initial commit of ebook 37349HEADmain

5 files changed, 12151 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/37349-8.txt b/37349-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..dafcbb6
--- /dev/null
+++ b/37349-8.txt
@@ -0,0 +1,12135 @@
+The Project Gutenberg EBook of Varjojen kautta, by Mathilda Roos
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Varjojen kautta
+       Nykyajan kuvaus
+
+Author: Mathilda Roos
+
+Translator: Siiri Finerus
+            Enok Rytkönen
+
+Release Date: September 8, 2011 [EBook #37349]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VARJOJEN KAUTTA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+VARJOJEN KAUTTA
+
+Nykyajan kuvaus
+
+
+Kirj.
+
+MATHILDA ROOS
+
+
+Suom. Siiri Finerus ja Enok Rytkönen
+
+
+Clouberg ja kumpp., Viipuri, 1894.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Keveänä, sinertävänä huntuna levisi toukokuun illan hämy puiden yli
+Linné-puistossa. Aurinko oli laskenut ja raittiin, keväisen vihannuuden
+läpi tunkeutuivat auringonlaskun valoväritykset himmeinä ja
+tukahutettuina. Vilkas liike, joka päiväsaikaan vallitsi tässä
+kaupungin osassa, oli tauonnut, mutta yhä vieläkin nähtiin komeiden
+ajokalujen vierivän Sturr-katua pitkin ja Linné-opiston käytävätkin
+olivat vielä täynnä käveleviä, jotka olivat tulleet nauttimaan
+kevätillan kauneudesta.
+
+Kaarlen-tien eteläpuolella olevan talon balkongilla seisoi somasti
+puettu nuori tyttö, vaipuneena keskusteluun paria vuotta vanhemman
+herran kanssa.
+
+Nuoren tytön ulkomuoto soveltui silmiin pistävällä tavulla ympäristöön,
+hentoon vihannuuteen, surulliseen, kaihoavaan kevättunnelmaan.
+Hoikassa, notkeassa vartalossa, kauniissa, jotenkin kalpeissa kasvoissa
+oli jotakin keväistä, kehittymätöntä. Mutta hänen huulillaan oli ynseä
+piirre ja harmaissa silmissä oli tylsä, väsynyt katse, joka häiritsi
+sopusointua hänen olennossaan.
+
+Hän seisoi nojautuneena balkongin käsipuuta vastaan ja katseli
+ympärilleen nuoren miehen innokkaasti puhuessa. Pilkallinen hymy hänen
+huulillaan tuli yhä katkerammaksi ja kun hän vihdoin loi halveksivan
+katseen kumppaniinsa, oli hän melkein ruma.
+
+"Tahdon sanoa sinulle jotakin, Juhani", lausui hän kylmästi. "Sinun ei
+tarvitse nyt saarnata, sinä et voita sillä mitään!"
+
+Juhani säpsähti ja pyyhkäsi kädellään otsaansa ikäänkuin
+rauhoittaakseen kiihtyneitä tunteitaan.
+
+"Enhän minä saarnaa, Gabrielle. minä vaan lausun, mitä minä tunnen,
+mitä sinä itsekin ymmärrät, että minun täytyy tuntea."
+
+"Sinä saarnaat", jatkoi Gabrielle kiivaasti, "en tunne ketään, jolla
+olisi sellainen saarnaamistaito kuin sinulla. Jos sinä aijot sanoa pari
+sanaa, tulee siitä kohta esitelmä, ja jos tahdot nuhdella, tulee sitä
+kokonainen saarna, joka ei milloinkaan lopu!"
+
+"Ja minä en tunne ketään, jolla olisi sellainen taito loukata ihmisiä
+kuin sinulla!" vastasi Juhani, kalpeana mielenliikutuksesta, "jokainen
+sanasi on terävä kuin veitsen pisto!"
+
+"No, luuletko sinä siis, että olisi hauskaa olla naituna sellaisen
+kanssa, joka aina sinua loukkaisi?"
+
+"Gabrielle, sinä olet kerran luvannut minulle!"
+
+"Sinä kiusasit minua niin kauvan, että minä viimein kyllästyneenä
+lupasin. Mutta nyt olen minäkin väsynyt, nyt minä tahdon ja minun tulee
+päästä vapaaksi!"
+
+Juhani ei vastannut. Hän asetti käsivartensa ristiin rinnan yli ja
+tuijotti synkkänä lattiaan. Hän tiesi olevansa nuori mies, jolle kaikki
+niin nuoret, kuin vanhatkin antoivat liikanimen "kunnon"; hän tiesi
+olevansa kaunis ja uuttera, tiesi että hänellä, oli hyvä toimeentulo,
+että kaikki äidit, joilla oli naima-ijässä olevia tyttäriä, olivat
+häneen mieltyneet. Mikä sitten vaikutti sen, ett'ei hän voinut voittaa
+Gabrielleä?
+
+"Tahdotko todenmukaisesti vastata minulle erääsen kysymykseen?" sanoi
+hän vihdoin kohottaen päätään ja luoden Gabrielleen läpitunkevan
+katseen.
+
+"Se riippuu kokonaan siitä, mikä se kysymys on", vastasi tämä
+huolettomasti,
+
+"Minä tahdon tietää minkätähden sinä purat kihlauksemme, tahdon tietää
+onko se ainoastaan sentähden, että ... sentähden, että sinä et voi
+minua kärsiä ... tahi onko sinulla ... olisitko sinä ... onko syy
+siihen joku toinen ... mieltymys..."
+
+Gabrielle käänsi äkkiä pois päänsä. Hän ei punehtunut, sillä hän ei
+yleensä voinut helposti punehtua, mutta hänen hienolle hipiälleen
+levisi ikäänkuin lämpimämpi väre.
+
+"En tiedä, mikä oikeuttaisi sinut tekemään tämän kysymyksen", vastasi
+hän hetken vaitiolon jälkeen ja katsoi levollisesti Juhanin silmiin,
+"mutta, jos sinulla voi olla tyydytystä totuuden kuulemisesta, niin
+kernaasti! Ei, minulla ei ole muuta mieltymystä, en tunne mitään ketään
+kohtaan, kuuletko", lisäsi hän kiivaasti aivan kuin hän Juhanin
+tutkivassa katseessa olisi huomannut epäluulon, joka häntä kiusasi.
+
+Nuorukainen ei vastannut; hän kääntyi pois, huokasi vähän ja rupesi
+hajamielisenä katselemaan taivasta, jonka punakellervät värit
+vaalenemistaan vaalenivat.
+
+Hetken seisoivat he äänettöminä, kumpainenkin vaipuneena omiin
+ajatuksiinsa: toinen väsyneenä ja välinpitämättömänä, toinen tuntien
+halveksitun rakkauden katkeraa, kalvavaa ikävöimistä...
+
+"Kuulkaahan neitini, sallikaa minun", kuului äkkiä ääni heidän
+takanaan. "Te kylmetytte seisomalla noin, jos kohta teidän
+seuralaisenne koettaakin parastaan pitääkseen teitä lämpimänä. Ilma on
+näin illalla hyvin kylmä ja kostea!"
+
+Gabrielle, ja hänen entinen sulhasensa kääntyivät molemmat. Edellisen
+tyytymättömät kasvot kirkastuivat, kun hän huomasi puhujan, nuoren,
+suippoviiksisen valtiomiehen, joka puvussaan ylen tarkkaan seurasi
+viimeistä muotia ja jonka esiintyminen oli ylpeä ja teeskennellyn
+huoleton.
+
+"Ei se ole vaarallista", vastasi Gabrielle mielistelevällä hymyilyllä,
+joka suuresti erosi jurosta katseesta, joka äsken oli hänen
+kasvoillaan, "en milloinkaan kylmety, olen karaistu kaikkea kylmää
+vastaan."
+
+"Mutta ottakaa toki tämä", jatkoi valtiomies, ojentaen Gabriellelle
+villahuivin, "sallikaa minun..."
+
+"Tuhansia kiitoksia! Mutta olisitte sentään voinut antaa minulle vähän
+kauniimman huivin. Mistä ihmeestä olette saanutkaan tuon vanhan
+villahuivin? Sehän on aivan sen näköinen kuin olisi se ollut äitini
+tädin huivi."
+
+Valtioneuvos asetti päänsä kallelleen ja katseli ylöspäin naurettavasti
+väännellen kasvojaan.
+
+"Voi, teitä naisia! kernaammin te palellutte kuoliaaksi kuin panette
+päällenne sellaista, mikä ei teitä pue."
+
+He katsoivat nauraen toisiinsa: valtiomies kohotti olkapäitään, huoahti
+nöyrästi ja kääri kokoon halveksitun huivin.
+
+Tämän keskustelun kuluessa oli Juhani seisonut liikkumattomana
+balkongilla. Valtiomiehellä ja hänellä oli toisiaan kohtaan pienin
+määrä hyväntahtoisuutta, jota kaksi ihmistä voi tuntea kuitenkaan
+suorastaan toisiaan vihaamatta. Juhani halveksi kilpailijaansa niin
+perinpohjin kuin uuttera, teeskentelemätön ja totinen luonne halveksii
+teeskentelyä ja ylpeyttä, ja valtiomies taas puolestaan piti Juhania
+mitättömänä varjokuvana, jota hän tuskin oli huomaavinaan.
+
+Tällä hetkellä näytti Gabriellekin olevan samaa mielipidettä. Hän
+jutteli ja laski leikkiä valtiomiehen kanssa ikäänkuin Juhania ei olisi
+ollut olemassakaan ja kun tämä vihdoin, täynnä mielikarvautta, koetti
+vetää puoleensa hänen huomiotaan, kumartaen jäähyväisiksi ja ojentaen
+kätensä, ei Gabrielle ollut häntä huomaavinaan.
+
+"Anteeksi, mutta luulenpa, että on joku, joka..." keskeytti vihdoin
+valtiomies ja teki huolimattoman liikkeen Juhania kohti, aivan kuin
+asia olisi koskenut ainoastaan palvelijaa tahi kaupungin lähettiä.
+
+"Ah ... vai niin ... anteeksi", lausui Gabrielle teeskennellen mitä
+suurinta hämmästystä, "olin kokonaan unhoittanut, joko sinä menet?"
+
+"Jo ... ei maksa vaivaa viipyä kauemmin", vastasi Juhani matalalla,
+epävarmalla äänellä, tarttuen Gabriellen ojennettuun käteen. "Hyvää
+yötä ... jää hyvästi..."
+
+"Hyvää yötä", vastasi Gabrielle välinpitämättömästi ja vastaamatta
+hänen rukoilevaan, tuliseen katseeseensa.
+
+Juhani päästi äkkiä hänen kätensä, kumarsi hieman kilpailijalleen ja
+jätti balkongin.
+
+Valtiomies punoi viiksiään, nojautui balkongin käsipunta vastaan ja
+katsoi pilkallisesti hymyillen Juhanin perään. "Hupsu raukka", sanoi
+hän kohottaen olkapäitään, "nyt hän varmaankin menee upottamaan
+itsensä!"
+
+Gabrielle nauroi ja matki keikaillen hänen liikettään.
+
+"Se ei todellakaan ole minun syyni. Enhän minä voi mitenkään mennä
+naimiseen jokaisen kanssa, jonka päähän pistää rakastua minuun. Mutta
+mitä ne nyt tekevät tuolla sisällä?" jatkoi hän äkkiä, kun hän
+valtiomiehen silmissä huomasi levottoman välähdyksen. "Eikö hän jo ole
+lopettanut?"
+
+"Ei suinkaan, herra pastori oli juuri alkanut esitelmän, ja naiset
+kuuntelivat häntä hartaudella ja rakkaudella, kenties sentään enemmän
+rakkaudella."
+
+Gabrielle hymyili ivallisesti.
+
+"No, neitiseni, ettekö mene sisään kunnioittamaan häntä
+läsnäolollanne?" jatkoi valtiomies leikkiä laskien.
+
+"Minäkö?" lausui Gabrielle äänellä, joka osoitti mitä suurinta
+halveksimista. "En, minulla ei ole siellä mitään tekemistä. Ensinnäkin
+hän varmaan kernaammin suo minun olevan poissa ja toiseksi minä itse
+puolestani mieluimmin olen poissa, kun äiti-puoleni pitää uskonnollisia
+kokouksiaan."
+
+"Mutta nehän ovat niin mieltä ylentäviä", vastasi valtiomies,
+nähtävästi huvitettuna Gabrielien kiivaasta äänestä, "ja onhan tuo
+pastori niin viehättävä, niin suloinen. Voitteko todellakin vastustaa
+häntä?"
+
+Gabrielle punehtui niin paljon kuin hänen kalpea hipiänsä salli ja
+harmaat silmänsä synkistyivät niin, että ne näyttivät melkein mustilta.
+
+"Ei löydy mitään, jota niin inhoaisin kuin tuota pappien jumaloimista!"
+vastasi hän liioitellulla kiivaudella. "Vaikkapa sen esineenä olisi
+taivaan enkeli, inhoaisin häntä kuitenkin vaan sentähden, että kaikki
+naiset tekevät itsensä naurunalaiseksi hänen tähtensä. Oi, minä en voi
+sanoa mitenkä ilettävät nämät kokoukset mielestäni ovat, jotka nyt ovat
+muodissa seuraelämässämme. Siellä ne nyt istuvat komeissa puvuissaan,
+pienet, hienot nenäliinat käsissä ja huokaavat ja itkevät: ja toisena
+päivänä, tahi kenties jo samana iltana, menevät he tanssiaisiin,
+puuteroittuina ja paljain kauloin ja rinnoin, ja antavat liehakoita
+itseään ja ovat osalliset pienissä, salaisissa lemmenkaupoissa ja ...
+oi, se on innoittavaa..."
+
+"Mutta. armollinen neiti, etteköhän nyt ole liian ankara?" jatkoi
+valtiomies yhä enemmän huvitettuna. "Ettekö usko, että voi ottaa osaa
+suuren maailman elämään ja kuitenkin tuntea mielensä ylennetyksi
+tällaisista pienistä kokouksista? Tarvitseehan sielunikin ravintoa ja
+mikä estää minua pitämästä virsikirjaa toisessa taskussa, vaikka
+korttipakka onkin toisessa?"
+
+Gabrielle nosti äkkiä päätään ja loi häneen tutkivan katseen.
+Tarkoittiko hän todella, mitä hän sanoi?
+
+"Minulla ei ole mitään uskontoa", sanoi hän vihdoin levollisempana.
+"päinvastoin, minä olen epäilijä, minä epäilen ihan kaikkea... Mutta
+sen verran minä kuitenkin ymmärrän, että jos minulla olisi usko ja
+siinä olisi totuutta, niin kyllä minä lakkaisin käymästä tanssiaisissa,
+Ei kukaan ihminen, joka rakastaa totuutta, voi käydä tanssiaisissa ja
+samalla kertaa olla uskonnollinen. Sentähden minä halveksin heitä,
+sillä jok'ainoa heistä on ulkokullattu!"
+
+"Hyvä!" huudahti valtiomies ja taputti leikillä käsiään, "tuohan on
+oikea Ibsen-luonne. Kaikki tahi ei mitään ... ei minkäänlaista
+puolinaisuutta... Olen kuulevinani kajahduksin Brandista ja Per
+Gyntistä..."
+
+"En ole lukenut Brandia, enkä Per Gyntiä", keskeytti Gabrielle häntä
+kylmästi. "Siinä Te suuresti erehdytte, jos luulette minun lainaavan
+mielipiteeni muilta. Minun mielipiteeni ovat ja ovat aina olleet, että
+se, joka ottaa osaa suuren maailman elämään, se joka tanssii ja
+liehakoi ja ... sen ei tarvitse koettaakaan olla olevinaan
+uskonnollinen. Sitä paitsi", jatkoi hän luonnollisemmin, "Tekisi minun
+hyvin mieleni tietää, mitenkä kävisi, jos pastori jonakin päivänä ei
+voisi tulla toimittamaan tätä salonkihartautta, vaan sen sijaan
+lähettäisi vanhan, ruman virantoimittajan. Saisimmepa nähdä moniko
+noista 'janoisista sieluista' jäisi jälelle ja moniko heistä
+haukottelisi itsensä kuoliaaksi. Oi, tiedän kyllä minkälaisia he ovat!"
+lisäsi hän ja kasvoillaan ilmaantui sellainen maailmantuntemus,
+etteivät mitkään vastaansanomiset olisi saaneet häntä horjumaan.
+
+"Armollinen neiti", vastasi valtiomies ja kumartui leikillisellä
+tavalla balkongin käsipuun yli Gabriellen puoleen, "te olette
+epäilemättä tehnyt hyvin tarkkoja havaintoja ja jos te elämänne
+tulevina vuosina kokoatte viisautta samassa määrässä kuin tähän asti,
+teistä tulee toinen Saban kuningatar. Sallikaa silloin sellaisen raukan
+kuin minun, joka luultavasti yhä edelleenkin tulen olemaan viisauden ja
+kokemuksen alhaisimmalla asteella, tulla oppimaan teiltä viisautta!"
+
+Hän aikoi tarttua Gabriellen käteen, mutta tämä, loukkaantuneena hänen
+leikinlaskustaan, väistyi äkkiä. Gabrielle luuli todellakin kokeneensa
+paljon, hän luuli kestäneensä kärsimyksiä ja kokemuksia, jotka hänen
+yhdeksältätoista ikävuodeltaan olivat riistäneet kaikki elämän unelmat.
+Nyt hän tunsi surunsekaista suuttumusta kuullessaan tätä leikintekoa
+sielu-elämästä, jonka hän yksin tunsi ja jota ei kukaan luultavasti
+tulisi milloinkaan ymmärtämään.
+
+"Nyt hän on lopettanut", sanoi hän kylmästi ja viittasi päällään saliin
+päin, "ehkä menemme sisään!"
+
+Vastausta odottamatta kääntyi hän äkkiä ja meni sisään. Valtiomies
+nousi puoleksi makaavasta asennostaan ja seurasi hitaasti Gabrielleä,
+kiivaasti punoen viiksiään, ikäänkuin siten johtaakseen pois
+mielipahaa, jota hän tunsi siitä, että tämä viehättävä kahdenkesken olo
+niin äkkiä keskeytyi.
+
+Kun Gabrielle astui saliin, oli pastori Wallner juuri loppuun lukenut
+hengellisen runon ja hetken aikaa vallitsi kuulijoissa syvä hiljaisuus,
+joka tavallisesti syntyy liikuttavan esitelmän jälkeen ja jota
+sittemmin seuraa kahta vilkkaampi keskustelu.
+
+Huone, johon he astuivat, oli suuri, kaunis ja muodin mukaisesti
+kalustettu matalilla jakkaroilla, uutimilla, koriste-kukkavihoilla,
+viuhkoilla, plyyssipöydillä, taideteoksilla y.m. Sen yläpäässä oli
+lukijalla paikkansa erityisen, pienen pöydän ääressä, jonka päällä oli
+lamppu ja vesilasi ja tuoleilla puoliympyrässä hänen edessään istuivat
+kuulijat -- suurimmaksi osaksi naisia.
+
+Ensimmäinen, joka keskeytti lukemisen jälkeen syntyneen hiljaisuuden,
+oli talon emäntä, kreivitär Barneken, joka istui eturivissä lähinnä
+pastoria. Hän ei ollut enää nuori, vaan pukeutui kuitenkin nuorten
+tavalla; hänen vartalonsa oli kookas, vaan laiha, kasvot kulmikkaat,
+mutta säännölliset ja silmät terävät ja levottomat.
+
+"Minkä ihanan totuuden kuulemamme runo sisältää!" huudahti hän ja hänen
+puhuessaan ja luodessaan katseensa pastoriin, levisi hänen koville
+kasvonpiirteilleen vieno, haaveksiva hohde. "Miten usein olen ajatellut
+aivan samaa, vaikken ole osannut pukea ajatuksiani sanoihin. Jos
+annamme hätääkärsivälle rahaa, jos autamme häntä aineellisilla
+lahjoilla, niin emme sillä vielä ole tehneet mitään. Kuinka monet
+lahjoittavat köyhille suuria summia, eikä heidän lahjoillaan kuitenkaan
+ole mitään arvoa! Ei, sillä lahjan arvo riippuu mielestä, missä se
+annetaan; pääasia ei ole paljonko annamme, niin -- saatammepa olla
+antamatta penniäkään, jos vaan noille poloisille annamme sydämmemme,
+jos vaan rakkaudessa lähestymme heitä."
+
+Hänen muuten karkea äänensä muuttui pehmeämmäksi, laulavaksi ja kun hän
+jälleen loi katseensa pastoriin, kimalteli tummissa silmissä
+kyyneleitä.
+
+Gabrielle oli tullut saliin parhaiksi kuullakseen äitipuolensa puheen.
+Halveksiva vastenmielisyys, jota hän tunsi näitä uskonnollisia
+kokouksia kohtaan, kiihtyi sen kestäessä niin, ettei hän lopulta enää
+voinut hillitä itseään. Hän ei milloinkaan voinut kärsiä äitipuoltaan,
+mutta nyt tämän pehmeä ääni ja haaveksivat katseet, jotka niin vähän
+muistuttivat hänen jokapäiväistä, ylpeää tapaansa ja äreyttänsä,
+saattoivat Gabriellen vimmaan.
+
+"Luulenpa kuitenkin", huudahti hän niin kiivaalla äänellä, että kaikki
+kääntyivät katsomaan häneen, "että jos kohtaamme sairaan ja köyhän ja
+annamme hänelle vaan rakkautta ja uskoa ja muuta sellaista, eikä
+ollenkaan rahaa, niin ei hän sillä tule autetuksi. Luulen varmaan, että
+hän kernaammin ottaisi rahaa kuin raamatun lauseita."
+
+Gabriellen puheen jälkeen syntyi rasittava hiljaisuus. Kreivitär ei
+vastannut, vaan koko hänen kasvonsa muuttuivat tavalla, joka muutamassa
+silmänräpäyksessä näytti tehneen hänen kymmenen vuotta vanhemmaksi.
+Ohuet huulet pusertuivat kokoon, iho tuli kalman kalpeaksi vihasta ja
+äsken niin haaveksivat silmät iskivät kylmän katseen Gabrielleen.
+
+"Anteeksi neiti Barneken!" lausui vihdoin pastori ja hänen tyven,
+lempeä äänensä keskeytti mieluisella tavalla tuskallisen hiljaisuuden,
+"te ymmärrätte aivan väärin kreivittären lausunnon. Emme saa olla
+antamatta köyhälle lihaa, -- ja voitte olla varma siitä, että se, jolla
+on rakkauden henki, ei jätä antamatta, --- mutta minkä annamme, tulee
+meidän antaa uskossa ja rakkaudessa.. Itsessään hyvä työ ei ole mitään,
+sen arvon määrää mieli, missä sen teen, -- usko."
+
+Kreivitär loi nuoreen pappiin pikaisen, tulisen katseen, sen jälkeen
+kiinnitti hän silmänsä, joissa kuvautui pilkallinen voittoriemu,
+Gabrielleen.
+
+Mutta nuoren tytön mieli oli liian kiihoitettu, jotta hän näin helposti
+olisi antanut perää.
+
+"Teidän mielipiteenne on siis", huudahti hän mielenliikutuksesta
+vapisevin huulin, "että vaikka antaisin kaikki, mitä minulla on,
+vaivaisille, vaikka eläisin koko elämäni tehden hyviä töitä ja uhraten
+itseni kärsivien tähden ja -- niin sillä ei kuitenkaan olisi mitään
+arvoa, joll'en noudattaisi kaikellaisia uskonsääntöjä?"
+
+"Inhimillisesti puhuen olisi sillä ehkä arvoa. Mutta kuolinhetkellä ei
+se teitä vähintäkään auttaisi..."
+
+"Mikä minua sitten auttaa?" kysyi Gabrielle kiihkeästi.
+
+"Ainoastaan kaksi seikkaa: katumus ja Kristuksen lunastus."
+
+"Siis heittiöllä, joka ei koko elinaikanaan ole tehnyt muuta kuin
+syntiä, mutta joka, kahta minuuttia ennen kuolematansa huutaa
+katuvansa, on silloin parempi olla, hän voi kuolla levollisempana kuin
+se, joka koko elämänsä on elänyt vanhurskaasti, jolla ei ole mitään
+kaduttavana!" sanoi Gabrielle kiivaasti.
+
+Pastori hymyili ja tarkasteli surullisin, miettivin katsein nuoren
+tytön liikutettuja kasvoja.
+
+"Olette oikeassa, hän voi kuolla levollisempana", vastasi hän
+verkalleen, "ei mikään vanhurskaus, vaikkapa se kestäisikin ihmisten
+tuomiota, voi milloinkaan auttaa meitä synkän kuolinhetken läpi.
+Tiedättekö, mitä vanhurskaus ilman uskoa ja rakkautta oikeastaan on?"
+
+"En", vastasi Gabrielle välttäen pastorin läpitunkevaa katsetta.
+
+"Se ei ole muuta kuin ylpeyttä. Täytän velvollisuuteni ylpeydestä, teen
+oikeen, koska olen liian ylpeä tekemään väärin. Mutta uskokaa minua,
+sellainen vanhurskaus -- ja sellainenhan kaikki maallinen vanhurskaus
+on -- ei Jumalan edessä merkitse mitään."
+
+Gabrielle ei vastannut. Pastorin sanoissa oli jotakin, joka koski hänen
+sydämmeensä. Hän tunsi tämän ylpeän pyrkimisen vanhurskauden perään,
+tuon toivon tehdä oikeen, jott'ei kukaan voisi sanoa, että hän oli
+alentunut tekemään väärin. Hän muisti, miten hänet kerran lapsena oli
+saatu kiinni valheesta ja miten rajusti hän silloin oli surrut, ei itse
+syntiä, vaan loukattua ylpeyttään...
+
+Salissa syntyi jälleen hetken hiljaisuus. Kreivitär, jonka katseet,
+pastorin puhuessa, olivat lakkaamatta olleet kiinnitetyt häneen, käänsi
+nyt äkkiä pois ne.
+
+Onneksi tulivat samassa palvelijat sisään tuoden teetarjotinta.
+Kreivitär ja pastori nousivat molemmat ja tämä oli muillekin vieraille
+nousemisen merkki. Niin pian kuin naiset olivat jättäneet paikkansa,
+tuli seuraan heti vapaampi ja hilpeämpi henki. Se kielen jäykistyminen,
+joka niin usein haittaa naista, kun hänen puhumiskykynsä joutuu edes
+vähäsenkin keskustelun painon alaiseksi, haihtuu heti ja muutaman
+minuutin kuluttua kaikui sali, jossa äsken pari tusinaa naisia istuivat
+äänettöminä ja liikkumattomina, järjestetyissä riveissä, mitä
+vilkkaimmista keskusteluista.
+
+Pastori oli tietysti keskipiste, joka veti kaikki puoleensa. Missä hän
+vaan seisoi tahi istui, oli hänen ympärillään aina pieni joukko
+kuulijoita, jotka kilpailivat saadakseen häneltä sanan tahi katseen.
+Muutamat eniten intohimoisista menivät ihailussaan niinkin pitkälle,
+että salaa suutelivat esineitä, joita pastori oli koskettanut, ja kun
+hän oli juonut teensä, riensi usea heistä ulos saadakseen omakätisesti
+kaataa hänelle enemmän.
+
+Kaiken tämän kunnioittamisen aikana, johon ainoastaan Gabrielle ja
+valtiomies, jotka istuivat erillään muista, tehden ivallisia
+muistutuksia, sekä talon kaksi nuorempaa tytärtä ja pari heidän
+ystäväänsä, eivät ottaneet osaa, pysyi nuori pappi hyvin tyvenenä,
+melkeinpä väliäpitämättömänä; hänen tapansa oli kuitenkin samalla
+ystävällinen ja näytti riittävän antamaan kuikille myötätuntoisen sanan
+tahi rohkaisevan katseen. Naisten jumaloitsemisen esineeksi oli hän
+saarnaajana joutunut yhtä paljon kaunopuheliaisuutensa kuin kauniitten
+säännöllisten kasvojensa, syvällisten silmiensä ja hienon mielevän
+suunsa tähden. Mutta tämän heidän jumaloimisensa oli pastorin hellä
+sydän käsittänyt ihanteellisemmalta kannalta niin, ettei hän huomannut
+tahi oikeammin ei tahtonut huomata, kaikkea siinä olevaa kuonaa, vaan
+ainoastaan niitä totuuden ja todellisen uskonnollisen tarpeen
+kultajyviä, jotka saattavat olla siihen kätkettynä. Hänen hartain
+halunsa oli voida johtaa janoavia sieluja Jumalan luo ja hän uskoi
+vilpittömästi, tahi ainakin niin vilpittömästi kuin ihminen sen voi
+tehdä, että nämät torstai-illat, jolloin hän kreivitär Barnekenin
+kodissa luki ja piti rukouksen ja jolloin hänellä oli tilaisuus
+välittömällä tavalla lähestyä kuulijoitaan, tulivat siunausta
+tuottaviksi kaikille näille turhuuden ja maailmallisuuden pauloihin
+kiedotuille ihmis-sieluille.
+
+Kun tee oli juotu, asettuivat naiset, emännän kehoituksesta jälleen
+paikoilleen, ja pastori astui tilapäiselle puhujalavalle. Vilkasta
+hälinää, joka hetki sitten vallitsi salissa, seurasi äkkiä syvä
+hiljaisuus, jonka kestäessä pastori seisoi kädet ristissä ja pää alas
+painettuna. Sitten hän kohotti päänsä, luki luvun raamatusta, ja lausui
+omituisella, sydämmeen käyvällä, suoralla tavallaan lyhyen
+iltarukouksen.
+
+Kun rukous oli pidetty ja kuulijat muutaman sekunnin hiljaisuuden
+jälkeen nousivat paikoiltaan, loisti monen silmissä kyyneleitä. Hämärä
+aavistus, jonka äsken kuullut, juhlalliset sanat olivat herättäneet,
+siitä että uskonnossa on jotakin suurta ja ylevää, jota ansaitsee
+etsiä, liikkui hetkeä heidän sydämissään. Mutta tämän aavistuksen
+tukahutti haaveilu, jossa pastorin viehättävä olento heidät piti, ja
+joka jälleen leimahti ilmituleen, kun he hyvästi jättäessään toivoivat
+saavansa häneltä katseen, ehkäpä kädenpuristuksenkin ja niin päättivät
+he iltansa kreivitär Barnekenin luona, kuten tavallisesti, enemmän tahi
+vähemmän kiihoitetussa mielen tilassa, täynnä rehellisiä aikomuksia
+tehdä oikein, lukea raamattua ja auttaa köyhiä.
+
+Sill'aikaa, kun naiset heittivät hyvästi ja kreivitär hommasi
+vieraittensa kanssa, meni pastori Gabriellen luokse, joka sattumalta
+seisoi yksinään pöydän ääressä, selaillen äitipuolensa raamattua.
+Huomattuaan pastorin, paiskasi hän heti kirjan kiinni ja loi häneen
+samalla kertaa uhkarohkean ja pelästyneen katseen.
+
+"Suokaa anteeksi, neiti Barneken", sanoi pastori ystävällisesti, vaan
+vakavasti, "että, tällä tavalla, sekaannun teidän asioihinne; mutta
+tokkohan te tiedättekään, että vähän aikaa sitten loukkasitte
+äitipuoltanne tylyllä ja kummallisella käytöksellänne?"
+
+Gabrielle loi äkkiä silmänsä maahan ja puri huuliansa, salatakseen
+miten ne vapisivat.
+
+"Mikä oikeus pastorilla on nuhdella minua?" mutisi hän ja rupesi taas
+hermottomasti hypistelemään raamattua.
+
+"Enhän minä teitä nuhtele", vastasi pastori samalla ystävällisellä
+äänellään, "minä vaan huomautan teitä, että olette käyttäynyt
+ajattelemattomasti, sillä muuta kuin ajattelemattomuutta se varmaankaan
+ei ollut. Ja mitä tuohon nuhtelemis-oikeuteen tulee, on jok'ainoalla
+ihmisellä oikeus koettaa vaikuttaa hyvää toiseen."
+
+"Mutta te ette vaikuta hyvää!" huudahti Gabrielle säälittä, keikauttaen
+päätään ja luoden pastoriin teeskennellyn, rohkean katseen. "Ainakaan
+ei minuun", lisäsi hän, huomatessaan miten pastori säpsähti ja kalpeni,
+"minut te teette, vaan onnettomammaksi ja pahemmaksi kuin minä olen."
+
+Lausuttuaan nämät sanat, joita melkein tukahutti hillitty
+mielenliikutus, kääntyi hän äkkiä pois ja jätti pastorin.
+
+Tämä seisoi hetken aikaa liikkumattomana ja loi nuoren tytön perään
+surullisen katseen. "Lapsi raukka", ajatteli hän, "hän on aivan kuin
+sairas, siipensä murtanut lintu, joka tarvitsee hoitoa ja apua. Mutta
+kuka sitä hänelle antaa?"
+
+Gabriellen ja pastorin keskustelu oli heti herättänyt levottomuutta.
+Huolimatta kaikista yrityksistään näyttäynyt levolliselta, ei kreivitär
+voinut estää katseitaan levottomasti kääntymästä siihen osaan huonetta,
+missä hänen tytärpuolensa seisoi, kauniit, nuorekkaat kasvonsa,
+käännettyinä pastoria kohti. Muittenkin naisten kesken kuului äkkiä
+heidän hyvästi jätellessään kuiskauksia: "Mitä pastorilla voi olla
+hänelle sanomista?" "Niin omituista, ne, jotka eivät muuten milloinkaan
+vaihda sanaakaan keskenään. Mitä kummaa hän sanoo?"
+
+Heidän levoton kummastelemisensa haihtui kuitenkin, kun näkivät
+Gabriellen jättävän pastorin ja tämän menevän etsimään hattuansa,
+sitten sanoakseen hyvästi. Muutamain sydämmissä syttyi jo heikko toivo,
+että he, jos pukeutuisivat hitaasti, voisivat lähteä samalla kertaa
+kuin pastori ja sitten ehkä kotimatkalla saisivat hetken nauttia hänen
+seurastaan, mutta kreivitär olikin heitä kaikkia viekkaampi. Tämä ei
+ollut ensimmäinen torstai-ilta, jolloin kreivitär vieraittensa kanssa
+viimeiseen silmänräpäykseen asti taisteli nuoresta papista, ja nyt
+kuten aina ennenkin saavutti hän voiton. Kun pastori tuli sanomaan,
+hyvää yötä kreivittärelle, puristi tämä hänen kättään erittäin
+merkitsevällä tavalla ja kuiskasi äkkiä; "pastori, ettekö tahdo käydä
+istumaan ainoastaan kahdeksi minuutiksi, minulla on köyhä perhe, josta
+minun välttämättä täytyy saada puhua teidän kanssanne. Heidän tilansa
+on ylen kurja, isä on jo kolme vuotta maannut keuhkotaudissa, äiti
+liiasta huolesta nääntynyt ... kuusi lasta..."
+
+Pastori laski heti pois hattunsa ja istahti kuulemaan kreivittären
+kertomusta. Tosin hän oli hyvin väsynyt, sillä hän oli tehnyt työtä
+koko päivän, suomatta itselleen hetkenkään lepoa ja koska hänen
+seuraavana aamuna täytyi nousta varhain, halusi hän päästä levolle,
+mutta kun oli puhe lähimmäisen hädän lieventämisestä, saattoi hän
+kieltäytyä kaikesta.
+
+Mutta vieläkin oli kreivittärellä taistelu voitettavana, ennenkuin hän
+onnistui jäämään yksin pastorin kanssa. Kun Gabrielle huomasi, että
+hänen äitipuolensa pyrki kahdenkeskiseen keskusteluun sielunpaimenensa
+kanssa, valtasi hänet äkkiä viha, jonka voiman hän tunsi sitä
+kuitenkaan ymmärtämättä. Hän lähetti heti pois valtiomiehen, joka
+viimeiseen asti huvitti häntä kohteliaisuuksilla ja filosoofillisilla
+mietteillä, viittasi luokseen molemmat nuoremmat sisarensa,
+neljätoista-vuotiaat kaksoiset Mimmin ja Ebban, jotka juuri aikoivat
+sanoa hyvää yötä ja kuiskasi heille hilliten kiivauttaan:
+
+"Tulkaa tytöt kiusataanpa 'häntä' hetken aikaa, seuratkaa vaan minua ja
+istukaa viereeni, niin saatte nähdä!"
+
+Molemmat tytöt nyykähyttivät salaperäisinä päätään ja seurasivat
+Gabrielleä, mielissään sekä siitä, että saivat tehdä kiusaa 'hänelle'
+-- he eivät milloinkaan puhuneet äitipuolestaan muulla nimellä -- että
+vieläkin enemmän siitä, että saivat ottaa osaa vehkeisin "Bellan"
+kanssa, joka kaikessa oli heidän esikuvansa ja ihanteensa.
+
+Gabrielle veti heidät mukanaan siihen osaan huonetta, missä kreivitär
+ja pastori istuivat, kreivitär sohvassa ja pastori tuolilla hänen
+vieressään. Tänne kolme tyttöä istuutuivat; Gabrielle, joka tunsi
+itsensä epävarmaksi, otti kirjan pöydältä ja alkoi sitä selailla, mutta
+Ebba ja Mimmi, jotka tahtoivat saavuttaa Gabriellen hyväksymisen,
+tuijottivat kreivittäreen ja pastoriin niin hävyttömästi ja
+häiritsevästi kun vaan suinkin saattoivat.
+
+Kreivitär lopetti silmänräpäykseksi keskustelun, joka oli käynyt
+melkein kuiskaamalla ja kääntyi äkkiä pikkutyttöjen puoleen.
+
+"Ei, rakkaat lapseni", hän sanoi, ja ponnistukset, joilla hän koetti
+pastorilta salata kärsimättömyyttään, tuottivat imelän hymyn hänen
+ohuille pitkille huulilleen, "jo on aika teidän panna maata, kellohan
+on jo yli kymmenen, sanokaa nyt hyvää yötä ja menkää huoneesenne! Olen
+hyvin tarkka siitä, että lapset tulevat varhain levolle", jatkoi hän
+kääntyen pastoriin, "sillä luulen kehitys-iässä oleville tytöille
+olevan vaarallista valvoa myöhään iltasin."
+
+"Epäilemättäkin", vastasi pastori, "muuten luulen sen kaikillekin
+ikäkausille olevan vahingollista", lisäsi hän tukahduttaen huokauksen.
+
+"Pikku tytöt" nousivat ja katsoivat kulmakarvainsa alta Gabrielleen
+ikäänkuin olisivat toivoneet apua häneltä. Mutta Gabrielle luki niin
+innokkaasti kuin hän ei olisi nähnyt eikä kuullut, mitä hänen
+ympärillään tapahtui ja pikku tyttöjen ei siis muuta auttanut kuin
+totella. He niiasivat pastorille ja sallivat äitipuolensa huulillaan
+koskettaa heidän poskiaan sekä kiirehtivät sitten pois salista.
+
+Ebban ja Mimmin mentyä syntyi hetken hiljaisuus. Gabrielle piti yhä
+edelleenkin silmänsä itsepintaisesti kiinnitettyinä kirjaansa,
+kreivittären kasvot synkistyivät synkistymistään ja pastori rupesi jo
+mielessään punnitsemaan käyttäisikö hän tätä keskeytymistä sanoakseen
+hyvää yötä, -- saattoihan hän toistekin kuulla loput tuon köyhän
+perheen olosta.
+
+Mutta kreivitär ei antanutkaan niin helpolla perää.
+
+"Rakas Gabrielle", sanoi hän tylysti, "näytät todellakin niin heikolta,
+ja väsyneeltä, että tekisit viisaasti, jos noudattaisit pikku tyttöjen
+esimerkkiä, vaikka et enää olekaan kehitys-iässä. Tämä talvi kaikkine
+valvomisineen on kokonaan poistanut verevyytesi, olet niin kalpea ja
+laiha, että oikein olen huolissani tähtesi."
+
+"Tosiaankin, neiti Gabrielle näyttää heikolta", sanoi pastori
+ystävällisellä osanottavaisuudella ja katseli tutkivasti hienoja
+kalpeita kasvoja, jotka, yhdeksästätoista ikävuodesta huolimatta,
+näyttivät niin kuihtuneilta.
+
+Gabrielle ei voinut vastata mitään; hän tunsi, mitenkä hän nyt, kuten
+aina ennenkin, vähitellen joutui tappiolle, kun hän koetti vastustaa
+äitipuoltaan.
+
+"Niin, eihän se ole ihmekään", jatkoi kreivitär samalla tylyllä
+tavallaan, "kun usean kuukauden kuluessa jok'ainoa ilta tulee levolle
+vasta kahden, kolmen ajoissa yöllä! En voi kuvata minkälainen tämä
+talvi on ollut; jos Gabrielle sattumalta jonakin iltana ei ollut
+kutsuttu muualle oli hän aivan kuin kuumeessa, kunnes hankki itselleen
+lippuja teaatteriin tahi sai joitakuita ystäviä luokseen. Sellainen
+ylellinen huvittelemishalu saattaa tulla yhtä vaaralliseksi kuin
+morfiinin vaikuttama päihtymys: ei voi elää, jollei joka päivä saa
+tavallista määräänsä."
+
+Kreivitär kohotti olkapäitään ja loi pastoriin levollisen silmäyksen,
+sellaisen henkilön tavoin, joka jo kauan on nähnyt parhaitten ja eniten
+hyvää tarkoittavien varoitustensa olevan turhat.
+
+"Hyvä neiti", sanoi pastori ystävällisesti nuhdellen, "ei teidän
+pitäisi noin väärinkäyttää huvituksia, se tuottaa vaan mukanaan
+kyllääntymistä ja elämän inhoa. Jos minä olisin teidän sijassanne,
+kreivitär", jatkoi hän kääntyen tämän puoleen, "niin kieltäisin nuorta
+tytärtäni tällä tavalla turmelemasta itseään niin hengen kuin ruumiin
+puolesta."
+
+Kreivitär pudisti päätään pilkallisesti hymyillen.
+
+"Minulla ei ole mitään valtaa Gabriellen yli. Olen häntä rukoillut,
+varoittanut, olen hänelle osoittanut mitenkä turhaa, tyhjää, jopa
+kerrassaan synnillistäkin tämä maailmallinen elämä on, johon hän niin
+kokonaan antautuu. Olen sanonut hänelle, etten suinkaan tahdo häntä
+kieltää huvittelemasta, päinvastoin, sillä salliihan Jumalakin
+kohtuullisen huvittelemisen, mutta huvituksen tulee olla huvituksena,
+eikä kuten hänelle elämän ensimmäisenä, melkeinpä ainoana pyrintönä.
+Mutta minä en voi, enkä saakaan pahoittaa yhdeksäntoista vuotiasta
+tyttöä, joka on elänyt mukana niin kauvan ja niin paljon kuin
+Gabrielle."
+
+Tämän pitkän puheen kestäessä ei Gabrielle edes koettanutkaan mitään
+vastata, mutta kun hän nosti silmänsä kirjasta, jota hän oli selaillut
+ja kun ne kohtasivat äitipuolen kylmän, ankaran katseen, kuvautui
+niissä yht'aikaa avuttomuus ja raivo. Hän ei mitenkään voinut väistää
+tuota hyökkäystä hänen huvitushaluaan vastaan, sillä pienimmissäkin
+yksityisseikoissa, jopa kreivittären nuhteisiin ja varoituksiin asti,
+oli se todellisuuden mukainen. Ja miten valheellinen se kuitenkin
+samalla oli! Miten kavala äitipuoli oli, kun koetti esiintyä maailmaa
+halveksivana pyhimyksenä, hän, joka kuitenkin tahtoi maailman
+kunnioittamista, jolla oli halu tulla huomatuksi ja saavuttaa
+vaikuttava asema -- ja otti sitte vielä pastorin liittolaisekseen
+yhdessä hänen kanssaan sinkahuttaakseen nuhteita yhdeksäntoista
+vuotiasta vastaan, jota vielä huvittavat nuoruuden ilot! Gabrielle
+vapisi mielenliikutuksesta, vaan ei saattanut lausua sanaakaan. Hän
+tiesi, että hän, jos olisi ruvennut itseään puolustamaan, olisi tullut
+niin liikutetuksi, ettei olisi voinut hillitä ulkonaista eikä
+sisällistä ihmistään ja hän tunsi pelonsekaista kauhua kenellekään --
+kaikkein vähinten äitipuolelleen -- paljastaa jotakin siitä, mikä
+hänessä liikkui.
+
+Hän nousi naurahtaen hermostuneesti ja löi kirjan kiinni.
+
+"On kai parasta, että menen maata, koska olen niin elähtänyt", sanoi
+hän, naurun vääristäessä hänen pehmeätä, tuntehikasta suutaan niin,
+että hän näytti siltä kuin olisi ollut itkuun purskahtamaisillaan.
+
+Sen jälkeen sanoi hän hyvästi pastorille, joka nousi ja toivotti
+hänelle ystävällisesti hyvää yötä, ojensi kätensä äitipuolelleen, joka
+sormenpäillään sitä kosketti ja riensi pois salista.
+
+Pastori seurasi pitkällä, haaveksivalla katseella hoikan vartalon
+nopeita, miellyttäviä liikkeitä, kunnes se oli kadonnut perä-oven
+uutimien taakse. Silloin hän, keveästi huoahtaen, kääntyi kreivittären
+puoleen.
+
+Mutta kreivitär olikin huomannut tämän katseen ja ainoastaan mitä
+suurimmalla ponnistuksella saattoi hän hallita kasvojensa piirteitä ja
+pastorin kehoituksesta jälleen ryhtyä keskeytettyyn kertomukseen
+köyhästä perheestä.
+
+Kun Gabrielle oli päässyt huoneesensa ja sulkenut oven, heittäytyi hän
+polvilleen sängyn viereen ja purskahti itkuun. Hän oli mielestään sillä
+hetkellä onnettomin ja eniten kiusattu ihminen maan päällä. Minne ikänä
+hän loi katseensa, näki hän kaikkialla ainoastaan elämän inhoa ja
+toivottomuutta, Elämä, jota hän oli viettänyt kuluneena talvena ja joka
+oli antanut aihetta äitipuolelle äskeisiin, julkeihin nuhteluihin, oli
+turmellut hänen terveytensä, tehnyt hänet kyllääntyneeksi ja
+tylsistyneeksi -- ja kuitenkin hän tunsi, ettei hän voinut siitä
+luopua. Kotiansa hän inhosi, äitipuolen pelkkä läsnäolokin saattoi
+hänet välistä niin hermostuneeksi ja kiivaaksi, että hänen täytyi
+lähteä ulos, välttääksen kohtauksia, joita hän perästäpäin olisi
+katunut. Ja sitten nuo uskonnolliset kokoukset, tuo pastori, jonka
+sanoja hän ei voinut unhoittaa, jonka kuvaa hän ei voinut karkoittaa
+mielestään, vaikka sydämmensä syvyydessä nimitti häntä Tartuffe'ksi. --
+nuo sunnuntait, jolloin hän vasten tahtoansa ja päätöstänsä, viikko
+viikon perästä meni kirkkoon hienosti puetun maailmallisen yleisön
+kanssa kuulemaan muodissa olevan papin saarnoja ja halveksi itseään
+sentähden, -- ja viimein nuo omituiset ajatukset, nuo kauheat,
+selviämättömät kysymykset, jotka salamoiden tavoin milloin syttyivät,
+milloin sammuivat hänen sielussaan -- kaikki tämä oli omiansa tekemään
+hänen sieluelämänsä sekavaksi ja tyydyttämättömäksi.
+
+Itkettyään hetken aikaa, nousi hän äkkiä, meni pukemispöytänsä luo,
+otti pienen peilin ja tarkasteli muutaman silmänräpäyksen kuluessa
+kasvojaan. Kesken syvää, vilpitöntä toivottomuuttaan, oli hänet äkkiä
+vallannut naurettava uteliaisuus saada tietää, miltä hän näytti tämän
+rajun mielenliikutuksen aikana.
+
+Tyydytettyään tämän uteliaisuutensa, laski hän peilin pöydälle, pani
+kätensä ristiin, nojasi päänsä taaksepäin, tietämättään
+teaatterimoisella liikkeellä ja huudahti useampia kertoja:
+
+"Minä kammoksun elämää ... minä kammoksun elämää!..."
+
+Sitten hän huolellisesti pyyhki kyyneleensä ja rupesi hitaasti
+riisumaan itseään.
+
+Gabriellen huone oli pieni ja sievä, järjestetty osaksi
+taiteellisuuden, osaksi hienon maailman vaatimusten mukaan, mikä
+saattoi koko huoneen näyttämään levottomalta ja liian upealta. Seinät
+olivat melkein kokonaan peitetyt tauluilla ja koristuksilla ja
+nurkkahyllyt ja plyyssipöydät täpösen täynnä pikku kaluja. Gabriellen
+kirjoituspöydän yläpuolella riippui pääkallo ja sen vieressä suuri,
+kirjava, levitetty viuhka. "Tällaista on elämä: kuolon ajatuksia
+viuhkan löyhytyksien ohessa, epätoivo kotiljongin kohinassa",
+filosofeerasi tuo yhdeksäntoista vuotias, pieni, vaaleatukkainen
+pessimisti, jonka aivoissa viimeinen muoti -- lehti sekaantui kuolon
+mietteisiin, rakkauden unelmiin ja nimettömiin kuvailuihin elämän
+aloilta, jota hän ei vielä tuntenut muuta kuin aavistuksessaan ja
+kaipauksessaan.
+
+Hänen kirjoituspöydällään oli rouva Achermanin runot, joita hän joka
+ilta ennen maatapanoaan hetken aikaa luki. Tämä pessimismon edustaja
+oli tehnyt syvän vaikutuksen Gabriellen aikaisin kehittyneesen ja
+kuitenkin niin lapselliseen mielikuvitukseen; hän oli oppinut ulkoa
+useita runoja, joita hän, kun oli elämään kyllääntynyt, itsekseen
+lausui tahi kirjoitti pieneen, somasti nidottuun kirjaan, jonka ensi
+lehteen oli piirretty sanat: "Muistelmia, kirjoitti G.B."
+
+Gabriellen riisuutuessa koputettiin ovelle ja kun hän avasi sen: näkyi
+raosta kahdet pienet, sievät tytönkasvot ja kaksi melkein samallaista
+ääntä kysyi:
+
+"Bella. joko nukut?"
+
+"En suinkaan, tulkaa sisään", vastasi Gabrielle, minkä jälkeen tytöt
+varovasti sulkivat oven ja tulla tipsuttelivat huoneesen.
+
+He olivat niin toistensa näköisiä kuin saattoivat, pitkissä
+yöpaidoissaan, jalat paljaina ja letit riippumassa pitkin selkää, sillä
+eroituksella vaan, että toinen oli vaalea, toinen tumma.
+
+Kuu he olivat kiivenneet Gabriellen sänkyyn ja jalat ylösvedettyinä
+istuivat nojautuneina toisiinsa, aivan kuin kaksi pientä linnunpoikaa,
+alkoi tummatukkainen Mimmi uskoa Gabriellelle salaisuuksiaan, sillä
+välin kun Ebba, joka hartaasti katseli, mitenkä Gabrielle päästi alas
+tukkansa, toivoi pian saavansa panna pitkän lettinsä samalla tavalla
+kuin "iso-sisar."
+
+"Tiedätkö, minkä löydön minä olen tehnyt?" kuiskasi Mimmi
+salaperäisenä, "ajatteleppas, kun 'hän' on topattu, niin kauhean
+topattu, ettet voi ajatellakaan!"
+
+"Mistä sinä sen tiedät?" kysyi Gabrielle heti harrastuksella, joka
+melkoisesti haihdutti synkät ajatukset, joiden valtaan hän äsken oli
+heittäytynyt.
+
+"Odotappas, niin saat kuulla", jatkoi Mimmi, hurmaantuneena, kun tiesi
+voivansa ilmoittaa, niin tärkeän uutisen. "Sill'aikaa, kun 'hän' istui
+salissa papin kanssa, tuli Mari ja kuiskasi minulle: 'tulkaa, neiti,
+niin saatte nähdä jotakin!' Ja sitten Liina asettui vartijaksi
+salinovelle ja me menimme 'hänen' huoneesensa, ja siellä Mari näytti
+minulle liivit ja sinä et voi uskoa, mitenkä topatut ne olivat ihan
+joka paikasta. Tokkohan isä olisi hänet nainut, jos hän olisi sen
+tiennyt?"
+
+"Sen hän kyllä olisi tehnyt", vastasi Gabrielle halveksivalla, äänellä,
+olen aivan varma, että hän olisi nainut hänet, vaikkapa hän olisi
+ollut kyttyräselkäinen."
+
+"Ja sitten vielä yksi asia", jatkoi Mimmi yhä enemmän salaperäisenä,
+"tiedätkö, mitä Mari sanoo? Mari sanoo, että 'hän' on rakastunut
+pappiin. Ja sen minäkin uskon", lisäsi nuori tyttö päättävästi.
+
+Gabrielle käänsi pois päänsä ja alkoi innokkaasti puuhata pukemispöydän
+ääressä.
+
+"Pikku tyttöjen ei pitäisi ajatella sellaisia", sanoi hän katsomatta
+sisareen.
+
+"Ja miksikä, ei?" kysyi Mimmi kovin loukkaantuneena, "enkö minä muka
+ole kyllin vanha ymmärtämään rakkautta? Olen toki, ja minä tiedänkin
+siinä asiassa paljoa enemmän kuin kukaan ihminen voi aavistaakaan!
+Miksikä hän aina olisi niin pahalla tuulella, kun vaan pappi on käynyt
+täällä, jollei sentähden, että hän on rakastunut häneen! Saattepa nähdä
+minkälainen hän taas huomenna on! Saamme nähdä, eikö meillä silloin
+tule olemaan tavallista hauskempi! Voi, mitenkä onnettomat me sentään
+olemme!"
+
+"Niin, kyllä me olemme hyvin onnettomat", sanoi Ebba, luoden uneksivan,
+ikävöivän katseen Gabriellen tukkaan, "luulen, ettei löydy montakaan
+tyttöä, jotka olisivat niin onnettomat kuin me!"
+
+"Pienet siskoni!" sanoi Gabrielle, joka, pantuaan pois kampuunuttunsa,
+istui Mimmin ja Ebban väliin ja kietoi käsivartensa heidän
+vyötäisilleen, "olemme todellakin hyvin onnettomat. Ja pahin kaikista
+on, etten näe mitään parannuksen toivoa. 'Hän' tulee päivä päivältä yhä
+pahemmaksi!"
+
+"Mutta minä en aijo kärsiä tätä kauan", sanoi Mimmi päättävästi, "niin
+pian kuin olen käynyt rippikoulun, rupean minä koti-opettajaksi!"
+
+"Ja minusta tulee kansakoulunopettaja", selitti Ebba. "Opettamalla
+pieniä, köyhiä lapsia, voi tuottaa niin paljon iloa ja hyötyä muille!
+Karin Lind aikoo myöskin siksi."
+
+"Niin, hätäkös teidän on", sanoi Gabrielle surullisesti hymyillen,
+"mutta toista on minun laitani, mihinkä minä ryhdyn?"
+
+"Sinun pitää mennä naimisiin!" lausui Mimmi päättävästi. "Minun
+mielestäni sinun pitäisi ottaa kamariherra, hänhän on niin äärettömän
+rakastunut sinuun."
+
+"Ei, minun mielestäni sinun pitäisi ottaa Juhani, hän on niin paljoa
+kiltimpi", vastasi Ebba.
+
+Gabrielle pudisti hymyillen päätään.
+
+"Rakkaat tytöt, ei sitä voi päättää mennä naimisiin samalla tavalla
+kuin päättää ruveta opettajaksi, sen tulette tekin vast'edes
+ymmärtämään. Täytyy pitää miehestä ennenkuin voi mennä naimisiin hänen
+kanssaan. Ei, mutta tiedättekö, mitä minä tulen tekemään? Minä otan
+pienen äidin-perintöni, lähden ulkomaille, opin siellä maalaamaan ja
+tulen taiteilijaksi. Sitten järjestän itselleni oman työhuoneeni ja te
+muutatte minun luokseni ja sitten me asumme yhdessä. Eikö siitä tule
+mainiota?"
+
+"Tulee, tulee, voi kuinka hauskaa!" riemuitsivat tytöt ja pusertuivat
+likemmäksi Gabrielleä. "voi kuinka hupaista meille tulee! Ajatteleppas,
+kun pääsemme 'hänestä' ja saamme tehdä niinkuin itse tahdomme, eikä
+aina tarvitse kuulla torumisia, eikä ... oi, mikä hyvä tuuma Bella!"
+
+Gabrielle hymyili ja suuteli pikku tyttöjä, jotka, järkähtämättä
+luottaen Bellan taitoon voida toteuttaa tuumansa, rupesivat mitä
+valoisimmilla väreillä kuvailemaan tulevaisuutta.
+
+Niin istuivat he vieretysten ja juttelivat tuolla viehättävällä,
+ajattelemattomalla tavalla, joka on omituinen neljäntoista vuotiaille,
+jotka vielä seisovat elämän ovella ja lapsen unisin silmin
+kurkistelevat sisään sen avainreiästä, kunnes uni arvaamatta heidät
+saavutti ja he, hellästi toivotettuaan hyvää yötä isolle sisarelle,
+hiipivät huoneeseensa, joka oli Bellan huoneen vieressä.
+
+Tyttöjen mentyä, riisuutui Gabrielle nopeasti ja pani maata. Sitten
+sammutti hän kynttilän ja sytytti pienen yölampun, jonka hän asetti
+päänaluksensa viereen. Gabrielle tunsi nimittäin voittamattoman kauhun
+pimeyttä ja yksinäisyyttä kohtaan; tuon uhkarohkean nuoren tytön, joka
+naisten ajattelemattomuudella nauroi todellisille vaaroille, saattoi
+yön pimeys vapisemaan. Siinä piileytyvä ylevyys, tyhjyys ja
+käsittämättömyys täyttivät hänen mielikuvituksensa salaperäisellä
+kauhulla, jota hänen täytyi karkoittaa pienen lampun himmeällä valolla,
+joka levisi hänen päänalukselleen ja saattoi siinä lepäävän, hienon,
+nuorekkaan pään näyttämään sairaalta ja surulliselta. -- -- --
+
+Kello oli jo hetken aikaa sitten lyönyt yksitoista, kun pastori
+Wallner, aina etehiseen asti jatkettuaan keskustelua kreivittären
+kanssa, vihdoin kolmannen tahi neljännen kerran sanoi hyvästi ja läksi
+kotiinsa.
+
+Kreivittären tummat silmät loistivat ja poskilla hohti vieno puna, joka
+antoi hänen kalpeille, laihoille kasvoilleen nuoruuden vivahduksen.
+Jäätyään yksin saliin, istuutui kreivitär nurkassa olevaan sohvaan;
+nojasi päänsä käteensä ja vaipui pitkäksi aikaa syviin mietteisiin...
+Sitten hän nousi äkkiä, loi hämmästyneen katseen ympärilleen, ikäänkuin
+olisi herännyt unesta, soitti palvelijaa, joka heti tulikin
+sammuttamaan lamppuja, ja meni sitten puolisonsa huoneesen, joka oli
+toisella puolella ruokasalia.
+
+Kreivi Barneken istui nojatuolissa ja luki, sikaria polttaen,
+iltalehteään. Nähdessään vaimonsa, laski hän heti pois sikarin ja nousi
+puoleksi tuolistaan.
+
+"Luultavasti et vielä aio mennä maata", sanoi hänen vaimonsa, joka oli
+pysähtynyt muutaman askelen päähän hänestä.
+
+"En, valvon vielä hetkisen", vastasi kreivi, "minulla on tänään ollut
+niin paljon tehtävää, ett'en ole ehtinyt edes vilaistakaan
+sanomalehtiä."
+
+Kreivitär seisoi yhä liikkumatta miehensä edessä. Hän piti silmänsä
+maahan luotuina ja lujasti kokoon puristetut huulet osoittivat hänessä
+tapahtuvan sisällisen taistelun. "Minkätähden et tullut seuraamme tänä
+iltana?" kysyi hän äkkiä omituisen karkealla, välinpitämättömällä
+äänellä ja katsahti mieheensä, "olen kovin pahoillani siitä, ett'et
+milloinkaan tahdo ottaa osaa hartaushetkiimme."
+
+Kreiviä tämä keskustelu näytti vaivaavan.
+
+"Suo anteeksi, rakas ystäväni... Sinun tähtesi olisin mielelläni
+tullut, mutta se oli minulle kerrassaan mahdotonta. Minulla on
+todellakin ollut niin paljon työtä tänään..."
+
+"Sinulla on kyllä aikaa kaikkeen muuhun, paitsi tähän..."
+
+"No niin, ehkäpä joskus toiste ... ensi torstaina ... olen vakuutettu
+siitä, että se on hyvin huvittavaa, onhan Wallner harvinaisen etevä
+saarnamies."
+
+Kreivitär hymyili kylmästi ja ylenkatseellisesti.
+
+"Olkoon niin, toiste siis ... jos Jumala suo meidän siksi elää... Hyvää
+yötä!" vastasi hän, ojentaen kätensä kreiville, joka tarttui siihen ja
+suuteli sitä, kohteliaasti nousten ja toivottaen vaimolleen hyvää yötä.
+
+Suljettuaan miehensä huoneen oven, huokasi kreivitär helpotuksesta. Hän
+oli täyttänyt velvollisuutensa, hän oli miehelleen näyttänyt tien,
+joll'ei hän tahtonut sitä kulkea, niin -- saattoi kreivitär ainakin
+olla levollinen. Eikä suinkaan se ollut mikään synti, että hänestä
+tuntui helpoitukselta, kun ei hänen uskonnollisessa kokouksessa
+tarvinnut nähdä miehensä kasvoja edessään...
+
+Tultuaan huoneesensa, otti kreivitär heti esille kirjan, joka sisälsi
+uskonnollisia tutkistelemuksia ja jonka hän oli saanut lainaksi pastori
+Wallner'ilta. Sitä hän luki pitkän aikaa. Sen jälkeen laskeutui hän
+polvilleen tuolin eteen ja alkoi rukoilla, ensin hiljaa itsekseen,
+sitten ääneen, selvään lausutuin sanoin.
+
+Hän ei tiennyt, mitenkä kauan hän oli vuorottain rukoillut ja lukenut,
+mutta kun hän viimein laski pois kirjan ja rupesi riisuutumaan,
+alkoivat esineet suuressa salissa, joita toukokuun yö muutaman tunnin
+kuluessa oli peittänyt keveään hämärään verhoonsa, yhä selvemmin ja
+selvemmin esiintyä kevät-aamun valossa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kreivi Barnekenin ensimmäinen puoliso kuoli Gabriellen ollessa kymmenen
+ja pikku tyttöjen äsken täytettyä viisi vuotta. Vainajaa olivat lapset
+hellästi rakastaneet ja kymmen-vuotiaan tytön suru äitinsä kuolemasta
+osottautui yhtä rajuksi kuin kestäväksikin. Vielä nytkin, vaikka oli
+kulunut jo yhdeksän vuotta siitä illasta, jona hän seisoi äitinsä
+kuolinvuoteen vieressä ja nyyhkyttäen rukoili häntä vielä kerran
+avaamaan silmiään, saattoi hän öisin herätä ja itkeä kaipauksesta, jota
+hän tunsi rakkaasen vainajaan.
+
+Gabriellen suhde isäänsä oli sitä vastoin aina ollut vieras, mikä sai
+luonnollisen selityksensä kreivin rakkauden puutteesta niin kotiaan
+kuin perhettään kohtaan. Oikeastaan hän ei ollut muuta kuin
+kunnianhimoinen valtiomies, joka osasi kätkeä himonsa miellyttävällä
+käytöksellään.
+
+Jo pitkät ajat oli ollut yleisenä salaisuutena, että kreivi pelasi ja
+että hänen asiansa olivat hyvin sekavat. Ei siis ollenkaan herättänyt
+kummastusta, kun tiedoksi tuli, että kreivi, auttaakseen taloudellista
+asemaansa, pari vuotta ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen, oli
+mennyt kihloihin rouva Bernerin, tehtaanomistaja Bernerin lesken
+kanssa, jonka sanottiin omistavan enemmän kuin miljoonan.
+
+Tässä liitossa ei rakkaus ollut pienimpänäkään vaikuttimena; koko toimi
+oli niin rehellinen ja silminnähtävä arvon ja rahain vaihto, ett'ei
+kenenkään päähän olisi luullut pistävänkään kutsua tätä avioliittoa
+muuksi kuin kaupaksi. Mutta kuten tavallisesti tällaisissa
+tilaisuuksissa, kietoutuivat nytkin molemmat asianomaiset verkkoon,
+joka oli kudottu romanttisista valheista. Salaperäisistä lähteistä tuli
+äkkiä esiin äsken kihlattujen runollisia lausuntoja, niinkuin
+esimerkiksi, että rouva Berner oli uskonut eräälle ystävälle, että hän
+heti, ensi kerran kohdatessaan kreivin, tunsi hänessä saavansa
+herransa, tahi että kreivi oli sanonut nykyisen morsiamensa olevan
+ensimmäisen, todellisen naisen, minkä hän milloinkaan oli nähnyt j.n.e.
+
+Nämät lausunnot kulkivat viikon päivät suusta suuhun, kunnes ne vihdoin
+peruuttamattomina kiintyivät kreiviin ja hänen morsiameensa ja
+vilkkaalla mielikuvituksella varustettujen ihmisten silmissä antoivat
+tälle kylmälle, sivuseikkoihin perustuvalle avioliitolle runollisen
+värityksen.
+
+Kreivi oli kumminkin hyvin tyytyväinen, jos kohta hänen sydämmensä ei
+ollutkaan määrääjänä tässä asiassa. Oli kuitenkin eräs seikka, joka
+häiritsi tätä tyytyväistä mieli-alaa, nimittäin tapa, millä Gabrielle
+vastaan otti tiedon isänsä kihlauksesta.
+
+Valtiollisen elämänsä kestäessä, oli kreivi Barneken useamman kerran
+muuttanut mielipiteitään tarkoissakin kysymyksissä, ja oli sen aina
+tehnyt ujostelematta ja pää pystyssä. Olematta vähintäkään hämillään
+oli hän, näiden muutosten jälkeen, esiintynyt maan edustajien edessä,
+vaikka tiesikin, että useimmat heistä eivät hänen käytöstään
+hyväksyneet, jopa häntä halveksivatkin; mutta tuona aamuna, kolme
+vuotta sitten, jolloin hän luokseen kutsutti kuudentoista vuotiaan
+tyttärensä, hänelle ilmoittaakseen, että aikoi antaa lapselleen
+äitipuolen, oli hän peloissaan ja levoton kuin hermostunut nainen.
+
+Keskustelun päätös osottikin, että hänellä kyllä olikin päteviä
+levottomuuden syitä. Kun hän, tuo tottunut puhuja, sopertaen ja
+epävarmasti ilmoitti Gabriellelle uutisen kihlauksestaan, kohtasi häntä
+tulinen, toivoton vastustus, jonka lapsellinen kiihkeys kuitenkin antoi
+hänelle aihetta, voittamaan nuoren tytön, muistuttamalla häntä
+velvollisuuksistaan tyttärenä ja nuhtelemalla häntä itsensä
+hillitsemisen puutteesta.
+
+Tämä kiista kreivin ja hänen tyttärensä välillä oli kuitenkin
+ensimmäinen ja viimeinen. Gabrielle mukautui pakonalaisella
+kärsivällisyydellä kohtaloonsa, ja kun kreivi hänelle esitti tulevan
+puolisonsa, vastaan ottivat niin Gabrielle kuin pikku tytötkin hänet
+niinkuin kolmen, hyvin kasvatetun, nuoren naisen tulee, moitteettoman
+kohteliaasti. Minkäänmoisia ystävyyden osoituksia ei kummaltakaan
+puolelta tullut kysymykseenkään.
+
+Gabrielle oli tähän asti, nuoruudestaan huolimatta, melkein
+mielivaltaisesti hallinnut ja vallinnut isänsä talossa. Äidin kuoltua
+rupesi hän heti liikuttavalla tavalla pitämään huolta molemmista
+sisaristaan, järjesti heidän pukujaan, käveli heidän kanssaan j.n.e.
+Kokemansa syvä suru näytti hänet äkkiä kehittäneen ja lapsellinen,
+varhain herännyt tunne äidin velvollisuuksista saattoi hänet, pienen
+äidin tavoin, hoitamaan nuorempia sisariaan.
+
+Itse kodin hallinnossakin oli Gabrielle vähitellen osannut hankkia
+itselleen yksinvallan. Tosin oli hänellä aina väliin pieniä kahakoita
+palvelijoiden kanssa, jotka kuitenkin, siitä huolimatta, pitivät
+hänestä paljon, sillä hänen tapansa heitä kohtaan oli ystävällinen ja
+sitä paitsi jakeli hän heille yltä kyllin lahjoja niin että hän, miten
+olikaan, aina lopulta sai tahtonsa perille. Mitä taas kreiviin tulee,
+ei hänkään ruvennut itselleen vaatimaan tätä valtaa; hänen valtiolliset
+tuumansa ja sekavat asiansa pitivät hänet alituisessa työssä, niin
+ett'ei häneltä jäänyt hetkeäkään koti-olojaan varten. Sitä paitsi
+ihaili hän suuresti tytärtään ja oli niin ylpeä hänestä, että hän
+mielellään uskoi hänelle kodin hallinnon ohjakset.
+
+Isän naiminen muodosti käännekohdan Gabriellen elämässä. Siitä
+hetkestä, jolloin hän ja kreivitär Barneken tervehtivät toisiaan
+tyttärenä ja äitipuolena, tunsi Gabrielle vaikutuksensa kodissa olevan
+lopussa. Tämä aavistus toteutuikin aivan pian; kreivittären
+vallanhimoinen ja turhamainen luonne, joka saattoi hänet sekaantumaan
+pienimpiinkin taloudellisiin yksityisseikkoihin, vieroitti Gabriellen
+kaikesta, mikä ennen oli ollut hänen jokapäiväisenä toimenaan ja
+pakotti nuoren tytön niin kokonaan luopumaan entisistä tavoistaan,
+ett'ei hänen mieleensä edes enää johtunutkaan pyytää luokseen
+joitakuita ystäviään tahi asettaa kukkia johonkin salin maljakkoon.
+
+Eikä tämä kaikki kuitenkaan ollut Gabriellen katkerin suru. Hän saattoi
+antaa anteeksi isälleen, että tämä oli turmellut hänen ja pikku
+sisarien kotihauskuuden, että hän jokapäiväiseksi seuralaiseksi oli
+heille tyrkyttänyt vieraan, joka mitä suurimmassa määrässä oli heille
+vastenmielinen; mutta sitä hän ei voinut antaa anteeksi, että isä,
+tämän naimisen kautta, oli tahrannut rakkaan vainajan muistoa, että hän
+oli joka päivä pakoitettu kuulemaan toista nimitettävän sillä nimellä,
+jota hänen mielestään, äidin kuoleman jälkeen, ei kukaan ollut arvokas
+kantamaan. Ensi talven, tuon Gabriellen mielestä niin inhoittavan
+naimisen jälkeen, vietti hän pikku tyttöjen kanssa ulkomailla, eräässä
+kasvatuslaitoksessa aivan likellä Pariisia. Hänen oli täytynyt
+taistella kova taistelu ennenkuin sai suostumuksen tuohon ulkomaan
+matkaan, eikä hän luultavasti olisi saanutkaan tahtoaan perille, ell'ei
+äitipuoli, joka kyllä muodon vuoksi pani vastaan, sydämmensä syvyydessä
+olisi tuntenut mielihyvää edes joksikin aikaa päästessään noista
+kolmesta tytöstä.
+
+Kun Gabrielle seuraavana vuonna palasi kotiin ja muihin
+seurustelutaitoihinsa vielä lisäsi taidon puhua kaunista ranskaa --
+mikä muuten olikin hänen ainoa, todellinen tietonsa, sillä hänen
+kasvatuksensa oli ylen määrin laiminlyöty -- heittäytyi hän naisellisen
+kestävyyden koko voimalla seura-elämään, ja siitä illasta asti, jolloin
+hän siellä alkoi saada voittojaan, syntyi hänen ja äitipuolen välillä
+äänetön, katkera kilpailu. Kreivitär oli vielä siinä iässä, jolloin
+naiset vaativat itselleen miesten ihailua, ja koska hänen tähän asti,
+ensimmäisen miehensä sairauden ja pienissä varoissa vietetyn nuoruuden
+tähden, oli täytynyt kieltäytyä nautinnosta, minkä se mukanaan tuo,
+koetti hän nyt kaikella sillä kiihkeydellä, mikä on omituinen
+kolmenkymmen vuotiaalle naiselle, korvata kärsimäänsä vahinkoa. Ja
+koska hänellä oli komeita pukuja ja piti loistavia juhlia, eivät nuoret
+herrat kieltäytyneet antamasta, mitä hän vaati.
+
+Gabrielle hymyili pilkallisesti, ylpeänä kahdeksastatoista vuodestaan
+ja nuoruutensa kukoistavasta ihanuudesta, ja kreivitär tunsi tämän ivan
+alituisesti kalvavana, äänettömänä moitteena, joka vähitellen herätti
+hänessä vihansekaisen vastenmielisyyden nuorta tyttöä kohtaan.
+
+Aniharvoin joutuivat Gabrielle ja hänen äitipuolensa julkiriitaan,
+mutta kreivittärellä, pahalla tuulella ollessaan, oli erinomainen taito
+pistellä, loukata ja nöyryyttää, mikä välistä teki kodin melkein
+sietämättömäksi hänen tytärpuolilleen. Tälläisissä tilaisuuksissa tunsi
+Gabrielle olevansa aivan aseeton; julkiriidassa olisi hän voinut
+puolustaa itseänsä äitipuolta vastaan, mutta halpamielisyyden ja
+oikullisuuden alueella, missä ammutaan myrkyllisiä nuolia, joutui hän
+kokonaan hämilleen. Hänen oli mahdoton vastata mitään, kun äitipuoli,
+pahan tuulen rasittamana päivällistä syödessä, tuskin koski ruokaan,
+vaan sen sijaan, matkimattoman kyllästyneesti ja epähienosti hymyillen,
+katseli jok'ainoata ruokapalaa, minkä nuoret tytöt söivät, ja vielä
+vähemmin saattoi hän vastata mitään, kun kreivitär leikillisellä
+häijyydellä pilkkasi hänen kapeita käsivarsiaan ja laihaa kaulaansa.
+Ei, hän ei voinut puolustaa itseänsä, mutta hän nousi kernaammin
+nälkäisenä pöydästä kuin kuulteli äitipuolensa mietteitä siitä
+omituisesta seikasta, että hyvin laihoilla henkilöillä usein on melkein
+ahnas ruokahalu. Iltasin, kun Gabrielle pikku siskoineen istui yhdessä
+tämän sängyssä ja nyyhkyttäen uskoivat toisilleen päivän vastuksia,
+päättivät he usein kertomuksensa rukouksella, että heidän "oikea
+äitinsä" rukoilisi Jumalaa, vapauttamaan heitä tuosta pahasta
+äitipuolesta.
+
+Kreivitär Barneken oli ollut naimisissa noin kaksi vuotta, kun eräässä
+pääkaupungin kirkoista esiintyi nuori pastorin apulainen, josta ennen
+pitkää tuli ensimmäisen arvon muotipappi. Hän ei ollut saarnannut
+monenakaan sunnuntaina, ennenkuin kirkko, jo puolen tuntia ennen
+jumalanpalveluksen alkua, oli ahdinkoon asti täynnä harrasta yleisöä,
+suurimmaksi osaksi ylhäisimpäin seurapiirien naisia -- ja kun tämä
+yleisö lähti pois kirkosta, todistivat liikutetut kasvot ja innokkaat,
+tuttujen kesken vaihdetut muistutukset siitä, että nuoren papin
+kaunopuhelias saarna ei ollut jättänyt heitä kylmiksi.
+
+Oli niin omituista, niin viehättävän liikuttavaa istua kuuntelemassa
+hänen sanojaan, jotka, hänen sointuvalla äänellään lausuttuina,
+tunkeutuivat syvälle sydämmiin. Ja miten hellät hänen saarnansa olivat!
+Jok'ainoa sana niissä huokui suvaitsevaisuutta, melkein jumalallista
+anteeksi antavaisuutta syntistä kohtaan. Hiin ei milloinkaan julistanut
+kovia, itsevanhurskaita tuomioita, vaan ainoastaan rakkautta, hellää,
+anteeksiantavaa rakkautta, rakkautta, joka todisti hänen tuntevan
+ihmissydämen tarpeen, ja joka saattoi täyttää sielun, ei ainoastaan
+kirkossa istuessa, vaan myös koko viikon kuluessa, elämän moninaisissa,
+vaihtelevissa oloissa. Yksin tanssiaisissa ja teaattereissakin, joita
+muutamat uskonnolliset piirit yksipuolisesti ja jyrkästi tuomitsivat,
+saattoi pastorin sanojen muisto herätä niin rauhoittavana, niin
+hellästi viihdyttäen levotonta mieltä ja synnyttäen siinä kaipausta
+seuraavan sunnuntain hartaushetkeen.
+
+Tällä tavalla seurasi viikko viikkoa, kuukausi kuukautta.
+Vietettyään lauantai-illan tanssin pyörteessä, saattoivat nuoret tytöt
+sunnuntai-aamuna, veri vielä kuohuvana suonissa, mielikuvitus täynnä
+hämäriä kuvia ja hajanaisia sanoja, mennä kirkkoon, halulla vastaan
+ottaa pastorin joka sanan, itkeä nenäliinoihinsa ja vilpittömällä
+hartaudella lukea rukouksensa, sitten taas seuraavana päivänä
+aloittaakseen samaa elämää täynnä valheellisuuksia, joista eivät
+itsekään tienneet, sielun taisteluita, joita eivät ymmärtäneet.
+
+Kreivitär Barnekenin elämään oli pastori tehnyt perinpohjaisen
+muutoksen. Jo ensi kerralla, kun hän kuuli pastorin saarnaavan, tekivät
+tämän sanat ja olento niin syvän vaikutuksen häneen, että hän koko sen
+päivää kävi ikäänkuin unissa ja tuskin puhui kotiväkensä kanssa. Koko
+seuraavan viikon oli hänen hymyilynsä "ylevän surullinen", kuten
+Gabriellen oli tapana sanoa.
+
+Mutta seuraavana sunnuntaina tapahtui muutos, joka täytti hänen
+tytärpuolensa epäluuloisella hämmästyksellä, josta he eivät voineet
+tointua moneen aikaan.
+
+Kun tytöt ennen päivällistä tulivat saliin, tunsivat he tuskin
+äitipuoltaan, niin tavallisesta eroavaa oli hänen käytöksensä ja
+ulkomuotonsa. Silmänsä säteilivät ja huulilla lepäsi hymy, lempeä ja
+surullinen kuni syksyinen auringonlasku. Tytärpuolten häntä
+tervehtäessä, huokasi hän, silitti kädellään Ebban tukkaa ja loi
+nuoriin tyttöihin niin ystävällisen ja hellän katseen, että he
+hämmästyksestä punehtuivat.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" kuiskasi Gabrielle heidän mennessään
+päivällisille, "saattepa nähdä, että meitä tulee kohtaamaan joku
+ikävyys!"
+
+Torstai-iltana saatiin vihdoinkin selitys tuohon ystävälliseen
+mielialaan. Kun palvelija seitsemän ajoissa oli sytyttänyt lamput
+salissa ja järjestänyt tuolit puoli-ympyrään pienen pöydän ympärille,
+jolle oli asetettu kynttilä, raamattu ja virsikirja, kokoontui
+kreivittären luokse lukuisa naisjoukko, sekä nuoria että vanhoja. Vähän
+ajan perästä saapui pastori Wallner ja niin pian kun oli molemmin
+puolin tervehditty, istuivat naiset paikoilleen ja pastori alotti
+rukouksella raamatunselityksen, joka kesti noin kaksi tuntia. Kreivitär
+itki melkein koko ajan, ja vielä senkin jälkeen, kun pastori ja muut
+vieraat jo olivat menneet, oli hän niin liikutettu, että kyynelet,
+vähän väliä, ilman pienintäkään syytä nousivat hänen silmiinsä.
+
+Nämät torstai-kokoukset jatkuivat sitten koko talven; mutta
+ystävällinen mieli, jota kreivitär oli osottanut ensimmäisten kokousten
+edellä, katosi vähitellen ja sen sijaan tuli hän, torstain lähetessä,
+tavallista oikullisemmaksi.
+
+Seura-elämästä hän tosin ei ollut tykkänään luopunut -- hänen
+varovaisuuden tunteensa kielsi häntä kokonaan loukkautumasta entisten
+seuratovereinsa kanssa, -- mutta hänen huvittelemis-halunsa oli
+kadonnut, ja hän lakkasi äkkiä tanssimastakin. Suurimman osan aikaansa
+käytti hän sen sijaan hyväntekeväisyyteen, johonka hän, tutustuttuaan
+pastori Wallneriin, innolla antautui. Hän pani toimeen myyjäisiä hyviä
+tarkoituksia varten, perusti lastenkoteja, ruokki köyhiä kotonaan
+määrättyinä päivinä. Sen lisäksi kävi hän ainakin kerran päivässä
+hädänalaisten perheitten luona, ja saattoi siellä istua tuntikausia ja
+kuunnella kertomuksia heidän köyhyydestään ja kärsimyksistään sekä
+lohduttaa ja auttaa heitä, ei ainoastaan rahalla, vaan myöskin
+ystävällisillä, lempeillä sanoilla. Kun hän vihdoinkin erosi heistä,
+sai hän niin runsaassa määrässä vastaanottaa heidän kiitoksiaan ja
+siunauksiaan, että kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Usein koetti hän
+silloin kotimatkalla tavata pastoria, saadakseen häneltä neuvoja
+hyväntekeväisyyteensä, ja kun hän kohtasi hänet kotona, sattui usein,
+että heidän keskustelunsa hyvinkin pian jätti käytännöllisen alan ja
+vieri sielu-elämän viehättäviin sokkeloihin.
+
+Kreivi Barneken ei vähintäkään sekaantunut vaimonsa tekoihin ja
+toimiin. Samoin kuin hän ei milloinkaan ollut pannut vastaan silloin
+kun kreivitär himosi iloja ja huvituksia, samoin soi hän nytkin
+puolisolleen täyden vapauden mielensä mukaan mennä rukoushuoneesen,
+sen sijaan että olisi hänen kanssaan ottanut osaa seuraelämään.
+"Vaimoni on täksi talveksi tullut jumaliseksi", oli hänen tapansa,
+filosoofillisesti hymyillen vastata kun joku kysyi hänen puolisoaan.
+
+Tällä kannalla olivat asiat kreivi Barnekenin kodissa kun pastori
+Wallner eräänä kauniina kevät-iltana piti hartaushetken kreivittären
+salissa, ja Gabrielle ulkona balkongilla purki kihlauksensa serkkunsa
+ja lapsuuden ystävänsä, Juhani Barnekenin kanssa, joka heidän
+aikaisimmasta nuoruudestaan asti oli ollut hänen ihailijansa ja
+kosijansa.
+
+Talvikausi oli jo aikoja sitten loppunut; oli viimeinen torstai,
+jolloin kreivittären luona pidettiin uskonnollista kokousta, sillä
+seuraavalla viikolla piti kreivin perheen -- kreivi itse aikoi viettää
+kesää kylpylaitoksessa Saksanmaalla, -- muuttaa Säboholmiin, vanhalle
+Södermanlannissa olevalle sukutilukselle, jonka kreivi, toisen vaimonsa
+rahoilla, oli äskettäin laitattanut uuteen kuntoon.
+
+Kreivitär ja Gabrielle olivat, kumpikin tahollaan, täydessä hommassa
+koko tämän viikon. Gabrielle kävi jäähyväisillä perheissä, joihin hän
+oli talven kuluessa ollut pyydetty, järjesti omansa ja sisariensa
+puvut, ehdotteli huviretkiä, niin ett'ei hänen ja pikkutyttöjen
+tarvitsisi kolme kuukautta istua "kuivamassa" Säboholmissa äitipuolen
+kanssa.
+
+Kreivitär kävi ainoastaan muutamilla harvoilla jäähyväisillä, mutta hän
+oli äskettäin pannut toimeen myyjäiset, joista tulot olivat aiotut
+käytettäviksi lastenkodin perustusrahastoksi ja ennenkuin hän lähti
+maalle, tahtoi hän saada suunnitelman siihen valmiiksi ja varat
+järjestetyiksi.
+
+Pastori auttoi häntä uutterasti kaikissa näissä toimissa; tämän viikon
+kuluessa tuli hän joka toinen päivä kreivittären luo ja istui
+tuntikausia papereilla ja laskuilla peitetyn pöydän ääressä hänen
+pimeässä kirjoitushuoneessaan, salin vieressä. Nuoren papin kauniit
+silmät säteilivät ilosta, hänen nähdessään suotuisan tuloksen, johonka
+heidän laskunsa näyttivät johtavan, ja ajatellessaan niitä monia
+pieniä, sairaita, lapsiraukkoja, jotka tämän kodin kautta tulisivat
+saamaan hoitoa. Kreivitär taas lopetti säännöllisesti nämät istunnot,
+joiden viimeinen kohtaus näytettiin etehisessä oven luona, äänettömän,
+vaan runsaan kyyneltulvan vuotaessa.
+
+Kahdentoista ajoissa sinä päivänä, jolloin kreivitär Barnekenin ja
+hänen tytärpuolensa muuttivat Säboholmiin, tuli pastori heittämään
+hyvästi ja tuomaan kreivittärelle kirjan, jonka tämä oli pyytänyt saada
+lainata. Kreivitär pyysi häntä istumaan, mutta hänellä oli niin kiire,
+että hänen heti täytyi mennä, eikä kreivitärkään uudistanut pyyntöään.
+Hän ei muuten näyttänyt olevan paraalla tuulella; tyttöjen läsnä-olo,
+pastorin hajamielinen kiire, ja monet määräykset, joita hänen vielä
+ennen lähtöään tuli antaa palvelijoille, tekivät hänet levottomaksi ja
+saattoivat hänen kasvoillaankin kuvautumaan mielipahan, jota ei edes
+pastorin läsnäolo voinut karkoittaa.
+
+Mutta kun pastori sanoi hänelle hyvästi ja ystävällisellä tavallaan
+puristi hänen kättään, levisi hänen juroille kasvoilleen lempeä hymy,
+kun hän lausui matalalla äänellä:
+
+"Tervetuloa Säboholmiin ensi viikolla, sydämmellisesti tervetuloa!"
+
+Pikku tytöt kääntyivät äkkiä, ja katsahtivat Gabrielleen.
+
+"Sielläkin!" kuiskailivat he silmää iskien ja omituisella korolla,
+
+Gabrielle ei vastannut mitään; hän nojasi päänsä käteensä ja tuijotti
+pöytään, jonka ääressä hän istui. Kuullessaan äitipuolensa sanat;
+"tervetuloa Säboholmiin", valtasi hänet tyytyväisyyden tunne, joka
+äkkiä poisti sen ahdistuksen, mikä häntä koko viime aikana oli
+vaivannut, Hän ei ymmärtänyt tätä mielenliikutusta; se oli eräs noita
+haihtuvia, nimettömiä tunnelmia, jotka väliin liikkuvat sielussamme
+niin nopeasti, että ovat poissa, ennenkuin olemme ehtineet niihin
+tarttua ja tutkia niitä.
+
+Mutta nämät haihtuvat tunnelmat jättävät aina sieluumme ikäänkuin
+salaperäisen onnen, vienon, sanattoman kaihon jälkiä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Säboholmin lehmuskäytävän tumman vihreän lehdistön läpi tunkeutuivat
+kesäkuun auringon säteet. Ne loivat valoisia, väreileviä pilkkuja
+hietakäytävälle, johon puiden rungot levittivät pitkiä, tummia varjoja
+varhaisena aamuhetkenä. Käytävän toisella puolella oli suuri,
+vanhanaikuinen puisto, jossa oli sammaleilla peitettyjä puoleksi
+lahonneita kuvapatsaita ja vanhoja puita; toista puolta rajoitti
+merenlahti, joka syys- ja kevätmyrskyjen raivotessa saattoi kuohua
+korkealle, jonka aallot raskaasti säestivät puitten huminaa ja joka
+aina, lämpimimpinäkin kesäpäivinä, kukkain tuoksulla ja meri-ilmalla
+täytetyillä tuulahduksillaan teki ilman viileäksi.
+
+Kello ei ollut vielä lyönyt seitsemää, mutta varhaisesta aamuhetkestä
+huolimatta oli Robert Wallner jo pitkän aikaa kävellyt puistossa. Hän
+oli edellisenä iltana kreivittären pyynnöstä saapunut Säboholmiin,
+siellä pari viikkoa levätäkseen edellisen talven raskaasta työstä.
+
+Hän näytti niin sielun kuin ruumiin puolesta nauttivan aamukävelystään;
+väliin hän pysähtyi, hengähti syvään ja katsoi ympärilleen, väliin otti
+hatun päästään, pyyhkäsi tukkaansa taaksepäin ja käänsi kasvonsa merta
+kohti, niin että sen viileät tuulahdukset saivat vapaasti hyväillä
+hänen otsaansa.
+
+Saavuttuaan lehmuskäytävään, istahti hän penkille, jonka edestä
+puita oli raivattu pois, niin että sieltä oli vapaa näkö-ala
+aamuvalaistuksessa kimaltelevan merenlahden yli. Täällä istui hän
+kauan, katseli uneksivasti kaunista näkö-alaa. Sitten otti hän esille
+kirjan ja alkoi sitä lukea, mutta hetken kuluttua sulki hän sen jälleen
+ja vaipui taas unelmiin.
+
+Hän ei tiennyt, kauanko hän oli näin istunut, kun keveät askeleet
+hietakäytävällä saattoivat hänet säpsähtämään ja kääntämään päätään. Se
+oli Gabrielle, joka hänkin puolestaan näytti hämmästyvän, sillä hän
+pysähtyi jo etäällä ja peräytyi, ikäänkuin heti olisi aikonut poistua
+lehmuskäytävästä.
+
+"Suokaa anteeksi, että häiritsen ... en tiennyt teidän olevan
+täällä ... lehmuskäytävä on näin aamusin lempipaikkani", sanoi hän
+tavalla, joka oli aijottu kohteliaaksi, mutta jonka kylmä, jäykkä
+käytös, millä hän koetti salata vaikutusta, jonka Robertin läsnäolo
+häneen teki, saattoi melkein epäkohteliaaksi.
+
+Mutta Robert oli tällä hetkellä niin lapsellisen onnellinen, että hän
+tunsi voivansa kestää, jopa voittaakin Gabriellen kylmyyden.
+
+"Minun pitäisikin oikeastaan paeta kentältä", sanoi hän ystävällisesti
+hymyillen, noustessaan tervehtimään nuorta tyttöä, "lupaanpa ett'en
+milloinkaan enää anasta lempipaikkaanne. Mutta koska nyt jo olen
+täällä, niin ehkäpä voimme hetkisen viihtyä toistemme seurassa, vai
+kuinka?"
+
+"Voimme kyllä!" vastasi Gabrielle ja naurahti hermostuneesti, niinkuin
+hänen tapansa oli, kun hän tahtoi salata olevansa jollakin tavalla
+liikutettu, "eikö teidänkin mielestänne täällä ole kaunista ... etenkin
+tältä paikalta on varsinkin kaunis näkö-ala..."
+
+Hän istahti penkille, pani kätensä ristiin päivänvarjon ympäri ja
+käänsi kysyvät kasvonsa Robertia kohti. Tämä nyykäytti hyväksyen
+päätään ja istahti sitten Gabriellen viereen.
+
+"Tahdon mielelläni nähdä ainakin osan merta", jatkoi Gabrielle naisen
+hermostuneella innolla, saadakseen heti vireille keskustelun, jossa
+hänen kuitenkin, hyvästä seurustelutaidostaan huolimatta, täytyi
+tunnustaa Robertille etevämmyys, "viime kesän vietimme äitipuoleni
+maatilalla Uplannissa, missä ei ollut muuta vettä kuin viheriä lammikko
+ankkoja varten, ja minä luulin kuolevani ikävään. Tulen sairaaksi,
+ell'en saa nähdä merta, on aivan kuin olisin suljettu vankilaan."
+
+"Teidän suonissanne ehkä virtaa viikinkien verta", vastasi Robert
+hymyellen.
+
+"Luulenpa sen melkein. Olen varma siitä, että esi-isäni purjehtivat
+ympäri ryöstäen ja hävittäen. Se oli runollisempaa kuin laivalla
+matkustaminen Säboholmin ja Tukholman välillä, johonka minun kesäiset
+retkeni tulevat supistumaan!" lisäsi hän nauraen.
+
+"Mutta viikingeillä oli kyllä vaivojakin, jotka olivat vähemmän
+runollisia", sanoi Robert hymyillen, "eikä niihin suinkaan luettu sitä,
+että ainoastaan kesä-aamuisin, kauniilla ilmalla on ylhäällä kello
+seitsemän..."
+
+"Mutta heillä ei luultavasti liioin ollut tapana käydä tanssiaisissa ja
+tulla kotiin kahden, kolmen ajoissa yöllä", vastasi Gabrielle.
+
+"Luultavasti ei. Mutta se ei olekaan tarpeellista meidänkään aikamme
+viikinki-luonteella varustetuille henkilöille. Tuottaako seura-elämä
+teille todellakin niin suurta onnea?"
+
+"Onnea!" huudahti Gabrielle nauraen pilkallisesti, "ei vähintäkään. Se
+on minulle vaan jonkinmoista morfiiniä. Jos olisin onnellinen, luulen
+ett'en milloinkaan jalallani astuisi sinne!"
+
+"Ihmisillä, etupäässä nuorisolla, on omituinen käsitys onnesta", jatkoi
+Robert, kumartuen eteenpäin ja kepillään piirustaen hiekkaan. "He
+jakavat ihmiskunnan kahteen suureen luokkaan: onnellisiin ja
+onnettomiin, samoin kuin luonnon kannalla oleva sielutiede jakaa heidät
+hyviin ja pahoihin. Inhimilliseltä kannalta katsottuna ei löydy
+onnellisia eikä onnettomia, ei hyviä eikä pahoja ihmisiä, sillä
+jok'ainoassa yksityisessä ihmisessä on kaikkea tätä enemmän tahi
+vähemmän mutkallisella tavalla yhdistettynä. Mutta", lisäsi hän,
+nostaen päätään ja kääntyen Gabriellen puoleen, "kaikesta tästä
+huolimatta on kyllä totta, että on olemassa kaksi suurta luokkaa:
+onnelliset ja onnettomat, vaikk'ei maailman arvostelun mukaan. Kaikki,
+jotka ovat saavuttaneet uskon täydellisyyden, kaikki, jotka ovat
+tulleet todelliseen lapsensuhteesen Jumalaansa ja isäänsä, ovat
+onnellisia -- kaikki, jotka eivät ole uskossa, ovat onnettomia,
+toivottomia, kuten Kierkegaard sanoo, vaikka he olisivatkin mahtavat
+kuin keisari, tahi rikkaat kuin Rotschild."
+
+Gabriellen kasvoille oli, Robertin puhuessa, levinnyt tyytymätön,
+levoton ilme ja hän kohotti tuskin huomattavasti olkapäitään.
+
+"Te olette siis itse täydellisesti onnellinen:" kysyi hän sen jälkeen
+äkkiä.
+
+Robert ei vastannut heti; Gabriellen sanat näyttivät liikuttaneen
+häntä, sillä hän rypisti kulmakarvoja ja puristi huulensa kokoon.
+
+Vasta Gabriellen uudistettua kysymyksensä, vastasi hän vakavasti,
+melkein ankarasti:
+
+"Täydellisesti onnellinen. On kyllä totta, että synkät mieli-alat
+väliin voivat häiritä suhdettani Jumalaan ja riistää minulta onnen
+tunteen. Ne ovat vaan pilven hattaroita, jotka vähäksi aikaa peittävät
+auringon, mutta minä tiedän sen kuitenkin olevan olemassa. Ja syvinnä
+sydämmessäni lepää vankkana perustuksena vakava päätös, luja tahto olla
+onnellinen..."
+
+"Tahto olla onnellinen?" toisti Gabrielle ivallisesti.
+
+"Aivan niin. Onnellisena oleminen, minun mielipiteeni mukaan, riippuu
+ainoastaan tahdosta."
+
+"Mutta eihän toki löytyne ketään ihmistä, joka ei tahtoisi olla
+onnellinen?"
+
+"Päin vastoin. Luulenpa, että kaikkein useimmat ihmiset tahtovat olla
+onnettomia."
+
+Gabrielle ei vastannut; Robertin sanat synnyttivät hänessä tuskallisen
+levottomuuden. Hän ei niitä ymmärtänyt, hän piti niitä arvottomina,
+mutta samalla kertaa herättivät ne hänessä suuttumusta siitä, ett'ei
+hän voinut seurata pastorin ajatuksien juoksua.
+
+"Niin", sanoi hän viimein kylmästi, "siinä tapauksessa minä kai tahdon
+olla onneton. Tunnustan, ett'en laisinkaan ymmärrä, mitä te
+tarkoitatte, en ole milloinkaan ymmärtänyt tuollaisia uskonnollisia
+viisastelemisia. Suoraan sanoen, luulen uskonnon usein olevan paljasta
+petosta."
+
+"Uskotteko rakkautta olevan olemassa, neiti Barneken", kysyi pastori
+äkkiä ikäänkuin ei olisi huomannutkaan Gabriellen viimeisiä sanoja, "en
+nyt tarkoita jumalallista, vaan luonnollista rakkautta, miehen ja
+naisen välillä: uskotteko löytyvän puhdasta ja jaloa sellaista?"
+
+"Uskon ... uskon sen kyllä..." vastasi Gabrielle vähän hämillään.
+
+"Ja löytyyhän kuitenkin niin monta sivulajia siitä, niin monta halpaa,
+ilettävää tunnetta, jota nimitetään rakkaudeksi, tuskinpa löytynee
+mitään tunnetta, jota voisi niin vääristellä kuin rakkautta. Mutta
+teidän päähänne ei edes pistäkään kieltää sen olemassaoloa; teidän
+täytyy tunnustaa, että elämän runollisuus, sen jalostuttavimmassa ja
+ylentävimmässä muodossa, on juuri tämä sama rakkaus, joka kuitenkin
+myös voi tuottaa niin paljon syntiä ja häpeätä sukukunnallemme. Miksi
+tuomitsette toisin uskontoa? Minkätähden kiellätte, että on olemassa
+todellista uskoa, jos kohta siitä löytyykin monta sivulajia, monta lm
+hairahdusta?"
+
+"En ole kieltänyt sen olemassa oloa", vastasi Gabrielle äkkiä,
+"väitän vaan, että useimpain ihmisten usko on petosta tahi ...
+yksinkertaisuutta. Puhun vaan omasta puolestani, ja minun mielestäni on
+mahdotonta voida uskoa! Tahtoisin sitä tehdä, toivoisin voivani sitä,
+mutta... Löytyyhän maailmassa niin paljon surua ja kärsimystä, mitenkä
+siis voisi uskoa Jumalan olevan rakkautta täynnä, kun hän sallii
+sellaista, ja eihän sitä toki tahdo uskoa muuhun kuin rakastavaiseen
+Jumalaan, kernaammin sitä sitten on aivan ilman. Enkä minä mitenkään
+voi mukautua siihen, että elämä on niin täynnä kärsimystä. Se saattaa
+minut vihamieliseksi Jumalaa kohtaan. Minulla on, esimerkiksi, nuori
+ystävä, joka äskettäin täytti kaksikymmentä vuotta ja joka kahdentoista
+vuotiaasta asti on ollut rampa molemmista jaloistaan, niin että häntä
+on täytynyt vetää ja kantaa kuin pientä lasta. Hänen täytyy kieltäytyä
+kaikesta nuoruuden ilosta, kaikki, kaikki, mikä antaa elämälle sen
+arvon, ei ole milloinkaan hänelle olemassa! En voi koskaan mennä hänen
+luotaan, sydämmeni paisumatta katkeruudesta ja toivottomuudesta, ja
+minusta tuntuu ikäänkuin tahtoisin puristaa nyrkkiä tuolle julmalle
+voimalle, joka niin hirvittävällä tavalla rasittaa ihmisraukkaa."
+
+"Entä hän itse, onko hänkin yhtä täynnä toivottomuutta ja katkeruutta?"
+kysyi Robert, joka hyvin tunsi nuoren tytön, jota Gabrielle tarkoitti.
+
+"Hän! Ei, hän on enkeli!" lausui Gabrielle. Kyynelet nousivat hänen
+silmiinsä ja katkeruus hänen kasvoillaan antoi sijaa lämpimämmälle
+hohteelle; "en ole milloinkaan kuullut hänen lausuvan valituksen eli
+edes kärsimättömyyden sanaa, päin vastoin sanoo hän voivansa kiittää
+Jumalaa kärsimyksistä, jotka ovat häntä kohdanneet."
+
+"Tässähän teillä on elävin todistus todellisesta uskosta", vastasi
+Robert. "Ettehän toki tahdo sanoa ystävänne uskonnon olevan petosta
+tahi teeskentelyä?"
+
+"En suinkaan, mutta kenties se on hänelle jonkinmoinen korvaus siitä
+ilosta, mitä elämä ei voi hänelle tarjota. Kaikessa tapauksessa on
+hänen uskonsa todellinen ja vilpitön. En tunne ketään ihmistä, jota
+niin ihailisin ja kunnioittaisin kuin häntä. Hän on rakastettavin ja
+hellin olento, mitä voi ajatella; hän vaan miettii, mitenkä saattaisi
+tuottaa muille hyötyä ja iloa! Hän on kristitty, sanan parhaimmassa
+merkityksessä. Mutta kuinka monet ovat hänen kaltaisiaan? En minä
+ainakaan ole milloinkaan nähnyt ketään, joka vähintäkään olisi häntä
+muistuttanut!"
+
+"Mutta ettekö ymmärrä, että tämä ainoa esimerkki riittää todistamaan,
+että todellakin löytyy voima, jota nimitämme uskoksi, ja että riippuu
+meistä itsestämme tahdommeko sen omistaa vai emme?" vastasi Robert
+hymyillen. "Rauta ei itsessään ole magneetillista, mutta niin pian kuin
+magneetillinen voima siihen koskettaa, tulee se todistukseksi siitä,
+että sellainen voima todellakin on olemassa. Samoin on ihmis-sielunkin
+laita. Jos vaan kerrankin olette nähnyt ja tunnustanut niitä ihania
+hedelmiä, joita usko siinä voi tuottaa, niin ette suinkaan saata
+kieltää tämän voiman olemassa oloa."
+
+"Se ei ole minulle mikään todistus!" lausui Gabrielle kiivaasti. "En
+ole milloinkaan tunnustanut salaperäisten voimain vaikuttavan
+ystävässäni. Hän on luonteeltaan harvinaisen jalo ja suuremmoinen,
+sentähden voi hän jalolla tavalla kestää kärsimystään. Mutta
+saisimmepa nähdä, jos tuollainen kärsimys kohtaisi jotakin vähemmän
+jaloluonteista ... esimerkiksi ... äitipuoltani ... minkälaisia
+hedelmiä hän tuottaisi -- pitäähän hänkin itseään uskon todistuksena --
+mutta, en minä vaan luule, että hänen hedelminään olisi kärsivällisyys
+ja rakkaus."
