiaan, silloin hän ei niin usein heikkouksiensa häpeämisen +tähden tulisi roistoksi. Tuo kirottu mylläri olisi voinut estää, ettei +asia olisi mennyt niin pitkälle, että kaikki säikeet olisivat vähällä +katketa. Ja nyt ovat niin hyvin verkon kutojat kuin nekin, jotka eivät +ole kutoneet, lujasti kiinni ja valmiina hyökkäämään toisiansa vastaan +kuin hyönteiset." + +Hän seisoi erään puun oksan luona, jossa liehui hämähäkin verkko, jonka +keskellä verkon omistaja uisteli ankarasti toisen, verkkoa raastavan +hämähäkin kanssa. + +"Kaikki taistelevat ja sotivat toistensa kanssa lajinsa mukaan." + +Hän jatkoi kävelyään. + +"Jos siitä kaikesta näkisi lopun, niin olisi se oikein! Loppu on aina +alkua ja jatkoa parempi, sillä lopussa on koko asia valmiina edessämme, +silloin voidaan tietää, mitä se sisältää sekä saadaan siitä varotusta +ja oppia. Mutta jatkuvassa kilvoituksessa saa itse olla pyörteen +keskellä, huomaa kulkevansa mukana, mutta ei tiedä mistä ja mihin. On +kuin onnettomuus olisi pitänyt lepoaikaa ja nyt tekisi uuden +hyökkäyksen, ja silloin yksi ryömii luihuna syrjään, toinen on +epätoivon tuskissa, nuo kaksi eivät tiedä mitään siitä, mitä heille +tapahtuu, enkä itsekään ole selvillä, olenko tähän saakka menetellyt +oikein vai enkö. Olen kuitenkin tehnyt, mitä piti tehdä ja saatoin +tehdä, mutta kaikella varovaisuudellani ja hyvillä aikeillani en ole +saanut enempää aikaan kuin toisetkaan, jotka ovat pysyneet syrjässä ja +antaneet asian kehittyä ja versoa minkä suinkin voi. Niin lienee +pitänytkin tapahtua! Emme voi mitään sen estämiseksi, minkä täytyy +tulla! Jumala tietää, mitä tästä tulee, minä kuljen kuin sokkona!" + +Hän kulki taas oksan ohitse, jossa hämähäkin verkko nyt liehui +revittynä ja hyljättynä. + +"Kas vain! Niistä ei kumpikaan ollut kylliksi vahva toista syödäkseen. +Molemmat kai makaavat nyt ruohossa pahoin runneltuina. Teille tapahtui +oikein! Syökää itikoita, siihen teillä on oikeus, mutta eläkää +sovinnossa keskenänne. Miksi eivät eläimet ja ihmiset ymmärrä sitä? Jos +mylläri vielä kerran lähettää tänne vaimonsa, saa hän minulta toiset +terveiset." + +Hiekkapolku narskui. Reindorfer kääntyi sinnepäin, ja Magdaleena seisoi +hänen edessään. Talonpojan otsalle vetäytyi syviä kurttuja. + +"Mitä tahdot?" + +"Puhua kanssasi, isä." + +"Paljon mahdollista. Minulla ei kuitenkaan ole halua kuulla eikä +vastata." + +"Oi, älä aja minua pois, vastaa minulle! Olen rehellinen sinua kohtaan, +sinäkään et saa pettää minua! Katso, myllärin vaimo luulee, että jos +hän sinua lakkaamatta ahdistaa, kysyy ja haastaa, haastaa ja kysyy, hän +lopulta voittaa tarkotuksensa. Ja hän on neuvonut minua, että tekisin +samoin. Mutta minä tunnen sinut paremmin. Minä olen rohkaissut mieleni +ja tahdon tänä päivänä, tällä hetkellä, puhua kanssasi, kerran vain, en +useammin. Minä tiedän, että sinulla on syy kieltoosi, tiedän sen aivan +varmaan ja minua pelottaa, sillä sinä et tee sitä vähäpätöisen syyn +tähden. Jos olisi kysymys pikku asioista, olisit sinä löytänyt tuhansia +vastaväitteitä, mutta kun et ainoatakaan esittänyt, näyttää kysymys +sitä vakavammalla. Mutta minun täytyy saada tietää, miksi näin +menettelet, sillä se koskee elämäni onnea. Ja kun se minulta +kielletään, on oikeus ja kohtuus, että minulle selitetään ne pakottavat +syyt, jotka eivät salli päätöstä muuttaa. Sinua voi kammottaa se, mikä +ei minua kammota. Sinä voit tehdä vääriä päätöksiä, missä minä arvaan +oikeaan. Sano siis, miksi sanot ei, minkätähden minä en voi saada +Floriania!" + +Reindorfer huokasi syvään. "Minä säälin sinua, mutta, niin totta kuin +elävä Jumala on taivaassa, menettelyni ei johdu itsepäisyydestä. Usko +minua, sinun täytyy jättää hänet!" + +"Minkätähden, sano, minkätähden?" + +Reindorfer puisti päätään. "En voi, minä en voi, tyttö!" + +"Isä!" huudahti Leena rukoillen. + +Isä hengitti raskaasti. + +"Sinun täytyy sanoa se minulle", jatkoi Leena kiihkeästi. "Minä olen +sinun vallassasi, se on totta, mutta minä tunnen sinut, sinä et soisi, +että minä ajattelen sinun tekevän itselleni vääryyttä. Sinuun, juuri +sinuun minä luotan; silloinkin, kun olet kova, uskon, että sinun täytyy +sellainen olla. Kun niin teen, kun olen kylliksi vanha sinua +käsittääkseeni ja ymmärtääkseni, niin sano syysi, vieras ei kysy sitä +sinulta, olenhan sinun lapsesi!" + +"Jospa olisit minun lapseni", änkytti vanhus kyynelsilmin; "silloin +olisi kaikki hyvin!" + +"Olenko sitten ottolapsi?" + +"Et, -- sinä olet vaimoni tytär." + +"Mutta en sinun? Hyvä Jumala! ethän tarkottane, että äitini on +rikkonut..." + +Reindorfer tuijotti häneen kangistunein katsein. + +"Jeesus, Maria! Minun maailmassa olemiseni on siis rikos!" + +Hän heittäytyi lehtimajan rahille. Reindorfer astui hänen luokseen, ja +tyttö nyyhkytti nyt hänen povellansa. Koko hänen olentonsa värisi ja +vääntyi tuskasta ja hän toisti lakkaamatta sanoja: "Älä ole vihainen, +oi, älä ole vihainen!" Vanha mies siveli värisevillä käsillään tytön +kyyneleisiä poskia ja hänen omat kyyneleensä valuivat neidon runsaille +kutreille. + +Magdaleena lakkasi äkkiä nyyhkimästä, työnsi Reindorferin vähän +loitommaksi, katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi: "Mutta kuinka +oikeastaan on ja kuinka voin sen yhteen sovittaa, -- sinä et ole +koskaan antanut minun huomata sitä, etkä tee sitä nytkään minua +loukatakseni; miksi siis kielsit, etten minä saa Floriania?" + +Kirkkaat hikipisarat helmeilivät Reindorferin otsalla, hän pyyhki ne +pois hihallaan ja sanoi: "Olen jo liian paljon sanonut, liian paljon, +anna jo olla, älä kysy enempää!" + +"Kun tiedän yhden, sano minulle toinenkin. Olen vielä käsissäsi ja sinä +voit johtaa minua. Älä hylkää minua näinä vaikeina hetkinä, jolloin en +tiedä, mihin kääntyisin. Älä tee sitä, älä anna hurjien ajatusten +herätä minussa. Jos voit saada minut varmuuteen, puhu, ennenkun se on +myöhäistä! Minä kysyn vielä, miksi en saa häntä, jota sinä et tahdo. +Vastaa minulle, muuten minä voisin saada halun noudattaa omaa tahtoani +kysymättä Jumalan tahi ihmisten mieltä!" + +"Jeesus! Tyttö, älä puhu niin jumalattomasti, se ei ole kristillistä, +se on pakanallista!" + +"Sano minulle toinenkin!" + +"Toinenkin, hyvä Jumala, toinenkin! Kuinka voit sanoa sen? En voi antaa +suostumustani, ja se ei voi tapahtua, -- älä kauhistu, lapsi, -- mutta +sinulla ja Florianilla on _sama isä_!" + +Magdaleena säpsähti; hän kalpeni huulten äärimäisiin rajaviivoihin +asti, katsoa tuijotti hetkisen äänetönnä eteensä, tarttui sitten vanhan +miehen käteen ja sanoi hiljaa: "Hyvä, olet oikeassa! Sinä ajattelet +aina kunniallisesti ja rehellisesti. Kiitän sinua!" + +"Leena, Leena!" huusi vanhus. "Älä tuijota noin, itke mieluummin, minä +autan sinua siinä. Itke vielä kerran!" + +"Ei!" sanoi Magdaleena, hiveli verkkaan otsaansa kädellään ja riensi +pois. + +"Ole ymmärtäväinen, tyttöni, ole ymmärtäväinen!" huusi Reindorfer ja +ehätti pari askelta hänen jälkeensä, mutta hänen polvensa vapisivat ja +hän luopui aikeestaan tavottaa häntä. Hän tunsi äkkiä seitsemänkymmenen +ikävuoden painon, ja se tuska, jota oma raihnaisuutensa hänessä +Magdaleenan tähden herätti, osotti hänelle selvästi, kuinka rakas tuo +tyttö oli. + +"Hänen olisi pitänyt olla minun oma lapseni", sanoi hän surullisesti. +Hän astui puutarhasta ja katseli pihamaalla ympärilleen. Maantielle +johtava veräjä oli auki. Hän astui siitä maantielle. + +"Kun vain hänelle ei mitään pahaa tapahtuisi", mutisi hän mennessään. + +Ylhäällä kuusikon reunassa Florian istui pehmeällä ruoholla ja katseli +Reiudorferin taloa. + +Kuu nousi juuri. Yö näytti tulevan niin kaunis kuin konsanaan saattoi. +Kunpa sitä olisi edes huomattu! Mutta ilma oli edelleenkin helteinen, +taivaanrannalle kokoontui synkkiä pilviä ja odotuksen hiljaisuus +vallitsi kaikkialla luonnossa. Nuorukainenkaan ei näyttänyt sitä +huomaavan. + +Hän vavahti äkkiä, -- joku astui tänne mäenrinteelle johtavaa polkua. +Hän uskalsi tuskin luottaa silmiinsä. Hän nousi ylös. Hänen mielensä +riemastui; epävarma toivo toteutui, Magdaleena tuli. Mutta Florian +katsoi häneen melkein peljäten; tyttöä ei jouduttanut lempivän +innostus, hän riensi katuvan tuskaisella kiireellä mäkeä ylös. Florian +kuuli hänen raskaan hengityksensä, ja nyt tyttö seisoi jo hänen +edessään kalmankalpein poskin, palavat silmät tuijottaen häntä kohden. + +Nuorukainen otti ehdottomasti askeleen taaksepäin. + +Magdaleena hymyili surullisesti. "Ojenna kätesi minulle", sanoi hän, ja +nuorukainen tarttui hänen käteensä; se tuntui kylmältä, kuolleelta. + +"Minä tiedän nyt, miksi emme voi emmekä saa yhteen mennä", lausui hän +kaiuttomasti. "Sinullakin on oikeus tietää se. Minä olen äitini +aviokunnian tahra enkä ole Reindorferin tytär." + +"Pyhä äiti anna! -- Mutta miksi sitä niin tuskailet ja kerrot minulle, +mitä se minuun koskee?" + +Magdaleena tarttui kiihkeästi hänen molempiin olkapäihinsä ja hänen +koko olentonsa vapisi niin, että Florian vapisi mukana. + +"Sinä olet minun veljeni!" + +Florian huudahti kauhistuksesta ja työnsi hänet pois luotaan. Hänestä +tuntui kuin hänen oma jähmettynyt katseensa olisi tuijottanut häntä +vastaan tytön silmistä. Häntä värisytti nähdessään toisen seisovan +siinä hänen näköisenään ja niin läheisenä sukulaisena. + +Vielä kerran, viimeisen kerran, hän tahtoi kiinnittää silmänsä neitoon +ja ajatella mikä tämä oli hänelle ollut, mutta silloin tuska valtasi +hänet niin että hän heittäytyi ruoholle ja itki ääneen. + +Magdaleena laskeutui hänen viereensä polvilleen ja laski hiljaa kätensä +hänen käsivarrelleen. "Flori", sanoi hän, "itke vahvasti! Toivoisin, +että minäkin voisin itkeä. Itke vahvasti, se helpottaa. Ole sitten +ymmärtäväinen, ole minulle kunnon, rakas veli!" + +Florian nousi ylös. "Älä sureksi minun tähteni. Luulen, että surut pian +kadottavat kaiken vaikutuksensa minuun. Mutta sinua Jumala siunatkoon +ja varjelkoon nyt ja aina, sinua, sisartani, joksi minun nyt täytyy +sinua kutsua!" Hän veti tytön povellensa ja heidän huulensa koskettivat +toisiaan nopeasti ja arasti. + +"Hyvästi!" + +Florian lähti nopeasti ja hävisi metsän hämärään. + +"Hyvästi!" + +Magdaleena kääntyi ja kulki hitaasti Reindorferin taloa kohden. + +Äkkiä tarttui jokin hänen vaatteeseensa. Se oli orapihlaja. +Hän pysähtyi ja irrotti hameeensa pensaan piikistä sekä huomasi +silloin, että kaikki kukkaset olivat varisseet pois. "Onko sinunkin +kukkimis-aikasi jo mennyt?" sanoi hän. "Pian se kului meiltä +kummaltakin. Siksikö pidätit minut tahtoen minua lohduttaa? Sinä +kenties suret kukkiasi niinkuin ihminen kadotettua onneaan. Me olemme +perin häviölle joutuneita, me kumpikin." + +Hän veti hyväillen yhtä oksaa käsiensä läpi ja jatkoi sitten kulkuaan. + + * * * * * + +"Missä olet ollut?" kysyi myllärin vaimo, kun Florian astui keittiöön. +"Hyvä Jumala, miltä sinä näytät?" + +Nuorukainen oli irrottanut kaulaliinansa; hiukset riippuivat hajallaan +hänen kalpeiden kasvojensa ympärillä. + +"Miltäkö näytän? Olisipa ihmeellistä, jos toisenlaiselta näyttäisin! +Minun pitää jotakin isältä kysyä. Tule sinäkin sisään, saat sen +kernaasti kuulla!" + +He astuivat yhdessä kamariin. + +"Tulitko vihdoinkin kotiin?" virkkoi mylläri. + +"Tulin, ja aivan toisenlaisena kuin läksin. Nyt minä tiedän itsekin, +etten minä voi ikipäivinä saada Reindorferin Magdaleenaa. Mutta kun +tahdon mielelläni saada täydellisen varmuuden, siksi kysyn sinulta, +oletko tietänyt, että hän on minun sisareni?" + +Myllärin pää painui alas, aivan rintaa vastaan. + +"Herrani ja Luojani!" huudahti myllärin emäntä ja käänsi kyyneleiset +silmänsä poikaa kohden, "siksi he ovat niin toistensa näköiset! Minua +on sinun kevytmielinen jumalaton elämäsi aina pelottanut. Tämä on sen +seuraus!" + +Mylläri raivostui. "Mikä seuraus? Luullakseni ei siitä voi enää mitään +tulla, ja sillä on kaikki lopussa. Älkää kiusatko minua tuolla kauan +sitten unhotetulla jutulla! Ei sanaakaan enää; olkaa vaiti kumpikin, +muuten hankin itselleni rauhaa!" + +"Ei pidä niin huutaa, isä", sanoi nuorukainen. "Sinä voit korkeintaan +säikyttää äitiä, mutta et minua, vaikkapa väkivallasta tulisi kysymys. +Kysyin hyvässä tarkotuksessa ja olen, huomaan sen, saanut vastauksen. +Älyän jo, että tässä maailmassa eletään helvetin kristillisesti, ja +että me kaikki, niinkuin pappi sanoo, olemme veljiä ja sisaria, tavalla +tahi toisella! Ja koska minulla yhden sisaren kanssa on niin surullinen +kokemus, niin tahdon täst'edes olla hauskojen veljien seurassa. Eikö se +ole teistä oikein?" + +Myllärin vaimo istui syrjässä ja piti liinaa silmillänsä; mylläri +katsoi poikaansa voimatta vastata sanaakaan. + +Mutta Florian sanoi lyhyesti: "Hyvää yötä teille!" ja meni ulos. + +Myllärin vaimo nousi aikoen seurata häntä, mutta mies asettui hänen +tiellensä. "Älä sinä mene luotani, Lois", pyysi hän, "et voi aavistaa +miltä minusta tuntuu. Älä jätä minua nyt yksin, jää tänne, sinä olit +aina tavattavissa, kun minä olin onneton, ole nytkin toverinani. +Luulen, että poikakin vielä tulee järkiinsä." + +"En tiedä", sanoi vaimo itkien. + +"Tuo raju puhe ei sopinut hänelle. Eikä hänelle olisi hyväksi, jos hän +muuttuisi toisenlaiseksi. Mutta niinhän sinäkin luulet, ettei hän +muutu? Että hän jää meille siksi, mikä olikin?" + +"En tiedä." + +Ja nyt he istuivat äänetönnä toistensa rinnalla. Vaimo päästi tavan +takaa syvän huokauksen, ja silloin mies hiveli rauhottaen hänen +käsiään; näytti kuin hän olisi tahtonut samalla rauhottaa itseäänkin. +Niin he istuivat kauan, ja sitten he kumpikin nousivat samalla kertaa +mennäkseen levolle. + +Äiti poikkesi ensin poikansa huoneeseen ja kuunteli ovella. Kun hän +kuuli syvän säännöllisen hengityksen, oli hän tyytyväinen, huomatessaan +pojan olevan kotona; hän luuli kuitenkin Florianin, joka varmaankin +kuuli lähestyvät askeleet, karttaakseen äidin kysymyksiä nukkuvan suden +unta. Kun hän palasi miehensä luo, näytti tämäkin nukkuvan. Kaikki +tahtoivat mieluummin vaieta, he eivät tahtoneet vaihtaa ajatuksia, +sillä he pelkäsivät, että paha siitä vielä pahenisi. + +Ja kun tulet olivat sammuneet myllyllä ja Reindorferin talossa ja +kaikki niiden asukkaat viruivat unettomilla vuoteillaan, leimahteli +taivaalla kirkkaita salamoita ja ukkonen kulki pauhaten seudun yli; +johtui kunkin henkilön mielentilasta, ajatteliko hän sitä kuullessaan +tuomionpasuunaa tai hedelmöittävää siunattua sadetta. + + + + +XII. + + +Magdaleena nousi seuraavana aamuna varhain vuoteeltaan ja hiipi ulos +heittämättä ainoatakaan silmäystä äidin vuoteelle. + +Äiti huokasi syvään, kun hän oli mennyt. + +Tyttö astui pihamaalle. Kalvakat kasvot ja silmiä ympäröivät tummat +juovat ilmaisivat, että hän oli viettänyt unettoman yön. + +Leopold oli vesiämpäri kädessä kaivolle menossa ja seisattui nähtyään +Magdaleenan. "Ukko ei salli sinunkaan mennä naimisiin, olen kuullut." + +"Oikein olet kuullut, ja hänellä on yhtä hyvä syy kuin sinuunkin +nähden." + +"Joutavia, jollei sen parempaa ole, eivät ne kelpaa. No, te voitte +helpommin odottaa, kuin me. Pari vuotta sinne tai tänne ei teille +merkitse mitään. Eikä sen pitempi viivytys voi tulla kysymykseen." + +Hän oli sillä välin ehtinyt kaivolle, laskenut kipon kaivoon ja +kääntänyt siten tytölle selkänsä. + +Kun hän katsoi sitten ympärilleen, sulki Leena puutarhan veräjää, josta +hän oli mennyt. + +"Katsopa, vai olen minä halpa puhetoveri? Sitä saat katua, kopea +naasikka!" Hän tarttui kaivokipon varteen ja kiskaisi sitä; jokaiseen +nykäisyyn hän liitti haukkumasanan tahi häväistysnimen, joita hän +syvimmällä halveksumisella jakoi sisarelleen. Ämpäri täyttyi ennenkun +hän ehti sisuansa kokonaan purkaa, ja sentähden hän haukkui ja kiroili +koko tien talliin saakka. Siellä oli hänellä kaksi hevosta +hoidettavana. Toinen tamma oli nuorempana ollut sotahevosena ja +säilytti vielä niiltä ajoilta jonkinlaista ryhtiä. Se loukkasi nyt +nuorta Reindorferia, joka potkaisi eläintä karjaisten: "Senkin ylpeä +koni!" Hevonen korskui ja pörhisti korviaan. Kuulikohan se sotatorven +kaikua muinoisilta, paremmilta ajoilta, jolloin sitä kutsuttiin +kunniakkaihin taisteluihin tahi huolelliseen tarkastukseen? Kenpä +tiesi? + +Magdaleena tapasi vanhan Reindorferin samassa paikassa, johon oli hänet +edellisenä päivänä jättänyt. + +Yöllinen ukkoissade oli virkistänyt viiniköynnösten lehtiä, niin että +ne nyt lepattivat tuoreen vihreinä ja pirteinä hoikissa ruodissaan. +Muutamia köynnöksiä riippui alhaalla siitä tiheästä lehtikatosta, jonka +alla vanha mies istui. Kuullessaan tytön tulevan katsahti hän ylös. +Hänen olennossaan ei voinut huomata väsymystä eikä muuta muutosta; hän +oli aivan entisensä kaltainen. + +Magdaleena asettui istumaan hänen eteensä vastapäätä, puristi oikealla +kädellään penkin reunaa ja nojasi useamman kerran pyöreään täyteläiseen +käsivarteensa ja katsoi äänetönnä maahan. Sitten hän kääntyi vanhuksen +puoleen. "Minulla olisi jotakin sanottavaa." + +"Puhu!" + +"Mutta et saa pahastua, jos sanon sinua edelleenkin jonkun kerran +isäksi, olen siihen niin tottunut; jos minun pitäisi kutsua sinua +isännäksi, tuntuisi se minusta tylyltä ja kovin vaikealta." + +"Täytyyhän muiden ihmistenkin tähden käyttää sitä nimitystä, ja kuulen +sinulta mielelläni isän nimen." + +"En voi jäädä tänne." + +"Ei sinun pidäkään jäädä." + +"En voi olla teidän näkyvissänne, vielä vähemmin muiden." + +"Olet oikeassa, sinun täytyy poistua, sitä parempi kuta kauemmas. Olen +jo ajatellut asiaa. Lienee parasta, että menet kaupunkiin ja etsit +palveluspaikan." + +"Sitä minäkin ajattelen." + +"Piirikaupungissa, josta rautatie lähtee, asuu veljeni, entinen +koulunopettaja; soisin, että menisit ensiksi hänen luokseen, hän +kenties voi jotenkin olla sinulle avullisena. Siten sinun ei tarvitse +matkustaa läpi öiden yhteen sysyyn." + +"Kirjota sitten heti kirje hänelle, isä!" + +"Hetikö? Mitä ajattelet? Ei sitä sellaisella hopulla lähdetä kotoa +maailmaan leipää hakemaan. Se ei ole muutenkaan sopiva, hevoset +tarvitaan nyt työssä, en voi kyyditä sinua edes puolta päivänmatkaa. +Olen kuullut että Kleehuber menee kahdeksan päivän kuluttua +piirikaupunkiin; hän ottaa sinut mukaansa muutamasta hyvästä sanasta." + +"En voi odottaa kahdeksaa päivää. Miksikä kokonaisen viikon häveten, +peljäten ja sydämen tuskaa kärsien toisiamme kartteleisimme ja +teeskenteleisimme viattomuutta muiden ihmisten nähden. Parasta on, että +lähden heti, tänä päivänä. Onhan nyt kirkkojuhla, ihmiset eivät huomaa +lähtöäni, kukaan ei sekaannu asiaan; kun myöhemmin kysellään, olen minä +jo poissa. Älä ole huolissasi minun tähteni, isä, minä kyllä tulen +toimeen, jokin keino aina löytyy. Ahkerat kädet saavat työtä ja +kunniallinen käytös saavuttaa ystävällisyyttä, enkä minä pelkää, etten +suoriutuisi maailmassa. Kyytimiestä en tarvitse. Minä olen hyvä astuja, +tavarani ovat pian kokoon käärityt ja keveät kantaa. Kun lähden täältä +tunnin kuluttua, olen illalla piirikaupungissa. Siellä saanen yösijan +veljesi, herra opettajan luona, ja juna lähtee sieltä tietysti huomenna +niinkuin muinakin päivinä." + +"Vai tahdot mennä jo tänään?" Vanhuksen ääni värisi hiukan, kun hän +kysyi. + +"Niin, isä. Sano itse, eikö se ole parasta!" + +"En voi kieltää sinua. Lieneekin viisainta tehdä niinkuin ajattelet. +Kokoa siis tavarasi Jumalan nimessä. Älä unhota ristimis- ja +rokotustodistusta, sillä minä olen kuullut, että jokaisella pitää +kaupungissa olla seitsemänkertaiset todistukset maailmaan +tulemisestaan. Jos joitakin muita papereita tarvitset, kirjota vain, +kyllä me hankimme ja lähetämme." -- Hän nousi. -- "Minä lähden +kirjottamaan kirjettä." + +Hän karttoi Magdaleenaan katsomista ja meni pois allapäin. + +Kun Magdaleena yksin ollen katsoi sitä paikkaa, jossa vanha Reindorfer +oli istunut, ja kuuli hänen askeleensa loitontumistaan loitontuvan, +tuntui hänestä, kuin tuo vanhus kulkisi yhä kauemmas ja kauemmas +jättäen tyhjän sijan ei ainoastaan tähän lehtimajaan, vaan hänen koko +tulevaan elämäänsäkin; hän ei enää koskaan saisi niin rakkaalla tavalla +annettuja ja niin hyväätarkottavia neuvoja. + +Hän nousi äkkiä ja meni kokoamaan tavaroitaan. + +Kamariin tultuaan hän aukaisi kaappinsa, alkoi ottaa sieltä vaatteitaan +ja laski ne tuolille. + +Reindorferin vaimo istui ompeluksineen yhdessä nurkassa ja katsoi ensin +kummastellen tyttärensä tointa, sitten hän nousi, heitti pois +ompeluksen, astui Magdaleenan luo ja katsoi häneen kysyvin silmin. + +"Pyydän sinulta, äiti", sanoi Magdaleena, "että olet hyvä ja annat +minulle tavarani, ne, jotka minä saan ottaa mukaani." + +"Sinä lähdet pois?" + +"Niin, äiti." + +Talonpojan vaimo meni liinakaapin luo, aukaisi sen ja otti sieltä +värisevin käsin vaatekappaleen toisensa jälkeen ja luki ne +tyttärellensä. + +Sen tehtyään hän meni kiireesti keittiöön, seisoi siellä itkuaan +pidätellen, esiliina silmillä ja katsoi puoleksi avonaisesta ovesta, +kuinka Magdaleena liikkui pirteästi edestakaisin, kun hän reippaasti ja +taitavasti kääri vähäisen omaisuutensa erääseen suureen liinaan. + +Hän saikin sen pian tehdyksi, viskasi käärön olkapäälleen ja läksi +kamarista. + +Reindorferin vaimo seisoi keittiössä ja katsoi syvästi masennettuna +eteensä. + +"Nyt minä menen, äiti. Jumala suojelkoon sinua ja antakoon sinulle +terveyttä!" + +Vanha vaimo nyyhkytti ääneen. Hän olisi heittäytynyt lapsensa rintaa +vastaan, mutta tällä oli käärönsä kannettavana, ja se kai se pidätti +äidin. Hän tarttui Magdaleenan käteen ja pani siihen pienen nipun. Se +sisälsi ne rahat, jotka äiti oli vuosien kuluessa saanut tiukalla +säästäväisyydellä kokoon ja jotka hän nyt antoi tyttärelleen +matkarahoiksi. Tämän molemmat kädet olivat nyt vapaina, mutta äiti +seisoi kuitenkin liikkumattomana tyttärensä edessä. + +"Jumala suojelkoon sinua, ja mitä sanoisinkaan, elä puhtaana ja +kunniallisena! Leena, olkoon elämäsi puhdas!" Hän alkoi taas itkeä. +Magdaleena piteli hämillään äitiään kädestä, suuteli pikaisesti hänen +kyyneleisiä poskiaan ja meni. + +He eivät kumpikaan toiseensa katsomalla ilmaisseet mielensä tilaa. Jos +he olisivat toisiinsa katsoneet, he olisivat myöskin vaipuneet +toistensa syliin, olisivat itkeneet toistensa povella eivätkä olisi +kieltäneet toisiltaan hyväilyä, joka kaikessa tapauksessa olisi ollut +viimeinen -- kaikkein viimeisin! + +Ihmis-parat! Senkötähden vain te uskotte laupiaaseen Jumalaan, että +voitte heittää kaiken hellyyden ja sääliväisyyden hänen huolekseen? +Senkötähden vain te toivotte armon ja lohdutuksen valtakuntaa, että +voitte karkottaa sinne jokaisen palavan kaipauksen ja kyynelöivän +rukouksen? Miksi ette ole toisillenne helliä ja sääliviä, miksi? Te +ilmaisette kohta vihanne, kuinka suuri ja hirmuinen se onkaan, mutta +kätkette arasti pienen-pienenkin rakkauden kipenen. Oi, kuinka te +haavotattekaan itseänne, ihmisparat! + +Pihamaalle tultuaan Magdaleena näki vanhan Reindorferin menevän +lehtimajaan. Ennenkun menisi häntä siellä tapaamaan, Leena poikkesi +tallin ovelle. "Leopold", huusi hän siitä, "minä lähden nyt täältä, +aion hakea palveluspaikkaa kaupungista." + +Veli tuli hänen luokseen. "Vai lähdet niin pian? Mutta siinä teet +oikein. Sillä tavalla saa heti mielestä sen, joka vaivaa sydäntä. +Sieluni nimessä, minäkin menisin mieluummin matkoihini kuin täällä +uhmailisin tahi suostuttelisin! Mutta onnea matkalle! Jumala +suojelkoon!" + +"Kiitos! Jumalan haltuun, Leopold!" + +Veli tarjosi kätensä ja meni jälleen talliin. + +Reindorfer istui mietteissään pää käsien varassa, edessä pienoinen +paperipakka. Siinä oli kirje ja muutamia seteleitä, mutta kun vanhus +tunsi niiden lentoonpyrkivän luonteen, oli hän pannut niiden päälle +raskaan kiven, ettei tuuli niitä veisi. + +Niin hän istui Magdaleenan tullessa. + +Hän nousi. "Oletko jo valmis?" + +"Olen, isä." + +"Se on hyvä, minä olen myöskin." Hän otti kirjeen kiven alta, katsoi +sen molempia sivuja, tarkasti sinetin ja allekirjotuksen sekä ojensi +sen sitten tytölle. "Tässä on kirje veljelleni." + +Magdaleena otti kirjeen ja kätki sen kaulaliinansa alle. + +Reindorfer työnsi nyt vasemmalla kädellään kiven pöydältä, laski oikean +kätensä setelirahojen päälle ja selaili niitä ojennetuilla sormillaan, +niin että tyttö helposti huomasi niiden määrän. "Tästä saat matkakulusi +ja hiukan enemmänkin; tulet niillä toimeen muutamia päiviä, kunnes saat +kunnollista työtä, etkä ole pakotettu kohtuuttomiin sitoumuksiin. Millä +tavalla säilyt kunnon tyttönä, saat hyviä ystäviä ja kuljet kunnialla +maailman läpi, sen, luulen minä, sinä tiedät. Älä unhota, mitä näistä +asioista olen puhunut. Jumala olkoon kanssasi!" + +Magdaleena kääri setelit äidiltä saamansa pienen paketin ympärille, +solmesi ne sitten nenäliinan kulmaan ja sijotti huolella taskuunsa. + +"Minä olen heti valmis", haastoi hän, "mutta minulla on vielä vähän +sanottavaa sinulle. Kukaan ei olisi voinut pitää ihmeenä, vaikka +olisitkin ollut aina minulle tyly. Mutta sinä et minua pienenä kotoasi +ajanut, et ole koskaan osottanut minulle vihamielisyyttä, et kieltänyt +minulta mitään iloa, vaan olet suonut minulle kaikkea mahdollista +hyvää, ja vielä enemmänkin, sinä olet järkähtämättömästi ohjannut minua +kunniallisuuden tielle, varottanut ja suojellut kaikesta pahasta, +kukaan taivaan pyhimyksistä ei ole voinut minua paremmin kohdella. Ja +sentähden minä rukoilen Jumalaa, että hän soisi minulle sen suurimman +ilon tapahtua, mitä voin ajatella, antaisi tulla ajan, jolloin voisin +sinulle osottaa, kuinka paljon sinua kunnioitan, ja saisin tilaisuuden +sovittaa sen, mitä äitini on rikkonut sinua vastaan. Mutta älä pahastu, +jos rukoilen hänen puolestansa. Sydämessäsi on jälleen kaikki +rikkirevitty, mutta katso, koska olet voinut olla niin oikeamielinen +minua, syytöntä osallista kohtaan, niin voithan hänellekin osottaa +lempeyttä. Voidakseni mennä rauhassa kotoa, täytyy sinun luvata, ettet +ole ankara äidilleni!" + +Reindorfer kuunteli tarkkaan, kun Magdaleena rukoili äitinsä puolesta, +ja nyökäytti sen kuluessa kahdesti päätään. "Se on oikein, se on +oikein", mutisi hän ja sanoi sitten äänekkäästi: "En muuta +käytöstapaani häntä kohtaan; hän ei ole syyllinen vanhain haavojen +ratkomiseen." + +"Jumala sinulle palkitkoon!" sanoi Magdaleena ja tarttui liikutettuna +vanhuksen kumpaankin käteen. "Mutta vaikka en olekaan sinun lapsesi, +älä anna minun ilman siunaustasi mennä maailmaan. Olisi vahinko, jos +minulla ei sitä olisi, sillä juuri sinun siunauksellasi täytyy olla +arvoa Jumalan edessä." Hän laskeutui polvilleen vanhuksen eteen. + +Tämä laski kätensä hänen päälaelleen. "Minä siunaan sinut Magdaleena, +Herramme ja Jumalamme suojelkoon ja varjelkoon sinua..." Vanhuksen +kädet alkoivat niin ankarasti vavista, että ne tärisyttivät tytön +päätäkin, johon ne nojautuivat, ja siksi hän tempaisi ne äkkiä pois. + +Tyttö ei ymmärtänyt syytä siihen, katsoi rukoillen ylös ja kohotti +ristiin liitetyt kätensä vanhusta kohti. Vanhus laski vielä kerran +kätensä hänen vaaleille hiuksilleen ja sanoi: "Minä siunaan sinut, +Magdaleena, omana lapsenani -- omana lapsenani!" + +Hänen äänensä värisi niinkuin itkua pidätellen, Magdaleena nousi ylös +ja nojasi hänen rintaansa vastaan. "Isä!" huudahti hän. + +Reindorfer pyyhkäisi hihalla kyyneleensä, irrotti sitten hellästi tytön +kädet, jotka tämä oli kiertänyt hänen kaulansa ympäri ja sanoi: "Ole +ymmärtäväinen, lapseni! Ole ymmärtäväinen! Ja riennä sitten, riennä! +Muuten et ehdi tänä päivänä perille." + +"Jumalan haltuun siis, isä! Rakastathan minua vähäisen? Pyydän sinua +kaikkien pyhimysten nimessä hoitamaan itseäsi hyvin, että säilyttäisit +terveytesi ja menestyisit. Ja saanhan sinua vielä usein nähdä? Saanhan +kirjottaakin? Elä terveenä, -- minä rukoilen usein puolestasi!" + +He olivat kulkeneet käsikädessä puutarhasta pihamaalle ja siitä +veräjälle. Magdaleenan kysymyksiin oli vanhus vastaillut ystävällisillä +päännyökäyksillä. + +"Nyt tulee vakava ero", sanoi Magdaleena, kun he olivat veräjälle +pysähtyneet. "Minä en tuota sinulle surua, isä, älä sinäkään minulle! +Jumala suojelkoon sinua tuhansin kerroin. Jumala suojelkoon!" + +Vanhus hymyili hänelle, laski vielä kerran kätensä hänen päälaelleen ja +nyökytti päätään; puhua hän ei voinut. Magdaleena meni ja katsoi usein +taaksensa, ja aina vain vanhus nyökytti hänelle päätään ja viittasi +kädellään. Kun tyttöä ei enää näkynyt, ja Reindorfer laski kätensä +alas, hän tunsi, että joku tarttui siihen. + +Hänen vaimonsa seisoi hänen luonaan. + +"Hän on nyt poissa", sanoi äiti itkien, "hän on nyt poissa ja me olemme +tulleet vanhoiksi. Oi, älä hylkää minua kokonaan!" + +Vaimo puristi miehensä kättä, tämä olisi voinut vapauttaa itsensä, jos +olisi tahtonut, eikä ihmisten tähden tarvinnut ystävyyttä teeskennellä, +sillä ketään muita ei ollut saapuvilla. Mutta mies katsoi arkaan ja +murtuneeseen puolisoonsa ja vastasi hiljaisella kädenpuristuksella +hänen pyyntöönsä. Ensimäisen kerran kahdeksantoista vuoden kuluttua he +seisoivat käsitysten toistensa rinnalla. + +Mutta vaimo tunsi itsensä peräti sairaaksi ja viheliäiseksi sen +jälkeen, kun hänen oli täytynyt hävetä oman lapsensa nähden; hän tiesi +vallan hyvin, ettei tämä lapsi ollut hänen mieheltään rukoillut mitään +muuta kuin sääliä hänen jäljellä oleviksi elonpäivikseen. Tämän +käsittäen hän sanoi: "Kiitos, Josef! Ole minulle hyvä vielä vähän +aikaa!" + + * * * * * + +Sillä aikaa kun Magdaleena puheli vanhan Reindorferin kanssa +puutarhassa, oli Leopold tullut pois tallista, pukeutunut +pyhävaatteisiin ja lähtenyt kotoa; kukaan, ainakaan nuori talonpoika, +"ei voi liian aikaiseen kirkkojuhlaan saapua". + +Kylään menevällä tiellä häh tapasi myllärin Florianin. + +"Hyvää huomenta, myllärin poika", huusi hän tälle. "Menetkö sinäkin +kirkkojuhlaan?" + +"Se on aikomus", vastasi toinen. "En tiedä mitään parempaa tehtävää, +enkä yksinkään tahdo olla." + +"Aivan oikein. Te kumpikaan, sinä ja sisareni, ette ole tyhmää väkeä. +Et kuitenkaan tietäne, että hän menee jo tänä päivänä täältä pois, +kaupunkiin?" + +Florian katsahti ylös ja oli aivan kalpea. "Tänäänkö jo?" + +"Niin, tänään. Minua ihmetyttää, jos hän ei jo ole meidän jäljestämme +astumassa." + +He olivat tulleet sille paikalle, missä Keskihaudan tie liittyy suureen +maantiehen, jonka vasemmalle kääntyvä haara vei kylään ja oikea useiden +kylien ohi piirikaupunkiin. Florian kääntyi oikealle. + +"Minne sinne?" huusi Leopold. + +"Mene edellä, minä tulen myöhemmin!" + +"Niin, ymmärrän, tahdot odottaa Leenaa. Mutta mitä siitä hyödyt? +Parasta, kun tulet minun kanssani!" + +Mutta nuori mylläri jatkoi kulkuaan ripein askelin. + +Magdaleena oli juuri saapunut sen suuren pensaan luo, joka kaihtoi +Reindorferin talon näkymästä samalla tavalla kuin se ennen oli +väijyviltä katseilta salannut hänet. + +Hänet ja hänen -- veljensä. + +Hän taittoi oksan pensaasta ja leikitteli sillä. + +Eikö hän ollut kuullut joskus -- kertojaa hän ei muistanut -- että +pakanakansain keskuudessa sisarukset menevät keskenään naimisiin, +vieläpä isä ja tytär, äiti ja poika? Vaikkapa se ei olisikaan yleinen +tapa, täytyy niiden olla kovin jumalattomia ihmisiä! Eläimiä pahempia; +sillä niillä ei ole mitään tietoa sukujohdostaan, mutta ihmisten +keskuudessa tekee sama veri kaiken liittymisen mahdottomaksi. Kuinka se +olisi mahdollistakaan? Ja vaikkapa Jumala ja maailma sen sallisivatkin, +kenen oma luonto sen sallisi? + +"Olen varma, että isä kohteli minua oikein, hän ei voinut toisin +tehdä." + +Näihin asti hän ei ollut nähnyt tiellä ainoatakaan elävää olentoa, ja +vieläkin se oli eteenpäin silmän kantamiin aivan autiona. Mutta hänen +takanaan se alkoi elostua. + +Magdaleena kuunteli; hän kuuli rattaiden kaukaa lähestyvän. Niiltä +laulettiin. Tuuli kantoi sävelet kuuluville ja Magdaleena saattoi +erottaa sanatkin: + +Nuorukainen lauloi: + + "Krouvista poikia viskataan + tänään tusinoita. + Tyttö, tahdotko ystävän? + Vangita mua koita!" + +Tyttö lauloi vastaukseksi: + + "Krouvista viskattu poika -- ei! + Sen mik' on päähäsi tuonut? + Saisinko maksaa ryypytkin, + jotka on veijari juonut?" + +Magdaleena kulki outoon maailmaan hakemaan toimeentuloaan, he menevät +kirkkojuhlaan pitääkseen hauskaa aamuun asti, jolloin palaavat +kotiinsa. Hän hymyili toisten ilolle. Sillä välin rattaat olivat +lähentyneet, ja Magdaleena luuli jo pari kertaa kuulleensa nimeään +huudettavan, mutta hän ei katsonut taaksensa. Hän säpsähti pelosta, kun +kuuli, että rattaat alkoivat kovalla vauhdilla hänen jälkeensä vieriä. +Ne tahtoivat varmaankin saavuttaa hänet. Mutta hän karttoi kaikkia +kohtauksia, ja kun hän oli juuri saapunut suurelle maantielle, hän +riensi sitä myöten kappaleen matkaa oikealle. + +Läähättäen pysähtyessään ja katsoessaan ympärilleen näki hän että +rattaat oli seisautettu tienhaaraan, eräs tyttö laskeutui nopeasti +niiltä alas ja alkoi huutaen ja huiskuttaen juosta hänen jälkeensä. + +Hän oli Kleehuberin Franzl. + +Magdaleena odotti häntä. + +"Voi minun päiviäni, Leena, mihin sinä juokset? Olen huutanut kurkkuni +käheäksi, saadakseni sinut odottamaan ja rattaillemme nousemaan +tullaksesi meidän kanssamme kirkkojuhlaan, mutta sinä pysyt kuurona ja +lopuksi juokset pakoon." + +Hän pysähtyi äkkiä ja katsoi kummastellen Magdaleenaa, joka hiveli +hänen juoksemisesta punottuneita poskiaan ja sanoi: "Sinä olet niin +hyvä! Vai sinä sitä huusit, sinä siis lauloitkin rattailla?" + +"Herra hyvä, mikä teeskentelijä!" huusi Franzl. "Nyt minä ymmärrän! +Mitä sinulla on maantiellä tekemistä kirkkojuhlana, ja entä tuo +nyyttisi? Sinä menet täältä, Jumala ties kuinka kauaksi, etkä virka +sanaakaan. Se on häijysti tehty, olen oikein vihainen!" + +"Miksi olisit vihainen? Näetkös, minä olen tahtonut karttaa +jäähyväistilaisuutta. Minä tulen tänne silloin tällöin, me siis kyllä +näemme vielä toisemme." + +"Minne sinä menet?" + +"Kaupunkiin." + +"Mitä siellä teet?" + +"Minä haen palveluspaikan." + +"Sinä, Reindorferin nuorin tytär, ainoa kotona oleva? Ja vanhempasi, he +ovat jo vanhat ja tarvitsevat hoitoa, antavatko he sinun mennä?" + +"Niinkuin näet. Älä nyt viivy minun tähteni, Franzl; sinun pitää +tanssia ja minun kulkea eteenpäin, meidän kummankin pitää sitä muistaa, +muutoin sinä ennätät vähän ja minä tulen perille liian myöhään." + +"Kyllä minulla on aikaa hyppiä. Vaikka et oikeastaan ansaitsisi, saatan +sinua kuitenkin jonkun matkaa." + +"Tule sitten!" + +Tytöt astuivat ripeästi eteenpäin. "Älä pahastu, Leena, mutta +varmaankin sinä poistut Florianin tähden?" kysyi Franzl. + +"Kenties." + +"Eikö isäsi antaisi sinua hänelle?" + +"Ei." + +"Onko äitisikin sitä vastaan?" + +"On." + +"Sinun vanhempasi menettelevät aivan julmasti. Sellaisia ne vanhat +ovat! Kun he eivät enää toisistansa välitä ja tulevat helposti +itsekseen toimeen, eivät he luule meilläkään mitään tunteita olevan, +eivätkä muista, että he itse ovat kerran olleet meidän kaltaisiamme, +sillä emmehän me muutoin olisi maailmaan tulleet. Minun mielestäni +vanhain pitäisi tarkoin ajatella, ennenkun sanovat meille nuorille ei. +Ja te kaksi sitten! Mitä moittimista myllärin Florianissa on? Eikö hän +ole säännöllinen ja kunnon poika? Eikö hänellä ole tahi eikö hän saa +tarpeeksi varoja elättäkseen vaimonsa ja lapset myöskin? Ei, minä en +voisi siitä puhuakaan, sillä se suututtaa minua! Onko äitisi tehnyt +oikein, kun ei puhu ainoatakaan sanaa sinun puolestasi asiassa, jossa +meidän naisten pitäisi olla yksimielisiä, että joskus voittaisimme +miehet? Ja onko isäsi menetellyt viisaasti? Minä luulen, että hän pukee +itsensä viisaaksi, kun ottaa pyhänutun ylleen ja menee muiden ihmisten +pariin, mutta kotoisessa arkinutussaan, jonka kyynäspäihin kuluneista +reijistä paita vilkuttaa, hän pitää viisautensa piilossa." + +"Älä puhu halveksuen vanhasta miehestä, ethän sinä tunne asiaa; hän ei +voinut tehdä toisin." + +"Vai ei? Mutta miksi ei? Sanopa se!" + +"Älä kysy, Franzl, sitä en voi kellekään sanoa." + +He vaikenivat kumpikin ja astuivat reippaasti. + +Sankka metsä, joka kasvoi vasemmalle puolelle jääneillä kummuilla, oli +näillä tienoilla levinnyt tasangollekin, peltojen ja niittyjen väliin. +Maantie teki tässä laajassa vihreässä metsässä monta kierrosta, mutta +ennenkun ensimäiseen mutkaan saavuttiin, erosi maantiestä kaita +oikopolku, jota kaikki jalkamiehet käyttivät. + +Florian odotti Magdaleenaa tämän varjoisen metsäpolun suulla, mutta +nähdessään tämän saapuvan Franzlin seurassa hän kirosi hiljaa ja +kätkeytyi pensaan taakse. + +Kleehuberin Franzl oli lyhempikasvuinen kuin hänen ystävättärensä, ja +hänelle tuli pian työlääksi pysyä Magdaleenan rinnalla. "Kuule, Leena", +hän sanoi, "miksi niin hirmuisesti kiirehtisimme? Jalat vievät tällä +kyydillä kauemmas kuin on määräkään. Jos näin juoksemme, ennätämme +iltaan Turkinmaalle." + +Kun Magdaleena katsoi äänetönnä eteensä ja jatkoi matkaa samalla +vauhdilla, lisäsi Franzl: "Se olisi seikkailua! Siellä myödään +naisväkeä, ja minä olisin utelias tietämään, kummastako meistä +maksetaan enemmän, sinustako vaiko minusta?" + +Mutta kun hänen ystävättärensä ei nytkään vastannut mitään, hiljensi +vain hiukan käyntiään, pysähtyi Franzl raskaasti hengittäen: "Tiedätkö, +minulla ei ole halua tulla Turkinmaalle, enkä voine sinua kauemmas +seuratakaan", -- hän heittäytyi Magdaleenan syliin. -- "Leena parka, +eikö tyhmä Franzl voi houkutella sinua enää kertaakaan nauramaan? Sinä +olet ottanut asian liian raskaasti. Mutta kyllä se tasaantuu, -- niin, +kyllä se tasaantuu." + +"Minä toivon sitä." + +Franzl kuivasi silmiään esiliinallaan, hän ei muistanut, että se oli +hänen paras esiliinansa, jota hän piti vain sunnuntaisin ja jonka hän +oli pannut kirkkojuhlaksi eteensä. Vasta sitten, kun hän oli tämän +kurttaantuneen vaatekappaleensa laskenut silmiltään ja koettanut sitä +turhaan kahdesti kädellään suoraksi sivellä, ilmeni hänen kasvoilleen +epätoivo, joka pakotti Magdaleenan nauramaan. + +"Menköön se", huusi Franzl polkien iloisesti jalallaan maata, tarttuen +samalla esiliinaan ja rutistaen sen aivan kokonaan. "Olenhan saanut +nähdä, ett'et ole vielä unhottanut nauramisen taitoa." Hän kääri +kätensä Magdaleenan vyötäisille, laski päänsä hänen olkapäälleen ja +katsoi häneen. "Nyt rakastan sinua jälleen. Muutoin en olisi voinut +tanssia tänäpäivänä ainoatakaan askelta, mutta nyt minä koetan. Ja nyt +Jumalan haltuun, kullannuppuseni, ja kirjota meille pian hyviä +kuulumisia! Ja yksi asia vielä, -- Florian ei tietenkään tule +tanssimaan, mutta kun hänet tapaan, kerron hänelle terveisiä sinulta." + +"Älä tee sitä, Franzl. Kun kahden henkilön on välttämättä unhotettava +toisensa, ei sellainen muistutus ole ollenkaan hyvä; olisi päinvastoin +parempi auttaa heitä haihduttamaan toisiaan. Hyvästi, Franzl! Ole aina +iloinen ja kunnollinen, minä kirjotan pian. Jumalan haltuun!" +Magdaleena poikkesi kapealle polulle ja astui reippaasti eteenpäin. + +"Jumalan haltuun!" + +Franzl seurasi silmillään menijää, kunnes tämä hävisi kokonaan puiden +oksien taakse. Florian oli myöskin saapunut piilopaikastaan ja katsoa +tuijotti kauan siihen suuntaan, jonne Magdaleena oli hävinnyt. + +"Suon hänelle sen onnen", ajatteli nuorukainen itsekseen, "että hän voi +niin tyynesti mukaantua kohtaloon, jota vastaan minun olentoni ryntää, +vaikka se onkin mieletöntä! Hän on oikeassa. Olisi viisainta unhottaa +kaikki, hänelle se varmaan onnistuukin, enkä minä syytä häntä siitä. +Mutta hänen oli helppo poistua ja jättää minut tänne kaikkine +suruineni. Mitä minun nyt on tehtävä? Miten kulutan aikani? Kaikilla +muilla olisi oikeus osottaa syvää loukkaantumista, mutta minulla ei +ole. Hänhän on sisareni. Kuinka ylpeä olisinkaan, jos saisin sen +julkisesti tunnustaa! Mutta kunniallisinkin suhde maailmassa on +kääntynyt minulle päinvastaiseksi. Minä en sovellu enää muiden ihmisten +pariin, heidän olonsa ja elonsa ovat minulle mahdottomia. Mutta minä +samoan kuin villi heidän keskuuteensa enkä välitä rahtuakaan heidän +kirkumisestaan, onhan kaikki kuitenkin valhetta ja petosta, jonka +toiset tuntevat, mutta toiset eivät tunne. Teille, Jumalan tekopyhä +huoneväki, minä näytän, osaanko elää! Hänen näkyvissään se olisi ollut +vaikea, koska en olisi tahtonut saattaa häntä häpeämään minua. Mutta +hän on nyt itse poistunut näiltä mailta, miksikä siis itseäni +hillitsisin?" + +Häneltä pääsi äänekäs välitön huudahdus: "Hän on nyt poissa ja kaikki +iloni hänen kanssansa!" + +Franzl säikähti aika tavalla, kun kuuli äkkiä puhetta niin lähellä. Hän +katsahti ympärilleen, ja siinä seisoi nuorukainen hänen edessään synkin +katsein. + +"Sinäkö se olet, Flori?" huudahti hän. + +"Niin, minä olen." + +"Tahdoit nähdä häntä vielä kerran?" + +"Niin kyllä." + +"Hyvä Jumala, kuka olisi aavistanut, että teidän aikeenne loppuvat näin +surullisesti!" + +"Se on totta. Mutta jättäkäämme se. Puhukaamme jostakin muusta!" + +"Mitä sinä nyt teet?" + +"Menen tanssimaan." + +"Sinäkö -- nyt täältä -- tanssimaan?" + +"Tanssimaan, tanssimaan. -- Sinnehän sinäkin menet?" + +"Mutta, Flori --" + +"Hei vaan, Franzl, me menemme yhdessä! Tule, minä rakastan sinua kolme +päivää, kauemmin ei se kestä, sillä minulla on vain kolmipäiväinen +onni." + +"Herra Jeesus teitä miehiä! Sinä saatat puhua noin, vaikka rakastettusi +on nyt juuri mennyt pois ja tuskin koskaan palaa; sellainen tyttö, +ettet sen vertaista toista löytäne." + +"Siksipä juuri minulla nyt täytyy olla monta kultasta, yksi ei voi +häntä mielestäni karkottaa." + +"Tämä on kovin julkeaa puhetta, Flori, sitä en olisi sinulta +odottanut." + +"Eihän se siitä parane, vaikka ulvoisin kuin pieksetty koira. -- No, +Franzl, miten onkaan meidän rakkautemme laita?" + +"Minä suutun jo. Nyt ei ole sopiva ilveilyn aika, etkä sinä voi ikinä +totta tarkottaa." + +"Miksi en, kolmeksi päiväksi?" + +"Mutta minä en tahdo yhdeksikään. Kun voit noin kädenkäänteessä +unhottaa Reindorferin Leenan, olisi Melzerin Seferlkin liian hyvä +sinulle." + +Florian katsoi häneen. "Niinkö luulet?" ajatteli hän. "Uskoisinpa +melkein itsekin, mutta en siitä nyt missään tapauksessa välitä. Sinun +iloisuutesi ja kunniallisuutesi -- älä juokse liiaksi edelläni. Varo +itseäsi! Minä tahdon leikkiä kuin pieni poika. Jos joku piikivi +miellyttää minua, noudan sen purosta ja leikin sillä niin kauan kuin +huvittaa, sitten viskaan sen pois. Mutta hän voisi kysyä sinua ja hän +voisi sinua sääliä, sentähden saat olla vedessä." + +"Katsos", sanoi hän ääneen, "minä tahdon alkaa sinusta, koska sinä olet +Reindorferin Leenan ja Melzerin Seferlin keskiväliltä." + +Tyttö kääntyi pois. + +He kulkivat yhdessä, ja Franzl sai vielä useamman kerran syytä nuhdella +Floriania sopimattomista sanoista. + +Kun he saapuivat kylään, kaikui krouvista soitto heitä vastaan. Florian +heitti hihkaisten hattunsa ilmaan, otti sen jälleen kiinni, painoi +syvään otsalleen ja syöksyi sitten tanssi- ja juomahaluisten vieraiden +tiheimpään pyörteeseen. + + * * * * * + +Linnut eivät laulaneet, mutta pitivät muuta äänekästä melua; auringon +valo levisi räikeänä pensaiden ylimpäin lehvien ja puiden latvojen +lomitse sille metsätielle, jota Magdaleena kulki. Maantie, jolla +vastaantulijat olisivat voineet häiritä häntä, oli kaukana, vanhempien +silmät eivät seuranneet häntä enää, Franzlin ystävällinen loruaminen +oli jo ajat sitten lakannut kuulumasta. Magdaleena tunsi itsensä +yksinäiseksi. Hän tunsi kyllä tyydytystä siitä, että oli voinut osottaa +luonteen lujuutta sekä vanhemmilleen että Franzlille ja että hän oli +voinut suunnata elämänsä isänkin hyväksymällä tavalla. Mutta kuinka +tunnollisesti kaikki harkitseekaan, kohtalolleen ei sittenkään voi +mitään. -- Se oksa, jonka hän tätä ajatellessaan oli pensaasta +taittanut, oli jo aikoja sitten luisunut pois hänen kädestään. Hän +tunsi kipeästi, kuinka työlästä on, kun pää on kutsuttava taisteluun +sydäntä vastaan ja tunteet täytyy järjellä hillitä. Pari suurta +kyyneltä tunkeutui hänen silmiinsä ja voimakkaiden tunteiden valtaamana +hän heittäytyi maahan ja äänekkäästi nyyhkyttäen -- "olen kaikkia muita +onnettomampi" -- hieroi kasvojaan kannettavallaan kääröllä. + +Niin, tällaista ei voi kukaan vastustaa, olipa tahto kuinka rehellinen +hyvänsä! + +Mutta pian hän hillitsi itsensä, nousi ja riensi kuin takaa ajettu +metsätietä myöten suurelle maantielle. Marttyyriristin luokse asti oli +hänelle vallan tuttua, hän oli nähnyt sen satoja kertoja, mutta siitä +alkoi se outo avara maailma, jolta kaikki siihen pakenevat pyytävät ja +toivovat onneaan. Mutta hän, joka oli saapunut elämään luvattomia +syrjäteitä, tahtoi kaiken velvollisuudentunnon mukaan nöyrästi maksaa +sen vaatimattoman osan, joka hänelle suodaan. Hänen täytyi ei +ainoastaan olemassaolollaan vaan myöskin olemassaolonsa tähden +tyydyttää Jumala ja maailma. + +Kun hän oli sivuuttanut muuratun rajapylvään sateen kuluttamine +tauluineen, kiinnitti tuntematon tie hänen kaiken huomionsa, tuhannet +esineet vaativat katselemista ja hänen korviinsa kuului hälinää läheltä +ja kaukaa. Hänen kaikki aistimensa olivat toimessa, ja ajatusten täytyi +seurata lähintä ympäristöä. Hän kulki kuin uneksuen ketojen, pienien +kylien ja yksinäisten talojen ohi; illan tullen hän astui erään ylängön +lievettä pitkin ja lähestyi piirikaupunkia. + +Kuinka hän kyseli löytääkseen tien, ja kuinka ihmiset häntä ohjasivat, +sen hän muisti vain niin kauan kuin tarvitsi, siihen saakka, kunnes hän +rauhattomasta ja kiirehtivästä ihmisjoukosta saapui erääseen hiljaiseen +eteiseen ja kuuli katurähinän haihtuvan korvistaan astuessaan +rauhalliseen huoneeseen, jonka oven pieni ystävällinen mummo aukaisi +hänelle. + +Huoneessa istui vanha mies karkeassa nojatuolissa. Lampun valo valaisi +hänen kasvojansa ja Magdaleena tunsi hänet heti sedäksensä. Hänen +kasvojensa