initial commit of ebook 38119HEADmain

5 files changed, 4618 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38119-8.txt b/38119-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..4e1bcbc
--- /dev/null
+++ b/38119-8.txt
@@ -0,0 +1,4602 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kysymysmerkkejä: Kuinka Muikkulan Matin
+kirkolla kävi, by G. A. Heman
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kysymysmerkkejä: Kuinka Muikkulan Matin kirkolla kävi
+
+Author: G. A. Heman
+
+Release Date: November 24, 2011 [EBook #38119]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYSYMYSMERKKEJA: KUINKA MUIKKULAN ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KYSYMYSMERKKEJÄ; KUINKA MUIKKULAN MATIN KIRKOLLA KÄVI
+
+Kirj.
+
+Kah [G. A. Heman]
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, kustantaja.
+
+Hämeenlinnassa,
+Hämeen Sanomain Osake-Yhtiön kirjapainossa,
+1885.
+
+
+
+
+Esipuhe, jonka sopii lukea viimeiseksi.
+
+
+Keväällä vuonna tuhat kahdeksan sataa ja usea vuosikymmen päälle oli
+allekirjoittaneella kuuma ja kiireinen aika. Olin laiskotellut
+Helsingissä tarpeekseni, juonut tuutinkia, käynyt suomalaisessa
+teaatterissa, riidellyt ruotsikiihkoisten kanssa -- sanalla sanoen:
+ollut kaikin puolin vapaa Apollon poika. Elämä oli ollut kuin paljasta
+mäenlaskua, rahapulat ainoana, säännöllisenä poikkeuksena.
+
+Mutta kerran loppui alamäki; elämän tanner oli tutkintojen ja
+tutkintolukujen jyrkän ylämaan takana; ja sitä myötenhän kävi tie.
+
+Maalle siis, hiljaisuuteen, lukemaan!
+
+Sain asuinpaikan eräässä Hämeen vesirikkaassa pitäjässä -- nimi on
+samantekevä. Se talo oli, niinkuin rekivirressä veisaamme, "järven
+rannalla punainen talo, ja valkoinen akkunan lauta". Isäntä, iältään
+pian neljänkymmenen, oli noita "hiljaisia maassa", joissa on jotakin
+nimettömän miellyttävää, vaikk'ei olekaan heidän sydän suussa eikä
+kieli hyvissä tuntumissa.
+
+Emäntä -- Esteriksi häntä isäntä puhutteli -- taisi olla muutamaa
+vuotta nuorempi. Vaikea on sanoa, minkälainen hän oli. Ei hänellä ollut
+sormet täynnä kultasormuksia, kaksi vain vasemman nimettömässä, ei hän
+näytellyt joka ämmälle vaatevarastoansa, ei hän puhunut pahaa muille
+emännille piioistansa, eikä muillekaan ihmisille.
+
+Näköään oli hän tunteen ihminen. Suurissa sinisissä silmissä kuvastui
+syvä sielunelämä; lempeys ja kirkkaus loisti hänen otsaltansa.
+
+Oli niillä poikakin, kymmenkunnan vanha, sinisilmäinen, kiharatukkainen
+pieni veitikka, minun herttainen ystäväni.
+
+Tämän perhekunnan yhteydessä olin liki puoli vuotta; ja muisto siitä
+heloittaa vieläkin valopilkkuna kuumeentapaisesta luku-ajastani.
+
+Olin tullut isännän kanssa hyvinkin tutuksi. Iltasin istuimme
+tupakoiden ja jutellen. Hyvin usein jouduimme sielun-elämän alalle,
+ihmetellen tutkistelimme niitä monia ilmiöitä, joita elämässä olimme
+huomanneet.
+
+Kun ihmettelin sitä lepoa ja mielentyyneyttä, sitä varmaa vakuutusta,
+jota hänen puheensa ja elämänsä ilmaisi, niin hän sanoi, että se rauhan
+rahtunen mikä hänellä on, ei ollut taistelutta saavutettu.
+
+Kerran toi hän minulle paksun paperivihon, sanoen: "Jos viitsitte tuon
+lukea, niin ehkä näette, kuinka meikäläisetkin taistelevat, kaipaavat
+ja toivovat".
+
+Luin tuon vanhan paperin; kymmenen vuotta oli se ollut romun seassa,
+vanhassa kopassa.
+
+Ehdotin hänelle, eikö sopisi toimittaa painoon tuota paperia.
+
+Hän ei mitenkään tahtonut siihen myöntyä, sillä "mitäs metsäkulmalaisen
+mietteistä maailman luettavaksi on?"
+
+Voitin kuitenkin hänen epäilyksensä.
+
+Se oli kyllä hyvä, että hän suostui; mutta toiselta puolen saattoi
+kehoitukseni olla turhaa vaivaa, sillä ei ole takeita, saako
+_tämmöinen_ kyhäelmä kustantajaa mistään.
+
+Ainoan toivoni perustan siihen, että tämän kyhäelmän saattaa ymmärtää
+kahdellakin tapaa -- aina sen mukaan kuinka kukin tahtoo.
+
+Koettakaa siis kysymysmerkit onneanne; ehkä jostakin sydämestä
+houkuttelette vastauksen, vastauksen, joka mahdollisuutena siellä on
+uinunut, vaan jäänyt tietämykselle kirkastumatta!
+
+Varustaisin teidät piirtäjänne, Kustaa Uotilan nimikirjoituksella,
+mutta hän itse kielsi nimeänsä kirjan etulehdelle painattamasta.
+Antaisin teille, te kysymysmerkit, jonkin-moisen puolustuslauseenkin,
+mutta mitäs siitä kohtalonne valkenisi, sillä teidän piirtäjänne nimi
+on kirjallisuuden kilpakentällä yhtä tuttu kuin Uotilassa asuneen
+ylioppilaan nimimerkki Kah.
+
+Kah [G. A. Heman].
+
+
+
+
+I.
+
+
+-- Se on semmoinen rikkiviisas, se Pohjalammin Matti! Ja todella olikin
+Matti merkillinen mies, sen huomasimme me lapsetkin, vaikk'emme oikeen
+älynneet mitä isäni oikeastaan rikkiviisaalla tarkoitti. Koska Matin
+sen aikuisesta kuvasta vielä on muistissani joitakuita piirteitä, niin
+panen ne paperille, päättäköön lukija, oliko Matin viisaus rikkinäistä
+vai eheää. Melkein naapurina me olimme, ei ollut kuin vähän matkaa
+mielestämme tuota metsäistä, kivistä polkua, joka takaha'an kautta vei
+Pohjalammin ahoille. "Virstaksi" me sitä matkaa puhuttelimme; vaan jos
+se virsta onkaan, niin se on suden juoksema, arveli moni, joka sitä
+oudoksesta sattui kulkemaan. Siellä Näätäkorven hallaisella
+kulmakunnalla asui Matti torpassaan, josta teki päivän viikossa
+taksvärkkiä jalkasin ja talon ruualla.
+
+Ei siinä torpassa paljon huoneita ollut; oli siinä pirtti, jossa oli
+sauhunsa viemätön muuri-paha ja yksi pieni akkuna -- siinäkin kaksi
+ruutua tuohesta, ja toista kaksi viheriäisestä klasista. Vähän matkaa
+pirtistä oli sauna, joka myös teki riihen virkaa; tuonnempana vanha,
+puoleksi lahonnut olkilato. Mutta keskellä lastuista pihaa kasvoi komea
+pihlaja, ja saunan seinustalla kiemurteli humalista siintyneiden
+riukujen ympäri.
+
+Siellä eleli Matti muijansa kanssa. Ja kun heillä ei ollutkaan lapsia
+kuin yksi tyttö, joka jo oli toisella kymmenellä, niin oli Matilla
+tilaisuus usein sairastaa "Laiska-Jaakon tautia".
+
+Ensikerran eläissäni kävin Pohjalammilla noin rukiinleikkuun aikaan.
+Olin isältäni saanut varsin mahtipontisen toimen, piti viemäni
+"taksvärkkisanaa" Pohjalammin Matille. Matti ja isäni, näet, olivat
+saman talon alustalaisia, ja taksvärkkisana kulki tavallisesti torppari
+torpparilta hamaan takamaan äärimmäiseen perukkaan. -- Ensimmäiseksi
+tervehti minua kanaparvi, joka samoili pirtin edustalla ja pyristeli
+höyhen-pukuansa tuulessa.
+
+Astuttuani pirttiin olin kuin hölmö; ällistyneenä jätin hyvän päivän
+sanomatta, sillä niin toisenlaista oli siellä kuin meillä. Matin Kreeta
+otti juuri puuropannua pesän suusta, tyttö teki kanoja varten puretusta
+kuppiin, ja nurkassa ammui kirjava vasikka. Elokuun aurinko oli
+kirkkaudellaan tehnyt sen, että silmäni, kuten sanotaan, olivat jääneet
+pihalle. En siis varjokkaassa pirtissä oikein nähnyt, miten olla kuinka
+elää, seisahduin vaan oven suuhun, ja, hölmömäisesti kyllä,
+"Jumalaakaan mainitsematta".
+
+-- No, Kustaa, mihinkäs vanha mies jäi, kuului Matin tunnettu ääni
+peräsängystä. Hän näkyi nytkin tekevän tavallista työtänsä, s.o.
+lepäävän. Levollisena soi hänen äänensä, vakavasti katseli hän
+noettuneisin orsiin. Hän oli tietysti tässä sekamelskassa kuni
+kotonansa ainakin.
+
+Kun en minä osannut vastata mainittuun kysymykseen mitään, niin toisti
+hän sen vielä:
+
+-- Mihin vanha mies jäi?
+
+Minä luulin hänen isääni tarkoittavan ja vastasin aatos-alta: Oli jo
+vähän myllynki puute, niin isä sanoi, että tarvitsis sitä mennä vaikka
+Korkiakoskiin koittamaan.
+
+-- Istu; mitäs teillä nyt jauhetaan, sanoi hän taas. Minä taisin
+punastua, sillä kasvojani tuntui kuumentavan. Nälkiäisiähän isä myllyyn
+vei, sillä viime kynttilästä oli meillä ostoksessa oltu, ja kun vähän
+rupesi ruisvainiomme kellertämään, niin salavihkaa siitä ensi hätään
+vähän leikattiin. Imeliltä ne jauhot tosin maistuivat, mutta mitäs
+teki!
+
+Mutta Matti se kyllä arvasi asian, hän vaan tahtoi kai minua vähän
+kiusottaa, sillä hän sanoi: taitaa olla vanhoja "laarin laasoksia"?
+
+-- Hm, vastasin minä epäileväisesti, sillä paha oli mielestäni
+valhetella paha tottakin puhua.
+
+-- Niin, samahan se on, jutteli Matti, millä vaan Hungerveltti näin
+uutisen rajassa, Uodin koukuissa käpälämäkeen ajetaan.
+
+Enhän minä tuosta paljoa ymmärtänyt, istuin vain ovensuussa olevan
+kaljatynnyrin kupeella ja vaikenin. Totta huomasi Kreetakin minun
+tyhmyyteni, sillä hän sanoi, vieden puurokuppia pöydälle:
+
+-- Se meidän Matti mar osaa!
+
+Sitten sanoi hän Matille yksitoikkoisella äänellään:
+
+-- Syö nyt vaan päivällistä ja menee siitä edes lyömään vähän
+saunapuita, että edes kylpöä saadaan; tekee nyt jotakin edes!
+
+-- Huokaus on oleva töiden väleillä, lausui Matti, katsellen yhä orsiin
+ja asettaen sanansa niin kirjakielen mukaisesti kuin ne tässä ovat
+kirjoitettunakin; hän muisti kai sanat niin jostakin lukeneensa.
+
+Silloin ilmoitin minä taksvärkkisanaa tuovani huomiseksi.
+
+Matti katsahti nurkkaan; siellä oli pari sylystä taskukellon suuruisia
+nauriita. Niistä siirsi hän katseensa Kreetaan ja sanoi: Kas kun et
+sinä olekaan vielä listinyt noita nauriinsommia?
+
+-- Kyllä mä he nyt listin, nuhahti Kreeta.
+
+Matti ei sanaakaan enää vastannut. Hän meni ulos ja tultuaan oli
+hänellä kourassa norea koivunvitsa.
+
+Älä hämmästy lukija, ei kertomus sulle vanhaa koti-kuria kuvaamaan
+rupea! Hän karsi ja kuori vitsansa, ja minäkin totta kyllä pelkäsin
+pahinta. Vitsan tyveen sitoi hän langalla tukevasti kiini rohtimia
+tallaksi, otti sitten Kreetan rukinsarvesta sian-sääriluurasvaa, jolla
+voiteli tallan; latvaan pani hän silmuksen, josta hän asetti tuon
+uudenaikaisen aseensa oviseinässä olevaan naulaan riippumaan.
+
+Nyt syntyi aviopuolisoiden välille seuraava keskustelu:
+
+-- Mitäs sillä teet?
+
+-- Se on palavitsa.
+
+-- Mitäs sillä teet?
+
+-- Kun sinä jätit nauriit listimättä.
+
+-- Hää?
+
+-- Niin vasikka saa tietysti nauriin kulkkuunsa.
+
+-- Hm.
+
+-- Ja kun minä olen huomenna poissa, niin ei ole kuka palavitsan tekee
+sinulle.
+
+-- Soo, sanoi Kreeta; älyten asiaa kaiketi.
+
+Minä ihmettelin; olin lähteä pois ja sanoin "Jumalan haltuun".
+
+-- Jumalan nimeen; niin, ota vanha mies mukaasi, sen kanssa on hyvä
+kulkee, sanoi Matti. En ymmärtänyt mitä myrkyn vanhaa miestä hän
+tarkoitti. Kotona sain sitten tietää, mitä hän tarkoitti ja Matin
+opetus painui syvästi mieleeni. Hyvästihän ne meidän väet ensin
+nauroivat, kuu heille puhuin jutun palavitsasta. Äitini virkkoi: se
+Matti on se rikkiviisas.
+
+-- Voi sitä Kreeta parkaakin sentään, lisäsi isäni.
+
+Mutta se juttu ei siihen loppunutkaan.
+
+Näyttää epäilemättä siltä kuin seuraava tapaus olisi sommiteltu eikä
+todenperäinen; tätä luuloa on vaikea lukijalta poistaa. Vakuutan
+kuitenkin, että asia on ihan tosi, uskottakoon se taikka ei.
+Asia oli näin: Seuraavana päivänä oli sekä Matti että isäni talossa
+taksvärkissä, ja äitini vei minun ja pienen veljeni Joutsenojan
+niitylle, hän kun sinne meni lehtiä taittamaan. Jo oli päivä
+kulunut puoleen; pikku veljeni makasi levollisesti pärekopassa,
+joka oli ripustettu ladon seinällä kasvavan kuusen oksaan, ja yksi
+hyvän-hajuinen lehtitaakka toisensa perään siirtyi äitini hartijoilta
+latoon. Ladon etehen seisahtui kerran äitini tähystellen kohti
+kultaista kotiamme, joka ei kaukana ollutkaan. Mitä ihmeen huijausta
+sieltä kuuluikaan? --
+
+-- Ai, ai nyt siellä on porsas päässyt lätistä irti ja on lapsen
+kimpussa, sanoi äitini.
+
+Mutta onneksi näkyi lapsi päässeen aidan alitse ja nelijalkainen
+vihollinen jäi toiselle puolelle.
+
+Tuokion kuluttua kuului aivan läheltä tuo kimeä huuhunta:
+
+-- Huni, huu, missäs Leena on, kuului ääni.
+
+-- Hu, huu tääll' ollaan, vastasi äitini jotenkin samalla äänen
+korkeudella.
+
+Ja Pohjalammin Esterihän se olikin, joka hengähdyksissään saapui
+luoksemme.
+
+-- Tulkaa Leena kulta pian meille, puhua läähätti hän, vasikan meni
+nauris kulkkuun, emmekä me osaa palavitsalla sitä pois ottaa.
+
+-- Niin onhan teillä palavitsa, sanoi äitini hymyillen.
+
+-- On, on, isä teki sen jo eilen varoiksi, riemuitsi Esteri, ja jatkoi
+surumielin: mutta ei äiti saa sillä palaa pois.
+
+-- Ei sitä pois otetakkaan, sanoi äitini, vaan se painetaan alas.
+
+Ja äiti meni Esterin kanssa, minä otin veljeni selkääni, ja lähdin
+kotia.
+
+Onnellisesti saatiin nauriin pala alaspainetuksi. Vasikka, joka jo oli
+ehtinyt henkitoreisinsa, rupesi iloisesti ammumaan ja kirmaamaan.
+
+-- Se nyt oli ihmeellinen tapaus, sanoi kotia tultuaan äitini. Ja
+kummallinen se oli, mutta kuitenkin oli se aivan tosi tapaus. Moni sen
+paikkakunnallamme kyllä todistaa. Ja juuri tuo "sattumus" on kehottanut
+minua tätä tapausta muistoon panemaan.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Oli sunnuntai. Jumalanpalvelus oli jo päättynyt ja kirkkoväet vaelsivat
+kotiansa kohden. Olimme olleet kirkossa mekin, Pohjalammin Matti, isäni
+ja minä. Pakistessa siinä käydessä kaikellaista tuli puhe päivän
+"täkstistäkin", joka kirkkomiehille paraiten puheenaineeksi sopiikin.
+
+-- Mitäs meinasit, Matti, saarnasta? kysyi isäni.
+
+-- Tuima oli ja totuutta täynnä, vastasi Matti, ja niin se provasti ne
+sanansa paiskelee pitkin kirkkoa aina peräparven trapuille asti.
+
+-- Kyllähän se niin on, terävät ovat sanansa ja nasevat.
+
+Vaiti oltiin taas vähän aikaa; hiki hatussa marssimme pitkin
+metsäpolkua kohti kotiamme. Kotvan kuluttua virkkoi Matti:
+
+-- Sinun tarvitsisi, Aatu, panna tuo poikakloppi kouluun, ei tiedä
+vaikka siitä vielä mitä tulisi, näyttäähän sillä olevan vähän
+"huntramänttiä".
+
+Sydämeni sykähti kuullessani nuo hiljaisesti lausutut sanat; ihmeellinen
+taikamaailma nosti niissä sanoissa esirippuansa; oli mieleni hyvä siitä
+että minulla oli tuota "huntramänttiä". Ja tottahan sitä oli, koska
+Matti, itse Pohjalammin viisas Matti niin vakuutti.
+
+En sentään ollut kuulevinaan koko puhetta, riipasin vaan ohimennessäni
+haavan lehtiä käteeni ja pureskelin niihin kirjokuvia. Mutta samassa
+koin olla niin hiljaa kuin suinkin kuullakseni, mitä isä sanoisi.
+
+-- Milläs niitä torppari kouluttelee, oli hänen alakuloinen
+vastauksensa.
+
+-- Pane nyt poika edes pitäjän kouluun aluksi, kehoitti Matti.
+
+-- Saishan sen sinne viedä edes pariksi viikoksi.
+
+-- Mitäs hulluja puhut, sano edes pariksi tärmiiliksi.
+
+"Huntramäntti" ja "tärmiili", se on kouluoppia se, aattelin minä,
+noukkasin päivänkukan maasta ja rupesin terälehtiä nyppimään, aivan
+kuin ei olisi asia minuun ensinkään koskenutkaan.
+
+Yhä edelleen keskusteli Matti ja isä koulun asioista, ja päätös oli se
+että Matti otti minun tutkittavaksensa.
+
+-- Kuule Kustaa, hän sanoi, mikä Sepeteuksen poikain isän nimi oli?
+
+-- Sepeteus, vastasin rohkeasti.
+
+-- Oikein, sanoi tutkijani, mutta kun Noalla oli kolme poikaa, Sem, Kam
+ja Jaahvetti, niin mikä sen Jaahvetin isän nimi oli?
+
+-- Totta kai se Noa kanssa oli, vastasin.
+
+-- No, jatkoi tutkijani, joka ei niin hevin tahtonut minua päästää, no,
+sanoi hän, mikäs se on, kun oli vesilukko, puuavain, vangit pääsivät
+vallallensa, takaa-ajajat kiini saatiin.
+
+Minä punehduin, en ymmärtänyt, mitä piti vastatani. Isä katsoi minuun
+tutkivasti, kävelin kuin hiilten päällä; ja Matti se oli niin
+hymyilevän-levollinen.
+
+-- Etkö huomaa, auttoi hän, milloin sauvalla vedet aukenivat ja Israel
+kävi vetten keskitse -- --?
+
+-- Silloin, keskeytin minä iloisesti, kun Mooses ojensi sauvansa meren
+yli ja punaisen meren vesi jakautui kahtia.
+
+-- Mistä sen olet lukenut, kysyi hän.
+
+Yhdessä henkäyksessä luin minä: Biblianhistoriasta sisältävä sata neljä
+jutelmaa kodille ja koululle, jonka on koonnut Kristian Barth, autuuden
+opin tohtori, neljäs painos, kuvilla koristettu.
+
+Voitonriemulla katsoin Mattia silmiin, ja hän virkkoi:
+
+-- Onhan sinulla huntramänttiä.
+
+Ja päätökseksi ukkojen keskustelusta tuli, että minä olin pantava
+kouluun. Kun Matti Anongin tanhuan suussa, jossa tiemme erosi, meiltä
+jäähyväiset otti, niin pyyhki hän silmiänsä sinisellä nenäliinalla.
+Minusta näytti jotain kyyneleen tapaista niissä kiiltäneen. Ilmoitin
+havaintoni isällenikin, vaan hän käski minun olla vaiti ja sanoi Matin
+hikeä vain kasvoistansa pyyhkineen.
+
+Mutta ihmeellisesti se Matti minun kohtalooni osaa ottikin.
+Pertunpäivän huomenis, jolloin oli kouluun mentävä, oli hän taas
+meillä. Ja kylläpä tarvittiinkin hänen apuansa, sillä äitini
+käytännöllis-taloudelliset epäilykset olivat vähällä tehdä
+kouluunmenosta palttua. Vielä Matin aikana teki hän, (kunnon muija
+sillä) onnettomuuden prohveetan virkaa.
+
+-- Kyllä siitä vielä musta sika Kustaan eväät syö, sanoi hän.
+
+-- Muista Leena, sanoi vakavasti Matti, että autuaalla on ilo
+lapsistaan.
+
+-- Pannaan nyt poika sinne edes koetteeksi, sanoi isäni.
+
+-- No, jos nyt koetettaisiin, myönsi äiti.
+
+Päätös pantiin kuin pantiinkin toimeen, ja kouluun minä pääsin.
+
+Sanotaan puhujan olevan hauskinta puhua itsestänsä, ja myöntää täytyy
+minunkin, että kertomus sujuvammin seuraisi minun kouluretkeäni kuin
+Matin metsäistä, jokapäiväistä polkua. Mutta kun en aiokaan tehdä
+kertomusta itsestäni vaan Matista, niin pyydän lukijaa unhottamaan
+pikku Kustaan. Saan kuitenkin sivumennen sanoa, ett'ei hänen
+huntramänttinsä niin runsasvarainen ollut, sillä usein kyllä on se
+hänet pulaan jättänyt. Jos siis Matti Kustaanpojasta suurta miestä
+toivoi, niin pettyihän äijäparka aika lailla; vaan jos hän toivoi
+poikanallikan, jota hän kouluun toimitti, kiitollisuudella häntä
+vastaisuudessa muistavan, niin luultiin hänen toivonsa tulleen
+täytetyksi.
+
+Niin, kertomus kulkee Matin metsäistä polkua, mutta jättää myös monta
+aukkopaikkaa, jotka lukija itse hyväntahtoisesti täyttäköön.
+
+Olin ollut pari lukukautta koulussa ja tiesin jo mikä "tärmiili" on:
+"huntramänttiä" ei minulle kukaan hamaan tähän päivään asti ole
+selittänyt, eikä kertomukseenikaan sen selitys luullakseni kuulu.
+Saanen toki sanoa vaan pikimältään, että sittemmin olen kuullut
+"jäkermäntti"-sanaa jotenkin samassa merkityksessä käytettävän.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Oli taaskin elokuu, niinkuin monasti ennenkin. Kuhilaita oli ilmestynyt
+pelloille, nälkiäisiä leikattiin meillä niinkuin ennenkin: elokuun
+kuutamo-yöt olivat entistä herttaisempia, syyskuorreita pyydettiin
+ahkerasti taajoilla nuotilla, jotka olivat kangastuoleissa kudotut ja
+siis laittomat. Syksy teki tuloa nopein askelin ja riihiaika oli
+käsissä.
+
+Sunnuntai-iltapäivällä tuli Matti meille, musta kankea partansa oli
+ajettu, ja omatekoisensa pitkävartiset saappaat oli hänellä jalassa;
+taniaiset, joita hän tavallisesti jalkineinaan käytti, olivat kai kesän
+kuluessa rikkuneet ja saaneet täysin palvelleina eronsa. Olipa Matilla
+vielä uusi nahkavarsi-piippukin suussa ja vaaleanläntä huopahattu
+päässä. Meidän väki ja minä aattelimme: no, mitähän Matin nyt mielessä
+lienee?
+
+Siinä sitä istuskeli hän isäni kanssa ja tupakoi, äiti se askaroi
+ometassa, ja minä -- niin minä en pirtistä hievahtanut, istuin vaan
+uteliaana muurinpenkillä jo odotin kuullakseni, mikä Matin asia olisi.
+Mutta eipä näkynyt hänellä olevan kiiruun kierää. Ehdotteli vaan
+isälleni, että "preistaisivat" vähän lauluakin. Selvää oli, että minun
+oli silloin asia mennä ulos, sillä saattoivathan miehet vaatia minuakin
+laulamaan, eikä se olisi ollenkaan ollut nyt hupaista. Menin siis ulos,
+kävelin vasikkaha'assa ja noukiskelin puolukoita. Mutta täytyipä siitä
+taas pirttiinkin tulla. Laulu oli loppunut, ja minä pelkäsin, ett'eihän
+vaan Matti jo ole asiaansa puhunut!
+
+Ja pamahtihan vihdoinkin; Matti sanoi tulleensa siihen päätökseen, että
+"kauppa se auttaa eikä kalavesi". Olisihan sonnimullikkakin vietävä
+H:linnaan, ja sopisihan silloin olla vähän muutakin rattailla, niinkuin
+voita, joku lampaankeri j.n.e. Ja olihan jo voitakin ostettuna
+parikymmentä leiviskää, kolme lampaan keriä ja muutama pari pulskia
+metsoja. Mutta kuu on monta lajia tavaraa, niin saishan olla useampi
+myyjäkin, vaikka tosin juuri yksikin toimeen tulisi. Kreeta raukka oli
+vähän semmoinen ja tämmöinen, "plikasta" taas ei vielä ihmiseksi ollut,
+ja sentähden Matti nyt pyysi, jotta minä, joka osasin muka kirjoittaa
+ja ymmärsin pännärätinkiä, menisin mukaan; eihän tuosta reisusta palkka
+niin suuri olisi, mutta olisihan ruoka ja saisihan vähän maailmaa
+nähdä.
+
+-- Kyllähän poika mun puolestani mennä saa, sanoi isäni maltillisella
+tavallansa.
+
+-- Eikä minunkaan puolestani estettä ole, lisäsi äiti.
+
+Ja matkaan piti lähteä huomen aamulla, päivän koittaessa.
+
+Enkä minä suinkaan sinä yönä paljoa maannut. Illalla tervasin ja
+rasvasin saappaani, jotka isä nosti piittahirrelle, äiti se ei koko
+yönä silmäänsä tyynyyn pannut, sillä hänellä oli tuo tukala seikka
+selvitettävänä, mistä poika housut saisi, sillä entiset, ainokaiseni
+olivat tilassa, joka ei minkään-päivästä arvostelua sietänyt. Ja
+puuttui takki-siekaleesta nappia pari kolme -- --. Valvoin kilpaa äidin
+kanssa katsellen hänen työnsä menestystä; mutta uni voitti vihdoin, ja
+rikas-unelmaisen levon perästä kun nousin, oli "univormuni" varsin
+valmis. Isän parkkumiset olivat muodostuneet minun ala-ulottimieni
+mittaisiksi. "Harasoo", huusi isä leikillään, nähdessään minun uljaasti
+kiinnittävän viimeistä takkini nappia. -- -- Mistähän se Matti nyt on
+rahoja niin paljon saanut, tuumaili meidän väki, mutta eihän se meidän
+asia ollut. Ehkä oli löytänyt aarnihaudan Tonttu-kuusen juurelta,
+jossa juhannus- ja pyhäinmiesten-yönä usein oli tulenliekkiä nähty.
+Mutta pian kuului nuhinaa ulkoa. Siellä Matti sitoi hevostansa
+veräjän-pylvääsen, ja Kreeta kiipesi "plikan" kanssa alas kuorman
+päältä, pian olivat he pirtissä; ja vähän vielä pakistuamme lähdimme
+neljässä hengessä Hämeenlinnaa kohden. "Kailu" -- se oli härkämullin
+nimi -- oli sidottu ratasten perään, Matti ja minä istuimme korkean
+voitiinun kannelle, taakse, vähää alemma istui Kreeta, mutta Kailun
+marssia kiihoitti pihlajaisella raipallaan "plikka". Ja liikkeelle
+panevana voimana oli meillä Matin viime pääsiäis-markkinoilla ostama
+Valko. -- Ja niin sitä mentiin että kangas kajahteli pyöräin
+kolahduksista.
+
+-- Hai hevonen, sano Krooperi kuttua, äyskäsi Matti ensimmäisessä
+alasmäessä, ja silloin kalahti vähäsen aisassa oleva "kurjerikello",
+mutt'ei sitä sentään junanvauhdilla kiidetty, se oli varma; sitä eivät
+olisi myöntäneet Valko-rukan kankeat luut, vaikka Kailu olisikin
+juoksu-marssiin suostunut.
+
+Mitähän tästä vielä tuleekaan, aattelin. Mutta eteenpäin aina sentään
+mentiin ja sanottavitta seikkailuitta ehti matkue päivän laskiessa
+ensimmäiseen yöpaikkaan. Siellä katseli emäntä porstuan ovelta tuloamme
+ja virkki itsekseen, mutta niin kovaa, että sen mekin kuulimme:
+
+-- Mikääs mustalais-joukko tuolta tulee?
+
+-- Näkeehän sen päältäkin, mitä väriä me olemme, vastasi Matti.
+
+Minunkin oli suuni auki sanomassa jotain, mutta jätin sanomatta, sillä
+pelkäsin vihoittaa emäntää. Aioin sanoa: itse sinä mustalainen olet,
+arvellen tämän kohteliaisuuden kylläkin hyväksi todistukseksi
+"huntramäntistäni". -- Yösijan saimme, vaikka vuode ei kaksinen ollut,
+honkainen permanto vaan ja toisilla pitkä ja leveä penkki.
+
+Ilta-aterian toimitti Kreeta eväsmakkomme kannelle, vähä-sanaisena kuin
+ainakin. Ja pian oli kuiva, yksinkertainen ateriamme syöty. Väsyneitä
+kun olimme, sillä rattailla istuminen väsyttää -- ja olimmehan
+vuorottain kävelleet Kailun kantapäillä kukin -- niin pian nukahdimme,
+enkä minä ainakaan herännyt, ennenkuin kuulin Kreetan nyhkivän ja
+nuhisevan: nous' ylös poika jo, nouse vaan, että päästään menemään. Kun
+minä sain itseni matkakuntoon, tuli Matti jo ulkoa; hän oli ollut
+hevosta valjastamassa.
+
+-- Nyt on minun silmäni käännetty, taikka on Valko muuttunut piruksi,
+hän sanoi pirttiin tullessaan filosoofin levolla.
+
+-- No, kuinka niin sitten, kysyi korttierin isäntä.
+
+-- Johan nyt vallan hassuja puhuu, nuhahti Kreeta.
+
+-- Onko hevonen noiduttu, tutkasin minä.
+
+-- Vielä se majassa kuului syövän, kun kukon laulamalta ulkona kävin,
+muistutti emäntä.
+
+-- Ja kuuluihan päristys pirttiinkin, kun ma ylös nousin, nuhisi
+taaskin Kreeta.