+
+"Anteeksi, neiti Barneken, vaan nyt ette ole rehellinen
+päätelmissänne", vastasi Robert vakaasti. "Tiedän kyllä hyvin, ketä
+tarkoitatte 'ystävällänne', tunnen hänet hyvin, kenties paremminkin
+kuin te. Voisin siis kertoa teille, ell'ette ennestään sitä tietäisi,
+että oli aika, jolloin ystävänne ei suinkaan kestänyt kärsimystään
+jalolla tavalla, jolloin hänen sydämmensä päinvastoin oli täynnä
+katkeria, vihamielisiä ajatuksia, jolloin hän Jobin tavoin kirosi
+syntymähetkeänsä..."
+
+"Oliko se sitten ihmeellistä!" huudahti Gabrielle innostuneena. "Oi,
+jos minä olisin ollut hänen sijassaan, en mielestäni olisi löytänyt
+kyllin voimakkaita sanoja kirotakseni..."
+
+"En ole sanonut sen olleen ihmeellistä", keskeytti häntä Robert, ja
+hänen äänensä värähteli kärsimättömyydestä. "Sanon tämän vaan
+osoittaakseni teille, ett'ei ystävänne itsestään voi kestää
+kärsimystään niin jalosti, niin kärsivällisesti, sellaisella ilolla
+kuin hän sen tekee, vaan että se on usko, joka vaikuttaa hänessä tämän
+ihmeen."
+
+"Se on teidän mielipiteenne, vaan se ei ole minun", vastasi Gabrielle,
+ja äkkinäinen kylmyys seurasi hänen äskeistä kiihkeyttään. "Luulen
+päinvastoin, että juuri hänen luja ja jalo luonteensa, taisteltuaan
+kovan taistelun kärsimättömyyttä ja itsekkäisyyttä vastaan, vihdoinkin
+on päässyt voitolle ja opettanut hänelle taidon tyytyä kohtaloonsa ja
+muodostaa elämäänsä niin onnelliseksi kuin mahdollista."
+
+"Mutta niin ei hän itse arvostele asiaa. En ole milloinkaan kuullut
+hänen puhuvan kohtaloonsa tyytymisestä. Sitä vastoin olen lukemattomia
+kertoja kuullut hänen sanovan, että joll'ei hän saisi kiinnittää
+katsettaan Kristuksen ristiin, joll'ei uskon voima hetki hetkeltä häntä
+sukisi, vaipuisi hän silmänräpäyksessä epätoivoon ja katkeruuteen. Eikä
+minulla ole mitään syytä epäillä hänen sanojensa totuutta."
+
+"Se on itsensä pettämistä", vastasi Gabrielle äkkiä ja, päättävästi,
+"jonkinmoinen pelastusvyö, jota hän käyttää voidakseen pysyä
+ylhäällä..."
+
+"Itsensä pettämistä? Mutta onko teillä todellakin oikeutta syyttää
+ystäväänne siitä? Minä puolestani olen harvoin nähnyt terävämpää,
+selvempää ja itsetietoisempaa järkeä..."
+
+"Sitä en ole milloinkaan kieltänyt! Hän on lahjakkain nainen, minkä
+tunnen ja tiedän kyllä hyvin, ett'en ole kelvollinen päästämään hänen
+kengännauhojaankaan..."
+
+"No, ja kuitenkin tahraatte tätä järkeä, jota näytte niin innokkaasti
+ihailevan, rakentamalla psykoloogisia hairahduksia voidaksenne väittää
+uskoa olemattomaksi. Onko siinä teidän mielestänne rahtuakaan
+johdonmukaisuutta?" kysyi pastori ja katseli hymyillen nuoren tytön
+liikutettuja kasvoja.
+
+"On, se ei vähintäkään ole ristiriidassa johdonmukaisuuden kanssa",
+vastasi Gabrielle yhä jäykemmin, "en luule kenenkään voivan kieltää,
+ett'eivät lahjakkaimmatkin ihmiset saata joutua itsensä pettämisen
+uhriksi. Väitän yhä vieläkin, että ystävä raukkani on teräväjarkinen ja
+kaikissa suhteissa lahjakas, vaan ett'ei hänen mielensä tätä nykyä ole
+oikein tavallisessa tilassaan. Jos hän olisi saanut olla terve, olisi
+hän varmaan ollut toisenlainen, mutta nyt on hän, kuolinhaavan saaneen
+eläimen tavoin, joka ei tiedä minne mennä, lopulta joutunut
+uskonnollisen innostuksen valtaan, joka tuottaa hänelle jonkinmoista
+korvausta kaikesta siitä, mitä elämä häneltä kieltää. Oi. minä
+ymmärrän hänet niin hyvin, hänen elämänsä on niin tyhjää, niin
+kaikkea runollisuutta vailla, ja paremman puutteessa on tuolla
+haaveksimisellakin jonkinmoinen runollisuutensa. Tekisin aivan samoin
+kuin hän; vapaaehtoisesti ja tietäen pettäväni itseäni saattaisin
+liittyä uskonnolliseen lahkoon. Se osa olemuksestani, joka ei kokonaan
+voi olla ilman kaikkea elämän lumousta, haaveilisi virren veisuussa ja
+hurmautuisi uskonnollisista tunnelmista, sillä välin kun parempi osa,
+terve järkeni säälittä nauraisi minulle!"
+
+Robert ei vastannut mitään. Gabriellen sanat tekivät häneen niin
+tuskallisen vaikutuksen, että hänen oli vaikea salata tunteita, joita
+ne hänessä herättivät. Mitenkä oli mahdollista, että yhdeksäntoista
+vuotiaalla tytöllä oli niin aikainen käsitys elämän suhteista, niin
+sairalloisen tarkka huomio ihmissydämmen salaisuuksista? Mikä oli
+valmistanut tämän nuoren tytön mielen niin hedelmää tuottavaksi
+maa-alaksi epäilykselle ja uskottomuudelle? Kuinka monta taistelua
+hänen vielä tuli taistella, mitä synkkiä, yksinäisiä polkuja hänen
+vielä tuli vaeltaa, kuinka vaski vielä hänessä tarvitsi puhdistamista,
+takomista ja hiomista, ennenkuin kuona eroaisi ja hänen sydämmensä
+puhdistuisi vastaanottamaan ja ymmärtämään selitystä elämän suureen,
+ihmeelliseen arvoitukseen. Selittämätön tuskan tunne valtasi hänet
+äkkiä ja saattoi hänet nopeasti kääntämään päätään sivulle päin,
+salatakseen kyyneleitä, jotka vasten hänen tahtoansa nousivat hänen
+silmiinsä.
+
+Myöskin Gabrielle istui ääneti, pää puoleksi pois käännettynä,
+vaipuneena tuskallisiin ajatuksiin, joille ihana kesä-aamu, puiden
+humina lehmuskäytävässä ja aaltojen hiljainen loiske rantoja vastaan
+antoi surullisen viehätyksen...
+
+Äkkiä keskeytti heidän ajatuksiaan aamiaiskellon tuikea ja kiivas
+sointi, jossa Gabrielle oli huomaavinaan äitipuolensa aamutervehdyksen.
+Nuori tyttö säpsähti ja nousi äkkiä penkiltä.
+
+"Kun kello jo on yhdeksän", lausui Gabrielle vallattomalla tavallaan,
+joka muistutti kyllästynyttä, suuren maailman naista, "tiedän kyllä
+teidän halveksivan naisten kohteliaisuuksia niinkuin leipurin lapset
+vehnästä, mutta minun täytyy kuitenkin tunnustaa ajan kuluneen
+erinomaisen nopeaan teidän seurassanne."
+
+Robert ei yhtynyt nuoren tytön keveään keskustelutapaan, eikä
+surullinen ilme kadonnut hänen kasvoiltaan.
+
+Vaan Gabrielle ei antanut tämän ilmeen peloittaa itseään, vaan jutteli
+yhä samalla vapaalla tavalla, heidän mennessään puiston läpi,
+rakennusta kohti. Hänellä oli vastustamaton tarve päästä iloisemmalle
+tuulelle, sillä lieventääkseen levottomuutta, jota hän tunsi siitä,
+että tämän hetken ystävällinen mieliala oli viehättänyt häntä
+pastorille osoittamaan avomielisyyttä, jota hän ei käyttänyt
+edes uskotuimpia ystäviäänkään kohtaan. Jokaiselta kuluvalta
+silmänräpäykseltä kiihtyi hänessä yhä enemmän tuska, jota ne henkilöt,
+joiden sieluelämä on itsenäinen ja puhdas, tuntevat, kun joku
+arvaamatoin mieli-ala on viekoittanut heidät paljastamaan itsensä
+vieraalle.
+
+Saavuttuaan penkereelle, näkivät he Mimmin ja Ebban täyttä vauhtia
+juoksevan alas portaita ja mäkeä. Kun molemmat tytöt olivat
+tervehtäneet pastoria, tehden kömpelön, aaltomaisen liikkeen
+ruumiillaan ja nyökäyttäen päätään, -- jonkinmoinen kumarrus, missä
+helposti saattoi huomata ponnistuksia saavuttamaan Bellan
+tervehtämistapaa, jota he pitivät ihanteena, tarttui Mimmi Gabriellen
+toiseen käsivarteen ja kuiskasi hänen korvaansa:
+
+"Bella, 'hän' on menehtymäisillään kiukusta. 'Ahlbornska' on
+ilmoittanut pastorin ja sinun istuneen kokonaisen tunnin
+lehmuskäytävässä."
+
+"Ärsytäppäs häntä menemällä penger-tietä hänen ikkunansa ohi", kuiskasi
+Ebba takaapäin.
+
+Gabrielle likisti merkitsevästi Mimmin käsivartta ja jatkoi sitten
+vallatointa keskusteluaan pastorin kanssa.
+
+"Pastori, ratsastatteko mielellänne?" kysyi hau ja loi Robertiin
+keikailevan katseen.
+
+"Ratsastan", vastasi pastori tyvenyydellä, johonka ei Gabriellen
+intokaan vaikuttanut mitään, "ennen olin hyvinkin huvitettu siitä,
+mutta viime vuosien kuluessa ei minulla ole ollut siihen aikaa."
+
+"Mutta täällä teillä ainakin on aikaa", jatkoi Gabrielle entiseen
+tapaansa, "en voi ymmärtää että koko päivä kuluisi köyhien luona
+käymiseen ja tutkistelemiseen. Meillä on täällä kaksi mainiota ratsua;
+jos teitä haluttaa, voimmehan joskus yhdessä..."
+
+Pastori ei kuitenkaan ehtinyt vastata nuoren tytön ehdotukseen, sillä
+Gabriellen puhuessa, ilmestyi kreivitär portaille synkkänä ja
+onnettomuutta ennustavana kuin äkkiä nouseva ukkospilvi. Nuoriin
+tyttöihin katsahtamatta, meni hän surkean näköisenä pastoria vastaan ja
+ojensi sanaakaan lausumatta hänelle kätensä aamu-tervehdykseksi.
+
+Kun tämä oli tapahtunut, kääntyi hän, yhä yhtä synkän näköisenä
+Gabriellen puoleen ja sanoi tylysti:
+
+"Gabrielle ja lapset tietävät, että aamiainen on valmis kello yhdeksän
+ja että minä toivon teidän silloin säntillisesti saapuvan pöytään. Nyt
+soitan jo toista kertaa."
+
+"Pyydän anteeksi", kiiruhti pastori vastaamaan, "mutia se oli minun
+syyni, minä viivytin neiti Barnekenia liian kauan."
+
+"Kun velvollisuus kutsuu, ei saa antaa viivyttää itseään", sanoi
+kreivitär ja vaalea, marttyyrimainen hohde levisi hetkeksi hänen
+surullisille kasvoilleen; "kysymyksessä oleva asia on kyllä
+vähäpätöinen, mutta ensimmäinen elämän ohjeeni on: uskollisuus vähässä,
+tottelevaisuus pikku asiassakin, ja sitä sääntöä koetan painaa
+lastenkin mieleen."
+
+Pastori ei vastannut; hän nyykähytti vaan päätään, meni viemään
+hattunsa ja keppinsä etehiseen ja seurasi sitten kreivitärtä
+ruokasaliin.
+
+Pikku tytöt, joissa äitipuolen varoitukset aina herättivät
+silmänräpäyksen kestävän raukeuden, menivät siivosti perässä ja
+kaikkein viimeisenä tuli Gabrielle, jonka kalpeat posket hehkuivat
+mielikarvaudesta, kun häntä tällä tavalla oli nuhdeltu vieraan kuullen.
+
+Hän ei voinut kääntää pois silmiään äitipuolensa vartalosta heidän
+kulkeissaan pitkän käytävän läpi, joka penkereelle vievältä ovelta
+johti ruokasaliin. Tuossa selässä oli jotakin, joka ärsytti häntä
+raivoon asti, oli aivan kuin se olisi aaltoillut mielistelemisestä ja
+tukahdetusta kiukusta...
+
+"Minä vihaan häntä", lausuu Gabrielle itsekseen, ja puristi kiivaasti
+nyrkkiään, "minä vihaan häntä..."
+
+Aamiaista syödessä tuli kreivitär kuitenkin koko joukon paremmalle
+tuulelle. Pastori oli nyt hänen vieressään ja vampyyrin kaltaisella
+voimalla, joka on omituinen muutamille naisille, osasi hän ikäänkuin
+imemällä vetää puoleensa koko hänen huomionsa ja tällä menetyksellä
+karttui hänelle taas hyvää mieltä ja ystävällisyyttä.
+
+Gabrielle sitä vastoin ei puhunut eikä syönyt paljo mitään koko
+aamiaisen kestäessä. Pastori ojensi hänelle useampia kertoja leipäkoria
+ja ruokavateja, ja loi häneen tutkivan katseen, mutta Gabrielle vaan
+pudisti päätään ja työnsi kieltävästi pois hänen ojennetun kätensä.
+
+Äkkiä tunsi hän omituisen, tuikean katseen kohtaavan itseään
+äitipuolensa silmistä. Tästä säpsähti hän kuin pieni lapsi, joka äkkiä
+näkee käärmeen pään nousevan vierestään.
+
+"Nyi se tulee", ajatteli hän kauhistuneena, "tunnen, että hän aikoo
+sanoa jotakin joka minua loukkaa; oi, jos vaan voisin juosta tieheni,
+jos voisin päästä pakoon ... tuntuu aivan siltä kuin hävyttömyys
+suhisisi ilmassa ympärilläni ... oi, jos minä vaan..."
+
+"Minkätähden et syö, Gabrielle?" kysyi kreivitär lyhyesti. "Mikä sinua
+vaivaa? Oletko sairas? Siinä tapauksessa lähetämme heti noutamaan
+lääkäriä."
+
+"En ole sairas", vastasi Gabrielle ja maailman tapoihin tottunut nuori
+tyttö arasteli pienen lapsen tavoin äitipuolensa tylyä katsetta,
+"minulla vaan ei ole nälkä."
+
+"Mutta tämä ei toki käy laatuun", jatkoi kreivitär entiseen tapaansa,
+"sinun täytyy ruveta juomaan terveysvettä, saadaksesi takaisin
+ruokahalusi. Sinulla, rakas lapseni, ei todellakaan ole varaa käydä
+kalpeammaksi tahi laihemmaksi. Katsohan vaan ranteitasi, käy oikein
+säälikseni nähdä niitä."
+
+Gabrielle ei vastannut; mutta itsekseen ajatteli hän, että jos
+kreivittäreltä menisi lihan palanen väärään kurkkuun, ei hän suinkaan
+tekisi mitään sen poissaamiseksi sieltä.
+
+"Neiti Barneken on hankkiva itselleen paremman ruokahalun
+päivälliseksi", lausui pastori äkkiä, "hän ja minä olemme päättäneet
+aamupäivällä lähteä ratsastamaan, ja se on liikunto, joka tavallisesti
+kiihoittaa ruokahalua."
+
+Kreivittären kasvot synkistyivät äkkiä.
+
+"Vai niin", sanoi hän jääkylmästi ja loi samassa Gabrielleen katseen,
+joka sanoja selvemmin ilmoitti, että se ratsastus-retki tulisi
+tapahtumaan ainoastaan mielikuvituksessa.
+
+Kreivitär täyttikin, mitä hänen katseensa oli luvannut. Heti aamiaisen
+jälkeen pyysi hän pastoria tulemaan kirjoitushuoneesensa, missä pidätti
+häntä pari tuntia keskustelemalla uuden vaivaistalon ehdotuksesta, jota
+hän aikoi pyytää kreivin esittämään seuraavassa kunnankokouksessa.
+Kun tämä aine, johon Robert oli erinomasti innostunut, oli loppuun
+käsitelty, kysyi kreivitär, lempeästi hymyillen, eikö pastori
+tahtoisi seurata häntä Enbyhyn, Lars Petter'in luo; vaimo siellä oli
+hyvin sairas ja hänen sieluntilansa äärettömän surullinen. Pastori
+oli tietysti heti taipuvainen. Kreivitär pukeutui sopivaan
+kävelypukuun, joka oli yksinkertainen, vaan aistikas ja kaunisti häntä.
+Käsivarrellaan oli hänellä pieni kori, täynnä kirjoja, rahaa y.m. ja
+kädessä pitkä päivänvarjo, jota hän käytti keppinä. Yhdentoista ajoissa
+pastori ja hän sitte läksivät Enbyhyn Lars Petter'in luokse.
+
+Oli kuuma kesäpäivä ja tie Lars Petterin tuvalle, joka oli noin puolen
+penikulman matkan päässä Säboholmista, kulki melkein lakkaamatta
+auringonpaisteisten niittyjen yli ja pölyisiä maanteitä pitkin.
+Tavallisesti kreivitär ajoi käydessään köyhien luona, mutta tänään hän
+piti kävelemisen edullisempana, sillä jos hän olisi ajanut, ei koko
+matkaan olisi kulunut kuin pari tuntia, jota vastoin edestakainen
+kävely levähdyksineen ja keskusteluineen saattaisi kestää melkein koko
+aamupäivän.
+
+Pastoria lämpö suuresti rasitti; hän oli kyllä muuten ravakka
+jalkamies, mutta puolipäivän kuumuus, jota ainoastaan ani harvoin joku
+varjo vähensi, vaikutti hänessä päänkivistyksen ja saattoi hänet
+hikoilemaan niin, ettei kävely suinkaan hauskaa ollut.
+
+Kreivitär sitä vastoin kulki auringonpaisteisten niittyjen yli niin
+uutterasti, että se olisi kunnostuttanut päiväläis-naistakin. Hänen
+laiha, hermostunut ruumiinsa ei milloinkaan tuntenut väsymystä, kun hän
+oli asettanut itselleen päämäärän. Nytkin hänen kulkeissaan pastorin
+vieressä, lepäsi hänen kasvoillaan pontevuus, joka teki melkein
+hervaisevan vaikutuksen hänen seuralaiseensa, jonka väsymystä hän ei
+ollut huomaavinaankaan ennenkuin he saapuivat metsistöön, missä hän jo
+edeltäpäin oli päättänyt, että he levähtäisivät hetkisen hauskasti
+keskustellakseen.
+
+Levätä he kyllä saivat, mutta ei edes kreivittären pontevuuskaan saanut
+aikaan hauskaa keskustelua. Pastori vastasi vaan muutamilla sanoilla,
+eikä kreivittären ystävällisten kasvonliikkeiden eikä mielisteleväin
+huomautusten onnistunut poistamaan tyytymättömyyttä, joka kuvautui
+hänen muuten niin avonaisilla, ystävällisillä kasvoillaan.
+
+Heti heidän saavuttuaan Lars Petterin luo, katosi kuitenkin tämä pieni
+tyytymättömyys kokonaan. Kärsivällisesti ja hellästi kuunteli pastori
+sairaan valituksia ja koetti parhaan taitonsa mukaan häntä lohduttaa ja
+rauhoittaa.
+
+Kreivitär istui läheisyydessä tuolilla. Hän kuunteli, kädet ristissä,
+innostuneena, harras ilme kasvoillaan, vakavia sanoja, jotka nuoren
+papin matala, sointuva ääni teki vielä liikuttavammiksi.
+
+He viipyivät pari tuntia tuvassa; kreivitär tiedusteli väen
+ruumiillisia tarpeita, auttoi itse toista tyttöä tekemään vuodetta,
+Lars Petterin muuttaessa sairasta, lahjoitti heille rahaa ja lääkkeitä,
+antoi heille joukon terveys-opillisia ohjeita ja käytännöllisiä
+neuvoja. Kaiken tämän teki hän hartaalla, myötätuntoisella
+huolenpidolla, joka saattoi sairaan nyyhkyttämään kiitollisuudesta ja
+ihailusta.
+
+"Totta on", sanoi Lars Petter kynsien päätään, "että meidän
+kreivittäremme vertaista ei ole missään, sen olen aina sanonut ja
+sanoissani pysyn."
+
+Kyyneleet nousivat kreivittären silmiin, kun hän, päätään pudistaen ja
+useampia kertoja toistaen sanan "vaiti, vaiti", torjui torpan
+asukkaiden kiitollisuutta. Suloinen liikutus valtasi hänen mielensä ja
+poisti hetkeksi omituisen, kalvavan levottomuuden, joka aina häntä
+vaivasi. Hän loi pastoriin pikaisen, tietämättään aran ja rukoilevan
+katseen, ikäänkuin hänessä vallitsevat hellät tunteet olisivat
+vastustamattomalla tavalla vaatineet jotakin myötätuntoisuuden
+osoitusta, sanaa, katsetta... Mutta hänen salaiset rukouksensa jäivät
+vastauksetta; pastori ei näyttänyt häntä ymmärtävän, hän ei edes ollut
+huomaavinaan hänen katsettaan, vaan jatkoi yhä ystävällistä puhettaan
+Lars Petterin tytön kanssa.
+
+Sillä välin oli aamupäivää jo paljon kulunut ja huolimatta
+toivomuksestaan vielä voida viipyä köyhän väen luona, valtasi
+kreivittären, nähdessään pastorin väsyneet kasvot, äkkinäinen into
+päästä sieltä pois, jonka tähden hän jotenkin kiireellisesti heitti
+hyvästi ja lähti sitten, Lars Petterin kiitosten ja vaimon siunausten
+seuraamana, pastorin kanssa kotimatkalle.
+
+Päivällisen jälkeen, jota syödessä vallitsi jotenkin raskas mieliala,
+koetti Gabrielle vielä kerran panna toimeen ehdoiteltua ratsastusretkeä
+Robertin kanssa. Tämä innostui siitä kohta; toivo jälleen saada nauttia
+huvia, josta hänen niin monen vuoden kuluessa oli täytynyt luopua,
+tuotti hänelle lapsellisen ilon.
+
+"Nuoruudessani minua pidettiin hyvänä ratsastajana", sanoi hän leikkiä
+laskien, "ja jollei Jumala olisi minua ohjannut toisille teille, olisi
+minusta luultavasti tullut kelpo urheilija."
+
+Kreivitär ei sanonut mitään, hän ei ollut kuulevinaankaan mitä molemmat
+nuoret puhuivat, vaan kumartui syvemmälle käsityönsä yli ja laski
+synkkänä uutterasti sen silmukoita.
+
+Mutta kun tallirenki vähän aikaa sen jälkeen talutti hevoset portille
+ja Gabrielle kauniina ja varomattoman säteilevänä voittoriemusta tuli
+ulos hienossa ratsastus-puvussaan, sai kreivitär äkillisen hermotaudin
+kohtauksen. Pastori, joka ei milloinkaan ennen ollut nähnyt tällaista
+kohtausta, kauhistui nähdessään nämät täristykset ja kuullessaan tuon
+raukeevan äänen, joka kuiskasi tuskin kuuluvasti: "vettä." Kalpeana ja
+liikutettuna seisoi hän kumartuneena sohvan yli, jolla kreivitär
+makasi, käsivarrellaan tukien hänen päätään sillä aikaa kun Gabrielle
+kaatoi vettä sairaan suuhun. Kun nuori tyttö äkkiä kuiskasi hänelle,
+että olisi paras, jos äitipuoli saisi olla yksin ja että he aivan hyvin
+saattoivat lähteä aijotulle ratsastusretkelle, katsoi hän kummastuneena
+Gabrielleen ja vastasi, että asiain näin ollessa, on mahdotonta
+kreivitärtä jättää.
+
+Gabrielle ei vastannut mitään. Hän puristi kokoon huulensa ja
+kasvoilleen levisi marmorintapainen kylmyys. Pikaisella liikkeellä
+laski hän lasin kädestään pöydälle ja läksi huoneesta käskeäkseen
+tallirengin viemään pois hevosia.
+
+Kreivittären kohtaus taukosi heti sen jälkeen kun Gabrielle oli hänet
+jättänyt; täristykset herkesivät vähitellen, silmät avautuivat ja
+raukeasti hymyillen saattoi hän pyytää pastorilta anteeksi siitä, että
+tämän oli täytynyt olla näkemässä hänen heikkouttaan.
+
+Ratsastusretkestä ei enään tullut kysymystäkään; niin Gabrielle kuin
+pastorikin olivat kadottaneet halun siihen.
+
+Seuraavana päivänä oli kreivitär taas aivan entisellään ja valmis
+jälleen viemään pastoria torpparien asuntoihin. Tällä kertaa hän
+sentään ajoi ja otti toisen pikku tytöistä mukaan. "Tahdon, että lapset
+varhain oppivat tuntemaan köyhien kurjuutta", lausui hän selitykseksi
+pastorille.
+
+Tähän tapaan jatkoi hän seuraavina päivinä, kulki jalan tahi ajoi
+tuvasta tupaan, teki pastorin tutuksi kansan sielunelämään, kertoi
+hänelle tuumistaan parantaakseen työväen asemaa tiluksella j.n.e. Ja
+pastori kuunteli, kärsivällisesti ottaen osaa kaikkeen, jos kohta hänet
+väliin valtasikin väsymyksen tunne, lausumaton ajatus siitä, ettei tämä
+ollut sellaista lepoa, jota kreivitär oli hänelle luvannut ja jota hän
+niin hyvin tarvitsi sekä sielun että ruumiin puolesta.
+
+Sitä paitsi oli toinenkin seikka, joka näinä päivinä häiritsi hänen
+mielensä sopusointuisuutta. Hänen oli nimittäin mahdotonta saada tavata
+Gabrielle yksin. Ensimmäisestä aamusta asti, jolloin he kohtasivat
+toisensa lehmuskäytävässä, ei hän ollut puhunut Gabriellen kanssa muuta
+kuin ruokapöydässä tahi kreivittären läsnäollessa. Nuori tyttö näytti
+häntä karttavan; jos he joskus sattuivat tapaamaan toisensa,
+kreivittären olematta mukana, onnistui Gabriellen aina löytää joku
+tekosyy, minkä nojalla saattoi poistua.
+
+Oli jotakin niin salaperäisen lumoavaa tällä tavalla joka päivä ja joka
+hetki nähdä hänet, oppia tuntemaan hänen askeleensa, hänen äänensä
+värähdykset, eikä kuitenkaan voida ajatuksia vaihtamalla lähestyä
+häntä. Tämä kainous, joka niin suuresti erosi kreivittären innokkaasta
+ystävällisyydestä, ympäröi nuoren tytön puhtauden hohteella, mikä veti
+puoleensa ja lumosi hänen mielikuvituksensa. Jos hän, istuessaan
+juttelemassa kreivittären kanssa, vaikka vaan etäältäkin kuuli
+Gabriellen äänen tahi näki hänet vilahdukselta, saattoi hän, niin ettei
+kreivittären haukansilmäkään huomannut muutosta hänen ulkomuodossaan,
+vaipua suloiseen haaveiluun aivan kuin hän olisi kuullut etäisen laulun
+epäselviä säveleitä.
+
+"Tämän nuoren tytön olennossa on salaperäisyys, jota ei kukaan ymmärrä
+ja hän itse kaikkein vähin", mietti hän, "hänen sielunsa syvyydessä
+kätkeytyy puhtaus, joka pintapuolisuuden ja teeskentelynkin lävitse
+tunkeutuu esiin ... hän on liian hyvä nykyiselle elämäntavalleen ...
+toinen ympäristö, uudet vaikutukset ... niin, hän on totuuden
+rakkautensa, rehellisyytensä kautta likempänä Jumalan valtakuntaa kuin
+moni, joka luulee siellä olevansa..."
+
+Se nais-ihanne, jota hän jo lapsuuden ijästä asti oli pitänyt niin
+puhtaana ja kirkkaana, että jo hänen ajatuksensakin sitä tahrasivat,
+alkoi vähitellen esiintymään selvissä, määrätyissä muodoissa; se ei
+enää ollut paljas mielikuva, jota oli mahdotonta saavuttaa,
+se oli elävä, todellisuudesta otettu kuva, jota ympäröi hänen
+mielikuvituksensa sille luoma puhdas hohde.
+
+Robertin ollessa Säboholmissa, oli kreivittärellä ajoittain
+perherakkauden palajavia kohtauksia. Silloin piti kaikkein, --
+Gabriellen, pikku tyttöjen, kreivittären itsensä ja neiti Ahlbornin,
+keski-ikäinen nainen, joka oli kreivittären oikea käsi ja jota talossa
+kutsuttiin "mamselliksi", kokoontua arkihuoneesen tahi kuistille
+ompelemaan esiliinoja ja hameita tiluksen köyhille. Silloin luki
+pastori aina ääneen. Tahi ajettiin vaunuissa jollekin likiseudulla
+olevalle paikalle, jossa sitten asettauduttiin metsäiselle mäelle ja
+syötiin päivällistä. Gabrielle ei tiennyt mitään ikävämpää kuin nämät
+huvimatkat. Niillä vallitsi jäykkä, juhlallinen mieliala, joka ei
+laisinkaan sopinut tuollaisiin maahuveihin; jos puuttui suola-astia
+tahi veitsi joltakin, saattoi kreivitär näyttää tyytymättömältä ja
+kummastuneelta, ja "Ahlborn" raukka oli koko kotimatkan ja vieläpä osan
+yöstäkin pahoillaan tuosta pienestä onnettomuudesta.
+
+Eräänä päivänä, heinäkuun lopulla -- pastori oli silloin ollut lähes
+kuukauden Säboholmissa. eikä vielä ollut kysymystäkään, että hän
+lähtisi sieltä pois -- teki seurue tuollaisen huviretken erääsen,
+lähiseudulla olevaan, luonnonihanuudestaan tunnettuun kartanoon. Tämä
+retki oli onnistuneimpia kreivittären yrityksistä; ei mitään puuttunut,
+veitset, suola-astiat, kaikki oli palkoillaan yhtä tarkasti, kuin jos
+pöytä olisi ollut katettu Säboholmin suuressa salissa. Kreivitär oli
+erinomaisen hyvällä tuulella, kutsui Gabriellea "Bellaksi" ja Mimmiä ja
+Ebbaa "palleroisiksi", pastori oli ottanut mukanaan runoja, joita hän
+lausui auringon laskiessa. Gabrielle oli ääneti, hajamielisenä ja antoi
+äitipuolen yksin puhua. Seuraus tästä oli, että he vasta kymmenen
+ajoissa, kun kaste jo oli laskenut ja kesäyön hämäryys alkoi levittää
+keveätä huntuaan, läksivät paluumatkalle.
+
+Mennessä olivat kreivitär, Mimmi ja pastori ajaneet ensimmäisessä
+vaunussa, Gabrielle, Ebba ja "Ahlborn" jälkimmäisessä, mutta
+paluumatkalla tuli Gabrielle, salaperäisten voimain vaikutuksesta,
+istumaan kreivittären vieressä, pastoria vastapäätä. Oli mahdotonta
+tietää, kuka oli aikaansaanut tämän muutoksen tahi kuinka se yleensä
+oli voinut tapahtua ilman kreivittären suostumusta, mutta kaikki kävi
+niin nopeasti, niin viimeisessä silmänräpäyksessä, että kreivitär ensi
+kerran elämässään huomasi itsensä petetyksi. Tästä seurasikin, että
+kreivittären hyvä tuuli yhtäkkiä katosi; hän sai kovan hampaan
+pakotuksen, kääntyi poispäin ja tuijotti jäykästi ojaan. Kun pastori
+vähän väliä ystävällisesti kysyi mitenkä hänen hampaittensa laita oli,
+vastasi hän niin kumealla, tylyllä äänellä ja luoden häneen niin
+martyyrimaisen katseen, ikäänkuin hammassärky olisi ollut
+parantumattoman maailman-kivun uusin ilmestysmuoto.
+
+Mutta Gabrielle ei antanut äitipuolensa synkkämielisyyden häiritä
+itseään. Nuori tyttö istui taaksepäin nojautuneena vaunuissa, kädet
+sylissä ja kasvoillaan uneksiva, syvämielinen hymyily, joka todisti
+hänen tällä hetkellä olevan välinpitämättömän ukkospilvestä, mikä
+hänellä oli vieressään. Myöskin Robert antoi hetken mielialan
+viekoitella itseänsä ensi kerran näyttämään vähän niitä tunteita, jotka
+päivä päivältä olivat saaneet yhä suuremman vallan hänen sydämmessään.
+Hän ei voinut olla aina vähän väliä luomatta puhuvia katseita
+Gabriellen kasvoihin, jotka vienossa kesäyön hämärässä esiintyivät
+kaikessa siinä puhtaassa, neitsyeellisessä loistossa, jolla hänen
+mielikuvituksensa aina ympäröi nuoren tytön kuvaa.
+
+Vaunut, joita veti kaksi vilkasta araabialaista hevosta, vierivät
+salaman nopeudella tasaisella maantiellä; metsät ja niityt näkyivät
+vaan vilahdukselta, ja näköalan laajetessa, loisti sieltä täältä
+yksinäinen valo taivaan rannalla, jonka keveät sumut peittivät
+hienoilla, epämääräisillä värityksillä.
+
+Metsissä, joiden kautta tie kulki, vallitsi syvä hiljaisuus. Yön
+salaperäiset äänet, vaunujen tasainen liikunto, tähdet, jotka sieltä
+täältä vilkkuivat tumman sinisellä taivaalla, jonka yli hämäryys oli
+levittänyt ohuen, mustan huntunsa, herätti Robertissa ja Gabriellessa
+omituisia tunteita, joita he sanoitta havaitsivat. Elämän ihanuus,
+nuoruuden runollisuus, jonka tämä retki hiljaisena, lämpimänä kesäyönä
+oli loihtinut esiin kaikessa sen voimassa, kosketti heidän mieltään ja
+täytti sen yhtaikaa suloisella ja tuskallisella kaipauksella tuohon
+sanomattomaan, joka oli heitä, niin likellä, että heidän vaan tarvitsi
+mielestään ojentaa kätensä siihen tarttuakseen ja joka kuitenkin oli
+yhtä salaperäisen etäällä kuin metsien syvyys tahi taivaan ylevyys...
+
+Kun he kahdentoista aikana saapuivat kotiin ja vaunut pysähtyivät
+Säboholmin portille, auttoi Robert ensin kreivitärtä astumaan alas,
+joka, lausuttuaan lyhyen, synkän kiitoksen, heti kiirehti ylös
+portaita, sanomatta kenellekään hyvää yötä. Sen jälkeen kääntyi Robert
+ja ojensi kätensä Gabriellelle. Nuori tyttö tarttui siihen arasti ja
+osotti liikettä, mikä suuresti erosi hänen tavallisesta, varmasta
+käytöksestään, vaan päästi sen heti kun Robert oli auttanut hänet alas.
+
+"Hyvää yötä", sanoi hän äkkiä, vähän kumartaen päätään ja kääntyen
+portaita kohti.
+
+"Hyvää yötä", vastasi Robert hiljaa. Sitten lisäsi hän hellällä,
+pehmeällä äänellä; "Kiitoksia tästä illasta!"
+
+Gabrielle ei vastannut. Hän kumarsi vielä kerran päätään ja riensi ylös
+portaita huoneesensa.
+
+Tuuti tunnilta istui hän avonaisen ikkunan ääressä, katsellen ulos.
+Hiljaisuuden läpi kuuli hän ruisrääkän laulun, joka kesäyönä kaikuu
+niin tenhoavana ja viehättävänä; puutarhasta levisi ruusujen tuoksu,
+milloin voimakkaampana, milloin heikompana aina miten tuulahdukset
+toivat sen mukanaan; taivaalla sammui tähti toisensa perästä
+päivänkoiton lähestyessä, ainoastaan tuolla kaukana tuulimyllyn siipien
+yli loisti suuri, yksinäinen tähti, jonka kiilto tunki valkenevan
+avaruuden läpi...
+
+Kyyneleet nousivat nuoren tytön silmiin, hänen istuessaan katselemassa
+luonnon hiljaista, hidasta heräjämistä. Hän itki joka hetkeltä yhä
+kiihkeämmin, samalla kertaa tuntien itsensä sanomattoman
+onnelliseksi. Kaikki, mikä hänessä oli teeskenneltyä, haihtui äkkiä ja
+hänen sydämmensä pohjalle kätkeyvä runous virtasi vapaasti esiin. Tämä
+tunne salaisesta onnellisuudesta, joka -- hänen tietämättään mitenkä ja
+milloin -- oli hänessä herännyt, kun hän istui vaunuissa ja tunsi
+Robertin katseen itseään kohtaavan, täytti hänet nyt ikäänkuin hurmaava
+uni, jota hän ei rohjennut uskoa -- ikäänkuin outo ja samalla niin
+tuttu satu, jota hän innostuneena kuunteli...
+
+"Oi, jospa se olisi niin, jospa se olisi niin", ajatteli hän useita
+kertoja vavisten, ikäänkuin olisi peljännyt ajatuksillaankaan koskettaa
+tätä vienoa unelmaa, -- "jospa ei olisi olemassa mitään muuta ja tämä
+ainoa olisi kaikki kaikessa..."
+
+Hänet valtasi haaveksiva kaipaus päästä pois todellisuudesta, kokonaan
+antautua tähän uneksimaansa elämään, -- ja omituiset, ihanat kuvat,
+täynnä lempeä ja kesäyön suloisuuden ympäröiminä liikkuivat
+kiihoittavina hänen mielikuvituksessaan.
+
+Mutta kun päivä koitti ja luonto alkoi heräämään, katosi tämä
+haaveksiminen ja hänet valtasi tulevan päivän kaipaus, äsken herännyt,
+tulinen halu valoon, elämään. -- -- --
+
+Gabrielle ei ollut ainoa Säboholmissa, jolle tämä yö tuotti
+levottomuutta. Robertin huoneessakin vieraili unettomuus aamuun asti.
+Ajatellessaan uutta suuntaa, johon hänen elämänsä alkoi kääntymään ja
+joka, hän tunnusti sen nyt, jo ennen hänen tuloaan Säboholmiin välistä
+oli hänelle aavistuksena haamoittanut, täyttyi hänen sydämmensä
+vavistuksella. Rakkaus ei hänestä ollut mikään leikki, ei mikään
+miellyttävä ajanviete; syvä kunnioitus, jota hän lapsuudestaan saakka
+oli tuntenut naista kohtaan ja joka hänen itsensä kieltävän ja
+ankarasti siveellisen nuoruutensa kuluessa vähitellen oli muuttanut sen
+naisihanteen melkein liioitelluksi kunnioittamiseksi, jonka hänen
+mielikuvituksensa oli luonut, mutta jota hän ei vielä milloinkaan ollut
+todellisuudessa kohdannut, teki hänet nyt, tämän ihanteen ensi kerran
+ilmaantuessa aistillisessa muodossa, liikutetuksi ja hämmästyneeksi
+ikäänkuin hän olisi seisonut elämän käännekohdan edessä. Oliko tämä se
+morsian, minkä Herra oli hänelle aikonut, oliko tämä se nuori tyttö,
+joka antaisi hänen maistaa naisen myötätuntoisuuden, naisen rakkauden
+taikavoimaa, johonka hän uskoi lapsen halveksimisella ja miehen
+kiihkeällä ikävöimisellä.
+
+Ääni hänen sydämmensä syvyydestä, arvosteleva ääni, joka väliin, hänen
+ollessaan enin ihastuneena, kuiskasi hänen korvaansa laimentavasti:
+"Sinä olet hupsu, intomielinen haaveksija!" vastasi nytkin kieltävästi.
+Mutta kaikkien niiden tunteiden kuohu, jotka hän nyt ensi kerran
+irroitti siteistä, minkä velvollisuus ja jumalanpelko olivat hänelle
+asettaneet, voitti tämän äänen ja hänen luonteensa luottamus ja
+kiihotus lakkauttivat kaikki arvelemiset ja pakottivat hänen lyhyen
+vastarinnan jälkeen luovuttamaan Gabriellelle sen paikan sydämmessään,
+jonka hän tähän asti mustasukkaisesti oli kieltänyt jokaiselta
+naiselta.
+
+On kyllä totta, että hän kauvan ja lämpimästi rukoili Jumalaa johtamaan
+hänen menetystapaansa ja varjelemaan häntä käymästä omia teitään, mutta
+nämät rukoukset, niin vilpittömästi ja vakavasti kuin hän ne lausuikin,
+olivat ainoastaan uskonnollisia tunteen ilmauksia, joilla hän koki
+lieventää levottomuuttaan. "Herra johda minua ... osoita minulle
+tahtosi!" huudahti hän kerran toisensa jälkeen ja pani kätensä
+kiihkeästi ristiin; mutta jos hänellä olisi ollut voimaa tutkia
+sydäntään tahi jos joku muu olisi voinut tehdä sen hänelle, olisi hän
+huomannut olevansa tuossa vaarallisessa tilassa, kohisevassa
+mielentilassa, jolloin rukouksemme, olkoot sitten kuinka palavat
+tahansa, eivät saa muuta vastausta kuin oman sydämmemme pöyhkeät
+vaatimukset ja olisi nähnyt päätöksensä jo itse teossa olevan tehdyn.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Kauniista yöstä ja kirkkaasta auringonpaisteesta huolimatta oli
+seuraava päivä pilvinen ja ukkosta ennustava. Kävelyt ja huviretket
+eivät siis edes voineet tulla kysymykseen, sen sijaan ehdoitti
+kreivitär heti aamiaisen jälkeen, että kokoonnuttaisiin puutarhasaliin
+ja pastori lukisi jotakin ääneen, johonka Robert tietysti heti vastasi
+myöntävästi.
+
+Gabrielle ja Robert olivat molemmat kalpeat ja ääneti, ja kreivittären
+kasvot olivat yhtä synkät kuin taivas tuolla ulkona. Oli siis hyvin
+tarpeellinen keskeytys raskaalle mielialalle, kun Robert, hetken
+selailtuaan muutamaa kirjaa, jonka hän oli tuonut huoneestaan, alkoi
+lukea.
+
+Kreivitär kutoi uutterasti, ja Gabrielle ompeli koruompelua, josta hän
+tuskin koko aikana nosti silmiään. Pikku tytöillä yksin ei ollut mitään
+liikaa intoa käsitöihinsä, vaan antoivat niiden pitkät ajat levätä
+sylissä, sillä välin kun he kuiskaillen tutkivat ilmanmuutoksien
+mahdollisuuksia, tahi kulmakarvainsa alta tarkastelivat pastoria ja
+Gabrielleä, ja tekivät viekkaita havaintoja, jotka niin usein syntyvät
+pienten tyttöjen sukkelissa aivoissa. Mutta silloin katse kreivittären
+haukansilmästä palautti heidät velvollisuuden tuntoonsa ja
+hämmästyttävän lempeä "tehkää työtä, pienokaiseni", saattoi heidät
+muutaman minuutin kuluessa ompelemaan niin, että pistivät sormensakin
+rikki.
+
+Kirja, josta pastori luki, oli kokoelma eteväin kristittyjen
+henkilöitten elämäkertoja ja hän oli tilaisuutta varten valinnut
+kertomuksen nuoresta naisesta, joka varhain oli joutunut hengellisen
+elämän vaikutuksen alaiseksi ja sittemmin yksinomaan käytti voimansa ja
+lahjansa toisten kärsivien ihmisten hyväksi. Tämä elämäkerta, joka oli
+kuvattu suurella lämmöllä ja jonka Robert luki tunteellisella
+äänellään, tuli varsinkin lopulla, missä kerrottiin nuoren
+uskonsankarin kovista ruumiillisista tuskista ja kuolemasta, niin
+liikuttavaksi, että niin kreivitär kuin Gabriellekin hetkeksi sen
+tähden unhoittivat omat persoonalliset tunteensa.
+
+Gabriellen oli yleensä vaikea itkeä, mutta hänen kuunnellessaan
+Robertin ääntä, joka hieman vapisi hänen lukiessaan kertomusta tästä
+kuolinhetkestä, jolloin uskon varmuus saavutti voiton kärsimyksistä ja
+kuolon tuskista, valtasi hänet hillitsemätön liikutus ja hänen täytyi
+kiirehtiä niin huomiota herättämättä kuin mahdollista, pyyhkimään
+kyyneleltään, joita hän häpesi näyttää.
+
+Kun Robert oli lopettanut lukemisen ja sulkenut kirjan, huokasi
+kreivitär syvään ja veti esiin nenäliinansa, jolla hän monta kertaa
+pyyhki poskiaan ja silmiään.
+
+"Niin, se oli ihana elämä ja vielä ihanampi kuolema, eikö totta?" sanoi
+Robert kohdatessaan kreivittären katsetta. Sen jälkeen, odottamatta
+hänen vastaustaan, kääntyi hän Gabriellen puoleen ja jatkoi: "Vai
+miten, neiti Gabrielle, eikö teidänkin mielestänne ihminen tule sekä
+paremmaksi että onnellisemmaksi tietäessään, että voi löytyä sellaisia
+henkilöitä tässä synnin ja heikkouden maailmassa?"
+
+"Tulee", vastasi Gabrielle matalalla äänellä ja katsomatta ylös, "en
+tiedä mitään, mikä niin miellyttäisi minua kuin ihmiset, jotka kokonaan
+ja täydellä todella voivat antautua siihen, johonka he uskovat,
+olkoonpa se sitten henkilö tahi ... tahi uskonnollinen vakuutus... Olen
+aina pitänyt laupeuden sisarista ja nunnista..."
+
+Kreivitär naurahti tylysti, mikä silmänräpäyksessä karkoitti vakavan
+liikutetun mielialan, minkä kertomus oli vaikuttanut.
+
+"Niin, teoriiassa, rakas Bellani", vastasi hän, ja yrityksensä
+saadakseen äänensä kuulumaan ystävälliseltä ja leikilliseltä, teki sen
+karkeaksi ja teeskennellyksi, "teoriiassa, jolloin kuvailet laupeuden
+sisariasi ja nunniasi nuorina ja kauniina ja puettuina sieviin,
+soveltuviin huntuihin, jotenkin samanlaisina kuin nunnat teaatterissa:
+mutta todellisuudessa, jolloin he ehkä loukkaisivat kauneuden tuntoa
+vanhoilla ryppyisillä kasvoillaan ja kuluneilla vaatteillaan, luulen
+varmaan, jos tunnen sinut oikeen, että kernaammin olet heitä
+ihailematta..."
+
+Gabrielle kalpeni, vaan kohotti päätään, katsoi äitipuoltaan suoraan
+silmiin ja vastasi, hilliten ääntänsä:
+
+"Se oli kova tuomio, se on jotenkin samaa kuin jos sanoisi minulla
+olevan ainoastaan kauneuden tuntoa, eikä laisinkaan sydäntä..."
+
+"Voi, rakas lapseni", vastasi kreivitär entiseen teeskenneltyyn,
+leikilliseen tapaansa. "Sinäpä osaat tehdä aivan kauhistuttavia,
+johtopäätöksiä! Noin ihmiset voivat vääntää toisen sanoja", lisäsi hän
+luoden merkitsevän katseen pastoriin, "Enhän minä ole puhunut sanaakaan
+sydämmestäsi, puhuin vaan kauneuden tunnostasi ja minun mielestäni se
+todellakin on harvinaisen arka ja kehittynyt, eikä sitä suinkaan
+tarvitse hävetä, pikemmin päin vastoin. Muistan sinun kerran sanoneen,
+että jos synnyttäisit ruman lapsen, et hetkeäkään epäilisi sitä
+surmata..."
+
+"Sitä ei neiti Gabrielle ole voinut milloinkaan sanoa!" huudahti Robert
+äkkiä, unohtaen varovaisuuden, jota hän tavallisesti noudatti näissä
+ikävissä kiistoissa kreivittären ja Gabriellen välillä.
+
+Kreivittären huulilla oli jo ylpeä vastaus, mutta kunnioitus, jonka
+Robert hänessä herätti ja pelko synnyttää hänessä tyytymättömyyttä
+itseään kohtaan, voitti hänen loukatun ylpeytensä ja sai tyvenenä
+vastaamaan:
+
+"Minä vakuutan, että niin on, kysykää häneltä itseltään!"
+
+Gabriellen koko sisus kuohui vihasta. Mikä helvetillinen taito oli
+asettaa tytärpuoltaan epäedulliseen valoon, sanoa hänestä ilkeitä
+asioita, asioita, joita vastaan hän ei voinut puolustaa itseään, koska
+ne eivät sisältäneet mitään määrättyä syytöstä, olivat vaan alentavia.
+
+"Ehkäpä minä olen sen sanonut", vastasi Gabrielle, luoden aran katseen
+Robertiin, "ainakin tiedän useita kertoja ajatelleeni, että löytyy
+tilaisuuksia, jolloin olisi laupeuden työ surmata pieniä lapsia -- jos
+kohta ne eivät olisikaan rumia!"
+
+Syntyi hetken raskas hiljaisuus, jonka kreivitär vihdoin keskeytti
+noustessaan, pannen työnsä kokoon ja ehdoittaessaan, että kaikki
+yhdessä lähtisivät pienelle kävelylle ennen päivällistä, koska ilma nyt
+näytti olevan parempi.
+
+Seuraavana päivänä tahtoi kreivitär, että he taas kaikki yhdessä
+istuisivat puutarhasaliin hetkeksi lukemaan ja tekemään käsitöitä,
+mutta Robert sanoi, että hänen täytyy kirjoittaa tärkeä kirje, jonka
+piti lähteä ennen päivällistä. Kreivittären kasvot synkistyivät, vaan
+hän hillitsi itseään kuitenkin ja sanoi väkinäisesti hymyillen:
+
+"Ehkä pastori on niin ystävällinen ja antaa meidän saada elämäkerrat
+lainaksi, niin minä luen siitä ääneen tytöille. Luulen olevan hyödyksi
+nuorille, jos heitä pakotetaan hetkeksi kiinnittämään ajatuksiaan
+vakavampiinkin asioihin, eikä koko päivää olemaan aivan joutilaina."
+
+Gabrielle ja pikkutytöt loivat toisiinsa pikaisen, peljästyneen
+katseen. Mitä ihmeellisiä uusia, hirmuisia asetuksia nämä olivat?
+
+"Emmekö istu kuistilla?" sanoi Gabrielle, kun kreivitär, saatuaan
+kirjan pastorilta, joka heti oli käynyt noutamassa sen huoneestaan,
+ohjasi askeleensa puutarhasaliin.
+
+"Kuistilla vetää", vastasi kreivitär raukealla äänellä, "ja sinä
+tiedät, ettei minun pääni siedä vetoa. Mutta jos sinä avaat tuon
+ikkunan, niin saamme tänne oikeen ihanaa, raitista ilmaa."
+
+Kesäpäivä oli lämmin, ja huolimatta kreivittären lupaamasta
+"ihanasta, raittiista ilmasta" tuli kuumuus puutarhasalissa yhä
+sietämättömämmäksi. Kreivitärtä vaan ei lämpö vaivannut. Kalpeana ja
+vilpoisena istui hän siinä ja luki uutteraan kovalla äänellään, jonka
+yksitoikkoisuutta ainoastaan joskus keskeytti väärä korko, minkä hän
+pani sanoille, joita hän, syystä tahi toisesta, näkyi tahtovan
+teroittaa kuulijainsa mieliin.
+
+Pikkutyttöjen oli niin uni, että heidän päänsä aina vähän väliä vaipui
+rintaa vastaan, mutta Gabriellen mieli oli liiaksi liikutettu, jotta
+häntä olisi voinut nukuttaa.
+
+Pastori oli päivää ennen lukenut samasta kirjasta ja elämäkerta, jonka
+hän oli valinnut, muistutti paljon sitä, jota kreivitär paraillaan
+luki, mutta mitenkä erilaisella tuulella oli Gabrielle nyt, miten
+toisella tavalla vaikuttivat tekijän sanat nyt häneen. Hänen mielestään
+koko kertomus nyt oli teeskennelty ja aivan täynnä tunteellisuutta.
+Kaikki nuo hellät lauseparret, jotka esiintyivät kirjoitustavassa ja
+jotka eilen aavistuksen tapaisesti olivat liikuttaneet hänen
+tyytymätöntä, ikävöivää sieluaan, ärsyttivät häntä tänään ja saattoivat
+hänet sydämmessään tekemään vihamielisiä hyökkäyksiä teeskentelemistä
+ja ulkokultaisuutta vastaan.
+
+Enemmän kuin kaksi tuntia jatkoi kreivitär taukoomatta lukemistaan.
+Lämpö huoneessa nousi joka minuutilta, hänen kolme kuulijaansa väsyivät
+ja tuskaantuivat yhä enemmän ja enemmän, mutta ei kenenkään heidän
+päähänsä pistänyt millään tavalla koettaa lyhentää tätä kärsimystä.
+Kreivittären pontevuus, joka aina vaikutti heihin hervaisevasti, näytti
+tänään ikäänkuin näkymättömillä rautakynsillä säälittä pitävän heitä
+jokaista paikoillaan.
+
+Vihdoin viimein oli elämäkerta lopussa. Kreivitär vaikeni, huokasi
+syvään ja sulki kirjan.
+
+"Ihanaa ja liikuttavaa, eikö totta, lapseni", sanoi hän katsahtaen
+nuoriin tyttöihin.
+
+"O ... on", vastasi Mimmi ja Ebba säesti häntä, toistaen yhtä
+surullisesti ja pitkäveteisesti: "O ... on",
+
+Molemmat vapisivat ajatellessaan, että äitipuoli mahdollisesti kysyisi
+heiltä luetun sisällystä, josta he tuskin olivat kuulleet kymmentä
+sanaa yhteensä, ja jonka psykoloogillisia tutkimuksia ja uskonnollisia
+totuuksia he eivät olisikaan ymmärtäneet.
+
+Mutta kreivitär ei sen koommin kiinnittänyt huomiotaan heihin; hän
+nousi, loi hajamielisen, kärsivän katseen ulos ikkunasta, huokasi vielä
+kerran syvempään kuin äsken ja meni sitten pois huoneesta.
+
+Niin pian kuin tytöt olivat jääneet yksin, hyppäsi Mimmi ylös ja
+heittäytyi Gabriellen syliin.
+
+"Oi kuinka kauheata, Bella! Luuletko, että me tästälähin koko ikämme
+saamme kuulla tuollaisen elämäkerran päivässä?"
+
+"Eipä suinkaan", vastasi Gabrielle nauraen. Mutta sitten lisäsi hän
+hymyillen hajamielisesti: "Kun pastori on lähtenyt, en luule hänen enää
+lukevan meille!"
+
+Mimmi irtautui Gabriellesta, painoi sormensa leukaa vastaan ja sanoi
+veitikkamaisesti:
+
+"Bella, me olemme huomanneet jotakin!"
+
+"Vai niin, mitä sitten?" kysyi Gabrielle ja koetti näyttää siltä kuin
+ei hän tietäisi mitään, vaikka hän oli varma vastauksesta, minkä hän
+tulisi saamaan.
+
+"Tiedäppäs, hän on rakastunut sinuun, niin kauhean, äärettömän
+rakastunut!" vastasi Mimmi riemuiten.
+
+"Hän, kuka hän?"
+
+"Hän, sanon minä! Hän tietysti eikä kukaan muu!" jatkoi Mimmi keveästi.
+"Ajatteleppas, kuinka hauskaa! Minun mielestäni sinun pitäisi ottaa
+hänet, sillä ei löydy kerrassaan mitään maailmassa, jolla voisit niin
+suututtaa 'häntä' kuin juuri tällä!"
+
+"Minunkin mielestäni sinun pitäisi ottaa hänet", sanoi Ebba
+innostuneena, "minusta olisi niin hauskaa mennä naimisiin nuoren papin
+kanssa!"
+
+"Vai niin sinä luulet?" vastasi Gabrielle ystävällisesti naurahtaen,
+"mutta tyttö kullat, jos minä nyt menen naimisiin teidän tahtonne
+mukaan, niin ei minusta tule kreivitärtä, eikä vapaaherratarta, eikä
+edes aatelisrouvaa, vaan paljas rouva, ja silloin te ette ehkä enää
+tahdo tunteakaan minua?"
+
+"Tahdommepa!" huudahti Mimmi, "juuri siitä minä pidän, on niin
+runollista uhrata kaikki rakkautensa edestä".
+
+"Sitä paitsi", lausui Ebba, "aijon minä muuttaa nimeni, kun tulen
+kansakouluopettajaksi, silloin otan näet nimekseni 'Josefina
+Rosenmüller."
+
+"Josefina Rosenmüller ... vai niin ... sepä oli omituista", toisti
+Mimmi luoden hämmästyneen ja ihailevan katseen sisareensa, "mistä sinä
+olet sen saanut?"
+
+"Olen sen itse keksinyt", vastasi Ebba ylpeänä, "mutta nyt aijon mennä
+syömään hyötymansikoita, lähdettekö mukaan, tytöt?"
+
+"Ei", vastasi Gabrielle, "en ainakaan minä, en huoli nyt marjoista."
+
+Mimmi oli hetken kahden vaiheilla. Oli hyvin houkuttelevaa Bellan
+kanssa jatkaa keskustelua rakkaudesta ja avioliitosta, mutta oli
+myöskin hyvin houkuttelevaa mennä puutarhaan syömään hyötymansikoita.
+Lopulta hän kuitenkin piti edullisempana antaa perään jälkimmäiselle
+kiusaukselle ja hän meni siis Ebban kanssa mansikkamaihin. Gabrielle
+seisoi hetkisen puutarhasalin ikkunan ääressä miettiväisenä tuijottaen
+ulos. Vastenmielisyyden tunne, mikä valtasi hänet kuullessaan
+äitipuolensa äänen lausuvan sanoja, jotka Robertin lausumina olivat
+hänen mielestään olleet niin liikuttavat, oli äkkiä ilmoittanut hänelle
+sen vaikutusvoiman suuruuden, mikä Robertilla jo oli häneen. Hän tunsi
+olevansa liikutettu ja hämillään; oli ikäänkuin hienot langat yhä
+enemmän ja enemmän olisivat häntä kietoneet ja vastustelematta vetäneet
+häntä kohtaloa kohti, jonka hän mielestään itse oli kutsunut esiin ja
+joka häntä pelotti samalla kuin se häntä houkutteli.
+
+Oliko siis todellakin tämä rakkaus, joka niin petollisesti oli hänet
+vallannut, oliko se todellakin noita yleviä tositunteita, joista hän
+lapsuudestaan asti oli uneksinut ja joidenka tähden, kuten Mimmi
+lapsellisella tavallaan sanoi, saattoi katumatta uhrata kaikki? Hän ei
+voinut vastata tähän kysymykseen, hän tiesi vaan astuneensa rajan yli
+lumottuun maalian ja ettei hän, jos kohta sydämmessään huomasikin
+kylmän, arvostelevan kohdan, joka häntä kiusasi ja saattoi
+levottomaksi, kuitenkaan enää voinut lumouksesta vapautua -- vaan mennä
+pitemmälle.
+
+Hän pani pois käsityönsä, otti hattunsa ja päivänvarjonsa ja läksi
+ulos, salaisesti toivoen mahdollisesti tapaavansa Robertin.
+
+Tunnin aikaa kuljeskeli hän puutarhassa ja puistossa, seurasi kappaleen
+matkaa maantietä, kääntyi takaisin ja tuli jälleen puutarhaan, missä
+pikku tytöt vielä olivat mansikkamaissa, vaikka jo olivat niin
+kylläisiä, että tuskin jaksoivat liikkua.
+
+"Bella, Bella!" huusi Mimmi heti nähtyään Gabriellen, "pastori kävi
+äsken täällä ja kysyi sinua, hän kulkee etsien sinua joka paikasta
+puistossa ja ... nyt hän varmaankin on rientänyt lehmuskäytävään..."
+
+"Mitä hän minusta tahtoo?" kysyi Gabrielle epävarmalla äänellä, keveän
+punan levitessä hänen poskilleen.
+
+"Hän sanoi tahtovansa antaa sinulle kirjan lainaksi", vastasi Mimmi
+nauraen veitikkamaisesti. "Mutta sen minä sanon sinulle, Bella", jatkoi
+hän, luoden tuskallisen katseen ympärilleen, "ole vaan varovainen,
+'hän' vakoilee teitä kauheasti. Näin hänen äsken seisovan penkereellä
+ja kiikarilla katselevan puistoon, niin että olkaa, vaan varovaiset
+kaikessa, mitä teette!"
+
+"En minä aio tehdä mitään", vastasi Gabrielle nauraen, kääntyessään
+pois puutarhasta, "mutta varokaa te vaan syömästä niin paljon, että
+sairastutte, sillä luullakseni 'hän' ei silloin olisi teidän
+mielestänne kovinkaan herttainen!"
+
+"Oi, se oi ole vaarallista. Nyt ei hänellä suinkaan ole aikaa pitää
+huolta meistä!" huudahti Mimmi riemuiten.
+
+Kun Gabrielle oli kulkenut vähän matkaa puistossa, näki hän etäältä
+Robertin tulevan lehmuskäytävästä ja kiirehtivän häntä vastaan.
+
+"Olen etsinyt teitä, neiti", sanoi hän, kun olivat tulleet toisiaan
+lähemmäksi, "antaakseni teille kirjan, josta eilen puhuimme. Lukekaa se
+nyt tarkkuudella, minulla ei ole sen kanssa mitään kiirettä; jos
+tahdotte, voitte pitää sen koko kesän..."
+
+Hän ojensi kirjan Gabriellelle, joka vastaan otti sen hymyillen siitä,
+että Robertin oli täytynyt häntä etsiä puistossa ja puutarhassa
+antaakseen hänelle kirjan, jonka hän aamulla, keskipäivällä ja illalla
+olisi ollut tilaisuudessa tekemään.
+
+"Luen sen kyllä", sanoi hän sitten, "mutta tiedän jo edeltäpäin, etten
+tule siitä pitämään..."
+
+Robertin kasvot synkistyivät.
+
+"Ja miksikä ei?" kysyi hän lyhyesti.
+
+"Siksi ... siksi", vastasi Gabrielle vähän vihaisesti, "etten pidä
+tuollaisista täydellisistä ihmisistä kuin kirjanne sankari on. Ne ovat
+minun mielestäni ikäviä, ne kyllästyttävät minua samoin kuin myötänsä
+sininen taivas. Minä kuolisin ikävään, jos aina olisin niin oivallisen
+henkilön seurassa."
+
+"Siinä tapauksessa olen huonosti kertonut kirjan sisällyksen",
+vastasi Robert. "Helena Wilson ei ole mikään täydellinen henkilö, päin
+vastoin toivon teidän löytävän hänen luonteessaan koko joukon
+puutteellisuuksia, jotka varmaankin tulevat olemaan teidän mielenne
+mukaisia. Ainoastaan yhdessä asiassa hän on täydellinen, nimittäin
+hellyydessään sokeata, onnetonta miestä kohtaan, jolle hän omisti
+rakkautensa. Luulin juuri tämän miellyttävän teitä, neiti Gabrielle,
+muistan teidän eilen sanoneen pitävänne niistä, jotka kokonaan
+antautuvat sille asialle tahi henkilölle, jota he uskovat..."
+
+"Sanoinko niin?" toisti Gabrielle miettivänä, "ehkenpä... Mutta sen
+täytyy sitte myös olla jotakin ihanaa, ylevää, jotakin, joka on sen
+arvoista, että sille voi antautua..."
+
+"Ja eikö siis teidän mielestänne se, johonka Helena Wilson uhrautui,
+ollut kyllin suurta?" vastasi Robert katkerasti. "Olisiko hänen teidän
+mielestänne pitänyt valita ylevämmän, jalomman päämäärän kuin auttaa
+sokeata, köyhää puolisoaan kantamaan elämän vaivoja?"
+
+Gabrielle ei vastannut. Hän istahti penkille, nojasi päänsä käteensä ja
+katsoi pois.
+
+"Te ette siis voisi löytää siinä mitään kauneutta?" jatkoi Robert
+kiivaasti, "te ette voisi nähdä mitään ylevätä elämän työssä, jota ei
+maailma ylistä ja kiitä?"
+
+"Voisin", sanoi Gabrielle matalalla äänellä ja katsomatta Robertiin,
+"jos rakastaisin..."
+
+"Jos te rakastaisitte", toisti Robert yhä kiihkeämmin ja kiihkeämmin,
+"onko todellakin niin ... voisitteko te, jos rakastaisitte, saavuttaa
+onnenne siinä, mikä ihmisten mielestä on pientä ja huomaamatointa?
+Sanokaa minulle, neiti Gabrielle", jatkoi hän, äkkiä niiden tunteiden
+valtaamana, joita vastaan hän niin kauan oli taistellut, "eikö siis
+loisto, jonka rikkaus ja yhteiskunnallinen asema luovat, ihailu, jonka
+esineenä te kaikkialla olette, eikö se ole teidän mielestänne korkeinta
+elämässä? Oletteko todellakin tuntenut, että löytyy jotakin, jonka
+tähden saattaa uhrata kaikki ulkonaiset edut, vieläpä saattaa sen tehdä
+ilollakin? Sanokaa minulle, uskotteko todellakin, että te, tuo pilattu,
+ihailtu, nuori tyttö, saattaisitte olla onnellinen vaatimattomassa,
+huomaamattomassa yhteiskunnallisessa asemassa?"
+
+"Ja siihen te vaaditte minua näin valmistumatta vastaamaan", sanoi
+Gabrielle, äkkiä nostaen päätään.
+
+"En, sitä minä en vaadi", vastasi Robert tyynempänä, "päin vastoin,
+ajatelkaa asiaa hyvin, tutkikaa tarkkaan sydäntänne, ennenkuin minulle
+vastaatte, sillä ymmärrättehän kyllä sen vastauksen olevan tärkeän koko
+elämälleni. Mutta kohtasiko tämä kysymys teitä niin aivan odottamatta?
+Ettekö ole odottanut sen pian tulevan ja ettekö jo itse ole sitä
+ajatellut?"
+
+"Olen", vastasi Gabrielle matalalla äänellä, "näinä viimeisinä aikoina
+en ole muuta tehnyt, kuin sitä miettinyt?"
+
+"Ettekä vielä ole päässyt siitä, selville!" huudahti Robert. "Siinä
+tapauksessa, neiti Barneken, on paras, että jätämme koko kysymyksen
+sikseen; jos teidän tarvitsee ajatella sitä niin paljon ja niin kauan,
+niin saatan teille sanoa, ettette milloinkaan tule niin pitkälle, että
+voisitte antaa minulle vastauksen, jota toivoisin!"
+
+Gabrielle kääntyi häntä kohti ja katsoi uhkamielisesti, vaan samalla
+rukoilevasti hänen totisiin, tummiin silmiinsä.
+
+"Ja jos minä sentään voisin..." kuiskasi hän sopertaen, "jos minä
+voisin antaa ... vastata ... jos voisin sanoa: rikkaus ja loisto eivät
+ole minulle minkään arvoiset, ihmisten ihailusta ja kunnioittamisesta
+voin minä luopua ... jos vaan ... onni ... tarkoitan..."
+
+Hän ei voinut jatkaa, mielenliikutus tukahutti hänen äänensä, hän nousi
+äkkiä ja käänsi pois kasvonsa salatakseen esiin tunkevia kyyneleitään.
+
+Ja hänen seisoessaan siinä, valtasi hänet suloinen, omituinen tunne
+siitä, että kaikki niin sisä- kuin ulkopuolellakin häntä katosi, aika,
+paikka, muistot, ajatukset, ettei maailmaan jäänyt muuta jälelle kuin
+Robert ja hän ja ne tunteet, mitkä liittivät heidät yhteen. Hän ei
+uskaltanut liikkua, ei nostaa silmiään, hänen mielestään sana tahi
+liikekin häiritsisi tätä hurmaavaa lumousta, joka poisti kaikki
+estelemiset, lopetti kaikki arvelut...
+
+Silloin hän tunsi, mitenkä Robert kiersi käsivartensa hänen
+ympärilleen, mitenkä hän veti hänet luokseen ja matalalla, vapisevalla
+äänellä kuiskasi ne sanat, joita hän mielikuvituksessaan jo niin monta
+kertaa oli kuullut hänen lausuvan. Mutta silloin hän oli niihin
+vastannut pitkällä, virheettömällä puheella, joka aina päättyi
+sanoihin: "ei, se on mahdotonta ... meidän täytyy erota ... meidän
+täytyy erota ... minä vaan tekisin teidät onnettomaksi", ja sitten hän
+oli itkenyt ja nauttinut onnettoman, itsensä kieltävän rakkauden.
+tuskaa. Nyt vastasi hän vaan melkein kuulumattomasi "tahdon" ja antoi
+päänsä vaipua Robertin olkapäälle.
+
+Muutaman silmänräpäyksen seisoivat he liikkumattomina ja äännetöinä,
+niin että saattoivat kuulla toisiensa sydänten sykkivän. Heidän
+ympärillään loisti kesä täydessä ihanuudessaan, lehmukset kukkivat,
+meren lahdelta puhalsi vienoja, lauhkeita tuulahduksia ja heidän
+sydämmissään kaikui ikäänkuin riemuitseva vastaus tähän elämän ja
+luonnon kauneuteen. Kaikki, mikä olisi voinut häiritä heidän onnensa
+sopusointuisuutta, kaikki epäilys ja levottomuus, joka viime aikoina,
+oli heitä molempia vaivannut, oli nyt unohdettu; he vaan tunsivat
+olevansa nuoret ja rakastavansa toisiaan ja mieletön ihastus saattoi
+heidät unohtamaan menneisyyden ja tulevaisuuden ja kokonaan antautumaan
+hetken onnellisuudelle.
+
+Vihdoin Robert veti pois käsivartensa, tarttui Gabriellen käsiin ja
+pakoitti hänet katsomaan ylös. Hän oli kovasti liikutettu; omasta
+mielenliikutuksestaan huolimatta Gabrielleä hämmästytti ilme hänen
+kasvoillaan, joka oli niin erilainen hänen tavallista lempeätä,
+vakavata, hiukan surullista ulkomuotoaan. Hänen silmänsä paloivat,
+huulet vapisivat ja hienot sieramet liikkuivat. Oli ikäänkuin pappi,
+Jumalan palvelija, jolla oli tuo vakava katse ja hiljainen, arvokas
+tapa, äkkiä olisi kadonnut ja sen sijaan ainoastaan nuori, rakastunut
+mies olisi seisonut hänen edessään. Gabriellessa tämä muutos herätti
+ihastuksen tunteen, hän oli mielestään äkkiä saanut uuden, lujan vallan
+hänen sydämmessään; mutta samalla, tunsi hän kummallista tuskaa,
+ahdistusta, jonka syytä hän ei voinut ymmärtää, mutta joka hänestä oli
+melkein tunnon vaivan kaltaista,
+
+"Gabrielle", sanoi Robert vapisevalla äänellä, lukemattomia kertoja
+pusertaen nuoren tytön kättä, jota hän piti omissaan, "oletko tarkkaan
+miettinyt asiata, kun näin pian annat minulle lupauksesi? Oletko oikein
+mielessäsi kuvaillut asemaa, jonka voin sinulle tarjota? Oletko myöskin
+ajatellut, että tulen vaatimaan sinulta paljon, että tie, jota minä
+kuljen, on kaikesta luopumista, on itsensä kieltämistä, on Herran
+etsimistä ja että sinunkin täytyy joutua sille tielle, että sinun
+täytyy antaa johtaa itsesi sen isän luo, joka nyt on sinulle vieras..."
+
+"Vaiti ... vaiti..." keskeytti häntä Gabrielle, joka kuullessaan nämät
+kysymykset, selvisi tunteittensa kiihkosta ja saattoi jälleen hillitä
+itseään, "en tahdo mitään miettiä, sillä rakkaus, joka miettii ja
+järjenmukaisesti arvostelee ja punnitsee etuja ja haittoja, ei olekaan
+rakkautta. Olen antanut sinulle myöntyvän vastauksen, ja mihin sinä
+menet, tahdon minäkin mennä, jos kohta tie tulisikin vaikeaksi. Niin",
+lisäsi hän leikillisen mielistelevästi niinkuin hänen tapansa oli,
+"vaikkapa velvollisuutesi käskisi sinut menemään pohjoisnavalle asti,
+niin seuraisin mielelläni sinne ja kuolisin kanssasi jäihin siellä..."
+
+Robertin kasvot synkistyivät kuullessaan nämät sanat ja liikutettu,
+innostunut ilme muuttui äkkiä totiseksi, melkeinpä ankaraksi.
+
+"Nyt ei ole puhetta kuolemisesta. Gabrielle, sellaista luvataan
+runollisessa tunteiden tulvassa ja sillä ei ole mitään arvoa. Ei, nyt
+on kysymys ainoastaan siitä, tahdotko elää kanssani, viettää itsensä
+kieltävää, yksinkertaista elämää, köyhän pappismiehen vaimona. Jos
+esimerkiksi velvollisuuteni Jumalan palvelijana veisi minut pienelle
+kappalaistilukselle johonkin maaseurakuntaan, luuletko sinä, tuo
+pilattu, ihaeltu Tukholman kaunotar, voivasi tulla onnelliseksi siellä
+minun kanssani?"
+
+"Onnelliseksi?" toisti Gabrielle. jonka tunteellisessa mielessä
+Robertin sanat herättivät suuremman vastenmielisyyden kuin mitä tämä
+olisi voinut aavistaakaan, "en ole luvannut tulla onnelliseksi, olen
+luvannut sinua rakastaa ja seurata, vaikka tulisinkin onnettomaksi.
+Tiedäthän muuten, etten usko onnea, en usko sen olemassaoloa -- muuta
+kuin hetkeksi, silmänräpäykseksi -- niinkuin tämä", lisäsi hän hiljaa.
+
+"Ystäväni, se on olemassa", lausui Robert ja hänen kasvojensa
+ankaruutta lievensi hellä, pehmeä äänensä, "usko minua, se on olemassa
+meitä varten, niinkuin kaikkia muitakin jos vaan tahdomme siihen
+tarttua. Oi, useimmat saattaisivat tulla onnellisiksi, jos vaan
+tahtoisivat, onni on metsäkukka, joka on tarjona kaikille, eikä
+suljetussa puutarhassa kasvava ruusu, jonka ainoastaan muutamat harvat
+etuoikeutetut voisivat poimia..."
+
+"Päin vastoin", keskeytti häntä Gabrielle liioitetulla kiivaudella,
+"onni on juuri ruusu, harvinainen, suljetussa puutarhassa kukkiva ruusu
+ja sen puutarhan olemme me nyt avanneet."
+
+Hänen sanansa synnyttivät Robertissa salaperäisen, tuskallisen
+ahdistuksen. Gabrielle seisoi hänen edessään mitä viehättävimpänä
+kuvana naisellisuudesta, suloisine, puoleksi suljettuine silmineen,
+jotka ujoina ja samalla niin tulisina tavoittelivat hänen outoa
+katsettaan ja hoikkine vartaloineen, jota ympäröi neitseellisyyden ja
+nuoruuden koko loisto. Hurmaus, jonka Gabrielle hänessä herätti ja jota
+vastaan hän taisteli voimatonna ja tuskastuneena, kuin unessa,
+täytti hänet kovilla tunnon vaivoilla. Oliko tämä viehättävä,
+maailmallismielinen nuori tyttö sopiva papin vaimoksi? Olisiko Jumala
+valinnut hänelle tämän morsiamen, jos hän, niinkuin hän oli itseään
+luulotellut, todella olisi jättänyt tämän asian Isänsä käsiin? Oliko
+Gabrielle se ystävä, joka jakaisi hänen vaivojaan ja ymmärtäisi hänen
+taistelujaan, eikö hän pikemmin ollut -- rakastaja? Hän ei
+ajatuksissaankaan lausunut tätä sanaa, mutta oli aivan kuin se
+hämmentävänä ja epäselvänä, olisi suhissut ilmassa hänen ympärillään...
+
+"Mutta sinä", jatkoi Gabrielle nuhdellen, kun Robert ei vastannut
+mitään, "rakastatko sinä minua, kun voit puhua noin tyvenesti ja
+ymmärtäväisesti?"
+
+"Sitä kysymystä sinun ei tarvitse tehdä", vastasi Robert, äänensä
+osoittaessa hieman katkeruutta, "jollen sinua rakastaisi niin
+äärettömästi, että minusta tuntuu mahdottomalta elää ilman sinua, en
+olisi ottanut askelta, joka ehkä tuottaa meille kummallekin
+onnettomuutta..."
+
+"Rakastatko sinä minua ylitse kaikkea?" kysyi Gabrielle puoleksi
+keikailevalla itsepäisyydellä.
+
+"Minä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta ihmistä maailmassa,
+rakastan sinua niin, että maallinen onneni kokonaan tulee riippumaan
+sinusta. Mutta muista", lausui hän juhlallisella, ankaralla äänellä,
+"että ennen kaikkea olen Jumalan palvelija. Voisin uhrata sinulle
+kaikki, vaikkapa elämänikin, mutta papillisen virkani alalla et
+milloinkaan saa vaatia minulta pienintäkään uhrausta. Mihin Herra minua
+käskee, sinne minä menen, mitä Hän minulta vaatii, sen teen minä, jos
+kohta, ... jos kohta, ... minun sentähden täytyisi uhrata sinut ja
+rakkautesi... Muista, että olen sanonut tämän sinulle, että
+vilpittömästi olen sinulle esittänyt periaatteen, jolle meidän tulee
+rakentaa koko tuleva elämämme. Ymmärrätkö minua?"
+
+"Ymmärrän." vastasi Gabrielle hiljaa, katsomatta häneen. Omituinen
+kylmyys valtasi hänet äkkiä, hänestä tuntui siltä, kuin olisi hän
+tehnyt luostarilupauksen.
+
+Hetken aikaa seisoivat he äänettöminä toistensa edessä; Robert piti
+Gabriellen kättä omassaan ja katseli tutkivasti nuorta tyttöä, joka yhä
+edelleen piti silmänsä maahan luotuina. Vihdoinkin irtautuivat he
+toisistaan ja alkoivat, istahdettuaan penkille, ensin hitaasti ja
+hajamielisesti, sitten vilkkaammin juttelemaan käytännöllisistä
+asioista. He päättivät, etteivät kenellekään kertoisi, mitä nyt oli
+tapahtunut; Robert matkustaisi täältä ylihuomenna ja vasta syksyllä,
+kun he jälleen tapaisivat toisensa, pyytäisivät he kreivin suostumusta.
+
+Hetken kuluttua nousivat he ja läksivät yhdessä lehmuskäytävästä.
+Tultuaan puistoon erosivat he ja Gabrielle kiirehti rakennusta kohti,
+mennäkseen huoneeseensa pukeutumaan päivällisiksi. Penkereellä hän
+kohtasi kreivittären; hän rupesi käymään vähän hitaammin ja, mennessään
+äitipuolensa ohi, kohtasivat heidän katseensa toisiaan, mutta ei
+kumpanenkaan heistä tullut tervehtineeksi edes hymyilylläkään.
+Gabrielle ei äitipuolensa kasvojen ilmeestä voinut nähdä, tiesikö tämä
+mitä oli tapahtunut, vai eikö; mutta hän huomasi, että kreivittärellä
+oli kädessään kiikarinsa, jota hän tavallisesti ei käyttänyt muuta,
+kuin silloin, kun hän erityisen tarkkaan tahtoi katsella jotakin
+etäällä olevaa.
+
+Kreivitär oli koko päivällisajan surullinen ja valmis itkemään. Hän
+puhui melkein yksinomaan vaan surullisista asioista, kuvaili sairaiden
+torppariperheiden oloja ja kurjuutta vaivashuoneessa, ja jos Gabrielle
+joskus koetti kääntää keskustelua hauskemmille aloille, osasi kreivitär
+heti keskeyttää häntä kertomalla Per Larssonin keuhkotaudista tahi
+August Johanssonin kädestä, joka musertui silppukoneessa. Ja hän
+keskeytti häntä niin viekkaalla tavalla, osasi niin taitavasti pistellä
+Gabrielleä ihmiskunnan kärsimisillä, että nuori tyttö vihdoin esiintyi
+oikeana hirviönä itsekkäisyydestä ja välinpitämättömyydestä.
+
+"Oi, miten häijy hän on", ajatteli Mimmi, "hän ei milloinkaan soisi
+meidän olevan iloisia, hän tahtoo vaan, että meidän pitäisi ajatella
+sairaita ukkoja ja muuta sellaista eikä meillä milloinkaan saisi olla
+mitään hauskuutta elämässä!"
+
+Kaksi päivää tämän jälkeen lähti Robert Säboholmista. Gabriellellä ja
+hänellä oli jo matkapäivän aamuna ollut tilaisuus sanoa toisilleen
+jäähyväiset ja uudistaa lupauksia ja sopimuksia, joita he olivat
+keskenään tehneet, niin että varsinaisella eronhetkellä, vaunujen
+luona, sai kreivitär olla yksin Robertin kanssa, ja vielä viimeisen
+kerran puristaa hänen kättään.
+
+Ensi päivinä pastorin lähdön jälkeen oli kreivitär peloittavan synkällä
+tuulella. Ruoka-aikoina vallitsi syvä hiljaisuus, kreivitär puhui
+tuskin sanaakaan, söi vähän, nieli hitaasti ja, jos joku uskalsi
+jotakin lausua, keskeytti hän aina pilkallisella vastauksella. Muuten
+antoi hän tyttöjen kokonaan pitää huolta itsestään. Mimmi ja Ebba
+huvittelivat itseään mailla ja metsissä tahi tallissa ja navetassa.
+Gabrielle haaveksi lehmuskäytävässä ja kreivitär taas kävi uudella
+innolla köyhiensä luona tahi istui huoneessaan lukemassa ja
+rukoilemassa. Mutta väliin syödessä, tahi kun Gabrielle ja äitipuoli
+muuten sattumalta kohtasivat toisensa, tunsi nuori tyttö kreivittären
+omituisen, läpitunkevan katseen ikäänkuin hän olisi tahtonut lukea
+tytärpuolensa sydämmen salaisuuksia.
+
+Vihdoinkin eräänä iltapäivänä, noin viikko pastorin lähdön jälkeen,
+pyysi kreivitär, heidän noustessaan pöydästä, saada puhua kahden kesken
+Gabriellen kanssa, ja että tämä sentähden olisi hyvä ja seuraisi häntä
+hänen kirjoitushuoneeseensa.
+
+Gabrielle säpsähti, vaan hän ei vastannut mitään: kumarsi vaan ja
+seurasi estelemättä äitipuoltaan.
+
+Heidän tultuaan huoneesen, sulki kreivitär oven, istuutui sohvaan ja
+antoi kädellään merkin Gabriellelle istua tuolille viereensä. Gabrielle
+odotti sykkivin sydämmin, mitä nyt piti tuleman ja kreivitär tuijotti
+lattiaan rypistäen kulmakarvojaan ja puristaen huulensa lujasti kokoon.
+
+"Rakas Gabrielleni", lausui hän vihdoin kohottaen päätään ja kääntyen
+nuoreen tyttöön, jota hän tarkasteli omituisilla, epäilevillä
+katseillaan, "olen koko viime ajan taistellut itseni kanssa lausuisinko
+ajatukseni vai enkö, mutta nyt olen huomannut velvollisuuteni olevan
+puhua. Se, jota minun täytyy sanoa, on yhtä ikävää minulle sanoa kuin
+sinulle kuulla, mutta sitä ei voi auttaa. Siis, mitä sinä olet
+oikeastaan tarkoittanut ... tarkoittanut..." -- tässä hänen äänensä
+tuli epävarmaksi, ja hänen täytyi nielaista pari kertaa saadakseen
+lausutuksi sanat, -- "sillä ... keikailemisella, jota koko viime ajan
+osoitit pastori Wallneria kohtaan?"
+
+Gabriellea kreivittären kysymys hämmästytti niin, että hän muutaman
+sekunnin istui aivan äänettömänä.
+
+"Tarkoitukseni ... tarkoitukseni..." sopersi hän, toinnuttuaan ensi
+hämmästyksestään, "ei minulla ole ollut mitään tarkoitusta, en ole
+milloinkaan..."
+
+"Sitä pahempi", keskeytti kreivitär, hymyillen pilkallisesti. "Siinä
+tapauksessa arvaan tarkoituksesi olleen saattaa hänen sydän niin
+levottomaksi, häiritä häntä ... mutta, suo anteeksi, että sanon sinulle
+suoraan, se ei ollut jalosti tehty. Kernaasti saat koettaa pauloihisi
+kietoa nuoria herroja suuren maailman upeista seurapiireistä, heihin se
+ei paljoakaan koske, mutta säästä niin vakavaa miestä kuin pastori
+Wallneria keikailultasi."
+
+"Mutta kuinka ... millä tavalla minä olen keikaillut?" lausui
+Gabrielle, jonka syttyvä viha karkoitti avuttomuuden tunteen, joka nyt
+kuten aina ennenkin valtasi hänet äitipuolensa häntä moittiessa, "en
+ymmärrä, mitä te tällä tarkoitatte ... mitä minä olen tehnyt ...
+mitä..."
+
+"Mitäkö sinä olet tehnyt?" keskeytti häntä kreivitär ankarasti ja
+tylysti, silmäinsä hehkuessa tukahdetusta mielenliikutuksesta,
+"luuletko todellakin, että olisin voinut olla huomaamatta, mitenkä sinä
+asetuit hänen tielleen, mitenkä sinä häpäsit naisellisuuttasikin
+käyttämällä hyväksesi hänen kävelyaikojaan, niin, koska sen tahdot
+tietää, minä olen saanut kuulla teidän yhtymisistänne lehmuskäytävässä,
+jotka ovat antaneet kansalle aihetta alentaviin juoruihin."
+
+Gabrielle naurahti hermostuneesti.
+
+"Minun puolestani saavat he mielellään lörpötellä", lausui hän
+vapisevalla äänellä, "minulla ei ole koskaan tapana kuunnella juoruja."
+
+"Sehän on suuremmoista", vastasi kreivitär ivallisesti, "mutta silloin
+ei liioin pidä antaa siihen aihetta. Olet sillä vahingoittanut sekä
+itseäsi että vielä toistakin. Sitä paitsi", jatkoi hän, tehden valtavan
+ponnistuksen näyttääkseen tyveneltä ja välinpitämättömältä, "on pastori
+Wallner kiittämättömin esine, minkä saatoit valita. Tunnustit äsken
+itse, ett'ei sinulla ollut mitään tarkoitusta keikailemisellasi, ja sen
+luulen olleen sinulle onneksi, muuten olisivat sinulta luultavasti
+hyvät humalat hukkaan menneet..."
+
+Gabriellen veri alkoi kiehua. Hänestä tuntui aivan siltä kuin äitipuoli
+olisi kerran toisensa perästä lyönyt häntä vasten kasvoja ja kuin hän
+ei olisi saattanut elää, ell'ei hän olisi saanut lyödä takasin.
+
+"Ja mistä te tiedätte ... mistä tiedätte..." lausui hän, nousten
+säihkyvin silmin, "mikä teitä oikeuttaa, ... minkätähden minulta
+olisivat hyvät humalat hukkaan menneet?"
+
+"Minkä tähden? Monestakin syystä", vastasi kreivitär, yhä taistellen
+säilyttääkseen ulkonaista tyvenyyttä, "hän on vakava, syvästi
+uskonnollinen mies, jota maailmallismielisyys ja turhamaisuus
+varmaankaan eivät voi miellyttää ... sanalla sanoen, olisin kokonaan
+erehtynyt hänen luonteestaan ja mielipiteistään, jos hän antaisi niin
+ylen maailmallisen nuoren tytön kuin sinä olet, kietoa itsensä
+pauloihinsa, siinä tapauksessa hän, suoraan sanoen, olisi aivan toinen
+kuin miksikä minä olen hänet luullut..."
+
+Nyt kuohui viha Gabriellen sydämmessä. Hän muisti tosin, että Robert ja
+hän olivat luvanneet toisilleen, etteivät kenellekään kertoisi
+kihlauksestaan ja heikko äänikin hänen sydämmensä syvyydessä varoitti
+häntä lupauksen rikkomisesta, mutta kiusaus saada vihatulle
+äitipuolelle antaa kuolinhaavan, voitti hänet.
+
+"Ja jos niin olisi", läähätti hän, "jos hän todellakin olisi toinen
+kuin ... kuin ... joll'ei hän olisikaan pitänyt minua niin huonona ja
+kurjana kuin ... joll'ei olisi totta, että minä hänelle keikailin ...
+jos päinvastoin hän ... hän olisi etsinyt minua ... jos ... jos me jo
+olisimme..."
+
+Hän vaikeni silmänräpäykseksi, äitipuolen kalpeat kasvot ja jäykkä
+katse peloittivat häntä. Mutta rakkauden sydämmettömyydellä ja
+osoittaen vahingon iloa, mikä suuresti rumensi hänen kauniita
+kasvojaan, lisäsi hän sitten:
+
+"Jos me jo olisimme -- kihloissa!"
+
+Kreivitär ei vastannut mitään näihin kostonhimosta palaviin sanoihin,
+hän loi vaan äkkiä katseensa alas, ikäänkuin salatakseen Gabriellelta
+sitä, mikä tulisi tapahtumaan hänen sydämmessään.
+
+Ja kauhea olikin taistelu, jonka hän näinä lyhyinä silmänräpäyksinä
+sydämmessään taisteli. Tuska, jonka Gabriellen sanat hänessä olivat
+synnyttäneet ja joka, niin sekavia kuin sen vaikuttimet olivatkin,
+kuitenkin itsessään oli tosi ja syvä, taisteli hänen luonteensa
+halpamielisyyden kanssa, ikäänkuin se olisi tahtonut kohottaa hänet
+turhamaisuuden orjuuttavista huolista suurten surujen vapauteen. Hetken
+näytti jo siltä kuin tämä taipumus jalomielisyyteen olisi saavuttanut
+voiton hänestä; hän tunsi palavan halun heittäytyä nuoren tytön syliin,
+itkeä siinä ja kuiskata: "suo minulle anteeksi, minä olen ollut
+väärässä ... kärsi minun heikkouksiani ja tulkaa onnellisiksi toistenne
+kanssa!"
+
+Mutta silloin heräsi hänessä ajatus: "minkä tähden minua aina pitäisi
+sorrettaman, minkä tähden minua pilkattaisi, ivattaisi, minkä tähden?"
+Kyykäärmeen tavoin se tarttui hänen sydämmeensä -- silmänräpäyksen
+kuluttua olivat kaikki ylevät ajatukset kadonneet, kateus, katkeruus,
+kostonhimo liikkuivat irtipäästettyjen matelijoiden tavoin hänen
+rinnassaan.
+
+Hän kohotti hitaasti päätään, loi katseensa Gabrielleen ja sanoi sen
+jälkeen tyvenellä, pistelevällä äänellä:
+
+"Jos niin on, surkuttelen teitä molempia. Koska tunnen teidän
+luonteenne ja mielipiteenne, luulen teidän tulevan äärettömän
+onnettomiksi."
+
+Kreivitär ei olisi voinut sanoa mitään, joka olisi tehnyt Gabrielleen
+tuskallisemman vaikutuksen. Nyt oli hänen vuoronsa luoda alas katseensa
+salatakseen, mitenkä hänen tunteensa muuttuivat äitipuolensa sanoja
+kuullessaan. Innostus, joka äsken oli niitä kiihoittanut, vaihtui äkkiä
+raskaasen suruun. Rakkauden ja haaveilun tunteiden ohessa, jotka
+täyttivät hänen sydämmensä, vaivasi häntä kuitenkin aina ajatus, ettei
+Robert eikä hän tulisi onnellisiksi -- ja kun hän nyt kuuli
+äitipuolensa lausuvan sen ääneen, tuntui se hänestä häijyn noita-akan
+onnettomuutta tuottavalta ennustukselta.
+
+"On mahdollista, että tulemme onnettomiksi", sanoi hän vihdoin
+matalalla äänellä, "ei yksilläkään rakastavilla ole takauskirjaa siitä,
+että aina olisivat onnellisia. Mutta siitä huolimatta rakastamme
+toisiamme ja aijomme mennä naimisiin. Kuitenkin", lisäsi hän sopertaen
+ja äitipuoleen katsomatta, "on se ... on se ... toistaiseksi
+salaisuus ... ja minun täytyy pyytää, ett'ei sitä ... ett'ei sitä
+kerrottaisi kenellekään, ei edes isälle ... tahdon itse pyytää hänen
+suostumustaan..."
+
+"En minä suinkaan aio levittää sinun salaisuuksiasi", vastasi kreivitär
+lyhyesti ja jääkylmästi, "mutta jos se on salaisuus, olisit mielestäni
+tehnyt viisaimmin ja -- hienotunteisemmin, jos olisit toistaiseksi
+säilyttänyt sen omanasi."
+
+Tämän sanottuaan nousi hän, meni ikkunan luo ja asettui selin
+Gabrielleen.
+
+Nuoren tytön mieli tuli vielä raskaammaksi. Hän huomasi kreivittären
+käsittäneen hänet, äitipuolen terävän, kateellisen katseen nähneen,
+että hän oli saavuttanut tämän voiton vihatusta kilpailijasta
+ilmoittamalla salaisuuden, joka ei ollut ainoastaan hänen, vaan myös
+Robertin ja halveksiva nuhteleva ääni, jolla kreivitär oli puhunut,
+herätti hänessä melkein sietämättömän mielipahan. Sanaakaan vastaamatta
+kääntyi hän äkkiä ja läksi huoneesta.
+
+Jäätyään yksin, lukitsi kreivitär oven ja sulki puoleksi ikkunaluukut.
+Sitten heittäytyi hän sohvaan, painoi päänsä tyynyyn ja purskahti
+kiihkeään itkuun, jota vähän väliä puoleksi tukahdetut huudahdukset
+keskeyttivät.
+
+Oi. että juuri tämän, katkerimman kaikesta, tämän, jonka tähden hän oli
+rukoillut niin monta palavaa rukousta siitä päästäkseen, kuitenkin piti
+häntä kohtaaman! Olihan hän rukoillut Jumalaa lähettämään hänelle
+kaikenlaisia kärsimyksiä, sairautta, köyhyyttä, jos Hän vaan säästäisi
+hänet tästä!... Mutta juuri tämän oli Jumala hänelle lähettänyt!
+
+Katkeruuden meressä, johon hän oli heittäytynyt, kadotti hän vähitellen
+turvapaikan, mikä hänellä tähän asti oli ollut kristillisessä uskossa,
+johonka hän kaikkein eksytysten aikana suonenvedon tapaisesti oli
+tarttunut. Hänen mielestään Jumalan ohjaava käsi päästi hänet irti ja
+kaikki mitä hän tähän asti oli tuntenut ja uskonut, oli vaan ilvehtiviä
+mielikuvia, jotka hälvenivät.
+
+Ja, minuutti minuutilta, tunsi hän vaipuvansa yhä syvemmälle ja
+syvemmälle epäuskon aaltoihin, tunsi mitenkä uusi ala hänen sielussaan
+pimeni, kunnes kaikki, niin sisä- kuin ulkopuolellakin häntä, oli
+yhtenä ainoana epätoivon, tuskan ja tunnonvaivojen yönä.
+
+Tuntikausia kesti tämä taistelu, jonka kuluessa oli turhaa koettaakaan
+rukoilla; hänen ainoa rukouksensa oli haaksirikkoon joutuneen
+hätähuuto: "Jumala, auta minua, älä minua hyljää!"
+
+Lopulta asettui kuitenkin myrsky hänen sydämmessään ja sitä seurasi
+tyvenyys. Hän lakkasi huutamasta ja vääntelemästä käsiään. Menneisyyden
+yli levisi äkkiä ikäänkuin huntu, joka peitti kaikki synnit, erhetykset
+ja valheet, jotka niin olivat vaivanneet hänen kauhistunutta
+omaatuntoaan; tuulahdus anteeksi antamisen salaisuudesta rauhoitti
+muutamiksi silmänräpäyksiksi hänen väsyneen henkensä. Hän nousi,
+järjesti pukuaan ja huuhtoi otsansa ja silmänsä raittiilla vedellä. Sen
+jälkeen sulki hän ikkunaluukut, sytytti kynttilän ja otti esille
+raamattunsa lukeakseen sitä.
+
+Mutta kun hän oli istuutunut ja avannut raamatun, esti häntä äkkiä ääni
+sydämmessään, joka kuiskasi: "mene ensin sopimaan veljesi kanssa!"
+
+Hän päästi raamatun ikäänkuin se olisi häntä polttanut, nousi ja
+tuijotti kauhistuneena eteensä. Mitä nämät sanat tarkoittivat? Mitä
+Jumala nyt häneltä vaati? Eikö Hän ollut jo tarpeeksi häntä kurittanut?
+Pitikö hänen tulla vielä enemmän nöyryytetyksi, masennetuksi,
+sorretuksi?...
+
+Hän alkoi kävellä edes takaisin huoneessa, kädet painettuina rintaa
+vastaan, ikäänkuin rauhoittaakseen siinä syntynyttä myrskyä. Vaan
+uhkaava ääni tuli yhä kovemmaksi ja kovemmaksi. "Mene ensin sopimaan
+veljesi kanssa", kuului se sanovan, "pyydä anteeksi nuorelta tytöltä,
+jota olet loukannut kateudellasi, kiukullasi, joka niin usein on saanut
+kärsiä pahasta tuulestasi, sano hänelle ystävällinen sana, toivota
+hänelle onnea, hänellä on oikeus puolellaan; minkä sinä tahdot omistaa,
+varastit häneltä, hän on saavuttanut Robertin rakkauden, hän on nuori
+ja vapaa, hänellä on oikeus olla onnellinen!"
+
+Mutta tämä vaatimus oli hänelle liian mahtava. "Se on liian paljon",
+kuiskasi hän valittaen, "vaadi minulta mitä tahansa paitsi tätä! En voi
+pyytää häneltä anteeksi, tahdon rukoilla Sinua, Herra, rukoilla,
+rukoilla yöt ja päivät, eikö siinä ole tarpeeksi ... eikö se ole..."
+
+Ja jälleen vastasi sama ankara ääni: "mene ensin sopimaan veljesi
+kanssa!"
+
+"Omistan koko elämäni köyhille ja kärsiville", jatkoi hän, "kaikki,
+mitä Jumala minulle lähettää, tahdon vastaan ottaa, sairautta,
+kärsimyksiä... Tahdon nöyryyttää itseni, maata tomussa ... niin, niin
+sen täytyy olla tarpeeksi, Jumala, Sinun täytyy antaa minulle anteeksi,
+Sinuahan vastaan minä olen rikkonut ... säästä minua ... ei tätä, en
+voi ... en voi..."
+
+Tällä tavalla hän yhä edelleen tarjosi hyviä töitään ja itsensä
+kieltämistään uhriksi, teki lupauksia, koetti päästä asiasta
+rukouksilla ja valituksilla, mutta lakkaamatta vastasi tuomitseva ääni
+hänelle: "ei, Jumala ei huoli uhreistasi, Hän tahtoo vaan yhtä: että
+sovit veljesi kanssa."
+
+Hän ei voinut enää rukoilla eikä lukea raamattuaan. Pari kertaa hän
+koetti sitä avata, mutta hänen silmänsä eivät käsittäneet sanoja,
+ainoa, minkä hän näki ja kuuli, oli kehoitus! "mene sopimaan:"
+
+Hän ei mennyt illalliselle, vaan meni varhain levolle ja väsyneenä sekä
+hengen että ruumiin puolesta, vaipui hän heti raskaasen uneen.
+Herätessään seuraavana aamuna, oli hänen mielensä yhtä rauhaton ja
+levoton kuin edellisenä päivänä. Palava halu voida rukoilla,
+sanomaton sovinnon ikävöiminen täytti hänen sielunsa, mutta hinta oli
+hänestä liian kallis. Heti kun hän mielikuvituksessaan ajatteli
+sovintokohtausta Gabriellen kanssa, kun hän kuvaili seisovansa nuoren
+tytön vieressä lausuakseen hänelle ystävällisen, hellän sanan, oli
+aivan kuin hänen sydämmessään sen sijaan olisivat heränneet kaikki
+vihan henget ja hän olisi mielestään voinut uhrata kaikki, yksin
+ijankaikkisen autuutensakin, nautinnosta saada loukata ja masentaa,
+kilpailijaansa. "Minkätähden minua aina nöyryytettäisiin ja
+masennettaisiin?" oli hänen pysyvä estelemisensä, "eikö ole tarpeeksi,
+että hän on ryöstänyt minun onneni, että hän on voittanut taistelussa,
+vieläkö minun pitäisi suudella voittajani kättä?" Ja yhtä
+järkähtämättömänä vastasi tuomitseva ääni: "pitää, se sinun täytyy
+tehdä, jos tahdot nauttia rukouksen rauhaa ja syntiesi anteeksi
+antamuksen suloisuutta. Jos sinussa löytyy kipinäkään todellista uskoa
+ja ellet tahdo sitä sammuttaa, täytyy sinun tyhjentää kalkki, mikä
+sinulle ojennetaan, täytyy sinun vaeltaa nöyryytyksen ahdasta,
+ohdakkeista tietä, ei löydy mitään muuta!"
+
+Tätä kohtausta seuraavina viikkoina kreivitär ja Gabrielle vaihtoivat
+tuskin sanaakaan ja kun toinen tuli huoneesen, poistui toinen heti, jos
+vaan suinkin oli mahdollista. Ja jos heidän joskus ruoka-aikoina muodon
+vuoksi täytyi jotakin kysyä tahi vastata, tekivät he sen aina toisiinsa
+katsomatta. Kreivittären kalpeat, laihtuneet kasvot, joilla vanhuus
+äkkiä alkoi näkymään, niinkuin syksynkin hävitykset luonnossa selvästi
+esiintyvät vasta pilvisten päiväin tultua, peloittivat nuorta tyttöä ja
+kiihdyttivät hänen mielikuvitustaan. Hän ei itsekään tiennyt mitä hän
+pelkäsi, mutta hän ei tahtonut jäädä kahdenkesken äitipuolensa kanssa;
+yksin hiljaisuuskin, joka silloin aina syntyi, tuntui hauesta
+tuskalliselta ja rasittavalta, kuni ukkoista ennustava rajuilma.
+
+Elokuun lopulla palasi kreivi Barneken kotiin ulkomaan matkaltaan ja
+oleskeli pari viikkoa perheensä luona Säboholmissa. Mutta ei edes
+kreivinkään läsnäolo, joka tietysti kyllä lievensi kodin raskasta
+mielialaa, voinut kokonaan poistaa synkkää, miettivää piirrettä
+kreivittären kasvoilta; ja kun perhe viimeinkin syyskuun keskivaiheilla
+muutti Tukholmaan, tunsi vähän jokainen huojennusta, jälleen saadessaan
+palata vanhaan pääkaupungin elämään, jonka levottomuudessa ja
+moninaisissa hommissa kaikki epäkohdat esiintyvät vähemmin jyrkkinä
+kuin maaelämän hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Gabriellen ja Robertin kihlaus julaistiin syksyllä ja antoi kaikkialla
+aihetta ihmettelyyn, arveluihin ja romantillisiin selityksiin. Kovalle
+oli käynyt ennenkuin nuoren tytön onnistui saavuttaa isänsä suostumus
+samaten kun hänen täytyi käyttää kekseliäisyytensä välttääkseen
+yhteentörmäyksiä isänsä sukuylpeyden ja Robertin ylpeyden välillä,
+josta hän tiesi, ettei se tarvitsisi montakaan iskua ennenkuin hän
+paluuttomasti peräytyisi. Nyt oli kuitenkin kaikki järjestetty niin
+tyydyttävälle kannalle kuin suinkin saattoi vaatia liitolta, joka
+likeisimmässä ympäristössä herätti ainoastaan tyytymättömyyttä tahi
+vihaa ja jonka asianomaiset itsekin solmisivat salaisilla epäilyksillä,
+tokko se johtaisi onnellisuuteen, mutta joita kumpainenkin koetti saada
+vaikenemaan, toinen rukouksilla, toinen rakkauden unelmilla.