piirteet muistuttivat joka kohdassa vanhaa Reindorferia; +setä oli kuitenkin useita vuosia vanhempi ja sentähden raihnaisempi. +Mutta aivan tämän eikä minkään muun näköinen on isä, kun hän saavuttaa +näin korkean ijän, jota häneltä elinvoimiensa perustuksella kyllä voi +odottaa. Magdaleena sitä ainakin kaikesta sydämestään toivoi, vaikkei +hän ollut aivan selvillä toivottiko hän siten isälle hyvää vai pahaa. + +Mummo huusi sangen kovasti ukon korvaan, kuka oli tullut; hänen täytyi +se tehdä useasti, ennenkuin vanhus hymyeli ja nyökytti päätään, mutta +hymy oli välinpitämätöntä ja hänen kasvoissaan kuvastui rahtunen +närkästystäkin, sillä ukko ei ollut sittenkään varma oliko hän kuullut +oikein. Hän tarttui tytön ojennettuun käteen. "Vai niin, vai niin, veli +Joosefin tyttö. Ja niin suuri jo! Oikein suuri. Katsoppa Liisaa!" + +"Liisa on sisareni. Hän on jo kauvan ollut naimisissa." + +"Jahah, vai mennyt naimisiin." + +"Minä olen Leena. Nuorin." + +"Ei, mutta, -- minä en ole tiennyt, että veljelläni on kaksi tytärtä. +Hän ei ole sinusta mitään puhunut." + +"Mutta hän sanoi lähettäneensä veljeni ja sisareni kaupunkiin teidän +luoksenne, kun minä synnyin." + +"Vai niin, milloin se tapahtui?" + +"Kahdeksantoista vuotta sitten." + +"Kahdeksantoista vuotta? Onpa hullua etten sitä muista. Mutta kun hänen +ensimäinen lapsensa tuli maailmaan, muistan sen yhtä tarkoin kuin +eilisen tapahtuman. Siitä on kolmekymmentä kuusi vuotta. Silloin hän +syöksyi koputtamatta sisään, tyrkkäsi oven selkosen seljalleen ja +huusi: 'Meillä on poika!' Se oli kaunis lapsi, mutta he eivät saaneet +häntä kauan pitää. Sen muistan kuin tämänpäiväisen asian, -- mutta +sinun veljesi ja sisaresi täällä käynti?" Hän nojasi päätänsä kättä +vastaan ja mietti. Hetkisen kuluttua hänen silmänsä sattuivat +kirjeeseen, jonka Magdaleena oli asettanut hänen eteensä. Hän mursi sen +auki vapisevilla heikoilla käsillään ja koetti lukea, hän käänteli sitä +ja sanoi lopuksi: "Heh, en näe, mitä hän kirjottaa. Hänkin on tullut +vanhaksi, Joosef parka, -- hänkin. Mitä hän kirjottaa?" + +Mummo oli vanhuksen hykertelyjen aikana nyökäyttänyt pari kertaa +päätään Magdaleenalle ja kohottanut sitten valittavan näköisenä +katseensa ylös. Niin, mikä risti ja tuska onkaan näin vanhasta +miehestä! Mummo toivoi, että säälittäisiin häntä eikä vanhaa miestä, +jonka hyväksi hän teki mitä vain voi. Hän otti nyt kirjeen ja sai töin +tuskin vanhan koulumestarin ymmärtämään sen sisältöä. + +"Lapsi parka", sanoi mummo, "on itsestään selvä, että pidämme sinut +yötä luonamme. Mutta siinäpä onkin kaikki, mitä voimme tehdä, sillä +emme me enää kykene auttamaan ja neuvomaan ketään. Maailma ja ihmiset +ovat meille vieraita, me olemme niille kuolleet ja haudatut. Jaa-a!" + +Tyttö sai pienen kapean sohvan makuupaikakseen. Vanha koulumestari oli +sitten saatettava sänkyyn. Se ei ollut helposti tehty. Jokaiseen +ystävälliseen kehotukseen hän vastasi tyytymättömällä ärtyisyydellä ja +jokaiseen kärtyiseen muistutukseen loukkaantuneella tunteellisuudella. +Kului pitkältä iltaa ennenkun hänet saatiin asettumaan. + +Magdaleena ajatteli kaikessa hiljaisuudessa, että tuollainen vanha mies +on yhtä kitajava ja oikullinen kuin lapsi, vaikkei hän milloinkaan osaa +olla niin rakastettavan näköinen. Mutta hän oli yhtä avuton ja +samallaisen hoidon tarpeessa kuin lapsikin, ja jos hän ei sitä saanut, +koski se häneen kipeästi. Noin korkealla iällä tuottaa muille vaivaa ja +vastusta tavallista enemmän, eikä sen saavuttaminen ole itsellekään +iloksi. Nyt hän myöskin käsitti, miksi hän oli toivottanut isä +Reindorferille pitkää ikää. Isälle se ei olisi miksikään hyväksi; se +oli vain tyttären itsekkyyttä, mutta myöskin rakkauden itsekkyyttä, +sillä hän ei karttaisi mitään vaivoja osottaakseen hellyyttä isälle +viimeisinä elonpäivinä ja hoitaakseen häntä. Hän tahtoisi osottaa, +ettei hän ole unhottanut, mikä tämä vanha raihnainen mies on kerran +hänelle ollut. Näiden ajatusten vallassa Magdaleena rukoili, että +Jumala suojelisi isän hänelle, ja sitten hän koetti nukkua. Mutta +epämukava vuode, se outo tunne, että hän nyt ensi kerran elämässään +nukkui vieraan katon alla, katuhälinä, joka yön hiljaisuudessa taasen +selvemmin kuului, ei korvialumpeuttavana tärinänä niinkuin päivällä, +vaan kaukaisena kohinana ja jymynä -- nämä kaikki estivät hänet +sitkeästä, syvästä unesta. Hän vaipui vain puolihorroksiin, josta +päivän koittaessa heräsi väsyneempänä ja alakuloisempana kuin maata +mennessään. + +Vanha setä nukkui vielä, täti istahti vuoteelle ja suuteli Leenan +poskea. Magdaleena meni ulos raittiiseen aamu-ilmaan ja etsi tien +rautatieasemalle. Hän osti luukulta piletin, ja kun juna tuli kohisten +asemalle, hän astui junaan ja painautui pelokkaana vaunun soppeen. + +Matka oli kestänyt pari tuntia. Magdaleena ei katsellut enää ikkunasta +eikä matkatoverejakaan. Oli jo toinen päivä, jonka kuluessa hän oli +nähnyt ainoastaan vieraita seutuja ja vieraita kasvoja lukuunottamatta +vanhaa koulumestaria, joka muistutti isä Reindorferia. Hän tunsi +itsensä upo-oudoksi näiden vieraiden ihmisten keskellä, jotka eivät +tahtoneet hänelle hyvää eikä pahaa eivätkä koskaan antaneet hänelle +kiitoksen eikä moitteen tahi hylkimisen aihetta; aivan näin vieraaksi +ja tahdottomaksi hän varmaan kaupungissakin itsensä tuntee, ja totta +totisesti hän ei voisi sanoa, tokko lainkaan menisikään kaupunkiin, jos +joku luotettava olento koettaisi johtaa hänet muille teille varsinkin +näillä hetkillä, jolloin jokainen viittaus näyttäisi hänelle suorastaan +taivaasta lähetetyltä. + +Hän katseli polvellaan olevaa matkakääröä ja hiveli sormillaan sen +poimuja. + +"Sinä mietit paljon, neitonen", sanoi eräs ääni. Kun hän katsahti +kysyen ylös, kohtasi hänen katseensa punakat, pyöreät, valkeiden +hapsien ympäröimät kasvot, joista pari viisaannäköistä harmaata silmää +tarkasteli häntä. + +"Mietit paljon, tyttö. Kauasko matkustat?" + +"Pääkaupunkiin." + +"Vierailemaan?" + +"Ei, palvelusta etsimään." + +"Ai! Sinä joudut kauas kotiseudultasi, outojen ihmisten ja tapojen +keskuuteen. Sinä olet nuori, voit oppia paljon ja totut vieraihin +tapoihin; mutta eikö olisi parempi, että tekisit, mitä jo osaat, ja +pysyisit sinä mikä olet?" + +Leveä känsäinen koura tarttui tytön oikeaan käteen. -- -- -- + +Tämä käsi johti hänet sillä hetkellä, jolloin Magdaleena piti jokaista +hänelle annettua viittausta taivaasta lähetettynä, kokonaan toiselle +tielle. Ja tämän kädenojennuksen jälkeen hän ei enää voinut varmuudella +sanoa, meneekö hän kaupunkiin ollenkaan. -- + +Hän ei mennyt sinne koskaan. + + + + +XIII. + + +"Eikö olisi parempi, että tekisit mitä jo osaat ja pysyisit sinä mikä +olet?" kysyi vanha mies tarttuessaan Magdaleenan oikeaan käteen. + +"Voisi olla", vastasi tyttö ja nyökäytti hiljaa. "Mutta olen menossa +sinne, enkä minä tiedä muuta neuvoa." + +"Mitä yksi ihminen ei tiedä, sen tietää kenties toinen," virkkoi +vanhus. "Sitä paitsi minä näen, ettet halua sinne." + +"Enpä juuri." + +"Minulla voisi olla toinen paikka, jos tahdot sen." + +"Voimmehan siitä puhua." + +"Voimme kyllä, sitä minä tarkotankin." Hän vaikeni hetkiseksi, hiveli +valkeaa tukkaansa ja kysäisi äkkiä: "Kenties tunnetkin Grasbodenin +isännän Föhrndorfista?" + +"En." + +"Mistä sitten olet?" + +"Langendorfista." + +"Langendorf? Niin, olen kuullut mainittavan. Se on kai hyvin kaukana? +Siellä eivät varmaankaan tunne Grasbodenin isäntää eikähän hänestä siis +kannata puhua -- tahi kyllä oikeastaan on tarpeellista että kerron +hänestä sinulle." Hän vaikeni taas, veteli sormillaan hiuksiansa ja +kysyi sitten: "Mikä sinun nimesi on?" + +"Magdaleena Reindorfer." + +"Eipä sentähden, että olisin utelias; mutta jos meille syntyy sopimus, +niin täytyyhän meidän tuntea toisemme. Sanon siis, että Grasbodenin +isäntä Föhrndorfista on minun vävyni. Hänen vaimonsa -- Jumala suokoon +levon lapselleni! -- kuoli useampi vuosi sitten. Hän jätti jälkeensä +pienen tytön, joka on nyt kaksitoistavuotias ja on aina sairastanut. +Mutta sitä sinun ei tarvitse peljätä, tauti ei ole tarttuva. Kuka sen +on saanut, hän saa sen yksin kärsiä. Eräs professori, jonka luona lasta +käytimme, sanoi sitä hermotaudiksi, -- voisi nauraa, ellei se olisi +niin surullista. Sellaisia sairaita lienee kaupungissa paljonkin, mutta +meidän keskuudessa vaan yksi lapsi! Pienokais-raukka tarvitsee +valvontaa ja hoitoa, ja kuta vanhemmaksi hän tulee, sitä vaikeampi on +hankkia hänelle sitä. Hän ei kärsi palvelijaa, joka ei seiso +varpaillaan hänen edessään, ja siitä syystä on hyvin moni pian saanut +matkapassin; monta oivallista renkiä ja piikaa on hänen tähtensä +lähetetty pois. Niitäkään, jotka ovat aina hänen tahtoaan noudattaneet, +hän ei enää ole kärsinyt, ja se on pahan pahentanut. Mutta kun minä +tässä istuessani katselin sinua, juolahti mieleeni, että hän kenties +hyvinkin pitäisi sinusta, jos tulisit sinne. Olen katsellut sinua, +tyttöseni, hyvin tarkoin. Kun ensinnäkin nuo kaksi herraa tuolla +nurkassa sinun virkeämpänä ollessasi juttelivat hullutuksiaan, puristit +sinä suutasi, sillä ilveily on ilveilyä, ja oikein on, että sen huomaa. +Mutta kun se sinusta näytti sopimattomalta, niin hyvin ajan kuin +sisällönkin puolesta, sinä hallitsit nauruhalusi, olisitpa tarvittaissa +voinut sanoa vakavan sanankin; juuri tällaista itsekieltämistä ihminen +ennen kaikkea maailmassa tarvitsee ja sitä olisi lapsille jo pienestä +alkaen opetettava. Sillä niin kauvan kun ne ovat silmiemme alla, voimme +niitä suojella kaikenlaisista tyhmyyksistä, mutta kun olemme päästäneet +heidät vapauteen, emme enää voi. On, näet, niin, tyttöseni, että jos +kaikki ihmiset jaksaisivat hillitä itsensä, ei maailmassa olisi +pahuutta eikä syntiä. Enhän minä, rakas lapsi, näin lyhyen tuntemisen +perusteella voi päättää, minkä verran sinulla on itsekieltämisvoimaa, +mutta minusta näyttää, että sinä voit hankkia kunnioitusta itsellesi, +ja tyyni käytös vaikuttaa muihin rauhottavasti. Lääkärit sanovat, että +kylpy- ja vedenjuontiparannuspaikoissa veden ominaisuudet vaikuttavat +meihin tehden meidät joko terveiksi taikka sairaiksi; paljon +suuremmalla syyllä voimme sanoa että ihmisten hyvyys tahi pahuus +vaikuttaa lähimäisiin joiden kanssa he alinomaa seurustelevat. Soisin +että päättäisit lähteä kanssani katsomaan pientä tyttöämme. Sinun +katseesi on tyyni ja vakava. Hillitsevä katse on Jumalan lahja, se +vaikuttaa monasti silloinkin, kun kaikki sanat ovat voimattomia. Niin, +niin!" Hän veteli jälleen sormin valkeita hiuksiaan ja sanoi +huokaisten: "Oh, sinun kanssasi on vaikea puhua, sinä et kysy etkä +virka mitään." + +"Enhän tiennyt, oletko sinä lopettanut. Sitä ennen ei minun sopinut +puuttua puheeseen." + +"Se oli erehdys. Pitäähän minun haastaa, ettei keskustelu katkeaisi, +mutta sinä istut siellä mykkänä Ja pakotat minut puhumaan enemmän kuin +kykenen." + +"Mitä sitten sanoisin? Olisin onnellinen, jos tapahtuisi sinun luulosi +mukaan. Mutta ken sen tietää, voiko pieni tyttö minuakaan kärsiä?" + +"Mutta sinä suostut kuitenkin seuraamaan minua?" + +"Suostun." + +"Vaikka näkisimme turhaa vaivaa, ei sinun tarvitse peljätä, että kärsit +tappiota matkasi keskeyttämisen tähden. Grasbodenin isäntä on minun +vävyni, eikä hänellä ole ansiotta hyvä maineensa. Enkä minäkään, joka +vien sinut kerallani, jätä sinua vahinkoa kärsimään. Jokainen +Föhrndorfin ja Hinterwaldenin lapsi tuntee minut, Haldenkartanon +isännän Hinterwaldenista. Se on siis päätetty, tyttöseni!" Hän ojensi +oikean kätensä, johon Magdaleena paiskasi omansa. + +"Minä seuraan", sanoi tyttö, "mutta en ollenkaan tiedä, onnistunko; +sillä ulkomuodosta tehdyt päätökset muodostuvat sen mukaan millä +silmillä katsoo." + +"Niin kyllä, mutta vähintäänkin yhtä paljon ulkomuodon mukaan. Jos en +olisi siitä varma, ei omatuntoni olisi sallinut minun houkutella sinua +matkaasi keskeyttämään. Kun juna ensikerran pysähtyy, lähdemme vaunusta +ja ajamme Föhrndorfiin. Nähtyäsi tytön ymmärrät, kuinka isoisä voi +tehdä senkin, että pyytää matkalla aivan vieraita ihmisiä auttamaan +siinä, missä hän itse ei mitään voi." + +Magdaleena puristi molemmin käsin vanhan miehen kättä. + +"Sinä olet hyvä tyttö", sanoi vanhus hymyillen, "ja kauniisti teet +minua seuratessasi." + +Kun juna pysähtyi, molemmat lähtivät ulos. Junankuljettaja tervehti +Halden isäntää, mutta Magdaleenan pilettiin katsahdettuansa hän sanoi +nauraen: "Ei, lapsi kulta, sinne on vielä pitkä matka!" + +"Hän keskeyttää matkansa", huomautti vanhus. + +Junankuljettaja nosti kätensä hatun laitaan. + +Asema oli mäellä, ja lehtikujan läpi päästiin siitä lähellä olevaan +kylään, jota kirkas päivänpaiste valaisi. + +Ennen lehtikujaan astumistaan vanhus pani molemmat kämmenensä torveksi +suun eteen ja huusi voimansa takaa: "Hiesl!" [Nimen Mathiels, Matias, +lyhennys.] + +"Tääll' ollaan", huudettiin mäen alta ja kun vanhus ja Magdaleena +laskeutuivat lehtikujaan tulla rutisivat pienet ajoneuvot heitä +vastaan. + +"Vai jo isäntä ehti takaisin? Hyvää päivää!" Ajaja oli pitkä ja laiha +mies ja polttaa pauhkutti lyhytvartista piippua, n.s. nenänlämmittäjää, +jolla oli niin kookas pesä, että miehen terävä leuka ja laihat, +ruskeat, kurttuiset kasvot melkein peittyivät sen taakse. Leveälierinen +hattu, jonka hän päivänpaisteen tähden oli painanut syvään otsalleen, +verhosi kasvojen yläosaa. + +Vanhus kiipesi rattaille, sitten hän ojensi kätensä Magdaleenalle +auttaen hänet rinnalleen. "Aja nyt", sanoi hän rengille. + +"Kyllä, isäntä. Mutta ken sinun muassasi on?" kysyi renki ennenkun +tarttui ohjaksiin. + +"Hän tulee vävyni taloon; pieni Burgerl [Burgerl = Walburg] saa hänestä +seuralaisen, toivon." + +Renki katsoi Magdaleenaa silmiin ja nyökkäsi sitten isännälleen; "Minä +melkein toivon samaa." Hän heilautti piiskaa ja rattaat lähtivät +liikkeelle. Tie kulki ensin kylän pienien rakennusten ohi, sitten +vainioiden ja niittyjen välitse, vihdoin se kääntyi metsään, ja kun +puut jälleen harvenivat, saavuttiin laajalle heinätasangolle. Kaukana +siinsi kirkontorni ristineen. + +Ajaessa ei puhuttu mitään paitse niitä kehotussanoja, joita renki +lausui hevoselle. Kuumuus oli tukahduttava, ja hienon pölyävän +maantientomun tähden kukin koetti puristaa suutaan kiinni. Nekin +ihmiset, joilla ei ole paljon ajattelemista, olisivat säästäneet +tarinoimisen sopivampaan aikaan. Vasta kun kirkontorni oli selvästi +näkyvissä ja sen juurella rakennuksia huomattavissa, viittasi vanhus +sinnepäin. + +"Föhrndorf", selitti hän. + +Kun he hetkisen kuluttua olivat tulleet vielä lähemmäksi, vanhus +jälleen kohotti kätensä. + +Peltojen poikki ja pitkin tienviertä kulki päättymättömän pitkiä +pensas-aitoja, jotka ympäröivät tummanvihreitä ruohikkoja, ja kaukana +kuvastui sinistä taivasta vasten tumma juova, joka myöskin näytti +pensasaidalta, vaikka olikin vuoren kaltaalla kasvava hongikko; siellä +kohosi näet jyrkkä ylänkö ja sen juurelta levisi toinen melkein yhtä +laaja tasanko kuin tämäkin. + +Nyt vanhus viittasi kämmenellään ikäänkuin jakaakseen maan vainion yli +kulkevasta pensas-aidasta tummaan metsänreunaan asti, jonne hän sitten +etusormellaan viittasi. + +"Siellä on Grasboden" hän sanoi, ja kun tytön kasvot ilmaisivat +ihmettelyä, nyökkäsi hän hymyillen. Mutta sitten hän äkkiä painoi +päänsä alas ja mutisi: "Eihän siellä köyhyyttä ole." + +He olivat nyt saapuneet kylän ensimäisen rakennuksen luokse. Se oli +yksikerroksinen talo, jonka seininä oli harmaita muureja ja ruskeita +hirsiä, katto oli korkea ja liuskakivillä peitetty. Ullakon kummassakin +päätyakkunassa, jotka olivat tietä kohden, oli valkeat verhot; siellä +ylhäällä siis asui ihmisiä. + +He eivät menneet tämän talon ohi; jo ennen kun he olivat aivan sen +luona ajoi Hiesl suuresta portista sisään. + +Toisella puolella oli puutarha, joka ulottui asuinrakennukseen saakka, +toisella aitta- ja tallirakennusten rivejä; siinä välissä oleva kaita +pihamaa näytti pieneltä kylätieltä. + +Rattaat mennä hyrisivät pihamaatakin kappaleen matkaa, ennenkun Hiesl +veti ohjakset kireälle ja läiskäytti piiskalla. + +"Isä, isoisä tuli!" huusi kirkas ääni puutarhassa. + +Kun he olivat laskeutuneet rattailta, tuli mies puutarhan portista +taluttaen pientä tyttöä, joka oli tarttunut kiinni hänen käteensä. +"Hyvä päivä, appi", sanoi hän, "onpa hauska nähdä sinua taas." Hän +nyökkäsi sitten vastaukseksi rengin tervehdykseen: "Terve, Hiesl!" + +"Terve Grasbodenin isännälle!" vastasi vanhus puistaen oikealla +kädellään vävynsä kättä ja nostaen isommalla pienen tytön leukaa. +"Kuinka sinä voit, Burgerl?" + +"Kiitos, hyvin, isoisä", vastasi lapsi. + +Hän oli ikäisiään pienempi, mutta vartalonsa hentuudesta huolimatta +oli hän kehittynyt aivan säännöllisesti ja sopusuhtaisesti. Hänen +kasvonsa ja huulensa olivat kyllä kalpeat, mutta syvät tummat silmät +ja hajallaan oleva musta kiharatukka teki kalpeuden vielä +huomattavammaksi. + +Ensi silmäyksellä ei pienokainen näyttänyt ollenkaan sen miehen +näköiseltä, jonka kädestä hän kiinni piti. Grasbodenin isäntä oli +kookas ja vankkarakenteinen, hän oli "komea" mies, sanoivat tytöt. +Monet heistä katselivat mielihalulla kaunista ja rikasta leskeä ja +olivat harmissaan, kun se oli turhaa; sillä tämä mies ei silmäyksillään +pakottanut heitä ketään punastumaan. Isännän leveiden harteiden +yläpuolelle kohoava pää näytti pieneltä muun ruumiin kokoon ja +voimakkuuteen verraten. Kasvojen alaosassa oli jotakin puristetun +näköistä, sitä muistuttivat kapea leuka ja lujasti yhteen liittyvät +huulet, jotka ilmaisivat tavallisesti vain lapsissa tavattavaa +mielenrauhaa. Nenä oli hiukan kaareva ja vaaleiden kiharain alla levisi +laaja otsa, yhtä kirkas ja selkeä kuin hänen suurien tummansinisten +silmiensä katsekin. Lapsen otsa kehittyi samanlaiseksi, ja kun talven +tullen auringon valo ei enää poskia ruskettanut, hävisi isänkin +kasvoilta terve väri. + +Halden isäntä meni heti tervehdyksen jälkeen kaivolle ja viittasi +syrjässä seisovan Magdaleenan luokseen. "Tule, auta minua saamaan +vettä, tyttö! Helle ja tomu kirveltävät silmiäni." + +Magdaleena meni hänen luokseen ja pumppusi vettä oikealla kädellään, +vasemmalla kädellä hän piteli vaatekääröään. + +Vanhus piti kättään vesitorven alla ja huuhteli sitten silmiään +vedellä. Kun hän tuli vävynsä luo, joka oli nyt vasta huomannut tytön, +kysyi tämä: "Onko sinulla ollut matkaseuraa?" + +"Otin hänet matkalta mukaani." + +"Minkätähden? Vietkö hänet palvelijaksesi?" + +"Kenties hän jää tänne", sanoi vanhus katsahtaen merkitsevästi +tyttärensä tyttäreen. + +Grasbodenin isäntä heilautti olkapäitään ja katsoi sitten terävästi +tyttöön, joka vieläkin seisoi kaivolla; hän murahti: "Voihan taas +koettaa." + +Burgerl heitti irti isänsä käden ja juoksi yli pihan Magdaleenan luo, +joka näytti epäilevän laskisiko nyyttinsä maahan vai kaivonkannelle. +"Et saa panna sitä tomuuntumaan etkä kastumaan", kielsi lapsi, "anna +tänne, minä pitelen." + +"Kiitoksia paljon", sanoi Magdaleena hymyillen, käänsi hihansa +kyynärpään yläpuolelle ja tarttui kaivon tankoon. + +Mutta Burgerl pidätti hänet. "Pidä käsiäsi alla, niin minä pumppuan!" + +"Se olisi kyllä hyvä, mutta sinä et saa vaivautua minun tähteni." + +"Sinä pidät alla, minä pumppuan", toisti pieni tyttö otsaansa rypistäen +ja nipisti Magdaleenaa käsivarresta, niin että tämä kirkaisi ja irrotti +nauraen kätensä tangosta. Burgerl pumppusi ja haastoi samalla: "Kuule, +tahdotko sinä heti tälle pihalle astuttuasi olla yhtä epärehellinen +minua kohtaan kuin kaikki muutkin? Kaikki ne sanovat minulle vasten +kasvoja, etten minä saa vaivautua, en ainakaan heidän tähtensä, +voidakseen sitten seljän takana selitellä, etten minä voi tehdä mitään +ja että minä olen liian ylpeä auttaakseni ketään. Tule, tässä saat +jälleen nyyttisi." + +Magdaleena kuivasi kätensä esiliinaan, nosti toisen jalkansa +kaivonkannen kulmalle, pani nyytin polvelleen ja veti jälleen suoraksi +puseron vasemman hihan. Burgerl tarttui hänen oikeaan käsivarteensa ja +sanoi: "Sinullapa on kauniit käsivarret, niin pyöreät, pehmeät ja niin +kaunis-ihoiset, ei ruskeat eikä vitivalkeat." Hän veti ylös oman +hihansa. + +"Mutta niissä on jo pieni muisto sinusta", sanoi Magdaleena nauraen ja +osotti pientä mustelmaa. + +"Joutavia", sanoi Burgerl, "tuon pienen mustelman vuoksi et toki liene +vihoissasi." Hän painoi siihen huulensa. "Tahtoisin sitä purra." + +"Jätä se tekemättä, ole hyvä", huudahti Magdaleena tempaisten pois +käsivartensa. + +Burgerl nauroi ja näytti valkeita hampaitaan sekä juoksi sitten +isoisänsä luo. "Mikä on tuon tytön nimi?" kysyi hän. + +"Leena." + +"Tuleeko hän sinun taloosi?" + +"Tulee kaiketi. Mutta jos pyydät kauniisti, niin jätän hänet sinun +toveriksesi." + +"Minä en pyydä koskaan." + +"Sinä uhmapää! No, ei tarvitse pyytääkään; jos tahdot, jätän hänet +tänne." + +"Se on hyvä, isoisä". Tyttö kääri lyhyet kätensä isoisän vyötäisille ja +huusi sitten: "Leena, tule tänne, sanon sinulle uutisia!" Sitten hän +juoksi puolitiehen Magdaleenaa vastaan, tarttui hänen käsivarteensa ja +sanoi: "Tiedätkö, sinä jäät meille, minun toverikseni." + +Halden isäntä katsoi hymyillen vävyynsä. Tämän suuret silmät suurenivat +vieläkin enemmän ja hän nyökkäsi ystävällisesti tervehtivälle +Magdaleenalle. + +"Minä tahdon olla sinun hyvänä toverinasi", sanoi Magdaleena luullen +tekevänsä hyvin, kun taivutti hiukan polviaan ja kumarsi päänsä +puhutellessaan pienokaista. + +Mutta Burgerl vastasi ärtyisästi: "Seiso silloin suorana! Sinä et saa +tehdä minua pienemmäksi kuin olen, etkä sinä", lisäsi hän nauraen, "ole +lähestulkoonkaan niin suuri kuin minä olen pieni." + +Hän tarttui Magdaleenan käsivarteen ja vei hänet puutarhaan. Ennenkun +se oli läpi kuljettu ja siellä tehty Magdaleenalle tarkka selko +kaikista puista ja pensaista, kasvilavoista, niihin kylvettävistä ja +istutettavista vihanneksista, ravinto-, koriste- ja lääkekasveista ja +hyväksi lopuksi tarkastettu erityinen Burgerlille aidattu alue, +vierähti siihen hyvä kotva aikaa. Vaelluksen kestäessä Magdaleena +huomasi seuralaisensa jäsenissä omituista rauhattomuutta, tempova liike +vavautteli hänen jalkojaan ja käsiään, ja hän katsahti tuon tuostakin +arasti Magdaleenaan nähdäkseen, huomasiko tämä sen. + +Aurinko teki jo mailleenmenoa, kun Grasbodenin isäntä astui pihamaan +yli ja huusi puutarhaan: "Burgerl, isoisä lähtee kotiinsa!" + +Tytöt juoksivat käsikädessä puutarhasta. + +Vanhus silitti kädellään Burgerlin kiharaa tukkaa ja hiveli sitten +hänen poskiaan. "Ole hyvä ja ahkera, niin rakas Jumala tekee sinut +jälleen terveeksi." Hän laski sitten kätensä Magdaleenan hartioille: +"Jumala suokoon siunauksen tänne tulollesi. Jos saat jotakin aikaan, +emme unhota sitä." + +Sen sanottuaan hän meni rattaiden luo. Burgerl seurasi häntä isänsä +kanssa, joka ohi mennessään kuiskasi Magdaleenalle: "Mutta varma on, +ettei sinulla täällä ole paljon iloa." + +Miehet pudistivat toistensa kättä, Hiesl käski hevosia, ja rattaat +vierivät pois. + +Kun iltasoitto oli kirkontornissa tauonnut, astui Grasbodenin isäntä +kummankin tytön kanssa asuinrakennukseen. Eteisessä oli kaksi ovea +auki. Toisen oven kautta loisti räiskyvä lieden valkea, toisesta kuului +useiden äänien surinaa. Edellinen ovi johti keittiöön, jossa kaksi +talon palvelustyttöä puuhasi, toinen vei palvelusväen huoneeseen, jossa +joukko renkejä ja piikoja istui ja jutteli pitkän pöydän ympärillä +odotellen iltaruokaa. Burgerl tarttui Magdaleenan käteen ja nousi hänen +kanssaan portaita ylös. Isäntä meni palvelusväen huoneeseen, jossa hän +kullekin päivän kuluessa osotetun ansion mukaan jakeli kehotuksia, +hyväntahtoisia sanoja ja kysymyksiä. Hän odotti, kunnes täydet +ruokavadit oli pöytään kannettu, sitten hän luki ääneen rukouksen ja +poistui molemmin puolin lausuttujen toivomusten "syökää terveydeksenne" +ja "hyvää yötä!" toistuessa. + +Hän meni omaan huoneeseensa, joka oli toisessa kerroksessa. Paitsi +useita vanhanaikuisia huonekaluja, joiden joukossa oli kaksi +taiteellisilla leikkauksilla kaunistettua tammikaappia, oli siellä yhtä +ja toista uuttakin, jota ei tavallisesti näe talonpoikain huoneissa. +Erittäinkin näytti suuri leposohva vieraalta. Pyöreää pöytää, jonka +luona Magdaleena ja Burgerl istuivat, peitti hieno, valkea liina. + +Emäntä vainaja ei ollut atrioinut palvelusväen kanssa, suurina +juhlapäivinä vain hän teki poikkeuksen, istui saman pöydän luona ja +osotti olevansa antelias emäntä. Silloin elettiin talossa uhkeasti. +Muuten hän söi aluksi kahdenkesken miehensä kanssa. Kun pieni Burgerl +syntyi ja varttui, istuivat he kolme pöydän ääressä. Sellainen oli tapa +vaimon kuolemaan asti, joka tapahtui viisi vuotta sitten. Silloin +isäntä asettui tyttärensä kanssa perheenpöydän yläpäähän, mutta kun +vaikea sairaus pian tavotti Burgerlin, katsoi hänen isänsä olevansa +pakotettu siirtämään hänet pois palvelusväen näkyvistä, ja niin he +alkoivat jälleen aterioida omassa huoneessaan. + +Kun isäntä oli asettunut pöydän ääreen kahden tytön luo, kantoi vanha +palvelijatar ruuan pöydälle. + +"Seferl", sanoi isäntä. + +"Kuulen", vastasi palvelijatar. + +"Nyt olemme saaneet uuden tytön." + +"Vai niin." + +"Hänen nimensä on Leena." + +"Leena?" + +"Hän jää Burgerlin toveriksi." + +"Ahah." + +"Ajattelen, että hän nukkuu ensi yön vierashuoneessa." + +"Sitten vasta nähdään." + +"Kyllä, kyllä." + +"Olen jo Traudelin käskenyt vuodetta tekemään". + +"Vai niin." + +"Mutta katso, onko kaikki järjestyksessä." + +"Kyllä", lupasi mummo ja meni tiehensä yhtä kömpelösti kuin oli +tullutkin. + +"Mutta, isä, voihan hän jo heti nukkua minun huoneessani", sanoi +Burgerl ja viittasi Magdaleenaan. "Sinä olet jo niin kauan ollut minun +luonani, että voit jo suoda lepoa itsellesi ja jäädä tänne alas." + +"Mutta ajattele, Burgerl, että se on ensimäinen yö", muistutti isä. + +Tyttö teki kärsimättömän liikkeen. "Kerran hänen kuitenkin on tultava." + +"Niin, niin, mutta ei näin valmistamatta; huomenna on jälleen päivä, +silloin voimme hänelle selittää." + +"Ei", keskeytti pienokainen kiivaasti. + +"Ajattele, jos se kohtaa sinua taas". + +"En sitä pelkää", sanoi Burgerl, mutta hänen ruumistaan kuitenkin +värisytti hiljaa. "Anna hänen vain tulla minun kanssani." + +"Kernaasti minun puolestani", myöntyi talonpoika ja nousi. + +"Saako hän, isä?" huudahti pienokainen ylös kavahtaen ja hivellen +isänsä kättä. + +"Mutta eikö olisi viisaampaa, Burgerl --?" + +"Ei!" Hän polki jalkaa. + +"Kernaasti minun puolestani, kernaasti minun puolestani", sanoi +Grasbodenin isäntä. Hän seisoi hetkisen neuvotonna. "Ei, minun on vielä +kerran ennen maata menoani käytävä katsomassa taloa. Hyvää yötä!" +Olkapäitään kohottaen ja päätään puistaen laskeutui hän leveitä +portaita alempaan kerrokseen. Burgerl juoksi keveästi kapeaa ja jyrkkää +porrasta ullakolle. Hän se siis asui siellä. "Tule, Leena", huusi hän. + +Kun Leena aikoi seurata, tarttui vanha Seferl, joka korjasi ruokaa, +hänen käsivarteensa. "Jos sinä tietäisit", kuiskasi vanhus, "kynttilä +ja tulitikkuja on suuren lipaston päällä. Olet ottanut raskaan ristin +kannettavaksesi. Hyvää yötä!" + +"Leena", huudettiin ylhäältä. + +Magdaleena riensi portaita ylös ja molemmat tytöt menivät yhdessä +pieneen ullakkokamariin. + +"Emmekö sytytä tulta?" kysyi Magdaleena. + +"Minkätähden?" vastasi Burgerl. "Täällä on kylliksi valoa, että +kumpikin löydämme vuoteemme. Minun vuoteeni on tuossa, sinun +vastakkaisella seinällä. Sinä et voi törmätä oven vieressä olevaan +lipastoon etkä pesukaappiin, joka on ikkunain välissä. Ja jos et kaada +pientä pöytää ja paria tuolia, en tiedä, mitä muuta täällä voisit +särkeä, sillä muuta täällä ei ole." + +Burgerlin hilpeys rauhotti Magdaleenaa, jonka isoisän viittaukset, isän +sanat ja vanhan palvelijan mielenpurkaus jo olivat huolettaneet, sitä +enemmän, kun hänellä ei ollut selvää käsitystä siitä, mitä oikeastaan +oli peljättävä. + +Paitse muutamien koirien haukuntaa, joka tuon tuostakin kajahteli +kaukaa, kuitenkaan erityisesti häiritsemättä, ei kylästä kuulunut +ainoatakaan ääntä. Yön hiljaisuus oli levinnyt seudun yli. +Kaihomielisiä ajatuksia hiipi Magdaleenan mieleen, hän muisti kotia, +kaikkia, jotka jäivät sinne ja lähtönsä syytä, -- äkkiä hän vavahti +kauhusta, vastaiselta seinältä kuului omituista jyskettä. Mikä +rauhattomuus vaivaakaan lasta, kun sänky niin tärisee? + +Magdaleena nousi kiireesti ja meni lipaston luo etsimään tulitikkuja. + +"Ei tulta", huusi lapsi, "ei tulta, Leena!" Mutta hänen äänensä oli +niin outo, että Magdaleena koetti sitä innokkaammin saada valoa. Kun se +vihdoin onnistui ja Magdaleena lähestyi sänkyä, tallasi hän Burgerlin +permannolle viskautuneelle peitteelle. Lapsi makasi vuoteella +alastonna, ruumis valkeana kuin liitu, ja rajut säännöttömät +puristukset tärisyttivät hänen jäseniänsä, silmät tuijottivat, suu oli +vääntynyt. + +Magdaleena seisoi kauhistuneena ja painoi nyrkkiin puristetuilla +käsillään polveansa. Mutta hänen kauhunsa hävisi, kun pienokainen alkoi +valittaa. + +"Voi, enkö sitä sanonut? Ei tulta! Nyt sinäkin pelkäät minua ja kammoat +kuin kaikki muutkin lapset, kun tahdon niiden kanssa leikkiä, ja suuret +ihmiset, kun toivon, että olisivat minulle ystävällisiä. Sanovat +minussa olevan tanssitaudin. Nyt näet, millaista se on. En voi hallita +käsiäni enkä jalkojani, en kohta kieltänikään. Kun koetan sitä päivällä +kaikin tavoin vastustaa, tulee se yöllä sitä vaikeampana. Oi, Leena, +minä en kuitenkaan ole tehnyt kellekään pahaa, en ole tehnyt pahaa +ihmisille, enkä pilkannut taivaan Jumalaa, miksi minun siis pitää +kärsiä?" + +Magdaleena kumartui kyyneleisin silmin hänen vuoteensa yli, ja kuuma +pisara putosi lapsen kalpeille poskille. + +"Kaulaan", soperteli tämä liikutettuna, "kaulaan!" + +Mitähän hän tahtoo, ihmetteli Magdaleena, eihän hän tarkottane, että +ottaisin häntä kiinni kaulasta, jota hän alati kiertää ja kääntää? Hän +ymmärsi äkkiä, otti onnettoman pienet tempovat käsivarret ja kääri ne +oman kaulansa ympäri pitäen niitä sitten kiinni. "Minä en pelkää", +sanoi hän sillävälin, "minä en kammo sinua, Burgerl." + +Lapsen suu vääntyi rumalla muodottomalla tavalla. Mutta hänen silmänsä +avaantuivat ja niistä lähtevä silmäys ilmaisi, että pienoinen tahtoi +hymyillä. + +Pitkä, tuskallinen hetki kului, pitkä, koska se oli niin tuskallinen, +sitten laukesi kouristus, pienet käsivarret vaipuivat raukeina ja +väsyneinä, lapsi makasi hiljaa ja vaipui uneen. + +Magdaleena nousi hiljaa, otti peitteen permannolta ja levitti sen +lapsen yli. + +"Oi sinua, pientä poloista!" + + * * * * * + +Kevät-aamun pilvetön taivas ja kirkas ilma ennustivat kaunista päivää. +Grasbodenissa oli muutamia kylvettäviä peltoja. Palvelusväki teki +lähtöä niille, ja isäntä itse annettuaan ensin työnjohtajille käskynsä, +katseli sitä pihamaalla. + +Silloin syntyi asuinrakennuksessa hälinää. Burgerl samosi portaita alas +ja juoksi puutarhan läpi. + +Magdaleena seurasi häntä nauraen. "Katsopa, kuinka kovasti sinä juokset +pienillä säärilläsi." + +Burgerl tempasi puutarhan portin auki. "Hyvää huomenta, isä! Hyvää +huomenta! Tuolla tulee Leena, hyvä Leena, kaunis Leenani. Eikö hän ole +kaunis?" kysäisi hän ikäänkuin ylpeillen siitä. + +Isäntä ja Leena nauroivat. + +Mutta pienokainen tikosi: "No mutta vastaa, isä!" Ja kun talonpoika +vastasi hymyillen: "Kyllä sinä olet oikeassa", Magdaleena punastui. + +"Tänään me menemme niityille, että sinä saat nähdä täällä kaikki", +sanoi Burgerl. Sitten hän hiipi aivan Magdaleenan luo ja lisäsi +kuiskaten: "Mutta minä yksin vien sinut sinne, missä muut eivät näe +meitä, sillä minä tahdon pitää sinut yksin." + +Isä katsoi Magdaleenaan kirkkain, ystävällisin silmin. "Hän on oikea +kultalapsi -- vai kuinka?" + +"Minä noudan ensin puutarhahattuni", huusi Burgerl. "Tahdotko sinäkin, +Leena? Antaisin sinulle mielelläni äitivainajan hatun. Saanko antaa, +isä?" + +Talonpoika nyökkäsi. + +Tyttö juoksi puutarhan läpi asuinrakennukseen. + +He seisoivat nyt kahden vastakkain. + +Hetken kuluttua lausui isäntä katsoen syrjään: "Sinä nukuit huonosti?" + +"En ainakaan paljoa." + +"Sen uskon." + +"Mutta minkä nukuin, nukuin hyvin." + +Isäntä katsahti häneen kysyvästi, laski sitten jälleen katseensa maahan +ja äänsi hiljaa: "Hän on kovin rauhaton." + +"Ymmärrän, isäntä", sanoi Magdaleena, "että sinun on vaikea puhua +lapsesi onnettomuudesta; ymmärrän senkin, että nyt tahtoisit tietää, +mitä minä ajattelen. Olkaamme siis suoria. Ensi säikähdyksessäni eilen +en voinut ajatella muuta kuin pois rientämistä, mutta kun hän valitti +hätäänsä ja kääri pienet kätensä kaulani ympärille, en iki päivinä +olisi voinut jättää häntä. Minä olen lapsesi luona niin kauan kuin +tahdot." + +"Siinä teet erinomaisen hyvin." + +Hän ei sanonut muuta. Magdaleena katsoi kuitenkin kummastuen häneen. +Kuuli, että sanat tulivat voimakkaan miehen sydämen syvyydestä. + +Hän näki lapsensa tulevan puutarhassa ja nosti kättään ikäänkuin +huomauttaakseen siitä Magdaleenalle. Hän astui sitten askeleen taakse +ja sanoi: "Minulla on vasta tilaisuus puhua sinulle yhtä ja toista." + +Burgerl juoksi paikalle olkihattu kiharaisilla kutreilla ja toinen +kädessä heiluen, ja Magdaleenan täytyi myöntyä siihen, että tyttö +sovitti sen hänen päähänsä. "Tämä litistynyt olkihattu päässäkin näytät +sinä kauniilta", nauroi Burgerl. "Ja minä luulin saavani sinut hassun +näköiseksi. Tule nyt, tule mukaan!" + +Hän tarttui Magdaleenan käteen ja vei hänet takaportin kautta sille +tielle, jota palvelusväki oli aikaisemmin kulkenut päivänpaisteisille +niityille ja vainioille. + +He astuivat kapeita polkuja huojuvien heiniköiden sivua sekä niiden +poikkikin ristiin rastiin, "sillä huono heinänkasvu ei varovaisuudesta +parane", arveli Burgerl, "eikä vahva heinä säikähdä muutaman jalan +jälkeä". Magdaleena huomasi, että pieni tyttö näennäisestä sinne tänne +kulkemisesta huolimatta pyrki määrättyyn suuntaan. + +Kaksi pitkää varjoa riensi tyttöjen edellä. Magdaleena osotti niitä. +"Kun nuo kaksi mustaa haamua kutistuvat pieniksi, polttaa aurinko +sangen kovasti. Eikö kuumassa ulkoilmassa liikkuminen vahingoita +sinua?" + +"En minä vähästä kuumuudesta välitä", sanoi Burgerl, "vaikken olekaan +maurilainen, jotka, niinkuin opettaja on sanonut, paleltuisivat +täällä." + +"Ohoh, vai puhuu opettajasi sellaista?" + +"Niin, mutta mistä tuo vanhus maurilaiset tuntisi? Ei täällä ole niitä +muita kuin se yksi, joka kauppiaan ilmotuskilvessä myö sikareja ja +paperosseja. Hän on sen oppinut kirjoistaan niinkuin kaiken muunkin, +jota meidän sitten pitää lukea ja kirjottaa. Jos antaisimme hänen +kirjansa meidän ensimäiselle rengillemme Heinerille, joka lukee yhtä +pian kuin puhuukin, hän voisi helposti pitää koulua tuon ukon sijasta." + +"Minusta tuntuu että sinä olet ynseä opettajallesi", sanoi Magdaleena +nauraen. "Sanopa, onko teillä tänään koulua? Kenties oletkin +koulutuntisi kulkusalla ja minä autan sinua." + +"Kyllä hän pitää koulunsa, mutta minä en sairaaksi tultuani ole käynyt +siellä. Ukko itse on sanonut isälle, että minä joko nauratin niitä +nuoria höperöitä tahi säikytin niitä. Sen jälkeen hän on tullut +meille illalla koulutyönsä päätyttyä ja opettanut minulle erikseen +saman minkä koulussakin. Sunnuntai-illoin käyn minä kirkossa +uskonnonopetustunneilla; siitä ei ole minua vielä estetty." + +He kulkivat kotvan aikaa äänetönnä toistensa rinnalla. Äkkiä Burgerl +huusi iloisesti: "Nyt me olemme täällä. Tule, Leena!" Hän juoksi +eräälle kummulle, jolla seisoi kyhmyinen tammi. Sen latva oli +taittunut, muta sitä leveämmälle oli se levittänyt oksiaan. + +"Etkö täällä saa tarpeeksi varjoa?" kysyi Burgerl osottaen puuta. "Ja +katsopa ympärillesi, niin näet koko Grasbodenin eteesi leviävän." Hän +ojensi molemmat kätensä ja pyörähti ympäri. "Eikös isällä ole liian +paljon viljelyksiä? Katsopa, pitkin koko kylän pituutta ja sen +takanakin molemmin puolin, niin kauas kuin pensas-aita tien tällä ja +tuolla puolen ulottuu maantietä pitkin, ja sitten koko alue tänne +sivulle tuohon kaukaiseen kulmaan asti, jossa näet pienten olentojen +liikkuvan -- ne on meidän työväkeä -- edelleen aina tuonne hongikkoon +asti." + +"Se ei ainakaan enään ole teidän?" + +"On se. Siellä on maantie, jota isä pitää omalla maallaan kunnossa." + +"Siellä metsässä on varmaan hyvin kaunista." + +Burgerl käänsi arasti katseensa. "Minä en mene koskaan sinne", sanoi +hän hiljaa. Hän istahti ruohopenkereelle puun juurella. "Olet nyt +nähnyt tarpeeksi, tule, istu luokseni varjoon ja kerro jotakin." +Magdaleena istui hänen viereensä, ja Burgerl alkoi häneltä kysellä, +mistä hän oli, minkälaista oli Langendorfissa ja hänen vanhempiensa +kodissa, hän kyseli hänen vanhempiaan, veljiään ja sisariaan sekä sanoi +lopuksi: + +"Onko sinulla siellä sulhanenkin?" + +Magdaleena vavahti ja hänen poskensa lensivät purpuranpunaisiksi. Hän +heitti Burgerliin vihaisen silmäyksen ja vastasi: "Ei." Ääni oli kova +ja tyly. + +"Leena", huudahti Burgerl, "älä suutu! Minä ajattelin sitä sentähden, +kun sinä olet niin rakastettava ... mutta se oli kuitenkin tyhmästi, +sillä jos ketä rakastaa, ei silloin pakene niin kauvaksi kuin sinä." + +Magdaleena huomasi tehneensä väärin lapsen kysymyksestä pahastuessaan. +"Burgerl", sanoi hän puristaen hellästi pieniä käsiä, jotka tyttö piti +yhteen puristettuna polvellaan, "älä kysy sellaista. Mitä sinä siitä +tiedät? Ja sitä parempi, kuta kauemmin siitä on tietämättä, kuta +vähemmän sitä tulee kokemaan. Jos tietää paljon voi helposti saada +sydämen tuskia." + +Niin hän istui oikea käsi lapsen käsien päällä, vasemmalla hän nyppi +maasta ruohon toisensa jälkeen. Jonkun ajan kuluttua Burgerl sanoi: +"Lähtekäämme nyt, Leena. On aika mennä kotiin." + +He nousivat ja lähtivät. Burgerl poikkesi samalle tielle, jota he +olivat tulleetkin. Magdaleena oli kummulta huomannut että taloon +pääsisi paljoa pikemmin, jos kulkisi sitä maantietä, joka vei +hongikosta ruohokenttien halki kylään. Lapsi oli tehnyt pitkän +kierroksen. Kun he siis hetkisen kuluttua olivat tulleet lähelle +maantietä, tahtoi Magdaleena mennä sinne. + +"Miksi emme kulje maantietä?" sanoi hän. "Se on paljoa suorempi." + +Burgerl käänsi pois päänsä ja teki käsillään torjuvan liikkeen. "Minä +en mene sille", huusi hän. + +"Mikä sinua siinä pelottaa?" kysyi Magdaleena. Hän huomasi sitten +jonkun matkan päässä aivan tien vieressä matalan muurin, jonka takaa +hautakiviä ja ristejä kohosi. "Eihän vain hautausmaa?" + +Burgerl nyökkäsi. + +"Kaikkia lapsellisuuksia, ethän toki peljänne vainajia? Ole rohkea, +tule! Eikö äitisikin lepää siellä?" + +"Hän juuri, hän juuri!" huusi Burgerl samalla kun hänen kätensä ja +jalkansa alkoivat väristä. + +"Hyvä Jumala, Burgerl!" Magdaleena riensi takaisin hänen luokseen. + +"Niin, hyvä Leena", änkytti lapsi, "kukapa tietää kuinka asia on. Onko +sinun vieressäsi kuollut ruumis maannut?" + +"Ei, Burgerl." + +"Ja ennen ruumiina olemista täytyy kuolla; oletko nähnyt kenenkään +kuolevan?" + +"En, Burgerl." + +"Katso, Leena, sinä et siis tiedä, kuinka kauheaa se on, etkä sinä +ymmärrä mikä tuska minut valtaa, kun minuakin tahdotaan tuonne." + +"Kuka tahtoo? Miksi sellaisia kuvittelet?" + +"Voi, minä olen kuullut usein sitä kuiskailtavan sekä ääneen +puhuttavan, ja kenties isäkin ajattelee, että olisi parasta, jos Jumala +korjaisi minut pois. Mutta minä en tahdo -- en --." + +"Tule pois! Menkäämme", sanoi Magdaleena, joka oli tähän saakka +vapisevaa lasta pystyssä pidellyt. + +Burgerl katsoi häneen avuttoman näköisenä. "Minä en voi astua, Leena." + +Magdaleena nosti hänet silloin syliinsä. Pää olkaan nojattuna, kädet +riippuen kaulan ympäri pitkin selkää kantoi hän lasta kiiruusti kapeaa +polkua pitkin. + +"Oi, kuinka minä sinua vaivaan!" valitti lapsi. + +"Sano mieluummin, että minun olisi pitänyt olla viisaampi. Minä seisoin +ja käännyin sinne tänne samalla paikalla ja puhelin puita heiniä enkä +ottanut vaaria sinusta; se ei kelpaa, olen ollut tyhmä!" + +Magdaleena soimasi näin itseänsä kappaleen matkaa, kunnes Burgerl +kuiskasi hänen korvaansa: "Älä soimaa niin itseäsi, älä soimaa, -- jää +vain minun luokseni." + +"Me jäämme toistemme luo, Burgerl." + +Päivällisen aikoina ei kartanolla ollut ketään. Magdaleena pääsi +huomaamatta ullakkokamariin. Hän laski siellä ensin lapsen +käsivarsiltaan vuoteelle, sitten seisoi kotvan aikaa kiivaasti +hengittäen ja painaen molemmin käsin jyskyttävää sydäntään. Vihdoin hän +otti tuolin, istuutui ja puristi pienen potilaan käden omaan käteensä. + +"Tätä ei tapahdu koskaan enään", hän sanoi. + +Illemmalla kuului askelia portailta ja eräs pitkä laiha mies, jonka +rinta oli sisäänpainunut, saapui huoneeseen. Poskiluut ulkonivat hyvin +tuntuvasti hänen kuihtuneista kasvoistaan, silmälasit oli nenällä, ja +harvaa, valkeata tukkaa peitti vaatemyssy, joka oli aijottu myöskin +kylmää vuodenaikaa varten. Sen päälle oli ommeltu ja ylös kiinnitetty +käden levyinen vaatekappale, jonka saattoi irrottaa ja vetää alas, +jolloin se verhosi päätä kypärän tavoin. + +"Kas, taasen sängyssä? Hm, hm", mutisi vanhus rykäisten. + +"Niin, tänä päivänä teillä ei ole täällä työtä, jos olette +koulumestari." + +"Olen kyllä; ja te kai olette se uusi? Jahah." Hän tarttui jälleen oven +ripaan. "Hm, hm, mutta kun aina sattuu näin, kun ei eilen tehty mitään, +tänään ei tehdä mitään eikä huomenna mitään ... hm, hm ... ei hän +koskaan pääse toisten tasalle ... hm ... ja jos hän jää jäljelle, pitää +isä sitä minun vikanani ... hm, hm ... ja palkkani saan almuna, niin +totta kuin yksi muna on toisensa näköinen. Hm!" + +Hän meni ja sulki nuristen oven. + +Koulumestarin mentyä tuli isäntä katsomaan ja sitten vanha Seferl +kantaen iltaruokaa. Vihdoin oli pienessä huoneessa jälleen hiljaista ja +pimeäkin saapui vähitellen. + +"Burgerl", sanoi Magdaleena, "eihän sinua häiritse, jos minä sytytän +tulen? Ja lainaathan sinä minulle kirjotustarpeitasi sekä lahjotat +arkin paperia?" + +"Ei valo tee minulle pahaa", vastasi Burgerl, "kirjotusneuvojani saat +käyttää, ja ota paperia niin paljon kuin tahdot." + +"Minun täytyy kirjottaa kotiin, että omaiseni tietävät, mihin olen +joutunut. Isä luulee aivan varmaan, että olen Wienissä; hän kummastuu +saadessaan kirjeen aivan oudosta paikasta." + +Kun Magdaleena oli järjestänyt kaikki kirjotustarpeet eteensä, hän +istahti lekottavan kynttilän ääreen ja mietti. Nyt oli hänen +kirjotettava ensimäinen itsenäinen kirje elämässään. Koulussa oli kyllä +äidinkielen harjotuksissa kokoonpantu "kirjeitä", mutta silloin oli +hänellä aina ollut kirja tahi opettaja apuna. + +Nyt hänen piti omin päin päästä selville, mitä hän kirjottaa -- siinä +oli "aine" -- kuinka hän sen oikein esittää -- siinä oli "kirjotustapa" +-- kuinka joka sana tavataan -- se oli "ainekirjotusta" -- ja minkä +muotoiseksi kukin kirjain on tehtävä -- "kaunokirjotusta". Niin, +hyvähän on että on oppinut jotakin, mutta eipä olisi uskonut, että +yhden kirjeen laatimisessa on niin monta mutkaa. + +Hän nojautui pöytään, mutisti huulet yhteen ja puristi sormet tiukasti +kynän ympäri. Aluksi ei hän välittänyt pienistä perhosista ja +itikoista, jotka kynttilässä kärvennyttyään putosivat paperille, mutta +kun yksi sellainen onneton elukka ensin kasteli itsensä kirjotuksen +musteessa ja veti sitten märillä siivillään pitkiä teitä paperiarkille, +puhalsi hän suuttuneena pois kaikki hyönteiset. + +Ensimäinen sivu oli jo täyteen kirjotettu. Hän istui siinä maltittomana +uusi lause valmiina ajatuksissa ja kynä varalla ensimäistä sanaa +piirtääkseen. + +Mutta kirjotus ei tahtonut kuivua; varjoviivat olivat tulleet niin +tanakoita. Hän otti paperin ja kuljetti sitä varovaisesti edestakaisin +kynttilän liekin päällä, kunnes joka kirjain kuivui. Sitten hän +kirjotti edelleen. Kun toinen sivu täyttyi, oli kirjekin lopussa. +Helpotuksesta huoaisten hän piirsi nimensä alle. Nyt oli se vain kokoon +taitettava ja osote kirjotettava. + +Hän liikutti taasen kirjettä liekin yläpuolella ja katsahti samalla +ikkunasta ulos. Yöllisellä taivaalla kimmelsi kirkas ystävällisesti +vilkuttava tähtönen. + +Armas tähtönen, loistathan sinä myöskin kotia kohden, vilkutat siellä +kartanon kohdalla ja katsot kuvaasi myllyjoessa... + +"Herra Jeesus!" + +Paperi oli ollut niin kärsivällinen kuin mahdollista, se oli antanut +paahtaa itsensä ruskeaksi, mutta nyt se leimahti tuleen ja paloi +kirkkaalla liekillä. + +Magdaleena tuijotti kauhistuksissaan kirjettänsä, hänellä tuskin oli +voimaa puhaista liekkiä sammuksiin. Hänen vaivansa olivat menneet +turhaan! Harmin kyyneleet silmissä hän tarttui uudestaan kynään, sillä +hän ei tahtonut jättää kirjettä kirjottamatta; nyt hänellä oli siihen +aikaa, kuka tietää tokko huomenna onkaan. Ah, niin hyvää kirjettä kuin +ensimäisellä kerralla hän ei enää koskaan saa syntymään. + + + + +XIV. + + +Kului päiviä ja vieri viikkoja. Kun Burgerl oli nyt aina sellaisen +vanhemman ja etevämmän toverin seurassa, johon hän päivä päivältä yhä +suuremmalla mielenhartaudella kiintyi, ja kun hän tiesi, että tämä +toveri pitää hänestä hyvää huolta, hän rauhottui aivan huomattavasti, +taudinkouristukset harvenivat ja lieventyivät. Siitä syystä Burgerl +riippui Magdaleenassa kuin takkiainen, niin että tälle ei jäänyt juuri +ollenkaan aikaa itseänsä varten. Mutta tämä olikin Magdaleenalle +parhaaksi. Hänellä oli täysi työ pitäessään huolta lapsesta ja +koettaessaan perehtyä ja mukaantua uusiin oloihin. Nykyisyys vaati +kaiken hänen huomionsa, niin ettei hänellä ollut aikaa ajatella +tulevaisuutta eikä muistella menneisyyttä, vaikkei hän voinutkaan sitä +kokonaan unhottaa. Hänen täytyi työntää entisyys sydämensä sisimpiin +sopukkoihin, ja vaikka se usein yön unelmissa ja päivän