+
+-- Niin, kyllä se syö ja päristää vieläkin, mutta eilen se oli valkea
+kuin lumi, tänään se on musta kuin sysi, selitti Matti.
+
+-- Silmät on käännetty Matti, on vissisti, vakuutti Kreeta
+innostuksella.
+
+Ja sitte mentiin katsomaan miehissä, mitä pirun ilveitä pihalla olisi.
+Kreeta kumminkin oli varovaisin kaikista, hän käänsi vasemman sukkansa
+nurin, sillä siten sanoi hän silmänsä näkevän asiat oikein.
+
+Eikä asia katsomisesta valjennut, ei valjennut hevonenkaan, musta se
+oli, ja kiiltävän musta sittekin.
+
+-- Onkohan joku vaan luvatta hevosta vaihtanut kanssanne, sanoi isäntä
+miettien.
+
+Ruvettiin siinä miehissä hevosta katselemaan. Samanlainen oli se
+kooltaan ja ryhdiltään kuin Valkokin, ja olihan vasemmassa takareidessä
+metsän elävän hampaansijakin, ja oikeassa etupolvessa patti juuri
+niinkuin eileiselläkin juhdallamme; vielä tuo harvajouhinen
+typpyhäntäkin oli aivan eileisen näkönen.
+
+-- Tuo nyt on ihmeellisempää, kuin se "ihmeellinen unikirja", joka oli
+Lukkarin Heikulla plakkarissansa vaalissa ollessaan, jupisi Matti.
+
+Hevosta tarkastettiin kaikin puolin. Matti silitti sitä vasta karvaa,
+ja katso, ihme ja kumma! Karva oli juuresta valkeaa, päällä vaan, sanoi
+Matti, oli ohut "lakieraus", joka pian mustasi silittelijän kädet
+mustaksi.
+
+-- Kenen uuspeilin töitä lienee teko tällainen, uteli Matti.
+
+-- Kenenkäs muun kuin Himmeliinin, arveli isäntä. Minkä Himmeliinin,
+kysyi Kreeta, mutta Matti oli totinen ja raappi korvallistaan.
+
+-- Sehän se näillä paikoin on maalarinvirkaa pitänyt, selitti isäntä ja
+kertoi, miten suuri "hunsvotti" tuo Himmeliini oli. Hän oli kulkenut
+maailmat halki maalaillen ja koirankuriansa harjoitellen. Hän oli ollut
+hämäränaikaisilla majatalossa ja juuri silloin oli hän mennyt pois kuin
+me taloon tulimme, vaikk'emme me häntä huomanneet. Arvaten oli hän
+kylän poikaparven kanssa liikkeellä mallassaunoja myöten sulkemassa ja
+tehnyt meillen tuommoisen kepposen.
+
+Mutta Matti oli ihmeen levollinen, hän näytti asiaa pitävän vaan
+pilanomaisena. Ei siinä siis sen pitempiä puheita pidetty, lähdettiin
+taas menemään. "Plikka" ajoi ensi vuoron Kailua, Matti istui minun
+kanssani voitiinun päälle ja Kreeta asettui entiselle paikalleen. Eilen
+oli matkue pysynyt erinomaisen hiljaisena; Kailu vaan oli silloin
+tällöin huutanut, että kangas vastasi. Mutta tänään olivat matkueen
+järjellisetkin osakkaat äänellisempiä.
+
+-- "Hoi, hoi", huuteli "plikka" tavan takaa.
+
+Ja ainakin virstan matkan lauloi Kreeta hiljaan:
+
+    Oleppas verrattava klasiseen kaappiin,
+    Eipä se loukkeita sallikaan;
+    Oleppas verrattava paperiseen paattiin,
+    Eipä ie veden pääll' pysykään vaan.
+
+Ja kun tämä laulu oli tarpeenmukaisesti otettu useempaan kertaan, niin
+sitten hän alotti uuden laulun. Isäni oli joskus puhunut, miten Kreeta
+väliin rupesi laulamaan "omiansa", semmoisia hyräilyjä, joita ei ollut
+virsi- eikä muissa kirjoissa. Sellaista hyräilyä piti hän nytkin; Matti
+siitä ei näkynyt paljoa piittaavan, enkä minäkään sitä osannut juuri
+minään pitää. Pysähtyi siitä mieleeni joku sananen, ja koitan jotakin
+muistella tuosta kummallisesta hyräilystä vieläkin:
+
+    Mistä toitte tyttörievun,
+    Kusta kurjan kuljetitte?
+    Tuolta toimme tyttörievun,
+    Tuolta kurjan kuljetimme
+    Ihanaisen nurmen takaa,
+    Kauko niityn kainalosta.
+    Hei, lallallaa; ja kauno niityn kainalosta.
+    Miksi toitte tyttörievun,
+    Tänne kurjan kuljetitte?
+    Toimme tänne tyttörievun,
+    Tänne kurjan kuljetimme,
+    Kouluhun kovan elämän,
+    Orjan työtä oppimahan
+    Itkun alhossa alati.
+    Ja milloin ja milloin ja milloin
+    Tuska se nimetön loppuu,
+    Tauti se kalvava taukoo?
+    Ja milloin ja milloin ja milloin
+    Mun saatatte onnelan maille
+    Ja kultasen hongiston helmaan?
+    Ja milloin ja milloin ja milloin
+    Viette taasen tyttörievun,
+    Täältä kurjan kuljetatte
+    Ihanaisen nurmen taakse,
+    Kauno niityn kainalohon,
+    Metsän neitsyen salihin,
+    Sinipiian kartanohon?
+    Ja milloin ja milloin ja milloin?
+
+Olipa se mielestäni kummallinen laulu. Eikä se siinäkään kaikki ollut,
+vaan pitkältä sitä kesti, vaikk'en minä sitä kaikkia muista. Sittemmin
+olen arvellut, että noinhan niitä kansanlauluja kai yleensä syntyykin.
+Joku, jonka povessa laulun hetteet herkästi heruvat, laulaa ensin ilmi
+tunteensa, toinen kuulee ja laulaa uudestaan mukaillen vähän omaan
+malliinsa; ja vihdoin on tunteen onnistunut löytää kaivatut sanat,
+jotka verraten täsmälleen vastaavat sen sisällisyyttä; ja silloin on
+yksityisen sydämenpurkaus noussut kansanlaulun arvoon ja kulkee
+valmiiksi lyötynä, käypänä rahana. Oli kuinka olikaan, Kreeta se oli
+taaskin laulanut omiansa. Nyt olin omin korvin saanut sen kuulla.
+Minua, poika-nulikkaa ei hän ollut karttanut, vaan antanut
+"lapsellisuudellensa" matkan ratoksi vähän vapautta, vaikk'ei hän juuri
+ihmisten aikana "lauluille ruvennut".
+
+-- Tuommoisia se meidän muija usein laulaa, sanoi Matti äänellä, jonka
+leikillisyys tuntui niin surumieliseltä.
+
+-- Mistäs te Kreeta sellaisia lauluja olette oppinut, uskalsin minä
+kysyä.
+
+-- Mistäs minä niitä olen oppinut, toisti hän ja lisäsi melkein
+puolustavaisesti: tuleehan sitä joutessa jotakin mieleen.
+
+Ja niin me kaikellaista pakisten yhä lähenimme Birger Jaarlin
+kaupunkia. Matilla oli tilaisuus osoittaa "osaavaisuuttansa" useinkin
+matkan kuluessa. Niinpä tuli meitä vastaan Looterin Mikko. Hän oli
+meidän pitäjästä ja näytti olevan tuttu Matin kanssa.
+
+-- Hyvää päivää, sanoi hän.
+
+Vastauksen asemasta tirkisteli Matti eteenpäin, taakse, oikealle ja
+vasemmalle ja viimein korkeuteen, lausuen valittavalla äänellä: ei
+erittäin, vaan pilvess' on.
+
+Huuli vempallaan ajoi Mikko eteenpäin.
+
+Matti oli oikullinen, hän vaati tervehdykseksi tuon täysinäisen
+lauseen: "Jumal' antakoon hyvää päivää". Ja kun joku häntä näin
+tervehti, oli hän valmis vastaamaan "Jumal' antakoon". Itse hän
+vastaantulijalle lausui tavallisesti: "Jes' auks"!
+
+-- Mitäs kuuluu, kysyi eräs talonmies, joka portinvajassa seipäitä teki
+ja joka vanhana tuttuna rupesi Matin kanssa pakinoille.
+
+-- Ratasten ratinaa, oli vastaus.
+
+Talonmies katsoa muljahutti alaspäin, sylki kouraansa ja rupesi
+uudestaan seivästä veistämään.
+
+Näin oli Matilla aina joku viisas sana sanottavana oudolle ja tutulle.
+Hänen suunsa meni kummalliseen hymyyn aina kun joku hölmistyneenä
+seisoi hänen edessään. En ymmärrä, mikä Mattia asiassa oikein huvitti,
+oma viisautensa vai muidenko tuhmuus. Luulenpa melkein, että hän piti
+ihmisiä yleensä narrina, joille ei huolinut totista sanaa tuhlata.
+Kenties hän piti elämää selittämättömänä ilvenäytelmänä, jonka
+sopusointua ei saanut totisuudella häiritä. Kenties oli Matti parka
+viiden kymmenen elinvuotensa kuluessa tullut huomaamaan, että totinen
+naama ja juhlallisen painava puhe usein kyllä on yhtä paljon,
+"todellista totuutta" kuin Matin tallukat ovat samettia. Kukaties?
+Paras on, sanoi Matti kerran isälleni, heittää leikiksi, kun täysi tosi
+näyttää tässä mailmassa olevan niin vörpaiskatun pilanpäiväistä ja
+naurettavan hassua.
+
+Eikä saanut Mattia matkallamme ymmälle juuri mikään. Kävi tosin vielä
+kerran nolosti ennenkuin H:linnaan pääsimme. Kuljimme juuri kapeaa,
+kivistä ylämäkeä. Arvellen, aprikoiden astui Valko jyrkkää mäkeä,
+vinkkuroiden toiselle ja toiselle puolen niin paljon kuin leveys antoi
+mukaan. Vastahakoisesti ja päätänsä ravistellen mennä jupasti Kailu, ja
+suloisessa rauhassa astelimme 4-henkisenä takajoukkona me
+kaksijalkaiset. Ja olimme aivan nousemassa mäen harjanteelle, kun
+toiseltapuolen kuului melkeä melu. Ensiksi sai tällä kertaa suunsa auki
+Kreeta.
+
+-- Voi, voi Matti, johan sieltä tulee koko kruunun transportti! Matti
+juoksi kyllä kuormaa hoitamaan, mutta hui, hai, siinä se jo oli
+nelihevosinen "roikka" aivan suutasuksin mustaksi-muuttuneen Valkomme
+kanssa, ja samassa silmänräpäyksessä oli rattaamme pyörä tarttunut
+trossivaunuihin. Ajajat, jotka olivat Venäläisiä sotamiehiä, huusivat
+ja huihtoivat käsillänsä.
+
+-- Muschik, durak, biergele, padi, kuului joukosta.
+
+Matti koki irroittaa rattaitaan, iski silmää venäläisille ja lausui
+tuttavanomaisella äänellä: maltsiis, maltsiis!
+
+Mutta siitäkös harmaatakit vaan pahemmin suuttuivat; he ropsasivat
+ruoskallansa Mattia kerran ja hevosiansa useammin; voimallisesti
+reuhtasivat silloin kruunun pulskeat juhdat; ja pyllähtipä korkea
+kuormamme ojaan, aisain päät katkesivat, satulavyö meni poikki, Valko
+kaatui kellellensä, kuin ammuttu, lampaan kerit ja metsot mätkähtivät
+huiskin haiskin maantielle. Ja päälle pääteeksi marssi trossivaunujen
+perässä pitkän pitkä jono harmaatakkisia sotamiehiä. Niistä otti yksi
+"sutiparta" (kuten Kreeta häntä sittemmin karahteerasi) satulan
+painettinsa nenään, kantoi sen mäen alle, ja heitti vihdoin tien
+viereen. -- Ei se veitikka huolinut vaikka Matti huusi minkä jaksoi:
+prasai prat, nietu ropoti satulaa; ja nauroi se lurjus vaan isoon
+ääneen kun Kreeta kiukkuisena huuteli: äl molot, ann' pois satula,
+harasoo, rakkar! -- --
+
+Kun minä olin tuonut satulan takaisin ja yhteisin voimin olimme saaneet
+kuormamme rattaille ja taas pääsimme entiseen järjestykseen, päivitteli
+Kreeta: voi herrainen aika kun ne pärmänttäs meitä! Minä kysyin
+Matilta, mitä hän Venäläisille sanoikaan, koska ne niin suuttuivat.
+Matti selitti lyhyesti tarkoituksensa olleen sanoa: "maltas nyt, kyllä
+tässä selitään"; vähän hätääntyneenä oli hän tämän lauseen kuitenkin
+venäjäksi tulkinnut väärin, sanoessaan: maltsiis, sillä se on niin
+paljon kuin: pidä suus' kiini. Hänen olisi pitänyt sanoa: pokatii,
+pokatii, mutta eihän se siunattu sana silloin tullut hänen kielellensä.
+
+-- Se Matti maarian osaa, ihaili Kreeta.
+
+-- Mutta rientää sitä täytyy, ehtiäksemme ajoissa kaupunkiin; hoi
+Valko, hoi Kailu, hoi! Ja niin sitä mentiin askel askeleelta ja tultiin
+iltahämärässä Myllymäen kautta Hämeenläänin pääkaupunkiin, tultiin
+maalatulla hevosella ja maalaamattomilla rattailla. Ja kun Pohjalammin
+rikkiviisas Matti ja hessahtanut Kreeta ovat "plikkansa" ja
+"puukhollarinsa" kanssa kauppias G:n luona saaneet oivallisen
+majapaikan, niin jätämme heidät lepäämään ja huomisen päivän kaupoista
+uneksimaan.
+
+
+
+
+IV
+
+
+Aamulla menimme varhain torille, ja kauppa kävi noin tavallisesti.
+Lampaan kerit saatoimme, Matti ja minä "ryssän kasarmille", sillä sinne
+vei meidät ostaja perässänsä. Ja siellä vasta Matin arvo minun
+silmissäni eneni. "Piet kopeik, nada nietu", soi vielä kauan
+jälkeenpäin korvissani kaikuna hänen keskustelustaan. Mutta hauskin
+kaikista oli voikauppa. Nauloittain ensin myyskentelimme, ja hyvä oli
+hinta, kuten Matti minulle kuiskasi. Ja kylläpä olikin muijia
+ympärillämme.
+
+Viisaasti oli Matti säälinyt osan voita pieniin pyttysiin ja rasioihin,
+ja ne ne paraite kaupaksi kävivät. Matilla oli täysi työ kaupan
+hieromisessa ja punnitsemisessa, minulla "kasöörin-virassa". Kreeta se
+parhaasta päästä silitteli ja ruokki Kailua, "plikka" hän taas
+ihmetellen silmäili vilkasta elämää ympärillänsä.
+
+-- Mistä isäntä kotosin on, kysyi eräs "matammi" sävyisästi, hän oli
+mielestään kai aivan höyli ja alhainen, koska hän "moukan" kera
+pakinoihin puuttui.
+
+-- Minä olen sieltä rikkaasta Arapiijaasta sen suuren Ananiiaksen
+poika, ja olen perheineni tullut tuomaan hengenelatusta teille, te
+Hämäläiset, lausui Matti saarnaavan juhlallisella äänellä.
+
+Siitäkös muijat ällöttelemään. Toiset vihdoin rupesivat nauramaan,
+yksinkertaisemmat päivittelemään, että missä kaukana se semmoinenkin
+maa lienee?
+
+Vähitellen kerääntyi väkeä kuormamme ympärille yhä enemmän. Eräs lihava
+möhömahainen teurastaja katseli Kailua, miehet silmäilivät Valkoa,
+muijat Kreetaa, "plikkaa" ja minua. Onneksi eräs "porjari" osti voimme
+kaikki "trossikaupassa", ja kun tiinu oli tyhjennetty porjarin
+rattaille, oli meillä vähäsen hengenvedon aikaa.
+
+-- Onhan teillä maalattu hevonen, ivaili eräs joukosta. Ja todella
+rupesi hepomme karvan äpäräkiilto silmiin pistämään. Satula-vyön ja
+aisain kohdalta oli kiiltävä musteus harmaantunut liankarvaiseksi, ja
+kun Valko oli matkalla vähän hionnutkin, niin oli hiki häirinnyt
+maalauksen sopusointua.
+
+Mutta ei ollut Matti millänsäkään; juhlallisesti vastasi hän vaan:
+
+-- Jahkama pesen sen seitsemän kertaa Niilin virrassa, niin kyllä tämä
+juhta on valkea kuin lumi.
+
+Uusi kummastus kaupunkilaisissa. Aika rikkiviisas, tuumasi joku.
+
+-- Kas sitä uuspeiliä vaan, lisäsi toinen.
+
+-- Ei, maar se mies olekaan ensikertaa pappia kyydissä, jatkettiin
+joukossa.
+
+Tällä välin oli lihava teurastaja kävellyt useampaan kertaan Kailun
+ympäri, mittaillut sitä silmällänsä, kourannut sen niskaa ja sanoi
+vihdoin:
+
+-- Viisitoista ruplaa, ottakaa pois.
+
+-- Ei, vastasi Matti levollisesti.
+
+-- Ei, huusimme toiset yhteen ääneen.
+
+-- Kaksikymmentä, lisäsi teurastaja.
+
+-- No, olkoon menneeksi, soronoo, myönsi Matti.
+
+-- Tulkaa saattamaan mulli meille, saatte rahat, toimitti teurastaja.
+Ja nyt piti Matin lähteä, hän jo irroitti marhamintaa ratasten
+perälaudasta, ja rupesi hinaamaan Kailua perässänsä.
+
+Mutta nytpä välkähti Kreetan silmä, joka tavallisesti oli niin
+välinpitämätön ja unelias. Ja samassa ilmaantui siihen jotain märkää,
+hän kun surullisesti katseli tepparoivaa Kailua. Viimemainittukin
+käänsi päänsä emäntäänsä kohden, katsoi tylsällä silmällään häntä ja
+urisi alakuloisesti. Silloin ei Kreeta enää ollut alallaan, muutamalla
+askeleella oli hän kiini Kailun kaulaimessa ja sanoi pontevuudella,
+jota ihmettelin:
+
+-- Ei, Matti, Kailua myydäkään, minä en saa sitä luonnoltani.
+
+-- Älä nyt hassuttele, Kreeta, nuhteli Matti.
+
+-- Hassuttelen taikka viisastelen, vastasi toinen, mutta jos Kailu
+myydään, niin myydään minäkin.
+
+-- Kukahan sinusta äyriäkään edes antaisi, hymyili Matti.
+
+Mutta lihava teurastaja oli kiivas ja kiukkuinen; hän sanoi pitävänsä
+kauppansa, vaikka pataljoona ämmiä kynsin, hampain sitä estäisi; ja
+tulisesti tarttui hän marhamintaan ja aikoi viedä Kailua muassansa.
+Mutta ei se niin helposti käynyt, se tepasteli, mylvähteli ja ramisti
+jykevää otsaansa niin, että lihava teurastaja pyllähteli marhaminnan
+päässä.
+
+-- Lyö selkään maanmies, kiljasi hän.
+
+Mutta samassa huutaa Kreeta: Kailu seh, tul' juomaan tul'! Ja kun Kailu
+tämän tunnetun äänen kuuli, ravisti se päätänsä entistä voimakkaammin
+ja tehden muutaman riemurikkaan hyppäyksen oli se emäntänsä sivulla.
+Ja kun teurastaja uudestaan sitä läheni, pullisti se silmänsä,
+painoi päänsä polviansa vastaan, mylvi niin raivoisasti, ett'ei
+teurastajan tehnyt mieli enää tarttua siihen. Kailu parka kai haisti
+härkäin-surmaajan olevan tuossa miehessä. Aivan kuin tahtoen puolustaa
+itseään ja emäntäänsä seisoi se Kreetan vieressä tuumaakaan eteen tai
+taakse siirtymättä.
+
+-- Ottakaa hyvä ystävä tää juusto kaupan-rikkojaisiksi ja menkää Herran
+rauhaan, sanoi Kreeta teurastajalle tarjoten hänelle oivallisen
+juuston.
+
+-- Mutta emmehän suinkaan Kailua kotia vie, tuumasi Matti.
+
+-- Viedään nyt Matti, viedään, maanitteli Kreeta ja lisäsi
+surunsointuisella äänellä: muuten minä kuolen ikävään.
+
+-- Onpa tuo hassu muija, kun eläintä noin suree, kuului väkijoukosta.
+
+-- Näyttää olevan hessahtanut, huomautti toinen ääni.
+
+-- Muijain kanssa riidellä ja vasikan kanssa kilpaa juosta on yhtä
+hyödytöntä, mutisi Matti ja sanoi teurastajalle: tämä eläimen
+elämäkerta on kummallinen; muija on sen pienestä kasvattanut: mutt'en
+luullut sen noin siitä kiini pitävän. Taitaa olla paras, kun muija saa
+viedä Kailun kotia, menköön siis kauppa rikki.
+
+-- Senkin moukat, jupisi teurastaja ja asteli toisaalle. Matti taas
+otti ohjakset käteensä ja ajoi korttieriin.
+
+-- Onpa tuo Kailu oikein ihmeellinen eläin, tuumasin minä.
+
+-- Niinhän se on; ja tällä kertaa en tahtonut Kreetan mieltä loukata:
+kenties hän sentään on oikeassa.
+
+-- Tää matka on ollut moniloppinen, sanoi.
+
+-- Niin poikaseni, olemme nähneet ihmisiä monenmoisia. Minuahan äsken
+puhuttelivat rikkiviisaaksi ja Kreetaa hessahtaneeksi; mutta näyttääpä
+minusta kuin olisi noissa ihmisissä itsissä paljon hessahtaneen ja
+rikkiömän vikaa itsekussakin.
+
+Sitä puhetta en silloin ymmärtänyt, jälestäpäin olen usein miettinyt,
+mitä Matti lienee tarkoittanut.
+
+Ja niin me menimme korttieriimme.
+
+Vähän vielä ostoksia tehtyämme, lähdimme kotia kohden. Hevosemme
+harmaantui harmaantumistaan, sillä koko matkan sataa lillutteli hienoa
+usvaista syyssadetta.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Olen kertonut Hämeenlinnan matkastamme kylläkin laveesti, ensiksikin
+siitä syystä, että "rikkiviisaan" ja "hessahtaneen" -- Matin ja Kreetan
+-- kuvat juuri tällä matkalla piirtyivät varsinaisesti muistiini.
+Lukija kyllä -- jos hän olletikin arvostelija on -- saattaa muistuttaa,
+että tämä muistelmani koko lavea pohja ei sisällä syitä eli vaikuttimia
+kertomuksen kehkeytymiseen, ja on siis oikeastaan tarpeeton. Pyydän
+kuitenkin muistuttaa, että _elämä_, ikävä kyllä, on usein kokoon pantu
+satunnaisuuksista, ja enhän yritäkään kirjoittaa muuta kuin
+"muistelmia", sellaisinaan kuin ne muistissani vielä ovat säilyneinä.
+
+Niinpä nytkin täytyy ikävällä mainitani, että erkanin joksikuksi ajaksi
+muistelmaini päähenkilöistä, enkä siis ole tilaisuudessa enemmältä
+seuraamaan tuota "rikkiviisauden" ja "hessahtaneen" mielen omituista,
+jokapäiväistä runollisuutta. Asia oli, näet se, että Matin hartaista
+kehoituksista isä taaskin toimitti minut pitäjän-kouluun. Mutta enpä
+ollutkaan meidän kulmalla enää ainoa oppilas, sillä Pohjalammin Esteri
+oli siellä myös. Olen nimittänyt häntä tavallisesti "plikaksi", hänen
+vanhempainsa puhetapaa seuraten. Eikä hän minulle ollutkaan muuta kuin
+"plikka", se on olento sellainen, jolla ei muuta merkitystä ollut kuin
+että hän oli "plikka", ja jonka nimi oli yhdentekevä, sillä "plikka"
+hän kumminkin oli. -- Mutta koulussa rupesin huomaamaan, että tuolla
+"plikalla" oli "huntramänttiä", ja vieläpä enemmän kuin monella
+pojalla. Yleensä elelivät pojat ja tytöt alituisella sotakannalla,
+erittäin senkintähden, että me pojat saimme tavantakaa "patukkaa", jota
+vastaan tytöt eivät milloinkaan, ainakaan minun aikanani, sen kanssa
+tuttavuutta saaneet tehdä. Pidimme opettajaamme siinä kohden vähän
+puolueellisena, jos kohta myönsimmekin, ett'ei nuo "plikat" juuri
+sellaista uskalla tehdäkään, mistä patukkaa ansaitsisi. Mutta
+palatakseni Esteriin, niin oli hänessä muutos tapahtunut. Noki oli
+kasvoilta kadonnut, vanunut lianharmaa tukka oli suoriutunut kauniiksi
+keltaiseksi palmikoksi; ja Hämeenlinnasta ostettu sinikukkainen
+karttuuni oli saatu sieväksi hameeksi, niin että monesti kyllä aattelin
+itsekseni: ei tuo Esteri sentään hullumpi ole. Tuosta hämärästä
+yleiskäsitteestä "plikka" oli hän minun silmissäni jo käynyt yksilöksi,
+Esteriksi, ja rupesi käymään sellaiseksi yhä enemmän. Ja niin sitä
+käytiin koulua se lukukausi. Minä, joka olin vanha oppilas, sain jo
+kirjoittaa kivitaululle, Esteri taas istui muiden vast'alkavien kanssa
+"santapenkin" ääressä kirjoittamassa. Puikolla sai hienoon hietaan
+kyntää kirjaimia opettajan tekemän "merkkipuustavin" mukaan, ja vähällä
+vaivalla oli hieta taas yhtä sileä kuin ennenkin.
+
+Mainita sopii, että parin viikon kuluttua, jolloin minäkin sain luvan
+kirjoittaa "paperin päälle", Esteri siirrettiin "santapenkkiläisten"
+joukosta "taululle-kirjoittajain" parveen.
+
+Ja niin sitä edistyttiin edelleen. Lukukauden lopulla kirjoitti Esteri
+paperille niinkuin minäkin. Opetus-tapa oli kyllä sellainen
+vanhanaikuinen, josta ei nyky-ajan kasvatustieteilijät suinkaan
+maksaisi "mätää munaa", mutta aina sitä sentään vähän opittiin.
+Varsinainen opettajamme oli kunnianarvoinen pitäjän-apulainen, mutta
+harvoin se itse koulussa opetti. Hänen sijassaan oli "sähtörinä" heikko
+nuorukainen, joka oli käynyt tätä samaa koulua "viisitoista termiiliä"
+ennenkuin tähän arvoon oli kohonnut. Eikä se opettaja huonompia ollut
+sekään. Siunaan minä aina hänen muistoansa. Kalvama tauti kuuluu
+hänen sittemmin vieneen läpi viimeisen "äksaamelin" ikuisuuden
+korkia-opistoon. -- Tosi kyllä, kurin laita oli vähän niin ja näin;
+opettaja olikin kuin oppilaista ensimmäinen, mutta kyllä me silti
+hänelle arvon annoimme. Ja aina siitä sydän vähän pappaloitsi kun
+aamusin kukin vuoromme menimme hänen pöytänsä luo, kumarsimme ja
+kuulustutimme läksymme; ja mieli oli paha peräti, jos läksy takasin
+annettiin. Ihmeellisenä tapauksena koulun historiassa mainitsi "sähtöri"
+sen tosi-asian, ett'ei Pohjalammin Esteri ollut koko "termiilin"
+kuluessa kertaakaan saanut läksyjänsä takasin. Tämä ilmoitus, sepä
+silmissäni yhä kaunisti Esteriä; eikä toisin ollut, ett'ei toiset tytöt
+ruvenneet häntä kovin kadehtimaan.
+
+Kun maat ja mantereet olivat valkean vaippansa saaneet, kun jo
+hartaasti odottelimme "äksaamelia" ja sitä seuraavaa joulua, sanoin
+Esterille, kuullessamme kouluun soitettavan ja lapsijoukon meluten
+juoksevan sisälle kouluhuoneesen:
+
+-- Kohta tämä koulu loppuu taas.
+
+-- Niinhän se loppuu, hän vastasi.
+
+-- Täällä on ollut niin hauskaa, sanoin.
+
+-- On kyllä.
+
+-- Minun tulee niin ikäväni.
+
+-- Mitä?
+
+-- Kaikkia ja erittäin sinua.
+
+-- Taitaa minunkin tulla.
+
+-- Käytkös joulun pyhinä yhtään meillä?
+
+-- Saa nyt nähdä.
+
+-- Minä tykkään sinusta niin paljo, sanoin arkamielisesti.
+
+-- Hyi, mitäs semmoisia puhut, Kustaa, sanoi hän, lopsahutti minua
+märällä tumpillaan suun päälle ja juoksi aika hamppua sisään.
+
+Vähän alakuloisena menin kouluhuoneesen, istuin paikalleni ja katsoa
+tuijottelin kirjoihin.
+
+-- Mistäs Mäkelän Kustaa nyt niin jupiintunut on, kysyi sähtöri.
+
+Minä en vastannut mitään, olin vaan vaiti ja katselin alaspäin. Mutta
+Esteri se sinä päivänä kiitosta sai runsaasti; ja minua se jotenkin
+harmitti. Ja vielä enemmän tunsin itseni hyljätyksi, kun päivällisaika
+tuli. Toiset söivät, näet, päivällisensä koulussa ja me, joilla oli
+lyhyt matka korttieriimme, tulimme tavallisesti koululle heti kun
+päivällisemme olimme syödä hitkaisseet. Kun minä tulin sisään, istui
+Pohjalammin Esteri tyttöin piirissä valkean edessä ja kertoi satua
+"köyhästä Matista ja pohatta Matista", ja hartaasti kuunteli häntä
+toiset.
+
+En ollut kuulevinaankaan koko juttua; luin vaan ahkerasti muka
+läksyäni. Tokasin kuitenkin viimein:
+
+-- Mitäs se Pohjalammin "plikka" siellä valehtelee?
+
+Mutta kas nytkös epäsuosion yleinen murina kuului vastaani. -- "Pidä
+suusi kiini, jukopää, jurri, visapää", ynnä monta muuta kunnia nimeä
+kuului minulle, ja täytymys oli ollani siivolla. Niin se yksityinen
+oikku ja itsekkäisyys masentuu enemmistön painon alle! Mutta kun tarina
+oli loppunut, hiipi Esteri minun luokseni ja sanoi: näytäs nyt minulle,
+Kustaa, kuinka kolmella numerolla kerrotaan. Ja minä olin taas
+hyvilläni; juurta jaksain näytin hänelle kuinka kolmella numerolla
+kerrotaan.
+
+-- Kyllähän sinä minusta tykätä saat, kun'et sitä vaan minulle etkä
+muille hoe, sanoi hän, ja minä olin kokonaan hyvitetty.
+
+Vihdoin koitti toivottu "äksaamelipäivänaamu". Pitäjän provasti itse
+tuli koulua lopettamaan. Kiitoksia sain väliin minäkin, mutta Esteri
+sai uuden testamentin ja parhaat kiitoslauseet. Minun vanhempani eivät
+sillä kertaa olleet saapuvilla, minun oli sanottu pääsevän Matin kanssa
+kotia.
+
+Kun siis toimitus oli loppunut, riensivät vanhemmat ulos hevosiansa
+säälimään, ja pian lähti lapsi kuormia koulutalon pihasta kilisevin
+kulkusin ajamaan Papinlahden jäätä. Silmäilin ympärilleni, missä
+Pohjalammin Valko olisi. Sitä ei näkynyt missään. Katsoin halkopinon
+taakse, siellä ei ollut hevosta, vilkasin vajaa kohden, siellä näkyi
+jotain valkoista halkoläjän takaa. Menin lähemmin tarkastamaan ja näin,
+en Valkoa niinkuin olin luullut -- vaan Kailun. Pian tuli Mattikin ulos
+talon pirtistä ja -- rupesi valjastamaan Kailua.
+
+-- Tälläkös nyt ajetaan, kysyin minä.
+
+-- Niin.