+
+Kreivitär ei sanottavasti vaikuttanut näiden ristiriitojen kehitykseen.
+Ne herättivät hänessä synkän vahingonilon ja heikon toivon, että ne
+kenties tekisivät kaikelle lopun...
+
+Kun ihminen on kuullut Jumalan varoituksen, eikä ole sitä totellut, kun
+hän on ymmärtänyt, minkä hellittämättömän vaatimuksen Jumala asettaa
+sovitusta janoavalle sielulle ja hän kuitenkin kieltäytyy sitä
+täyttämästä, niin toteutuu hänessä raamatun peloittavat sanat: "mutta
+jolla ei ole, sekin kuin hänellä on, pitää häneltä otettaman pois."
+Tämän henkisen lain alle sortui kreivitär. Rauhan aavistus, totuuden
+vilahdus, joita hän oli tuntenut, olivat kadonneet ja uskon kipinä,
+joka niin kauvan oli liehunut intohimon ja maailmallisuuden taakan
+alla, jota hänen sydämmensä oli täynnä, oli nyt sammunut tahi oli
+ainakin sammumaisillaan. Kaupunkiin muutosta asti oli hänen mielensä
+ollut synkempi ja kärtyisempi kuin muulloin milloinkaan ennen.
+Taistelussa, jota hän sai taistella tuon yön jälkeen, jolloin hän luuli
+kuulevansa Jumalan äänen: "mene sopimaan veljesi kanssa", oli hän päivä
+päivältä peräytynyt askeleen itsekkäisyyteen ja itsepintaisuuteen, oli
+tukahuttanut jumalallisen äänen ja onnistunut luulottelemaan, ettei se
+ollut muuta kuin sairaloista omantunnon hemmottelua. Jopa hänen lopulta
+onnistui, monimutkaisesti puolustellen itseään, tulla siihen
+mielipiteeseen, että jos joku oli loukannut toista, oli se epäilemättä
+ollut Gabrielle, eikä hän, -- jos jonkun tarvitsi pyytää toiselta
+anteeksi, oli se tytärpuoli, joka kaikkien näiden vuosien kuluessa oli
+osoittanut häntä kohtaan vaan tylyyttä, kylmyyttä, luottamuksen
+puutetta. Ei, hänellä itsellään ei ollut syytä nuhdella itseään.
+Gabrielle ei ollut milloinkaan osoittanut hänelle rahtuakaan
+tyttärellistä rakkautta, hän muisti vaan liiankin hyvin ensi kerran,
+jolloin he tapasivat toisensa ja jääkylmän tervehdyksen, jonka hän
+silloin sai vastaanottaa. Hän ei milloinkaan saattaisi unhoittaa tuota
+tervehdystä, joka kerrassaan jäähdytti hänen sydämmensä. Ja mitenkä
+uskollisesti hän kuitenkin sen jälkeen oli täyttänyt velvollisuutensa
+tuota vihattua tytärpuolta kohtaan! Miten monta kertaa hän, vastoin
+haluaan ja taipumustaan, oli seurannut Gabrielleä tanssiaisiin ja
+teaattereihin, mitenkä hän, vasten mielipiteitään, oli sallinut hänen
+panna toimeen tansseja kodissaan! Mitenkä hän nimi- ja syntymäpäivinä
+oli antanut Gabriellelle kalliita lahjoja, ja lopuksi -- epäili
+hetkisen lausuessaan tätä viimeistä kohtaa ansioluettelossaan, mutta
+sitten lisäsi hän senkin -- olihan hänen omaisuutensa ehkä pelastanut
+isän vararikosta ja siis myöskin Gabriellen köyhyydestä ja puutteesta?
+Olisihan siis nuoren tytön pitänyt olla siitä kiitollinen, olisihan
+hänen pitänyt äitipuolelleen olla ystävällinen ja kohtelias. Mutta hän
+oli tehnyt aivan päinvastoin, oli käyttänyt hyväkseen jokaista
+tilaisuutta, jolloin hän saattoi loukata ja nöyryyttää... Ei,
+kreivittären ei tarvinnut soimata itseään mistään! Syy oli kokonaan
+Gabriellen puolella, hänen tulisi siis ottaa ensi askel sovintoon, --
+jos yleensä maksoi vaivaa ajatella sovintoa kahden, toisilleen niin
+vastenmielisen olennon välillä.
+
+Pyhimysloiste, mikä ympäröi Robertia saarnaajana, oli, hänen mentyään
+kihloihin, melkoisesti vaalennut muutamien hänen kuulijainsa silmissä,
+mutta suuremman osan mielestä oli hän, yhdistyksensä kautta kauniin,
+nuoren tytön kanssa Ruotsin etevimmistä perheistä, tullut vieläkin
+viehättävämmäksi. Kertomus Gabriellen ja hänen rakkaudestaan, jota
+koristi suuremmassa tahi vähemmässä määrässä keksityt tapaukset
+kuluneelta kesältä, loi hänen ympärilleen romantillisen hohteen, jota
+hänellä ei ennen ollut.
+
+Siksi olivatkin sekä hänen saarnansa että hän itse mitä innokkaimpain
+selitysten ja tarkimpain tutkimusten esineenä. "Hän ei enää ole sama
+kuin ennen", sanoi eräs hänen kuulijoistaan, surullisesti pudistaen
+päätään. "Näkyy selvästi, että morsiamen läsnäolo häntä häiritsee,
+hänen esityksessään on jotain niin jäykkää, hajamielistä", tuumi
+toinen. "Vakuutukseni on, ettei hän ole onnellinen ja ettei sitä
+liittoa olisi pitänyt milloinkaan solmita", lausui kolmas j.n.e.
+
+Asianlaita oli kumminkin se, että ainakin viimeinen lausunto oli
+jossakin määrin tosi. Robert ei todellakaan ollut onnellinen sulhanen.
+Päivä päivältä hänelle kävi yhä selvemmäksi, ettei hän, mennessään
+kihloihin Gabriellen kanssa, ollutkaan seurannut Jumalan ääntä, vaan
+oli käynyt omia teitään, tyydyttänyt omia toiveitaan. Hänen asemansakin
+kreivi Barnekenin talossa oli hänelle erinomaisen vastenmielinen;
+kreivin välinpitämättömyys loukkasi häntä, kreivittären alakuloinen
+tylyys, jonka syyn hän liiankin hyvin ymmärsi, rasitti häntä ja hänen
+ylpeytensä kärsi ajatellessaan ihmisten kenties hänen kihlauksensa
+johdosta pitävän häntä onnenetsijänä. Sen lisäksi pelkäsi hän
+tulevaisuutta, jota hän ei levollisesti voinut jättää Jumalan haltuun,
+kun hän tiesi tehneensä niin omavaltaisen päätöksen. Saattoiko hän
+toivonkaan onnea, kun hän vapaaehtoisesti oli valinnut vaimon, joka
+niin vähän sopi pappismiehelle? Olihan hän melkein laiminlyönyt
+velvollisuutensa, tehnyt itsensä syypääksi rikokseen, joka vaati
+sovitusta.
+
+Nämät ajatukset ja epäilykset muodostivat pohjavirran, joka lakkaamatta
+kohisi syvällä hänen sydämmessään, vaikkapa pinnalla liikkuikin joukko
+vaihtelevia toivon ja onnen tunteita. Oli hetkiä, jolloin hän
+keskustellessaan Gabriellen kanssa, näki nuoren tytön sydämmen
+pehmeävän uskonnon vaikutukselle, näki hänen kyynelsilmin antautuvan
+sille ja jolloin toivon ja riemuitsevan kiitollisuuden tunteet
+täyttivät hänen sydämmensä. Oli myös toisia, jolloin hänen rakkautensa
+Gabrielleen niin kokonaan valtasi hänet, että hän unhoitti kaiken muun
+ja tunsi itsensä onnelliseksi tietäessään omistavansa hänet.
+
+Täten kului talvi sisällisten ja ulkonaisten myrskyjen raivotessa.
+Nähdessään Robertin ja Gabriellen, ei kukaan olisi voinut aavistaa
+heidän olevan kihlatut; he olivat molemmat laihat ja kalpeat, molemmat
+näyttivät tavallisesti synkkämielisiltä ja alakuloisilta. Tukholmassa
+ei puuttunutkaan huhuja, jotka tiesivät kertoa pastori Wallnerin olevan
+hyvin onnettoman, että hän oli antanut kunnianhimon viekoitella itsensä
+tähän kihlaukseen, jota hän vielä tulisi katkerasti katumaan ja useilla
+tahoilla oli jo aivan varmana asiana kerrottu Robertin ja Gabriellen
+kihlauksen olevan purkautumaisillaan.
+
+Eikä tämä viimeinen huhu ollutkaan niin aivan perätön. Useamman kerran
+oli Robertin ja Gabriellen välillä ollut kohtauksia, jotka päättyivät
+viittauksiin eroamisen mahdollisuudesta. Heillä oli molemmilla kiivas
+luonne ja luja tahto ja kun heidän erilaiset mielipiteensä, jotka
+teoriiassa asetettuina vastakkain vaan synnyttivät vilkkaan
+keskustelun, myöskin käytännössä joutuivat ristiriitaan, syntyi siitä
+koko heidän keskinäisessä suhteessaan niin valtava täristys, että
+tuntui siltä kuin kaikki auttamattomasti katkeaisi.
+
+Robert se aina silloin viittasi eroamisen mahdollisuuteen. Hän
+muistutti morsiantaan niin tyynesti ja ystävällisesti kuin suinkin
+saattoi, koko sydän liikutettuna, yksinkertaisesta asemasta, johonka
+tämä joutuisi hänen vaimonaan, vakavasta elämästä, jota heidän tulisi
+viettää, ett'ei hän milloinkaan hänen tähtensä tekisi mitään muutosta
+y.m. Mutta Gabrielle vastasi aina vaan estellen ja kärsimättömästi.
+
+"Minä tiedän sen, minä tiedän sen!" huudahti hän. "olet jo sata kertaa
+sanonut sen minulle ja minä olen yhtä usein vastannut suostuvani
+siihen. Mutta estääkö se minua tänä iltana menemästä seuraan, jonne
+sinulla ei ole halua mennä? Luuletko sinä sitäpaitsi", lisäsi hän
+äkkiä, turvautuen mielistelemiseen, jonka hän tiesi, enemmän kuin
+minkään muun, vaivaavan Robertia ja jota hän näissä kohtauksissa käytti
+suurella mielihyvällä, "että minä tahtoisin mennä naimisiin tavallisen
+ihmisen kanssa, esimerkiksi jollekin noista tavallisista, tyhmistä
+herroista, joita kohtaa seuraelämässä ja joiden kanssa tuskin voi puhua
+ainoatakaan järkevää sanaa? Olen aina toivonut saavani tehdä jotakin
+erinomaista."
+
+Robert ei vastannut; häneen nämä sanat koskivat kipeämmästi kuin hän
+tahtoi näyttää.
+
+"Ei, älä pahastu, Robert", jatkoi hän hymyillen ja koetti tarttua hänen
+käteensä, "etkö sinä luule, että minä tiedän itselläni olevan syytä
+olla ylpeä siitä, että sinä olet valinnut minut, sinä joka olisit
+voinut saada jok'ainoan tytön Tukholmassa, johon vaan osoittaisit
+sormellasi? Mutta sanonpa sinulle, että olisit voinut saada jonkun,
+joka olisi teeskennellyt enemmän kuin minä, joka olisi enemmän sinua
+miellyttänyt käymällä sairaiden ja köyhien luona, halveksimalla
+maailmaa ja muuta sellaista. Sellaisen olisit voinut saada ja olisitkin
+ehkä siinä tapauksessa ollut tyytyväisempi. Mutta", lisäsi hän hiipien
+lähemmäksi Robertia, tuolla pehmeällä, hyväilevällä tavalla, jota tämä
+sekä pelkäsi että rakasti, "yhdessä suhteessa olen heitä kaikkia
+parempi: minussa on enemmän totuutta kuin heissä, ja kun minä sanon
+sinua rakastavani, tarkoitan minä sitä, vaikken teeskentele
+saavuttaakseni rakkauttasi."
+
+Robert katseli surullisesti hymyillen hänen suloisia kasvojaan ja
+hieman vapisevia huuliaan, sitte työnsi hän hänet hiljaa luotaan, ja
+pitkä, raskas vaiti-olo seurasi tätä kiihkeätä kohtausta, joka nyt
+kuten melkein aina ennenkin oli syntynyt edellisestä väittelystä.
+
+Kaikista epäilyksistä ja kiistoista huolimatta, olivat häät määrätyt jo
+kevääksi. Robertin tulot eivät olleet suuret, mutta Gabriellella oli
+äidin-perintönsä ja, kun kreivi lupasi vuotuisesti antaa tyttärelleen
+pari tuhatta kruunua, vakuutti Gabrielle lukemattomia kertoja innolla,
+joka ei tuntunut teeskennellyltä eikä liioitetulta, ettei hän
+vähintäkään pelännyt vaatimatonta ja säästävää elämää, päin
+vastoin, hän tiesi omaavansa käytännöllisiä taipumuksia, ja piti
+kunnian-asianaan näyttää, että vähilläkin varoilla saattoi tehdä kodin
+hauskaksi ja miellyttäväksi.
+
+Kuulutus-päiväksi oli määrätty ensimmäinen sunnuntai toukokuussa. Viime
+aikoina oli kihlattujen välillä vallinnut harvinainen sopusointu.
+Kauniina kevätiltoina menivät he yhdessä kävelemään ja näillä
+retkillään joutuivat he keskusteluihin, jotka lähestyttivät heitä
+toisiinsa. Gabriellen olento oli muuttunut hiljaiseksi ja miettiväksi,
+jota se ei ennen ollut, ja kun hän näiden keskustelujen kestäessä,
+joiden aineet suurimmaksi osaksi olivat uskonnolliselta alalta,
+kuunteli ja vastasi totisuudella ja hellyydellä, joka todisti hänen
+sisimpäin tunteittensa olevan liikutettujen, tuntui Robertista kuin
+nuoressa tytössä, joka Säboholman lehmuskäytävässä vastasi
+hänelle niin kylmästi ja pilkallisesti, nyt olisi tapahtunut
+perinpohjainen, sisällinen muutos. Hänen sydämmensä täyttyi toivolla ja
+kiitollisuudella ja hänen mielestään keväinen elämä heitä ympäröivissä
+metsissä kuiskaten lupasi hänelle onnea, jota hänen oli oikeus nauttia,
+koska luomakunnan herra itse oli sen pyhittänyt kaikella sillä elämän
+kauneudella, jonka hän joka kevät antoi uudestaan puhjeta
+kukoistukseen.
+
+Päivää ennen kuin Robertin piti ottaa kuulutus, oli hän päivällisillä
+kreivi Barnekenin luona. Gabrielle oli koko ajan ääneti ja
+hajamielinen; näytti siltä kuin joku tuskallinen ajatus lakkaamatta
+olisi häntä vaivannut. Iltapäivällä, kun Robert nousi lähteäkseen,
+pyysi Gabrielle kuiskaten häntä tulemaan hetkeksi balkongille, hän
+tahtoi puhua vähän hänen kanssaan ennenkuin he eroaisivat.
+
+"Robert", alotti hän arasti ja kiihkeästi, heidän jäätyään yksin,
+"löytyy ajatus, mielikuva, joka ei minua jätä rauhaan. Nyt ... nyt,
+kun olen perillä ja minun pitäisi tehdä lopullinen päätös ... nyt se
+tuntuu ... minusta niin pelottavalta... Olen niin raskaalla
+mielellä ... teenkö oikein ... teenkö oikein ... ruvetessani
+vaimoksesi? Enkö tule tekemään sinua onnettomaksi ... ehkä henkisesti
+masentaisinkin sinut ... en tiedä miksikä ... mutta nyt juuri on
+keskinäinen välimme tullut minulle niin selväksi ... on aivan kuin
+olisin saanut uudet silmät nähdäkseni..."
+
+Hän ei voinut jatkaa; mielenliikutus tukehdutti hänen äänensä, hän
+kääntyi pois ja painoi nenäliinan silmilleen.
+
+Robert oli äkkiä tullut kalpeaksi; hänet valtasi raju mielenliikutus
+näin kuullessaan julkilausuttavan sisimpiä ajatuksiaan, jotka hän niin
+suurella vaivalla lopullisesti oli voittanut. Mutta miksikä nämä
+varoitukset tulivat nyt vasta, kun jo oli liian myöhäistä? Minkätähden
+kutsuttiin nyt esiin nuo aaveet, joita hän koko tämän ajan oli
+koettanut karkoittaa palavilla rukouksillaan?
+
+"Tulemmeko onnellisiksi vai onnettomiksi", vastasi hän liikutettuna,
+"oletko sinä minulle sopiva vaimo, ja olenko minä se mies, joka saattaa
+tehdä sinut onnelliseksi, sen saamme jättää kokonaan Jumalan haltuun.
+Me olemme nyt antauneet Hänen johdatettavikseen, ja meidän täytyy
+uskoa, että Hän vaikkapa myrskyjen ja kuohujen läpi lopullisesti vie
+meidät satamaan..."
+
+Gabrielle otti nenäliinan silmiltään ja kääntyi Robertia kohti.
+
+"Niin, olet oikeassa!" huudahti hän innokkaasti, "meidän täytyy luottaa
+tulevaisuuteen, on liian myöhäistä nyt enää epäillä? Ja minä tahdon
+luottaa siihen! Olethan itse sanonut sen riippuvan omasta tahdostamme
+tulemmeko onnellisiksi vai eikö, ja Jumala tietää minun puhuvan totta,
+sanoessani, että sisin, lujin tahtoni tällä hetkellä on tehdä sinut
+onnelliseksi!"
+
+He eivät jatkaneet keskustelua, molemmat olivat liian liikutetut
+voidakseen puhua enempää. Robert kuiskasi vaan pari kertaa "kiitos",
+puristi Gabriellen käsiä ja jätti hänet sitten.
+
+Seuraavana yönä saattoi Robert tuskin hetkeksikään ummistaa silmiään,
+Gabriellen sanat olivat hänen sydämmessään synnyttäneet tuskallisen
+tunteiden myrskyn; se, jota hän niin kauan oli koettanut pidättää,
+virtasi nyt uudistetulla voimalla ja selvyydellä hänen mieleensä; eikö
+hän ollut tekemäisillään syntiä, eikö hän tuottaisi onnettomuutta niin
+itselleen kuin Gabriellellekin, ja pahinta kaikista, saattaisiko hän
+niissä oloissa, joihin hän joutuisi naimisensa kautta, tulla
+sellaiseksi sananpalvelijaksi, jommoinen hän kerran oli luvannut olla.
+
+Nämä ajatukset kasvoivat yön hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä
+suunnattomiksi kummituksiksi, jotka ympäröivät häntä kaikkialla, minne
+hän vaan loi katseensa, jotka tukahuttivat hänen rakkautensa ja
+verhosivat hänen tulevaisuutensa synkkiin varjoihin.
+
+Hän taisteli ja rukoili, kuitenkaan saavuttamatta rauhaa. Hänestä
+tuntui siltä kuin hänen rukouksensa olisivat levinneet tyhjään
+avaruuteen, saamatta muuta vastausta kuin oman äänensä tuskaisen
+kai'un.
+
+Ja kun hän seuraavana päivänä seisoi pastorinkanslian ovella,
+mennäkseen ottamaan kuulutusta, esiintyi äkkiä hänen sisälliselle
+silmälleen raamatun lause, jota hän koko tämän ajan oli pelännyt ja
+karttanut. "Mistä tiedät, mies, voitko pelastaa vaimosi?" toisti hän
+itsekseen muutaman kerran, seisoessaan käsi lukolla, valmiina avaamaan
+ovea. Ja jollei hän onnistuisikaan voittaa Gabrielleä, jollei se, jolla
+hän tähän asti oli rauhoittanut omaatuntoaan, että hän nimittäin tahtoi
+pelastaa hänet turhamaisuudesta, maailmallisuudesta, pitäisikään
+paikkaansa? Jos hänen itsevaltaisuutensa, hänen tottelemattomuutensa
+Jumalan käskyjä kohtaan ei voittaisikaan Gabrielleä, vaan päinvastoin
+paaduttaisi hänen sydäntään ja jos hän tällä tavalla tuottaisi hänelle
+ei ainoastaan maallista onnettomuutta -- joka kuitenkaan ei merkitsisi
+paljoakaan -- vaan vielä ikuisenkin?
+
+Hän päästi äkkiä lukon ja kiirehti nopein askelin Gabriellen asuntoon.
+Tuon viimeisen, kauhean ajatuksen rinnalla oli kaikki -- rakkaus, onni,
+ihmisten juorut ja moitteet, hänen oman sydämmensä vastarinta --
+kokonaan kadottanut merkityksensä. Vielä ei ollut liian myöhäistä,
+vielä saattoi kaikki tulla peruutetuksi ja Gabrielle saada vapautensa.
+
+Kun hän, kiivaasta käynnistä hengästyneenä, soitti etehisen kelloa
+kysyäkseen neiti Barnekeniä, avasi Gabrielle itse heti oven.
+
+Nuori tyttö, joka oli kävelypuvussa, näytti kalpealta ja kärsivältä ja
+siniset juovat silmien ympärillä ilmoittivat hänen valvoneen tahi
+itkeneen. Nähdessään Robertin, huudahti hän hämmästyksestä ja ilon
+hohde levisi hänen kasvoilleen.
+
+"Jumalan kiitos, että tulit!" huudahti hän kiihkeästi, vetäissään
+Robertin sisään ja sulkiessaan ovea. "Minun täytyy puhua kanssasi",
+jatkoi hän yhä enemmän ja enemmän liikutettuna, "aioin juuri koettaa
+tavalla tahi toisella saada tavata sinua, sanoakseni ... sanoakseni...
+Oletko jo ... jo ... ottanut kuulutuksen?"
+
+"En", vastasi Robert yhtä liikutettuna kuin Gabrielle, "mutta mikä
+sinua vaivaa ... mitä on tapahtunut ... minkätähden tahdot minua tavata
+-- sinä peloitat minua, Gabrielle..."
+
+"Ei mitään ole tapahtunut", vastasi Gabrielle puoleksi tukahdetulla
+äänellä, "mutta ... mutta ... olen koko yön maannut valveilla ja
+ajatellut sinua ... itseäni ... keskenäistä suhdettamme... Ja niin on
+minulle selvinnyt, että minun täytyy luopua sinusta, etten voi tulla
+sellaiseksi vaimoksi kuin minun pitäisi... Tiedän kyllä", jatkoi hän,
+äänensä takertuessa mielenliikutuksesta, "että tulen kärsimään ja
+kaipaamaan ... kenties en ole ennenkuin nyt vasta oikein ymmärtänyt,
+minkä arvoinen sinä olet minulle, että sinä saattaisit johdattaa minua
+korkeampaan ja parempaan ja että minä ilman sinua jään samaksi kuin
+ennenkin... Mutta luulen kuitenkin voivani kestää sen sinun tähtesi ...
+minusta tuntuu nyt siltä kuin kernaammin voisin uhrata kaikki, kuin
+etten olisi sitä, mitä minun sinun vaimonasi pitäisi olla..."
+
+Robert ei voinut vastata mitään; hän veti Gabriellen luokseen ja sulki
+hänet liikutettuna syliinsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa: "emme
+milloinkaan, milloinkaan tule eroamaan." Hän ei lausunut sanoja, jotka
+olivat olleet hänen huulillaan; ajatukset ja päätökset, jotka äsken
+olivat täyttäneet hänen mielensä ja pakoittaneet häntä etsimään
+morsiantaan, hajosivat mitättömiin, hänen tuntiessaan Gabriellen koko
+olennon hellyyttä ja sydämmellisyyttä.
+
+Ja suloisena, hyväätekevänä tyvenyytenä myrskyn jälkeen, levisi
+vähitellen koko hänen sieluunsa rauha, varma vakuutus, jommoista hän ei
+milloinkaan ennen ollut tuntenut, että Jumala sentään oli saattanut
+heidät yhteen -- vaikkei Hän ehkä tahtonutkaan johdattaa heitä onneen
+-- ehkä Hän päinvastoin tahtoi johdattaa heitä syvimpiin, synkimpiin
+varjoihin, jotta he sitten yhdessä taistellen saavuttaisivat tuon
+ylevän päämäärän.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Kolme vuotta oli kulunut iltapäivästä, jolloin Robert ja Gabrielle
+vihittiin samassa kirkossa, jossa ensinmainitun oli tapana saarnoillaan
+herättää kuulijoissaan niin suurta innostusta, ja liikutusta.
+
+Vähän aikaa heidän häittensä jälkeen tuli eräs pääkaupungin etevimmistä
+apulais-viroista kuolemantapauksen kautta avoimeksi ja vaikkei Robert
+mitenkään olisi tahtonut hakea tätä paikkaa, koska hänen mielestään
+siihen oli monta muuta ansiokkaampaa hakijaa kuin hän, tuli hän
+kuitenkin kutsutuksi neljänneksi vaalisaarnaajaksi ja sitten suurella
+enemmistöllä valituksi. Robertin vaikutusala oli tämän kautta tullut
+paljon laajemmaksi, ja tilavampi huoneusto, johon Gabrielle ja hän heti
+apulaisnimityksen jälkeen muuttivat, teki hänelle mahdolliseksi
+kodissaan panna toimeen raamatunselityksiä ja keskustelukokouksia,
+joihin hän kutsui kaikki ne seurakuntalaisensa, joilla oli halua ottaa
+osaa tällaisiin hartaushetkiin.
+
+Näissä tilaisuuksissa auttoi häntä hänen vaimonsa, joka vastaanotti
+kaikki vieraat, niin ylhäiset kuin alhaisetkin samalla sydämmellisellä
+hilpeydellä. Kaikki pitivätkin hänestä niin paljon näissä kokouksissa,
+että moni, joka ei muuten tuntenut minkäänlaista uskonnollista
+tarvetta, kaikin voimin koetti päästä mukaan pastori Wallnerin
+"tiistai-iltoihin" vaan nähdäkseen miltä kaunis, ihailtu neiti Barneken
+näytti ollessaan emäntänä raamatun keskustelukokouksessa.
+
+Kaikki muistutukset onnettomasta avioliitosta, joita eivät ihmiset
+Robertin ja Gabriellen häiden aikana suinkaan olleet säästäneet, eivät
+siis näyttäneet toteutuneen; pastori Wallner ja hänen vaimonsa
+tuntuivat päinvastoin olevan hyvin onnellisia. Kiistat ja
+eripuraisuudet, jotka olivat niin tavalliset heidän ollessaan
+kihlattuina, olivat, ainakin juoruilijain kertomusten mukaan lakanneet,
+sen jälkeen kuin he olivat päässeet omaan kotiinsa, pois kreivittären
+onnettomuutta tuottavan vaikutuksen alta.
+
+Olihan aivan luonnollista, että viimemainittu seikka lisäsi
+sopusointuisuutta, joka nyt vallitsi heidän välillään, mutta
+pääasiallisin vaikutin heidän onneensa oli kuitenkin Gabriellen
+rehellinen pyrintö täyttämään velvollisuutensa Robertin vaimona. Tähän
+häntä tietysti etupäässä pakotti hänen rakkautensa, vaan kenties myös
+yhtä paljon kiihoittava ajatus: "minun täytyy ja minä tahdon täyttää
+velvollisuuteni, tahdon tehdä, mitä olen ottanut tehdäkseni, niin ettei
+kenenkään tarvitse minua moittia siitä, että olisin huono puoliso."
+
+Vähitellen järjestikin hän elämänsä niiden vaatimusten mukaisiksi,
+joita saattoi asettaa papin vaimolle. Avioliittonsa ensi aikoina otti
+hän vielä osaa seuraelämään ja kävi joskus teaatterissa, mutta kun hän
+sai kuulla, että jotkut olivat lausuneet paheksumistaan siitä ja kun
+hän huomasi, että hänen miehensä, suorastaan kieltämättä häneltä näitä
+huveja, kuitenkin aina näytti tyytymättömältä tahi suuttuneelta, kun
+niistä tuli kysymys, luopui hän vähitellen kokonaan niistä.
+
+Perheensä seurassa oli Gabrielle ainoastaan niin paljon kuin hänen
+välttämättä täytyi. Äitipuolensa ja hän kävivät, kohteliaisuutta
+täyttääkseen, toistensa luona ja muodon vuoksi tuli kreivitär pastori
+Wallnerin hartaushetkiin, mutta tämä tapahtui vuosi vuodelta yhä
+harvemmin ja harvemmin, tavallisesti hän tiistai-iltasin sai
+päänkivistyksen tahi jonkun muun taudin.
+
+Kreivin perheessä oli sitäpaitsi viime aikoina tapahtunut suuri muutos.
+Kreivitär, joka kerran jo oli melkein kokonaan luopunut seuraelämästä,
+otti nyt hyvinkin paljon osaa siihen. Hän kyllä yhä edelleenkin kävi
+uskonnollisissa kokouksissa, kuului hyväntekeväisyys toimikuntiin
+j.n.e., mutta sen ohessa pani hän kodissaan toimeen mitä suurimmassa
+määrässä maallisia vastaanottoja, joiden ohjelmassa aluksi, muutoksen
+tapahtuessa, oli ainoastaan soitantoa ja keskustelua, mutta joissa
+lopulta tanssittiinkin. Olihan hänellä nyt kaksi täysikasvuista, nuorta
+tytärtä, ja olihan nuoriso oikeassa vaatiessaan itselleen vähän
+huvituksia. Äidillisessä alttiiksi antaumuksessaan meni hän niinkin
+pitkälle, että hän huvittaakseen lapsia ei ainoastaan sallinut tanssia
+illallisissaan, vaan itsekin jotenkin usein otti siihen osaa. Hänen
+sielunsa, levottomuus, jota ei nyt enää mikään voinut rauhoittaa,
+pakoitti häntä lakkaamatta koettamaan uusia huumaavia keinoja. Hänet
+oli vallannut tuo luonnoton nautinnonhalu, jonka joskus huomaa
+ihmisissä, etenkin naisissa, joidenka luonnollista kehitystä on estänyt
+joku heissä piileytyvä väärä suunta ja he sen sijaan että edistyisivät,
+kääntyvät menneisyyteen ja tavoittelevat leikkikaluja, joita ovat
+hellittäneet pois luotaan. Molempain tyttöjen huvittaminen oli hänellä
+tekosyynä, kun hän välinpitämättömänä kaikesta riensi huvituksesta
+huvitukseen. Poskensa painuivat sill'aikaa sisään, harmaita suortuvia
+ilmaantui hänen tukkaansa ja hiipivä ruumiillinen heikkous vähensi
+hänen voimiaan.
+
+Oli sunnuntai lähinnä joulua. Robert oli pitänyt puolipäiväsaarnan ja
+kirkko oli tavallisuuden mukaan ollut niin täynnä kuulijoita, ettei
+ollut edes tyhjää seisomapaikkaakaan.
+
+Pastori Wallner oli tähän aikaan saarnaaja-maineensa kukkuloilla. Vaan
+ei hän ollut yleisesti tunnettu ainoastaan saarnaajana. Hän oli
+vähitellen joutunut siihen asemaan, että kaikki ihmiset luulivat
+olevansa oikeutetut suoraan sanoen kuluttamaan hänen aikaansa ja
+voimiansa. Jos oli pantava toimeen iltama hyväätekevää tarkoitusta
+varten ja sinne toivottiin puhujaa, sanottiin heti: "pyydetään pastori
+Wallneria, jos hän suostuu, on onnemme taattu." Jos joku vietti
+perhejuhlaa, piti pastori Wallnerin kaunopuheliaisuuden heti sitä
+koristaa; jos tahdottiin perustaa uusi yhdistys köyhien koululasten
+pukemista varten tahi muodostaa perus-rahasto sairashuonetta varten,
+valittiin pastori Wallner heti puheenjohtajaksi. Työväen luokassakaan
+ei edes vapaamielisissä piireissäkään ollut harvinaista, että
+tällaisissa tilaisuuksissa tultiin pyytämään pastori Wallnerin
+apua. Kaikkien näiden väsyttäväin todistusten lisäksi siitä
+yleisestä suosioista, jota hän nautti, tuli vielä koko joukko yhtä
+rasittavia suhteita: nuoria tyttöjä, jotka tahtoivat uskoa hänelle
+sielu-elämänsä, aviopuolisoita, jotka pyysivät häntä sovittamaan heidän
+eripuraisuuttaan, tuntemattomia henkilöitä, jotka etsivät häntä mitä
+omituisimmista syistä, kirjeitä, joissa häneltä pyydettiin hiuskiharaa,
+salaperäisiä kukkais-lähetyksiä y.m. Kaikki tämä, eikä suinkaan vähin
+viimeksi mainittu "hinaus", oli omiaan muodostamaan hänen elämänsä
+yhdeksi ainoaksi levottomaksi hyörinäksi. Henkinen työ, jonka hän näinä
+vuosina oli toimittanut, olisi jaettuna kolmelle, hyvästi riittänyt
+kullekin heistä; kun sen lisäksi tuli, että hänen niinä harvoina
+hetkinä, joita hänellä oli käytettävinään, lepäämisen sijaan usein
+täytyi taistella vaikeita taisteluita, joita ei kukaan, ei edes hänen
+vaimonsakaan aavistanut, niin on aivan luonnollista, että hänen
+ruumiilliset voimansa olivat hyvin riutuneet.
+
+Hän näyttikin väsyneeltä ja rasitetulta, saarnan loputtua astuessaan
+sakaristoon. Syvään huoaten vaipui hän tuolille, hengähti muutaman
+kerran kiivaasti ja pyyhki kosteata otsaansa. Sitten sulki hän silmänsä
+ja istui hetken aikaa kyynärpää pöytää vastaan ja pää käden nojassa.
+
+"Mitenkä omituista", mietti hän katkerasti, "että kaikki nämät
+suosionosoitukset annetaan henkilölle, joka ei pane niihin vähintäkään
+arvoa! Useimmat olisivat luultavasti hyvinkin onnelliset ajatellessaan
+täpösen täyttä kirkkoa, kaikkea sitä ystävällisyyttä ja kiitollisuutta,
+jonka esineenä minä olen, ja minä sen sijaan -- minä luopuisin kaikesta
+siitä, jos vaan voisin saada yhden ainoan sielun, joka täydellisesti
+ymmärtäisi minua. On omituista, että kaikkien näiden ihmisten keskellä,
+jotka tunkeuvat ympärilleni osoittaakseen minulle osanottoa ja
+hyväntahtoisuutta, tunnen väliin olevani yksin kuni erämaassa!"
+
+Hän huoahti taas ja nousi. Suntio lähestyi sanoakseen hänelle jotakin;
+pappi, joka oli toimittanut alttaripalveluksen, tuli sisään, ja Robert
+ja hän juttelivat hetkisen virkatoimistaan. Jumalanpalvelus oli nyt
+päättynyt, kansa virtasi ulos kirkosta. Robert riisui papin kaapunsa,
+järjesti käsikirjat ja valmistui menemään kotiin. Silloin hän kirkon
+ovella huomasi Gabriellen, joka hymyillen viittasi hänelle.
+Ystävällisesti nyykäyttäen päätään meni hän vaimoaan vastaan ja kysyi
+mitä asiaa hänellä oli.
+
+"Kuulehan, täällä on eräs, joka välttämättömästi tahtoisi tavata
+sinua", vastasi Gabrielle innostuneena kuiskaten, "serkkuni Thomasine
+Ehrenstein on matkustanut tänne Skånesta, hän kuuli sinun nyt
+saarnaavan ja sanoo, ettei hän milloinkaan ole kuullut mitään, joka
+olisi tehnyt häneen niin syvän vaikutuksen. Hän tahtoisi niin
+mielellään kiittää sinua -- saammeko silmänräpäykseksi tulla sisään?"
+
+Robertin kasvot synkistyivät.
+
+"Tiedäthän, etten mielelläni tahdo vastaanottaa ketään täällä, ellei se
+ole aivan välttämätöntä. Eikö hän, jos hän todellakin haluaa minua
+kiittää, voi tulla meitä tervehtimään, tänä iltana esimerkiksi, tahi
+huomenna..."
+
+"Ei", keskeytti häntä Gabrielle vieläkin innokkaammin, "hänellä ei ole
+muulloin hetkeäkään aikaa. Huomenna matkustaa hän pois ... tänään hän
+on kutsuttu päivällisille, ja sitä ennen hänen täytyy käydä jos kuinka
+monen ihmisen luona... Suo anteeksi rakas ystäväni, jos teen vasten
+tahtoasi, mutta tahtoisin niin mielelläni, että tulisitte tuntemaan
+toisenne ... hän on viehättävä olento ... saatpa nähdä..."
+
+Gabriellen silmät säihkyivät, näytti siltä kuin hänen "viehättävä"
+serkkunsa olisi synnyttänyt hänessä huimauksen, joka vieläkin enemmän
+jäähdytti Robertia.
+
+"Me emme opi tuntemaan toisiamme tällä lyhyellä yhdessä-ololla",
+vastasi hän estellen. Mutta Gabrielle ei kuullut häntä, hän riensi pois
+ja palasi hetken perästä, tuoden mukanaan kauniin nuoren rouvan, joka
+oli erinomaisen hienosti puettu samettiin ja nahkareunuksiin.
+
+"Mieheni, -- serkkuni, Thomasine Ehrenstein", esitteli Gabrielle ja
+kasvojensa ilme osoitti, että hän tunsi olevansa ylpeä heistä
+molemmista ja onnellinen saadessaan tehdä heitä tutuiksi.
+
+Robert kumartui ja ojensi kätensä, johon nuori rouva punehtuen tarttui,
+luoden uuteen sukulaiseensa aran, ihailevan katseen.
+
+"Toivon vaan saavani lausua teille kiitokseni", sanoi hän vähän
+epävarmalla äänellä kyynelsilmin, "en ole milloinkaan kuullut mitään
+semmoista kuin tänään, enkä milloinkaan, milloinkaan ole unhoittava
+mitä olette minulle antaneet..."
+
+"Minä en ole antanut teille mitään", vastasi Robert vakavuudella,
+jossa, huolimatta hänen yrityksestään näyttäytyä ystävälliseltä,
+kuitenkin oli jotakin jäähdyttävää, "jos Jumalan sana on jotakin
+vaikuttanut, tulee meidän rukoilla Herraa, että hän yhä edelleenkin
+siunaisi sitä, etteivät ohdakkeet sitä tukehduttaisi..."
+
+Nuori rouva näytti siltä kun eivät Robertin sanat ja tapa olisi
+vastanneet hänen odotustaan. Häntä ei miellyttänyt se, että tuo tulinen
+puhuja, jonka kauniit, innostuneet kasvojen piirteet hänen mielestään
+muistuttivat Johannesta tahi Stefanusta, nyt tultuaan alas
+saarnatuolista oli muuttunut tavalliseksi papiksi, jonka takki oli
+napitettu leukaan asti, käytös oli jäykkä ja kalpeilla kasvoilla
+kuvautui väsymys. Tullessaan sakaristoon, oli hänen mielensä ollut
+suloisesti liikutettu, ja hän oli toivonut, että kohtaus Robertin
+kanssa kiihdyttäisi häntä vieläkin enemmän, mutta sen sijaan oli tämän
+koko olemus vaikuttanut häneen hillitsevästi ja jäähdyttävästi.
+
+"Niin, Jumalaltahan luonnollisesti siunaus tulee", sanoi hän hieman
+hämillään, "mutta hän käyttää välikappaleita ... ja mitä saarnamies
+sanoo ... jos minulla useammin olisi tilaisuutta kuulla jotakin
+sellaista kuin tänään, niin..."
+
+Hän loi äkkiä silmänsä maahan ja lopetti lauseen huokauksella, jota
+saattoi ymmärtää mitenkä tahtoi.
+
+Robertin huulilla oli jo katkera vastaus: "niin tekisitte niinkuin
+kaikki muutkin, jotka jo vuosikausia, sunnuntaisin toisensa perään,
+ovat käyneet minua kuulemassa, rahtuakaan muuttamatta elämäänsä", vaan
+hän hillitsi itseään ja vastasi ainoastaan:
+
+"Ehkäpä toivoisitte saada puhua kanssani avomielisemmin kuin mitä
+täällä on mahdollista; siinä tapauksessa olette hyvin tervetullut
+kotiini tän'iltana kello kahdeksan jälkeen."
+
+"Tuhansia kiitoksia", vastasi rouva Ehrenstein innokkaasti, äänensä
+kuitenkin vähän värähdellessä kärsimättömyydestä, että häntä tuolla
+tavoin lähetettiin pois, "kuinka mielelläni minä sen tekisin, joll'ei
+minulla olisi hommaa koko päiväksi. Mutta saanko tulla joskus toiste?
+Oli kyllä tarkoitus, että lähtisin huomenna, mutta luultavasti tulee
+matka siirretyksi -- saanko siis tulla jonakin päivänä ensi viikolla?"
+
+"Hyvin kernaasti; sydämmellisesti tervetullut, voittehan sopia siitä
+vaimoni kanssa."
+
+Hän nyykähytti hymyillen päätään Gabriellelle; sitten sanottiin
+toisilleen jäähyväiset, rouva Ehrenstein toisti vieläkin kerran
+kiitoksensa, jonka jälkeen hän ja Gabrielle läksivät toistensa seurassa
+lopettamaan aamupäiväänsä, käymällä tervehtimässä yhteisiä ystäviä ja
+sukulaisia.
+
+Jäätyään yksin, tunsi Robert heti kalvavia tunnonvaivoja siitä, ettei
+hän ollut kohdellut nuorta rouvaa, niinkuin hänen olisi pitänyt, että
+hän oli loukannut häntä tylyydellään ja ehkä karkoittanut tunteen,
+jossa, niin pintapuolinen kuin se olikin, kuitenkin olisi voinut
+kätkeytyä jokin parempi siemen. Hän huomasi, ettei hän ollut hellä,
+vaan että hän päinvastoin oli tuntenut niin katkeraa vastenmielisyyttä,
+että hänen oli täytynyt taistella itsensä kanssa, ett'ei se ilmaantuisi
+hänen tavassaan. Viime aikoina oli hän usein ollut tällaisten tunteiden
+vallassa. Kaikki se ihailu, jonka esineenä hän oli, hellät kiitokset,
+joilla sekä suullisesti että kirjallisesti häntä ahdistettiin,
+kyyneliset katseet ja arat kädenpuristukset, joita hän ei voinut
+välttää, herättivät hänessä melkein inhon tunteita ja kun joskus
+tapahtui, että hän päästi tämän tunteen valloilleen ja vastaan otti
+alituisia kiitollisuuden osoituksia kylmyydellä ja ylpeydellä, nuhteli
+hän aina jälestäpäin itseään siitä katkerasti.
+
+Sopiiko Jumalan palvelijan tuolla tavalla esiintyä tyytymättömänä ja
+kärsimättömänä? -- saattoi hän silloin kysyä itseltään, -- eikö se
+osottanut rakkauden puutetta, joka kenties oli salainen selitys siihen,
+että hänen työnsä, jolla maailman silmissä näytti olevan niin suuri
+menestys, todellisuudessa ei kantanut mitään hedelmiä?
+
+Yksinäisinä, epäilyksen ja epätoivon hetkinä puki hän väliin sanoihin
+ajatuksen, joka jo pitkät ajat, onnettomuutta ennustavana aavistuksena,
+oli häntä kiusannut: "Ei, minä on sovi papiksi ... en voi saada aikaan
+mitään ... se oli erehdys ja elämäni on menetetty."
+
+Gabrielle ei tullut kotiin ennenkuin päivällisiksi. Robert ja hän
+söivät kahden päivällisensä, jotenkin raskaan mieli-alan vallitessa.
+Heti kun olivat lakanneet syömästä, meni Robert omaan huoneesensa
+hetkeksi lepäämään ja miettimään puhetta, jonka hän oli luvannut
+pitää iltapäivällä eräässä raittiuskokouksessa. Vähää ennen kello
+kuutta läksi hän tähän kokoukseen, joka kesti lähes kolme tuntia.
+Palatessaan sieltä väsyneenä ja lämpöisenä, läksi hän astumaan alaspäin
+Drottning-katua pitkin, jossa ihmisiä virtasi edes takaisin loistavien,
+komeasti valaistujen puoti-ikkunarivien välissä. Erään kirjakaupan
+ikkunan edessä oli melkein lakkaamatta ihmistungos; siellä näytti
+olevan jotakin, joka tavallista enemmän ärsytti ohitsekulkevain
+uteliaisuutta. Kun Robert kulki tämän ikkunan ohitse, pysähtyi
+hänkin aivan ehdottomasti, mutta lähetysten seisova katselijain joukko
+esti häntä näkemästä, mikä se oli, joka veti puoleensa heidän
+tarkkaavaisuuttaan. Sillä välin kiihtyi hänen uteliaisuutensa,
+nähdessään mitenkä ihmiset kääntyivät toistensa puoleen, hymyilivät
+tahi pudistivat päätään ja vaihtoivat arvosteluja sellaisia kuin:
+"Miten viehättävän kaunista", tahi: "Ei, mitenkä teeskenneltyä", j.n.e.
+Hän päätti odottaa, kunnes hän pääsisi ikkunan luokse näkemään mikä se
+oli.
+
+Silloin hän sai kuulla nuoren, edessään seisovan upseerin, joka oli
+niin pitkä, että hän saattoi nähdä muitten ihmisten yli, ääneen
+lausuvan naapurilleen:
+
+"Katsokaahan tuohon, hän kyllä osaa 'nipistää' naiset, hän! Kun näkee
+hänet tuollaisena, ei ole vaikeata käsittää, että hän saarnatuolistaan
+panee kaikkein naisten päät pyörälle!"
+
+Robert säpsähti, ikäänkuin joku olisi pistänyt häntä puukolla. Oli
+tuskin luultavaa, että lausutut sanat tarkoittivat häntä, eikä se
+suinkaan voinut olla hänen valokuvansa, joka oli synnyttänyt
+ihmistungoksen, sillä hän ei ollut viime vuosina käynyt valokuvaajalla,
+koska pelkäsi kuvansa pantavan näytteille puoti-ikkunoihin. Mutta
+toiselta puolen, kuka muu Tukholman papeista, paitsi häntä, saattoi
+olla kyllin onneton antaakseen aihetta tuollaisiin häpäiseviin
+viittauksiin?
+
+Molemmat herrat poistuivat nyt, ja Robert pääsi niin pitkälle
+eteenpäin, että saattoi nähdä heidän ivansa ja väkijoukon uteliaitten
+katseitten esineen.
+
+Maalausjaloille, keskelle ikkunaa, oli asetettu näytteille taulu, joka
+kuvasi häntä itseään. Kuva, joka oli mukaelma vanhasta valokuvasta, oli
+piirretty mustalla liidulla, hyvää työtä ja erinomaisen hyvin
+onnistunut. Hänen toinen kätensä riippui alas saarnatuolin laidalta ja
+hän nojautui eteenpäin miellyttävässä, vaan samalla jotenkin
+teeskennellyssä asennossa.
+
+Muutaman silmänräpäyksen seisoi Robert kalpeana ja ikäänkuin
+kivettyneenä tuijottaen omaa kuvaansa. Sitten kiirehti hän puotiin,
+osti valokuvan ja tiedusteli oliko sitä siellä useampia kappaleita.
+Saatuaan kieltävän vastauksen, kysyi hän taiteilijan nimeä ja osotetta
+ja läksi sitten puodista, liiaksi liikutettuna, jotta olisi voinut
+huomata monia uteliaita katseita, jotka häntä seurasivat.
+
+Oliko todellakin mahdollista, että hän saattoi näyttää niin
+teeskennellyltä, niin maailmalliselta seisoessaan Herran temppelissä
+täyttämässä ylevätä kutsumustaan, puhumalla Jumalan seurakunnalle? Hän
+ei moneen päivään saanut rauhaa tältä kysymykseltä; hän kirjoitti
+taiteilijalle ja pyysi, ett'ei tämä enää toiste valitseisi häntä
+taiteilija-intonsa esineeksi, hän hävitti ostamansa valokuvan, mutta ei
+kuitenkaan voinut olla sitä ajattelematta. Kohdatessaan jonkun
+ystävistään, heräsi hänessä ajatus: "onkohan hän nähnyt sitä, mitähän
+hän siitä pitää, onkohan se hänen mielestään minun näköiseni?"
+Hän olisi mielellään tahtonut ääneen lausua nämät kysymykset,
+hän olisi tahtonut tietää, oliko totta, että hän saarnatessaan seisoi
+tuossa inhotussa asemassa, mutta aine oli hänelle siihen määrin
+vastenmielistä, ett'ei hän voinut saada sanaakaan siitä suustaan.
+
+Vihdoinkin, eräänä iltapäivänä, kun Gabrielle ja hän istuivat hetkisen
+arkihuoneessa kahden kesken, voitti hän arkuutensa ja kysyi, oliko
+hänellä todellakin saarnatessaan tapana antaa toisen käsivartensa
+riippua alas saarnatuolin laidalta?
+
+"Minkätähden kysyt sitä?" vastasi Gabrielle hymyillen.
+
+"Minua on vaan siitä huomautettu. Mutta en voi itse päästä selville,
+onkohan asian laita..."
+
+"On, se on todellakin niin, pidät aina kätesi näin", vastasi Gabrielle,
+pöytää vastaan matkien Robertin asentoa. "Muuten se on sekä kaunis että
+luonnollinen liike, -- oletko kuullut kenenkään sitä moittivan?"
+
+"Ei suorastaan. Mutta en missään tapauksessa tule enää tekemään itseäni
+siihen syypääksi."
+
+"Sepä vahinko. Olen niin tottunut siihen asentoon ja pidän siitä niin
+paljon, että mielelläni tahtoisin saada sinut niin valokuvatuksi",
+sanoi Gabrielle nauraen.
+
+Robert punehtui hieman, vaan ei vastannut mitään ja niin jättivät he
+tämän keskustelu-aineen.
+
+Tämä kohtaus, niin vähäpätöinen kuin se itsessään olikin, teki
+pysyväisen vaikutuksen Robertin mieleen. Se ikäänkuin lisäsi salaista
+tyytymättömyyttä, kalvavaa katkeruutta, joka viime vuosina oli herännyt
+ja kasvanut hänen sydämmessään. Kuva, jonka hän oli nähnyt loistavassa
+puodin ikkunassa, oli hänelle äkkiä ja suoraan ilmoittanut minkälainen
+hän todellisuudessa oli: hieno muotipappi, jota naiset jumaloivat ja
+joka samalla oli kevytmielisen, vaan oikeutetun kuvan esineenä.
+
+Ja tämä oli kuitenkin sama henkilö, joka kerran palavalla rakkaudella
+oli antautunut Jumalan palvelemiseen, sama henkilö, jonka hartain halu
+oli ollut johtaa kärsiviä veljiään uskoon, sama henkilö, jolla ei nyt
+enää ollut voimaa muuhun kuin liikuttamaan joitakuita tunteellisia
+naisia itkemään ja viekoittelemaan heitä lähettämään itselleen kukkia
+ja lahjoja. Miten hirvittäväksi itsensä irvikuvaksi hän olikaan tullut!
+
+Nämät ajatukset antoivat hänelle voimaa, toisella tavalla kuin
+milloinkaan ennen, mitata ja tutkia sielunsa salaisia syvyyksiä. Ja
+löytyihän siellä sekä itsekkäisyyttä että turhamielisyyttä! Olihan hän
+loukannut juuri ihmisten kiitosta, olihan hänelle mieluista olla tuon
+ihailun esineenä, jota kuitenkin hänen parempi puolensa vihasi ja
+halveksi! Olihan hän itse sisimpänä vaikuttimena kaikkiin hänen
+toimiinsa, koko hänen vaikutukseensa, ja olihan tässä selitys
+omituiseen arvoitukseen, ett'ei koko hänen työnsä suurella, henkisellä
+vainiolla onnistunut!
+
+Ja näistä katkerista mielikuvituksista, jotka öin, päivin häntä
+vaivasivat, syntyi vähitellen, väkevän, kuluttavan nesteen tavoin,
+ajatus, josta hän ei luopunut: "minun täytyy päästä pois täältä, minun
+täytyy pelastaa sieluni, sillä olen hukkumaisillani!"
+
+Eräänä aamupäivänä uuden vuoden jälkeen, kun Robert oli ollut
+virkatoimillaan kaupungilla ja meni erään puiston poikki, tullakseen
+suorinta tietä kotiinsa, pidätti häntä äkkiä joku, joka takaapäin löi
+häntä olkapäälle. Kääntyessään taaksepäin, näki hän majavannahkaiseen
+turkkiin puetun herran, joka toverin tavoin ojensi hänelle kätensä ja
+tervehti häntä iloisesti ja ystävällisesti: "Terve, Wallner, onpa
+hauskaa tavata sinua jälleen!"
+
+Robert ojensi kätensä vieraalle, luoden häneen samalla kysyvän katseen;
+nuo kasvot olivat hänelle kyllä tutut, vaan hän ei sillä hetkellä
+voinut sanoa, kuka häntä oli puhutellut.
+
+"Sinä et näy minua enää tuntevan", lausui nauraen turkkiin puettu
+herra, jolla oli punakat kasvot ja jänterä, nuorehko vartalo, vaikka
+pienet rypyt silmän vieressä ja jommoinenkin lihavuus todisti hänen jo
+lähestyvän neljättäkymmentä, "ja minä, joka tunsin sinut jo käynnistä!
+No niin, eihän sitä ole ihmetteleminen, kuuluisa pastori Wallner,
+naisten suosikki, Tukholman etevin saarnaaja j.n.e., onhan siinä vähän
+toista, kuin sellaisessa maalais-raukassa kuin minä. Mutta nyt ehkä jo
+voit muistuttaa mieleesi mitättömän persoonan..."
+
+"Voin kyllä!" vastasi Robert, väkinäisesti hymyillen, "olethan aivan
+näköisesi, Erland Bernfelt, mutta siitä taitaa jo olla viisitoista
+vuotta, kuin viimeksi tapasimme toisemme, ja sen lisäksi olet kyllä
+tullut vähän ... vähän..."
+
+"Vähän entistä arvokkaammaksi", lisäsi Bernfelt, ojentaessaan itseään
+ja kädellään pyyhkäisten napitettua turkkiaan, "luulenpa sen kyllä.
+Mutta enpä suotta olekaan toimekas perheen isäntä ... vaimo, kahdeksan
+lasta ... koti-opettajatar y.m. Sellainen antaa jonkinmoista arvoa.
+Entä sinä, olen kuullut sinun olevan naimisissa, luultavasti sinullakin
+on lapsia?"
+
+"Ei", vastasi Robert, tukahuttaen huokauksensa, "ikävä kyllä meillä ei
+ole lapsia..."
+
+"Ohhoh ... vai niin..." sanoi Bernfelt myötätuntoisesti ja vähän
+hämillään, ikäänkuin hän olisi sattunut koskettamaan arkaa asiaa. Hänen
+mielestään oli nimittäin lapseton avioliitto aivan luonnotonta,
+tavatonta, joka herätti hänessä ystävällistä sääliväisyyttä. "Mutta
+mihinkä sinä menet? Vai niin ... sinnepäin, jos sallit seuraan sinua
+kappaleen matkaa..."
+
+"Aivan mielelläni", vastasi Robert, jonka jälkeen molemmat herrat
+yhdessä jatkoivat tietään Gustaf Adolfin torin poikki, ylös
+Drottning-katua pitkin.
+
+Robert ja tehtaan omistaja olivat olleet koulutoveria, vaikk'eivät
+samalla luokalla, sillä Robert oli monta vuotta nuorempi. Valitsemansa
+erilaiset elämän urat olivat tosin myöhemmin eroittaneet heidät
+toisistaan, mutta Bernfeltin oleskellessa Tukholmassa, tapasivat he
+joskus toisensa erään hänen sukulaisensa luona, joka suuresti ihaili
+Robertia.
+
+"Niin, olipa oikeen onnen potkaus, että nyt kohtasin sinut", sanoi
+Bernfelt, kun he olivat uudistaneet vanhoja muistojaan ja tehneet
+toisilleen selkoa viimeksi kuluneista vuosista, "olin muuten aikonut
+jonakin päivänä käydä luonasi..."
+
+"Toivon, ett'et anna tämän lyhyen kohtauksen riistää minulta iloa nähdä
+sinut kotona luonamme", vastasi Robert ystävällisesti, "vaimoni
+varmaankin tulee iloiseksi saadessaan tutustua sinuun."
+
+"Tuhansia kiitoksia, sitä en suinkaan tule laimin lyömään! Muistan
+vaimosi pikku tyttönä, hän oli kovin viehättävä ... tulee hyvin
+hauskaksi nähdä hänet jälleen. Hän on nyt tietysti entistä
+viehättävämpi... Sitä paitsi, veli hyvä, on minulla sinulle erinomaisen
+tärkeä ja vakava asia, jonka tähden oikeastaan tahdoinkin sinua tavata.
+Asia on näet se, että tarvitsen uuden papin Ryforsiin; kuten ehkä
+tiedätkin kuuluu Ryfors Tulan seurakuntaan, mutta appeni on
+tehtaalaisia varten rakennuttanut erityisen kappelin, tehtaan
+omistajalla on oikeus valita saarnaaja, jonka palkka maksetaan tehtaan
+konttoorissa j.n.e., ja minä tahtoisin nyt pyytää sinua ehdottamaan
+minulle jotakin sopivaa henkilöä?"
+
+"Ei ole mikään helppo tehtävä", vastasi Robert, "olla saarnaajana
+tehtaalla, jossa on pari tuhatta työntekijää. Se tuottaa sekä
+edesvastausta että paljon vaikutusta..."
+
+"Se on kyllä totta, siitä on suuri edesvastaus", jatkoi Bernfelt, "ja
+tämä on harvinaisen vaikea tapaus. Asian laita on nimittäin se, että
+entinen pastorini, joka, sivumennen sanoen, kuoli aivan äkkiä,
+sairastettuaan vaan pari päivää, oli monessa suhteessa kelpo mies, jota
+pidin suuressa arvossa, erittäin suuressa arvossa siveellisyyteensä ja
+ymmärrykseensä nähden, mutta hän oli innokas herännyt, joka teki
+melkein puolet tehtaalaisista heränneiksi. Voihan silläkin sentään olla
+hyvät puolensa; ihmiset tultuaan heränneiksi muuttuvat tavallisesti
+raittiiksi, siveellisiksi j.n.e., mutta -- tosi-asia on, että he
+samalla tulevat vähemmin kelvollisiksi työntekijöiksi. Heissä
+ei enää ole entistä intoa. He oikeen hurjistuvat keskustelemiseen
+ja väittelemiseen, voin nähdä heidät seisovan lautaläjillä ja
+pitävän puheita toisilleen... Ja sitten heillä on ääretön joukko
+rukouskokouksia ja lähetyskokouksia... En minä tietysti kieltäisi heitä
+saarnaamasta ja laulamasta niin paljon kuin ikänä tahtovat, se on
+paljoa parempi kuin jos kävisivät kapakassa juomassa, mutta pitäähän
+jumalisuudellakin olla rajansa. Sentähden tahtoisin saada sinne papin,
+joka voisi hillitä kansaa, kuitenkaan millään tavalla sortamatta
+ketään, tahtoisin nuoren, voimakkaan saarnamiehen, joka ei olisi
+innokas herännyt, vaan ei myöskään uneksija, joka jumalanpalveluksen
+aikana laimentaisi sanankuulijat. Mutta mistäpä löytäisin sellaisen
+Fenix-linnun."
+
+Robert ei heti vastannut. Ilme hänen kasvoillaan oli Bernfeltin
+puhuessa useampia kertoja vaihdellut, mutta nyt olivat hänen kasvonsa
+aivan tyvenet, vaikka hyvin kalpeat ja totiset.
+
+"Voin todellakin ehdottaa sinulle erästä henkilöä", vastasi hän viimein
+hiljaa, "vaan en voi nyt heti ilmaista hänen nimeänsä. Minun täytyy
+punnita asiaa tarkasti niin ett'ei kummaltakaan puolelta tapahdu
+hätiköimistä. Mutta jos huomenna, tahi kenties vielä paremmin
+ylihuomenna, voit tulla luokseni tähän samaan aikaan, niin olen siksi
+miettinyt asiaa ja saamme silloin puhua siitä. Sopiiko sinulle?"
+
+"Mainiosti!" huudahti Bernfelt iloisena, "oletpa oikeen poistanut
+taakan sydämmeltäni. Tämä asia rasitti minua todella, on kovin
+vastuunalaista valita pappi, ja vaikk'ei minulla itselläni ole
+paljoakaan taipumusta siihen suuntaan, on papilla mielestäni tärkeä
+tehtävä, erittäinkin maalla ja vielä enemmän suurella tehtaalla. Hänen
+täytyy olla tukena tehtaan omistajalle. Mutta sanoppas minulle vaan
+yksi seikka; et suinkaan sinä tarjoa minulle mitään vanhaa jöröä, sillä
+siitä minä nöyrimmästi kiittäen luovun. Vaadin itsepintaisesti, että
+sen pitää oleman nuoren, voimakkaan miehen."
+
+"Ole huoleti, hän on nuori", vastasi Robert, keveästi hymyillen,
+"jotenkin minun ikäiseni."
+
+"Hyvä. Silloinhan kaikki on oivallista. Ainoa, minkä voin toivoa, on,
+että hän olisi sinun kaltaisesi muussakin kuin ijässä", sanoi Bernfelt
+nauraen.
+
+Molemmat herrat heittivät nyt toisilleen jäähyväiset. Bernfelt lähetti
+terveisensä Robertin rouvalle, hänen käyntiaikansa määrättiin vielä
+kerran, sitten he erkanivat. Robert meni kotiinsa ja Bernfelt kiiruhti
+iloisena ja tyytyväisenä alas Drottning-katua.
+
+Tultuaan huoneesensa ja lukittuansa oven, istuutui Robert
+kirjoituspöytänsä ääreen, nojasi päänsä käteensä ja sulki silmänsä,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut sulkea pois kaikki ulkonaiset esineet,
+voidakseen häiritsemättä tutkia itseään.
+
+Kuluneena vuotena oli hänen jokapäiväinen rukouksensa ollut: "Vapahda
+minut tästä elämästä, osoita minulle, tavalla tahi toisella keino,
+jolla voin päästä täältä!" Eikö nyt paikka, jota hänelle melkein
+tarjottiin, ollut vastaus hänen rukoukseensa? Eikö se ollut Jumalan
+ääni, joka puhutteli häntä, kun hänessä, keskustellessaan Bernfeltin
+kanssa, äkkiä heräsi ajatus: "sinne sinun pitää mennä, siellä on tie,
+joka avautuu sinulle, jotta pääsisit pauloista, jotka ovat
+kietomaisillaan ja tukehduttamaisillaan sinut."
+
+Tämähän oli juuri se, jota hän oli toivonut, jota hän oli rukoillut.
+Olihan tämä vaatimaton, huomaamaton paikka, työmiesten ja köyhien
+keskuudessa, aivan sellainen, jota hän lukemattomia kertoja oli
+vakuuttanut Jumalalle kaikkein mieluimmin toivovansa. Täällä tulisi
+itsensä kieltämys ja vähäpätöisyys mitä runsaimmassa määrässä hänen
+osakseen, täällä ei turhamaisuus eikä ylpeys häntä kiusaisi, täällä,
+pienien ja halveksittujen keskuudessa, hän ehkä saattaisi vaikuttaa
+jotakin hyvää.
+
+Niin se varmaankin oli, oli varmaan Jumala itse, joka sanoi: "Mene,
+mihinkä sinut lähetän." Eikä hän omasta puolestaan epäillytkään. On
+kyllä totta, että häntä tuskastutti ajatus, että hänen nyt olisi
+lähteminen pieneen seurakuntaan kaukana Norrlannissa ja että hänen
+olisi keskeyttäminen elämän ura, joka jo oli osottanut niin loistavia
+tulevaisuuden toiveita. Vaikutuksensakin pääkaupungissa, joka äskettäin
+oli tuntunut hänestä niin raskaalta ja toivottomalta, esiintyi nyt
+hurmaavassa hohteessa, jonka tieto peruuttamattomasta eroamisesta
+tavallisesti luo ikävimpiinkin asioihin ja olosuhteisin. Mutta hänen
+vilpitön halunsa päästä pois ja saada alkaa uutta elämää voitti tämän
+kiusauksen ja saattoi hänet nöyrästi kuiskaamaan: "Niin, Herra, minä
+menen."
+
+Mutta -- Gabrielle, mitä hän sanoisi, mitenkä hän tulisi kestämään tätä
+koetusta, sillä Robert tiesi, että hän sellaisena tulisi pitämään
+muuttoa Norrlantiin? Ja eikö häneltä tässä tapauksessa vaadittukin
+liiaksi? Eikö hän ollut liian nuori, liian kokematon, liian herkkä niin
+ruumiin kuin sielun puolesta, jotta häntä olisi voinut niin äkkiä
+temmata entisestä ympäristöstään ja siirtää uusiin, hänelle luultavasti
+vaikeisin ja tukaliin oloihin.
+
+Ajatus tulevasta kohtauksesta muuttui hänelle melkein sietämättömäksi.
+Mitenkä helpolta olisi kaikki hänestä tuntunut, ell'ei hänellä olisi
+ollut Gabriellen vastarintaa voitettavana! Hänen mielestään ei tällä
+hetkellä olisi voinut löytyä mitään kärsimystä, mitään itsensä
+kieltämistä, jota hän ei olisi kestänyt ilolla, jos hänellä vaan
+rinnallaan olisi ollut vaimo, joka olisi häntä ymmärtänyt. Ja sen
+täytyi kuitenkin tapahtua! Hänen liikutetuissa tunteissaan oli vielä
+sijaa epäilylle ja myönnytyksille, vaan hänen sydämmensä syvyydellä
+lepäsi tyven päätös: "minun täytyy päästä täältä pois, maksoi mitä
+maksoi."
+
+Sinä päivänä ei hänelle ilmaantunut mitään sopivaa tilaisuutta puhumaan
+Gabriellen kanssa, eikä vielä seuraavanakaan, mutta illalla, kun hän
+oli lopettanut työnsä, meni hän, hetken valmistettuaan itseänsä
+vakavalla rukouksella, vaimonsa luo, lujalla päätöksellä ilmoittaa
+hänelle kaikki.
+
+Gabrielle makasi lepotuolissa lukien. Hänen takanaan paloi lamppu,
+jolla oli keltainen varjostin, joka loi lämpimän valon hänen
+ruumiilleen ja kasvoilleen.
+
+Robert pysähtyi ovelle muutamaksi silmänräpäykseksi, katsellen
+vaimoaan. Hänen mielestään tuo ankara laki: "leikkaamme, mitä olemme
+kylväneet", kohtasi häntä raskaasti tällä hetkellä. Hän oli aina
+tiennyt tällaisen hetken olevan odotettavissa; hän oli aina tiennyt,
+että hän kerran olisi pakoitettu vaimolleen asettamaan vaatimuksen,
+jota täyttämään tämän voimat eivät riittäneet.
+
+Suhteellinen onni, jota he olivat nauttineet, miellyttävä koti, jonka
+Gabrielle oli järjestänyt, ja jonka mukavuus ja upeus suureksi osaksi
+oli ollut vaikuttimena hänen viihtymiseensä, myönnytykset, joita hän
+oli tehnyt miehensä tähden ja mieltymys, jota hän oli koettanut osottaa
+tämän toimissa, -- kaikki tämä oli omiaan yhä suuremmassa määrässä
+vaikeuttamaan päätöstä, jonka Robert aikoi tehdä. Jos heidän
+avioliittonsa olisi ollut onneton, ei hän, kuten nyt, olisi arastellut
+tuottamaan vaimolleen tuskaa. Mutta nyt oli heidän välillään vaan tuo
+ainoa seikka -- ettei Gabrielle häntä ymmärtänyt, ettei hän milloinkaan
+ollut voinut seurata hänen syvintä sieluelämätään -- ja tämä eroitti,
+varmemmin kuin mikään onneton suhde avio-elämässä, heidät tällä
+hetkellä toisistaan.
+
+Kuullessaan Robertin askeleet, laski Gabrielle pois kirjan, käänsi
+puoleksi päätään ja ojensi hymyillen toista kättään.
+
+Robert tarttui hänen käteensä ja puristi sitä ystävällisesti, vaan
+päästi sen heti senjälkeen. Sitten otti hän tuolin ja istuutui
+lepotuolin viereen vastapäätä vaimoaan.
+
+Hänen tapansa ja kasvojensa ilme herätti Gabriellessa pahaa aavistavan
+tunteen. Jo kaksi kertaa ennen oli hän miehensä kasvoilla nähnyt tämän
+synkän, vakavan ilmeen ja kummaltakin kerralta oli hänellä tuskallisia
+muistoja. "Oi, mikä nyt on tapahtuva, mitä hänen levoton mielensä nyt
+on keksivä? Onhan meidän nyt niin hyvä ja rauhallinen olla, eikö se nyt
+saisi jatkua?" Nämät ja samantapaiset ajatukset ehtivät jo syntyä
+hänessä sillä välin kuin hän, katse kiinnitettynä kirjaan, jonka hän
+taas oli ottanut käteensä, odotti Robertin alkavan.
+
+"Gabrielle", sanoi Robert viimein matalalla äänellä, "minulla on
+jotakin sinulle sanottavaa..."
+
+"Mitä sitten?" kysyi Gabrielle katsomatta häneen.
+
+"Muistatko", jatkoi Robert samalla tavalla, "että kerran, ennen
+kihlaustamme, pyysin, ett'et milloinkaan unohtaisi, että minä, mihinkä
+oloihin tahi ristiriitoihin joutuisimmekaan, aina ensi sijassa olisin
+pappi, että minne Herra käskisi minua menemään, niin vaikeaksi kuin se
+tulisikin sinulle, meille molemmillekin. Muistatko sen vielä?"
+
+"Muistan, miksipä olisin sen unohtanut?" vastasi Gabrielle lyhyesti.
+
+"No niin, ystäväni, perustukseksi ottaen hyvän muistosi, sanon sinulle,
+että minut on kutsuttu paikkaan, jonne tiedän, ettet mielelläsi minua
+seuraa. Minulle on nimittäin tarjottu kappelin saarnaajan virka
+Ryforsin sahalla, Pohjois-Norrlannissa ja olen aikonut vastaanottaa
+tämän tarjouksen ja jättää Tukholman."
+
+Robert huokasi syvään ja pyyhkäsi kädellään otsaansa; häneen oli
+koskenut kipeästi lausua nämät sanat.
+
+Gabrielle ei vastannut heti, hän ei tahtonut näyttää Robertille, miten
+syvän vaikutuksen tämä uutinen teki häneen, hän vaan piti katseensa
+luotuina kirjaan, kunnes hän saisi voimaa hillitä kasvojensa liikkeitä.
+
+"Minkä tähden tahdot jättää Tukholman?" kysyi hän vihdoin, luodessaan
+Robertiin tuijottavan katseen.
+
+Robert epäili hetkisen. Jos hän nyt ilmoittaisi koko totuuden, jos hän
+luottamuksella avaisi sydämmensä ja paljastaisi kaikki sen haavat, eikö
+Gabrielle ymmärtäisi häntä väärin, eikö hän kohtaisi häntä vaan
+kummastuksella ja moitteella sen sijaan, että osottaisi hänelle
+myötätuntoisuutta? Ja onko tunteelliselle mielelle mitään
+sietämättömämpää kuin nähdä juuri sen hylkäävän itsensä, jolta olisi
+oikeutettu odottamaan enin osanottoa. Häntä väristytti jo
+ajatellessaan, että hänen pitäisi paljastaa sisimmät, arimmat tunteensa
+välinpitämättömille tahi moittiville katseille, samalla kun hän tunsi
+sanomatonta tuskaa, ett'ei hän vaimossaan löytänyt ystävää ja luotettua
+toveria, peräytyi hän arkana ja sulki vieläkin lujemmin sydämmensä
+häneltä...
+
+"Sentähden", vastasi hän epävarmalla äänellä, "että minut on kutsuttu
+paikkaan, jossa minua tarvitaan paremmin kuin täällä ja jossa minä
+Jumalan avulla voin vaikuttaa enemmän hyvää kuin mitä minä olen voinut
+tehdä täällä."
+
+Gabrielle naurahti lyhyesti ja tylysti. "Minne ikänä menetkin, Robert,
+viet sinä aina itsesi mukanasi, ja sinun oma levoton itsesi, sinun oma
+epäilevä henkesi se on, joka sinulle kuiskaa, että jos vaan olisit
+siellä tahi siellä, jos vaan olisit niissä tahi niissä oloissa, niin
+voisit vaikuttaa enemmän hyvää... Jos tulisit Haaparantaan, niin
+luulisit voivasi vaikuttaa enemmän, jos olisit Ystad'issa ja
+päinvastoin..."
+
+"Olet oikeassa, Gabrielle, en ole milloinkaan tyytyväinen itseeni, ja
+olen vakuutettu siitä, jopa toivonkin, ett'en milloinkaan tule sitä
+olemaan. Mutta on väärin sanoa, että aina olisin tyytymätön ulkonaisiin
+oloihin. Päinvastoin, täällä on paljonkin, joka on ollut hauskaa ja
+hyvää ja jota jätän kaipauksella. Mutta tiedän ja tunnen, että Herra
+itse minua kutsuu toiseen vaikutus-alaan, ja sentähden täytyy minun
+mennä."
+
+Gabrielle ei vastannut; hän oli noussut puoleksi makaavasta asennostaan
+ja istui nyt, synkin, hajamielisin katsein tuijottaen mattoon. Koko
+tuleva muutto esiintyi tuskallisella selvyydellä hänen kiihoitetussa
+mielikuvituksessaan. Hän näki kotonsa hävitettynä -- tuon rakkaan
+kodin, jolle hän oli omistanut niin paljon huolta ja jossa hän viihtyi
+niin hyvin; hän näki uuden kodin, yksinkertaisen, ahtaan pastorin
+virkatalon pienine, mataloine huoneineen, hän näki itsensä tehtaalla,
+tuossa kaukaisessa autiossa seudussa, jonka asukkaat hänen kiihtyneessä
+mielikuvituksessaan muuttuivat lappalaisiksi ja puoliraakalaisiksi. Hän
+tunsi rohkeutensa masentuvan ja rakkauden, jota hän oli tuntenut ja
+vieläkin tunsi miestään kohtaan, kylmenevän. Eikä hänen päähänsä
+kuitenkaan hetkeäkään pistänyt koettaa rukoilemisten tahi vastustuksen
+voimaa. Sydämmessään hän kyllä teki ankaraa vastarintaa ja nimitti
+Robertia julmaksi ja tunteettomaksi ja jäätyään yksin tulisi hän kyllä
+antamaan tuntemansa tuskan valtavasti puhjeta esiin, mutta hän tunsi
+miehensä ja tiesi, että, niin hyvä ja mukautuva kuin hän saattoikin
+olla, löytyi kuitenkin kohtia, joissa hän ei antanut perään, ja
+Gabriellen ylpeys esti häntä herättämästä kohtauksia, kyyneleitä ja
+nuhteita, joista ei kuitenkaan olisi mitään hyötyä.
+
+"Gabrielle, etkö voi sanoa minulle mitään, etkö vastata mitään?" sanoi
+Robert vihdoin, kun hiljaisuus heidän välillään alkoi tuntua
+rasittavalta.
+
+"Mitä minä sanoisin?" vastasi Gabrielle väsyneenä. "Jos sinun
+velvollisuutesi on jättää Tukholma ja muuttaa tuonne pohjoiseen, jos,
+kuten sanot, Jumala itse on sinut kutsunut, en tahdo panna sitä
+vastaan. Olen kerran luvannut sinulle, ett'en milloinkaan olisi sinulle
+esteeksi papillisella vaikutus-alallasi, etkä milloinkaan saa sanoa,
+ett'en olisi pitänyt tätä lupaustani. Kunpahan vaan olisit oikein varma
+siitä, että se on Jumala, joka on herättänyt sinussa ajatuksen
+jättämään Tukholman, etkä sinä itse. Minusta tämä kaikki on niin
+omituista. Onhan sinulla täällä niin laaja toiminta-ala, tiedäthän mikä
+vaikutus sinulla on ihmisiin, kuinka moni on sinun kauttasi ruvennut
+käymään kirkossa ja ajattelemaan vakavampia asioita, kuinka paljon olet
+saanut aikaan köyhien hyväksi -- luultavasti yhtä paljon kuin tulet
+sitä tekemään lappalaisten keskuudessa, tuolla pohjoisessa. Minulle on
+käsittämätöntä, minkätähden sinulla mielestäsi on oikeus keskeyttää
+toimintasi täällä?"
+
+Robert ei voinut vastata niinkuin hän olisi tahtonut; hän tunsi
+Gabriellen tällä hetkellä pitävän häntä oikullisena ja vaihtelevaisena,
+mutta nyt hän, vähemmän kuin milloinkaan ennen, olisi saattanut avata
+sydäntään ja esiintuoda hänelle todellisia syitä, joidenka tähden hän
+tahtoi jättää Tukholman. Mitenkä hän olisi voinut sanoa: "minä en
+kauvemmin tahdo olla naisten ihailun ja tunkeilevuuden esineenä, sillä
+samalla kuin se minua vaivaa, on se minulle suurempi kiusaus kuin mitä
+sinä tahi joku muu saattaisi uskoakaan. Tahdon päästä erilleen tästä
+ihmisten ylistyksestä, jota minun joka päivä, myrkky-annoksen tavoin,
+täytyy nauttia, -- jota minä inhoan, mutta joka poisjäädessään
+synnyttää minussa tyhjyyttä ja kaipausta." Kuinka hän olisi voinut
+sanoin lausua sitä, mitä hän ei edes selvään ollut uskaltanut
+itselleenkään tunnustaa: "niin, se on totta, myönnän olevani levoton,
+oma rauhaton itseni minut täältä karkoittaa. Epäilen kutsumustani,
+epäilen, onko minulla todellakaan Jumalan henkeä ... minusta koko
+olemassa olo tuntuu valheelta, petokselta Jumalaa kohtaan, ja kun
+ihmiset antavat minulle haukkumanimiä ja pilkkaavat menestystäni
+saarnaajana, kauhistun minä kuni kavaltaja, jonka korvaan joku äkkiä
+kuiskaa hänen salaisen rikoksensa. Ja sieluni syvyydellä on voittamaton
+kaipaus, jota tuskin itsekään ymmärrän tahi tunnustan, -- kaipaus,
+sellainen, joka saattoi askeetin vetäytymään maaluolaansa, päästä ulos
+myrskyihin ja kuohuihin, saada karaista itseäni ja oppia kärsimään
+puutetta ja taistelemalla saavuttaa rauha, jota minulla nyt ei ole!"
+
+Ei, hän ei voinut puhua näin; jos kohta hän olisi tahtonutkin uskoutua
+vaimolleen, ei hän milloinkaan olisi voinut vetää esiin näitä
+varjokuvia tuosta salatusta syvyydestä, jonne tavallisesti kätkemme
+tointemme salaisimmatkin vaikuttimet. Huoaten hän vaan vastasi:
+
+"Keskeytän vaikutukseni täällä, koska olen sen huomannut olevan
+hyödyttömän ja koska, kuten jo sinulle sanoin, luja uskoni ja
+vakuutukseni on, että Jumala kutsuu minua toisaalle."
+
+Taas syntyi hetken äänettömyys. Robert tunsi mitenkä se, ett'ei hän
+voinut suoda Gabriellelle koko luottamustaan, synnytti heidän välilleen
+poistamattoman väärinkäsityksen. Hän huomasi, että hän yhä enemmän ja
+enemmän tulisi sulkeutumaan itseensä ja että Gabriellen sydämmessä
+aina, pistimen tavoin, tulisi pysymään ajatus, että hän oli antanut
+itsekkäisyyden ja oikullisuuden johtaa itseään.
+
+"Vaan en voi sitä auttaa ... en voi sitä auttaa", kuiskasi hän muutamia
+kertoja itsekseen.
+
+Sitten hän nousi, tarttui Gabriellen molempiin käsiin ja pakotti
+hänetkin nousemaan.
+
+"Etkö luule, rakkaani", sanoi hän ystävällisesti, vetäen Gabrielleä
+luokseen ja hellästi katsoen hänen silmiinsä, "että voimme tulla
+onnellisiksi uudessa kodissammekin? Minuun koskee äärettömästi, enemmän
+kuin voin sitä sanoakaan, että minun täytyy ottaa askel, joka tuottaa
+sinulle mielipahaa, ja minä tiedän tämän muutoksen monessa suhteessa
+tulevan sinulle koetukseksi. Mutta voi, Gabrielleni, en voi tehdä
+toisin! Olen taistellut ja rukoillut, saamatta muuta vastausta kuin:
+'sinun täytyy mennä!' Ja minä toivon ja luulen varmaan, että, kun
+ensimmäinen on ohi, muutos ei tulekaan niin kovin vaikeaksi. Otammehan
+kuitenkin aina mukanamme, minne ikänä muutammekaan, parhaan osan
+onneamme, rakkautemme, eikö totta, lapseni?"
+
+Gabrielle ei vastannut; hänen päänsä vaipui Robertin olkapäälle ja hän
+purskahti itkuun. Robert veti hänet likemmäksi itseään ja silitteli
+kädellään hänen tukkaansa, hyväillen ja rauhoittaen.
+
+"Eikö totta, rakkautemme me sentään viemme mukanamme?" toisti hän
+useampia kertoja.
+
+"Viemme kyllä", kuiskasi Gabrielle, katsoen häneen, väkinäisesti
+hymyillen, "minä toivon ... minä luulen ... että kaikki ehkä tulee
+käymään hyvin... Kaikessa tapauksessa täytyy sinun täyttää
+velvollisuutesi ... ja me koetamme asettaa olomme parhaimmalle
+kannalle."
+
+Robert tukahutti huokauksensa ja suuteli häntä otsalle.
+
+"Niin, antakoon Jumala meille siihen voimaa!" lausui hän samassa
+hiljaa.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Korkealla Pohjois-Ruotsissa, meren lahden ääressä, johonka eräs
+Norrlannin mahtavimmista virroista laskee, sijaitsee Ryforsin
+rautatehdas ja saha, sulatus-uunineen ja pajoineen, mahdottoman suurine
+lauta-tarhoineen, satamassa olevine laivoineen, prikineen ja
+kuunerttineen, vaahtoavine koskineen, jota myöten joka päivä lasketaan
+sadottain hirsiä, jotka sitten sahataan laudoiksi ja lähetetään
+kaikille maailman eri suunnille, Englantiin, Austraaliaan, Ameriikkaan,
+joissa suurella sahalla on kauppasitoumuksia.
+
+Kesällä tarjoaa lahti vilkkaan ja vaihtelevan näyn. Heleän sininen
+pohjan taivas, kirkas vedenkalvo luotoineen ja saarineen, joiden
+välissä ulkomaalaisella lipulla varustettu priki tahi laiva hitaasti
+kulkee satamaan; kauempana näyttävät meri ja taivas sulavan yhteen,
+rannoilla lautaristikot, joiden vaaleankeltainen väri on jyrkkänä
+vastakohtana kuusien tummalle vihannuudelle; virta kohisevine koskineen
+ja hirsineen, jotka milloin survaisevat toisiaan, milloin katoavat
+valkoiseen vaahtoon, milloin tarttuvat rannoille, milloin taas
+ikäänkuin voittoriemussa kiirehtivät merta kohti; joen molempia rantoja
+yhdistävä, punaiseksi maalattu silta; sysi-haudoista ja pajoista
+nouseva savu -- kaikki sulautuu todelliseksi, norrlanttilais-luonnetta
+kuvaavaksi tauluksi: vilkkaaksi, liikkuvaksi, joka kuohuu voimaa, työtä
+ja vaurautta.
+
+Sahalla, joka on liikkeessä yöt ja päivät, tehdään työ
+lakkaamattomassa, väsymättömässä kiertokulussa. Käyriä puusiltoja
+myöten vedetään hirret rautavitjoilla suoraan sahaan, jossa muutamassa
+silmänräpäyksessä halaistaan eri-paksuisiksi laudoiksi, jotka sitten
+kapearataisella rautatiellä ja tahdin-mukaisen huudon jälkeen: "rata
+selvä", lähetetään alas lautatarhaan. Täällä lautojen läjääjät,
+voimakkaat, notkeat miehet, juoksevat kevein, huojuvin askelein
+korkeille ristikoille, jonneka he jyrähdyksellä, joka synnyttää kai'un
+koko lautatarhassa, laskevat taakkansa, kolme tahi neljä lautaa, joita
+ovat kantaneet toisella olkapäällään. Kiirehtivät sitten jälleen alas
+antaakseen sijaa seuraavalle toverille ja pitkittivät tätä, kunnes
+ristikko on saavuttanut määrätyn korkeutensa. Toisaalla pannaan laudat
+proomun tapaisiin veneisiin, joissa lasti viedään ulapalla oleviin
+purje- tahi höyrylaivoihin ja vieressä seisoo päällysmies ja tekee
+muistiinpanojansa niin ja niin monesta kolmi- tahi nelituumaisesta
+lankusta, höylätystä laudasta j.n.e. Tuolla tulee vieraita
+merikapteeneja lautatoimistoon, joka on sataman viimeisessä päässä,
+kolmelta puolelta meren ympäröimänä, niin että syksyisin on aivan kuin
+liitokset katkeaisivat, myrskyn puskiessa seiniä, ja täällä vastaan
+otetaan tilaus-ilmoituksia, täällä toimitetaan luvunlaskut y.m.
+
+Syyspuolella saa taulu vähän erilaisen värityksen, joka kuitenkin
+myöskin on vilkas ja norrlantilainen, vaan samalla vähän
+synkkämielinen ja vivahtaa satutunnelmaan, jonka vaikuttavat
+synkistyvät, hiljaiset metsät, jotka uneksivat pitkinä syys-iltoina,
+myrskyiset aallot, joidenka yli majakkojen valot vilkkuvat hämärän läpi
+ja joilta aina väliin kuuluu hirvittäviä kertomuksia haaksirikkoon
+joutuneista laivoista ja hukkuneista henkilöistä...
+
+Mutta syksyn myrskyjen ja pimeyden mukana saa lahti kodikkaankin
+leiman. Pitkistä riveistä valkoisiksi ja punaisiksi maalatuista työväen
+asuntoriveistä loistaa hämärässä valo takkavalkeasta, jotka odottavat
+työmiestä, hänen tullessaan kotiin illallista syömään; tuli
+sysihaudoissa metsänrinteellä kiiltää yhä kirkkaampana kuta pimeämmäksi
+ilta käy; toisella puolella lahtea olevasta ketjupajasta kohoavat
+kipunat tulisateena tummaa taivasta kohti; kosken kohina kuuluu selvään
+illan hiljaisuudessa, jota keskeyttää ainoastaan läpi koko yön,
+säännöllisillä väli-ajoilla, kaikuva huuto: "rata selvä" tahi
+palovartijan toitotus hänen käydessään ympäri katsomassa, onko kaikki
+levollista ja varmaa.
+
+Myöhempään talvella lakkautetaan työ kuukaudeksi tahi pariksi. Lunta
+paksuinten sataessa ja pakkasen paukkuessa ulkosalla nurkissa ja
+kahlehtiessa jää-kahleisiin kaikki muut vedet paitsi koskea, joka
+lakkaamatta vaahtoaa ja jyrisee lumisten rantojen välissä, silloin
+lautatarha on ikäänkuin uneen vaipunut, silloin on kaikki laivoilla
+vienti loppunut, osa kansaa on metsissä kaatamassa hirsiä, toiset
+toimivat luvun-laskuissa, puun sahaamisessa y.m.
+
+Mutta helmikuussa alkavat tilaus-ilmoitukset saapua ja heti kuin
+kevät-elämän ensimmäiset värähdykset huomataan luonnossa, herää
+lautatarhakin talvi-unestaan, katsellaan merelle päin, eikö jo näkyne
+jään lähdön ensi merkkejä, -- ja kun nämät viimeinkin näkyvät, on aivan
+kuin uutta eloa ja työintoa huokuilisi pitkin satamia ja lautatarhoja,
+kautta työpajojen ja toimistojen.
+
+Ja äkkiä näkyy kylmässä, läpikuultavassa kevätilmassa saarten välitse
+ameriikkalaisen tahi englantilaisen prikin hoikat mastot -- ne ovat
+Ryforsin samanlaisia kevään enteitä kuin leivonen ja sinivuokko -- ja
+muutaman viikon kuluttua on laivoilla vienti täydessä voimassa ja työtä
+tehdään kohisevalla vauhdilla, ikäänkuin virkistyneinä pitkästä
+talvilevosta.
+
+Oli lauvantai-ilta aikaisin keväällä. Ruokakauppias Bångin puodin
+edustalla, joka oli niin kutsutun torin varrella, suuri hiekkakenttä,
+jonka toinen sivu oli lautatarhan aitaan päin, toinen taas työväen
+asuntoihin päin, seisoi joitakuita miehiä juttelemassa. Kauppapuoti,
+joka oli sekakauppa, jossa ihmiset saattoivat ostaa melkein kaikkia,
+mitä he tarvitsivat elatukseen ja vaatteisin, oli työmiehillä myöskin
+kokouspaikkana, jonkinmoisena yhtymähuoneena, jossa he lauvantaisin,
+päätetyn viikko-työn jälkeen, tapasivat toisensa vaihtaaksensa
+palkkaansa tavaroihin, ottaaksensa ryypyn ja jutellakseen hetkisen.
+Tuntikausia saattoivat he silloin riippua tiskin yli, lukea
+paikkakunnan "Fana"-nimistä sanomalehteä tahi seisoa ulkona kuistilla
+keskustelemassa. Keskustelu, joka tällä kertaa innostutti neljää
+työmiestä, jotka seisoivat puodin edustalla, mistä kuului äänekästä
+puhetta ja naurun-räjähdyksiä, oli uusi pastori ja hänen rouvansa,
+jotka viikko sitten olivat saapuneet Ryforsiin. Sekä Robert että
+Gabrielle olivat täyttäneet pienen yhteiskunnan uteliaisuudella ja
+ihmettelyllä. Työmiehet ja heidän vaimonsa katselivat epäillen
+Gabriellen soreata ulkomuotoa ja luotaan karkoittavaa, ylpeätä tapaa,
+joka on niin suureksi haitaksi papin rouvalle maalla, eikä edes
+Robertkaan herättänyt heissä suuriakaan toiveita.
+
+"Mahtaakohan tuo nyt osata oikeen kovistaa!" sanoi John Hult, nuori,
+voimakas, vaaleatukkainen laudan läjääjä, jonka kasvojen piirteet
+olivat terävät ja silmät syvällä, joista välähteli teräviä salamoita
+tuuheitten kulmakarvojen alta, "jos hän voi hillitä herännäisiä täällä,
+tahdon minäkin ruveta muodostamaan lautaristikkoja tuolla kaukana
+olevalle vuoren kukkulalle, sen lupaan!"
+
+"Eikös mitä, täällä tulee kaikki olemaan samalla kuin se jo aikoja on
+ollut, niin toisessa kuin toisessakin suhteessa", tuumi toinen työmies,
+pieni, laihanläntä mies, joka hoiti erästä sahaa ja joka kuului
+"tulevaisuuden puolueesen", piti itsellään vapaamielistä sanomalehteä,
+puhui työmiesten kokouksissa j.n.e. "Pappien laita on samanlainen kuin
+jos sahaa lautoja, siitä ei milloinkaan tule muuta kuin lautoja ja
+lautoja, aivan samoin kuin oli jo viisikymmentä vuotta sitten. Ei,
+nähkääs pojat, me tarvitsemme jotakin muuta, ei tuollainen katala pappi
+osaa kovistaa, siitä olen aivan varma."
+
+Tämän sanottuaan pisti Vester kätensä housun taskuihin, nyykähytti
+päätään ja sylkäsi sivullepäin. Samassa tuli Gabrielle, joka oli ollut
+kävelemässä joen rantaa pitkin, käyden torin poikki. Nähdessään
+työmiesjoukon ja kuullessaan puheen ja naurun sisältä puodista, valtasi
+hänet tuskallinen ujous ja hän katsoi arasti ympärilleen, eikö hänellä
+olisi pakenemisen mahdollisuutta, menemällä toiselle taholle. Häntä
+vaivasi tuo kansa, joka oli hänelle täydellisesti yhdentekevä ja
+vieras, mutta joka, vaikka hän olisi mennyt mihin, seurasi häntä
+selittämättömillä katseillaan, jotka ilmaisivat jonkinmoista
+omistus-oikeutta, uteliaisuutta ja arvostelua. Hän tunsi näitten
+ihmisten läsnä olon rasittavan itseään; hän ei tiennyt pitikö hänen
+tervehtiä heitä vai eikö; väliin he tuijottivat häneen aikomattakaan
+edes tervehtiä, väliin he taas nyykäyttivät päätään, juuri silloin kuin
+hän katsoi pois päästäkseen heidän tuijottamisestaan, ja silloin
+hän tuskin ennätti nyykäyttää heille vastaukseksi. Sitä paitsi
+hänestä tuntui siltä kuin he jo alusta pitäen olisivat tunteneet
+vastenmielisyyttä häntä kohtaan, hän oli vakuutettu siitä, ett'eivät
+kaikki nuo ihmiset, joiden keskuudessa hän oli tuomittu viettämään
+useita vuosia elämästään, voineet häntä kärsiä.
+
+Mutta hänen täytyi kuitenkin mennä eteenpäin; ei löytynyt mitään muuta
+tietä, jos tahtoi välttää suurta mutkaa. Nopein askelin kiirehti hän
+ohitse, koettaen niin paljon kuin mahdollista katsoa syrjään,
+välttääkseen heidän katseitaan ja päästäkseen tervehtimästä.
+
+"Olipa tuo minusta aika ylpeän näköinen ihminen", sanoi Vester,
+Gabriellen mentyä ohitse. "Mutta kyllähän sen näkeekin, että hän on
+hieno nainen, on vaan. Hänen isänsä kuuluu olevan valtiopäivämies ja
+kreivi, ja taitaa pian tulla raha-asiain ministeriksi. Mutta varas
+hänkin vaan on, sillä hän on lihoineen luineen myynyt itsensä valtiolle
+ja vastustaa kaikkea edistymistä, niinkuin yleistä äänestys-oikeutta ja
+muuta sellaista."
+
+Vester sylkäsi jälleen sivulle päin ja nyykäytti varmuudeksi päätään.
+
+"Kas, hyvää iltaa, isä Daniel", jatkoi hän, huomatessaan vanhan,
+pitkään esi-nahkaan puetun sepän, pieni kori kädessä tulevan eräästä
+työväen asunnosta, "antaahan kuulla, mitä hän pitää uudesta papin
+väestä, luuleeko hän heidän kuuluvan omaan lammaslaumaansa?"
+
+Vanha Daniel arveli hetkisen. Hän oli pitkä ukonroikelo, pää hieman
+kallellaan ja kasvot tiheiden ryppyjen peittämät, varsinkin silmien
+ympärillä, joidenka katse oli yht'aikaa veitikkamainen ja surullisen
+haaveileva. Päässään hänellä oli vaalean ruskea vale-tukka, joka oli
+enemmän vanhan koinsyömän nahkalakin kuin tukan näköinen, ja jonka hän
+nauhalla oli sitonut kiini leuan alle.
+
+"Ei pidä tuomita rautaa, ennenkuin sitä on taottu", sanoi hän
+veitikkamaisesti hymyillen.
+
+"Se on oikein Daniel", sanoi Hult nauraen, "kalkuta sinä vaan tuota
+pappi-lurjusta, kunnes hän masentuu, sillä luulen hänen sitä
+tarvitsevan. Olisittepahan vaan nähnyt äsken, kuinka ylpeältä hänen
+rouvansa näytti mennessään tästä ohi, hän ei tahtonut edes katsoakaan
+tänne päin."
+
+"Ei pidä tuomita ketään ulkomuodon mukaan", tuumi Daniel, "on useita
+ihmisiä, jotka ovat kaljuja kuni kuoritut tukit, mutta jotka
+sydämmessään halveksivat meidän kaltaisiamme, ja on useita ihmisiä,
+joiden ulkomuoto on kulmikas ja tuima, mutta joiden sydän on
+ystävällinen ja herttainen. Ihminen näkee sen kuin silmäin edessä on
+mutta Herra katsoo sydämmeen, niinkuin 1 Sam. 10:7 sanotaan, siinä
+sanotaan sydämmeen, huomaa, tuo sydämmeen..."
+
+Tämän sanottuaan sylkäsi Daniel, pyyhkäsi kädellään nenäänsä ja meni
+sitten puotiin, josta hän osti vähän ryyniä, palasen juustoa ja
+tulitikkulaatikon. Sisällä olevat miehet, jotka sen mukaan kuin ilta
+kului ja viinalasit useammin olivat tulleet esille, olivat käyneet yhä
+kovaäänisemmiksi ja puheliaimmiksi, lausuivat hänelle pilkkasanoja,
+mutta Daniel, joka kansan keskuudessa oli tunnettu terävästä
+kielestään, keskeytti ne heti sattuvalla vastauksella.
+
+Tultuaan huoneesensa, joka oli toisessa kerroksessa, ylisellä, sytytti
+hän tulen pesään ja pani ryynit kiehumaan. Sitten hän rupesi
+lakaisemaan, että huone tulisi siistiksi sunnuntaiksi, järjestämään
+vanhaa vuodettaan sohvalla ja tuomaan vettä kaivosta. Sillä vanha
+Daniel sai itse tehdä kaikki askareensa sen jälkeen kuin hänen vaimonsa
+oli kuollut ja ainoa tyttärensä lähtenyt Tukholmaan, hakemaan itselleen
+paikkaa. Tämä kävi väliin hyvinkin hitaasti, sillä Daniel ei enää ollut
+nuori, ja hänen jalkansa ja käsivartensa olivat kangistuneet
+luuvalosta, joka vaivasi häntä niinkuin kaikkia vanhoja seppiä; mutta
+hommatessaan huoneessaan, oli Danielilla tapana laulaa hengellisiä
+lauluja, mikä hänen vakuutuksensa mukaan piti mielen ja voimat
+virkeinä.
+
+Sahalla oli Danielilla jonkinmoinen poikkeus-asema; hänellä ei ollut
+enää mitään vasituista virkaa, kävi vaan voitelemassa koneita ja
+toimitti joitakuita pienempiä tehtäviä, ei kuitenkaan milloinkaan
+enempää kuin mitä hän itse suvaitsi. Tehtaan hoitaja, jonka mielestä
+tämä vapaus välistä tuli liian rajattomaksi, koetti kyllä toisinaan
+sitä supistaa, vaan ilman mitään seurausta. Toverienkin, niin
+samanmielisten kuin erimielisten, keskuudessa oli Daniel osannut
+hankkia itselleen kunnioitusta. Muinaisina aikoina, jolloin hän vielä
+seurusteli juomarien ja kiroojien kanssa, oli hän tunnettu pahasta
+mielenlaadustaan, ja tämä mielenlaatu oli kyllä vielä hänessä, vaikk'ei
+hänen kiivaimmat vihollisensakaan voineet sanoa hänen milloinkaan
+kääntymyksensä jälkeen antaneen vihalleen valtaa niinkuin usein sitä
+ennen. Sitä paitsi hänen tarkka raamatun tuntemisensa ja taitonsa puhua
+tekstin johdolla ja selittää sitä, antoivat hänelle jonkinmoisen arvon
+toverien silmissä; niissäkin, jotka eivät suvainneet uskontoa, herätti
+hän kunnioitusta sillä että hän alituisesti, suurella varmuudella
+toisti: "niinkuin kirjoitetaan Joh. ev. 3:5", tahi "niinkuin Esaias
+sanoo 4:5" j.n.e.
+
+Vaan Daniel ei ainoastaan saarnannut Jumalan sanaa, hän eli myöskin sen
+mukaan. On kyllä totta, että hänen oli vaikea oppia hiljaisuutta ja
+nöyryyttä; mutta, niin vähän kuin hänellä olikin tämän maailman
+tavaraa, jakoi hän kuitenkin sitä niille, joilla oli vielä vähemmän,
+niin että hänen itsensä välistä täytyi nälkäisenä mennä levolle.
+Tänäkin iltana hän, keitettyään puuronsa, kaatoi suuren osan siitä
+lautaselle ja vei sen naapurilleen ylisellä, matami Eriksonille,
+vanhalle leskelle, joka niinkuin kaikki tehtaan sairaat ja voimattomat,
+eli vaivaishoidon avulla ja asui ullakko-huoneessa. Daniel ei antanut
+sen häiritä itseään rakkaustyössään, että matami ei ollut uskovainen ja
+että hän itsepintaisesti vastusti Danielin kaikkia käännytys-koetuksia.
+Tosin kyllä Danielilla, astuessaan matamin sängyn luo, -- tämä oli
+nimittäin rampa, eikä voinut liikkua avutta -- ja ojentaessaan hänelle
+lautasta, oli joskus tupana liittää siihen enemmän hyväntahtoisen kuin
+hienotunteisen vakuutus, että hän näytti kurjemmalta kuin milloinkaan
+ennen ja ett'ei varmaankaan kestäisi kauan ennenkuin armon aika olisi
+lopussa, vaan tämä ei estänyt matamia syömästä hyvällä ruokahalulla ja
+tuntemasta täydellistä mielihyvää nähdessään vanhan Danielin
+koukistavan selkäänsä ja lakaisevan uunin ympärillä.
+
+"Minä ajattelen näet sillä tavalla", oli Danielin tapana vastata, kun
+joku veljistä häntä huomautti, että hänen ennen kaikkea piti auttaa
+uskovaisia, "minä ajattelen sillä tavalla, että ihmisen on yhtä nälkä
+ja tarvitsee yhtä hyvin ruokaa, olkoon hän sitten vapahdettu tahi ei.
+Ja sitä ei tarvitse ajatellakaan, että voisi käännyttää ihmistä, joka
+on nälissään, se on yhtä hullua kuin jos tahtoisi takoa vitjoja
+kylmästä raudasta. Ei, ensin pitää ravita ihminen, sitten voi tapahtua,
+että sydän aukenee ja silloin tulee pitää varansa ja olla saapuvilla
+Jumalan sanan kanssa."
+
+Ja niin Daniel kärsivällisesti yhä edelleenkin kävi Erikson-lesken
+luona ja antoi hänelle puuroa ja perunoita ja mitä hän muuten saattoi
+luovuttaa niukasta ruoastaan, kärsivällisesti odottaen, että vihdoinkin
+tulisi hetki, jolloin leski avaisi sydämmensä sanalle, jota hän tahtoi
+hänelle julistaa.
+
+Lautatarhan ja niin kutsutun torin yläpuolella kulki koko Ryforsin
+sahan läpi leveä tie, joka, vaikk'ei ollutkaan kivillä laskettu,
+kuitenkin oli saanut nimen "katu" ja jonka molemmilla puolilla oli
+suorissa riveissä punaiseksi maalattuja työmies-asuntoja valkoisine
+ikkunalautoineen. Yksitoikkoista näköä, jonka nämät asunnot loivat,
+keskeytti kirkko, jota ympäröi kauniit istutukset ja jonka huippu näkyi
+kauas saaristoon. Vastapäätä kirkkoa oli sahanhoitajan asunto, joka
+puistoineen ja puutarhoineen oli kauniin herraskartanon näköinen.