hiljaisemmilla +hetkillä tekikin kipeitä muistutuksiaan, täytyi himmeiden unikuvien +kuitenkin väistyä päivän täyteläisien värien tieltä ja haaveellisten +muistojen jäädä elävän todellisuuden varjoon. + +Magdaleena sai käyttää itseänsä varten ainoastaan ne hetket, jolloin +koulumestari opetti Burgerlia, mutta niiden luku olikin viime aikoina +lisääntynyt. Vanhus oli jo kauan valittanut, että tyttö oli +tarkkaamaton ja vaikea hallita, mutta hän oli avuttomuudessaan +turvautunut ainoastaan talon renkeihin ja piikoihin tahi kylän +rahvaaseen, jotka eivät enempää voineet kuin tahtoneetkaan häntä +auttaa, käyttivät vain hänen lausuntojaan tervetulleina juorujen +aiheina panetellakseen rikasta talonpoikaa. Jotkut syyttivät häntä +huolimattomuudesta lastaan kohtaan, toiset pitivät Jumalan +rangaistuksena, että tyttö oli sellainen kuvatus ja luultavasti siksi +jäisikin. Mistä syystä Grasbodenin isännän täytyi tällainen rangaistus +kärsiä, sitä asiaa kukaan ei ottanut selvittääkseen. Vihdoin opettaja +sai sen ajatuksen, johon toinen ihminen olisi ensiksi tarttunut, hän +päätti haastaa laiminlyövän oppilaan isälle. Mutta tälle levottomalle +ukkopahalle ei suinkaan ollut helppo tehtävä kääntyä paikkakunnan +huomatuimpaan henkilöön ja sanoa hänelle: sinun lapsesi on +taitamattomampi pahanpäiväisintä torpparin vunukkaakin, joka retustelee +paljain jaloin kylänraitilla ja tulee sieltä kouluun. + +"Älä pahastu, isäntä", sanoi hän eräänä päivänä, "mutta minä en voi +enää myöntää sinun tyttärellesi lupapäiviä; hm, hm ... se olisi +omaatuntoani vastaan, sillä hän on jäljellä kaikista muista ... hm, +hm ... ja jos hän saisi huonot arvosanat, olisi se minulle kuuna +päivänä kuulumaton häpeä ... hm, hm ... niin, sinä maksat minulle +palkan säännöllisesti ja rehdisti, mutta näyttää kuin minä en voisi +sitä ollenkaan korvata ... hm, hm. Sentähden minä pyydän, että hän +saisi nauttia minun opetustani myöskin torstaisin ja sunnuntaisin ... +hm, hm. Min£ en pane vaivojani vaakaan, eikä sinun tarvitse maksaa +entistä enempää." + +"En minä, hyvä koulumestari", vastasi Grasbodenin isäntä, "osaisi +ajatellakaan, että se on sinun syysi, jos et tuota lepakkoa saa +oppimaan juuri mitään. Minä tiedän, ettei hänellä ole huono pää, mutta +minä tiedän myöskin, ettei hän voi istua paikoillaan. Ankara ei saa +hänelle olla. Kiittäisin Jumalaa, jos hän toisten tavalla kestäisi +pienen vitsakylvyn, mutta tiedäthän sinä, kuinka se on! Puhuaksemme +asiasta, en voi jättää ilmaiseksi sitäkään, mitä teet enemmän kuin on +määrä; siitä kyllä sovimme. Kysyn nyt vain sinulta, luuletko että saat +häntä kehittymään?" + +Koulumestari vakuutti, että hän varmasti uskoo sen, ja se +tyydytti Grasbodenin isäntää. Burgerlin kasvot ilmaisivat kyllä +tyytymättömyyttä, kun hän sen jälkeen kuuli vanhuksen torstaisinkin +kömpivän kahdesti portaita ylös ja kun tämä kohta sunnuntai-iltanakin +asettui opetuspöydän taakse. Mutta koulumestarin täytyi toki sunnuntain +aamupuolet jättää vapaa-ajoiksi, koska hän itse soitteli silloin urkuja +kirkossa tahi, juhlamessun aikana, veteli viulua, jolloin toiset +rummuttivat ja pärisyttivät kuin riivatut. + +Neljä viikkoa oli Magdaleena jo viettänyt Grasbodenissa. Oli jälleen +pyhäpäivä, kaikkialla vallitsi sunnuntairauha. Se osa palvelusväkeä, +jolla oli vapaa iltapäivä, oli jo heti päivällisen jälkeen lähtenyt +talosta; toiset, joilla ei sitä etua ollut, oleksivat mikä missäkin, +viettivät aikaa yksinäisyydessä tahi lyöttäytyivät yhteen. +Palvelustytöt kertoivat toisilleen salaisuuksiansa, puhuivat itsestään +kaikkea hyvää, muista pelkkää pahaa, erittäinkin pojan pakanoista, +joilla ei myöskään noista tyttö hylyistä ollut sen parempaa sanomista. +Laiskaluontoiset vetelehtivät toimettomina, toiset löysivät hyödyllistä +tehtävää ja askarsivat siinä. Muutamat palvelustytöt korjailivat +kuluneita vaatteitaan, eräät paikkasivat mielitiettynsä pukua, jota +palkitakseen nämä, jos nimittäin kykenivät suutarintyöhön, tekivät +rakastettunsa jalalle sen palveluksen, minkä he itse olivat saaneet +käsivarrelleen tahi seljalleen. Muuten ilahdutti heitä kaikkia se +lohdullinen ajatus, että heille, jotka tänä päivänä olivat kotona, +vapaapäivä saapuisi viikkokauden kuluttua, ja he nauttivat jo +edeltäpäin silloin tarjolla olevista rattoisista hetkistä. + +Kun koulumestari saapui Burgerlin huoneeseen, otti Magdaleena neulan ja +laskeutui portaista mennäkseen puutarhaan. Eteiseen saavuttuansa hän +näki isännän nojaavan oven pihtipieleen. + +Minkälaisissa väleissä Magdaleena oli Grasbodenin isäntään, sitä ei +tyttö itsekään tietänyt. Ensimäisellä viikolla oli vanha Seferl, jota +lonkkasärky vaivasi, pyytänyt häntä kantamaan vesisaavia keittiöön. +Saavi oli suuri ja raskas. Lähellä oleva isäntä kiirehti luo ja tarjosi +apuaan, mutta Magdaleena ei tahtonut koko maailmalle osottaa olevansa +heikompi vanhaa Seferliä, jonka täytyi usein laahata näin raskasta +kuormaa. Siksi hän oli nauraen sanonut: "Mitä ajatteletkaan, isäntä? +Ethän tahtone auttaa minua tämän vesitilkan kantamisessa? Ethän sinä +auta vanhaa Seferliäkään." Isäntä punastui ja nauroi, mutta sitten hän +muuttui vakavaksi ja sanoi: "Eihän tämä työ ole sinun tehtävääsi." Niin +sanoen isäntä käänsi hänelle selkänsä eikä sen koommin tarjonnut +apuansa, vaikka tilaisuuttakin olisi ollut. Hän puheli vähän +Magdaleenan kanssa, mutta sanoi sanottavansa aina samalla ystävyydellä, +jolla hän puhutteli muitakin. Ainoastaanko Burgerlin vuoksi hän salli +neidon olla talossaan, eikö tällä ollut hänestä mitään muuta arvoa? +Toisenlainen oli isäntärenki Heiner, jota Burgerl oli ylistänyt. +Ensimäisestä päivästä alkaen ja aina sen jälkeen hän koetti alinomaa +tarjota ystävyydenosotuksiansa Magdaleenalle, joka siitä syystä karttoi +häntä mitä suurimmalla huolella. + +Magdaleena ei siis tietänyt, mitä isäntä hänestä oikeastaan ajatteli, +ja nyt tämä seisoi siinä oven pihtipieltä vasten. Kun talonpoika kuuli +Magdaleenan tulevan, kääntyi hän ympäri. + +Neitonen katsoi epäkohteliaisuudeksi, jos astuisi äänetönnä sivutse, +siksi hän viittasi portaita myöten ylös ja sanoi: "Siellä on +koulumestari." + +"Tiedän sen", sanoi isäntä, "ja siksi odotan sinua tässä." + +"Minuako?" kysyi Magdaleena kummastellen. + +"Tule, minä puhun sinulle Burgerlista." Hän astui edellä. + +Heiner seisoi puutarhaportin luona ja katsoi aidan yli. Vaikka hänellä +oli vapaa ilta, hän oli kuitenkin pysynyt kotosalla ja kierrellyt +taloa. Kun hän nyt näki isännän ja Magdaleenan katoavan puiden taakse, +mutisi hän kiroussanoja ja toivotti ensinmainitulle jos joitakin +tapaturmia. Sitten hän kääntyi pois kiukuissaan. + +Kaivolta kuului helakkaa naurua. Puolihöperö karjapiika Traudel istui +kaivonkannella ja oli nähnyt kaikki; hän nauroi ja osotti puutarhaan. + +Heiner kohotti suutuksissaan kättään, mutta malttoi mielensä, tyytyi +ainoastaan sylkäisemään häntä kohden, astui sitten hitain askelin +pihamaan yli ja portista ulos. + +Keskellä puutarhaa oli lehtimaja ja siinä pöytä ja pari rahia tuuheiden +lehtiköynnöksien verhossa. Grasbodenin isäntä istahti toiselle, +Magdaleena toiselle rahille. + +"Ei tarvitse hukata aikaa minun tähteni", sanoi isäntä osottaen +Magdaleenan ompelukseen, "sitä en pyydä, sellaista työtä tehdessä voi +vallan hyvin kuunnella. Sinä olet ahkera! Se on oikein. Sanon sinulle, +että koska olet pitänyt niin hellää huolta pienestä tytöstäni ja ollut +hänelle hyvä toveri, niin on oikeus ja kohtuus, että saat tietää sen, +minkä kaikki paikkakuntalaiset tietävät, nimittäin, kuinka tuo orpo +raukka sai vaikean tautinsa. Ihmiset sen usein unhottavat selittäessään +hänen itsepäisyyttään pahoin päin ja moittiessaan häntä. En puhu siitä +mielelläni, mutta sinä olet sekä lapseltani että minulta ansainnut +sellaisen luottamuksen, ettei sinun tarvitse kuulla sitä muilta, ja +minulta sen kuulet aivan totena ilman valheellisia lisäyksiä. + +"Burgerl on ollut heikko syntymästään saakka, mutta hän oli kuitenkin +terve, kunnes viisi vuotta sitten tapahtui muutos. Hänen äitinsä oli +siihen aikaan sairas, sairaampi kuin me, hänen läheisimpänsä, +huomasimme ja hän itse tunsi. Hän ei pysynyt vuoteessa, mutta väsyi +pienimmästäkin ponnistuksista ja istui usein päivät pääksytysten +liikkumatonna suuressa nojatuolissa. Sinä vuotena oli kovin sateinen +kesä ja niin ilkeä sää, että se saattoi tehdä vahvimmankin sairaaksi. +Mutta äkkiä tapahtui ilman muutos, tuli kaksi selkeää päivää, aurinko +loisti kirkkaasti ja lämpimästi. Vaimoni sai aamulla halun matkustaa +vanhempiensa luo Hinterwaldeniin ja ottaa pienen Burgerlin mukaansa. +Hän pyysi minun valjastuttamaan hevosen ja minä tein sen mielelläni, +sillä luulin matkan virkistävän häntä. Nostaessani hänet rattaille ja +asettaessani pienen Burgerlin hänen rinnalleen ei minulla ollut +pienintäkään onnettomuuden aavistusta. + +"He saapuivat Hinterwaldeniin minkäänlaisitta vastuksitta. Vaimoni +iloitsi saadessaan taas tavata vanhempansa ja nämä iloitsivat +tyttärensä ja tyttärensätyttären vierailusta ja pitivät heitä luonaan, +kunnes päivä teki laskuaan. Mutta kun he paluumatkalla hongikon läpi +ajaessaan saapuivat sille paikalle, josta tie laskeutuu tasangolle, +tuli vaimoni äkkiä niin kipeäksi, että hänen täytyi huutaa ajajaa +seisauttamaan, hän ei mitenkään sietänyt rattaiden tärinää. Ajajan +täytyi laskeutua pois rattailta ja nostaa hänet ruohikolle tien +viereen. Pieni Burgerl huusi ja itki eikä tahtonut erota äidistään. +Ajajalla ei ollut muuta neuvoa kuin nousta jälleen rattaille ja ajaa +kotiin minkä suinkin ennätti tuodakseen minulle sanan, kävipä hevosille +kuinka kävi. + +"Sillä välin sairas vaimoni makasi metsässä autiolla ja synkällä +paikalla, jonka ohi ei päiväkausiin aja ketään muita kuin meikäläisiä +ja jossa puidenkerääjätkin ani harvoin liikkuvat. Illan synkistyessä +täytyi yksinäisyyden tuntua siellä kauhistuttavalta. Sairas sai äkkiä +kuolonkamppailun ja peljästyneen lapsen täytyi olla sen todistajana. +Hän näki äitinsä vavahtelevan kouristuksissa eikä kaikella tuskaisella +huudollaan ja itkullaan saanut häneltä sanaakaan vastaukseksi. Hän +huomasi ettei äiti kuule eikä tunne häntä." + +Kertoja puristi kädellä otsaansa ja jatkoi: + +"Ennenkuin ehdimme panna kuntoon paarit, lähettää noutamaan välskäriä, +valjastaa toiset hevoset ja jäljestä rientävän ihmisjoukon saattamana +ajaa hongikkoon, oli lapsi jo ennättänyt kotvan olla äitinsä kylmenneen +ruumiin ääressä, ja siitä yöstä hänen vaivansa alkoi. Me löysimme ja +veimme hänet kotiin siinä säälittävässä tilassa, joka ei sitten ole +häntä jättänyt eikä näytä jättävänkään." + +Magdaleena oli antanut molempien käsiensä ja ompeluksen vaipua ja +katsoi kertojaan. "Tämä on kauheaa", sanoi hän hiljaa, "tämä on +kauheaa!" + +"On, hyvä Leena. Kun tämä kaksinkertainen onnettomuus kohtasi minua, +luulin sen alle nääntyväni. Sanotaan, että niinkuin helposti ansaittu +onni tekee ihmisen korskaksi ja ansaitsematon ylimieliseksi, niin +ansaittu onnettomuus herättää hänessä katumusta ja ansaitsematon uhmaa. +En tiedä, kuinka lienee, riippuu kai siitä minkälainen onni tai +onnettomuus on ja minkäluontoinen ihminen jota ne kohtaavat. Minä en +ole koskaan nurissut. Mitä se auttaisikaan? Jos Jumalamme osottautuisi +meille vain laupiaana isänä, ei syntisimmänkään tarvitsisi peljätä +rankaisua, ja jos hän sitä vastoin tarttuisi ruoskaan ja rankaisisi ei +ainoastaan pahat työt, vaan myöskin pahat puheet ja ajatukset, ei +kukaan maailmassa voisi hänen iskuaan karttaa. En voi uskoa että Jumala +olisi lähettänyt minulle kovan onneni. Se oli onnettomuudentapaus, +eikä silloin voi tehdä muuta kuin koota se rahtu ymmärrystä, mikä +meillä on, ja kestää ja kärsiä, ja minä olenkin kestänyt ja kärsinyt +äärimäisyyteen asti. Näiden viiden vuoden kuluessa ei ole ollut monta +yötä, jolloin en olisi valvonut lapseni luona kuin uskollinen hoitaja, +sillä hän ei ole voinut sietää toisia palvelustyttöjä, toiset taas ovat +kammoneet häntä. Sentähden on Burgerl mieluimmin laskenut kaiken +kuorman minun kannettavakseni ja hänestä huolehtiessani olen saanut +lohdutukseni." + +"Sinä olet kunnon ja kunnian mies!" + +"En ole tehnyt mitään erinomaista, yksi on johtunut toisesta. Aluksi +neuvottiin minua, että lähettäisin Burgerlin laitokseen, jossa on +taitava lääkäri ja kullekin annetaan sopivaa hoitoa. Mutta minä +ajattelin aina, että vaikka lähettäisinkin hänet vieraiden haltuun, +huoli hänestä jäisi minulle kotiin. Ja jos hänelle tulisi koti-ikävä, +pitäisi hänet lähettää tänne takaisin, ja jos hän myöhemmin +saisi ymmärrystä ja ajattelisi, että minä lähetin hänet vapaasta +tahdosta luotani ja otin pakosta takaisin, voisi hän siitä tulla +kylmäkiskoiseksi isälleen. Mutta nyt hän sen sijaan muistaa minun +huoleni ja hoitoni ja tietää että minä olen ollut kunnon isä, kenties +myöskin huomaa, että minun hellyyteni on uskollinen." + +"Oi, isäntä, hän huomaa sen jo." + +"Sentähden minä olen antanut hänen kasvaa täällä omieni ja naapurien +silmien alla, enkä minä ole koskaan pannut pahakseni, kun muut ovat +hädässään lohduttaneet itseään sillä, että onhan Grasbodenin +isännälläkin ristinsä eikä suinkaan keveintä lajia." + +"Mutta siinä he tekevät huonosti, kun se koskee sinun kaltaistasi +kunnon miestä." + +"Ei, se on aivan inhimillistä. Murhe etsii seuraa niinkuin ilokin, +vaikkapa siitä ainoastaan kerjäläiset voittavat, sillä heille jaetaan +lahjoja niinhyvin häissä kuin hautajaisissakin. Niinkuin sanottu, minä +en soimaa sitä, että toiset avuttomat löytävät suruilleen lohdutuksen +minun kärsimyksestäni, mutta ilkeys ja vahingon-ilo minua pahottaa. +Minä voisin kadehtia köyhintä halonhakkaajaa hänen lastensa terveyden +tähden, ja monena yönä olisin mielelläni vaihtanut osani jonkun kanssa +heistä, mutta en ennenkun olisin sanonut edeltäpäin: katso tarkkaan +mitä teet, voisit hyvinkin katua, enkä minä tahdo sinua pettää. Mutta +täällä puhutaan minun koettelemuksestani ja Burgerlin taudista niinkuin +edellinen olisi aivan ansaittu ja jälkimäinen häpeä, eikä kuitenkaan +kellekään tule helpompi sentähden että minulla on raskasta, eikä kukaan +saa kunniaa omasta lapsestaan minun lastani häväisemällä. Joka kerta +kun uusi ilkeä sanoma on saapunut korviini -- niitä tuleekin alinomaa +-- olen kiittänyt Jumalaa siitä ettei Burgerl ole poika. Mitä me +molemmat saisimmekaan silloin yhdessä kärsiä! Mutta kun hän on tyttö, +ja kun Jumala hänelle kenties taas lahjottaa terveyden, voi kaikki +muuttua hyväksi jälleen, hän voi hankkia minulle hyvän vävyn, josta +sitten tulee kunnollinen Grasbodenin isäntä. Jos niin ei tapahdu, vaan +hän jää yksin, hän voi myydä tahi vuokrata tilan, kyllä hän siitä saa +niin paljon, ettei hänen tarvitse koko iässään huolehtia. Mutta sitä +varten pitää kaikkea valvoa tunnollisesti; se on ollut näihin saakka +vaikeata kun minun on täytynyt hoitaa myöskin häntä, sen sinä kyllä +ymmärrät. Mutta sinä voit myöskin käsittää kuinka iloinen olen, kun +sinun tultuasi olen saanut käteni ja ajatukseni vapaiksi." + +Hän kumartui eteenpäin ja tarttui tytön oikeaan käteen, joka tavotteli +rihmarullaa. Magdaleena ei vetänyt pois kättään, mutta puristusta +estääkseen hän painoi sormiaan kaikin voimin pöytälevyyn. Äkkiä hän +tempaisi rihmarullan ja tyrkkäsi pois hänen kätensä. Talonpoika nousi +samassa, sillä Burgerl tuli juosten puutarhan läpi. + +"Isä", hän huusi, "tiedätkö, että ensi torstaina on kirkkojuhla?" + +"Kyllä, minä tiedän. Mitä sitten?" + +"Ei mitään", virkkoi Burgerl nauraen. "Mutta arvelen, että sinä jälleen +istut pari tuntia muiden aikaihmisten kanssa ravintolassa." + +"Täytyneehän pistäytyä katsomassa." + +"Niin, kyllä sinä siellä käyt ja silloin sinä saat tuoda minulle +markkinalahjan." + +"Saadaan nähdä." + +"Ja Leenalle myöskin." + +"Niinpä niinkin, minä en unhota häntä", lupasi isäntä ja meni. + +"Burgerl", sanoi Magdaleena hetkisen kuluttua ja veti tytön luokseen +hivellen sitten kädellään tämän kiharaista tukkaa, "sinä et tiedä etkä +voi vielä ymmärtää, kuinka jalo mies sinun isäsi on!" + +"Koska hän tuo meille markkinalahjan?" ilveili Burgerl. + +"Sinä vintiö!" torui Magdaleena ja lykkäsi hänet luotaan, olisipa +kenties todella suuttunutkin, jos ei Burgerlin silmistä loistava +veitikkamaisuus olisi ollut niin vastustamaton. + + + + +XV. + + +"Ensi torstaina on kirkkojuhla", sanoivat paikkakunnan asukkaat +toisilleen, yksi ensin sitten toinen, vaikka jokainen tiesi sen muilta +kuulematta. Vanhat ja nuoret ajattelivat odotettavia hauskuuksiaan ja +se teki heidät puheliaiksi. + +Varhain juhlan edellisen päivän aamuna Magdaleena oli polvillaan erään +puutarhapenkin ääressä. Hän oli leikannut vihanneksia ja kurotti nyt +päänsä muutamien sen pensas-aidan ylimpien oksien väliin, joka erotti +puutarhan nurmikosta. Grasbodenin omistaja ja isäntärenki Heiner +lähestyivät astuen nurmikon yli. Kummankin vartalon piirteet +kuvastuivat tummina ja jyrkkinä kirkasta ja selkeää aamu-ilmaa vastaan; +käsien ja suun liikunnon saattoi huomata, mutta sanoja ei voinut niin +kaukaa kuulla. He näyttivät eläviltä kuvilta joita sai ilmaiseksi +katsella. + +"Huomenna kaiketi koettelemme tuota uutta", sanoi renki. + +"Ketä?" kysyi isäntä. + +"Leenaa tietysti, hänen tanssitaitoaan." + +Talonpoika rypisti otsaansa: "Onko sinulla suhteita hänen kanssaan?" + +"Ei vielä." + +"Soisin ettet yrittäisikään niitä. Jos hän saisi haaveita päähänsä, ne +vieroittaisivat hänet siitä huolenpidosta, johon hän on sitoutunut. +Ymmärräthän?" + +"Kyllä. Minä ymmärrän nyt kaikki. Sinä olet tämän hänellekin +selittänyt, ja sentähden hän nyt karttaa minua, ettei näet herättäisi +tyytymättömyyttä." + +"Hän ei ole antanut aihetta sellaisiin selityksiin. Mutta hauska on +kuulla että hän karttaa sinua vapaasta tahdostaan." + +"Niin, jospa se olisi vapaasta tahdostaan! Tiedätkö, isäntä, olisi kai +parasta olla kysymättä sitä asiaa, mutta sen minä sanon, että sinulla +on kovin suuret vaatimukset, eikä se muuten auta sinua rahtuakaan, jos +sinä tyttäresi tähden tahdot toisen määrätä luostariin." + +"Mitä tyhmyyksiä! Kuka sitä on tahtonut? Puhukaamme tyynesti! Jos minun +tahtoni on sinun tahtoasi vastaan, voit sinä muuttaa, ja jos sinun +tahtosi on minun tahtoani vastaan, täytyy sinun muuttaa." + +"Kas vain. Onhan se selvää puhetta." + +"Niin pitää aina puhua, että ymmärrettäisiin oikein; ja kun minä en +tavallisesti tällaisiin asioihin kajoa, täytyy minun nyt sanoa sinulle +suoraan, etten suvaitse mitään liehittelyjä hänen kanssaan." + +"Kenties säästät häntä itsellesi?" + +Isäntä oikaisihe suoraksi, ja renki otti ehdottomasti askeleen +taaksepäin. + +"Sinä kunnoton! Luuletko, että kaikki ovat sinun kaltaisiasi? En ole +viiteen vuoteen välittänyt naisista, nytkö olisin muuttanut tapani?" + +Hän käänsi selkänsä rengille ja astui ripeästi pois. Mutta kun hän +tunkeutui pensas-aidan aukosta puutarhaan, hän tapasi äkkiä +Magdaleenan, punastui ja kysyi: "Kuulitko, mitä puhuimme?" + +Magdaleenan kasvot lensivät punaisiksi. Hän ojensi kätensä ja osotti +paikkaa, jossa miehet olivat seisoneet: "Noin kaukaa? Olisiko minulla +niin pitkät korvat?" + +"Älä pahastu. Näytti vain siltä kuin uteliaisuus eikä sattuma olisi +tuonut sinut tänne, ikäänkuin olisit edeltäpäin tietänyt, mistä me +puhumme, -- se minua harmitti; sillä puhuimme sinusta. Heiner on +iskenyt silmänsä sinuun." + +"Vai niin? Mutta, isäntä, jos sinä aiot minua varottaa hänestä tahi +taivuttaa häneen, niin saat säästää sanasi, minä en tahdo tietää +kenestäkään." + +"Se on oikein ja viisaasti." + +"Niin minäkin luulen. Mutta en olisi uskonut, että sinä teet niin +pikaisesti päätelmiä, enkä myöskään sitä, että sinä sekaantuisit +asiaan, joka koskee ainoastaan kahta henkilöä, joilla kummallakin on +oikeus päättää omassa asiassaan." + +Tyttö kääntyi pois ja jätti isäntänsä yhtä rutosti kuin tämä oli +jättänyt Heinerin. + +Vanha Seferl seisoi eteisessä ja näki Magdaleenan saapuvan pikaisin +askelin, posket punaisina; isäntä astui jäljessä hitaasti ja +närkästyneen näköisenä. + +"Oletteko riidelleet?" kysäisi vanhus. + +"Emme suinkaan", sanoi Magdaleena. + +"Ei ole syytäkään olla tänään murrillaan, kun huomenna on niin hauska +päivä." + +"Ei minulle tavallista hauskempi." + +"Älä ole noin jyrkkä! Eräs toinen on sinun tähtesi iloinnut jo kauan +siitä päivästä." + +"Heineriäkö tarkoitat? Antakoon olla sillään!" + +"Mutta hän on kaunis poika." + +"Mahdollista, sinähän sen tiedät, koska olet vanhempi, minä en vielä +sitä ymmärrä." + +"Kujeilija! -- Ja niin kunnollinen!" + +"En kiellä, mutta en tahdo koetella hänen kunnollisuuttaan." + +"Ja kaikkein ymmärtäväisin." + +"Mutta ajattelee kuitenkin tyhmyyksiä." + +"Minä luulen, että ne juuri tekevätkin miellyttäväksi kauniin pojan, +jolla muuten on hyvä ymmärrys." + +"Lopeta jo, Seferl, puheellasi et kuitenkaan ansaitse mitään. Minä olen +huomenna Burgerlin kanssa kotona." + +"Etkö tanssi askeltakaan ja etkö käy katsomassakaan? No sitten sen +tietää että se tyttö sopii palvelukseen." + +Silloin juuri Grasbodenin isäntä astui ohitse. "Eikö todellakin?" kysyi +tämä ystävällisesti nyökäyttäen. Mutta vanha Seferl katsoi häneen ja +puisti hiljaa, melkein huomaamatta päätään. Isännän kuullen hän ei +tavallisesti kiittänyt ketään palvelijaa, ja kun hän nyt ylisteli +Magdaleenaa kasvoista kasvoihin, oli se perin sopimatonta: tyttö tulee +ylpeäksi ja työt jäävät takapajulle. + + * * * * * + +Kun Magdaleena kantoi illalla lautasia pois, viittasi isäntä oveen, +jonka hän mennessään oli sulkenut, ja kysyi vastapäätä istuvalta +Burgerlilta: "Oletko jo tiedustanut häneltä?" + +"Mitä, isä?" + +"Mitäkö? Jos sitä et muuten olisi älynnyt, niin olisithan minun +arvatakseni uteliaisuudesta ahdistellut häntä, kunnes olisit saanut +tietää, minkälaista markkinalahjaa hän toivoo." + +"Tietysti hän tahtoo suurimman piparikakkusydämen mitä voi saada ja +siinä pitää olla kirjava kuva ja kauniita runosäkeitä." + +"Sen uskon", sanoi isäntä nauraen, "se ilahuttaisi häntä +suunnattomasti, ja se olisi huokea ilo. Mutta vakavasti puhuaksemme +antaisin hänelle mielelläni jotakin kunnollista, sillä hänkin on +kunnollinen..." + +"Ja kaunis." + +Isä nyökkäsi päällään. Burgerl istui käsivarret ristissä ja katseli +häntä sivulta. Isä katsoi häneen kummastellen ja sanoi sitten: "No, älä +ole tyhmä! Minä en ollenkaan tiedä, mitä antaisin hänelle." + +"Kun muistan, mitä hän sinusta puhuu, luulen hänen tulevan iloiseksi, +mitä vain annatkin." + +"Mitä hän on sanonut?" + +"Että sinä olet jalo mies." + +"Sen tiedän, ja minä vastasin, etten ole mitään erinomaista tehnyt; se +oli puhuttu kasvoista kasvoihin." Hän katsoi suoraan eteensä näin +sanoessaan ja leikitteli linkkuveitsellään. + +"Sen hän on sanonut myöskin takana", jatkoi Burgerl, "ja vielä senkin +että sinä olet kaunis mies." + +"Burgerl!" + +"Isä pikkuinen?" + +"Sitä hän ei ole sanonut." + +"Kas! Mutta jos et usko minua, jos itse tiedät paremmin, niin en enää +milloinkaan puhu sinulle Leenastani." + +"Ja vaikkapa hän olisi sen sanonutkin..." Hän ojensihe, ja Burgerl +katseli häntä jälleen sivulta, mutta hän närkästyi äkkiä ja löi veitsen +pöytään huudahtaen: "Älä tee tyhmää leikkiä, siitä varotan!" + +Burgerl hiveli molemmin käsin isänsä vasenta kättä, joka oli pöydällä: +"Mutta isä hyvä, mistä minä tiesin, että sinä kiivastut, jos kaunis +tyttö arvelee sinua hyvännäköiseksi." + +Isä veti pois kätensä, mutta painoi sen tytön suun eteen. Sitten hän +alkoi jälleen leikkiä veitsellään ja kaivoi sillä ajatuksissaan reikää +pöytäliinaan kiinnittäen siihen Burgerlin koko huomion. Tämä asettui +tuolille polvilleen, nojaten yläruumiillaan pöydän kulman yli. Hetkisen +kuluttua hän sanoi: "Nyt, isä hyvä, on reikä tarpeeksi suuri, että sen +voi paikata." + +"Turkanen!" huudahti isäntä. "Jos minulla nyt olisi vaimo, niin hän +toruisi minua rajusti; olen iloinen, ettei ole." + +"Todellako?" kysyi Burgerl. + +"Niin todellako! Sinä visainen marakatti! Jos ei olisi peljättävä, että +pitelen sinua liian kovasti..." Grasbodenin isäntä sanoi nämä kiivaasti +hypähtäen tuoliltaan ja astui sitten pitkin askelin edestakaisin. Äkkiä +hän pysähtyi neuvottoman tytön eteen ja sanoi toistamiseen: "Todellako! +Ymmärrätkö?" Hän kiivastui uudestaan ja huudahti: "Mutta mitä tuo tyhmä +tuijottaminen tarkottaa, tahtoisin tietää?!" + +Burgerl oli nimittäin asettanut päänsä kallelleen ja katseli siten +suurikasvuista isäänsä jotenkin samalla tavalla, kuin kaarneenpoika +katselee puutarhan käytävältä puun latvaan. Eikö hänellä liene ollut +halua vastata isänsä kysymykseen vai oliko hän kenties ääneti +kuullessaan askeleita portaista? No niin, hän tarttui isänsä liivien +alimaiseen nappiin ja sanoi herttaisimmasti hymyillen: "Leena tulee!" + + * * * * * + +Seuraavana aamuna oli rankka sade. Vesi lotisi räystäissä ja kohisi +nurkkaränneistä kivitettyihin ojiin. Se teki Föhrndorfin asukkaat kovin +kärsimättömiksi; kirkon suojeluspyhimyksen olisi heidän mielestään +pitänyt tilata taivaalta kaunista ilmaa juhlapäiväkseen. He katselivat +moittivasti harmaita pilviä ja sitten paikoilleen asetettuja +juhlakoristuksiaan, jotka näyttivät menevän piloille. Kenenkään päähän +ei se ajatus pälkähtänyt, että suojeluspyhä tahtoi vaan koetella heitä, +eikä ketään jäljestäpäin olleenkaan hävettänyt, että he kaikki ja kukin +kohdastaan niin huonosti kestivät tämän koetuksen. + +Tuuli, jonka suhinaa tuskin puiden latvoissakaan huomattiin, lakaisi +ylhäältä pois pilvet, ja aurinko hymyili pian kirkkaalla taivaalla. +Honkien neulasista korkealla metsän reunassa, viheriän ruohikon +jokaisesta heinänhelpeestä, syyskukkien terälehdistä ja kannoista +tipahteli kirkkaita pisaroita. Kylätietä myöten vaelsi kansaa +juhlapukimissaan ja kaunistuksissaan puhellen hilpeästi ja ilomielin; +kirkosta kajahteli laulun ja soiton säveleitä. + +Tämän täytyi miellyttää sitä pyhimystä, jonka kunniaksi se tapahtui, ja +varmaankin hän katseli hymyillen ylhäisistä asunnoistaan sitä kirjavaa +ihmisjoukkoa, joka sitten tulvasi herranhuoneesta ja alkoi tungeskella +markkinakojujen luona. Mutta nuoriso riensi pian suurissa laumoissa +kisapaikalle ja vanhat astelivat arvellen jäljestä. Siellä ei ollut +hartautta huomattavissa. Se laulu ja soitto, joka sieltä kaikui, oli +täydellisenä vastakohtana aikaisemmin kuullulle, ja tämän tästä kohosi +sieltä kirkunaa ja huokauksia, jotka eivät vähimmässäkään määrässä +muistuttaneet armon anomusta eikä murtunutta mieltä. Kun päivän suuri +lamppu oli jo sammunut, kuului meteli ja ähellys yhä hurjempana. Kirkas +kuu ja selkeä ilma koettivat parhaansa mukaan valaista ja saattaa +huomatuksi kaikkia temmellyspaikan tapahtumia, eikä se suinkaan ollut +niiden vika, että pyhimys äkkiä sulki ylhäiset taivaan akkunat. Ah, +miksikä hänen riemupäivänsä onkaan joka vuosi näin turmeltava! + +Magdaleena oli ollut Burgerlin kanssa kirkossa ja se markkinaelämän +ihanuus, joka sattui heidän silmiinsä ihmistungoksessa kirkkotarhan +edustalla, oli ainoa, mitä he kirkkojuhlasta näkivät. Kerran heidät +sullottiin sellaiselle paikalle, jossa heidän täytyi katsella tanssivan +karhun kepposia, toisen kerran he ajautuivat väkijoukkoon, joka seisoi +vankkana muurina erään laulajaparin, miehen ja vaimon ympärillä, kunnes +nämä veisasivat loppuun "uusimman murhalaulun". Mies oli tavattoman +pitkä ja laiha sekä laulaa vingutti huiluäänellä, samalla kun hänen +vanha raihnainen eukkonsa, joka melkein katosi harpun taakse, mörisi +jonkinlaista bassoäänen tapaista säestystä. Laulajien taakse oli +ripustettu hyvin suuri kankaalle maalattu kuvaryhmä, joka esitti +kamalan murhajutun eri kohtauksia, ja laulaja virutti usein säveltä +näyttääkseen vastaavaa kohtaa kuvaryhmästä. Laulun sanat olivat +mutkattoman yksinkertaisuutensa tähden äärettömästi liioteltujen kuvien +vastakohtana. Kuulijat saivat laulusta sen ystävällisen kehotuksen, +ettei heidän pitäisi tehdä lähimäiselleen niin suurta pahaa kuin murha, +koska sekä Jumala että maallisen oikeuden edustajat sen näkevät -- +ajatus, joka kaikessa lyhykäisyydessään osottaa murhan yhtä +hyljättäväksi kuin epäkäytännölliseksikin. + +Kotiin mennessä Burgerl lausui sen vakaumuksen, ettei illan tullen +monikaan tanssiva pari voi liikkua karhua varmemmin eikä vinkua +kauniimmin kuin tuo laulava "murhapari". + +Vanha Seferl seisoi suuressa porttiholvissa, jonka puiset ristikko-ovet +olivat suljetut, ja silmäili väijyvin katsein pitkin tietä. Hänen +yllään oli nukkavieru samettipusero, joka oli aikoinaan ollut +monissakin nuorien iloissa, mutta nyt, kun pusero oli kulunut niin +kiiltäväksi, että sitä saattoi pitää kisojen kuvastimena, olivat +ilohetket menneitä. Vanhus oli talonvartijana, kun toiset olivat +kirkossa. Nähdessään Magdaleenan ja Burgerlin tulevan hän nyökytti ja +mennä nyhersi kiireesti heitä vastaan. "Kaikki on järjestyksessä!" hän +huudahti, "ja nyt minä menen katselemaan. Tänä päivänä saattaisin kyllä +kaapata jonkun pojan ja pistää hameen taskuun, jos en pelkäisi, että +hän kaivaa siihen kolon. Hyvästi!" + +Burgerl pani portin lukkoon ja asetti salvan, ja tytöt olivat nyt +kahden suuressa laajassa talossa. Juhlallinen hiljaisuus vallitsi. +Kulkiessaan pihamaan halki he kuulivat omien askeleidensa kaiun, ja +tallista kuului lehmien päristykset ja hevosten kuorskunta. Tytöt +tarkastivat ettei karjakartanossa ollut mitään jätetty tekemättä ja +että eläimet olivat saaneet saamisensa. Kun he menivät noutamaan +vihanneksia puutarhasta, oli siellä niin syvä hiljaisuus, että he +tuskin uskalsivat sitä hengityksellä häiritä. Kuului ainoastaan +linnunsiipien räpinää ja myöhästyneen mehiläisen harmaata pörisemistä. +Ja kun he myöhemmin istuivat keittiössä palavan lieden ääressä, räiskyi +se ainakin kaksi kertaa tavallista vilkkaammin, ja suuri kärpänen +surisi ikkunassa ainakin kymmenen kertaa rajummin kuin tavallisesti. + +"On aivan kuin olisimme joutuneet autioon seutuun", arveli Burgerl, +"mutta menee mukiin olla yksinkin maailmassa." + +"Menee se", nauroi Leena, "kun on kaksi yhdessä eikä kestä yhtä päivää +kauemmin." + +"Niin kyllä, kauemmin kestäessä meitä alkaisi pelottaa, ja jos olisimme +poikia, tulisi meille ikävä. Yksinäisyys ei sovi samansukuiselle +parille." + +"Sopiiko paremmin erisukuiselle?" + +"Se ei olisi kauan niin yksin." + +Leena rypisti kulmiansa. "Sellaisista asioista sinun ei sovi mitään +tietää, ja jos tiedät, ei sovi puhua." + +"Älä ole vihainen", sanoi Burgerl tarttuen rauhottavasti Magdaleenan +käteen. "Eihän ole minun syyni, etteivät ihmiset muista lastenkin +korvien olevan kuulemista varten. Nyt minä kyllä usein haastan enemmän +kuin tiedän, mutta anna minun kasvaa suureksi, ja silloin minä tiedän +enemmän kuin haastan." Hän puristi Magdaleenan käsivartta. + +Leena kohenteli vapaalla kädellään innokkaasti tulta, mutta äkkiä hän +huudahti: "Kuulepa!" Hän viskasi pois kohennusraudan ja juoksi +pihamaalle Burgerl kintereillä. + +Hiljaisen talon ympärille oli nyt ilmestynyt elämää. Ilmassa kaikui +kaikenlaisia säveleitä, väliin soi ylinnä huilun kimeä ääni, väliin +bassoviulun kumea mörinä, toisten taas rummun pärinä voitti kaikki muut +äänet; joskus kuului vallatonta kirkunaa, joskus taas moniäänistä +tanssilaulua, sitten kaikki sekaantui käsittämättömäksi surinaksi, +joka hiljeni ja taas paisui, kunnes kaikki melu päättyi jykevään +kiväärinpamaukseen, jonka jälkeen äänet taas yksitellen alkoivat kuulua +ja sakoa. + +Nyt ei suinkaan voinut pitää kylää kuolleena, pikemmin tätä suurta +taloa, eikä sielläkään oltu enää ypöyksin, muun maailman hylkäämänä +vain. Sentähden Burgerl arvelikin, etteivät he enää olleet erämaassa, +vaan lumotussa linnassa, ja hän lohdutti Magdaleenaa, että lumous +kestää vain seuraavaan aamuun asti. Muuten he saivat myöskin tietoja +tuosta ulkopuolella pauhaavasta maailmasta, sillä vanha Seferl astui +useammankin kerran lumotulle alueelle. Kun ei ketään voinut huutaa +avaamaan porttia, rohkeni hän kiertää talon päästäkseen sisään +takatietä puutarhan läpi. Ensi kerran tullessaan hän oli katketa +naurusta. "Heh, tekivätpä ne veronkantajan Katrille aika kepposen! Hän +on joka kirkkojuhlana nyrpistänyt nenäänsä Föhrndorfin pojille, hän on +odottanut vähintäinkin jahtimestaria, tuomarinapulaista tahi +lipunkantajaa, sellaista, jolla olisi kauluksessa tahi jossakin muualla +keisarillinen kotka, niinkuin se on hänen isänsä ilmotuskilvessä. Mutta +nyt näytti siltä kuin hiisi olisi ottanut kaikki univormut ja juossut +metsään -- täällä ei näkynyt ainuttakaan. Ja tuo koristeltu immyt istui +siellä pöyhötellen pitsejään ja liehuksiaan, rimpsujaan ja rämpsyjään, +hipsutteli varpaillaan, katsoa luihautteli sinne tänne ja hypisteli +sormin koreitansa. Kun hän oli saanut turhaan odotella että oli aivan +haleta harmista, saivat toiset yllytetyksi keilaradan köykkyselkäisen +Aabelin, joka astui tytön luo ja kiskoi hänet tanssimaan. Silloin tämä +tempautui irti ja juoksi matkoihinsa kiukusta kähisten, mutta pojat ja +soittajat riensivät hänen jäljestään saattaen hänet juhlallisesti +kotiportille saakka." + +Tämä vallattomuus huvitti sanomattomasti vanhaa Seferliä. Hän teki +kertoessaan eleitä sekä käsillä että jaloilla, ja suurimman +vahingon-ilon vallassa hän hyppi edestakaisin ja huitoi molemmin käsin +ympärilleen. + +Illemmalla uudestaan saapuessaan hän oli hyvin ajattelevan näköinen ja +sanoi Burgerlille: "Äitisi isä ei ole tällä kertaa saapuvilla, on +lähettänyt sanan, että ruumista pakottaa." + +"Voi", huudahti tyttö käsiään valittaen yhteen lyöden, "minä en siis +saa häneltä markkinalahjaa." + +Vanha palvelija varotti häntä kädellään ja kuiskasi Magdaleenalle: +"Paha se oli. Hän olisi katsonut isäntää; jos häntä ei pidetä silmällä, +ryyppää hän enemmän kuin sietää, ja hän sietää sangen vähän." + +Kun kuu kuumotti jo korkealla ja tähdet tuikkivat, samosi Seferl taas +taloon ja kertoi käsiään väännellen kauheasta tappelusta "Punaisessa +kotkassa". Kaksi makaa aivan hengenheitollaan; jos välskäri saa heidät +vielä jaloilleen on hän koko velho. Ja hän on jo puolestaan nähnyt +tarpeeksi sekä aikoo nyt pysyä kotona! + +Molemmat tytöt menivät nyt kamariinsa, että hekin "jotakin näkisivät". +He nojasivat ulos avonaisesta akkunasta ja tarkkasivat silmin ja korvin +valjua yötä. Näin keveällä ilmalla saattoi helposti erottaa sekä +kaukaisemman että läheisemmän hälinän. He katsoivat tiellä kulkijoita, +joiden keskuslelusta he näin kaukaakin erottivat yksityisiä sanoja. +Toiset menivät kylästä suurelle maantielle, toiset palasivat sieltä. +Eräs nuori talonpoika ajoi itkevää vaimoaan puukkiloiden ja haukkuen +edellään kylään; toinen kulki horjuen sieltä pois omansa kanssa. Hän +puristi vaimoaan vyötäisiltä, veti häntä kömpelösti hyväillen ja +kuiskaillen luokseen. + +"Hyi!" sanoi Leena punastuen. "He saisivat kumpikin hävetä, toinen +sentähden, että hän on niin raaka, toinen että hän sallii muiden nähdä +tuollaista, joka herättää inhoa." + +"Luuletko että nuo vaimot tahtoisivat vaihtaa asemaansa?" kysyi +Burgerl. + +"Voisihan tuo piiskurin ajama kenties antaa toiselle miehensä, jos tämä +ottaisi hänet." + +"Suuri erehdys", nauroi Burgerl. "Toisen lyönnit ja toisen hyväilyt +kestävät vain tämän juhlapäivän. Huomenna elää piiskuri vaimoineen +niinkuin kaksi karitsaa ja toinen pari niinkuin kissa ja koira. Tämä on +ainoa päivä vuodessa, jolloin edellinen nostaa kätensä vaimoaan vastaan +ja jälkimäinen antaa eukkonsa olla rauhassa." + +"Kaikki sinä tiedätkin!" sanoi Leena ja vetäytyi pois ikkunasta. "Tule, +minä arvelen niinkuin Seferl, että mekin olemme nähneet kylliksi." + +"Miksi niin?" kysyi Burgerl ja kurottautui ulommaksi akkunasta. +"Senkötähden, että isä tulee tuolla? Mutta pysyyhän hän niin suorana +kuin kynttilä kerjäläiseukon lyhdyssä." + +"Sinä jumalaton!" + +"Ähä, hymyiletpäs? Ajattele, että isä on nähnyt minun hyvin usein +makaavan täällä tajuttomana, enkö minä saisi kerran katsoa häntä, kun +hänen tajunsa ei ole täydessä kunnossa? -- Isä!" huusi hän rohkeasti +alas. + +Grasbodenin isäntä käänsi hiukan päätään sivulle. "Hei! Valvotteko +vielä? Hyvä on. Tulen heti." + +"Eikö sinulla ole hituistakaan kunnioitusta?" torui Leena. + +Burgerl juoksi hänen luokseen ja tarttui hänen käsiinsä. "Ei, Leena, ja +kun minä rakastan häntä, ei sitä tarvitakaan. Usko minua, se lienee +tarpeellista miesten kesken, meidän kesken on kysymys vain toistensa +rakastamisesta; kenties te olette luotuja toisenlaisiksi, minä en +tietä. Mutta kun joku vaatii minulta kunnioitusta, haluttaa minua +ilveillä hänen selkänsä takana niinkuin vanhan koulumestarinkin." + +Leena laski kätensä tytön olkapäille ja sanoi nauraen: "Oletpa sinä +kaunis koulutyttö!" Sitten hän työnsi hänet luotaan. + +Portaista kuului raskaita, mutta -- siltä tuntui -- varmoja askeleita; +ainoastaan kerran huomasi säännöllisessä jalanlyönnissä jonkun +syrjähorjahduksen, kulkija kenties muisti jossakin portaan käänteessä +olevan enemmän tahi vähemmän astuimia kuin oli. + +Magdaleena säpsähti säikähdyksestä; hän ei huomannut sitä katsetta, +jolla Burgerl tähysteli häntä syrjästä. + +Grasbodenin isäntä tyrkkäsi nyt oven auki ja sanoi jo ulkopuolella +jäykästi ja vaivoin: "Hyvää iltaa teille!" Sitten hän astui kynnyksen +yli kumartaen varovasti mutta paljoa syvempään kuin oli tarpeen +karttaakseen lyömästä päätään oven yläkamanaan, jota hän nähtävästi +uskoi tavattoman laajaksi, koska ei kohottanut päätään ennenkuin seisoi +keskellä huonetta pienen pöydän luona, johon hän sitten molemmin käsin +nojasi. + +"Jumala antakoon, isä!" vastasi Burgerl nojaten toiselta sivulta samaan +pöytään. "Onko sinulla markkinalahjoja meille?" + +"Onpa tietenkin, molemmille." Hän alkoi kopeloida taskujaan sekä veti +vihdoin takkinsa takataskusta pari rutistunutta paperiaskia, jotka pani +pöydälle, samalla kun Leena -- aivan sopimattomaan aikaan -- siirsi +lähemmäksi palavaa kynttilää. + +Burgerl löi käsiään yhteen ja katsoi pitkään isänsä silmiin. Tämä otti +askeleen taaksepäin ja tuijotti hetkisen "tuomisiinsa", sitten hän +astui pöydän luokse, teki kädellään tarjoavan liikkeen ja lausui: +"Näihin teidän täytyy tyytyä, parempaa ei ollut markkinoilla." + +"Voi, isä", huokasi Burgerl, "pelkään että olet tehnyt liian hyvät +kaupat." + +"Minkätähden?" + +Burgerl viittasi rutistuneihin askeihin: "Minä vain luulen, että niissä +on useampia kappaleita kuin alkuaan." + +"Ei, ei niissä ole särkyviä, niin ainakin toivon", vastasi isä. + +"Tämä on minun!" huudahti Burgerl iloisesti aukaistessaan toisen askin. +Pieni korurasia ja konnankilpinen kampa putosi kirjavan silkkiliinan +välistä, jonka hän otti käsilleen. "Ja tämä on sinun", hän sanoi +jättäen toisen askin avaamattomana Magdaleenalle. + +Talonpoika nyökkäsi. + +Pienokainen aukaisi rasian; siinä oli kultainen risti ohuissa +hienorenkaisissa vitjoissa. Lapsi katseli ensin äänetönnä tätä +ihanuutta, sitten hän pani vitjat kaulaansa, kamman hiuksiinsa, sitoi +silkkiliinan päähänsä ja juoksi isänsä luokse. "Kaikkien pyhimysten +nimessä, isä, miten olen sinua niin ilahuttanut, kun olet hankkinut +minulle näin hyvät lahjat?! Suuri kiitos, kost' Jumala! Anna minun +suudella kättäsi ja vielä erittäin siitä, että kampani säilyi eheänä." +Hän suuteli ja hyväili hänen käsiään ja huusi sillä välin Leenalle: +"Näytä sinäkin saaliisi!" + +Magdaleena nosti hämillään kantta, silkkiliina oli siinäkin ylimäisenä. + +"Kauppias sanoi sen olevan puhdasta silkkiä", huomautti Grasbodenin +isäntä pakollista tunnustusta muistuttavalla äänellä. + +Silkkiliinan alla olevassa rasiassa oli oikeista koralleista tehty +kaulaketju, jonka päät oli edestä soviteltu taidokkaasti ristiin ja +takaa liitetty vahvalla lukolla. Magdaleena seisoi aivan hämmästyneenä: +"Tätä en voi ikipäivinä ottaa, isäntä", änkytti hän. + +"Tahdotko loukata minua?" huudahti tämä. + +"En millään muotoa", vastasi Leena, "mutta ajattelehan, tämä on liian +kallis, kuinka minulla voisi sellainen olla ja mitä sillä tekisin? +Pyhäleninkini näyttäisi tämän rinnalla räsyltä; ja jos minulla olisi +näin kallista koristetta vastaava puku, -- kysyn sinulta, sopisiko +minun siten upeilla?" + +Grasbodenin isäntä tapasi korvallistaan ja tarttui hattunsa reunaan. +Hän otti nyt vasta sen päästään ja työnsi pois hiukset hikiseltä +otsaltaan. "Et ole väärässä", hän myönsi, "mutta kun olen sen sinulle +ostanut, täytyy sinun pitää se! Voihan tulla sellainenkin aika, että +voit sitä pitää; säilytä se siihen asti, kukapa tietää mitä hyötyä +siitä on. Mutta sinä et saa hyljätä minun lahjaani, se pahottaisi +minua." + +"Minä sanon sinulle kiitokset kummastakin." Magdaleena meni hänen +luokseen ja tarttui hänen käteensä. + +"Mitä nyt? Ethän tahtone suudella minun kättäni sentähden, että olen +lahjottanut sinulle sellaista, josta vasta aikojen kuluttua voit +iloita! Minä en, totta jumaliste, punninnut tapoja enkä tiloja, ostin +sellaisen lahjan joka sopii talonemännälle. Niin, minä luulen, että +emännän vaikein tehtävä onkin jo sinulla suoritettavana", -- hän +nyökkäsi Burgerliin, -- "ymmärräthän minut? Mutta katsokaamme nyt, +tahtoisin koetella, tuliko tämä lelu sopiva, olinko katsonut kaulan +paksuuden oikein ja pitääkö lukko hyvästi kiinni." Hän pani +korallinauhan tytön kaulaan ja koetti sovittaa sen päitä yhteen. Hänen +käsivartensa alkoivat pian vavista ja hän laski molemmat kätensä neidon +olkapäille, mutta kohotti ne taas äkkiä ja löi yhdellä painalluksella +kaulanauhan päät yhteen. Lukko losahti kiinni. Isäntä huokasi syvään ja +oikaisihe suoraksi seistessään siinä aivan neitosen luona, laski sitten +kätensä tämän pyöreälle niskalle ja veti toisella kädellään hänen +pienen päänsä leveää rintaansa vastaan, antaen sitten heti kätensä +vaipua. "Älä pahastu", sanoi hän. "Hyvää yötä!" Hän meni pois +kiireesti. He kuulivat, kuinka hän laskeutui portaita alas, meni +kamariinsa ja astui siellä kiivain askelin edestakaisin. + +Sillä aikaa kun isäntä alakerrassa rauhatonna asteli, nuori neito +seisoi kotvan aikaa liikkumatta paikallaan. Häntä harmitti, kun hän ei +vastannut isännän "hyvään yöhön" osottaakseen, ettei hän ollut +vihainen. Sillä jos isäntä osotti hänelle ystävyyttä, hän tiesi sen +tapahtuvan ainoastaan Burgerlin tähden -- -- + +Hän säpsähti kuullessaan lipaston laatikon narahduksen. Burgerl näet +veti sen auki pannakseen sinne markkinalahjansa. Magdaleena hymyili ja +sanoi: "Odotapa, minä panen samalla kertaa!" Hän otti pois +kaulakoristeen ja taittoi silkkiliinan kokoon. "Kas niin, siellä ne +ovat hyvässä tallessa; ovathan ne Grasbodenin isännän lahja. -- Kuule, +Burgerl, vaikka minä olen ollut täällä jo niin kauan, en minä vielä +tiedä isäsi nimeä. Ketä te oikeastaan olette?" + +"Ei se ole salaisuus", nauroi Burgerl, joka jo oli riisuuntunut. "Minun +nimeni on Valburga Engert." + +"Entä isäsi?" + +"Kaspar", vastasi Burgerl ja ryömi peitteen alle. + +Alhaalla isännän huoneessa askeleet taukosivat äkkiä; tuossa paikassa +oli kaikki hiljaa. "Kuule!" huudahti Leena ja meni ovelle, aukaisi sen +ja kuunteli: "Eihän hänelle liene mitään tapahtunut? Hän ei ole +tottunut..." + +Sillä aikaa talonpoika seisoi syvään hengittäen avonaisen ikkunan +ääressä ja mutisi: "Ei mitään tyhmyyksiä, Kaspar! Ei mitään +tyhmyyksiä!" Sitten hän jälleen alkoi astua. + +Ullakkohuoneen ovi sulkeutui. "Ei siis ollut mitään. Siitä olen oikein +iloinen", kuiskasi Leena. Hän vavahti ja kääntyi äkkiä Burgerlin sänkyä +kohden. "Mikä sinulla on? Minä luulen että sinä naurat?" + +Tyttönen ei vastannut; hän pysyi hiljaa paikallaan peite vedettynä +silmienkin yli, jotka hän piti suljettuina. + +Leena sammutti tulen ja silloin hän taas kuuli pidätettyä +nauruntyrskettä. + +"Burgerl!" + +"Odota, ilkeä tyttö, nyt sinä aivan varmasti nauroit." + +Mille hän lienee nauranut? + + + + +XVI. + + +"Siitä sen taas näkee, kuinka viisas vanha Reindorfer on", sanoivat +Langendorfin asukkaat. "Hän tunsi myllärin Florianin paremmin kuin +kukaan muu, ja siksi hän ei antanut tytärtänsä hänelle. Ja tarvitseehan +vain muistaa minkälainen Florianin isä on ollut. Totta on: laji aina +laatuinensa, ja omena ei putoa kauas puusta." + +Mutta ylistetty Reindorfer mietti hiljaisuudessa omia ajatuksiaan. "He +eivät huomaa", ajatteli hän, "että samaakin lajia voidaan jalostaa. +Minä saan metsäomenapuun oksastamalla tekemään parempia hedelmiä, ja +jos puu on kummulla, hedelmäkin putoaa kauas puusta. Sananlaskut +pitävät paikkansa useimmissa tapauksissa, mutta eivät aina. Tähänkään +niiden ei olisi tarvinnut soveltua. Vahinko se on, suuri vahinko!" + +Myllärin Florianista oli tullut hurja poika. Vaimoja ja tyttäriä +varotettiin hänestä, poikia varotettiin hänen riidan- ja +tappelunhalustaan, koko seudulla peljättiin häntä, ja hän oli siitä +ylpeä. + +Muutamia lähiseudun nuorukaisia, joilla oli samanlaiset taipumukset, +liittyi hänen seuraansa, ja kun hän oli etevin kaikissa huonoimmissakin +yrityksissä, he alistuivat ehdottomasti hänen johdettavakseen. + +Kylästä piirikaupungin vastaiseen suuntaan menevä tie kohosi jyrkkää +ylämäkeä, ja ylhäällä mäellä, juuri niillä paikoin, josta tie alkaa +taas laaksoon painua, oli pieni kapakka, jonne Florian tavallisesti +kokosi toverinsa. + +Metsä ulottui mäen tasalle, tiehen asti; siellä istuessa uhkeiden +honkien alla saattoi nähdä seutua hyvin laajalta. Tänä päivänä kirkasti +sitä heleä päivänpaiste, ja luonnossa vallitseva juhlallinen hiljaisuus +oli jyrkkänä vastakohtana vienosti huojuvien honkien juurilla +hälisevälle juomaseuralle. + +"Te renttuatte vain sentähden, että olette terveitä ja laiskoja, ettekä +tiedä, miten saisitte työttömän ajan kulumaan", huusi Florian. "Kun +juoksette seitsemän tytön jäljestä samalla kertaa ja pakotatte +talonpojan ajamaan teidät