+
+-- Missä Valko on?
+
+-- Sen myin Antin markkinoilla Tampereella.
+
+-- Osaakos tää vetää?
+
+-- Kuin Pileaamin aasi.
+
+Ja niin me istuimme rekeen. Talon isäntä hymyili, Matti hymyili,
+provasti seisoi koulurakennuksen rappusilla ja hymyili, kylän lapset
+seisoivat ympärillämme ja hymyilivät, sanalla sanoen, koko maailma
+hymyili, taisipa Kailukin hymyillä, poikkeuksena olin kuitenkin minä,
+sillä minä en hymyillyt, vaan häpesin, sillä paikkakunnalla ei oltu
+totuttu härillä ajamaan.
+
+Kylän raittilla sai Taavan Kalle, iso jumalaton poikamölli, meidät
+kiini, astui reen-kannaksille ja sanoi: Onhan teillä pramea juhta!
+
+Olishan sen vielä kärsinyt; mutta Kalle rupesi suullansa erinomaista
+ääntä pitämään; hän hyrräsi niinkuin paarma.
+
+-- Älä pelota Kailua, varoitti Matti.
+
+Mutta ei se Kalle siitä huolinut, hän hyrräsi vaan. Ja pian nosti Kailu
+häntänsä pilviä kohti, tömisti päätänsä ja rupesi ravaamaan ja vihdoin
+täyttä nelistä laukkaamaan. Matti kyllä sysäsi Kallen pois jalaksilta;
+mutta Kailu ei herennyt laukkaamasta. Päinvastoin yltyi se yhä
+kiivaampaan menoon, viimein loikki se pitkin tietä niin vihaisella
+vauhdilla että lumi pöllysi ympärillämme. Ja niin sitä mentiin yli
+lahden, läpi Jokelan kylän ja kappale matkaa ohitsekin.
+
+Mutta viimein kai Kailu huomasi, ett'ei talvella paarmoja olekaan,
+hiljensi vauhtinsa ja kulki levollisesti kuin tottunut härkä ainakin.
+
+-- Kai sen niinkauvan pidätte hevosenanne, kuin se elää.
+
+-- Kyllä kai; Kreeta ennen luopuisi vaikka toisesta silmästänsä kuin
+Kailusta.
+
+-- Kuinka se niin rakas sille on?
+
+-- Hän on sen maitovasikasta juottanut, mullikkana syöttänyt ja
+hoidellut sitä kuin arapiijaalainen hevostansa.
+
+-- Niin aina, "Araapian hevoset ovat tunnetuita", sanoo "Maanoppaassa".
+
+-- Ja se sen vähissä hengin pelasti jolkankin hampaista.
+
+-- Niin; eikös Kailu juuri ollut se vasikka, joka palavitsalla ennen
+muinaan tukehtumastakin pelastettiin?
+
+-- Sama tanssimestari, sama!
+
+Illan suussa saavuimme vihdoin kotiani. Matti oli Esterin kanssa meillä
+yötä ja lähti vasta seuraavana aamuna kotia. Illalla kun ukot
+tupakoitsivat, sanoi Matti:
+
+-- Kyllä siellä lapset vastailivat, vastasi meidän plikka kauniisti,
+mutta kyllä vastasi poikakin.
+
+Ja niinkuin ennenkin, niin haastelivat he koulusta ja koulunkäynnistä,
+panivat paraansa kumotaksensa äitini epäuskoisia esteitä, hän kun alkoi
+ja lopetti tällä perusteella: milläs köyhä kouluttaa?
+
+Mutta päätös -- summa summaarum, niinkuin kirkonkylän kauppias sanoo --
+oli se, että minun piti ensi kynttilästä menemän Tampereelle kouluun.
+Ja siihen se jäi.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Asia oli siis käynyt siksi, että pääsin kuin pääsinkin Tampereen
+kouluun. Vaikka olikin kevätlukukausi, eikä siis varsinainen
+vastaanottiaika, pääsin kuitenkin alialkeis-kouluun ensiluokalle. --
+Koulun käynnissä se nyt kului aikani. Suvi- ja joulu-aikoina käväisin
+Pohjalammillakin. Siellä oli vähän muutostakin tapahtunut. Nuohaa ei
+ollut niin paksulta katossa kuin ennen, lattia oli puhtaaksi käväisty,
+isompi akkuna oli ilmestynyt seinään. Pirtti ja sen asujamet näyttivät,
+niin sanoakseni, valistuneimmilta kuin ennen. Kreetakin oli vilkkaamman
+näköinen. Matti tosin usein loikui peräsängyssä seljällään, mutta nyt
+ei hän tavallisesti tuijottanut kattoon, vaan hänellä oli kädessään
+milloin "Maanopas", milloin "Suomen historia", milloin joku muu kirja.
+Esterikin oli toisen näköinen kuin ennen, hän oli puhdas, ja keltanen
+tukkansa oli somasti järjestetty. Hänestä yleni vähitellen sorea
+neitonen, ja meidän tuttavuutemme kasvoi kasvamistaan, olimme oikein,
+niinkuin nyt sanoisin, lapsuuden-ystävät. Muutos oli minussakin
+tapahtunut niinä neljänä vuonna, jotka koulua olin käynyt. Olin saanut
+maistaa tiedon puusta ja ehtinyt jo "yli-koulun" kolmannelle luokalle.
+Olisin mielelläni jatkanutkin, mutta äitini oli ollut oikea profeetta;
+varat olivat loppuneet ja koulun-käynnin täytyi loppua. Olin silloin
+16:ta vuotias ja Pohjalammin Esteri kävi viidettätoista. Minusta tuli
+siis taas "maan-mies", ja rupesin auttelemaan vanhempiani heidän
+töissään.
+
+Oli Juhannus-päivä, usea vuosi sen jälkeen kuin olin kouluni
+lopettanut. Esteri ja minä olimme jo kolme vuotta sitten käyneet
+rippikoulumme, ja käyneet sen kunnialla. Iltapäivä oli käsissä,
+vanhempani olivat menneet huokuulle kirkkopäivällisen syötyään, ja minä
+tunsin itseni niin yksinäiseksi. Lähdin kävelemään Pohjalammia kohden.
+Muistelin siinä kävellessäni lapsuuteni ihania päiviä, vaikka eihän
+elämä vieläkään minusta juuri murheen laaksolta tuntunut. Illan
+ihmeellinen rauha ei ollut vaikuttamatta mieleeni, kun siinä kuljin
+tunnettua, kiemurtelevaa metsäpolkua lehtevän koivumetsän kautta.
+Hyräilin itsekseni ja ajattelin: voi kuin kaunis sentään on tämä
+maailma! Vieno tuulen-henki suhisi puiden latvoissa, metsän murheeton
+laulukunta piti juhannusjuhlaa sinisen korkeuden hohtavassa salissa.
+Muistan kuinka huoleton nuorukainen silloin imi itseensä luonnon
+povessa tykkivää elämää. Ei siinä ollut vielä silloin murheellisia
+muistoja häiritsemässä, ei harkinnon kylmä sekaantuminen, ei
+aineellisuuden jäinen himo häirinnyt luonnon iki-ihanuutta
+heijastumasta nuorukaisen povessa. Ääretön meri iki-elämän kylläisyyttä
+aaltoili Tapiolan jylheässä tuvassa, ja sen meren raikkaista laineista
+imi silloin sielu jotain salaperäistä, jotain jolle en nytkään nimeä
+tiedä.
+
+Kun siinä polkua hiljakseen kävelin, kilahti jotakin jaloistani.
+Katsoin alas ja mitä näin, oli hyvinkin jokapäiväistä, oli vaan
+lehmänkello. Tarkemmin katsottuani, huomasin sen Kailun kelloksi. Otin
+mättäästä sammalia, joilla tukkosin kellon, sillä ilkeähän sen
+rämpytystä oli kuulla, ja niin astelin kello kädessä Pohjalammia
+kohden.
+
+Aholla tuli Matti minua vastaan "paitansa hioilla" niinkuin pyhäiltasin
+suvella tapa onkin, ja sanoi kaivanneensakin minua.
+
+-- Kreeta on ollut vähän kivunluokassa, sanoi hän, Esteri oli mennyt
+taloon asioille, ja hän se nyt läksi itse karjaa laitumelta kotiin
+hakemaan.
+
+Kellon otti Matti minulta ja vahvisti arveluni, että se Kailun kello
+oli.
+
+-- Käy kanssani, sanoi hän, lehmiä hakemaan, niin saan jutella sinulle
+yhtä ja toista, mitä mielessäni on.
+
+Ja niin me kulkea kuhkailimme pitkin avaraa laidunta, jonka äärelle oli
+matkaa kolmeenkin penikulmaan. -- Se oli Suomen aarniometsää se;
+vuoroin korkeaa männistöä, vuoroin tuuheaa kuusistoa, ja avaroita
+kulonpolttamia ahoja, rahkoja ja hallaisia korpia. -- Siellä täällä oli
+elähtänyt honka puhurin puuskasta ottanut kaatuakseen ja kaataessaan
+nostanut juurillaan maata möhkäleen, joka siinä ilmassa töröttäen
+kaukaa näytti julmalta, pörhökkäältä kuin metsän peto. Salaperäinen on
+honkain humina takamaan metsässä; salaperäiseltä tuntuu hämärä varjosto
+hongiston viheriäisessä salissa, hyvältä lemahtaa havumetsän raikas
+tuoksu. Melkein äänetönnä kävelimme tuokion aikaa. Matti näytti niin
+kummalliselta, hän käveli ajatuksiinsa vaipuneena edellä, ja minä
+astuskelin perässä. Voi kuinka pienet olimme me noiden metsän
+jättiläisten rinnalla, noiden jättiläisten, jotka niin sääliväisesti
+meitä katselivat. Kuinka oudosti, mutta kuinka tutusti samalla,
+katselivat meitä nuot noron syrjässä kasvavat ryhmyiset visakoivut.
+Itse kallion halkeamat ja kivilouhutkin, kun ne äkkiä silmiin tulevat,
+ovat kuin nauravan jättiläisen kasvot, joissa on jotain kamottavan
+outoa, mutta myös jotain tuttua. On kuin kirjava palokärki, joka hongan
+kupeesen läpeä nokkii, sanoisi meille jotain; kevyesti liehotteleva
+haukka, joka puiden välissä kiitää, näyttää keveillä liikkeillään
+ivaaman meitä, turpeesen kiinnitetyitä, kömpelöitä maanorjia. Olen
+sittemmin ajatellut, että nuot luonnon kasvoilla tavattavat tutut
+piirteet viittaavat sitä elämän-yhteyttä, joka meillä on luonnon
+kanssa. Tuo outous taas kai viittaa ihmishengen tarkoitusta päästä
+erilleen luonnon siteistä, päästä persoonaksi "minäksi" ja nousta
+luonnon ylipuolelle, luonnon herraksi. Oli kuinka olikaan. Takamaan
+jylheä hongisto ei ole niinkään hengetön kuin luullaan, ilmankos sille
+ihminen, luonnon lapsi, saattaisi kertoa kaihonsa ja mielihaikeansa!
+
+Kotvan kuluttua kysyi Matti: Eikö teillä koskaan ole ihmetelty mistä
+minä rahaa voin-ostoon saan?
+
+-- Onhan sitä väliin sanottu, mutta aattelimme taas, että eihän se
+meidän asia ole.
+
+-- Oletko siellä koulussa oppinut pitämään suusi soukalla, kun niin
+tarvitaan?
+
+-- Hei johan ma sen kotonakin opin!
+
+-- En tiedä, mikä minun oikein on, puhui hän, mutta tahtoisin, että
+joku tietäisi asian laidan. Kun minua ei enää ole, niin saattaa sinun
+olla hyvä tietää minkälainen minä oikein olen ollut. Sinä olet melkein
+kuin poikani -- isäs ja minä olimme nuoruudessamme kaksi vuotta samassa
+palveluspaikassa -- minä en juuri piittaa, mitä vähäjauhoiset ihmiset
+minusta arvelevat, mutta jos minua maailmassa meinaisivat suuremmaksi
+lurjukseksi kuin oikeus ja kohtuus on, niin olisi hyvä jos joku edes
+tietäisi, millainen Matti oikeastaan on ollut -- ja saattaisihan siitä
+olla sinun jotain opittavaakin.
+
+En ollut Mattia nähnyt milloinkaan noin heltyneenä, useimmiten oli hän
+esiytynyt tuollaisena rikkiviisaana, joka viisasteli ja nauroi -- noin
+vaan vasemmalla suupielellään -- milt'ei kaikille ihmisille.
+
+-- Mutta missähän ne lehmät ovat, muistutin minä.
+
+-- Kylläkai ne nyt löytyvät niinkuin ennenkin, lohdutteli Matti.
+
+Istuimme siitä sitten eräälle kallion kielekkeelle liki suuren suurta
+kuusta. Aurinko piiloutui hongiston taakse, tuulen henki tyyntyi,
+jättiläisiksi kasvoivat aholla honkain varjot ja Matti puhui, niinkuin
+hän sanoi:
+
+_Tarinan itsestänsä_.
+
+Niinkuin kai tiedät, olen minä Korpikylän Uotilan poikia. Neljä oli
+meitä veljestä, joista vanhimman jälkeinen olin minä. Veljeni olivat
+Aaro, Yrjö ja Taneli. Kova oli meillä isä; hirvennahkainen vyö oli se
+välikappale, jolla poikia kasvatettiin; erittäin sain minä usein
+tunnustella sen lämpimiä lätkäyksiä. En tiedä, mikä peijakas minussa
+oli, mutta usein minua jo silloin tämän maailman meno nauratti. Missä
+toiset eivät mitään naurettavaa huomanneet, siinä minun oli usein
+"suuni irvissä", kuten sanottiin. Hurskas Hakomäen Ullakin tuo
+vanhapiika, joka niin totisena päätänsä nyökyttäen huokaili, oli
+minusta oikein naurettava. Hänen kirkkopuvun virkaa tekevä kohiseva
+tykkimyssynsä, avosuiset kenkänsä ja vanhan-aikuinen poimuhameensa
+saivat väkisinkin minut nauramaan. Huomaan kyllä että nauruni oli
+enimmiten kovin ilkeää. Ja sentähden kai minua tavallisesti kotonani
+mainittiinkin irvihampaaksi ja veuru-Matiksi. Mutta jääköön ne sikseen.
+Minä jouduin yksinäiselle puolelle, toiset olivat kaikki toisella
+puolella; he olivat hyviä, minä vain paha. Yksi asia, mistä minua
+kiitettiin, oli lukemisen kallis konsti. Mutta sen konstin taitavuus
+olikin onnettomuuteni, sillä ensiksikin kadehtivat minua huonolukuiset
+veljeni ja siksi toiseksi en minä olisi muuta tehnytkään kuin lukenut.
+Tuntui niin kummalliselta oloni; minun oli kuin jano, vaikk'ei se
+ruumiillista janoa ollut. Seitsemään kertaan luin virsi- ja
+evankeljumi-kirjan viitenäkin vuonna pyhäinpäivästä kynttilään; ja
+Pyhän Raamatun luin ennen rippikoulun käyntiä, en tiedä kuinka moneen
+kertaan. Kirkkoveisuja ostin tukuttain kaupungista, aarnakan luin
+tarkasti moneen kertaan, sainpa unilukkarilta Kristityn vaelluksenkin,
+jonka ahmimalla luin. Mutta ei se luku onnelliseksi tehnyt, aina oli
+vaan semmoista hiukasemista, janoa taikka mitä lienee ollutkaan. Lukuni
+takia hutiloin töissänikin. Monesti sai kyntöhevonen seisoa pitkät
+tuokiot sill'aikaa kuin minä pensaan juurella luin Kristityn vaellusta
+tai Eustakiuksen kirjaa. Monta kertaa oli lukemiseni juuri syynä
+hirvennahkaisen läikymiseen. Ripille päästessäni sain provastilta Uuden
+Testamentin. Sitä mä sitten erittäin ahkerasti rupesin lukemaan. Sen
+kirjan sanoihin verrattuna olivat ihmiset niin huonoja ja pahoja, sillä
+he eivät ollenkaan uskoneet, toivoneet tai eläneet, niinkuin se kirja
+vaatii. Isäni, joka niin totisena istui sunnuntaisin pöydän vieressä ja
+lukea rohveteerasi, oli arkipäivinä niinkuin ei hän milloinkaan olisi
+sitä kirjaa nähnyt. Ja nuot muut ihmiset sitten! He lukivat,
+veisasivat, siunasivat ja kävivät kirkossa, elivät ja kuolivat, mutta
+tekivät sitä niinkuin unen päihin. He olivat mielestäni, kuinka ma
+sanoisin, niin hätäräsilmäisiä, että täytyi heitä surkutella, mutta he
+olivat myös niin _olevinansa_, että täytyi heitä nauraa. Eihän minun
+panetella tarvitse, mainitsen kumminkin esimerkiksi Pietilän isännän,
+naapurimme. Tuolla hän istui jouluaamuna kirkossa penkissänsä niin
+totisena kuin Lotilan puntari ja veisasi niin hartaana, että vesi
+silmistä valui; mutta iltapäivällä hän ryyppäsi renkiensä kanssa, veti
+väki-kapulaa, ja rupesi vihdoin heidän kanssaan tappelemaan. Saatuansa
+kelpolailla selkäänsä, pyysi hän itkein anteeksi kaikilta, tuotti
+aitasta miehille haarikkaallisen viinaa, hieroi viinalla ensin
+loukkaantunutta silmikulmaansa ja maisteli loput taistelu-kumppaniensa
+kanssa. Tultuansa uudestaan mehteriin, rupesi hän taaskin samaan
+leikkiin siksi kuin lanttui joulupahnoille.
+
+Siitä sinun kirjastasi luin entisestä viisaasta, joka keskellä päivää
+käveli pitkin kaupunkia lyhty kädessä etsien _ihmisiä_. Niin minäkin
+etsin _ihmisiä_, ja kun luulin löytäneeni jonkun, ja rupesin sitä
+katselemaan tarkemmin, niin katso, hänelläkin oli narrin naama. Ja niin
+minussa kasvoi aina se ajatus, että narria me sentään taidamme ollakin,
+toinen enemmän toinen vähemmän, joka mies. Ja sentähden, vaikka
+puhunkin leikkiä, ja veuruelen, mitä mieleeni melkahtaa, tuntuu täällä
+sydänalan kohdalla aina oudonlaista viilomista; jos voisi ihminen
+yht'aikaa itkeä ja nauraa niin silloin ehkä tuntuisi huokeammalta.
+
+Sinä olet vasta poika, etkä ymmärrä, mikä vanhan miehen sisustassa
+viiloo, mutta pane mieleesi, poika, pane, kerran on sinulla jotain
+hyötyä Matin rikkuneesta viisaudesta.
+
+Mutta palaan tarinaani. -- Isä ja äiti kuolivat sinä suurena
+kuolovuonna; kävin silloin kahdeksattatoista. Kyllä mä nyt huomaan,
+että isä tarkoitti hyvää hirvennahkaisella kasvatuksellaan, niinkuin
+äitinikin hellyydellään, vaikk'ei se kummankaan kasvatus oikein tainnut
+hyvää hedelmää tehdä.
+
+Kototalomme myytiin vasaramarkkinoilla, ja kuin suden pennut, jotka
+pesästään lähtevät, jouduimme mekin maailman hartioille. Se mies, joka
+saaliin saapi ja rauhassa sen syöpi, -- niinhän se on susien sekä
+ihmisten kesken. Aaro on lampuotina toisessa pitäjässä, Yrjö on
+torpparina Virvamäen kartanon alueella ja Taneli on renkinä vielä.
+Renginvirka se minunkin edessäni oli, mikäs muu? Himmolassa, Niemen
+kylässä, kylläs tiedät, palvelin alun viidettä vuotta. Isäntä oli
+oivallinen mies, niinkuin sanotaan, teki työtä tuimasti ja vaati paljon
+väeltänsä.
+
+-- Mutta ilta tulee, kuinkas karjan laita on, keskeytin minä.
+
+-- Ehkä karja kotiin tulee, niinkuin ennenkin, sanoi hän, ja lisäsi:
+kuuntele nyt vaan vielä vähän aikaa, tarinani rupee loppumaan jo.
+
+Himmolan maalla asui itsellisihminen, kraatarin Leena, joka
+tavallisesti kävi pidoissa ruuanlaittajana. Hänen miehensä, pitäjän
+paraita mestaria, oli kuoltuaan jättänyt leskellensä vähän tavaraa ja
+tyttären, joka minun Himmolaan tullessani oli täydessä piikuuden iässä.
+Meidän välillemme syntyi naimisen hommaa; ja minä huomasin Katrin
+sopivaksi minulle. Hän oli mielestäni järkevä, hyvänluontoinen
+tyttö; eikä se rumakaan ollut. Minusta rupesi tuntumaan maailma
+päiväpaisteisemmalta, enkä enää ollut entinen veuru-Matti. Ihmisetkin
+sanoivat, että johan siitä Matista on tullut oikein säisy poika. Ja
+ihmiset ympärilläni taisivatkin olla parempia kuin ennen, taikka
+lieneekö se tuntunut minusta vain niin; oli niinkuin jotain
+taivaallista olisi todella liikkunut ihmisten kesken. Kyllä minä tosin
+aina hapuilin ja haparoin jotain semmoista, miten sanoisin, niinkuin
+sinun Kalevalassasi sanotaan, syntyjä syviä, asioita ainaisia; minä
+halusin, -- ymmärrätkös -- halusin juoda "elämän vettä", olisin
+tahtonut syödä "salattua mannaa". -- Ja niin virkistävää oli tavata
+Katriinaa. Hän kun sinisine silmineen katsoi minuun, tai kun hän
+heinäniityllä riuskasti haravoi ja lauloi hopealta heliseviä
+laulujansa. Kun hän siinä käyskenteli paitahiasillaan ja sininen liina
+päässä, niin silloin tuntui sydämmessäni ennen tuntematon hellyys; oli
+niin kummallista, oli, kuinka taas sanoisin, kuin sinisiä kukkasia
+olisi kasteltu kirkkaalla lähdevedellä. Kyllä se oli kummallinen aika,
+ollut ja mennyt!
+
+Matti vaikeni hetkeksi ja katseli alaspäin. Vielä oli hongiston harja
+punertava. Laskeva aurinko loi viimeistä purppuraansa lännen
+pilvihattaroihin ja heitti hongistollekin jäähyväisensä. Siinä istui
+kalliolla Matti; kasvonsa juonteet olivat mielestäni tänään niin
+kauniit; ivallista hymyilyä ei ollut koko iltana näkynyt.
+
+Siinä istui rikkiviisas Pohjalammin Matti kallion kielellä; kertomus
+muinaisesta lemmestä oli kai luonut iltaruskon miehen kasvoille.
+
+Mutta synkistyy vähitellen istumatoverini ryppyinen otsa; silmät
+tuijottavat hetkisen vimmattuina kuusen tuuheaan neulastoon. Kameasti
+lausuu hän:
+
+-- Sarvipää saatana, karvakoipi tuli väliimme.
+
+Minä säikähdyin hänen muotoaan ja vielä enemmän hänen kolkkoa ääntänsä
+ja vavahdin, sillä en ollut ennen kuullut Matin suusta yllämainittua
+nimeä.
+
+-- Älä kammoksu, sanoi hän surullisesti hymyillen, ei se sentään itse
+iso isäntä taitanut olla, vaan joku hänen häntyreistänsä! Asia oli se,
+että Himmolan haltioilla oli poika, Kustaa oli hänen nimensä niinkuin
+sinunkin; hän oli tuommoinen "plikkojen poika", joka kulki tansseissa
+ja häitä katselemassa, ryyppäsi viinaa, pelasi korttia ja vaihetti
+hevosta. Isä, tuo ankara työmies ja talon pitäjä, ei siitä oikein
+hyvillään ollut; vaan lohdutti itseään sillä, että meneehän tuo ohi,
+kuin mieli malttuu, ja -- emmehän mekään olleet nuorina parempia. Ja
+niin sai poika herrastella; oli se sorja poika, kun se pitkävartisissa
+saappaissa ja vapriikinverassa, hopeapislaipiippu suussa teiskaroitsi.
+Luulen monen tytön ja monen äidin häntä toivolla katselleen. Ei hän
+vielä silloin ijäkäs ollut, saattoi olla parinkymmenen taikka vähän
+päälle. Rupesin huomaamaan, että hänen silmänsä paloivat niin
+pirullisesti Katriinan läheisyydessä. Ja silloin minun oli niin hapanta
+tuolla sydänalan paikoilla.
+
+Yhtenä ehtoona syksypuolella, kun ei vielä niin suuria puhdetöitä
+tehty, lähdin menemään kraatarin Leenalle. Polulla tuli Kustaa minua
+vastaan, niinkuin näytti, vähän liikutettuna, ja nauroi niin ilkeää
+naurua. Hän kysyi: "mihinkäs Mattia nyt viedään", vaikka hän sen kyllä
+tiesi, sillä ei se juuri salaisuus ollut, että meistä piti pari
+tuleman. Sentähden vastasinkin ynseästi: "menen sinne mihin tie vie".
+Hän sanoi: "vai niin, menetkös minun henttuni tykö, sano sitten
+terveisiä paljon." Mieleni oli pahaa aavistusta täynnä; menin sentään
+määrän päähän.
+
+Astuin pirttiin; siellä Leena kehräsi ja Katriina istui kangaspuissa.
+Sanottuani hyvää ehtoota, istuin käskemättä pesän eteen valkean ääreen.
+Punehduksissa se Katriina oli ja kutoi kangastaan, että syöstävä
+vinkui. Totisena, suu mokollaan istui Leena kehräten, eikä kumpikaan
+puhunut Jumalan luotua sanaa. Minä avasin ensin suuni mainiten, että
+olihan se meidän Kustaakin täällä.
+
+Leena torahutti sanoa siihen, että eikös ihmiset käydä saa, isäntä
+miehet sittenkin, sillä on heillä oma aikansa, jota ei tarvitse
+toiselta varastaa. Kyllä minä nyt huomasin jo, mistä tuuli kävi, ja
+kysyin, eikö tässä enää renkiä miehenä pidetäkään.
+
+Ja silloin sain minä, Matti parka, kuulla sekä lain että evankeliumin.
+Minulle selitettiin, ett'ei kraatarin Katriinaa renkiroiston häntään
+panna kulkemaan, sillä onhan niitä parempiakin. Silkin, jonka
+Pertunmarkkinoilta olin Katriinalle ostanut, antoi Leena käteeni ja
+käski minun viemään rääsyni sinne missä ne paremmin kelpaavat. Minä
+otin silkin käteeni ja nakkasin sen, tyhmästi kyllä, pesässä palavaan
+tuleen. Leena julkesi vielä ottaa sängynpäästä kirjavan hamekankaan ja
+suuren kukitetun tahtisilkin, näyttää niitä minulle ja sanoa: "kas
+tuommoisia miehen tavarat ovat!" Ja mitäs minä muuta tein kuin lähdin.
+Kysyin sentään vielä Katriinalta: näinkö se meidän asiamme nyt päättyy?
+Ja kun hän vastasi, että kai se niin paras on, niin lähdin minä pois ja
+mutisin puoliääneen: "kun ei vaan olisi portonpalkkaa tuo prameus!"
+
+Taisin sanoa ikävät sanat oven vielä auki ollessa ja tarpeeksi kovaa,
+sillä Leena ne kuuli; hän tuli perässäni ja huusi: vieläkös haukut
+siellä sinä renkiretkale, etkös korjaa luitasi, taikka ma kyllä
+toimitan, ettäs vielä pyykkiin pääset.
+
+Minä huusin ovea kohden, josta valkea lähetti hauskaa valoansa
+syysillan pimeyteen: "Kunpa et vaan Katriina parka katuisi tätä
+kerran". Hänen puolestansa huusi Leena vastaukseksi: "joka uhkaukseen
+kuolee, se sontaläjään haudataan". Ja niin minä lähdin. Tuntui tuolla
+sydän-alan paikoilla niinkuin tervaan kastetun sammakon matelemista.
+
+Ylös puiden latvoihin katseli Matti. Olihan tuo valoinen, lämmin päivä
+laskenut häneltä, samoin kuin juhannuksen aurinko tänään jo oli metsän
+taakse piiloutunut.
+
+-- No, Matti, mitäs Himmolan Kustaasta ja Katriinasta sitten tuli,
+kysyin hetkisen kuluttua.
+
+-- Niin kävi kuin ennustinkin; Kustaa vietteli Katriinan ja oli jo
+jättää hänet. Mutta Himmolan isäntä kuoli ja kahdessa vuodessa oli
+pojalta talo mennyt.
+
+Kyllähän Kustaa sitten Katriinan nai, ja taisikin onneksi olla, ett'en
+minä häntä saanut, sillä niin ne jo alusta kuuluivat eläneen kuin kissa
+ja koira.
+
+Kustaa muutti sitten kaupunkiin ja rupesi siellä "muurmanniksi", sillä
+Himmolan 5:sta hevosesta jäi hänelle yksi jäljelle. Sanotaan hänen
+nikkaroineenkin ja huonompia maalaustöitäkin tehneen. Oli se sitten
+ollut tuolla Hämeenlinnankin tien varrella muijinensa asuntoa.
+
+-- Olikos se Himmeliini sama mies, kysyin minä.
+
+-- Sama lurjus, vahvisti Matti ja lisäsi, nyt se kuuluu taas olevan jo
+meidän pitäjässä.
+
+-- Vanhasta vihastako se siis hevosenne maalasi, tutkasin minä.
+
+-- Niin kai, se oli olevinaan kiusaa. Surkutellen täytyy nauraa noin
+typerää halpamielisyyttä.
+
+-- Mutta olishan se voinut pahempaakin tehdä, vaikka tappaa sekä
+hevosen että Kailun.
+
+-- Totta pelkäsi mies lain kostavaa kättä. Mutta suuri kelmin työ se
+sittenkin oli, se osotti älyä, jota en olisi luullut niin paljoa
+Himmolan Kustaassa olevan.
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- No selväähän se on; hän näytti niinkuin peilissä ja kuvauksessa,
+kuinka valkea saadaan mustaksi; ja samalla tapaa kävisi mustakin
+valkeaksi.
+
+-- Mitä tarkoitatte Matti?
+
+-- Että moni ihminen, eläin tahi asia _on_ valkea ja _näyttää_ mustalta
+tahi useimmin päin vastoin, se on Kustaa, elämän opetus!
+
+-- Niin kyllä! Mutta ette ole vielä puhuneet, niinkuin lupasitte, mistä
+rahaa olette saaneet; kuuluuko se asia kanssa tähän tarinaan?
+
+-- Ei juuri, kerroin sen vain aluksi eli esipuheeksi. Mistä minä rahaa
+taas olen saanut, sitä en puhukaan sinulle.
+
+-- Miksi ette?
+
+-- Minä näytän sen sinulle.
+
+Tuskin oli Matti päättänyt lauseensa, kun torven raikuna tyynessä
+ilta-ilmassa kaikui Pohjalammin torpasta päin. Olihan se kuin
+juhlasoitto juhannusiltana Tapiolan korkeassa salissa; ja siihen
+soittoon vastasi hongisto, vastasi kumea kuusisto, vastasi vuoret ja
+Tapiolan väki. -- Yltympäri kaikui ja raikui kolmisävelinen toitotus
+takamaan metsässä.
+
+-- Mitäs se merkitsee, kysyin.
+
+Hymyillen sanoi Matti: minun palvelijani soittavat vaskitorvea, että
+kaikki häijyt henget karkamustuisivat. -- Luonnon raikas sointu, jonka
+torvi oli henkiin herättänyt, oli saanut Matinkin taas entiselle
+leikilliselle tuulelle. Selittäin jatkoi Matti: sieltä sanottiin
+meille, että kaikki on hyvin kotona. Esteri on tullut talosta ja karja
+metsästä, ja merkiksi on Esteri soittanut pukinsarvella tapansa mukaan.
+
+-- Soitetaanko teillä niin joka ilta, kysyin.
+
+-- Soitetaan melkein. Kreeta sai kerran päähänsä, että metsäpiiat ja
+haltiat eivät anna meille yörauhaa ellei heille torvella julisteta
+lepo-ajan alkua, päivällä taas, jos minun tarvitsisi kotia tulla, niin
+torvi soimaan, ja minä riennän heti kotia.