+Jos jatkoi kulkuaan tämän puiston ohi, saavuttiin posti- ja
+sähkötoimistoon, pehtorien asunnoille j.n.e. ja viimeksi kuusien
+ympäröimään pappilaan, jonka toisella puolella oli avara näkö-ala
+lautatarhan ja lahden yli merelle, toisella puolella taas katu
+yksitoikkoisine työväen-asuntoineen.
+
+Kun Gabrielle saapui kotiin oli kello jo lyönyt yhdeksän, mikä oli
+Robertin ja hänen tavallinen illallisaikansa täällä maalla. Hän meni
+huoneesensa, riisui päällysvaatteensa, seisahtui hetkeksi ikkunan
+ääreen katselemaan punertavaa taivasta, joka kuvastui meren pintaan ja
+meni sitten pitämään huolta siitä, että illallinen olisi valmiina,
+kunnes Robert tulisi kotiin.
+
+Gabrielle oli tavallista kalpeampi ja koko hänen olennossaan oli
+jotakin hiljaista, ja tukahdettua, jota hänessä ei ennen ollut. Hän
+tunsikin tällä hetkellä olevansa täydellisesti tyven ja kohtaloonsa
+tyytyväinen. Raivoisaa mielenliikutusta, joka hänet oli vallannut, kun
+hän, erottuaan sisaristaan ja luovuttuaan kaikesta, mitä hän maailmassa
+piti arvossa, saapui tähän paikkakuntaan, jossa ihmiset ja olosuhteet
+heti ensi hetkestä herättivät hänessä mitä suurinta vastenmielisyyttä,
+oli nyt seurannut väsymys ja haluttomuus. Ja vähitellen jäykistyi hänen
+mielensä kokonaan jonkinmoiseen nöyrään hämmästykseen siitä, että
+ulkonaisten suhteiden niin kokonaan muuttuessa, hän kuitenkin oli
+saattanut yhä edelleen pysyä samana, -- että se todellakin oli hän,
+joka näin julmasti riistettiin entisestä elämästään ja tuomittiin
+viettämään vuosikausia, ehkäpä koko loppu-ikänsä tässä luolassa, ilman
+mitään harrastuksia, ilman tointa, sivistymättömien työmiesten ja, mikä
+vielä pahempi, puoleksi sivistyneen seurapiirin keskuudessa, joka
+kuitenkin tahtoisi olla hänen vertaisensa ja joka tulisi vaivaamaan
+häntä juoruillaan, kateudellaan ja uteliaisuudellaan. Ja
+tässä tulevaisuuden kuvassa, joka öin päivin esiintyi hänen
+mielikuvitukselleen, ei Robertilla ollut tilaa muuta kuin tuomitsevana
+puolisona, ankarana, vaativana pappina.
+
+Sillä mitä he tästä lähin tulisivat olemaan toisilleen? Mitenkä Robert
+voisi huolehtia vaimonsa tuskasta, hän, jolle tuumat uudesta
+vaikutuksestaan antoivat niin paljon työtä? Milloinka hänellä tulisi
+olemaan aikaa kuuntelemaan jotakin niin joutavaa ja vähäpätöistä kuin
+puolisonsa valitusta, hän, joka taisteli omia, yleviä, sisällisiä
+taistelujaan, joita ei Gabrielle, tuo pintapuolinen vaimo raukka, muka
+voinut käsittää?
+
+Nämät katkerat ajatukset, jotka yhä enemmän eroittivat Gabriellen
+Robertista, vaivasivat häntä melkein lakkaamatta. Samalla tunsi hän
+sydämmensä syvyydellä salaisen, utelevan tulevaisuuden pelon,
+aavistuksen siitä, että tämä olisi vaan alku vielä vaikeampiin
+taisteluihin. Sillä viime aika oli hänelle esiintuonut uuden puolen
+Robertin luonteesta, jota hän ei tähän asti ollut tuntenut, nimittäin
+sitkeän, masentumattoman pontevuuden. Muistellessaan loppuunkulunutta
+vuosipuoliskoa, oli Robert hänen mielestään melkein kuin vieras
+henkilö, jonka luonteen lujuus herätti hänessä kauhun tunteen. Mitenkä
+kaikki rukoukset ja kehoitukset, joita ystäviltä ja suosijoilta
+tulvaili hänen puolestaan, vaikutuksetta olivat kohdanneet hänen hurjaa
+päätöstään mistä hinnasta tahansa ja niin pian kuin mahdollista päästä
+pois Tukholmasta! Mitenkä ankarana ja järkähtämättömänä hän oli
+esiintynyt tehtyään tämän päätöksen, hän, joka muulloin saattoi olla
+helläsydämmisyyteen asti lempeä ja myöntyväinen! Gabrielle oli nyt
+oppinut tuntemaan uuden Robertin, jota hän pelkäsi.
+
+Puoli kymmenen ajoissa tuli Robert kotiin. Hän nyykäytti ystävällisesti
+päätään vaimolleen ja istahti heti, laskettuaan luotaan hattunsa ja
+keppinsä, illallispöytään, jossa Gabrielle jo kaatoi teetä.
+
+"Olet väsynyt, Robert", sanoi Gabrielle ystävällisesti, ojentaessaan
+hänelle teekupin.
+
+"Saatan olla ... ehkäpä kyllä", vastasi Robert hajamielisesti.
+
+Gabrielle tarjosi hänelle nyt sokuria ja kermaa; hänen tapansa oli
+ystävällinen ja huolta pitävä, vaikka vähän kylmä. Hänen ylpeässä
+luonteessaan ei ollut rahtuakaan halpamielisyyden aseesta: pahasta
+tuulesta. Vaikeat taistelut, katkeran raivonsa kätki hän yksinäisiksi
+hetkikseen; koska hän kerran oli suostunut seuraamaan Robertia tänne,
+oli hän lujasti päättänyt täyttää velvollisuutensa ja, niin paljon kuin
+hänen voimassaan oli, tehdä heidän elämänsä täällä maaseudulla
+siedettäväksi.
+
+Melkein keskeyttämättömän hiljaisuuden vallitessa joivat he teensä.
+Gabrielle huomasi, että oli jotakin, joka teki Robertin alakuloiseksi,
+mutta hänellä ei ollut halua kysyä syytä siihen.
+
+Lopetettuaan syömisen, istui Robert vielä hetken, pää käden nojassa ja
+tuijotti avoimista verannan ovista merelle. Vihdoin hän nousi ja lausui
+odottamatta ja harvinaisen kiivaasti:
+
+"Täällä ei ole helppoa olla sielunpaimenena! Kansa on
+henkiseen elämäänsä nähden suoraan sanoen hajonnut puolueisiin.
+Waldenströmiläisiä, pietistejä, vapaauskoisia, goodtemplareja, --
+täällä on murtumisen aika, joka saattaa Herran palvelijan pelkäämään
+sitä laittomuuden henkeä, joka astuu voimaan!"
+
+Sitten lisäsi hän tyvenemmin, ikäänkuin hän olisi katunut kiivauttaan:
+
+"Mutta Jumalan avulla hajonneet lampaat toki vielä tulevat kokoontumaan
+paimenensa ympärille. Minuun vaan niin sanomattomasti koskee, että se,
+joka kuitenkin ihmisessä on ylevintä ja parasta, nimittäin usko, aikaan
+saattaa riitaa ja eripuraisuutta."
+
+Gabrielle ei vastannut; hän vaan kumartui syvälle teekyökin yli
+kätkeäkseen ivallista hymyä, joka nousi hänen huulilleen. "Nyt jo
+epäilyksiä ja vaikeuksia", mietti hän, "ehkäpä täälläkin tulee yhtä
+vaikeata olla sielunhoitajana kuin Tukholmassa oli..."
+
+Robert katsahti äkkiä Gabrielleen, jonka äänettömyys teki häneen
+epämiellyttävän kolean vaikutuksen. Hänen tarkka silmänsä huomasi heti
+hymyilyn, jota Gabrielle koetti salata, ja hän ymmärsi heti sen
+merkityksen.
+
+"Ei enää sanaakaan siitä", päätti hän ja sydämmensä värisi saamastaan
+haavasta.
+
+Vaan hän ei ollut huomaavinaankaan epäsointua, joka oli hänen korvaansa
+kohdannut; hän vaan pari kertaa kädellään pyyhkäisi otsaansa, ikäänkuin
+poistaakseen tuskallisia ajatuksia, sanoi lyhyesti hyvää yötä
+Gabriellelle ja meni sitten omaan huoneesensa ajattelemaan seuraavan
+päivän saarnaa.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Jos Ryfors viikon työpäivien kuluessa oli tarjonnut vilkkaan ja
+levottoman näön, vallitsi siellä sunnuntai-aamusin sitä suurempi
+hiljaisuus. Syvä, rauhallinen sunnuntailepo kuvautui koko lahdessa,
+jonka sinisen veden viileät aamutuulet saattoivat keveästi
+värähtelemään. Auringon kultaama kevät-ilma valaisi vaaleankellerviä
+tapulia lautatarhassa, jossa kaikki tavalliset äänet, lautojen kumina,
+kun läjääjät heittivät ne alas, höyrypillin vihellys, sahan vinkuminen
+olivat ikäänkuin uinahtaneet aamun juhlarauhaan. Sahalla oli kaikkialla
+puhdasta ja siistiä; portaat työväen asunnoissa olivat vasta pestyt ja
+koristetut havuilla, kaikki, niin suuret kuin pienetkin, olivat
+pukeutuneet juhlapukuihin ja pehtorin asunnon edustalla, joka oli
+kappaleen matkan päässä tehtaan hoitajan talosta, käveli pehtori Stork,
+paitahihasillaan ja vihreät, kirjaellut tohvelit jalassaan,
+edestakaisin piippua poltellen.
+
+Nyt alkoivat kirkon kellot soida ja kutsuivat kansaa
+jumalanpalvelukseen. Kirkkaassa ilmassa kaikui juhlallinen soitto,
+joka, kauas, lahdelle päin aina saaristoon asti, missä tiirojen ja
+lokkien siivet kimaltelivat auringon paisteessa, vei mukanaan
+tuulahduksia sunnuntai-runollisuudesta, joka viikon raskaan ja
+orjallisen työn jälkeen herätti koko sahalla omituisen rauhallisen
+mieli-alan.
+
+Vähitellen kansa kokoontui kirkkoon. Siellä täällä näkyi
+yksinäisiä ukkoja tahi eukkoja virsikirjoineen ja kokoonkäärittyine
+nenäliinoineen, mutta tavallisesti tultiin perheittäin, isä, äiti ja
+lapset, kaikki yhdessä. Daniel, jolla oli yllään juhlapuku, pitkä
+takki, paidan kaulus, kaulaliina koruneuloineen ja paras valetukkansa,
+vaaleanruskea ja virttynyt sekin, vaikk'ei niin koinsyömä kuin
+arkitukka, oli toveriksi kirkkomatkalle hankkinut itselleen
+laudanläjääjä Johansonin, keskikokoisen, tanakan miehen, jolla oli
+poskiparta, ahavoittuneet kasvot, jotka muistuttivat rantalaivuria, ja
+vaaleansiniset, ankarat silmät, joiden katsetta ei ollut hyvä kohdata,
+kun laudanläjääjä oli pahalla tuulella, tahi oli juonut liiaksi. Daniel
+koetti saada Johansonia käännetyksi ja matkalla kirkkoon puhui hän
+lakkaamatta, viittasi raamatun lauseisin ja kertoi, -- olisi ollut
+mahdotonta laskea monennenko kerran -- mitenkä hänen oma käännytyksensä
+oli tapahtunut. Mutta Johanson vaan pudisti surullisena päätään. Hänen
+mielestään tuo ei ollut häntä varten, halua hänellä kyllä oli, hän
+ikävöi kauheasti päästäkseen entisestä elämästään juoppoudessa,
+kiroilemisessa ja irstaisuudessa, mutta oli niin kovin mutkikasta
+päästä oikealle tielle. Rukoilla hän ei laisinkaan voinut niinkuin hän
+olisi tahtonut. Jos hän joskus koetti omin päin saada kokoon rukousta,
+tuli siitä perin hullua, ja vaikka hän aamuin illoin tutkisteli
+raamattuaan, ei hän sittenkään voinut oppia ulkoa ainoatakaan lausetta,
+sitten käyttääkseen sitä puheessaan niinkuin Daniel teki. Mutta Daniel
+vakuutti hänelle, ett'ei pelastus riippunut siitä, hänen tulisi vaan
+olla alallaan ja ottaa vastaan, eikä koettaa itse mitään omistaa.
+
+"Katso, tahdon itse ruokkia lampaani", sanoo Herra, huomaappas, Hän
+sanoo "katso" -- "katso", sanoo Hän...
+
+Danielilla oli tapana, kertoessaan raamatunlauseita, aina panna korko
+jollekin erityiselle sanalle; kuulija ei ymmärtänyt mitä hän sillä
+tarkoitti ja luultavaa on, ettei hän aina itsekään ole osannut antaa
+siihen tyydyttävää selitystä, mutta tämä yksityisten sanojen esiin
+korottaminen loi hänen puheesensa salaperäisen voiman, joka teki syvän
+vaikutuksen sekä häneen itseensä että hänen kuulijoihinsa.
+
+Kun kellot olivat lakanneet soimasta, kansa asettunut paikoilleen ja
+ukot ja eukot avanneet virsikirjansa ja asettaneet lasisilmät
+nenälleen, kaikui lehteriltä aamuvirren säveleet. Alttarin yläpuolella
+olevan maalatun peräikkunan kautta tunkeutui päivän paiste ja levitti
+miellyttävän valon pieneen kirkkoon, jonka holvia nyt täytti mitä
+erilaisimmat äänet, vanhat ja riutuneet, nuoret ja voimakkaat sekaisin,
+jotka kaikki, kukin tavallaan tahtoivat ottaa osaa kiitos-lauluun.
+
+Seurakunta, joka tänään oli saapunut, ei kuitenkaan ollut lukuisa;
+se täytti tuskin neljännen osan kirkosta. Suuri osa Ryforsin
+työmiehistä ei nimittäin koskaan ottanut osaa jumalanpalvelukseen.
+Waldenströmiläisillä oli oma huoneustonsa, jonka itse olivat
+rakentaneet ja jossa he viettivät jumalanpalveluksensa; niin kutsutut
+heränneet epäilivät uutta pastoria, jota heidän veljensä Tukholmassa
+olivat kuvanneet uskottomassa tilassa olevaksi papiksi, ja
+goodtemplarit taas vaan ani harvoin astuivat kirkon sisäpuolelle. Sitä
+paitsi oli täällä useita, jotka eivät kuuluneet mihinkään hengelliseen
+elikkä maalliseen puolueesen, vaan jotka elivät juopumuksessa ja
+säädyttömyydessä ja jotka kernaammin viettivät sunnuntainsa muulla kuin
+saarnalla ja virren-veisuulla.
+
+Ensimmäisessä penkissä sillä puolella, missä naisten paikat olivat,
+istui Gabrielle ja hänen vieressään rouva Stork ja faktori Jansonin
+rouva. Gabrielle oli puettu hyvin yksinkertaisesti; hänen tumma
+kastorhattunsa, jonka ainoana koristeena oli nauha, erosi silmään
+pistävästi naapurien sulkatöyhdöillä ja nauharuusuilla koristetuista
+hatuista, mutta siitä huolimatta oli hän koko jumalanpalveluksen
+kestäessä uteliaitten katseitten esineenä ja herätti monessa ennen
+tyytyväisessä mielessä tuskallisen ihmettelyn siitä, eivätkö
+sulkatöyhdöt ja kukat todellakaan enää olleet muodissa Tukholmassa?
+
+Heti kun ensimmäinen virsi oli laulettu, tuli kolme naista varovaisesti
+hiipien käytävää pitkin ja istuivat sitten penkkiin, joka oli
+Gabriellen takana.
+
+"Rouva Aurell ja neidit Aurell", kuiskasi rouva Stork, joka piti
+velvollisuutenaan ilmoittaa Gabriellelle kaikkien etevämpien
+henkilöiden tuloa.
+
+Gabrielle loi välinpitämättömän katseen olkapäänsä yli; hänen takanaan
+istui pieni, lihavanpuoleinen rouva, joka tuuheassa pitsiviitassaan ja
+pienine, pyöreine kasvoineen, joista loisti suuret, lempeät, lapsen
+silmät, suuresti muistutti kanarialintua, joka istuu höyheniään
+pörröttäen. Hänen toisella puolellaan istui kaksi nuorta tyttöä,
+jotka olivat niin hänen ja toistensa näköiset, ettei hetkeäkään olisi
+voinut epäillä, etteivät he olleet hänen tyttärensä ja sisarukset.
+Molemmat olivat jotenkin lihavia, molemmilla oli pyöreät posket ja
+suuret, lempeät silmät ja molemmat punastuivat pienimmästäkin
+mielenliikutuksesta. Nähdessään Gabriellen, kääntyivät he äkkiä
+toistensa puoleen ja kuiskasivat jotakin, mikä, huulien liikkeestä
+päättäen, oli aivan samaa, ja kun Gabrielle silloin kääntyi ja kohtasi
+heidän ihailevat katseensa, punastuivat molemmat ihan korvia myöten.
+
+Robert saarnasi tänään toisen kerran Ryforsin kappelissa. Kun hän nyt
+seisoi saarnatuolissa ja, johdatukseksi luettuaan muutamia värssyjä
+raamatusta, loi pikaisen katseen puolityhjään kirkkoon, valtasi hänet
+kylmyys, kykenemättömyys käsittelemään ainettaan, jommoista hän ei
+milloinkaan ennen ollut tuntenut. Hän, joka oli tottunut olemaan
+yhtämielisen, ihailevan seurakunnan ympäröimänä, joka oli tottunut
+ikäänkuin kädessään pitämään satojen liikutettujen sydänten
+tunne-kieliä ja mielin määrin saattamaan niitä väräjämään, hän tunsi
+tällä hetkellä olevansa ilman perustusta ja pohjaa, turhaan haparoiden
+sitä yhteyttä itsensä ja kuulijainsa välillä, mikä oli tullut hänelle
+välttämättömäksi saadakseen hyvää saarnaa aikaan.
+
+Turhaan hän koetti vuodattaa puheesensa lämpöä. Hän puhui, koska hänen
+täytyi sitä tehdä ja hänen suuri taitonsa puhua vakaasti pelasti hänet
+joutumasta hämilleen, vaan hän kuuli lakkaamatta oman äänensä
+yksitoikkoisen, tunnottoman kai'un ja hän, jonka sanat muulloin olivat
+kohdanneet kuulijoita sähkökipinän tavoin, hänestä tuntui nyt kuin
+olisivat ne raskaina, nukuttavina sadepisaroina pudonneet jo ennestään
+puolinukkuvaan seurakuntaan. Ei edes äkkinäinen leimahdus hänen
+tavallisesta kaunopuheliaisuudestaankaan tehnyt minkäänmoista
+vaikutusta; hän tunsi, ett'ei tämä yksinkertainen seurakunta
+ymmärtänyt kaunista runollista kieltä, filosoofillis-uskonnollisia
+tutkistelemuksia, jotka niin vastustelemattomasti olivat lumonneet
+entistä kuulijakuntaansa.
+
+Ja tähän hän kuitenkin oli toivonut ja halunnut. Täällä ei häntä
+ympäröinyt naisten jumaloiminen, joka häntä niin suuresti oli
+rasittanut, täällä ei ollut kiusauksia ylpeyteen ja turhamielisyyteen.
+Täällä, tämän teeskentelemättömän kansan keskuudessa, saattoi hän
+tuntea itsensä niin häiritsemättömäksi, niin vapaaksi kaikesta
+ihmisellisyydestä kuin olisi hän seisonut puhumassa yksinään Jumalan
+kasvojen edessä. Täällä häntä kohtasi mitä runsaimmassa määrässä
+alhaisuus, huomaamattomuus, itsensä kieltäminen, jota hän oli
+ikävöinyt. Ja täällä, juuri täällä, hänen kielensä tuli kankeaksi,
+sydämmensä kylmäksi...
+
+Synkän epätoivon tunne valtasi hänet, kun hän lopetettuaan saarnan
+kumartui alas rukoilemaan. Ilmoitettiinko hänelle tällä hetkellä
+peloittava elinkysymys. Olisiko tuo ihmisten ylistys, jota hän niin
+syvästi oli halveksinut, todellakin ollut kiihoitus, jota hän tarvitsi
+voidakseen saarnata niinkuin hän oli sitä tehnyt? Häntä värisytti
+tuo ajatus, joka salaman tavoin syntyi hänen sielussaan ja
+silmänräpäykseksi valaisi tuntemattomia syvyyksiä, joihin hän ei tähän
+asti ollut uskaltanut katsoakaan.
+
+Jumalanpalveluksen loputtua ja virren viimeisten sävelten vaiettua,
+alkoi seurakunta lähteä pois; ani harvat ainoastaan jäivät kuuntelemaan
+pitkiä kuulutuksia huutokaupoista y.m., joita Robert luki
+saarnatuolista. Daniel ja Johanson seisoivat käytävällä, hattu kädessä
+ja kuuntelivat velvollisuuden mukaisesti, mutta kun kuulutus tuli liian
+pitkäksi, hiipivät hekin ulos kirkonmäelle.
+
+"Noh, mitä siitä pidettiin", kysyi Johanson, kun olivat päässeet ulos.
+
+Daniel sylkäsi ja käpristi silmäkulmiaan niin että hänen otsansa oli
+tavallista enemmän äskettäin kynnetyn pellon kaltainen.
+
+"Yksi on totuus, yksi on rakkaus ja yksi on usko", vastasi hän, "sitä
+ei kukaan voi kieltää. Mutta kas uskoa, sitä ei hänellä sentään ole.
+Mutta löytyy monta tietä, jotka vievät siihen ja sen mukaan kuin minä
+voin nähdä on hän ollut jo kauan matkalla. Ja niinkuin on kirjoitettu
+Esaiaksen 35 luvun 8 värsyssä: 'Siinä myös pitää matka ja tie oleman,
+joka pitää pyhäksi tieksi kutsuttaman, ettei kenkään saastainen sitä
+vaeltaisi, ja se pitää heidän edessään oleman, jota käydään, niin
+ett'ei tyhmäkään eksy.' Hän sanoo tyhmäkään -- tyhmäkään hän sanoo.
+Mutta perillä tämä ei vielä ole."
+
+Robert ja Gabrielle lähtivät kirkosta toistensa seurassa. Gabrielle
+keskeytti aina väliin kotimatkalla vallitsevaa hiljaisuutta, tehden
+pilkallisia muistutuksia seurakunnasta, niinkutsuttujen säätyläisten
+esiintymistavasta ja puvuista, mutta Robert oli koko ajan ääneti ja
+hajamielinen. Ja kuitenkin hän tällä hetkellä tunsi tarvetta saada
+avomielisesti puhella jonkun kanssa, tarve, joka katkerammin kuin
+milloinkaan ennen saattoi hänet tuntemaan vaimonsa ja hänen välillä
+olevaa yhtämielisyyden puutetta. Yksimielisyys, johon hän, jos kohta
+omasta vapaasta tahdostaan, kuitenkin niin äkkiä ja valmistumatta oli
+tullut siirretyksi, täytti hänet halulla saada avata sydäntään. Vaikeus
+paljastaa oma itsensä tekee aina niin hillitsemättömäksi umpimieliset
+luonteet ja väliin saattaa heidät puhkeamaan valitukseen, joka kuulijan
+mielestä on liioiteltu, kosk'ei hän voi aavistaa ett'ei siinä ilmaannu
+ainoastaan hetken tuska, vaan vuosikausia kestäneet, salatut
+kärsimykset. Vaan Robert ei voinut sanoa mitään; pilkallinen hymy
+Gabriellen huulilla laimensi hänet. Hän tiesi, että jos hän vaan
+viittaisikin levottomuuden ja epäilyksen tunteisiin, jotka hänen uusi
+vaikutus-alansa hänessä herätti, Gabrielle heti voittoriemussa vastasi
+hänelle: "johan minä sen sanoin, että sinä et tulisi viihtymään täällä
+sen paremmin", ja sellaisen vastauksen paljas mahdollisuus saattoi
+hänet yhä syvemmin ja syvemmin sulkeutumaan omaan itseensä.
+
+Saavuttuaan kotiin, saivat he vieraakseen tehtaanlääkärin tohtori
+Sandin'in, johonka he joitakuita päiviä sitten olivat tutustuneet. Kun
+hän ei näyttänyt aikovankaan mennä pois, vaikka päivällisaika oli jo
+käsissä, vaan istui huolettomana jutellen, kysyi Gabrielle eikö hän
+tahtoisi syödä päivällistä heidän kanssaan, johon kysymykseen tohtori
+nähtävällä tyytyväisyydellä vastasi myöntyvästi.
+
+Tohtori Sandin oli keskikokoinen, tanakka nuori mies, jonka silmät
+olivat siniset, hipiä heleän valkoinen ja käytti lasisilmiä. Koko hänen
+olennossaan oli jotakin naisellista, hän puhui paljon ja innokkaasti ja
+punastui niinkuin nuori tyttö, mutta hänen sukkelat vastauksensa ja
+vilkkaat silmänsä estivät hänet näyttämästä veltolta ja tekivät hänet
+miellyttäväksi henkilöksi. Sahalla hän olikin hyvin kansan mieleen,
+kaikki hänestä pitivät, miehet ja naiset, köyhät ja rikkaat ja yleensä
+tunnustettu totuus olikin, ett'ei seuraelämässä voitu saada aikaan
+mitään hauskaa ja onnistunutta, ell'ei tohtori Sandin ollut mukana.
+
+Gabrielleä hän näytti suuresti huvittavan. Tämä ei pitkiin aikoihin
+ollut nauranut niin makeasti, kuin nyt kuullessaan tohtorin kuvauksia
+seudun oloista, rouvien keskinäisistä arvoriidoista, ruokakauppias
+Bångin voimattomista ponnistuksista päästä mukaan seura-elämään,
+uteliaisuudesta ja levottomuudesta, joka täytti kaikkein mielet, kun
+jotkut pidot olivat tulossa j.n.e.
+
+"Mutta eikö heillä todellakaan ole minkäänmoisia ylevämpiä pyrintöjä
+täällä?" kysäsi Gabrielle yhä nauraen.
+
+"Ei minkäänmoisia, ei kerrassaan minkäänmoisia. Tätä nykyä en tiedä
+mitään korkeampaa kuin rouva Bång'in viimeisen kotiopettajattaren, hän
+nimittäin vaihtaa kotiopettajattaria noin joka toinen kuukausi, ja
+rouva Stork'in kahvikestit huomenna. Mutta nepä ovatkin mitä
+suurimmassa määrässä huvittavat ... voitte olla varma siitä, että nyt
+kuiskataan ja kysellään jokaisen talon nurkalla: 'oletko kutsuttu
+Stork'ille?' 'En, sitä en ole...' 'Sepä on kummallista, ja
+Petterson'itkin ovat kutsutut.' 'Ovatko Petterson'it kutsutut, jotka
+eivät milloinkaan ennen ole käyneet siellä, se on omituista' j.n.e."
+
+"Ehkäpä minä sitten jatkan samaan tapaan", sanoi Gabrielle hymyillen,
+"teitä on tietysti myöskin kutsuttu huomiseksi?"
+
+"Tuosta näette mitenkä se tarttuu", vastasi tohtori nauraen,
+"uskomatonta on miten virkeitä bakterioita Ryforsilaisella
+laverruksella on. Sitten on vielä eräs seikka, joka on hyvin
+kallis-arvoinen muistiinpano Ryfors'in aikakirjoissa. Kaikilla
+ihmisillä täällä on nimittäin tapana kalvaa joitakuita määrättyjä,
+salaperäisiä henkilöitä, joita kutsutaan Ryforsilaisiksi. Keitä nuo
+raukat oikeastaan ovat joilla 'ei milloinkaan ole hienotunteisuutta
+eikä ihmis-älyä', jotka 'eivät milloinkaan tiedä kuinka tulee
+käyttäytyä oikein sivistyneissä piireissä' j.n.e. sitä ei kukaan vielä
+milloinkaan ole voinut saada selville, mutta saattepa itse kuulla,
+ett'ette voi olla montakaan minuuttia jossain seurassa, ilman ett'ei
+tuo salainen syntipukki, jota kutsutaan Ryforsilaiseksi tule esille ja
+saa nuhteita. Mutta mitä te kysyittekään? Olenko minä huomenna
+Stork'illa? Pyydetty minua tosin on, vaan en voi sinne talla, ikävä
+kyllä, minun täytyy huomenna lähteä sairaan luo, enkä tule takaisin
+ennenkuin ylihuomenna."
+
+"Sepä oli kovin ikävää", vastasi Gabrielle, pettyneen toivomuksen
+kuvastuessa kasvoillaan. "Minä jo itsekseni iloitsin siitä, että saisin
+teistä seuraa noihin kesteihin, jotka, totta puhuen, eivät minua
+laisinkaan miellytä."
+
+Tohtori ei vastannut; hän kohotti vaan olkapäitään, hymyili hieman ja
+katsoi ulos ikkunasta. Heti kun hän ensi kerran tapasi Gabriellen, oli
+tämän kauniit kasvot ja teeskentelemätön olento hurmanneet hänen ja
+Gabriellen avomielinen tunnustus, että hän tulisi häntä kaipaamaan
+huomenna, synnytti tohtorissa mielenliikutuksen, jota hän ei voinut
+salata itseltään. "Hän on ihastuttavin olento, minkä milloinkaan olen
+nähnyt", ajatteli hän, vastaukseksi Gabriellen kysymykseen, tahtoiko
+hän enemmän lientä, ojentaen hänelle lautasensa.
+
+Syötyään päivällistä ja juotuaan kahvia kuistilla, istuutui tohtori
+Gabriellen pyynnöstä pianon ääreen hetken laulaakseen ja soittaakseen.
+Hänellä oli kaunis ääni ja erinomaisia soitannollisia taipumuksia, ja
+hänen esityksessään oli lämpöä ja hellyyttä, jota ei olisi voinut
+odottaa suopealta tohtorilta. Hänen istuessaan pianon ääressä,
+katosikin kokonaan vieno, vähän naisellinen ilme, joka oli hänen
+kasvoillaan, kun hän otti osaa naisten kahvikesteihin ja juoruihin; oli
+ikäänkuin hänen silmänsä olisivat tulleet tummemmiksi, tunteensa
+syvemmäksi, vartalonsa pontevammaksi laulun kestäessä; oli kuin soitto
+olisi herättänyt hänessä runollisen voiman, jota hänellä ei muulloin
+ollut.
+
+Gabrielle oli ihastunut. Hän puoleksi makasi lepotuolissa kuistin oven
+edessä katsellen merelle, ihanain sävelten tuuditellessa häntä
+surullisiin ja samalla kuitenkin suloisiin unelmiin. Robert oli
+äskettäin jättänyt hänet mennäkseen puhumaan rukoushuoneesen, joka
+oli vähän matkan päässä sieltä, mutta hänen synkät, väsyneet
+kasvonpiirteensä esiintyivät lakkaamatta Gabriellen mielikuvitukselle
+ja alakuloisuus, joka siitä asti, kun he saapuivat Ryfors'iin, oli
+tehnyt hänet kovaksi ja välinpitämättömäksi, tuli soiton vaikutuksesta.
+Hänessä heräsi äkkinäinen katumus siitä mitä oli tapahtunut ja heidän
+ensimmäisen rakkautensa palava kaipuu. Useita kertoja kätki hän
+kasvonsa nenäliinaansa, ja kun tohtori lopetti ja Gabrielle hymyillen
+kääntyi hänen puoleensa, kiittäen häntä, huomasi tämä, että hän oli
+itkenyt.
+
+"No. ettekö te itsekin laula?" kysyi tohtori, joka, astuttuaan pois
+pianon luota, ei suinkaan pitänyt tunteellisista mieli-aloista.
+
+"Minäkö? en suinkaan", huudahti Gabrielle peljästyneenä, "en rohkenisi
+laulaa ainoatakaan säveltä teidän kuullenne!"
+
+"Siis te kuitenkin laulatte. Silloin ei mikään auta, tulkaa vaan niin
+koetamme!"
+
+Sanottuaan sen, otti hän luontevasti Gabrielleä kädestä ja veti hänet,
+kaikesta vastarinnasta huolimatta, pianon luo.
+
+Gabrielle oli niin ujo ja pelkäsi niin, että sydän sykki ja hän tuskin
+saattoi saada ääntäkään kurkustaan. Vaan tohtori ei ollut sitä
+huomaavinaankaan: hän pakoitti Gabriellen hakemaan esille duetin ja
+niin he alkoivat laulaa, Gabrielle heikolla, vapisevalla äänellä, joka
+kuitenkin vahvistui, kun hän tunsi miten lujasti ja tasaisesti tohtorin
+vahva tenori häntä tuki.
+
+"Kas niin, sehän kävi oikeen hyvin!" huudahti hän heidän lopetettuaan.
+"Teillä on kaunis ääni, kun vaan laulatte selvään. Nyt laulamme tämän
+vielä kerran."
+
+Niin he lauloivat pari tuntia, duetti toisensa jälkeen tuli esille ja
+Gabrielle esitti muutamia soololaulujakin, kunnes tohtori vihdoin nousi
+ja heitti jäähyväiset, mennäkseen katsomaan erästä sairasta.
+
+"Ja te, joka sanoitte, ett'ei Ryforsissa ollut minkäänmoisia ylevämpiä
+harrastuksia", lausui Gabrielle. "Entäs teidän laulunne?"
+
+"Niin, nähkääs se ei oikeastaan olekaan mikään kotimainen Ryforssin
+tuote. Se on muukalainen, joka kyllä aina väliin voi olla hyvä
+olemassa, kun juoruista ja häväistysjutuista on vähän puutetta, mutta
+jos minä vaan osaisin laulaa, enkä olisi niin taitava juoruilemisessa
+ja uutisten hankkimisessa kuin todellakin olen, niin en olisi
+suuressakaan suosiossa."
+
+Gabrielle nauroi, tohtori otti hattunsa, kiitti hauskasta päivästä,
+puristi hänen kättään ja juoksi sitten laulaen alas portaita ja ulos
+kadulle.
+
+Jäätyään yksin heittäytyi Gabrielle. lepotuoliin ja istui pitkän aikaa
+liikkumatta, tuijottaen eteensä. Soitto oli hänessä herättänyt
+kiihkeän, liikutetun mieli-alan. Erästä tohtorin laulamaa laulua hän ei
+ollut kuullut kihlaus-ajastaan asti, ja nuo sanat, tuo sävel, joihin
+niin monta suloista muistoa oli kätkettynä, olivat loihtineet esiin
+muinaisia muistoja ja synnyttäneet hänessä sanomattoman halun saada
+nähdä Robertin, sellaisena kuin hän silloin oli, voida itse tuntea
+samalla tavalla kuin silloin. Oi, kumpuhan hän ei viipyisi poissa,
+jospahan hän tulisi kotiin nyt juuri jolloin Gabriellen mielestä vanha
+rakkaus, jonka hän syvästi surren luuli sammuneen, jälleen leimahti
+ilmi tuleen!
+
+Hän nousi ja rupesi käymään edestakaisin kuistin lattialla, aina väliin
+puiden välistä katsellen, eikö Robertia jo näkyisi. Mielikuvituksessaan
+näki hän lakkaamatta puolisonsa kauniit, vakavat kasvonpiirteet; hän
+halusi saada kietoa käsivartensa hänen kaulaansa ja kuiskata: "anna
+minulle anteeksi, unohda itsekkäisyyteni, vaatimukseni, rakasta minua,
+niinkuin ennen, sinä olet kuitenkin paras, ainoa mitä minulla on!"
+
+Minkätähden hän viipyi niin kauan? Kello oli jo yli yhdeksän, eikä hän
+vieläkään tullut. Ikävöiminen, joka oli hänet vallannut muuttui
+vähitellen tuskalliseksi levottomuudeksi. Miks'ei hän jo tullut? Oliko
+jotakin tapahtunut, eikö hän milloinkaan enää saisi nähdä Robertia?
+
+Vihdoinkin hän näki hänen tulevan katua pitkin ja menevän metsään, joka
+ympäröi heidän asuntoaan. Hän huokasi huojennuksesta ja painoi kättään
+sydäntään vastaan. Hänen ensimmäinen aikomuksensa oli juosta Robertia
+vastaan ja heittäytyä hänen syliinsä, mutta hän ei sitä täyttänytkään,
+vaan seisoi liikkumattomana kuistilla odottamassa.
+
+Hitain askelin nousi Robert kuistin portaita; katsomatta Gabrielleen
+nyykäytti hän hajamielisenä päätään, ripusti hattunsa naulaan ja meni
+saliin. Hänen kasvoillaan oli raskas, melkeimpä karkea ilme; hän ei
+ollut rakastava puoliso, jota Gabrielle sykkivin sydämmin oli
+odottanut, hän oli vakava, mietiskelevä pappi, jonka sydämmessä ei
+luultavasti ainoakaan niistä tunteista, jotka hänen vaimonsa
+sydämmessä, saavuttaisi vastausta.
+
+Gabrielle jäi liikkumattomana seisomaan ja katseli Robertia. Koko se
+hellyyden tulva, mikä äskettäin oli hänet vallannut, laskeutui
+silmänräpäyksessä mitättömäksi. Hän ymmärsi, että Robert tällä hetkellä
+oli niin vieras romanttisuudelle ja rakkaudelle, että hän luultavasti
+olisi vastenmielisyydellä kohdannut jokaista sen ilmausta. Katkera hymy
+nousi hänen huulilleen ja hän käänsi äkkiä pois päänsä salatakseen
+kyyneleitä, joita hän ei voinut hillitä.
+
+Sitten meni hän saliin järjestämään illallista, jonka he ääneti söivät,
+kumpikin mietteisiinsä vaipuneena: Robert papillisiin huoliinsa,
+Gabrielle surren halveksittuja tunteitaan, hyljättyä rakkauttaan.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Heti pastorin asunnon vieressä, ainoastaan tiheän kuusikon eroittamana
+siitä, oli pehtori Storkin asunto. Se oli harmaaksi maalattu
+kaksikerroksinen talo, jota ympäröi kukkalavat ja puutarha. Kun oli
+menty ylös portaita, saavuttiin etehisen katitta ensiksi suureen,
+valoisaan, harvoilla huonekaluilla varustettuun saliin, ja sen jälkeen
+vierashuoneeseen, joka suuruuteensa nähden myöskin näytti tyhjältä.
+Vanhanaikuinen, pitkä sohva oli vinossa eräässä nurkassa, sen
+takana ammotti suuri, autio soppi. Hyllyllä toisessa nurkassa oli
+kukkamalja, joka oli täynnä punaisiksi ja vihreiksi maalattuja ruokoja,
+ja paljailla, vaaleilla seinillä riippui kaksi palmunlehteä
+nauharuusuineen. Nämät pienet, uudenaikaiset laitokset, jotka eivät
+oikein soveltuneet huoneitten ja kalustuksen vanhan-aikaiseen
+ulkomuotoon, oli Liina Stork, talon tytär tehnyt. Mutta joll'ei Liina
+onnistunut kodin kaunistamisessa, niin osotti hän sen sijaan sitä
+suurempaa taitavuutta hoitaessaan sitä halvalla ja käytännöllisellä
+tavalla. Tällä kertaa oli hän juuri salissa kattamassa kahvipöytää
+vieraille, joita odotettiin kello kuusi.
+
+Avoimen, ikkunan edessä seisoi rouva Stork paidanhihasillaan ja hieroi
+tahroja läningistä, jonka hän aikoi ottaa ylleen illalla. Hän oli pitkä
+ja laiha, kasvonsa olivat ystävälliset, mutta synkkämieliset. Hän
+näkikin kaikki asiat ja olot mitä synkimmässä valossa, huokasi paljon
+ja kertoi mielellään onnettomuuksista ja tapaturmista.
+
+"Kun Sofi nyt vaan ei polttaisi kastinta pohjaan tän'iltana!" sanoi
+hän, pitäessään röijyään päivää kohti tarkastellakseen sitä, "kun
+tahtois saada kaikki mitä parhaiten, tapahtuu usein, että saa kaikki
+mitä huonointen."
+
+"Voit olla huoleti, äiti", vastasi Liina lyhyesti, "kyllä minä pidän
+huolta siitä, ett'ei kastin pala pohjaan."
+
+"Toivoisin vaan, että nämät pidot jo olisivat ohi", jatkoi rouva Stork,
+"ei ole suinkaan hauskaa ottaa vastaan ihmisiä, joista tietää, että he
+halveksivat jok'ainoata murusta, minkä heille tarjoaa."
+
+"Joka sen tekee, voi olla tulematta", vastasi Liina, tarmokkaasti
+asettaen lusikat teevadeille ja nostaen tuolit pöydän ympärille.
+
+"Kas noin!" lausui rouva Stork, huo'aten syvään, "tuopa vasta oli
+hauskaa -- mitenkä tuo on tapahtunut? Läningistä puuttuu nappi ... kun
+kerran rupeaa olemaan vastaista, niin kyllä sitä on riittämään asti ...
+mitenkä minä nyt tulen valmiiksi, ja mistä minä saan napin?... Liina,
+juoksehan hakemaan ... ei, taitaa olla paras, että menen itse, ett'ei
+taas tule mitään onnettomuutta kahvipöydälle... Mutta mitä tämä on?"
+jatkoi hän, huo'aten uudestaan, kun hän mennessään makuuhuoneesen löysi
+pienen kääryn tuolilta ja osotti sitä Liinalle.
+
+"Se on minun", ilmoitti tämä, "mutta ei siinä ole mitään onnettomuutta,
+se on vaan nauha, jonka ostin kauppias Bångilta."
+
+"Vai niin", vastasi rouva Stork nöyrästi ja asetti kääryn tuolille ja
+meni sitten makuuhuoneeseen ompelemaan nappia läninkiinsä ja
+pukeutumaan.
+
+Sekä rouva että Liina tulivat kuitenkin, edellisen onnettomuuden
+ennustuksista huolimatta, niin varhain valmiiksi, että saivat odottaa
+vieraitaan melkein neljännestunnin, mikä antoi rouva Storkille aihetta
+tuumimaan, liekö Liina kutsuessaan vieraita sanonut väärän päivän,
+koska he viipyivät niin kauan?
+
+"Niin, taikka ehkä kaikki kolmekymmentä ovat sairastuneet", vastasi
+Liina lyhyesti.
+
+Vihdoinkin syntyi etehisessä liikettä, ja heti sen jälkeen astui rouva
+Kernell Styrkön sahalta vierashuoneesen. Hänen jälkeensä tulivat,
+ainoastaan muutaman minuutin väliajalla, muutkin vieraat, läheisten
+sahojen hoitajain rouvat, rouva Berger kaupungista lapsineen ja
+koti-opettajattarineen, kaksi kansakoulu-opettajaa, rouva Aurell
+tyttärineen y.m. Nämät olivat naiskutsut, joissa ainoastaan muutamat
+harvat, valitut herrat, niinkuin tohtori Sandin, saivat olla
+mukana. Hetken aikaa ei kuulunut muuta kuin Storkin perheen eri
+äänenvivahduksilla lausuttua: "hyvää päivää, tervetuloa, olkaa hyvä ja
+istukaa!"
+
+Niinpian kuin seurassa vallitseva ensimmäinen jäykkyys oli haihtunut ja
+rouvat, kursailtuaan hetkisen keskenään, mikä saattoi rouva Storkin
+pari kertaa huokaamaan, olivat istuutuneet sohvaan ja tuoleille,
+ylt'ympäri, syntyi vilkas keskustelu, joka jatkui kunnes Gabrielle
+saapui, jolloin koko seura äkkiä vaikeni ja kaikki läsnäolijat loivat
+katseensa tulijaan.
+
+Gabrielle raukka ei ollut milloinkaan tuntenut itseään niin kömpelöksi
+ja kykenemättömäksi kuin näiden vieraiden ihmisten keskuudessa, jotka,
+vapaasti ja iloisesti keskustellen toistensa kanssa, heti hänen
+astuessaan huoneesen muuttuivat jäykiksi ja harvapuheisiksi. Rouvat
+Berger ja Kernell nousivat heti sohvasta ja astuivat syrjään luoden
+epäluuloisia katseita vastatulleeseen.
+
+Ei emäntäkään millään tavalla edistänyt tilan parantamista;
+tervehdittyään Gabrielleä ja pari kertaa toistettuaan: "hyvin
+tervetullut", asettui hän keskelle lattiaa ja esitteli kaikki
+vieraansa, huokasi, sanoi vääriä nimiä, korjasi ne ja huokasi vieläkin
+syvempään. Koko tämän ajan vallitsi huoneessa mitä täydellisin
+kuolonhiljaisuus, joka teki tuon pitkäveteisen, ikävän toimituksen
+peloittavan juhlalliseksi.
+
+Heti kun esitteleminen oli ohitse, kiiruhti rouva Stork saliin,
+vakuutettuna siitä, että joku onnettomuus oli tapahtunut kahville,
+koskei Liina tullut ilmoittamaan hänelle, että se oli tuotu sisään, ja
+niin jäi Gabrielle istumaan aivan yksin, ilman että kukaan vieraista
+koettikaan puhella hänen kanssaan. Ei kenenkään päähän edes
+pistänytkään, että hän saattoi tuntea itsensä ujoksi ja hyljätyksi,
+päinvastoin, kaikki pitivät ylpeytenä jäykkyyttä, jolla hän peitti
+vastenmieliset tunteensa, ja koko huoneen läpi kulki ikäänkuin salainen
+päätös, ett'ei kukaan tunkeutuisi hänen päälleen, että tuo ylhäinen
+tukholmalainen nainen saisi nähdä, että täälläkin oltiin hienotunteisia
+j.n.e.
+
+Onneksi toki rouva Stork keskeytti raskaan mielialan tullessaan sisään
+ilmoittamaan kahvin jo olevan, valmista. "Olkaa hyvä ja tulkaa juomaan
+kuppi kahvia", toisti hän kerran toisensa perään kulkien ympäri
+huonetta vähän väliä kumartaen ja tehden kädellään kutsuvia liikkeitä.
+
+Rouvat ja neidit nousivat nyt hitaasti ja lähestyivät ovea. Mutta
+tässäpä tuli äkkinäinen pysähdys; ei kukaan tahtonut ensiksi astua
+tuota kamalaa askelta saliin. Rouva Berger tiesi, että jos hän astuisi
+ensiksi, katsoisi rouva Kernell hänen tulleen ylpeäksi siitä, että
+hänen miehensä oli valtiopäivämies ja rouva Kernell tiesi, että jos hän
+sen tekisi, tulisivat Bergeriläiset sanomaan, että Kernelliläiset yhä
+enemmän ja enemmän ylpeilivät suurista tuloistaan. Ei kukaan muistakaan
+uskaltanut tunkeutua esille, vaan ahdinko tuli yhä suuremmaksi ja
+suuremmaksi ja turhaan kaikuivat takaapäin rouva Storkin epätoivoisat
+ja maltilliset kehoitukset: "tehkää niin hyvin, tehkää niin hyvin!"
+
+Vihdoinkin rouva Berger rohkaisi mielensä, tarttui rouva Kernellin
+käsivarteen ja sanoi, leikillisesti nauraen, ettei hän tiennyt mitään
+pahempaa kuin kursailemisen ja meni sitten saliin. Rouva Kernell myönsi
+tämän yhtä vapaalla ja leikillisellä tavalla, joka vähitellen levisikin
+koko seurueesen ja herätti äärettömän monta samanlaista vakuutusta ja
+hymyillen tehtyjä viittauksia tuohon salaperäiseen syntipukkiin
+"Ryforsilaiseen."
+
+Kun kahvi oli juotu, vietiin vieraat jälleen vierashuoneesen, rouva
+Storkin yhä uudelleen hätäisesti kehoittaessaan: "olkaa hyvä ja käykää
+sisään, olkaa hyvä, ja käykää sisään." Täällä rouvat asettuivat pöydän
+ympärille ja ottivat esiin käsityönsä; nuoret sitä vastoin jäivät
+saliin, josta pian kuului naurua ja puhetta, mikä todisti ainakin
+heidän olevan iloisia ja vapaita.
+
+Mutta vierashuoneessa, jonne Gabriellen arvonsa tähden täytyi jäädä,
+oli sen sijaan kahta jäykempää. Keskustelut olivat kyllä vilkkaita,
+mutta ne eivät yleensä ulottuneet muuta kuin kahteen henkilöön ja
+koskivat asioita ja oloja, jotka olivat Gabriellelle kerrassaan outoja
+ja joita ei kukaan liioin hänelle selvittänyt.
+
+Gabriellen vieressä istui pieni, luu-kuiva, nainen, joka tuskin
+ollenkaan otti osaa muiden keskusteluun, ompeli vaan uutterasti
+koru-ompelua ja näytti ystävälliseltä ja hymyilevältä. Kun ei kukaan
+puhunut Gabriellen kanssa, ja hänen naapurinsa toisella puolella
+lakkaamatta puhuivat kuiskaamalla asiasta, joka kuului tapahtuneen
+Ryforsissa toissa vuonna, kääntyi Gabrielle vihdoinkin pienen
+äänettömän, hymyilevän eukon puoleen ja päätti epätoivoissaan aloittaa
+keskustelua hänen kanssaan.
+
+"Mikä ihana kevät meillä nyt on ollut vähän aikaa", sanoi hän, tarttuen
+jonkinmoisella tylsällä haluttomuudella tähän keskusteluaineesen, vaan
+sanoakseen jotakin.
+
+Pieni, laiha nainen hymyili vieläkin herttaisemmin, katsoi Gabrielleen
+ja sanoi ystävällisesti:
+
+"Kuinka sanoitte, rouvaseni, minun täytyy tunnustaa teille, etten kuule
+oikeen hyvin."
+
+"Meillä on ollut niin kaunis kevät", toisti Gabrielle naapurinsa
+korvaan. Samassa huomasi hän kauhukseen, että keskustelijat hänen
+vieressään olivat vaienneet kuullakseen mitä hän sanoi.
+
+"Kuinka sanoitte?" vastasi eukko yhtä ystävällisesti ja hymyillen ja
+asetti kätensä korvan ympärille ja vei ihan Gabriellen suuhun asti.
+
+Nyt vallitsi huoneessa täydellinen hiljaisuus! kaikki ihmettelivät mitä
+Gabriellellä ja vanhalla kuurolla neiti Lorénilla olisi toisilleen
+sanottavaa.
+
+Ja, tämän hiljaisuuden vallitessa, täytyi nyt Gabriellen, joka,
+hämillään kun oli, ei voinut keksiä mitään hauskempaa, kovalla äänellä
+jälleen toistaa vastaansanomattoman tosiasian, että kevät oli ollut
+harvinaisen kaunis.
+
+"Ahaa ... vai niin ... niin kyllä!" huudahti vanha neiti Lorén, joka
+oli melkein umpi-kuuro ja joka tuli niin iloiseksi, kun hänen joskus
+onnistui kuulla sanan tahi toisen, "niin, sehän on erinomaisen hauskaa,
+että täällä pastorskan mielestä on kaunista, minun mielestäni
+tietysti..."
+
+"Hän sanoi ilman olleen niin kauniin", huusi nyt toiselta puolelta
+täyttä kurkkua rouva Stork, joka oli enemmän totuutta rakastava kuin
+hienotunteinen, "sinä kuulit hullusti, Albertina, ... ilma, ilma..."
+
+"Vai niin ilma", vastasi neiti Lorén, aina vaan yhtä tyytyväisenä,
+"niin kyllä, niin kyllä! Niin, kyllä nyt on ollut siunattu ilma ...
+ihana kevät-ilma ... en muista meillä moneen vuoteen olleen
+sellaista..."
+
+"1880 meillä oli samanlaista", ilmoitti rouva Berger.
+
+"Ei, ei näin varhain", vastasi rouva Stork, "jäät lähtivät vasta
+myöhemmin."
+
+"Niin, mutta kesä tuli nopeammin", vakuutti rouva Kernell ja sitä ei
+kukaan vastustanut.
+
+Tämän keskustelun jälkeen syntyi hetken syvä hiljaisuus, jota keskeytti
+ainoastaan viereisessä huoneessa olevien nuorten nauru, sukkapuikkojen
+helinä ja rouva Storkin arat huokaukset, jotka todistivat hänen
+salaista pelkoaan, että vierailla olisi ikävä.
+
+Gabrielle tunsi mitenkä poskensa rupesivat polttamaan hänen hävetessään
+naurettavaa käytöstään, ja hän päätti itsekseen, että tulisi kulumaan
+aikoja ennenkuin hän jälleen avaisi suutaan tässä seurassa. Mutta
+mitenkä hän saisi illan kulumaan? -- oli vielä ainakin pari tuntia
+illallisiin. Hän katseli salaa ympärilleen, eikö olisi toivoakaan, että
+joku pieni tapaturma tapahtuisi, että jotakin särkyisi, että joku
+rupeaisi voimaan pahoin -- mitä tahansa, kunhan hän vaan saisi aihetta
+nousta ja liikkua vähän. Mutta turhaan, täällä ei ollut vähintäkään
+toivoa muutokseen, ei mikään voinut olla virheettömämpää,
+rauhallisempaa ja vähemmän sopivaa kaikenlaiseen onnettomuuteen kuin
+tämä pieni kutovain ja virkkaavain naisseura, joka jälleen alkoi
+kuiskaamalla puhua omista asioistaan.
+
+Vaan juuri kun Gabrielle oli lopettanut tämän synkän tutkistelemuksen,
+kävi koko seuran läpi ikäänkuin sähkövirta, ja kaikki rouvat käänsivät,
+iloisesti huudahtaen, ihastuneet katseensa ovea kohti.
+
+Gabriellen silmät seurasivat samaa suuntaa ja ilokseen näkikin hän
+ovessa tohtori Sandinin, joka seisoi siinä punaisena ja lämpimänä
+jotakuinkin pölyisessä matkapuvussa, vaan säteillen ilosta ja
+voitonvarmuudesta, että naiset häntä riemulla tervehtivät, minkä
+näköinen hän sitten olikaan ja milloin tahansa hän tulikaan.
+
+"Voi, miten kiltti olettekaan, tohtori!" huudahti rouva Stork, äkkiä
+nousten tuolilta ja rientäen häntä vastaan, "niin, meidän tohtori on
+sentään herttaisin ihminen, mikä löytyy..."
+
+Tohtori vastasi rouva Storkin tervetulijais-tervehdykseen aivan
+vapaasti syleilemällä häntä ja taputtamalla häntä käsivarrelle ja rouva
+Stork taas puolestaan näytti niin tyytyväiseltä ja iloiselta,
+jommoiseksi ainoastaan tohtori Sandin saattoi tehdä hänet.
+
+Tämä kulki nyt ympäri tervehtien naisia. Hänellä oli kaikkia varten
+ystävällisiä, leikillisiä sanoja, jotka synnyttivät tyytyväisiä
+hymyilyjä, ja vaikk'ei neiti Lorén voinut kuullakkaan, mitä hän sanoi,
+oli hän kuitenkin vakuutettu, että se oli hyvin sukkelaa ja lausui
+heti, sydämmellisesti nauraen: "niin kyllä, niin kyllä!"
+
+Lopetettuaan tervehtämisensä, tuli hän istumaan Gabriellen viereen sekä
+rupesi juttelemaan hänen kanssaan ja hypistelemään hänen
+ompelutarpeitaan. Gabriellen kasvot olivat nyt kokonaan muuttuneet,
+jäykkä, ylpeä piirre, joka äskettäin oli ollut hänen huulillaan, oli
+kadonnut, ja hän keskusteli iloisesti ja vapaasti tohtorin kanssa.
+Rouva Berger ja rouva Kernell loivat toisiinsa merkitsevän katseen. Vai
+niin, hän oli sellainen, joka ei viihtynyt naisten seurassa!
+Senpätähden hän äsken näyttikin niin jurolta ja jäykältä.
+
+Nyt tuli Liina sisään tuoden tohtorille kahvia, jota juodessaan rouvat
+istuivat ympärillä ja katselivat niin ihastuneina, kuin jos tohtori
+olisi ollut lempikoira, joka kerran sai syödä niin paljon kuin sitä
+vaan halutti.
+
+"Kas niin, nyt ollaan ravittuja ja tyytyväisiä", sanoi tohtori, laskien
+luotaan toistamiseen tyhjennetyn kuppinsa ja pyyhkien partaansa ja
+viiksiään, "se pitää kuitenkin paikkansa, ett'ei meidän maailman
+katsantokantamme ole muuta kuin ravitsemiskysymys!"
+
+"Niin, miehille!" lausui rouva Berger, pontevasti kehittäen lankaa
+kerältään ja luoden tohtoriin moittivan katseen, "heille on ruoka
+kallisarvoisempi kuin puoli elämää, mutta naisilla on pyrintöjä, jotka
+ovat korkeampia ja tärkeämpiä kuin kylläksi syöminen, saan minä luvan
+ilmoittaa tohtorille!"
+
+"Suokaa anteeksi, hyvä rouva Berger", vastasi tohtori rukoilevasti,
+"mutta niin korkealle kuin asetankin naisen, -- ja te voitte kaikki
+todistaa, minun sitä tekevän -- millään muotoa voi suostua siihen,
+ettei ruoka hänellekin ole hyvin tärkeä osa elämän ylläpitämiseksi. Tai
+kuinka, neiti Lorén?" jatkoi hän ja kääntyi huutaen kuuron neidin
+puoleen, "kyllä minä luulisin ainakin teidän olevan hyvin riippuvaisen
+kahvikupistanne?"
+
+"Niin kyllä, niin kyllä", vastasi neiti Lorén, joka tällä kertaa
+onnistui löytämään aivan oikean vastauksen.
+
+"Emme siltä saa tulla vihamiehiksi", jatkoi tohtori, noustessaan ja
+mennessään rouva Bergerin luo, "tiedättehän rouva Berger, kuinka minä
+suosin naiskysymystä ja että minun mielipiteeni on, että naisten tulee
+saada lukea itsensä miksikä tahansa -- paitsi lääkäriksi, se on ainoa
+pikku seikka, jonka hän mielestäni voi jättää tekemättä -- muuten,
+niinkuin sanottu, miksikä tahansa. On vaan yksi seikka, joka ei
+mielestäni todista hyvää naisista ja se on, että mies, olkoonpa hän
+kuinka ruma ja yksinkertainen ja ikävä tahansa, kuitenkin niin helposti
+saa itselleen vaimon."
+
+Paheksuvien ja tyytymättömien äänien kohina keskeytti tohtorin.
+
+"Odottakaa, odottakaa, niin saatte kuulla!" jatkoi tohtori, tehden
+kädellään suuremmoisen liikkeen. "Tiedättekö milloinkaan nähneenne
+mitään suurempaa ja vastenmielisempää kuin pieni pehtori Wetterling
+punaisine viiksineen ja marraskuun aikuisine silmineen -- vaikka ehkä
+hän on naisväen mieluinen ... en tiedä, heillähän kuuluu olevan niin
+erilaiset mielipiteet kuin herroilla."
+
+"Oi ei ... ei ... hän on kauhea ... hänestä ei suinkaan kukaan saata
+huolia..." kaikui nyt kuin yhdestä suusta tohtorin ympärillä.
+
+"Vai eikö?" vastasi tohtori riemuiten. "Mutta tässäpä erehdytte, hyvät
+rouvani ja neitini! Joll'ei Ensbackan Hammar valehtele, eikä minulla
+ole mitään syytä uskoa sitä, tulee Wetterling näinä päivinä
+julkaisemaan kihlauksensa erään tytön kanssa, joka on kaikkein
+kauniimpia paikkakunnalla."
+
+"Mahdotonta ... ei, se on vaan juoruja ... kuka se olisi?" huudahtivat
+kaikki naiset hellittäen käsityönsä ja uteliaalla hartaudella
+tuijottaen tohtoriin.
+
+"Niin kuka se voi olla", toisti tohtori ja katseli veitikkamaisesti
+ympärilleen. "Ei mikään suurempi eikä pienempi kuin -- kauppias Bångin
+kaunis koti-opettajatar! Mitä sanotte siitä uutisesta, luulisinpa sen
+kelpaavan."
+
+Hetken vaitiolo seurasi tohtorin odottamatonta ilmoitusta, mutta sitten
+syntyi yleinen vilkas keskustelu, jossa jokainen, mahdollisuuden
+mukaan, koetti huutaa kovemmin kuin toiset ja saada omaa mielipidettään
+asiasta yleisesti tunnustetuksi.
+
+Tohtori istui hieroen käsiänsä ja loi merkitseviä katseita Gabrielleen,
+ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa "muistatteko, että sanoin, ett'ei
+mikään maailmassa huvita Ryforsilaisia niin suuresti kuin kauppias
+Bångin koti-opettajattaret!"
+
+Keskustelun lopetti nyt ilmoitus, että illallinen oli pöydällä ja sitä
+seuraavat tukalat hetket, jolloin seuran tuli astua saliin ja rouva
+Bergerin ja rouva Kernellin tuli ratkaista vaikea tehtävä, yht'aikaa
+olla vaatimattomia eikä ottaa ensiksi ruokaa, vaan ei myöskään sallia
+toisen sitä tehdä. Mutta heti kun syöminen vaan oli tullut hyvään
+vauhtiin, alkoi keskustelu uudestaan ja tällä kertaa nuoret tytötkin,
+jotka nyt vasta saivat tiedon uutisesta, ottivat siihen osaa.
+
+Illallisen kestäessä oli tohtori Gabriellen palveleva kavalieri, joka
+toi hänelle ruokaa ja hyväntahtoisella leikillisellä tavallaan jutteli
+hänen kanssaan, ilman että kumpikaan heistä välitti sisältörikkaista
+katseista, joita aina väliin heihin luotiin.
+
+"Niinpian kuin olette menneet, tulee keskustelu-aine muuttumaan",
+kuiskasi tohtori. "Näin jo varmoja merkkejä, jotka viittaavat
+muutokseen."
+
+Gabrielle naurahti. "Kuka minua silloin puolustaa?" kysyi hän ja
+katsahti tohtoriin vähän keikaillen.
+
+"En minä suinkaan, sillä jos sallitte, pyydän saada saattaa teidät
+kotiinne. Olen väsynyt pitkästä ratsastuksestani ja tahtoisin
+mielelläni saada syytä lähteä täältä niin pian kuin mahdollista".
+
+Gabrielle kiitti häntä vakuuttaen olevansa hyvin tyytyväinen, että joku
+häntä saattoi, sillä hän ei ollut vielä voinut vapautua pelvosta, jota
+hän tunsi kaikkia noita seppiä ja työmiehiä ja muita miehiä kohtaan,
+joita täällä kaikkialla tapasi.
+
+"Luuletteko niiden todellakin olevan vaarallisempia täällä kuin
+Tukholmassa?" vastasi tohtori.
+
+"En suinkaan. Mutta eroitus on siinä, että Tukholmassa näkee sentään
+muitakin ihmisiä, vaan täällä on ainoastaan työmiehiä ja taas työmiehiä
+ja vieläkin työmiehiä. Ja en voi sitä auttaa, -- olkoon se teistä
+sitten ylpeyttä tahi mitä tahansa -- mutta minusta tuntuu rasittavalta
+olla ainoastaan sellaisten ihmisten keskuudessa, joiden kanssa minulla
+ei voi olla mitään yhteistä ei mielipiteissä, eikä tavoissa, eikä
+tunteissa..."
+
+"Luuletteko työmiesten todellakin ajattelevan ja tuntevan toisin kuin
+te", vastasi tohtori hymyillen, "luuletteko, että he esimerkiksi
+vihaavat toisella tavalla ja te toisella, että he rakastavat ja
+ikävöivät toisin kuin te j.n.e.?"
+
+Gabrielle katsoi häneen suurin silmin. "Siitä olen aivan vakuutettu,
+enkä voi ymmärtää mitenkä te saatatte panna muuta kysymykseenkään. Eikö
+kasvatus, tottumus ja ammatti vaikuttaisi ihmisiin ja tekisi heidät
+erilaisiksi?"
+
+"Tekevät kyllä, mitä tulee ulkomuotoon, käytökseen y.m. Mutta tunteet
+ovat kaikissa kansanluokissa aivan samat, ja tunteet ne kuitenkin,
+kaikesta huolimatta ovat pääasiana elämässä. Jos työmiehen vaimo tahi
+kreivin tytär vihaavat, niin tuntevat he aivan samalla tavalla, vaikka
+toinen ehkä asettuu pensaan taakse ja väijyy kilpailijaansa ja hyökkää
+hänen päällensä lyöden ja piesten ja toinen taas levittää hänestä
+pahoja huhuja. Siinä on koko eroitus."
+
+Gabrielle pudisti päätään.
+
+"Ei, eroitus oi ole ainoastaan ulkonainen. Tuollaisien ihmisten
+tunteet, ajatuksenjuoksu, yksin intohimotkin ovat aivan erinlaiset.
+Olen kyllä nähnyt minkälaista kansa Säboholmissa oli: asiat ja olot,
+jotka kauhistuttaisivat meikäläistä, ovat heidän mielestään aivan
+luonnolliset. Muistan että kerran piti erään vaimon olla apuna tuolla
+kyökissä ja hänen pieni lapsensa makasi kuolinvuoteellaan; me tahdoimme
+lähettää hakemaan jotakuta toista, vaan se oli mahdotonta. 'Ei millään
+muotoa, se ei suinkaan ole tarpeellista', vastasi hän, 'kyllä minä
+tulen, lapsi ei luullakseni voi elää kuin korkeintaan pari tuntia, ja
+minä tulen heti, kun se vaan on kuollut.' Oli aivan kuin hän olisi
+puhunut kissastaan tahi porsaastaan. Ei, voitte olla varma siitä että
+köyhyys tylsyttää tunteet ja tekee oikeudenkäsitteetkin vääriksi."
+
+"Ja ettekö te luule rikkauden ja ylellisyydenkin sitä tekevän?" vastasi
+tohtori. "Sen se tekee ja viellä kahta suuremmassa määrässä. Ennenkuin
+tulin tänne, olin lääkärinä muutamissa rikkaissa perheissä Tukholmassa,
+enkä ole koskaan eläissäni nähnyt niin tylsyneitä tunteita ja niin
+vääriä käsitteitä kuin näitten perheitten kaikilla jäsenillä oli. En
+siltä suinkaan tahdo sanoa, että kaikki rikkaat olisivat niin
+tylsyneitä, minä vaan väitän rikkauden olevan yhtä siveyttä turmelevan
+kuin köyhyydenkin ja että suuresti erehdytään väitettäissä köyhien
+sielu-elämän olevan vähemmän kehittyneen kuin rikkaiden. Kyllä kai minä
+teidän mielestänne olen aivan mahdoton", lisäsi hän leikillisesti
+räpyttäen silmiään, "te olette siniverinen, korkeasyntyinen ja
+hienohermoinen ylimys-ystävä ja minä taas olen vahva-verinen
+kansanystävä, jonka isoisä oli talonpoika ja olen itsekin jotenkin
+punainen. Mutta mitä nyt saan luvan tarjota teille?"
+
+Heti illallisen jälkeen sanoi Gabrielle jäähyväiset ja läksi pois;
+Robert, joka illemmalla oli luvannut tulla häntä noutamaan, olikin
+lähettänyt sanan, ett'ei hän voinut tulla ja siksi ei Gabriellekaan
+tahtonut viipyä kauempaa. Myöskin tohtori heitti jäähyväiset,
+huolimatta kaikista kielloista ja pyynnöistä, että hän viipyisi vielä
+hetkisen, ja saattoi lupauksensa mukaan Gabriellen tämän portille asti.
+
+Tuskin olivat Gabrielle ja tohtori menneet, kun oli aivan kuin sulku
+äkkiä olisi poistettu ja juoruileminen esteettä olisi saanut tulvata
+esiin.
+
+"Minä huomasin sen heti", sanoi rouva Berger, joka luuli olevansa
+erinomaisen tarkka ihmistuntija ja joka jo niin kauan ja niin
+voimakkaasti oli siitä huomauttanut, ettei kenenkään mieleen nyt enää
+edes juolahtanutkaan vastustaa häntä. "Ensi hetkestä huomasin hänen
+olevan tuollaisen, joka pitää miehistä, eikä viihdy naisten seurassa.
+En ensin tahtonut sanoa mitään, sillä ihmiset ovat niin taipuvaisia
+uskomaan, että -- erittäinkin täällä Ryforsissa liioitellaan, -- mutta
+nyt luulen, että me vähän jokainen ymmärrämme minkälainen hän on..."
+
+Tämän sanottuaan puristi rouva Berger huulensa kokoon, nyökäytti pari
+kertaa päätään ja kääri kokoon työnsä salaperäisellä pontevuudella,
+mikä viittasi suureen joukkoon syvämielisiä, vielä lausumatta olevia
+huomioita Gabriellen sielu-elämästä.
+
+"Minusta vaan on niin omituista, ett'eivät ihmiset sen enemmän hillitse
+itseään", sanoi rouva Kernell sävyisästi, "hänhän tuskin suvaitsi sanoa
+sanaakaan koko ajalla, mutta heti, kun tohtori tuli, tuli hänestä itse
+puheliaisuus ja iloisuus..."
+
+Rouva Berger naurahti pilkallisesti. "Ja sitä sinä ihmettelet?
+Sellaisia ihmiset ovat, ystäväni, sellaisia he ovat! Kun he suvaitsevat
+hillitä itseään, tekevät he sen, muuten ei. Ei tarvitse odottaakaan
+arkuutta ja hienotunteisuutta, sillä sitä ei ihmisillä yleensä
+paljoakaan ole..."
+
+Rouva Stork huokasi tavallista syvempään, ja neiti Lorén, joka,
+vaikk'ei kuullutkaan mitään, kuitenkin mielellään tahtoi ottaa osaa
+keskusteluun, toisti moneen kertaan tavallisen lausepartensa: "niin
+kyllä, niin kyllä!"
+
+Mutta kun rouvat ja neidit olivat hetkisen asiaa jauhanneet, arveli
+rouva Aurell, pieni papinrouva Gärdshällasta, joka ei tähän asti ollut
+lausunut sanaakaan, että saattoi jo olla tarpeeksi.
+
+"Minun mielestäni hän on pieni, herttainen ja kaunis nainen", sanoi hän
+tyytymättömän näköisenä katsellen läsnä-olijoita, "ei ole niinkään
+helppoa ventovieraana tulla jonnekin ja olen varma siitä, että hän
+tunsi itsensä ujoksi meidän kaikkein joukossa, eikä sentähden tullut
+sanoneeksi sanaakaan, tuo pieni raukka, kunnes hyvä tohtorimme, joka
+aina on ystävällinen yksinäisiä naisia ja eläimiä kohtaan, tuli hänelle
+avuksi!"
+
+Kaikki läsnä-olijat rupesivat nauramaan ja loivat merkitseviä katseita
+toisiinsa. Vaan rouva Aurell oli aina niin ihanteellinen, hänen
+mielestään, kuten rouva Bergerillä oli tapana pilkallisesti sanoa,
+ihmiset ja olot eivät olleet sellaisia kuin ne todellisuudessa olivat,
+vaan sellaisia jommoisiksi hän ne tahtoi, eikä siis maksanut vaivaa
+vastustaa häntä.
+
+Hän saikin pitää mielipiteensä Gabriellen ujoudesta, eikä kukaan
+koettanut saada horjumaan hänen äänetöntä päätöstään tulevaisuudessa
+auttaa ja suojella tuota pientä papin rouvaa kaikkein henkilöiden
+keskuudessa ja kaikissa oloissa, jotka olivat hänelle vieraita.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Seurakunta, jonka paimeneksi Robert oli asetettu, ei ollut suuri, vaan
+semmoisenaan saattoi se uutteralle papille antaa enemmän miettimisen
+aihetta ja enemmän työtä kuin kaksi kertaa niin lukuisa seurakunta
+jossakin muussa osassa maata. Sillä koko tämä seutu ikäänkuin
+vapisi tukahdetusta levottomuudesta, salaisesta tyytymättömyydestä,
+joka kuumien, maan-alaisten lähteiden tavoin kiehui kansan
+mielessä. Uskonnollisessa suhteessa olivat työmiehet hajaantuneet
+lukemattomiin tunnustuksiin, jotka kaikki olivat enemmän tahi vähemmän
+julkisessa riidassa keskenään. Hengellisiä kysymyksiä väestö eninten
+pohtikin. Myötänsä kuuluutettiin rukoushetkiä ja kokouksia milloin
+lähetysmajalle, milloin metsään, milloin jonkun työmiehen kotiin.
+Väliin saapui joku tunnettu matkustava saarnaaja, kokosi joukottain
+kuulijoita herätyssaarnaansa ja jätti jälkeensä rajun kuohuilemisen
+omien nukkuviin sieluihin; väliin oli waldenströmmiläisillä
+uskonnollisia juhlia huoneustossa, joka oli heidän hallussaan ja
+jonka he omilla varoillaan olivat rakentaneet; väliin tuli osa
+pelastus-armeijaa kaupungista tänne ja heille omituinen, jokapäiväinen
+vaan samalla salaperäinen soitto kaikui silloin koko seudun yli ja
+viekoitteli ihmiset kirkosta ja rukoussaleista.
+
+Ilma oli ikäänkuin täynnä uskonnollisia kysymyksiä; osassa työmiehiä
+oli hengellisen elämän nälkä tullut niin voimakkaaksi, että se oli
+muuttunut melkein jonkinmoiseksi taudiksi, joka ilmaantui alituisessa
+kokousten ja hengellisten keskustelujen tarpeessa...
+
+Näiden uskonnollisten ilmausten rinnalla oli kansassa luonnollisesti
+vapaa-uskoisuuden ja kevytmielisyydenkin pesiä, joissa sen sijaan
+uudet yhteiskunnalliset liikkeet tukahdettuina kuohuivat kahta
+voimakkaammin. Goodtemplaarien suuressa salissa, joka oli saman talon
+toisessa kerroksessa -- muinoin koulutalo -- sekä niin kutsuttu
+lähetysmaja, tapasivat toisensa ne työmiehet, jotka, yhtä suurella
+halveksumisella puhuivat waldenströmmiläisten ja uskovien
+rukoushetkistä ja pelastusarmeijan sotilaista kuin puhdasuskoisista
+kirkossakävijöistäkin, tästä salista, jonka ainoana jumalallisuutena
+oli raittius, levisi kansaan liike, jonka tarkoituksena oli
+vapaa-uskoisuuden, yleisen äänestysoikeuden, korotettujen työpalkkojen,
+normaali-työpäivän y.m. aikaansaaminen. Goodtemplaarien lahko
+ylläpitikin vihamielisyyttä herrassäädyn ja työkansan välillä, mikä,
+huolimatta Ryforsin työväen verrattain hyvästä asemasta, katkeroitti
+monen mielen. Tehtaan hoitaja, iäkkäänpuoleinen vanhapoika, joka jo
+kahdenkymmenen vuoden kuluessa oli ollut sahojen hoitajana ja joka
+perin pohjin tunsi seudun väestön, sanoikin tavallisesti, että
+itsepintaisimmat ihmiset, joiden kanssa hän oli tekemisissä ja joita
+hän työväenkysymyksessä enin pelkäisi, olivat juuri goodtemplarit.
+
+"Uskovaisten ja waldenströmmiläisten kanssa tulee kyllä helposti
+toimeen", sanoi hän kerran, keskustellessaan Robertin kanssa, "ne ovat
+yleensä hyväntahtoista väkeä, vaikkeivät olekaan rivakimpia
+työntekijöitä. Mutta mahdotonta on uskoa, miten ylpeitä herroja
+goodtemplaarit melkein poikkeuksitta ovat. Kun he vaan ovat voineet
+lakata juomasta, valtaa heidät auttamaton itserakkaus. Tuntuu aivan
+siltä kuin he arvelisivat, ett'ei sen jälkeen enään vaadittaisi mitään,
+että he sen jälkeen olisivat joka suhteessa oivallisia ja
+nuhteettomia..."
+
+"Se on aivan luonnollista", vastasi Robert vakavasti. "Jokaista
+tuollaista pyrkimystä täydellisyyteen, joka ei perustu perinpohjaiseen
+sisälliseen muutokseen, vaan ainoastaan jonkun yksityisen siveellisen
+hyveen ulkonaiseen omistamiseen, seuraa aina itsevanhurskauden henki,
+joka kuolettaa kaiken jatkuvan, elimellisen kehityksen..."
+
+"Niin, aivan luonnollista, se kuolettaa sen kokonaan", vastasi
+tehtaanhoitaja, jota Robertin viimeiset sanat suuresti miellyttivät,
+vaikk'ei hän täydellisesti ymmärtänytkään niiden merkitystä.
+"Goodtemplaarismi on epäilemättä sekin arvossa pidettävä ja onkin kyllä
+vaikuttanut paljon, sitä ei kukaan voi kieltää. Mutta minun
+vakuutukseni on, että nykyään, ainakin täällä Ryforsissa, kokoontuvat
+goodtemplaarit suurimmaksi osaksi vaan saadakseen aikaan valtiollisia
+ja yhteiskunnallisia muutoksia ja liittoutuvat hoitajia ja pehtoreita
+vastaan ja katkeroittavat heidän elämänsä."
+
+Tällaisen väestön keskuudessa koetti Robert nyt vaikutuksellaan
+saavuttaa sitä sielun sopusointua ja mielen tasapainoa, jota hän
+turhaan oli etsinyt työstään Tukholmassa, joka kuitenkin, ihmissilmin
+katsoen, näytti niin hyvin menestyvän. Alussa -- nimittäin senjälkeen
+kun hän oli tottunut puoleksi täytettyyn kirkkoon ja voittanut
+tuskallisen pettymyksen, minkä tämä näky hänessä herätti -- tunsi hän
+myöskin, mitenkä, hänen pyrkiessään päästä tuttavalliselle kannalle
+seurakuntalaistensa kanssa ja saada heitä jälleen sen kirkon yhteyteen,
+jonka he olivat hyljänneet, uudet harrastukset hänessä heräsivät. Hänen
+harras, vilpitön toivonsa oli voida olla todellinen paimen sille
+laumalle, johon hän oli tullut kutsutuksi ja tälle toivomukselle
+uhrasikin hän koko persoonallisuutensa, ei ainoastaan puhujalahjansa,
+vaan kaikki harrastuksensa, kaiken aikansa, kaikki voimansa, parilla
+sanalla sanoen: kaiken elämänsä.
+
+Mutta kuta enemmän hän ahdisti väestön heikkoja puolia, sitä enemmän
+hän tunsi, mitenkä hän itse ikäänkuin tarttui kaikkiin juoviin, mitkä
+eroittivat eri puolueet toisistaan ja sitä enemmän lannistui hänen
+ensimmäinen innostuksensa. Mitenkä olisi mahdollistakaan, että yksi
+ainoa henkilö saattaisi riittää kaikille näille puolueille, jotka eivät
+millään ehdolla tahtoneet sopia keskenään? Mitenkä hän saattaisi olla
+sielunpaimenena seurakunnassa, joka oli niin vihamielinen kirkkoa
+kohtaan, niin moneen uskonnolliseen puolueesen hajonnut kuin Ryfors;
+mistä hän löytäisi lujan pohjan, jolle perustaisi vaikutuksensa, kun
+kaikki ihmiset häntä kohtelivat kylmyydellä, epäluulolla tahi
+välinpitämättömyydellä?
+
+Hänen yrityksensä saada väestöä käymään kirkossa näyttivät tulevan yhä
+vähemmän ja vähemmän hedelmää kantaviksi. Sunnuntai toisensa perään
+esiintoi hän kaiken kaunopuheliaisuutensa ja mietti saarnansa
+huolellisemmin kuin milloinkaan ennen; sunnuntai toisensa perään
+ajatteli hän: "ensi kerralla on asian laita varmaankin parempi", vaan
+aika kului tuomatta mitään muutosta mukanaan. Ainoastaan lähiseudun
+niinkutsutuissa säätyläisissä alkoi vähitellen liikkua huhuja Robertin
+kaunopuheliaisuudesta, ja kuta enemmän nämät huhut kasvoivat, sitä
+enemmän täyttyivät Ryforsin pienen kappelin penkit säätyhenkilöistä,
+etupäässä naisista, jotka usein pitkien matkojen päästä tulivat
+kuulemaan uutta pastoria.
+
+Eräänä iltana loppupuolella kesää, kun Robert istui lukemassa
+huoneessaan, koputti palvelija ovelle ja sanoi seppä Danielsonin eli
+vanhan Danielin, kuten häntä yleensä kutsuttiin, olevan salissa ja
+kysyvän saisiko hän hetkisen puhutella pastoria.
+
+"Aivan kernaasti", vastasi Robert laskiessaan pois kirjan, nousi ja
+meni saliin, jossa. Daniel seisoi ovensuussa, odottamassa, puettuna
+työvaatteisiinsa, esiliina edessä, vanha ruskea valetukka solmittuna
+leuan alle ja lakki kädessään.
+
+"Hyvää iltaa, Daniel", sanoi Robert ystävällisesti, ojentaessaan
+vanhukselle kätensä, "on hauska nähdä teitä, käykää sisään, niin saamme
+jutella hetkisen."
+
+"Kiitoksia, pastori", vastasi Daniel hymyillen ja käpristi toista
+silmäänsä niin että rypyt sen yläpuolella tulivat tavallista
+tiheämmiksi. "Niin, kas ensiksikin minun täytyy pyytää pastoria olemaan
+niin hyvän ja antamaan anteeksi suuren rohkeuteni tulla näin, mutta
+nähkääs pastori, minulla oli vähän jotakin, jota tahtoisin saada
+sanotuksi..." Daniel vaikeni, raapasi päätään, loi pastoriin
+hyväntahtoisen, veitikkamaisen katseen, vaan seisoi liikahtamatta
+ovella.
+
+"Käykää sisään, käykää sisään", toisti Robert vähän kärsimättömästi,
+avatessaan huoneensa oven ja kädellään viitatessaan Danielille, "käykää
+sisään, niin saan kuulla mitä Danielilla on sanottavaa..."
+
+Daniel kumarsi muutaman kerran jyrkästi, raapasi jälleen päätään ja
+seurasi sitten pitkin, varovaisin askelin Robertia hänen huoneesensa.
+
+"Istukaa, hyvä Daniel", sanoi Robert viitatessaan tuoliin ja
+sulkiessaan oven.
+
+"Suuri kiitos, hyvä pastori, koska pastori kerran on niin ystävällinen
+ja käskee", vastasi Daniel viivähtäen, istuutui hitaasti tuolin
+reunalle, pyyhkäsi pari kertaa nenäänsä ja asetti sitte kätensä
+kumpastakin polveaan vastaan.
+
+"No, saanko nyt kuulla mitä Danielilla on sydämmellään", alkoi Robert
+istuutuessaan vastapäätä Danielia ja ystävällisesti tuputtaessaan häntä
+olkapäälle, rohkaistakseen häntä.
+
+"Niin, nähkääs, herra pastori", vastasi Daniel, yhä enemmän käpristäen
+toista silmäänsä, "asian laita on sellainen, että olen jo useamman
+viikon käynyt mietiskellen ja tutkistellen sitä, että kirkko on niin
+tyhjä, kun pastori saarnaa, koska pastori kuitenkin kaikessa
+tapauksessa julistaa hyvää ja puhdasta oppia. Nähkääs, pastori, niin
+minä olen ajatellut ja olen tullut siihen loppupäätökseen, ett'ei
+kaikki sentään mahda ollakaan niin aivan oikein, nähkääs, pastori..."
+
+Robert ei heti vastannut; hän kumartui syvään, nojasi päänsä käteensä
+ja rypisti tyytymättömänä otsaansa. Tämä suora, teeskentelemätön tapa,
+jolla Daniel esitti suhteita, jotka olivat Robertille alituisena
+kiusana ja joita hän oli mietiskellyt ja tutkiskellut enemmän kuin
+tämä, synnyttivät hänessä suurta mielipahaa.
+
+"Niin, on kyllä totta, on jotakin, joka ei ole niinkuin sen pitäisi",
+sanoi hän vihdoin, nostaen äkkiä päätänsä, "ja se on aivan
+yksinkertaisesti se, että kansa on eronnut kirkosta. Jos maailman
+kuuluisin saarnamies tulisi tänne Ryforsiin ja esiintyisi kirkossa, ei
+kansa tulisi häntä kuulemaan, jos hän kuuluisi valtiokirkkoon, kuinka
+silloin voitte vaatia, että heillä olisi halua kuuntelemaan minua? Ei,
+rakas Daniel, niin kauan kuin kansa on niin hajaantunut eri puolueisiin
+kuin se nyt on, saa kirkkokin olla puoleksi täynnä."
+
+"Siinä te kyllä olette oikeassa, pastori, olette niinkin", vastasi
+Daniel ja kääntyi sylkeäkseen, vaan muistikin heti, missä hän oli ja
+hillitsi itsensä. "Waldenströmmiläisiä ette milloinkaan saa Herran
+huoneesen, heillä on itsellään omansa, ja missä Kristusta kunnioitetaan
+niinkuin häntä tulee, sinne he eivät milloinkaan mene. Sillä he eivät
+kunnioita Kristusta, nähkääs pastori, sitä he eivät tee. Ja
+goodtemplaarit, ne nyt eivät milloinkaan käy kirkossa, sillä ne ovat
+ihan jok'ainoa vapaa-uskojia ja utilisteja y.m. samankaltaista. Ja
+uskovaiset ... niin, nyt sanon totuuden aivan suoraan niinkuin se tulee
+suuhuni, ja pastori on hyvä ja antaa anteeksi rohkeuteni, mutta
+nähkääs, en ole milloinkaan osannut teeskennellä, niin nähkääs,
+uskovaiset ne eivät ole oikein selvillä herra pastorista, eivät..."
+
+Robert hymyili katkerasti. Hän tiesi jo entuudesta, että seudun niin
+kutsutut uskovaiset pitivät häntä maallisena, kääntymättömänä pappina.
+
+"Mutta mitenkä siis te, Daniel, joka kuitenkin itse olette! uskovainen,
+tulette, minun luokseni?" kysyi hän yhä edelleen hymyillen katkerasti.
+"Ettekö tekin pidä minua kääntymättömänä pappina, jonka kanssa ette
+tahdo olla minkäänlaisessa tekemisessä?"
+
+"En tuomitse ketään", vastasi vanha Daniel, ystävällisen, syvämielisen
+hymyn kirkastaessa kaikkia hänen ryppyjään, "sen jätän Hänelle, joka
+tutkii sydämmet ja munaskuut. Ihminen näkee sen, mikä silmäin edessä
+on, vaan Herra katsoo sydämmeen, niinkuin Sam. 10:7 sanotaan.
+Huomatkaa, siinä sanotaan sydämmeen, sydämmeen siinä sanotaan! Vaan kun
+muut rupesivat ilkkuilemaan siitä, että minä pidin pastorin puolta,
+sanoin minä heille näin: ystävät, ettekö näe, sanoin minä, että meidän
+uudella pastorilla on rakkaus, sanoin minä. Sellaisista on puute,
+ottakaamme vaari hänestä, sanoin minä. Sillä rakkaus pastorilla
+kaikessa tapauksessa on, sen minä huomasin teistä jo heti ensi
+kerralla..."
+
+Daniel nyykäytti muutaman kerran päätään ikäänkuin vahvistukseksi, löi
+lakkiaan polveaan vastaan ja loi pastoriin omituisen veitikkamaisen ja
+ystävällisen katseen.
+
+"Kiitoksia vaan, rakas Daniel", vastasi Robert ja taputti vanhaa seppää
+olkapäälle, "minua ilahuttaa kuulla, että täällä löytyy edes joku, joka
+ajattelee minusta ystävällisesti. Mutta ette suinkaan te tullut tänne
+ainoastaan sanoaksenne sitä minulle, vai kuinka?"
+
+Daniel raapasi päätään ja aikoi taas sylkäistä, vaan hillitsi itsensä
+niinkuin edelliselläkin kerralla.
+
+"Niin, nähkääs pastori, asia on nyt sellainen, että minä olen tässä
+itsekseni arvellut, ett'ei suinkaan olisi aivan mahdotonta koettaa
+koota hajonnutta laumaa. Olen tullut siihen päätökseen, että rohkenisin
+kysymään pastorilta, ettekö tahtoisi tulla luoksemme 'saliin' ja pitää
+siellä kokousta kerran viikossa tahi niin?"
+
+Robert nousi ja alkoi käymään edestakaisin huoneessa. Danielin puhuessa
+kuvautui kärsimättömyys hänen kasvoillaan.
+
+"Hyvin kernaasti", sanoi hän lopulta, seisahtuessaan vanhan työmiehen
+eteen, joka levollisena ja vakavana istui odottamassa vastausta, "mutta
+te saatte antaa anteeksi, että sanon sen suoraan: näissä hengellisissä
+kokouksissa ja alituisissa hartaushetkissä on jotakin kivulloista,
+kiihoitettua. Jos on olemassa todellinen Jumalan sanan halu, niin
+miks'ei silloin ensiksi tulla kirkkoon? Jos tahdotte minua kuulla,
+miksi ette silloin -- ainakin aluksi -- tule minun luokseni siellä,
+missä Jumala itse on käskenyt minua sanaansa julistamaan? Mielelläni
+pidän minä kanssanne kokouksia, niin paljon kuin vaan ikään tahdotte,
+mutta ennen sitä tahdon nähdä teidät kirkossa. Älkäämme luopuko
+seurakunnastamme, sanotaan -- ja sitä käskyä täytyy ennen kaikkea
+totella."
+
+Daniel mietti hetkisen.
+
+"Niin, nähkääs pastori, mutta ihmisten sydämmiä ja mieliä ei voi kukaan
+muu kääntää kuin Herra yksin. Ja asiain näin ollen, ihmiset eivät ole
+halukkaat käymään kirkossa. Pastori on kyllä äärettömän ystävällinen ja
+herttainen mies, mutta sillä tiellä ette koskaan saa ystäviä käymään
+kirkossa. Ja jos asian laita tulee olemaan sellainen, että pappi seisoo
+kirkossa ja polkee jalkaansa ja huutaa: tänne teidän pitää tuleman, jos
+tahdotte kuulla Jumalan sanaa, ja kansa istuu rukoussalissa ja huutaa:
+täällä tahdomme laulaa karitsan kunniaksi, niin silloin tulee yhä
+olemaan sotaa ja eriseuroja, niinkuin kaikkina aikoina on ollutkin.
+Mutta nyt täytyy mun taas pyytää pastoria antamaan anteeksi suuren
+rohkeuteni, mutta minä sanon suoraan niinkuin ajattelen, että papin
+täytyy tulla kansan tykö. Oikea paimen ei istuudu tarhaan ja huuda
+lampaita ja hauku sitä, joka ei tule, vaan hän menee ulos -- huomaa,
+hän menee ulos ja etsii sitä, joka kadonnut on."
+
+Robert ei heti vastannut, hänen kasvoillaan oli yhä tuo sama tyytymätön
+ilme. Hän huomasi kyllä totuuden, minkä Danielin sanat sisälsivät,
+mutta hän oli valtiokirkon pappi ja hänen ensimmäinen ja tärkein
+velvollisuutensa oli pitää huolta siitä, että kirkkoa pidettiin
+kunniassa.
+
+"En oikein ymmärrä, mitä tarkoitatte", vastasi hän vihdoin
+väkinäisesti, "minkätähden on enemmän mieltä ylentävää kuulla minua
+rukoussalissa kuin kirkossa, jonne te ette kuitenkaan tahdo tulla?"
+
+"Sen kyllä heti sanon pastorille", vastasi Daniel järkähtämättömän
+tyvenesti, "mieliala on aina hartaampi ja tuttavallisempi
+rukoussalissa, jossa jokainen osaa esiintuoda, mitä milloinkin
+ajattelee ja selvittää sydämmensä huolia ja mietteitään, jotka usein
+voivat olla hyvinkin mutkallisia. Sitä ei voi tehdä kirkossa, siellä
+saa istua, vastaan-ottamassa ja yhä vaan vastaan-ottamassa, kunnes
+tulee uniseksi ja kyllästyneeksi kestitsemisestä. Nähkääs pastori,
+sellaista me kutsumme kuolleeksi jumalanpalvelukseksi, mutta
+hartaushetkillä on elämää. Mutta pastori tekee tietysti niinkuin itse
+tahtoo, enhän minä voi teitä pakoittaa. Sitten oli vielä eräs asia,
+joka koski saarnaajia Steniä ja pastori Jönsonia, joilla on tapana aina
+väliin käydä täällä; Jönson, hän nyt vasta on oikea herätyssaarnaja
+hän, kun hän puhuu, tuntuu aivan siltä kuin olisi tulta ruumiissa ja
+väliin minun mielestäni on aivan kuin taivas avautuisi ja tulisi
+uudestaan helluntaipäivä ja Pyhä Henki jälleen vuodatettaisiin meidän
+päällemme. Kas sillä miehellä vasta lahjat on. Niin, minä vaan
+ajattelin, että pastorin pitäisi antaa kutsua hänet tänne, sillä täällä
+kyllä minun mielestäni tarvittaisin herätystä. Strand, Aurellin
+varapastori, kyllä myös joskus saarnaa täällä ja hän on tosin hyvin
+hyvä ja uskovainen mies, vaan herätyksen lahjaa hän ei sentään ole
+saanut siinä määrässä kuin tuo toinen, Jönson nimittäin. Entinen
+pastorimme Medin oli niin erinomaisen hyvä ja kutsutti hänet aina vähän
+väliä tänne ja mielessäni ajattelin, ett'ei pastorilla suinkaan olisi
+mitään sitä vastaan."
+
+Robert seisoi hetkisen, kädellään nojautuen kirjoituspöytään ja
+rypistetyin kulmakarvoin tuijottaen eteensä. Mikä iva! Hän, joka
+Tukholmassa oli saarnannut täpösen täysille kirkoille, hän ei täällä
+voinut täyttää pientä kappeliakaan, ja hänen edessään istui vanha,
+sivistymätön työmies, joka järkähtämättömän tyvenesti pani hänet
+ankaran arvostelun alaiseksi.
+
+Loukattu ylpeys katkeroitti hänen mielensä, vaan sydämmensä syvyydessä
+tunsi hän olevansa sorrettu.
+
+"Ei suinkaan, kutsukaa vaan kernaasti hänet tänne", sanoi hän
+vihdoinkin väsyneesti, "mutta mitä tekemistä minulla sitten oikeastaan
+täällä on? Teillä on pappi, ettekä tahdo häntä kuulla, vaan kutsutte
+tänne muita saarnaajia, mitä minun sitten enää hyödyttää jäädä tänne?
+En kuitenkaan tahdo vastustaa teidän toivomustanne; jos te luulette,
+että joku toinen voi antaa teille enemmän kuin minä, niin kutsukaamme
+vaan hänet tänne!"
+
+"Niin, niin", sanoi Daniel ikäänkuin itsekseen, miettivänä katsoessaan
+lattiaan, "käsitän kyllä, että on hyvin vaikeata itse tulla oikein
+pieneksi ja ainoastaan tehdä työtä, että Kristus kasvaisi. Tuo oma
+itse, se vasta on kavala kettu se, joka ei päästä irti, se tahtoo
+viimeiseen asti pysyä mukana, se... Niin, niin ... niin, niin..."
+
+Daniel huokasi, pyyhkäsi muutaman kerran kädellään nenäänsä, huokasi
+jälleen ja toisti: "niin, niin ... niin, niin."
+
+Terävän veitsen tavoin Danielin sanat koskivat Robertiin. Hän tunsi
+silmänräpäyksessä tuomion ja totuuden, minkä ne sisälsivät; hän huomasi
+ajatelleensa ainoastaan omaa itseään, omaa arvoaan, omaa kunniataan,
+eikä sitä Herraa ja Mestaria, jonka puolesta hän luuli sotivansa.
+Hetkisen taisteli hän ankaraa taistelua; hänestä tuntui siltä, kuin
+Jumala vaatisi häneltä melkein yli-inhimillistä nöyryyttä ja hänen
+sydämmensä pohjasta nousivat katkerat, liikutetut ajatukset: "Sinä
+tahdot minua rangaista ... pyysin sinulta vaatimatonta asemaa ...
+työtä, jossa saattaisin unhoittaa itseni ... ja nyt tahdot tehdä minut
+mitättömäksi ... niin, vieläkin sitä pienemmäksi ... tahdot osottaa
+minulle, ettet edes täälläkään minua tarvitse... Herra, mihinkä minä
+menen?"
+
+"Niin, rakas Daniel, olette aivan oikeassa", sanoi hän lyhyesti ja
+katkerasti, "tuo oma itse se on, joka tahtoo pysyä esillä, oma itse se
+oli, joka puhui, kun minä toivoin voittavani seurakunnan itselleni, kun
+kenenkään muun sekaantumatta asiaan, toivoin pääseväni sen paimeneksi.
+Siihen pyrkiminen oli hulluutta ja ylpeyttä, ja Jumala on minua
+rangaissut. -- Kutsukaa siis kernaasti tänne saarnaaja, josta puhuitte.
+Jos hän tahtoo saarnata esimerkiksi ensi sunnuntaina, saa hän tehdä sen
+hyvin mielellään. Ehkäpä silloin tulee enemmän väkeä kirkkoon ja siinä
+tapauksessahan toivomukseni on täytetty, vaikka aivan toisin kuin mitä
+ajattelin."
+
+"Niin, nyt saan kiittää pastoria nöyrimmästi", vastasi Daniel ja nousi
+seisomaan. "Saan siis kirjoittaa hänelle, Jönsonille nimittäin, että
+hän tulee sunnuntaina, niin pastori ja hän saavat sitten jutella, mitä
+tulisi tehdä, jotta seurakuntaan saataisiin vähänkin yksimielisyyttä.
+Luulen, että pastori ja hän tulevat hyvinkin sopimaan keskenään. Sillä
+kas sillä miehellä vasta rakkaus on, hänelläkin, ja jollei minulla ole
+rakkautta, olen minä kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, niinkuin
+1 Kor. 15:1 sanotaan. Huomatkaa: kilisevä kulkunen, kilisevä. Niin, nyt
+minun täytyy vielä kerran pyytää pastorilta anteeksi. Ajattelin kyllä
+niinkin: 'ei sovi, että tuollainen köyhä raukka kuin sinä, menet
+oppineitten ja ylhäisten ihmisten luo. Mutta sitten minä ajattelin,
+että jos vaan henki on oikea, niin kaikki käy hyvin', kas, niin minä
+ajattelin... Niin, minä nyt toivon, ettei pastori ole minuun
+suuttunut?"
+
+"Rakas Daniel!" vastasi Robert ja puristi ystävällisesti vanhan sepän
+kättä, "päinvastoin, olen teille hyvin kiitollinen siitä, että tulitte.
+Tämä keskustelu on tehnyt minulle hyvää ja olen todellakin iloinnut
+nähdessäni ihmisen, joka näyttää niin onnelliselta kuin te..."
+
+"Enkö minä sitten olisi onnellinen", huudahti Daniel, pannen kätensä
+ristiin lakin yli ja hitaasti liikuttaen päätään edestakaisin, "oi,
+rakas pastori, onnelliselta minä näytän ja onnellinen minä olen päivät
+umpeen! Raskasta ja katkeraa oli elämä, olen kokenut monenlaista
+puutetta ja kurjuutta: köyhyyttä, sairautta ja surkeutta, olen ollut
+juomari ja tappelija, ja irstaisuus oli vähällä turmella minut
+kokonaan... Mutta kaikki tuo on nyt jo mennyttä ... ja nyt on vaan
+iloa ... vaan iloa, nyt voin todistaa, että minulle on kerrassaan
+yhdentekevää, jos olisin ollut rikas ja mahtava kuin kuningas tahi
+köyhä ja kurja kuin vanha Daniel. Ajatelkaapas, kun tietää, että synnit
+ovat anteeksi annetut, ei, ei ainoastaan anteeksi annetut, vaan pois
+otetut. Ajatelkaapas, kun tietää, että sellainen kurja raukka kuin
+minäkin saan rukouksellani lähestyä suurta, pelottavaa Jumalaa!
+Ajatelkaapas, kun ei enää tunne halua syntiin, vaikka ennen teki syntiä
+ja kirosi ja joi juuri kuin sika. Sillä nähkääs, uskossa Herraan
+Jesukseen on se omituisuus, että se ei ole samaa kuin viisas oppi, joka
+sanoo: sinä et saa enää tehdä syntiä, vaan siitä ikäänkuin saa voimaa
+-- huomatkaapas, voimaa olla tekemättä syntiä. Niin, tuo nyt on hyvin
+mutkallista ja omituista, eikä löydy montakaan ihmistä, joka sitä
+oikein ymmärtää. Mutta nyt saa pastori vielä kerran suoda anteeksi,
+että puhun ihan mitä suuhun sattuu ja kysyn pastorilta: ettekö siis
+itse ole onnellinen?"
+
+Robert ei heti vastannut. Vanhan sepän sanat, joita seurasi läpitunkeva
+katse viisaista silmistä, tekivät häneen omituisen vaikutuksen.
+
+"En, rakas Daniel", vastasi hän lopulta vähän epävarmasti. "En voi
+sanoa olevani onnellinen. Mutta sen toki voin teille sanoa, että ainoa
+onni, mikä minulla on, on Jumalassa ja että Kristus on minun ainoa ja
+suurin rakkauteni."
+
+"Mutta tottahan pastori silloin on onnellinenkin", intti Daniel.
+
+"Rakas ystäväni", vastasi Robert lyhyesti, "te olette vanha ja olette
+jo taistellut taistelunne ja nautitte nyt rauhaa, minkä vanhuus tuo
+mukanaan. Minä olen vielä keskellä taistelua ja näännyn väliin sen
+helteestä. Mutta minäkin olen kerran tuleva onnelliseksi..."
+
+Daniel pudisti päätään. Hän ei ollut tyytyväinen Robertin vastaukseen,
+hän tahtoi, että tämä tuntisi itsensä onnelliseksi nyt, juuri nyt, jos
+hän todellakin oli uudestaan syntynyt Kristuksessa...
+
+"Niin, en voi sille mitään", sanoi Robert lopulta vähän tylysti.
+"Jumala on onnen suoja, ei kukaan voi sitä väkisin ottaa itselleen.
+Hyvää yötä nyt, rakas Daniel, kiitoksia käynnistänne ja
+keskustelustanne, minulle on ollut hyvin mieluista kuulla teidän niin
+suoraan lausuvan mielipiteenne."
+
+Hän taputti Danielia useita kertoja olkapäälle; sitten lisäsi hän
+äkkiä, äänensä vapistessa mielenliikutuksesta:
+
+"Rukoilkaa minun puolestani, ystäväni! Minä luulen, että tulen paljon
+hyötymään siitä, jos muistatte minua rukouksissanne!"
+
+"Kyllä, kyllä", vastasi Daniel ja nyykäytti vahvistukseksi päätään,
+kyynelten noustessa hänen silmiinsä. "Jumala siunatkoon pastoria ja
+antakoon teille onnensa ja rauhansa. Hyvää yötä, hyvää yötä, Jumala
+teitä siunatkoon."
+
+Sitten kumarsi hän muutaman kerran jäykästi, pyyhkäsi nenäänsä,
+tallusteli huoneesta pitkänä, koukkuisena ja kömpelönä. Vanha, ruskea
+valetukka oli vähän kallellaan ja pienet viekkaat silmät säteilivät
+myötätuntoisuudesta ja ystävällisyydestä. Hän astui hyvin varovaisesti
+poikki salin lattian ja oli yhä edelleen sylkemättä, vaan heti
+päästyään portaille, kääntyi hän sivullepäin ja sylkäsi pari kertaa
+pontevasti, ikäänkuin korvatakseen vahinkoa, minkä oli kärsinyt sisällä
+pastorin luona, jossa hänen täytyi pidättää itseään.