ulos, vaikkei hänen eukkonsa lainkaan teitä +ajattele -- se on jo teistä uhkaleikkiä; minun iloissani täytyy +perkeleen olla mukana. Osottaa talonpojalle, että hänen kultaomenansa, +jonka hän pitkinä vuosina on luullut perinpohjin tuntevansa, onkin vain +katinkultaa, johon ei ole luottamista, -- riistää neitseys morsiamelta +ja seuraavana päivänä lyödä sulhanen mäsäksi, jos hän rupeaa tiliä +vaatimaan -- se on minulle sopivaa huvia." + +Niistä kuudesta nuorukaisesta, jotka istuivat Florianin kanssa pöydän +ympärillä, oli viisi häntä nuorempaa. Heistä saattoi huomata, että he +olivat yleisesti peljätyn miehen seurassa ainoastaan siitä syystä, +että he luulivat sen kauhun, jota tämä mies herätti, suojelevan +heitäkin, ja koska he varmasti tiesivät herättävänsä huomiota +alinomaa näyttäytymällä hänen seurassaan, olipa heillä siihen muuten +halua taikka ei. He kaikki olivat säveästi vaiti ja tyytyivät +päännyökkäyksellä osottamaan hyväksymistään; ainoastaan yksi uskalsi +tarttua pikariin ja kilistää esimerkin antajan kanssa. + +Tämä kuudes toveri oli kaikkia muita vanhempi sekä vartaloltaan oikea +jättiläinen. Ulkomuodosta päättäen hän oli miiluri, ja selvää oli, +ettei hän ollut jättänyt hiilimiiluansa tutustuakseen Vesihaudan nuoren +apostolin seurassa renttuelämän oppeihin. Sen opin käskyt olivat +hänessä tietenkin jo kauvan sitten löytäneet noudattajansa; hän oli +liittynyt Florianiin, koska he olivat saman mielisiä; tämä seikka sekä +ikä asetti hänet jonkinlaiseen "poikkeusasemaan". Hän ryyppäsi aimo +kulauksen sekä lausui sitten: "Jokaisella ihmisellä on oma luontonsa. +Mutta yhtä asiaa olen aikonut jo kauan sanoa sinulle, Flori, Tarkotan +parastasi, vaikka kyllä tiedänkin, mitä ihminen voi aikaansaada; mutta +saakoon kukin itse punnita voimansa. Sinä olet koko piru mieheksi, se +täytyy myöntää; olet vankka tappelija; minutkin olet lyönyt kumoon, ja +se merkitsee jotakin. Sinä juot joka miehen pöydän alle, jos se sinua +huvittaa, ja haastatat naisiltakin viimeisenkin järjen hivenen. Se on +hyvä, jos vain käyttäytyy järjellisen ihmisen tavalla, mutta sinä +mellastat kuin villipeto. Ajattelepa esim. tappelua -- kuinka sinä +siinä menettelet? Me muut emme kiihota itseämme enempää kuin +välttämätöntä on ja otamme huomioon pienimmätkin edut voidaksemme +painaa vastustajamme niin kauniisti syrjälleen, ettei hän koskaan voi +vahingoittaa, ja silloin sydämemme pamppailee riemusta, kun hän on +käsissämme ja pidämme häntä kiinni sekä kynsimme parhaamme mukaan. Sinä +raivoot jo alussa, et varro tilaisuutta ja näytät kohta siltä kuin +otsasuonesi räjähtäisivät halki, ja kun olet vihdoin saanut toisen +allesi, et sinä enää jaksa tehdä hänelle mitään, sinun täytyy hänet +päästää, ja niin on koko ilosi pilattu. Niin teet juodessasikin, sinä +et pidä ollenkaan ryyppyvälejä, työnnät vain aina ylimääräisen postin +kyydillä. Ja jos rakkaus menee nahkaasi, on sinussa kaikki intohimoa ja +hirmuista hätäkkää. Mutta minä sanon sinulle, ettei tällainen meno +kelpaa, etkä sinä näytäkään enää terveeltä. Minä säälin sinua, sillä +jos tätä pitkität, tulee sinusta pian loppu." + +"Pian loppu? Sitä juuri tahdonkin", sanoi myllärin poika. "Luuletko +että minä riipun kiinni maailmassa? Minä sylkäisen sille. Kerran se +minuakin miellytti sellaisena, jollaiseksi se on järjestetty +säännöllisiä ihmisiä varten, mutta kun tahdoin käydä sisään, +paiskattiin ovi kiinni; minä karkasin niin sitä vastaan, että sieluni +särkyi, eivätkä koko maailman lääkärit voi sitä parantaa. Ja kun minä +ajattelen, kenen ja minkä minä olen kohdannut tieni sulkijana, niin +että minun on täytynyt heittää kaikki, silloin en voi hillitä itseäni. +Minä en voi hillitä!" -- Hän puri hampaitaan niin että piipun hammasluu +katkesi. -- "Sinä, miiluri-Jaakko, sanot että minä elän kuin villipeto. +Olet oikeassa, sillä minä teen kaikki vihassa ja raivossa. Minun +povessani on kokonainen maailma viheliäisyyttä, siksi minä kadehdin +muiden onnellisia oloja ja turmelen ne missä vain voin. Näetkö, minä +kyllä tiedän, että sinä lopetat hurjastelusi, kun aika tulee, ja vietät +sitten elämäsi suloisessa rauhassa. Nämä toisetkin mellastavat +mellastuksensa ja antautuvat sitten kunnialliseen toimintaan perityillä +maillaan. Minun osani on toisenlainen, minulla ei ole rauhaa eikä +tyydyttäviä oloja!" + +"Ja sen minä sanon", tokaisi miiluri-Jaakko, "ettei tämä puheesikaan +kelpaa minnekään. Sinä olet kerran saanut päähäsi, että sinusta pitää +tulla tähän maailmaan aivan erityinen heittiö ja hurjistelija, ja +sentähden sinä puhut näin. Tiedetäänhän, miksi muutuit toisenlaiseksi +kuin ennen olit. Se tapahtui erään tytön tähden, jota et voinut saada; +voihan sellainen kiukuttaa, mutta en pidä sinua, rakas Flori, niin +suurena raukkana, että tuollaisesta syystä viskaisit pois kaikki +ohjakset ja turmelisit elämäsi." + +Eräs vireä nuorukainen huudahti nyt: "Niin, maailma olisi kaunis, kun +vaan tietäisi, mitä siinä tekisi!" Mutta kun tällä syvämielisellä +lausunnolla ei oltu tarkotettu erityisesti myllärin poikaa eikä +miiluriakaan, sivuutettiin se vastaväitteittä. Nuorukainen katsahti +kuitenkin ylpeästi ympärilleen, olihan hänkin puhunut. + +Florian katseli miiluria kauan kummastellen, sitten hän puhkesi +pilkkanauruun. "Luulenpa sinun vain sentähden pitävän mahdottomana, +että minä olen mieleltäni erilainen kuin te, koska sinä et tahtoisi +jäädä minun jälkeeni; sinä näet olit ennen minun aikaani seudun suurin +heittiö, ja nyt sinua arvatenkin katkeroittaa se, ettei sinua enää +mainita ensi sijassa." + +"Tuo on mieletöntä lorua", huomautti miiluri. + +"Ei sen mielettömämpää kuin sinä aikaisemmin puhuit: Se tapahtui erään +tytön tähden, sinä arvelet? Tytön tähden vain? Niin, tyttö se oli, se +on aivan varma, ja te tiedätte sen kaikki. Mutta älä puhu minulle +mitään hänestä, älä mainitse hänen nimeään; tiedätte, että se +raivostuttaa minua! Niin, minä luulen, että te tunnette minut mieheksi, +joka voi tuntikausia ääntä päästämättä iskeä vahvalla nyrkkiparilla; +ymmärrätte myöskin, että olen saanut mustelmia, jotka pysyvät koko +ijän, -- mutta kun nyt näette, että minulle on tapahtunut jotain, joka +on erottanut minut entisestä elämästäni, niin pitäisi teidän +itsestännekin huomata, että kysymys on ollut muustakin kuin tytöstä, +jota minä en voinut saada. Mitä siinä oli muuta, en voi sanoa; se on +minun salaisuuteni. Joku teistä voisi kenties muistuttaa: ei siinä ole +mitään kovin hirmuista ollut, sillä tuo tyttö suoriutui asiasta kovin +helposti. Se on totta, mutta nainen on pehmeää savea, mies kiveä; +nainen taipuu siinä, missä mies murtuu. Ja kun kohtalon iskut tekevät +kenestä kuumesairaan, silloin kysytään, mitä lääkkeitä on +kotiapteekissa, hyviä rehellisiä neuvojako vaiko huonoja esikuvia. Ja +kehen se koskee, jos raivokuume tuhoaa minut? Vähimmän kaikista +itseeni?" Hän pyyhkäisi pöytää kämmenellään. "Minulla ei ole ollut +mitään pakkoa puhua tätä teille; olen sen tehnyt vain sentähden, että +tietäisitte minun saaneen jotain kokea ja ettei minulla ole tarvinnut +olla mitään päähänpistoja tullakseni erilaiseksi kuin te. En +todellakaan voi verrata itseäni teihin, sillä minä vasta aloin siitä, +mihin te lopetatte. Uskokaa tahi olkaa uskomatta. Voisittehan koetella +minua. Mainitkaa joku tehtävä, josta kannattaa puhua ja jota kukaan +teistä ei uskalla yrittää; minä sen suoritan." + +"Minä tiedän yhden", huusi vireä nuorukainen, "jota kukaan ei vielä ole +tehnyt: juo aamillinen viiniä yhteen kulaukseen!" + +"Olisin silloin yhtä raaka ja tyhmä kuin sinä", vastasi Florian. + +"Miksi sellaiset puuttuvat puheeseen, jotka eivät mitään tiedä", +huomautti miiluri. "Tahdotko sinä todellakin tehdä teon, josta muiden +on jo kauvan täytynyt pitää kätensä poissa?" + +"En sitä muuten olisi sanonutkaan. Minä vain luulen, että me olemme jo +tällä paikkakunnalla tehneet niin paljon vallattomuuksia, että sinun on +vaikea keksiä jotakin uutta." + +"Eikö se saisi olla jonkun matkan päässä täältä?" kysyi miiluri +viekkaasti. + +"Jos se on jokin aimo yritys, teen sen vuoksi kolmen päivän matkan." + +"Sinne ennättää yhdessäkin. Tiedätkö, missä Zirbendorf on?" + +"Tuolla noin." Florian viittasi erääseen suuntaan, josta näkyi +kaukaisia sinertäviä vuoria. + +"Oletko kuullut puhuttavan Leutenbergerin Urbanista?" + +"En." + +"Sitä en ihmettele. Kun hän oli sinun ikäisesi, oli hänen nimensä +kaikkien huulilla. Sittemmin on puhe hänestä heikentynyt, mutta hän +itse ei, ei todellakaan, hän on vieläkin samanlainen velikulta. +Luultiin, että hänkin kerran tapaisi voittajansa, mutta eipäs ole +tavannut. Kaikki jotka ovat menneet torailemaan hänen kanssaan, ovat +palanneet ruhjotuin raajoin, ja kaikki tappelukuntoiset ovat +yrittäneet. Kun hän ne kaikki on perinpohjin kynsinyt, ei kukaan enää +uskalla mennä hänen luokseen, eikä paikkakunnalla kenkään tohdi häntä +vastustaa. Niistä ilkitöistä ja väkivaltaisuuksista, joita hän tekee, +puhutaan vähän taikka ei ollenkaan. Hän on voimakkain ja kaikkien +täytyy koetella olla hänen suosiossaan, kukaan ei tutki, miten hän +kohtelee muita. Kun hän on niin osottanut, kuka on isäntä, ei +ympäristössä hänestä paljoa puhuta, mutta paikkakuntalaisensa hän pitää +kuumana kuten ennenkin." + +"Tarkotat, että menisin kiistelemään hänen kanssaan?" + +"En tarkota mitään. Olihan vain kysymys sellaisesta jota kukaan muu ei +uskalla tehdä, ja silloin muistin Leutenbergerin Urbanin. Siitä on nyt +kauan aikaa -- nauran sille nyt, vaikka silloin olin itkeä harmista -- +kun minä tulin hänen luotaan iho pahasti pehmitettynä, enkä ole voinut +sitä koskaan takaisin maksaa. Kuten sanoin, et saa käsittää asiaa niin, +että minä kiihottaisin sinua häntä vastaan tullaksesi niin pahoin +piestyksi kuin muutkin, kilpailustahan ei voi tulla kysymystä." + +Florian nousi. "Sinun ei tarvitse huolehtia niin paljon minun tähteni, +miiluri-Jaakko. Huomaan kyllä, että teet minusta pilaa ja mielelläsi +naurat sille. Mutta neuvon, että heität sen, sillä muuten voisin saada +halun koetella ensin voimiani sinua vastaan. Luulen että voin höyhentää +sinut yhtä hyvin kuin Leutenbergerin Urbankin, ja silloin et enää +naura. Kun olen sanonut, että suoritan tehtävän, niin sen myöskin +suoritan! Saatte kuulla siitä." Hän maksoi ja seurue poistui +jännitetyssä mielentilassa. + +He kulkivat kylän läpi menevää tietä. Pitkä miiluri pysyttelihe +muutaman askeleen loitompana toisista. Yksi toisensa jälkeen sanoi +hyvää yötä ja pistäysi sisään jonkun portin matalasta ovesta tahi +jostakin pihaveräjästä. Kun Florian tuli Keskihaudalle, ei hänen +seurassaan enää ollut ketään. Hän kiirehti nyt askeleitaan, mutta +lyhyen taipaleen kuljettuansa hän kuuli että joku riensi hänen +jälkeensä. Hän muisti heti miiluria, ja kun hän ei uskonut tällä olevan +mitään ystävällisiä aikeita, hän kääntyi takaisin niin uhkaavana, että +saapuja -- se oli miiluri -- ei saattanut epäillä, mikä vastaanotto +häntä odotti. + +"Älä ole tyhmä, Flori", läähätti miiluri. "En ole juossut jäljestäsi +saadakseni uhkaamasi selkäsaunan; tiedänhän hyvin, että meistä kahdesta +sinä olet vahvempi. Minun täytyi vaan sanoa sinulle, että antaisit sen, +josta tänään puhuin, mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. +Älä ole siitä tiedäksesikään; puhuin kiukuissani, kun minua pilkkasit +ja tahdoit osottaa, etten minä ole nyt enää kuten ennen ensimäinen ja +että sentähden kadehdin sinua. Mutta se ei ole totta. Minä alan jo +tulla vanhaksi ja pidän sinusta paljon; saisin omantunnon vaivat, jos +sinulle minun tähteni kävisi pahasti. Kun kaksi yhtä vahvaa +koettelevat, on se kunniallista tappelua, mutta tästä syntyy murha, +sillä Urban on piru mieheksi, hän tappaa toisen suurimmalla +mielihyvällä. Kuule, sinä et saa mennä Zirbendorfiin. Kukaan ei sinua +siitä pilkkaa, ja olethan täällä kotosalla vahvin mies. Älä mene!" + +"Älä huolehdi minun tähteni." Myllärin poika käänsi selkänsä ja meni. + +"Kuule, Flori", huusi miiluri hänen jälkeensä, "yksi neuvo vain!" + +Florian pysähtyi ja odotti kääntymättä. "Jos sinä välttämättä tahdot +mennä, niin älä ärsytä paholaista tarpeettomasti! Sano tulleesi +koettelemaan itseäsi. Tee täydellinen taistelusopimus, mitä etuja saa +käyttää, mitä ei, ja lopettakaa kamppailu heti, kun toinen on heitetty +nurin, jonka jälkeen toinen ei enää saa häneen koskea. Kuuletko?" + +"Kuulen kyllä", sanoi Florian kääntyen jonkun verran. "Eikö meidän +pitäisi myöskin tehdä sopimus, että taistelemme heinäkarheella, jotta +tappiolle joutunut kaatuisi pehmeälle aluselle. Itse et ole niin +pelkuri kuin neuvot toisia olemaan. Olen hyvilläni, kun johdit minut +tähän ajatukseen; siinä on jotakin uutta, ja kävi miten kävi, sen ei +tarvitse sinua surettaa. Jumalan haltuun, Jaakko!" + +"Jumalan haltuun, mutta..." + +"Jos tahdot että eroamme ystävinä, niin älä puhu enää. Hyvää yötä!" + +Florian astui ripeästi edelleen, miiluri mietti hetken paikoillaan, +teki muutamia vilkkaita mielipahaa osottavia liikkeitä ja meni sitten +päätä puistellen tiehensä. + +Kun Florian saapui suuren pensaan luo, joka kaihti Reindorferin talon, +kuuli hän jonkun juoksujalkaa saapuvan, ja pensaan sivu mentyään hän +huomasi Reindorferin vanhan rengin juoksevan häntä vastaan? + +"Minne niin kiire?" kysyi hän. + +"Kiire on, -- hyvää iltaa", sanoi renki, "välskäri on talossa, emäntä +on kuolemaisillaan, ja minä juoksen noutamaan pappia. Hyvää yötä!" + +"Hyvää yötä!"... Emäntä on kuolemaisillaan! Florian katseli +Reindorferin taloa, joka oli siinä niin rauhallisena hänen edessään +illan himmeässä valossa. "Ei viivy kauan ennenkun poika tuo sinne uuden +emännän. Kenties Melzerin Seferlin?" Hän nauroi ylenkatseellisesti. "Ja +sitten syntyy uusi painos vanhaa tarinaa talon ja myllyn suhteesta." +Hän ei enää nauranut, häntä värisytti. + +Hän astui kiireesti tielle, joka poikkesi niitylle ja meni kuusikon +läpi. Hän tuli orapihlajapensaan luo. + +"Tyhmyyksiä! Tänä päivänä palaavat kaikki mieleen. Jos nyt astuisin +kuusikon läpi, itkisin ehken kuin pieni poika." + +Hän kääntyi takaisin maantielle. + +"Siellä me lapsina leikimme. -- Miksi niitä kaikkia nyt muistelenkaan! +-- Ja tässä minä astuskelin niin hentomielisenä, etten raskisi +hyönteisenkään päälle polkea! Ei, tällaiseltako näyttää hän, joka +huomenna ärsyttää Urbania Zirbendorfissa!" + +Se auttoi. Hän oikaisihe jälleen suoraksi, ja vastaantulija sai nyt +katsoa eteensä. + + * * * * * + +Kun pastori tuli Reindorferin taloon, oli jo aivan pimeä. + +Hän meni kamariin. Nurkassa oli sänky, ja siinä talonpojan vaimo makasi +raskaasti hengittäen. Pienoinen öljylamppu levitti huoneeseen himmeää +valoaan ja heitti vipajavan valokehän pöydälle, jonka ääressä vanha +Reindorfer istui ja kirjotti. + +"Hyvää iltaa, Reindorfer, mitä kuuluu?" lausui pastori. Hän oli vuosien +kuluessa tullut vielä lihavammaksi, mutta oli myöskin kadottanut +vilkkautensa. + +"Kiitoksia, teidän korkea-arvoisuutenne", sanoi talonpoika, "huono hän +on, hyvin huono. Kirjotan juuri kirjettä Magdaleenalle, ja Liisalle +olen lähettänyt sanan. Heidän pitää vain saada tietää; sairas ei tahdo +nähdä ketään. Minä en päästä heitä tänne, ennenkun hän on paareilla." + +"Kummallista, hän ei tahdo lapsia vuoteensa ympärille?" + +"Ei. Minä herätän hänet, että hän saa ripittää itsensä, arvoisa herra." + +"Anna olla. Minä odotan kunnes hän havahtuu itsestään." + +"Minä olen valveilla", sanoi sairas äkkiä. + +"Minä kuuntelen teidän tunnustustanne, Reindorferin emäntä." Pastori +istui kuolevan vuoteen luo, Reindorfer aikoi poistua, mutta sairas teki +kiivaan liikkeen ikäänkuin häntä pidättääkseen. Sielunpaimen nousi +sentähden ja sanoi: "Jää tänne, Reindorfer". + +Vanha mies astui takaisin pöydän luo ja nojasi päänsä käsiään vastaan. +Ei mitään muuta ääntä eikä liikettä huomattu kuin kuolevan kuiskaukset +ja hänen tukahutetut nyyhkytyksensä, jotka saapuivat vanhan miehen +korviin. + +Pastori liikkui hiukan rauhatonna tuolillaan, lohdutteli sairasta, +rukoili ja teki hänen ylitsensä ristinmerkin. + +Hän nousi sitten ja astui miehen luo. "Reindorfer", sanoi hän, "vaimosi +on nyt sopinut Jumalan kanssa, mutta ennenkun minä annan hänelle pyhän +ehtoollisen, pyytää hän, että antaisit hänelle anteeksi kaikki, mitä +hän on rikkonut sinua vastaan. Sinä olet kristitty, Reindorfer, +tarvitseeko minun puhua enemmän?" + +"Ei, teidän arvoisuutenne, ei tarvitse. Hän tekee oikein pyytäessään +anteeksi. Herra Jumala ei varmaankaan katso asioita ihmisten kannalta, +ja siksi on hyvä pyytää ihmisiltäkin anteeksi. Ja se on myöskin oikein, +-- vaikkei hän olekaan huomannut minun häntä syyttävän, -- että hän +tahtoo kuulla anteeksi antamisen sanat, sillä mitä erohetkellä +lausutaan, se on vilpitöntä totuutta; silloin ei voida valehdella eikä +peitellä." -- Hän meni vaimonsa vuoteen luo. -- "Rosel, kun minä +ajattelen, kuinka kauan sinä olet elänyt minun kanssani uskollisesti ja +kunniallisesti, en voi kuolinhetkelläsi nuhdella sinua siitä, että +kerran olit heikko ja lankesit." + +Vaimo nyyhkytti kiivaasti. Vanha Reindorfer pyyhki silmiään oikealla +kädellään, sitten hän kohotti sen juhlallisella vakavuudella: "Ja +sentähden sanon sinulle nyt, että kaikesta sydämestäni annan sinulle +kaikki anteeksi, niin totta kuin itse toivon kerran, että Jumala ja +ihmiset minulle anteeksi antavat. Amen!" + +Hän laski vapisevan kätensä vaimonsa käteen, vaimo puristi sitä katsoen +samalla mieheensä himmenevillä silmillään. "Rakas Joosefini, kaikki on +siis tullut hyväksi jälleen ja hyvänä pysyy. Toivoisin vain että vielä +voisin elää yhden elämän sinun kanssasi -- näkisit sen silloin +toisenlaisena." Hän itki hillittömästi. + +"Älä kiihota itseäsi, pastori kutsuu jo talonväkeä." + +"Jääthän minun luokseni, Joosef, jääthän väenkin nähden. Onhan nyt +toinen hääpäivämme, meidän hääpäivämme." + +Pastori oli ollut ulkona ja saapui nyt lukkarin ja talonväen +seuraamana. Ojentaessaan sairaalle kirkonlohdutuksen astui hän itse +askeleen lähemmäksi syrjäyttämättä Reindorferia, ja kun rahvas meni +ulos, viittasi hän tälle hiljaa tervehtien, että hän jäisi paikoilleen. + +Kului kotva väen mentyä, vaimo hengitti tyynemmästi, hänen kätensä +irtautui miehen kädestä, hän nukkui. Reindorfer meni hiljaa vuoteelta +pöydän luo ja tarttui kynään. Hän oli kirjottanut Magdaleenalle, kuinka +äiti jaksoi, ja pyytänyt häntä rukoilemaan kuolevan puolesta. Nyt hän +vielä lisäsi, että äidille oli annettu kuolinsakramentti ja että hän +itse oli koko sydämestään anteeksi antanut. + +Hän ei päättänyt kirjettä. Huoneessa tuntui niin tukahuttavalta; hän +hiipi hiljaa pihamaalle ja veti muutamia syviä henkäyksiä. + +"Hänen katumuksensa minua melkein vaivasi", puheli hän itsekseen. "On +sydäntä lamauttavaa katsoa kuolevaa, joka pian on lakannut olemasta. +Voisihan aikaisemminkin paljastaa toiselle sydämensä mutta se ei pääse +sanoiksi, ennenkun kaikki on mennyttä; me kätkemme sen itsellemme, se +jää sanomatta ja kuulematta. Herrani ja Jumalani! Kuinka suurella +vaivalla meidän täytyykään täällä kulkea syntymästä kuolemaan! Niin, +meidän pitää todellakin armahtaa toisiamme! Rakkaudesta en tahdo kuulla +puhuttavan; se hakee syitä ja sillä on tarkotuksensa, mutta +armahtavaisuus ei niitä kysele, se tyytyy kunhan on vain lähimäinen. +Niin, keskinäinen armahtavaisuus on paras kaikista!" + +Hän kuunteli hartaasti. Ei kuulunut mitään, mutta hän riensi hiljaisin +askelin vaimonsa kuolinvuoteen luokse. + + * * * * * + +Varhain seuraavana aamuna Florian oli valmis lähtemään myllyltä. + +"Minnekä taas?" kysyi mylläri synkästi. "Eivätkö sinun kuljeksimisesi +koskaan lopu? Pitääkö sinun joka päivä uusilla keksimilläsi ilkitöillä +tahria nimeäni? Ja aina täytyy peljätä, ettet noilta retkiltä enää +hengissä palaa. Huomaa toki, että niin raivo mies lyödään lopulta +kuoliaaksi." + +"Ole ymmärtäväinen, Flori, minä rukoilen sinua, ole ymmärtäväinen!" +puheli myllärin vaimo. + +"Älä sure, äiti", sanoi nuorukainen ja kääntyi sitten isäänsä. "Jos he +lyövät minut kuoliaaksi, surisinko minä sitä? Tiedät varsin hyvin, +minkälaisen arvon annan elämälleni. Mutta älä toraile, sinulla ei ole +siihen mitään oikeutta; sillä saanhan minä olla samanlainen kuin +sinäkin olit." + +"Minä en ollut koskaan sellainen", kiivastui mylläri. + +"Voihan olla, että minä menen vielä pitemmälle. Sentähden sinulta meni +helpommin; minun täytyy ponnistella kaikin voimin. Jumalan haltuun!" + +"Tee minun mielikseni", rukoili äiti, "ole yksi päivä kotona, yksi +päivä vain." + +"Kotona on ikävä." + +"Sano edes, minne menet", kehotti mylläri. + +"Heh, tiedänkö minä, minne jalat sattuvat viemään. Hyvästi!" + +Hän oli poissa. Myllärin vaimo katsoi mieheensä ikäänkuin lohdutusta ja +neuvoa hakien, mutta tämä oli itse aivan murtunut. + +"Hän on hurja poika", sanoi hän, "mutta kyllä kai hänen täytyy talttua. +Hän mellastaa kovin hurjasti, hän väsyy siihen lopulta ja rauhottuu +vähitellen." + +"Niinkö luulet?" + +"Aivan varmaan." + +Florian astui kuusikon läpi, jonka yläpuolelle aurinko juuri kohosi. +Sen toisella sivulla niitylle laskeutuessaan hän näki Reindorferin +talon aamuvalaistuksessa. Renki seisoi veräjän luona ja palvelustyttö +tuli juosten. Renki otti piipun suustaan jättäen sen sytyttämättä ja +aikoi hitaasti seurata kiirehtivää palvelustyttöä, mutta Florian huusi +hänelle: "No kuinka on emännän laita?" + +Renki jatkoi kulkuaan ja viittasi piipullaan taloon: "Hän juuri tekee +lähtöä", sanoi hän hiljaa. + +"Vai niin." Florian kulki välinpitämättömänä edelleen. Eilen hän +kenties olisi muistanut että kuoleva oli Magdaleenan äiti, tänään ei se +liikuttanut häntä. Taivas oli kirkas ja aurinko kapusi korkeimmilleen +tehdäkseen päivän oikein kuumaksi. Kun uhkuvat nuoruudenvoimat +alottavat kirkasta päivää, kuinka silloin voisi ajatella kärsimystä ja +kuolemaa? + +Sekin aika tulee, mutta sinne on matkaa! + +Florian kulki rivakasti eteenpäin; ei Zirbendorfia vähällä saavuteta. + + + + +XVII. + + +Siellä on asumuksia ensin toisistaan kaukana, sitten yhteen koottuina +muodostaen keskelleen kadun, josta haaraantuu poikkikatuja. Yksi näistä +johtaa kirkon luo, joka kirkkotarhan keskeltä kohoaa kylän muita +rakennuksia korkeammalle. Lähellä kirkkoa on puusepän työhuone, jonka +ikkunat ovat hautakumpuihin ja risteihin päin, ja sieltä kuuluu höylän +pitkällistä suhinaa. Kirkkotornin kello lyö jokaisen neljännestunnin +kuluttua, ja määrätyillä päivän hetkillä kuuluu sieltä rukoukseen +kehottava soitto. Silloin päät paljastuvat ja kädet liittyvät ristiin, +oltiinpa sitten kedolla tai kotosalla, tallissa tahi puutarhassa. Ja +säteilevän ristin alla oleva kello mittaa jokaisen hetken taivaan +suomana lahjana. + +Ken saapuu ensimäistä kertaa tällaiseen kylään, astuu pieneen +kirkkotarhaan ja kuulee säännölliset kellonlyönnit kaikuvan vähäiselle +ahtaasti asuvalle seurakunnalle, eläville sekä kuolleille, hän voi +helposti kuvitella, että sama tunne, joka valtaa hänet, paikkakunnan +asukkaiden harrastuksille ja huolille vieraan ihmisen, vallitsee +näitäkin kirkontornista valuvana siunauksena, tunne siitä, että ajassa +eläessämme olemme samalla aikojen herran silmän alla, iankaikkisen +välittömässä yhteydessä. Rakas, valoisa maa näyttää olevan erillään +maailman kaikkeuden sekasotkusta, olentoamme painava ilmakin huokuu +hartautta, ja jokainen hengenveto lisää poveen varmuutta, että olemme +kaikessa turvatut ja vartioidut. + +Se on haihtuvan hetken välitöntä vaikutusta, joka silmänräpäyksen ajan +ilahduttaa matkustajaa. Aika ei ole täälläkään paikoillaan seissyt, +vaikkei hän huomaa sen jälkiä. Kellojensoitto ja tuntien lyönti +kehottaa kyllä paikkakunnan asukkaita sekä ajallisiin että aikaa +korkeampiin harrastuksiin, mutta kun he kuulevat sitä joka päivä, he +tottuvat siihen, mutisevat rukouksensa, surevat menneisyyttä ja +pelkäävät tulevaisuutta. + +Jos ajattelee luontoa iäisesti toimivana nykyisyytenä, vailla +menneisyyden muistoja ja tulevaisuuden pelkoa, valtaa ihmismielen +arvottoman katoavaisuuden tunne. Antaapa matkustajan palata jonkun ajan +kuluttua. Silloin oli sellaista, ja kuinka peräti toisenlaista on nyt! +Jo toisella käynnillä heräävät paikkaan kiintyneet muistot, ja sydämen +täyttää alakuloisuus. Vanhat olivat oikeassa, heidän sankariensa täytyi +juoda unhotuksen virrasta tullakseen kuolemattomiksi. + +Ensi kerralla näemme paikkakunnan selvällä päivällä kirkkaassa +kotoisessa valossa. Päivänpaisteessa näyttää tuollainen pikku kylä +sangen siistiltä, valo tunkeutuu huoneihin, loistaa ikkunaruutujen läpi +ja tulvaa laajana virtana jokaisesta avatusta ovesta; ulkona kimaltelee +se hautakivillä ja risteillä. Aivan toisin on, kun taivas on pilvessä, +ja hellittämätön sade jatkaa yksitoikkoista ja synkkää soittoaan. +Vaikka sade onkin hyödyksi pelloille ja niityille, ihmiset ovat +kuitenkin kärsimättömän näköisiä, koska heidän täytyy pysytellä +ahdas-ilmaisissa huoneissaan, asunnotkin tuntuvat likaisilta ja +epämukavilta ja haudoilta näyttää kohoavan mädäntymisen höyryjä. Mutta +on myöskin reippaan-iloisia sadesäitä: pilvi kohoaa äkkiä ja +ryöpsäyttää pian vettä maan hedelmöittämiseksi, jonka jälkeen lehahtaa +heti kirkas päivänpaiste, ja nauraen puistellaan silloin sadevesi +hartioilta. + +Tällaisella ryöppysateella Florian lähestyi edellä kuvattua +Zirbendorfin kylää. Ilta-aurinko purppuroi kiitäviä pilviä, jotka +lähettivät hänelle tämän märän tervehdyksen. Hän päätti mennä ensiksi +kylän kapakkaan, sillä tietysti täällä kuten kotipuolessakin ahkerat +ovat työssä ja hylkiöt krouvissa, ja hän uskoi varmimmin löytävänsä +etsittävän täytetyn pikarin takaa. Kunnan ravintola oli huomattavin, +ja hän alkoi sieltä. Mutta siinä ei ollut ketään eikä kuulunut +tulevankaan, sentähden hän maksoi viinin ja lähti halvempia kapakoita +tarkastelemaan. + +Hän löysikin kylän toisesta päästä yhden niin inhottavan näköisen +pesän, että se herätti parhaita toiveita. Hän astui katon alle ja +huomasi, että sisäpuoli täytti ulkopuolen herättämät toiveet. Seinät +olivat likaiset ja samasta syystä oli tavallisen ihmisen mahdoton +käyttää tuolia ja pöytää. Rääsyihin puettu vanha akka hääräili +tarjoilijan toimessa niiden vieraiden luona, joiden luonto salli +nauttia täällä jotain, ja kyllä hekin olivat samanlaisia. Miehiä ja +nuorukaisia tahratut nutut yllä, ne könöttivät pöytää vasten ja katsoa +tuijottivat eteensä tylsin silmin tahi kirkuivat naapureilleen hurjin +katsein ja kasvoja väännellen. Emäntäkin otti osaa heidän toraansa, ja +hänen puheestaan pääsi siihen vakuutukseen, että vieraat olivat +"roistoja, rosvoja ja rutkaleita", jotka tahtovat pettää eukko parkaa +juomalla enemmän kuin suostuvat maksamaan. + +"Tuollaisten kanssa minulla ei ole mitään tekemistä", ajatteli Florian +aikoen kääntyä pois. Mutta hän huomasi silloin paksun tupakansavun +keskeltä vieraan, joka istui erikseen nurkassa yksinäisen pöydän +ääressä ja saattoi hyvin olla hän, jota nuorukainen etsi. Florian astui +siis muitta mutkitta sinne ja istui tämän miehen vastapäätä. + +Vakinainen vieras ei nähtävästi luonut häneen mitään huomiota. Mutta +kun hän näki, että uusi tulokas katseli häntä synkin katsein, muuttui +se kahdenpuoliseksi. Tämä tarkastus vahvisti Floriania siinä uskossa, +että hänen edessään oli Leutenbergerin Urban. Tuo vastapäätä istuva +mies oli tavattoman vahvarakenteinen, ja hänen kasvoistaankin jo näki, +että hän oli väkevä. Kun hän liikutti jotakin lihasta, näytti kuin +olisi ryöminyt hänen ihonsa alla, ja hän sai punaisia pilkkuja niinkuin +kovan puristuksen jälkeen. Hän oli käärinyt paidanhihansa; hänen +arveluttavan voimakkaat käsivartensa eivät vaatetta kaivanneetkaan, +sillä niitä verhosi tiheä karva. Hänen otsansa oli matala, silmät +vesiharmaat, nenä suora ja mahkurainen, naama leveä, pöhöttyneet huulet +-- siis sangen törkeä muoto. + +Hän rykäisi ja sylkäisi yli pöydän keskelle huonetta, aivan vastassa +olevan vieraan sivutse. + +Florian oli pyytänyt viiniä ja puolillaan oleva lasi seisoi hänen +edessään pöydällä. Hän kääntyi nyt pois ja tyrkkäsi ikäänkuin +huomaamattaan lasinsa kumoon, jolloin sen sisältö virtasi pöydän yli. + +"Ole varovaisempi", huusi toinen uhkaavalla äänellä. + +"Jos minua huvittaa viinin riputtaminen, ei se koske kehenkään +ihmiseen, ja jos sinä olet arka housuistasi, niin siirry muuanne +istumaan." + +"Poika, sinä et tiedä, kenen kanssa olet tekemisissä." + +"Ethän liene toki ketään syönyt." + +"Tiedätkö, kuka olen?" + +"Vaikka olisit Leutenbergerin Urban, et sittenkään ole pirua lähin +mies." + +"Tunnetko sitten minut, koska mainitset nimeni?" + +"Huhun mukaan, lähempi tutustuminen on odotettavissa." + +"Kuka sinä olet?" + +"Vesihaudan myllärin poika Langendorfista." + +"Ahah, sinustakin olen kuullut puhuttavan. Et ärsyttele kaikkein +tyhmimmästi. Mutta luulen kuitenkin, että hiukan vähempi julkeus ei +olisi haitaksi, jos aiot olla voittosilla minun kanssani." + +"Saan esittää vaatimukseni miten tahdon. Voit muuten olla tyytyväinen, +kun tein sinulle ensiksi sen kunnian, että pesin sinut viinillä. Sitä +sinä et ole pitkiin aikoihin saanut, -- tarkotan pesua." + +Leutenbergerin Urban heitti ympärilleen synkeitä silmäyksiä. "Kuulisit +mielelläsi pilkallesi naurettavan, että se ärsyttäisi minua vielä +enemmän, muita älä vaivaannu suotta, kukaan ei naura sinulle. Näetkö, +kuinka hiljaisina ne istuvat tuolla pöydän ympärillä. Sanon sinulle, +että mieluummin he kaikki nielevät pikarinsa kuin uskaltavat nauraa +minulle." + +Useimmat vieraat joivat viinaa; heillä oli sitä pikareissa edessään. + +"En tiedä", jatkoi Urban, "onko sinulla sellainen kiire, että tahdot +tässä heti kanssani tapella, mutta sen huomaan, että olet nuori ja +puhut kiireesti ja kiihkeästi. Se ei kelpaa. On se päivä huomennakin, +silloin koettakaamme toisiamme." + +"Jos sinä et tänään viitsikään, sopisi se minulle sitä paremmin." + +"Ole ymmärtäväinen, minä en voi sinuun suuttua. Olin luullut, että +kaikki uljaat pojat olisivat jo kuolleet; pitkien aikojen kuluttua sinä +ensimäisenä uskallat tulla minua kamppailuun vaatimaan, ja se ilahuttaa +minua. Sanon sinulle, että on yksitoikkoisen ikävää olla aina rauhassa +ja itse hyökätessään huomata jotakin rutisevaa nyrkkiensä alla +tietämättä, tuleeko vasta-iskua vaiko ei. Että joudut tannerta +puskemaan, se on varma, mutta minä iloitsen kuitenkin." -- Hän tarttui +Florianin käsivarteen ja tutki sitä parilla kouristuksella. -- "No, +kyllä sinä pidät miehen lämpimänä. Jos me aivan vakavasti tappelemme, +emme suinkaan eroa ehjin nahoin. Mutta sitä iloa emme kustanna +katsojillemme ilmaiseksi, se olisi tarpeetonta. Väkevä on väkevä ja +väkevin on väkevin, sen tuntee jo koetuksesta." + +Hän nousi ylös. "Riittää jo täksi päiväksi, minun on mentävä vielä +muuanne", sanoi hän kurtistaen silmiään. + +"Everlin luo", nauraa hihitti emäntä. + +Leutenbergeriläinen heitti häneen hämmästyneen silmäyksen ikäänkuin +huomauttaakseen, että kuinka hän uskaltaa sotkeutua kahden tällaisen +miehen puheeseen. Muuten hän ei ottanut huomautusta ollenkaan +pahakseen, kääntyi sitten Florianiin ja sanoi: "Huomenna kamppailemme, +tapaat minut täällä aikaiseen, jollei" -- hän kurtisti taas silmiään -- +"sinulla ole niin kiire, että sinun täytyy jo tänä päivänä mennä." + +Hän säesti sanojaan ystävällisellä kädenpuristuksella, joka vihloi koko +käsivartta, mutta Florian vastasi yhtä hyväntahtoisesti ja huomasi +tyydytyksekseen, että Urban katsahti oudoksuen hänen käteensä. Sitten +hirviön suu vetäytyi nauruun, ja hän sanoi: "Kyllä sinä tulet. Hyvää +yötä kaikille!" + +Hän oli tuskin mennyt, kun useasta pöydästä huudettiin Florianille: +"Sinä saat kovan kylvyn!" + +Nuorukainen oikaisihe suoraksi. "Kehen se koskee? Mitä teillä on siinä +tekemistä? Kuka teistä on oikeutettu puhumaan siitä? Kenties säälitte +minua pelotellaksenne edeltäpäin? Urbanin läsnäollessa ette uskaltaneet +nauraa, vaikka hänessä olisi kyllä ollut nauramista. Älkää luulko, että +saatte tirskua minulle. Jättäkää, etten heti näytä teille, mihinkä +kelpaan; voisihan pistää päähäni, että istutte täällä kovin +ruokottomina, ja minä viskaisin teidät ulos joka ainoan." + +Hän odotti kotvan aikaa, mutta kukaan ei tuiskahtanut, luultavasti +pelosta, että he joutuisivat entistä tuskallisempaan asemaan. Florian +maksoi mitä oli nauttinut ja meni. + +"Hihihii", kikatti emäntä, "kyllä ne huomenna kuumentavat toistensa +korvat." + +"Suon heille kummallekin kaiken mahdollisen löylyn", sanoi eräs +kyttyräselkäinen kutistunut päiväläinen. Kun Florian oli mennyt +krouvista, hän huomasi Leutenbergerin astuvan kylältä vievää tietä +myöten. Hän päätti aikansa kuluksi seurata tätä miestä ja astui siis +kappaleen matkaa hänen jäljestään. + +"Tämä oli tyhmästi", sanoi hän jonkun matkan päästä taakseen +katsottuaan ja nähtyään kauas jääneen kylän. "Hän tietää kyllä +majapaikkansa, mutta minä en voi olla kedolla yötä." Mutta kun takaisin +kääntyminen näytti olevan yhtä turhaa, hän jatkoi matkaansa jättämättä +Urbania näkyvistään. + +Oli uuden kuun aika, mutta yö oli tähtikirkas, muutamia yksinäisiä +pilviä liiteli hitaasti taivaalla peittäen sieltä täältä laajoilta +aloilta taivaslaen palavat valot, mutta maan pinta pysyi kuitenkin +kaikkialla valoisana. Korkea vuori kohosi vaeltajain eteen. Metsä näkyi +vain häämöttäen, ainoastaan jotkut yksityiset jyrkänteen äyräillä +kasvavat puut saattoi selvästi havaita, muu kaikki oli sekavaa massaa, +näytti kuin valtaavat sammalikot verhoaisivat vuorta. Paljaat +kallioseinät sitä vastoin hohtivat melkein kirkastettuina. Jyrkänteen +puolitiessä oli pieni tölli, joka kait oli äskettäin maalattu, koska se +hohti lumivalkeana hämärän läpi. + +Leutenbergerin Urban alkoi kiivetä vuorta ylös; pian hän katoaisi +puiden varjoon. Florian kiirehti päästäkseen häntä lähemmäksi. He +olivat äänenkantaman päässä toisistaan, kun Urban pysähtyi hengittämään +pienen töllin luona. Hän oli pari kertaa katsonut ympärilleen ja +pysähtynyt äkkiä, niin että Florian oli vähällä ilmaista itsensä, mutta +hän arvasi olla varuillaan. + +He seisoivat nyt töllin edessä. Matala aita ympäröi pientä puutarhaa, +peltotilkkua ja muutamia puita. Se ei suinkaan kyennyt suojelemaan +vähäistä viljelystä, olipahan vain rajana, jonka piiristä omistaja +saattoi yhdellä silmäyksellä nähdä koko alueensa, joko lohduttaakseen +itseään vähällä omaisuudellaan tahi pitääkseen sitä aina huomattavana +todistuksena siitä, kuinka köyhiä he olivat. Aivan niiden kuusien +takana jotka kasvoivat aitauksessa oli metsän aukeama. + +Pienessä puutarhassa oli lehtimaja, jota verhosivat tiheään toistensa +ympäri pujottautuneet pavut ja muut köynnöskasvit. Se oli aivan +rakennuksen seinän vieressä, ja töllin ainoan huoneen akkuna oli majan +lehtiholvin alla. Urban astui aidan yli ja meni lehtimajaan; Florian +sai siitä rohkeutta nousta toisesta paikasta ja hiipiä aivan lähelle +häntä. + +Urban iski ikkunaan puristetulla nyrkillä. + +"Jesus, Maria!" huusi naisen ääni sisästä. "Kuka siellä?" + +"Minä olen, Urban. Enkö sanonut, että tänä päivänä tulen? Nyt olen +täällä. Anna Everlin tulla ikkunan luo!" + +"Everl ei ole kotona, -- lähetimme hänet pois, -- hän on sukulaistemme +luona Bergdörflissä." + +"Jos se olisi totta, noutaisin pienen sydänkäpyni sieltä; sitä ei voisi +kukaan estää. Te ette vielä tunne Leutenbergerin Urbania, kun hän on +jotakin saanut päähänsä! Mutta minä tiedän, että hän on kotona, minulla +on ollut tähystäjä. Sen jälkeen kun hän tuli veljensä kanssa kotiin, +hän ei ole poistunut töllistä." + +"Hän on sairas." + +"Mitä sanot? Avaa ikkuna! En ymmärrä puhettasi ruudun läpi. Joudu, +muuten nostan sinut ulos ikkunalaudan kanssa!" + +Ikkuna aukaistiin. + +Sisältä kuului nyt ähkyvä miehen ääni: "Oi, sinä pyhä Jumala korkeassa +taivaassasi, onko se oikeutta, että minun täytyy maata tässä ja kuulla +tällaista!" + +"Minä luulen, että sinä vielä käsität, mitä sinulle saattaisi tapahtua, +jos olisit jalkeilla", huomautti raaka Urban. + +"Ole sinä rauhassa, Anton, ole rauhassa, minä rukoilen", puhui vaimo +töllissä ja tuli ikkunan luo. Hän oli vanha iso-äiti, hän tarttui +tuskallisesti julmurin käteen. "Urbanin tarkotus ei voi olla muu kuin +meidän pelottelemisemme." + +"Sinulle en mitään tee, ämmä, mene tiehesi. Everl, tule tänne!" +Hillitön mies huusi tämän hiljaisella, melkein hellällä äänellä. Mutta +kun häntä ei heti toteltu, sanoi hän kiivaasti: "Neuvon sinua, Everl +että tulet hyvälle tänne!" + +"Älä mene!" huusi kiihtynyt miehen ääni sisältä. "Älä mene, käyköön +miten hyvänsä! Täytyyhän maailmassa olla jotain oikeutta, ja tuokin +hirviö tavannee väkevämpänsä. Iso-äiti, huomenna sinun täytyy mennä +poliisin luo!" + +"Menköön vain. Voitte panettaa minut kiinni, mutta ei minua ikipäiviksi +teljetä. Kun minut jälleen päästetään vapaaksi, tulen ensiksi tänne, ja +silloin minä meuhaan täällä niin, ettei yksikään ihminen voi nähdä, +missä täällä on ennen eletty." + +"En minä mene sinne", puhui vanha vaimo rauhottaen; "en mene. Tiedän +että sinua täytyy kunnioittaa, ja ettei kukaan saa sekaantua siihen, +mitä sinä teet. Sinä olet niin väkevä, niin äärettömän väkevä, ettet +monasti voiman pakossa oikein tiedä mitä tekisit. Niin, niin, kukaan ei +uskalla kieltää sinulta mitään, mutta minkätähden sinä olet +kiinnittänyt silmäsi meihin? Emmehän ole koskaan sinua loukanneet. +Onhan muita, jotka ovat aina tahtoneet sinulle pahaa; mene heidän +luokseen, sehän on sinulle sopivampi." + +"Suusi kiinni", sanoi Urban; "ymmärrän kyllä tarkotuksesi, mutta ei +imartelusi enempää kuin kiihotuksesikaan vaikuta minuun; sanon +viimeisen kerran hyvällä: Everl, tule tänne!" + +Nyt näkyi jotakin valkoista akkunassa ja hento ääni sanoi uhmaten: +"Miksi tahdot minua? Mitä minusta tahdot?" + +Urban ojensi käsivartensa, nosti valkoisen olennon keveästi kuin +höyhenen ulos ja asetti hänet viereensä rahille. + +Florian näki hämmästyen, että tämä oli lapsi, noin kolmentoistavuotinen +tyttö, silmät itkussa, paljain jaloin, pukuna ainoastaan paita +ja alushame. Hän oli kaunis lapsi, rehevät vaaleat palmikot +maidonvalkeiden kasvojen molemmin puolin, mustissa syvissä silmissä +omituinen tuli. + +"Jumala auttakoon minua kurjaa vaimoa, etten tule hulluksi!" huusi +vanha vaimo värisevin huulin. "Toisen lapsenlapseni olet pieksänyt +raajarikoksi, tahdotko nyt turmella toisenkin? Sinä viheliäinen nylkyri +ja lasten raiskaaja, jospa et enää koskaan päivän valkeutta näkisi!" + +"Ratise vain, ämmä", nauroi Urban, "meidän on sitä parempi haastella." +Hän kääntyi lapseen päin. "Mitä minä tahdon? kysyit sinä. Mitähän minä +tahtonen? Hyväillä sinua luonnollisesti, koska sinä olet pieni +morsiameni." + +"Minä en tahdo olla sinun morsiamesi." + +"Ohoh, miksi et? Siellä koulun ylimmällä luokalla istuu monta muutakin +tyttöä, jotka ovat olleet ystävällisiä minulle. Kysy vain, he ovat +ylpeitä siitä, että minä heitä hyväilin; sillä tiedä, Everl, että minä +olen koko maan väkevin mies." + +Tyttö nauroi vihassa. "Pitääkö sinun olla maan väkevin lyödäksesi +veljeni Tonin, joka ei ole viittäkään vuotta minua vanhempi? Jospa hän +olisi ollut täysikasvuinen!" + +"Jos hän ei olisi tullut meidän väliimme, sinun ja minun, ei hänelle +olisi käynyt niin pahasti; mutta saat nähdä huomenna, että minä voitan +häntä tanakammatkin; tänä päivänä on saapunut eräs, joka tahtoo tapella +kanssani." + +"Onko tullut?" kysyi tyttö. "Hän on jo siis täällä -- jo täällä!" Hän +puristi ilon vallassa käsivarsiaan rintaansa vastaan. + +"Kuka? Tunnetko häntä?" kysyi Urban kummastuen. + +"Siitä alkaen kun sinä et ole minulle rauhaa antanut", sanoi lapsi +terävällä äänellä, "olen joka päivä rukoillut Jumalaa, että hän +lähettäisi taivaasta väkevän enkelin, joka tekisi sinut pieneksi", -- +heikko nyrkki puristui, -- "oikein pieneksi! Ja nyt hän on täällä!" + +"Heh, hän ei ole juuri mikään enkeli", sanoi Urban nauraen, "onpahan +vain myllärin poika Langendorfista, ja mitä pieneksi tekemiseen tulee, +niin kyllä minä aijon hänet höyhentää." + +"Sitä et tee!" huudahti tyttö kiivaasti. + +"Teen kyllä! Heitän hänet maahan, niin että sinunkin on sitä ilo +katsella." + +"Hänetkö maahan, sinä?" huusi tyttö haltioissaan. "Katso, näin ja näin +hän tekee sinulle!" Hän löi miestä kiivaasti vasten kasvoja +puristetulla nyrkillään. + +"Ha-ha-haa, sellaisena sinä miellytät minua", huusi Urban; "tule nyt +mukaan!" Hän kääri hameen tytön jalkojen ympärille, puristi hänen +käsivartensa itseään vastaan ja kantoi hänet pois kuin kapalolapsen. + +Lapsi huusi tuskasta. + +Silloin Urban tunsi, että hänen käsivarsiinsa tartuttiin. Florian +seisoi hänen edessään ja sanoi: "Laske lapsi maahan! Vai tällainen +heittiö sinä oletkin! Sanon sinulle: lapsi maahan!" + +Urban ei aikonut sitä tehdä, mutta luja puristus pakotti hänet +ehdottomasti taipumaan. Lapsi pääsi seisomaan, Urban päästi hänet irti +ja puhkui raivossaan: "Onnettomuutesi on lähettänyt sinut jäljestäni!" + +"Pelottele koululapsia", sanoi Florian ja kulki Urbania aina silmällä +pitäen sille pienelle viheriäiselle paikalle joka oli metsänaukeaman +edessä. + +Leutenbergerin Urban seurasi häntä ripein askelin. "Minä annan sinulle +muistomerkin koko iäksesi", vannoi hän ja karkasi kimppuun. + +Tyttönen vetäytyi aivan pirtin seinää vastaan ja seurasi kauhistunein +katsein ja puristetuin käsin miesten ottelua. + +Kamppailu alkoi ilman minkäänlaisia sopimuksia ja sitä jatkettiin +huolimatta mistään säännöistä. Ensimäisessä hurjassa temmellyksessä +pitivät molemmat vastustajat tasaväkisesti puoliaan, mutta tämä seikka +juuri sai Urbanin malttamaan mieltään. Hän asettui torjuvaan ja +odottavaan asentoon, äkkiä hän näki edullisen tilaisuuden ja heitti +vastustajansa nuolennopeudella maahan, syöksyi sitten hänen päälleen +kuin villi peto, polki häntä jaloin, heittäytyi hänen ylitsensä, antoi +hänelle iskuja, hyppäsi taas ylös häntä uudestaan tallatakseen ja +potkiakseen, heittäytyi taas päälle ja löi... + +Tyttö oli syössyt paikalle ja juoksi neuvotonna itkien ja huutaen +raadellun nuorukaisen ympärillä. + +Florian huusi häpeästä, raivosta ja kauheista tuskista; hän olisi +tajuttomana hervonnut maahan, jollei yksi ajatus olisi pitänyt häntä +hereillä ja antanut hänelle yli-inhimillisiä voimia, -- oli kostettava, +maksoi mitä maksoi! Tuolla metsän aukeaman takana täytyy olla jyrkkä +rinne, -- jos sitä myöden, sen terävien kalliosärmien ylitse jonkun +kanssa alas vierii, niin täytyypä tämänkin lopulta jäädä toisen +rinnalle hiljaa lepäämään ja jättää tappelut ja kerskailut joksikin +aikaa! + +Hän tarttui sylin vastustajaansa ja ensimäisellä heilahduksella he +vyöryivät aivan viimeisen kuusen luo. + +Mutta Urban oli irrottanut äkkiä kätensä Florianista ja huitoi niillä +nyt ilmaa. "Ei sinnepäin", karjui hän, "ei sinnepäin: siellä on +jyrkänne!" Hän makasi kalmankalpeana Florianin alla ja piti +kouristuneesti molemmin käsin kiinni erään kuusen liukkaasta +juurisolmusta. + +Hän puhui liiankin totta, ainoastaan pari askelta, erotti heidät +ammottavan syvyyden äyräältä, yksi varomatoin liike vain, ja silloin se +heidät vie. + +"Niinkö?" sanoi Florian, ja vaikka hänen täytyi tuskissaan hammasta +purra, vetäytyivät hänen kasvonsa kuitenkin omituiseen hymyyn. "Se siis +pudottaa hiukan syvemmälle kuin olin ajatellut. Yhtä kaikki minulle! +Sinä olet repinyt minua pahemmin kuin minä koskaan kissaa! Luulisitko, +että minä kuljen täällä maailmassa raajarikkona ja silvottuna ja annan +sinun osottaa sormellasi minuun? Ei, katala heittiö, sinä et näe enää +auringon nousua! Tule mukaan!" + +Yksi nykäisy -- yksi hurja kauhun kirkaisu, -- nuolen nopeasti +luiskahti juurisolmu puristetusta kädestä ja kirposi asemilleen -- ja +kaksi ruumista syöksyi äyrään ylitse. + +Lapsi päästi vihlovan huudon ja peitti kasvot käsillään; niin hän +seisoi väristen, henkeään pidättäen ja odottaen. Hän saattoi nytkin, +niinkuin monasti ennenkin viskattuaan kiven jyrkänteen reunan yli, +hitaasti lukea, -- yksi, -- kaksi, -- kolme -- + +Nyt kuului alhaalta raskas jytkähdys. + +Tyttö horjui ja hapuroi ympärilleen, silloin hän tunsi että joku tukien +tarttui häneen. Iso-äiti seisoi äänetönnä ja väristen hänen vieressään; +hänkin oli nähnyt kaikki. + +He menivät äänetönnä tölliinsä. Pienen Everlin silmissä loisti pari +suurta kyyneltä. + + * * * * * + +Koko Zirbendorf oli liikkeessä, eräs läheisestä kylästä kotiinpalaava +talonpoika oli toimittanut hälyytyksen. Hän tuli sydänyöllä juosten +Zirbendorfiin, ja nähdessänsä tulta suuressa kunnan ravintolassa hän +riensi sinne ja tapasi muutamia myöhästyneitä vieraita, jotka juuri +tekivät lähtöään. + +"Hyvät ihmiset", huusi hän läähättäen, "teidän täytyy kuulla, mihin +minä olen yhtynyt, sitä sietää todellakin kuunnella! Tulin kotiin +Niedendorfista rotkon kautta; se on lyhin tie eikä yöllä tee mielellään +pitkiä kierroksia. Niin, minä astuin, astuin, ja kun minä parhaillaan +astuin putosi äkkiä korkeudesta jotakin hyvin raskasta. Luulin, että se +oli joku sonni. Voi niitä ihmisparkoja, jotka ovat sen kadottaneet! +ajattelin silloin. Mutta lähempää katsottuani näin vaaterääsyjä, +eivätkä ne voi olla nautaeläimen ympärillä; nyt käsitin, että siinä +olikin ihminen, ja kuinka tarkastelinkaan, näin kaksi ihmistä. Silloin +minun täytyi nauraa, koska sain niin hullunkurisen päähänpiston, te +tiedätte että olen iloinen veitikka, minun täytyy nauraa kirkossakin, +jos muistan jotakin hassua: se saa minut eleille niinkuin kirput +koiran. Minä siinä siis nauroin ja ajattelin: voi taivaan tasakäpälä, +alkaako nyt sataa ihmisiä? Jos tässä on kaksi ensimäistä pisaraa, on +parasta että pian raivaan luuni täältä! Mutta kun katsoin kauemmin +edessäni olevaa veristä möhkälettä, alkoi koko olentoni