+
+-- Niin, niin. -- Mutta kun ette saanut Katriinaa, niin unhotitte hänen
+ja rakastuitte Kreetaan.
+
+-- Rakastua -- -- -- kyllä kuulen että sinulla on kouluviisautta: tuo
+kuuluu niin oudolta -- -- niin minä nain syvältä takamaasta Juhalan
+Kreetan, sillä miehen ei ole hyvä yksinänsä olla -- ja sitten jouduin
+tänne Pohjalammin torppaan.
+
+-- Tunsitteko Kreetan enemmän aikaa?
+
+-- En; mutta tulin hänen kerran tuntemaan, ja ihmistä kiitettiin
+hyvällaiseksi, vaikka kuului olevan vähän pehmeä. Minä arvelin, että
+mitäs minä kumppalia etsin noiden älykkäiden, näppärien reimaplikkojen
+joukosta: heissä _on_ karva sen rumempi mitä kiiltävämmältä se päältä
+_näyttää_. Arvelin, että yksinkertaisuus on parempi kuin liian
+moniloppinen viisaus.
+
+-- Te olette ihmeellinen mies, Matti, sanoin.
+
+-- Ilta hämärtää, huomautti Matti, menkäämme nyt katsomaan mistä minä
+rahaa lainaksi saan.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Noin puolen tuutia vaellettuamme takamaan ikivihreässä havumetsässä,
+saavuimme erittäin korkean kuusen luo. Ylpeänä nosti Tapiolan vanhus
+vehreän päänsä yli metsän kaiken, tuonne ylös kohti ijäistä valoa.
+Mutta kuusen juurella kasvoi näreitä, ja närehikön juurelle oli
+kokoutunut pehkua, risuja ja sammalia kosolta.
+
+Närehikköön viittasi sormellaan Matti ja sanoi hymyillen: tuoll' on
+Pohjalammin pankki.
+
+Katsoin närehikköön, mutt'en minä siellä mitään nähnyt, mustalta vaan
+paisti silmiini maa sen juurella. Luulin Matin menevän närehikköön ja
+näyttävän minulle jonkunlaisen aarnihaudan; mutta ei Matti sinne
+mennyt, katseli vaan sinne ja sanoi toistamiseen: tuoll' on Pohjalammin
+pankki.
+
+-- Onko siellä sitten aarnihauta, kysyin.
+
+-- Saat nähdä, oli vastaus.
+
+Me menimme vähän syrjään, noin parikymmentä kyynärää kuusesta ja
+istuimme erään toisen, vähän vähemmän kuusen alle.
+
+Siinä nyt istuimme kuin vartiamajassa alaspäin riippuvien, tuuheiden
+kuusen-oksien suojassa. Ilta rupesi jo olemaan myöhäinen. Linnut
+vaikenivat yksi toisensa perään; korpirastas se vielä vaan leikitteli
+runsailla äänivaroillansa jonkun matkan päässä. Matti pisti piippuunsa,
+nojasi levollisesti selkäänsä kuusen runkoa vasten. Minua vähän noin
+pöyristeli, sillä olin niin paljon kuullut "ihmeellisiä" tapahtuneen
+Juhannus-yönä; ja olihan tuossa nyt vähän matkan päässä mainio
+Tonttu-kuusi.
+
+-- Eihän tässä vaan ole noitakonstia tekeillä, kysyin minä.
+
+-- Jopas hulluja luulet, sanoi Matti, ja lisäsi: katsele nyt tuonne
+kuusen juurelle päin, niin näet.
+
+Ahkerasti pidin minä kuusta silmällä. Taisi kulua noin puolen tunnin
+verta vielä odottaissamme; pitkältä se aika ainakin minusta tuntui:
+Mattiakin torkutti vähän väliä, ja nahkavarsikin pääsi sammumaan.
+
+Mutta äkkiä teroitti Matti katseensa kuusta kohden, ja yhä tarkemmasti
+silmäilin sinne päin minäkin. Kuului raskaita askelia, ne lähestyivät
+lähestymistänsä "pankin" paikkaa, ja vihdoin näin hämärässä harmaan
+haamun lähestyvän närehikköä. En erottanut sen kasvoja vielä, sillä
+juhannus-yönkin hämärä on metsässä niin hämärä, ett'ei selvään tunne
+ihmistä niin pitkän matkan päässä kuin haamu meistä vielä oli. Vaan kun
+hän oli päässyt kuusen juurelle, eroitin selvään hänen muotonsa.
+
+-- Pöllön Yrjö, kuiskasin Matille.
+
+-- Odotetaan vaan, niin nähdään vastasi hän.
+
+Ja Pöllön Yrjö se olikin, tuo kummallinen "vanha poika", joka oleskeli
+eräällä niemekkeellä, mikä pistää Pohjalammin mustavesiseen järveen.
+Hän oli sellainen erakko, olin kuullut. Jonkinmoinen pirttipahainen
+hänellä oli, mutta harva sen sisustaa oli nähnyt; sillä sen ovi oli
+tavallisesti aina kiini. Jos oli sinulla asiaa hänelle, niin sait lyödä
+ovelle ja huutaa häntä nimeltään pari kolme kertaa ennen kuin hän avasi
+pienen ikkunansa ja katsahti ulos. Kirkossa ei oltu häntä miesmuistiin
+nähty, ja ainoastaan kahdesti oli hän ollut lukusijoilla, ja silloinkin
+siltavoudin suosiollisella välityksellä.
+
+Nämät harvat piirteet hänen elämästään tulivat heti mieleeni,
+nähdessäni hänen tuossa kuusen juurella. Siinä hän nyt seisoi kuin
+Tapio itse tyynenä ja katseli ympärillensä. Kaakkurinnahkainen lakki,
+jonka hän oli painanut päähänsä, peitti melkein korvatkin,
+mäyrännahkainen reppu, joka hihnasta riippui hänen kaulassansa
+kuvastihe lianharmaata mekkoa vasten selvästi; näkyipä nuot mainiot
+taniaisetkin, joiden suuruus oli seudulla saanut kunnian joutua
+sananparreksi. Kainalossa oli hänellä valkea kimppu, nähdäkseni
+päreitä. Ympärilleen katseli vankka, rokon-arpinen Yrjö, vilkasi ylös
+korkeuteen, otti reppunsa vasemmalta sivultaan ja pitkän pyssynsä
+selästään ja laski kuusen juurelle. Kumartuen rupesi hän nyt
+lapion-levyisillä kämmenillään kaivamaan maata. Ähisten ja itsekseen
+puhisten heitteli hän multaa, sammalia, risuja ja muuta pehkua läjälle
+viereensä. Tätä työtä noin kymmenkunta minuuttia tehtyänsä, lepäsi hän
+hetkisen, katseli taas ympärilleen ja nosti syvänteestä kuusen juurelta
+ilmoille suurehkon pytyn, joka taisi olla noin parin kannun vetoinen.
+Nyt rupesi hän kaivamaan jotain repustansa, -- luultavasti olivat hänen
+tuluksensa siellä, sillä heti rupesi hän iskemään valkeaa, niin että
+kipinät kimpoilivat yön hämärässä. Vanhan-aikaiset tulitikut olivat
+sulatettuun tulikiveen kastelluita korttelin mittaisia päreen piirtoja,
+ja semmoisia kai oli Yrjölläkin, sillä sellaisen tikun kärjellä
+kosketti hän palavaan taulaan, ja pian leimusi tikussa ilmi valkea.
+Kimpustaan otti hän pari tervaista pärettä, joissa pian liehui
+kellertävä, savuava tuli.
+
+Tulisoihtu hampaissa avaa hän pyttynsä kannen ja ottaa pytystä
+ympyriäisen rasian, ensin yhden, sitten toisen ja niin aina kymmeneen
+asti. Hän punnitsee rasiaa kädellänsä, myhähtää tyytyväisesti, ottaa
+taas toisen, tekee sille samat temput. Vihdoin avaa hän yhden rasian,
+katsoo sen sisällystä ja ottaa sieltä kämmenellensä kirkkaita
+hopearuplia. Kummallisesti kiiltää Yrjön silmä, kummalliseen hymyyn käy
+taas hänen tukevat huulensa, kummallisesti kiiltää hopea, tervaksisen
+soihdun valossa, keltaiselta loistaa "Tonttu-kuusen" satavuotisella
+juurella närehistö, omituinen oli näkö juhannus-yönä tervaksisten
+päreiden palaa lopottaessa takamaan salossa! Yrjö tutkii kunkin rasian
+sisältöä tarkasti; hän tyhjentää ne kaikki pyttyyn, rupee taas
+poimimaan pytystä niitä rasiaan, sytyttäen aina välillä uudet päreet
+palamaan, ja puhuen itsekseen: kas niin, kas niin, kauniita rahoja, --
+kyllä kelpaa, kyllä vaan, yks' kaks' kolme, yks' rasia, kaks' rasiaa,
+kolme rasiaa, kas niin vaan, kas.
+
+-- Siinä se nyt on minun pankkini, josta usein olen lainaksi saanut --
+ilman tasauksetta ja velkakirjatta, kuiskasi Matti.
+
+-- Hsch, hsch, tyystytin minä.
+
+-- Ei Yrjö näin vähiä kuule, vastasi Matti levollisesti ja puhui vielä:
+jos tuolta juuttaalta menisi pyytämään lainaksi paria ruplaa, niin ei
+maarian heltiäisi edes kopeekkaakaan, vaan kyllä äijä valittelisi, että
+mistäs ne rahat tämmöiselle "korpikrotarille" tulee, kiittää, kun tässä
+elääkin.
+
+-- No kuinkas te häneltä olette rahaa saanut?
+
+-- Olen ottanut itse pankista.
+
+-- Luvatta, mutta se -- -- -- se -- -- -- on --
+
+-- Varastamista, täydensi Matti ja jatkoi: katso vaan äijän tyytyväistä
+muotoa, päätä siitä, kaipaako hän edes kolikkoa aarteestansa.
+
+-- Ei se siltä näytä, mutta jos hän tarkastaisi eli, niinkuin sanotaan,
+pitäisi revisjoonia pankissa siihen aikaan kun laina on ulkona?
+
+-- Sitä ei hän tee; tunnen hänen tapansa: kahdesti vuodessa,
+Juhannus-yönä ja pyhäinmiesten yönä käy hän aina aarrettansa katsomassa
+ja lisäämässä sitä; Juhannus-yönä tuo hän pankkiin, mitä on talvena
+saanut ansaituksi, sekä kevät kalastuksen tulot, pyhäinmiesten yönä
+taas syyssaannit.
+
+-- Tästäkö siis on syntynyt koko juttu Tonttu-kuusen aarnihaudasta?
+
+-- Tästä, mistäs myös! Pahastipa Perälän Toponkin housut rupesi
+vapisemaan, kun tuli Tonttu-kuuselle toissa vuonna pyhäinmiesten yönä.
+Äijä oli vähän hetukassa, ja nähdessään Yrjön valkean ääressä, pelästyi
+hän niin ankarasti, että juoksi vähissä hengin kotia, siunaili koko
+päivän, eikä sen talkoon takaa ole uskaltanut sataa syltä likemmäksi
+Tonttu-kuusta lähestyä. Hän kertoi nähneensä sarvipään äijän, jolla oli
+silmä keskellä otsaa ja karvaset reidet.
+
+-- Kuinkas te olette asiasta selon saanut?
+
+-- Aivan niin kuin nytkin, rupesin kerran vartioimaan paikkaa tyystin.
+Kuu Kalliolan miehet olivat halkometsässä täällä likittyellä, toin minä
+meidän kollin tänne, tukistin sitä vähän pari kertaa ja parkasin
+itsekin pahalla äänellä, -- ja siitä asti on Yrjön pankki ollut
+vahvemmassa turvassa, kuin jos tusina pitkä-piikkisiä kasakoita olisi
+sitä vartioimassa. Rauhassa olen saanut käydä lainaamassa ja velkojani
+maksamassa; eilen maksoin viimeiset 20 ruplaa hopeassa.
+
+Pakinan kestäessä tarkastelin yhä Yrjön toimia. Yhä hän piteli kiiltäviä
+kolikoita, yhä loimotti tervaksinen soihtu, yhä vaapahteli hymyilevä
+alahuuli. Mutta mikäs tuo oli? Jotain pudota mätkähti Yrjön viereen ja
+hän ärähti: "no, no, mikäs se on", nousi seisomaan, kourasi maahan ja
+näkyi saaneen käteensä kirveen.
+
+Oliko se pilvistä siihen pudonnut? Eipä toki!
+
+Samassa kuuluu loitompaa ääni: tule nyt vaan Toppo, jos mies olet, älä
+pelkää; minä en pelkää piruakaan, vaan putsaan aarnihaudan puhtaaksi,
+vaikka häntä vartioitsisi kaikki Näätäkorven tontut.
+
+Ja juoksujalassa rientää mies kohti palavaa soihtua, joka Yrjön
+hampaista oli maahan pudonnut ja jo oli sammumaisillaan.
+
+-- Aarnihauta on minun, huusi tulija, ennätinhän heittää terästä tuleen
+ennenkuin se sammui.
+
+-- Mitäs se siitä paranee, vastasi Yrjö järeällä paasiäänellään, otti
+tupakkamassin näreen oksalta ja rupesi sen sisällystä poskeensa
+siirtämään.
+
+-- Kyllä aarnihauta minun on, olet sitten ihminen taikka piru, huusi
+vieras käheällä äänellänsä.
+
+-- Nylje karhu ammuttuasi, älä ennen, puhui Yrjö.
+
+-- Pois äijä tieltä, että saan rahani, tuossahan ne ovat pytyssä, sanoi
+vieras ja tarttui pyttyyn.
+
+-- Ventasliitte, sano pappilan mampselli, huusi Matti vieressäni
+matalan-kumajavalla äänellä, jollaisella varmaan aaveet puhuvat, jos ne
+puhua osaavat.
+
+Mutta nytkös vieras kävi totiseksi; hän näytti oikein olevan kasaan
+putoamaisillaan, vaaleni ja katsoa tuijotti meidän piilopaikkaamme
+päin. Yrjö ei suinkaan ollut koko ääntä kuullut, sillä hän oli aivan
+entisellään.
+
+-- Taitaa olla paras viedä pytty pois, sanoi hän, otti kirveen
+kainaloonsa, pytyn käteensä ja pyssyn olallensa. Samassa silmäili hän
+pyssyä, katsoi sitten vieraasen ja virkki:
+
+-- Kelpo kalu, vanhan-aikaista lujaa tekoa, polttaa aina, eikä ole
+klikannut kuin yhden kerran eläissänsä -- silloin kuin vihollinen
+meinaili ampua sillä isävainaani hengettömäksi; onni se olikin
+isälleni, sillä ennätti hän präjähyttää omalla luikullansa vihollisen
+tuhanneksi pliiskaksi ja sai periä tämän kelpo kalun.
+
+Näin sanoen läksi hän astuskelemaan taas, että maa tömisi, auringon
+laskua kohden, suomatta enää edes silmäystäkään vieraalle.
+
+Olen nähnyt malttia ja levollisuutta Hämeen metsäkulmalaisissa
+ennenkin, mutta Yrjöä olen enimmän kaikista ihmetellyt. Siinä hän nyt
+polki tavallisessa tahdissaan kuusiston rinnettä, selitettyään toiselle
+aseensa oivallisuutta.
+
+Vieras se oli ällistyneen näköisenä kauan aikaa, vihdoin päästi hän
+muutamia "sarvipäitä" hammastensa välistä ja lähti kiiruusti hiipimään
+Yrjön perässä.
+
+-- Vanha tuttu, ihan itse Kustaa Himmeliin, kuiskasi Matti. Siitäkös
+silmäni pystyyn kävivät. Himmeliini oli siis taaskin sattunut Matin
+tielle! Epäilemättä oli hänkin kuullut aarnihaudasta, jossa
+juhannus-öinä tuli paloi, ja oli tullut sitä Perälän Topon kanssa
+anastamaan.
+
+-- Mitä lienee riivatulla nahassa, mutisi Matti ja viittasi minua
+tulemaan perässänsä.
+
+Hiivimme siinä nyt Himmeliinin perässä, koettaen pitää häntä
+nähtävissämme. Niinkuin kissa hiipaili hän Yrjön jäljissä, kätensä
+tavoitteli tuppea, joka heilui hänen vasemmalla kupeellansa: saatuansa
+sen käteensä rientää hän yhä nopeammin, eikä vähäkuuloinen Yrjö kuule
+edes oksain hiljaista ratinaa, vaan astuu levollisena eteenpäin.
+
+Jo saa melkein vainooja kiini vainottavansa, ja valmiina on pitkä
+puukko syöksymään Yrjön hartialihoihin. Ei ole enää heidän väliään kuin
+pari syltä; minä olisin mielelläni huutanut, mutta Matti veti minua
+taas tuuhean kuusen suojaan. Tästä piilopaikastaan huusi hän taas
+matalalla kolealla äänellä, joka minustakin tuntui kammottavalta:
+murhamies! riennä, riennä että pian saan sinun omakseni!
+
+-- Mitä pirua se on, jupisi Himmeliini ja seisahtui vähän, kuitenkaan
+taakseen katsomatta, minussa on ollut sekainen veri, korvani
+valehtelevat. Ja huolimatta äänestä riensi hän taas eteenpäin, vaikka
+paljon arempana kuin äsken.
+
+-- Murhamies riennä, riennä, oveni on auki, lattia lakaistu, käy
+kiiruusti eteenpäin, huusi taas Matti entiseen tapaansa.
+
+Silloin seisahtui Himmeliini ja huusi raivokkaasti: mikä piru sinä
+olet, joka et anna kunniallisille ihmisille rauhaa -- -- --?
+
+Mutta nyt kääntyi Yrjökin meihin päin, sillä tuon puheen oli hänkin
+kuullut.
+
+-- Hää, mitäs sanot, kysäsi hän.
+
+-- Täällä metsässä on ihmeitä, sanoi Himmeliini, vieden salavihkaa
+veitsen tuppeensa.
+
+-- Hää, mitäs sanot, kysyi uudestaan Yrjö.
+
+-- Ollaan ystävät, sanoi Himmeliini, ja mennään yhdessä pois täältä
+pirun pesästä.
+
+-- Älä sentään niin liki tule, että napit sattuu, puhui Yrjö,
+tarkasteli pyssynsä lukkoa miettiväisenä ja lähti taas astuskelemaan.
+
+Eikä sitä sellaista asetta kohden niin helppo ollut käydä; Himmeliinin
+täytyi siis pysyä loitommalla. Mutta eteenpäin hän vaan hiipaili
+hiljalleen. Me samosimme yhä perässä, vaikka tiheässä viidakossa
+kadotimmekin hänen näkyvistämme, ja saavuimme vihdoin niemelle, jolla
+Yrjön pirtti oli. Tyynenä kiilusti lammen pinta, rauhallisena uneksi
+Yrjön pirtti, jonka yli suuri vihdaskoivu oli levittänyt tuuhean
+kruununsa. Ei hiiren hiiskaustakaan kuulunut. Istuimme vähän lepäämään
+suuren kiven varjoon nähdäksemme, oliko Himmeliini vielä paikoissa.
+
+Ja olihan se siellä. Tuossa hän tuli ylös Yrjön lähdepolkua kuivia
+katajia kainalossa ja kädessä lastuja. Näimme selvästi, miten hän
+kyyristyi pirtin nurkalle ja raappasi tulitikulla valkean, -- ja silmän
+räpäyksessä räiskyi jo tuli kuivissa katajoissa. Mutta silloin oli
+Matti kolmella hyvällä hyppäyksellä kiini hänen niskassansa, läimähytti
+häntä Kailun kellolla päähän ja viskasi palavat katajat kauaksi mäelle,
+jotta kipinät ilmaan sinkoilivat.
+
+-- Lurjus, kiljasi hän, miks'et totellut varoitustani. Kustaa sammuta
+sinä valkea, lisäsi hän, minä höyhennän tuota murhapolttajaa vähäsen.
+Samassa aukeni pirtin ovi, ja Yrjö astui ulos. Silmänsä olivat niin
+hirmuisen näköiset ja kädessä heilui tuo tunnettu pyssy. Siinä hän nyt
+tuijotti Mattiin ja Himmeliiniin, jotka täysin toimin pitivät toisiansa
+tukasta kiini ja telmivät jytisevällä tantereella.
+
+-- Vai niin, sanoi Yrjö synkästi, sinä aattelit kai ruveta otusta
+korpeamaan, mutt'et saanut saunaa oikein lämpöiseksi, hää?
+
+Himmeliini irroitti kätensä Matista; hän huomasi olevansa tekemisissä
+ylivoiman kanssa, Matti kuitenkin piteli hänestä yhä kiini ja kysyi:
+mitäs tälle lurjukselle, Yrjö, tehdään?
+
+Ja puukollansa leikkasi Yrjö tuomesta, joka kasvoi kodan vieressä,
+pienen norean vitsan ja antoi sen Matille ja sanoi: Piiskataan se
+kakara, ehkä parantaa tapansa! Samassa kävi hän oikealla kädellään
+kiini uhrinsa käsivarsiin, vasempahansa piilotti hän hänen molemmat
+nilkkansa, istui itse vähäiselle kivelle ja piti Himmeliiniä sylissään
+niinkuin keritsijä jaloista sidottua lammasta. Alahuuli vaapahteli
+taaskin niin omituisesti kun hän sanoi: niin vaan luuletkos minua
+elävältä niin helposti poltettavan, vaikk'en ma oikein kuulekaan; kyllä
+tunsin luonnossani vaan takanani tömisevän, mutt'en viitsinyt itseäni
+ennen aikaa semmoisen äpärikön takia vaivata. Kiitä nyt näitä vieraita,
+että hengissä pääsit, sillä jos eivät he olisi tulleet niin -- -- --
+Ota nyt Matti tuo tuominen ja sivele sillä vähäsen! Ja Matti piiskasi
+Himmeliinin, joka potki ja kiemurteli, huusi ja sadatteli, rukoili ja
+noitui. Vihdoin päästi Yrjö hänen ulottimensa pihdistä, potkasi häntä
+jäähyväisiksi ja lausui: olkoon opiksi kuri koiralle!
+
+-- Niin, olkoon onneksi, sanoi Matti; Ja kyllä Himmeliini sai käpälät
+allensa ja laukkasi pois. Huusi hän vielä mennessänsä kuitenkin: Kyllä
+Pohjalammin rikkiviisas kerjäläinen vielä onneksensa saa!
+
+Sanaa sanomatta Yrjö meni mökkiinsä ja sulki ovensa. Aurinko nosti jo
+otsansa itäisen metsän rinteen takaa, tuhannet äänet rupesivat soimaan
+luonnon iki-sointua ja me lähdimme Pohjalammia kohden tallustelemaan.
+Matkamme kävi "pankin ohitse"; siellä tapasimme välähtävän pelukopan,
+joka oli raidilla peitetty. Katsoimme siihen ja näimme siinä olevan 9
+kukkopoikasta. Ne oli Himmeliini sinne unhottanut. Hän oli kai kuullut
+saman tarinan, jonka minäkin monesti Tonttukuusesta olin kuullut,
+ett'ei sen juurella olevaa aarretta muutoin saa, jos ei siihen yhdeksän
+veljen verta vuodateta. -- Tuo maailmaa kulkenut veijari oli siis
+taikauskoinen niinkuin takamaalaisetkin. -- Ja niinhän rahanhimo saakin
+meidän sekä mahdollisia että mahdottomia keinoja koittamaan.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Eräänä sateisena elokuun päivänä, kun heinä jo oli tehtynä ja ruis
+keltaisena ja täysinäisenä odotti leikkaajaa, tuli meille tuo
+"Pohjanmaan tohtori", joka suuressa kontissaan kantoi kaikellaisia
+lääkkeitä. Olimme kaikin pirtillä silloin, sillä eihän se varsityö
+sateella käy. "Ovatko ukot sairaita, jotka rohtoja tarvitsevat", kysäsi
+hän pirttiin astuttuaan.
+
+Ja kauppaa ruvettiin tekemään. Isäni "kleiniin" antoi hän "semmoista
+troppia, joka maksoi ruplan luoti ja oli hyvää yhdeksään tautiin".
+Minua oli vaivannut päänkivistys ja sitä hän tarjoutui parantamaan
+"korpinkivellä, jonka Muhametti oli saanut valkeen korpin suusta". Se
+oli tuommoinen pieni, rastaanmunan kokoinen sileä musta kivonen; --
+lienee ollut n.s. Imatran-kiviä. Sillä piti potilasta muka yhdeksään
+kertaan kierrettämän. En kuitenkaan antautunut tällaisen menettelyn
+alaiseksi, vaan tein jyrkän vastalauseen ja sanoin koko menettelyä
+turhamoiseksi taikauskoksi. -- "Älä puhu poika", hän sanoi, "joka
+maailmaa kulkee, hän ihmeitäkin näkee ja perää on salatuissa asioissa
+paljon".
+
+-- Jopa hulluja, vastasin epäillen.
+
+-- Äläpäs huoli poika, harvat ovat haivenet leuassasi; kuulee ma
+kerron, puhui hän: kerran varastettiin minulta hevonen ja minä menin
+Santalan Matin luo.
+
+-- Santalan Matin, sen suuren noidan, huudahti äitini.
+
+-- "Niin, juuri Santalan Matin", myönsi vieras ja puhui edelleen:
+"päivällä hän ei voinut mitään, sentähden odotimme yötä. Minä menin
+Tietäjän käskystä olkilatoon maata. Sinä yönä, jos milloinkaan, minä
+siunasin itseni ja peitin itseni heiniin; mutta eipä siinä silmä
+tyynyyn mennyt. Ja puoli-yön aikana kuulin Matin huutelevan henkiään.
+Pian rupesi ilmassa kuulumaan outoa suhinaa, ja Matti kysyi:
+tiedättekö, missä sen vieraan miehen hevonen on? Tiedämme kyllä,
+vastasivat henget, se on kolmannessa pitäjässä pohjoiseen päin, kolme
+virstaa kolmen tien haarasta, punaisessa talossa, niinisellä nuoralla
+haapaiseen 'krupuun' sidottuna. Matti kysyi: niinkö mä sanon sille
+miehelle? Paha vastasi: 'ei tarvitse sanoa, hän kuulee sen itsekin':
+'Mene ja väännä sen niskat nurin', ärjäsi Matti; mutta paha sanoi: 'en
+minä voi sille miehelle mitään, sillä hän on kolmen kovan miehen
+hallussa' -- kun minä siunasin itseni, niin ei pahalla ollut valtaa.
+Kyllä siis on perää salatuissa asioissa -- -- --. Mennyttä yötä olin
+tuolla Korpikylässä, Rantalassa, jossa ennen Mikko asui. Menin
+pirttiin, joka, niinkuin tiedätte, on rantakiville rakennettu. Mikko ei
+siellä enää asunut. Kurjan-näköinen oli se maja; vanha kaappi oli
+pöytänä, enkä istuttavaakaan nähnyt kuin yhden ympyriäisen
+kömpelötekoisen tuolin".
+
+-- "Niin hän kuoli toissa vuonna", sanoi isäni.
+
+-- "Pirtissä oli keski-ikäinen vaimo, niin kalpea ja surkastuneen
+näköinen. Hän istui puoleksi palaneen valkean vieressä ja nukutti
+parhaillaan lastansa, joka kehdossa ruikutti; toinen lapsi kitisi
+sängyssä. Minä pyysin yösijaa, enkä oikein kuullut mitä vaimo vastasi;
+luulin kuitenkin hänen myöntäneen; ehkä pelkäsi hän minua. Ja
+levittikin se vanhan kuluneen raanun lattialle minua varten. Minä
+kysyin, eikö miestä talossa olekkaan. Hän vastasi miehen olevan
+toimillaan, vaan kohta kyllä kotia tulevan. Tuuli vinkui hirveästi, ja
+Alvolahden laineet loiskivat seinään kovasti, pesän hiilos hiipui
+hiipumistaan, pikkuinen kehdossa ruikutti ja vaimo hyväili yhä. Kaduin
+jo, että olin mokomaan sarsaan yöksi tullut, mutta mihinkäs siitä nyt
+enää meni? Koitin siis nukkua väkisinkin. Mutta tuskin olin vähän
+unenhorkkaan mennyt, niin kuulin järveltäpäin selvään huudon: nouse
+ylös ja valvo!
+
+"Minä luulin huudon vaan omien ajatuksieni ääneksi, painoin pääni
+nuttuani vastaan ja koitin nukkua uudelleen. Mutta samassa kuului
+lainehtivalta järveltä taaskin huuto: nouse ylös ja valvo! minä
+siunasin, luin isämeidän ja aattelin että oma vaivaantunut vereni minun
+korviini sellaista toi. Siinä istuin sijallani puoli valveilla hetken,
+ja jopa taas kuului järveltä huuto, tuo sama huuto: nouse ylös ja
+valvo:
+
+"Nyt tuumasin minä, ettei suinkaan se huuto varsin suotta kuulunut, ja
+että kai se jotakin merkitsee, nousin ylös, otin kontin selkääni,
+sanoin vaimolle, joka vielä hyräillen tuuti lastansa, hyvästi ja läksin
+ulos".
+
+-- Himmeliini hän siellä kuuluu asuvan, huomautti isäni.
+
+-- "Niin, niin", jatkoi 'tohtori', "antakaas ma puhun asian
+järjestänsä. Rannalla ladon seinällä oli vanha vene kumossa. Sen alla
+oli hyvä tuulen ja sateen suoja; aattelin, voihan tuolla pari tiimaa
+odottaa päivän tuloa, ja ryömin veneen alle. Pian kuului mielestäni
+järveltä taaskin puhetta aaltojen kohinan seasta. Pistin pääni ulos
+veneen laidan alta ja tirkistelin järvelle päin. Näkyi sieltä jotain
+mustaa, joka näytti lähenevän lähenemistään. Jo erotin sen veneeksi;
+näin senkin, että siinä oli kaksi miestä. Vihaisten aaltojen kanssa
+tulivat he nopeaan rantaan, vetivät veneen maalle ja ottivat veneensä
+keulasta parin kannun lekkerin. Siitä maistivat miehet kumpikin
+vuoronsa ja rupesivat pakisemaan".
+
+"'Kuinka hemmetissä olet sinä nää viikot elänyt?' kysyi toinen laiha ja
+kierosilmäinen mies".
+
+"Se oli Himmeliini", sanoin minä.
+
+"Niin, niin", jatkoi yhä 'tohtori', "niinkuin jo sanoin, antakaa ma
+puhuu järjestyksessä. Kun kierosilmäinen oli näin kysynyt, vastasi se
+toinen, tukeva mies: kyllähän siitä vastus on ollut: 'huonot ovat ajat
+ja yöt valoisat, melkein paistin-perunoilla ja nauriin sommilla'.
+
+"'Huono trahtamentti', sanoi toinen.
+
+"'No onhan sitä väliin vähän paistiakin; pari vasikkaa olen teurastanut
+metsän eläväin rätinkiin'.
+
+"'Ahaa', sanoi toinen, 'sinäkö se susi olitkin, joka Nuutilan vasikan
+söit?'
+
+"'Paljo mahdollista', myönsi toinen ja nauraa hohotti.
+
+"'Mutta nyt on kysymys kovista ruplista eikä vähemmästä kuin
+pytyllisestä'.
+
+"'Jos ei se piru anna meille lyijyä mahaamme'.
+
+"'Yrjö on kuuro; ennenkuin hän kuulee katajan kohahtavan on pytty
+näillä poi'illa'.
+
+"'Koska siis menemme karhun kontua murtamaan'.
+
+"'Huomen-illalla'.
+
+"'Ei suinkaan täällä vaan vaara vuohella aja? Onko pelkoa täällä
+tällaisen kersantin?'
+
+"'Ei ensinkään: ensin ryypätään rauhassa, sitten mennään raha-pyttyä
+noutamaan'.
+
+"'Onko mökkisi lämmin? Kolmeen viikkoon en ole lämpimässä huoneessa
+levännyt'.
+
+"'Ei nyt levätä, nyt juodaan'.
+
+"'Niin velikulta, sanoi Kiikkis Matti, ja sitte me ryypättiin'.