+
+Jäätyään yksin, istui Robert pitkän aikaa, pää käden nojassa,
+vaipuneena syviin ajatuksiin. Hän muistutti mieleensä keskustelua, joka
+hänellä viisi vuotta sitten oli ollut Gabriellen kanssa Säboholmin
+lehmuskäytävässä ja jolloin hän niin varmaan oli vakuuttanut, ettei hän
+ainoastaan uskonut onnen olemassa-oloon, vaan myöskin luuli sen
+omistamisen olevan jokaisen ihmisen omassa vallassa. Saattoiko hän
+vielä vakuuttaa samaa?
+
+Häntä pöyristytti, kun tämä kysymys, kylmänä ja taipumattomana kuten
+lääkärin veitsi haavaan, hänen sieluunsa tunkeutui. Mutta
+väkivaltaisella voimanponnistuksella hän sysäsi sen syrjään ja kävi
+jälleen käsiksi työhönsä, joka Danielin tullessa oli keskeytynyt.
+
+Illalla myöhemmin läksi hän Gabriellen kera kävelemään. He
+keskustelivat innokkaasti syysillan pimeässä käydessään katua, ohi
+työväen asuntojen, joiden akkunoista loimusi takkavalkeain loiste,
+punaseksi maalatulle, vastaiselle rannalle vievälle sillalle kulkevaa
+maantietä pitkin. Gabrielle oli hyvällä tuulella ja kertoeli
+Ryforsyhteiskunnasta tohtorilta kuulemiaan juttuja, joille hän antoi
+pisteliään leiman, mikä oli piintynyt hänen puheluunsa niinkuin
+vaatteisiin hajuvesi. Robert kuunteli naurahdellen, taikka pisti jonkun
+sanan väliin. Välistä vetäen yhtä köyttä milloin pilanpäiten, milloin
+todenteolla, he koko ajan jatkoivat keskustelua, mutta välttivät
+kaikkia syvällisempiä aiheita, aivan kuin olisivat kilpaa koettaneet
+väistää tosiluottaumuksen yritykset.
+
+Illemmalla tohtori tuli kotiin ja soitti sekä lauloi heille. Innokas
+soitannon ystävä kun oli, Robert irtaihe työpöytänsä äärestä ja istui
+sohvan kulmassa myöhään iltaan nauttien kauniista sävelistä, jotka
+kaiullaan nyt kuten ennenkin houkuttelivat väkeä ikkunan ulkopuolelle
+kuuntelemaan.
+
+Vaan kun tohtori heidät jätti, kun Gabrielle meni levolle ja Robert jäi
+yksin työhuoneeseensa, niin hänet valtasivat samat surulliset
+mietiskelyt. Kuten viime vuosien monena levottomana, tuskallisena yönä
+ennen, niin nytkin uni häntä pakeni. Tuntikaudet hän istui
+kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot käsien välissä, taikka käveli
+edestakasin pitkin lattiaa tukahuttaakseen yhä rajummaksi käyvän
+rauhattomuuden. Näitä, loppumattoman pitkiä hetkiä valvoessaan, kun
+koko ympäristö uinui, ja hiljaisuutta häiritsi ainoastaan yövahdin
+torven torahdus tahi lautatarhalta kuuluva ykstoikkoinen huuto, "tie
+auki!" hänen ensi kerran valtasi epäilys koko kauhistavalla voimallaan.
+Hän ei voinut sitä kauvemmin vastustaa, ei enää niinkuin ennen sitä
+rukoilemalla tai lukemalla poistaa -- se kasvoi vaan kasvamistaan tarun
+kuvaaman pedon tavalla, jolle, heti kun siltä pää poikki lyötiin,
+hartioille kasvoi uusi pää, jolla se ikenet irvallaan katsoa muljotti
+vihollistaan.
+
+Jok'ikinen soppi hänen sielussaan, jok'ainoa rahtunen hänen
+muistossaan, jonka jo oli verhonnut unheen harso, loihti nyt esiin nuo
+epäilyn aatokset, jotka heräävät kuni myrkylliset matelijat päivän
+valon tunkiessa komeroon, jossa ne ovat nukuksissa lojuneet.
+Ja yön yksinäisessä hiljaisuudessa selkeni hänen sielunelämänsä
+kuumeentapaisesti ja hänen muistinsa terottui aivan kuin menneisyyskin
+äkkiä olisi tullut jollain yliluonnollisella tavalla valaistuksi.
+Keskusteluista, joihin hän oli ottanut osaa epäilijäin tahi kieltäjäin
+kanssa kuului kuiskeena hänen korvaansa sanoja, jotka hän jo oli
+luullut kerrassaan unohtaneensa, vaan tällä hetkellä ne kuuluivat yhtä
+selvästi kuin olisivat olleet eilen puhuttuja. Yksi kuiskasi: "Tiede on
+se uusi vapahtaja, joka vapauttaa ihmiskunnan kärsimyksen kahleet";
+toinen taas: "Se Jumala, jota kutsutaan kaikkivaltiaaksi, vaan joka ei
+voi pelastaa lapsiaan lukemattomista kärsimyksistä, on varmaan tyhmä
+tai julma." Kieltävistä tai pilkkaavista kirjoituksista, joita hän oli
+ennen lukenut voidakseen niitä vastustaa, ilmaantui tulikirjoituksena
+aineelliseen suuntaan meneviä väitöksiä, joita hän oli paljon
+mietiskellyt voimatta niitä näyttää vääriksi, jotka hänestä tällä
+hetkellä näyttivät sisältävän vastustamattoman totuuden. Ja kaikki ne
+vastaväitteet, joita hän alakuloisuuden vaivatessa oli uskaltanut panna
+omaa uskoansa vastaan, kaikki nuo pelottavat kysymykset: miksi tämä
+ilottomuus, vaikka koko luonto julistaa ilonsanomaa, miksi tämä
+sammumaton onnen jano, miksi tämä pimeydessä elo, mikä elämämme
+tarkoitus? -- Kaikki nämä nyt karkasivat hänen kimppuunsa moninkerroin
+lisääntyneellä voimalla ja murtaen koko hänen sisällisen olemuksensa,
+hänen kerrassaan masensivat.
+
+Voiko tosiaankin olla näin? Eikö hänen uskonsa olisikaan muuta kuin
+narripeliä, toisaalta tunteen ja mielikuvituksen välissä lakkaamattoman
+taistelun tulos, toisaalta taas sota, jossa hän ainoastaan
+herkeämättömillä ponnistuksilla oli saanut järjen jäämään alakynteen.
+Tokkohan nyt koituisi tuo kauhea hetki, jonka hän niin usein ennen oli
+kamalan näyn muodossa havainnut, jolloin se uskonperustus, jolle hän
+oli rakentanut koko elämänsä, horjuisi ja romahtaisi rikki.
+
+Tämä uneton yö ei ollut ensimmäinen, jona hän pani vastattavakseen
+tällaisiin kysymyksiin; ne olivat usein ennenkin, mustien lintujen
+tavalla, piirittäneet hänen ja suhisseet hänen ympärillään, vaan nyt
+hän tunsi että oli ensi kerta, jolloin hänellä ei ollut kyllin voimaa
+ajaakseen pois niitä, nyt ne saivat ensi kerran jäädä ja laatia pesänsä
+hänen sieluunsa.
+
+Harvinaisen hyvin olikin tuo sivistymätön työmies teeskentelemättömällä
+kysymyksellään saanut raadelleeksi koko hänen sisimmän olentonsa.
+Hänelle juontui mieleen, mitä oli keskustellut Danielin kanssa,
+elävästi hänen eteensä kuvautui vanhan sepän iloloisteinen katse, kun
+hän sanoi: "onnellinen olen päivät päästään", ja tämän lämpimän uskon
+ilo verrattuna hänen omaan synkeään alakuloisuuteensa sai hänen
+käsittämään vastustamattoman selvästi suhteensa Jumalaan. Hän alkoi
+ymmärtää, että se mies, joka sanoo itseään Herran palvelijaksi ja
+toimittaa hänen tehtäviään ja joka kumminkaan ei tunne muuta kuin apeaa
+mieltä ja alakuloisuutta, niin jopa suoraan sanoen, joskus
+epätoivoakin, että siinä miehessä piilee joku salaisuus, jota se ei
+uskalla tunnustaa, ei edes omalle itselleen. Ja eikö tämä salaisuus
+ollutkin juuri se, että hänen uskonsa olikin vain mielikuvitusta,
+jäännöksiä lapsen ja nuorukaisen uskonnollisista haaveiluista, joita
+poistaakseen häneltä puuttui rohkeutta. Vaan kun hän oli ehtinyt näin
+pitkälle, kun hän oli uskaltanut irtaantua tuosta kysymyksestä, silloin
+hänessä alkoi raivota epätoivon ja tuskan raju sää.
+
+"Ei, Jumalani ja isäni!" hän puhkesi lausumaan, samassa langeten
+polvilleen ja liittäen kätensä ristiin, "ei, älä tätä, se jo olisi
+liikaa! Eikö sitten vielä ole tarpeeksi se, että maallinen onneni on
+riistetty, eikö riitä vielä sekään, että unelmani siitä onnesta, jota
+saisin nauttia lempimäni naisen keralla on haihtumaisillaan ja että
+minun oikeudenmukainen toivomukseni saada vaikuttaa hyödyllisesti
+työlläni on murtumaisillaan, ryöstetäänkö minulta nyt usko sinuunkin,
+Jumalani ja isäni, sinun rakkautesi, vapahtajani, jonka palvelukselle
+olen omistanut koko nuoruuteni. Ei, Herra, älä tätä, ota maallisen
+iloni viimeinenkin vilahdus, vaan anna minun toki pitää luottamukseni
+siihen, että sinä olot olemassa ja että sinä olet rakkaus."
+
+Äkkiä hän hillitsi itseänsä ja nousi seisaalleen. Jääkylmän teräksen
+tavoin koski hänen sydämmeensä ajatus, että kun ihminen epäilee, niin
+lienee rukoileminenkin turha. Sillä hänhän juuri epäili, tokko
+löytyykään ketään, jota voisi rukoilla, ja siinä luulossa rukoiluhan
+oli aivan oman epäilynsä rukoilemista...
+
+Vaan hän ei voinut sietää sitäkään kolkkoutta, minkä vaiennetut
+rukoukset jättivät. Vastoin järkeä ja logiikkaa hän uudelleen alkoi
+rukoilla, lämpimämmin, voimakkaammin, kuin koskaan ennen. Hän huusi
+kuten kuningas David: "Miksi hyljäät, Herra, minun sieluni, miksi
+peität minulta kasvosi?" eikä hän lakannut huutamasta, ennenkuin oli
+rukoilemalla ja kärsimällä kuolettanut epäilynsä -- tahi ehkä pikemmin
+tuudittanut ne uneen.
+
+Kun hän nousi polviltaan, jossa asennossa oli rukoillut, sai äkillinen
+huumaus hänet horjahtamaan ja polttava tuska hänen takaraivossaan
+puserti hänen huuliltaan vastentahtoisen kauhun huudahduksen. Hän
+koetti päästä vallalle ruumiillisesta heikkoudestaan, mutta huumaus
+yltyi, ja päänkipu tuli niin vaikeaksi, että hänen täytyi heittäytyä
+pitkälleen sohvalle ja loikoa siinä yli tunnin ajan kovissa tuskissa.
+
+Hänen terveytensä ei koskaan ollut kehuttava, ja viime vuosien
+rasittava työ ja sieluntaistelut olivat sitä heikontaneet yhä enemmän.
+Jo Tukholmassa ollessaan sai hän tavan takaa samanlaisia huimaus ja
+päänkipu kohtauksia, mutta hänen Ryforsiin tultuaan ne olivat käyneet
+sekä taajemmiksi että vaikeammiksi. Ja sillä välin kun hän lojui siinä
+kalpeana, kylmä hiki otsalla, nousi hänessä suloisen surullinen
+aavistus siitä, ettei taistelua kenties olisi kestävä kauvan.
+
+"Sen parempi", hän ajatteli, "sen parempi -- kohta on kaikki ohitse ja
+unhotettu. Nyt minä pidän eloani niin tärkeänä, kärsimyksiäni niin
+äärettöminä, vaan jonkun vuoden kuluttua -- mitä onkaan silloin väliä
+siitä, olipa yhtä taistelevaa ja epäilevää ihmistä enemmän tai
+vähemmän."
+
+Aamuyöstä alkoi kovin kolotus helpottaa, hän nousi tilaltaan, pukeutui
+ja meni vuoteelleen saadakseen mahdollisesti hiukan lepoa yön
+viimeisenä hetkenä.
+
+Seuraavana päivänä tunsi hän kumminkin itsensä virkeämmäksi ruumiiltaan
+ja sielultaan. Tuo kamala epäilys joka oli ahdistanut häntä menneenä
+yönä, tuntui hänestä nyt selvään päivän valossa painajaiselta, samoin
+kuin tuo kuolon enne jonka hän luuli tunteneensa kolottavassa päässään
+ja raukeissa jäsenissään, nyt hänestä näytti vain sairaaloiselta
+mielikuvitukselta. Taistelu, jonka hän oli kestänyt, oli ollut
+käännekohta, jolloin hän oli tyhjentänyt itsestään osan siitä kivusta,
+minkä hän muutoin aina kätki sieluunsa; ne palavat rukoukset joita hän
+oli huokaillut, niin epäileviä kuin olivatkin, kuitenkin olivat suoneet
+hänelle levon, jonkamoista hän ei ollut tuntenut kauvan aikaan.
+
+Tämä verrattain hilpeä mieliala sai lisää vahviketta kauniista
+syksysäästä, joka tänään valoi läpikuultavan hohtavaa ilmaa meren ja
+lahdelman yli, ja jota Robert, innokas luonnonihailija kun oli, täysin
+mitoin nautti, sekä siitä seikasta, että kaksi työmiestä tuli
+iltapäivällä pyytämään häntä puhumaan Ryforsin raittiusseuran
+huoneustossa näinä päivinä pidettävässä suuressa raittiuskokouksessa.
+He sanoivat tahtovansa jotain hengellistä, mutta ei mitään
+"herännäistä", vaan jotakin järjellistä, kuten olivat kuulleet
+pastorilla olevan tapana puhua. Robert kiitti heitä luottamuksesta ja
+lupasi heti tulla. Tämä pieni myötätuntoisuuden osoitus vaikutti
+hänessä todellista iloa, ja tällaisessa mielentilassa ollen hän
+tarttui, kuni nälkäinen leipäkannikkaan, tilaisuuteen, joka nyt oli
+hänelle tarjona ja jossa hän voi auttaa ja hyödyttää.
+
+Kokous pidettiin muutamaa päivää myöhemmin raittiuden harrastajain
+salissa, johon oli kertynyt täpösen täyteen väkeä sahalaitoksesta ja
+likitienoilta. Robert oli valinnut aiheekseen: Puusepän poika ja
+työmiesten ystävä, Jesus. Hän alkoi puheensa kertomalla Kristuksen
+vaatimattomasta kieltäytyvästä asemasta, eikä hän ollut puhunut
+montakaan minuuttia, ennenkuin hän hämmästyen tunsi, että selittämätön
+välinpitämättömyyden huuru-verho, joka hänen Ryforsiin tultua oli
+erottanut hänet kuulijoistaan, täällä oli poistunut, ja että hänellä
+nyt, niinkuin ennenmuinen, oli kuuntelijain tunteet ja aatokset
+vallassaan ja että hän mielensä mukaan voi virittää ja johtaa niitä.
+Tämä huomio vaikutti päivän valon tavoin hänen tunnokkaaseen sieluunsa;
+myötätuntoisuuden virta, jonka hän lakkaamatta tunsi kulkevan itsensä
+ja kuulijain välillä, lämmitti ja kiihotti häntä ja sai hänen puhumaan
+koko muinaisella ihastuksellaan. Kumma kyllä, että hän tuskin edeltä
+käsin oli ajatellutkaan tätä puhetta; hän ei ollut mihinkään Ryforsissa
+pitämistään esitelmistä pannut niin vähän vaivaa, niin vähän mietittyä
+kaunopuheliaisuutta, ja kuitenkaan hän ei ollut koskaan puhunut
+niinkuin tänään.
+
+Kuulijatkin olivat kovasti kiintyneinä. Kaikkien kasvoissa kuvastui tuo
+jännitetty ilme, joka todistaa jokaisen ajatuksen, kaiken sielunhuomion
+olevan kahlittuna siihen, mitä sanotaan. Tuo puhe oli pidetty melkein
+yksin omaan työväelle työmiehestä ja sen asemasta kristillisyyden
+valossa. Se oli kuvaus -- yhä enemmän kiihtynyt sitä mukaan kuin puhuja
+lämpeni omista lauseistaan -- siitä, kuinka puusepän poika Kristus oli
+jalostanut työn, ruumiintyön, ruo'an, kovan ruumiintyön, jota maailma
+pitää halpana. Sillä Kristus ei ollut jalostanut suurien ja mahtavien
+työtä siunaavalla kädellään; hän ei ollut ottanut käsiinsä valtiomiehen
+ohjia, hän ei ollut heiluttanut välkkyvää sota-asetta, hän ei ollut
+kirjottanut oppineita kirjoja; ei, hän oli kädellään painanut
+aatelisleiman höylään, raskaaseen vasaraan ja kuluneeseen moukariin. Ja
+se, joka halveksuu työmiestä, se joka pitää häntä alhaisena, siitä
+syystä että hänen kätensä on karhea ja hänen vaatteensa kulunut, se
+olisi myöskin halveksinut Kristusta, sillä varmaan oli tuo pyhä käsi,
+joka paransi sairaita, siunasi lapsia, kova ja karhea kovasta
+ruumiillisesta työstä.
+
+Sitten Robert siirtyi raamatun erityisesti työntekijöille annettuun
+suureen lupaukseen, että heidän pidätetyt palkkansa huutavat, tunkien
+Jumalan korviin. Ja kuten raamatun lupaukset jo ovat käyneet ja yhäti
+käyvät toteen -- miekat vielä kerran taotaan aurankärjiksi ja keihäät
+puutarha-veitsiksi, samoin on vielä koituva sekin aika, jolloin
+toteutuu Jakob-apostolin ennustus rikkaista, jotka pidättävät
+työmiesten palkan. "Niin!" hän puhkesi lausumaan käsi ojennettuna,
+kasvot loistaen mielenliikutuksesta, joka hänen täytti, "sen
+toteuttamisen aika on jo käsissä, hetki, jona pidätetyt palkat
+kiristetään, on jo tullut. Herran Seebaotin valtaistuimelle kohonneet
+huudot ovat jo saaneet vastauksen. Johan näemme tulevaisuuden
+taivaanrannalla uuden ajan ruskon koittavan tälle kansanluokalle, joka
+niin kauvan on huokaillut sorron kahleissa! Näemmehän kuinka
+vuosisatojen poistuvasta yönpimeydestä pilkistää vapauden onnellinen
+päivä, jolloin rikkaista ja köyhistä tulee veljekset, jolloin
+kritillisyyden luoma itsenäisyyden oikeus saa täyden ilmauksen, jolloin
+ihmisarvon asteenmittaaja ei enää näytä vääriä numeroita, jolloin ei
+enää kumarreta rikasta laiskuria ja halveksuta työmiestä -- jolloin,
+sanalla sanoen, Kristuksen pakottava rakkaus on tullut kaikeksi
+kaikessa ja saavuttanut voiton! Sentähden, veljet", hän lausui lopuksi,
+"minä tahtoisin tehdä teille kysymyksen ja antaa teille erään
+kehotuksen. Miksi luovutte kristillisyydestä, miksi pilkkaatte sen
+harrastajia ja julkaisijoita ja luette ne sortajainne joukkoon? Mitä
+varten työntekijä, jolle Kristus erityisesti osotti rakkauttaan, hänen
+nimeään häpäisee pilkallisilla sanoilla. Eihän hän koskaan tahtonut
+teille muuta kuin hyvää, tuo vähäpätöisenä pidetty puusepänpoika, jonka
+nimessä meidän luulette tahtovan sortaa ja orjuuttaa teitä, miksi
+palkitsette hänet niin pahoin, miksi ristiinnaulaatte hänet uudelleen
+pilkallanne ja välinpitämättömyydellänne? Hän huutaa teille 'tulkaa
+luokseni kaikki, jotka työtä teette' ja te vastaatte: 'kristillisyys on
+pilaleikkiä, jolla voi huvittaa lapsia ja narria.' Te suositte
+utilismia, positivismia ja muita nykyajan harha-oppia? Miksi?
+Hankkiaksenne vapauttako? Kristinusko suo teille vapautta, suloisempaa
+ja enemmän kuin olette aavistaneet rohkeimmissakaan unelmissanne.
+Saadaksenne tasa-arvoisuuden harrastajaa kuin Kristus. Edistääksenne
+veljeyttäkö? Kristushan juuri on tuonut veljeys-aatteen ihmiskuntaan.
+Hankkiaksenne maallisen hyvyyden tasaamistako? Veljeni, ne, jotka
+teille sitä lupaavat, ovat valtaan päästyään ensimmäisinä teitä
+polkemassa jalkoihinsa. Ainoastaan _hän_, joka itse saattoi kieltäytyä
+kaikesta, itse alentua kaikkein alhaisimmaksi, hän ainoasti voi näyttää
+teille oikean tien onneen ja tyytyväisyyteen. Teillä ei ole ketään
+suurempaa hyväntekijää kuin hän, hän on erityisesti hoitanut teitä,
+työn ja kieltäymyksen lapsia, miksi, oi miksi kiellätte parhaan
+ystävänne?"
+
+Robertin puhe vaikutti valtavasti kuulijoihin. Moni heistä oli joko
+vapaa-aattelija tai uskonnollisesti välinpitämätön, mutta nekin olivat
+kovasti liikutettuja. Kaikki he tunsivat rakkauden hengen virtaavan
+vastaansa puhujan sanoista, joilla hän osasi kehystää Kristuksen kuvan
+harvinaisen houkuttelevalla loisteella, mikä veti kuuntelijat
+ristiinnaulitun luo, huolimatta siitä uskoivatpa he häneen maailman
+vapahtajana tahi olivat uskomatta.
+
+Robertin puheen päätyttyä syntyi salissa syvä, merkitsevä hiljaisuus,
+ja kokouksen jälestä sai hän usealta kädenpuristuksen seuraaman tai
+kyynelsilmin lausutun lämpimän kiitoksen.
+
+"Niin ei ole kukaan koskaan puhunut", sanoi eräs vanha työmies, joka
+oli tunnettu sosiaalisista ja kristillis-vihollisista mielipiteistään.
+"Daniel-vanhus oli kyllä kumminkin oikeassa kun sanoi että on sitä
+meidän pastorissa rakkautta."
+
+Mutta seuraavana päivänä olivat kaikki Ryforsin nurkat aivan kuin
+tulessa juorusta ja panettelusta. Kaikki muut mieliseikat, Bångin
+kotiopettajattaren kihlaus, tohtorin pappilassa käynti, Gabriellen
+vaatetukset, jäivät syrjään ja Storkilla, kirjuri Merlanderilla,
+Bångilla ja sahanhoitaja Velinillä, lautatarhalla ja postikonttoorissa
+ei keskusteltu mistään muusta kuin Robertin sunnuntaisessa
+työväenkokouksessa pitämästä esitelmästä. Vanha neiti Lorén tuli
+käsitöineen Storkille aamupäiväkahville kertomaan kuulleensa jotain
+kauheata. Pastori oli näet saarnassaan sanonut, jotta täällä Ryforsissa
+tulisi verikahakka ja sota sen vuoksi että muka työväen palkat olivat
+pidätetyt. Rouva Stork, joka aina uskoi juttuja, varsinkin kun ne
+olivat pöyristäviä ja kamaloita, tuli suuresti liikutetuksi ja käski
+Liinan kohta mennä katsomaan että kaikki akkunaluukkujen ruuvit olivat
+reilassa, siltä varalta että verenvuodatus jo alkaisi samana päivänä.
+
+"Tietäähän sen, miten hirveätä sellainen on", hän sanoi, "kaitsija
+Kernelliä heitti jonkun aikaa takaperin eräs tyytymätön työmies kivellä
+päähän. Ja jos kivi sattuu ohimoon, niin ihminen kuolee tuohon
+paikkaan."
+
+"Mutta voihan tapahtua niinkin että kivi _ei_ satukkaan ohimoon",
+tokasi Liina, joka juuri oli tarkastamassa akkunaluukkuja."
+
+"No siihen sijaan se saattaa osua silmään, eikä ole sen parempi että
+ihminen tulee sokeaksi! Kyllä aina on onnettomuuden ja kurjuuden
+tilaisuuksia", lisäsi hän ja vapisi samalla huoatessaan.
+
+Sahanhoitaja Velin silitti ylöspäin vaaleaa, karheaa tukkaansa, kuten
+hänellä oli tapana tehdä ollessaan vihainen, ja päästi pitkän
+kirouksen, sillä välin kun hänen vanha taloudenhoitajattarensa, joka
+oli hänelle kolmenakymmenenä vuonna ollut pahempi hirmuvaltijas, kuin
+kukaan Xantippa ikänään, aamiaista syödessä kertoi kuulleensa faktori
+Jansonin Gretalta, joka oli kuullut sen Andersonnilta, kahden työmiehen
+alhaalla lautatarhassa sanoneen tietävänsä, että jos työlakko tulisi,
+niin pastori olisi heidän puolellaan. "Hoitaisitte tekin omia
+asioitanne, ettekä kuuntelisi tuollaisia tyhmyyksiä, joita on paras
+olla kertomatta!" sanoi sahanhoitaja ja kevensi suuttumustaan
+tiuskasemalla taloudenhoitajalleen.
+
+"Hyvästi siunatkoon", vastasi tämä nytkyttäen niskaansa, "en millään
+mokomin houkuttele teitä kuulemaan mitään uutisia. Parempihan on kun
+saatte kuulla ne tuoreina -- työmiehiltä itseltään", hän pisteliäästi
+lisäsi.
+
+Mutta Robertin esitelmää ei pohdittu vain Ryforsissa. siitä puheltiin
+koko seudussa, ja mitä laajemmalle huhu levisi, sitä enemmän sitä
+väritettiin, niin että kun se vihdoin tuli Styrkön hoitajan Kernellin
+ja kaupungin lehtorin Bergerin kuuluviin, ja varmasti tiedettiin kertoa
+pastori Wallnerin pitäneen täydellisen sosialisti-saarnan, jossa hän
+raamatun sanojen nojalla muka oli todistanut työkansan hetken nyt
+olleen tulleen ja etteivät työlakot ja rauhattomuudet olisi ainoastaan
+luvallisia, vaan vieläpä välttämättömätkin tosi kristillisen vapauden
+ja tasa-arvoisuuden saavuttamista varten.
+
+Eikä Robert itsekään luonnollisesti voinut jäädä osattomaksi yleisestä
+juorusta, hän huomasi jo useamman henkilön esiintymistavastakin häntä
+kohtaan esitelmänsä vaikutusta. Muutamat naapuriston perheet, jotka
+tähän saakka olivat olleet hänelle sangen ystävällisiä, alkoivat nyt
+vetäidä takasinpäin, niin, olipa niitäkin, joille, kun tuon onnettoman
+sunnuntain jälkeen kohtasivat hänen, tuli kiire katsoa sivulle, kun
+eivät tahtoneet häntä tervehtiä.
+
+Robert kävi kuitenkin tietänsä suoraan eteenpäin ja antoi vaan ihmisten
+puhua ja soimata, mitä ikään heitä halutti. Totta on, että hänessä
+kuitenkin nousi katkeria tunteita kuullessaan, että hänen sanojansa,
+jotka olivat tulvineet mitä todellisimmasta ihmisrakkaudesta, oli
+selitetty väärin, ja hänen ensimmäinen ajatuksensa oli: "narri, kun
+luulit voivasi vaikuttaa mitään hyvää, hullu, kun heität helmiä sikojen
+eteen, totuuksia poroporvareille, jotka eivät käsitä niistä muuta kuin
+ulkonaisen äänen", mutta vähitellen hän voitti ne tunteet, vaikka ne
+jättävätkin pohjalle kasan katkeruutta, joka lisäsi hänen
+rohkeudenpuutettaan ja epäluottamusta itseensä.
+
+Syksyä seurasi talvi; vientitavaranlastaus satamassa alkoi vähetä ja
+koko Ryfors vaipui kuin uneen. Lahdelma jäätyi, kansa vetäysi ylemmäs
+metsiin, ja valko vaippa levisi talvilepoon nukkuneille rannoille.
+
+Robertille alkoi kovan ja rasittavan työn aika. Joka sunnuntaiset
+saarnat täällä tai kaupungissa; taisteluita ja kahakkoja eri puolueiden
+välillä, joiden harrastuksia oli mahdoton yhdistää; sairaita ja köyhiä
+oli käytävä katsomassa, joskus aina ylhäällä maaseudulla, jonne hänen
+oli matkustaminen monet penikulmat lumessa ja pakkasessa: työmies- ja
+raittiuskokouksia, joissa häntä pyydettiin puhumaan sekä vihdoin
+joutohetkinä, toisin sanoen öillä, käännöksiä uskonnollisista teoksista
+-- kaikki nämät ja muut samanlaiset tehtävät kuu kuulta veivät hänen
+aikaansa yhä enemmän.
+
+Talven kuluessa tunsi hän itsensä kuitenkin verrattain onnelliseksi.
+Hänelle ei jäänyt hetkeäkään aikaa epäilykseen ja mietiskelyihin.
+Kieltäyvä, melkeinpä kiduttava elintapa piti hänen sisällisen
+olentonsakin kurissa. Hän ei ollut koskaan kylässä kutsuilla, paitsi
+rovasti Aurellin luona, hän ei koskaan maistanut viiniä tai polttanut
+tupakkaa, hän kieltäysi kaikesta, mitä vähänkään saattoi kutsua
+mukavuudeksi, väliin kaikkein välttämättömimmästäkin, siten
+hankkiakseen varoja köyhien seurakuntalaistensa auttamista varten.
+
+Vuosi kului tällä tavoin. Työmiehet, paitsi heränneet ja
+waldenströmiläiset ja ne, jotka eivät koskaan käyneet kirkossa,
+pitivät häntä, aina raittiuskokouksesta saakka, jossa hän oli niin
+sanoaksemme äkkirynnäköllä voittanut väestön, vähitellen samana kuin
+hänen ihastuneet kuulijansa ennen Tukholmassa: epäjumalana, jonka
+itsetyinen vaikutusvalta veti heitä kirkkoon, ei itse _sanan_
+vuoksi, vaan sentähden, että _hän_ sitä julisti. Ja tästä työväen
+myötätuntoisuudesta hän sai huomaamattaan, kuten hän yleissuosiostansa
+Tukholmassa muinen oli saanut, sen voiman ja innon joka piti voimassa
+hänen levotonta, taistelevaa elämäänsä, sen salaisen vaikutusvoiman,
+mikä innostutti häntä rasittavaan toimintaan. Mutta hän viihtyi --
+varsinkin tämän vuoden kuluessa paremmin täällä kuin Tukholmassa. "Minä
+viihdyn hyvin täällä työkansan ja köyhien keskuudessa", hän tammikuussa
+kirjoitti eräälle ystävälleen, "ylemmistön seurassa en koskaan ollut
+oikein omassa olennossani. Luonnossani on jotain -- sinulle, joka
+ymmärrät mitä tarkoitan, etkä nosta meteliä siitä, sen uskallan sanoa
+-- vallankumouksen haluista, jonkinlaista vihaa kaikkia noita vastaan,
+jotka nauttivat hyvinvoinnistaan ja nyyhkivät kuullessaan kauniin
+saarnan ja kumminkin tietävät muutaman askelen päässä heistä veljen tai
+sisaren näkevän nälkää. Sen vuoksi tuntuu mieleni rohkeammalta täällä,
+missä kansanvaltaiset taipumukseni pääsevät parempaan vauhtiin."
+
+Enemmän tutustuttuaan sahalaitoksen oloihin, saatuaan selville työväen
+palkat, työtunnit j.m.s., hän alkoikin omaperäisemmin vaikuttamalla
+osoittaa heille myötätuntoisuuttaan. Paljon oli hänen näkemissään
+sellaista, mitä hän ei hyväksynyt, monta seikkaa, joissa hänen
+mielestään työväkeä ei kohdeltu niin, kuin olisi heitä pitänyt. Sillä
+hän ei harhaantunut siihen vertailutapaan, jota tavallisesti
+noudatetaan jonkun henkilön yhteiskunnallista asemaa, arvosteltaessa;
+hän näki olosuhteet sellaisinaan, sitä vastustamatonta tosi-asiaa
+huomioonsa ottamatta, että Norrlandin työmies ansaitsee enemmän kuin
+työmies Smålandissa, että sahatyömiehellä on huoleton elämä verrattuna
+kivihiilikaivoksen työmieheen. Hän kysyi vaan itseltään varsin
+yksinkertaisesti: "kun meidän -- joilla täällä on valta ohjata ja
+hallita -- kerran on seisominen ihmisen pojan edessä, niin sanoneeko
+hän silloin meille: 'Mitä teitte minun vähemmille veljilleni, sepille
+ja sahatyömiehille, jotka kestivät vaivoja ja kuumuutta, sen teitte
+minulle'."
+
+Mutta hän ei luullut voivansa myöntämällä vastata tähän kysymykseen.
+
+Ensimmäinen vallitsevista asianhaaroista, joihin hän tahtoi koskea, oli
+ruokatavarakauppiaan Bångin ottama etuoikeus harjoittaa kaikenlaista
+sekatavarakauppaa. Silloin kun tämä liike perustettiin, pidettiin sitä
+sellaisena rakkauden osoituksena työväkeä kohtaan ja kansan etujen
+harrastamisena, että paikkakunnan sanomalehdet julistivat sen
+valtavaksi todisteeksi nykyajan tasa-arvoisuuden ja oikeuden
+harrastamisesta. Kuuluikin kauniilta se, että työmiehet saisivat
+vähällä rahalla ostaa itselleen osakkeen, tulla liikkeeseen ja sen
+tuottamaan voittoon osalliseksi ja että tavarain osto tulisi heille yhä
+halvemmaksi sitä mukaan kuin liike edistyisi. Kauppapuoti tulisi siten
+olemaan työmiesten oma, sen tulevaisuus olisi riippuva siitä, että
+kansa siirtäisi kaupantekonsa yksinomaan sinne, ja työväelle tuleva
+jako-osuus riippuisi liikkeen edistymisestä. Se liike oli kokonaan
+perustettu ajan hengen ja oikeuden mukaisille periaatteille. Ei ollut
+mitään voittoa imeviä osakkeen omistajia, ostajat itse olivat
+vastuunalaiset, vaan samalla myös ainoat voitonsaajat. Paraassa
+tapauksessa oli niillä työmiehillä, jotka olivat olleet tilaisuudessa
+kahden osakkeen ostamiseen, toiveita lopulla saada kaikki tavaransa
+melkein ilmaiseksi.
+
+Mutta työväen yritykseen yhtymisestä, jota sanomalehdet niin koreilla
+sanoin kuvailivat, ei tullutkaan paljo mitään. Muutamilla harvoilla
+työmiehillä vain oli varoja ja halua osakkeiden ostoon, jota vastoin
+köyhemmät perheet, taudin tai hädän kohtaamat, tai joilla oli
+tuloihinsa nähden liian monta henkeä elätettävänä, luonnollisesti eivät
+olleet tilaisuudessa tulla yrityksen harrastajiksi. Mitään jako-osuutta
+-- hinnan-alennusta -- siis ei tullut heidän osalleen; heidän täytyi
+siihen sijaan ostaa tavaransa 20 prosenttia kalliimmalla kuin
+kaupungissa, jonne matkan pituus esti heitä kaupantekoon lähtemästä.
+Mutta kauppamies oli sen sijaan sen anteliaampi jättämään heille
+tavaraa velaksi. Sitä tilaisuutta he eivät jättäneet hyväkseen
+käyttämättä, kun tunsivat itsensä onnellisiksi saadessaan jonkun
+sokerimurun tai kahvipavun tarvitsematta hetipaikalla siitä maksaa
+mitään.
+
+Lopputulos koko tuosta loistavasta suunnitelmasta olikin se, että
+useimmat osakkeet jäivätkin kauppamies Bångin omaan haltuun ja hän sai
+niistä voitto-osuuden, jolla hän kykeni hankkimaan lattioilleen
+brysselimatot ja saliinsa pianon.
+
+Kauppamies, kun heti huomasi Robertin vaaralliseksi vastustajakseen, ja
+kun hänen periaatteenaan oli olla henkilöitä kohtaan, jotka olivat
+häntä ylempänä ja joista hänelle voi olla jotain hyötyä, tai joita
+hänen täytyi pelätä, yhtä ystävällinen ja liehakas kuin hän oli
+kärtyisä alempiaan kohtaan, niinpä hän olikin heti alunpitäin
+näyttäinyt uudelle pastorille sangen herttaisesti. Tämä herttaisuus
+lisäytyi yhä enemmän, kun hän sai nähdä Gabriellen, jonka kauneus ja
+ylimysnimi kerrassaan hänen hypnotisoi, niin ettei hän Gabriellen
+puotiin tullessa voinut käyttäidä tapansa mukaan. Jouluna ja
+juhannuksena hän lähetti kunnioituksensa ja ihailunsa osoitteeksi
+suuria herkkukasoja pappilaan ja hänen kaikessa hiljaisuudessa kytevä,
+kellenkään ilmaisematon toiveensa oli se, että hänelle ja hänen
+perheelleen onnistuisi päästä likempään yhteyteen pastorilaisten
+kanssa, joten hän sitten saisi riemuita ryforsilaisille, noille
+turhamaisille kurjille raukoille, jotka jäivät homehtumaan omaan
+pöyhkeilevään tyhmyyteensä!
+
+Pian Robert kumminkin oivalsi olosuhteet tehtaalla. Hän näki harmilla
+ja tuskalla miten velka-tapa täällä, kuten kaikkialla, nylki työmiehet
+niin, että ne sitä tuskin huomasivat tai ymmärsivät.
+
+Tuo kaupanomistajan hyötyminen köyhäin hädänalaisesta tilasta, tuo
+vääryys, että rikas, joka voi ostaa tavaransa summakaupalla, saa ne
+kenties puolta halvemmalla kuin köyhä, jonka täytyy ostaa sokerinsa
+palottain ja kynttelinsä kappaleittain -- nuo säälimättömät kivet
+köyhyyden jo ennestään raskaalla kuormalla, joka täällä, missä
+vaikutus-ala oli enemmän rajoitettu, esiintyi silmäänpistävämmin kuin
+Tukholmassa, nuo seikat saivat hänen ryhtymään toimenpiteisiin mielien
+kiihoitusta varten velka-järjestelmää ja kalliita tavaroita vastaan.
+
+Kauppias Bång sai kuitenkin pian vihiä tuosta. Hänelle huhuttiin
+Robertin käyvän työväen asunnoissa ottamassa selkoa heidän
+taloudellisesta asemastaan ja siitä, paljoko he tavallisesti saivat
+maksaa tavaroistaan, ja että hän vielä aikoisi käyttää sanomalehteäkin
+hyökkäys-aseenaan.
+
+Kauppias Bång tuli hyvin levottomaksi, eikä tiennyt, mikä neuvoksi
+tulisi. Tuo salainen kiihoitus, jonka tuloksia ei voinut arvata näinä
+aikoina, jolloin kaikkialla väijyi työlakkoja ja rauhattomuuksia,
+pelotti häntä. Sen lisäksi hän pelkäsi Robertia, joka oli hänen
+vastuksenaan. Hän päätti useamman kerran lähteä tapaamaan pastoria
+itseään ja alottaa keskustelun tuosta vaarallisesta asiasta, siten
+estääkseen julkisen hyökkäyksen, mutta hänelle nousi kylmä hiki kun hän
+vaan kuvittelikaan seisovansa tuon nuoren papin edessä, hänen totisen
+syvän katseensa kohtaamana, katseen, jolla näytti olevan voimaa tunkea
+aivan ihmisen läpi, ja kauppapalvelija Johan Lind kuuli puotiin saakka,
+kuinka syvään hän huokaili istuessaan pulpettinsa ääressä
+konttoorissaan.
+
+Hänen ei kumminkaan tarvinnut kauvan tuumailla tokko lähtisi tapaamaan
+Robertia vai eikö, sillä eräänä aamuna, juuri kun hän oli istuutunut
+pulpettinsa ääreen, ison kassakirjansa eteen, Robert astui aivan
+äkkiarvaamatta konttooriin.
+
+Kun kauppias parka sai nähdä Robertin, niin hänen kasvojensa ilme
+osoitti niin suurta hämmästystä ja sekaannusta, kuin hänen omassa
+tunnossaan todellakin olisi ollut jotain pahaa. Hän nousi heti
+tuoliltaan, sopersi jotain kunniasta ja ilosta ja kauniista ilmasta,
+kiirehti panemaan puodin oven kiinni ja valmistamaan Robertille
+istuinsijaa nahkasohvaan siirtämällä syrjään sitä peittävät paperit ja
+kääröt.
+
+Robert ei näyttänyt kovin rakastettavalta, kun hän kauppamiehen
+kehoituksesta hiukan kumarrettuaan istahti sohvalle. Hänen muotonsa oli
+ankara ja vakaa, ja katse, jolla hän tarkasti kauppiasparkaa, oli juuri
+sellainen läpitunkeva, jota kauppamies pelkäsi ja joka aina sai
+ihmiset, joiden omatunto syystä tai toisesta oli levoton, rauhattomiksi
+hänen läsnäollessaan.
+
+Kauppamies Bångin ei kuitenkaan tarvinnut kauvemman mietiskellä syytä
+Robertin sinne tuloon, sillä tämä heti kävi suoraan kiinni asiaansa.
+Hän kertoi lyhyvin sanoin vähitellen onnistuneensa saamaan selkoa
+sikäläisen rahvaan asemasta, ja tietävänsä koko joukon perheitä --
+sellaisia joilla ei ollut osakkeita kaupassa -- joilla oli
+tuskauttavana kuormana se seikka, että heidän täytyy maksaa
+tavaroistaan koko joukon kalliimpi hinta, kuin jos ostaisivat ne
+kaupungista, hän osoitti, kuinka velka-järjestelmä teki heidät peräti
+köyhiksi ja vielä lisäksi vallan turmeli heidät tavoiltaan, ja hän
+lopetti aivan suoraan, ehdottamalla kauppamiehelle, että tämä
+kerrassaan lakkauttaisi kaiken velaksi myynnin.
+
+Kauppamies hämmästyi ja vaaleni aina huuliaan myöten, mutta hillitsi
+itseään ja vastasi välinpitämättömän tyynesti.
+
+"Pastorin ehdotusta on aivan yksinkertaisesti vallan mahdoton panna
+toimeen. Enhän minä voi alentaa hintojani kymmenellä prosentilla,
+silloin minä syöksisin itseni perikatoon, eikähän suinkaan kukaan
+tahtone minua sitä tekemään. Sen, joka ei ymmärrä asioita, on helppo
+puhua. Mitä luuleekaan pastori että itse saan maksaa tavaroistani, ja
+kuinka suuren voiton luulette minulle jäävän kaupasta, jossa kaikki käy
+noin vähittäin ja jossa aina on se mahdollisuus, ettei saa mitään
+maksua tavaroistaan? Vaan sitähän ei koskaan oteta huomioon.
+Työmies ... työmies ... mitä hän kärsii ja kuinka häntä sorretaan,
+siitä puhutaan joka haaralla, vaan ei tietysti mainita sanaakaan siitä,
+mikä vaara minunlaisellani raukalla on tarjona, voidakseni palvella
+koko tuota moskajoukkoa hyvillä tavaroilla, se tietysti ei merkitse
+mitään. Ja mitä siihen tulee, että pastori luulee tekevänsä rahvaalle
+palveluksen, poistamalla velkakaupan, niin hän on kerrassaan väärällä
+tiellä; köyhä kansa on päinvastoin kiitollinen, kun saa ottaa puodista
+palan ruokaa, ilman että heti kiristetään rahoja siitä. Mutta nähkääs,
+pastori on tuollainen, joka tutkii rahvaan sortoa kirjoista ja luulee
+rahvaan olevan enkeliä ja muuta hyvää, mutta se ei todellisuudessa pidä
+paikkaansa, ei. Sitä paitsi on minun kauppani perustettu aivan saman
+järjestelmän mukaan, kuin kaikki muutkin maakaupat. En minä kisko
+enemmän kuin kukaan muukaan, enkä luule kenenkään voivan sanoa, ettei
+minulla olisi hyviä ja kelvollisia tavaroita."
+
+"Sitä minä en ole sanonut", vastasi Robert kylmästi, "mutta ei se siltä
+muuta asiaa. Useimmat maakauppiaat ovat enemmän tai vähemmän
+petkuttajia."
+
+"Petkuttajia", kauppamies kirkasi ja tuli yhtä punaseksi kuin hän oli
+äsken ollut vaalea, "no ... noh ... ajatelkaa nyt vähän, pastori, mitä
+sanotte ... tuollaiset sanat ... hm ... voivat käydä Teille
+kalliiksi..."
+
+"Minä olen ajatellut mitä sanon", vastasi pastori yhtä levollisesti,
+"ja toistan vieläkin sen, että se, joka käyttää hädänalaista tilaa itse
+rikastuakseen, se joka käyttää heidän satunnaista ahdinkoaan,
+houkutellakseen heitä velkakaupan luisuvalle pinnalle, sen sijaan, että
+auttaisi heitä myymällä tavaroita kohtuullisen helppoihin hintoihin, se
+_on_ petkuttaja ja sellaisia ovat useimmat maakauppiaat. Vaikka te
+herra Bång pahastuisittekin kuullessanne tätä, niin minä kuitenkin
+mieluummin sanon sen teille vasten naamaa enkä selän takana, niinkuin
+useimmat muut tekevät. Ja yhtä suoraan tahdon teille sanoa, että aijon
+tehdä kaikki mitä voin, ainakin tällä paikkakunnalla, työväen tilan
+parantamiseksi."
+
+Seurasi muutaman hetken hiljaisuus. Herra tuijotti lattiaan ja huohotti
+yhä kiivaammin.
+
+"Ja mitäs pastori aikoo tehdä ... hm ... saadakseen ... työväen tilan
+paranemaan?" hän vihdoin kysyi ja katsoa karsasteli Robertia
+pilkallisella vaan samalla aralla katseella.
+
+"Sitä minä en voi tässä selvittää. Minä tiedän kumminkin, etten vaadi
+mitään suunnattomia, ehdotellessani että herra Bång alentaisi
+tavaroittensa hintaa. Olen ottanut tarkan selon koko asemasta; ja
+tiedän minkälainen suunnitelma oli alussa, kuinka työkansalle
+kuviteltiin kaikenmoisia etuja tämän osakeyhtiön kautta, vaan että
+herra Bång varsinaisesti onkin nauttinut ne edut, ja minä tiedän vielä,
+että vaikka te tingittekin pois kymmenen prosenttia, niin teille
+kumminkin jää jotenkin hyvät tulot."
+
+Taas seurasi muutaman hetken hiljaisuus. Herra Bång nieleskeli ja
+pureksi ikäänkuin Robertin sanat olisivat tarttuneet hänelle kurkkuun
+tai niinkuin hän ei olisi voinut saada esiin sanottavaansa.
+
+"Aikooko pastori ... hm ... aikooko pastori ... kuten olen kuullut
+sanottavan ... hm ... alkaa ... rähistä sanomalehdissä?" kysyi hän
+vihdoin, samalla kun otti pulpetista kynäveitsen ja alkoi sillä
+puhdistaa kynsiään.
+
+"Joll'ei mikään muu auta, niin siinä tapauksessa aijon turvautua
+sanomalehden apuun", vastasi Robert ja kohottuusi sohvasta pois
+lähteäkseen.
+
+Mutta nyt kauppamies purki ulos kauvan pidättämänsä vihan; hän sävähti
+punaseksi aina kaljuun päälakeensa saakka, siniset silmänsä säkenöivät
+ja hän heitti kynäveitsen pulpetille sellaisella voimalla, että kaikki
+kirjoitusvehkeet lensivät ympäri pöytää.
+
+"Niin, tehkää vaan niinkuin haluatte!" huudahti hän ja viuhtoi oikeaa
+kättään pastorin edessä, "jos teitä haluttaa ruveta rähisemään
+sanomalehdissä, niin tehkää se vaan minun puolestani. Vaan nyt saatte
+tietää: minäkin aijon puolustaa itseäni enkä aijo antautua
+minkäänlaisen mielivallan poljettavaksi, en! Pastori tulee tänne vallan
+vieraana, eikä luonnollisesti tiedä yhtään mitään olosuhteista
+paikkakunnalla, olette lukumies, joka kaiken ikänne olette tutkinut
+kirjoja, saarnaillut ja tuon tuommoista, ja sitten luulette
+ymmärtävänne jotain kaupasta ja tahtoisitte tuoda uusia järjestelmiä.
+Kysyn jok'ainoalta kunnialliselta sielulta onko papillista se, että
+tahdotaan kiihoittaa työväki esivaltaa vastaan, kuten pastori tekee,
+eikö täällä muka ole kylliksi tyytymättömyyttä ja rauhattomuudenhenkeä
+ilmankin, että pastorin vielä sitä tarvitsee ruveta yllyttämään?
+Mitenkä, enkö minä sitten ole oikeassa?"
+
+"Minä en aijokaan tehdä mitään, jos te vain suostutte helpoittamaan
+tavaranne", vastasi Robert.
+
+"Pastori on hullu!" tiuskasi kauppamies yhä enemmän kiihtyneenä.
+"Luuletteko että kukaan järjellinen ihminen suostuu syöksymään
+perikatoon sillä lailla? Kuitenkin voin, tehdäkseni pastorille
+mieliksi, helpoittaa sokerin ja kahvin hintaa 5 äyriä naulalta; Mutta
+enemmän en voi tehdä."
+
+Robert pudisti päätään.
+
+"Minä tahdon että alennatte 10 prosenttia kaikista tavaroistanne
+ryyneistä, voista, jauhoista, herneistä j.n.e. en tahdo enemmän enkä
+vähemmän. Kumminkin tulee tavara 10 prosenttia kalliimmaksi kuin
+kaupungissa ja sekin on enemmän kuin tarpeeksi. Niin, ajatelkaa nyt
+lähemmin asiaa. Ehkäpä tyynnytte, sittenkun minä olen lähtenyt.
+Ajatelkaa vain kaikkia noita juopporenttuja, vaimoraukkoja
+lapsilaumoineen ja että niiden kovan kohtalon huojentaminen ehkä
+tuottaisi teille siunausta enemmän kuin nyt voitte aavistaakkaan.
+'Heitä leipäsi järveen, sillä ajan pitkään kyllä saat takaisin! Jakele
+sitä seitsemälle tai kahdeksallekin, sillä et tiedä mitä pahaa sinulle
+saattaa tapahtua maailmassa', sanoo Herra sanassaan. Uskokaa minua
+herra Bång-kulta", hän ystävällisesti sanoen lisäsi ja taputti
+kauppamiestä olalle, "jos nyt seuraatte neuvoani ja luovutte väärin
+saavutetusta voitosta -- sillä kaikki voitto, mikä saavutetaan toisten
+oikeutta sortamalla on väärää, joskaan maailma ei niin arvostele --
+niin uskokaa minua, te ette tule siltä sen köyhemmäksi. Niin, Jumalan
+haltuun, valaiskoon Hän teitä ja pehmittäköön sydäntänne. Hyvästi!"
+
+Siihen Robert jätti konttoorin isäntineen, joka vastattuaan jotenkin
+epäkohteliaasti pastorin hyvästiin palasi jälleen pulpettinsa ääreen ja
+jäi siihen istumaan käsi nyrkissä otsaa vasten. Hänen päässään pyöri
+monta vastenmielistä ajatusta ja huulilta tuon tuostakin pääsi
+kiroussana. Vihdoin kiintyi hänen huomionsa viereisestä akkunasta
+kahteen pikkulapseen, jotka loikoivat puodin pihamaalla ja kaivoivat
+kuoppia hiekkaan. Hän kiiruhti akkunan luo, riuhtasi sen auki ja purki
+vihaansa lapsiraukkoihin, jotka muka tuhrivat hänen alueellaan juuri
+sitä paikkaa mihin hän oli järjestänyt ... tai ainakin vuosikausia
+aikonut järjestää istutuksia. Pienokaiset juoksivat pelästyneinä
+tiehensä, kauppamies kiskasi akkunan kiini, höpisi jotain sentapaista,
+että roskaväki oli syömäisillään suuhunsa hänen ja palasi sitten
+kevennetyin mielin työhönsä.
+
+Sitten kului pari viikkoa, eikä kuulunut ei näkynyt sanomalehti-jupakan
+alkua. Mutta kauppamies oli kumminkin levoton; vähä väliä tulla suhisi
+hänen korviinsa vastenmielisiä huhuja, jotka häiritsivät hänen
+yölepoansa ja tekivät hänen luonteeltaan niin vihaiseksi, ettei
+ainoastaan kotiopettajatar vaan myöskin Johan Lind, joka kolme vuotta
+oli puodissa palvellut Bångin ostajia aikoi todenteolla jo samana
+keväänä muuttaa. Eräs huhu tiesi, että pastori olisi liittoutunut
+sahanhoitajan kanssa kukistaakseen hänen; toinen taas, että pastori
+itse aikoisi avata kauppaliikkeen, jossa työväki saisi ostaa kaikki
+polkuhinnalla; vielä kolmas tiesi kertoa että "Länsposten'in"
+toimittaja olisi käynyt täällä maalla ja keskustellut pastorin kanssa
+myöhään yöhön, ja että pian tulisi sanomalehteen vaarallisia
+paljastuksia.
+
+Ja kauppias Bång uskoi kaikki nuo huhut, ja vaikka ne olisivat olleet
+vielä mahdottomimpia, niin hän kuitenkin olisi uskonut ne tosiksi, niin
+pelästynyt oli hänen mielikuvituksensa, niin rauhaton omatuntonsa.
+
+Pian kuitenkin pääsi raivoamaan se rajusää, joka niin kauvan oli
+uhannut tuota pientä yhteiskuntaa "Länsposten'iin" otetun kirjoituksen
+muodossa. Siinä tehtiin pienempiin yksityiskohtiin saakka selkoa Bångin
+liikkeestä ja se näytti kuinka työmiehellä oli siitä vähin hyötyä ja
+kuinka myyjä rikastui tavaranottajain kustannuksella. Kirjoitus sen
+lisäksi vastusti velkajärjestelmää, joka petollisen sisäisen taudin
+tavoin hitaasti mutta varmasti tekee lopun varallisuudesta ja saattaa
+kansan perikatoon.
+
+Tuo kirjoitus herätti tietysti suurta huomiota, sen suurempaa, kun
+oltiin varmaan tietävinään, mistä se oli tullut. Sen jälkeisinä päivinä
+se antoikin paljon aihetta puheeseen ja tuumailuihin, niinkuin Robertin
+"sosialistisaarna" jonkun aikaa sitten oli tehnyt. Lautatarhalla,
+pajassa ja sahassa kierteli, "Länsposten'in" numero, jota luettiin
+ahkerasti ja jonka johdosta keskusteltiin. Työmiehet, varsinkin
+yhtiömieliset, riemuitsivat kirjoituksen johdosta, vaikka heillekin oli
+siinä annettu muutamia kolauksia; heidän mielestään oli suuri voitto
+se, että olivat saaneet puolelleen paikkakunnan papin. Ainoastaan vanha
+Daniel, joka tapansa mukaan astuskeli ympäri lautatarhaa voideastia
+kädessä epäilevästi puisteli päätään. "Kyllä hän tarkoittaa meidän
+parastamme", sanoi hän ja nyökkäsi vahvikkeeksi. "Mutta hän on liian
+tulinen, hän tahtoo 'paeta hevosen selässä' ja hankkia oikeutta
+ylvästelemällä ja kirkumalla. Ja kas sellaista ei Jumalan sana opeta,
+ei, 'kääntymyksen ja rauhan kautta te autuaiksi tulette. Hiljaisuudessa
+ja toivossa te väkeviksi tulette' sanotaan Esaiaksen 30 luvun 15
+värssyssä, "_hiljaisuudessa_, hän sen..."
+
+"Sinähän olet vanha ämmä", vastasi Johan Hult, mennessään lautakasa
+olalla ohi, juuri kun Daniel virkkoi nuo sanat, "saisimmepas nähdä,
+kuinka hyvin me työmiehet tulisimme autetuiksi jos pysyisimme vain
+'hiljaa' kuten ehdottelet. Ei, mutta pastori, kas hän on oikeassa. Bång
+on löylytettävä, ja oikein kelpo lailla, se se on vasta mies se meidän
+pastorimme eikä mikään tavallinen papinrakki, jos hän vaan osaisi
+poistaa itsestään tuon velhouden, jota hänessä vielä on."
+
+Kauppias Bång oli aivan haltijoissaan suuttumuksesta, vaan vielä
+enemmän levottomuudesta. Hän ei oikeastaan ollut luullut pastorin
+toteuttavan uhkaustaan, ja se seikka että tuo kuitenkin oli tapahtunut,
+hänen mielestään todisti luonteen lujuutta, jota hän ei ollut odottanut
+ja josta vastaisuudessa saattaisi tulla mitä pahimmat seuraukset. Hän
+alkoi kumminkin saada rohkeutta nähdessään päivän toisensa perästä
+kuluvan ilman mitään erityisiä tapahtumia, ja vihdoin hän uskalsi jäädä
+siihen toivoon, että sitten kun kaikki ihmiset ovat lukeneet tuon
+kirjoituksen ja kukin on saanut lausua ajatuksensa siitä, koko tuo
+meteli vähitellen raukenisi itsestään. Mutta siinä hän erehtyi; jos
+mielenkiihko "Länsposten'in" kirjoitukseen hiukan olikin alkanut
+haihtua, niin se tuli sen iloisemmaksi, kun viikkolehti "Fanan"
+lauvantai iltana julkaisi uudestaan "Länsposten'in" kirjoituksen
+lisäten siihen koko joukon tulipunaiseen sosialistiseen suuntaan käyviä
+omia selityksiään. Tuo oli kuin sytykettä, joka sai tyytymättömyyden ja
+levottomuuden liekit yhä enemmän leimuamaan; tuli kiihtyi yhä siitä,
+että kaupungin vanhoilliset lehdet vastasivat "Fanan" lehden
+selityksiin. Siitä yhtyivät yhä useammat läänin lehdistä kiistaan, ja
+kohta oltiin koko Norrlannissa selvillä Bångin liikkeestä ja
+"sosialistisesta" pastori Wallnerista, joka saarnasi kapinaa ja
+laittomuutta seurakuntalaisilleen sahassa.
+
+Robert ei katunut sitä, mitä hän oli tehnyt, sillä hän tiesi, että
+häntä oli pakoittanut sula rakkaus työkansaan ja että hän oli
+menetellyt täysin varmana siitä, että hän siten saisi kärsiä
+persoonallisia vastenmielisyyksiä; mutta välistä kuitenkin hänen
+rohkeutensa katosi kuten sadussa Aladinen, joka noitui näkyviin kauhean
+hengen, jota sitten ei osannut hallita. Olihan aivan mahdoton päättää,
+mihinkä tuollainen liike veisi näinä aikoina, jolloin vihaa eri
+luokkain välillä ja yleistä tyytymättömyyttä piili kuin ruutisuonia
+kaikkialla, ja jolloin voimakasta sanaa juuri voikin käyttää sytykkeenä
+räjähdyttämään ruutisuonta. Saattaisihan käydä niinkin, että ainoana
+seurauksena tuosta kirjoituksesta olisi kansan tyytymättömyyden
+yltyminen enemmän tai vähemmän sovelijaalla tavalla ja että siitä
+rahvaan tila vain huononeisi siihen sijaan että oli aijottu
+päinvastoin. Mitä hyvää sitten olikaan koko puuhasta? Mitä hyötyä oli
+seurannut siitä, että hän oli pannut uuden kuorman ennaltaan jo kyllin
+raskaalle elämälleen?
+
+Vielä lisäksi häntä rasitti epäkohtelias ylenkatse, jota useat naapuri
+perheet aivan peittelemättä hänelle osoittivat. Sahanhoitaja ja
+päällysmies Stork tuskin vastasivat hänen tervehdykseensä; tulipa hän
+minne hyvänsä, niin häntä kohtasi kylmiä ja paheksuvia katseita. Hänen
+vastustajansa eivät jättäneet käyttämättä hyväkseen tilaisuutta
+saadakseen hänen tietoonsa kuinka ankarasti häntä arvostelivat nekin,
+joita sanottiin hänen ystävikseen, ja että huhu kulki siitä, että hänen
+saarnaajatoimensa sahassa oli jotenkin horjuvalla kannalla.
+
+Robert ei vastannut mitään noihin kertomuksiin ja syytöksiin, hän oli
+vain vaiti tai hymähti katkerasti.
+
+"Minä olen jäävä yksikseni", hän ajatteli, "mutta mitä se sitten
+haittaa? Eihän kukaan ole niin liki Jumalaa, eikä kukaan niin
+välittömästi saa tuntea hänen isällisen kätensä suojaa, kuin yksinäinen
+ihminen!"
+
+Toista viikkoa nuo riidat ja eripuraisuudet olivat kestäneet, kun
+muutamana päivänä tapahtui eräs seikka, jonka johdosta aseman luonne
+alkoi tulla uhkaavaksi.
+
+Kun kauppias Bång kerran illalla, tullessaan eräältä asialta pajasta
+joen toisella rannalla, kulki sillan ja sahan välisen metsän ohi,
+heitettiin häntä kivellä päähän. Syyllistä oli mahdoton keksiä, sillä
+kauppamies, joka toki onneksi ei ollut haavoittunut, kiiruhti
+kauhistuneena paikalta niin pian kuin vaan pääsi, mutta syystä kyllä
+hän piti varmana, että joku, tai joitakuita työmiehiä oli asettunut
+väijyksiin metsän rintaan "kopahuttaakseen" kauppamiehen, kun hän
+tulisi pajalta.
+
+Tästä kaikesta oli kiittäminen pastorin kirjoitusta, samantapaiset
+rahvaan salaisen tyytymättömyyden todisteet eivät tosin olleet mitään
+tavattomia, mutta se sitä vastoin oli tavatonta, että noin varmuudella
+voitiin arvata määrätty aihe niihin, ja hyvin mahdollista oli, että
+tuotu yhtä kiveä seuraisi useampikin, eikä ollut sanottu että niitä
+joka kerta koetettaisiin saada osumaan juuri kauppamiehen päähän. Sekä
+sahanhoitajalla että lautatarhan päällysmiehellä Storkilla oli kyllin
+syytä pelätä, että heille minä iltana hyvänsä metsän sivu kulkiessa
+lentäisi kivi niskaan.
+
+Bångin tapaturman jälkeisenä aamuna lähetti sahanhoitaja tehtaan
+isännälle kamariherra Bernfeltille kirjeen, jonka sisältöä tietysti ei
+kenenkään muun kuin lähettäjän itsensä luulisi tuntevan, vaan joka
+kuitenkin jo ennen illan tuloa oli levinnyt koko Ryforsiin tuollaisella
+nopeudella, joka on niin omituinen pikku yhteiskuntain salaisuuksien
+levenemisellä.
+
+Kuiskaeltiin toinen toisilleen, että siinä oli tehty selko asemasta
+tehtaalla, mutta että pääponsi tuossa kirjeessä oli se, että
+sahanhoitaja, joka oli kuin Bernfeltin oikea käsi ja oli jo viisitoista
+vuotta hoitanut tehtaan asioita, sanoi siinä ettei hän halua jäädä
+sinne enää vastaiseksi, jos kamariherra ei aikoisi toimittaa pastori
+Wallneria pois sieltä.
+
+Oli kumminkin onnettomuus, ettei sahanhoitaja ollut pitänyt
+salaisuutenaan kirjettään Bernfeltille, sillä huhu siitä, jota piakkoin
+seurasi toinen, joka tiesi kamariherran vastanneen että Robert niin
+pian kuin suinkin toimitettaisiin pois, vaikutti vaan kiihoittavasti
+työväen mieliin, ja jo alettiin kuulla, milloin yhdellä haaralla,
+milloin toisella, että jos kauppias ei tinkisi tavarojensa hinnasta
+kysymyksessä olevaa kymmentä prosenttia, niin työväki siihen sijaan
+aikoisi vaatia palkankoroitusta ja tehdä työlakon, ellei siihen
+suostuttaisi.
+
+Mutta eräänä aamuna, noin kolme viikkoa myöhemmin kuin kirjoitus oli
+"Länsposten'issa", räjähti uusi pommi. Eräs pieni, kaupungissa
+ilmestyvä häväistyslehti hyökkäsi nimittäin Robertin luonteen ja
+yksityiselämän kimppuun, ja tuo hyökkäys oli, vaikkei nimiä ollutkaan
+julaistu, kuitenkin niin läpikuultava, ettei kukaan voinut epäillä ketä
+siinä tarkoitettiin. Likaisilla väreillä siinä oli kuvailtu eräs
+uudenaikainen Tukholman pappi, joka oli ollut rakkaussuhteissa
+muutamaan ylhäiseen naituun naiseen, joka kyllästyttyään rakastajaansa,
+naitti hänelle tyttärensä ja sitten toimitti nuoren pariskunnan pois
+kaupungista. Sama pappi sitten syöstynä yhteiskunnan korkeimmilta
+kukkuloilta, jonne oli kokenut kavuta, nyt tahtoi taasen päästä ensi
+sijaan laittamalla välinsä hyväksi rahvaan kanssa; y.m. samaan
+suuntaan.
+
+Kun "Länsposten'in" kirjoitusta tutkittiin mielihalulla, niin on helppo
+ymmärtää minkälainen makupala "Trumpeten'in" juttu oli Ryforsille ja
+ympäristölle. Useimmat kyllä inholla heittivät lehden käsistään ja
+vakuuttivat, ettei kukaan kelpo ihminen kiinnittäisi mitään huomiota
+tuollaisiin häväistysjuttuihin, vaan se ei estänyt kutakin lukemasta
+"Trumpeten'ia" eikä Robertin nimeä joutumasta varjoon. Muutamat
+henkilöt tekivät keskenään suurimmalla luottamuksella toisiinsa hienoja
+viittauksia tunnettuun sananlaskuun: "Ei savua, jos ei tulta!"
+
+Robertiin koski kovasti tuo salakavala parjausjuttu, ei juuri oman
+itsensä vuoksi -- sillä jos hän olisi ollut yksin, olisi hän tuntenut
+itsensä aivan karaistuksi koko jutun suhteen -- vaan Gabriellen vuoksi.
+Hän koetti kyllä pysyttää uutista häneltä salassa, mutta jos hän olisi
+onnistunutkin siinä, vaikka se ei suinkaan ollut helppo, niin kuitenkin
+olisivat hänen vaivansa menneet hukkaan sen kautta, että eräs hänen
+vihamiehensä, joka oli kyllin terävä huomaamaan arimman kohdan hänessä,
+kerran nimensä salaten lähetti Gabriellelle lehden. Hän huomasi heti,
+tullessaan kotia puolenpäivän aikana, että Gabrielle oli lukenut sen,
+ja vaikka tämä, nähdessään Robertin ankaran tuskan, ylenkatseellinen
+hymy huulilla, vakuutti olevansa täydelleen välinpitämätön mokomasta
+juorusta, tiesi Robert tämän tapauksen yhä vain lisänneen hänen
+inhoansa Ryforsiin ja sen väestöön.
+
+"Trumpeten'in" hyökkäyksen jälkeisenä päivänä heitettiin kauppamies
+Bångille taas kivi -- tällä kertaa ei kuitenkaan päähän, vaan
+makuuhuoneen akkunasta sisään. Vaikka poliisitutkinto pantiin toimeen,
+ei nytkään saatu selville syytä; tosin epäiltiin kahta työmiestä, mutta
+ne kielsivät, eikä ollut mitään todistuksia.
+
+Kauppamies Bångille alkoi ahdinko jo käydä liian painavaksi ja lisäytyi
+yhä, kun "Fanan" torjui "Trumpeten'in" hyökkäyksen "pilkuttamalla"
+kauppamiehen pastori Wallneria vastaan tehtyjen herjausten
+kirjoittajaksi ja tekemällä koko joukon salaviittauksia, yhtä
+häpeällisiä ja läpinäkyviä kuin "Trumpeten'in" julkaisemat,
+kauppamiehen entisestä elämästä ja avio-suhteista. Kauppamiesparka
+vääntelihe tuskissaan, kun häntä ahdistettiin joka haaralta. Nuo
+kauheat kivet olivat tärisyttäneet koko hänen hermostoansa, niin että
+hän alkoi vapista kuin lapsi, kun joku vaan koski konttoorin ovea.
+Hänen hyvä yö-unensa oli kerrassaan mennyttä; hän näki unia vain
+murhista ja päällekarkauksista ja heräsi likomärkänä hiestä,
+päästäen tuskan huudahduksia, jotka pelästyttivät koko talon. Sen
+lisäksi tuli lehdissä sietämätön kiista, josta ei näkynyt koskaan
+tahtovan tulla loppua, ja jossa kauppamiehen kaikkia olosuhteita
+niinhyvin yksityis- kuin liike-elämässä käytettiin puolustus tai
+hyökkäys-aseina. Haa, kuinka hän vihasi tuota kalpeanaamaista,
+hurskas-kasvoista, kavalakatseista pappia. Hän olisi ollut kovasti
+mielissään, jos _hänenkin_ päähänsä ja _hänen_ makuuhuoneesensa olisi
+heitetty muutama kivi!
+
+Mutta Robert sai olla rauhassa kaikista sellaisista hälyytyksistä;
+mielipide kääntyi yhä enemmän kauppamiestä vastaan, ja kun hän vihdoin
+sai kuulla, että toimeentulevat työmiehet aikoivat muodostaa
+yhdistyksen, joka tilaisi tavaransa kaupungista, ellei kauppamies
+alentaisi hintojansa, niin hän tunsi että hänen ennemmin tai myöhemmin
+täytyisi antaa perää.
+
+Eräänä päivänä sai siten koko Ryfors ihmeekseen kuulla sen uutisen,
+että kauppias Bångin oli täytynyt alentaa hintansa kymmenellä
+prosentilla sen ahdinkotilan johdosta, johonka rahvaan tyytymättömyys
+ja sanomalehtien asiaan sekaantuminen oli saattanut yleisen
+mielipiteen. Eri puolueiden välinen taistelu oli kestänyt useampia
+kuukausia, kunnes se vihdoin päättyi voittoon, jommoista Robert tuskin
+oli odottanut, ja joka luonnollisesti herätti yhtä paljon riemua ja
+ihastusta työväen keskuudessa, kuin katkeruutta ja kiukkua
+vallanpitäjissä.
+
+Kaikkien niiden ikävyyksien korvaamiseksi, jotka Robertia näinä aikoina
+olivat kohdanneet, sai hän yhä enemmän osakseen työkansan rakkautta.
+Naisväki jumaloitsi häntä ja itki sunnuntai toisensa perästä hänen
+saarnojaan kuullessaan, jos he tapasivat häntä ulkona ja hän puheli
+heidän kanssaan jonkun sanan, kerrottiin sitten kotona tuo tapaus
+suurena unohtumattomana onnena. Jyrkimmät työmiehistä kutsuivat häntä
+jo omakseen ja olivat siinä varmassa vakaumuksessa, että hän
+vastedeskin, jos työlakko mahdollisesti sattuisi, olisi heidän
+puolellaan. Noin viikkoa myöhemmin kuin Bångin tappio, oli Robertin
+syntymäpäivä. Sen päivän aamuna oli melkein koko sahan työväki
+kokoutunut hänen pihalleen toivottamaan hänelle onnea ja jättämään
+hänelle muistolahjaksi korukansiin sidotun Pyhän Raamatun. Varmasti
+esiintyvä sahantyömies Bengt Vester, joka tilasi "Fanan"-lehteä ja ajoi
+jyrkintä politiikkaa, piti juhlapuheen, jossa hän hartaalla innolla
+ilmaisi työkansan kiitollisuuden ja mielihartauden tunteet pastoria
+kohtaan.
+
+"Sillä paikka on nyt kerran sellainen", puhui hän lopuksi, "että me
+työmiehetkin olemme ihmisiä, vaikka ylhäiset ihmiset luulevat, että
+meillä on toisenlaiset ajatukset, niinkuin meillä on käsissä karkeampi
+nahka. Mutta nähkääs, karkea nahka tulee raskaasta työstä, se on
+ulkonaista, eikä se vaikuta ollenkaan ihmisen mielenlaatuun. Sen
+vuoksi, kun joku on ystävällinen ja tarkoittaa, meidän hyväämme, niin
+mekin tunnemme kiitollisuutta ja mielihartautta, ja juuri sen vuoksi
+olemme nytkin keräytyneet tänne toivottamaan pastorille kaikkea
+mahdollista hyvää hänen syntymäpäivänään."
+
+Samalla kannettiin esiin syntymäpäivälahja, joka mies heilutti hattuaan
+ja kaikuva eläköönhuuto kajahti halki kirkkaan aamu-ilman ulos
+lahdelle.
+
+Syvästi liikutettuna Robert kiitti heitä, vakuuttaen pitävänsä aina
+heidän puoltaan, niinkauvan kuin he vaatimuksiaan esittäessään eivät
+poikkeaisi lain ja oikeuden tieltä ja lisäsi sitten että hän muistoksi
+tästä päivästä jättää heidän huostaansa sata kruunua rahaa, josta
+tulisi perustus lainakirjastolle, jota hän jo kauvan oli mielinyt
+järjestää työkansalle.
+
+Sitä seurasi uusi vielä voimakkaampi eläköönhuuto, jonka karjuttua
+työmiehet hyvästiksi nostettuaan lakkia palasivat sahalle. Tieto tuosta
+ihmeellisestä tapahtumasta, Vesterin puheesta ja lainakirjaston
+perustamisesta levisi nopeasti ympäri koko tuon pikku yhteiskunnan.
+
+"Noh, onkos totta, mitä olen kuullut kerrottavan, että pastorille nyt
+on pistänyt päähän lainakirjaston ja lukutuvan järjestäminen täällä
+olevalle työväelle?" kysyi sahanhoitaja seuraavana päivänä tavatessaan
+Robertin konttoorissa.
+
+"Kyllä", vastasi Robert tyynesti, "se on totta. Olen kauvan ajatellut
+sitä, lauvantai-illoin olen aina mielikarvaudella havainnut rahvaan
+keräytyvän paremman huoneuston puutteessa Bångin kauppapuotiin,
+lukemaan 'Fanan'-lehteä, ryyppimään ja kiroilemaan. Minä luulen ettei
+mikään vaikuta niin ylentävästi ja alentavasti kansan siveyteen, kuin
+se tapa, jolla joutohetket vietetään, ja luulen, että meidän
+parempiosaisten velvollisuus on, jos vain suinkin voimme, koettaa saada
+nuo joutohetket niin hauskoiksi ja samalla niin jalostuttaviksi kuin
+suinkin."
+
+"On kyllä", murahti sahanhoitaja vastaukseksi, "mikäli se vain on
+mahdollista. Mutta minä luulisin ettei pastori koskaan voi pakoittaa
+työväkeä istumaan lyhyet joutohetkensä ja lukemaan jalostavia kirjoja."
+
+"Niinpä niin, saammehan nähdä", sanoi Robert hymyillen. "Olenpa juuri
+aikonutkin kysyä teiltä, sahanhoitaja, tokko antaisitte meidän
+käytettäväksemme sen vanhan makasiinihylyn; luulisinpa järjestämällä
+sitä, kattamalla sen seinät ja hankkimalla sinne hiukan huonekaluja ja
+hyllyjä siitä tulevan jotakuinkin hauskan huoneen?"
+
+Sahanhoitaja puisteli päätään.
+
+"Luonnollisesti teette, niinkuin teitä haluttaa", vastasi hän kuivasti,
+"mutta makasiinia minä en anna siihen. En millään muotoa voi kannattaa
+yritystä, joka minusta on sekä tarpeetoin, että sopimatoin. Mitä
+kaikkia luulettekaan, pastori, että he alkaisivat puuhata siellä
+makasiinissa, jos me nyt teidän toivomuksenne mukaan korjaamalla
+tekisimme siitä lainakirjaston? Lukisivat muka? Vielä mitä,
+lörpöttelisivät ja elämöisivät, ja sitä voivat yhtä hyvin tehdä
+kauppapuodissakin. Oletan juuri miten Johan Hult, ja vanha lurjus Bengt
+Vester lukisivat hartauskirjoja, sillä sellaisiahan kai pastori aikoo
+tunkea heidän käsiinsä? Ei, tiedättekö pastori, mitä teidän
+'lukusalistanne' tulisi? _Työlakko-yhdistys_ siitä tulisi, eikä mikään
+muu, sen takaan minä."
+
+"Ja mistäs sahanhoitaja sen tiedätte?" väitti Robert, "kuinka te
+tiedätte, eikö juuri siten, että myönnyttäisiin työväen toivomuksiin
+parantamalla heidän asemaansa, _ennenkuin_ ovat kerinneet sitä
+vaatimalla vaatia, mistä tiedätte, eikö juuri siten voitaisi estää
+työlakkoja? Minä puolestani luulisin työlakkojen paremmin syntyvän
+kauppamiehen puodin tiskin luona viinilasin ääressä, kuin valoisassa,
+lämpimässä kokoushuoneessa, jonka hyväntahtoisuus ja veljellisyys olisi
+järjestänyt. Jumalan sanassa kehoitetaan meitä voittamaan paha
+hyvällä."
+
+Sahanhoitaja kohautti olkapäitään, suu ylenkatseellisessa
+pilkkanaurussa.
+
+"Myöskin on sananlasku, joka sanoo: 'tee talonpojalle oikein, vaan älä
+koskaan hyvää.' Sama soveltuu työmieheen. Tee hänelle oikein, vaan älä
+hiuskarvaakaan enemmän. Mikä menee siitä yli, sitä ei hän voi, niin
+totta kuin minä elän, sietää. Hänestä tulee ylenmielinen, rohkea ja
+vaatelijas, se on ainoa kiitos jonka siitä saa!"
+
+"Ja kenen luulettekaan antavan suurempaa arvoa menestymiselle, kenen
+luulettekaan osoittavan enemmän kiitollisuutta hyvyydestä ja
+hyväntahtoisuudesta? Luuletteko, että työväeltä erityisesti puuttuu nuo
+ominaisuudet?"
+
+"Niin, sitä juuri luulen", vastasi sahanhoitaja kiivaasti, "en vain
+luule, tiedän sen kokemuksesta. Te, pastori, olette nyt ollut täällä
+pari vuotta ja luulette tuntevanne täkäläiset olosuhteet ja työmiehet
+paremmin kuin muut. Mutta 'vanha on vanha', ei siinä auta mikään. Olen
+nyt viisitoista vuotta hoitanut työväkeä täällä ja tiedän kuinka sitä
+on kohdeltava, jotta siitä tulee kelvollisia, hyvänkurisia työmiehiä.
+Ja paraimpia keinoja sen tarkoitusperän saavuttamiseksi on juuri se,
+mitä äsken sanoin: tee talonpojalle oikein, vaan älä koskaan hyvää.
+Alahan hemmoitella sitä ihmisrakkaudella ja muulla tuommoisella, joka
+on aivan saman tekevä kuin tekisit heistä uppiniskaisia, kelvottomia
+työmiehiä."
+
+"Vaan kukas on sanonut, että etusijassa on tärkeintä tehdä rahvasta
+kunnollisiksi työmiehiksi?" väitti Robert vastaan. "Onhan jotain paljon
+tärkeämpää, mille on annettava etusija, ja se on auttaminen kaikkia
+tulemaan hyviksi ja onnellisiksi ihmisiksi."
+
+"Vai niin, niin, se käy päinsä", vastasi sahanhoitaja, selvään
+näyttäen tekevän kiusaa, "mutta pastori, teidän täytyy suoda minulle
+anteeksi, että minun, suuren tehtaan hoitajana on pitäminen ensi
+velvollisuutenani sitä, että katson, jotta työväki on kelvollista ja
+hyvän kurista, niin hauska kuin olisikin tehdä heitä 'onnellisiksi'."
+
+Robert kohotti olkapäitään hymähtäen; mitä hyödyttikään keskustelun
+jatkaminen, joka ei veisi muuhun tulokseen, kuin lisäisi mielikarvautta
+ja jännitystä? Hän ei siis koettanut puolustaida sahanhoitajan
+viimeistä iskua vastaan, vaan siirsi puheen toiseen, vähemmän tärkeään
+aineeseen ja sitten sanoi hyvästin ja lähti pois konttoorista.
+
+Robert ei sen koommin puhunut sahanhoitajan kanssa vanhan makasiinin
+käyttämisestä työväen kokoushuoneeksi, mutta vähän myöhemmin saivat
+Ryforsin asukkaat hämmästyksekseen nähdä että pastori, itse
+käännyttyään Bernfeltin puoleen, oli saanut tältä luvan menetellä
+mielensä mukaan tuon vanhan hökkelin kanssa, omalla kustannuksellaan
+järjesti siitä yhdistyshuoneen, johon kansa työstä päästyään sai
+kokoontua lukemaan tai keskustelemaan.
+
+Sahanhoitajasta tuli nyt melkein yhtä ärtyisä Robertin vihamies, kuin
+itse kauppamies Bång oli, ja Robert luuli kuulevansa sanoja sellaisia
+kuin "rahvaan suosionpyydystäjä", "petturi", "narri", menipä hän minne
+hyvänsä. Mutta tällä hetkellä hän tunsi itsensä karaistuksi kaikkia
+mieskohtaisia ikävyyksiä vastaan, niin onnellinen oli hän saatuaan
+aikeensa toteutumaan.
+
+Sali, jonka järjestäminen oli ollut hänelle siksi kallis että hänen
+täytyi velkaantua voidakseen pysyä yrityksessään, oli nyt valmiina
+kirjoineen ja sanomalehtineen ja myöhemmin keväällä vihki Robert sen
+tarkoitukseensa juhlallisesti kokoontuneen työkansan kiitollisuudesta
+riemuitessa.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Tähän Robertin toimintaan ei Gabrielle ottanut paljon ollenkaan osaa.
+Työväenkysymys ei huvittanut häntä ollenkaan; se seikka, että hänen
+täytyi elää rahvaan keskuudessa, alituisesti tavata työkansaa ja
+olla sen ympäröimänä, vaikutti hänessä vastenmielisyyttä koko
+työläisluokkaan. Kun joku heistä sairasti tai kärsi puutetta, saattoi
+hän tuntea palavaa osanottoa ja auttamishalua; mutta niin pian kuin hän
+näki työmiehen terveenä ja verrattain hyvässä asemassa, synnytti se
+hänessä vain vastenmielisyyttä, ja kun hän kuuli puhuttavan
+"työlakosta", "yleisestä äänestys-oikeudesta" j.m.s., silloin kuohahti
+hänessä ylpeys ja hän kutsui rahvasta "roskaksi, jota olisi pidettävä
+tiukalla ohjaksista." Sen lisäksi hän vielä inhosi koko Ryforsin ei
+ainoastaan työläisväestöä, vaan myöskin sääty-henkilöitä, jopa koko
+paikkaakin. Nuo pitkät rivit punaiseksi maalattuja rakennuksia,
+valkeilla akkunareunuksilla, nuo hietikkokentät, joilla leikki pahan
+siivoisia lapsia, tuo yksitoikkoinen levottomuus, joka niin omituisesti
+kuvaa sahan tai tehtaan luontoa, kaikki nuo häntä väsyttivät ja saivat
+hänen levottomaksi.
+
+Hänen suhteensa niihin perheisiin, joiden kanssa hän seurusteli, oli
+edelleen jäykkä ja vieras. Hänen oli mahdoton tottua tuohon
+porvarimaiseen vaatimattomuuteen, tuohon vähäpätöisten asiain
+harrastukseen, joka on niin välttämätön pienissä yhteiskunnissa; tuohon
+jäykkään kursailuun, joka teki hänestä itsestään ujon ja kömpelön.
+Häntä kiusasi kaikkien uteliaisuuden ja matkimishalun esineinä
+oleminen. Jos hän oli saanut Tukholmasta uuden hatun, sai hän olla
+varma siitä, että tieto siitä tapahtumasta heti levisi ympäri koko
+seudun, ja useimmiten sai hän jonkun ajan päästä nähdä Bångin neitien
+tai Liina Storkin päässä keikkuvan epäonnistuneen jäljittelyn oman
+hattunsa omituiseen kuosiin.
+
+Ryforsilaiset puolestaan eivät oikein pitäneet hänestä; jo se, että hän
+kävi hiukan suurellisen huolettomasti, pää taakse päin kenossa, ja
+hänen tapansa puheeseensa sotkea koko joukon ulkomaisia sanoja, joiden
+merkitystä Ryforsilaiset yleensä eivät ymmärtäneet, harmitti heitä, ja
+he pitivät häntä teeskentelevänä ja suurellisena. He panivat kovan
+kovaa vastaan; kun hän osoittihe ylpeäksi, olivat he samoin häntä
+kohtaan, ja tällä tavoin tuli papin rouva ja seurakuntalaiset yhä
+kauvemmaksi toisistaan.
+
+Niinä kahtena vuonna, jolloin Robert oli ollut kappalaissaarnaajan
+virassa Ryforsissa, olivat sekä hän itse että Gabrielle viettäneet
+kaiken aikansa sahalla. Ensimmäiseksi kesäksi oli kreivi Barneken kyllä
+tahtonut Gabriellea tulemaan Säboholmiin, vaan sinne häntä ei
+haluttanut, osaksi siitä syystä, että hän ei tuntenut ollenkaan
+vetovoimaa paikkaan, jossa hänen joka päivä täytyi olla yhdessä
+anoppinsa kanssa, osaksi sen vuoksi, että Ryfors oli kuumana vuoden
+aikana oivallisin paikka minkä saattoi kesä-asunnoksi löytää. Mitään
+etelä maanmatkaa ei siis tullut tehdyksi, mutta siihen sijaan tulivat
+"pikkutytöt", joista toinen nyt jo oli naimisissa ja toinen kihloissa,
+vuorotellen tervehtimään pariksi kuukaudeksi.
+
+Olipa vielä jotain muutakin, joka piti Gabriellea Ryforsissa, ja joka
+huolimatta kaikista ikävyyksistä ja epäkohdista teki hänen siellä
+olonsa mukiinmeneväksi. Se oli tuo kaunis ääni, jolla talvi-illoin oli
+tapana laulaa hänelle Schumannin Dichterliebeä; sen tekivät vielä
+duetit, joita hän tohtorin kanssa harjoitteli sekä kävelyt lahdelle
+päin, joita he tekivät välistä, kun tohtorin aika myönsi, toistensa
+seurassa ja joiden kestäessä syntyi vilkas ja tuttavallinen keskustelu.
+Jos ei tohtoria olisi ollut ei Gabrielle olisi voinut sietää elämää
+siellä: vaan hänen kauttaan se ei tullut ainoastaan mukiinmeneväksi,
+vaan vielä hiukan romantilliseksikin. Hänelle purki Gabrielle kaikki
+ikävystymyksensä tunteet, tohtori sai ottaa vastaan kaikki hänen
+valituksensa, ja kuunteli sekä yllytti hänen satiirista pilkkaansa
+Ryforsin asukkaista. Samalla osasi hän hyvänsävyisyydellään hillitä
+Gabriellea kun tämä alkoi liiaksi ilkamoida ja pistämällä pilasanan
+ilahduttaa häntä, kun valitusvirret kävivät liian haikeiksi.
+
+Ystävyyttä pitemmälle ei tämä suhde kuitenkaan ollut mennyt, ei
+ainakaan siltä näyttänyt. Mitä ikänä tohtori sydämmensä sisimmässä
+lieneekään tuntenut häntä kohtaan, ei hän vielä koskaan ollut
+ainoallakaan sanalla, ei edes katseella tahi kädenpuristuksella sitä
+ilmaissut.
+
+Loppukesästä Robert matkusti kaupunkiin sunnuntaina siellä
+saarnatakseen ja sitten ollakseen mukana useassa kokouksessa. Häntä oli
+pyydetty kirkkoherran luokse asumaan, ja hän kysyi tokko Gabrielle
+tahtoisi tehdä seuraa. Mutta Gabriellea ei haluttanut, hän antoi
+kieltävän vastauksen, eikä Robert uudistanut kysymystään.
+
+Robertin piti viipyä poissa neljä päivää ja kolmena ensi päivänä sai
+Gabrielle turhaan odotella tohtorin tuloa. Ei häntä myöskään näkynyt
+ulkona, kerran vaan he kohtasivat toisensa, mutta hän ei seisattunut
+silloin, tervehti vaan ja jatkoi kiireisesti matkaansa.
+
+"Tuommoinen raukka", ajatteli Gabrielle yksinkertaisesti. "Vaikka
+heidän kateellisuutensa ja juorunsa voisivat vahingoittaa minua, en
+minä kumminkaan siitä välitä enemmän kuin kärpänen surahtaisi ohitseni,
+mutta hän on sellainen pelkuri, ettei hän itse uskalla määrätä
+tekojaan, vaan antaa muiden mielipiteen tehdä sen."
+
+Ja hän alkoi kovasti ikävöidä noita tuttavallisia keskusteluja tohtorin
+kanssa, joita aina tavallisesti soitantohetkien jälkeen olivat
+viettäneet piaanon ääressä ja jotka nyt johtuivat hänelle mieleen kuin
+hän istui pienessä huoneessaan ompelukoneensa ääressä ajan hitaasti ja
+ikävästi kuluessa. Ja illoin kun hänet joskus valtasi yksinäisyyden
+tuskallisuus, niinkuin valtaa ihmisen kummitusten pelko isossa autiossa
+huoneessa, puhkesi hän usein mitä katkerimpiin syytöksiin, jotka eivät
+koskeneet yksistään Robertia, joka oli pakoittanut hänen muuttamaan
+tänne vihattavaan seutuun ja tohtoria, joka jätti hänen yksin, vaan
+koko sitä voimaa -- hän ei uskaltanut sanoa Jumalaa -- joka oli
+saattanut hänet siihen onnettomaan asemaan, missä hän oli.
+
+"Koko elämäni on turmeltu", ajatteli hän ja painoi nyyhkyttäen kasvot
+käsiinsä, "aivan menehdyn ikävään ja huoleen, eikä ole ollenkaan
+toiveita päästä täältä. Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta, mieheni
+ei minua tarvitse ... olen liian typerä, liian lyhytmielinen,
+voidakseni edes ymmärtää, sen vähemmin ottaa osaa hänen suuremmoisiin
+ajatuksiinsa ja pyrintöihinsä. Hän halveksii minua, tiedän sen...
+Kun hän milloin puhuu minulle hymyilee hän, ja hänen äänessään on
+anteeksi-antoa ja kärsiväisyyttä, joka väliin on vähällä tehdä minut
+hulluksi... Onko se sitten tosiaankin mikään rikos, kun ihminen ei
+viihdy paikassa, jossa korkein harrastus pannaan lörpöttelyyn ja
+juoruihin, ja onko rikos se, ett'ei jonkun mielestä työväki ja
+hiilihaudat ja rakennushirret ja pölkyt ole maailman hauskimpia
+asioita. Hän on rakastunut tuohon kaikkeen ja halveksii minua sen
+vuoksi, etten minä ole voinut tehdä samoin... Mutta en minä koskaan
+hänelle sitä valita -- en koskaan ... minä vaikenen ... olen vaiti ...
+aina siksi..."
+
+Ja hänen liikutetun sielunsa syvyydestä, raivostuneiden aaltojen tavoin
+virtaili esiin uusia aatoksia. Mitä hyötyä on tällä tavoin sorron alla
+olemisesta? Miks'en puhu suutani puhtaaksi, miksi en sano suoraan,
+ett'en voi sietää tätä, anna minun lähteä täältä, et voi saada minua
+haihduttamaan olemassa olostasi, etkä poistaa onnettomuuttani, niinkuin
+karkoitat kiusauksen tai epäilyksen sielustasi. Olen nainen, ja sinä
+kiusaat minua, eikä mitkään rukoukset, ei mikään sieluntaistelu voi
+vapauttaa sua minusta...
+
+Vähitellen vierivät hänen ajatuksensa uusille aloille. Tohtorin kuva
+nousi hänen mieleensä ja taas alkoivat samat katkerat syytökset häntä
+vastaan. Miksei tämä ollut käynyt häntä katsomassa näinä päivinä,
+vaikka tiesi miten hänen oli ikävä ja kuinka yksikseen hän oli? Miksi
+olivat kaikki miehet niin heikkoja, niin sydämmettömiä, miksi heidän
+mielestään nainen oli vain nautinto-aine, jonka he mielensä mukaan
+heittivät luotaan, kun olivat väsyneet siihen tai havainneet sen
+vialliseksi, ollenkaan huolimatta siitä, mitä tuo hyljätty tuntee ja
+ajattelee?
+
+Hänen huulensa vetäysivät melkein raakaan hymyyn. Mitäs olikaan tohtori
+Sandin oikeastaan hänelle? Kylmältä, terveen järjen kannalta tarkasti
+hän heidän välistään suhdetta ja tunsi katsovansa hänen vain vieraaksi
+henkilöksi, jonka kanssa hän mielellään lauloi duetteja, ja jonka
+myötätunteellinen olento miellytti -- ei mitään muuta, mutta huolimatta
+tervejärkisestä arvostelustaan, valtasi Gabriellen niin kova ikävä,
+että hän olisi tahtonut itkeä harmista ja ikävästä, kun tohtori ei
+tullut.
+
+Siihen siis oltiin tultu! Hänen elämänsä oli käynyt niin tyhjäksi,
+siltä oli hävitetty onni ja runollisuus, häntä vaivasi niin kova
+rakkauden ja ystävällisyyden puute, että hänen täytyi, voidakseen olla
+menehtymättä siihen, mielikuvituksessaan olla puolisolleen uskotoin,
+täytyi lemmen ikävällä ajatella miestä, jota todellisuudessa ei
+rakastanut. Noin suuresti alentavaista itselleen ja tuolle toiselle!
+
+Ken olikaan syynä kaikkeen tuohon? Robert, eikä kukaan muu. Tuo
+rakkauden saarnaaja, Kristuksen seuraajahan kielsi oman opinnan, kun
+noin laiminlöi lähimmät velvollisuutensa, kun hän aina, huolimatta
+vaimonsa onnesta, pani etusijaan oman itsensä, menestymisensä ja
+sieluntaistelunsa! Niin tosiaan, olihan hän kerran sanonut: "muistaos,
+että olen ennen kaikkea pappi!" Mutta se oli valetta, se oli tekosyy,
+ei hän pannut pappia etunenään -- silloin olisi hän pysynyt siinä missä
+oli ja missä hänen työnsä saavutti todellista menestystä; ei, oman
+itsensä hän pani etusijaan, ja jos epäilys ja rauhattomuus lopulta
+pakoittaisivat hänet erämaihin, sanoisi hän Jumalan sinne kutsuneen ja
+vaatisi vaimonsa seuraamaan mukana...
+
+Robertin kotia tulon jälkeisenä päivänä sai Gabrielle heti päivällisen
+jälkeen nähdä tohtori Sandinin nopein askelin kiiruhtavan katua pitkin
+ja ohjaavan kulkunsa pastorin asuntoa kohti. Gabrielle oli silloin
+hyvin huonolla tuulella -- väsyksissä ja haluttomana unettomasta yöstä
+ja edellisten päiväin sieluntaisteluista, -- ja päätti heti itsekseen,
+että tohtori saisi maistaa tuon tuulen purkauksia. Mutta siitä ei
+tullut mitään; oli yhtä mahdotonta olla happamin naamoin tohtori
+Sandinin läheisyydessä, kuin estää jääpuikkoa sulamasta kevät auringon
+paisteessa, ja nähdessään tohtorin ystävällisen, iloisen naaman
+tirkistävän ovesta ja kuullessaan hilpeän tervehdyksen: "hyvää
+huomenta, teidän armonne", tunsi Gabrielle heti, ettei maksaisi vaivaa
+koettaa kostaa hänelle.
+
+"Hyvää huomenta, tohtori", vastasi hän väkisin naurahtaen, "haeskelin
+juuri erästä kuoleman-ilmoitusta sanomalehdessä..."
+
+"Vai niin", vastasi hän nauraen, asetti hattunsa pöydälle ja pyyhki
+nenäliinalla otsaansa, "niin, en tiedä pitäneekö minun surkutella,
+ett'ette ole onnistunut löytämään. Tässä nyt kuitenkin olen ilmi
+elävänä, kiireestä lämpimänä tuomassa terveisiä rouva Aurell'ilta, joka
+vähän ajan päästä odottaa meitä kahville ja lämpösille. Ja tiedättehän
+kuinka täti Aurell odottaa, aivan kuin koira isäntäänsä, ystävällisillä
+silmillään tuijottaen avaruuteen ... eihän teillä ole sydäntä olla
+suostumatta. Laittautukaa nyt vaan reilaan, minä käväsen sill'aikaa
+Karlsonilla täällä naapurissa ja tulen sitten noutamaan teitä."
+
+"En nyt tiedä", vastasi Gabrielle ja veltostuneesti puoleksi ummisti
+silmänsä, "tuntuu niin väsyttävän..."
+
+"Mitä ihmettä; 'kreivinnan-ilme kasvoilla?'" huudahti tohtori nauraen,
+"se on kyllä, niinkuin kaikki muukin teissä ihastuttavaa, mutta ei se
+sovellu Ryforsissa; se on totta puhuen sama kuin heittäisi helmiä
+si ... älkää toki huoliko olla suurellinen, vaan tulkaa mukaan;
+kymmenen minuutin päästä tulen takaisin ja toivon, että silloin olette
+valmis. Ajatelkaas vaan että loukkaisitte pikku tätiä jos ette tulisi.
+Häntä halutti itseään tulla teitä tervehtimään, mutta minä lupasin sen
+sijaan houkutella teitä käymään hänen luonaan. Älkää toki saattako
+minun taivuttelukykyäni häpeään! Silloin minulta helposti menisi
+naisväen-suosikin maine."
+
+Hän naurahti puolittain surumielisesti, puolittain veitikkamaisesti,
+kumarsi hiukan, sanoi "au revoir" ja kiiruhti ulos.
+
+Gabrielle alkoi heti pukeutua, ja tohtorin hetken kuluttua tullessa
+noutamaan seisoi hän jo valmiina vastassa, saali käsivarrella ja
+päivänvarjostin kädessä.
+
+"No tehän olitte oikein rakastettava", huudahti tohtori tyytyväisenä
+ottaessaan Gabriellen saalin olalleen, "nyt sitä mennään ja annetaan
+Ryforsin asukkaille hiukan 'häväistysjutun' aihetta. Ali right!"
+
+Gärdshällan pappilaan, jossa kirkkoherra Aurell asui, oli noin
+peninkulman matka Ryforsista. Gabrielle ja tohtori menivät "katua"
+pitkin, ohi tuon pahassa huudossa olevan metsän, josta Bång oli saanut
+kivellä niskaansa, sillalle noudattaakseen itsensä veneellä järven yli.
+Ensi alussa he olivat hiukan hiljaisia, mutta pian tuli tohtori taas
+tapansa mukaan puhelijaaksi, ja niin poistui Gabriellen huonon tuulen
+viimeisetkin väreet. Tultuaan sillalle seisahtuivat he hetkiseksi
+katselemaan kaunista maisemaa syysilman kuulakassa valossa. Heidän
+takanaan kiemurteli sininen valkovaahtoinen joki kuusien ja mäntyjen
+välistä. Alapuolella ja edessä kuohui valtava koski, jossa merestä
+tulleet tukit sukelsivat ja jonkun silmänräpäyksen kuluttua kohosivat
+pystyyn ja kiiruhtivat sahalle päin. Lahti laajeni ulapalle päin ja
+luotojen välistä saaristossa pilkotti meri, jonka juhlallista
+yksitoikkoisuutta häiritsi silloin tällöin höyry tai purjelaiva.
+
+"Tämä on sanomattoman kaunista", sanoi tohtori, siirtäen hattunsa
+hiukan enemmän niskaan, ja katseli ihaellen ympärilleen. "On jotain
+ihmeellistä pohjolan luonnossa, se hiipii salaa sydämmeen ihan kuin
+rakkaus, aivan aavistamatta. Nyt olen asunut täällä neljä vuotta, enkä
+juuri voi sanoa rakastavani Ryforsilaisia taikka yleensä täkäläisiä
+olosuhteita, mutta luontoa en koskaan unohda ja mihin ikänä
+juotunenkaan, niin aina tuntisin sitä kaipaavani. Käsitän hyvin että
+pohjolan asukkaan täytyy sweitsiläisen tavoin aina ikävöidä jälleen
+koskiensa, vuortensa ja metsiensä luokse."
+
+"Täällä on tosiaan kaunista", vastasi Gabrielle, joka seisoi
+käsivarsiensa nojassa kaidepuuta vastaan ja katseli kosken kuohuihin,
+"mutta on kuten jotain raivoisaa ja jylhää, jotain ... miksi sitä
+sanoisinkaan? ... vastustamatonta kohtaloa tässä luonnossa. Nähdessäni
+virran väsymättömänä kiitävän edelleen ja säälimättä kulettavan
+mukanaan sahapölkkyjä, silloin ajattelen vastustamatonta intohimoa,
+jonka täytyy päästä esiin, jota ei mikään voi hillitä."
+
+Tohtori kohautti olkapäitänsä.
+
+"Ei ole mitään sellaista intohimoa, jota ei _voi_ hillitä, jos vaan
+_tahtoo_."
+
+Gabrielle katsahti ylös.
+
+"Niin, intohimon purkauksen, ja on totta, aivan kuin tukitaan virta
+keinotekoisilla suluilla ja muulla sellaisella. Mutta itse tunteen,
+intohimon pidättäminen on yhtä mahdotonta, kuin sen luonnonvoiman
+ehkäiseminen, joka ajaa virtaa eteenpäin."
+
+"Ohoo, eipäs ollenkaan", vastasi tohtori, "taitava insinööri voi
+pakoittaa luonnonlait tahtonsa mukaan, ja samaten voi lujatahtoinen
+ihminenkin tehdä intohimoilleen. Jos minä johdonmukaisesti vien voiton
+jokaisesta tunteen purkauksesta, niin vihdoin saan sen kulumaan
+kokonaan."
+
+"Niin, mutta luuletteko että ihminen voi hillitä jokaisen tunteensa
+purkauksen?" jatkoi Gabrielle jotenkin epävarmalla katseella.
+
+"Kyllä, luulen että voi, jos vaan on täysin selvillä siitä, että olisi
+väärin päästää se purkautumaan. Se, jolla on luja tahto, ei tarvitse
+antaa valtaa luvattomille tunteille, vakuutan teille sen."
+
+Gabrielle pudisti päätään.
+
+"Ei, te ette ole oikeassa", väitti hän vastaan, "on olemassa jotain
+voimakkaampaa kuin tahto, jotain salaperäistä, joka ajaa ihmisiä
+syntiin ja häviöön aivan kuin virran voima ajaa pölkkyjä merelle.
+Elämässä on jotain hämärää, kolkkoa, joka välistä kauhistuttaa, siksi
+kun tiedän, että joutuisin hukkaan, jos se minua milloin kohtaisi.