väristä, ja +minä juoksin sieltä kuin järjetön ja tässä minä nyt olen!" + +"Niinpä kyllä, tässä sinä olet", huusi yksi vieraista. "Tyhmä mies voi +seistä ja nauraa, kun ihmisiä hänen vieressään lankeaa kuolleina +maahan! Ei auta, meidän täytyy havauttaa pormestari; emme voi jättää +noita kahta yöksi taivaan alle." + +Pieni joukko kiirehti pormestarin asunnolle. Hänen portaillaan pidetty +melu herätti kaikki naapuritkin. Jokainen käsitti, että nyt oli +tapahtunut jotakin tavatonta. He pukeutuivat siis ja riensivät ulos. +Kun unesta herätetty päämies virutellen ja haukotellen saapui kadulle, +oli sille kokoontunut suuri hälisevä väkijoukko. + +Pormestari kuunteli kertomusta tapahtumasta. "Meidän pitää tarkastaa +onnettomuuspaikkaa", sanoi hän; "rotko on kuntamme alueella; kenties +saamme myöskin selville, ketä nuo onnettomuuden kohtaamat ovat." + +Niin, se piti toki tietää! Ajateltiin jo heti alusta, ettei heitä +ollut tavallinen onnettomuus kohdannut; he ovat olleet "jossakin", ja +asiassa on "jotakin!" Muut olivat pormestarin kanssa samaa mieltä. +Onnettomuuspaikkaa on tarkastettava, ehkenpä sitten kaikki selviää. Kun +pormestari siis käski valjastaa hevosen, riensivät monet muutkin +panemaan ajoneuvot kuntoon liittyäkseen seuraan. + +Kansajoukko odottikin suurella jännityksellä tietoa siitä, ketkä siellä +ulkona kunnan alueella kuolleina makasivat, olivatko he heimolaisia vai +vieraita. Luettiin sormilla poissaolevia, mutta useimmat kaivatut +astuivat esille ympärillä seisovasta joukosta, ja toisten vakuutettiin +terveinä ja raittiina makaavan vuoteillaan. Siinä oli vähällä syntyä +tappelu kahden eri puolueen välillä, niiden, jotka tahtoivat olla +tekemisissä ainoastaan tuttujen kuolleiden kanssa ja sentähden +viskasivat melkein kaikki yhteiskunnan jäsenet yhden toisensa jälkeen +kuolon kitaan, ja niiden jotka ihmisystävällisesti tempasivat näistä +yhden toisensa jälkeen sieltä pois. Mutta varma tieto teki pian lopun +kaikesta kinailusta ja kiistasta. + +Pormestari oli juuri nousemassa ajorattaillensa, kun vuorella olevan +töllin vanha mummo taluttaen tyttärensätytärtä saapui paikalle. +Pormestari nähdessään hänet sanoi: "Kas, Fehringerin muori, se kai +tapahtui sinun asuntosi lähellä? Tunnetko sinä vuorelta alas +syöksyneet?" + +"Tunnen", vastasi mummo. + +"Toinen oli myllärin poika Langendorfista", kiiruhti tyttö sanomaan, +ettei ensiksi mainittavaa syrjäytettäisi. + +"Niin, myllärin poika Langendorfista; toinen", täydensi isoäiti, "oli +Leutenbergerin Urban." + +"Kuinka", huudahti pormestari, "Leutenbergerin Urban, hänkö on +kuollut?" Hän oli sanoa epäkristillisesti "Jumalan kiitos", mutta +ensimäisen sanan sanottuaan hän vielä ennätti hillitä itsensä ja käänsi +lauseen lopun sanoen: "Jumalan rauha hänelle!" Siitä ei voinut kukaan +loukkaantua, ei Urban itsekään, ja se voidaan kyllä kertoa hänelle, jos +hän nimittäin ei olekaan kuollut, tahi ylösnousemisen jälkeen. + +"Nouskaa rattaille", lausui hän mummolle ja lapsille, "niin kerrotte +enemmän ajaessamme." Pormestarin rattaat vierivät edellä, useita toisia +tuli jäljestä. Tien valaisemiseksi oli otettu tulisoihtuja, ja nyt +vieri ratasjono niinkuin palava käärme kylän halki ja maantietä pitkin +metsään. + +Paikalle saavuttua pormestari astui hengettömien ruumiiden luo. "Siinä +on kolkko todellisuus edessämme. Korjatkaa heidät pois!" + +Kyläläiset tarttuivat käsin ja saivat ainoastaan suurella vaivalla +ruumiit toisistaan erotetuksi, käärivät ne varovasti hevosenloimeen, +sillä melkein kaikki luut olivat niissä murtuneet, ja nostivat sitten +pormestarin rattaille. + +Ne kyläläiset, jotka lähellä seisten kuulivat Fehringerin muorin +puhelun pormestarin kanssa, olivat sillä välin levitelleet sanomaa, +että Leutenbergerin Urban ja eräs langendorfilainen olivat syöksyneet +rotkoon ja että heitä oli menty noutamaan. Ja nyt alettiin koputtaa +kaikkiin ikkunanruutuihin ja jyskyttää joka porttiin. Onhan tällainen +tapaus kaikille kerrottava, kukaan ei nyt saa nukkua. Jokainen tahtoi +olla saapuvilla, kun Leutenbergerin Urbania tuotiin. Niin koko +Zirbendorf joutui jalkeille. + +"Kaksi tuntia sitten näin minä heidän istuvan yhdessä Töhrä-Katrin +krouvissa", kertoi kyttyräselkäinen päiväläinen. "Silloin he sopivat, +että kamppailevat huomenna, mutta he ovat, näkyy, hyökänneet yhteen jo +tänään! Mutta tällaista loppua heidän tappelulleen ei kukaan osannut +aavistaa!" + +"Me olemme sittenkin aika tyhmeliinejä, hyvät naapurit", sanoi eräs +vanha talonpoika. "Me seisomme tässä ja odotamme, ja tänne tulevat +lopulta tyhjät rattaat! Kirkon luo meidän on mentävä, tietysti, kirkon +luo, sillä ensimäinen tehtävä on viedä kuolleet paarihuoneeseen." + +Se voi olla mahdollista. Kaikki, jotka vuosiltaan ja voimiltaan +pääsivät, samosivat katua alaspäin, toiset liukusivat jäljestä minkä +jaksoivat, ja he kiipesivät läähättäen portaita myöten kirkkotarhaan. +Sinne päästyään he näkivät tulijuovan poikkeavan maantieltä kapealle +syrjätielle, joka johti takapuolelta kirkon luo. + +Kirkonvartija seisoi ja odotti hautausmaan ristikkoportin luona; +paarihuoneen mustat rautakiskoiset ovet olivat auki ja synkkä huone +katsoa ammotti kirkkoon päin. Pienen öljylampun liekki palaa lekutti +sen sisässä. + +Pormestarin rattaat vierivät paikalle, soihtujen valossa näki niillä +kaksi verhottua muodotonta möhkälettä. + +Pari miestä yritti nostaa toista ruumista rattailta, mutta he +horjahtivat sen painosta, toiset kaksi täytyi saada avuksi. + +"Kuolleenakin on hänestä monelle tekemistä", mutisi yksi kantaja. + +"Se on Leutenbergerin Urban", kuiskaili kansajoukko väistyen arasti +syrjään. Kuollut kannettiin hautojen ohi; veri tihkui hevosenloimen +läpi ja purppuroi tien. Ruumis laskettiin puiselle lavitsalle, jonka +yläpäässä himmeä liekki paloi. Kun kantajat tulivat ulos, sulki +kirkonvartija ovet. + +"Mutta toinen? Mitä tehdään toiselle?" Niin kaikki kysyivät, yksi kysyi +pormestariltakin. + +"Herättäisi kenties pelkoa seurakunnassamme", sanoi hän, "jos tällaisen +lopun saanutta pitäisimme täällä seuraavaan päivään. Olemme päättäneet +lähettää hänet heti Langendorfiin vanhempiensa luo. Olen sopinut +Mittereggerin kanssa, hän tuntee heidät ja on luvannut lähteä sinne." + +Pikku Everl nykäisi iso-äitiä hameesta ja sanoi: "Minä tahdon mennä +mukaan, iso-äiti; huomenna olen jälleen kotona, mutta nyt minä tahdon +mennä, muuten hänellä ei olisi ketään." + +Mitteregger ja hänen renkinsä sitoivat ruumiin köysillä rattaihin +kiinni, "ettei se matkalla kovin huljuisi". Fehringerin vanha muori +astui niiden luo: "Tahtoisitko olla hyvä ja ottaa Everlin mukaanne? Hän +tahtoisi niin mielellään rukoilla vainajan puolesta." + +"Miksi ei?" myönsi Mitteregger kiinnittäen viimeisiä solmuja. "Tulkoon +vain mukaan, hänen pyyntönsä on kristillinen; onhan se valvomista +kuolleen luona, ja se on laupeuden työtä. Tulkoon vain!" Hän nosti +tytön rattaille, jotka sitten lähtivät liikkeelle. + +He ajoivat melkoisen rivakasti, ensin synkän metsän läpi, sitten laajaa +tasankoa. Mitteregger ajoi ja renki piti palavaa soihtua. Synkkä, +keltainen, roihuava liekki heitti epämääräisiä, liehuvia varjoja +pensaille ja tielle. Lapsi oli polvillaan kuolleen päänpohjissa; +kääreverhosta pisti esiin kangistunut käsi, jonka kylmiä sormia tyttö +puristi pienellä ja lämpimällä oikealla kädellään; vasemmalla hän +alinomaa tutki, pitääkö köysi ja eikö se leikkaa vainajan ruumista. + +Aamu alkoi valjeta ja renki sammutti soihtunsa. He ajoivat vain +eteenpäin ja sivuuttivat jo Reindorferin talonkin. Sen ikkunat olivat +verhotut, ja tummien peitteiden läpi hohti useiden tulien valo. +Mitteregger osotti sinne piiskalla ja sanoi: "Tuolla sisällä niillä +myöskin on kuollut." + +Sitten ajoivat he vielä kappaleen matkaa, ja taivaan holvi oli yhä +enemmän kirkastunut. He kääntyivät eräässä mutkassa, ja siinä aivan +lähellä oli mylly. Ja kun he ohjasivat sinne, kohahti vesi juoksemaan +ja iso ratas alkoi liikkua ja laaksossa kaikui iloinen kolina. Molemmat +miehet vaikenivat kokonaan. + +Rattaat pysähtyivät myllärin asunnon eteen. Mitteregger laskeutui +istuimelta, nyt hän aikoi huutaa vanhemmat ulos, -- silloin Everl +puristi kuolleen kättä, laskeutui nopeasti alas ja kätkeytyi pensaan +taakse. + +Mitteregger seisoi asuinrakennuksen vieressä ja katsoi ikkunasta +sisään, sitten hän koputti ruutuun. + +Mylläri kuunteli sisällä. "Lois, minä luulen, että joku on ulkona." + +Myllärin vaimo nyökkäsi iloisesti: "Se on varmaan Florian." Hän se oli! + + + + +XVIII. + + +Kun hän oli kuollut, ihmiset puhuivat toisin. + +"Hän oli alkuaan oikein hyvä poika!" -- "Niin kyllä, eikä hän olisi +koskaan tullut niin hurjaksi, jos hän olisi saanut Reindorferin +Leenan!" -- "Ties taivas, mikä ukkoon meni, niin että hän jyrkästi +kielsi!" -- "Hän alkaa jo tulla liian vanhaksi, ukko paha." + +Florianin hautauspäivän edellisenä iltana lähti pieni tyttö +Zirbendorfista, juoksi paljain jaloin koko yön ja tuli seuraavana +päivänä aamupuolella Langendorfiin; hän hiipi kirkkotarhaan ja +kätkeytyi erään hautakiven taakse ja katseli tästä piilopaikastaan +arasti kahta avattua hautaa. + +Pastori oli määrännyt kummankin kuolleen seurakuntalaisensa +hautaustoimituksen samaksi päiväksi ja hetkeksi; hän kenties tahtoi +saattaa surevat yhteen. + +Samalla hetkellä, kun myllyltä kannettiin arkku ulos, suljettiin +Reindorferin kamarissa arkun kansi. Vanha Reindorfer seisoi hiukan +syrjässä ja hänen silmänsä sattuivat pieneen pöytään, jonka ääressä hän +istui kolme yötä sitten, sinä yönä, jolloin pastori kävi hänen kuolevan +vaimonsa luona. Pöytä oli sysätty erääseen soppeen ja Magdaleenalle +kirjotettu kirje oli vielä avonaisena sillä. Vanhus puisti päätään +muistamattomuudelleen ja istahti lisätäkseen kiireesti muutamia rivejä. +"Kirje on jäänyt lähettämättä siinä hämmennyksessä, jonka odotettu ja +odottamaton suru on aikaansaanut. Älä kauhistu, Magdaleena, toissa +päivänä kuoli äitisi varhain aamulla, ja seuraavana yönä tuotiin +myllärin Florian kuolleena kotiin. Sinä kaiketi jo tiedät, kuinka se +tapahtui, sillä siitä on paljon puhuttu, ja paikkakunnan sanomalehdessä +oli siitä perinpohjainen selonteko; koulumestari sanoo, että +suuremmatkin sanomalehdet ovat siitä puhuneet. Jumala olkoon armollinen +kummallekin! Kun heitän kirjeesi postilaatikkoon, olemme juuri menossa +heitä hautaamaan." + +Hän sulki kirjeen, nousi ja astui arkun luo, jota juuri aiottiin kantaa +ulos. Ja kun Reindorferin ruumissaatto jätti pihamaan, tuli toinen +alempana tiellä, ja niin valuivat molemmat hiljaa eteenpäin jättämättä +toistaan näkyvistä. + +Kun oli saavuttu kauppiaan kohdalle, joka samalla oli postinhoitaja, +Reindorfer astui saatosta sivulle ja pisti kirjeen postilaatikkoon, +sitten hän asettui jälleen paikoilleen surevien etupäässä. + +He saapuivat kirkkoon, jossa piti odottaa toista ruumissaattoa. Arkut +asetettiin vieretysten ja hautaustoimitus alkoi. + +Molemmat saattokulkueet menivät sitten kirkosta hautausmaalle niin +lähettäin toistensa jälkeen kuin olisi yhdessä surtu kumpaakin +vainajaa. Arkut laskettiin maan poveen ja luotiin multaa päälle, hieta +rapisi, paksut multamöykyt ja kivet jymähtivät kolkosti kantta vasten, +sitten tuli hiljaisuus, ja jälkeenjääneet poistuivat vainajain luota. + +Hautausmaan veräjällä mylläri ja vanha Reindorfer tapasivat toisensa; +muut saattajat väistyivät syrjään ja antoivat heidän kahden kulkea. +Mylläri nosti hattuaan ja mutisi epäselviä tervehdyssanoja. + +Mutta vanha Reindorfer viittasi takana oleviin hautoihin ja sanoi +katkerasti: "Kaksi on nyt sentähden vainajana, siinä on paljon +kerrakseen, vai kuinka?" + +Mylläri koetti tavata hänen kättään. "Reindorfer", -- hän puristi +vasenta kättä rintaansa vastaan, -- "täällä povessa, täällä povessa...! +Ah, köyhänä maankiertäjänä olin onnellisempi!" + +Hän, kyläkunnan rikkain ja ylpein! + +Vanha Reindorfer ei vetänyt pois kättään, ja he kulkivat näin muutamia +askeleita. Mutta huomatessaan että pastori aikoi lähestyä hän irrotti +heti itsensä. "Minä säälin sinua", sanoi hän, "mutta muuhun ei minua +kukaan taivuta. Katumuksesi on tullut väärää tietä eikä vaikuta +mitään." Hän kääntyi ja meni. + +Mylläri oli tapansa mukaan kuunnellut pää painuneena eikä hän +kohottanut sitä koko kotimatkalla. Kenties hän kuunteli nyyhkyttävää +vaimoa, joka kulki hänen rinnallaan? Hän sai siitä vielä vähemmän +rohkeutta katsoa ylös. + +Kansajoukko oli vähitellen poistunut, ja kun kirkkotarha oli aivan +tyhjä, hiipi Everl piilopaikastaan nuorukaisen avatun haudan äärelle. +Hän laskeutui polvilleen, otti poviliinastaan pienen kukkaisvihkon, +joka oli tehty vuoren jyrkänteen reunalla kasvavista metsäkukista, ja +pudotti sen arkunkannelle. + +Sitten lapsi rukoili kauan; vasta kun haudankaivaja tuli lapioineen +hautaa peittämään, hän poistui arkana haudalta ja lähti kotimatkalle. +Ja mitä hän vei mukanaan? Sen lujan luottamuksen, ettei tämän maailman +pienimpiäkään voida rankaisematta loukata, koska hyvät ja auttavat +ihmiset asettuvat heidän puolustajikseen: yksi heistä oli antanut siitä +veritodistuksen. + +Lyhyt, äkkiä keskeytynyt olemassaolo, hukkaan joutunut, hävinnyt +ihmiselämä oli kätketty tuohon kylmään maahan, niiden kaikkien suremana +ja valittamana, jotka näkivät, kuinka se kehittyi ja loppui; mutta nyt +jo sammal peittää hänen hautaansa, pian hänen muistoansakin. + +Mutta pienen Everlin mielessä hän elää kauan kuolemansa jälkeenkin yhtä +nuorena, terveenä ja voimakkaana kuin silloin, kun hän, koko maan +kaunein ja väkevin nuorukainen, onnettomuuden hetkellä kuolemaa uhaten +näytti verrattoman voimansa ja jalon uhrautuvaisuutensa. Ja hänen +lapsensa ja lapsensalapset kertovat ihastuksella Langendorfin myllärin +pojasta. + + * * * * * + +Föhrndorferin kirjeenkantaja oli vanha mies ja hoiti tehtävänsä +ymmärryksellä. Hän järjesti huolellisesti hänelle uskotut kirjeet +ennenkun pisti ne nahkalaukkuunsa; ei ainoastaan osotteiden mukaan, +sillä olihan luonnollista, ettei hän tahtonut lisätä vanhoille +säärilleen turhaa juoksua ja sentähden järjesti kirjeet katujen ja +talonnumeroiden mukaan -- hän lajitteli ne arvonsakin perustuksella. +Kirjekortit hän jätti arvelematta osotteessa mainittujen henkilöiden +ulkona leikkiville lapsille, sillä hän piti kirjekortteja +"köyhän-kirjeinä", ja kun kirjeen kirjottaja on säästänyt postimaksua, +saa kirjeen kuljettajakin säästää askeleita. Sitä vastoin hän kantoi +huolellisesti perille kaikki täydellä postimerkillä varustetut ja +suljetut kirjeet, joista hän sai kaksi kreutzeriä kantopalkakseen. +Mutta tekipä hän myöskin eron sinetöidyn ja ainoastaan liimalla +suljetun kirjeen välillä. Viimemainitut olivat hänestä kevyttä tavaraa, +kaiken maailman vierailta ihmisiltä tulevia kirjeitä. Se, jolla on +tärkeää kirjotettavaa sukulaisilleen tahi ystävilleen, se ei säästä +muutamaa lakkapisaraa eikä sitä vaivaa, joka syntyy sinetin +painamisesta, ja onhan tuo tunnettu merkkikin jo tervehdys, onpa lakan +värilläkin merkityksensä. Sinä päivänä, jolloin ukko lähti postitalosta +taskussa kirje Langendorfista "Magdaleena Reindorferille Kaspar +Engertin, Grasbodenin isännän palvelijalle", oli hänen kasvoillaan koko +tien vakava huolekas ilme, sillä hän oli heti huomannut, että kirje oli +mustalla lakalla sinetöity. + +Kirkkojuhlan jälkeisinä päivinä Magdaleena ja Kaspar Engert olivat +usein tahallaan satuttautuneet toistensa tielle ja alkaneet tyynesti +keskustella turhanpäiväisistä asioista, sillä heidän piti näyttää, +ettei heidän välillään ollut mitään tyytymättömyyttä. Mutta jos Engert +puheen aikana sattui lyömään kädellä rintaansa, jota vastaan neidon pää +oli tuona iltana levännyt, sävähti tämä hehkuvan punaiseksi sekä tuli +hämilleen, ja se sai isännän pois suunniltaan. Ja jos tyttö puheesta +innostuen sattui tulemaan isäntäänsä niin lähelle, että tämän, +kosketusta karttaakseen, täytyi siirtää kädet selän taa, oli siitäkin +seurauksena molemminpuolinen mielen hämminki. Tällaisten pilalle +menneiden yritysten jälkeen he vasta yhä pitemmän ja pitemmän ajan +kuluttua etsivät toistensa seuraa. Sitten he alkoivat karttaa +toisiansa, eivätkä satunnaiset kohtaukset, jolloin he eivät saaneet +sanaakaan suustaan, suinkaan parantaneet asemaa; vihdoin toisen +saapuminen ajoi toisen pakoon. Muiden läsnäollessa he kuitenkin +seurustelivat vapaasti. "Tämä on pelkkää tyhmyyttä", harmitteli +kumpikin hiljaisuudessa. + +"Vieläpä oikein hitonmoista tyhmyyttä", sanoi Engert ääneen tämän +"tyhmän" viikon kuudentena päivänä. "Se on sentähden, ettemme uskalla +puhua siitä, mitä meidän oikeastaan olisi toisillemme sanottava ja +josta meidän täytyisi puhua." + +Hän seisoi pihalla lähellä puutarhan aitaa, jonka takana hän näki +Magdaleenan istuvan rahilla. Hän aukaisi päättävästi veräjän ja astui +sisään, mutta tyttö nousi ja astui pois erästä käytävää pitkin selin +isäntään. Tämä oli sulkenut häneltä rakennukseen vievän tien, ja jos +häntä seuraa puutarhan toiseen päähän, hän varmaan ei karkaa +nurmikolle. + +Kun Magdaleena huomasi Engertin seuraavan, hän pysähtyi, mutta kääntyi +vain puoleksi häneen. + +"Meitä on kaksi höperöä", sanoi Engert astuen Magdaleenan luo. "Me +pidämme toisistamme; mutta kun emme tahdo sanoa toisillemme, että +mieltymyksemme on toisenlaista kuin tavallisesti miehen ja naisen +välillä, ja kun kumpikin pelkäämme, että toinen voisi sen käsittää +tuolla tavalla ja ymmärtää kaikki väärin, siksi juoksemme höpsyinä +toistemme ympäri." + +"Kun näin puhut, putoaa minulta kivi sydämeltä", lausui Magdaleena. + +"Ja minä saisin sellaisen kiven, jollen puhuisi niinkuin ajattelen", +sanoi isäntä nauraen. "Mutta sitä tuskaa en tahdo; se olisi +revonrautoihin astumista, ja se puristaisi kipeästi, sentähden olen +suora. Monetkaan, jotka muuten pitävät kiinni totuudesta, eivät +kuitenkaan kammo pistää pieneksi valheeksi puhutellessaan naisväkeä, +luultavasti siitä syystä, että luulevat naistenkin päästävän sanansa +seulan läpi pidättäen painavimmat jyvänosat itselleen. Mutta minä en +ole ikäpäivinä ymmärtänyt puhua toisin kuin sydämeni sanoo tahi ei +sano, ja siitä asti kun vaimoni kuoli -- Jumala hänen sieluansa +lohduttakoon -- olen varonut, etten sanoisi kellekään naiselle hyvää +sanaa, vaikka alkuaikoina moni kaunis ja rikas neito, niinkuin +maailmassa tapana on, joko omasta halustaan tahi toisten lähettämänä +ilmestyi eteeni. Ihmiset ihmettelivät, miksi minä paraina vuosinani +tahdon olla leskenä; sitten he laskivat sen tapahtuvan Burgerlin +tähden. He olivat sen verran oikeassa, että on aina uskallettua +toimittaa lapselleen äitipuoli, sillä hän pitää aina omia lapsiaan +rakkaampina kuin vieraita, ja kuinka olisikaan voinut löytää sellaisen +joka olisi hyvin hoitanut pientä sairas raukkaa, -- -- enhän ole ketään +etsinytkään! Mutta sanon sinulle jotakin." + +Hän tarttui Magdaleenan käteen ja talutti häntä muutaman askeleen. +Sitten hän päästi hänet irti, Ja he astuivat toistensa rinnalla +edestakaisin puutarhan käytävällä. + +"Ei se tapahtunut ainoastaan Burgerlin tähden! Taivas tokiinsa, jos +joku on naisiinmenevä, kyllä hän takertuu pian yhteen heistä, +syrjäyttää kaikki arvelut ja luulee kenties olevansa aivan rehellinen +ottaessaan lapset puolustuksekseen ja vakuuttaessaan, että täytyy mennä +uusiin naimisiin lasten tähden. Mutta jäljestäpäin nähdään monesti, +että se oli ollut tyhjää puhetta. Minusta ei siihen nähden tarvinnut +olla mitään pelkoa, sillä minä opin avioliitossa vieromaan naisia. +Katso vain kummastellen, niin se oli. Jos kenenkään, luen sinut +kotiväkeeni, ja jos minä olen kerran ennen uskonut sinulle asian, jonka +kaikki muut jo tiesivät, mutta jonka he olisivat voineet väärennettynä +kertoa sinulle, niin kerron sinulle nyt jotakin, jota ei tiedä kukaan +muu kuin minä itse, ei edes hänkään, joka olisi ollut lähin sitä +tietämään, nimittäin appeni. Muut, joita asia koski, ovat kuolleet. He +vain sen aluksi tiesivätkin; minä sain sen tietää vasta jälkeenpäin. +Jos asia olisi ollut päinvastoin, olisi se ollut parempi minulle, +luultavasti myöskin eräälle toiselle! + +"Isästäni en muista mitään, sillä hänen kuollessaan olin minä vielä +aivan pieni, tunsin vain äitini. Hänestä olin ylpeä. Hän oli suuri, +voimakas ja erittäin kaunis nainen, suora ja käskevä, kukaan ei +uskaltanut mukista häntä vastaan. Hän hallitsi ja vallitsi +Grasbodenissa kuin mies, ja rahvas sanoi, että hänellä olikin miehen +ymmärrys. Kenties olikin, ainahan sillä on jokin arvonsa; mutta sekin +on varma, että hän työnsi ymmärryksensä asioihin, joissa sillä ei ole +ollut sijaa koko tämän maailman aikana. + +"Hän oli tarkoin järjestänyt ja jakanut kaikki tehtävät kutakin päivää, +viikkoa, kuukautta, vieläpä koko vuosiakin varten. Hän ei selaillut +allakkaa ainoastaan löytääkseen siitä juhlapäivät; hänellä oli siihen +merkityt päivänsä hedelmäpuiden tukemista, juurikasvien istuttamista, +lehmäin poikimista ja sikojen lättiin sulkemista varten. Ja kun minä +olin tullut naima-ikään, ei sitäkään saatu laiminlyödä: minun täytyi, +jos ei muun niin ainakin hyvän järjestyksen tähden, mennä avioliittoon. + +"Äitini oli tietysti etsinyt minulle vaimon, eikä vastaansanominen +olisi auttanut mitään, vaikkapa minulla olisi ollut siihen haluakin. +Mutta paikkakunnan tytöistä ei kukaan erityisesti miellyttänyt minua; +minä olin kömpelö heidän seurassaan enkä osannut laskea sellaista +leikkiä, jonka tilaisuuden sattuessa saattaisi kääntää todeksi. +Sentähden en ollenkaan pannut pahakseni, kun äiti otti asian omille +hoteilleen; minä päinvastoin täydellisesti luotin hänen viisauteensa. +Hän suoritti pian valintansa. Köyhät ja vähäpätöiset eivät voineet +tulla kysymykseenkään, eikä koko lähiseudulla ollut meidän veroistamme +muita kuin Halden isäntä Hinterwaldenista; hänen ainoa tyttärensä +olikin silloin naimaiässä. Äiti piti sitä hyvänä merkkinä, ja Halden +emäntä katsoi kohtuulliseksi, ettei hänen Loisiaan saa kukaan muu kuin +Grasbodenin poika. Ymmärtävät ihmiset suuntaavat mielellään toimintansa +viisaussääntöjen mukaan, ja kaikkien suosituimpia niistä on: 'Vesi +vertaistaan, kala kaltaistaan.' Sen perustuksella työnnetään usein +yhteen kaksi aivan erilaista henkilöä. Mutta kun kerran äidit ovat +siitä sopineet, on heillä sata keinoa sitoakseen kaksi niin kokematonta +ihmistä kuin minä ja vaimoni saman kuorman eteen, vaikka jo alusta +pitäen yksi pyrki sinne toinen tänne. + +"Kun ensimäisen kerran kävimme Haldessa, olin minä juhlapuvussani, eikä +siinä saanut olla pienintäkään tomun hiventä, ei poimua eikä kurttua! +Äitini ei koko matkalla ottanut pois silmälaseja nenältään. Lois +näyttäytyi sitä vastoin jokapäiväisissä tamineissa, luonnollista kyllä, +koska häntä piti heti ylistettämän uuraaksi taloustoimien tekijäksi. +Mutta hän oli siitä huolimatta niin soma ja siisti, että hänessäkin +saattoi huomata äidin huolenpidon jäljet. Oli kuin me kumpikin olisimme +olleet huolellisesti laatikkoon sijotettuja nukkeja. Tyttö tietysti oli +ystävällinen minulle, sitä vaati kohteliaisuus. Vähitellen meidät, +kumpikin äitinsä välityksellä, työnnettiin keskusteluunkin toistemme +kanssa, ja vihdoin minä mielistyin nuoreen tyttöön, joka oli yhtä +hämillään kuin minäkin. Hän oli kaunis, eikä ole mikään ihme, että minä +jäähyväisiä ottaessa hänen silmiinsä katsoessani tunsin tavatonta +liikettä mielessäni, kun siinä syntyi ajatus: hän on minun! + +"Sitten ei kulunut kotona ainoaakaan päivää, jolloin äiti ei olisi +puhunut Loisista kaikenlaista hyvää ja kaunista. Ja minä luulen, että +Loisin äiti puhui samoin minusta. Jos olisi totta, että me aivastamme +aina silloin, kun meistä muualla puhutaan, niin olisimme me +aivastelleet itsemme hengettömiksi. + +"Kahdeksan päivän kuluttua tehtiin Hinterwaldenista vastavierailu +meille. Silloin minun piti osottaa taloudellista käytännöllisyyttäni. +Minun piti olla arkivaatteissa, mutta en millään muotoa saanut koskea +mihinkään, etten likaantuisi. Lois oli silloin juhlapuvussa ja hän oli +niin kaunis ja rakastettava, ettei hän enää näyttänyt minusta nuorelta +tytöltä vaan koko maailman kaikkein suloisimmalta emännältä. +Huomatessansa että yltyvä ihastukseni häneen saattoi minut häntä +puhutellessani vielä enemmän hämilleni kuin ensi kerralla, muuttui hän +hyvin ystävälliseksi ja puheliaaksi. Minä tunsin itseni sangen +kömpelöksi ja minusta tuntui usein kuin hänen tarkotuksensa olisivat +ulottuneet hänen sanojaan kauemmas, mutta minä olin jo silloin kuullut +sanottavan, että naiset ovat tällaisissa asioissa jo lapsuudestaan +saakka kekseliäämpiä kuin me miehet milloinkaan. Summa se, että minä +olin siitä hetkestä häneen niin rakastunut kuin lukkarin kissa, ja kun +minä huusin täydellä voimalla 'kyllä', ja kun hänkään ei ollut vastaan, +niin kaikki meni kuin rasvattu. Kuuden viikon kuluttua minä vein hänet +alttarin luo ja hän itki silloin hillittömästi. Lähellä olevat ihmiset +sanoivat kyllä, että itkevästä morsiamesta tulee naurava vaimo ja että +kaikki morsiamet itkevät luopuessaan vanhempien kodista vieraan ihmisen +tähden, jolloin on ei ainoastaan vanhasta erottava vaan myöskin uuteen +totuttava. Paljon muutakin sen tapaista he puhuivat, mutta ei se minua +tyydyttänyt. Jos ken mielellään seuraa toista, silloin ei ole +itkemistä; jos taas se on vastenmielistä, ei pitäisi seuratakaan. Kun +sittemmin olen nähnyt morsiamien itkien kirkosta palaavan, on minulla +ollut siitä omat ajatukseni. + +"Minulla oli siis vaimo kotona ja minä riipuin aina hänen +vyötäisillään, sillä minusta tuntui etteivät päivät alkuaikoina +ollenkaan riittäneet kaikkiin lemmekkäisyyden ja hyvyyden osotuksiin, +joita hänelle tuhlasin. Mutta hän ei maksanut samalla tavalla, hän +työnsi minut usein pois luotaan ja pyysi että jättäisin hänet rauhaan. +Arvelin, että se johtui kainoudesta, joka myöskin on naisten +ominaisuuksia, tahi hänen toimeliaisuudestaan, jonka tähden hän olisi +mielellään nähnyt minutkin työssä, ja onhan totta ettei hyväilystä ole +mitään hyötyä. No niin, minä ajattelin silloin, ettei minun sovi olla +tuppautuvainen eikä näyttää laiskalta. Minä en siis ollut enää aulis +palveluksiin kuin ennen, vaikka rakkauteni ei ollut vähentynyt +rahtuakaan: säästin vain sitä. Mutta heti kun hän huomasi minun +muuttuneen -- millä kuitenkin luulin miellyttäneeni häntä -- +närkästytti se häntä kovasti. Hän ei jäänytkään entiselleen; jos hän +ennen oli ollut vastahakoinen, tuli hän nyt aivan raivoksi. Siihen en +voinut tyytyä. Tuhat tulimmaista, jos sen olisin tehnyt, olisi se ollut +väärin. Kun kerran olimme mies ja vaimo, ei toinen voinut ottaa kaikkea +armonkaupalla ja alinomaa kursailla toista. Aluksi minä kuuntelin +äänetönnä vaimoni pahoja sanoja, mutta kukaan ei usko, kuinka sitkeä +nainen voi olla ja mitä kaikkea hän keksiikään pakottaakseen miehensä +puhumaan joko sovussa tai riidassa. Hän ei hellitä ennenkun toinen on +purkanut koko sisunsa, olkoon siellä hyvää tahi pahaa. Naisille lienee +suureksi helpotukseksi, kun heille joko vihan vimmassa tahi hellänä +tyhjentää sielunsa; olkoon hyvää tahi pahaa, se täytyy sanoa, he +tahtovat sen kuulla! Niin, vaimonikin sai vihdoin asiat niin +kehittymään, että minä annoin hänelle sanan sanasta ja me aloimme +torailla. Päivällä hän karttoi sitä -- ihmisten tähden! Oh, minä +tahtoisin kuulla paljoa enemmän siitä, mitä kaikkea ihmisten tähden on +tehty tahi jätetty tekemättä! Mutta öisin me riidellä kalistimme usein +ensimäiseen kukonlauluun asti. Kun hän oli saanut minut vauhtiin, ei +hän kuitenkaan lakannut ennenkun oli saanut viimeisen sanan. Ja sitten +muutamana yönä hän sanoi minulle vasten kasvoja erään asian, joka oli +viedä minulta hengen -- luulin sydämeni lyönnin lakanneen ainiaaksi --, +hän tunnusti, ettei hän ollut minua koskaan rakastanut eikä ollut +voinut rakastaa, koska hänen sydämensä oli kokonaan kiintynyt toiseen, +erääseen köyhään halonhakkaajan poikaan Hinterwaldenissa. Häidemme +edellisenä iltana hän oli paennut tämän luokse, ja meidän molempain +äidit olivat tuoneet hänet sieltä pois väkivallalla. Vanhukset eivät +puhuneet siitä sanaakaan -- ihmisten tähden -- eikä häitäkään voitu +jättää pitämättä -- ihmisten tähden. + +"Ymmärrä minua oikein, Leena: en sano, että heidän välillään olisi +ollut mitään kehnoa, siihen oli Lois liian rehti tyttö; mutta oliko hän +myöskin yhtä rehti vaimo, sen tietää Jumala yksin. Halonhakkaajan poika +joutui kohta sen jälkeen sotamieheksi, hänen oli mentävä sotaretkelle +ja hän katosi sille tielle. Ennen lähtöään hän kuitenkin sai +toimitetuksi vaimolleni jäähyväiskirjeen, jonka tämä kerran +raivonriemussa levitti minun eteeni. Lois säilytti kirjettä sydämensä +kohdalla, jonka alla minun lapseni samalla aikaa lepäsi, sillä hän +odotteli silloin Burgerlia. + +"Jumalan nimessä, minun ei tarvitse hävetä, jos sanon, että silloin +käännyin pois, painoin kasvoni syvälle pielukseen ja itkin kuin lapsi. +Se näytti häntä hämmästyttävän, sillä hetkisen kuluttua kuulin hänenkin +nyyhkyttävän; minusta olisi kuitenkin ollut yhtä, vaikka hän olisi +nauranut ja riemuinnut. Kenties hän katuikin tunnustustaan, että Halden +kartanon tytärkin on ollut mieltynyt erääseen poikaan. Hän kumartui +minun poveani vastaan ja sanoi veikistelevänä kuin kissa, jolle +tarjotaan nuorta maitoa: 'Kaspar, ei se olekaan totta!' Taivaan armo +suojeli minua, etten viskannut häntä luotani tahi muuten kohdellut +häntä kovasti, vaan muistin hänen tilansa." + +Tähän asti Kaspar Engert oli astunut jotenkin ripein askelin +edestakaisin kapealla hiekkapolulla; hän puhui äänekkäästi ja viittoi +käsillään, mutta nyt hän pysähtyi äkkiä ja hengitti syvään ennenkun +jatkoi hillityllä äänellä: + +"Voinetko ajatella, minkälaista elämää vietimme sen yön jälkeen? +Vilppiä ja kursailua ihmisten nähden, äänettömyyttä, uhmaa ja kiukkua +kahden kesken ollessa. Oli sellaisiakin päiviä, jolloin hän neljän +silmänkin nähden osotti ikäänkuin huomaavansa tehneensä minulle väärin +ja haluavansa parantaa kaikki. Usein ajattelin, että unhottaisin +entisyyden; olihan kaikki mielettömyyttä. Tämä päivä ja huominen +koskevat sinuun, eilisellä päivällä on turhaa vaivata itseänsä. Ei +olisi tyhmintä noudattaa tätä oppia, ja kevytmieliset ihmiset +ottavatkin päivän sellaisena kuin se on. Mutta minun ei ollut suotu +luontoani muuttaa eikä vaimonikaan, joka jäi kaltaisekseen ja sai pian +entisen kylmäkiskoisuutensa. En voinut enää sittemmin hellyydellä +kiintyä häneen, enkä oikeastaan koskaan luota hänen sukupuoleensa, ja +kyllä pidän varani, etten rakastu. Silloin tulee mielettömäksi, ja jos +pettäisi ainoastaan itsensä, menisi se jossakin määrin kunniallisesti. +Kun minä hänen paariensa luona ajattelin hänen äkillistä kuolemaansa -- +Jumala lohduttakoon häntä -- ja muistin ettei hän koko ikänään ollut +oikein terve, minä tunsin sääliä hänen kärsimystensä tähden, mutta +kuitenkin täytyi minun sanoa itselleni, tarkastettuani ympäristöäni +kokemuksesta terottuneilla silmillä, että hän oli samanlainen nainen +kuin sadat muutkin, ei edes kaikkein pahin lajiaan, kuitenkin niitä, +joita kyllä menee kaksitoista tusinaan. + +"Mitä kaikkea hän oli voinutkaan tehdä? Rakastaa nuorta miestä, mutta +sillä välin antautuu naimahankkeisiin toisen kanssa, jota ei rakasta! +Juosta kunniansa ja maineensa alttiiksi pannen yhden luokse ja +seuraavana aamuna mennä toisen kanssa vihille. Puhua niin kauan kuin on +tarpeellista rehellisesti ja suoramaisesti kosijallensa, mutta myöskin +osata pitää suunsa kiinni ja sitten jäljestäpäin purkaa miehelleen +myrkkyä ja sappea ja niin tuottaa kotiin eripuraisuutta ja toraa! +Ajatuksillaan olla toisen oma ja kuitenkin antautua toiselle niin että +jumalallinen siunaus tuli häväistyksi ja hän sai kantaa sydämensä alla +sen miehen lasta, jota hän ei rakastanut! + +"Herra Jumala! Mihin nainen ei kykenisi, kun hän voi tämän kaiken +tehdä! + +"Ja vielä! Heillä kaikilla pitää olla yhtä pitkä tukka; kellä eivät +omat hiukset riitä, hän hankkii irtopalmikon -- mutta sellainen tukka +on minusta liian hieno. Minä en ole niitä miehiä, jotka pitävät +rakkautta pilanaan, houkuttelevat ajattelemattomasti tytön puolelleen +ja sitten yhtä keveästi työntävät hänet pois. Olen alusta pitäen +ottanut rakkauden vakavalta kannalta. Ja saavuttamistani kokemuksista +olen jo saanut kyllikseni. En tahtoisi koetella käykö minulle toisella +kertaa huonommin tai paremmin. Mutta minä tiedän, että taloni on +houkuttava syötti, jota monet juoksevat tavottamaan; mutta jos kellä +olisi samanlaiset ajatukset kuin minulla, hän tuntisi sellaista tuskaa, +että pakenisi sekä minua että taloa. En tahdo kieltää sitä, että voin +sellaisen tytön tavata; mutta en myöskään voi sanoa, uskaltaisinko +pidättää häntä täällä." + +Puheensa lopulla Grasbodenin isäntä oli pysähtynyt ja katsoi erään puun +latvaan. Viimeiset sanat sanottuaan hän päästi irti oksan, jonka oli +tempaissut puusta käteensä ja riipinyt. + +Magdaleena seisoi puolittain poispäin kääntyneenä ja nyppi +kellastuneita lehtiä muutamasta pavunrungosta. Hän katsahti sitten +kumppaniinsa ja sanoi: "Ymmärrän sinut vallan hyvin, isäntä, ja myönnän +kernaasti, että olet oikeassa, sillä rakkaus-asiat ovat minullekin +tuottaneet tuskaa." + +Isäntä käänsi äkkiä selkänsä ja poistui muutaman askeleen rykien +ääneen. Hän pysähtyi kuitenkin, kääntyi puolittain tyttöön ja katsoi +häntä. Ja kun tämän suuret, ruskeat silmät yhtä kummastuneesti kuin +rauhattomastikin katsoivat hänen silmiinsä, viittasi hän rauhottavasti +oikealla kädellään. "Kaiken kunniallisuuden rajoissa tietysti! Tiedän +sen, Leena, kaikella kunnialla ja siveydellä." + +Leena nyökäytti myöntävästi. + +"Niin, viisainta on olla ymmärtäväinen", sanoi Kaspar ja meni. + +Jälleen katsahtaessaan ylös Leena näki hänen seisovan veräjällä +kirjeenkantajan luona ja sitten viittaavan häneen. + +Vanha postimies lähestyi. + +"Magdaleena Reindorfer?" kysyi hän. + +"Niin on." + +"Minulla on sinulle kirje." Hän piteli sitä sormiensa välissä ja käänsi +sitten mustan lakan näkyville. "Tässä se on. Siinä on ehken jotakin +ikävää. Sinun täytyy lujittaa luontosi." + +Leena yritti ottaa kirjettä. + +Vanhus veti sen pois. "Minun pitää saada kaksi kreutzeria. Tiedä, että +minä elän niillä." + +Nuori neito otti vapisevin käsin vaaditut kolikot hameensa taskusta. +Hän sai kirjeensä, ja yksin jäätyänsä hän mursi sinetin, aukaisi +paperilehdet ja alkoi lukea. + +Loppuun päästyänsä hän istahti ruoholle, kätki käsin kasvonsa ja itki. + +Kuolleina -- kumpainenkin kuollut! Molemmat samana päivänä! + +Niin, äiti oli jo vanha, ja mitäpä iloa hänen murretulle sielulleen +olisi voinutkaan enää maailmassa olla. Nyt hän on vapautettu, nyt voi +isää loukkaamatta rakastaa häntä hellästi ja ajatella häntä hyvänä +äitinä! + +"Jumala antakoon heille ja kaikille kristityille iäisen levon; iäinen +kirkkaus loistakoon heille! Herran rauha ympäröiköön heidän +leposijaansa! Amen." + +Leena liitti kätensä yhteen ja koetti lukea isämeitää, mutta kun hän +istui siinä suljetuin silmin, tuntui hänestä äkkiä, kuin olisi kirkas +kuutamo ja orapihlajan tuoksua ilmassa... + +Hän oli tähän asti voitokkaasti vastustanut kaikkia ensimäisen +rakkautensa muistoja. Florian ei voinut koskaan taipua siihen, että +hänen täytyi luopua uneksimastaan onnesta voittaakseen sisaren; +Magdaleena sitä vastoin oli tukahduttanut kaikki tunteensa saatuaan +tietää, että rakastettu oli hänen veljensä; veljenä hän oli häntä +sitten ajatellutkin. Kaikki muu paitsi sisarellinen hellyys oli äkkiä +hävinnyt. Mutta nyt veljen kuoltua muistot heräsivät valtaavine +voimineen ja kulkivat elävinä kuvina hänen sielunsa silmäin ohi +lapsuuden ensimäisestä yhtymästä tuohon kirkkaaseen kuutamoyöhön asti, +jolloin hän taittoi kukkivan orapihlajan oksan, ja siihen viimeiseen +yöhön, jolloin kukkiansa karisteleva pensas tarttui okaillaan häneen. + +Hän irrotti liitetyt kädet toisistaan ja painoi ne raskaasti +aaltoilevaa poveaan vastaan. "Herra Jumala! En koskaan enää tahdo +tietää mitään rakkaudesta, joka tuottaa niin paljon sydämen tuskaa! +Kuinka oikeassa onkaan Grasbodenin isäntä, kun ei etsi itselleen uutta +vaimoa! Minäkin olen saanut tarpeeksi kokemuksistani, se on nyt hänen +kanssaan kuollut ja haudattu -- --" + +Hän värisi, ja paperi ratisi hänen polvillaan. + +"Jesus! Maria!" huusi hän painaen käsin otsaansa ja levittäen sormet +päälaelleen. "Siinä on jotakin erityistä! Hänelle on täytynyt sattua +onnettomuus!' + +"Magdaleena!" huusi Grasbodenin isäntä. + +Magdaleena nousi ja näki isännän lähestyvän nopein askelin. +Koulumestari ja Burgerl seurasivat häntä. + +"Magdaleena", sanoi isäntä henkeään pidättäen, "koulumestari on lukenut +sanomalehdestä kauhean tapahtuman sinun kotipuoleltasi. Luulen, että +sinä tahdot tietää siitä ja sentähden olen pyytänyt hänen lukemaan sen +meille uudestaan. Ole siis hyvä ja ala, koulumestari! Kuuntele nyt!" + +Koulumestari alkoi lukea perinpohjaista kuvausta "tappelusta ja +ihmishenkien hukasta Zirbendorfissa". Alusta tietysti ei puuttunut +tavallisia huomautuksia maalaisväestön raakuudesta, ja lopussa oli +kiusallisen tarkka selonteko ruumiiden tarkastuksen tuloksista. +Opettaja luki kaiken sujuvasti mutta yksitoikkoisesti, nostaen ääntänsä +ainoastaan silloin, kun tahtoi antaa jollekin kohdalle erityisen +painon. + +Kun saavuttiin kuvaukseen tappelutoverien kuiluun putoamisesta, +huudahti Magdaleena sekä Burgerl, joka oli tarttunut kiinni ystäväänsä, +samalla kertaa. Mutta kun he tulivat ruumiintarkastuskertomukseen, +huusi Burgerl: "Jumalan tähden, Leena, mikä sinulla on?" Hän tempasi +samassa sanomalehden koulumestarin kädestä. + +Isäntä oli seurannut silmillään lukemista, mutta nyt hän kohotti +katseensa ja näki kalmankalpeat kasvot, joista kaksi tummaa silmää +kauhun vallassa tuijotti. + +"Mikä sinulla on?" kysyi isäntä säikähtäen. + +"Ei mitään", kuului jäytävä vastaus. Magdaleenan pää painui vasten +rintaa. + +"Sinä väriset kokonaan. Se kosketti sinua kipeästi, se kosketti sangen +kipeästi, näen minä. Burgerl, saata hänet huoneeseesi. Itke, tyttö, +itke kovasti, tällaisessa tapauksessa ei mikään auta niinkuin itku." + +Hän katsoi hetkisen ajatuksissaan hitaasti poistuvaa tyttöä, ja +nyökytti päätään itseksensä. + +"Ajattele! Niin kunnon tyttö, ja niin raju nuorukainen!" + +Hän luuli tietävänsä kaikki. + + + + +XIX. + + +Langendorfin myllyllä elämä tuntui yksinäiseltä. Viikkoja oli vierinyt. +Ensimäinen raju tuska, joka raatelee jälkeenjääneiden povia niin +voimakkaasti, että heidänkin sydämensä on lakata sykkimästä, oli +muuttunut syväksi surumielisyydeksi, joka saa virikettä kaikista +vainajaa muistuttavista asioista ja esineistä ja etsii ahneesti kaikkia +tilaisuuksia palauttaa ajatuksiin poismenneen kuvaa niin selvänä ja +elävänä kuin mahdollista. + +Myllärin vaimo haasteli eräänä iltana kauan miehensä kanssa. "Saat +nähdä", lausui mylläri lopuksi, "ettei se mene, niinkuin sinä +ajattelet; sinä kuvittelet asiata aivan erilaiseksi." Vaimo vastasi: +"Se lohduttaisi ja ilahuttaisi kuitenkin, muistuttaisi Florianista." +Mylläri ei hiiskunut mitään ja seuraavana aamuna hän oli varhain +jalkeilla. Hän oli nuorelta Reindorferilta kuullut, missä ja kenen +luona tämän sisar palveli. Mylläri nousi rattaille ja antoi hevosen +juosta helkytellä, väliin pidättäen vauhtia ohjaksilla, hänellä kun ei +ollut lainkaan kiirettä määräpaikkaansa. + +Piirikaupungissa hän meni asumaan tuttavan ravintolan-isännän luo. He +tunsivat toisensa poikavuosilta asti ja olivat myöhemmin palvelleet +sotamiehinä samassa rykmentissä. Istuessaan tarjoiluhuoneen pöydän +ääressä muinaisen toverinsa kanssa, joka tunsi hänen kaikki +nuorukaiskujeensa ja sotilasseikkailunsa, ja tyhjentäessään siinä +kumppanineen viinituopin toisensa jälkeen sekä entisten iloisten +päivien muistoksi että nykyisen yhtymisen kunniaksi, mylläri kävi +vähitellen hyvin puheliaaksi. Kerrottuaan juttuja rajusta nuoruudestaan +sekä kuvattuaan ne surulliset tapahtumat, jotka häntä nyt painoivat, +hän siirtyi toivehikkaaseen tulevaisuuteen, jolloin taas vaimoineen ja +lapsineen eläisi tyytyväisenä rikkaassa kodissa. + +Reindorferin kuollutta vaimoa mainittaessa hymähti ravintolan-isäntä. +"Kerroit sen jutun minulle, kun palasit rykmenttiin lomalta." + +Mylläri nyökkäsi ja jatkoi innokkaasti puhettaan. + +"Aiotteko ottaa tytön luoksenne?" kysyi isäntä kummastuen. "Kuulepa, +silloin sinulla on oikein enkeli-eukko, jota totta vieköön et +ansaitsisi! Oikea enkeli-eukko, hänen kunniakseen meidän pitää ottaa +kulaus. Kippis!" + +"Sentähden", selitti mylläri pyyhkäistyään suutaan takinhihalla, "minä +olen nyt menossa Föhrndorfiin; tuon tytön sieltä, jos hän lähtee +kanssani." + +"Hän on luonnollisesti tulossa molemmin käsin", nauroi mylläri, "muuten +hän olisi tyhmä." + +"Toivon sitä", mutisi mylläri. "Mutta valjastuta nyt!" + +"Vielä on aikaa." + +"Ei kauemmin." + +"Kyllimän kyllä, sanon minä; et kenties tunne muuta tietä kuin +rautatien sivua menevän?" + +"En tiedä muuta." + +"Minä tiedän. Se säästää aikaa kaksi tuntia. Ota minut mukaasi, kyllä +minä ajan. Minusta olisi hauskaa nähdä tyttö. Minä seuraan -- +ratkaistu!" + +Mylläri raapaisi korvallistaan. Häntä harmitti, että oli tullut +puhutuksi niin paljon, ja entisyys muuttui nyt äkkiä huonoksi ja +tulevaisuuden kuva epävarmaksi. Nyrpeänä hän ojensi kätensä isännälle: +"Tule sitten. Mutta kaiken, mitä olet tänään kuullut ja mitä vielä saat +kuulla, pitää jäädä meidän kahdenkeskiseksi salaisuudeksemme niinkuin +vanhat jututkin." + +"Se on ymmärrettävä", vakuutti isäntä, "se lankeaa luonnostaan. Mehän +jo vanhastaan kuuluimme salaiseen veljeskuntaan, jonka tehtävänä on +ollut aviomiesten pettäminen ja naisten viettely. Mutta siitä emme saa +puhua, sillä silloin saattaisi pistää miehen päähän lyödä meidät +murskaksi, ja naiset voisivat kiskoa meitä tukasta. Muuten sinä voisit +kielittelyni erinomaisesti kostaa: sinun tarvitsisi vain selittää minun +eukolleni, etten minä suinkaan ole niin mallikelpoinen kuin hän arvelee +ja kuin olen itseni esittänyt. Minä olen käyttäytynyt häntä kohtaan +anteeksiantavana, ja ainoastaan siten olen saavuttanut valtaa häneen +nähden. Jos hän tietäisi voivansa nuhdella minua yhtä paljon kuin minä +häntä, silloin minua ei auttaisi Jumalan armo eikä paholaisen juonet! +Tule, kun menemme keittiön läpi, saat nähdä vaimoni." + +Ravintolan-emäntä oli pieni, pyöreä, hyvin vilkas nainen, jonka +sileäksi kammattua päälakea juhlistavan emännänmyssyn alta oli +tunkeutunut jäykkä hiussuortuva. Hän katsoi suurilla ruskeilla ja +tulisilla silmillään hyvin tutkivasti Langendorfin mylläriin, jonka +hänen miehensä esitti "rakkaana vanhana ystävänä ja erittäin +kunnioitettavana toverina". Isännän sitten mentyä ulos hevosta +valjastuttamaan puhui emäntä äänekkäästi ja elävästi vieraan kanssa ja +löi häntä pari kertaa olkapäille. Jäähyväisiä ottaessaan hän tarttui +molemmin käsin myllärin käsivarsiin ja pyysi, että hän pian saapuisi +uudestaan. + +Ystävykset nousivat rattaille ja ajoivat pois. + +Ravintolan-isäntä jutteli iloisesti. Hän todisteli sitä huomattavaa +etua, joka johtuu siitä, että on omia lapsia vieraissa perheissä; +ylisti tulvivin sanoin ystävänsä menettelyä tässä suhteessa ja kertoi +toisen roskaisen jutun toisensa jälkeen, niin että koko matka tuntui +mylläristä jonkinlaiselta ilveilyltä. Hänellä ei ollut mitään sitä +vastaan, että rattaat yhä ripeämmällä vauhdilla lähestyivät +Föhrndorfia. + +Kun kylä tuli näkyviin, mylläri kysyi eräältä sinne menevältä rengiltä, +missä oli Grasbodenin isännän asunto. Sen luokse saavuttua hän hyppäsi +reippaasti rattailta, pyysi ystävänsä ajamaan suureen majataloon sekä +asettumaan sinne, luvaten heti saapua jäljestä tytön kanssa. + +Vanha Seferl oli kuullut rattaiden pysähtyvän portin eteen ja tuli +uteliaana portaille. + +"Hyvää iltaa!" tervehti mylläri. "Onko Reindorferin Leena vielä +täällä?" + +"On kyllä, hän palvelee talossa." + +"Onko hän hyvä ja rehellinen tyttö?" + +"Kukaan ei voi hänestä muuta sanoa", vastasi vanhus, sillä hän arveli, +että talonväkeä on aina vieraille kiitettävä, he saavat silloin koko +taloudesta hyvän käsityksen. Hän aikoikin ruveta hyvin puheliaaksi, +mutta mylläri keskeytti hänet: + +"Missä Leena on?" + +"Puutarhassa", vastasi Seferl lyhyesti. + +Mylläri aukaisi veräjän ja kulki hiekotettua käytävää pitkin. Hän löysi +haettavansa lehtimajasta Burgerlin seurasta. Hän oli tähän asti +Magdaleenaa karttanut ja joskus väkisinkin hänet kohdatessaan vain +pikaisesti silmäillyt tyttöä. Mutta nähdessään hänet nyt edessään, niin +soreana ja kauniina runsaasti aaltoilevan tukan kaunistamasta päälaesta +aina pienen kengän kantalappuihin asti, hänet valtasi jonkinlainen +ylpeys; suoritettava tehtävä näytti hänestä entistä miellyttävämmältä +ja hän tunsi kykenevänsä täyttämään sen. + +"Hyvää päivää!" hän alotti ja astui lähemmäksi. + +"Jumala antakoon", vastasi Leena. Katsahtaessaan puhujaan ja +tuntiessaan myllärin hän kalpeni äkkiä ja katseli tulijaa suurin +kummastelevin silmin. + +"Onko hän isäsi?" kysyi Burgerl uteliaana. Hän huomasi ystävänsä +mielenliikutuksen, mutta käsitti sen väärällä tavalla. + +Mylläri heitti heti merkitsevän katseen Leenaan; hän olisi mielellään +nähnyt tämän hämillään. Mutta tyttö vastasi "ei" niin kovalla ja +kylmällä tavalla, ettei mylläri olisi koskaan sellaista uskonut. Hän +katsoi maahan ja sanoi: "Minä olen vain tuttava hänen kotipuoleltaan." +Ja Leenan kysyvän katseen huomatessaan hän lisäsi heti: "Mitäkö minä +tahdon? Minulla on sinulle tärkeätä puhuttavaa, tee siis hyvin ja tule +kanssani." + +"Minä en tiedä..." + +"Mutta minä tiedän ja sinä täytät minun pyyntöni", jatkoi mylläri +päättävästi. + +Tyttö katsoi lujasti hänen silmiinsä. "Tapahtukoon tahtosi", taipui hän +ja lisäsi Burgerlille: "Tulethan sinä vähän aikaa toimeen minuttakin. +En viivy hetkeäkään kauemmin kuin on välttämätöntä, eikä sitä kestä +pitkältä. Lähtekäämme siis, mylläri!" + +He kulkivat yhdessä pihan ja kadun yli sekä lyhyen matkan päässä +olevaan majataloon asti, nopeaan, äänetönnä ja niin kaukana toisistaan +kuin kolmas olisi astunut heidän välillään. Heidän astuessaan +vierashuoneeseen, joka oli melkein tyhjä, tervehti myllärin ystävä +heitä tuttavallisesti ja tarkasteli Magdaleenaa julkein katsein, joihin +tämä vastasi kulmiaan rypistäen. Hän asettui erääseen soppeen niin +kauas kuin mahdollista muista vieraista, ja mylläri tilasi viiniä. + +"En minä maista pisaraakaan", epäsi Magdaleena. Nähdessään myllärin +istuvan äänetönnä hän kysäisi hetkisen kuluttua: "Mitä sinulla on +sanomista minulle?" + +Mylläri huokasi raskaasti. "Voit arvata, kuinka synkkää meidän elämämme +myllyllä nyt on. Lienethän kuullut puhuttavan, kuinka Flori raukallemme +kävi?" + +Tytön silmiin nousi kyyneleitä; hänen kätensä, joka oli hivellyt +viinilasin reunaa, vaipui pöydälle. + +Mylläri tarttui käteen ja puristi sitä. "Nyt ei meillä vanhoilla ole +maailmassa ketään muita rakkaita kuin sinä." + +"Minä? Enhän minä ole teidän." + +"Olet kyllä, ainakin tästä alkaen, se on minun ja vaimoni yksimielinen +toivo; olisi hänellekin todelliseksi lohdutukseksi, että muuttaisit +meidän luoksemme myllylle." + +"Mitä ajattelet? Minäkö tulisin kotipuoleen ja myllylle, jossa olisin +surullisten tapahtumain alituisena muistuttajana, sekä itselleni että +muille? Siitä johtuisi kaikille tuskaa eikä kellekään lohdutusta." + +"Älä puhu ajattelematta. Aika tasottaa kaikki vääryydet, ja kolme voi +kantaa vastoinkäymisen paremmin kuin kaksi. Minä otan sinut omaksi +lapsekseni, eikä minun jättämäni perintö ole halveksittava." + +"Tietääkö minun isäni siitä?" + +"Kuka?" Mylläri katsoi kummastuen. "Jahah; sinä tarkotat vanhaa +Reindorferia. Hän pitää sinua koko ikäsi köyhänä palvelustyttönä, enkä +luule hänen panevan esteitä sinun onnellesi." + +"Se ei ole hänen tapansa. Mutta etkö luule, että se koskisi kovasti +vanhaan mieheen?" + +"Minkätähden?" + +Magdaleena hengitti syvään ja katsoi arasti ympärilleen, kun saapuvilla +oli niin paljon vieraita ihmisiä; ensi kertaa hän ei voinut sanoa sitä, +mitä sydämessä liikkui. Hän nojautui hiukan pöydän yli. "Älä kysy +minkätähden, en voi sitä täällä sanoa. Minä en jätä isää." + +Mylläri torjuen pudisti painunutta päätään. "Älä kutsu häntä alinomaa +sillä nimellä; tiedäthän, kuka isäsi on, ja huomaat sen nyt muutenkin. +Enkö menettele sinua kohtaan kauniisti?" + +"Itsekkäästi." + +Mylläri löi kämmenellään pöytään. "Tyttö", hän huudahti kiivaasti, "jos +ei minua olisi, et istuisi siinä ja juttelisi tuuleen!" + +"Hyvä. En ole niin mieletön, että väittäisin tässä istuvani aivan +samanlaisena, jos olisin muiden lapsi -- ilman sinua. Mutta minun ei +tarvitse kiittää sinua mistään. Minkälaiseksi lienen tullutkaan, se ei +ole sinun ansiotasi, elämä on pienin lahja mitä meille annetaan, ja +vähimmän se ansaitsee kiitostakin; ja kunniaton syntymiseni ja hyljätty +asemani vapauttaa minut kokonaan kiittämästä sinua. Tulinhan -- oi, +jospa sitä ei koskaan olisi tapahtunut! -- maailmaan kaikkia kunnian ja +oikeuden vaatimuksia vastaan; sinä turmelit äitini onnen, syöksit +kurjuuteen minulle rakkaimman olennon. En voi koskaan kiintyä sinuun." + +Mylläri vastasi hiljaa ja silmiään nostamatta: "Sinä saatat niin puhua, +vaikka kaiken maailman eläimetkin seuraavat verensidettä." + +"Älä vetoa siihen, mylläri. Mitä kerrottaneekin verenheimolaisuudesta, +joka vaikuttaa voimallisesti silloin, kun vanhemmat ja lapset toisiaan +tuntematta sattuvat yhteen, niin se ei kuitenkaan ole muuta kuin satua. +Mutta rakkaus ja kiitollisuus ovat pysyvää totuutta, eikä niitä anneta +hänelle, joka sattumalta on ollut, vaan sille, joka aina on isä." +Magdaleena nousi. "Ja vanha Reindorfer on minun isäni vielä nytkin. +Minua ei ainoastaan kutsuta Reindorferin Magdaleenaksi, minä olen se +myöskin, eikä hänen tarvitse nähdä sitä hetkeä, jolloin minä hänet +hylkään ja seuraan sitä ainoaa henkilöä, jota hän maailmassa ei voi +sietää. Minä loukkasin häntä maailmaan tulollani, mutta se tapahtui +tietämättä; tieten ja tahtoen en sitä ymmärtävään ikään tultuani +koskaan tee, en edes saadakseni sinun myllysi, vaikkapa siinä olisi +seitsemän paria kiviä, jotka kaikki jauhaisivat kultaa!" + +Mylläri tarttui hänen käteensä ja sanoi vaivalla: "Hyvä, niitä on vain +kaksi ja ne jauhavat viljaa, -- punnitse kuitenkin, -- voisit katua" + +Magdaleena puristi suljettuja huuliaan vielä tiukemmin yhteen, tempasi +kätensä irti, astui pois tarjoiluhuoneesta ja meni ulos taaksensa +katsomatta. + +Punnitkoon se, joka pelkää työtä ja huolta! Häntä ei osteta pois +isältä, jonka hän on nähnyt harmaantuvan huolessa ja työssä; +Magdaleenakaan ei peljännyt edellistä eikä karttanut jälkimäistä, hän +oli Reindorferin Magdaleena ja hän on se edelleenkin. + +Kuinka hän toivoikaan tavata tuota vanhaa miestä tahi jotakuta muuta +luotettavaa henkilöä, jolle voisi puhua! Saattaisiko turvautua +Grasbodenin isäntään? Se ei liene sopivaa. Hän kuunteli omia +askeleitansa; hänen kenkänsä narisivat, ja ripeästi kulkiessaan hän +luuli erottavansa sanat: "Oi-kein teh-ty! Oi-kein teh-ty!" + +Mylläri heitti maksun tarjoilupöydälle. + +Ystävä lähestyi. "Sepä on oivallinen tyttö, sanon sen sinua +imartelematta. Vahinko, että sinun täytyy hänestä iloitseminen jättää +muille. Tahtoisit mielelläsi sen riemun itsellesi, mutta, rakas ystävä, +ihminen ei saa pyytää kaikkia tässä maailmassa!" + +He nousivat rattaille ja ajoivat pois. + +Hevonen juosta hölkytteli hitaasti Grasbodenin isännän talon ohi, mutta +häntä, jota mylläri toivoi näkevänsä, ei huomattu missään ikkunassa, ei +minkään oven takana eikä missään kulmassa. Mylläri antoi päänsä painua, +tuijotti eteensä äänetönnä, umpimielisenä; huolettoman toverin +kokkapuheet eivät vaikuttaneet häneen mitään. Tämänkin mieli siitä +masentui, ja hän istui vaieten, kunnes piirikaupunkia lähestyessä +huokasi syvään. + +"Nyt olemme pian kotona", hän sanoi. "Ja silloin me huuhdomme naukuilla +sapen, myrkyn ja suuttumuksen." + +"Kenties ryyppy huuhtoisi ne, mutta ei sitä, mikä mieltäni painaa", +huoahti mylläri. "Minä en aio poiketa teille." + +"Mitä, etkö tule sisään? Ethän aikone läpi yön matkustaa?" huudahti +ravintolanpitäjä. "No, en houkuttele, näenhän ettei sinun kanssasi +kannata kiistellä, saat seurata mieltäsi. Mutta silloin on parasta, +että ajat suoraan eteenpäin; minä pääsen jalkaisinkin kaupunkiin. +Jumalan haltuun!" + +Mylläri pysäytti hevosen, ravintolanpitäjä hyppäsi rattailta. Molemmat +olivat tyytyväisiä päästessään erilleen toisistaan. + +Rattaat vierivät hitaasti illan hiljaisuuden peittämän seudun läpi; +niillä istuva mies piti päänsä painuneena ja huokasi usein raskaasti. + + * * * * * + +"Kun ihminen on nuori, silloin ystävyys ja rakkaus alinomaa rientävät +häntä vastaan, vaikka hän ylimielisyydessään käyttääkin niitä useasti +väärin; mutta minä luulen, että ne huomaavat sen, ja sentähden +pakenevat, kun vanhana ja yksinäisenä etsimme niitä. + +"Jälkeenpäin ei harkinta enää auta, kaikki aavistamatonkin kurjuus +yllättää meidät silloin järkähtämättömällä totisuudellaan. Hyvä hänen, +joka ei anna kevytmielisten taipumustensa johtaa itseään häpeällisiin +ja huonoihin tekoihin, vaan sulkee ne sydämensä ahtaimpaan soppeen, +jossa ne kuihtuvat ja kuolevat. Kuinka onnellisia ovatkaan ne, jotka +eivät ole koskaan lähimäistään loukanneet! + +"Jo tänä päivänä tahi viimeistäänkin huomenna tyttö kirjottaa vanhalle +Reindorferille, ettei ole hänestä luopunut eikä koskaan luovu, ei +myllynkään tähden, vaikkapa siinä olisi seitsemän kiviparia ja ne +kaikki jauhaisivat kultaa! Ja hän tuntee siitä -- hänen täytyy tuntea +suurta iloa. Kukapa ei tuntisi tietäessään, että on voinut toisen niin +sieluineen ja sydämineen kiinnittää itseensä! + +"Valheellinen onni houkutteli minut sinne, missä jouduin viheliäisyyden +orjaksi, eikä se heitä minua, ennenkuin on minut kiduttanut loppuun; se +ei suvaitse mitään lieventävää lääkettä. Mutta mitä siitä? Kaikki on +vähäpätöistä, minä vähäpätöisin. Odota, kurjuuteni ei kestä kauemmin +kuin minäkään, ja siksi se loppuu pian!" + + * * * * * + +Myllärin vaimo ei kysynyt palanneelta mieheltään, mitä hän sai aikaan, +ja jonkun ajan kuluttua kyläläiset sanoivat: "Kyllä mylläristä näkee, +ettei hänellä ole enää iloista hetkeä." + + + + +XX. + + +Jos ensimäinen kotiseudulta tullut tieto, joka niin kipeästi +liikutti Magdaleenan sydäntä, ankaran sysäyksen tavoin repi auki +sulkeutumaisillaan olevat haavat, niin toinen, myllärin tapaaminen, +vaikka olikin töykeä, teki parantavan vaikutuksen kuin haavalääkärin +sitova toimi. Ne molemmat henkilöt olivat kuolleet, joiden kohtaaminen +oli tehnyt hänen unensa ja ajatuksensa rauhattomiksi, koska hänessä +vallitsi heitä kohtaan vastakkaisten tunteiden sekamelska. Nyt hän +saattoi muistella heitä syvällä kaipauksella ja tunnustaa että +kumpaisellakin oli häneen rakkauden oikeus. Mutta sitä jyrkemmin hänen +täytyi hyljätä sellaiset vaatimukset myllärin puolelta, joka oli aina +ollut hänelle vieras ja jota hän ei olisi voinut lähestyä loukkaamatta +ja samentamatta muistojaan ja tunteitaan. + +Haavan parantuessa jää kyllä arpi jäljelle, mutta niinkuin ruumiillista +arpea arvostellaan sen mukaan, onko se taudin vai henkilöllisen +urhoollisuuden merkki, samoin on sielullistenkin laita. Ei ainoastaan +niille, jotka taistelukenttien pauhinassa uhmivat kuolemaa, vaan +niillekin sankarillisille sieluille, jotka elämän taistelussa +miehuullisesti puolustautuvat, on arpi kaunistuksena. + +Kun Grasbodenin isäntä ja Magdaleena olivat tulleet selville, +"etteivät he tahdo toisilleen mitään", oli heillä jokaisessa +yhtymistilaisuudessa, jota muuten ei erittäin etsitty eikä kartettu, +sanottavana toisilleen joku ystävällinen tervehdys tahi kehottava sana. +Tuon perinpohjaisen selityksen jälkeen isäntä luuli keksineensä viisaan +tuuman, kun päätti poistaa erikois-ateriat omassa huoneessaan Burgerlin +ja Magdaleenan kanssa. Hän otti käytäntöön vanhan tavan, jonka mukaan +kaikki söivät yhdessä suuren pirtin pöydältä. Kun kaikki puhelivat +keskenään, hänkin keskusteli puoliääneen Leenan kanssa. Sattuipa usein, +että he kumpikin huomasivat äkkiä olevansa ainoat puhujat koko +pöydässä, ja toisten katseet olivat kiintyneet heihin. Silloin he +vaikenivat ja tulivat hämilleen käsittämättä kuitenkaan syytä, ja puoli +höperö Traudel puhkesi kaikuvaan nauruun. Tämä oli kiusallista. He +ottivat tavakseen rahvaan nähden ja aterialla ainoastaan tervehtiä +toisiaan ja vaihtaa muutamia sanoja; varsinaiset keskustelut +säästettiin kahdenkeskisiin tilaisuuksiin. Ja nämä keskustelut sujuivat +kovin keveästi, heidän astellessaan edestakaisin puutarhan puiden ja +pensaikkojen verhoamilla käytävillä. Heidän olisi kyllä pitänyt huomata +että sen jälkeen kun lakkasivat puhelemasta palkollisten läsnäollessa, +nämä olivat alkaneet heidän takanaan supatella; mutta he eivät panneet +merkille, vaikka tapasivatkin siellä ja täällä käänteessä tahi kulmassa +jonkun, joka ei olisi voinut mainita syytä läsnäoloonsa. + +He käyskentelivät siis hiekotetulla käytävällä; kuihtuneet lehdet +alkoivat jo kahista heidän jalkainsa alla; ruoho kellastui ja kuivui, +ja puut ojentelivat lehdettömiä paljaita oksiaan heidän päänsä yli; +sitten alkoi sataa lunta, ja sen valkea pehmyt vaippa säilytti heidän +jälkensä. + +Jouluaatto tuli, ja isäntä antoi Magdaleenalle lahjoja, jotka saivat +muun talonväen puistelemaan päätään. "Jokaiselle oikea osansa! +Suotakoon kullekin, mitä hän ansaitsee ja mikä hänelle sopii; mutta +Leena on saanut sellaisen sunnuntaipuseron ja leninkikankaan, ettei +monella talonemännälläkään ole sellaisia!" + +Kun jouluaamuna aurinko nousi lumisten kunnaiden takaa ja tuli räiskyi +liedessä, kumartui vanha Seferl ottamaan muutamia lastuja ja lausui +puhuteltavaansa katsomatta: "No, Leena, sinä olet varmaankin +tyytyväinen joululahjoihisi!" + +"Olen kyllä, Seferl", tunnusti tyttö avomielisesti, "en tiedä, kuinka +olen ne ansainnut!" + +Seferl oikaisihe ja katsoi häntä silmiin. "Vai niin? Paljon +mahdollista, uskon sinua. Mutta jos tahdot välttää, ettei sinun +tarvitsisi kuulla sitä häveten, niin usko minua, kun sanon, että isäntä +mielistelee sinua." + +"Lorua", nauroi Leena, "hän on siihen liian ymmärtäväinen." + +Seferl kääntyi muristen ja kohenteli tulta. + +Äkkiä ilmestyi ovelle laaja varjo. Isäntärenki Heiner seisoi hajasäärin +eteisessä. "Hyvää huomenta, Seferl!" hän huusi. "Hyvää huomenta, +tyttö! Uusi vuosi on kohta käsillä, ja minä tahtoisin jo lausua +onnentoivotukseni. Toivoisin vain, että ymmärtäisit pitää isännän yhtä +loitolla itsestäsi kuin meidät muutkin." + +Leena meni häntä vastaan. "Se ei ole ollenkaan tarpeellista, tiedä se", +hän vakuutti rohkeasti. "Hänellä ei ole mitään tarkotuksia." + +Heiner vihelsi vastaukseksi. + +"Leena sanoo, että hän on siihen liian ymmärtäväinen", virkkoi Seferl +ja nosti olkapäitään. + +Renki puhkesi nauruun. + +"Te ette tunne häntä!" huudahti Leena harmista punastuen. + +"Sinun ei tarvitse rehellisestä neuvosta niin harmistua, että sävähdät +punaiseksi kuin kalkkuna", jupisi Heiner ja meni. Hän astui puutarhaan, +jossa seurasi lumessa näkyviä leveitä jalan jälkiä, kunnes puutarhan +toisessa päässä tapasi isäntänsä, aamusavuja vedellen katselemassa +laajoja kenttiä. + +"Hyvää huomenta, isäntä!" + +"Sitä samaa, Heiner. Raitis ilma tänään." + +"Niin on." + +"On paljon lumen ansiota. Mutta se on hyvä maalle ja terveellistä +ihmiselle." + +"On kyllä. Mutta minä sanon sinulle, isäntä, että huomaan jo kaikki; +ymmärsin sen jo alustakin. Siihen, jota ei suoda toiselle, on itsellä +hyvä halu." + +"Mitä loriset? Mitä minä en ole suonut sinulle?" + +"Etkö sanonut, että saan mennä matkoihini, jos lähentelen tuota tyttöä, +Leenaa? Minun kanssani siitä olisi kuitenkin tullut kunniallinen +liitto, mutta kuinka sinun kanssasi?" + +"Mitä hullutuksia puhelet? Eihän ole tapahtunut mitään sinne eikä +tänne. Minulla ei, totta jumaliste, ole mitään tarkotuksia tyttöön +nähden." + +"Mutta, hyvä Jumala", kummaili Heiner puristaen yhteen käsiään ja +tuijottaen isäntään silmät seljällään, "silloinhan sinä kohtelet häntä +hullusti. Mikä tyttö ei sellaisesta saisi houreita päähänsä?" + +"Hän on siihen liian viisas", vastasi isäntä. + +Heiner irrotti kätensä ja antoi käsivartensa riippua, samalla kun +katseli ylös puiden latvoihin. + +"Älä ole tyhmä", ärähti isäntä harmistuneena. + +Vanha Seferl saapui. "Tule", hän kutsui, "ruoka on valmis." + +Isäntä astui heidän edellään. + +"Kuule, isäntä", huomautti vanha Seferl, kiirehtien hänen jälkeensä, +"nuo eiliset joululahjat olivat liian suuret, sen sanon sinulle. +Tarkotuksesi voi olla hyvä, mutta tytölle se ei ole hyväksi, sillä hän +saa suuret luulot." + +"Isäntä sanoo, että tyttö on siihen liian viisas", virkkoi Heiner +kuivasti. + +Isäntä kääntyi äkkiä heihin ja tokaisi närkästyneenä: "Sen minä sanon, +enkä ole tottunut kärsimään vastaan mukisemista." + +Isäntärenki ja vanha palvelijatar pysähtyivät hetkeksi; sitten he +seurasivat kohtuullisen matkan päässä. He kohottivat olkapäitään, +nostivat kädet, haristivat sormensa ja pyyhkivät otsaansa lausuen siten +äänettömän mutta elävän kummastuksensa. + +Isäntä asettui nurpeana pirtin suuren pöydän ääreen. Hän ja Leena +tervehtivät hämillään toisiaan, mutta tapahtuipa vielä pahempaakin! + +Burgerl istui tavallisuuden mukaan isänsä ja Leenan vieressä. Kaikkien +innokkaasti liikutellessa lusikoitaan -- ketä huvitti, hän sai pitää +oman lusikan -- Burgerl sysäsi kyynäspäällään kumpaakin vieressään +istujaa ja sanoi: "Siunatkoon, olen vaihtanut teidän lusikkanne!" + +Leena laski heti saamansa lusikan isännän lautasen viereen. + +"Varo itseäsi, tyhmä lapsi", torui isäntä kääntyen Burgerliin. Sitten +hän kaatoi lusikasta vellin takaisin lautaselle ja ojensi lusikan +Leenalle. + +Burgerl nosti polvensa ja kääri kätensä niiden ympäri. Hän istui niin +hetkisen aikaa, katsoi sitten ylös loistavin silmin ikäänkuin hän olisi +pieni tonttu ja riemuitsisi onnistuneelle kepposelle: "Nyt maistaa +paremmalta." + +Grasbodenin isännältä pääsi kaksi lyhyttä ääntä, jotka hän mielellään +olisi antanut olla huolettoman ihmisen nauruna, mutta nähdessään Leenan +punastuvan hiusrajaan asti hän katseli raivoisin silmäyksin +ympärilleen, eikä kukaan uskaltanut nauraa paitse karjapiika Traudel, +jonka isäntä heti tyrkkäsi käsivarresta ulos. + +"Riivattu vesa!" huusi hän ja nosti käsivartensa Burgerlia kohden. +Kukaan talonväestä ei muistanut koskaan ennen nähneensä häntä niin +vihaisena. Leena kääri säikähtyneenä käsivartensa Burgerlin ympäri ja +puristi hänet syliinsä. + +Isäntä laski kätensä ja puhui katkonaisin sanoin: "Saat kiittää Leenaa! +-- Mutta sanon sinulle, -- koetapa kerran vielä -- kerran vielä -- +tällä tavalla -- ilveillä -- vakavien ihmisten kanssa! -- Kerran +vielä!" + +Ketkä tänä tukalana hetkenä olivat jo ehtineet heittää pois lusikan ja +ikäänkuin suuta pyyhkiäkseen saaneet nutun hihan tahi esiliinan +kasvojensa eteen, he saattoivat pitää itseänsä hyvin onnellisina. +Kiusallisempi oli niiden asema, jotka naurunpuuska tapasi silloin kun +vellilusikka oli matkalla puolivälissä vadin ja suun välillä. Nämä +onnettomat jännittivät poskiaan kuin pasunaa puhaltaessa ja heidän +silmänsä pyrkivät pois kuopistaan. Mutta huomatessaan, että velli +hauskan seuran vuoksi kääntyi takaisin sekä syöksyi ulos naurun tieltä +karttamatta nenän kautta menevää oikopolkuakaan, he kavahtivat +epätoivoissaan istumasijoilta jonnekin soppeen, jossa alkoivat mitä +surkeimmasti yskiä ja päristellä. Heidän onnettomuutensa sattui toisten +renkien ja piikain helpotukseksi. Jokaisen tikottelevan ympärille +kokoontui pari kolme auttavaa toveria, jotka takoivat heitä hartioihin, +antaen sen ohessa sysäyksillään valtaa omalle iloisuudelleen. He +nauroivat kuin mielettömät ... "ajattele, kuinka Natzi, Centzi, Michl +ja Grundl voivat -- että he voivat -- tikotella niin hirmuisesti!" + +Isäntä kääntyi närkästyneenä ja meni ulos. + +Ihmiset loukkaantuvat aina, jos heidän oivat neuvonsa ja hyvänsuovat +varotuksensa muitta mutkitta hyljätään; eivätkä Heiner ja Seferl +tehneet siitä poikkeusta. Kun isäntä tiedusti Heinerin mieltä jostakin, +kuinka se ja se pitäisi tehdä ja oliko se ja se oikein tehty, vakuutti +renki teeskennellyllä vaatimattomuudella, että sitäpä hän ei ollenkaan +tiennyt, koska ei ollut lähestulkoonkaan niin viisas kuin toiset! Ja +kun Magdaleena samassa tarkotuksessa kääntyi Seferlin puoleen, +käännytti tämä vilpillisellä nöyryydellä kysymyksen takaisin, sillä hän +ei ollut koskaan viisautta lusikalla ammentanut -- niinkuin toiset! + +Kun isäntä ja Magdaleena yhdeksässä tapauksessa kymmenestä esittivät +kysymyksensä ainoastaan entisten ystävällisten suhteiden palauttamista +varten, tuntui heistä isäntärengin ja vanhan Seferlin nurja menettely +sangen vastenmieliseltä. Mutta kumpikin hillitsi harminsa hiljaisesti, +eikä siitä puhuttu mitään; sillä täytyihän heidän osata +asettua ilkimielisten viittausten yläpuolelle, ja eihän heidän +väärinkäsitystään saisi enää lisätä. + +Sitä innokkaammin Heiner ja Seferl puuhasivat levittääkseen kujille ja +kylille sitä puhetta, jota tähän asti oli vain kotona kuiskailtu. +Vuoden kuluessa umpeen Magdaleenan Grasbodeniin tulosta oli näillä +kahdella panetteluhaluisella palvelijalla se ilo ja tyydytys, että koko +kylä huvittelehti antamalla pilkkanimiä rikkaalle suurtilalliselle ja +hänen suosikkipiialleen. + +Kun isäntä sunnuntaisin kulki kirkkoon Leenan kanssa, kahden askeleen +päässä hänestä ja Burgerl vielä keskellä, niin kuiskasi aina joku: +"Katsokaa, tuossa tulee viisaus ja ymmärrys!" Ja kohta hajaantui +poikaparvi kumarrellen nöyrästi ja kehotellen puoliääneen: "Antakaa +tietä viisaudelle ja ymmärrykselle!" + +Kun kirkkojuhla jälleen saapui ja Grasbodenin isäntä toi Burgerlin ja +Leenan sekä ravintolaan että tanssisaliin, laulettiin heistä heidän +poistuttuaan pilkkalaulu: + + "Ymmärrys ja viisaus, + miekkosta on kaksi; + etkö, henttu, sinäkin + taivu viisahaksi!" + +Siten täytyi juorun Grasbodenin "ymmärryksestä ja viisaudesta" levitä +kylän ulkopuolellekin, sillä Föhrndorfin kirkkojuhlille kerääntyi väkeä +naapuriseurakunnistakin, ja jokainen vei sieltä mielellään hassuja +juttuja kotipuolelleen. Hinterwaldenista oli juhlilla renki Hiesl, ja +häneltä sai Halden vanha isäntä samana iltana kuulla koko jutun. + +Vanhus puisti päätään. Hän koetti seuloa juttua, erottaa siitä pois +kaiken ilkeämielisen tyhjän lorun, mutta jäännöksestäkään hän ei +päässyt selville, eikä hän löytänyt koko jutussa mitään järkeä. + +"Mitä he ajattelevat?" murisi hän. "Turmelevat yhdessä toistensa +maineen! Sehän on hullua! Asia on selvitettävä! Jos kumpikaan heistä ei +ymmärrä, mistä on kysymys, niin minä osotan sen heille. Menköön niin +tahi näin, mutta oikealle tolalle täytyy päästä!" + +Hän käski Hieslin valmistaa seuraavaksi aamuksi ajoneuvot kuntoon. + + * * * * * + +Grasbodenin isäntä istui huoneessaan. Hän oli lähettänyt sanan +palvelusväelle, ettei hän tule aamiaiselle, ja luuli aterioimisen +sujuvan pirtissä ilman häntäkin. Toisesta avatusta akkunasta virtasi +raitis aamu-ilma huoneeseen, toisen, suljetun luona istui Kaspar Engert +nojaten raskaasti päätään käsiänsä vastaan ja katseli suurta kärpästä, +joka tuon tuostakin lensi ruutua vastaan ja surisi siinä ylös ja alas +kieppuen, kunnes taasen lensi huoneen keskipalkoille ja sieltä uudella +vauhdilla iski päänsä akkunaa vastaan. + +Tilanomistaja kurtisti kulmiaan, kärpäsen pärinä alkoi häntä +hermostuttaa, se muistutti bassoviulun ääntä, joka edellisenä iltana +oli häntä seurannut koko kylän läpi. + +Hän oli kuullut pilkkalaulun ja hänellä oli ollut hyvä halu palata +lyömään sille tahtia, mutta Leena oli rukoillen tarttunut hänen +käsivarteensa ja vetänyt hänet pois sieltä. Varhain aamulla joku oli +hänen akkunansa ohi kulkiessaan viheltänyt samaa säveltä, ja vaikka se +heittiö ei ilmaissut sanoja, oli varma, että hän ne osasi alusta +loppuun saakka. + +"Kirotut lurjukset! Mitä se heihin koskee, jos kaksi ihmistä eivät +tahdo tehdä toisilleen eikä heille mitään? Mitä se noita kurjia +liikuttaa..." + +Pum! Nyt lensi kärpänen ruutua vastaan ja sitten se valitti: + +Srr -- sum -- sum -- summ -- -- ymmärrys ja viisaus -- -- + +"Hiiden hyönteinen!" huusi Engert ja lyödä hosaisi kärpästä, niin että +ruudut tärisivät; säikähtynyt soittaja lensi suuressa kaaressa huoneen +läpi ja hävisi sitten onnekseen avonaisen ikkunan kautta. + +Engert nojasi uudestaan päänsä käsiään vastaan. Hän painoi kämmenellä +otsaansa ja työnsi hiljaa kymmenen sormeansa hiusten läpi; hän ei +voinut kieltää, että niiden alla vallitsi sangen sekasortoinen tila. Ja +kun nyt vihdoinkin ne ajoneuvot, joiden lähestymisen hän oli jo +hetkisen sitten kuullut, nopeasti ja kolisevalla kyydillä kääntyivät +porttikäytävän kautta hänen pihaansa, häntä melkein kiusasi jokaisen +kavionlyönnin ja rattaan kolauksen hänen puutuvissa aivoissaan kuuluva +kaiku. + +Kukahan nyt tulee? ajatteli talon isäntä, jolle jokaisen vieraan tulo +tuntui sopimattomalta. + +Kauan ei hänen tarvinnut olla epätietoisena, kuka vieras oli, sillä hän +kuuli pihalta Burgerlin iloisen äänen huutavan: "Iso-isä! iso-isä!" + +Jossakin määrin tyytyväisenä siihen, ettei tulija ollut kukaan muu, +nousi Engert paikaltaan. + +Burgerl oli Magdaleenaa kädestä vetäen rientänyt iso-isää vastaan. +Rattailta päästyään vanhus hiveli tyttärensätyttären kiharoita ja Hiesl +katsoi heihin hymyillen ohjauslaudaltansa. Hän kenties huomasi myöskin +heidän läheisyydessään parin korkearintaisia jalkoja sievissä +nauhakengissä, jotka omisti luvatonta onnea tavotteleva tyttö. Kun tämä +tyttö huusi hänelle tervehdyksen, hän ei edes nostanut katsettaankaan, +nyökkäsi vain nyrpeästi ja kääntyi pois. + +"Sinulla on älyä", mutisi hän, "kyllä sinä ymmärrät! Jos minä pääsen +uudestaan maailmaan, rukoilen että minusta tulisi kaunis tyttö, jotta +voisin kietoa pauloihini rikkaan miehen." + +Ennenkun Halden arvokas isäntä ojensi kätensä Magdaleenalle, hän +katseli tutkivasti. Mutta kun tytön silmät, jotka nähtävällä +hämmästyksellä katselivat epäkohteliasta renkiä, kääntyivät häneen ja +vapaalla sydämellisyydellä kiintyivät hänen katseeseensa, ojensi vanhus +oikean kätensä. + +"Hyvää huomenta, neito", hän sanoi, ja näpisti sitten Burgerlin poskea. +"Missä sinun isäsi on?" + +"Huoneessaan. Tule, iso-isä, minä saatan sinut sinne." Tyttö tarttui +hänen käteensä. + +"Se on oikein, vie minut hänen luokseen. Me puhumme tänään, luulen, +sekä laajalta että syvältä, ja mitä aikaisemmin alamme, sen pikemmin +pääsemme selville." + +He astuivat rakennusta kohden. + +"Pidätkö Magdaleenasta vielä yhtä paljon kuin alussa?" + +"Rakkaasta Leenastani? Kuinka sitä kysyt?" + +"Onko isäsikin häneen tyytyväinen?" + +Burgerl puristi huulensa yhteen ja katsoi veitikkamaisesti vanhukseen. + +"Katsopa vain! Sinä, pikku velho, alat jo puhua silmillä! Se on vielä +aikaista!" torui ukko, ja samalla kun Burgerl juoksi hänen edellänsä +portaita ylös ja hän itse hitaasti, porras portaalta, jälkiä seurasi, +puhui hän päätänsä puistellen: "Tuo kananpoika ei ole typerä. On +todellakin aika, että joku, jolla siihen on oikeus, puhuu asiat halki." + +Burgerl tyrkkäsi oven auki ja huusi huoneeseen: "Taattoseni, iso-isä on +täällä!" + +"Hyvää päivää, appi!" tervehti nuori isäntä. "Ei ole hyvin tehty, kun +käyt niin harvoin. Onhan jo koko ijäisyys viime käynnistäsi." + +"Ei kokonaista kuitenkaan, puolikin riittää. Päivää päivää, Kaspar!" + +Miehet puistivat toistensa kättä. Iso-isä sanoi sitten: "Kuule, +Burgerl, puutarhassa istuu erään puun oksalla pieni lintu ja laulaa +sinulle. Riennä sitä kuuntelemaan ja sulje ovi jälkeesi." + +Burgerl seurasi vanhuksen viittausta, mutta vain niin kauas kuin häntä +itseään miellytti. Puutarhaan hänellä ei ollut mitään kiirettä, ja +lintu sai kauan turhaan laulella. + +Jäätyään vävynsä kanssa kahden vanhus otti tuolin: "Saanen kai istua?" + +"Kysyt vielä, tietysti, ole hyvä ja istu", sanoi Grasbodenin isäntä. +"Älä pidä minua epäkohteliaana, kun en tarjonnut istuinta; pääni ei ole +tänään oikein kunnossa." + +Hän istui vastapäätä appeaan. + +"Hyvin ymmärrettävää", sanoi appi, "olet eilisestä pohmelossa, et siedä +paljoa ja harvoin nautit; ei se ole ihmekään. Kenties on kuitenkin +parempi puhua sinun kanssasi tänään, jolloin sinun täytyy ponnistamalla +pitää ajatuksiasi koossa, kuin muulloin, jolloin ajatuksesi lentävät +vapaana kaikkeen -- niinkuin kansa sanoo -- mikä on viisasta ja +ymmärtäväistä." + +Grasbodenin isäntä ei ymmärtänyt vanhuksen veitikkamaista katsetta +oikealla tavalla, vaan huudahti: "Sitäkö vielä puuttuu, että sinäkin, +joka olet läheisimpiäni, tulet minua ivailemaan, omassa talossani ja +omassa huoneessani!" + +"Vai otat sinä sen sillä tavalla?" vastasi Halden isäntä, hänkin +närkästyen. "No, koska niin tahdot, voin olla vakavakin ja sanoa +suoraan, ettei siinä ole älyä eikä ymmärrystä, kun teet itsesi ja erään +toisen oman väkesi ja koko kylän irvistelyn esineeksi, puhumattakaan +lapsestasi, jolla on sekä silmät että korvat auki! Ja koska minä olen +sinun lähimpäsi, olen tullut tänne juuri sitä varten, että saisin sinun +tekemään lopun asiasta tavalla taikka toisella." + +"Kuinka sitten?" kysyi nuori isäntä. + +"Kuinka sitten?" toisti vanhus kohottaen kulmakarvojaan. Hän katsoa +tuijotti vävyynsä niinkuin ei olisi häntä koskaan ennen nähnyt tahi +olisi luullut hänen kadottaneen muutamia ruuveja päästään. Mutta hän +supisti jälleen silmäluomensa ja sanoi: "He, lähetä tyttö matkoihinsa!" + +"Sitä et voi vaatia, Burgerlin tähden." + +"Joutavia, se on helposti autettu. Minä otan kummankin, pienemmän ja +suuremman, omaan kotiini. Hinterwaldenin ja Föhrndorfin väki on niin +suuri, että kaikki juoru siten loppuu." + +"Mutta olisiko oikein, että lähettäisin lapsen niin kevyesti luotani?" +sanoi Grasbodenin isäntä. + +Halden vanhus asetti kätensä suun eteen ja rykäisi hiljaa: "Kuinka +hellä isä sinä oletkaan!" + +"Salli minun sanoa sinulle, appi", jatkoi toinen innokkaasti, "en +selitä väärin tarkotustasi; mutta luota minuun, asiassa ei ole mitään +muuta kuin ihmisten järjettömyyttä ja ilkeyttä. Jätä siihen +sekaantumisesi toistaiseksi, ja saat nähdä, että juoruajat väsyvät ja +totuus pääsee oikeuksiinsa." + +"Totuudesta ei ole puhettakaan, vaan siitä, miltä asia näyttää, +ja se tulee sitä pahemmaksi, kuta kauemmin se tällaisena jatkuu. +Katso, Kaspar, minä toin tytön tähän taloon; ja siksi minä pidän +omantunnonvelvollisuutena pitää huolta, sikäli kuin voin, että hänellä +tästä talosta lähtiessäänkin on puhdas kunnia ja maine. Kaikkein pienin +velvollisuuksistani on se, että kirjotan tytön vanhemmille ja pyydän +heitä ratkaisemaan, saako tyttö edelleen jäädä tänne vai onko hänen +palattava kotiin." + +Grasbodenin isäntä nousi ja laski kätensä appensa olkapäälle. "Älä tee +sitä, isä. Minä sanon, miksi ei. Hänen vanhempansa eivät ole näillä +seuduin eivätkä voi muodostaa omaa käsitystä asiasta. Sinä voit saattaa +heidät väärään luuloon, sillä sinä vetoat ihmisten puheisiin etkä tutki +totuutta." + +Hän kulki kuohuksissaan pari kertaa edestakaisin, sitten pysähtyi +pöydän eteen ja jatkoi puhettaan vanhukselle: + +"Vasta siitä päivästä, jolloin hän talooni saapui, on täällä ollut +jotain rattoisuutta. Burgerlille hän on kuin toinen äiti; kuinka häntä +koettelenkaan, hän on aina käyttäytynyt yhtä kunnollisesti, ja minulle +hän on rehellinen ja vilpitön ystävä. Tyttö on minun kattoni alla yhtä +hyvässä tallessa kuin äitinsä silmän alla, ja minä sanon sinulle, että +hän on kunnioitusta herättävä, niin ettei kukaan uskalla sanoa hänelle +ainoatakaan sopimatonta sanaa. Saat luottaa minuun -- minun tapani ei +ole valehdella -- vaikka olenkin osottanut hänelle kiitollisuuttani +hyvillä sanoilla, ystävällisellä kohtelulla ja lahjoilla, en kuitenkaan +ole koskaan unhottanut, mitä velvollisuutemme toisiamme kohtaan vaatii. +En ole koskaan ajatellut kaukaisintakaan luvatonta ajatusta ... mutta +mitä hittoa sinä naurat, isä, ikäänkuin minä en olisi viisas? Oletko +mieletön? Onko siinä mitään naurettavaa?" + +Vanhus oli nojannut tuolillaan taaksepäin ja nauroi kurkun täydeltä. +Mutta huomattuaan vävynsä vihan ja kärsimättömyyden vallassa +puristelevan ja puistelevan nyrkkejään, hän nousi kiireesti ja tarttui +rauhottavasti hänen käsivarteensa. "Kaspar", huudahti hän, "nyt +tahtoisin sanoa sinulle kokkasanan, mutta en keksi sopivaa. Onko +todellakin mahdollista? Tyttö on sinun kotisi sielu, lapsesi toinen +äiti, sinun uskollinen ystäväsi ja kaikessa suhteessa kunnon nainen -- +tarvitseeko sinun sitten vielä vannoa, ettei sinulla ole ollut häneen +nähden kaukaisintakaan luvatonta ajatusta?! Mutta, sinä herttainen +tomppeli, miksi et ole tavannut sitä ajatusta, joka on lähinnä, +nimittäin -- luvallista?" + +"Luvallista?" + +"Niin, miksi et tee häntä vaimoksesi, koska kerran jo olet rakastunut +häneen ja hän sinuun, ja vieläpä siihen määrään, että viisautenne ja +ymmärryksenne estää teitä näkemästä, miten tyhmästi käyttäydytte +rahvaan nähden?" + +Grasbodenin isäntä oli nostanut oikean käden niskaansa. Hän seisoi +siinä eteensä tuijottaen ja kuuli vanhan Halden isännän jälleen +nauravan "ikäänkuin hän ei olisi viisas". Mutta kun hän heitti +sivukatsauksen appensa nauraviin kasvoihin, räpyttäviin, kyyneleissä +helmeileviin silmiin ja huohottavaan suuhun, alkoivat hänen omatkin +suupielensä värähdellä; vanhuksen iloisuus oli tarttuvaa. Kaspar Engert +antoi kätensä vaipua ja yhtyi nauruun, sen ohessa puistaen lakkaamatta +päätään ikäänkuin hänen ihmettelyllään ei olisi mitään määrää. Siitä +johtui etteivät miehet omalta melultaan kuulleet heleää naurua, joka +kaikui aivan oven takana. + +Iloisuus on tarttuvaa. Leena istui eteisen portaalla ja odotti +Burgerlia. Kun ylhäältä kuului kaikuva nauru, hänkin hymyili +ehdottomasti: "Mitähän ne niin hassusti nauravat?" + +Silloin juoksi Burgerl portaita alas, piti oikealla kädellään esiliinaa +suun edessä ja kääri vasemman Leenan kaulaan. "Tiedätkö, mitä iso-isä +tahtoo?" + +"Mistä sen tietäisin?" + +"Häitä", kikatti pienokainen. + +"Älä puhu tuhmuuksia!" + +"Äläkä sinäkään ole älytön", sanoi Burgerl. "Sinusta pitää tulla talon +emäntä." + +Leena punastui ja työnsi lapsen luotaan. "Sellainen pila ei ole +sopivaa!" + +"Ei se ole pilaa", nauroi Burgerl ja hyppi Leenan ympäri. "Isä aikoo +vakavasti." + +"Burgerl!" + +"Mutta, Leena, eikö sinullakaan ole silmiä? Täytyykö sinullekin sanoa +niinkuin iso-isä sanoi isälle -- että hän on rakastunut sinuun ja -- +sinä häneen?" + +Silloin haihtui veri Magdaleenan poskilta, hän ojensi molemmat kätensä +torjuen eteenpäin ja hypähti kiihkoisesti pystyyn. Mielessä ainoa +ajatus: pois täältä! hän riensi portaita ullakkokamariin. + +Burgerl seisoi niin hämmästyneenä, ettei edes huomannut kääntyä +katsomaan pakenevan jälkeen. Hän kääri esiliinansa pari kertaa +käsivartensa ympäri ja purki sen jälleen. Äkkiä painostava tuska +valtasi hänet, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä ja suun ympärys +värisi. Hän riensi portaille ja kiiruhti ylös. + + * * * * * + +"No, Kaspar", sanoi Halden isäntä, "minusta näyttää, ettei tämä keino, +ratkaista asia ottamalla tyttö emännäksi, tunnu sinusta erittäin +vaikealta?" + +"Ei, ei; jos sen sanoisin, olisi se aika valhe", virkkoi Grasbodenin +isäntä nauraen, lisäten kuitenkin kohta vakavana: "mutta epäilen, +suostuisiko hän siihen." + +"Älä ole typerä. Sanon sinulle, voi sattua, ettei tyttö siedä +rakastettunsa tähden pilkkaa ja häväisyä ja käyttäytyy ihmisten +nähden sentähden tylysti häntä kohtaan; mutta en ikipäivinä usko +mahdolliseksi, että kukaan antaisi sepittää itsestään häväistyslauluja +ja kärsisi pilkkaa pysymällä kiinni miehessä, jota ei rakasta. Se on +mahdotonta, usko se! Minä tunnen naisväen." + +"Olen kuullut, että sinä olet ollut niihin taipuvainen." + +"Katsopa vain! Ja minä kuulen, että sinä olet tyytyväinen. Vuosiin ja +päiviin ei sinulta ole leikkipuhetta kuultu, ja nyt sinä jo kokkailet +minun kanssani!" + +"Hehei, minä uskallan enemmänkin, minä olen oikein vauhdissa. Tässä on +laitettava häitä! Minä etsin Leenan ja kysyn mitä hän ajattelee!" + +"Varovaisuutta, Kaspar, älä kiirehdi liiaksi. Rauhotu ensin ja +ajattele, mitä sanot, ettet puhuisi sanaakaan liiaksi. Se voisi olla +vaarallista alussa." + +"Sitä en pelkää. Mutta asialla on kiire." + +"Vai niin." + +"Että se saataisiin järjestykseen; sanoithan itse, että olen antanut +mennä jo liian pitkälle. Eikö niin?" + +"Niin kyllä. Jos et voi kauemmin kärsiä, niin mene ja etsi tyttö; sekin +vie aikaa, jonka kuluessa voit ajatella mitä sanot. Mutta varo, ettet +puhu liikoja; se on vahingoksi alussa eikä eduksi myöhemminkään." + +Kun he yhdessä tulivat huoneesta ulos, tyrkättiin ullakon ovi äkkiä +auki ja Burgerl huusi itkien: "Isä, isä, Leena muuttaa pois ja jättää +minut!" + +Molemmat kiiruhtivat ullakkokamariin. + +Burgerl makasi maassa, tempoen käsiä ja jalkoja kouristuksessa. Leena +oli polvillaan hänen luonaan ja nurkassa näkyi nyytti, jonka neito +arvatenkin oli viskannut pois kädestään rientäessään lapsen luokse. + +Iso-isä nosti Burgerlin vasemmalle käsivarrelleen ja hyväili häntä +oikealla kädellään. "Kaikenlaisia tyhmyyksiä", hän mutisi, "pitääkö +lapsenkin kärsiä teidän yksinkertaisuutenne tähden? Tee nyt jo pikainen +loppu!" + +Burgerl kiersi kätensä iso-isän kaulaan, mutta käänsi päänsä pois +katsoen surullisesti isäänsä ja Magdaleenaan. Tämä oli miesten tullessa +noussut ylös arkailevin katsein, ja nyt hän seisoi paikallaan +käsivarret hervottomina ja silmät maahan luotuina. + +"Leena", sanoi Grasbodenin isäntä hiljaa, ja hänen äänensä värisi +ilosta ja liikutuksesta, "ole nyt minua kohtaan yhtä rehellinen kuin +minä sinua! Muistatko minun kerran sanoneen, että hänen, joka ajattelee +niinkuin minä, täytyy pyrkiä karkuun minun luotani ja talostani, jos +hän rakastaa minua todella? Niin tahdot sinä nyt tehdä! Mikäpä sinua +muuten täältä ajaisi?" Hän osotti permannolla olevaa kääröä. + +Leena astui askeleen taaksepäin ja ojensi kätensä ikäänkuin +peittääkseen vaatemytyn häneltä. + +"Oi, älä kiellä sitä! Tunnustan suoraan ja vapaasti silloin myöskin +sanoneeni, etten tietänyt, olisiko minulla rohkeutta pidättää +karkaajaa, mutta kun sinä tänä päivänä seisot edessäni joka suhteessa +ainoana oikeana, tiedän varmasti, että juoksisin jäljessäsi maailman +ääreen. Mutta se -- Jumalan kiitos -- ei ole tarpeellista, sillä minä +en päästä sinua luotani! Tässä on käteni, Leena, anna sinä omasi +minulle ja rupea puolisokseni!" + +Leena katsoi häneen loistavin silmin ja puristi sitten kätensä yhteen. +"Sinä osotat minulle suuren kunnian", -- sopersi hän -- "sinä +osotat..." Hänen äänensä petti, hän irrotti kätensä ja puristi ne +rintaansa vastaan. + +"Leena!" + +"Ei, Kasper!" Hän teki torjuvan liikkeen. "Minun täytyy ensin puhua +sinulle jotakin. Siitä on vaikea haastaa, ja vaikkapa mikään rikos ei +minua tahraa, voi se kuitenkin muuttaa päätöksesi." + +"Ei suinkaan! Ei koskaan!" + +"Älä päätä liian aikaiseen! Älä sano mitään ennenkuin olen kertonut +kaikki, mitä sinun täytyy tietää." + +"Burgerl", sanoi Halden vanhus asettaen pikku sormen korvallensa +ikäänkuin kuunnellen jotakin. "Burgerl, minä luulen, että pieni lintu +puutarhassa visertelee nyt meille kummallekin." Hän talutti tytön +portaita alas Kasparin huoneeseen. + +Siellä istui sitten vanhus pitäen tyttöstä polvellaan ja rauhottaen +häntä ensin sillä, että hänen alituisiin tiedusteluihinsa, jääkö Leena +vai ei, vastasi: "Tietysti hän jää! Sehän on selvä asia, että hän jää!" + +Burgerl nosti äkkiä päänsä ja pani suunsa isoisän korvan luo: "Kuule, +iso-isä, sitten kenties tähän taloon tulee sellainen pikkunen isäntä?" + +"Se on hyvin mahdollista", vastasi vanhus huolettomasti nauraen. Mutta +hän rypisti heti otsaansa ja katsahti sivulta tyttöön: "Kuinka sinä +teet sellaisia kysymyksiä? Jätä ne. Sellaisista asioista sinä et vielä +saa tietää." + +"En, iso-isä", sanoi hän purren nyrkkiänsä ja katsoen vanhukseen +tavalla, joka pakotti tämän katsomaan ylös. + +"Burgerl", sanoi hän hetkisen kuluttua. + +"Mitä, iso-isä?" kysyi tyttö. + +"Osaathan neljännen käskyn?" + +"Osaan." + +"Kenties et kuitenkaan. Lueppa!" + +"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit maan +päällä." + +"Hyvä! Sellainen on käsky. Mutta kuuntele nyt tarkoin, Burgerl, minä +teen sinulle kysymyksen, joka koskee selitystä. Jos Leena tulee +äidiksesi, mikä on Herran käskyn mukaan velvollisuutesi häntä kohtaan?" + +"Rakastaa häntä." + +"Erehdys! Käskyssä ei puhuta rakastamisesta. Kunnioita isääsi ja +äitiäsi, sanotaan siinä, kunnioita! Ymmärrätkö? Sinun on osotettava +hänelle vilpitöntä kunnioitusta." + +Burgerl käänsi päänsä ja tarttui esiliinaansa. "Kuule, iso-isä, oletko +sinä milloinkaan ollut minun ikäiseni?" + +"Sepä kysymys! Luuletko sitten, että minä olen tullut maailmaan +tällaisena vanhana ukkona kuin nyt olen?" + +"Silloin sinä kaiketi olit saman näköinen kuin tuollainen +pikkuruikkunen poika?" + +"Niinpä kyllä. Mutta miksi tällaisia kyselet?" + +"Ajattelen vain, että sinä rakastat minua, koska olet ennen ollut +pieni, ja minä rakastan sinua, koska tulen vanhaksi." + +"Se on oikein, aivan oikein, mutta kunnioitusta ei saa unhottaa." + +"Älä pahastu. Sinä olet kuitenkin minun rakas iso-isäni." Pienokainen +kääri käsivartensa vanhuksen ympäri ja puristi häntä. + +"Sinä viekas kissanpoika", sanoi vanhus ja nosti tytön pois polveltaan +astuen sitten avonaisen ikkunan luo. "Tyttö on iso-äitinsä -- Jumala +häntä lohduttakoon -- elävä kuva, on kuin he olisivat tuon hyväilyn +toisiltansa oppineet", sanoi hän hymyillen ja päätään puistaen. "Tyttö +on sen oppinut hiukan aikaiseen; mutta puhuipa näille milloin hyvänsä +kunnioituksesta, he vaihtavat sen rakkauteen!" + + * * * * * + +Kun Grasbodenin isäntä oli sulkenut oven, huoneesta lähteneiden +jälkeen, alkoi Leena: "Se, mitä minun on sinulle haastettava, +ei koske minua yksin. Kerran keskustellessamme sinä ymmärsit minut +oikein, kun sanoin sinulle, että minulla on ollut vaikeita kokemuksia +rakkaus-asioissa -- se oli hyvin tehty, Kaspar. Nyt olen velvollinen +selittämään sanani. Jätin sen silloin tekemättä, koska useammat +henkilöt ovat kärsineet niistä suhteista, joista nyt kerron, enimmän se +henkilö, jota kutsun isäkseni, ja vaikkapa kertomukseni alentaakin +minut sinun silmissäsi, täytyy minun olla varma, että vanhuksen kunnia +säilyy. Pidäthän sen omana salaisuutenasi? Mutta minä tiedän, että voin +luottaa sinuun, ja kerron sinulle kaikki!" + +Ja hän kertoi kaikki! + + * * * * * + +Grasbodenin isäntä työnsi taaksepäin hiuksensa, jotka hänen +kuunnellessaan pää kumarassa ja tuon tuostakin nyökätessään olivat +valuneet otsalle. "Rakkaani", sanoi hän, "maailmassa on paljon +onnettomuuksia, jotka kohtaavat viattomia verrattomasti ankarammin kuin +syyllisiä! Ymmärrän, ettei sinun ollut tätä helppo kertoa ja ettei sitä +sovi kaikille puhua. Kiitän sinua luottamuksestasi. Mutta en voi +käsittää kuinka se voisi muuttaa mielialaani sinua kohtaan, näenhän +sinut kaikessa menettelyssäsi yhtä kunniallisena ja kunnollisena kuin +olen sinut oppinut täällä tuntemaan. En ymmärrä, kuinka se sinua minun +silmissäni häväiseisi, ettet ole Reindorferin tytär. Jos hän soi +sinulle maailman valon, paljoa suuremmalla syyllä minun on se suotava, +minun, joka antaisin sinulle kaiken taivaan kirkkauden! Rakastan sinua +vielä enemmän kuultuani, kuinka kiintynyt olet tuohon vanhukseen, jota +kuvittelen peräti kunnon mieheksi. Sen täytyy olla hyvälaatuisen +lapsen, jonka hän, vaikka onkin vieras, antaa kutsua itseään +tällaisissa suhteissa isäksi! Pidän häntä kaksin kerroin kunniassa +sinun tähtesi, ja sinä ajattelet häntä edelleenkin hellyydellä. Jos +sattuisi niin, että hän tarvitsisi meitä, riittäisi sanasi: 'isä +tänne', -- ja minä taluttaisin hänet kädestä meidän taloomme!" + +"Näistä sanoista kiitän sinua sydämestäni", sanoi Magdaleena iloisesti, +"mutta", hän lisäsi puistaen hiljaa päätään, "jos hän joskus minua +tarvitsisi, saisin minä siitä rakkaan huolehtimisen, kun sinulle siitä +olisi vain haittaa ja vastusta." + +"Etkö sinä ole jo ottanut kantaaksesi tuntuvan osan minun ristiäni, ja +kuitenkin luulet, etten minä rakkaudesta sinuun voisi mitään tehdä?! +Yhdymmekö vain huvia ja iloja varten? Eikö myöskin suruja ja +koettelemuksia? Kyllä, ilossa ja surussa sekä kaikiksi ajoiksi... Mutta +minä odotan vielä sinun ratkaisevaa vastaustasi, Leena! Sana vain!" + +Hän astui aivan lähelle Magdaleenaa, aivan lähelle. Mutta tämä ei sitä +sanaa sanonut. Nostamatta käsiään, jotka kääntelivät esiliinan reunaa, +vaipui hän Kasparin povea vastaan nyyhkyttäen äänekkäästi ja Kaspar +kääri käsivartensa hänen ympärilleen. Äkkiä Leena nosti silmänsä ja +katsoi hymyillen Kaspariin. "Sinä tulet aivan märäksi", hän sanoi, +laski oikean kätensä Kasparin olkapäälle ja nosti toisella kädellään +esiliinan kulman, jolla pyyhki kosteat paikat hänen takistaan. + +Silloin tyrkättiin ovi auki ja Burgerl syöksyi sisään. + +"Teidän täytyy antaa anteeksi", lausui iso-isä kynnykselle pysähtyen, +"mutta en voinut häntä kauemmin pidättää alhaalla." + +Lapsi juoksi rakkaittensa luokse, syleili kumpaakin ojennetuin +käsivarsin ja puristi heidät toisiaan vastaan. + +Kaspar laski toisen kätensä tyttärensä tummille kiharoille. "Sinäkö se +olet, Burgerl? Sinun pitääkin olla mukana; sinua ei saa erottaa +meistä!" + +Avonaisesta ikkunasta tulvaili huoneeseen raikasta suvituoksua ja +päivänpaistetta. Päivänpaiste tunkeutui eteisen läpi ullakon +kiertäville portaille asti, jotka siten saivat rattoisan puoliselkeän +valaistuksen. + + * * * * * + +Ei ollut kysymys uneksivasta elämästä! Mitä muistoja saattoikaan vielä +olla jäljellä särkyneistä nuoruuden-unelmista, joissa leikkitoveri +kuvastui koko elämän kumppanina, ne hälvenivät pois sen voiman tieltä, +joka tässä yhdisti kaksi olentoa yhteistä tulevaisuutta rakentamaan, +eikä heitä ympäröivää maailmaa valaissut himmeä kuutamo, vaan +keskipäivän loiste, eikä se ollut heidän yksin, eikä sitä voitu +vaivatta jakaa eikä jalomielisesti toiselle lahjottaa! Avoimin silmin +ja toimeliain käsin meidän täytyy vallottaa osamme, ja me sallimme +toisien vasta silloin astua sijallemme, kun he kykenevät alkamaan +siitä, mihin me lopetamme, tekemään sen, mitä me tahdoimme tehdä, kun +jokainen meissä piilevä voimanhiukkanen pyrki toimintaan. + +"Emme ole saaneet elämäämme huvin vuoksi, Leenani." + +Nuoren naisen käsi tapaili voimakkaan miehen kättä, joka lepäsi lapsen +kiharoilla. + +Vaikkapa elämä onkin pitkä työpäivä, on kuitenkin viisaampaa +työskennellä iloisesti iltaan asti kuin tyytymättömänä ja nuristen +odotella loppua. Pitkän päivän varrella on kuitenkin eräs hetki, +jolloin unhotamme kaiken kiusan ja vaivan, se hetki, jolloin liitämme +kätemme meille rakkaudella ja uskollisuudella ojennettuun käteen ja +sanomme: "Työskennelkäämme vain yhdessä." + + * * * * * + +Halden vanha isäntä rykäisi. "Kun nyt olette tarpeeksi kauan noin +seisseet, niin voisitte sanoa minullekin jotain. Eipä siltä, että aika +tuntuisi minusta pitkältä -- ei tietysti teistäkään, -- ja minä +ymmärrän kyllä, että niin paljon aikaa ja vaivaa kysyneen toistensa +löytämisen jälkeen ei aivan helposti ja halulla