+
+"Näin he pakisivat astuissaan rannasta pirttiin. Minä olin kotvan aikaa
+vielä vartio-majassani, ja pian kuului naurua ja laulun loilotusta
+pirtistä, erotin muutamia sanoja, niinpä nämätkin:
+
+"'Mitäs minä siitä huolin, tuos mun lekkerin tänne! Minä lekkerin
+pyllistän ja elän niinkuin ennen'. Kuului usein käheää kiroustakin, ja
+kuulin kierosilmäisen huutavan: katsos tätä kalua; kyllä kosto tulee,
+ja kova kosto tuleekin. Lähdin viimein pois; miehet jäivät juomaan ja
+meluamaan. En puhunut asiasta mitään kellenkään, ja mitäs siitä olisi
+puhuttavaa ollut, sillä mieleni ei tee käräjiin. Jos tiedätte kenen
+ympärillä vaara pyörii, niin varoittakaa! Näette nyt, että salaisissa
+asioissa on paljon perää, ei se huuto suotta minulle järveltä kuulunut
+eikä siis sovi ivata korpin-kiveä. Älkää minua sekoittako asiaan
+millään muotoa! Hyvästi; onhan helpompi ollakseni, kun asian olen
+puhutuksi saanut. Tässä on vähän Hokmannin troppia päivällisestä!
+Hyvästi, herran rauha!" Ja niin hän meni. Älysimme Niemen Yrjön olevan
+vaarassa, ehkä Pohjalamminkin väen. Himmeliini oli epäilemättä saanut
+jonkun karanneen vangin kanssansa; ja nyt he menevät ryöstöretkilleen.
+
+-- Herra siunaa, mitä nyt on tehtävä, sanoi äitini.
+
+-- Pohjalammille ensiksi, sanoin minä.
+
+Sen keinon piti isänikin parhaana.
+
+Menimme siis Pohjalammille. Kreeta ja Esteri tekivät vihtoja, ja
+suloisesti lemusivat vastaamme koivunlehdet. Matti se nytkin totuttuun
+tapaansa loikui peräsängyssä ja luki. Vilkasin hänen kirjaansa, se oli
+raamattu, ja käsillä oli hänellä Salomon Saarnaaja.
+
+Nousi hän kuitenkin ylös ja sanoi: mistäs ihmeestä nyt tuuli käy, kun
+Mäkeläkin meille tulee? Istu! Aatu!
+
+-- Sitä on tullut istuttua jo.
+
+-- Kyllä se tuulikin puhaltaa jos jostakin, vastasi isäni ja istui. Ja
+eikä isäni tällä kertaa pitänyt pitkiä esipuheita; pian hän kertoi
+Matille, mistä kysymys oli.
+
+Päätettiin siis mennä suojelemaan Niemen Yrjöä rosvoilta. Tupakoitiin
+siinä kuitenkin ensin ja odotettiin iltaa vähä lähemmäksi.
+
+-- Nyt on aika, sanoi Matti, puki mekon yllensä, otti kirveen
+kainaloonsa ja lähti ulos. Isä ja minä lähdimme perässä. Jos jotakin
+kotona tapahtuisi, piti Esterin torvella merkki antaman.
+
+-- Voi kun ihmisen sydämmen aivoitus on paha, virkkoi isäni
+kävellessään Matin kantapäillä märässä ruohossa.
+
+-- "Paha hamasta lapsuudesta", vastasi Matti. Suurin osa ihmisiä on
+typeriä narria, toinen osa riivattuja ja siellä täällä on joku, joka
+koittaa olla ihminen.
+
+-- Eikä niitä ihmismäisiä ihmisiä juuri paljon taida olla.
+
+-- Ei mar! Harvat ovat valitut, peräti harvat!
+
+-- Ja mikähän piru sitä Himmeliiniäkin riivaa?
+
+-- Se oli ensin pieni piru, viksari eli piru pullossa, sitten siitä
+kasvoi suuri piru, oikea paholainen ja sarvipää.
+
+-- Hm.
+
+-- Mies oli nähnyt herrasmaista prameutta kodissaan, ja sitä hän aina
+himosi. Ihmisen mieli ei tyydy siihen mitä sillä on, vaan se haluaa
+jotakin uutta ja suurempaa. Meidän Kreetakin uneksii aina
+kaikenmoisista kultaisista saleista, hohtavista linnoista, ihanasta
+musiikista, joka kuuluu ijankaikkisuuden temppelistä, ynnä muuta
+semmoista. Yrjö taas etsii sielunsa ravintoa jostakin hopean
+kirkkaudesta; luulen hänen sydämmensä lämpimästi sykähtelevän, kun hän
+pyttyynsä katselee. Semmoista jotain minäkin jo lapsena kaipasin, usein
+sain Hokkalan Tiinan kortit katsellakseni; asettelin kuninkaat, rouvat
+ja sotamiehet kattoon joulupäreiden väliin. Siinä ne hohtivat niin
+somassa järjestyksessä; en tiennyt mitä se oikeen oli; mutta usein
+istuin jakkaralle ja hyräilin jotain ja mieleeni tuli kaikellaista
+ihanaa, jonka sittemmin olen unhottanut. Niin luulen myös olevan
+Himmeliinin laidan. Hänkin himoaa jotakin. Hän tahtoisi olla ylhäinen
+ja komea, olla hyvissä seuroissa, ajaa loistavilla kääseillä ja
+uljailla hevosilla ja niin pois päin. Ja kaikkea sitä himoaa hän
+sentähden, että ihmisissä asuu himo, salainen nälkä, salainen kalvava
+hiu'astus.
+
+-- Mutta eikös semmoinen himoaminen synti olekkaan, kysyi isäni.
+
+-- On, kuinkas sitten, mutta minä tarkoitan, että tämä himo on niinkuin
+se eläin, joka värinsä muuttaa, -- mikä se taas olikaan, Kustaa?
+
+-- Kameleontti, vastasin.
+
+-- Niin, se himo on ihmisessä ja se muuttaa värinsä ja karvansa kunkin
+luontoa myöten. Yksi saa himota oikein ja hän himoaa taivaan autuutta;
+toinen himoo väärin, hänkin himoo autuutta, mutta saa kadotuksen.
+
+-- Kuinka?
+
+-- Kerran sain maistaa kaupungissa puhdasta ja selkiää ulkomaan viiniä;
+sen jälkeen kotoiset liemet ei maistu juuri miltään; vaan joka kerran
+vuodessa omapolttoista maistaa, hän juo hyvällä maulla sikunaakin.
+
+-- Himoaako Himmeliinikin mielestänne taivaan autuutta, kysyin.
+
+-- Himoaa, mutta hän luulee saavuttavansa totisen onnen sillä, että
+pääsee rikkaaksi ja prameaksi. Ja sellainen ihminen menee vaikka neulan
+silmän lävitse kameelin selässä, saadakseen mitä himoaa.
+
+-- Saattaa niin olla mutta rientäkäämme, ettemme tule myöhään, kehoitti
+isäni.
+
+-- Riennetään! En tosiaan tiedä, nauranko vai itkenkö itseäni ja
+ihmisiä; kaikki on turhuus ja hengen vaiva.
+
+-- Niin on, paratkoon.
+
+-- Viisas, selitti Matti, ei himoa mitään, niin pelastaa hän sielunsa
+kuolemasta, sillä helppoa on jättää tyhjä.
+
+-- Hm.
+
+-- Kaikki on turhuus ja hengen vaiva -- onko, Kustaa, sanoppas, onko
+semmoista kiikaria, jolla voisi nähdä taivaan portille? Onko kukaan
+arvannut arviostakaan, kuinka paljon matkaa on ehtootähdestä uuteen
+Jerusalemiin?
+
+-- Ei, vastasin, ei luonnollisessa merkityksessä.
+
+-- Ei, ei Kustaa. Kaikki on turhuus ja hengen vaiva. Salomo rakensi
+suuria huoneita ja komeita linnoja -- se oli turhuus; hän toimitti
+itsellensä veisaajoita miehistä ja vaimoista, ja ihmisten lasten ilon,
+kaikkinaiset kanteleet, mutta siitä hän ei saanut hoivaa, kaikki se oli
+hänestä turhuus. Viisaus -- turhuus; hurskaus -- turhuus, kaikki oli
+turhuus!
+
+-- Mutta jos kirjoitukset paikkansa pitävät, niin selviäähän kerran
+tämä sekainen vyyhti, lausui isäni.
+
+-- Selviää, selviää, myönsi Matti.
+
+Tämä keskustelu ei minua _nyt_ oikein huvittanut, mieleni oli siksi
+liian levoton. Noiden hämäläis-ukkojen levollisuutta ja mielen malttia
+olen monesti itsekseni ihmetellyt. Ajattelin: noin kai ne esi-isämmekin
+ennen menivät vihollista vastaan, tyynenä ja levollisin sydämin. Minun
+sydämeni tykytti tavallista hätäisemmin.
+
+Jo saavuimme Niemen Yrjön mökille. Ilma oli ruvennut selkiämään ja
+raitis oli sadetta saatuaan metsä, raikkaasti tuoksahti vastaamme
+lehtevä niemi. Yrjö ei ollut kotona, sillä pirtin ovi oli lukossa.
+Tuollapa hän olikin lammin kaislistossa ruuhinensa -- sateen jälkeen
+söi tavallisesti kala hyvin ahnaasti. Istuimme suurelle kivelle pirtin
+eteen, miehet pistivät tupakkaa, katselivat lammille päin ja rupesivat
+neuvottelemaan, mitä oli tehtävä.
+
+Päätös oli että Yrjöä oli kutsuttava kotiin, ja minä lähdin heti
+päätöstä toimeen panemaan. Huudettuani useoita kertoja, kuuli Yrjö
+vihdoin ääneni ja huusi päätänsä nostaen: Hää, mitäs sanot?
+
+-- Tulkaa kotia, huusin, teillä on vieraita, joilla on teille tärkeää
+asiaa.
+
+Yrjö veti ylös vielä ahvenen, joka juuri oli nyppinyt onkea, irroitti
+ruuhensa seipäästä ja rupesi melomaan rantaa kohden.
+
+-- Mikäs siellä on, hän kysyi rantaan päästyään.
+
+-- Pohjalammin Matti ja isäni ovat pirttinne edessä, niillä on teille
+tärkeää asiaa.
+
+Hän kokosi mustaselkäiset ahvenet konttiinsa, heitti onget olallensa ja
+astua tömisteli niemen lapetta ylös valtavilla jaloillansa.
+
+Muutamalla sanalla selitti Matti Yrjölle aseman. Neuvottelimme siinä
+nyt miehissä miten meneteltävä olisi, vaikk'ei Yrjö juuri neuvotteluun
+osaa ottanut, murahteli vaan sekaan. Matti esitti, että olisi annettava
+rosvojen murtautua pirttiin, jonne heidät sopisi salvata, mutta Yrjö ei
+tähän suostunut, hän ei antanut kaikkien lurjusten pirttiänsä myllätä.
+Siinä neuvottelun kestäessä tapahtui meille se kunnia, että, kun Yrjö
+meni pirttiin, niin saimme avatusta ovesta nähdä sen sisustankin --
+onni joka Matillekin oli tapahtunut pari kertaa ainoastaan. Se oli
+kummallisin asuinpirtti, mitä eläissäni olin nähnyt. Ovinurkassa
+törötti musta kiu'as, sivuseinällä riippui neljä pitkää pyssyä, ja
+vähää ylempänä kiilui häkissä kaksi kirvestä, pitkiä puukkoja, puras ja
+muita pieniä kaluja. Kiukaan vieressä oli lava, ja lavalla Yrjön
+"pritsi", se on: raanu ja heinillä täytetty säkki ja peittona pari
+pulskeaa suden nahkaa. Eikä ollut tuo pritsi suuren suuri, mahtuihan
+siinä tuo roteva Yrjö kääntelemään ja kun hän harjahirren kohdalla
+seisoi, niin oli päästä kattoon ainakin puoli korttelia. Semmoinen oli
+se noettunut maja, jossa Yrjö monta vuotta oli asunut. -- Oli tosin
+peräseinällä sängyn mukainenkin, mutta siinä Yrjö lepäsi ainoastaan
+lämpimimpänä vuoden aikana.
+
+Vähän aikaa puuhattuansa pirtissä, tuli Yrjö ulos, nyökkäsi päätänsä
+meille sanoen: kiitos, kunnia miehet, nyt olen valmis ottamaan vastaan
+vaikka tusinan sissiä; kiitos kunnia, menkäät nyt vaan kotianne, kyllä
+minä toimeen tulen.
+
+-- Eikö apumme olisi sovelias, kysyi Matti.
+
+-- Ei juuri.
+
+-- Ettekö tarvitse apuamme, kysyi isäni.
+
+-- En, vastasi hän, meni pirttiinsä ja sulki oven jälkeensä; me jäimme
+seisoa töllöttämään ulkopuolelle.
+
+-- Kas se on poika, joka toppaa, sanoi Matti hymyillen.
+
+-- Aika korven juuri on koko mies, tuumasi isäni.
+
+Ja niin me saimme itseksemme tuumailla, mitä oli tehtävä. Menimme
+lähellä kasvavan lepistön suojaan nähdäksemme, miten asia oli
+kehittyvä. Vähän aikaa istuttuamme kuului polulta hiljaisia askeleita;
+ja kun kuukin rupesi jo nousua tekemään, näimme selvään, miten kaksi
+miestä hiipi mökkiä kohden. Vilkasimme mökkiin päin. Siinä istui
+suurella kivellä Yrjö itse kaakonnahkainen lakki päässä, suuri pyssy
+kädessä ja toinen maassa jalkojen juuressa, katsellen tarkasti metsän
+rinnettä kohden. Hän katsoo miehiin, katsoo katsomistaan, nostaa pyssyn
+tukin viimein poskensa kohdalle ja antaa miesten lähestyä.
+
+Eivät olleet he enää kelpoon paria kymmentä syltä pirtistä, kun Yrjö
+huutaa heille karjuvalla äänellä: Seis miehet, ei askeltakaan enää,
+taikk' on pala plyijyä nahoissanne.
+
+Miehet säpsähtivät, mutisivat hiljaa ja katselivat tarkoin sinne päin,
+mistä ääni kuului. Ja vaikka kivi olikin varjossa, näkivät he kai
+sentään Yrjön, sillä pienempi mies osoitti sormellansa Yrjöä ja pujahti
+nopeasti tukevamman selän taakse.
+
+-- Onko sillä karhulla luoti- vai hauli-pyssy, kysyi tukevampi
+hiljasella äänellä.
+
+-- Luoti-pyssy, ja hyvä, oli vastaus.
+
+-- Seis, ei askeltakaan eteen eikä taakse, karjui Yrjö; muuten olet
+tuossa paikassa raatona.
+
+Miehet seisoivat kuin naulatut. Eihän siinä ollut hyvä liikkua.
+
+-- Ota sen takamiehen niskasta kiini ja sysää sitä tännepäin, huusi
+Yrjö. Mutta kun vieras ei aikonut totella, uudisti hän käskynsä: Älä
+siekaile, heti pikkumies eteen, taikka on plyijy sisässäsi. Ja
+täytyihän toisen totella. Pikkumies vapisi ja vaikeroitsi toisen
+takana, eikä olisi mitenkään astunut etupuolelle. Mutta toinen tarttui
+häneen ja veti väkisin eteensä.
+
+-- Kas niin, puhui Yrjö, sinä isomies siellä, sinä olet viisas mies,
+pysy nyt vaan paikallasi, niin sinun käy hyvin. Ota nyt vyöhihnasi ja
+sido pikkumiehen kädet toisiinsa, kovasti, muista se!
+
+Mies epäili; mutta Yrjön pyssy oli yhä ojennettuna, täytyihän sitä
+totella, olletikin kun Yrjö taaskin uhkasi.
+
+Pikkumiehen kädet sitoi siis hänen oma kumppaninsa; ja kun se oli
+tehty, komensi Yrjö: pikkumies, eteenpäin mars! Ja pikkumies rupesi
+käymään Yrjöä kohden pelvosta vapisten. Mutta isomies vilkui sivulleen,
+vaikk'ei vielä liikkua tohtinut. Pikkumies tahtoi mutkistella, mutta
+Yrjö huusi: linja suora, sanoi maanmittari, jos ette pysy suorassa
+linjassa, niin präjähtää, ja juuri kovasti; tule vaan sinäkin isomies
+likemmäksi.
+
+Ja miehet marssivat suorinta tietä Yrjöä kohden.
+
+-- Isomies topp, seis, huusi Yrjö; ja isompi mies seisahtui, noin
+kymmenkunnan sylen päähän. Pikkumies Himmeliini, sillä Himmeliini se
+oli, -- oli jo melkein kiven juurella.
+
+-- Istu, sanoi Yrjö, ja Himmeliini istui kalpeana kuin ruumis.
+
+-- Jalat suoraan, komensi yhä armoton Yrjö. Kun toinen oli tehnyt työtä
+käskettyä, sitoi Yrjö ne yhteen nuoralla, joka oli valmiina kiven
+kupeella. Sill'aikaa hän yhä oikealla kädellään hoiti pyssyänsä pitäen
+sen ojennettuna toista miestä kohden. Kun Himmeliini voimatonna,
+sidottuna kelletti kiven juurella, sanoi Yrjö vieraalle: no naapuri käy
+nyt sinäkin lähemmäksi!
+
+Mies totteli, vaikka, näköään, hyvin vastahakoisesti.
+
+-- Mitäs minä tuon pirun teen, murisi Yrjö.
+
+-- Et sinä minulle mitään voi, -- sanoi mies; ammu jos tahdot, päässyt
+kuollut vuorostansa.
+
+-- Mars pirttiin, ärjäsi Yrjö. Mies astui välinpitämättömästi sisään.
+
+Me juoksimme myös samaan kähyyn, nähdäksemme miten miesten pirtissä
+kävisi. Pian olimme ovella, emme joutuneet kelpoon katselemaan
+vaikeroivaa Himmeliiniä.
+
+-- Men' kuoppaan, men', tiuskoi Yrjö vieraalle ja piti pyssyn yhä
+ojennettuna hänen rintaansa kohden. Ja vieras totteli. Hän meni pirtin
+alla olevaan perunakuoppaan, Yrjö pani kannen kiini, ja ovensuussa
+seisova päresorko oli mainio telki; sen alapää painoi kuopan kantta
+kiini, yläpää taas ulottui melkein harjahirteen; ja aivan kireellä oli
+telki, kun Yrjö asetti vanhan ikkunanlaudan katon ja teljen yläpään
+väliin. Yrjö kääntyi ympäri, huomasi meidän ja sanoi: tulinhan yksin
+toimeen, susi meni kuoppaan, kettu satimeen; mutta hyvin teette, jos
+nostatte ketunkin pirttiin.
+
+Itse hän seisoi miettivänä keskellä lattiaa.
+
+Ja me nostimme rukoilevan Himmeliinin pirttiin.
+
+-- Voi Kustaa, siinäkö sinä nyt olet, sanoi hänelle Matti.
+
+-- Matti, Matti, auta minua, ettei tuo hullu mies saa tappaa minua,
+rukoili Himmeliini.
+
+-- Sinä löit minuun haavan, joka vielä veristää, puhui Matti, mutta
+olen sen antanut anteeksi. Koitan jotain tehdä hyväksesi.
+
+-- Niin, en minä tänne muuta tullut kuin katsomaan, selitti Himmeliini
+puolustavaisesti.
+
+Mutta olisit silloin nähnyt Matin katseen; niin ilmeisenä ilmaantui
+siinä halveksu ja inho.
+
+-- Sama viheliäinen alvokaati sinä näenmä olet vieläkin, sanoi hän
+tuskin kuultavasti ja istui jakkaralle.
+
+Minä löysin vanhan pistoolin Himmeliinin povitaskusta, ja hirveän
+suuren veitsen hänen tupestaan. Hyvä oli, ett'ei hän ollut
+tilaisuudessa niitä käyttämään.
+
+-- Mitäs nyt, Yrjö, noille kurjille tehdään, kysyi Matti.
+
+-- Minä paiskaan sen penteleen seinän triiviksi, urahti Yrjö ja tarttui
+kädellään Himmeliinin nutun kaulukseen.
+
+-- Maltas sentään, viihdytteli Matti; kyllähän sinä sen viskaisit niin,
+että märkä plätti seinään jäisi, mutta se sellainen nakkaus ei olisi
+viisaasti.
+
+-- Mitäs meinaat, karjui Yrjö ja hänen otsa-suonensa pullistuivat
+hirmuisesti ja silmät iskivät tulta.
+
+-- Armahtakaa miehet, rukoili Himmeliini, en minä enää koskaan tule
+näille maille, minä menen vaikka Savoon taikka Ryssän maalle.
+
+-- Kyllä minä sinun armahdan, lausui Yrjö vihan vimmassa ja kiristi
+miestä niskasta.
+
+-- Armahtakaa, vaikeroitsi Himmeliini.
+
+-- Tutkitaan ensin asiaa, puhui Matti Yrjölle.
+
+-- Armahtakaa, aneli edelleen Himmeliini, armahtakaa minua lasteni
+tähden, ne joutuvat maantielle.
+
+-- Rosvon penikoita, ärjyi Yrjö.
+
+-- Vaimoni on sairaalloinen ja heikko, armahtakaa, rukoili kurja mies
+yhä edelleen.
+
+-- Rosvon kurva, murahti Yrjö.
+
+-- Tiedätkö, sanoi Matti, mitä tietä olet ruvennut käymään?
+
+-- Helvetin tietä, armahtakaa!
+
+-- Niin, vankeuden ja kaakinpuun kautta; etkö ole aatellut jo ruveta
+parannusta tekemään.
+
+-- Olen, olen, armahtakaa, minä olen viheliäinen ihminen.
+
+-- Etkö milloinkaan enää vaella tällaisilla jumalattomitten retkillä?
+
+-- En koskaan; päästäkää irti!
+
+-- Päästetään irti mies kurja, ehkä parantaa tapansa.
+
+-- Puhu Matti, puhu sinä, sanoi Yrjö, kyllä minä teen, minulla on kaksi
+kovaa kouraa, sinulla on pää.
+
+-- Armahtakaa minua pienten lasteni tähden, rukoili taas Himmeliini.
+
+-- Hm, sanoi Yrjö; muistan sen vielä, kun isä pantiin rautoihin,
+siltavouti pani renkaat, kalisevat renkaat, käsiin ja jalkoihin,
+syyttömästi -- sanoi äiti, -- itkimme silloin, äiti itki ja me neljä
+lasta -- ei jäänyt kuin kymmenkunta leipää; se oli surkeaa!
+
+Ja Yrjö rupesi sanaa sanomatta päästelemään sidotun käsiä ja jalkoja.
+
+-- Istu ja pistä tupakkaa taikka mene minne maittaa, sanoi Yrjö
+Himmeliinille, joka nyt oli siteistään päästetty.
+
+-- Mutta mikäs mies tuo kampraati tuolla alivooviingissa on, kysyi
+Matti.
+
+-- Se on Tuohisaaren Eero tuolta Järvenpään kulmalta, selitti
+Himmeliini lattiaan katsellen, ja lisäsi: Hän se oli, joka Tampereen
+kauppamiehen makasiinissa kävi. Muutama viikko sitten pääsi hän
+vapaaksi vankeudesta; ja hänen kanssansa minä onneton tänne jouduin.
+
+-- Oletko luja siitä ett'ei miehen rikisterissä ole uusia syntiä, kysyi
+Matti.
+
+-- Sitte kuin hän trahvinsa kärsi, on hän ainoastaan luvattomasti
+teurastanut vasikan ja syönyt vähän nauriita.
+
+-- Päästetäänkös mies kuopasta, kysyi Matti Yrjöltä.
+
+-- Tahtos tapahtukoon, vastasi Yrjö ja otti teljen kuopan ovelta, avasi
+oven ja huusi kuoppaan:
+
+-- Tul' ulos Eero, tule, tuuli käy nyt taas sieltäpäin. Ja mies kömpi
+ylös kuopasta.
+
+-- Istu vieras, sanoi Yrjö ja katsoi kysyvästi Mattia.
+
+-- Mikä nimes on, kysyi Matti.
+
+-- Eeroksi minua on sanottu.
+
+-- Aiotko jättää entisen ammattisi ja ruveta työtä tekemään?
+
+-- Kuka vangille edes ovensa avaa, saati työtä antaa, vastasi vieras
+alakuloisesti, kääntyen Yrjöön päin kysyen: oletko sinä ihminen vai
+piru?
+
+-- Olenko minä pirun näköinen, vastasi Yrjö loukatun näköisenä.
+
+-- Olit kuun valossa äsken aivan kuin piru, jonka pikkupoikana unissani
+näin; en suinkaan minä muutoin sinua niin nöyrästi olisi totellut.
+Mutta mitäs miehet nyt minusta tuumaatte; ettekö pelkää, kun tällaisen
+jallin olette omiin valtoihinsa laskeneet?
+
+-- Emme, vastasi Matti; kehoitamme sinua luopumaan entisestä elämästäsi
+ja rupeemaan uudeksi ihmiseksi.
+
+-- Te? Minua on kehoittanut papit ja poliisit, mutta eihän minuun
+mikään ole pystynyt.
+
+-- Tekeekö mielesi taas kruunun korttieriin, sanoi Matti.
+
+-- Yks' hävinneen kaikki, vastasi mies huolettomasti.
+
+Mutta Yrjö puolestaan oli jo muistellut isännän velvollisuuksia. Hän
+toi leipää, kalaa ja kalja-haarikan penkille ja käski meitä kaikkia
+illalliselle, muistuttaen:
+
+-- Kyllä mar' jo kai ruokakin maittaa?
+
+Ja me söimme kaikin. Kummalliselta tämä ateria minusta tuntui: rosvot
+aterioitsevat sen luona, jonka äsken olivat riistää puille paljaille!
+Sitä ihmisyyden tuntoa mitä karkeankin pinnan alla usein piilee! Nämä
+jäykät miehet huomasivat nuot viallisetkin ihmisiksi.
+
+Kun ateria oli lopetettu, nousi Eero seisomaan, ja aivan niinkuin olis
+jokapäiväisimmän asian Yrjön luona toimittanut, astui hän ovesta ulos
+sanoen: hyvästi nyt ja kiitoksia paljo.
+
+Ja niin hän lähti.
+
+Pois lähdimme mekin Himmeliinin kanssa.
+
+-- Etkös pelkää, Yrjö, täällä pirtissäsi, kysyi Matti lähteissämme.
+
+-- Enhän minä ymmärrä pelätä, sanoi Yrjö ja sulki ovensa.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+-- Talvi on tullut perältäkin, tullut pitkän ja pimeän syksyn
+perästä. Raikas ja puhdas oli taaskin Pohjolan lumivalkea muoto.
+Paikkakunnallemme oli ilmaantunut uusia asumuksia yksi toisensa perään.
+Niinpä olimme saaneet uuden naapurin mekin. Se oli Himmeliini. Hän oli
+ruvennut puusepän ja maalarin ammattia taaskin harjoittelemaan pienessä
+pirttikopissansa, jonka Jutilan isäntä oli hänen asuaksensa antanut. Ja
+nyt joulun viimespyhänä tuotiin hänelle uuden pirtin hirsiä.
+Himmeliini, näet sen, piti talkoota.
+
+Mutta kuinka oli hän siihen mittaan vaurastunut?
+
+Hän oli Pöllön Yrjön mökistä saanut parempaa kuin hopeakolikot
+olivatkaan, hän oli saanut viisautta, ja siitä asti kuin hän siellä
+viimeksi oli ollut, oli hän ruvennut uutta elämää elämään. Silloista
+seikkailua ei tiennyt kukaan muu kuin asianomaiset. Syksyllä oli hän
+urakalla rakentanut Mattilan riihet ja talvemmalla oli hän nikkaroinut
+ahkerasti; sillä kyllä se mies aikaan sai kun vaan tahtoi. Par'aikaa
+oli hänellä nytkin uuskuosinen kirkkoreki tekeillä ja pari
+uudenaikaista pöytäkaappia. Itse hän sanoi työssä olevan ihmisen onnen
+ja kiitteli isävainaatansa, "että se oli hänen työhön opettanut".
+
+-- Opiksi kuri koiralle, sanoi Matti kerran isälleni. Ja totta se
+näytti, ainakin tällä kertaa, olevan.
+
+Talkooväkeä kokoontui siis ympäristöltä. Vein minäkin pulskan hirren,
+ja niin tekivät naapuritkin. Olipa Mattikin siellä; Kailullansa oli
+tuonut kelpo viissylisen hänkin. Oli siellä Yrjökin, vaikk'ei hänellä
+juhtaa ollut. Hän oli vaan kutsuttu vieraaksi "vanhan tuttavuuden
+vuoksi", kuten Himmeliini minulle kuiskasi. Mutta ei ollut hän
+hyödyttämättä sillä; hänen karhumaiset voimansa olivat suureksi avuksi
+hirsiä läjätessä, ja "kyläkakoksi" oli hän tuonut suolattuja haukia
+puolen leiviskää. Hän oli jo sydämmellisessä sovussa Himmeliinin
+kanssa, sillä jälkimmäinen oli tuomiosunnuntaina ruvennut ajattelemaan
+"mitä rauhaansa sopei" ja Matin välityksellä sopinut Yrjön kanssa.
+
+Ja niin se talkoo pidettiin kuin tavallisesti tapa paikkakunnalla on.
+Pötyä oli pöydässä, eikä Jumalan lahjoista puutetta ollut.
+
+  Koska ei ole mahdotonta, että joku innokas muinaistutkija muutaman
+  tuhannen vuoden perästä ryhtyy kirjoittamaan "muinaissuomalaisia
+  kuvia" ja koska on hyvin mahdollista, että tuo tuntematon sattuisi
+  jonkun kirjakaupan vintiltä löytämään pinkan myymättömiä kappaleita
+  näistä muistelmista, niin panen tähän tuon tulevaisuudessa
+  ilmaantuvan entisyyden tutkijan varaksi pöytäkunnan ruokalistan.
+  Olen sen tehnyt silmin-näkijän ilmoitusten johdolla siihen tunnettuun
+  malliin, joka maamme ruotsinkielisissä sanomissa on kaiken vuotta
+  ollut nähtävänä ja yleisön suuta vesittämässä.
+
+    _Himmeliinin pirtissä_.
+
+    Table d'hôte (= juhlapäivällinen).
+
+        Kello 1-2.
+
+    à yksi mäntynen hirsi tai kuorma malkapuita.
+    Tiistaina Tammikuun 28 p.
+
+        -- Meno: --
+
+    Priski ryyppy.
+    Voita ja juustoa rievän kaakun kanssa.
+         *   *   *
+    Suolaista haukea räätikkä-loodan kanssa.
+        Kalaryyppy.
+         *   *   *
+    Suolaista lampaanlihaa perunaloodan kanssa.
+         *   *   *
+    Kaurankryynipuuroa voita silmässä tai maidon kanssa.
+         *   *   *
+    Pannukaakkua hienon sokerin kanssa.
+
+  Kah.
+
+Sahtihaarikka kulki ahkerasti joka ruokalajin välillä, ja aika jaakkoa
+se sahti olikin. Pidettiin tässä pöydässä puheitakin, vaikk'ei yhtään
+tuommoista yksijaksoista, saarnantapaista. Tosin kyllä Matti puhui
+joskus pidemmältäkin, mutta tuon tuostakin tekivät pöytäkumppanit
+muistutuksiansa ja väitteitänsä. Luulen sentään näissä pöytäpuheissa
+olleen älyä yhtäpaljon tai oikeastaan yhtä vähän kuin monilla muilla
+juhlapäivällisillä, joissa pidetyitä puheita sanomalehdet niin laveasti
+kertoelevat. Matin ja kumppanein puhetavalla on ainakin se etu, ettei
+puhuja sitä seuraamalla ole aivan suuressa vaarassa "hukata
+konsähtiänsä", sillä vaitiolo ja yskiminen ovat aivan luonnollisesti
+puheenjaksoksi luettavat. Mitä siis näillä päivällisillä puhuttiin?
+
+Kaikellaista, ilmasta, kelistä, vuodentulosta, viljan hinnasta ynnä
+muusta.