+Ettekö koskaan ole koettanut, miltä tuntuu seistä hyvin korkealla ja
+katsella alas, tai nähdä kun rautatienjuna tulla vohkasee, tai olla
+käynnissä olevan koneen vieressä? Tuntuu ihan kuin joku vetäisi ja
+viekottelisi turmioon. Samallaiselta tuntuu joskus minun sielunelämäni:
+tuntuu aivan kuin kuulisin jonkin kauhean salaperäisen koneen suhisevan
+ja tietäisin sen tahtovan tarttua kiinni minuun, taikka kuin kuulisin
+kohinan kuohuvasta koskesta, joka tahtoisi vetää minut pyörteisiinsä.
+Uskon, että löytyy elämässä joku tuollainen kamala, hävittävä voima,
+jota osa ihmisiä ei voi paeta. Sellaisia ihmisiä kutsun kovan onnen
+lapsiksi; luulen kuuluvani niihin, luulenpa myös, että senkaltaiset
+ihmiset tekevät onnettomiksi kaikki joiden kanssa joutuvat tekemisiin."
+
+Tohtori kohotteli olkapäitään ja rypisti silmäkulmiaan, vaan ei
+vastannut. Seisoivat siinä hetken, pari, tuijotellen kuohuviin
+aaltoihin ja kuunnellen niiden kohinata, kunnes kumpikin yhtaikaa
+muisti, että Aurell-täti jo istui heitä odottamassa ja että siis olisi
+parasta jouduttaa kävelyä.
+
+Reippain askelin he astelivat yli sillan, jatkoivat matkaansa kannaksen
+poikki niemelle, mistä he soudattivat itsensä pappilaan.
+
+Kun olivat päässeet perille, seisoivat molemmat neidet eteisessä ja
+tervehtivät heitä heilutellen liinojansa ja huudellen tervetulleiksi.
+Kohtapa tuli rouva Aurell'kin vieraitansa vastaan ottamaan.
+
+"Terve, terve tuloa, rakkaat lapsukaiset", sanoi hän ojentaen kätensä
+Gabriellea kohden ja halaten häntä, "terve terve, tohtori hyvä", jatkoi
+hän, syleillen tohtoriakin, "kummasta tohtori enemmän pitää,
+paistetusta läskistä vai pannurieskastako."
+
+"Luulen että mieluimmin kumpaistakin", vastasi tohtori
+veitikkamaisesti.
+
+"Hyvä, mene Andrea keittiöön ja sano, että tohtori haluaa
+läskikotletteja ja pannurieskaa illaksi."
+
+Gärdshällan kirkkoherran asuntopaikka oli pieni, hyvin vaatimatoin,
+punaseksi maalattu pappila. Mutt'ei mikään salonki maailmassa, olipa se
+järjestetty kuinka hyvin tahansa, ole voinut vaikuttaa sellaista rauhan
+ja kodikkuuden tunnetta, kuin tuo pieni vierashuone, johon rouva Aurell
+nyt vei vieraansa. Siellä oli esineitä kaikellaisia: piaano,
+urkuharmooni, viulu ja kitarri; sen lisäksi kirjoja ja tauluja,
+kauniita, hyvin hoidettuja ruukkukasveja ja katon rajassa
+köynnöskasvikierros. Eräässä sohvassa loikoi pieni ja hieno valkea
+villakoira, joka oli niin laiska, ettei koskaan tervehtänyt muuten kuin
+hiukan häntäänsä heiluttamalla; toinen, nuorempi ja eloisampi, hypähti
+heti tulijoita vastaan, matkien sitä ja muristen, ettei se ollut pikku
+suosikin mieleinen. Yhdessä akkunassa oli jättiläiskokoinen lintuhäkki,
+josta kevätpäivinä kuului sellainen häly ja viserrys, että luuli
+korvien halkeavan. Tuon häkin ovi oli aina auki, joten sen pienet
+asukkaat saivat mielensä mukaan vapaasti lennellä minne halutti, ja
+moni surullinen jälki huoneessa oli takeena siitä, etteivät ne
+hylkineet tätä vapautta. Sitäpaitsi oli Aurellin rouvalla vielä eräs
+suuri suosikki, kesy kilpikonna, jonka oli saanut muutamalta
+merikapteenilta.
+
+Erään sohvan edessä oli katettu kahvipöytä, jonka valkonen liina ja
+tuoksuva lämpösleipä yhä lisäsivät hauskuutta huoneessa, jossa linnut
+livertelivät ja iltapäivän auringon säteet loistivat lehväkasvien
+välistä.
+
+"Kuinka hauskaa!" huudahti tohtori nähdessään kahvipöydän ja kumartuen
+rouva Aurellin puoleen taputti häntä hiljaa käsivarsille, "nyt näytämme
+oikein mihin pikkutantin kahvileipä kelpaa. Vai kuinka, teidän
+armonne?"
+
+"Sen kyllä teemme", vastasi Gabrielle vilpittömällä ystävällisyydellä,
+joka erosi tuntuvasti siitä jäykkyydestä, jota hän tavallisesti osoitti
+Ryforsissa, "kyllä se maistuu hyvälle tällaisen kävelyn perästä!"
+
+"Stella", sanoi rouva Aurell, kaataessaan yhden kupin kahvia täyteen ja
+pannessaan sekaan pari tarkoin valikoittua sokuripalaa, "tässä on isän
+kuppi, mene viemään se hänelle niin olet kiltti."
+
+Mutta ennenkuin Stella oli ehtinyt ottaa askeltakaan lähteäkseen
+toimittamaan äitinsä käskyä, oli Andrea jo napannut kupin ja rientänyt
+huoneesta.
+
+"Tiedäthän että nyt on minun vuoroni hoitaa isää!" huudahti hän
+sisarelleen.
+
+Rouva Aurell ja vieraat istuutuivat pöytään ja Stella kävi kaatamassa
+kahvia joka kuppiin.
+
+Siinä leikkiä laskien puhellessa ja kahvia juodessa paraikaa, ovi
+aukeni ja virkaatekevä pappi, pastori Strand, joka jo seitsemän vuotta
+oli ollut kirkkoherra Aurellin viransijaisena, astui huoneeseen. Hän
+oli kalpea ja laiha, tanakkatekoinen, karkeapiirteinen mies. Noita
+piirteitä hienonsi kumminkin ystävälliset, haaveilevat silmät, jotka
+kaikkein vähimmästä mielenliikutuksesta, iloisesta tai suruisesta, heti
+kostuivat.
+
+"Hyvää iltaa rouva Wallner", sanoi hän valittavalla äänenpainolla, jota
+melkein aina käytti, silloinkin kuin puhui kaikkein jokapäiväisimmistä
+asioista, "hyvää iltaa, tohtori", jatkoi hän ojentaen kätensä ensin
+Gabriellelle, sitten tohtori Sandinille. Sitten hän istuutui, levitti
+kätensä toisen toiselle polvelleen, tuijotti hajamielisesti eteensä ja
+huokasi syvään.
+
+"Hohhoo, ja jaa, semmoist' soon ... semmoist' soon'", toisti hän pariin
+kertaan.
+
+"No mikä se sitten on semmoista?" sanoi Stella naurahtaen, "pastori
+vaan huokaa ja huokaa, vaan ihan varmaan ei milloinkaan tiedä mitä
+varten huokaa. Kas tässä pastorin kahvikuppi", jatkoi hän ja ojensi
+kupin, "juokaa pois nyt ennenkuin jäähtyy."
+
+"Kiitos", vastasi pastori, heräten aatoksistaan ja otti kupin. Sitten
+pani sen pöydälle, nousi pystyyn, pani kätensä ristiin ja luki pää
+alaspäin lyhyen rukouksen, jonka tehtyä uudelleen istuutui ottamaan
+sokeria ja kermaa.
+
+"Kuinka Wallner jaksaa?" kysyi hän, äkkiä kääntyen Gabriellea kohden,
+"kun viimeksi näin, oli hän mielestäni niin huonon näköinen."
+
+Gabrielle tuli äkkiä huonolle tuulelle. Pastorin kysymys oli mitä
+viattomin, mutta hänestä tuntui siltä, kuin olisi siinä piillyt jokin
+syytös.
+
+"Toivoakseni hän voi hyvin", vastasi hän, "minun tietääkseni hän ei ole
+sairas."
+
+"Minun tietääkseni", matki pastori hiukan ivallisella äänellä, "kuka
+kumma sen sitte tietää, joll'ei oma vaimo? Vaan minäpä puhun suuni
+puhtaaksi ja sanon että en luule hänen olevan terve, ja jos olisin
+hänen vaimonsa, niin oikein toden teolla pitäisin huolen siitä, että
+hän hoitaisi terveyttään, eikä rasittaisi itseään yli voimainsa, kuten
+nyt tekee. Parasta olisi, jos hän voisi saada vapautta ja matkustaa
+pois täältä joksikin aikaa."
+
+Gabrielle ei vastannut, vaan katseli akkunaan pilkallinen hymy
+huulilla: tätä nykyä oli hän itse mielestään se, joka ei ollut terve,
+joka itse ikävän kiusaamana oli poismatkustamisen tarpeessa, ja
+pastorin sanat herättivät vaan hänessä melkein karvasmielisen tunteen
+Robertia vastaan. Onneksi keskeytyi tuo kiusallinen hiljaisuus, siten
+että vierashuoneen ovi äkkiä aukeni ja kyökkipiika Karin ilman muita
+mutkia pisti päänsä oven raosta huutaen: "Aron-ukko on täällä!" jonka
+tehtyään paiskasi oven kiinni.
+
+Rouva ja tyttäret katsoivat hämmästyneinä toisiinsa. Aron-ukko
+täällä ... juuri-nyt kun sattui olemaan vieras ... ja vielä
+päällepäätteeksi vieras semmoinen kuin Gabrielle ... se vasta oli aika
+vahinko...
+
+"Ken on tuo Aron-ukko?" kysäsi Gabrielle nauraen heidän
+hämmästykselleen.
+
+"Hyvänen aika, se on muudan hunningolle joutunut pappiparka",
+voivotteli rouva Aurell, sillä välin kun tyttäret kiiruhtivat vierasta
+vastaan, "hänellä on tapana asua täällä välistä, mutta meidän on niin
+vaikea pitää häntä täällä, kun täällä on joku vieras, sillä äijä on
+kovin siivoton tavoiltaan..."
+
+"Hyvin omituinen olio", lisäsi tohtori, "hän tuli viralta pannuksi
+kolmenkymmenen vuoden ijässä siitä syystä, ett'ei totellut erästä
+virkakirjettä; itse hän sanoo sen tapahtuneen 'pahansuopaisuudesta,
+ilkeydestä ja nurjamielisyydestä', hän käyttää aina noita kolmea
+nimisanaa tai laatusanaa perätysten. Nyt hän on liki kahdeksankymmenen
+vanha, ja on aina siitä saakka kun erotettiin virasta viettänyt
+kiertolais-elämää kuljeksimalla ympäri hiippakuntaa pappilasta toiseen,
+joten hänestä vähitellen on tullut yleinen rasitus, kun täytyy pitää
+häntä luonaan viikon, pari, varustaa vanhoilla vaatteilla ja lähettää
+taas seuraavaan pappilaan. Vielä tekin vuorostanne sen saatte", lisäsi
+hän nauraen.
+
+Pastori Strand oli juuri tyhjentänyt toisen kuppinsa ja huokasi syvään.
+
+"Niin ... niin ... semmoist soon ... semmoist soon ... vanha Aron
+parka... Jumala auttakoon itse kutakin, kellä ei ole omaa kotoa missä
+elää ja kuolla..."
+
+"Ooh, ei Aron-ukolla ole mitään hätää", jatkoi tohtori, "siin' on
+ihminen, joka on tyytyväinen itseensä ja kohtaloonsa, ja toista
+sellaista ei ole helppo löytää. Tulkaa tänne akkunan luo rouva Wallner,
+niin saattepa nähdä kun hän nousee ajopelistään, se tosiaankin maksaa
+vaivan."
+
+Gabrielle nousi tuoliltaan ja seurasi tohtoria, joka kiiruhti akkunan
+luoksi. Ehtivät juuri parahiksi näkemään kun vanhat nelipyöräiset
+rattaat pysähtyivät porstuan portaitten eteen. Rattailla istui, paitsi
+kyytipoikaa, eriskummallinen olento, kirjava yövaippa yllä päällystakin
+asemasta ja korkea töröhattu päässä. Jo hyvän matkan päässä hän
+heilutteli hattuaan tervehdykseksi. Heti kun vaunut seisahtuivat, nousi
+hän varovasti maahan, otti rattaiden yhdestä nurkasta mytyn vaatteita
+kainaloonsa ja tervehti kohteliaasti Stellaa ja Andreaa, jotka
+seisoivat etehisen portailla vastaan ottamassa. Yhdessä he sitten
+menivät rappuja myöten ylikammariin.
+
+"Nyt sitä ensin puhdistetaan tuolla yläkerrassa", sanoi tohtori
+naurahtaen, "hän on veden ja saippuan verivihollinen, mutta yleiseksi
+varmuudeksi täytyy ensin tapahtua perinpohjainen puhdistus, ennenkuin
+hän saa näyttäidä..."
+
+Hetkisen kuluttua, kun Andrea oli ehtinyt kattaa tyhjäksi ison
+kahvipöydän, ja sen sijaan järjestää toisen pienemmän eräässä huoneen
+kulmassa, astui huoneeseen pastori Arnander eli Aron-ukko, kuten häntä
+tavallisesti kutsuttiin. Kirjava yövaippa oli nyt yltä pois; ukko
+melkein näytti keikarimaiselta pitkä papintakki yllään ja pitkä
+valkoinen huivi moneen kertaan kaulan ympäri kierrettynä. Hän oli
+tavattoman pitkä mies, valkohapset jakautuivat säännöllisesti
+kahdenpuolen kaunista muotoa. Silmänsä olivat ruskeat ja vilkkuilivat
+yhtä mittaa.
+
+"Hyvää iltaa armollinen Aurell-rouvaseni", sanoi hän tervehtiessään
+emäntää ja teki samalla niin syvän kumarruksen, että satutti leukansa
+pikku rouvan päähän. Yhtä kohteliaalla kumarruksella tervehti hän
+muutakin seuraa, ja meni sitten, kuin lehmä pahnalleen, suoraan pienen
+nurkkapöydän luo, jossa Stella juuri oli kaatamassa hänelle kahvia.
+
+"Hänet täytyy aina pannu syömään erikseen", valitti rouva Aurell
+kuiskaten Gabriellelle, "hän on niin kovasti siivoton, että..."
+
+"Mistäs te, pastori Arnander olette saaneet tuon korean päällystakin,
+joka teillä äsken oli yllänne", kysyi tohtori, kun ei voinut olla
+laskematta leikkiä äijän kera.
+
+"Sen minä olen saanut lahjaksi hyvin arvoisalta kirkkoherra Fromellilta
+Riselasta", vastasi Arnander, lapsen ahneudella niellen korpun toisensa
+perästä vatsaansa. "Sitä paitsi sain kahdet sukat, toiset ehjät, toiset
+rikki varpaiden kohdalta, pidetyn paidan, saippuan ja housunpitimet.
+Kaikesta tästä, mitä kirkkoherra hyväntahtoisesti, ystävällisesti ja
+itseään alentavasti on minulle antanut, olen juuri kirjoittanut ja
+kiittänyt. 'Kun jätin pappilan', kirjoitin minä, 'niin surumielisyys
+muuttui murhenäytelmäksi; kun olin saanut yö-nutun, heräsi minussa
+samallainen tunne, kuin ihmisessä, joka lähtee vaihtamaan saalista!'"
+
+Tyhjennettyään koko korppukorin -- Andrea ei koskaan pannut hänen
+eteensä muuta kuin korppuja, sillä pikkuleivokset eivät olisi
+riittäneet hänen ruokahaluaan tyydyttämään -- nousi Aron-ukko pöydästä,
+pani nuttunsa napit kiinni vatsan kohdalta, siveli sitä käsillään
+pariin kertaan ja sanoi tyydyttäväisesti hymyillen:
+
+"Tuo kahvitilkka se virkistää ensin koko ruumista ja sitten
+käsivarsia!"
+
+Sillä välin oli pastori Strand, joka ei ollut ottanut osaa toisten
+keskusteluihin, vetänyt esiin kotelosta pianolta viulun, ja tapansa
+mukaan käydessään edes takaisin lattiaa pitkin alkanut soitella, ensin
+hiljaa ja katkonaisesti, enemmän kuin keskustelun sävellykseksi, sitten
+yhä vilkkaammin, kunnes viimein kaikki vaikenivat kuuntelemaan kauniita
+melkein vain surumielisiä säveleitä, joita hän loihti ilmoille.
+Yhtäkkiä valtasi hiljainen, haaveksiva tunnelma huoneessa olijat;
+ilta-auringon säteet loistivat sisään avonaisen akkunan kautta ja
+linnut livertelivät kilpaa viulun sävelten keralla. Kaikki istuivat
+hiljaa vaipuneina ja pastori käveli vain, ja kuten sanoi, "puhutteli
+vanhaa ystävätänsä."
+
+Kun pastori vihdoin taukosi, tuli Andrea sisään julistaen iltaruo'an
+olevan valmiina. Ruokasalissakin oli Arnanderilla muutamassa huoneen
+kulmassa eri pöytä, jonka ääreen hän heti ruokarukouksen luettua
+istuutui, sitoi pyyheliinan kaulaansa ja kävi sillin ja perunavadin
+kimppuun. Mutta ruoka ei maistunut hänestä tänään; tuijotettuaan
+hetkisen perunaan ja pistettyään sitä kahvelilla, hän kääntyi Andrean
+puoleen ja mörähti:
+
+"Näistä perunoista saattaa sanoa, etteivät ne ole keitettyjä eikä
+raakoja."
+
+Andrea punehtui, vaan ei lainkaan vihastunut.
+
+"Vai niin", sanoi hän myötyen, jättäkää ne syömättä sitten, niin annan
+täältä teille munia siihen sijaan."
+
+"Kiitos, sorea neiti", vastasi Aron-ukko ja hieroi tyytyväisenä
+käsiään, "siinä se on vasta tyttö, josta voi sanoa, että se kurittaa ja
+lieventää. Kuinkas kuuluu, eikös ala kohta tulla tuollaista ... hm ...
+pientä sulhaspoikaa?"
+
+"Ei, minä odotan että te, pastori kosisitte", vastasi Andrea naurussa
+suin, ottaessaan perunavadin pastorin pöydältä.
+
+"Niinpä niin", sanoi ukko ja katseli miettiväisenä eteensä. "Kun
+juohtuu mieleeni Metusalem, niin aattelen, etten minäkään ole niin
+vallan vailla kaikkia toiveita, syitä ja keinoja."
+
+"Tehän hemmoittelette tuon maan-kiertäjän aivan pilalle", kuiskasi
+tohtori, kun Andrea, laitettuaan äijälle munaa ja voitaleipää, vihdoin
+istuutui pöytään; "kyllä häneen olisi voinut ajaa perunoitakin."
+
+"Kyllä niinkin, tietäähän sen, mutta minun kävi niin sääliksi
+äijäparkaa; syöminenhän on hänen suurin ilonsa, ja kun nyt kerran
+perunat eivät hänestä maistuneet niin..."
+
+"Tehän sitä paitsi hemmoittelette kaikki ihmiset", sanoi tohtori,
+isällisesti taputtaessaan Andrean kättä, "istukaa nyt hetkinen rauhassa
+ja aatelkaa että itsekin tarvitsette syödä."
+
+Andrea punehtui hymyillen hämillään ja tohtori ojensi vatia tarjoten
+hänelle. Vaan samalla tuli Karin sisään, astui pöydän luo ja supahutti
+hänelle jotain korvaan. Siitä hän punastui yhä enemmän, nousi äkkiä
+sijaltaan ja meni keittiöön.
+
+"Kas noin vaan", huudahti tohtori ja laski pöydälle vadin, "kellekäs
+nyt ei perunat kelpaa syötäviksi?"
+
+"Eikös isä tule alas tänä iltana?" kysyi rouva Aurell, kääntyen
+Stellaan, joka seisoi kaapin ovella ja puuhaili tarjottimilla.
+
+"Ei tule", vastasi Stella, liikahtamatta paikaltaan, "isä tahtoo että
+iltaruoka tuodaan hänelle ylös."
+
+"Minua niin pelottaa, että mieheni aivan turmelee terveytensä liialla
+työllään", huokasi rouva Aurell, "jos me emme aina muistuttaisi häntä
+syömisestä, niin hän aivan unohtaisi sen. Välistä saa tarjottimen panna
+vallan käsikirjoitukselle, että siten saisi hänen ottamaan palan
+ruokaa."
+
+"Onko kirkkoherra päässyt pitkällekin työssään?" kysyi tohtori.
+
+"Niin, syksyksi luulee hän ensi vihon valmistuvan", vastasi
+Aurell-rouva totisena ja arvokkaalla äänellä, "sitten ilmestyy kymmenen
+vuoden kuluessa kolme vihkoa vuodessa."
+
+"Mikä teos se on?" kysäsi Gabrielle.
+
+"Onpahan kielitutkimuksia", virkahti tohtori äkkiä, "kirkkoherra
+päättää kaikkien kielien olevan alkujaan hebreasta, hän on löytänyt
+erään sanan, josta hän johtaa kaikki muut sanat, ja sitä seikkaa hän
+nyt kokee näyttää toteen kolmessakymmenessä vihossa. Siitä tulee koko
+elämäntyö."
+
+Tohtorin silmistä näkyi pilkistävän esiin hiukan pilaa, mutta äänensä
+oli yhtä totinen ja kunniottavainen kuin itse Aurell-rouvan.
+
+Illallisen syötyä saatiin taas kuulla soitantoa, tällä kertaa tohtorin.
+Hän istui piaanon ääreen ja lauloi kappaleen toisensa perästä sitä
+mukaan kuin ne johtuivat hänelle mieleen, kaikki olivat ihastuksissaan
+ja kiittivät innostuneina, etupäässä Aron-ukkoa, joka selitti että
+tohtorin laulu oli "kaunista, surumielistä ja sointuisaa" ja ettei
+minkään pitäjän lukkari laulanut sen paremmin.
+
+Laulun vaijettua jätti tohtori hyvästit ja lähti kotia Ryforsiin, mutta
+Gabriellea, niin välinpitämätöin kuin olikin Ryforsilaisten moitteista,
+ei haluttanut noin pimeässä kulkea kotiin tohtorin seurassa, vaan jäi
+pappilaan väen kehoituksesta sinne seuraavaan aamuun. Mutta miten
+olikaan, niin hän ei tullut lähteneeksi vielä silloinkaan; hän ja
+"Aron-ukko" vierailivat yhtenä pikku pappilassa useamman päivän,
+jolloin tohtorikin illan suussa kävi pari kertaa tervehtimässä.
+Gabrielle viihtyi täällä hyvin; tyttäret pitivät hänestä hyvää huolta,
+rouva hyväili ja hemmoitteli, kun hän näytti surulliselta, ja rauhaisa
+patriarkkamainen tunnelma, joka vallitsi koko pappilan, vaikutti
+rauhoittavasti hänen levottomaan mieleensä. Aamuisin hän virui pitkään
+hiljaisessa yliskamarissa, jonne Stella tai Andrea yhdeksän aikaan
+hiipi kahvitarjottimen kera. Aamupäivät hän haaveili pappilan
+läheisessä kuusikossa, iltapäivällä hän puheli Aurell-rouvan
+kanssa, taikka antoi "Aron-ukon" jutuillaan ja hullunkurisella
+käyttäytymisellään näytellä jonkunmoisen hovinarrin osaa, ja melkein
+joka ilta soitettiin ja laulettiin vierashuoneessa.
+
+Ainoa häntä kohtaan epä-ystävällinen henkilö oli pastori Strand.
+Välistä tunsi hän hämmästyksekseen, että tämä istui ja tuijotti häneen
+kummallisen läpitunkevalla katseella, joka kiusasi ja sai hänet
+levottomaksi. Niinpä tämä ilman muuta saattoi tulla istumaan hänen
+viereensä, ja pannen kädet ristiin polviensa ympäri mitään virkkaamatta
+vain huokaella: "niin ... niin ... niinpä niin. Koska pastori Wallner
+tulee kaupungista?"
+
+Gabrielle säpsähti. Pastorin kysymys -- yhtä luonnollinen ja viatoin
+kuin sekin kysymys, joka koski Robertin vointia -- suututti häntä ihan
+sanomattomasti. Mitä se häneen kuuluu, koska Robert tulee kotiin? Ja
+minkätähden tuo häntä katselee sellaisella ilmeellä kuin epäilisi hänen
+tehneen Robertille jotain pahaa? Hän oli hyvin halukas antamaan
+karttavan vastauksen, vaan sitten sanoi hänelle ylpeydentuntonsa, ettei
+hänen tulisi antaa pastorille niin suurta arvoa, että rupeisi
+valehtelemaan tämän tähden.
+
+"Luultavasti hän jo on kotona", vastasi hän kopeasti, "hänen piti
+viipyä poissa vain pari päivää."
+
+Pastori ei vastannut, kääntyi vaan pois Gabriellesta, tuijotti eteensä
+ja siveli ajattelevan näköisenä partaansa.
+
+"Ja milloinka tulee hän tänne hakemaan teitä, rouva?" kysyi hän
+katsomatta Gabrielleen päin.
+
+Gabrielle vapisi harmista. Hän huomasi pastorin kysymyksillään
+tähtäävän hänen henkeänsä yhä lähemmäksi, kunnes vihdoin osuisi
+arimpaan paikkaan. Hän ei vastannut, vaan nousi äkkiä ylös jättääkseen
+hänet siihen.
+
+"Malttakaa, malttakaa", sanoi pastori, ja otti Gabriellen kädestä
+kiini, siten pakoittaen hänen jälleen istumaan, "tahdon vaan puhua
+teille, rouva, pari sanaa. Minulla oli kerran ystävä", jatkoi tämä ja
+tuijotti haaveksien lattiaan, "rakastimme toisiamme kaikesta
+sydämmestä, ja olimme lupautuneet alkamaan yhteis-elämää. Vaan
+vähitellen tuli jotain eriskummallista väliimme, _hän_, joka kadehtii
+ihmisten onnea, jolle tuottaa tuskan hyvän ja puhtaan näkeminen, hän
+kylvi rikkaruohoa sydämmiimme. Kummallekin meistä pisti päähän hullu
+tuuma, että muka toinen oli väkivaltainen ja itsekäs; kävi yhä
+vaikeammaksi mihinkään myöntyminen, siksi että kumpikin epäili
+lakkaamatta toisen pyrkivän yliherruuteen.
+
+"Sitten lähdin kerran, kun oli päättynyt kiivas riita, tieheni
+vihoissani ja päätin, että meidän tuli erota. Niin kävikin, meille tuli
+ero, sillä poissa ollessani kuoli ystäväni. Sen jälkeen ei minulla ole
+enää ollut ainoatakaan ilopäivää."
+
+"Ja mitä ... mitä ... tekemistä minulla ... on tuon seikan kanssa, mitä
+se minuun kuuluu?" kuiskasi Gabrielle epävarmasti, kun pastori oli
+vaijennut ja yhä istui partaansa sivellen ja lattiaan tuijottaen.
+
+"Niin, en minä tiedä", vastasi tämä aatoksissaan, "minä en tiedä ...
+niin, niin ... niinpä niin ... on niin kummallista... Minä arvelin
+vain", jatkoi hän ja katseensa oli tullut eloisammaksi, "ettei ole
+mitään suhdetta elämässä, jossa emme tarvitse oppia hillitsemään
+itsekkäisyyttämme ja omaa tahtoamme. Voi, kuinka helposti luulemme
+_itse_ olevamme sorrettuja ja vääryyttä kärsiväisiä. Ja toiseksi
+arvelin että se, jolla on noin kova kokemus kuin minulla, voipi ainakin
+käyttää sitä hyväkseen varoittamalla muita, jotka vielä ovat
+pelastettavissa."
+
+Hän nousi istuviltaan, ojensi vartalonsa ja rykäsi pari kertaa.
+Silmiin, jotka vielä olivat kyyneleistä kosteina, tuli äkkiä vihainen,
+ankara katse, aivan kuin tuntisi tuskan kun oli ollut niin kovin
+tunteellinen, ja virkkaamatta sanaakaan lisää, poistui hän tuota pikaa
+huoneesta.
+
+Gabriellen rohkeus oli tuon keskustelun jälkeen mennyt; pastorin sanat
+ja katse vainosivat hänen mielikuvitustaan tuskastuttavina,
+tunkeilevina. Mitähän pastori sanoisikaan, jos saisi tietää, ettei
+Gabrielle edes ollut virkkanutkaan miehelleen, että hän tämän poissa
+ollessa oli matkustanut Gärdshällaan ja että tämä jo luultavasti oli
+ollut kotona pari päivää? Ja mitähän tuo ajattelisikaan, jos tietäisi
+millä tavoin hän oli eronnut miehestään, kylmin katsein, tuskin kättä
+antamalla kuni ventovieraalle. Oikein pöyristytti kun juohtui mieleen
+pastori Strandin kertomus... Tapahtuikohan tosiaankin tuollaisia
+seikkoja elämässä? Kuolevatkohan ihmiset todellakin noin pian --
+romaaneissahan vain seuraa tavallisesti tuollainen kosto?...
+
+Seuraavana aamuna sanoi Gabrielle täytyvänsä lähteä. Oli jo ollut niin
+kauvan kotoa poissa, ja tahtoi nyt mennä katsomaan talouttaan, lisäsi
+hän leikkisästi. Eikä Aurell-täti saanut mitään vastaan sanotuksi; hän
+tiesi Robertin tulleen Ryforsiin, ja hän oli jo ollut huolissaan siitä,
+että "kaunis Gabrielle-kulta" saattoi hyvällä omalla tunnolla olla niin
+kauvan poissa "kiltin, armaan miehensä" luota.
+
+Siispä Gabrielle jätti jäähyväiset perheen kaikille jäsenille, lukuun
+otettuna Aron-ukkokin, joka tapansa mukaan kohtelijaasti kumarrellen
+kiitteli "hauskasta, kultaisesta ja mieluisasta yhdessä olosta". Sitten
+hän läksi pappilasta Stellan ja Andrean seurassa, jotka soutivat hänen
+järven poikki Ryforsiin.
+
+Kotia tullessaan kuuli Gabrielle palvelialtaan, että Robert oli tullut
+kotia jo viisi päivää sitten. Hän tunsi rauhattomassa rinnassaan
+omantunnon tuskallisen piston. Lähtiessään kotoa pappilaan tohtori
+Sandinin seurassa ei hän edes ollut antanut palvelijoilleen tietoa
+siitä, mihin meni; sitten oli hän vain tohtorin mukana lähettänyt
+niille sanan, ettei huolisi odottaa muutamaan päivään -- mutta Robert
+ei ollut saanut ainoatakaan sanaa, ei yhtään riviä. Menettelytapansa
+selveni hänelle yhtäkkiä itsekkäisyyden ja välinpitämättömyyden
+oikeassa valossa; hän näki että Robertilla oli syytä loukkaantua, kun
+kotiintullessaan huomasi hänen olevan poissa, eikä edes palvelijat
+olleet voineet antaa tietoa siitä, milloin aikoi tulla kotiin.
+
+Ylpeys ja omantunnontuskat taistelivat hänessä, kun hän seisoi salissa
+ja hermostuneena veti sormikkaat käsistään heittäen ne pöydälle. Hän
+tiesi Robertin olevan huoneessaan; pitikö nyt heti mennä hakemaan hänet
+-- pitikö sanoa...
+
+Hänen ei kumminkaan tarvinnut mietiskellä, mitä olisi tekeminen, sillä
+samassa aukeni ovi ja Robert astui saliin.
+
+Hän näytti niin ankaralta ja totiselta, että Gabrielle melkein
+pelästyi. Suu, joka tavallisesti oli lempeä ja suruinen, näytti nyt
+jäykältä taipumattomalta juovalta, ja hänen jääkylmä, halveksiva
+katseensa pakotti Gabriellen, epäselvästi sammaltaessaan "hyvää päivää"
+luomaan silmänsä maahan.
+
+"Päivää." vastasi Robert ojentamatta hänelle kättään, "missä olet
+ollut?"
+
+Mutta tuo lyhyt, käskevä kysymys sai esille kaikki ylpeyden henget
+Gabriellen sisästä. Hän kohotti päätään ja katsoi häntä rohkeasti
+silmiin.
+
+"Luulin että Mari oli sen sinulle sanonut", vastasi hän ynseästi, "minä
+lähetin hänelle sanan, etten tulisi kotia pariin päivään."
+
+"Mari sanoi tohtori Sandinin olleen keskiviikkona täällä sanomassa,
+ettet sinä aikoisi tulla kotia muutamaan päivään", jatkoi Robert yhtä
+lyhyesti. "Hän ei sanonut minulle, _missä_ olit, eikä minulla ollut
+rohkeutta kysyä, pelkäsin saavani kuulla vielä loukkaavampia asioita."
+
+"Robert!..." huudahti Gabrielle säkenöivin silmin.
+
+"Vait Gabrielle", keskeytti Robert kylmästi ja kohotti toisen kätensä,
+"älä laita mitään 'kohtausta', älä tee minkäänlaisia moitteita, _sinun
+täytyy_ havaita, että minulla on syytä olla pahoillani siitä mitä on
+tapahtunut. Tahdon nyt vain pyytää sinulta yhden asian. Sinä olet
+täysin oikeutettu niin usein ja niin kauvan kuin vaan haluat, olemaan
+poissa kodista, jota tiedän ettet enää rakasta, mutta anna minulle,
+_minulle_ itselleni lähdöstäsi tieto. En tahdo enää toisten tulla
+nöyryytetyksi siten, että minulle vaimoni poissa olon ilmoittaa
+palvelija taikka" -- hän pysähtyi hiukan ja lisäsi sitten tuimalla
+äänellä, "tohtori Sandin. Ja nyt saa koko seikka jäädä unheeseen. Olen
+vakuutettu siitä, että vastedes täytät vaatimukseni. Ne eivät ole
+kohtuuttomat."
+
+Robert nyökäytti päätään ja lähti sitten tiehensä niin nopeasti, kuin
+olisi pelännyt keskustelun jatkoa.
+
+Gabrielle jäi hievahtamatta paikalleen. Robertin väsähtänyt, halveksiva
+ilme sai hänet tuskasta raivostumaan. Jos Robert olisi syytänyt hänen
+silmilleen herjaussanoja taikka lyönyt häntä, ei hän olisi tuntenut
+itseään niin onnettomaksi, kuin nyt oli. Koko olennossa oli jotain
+lakastunutta, välinpitämätöntä, josta hän tuli aivan haltijoihinsa. Hän
+tunsi että kaikki syytöksen, kaikki epätoivon purkaukset kilpistyisivät
+tuosta väsymyksestä, joka peräytyi kohtauksien ja hyökkäyksien tieltä,
+ikäänkuin hermosairas, joka pelkää melskettä. Eikö hänellä sitten ollut
+kykyä saada häntä vapisemaan? Eikö mikään voinut peloittaa häntä,
+herättää häntä tylsästä kärsivällisyydestään?
+
+Ei ... ei mikään ... ja juuri se seikka teki heidän avioliittonsa niin
+auttamattoman onnettomaksi. Ei koskaan ollut minkäänlaisia kahakoita,
+ei mitään valtavia kohtauksia, tuskinpa edes moitteita tai pistosanoja
+-- oli vain se, että molemmat tunsivat päivä päivältä irtautuvansa
+milloin yhdestä milloin toisesta siteestä, joka lujentaa yhdyselämän
+luottamusta ja myötätuntoisuutta...
+
+Erään lahdelman rannalla Ryforsista hiukan matkaa pohjoiseen on kappale
+rannikkoa juoksevan hiedan peitossa. Paikka on hyvin petollinen ja
+kansa ylimalkaan karttaa sitä lähestymästä. Sillä tuo valkea, hienonen
+kenttä, niin pehmoselta ja lujalta kuin se näyttääkin, on aika ajoin
+altapäin aivan aaltojen kalvama, ja jos ulkopuolelta tulee vähänkin
+paino, niin koko riutta romahtaa alas ja joutuu meren aaltojen
+uhriksi...
+
+Gabriellen mieleen juohtui tuo kolkko, yksinäinen lahti, johon kulkijan
+jalka ei milloinkaan koske; hän lähti salista syvään huoaten ja meni
+makuuhuoneeseensa. Hietakenttä, jota meri petollisesti kalvaa ja mikä
+joka hetki oli mereen sortumaisillaan oli hänen mielestään kuvaus
+heidän avioliitostaan.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Sisämaassa, lounaiseen Ryforsista, ovat Käppingen rautakaivokset.
+Toisen puolen kaivoksesta omistaa eräs osakeyhtiö, joka kulettaa
+rautamalmia kaupaksi ulkomaille; toisen taas Rendalan ja Själan
+rautatehtaat, jotka kaivoksesta tuottavat tehtaassa tarvittavat
+raaka-aineet.
+
+Nuo ihanassa seudussa olevat kaivokset, joita ympäröi joka taholta
+kuusimetsä ja sinertävät vuoren kukkulat niin pitkälle kuin
+silmä kantoi, olivat noin pari vuotta sitten tyytymättömyyden ja
+työlakko-rauhattomuuksien, joita näihin aikoihin liikkui maan
+pohjois-osissa, oikeita pesäpaikkoja. Käppingen kaivosta pidettiin,
+vaikka se olikin maan rikkaimpia ja tuottavimpia, kaikkein
+vaikeatöisimpänä. Se oli tuollainen "nostokaivos", jossa työnteko kävi
+alhaalta ylöspäin, siten että työmies, riippuen tikapuilla, porallaan
+kalkutti kivilakea, kunnes se oli valmis räjäytettäväksi. Ja kun
+räjähdys oli tapahtunut ja rautamalmi kuletettu ylös syvyydestä,
+täyttyi ajan pitkään kaivoksen alaosa, ja tällä tavoin raivasi työmies
+kuukaus kuukaudelta vaivaloista tietään ylöspäin.
+
+Siitä työstä oli heille tähän saakka maksettu kaksi kruunua metriltä,
+joten, jos olivat sukkelat ja kestäväiset, ansaitsivat keskimäärin 40,
+50 tai 60 kruunua kuussa, aina sen mukaan, kuinka vaikeatöistä
+malmikerros oli. Mutta perheet olivat ylimalkaan suuret; ei ollut
+helppo tyydyttää jokaista pikkusuuta, joka työmiehen kodissa huusi
+ruokaa, varsinkin kun elintarpeet täällä, kuten muuallakin olivat
+käyneet kohtuuttoman kalliiksi, sen kautta että Riselan kylän
+maakauppias, jolta kansa osti tavaransa, otti noin 20 prosenttia
+enemmän kuin kaupungissa; täytyihän sitä paitsi jotain jäädä
+vaatteidenkin varalle, vaikka nuoremmat lapset niiden puutteessa
+toisinaan saivatkin loikoa tilallaan enimmän osan päivää. Jo parina
+vuonna oli salainen tyytymättömyys noussut rahvaassa; vihdoin puhkesi
+se ilmoille, työmiehet vaativat 25 äyrin korotusta metriltä, ja kun
+sitä ei myönnetty, syntyi työlakko.
+
+Siinä nyt oli merkki yleiseen työlakkoon; kolme kuukautta oli Käppingen
+työväki joutilaana, vaan kun ei sillä mitään voitettu, herkesi Riselan
+kaivoksenkin väki työstään auttaakseen veljiään. Heitä seurasi Nyberg
+ja Rendal, sitten Klappebergin iso rautatehdas, ja kohta oli
+työlakkoliike kulovalkean tavoin levinnyt koko seudun yli. Ryforsissa
+oli mieliala hyvin levotoin, ilmassa liikkui sodan enteiden
+kummallisesti vaikuttavaa rauhattomuutta. "Nyt on Rendal yhtynyt
+työlakkoon, nyt on Nybergin väki lakannut työstä", tuollaisia tietoja
+tuli joka päivä kiihoittaen mieliä. Ja vähä väliä levisi kamalia
+uutisia, sellaisia kuin että sotaväkeä oli määrätty käymään käsiksi, ja
+että rahapohatat olivat uhanneet ajaa kaiken rahvaan, niin pian kuin se
+näyttäisi pienimpiäkään rauhattomuuden oireita, yhteen läjään ja ampua
+kuoliaaksi, j.n.e. Illan toisensa jälkeen pitivät työmiehet Hultin ja
+Vesterin johdolla kokouksia kirjastossa; kukaan ei saanut tietää, mitä
+niissä päätettiin, sillä yhtymiset tapahtuivat suljettujen ovien
+takana, mutta rahvaan ihmiset ja asento ja "Fanan" lehden
+vallankumoukselliset kirjoitukset eivät ennustaneet mitään hyvää.
+
+Sahanhoitaja käveli ympäri sahaa synkeän ja vihaisen näköisenä,
+tavallinen kulunut viitta yllään, kädessään vanha pahka sauva, jota hän
+käytti kävelykeppinään. Hän tiesi täällä olevan vaarallisia
+rauhattomuuden aineksia, jotka vain tarvitsivat sytyttävän kipinän
+räjähtääkseen, ja tiesi ettei se kipinä ollut kaukana. Mutta hän tiesi
+myöskin, ettei hän itse eikä Bernfeltkään antaisi hiventäkään perää
+rahvaan toivomuksille. Työväki oli täällä hyvissä oloissa, sille
+maksettiin hyvät palkat eikä rasitettu ylenmäärin, ja jos sille nyt
+pisti päähän tehdä työlakko sen vuoksi, etteivät Käppingiläiset olleet
+tyytyväiset samaan palkkaan kuin muut kaivostyömiehet, niin ei ollut
+muuta keinoa kuin käydä käsiksi kovin kourin. Mitään myönnytyksiä ei
+voinut tulla kysymykseen. Se täytyi jokaisen ymmärtäväisen ihmisen
+huomata, ainoastaan sellaiset runolliset haaveilijat kuin pastori
+Wallner väittivät vastaan. Sen nyt sai tehtaanisäntä siitä, että otti
+tänne "ajanmukaisen" voimakkaan papin! Olihan toki esim. Norberg-vanhus
+paljon parempi, vaikka hänen kuulijansa nukkuivatkin melkein koko
+jumalanpalveluksen ajan, vaan kuitenkin käsitti, että pappismiehen
+velvollisuus on pitää isännän eikä työväen, lain eikä laittomuuden
+puolta. Niin, vieläpä viimeksi ollut pappikin, joka oli tehdä rahvaan
+hulluksi liialla hartaudellaan, oli parempi tätä.
+
+Vihdoinpa leimahti rauhattomuuden liekki ilmituleen Ryforsissakin
+antaen sahanhoitajalle aihetta ryhtyä toimeen. Muutamiin paikkoihin oli
+näet yöllä naulattu ilmoituspapereja, joihin oli kirjoitettu:
+
+"Työmiehet! Veljet! Miksi viivytte? Tehkää kuten veljemme Nybergissä ja
+Rendalassa, Klappebergissä ja Riselassa! Meillä on oikeus puolellamme,
+me emme saa ylivallan antaa itseämme säikähyttää. Historia näyttää,
+että kun rahvas liittyy yhteen, niin se saavuttaa voiton. Työmiehet,
+älkää viipykö! Käppingen veljet odottavat, että joka mies täyttää
+velvollisuutensa!"
+
+Sinä aamuna vallitsi Ryforsissa tuskallisen kiihtynyt mieliala. Kaikki
+olivat hiukan alakuloisia aivan kuin rajuilman edellä. Työmiesten
+vaimot vetistelivät ja valittelivat toisilleen. Heidän mieliinsä ei
+vaikuttaneet mitään ne toiveet paranevasta asemasta, joita työlakko
+tuottaisi Käppingen rahvaalle; he näkivät vain lähimmän tulevaisuuden,
+työttömyyden, yltyvän juoppouden, köyhyyden kodeissa, lasten nälän ja
+muun kurjuuden, mitä työlakko tavallisesti tuottaa. Heille siitä olisi
+vähin etu: heitä työlakon kaikki seuraukset säälimättä kohtaisivat! Ja
+mitä oli työlakosta hyötyä? Nähtiinhän aina, että viimeiseltä kuitenkin
+"herrat" aina pääsivät voitolle!
+
+Sahanhoitaja tiesi kenen kirjoittamia ilmoituspaperit olivat. Hän tunsi
+Vesterin lauseparren: "historia näyttää."
+
+Kun hän kuitenkaan ei voinut mitään toteen näyttää, repi hän vain
+palasiksi ilmoituspaperit, kutsui työmiehet kokoon ja piti heille
+ankaran varoituspuheen, tuon tuostakin kiinnittäen Vesteriin
+läpitunkevan katseen.
+
+Vaan Vester seisoi levollisena paikallaan, käsi nahkaesiliinan välissä.
+Hänen pienet terävät silmänsä kohtasivat sahanhoitajan katseen ilmeellä
+sellaisella, kuin olisivat tahtoneet sanoa: "vai niin, lörpötä sinä
+vain, ukko paha, me tiedämme, mitä me teemme, sillä me olemme lukeneet
+historiaa ja huomanneet, että kun vain rahvas pitää yhtä puolta, niin
+se aina _pysyy_ ylivallassa, tosin en luule, että pääsemme niin
+pitkälle kuin toivoisin, että nimittäin voisimme hirttää sinut tuolla
+lautatarhassa, vaan jos onni potkasee, niin ehkä saamme huviksemme
+heittää sinua kirveellä päähän, taikka antaa sulle hyvät potkut
+palkkioiksi kaikista niistä kerroista, jolloin olet kohdellut meitä
+kuin järjettömiä eläimiä."
+
+Seuraavana päivänä oli melu Ryforsissa vieläkin suurempi, sahanhoitaja
+keskusteli päällikkönsä kanssa yhä vilkkaammin, yhä enemmän huokailuja
+ja valitus-ennustuksia kuului Stork-rouvan luona, yhä useampia
+vetisteleviä työmiesten vaimoja näkyi, sillä aamuposti toi tiedon, että
+Själan rautatehtaallakin, jonne oli vain peninkulma matkaa Ryforsista,
+oli työväki tehnyt lakon. Huhu kertoi sikäläisen työväen olleen niin
+hyvästi valmistuneen siihen työlakkoon, että voisivat vastustaa
+isäntiään useampia viikkoja. Mutta tiesipä toinenkin huhu kertoa,
+etteivät isännät aikoneetkaan ryhtyä taisteluun, vaan että kaikki
+tehtaat jo olivat suljetut ja työväki eroitettu.
+
+"Gabrielle", sanoi Robert muutamana aamupäivänä vaimolleen, "haluatko
+seurata minua Käppingeen? Olen luvannut työmiehille tulla sinne tänään
+ja ehkä sinua huvittaisi nähdä miten siellä eletään. Luulenpa että
+mielipiteesi työlakosta siten muuttuisi."
+
+Gabrielle näytti hämmästyneeltä. Nykyään ei Robert enää usein ollut
+tehnyt hänelle sellaisia ehdotuksia.
+
+"Niin, kyllä minä voin tulla mukaan", vastasi hän epäillen, "mutta..."
+
+"Niin, ellei sua haluta", keskeytti Robert lyhyesti, "niin jääköön koko
+asia sikseen..."
+
+"Haluttaahan minua kyllä. Lähdetkö nyt heti?"
+
+"Puolen tunnin päästä. Olen tilannut vaunut kello yhdeksi, ja nyt on jo
+puoli yksi."
+
+Gabrielle nousi tuoliltaan, pani paikoilleen käsityönsä ja meni
+laittautumaan valmiiksi.
+
+Täsmälleen kello yksi ajoivat tilatut rattaat pastorin rappujen eteen,
+ja Robert ja Gabrielle lähtivät ajamaan kahden penikulman pituista
+taivalta Käppingen kaivoksille.
+
+Tie kulki oikein pohjolaismaiseman läpi, halki suurien jylhien metsäin,
+joissa saivat ajaa pitkiä matkoja tapaamatta ainoatakaan elävää
+olentoa. Herraskartanolta ei ollut ollenkaan, ainoastaan siellä täällä
+talonpoikaistaloja, taikka metsän laidassa mäen rinteessä pieniä
+mökkiä, joiden asukkaat etehisen rapuilta tervehtivät matkustavia.
+Kerran, pari, kulkivat he yli kosken, jonka valkovaahtoisissa
+sinertävissä kuohuissa keltaiset hirret kiitivät alas.
+
+Käppingen kaivoskenttää ympäröi joka haaralta korkeat hongat, vaan
+kaivoksen seutu oli kuin hävitetty metsä. Jo hyvän matkan päähän
+näkyivät lautteet ja siivettömältä tuulimyllyltä näyttävä pikku torni
+kaivosaukon suulla, johon malmi hinattiin, siitä edelleen
+kuljetettavaksi. Kun raivaamatonta kivistä tietä myöten läheni
+kaivoskenttää, näkyi koko joukko muita rakennuksia; ne olivat työväen
+asuntoja, yksinkertaisia parakkeja, ilman mitään järjestystä hajallaan
+pitkin kenttää.
+
+Koko seutu oli vaipunut unelijaaseen hiljaisuuteen. Aivan tyyni oli
+syysilta, ja aurinko, joka jo vajosi länteenpäin, loi puiden runkojen
+välistä tukahutetun, vaan samalla voimakkaan loisteen, Koko kaivos oli
+vaipunut lepoon, ei ainoatakaan työmiestä näkynyt, lautteilta vain,
+jonne muutamia lapsia oli kiivennyt leikkimään, kuului naurun metakkaa.
+
+Kun vaunut pysähtyivät, keräytyi heti ympärille joukko lapsia -- sillä
+niitä täällä ryömi joka paikassa -- utelijaina katselemaan matkustavia.
+
+Robert ja Gabrielle nousivat vaunuista, käskivät ajajan seisahuttamaan
+vähän matkan päässä ja lähtivät sitten Robertin ystävällisesti
+tervehdittyä lapsijoukkoa, sen seuraamana erääseen parakeista eli
+"kasarmeista", joiksi rahvas niitä kutsui, ja kolkuttivat ovelle.
+"Sisään!" kuului ääni sisältä. Robert avasi oven ja noudatti
+kehoitusta. Huoneessa istui, joutilaina kuni sunnuntaina, isäukko,
+keski-ikäinen mies, yksisilmäinen, kaivoksessa tapahtuneen
+onnistumattoman ruutiräjähdyksen ruhjoma. Vähän matkan päässä hänestä
+istui kuustoistavuotias tanakka nuorukainen. Ainoastaan äiti oli
+toimessa; hän seisoi lieden ääressä puhdistamassa patoja. Sen lisäksi
+oli huoneessa viisi eri-ikäistä lasta. Pikkuruinen isopäinen
+paitaressu, jolla oli erinomaisen älykäs katse, loikoi repaleinen nuttu
+yllään kätkyessä.
+
+Robert ja Gabrielle kävivät ympäri tuvan kättelemässä perheen
+täysikasvuisia jäseniä, jotka vastineeksi nyöhkäsivät päätään ja
+sanoivat "kiitoksia." Vaan kukaan ei käskenyt vieraita istumaan, eikä
+edes näkyneet aattelevankaan antaa heille sijaa. Nuorukainenkin vain
+istui hievahtamatta samassa asennossaan alaspäin kumartuneena
+kyynäspäät polvien nojassa.
+
+"Noh", sanoi Robert ystävällisesti hymyillen, "mitäs kuuluu? Vieläkö
+mielet pysyvät rohkeina?"
+
+"Kyllä kai niiden on pysyminen", vastasi mies vetäen suunsa
+surumieliseen hymyilyyn, "kai se on parasta, mitä tehdä voi, siltä se
+vain minusta näyttää."
+
+"Niin, ei suinkaan se suuria parane siitä, että olla murjottaa alla
+päin", sanoi nuorukainen kohottamatta silmiään tai muuttamatta
+asentoaan.
+
+"Mutta luuletteko jaksavanne kestää kauvemmin?" kysyi Robert.
+
+"Kyllä maar", vastasi nuorukainen uhkamielin ja ojentihe, "sosiaallinen
+liike on meillä apuna. Ja sitten", lisäsi hän salaperäinen ilme
+kasvoilla, "sanotaan, että saamme apua Amerikasta ja Englannista. Niin
+että kyllä me aina toimeen tulemme."
+
+"Ette siis aijo antaa perää?" jatkoi Robert.
+
+"Emme", vastasivat isä ja poika yhteen ääneen, "sitä emme aijo. Jos
+'herrat' eivät anna meille, mitä tahdomme, niin tulee työlakko koko
+maahan."
+
+Seurasi muutaman hetken hiljaisuus; Robert katseli ympäri huonetta,
+jossa pikkulapset, mikä seisoaltaan mikä istuen, tirkistelivät pastoria
+ja hänen rouvaansa, jota eivät olleet koskaan ennen nähneet, ja joka
+turhaan koetti päästä pakinan alkuun niiden kanssa.
+
+"Niin, mitäs emäntä sanoo?" jatkoi Robert siirtäen pari paitaressua
+vähän syrjemmäksi ja istuutuen penkille, "häntä kai on vaikea saada
+taipumaan?" lisäsi hän ja katsoi veitikkamaisesti vaimoon.
+
+"Arvaahan sen että hän kyllä murisee", vastasi mies samassa muuttaen
+äänensä leikkisäksi hänkin, "hän riitelee ja puuhaa kuten naisväki
+ainakin tässä asiassa. Muuten hän tietysti on siivo ja hyvänsävyinen
+nainen, sen minä sanon."
+
+Vaimo nauroi. "Voi, herra jesta", sanoi hän ja irvisti hullunkurisesti.
+"Ei ole niin helppoa, kuin luulisi, kun pitää ruokkia koko tuo joukko,
+eikä tiedä millä sen tekee. Tietköös, että se siihen on aina tarvittu
+keksiä jos jotakin!"
+
+"Niin, kurjaa se kyllä on", yhtyi mies puheesen totisemmalla äänellä,
+"jollen olisi mies, niin tosiaankin tekisi mieleni itkemään."
+
+"Mutta, hyvät ystävät", jatkoi Robert, "oliko teidän todella ennen niin
+vaikea tulla toimeen? Saavathan Käppingen työmiehet yhtä hyvän, taikka
+paremmin, yhtä huonon palkan, kuin muutkin kaivostyömiehet, eikä
+työlakko ole leikin tekoa. Jollette nyt pääse voitolle, tulee olonne
+tämän jälkeen kahta vaikeammaksi."
+
+"Näettehän pastori itse miten tulemme toimeen", vastasi vaimo, terävä,
+katkeruutta ilmaiseva katse älykkäissä silmissään, "tämmöisessä
+huoneessa me saamme maata, kaikki kymmenen henkeä..."
+
+"Yksitoista", oikaisi mies, "kun Johan on kotona."
+
+"Niin, vaan nyt ei Johan ole kotona, ja nyt meitä on vain kymmenen,
+mutta kyllä sitä jo on siinäkin, sanon minä..."
+
+"Mutta miten sitten mahdutte makaamaan?" kysyi Gabrielle epäilevän
+näköisenä.
+
+"Niin, kysy sitä! Pari henkeä sängyssä, pari sohvalla ja pieni väki
+lattialla. Vaan arvaa sen miltä se sitten talvella tuntuu kun lunta
+ahtaa aivan oven eteen, niin ettei pääse ulos muuten kuin lapio
+kädessä. Olisipa edes etehinen, vaikka kuinka pieni hyvänsä, vaan kun
+ei ole nimeksikään."
+
+"Kun tulee yöllä kotia työnvaihdosta", puuttui nuorukainen puheeseen ja
+katsahti ylös älykkäillä, vaanivilla silmillään, joissa oli sama ilme
+kuin äidilläkin, "niin on täysi työ varoessa, ettei lumisine jalkoineen
+tallaa lattialla oven suussa nukkuvain lasten päälle. Ei sitten ihme,
+etteivät ne voi pysyä niin terveinä!"
+
+Mies huoahti. Hänellä näytti, olevan taipumusta tyyntymiseen enemmän
+kuin toisilla.
+
+"Ja kumminkin olemme kunniallista, elatuksemme eteen työskentelevää
+työväkeä", sanoi vaimo katkeralla äänellä, "emme ole mitään
+kerjäläisiä, jotka laiskottelevat ja ovat muiden ihmisten tiellä. Mutta
+kyllä kotimme näyttää siltä, kuin olisimme sellaisia!"
+
+Robertilla ei ollut mitään vastattavaa. Hänen sydäntänsä kirveli harmi
+ja suru, kun kuunnellessaan vaimon valitusta katseli ympäri huonetta.
+Kaikki niin epämiellyttävää! Seinäpaperit olivat kuluneet rikki, siellä
+täällä viereksi repaleisia vaatteita, liedellä oli pesemättömiä
+ruoka-astioita, ja kätkyestä pilkisti rikkinäisen nutun peitossa olevan
+lapsen harmaankalpea naama, jonka nenä vuoti ja suun ympärys oli jäänyt
+pyyhkimättä. Vaan eipä luulisikaan olevan helppoa, pitää järjestyksessä
+huonetta, jossa kymmenen henkeä asustaa yötä päivää, pukeutuu ja riisuu
+yltään, peseytyy, makaa ja syö! Ja kumminkin siinä asui niinkuin vaimo
+sanoikin kunniallisia, vapaita työmiehiä, jotka uhrasivat nuoruutensa,
+väkensä ja paraat voimansa maansa teollisuudelle -- vaan jotka olivat
+pakotetut elämään kerjäläisten tavoin.
+
+Robert tunsi, että hänen olisi tullut sanoa jotain, että hänen
+velvollisuutensa sielun paimenena olisi ollut lausua jotain
+ilahuttavaa, varoittavaa ja lohduttavaa, vaan se oli hänelle aivan
+mahdotonta. Kaikki mitä hän aikoi puhua kärsivällisyydestä ja
+alistumisesta, näytti nyt kun todellisuus niin peloittavana irvisti
+vastaan, niin vähäpätöiseltä, että oikein hävetti. Hän ei voinut
+kiinnittää huomiotansa mihinkään muuhun, kuin yhteen ainoaan
+tunteeseen, ja se oli: innokas osanotto veljien kärsimyksiin. Hänen
+mielessään kyti yksi ainoa ajatus, nimittäin: "ystäväni, te olette
+oikeassa, teitä on häpeällisesti kohdeltu, teidän pidätetyt palkkanne
+ovat tulleet Herran Sebaotin kuuluville; nouskaa, hän on oleva teidän
+puolellanne!" Vaan tämä ajatus täytyi tukahuttaa, hän ei edes
+aatoksissaan sitä uskaltanut selvään kuvailla; eihän hän, pappi, voinut
+kiihoittaa sellaisia kapinallisia ajatuksia lakon tehneessä
+työläisperheessä. Päin vastoin oli hänen velvollisuutensa sanoa: "älkää
+napisko, taipukaa, alistukaa maallisen ihmisellisen järjestyksen
+alaisiksi, Jumala on kuitenkin auttava teitä, kun teidän kärsimystenne
+mitta tulee täytetyksi."
+
+Mutta noita sanoja hän ei tahtonut saada huuliltaan.
+
+Huoahtaen hän nousi penkiltä. "Ystäväni", sanoi hän, ja tavallisissa
+oloissa eloisat kasvojensa piirteet saivat väsähtäneen, rauhoittuneen
+ilmeen, "oletteko rukoilleet Jumalan siunausta, oletteko anoneet
+häneltä johtoa ja valaistusta näissä vaikeissa oloissanne?"
+
+Ei kukaan vastannut. Kaikki katsoivat poispäin ja olivat hämillään.
+
+"Niin, sitä kyllä ollaan tehty", sanoi vaimo vihdoin tylynlaisesti, "ei
+suinkaan mikään menestyisi ilman sitä."
+
+"No niin, tehdäänpä sitä vielä kerran kaikki yhdessä", vastasi Robert,
+laskeutuen polvillensa penkin eteen ja pannen kätensä ristiin.
+
+Sitten hän alkoi rukoilla, ensin yksitoikkoisesti ja harvaan, aivan
+kuin ei hänen oma tunteensa olisi pystynyt seuraamaan sanoja, joita hän
+lausui, kunnes taas rukouksen tavallinen viehätys pääsi vallalle. Siinä
+rukoillessansa hehkuvalla kaunopuhelijaisuudella, että Jumala ottaisi
+huolekseen työväen-asian, hän itsekin vähitellen tunsi katkerain,
+kapinallisten ajatusten poistuvan; vihdoin kohotessaan polviltaan sai
+hän lujan varmuuden siitä, että nyt voi jättää koko tuon monimutkaisen
+asian, joka viime aikoina oli kiusannut hänen rauhatonta mieltään ja
+niin monesti saattanut jo epäilyksen ja toivottomuuden partaalle,
+Jumalan huostaan, että hän kaikki hyvin päättäisi. Robert jätti
+hyvästi, Gabrielle puheli vielä lasten kanssa ja antoi niille
+kruununrahan, josta vaimo sekä mies tulivat kiitokseksi kättelemään
+niin "isosta lantista." Sitten he lähtivät tuvasta ja menivät toisen
+perheen luo.
+
+Kaikkialla oli vastaan otto saman tapainen; ei kukaan pitänyt heistä
+lukua, ei edes kehoittanut istumaan, mutta kaikki näyttivät iloisilta
+ja kiitollisilta siitä, että olivat tulleet.
+
+"Niinä viitenätoista vuotena, jotka olen täällä asunut, ei meillä ole
+käynyt ketään parempaa rouvasihmistä", sanoi eräs keski-ikäinen, hyvän
+ja ajattelevaisen näköinen työmies, "kyllä olettekin ystävällinen --
+olette varmaankin pastorin rouva? Kovin hyväntahtoinen olettekin, kun
+alennatte itsenne tullaksenne meitäkin katsomaan."
+
+Gabrielle ei tiennyt mitä vastata. Työmiehen ystävälliset sanat
+hävettivät, kun häntä jo alkoivat kyllästyttää nuo yksitoikkoiset
+vierailut tuvassa toisensa perästä, jolloin aina uudistuivat samat
+asiat.
+
+"Niin", jatkoi työmies, ja vastakohtana edellisille heti nousi
+seisaalleen tarjoten Gabriellelle tuolin, "jos ei herrasväki pane
+pahaksi tyhmänrohkeuttani, niin puhun puhtaaksi ajatukseni, eitä jos
+hieno herrasväki yleensä olisi hiukan ystävällisempi meitä kohtaan,
+niin olisivat työmiehetkin paraimpia ja kiitollisimpia ihmisiä mitä
+olla voi."
+
+"Olette oikeassa, ystäväni", vastasi Robert, pannen kätensä miehen
+olalle, "jos vain kohtelemme toisiamme niinkuin ihmiset ihmisiä, jos
+koko se kuilu, minkä säätyeroitus on kaivanut välillemme, täyttyisi --
+ja niin voi käydä, jos vaan suomme rakkauden vallita sydämmiämme --
+niin silloin tulisikin kaikki toisellaiseksi. Joskus kuvittelen
+mielessäni, miten olisi, jos kaikki maalliset sattumat, kuten ylhäinen
+syntyperä ja rikkaus, yhtäkkiä häviäisivät, ja kaikki olisimme veljiä
+Jumalan edessä!..."
+
+"Sitten on vielä eräs seikka", sanoi työmies, joka tahtoi itse puhua,
+eikä olisi antanut Robertin ylevämielisen puheen häiritä omia
+ajatuksiaan, "niin, pastori älkää pahastuko, vaikka sanonkin luulevani
+että työmiehet ovat enemmän _tosia_ kuin paremmat ihmiset, ja he ovat
+kiitollisia, eivätkä koskaan unohda hyväntekijäänsä. Niin kovin vähällä
+saa työmiehestä hyvän ystävän, vaan tuotakaan vähää eivät 'herrat'
+tahdo tehdä. Eipä suinkaan pitäisi näyttää liialta, jos tahdommekin
+jonkun äyrin päivältä lisää, kun näkee minkälaista on toimeentulomme."
+
+"Mutta jos nyt 'herrat' eivät myönny, ettekä saa palkanlisäystä, niin
+mitä aijotte silloin tehdä?"
+
+"Aijomme pitkittää työlakkoa siksi kunnes myöntyvät", vastasi mies, ja
+ystävällinen katseensa muuttui yhtäkkiä tylyksi ja kovaksi, "sen
+käsittää helposti, että emme _voi_ elää tällä tavoin. Niin iloiseksi
+kuin tulisinkin, jos saisin taas kolkuttaa poraa kallioon, täytyy
+meidän kuitenkin pitkittää lakkoa siksi, kunnes tahtomme täytetään.
+Kyllä me toimeen tulemme. Olen kuullut että saamme pian apua
+Saksanmaalta."
+
+Ilta oli jo käsissä, kun Robert ja Gabrielle lähtivät Käppingen
+kaivokselta ajamaan kotia. Päivä oli jo laskenut, alkoi hämärtää, ja
+suuret metsät, joiden yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa kaikki hälinä
+oli vaijennut, kietoutuivat äkkiä syys-illan pimeyteen.
+
+"On liikuttavaa nähdä tuota puutetta", sanoi Robert melkein itsekseen,
+kun olivat ajaneet kappaleen matkaa ja olleet ääneti, "puhutaan
+Englannin ja Belgian kaivostyömiesten kurjuudesta, vaan kun ottaa selon
+Käppingen työväen asemasta, niin tekee mieli luulemaan ettei meilläkään
+olot ole paljoa paremmat."
+
+"Ei, oli vallan kauheaa", vastasi Gabrielle, johon työväen vihelijäiset
+asunnot olivat tehneet tuskallisemman vaikutuksen, kuin mitä hän itse
+tahtoi myöntääkään, "en ole koskaan nähnyt sellaista kurjuutta. Onhan
+Ryforsin työmiesten tila aivan ruhtinaallinen näihin verraten."
+
+Robert hymyili. "Ehkä tämä muuttaa ajatuksesi työlakoista", sanoi hän,
+"ehkeivät ne nyt sinusta tunnukaan niin kohtuuttomilta ja
+epäsiveellisiltä, kuin tuntuivat eilen illalla puhellessamme?"
+
+Gabriellen katseen ilme vaihtui äkkiä. Osanoton, jonka työväen puutteen
+näkeminen hänessä oli herättänyt, haihdutti Robertin puhe siinä
+silmänräpäyksessä ja helposti, kuten aina käy tilapäisestä
+tunteenpurkauksesta solahtaminen esi-isäin polkemalle ladulle, hän
+palasi taas vanhoihin väitteihinsä.
+
+"Ei, en muuta mielipidettäni työlakoista", sanoi hän päättävästi, "ne
+ovat laittomia ja kumoavat yhteiskunnallisen järjestyksen; vaikka
+työmiehellä olisikin kuinka oikeutetut vaatimukset hyvänsä, ei hän
+kuitenkaan voita mitään koettaessaan saavuttaa niitä väärällä tavalla.
+Nälkää kärsivä ihminen näkyy olevan oikeutettu ottamaan leivän
+henkeänsä pelastaakseen, vaan sen tehdessään hänestä tulee varas.
+Samoin on työlakkojen laita: ne ovat laittomia ja siis _eivät_ ole
+oikeutettuja. Muutoin luulen syynä puutteeseen olevan yleensä
+tyytymättömyyden ja laiskuuden. Otappas esimerkiksi Sten Larsson, joka
+ei saa enempää kuin muutkaan työmiehet ja on kumminkin voinut rakentaa
+oman tuvan, eikä hän varmaankaan olisi tehnyt lakkoa, jolleivät toverit
+olisi häntä siihen pakoittaneet."
+
+"Vaan Sten Larsson onkin lajiaan mies, jommoisia tuskin löytää yhtä
+tuhannesta", vastasi Robert kärsimättömänä, "ja vaikka työväeltä
+ylimalkaan vaaditaankin paljon, niin ethän kuitenkaan voine vaatia,
+että kaikki olisivat neroja?"
+
+Gabrielle kohautti olkapäitään. Oli mahdotonta puhella Robertin kanssa,
+kun vaan tultiin työväenkysymykseen.
+
+"En voi käsittää", jatkoi Robert tukahtuneella äänellä, joka todisti
+hillittyä sisällistä levottomuutta, "kuinka onkaan niin vaikeata saada
+silmät auki totuutta näkemään. Kyllä käsitän sen, että päättömät ja
+sydämmettömät ihmiset ovat välinpitämättömiä vertaistensa puutteesta,
+jos vaan omat tarpeensa saavat tyydytetyiksi, ja että työnantajat ovat
+kovasydämisiä, sillä se on heidän harrastuksiensa mukaista, vaan en
+käsitä sitä, että ihmiset, joilla on sekä pää että sydän, että hyvät
+kelpoihmiset, jotka eivät soisi pahaa maan matosellekaan, kuitenkin
+voivat aivan ummistaa silmänsä työväen puutteelle! Huomaamme varsin
+hyvin minkälainen työmiehen asema on, kuinka hän saa laahata ja raataa,
+alinomaa panna alttiiksi henkensä ja jäsenensä syvässä kaivoksessa,
+kuinka maakauppiaat häntä petkuttavat, kuinka hänen kuoltuaan vaimon ja
+lapsien on turvautuminen kerjuusauvaan; näemme kaiken tuon,
+valittelemme sitä, ehkäpä itkemmekin nähdessämme silmäpuolen,
+ruudinsärkemän naaman, kuten miesparalla siellä tuvassa: vaan heti kun
+työmiehen omasta mielestä olot alkavat käydä vaikeiksi, ja kun hän
+tahtoo tehdä jotain asemaansa parantaakseen, silloin tuskastumme,
+puhumme työmiehen terveellisestä elämästä, pidämme esitelmiä
+laittomuudesta j.n.e. Ainoastaan _meidän_ mielestämme muka työmiehen
+elämä saa olla raskas, _meillä_ vain saa olla kyllältä osanottavaa
+mielialaa, _itsellään_ hänellä ei saisi olla semmoisia ajatuksia, ja
+jos niitä olisikin, niin täytyy hänen olla ymmärtäväinen ja alistua."
+
+Puhuessaan oli Robert yhä kiihtymistään kiihtynyt, ja puheen lopussa
+äänensä vapisi mielenliikutuksesta. Gabrielle käänsi päänsä poispäin
+vastaamatta; Robertin puhumistapa pani hänen verensä kuohumaan, se sai
+työmiehet hänestä tuntumaan melkein vastenmielisiltä, vaikka äsken oli
+tuntenut niin innokasta osanottoa niiden kohtaloon. Itsekseen hän
+ajatteli kylmänä: "hänessä on aivan tuollainen vimma, kuten kaikissa,
+jotka kiihkoilevat rahvaan hyväksi, löytyy tosiaankin poikkeuksia,
+niinkuin esimerkiksi Käppingen työmiehet, mutta yleensä on ruumiillisen
+työntekijän elämä saneen hauskan, he syövät hyvin, eivätkä rasita
+itseään liiaksi, niin ettei niitä tosiaankaan huoli surkutella. Olen
+vakuutettu siitä, etteivät he ole puoleksikaan niin rasitettuja kuin
+Robert itse."
+
+Keskustelua ei jatkettu, matkan kuluessa vain jompikumpi lausui jonkun
+mitättömän sanan.
+
+Yö pimeni pimenemistään, niin että tullessaan perille Ryforsiin, tuskin
+näkivät tietä edessään.
+
+Työväen kirjastoa lähetessä, näki Robert tulen akkunasta. Hän muisti
+että työmiehillä oli kokous siellä tänä iltana, ja hänet valtasi
+satunnainen, vastustamaton halu päästä mukaan. Hän hypähti paikaltaan
+ja antoi ajajan seisahuttaa.
+
+"Tulen heti jälestä." sanoi hän Gabriellelle hypätessään vaunuista,
+sulki oven ja antoi ajajalle lähtömerkin, "hyvästi, muutamaksi
+hetkeksi."
+
+Sitten hän kiiruhti mäkeä ylös kirjastoon.
+
+Mutta ovi oli suljettu. Epäillen seisoi hän hetkisen: mitäs hänellä
+oikeastaan olikaan siellä tekemistä? Viime aikoina hän oli, mikäli
+mahdollista, koettanut välttää joutumasta keskusteluun työmiesten
+keralla, kun luuli ettei nykyisessä epävarmassa asemassa voisi heitä
+hyödyttää, ja tiesi sahanhoitajan ja päällikön epäillen pitävän häntä
+silmällä. Mutta myötätuntoisuutensa rahvasta kohtaan, kiintymyksensä
+työväkeen, jonka henkisen ja aineellisen aseman parantamiseksi hän
+siihen saakka oli taistellut, pääsi hänessä voitolle. Huolimatta siitä,
+että hän mahdollisesti ottikin vaarallisen askeleen, ei hän voinut
+vastustaa halua, joka pakoitti tällä hetkellä pitämään työmiesten
+puolta.
+
+Pari kertaa hän sai kolkuttaa ennenkuin raamimies Karlsson,
+keskikokoinen, leveäharteinen, parrakas mies, jolla oli levottomat
+sinertävät silmät, avasi oven. Hän oli portinvartijana, ja kysyi
+ynseästi: "Ken siellä?"
+
+Robert ilmaisi itsensä: pimeässä Karlsson ensin ei ollut tuntenut
+pastoria, vaan nyt tervehti ystävällisesti ja kun Robert kysyi tokko
+saisi tulla mukaan kokoukseen, lupasi hän kuulustaa ja sulki oven.
+
+Kesti hyvän aikaa, kunnes ovi aukeni jälleen. Robert kuuli sillävälin
+innostuneita, kovia ääniä, jotka kuuluivat olevan eri mieltä siitä,
+päästettäisikö hän sisään vai ei.
+
+Vihdoin Karlsson taas näyttäytyi ovessa.
+
+"Olkaa hyvä käykää sisään", sanoi hän ja avasi oven puoleksi
+pastorille.
+
+Robertin tullessa saliin oli siellä kaikki hiljaa, ja häneen kääntyi
+satoja katseita, joissa oli utelias, epäluuloinen tai odottava ilme.
+Useimmat kokoontuneista olivat Ryforsilaisia, jotka hän ainakin
+ulkonäöltä tunsi, mutta hänen terävä katseensa, jolla hän puhujalle
+omituisella pikaisella tarkastamiskyvyllä, eroitti myöskin useita
+tuntemattomia kasvoja, joten siis työväkeä oli muualtakin saapunut
+tähän kokoukseen.
+
+Yleinen hiljaisuus taukosi ja eräs Robertille vieras työmies nousi
+seisaalleen ja huusi:
+
+"Puheenjohtaja!"
+
+"Olkaa niin hyvä", vastasi puheenjohtaja, Bengt Vester, joka seisoi
+puhujalavalla huoneen korkeimmalla kohdalla. Toisessa kädessään hän
+piti sauvaa, jota käytti puheenjohtajanvasarana, vaan väliin huvikseen
+heilutteli edestakaisin sormiensa välissä.
+
+"Minä vaan vaadin", alotti puhevuoron saanut, pitkä, tummasilmäinen
+työmies, vihaisesti tuijottaen Robertiin, "että tuo äsken saapunut
+henkilö on hyvä ja ilmaisee suhteensa työväen asiaan."
+
+Sen sanottuaan hän istahti päättäväisen näköisenä, vielä kerran
+heittäen Robertiin epäluuloisen katseen.
+
+Äkillinen melu ympäri huonetta seurasi noita sanoja. Poikittain
+huonetta olevilla penkkiriveillä istuvat työmiehet kävivät
+levottomiksi, liikkuivat paikoiltaan, kääntelivät päätään ja alkoivat
+kuiskaella toisilleen.
+
+"Hiljaa!" huudahti puheenjohtaja lyöden sauvansa puhujalavan laitaan,
+"ken tahtoi puhua? Vai niin ... Stark ... olkaa hyvä ... Starkilla on
+puheen vuoro."
+
+Puheenjohtaja viittasi sauvallaan mainitsemalleen miehelle ja
+puhuteltu, lihava punakka seppä, jonka viisaista silmistään voi päättää
+olevan ymmärtäväisen miehen, vaan joka sammalti eikä tahtonut löytää
+sopivia sanoja ajatuksilleen, nousi verkalleen seisomaan.
+
+"Haluan vaan lausua muutaman sanan", alotti hän, yhtä mittaa
+liikutellen käsiään, aivan kuin olisi koettanut niillä saada kiinni
+sanoja, jotka eivät tahtoneet tulla yhtä nopeasti kuin ajatukset, "en
+tule pitämään pitkiä puheita, haluan vain sanoa, enkä aijo väsyttää
+kuulijakuntaa ... pitkillä ... pitkillä ... niin ... aijon vain
+selvittää herroille erään asian... Arvelen nimittäin että ... ja
+luulen että kaikki ovat samaa mieltä ... sillä olemmehan nähneet ja
+kokeneet ... ja luulen että jokainen meistä voi todistaa sen että
+pastori tarkoittaa meidän työmiesten parasta... Minun mielestäni tämä
+huone, jossa seisomme, voi olla aivankuin ... niin sanoakseni ...
+niin ... tulkitsee hänen tunteensa meitä kohtaan, niin hyvin kuin ...
+niin ... niin että hän tarkoittaa parastamme ja on työkansan ystävä, ja
+ettei ole mitään syytä epäillä hänen mielenlaatuaan ... ja ... niin..."
+
+Sen sanottuaan hän istuutui ja pyyhki hien otsastaan. Hänelle oli ollut
+rasittavaa noin pitkän puheen pitäminen, mutta sydän oli niin täynnä
+kiitollisuutta ja rakkautta Robertia kohtaan, tämä kun usein oli
+auttanut hänen perhettään, ettei hän voinut vaijeta.
+
+Vieras työmies huusi heti "puheenjohtaja" ja nousi seisomaan.
+
+"Niinhän ne aina sanovat", sanoi hän yhtä vihaisena kuin äskenkin,
+"'työkansan ystäviä', sitä ne kyllä kaikki ovat sanoissaan, vaan kun
+tarvitaan, niin... Minä vaadin, että pastori itse tekee siitä selon,
+eikä anna toisten puhua puolestaan..."
+
+Tyytymätöntä melua herättivät nuo sanat, vaan se vaikeni heti kun
+Robert huusi "puheenjohtaja."
+
+"_Olkaa_ niin hyvä!" vastasi tämä pannen painon ensi sanalle ja
+kumartaen Robertille.
+
+Robert oli hetkisen ääneti katsoen lattiaan. Hän tunsi täydelleen
+sangen valkean ja aran asemansa. Syvimmät, totisimmat tunteensa olivat
+kiintyneet työmiehiin; uudistuksiin taipuvainen luonteensa, joka jo
+pienestä saakka oli saattanut häntä pitämään sorrettujen puolta, ja
+joka kehittymistään oli kehittynyt Ryforsissa olon aikana, jolloin
+jokapäiväinen seurustelu alemman rahvaan kanssa oli kokonaan kuluttanut
+hänen katsantokannastaan ylimysvaltaiset taipumukset, tuo kaikki
+kuohahti nyt niin voimakkaasti että oli vähällä huimasta hänet. Mutta
+toiselta puolen hän selvään käsitti, että tuota myötätuntoisuutta oli
+hillittävä jossain määrin; hän ymmärsi sen, että seurakuntalaisilleen
+rauhattomuutta ja laittomuutta julistava pappi on säännöttömyys, jota
+ei saa olla olemassa.
+
+Jos hän tällä hetkellä kadottaisi mielen malttinsa, jos antaisi
+hetkellisen tunnelman hurmata itsensä, silloin ... niin silloin hän ei
+enää voisi kauvempaa olla kirkon palvelijana...
+
+Tuo sielun taistelu, jonka sekaisia syitä hän edes ei ehtinyt saada
+sanoiksi, vaan ainoastaan äkkipikaa vaistomaisesti tunsi, kesti vain
+hetkisen, mutta se koski häneen niin kovasti, että hän itse tunsi,
+miten kalpea oli, vihdoin nostaessaan silmänsä katsellen ympärillään
+seisovia työmiehiä.
+
+"Veljeni", sanoi hän, ja huultensa hellän surumielinen hymy muodosti
+jyrkän vastakohdan silmäinsä kiihkoiselle katseelle, "minulla ei ole
+monta sanaa teille puhuttavaa, vaikka kiusaava ääni kuiskaakin
+korvaani, että meillä voisi olla toisillemme paljon puhumista. Mutta
+hetki siihen ei ole sovelias. Vanha ystäväni seppä Stark on jo puhunut
+puolestani, paremmin kuin itse olisin osannutkaan. Teot puhuvat enemmän
+kuin sanat. Huone, jossa nyt olemme, koko entinen elämäni täällä,
+harrastukseni hankkia teille oikeutta, eikö niissä ole kyllin
+todisteita siitä, että tarkoitan teidän parastanne, että aina, kuten
+tähänkin asti tulen pitämään työmiesten puolta? Tarvitseeko minun sanoa
+vielä enemmän?"
+
+Hän katsoi ympärilleen, ja äkillinen liikutus, joka oli vallannut
+työmiehet, näytti minkälaisen vaikutuksen puhe oli tehnyt. Kaunis,
+ilmeekäs ääni, joka notkeana mukautui niihin ajatuksiin ja tunteisiin,
+joita hän tahtoi tuoda esiin, hienot kasvojen piirteet, eloisa katse ja
+suopea hymyily kahlehti työmiehet, jotka istuivat hievahtamatta
+tarkkaan kuunnellen joka sanaa, Ainoastaan se työmies, joka ensin oli
+Robertia vastustanut, näytti epäilevän, ja nousi seisaalleen sekä
+lyhyesti lausui:
+
+"Pyydän että asiasta tehdään esitys."
+
+"Esitys", kuului vastaukseksi joku ääni.
+
+Puheenjohtaja löi sauvallaan lavan laitaan ja huutaa kajahutti:
+
+"Suostuuko kokous siihen, että pastori Wallner on mukana
+keskusteluissamme?"
+
+Yksimielinen "suostuu"-huuto kajahti kautta huoneen, niin että jos joku
+olisikin mielinyt panna vastaan, olisi sen ääni vaiennut yleiseen
+myöntymishuutoon.
+
+Robert kiitti lyhyesti työmiehiä ja istahti penkille, johon hänelle
+kilvan tehtiin sijaa.
+
+Hänen rohkeutensa katosi ja hän toivoi ettei ollenkaan olisi tullut
+sinne. Tuo kova yksimielinen suostumushuuto vaivasi häntä. Oliko hän
+ollut kylliksi suora ja avosydäminen työmiehiä kohtaan, ansaitakseen
+sitä luottamusta, jonka ne panivat häneen? Voisikohan hän pitää
+lupauksensa? Jos asiat tulisivat niin kireälle, että hänen täytyisi
+puoltaa tai vastustaa ilmilakkoa, niin voisiko hän silloin pysyä
+sanassaan ja olla työmiesten puolella? Hän tiesi ettei voisi tehdä niin
+ja tuo tieto kiusasi hänen rehellistä luonnettaan ja hän melkein piti
+itseään petturina ja epäluotettavana ystävänä.
+
+Keskustelut, jotka Robertin tulo oli keskeyttänyt, alotettiin
+uudelleen. Oli luonnollisesti kysymys Käppingen työlakosta ja Ryforsin
+työmiesten yhtymisestä siihen. Sama lakko oli laajennut niin
+tavattomasti, että useimmat kaivokset, sahat ja rautatehtaat olivat
+lakanneet, tai uhkasivat lakata työstään, auttaakseen Käppingen työväen
+ahdinkotilaa. Nyt ei enää ollut kysymyksessä itsekäs taistelu omasta
+toimeentulosta, nyt taisteltiin onnettomain veljien puolesta, ja tämä
+aatteellinen puoli antoi lakolle ihmeellisen valloittavan voiman, joka
+kiihdytti tyynneimmätkin mielet. Omasta puolesta Ryforsilaisilla tosin
+ei ollut syytä valittaa palkkojensa vähyyttä, vaan suuren osan heistä
+sai työlakkoliikkeeseen yhtymään tuo työkansanluokalle omituinen
+kaikki-yhteyden tunne. Vaan olipa siellä moni, joka asettui
+vastustavallekin kannalle: moni työmies, jonka mielestä kaikki oli
+hyvin, ja jolla ei ollut halua panna alttiiksi omaa rauhaansa toisten
+hyväksi, josta seurauksena oli se, että ottelu kävi pitkälliseksi ja
+kuumaksi.
+
+Robert ei ottanut osaa siihen; istui vaan koko ajan ääneti paikallaan,
+nojautuen sauvaansa, ja kuunteli tarkoin mistä puhuttiin.
+
+Puhujain etunenässä oli John Hult, joka useaan kertaan piti pitkiä,
+vihasta hehkuvia esitelmiä rahapohattoja ja työnantajia vastaan. Aina
+Käppingen työlakon alusta asti oli hän kaikissa kokouksissa kehoittanut
+työmiehiä, etteivät he pelkureina pakenisi, vaan ryhtyisivät otteluun
+taistelevain veljien puolesta. Vaan, kuten sanottu, useat Ryforsin
+miehet olivat epäilevällä kannalla; pelkuruus, jota synnyttää
+keskinkertainenkin toimeentulo, sai heidät peräytymään.
+
+"Puheenjohtaja", huusi Hultin vaiettua eräs lyhyenläntä, harmaahapsinen
+ystävällisen näköinen työmies.
+
+"Olkaa niin hyvä! Stålilla on puheenvuoro."
+
+Stål nousi seisaalleen päätään raapien ja alkoi:
+
+"Niin, kun minä nyt en ole mikään maisteri, niin en myöskään osaa puhua
+oppineesti, mutta kyllä sentään haluan hiukan tutkistella edellisen
+puhujan lauseita. Minusta nyt ei näytä oikein kohtuulliselta se, että
+jos jollakin työmiehellä on hyvä toimeentulo ja hän on tyytyväinen
+isäntäänsä, niin minusta ei näytä, sanon minä, olevan oikein älykästä,
+että hän lakkaa työstä, sen vuoksi, ettei toinen työmies ole
+tyytyväinen. Minun mielestäni se on _salakavalaa_, eikä anna herroille
+hyvää käsitystä meistä työmiehistä. Omasta puolestani sen lisäksi vielä
+tahtoisin huomauttaa, ettei olisi haitaksi jos molemmin puolin
+oltaisiin hiukan tyytyväisemmät. En millään muotoa halua ruveta
+rankaisemaan käppingeläisiä työlakon vuoksi, vaan tahtoisin lausua
+heille eräässä lehdessä äskettäin lukemani runopätkän, joka kuuluu
+näin:
+
+    "Viisain se on näillä mailla,
+    Joilla kulta ohje on:
+    Tyydy määrään kohtalon;
+    Elä ain' oo uutta vailla!"
+
+Sen sanottuaan hän vielä pari kertaa kynsäsi korvallistaan, ja
+viekkaasti naurahtaen katseltuaan ympärilleen istuutui.
+
+"Puheenjohtaja!" huudahti John Hult nousten kalpeana vihasta.
+
+"Kas, se on kaunista!" huusi hän ja harmaat, syvään painuneet silmänsä
+säkenöivät vihasta, kun hän katsoi Stålia, joka kumminkin näytti
+pysyvän aivan tyynenä. "Siinä istuu tuokin vanha raato, jolla on puolen
+kolmatta kruunua päivältä, vaimo kuollut ja kuopattu, toinen tyttö
+miehellä Östersundissa, toinen palveluksessa Tukholmassa ja kaikki muut
+lapset kuolleet; siellä hän vain istuu ja haukkuu pahanpäiväiseksi
+Käppingen työmiehen, jolla on viisi kuusi lasta, vaimo elossa ja kurja
+hökkeli asuntona. Hän on juuri samallainen kuin vanhat roistot, jotka,
+kun itse eivät enää kykene syntiä tekemään, kurittavat nuoria, jos ne
+vain uskaltavat vilkaistakaan hameeseen päin. Vaan sellaista
+käyttäytymistä _minä_ sanon salakavalaksi!"
+
+Hän nyökkäsi päättävästi päällään, ja heitti vielä Ståliin pahan suovan
+katseen.
+
+"Puheenjohtaja!" lausui vanha seppä sanomattoman ylenkatseellisesti.
+
+Vaan hänen puheensa keskeytti Hult alottaen uudestaan samalla tavoin,
+eikä huolinut ollenkaan siitä, että Stål vielä mahtavammalla äänellä
+kuin äsken toisti: "puheenjohtaja."
+
+"Hiljaa", ärjäsi Vester lyöden sauvansa puhujalavan laitaan, "Karlsson
+siellä perällä sanoo jotain. Mistä on kysymys?"
+
+"Puheenjohtaja!" huudahti Karlsson, "Norrstugan Niklasson on ulkona ja
+kysyy, saako hän tulla sisään?"
+
+Kiihkeitä "ei"-huutoja, joiden seasta kuitenkin kuului väliin äänekäs
+"saapi", kaiku joka haaralta.
+
+"Puheenjohtaja", sanoi nuori, kaunis, vilkassilmäinen työmies Steck,
+"haluaisin ilmoittaa, että Niklasson on oikea _ämmä_, ja jos on aikomus
+tuoda hänet tänne, niin on hänelle ensin pantava hame päälle, että
+kukin tietäisi, mistä hän käy!"
+
+Tuo lausunto synnytti kovan naurunmetakan. Steck oli kuulu pilkkakirves
+ja saikin aina palkakseen naurun puuskia, kun vain milloin suunsa
+avasi.
+
+"Puheenjohtaja", huusi Karlsson, pitäen kätensä torvena suunsa edessä,
+jotta ääni paremmin kuuluisi melun läpi. "Niklasson itkee siellä ulkona
+kun ei pääse sisään."
+
+"Puheenjohtaja", virkahti Steck, ja silmistään loisti veitikkamaisuus.
+"jos Niklasson itkeekin oven takana, niin ei hän vuodata muuta kuin
+teko-kyyneleitä, ja pyytäisin saada lausua sen ehdotuksen, että hän saa
+pyyhkiä ne silmistään yksinäisyydessään!"
+
+Taas syntyi salissa aika naurun rähäkkä.
+
+"Suostuuko kokous", kysyi Vester ääneensä nauraen, "siihen, että
+Norrstugan Per Niklasson, joka seisoo oven takana vuodattaen
+tekokyyneleitä, saa pyyhkiä ne silmistään yksinäisyydessään?"
+
+"Suostuu ... suostuu ... suostuu!!!" huudettiin joka taholta, ja
+naurunpuuska toisensa jälkeen kaikui kautta huoneen.
+
+Kun enin iloisuus oli tyyntynyt, nousi raamimies Johansson, jota Daniel
+kauvan oli koetellut käännyttää, ja pyysi puheenvuoroa:
+
+"Minä en aijo pitää pitkiä puheita", sanoi hän sivellen partaansa,
+puhuen verkalleen ja pannen painon joka sanalle, "sillä minusta alkaa
+tuntua jo siltä kuin olisi keskusteltu tarpeeksi ja että nyt olisi aika
+ryhtyä toimeen. Kaikki mitä nyt on puhuttu tyytyväisyydestä, on kyllä
+oikein ja kohtuullista, mutta kyllä tyytyväisyydelläkin tulee olla
+määrä, ja mitä käppingeläisten tyytyväisyyteen tulee, niin en minä
+puolestani voi sitä hyväksyä. Mutta eräs seikka, mikä minusta aina on
+tuntunut hiukan ihmeelliseltä, on se, että meidän työmiesten tulisi
+olla niin sanoakseni täydellisiksi luettuja. Sen nyt tietää, että
+herrat tahtovat elää hienosti ja komeasti, toinen yhtä hyvin kuin
+toinenkin, ja kun he tarkastavat olosuhteitaan, niin luulenpa, etteivät
+he ota lukuun sitä, jonka toimeentulo on huonompi, vaan sitä, jonka on
+parempi, ja ajattelevat, että noin se pitäisi olla meilläkin. Vaan kun
+me työmiehet koetamme päästä hiukan parempaan päin, silloin heti
+muuttuu ääni kellossa, silloin tuumitaan näin: teidän ei tule ottaa
+lukuun niitä, joiden toimeentulo on parempi, sillä silloin te tulisitte
+tyytymättömiksi ja kateellisiksi, vaan katsokaa niitä, joilla on
+huonommat olot, ja olkaa tyytyväisiä, ja kiittäkää luojaanne. Ja kun
+aina on sellaisia kurjia, jotka elävät huonommissa oloissa, kuin me,
+niin itseään niihin vetoilemalla siihen, että tunnemme itsemme
+tyytyväisiksi, vaikka toimeentulomme olisi kuinka kurja tahansa."
+
+Johansson siveli partaansa, pari kertaa, nyökkäsi päätään vakuudeksi ja
+istuutui. Nauru ja suostumushuudot olivat takeina siitä, että hänen
+puheensa oli saavuttanut suosiota. Robert istui yhä liikahtamatta
+nojaten leukaansa sauvan koukkuun. Johanssonin puhuessa tunsi hän taas
+melkein vastustamattoman halun sekautua keskusteluun, nousta
+seisaalleen ja suuttumuksensa kaunopuheliaisuuden koko voimalla
+huudahtaa:
+
+"Niin, te olette oikeassa, puhutte juuri minun ajatuksiani, minun omia
+ajatuksiani, jotka polttavat minua sen vuoksi, etten saa päästää niitä
+ilmoille. Me, niin sanotun sivistyneen luokan ihmiset, koetamme
+saavuttaa rikkautta ennen kaikkea, emme saa rauhaa, ennenkuin olemme
+saaneet kotomme ja elintapamme niin ylellisiksi ja mukaviksi kuin
+suinkin. Me varastamme kassoja, käytämme ala-ikäisten ja leskien
+rahoja, teemme velkaa ja saatamme takausmiehemme häviöön, myymme
+ruumiimme avioliittoihin ilman rakkautta, ainoastaan saadaksemme
+tyydyttää nautinnonhimoamme. Ja meillä on aina puolustuksenamme ettei
+ole mitään sosialismia se, että koetamme pyrkiä parempaan asemaan. Vaan
+teitä työmiehiä tuomitaan armottomasti: teitä moititaan ankarasti
+kapinoimisesta ja sosialismista, jos te uskallatte pyrkiä niin suureen
+ylellisyyteen, että pääsisitte asumasta kymmenin hengin huoneessa,
+johon mahtuu vain kaksi. Kuka poistaneekaan tyhmyyden, itsekkäisyyden,
+joka painajaisena rasittaa ihmisellistä oikeudentuntoa?..."
+
+"Puheenjohtaja!" sanoi Hult, Johanssonin lausuntoa seuranneen lyhyen
+vaitiolon perästä, "haluan vain yhtyä siihen, mitä edellinen puhuja
+lausui, sillä niin suoraa puhetta siihen suuntaan en viellä ole
+kuullut. Turhan puheen tyytyväisyydestä ovat keksineet rahamiehet, vain
+voidakseen pitää salassa omaa hävyttömyyttään. Ja mitä siihen tulee,
+että meidän on kiittäminen luojaamme, niin minä puolestani en luule
+luojan tarkoituksen olevan sen, että osa ihmiskuntaa vain saisi raataa
+toisen edestä, että toiset ihmiset vaan vetelehtivät rikkaina, ja
+toisilla taas ei ole leipää lapsilleen. Eikä minun käsitykseni mukaan
+raamatussa sanallakaan myönnetä, että rikkaat saisivat sortaa köyhiä,
+vaan päinvastoin. Luin ja tutkin raamattua aika lailla siihen aikaan
+kuin olin 'pelastettu', joten luulen tietäväni siitä yhtä ja toista,
+vaan ehkäpä pastori, joka on enemmän perehtynyt, voi selvittää meille,
+onko asianlaita sellainen kuin rahamiehet meille luulottelevat, että
+muka raamattukin on heidän puolellaan?"
+
+Robert säpsähti, oli aivan kuin joku olisi virittänyt paulan hänen
+kaulaansa, niin ettei hän enää päässyt pakoon. Nyt hänen _täytyi_
+puhua, tahtoipa eli ei. Asianhaarat olivat käyneet liian vaikuttaviksi,
+välttämätöin joutumisesta liian liki virran vuolletta oli kohdannut
+hänen. Pyörre tempasi hänen ja kauvemman vastustamatta hän lähti
+menemään sen mukana.
+
+"Puheenjohtaja!" huudahti hän nousten seisomaan ja nojaten toisella
+kädellään penkin selkälautaan hän katseli työmiesrivejä. "Tosin en
+ollut aikonut puhua tänään", jatkoi hän hiukan pysähdyttyään, jolloin
+kaikki hiljaa odottivat, "vaan kun minua erityisesti on kehoitettu
+siihen, niin en tahdo vetäidä pakoon, vaan suoraan sanoa teille
+ajatukseni mahdollisesti tulevasta työlakosta.
+
+"Sillä tietääkseni ei raamatussa mikään kohta sitä vastusta.
+Israelinlasten historia on kertomus sorretusta kansasta, joka Jehovan
+erityisellä suojeluksella vapautti itsensä hirmuhaltijain ikeestä.
+Profeettojen kirjat kiroovat sortajia, ikävöivät oikeutta leskille ja
+orvoille. 'Auttakaa sorrettuja, toimittakaa orvoille oikeutta, hoitakaa
+leskien asiat!' huudahtaa Esaias profeetta epätoivossaan kansansa
+pahuudesta. Kristus, puusepän poika ja työmiehen veli, surkutteli monta
+kertaa rikkaita fariseuksia ja rikkaita, jotka pitivät itseään kyllin
+hyvinä, Hän oli aina kärsivien, sorrettujen ja raskautettujen ystävä.
+Kristinusko, sovitettuna perustajansa nimeen, on sosialismin kukkanen,
+se todentaa nykyajan sosialistien kuivat mielijohteet. Kun Kristuksen
+henki pääsee vaikuttamaan käytännölliseen elämään, kun olemassaolon
+taistelun peloittavasta käyttövoimasta: _itsekkyydestä_ muodostuu sen
+taivaallinen vastakohta: _rakkaus_, -- ja niin _on_ kerran käyvä,
+kehityksen valtavan uudistustyön vaikutuksesta! -- kun se tapahtuu,
+niin silloin sosialismin ja kansallistalouden vaikea tehtävä, jota
+monet ajattelijat ovat mietiskelleet, tulee itsestään ratkaistuksi.
+'Älköön kukaan katsoko omaa parastansa, vaan myöskin toisten!' Kun se
+yksinkertainen elämänohje tulee hengeksi ja totuudeksi, niin silloin ei
+enää tarvita työlakkoja. Vielä kerran: raamatussa ei ole mitään, joka
+vastustaisi työmiehen asemansa parantamispyrintöjä, päin vastoin kautta
+koko pyhän raamatun käy punaisen langan tavoin pyhän Jumalan vaatimus:
+tasa-arvoisuutta ja veljeyttä ihmisten kesken. Olen tahtonut sanoa
+teille tämän, koska olette sitä minulta kysyneet ja koska se on
+vakaumukseni, jonka perustuksena ei ole hetken liikutettu mieliala,
+vaan vuosikausia kestäneet rukoukset ja mietiskelyt. Ehkäpä moni --
+niiden joukossa kenties moni teistäkin -- moittii minua siitä, että
+puhun kuten nyt ja luulee minun Jumalan palvelijana siten pettäneen
+Herraani, koska se Jumala, joka vaatii tasa-arvoisuutta ja veljeyttä,
+myöskin on sanonut: 'Olkaat kaikelle ihmiselliselle järjestykselle
+kuulijaiset, Herran tähden.' Siinä tapauksessa minä saan ottaa vastuun
+ja kärsiä seuraukset siitä. En _voi_ puhua muuta, koska se, mitä puhun
+on vakaumukseni. Tahdon kumminkin vielä huomauttaa erästä seikkaa:
+Veljeni, jos rikotte sopimuksenne isäntäinne kanssa, niin älkää tehkö
+sitä kevytmielisyydestä, älkääkä käykö omia teitänne, vaan ottakaa
+Jumala kanssanne. Jos teette työlakon, _niin tehkää se raamatun
+perustuksella!_ Älkää ryhtykö mihinkään, johonka ette voi pyytää
+Jumalan siunausta. Ja nyt, Jumala olkoon kanssanne, johtakoon hän
+päätöksiänne ja toimianne!"
+
+Viimeiset sanansa melkein tukahdutti mielenliikutus, joka hänet
+valtasi. Tuntien, ettei hän kauvemman voisi pysyä sisällä, viittasi hän
+kädellään hyvästiksi kuulijoilleen ja lähti samalla ulos. Työmiehet
+nostivat lakkia syvästi liikutettuina...
+
+Ulos tultua tuntui Robertista siltä kuin olisi hän huimauksen
+valtaamana syöksynyt alas pitkin jyrkkää vuoren rinnettä. Hänellä oli
+samallainen hurmaava vapauden tunne, kuin unissaan lentävällä, vaan
+samalla hän tunsi tuskallisen kaipuun taas saada kovaa maata jalkainsa
+alle. Mitäs hän oli puhunut siellä sisällä? Oliko hän puhunut kuten
+pappi vaiko kuten ihminen, kuten valtiokirkon palvelija vai työmiehen
+veli? Oliko hän vielä sama kuin eilenkin. Eikö hän vain ollut syvän
+intohimoisen myötätuntoisuutensa työmiehiin hurmaamana puhumalla
+kadottanut oikeutensa olla Herran palvelija ja kirkon poika? Hän ei
+voinut vastata noihin kysymyksiin, jotka hajanaisina, toisistaan
+riippumattomina kuohuivat hänen kiihtyneessä mielessään. Hän ei voinut
+itse arvostella menettelyänsä, tunsi vain olevansa kovin liikutettu, ja
+että kulunut ilta oli repinyt ylös alasin hänen sielunsa sisimmät
+sopukat, ja että hän itse oli lähdössä uusia taisteluja vastaan.
+-- -- --
+
+Kolmantena päivänä Ryforsin kokouksesta taukosivat ryforsilaiset
+työstään auttaakseen Käppingen veljiään. Omasta puolestaan he eivät
+sanoneet vaativansa mitään, sanoivat vaan, etteivät tahtoneet ryhtyä
+työhönsä, ennenkuin käppingiläiset saisivat vaatimuksensa täytetyiksi.
+
+Oli ollut vaikea saada kaikkia ryforsilaisia siihen asemaan, ja aina,
+viime hetkeen saakka, puuttui työlakossa yksimielisyyttä.
+
+Mutta lakonjohtajat, joista Hult ja Vester olivat innokkaimmat,
+pitelivät toveriaan rautakourin; juuri ennen työstä herkeämistä
+piiloutuivat useat päästäkseen olemasta mukana, vaan sellaiset haettiin
+esiin ja säälimättä pakoitettiin ottamaan lakkoon osaa.
+
+Sahanhoitaja sähköitti heti isännälleen, joka puolen päivän aikaan
+saapui muassaan poliisi ja sotaväkeä. Maantielle vievät kujat sulettiin
+ja sotamiehiä asetettiin vahdiksi. Oli aivan kuin oltaisiin odotettu
+vihollista ja Ryfors yhtäkkiä pantu saarrostilaan. Kaikki työ oli
+tauonnut; koneet ja sahat seisoivat toimettomina, miilut vaan
+savusivat, kuten aina. Kansaa oi paljon näkynyt: työmiehet pysyivät
+enimmäkseen kotonaan, vaan siihen sijaan näkyi paikoin harvinainen
+ilmiö: pari sotamiestä, jotka marssivat tietä pitkin.
+
+Storkin ja sahanhoitajan luona sekä muissa perheissä vallitsi kauhea
+sekamelska; kuului sekasin huhuja ja uutisia, jotka säikähtyneen
+mielikuvituksen liioittelemina kiertelivät kummallisina ympäri seutua.