tavattua jälleen irti +päästetä. Enkä oikeastaan pitäisi pahana, vaikka nyt jo etukäteen +otatte sen mihin muuten voisi kulua pari viikkoa. Sillä huomaa, Kaspar, +sinä et saa pahastua minulle! Mutta nämä molemmat tytöt otan minä nyt +heti mukaani Haldeen. Kun Hiesl on saanut hoitaneeksi hevoset, saa hän +heti valjastaa." + +"Minkätähden, iso-isä?" + +"Niin ymmärtäväinen sinun, Kaspar, täytyy olla, että asiain nykyisellä +kannalla ollessa huomaat tytön tänne jäämisen mahdottomaksi. Se ei +sovellu ollenkaan." + +"Se on aivan oikein, ja minä kiitän tuhannesti siitä +vieraanvaraisuudesta, jota tahdot osottaa hänelle ja tyttärelleni. +Mutta miksi sellainen kiire? Voithan toki syödä täällä päivällistä?" + +"Minun kiireeseeni on kaksi syytä ja vielä pari muutakin, joita en +ilmottele, koska ne ovat vähäpätöisiä. Ensiksikin olen tullut aivan +odottamatta luoksesi, et ole voinut järjestää minua varten, ja +tiedäthän, että ruoka-asioissa olen hyvin arka. Sentähden on +sopivampaa, että syön tänä päivänä kotonani, ja Leenasta kaiketi on +myöskin parasta päästä istumasta sinun pöytäsi ääressä, kunnes taas +ilmestyy siihen emäntänä. Toiseksi leviää kulovalkean nopeudella tässä +talossa ja kylässä sanoma, että te olette vihdoinkin tulleet +samanmielisiksi. Sinua sen ei tarvitse kiusottaa, mutta Leenalle on +parasta olla poissa täältä, ennenkuin huhu on päässyt lentoon; siten +hän säästyy kateellisilta silmäyksiltä, tyhmältä pilalta ja +ulkokullaisilta onnitteluilta. Sentähden minä kiirehdin, ja olemmehan +oikeastaan jo matkavalmiitkin. Burgerlin on vain pistettävä hynttyynsä +kokoon, Leena on sen jo suorittanut." + +"Eikö mitä", sanoi Burgerl, "hän jätti enemmän kuin puolet ottamatta." + +Kaspar tarkasteli pientä nyyttiä ja katsoi hymyillen ja päätään +puistellen Leenaan. "Totta, sieluni, siinä ei ole tilaa muulle kuin +sille, mitä hänellä oli tänne tullessaan." + +"Aukaiskaa se siis ja korjatkaa asia pian. Minä menen jo +valjastuttamaan." Samassa vanhus meni ovesta ja laskeutui portaita +alas. + +Hän näki renkinsä seisovan pihamaalla rattaihin nojaten ja puhelevan +vanhan Seferlin kanssa. + +"Hiesl!" huusi vanhus. + +"Tässä olen, isäntä." + +"Oletko ruokkinut hevoset?" + +"Olen." + +"Oletko juottanut?" + +"Olen." + +"Valjasta sitten. Me ajamme pois heti." + +"Niinkuin isäntä käskee." + +"Ja levitä loimi istuinlaudalle, että siinä olisi vähän pehmeämpi. Minä +istun sinun rinnallasi, me otamme Burgerlin ja sen toisen tytön +mukaamme." + +"Leenan?" kysyi Seferl. + +"Niin, Leenan." + +"Se on todellakin viisaasti tehty, että viet hänet täältä pois." + +"Mutta hän palaa pian takaisin." + +"Vai tulee takaisin?" + +"Niin, talon emäntänä." + +"Mitä sanot?" + +"Talon emäntänä, sanon. Joko sinä, vanha noita, kuulet niin huonosti?" + +"Herra Jeesus!" + +"Hän suokoon siihen siunauksensa, -- tarkottanet? Kyllä sen ymmärrän." +Hän kääntyi pois ja; meni puutarhaan jättäen vanhan palvelijan ja +rengin ihmettelemään. Hän asteli edestakaisin ihmeellisissä +ajatuksissa. Hän muisti sitä päivää, jolloin hän naitti oman lapsensa +Kaspar Engertille, ja ajatteli niitä vuosia, joina näki hänen tässä +talossa nuorena emäntänä hallitsevan ja vallitsevan. Ja niinkuin tämän +päivän tapahtuman hän muisti, kuinka hän ajoi portista sisään sen +nuoren tytön kanssa, joka nyt tulee emännäksi kartanoon, jota tämä ei +koskaan olisi nähnyt, ellei hän olisi houkutellut häntä tänne ja tuonut +muassaan. Näytti kuin olisi hänen velvollisuudekseen säädetty toimittaa +emäntiä Grasbodeniin. + +Sillä välin Kaspar Engert istui kahareisin ullakkokamarin tuolilla ja +katseli, kuinka piirongin laatikoita tyhjennettiin ja tavarat +sullottiin kokoon. Hän seurasi katseillaan Magdaleenan jokaista +liikettä, eikä hän tiennyt ketään rakastettavaa mutta samalla sekä +ulkomuodoltaan että käytöstavaltaan niin kunnioitusta herättävää kuin +hän, joka nyt tulee hänen puolisoksensa! Hän ei sydämensä +riemuisuudessa enempää kuin Leenakaan iloisessa toimeliaisuudessaan +muistanut, että heidän on tuossa tuokiossa erottava. He olivat vasta +pari tuntia sitten mukautuneet siihen, minkä täytyi tapahtua, ja he +ajattelivat vain, kuinka pieni matka ja lyhyt aika siitä oli! + +Puuhansa ohessa Magdaleena katsahti usein Kaspariin, ja jos heidän +silmäyksensä yhtyivät, oli kummankin silmissä huomattavissa niin +ihmeellinen ilo, että heidän kummankin täytyi ehdottomasti hymyillä. +Parista käsille tulleesta kappaleesta he vaihtoivat ajatuksiaan ilman +sanoja. Kun Leena nosti korallista kaulaketjuaan, hän hymyili +veitikkamaisesti ja Kaspar oli tulevinaan hämilleen ja katsoi syrjään. +Mutta kun Leena kohotti sunnuntaipuseron, joka oli ollut juorujen ja +sen kautta myöskin tämän päivän iloisen tapauksen aiheuttajana, nauroi +Kaspar ja viittasi sille ystävällisen tervehdyksen, jota vastoin Leena +oli olevinaan närkästynyt ja rypistäen kulmiaan puistalti pari kertaa +komeaa vaatekappaletta, ennenkuin sen -- huolellisemmin sijoitti +toisten tavaroiden joukkoon. + +Ja kun neidon huomio oli hetkeksi kiinnitetty käsillä oleviin +tavaroihin ja Kaspar sai mielestään liian kauan odottaa ystävällistä +silmäystä, huudahti ylkämies: "Lenerl!" + +Silloin Leena katsoi häneen ja sanoi: "Kyllä, Kaspar!" + +Ja kun Leenan mielestä Kaspar ei pitkiin aikoihin ollut sanonut +ystävällistä sanaa, huudahti hän: "Kaspar!" + +Ja Kaspar vastasi: "Kyllä, Lenerl!" + +Kun Magdaleena sai sitoneeksi tavaramyttynsä, jonka koko nyt oli +tuntuvasti kasvanut, oli Burgerl vielä kumarruksissa omien +tavaroittensa yli. Niiden kääreliinasta hän oli vasta kaksi nurkkaa +saanut solmituksi, kolmas oli juuri hänen puristetussa kädessään ja +neljäs hampaissa. Mutta kun iso-isä huusi alhaalta: "oletteko valmiita? +Me jo olemme", silloin hän teki ripsakasti viimeiset solmut, otti +nyyttinsä ja juoksi ovelle. + +Leena nosti nyyttinsä olkapäälleen. "Anna minun toki --", sanoi Kaspar +astuen hänen luokseen ottaakseensa nyytin. + +Leena kielsi sen. "Olen vielä palvelustyttö, ja sinä olet isäntä." Niin +sanoen hän astui edelle. + +Kaspar Engert ei voinut eikä tahtonutkaan selittää, miksi hän ei tullut +koskeneeksi tyttöön ja ottaneeksi nyyttiä väkisin; se olisi ollut +hänelle leikkiä vain ja vaatinut vähän ponnistusta. Hän seurasi vakavan +näköisenä ja hitain askelin. + +Vanha Seferl seisoi eteisessä odottaen. Hän kuiskasi Leenalle: +"Toivotan runsasta onnea! Ja eihän toki vastainen emäntä muistane niitä +puheita, joita haastoin palvelustytölle? Eihän?" + +"Ei varmaankaan, Seferl; ethän ole tarkottanut pahaa." + +Muu palvelusväki seisoi pihamaalla, kaikki nyökyttivät päitään +monellakin silmät ja suu seljällään; siellä oli pelkkiä hämmästyneitä +katseita, mutta ei ollenkaan nurjamielisiä, ja kun Leena antoi +nyyttinsä Hieslille, nyökkäsi tämä hänelle tyytyväisesti. Rahvaan +suosio riippuu niin suurissa kuin pienissäkin oloissa menestyksestä, ja +siinä onkin tervettä järkeä, mutta se tulee turmiolliseksi, jos +menestyksen keinot ja päämäärät ovat epäsiveellisiä tahi jos henkilö ja +asia eivät menestystä ansaitse. Kaikki, jotka olivat nurjia +Magdaleenalle siitä saakka, jolloin alettiin puhua, että hän kiehtoo +isäntää verkkoihinsa, olivat nyt kokonaan muuttuneet, kun hän oli +saavuttanut päämäärän, jonka tavottelemisesta häntä tuomittiin. + +Kun hänen piti kaikkien muitten jälkeen kiivetä rattaille, näytti kuin +hurja päähänpisto olisi iskenyt Kaspariin, joka tempasi hänet syliinsä +ja nosti määrätylle istumasijalle. Kun Leena hiljaa kirkaisi, kuiskasi +Kaspar: "Otinko liian kovasti? Mutta pitihän minun sinua syleillä ja +pitää käsivarsillani voidakseni uskoa sinun olevan minun omani ja jotta +sinä huomaisit, ettet koskaan pääse minulta karkuun." + +Leena ojensi hänelle kätensä katsoen alas. Rattaat alkoivat hitaasti +liikkua ja Kaspar astui niiden rinnalla portille saakka. Siellä +kihlautuneet katsoivat toisiaan syvälle silmiin ja heidän kätensä +irtautuivat hitaasti toisistaan. Jäähyväisiksi huudettiin ja +huiskutettiin kunnes rattaiden ryty esti äänen kuulumasta ja tien +käänne peitti menijät jääneiden silmistä. Grasbodenin isäntä kuunteli +niin kauan kuin pyörien kolinaa saattoi hiukankaan tajuta; sitten hän +kääntyi pihamaalle ja alkoi järjestellä, torua ja ohjailla työväkeään +mitä iloisimmalla ja reippaimmalla tavalla. + +"Niin, niin", sanoi Heiner puoliääneen, "nyt häntä vasta eläminen +ilottaa." + +Rattailla oltiin aivan hiljaa. Leena istui melkein suljetuin silmin, +yhteenliitetyt kädet polvilla, puoleksi valveilla, puoleksi uneksuen. +Vasta kylän jäätyä jo kappaleen matkan päähän ja heidän ajaessaan +kuusimetsässä kääntyi vanha isäntä Magdaleenan puoleen ja sanoi: +"Kenties olisit kihlaus-aikana mieluummin omaistesi luona?" + +Leena puisti päätään. "Kyllä isän luona mielelläni, mutta siskoihin en +luota; he voisivat turmella sekä isän että minun iloni." + +"Ole sitten vain minun talossani, kunnes Kaspar noutaa sinut +emännäkseen. Minä suon sinulle onnesi." + +Sanojensa vahvistukseksi hän laski oikean kätensä Leenan käsien päälle +eikä hän voinut estää, että tämä tarttui siihen ja veti sen huulilleen. + +Hän irrotti kätensä ja hiveli sillä Leenan päälakea. "Suon sinulle +sen." + +Ja Hiesl nyökkäsi suostuen. Kyllä, kyllä! + +Sitten he taas ajoivat äänettöminä eteenpäin. + +Burgerl ojensihe ja painoi poskensa ystävänsä poskea vastaan. +"Leena-äiti!" kuiskasi hän. + +Omituinen väristys, joka pakotti hänet sekä hymyilemään että +huokaamaan, tuntui Magdaleenan olennossa; hän veti tytön poveaan +vastaan ja suuteli häntä. Sitten hän istui kumarassa hiljaisena ja +nöyränä; oli kuin hänen suuri onnensa olisi istunut hänen vieressään ja +hänen täytyisi tehdä itsensä pieneksi, hyvin pieneksi, jotta sille +olisi sijaa. + +Rattaat kulkivat hiljaa eteenpäin, pyörät vierivät äänettöminä +korkeiden honkien alle kokoontuneiden havuneulakerrosten yli. + + * * * * * + +Tullessaan illalla huoneeseensa heittäytyi Grasbodenin isäntä heti +mukavaan lepoasentoon. Hänen täytyi tunnustaa olevansa väsynyt, oli +kenties ilon innossa tullut liiaksi rehkineeksi. + +Ja lepäillessään siinä hän ajatteli mitä oli ennen elänyt ja kokenut, +ja uneksui mitä täst'edes eläisi ja kokisi. Ja silloin hän näki äkkiä +ilmielävänä sen tumman silmäparin, johon hän oli eronhetkellä niin +syvään katsonut. Nukahtaessa oli noiden silmien hellänsydämellinen +katse hänen edessään. Hän sulki useita kertoja hymyillen silmänsä. + +Huone muuttui vähitellen pilkkosen pimeäksi ja vanha Seferl toi tulta; +se hävitti unelmien liekit. + +Hän kohottausi istumaan, ja madonnan kuva oli hänen edessään +vastapäisellä seinällä. + +Madonna oli ruskeasilmäinen. + +"Onko siinä öljyä?" kysyi isäntä viitaten lamppuun, joka oli +kiinnitetty puitteiden alimpaan listaan. + +"Kyllä", sanoi vanha Seferl. "On siellä vielä viime kerralta hiukan +jäljellä." + +"Sepä hyvä." + +"Aiotko sytyttää sen?" + +Hän nyökkäsi lyhyesti. "Hyvää yötä!" + +"Hyvää yötä, isäntä!" sanoi vanhus. Portaissa hän mutisi: "Aikoo +sytyttää lampun, vaikkei ole pyhä eikä perjantai." + +Kaspar Engert raappasi tikkuun tulta, mutta kun se tuntui hänestä kovin +jokapäiväiseltä, pisti hän siitä ensin tulen erääseen pesukaapilla +olevaan vahakynttilään, jolla sitten sytytti pienen lampun sydämen. +Nähdessään liekin lekuttavan punaisen lasin takana hän sanoi: "Niin! +Sinäkin, pyhä Jumalan-äiti, olit siveä ja kunnon neito!" + + + + +XXI. + + +Kaspar Engert meni varhain seuraavana aamuna palvelusväkineen ja +päiväpalkkalaisineen työmaille. Vaikka työntekijät jakaantuivat kahteen +ryhmään, jotka alkoivat eri tahoilta kukistaa laajaa ruohikkoa, oli +isäntä kumminkin ensimäisen puolen tunnin kuluessa useamman kerran +kummankin ryhmän luona. Hänellä oli taas, arvelivat työmiehet, suuri +liikkumiskiihkonsa. Myöhemmin nähtiin hänen kuljeksivan korkealla +metsän reunassa, ja sitten häntä ei enää näkynytkään. + +Jos hän edestakaisin liikkumisellaan tahtoi pitää työväkeään ahkerassa +työssä, niin saattoihan pelkokin, että hän voi milloin hyvänsä jälleen +ilmestyä, jonkun hetkisen vaikuttaa edullisesti. + +Hän oli hiukan epäröiden astunut metsään ja kulki siellä kappaleen +matkaa puiden alla. Äkkiä hän muisti jotakin ja kääntyi ympäri, mutta +pysähtyi taas paluumatkan puolivälissä ja astui sitten pää kumarassa ja +pitkin askelin erästä polkua, joka vei syvemmälle metsään. +Pysähtyessään hengittämään hän huomasi olevansa laajalla hietaisella +tasangolla kaukana synkän hongikon takana. + +"Olisi hullutusta", hän mutisi. "Kun olen niin kaukana Föhrndorfista ja +näin lähellä Hinterwaldenia, olisi kovin naurettavaa kääntyä takaisin." + +Hän alkoi taas ripeästi astua. Kylään oli vielä meikein yhtä pitkä +matka kuin hän jo oli kulkenut, ja Halden kartano oli kappaleen matkaa +sen takana. Saavutettuaan Hinderwaldenin hän ei kulkenut kylän läpi +menevää tietä, vaan poikkesi syrjäpolulle, joka kulki huonerivin takaa +puutarhain ja heinälatojen sivuitse. Vasta lähellä viimeistä rakennusta +yhtyi tämä polku suureen tiehen aivan sillan edessä, jonka alitse kapea +puro virtaili epätasaisessa uomassaan, jossa ainoastaan keväisin ja +suurten sateiden jälkeen vettä viljemmältä kuohahteli. Sillan toisella +puolella oli pensaikkoa kasvava mäki. + +Kaspar Engert heitti astuessaan sillan yli olan takaa pikaisen +silmäyksen taaksensa, mutta ei nähnyt ketään tiellä; ainoastaan tuolla +kauppapuodin luona seisoi joku tyttö selkä tielle päin ja heitti +kirjeen postilaatikkoon. + +Kulkiessaan mäkeä ylös kuunteli hän ja muuttui kiusaantuneen +näköiseksi. Joku kulki sillan yli kiireisin ja iskevin askelin; tämän +kulkijan hän nyt saa joko eteensä tahi aivan kintereillensä. +Viidenkymmenen askeleen päässä loppuu pensaikko, ja silloin alkavat +laajan Halden viljelysalueet, missä on pitkän taipaleen sekä edellä +että jäljestä kulkijan näkyvissä. Olisi viisainta pistäytyä pensaikkoon +ja jättää tie joksikin aikaa vapaaksi. + +Kaspar Engert aikoi juuri toteuttaa tämän ajatuksen. + +"Kaspar!" kysyi nyt hänen takanaan eräs ääni, jonka kaiku sai hänet +äkkiä kääntymään. + +"Sinäpä se kuitenkin olet?" sanoi Leena, joka iloisin katsein astui +häntä vastaa. + +"Niinpä kyllä, minä se olen", vastasi Kaspar nauraen ja tarttui hänen +molempiin käsiinsä. "Hyvää päivää, rakkahin sydänkäpyni! Sinä siis +seisoitkin siellä kirjelaatikon luona?" + +"Minä olen kirjottanut kirjeen." + +"Kelle sitten?" + +"Arvaa!" + +"Voinko sen arvata?" + +"Kyllä se on hyvin helppoa." + +"Vai niin. Varmaankin isällesi Langendorfiin?" + +Leena nyökkäsi. "Hänelle minun toki täytyi heti kaikki kertoa. Mitä hän +siitä sanoo? Hän tulee siitä hyvin iloiseksi! Ja kuinka minä siitä +iloitsenkaan, kun te kaksi näette toisenne ja puhelette keskenänne!" +Hän laski kätensä Kasparin olkapäille ja puristeli häntä. + +"No niin, Leena", sanoi hän joutuisasti, mutta pysähtyi äkkiä ja vältti +viekkaasti syrjään katsomalla Leenan kysyvän silmäyksen. Sitten hän +lisäsi ajatellen: "Sekin voi joskus tapahtua." + +Leena antoi päänsä vaipua. + +"Mutta minä iloitsen sydämestäni", jatkoi Kaspar, "ja ihmeellinen +sattuma se oli, että kohtasin sinut täällä." + +"Niin lähellä sitä paikkaa, missä minä nyt asun? Se onkin +ihmeellisintä, että sinä olet eksynyt näin kauas omilta mailtasi." + +"Minä olen karannut niinkuin joutava varsa laitumelta ja olen nyt +väsyksissä kuin ajettu koira." + +"Mihin sinulla sellainen kiire oli?" + +"Näkemään sinua, Lenerl; ei mitään muuta kuin näkemään sinua." + +Hän otti neitoaan kädestä ja talutti hänet ruohikolle kukkulan +reunalle, ja siellä he istuutuivat varjoisan pensaan alle ruohokummun +reunalle. + +"Tiedätkö, Lenerl, sinä läksit eilen melkein liian rutosti, ja kun tänä +aamuna ajattelin kaikkea mitä oli tapahtunut ja sitten tuota äkillistä +yllätystä... Joosef ja Jaakoppi, me emme ole olleet aivan vähän +typeriä, en ainakaan minä miehenä ... et saa närkästyä, eikä ole +syytäkään, sellaisissa asioissa ja oloissa ei viisauskaan tee meitä +ymmärtäväisemmiksi. Kun minä siis punnitsin eilistä päivää, tuntui kuin +olisin kaikki uneksinut, ... jopa jotain, minä ajattelin, juokse nyt +heti sinne ja osota, ettei se ollutkaan unta. Ja minä läksin salaisesti +Grasbodenista ja tulin onnellisesti tänne tapaamatta ristinsieluakaan; +Föhrndorfissa ja Hinterwaldenissa ei kukaan tiedä mitään täällä +olostani. Jos olisivat huomanneet ja hoksanneet, minne minä ehätän, +olisivatpa taas saaneet jauheita naurumyllyynsä, ja sitä lajia me +olemme heille jo antaneet enemmän kuin tarpeeksi. Ainoana huolenani +oli, miten pääsisin huomaamatta taloon ja saisin tavata sinua; ja katso +silloin auttaa Herra omiaan ja antaa meidän kohdata toisemme tiellä! +Saamme kenties vain muutamia minuutteja olla kenenkään häiritsemättä, +mutta juuri niitä vaille jäin eilen, kuin tulimme yksimielisiksi." + +Hän kääri oikean käsivartensa Leenan ympärille ja tarttui hänen +käsiinsä; tytön runsaskutrinen pää nojautui hänen poskeaan vastaan. + +Linnut leikkivät liverrellen pensaiden lehvillä, kirjava perhonen +vaaputteli ruohikossa, muurahaiset riensivät edestakaisin kivien ja +sammalten välissä, ja pienet viheriäiset koppakuoriaiset keinuivat +ruohonkorsilla, joita samoinkuin lehtiäkin aurinko hohteellaan valaisi +ja tuuli tuuditteli synnyttäen vaihtelevia värivivahduksia. Kauempana +ympärillä oli koko laaja Halde näkyvissä; aivan vihreiden kenttien +keskellä näkyi siellä täällä monivärisiä kukkaisjoukkoja; vanhan +talonpojan kartano valkeine muureineen ja punaisine kattoineen näytti +jotakuinkin pieneltä. Kauimpana näkyi joku valkoinen juova, josta +kohosi torni kullanhohtavine huippuineen, toisen seurakunnan +kirkontorni. Takaa kuumotti sinertäviä vuoria ja kaiken yllä kaareili +kirkas taivas, joka jakoi riemullista valoa ja elävöittävää lämpöä +kaikkialle, lähelle ja kauas. + +"Hyvä Jumala, kuinka maailma onkaan kaunis!" lausui Kaspar hiljaa. Hän +sai vastaukseksi hiljaisen myöntävän kädenpuristuksen. He istuivat +siinä toisiinsa lähetysten nojautuneina, sydämissä syvä rauha, mitään +toivomatta, mitään nauttimatta tältä niin juhlallisena väreilevältä +maailmalta. -- -- -- + +He eivät tienneet, kuinka kauan olivat istuneet, kun he äkkiä nousivat +ja sanoivat kumpikin samalla kertaa: "Nyt on aika mennä." + +"Jumalan haltuun, Kaspar!" sanoi Leena. Mutta Kaspar ei hellittänyt +ojennettua kättä, vaan veti Leenan luoksensa ja suuteli häntä. "Jumalan +haltuun, Lenerl rakkaani!" Leenan jälkeen hän vielä huusi: "Saat kohta +kuulla minusta!" + +Leena nyökkäsi hänelle hymyillen ja astui sitten ripeästi ja taaksensa +katsomatta suurta taloa kohden. + +Kaspar Engert katsoi vähän aikaa hänen jälkeensä; sitten hän kääntyi ja +kulki päinvastaiseen suuntaan. Hän kiersi taasen Hinterwaldenin. +Poiketessaan kapealle polulle vihelsi hän pari kansanlaulua ja hymyili +samalla kerran toisensa jälkeen; ja jos hymyily oli muuttanut huulet +ojennettuun asemaan, oli siinä uusi hymyilyn aihe. Kun hän oli jättänyt +kylän taaksensa ja laaja vapaa nummi oli hänen edessään, hän alkoi +hyräillä tanssilauluja, ja synkkien honkien alla hän puhkesi +äänekkääseen riemuun. Kulkiessaan mahtavien puunrunkojen välitse hän +vuorotellen vihelteli ja hyräili erästä säveltä, jonka sanoja hän ei +kotvaan aikaan muistanut, mutta kun ne vihdoin juolahtivat hänen +mieleensä, hän huusi nauraen: + + "Ymmärrys ja viisaus, + miekkosta on kaksi; + etkö, henttu, sinäkin + taivu viisahaksi!" + +Sepä oli erinomaisen hassua että hänen piti juuri tätä laulua tapailla, +sitä kohta muistamatta! Eikä se oikeastaan ollutkaan ihmeteltävää, +sillä hän tuskin kuunteli mitä lauleli, koska ajatukset leijailivat +muualla, ja sitä varten ne olisi pitänyt saada niin äkkiä aisoihin. + +-- -- Jos hän ei olisi niin kainostellut, hän olisi varmaan pyytänyt, +että minä sitä parempi kuta pikemmin etsisin hänen isänsä käsiini. +Huomasin vallan hyvin, että hän olisi mieluummin lähettänyt minut +Hinterwaldenista suoraa päätä Langendorfiin. Hänellä ei ole mitään +rauhaa, ennenkun vanha Reindorfer on nähnyt minut, ja olen minäkin +utelias tuon ukon vuoksi. Niin, rakas Leena, postinkuljettaja jo +kiidättää kirjettäsi, enkä minä sitä enää tapaa, mutta minä voin +joutua jäljestä ennenkuin aavistatkaan. Kaiketi se käy päinsä? Ja tuo +ukko -- --? + +Hänen palatessaan Grasbodeniin oli aurinko korkeimmillaan. Äkkiä kuin +maasta kohonneena ilmestyi hän työntekijäin eteen ja näki heidän +hämmästyneistä kasvoistaan, että he olivat käyttäneet hänen +poissaoloaan edukseen. Mutta hän ei heitä torunut. "Kiirehtikääpä nyt", +sanoi hän, "laiskat ovat huonoja ihmisiä! En vaadi keltään enempää kuin +että hän on työssä määrätyn ajan päivästä. Olkaa yhtä reiluja kuin +minäkin!" + +Hän otti isäntärengin erikseen. "Heiner, huomenna saat pitää talossa +isännyyttä. Minä teen huomenna rautatiematkan. Katso, että hevonen on +valmiina hyvissä ajoin. Vanhan Sepin työtä ei täällä kovin kaivata, hän +tulkoon mukaan ja odottakoon sitten asemalla hevosineen, kunnes +palaan." + +Hän hieroi tyytyväisenä käsiään. + + * * * * * + +Vanhan Reindorferin talossa oli sangen vilkasta elämää. Talon +vastaisella mäellä kasvavassa kuusikossa paukkuivat kiväärit ja +pihamaalla räiskyteltiin pistooleja. Oli pelkkää riemuhumua; talossa +vietettiin häitä. + +Kun Reindorferin vaimo oli kuollut, alkoivat kaikki ihmiset kuvata +vanhalle talonpojalle, kuinka mahdotonta hänen oli yksin hoitaa ja +hallita taloansa. Jollei hän tahdo jättää kaikkea rappeutumaan, on +hänen ajoissa luovutettava isännyys Leopoldille ja sallittava hänen +naida, vaikkapa Herran nimessä Melzerin Seferl, joka kyllä muuttuu +emännäksi päästyään, saadessaan ymmärtäväistä kohtelua; ja olemmehan me +kaikki, taivas tietäköön, olleet nuoria; aika kunkin taltuttaa! Niinpä +kyllä, aika hävittää nuoruuden. Ukkokin tahtoi taas "vaimoväkeä" +taloonsa. Olihan se lapsellista, että hän Magdaleenaa ajatellessaan +salli muiden tyrkyttää itselleen Melzerin Seferliä, mutta tyrkyttäjiä +oli niin kovin paljon, että hän vallan hämmentyi, ja eräänä kauniina +päivänä hän suostuikin. Olihan tuo vanha noita, Seferlin äiti, jo +kuollut, ja Reindorfer oli juuri häntä enimmän kammonut. Leopold ja +Seferl saivat siis toisensa, ja tänään he viettivät häitä. + +Sukulaisista ei kukaan ollut juhlassa. Vanha koulumestari oli kuollut, +Magdaleena -- siinä oli sopiva syy -- oli liian kaukana kutsuttavaksi, +eikä sisko Elisabeth ollut saapunut. Hän ei ollut lainkaan tyytyväinen +uuteen sukulaiseen, ja kun vanha isä puolusti itseään sillä, että niin +monet olivat häntä taivutelleet ja että hän toivoi kaiken hyväksi +kääntyvän, vastasi Elisabeth: "Sinun ei kuitenkaan olisi koskaan +pitänyt antaa heidän pakottaa itseltäsi suostumusta. Minä ja mieheni +emme anna koskaan anteeksi, että otit hänet sukuumme." + +Grasbodenin isännällekin sattuivat nämät häät sopimattomasti, eikä hän +ollut kovin tyytyväinen laskeutuessaan piirikaupungista vuokraamansa +ajajan rattailta etsiäkseen tästä melusta ja hälystä vanhan +Reindorferin, jonka kanssa hän toivoi saavansa rauhassa tuttavallisesti +keskustella molemminpuolisten ajatusten vilpitöntä ilmaisemista varten. +Mutta hän oli nyt perillä ja Langendorf oli siksi kaukana hänen +kotiseudustaan, ettei juuri sopinut tehdä päätöstä kääntyä takaisin ja +tulla toistamiseen. Hän meni siis pihamaalle ja pyysi erään remuavan +nuorukaisen kutsumaan Reindorferia hetkiseksi ulos hänen luokseen. + +"Sulhastako?" kysäsi tämä kummastuneena. + +"Ei, vanhaa." + +"Vai vanhaa!" Nuorukainen nosti halveksuen olkapäitään; huomasi että +talossa oli alkanut uusi hallitus. "Vai ukkoa? Hän kai on vetäytynyt +jonnekin, istuu kenties puutarhan lehtimajassa, luulen minä... Onko +ukko puutarhassa?" kysyi hän muutamilta lähellä olevilta. + +"On, istuu lehtimajassa." + +Grasbodenin isäntä meni puutarhaan. Muutamia askeleita otettuaan hän +seisoi lehtimajan edessä ja pysähtyi siihen. Varjossa tuuhean +lehtikaton alla istui hopeahapsinen vanhus pitäen kirjettä vapisevissa +käsissään. Lukiessaan hän puisteli usein päätään epäilevästi hymyillen +ja veti lopulta kirjeen aivan lähelle silmiään. Hän oli nyt -- ei +varmaankaan ensi kertaa -- lukenut kirjeen loppuun ja taittoi sen +miettivästi kokoon. "Onni suosii häntä"; mutisi hän, "se on hänelle +suuri onni. Älköön nyt tulko vain mitään väliin, se surettaisi minua." + +"Ei ole suruun syytä", sanoi Grasbodenin isäntä ja astui majaan. + +"Herra Jumala, kuka siinä?" kysyi vanhus säikähtäen. + +"Eräs, jolla on rehelliset aikeet. Terve, Reindorfer!" + +"Minun päiviäni, te näytätte tuntevan minut, mutta minä en voi teitä +mitenkään tuntea." + +"Sen kyllä uskon, sillä näemme nyt toisemme ensi kerran; mutta sen +kirjeen käsiala, jonka pistit taskuusi, ei ole minulle outo." + +"Se on nuorimmalta tyttäreltäni, Leenalta." + +"Tiedän sen ja enemmänkin, olematta kuitenkaan velho; tiedän, mitä +kirjeessä puhutaan." + +"Se ei ole mahdollista." + +"Vai ei? Eikö hän kirjota yhtä ja toista hyvää Hinterwaldenista? Ja +eikö hän kerro jättäneensä palveluspaikkansa Föhrndorfin Grasbodenissa +ja tulevansa pian siihen emännäksi?" + +"Niin, niin; kuulepa vain!" + +"Ja enkö ole oikeassa että hän kutsuu entistä isäntäänsä Kasparikseen +ja puhuu hänestä kaikkea mahdollista hyvää?" + +"Niin hän tekee" sanoi vanhus nauraen. "Ja onpa hänellä siihen +syytäkin." + +"Sitä vastaan en tahdo väittää, mutta hänen hyvä uskonsa ei ilahduta +ketään niinkuin minua. Ja kaiken sen jälkeen, mitä olemme puhuneet, en +luule antavani sinulle vaikeaa arvotusta, kun kysyn: Kenen luulet minun +olevan?" + +"Hyvänen aika", sanoi vanha Reindorfer vaivaloisesti nousten. "Ethän +vain liene itse Grasbodenin isäntä?" + +"Sama juuri", vastasi Kaspar Engert nauraen; "en lähettänyt toista +edestäni." Hän tarttui vanhuksen käteen ja pakotti hänet jälleen +istumaan, jonka jälkeen hän istui siihen rinnalle. "Olen tullut +pyytämään Magdaleenaa vaimokseni." + +"Se ilahuttaa minua enemmän kuin osaan sanoa!" Hän hiveli molemmilla +käsillään Kasparin oikeaa kättä, joka oli pöydällä. + +"Me siis vahvistamme sen kädenlyönnillä." + +Vanha Reindorfer veti hämmästyksissään kätensä takaisin. "Ei, se ei ole +vielä varmasti päätetty", hän sanoi. "Voi olla, että luovut aikeestasi. +Siunaukseni annan vaikka tuhannen tuhatta kertaa, mutta siihen sinunkin +täytyy tyytyä. Tyttö ei saa ollenkaan myötäjäisiä." + +Grasbodenin isäntä heilautti kärsimättömästi päätään. "Olenko niitä +tiedustellut? En luule sitä tehneeni." + +"Sitten on kaikki hyvin, oikein hyvin, sitten en sano muuta kuin: +Antakoon Herra Jumala teidän elää kauan onnellisina ja toisiinne +tyytyväisinä! Ja todellisen ilon valmistit minulle silläkin, että minua +kunnioitit kulkemalla näin pitkän matkan tavataksesi minua. +Föhrndorfista tänne on matkaa aika hujaus, olen kuullut sanottavan. +Mutta miten on mahdollista, että seisot edessäni heti Leenan kirjeen +saatuani? Kuinka olet niin pian joutunut?" + +"Rautatietä. Matkustin piirikaupunkiin pikajunalla. Silloin riensivät +ladot, puut ja talot ohitse sellaisella vauhdilla, että päätä huimaa, +ja tuskin on kunnolla asettunut paikoilleen, kun jo on aika käsissä +nousta taas pois." + +"Vai niin, vai niin, vai tulit rautatietä? Olen kuullut siitä paljon +puhuttavan, mutta en ole sitä nähnyt. Satu seitsemän peninkulman +saappaista ei siis olekaan enään valhetta! Niin, niin, kun ihminen +alkaa ensin kuvitella sitä mitä sen mieli tekee, hän sitten harkitsee +sitä täydellä todella, eikä se anna hänelle rauhaa eikä lepoa ennenkuin +hän on saavuttanut edes jotakin sinnepäin. Katsopa vain, rautatie, +rautatie!" + +Hän nyökkäsi kaksi kertaa hajamielisesti, nosti sitten äkkiä päänsä ja +kysyi: "Mitä aijoinkaan sanoa? Mistä puhuimme viimeksi?" + +"Rautatiestä." + +"Se on totta, rautatiestä! Mutta aikaisemmin?" + +"Tulimme yksimielisiksi, että minä saan Leenan." + +"Niin, nyt muistan! Mutta sinä huomaat, miten ihminen vanhana höpertyy. +Tänä päivänä ei se ole ihmeellistäkään, sillä päätäni särkee. +Morsiusväki on aamusta alkaen jatkanut tuota kauheaa ampumista. +Hetkisen on ollut hiljaisempaa, mutta nyt ne taasen alkavat; ei voi +puhua yhtä järkevää sanaa -- Jeesus ja Joosef!" huusi hän tukkien käsin +korviaan, sillä kiväärit jyskivät jälleen mäellä, ja heti sen jälkeen +laukaistiin pihamaalla kaikki pistoolit. + +Sitten hiljentyi vähän ja väen nähtiin hajaantuvan. "Nyt ne menevät +ruualle", sanoi vanhus helpotuksesta huokaisten, "nyt saamme hetkisen +rauhaa! -- Niin, rakas ystävä, sitähän minun piti sanoa, että sinua +varmaankin kummastuttaa, kun tyttö ei saa mitään myötäjäisiä; mutta +niin vaikeaa kuin se minulle onkin, minä en voi mitään. Mutta sinä et +kuitenkaan saa minua pitää minään vanhana saiturina etkä pahastua, +vaikken voi selittää sinulle syytä. Se on omantunnon asia, pelkkä +omantunnon asia, etten voi hänen tähtensä ottaa mitään muilta +lapsiltani." + +"Älä vaivaa itseäsi, Reindorfer. Minä otan asian sellaisena kuin +se on; suoraan sanoen minä tiedänkin miten asiat ovat, eikä minun +kunniallisena miehenä tarvitse vakuuttaa, että säilytän salaisuuden. +Leena ei ole minulta mitään salannut, vaan kertonut kaiken, mikä häntä +koskee." + +"Vai niin, vai niin! Hän olisi kenties voinut jättää sen tekemättä! +Mutta oikein hän teki sittenkin; miehen ja vaimon välillä ei saa olla +vähintäkään salaisuutta, heidän pitää näyttää toisilleen sydämensä +salaisimmatkin sopukat. Mutta minä näytän itseni sinulle liian +kauniissa valossa!" + +Grasbodenin isäntä näytti olevan hetken hämillään, ennenkuin huudahti: +"Kuinka niin? Hyvä Jumala, sinä et ole huonompi pyhää Joosefia, +ravitsijaisää." + +Vanha Reindorfer katsoa huilautti häneen veitikkamaisesti: "Kuuleppa! +Pyhä kaimani kostaa sinulle, jos hänestä niin pilkallisesti puhut." + +"Ei, ei ... sinun täytyy ensin kuulla, mitä minä tarkotan. +Pyhimyksetkin ovat aikanaan olleet ihmisiä ja voittaneet silloin +pyhyytensä, niin että he nytkin, kukin alallaan, kelpaavat meidän +esikuviksemme ja rukoilevat puolestamme. Sentähden me kyllä tiedämme -- +vaikka heitä onkin niin paljon -- kenen puoleen heistä meidän on +käännyttävä ja keneen turvauduttava, ja sentähden on kullakin ihmisellä +erityinen suojeluspyhänsä. Ymmärrätkö minua?" + +"Ymmärrän kyllä. Mutta kun minkään pyhimyksen esikuvat ja esirukoukset +eivät auta, soveltuvat meihin kaikkiin paikkakuntamme jumalattoman +suutarinvaimon sanat: Kaikkia pyhimyksiä olen turhaan rukoillut, nyt +täytyy meidän Herramme itsensä antaa apua." + +Grasbodenin isäntä nauroi. "Antakaamme pyhimysten olla rauhassa, minä +puhun pyhättömästi." + +"Siitä pidänkin enemmän." + +"Kuule minua, Reindorfer, äläkä pahastu siitä, mitä sanon, ennenkuin +olet kaikki kuullut. Kaikki eivät voisi tulla toimeen sellaisissa +olosuhteissa kuin sinä, ja ihmiset tuomitsevat sitä eri tavoin, +riippuen kunkin katsantokannasta. Toiset nauraisivat sinulle vasten +naamaa ja toiset tuntisivat hiljaista vahingoniloa; minä puolestani en +huomaa siinä mitään pilkattavaa. Harvoin kuitenkin tällainen suhde +muuttuu lapsen onneksi, niinkuin tässä on tapahtunut. Ja oikeastaan se +on huono esimerkki aviokunnian ylläpitämisestä, ja minä kyllä pidän +varani, etten seuraisi sinun esimerkkiäsi." + +"Niin tekisin itsekin. Olet oikeassa. Vaikkei minulla ole mitään +hävettävää, täytyy tällaisen suvaitsevaisuuden kuitenkin olla +poikkeustapauksena. Sellaiset esikuvat eivät kelpaa, jotka vievät +maailman harhaan." + +"Mutta minä tiedän myöskin, ettei ihmiskunta ole mikään puutarhan +pensas-aita eikä yleinen siveys puutarhasakset, joilla kaikki karsitaan +pingotetun nuoran mukaan. Jokaista on arvosteltava omien edellytystensä +ja oman lajinsa mukaan, ja minä sanon, että minulla olisi jo sentähden +täysi syy pitää sinun ystävyyttäsi arvossa, kun Leenan kaltainen tyttö +tahtoo olla sinun lapsesi eikä kenenkään muun. Mutta sinä olet minusta +suuresti kunnioitettava mies siitäkin syystä, että olet häntä +pienuudesta saakka hoitanut ja vaikeina hetkinä ohjannut häntä pitämään +päänsä ja sydämensä oikealla kohdalla, ja sitä, isä Reindorfer, muistan +minä niin kauan kuin Herramme suo minun elää." + +Vanhus katsahti ylös kyyneleisin silmin ja nyökkäsi vakavana. +"Kiitollisuutesi ilahuttaa minua", sanoi hän, "mutta ilman sitäkin +täytyisi minun olla tyytyväinen. Kaikessa tapauksessa olen vain tehnyt +velvollisuuteni." + +"Velvollisuuden?" + +"Niin kyllä. Se voi tuntua työläältä alussa, mutta myöhemmin tulee +vakuutetuksi, että se on ainoa tapa olla hyödyksi. Kun virran varrella +asuvat ihmiset näkevät tavaran virrassa uiskentelevan, ajattelevat +toiset hyötyään muistaen: Minä otan sen! Mutta toiset arvioivat +vaivojaan ja sanovat: Olkoon siellä! Ja silloin he ajattelevat +ryövärien ja hävittäjäin tavoin. Täytyy olla oikein tehty, että pidin +tytön luonani ja holhosin häntä siihen päivään saakka, jolloin hänet +minulta pois vaaditaan." + +"Kuka voisi vaatia sinut hänestä tilille?" + +"Jumala. Ja jos ei hän sitä tekisi, niin oma kunniani ja ihmisyyteni +tekisi sen." + +Kaspar katseli vanhusta kummastuksissaan ja henkeään pidätellen, +samalla kun salainen hymy väikkyi hänen suupielissään. Käyttäessään +leikkipuhetta, Reindorfer teki sen kurtistetuin kulmin ja räpyttävin +silmin, ja tahtoessaan antaa vakaville sanoilleen erityistä painoa, löi +hän niille tahtia oikean kätensä kolmella pisimmällä sormella, toisten +sormien ollessa taivutettuina sisäänpäin. Kaspar oli useasti huomannut +Leenan tekevän samoin; sentähden hän hymyili. Mutta nyökkäsi sitten +vakavasti päätään ja sanoi: "Sinä ajattelet jalommin kuin muut." + +Kuumuuttaan hehkuva palvelustyttö riensi nyt paikalle ja huusi: "Tule +nyt, vanha isä, nyt ruvetaan syömään!" + +"Tulen heti." Hän nousi hitaasti ja sanoi Kasparille: "Haluat kenties +tulla sisään morsiusparia tervehtimään ja näyttämään itseäsi?" + +"Suoraan sanoen, Reindorfer, jos sinä et sitä pyydä, niin minä jätän +sen tekemättä." + +"En todellakaan pyydä. Hän on kyllä minun oma poikani, mutta vaikea on +tulla toimeen hänen kanssaan. Kun päästään ruualta, kirjotan kirjeen +Leenalle ja annan myöskin suostumukseni sinulle kirjallisesti; toivon, +että otat molemmat paperit mukaasi, jotta voit todistaa käyneesi +täällä, sekä saaneesi asiasi suoritetuksi." + +"Mutta tuskinpa sinulla on tänään poikasi kunniapäivänä tilaisuutta +kirjottaa?" + +Vanhus puistalti päätään. "Minun kaikki päiväni ovat samallaisia, ja +hyvä olisi jos ei minun tarvitsisi tätä päivää murheella muistella. +Sanon sinulle, että Leena on rakkain lapseni, toiset... Tästä uudesta +sukulaisesta ei suinkaan ole suurta kunniaa; parasta että pysyttelet +kaukana hänestä." + +Kaspar tarttui osaaottavasti hänen käteensä. "Puhut omasta lapsestasi!" + +"Niin, omasta lapsestani. On kenties helpompi kasvattaa vieraita +lapsia. Heidän hyvät ominaisuutensa herättävät vähemmän riemua, pahat +taas enemmän vastenmielisyyttä. Omissa lapsissani en ole onnistunut. +Jos heistä tulee ihmisiä, täytyy elämän ankaran koulun kurittaa heitä +isän käden asemasta. Luulin ettei tarvitse mitään erityistä ankaruutta, +jotta he kehittyisivät vanhempiensa kaltaisiksi, mutta nyt he +osottavatkin röyhkeyttä ja tylyyttä. Sen, mitä teen heidän hyväksensä, +he pitävät minun välttämättömänä velvollisuutenani, heillä ei ole +sydäntä lainkaan -- ei lainkaan sydäntä!" Hän katseli hetkisen +äänetönnä maahan, sitten hän niisti, nosti päätänsä ja jatkoi +tavallisella äänellä Kasparille: "Oli ikävä, että satuit tulemaan tänne +juuri tänä päivänä ja joutumaan tällaiseen hälinään, jossa sinulle ei +voida osottaa ollenkaan kunnioittavaa huomiota; ethän edes voi +hevostasikaan ruokkia täällä, sillä sinä näet että niitä on jo +ennestäänkin useita portin ulkopuolella. Luulen olevan viisainta, että +ajat kylän majataloon ja asetut sinne. Minä tulen sinne pian lupaamieni +kirjeiden kanssa, ettei sinun tarvitse viipyä tässä mellakassa ja +hälyssä." + +"Mitä arveletkaan, Reindorfer? Kirjeet jotka ystävällisesti lupasit +noudan kyllä täältä. En toki salli vanhan miehen juosta minun +jäljistäni, joka olen nuori!" + +"Heh, ei sinne ole muuta kuin pistäytyä; kun otan keppini, astun vielä +kaprakkaan." + +"Mutta minulle ei noutamisesta ole mitään vaivaa." + +"Ei, minä tulen sinne, en halua että noudat täältä", sanoi vanhus +päättävästi. + +Kimakka naisen ääni kuului nyt huutavan: "Mutta isä!" + +"Se on uusi miniä", sanoi vanha Reindorfer. "Luojan haltuun siis! Tulen +niin pian kuin mahdollista, Luojan haltuun!" + +Hän otti keppinsä ja astua köpitti kiireesti pois. + +Grasbodenin isäntä astui rivakasti pihamaan läpi, nousi rattailleen ja +ajoi kylän suureen ravintolaan. Hän asettui siellä tarjoiluhuoneeseen, +joka oli täynnä surisevia kärpäsiä. Takasivulla olevasta avonaisesta +ovesta näkyi rikkatunkio, jolla kanat kaappivat ja kaakottivat; +etumaisesta ovesta nähtiin kylän valtatielle, jota joku Langendorfin +asukas tuon tuostakin kulki kumpaanne päin kulloinkin, huutaen "hyvän +iltansa" majataloon. Isäntä seisoi tarjoilupöydän ääressä. Hän tahtoi +välttämättä kuulla uutisia. "Mitä uutta vieraalle kuuluu?" tiedusti hän +eikä ollutkaan halukas kysymyksestään hellittämään. "Te ette ole +paikkakuntalaisia. Teidän kotipaikkaanne me emme tunne. Mistä te olette +ja miten siellä eletään?" Emäntä sitä vastoin oli taipuvainen itse +pakinoimaan ajan ratoksi. Hän istui neulomus polvella huoneen toisella +sivulla ja kertoi sieltä kaikkia kylän juoruja, mitä vain tiesi. +Niitä ei ollut monta, mutta hän osasi niitä sanoilla jatkaa. Kaspar +Engertiä se ei suuresti huvittanut, mutta hän ei tahtonut vaipua +ajatuksiinsakaan ja aika tuntui hänestä kovin pitkältä. Hän tunsi +tarvitsevansa käsilleen ja silmilleen tarkkaavaisuutta vaativaa tointa, +joka kuitenkaan ei saisi olla kovin tärkeää. Jotain urheiluleikkiä, +mieluummin sellaista, josta saa lämpimänsä. Hän meni puutarhaan +heittämään keilaa isännän kanssa. + +Kului aikaa, ennenkuin vanha Reindorfer vihdoinkin saapui. "Kummastelet +ehken, kuinka niin pian ennätin", puhui hän läähättäen, "mutta olen +ollutkin ahkera." Hän jätti nuorelle isännälle kirjeen ja erään +avonaisen paperin. "Tässä on Leenalle vietävä kirje -- jos tahdot olla +niin hyvä, -- tämä toinen on antamani suostumus tyttäreni Maria +Reindorferin, kotoisin täältä, avioliittoon Grasbodenin omistajan +Engertin kanssa Langendorfista. Koulumestari, joka myöskin on +häävieraana, auttoi minua, kun panin sitä kaikessa kiireessä kokoon. +Hän vakuuttaa, että se on aivan säännönmukainen. Mutta ole hyvä ja lue +läpi, en näet tiedä, voiko häneen luottaa. Häntä janottaa alinomaa, ja +viini on kevyttä juoda. Tarkastaminen ei suinkaan ole vahingoksi." + +Hän odotti kunnes Kaspar oli jälleen taittanut paperin kokoon ja sitten +jatkoi: "Tämä on tarkotettu teidän kylänne pastorille; mitä muuta +täällä olisi tehtävä, sen suoritan. Kun kirjotat minulle, niin kyllä +toimitan, että meidän pastorimme kuuluttaa teidät saarnastuolista kolme +kertaa. Ja nyt minä luulen, että kaikki on järjestyksessään. Et saa +pahastua, vaikka käännynkin heti kotiin; minun pitää olla siellä +vieraiden seurassa, vaikken siitä suinkaan välittäisi." + +Grasbodenin isäntä ei päästänyt häntä. "Nouse toki rattailleni, minä +lähden heti. Miksi kävelisit, kun minä voin kyyditä sinut kotiin?" + +"Eihän toki, se olisi liikaa! Mutta olkoon menneeksi, että näet minun +joskus myöntyvänkin. Minä suostun tarjoukseesi ja olen rattailla siihen +asti, missä tie kääntyy Keskihaudalle, mutta en kauemmas, en kauemmas." + +Kun he saapuivat määrätylle paikalle, selitti ukko jyrkästi, ettei hän +tule sen pitemmälle. "Olen iloinen", sanoi hän, "että ensimäinen +yhtymisemme on voinut tapahtua niin huomaamatta. Mutta jos he näkisivät +minut uudestaan sinun seurassasi tänä päivänä ja minä sitäpaitsi +ajaisin sinun kanssasi, se voisi heti synnyttää pahaa verta. Arvaan +että kuulen siitä kyllä huomenna, jolloin ilmaisen kaikki lyhyesti; +sillä koulumestari luonnollisesti lörpöttelee ja majatalon emäntä +juoruaa, mutta ovathan he siiloin selvillä päin siellä kotona. Niin +ovat asiat; älä pidä minua epäkohteliaana, kun nyt jo eroan." + +Kaspar auttoi hänet rattailta. He pudistivat toistensa kättä. + +"Jumala olkoon kanssasi, Grasbodenin isäntä", virkkoi vanhus; +"terveisiä Leenalle, Jumala teitä kumpaakin siunatkoon! Ja sano +pienelle tytöllesi että Langendorfissa on vanha valkohapsinen +tonttu-ukko, joka iloitsisi, jos pienokainen häntä hiukankin +rakastaisi! Ja nyt... Jumalan yltäkylläisin siunaus teille kaikille!" + +"Jumalan haltuun, isä Reindorfer! Näkemiin asti'" Hän ajatteli iloista +hetkeä, jolloin vanhus hääjuhlassa istuisi morsiamen isän +kunniapaikalla. + +Seuraava päivä oli lauvantai, ja silloin nuori suurtilallinen saapui +kotiinsa. Seuraavana aamuna hän lähti kotoaan ja meni julkisesti kaiken +kirkkoväen nähden Föhrndorfin läpi Hinterwaldeniin päin. Siellä nyt +saisivat kaikki nähdä hänen menevän suureen Halden taloon, ja ketkä +kysyivät, saivat sen myöskin tietää, ja saivat jos halutti levittää +uutista vaikka kuinka laajalle. + +Hän kertoi iloisesti hämmästyneelle tytölle isän terveiset, +suostumuksen ja siunauksen, ja jätti hänelle lähetetyn kirjeen. +Kaikkein armainta Leenasta oli kuulla kaikki se mitä Kaspar isästä +kertoi. Näkyi hyvin, että he olivat kiintyneet toisiinsa. + +Mutta veljen avioliitto, josta isän edellisissä kirjeissä ei ollut +mitään mainittu ja josta hän nyt sekä kirjeestä että Kasparilta sai +tietoja, näytti hänestä kovin epäilyttävältä. + + + + +XXII. + + +Ihmisille, jotka lukevat ansiokseen ankarasta valvonnasta, +luonnollisesta häveliäisyydestä tahi laimeasta verestä johtuvan +tavallisen siveytensä, on varsin masentavaa huomata entisen +kevytmielisen elostelijan pääsevän samaan määrään ja sitten +käyttäytyvän yhtä arvokkaasti kuin hekin. Näin kuulee kuitenkin usein +tapahtuvan. + +Melzerin Seferlistäkin oli tullut moitteeton talon emäntä, ja Florian +oli kokonaan erehtynyt luullessaan, että vanha tarina myllyn ja +Reindorferin talon suhteista uudistuisi. Sitä ei olisi tapahtunut, +vaikka Florian olisi elänytkin. Eikä Seferl enää antanut aihetta +mihinkään juttuihin, hän oli aivan eronnut entisyydestään. Viimeisinä +tyttövuosinaan hän oli ajatellut ainoastaan tulevaisuuttaan, ja niin +hän teki naineenakin. Hän ei kyllä tahtonut häiritä lepoansa ja +rauhaansa "minkään tyhmyyden tähden", hän eleli vallan laajasti ja +mukavasti talossaan ikäänkuin olisi tahtonut hoitaa tulta tuolinsa +alla. Jos hän siinä levittikin itseään enemmän kuin muut olisivat +suoneet, ja kuinka hyvin he siihen mukautuivat -- siitä hän ei +ollenkaan välittänyt. + +Reindorferin nuori emäntä tahtoi osottaa kaikille paikkakuntalaisille +sekä talon asukkaille, että hän osasi oivallisesti emännöidä ja hoitaa +taloutta. Kun hän varsin hyvin tiesi monien sitä epäilevän, hän +tavattomilla ponnistuksilla hääräsi kaikkialla, juoksi aamusta iltaan +asunnossa, pihalla, vainioilla ja puutarhassa, toruen ja haukuskellen +talonväkeä. Leopold oli hänen rehkimiseensä hyvin tyytyväinen ja odotti +siitä paljon hyvää, mutta vanha Reindorfer arveli, että se vaikuttaa +vain alussa; lopulta joko itse väsyy torumiseen, vaikkapa joltakin +maantienkulkijalta oppiikin joka päiväksi uuden häväistyssanan, tahi +työntekijät tottuvat alituiseen riitaan eivätkä siitä välitä mitään, +tekevät vähän ja senkin vastenmielisesti ja huolimattomasti. Vanhus ei +puhunut hellävaroen miniästään, ja kiusaantunut talonväki kertoi hänen +sanansa emännälle tehdäkseen tälle harmia. Sentähden Seferlin viha +appeaan vastaan alinomaa kiihtyi, niin että hän sanoi tuon tuostakin: +"Ukko ei olisi ennen tahtonut minua mitenkään sietää tässä talossa, ja +nyt minä en siedä häntä täällä. Hän ei tee mitään hyvää. Ellei Jumala +häntä pian korjaa, minä ajan hänet talosta." + +Palvelusväki kertoi tämän vanhalle isännälle, "että hän tietäisi katsoa +eteensä", mutta oikeastaan vain voidakseen huvin vuoksi kiihottaa nämä +kaksi toisiaan vastaan, jolloin he toivoivat heidän alituisten torainsa +aikana saavansa jonkun verran rauhaa. Mutta siinä eivät palvelijat +ottaneet lukuun nuorta isäntää. + +Yhdeksän viikkoa oli kulunut Reindorferin talossa torassa ja +rauhattomuudessa, kun vanhukselle tuli kirje Föhrndorfista. Kolmena +sunnuntaina perätysten hän oli, kuten oli luvannutkin, iloisella +hartaudella kuunnellut Magdaleenan kuulutusta; nyt kutsuttiin hänet +kirjeellä viettämään neidon kunniapäivää. Mutta Leopold ja hänen +vaimonsa vastustivat sitä, ja vanhus lähetti kieltävän vastauksen. Tuli +uusi kirje ja siinä entistä hartaammat pyynnöt, mutta perheväki +selitti, että vanhuksen on oltava kotona. + +"Jos olisimme aavistaneet, että Leena saavuttaa sellaisen onnen", sanoi +Seferl vanhukselle, "olisimme hänet kutsuneet häihimme. Tämä loukkaus +olisi tullut ajoissa hyvitetyksi ystävällisellä kohtelulla rikasta +lankoamme kohtaan; mutta sinun piti hänen kanssaan takanapäin +neuvotella saadaksesi panetella meitä hänelle. Se on sinun syysi, +etteivät he kutsu meitä, vaan sinut yksin." + +"Mutta ymmärräthän sinä", lisäsi Leopold, "ettemme voi antaa sinun +yksin matkustaa; olet vanha ja raihnainen ja tie on pitkä -- kuka +tietää, mitä sinulle tapahtuisi." + +"Ja muutoin", puuttui Seferl jälleen puheeseen, "ei ole sopivaakaan, +että sinä istut leveänä pöydän ääreen, missä me olemme liian halvat +saamaan sijaa! Kuulummehan me yhteen!" + +Toivottavasti pojan huolenpito oli yhtä vilpitön kuin miniän närkästys. +Kumpaisenkin väitteet yhtyivät sopivasti päätökseen, ettei ukkoa ole +yksin laskettava, sillä ensiksikin hänellä olisi Föhrndorfissa paljon +valittamista, kärtyisellä luonteellaan hän näet ei voi käsittää, miten +ihmeen hyvä hänen on olla; ja toiseksi oli erittäin sopiva tilaisuus +osottaa, kuka tässä talon