+
+Vähän väliä loin minä silmäni Esteriin, joka tuossa sievänä ja
+siistittynä kantoi ruokavateja pöydälle ja pöydästä pois. Hän oli siis
+talkoossa "passarina". Kuinka somana hän liehui edestakasin pirtin ja
+sodan välillä. Aivan kuin tyhjä oli pirtti mielestäni silloin kuin ei
+hänen "sinikierttyä" hamettansa ja kiiltovyötänsä näkynyt!
+
+Puhuttiin siinä pöydässä Anttilan emännän kuolemastakin ja kuinka
+isäntä suree itsensä hassuksi, suree niin hirveästi, ett'ei taida ikänä
+naimaan mennä, vaikka moni tyttö kyllä "hypän kengässä" menisi hänelle,
+-- sillä mikäs rikkaalle, ja semmoiseen taloon, mennessä oli.
+
+-- Niin, honotti Aapelin Malakias, vuositulos miehelle muijan kuolema
+on.
+
+-- Niinpä vaan, puuttui puheesen Matti, jos minunkin muijani kuolisi,
+niin vesikiuluun kastaisin nestuukin, ja sillä mä sitte haudalla tavan
+takaa silmiäni tuhraisin.
+
+-- Miksi niin, kysyttiin joukosta.
+
+-- No ajattelisivathan plikat silloin, että voi kuin se piti muijansa
+hyvänä, kuin noin suree; -- ja totta vieköön, uusia saisin vaikka viisi
+joka sormeeni.
+
+Se oli minusta hiukan jumalatonta; mutta olihan Matti eineen
+kielessänsä -- ja ajattelin: jos saisimme katsoa monen muunkin Matin
+sydämeen, niin eiköhän sielläkin olisi samallaista surua nähtävänä?
+Eroitus on vaan se, että mitä hienompi surija, sitä vähemmän hän
+_näyttää_ minlainen hän _on_.
+
+Loppui se päivällinen viimein ja taukosi aterioitsevien isoääninen
+pakina. "Kiittäkäämme Herraa!" lausui juhlallisesti Matti -- sillä
+tässä ei ollut pappia eikä lukkaria niin sanomassa -- ja hiljaisina
+panivat kaikki kätensä ristiin ja kumarsivat. Se oli kiitos. Ja sen
+jälkeen alotti Matti ruokavirren, johon toisetkin vähitellen yhtyivät.
+Kuin ruumis on saanut riemull' hänen tarpeens' ja kylläns', oli
+muistaakseni virsi, joka siellä veisattiin.
+
+Siinä sitä sitten vielä istuskeltiin, juotiin kahvia ja tehtiin plöröjä
+sekä pakistiin kaikenmoista.
+
+Punalan Ville tiesi kertoa, että kirkonkylän rusthollarin
+porstuanperä-kammarissa oli toisella viikolla varkaita käynyt. Kaapin
+ovi oli auki murrettu ja toista sataa ruplaa oli sieltä viety. Kun
+varkaita oli heti illan pimeässä ruvettu etsimään, niin oli navetan
+takaa huudettu: "täällä minä olen". Mentiin katsomaan, ja siellä oli
+tukeva mies. Vastusta hän ei ollut ensinkään tehnyt, vaan laskenut
+leikkiä nimismiehen luo vietäessä. Kun rahoja oli etsitty hänen
+taskuistansa, ei niitä löydetty.
+
+Matti, Himmeliini ja minä kuuntelimme tarkasti.
+
+-- Mikähän oli varkaan nimi, Matti kysyi.
+
+-- Sanotaan olleen Tuohijärven Eero, vastasi kertoja ja jatkoi: hän
+oli kesällä päässyt vankeudestansa, kun oli "trahvinsa" kärsinyt; mutta
+niinkuin sanotaan: lasketaan huora huoneesen, vaan ei varasta
+vainiollekaan, niin ei hänkään ollut saanut paikkaa mistään; täytyi
+siis tehdä pahaa vielä, että pääsi uudelleen "Isoon Heikkilään". Oli se
+saanut selkäänsäkin nimismiehen luona, mutt'ei ilmoittanut rahoja
+sittenkään.
+
+-- Voi maailman vaellusta, huokasi Matti.
+
+Sopisi tästä talkoosta kertoa enemmänkin. Sopisi kuvata
+Usa-Jussin itkevää naamaa, Aapelin Malakiian honottavaa nenää tai
+Himmeliinin isäntäpuuhia; sopisi ihaillani Esteriä ja kertoa niistä
+veitikkamaisista silmäyksistä, joita hän loi puoleeni tarjotessaan
+minulle kahvia suurella pytyn kannella, joka hänellä oli tarittimena;
+sopisi myös kertoa, kuinka Himmeliinska huushollaili pakarissa ja
+täytti emännän velvollisuuksia; sopisi -- -- niin -- sopisi kuvata
+meikäläisten elämässä ilmaantuva luonnon-omainen runollisuus, mutta se
+kaikki jääköön tällä kertaa sikseen. Sen vain mainitsemme, että Matilla
+oli täysi syy sanoa:
+
+Tuo helvetin liemi se se meidän kirouksemme on! Näetkö, miten nuot
+miehet, jotka tavallisesti ovat viisaita, sävyisiä miehiä ja
+punnitsevat kulta-vaa'alla puheensa, näetkö, miten he kaikki ovat
+kekkulia, ett'ei tiedä, nauraako vai itkeekö heille. Niin he molisevat
+kuin ämmät. Katsos kuinka Usa-Jussi itkien halaa Veräjäntaustan Kallea
+ja miten Mäenpään Esa ja Upeen Miia väittelevät -- kah, ett'eivät vaan
+mene nupusta yhteen! Holt miehet! Ei riitaa saa haastaa; joisitte
+viinan ettekä mieltänne! Niin hän puhui riitelijöille. Mutta kuin he
+eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan tätä ystävällistä muistutusta,
+niin Matti meni välittämään, otti kummankin miehen niskasta kiini,
+nukersi Esan oikealla kädellään sänkyyn, Miian vasemmallaan ovinurkkaan
+lennätti.
+
+Taukosi siitä miesten riita, sillä Matti oli tunnettu sekä voimastansa
+että viisaudestansa. Vaikutuksetta ei ollut Yrjön ankara
+silmäinmuljauskaan, johon oli yhdistetty seuraava järeä-ääninen uhkaus:
+"Supisulkianne miehet heti, taikka ma paiskaan teidän seinän
+triiviksi!"
+
+-- Noin kurjia ovat ihmiset, sanoi Matti, heitä ei pidä aisoissa muu
+kuin pelko. Tuommoisia he ovat, vaikka kristinoppia on saarnattu satoja
+vuosia.
+
+-- Niin paratkoon, vastasin.
+
+-- Ja tällaista peliä on pidetty Nooan ajoista asti. -- Ahasveerus ja
+Holofernes olivat juomaria, piru heidän peri, mutta -- --
+
+Samassa kuului Jussin ja Kallen loilotus:
+
+    Ei ole ihme jos pojat juo;
+    Kun pakanat ja papit juo!
+
+-- Näethän, sanoi Matti, korkeat esimerkit lohduttavat. -- Olenkin
+usein huomannut tuossa laulussa olevan liiankin paljon perää.
+
+Jopa viritti Esakin laulun:
+
+    Viina on puhdasta ja kirkasta, saattaa ihmisen iloiseks';
+    Pikari se kiiltää, viina se välkkyy, mieleni tulee niin iloiseks'.
+
+En tiedä oliko laulu paikalla sepitetty vai muististako se laulettiin.
+Matti teki muistutuksen tämänkin laulun johdosta, sanoen:
+
+-- Kirkkaus ja kiilto se ihmistä juomaan kai houkutteleekin; vaikka hän
+kirkkauden sijaan löytää helvetin pohjasta nousevan sinisen lieskan.
+
+En vastannut mitään, ajattelin vaan, että surkea todella on, jos niin
+moni, joka kalaa anoo, saa kalan sijasta mujuisen kyyn.
+
+-- Oletko ollut juovuksissa, kysyi Matti minulta.
+
+-- Olen; jo koulussa ollessani pääsin väkevän makuun, vastasin
+hämilläni; ajattelin, mikä rippi tässä alkaneekaan.
+
+-- Varhaista, varhaista, mutisi Matti, mitä sitten järvi kuin
+rannatkin; mutta tiedätpä sitten myös, että juopunut nousee aivan kuin
+valkeuden maailmaan, sillä siinä tilassa ei ole mies köyhä eikä kipeä,
+jokapäiväiset huolet unhottuvat, kaikki on niin preaalia ja hyvää;
+tuolla rinnan alla tuntuu suuri voima ja urhoollisuus -- vaikka viisi,
+ei tämä mies pelkää, sanoi Turmiolan Tommi. Se sellainen tila tuntuu
+hauskemmalta tietysti kuin tyhjä, ikävä maailma, ja onnen kaipaus se
+monen juomariksi saa.
+
+-- Saattaa niin olla, myönsin.
+
+Silloin rupesi puhumaan Sivutalon Kristo. Hän oli kaksi vuotta
+pappilassa tallirenkinä ja sentähden pidettiin häntä paikkakunnallamme
+hienomman sivistyksen edustajana. Jahkas minä laulan teille miehet --
+sanoi hän -- oikein sukkelan laulun. Oli, näette, kerran herraskestit
+pappilassa, ja silloin ne herrat sitä laulua lauloivat. Akkuna oli
+auki, niin että minä kuulin laulun tallinovella aivan selvästi; ja kun
+ne lauloivat sen pariinkin kertaan, niin pystyi se muistooni. Se oli
+näin:
+
+    Jos Aatamikin oisi
+    Ja kanssamme nyt joisi,
+    Niin Eevan malja ensiksikin juotaisiin.
+    Jos Aatamikin häissään
+    Oisi ollut päissään,
+    Niin paratiisin poikia nyt oltaisiin.
+
+Siihen se laulu loppui, ja Kristo vakuutti sen omin silmin nähneensä
+"präntättynäkin".
+
+-- Mutta kuinka maaherra ja konsistorjumi on sellaisia kirjoja präntätä
+antanut, kysyi Aapelin Malakias.
+
+-- Juo se pispakin, jos ei muuta kuin aarakkia taikka Pranskan
+paloviinaa, miks'ei sitten semmoisesta asiasta laulaa saisi, selitti
+Kristo.
+
+Matti sanoi: mutta jos vallesmanni näkee teidän maantienojassa
+pyllyelevän, niin mitä hän teille antaa?
+
+-- Kasakanpamppua ja juopuneen sakon, vastasi usea ääni.
+
+-- Tiedättekö mitä hän herroille tekee, kysyi Matti.
+
+-- Juu, juu, vastasi Kristo, hän kilistää heidän kanssaan lasiaan ja
+sanoo: kool pruu!
+
+-- Kool pruu, sano Hiislunti muijaansa, irvisti Jussi.
+
+-- Ja Maijala valakkaansa, lisäsi Miia.
+
+-- Niin, sanoi Matti, miksi turmelemme itsemme ja miksi seuraamme
+herrain esimerkkiä, kun siitä kumminkaan ei kunnian kukko laula?
+
+-- Niin vallesmanni tekee, mitä virkansa vaatii, puhui Malakias.
+
+-- Niin, niin, säestivät toiset, hänen virkansa vaatii pitämään
+talonpoikaista väkeä kovalla.
+
+-- Eikös herrojen juominen yhtä synnillistä ole, kysäsi Himmeliini.
+
+-- He juovat taidolla, selitti Kristo.
+
+-- Eivät he melua eikä pyllyele maantienojassa, selitti Kalle.
+
+-- Meluavat kyllä kopissansa ja pyllyelevät uljaissa trahtööreissä,
+joihin ei suomenkielellä pääse edes ryyppyä ottamaan, honotti Malakias.
+
+-- No tarvitsevathan hekin sydämen lämmitystä, selitti Kristo.
+
+-- Miks'ei heille pamppua ja sakkoa anneta, kysyi Usa-Jussi.
+
+-- Eihän korppi toisen korpin silmää puhkase, sanoi Malakias.
+
+-- Ja yhtä sutten silmäin väli, lisäsi Kalle.
+
+-- Valoa, totista valoa tarvittaisiin, kuiskasi Matti minulle.
+
+-- Valoa, jossa on lämpö ja elämä, vastasin. Matti kääntyi miehiin päin
+ja lausui: ettekö ole ajatelleet juopumusta synniksi?
+
+Vastaukseksi kaikui nurkasta:
+
+    Ei ole ihme jos pojat juo j.n.e.
+
+-- Mutta, huusi Matti kovalla äänellä, vaikka pakanat ja papit, herrat
+ja vörpaiskatut joisivat niin että sininen tuli sieramissa palaisi,
+niin me emme saa juoda, jos juominen kerran synti on.
+
+-- Vaivaisia syntisiä me kaikki olemme, Matti niinkuin muutkin, kuului
+pistävästi nurkasta.
+
+-- Kukas täällä täydellinen on, huoahti Malakias.
+
+-- Kelpaahan Matillekin jumalanvilja, muistutti Miia.
+
+-- Olen koettanut olla kohtuullinen nautinnossani, sanoi Matti.
+
+Nyt kuului meluavasta joukosta:
+
+-- En minäkään ole sikana ollut! Määräni minäkin tiedän! En ole
+kertaakaan kurrassa ollut. Ei minua ole Matin tarvinnut talua.
+
+-- Vanhurskautta sekin, ajattelin.
+
+Istuimme Matin kanssa akkunan ääressä. Ilta oli jo tullut, kynttilä oli
+sytytetty. Matti vilkasi ulos ja sanoi: Kas kuinka pohjanen palaa!
+Katsoin ulos minäkin: pohjoinen taivas leimusi, tuliset miekat
+sädehtivät näköpiirin rannalla, laella kiiluivat talviset toverimme,
+sädehtivät tähdet. Majesteetillinen on talvinen tähtikirkas ilta,
+taivas on kuin iki-isän helmitetty viitta.
+
+-- Voi, sanoi Matti, kun tuolta ylhäältä katselisi ihmiselämää, niin
+täytyisi sanoa: kuin turhat ovat kuitenkin ihmiset kaikki!
+
+Samassa tuli Veräjäntaustan Kalle ulkoa ja puhui tullessansa: minun
+piti huomenna mennä taloon hako-metsään, mutta siellä taitaa tullakin
+huono hako-ilma, näen sen taivaan merkeistä.
+
+Näkeehän se juopunutkin taivaan merkit!
+
+Mutta ihme! Yht'äkkiä valkeni peri valkeaksi pirtti. Lännen taivaalla
+näkyi kirkas sinertävä valkeus, joka hetkeksi täytti koko taivaan
+rannan; pitkän juovan jätti se jälkeensä ja sammui eteläisen metsän
+takana.
+
+Kun se pirtin akkunasta ensin sisään loisti, niin himmeältä tuntui
+pöydällä palavan kynttilän valo; ja iltainen valonilmiö kirkasti
+talkoomiesten ahavoittuneet kasvot.
+
+Ei sanonut pitkään aikaan yhtään mitään, hiljainen siunaus vaan
+kuiskeena kuului miesten huulilta.
+
+-- Nyt näimme miehet, tulevaisen maailman, sanoi Kalle.
+
+-- Se oli muistutus kirkkauden maasta, sanoi Esteri minulle.
+
+Totisina istuivat siinä kulmakunnan miehet. Kynttilä kävi yhä
+himmeämmäksi ja yks' kaks' -- se nukahti kokonaan viimein -- lieneekö
+ollut vettä sydämessä? Kirkkaasti tunki pohjoisen väläysten jylhä valo
+pirttiin luoteen puolisesta akkunasta, värisevän hohteensa loi
+tähtitarha sisään toisesta akkunasta. Haamuina liikkui talkooväki
+pirtissä, valkealle hankivaipalle tuolla ulkona vuodatti kirkkautensa
+kajastusta Pohjolan leimuava yö.
+
+Esteri asettui seisomaan keskelle lattiaa. Puneva leimu kajasti hänen
+kasvoillensa, ja tähtein valossa häämötti hänen vaalean tukkansa
+palmikot. Siinä hän seisoi tyynenä, ympärillään järeät, hiljaisuuteen
+vaipuneet miehet. Nosti hän päänsä pystyyn, ojensi kätensä kohti
+pohjanpuolista akkunaa ja lausui hiljaa: Miehet! päällämme on
+kirkkauden säteilevä holvi, allamme alhainen maa, sydämmissämme yö. Ei
+näytetä meille jouluyön kirkosta kunniaa, ei Taaporin säteilevää
+paistetta, vaan tuomion helevä valkeus. Yö on valkeus Hänen edessänsä;
+pimeyden lävitse näkyvät viilovat tulimiekat. Ne välkkyvät pohjoisen
+taivaalla, ne leimuavat jo kaikilla neljällä ilman suunnilla! Nouse
+kansa, herää ihminen, katso korkeuden kirkasta hohtoa, nouse, ole
+kirkas, ole kirkas kuin auringon läikehtivä otsa, ole raitis kuin
+äilehtivä taivas tuolla takana pohjoisen maan; ole raikas kuin talvinen
+puhdas päivä, muutoin, muutoin -- -- kasvaa häikäisevä kirkkaus, venyy
+säteilevä miekka, venyy sydämesi pimeään karsinaan asti, leikkaa,
+polttaa, veristää -- välkähtelee tuomion kiiltävä miekka, pakene, mene
+piiloon, taakse kukkulain, alle vuorien; onnettomat naapurit, sokea
+talkooväki, melusi estää tänne laskeumasta kirkkauden salaisen
+haltijan!
+
+Kummastellen katselimme puhuvaa impeä. Hänen äänensä sointu teki
+ihmeellisen vaikutuksen: kaikki katselivat häntä ihmetellen, sanaakaan
+sanomatta.
+
+-- Mitä tarkoitat, Esteri, sanoi Matti levottomasti.
+
+-- Oih, hän vastasi, mieleni oli niin kummallinen, ett'en tiennyt mitä
+puhuin. -- Ja häveliäänä istui hän tuolille.
+
+-- Selvää se on, puuttui puheeseen Himmeliini, selvää, perin selvää on,
+että meidän jokaisen on välttämättömästi tehtävä parannus ja juuri
+tuima ja totinen!
+
+Ei siihen miehet juuri mitään vastanneet, rupesivat pois hankkimaan
+yksi toisensa perään.
+
+Lähtöä rupesimme mekin tekemään.
+
+Kun kiittäen sanoimme jäähyväiset Himmeliinille, sanoi hän Matille:
+Kyllä saa olla tämä vihoviimeinen tällainen kokous; olen ollut
+matkareisulla ihan helvettiin! Soisi Jumala, että pääsisin pahan
+pauloist'!
+
+-- Apuu meille ylhäält' anna, huokasi Matti.
+
+-- Hyvästi nyt vaan ja kiitoksia paljo!
+
+-- Hyvästi, hyvästi, ja kiitoksia vaan!
+
+Porstuassa oli Katriina. Hän virkkoi hyvästi-jättäissänsä: Mitä ihminen
+tekee, sen edestänsä löytää; sullotun ja kaksinkertaisen mitan olen
+saanut -- älä minua Matti järin kovin vihaa!
+
+-- Jumala varjelkoon, sanoi Matti, ja läksi ulos Kailua valjaisiin
+säälimään.
+
+Tiemme erosi Punalan veräjällä. Oli mielessäni _jotakin_, jonka olisin
+sanonut Esterille, ja Matillekin, mutta eihän se sana suustani
+lähtenyt.
+
+Erotessamme huusi Matti: ei tämä komento kelpaa, ihmisestä pitää tulla
+pyhä taikka -- paha.
+
+Kummallinen sana, ajattelin, niinhän se on; ja kuitenkin on paljon
+ihmisiä, jotka eivät ole tehneet ratkaisevaa päätöstä, eivät vaella
+pyhyyden eikä pahuuden tiellä, vaan tavan ja tottumuksen yleisellä
+karjakujalla.
+
+Miettiessäni kului matka pian, tuskin huomasin että jo ajoin rakkaasta
+kotiveräjästä pihaan.
+
+Kuinka hyvältä sentään tuntuu päästä kotia!
+
+
+
+
+X.
+
+
+Taas on suvi, minulla jo kahdeskolmatta. Pohjalammilla on häät.
+Kirjavalla vaatteella peitetty kaappi on alttarina; tämän satunnaisen
+alttarin edessä on kukitettu ryijy, ryijyllä on kaksi n.s. vihkipallia,
+joille parin on määrä polvillensa laskeutua. Pitäjänapulainen seisoo
+kaappialttarin takana kirja kädessä, ja yltympäri ryijyn seisovat
+telturit valmiina. Pirtti on puhdistettu ja pesty, päreillä on verhottu
+sekä katto että seinät. Jo nostavat telturit korkeuteen sinipohjaisen
+suuren liinan "morsiustaivaaksi", sillä porstuassa vetää kraatari
+Sankreini porinmarssia merkiksi, että morsiuspari on tulossa. Morsian
+astuu jo sisään sulhasen kanssa. Se on Esteri, tuo mustahameinen tyttö,
+jolla naapurivaimojen suureksi kauhistukseksi ei ole päässä muita
+"koreuksia" kuin muutama sininen ja valkea kukka. Ujostellen astuu hän
+vihkimatolle. Sulhasena on hänellä niin kukas muu kuin minä!
+Juhlallisesti toimitti "maisteri" vihkimystoimituksen -- ei messuakaan
+unhotettu.
+
+Tässä sitä siis nyt ollaan.
+
+Esteri oli ihmeellisesti kehittynyt. Koulussa saatuja tietojansa
+lisäämistänsä lisäillyt, niin että hän meikäläisiin oloihin nähden
+saattoi käydä kylläkin sivistyneestä tytöstä. Meidän tuttavuutemme,
+koulussa alotettu, oli kasvanut kasvamistaan ja tullut aina
+likeisemmäksi -- luulen olleemme onnelliset, kun olimme
+katkeamattomilla siteillä yhdistetyt.
+
+Kun nyt vihkimisen päätyttyä vieraat meitä onnitellen kättelivät, niin
+astui muurin nurkasta esiin Yrjö; oikein permanto-palkit notkuivat, kun
+hän astua jytisti luoksemme. Hän piilotti leveään kouraansa Esterin
+käden, teki saman tempun minulle ja murahti: olkoon onneksi! Samassa
+kääntyi hän takasin, toi muurin-nurkasta katajavanteisen pytyn, laski
+sen Esterin jalkain juureen, sanoen: täss' olis vähän huushollin alkua!
+Me kiitimme lahjasta; vaan kun sittemmin katsoimme siihen, näimme
+ihmeeksemme pytyn olevan kovia hopearuplia puolillansa. Emme tahtoneet
+mitenkään tällaista lahjaa vastaan ottaa, mutta Yrjö oli ykspäinen eikä
+ottanut sitä takasin, sanoi vaan: pitäkää te vaan hopea, ei se minulle
+ole juuri iloa tuonut -- ja -- ja -- tottahan korpi-krotari hako-äijänä
+tai kalaviskarina teillä jokapäiväisen leipänsä saa? Ja siksi asia jäi.
+
+Huomenis oli lähdettävä meille, sillä olihan Mäkelä isompi torppa kuin
+Pohjalammi, ja tarvittiinhan siis meillä miniä paremmin kuin vävy
+Pohjalammilla. Lähtö oli siis käsissä. Sankreini veti taas porstuassa
+marssia, Esteri liritti viimeisiä jäähyväisiä itkevälle äidilleen.
+Kailu oli valjastettu reen eteen -- Pohjalammille ei ollut ratastietä.
+
+Reessä oli Esterin kapineet, mitä lienee ollutkin, sänky, kaappi ja
+pari pataa. Me morsiuspari marssimme jalkasin häävierasten kanssa
+edellä; perässä piti Yrjön kuskata kalukuormaa.
+
+Kun siinä juuri oltiin lähdössä, ja Yrjö jo oli pari kertaa huutanut
+Kailulle lähdön merkiksi, niin tulee Himmeliini olkiladosta päin suuri
+uudenaikainen piironki selässä. Päästyänsä reen luo, asettaa hän
+taakkansa kuormalle ja sanoo: Lisänä rikka rokassa.
+
+-- Hämmähäkki taikinassa, lisäsi Yrjö, istui kuormalle ja läjähytti
+Kailua vitsalla lautasille.
+
+Liikutetun näköinen oli Matti, kun hän siinä huusi lähteissämme: ota
+vanha mies mukaasi, Kustaa, niin on hyvä elämän läpi kulkeaksesi!
+
+Ja niin me lähdimme jalkapatikassa tuota suden juoksemaa virstaa
+käymään. Törähytteli kotvan aikaa Pohjalammin pihaveräjällä raikuvaan
+pukinsarveen Matti, ja jäähyväisiksi vastasi monenkertaisesti ahon
+syrjässä alkava jylhä hongisto. Välimiten soitteli pelikommoansa
+Sankreini, ja kehoitukseksi Kailulle räyskähteli silloin tällöin jyreä
+kalukuormalla istuva kuski.
+
+Ja niin toin minä nuoren vaimoni kotia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ajat ja olosuhteet ovat muuttuneet. Uotila, Matin kototalo tuli
+kansliissa myytäväksi. Sen huusin minä, ja Maariasta olemme jo täällä
+asuneet. Täällä nyt saan yhä suuremmassa määrässä kokea, "kuinka hauska
+on päästä kotia". Tässä nyt istun porstuanperä-kammarissa ja kirjoitan
+näitä muistelmiani. Kyllä moni nauraisi minua, minä maanmies kun
+tällaisia kirjoittelen. Mutta mitäs minä siitä! Hauska on muistella
+menneitä päiviä, hauska on, jos elän vanhaksikin, katsella näitä
+asioita, joita olen muistoon pannut. Paha vaan, ett'en enää kerkiä
+kirjoittamaan kuin aikaharvoin muutaman rivin. Esteri askaroitsee
+pakarissa, Yrjö hakkaa hakoja karjopihassa. Vanhempani kuuluvat voivan
+hyvin -- he lupaavat pitää tölliä niinkauvan kuin jaksavat.
+
+Kaikki olisi hyvin, ellemme eilen olisi saaneet sitä ikävää sanaa, että
+Pohjalammin Kreeta sairastaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Paras lienee, että panen paperille päivänkin, jona rivini kirjoitan.
+
+Toukokuun 19 p.
+
+Kreeta on tullut huonoa huonommaksi. Esteri meni eilen sinne. Omituinen
+ihminen se Kreeta; Hän uneksii ihmeellisiä asioita. Hän kuuluu usein
+sanovan: kuinka autuasta sentään on päästä kotia! Ihmeellinen sana! Se
+on usein minunkin povessani kuulunut, vaikk'en ole sitä ijäisyyden
+valossa käsittänyt.
+
+Toukokuun 21 p.
+
+Esteri on ollut kotonansa; kuinka tyhjä on kotimme hänen poissa
+ollessaan! Hän lähetti minua sinne kutsumaan. Hevonen valjaisiin siis
+ja matkaan!
+
+Toukokuun 25 p.
+
+Kreeta on siis kuollut. Ennätin arvoltaan Pohjalammille, ennenkuin
+loppu tuli. Siinä hän makasi vuoteellaan hyräillen: "o taivaan koreus!"
+Ei mene milloinkaan tämä kuolemantapaus mielestäni. Maisteri luuli
+hänen hourailevan, mutta ei hän suinkaan houraillut. Sumeeni tuli
+suuresti kun hän siinä vuoteellaan katseli ylöspäin ja puhui: Kuulkaat,
+korkeemmassa kuorissa veisataan, ah kuinka urkuin uusi virsi pauhaa ja
+kantelein soitto kaikuu niinkuin suurten vetten pauhina. Jo aukenee
+taivaan kultainen portti, jo kiiltää hopeakirkas elämän virta. Avatkaa
+räppänä, avatkaa ovi, että kuulen selvästi kotimaani soiton -- siellä
+on minun kotini, sieltä minä tänne lähetettiin kouluhun kovan elämän,
+orjantyötä oppimahan; -- vaan kohta, ja kohta, ja kohta viette te -- te
+kauniit siivelliset taaskin vaivaisen vaimon kultanurmen kainalohon,
+Tuonelan sinisalihin.
+
+Hän vaipui sitten vähäksi aikaa äänettömyyteen. Matti istui pesän
+edessä pää käteen nojattuna. Esteri oli asettanut istuimensa
+päänaluisen kohdalle, minä seisoin oven suussa.
+
+Tuli sinne kotoni väetkin ja seisahtuivat oven suuhun.
+
+Kreeta nosti taaskin silmiään ja huomasi Matin pesän edessä.
+
+-- Matti, hän sanoi, tule likemmä, että saan puhua. Minä olen ollut
+huono vaimo, sinun on minusta ollut usein vastusta. Anna anteeksi, --
+minä olisin ollut hyvä, mutta minä en osannut.
+
+-- Anteeksi antakaamme, sanoi Matti melkein tukehtuneella äänellä,
+minäkin olen usein sekoittanut kyyneleitä leipääsi.
+
+-- Olisin ollut parempi, jos olisin osannut, vaan en osannut. Nyt on
+minulla moni asia selvempi, ennen sitä vastaan en tiennyt, mikä minun
+oli ja mikä minulta puuttui. Muistelin autuasta maata, josta olin tänne
+tullut. Toisinaan oli se muisto niin hämärä: minua oli käsketty jotain
+tekemään, mutt'en muistanut, mitä se oli. Kaikki oli niin ihmeellisen
+sekavaa ja sumuista, eikä selinnyt minulle elämäni sekava vyhti, ei
+hälvennyt sakea sumu; kun minä oloani aloin ajatella, niin täytyi
+itkeäni -- -- Esteri, tuo vieläkin minulle vilukukkia, tuo sinisiä ja
+valkoisia vilukukkia, kevään ensi kukkia -- Matti, avaa ovi selki
+seljälleen, että vielä kerran saan nähdä kauniin pihlajamme, että saan
+nähdä, kuinka loistaa säteilevä päivä _meiltä_ tänne sakean sumun ja
+paksun pimeyden maahan.
+
+Ovi avattiin, ja Esteri toi sini- ja valkovuokkoja, pani ne vesilasiin
+ja asetti lasin tuolille, sairaan päänalusen kohdalle.
+
+-- Kas, sanoi sairas, tikapuut käyvät tuolta pihlajan juurelta ylös
+ilmaan, ylös tuonne aina päärlyillä kaunistettuun saliin -- enkelit
+käyvät ylös ja alas -- Kas, kas, tuo yksi viittaa minulle hienolla,
+hohtavalla kädellään -- Näytäs, Esteri, kukkasiasi! Katsoppas vaan
+noita pieniä, kauniita silmiä, joita kostuttaa murheen kyynel -- Matti,
+Esteri, Kustaa, kaikki, jääkäät hyvästi -- suloista on päästä kotia.
+
+Esteri avasi kirjan ja luki: "Hän on pyhkivä pois kaikki kyyneleet
+heidän silmistänsä, eikä kuolemata pidä silleen oleman, eikä itkua,
+eikä parkua, eikä kipua pidä silloin oleman".
+
+-- Niin se on, sanoi sairas, veisatkaa minulle suvivirsi!
+
+Sen jälkeen ei hän enää puhunut mitään. Me istuimme ja rupesimme
+veisaamaan: "Jo joutui armas aika ja suvi suloinen".
+
+Mutta Kreeta hengitti vielä muutaman raskaan kerran ja sammui niinkuin
+kynttilä ennen Himmeliinin pöydällä.
+
+Lopetan tämän kertomuksen Kreetan lopusta kysymysmerkillä, sillä kuka
+osaa selittää hänen elämänsä himmeän sadun?
+
+Kesäkuun 1 p.
+
+Tarkastin Mattia haudalla. Tekokyyneleistä tai kastetusta nenäliinasta
+ei näkynyt rahtuakaan. Silmät maahan luotuina hän seisoi haudan
+partaalla; ja kun hauta oli siunattu ja kellot paukahtivat soimaan,
+luulin hänen silmässään nähneeni kyyneleen, nähneeni sen ensikerran
+eläissäni.
+
+Syyskuun 15 p.