+Rouva Stork oli oikein ihastunut kun noin sai aivan ahmimalla
+luulotella onnettomuuden kohtauksia, ja väitti kuulleensa, että
+Bernfelt oli koonnut sotajoukkonsa sillan korvaan, alkaakseen ampua
+kansaa, jollei se mielisuosiolla lähtisi työhön. Sahanhoitajan
+taloudenhoitajatar, jonka mieleen johtui vielä hirvittävämmät
+onnettomuuden enteet, kertoi kuulleensa, että kansa aikoi kivittää
+rahapohatat kuoliaiksi ja että oli aikomus alkaa Storkista.
+
+Heti puolen päivän jälkeen kutsutti Bernfelt kaikki työmiehet kokoon ja
+oli itse sotamiesten ja poliisin kanssa asettunut veräjän suulle. He
+saapuivatkin miehissä, lakonjohtajat etunenässä. Vanhoja
+köykkyselkäisiä seppiä, voimakkaita, nuoria työmiehiä uhkamielisin ja
+epäluuloisin katsein, nuorukaisia, vasta lasten kirjoista päässeitä,
+jotka tahdottomina olivat antautuneet vanhempain johdettaviksi, perheen
+isiä, joiden huolestuneet kasvojen ilmeet osoittivat, että he olivat
+tarpeen vaatimina suostuneet, -- kaikki nuo tulivat jonossa sillalle,
+jonne kokoontuneina muodostivat kunnioitusta herättävän joukon, joka
+hiljaa odotti, mitä heidän herrallansa olisi sanottavaa.
+
+Bernfelt oli, kuohuksissa kuin hänen mielensä muuten olikin koko lailla
+mielissään, seisoessaan siinä sankarillisessa asennossaan, käsi
+veräjällä. Tuossa mieli-alassa oli jotain draamallista, joka vaikutti
+häneen ja herätti aikaa sitten haihtuneet tunnelmat siitä ajasta,
+jolloin hän nuorena upseerina kunnosti itseään juhlakuluissa ja
+kenttä-harjoituksissa.
+
+"Työmiehet!" huudahti hän oikaisten vartalonsa, jolloin silmänsä
+säihkyivät ja veri nousi poskipäihin; "olen pahoillani siitä, että noin
+olette luopuneet velvollisuuksistanne. _Minulla_ ei ole mitään
+tekemistä sen seikan kanssa että Käppingen työmiehille maksetaan huonot
+palkat, ja minusta näyttää väärältä peliltä se, että _te_ sen vuoksi
+rikotte sopimuksenne, joka sitoo teidät minun työhöni, kun te saatte
+hyvät palkat ja tulette hyvin toimeen. Sentähden onkin minulla vain
+pari sanaa teille sanottavaa: jos huomisaamuna ryhdytte työhön, niin
+olkoon tämä kaikki unohdettu ... pois pyyhitty", -- hän teki kädellään
+pontevan liikkeen ja äänensä vapisi hiukan, "jos sitä vastoin jatkatte
+lakkoa, niin -- olette kaikki eroitetut. Se, joka huomenna ei ole
+ryhtynyt työhönsä, saa laittautua tästä ulos. Älkää sanoko, että olen
+kova tai teen vääryyttä. Te olette rikkoneet sopimuksenne, _minun_
+antamatta aihetta tyytymättömyyteen; nyt minä rikon omani. Saatte
+ajatuksen aikaa huomiseksi; silloin tahdon varmaan vastauksen!"
+
+Bernfelt oli haltioissaan seisoessaan työmiesten edessä oikeutettuna,
+varmana ja puhuen äänellä, niin kovalla että sen illan tyvenessä olisi
+luullut kuuluvan aina majakalle saakka. Hän huomasi sotaisen asentonsa
+vaikuttavan kansaan, ja se lisäsi hänen mielihyväänsä ja varmuuttansa.
+
+Hetkisen keskusteltua erikseen lakonjohtajain kera, antoi hän uudelleen
+julistaa että työmiehet saisivat ajatella huomiseen; sitten joukot
+hajosivat, ja kukin lähti kotiansa. Mutta suljettuja veräjiä vartioivat
+poliisi ja sotamiehet yhä koko yön.
+
+Illemmalla, kun Bernfelt oli käynyt sahanhoitajan luona ja saanut
+asemasta ja olosuhteista Ryforsissa pitkän selvityksen, jonka tuon
+tuostakin keskeyttivät ankarat väittelyt, lähti hän pastorin asunnolle
+saadakseen hetkisen puhella kahden kesken Robertin kanssa. Bernfeltiä
+peloitti kuitenkin kovin, miten tuo keskustelu olisi käyvä;
+sahanhoitaja, joka jyrkin piirtein oli kuvannut sen osan, mikä
+Robertilla hänen mielipiteensä mukaan oli ollut lakon syntymisestä,
+esitti järkähtämättömänä loppu-ehdotuksenaan sen, että joko hänen,
+taikka pastori Wallnerin täytyi poistua Ryforsista. Hän ei enään
+halunnut olla hoitajana sellaisessa paikassa, jossa pappi itse, jonka
+apuun ja tukeen tänkaltaisissa tapauksissa muutoin voidaan luottaa,
+esiintyy sosialismin ja työlahkojen välillä.
+
+Ainoastaan viimeisessä hädässä suostuisi hän kadottamaan
+sahanhoitajansa, joka viisitoista vuotta oli hoitanut Ryforsia, joka
+tunsi työväen, eikä koskaan tehnyt sille vääryyttä, vaikka aina
+katsoikin yhtiön parasta. Mutta melkein yhtä mahdotonta hänelle oli
+antaa Robertille viittausta siitä että haluttaisiin hänestä päästä;
+olihan Robert hänen vanha ystävänsä ja koulutoverinsa, jonka hän itse
+oli kutsunut tänne ja jota hän suuresti ihaili.
+
+"Voi, kun ihmiset puuhaavatkin niin paljon", ajatteli hän pastorin
+asunnolle astuskellessaan. Tuskinpa hän olisikaan muualla
+valaisematonta tietä kulkiessaan osoittanut sellaista kärsivällisyyttä
+ja nöyrtymistä kuin nyt eteenpäin pyrkiessään. "Onhan tosiaankin kaikki
+täällä oikein oivallisessa järjestyksessä, ja voisihan kaikki olla
+aivan rauhaisaa ja levollista, ja nyt täytyy paraana metsästys-aikana
+tuhlata monta päivää turhaan sekasotkuun."
+
+Hänen pappilaan tullessaan Robert istui kirjoituspöydän ääressä ja
+edessään olevista paperilevyistä ja avoimista kirjoista päättäen hän
+oli täydessä työssä. Nähdessään Bernfeltin. Robert nousi häntä vastaan.
+Ystävykset kättelivät ja lausuivat tavanmukaisen tervehdyksen; sitten
+Bernfelt Robertin kehoituksesta istuutui sohvaan ja Robert itse meni
+äskeiselle paikalleen kirjoituspöydän ääreen.
+
+Bernfelt joutui niin hämilleen muutoksesta, joka Robertissa oli
+tapahtunut nyt kuluneena vuonna, ettei hän ensin saanut sanoneeksi
+mitään, istui vaan ja veti sormikkaat käsistään tuijottaen Robertiin.
+Hänelle melkein kävi tuskaksi oma hyvinvointinsa, lihavuutensa ja
+punakat poskensa, Robertin heikontuneet kasvot, ja tuon ihmeellisen
+syvän sulkeutuneen katseen.
+
+Robert ymmärsi syyn Bernfeltin vaitioloon; tämä tiesi, minkä turmion
+työ ja sielun taistelut olivat tehneet hänen ulkomuotoonsa. Mutta
+hänelle kävi kiusaksi oleminen sääliväisten kysymysten ja
+hämmästyneiden katseiden esineenä, ja hän tuli kärsimättömäksi, kun
+Bernfelt ei puhunut mitään.
+
+"Noo, sen mukaan, mitä olen kuullut, on sinulla hyviä toiveita saada
+lakkolaiset taipumaan", virkahti hän ja katsoi Bernfeltiä melkein
+vihaisella ilmeellä.
+
+Suopean Bernfeltin sydämmessä liikkui paraikaa mitä hyväntahtoisimpia
+tuumailuja Robertin terveyden tilan suhteen, vaan tämän rämeä ääni
+herätti hänen taas todellisuuteen.
+
+"Niin ... kyllä ... minä olen hyvässä toivossa", vastasi hän hieman
+hämillään, yhtämittaa nostellen jalkojaan ja sivellen viiksiään
+lihavalla, valkealla kädellään. "Tämä ei ole mikään varsinainen lakko,
+se ei ole syntynyt luonnollisella tavalla eli vastakkaisten syiden
+vaikutuksesta, vaan se on väkisin saatu aikaan; sen vuoksi ei sen
+ehkäiseminen käyne vaikeaksi."
+
+"Noo, onnittelen sinua", vastasi Robert sormiensa lomassa
+koneentapaisesti käännellen sinettiään ja katseellaan seuraten sen
+liikettä.
+
+Sitten olivat molemmat herrat taas vähän aikaa vaiti. Bernfelt tunsi
+joutuvansa yhä ahtaammalle. Kuinka hän voisikaan sanoa mitä hänellä oli
+mielessä, kun Robert tänään näkyi olevan niin harvapuheinen?
+
+"Niin", alkoi hän hermostuneena, "tulin tosiaankin tänne
+puhuakseni kanssasi juuri työlakosta ... hm ... pyytääkseni neuvoa ...
+tarkoitan", oikaisi hän samassa, "etupäässä luonnollisesti tulin
+sinua katsomaan ... toivon huomenna saavani tavata rouvaasi... Vaan
+kumminkin ... arvelin nyt, että voisimme puhua jonkun sanan näistä
+sekasotkuisista oloista ... hm..."
+
+"Vai niin", vastasi Robert heti älyten mikä tarkoitus Bernfeltillä oli,
+vaan ei tahtonut auttaa häntä pulasta.
+
+Bernfelt tirkisteli lakeen ja yhä innokkaammin siveli viiksiään. Vaan
+ei laesta eikä viiksistäkään lähtenyt hänen yrityksilleen apua.
+
+"Niin, veli kulta", sanoi hän vihdoin tapansa mukaisella
+kainostelemattomalla äänellään ja luopui kokonaan turhanaikaisesta
+yrityksestään valtioviisaan tavoin mutkittelemalla päästä asiansa
+perille, "on parasta puhua suu puhtaaksi. Seikka on näet sellainen,
+että näillä seuduin väitetään että sinä ... niin, suoraan sanoen, että
+paikkakunnan pappi on kaikkein pahin sosialisti? Voiko siinä olla
+perää?"
+
+"Kuka sinulle on sen sanonut?" kysyi Robert.
+
+"Kah ... sehän on yhden tekevää ... _asianomainen_ on sanonut sen",
+sanoi Bernfelt naurahtaen, "mutta minä kumminkin vastasin sen olevan
+paljasta hullutusta..."
+
+"Ei varsin niin", vastasi Robert järkähtämättömän levollisena. "Jos
+minulla on myötätuntoisuutta sosialismiin, niin ei voi sanoa että
+tunnen sitä _huolimatta_ siitä, että olen pappi ja kristitty, vaan
+juuri _siksi_ että olen sitä: Kukaan ei ole ottanut vähäisten ja
+sorrettujen asiaa huomaansa, niinkuin vapahtajamme itse. Ja yksikin
+ainoa kristinuskon perusaatteista: 'älköön jokainen omaa parastansa
+katsoko, vaan myöskin toisen' tai 'kaikki mitä tahdotte, että ihmisten
+pitää tekemän teille, se tehkää tekin heille' taikka 'rakastakaa toinen
+toistanne keskinäisessä rakkaudessa' -- ainoakin näistä käskyistä
+elämään sovitettuna, ihmisen tietoon painettuna, ratkaisisi sosiaalisen
+kysymyksen helpommin, kuin kaikki Marxin, Lasallen. Ricardon,
+kansallistalouden tutkijain ja sosialistien kirjoitukset yhteensä."
+
+"Niin, se nyt on, tietäähän sen, helposti ymmärrettävä", vastasi
+Bernfelt, viuhtoen sormikkaillaan polviansa, "jos ihmiset vaan
+tahtoisivat olla täydellisiä, niin ei tarvittaisi mitään sosiaalisia
+tuumailuja kummallakaan puolella. Silloin ei myöskään tarvittaisi
+vankiloita eikä ojennuslaitoksia, laskettaisiin vain Kristuksen henki
+vallitsemaan vankien keskuuteen, niin olisi kaikki selvillä, rosvoista
+ja roistoista tulisi pyhimyksiä ja vankilat voitaisiin sulkea koska
+hyvänsä."
+
+"Luonnollisesti olisi vähintäinkin turhan päiväistä, jos minä, kuten
+sanoit, noin vaan luulisin voivani valmistaa pyhimyksiä varkaista ja
+roistoista", vastasi Robert mahtavasti, "vaan minähän en ole
+väittänytkään, että kristinusko voi tehdä mitään äkkipikaisia
+parannuksia yhteiskunnallisissa oloissa. Kristuksen henkeä ei lasketa
+valloilleen, kuten sanoit, vaan se syttyy eloon ihmisen mielessä
+hiljaa, varmaan ja hitaasti, kuten kaikki elämä kehittyy. Olen vain
+sanonut, että ihanne, johon meidän on pyrkiminen, on Kristinusko, on
+se, että Kristuksen rakkaus saa uudistaa ihmisten mielet, ja että
+_sitten_ tulevat ulkonaiset parannukset, eikä päinvastoin. Ottakaamme
+väitteeni selvittämiseksi ainoa esimerkki, parast'aikaa kestävä lakko.
+Kuinka helposti olisikaan koko tuo kysymys ratkaistu, jos kukin
+työnantaja, ennenkuin päättää antaa työmiehilleen vastauksen, suostuisi
+avaamaan raamattunsa ja useampaan kertaan todenteolla lukea nämä sanat:
+'älköön kukin omaa parastansa katsoko, vaan myöskin toisen!'"
+
+Bernfelt oli sävähtänyt punaiseksi kuullessaan Robertin viimeisen
+lauseen, ja hänen iloiset, ystävälliset silmänsä tummenivat.
+
+"Niin, siinä se nyt nähdään!" huudahti hän kiihtyneenä, "tuo on sitä
+vanhaa virttä, jota laulavat kaikki, jotka eivät tiedä asioista mitään,
+älä pane pahaksi että sanon sen suoraan! Eihän sinulla miten voi olla
+kokemusta näissä olosuhteissa, etkähän voi olla selvillä tällaisen
+liikkeen kaikista mutkista, joissa kukin on riippuvainen toisestaan, ja
+jossa niin kutsutut pikku seikat, sellaiset kuin muutaman äyrin palkan
+lisäys työmiehille, voi vaikuttaa koko joukon selkkauksia asioissa --
+ja kumminkin istut nyt siinä tekemässä tietoperäisiä arvosteluja ja
+puhut aivan päin mäntyyn. Sanon sinulle sen, että meillä, työnantajilla
+on usein tuhat kertaa suuremmat huolet kuin työmiehillä. Tuottakoonpa
+työ voittoa tai tappiota, maksetaan työmiehille palkka, hänellä ei ole
+mitään huolta, hän on aivan levollinen, laskeutuipa raudan hinta eli
+nousi, hänen täytyy kuitenkin saada rahansa, niinkuin muidenkin palkan
+saajain, kun sitä vastoin meillä työnantaja-paroilla, aikoina, jolloin
+rauta ja puu ovat huonossa hinnassa välistä on niin ylenmäärin huolia,
+ja olemme niin sekasotkuisissa oloissa, ettemme mitään haluaisi sen
+mieluummin, kuin vaihtaa asemaa hyvin toimeentulevan työmiehen kanssa,
+jolla on määrätty palkka ja hauska asunto. Otan vain esimerkiksi
+Riselan tehtaan. Tiedätkö millä kannalla asiat siellä nykyään ovat?
+Työmiehet, siellä taukosivat muutama päivä sitten työstään, auttaakseen
+Käppingen veljiään, kuten suuremmoisesti sanottiin; vaan nyt on Riselan
+tehtaan asema sellainen, että jollei lakkoa mitä pikimmiten saada
+ehkäistyksi, niin tulee luultavasti vararikko. Ja mikä siitä on
+seurauksena? Siitä ei seuraa ainoastaan omistajain häviö, he tosin
+kyllä ovat ihmisiä hekin, ja voivat olla levottomia vaimostaan ja
+lapsistaan, _vaikkapa_ vain ovatkin työnantajia, vaan se nyt ei
+merkitse niin paljon; mutta koko työväestökin on siellä leivän
+puutteessa. Voiko sitäkin lakkoa järjellisillä syillä puolustaa?"
+
+"En ole koskaan minkäänlaisena selviönä pitänyt sitä, että kaikki lakot
+olisivat järjellisiä tai puolustettavia", vastasi Robert kylmänä,
+"päinvastoin ne voivat usein olla vastakohtana. Mutta miksi otat
+Riselan tehtaan, tarkastaisit mieluummin Käppingeä. Tiedät yhtähyvin
+kuin minäkin, että Riselan omistaa rikas yhtiö, joka ilman tuntuvampaa
+uhrausta olisi voinut myöntyä työväen vaatimuksiin, joten olisi voitu
+estää tuo monessa yksityisseikassa suhteetoin lakko. Muutoin en ole
+niin yksipuolinen ja vääryyttä harrastava, etten katsoisi työmiehen
+tarvitsevan niin hyvin kuin hänen herransakin seurata kristillistä
+ohjetta: ajatelkaa toisiakin..."
+
+Bernfelt päästi pitkän ylenkatseellisen vihellyksen.
+
+"Po ... po, po", naurahti hän halveksivasti. "Nyt olet pahempi
+ihanteellisuuden harrastaja kuin luulin. Niin, voithan saarnata
+kansalle tuota kaunista oppia, vaan jos koskaan saat yhden ainoankaan
+työmiehen katsomaan herransa parasta, ja huomaamaan, että tälläkin voi
+olla huolia ja ikävyyksiä, niin sitten en minä ole minä!"
+
+Robert ojensihe; hän vaaleni entistäkin kalpeammaksi ja silmänsä
+säihkyivät.
+
+"Se mitä nyt sanoit, oli ruotsalaisen rahvaan häpeällistä
+panettelemista", huudahti hän liiallisen hermostuksen kiihdyttämänä.
+"Minä tunnen sen yhtä hyvin kuin sinä, ehkäpä paremminkin, ja tiedän,
+että se työnantaja, joka palkkoja määrätessään _etusijassa_ katsoo
+sitä, että työkansalla on kohtalaiset tulot, vasta toisessa sijassa
+jako-osuutta, sekä antaa terveellisiä ja hyviä asuntoja ja suhteellisen
+työ-ajan, voin panna kunniani pantiksi siitä, että jos häntä
+työnantajana jokin seikka huolettaisi, ja hän kutsuisi työmiehet kokoon
+ja luottamuksella sanoisi heille: 'ystäväni, niin ja niin on lailtani,
+älkää syöskö minua perikatoon, tekemällä lakkoa, kun ajat parantuvat,
+saatte toiveenne täytetyiksi. Haluatteko auttaa minua?' Se työnantaja
+ei saisi muuta vastausta kuin yksimielisen 'tahdomme', eikä kukaan
+hänen työmiehistään enää ajattelisi lakkoa. Ruotsin kansa ei ole
+Engelbrecktin ja Kustaa Vaasan ajoilta huonontunut siihen määrään,
+ettei sillä, vaikka se monossa suhteessa olisikin erehtynyt nykyajan
+harhaoppeihin, olisi tallella hyvä, uskollinen mielenlaatu!"
+
+Hän löi nyrkkinsä pöytään, nousi äkkiä ja kävi kerran poikki lattian.
+Bernfelt seurasi hänen liikkeitään osittain pilkallisella, osittain
+hämmentyneellä katseella.
+
+"Niin. voithan mahdollisesti olla oikeassa", sanoi hän, kun Robert
+jälleen oli istunut tuolille. "Kun meistä tulee täydellisiä, silloin
+muuttuu kaikki hyväksi, siitä olen yhtä vakuutettu kuin sinä. Vaan
+siihen saakka on meidän mukaantuminen asioihin sellaisina kuin ne ovat.
+En kiellä Käppingen työmiesten vaatimusten olevan oikeutettuja, vaan en
+voi vastata kaikista Pohjois-Rnotsin yhtiöstä. Kukin saa lakaista
+puhtaaksi oman ovensa edustan ja minä puolestani voin kunniani ja oman
+tuntoni kautta sanoa, että Ryforsin työväellä on hyvät olot. Voin
+vakuuttaa sinulle", jatkoi hän taas vanhalla keveällä äänellään, "ettei
+kellään työmiehistäni koskaan ole ollut niin paljon huolta ja
+selkkauksia, kuin minulla nyt kuluneena vuonna. Kymmenen lapsen
+kasvattaminen ei ole niinkään helppo asia, varsinkaan kuin pari näistä
+antavat hyviä aiheita siihen luuloon, että tulevat saattamaan yhtä
+paljon ikävyyksiä ja rahanmenoa, kuin itse ennen vanhaan omille
+vanhemmilleni. Ja sitten tuo kesähuvila, jota vaimoni vihdoinkin sai
+minun rakentamaan, ja joka nielemällä nielee rahoja. Ei, haluttaisi
+sanoa työmiehilleni: onnellisia ihmisiä te, jotka ette mitään omista."
+
+Robert ei vastannut, Bernfeltin puhuessa hän mielikuvituksessaan näki
+komean rahoja nielevän huvilan vieressä pienen likaisen hökkelin, jossa
+kylmänä talviyönä makasi kymmenkunta henkeä ja lumi läjäytyi kokoon
+oven ulkopuolella ja hataroista seinistä tunki jääkylmä viima
+huoneeseen.
+
+Vaan mitäpä hyötyä olisi ollutkaan tuolle järkähtämättömälle
+lapselliselle itsekkyydelle saarnaamisesta?...
+
+"Niin, velikulta", jatkoi Bernfelt nousten seisaalleen, "me työnantajat
+emme tosiaankaan ole sellaisia veren imijöitä kuin luulet meidän
+olevan. Vakuutan sinulle, että korkein toivomukseni on se, että
+työmieheni tulisivat hyvin toimeen ja olisivat tyytyväiset. Käsitän
+myöskin varsin hyvin, että työmieskin on ihminen, joka voi vaatia vähän
+hauskuutta ja mukavuutta. Sentähden olenkin, mikäli mahdollista,
+täyttänyt heidän toiveensa. Mutta nyt minun täytyy sanoa sinulle
+hyvästi, kello jo käy kahtatoista, ja olemme molemmat väsyksissä. Terve
+sitten, veli hyvä, olen kovasti pahoillani, että näytät noin huonolta,
+ethän vain rasittane itseäsi ylen määrin täällä? Tietysti kaikki
+parannuspuuhat kuten kirjasto ja muut mitä olet järjestänyt ovat hyvään
+tarpeeseen, mutta älä ryhdy liian laajoihin hommiin ... tuollainen työ
+vaan vie paraan mehun voimista, etkä sinä suinkaan tule saamaan mitään
+kiitosta siitä. Sano terveisiä rouvallesi, toivon huomenna saavani
+tulla teille vieraisille. Hyvästi!"
+
+Herrat kättelivät toisiaan ja vaihtoivat vielä jonkun sanan
+keskustelemastaan aineesta; sitten Bernfelt, sanottuaan vielä
+ystävällisen hyvästin, lähti Robertin luota.
+
+Sydämmensä tuntui jotenkin keventyneeltä, kun hän pimeässä pyrki
+sahanhoitajan talolle, jossa hän otti asuntoa Ryforsissa olonsa ajan.
+Mielestään hän oli menetellyt viisaasti ja hienotunteisesti, antanut
+Robertille viittauksen siitä, ettei hyväksynyt hänen sosiaalista
+katsantokantaansa, eikä kuitenkaan ollut loukannut vanhaa ystäväänsä ja
+koulutoveriansa, jota hän ei olisi mistään hinnasta maailmassa tahtonut
+pahoittaa. Tietysti hän ei juuri ollut seurannut sahanhoitajan
+loppuehdotusta, ja lähestyessään tämän asuntoa, muuttuivat hänen
+miellyttävät, itseensä tyytyväiset tunteensa hiukan levottomiksi, mutta
+sen levottomuuden hän heti sai poistumaan ajattelemalla: "ei hätää
+mitään, nyt hän mörisee ja pauhaa, vaan kai se pian menee ohi. 12,000
+kruunun palkasta luopuminen ei käy niinkään helposti, lukuun
+ottamattakaan muita pikku etuja!" -- -- --
+
+Seuraavana aamuna ryhtyivät kaikki ryforsilaiset jälleen työhön. Pari
+päivää myöhemmin seurattiin Riselan tehtaassa heidän esimerkkiään, ja
+viikon kuluessa olivat lakkolaiset, Käppingen työväkikin lukuun
+otettuna, kykenemättöminä vastustamaan ylivaltaa, luopuneet
+vaatimuksistaan ja alkaneet työn. Tyytymättömyys oli siksi kerraksi
+tukahutettu, vaan siihen sijaan se miilujen tulen tavoin pysyi vireillä
+ja leveni tyynen pinnan alla.
+
+Ryforsista lähtiessään Bernfelt vielä mielihyväkseen näki
+sahanhoitajansa täydellisesti leppyneen pastoriinkin. Lakon päättymisen
+herättämä yleinen tyytyväisyys tarttui sahanhoitajaankin ja sai hänen
+tuntemaan Robertia kohtaan jalomielistä anteeksi antavaisuutta, jota
+tavallisesti osoitetaan voitetulle viholliselle.
+
+
+
+
+XIV.
+
+
+Tuon levottoman kesän perästä koitti tavallista rauhallisempi syys ja
+talvi. Talven lepo ei täyttänyt ainoastaan sahaa, rantoja ja metsiä,
+vaan myöskin ihmisten mielet, väsyttiin alinomaa puhumasta lakosta, ja
+työ meni tavallista, tasaista tahtia, keskeytyi vaan sunnuntaisin,
+jolloin kellonsoitto kutsui juhlapäivän lepoon.
+
+Ryforsissa vallitseva uskonnollinen puoluehenki näkyi sitä vastoin
+voimakkaasti elpyvän eloon. Robertin ennustus yksin jäännistään alkoi
+yhä enemmän käydä toteen. Niin kutsutut herännäiset karttoivat kokonaan
+pastoriaan, mikäli vain mahdollista. Robertin saarnat muuttuivat
+muuttumistaan yhä enemmän vapaamielisiksi, niin etteivät kaikkein
+suvaitsevaisimmatkaan enää voineet kieltää hänen kallistuvan
+järkeis-uskontoa kohti.
+
+"Turhaa on kuunnella häntä nykyään", sanoi Daniel-vanhus surullisena,
+"ei tiedä mitä siitä vihdoin tulleekaan, mutta aivan siltä se vaan
+näyttää, kuin hän tahtoisi tehdä tyhjäksi Kristuksen ja hänen
+ihmetyönsä".
+
+Työmiespuolueessa näkyi Robert huonosti onnistuneen lakon jälkeen
+myöskin kadottaneen entisen asemansa. Salaisen tyytymättömyyden
+johtajat ja ylläpitäjät eivät enää luottaneet häneen; heidän mielestään
+hän ratkaisevana hetkenä, lakkopäivän illalla sahan isännän keralla
+keskustellessaan, josta keskustelusta rahvaskin luonnollisesti oli
+saanut vihiä, ei ollut pitänyt heidän puoltaan. Todistihan sitä sekin,
+että heidän esimiehensä oli jälestäpäin usealle henkilölle sanonut
+pastorin sosiaalisten mielipiteiden enimmäkseen olleen tuulesta
+temmattuja, ja se että sahanhoitaja viime aikoina oli muuttunut
+kohteliaaksi pastoria kohtaan.
+
+"Vaan papit ovat aina pappeja", sanoi Vester ylenkatseellisesti, "eivät
+ne koskaan uskalla puhua suutaan puhtaaksi, silloin kuin tarvittaisi!"
+
+Itsestään selvä seikka on se, että Robertin luonne sellaisissa oloissa
+oli synkkä ja alakuloinen. Vähemmänkin tuntehikas luonne olisi kärsinyt
+siitä, että kaikkialla saisi osakseen kylmää ja epäluuloista kohtelua,
+hänelle siitä koitui todellinen kärsimys ja hermostuttava tuska, aivan
+kuin hänen sieluunsa päivät pääksytysten olisi pistelty tuhansilla
+neuloilla. Hänen elämänsä katkeruutta vielä lisäsi yhä yltyvä
+ruumiillinen heikkous; päänkivistys vaivasi melkein alituisesti, oli
+öitä sellaisia, joina hän ei ummistanutkaan silmää, vaan käveli kaiken
+yötä edes takaisin lattialla, tai loikoi pitkällään pää sohvan reunan
+nojassa, mitä tuimimpien tuskain vallassa.
+
+Jos joku vieras olisi kiinnittänyt huomionsa Robertin ja Gabriellen
+väliseen suhteeseen, niin hän ei olisi havainnut mitään silmiin
+pistävää syytä sanoa sitä onnettomaksi, mutta hänestä olisi tuntunut
+ahdistavalta tuossa pikku pappilassa vallitseva mieliala. Talvella
+Gabrielle ei ollenkaan viihtynyt Ryforsissa, vaan olonsa siellä alkoi
+tuntua tukehuttavan tuskalliselta kuni vankilassa, ja päivät päästään
+kyti hänen mielessään ajatus, joka jo oli herännyt eloon heti ensi
+hetkessä hänen tänne saavuttuaan, nimittäin: "tänne on mahdoton ajan
+pitkään jäädä."
+
+Niin, tätä oli todellakin mahdoton sietää -- hän ei ollut vielä selvin
+sanoin maininnut Robertille tätä, mutta hän tiesi että ennemmin tai
+myöhemmin täytyi koittaa sen hetken, jolloin hän olisi sen tekevä.
+Tyhjä, toimetoin elämä näännytti hänen; luottamuksetoin avioliitto,
+kolkko koti, Robertin alituista kärsimystä osoittava ilme, joka täytti
+hänen tuntonsa välistä ylenmääräisellä hellyydellä ja epätoivolla, kun
+ei saanut ottaa osaa noihin sieluntaisteloihin, väliin taas vain
+kiusasi häntä -- kaikki tuo katkeroitti ja raateli hänen sydäntään.
+Ainoakin ilo, joka hänellä tähän asti oli ollut Ryforsissa, oli nyt
+mennyttä: tohtori Sandin oli tänä vuonna pysynyt melkein aivan
+erillään. Tietäen syyn siihen, hän katsoi velvollisuudekseen hyväksyä
+tohtorin menettelyn, vaan kumminkin hänelle saattoi mielikarvautta se,
+ettei saanut tavata häntä. Aurellin perhe oli hänen ainoa,
+tuttavallisempi seurustelupiirinsä. Pikku pappila, lintuineen ja
+kukkasineen oli turvapaikka, jonka ystävällisten asujanten luo hän
+pakeni, silloin kun ikävystymisen tunne pääsi liian suureen valtaan.
+Siellä hän välistä painoi päänsä "täti kullan" olalle ja puhkesi
+itkuun, eikä kukaan kiusannut kysymällä miksi itki, kaikki vain
+hyväillen lohduttelivat.
+
+Keväämmällä avoveden tultua lähti Gabrielle Robertin suostumuksella
+ensi laivassa kotiansa kesää viettämään: Robert oli useamman kerran
+pyytänytkin vaimoansa tekemään niin.
+
+Elokuun lopulla palattuaan oli hän iloisemman ja terveemmän näköinen,
+ja puolisojen väli paranikin joksikin aikaa. Ero Robertista oli
+elvyttänyt eloon jo puoleksi hervonneet tunteet; kaukana hänestä,
+poissa Ryforsin raskaasta todellisuudesta, joutui hän jälleen nuoruuden
+muistojen valtaan, sai häntä ikävöimään. Vaikk'ei hän ikävöinyt
+kalpeaa, totista pappia, pieniä huoneita, joissa hän tavallisesti istui
+katsellen merelle, kaipasi hän entistä Robertia, jonka _täytyi_ jälleen
+palata.
+
+Mutta kiihtynyttä purkausta seurasi peloittava taantuminen. Ilosta,
+jota hän oli tuntenut nähdessään jälleen kotonsa, sisaruksensa ja
+ystävänsä, jopa anoppinsakin, oli vain seurauksena, että Ryfors sen
+sijaan tuntui yhä sietämättömämmältä, ja synkkä, totinen pappi, sen
+hajamielinen katse, väsymätön, kiusallinen työ tuntui kummitukselta,
+jota hänen oli vaikea saada pois mielestään, ja joka ennen pitkää
+poisti hänen muististaan nuorekkaat kuvat Säboholmin lehtokujasta.
+
+"Mahdotonta, että voisin tätä kauvemmin kestää", kuiskaili hän öisin
+ja nyyhkien painoi kasvonsa päänalusta vastaan, "tästä täytyy tulla
+loppu ... en voi jatkaa tällaista elämää ... ilman tarkoitusperää,
+ilman harrastusta ... ilman rakkautta, ilman toivoa...!"
+
+Tällä tavoin kului syys ja talvi. Robertin ja Gabriellen välisen
+avioelämän luonne oli muuttunut; he olivat koettaneet pysyttää
+siinä onnellisuuden loistetta, vaan se ei kuitenkaan ajan pitkään
+onnistunut. Gabrielle esiintyi kylmänä ja välinpitämättömänä, vieläpä
+epä-ystävällisenä, ja Robert yhä itsepintaisemmin sulkeutui omaan
+itseensä.
+
+Toukokuun lopulla, oli sahanhoitaja eräänä iltana heitä kutsunut
+luokseen. Hän tahtoi laittaa pikku pidot vieraanaan olevan
+tukholmalaisen sukulaisensa kunniaksi.
+
+Tohtori Sandin oli myös siellä. Gabrielle ei ollut nähnyt häntä moneen
+viikkoon ja oli sinä iltana onnettoman uhkamielisessä ja kiihtyneessä
+mielentilassa, ja keikaili hänen edessään kaiken iltaa, niin silmiin
+pistävällä tavalla, että muutkin vieraat sen huomasivat. Hän tunsi
+olevansa kiusaksi tohtorille, jonka väliin viehätysvoimallaan sai
+kiintymään itseensä, väliin taas omantunnon ääni hänet sai pysymään
+erillään Gabriellesta, joka kuitenkaan ei pitänyt väliä siitä, vaan
+jatkoi mistään huolimatta samanlaista menettelyä.
+
+Sinä vuonna tuli sangen aikainen kevät; meren puoliset ovet olivat auki
+ja illan suussa, kun vieraat olivat juoneet kahvia, menivät kaikki
+puutarhaan kävelylle.
+
+Gabrielle ja tohtori erkanivat heti muusta seurasta ja menivät erääseen
+lehtimajaan istumaan, jossa tuttavallisesti keskustellen viipyivät,
+kunnes kellon kilinä ilmoitti illallisen olevan valmiin.
+
+"Tuo oli varmaan meille", virkahti tohtori levottomana ja nousi
+lähteäkseen.
+
+"Nooh, ei nyt ole mihinkään kiirettä", vastasi Gabrielle vallattomasti,
+"istukaa toki vielä hetkinen, kenties emme enää toista kertaa olekaan
+tilaisuudessa puhelemaan. Te kysyitte miksi olen niin onnetoin?" jatkoi
+hän. "Tiedättekö, mitä on ikävystyä aikoihinsa, tuntea ikävöimistä
+ruumiinsa joka solussa, tuntea sitä kaikkialla, kotonaan, ihmisten
+keralla, joiden kanssa seurustelee, paikassa, jossa asustaa, jopa
+inhota kiviä ja puitakin ympärillään? Sellaista tunnen täällä
+Ryforsissa, ja senvuoksi olen onneton. Väitetään koti-ikävän olevan
+tuskallisimman tunteen, mitä on olemassa, vaan minä luulen, että on
+vieläkin vaikeampaa päivät päästään, tunnit tuntien perästä ikävöidä
+pois paikasta, jota vihaa..."
+
+"Mutta", virkkoi tohtori levottomana ja epäillen, "suokaa anteeksi,
+että sanon suoraan, ... avioliittonne ... tarkoitan ... miehenne..."
+
+"Mieheni ja minä emme nyt ole minkään arvoisia toisillemme", puuttui
+Gabrielle puheeseen, epätoivon ilme kasvoillaan, "hän on kerrassaan
+sulkenut minulta elämänsä mielihalut, meillä ei ole mitään yhteistä,
+hän kulkee _omaa_ latuansa, ja pakoittaa minunkin kulkemaan omaani..."
+
+Kauhistuen lausui hän nuo sanat, jotka ensi kerran tulivat hänen
+suustaan. Olisi tehnyt mieli itkeä epätoivosta, niin kamalilta
+kuuluivat ne hänen korvissaan.
+
+Samalla tulikin sahanhoitaja kiirein askelin heidän luokseen. Hän
+näytti olevan huonolla tuulella ja ojensi käsivartensa Gabriellelle
+niin päättävästi, kuin olisi mieluummin antanut hänelle ruumiillista
+kuria kohteliaisuuden osoituksen sijaan.
+
+"Ehkä, rouva Wallner olette niin hyvä, että tulette?" kysäsi hän,
+"iltaruoka on jo odottanut toista tuntia, ja koko seura on nälkäinen
+kuin susi..."
+
+"Oo, ei se mitään", vastasi Gabrielle naurahtaen, eikä noussut, "älkää
+odottako minua. Minulla ei pahaksi onneksi ole ollenkaan suden
+ruokahalua, minä kyllä tulen heti kun olette mennyt..."
+
+Sillä välin oli tohtori noussut seisalleen, ja Gabriellen täytyi
+tarttua sahanhoitajan ojennettuun käsivarteen, jota tämä piti aivan
+hänen nenänsä edessä.
+
+"Noh, tohtori, voitteko antaa minulle mitään lääkettä _siihen_
+tautiin", sanoi hän astuessaan kartanolle päin, ja koetti leikkiä
+laskemalla salata, miten liikutettu oli äskeisestä keskustelusta.
+
+"Sellaista ei ole niin helppo antaa", vastasi tämä samalla tavoin, "se
+kohtaus on monimutkainen, vaan minä koetan ajatella asiaa."
+
+"Niin, tehkää se! Vaan älkää ajatelko liian kauvan! Muistakaa puheen
+parsi: 'ruokaa odottaessaan...'"
+
+Hän naurahti hermostuneesti, kaijuttomalla äänellä, joka melkein kuului
+tukahdetulta nyyhkytykseltä.
+
+Sisään astuessaan hän heti huomasi, että huoneessa olijat osoittivat
+hämmästystä ja paheksumista. Hän tunsi useiden katseen kiintyvän
+itseensä, hän huomasi kuiskeita, ja ivahymyä, ja hänen mielestään oli
+kahden vanhan puoleisen rouvan, joiden keralla hän alkoi puhella,
+äänen painossakin ja pitkäveteisessä, merkitseväisessä: Vai-niin,
+niinpä-niin, to-si-aankin, koko kuormallinen moitteita, jotka
+säälimättömästi painuivat hänen niskoilleen.
+
+Vaan mitäpä olikaan tällä hetkellä väliä tuosta kaikesta? Hänen
+mielialansa oli niin välinpitämätön ja uhkamielinen, että hän ei ollut
+milläänkään koko seikasta. Nyt ne ovat huolissaan suosikistaan,
+"kiltistä tohtorista", ajatteli hän ilkeästi hymyillen, ja huolimatta
+seurassa olijain vastenmielisestä mielialasta ja saamistaan
+epäluuloisista, tutkivista katseista, hän vain ujostelematta puheli ja
+laski pilaa.
+
+Mutta äkkiä hän älysi miehensä seisovan oven suussa tarkastamassa.
+Säpsähtäen kääntyi hän poispäin; tuo katse jääti hänen sydäntänsä,
+Robertin kasvojen ilme ei ollut koskaan ollut noin mielikarvautta ja
+tahdottomuutta osoittava. Sitä kesti vain silmänräpäyksen verran, sillä
+heti kohdattuaan Gabriellen katseen, kääntyi hänkin ja meni toiseen
+huoneeseen. Mutta häntä vainosi kaiken iltaa tuo katse.
+
+Mitä tarkoitti hän sillä? Oltiinko tosiaankin tultu niin pitkälle, että
+hän tunsi inhoa? Tokkohan rajuilma nyt yltyisi raivoamaan kotiin
+tultua? Uudelleen ja yhä uudelleen, puhellessaan hermostuneena ja
+teeskennellen, juolahti mieleensä Robertin karvas, rankaiseva ilme,
+uudelleen hän näki hänen käsivarret ristissä, pää hiukan alaspäin, näki
+rypistyneiden silmäluomien alta kovan, mustan katseen, joka sattui kuni
+terävä miekka. Kauhun, vaan samalla hurjan, selittämättömän ilon tunne
+valtasi hänet: jotain oli tapahtuva, jotain täytyi muuttua; tuolla
+tavoin ei voi katsoa naista, jota kerran on rakastanut, ilman että
+siitä tulee kauhistavat seuraukset. Vaan minkähänlaiset? Heti
+illallisen syötyä, Gabrielle ja Robert sanoivat hyvästit ja lähtivät
+koria. Tohtori Sandin oli jo mennyt pois, ja mieliala seurassa oli
+sellainen, ettei kellään ollut halua yhdessäolon pitkittämiseen.
+
+Kotia kävellessä vallitsi täysi vaitiolo. Sykkivin sydämin odotteli
+Gabrielle, että saisi Robertilta nuhteita siitä, miten oli illan
+kuluessa käyttäytynyt, mutta turhaanpa odotti. Vasta kotia saavuttua,
+kun Gabrielle oli valmis sanomaan hyvää yötä ja menemään omaan
+suojaansa, sanoi hän levollisena vakaasti, vaan ei millään kovalla
+katseella, kuten hän oli kuvitellut mielessään:
+
+"Olen pahoillani, että minun tulee sinulle sanoa, vaan minun täytyy
+pyytää, ettet vast'edes käyttäytyisi niinkuin illan kuluessa. En voi
+suvaita sitä, että _minun_ vaimoni -- sanoissani minun, tarkoitan
+_papin_, pastorin -- käyttäytyy niinkuin sinä käyttäit ja olet
+käyttäinnyt viime aikoina"
+
+Gabrielle vapisi kuni ratsu, jonka kylkiin kannukset liian kovasti
+painalletaan.
+
+"En käsitä tarkoitustasi", vastasi hän läähättäen ja koetti tyyneesti
+kestää Robertin katseen, "selitä hiukan selvemmin..."
+
+"Sitä en tarvitse. Sellaiset selitykset, joita minun täytyisi tehdä,
+olisivat vain vastenmielisiä meille kummallekin, eikä niistä lähtisi
+mitään hyötyä. Tiedät, Gabrielle, aivan hyvin, mitä tarkoitan."
+
+"En, sitä en tiedä!" huudahti Gabrielle haltioissaan, "enkä myöskään
+tiedä, että sinulla olisi oikeutta, vaikkapa halveksitkin minua ja
+pidät minua itseäsi alhaisempana, sanoa että sinä _kiellät_..."
+
+"Rauhoitu", keskeytti Robert laskien kätensä Gabriellen vapisevalle
+käsivarrelle, "älä mene liiallisuuksiin. Älkäämme huoliko antaa valtaa
+äkillisille mielen purkauksille, mitä hyötyä siitä lähtisi? Jollet
+ymmärrä mitä tarkoitan, niin sanon sen sinulle suoraan. En kiellä
+sinulta mitään, pyydän vain sinun vastedes käyttäimään toisella tavoin
+tohtori Sandinia kohtaan, koska pappina en voi sallia, että vaimoni
+tekee itsensä syylliseksi sellaisiin oikeutettuihin moitteisiin, kuin
+sinä eilen illalla. Huomaa tarkoin se, etten nyt puhu sinulle
+_puolisona_, sillä sellaisena pyydän sinua vain tutkimaan sydämmesi ja
+rukoilemaan Jumalan estämään sinua synnistä. Puolisona en vaadi mitään;
+voin surra, voin pyytää ja varoittaa sinua, mutta vaatia en voi.
+Jos vaimo on mennyt niin kauvas, että hänen sydämmessään voi saada
+sijan joku muukin, kuin oma mies, niin täytyy miehen mukautua
+onnettomuuteensa ja kenties sanoa syyn olevan hänessä itsessäänkin.
+Vaan pappina vaadin, että jos tahdot pysyä vaimonani, alat käyttäidä
+kokonaan toisella tavoin tohtorin suhteen. Muistathan sopimuksemme:
+papillisen toimintani alalla en tee mitään sovitteluja, en mitään
+myönnytyksiä."
+
+Hän vaikeni, huokasi syvään ja siveli kädellään otsaansa. Gabrielle ei
+heti saanut vastanneeksi; Robertin sanat olivat tehneet häneen
+sellaisen vaikutuksen, että hänen mielensä oli aivan huumautunut
+voimakkaista tunteista, jotka saivat vallan. Hetkisen seisoen
+liikahtamatta käsi pöydän reunaa vasten, kiinnitti hän samalla aran ja
+rohkean katseen Robertiin, aivan kuin leimuten tulessa mielen
+liikutuksesta...
+
+"Robert", puhkesi hän lausumaan vapisevin huulin, "koska olet puhunut
+tuolla tavoin, haluan minäkin puhua suuni puhtaaksi, jota muuten en
+olisi tehnyt, vaan ennen vaikka kuollut, kuin sanonut sen, mitä
+nyt aion. Vaan sinä olet ottanut ensi askeleen, enkä minä. Sinä
+_kiellät_ ... sinä et _suvaitse_... Vaan tiedätkö, mitä minä siihen
+vastaan? Vastaan, ettei sinulla enää ole oikeutta vaatia minulta
+mitään, ettei voi vaatia mitään ihmiseltä, jonka on saattanut niin
+onnettomaksi, kuin sinä olet tehnyt minut. Et ole oikeutettu syyttämään
+minua mistään, sillä silloin teen minä sinua vastaan sen syytöksen,
+että vika on _sinussa_; sinä olet saattanut minut niin sanomattoman
+onnettomaksi, että voisin syöksyä mihin hyvänsä, vaikkapa syntiinkin,
+kunhan vain pääsisin tästä kauhistavasta elämästä. Oletko muka koskaan
+ollut huomaavinasi, miten huonosti minä olen viihtynyt täällä? Oletko
+milloinkaan ajatellut sitä, kuinka yksinäiseltä ja hyljätyltä minusta
+on tuntunut, kuinka kaikki ihmiset ovat minua kohdelleet kuni
+kammottua, muukalaista, ja kuinka minä puolestani olen inhonnut
+kaikkia? Et, et ole välittänyt minusta vähintäkään, joka ainoa työmies
+on ollut sinulle omaa vaimoasi rakkaampi. Ja sitten, jos on ainoakaan
+ihminen, joka minua miellyttää, ainoakaan olento, joka on osoittanut
+ystävällisyyttä ja osanottoa minua kohtaan, niin sinä _kiellät_ minua
+olemasta hänelle ystävällinen, sinä et _suvaitse_, että edes kerran
+saisin tuntea hiukkasen vapautta ja nuoruuden iloa tässä luolassa,
+johon olen tuomittu kuihtumaan kuoliaaksi. Päivä päivältä, tunti
+tunnilta olet varastanut minulta viimeisen hivenen elämän iloa, ja
+tunnen, miten sen ikävöiminen on tappamaisillaan minun..."
+
+Gabrielle oli puhunut melkein taukoamatta. Katkeruus ja epätoivo, joka
+hänessä oli kytenyt, purkausi niin voimakkaana että hän menetti
+malttinsa ja kaiken hienotuntoisuutensa. Hän ei kuullut, ei nähnyt
+Robertin tunteita. _Hänelle_ oli tehty väärin, hän oli kärsinyt, oli
+sorrettu, ja nyt täytyi Robertin vihdoin saada tietää se! Mielen
+liikutus oli melkein tukahduttaa viimeiset sanat, ja vaiettuaan lankesi
+Gabrielle polvilleen tuolin viereen, painalsi kasvonsa nenäliinaa
+vasten ja puhkesi raivoisaan itkuun.
+
+Seurasi hetken vaitiolo. Gabriellen puhuessa oli Robert pannut käden
+silmilleen, aivan kuin ei olisi voinut sietää katsoa noita intohimoisia
+kasvoja, ja poistaessaan kätensä, olivat silmät kyynelien peitossa.
+
+"Gabrielle", sanoi hän vihdoin, meni vaimonsa luoksi ja kumartui häneen
+päin; "minkätähden et ole sanonut minulle ennen? Tiesin kyllä, ettet
+viihtynyt hyvin, tiesin myöskin, ettet enää minua rakastanut, vaan en
+tiennyt sitä että olin saattanut sinut niin syvälle onnettomuuteen,
+kuin nyt sanot olevasi joutunut. Suurta tuskaa, enemmän kuin sanoakaan
+voi, tuottaa se minulle, vaan kumminkin tahdon koettaa kaikin voimin
+sovittaa sen vääryyden, mitä olen sinua vastaan tehnyt. Haluatko eroa
+Gabrielle, tahdotko takaisin vapautesi, ainoastaan sen hyvityksen voi
+sinulle tarjota, vaan sehän onkin täydellinen? Meillä ei ole lapsia,
+jotka meitä sitoisivat toisiimme, johan avioliittomme pääasiallisesti
+onkin purettu, kun rakkaus, luottamus ja ilo jo aikaa sitten on
+paennut; jos siis haluat ottaa ratkaisevan askeleen, niin muista, että
+minä, koskekoon se minuun kuinka paljon hyvään, kuulukoon se kuinka
+ihmeelliseltä tahansa, että minä, vaikka olenkin pappi, ehdotan
+tällaista Jumalan sanaa vastaan olevaa toimenpidettä, en sido sinua,
+vaan tarjoon sinulle vapauden..."
+
+Gabrielle ei vastannut, oli vaan liikahtamatta kasvot käsien peitossa.
+Robertin sanat vaikuttivat hänessä tunteen, josta hän itsekään ei
+kyennyt tekemään selkoa. Tunsiko hän todellakin iloa kuullessaan noita
+sanoja -- ja vielä Robertin lausumina, eikä itsensä -- noita arkoja
+ajatuksia, joita hän niin monasti oli paennut, kuin niitä aaveita,
+joita pelkäsi? Siis todellisuudessa oli olemassa vapaaksi pääsyn
+mahdollisuus, pääsyn tällaisesta elämästä, joka kuihdutti kaikki
+nuoruuden ilot? Siis nuo kuvat eivät olleetkaan hänen kiusatun
+mielikuvituksensa synnyttämiä, niitä oli Robertinkin tuoreissa,
+käytännöllisissä ajatuksissa, sosialismin ja työväenkysymyksen sivussa?
+Siis ne eivät mahtaneet olla niin peräti mahdottomia ja
+eriskummallisia?
+
+Mutta tunsiko hän tosiaankin _iloa_? Tosin hän halusi päästä vapaaksi
+tästä orjuudesta lautatarhain ja koneiden keskellä, vielä kerran
+vapaasti nauttimaan nuoruuden ja elämän suloa, mutta tokkohan hän
+koskaan saisi voimia murtamaan niitä siteitä, jotka hänen yhdistivät
+Robertiin, kun vain sen ajatteleminenkin täytti hänet sydäntä
+kouristavalla tuskalla...
+
+"Nouse lapseni", virkkoi Robert vihdoin, koko ajan hievahtamatta
+seisottuaan Gabriellen vieressä, ja katseli hänen notkistunutta
+vartaloaan: "nouse ja tyynny, puhelkaamme tästä rauhallisina. Nyt meitä
+ei hyödytä sureminen ja tuskittelu, Gabrielle, mikä on tapahtunut, on
+tapahtunut, koettakaamme nyt vain, mikäli mahdollista, korjata
+menneisyyden hairahdukset. Syy on kaikissa tapauksissa suurimmaksi
+osaksi minussa: tunsin elämää enemmän kuin sinä, tiesin miten
+äärettömän paljon sellainen ammatti kuin minun vaatii ihmiseltä, ja
+kumminkin vein sinut mukanani taistelun melskeeseen, vaikka et ollut
+mitenkään puolin siihen varustainnut. Vaan Jumala on minua
+rangaissut... Nouse nyt Gabrielle, koettakaamme puhua tyynesti..."
+
+Gabrielle nousi väkinäisesti, Robert saattoi hänet sohvaan, tarjosi
+hänelle vettä juoda ja istuutui itse kiikkutuoliin vähän matkan päähän.
+
+"Mitä tahdoit sanoa?" kysäsi Gabrielle väsyneenä, ja hänen ruumiinsa
+nytkähteli kuivista nyyhkytyksistä.
+
+"Tahdon vain toistaa sen, mitä äsken sanoin", vastasi Robert tyynellä
+tukahdetulla äänellä, joka todisti, että hän rautakouralla hillitsi
+tunteitansa, "nimittäin sitä, että olen valmis antamaan sinulle
+vapautesi takaisin. Käsitä nyt minut oikein, en minä pyydä sinua nyt,
+noin kiihtyneessä mielen tilassa antamaan minkäänlaista vastausta,
+mutta ajattele asiata, punnitse tarkoin ja rukoile Jumalaa ohjaamaan
+itseäsi. Ero on tosiaan kamala seikka, eikä luonnollisesti kukaan ryhdy
+sellaiseen ennenkuin näkee, ettei millään keinoin saa aikaan parannusta
+tai sopimusta. Mutta jos on mennyt niin kauas, jos tuntee avio-onnen
+auttamattomasti murtuneen, niin silloin on parempi erota, kuin
+yhdessä-oloa jatkamalla tehdä toisensa onnettomiksi. Sen vuoksi
+hartaasti ja todenteolla pyydän sinua koettelemaan itseäsi, ennenkuin
+ryhdyt mihinkään päätökseen."
+
+Gabrielle päästi niin kovan ja katkeran naurun, että Robert oikein
+säpsähti sitä kuullessaan.
+
+"Päätöksen tekeminen ei tuota minulle vaikeuksia, sillä se mitä sanoit,
+jo mielestäni on vieroittanut minut sinusta. Eron ajatteleminen ei näy
+olevan sinulle ollenkaan vaikeaa, puhuthan siitä niin levollisesti ja
+kylmästi, kuin mikäkin asianajaja, joka istuisi minulle sitä
+selvittämässä..."
+
+Robert kalpeni, ja silmänsä säihkyivät, mutta itseään hilliten hän
+vastasi yhtä levollisesti kuin äskenkin:
+
+"Ei ole kysymys siitä, miten vaikeaa se olisi minulle, emme puhu minun
+onnestani ja tulevaisuudestani, vaan sinun. Ja jos ero voi tehdä sinut
+onnelliseksi, niin olen valmis taipumaan siihen, joskin se tuntuisi
+minusta jotenkin vaikealta, tai oikeammin sanoen: tuntukoon se _kuinka_
+vaikealta tahansa. Voisin kestää _mitä hyvään_, jos vaan sillä voisin
+saada takaisin nuoruutesi ilon, jonka liika rohkeuteni ja
+tottelemattomuuteni Jumalan varoittavaa ääntä kohtaan on sinulta,
+riistänyt. Vaan minä toistan vieläkin: mieti tarkoin, tutki sydäntäsi,
+rukoile ohjausta, niinkuin minäkin sitä olen rukoileva."
+
+"En voi eritä sinusta", kuiskasi Gabrielle katsomatta Robertiin, "olen
+sidottu kiinni sinuun ... vaikkapa menehtyisinkin, niin en voi sinua
+jättää... Mutta", virkkoi hän vieläkin hiljemmin, "onhan toinenkin
+keino ... itsekään et viihdy sen paremmin ... jätä tämä ilkeä paikka...
+Tukholmassa olimme onnelliset ... lähtekäämme yhdessä sinne
+takaisin..."
+
+Robert ei vastannut; nousten äkkiä paikaltaan alkoi hän käydä
+edestakaisin pitkin lattiaa, käsivarret ristissä, pää alaspäin.
+
+"Gabrielle", sanoi hän vihdoin seisahtuen vaimonsa eteen, "erehdyt, jos
+luulet olevasi onneton sen vuoksi, ettet viihdy Ryforsissa ja että
+jossain toisessa paikassa ja toisissa olosuhteissa olisimme onnellisia
+toistemme keralla. Mahdollista on, että täällä-olo on kiirehtänyt ja
+saanut purkautumaan sen, mikä kumminkin ennen tai myöhemmin olisi
+tapahtunut, mutta perussyy siihen on syvemmällä. Missään tapauksessa ei
+maksa vaivaa ruveta hakemaan perusteita, mutta sen verran voin aina
+sanoa, että, vaikka nyt lähtisimmekin Ryforsista, kuten ehdottelet, ja
+muuttaisimme Tukholmaan, niin emme tulisi onnellisemmiksi, vaan
+päinvastoin; siitä, että minä olisin poikennut velvollisuudestani
+Jumalan palvelijana, saisimme vielä lisän onnettomuuteemme. Mutta
+minulla on seuraava ehdotus: lähde täältä, jätä minut vuodeksi, ja
+koettele itseäsi sill'aikaa. Unohda muistostasi menneisyys, nauti
+nuoruuden ilosta, jota sinulle sisaresi varmaan runsaasti tarjoovat,
+unohdu minut ja synkkä totisuus, jolla olen sinua kiusannut, ole aivan
+vapaa, ja koeta, tokko sellainen elämä sinua enää voi miellyttää. Ken
+tietää, mitä seurauksia vuoden kestäneestä erosta voi olla? Sen
+kuluessa saattaa ilmaantua niin paljon uutta, monta, uutta mielialaa,
+jotka sinulle täydelleen selvittävät entisyyden ja samassa näyttävät,
+miten sinun on meneteltävä. Vaan ehdoksi panen sen, että kaiken eromme
+ajan olemme aivan kuin kuolleet toisillemme, kirjevaihtoon ei saa
+ryhtyä kummaltakaan puolen; koetuksen tulee olla läpeensä
+täydellisen..."
+
+"Ja tahdot minua vastaamaan nyt heti", kuiskasi Gabrielle, kun Robert
+oli vaijennut ja, vihdoin liikutuksen valtaamana, istahti tuolille ja
+peitti kasvot käsiinsä.
+
+"En ... en", mumisi hän puoleksi tukahtuneella äänellä silmiään
+nostamatta, "ei nyt ... ei nyt ... riittäköön jo se, mitä on
+sanottu ... ajattele sitä ... rukoile ... olen tahtonut auttaa
+sinua ... näyttää sinulle tien ... enkä tiedä mitään muuta keinoa ...
+ehkä sinulla on tiedossa jokin parempi ... jokin lievempi ...
+oih, Gabrielle, Gabrielle ... jos voisin jälleen saada sinut
+onnelliseksi ... jos voisin ... onnelli..."
+
+Viimeiset sanat tukahtuivat nyyhkytyksiin. Hetki toisensa jälkeen
+kului; ei kumpikaan heistä hievahtanut, molemmat istuivat vaipuneina
+tuskallisiin, sekaviin surun ja eron ajatuksiin. Kummastakin tuntui
+siltä, kuin olisi sydän ollut pakahtumaisillaan, vaan toinen heistä jo
+tunsi vajoavansa päänsä yli lainehtiviin epätoivon aaltoihin, toinen
+taas taisteli koko elämän halunsa voimalla päästäkseen niistä
+tarttumaan ojennettuun oljen korteen.
+
+"Minun täytyy elää vielä kerran, minun täytyy", kuiskasi ääni
+Gabriellen tunnossa, toinen ääni taas yhtä innokkaasti vastasi: "en voi
+eritä hänestä, en voi elää ilman häntä, on mahdotonta..."
+
+Eikä kumpikaan tiennyt, kuinka kauvan siinä istuivat. Robertin mielessä
+kuvastui koko entisyys, sen ilot ja surut, muistot ja toiveet hän
+näki hengessään, ja hän katseli ja arvosteli niitä terävällä
+hairahtumattomalla selvyydellä, joka tulee sielun osaksi silloin, kun
+sen voimat viimeiseen saakka, vaaditaan kärsimykseen ja taisteluun.
+
+"Niin ... niin, aivanhan se on välttämätöntä", kuiskasi hän, "kylvin
+tuulta -- ja niitän myrskysäätä ... sen täytyy olla, niin ... sen
+täytyy..."
+
+Vihdoin nousi Gabrielle ja meni Robertin luo.
+
+"Hyvää yötä", sanoi hän ojentaen kätensä, "en jaksa enää ajatella enkä
+puhua tänä iltana, päätäni jo huimasee väsymyksestä."
+
+Hän näyttikin siltä, kuin olisi tyhjentänyt voimansa kokonaan; huulensa
+vavahtelivat hermostuneesti, ja vertyneet, turvonneet silmäluomet
+tuskin pysyivät auki.
+
+Robert tarttui hänen käteensä ja noustessaan seisaalleen, näytti hän
+aivan kuin olisi tahtonut syleillä häntä ja painaltaa hänet rintaansa
+vasten.
+
+Vaan hän hillitsi itsensä ja laski sen sijaan kätensä hänen päänsä
+päälle.
+
+"Jumala auttakoon meitä kumpaakin", sanoi hän hiljaa, "meidän on
+vaeltaminen pimeän laakson läpi, mutta tiedän, että jos luotamme
+Jumalaan, niin hän auttaa meitä siitä. Jumala siunatkoon sinua,
+Gabrielle raukkani."
+
+Gabrielle nyyhkäsi, vaan ei vastannut mitään, painalsi vain nenäliinan
+vasten vavahtelevia huuliaan ja lähti huoneesta. -- -- --
+
+Syyskuun alussa matkusti Gabrielle Ryforsista vuodeksi sisartensa,
+"pikku tyttöjen" luoksi, jotka molemmat olivat naimisissa ja asuivat
+Tukholmassa. Sen ajan kuluessa eivät puolisot aikoneet vaihtaa yhtään
+kirjettä, ja vuoden kuluttua olisi Gabriellen päättäminen, tahtoisiko
+hän Robertin vaimona palata Ryforsiin, vai jäisikö tämä satunnainen ero
+koko elämän kestäväksi eroksi.
+
+Gabriellen tukholmalaisten ystävien ja tuttavain kesken pidettiin syynä
+hänen kauvan kestävään vierailuunsa osittain se, että hän halusi
+tervehtiä perhettänsä, osittain hänen heikko rintansa, joka ei sietänyt
+Norrlannin ilmaa -- mutta Ryforsissa, jossa ei kukaan huolinut ajatella
+mitään kiertosyitä Gabriellen pitkä-aikaiseen poissa-oloon, ja missä
+juoruilla luonnollisesti oli sen seikan kanssa paljon tekemistä,
+tiettiin heti, että papin rouva oli lähtenyt sieltä sen vuoksi, ettei
+viihtynyt Ryforsissa eikä elänyt sovussa miehensä kanssa. Ja kun
+vähitellen Ryforsilaisten kesken levisi koko joukko erityisseikkoja
+Robertin ja Gabriellen välisestä suhteesta -- etenkin se, etteivät he
+olleet kirjevaihdossa -- niin useimmat empimättä lausuivat
+mielipiteenään sen, ettei Gabrielle enää koskaan tulisi sinne, ja että
+se epäilemättä olikin parasta, ei ainoastaan hänen miehelleen, vaan
+koko seurakunnallekin.
+
+Ja kun poissaolijasta oli julistettu sellainen kuoleman tuomio,
+jätettiin hän rauhaan; enemmän paikkakunnalliset tapahtumat vähitellen
+syrjäyttivät tuon tarkoin harkitun puheen aineen.
+
+
+
+
+XV.
+
+
+Aniharva huomasi Robertin ulkomuodossa tai esiintymistavassa mitään
+muutosta, siitä lähtien kuin Gabrielle oli hänet jättänyt. Hiljainen ja
+totinen hän oli ollut aina viime vuosina, ja oli yhä vieläkin, mutta
+puhuessaan jotain, mistä hän oli huvitettu -- puhuessaan jostain
+aineesta, johon oli innostunut, tai kulkiessaan tuvasta toiseen, tai
+jollekin ystävälleen tehdessään selkoa jumaluusopillisesta teoksestaan,
+jota hän paraikaa valmisteli -- silloin saattoi hän vielä kiihtyä ja
+elpyä kuni ennen.
+
+Ulkopuoleen nähden hän siis oli jokseenkin entisensä näköinen, vaan
+hänen henkisessä elämässään oli ero Gabriellesta ja kaikki ne sielun
+taistelut, jotka olivat olleet seurauksena siitä, saaneet aikaan
+valtavan täristyksen. Uskonnolliset epäilykset, joita vastaan hän
+kauvan oli taistellut, saivat tähän aikaan hänen sielussaan uuden
+voimakkaan jalansijan. Kiihkeä toivomuksensa taipua Jumalan tahdon
+mukaan, saada tyyntymään sielunsa epätoivoinen rauhattomuus, muuttui
+vähitellen rauenneeksi tyytyväisyydeksi, joka, vaikkei hän sitä
+aavistanutkaan, vähimmästäkin ulkoa tulevasta puuskasta, veisi
+täydelliseen epäileväisyyteen.
+
+Entistä innokkaammin hän nyt alkoi hoitaa papin tehtäviään, erittäinkin
+toimintaansa, seurakunnan sairasten ja köyhäin keskuudessa. Mutta
+itseensä hän ei koskaan ollut tyytyväinen; vihdoin hän sai omituisen
+päähän piston, sellaisen ettei muka koskaan toiminut kylliksi, vaikka
+olisikin puuhannut kuinka paljon tahansa. Illoin, silmäillessään
+kulunutta päivää ja tarkastaessaan itseään tuli hän aina surumieliseksi
+ja alakuloiseksi. "Mitä olen tehnyt." huokaili hän tavallisesti, -- "en
+mitään, en niin mitään. Koko päivä, niin monta kallista hetkeä on
+kulunut, ja miten olenkaan ne käyttänyt?"
+
+Toinen päivä toi tullessaan uusia ponnistuksia, joilla hän koetti
+tyydyttää vaatimuksia, jotka itsensä suhteen teki yhä suuremmiksi,
+tuskallisia yrityksiä saavuttamaan tilaisuutta kieltäytymiseen ja
+kaikkeen, mitä vaan suinkin saattoi kutsua ylellisyydeksi tai hyväksi
+toimeentuloksi. Hän tunsi omantunnon tuskia siitä, että vuode oli liian
+pehmeä, tai ruoka liian hyvin laitettu, ja kurittaakseen itseään,
+lähetti hän välistä päivällisensä köyhille ja söi jonkun työläisperheen
+luona.
+
+Saarnaajan toimikin oli käynyt hänelle raskaaksi, useinpa
+tuskalliseksikin työksi, joka ei juuri koskaan häntä tyydyttänyt.
+Joskus, tavatessaan jonkun saarnan-aiheen, josta hän ennen muinen oli
+saarnannut vakaumuksen lämmöllä, ja koettaessaan käyttää sitä, tunsi
+hän kauhukseen kuinka se lohkesi kappaleiksi hänen käsiinsä, joten koko
+tuo ihana, runsas aine oli tomuna ja pirstaleina hänen jaloissaan.
+Välistä hän taas onnistui saamaan sellaisia aiheita, joista oli
+huvitettu, hän innostui, kuten ennen, ajatteli tarkoin saarnansa ja
+harkitsi joka kohdan aineesta, mistä aikoi puhua. Vaan silloin kävi
+hänen useimmiten niin, että valmistettuaan kaikki ja ollen juuri
+innostuneimmillaan tekemään kuulijoilleen selvää jonkin opinkappaleen
+uudesta käsitystavasta, hänelle salaman tavoin lensi päähän ajatus,
+että olisi mahdotointa pitää semmoista saarnaa tulematta poistetuksi
+viralta.
+
+Silloin hän väliin uhalla uskalsi koettaa ainakin jossain määrin
+päästää valloilleen mielessään liikkuvat järkiuskoiset ja maailmaa
+mullistavat ajatukset, vaan siitä oli vain seurauksena yleiset
+moitteet, lisäytyvä mielikarvaus heränneiden puolelta, uhkauksia ja
+nimettömiä kirjeitä, joissa uhattiin viralta panoa, vieläpä pistäviä
+sanomalehtikirjoituksiakin. Jos hän taas menettelisi päinvastoin,
+hilliten rauhattomia ajatuksiaan, eikä antanut saarnansa siirtyä
+rahtuakaan ahtaimpien opinkappalten viitoittaman rajan ohi, niin siitä
+oli vain seurauksena itsensä ylenkatse ja epäilyksen lisäytyminen.
+
+Talven pitkään pukeni hänen sieluntilansa. Hän työskenteli taukoamatta,
+kuumeentapaisemmin. Yhä enemmän joutui hän ilottoman harrastuksensa
+orjaksi, koettaessaan keräillä hyviä töitä, saavuttaa täydellisyyttä,
+mikä kumminkin aina pakeni häntä. Öisin häntä vaivasivat kummalliset,
+kamalat unet; hän heräsi usein siitä, että luuli putoavansa
+pohjattomaan syvyyteen, ja vihdoin selvittyään unelmastaan, hänellä
+vielä kauvan oli jälellä huimaava tuska, jota tunsi, viimeisen
+jalansijan altaan luisuessa ja älytessään auttamattomasti vajoavansa...
+
+Usein uudistuvana unelmana hän myöskin näki Gabriellen kuolleena. Hän
+ajatteli usein kuolemaa, vaan enin omaa kuolemaansa; heikko terveytensä
+sai hänen luulemaan, ettei se enää voinut olla kaukana. Mutta unissaan
+hän aina puuhasi Gabriellen kuoleman kanssa. Välistä hän näki hänen
+lähestyvän vuodettaan -- tiesi hänen kuolleen, sillä itse oli muka
+haudannut hänet ja heittänyt multaa kirstulle -- mutta hän hymyili ja
+puheli kuten ennenkin, ja hän tunsi ihmeellisen ilon riemastuksen, vaan
+samalla kertaa, pelvon vavistuksen nähdessään hänet... He muka
+kävelivät yhdessä pitkin laajaa, kaameaa kangasta. Vaan kun hän
+käännähtää, on Gabrielle äkkiä kadonnut, ja vaikka hän huutaa ja hakee
+kuinka hyvänsä, vaikka hän rukoilee ja vääntelee käsiään, pysyy hän
+vain poissa... Ja herätessään helmeilee kylmä hiki otsallaan, ja hän
+nyyhkii lapsen tavoin ikävästä ja tuskasta...
+
+Sinä talvena hän oli tavallista enemmän yksinään, ei koskaan hakenut
+kenenkään seuraa, mutta väliin hänet valtasi vastustamatoin halu puhua
+suu puhtaaksi ja saada osakseen jonkun ihmisolennon myötätuntoisuutta
+ja osanottoa; silloin hän lähti Aurellille pastori Strandin luokse,
+joka olikin ainoa henkilö Ryforsissa, kenen kanssa hän oli tehnyt
+lähempää tuttavuutta. Tunti toisensa jälkeen kului keskustellessa
+pastorin huoneessa, jolloin Robert istui keinutuolissa tai sohvan
+kulmassa, ja pastori käveli edestakaisin lattiaa pitkin piippu
+hampaissa. Silloin useinkin heidän keskustelunsa sai tuollaisen
+tuttavallisen leiman, jonka painaa molemminpuolinen huomio siitä, että
+on toistaan täysin ymmärretty, joka purkaa kaikki tunteen sulut ja saa
+kaikkein itseensä sulkentuvaisimmankin avaamaan sydämmensä. Ei kukaan,
+joka vain pintapuolisesti tunsi Robertia, joka vain oli tottunut
+näkemään hänet hiljaisena, tyyneenä, kasvoissaan hillitty ilme, joka
+oli hänelle niin omituinen, olisi tuntenut tuota intohimoisen
+liikutettua miestä, joka sanojaan punnitsematta, vähääkään välittämättä
+siitä, miten katkeria ja pistäviä ne olivat, arastelematta syyti esiin
+epätoivoisen sydämmensä rauhattomia ajatuksia.
+
+Pastori Strand ei puhunut mitään Robertin purkaessa tunteitaan; hän
+vain käveli edestakaisin pitkin lattiaa, hiukan hajamielisenä
+tuijottaen eteensä. Oikeastaan hän ei paljon kuunnellut Robertin
+puhetta, sillä hän tunsi jo edeltäkäsin sen pääasiallisen sisällön,
+mutta hän tiesi ystävälleen olevan helpotuksen, saadessaan puhua suunsa
+puhtaaksi, ja antoi sen vuoksi hänen pitkittää.
+
+Robertin vähän aikaa vaiti oltua, vastasi pastori kävelyään
+keskeyttämättä:
+
+"Rakas ystävä, minuun koskee kovin kipeästi, kun kuulen sellaisia
+sanoja sinun huuliltasi. En tosiaan olisi luullut noin pitkälle
+mentävän. Mutta on olemassa _eräs_ seikka, joka hiukan lohduttaa minua.
+Henkilöt, joilla on sellainen herkkä mielikuvitus kuin sinulla,
+katsovat kaikki mitä pahimmalta puolelta. Valittelet esimerkiksi
+olevasi yksin..."
+
+"En valittele", keskeytti Robert katkerasti, "minä vain vahvistan
+tosi-asian. Ja jos sanot suoraan, niin ethän voi väittää kenenkään muun
+olevan niin ihmisistä erillään kuin minun? Valtion kirkko, johon vielä
+kyllä kuulun, epäilee minua, ja tarvittaisiin vain, että kerrankin
+saarnaisin sen mukaan, mitä uskon ja ajattelen, niin minut
+eroitettaisiin virastani. Vapaakirkolliset, heränneet kammoen
+ylenkatsovat minua. Työläispuolue ei luota minuun, se luulee minun
+koettavan kulkea keskitietä, ja sivistyneet pitävät minua sosialistina
+ja radikaalina, jonka kanssa eivät mielellään tahdo olla
+minkäänlaisissa tekemisissä. Oma vaimoni..."
+
+Hän oi päässyt pitemmälle, ääni petti ja hän kääntyi äkkiä poispäin.
+
+"Ystävä parka", sanoi pastori Strand pannen suuren kätensä Robertin
+olalle, "minuun koskee kipeästi ... kovin kipeästi... Mutta -- oletko
+ajatellut sitä, että on ollut _eräs_, joka on ollut vielä yksinäisempi
+kuin sinä, eräs jonka kaikki puolueet, kaikki ystävät pettivät, joka
+epätoivon vaikeimpana hetkenä tunsi itsensä Jumalankin hylkäämäksi? Ja
+oletko ajatellut sitä, että kaikkein, jotka tahtovat taistella
+kunniallista elämän taistelua, kaikkein jotka rehellisesti seuraavat
+omaa vakaumustaan, _täytyy_ kulkea mestarinsa jälkiä ja olla yksin?
+Kaikilla puolueilla on enemmän tai vähemmän petosta, ja jos sinä haet
+tukea jossain puolueessa, niin et ole vapaa petoksesta sinäkään.
+Surullista on olla yksinään, raskasta ja surullista monta kertaa,
+tiedän sen omasta kokemuksesta, vaan kun polttavin puolipäivän helle on
+ohitse, ja ilta joutuu ja mieli alkaa tulla tyyneeksi ja rauhaisaksi,
+niin silloin on ihanaa, silloin tuntuu sanomattoman ihanalta,
+suloiselta ja autuaalta, kun voi sanoa: vaillinaista ja puutteellista
+on monessa suhteen ollut, mutta _sen_ tiedät sinä, Herra, ett'en
+koskaan ole valehdellut, en koskaan lausunut sanaakaan tai astunut
+askeltakaan sydämmellisintä vakaumustani vastaan. Katsos Wallner,
+tahdon mieluummin voida sanoa sen, kuin olla maailman ja sen mahtavien
+kunnioittama ja ylentämä!"
+
+Pastori Strandin silmistä loisti lapsekkaan onnellinen ilme, ja
+puheensa vahvikkeeksi hän taivutti toista kättään.
+
+"Niin, on todella ihanaa, kun voi sanoa niin", vastasi Robert
+surumielisesti hymyillen, "vaan sille, joka paraillaan on taistelun
+melskeessä ja epävarmana sen päättymisestä, käy yksinäisyys
+sietämättömäksi..."
+
+"Ken ei sitten voi joutua taistelun pauhinaan, jos vaan päästää irti
+ankkurin!" keskeytti pastori Strand innokkaasti. "Onko mielestäsi
+tosiaankin minun asemani niin tyydyttävä, ettei minullakin, jos vaan
+tahtoisin, olisi valittamisen syytä? Onko mielestäsi minulla kirkon
+palvelijana ollut niin paljon edistystä, kun neljäkymmentä vuotta olen
+kököttänyt varapastorina täällä kaukana Norrlannissa? Vaan katsos, minä
+olen ollut liian röyhkeä, liian suora ja kunniallinen, sellaisesta
+eivät asianomaiset pidä. Et kai usko, että on moni täälläkin, joka
+moittii minua, joka esimerkiksi on vihainen siitä, että minä soitan
+viulua. Daniel vanhuskin, tuo kunnon mies, vaikk'ei tosin minua
+tuomitsekaan, kuitenkin eräänä päivänä virkkoi minulle: 'kyllä minä
+luulen, että pastorin omalletunnolle olisi edullisempaa soittaa
+viulupelillään jotain totisempaa, eikä vaan kevytmielisiä polskia.'
+'Kevytmielisillä polskilla' tuo raakalainen tarkoitti erästä Haydin
+menuettia! Niin, niin, niin", jatkoi pastori vetäen pitkän huokauksen,
+"niin se on, niin se on; eihän minunkaan maallinen menestykseni ole
+niin kehuttava, ettei minultakin voisi päästä epäsointuja, jos
+vaan tahtoisin kosketella niitä säveleitä. Totta on se, että ...
+perhe-onnettomuudesta, joka sinua on kohdannut -- siitä minä olen
+varmasti vapaa, mutta en juuri pitäisi kadehdittavana sitäkään, että
+saa istua kuni mikäkin suuri yksinäinen lintu tässä huoneessa, eikä
+koskaan ole tiennyt miltä tuntuu, kun saa kuulla pikku muijan murusen
+sanovan että on hänelle mieleinen."
+
+Robert hymyili. Pastorin pilapuhe ilahdutti häntä ja poisti hänen omat,
+synkät ajatuksensa. Oli niin koomillisen liikuttava tuo vertaus
+"suuresta, yksinäisestä linnusta", joka istui kesä-illoin huoneessaan,
+soitellen viuluaan myöhään yöhön...
+
+"Niin, niin, niin", lisäsi pastori, puhuessaan yhä kävellen,
+"elämä on todentekoa meille jokaiselle ja kaikkien meidän on oltava
+selvillä Herramme kanssa huolimatta siitä, mitä ihmiset sanovat
+tai lörpöttävät meistä. Itsekin valitat huonosti onnistuneen
+hyödyttämis- ja auttamis-yrityksissäsi?"
+
+"Niin", virkkoi Robert äskeisellä katkeralla äänellä, "siinä olet
+oikeassa, sitä minä todellakin valitan. Jollen olisi niin suruinen,
+niin minusta näyttäisikin naurettavalta se, että ihmiset ymmärtävät
+minua väärin ja kääntävät minun kunniallisimmat yritykseni pahimpaan
+päin. Mitä hyötyä minulle esimerkiksi on lähtenyt ponnistuksistani
+kohottaa työmiehiä ja parantaa heidän asemaansa? Ei mitään muuta kuin
+se, että ovat tyytymättömämpiä ja rauhattomampia kuin ennen. Etkö usko
+että Bångin kapakka yhä houkuttelee enemmän kuin lukusali, jonka minä
+sellaisilla uhrauksilla heille järjestin? Siksipä väliin arvelenkin
+että sille, joka koettaa parantaa veljiensä asemaa ja johtaa heitä
+totuuden tielle, joka taistelee sorrettujen puolesta ja koettaa
+herättää ihmisiä paatuneesta itsekkyydestä, että sille olisi marttyyrin
+kunnian sijaan pikemmin annettava narrin nimi. Jos ei olisikaan ollut
+olemassa _eräs_ -- _hän_ jota, epäilyksestäni huolimatta, en koskaan
+lakkaa rakastamasta -- niin aivan varmaan en ollenkaan empisi
+sanoessani narrin nimen!
+
+"Suo minun selittää se asia", sanoi pastori Strand seisattuen Robertin
+eteen ja ottaen piipun suustaan. "Narrin nimen ansaitsee se, joka tekee
+kaiken hyvän, jota mainitsit, ja sillä välin ajattelee menestystä;
+kunnian taas se, joka työskentelee ainoastaan mestarinsa vuoksi ja
+Fenelonin herra sanoo: 'uskollinen tehtävässäni ... huolehtimatonna
+menestymisestä.' Sellainen on sen asian laita. Vaan saanko nyt sanoa
+jotain sulle suoraan?"
+
+"Kyllä ... saat, luonnollisesti", vastasi Robert hiukan
+kärsimättömästi.
+
+"No, silloin minä neuvon sinua joksikin aikaa keskeyttämään työsi. Ota
+hiukan lomaa ja matkusta. Nykyään olet kokonaan säännöttömässä
+mielentilassa ja siitähän on luonnollisesti seurauksena, etteivät
+pyrintösi onnistu, etteivät saarnasi tuota siunausta ja että terveytesi
+sen ohessa turmeltuu perin pohjin."
+
+Robertin muoto synkistyi. Pastori oli koskettanut arkaan kohtaan.
+
+"Niin. olet oikeassa", vastasi hän kolkosti, "tiedän, että saarnani
+nyt, kuten aina, ovat hedelmättömiä. Mutta nykyisin ne ovat minulle
+pelastuksena. Jos herkeän saarnaamasta, niin katkeaa viimeinenkin side;
+joka minua kiinnittää määräämällä, että _täytyy_ uskoa ja silloin minä
+ilman pelastusta lankean täydelliseen epäilykseen. Oi! ystäväni",
+lisäsi hän ja hänet valtasi uudelleen harras mieliala, "sellaista
+mielentilaa kuin minun, ei voi sanoin selittää. 'Kyntömiehet ovat
+kyntäneet ja piirrelleet selkääni pitkiä vakoja' ... kaikki, kaikki on
+minulle kiusaksi. En voi ajatella menneisyyttä, se tuntuu minusta
+pitkältä erehdyksistä ja valheista kokoon punotulta köydeltä, nykyisyys
+on käynyt minulle sietämättömäksi ja tulevaisuus kauhistuttaa minua.
+Luonnon ja elämän koko ihanuus, joka ennen tuotti minulle niin paljon
+iloa ja lohdutusta, vaikuttaa nyt tuskan tunteen, sellaisen jota en voi
+kielin kertoa... Juohtuu mieleeni eräs kuva Goethen Faustista, jossa
+enkelit viskelevät ruusuja demooneja vastaan, jotka koettavat
+valloittaa Faustin sielua, mutta ruusujen sataessa muuttuvatkin
+metalliksi. Samoin on minun laitani. Kun näen tai kuulen jotain ihanaa
+-- runo, jota luen, kaunis auringon lasku, kaikki se polttaa minua
+siihen sijaan että lieventäisi tuskiani. Niin ... niin ... olet
+oikeassa, kun sanot, että minun pitäisi luopua virastani ... mutta ei
+siinä kyllin ... minä luopuisin kaikesta ... katoaisin ... ja jollei
+minussa vielä olisi jätteitä uskosta ... niin..."
+
+"Vait", keskeytti pastori melkein ankarasti ja varoittaen ojensi
+kätensä Robertia kohden, "älä lausu sellaisia sanoja. Kukin meistä,
+joka on kärsinyt ja taistellut, on kai osaksi tuntenut kiusaavan
+ajatuksen, joka epätoivon hetkenä valtaa sielun. Mutta tuollaisia
+sanoja ei sovi lausua."
+
+Robert painoi kädellä otsaansa ja ummisti silmänsä.
+
+"Välistä", jatkoi hän ottamatta huomioon ystävänsä puhetta, "on kiusaus
+niin voimallinen, levon kaipuu niin sietämätöin, etten luulisi voivani
+odottaa ... väsymys niin kova, etten edes toivo ijäistä elämää ... vaan
+ainoastaan lepoa ... jäljettömiin häviämistä ... kummallinen,
+erinomainen olemassa olo ... olisiko siis tarkoituksesi vain saada
+minut tälle kannalle ... riistää minulta kaikki, vieläpä tämäkin ...
+viimeinen ... ainoa ... suurin... Ilo ... ilo ... ihana, ihmeellinen
+sana ... joka koko elämäni ajan olet liidellyt edessäni kuni loistava
+suvenkorento, jota en ole voinut saada kiini ... ilo puolison
+rakkaudesta ... ilo taiteessa, kauneudessa, luonnossa ... ilo
+työssä ... kaikkialta olet ilkkuen paennut... Mutta yhdentekevää ... en
+sure sitä, että nuoruuteni rajut, romantilliset unelmat ovat menneet.
+Mutta viimeinen, _ainoa_, ilo, jonka Kristus lupasi väsyneille ja
+raskautetuille sieluille, ilo Jumalassa, pakenetkohan sinäkin ...
+petätköhän minut?..."
+
+Nojautuen sohvan laitaan, hän painoi kasvonsa käsivarttaan vasten.
+Pastori seisoi vieressä ja pudisti surumielisesti päätään.
+
+"Ystävä parka ... ystävä parka", sanoi hän kyynelsilmin, "tyynny ...
+koeta rauhoittua ... rauhoittua... 'Jos rauhassa olisitte, niin teitä
+autettaisiin' ... se on ainoa neuvo, minkä voin sinulle antaa. Aah,
+tällaisina hetkinä nähdessään toisen tuskia, ei toinen ihminen kykene
+mihinkään. En edes voi seurata sinua taistelun melskeeseen; tuossa
+sielujen Jakobin-taistelussa on tuo ihmeellisen suuri ja peloittava
+seikka, että meidän aina täytyy olla siinä, kuten kuollossakin Jumalan
+kanssa kahden kesken. Ei kukaan, ei kukaan ole koskaan ollut toisen
+vieressä sielun sydänyön hetkenä. Yhden asian vain, rakas veli, tahdon
+lausua sinulle lohdukkeeksi. Sinun korvissasi se ehkä kuuluu
+eriskummaiselta, mutta totta se vain _on_; nyt olet likempänä Jumalaa,
+kuin silloin, kun olit ylistetty, oikeauskoinen saarnamies Tukholmassa
+ja houkuttelit kansaa joukottain Herran huoneeseen. Ja sitä likemmäksi
+lähenet, kuta enemmän epäilysi lisääntyy, ja kun olet joutunut aivan
+epäilyksen pohjalle, kun sinulta on mennyt kaikki se mitä sanot
+_uskoksesi_, niin silloin on pelastus hyvin lähellä." -- -- --
+
+Tuon tapaisten keskustelujen jälestä tunsi Robert aina jonkin aikaa
+mielensä rauhaisammaksi.
+
+Mutta tuo helpoituksen tunne, joka vain koski hänen mielikuvitustaan,
+eikä sielun elämätään, haihtui taas pian jättäen hänet tavanmukaiseen
+murtuneeseen tilaan.
+
+Yhteen aikaan hän koki, itsekään olematta selvillä siitä, mistä syystä,
+lähetä heränneitä. Näytti siltä, kuin häntä olisi haluttanut koettaa
+vielä viimeisen kerran heidän kanssaan seurustelemalla elähyttää
+sammuvaa uskoansa. Hän kävi heidän kokouksissaan, istui niissä myöhään
+iltaan ja puhui kunnes epäilyt taukosivat, niin että hän niistä
+lähtiessään viilistä oli onnistunut puhaltamaan sammuvan kipinän
+hetkiseksi näennäiseen eloon.
+
+Samalla kertaa hän tunsi ihmeellistä kiukkua uskovaisia kohtaan. Ne
+vetivät häntä puoleensa, hän ei tullut toimeen ilman heitä, mutta heti
+kun hän taas jäi yksin, tunsi hän vain ylenkatseellista, kadehdittavaa
+vastenmielisyyttä. "Tuollaista järkähtämätöntä, harkitsematonta
+uskoa, joka ei edes suvainnut puheluakaan, ei voi suosia muu kuin
+ymmärtämättömyys tai teeskentely" -- niin hän tavallisesti ajatteli --
+ymmärtämättömyys, tiedon puute, jota edusti Daniel ystävineen,
+teeskentely, kirjanpitäjä Sidvallin ja hänen henkiheimolaistensa
+edustamana. Syvällisemmälle ja todellisemmalle luonteelle olemassa olo
+ei olekaan muuta, kuin epäilystä, tai suorastaan kieltämistä. Jos hän
+sattui huomaamaan pienimmänkään tahran heidän elämässään, tai kuulemaan
+jostain virheestä, jonka joku heistä oli tehnyt, niin silloin hän tunsi
+uhkamielistä riemastusta ja ajatteli itsekseen: "tiesinhän sen ...
+juuri niin kävi kuin olin aavistanut ... kaikki on mädännyttä,
+kavalaa ... onttoa..." Jonkunlaisella ilkeällä nautinnolla hän vertaili
+omaa, itsensä kieltävää, hurskasta elämäänsä esimerkiksi kirjanpitäjä
+Sidvallin elämään, joka oli ankaran heränneen puolueen, minkä
+yhteydestä Robert jo alun pitäin oli pois sulettu, keskustana. "Minä
+ahkeroitsen ja teen työtä -- taistelen ja kärsin", ajatteli hän melkein
+uhaten, "olen uhrannut kaikki veljieni hyväksi, noiden vähimpäin, jotka
+Jumala erityisesti on uskonut meidän huomaamme, elämäni on aivan
+tahratoin -- ja minulta Jumala piiloutuu, minun osakseni ei tule muuta,
+kuin epäilystä ja lohduttomuutta. Ja tuollainen jokapäiväinen, itsekäs
+ihminen, jonka pääpyrintönä on rahojen kokoaminen itselleen ja
+perheelleen, hän saa osakseen Jumalan armoa, hän saa ylvästellä siitä,
+että on Jumalan lapsi, valittu ja armoitettu. Onko siinä järkeä ...
+onko siinä oikeutta ... onko rakkautta, _jos_ sinua Jumala on olemassa
+ja jos sinä olet isä, joka pidät huolta lapsistasi? Ei, ei, sehän vain
+on mielikuvitusta, pilantekoa, ihmisten työtä kaikki tyyni..."
+
+Niin kului kuukaus toisensa jälkeen, ja Robert taisteli yhä hurjalla
+itsepintaisuudella uskonsa puolesta, joka oikeastaan jo olikin kuollut,
+ja josta vain oli jälellä pirstaleita, jotka siihen sijaan, että
+olisivat tukeneet häntä, myrkyttivät ja sekoittivat kaikki.
+
+Nykyään oli hän sellaisessa toivottoman epäilyksen tilassa, että
+hehkuvan uskon kipinän olisi kyennyt sammuttamaan vähäpätöisinkin
+tapahtuma. Hänen asemansa oli samanlainen kuin sen, joka seisoo kuilun
+partaalla, ja jolta tasapainon voisi viedä takaa tuleva tuulen henkäys,
+tai jonka muutaman hietamurun irtautuminen jalkojen juuresta saisi
+syöksymään pohjattomaan syvyyteen.
+
+Vihdoin tulikin tuo ulkonainen sattuma, joka oli omansa täydentämään
+hävitystyön hänen sisimmässään.
+
+Kirjanpitäjä Sidvall muutamine uskontovereineen oli pannut toimeen
+kokouksen lähetyshuoneessa, erään tunnetun saarnamiehen sinne saavunnan
+johdosta, vaan omantunnon syistä he eivät tahtoneet Robertia mukaan.
+Hänen horjuva uskon-kantansa ei näet nyt enää ollut mikään salaisuus:
+se oli päinvastoin niissä piireissä, joita uskonnolliset asiat
+innostivat, pysyväisenä puheen aiheena, eikä tätä nykyä koko Ryforsin
+yhteiskunnassa ollut sitä henkilöä, jonka nimi niin usein olisi
+kuulunut kaikkien suussa, kuin Robertin, ei ollut ketään, joka niin
+usein olisi ollut milloin säälin, milloin moitteen aiheena.
+Sidvallin mielestä oli tällaisten olosuhteiden vallitessa sekä
+pastorille itselleen että muillekin parasta, että hän pysyi poissa
+kokouksesta, semmoisesta kuin tämä, johon osaaottajat olisivat mitä
+tuttavallisimmassa suhteessa toisiinsa; hän itse ei muka hyötyisi
+mitään siitä mitä puhuttaisiin, eikä voisi teeskentelemättä ottaa osaa
+keskusteluihin, toisia taas hänen läsnäolonsa ja hänen äänetöin
+arvostelemisensa häiritseisi. Kokouksen toimeenpanijain kesken syntyi
+innokas neuvottelu; useimmat myönsivät Sidvallin olevan oikeassa, mutta
+muutamat pelkäsivät loukkaavansa, toisten mielestä taas oli käytettävä
+kaikkia käsissä olevia keinoja, joilla pastoria voisi saada uskoon,
+mutta Sidvall ystävineen piti puoltaan ja pääsikin vihdoin voitolle.
+
+Robertille siis ei ilmoitettu mitään kokouksesta; se pantiin toimeen
+salavihkaa, ja koetettiin mikäli mahdollista, ettei pastori saisi
+tietoa siitä. Vaan se luonnollisesti ei onnistunut; jo useita päiviä
+ennen kuin kokous oli pidettävä, tiesi Robert sen, -- ja ne jotka
+luulivat hänen tulevan loukatuksi, eivät olleet erehtyneetkään
+luulossaan.
+
+Mutta _miten_ syvästi hän loukkaantui, siitä heillä ei ollut
+aavistustakaan. Hän aivan vavahteli tuskasta ja mielikarvaudesta; noin
+pitkälle siis oltiin tultu -- hän, paikkakunnan pappi, eroitettiin
+uskovaisten yhteydestä, häntä osoiteltiin julkisesti uskottomana, uskon
+hylkyrinä...
+
+No niin, kun kerran tuollaista oli voinut tapahtua, niin mitäpä hänellä
+enää olikaan siellä tehtävää? Hänen kokouksesta sulkemisensa polttaisi
+häneen seurakuntalaistensa silmissä jäljen semmoisen, että hänen oli
+mahdoton enää saarnata. Kaikki oli mennyttä -- ulkonaisetkin siteet
+olivat katkenneet, nuo siteet jotka olivat olleet hänen viimeisenä
+pelastuksen toivonaan. Vuotta aikaisemmin hän olisi voinut kestää tuon
+häväistyksen näennäisen levollisena; nyt se sattui hänen sairaaseen
+sydämmeensä voimalla, joka sai hänet lannistumaan.
+
+Oli sumea talvi-ilta. Robert tiesi, että kokouksen piti alkaa
+seitsemältä, ja mistään huolimatoin uhkamielisyyden ja kostonhimon
+tunne, niin suuresti eriävä hänen tavallisesta säädyllisyydestään,
+pakoitti hänet saamaan aikaan lähtemään lähetyshuoneelle saakka,
+ainakin näyttääkseen vastustajilleen, että hänellä oli selvillä, millä
+tavoin häntä vastaan oltiin menetelty. Hänen vastaansa tuli useita
+kokoukseen aikovista. Niitä ylimalkaan näkyi hänen näkemisensä vähän
+nolostavan; jotkut menivät toisaalle päästäkseen häntä tervehtimästä,
+toiset taas kääntyivät, pelkurimaisuudesta, jota sittemmin katuivat,
+syrjään, eivätkä olleet huomaavinaan häntä. Kirjanpitäjä Sidvall
+tervehti niin levollisesti, että rauhattomuus Robertin mielessä yhä
+yltyi. Tuossa järkähtämättömässä tyyneydessä hän luki oman tuomionsa,
+ankaran, lepyttömän tuomion, josta hän joutui aivan haltijoihinsa.
+
+Poikettuaan lähetystalolle vievältä tieltä, nopein askelin
+kiiruhtaessaan "katua" pitkin, hän itse huomasi kauvan pelätyn
+käännekohdan olevan lähenemässä. "Tekopyhät, sydämmettömät", kaikui
+hänen tunnossaan ääni, joka oli niin vihlasevan katkera, että häntä
+oikein puistatti, "ulkokullatut, jotka saarnaatte mestarinne oppia,
+vaan elämässänne teette sen tyhjäksi. Se, joka etsii totuutta ... joka
+on tahtonut antaa henkensä veljiensä edestä, se joutuu epäilykseen ...
+kadotukseen ... ihmisten ylenkatseen alaiseksi ... Jumalan
+hylkäämäksi... Ja se joka julistaa rakkauden oppia ja ylenkatseellaan
+murtaa kärsivän veljen ... se ... se saa kutsua itseänsä Jumalan
+lapseksi ... saa elää onnellisena tunnon rauhassa... Minua ... minua
+raatelevat tunnon tuskat, kuin pahinta rikoksen tekijää ... ja ne
+saavat sanoa Jumalan isäkseen, ovat hänen lapsiaan, pelastettuja ja
+onnellisia ... ja minä ... minä olen kirottu ... kadotettu ...
+kadotettu..."
+
+Hän kiiruhti kulkuaan ja meni tietä pitkin sillalle. Hänen aivossaan
+pyöri ajatuksia, joilla ei olleet juuri mitään keskinäistä yhteyttä,
+Milloin ne liitelivät menneisyydessä itsepintaisesti vastustaen entisiä
+vanhurskauspyrintöjä, sen kieltäymyksiä; milloin taas lensivät kauvas
+Gabriellen luo nuhtelevasti huudahtaen: "sinäkin olet minut pettänyt,
+lupasit rakastaa minua myötä- ja vastoinkäymisessä ja nyt ... ja
+nyt..." Toisinaan ne taas yhtyivät ruikutellen rukoilemaan: "Eikö siis
+ole mitään pelastusta ... onko Herran hyvyys, Herran laupeus aivan
+lopussa...?"
+
+Pilvinen taivas teki illan pimeäksi ja kolkoksi. Virta pauhasi
+levottomasti, ja lahdelta kuului tuon tuostakin elpyväin kevään voimien
+rikki murtaman jään ritinä. Robert seisoi sillalla käsivarsillaan
+nojaten kaidepuuta vasten ja katseli majakkaa, joka pimeän halki
+pilkotti kaukana ulapalla; oikealla puolen seistä törrötti rannalla
+vanha, rappeutunut sulatusuuni, joka mustine ammottavine aukkoineen
+näytti kummallisen suurelta ja kamalalta; sieltä väitti kansa hämärässä
+kuuluvan vasaran kalketta tai näkyvän säkeniä säihkyvän pimeän
+tullessa...
+
+Hetki toisensa jälkeen kului, ja Robert seisoi yhä paikallaan, milloin
+tuijottaen kuohuvia aaltoja, jotka kiskoivat tukkia mukaansa, milloin
+taas kiinnittäen katseensa majakan pieneen kirkkaasti välkkyvään
+valoon. Hänen mielensä raju rauhattomuus oli vähitellen tyyntynyt ja
+melkein levollisena hän hiljaisuudessa kuunteli miten hänessä vihdoin
+menivät murskaksi lahonneet sirpaleet lapsuutensa uskoa, jonka
+vaikutuksesta hän kuusitoistavuotiaana nuorukaisena ihastuksella oli
+lausunut: "Herra, jos sinä vain minulla olet, niin en taivaasta enkä
+maasta välitä."
+
+Seisoessaan siinä kylmäverisen välinpitämättömyyden osoittaessa
+henkistä elottomuutta, sai siihen sijaan ulkonainen maailma, ympäröivä
+luonto, uuden harvinaisen merkityksen. Aineellisuus esiintyi äkkiä
+suurena ja mahtavana. Sen valtavat voimat, joissa hän siihen saakka oli
+luullut huomanneensa Jumalan ääniä, tuntuivat nyt hänestä mistään
+riippumattomilta, mahtavilta, ja täyttivät hänet kolkkouden ja
+yksinäisyyden tunteella. Mielikuvituksellaan tunsi hän tuon
+aineellisuuden voiman yhä enemmän ja enemmän kasvavan ja lisääntyvän.
+Hänestä tuntui kuin olisi saanut uuden aistin, jolla näki miten voimat
+hänen ympärillään elämöivät, nielivät, hävittivät... Kosken kohina
+muuttui tulvehtivaksi, rakennuksia raastavaksi, ihmisiä hautaavaksi
+kevätvirraksi... Jään ritinässä hän kuuli miten aalloissa kiljui ja
+kirkui olentoja, jotka menehtyivät niihin... Kaikkialla hävitystöitä --
+julmaa, välinpitämätöintä työn, toivon, elämän hävittämistä -- ihminen
+vain kierteli salaperäisten voimain musertaman lastun lailla, kohtalon
+heittelemänä korkeudesta syvyyteen ja vihdoin alas tuntemattomaan,
+suureen pimeyteen...
+
+Oikein puistalti ruumista ajatellessa, että tämä siis oli elämää,
+tällainen sattuman oikku... Tuollaisia turvattomia, surkuteltavia
+olentoja olivat ihmiset, hänen veljensä. Mutta muinainen intoileva
+osanottonsa ihmiskunnan kärsimyksiin oli kuin sammunut; kummallisen
+välinpitämättömänä hän seurasi tuota mielikuvituksen leikkiä, jota yhä
+kiihdytti yö ja yksinäisyys hänen ympärillään. Mitä hyötyä olikaan
+välittämisestä ja nurkumisesta? Jumalalta, rakastavalta isältä voi
+rukoilla laupeutta, mutta eivätkö kevättulva ja myrsky voi kuulla
+kaikkein epätoivoisimpiakin rukouksia? Oli vaan kaksi keinoa tarjolla:
+joko alistuu tai...
+
+Uudelleen alkoi itsemurhan ajatus kiusata häntä. Hyppäys vaan -- niin
+kaikki olisi lopussa, hänen väsyneet ajatuksensa löytäisivät levon,
+hävittävät, säälimättömät elämän voimat kuohuisivat hänen päällänsä,
+vaan mikään ei enää häntä häiritseisi eli tekisi levottomaksi. Miksi
+epäillä, miksei saisi tehdä loppua jo kerran alkaneesta kuolon
+taistelusta?
+
+Vaan hänen mielessään liikkui jotain mikä asettui vastakynteen: sitkeä,
+kukistumatoin halu käydä kärsimyksiä kohti, pysyä paikallaan maksoipa
+mitä tahansa. Hänen luonnossaan, jonka tunteellisuus oli niin suuri
+että säädyttömyys, tai epä-ystävällinen sana sai hänet vapisemaan,
+löytyi rautainen tahdon lujuus, joka pakoitti hänet tällä hetkellä
+tekemään vastarintaa sekä sielun että ruumiin taisteluille.
+
+"Ei", huudahti hän, "tahdon kestää! Vaikkei olisikaan olemassa Jumalaa
+ja vaikken koskaan enää voisikaan rukoilla vapahtajaani, vaikka taivas
+olisikin tyhjä, vaikka ijäinen elämä olisikin vaan paljas satu, _yksi_
+pysyy kuitenkin paikallaan: täytyy olla parempi menetellä oikein, kuin
+menetellä väärin, täytyy olla parempi kaatua paikallaan kuin pötkiä
+pakoon. Minä tahdon pysyä paikallani, kunnes kaadun!"
+
+Hän teki käännöksen ja lähti sillalta astumaan kotia päin. Vähitellen
+hänessä pääsi vallalle tyyneyden ja surumielisen tyydytyksen tunne,
+jota melkein voi verrata siihen, jota täytyy tuntea sairaan, kun hän
+pitkällisen tuskan perästä päättää lääkärillä leikkuuttaa sen jäsenen,
+joka on ollut syynä hänen kärsimyksiinsä.