rähjässä nyt komentaa. + +Vanhus taipui ja jäi kotiin. Hän oli talon asukkaita ja hänen täytyi +koettaa pitää rauhaa talon isäntäväen kanssa. Hänen osansa ei olisi +ollut parempi, jos hän olisi myynyt talon ja pidättänyt siinä itselleen +pienen tupasen ja niukan ravinnon; mutta ettei se nyt ollut tämän +parempi, vaikkei hän ollut myynyt taloaan, vaan luovuttanut sen +pojalleen ja miniälleen, se häntä suretti. Ja sielun pohjiin saakka +katkeroitti häntä se, että häneltä kiellettiin suurin niistä harvoista +iloista, joita hänellä saattoi elämässään vielä olla. + +Sinä päivänä, jolloin Föhrndorfissa vietettiin häitä, meni vanha +Reindorfer puutarhaan, poimi kukkalavoista suuren kukkavihkon ja pitäen +sitä yhteenliitettyjen käsiensä välissä asettui istumaan lehtimajan +pöydän ääreen. Sinä hetkenä, jolloin hän luuli morsiusparin +Föhrndorfissa juuri vaihtavan sormuksia, hän laski kukkaisvihkon hiljaa +ja varovasti sille paikalle, jossa Magdaleena oli istunut ottaessaan +häneltä jäähyväiset. + +Mutta kun miniä saapui puutarhaan ja näki kukkaset, kuohahti hän +appeaan vastaan. "Herra Jeesus, mitä teet minun kukkasistani?" hän +kirkui. + +"On siellä vielä tarpeeksi jäljellä", sanoi vanhus; "minä olen kerännyt +kukkavihkon." + +"Kelle? Et suinkaan itsellesi?" Kun vanhus oli ääneti jatkoi Seferl: +"Luuletko, etten minä huomaa sinun lapsellista höperöimistäsi? +Kukkavihko vieraille ihmisille, jotka ovat monien penikulmien päässä! +Heille siitä ei ole mitään iloa ja täällä siitä täytyy suuttua! Etkö +yhtään sääli kukkalavoja? Jos et sitä ymmärrä, niin pitäisi sinun +ymmärtää pyytää lupa. Voisihan olla mahdollista, että mieluummin +syöttäisin kukat lehmille!" Niin sanoen hän otti kukkavihkon, viskasi +sen aidan yli ja riensi pois vanhuksen vastaväitteitä kuulematta. Vanha +Reindorfer pyyhkäisi vapisevilla käsillään jonkun kerran pöytää +ikäänkuin puhdistaakseen sitä, ja vaipui sitten ajatuksiinsa. Hän tunsi +jotakin kosteaa silmäkulmissaan ja paineli niitä etusormellaan, jonka +sitten pyyhki nuttuunsa. + +Kolme viikkoa oli kulunut tuosta päivästä eikä Leenasta kuulunut +mitään. Se huoletti vanhusta. Tuosta avioliitosta ei ole kenties +tullutkaan mitään? Tahi jos yhteiselämä jo heti alusta muodostui niin +huonoksi, että suru ja häpeä on estänyt Leenan siitä mitään kertomasta? + +Vanhus ei ajatellut lähintä syytä, sitä nimittäin, että kahdelta +onnellisesti yhteen liittyneeltä henkilöltä kuluu aikaa yksinomaan +toisiansa varten. Vaikkapa jonkun poissaolevan rakkaan ystävän muisto +silloin tällöin kohoaakin heidän mieleensä ja he toivovat häntä +hetkiseksi luokseen kaiken onnensa todistajiksi, puuhiensa ja töittensä +katsojaksi, niin liikkuu tämä hiljainen tervehdys ja lausumaton toivo +vain ystävällisenä unelmana sielussa. Paperin ratina karkottaa sen jo +pois. Ja vaikkapa vastanaineiden koti muuten onkin hyvin puhdistettu ja +siistitty, mustepullo on siellä kuitenkin tomuinen ja kynät +ruostuneita. + +Vanha Reindorfer olisi kuitenkin voinut saada todistuksen epäluulojensa +aiheettomuudesta. Hääpäivän iltana myöhään jätettiin Reindorferin +taloon postikortti. Sen sai ensiksi käsiinsä keittiössä hääräävä +Seferl, joka luki siitä: "Rakas isä! Tänään on juhlapäivämme. Kaipaamme +sinua, mutta koska et voi tulla, tervehdimme sinua hellimmästi. +Kirjotan nämä rivit kiireessä, ennenkuin astumme alttarin luo. +Magdaleena. Kaspar Engert." + +"Hitto, menkää vaikka hiiteen!" kähisi Seferl ja viskasi kirjekortin +tuleen. + +Noin kahdeksan päivän kuluttua saapui taas kirjekortti, joka niinikään +joutui Seferlin käsiin. Nuori Grasbodenin emäntä kirjotti, kuinka +onnellinen ja tyytyväinen hän on, ja edelleen -- kuten Seferl tuumi -- +"aivan kuin hän olisi rakastunut tuohon ukkoon". Tämä olisi hänelle +todellakin sopivaa. Tuleen vain! Sentähden vanhus parka ei tietänyt +mitään ja kuljeskeli rauhatonna talossa ja tanhuvilla tullen siten yhä +suuremmaksi kiusaksi muulle perheelle, joka ei hänen huolistaan +hiukkaakaan välittänyt. + +Tänä päivänä oli häistä kulunut ummelleen kolme viikkoa. Ukko tuli +varhain aamulla keittiöön sytyttämään piippuaan. "Hyvää huomenta, +Seferl, hyvää huomenta!" sanoi hän. + +"Hyvää huomenta!" vastasi Seferl. + +"Kirjettä ei siis tullut eilenkään, mikähän siinä on syynä? Ettehän +vain salanne Leenan kirjeitä minulta?" + +Miniä kohotti halveksuvasti olkapäitään. + +"Minun olisi sittenkin pitänyt mennä Föhrndorfiin, niin, tahi +Leopoldin, onhan Leena hänen sisarensa." + +"Leopoldin?" nauroi miniä pilkallisesti. "Hänenkö, jota ei ollenkaan +häihin kutsuttu? Luulen, että hänellä on järkevämpääkin tehtävää kuin +syytää rahoja tarpeettomiin! Olisin kyllä kernaasti antanut sinun mennä +-- parin päivän rauha täällä kotona olisi tehnyt minulle hyvää -- mutta +se ei voinut tapahtua siksi, koska sinut olisi siellä hemmottelulla +pilattu ja sitten olisit täällä kotona ollut entistä ärtyisempi. Parin +tunnin ystävällisyys ei olisi heille paljoa maksanut, mutta meidän +olisi pitänyt suorittaa sitä velkaa vuodet umpeensa. Ei, kiitoksia! +Olisi toista, -- mutta sitä he karttavat, -- jos he pitäisivätkin sinut +siellä ja me pääsisimme sinusta ikipäiviksi. Silloin saisit matkustaa +tänä päivänä." + +"Sen uskon", sanoi vanhus raapaisten seinään tulitikulla. + +"Seinästä et saa tulta raapia, sen olen sanonut sinulle useammin kuin +kerran." + +"Tee tuli, että saan hiilen, sytytän mielelläni sillä. -- Tiedän kyllä, +että tahtoisit minut ajaa pois talosta. Mutta minun ei tarvitse ottaa +hoitoa lahjaksi, koska minulla on itselläni, se on minun oikeuteni; +minä liityn tähän taloon, se on minun oikeuteni; ja minun täytyy saada +ravinto ja hoito, se on minun oikeuteni." + +"Se on minun oikeuteni, -- minun oikeuteni, -- minun oikeuteni" -- +jankutti miniä ylenkatseellisen pilkallisesti lyöden halolla tahtia +hellan reunaan. "Sitä en tahdo kieltää, minä tarkotan vain, että olisi +hauska juttu, jos kultanuppusi ottaisi sinut luokseen ja sinä jättäisit +tänne kaikki oikeutesi. Kautta sieluni, minä iloissani antaisin sinulle +säästöpennini matkarahoiksi." + +Vanha mies vastasi myrkyllisesti: "Mitä olet voinut miestäsi pettämällä +säästää puolessa vuodessa ja kolmessa viikossa?" + +Seferlin kasvot lensivät tulipunaisiksi ja hän aivan raivostui +kiukusta. "Sinä kurja siemenpureksija", hän huusi, "minä voin saada +vaikka minkä vahingon sinun tähtesi! Sinä hyödytön elättinauta, sinä +kukkarorosvo!" + +Leopold saapui kamarista. "Mikä nyt on taas?" hän kysyi. + +"Ukko on aivan mieletön tänään. Ei siinä kyllä, että hän arvelee meidän +varastaneen Leenalta saapuvia kirjeitä, hän sanoo minulle vasten +kasvoja, että minä käytän luvattomasti talon omaisuutta sinun +tietämättäsi." + +"Hänpä se alkoi", sanoi vanhus puolustautuen. + +"Vaikkapa", vastasi Leopold; "sinulla olisi pitänyt olla ymmärrystä +poistua tiehesi, olethan jo tarpeeksi iäkäs! Ja nyt on, isä, sopiva +aika puhua suoraan, mitä jo kauan olen ajatellut. Sinä olet aina ollut +vastahakoinen Seferliä kohtaan, mutta se ei käy päinsä. Tiedät varsin +hyvin, että järjestys on tarpeen taloudessakin; ensimäisenä on isäntä, +toisena emäntä, ja heidän käskyläisiään ovat kaikki muut ilman +erotusta; kukaan ei saa nousta vastahankaan, sillä se antaisi huonon +esimerkin, jota ei voi suvaita. Seferl ei ole sinun mieleisesi; sitä en +voi auttaa. Mutta nurjamielisyytesi osottamisen minä kiellän! Sinä +etsit usein julkista toraa hänen kanssansa, sinä äriset salaa +palvelusväelle, että olet hänen emännöimiseensä tyytymätön, +että ruoka on huono ja kohtelu tyly. Se ei ole oikein. Minkä hän +sille voi, ettei sinulla enää ole hampaita purraksesi ja että +vanhetessasi myöskin vaivaannut. Hän ei ole kiskonut hampaita suustasi +eikä latonut ikävuosia niskaasi. Ja ken tahtoo hoitaa talouttaan +menestyksellä, hänellä ei ole aikaa tuhlata mihinkään liikoihin, +liikoihin ruuanlaitoksiin, liikoihin huolehtimisiin ja liikoihin +ystävällisyyksiin. Seferl on tämän talon emäntä eikä talouttamme nyt +suinkaan hoideta huonommin kuin autuaan äitimme aikana. Jos nyt emäntä +taikka talous, toinen taikka toinen, tahi molemmat samalla kertaa ovat +sinulle vastenmielisiä, täytyy minun, vaikka se tuntuukin vaikealta, +antaa sinulle se hyvä neuvo, että etsit muualta parempia!" + +Tapa millä Leopold nosti olkapäitään ja levitti kätensä oli myöskin sen +seikan vahvistuksena, ettei muuta keinoa ollut. Vasta jälleen +annettuaan kättensä vaipua ja käännyttyään toisaanne hän katsahti +isänsä silmiin, joita hän puhuessaan oli huolella karttanut. + +Koko hänen puheensa ajan oli vanhus värähtämättä katsellut häntä. Nyt +hän huokasi raskaasti, kääntyi äkkiä, tapaili keppiä, joka oli pudonnut +hänen kädestään ja astui sitten pihaan ja sen yli maantielle. + +Leopold yritti seurata häntä. + +Seferl tarttui häneen: "Anna sen mennä", hän kuiskasi. + +"Mutta sinä et katsonut häneen", sanoi Leopold, "hän näytti niin +säälittävältä kuin ammuttu hirvi." + +"Kaikkia vielä", ivasi Seferl. + +Leopold otti liedeltä rautakoukun ja tunnusteli sen painoa sormillaan. +"En tahtoisi", hän välinpitämättömästi lausui, "että rahvas alkaisi +juoruta." + +"Parempi on kärsiä juoruja jonkun aikaa kuin ainaista rauhattomuutta +kotona! Mutta jos luulet täällä tarvitsevasi jonkun minun toimieni +vartijan, niin on parasta, että juokset hänen jälkeensä." + +"Älä puhu tyhmyyksiä. Enkö ole luottanut sinuun?" + +"Anna hänen sitten mennä. Minun puolestani hän saa moittia meitä koko +kylälle. Hän huomaa, ettei kukaan anna hänelle oikeutta, ja silloin hän +palaa tänne yhtä nöyränä kuin hän oli ylpeä lähtiessään. Hän kyllä +tulee takaisin." + +Sillä välin vanha Reindorfer kulki tietä pitkin. Usein hän pysähtyi ja +katsoi taakseen. Suuren pensaan luona hän viipyi hetkisen; hän päätti +levähtää. "Tyhmästi se oli; ei olisi pitänyt hyökätä niin silmittömästi +tien varaan", hän sanoi itsekseen, "tyhmästi se oli; nyt saa Leopold +parka olla siellä kahden tulen välissä. Hän tahtoo tietysti kiiruhtaa +minun jälkeeni, mutta toinen ei häntä päästä. Mutta hän tulee kuitenkin +ja noutaa minut, kyllä hän säästää minulta sen häpeän, että minun +täytyy hyljätyn kissan tavoin hiipiä pois kotitalostani. Sitten minä +taas hillitsenkin itseni ... niin, niin." + +Hän istui kauan ja sai istua yksin. Kerran vielä hän tarkasti +Reindorferin taloa, jonka uuninpiipusta savu kiiriskeli iloisena ylös. +Ovi oli suljettu, ehken sentähden ettei kukaan kutsumaton saapuisi +aamiaiselle. Vanha mies tarttui silloin vapisevin käsin sauvaansa, +kömpi jälleen jaloilleen ja kulki eteenpäin katsomatta enää taakseen. + +Hän poikkesi vasemmalle, jätti Langendorfin ja nousi sille mäelle, +missä kapakka oli kuusien alla. Hän aikoi siinä nauttia jotain, mutta +muisti samassa, ettei hänellä ole lainkaan rahaa, eikä hän tahtonut +velkautua, sillä kukapa tietää, milloin hän taas tänne saapuu, tokkopa +koskaan. + +Hän jatkoi kulkuaan. Usein täytyi hänen pysähtyä hetkiseksi +levähtämään, mutta lopulta hän perin näännyksissä saapui taloon, missä +hänen tyttärensä Elisabeth oli emäntänä. + +Hän meni asuinrakennukseen ja siellä hänet neuvottiin arkihuoneeseen, +jossa hälisevä lapsiparvi ympäröi hänet. + +"Kas, isä, kuinka olet niin aikaiseen lähtenyt kotoa ja tullut tänä +päivänä meille?" kysyi Elisabeth. + +Samalla kun hänelle tarjottiin jotakin vahvistavaa, vanhus valitteli, +kuinka vaikeaksi hänen asemansa oli viime aikoina kotona muuttunut. + +"Sanoinhan sinulle edeltäpäin, ettet siitä mitään kiitoksia saa, kun +otat tuon kehnon olennon kotiisi." + +Hän kertoi edelleen, kuinka hänen ja kotiväen välit olivat tänä aamuna +kokonaan rikkoutuneet. + +"Sepä oli kaunista", sanoi tytär, "nyt saat kerjäten pyrkiä takaisin +heidän luokseen." + +Vanha mies katsoi rauhattomana ylös ja kuiskasi: "Minä rukoilen +sinulta, Lissel." + +"Mitä?" + +"Ettei minun tarvitseisi mennä sinne enää!" Hän puristi vapisevat +kätensä yhteen. "Enkö saisi jäädä tänne?" + +"Jäädä tänne, meidän luoksemme? Mitä ajatteletkaan? Minun käteni ovat +täynnä työtä ja huoneet täynnä lapsia, eikä minulla ole vähintäkään +aikaa hoitaa ja vaalia sinua, josta ei enempää kuin lapsestakaan ole +hyötyä eikä apua, vaan päinvastoin ajan pitkään aina voimattomammaksi +tullessasi joudut taloon kuormaksi. Reindorferin talossa ei ole lapsia, +heidän on helpompi sinua pitää. Sinä taivuit ottamaan sinne Melzerin +Seferlin, siksi on mielettömyyttä torailla hänen kanssaan. Mene Herran +nimessä sinne, missä on kotisi, anna heille nöyriä sanoja ja ole vasta +viisaampi." + +Hän nousi ja meni ylös jättäen vanhan isänsä yksin lasten kanssa. Nämä +hiipivät peloissaan soppeen ja olivat siellä hiljaa kuin hiiret, sillä +he ymmärsivät, että asiat eivät olleet aivan oikealla tolalla. +Vanhuksesta tuntui aika sanomattoman pitkältä, istuessaan siinä pää +alas vaipuneena, tietämättä pitäisikö jäädä vai lähteä. + +Tytär palasi miehensä kanssa, jonka hän oli vainiolta noutanut. + +"Hyvää päivää, appi!" sanoi talonpoika lyöden vanhusta olkapäälle. +"Mitä oikkuja sinusta kerrotaan? Olet juossut pois kotoasi? Sepä on +jotain. Mutta ethän ole parempaa tahtonutkaan. Ken hankkii ruoskan +itseään varten, kestäköön myöskin sen sivallukset. Mutta älä +ajattelekaan hankkia meille mitään kiusaa, sitä tässä vielä +tarvittaisiin! Korjaa vain pian luusi täältä, hyvästi!" + +Vanha Reindorfer kapusi jaloilleen ja yritti heti lähteä. + +"Ohoh", kiirehti vävy pidättääkseen hänet, "ei kuitenkaan sillä +tavalla. Olen valjastuttanut hevosen, ja renkini saa viedä sinut +kotiisi." + +Hän johti vanhuksen rattaiden luo ja tämä antoi tahdottomana auttaa +itseään istuinsijalle. + +Emäntä katsoi syrjästä, kun hänen isäänsä näin kovin kohdeltiin; se +kenties säälitti häntä, mutta mitäpä tehdä? Jokaiselle on itsensä +lähin, ja täytyyhän suojella sekä omia voimiaan että taloaan liialta +kuormalta. "Toisin ei voi tehdä", hän ajatteli, "isä on tullut +kummalliseksi ja häntä pitää jo ensi yrityksellä kohdella vakavasti +kuin lasta." + +Kun rattaat lähtivät liikkeelle ja kaikki talonväki katseli portilta +niiden kulkua, kääntyi nuori isäntä nauraen vaimoonsa ja sanoi: "Niin, +lasten ja vanhusten täytyy totella!" + +Niin sanoi mies omien lastensa kuullen -- ja hänkin tulee kerran +vanhaksi! + +Vanha Reindorfer itki hiljaa matkan varrella. "Minun täytyy mennä sinne +takaisin, -- minun täytyy mennä sinne takaisin!" Kerran toisensa +jälkeen hän nosti nutunhihan silmilleen. "Niin, minnepä muuanne? Leenan +luo, -- kultanuppuni luo, -- kuten miniä häntä tänä aamuna kutsui +pilkaten hyvyyttäni tyttöä kohtaan." Hän unhotti ettei kukaan +kotiväestä tietänyt siitä mitään. "Minä en kuitenkaan tiedä, +millaisissa oloissa hän elää, eikä hänellä ole mitään velvollisuuksia +minua kohtaan, ja mitä hänen miehensä sanoisi? En salli, että vävy ajaa +minut toisen kerran luotaan! Veli Johan -- Herra Jumala, hänhän on +kuollut, -- mutta parastahan olisikin päästä hänen luokseen!" + +Kun he saapuivat Langendorfiin, yltyi hänen tuskansa ajatellessa: "Niin +sitä saavutaan kotiin. Minut heitetään veräjälle ja Seferl seisoo siinä +vastaanottamassa suu täynnä solvaavimpia sanoja." + +"Silloin voisin ryömiä koiran toveriksi koppiin, ja jos toinen meistä +silloin saa paremman kohtelun, niin koira sen juuri saa!" + +He olivat juuri saapuneet Keskihaudalle ja vanha Reindorfer taputti +renkiä olkapäälle virkkoen: "Nyt sinun on pysäytettävä, minun täytyy +nousta rattailta." + +Rattaat pysähtyivät, ja kun vanhus oli päässyt pois, sanoi hän +itsepintaisesti: "Minä en enää nouse sinne, mene minne tahdot, minä en +enää nouse sinne, en mene kauemmas, en, käänny sinä kotiisi!" + +"Sama se minulle on", sanoi renki nauraen, "en minä ole sinuun sidottu. +Jää Herran haltuun." Hän käänsi hevosen ja ajoi pois. + +Vanha Reindorfer kääntyi Keskihaudalle ja kulki suuren pensaan luokse, +josta hän saattoi nähdä talonsa, itse näkyviin tulematta. Hän pysähtyi +siihen ja katseli sinnepäin. + +"Oi, minun taloni", hän sanoi, "sinä rakastettu maailman pala, jossa +synnyin ja johon olen kiintynyt kuolemaani saakka! Kaikki esi-isäni, +jotka sinun omistivat, pysyivät sinun turpeellasi, kunnes heidät siltä +hautaan kannettiin; voisinko minä siis olla poikkeuksena? Minä palaan +luoksesi, saavun takaisin, kuinka vaikeaa se lieneekin; siellä asua on +oikeuteni, ja mitäpä he voivat minulle tehdä?" + +Hän astui näkyviin pensaan takaa, mutta pysähtyi äkkiä ja nosti +kätensä. + +"Oi, onneton taloni! Vaikkapa kaikki elinpäiväni kärsisin ja antaisin +katkeroittaa kuolemanhetkeni, kuka tietää, saanko sittenkään sinun +huoneissasi kuolla? Ensimäinen Reindorfer, joka sinut omisti, ei +suinkaan kantanut sinua maailmaan selkäkyttyrässään. Hän ansaitsi +sinut, nykyinen hävittää. Sinun emäntäsi varastaa! Hän varastaa, sen +huomasin hänen sanomattomasta raivostaan, kun hänen säästörahoihinsa +viittasin; hän varastaa, vie pois taloudesta väärin käsin. Jos talous +joutuu rappiolle, hän auttaa sitä varastetuilla rahoilla ja luulee +hyvin menetelleensä. Niin voi tapahtua useammankin kerran, kunnes ei +ole mitään varastettavaa eikä autettavaa. Ja kaiken muun katkeruuden +lisäksi saisin myöskin katkerimmaksi surukseni nähdä sinun vähitellen +rappeutuvan? Ei, mieluummin menen heti kerjuulle." + +Talosta hänet varmaankin nyt huomattiin, sillä poika ja miniä tulivat +maantielle ja katsoivat häneen. He eivät viitanneet, mutta näyttivät +odottavan, että hän tulisi heidän luokseen. Kun hän ei kuitenkaan +liikahtanut paikaltaan, näkyi Seferl asettuvan keskelle tietä ja siinä +nauraen tepastelevan kuin koiraa houkutellessa. Hänen huutojaan ei +vanhus erottanut; poika seisoi siinä vieressä eikä estänyt vaimoaan. + +Silloin vanhus viittasi jäähyväiset talolle, -- sille se ainoastaan oli +tarkotettu, -- kääntyi äkkiä ja meni samaa tietä, jota oli tullutkin. + +"Te talonturmelijat", hän mutisi. "Luuletteko, että minä heti juoksen +luoksenne, kun sanotte: heh, tule tänne!? En toki, en ikinä. Nyt alan +kerjätä. Talonturmelijat!" + +Hän ohjasi kulkunsa piirikaupunkia kohden. Oli kirkas, +auringonpaisteinen päivä, mutta hän ei sitä huomannut. Hän katsoi +eteensä maahan, ja missä vain joku koppakuoriainen ryömi, hän heti +laski jalkansa varovasti, ettei polkisi elukkaa. "Syöpäläinen? -- +Syöpäläinen? Sekin tahtoo elää, siinä kaikki! Mitä tuo elukkaparka +sille voi, ettei niillä paikoin, missä se liikkuu, enää muille syötävää +kasva? Menkää syrjään, menkää syrjään, älkää sulkeko minun tietäni! +Minun täytyy kulkea kauas, hyvin kauas, missä minua ei kenkään tunne; +muuten ei minulle mitään anneta, kaikki ajavat minut lasteni luokse..." + +Kun hän ajatteli heitä, joiden olisi pitänyt olla hänen tukenaan, mutta +jotka eivät ainoallakaan sanalla tahi viittauksella pyytäneet häntä +luokseen jäämään, vaan antoivat hänen mennä menojaan, ajoivat +kulkusalle vanhuksen, joka nääntyvässä ruumissaan ja harhailevissa +ajatuksissaan tunsi koko avuttomuutensa, -- heitä muistaessaan vanhus +puhkesi itkuun. Mutta siitä huolimatta hän kiirehti eteenpäin. Hänestä +tuntui nyt olevan helppoa korottaa rukoilevat kädet vieraita vastaan, +he eivät ikinä voi kohdella häntä niin huonosti kuin hänen omat +lapsensa. Ja kuinka he olisivatkaan kohdelleet häntä, jos hän olisi +jäänyt heidän luokseen. Hän todella pelkäsi heitä ja ponnisti viimeiset +voimansa päästäksensä heistä niin kauas kuin mahdollista, -- hän +karjahti, --- ilma pimeni hänen silmissään, -- hän kallistui erään puun +runkoa vastaan ja tarttui siihen sylin pysyäkseen pystyssä. Hän seisoi +siinä kauan, vavisten ja läähättäen. + +"Kyllä tästä päästään", kuiskasi hän käheästi; "mutta varovaisuutta +vain, varovaisuutta kaikessa." + +Sitten hän taas yritti ottaa pari askelta ja kulki hitaasti ja horjuen +tietä pitkin. + +Ja niinkuin hän yhdeksäntoista vuotta sitten vaimonsa lapsivuoteen +aikana, olematta siitä itsekään selvillä, kulki yhä kauemmaksi ja +kauemmaksi kotiinpalaavia lapsia vastaan, niin hän nytkin melkein +tiedotonna pyrki edelleen paetakseen kotoa ja lastensa luota _yhteen_ +suuntaan, hellittämättä, väistymättä. + + + + +XXIII. + + +Toisen päivän iltana sen jälkeen saapui vanha, väsynyt ja tomuinen mies +Grasbodenin eteiseen Föhrndorfissa. + +"Kerjäläis-ukko vielä näin myöhään", sanoi vanha Seferl. + +Hänen nuori emäntänsä pisti käden taskuunsa, ja kun hän aikoi ojentaa +lahjansa vanhukselle, hoiperteli tämä juuri kynnyksen yli. + +"Leena!" änkytti hän. + +Hämmästyksestä kirkaisten nuori emäntä sulki hänet syliinsä pitäen +häntä pystyssä; sitten hän johti hänet keittiön rahille, josta Seferl +oli kiireesti työnsä korjannut. + +"Jeesus vapahtajani! Isä!" huusi Leena. "Mistä tulet? Ja tuon +näköisenä! Mitä on tapahtunut?" + +"Lenerl", hän sanoi hivellen vapisevin käsin Leenan poskia, samalla kun +hän vuoroin itki ja nauroi. "Minun Lenerlini! Kuinka kaunis sinä olet! +Tiedätkö, kotona oli mahdoton tulla toimeen... Mutta sinulla on hyvä +olla ... sano, eikö ole?... Lisbeth ajoi myöskin minut luotaan. Niin, +niin... Mikä ilo nähdä! Ja nyt minä kuljen ja kerjään ... minä +kerjään..." Nuori emäntä nosti esiliinan kyyneleisten silmiensä eteen. +Vanha mies tahtoi nähtävästi sitä estää, sillä hän yritti nousta, mutta +vaipui heti voimatonna takaisin. + +Leena nyyhkytti ääneen. + +"Älä ole lapsellinen, ei minulla ole mitään hätää", puhui vanhus +yrittäen hymyillä. "Olen vain kovin uupunut. Rauhoitu, Lenerl, ei minua +mikään vaivaa." Hän hiveli Leenan kättä. + +Kaspar Engert saapui Burgerlin kanssa. "Hyvä Jumala, isä Reindorfer! +Oletko vihdoinkin täällä? Se on oikein! Jumala siunatkoon tulosi!" + +"Minun valkohapsinen tonttu-ukkoniko?" kysyi Burgerl, joka nauraen +paljasti helakanvalkeat hampaansa ja ojensi kätensä vanhusta kohden. + +Heikosti hymyillen vanhus nyökkäsi nuorelle tytölle. + +"Kaspar", sanoi nuori vaimo katsoen mieheensä kyynelisin silmin, "hänet +on ajettu pois kotoa." + +Grasbodenin isäntä rypisti otsaansa, puri piipun hammasluuta ja +pölläytteli ympärilleen yhä sakeampia savupilviä. "Mitä sitten?" hän +sanoi. "Siitä on häpeää ainoastaan heille, jotka näin huonosti +kohtelevat vanhempaansa. Muistanethan minun kerran sanoneen, että sinun +tarvitsee vain lausua: 'isä tänne' ja minä saatan hänet kädestä +taloomme? Ei se muuta asiaa, että hän on täällä ilman minun vaivojani." +Hän kääntyi Reindorferin puoleen: "Jääthän nyt meille? täällä olet kuin +kotonasi, kenties paremminkin!" + +Leena heittäytyi hänen kaulaansa. + +"Mitä lapsellisuutta!" varotti Kaspar, "voit polttaa itsesi piipusta." + +"Se on jo tehty", sanoi Leena nauraen ja näytti pientä palohaavaa +vasemmassa käsivarressaan. + +Vanha Reindorfer puristi kätensä yhteen. "Te kohtelette minua näin, +mutta minun omat lapseni..." + +"Sinulla ei ole muita lapsia kuin minä", sanoi Magdaleena innokkaasti. +"Vaikka en ole lapsenasi syntynyt, olen kuitenkin siksi tullut; sinä +rakastat minua ja minä sinua, minä olen saanut sinun ajatustapasi. Kysy +Kasparilta eikö puheenikin muistuta sinun puhettasi. Olen iloinen, että +olet luonani, ja tarvitsetko silloin muita? Älä ajattele heitä, tyydy +minuun -- vai onko se vaikeaa? Sano toki, onko se vaikeaa!" + +"Sano, sano! Voinko minä sanoa?" Hän ei todellakaan voinut ja oli siitä +harmistunut, nähdessään kyyneleitä Burgerlinkin silmissä. Tyttö oli +aivan suotta saatu säälin valtaan! + +Grasbodenin isäntä polttaa tuprutti tavattomasti. Hän rykäisi ja +hipaisi hihalla kasvojaan. "Tupakka huononee aina", hän sanoi. "Mutta +kyllä se jo riittää: meidän pitää suoda vanhukselle lepoa. Tule ylös +kamariin, isä Reindorfer!" + +Hän tarttui vanhuksen käsivarteen auttaakseen häntä, mutta tämä katsoi +häneen niin avuttomasti, että toinen hämillään kävi hänen käteensä ja +kuiskasi: "Sinä et todellakaan voi kävellä." + +"Leena, hanki isälle lasi vettä!" jatkoi Kaspar kiireesti. Ja kun +nuoren emännän askeleet kaikuivat eteisessä, antoi Kaspar silmillään +merkin vanhalle Seferlille ja Burgerlille, otti sitten ukon +käsivarsilleen ja kantoi hänet kuin lapsen portaita ylös kamariin, +jossa laski hänet vuoteeseen. + +"Etkö, isä, tahdo muuta kuin lasin vettä?" kysyi Leena tultuaan +kamariin, jonne Burgerl hiipi hänen jälkeensä. + +"Ei mitään muuta, ei muuta. Olen vain väsynyt, kovin väsynyt." + +"Jumala auttakoon sinua, isä!" Leena suuteli häntä otsalle. "Nuku hyvin +ja herää aamulla virkeänä!" + +"Hyvää yötä, valkohapsinen tonttuni", sanoi Burgerl. "Lähetit minulle +terveisiä, että olet iloinen jos minä sinua hiukan rakastan. Katso, +minä alan jo huomenna osottaa sitä. Oletko tyytyväinen?" + +"Olen, tyttäreni. Mutta sinun täytyy kiirehtiä, sillä sinulla on vähän +aikaa." + +"Isä!" huudahti Leena. + +"Niin, niin, olenhan jo ylen vanha. Saanhan sanoa, että olen vanha? +Hyvää yötä, hyvää yötä!" + +Leena ja Burgerl menivät. + +Kun Kaspar ojensi vanhukselle kätensä, ei tämä tahtonut sitä päästää. +Kaspar kumartui ja kysyi: "Onko sinulla minulle sanomista?" + +Vanhus nyökkäsi. + +Kaspar astui oven luo. "Minä tulen kohta", hän sanoi oven ulkopuolelle, +sulki sen sitten ja palasi Reindorferin luokse. + +Tämä nosti kätensä. "Annatko minulle anteeksi?" + +"Mitä anteeksiantamista minulla olisi?" + +"Että olen tullut tänne." + +"Kaikille meille on ilo nähdä sinua". + +"Ah, rakkaat ystävät! Et voi uskoa kuinka siitä iloitsen! Pysykää aina +samanlaisina, ja Jumala suojelkoon teidän elämäänne, terveyttänne ja +kunniaanne!" + +"Siihen sanon sydämestäni aamen, isä Reindorfer." + +"Sentähden on minulle lohdutus, että pääsin tänne. Mutta viisainta +olisi ollut pysyä poissa. Pelkään saattavani teille pelottavan +häiriön." + +"Ei mitään häiriötä, vielä vähemmän pelottavaa." + +"Mutta jos minä nyt tähän kuolen..." + +"Jumala varjelkoon! Mitä ajatteletkaan? Toivon, että sitä ennen saat +elää kauan luonamme." + +"Kun te olette niin hyviä minulle, haluaisin kyllä sanoa kuolemalle +niinkuin talonpojan vaimo vaatekauppiaalle: 'Tuon jäännöspalasen sinä +saat antaa minulle kaupantekiäisiksi, onhan sääli repiä sitä pois!' +Mutta tässä eivät rukoukset auta. Jäännöspalanen on mennyttä... Kangas +on revitty ... minä tunnen sen täällä." Hän näytti rintaansa. + +"Älä luulottele sitä, äläkä ajattele; minä ymmärrän kyllä, kuinka +vaikuttaa sellainen sydämensuru, jota sinä olet kokenut, kun vielä +otetaan lukuun pitkä tie ja ikäsi... Mutta työnnä pois raskaat +ajatukset! Sinun täytyy nukkua! Saat nähdä että aamulla olet paljoa +parempi, vaikka et olisikaan aivan terve." Hän oikaisi peitteen, jonka +vanhus oli sotkenut. "Hyvää yötä, isä Reindorfer!" + +Vanhus oli nyt yksin. Hän kuuli hiivittävän varpailla ovensa takana, ja +hän erotti tutun, rakkaan syvän äänen joka sanoi: "Eihän hänellä liene +mitään vaaraa?" + +"Häpeäpilkku", mutisi vanhus, "häpeäpilkku? Onko hän se? Enkö juuri +häneltä saa parhaimman kunnian? -- Ei, ei, sinä olet nuori, kukoistava +kunniapalkintoni! Kun ajattelen, ettei sinua olisi ollut olemassa ... +se tuntuu työläältä ... erittäinkin nyt ... en tiedä kumpaako +toivoisin. Jos häntä ei olisi olemassa, ken minua nyt kurjuudessani +auttaisi, kenties viimeisellä hetkelläni? Yksikään sydän ei minua +säälisi!... Sitä en voinut ajatella, kun tuo pieni olento ensi kerran +käsivarsilleni laskettiin; enkä silloin, kun häntä pienenä tyttönä +ankarasti kohtelin, voinut uskoa, että hän eräänä päivänä näin maksaa +minulle. Nyt se päivä on tullut. Mutta se on varma, ettei mitään +tapahdu tarkotuksetta." + +Vähitellen hän vaipui rauhattomaan horros-uneen, jota kesti koko yön. +Hänestä tuntui kuin joku olisi avannut ovea useamman kerran ja hiipivin +askelin saapunut huoneeseen ja kumartanut hänen vuoteensa yli. Niin oli +tapahtunutkin; toinen toisensa jälkeen talon asukkaat kävivät häntä +katsomassa. Sen olennon jonka hän vihdoin aamuhämärässä selvästi erotti +hän näki nytkin luonansa istuvan, kääntäessään kasvonsa ikkunaan päin. +Se oli Burgerl. + +Nuori isäntä tuli nuoren emäntänsä kanssa häntä katsomaan, ennen +vainiolle lähtöänsä. Oli kiire aika; pelloilla, niityillä ja +puutarhassa korjattiin vuoden viimeistä satoa. Aviopuolisot lausuivat +aamutervehdyksen. Heidän kysymykseensä, kuinka isä voi, vastasi vanhus: +"väsynyt, väsynyt". He käskivät Burgerlin vartioida häntä tarkasti ja +menivät. Kaspar päätti, vaikka työväestä olikin puute, lähettää +Heinerin noutamaan lääkäriä piirikaupungista. Tämä auttaisi isä +Reindorferin pikemmin voimiinsa kuin hän itsestään voisi päästä; sillä +olihan vanhus vain kovin väsynyt, -- kovin väsynyt. + +Harmaita pilviä ajelehti taivaalla ja niiden välistä pilkisti aurinko +tuon tuostakin hetkiseksi näkyviin. Sairas makasi hiljaa ja äänetönnä. +Tyttö ompeli ahkerasti ikkunan luona. Hetki vierähti hetken jälkeen. + +Päivällisen aikaan oli taas talossa vilkasta elämää. Kaspar ja Leena +saapuivat. Vanhus ei huolinut ravinnosta, ja he poistuivat huolissaan. +Mutta jo ensi yönä, viimeistään aamulla varhain, saapuisi lääkäri. + +Talo oli jälleen pian autiona. Kotona ei ollut ketään muita kuin vanha +Seferl, joka torkkui keittiön jakkaralla. Iltaan saakka Burgerl oli +sairaan luona kamarissa. Silloin tällöin kuului lasten kirkunaa +kylätieltä. Tuuli ajeli edelleenkin raskaita pilviä ja puskui tavan +takaa ikkunaa vastaan, pidättäen sitten taas henkeään. Pieni tyttö teki +samoin, ja silloin oli pelottavan hiljaista; pieni huone tuntui koko +mailman hylkäämältä. + +Äkkiä sairas yritti nousta kyynärpäilleen. "Lapsi", pyysi hän +vaikeasti, "mene pois täältä. Lähetä joku toinen, en tiedä, mitä +minulle tapahtuu. Ajatukseni sekaantuvat, kummallisia kuvia syntyy +aivoihini. Mene ... mitä nyt kenties ... tapahtuu, ei sinun ... +sovi ... nähdä..." + +Burgerl oli kohonnut kiireesti tuoliltaan ja katsoa tuijotti +sairaaseen. Ainoastaan se nimetön kauhu, joka valtasi hänet ja sai +hänen sydämensä rajummin sykkimään, saattoi pidättää hurjan kirkaisun, +joka pyrki hänen rinnastaan. + +Vanhan miehen kasvoissa näkyi ilme, jonka hän hyvin tunsi -- viimeinen. + +Hän aikoi juosta pois, minkä jalat saattoivat kantaa, mutta ne +kielsivät palveluksensa. Hän seisoi siinä kuin permantoon kiinni +kasvaneena, painaen käsin silmiään päästäkseen näkemästä +kauhistuttavaa. + +"Sinä et voi jäädä tänne!" huusi kauhun ääni hänen povessaan. "Täytyy!" +vastasi hän ahdistuksessa; "olisi synti jättää hänet nyt yksin!" Hän +muisti, että vanhus nyt viimeisellä hetkellään -- hän tiesi sen aivan +hyvin viimeiseksi -- oli huolehtinut hänen tähtensä. "Jumala auttakoon +ettei kouristus minua tapaisi, minä tahdon jäädä!" + +Hän seisoi vielä hetkisen. Sydämen kiivas sykintä ja valtimon ankara +lyönti oli äkkiä asettunut. Hän puri hampaitaan yhteen ja piti +päättävästi käsivartensa sivulle vaipuneena. + +Siinä kuoleva lepäsi. Hänen kasvonpiirteensä eivät olleet vääntyneet, +otsalla oli suuria hikipisaroita, ja hän hengitti raskaasti. + +Kalpeana, mutta silmäluomiaan väräyttämättä Burgerl astui kuolinvuoteen +luo. + +"Tahdotko jotakin, isoisä?" + +Ei mitään vastausta. + +Burgerl kuivasi esiliinallaan kuolevan otsaa. "Mitä voin tehdä sinulle, +iso-isä?" + +Turhaan kysytty, kuoleva ei varmaankaan kuullut. Mutta hänen kasvonsa +ilmaisivat rauhattomuutta ja siinä tavassa, jolla hän ikäänkuin etsien +käänteli päätään, oli avutonta kärsimättömyyttä; oli kuin hän olisi +kaikesta muusta välittämättä kuunnellut jotakin. Burgerl oli kerran +nähnyt samanlaisen ilmeen erään sokean kerjäläisvaimon kasvoissa, kun +tämä katuhälinässä kuunteli lastaan ja hapuili hänen luokseen. + +Burgerl kumartui päättävästi ja sanoi kovasti vanhuksen korvaan: "Minä +menen hakemaan äitiä, Leenaa!" + +Silloin rauhattomuus hävisi kuolevan kasvoilta. + +Burgerl kiirehti ulos. Hän jätti oven auki jälkeensä ja eteiseen +saavuttuaan hän huusi keittiöön: "Riennä kamariin, Seferl. Iso-isä on +kuolemaisillaan; mutta hän ei voi kuolla, hän odottaa äitiä!" + +Sitten hän juoksi yli pihamaan laajoille vainioille. Hänen ei tarvinnut +kauan huutaa, eikä hänen tarvinnut antaa selityksiä, hänen äänensä oli +niin hätäinen ja hänen kasvonsa olivat niin kauhistuneen näköiset, että +Kaspar ja Leena samosivat hänen luokseen ja ymmärsivät kysymättä +kaikki. + +Burgerl riensi heidän jäljestään, mutta ennen portaille kiirehtimistään +hän pistäytyi keittiöön noutamaan etikkapulloa. "Äiti voi tarvita +tätä." + +Ylhäällä kamarissa Leena oli vaipunut vuoteen ääreen ja tarttunut +kuolevan käteen, joka liikkui rauhattomana, kunnes itkevä nuorikko oli +pannut sen omalle päälaelleen, jolloin se näytti löytäneen haettavansa. + +Äkkiä kuoleva sanoi lapsellisen kirkkaalla äänellä: "Kääntäkää minut +seinään päin!" + +Leena nousi, painoi suudelman hänen otsalleen, tarttui sitten molemmin +käsin varovasti häneen ja täytti hänen pyyntönsä. + +Burgerl, joka seisoi sängyn jalkapuolessa, katsahti merkitsevästi +isäänsä. Tämä riensi silloin ja otti hervonneen puolisonsa +käsivarsilleen. + +Hän laski hänet tiedotonna tuolille. Burgerl tunkeutui siihen ja sanoi: +"Päästä minut, isä!" Hän voiteli etikalla Leenan päälakea ja ohimoita. +"Äiti olisi lähin sulkemaan kuolevan silmät", puheli Burgerl samalla, +"mutta kun sitä ei saa viivyttää, teen minä sen hänen puolestaan. +Tahdotko, isä, olla hyvä ja kääntää iso-isä paran jälleen kohdalleen." + +Kaspar asetti kuolleen suoraksi. "Hänen silmänsä ovat jo kiinni. +Näyttää aivan kuin hän nukkuisi." + +Kun Kaspar astui pois vuoteen luota, liitti Seferl kuolleen kylmät +kädet yhteen. Leena virkosi jälleen. Burgerl kääri kyyneleisin silmin +kätensä hänen kaulaansa ja Leena otti tytön polvilleen. He istuivat +hyvin lähellä toisiansa ja nyyhkyttivät. Kaspar tuli huolissaan heidän +luokseen ja hänen puolisonsa ojensi hänelle vapisevan kätensä tyttären +pään yli. Burgerl huokui esi-liinaansa ja kuivasi sillä äitipuolen +silmät; sitten hän viittasi sänkyyn: "Iso-isä nukkuu, katso, hän nukkuu +hyvin!" + +Hän vei Leenan, jota saattoi johtaa kuin lasta, muutamia askeleita +lähemmäksi kuolinvuodetta. Siinä he molemmat polvistuivat ja lukivat +rukouksen puoliääneen, ja kun aamen oli kajahtanut, sanoi Burgerl: +"Isä, vie nyt äiti täältä!" + +"En voi jättää häntä", muistutti Leena. + +"Saat nähdä hänet myöhemmin", lohdutteli Burgerl ja auttoi häntä +nousemaan. + +Leena nousi epäröiden. "Kuka valvoo hänen luinaan?" hän kysyi hiljaa. + +"Minä ja Seferl", vastasi Burgerl päättävästi. + +"Tule, puoliso raukkani", pyysi Kaspar, "menkäämme jo täältä." Ja he +läksivät yhdessä. Kynnykseltä Leena katsoi taakseen kyyneleet silmissä, +ja kun Burgerl oli sulkenut oven heidän jälkeensä, hän vaipui +puolisonsa rintaa vastaan ja huokasi: "Ah, Kaspar, kuinka se tuntuukaan +raskaalta! Jospa olisin saanut pitää häntä edes muutaman päivän! -- +Mutta juuri nyt, jolloin hänellä olisi ollut hyvä kohtelu!" + +Mutta Kaspar löysi ne parantavat sanat, jotka viihdyttivät hänen +kouristuksentapaisen tuskansa ja pyhittivät hänen surunsa. Hän otti ne +omasta sydämestään. "Katso, Leena", hän lausui hellästi, "paljoa +raskaampaa olisi ollut, jos vanhus ei olisi tietänyt, kuinka hyvät +aikeet meillä oli häneen nähden. Hän sai sen Jumalan sallimasta nähdä +oikeaan aikaan, se oli hänen viimeinen kokemuksensa elämästä, viimeinen +ilonsa, sitä tuntien hän erosi..." + +Kun Burgerl oli sulkenut kuolinhuoneen oven, otti hän kaapista +rukouskirjan ja etsi siitä rukouksia kuolleille. + +"Mutta, Burgerl, aijotko todellakin jäädä tänne kuolleen luokse?" kysyi +vanha Seferl ihmeissään. + +"Kyllä minä jään." + +Burgerl asettui kuolinvuoteen pääpuolelle ja vanha Seferl +jalkapuolelle, ja he alkoivat yhdessä rukoilla. Tyttö luki rukoukset +puoliääneen, ja vanha palvelija mutisi sana sanalta jäljestä muistin +mukaan. Heidän äänensä, toinen kirkas ja hillitty, toinen syvä ja +soinnuton, täytti pienen huoneen hyrinällä ja porinalla, joka +voimakkaissa ja innokkaissa rukouksen paikoissa kohousi kuuluvammaksi, +mutta muuten säilytti yksitoikkoisen nukuttavan tasaisuutensa. + +Burgerl väsyi ensin ja antoi rukouskirjaa pitävän käden vaipua +polvelle. Mutta hän virkistyi täydellisesti hiljaisuudesta ja katsahti +ylös. Vanha Seferl, joka oli hetkisen yksin innokkaasti rukoillut, +nukkui istuallaan. Burgerl ei häntä havauttanut. + +Hän valvoi yksin kuolleen luona. + +Kuollut makasi kuin syvässä unessa. + +Burgerl koetti sormellaan hänen käsiään ... ne olivat kylmät ja jäykät. + +Eilen vielä ilo ja suru vaikuttivat häneen, hän oli väsynyt +ponnistuksista ja murheesta, rakkaus ilahdutti häntä kuin loistava +joulukuusi lasta. Nyt hän ei tiedä maan murheista eikä riemuista! +Maailman pahuus saisi turhaan tärisyttää sitä vuodetta, jolla hän lepää +kädet ristissä vaipuneena rinnan päälle. Häntä se ei häiritsisi! + +Burgerl sai luottamusta tähän hiljaiseen rauhan mieheen. Jos hän voisi +lapselle puhua, hän ei sanoisi mitään pelottavaa, olivathan hänen +kalpeat kasvonsa niin tyynet ja rauhalliset. + +Pää nojautuneena tuolin selkänojalle ristiin laskettuihin käsivarsiin +nuori tyttö katseli kauan vainajaa. + +Hän kääntyi vasta kuullessaan askeleita portailta, jolloin Seferl +säikähtäen heräsi unestaan. Sieltä saapui muutamia työmailta palanneita +palvelijoita, jotka tahtoivat myöskin valvoa kuolleen luona. Useimmissa +lauluissa oli harras uskonnollinen sävy, mutta oli sellaisiakin, joissa +oli hyljätty Jumalan armopäätöksiin ja isäisiin lupauksiin +turvautuminen ja sen sijaan järkyttävästi valitettiin ihmisen +viheliäisyyttä ja kaiken maallisen elämän katoavaisuutta. Tavallaan on +näissäkin lauluissa lohdutusta, sillä ajatellessamme kaiken +välttämätöntä katoamista lientyvät yksityisen kuoleman herättämät +tuskat. Nämä synkkämieliset laulut kaikuivat vaihdellen hiljaisessa +yössä. + +Aamunkoitteessa tulla rytisivät rattaat pihamaahan. Heiner saapui +lääkärin kanssa. Kun tämä vakavan isännän ja itkevän emännän seurassa +astui kuolinhuoneeseen, hiipi Burgerl ulos. + +Hän halusi raitista ilmaa. + +Portaita alas mennessään hän polki voimakkaasti jaloillaan ja väänsi +käsivarsiaan. Edellisenä päivänä, jolloin ensimäinen peljästys oli +viedä häneltä järjen, hän ei voinut liikuttaa kättä eikä jalkaa. Nyt +hän luuli päässeensä vapaaksi sairaudestaan ja hänellä oli hurskas +usko, että hän sai tämän palkinnon uskollisesta valvomisestaan kuolleen +luona. + +Hiljaa väristen kylmässä tuulessa, joka liekutteli kellastuneita +lehtiä, hän astui syksyisen aamun raittiiseen ilmaan terveytensä +saavuttaneena ja varsinaisen lapsuutensa menettäneenä! + + + + +XXIV. + + +Täyttä vuotta ei ollut kulunut, kun eräänä aamuna nousevan päivän +säteet, jotka leikkivät Grasbodenin emännän huoneen akkunaruuduilla, +muodostivat niille jyrkkäreunaisen auringon kuvan, sillä akkuna oli +sisältä peitetty tiheällä verholla. + +Koko talossa vallitsi tyyni hiljaisuus. Mutta kaksi rattaiden eteen +valjastettua hevosta, joita kuskilaudalla istuva Heiner viihdytteli, +pärskyi, hirnahteli, polki ja kuopi maata alinomaa. Renki muistutti +monenlaisilla huudahduksilla hevosia kärsimättömyydestä, mutta kumartui +itsekin kohtuuttoman usein voidakseen puiden runkojen ja oksien välistä +nähdä asuinrakennukseen. Eteisessä palvelusväki juoksi edestakaisin +kuin muurahaisparvi pesässä. Usein hairahtui joku pois joukosta ja +kulki kiireesti puutarhan kautta pihamaalle, jolloin hän saattoi +kohdata toisen karjakartanosta kiirehtivän kumppanin. He pysähtyivät +silloin hetkiseksi ennenkuin jatkoivat matkaansa joko kääntyen äkkiä +ympäri tahi juosten toistensa sivu. Mutta milloin vain joku heistä +pysähtyi rattaiden luo jotakin sanoakseen, käänsi Heiner kasvonsa +toisaalle. Hänellä ei näyttänyt olevan halua kuunnella eikä puhua. + +Rengit sanoivat naispalvelijoille monta pilasanaa ja nämä taas usein +hymyilivät keskenään. Mutta kaikki asettuivat taas pian juhlallisen +vakaviksi aivan niinkuin sopikin, kun emännän vaikeat hetket olivat +tulleet. + +Nyt Heiner kurotti päätään, sillä hän näki isännän kiirehtivän +puutarhan läpi. + +"Aja nyt, Heiner!" huusi tämä. "Vie terveiset Halden isännälle, että +kaikki on tapahtunut onnellisesti ja meillä on nyt poika! Hän on niin +vahva kuin karhu, sanon sinulle, paraikaa häntä kylvetetään ensimäistä +kertaa, ja hän kirkuu vimmatusti." Hän löi toista hevosta selkään. +"Riennä, rusko virkku!" + +Se oli erään laulun alku, jota lauletaan polvella ratsastavalle +lapselle. + +Heiner istui siinä ohjakset höllällä, ja näytti siltä kuin hän olisi +isännältään kuullut vierasta kieltä. Mutta puutarhan läpi juoksi tyttö, +jota täytyi katsoa. Hänen mustat kutrinsa valuivat luonnollisina +kiharoina niskaan, hänen valkoisista kasvoistaan helotti kaksi +purppuran punaista poskipäätä ja hänen pyöreät käsivartensa ja sirot +jalkansa liikkuivat vilkkaasti ja ketterästi. Sivumennen hän heitti +ystävällisen silmäyksen Heineriin, mutta kääntyi sitten heti hänestä +ylpeällä, pilkallisella tavalla, joka osotti että rattailla istuja on +hänelle vieras ja sellaisena pysyy. Se oli Burgerl, joka oli viime +näkemästä tullut melkein päätään pitemmäksi ja erittäin kauniiksi. + +Grasbodenin isännän ajatukset olivat tietysti toisaalla eikä hän siis +huomannut, mihin toinen oli kiintynyt. Hän löi leikillisesti +isäntärenkiä reiteen. + +Heiner kirkaisi ja nauroi. "Mitä odotat? Aja!" sanoi isäntä. + +Rattaat vierivät pois. + +Kylän läpi ajaessaan Heiner kiirehti hevosia, mutta hiljaisella +metsätiellä ne saivat juosta hölkytellä verkkaan. + +Kuinka kauniiksi Burgerl oli kehittynytkään! Lapsena hän piti +paljon Heineristä, koska Heiner oli taitava töissään eikä muutenkaan +älytön ... mutta nyt? Tyly hän ei juuri nytkään ollut. Ja nyt oli +talossa poika, joka kerran perii Grasbodenin; Burgerl ei siis enää +ollut upporikkaan suurtilallisen ainoa lapsi ja perijä; eikähän +Heinerkään ollut huonojen vanhempien lapsi, vaikkakin toinen poika. +Pienen maatilan hän helposti voisi hankkia itselleen, ja mikä siinä +olisi eläessä? Hänen veljensä ja natonsa viettivät sellaisella kaikkein +onnellisinta elämää! Ja odottaa hän kyllä voisi, vaikkapa seitsemän +pitkää vuotta, sillä onhan hän nuori. Vanhassa testamentissa puhutaan +sellaisesta odotuksesta ... tätä tyttöä hän odottaisi seitsemän kertaa +seitsemän... + +Hän alkoi laskea, mutta loppusumma hämmästytti häntä hiukkasen; sillä +niin pitkää ikää ja sellaista patriarkaalista elämänvoimaa, joista +vanhassa testamentissa puhutaan, hän ei uskaltanut toivoa itselleen. + +Burgerl oli juossut kirkkotarhaan. Hän aukaisi ristikkoportin ja juoksi +eräälle haudalle, jonka rautaristissä oli nimi "Joosef Reindorfer". +Kummulla kasvoi kukkia niin tiheässä, että tuskin pääsivät huojumaan +tuulessa. + +Burgerl laskeutui polvilleen. "Kas siinä on sittenkin rikkaruohoja." +Niitä pois nyhtäessään ja karsiessaan kukkaisvarsista kuivia lehtiä hän +jutteli itsekseen: + +"Tulin vain sanomaan sinulle, että meillä on nyt kotona pieni poika! +Kaunis poika, sanovat ihmiset; minä en ymmärrä sitä. Hänen pitää vähän +kasvaa, ennenkuin minä voin rakastaa häntä; mutta rakastanhan minä jo +nytkin, sillä hän näyttää niin miettivältä kuin hän rukoilisi. No, +hänhän ei itse vielä kykene mihinkään. Hänen pitää saada nimekseen +Joosef, niinkuin sinäkin sait, ja hänestä pitää tulla hyvä mies. +Leena-äiti on hiukan heikko, mutta älä ole huolissasi, kyllä hän +vahvistuu. Tämän tahdoin sinulle kertoa, muuta uutta en tiedä." Hän +painoi molemmat kämmenensä hajasormin maata kohden. "Tiedäthän jo, että +minä olen nyt aivan terve? Jumala olkoon kanssasi, iso-isä!" + +Hän nousi. Erään haudan luona lähellä hautausmaan porttia hän pysähtyi +ja luki siinä Isä-meidän. Sitten hän riensi kotiin. + +Kun hän tuli perhehuoneeseen, sanoi Kaspar: "Missä olet ollut? Ei nyt +saa juoksennella loitolla, pitää olla tarvittaessa käsillä." + +"Pistäysin vain hautausmaalla iso-isälle kertomassa." + +Magdaleena hymyili alakuloisesti. + +"Vai niin." Grasbodenin isäntä nyökkäsi hyväksyvästi, mutta sitten hän +puistalti arvellen päätään: "Ihmeellistä, mutta minusta ei tunnu +ollenkaan mahdottomalle kertoa hänelle asioitamme, vaikka hän onkin +poissa; on kuin hän ei olisi elänyt eikä kuollut." + +Epäselvästi, mutta sitä mahtavammin, -- niinkuin aina sellaiset asiat, +joita ei voida selittää, vaikuttavat kansan mieheen -- järkytti hänen +olentoaan ajatus eläväin ja kuolleiden yhteenkuuluvaisuudesta. + +Hän seisoi niin korkearyhtisenä, että pienikasvuisen kätilön, joka oli +sillävälin kapaloinut lapsen, täytyi kurkottamalla tarjota pikku +olentoa isän käsivarsille. + +Isä kantoi lapsen vuoteelle. + +"Tässä hän on, pienokaisemme. Nyt on maailmassa yksi ihminen lisää." + +"Ja hän on tullut kunniallista tietä", hymyili Leena. "Kaikille iloksi +eikä kellekään suruksi." + +Nuori äiti toivoi kaikesta sydämestään, että pojan elämäkin niin +kuluisi. Mutta silloin hänen pitäisi olla melkein pyhimys, eikä äiti +uskonut voivansa kasvattaa häntä siksi. Mutta jos hän kasvattaa pienen +Joosefinsa, jota hän nyt ensi kerran piti sylissään, hyväksi ihmiseksi, +kenties niin hyväksi kuin se Joosef, joka viimeisellä hetkellään oli +hänen käsivarsillaan, silloin hän on suorittanut velkansa maailmalle, +äitinä sovittanut oman äitinsä hairahduksen ja -- sen myöntänette -- +pessyt pois vanhan häpeäpilkun!? + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Häpeäpilkku, by Ludwig Anzengruber + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HÄPEÄPILKKU *** + +***** This file should be named 38322-8.txt or 38322-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/3/2/38322/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/38322-8.zip b/38322-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..9e88231 --- /dev/null +++ b/38322-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d9ed47e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38322 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38322) |