+
+"Syksy on tullut ja myrskyelee". Siunattu on maa, sato runsas. Esteri
+utelee minulta, mitä minä oikeastaan iltasilla olen kirjoitellut
+yksinäisyydessä. Ehkä luen hänelle ensi pyhänä nämät muistelmani. --
+Olen itselleni aivan kuin kysymysmerkki, tulleeko selvää milloinkaan?
+
+Syyskuun 20 p.
+
+Olen lukenut tämän kyhäelmäni Esterille. Muutoin oli se hänen
+mielestänsä joltinenkin paitsi siinä kohden, että siinä oli mainittu
+hänen lapsellisuuksiansa liian paljon. Hän sanoo myös kaipaavansa siinä
+lemmen-asioita, semmoista kuin esim. "Kuuselan kukassa", "Suomalaisissa
+Uuteloissa" ynnä muissa kertomuksissa on. Mutta, myöntää hän, mistäs
+niitä semmoisia ottaa, sillä mehän saimme toisemme ilman pitemmittä
+mutkitta.
+
+Olen pyytänyt Esteriä joutohetkillä -- joita hänellä ei näytä viljalta
+olevan -- kirjoittamaan jotain näiden muistelmain lisäksi, joita sitten
+vanhoina saisimme katsella. Hän kielsi ensin, mutta suostui vihdoin.
+Vuoden kuluttua luemme toisillemme, mitä olemme kirjoittaneet.
+
+  Tässä seuraa molempien aviopuolisoin kirjoitukset ajanmukaisessa
+  järjestyksessä, sellaisina kuin ne lopullisesti järjestettiin.
+
+  Kah.
+
+Jo syyskuun 30 p. kirjoittaa Esteri.
+
+Minun pitäisi siis kirjoittaa elämästäni ja niistä ihmisistä,
+joista Kustaan muistelmissa puhutaan. Kenestä muusta alkasin kuin
+äidistäni? Ihmiset kyllä pitivät häntä hessahtaneena; ja tosi on,
+että hänen henkensä oli nukkumuksen tilassa, mutta kuitenkin oli hän
+hyvä-sydäminen ihminen. -- On kuin aukenisi kirkkauden maailma sieluni
+silmäin eteen muistellessani kaikkea sitä, mitä äitivainaja minulle
+itkein lauloi ja kertoi. Hämärä oli se maailma, jossa hän liikkui,
+mutta hämärän sulon ja suloisten aavistusten maailma se myös oli.
+
+Sama, lokakuun 3 p.
+
+Kummallinen mies se isänikin. Vanha viisasteleminen on häneltä milt'ei
+kadonnut. Raamattuansa hän vaan lukee jättäen kaikki muut kirjat
+sikseen. Ainoasti Kiven runoja hän vielä usein lukee. -- On kuin
+ahdistaisi rintaani joka kerta kuin näitä runoja luen. Niiden tekijä on
+sydänverellään ne kirjoittanut, sillä ne runot ovat täynnä elämän
+tuimaa tuskaa.
+
+Eilen luuli kai isä olevansa vapaa kuulijoista, sillä hän luki ulkoa
+taaskin tuota synkkää ja ihanaa runoa:
+
+    Mi ikävyys,
+    Mi hämäryys sieluni ympär'
+    Kuin syksy-iltanen autiomaall'?
+    Turha vaiva täällä,
+    Turha ompi taistelo
+    Ja kaikkisuus maailman, turha!
+
+Sitten hän käveli edestakasin pirtissä, laski polvilleen sänkynsä
+viereen ja rukoili. Noustuansa huusi hän kiivaasti: jos se kallio
+horjuu, niin sitten kaikki horjuu.
+
+Sama, marraskuun 1 p.
+
+Isä käy yhä miettiväisemmäksi; hän sanoi eilen, ett'ei rakkautta eikä
+uskoa ole muualla kuin kirjoissa. Hän raukka on niin usein pettynyt!
+Luulen puolestani, ett'ei hän ole saanut osakseen tuota rakkauden
+valoista silmäystä ylhäältä. Oli kuinka oli, minä tunnen rakkautta
+olevan maailmassa, minä uskon Kustaata ja hänen rakkauttansa. --
+Merkillistä, että hän, joka on käynyt koulua melkein lukioon asti ja on
+niin paljon lukenut, rnpesi maamieheksi ja nai torppariin tyttären.
+Mutta totta kai "vakka kantensa hakee, vakan kansi kantumensa".
+
+Kustaa, marraskuun 15 p.
+
+Syksyiset kiireet ovat estäneet kaiken kirjoitustyön. Matti puhuu
+kuolemastansa usein ja levollisesti, mutta katsantonsa on synkkä, ei se
+uskon riemua osoita.
+
+Esteri, joulukuun 1 p.
+
+Nuori pastori kävi isän tykönä, mutta ei isä hänelle paljoa puhunut,
+tunnusti vaan itsensä syntiseksi ja sanoi turvaavansa armoon avaraan.
+-- Kauniisti puhui pappi, oikein kauniisti -- niillä nuorilla papeilla
+on toinen tapa kuin vanhoilla.
+
+Kustaa, joulukuun 2 p.
+
+Nuori pastori oli Matin luona; sanansa olisivat mainiosti sopineet
+esimerkiksi kielioppiin, niin olivat ne punnitut ja sommitellut. Onhan,
+kuulenma, pappissivistystä viimeisinä aikoina korotettu. Mutta kuinka
+oli itse _asian_ laita? Niin, siinä kohden olisi Matilla kenties ollut
+sanomista enemmän kuin pastorilla.
+
+Esteri, joulukuun 3 p.
+
+Olen siis orpo; molemmat ovat he siis jo menneet hämärää tietä
+ijäisyyden kaukaiseen kaupunkiin. Isä nukkui rauhallisesti ja sanoi
+toivovansa, että taistelu sai hyvän lopun.
+
+Kustaa, jouluk. 21 p.
+
+Olemme haudanneet appeni. Rauha hänenki, kärsineen, tomulle. Mikä on
+elämä? Onko se uni? Onko se mitä tavallisesti kuolemaksi sanotaan,
+heräjäminen uuteen, korkeampaan elämänmuotoon? Vai uinahtaako elämämme
+kuolemassa taas siihen tiedottomuuden ja tunnottomuuden hämärään, missä
+se ennen syntymistä uinaili? Mistä saan vastauksen?
+
+Esteri, jouluk. 25 p.
+
+Olen siis pitänyt joulua oman kattoni alla. Kuinka hauskaa, vaan kuinka
+ikävää samalla! He eivät olleet veisaamassa kanssamme jouluvirsiä,
+mutta varmaan niillä tuolla ylhäällä on paljon ihanampi joulu kuin
+meillä täällä alhaalla. Kustaa on usein niin miettiväinen ja
+tuomioissansa ylen ankara. Tosiaan ei auttaisi meidän ihmisten
+toisiamme tuomita vaan sääliä ja surkutella, sillä kaikki olemme
+viheliäisiä, viheliäisiä peräti.
+
+Esteri, helmikuun 5 p.
+
+Se on siis tapahtunut. Yrjö Matiias on hänen nimensä -- Kustaan tahtoma
+nimi. Kyllä elämä ansaitsee elämisenvaivan. Priski on poika, potkii
+kuin veitikka ja huutaa kuin lukkari.
+
+Kustaa, 12 p. toukokuuta.
+
+Olimme Vapunpäivänä pappilassa. En olisi luullut Esterin niin somasti
+herrasväen joukossa itseänsä käyttävän. Ei puuttunut häneltä muiden
+rinnalla muuta kuin ruotsin taito; mutta viis' siitä, kielellänsä
+lintukin laulaa. -- Odotin saavani kuulla herrain huoneessa jotakin,
+josta olisi sydämelleni virvoitusta, mutta petyin. Maasta maallisia
+olivat jutut kaikki; totia siellä illan kuluksi juotiin. Se kuuluu
+olevan  vaan tapa sellainen. Kysyin siinä herroilta pakinan lomassa,
+mistä ihminen saisi totuuden, elämän, lämmittävän ja voimaa antavan
+totuuden.
+
+"Raamatusta", vastasi provasti, kunnon ukko.
+
+"Mutta millä tavoin", uskalsin kysyä.
+
+"Älä tutki opin perustusta, usko yksinkertaisesti", sanoi kappalainen
+juhlallisesti.
+
+"Loiskis, Uotila", sanoi Monnilan maisteri, kilautti lasiansa, otti
+siitä siemauksen ja lisäsi, "täss' on totuus!"
+
+Mikä siis on totuus?
+
+Tahtoisin nähdä totuuden, nähdä sen kristillisessä elämässä, niin että
+_elämä_ jokaisena hetkenä saarnaa totuutta. Koulussa luettiin ketun
+sanoneen kukolle: "en minä suupuheilla elä". Ja samaa täytyy minun
+sanoa. Jospa edes "suupuheilla" olisi täysi tosi tarkoituksena!
+
+Seuraelämän kukkanurmen alla, tervehdysten, kumarrusten, kiitosten ja
+hymyilyjen kirjavien kukkien alla on routaa paksulta. Tuskastuttavalta
+tuntuu minusta se, että kaikki ovat niin varmoja ajan ja ijäisyyden
+kysymyksissä; ei koskaan oteta niitä puheeksi, ei kenenkään tarvitse
+epäillen kysyä. Minä yksin olen kuin outo härkä vieraassa karjassa --
+yksin epäilyksineni ja tuumineni.
+
+Sama, toukokuun 20 p.
+
+Isänmaallisuus ja kansallisuus -- ne, ne ovat käyneet nykyään
+mahtisanoiksi, niitä käyttää ylioppilaat luennoillaan, niitä
+rusthollarit totiklasin ääressä. Olen kuin pussissa.
+
+Sama, toukokuun 30 p.
+
+Eilen oli pitäjämme ylioppilasten toimeenpanema "kansan-juhla".
+Kiipeemistä, pussitaistelua, kilpa-ammuntaa, seuranäytelmä ja viimein
+vilkas tanssi -- niinhän varmaan mainitaan asia sanomissa. Puheen piti
+Monnilan maisteri -- sama joka klasissa sanoi totuuden olevan -- ja
+lopetti puheensa innokkaalla huudolla: eläköön isänmaallisuus ja
+kansallisuus. Ja väki huusi mukaan: eläköön, eläköön!
+
+-- Maisterin viimeinen "purpuri" meni päin mäntyä; hän vikureerasi
+aivan uunin taakse -- ja sinne hän jäi -- hän kaatui uhraten voimansa
+kansallisuuden- ja isänmaa-aatteen eteen! Sehän on suomalaisen pyhin
+velvollisuus, kuten hän puheessaan sanoi.
+
+Pitihän siinä kirkonkylän rusthollarikin puheen isänmaanrakkaudesta; ja
+kylläpä hän "maatansa" rakastaakin, vieläpä muittenkin -- ajoihan se
+leski-Eevan pois maansa päältä nimismiehen kautta, Eeva kun oli
+iso-uskolainen. Ajaahan se kerjäläisetkin talostansa tyystin pois aina
+riihiveräjälle asti. Ja kuitenkin puhuu hän isänmaanrakkaudesta. Hän
+harrastaa kansan valistusta, ei hän siis renkien kanssa ryyppää -- vaan
+vertaistensa.
+
+Totuutta, totuutta siis "isänmaallisiin" ja "kansallisiin"
+pyrintöihimme, ei suupuheilla eletä!
+
+Sanovat: "vallassääty sulakoon yhteen talonpoikain kanssa". Aivan niin.
+Mutta talonpoikaisylimystö sulakoon myös yhteen alhaisemman kansaluokan
+kanssa! Katsokaa, ett'ette seuroissamme puhu sellaista, mikä muistuttaa
+olevanne ylimystöä! Ja me "kansalliset", me yhteen sulaneet talonpojat
+ja herrat -- herra talollinen Matti Mattila ja herra valismanni B. B.;
+mikä tasa-arvoisuus! niin me alentukaamme taas Heikki-rengin ja
+Kaisa-piian kannalle -- herra Heikki Heikinpoika ja neiti Kaisa
+Kaisantytär -- mikä tasa-arvoisuus! Tahi mukavampi lienee jättää herrat
+ja neidet pois ja sanoa: kansalainen Heikki, kansalainen valismanni.
+Eteenpäin siis! Kerran tulee Heikin ja Kaisan vuoro, _he_ taistelevat
+silloin mahtavaa, omavaltaista keski-säätyä vastaan; ja onneton se,
+jolla on eheät housut ja harjattu nuttu -- hän on kavaltaja.
+
+Ja kuitenkin sanoo povessani ääni, että tässä uudessa puuhassa on
+totuutta, jota meidän tulee auttaa voitolle. Mutta mikä on totuus? Sen
+sanoo päivän selvästi jokainen maaseutukirjeenvaihtaja sanomalehdissä
+-- mutta sanoo sen niin varmasti, niin epäilemättä, että on syytä
+epäillä, onko hän milloinkaan _täydellä todella_ kysynyt: "mikä on
+totuus?"
+
+Ennemmin tahdon ilmoisen ikäni olla epäkansallinen pimikko -- jonka
+nimen jo noin sivumennen sain -- mieluummin tahdon olla oma itseni
+kuinka pienenä tahansa kuin huutaa "huroota" tietämättä, mistä puhe on
+tai kirjoitella sanomalehtiin tuon ainoan mallin mukaan, jota melkein
+yleisesti käytetään.
+
+Eiköhän pienikin ihminen ole parempi suurta apinaa?
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Kun luimme nämät muistoonpanomme, niin huomasimme ne sangen
+vaillinaisiksi. Päätimme sentähden jatkaa niitä, kirjoittaen aina
+jotakin "kun aikaa on ja jotakin merkillisen-laatuista tapahtuu".
+
+Esteri, kesäkuun 6 p.
+
+Nyt on siis Kustaan nimipäivä. Annoin hänelle lahjaksi vihkosen
+Suomalaisia Uuteloita. Mutta entistä iloisuutta en hänessä enää näe,
+hän on niin umpimielinen. Kaikissa seuroissa, joihin meitä viime
+aikoina on ruvettu kutsumaan, on hän aina niin yksinänsä; ei hän
+_innostu_. Hän on luonnoltaan vähän isävainaani tapainen, epäilevä ja
+ivallinen. -- Niin isävainaani, kunnon äijä! Hän oli niin paljon saanut
+kokea petosta ja kavaluutta. Katriina hänen hylkäsi Himmeliinin tähden.
+Olen pitänyt Katriinaa silmällä, missä on sopinut. Kirkkotiellä olen
+hänen nähnyt niin prameasti pyntättynä. Hänen päävikansa on epäilemättä
+turhamaisuus -- isävainaa olisi sanonut hänen himoitsevan kirkkautta
+ijänikuista, mutta väärällä tavalla. Ja todellakin hänen silmänsä
+hyväilee ulkokiiltoa; luulen ett'ei hänellä ole tuota sisällistä
+silmää, jolla pintaa syvemmälle katsoa voi; ja sentähden hän kai
+isävainajani hylkäsikin ja otti pramean Himmilän Kustaan.
+
+Kustaa, kesäkuun 15 p.
+
+Himmeliinin väki on, kuulemma, tullut _uskoon_. Sinne kuuluu
+kokoontuvan pyhä-iltasin, joskus arkionakin, kansaa kaikellaista.
+Siellä lauletaan ja pidetään "kanssapuheita". Katriina koreilee entistä
+enemmän. On laittanut itselleen suuripuikkoiset korvarenkaat ja huikean
+punertavan hameen ja heluja kaikellaisia. Hän sanoi kirkkotiellä
+meille, "että eikös Kristuksen puhdasta, kiiltävää morsianta kelpaa
+koristaa".
+
+Hyvästi sitä Himmeliinin joukkoa pilkataan ja parjataan, mutta eivät ne
+siitä näytä huolivan. Pappien kanssa he väittelevät ahkerasti ja
+lupaavat tunnustaa uskonsa vaikka korkean konsistorjumin edessä.
+Menisinkö heidän seuraansa? En! Sillä heidän opettama vanhurskautensa
+on ulkopuolinen kiiltävä puku vaan, joka ei sisällisesti saa ihmistä
+sotakannalle _maailman_ kanssa. Se on jotakin, joka _näkyy_ vaan ei
+todella _ole_.
+
+Se juuri lienee elämäni suurin kuorma, että olen oppinut näkemään
+_olemisen_ olevan riidassa näkemisen kanssa. Osaksi on Matti minulle
+sen asian huomauttanut. Hän se yksinkertaisella silmällään _näki_
+eroituksen pinnan ja ytimen välillä, näki silloinkin kun muiden
+mielestä kaikki oli oivallista aivan. Toivoisin hänen nyt olevan
+siellä, missä oleminen ja näkyminen on aivan samaa! Kuinka vaikea tuo
+tuollainen oleminen on, sen olen kyllä saanut kokea. Niin pian tahtoo
+häilähtää elämä sille suunnalle, että oleminen on tipo tiessään ja
+paljas näkymisen kuori jälellä. Silloin tuntuu kuin en olisikaan enää
+oma itseni; tyhjältä tuntuu silloin ja kylmältä, kunnes taas
+hiljaisuudessa alan etsiä itseäni.
+
+Esteri, kesäkuun 23 p.
+
+Oikein hauskalta tuntuu, että olen saanut askareeni tehdyksi. Kuinka
+paljon onnea kuitenkin on minulle suotu! Kustaa on miesten kanssa
+koivunlimoja pihaan tuomassa, sillä huomenna on Juhannus. Kirjoitan nyt
+tässä odotellessani muutaman rivin. Mutta millä alan? Korkeana kohoo
+sininen pilvetön taivas, viheriänä rehoittaa nurmi, jota tuhannet
+kukkaset kaunistavat. Lempeänä laskee länteen aurinko armas. Suloinen
+lemu tuoksuu avatusta akkunasta vastaani. Koivistosta kuuluu lintujen
+iloinen viserrys; kuusistosta kuuluu käen kaipaava kaksiääninen sävel.
+Kuinka ihanaa lienee siellä, missä kesä ijankaikkinen viheriöitsee,
+tuolla äitini "kotimaassa", elonvirran äyräillä, siimeksessä elämän
+puun! -- Mikä ihme vetänee mieltä ihmislapsen tuonne ylös äärettömyyden
+sinimereen? _Nyt_ ymmärrän äitivainajani laulun: oi milloin ja milloin
+ja milloin? On tänään niin kummallista. On aivan kuin koko olentoni
+hiukeisi, -- tahtoisin poveeni imeä, imeä kaikin voimin, jotakin tuolta
+ylhäältä, tahtoisin painaa pääni vihannalle mättäälle, nukkua iäksi ja
+siirtyä vapaana kuin lintu tuonne kirkkauden maahan, tuonne autuuden
+vihannoimaan saareen, joka tuolla sini-aaltojen välissä sijaitsee -- --
+siellähän se on tuhansien aurinkoin kirkkaassa välkkeessä -- tuonne,
+mentävä on, ohi kuun, taakse tähtein, pohjantähden tuolle puolen!
+Minne? "Oletko nähnyt Jerusalmin porttia, uuden Jerusalmin kultaista
+porttia?" Niinhän kysyi pimeyden hetkellä isäni. Oletko nähnyt?
+"Autuaat ovat jotka eivät näe ja kuitenkin -- uskovat". -- Sinä,
+kukkaseni, kultaseni siinä akkunan alla! Ilta lähenee, yö, lyhyt
+kesäinen yö on tulossa; ummista siis jo punalehtinen teräsi!
+Ummistathan sen jo. Mutta huomenna on uusi päivä, kesän kirkas
+juhlapäivä; silloin sinä käännät hohtavan pääsi kohti kirkkauden
+porttia, päin ääretöntä itää; valoa ja elämää kaipaavan pääsi käännät
+sinä aurinkoa kohden. Eikä _petä_ sinua elämä, ei turhaan tarvitse
+sinun ikävöidä, sillä huomenna saat imeä taivaan kirkasta elämää.
+Silloin koko olentosi loistaa kirkkauden puvussa. -- Mutta minä?!
+Kuinka on minun laitani? Ihminenkö yksin turhaan nostaa päänsä kohti
+kirkkauden kultaveräjää, ihminenkö yksin tuntee olevansa petetty?
+
+Täytyy lopettaa, miehet tulivat jo kotia ja pystyttävät
+juhannus-koivuja pihaan.
+
+Pikku Yrjö herää. Herra siunatkoon häntä, sydämeni lemmittyä. Hänen
+tähtensä tahdon vaikka sata vuotta elää ja -- ikävöidä, sillä
+suunnattoman suuri on rakkauden voima, kuolemaakin väkevämpi on
+rakkaus.
+
+Kustaa, kesäk. 24 p.
+
+On taas vähäsen aikaa kirjoittaa, Esteri ja muu väki ovat kirkossa. --
+Kyllä on juhannus tänä vuonna ihana, ja kaunis on kesäinen päivä.
+Kuinka tasaisesti läikkyy lahti tuossa rantavainion alla, hopeainen
+läike aivan kuin hymyilee siintävälle taivaalle niin juhlallisesti ja
+rauhallisesti. Jospa ihminen voisi unohtaa menneet ja tulevat ja yhtyä
+tähän rauhalliseen hymyilyyn! Mutta päivät rupeavat lyhenemään
+lyhenemistänsä, kirjava keto alkaa himmentää loistavaa kaunistustansa.
+Kaikki on vaihtuvaista; pysyväistä on synti ja kurjuus vaan. Jospa
+voisin olla niinkuin Esteri! Hänelle puhuu koko maailma, niinkuin hän
+sanoo, "ijäisyyden ihanaa kieltä"; minulle se puhuu katoovaisuuden ja
+kuoleman, muuttumisen ja häviön "siansaksaa". Jospa en ensinkään olisi
+mitään lukenut, niin kenties olisin tyytyväisempi -- kävellä jätkisin
+pellolla pitäen kiini auransauvasta enkä -- aattelisi mitään. --
+Vaivanneeko Yrjöä esimerkiksi tuollainen levottomuus? --
+Tosiaan? -- -- --
+
+Sama, kesäkuun 30 p.
+
+Aina vain on Yrjö levollinen ja tyyni, levollinen kuin hakotukki, joka
+hänen edessänsä seisoo. Kysyin häneltä tuonoin syödessämme: mikähän on
+edessänne teidänkin tämän maailman perästä?
+
+"Arvatenkin kuolema", hän vastasi välinpitämättömästi.
+
+"Mutta mitä tulee kuoleman perästä", kysyin.
+
+"Niin, sanos muuta", vastasi hän entiseen tapaansa.
+
+"Mitäs olette ajatelleet omasta tilastanne?"
+
+"Mitäs mä siitä sitten ajattelen?"
+
+"Ettekö pelkää ajatellessanne, että kerran täytyy täältä lähteä?"
+
+"Mitäs se pelosta paranee?"
+
+Niin hän vastasi, nuoli juurtajaksain lusikkansa, "kiitti" kädet
+ristissä, otti kaakkurinnahkaisen lakkinsa päähänsä ja meni pesän eteen
+lämmittelemään.
+
+Sen koommin en niistä asioista päässyt hänen kanssa juttuun kiini.
+
+"Suruton niinkuin kanto", sanoi hänestä kerran Kujansuun Johanna.
+
+"Makaa, että horisee, synnin unessa", arveli kiertokoulu-mestari.
+
+"Kaikkea kristillisyyden tietoa vailla", arvosteli pastori viime vuonna
+Kokkolan lukusijoissa.
+
+"Epäuskon tilassa on se mies", sanotaan Himmeliinin sanoneen
+"veljilleen".
+
+Esteri, heinäkuun 5 p.
+
+Eilen kun miehet olivat ulkotöissä, olimme Yrjön kanssa kahden
+kotosella. Hän valitti sydämensä olevan kipeän, istuskeli ja makaili
+kaiken päivää pakarissa, katsellen miten minä leipiä uuniin panin.
+Siinä minäkin vähän istahdin, odotellen leipien kypsymistä. Ajattelin
+itsekseni, mitähän tuokin äijä oikein tuumii? Ja kun monesti olimme
+ihmetelleet, että mistähän syystä tuo Yrjö meille rakkaat hopearuplansa
+lahjoitti, niin kysyin sitä häneltä suorastaan. Yrjö vastasi:
+
+"Näin kerran ihmeellisen unen -- se oli pari viikkoa sen jälkeen kuin
+ne meillä kävivät, ne sissit".
+
+"No, minkälaista unta?"
+
+"Enhän minä sitä ole kellenkään viitsinyt puhua".
+
+"Puhukaa nyt sentään!"
+
+"Olkoon niin, et suinkaan sinä vanhan korpikratarin unia raitilla
+roinaa?
+
+"Johan nyt".
+
+"Niin: se oli aamupuolella yötä, vähää ennen päiväntuloa. Makasin
+sängyssäni niinkuin tavallisesti; rahapytty oli sängyn alla, ja kuu
+paistoi klasinmuotoisesta sisään. Olin olevinani valveilla mutta nukkua
+sentään taisinkin. Silloin rupesi sänkyni jalat kolkkumaan, ja hiljaa
+nousi sänky, ja minä sängyssä. Ajattelin, mikäs myrkky sitä sänkyä
+nostaa, vilkasin sivulleni, katsoin sänkyni allekin ja näin pytynkannen
+kahvasta käyvän niiniköyden ylös korkeuteen. Seurasin silmilläni köyttä
+aina korkeammalle, ja tuolla ylhäällä, niin ylhäällä että tarvitsisi
+kumminkin tusinan kirkontornia ennenkuin sinne ulottuisi, näin taivaan
+pelistukin".
+
+"Taivaan pelistukin", ihmettelin.
+
+"Niin; ja oikein rytinä kuului, kun sitä väänsi kaksi julmaa partasuuta
+miestä, joilla oli nahkaiset esiliinat edessä ja karvaiset kintaat
+kädessä".
+
+"He väänsivät vääntämistään, ja pytty nosti sänkyä aina ylemmäksi.
+Menimme siitä jo pirtin katon lävitse, että tuohet kropisivat".
+
+"Olisin hypännyt sängystä poiskin, mutta en saanut jäsentä
+järkähytetyksi, ja siksi toiseksi ajattelin, että meneehän minun
+pyttyni kumminkin. Olin siis sängyssä ja ajattelin: mikähän tästä
+peräksi tulee? Mutta kun taas vilkasin köyteen, niin rupesi minua
+vetämään plaatiksi, sillä se ei enää ollutkaan uuniköysi, vaan pieni
+rohtiminen lanka; vaikka kyllä se sentään pitävän näytti. Ja jota
+ylemmäksi mentiin, sitä pienemmäksi se kävi; ei ollut enää paksumpi
+kuin lanka hämmähäkin seitissä. Ja aina vaan partasuut väänsivät
+pelistukkia, aina enemmän kiertyi lankaa pelistukin tammen ympärille ja
+aina korkeammalle nousin minä".
+
+"Mutta se oli vielä hullumpaa, että luja sänkyni kasvoi aina
+suuremmaksi ja oli niinkuin savua tai sumua. Kihahti vaan kerran ja
+sumuinen sänkyni oli pois ja minä istuin pyttyni kannella pitäen
+kahvasta kiini. Vielä rytisi vähän aikaa pelistukki ja minä tulin
+partasuiden tykö. Se toinen villitty otti pytyn ja minun leveälle
+kämmenelleen ja paiskasi minun pyttyineni päivineni suuresta
+rautaisesta ovesta suureen huoneesen, niin suureen että kattokin näytti
+olevan korkeammalla kuin 'tonttu-kuusen' latva. Siinä minä istuin
+lattialla pytty polvillani. Seinänraoissa ylt'ympäri palaa lopotti
+tervaksisia päreitä. Edessäni näin raput eli portaat, jotka oli tehty
+hopearuplista, ja ne oli niin korkeat, että ulottuivat kattoon asti".
+
+"Samassa kurkisti toinen partasuu rautaisesta ovesta, viittasi
+karvakintaallaan ja sanoi: 'men' ylös Yrjö maailman ullakkoon ja vie
+pyttys' kanssa!'"
+
+"Ja mitäs minun muuta auttoi kuin totella. Minä rupesin astumaan
+ylöspäin. Mutta hutiloiden oli muurattu ruplaiset portaat! Kyllä ne
+kiilsivät ja välkkyivät satojen lopottavien päreiden valossa, mutta
+joka askeleella ne kiilsivät ja liukuivat toinen toisensa päällitse,
+niin että pelkäsin henkeäni. Ja se pytty raatokin painoi niin
+hirmuisesti. Pääsin sentään viimeinkin koko ylös. Teki mieleni jo
+levätä; mutta karvakinnas näkyi taas rautaovesta ja partasuu huusi:
+'ylös, ylös maailman ullakkoon Yrjö, ja vie pyttys' kanssa!'"
+
+"Astuin vielä askeleen, ja armahda sitä melua, joka syntyi!"
+
+"Hirmuiset portaat rupesivat elämään; jok'ainoainen rupla rupesi
+pyörimään kuin tarapaappa, pyttyni nappula meni poikki, ja minun
+kiiltävät ruplani menivät yhteen iloon ja rupesivat tanssimaan samaa
+katrillia toisten kanssa. Ja minä rupesin vajoamaan aina syvemmälle
+tanssivien ruplien sekaan. Vilkasin sivulleni kerran vielä, ennenkuin
+Hornaan piti menemäni; ja silloin olikin iloni muuttunut. Istuin
+siivotussa pirtissä ja pidin pyttyni kantta kädessäni. Nuori mies istui
+pöydän päässä ja luki suurta kirjaa; vaimo, joka oli juuri kuin sinä,
+Esteri, toi minulle lämmintä maitovelliä syödäkseni. Siinä pirtissä oli
+niin hauska olla. Minun piti miehelle rupeaman puhumaan; olisin kysynyt
+häneltä, keitä nuot partasuut hantvärkkärit olivat, mutta samassa
+istuin jo taaskin pyttyni kannella, jota hämmähäkin seittilangasta
+laskettiin alaspäin. Mutta lasku kävi nopeammin kuin nosto; ryskähti
+kerran taivaan pelistukki taas, lanka meni poikki, ja minä putosin
+maahan. Mätkähti tanner allani silloin rumasti, ja luulin meneväni
+tuhanneksi pliiskaksi. Kourin ympärilleni, löysin tulukseni, otin
+valkean ja havaitsin olevani omassa pirtissäni ja omassa sängyssäni.
+Rupla-pyttykin oli koreasti sängyn alla".
+
+"Ja joka ilta, kun nukkua alotin, rupesi kuulumaan pelistukin rytinä,
+niinkauvan kuin pytty oli pirtissä. Vasta sitten kuin pytyn sinulle
+annoin, sain rauhassa maata".
+
+"Joskus teen vieläkin unissani matkoja; vaan tavallisesti käy matka
+tukevimmilla keinoilla, enkä milloinkaan enää ole saanut kuulla karheaa
+käskyä partaisesta suusta, -- menemään maailman ullakkoon".
+
+Sellainen oli siis Yrjön uni; ihmekös se, jos yksinäisyydessä jotakin
+tulee mieleen ja uniin yksinäisen hyljätyn miehen, jolla ei muuta
+seuraa ollut kuin pytyllinen ruplia.
+
+Kustaa, heinäkuun 10 p.
+
+Yrjökin on siis mennyt "kaiken maailman tietä". -- "Tahtoisitteko
+pappia", kysyi Esteri häneltä eilenaamulla.
+
+"Jos hänen antaa olla", hän vastasi.
+
+Kun me illalla istuimme hänen vuoteensa vieressä, ja pärevalkea loi
+punertavan valonsa hänen römyliäisille kasvoillensa, rupesi Esteri
+veisaamaan niinkuin tavallista on. Yrjön kasvoilla ei näkynyt liikkeen
+väräystäkään, silmänsä olivat ummessa ja raskaasti virtasi hänen
+rinnassaan elämän tyrehtyvä vuolle.
+
+Avasi hän kuitenkin vielä kerran silmänsä, katsoi Esteriin ja sanoi:
+"Onkohan korpikrotarille taivaassa mitään loukkoa tyhjänä?"
+
+"Siellä on monta asuinsijaa", sanoi Esteri.
+
+"Niin aina, ja kadut kuuluu olevan puhtaasta kullasta; hyvä ett'ei
+sinne mennä noita rullaportaita myöden".
+
+"Hyvästi nyt", hän sanoi pitkään, "nyt taitaa olla täytymys lähteä".
+
+Ja niin hän lähti eikä sen enempää puhunut.
+
+Esteri, elokuun 1 p.
+
+Hyvä on, että olemme päättäneet lopettaa nämät lapselliset
+kirjoitukset! Jos olisin oppineempi, niin panisin paperille kaikki
+unelmani ja ajatukseni; mutta olen niin kopuli löytämään juuri sitä
+sanaa, joka selittäisi mitä tarkoitan.
+
+Yrjö on päässyt pois, ja hyvä se hänelle oli, sillä vaivalloinen on
+vanhan elämä. Ihanaa olisi ajatella harvasanaisen Yrjön uudella
+kielellä uutta virttä veisaavan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rustaa, 10:n vuotta myöhemmin.
+
+Ei ollut aikomukseni näitä lorujamme kellenkään näyttää; erittäin olen
+huomannut niistä puuttuvan lopun ja jännittävän juonen -- ne loppuvat
+melkein niin kuin kangas, joka kesken poikki leikataan, ja jonka
+lopettaa tutkaimeton syrjä. Koko juttu olisi saanut koristaa
+seinäpaperina pakari-kamarin seiniä, ellei tuo maisteri, Hämäläinen,
+olisi saanut päätöstäni horjumaan. Hän on tässä asuskellut tämän kevään
+ja on näyttänyt tarkastelevan elon-kysymyksiä syvemmin ja tarkemmin
+kuin tähän aikaan tavallista on. Tulin siis hänelle lukeneeksi nämät
+muistelmat. Mutta hän tahtoo minua antamaan tämä kertomukseni
+painettavaksi ja sanoo luulevansa siitä lukijalle hyötyä tulevan.
+
+Mutta minkä nimen annan kyhäelmälleni?
+
+_Esteri_: "Vieraat maan päällä".
+
+_Minä_: Erhetyttävä nimi, joku luulisi sen olevan hartauskirjan,
+ostaisi sen ja pettyisi.
+
+_Esteri_: "Eikö antaisi ystäväimme hautaristit meille tässä kohdin
+apua?"
+
+Aivan niin! Himmeliini on maalannut heidän ristihinsä paitsi nimeä ja
+virrenvärsyä, myös värsyn alle kaunistukseksi lihavan kysymysmerkin.
+Ennen muinaan oli hänen tapansa ristiä koristaa kolmella yhteen jaksoon
+kirjoitetulla latinaisella V:llä; mutta tämä koristus oli kai hänen
+mielestään vanhanaikainen ja muuksi muutettava. Ja somana seisoi ?
+Pohjalammin parikunnan ja Yrjön ristillä.
+
+Tuolla ne ovat kirkkopihassa kolme vaaleaksi maalattua ristiä, ja
+kussakin on värsyn alla tuo tunnettu merkki. Vihantaa ruohoa kasvaa
+ristin juurella, levollisesti lepäävät luut ristien alla.
+
+Sinisiä ja valkeita kukkia on Esteri istuttanut äitinsä haudalle.
+Pihlajan istutin minä Matin turve-majan harjalle, ja missä Yrjön luut
+lepäävät, siinä kasvaa pikku Yrjön istuttama kuusonen.
+
+Ristit pian mätänevät ja lahoovat, puut ne kasvavat, ja joka kevät
+kylvää Esteri kukkia äitivainajansa haudalle.
+
+Kun kirkkaana pyhä-aamuna lintunen lentää pihlajaan ja rupeaa
+laulamaan, niin silloin kirkastuu Esterin silmä ja hän lausuu
+kaipaavalla äänellä äitinsä sanat:
+
+    Oi milloin, ja milloin, ja milloin?
+
+Mutta kun olemme taas kotona, menemme omaan itseemme ja koetamme saada
+_olemisen_ näkymisen mukaiseksi, niin silloin tuumaamme, jotta _ehkä_
+ristihimme _ei_ piirrettäisi kysymysmerkkiä vaan kolme latinaista V:tä
+tällä tavoin:
+
+    VVV.
+
+"Ja mitä se merkitsee". kysyy pikku-Yrjö.
+
+"Sillä saattaa olla montakin merkitystä", vastasi Esteri, esimerkiksi
+tämä:
+
+    "Voimaton voittanut varmaan!"
+
+Kun kerran katselemme tuolta ylhäältä tänne alas entistä elämätämme,
+niin varmaan lyhyeltä ja vähäpätöiseltä tuntuu elon lyhyt näytös.
+Hymyillen saattaa silloin matkamies sanoa, vaikka toisessa
+merkityksessä kuin roomalainen, veni, vidi, vici! Se olisi suomeksi:
+"Tulin tänne, opin näkemään ja taisteltuani elon taistelun, sain
+viimein voiton".
+
+Niin tapahtukoon!
+
+"Mutta muistelmaisi nimi?"
+
+    "? ? ?"
+
+
+
+
+
+
+KUINKA MUKKULAN MATIN KIRKOLLA KÄVI
+
+Pieni muistelma
+
+
+Kirj.
+
+Kah.
+
+
+Hämeenlinnassa,
+Hämeen Sanomain Osake-Yhtiön kirjapainossa,
+1885.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Niin, se oli siihen aikaan se! Silloin oli viinakultaa joka talossa ja
+olipa sitä monessa torpassakin. Nykyään, jos pientäkin asiaa haet
+lähimmäiseltäsi, niin pidä penni hyppysissäsi; muutoin älä toivokaan
+asiasi luonnistuvan!
+
+Silloin palkittiin pieniä palveluksia puolella korttelilla, puolella
+tuopilla, "haljulla", ja "halstipalla" sai jo ihmeitä aikaan, pienen
+pieniä asioita saatiin toimeen ryypylläkin.
+
+Se oli siis siihen aikaan, ennen vuotta "kuusikymmentäkuus", jolloin
+"tuli Suomeen laki uus; viinaa kielttiin keittamäst" j.n.e.
+
+Oli elokuu. Keltaisia kuhilaita kökötti pitkin vainioita; oli pouta
+kuin pukinsarvi. Rauhallisena, aivan kuin ajatuksiinsa vaipuneena
+häälyi muutama vaalea pilven hattara elokuun taivaalla, purjehtien
+tuulen muassa Pohjolaa kohden; vaan eivät ne maata auringon helteiseltä
+paisteelta paljoakaan varjonneet.
+
+"Tarvitsis tästä kirkkoonkin mennä", tuumasi Muikkulan Matti
+sunnuntai-aamuna suurukselta päästyään.
+
+"Mene nyt vaan sinä, minähän tässä olenkin kotona tämän pyhän", sanoi
+hänen vaimonsa Justiina Heikintytär ja lisäsi: "pestaa nyt siellä
+mukavansorttinen, luonnikas renki taloon, sillä Santeri koreilee niin
+ruokinensa, ett'ei sen kanssa mitenkään toimeen tule".
+
+"Niinhän se olisi".
+
+"Kyllä se _niin_ on; mutta vähät ovat talossa noukan aluiset, ahmattia
+et saa taloon tuoda, vaan nättiruokaisen pitää miehen oleman".
+
+"Niinhän se olisi".
+
+Ja Muikkulan Matti puki kirkkovaatteet yllensä, otti virsikirjan
+kainaloonsa ja lähti kirkkoa kohden astelemaan. Tarvitsihan juhtain
+tänäpänä levätä, sillä kertausta oli loppu viikolla kynnetty
+Muikkulassa, kynnetty juuri tuimasti.
+
+Tänään oli kirkolla markkinat, renki- ja piika-markkinat. Sinne saapui
+Mattikin; runsaan tunnin patikoittuansa hän saapui kirkolle. Ohhoh,
+kuin ilma onkin hikinen, sade siitä taitaakin tulla, ajatteli hän,
+pyyhki kasvojansa sortuukinsa helman nurjalla puolella, nosti hartaasti
+lakkiansa kuullessaan huomenkellon kumahduksen ja seisahtui Kanttorin
+aitan seinustalle. Siinä niitä seisoi isäntä-miehiä muitakin,
+haastellen maanviljelyksestä ja muista maanmiehen elämää koskevista
+asioista.
+
+Tuolla kellotapulin juurella seisoi nuoria miehiä, rotevia, pulskia
+poikia. Naureskellen he juttelivat keskenään ja vilkasivat silloin
+tällöin isäntäin juhlallisen-totiseen parveen.
+
+Kirkkopihan puolella parveili pitkässä koinruohon sekaisessa heinässä
+punaposkisia tyttöjä "parasta päällä, valkeinta varrella".
+
+Emäntiä käveli kauppapuodin edustalla, heillä oli usealla mytty
+kainalossa -- kahvia, sokuria ja nisukaakkua kenties.
+
+Ne ne olivat palvelusväen-markkinat.
+
+Siinä käveli Kuppari-Maija emäntäin ja piikaparven välillä, kuiskasi
+jotain väliin yhden, väliin toisen korvaan ja oli, sanalla sanoen,
+ahkerassa puuhassa. Ja pian hiipi sorea Eeva piikain prameasta
+parvesta, astui ulos kirkkopihan rautaisesta portista, asteli, noin
+sattumoilta vaan, kauppapuodin tienoille. Erkanipa emäntäinkin
+pulskeasta parvesta pian keskievarin pullea, monisormuksinen,
+tohveli-palttoinen emäntä ja yhtyi Eevaan. He puhuivat vähän aikaa
+keskenään, ja puheen päätökseksi antoi Eeva Keskievarin emännälle
+kirjoituksella täytetyn paperilapun ja emäntä Eevalle korean setelin.
+
+Ja niin se kauppa kävi, kävi kaikessa hiljaisuudessa.
+
+Mutta Maija ei ollut enää yksin kaupanvälittäjänä, vaan hänelle
+ilmaantui vähitellen sisaria useampiakin. Monta pellava- ja villanaulaa
+hänkin sentään sinä elokuun sunnuntaina ansaitsi.
+
+Surulliseksi jäi tosin monen kuoppaposkisen immen silmä, tietoa kun ei
+vielä tänään saanut, ketä tuleva vuosi oli palveltava tai saiko paikkaa
+ollenkaan.
+
+Miesten puolella ei renginkauppoja oikein tahtonut ruveta syntymään.
+Ainoastaan pari poi'ista parainta oli jo ottanut rahat, mutta
+epätietoisina olivat vielä usiammat; epätietoisina imeskelivät vielä
+isännät piippunysiään, sillä "markonki" ei vielä ollut vakaantunut.
+
+Ja kuinkas kaupat vielä saattoivatkaan luonnistua, sillä varsinainen
+"toimitusmies" tuo niin sanottu Topra-Hono oli toiseen virkansa toimeen
+kiinteästi sidottu. Hän, näet, oli kellonsoittaja. Tuolla hän seisoi
+korkeudessa, katsellen kellotapulin luukusta elämää, joka vanhan,
+juhlallisen kivikirkon ympärillä vilisi. Hän silmäsi yli lavean vainion
+ja mutisi itsekseen: "taajassa on kykkiä vainiolla, kyllä saa isäntä
+hellittää kukkaronsa kurenuoria, saapa niinkin hellittää". Hän silmäsi
+yli lehteväin kumpuin, joiden kupeille elokuun aurinko leikkien nakkeli
+säteilevää valoaan, hän loi katseensa Kirkonselän läikkyvään,
+välkkyvään laine-lakeuteen, katsoi tuonne kohti kaukaisen Kallasvuoren
+haikeata huippua, katsoipa metsän tummaa rantaakin, joka taivaan
+äärimmäisellä äärellä haamoitti, seurasi hän silmillään joen
+hopeanhohtavaa rauhaa, joka vainioiden läpi kiemurteli.
+
+Soittotoverilleen hän virkkoi: "Topraa pojat, topraa! Totta vieköön,
+maailma on sunnuntai-aamuna aivan toisellainen kuin arkioinna!"
+
+"Hm, kyllä kai".
+
+"Kas vaan", jatkoi hän, "kas kuinka päivänen läikkyy kirkon räystäällä,
+ilmassa, järvellä, kunnailla väikkyy Herran sapatti!"
+
+"Pappi tulee", huomautti joku soittajista. Paukahti silloin soimaan
+raikasääninen papinkello, joka kolmesta toveristaan oli suuruudeltaan
+keskimmäinen.
+
+Pari ruumista vielä haudattiin, väki soitettiin kirkkoon, huomenvirsi
+alkoi, ja Topra-Hono astui tapulista alas.
+
+Nytpä liike ja elämä tuli isäntäin vakavaan parveen ja renkien
+pulskeaan joukkoon. _Heille_ ei tänään kelloinsoitto ollut
+kirkkoon-kutsunnan kehoituksena, heille oli se tänään merkkinä, että
+nythän ne kaupat alkavat. Topra-Hono kulki edestakasin, ja uutterasti
+toimitti hän isännille renkejä, puolen korttelia viinaa oli --
+sanottiin -- toimitus-palkka poikamiehestä, koko kortteli sellaisesta,
+jota sopi mieheksi sanoa. Totuuden nimessä mainitkaamme kuitenkin,
+ett'ei Topra-Hono kaikkia palkkaansa yht'aikaa hitkaissut, vaan
+syksyllisiä ansioita oli hänellä tavallisesti vielä joulunakin.
+
+Paljon niitä renginkauppoja tehtiin; ystävämme Muikkulan Matti vielä
+oli ilman.
+
+Hän sanoi Topra-Honolle: "toimita nyt minullekin renki, mies siivo ja
+nättiruokainen!"
+
+"Varsin topraa", honotti toinen, "siivo ja nättiruokainen, jaa'ah vai
+siivo ja nättiruokainen -- -- no niin, mutta sellainen kauppa kannattaa
+koko korttelin, kannattaa pian halstipankin".
+
+Ja korttelin sai toimitusmies.
+
+"Mutta missäs se mies on, kysyi Muikkulan Matti.
+
+"Tuolla se on kellotapulissa".
+
+"Onkohan kyllä palkoillensa runsas?"
+
+"Onko riski mies ja tukeva?"
+
+"Tavallisesti. On sillä leveät, punaiset posket, eikä se sentään ole
+ruualla itseänsä reväissyt eikä repäise!"
+
+"Onkos mies siivo ja suustaan sievä?"
+
+"Sen takaan! Ei se suullaan ole ketään pahentanut".
+
+"Tottahan on myös, niin kuin välipuheemme oli, mies nättiruokainen?"
+
+"Nättiruokaisin mitä tunnen".
+
+"Mikäs miehen nimi on?"
+
+"Simpsoni".
+
+"Ei taida ollakaan meidän pitäjän synnynnäisiä, kosk' on niin
+vanhanaikainen nimikin.
+
+"Kyllä kai se täällä syntynyt on, jos ei vaan ole syntynyt ja kasvanut
+Järventaustan takamaalla".
+
+"Ehk'on mies sitten vähä niinkuin mettittynyt?"
+
+"Ei suinkaan! Ahkera se on kirkkomies; ja jos oikein muistan, niin hän
+on ollut rakkauden priiskeissä oikein herrasmamsellien kanssa".
+
+"No sun perhana".
+
+Näin jutellen menivät miehet kellotapuliin ja pysähtyivät n.s.
+kellotapulinjalkaan, jossa säilytetään paaria, lapioita y.m.
+
+"Eihän täällä ketään olekaan", sanoi Muikkulan Matti.
+
+"Tuossahan on itse ukko Simpsooni", honotti "toimitusmies", -- "monta
+Mooseksen aikaa on hän uskollisesti palvellut tätä seurakuntaa; mutta
+kun rippikoulupojat, ne ärmätit rupesivat sen kanssa koirankuria
+tekemään, sovittelivat piippuja ukko paran suuhun ja muitakin juonia
+harjoittelivat, niin silloin -- noin kolme vuotta sitten -- käski
+provasti minua tuomaan ukon tänne kellotapulin jalkaan. Hyvä on, varsin
+topraa, että kerrankin äijä pääsee löysän kirjoista ja saa vakinaisen
+paikan! Ja kyllä maar hän yhtä uskollinen on sinullekin kuin tälle
+kunnioitetulle seurakunnalle -- -- -- Hän on väkevin mies, mitä ikänä
+olen kuullut, aasin leukaluulla -- --"
+
+"Mitä veikeitä? Niinhän se on -- mutta -- --"
+
+"Kyllä se nättiruokainen on, on maarian".
+
+Siinä seisoivat miehet, pullea ja heleän punainen Simpsoni, jotenkin
+kömpelötekoinen puuveistos, katseli heitä vakavasti. Sattui siihen
+tulemaan pari muutakin miestä yhteen iloon, kuten sanotaan.
+
+Mutta totisena, kädet ylöspäin ojennettuna seisoi Simsoni valmiina
+nojaamaan pylvääsen ja kaatamaan uudestaan filistealaisen Dagonin
+temppelin tahi -- kannattamaan saarnatuolia, kuinka vaan, näet,
+tahdottiin. Epäilemättä olikin viimemainittu toimi hänestä mieluisempi,
+sillä mahdoton oli uskoa, että punaposkinen ukko, jonka kasvot
+loistivat ihan tyytyväisyyttä ja hyvinvointia, olisi milloinkaan edes
+kiukustunut, sitä vähemmin itseään ja muita tappamaan ruvennut.
+
+Kauvan katseli Muikkulan Matti vuoroin Simsonia, vuoroin Topra-Honoa,
+ja sanoi vihdoin korvallistansa raappien: "olet mar sinä se
+Topra-Hono!"
+
+Mutta silloin sai Matti marssia tapulista ulos, sillä kellonsoittaja
+tempasi jalkapuun kupeelta touvivyhden ja uhkasi sillä Mattia.
+Haukuntanimeänsä eli "kölliänsä" ei hänen ollut paremmiltakaan
+tarvinnut kuulla, saati sitten Muikkulan Matilta, tuolta
+"kirpun-nylkijältä", joka rengillensäkään ei ruokaa soisi.
+
+"Oma syys, oma syys", huusi hän Matille, joka mutisten käveli
+kellotapulin edustalla, "ei rengin ruokaa saa kysymykseen ottaa, sen
+mies syö mitä mies syö".
+
+Tapulin edustalla tuli Mattia vastaan Reijon Jussi, riski ja tuore
+mies. Hänen pestasi Matti, eikä ensinkään udellut hänen nätti- tahi
+iso-ruokaisuuttansa.
+
+Sananlaskuna kulkee paikkakunnalla vieläkin tänäpäivänä:
+"nättiruokainen kuin Muikkulan Matin renki".
+
+Mutta kun Justiina emäntä kerran taas oli pahalla päällä ja valitti
+miesten syövän niin hirveän paljon, niin silloin Reijan Jussi sanoi
+hänelle: "ei se porusta parane, sen mies syö mitä mies syö; pötyä siis
+pöytään taikka pöytä pihalle!" Niin hän lausui aamiaista syödessään ja
+pisteli ahkerasti poskeensa ohrapuuroa.
+
+"Niinhän se on", sanoi Muikkulan Matti siihen ja muistutti: "mies syö,
+mies saa, miehelle Jumalakin antaa".
+
+
+
+
+II.
+
+
+Se oli melkein samaan aikaan sekin. Oli jouluaamu. Kirjavana kiilui
+taivaan kansi, ja hopeanhämärän valovirran vuodatti maanpäälle
+kiperäsarvinen keltakehästään pilkistävä kuu.
+
+Kauroja, oluella kasteltuja kauroja olivat saaneet Muikkulan juhdat.
+Oikein kuoppi kavioillansa köyhkeää lunta Tuomaan-markkinoilta
+vaihdettu Kimo, hän kun levottomana seisoi porstuan edessä kirkkoväkeä
+rekeensä odotellen. Päätänsä hän ravisteli uljaasti, ja vempeleesen
+sidottu kulkunen helähteli.
+
+Mutta pirtissä hankki väki kirkkoon. Jussi sitoi jo vyötä suoliinsa;
+kapulaisten nahkainsa ympärille hän sen pinteästi kiinnitti. Valmistui
+siitä jo emäntäkin, ja pikku Mattikin oli jo saanut kirkkopuvun ylleen
+-- sillä jouluna pääsi hänkin kirkkoon.
+
+Isäntä, itse Muikkulan Matti sovitteli niinikään lammasnahkaista,
+Sipirankaulurilla kaunistettua turkkia yllensä. Mutta tuikeasti
+katsahti häneen emäntä ja sanoi:
+
+"Mitäs sellaista roittia yllesi panet, kuin kerran parempikin miehellä
+on!"
+
+"Onhan se niinkin, mutta kehtaisko tuolla supsiinisella kulkea
+ruotitalon isäntä?"
+
+"Oohoo sitä hopsoa, käyhän nyt jo suutarit ja kraataritkin
+supsiinissa!"
+
+"Onhan se niinkin".
+
+Ja Muikkulan Matti otti suuret supsiiniset kohopälsit naulasta
+peräsängyn kohdalta ja veti ne yllensä. Eiväthän ne tosin niin kaksiset
+enää olleet, mutta olihan kauluri suuri, paikottain tuuheakarvainenkin
+ja suojasihan se korvat hyvin kylmältä. Kuinka monta vuotta ne jo
+olivat lämmittäneet ihmisruumista, sitä ei kukaan tiennyt.
+Parikolmekymmentä vuotta oli niitä tosin jo Ruotsilan Herrassyörinki
+pitänyt; mutta mitäs siitä, eihän huutokaupassa usein uusia myydäkään,
+eikä kolmella ruplalla juuri uusia saadakaan.
+
+Kun Muikkulan Matti kietoi turkkinsa ympäri pitkän, kirjavan villavyön
+ja painoi ruskean karvalakkinsa päähänsä, niin varsin uhkealta hän
+näytti. Ilmankos hänen aviopuolisonsa olisi ihmetellen sanonut: "Nyt on
+meidän isä jämptoo niinkuin ilmetty provasti".
+
+Ja niinhän olikin, sillä provastillakin oli samallainen turkki vaikka
+paljoa, paljoa uudempi, hienompi ja kalliimpi.
+
+Matti istuu emäntänsä kanssa rekeen, oikein herramaisesti he istuivat,
+ryijy allansa ja tuuheakarvaiset vällyt polvilla. Antoi se Matti
+sentään oikean jalkansa olla reestä ulkona varovaisuuden vuoksi, jos
+muka sattuisi reki liidänteessä kaatumaan. Kuskipenkille istui pälseä
+Reijan Jussi. Hoi, Kimo, nyt sitä mennään!
+
+"Oikeinpa se on korea-ääninen kulkunen, Matti, se kuuluu juuri
+samallaiselta kuin provastinkin", puhui emäntä. "Saman se maksoikin.
+Pappilan tallirenki kehui niin kulkustansa, että minun täytyi panna
+'pahansäärykset selkääni' ja ostaa samalta jeljuuttarilta samallainen".
+
+"Hyvähän tämä onkin ravia pistämään", puhui Jussi ja vilkasi taaksensa.
+
+"Kuuluudan se kelloa soittavan", tuumi Matti hyvillään ja sanoi: "se
+sopisi vaikka pariin provastin Kimon kanssa".
+
+"Niin aina, provastilla on kimo tamma", muistutteli Jussi.
+
+Ja niin kulki kirkkomatkue mutkaista, kapeaa metsätietä, jonka yli
+lumiset oksat monin paikoin yhtyivät toisiinsa kuni kädet
+tervehdykseen. Kuin äärettömät hopeakoristeet välkkyivät lumiset kuuset
+ja valkeakukkaiset koivut jouluyön kuutamossa, tähtein vivahtelevassa
+välkkeessä.
+
+"Hopsis, Kimo, että päästään maantielle, siellä on tasainen, kovaksi
+ajettu tanner!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Herännyt on unestaan kirkonkylä, kynttilöitä on asetettu akkunoihin.
+Öisestä unelmastaan on havautunut jykevä kivikirkkokin, säteilevin
+silmin katselee se jouluaamun hälinää. Jo ovat kellotapulinkin luukut
+auki ja pieni lyhty antaa himmeää valoa korkeudessa odottaville
+soittoniekoille. Heidän esimiehensä Taavetti Krankvisti -- mainitsemme
+hänen oikealla nimellään; emme tahdo jouluaamuna häntä Topra-Honoksi
+köllitellä -- hän seisoo korkeudessa valmiina isoo-kelloa soittamaan.
+Jo tempaa hän kerran nuorasta -- jo liikahtaa kello. Hän tempaa
+toistamiseen, jo heiluu se; hän tempaa kerran vielä, jo moukuu
+suuri-ääninen kello, ja sen ääneen yhtyvät tasaisessa tahdissa nuot
+vähemmät toverit. Väristen kiirii sävel korkeudesta yli lumisen,
+raikkaan seudun, kiirii yli taloin ja mökkien, kuiskaa mennessänsä:
+"maassa rauha!" Se kiirii kauvas ja kuolee vihdoin hiljaisena kuminana
+Tapiolan hohtokivisen linnan portilla, ja kuollessaan huokaa se: "ja
+maassa rauha!" Näin huokaa sävel, ja läpi Tapiolan hopeanhämärän talon
+kuuluu hiljainen huokaus: "ja maassa rauha!"
+
+Pohjoisesta, etelästä, idästä ja lännestä rientää väkeä Herran
+temppeliä kohti. Kulkuset kilisevät ja aisakellot moikavat.
+
+Soittaja-Taavetti katselee alas korkeudesta. Kuinka kauniita ovat
+korkeuden joulukynttilät, nuot vaaleat, sinertävät, punertavat,
+sädehtivät!
+
+Tuolla haamoittaa Kallasvuori hämäränä varjona, tuolla levenee
+kirkonkylän jäinen lakeus -- -- ja tuolla alhaalla on pieniä tähtiä,
+jotka akkunoissa loistavat; tuolla rannassa on Taavetin pieni mökki, ja
+senkin akkunasta tuikuttaa kynttilä.
+
+"Nyt leikittelee joulujuhla talven raikkaassa ilmassa", sanoo hän.
+
+Mutta pappi saattaa jo pian tulla, ei ole siis aikaa unelmiin!
+Soittajan täytyy olla varoillaan. Ja jospa jo pian tuliskin vaan, sillä
+pakkanen näyttää olevan halukas tallukoihin tarttumaan!
+
+Vielä vilkaisee soittaja luonnon temppelin jouluista koreutta;
+mielihyvällä pysähtyy ukon huurreripsinen silmä taikavaloiseen
+koivistoon ja siirtyy sieltä kirkkopihaan, josta ristein varjot yhdessä
+kuutamovuolteen kanssa luovat vaihtelevaisen taulun. -- -- Siellä,
+siellä -- --! Mutta jo kuuluu tuttu kulkunen -- se on provastin
+kulkunen. Jo tulee hän lähemmä. Niinköhän se provasti onkaan, kun noin
+lujaan ajaa? Onpahan niinkin -- jo ajaa hän läpikäytävän kohdalle --
+ihan provastin kimo, ihan provasti itse -- ja miu mau! Papinkello soi.
+Eikä joudu soittaja enää ulos vilkumaan, hihnasta hän vaan vetää
+tarmonsa takaa, vetelee oikein lämpimäksensä.
+
+"Aikasin se provasti tänään tuleekin", tuumasi suntio ja avasi sakastin
+oven selki selälleen.
+
+Mutta eihän sitä provastia kuulunutkaan.
+
+"Missähän se nyt viipyy, vaikka papinkello jo soi", tuskitteli suntio.
+
+Tapulissa seisoskeli Taavetti odotellen Jumalanpalveluksen alkamista,
+että saisi "yhteen soittaa" ja sitten mennä vähän lämmittelemään. Hänen
+apulaisensa olivat jo tulleet Mikkolan joulupahnoilta, kopistelivat
+jalkojaan ja -- odottivat merkkiä suntiolta.
+
+Mutta mitä ihmettä? Johan sieltä taas yleisestä kilinästä selvään voi
+eroittaa provastin kulkusen. Mitä vietävää!
+
+Soittajat tirkistävät läpikäytävän puoleen. On se provasti, on -- se on
+provastin toinen persoona, selvään näkyy kuutamossa kenokaulainen Kimo,
+ja Kimon helisevän kulkusen tuntevat soittajat selvästi.
+
+"Nyt on minun päässäni kaikki sekasin tahi ajaa piru papilla", huokasi
+soittaja.
+
+"Mitäs nyt tehdään", kysyivät kumppanit.
+
+"Ei kahta papinkelloa yhtenä pyhänä soiteta", lausui hän
+päättäväisesti.
+
+"Mutta kellenkäs te äsken soititte?"
+
+"Se oli hänen enkelinsä".
+
+Mutta ulkona huitoo käsiänsä kiihkeästi suntio ja huutaa: "soittakaa
+papinkelloa, soittakaa! Kelle sitä äsken luulitte rämpyttävänne?
+Soittakaa!"
+
+"Saamanne pitää", vastaa Taavetti hiljaisella äänellä ja rupeaa
+soittamaan,
+
+Kun sitten "yhteensoitto" oli suoritettu, kutsuttiin Taavetti
+sakastiin. Saatuansa vakavan muistutuksen siitä kultaisesta säännöstä,
+että "jolla on virka, niin pitäköön virastansa vaarin", niin hän kertoi
+provastille, kuinka provastin enkeli oli tullut hänen edellänsä
+kirkolle.
+
+"Sinulla oli mitämaks sika viitenä silmissäsi", arveli provasti.
+
+"Ei, Herra korkeasti oppinut provasti, vaan kahtena se oli".
+
+Provasti hymyili, ja se tiesi Taavetille hyvää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun kirkosta lähdettiin, niin Muikkulan Matti tapasi Taavetin
+seisomassa Kanttorin aitan seinällä ja lausui hänelle tuhnailevaan
+tapaansa: "milläs minä sinut enää palkitsenkaan ja vaivasi maksan, --
+tuonain toimitit minulle nättiruokaisen rengin, tänään taas osoitit
+minulle saman kunnian kuin provastillekin".
+
+"Sinulleko ensi kerran papinkelloa soitin?"
+
+"Juuri minulle, minun vaimolleni ja Reijan Jussille, joka kuskasi
+meitä".
+
+Taavetti yrähti itsekseen ja astuskeli kotiansa päin.
+
+Matin hevonen jo kanssa oli valjastettu; Jussi ja emäntä ajoivat
+Mikkolan pihasta maantielle. Matti istui rekeen; ja koreasti helisi
+uusi kulkunen kun he ajoivat Taavetin ohi.
+
+Siinä hän nyt sai nähdä, kelle hän tänään oli ensi-kerran papinkelloa
+soittanut.
+
+Topraa, tupultti topraa, mutisi hän ja saapui kotihinsa.
+
+Siitä pitäen odottaa kellonsoittaja jouluaamuina suntion viittausta
+ennenkuin rupeaa papinkelloa soittamaan. Eikä niin muodoin olisi syy
+enää kellonsoittajan, jos niin tapahtuisikin, että jollekulle
+kohopälsiselle isännälle tapaturmasta papinkelloa soitettaisiin.
+
+Vähänaikaa kuului vielä kirkon tienoilla kulkusten helinää ja
+aisakelloin moikunaa; vaan pian uinaili taas kirkko yksinään pyhällä
+pellollansa. Sakea lumipyry alkoi sitä kietoa valkeoihin hahtuviinsa.
+
+Kauvan oli paikkakunnalla kulkemassa juttu siitä, kuinka Topra-Hono
+Muikkulan Matille jouluaamuna papinkelloa soitti.
+
+Vielä toisenkin kerran soitettiin Muikkulan Matille eräänä
+Tapanin-päivänä; mutta silloin soivat kaikki kolme kelloa. Matti itse
+ei niiden soimista silloin kuullut -- taikka -- mitä minä tiedän? --
+ehkä kuuli -- kuulikohan?
+
+Taavetille -- Topra-Honolle ei milloinkaan kelloja soitettu; ja kylläpä
+hän sitä lajia soittoa oli eläissänsä tarpeeksi kuullutkin.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kysymysmerkkejä: Kuinka Muikkulan
+Matin kirkolla kävi, by G. A. Heman
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYSYMYSMERKKEJA: KUINKA MUIKKULAN ***
+
+***** This file should be named 38119-8.txt or 38119-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/3/8/1/1/38119/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38119-8.zip b/38119-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6bd6fec
--- /dev/null
+++ b/38119-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ca6bb13
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38119 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38119)