+
+Tosin hän nyt oli raajarikko -- hengellinen raajarikko; hänestä oli
+raastettu jotain, uskon ja rukouksen siivet olivat poissa; mutta olihan
+taistelu ainakin sillä haavaa lopussa, nyt hän vihdoin saisi hetkeksi
+lepoa.
+
+
+
+
+XVI.
+
+
+Robert ei saarnannut lähinnä seuraavina pyhinä. Vaan hänen ei ollut
+tarvinnut pyytää virkavapautta, sillä kaupungin kappalainen, pastori
+Strand ja eräs toinen varapastori hoitivat hänen virkaansa sill'aikaa.
+
+Hänen kivuloisuutensa, joka oli lisäytynyt siinä määrässä, ettei hän
+moneen päivään voinut lähteä huoneestaan, sanottiin hänen äkillisen
+toimettomuutensa syyksi; toistaiseksi hänen siis ei tarvinnut
+kellenkään puhua siitä käänteestä, joka oli tapahtunut hänen
+elämässään, ja joka tästälähtien kaikissa tapauksissa teki hänet
+mahdottomaksi julistamaan Jumalan sanaa.
+
+Hänen ystävänsä, Aurellin perhe ja pastori Strand olivat hyvin
+levottomia, ja pyysivät häntä kiihkeästi ottamaan joksikin aikaa
+virkavapautta ja matkustamaan pois terveyttään hoitamaan.
+Väliäpitämätöin ilme kuvastui hänen kasvoissaan, kuunnellessaan heidän
+hyvää tarkoittavia neuvojaan; toisinaan hän ei vastannut sanaakaan,
+toisinaan taas yhdentekevän mitään merkitsemättömän: "kyllä minä hoidan
+vielä itseäni."
+
+Ainoa mikä sai hänet havahtumaan tuosta välinpitämättömyyden tilasta
+oli pastori Strandin pyyntö saada kirjoittaa Gabriellelle ja ilmoittaa
+hänen huolestuttavasta terveydentilastaan. Silloin sai hän entisen
+nerokkuutensa takaisin ja melkein kovalla äänellä hän vastasi
+järkähtämättömästi: "Ei, ei ainakaan niin kauvan kuin minä vielä
+kykenen ajattelemaan ja päättämään tehtäviäni."
+
+"Veli, sinähän olet leppymätöin ... julma..." virkkoi Strand
+vapisevalla äänellä, "kuvittele mielessäsi, minkälaiseksi Gabriellen
+elämä muodostuisi, jos ... jos ette enää koskaan saisi nähdä
+toisianne..."
+
+Robert pudisti päätään ja teki kädellään estävän liikkeen.
+
+"Älä puhu siitä", mutisi hän, "minä en kestä enempää ... meille
+molemmille on parasta, ettemme nyt tapaa toisiamme".
+
+Eräänä iltana, noin viisi viikkoa siitä sunnuntaista, jona Robert
+viimeksi oli saarnannut, huomasi hän hämmästyksekseen tohtori Sandinin
+äkkiarvaamatta astuvan hänen huoneesensa...
+
+Robert oli sohvalla pitkällään, nojautuen pään-alaiseen -- tavallinen
+asentonsa silloin, kun tuskat yltyivät hyvin ankaroiksi. Nähdessään
+tohtorin, nousi hän istumaan ja ojensi hämmästyttävän ystävällisesti
+kätensä hänelle tervetulijaisiksi.
+
+"Tämähän kävi paremmin kuin luulinkaan", virkahti tohtori iloisesti,
+otti tuolin ja istahti Robertin viereen, "olin melkein odottanut, että
+heittäisitte minut ulos ovesta. Seikka on sellainen, että oikeastaan
+olen täällä Aurellin pikku tädin kehoituksesta. Hän itki eilen koko
+saavillisen ja uhkasi suuttua minuun, jollen heti lähtisi pastorin luo
+muka estämään häntä itsemurhasta. Vastasin hänelle että te ette koskaan
+ollut pyytäneet minua tulemaan ja että te varmaankin heittäisitte minut
+ulos ovesta, jos tulisin, vaan se ei auttanut; hän sanoi minun
+velvollisuuteni lääkärinä olevan mieluummin heitättää itseni ulos
+ovesta, kuin olla tarjoomatta apuani. Ja se naula veti."
+
+"Sekä te että rouva Aurell olette sangen ystävällisiä, kun ajattelette
+minua", vastasi Robert hajamielisesti hymyillen, "mutta luulempa
+olevani sellainen sairas, josta teillä ei tule olemaan paljon apua."
+
+"Saammepahan nähdä", sanoi tohtori, pannen kätensä ristiin toisen
+polvensa yli. "Nyt minä kaikessa tapauksessa julistan, mitä aion sanoa.
+En, näettehän etten aio vaivata teitä minkäänlaisilla kysymyksillä,
+vaan muitta mutkitta sanoa, että teille on vallan välttämätöintä ottaa
+heti virkavapautta ja sitten matkustaa Tukholmaan, saamaan hoitoa
+joltakin lääkäriltä, jolla on erikois-alana hermosairaudet, ennenkuin
+on liian myöhään"...
+
+"Tohtori", sanoi Robert sellaisella äänellä, kuin ei olisi kuullut mitä
+tohtori sanoi, vaan ainoastaan seurannut omaa ajatuksen kulkuaan.
+"Sanokaas minulle, mitä tuo pakotus päässäni oikeastaan on? Tiedän
+kyllä, että minulle siitä on paha vastus, mutta mielelläni tahtoisin
+kerran saada tietää totuuden."
+
+"Sitä en voi sanoa teille noin äkkiä", vastasi tohtori vältellen,
+"olenhan ollut niin harvoin tilaisuudessa tekemään minkäänlaisia
+huomioita. Mutta vaikkei olisikaan tarkemmin selvillä sairaudestanne,
+niin ymmärtää kuitenkin helposti, että leikki on kaukana sellaisesta
+tilasta, jossa te nyt olette. Järkähtämätöin neuvoni siis on se, että
+heti paikalla kerrassaan keskeytätte työnne ja lähdette Tukholmaan
+neuvottelemaan jonkun kokeneen lääkärin kanssa, esimerkiksi..."
+
+"En", keskeytti Robert äkkiä, "Tukholmaan en lähde, enkä myös kysy
+neuvoa keltään erikoislääkäriltä. Kun kerran olitte niin ystävällinen,
+että tulitte minua katsomaan, pälkähti päähäni huvikseni kysyä teidän
+mielipidettänne, vaan jollette tahdo sitä ilmaista, niin olkoon se
+sillään. Itse kuitenkin tiedän miten laitani on ja tiedän myöskin,
+ettei maailman taitavin lääkäri kykenisi minun parantamaan. Mutta jos
+täksi kertaa tahtoisitte ottaa minut huostaanne ja, mikäli mahdollista,
+hankkia minulle lievennystä tässä tuskassa, joka nyt pariin viikkoon ei
+ole minua jättänyt rauhaan päivin eikä öin, niin olisin teille sangen
+kiitollinen."
+
+Tohtori Sandin kynsäsi korvallistaan ja muotonsa ilmaisi
+kärsimättömyyttä.
+
+"En ole halukas ottamaan teitä huomaani", vastasi hän, "olen lausunut
+mielipiteeni siitä, että tämä on mutkikas kohtaus, jota en uskalla
+ottaa hoidettavakseni yksin. Mitä voitte vaatia henkilöltä, joka lähes
+kymmenen vuotta on ollut tehtaan lääkärinä, luuletteko että seppien ja
+sahan työmiesten seassa työskennellessä saa mitään erinomaisempaa
+harjaantumista hermosairauksiin?"
+
+Robert kohautti olkapäitään, vaan ei vastannut. Hän tiesi että hänen
+sairautensa riippui yhtä paljon henkisistä kuin ruumiillisistakin
+syistä, ja hänelle oli sen vuoksi mahdotoin ajatella jonkin lääkärin
+puoleen kääntymistä; mutta hän toivoi, että tohtori Sandin sen paremmin
+selvää ottamatta, voisi antaa hänelle jotain vahvistavaa tai
+rauhoittavaa lääkettä.
+
+Tohtori nousi tuoliltaan ja alkoi käydä edestakaisin pitkin lattiaa.
+Hänen ja Robertin väli oli luonnollisista syistä aina ollut kireä, eikä
+hän olisi ollut halukas saamaan Robertia hoidettavakseen, vaikka
+velvollisuuden tunne olisikin kehoittanut antamaan tilapäisiä neuvoja.
+Kuinka kummallista -- tuossa nyt oli se mies, jota vastaan tohtori,
+enemmän kuin ketään muuta maailmassa, oli tuntenut mielikarvautta ja
+kateutta -- mies, joka oli omistanut ainoan naisen, joka oli saanut
+tohtorin sydämmen sykkimään rakkauden ihastuksesta ja tuskasta! Kaikkea
+sitä, mikä on omiansa valmistamaan onnellista ja menestyksestä rikasta
+elämää -- harvinaista nerokkuutta, kauneutta, miellyttävää
+esiintymistapaa, naisten rakkautta ja ihailua -- kaikkea sitä oli
+luonto runsaalla mitalla lahjoittanut tuolle nykyään noin pahasti
+murjotulle, sortuneelle olennolle, jolla nähtävästi ei olisi enää
+kauvemman taistelun aikaa jälellä. Miksi oli hän sitten murtunut, mikä
+oli hänet saattanut häviöön? Niin, mikä? Haaveilu, mielikuvitus,
+järjetöin mietiskeleminen arvoituksia, joita ei kenenkään ihmisen
+ymmärrys voi selittää, olosuhteita, joita ei mikään ihmisvoima voi
+ojentaa. Työväenkysymys, sovitus-oppi ja raittiusliike ja kaikenmoiset
+muut kysymykset taivaassa ja maassa olivat murtaneet hänen
+avioliittonsa onnettomaksi, karkoittaneet häneltä vaimon ja saattaneet
+hänet itsensä haudan partaalle. Saattoipa tosiaankin sanoa ihmisiä
+hulluiksi, vaikkeivät olisikaan syyllisiä mihinkään sellaiseen, josta
+heidät voitaisiin sulkea hulluinhuoneeseen! Tohtori tunsi vihamielistä
+harmia astellessaan nopein askelin lattialla ja ajatellessaan, miten
+paljon viisaammin _hän_ olisi käyttänyt kaiken sen lahjakkuuden, jonka
+pastori noin kevytmielisesti oli tuhlannut, kuinka paljon
+onnellisemmaksi _hän_ olisi tehnyt vaimonsa j.n.e. Mutta kun hän
+vihdoin pysähtyi sohvan ääreen ja katseli kilpailiansa kalpeaa,
+murtunutta muotoa, heräsi uudelleen säälin tunne, ja hänen hyvä
+sydämmensä pääsi voitolle.
+
+"No niin", virkahti hän, ja hymyily karkoitti tyytymättömän ilmeen
+hänen kasvoiltaan, "minä koetan tehdä parastani. Mutta sillä ehdolla,
+että nyt tottelette määräyksiäni, joista ensimmäinen on se, että
+lopetatte kaiken mietiskelyn ja kaikki yhteiskunnan parannukset, että
+työmiehet nyt jonkun aikaa saavat ryypiskellä rauhassa, ja kauppamies
+Bång saa nylkeä heitä mielensä mukaan j.n.e."
+
+Robert hymyili katkerasti.
+
+"Olkaa huoleti, en enää koskaan ole estävä ihmisiä, kun ne haluavat
+tehdä itseänsä ja toisia onnettomiksi. Olen parantunut kaikista
+mielikuvituksistani ihmiskunnan korottamisen ja jalostamisen suhteen."
+
+"Sehän oli oivallista", vastasi tohtori istahtaen tuolille sohvan
+ääreen, "pelkään että nuo aatteet muutoin olisivat kerrassaan tehneet
+lopun teistä. Tosin ovat aatteelliset pyrinnöt hyviä olemassa, ja niin
+aineen orja kuin olenkin, on minullakin ihanteita, mutta vallan varmaa
+on se, että jos sallin ruumiini menehtyä, niin jään jotenkin
+avuttomaksi huolimatta aatteellisista harrastuksistani. Enkähän hyödytä
+itseäni enkä ketään muutakaan sillä."
+
+"Se on totta", sanoi Robert synkeästi, "olen samaa mielipidettä, _nyt_
+-- kun on liian myöhään, kun olen nähnyt etteivät mitkään pyrintöni ole
+onnistuneet ja että ainoa tulos koko elämän taukoamattomasta
+taistelusta on ruumiin ja sielun häviö."
+
+"Aah, kas niin, älkää nyt puhelko tuolla tavoin", vastasi tohtori,
+puoleksi leikillisesti, puoleksi kärsimättömästä; "miksi puhutte
+häviöstä, vaikka juuri alamme korjailla asioita?"
+
+Pariksi tunniksi jäi tohtori sairaansa luoksi, ja tarkasti hänen
+tilaansa niin huolellisesti, kuin sikäläiset olot sallivat.
+
+Tohtorin lähdettyä, oli Robertkin, huolimatta tämän harvapuheisuudesta,
+saanut vahviketta siihen, mitä jo kauvan oli aavistanut, nimittäin,
+että hänen sairautensa oli hyvin vaarallista laatua ja että, ellei hän
+ajoissa hoitaisi itseään huolellisesti ja etupäässä soisi itselleen
+täydellistä lepoa, tulisi hänen kohtalokseen epäilemättä joko,
+parhaassa tapauksessa, äkillinen kuolema, taikka myöskin pahimmassa,
+niin hyvin sielun kuin ruumiinkin voimien vitkallinen riutuminen ja
+sammuminen.
+
+Hän seurasi tottelevaisena tohtori Sandinin määräyksiä, otti
+virkavapautta pariksi kuukaudeksi ja valmistelihe lähteäkseen heti kun
+kevät-ilma hiukan lauhtuisi, Jämtlanniin ja Norjaan, viettääkseen
+jonkun aikaa tuntureilla. Itse hän ei uskonut parantuvansa, mutta hän
+tunsi täkäläisissä olosuhteissa täytyvänsä poistua Ryforsista, ja häntä
+helpoitta se ajatus, että pääsisi uusiin seutuihin ja toisien ihmisten
+keskuuteen, jotka eivät, kuten kaikki täällä, olisi selvillä hänen
+asioistaan.
+
+Sittemmin kävi tohtori melkein joka päivä kuulustamassa Robertin
+terveyden tilaa. Noiden herrain väli oli muutoin aina varovaisen
+kauhea, eivätkä he keskusteluissaan koskaan menneet Robertin sairautta
+koskevaa alaa ulomma; mutta tohtori hoiti Robertia sellaisella huolella
+ja tarkkuudella, että tämä sekä heltyi että hämmästyi. Muutoin hän
+nykyisessä mielentilassaan tunsi kiitollisuutta jokaista kohtaan,
+ken vaan hänelle osoitti vähintäkään ystävällisyyttä; epäilyt ja
+sielun tuskat, joiden alaisena hän oli ollut, olivat tehneet
+hänet niin sairaloisen epäileväiseksi, niin valmiiksi luulemaan
+epä-ystävällisyyttä ja säädyttömyyttä, että hän, huomatessaan
+vastakohdan, tuli siitä ylenmäärin ja kiihkeästi liikutetuksi. Oli
+kumminkin muitakin kuin tohtori Sandin, jotka ottivat osaa hänen
+kohtaloonsa ja olivat halukkaat saamaan tietoja hänestä; useat
+työmiehistä, niiden joukossa Daniel, kävivät häntä sairauden aikana
+katsomassa, yksin kirjanpitäjä Sidvall'kin kävi kuulustamassa hänen
+terveyden tilaansa.
+
+Kesäkuun alussa matkusti Robert tuntureille ja jäi sinne olemaan
+kuudeksi viikoksi. Ilman ja ulkonaisten olosuhteiden vaihetus sekä
+täydellinen lepo kaikesta työstä vaikutti hyvää hänen mielelleen,
+vaikka ruumiilliset kärsimykset pikemmin lisääntyivätkin kuin
+vähenivät.
+
+"Tunnen, että olen tuomittu kuolemaan", kirjoitti hän pastori
+Strandille, oleskeltuaan jonkun aikaa tuntureilla, "tunnen sen päivä
+päivältä yhä selvemmin ja varmemmin henkisestä raukeudesta, joka minut
+valtaa yhä enemmän ja enemmän. Muistini on pettämäisillään minut
+melkein kokonaan, jok'ainoa rivi jonka luen tai kirjoitan tuottaa
+päähäni tuskaa, mikä tulee väliin äkisti, repimällä, toisinaan taas
+tukahuttavana, hellittämätöinnä kuni hampaan pakoitus. Ihmeellisen
+levollisena kuitenkin käyn kuolemaani kohti. Muinaisen viisaan
+vanhuksen tavoin ajattelen, että kuoleman joko täytyy olla tyhjäksi
+tuhoamista -- ja mikäpä tuntuisikaan minunlaiselleni, väsyneelle,
+kidutetulle olennolle ihanammalta, kuin -- ikuinen uni -- ijäinen lepo
+-- _reqviem aeternam_? Taikka myös on kuolema muutto ijäiseen elämään
+-- ja jos niin on, jätän _hänen_ laupeutensa huomaan, jonka kädessä on
+elämä ja kuolema. Sen suurempaa uskon määrää en voi enää saavuttaa.
+Vaan kuten sanottu, olen tyyneempi ja enemmän rauhallinen; luonto
+täällä on saanut sairaan mieleni eheämmäksi. Julman kohtalon kamala
+tunne, luonnon voimien sokea leikitteleminen tuskaimme keralla, joka
+viime aikoina saattoi minut itsemurhan partaalle on nyt mielestäni
+haipunut, ja olen taas sielussani tuntenut sopusointuisuutta ja
+lainsitomaa järjestystä. Toivon, että voisin kuvailla sinulle erään
+illan, jolloin pitkältä kävelyltä saavuin asuntooni, joka on korkealla
+pienessä kylässä tunturin rinteellä. Molemmilta puolin kohoavat vuoret,
+korkeina, ja majesteetillisina. Ei ainoaakaan ihmisolentoa näkynyt
+yhtämittaa ylös kiemurtavalla polulla, ei ainoaakaan ääntä kuulunut, yö
+läheni lähenemistään, tuoden tullessaan tuon syvän, suuren rauhan, joka
+tuntuu niin omituisen valtavalta näissä yksinäisissä vuoriseuduissa,
+joissa ikäänkuin saa katsoa luonnon salaperäistä olemusta vasten
+silmiä. Ylläni kaareili taivas jylhänsinisenä, ja edessäni vuorten
+huippujen välillä leijaili hiljakseen valkeita iltapilviä, joiden alta
+tuikki iso tähti, kiiluvan silmän lailla kimallellen äärettömässä
+avaruudessa. Seisoin hiljaa ja tunsin miten luonnon ihanuus vaikutti
+minuun tavalla, niin valtavalla kuin ei enää toistamiseen tule
+vaikuttamaan. Tiesin etten koskaan enää, vaikka kulkisinkin vuosikaudet
+tätä polkua, tulisi näkemään ja tuntemaan sellaista kuin _nyt_, kun
+tunturien raosta tähti tuikki minulle ja kaikki oli niin hiljaa, että
+kuulin oman sydämmeni sykkivän. Kyyneleet herahtivat silmiini;
+suuremmoisen valtava, samalla vapauttava ja musertava vaikutus, jonka
+tunturiluonto saa meihin, valtasi minut koko voimallaan, vaivuin
+siihen, unohdin taisteluni, rauhattomuuteni, ruumiilliset kipuni ja
+tunsin hetkisen aikaa täydellistä lepoa. Tuollaisissa tunteissa on
+tosiaankin koko joukko kaikkijumalaisuutta. Vaan sille, joka on
+sellaisessa sieluntilassa kuin minä, ja jonka minun laillani ainoastaan
+tunnottoman epätoivon puuskat saavat lähenemään korkeampaa
+aineellisuutta, sille on kaikkijumalaisuudessa kieltämättä jotain
+houkuttelevaa. Tuollainen sulautuminen maailman sieluun, tuollainen
+henkilöllisyyden häviäminen tuottaa lepoa sille, joka on kärsinyt
+haaksirikon _uskonsa_ suhteen. Meiltä katoaa helposti rakkaus itse
+henkilöön ja sen yhteydessä oleva ijäisen, henkilöllisen elämän halu,
+kun luovumme Kristuksesta ja jälelle jää vain kärsivä ruumis."
+
+Tuntureilla oleksimisensa lopulla hänet valtasi niin kova koti-ikävä,
+että hänen oli vaikea tulla toimeen loppupäivinä. Koetusvuosi, jonka
+hän oli määrännyt Gabriellelle, alkoi lähetä loppuaan, mutta kuta
+enemmän yhtymisen aika likeni, sitä enemmän häntä alkoi vaivata se
+ajatus, jonka oli saanut päähänsä; että hän kuolisi ennenkuin he
+olisivat kohdanneet toisiaan ja kiihtynyt mielikuvituksensa kidutti
+häntä herkeämättömällä koti-ikävällä, päästäkseen edes hiukan
+lähemmäksi Gabriellea, kuin täällä oli.
+
+Koko talvena ei kumpikaan heistä ollut antanut itsestään minkäänlaista
+tietoa; kummankin luonnossa oli sitkeää tarmokkaisuutta, joka ei
+antanut heidän millään ehdolla rikkoa tehtyä sopimusta. Mutta noin
+luonnottomasta ponnistuksesta seurasi Robertille voimain höltyminen,
+valtava halu saada taas nähdä tuota naista, joka oli ollut hänen
+nuoruutensa ensimmäinen lempi, hänen ainoa rakkautensa ja jota hän yhä
+rakasti, vaikkei enää tuollaisella halulla, joka tahtoo omistaa ja
+tehdä onnelliseksi, vaan häntä ahdisti kuolemaisillaan olevan
+tuskallinen toivomus saada lausua jäähyväiset, saada pyytää anteeksi
+antoa ja sovitusta. Hän oli kokonaan unohtanut Gabriellen syyllisyyden;
+hän huomasi vain omat erhetyksensä, omat mielettömät harrastuksensa,
+joiden takia hän arvelematta oli pannut alttiiksi vaimonsa onnen.
+
+Robertin kotiintulo Ryforsiin tapahtui myöhään eräänä iltana. Hän oli
+matkasta kovasti väsyksissä ja oli juuri lähdössä levolle, kun hänen
+ovelleen kuului varovainen koputus.
+
+"Käykää sisälle!" vastasi Robert ja meni oven luo. Työmies Johansson
+avasi varovasti oven, ja sanottuaan "hyvää iltaa pastori", sekä
+tehtyään lyhyen kumarruksen hän astui hiukan lähemmä.
+
+"Hyvää iltaa Johansson kulta", vastasi Robert ystävällisesti ojentaen
+kätensä tulijalle. "Hauska nähdä teitä."
+
+Johansson kynsi korvallistaan ja hypisteli sormillaan lakkiansa.
+
+"Niin, minä kuulin tässä äskettäin, että pastorin piti tulla tän'iltana
+kotia, ja siksi halusin tulla toivottamaan tervetulleeksi."
+
+"Kiitoksia", vastasi Robert ja taputti Johanssonia olalle, "olitte
+hyvin ystävällinen, kun..."
+
+"Niin, sitten nyt vielä oli toinenkin seikka", tuumi Johansson kynsien
+yhä korvallistaan. "Tokkohan te pastori lienette kuullut, että Daniel,
+äijä parka, on sairastanut pari päivää, ja on nyt niin huonona, että
+luullakseni nyt parast'aikaa kamppailee kuoleman keralla, äijä
+parka..."
+
+Johansson kääntyi äkkiä poispäin; hänen suupielensä värähtelivät, ja
+terävät harmaat silmänsä täyttyivät kyyneleillä.
+
+"En, sitä en tosiaankaan ole kuullut!" virkahti Robert innokkaasti,
+"kotiintultuani en ole tavannut ketään muita ihmisiä kuin molemmat
+palveliani, eivätkä ne sanoneet mitään. Onko hän kauvankin ollut
+sairaana?"
+
+"Malttakaas, niin mietin", vastasi Johansson yhtä tyynesti, "niin ehkä
+korkeintaan kahdeksan vuorokautta. Jo toissa sunnuntaina hän voi
+pahoin, pyörtyi ja muuta, -- toinnuttuaan siitä hän loisti ilosta, niin
+että toisille raukoille oikein kävi kateeksi ja sanoi: 'katsokaas vain,
+nyt tullaan kutsumaan Daniel-vanhusta, ja siunattu olkoon se hetki!'
+Sen koommin hän ei enää tullut työhön, ja hänen tilansa on ollut miten
+milloinkin, vuoroon parempi, vuoroon huonompi, mutta tänä iltana tuntui
+minusta menevän aika vauhtia alaspäin, ja minä luulen että hän olisi
+kovasti mielissään, jos saisi tavata pastoria ennen kuolemaansa... Sen
+vuoksi rohkenin tulla hakemaan pastoria näin myöhään."
+
+"Niin, kiitoksia ystäväiseni", vastasi Robert ojentaen Johanssonille
+kätensä, "kiitän teitä erittäin tästä, _minulla_ olisi ollut
+sanomattoman paha mieli, jollen olisi saanut nähdä Danielia ennen kuin
+hän kuolee. Hän kyllä tarvitsee vähemmän minua, kuin minä häntä. Lähden
+heti hänen luokseen."
+
+"Kiitos, kiitos", toisti Johansson, "kyllä todellakin olette
+ystävällinen, ja kyllä ukkoparkakin tulee iloiseksi. Vaan mitenkäs te
+itse jaksatte, pastori, näytätte niin huonolta tekin?" jatkoi työmies
+pyöritellen lakkiaan sormiensa välissä.
+
+"Siinä tapauksessa ulkomuotoni puhuu totta", vastasi Robert hymyillen,
+"eipä minustakaan ole paljon kehumista. Mutta nyt meidän on
+ajatteleminen Danielia, eikä minua. Siis, muutaman minuutin päästä
+tulen. Hyvästi siksi!"
+
+Hän puristi Johanssonin kättä ja nyökkäsi vakuuttavasti; sitten työmies
+lähti kumartaen pariin kertaan ja toistaen "kiitos, kiitos."
+
+Yksin jäätyään laittoi Robert kiireesti pukunsa reilaan ja valmistelihe
+valvomaan yötä Danielin luona. Sitten hän kiiruhti, huolimatta siitä,
+että päätä poltti ja pakotti, katua pitkin Danielin asunnolle, ja sinne
+saavuttuaan, portaita ylös.
+
+Silmänräpäyksen hän seisoi hievahtamatta käsi lukossa kiinni. Kipu
+päässä oli äkkiä käynyt niin ankaraksi, että hänen täytyi purra
+hampaansa yhteen voidakseen olla ääneen vaikeroimatta.
+
+Kun kivut olivat hiukan asettuneet, koputti hän ovelle. Vaan vastausta
+ei kuulunut, ei sittenkään, vaikka hän koputti uudelleen. Hän avasi
+oven ja astui sisään.
+
+Huoneessa oli niin hämärää, että hän tuskin voi eroittaa mitään
+esineitä, vaan kun hänen silmänsä olivat hiukan tottuneet pimeään,
+huomasi hän oven oikealla puolella olevalla lavitsalla Daniel-vanhuksen
+pitkällään kädet ristissä ja silmät ummessa.
+
+Robert läheni vuodetta ja kumartui sairaan puoleen.
+
+"Hyvää iltaa, Daniel", kuiskasi hän hiljaa.
+
+Daniel avasi verkalleen silmänsä.
+
+"Hyvää iltaa", vastasi hän tuijottaen Robertiin tylsällä, ilmeettömällä
+katseella. Mutta sitten hän tuli tietoonsa, silmästä loisti hymyily,
+koko ruumis alkoi vilutautisen tavoin täristä ja hän virkkoi:
+
+"Olittepa oikein hyväluontoinen, kuin tulitte?"
+
+Robert otti taskustaan tulitikkulaatikon ja raapasi tulta.
+
+Huone, jossa Daniel asui, oli matala yliskamari; ovesta vasemmalla oli
+liesi, jossa tuhkan seasta hehkui joku hiili, ja jonka hellalla oli
+kupillinen kylmiä perunoita; toisia seiniä vasten oli kaappi ja
+piironki, ja sairaan makuusijan yläpuolella riippui väripaino-taulu,
+joka kuvasi Kristusta orjantappurakruunu päässä.
+
+Robert asetti tulen tuolille, istuutui lavitsanreunalle ja tarttui
+Danielin käsiin. Ne olivat jääkylmät ja tärisivät kovasti.
+
+"Teillä on vilu", sanoi hän ja koetteli käsiensä välissä saada hänen
+käsiään lämpenemään.
+
+"On", vastasi vanhus vavisten niin että lavitsa tärisi, "täällä on
+hävittömän kylmä, eikä täällä ole ollut tulta moneen monituiseen
+päivään."
+
+Robert katsahti liedelle, jossa vielä hehkuvat hiilet olivat todisteena
+siitä, että vanhuksen muisti jo alkoi hämmetä.
+
+"Tahdotteko Daniel että teen hiukan tulta lieteen?" kysyi Robert ja
+nousi seisaalleen.
+
+"Niin, mutta älkää nyt pastori kulta vaivatko itseänne, minua oikein
+hävettää, olisihan tyttärenikin mielestäni voinut käväistä isäänsä
+katsomassa, mutta nähkääs. kun kerran on tullut vanhaksi ja sairaaksi
+ja köyhäksi, niin silloin ei juuri kukaan ole halukas tulemaan", lisäsi
+hän enemmän itsekseen, ja tylsä, tyytymätöin ilme kuvastui maallisten
+kipujen ja onnettomuuksien viimeisenä jäännöksenä hänen kasvoillaan.
+"Vaan se nyt on yhdentekevää", jatkoi hän, ja silmiinsä tuli jälleen
+täyttä tuntoa osoittava ilme, "minä unohdan sen, mikä takanani on, ja
+koetan saavuttaa sitä, joka edessäpäin on, kilvoitellen päämäärääni
+kohden, kuten Filippiläis-epistolan 3 luvun 14 värssyssä sanotaan,
+_päämäärää kohden, kohden_ ... ja kohta pääsen sinne, jossa unohtuu
+mielestä, että on ollut vanha ja sairas ja köyhä..."
+
+Danielin puhuessa oli Robert pannut tulta lieteen, ja kun se oli
+syttynyt palamaan, tuli hän istumaan Danielin vuoteen reunalle.
+
+"Niin ... niin..." jatkoi Daniel, jolla näkyi olevan tallella
+puheenlahjansa, "minun lähtöni aika on tullut ... olen kilvoitellut
+hyvän kilvoituksen ... tämän perästä minulle on tallelle pantu
+vanhurskauden kruunu, joka..."
+
+Hänen puheensa keskeytyi ankarasta tukehtumiskohtauksesta. Robert
+auttoi hänet istumaan ja tuki häntä, kun hän kuristen koetti päästä
+hengittämään.
+
+Vihdoin Daniel tyyntyi ja saattoi taas laskeutua pitkälleen. Vaan hän
+ei puhunut enää, oli vaan hievahtamatta selällään, silmät tiukasti
+ummessa.
+
+Robert sammutti kynttilän, otti tuolin ja istuutui sille, nojaten
+käsivarrellaan lavitsan laitaan. Oli kummallisen hiljaista ja
+juhlallista pienessä yliskammarissa, jonka ovella kuolema seisoi
+odottamassa päästäkseen kynnyksen yli. Ainoa, mikä häiritsi
+hiljaisuutta, oli kuolevan raskas hengitys ja takkavalkean räiske,
+josta liekit vähä väliä punersivat lattiaa ja Danielin makuusiaa taikka
+sen yläpuolella seinällä olevaa kuvaa, jossa valaisivat loisteellaan
+kullatun kehän vapahtajan pään päältä.
+
+Kerran kävi Johanssonkin katsomassa ja Erikssonin leskikin kömpi
+kainalosauvojensa varassa ylisen halki, kuullakseen jotain Danielista,
+vaan molemmat menivät tiehensä, kun saivat kuulla hänen nukkuvan, joten
+Robert jäi yksin odottamaan kuoleman tuloa...
+
+Vihdoin Daniel avasi silmänsä ja kiinnitti katseensa Robertiin. Hänen
+muotonsa ilmaisi nyt selvää tajuntaa; näytti siltä kuin hänen
+sielunvoimansa vielä kerran olisivat leimahtaneet eloon ja tulvineet
+hänen katseestaan viimeisellä kootulla voimalla.
+
+"Puutteellista ja kurjaa on ollut kaikki tyyni", alkoi hän selvällä
+äänellä, ja käänsi puhuessaan katseensa yhä enemmän Robertista poispäin
+ja tuijotti eteensä kaukaisuuteen näkevällä juhlallisella katseella,
+"silloinkin kun olin koettavinani parastani, kun koetin vetää sieluja
+Herran luoksi, työskentelin synnissä ja tietämättömyydessä. Nähkääs,
+nyt sen tunnustan, minulla ei ole _ainoaakaan_ hyvää työtä, josta
+voisin itseäni kehua. Mutta nähkääs, sitä minä en surekkaan, sillä
+Jumalan armo ja Kristuksen rakkaus ovat niin suuret, etten minä näe
+mitään muuta ... vain _armoa ja rakkautta_ ... kaikkialla. Juuri
+samaten, kuin eräänä syys-iltana seisoin satamassa ja katselin pimeän
+tuloa, ja näytti aivan kuin lautaläjät ja rannat matelisivat siihen
+pimeyteen ja koht'sillään pimeni kaikki, ja majakka vaan pilkoitti niin
+koreana ja kirkkaana siellä ulapalla. Aivan samaten on nyt minunkin
+laitani ... ympärilläni pimenee ... ja teot ja harrastukset ne häviävät
+pimeyteen, ja minä näen vaan Herran Jesuksen Kristuksen armon, joka
+suuren kirkkaan majakan tavoin ohjaa minua ... ohjaa minua..."
+
+Hän vaikeni, mutta liikutteli kumminkin ehtimiseen huuliaan, ja hänen
+silmissään pysyi vielä sama selvä tajuava katse.
+
+Robert seisoi vuoteen vieressä ja kuunteli, syvästi liikutettuna,
+vanhuksen sanoja. Olihan tuo kuolinvuode niin erilainen, verrattuna
+niihin, mitä hän ennen oli nähnyt, jolloin _hän_ enimmäkseen oli
+puhunut ja kokenut Jumalan sanalla lohduttaa. Täällä sitävastoin hän
+oli vaiti, hän haki lohdutusta, hän, murtunut epäilijä, tuskallisella
+uteliaisuudella tarkasti ohi kiitävää salaisuutta...
+
+"Tahtoisittekohan lukea minulle pari värssyä kirjasta?" kysyi Daniel
+äkkiä ja kääntyi Robertia kohti. Silmien ilme oli nyt muuttunut, katse
+oli kalsea, ja koskettaessaan hänen kättään Robert tunsi, että sormien
+päät olivat kylmenneet.
+
+Robert otti päänalaisen luota raamatun, avasi sen sivun mikä eteen
+sattui ja kumartui, nähdäkseen takkavalkean loisteessa lukea. Vaan
+samassa Daniel äkkiä kavahti pystyyn.
+
+"Vait ... hiljaa", kuiskasi hän, ja istui hetkisen hievahtamatta,
+aivankuin olisi kuunnellut jotain. Sitten hän taas vajosi pitkälleen ja
+tyytyväinen hymyily laskihe hänen huulilleen.
+
+"Kiitoksia, pastori, kiitoksia, nyt ei teidän huoli lukea minulle",
+kuiskasi hän hiljaa ja ummisti silmänsä.
+
+Robert pani kirjan kädestään ja kumartui Danielin puoleen. Hän huomasi,
+että kuolema läheni, hän tunsi, että se hetki, jona ruumis ja sielu
+eriävät toisistaan oli tulossa, ja hänet valtasi tuskallinen halu
+pakoittaa kuoleman ilmaisemaan salaisuutensa, saada käsiinsä tuo
+pakeneva silmänräpäys ja nyhtäistä siitä hiven totuutta...
+
+"Virka minulle, Daniel", kuiskasi hän, kumartuen aivan liki
+kuolevan kasvoja ja tarttuen hänen toiseen ranteeseensa, jota hän
+kovasti puristi, ikäänkuin tietämättään olisi halunnut tahdollaan
+hänet vallita, "virka minulle, mitä tällä hetkellä tunnet ...
+seisothan kynnyksellä ... sinunhan täytyy tuntea jotain molemmista
+maailmoista ... täytyy nähdä jotain tulevaisesta ja kumminkin
+viimeisenä kaikuna kuulla minun ääneni ... sano minulle Jesuksen
+Kristuksen nimessä mitä nyt näet ... virka sanakaan, vaan ainoa sana
+epäilyksessä ja yössä taistelevalle ... anna minulle merkki ...
+pieninkään ... jos se oli totta, mitä uskoit ... vaan yksi sana ...
+kuule minua ... _jos_ voit..."
+
+Hän puristi vielä kovemmin Danielin ranteesta ja kumartui vieläkin
+enemmän hänen ylitsensä.
+
+Vaan vastausta ei kuulunut. Daniel virui hiljaa, silmät ummessa ja
+rauhallinen hymyily huulilla. Salaperäinen peite, joka eroitti elämän
+ja kuoleman valtakunnat, oli jo laskeunut, eikä sen läpi päässeet sanat
+eikä merkit vapautetulta hengeltä toisella puolen taistelevalle.
+
+Robert päästi irti Danielin käsivarren, lankesi polvilleen vuoteen
+viereen ja painoi kasvot käsiinsä. Siinä asennossa hän oli hyvän aikaa
+liikkumatonna. Tuli liedessä oli palanut hiilokselle, joka himmeällä
+loisteellaan valaisi pienen hämärän huoneen ja epäselvinä esiytyvän
+sairasvuoteen sekä sen edessä polvistuneen haamun. Vihdoin Robert
+nousi, sytytti kynttilään tulen ja katseli sen valossa vainajan muotoa.
+Ja seisoessaan siinä miettiväisenä tuijottaen noita vanhettuneita
+ryppyisiä kasvoja ja ruskeata tukkaa, joka oli tullut tavallista
+enemmän epäjärjestykseen, sekä onnellista ilmettä kuopalle painuneessa
+suussa, kuvastui hänen omiin kasvojen piirteisiinsäkin kuolon unta
+uinuvan rauha. Vaikk'ei hän saanutkaan sitä sanaa, sitä merkkiä, jota
+oli pyytänyt, tuntui hänestä kuitenkin kuin olisi Daniel siinä hetkessä
+henkisesti ilmaissut hänelle jotain siitä, mitä tunsi peitteen toisella
+puolen...
+
+Epäilyksen yöhön, joka niin kauvan oli vallinnut hänen sielussaan,
+tuikahti valon säde. Kyyneleet virtasivat silmistä, ja hän tunsi
+mielessään helpoitusta, tyyneyttä, tuntui siltä kuin olisi kauvaksi
+aikaa luopunut isän käsi jälleen tarttunut häneen...
+
+Hän järjesteli Danielin huonetta, kosketteli lieden hillosta, pani
+vanhan kuluneen raamatun päänalaiselle, asetti ristiin vainajan kädet
+ja luki lyhyen rukouksen hänen puolestaan.
+
+Sitten hän sammutti tulen ja lähti huoneesta.
+
+Vasta tullessaan alas rappusista hän huomasi, miten voimansa olivat
+lopussa. Hänen täytyi pysähtyä hetkiseksi ja nojautua seinää vasten,
+mutta koettaessaan jatkaa matkaa, hän tunsi, etteivät jalat tahtoneet
+totella, hän horjui, eikä kyennyt mielensä mukaan ohjaamaan jalkojansa.
+Selittämätöin tuskan tunne valtasi hänet, hän katseli ympärilleen,
+ikäänkuin olisi tahtonut huutaa toisia avuksi, mutta yhtään ihmistä ei
+näkynyt, kello kävi kahta, ja pilvinen, tähdetöin taivas teki yön
+melkein sysimustaksi...
+
+Kootessaan kaikki voimansa hän pääsi horjumalla muutaman askeleen
+eteenpäin. Mutta samassa kävi pään kipu niin ankaraksi, että hänen
+uudelleen täytyi seisahtua. Korvat suhisivat ja kumisivat, ja silmissä
+kuvastui yön pimeä suurina lainehtivina aaltoina ... "kunhan vaan
+ehtisin kotia", ajatteli hän ja se aatos alkoi koneen rattaan tavoin
+herkeämättä kiitää ympäri hänen aivoissaan, samalla kertaa kuin koko
+joukko muita, toisistaan riippumattomia kuvia leijaili hänen ohitsensa,
+"kotiin ... kunhan vaan ehdin kotia... Gabrielle ... missä hän
+onkaan ... tulen liian myöhään... Daniel ... ei, sehän on mahdotointa ...
+en ehdi kotiin..."
+
+Vielä kerran koetti hän lähteä astumaan, vaan tuntui siltä, kuin olisi
+jalka tapaillut ilmaa ja jalansija häneltä kadonnut sekä hän itse
+vajonnut. Ihmeelliset aaltoilut hänen silmissään yhä suurenivat,
+laajenivat ja pääsivät valloilleen, sekä hänen mielensä että ympäristö
+vaipui hiljaiseen pimeyteen, hän teki äkillisen, hötkähtävän liikkeen,
+aivan kuin olisi häneen osunut pyssyn luoti, ja vaipui tainnotoinna
+maahan.
+
+Tuntikausia hän virui siellä pyörryksissä, saamatta minkäänlaista apua.
+Vasta aamun koitteessa, kun väki alkoi lähteä liikkeelle, huomasi pari
+miestä hänen tiedottoman tilansa. Hän kannettiin kotia, ja heti
+lähetettiin noutamaan tohtori Sandinia.
+
+
+
+
+XVII.
+
+
+Pastorin huoneessa vallitsi pimeys ja hiljaisuus. Muun maailman melske
+ja levottomuus ei enää päässyt tunkemaan sinne; erilaiset arvostelut,
+joita sairaasta oli annettu, katkerat syytökset, jotka häntä olivat
+kohdanneet, taistelut ja riitelyt, joihin hän oli antanut aihetta,
+eivät enää päässeet hänen saapuvilleen, ja joskin olisivat päässeet,
+niin hän olisi ollut kokonaan välinpitämätöin niiden suhteen. Tuntui
+siltä, kuin olisi hän jo nauttinut esimakua suuresta levosta; harras
+halunsa saada nähdä Gabrielleakin oli haihtunut, joskus vaan se
+hiljaisena ja surumielisenä, kuni kellastunut lehti syys-illan
+hämärässä, lehahti hänen mieleensä. Kovin taistelu oli tauvonnut;
+epäilyksen pimeimmät varjot olivat väistyneet. Tuskan hetkinä, jolloin
+ruumis ja sielu oli sulamaisillaan kärsimisen poltteesta, oli hän
+salaperäisellä tavalla saanut kokea Jumalan läsnäoloa, hän oli ollut
+näkevinään Kristuksen Getsemanessa ja kuulevinaan kärsivän Vapahtajan
+kutsuvan häntä veljekseen -- ja silloin hän oli tuntenut poistuvan tuon
+kamalan kummituksen, johon viime aikoina oli ollut kiedottu, ja oli
+uudelleen voinut alkaa rukoilla.
+
+Tieto hänen ankarasta sairaudestaan herätti suurta huomiota Ryforsissa
+ja sen lähiseudussa, ja osanotto, jota sekä ylhäiset että alhaiset
+hänelle osoittivat, todisti sitä, että hänestä yleiseen sangen paljon
+pidettiin, huolimatta rikkoutuneesta välistä ja mielipiteiden
+erilaisuudesta hänen ja seurakuntalaisten välillä. Joka päivä
+kuulusteltiin lukemattomat kerrat hänen vointiaan, etenkin työmiehet
+kävivät lomahetkinään kuulemassa, miten pastorin laita oli. Robert
+hymyili kiitollisena, kun hänelle kerrottiin näistä työväen rakkauden
+ja kunnioituksen osoituksista, mutta syvään rauhaan, jota hän nykyään
+nautti, vaikutti ilonkin tunne vaan hämäränä ja virmana.
+
+Tohtori Sandin hoiteli häntä, ja pastori Strand valvoi huolellisesti
+hänen vuoteensa ääressä. Mutta valvoipa eräs toinenkin, vaikkei Robert
+sitä tiennyt, eräs toinen henkilö, joka hetken toisensa perästä istui
+viereisessä huoneessa, tahi seisoi ovella kuuntelemassa tuskallisena
+pienintäkin sairashuoneesta kuuluvaa ääntä.
+
+Kun pastori Strand oli saanut tiedon Robertin sairastumisesta,
+sähköitti hän, kysymättä keltään neuvoa, Gabriellelle, joka tulikin
+heti, niin pian kuin vaan aika ja laivakulut myönsivät.
+
+Mutta Robert ja Gabrielle eivät vielä olleet tavanneet toisiaan.
+Gabrielle tuntui arastelevan ensi kohtausta. Usein hän asettui Robertin
+vuoteen taakse katselemaan kun hän uinaili; useasti pastori huomasi
+hänen seisovan ovella väännellen käsiään ja koetellen pidättää
+nyyhkytystä, vaan hän vetäytyi takaisin, pelokkaan näköisenä ja sanoi:
+"en ... en ... ei vielä ... en tiedä ... en _voi_", heti kuin pastori
+totisena ja melkein ankaralla äänellä kysyi häneltä: "miksi ette mene
+hänen luokseen?"
+
+Täyteen tajuntaan tultuaan olikin Robert useamman kerran sanonut:
+"älkää sähköittäkö, älkää lähettäkö noutamaan häntä ... hän tulisi
+kiusaantumaan kauheasti, jos näkisi miten avuttomassa tilassa nykyään
+olen ... jos paranen, niin kirjoitan itse ja pyydän hänen tulemaan ...
+jos taas kuolen, niin on parempi, että hän muistaa minua sellaisena
+kuin olin ... hänelle oli aina kiusaksi nähdä sairautta ja kaikkea
+kurjuutta, jota se tuo mukanaan, antakaa hänen olla rauhassa siihen
+saakka..."
+
+Mutta kerran iltapäivällä, kun Robert hetkisen uinuttuaan avasi
+silmänsä, seisoi Gabrielle hänen vuoteensa vieressä. Ensin hän luuli
+sitä näköhäiriöksi; sielun ja ruumiin heikkous oli totuttanut hänet
+epäilemään aistiensa pätevyyttä, ja hän laski kätensä silmilleen,
+saadakseen poistumaan tuon kuvan, jonka todellisuutta ei voinut uskoa.
+Vaan kun hän uudelleen avasi silmänsä, seisoi Gabrielle yhä paikallaan
+ja katseli häntä aralla rukoilevalla katseella.
+
+"Sinäkö se todellakin olet?" kysäsi hän hiljakseen ja ojensi hänelle
+kätensä.
+
+"Niin", vastasi hän yhtä hiljaa, mutta koko hänen ruumiinsa tärisi ja
+kasvonsa olivat vielä kalpeammat kuin Robertin.
+
+Seurasi muutaman hetken kiusallinen vaitiolo. Menneisyyden katkerat
+muistot kohosivat muurina heidän välilleen, ja kun he kumpikin olivat
+luonnoltaan hellätunteiset, epäluuloiset, eivät he uskaltaneet ruveta
+repimään tuota muuria, jonka sortuminen olisi saanut heidät näkemään
+toisensa kohti silmiä ja kysymään: "mitä hyvää on tästä erosta ollut?
+Olemmeko kohdanneet toisemme vapaaehtoisesti, vai saattoiko meidät
+yhteen vaan pakolliset asianhaarat, sairaus ja suru?"
+
+Robert huokasi raskaasti, käänsi päätään puoleksi poispäin ja ummisti
+väsyneenä silmänsä.
+
+"Kuinka olenkaan ikävöinyt sinua Gabrielle", sanoi hän matalalla
+äänellä, "enkä huoli koettaa kuvata, miltä minusta tuntuu saadessani
+taasen nähdä sinut, mutta mieltäni pahoittaa suuresti se, että sinun
+täytyy tavata minut tässä tilassa, ... näin toivottomasti sairaana.
+Vielä on jälellä kaksi kuukautta ... ymmärräthän ... en tahtonut
+häiritä sinua, en rikkoa lupaustani, minä en ole lähettänyt noutamaan
+sinua... Jos tulenkin terveeksi, ei tämä menettely kumminkaan ole
+rehellistä ... sairauden synnyttämän säälin tunteen kiihdyttämänä voi
+tehdä paljon sellaista ... josta sitten ei kykene vastaamaan ... nyt
+tilani herättää sinussa osanottoa ... sinä unohdat kaiken muun ...
+mutta muistaos ... sinulla on vielä vapautesi, sairauteni ei saa aikaan
+muutosta..."
+
+Gabrielle ei vastannut, hän lankesi polvilleen vuoteen ääreen, painoi
+kasvot käsiinsä ja alkoi itkeä kiihkeästi.
+
+Robert ei koettanut hillitä hänen kyyneleitään, silloin tällöin hän
+vaan hyväillen silitteli kädellään hänen päätään. Vihdoin taukosi itkun
+puuska, ja Gabrielle katsahti ylöspäin.
+
+"Vaikk'et olisikaan pyytänyt minua tulemaan", nyyhki hän tuskin
+kuuluvasti, "tarkoitan, että ... vaikka ... vaikka en olisi saanutkaan
+sähkösanomaa ... olisin rikkonut lupaukseni ja itse pyytänyt lupaa
+saadakseni tulla. Voi, Robert, Robert, olen kärsinyt _liian_ paljon
+tämän vuoden kuluessa ... en voi sitä nyt kuvailla ... sinä olet liian
+heikko ... minä olen liiaksi liikutettu, voin ainoastaan sanoa sinulle
+yhden ainoan asian: en ole enää sama kuin ennen ... oi, ystäväni,
+kaikki tuo entinen, jota pidin oikein elämän ytimenä ... kaikki se on
+palanut poroksi ... minä ikävöin vaan jotain muuta, täytyy olla jotain
+muuta ... jotain, minkä eteen kannattaa elää ... jotain, jonka sinä
+olet opettava minulle ... johon olet johtava minua... Saanhan pysyä
+luonasi ... tahdothan unhoittaa ... tarkoitan antaa anteeksi ...
+minä..."
+
+Hän ei saanut puhuneeksi loppuun saakka, vaan keskeytti yht'äkkiä ja
+peitti uudelleen käsillään kasvonsa.
+
+Robert kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja veti hänet luokseen, niin
+kiihkeästi kuin voimansa myönsivät.
+
+"Rakastettu vaimoni", sanoi hän lempeästi, "minulla ei ole mitään
+anteeksi annettavaa -- minähän olin viallinen, ymmärtämätöin, tunsin
+elämää enemmän kuin sinä, ja minun olisi tullut ymmärtää, että pyysin
+sinulta mahdottomuuksia -- minäkin lankesin siihen mahdottomuuteen.
+Mutta Gabrielle, oletko tarkoin punninnut asiaa, oletko varma siitä,
+ettet vaan tunne osanottoa, kun näet kärsimyksiäni, oletko varma, että,
+joskin tapahtuisi se uskomatoin asia, että paranisin ja voisin alkaa
+työskennellä kuten ennen -- oletko varma siitä, ettet sitten enää
+ikävöisi..."
+
+"Vait, vait", keskeytti hän ja pani kätensä hänen suulleen, "sinä aivan
+revit sydämmeni kappaleiksi ... älä enää kysy noin ... en voi kestää
+kauvemman... Tällä hetkellä kaikki on niin epäselvää, niin sekaisin
+mielessäni, tiedän vaan _yhden_ asian, sen ettei minua enää koskaan, ei
+milloinkaan haluta takaisin siihen maailman elämään, josta nyt luovun.
+Robert, mitä olikaan siinä sellaista, joka saattoi houkutella minua
+niin ... niin suuresti ... että uhrasin kaikki ... nyt en sitä ymmärrä.
+Ehkäpä siinä tosiaankin on iloa, ehkä minusta on kerran tuntunut siltä,
+vaan nyt on se kaikki minulle kuollutta. Koetin olla kuten ennen ...
+koetin tuntea itseni nuoreksi ja iloiseksi ... oi, kuinka turhamainen
+olin ... yhtä hyvin olisin voinut koettaa saada takaisin kulunutta
+päivää! Oli kuin olisi koskettanut kuollutta... Tanssiskelin ... ja
+minusta tuntui kuin olisin harhailija, elotoin ja väritöin aave ...
+kävin teattereissa ja laulajaisissa ... ja mielestäni kaikki oli tuhmaa
+ja naurettavaa... Koetin ilkamoida ja naureskella kuten ennen, vaan
+siitä ei tullut mitään, olin kuin noiduttu ... niin, minä olinkin
+noiduttu ... elämän totisuus, johon olit minun vienyt, se oli noitunut
+minun ... en voinut siitä irtaantua ... ja niin olin molemmilta puolin
+syrjään sysätty ... pysyttelin kiinni tyhjässä, ilman minkäänlaista
+jalan sijaa. Ei, ystäväni, voinetko käsittää, miten onnetoin olin!
+Olin pakoitettu polvillani rukoilemaan, mutta en löytänyt suojaa
+siitäkään... Aah, Robert ... Robert ... sinun täytyy auttaa minua ...
+jotain tarkoitusta täytyy elämällä olla ... sinun täytyy antaa minulle
+anteeksi ... olla minulle armollinen ... ohjata minua..."
+
+"Rakastettu Gabrielleni", kuiskasi hän levollisesti, vastakohtana
+Gabriellen kiihkeään esiintymiseen, "luulen, tiedän Jumalan vihdoin
+johtavan kaikki hyvään päätökseen. Minulle tuotti suurta tuskaa se,
+että sinä jätit minut, tämä talvi on ollut vaikea, sitä en kiellä,
+mutta kumminkin kiitän Jumalaa, että lähdit pois; jos olisit pysynyt
+täällä, niin mahdollisesti et koskaan olisi tullut huomaamaan että nuo
+houkuttelevat kuvittelut, joilla menneisyys kiusasi mielikuvitustasi
+ovatkin vaan paljasta valhetta, -- ettei mielen sammuttamatointa
+ikävöimistä koskaan voida tyydyttää peräytymällä takaisin päin -- nyt
+on tuo petollinen kangastus poistunut, ja sinä olet vapaa ... vapaa
+etsimään uutta ja -- korkeampaa... Jumala siunatkoon sinua,
+rakastettuni, johtakoon _hän_ sinua, johtakoon meitä molempia
+vastaisuudessa." -- -- --
+
+Näytti siltä, kuin Gabriellen läsnäolo olisi vaikuttanut Robertiin
+enemmän hyvää kuin kaikki lääkkeet, sillä siitä lähtien alkoi hänen
+terveytensä huomattavassa määrin parantua. Päänkipu, joka siitä yöstä
+saakka, jolloin hän pyörtyi ulkona, ei ollut hetkeksikään jättänyt
+häntä rauhaan, alkoi nyt helpoittua ja hän pääsi vähitellen sen verran
+voimiinsa, että päivittäin saattoi pariksi tunniksi jättää vuoteensa.
+
+Täydellinen ruumiin ja sielun lepo, jota hän nautti, omituinen
+tyyneys, joka vallitsi hänen henkistä elämäänsä, edisti myös hänen
+tervehtymistään, vaikkakin vaan siksi kerraksi. Kaiken talvea kestäneen
+kärsimyksen ja työn perästä tuntui ihmeelliseltä unelmalta saada
+nauttia lepoa ja rauhaa, istua nojatuolissa verannalla lauhkean
+syys-ilman hyväilemänä ja Gabriellen hienotunteisen, suojelevan
+rakkauden ympäröimänä.
+
+Nyt hän sai ensikertaa avioliittonsa aikana oppia tuntemaan, mitä
+Gabriellen ylvästelevän pinnan alla piili, miten paljon hän kykeni
+antamaan, kun hän kokonaan antautui jollekin. Hän ei ollut koskaan, ei
+edes heidän lempensä ensi päivinä tuntenut niinkuin nyt, että hänen
+luonnossaan oli lämpöä. Hänen kiihkeät lemmen purkauksensa olivat
+samalla ihastuttaneet ja pelästyttäneet häntä, hän oli milloin
+kuumentunut, milloin taas jäähdyttänyt häntä; mutta lämpimyyden suloa,
+rauhaisaa tyyneyttä, joka on naisellisen myötätuntoisuuden kukkanen,
+sitä hän ei ollut huomannut hänessä tätä ennen.
+
+Itse hänen olemuksensa, hänen katseensa ja ilmeensä oli muuttunut; sen
+lisäksi hän lakkaamatta oli hänen luonaan hoitamassa, lukemassa ääneen,
+poistamassa kaiken mikä saattoi häntä häiritä.
+
+"Tämä siis on hän itse", ajatteli hän istuessaan nojatuolissaan silmät
+puoleksi ummessa seuraten Gabriellen liikkeitä viereisessä huoneessa,
+"nyt vasta opin tuntemaan omaa vaimoani. Oi, Jumalani, miksi täytyy
+olla niin vaikeaa saada selkoa ihmisen omasta itsestä ... sisimmästä,
+todellisesta Jumalan ajatuksesta hänessä? Mikä siinä on esteenä?
+Intohimot, eikä mikään muu. Sama Gabrielle, jonka nyt näen, _on_
+todellakin ollut olemassa koko sen ajan, hän on minun ja itsensä
+tietämättä käynyt rinnallani kahdeksan vuotta ... mutta nyt vasta hän
+on tullut esiin ... nyt vasta olen oppinut häntä tuntemaan, sittenkun
+itsekkäisyys ja nautinnon himo on poistunut. Ihmeellinen, harvinainen
+elämä, itse sen käyttövoima, intohimot, turmelee, polttaa poroksi
+Jumalan meihin painaman kuvan ... se on kahden elämän, kahden voiman
+välistä taistelua..."
+
+Robertin paraneminen edistyi edistymistään ja kun hän kylmää ja
+pitkällistä sadeaikaa seuranneiden kaunisten päivien vallitessa sai
+istua verannalla tai kävellä ympäri puutarhassa, sai hän vihdoin
+terveyttä ilmaisevan muodon, jota hänellä ei ollut kauvaan aikaan
+ollut. Tosin tekivät hänen kuihtuneet kasvonsa tuskallisen vaikutuksen
+niihin, jotka eivät olleet häntä nähneet viime aikoina. Mutta hänen
+silmistään ei enää kuvastunut itseensä sulkeutuva väsähtänyt ilme, joka
+oli painanut hänen muotoonsa sairauden ja kuoleman leiman.
+
+Noin kolme viikkoa Gabriellen kotia tulosta, kun he istuivat kahden
+kesken verannalla, tuli eräs työmies vastakkaiselta rannalta kysymään,
+tokko pastori tuli katsomaan hänen vaimoansa ja hiukan puhumaan hänen
+kerallaan; hän oli ottanut mukaansa hyvän venheen, siltä varalta, että
+pastori voisi tulla nyt heti.
+
+Gabrielle teki kärsimättömän liikkeen ja avasi suunsa antaakseen
+kieltävän vastauksen, mutta Robert esti hänet siitä.
+
+"Mielelläni", vastasi Robert ystävällisesti, "jos vaan suinkin kykenen.
+Mutta mikäs vaimoanne oikeastaan vaivaa?"
+
+"Nooh, se nyt on aivan hullusti", vastasi mies hypistellen lakkiansa,
+"hän on synnyttänyt lapsen pari tuntia sitten, vaan on nyt niin
+raivostunut, etten minä eikä rouva Jonssonkaan kykene häntä
+hillitsemään. Seikka on semmoinen, ettei lapsen laita ole oikein niin,
+kuin olla pitäisi, sen toinen käsivarsi ei näet ole oikein valmistunut,
+ja nyt tuo pökkelö on aivan ihmeissään omantunnon vaivoista siitä
+syystä, että se muka on hänen syynsä. Tiedän kyllä, että on suuri häpeä
+pyytää pastoria tulemaan, joka itse on ollut niin kovasti sairaana,
+vaan jos kerran kukaan voi häntä hillitä, niin tottahan nyt pastori.
+Minua hän ei usko hituistakaan, kun sanon ettei hän ole luonut
+lapsiparkaa, vaan että sen on tehnyt meidän Herramme."
+
+"Minä koetan tulla", vastasi Robert ja nousi tuoliltaan, "mitenkäs
+onkaan, tehän olette Larsson Själasta."
+
+"Niin olen, aivan oikein", vastasi työmies suu leveässä naurussa,
+"pastori on jo ennenkin alentanut itseään ja käynyt meillä kerran
+ennen, silloin kun pikku Jonas viime vuonna oli sairaana. Minä asun
+vaan kappaleen matkaa rannasta, josta sinne on korkeintaan noin
+kymmenen minuutin jalkamatka."
+
+Robert nyökkäsi ja lähti Gabriellen seuraamana saliin, laittautuaksensa
+valmiiksi matkaa varten.
+
+"Robert", sanoi Gabrielle kiihtyneenä, "sinä et tee oikein, kun lähdet,
+vaikka sinulla ei ole voimia siihen..."
+
+"Älä huolehdi siitä", vastasi Robert ystävällisesti ja innokkaasti,
+"eihän siinä ole mitään vaaraa tarjonna; näin kauniina iltana hiukan
+järvellä oleminen päinvastoin on tekevä minulle hyvää, ja sittenhän on
+vaan kymmenen minuutin taival."
+
+"Kymmenen minuutin!" huudahti Gabrielle vielä kiihkeämmin, "ja sinähän
+hädin tuskin jaksat astua täältä rantaan..."
+
+"Sinä et saa estää minua, Gabrielle", virkahti Robert yhtä innokkaasti,
+"Jumala on antava minulle voimia, ole varma siitä. Minä en _voi_ olla
+menemättä, kun miesrukka pyytää tulemaan; vaan paljas pelko että
+vahingoittaisin itseäni, tekee minulle mahdottomaksi kieltäytyä
+lähtemästä. Sitäpaitsi tunnenkin itseni tavallista vahvemmaksi tänä
+iltana."
+
+Gabrielle huoahti, vaan ei enää väittänyt vastaan; hän huomasi että
+Robertia oli yhtä vaikea pidättää lähtemästä, kuin estää uskollista
+soturia pysymästä paikallaan.
+
+"Minä lähden mukaan", sanoi hän äkkiä, "niin ethän ainakaan ole yksin."
+
+Robertin teki mieli panna vastaan, sanoa, että hänelle se ehkä olisi
+kiusallista, hän kun ei ollut tottunut, kuten Robert itse, näkemään
+kurjuutta ja kärsimystä, mutta Gabrielle esti hänet puhumasta.
+
+"Ei, kuules!" virkahti hän, koettaen laskea pilaa, "kyllä _sinunkin_
+itsenäisyydelläsi täytyy olla raja. Sinä saat nyt lähteä, mutta
+minä kyllä seuraan mukana ja katson, ettet käyttäydy kovin
+ymmärtämättömästi."
+
+Hän kääntyi poispäin ja riensi ulos salista salatakseen kyyneleitään.
+Hänelle tuli äkkiä purevat omantunnon vaivat siitä ettei hän koko
+vuoden kuluessa ollut pysynyt hänen rinnallaan työn, taistelujen ja
+sairauden aikana, ja että häneltä siten oli melkein mennyt mitättömäksi
+oikeus saada auttaa ja hoitaa häntä.
+
+Illan hiljaisuudessa oli järven pinta rasvatyyneenä, ja työmies veti
+airojaan pitkään ja tasaisesti, joten he puolen tunnin kuluttua olivat
+saapuneet toiselle puolen järveä.
+
+Robert oli niin tavattoman terveen näköinen ja asteli niin kevein
+askelin että Gabrielle katseli häntä epäluuloisella kummastelulla.
+
+"Mikä hänelle lie tullut?" ajatteli hän, "tuo ei ole luonnollista ...
+se on jotain ylenmääräistä ... kiihtynyttä ... oih, minä tiedän
+varmaan, että siitä seuraa kauhea käännekohta."
+
+Hän käveli koko ajan ääneti ja tarkasteli tuskallisesti Robertin
+liikkeitä ja kasvojen ilmeitä, sill'aikaa kun tämä, nojautuen Larssonin
+käsivarteen, puoliääneen keskusteli sairaan tilasta.
+
+"Hän ei ole paikoillaan", vakuutti mies, "niin että pastori on hyvä ja
+antaa anteeksi, jos hän on vähän häpäisevä ja hillitsemätöin
+puhetavassaan. Eikä se tule sen paremmaksi, ennen kuin hänet saa
+uskomaan, että se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut Jumalan tahdosta,
+ja että täytyy mukautua siihen... Ja jos kerran pastori sanoo sen, niin
+hän tietysti uskoo sen..."
+
+Se matka, jonka työmies tavallisesti taivalsi kymmenessä minuutissa,
+vei Robertilta aikaa liki puolen tuntia, hänen kun täytyi käydä kovin
+hitaasti. Sen lisäksi oli parissa paikassa vastamäkeä, jonka vuoksi
+perille saavuttua oli niin rauvennut, että hänen täytyi istua hyvän
+aikaa kivellä lepäämässä, ennenkuin saattoi mennä tupaan. Vaan kukaan
+oi virkkanut mitään; Gabrielle seisoi ääneti Robertin vieressä, eikä
+tahtonut vaivata häntä väsyttävillä kysymyksillä, ja Robert tuijotti
+ajatuksissaan ulapalle merelle, jolla välin työmies meni sisään
+ilmoittamaan pastorin tuloa.
+
+Muutaman minuutin kuluttua Larsson tuli takaisin. Hän oli hyvin
+liikutettu, kyynelissä silmin hän lausui vapisevalla äänellä.
+
+"Jumala siunatkoon teitä, pastori kun tulitte, Jumala siunatkoon!"
+Pyyhittyään nutun hihalla silmiään jatkoi hän: "nyt ovat asiat niin
+hullusti, niin kovin hullusti, ettei tiedä mihin tästä vielä
+joutuukaan!"
+
+"Rauhoittukaa Larsson", sanoi Robert nousten seisaalleen ja työmiehen
+ja Gabriellen seuraamana lähtien tupaan, "saattehan nähdä, että kaikki
+käy paremmin kuin luulettekaan? Usein juuri silloin kun näyttää
+pahimmalta, saamme selvemmin kokea, miten Jumala saattaa johtaa kaikki
+hyvään päätökseen."
+
+Tultiin pieneen hauskaan tupaan, jonka Sten Larsson joutohetkinään,
+aamulla ennen ja illalla jälkeen kello seitsemän, omin käsin oli
+rakentanut itselleen ja josta hän oli iloinen ja ylpeä. Tupa oli jaettu
+kahteen osaan: pyhähuone, jossa oli sohva, piironki, tuolia ja kaksi
+koreaa kukka-astiaa, sekä keittiö, jossa nykyään vaimo virui sairaana.
+Ilta-aurinko paahtoi kuumasti akkunaan, ja Robertia vastaan löyhkähti
+ovea avatessa lämmin, tukehduttava ilma, jota hänen sairas päänsä ja
+hermostonsa ei voinut sietää, ja hänen täytyi vetäytyä takaisin. Mutta
+voimakkaalla tahdon ponnistuksella hän voitti heikkoutensa ja meni
+tupaan.
+
+Eräs naishenkilö -- naapurin vaimo, joka oli ollut siellä lapsen
+syntyessä -- ja neljä eri ikäistä lasta tuli heti huoneeseen astujia
+vastaan ja katseli heitä utelijailla silmäyksillä. Lieden luota,
+kätkyestä kuului heikkoja, uikuttavia ääniä, joista voi päättää äsken
+syntyneen lapsiraukan olevan kätketyn sinne huivien ja peitteiden alle.
+
+Robert tervehti ystävällisesti kaikkia, katseli hetkisen aikaa
+vastasyntynyttä, jonka naapurin vaimo, kuiskaamalla selitellen lapsen
+syntyessä sattuneita tapahtumia, nosti kätkyestä ja paljasti rumasti
+kehittyneen käsivarren herrasväen nähtäväksi. Sitten hän lähestyi
+vuodetta, jossa äitiparka virui heitellen itseään puolelta toiselle ja
+lakkaamatta valitellen.
+
+Hän oli pieni, hento nainen, kädet oli hyvin pienet ja jäntevät ja
+hänen kauniihin kasvoihinsa olivat nuoruus ja vanhuus ihmeellisesti
+sulaneet yhteen. Piirteensä olivat nuorekkaat, ja paksu, tumma tukka
+peitti osan vielä sileää otsaa, mutta hampaatoin suu ja laiha, suonekas
+kaula, jonka pinnan alta näkyi valtimon lyönti, saivat hänen näyttämään
+vankalta naiselta.
+
+Robert seisoi hetkisen vuoteen vieressä ja katseli vaimoa, niin ettei
+tämä sitä huomannut. Hän heitteli päätään ehtimiseen edestakaisin
+päänalaisella ja hypisteli hermostuneena peitettään; väliin hän oikaisi
+toisen käsivartensa ja hosui sillä ilmaa, sekä nyyhkien höpisi jonkun
+epäselvän sanan.
+
+Vihdoin hän näkyi huomaavan että joku seisoi hänen luonaan: hän tyyntyi
+samassa, kiintyi toiselle sivulleen ja kiinnitti Robertiin pitkän,
+hämmästystä ilmaisevan katseen.
+
+Robert istahti vuoteen reunalle ja puristi käsiensä välissä hänen
+toista kättään.
+
+"Hyvää iltaa, Larssonin emäntä", sanoi hän tyynenä, ystävällisesti
+hymyillen, "ettekö tunne minua?"
+
+"Pastori!" huudahti sairas, ja koko hänen katseensa välähti ilosta,
+"voi, herrajesta!"
+
+Mutta tuo ilon tuikahdus sammui samassa hetkessä.
+
+"Te jo varmaan tiedätte sen?" kuiskasi hän tarttuen Robertin käteen ja
+katsellen ympärilleen arasti, kuni rikoksen tekijä, joka on tunnustanut
+syntinsä, "voi sitä pikku raukkaa, sitä pikkuista raukkaa, mitä
+siitäkään tulee, mitä siitäkään tulee? Ainoastaan _yksi_ käsi, yksi
+vaan ... oi, oi, oi ... ja se on minun syyni ... syy on minussa ...
+minussa..."
+
+Hän alkoi uudelleen heilutella päätään ja nyyhkien valitella.
+
+Hänen miehensä oli asettunut vuoteen luoksi ja itki hiljaa.
+
+"Näin hän on ollut kaiken päivää. Ja helppoa on arvata, miten se häneen
+tuntuu, hän kun on vielä niin heikkona synnytysvaivoistaan."
+
+"Aivanhan ne hänet säikähyttivät järjiltään", kuiskasi naapurin vaimo,
+joka Gabriellen keralla seisoi sairaan päänalaisen takana, "saatuaan
+nähdä minkälainen lapsi oli, alkoivat he näet huutaa: 'voi, herrajesta,
+semmoinen onnettomuus', ja kun äitiparka huomasi jotain olevan
+hullusti, tuli hän ihan pois suunniltaan ... ja..."
+
+"En minä ole mokomaa ennen nähnyt", sanoi sairas ja silmäili
+ympärilleen aralla, kysyväisellä katseella, "taikka sanoppas, isä,
+olenko sitten, enhän ole?"
+
+"Ei, ei, ei", vastasi mies ja hyväillen silitteli hänen jalkojaan, "älä
+nyt vaan enää itke, äitikulta, pahoitat mieltäni niin sanomattomasti!
+Jumala voi ottaa pois pikkuraukan, hän voi..."
+
+Robert oli tuon keskustelun kestäessä istunut ääneti, nojautuen
+sairasvuoteen yli ja pitäen vaimon kättä omassaan. Hänen mielessään
+liiteli noiden lyhyvien hetkien kuluessa ajatuksia ja tunteita, jotka
+viime aikoina olivat tulleet ihmeellisen selviksi.
+
+Hänelle kuvastui selvinä, tarkkoina ryhminä noiden raukkojen entinen
+elämä; hän näki miten he molemmat olivat kärsineet ja tehneet työtä,
+näki pienen tuvan, jota hiellä ja vaivalla oli rakennettu ja kovan
+taistelun olemassa olosta. Hän näki vaimon koukistuvan kieltäymyksen,
+työn ja sairauden kolminkertaisen kuorman painosta, näki miten nuoruus
+ja kukoistus katosivat jo kauvan ennen vanhuuden tuloa, näki hänen
+monta kuukautta kestäneiden vaivain ja tuskien perästä vihdoin
+sanomattomia kipuja kärsien synnyttävän pienen, rumasti muodostuneen
+olennon, jonka elämästä muodostuisi uusi rengas tuohon taistelujen ja
+kärsimysten ketjuun...
+
+Mutta hänen silmiinsä kuvastui paljon muutakin kuin tuo pienoinen
+pilkku ihmiskunnan kärsimysten suuresta taulusta. Hänen tietoisuutensa,
+yhtä tarkkakuuloinen kuin hermosairaan korva, tunsi muutaman
+silmänräpäyksen kuluessa, koko maailman surut ja tuskat. Hän tunsi,
+miten tällä hetkellä miljoonittain ihmisiä kärsi, hän kuuli sadoista
+sairaaloista vaikeroimista ja valitushuutoja, hän tunsi, niin selvästi
+että häntä aivan tärisytti, miten valtaan päässeet intohimot
+hallitsivat maailmaa ja heittelivät ihmisiä pohjattomiin kuiluihin. Hän
+näki loppumattomia köyhäinasuntoja ja niissä nälkää, siivottomuutta ja
+kurjuutta, hän kuuli kaupungista kaupunkiin, seudusta toiseen
+säälimättömästi jyskäviä koneita, jotka eivät välittäneet siitä, että
+työmiehet niissä raatoivat kuni orjat, saamatta vilahdukseltakaan
+nauttia elämän ilosta, tuhahdetun vihan piillessä heidän sydämiensä
+sopissa... Ja vihdoin hän tunsi, miten itse elämän virran
+alkulähteellä, -- syntyessä ja kuollessa -- kuului raivoisia tuskan
+huutoja, jotka tuntuivat tulevan kaikilta maailman kulmilta...
+
+Ja eikö sitten tällä elämällä, joka niin armahtamatta veti toisia
+toistensa perästä kipujen pyörteeseen, eikö sillä olisi mitään muuta
+tarkoitusta, kuin itse eläminen, emmekö olisi oikeutetut osoittamaan
+kärsiville veljillemme todempaa ja ihanampaa maailmaa kuin tämä,
+olemassa oloa, joka selittäisi nykyisyyden tuskat, emmekö voisi kutsua
+heitä tulemaan _hänen_ luokseen, joka on sanonut: "tulkaa minun tyköni
+kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut", samalla
+petkuttamalla heitä kurjalla tavalla, ja tekemättä itseämme
+naurettaviksi?...
+
+Mahdotointa ... mahdotointa, se ei voinut olla niin! Kristus ei voinut
+olla pelkkä taru, kun kärsimys oli niin peloittavan todellista!...
+
+Ja hän tunsi, miten tällä hetkellä, jolloin hänen omat kipunsa
+teroittivat kykyä käsittämään elämän tuskia, epäilykset, jotka jo
+Danielin kuolinvuoteella olivat alkaneet väistyä, nyt yhä enemmän
+haihtuivat, hän tunsi, että hänen täytyi johdattaa tuo epätoivoinen
+äiti Kristuksen luo. Valo välähti hänen tyyntyneessä mielessään;
+Jumalan salaperäisen rakkauden tunteminen, jota ainoastaan uskon kautta
+saa kokea, kiihdytti hänet, äkkiä vanhoja, pyhiä sanoja tulvaili taas
+hänen huulilleen, vaikk'ei tällä kertaa kuolleina ja pakollisina, vaan
+lämpiminä, elävinä ja elähdyttävinä...
+
+"Emäntä kulta", sanoi hän pitäen yhä sairaan kuumaa kätöstä omassaan,
+"lapsi jonka olette saaneet, ei ole teidän työtänne, vaan se on Jumalan
+lahja, ja teidän tulee ottaa vastaan se sellaisenaan, napisematta ja
+tyytymättömyyttä ilmaisematta, vieläpä kiitollisuudellakin. Te ette
+kykene sille palkitsemaan kuihtunutta kättä, mutta te voitte antaa
+lapsenne _sen_ syliin, joka sanoi: 'sallikaa lasten tulla minun
+tyköni', ja rukoilla: 'kallis vapahtaja, sinä olet tahtonut lapseni
+syntymään raajarikkoisena, sen vuoksi luotan nyt lupaukseesi, jonka
+mukaan erittäinkin olet kärsiväisten ja avuttomain ystävä, ja pyydän
+sinua olemaan hänen palkkionaan sen jäsenen sijaan, jota vailla hänen
+täytyy olla.' Ja jos sen teette täydessä uskossa ja vakaumuksessa
+siitä, että Kristus tahtoo ja voi auttaa, niin silloin on tästä
+pikkupojasta, jonka tähden nyt vuodatatte katkeria kyyneleitä, kerran
+tuleva teille enemmän iloa ja siunausta, kuin nyt voitte toivoa tai
+aavistaakkaan."
+
+Robertin sanoilla oli äitiparkaan melkein lumoava vaikutus. Hänen
+puhuessaan makasi sairas aivan liikkumatonna, kiinnittäen katseensa
+häneen, ja vähitellen levisi rauhaisa, onnellinen hymyily hänen
+muotoonsa, joka äsken oli ollut niin kiihtynyt. Ja Robertin vaijettua
+alkoi sairas toisella kädellään hiljakseen silitellä rintaansa,
+ikäänkuin olisi hänet vallannut ääretöin, lapsellinen ilo ja virkkoi
+puoliääneen:
+
+"Kuinka ihanaa ... miten autuasta... Jesus ottaa sen huomaansa ... minä
+en tarvitse sitä kantaa... Hän siunaa ja auttaa pikkuraukkaani."
+
+"Siinä sen nyt näet", kuiskasi mies, kuivaillen ahkerasti silmiään
+nuttunsa hihoilla, "aivan niinkuin äsken sinulle sanoin..."
+
+Robert jatkoi hetken aikaa puhettaan samaan suuntaan, ja sairas virui
+pitkällään, vähä väliä, lapsellisen ihastuksen valtaamana, silitellen
+kädellään rintaansa ja hymyssä suin heilutellen päätään edes takaisin.
+Vihdoin painuivat hänen silmänsä umpeen, ja väsyneenä sielun ja ruumiin
+kärsimyksistä hän uinahti raskaaseen uneen. Hänen kasvoihinsa jäi sama
+onnellinen, rauhaisa ilme, ja vähä väliä kuului hiljaa hänen
+huuliltaan: "ota hänet, Herra Jesus ... siunaa häntä..." jonkun kerran
+vaan lensi hänen ruumiinsa läpi kestettyjen kipujen jälkimaininkina
+äkillinen, tuskallinen väre.
+
+Huomatessaan hänen nukkuvan, irroitti Robert hiljakseen kätensä hänen
+kädestään ja nousi seisaalleen.
+
+"Jumala siunatkoon pastoria, Jumala siunatkoon", sanoi Sten Larsson,
+ojentaen kätensä Robertille, "noin tyyni hän ei ole ollut, sitten kun
+lapsiraukka syntyi ja naiset hölmöt säikähyttivät hänet pois
+suunniltaan. Mutta minä arvasin, että pastori kyllä voisi asettaa
+hänet, jos kukaan. Nyt pyytäisin pastoria rouvineen olemaan hyviä ja
+tulemaan tänne kammariin ottamaan kupin kahvia."
+
+Gabrielle, joka kaiken aikaa oli seisonut vuoteen vierellä, kovasti
+liikutettuna katsellen tuota yksinkertaista, vaatimatointa kohtausta,
+kiinnitti kysyvän katseen Robertiin. Hän näki että Robert kärsi, ja
+kuvitteli mielessään hänen haluavan niin pian kuin mahdollista päästä
+sieltä. Mutta Robert ei osoittanut hituistakaan kärsimättömyyttä; hänen
+kalpeilla kasvoillaan oli ystävällinen, melkein iloinen ilme, vaikka
+hän, huolimatta siitä, että kaikin voimin koki hillitä itseään, ei
+voinutkaan estää hänen huuliltaan hermostuneita värähdyksiä, jotka
+silloin tällöin ilmaisivat hänen kipujaan, mitkä yltymistään yltyivät
+yhä ankarammiksi.
+
+"Kiitoksia, tulemme kyllä", vastasi hän ja meni kamariin, "vaimoni pitää
+paljon kahvista, kuten kaikki naishenkilöt."
+
+"He ovat niin iloisia, kun saavat tarjota, ettei minulla ole sydäntä
+kieltää", sanoi hän hiljaa, istuutuessaan sohvaan ja pyyhki
+nenäliinallaan kasvojansa.
+
+"Mutta sinä kärsit, Robert", vastasi Gabrielle yhä enemmän
+liikutettuna, "näenhän minä sen, vaikka koetatkin salata sitä ... voi,
+ystäväni, lähtekäämme nyt vaan ... sinun täytyy päästä rauhaan ... en
+voi sietää sitä, että sinä kärsit sellaisia kipuja..."
+
+"Rauhoitu rakkahani", vastasi Robert ja ojensi Gabriellelle toisen
+kätensä, ja toisella yhä vaan hermostuneesti pyyhiskeli otsaansa,
+"totta on, että minun on kovin paha olla, sen tunnustan. Mutta en voi
+sinulle selittää sitä ihmeellistä, vahvistavaa voimaa joka pitää minua
+pystyssä. Tuntuu siltä, kuin voisin kestää toista vertaa vaikeampia
+kipuja kuin nämä, _menehtymättä_ kärsimyksiin."
+
+"Sinä olet liiaksi kiihtynyt", virkkoi Gabrielle epäillen."
+
+"Ei, Gabrielle, kiihtynyt en ole. Olen niin levollinen, niin selvässä
+tajunnassa, kuin ihminen ikänä olla voi. Mutta tunnen, että minua tukee
+Kristus, _kärsivä_ Kristus. Kaikki on minulle mahdollista hänen
+kauttaan joka minua vahvistaa."
+
+Samassa tuli Sten Larsson naapurin vaimon seuraamana, tuoden
+kahvipannun, sokerin ja kerman, ja kupit kaadettiin kukkurapäisiksi.
+Vaikka Gabriellesta juominen ei tahtonut ollenkaan käydä, niin hän
+Robertin vuoksi voitti vastahakoisuutensa, ja joi niin innokkaasti,
+että Sten Larssonin ystävälliset silmät säihkyivät ilosta.
+
+Kuin kahvit oli juotu ja kiitokset sanottu, kävi Robert keittiössä
+vielä kerran katsomassa sairasta, vaan kun tämä yhä vaan nukkui
+rauhassa, sanoivat he hyvästit ja lähtivät kävelemään rantaan,
+seurassaan Larsson, jonka piti soutaa heidät järven yli.
+
+Oli hiljainen syysilta, ja ilmassa vallitsi hyväilevä, hiukan kostea
+lauhkeus. Aurinko oli vast'ikään laskenut ja jättänyt kirkkaan,
+kellertävän loisteen, joka, leviten meren yli, punersi sen pintaa
+kiiltävillä väreilyillä. Sen valon loisteessa lenteli edes takaisin
+merilintuja, jotka kimaltelevaa pohjaa vasten näyttivät pieniltä,
+rauhattomina liiteleviltä hyönteisiltä. Silloin tällöin puhalsi
+iltatuulen henkäys ja sai silkoisen merenpinnan hiljakseen väräjämään.
+Hiilihaudoista ja sahasta nouseva savu sekautui iltaruskon punertavaan
+loisteeseen ja näytti verhoavan rannan paksuun kultapilveen. Toiselle
+puolen merelle päin muuttui taivas ja vesi tummaksi, harmaansiniseksi
+hunnuksi, joka verhosi lautatarhan ja himmensi lautaläjien keltaisen
+värin. Ja etäällä ulapalla, missä taivas yhtyi mereen, kimalteli hiljaa
+majakan kirkas tuli, kuin suuri tähti illan vaaleassa hämärässä.
+
+Venematkan alussa puheli Robert hiukan soutajansa keralla, veneen
+tyyneesti ja tasaisesti kulkiessa eteenpäin, mutta vähitellen sekä hän
+että Gabrielle vaipuivat äänettöminä katselemaan illan ihanuutta.
+Airojen loiske oli ainoa liike, joka häiritsi illan hiljaisuutta, mutta
+rannoilta kuului silloin tällöin erilaisia ääniä, jotka esiintyivät
+erinomainen selvinä, kun kaikki muu vaikeni: kaukaa kaikuvan laulun
+sävel, höyrypillin vihellys, tai jonkun merilinnun kimakka kirkuna
+etäältä saaristosta...
+
+Alkoipa tulla pimeä, kun he saapuivat rantaan ja Larssonin lausuttua
+moninkertaiset kiitokset erkanivat hänestä ja alkoivat kävellä kotiin.
+Päivän laskun komea väriloiste oli vaalennut, taivaan läntinenkin ranta
+muuttui harmaaksi ja majakan tuli alkoi loistaa yhä kirkkaammin.
+
+Robert seisahtui useamman kerran katsomaan ympärilleen.
+
+"Luonnossa on jotain, mikä tänä iltana vaikuttaa minuun harvinaisen
+valtavasti", lausui hän hiljaa, kiinnittäen pitkän, haaveilevan
+katseen merelle päin: "Minulla on vaikea irtaantua siitä, tuntuu aivan
+siltä, kuin sillä olisi jotain minulle sanottavaa, jotain jota minun
+täytyy kuunnella... Tämä rauha ... tämä tyyneys, joka levenemistään
+levenee ... tähdet, jotka tuikkivat kuni säkenet ijäisyydestä, kaikki
+tuo muistuttaa suurta, syvää hiljaisuutta ... ijäistä lepoa! Meri on
+niin kaunis, niin äärettömän suurena ja majesteetillisena se lepää
+edessämme... En muista koskaan nähneeni sitä samallaisena kuin tänä
+iltana ... mielestäni en voisi koskaan nauttia kyllältäni tämän yön
+ihanuudesta ... tule, kävelkäämme hetkinen rantaa pitkin, minusta
+tuntuu niin äärettömän helpolta ... tämä hiljaisuus on lievitystä,
+tuntuu siltä kuin kivut poistuisivat ja voiman tunne heräisi
+minussa ... minusta tuntuu siltä, kuin tahtoisin sinun kerallasi lähteä
+kauvas ... kauvas pois ... tuonne korkeille vuorille, joiden polkuja
+kesällä kuljeksin ja jossa kuu nyt paistaa hiljaisiin, uinuviin
+tunturijärviin..."
+
+Gabrielle katsahti Robertia tutkivin silmin; hänen esiintymistapansa ja
+ilmeensä sai hänet pelkäämään. Mutta hän ei tahtonut vastustaa hänen
+toivomuksiaan, vaan lähti mukana rantaan, jossa kuleksivat edes
+takaisin, kunnes syys-ilman kylmyys pakoitti heidät lähtemään kotiin.
+
+Gabriellen rukouksista huolimatta ei Robert vieläkään tahtonut mennä
+levolle. Tunti kului toisensa perästä, ja yhäti hän istui Gabriellen
+keralla akkunan ääressä, keskusteluun vaipuneena.
+
+Näytti siltä, kuin hänen henkinen elämänsä olisi palanut sellaisella
+voimalla, että hänen kasvojensa piirteet, jotka tähtien tuikkeessa
+näyttivät melkein läpikuultavilta, yhtämittaa ikäänkuin leimahtivat
+liekille sisäisen tulen valaisemina. Hän puhui melkein taukoamatta,
+ajatukset juoksivat virtanaan, ihmeellisen sattuvia kuvauksia tuli
+hänen huulilleen, koko hänen esiintymiselleen ja olemukselleen
+omituinen, välitöin sydämellisyys tulvi nyt voimalla sellaisella, jonka
+virta saa juuri mereen syöksymisensä edellä. Tällä hetkellä hän
+ajatteli muitakin kuin hengellisiä asioita; hän teki Gabriellelle
+selkoa muustakin kuin mielipiteistään elämän suurimpien ja
+syvällisimpien kysymysten suhteen, joita hän innostuksesta hehkuen
+selitteli. Koko hänen kuluneen elämänsä mieliharrastukset --
+yhteiskunnalliset kysymykset, runous, taide, soitanto -- kaikki näkyi
+nyt heräävän ja pakoittavan vielä viimeisen kerran ponnistamaan
+runsaita ajatusvoimia, jotka käyttämättä olivat hänen sielunsa
+sisimmässä.
+
+Gabrielle istui hänen jalkainsa juuressa rahilla, henkeään
+pidättäen kuunnellen, ja hänen sydämmensä sykki mitä valtavimmasta
+mielen liikutuksesta. Voimatta sen tarkemmin tehdä selkoa, käsitti
+hän, että hän tällä hetkellä olisi viimeisen kerran näkemässä pian
+sammuvan liekin leimahtamisesta, että tuo tulinen kaunopuhuja,
+hengellis-totuuksien runollinen tulkitsija, nyt tähtien tuikkeessa, yön
+hiljaisuudessa lauloi kuolinvirttään... Hän ei voinut itkeä; katseensa
+oli lumoutunut Robertin silmiin, ja tämän kiihtynyt mieli-ala tarttui
+häneen ja veti hänet mukaansa, mutta hänen kurkkunsa oli kuin
+kuristettu ja rintaansa ahdisti tukahuttava jäähyväis-tuska.
+
+Aamu-yö oli jo käsissä; tähtien säkenöivä tuike alkoi himmetä, heikko
+valojuova taivaan rannalla ilmaisi aamun koitteen lähestyvän.
+
+Robert oli äkkiä vaijennut ja väsyneenä ummistanut silmänsä ja nojannut
+päänsä taaksepäin. Ihmeellinen hohde hänen kasvoiltaan sammui ja sen
+sijaan esiintyi hänen piirteissään sairauden ja kuoleman leima.
+
+"Nyt lähden levolle", sanoi hän hiljaa ja nousi seisaalleen, "minua
+väsyttää, ja luulen voivani nukkua..."
+
+"Silmänräpäys vaan", kuiskasi Gabrielle, ja hänet valtasi
+vastustamatoin halu puhua suunsa puhtaaksi, "Robert, minä en ole
+sanonut paljon ... tiedäthän ... luontoni on umpinainen, mutta ...
+mutta miltä välistä tuntuneekin, niin en voi sanoa ... katumus ...
+kaipuu ... tämä kauhea talvi... Robert, voitko ... minun täytyy kerran
+rukoilla sinua ... anna minulle anteeksi kaikki vikani, anna anteeksi,
+että olen ollut niin huono vaimo ... unohda, jos suinkin voit ... tämä
+talvi, joka kenties on syynä sairauteesi ... suo anteeksi..."
+
+Hän ei kyennyt jatkamaan, hänen äänensä vapisi ja hän kätki kasvot
+käsiinsä.
+
+Robert sulki hänet syliinsä ja hellästi hymyilemällä sai hänet
+katsomaan ylös päin.
+
+"Rakastettu Gabrielleni", kuiskasi hän, "minulla ei ole mitään anteeksi
+annettavaa, vaan jos niin luulet, jos sinusta tuntuu siltä, niin sangen
+mielelläni tahdon sanoa antavani anteeksi ja unhoittavani kaikki. Äläkä
+kuvittele mielessäsi, että ero sinusta on syynä sairauteeni. Saattaahan
+olla niin, että se pahensi sitä, mutta vaikkapa olisikin sillä lailla,
+niin on sen sijaan sanomatoin ilo sinun jälleen täällä olostasi ja
+siitä että taas saan puhella kerallasi kuten nyt, ja se ilo, jota
+tunsin voidessani vaimoni keralla olla kärsivän lähimmäisen
+sairasvuoteen luona ja tuntea ajatuksemme yhtyvän rukouksessa ja
+rakkaudessa -- se ilo on tuottanut minulle jälleen vuosikausiksi
+terveyttä ja voimia. Hyvää yötä nyt, rakkahani, menkäämme nyt
+levolle ... yö on jo pian lopussa ... ja minä tunnen itseni
+väsyneeksi."
+
+Hän suuteli Gabriellea ja lausui toistamiseen rakkautta hehkuvan
+selityksensä siitä, miten onnellinen oli, ja meni sitten levolle.
+
+Robertin arvelu hyvin nukkumisesta kävikin toteen: hän nukkui rauhassa
+monta tuntia, ja herätessään hän tunsi yhä samaa elinvoimaa, kuin
+edellisenä iltana.
+
+Mutta iltapäivällä yltyivät taas kivut ankarammiksi kuin koskaan ennen,
+ja kun hän illemmalla nousi nojatuolistaan lähteäkseen verannalta,
+jossa oli istunut tunnin, pari, tapasi hänet uusi pyörtymiskohtaus,
+tällä kertaa vaikeampi ja pitkällisempi kuin sen edellinen, ja sitä
+seurasi aika ajoin uudistuva osittainen halvaus. Näytti siltä kuin
+olisi hänen henkeensä vuotanut uutta voimaa, ja kuin olisi saanut kyvyn
+olemaan iloisena ja elämään kärsimyksen ja kuoleman varjojen
+keskellä... Näinä päivinä hän keskusteli paljon, ei ainoastaan
+Gabriellen ja pastori Strandin, vaan myöskin kirjanpitäjä Sidvallin
+keralla, jolle hän anteeksi anoen myönsi kantaneensa katkeraa vihaa
+häntä ja hänen ystäviään kohtaan, eikä kukaan heistä voinut unhoittaa,
+miten hän jo kypsynein voimin selitteli heille Jumalan peitettyjä
+salaisuuksia, jotka vielä hiukan aikaisemmin olivat olleet hänelle
+itselleen oudot, vaan jotka tuntuivat tulevan hänen sielunsa silmille
+yhä selvemmiksi ja ihanammiksi, sitä mukaa kuin kuolon pimeys läheni.
+
+"Veli", sanoi hän eräänä iltana pastori Strandille. "toivon, että joku
+tahtoisi kirjoittaa elämäkertani ja epäilemättä paljastaa koko henkisen
+elämäni, jotta ihmiset siitä oppisivat tuntemaan eroituksen väärän ja
+totisen, kuolleen ja elävän uskon välillä. Moni ihminen pysytteleikse
+kiinni kuolleessa uskossa minun laillani, edes huomaamattaan sitä.
+Kukapa niistä kalkeista, jotka tungeskelivat kirkkoihin, joissa minä
+puhuin, jotka vesissäsilmin kuuntelivat saarnojani, jotka keräytyivät
+hartauskokouksiimme, kukapa niistä tuli ajatelleeksi sitä, että minä
+oikeastaan vaan olinkin häpäisijä -- sillä häpäisijä _on_ jokainen,
+joka saarnaa Kristuksesta ymmärtämättä pelastuksen salaisuutta. Kuollut
+usko on kauhistavaa, petollista. _Rakastan_ Kristusta, vaikken häntä
+_omista_. Sellainen on kaunotaidetta, vaan ei Kristinuskoa. Uskonnon
+_ihanuus_ viettelee minua, se viehättää minua, ja vetää minut mukaansa
+suloisilla tunnelmillaan, kunnes vihdoin herään ja tunnen mädäntyneen
+hajun, joka lähtee sisässäni olevasta ruumiista. Ja hyvä on että
+herään, enkä ainiaaksi jää valheeseeni nukkumaan... Nyt nyt tunnen
+eroituksen Kristuksen rakastamisen ja omistamisen välillä, Kristinuskon
+oppina käsittämisen ja _voimana_ omistamisen välillä... Mutta nyt
+on liian myöhä ... minä kuolen ... eikä kukaan saa kuulla
+todistuksiani..."
+
+Hiukan aikaa vaiti oltuaan hän jatkoi:
+
+"Vielä eräs seikka, niin kauvan kuin olen täydessä tajunnassani. Ota
+paperia ja kirjoita, mitä sanelen. Sitten saat antaa sen kiertää ympäri
+sekä tässä seurakunnassa, että myös Tukholmassa ... mieluimmin
+tahtoisin, että se luettaisiin julkisesti..."
+
+Pastori Strand nyökäytti myönnytykseksi päätään ja otti esiin
+muistikirjan; Robert alkoi selvällä äänellä, ottamatta sanaakaan
+takaisin, lausua:
+
+"Teidän kaikkien, jotka pian loppuun kuluneen elämäni ajalla olette
+julistaneet Jumalan sanaa, pyydän antamaan anteeksi sen, että minä,
+uskotoin, Kristukselle vieras, puhuin teidän kanssanne pelastuksen
+salaisuudesta, vaikken sitä ymmärtänyt. Antakaa Kristuksen tähden
+minulle anteeksi tämä häväistys! Ja te, veljeni kirkon palvelijain
+keskuudessa, jos teidän seassanne on joku, joka on syyllinen samaan
+syntiin kuin minä, niin kavahtakoon hän itseänsä -- kuolon ovelta
+kehoitan häntä lakkaamaan saarnaamasta ja julistamasta elämän sanaa,
+kun hänellä itsellään ei ole elämää! Jos hän on totuutta harrastava ja
+kunniallinen, on hän ennemmin tai myöhemmin heräävä valheesta ja minun
+laillani joutuva epäilykseen. Ja siitä, etten tällä hetkellä
+itsemurhaajana makaa haudassani, on minun kiittäminen ainoastaan
+Jumalan ääretöintä armoa, josta tällä tunnustuksella tahdon todistaa."
+
+Hänen voimansa alkoivat huomattavasti vähetä. Kädet ja jalat
+rampeutuivat aika ajoin, ja ankarat kivut päässä saattoivat hänen
+vaipumaan tajuttomaan tilaan, jonka johdosta ympärillä olevat luulivat
+jo taistelun loppuneen. Vaan sitten virisi taas elon liekki, kivut
+jättivät hänet hetkeksi rauhaan, ja hänen ajatuksensa saivat taas
+entisen selkeytensä ja voimansa.
+
+Mutta hänen ulkomuotonsa oli viime aikana niin muuttunut, ettei kukaan
+olisi voinut, seuraamatta sairauden kasvavaa hävitystyötä, tuntea
+häntä. Etenkin hänen nukkuessaan teki tuo muutos valtavan vaikutuksen.
+Ja kun Gabrielle, joka lakkaamatta valvoi hänen vuoteensa vieressä,
+istui katsellen noita nääntyneitä kasvoja, näyttäytyi väliin hänen
+mielikuvitukselleen kauhistuttavana vastakohtana toinen näky: sen
+nuoren miehen kuva, jonka hän yhdeksän vuotta sitten eräänä aamuna
+kohtasi lehtokujassa Säboholmassa. Hän näki hänen istuvan penkillä, hän
+näki kauniit jaloa henkeä kuvastavat kasvot, tummat silmät ja hiukan
+suruisen suun, joka väliin hymyili niin ystävällisesti, niin
+veitikkamaisesti, vaan väliin taas näytti niin kauhean ankaralta ja
+totiselta... Hän kuuli äänen monet eri väreet ... näki hänen
+nuorekkaan, sulavan vartalonsa, joka uhkui terveyttä ja voimaa... Ja
+hänen ympärillään oli kesä täydessä kukoistuksessaan, kesä, joka näytti
+lupaavan niin paljon onnea ... joka kuiskaten kertoi niin kauniin tarun
+lemmestä ja ilosta...
+
+Hänen rintaansa alkoi ahdistaa ja hänen täytyi pitää kättään suunsa
+edessä tukahuttaakseen esiin pyrkiviä nyyhkytyksiä. Kuinka julmasti
+olikaan elämä pettänyt heitä kumpaakin. Kuinka aurinko, kesä ja lempi
+olivatkaan valehdelleet! Oliko tuo nyt todellakin _hän_, tuo luuranko,
+jolla oli kuopalle painuneet silmät, ja jonka kasvoihin äärettömät
+kivut olivat ainiaaksi painaneet kärsimyksen leiman? Hänen rinnassaan
+kuohahti karvas mieli, joka pusersi hänen silmistään kuumia kyyneleitä.
+Miksi ... mistä syystä näin kauheita kärsimyksiä?...
+
+Näytti siltä kuin Robert olisi lukenut hänen ajatuksistaan, sillä hän
+avasi samassa silmänsä ja katsoi häntä surumielisesti hymyillen.
+
+"Minun laillani kuritetuksi ja murretuksi tuleminen saattaa tuntua
+kovalta", sanoi hän kuiskaamalla. "Saattaa tuntua ihmeelliseltä, että
+täytyy kärsiä niin paljon voidakseen _kokonaan_ antaa sydämmensä
+Jumalalle, kokonaan kääntyä Kristuksen puoleen... Mutta minä olin kova,
+kaulani oli kuin rautakanki, otsani kuni kupari... Sitäpaitsi onhan
+pelastus niin suuri ja tärkeä, ainoa tärkeä seikka elämässä, niin ettei
+mikään maksu siitä ole liian kallis. Ja kun kerran ijäisyys on tulossa,
+niin silloinhan emme välitä hetkisen kestäneistä tuskista! Nyt olen
+selvillä siitä. Samaten tuntunee kauhistavalta niistä, jotka _eivät_
+ole luopuneet itsestänsä, silloin kun he tuona suurena päivänä menevät
+kammioonsa, ja taivaan autuuden säde välähtää heidän silmäinsä ohi, ja
+he ymmärtävät täydellisesti mitä he panivat alttiiksi aikansa
+petollisille huvituksille. Oi, jos voisin varoittaa kaikkia, jotka
+vielä ovat kahden vaiheella, taistelemassa ... jos voisin sanoa heille,
+miten arvottomilta kaikki maalliset surut ja ilot näyttävät
+kuolinhetkenä... Luulempa ettei monenkaan elämä ole ollut niin
+yhtämittaista ruumiin ja sielun kärsimystä kuin minun, ja kuitenkin
+voin nyt kuolema silmäini edessä vakuuttaa, että on vallan yhdentekevää
+minulle jos olisin ollut, kuten ihmiset sanovat, onnellinen taikka
+onnetoin ... etten pidä sen aikaisia kärsimyksiä minään ... en yhtään
+minään..."
+
+Nuo ajatukset olivat viimeisiä, mitä hän lausui; sittemmin virkkoi hän
+vaan joitakuita yksityisiä sanoja. Enimmäkseen hän virui äänetöinä,
+silmät ummessa; väliin hän vaikeroi hiljaa ja rukoili kerran toisensa
+jälkeen: "Jumalani ... isäni..." Kun kuolema lähestyi ja kivut tulivat
+ankarammiksi, nostettiin hänet istumaan vuoteelleen, ja siinä asennossa
+oli hän tuntikausia päänalaisten varassa, nojaten päätään Gabriellen
+rintaan. Väliin hänen ruumiinsa hätkähti, ja hän liikahutti kättään,
+väliin hän taas kuiskasi tuskin kuuluvasti: "Jesus ... Vapahtajani..."
+Tohtori Sandin, joka pastori Strandin keralla seisoi hänen vuoteensa
+vieressä, tahtoi kerran koettaa saada hänet asettumaan pitkälleen, vaan
+silloin sanoi hän selvällä äänellä, josta voi päättää, että hän vielä
+oli täydessä tajussaan ja vielä täydelleen tunsi ruumiilliset kipunsa:
+"ei ... ei ... älkää koskeko minuun ... en voi kestää ... kaikki on
+pian ohitse..."
+
+Yht'äkkiä hän oikaisi ruumiinsa suoraksi ja avasi silmänsä.
+
+"Kristus ... elämä ... valkeus..." huudahti hän selvällä äänellä.
+
+Sitten huoahti hän raskaasti, hänen rinnastaan kuului korahdus,
+puistallus kävi läpi ruumiin ja pää vaipui taaksepäin.
+
+Kuin ilta-auringon säde välähtää myrskyiseen mereen ja aaltojen mustia
+hyrskyjä valaisten, todistaa olevan olemassa äärettömiä aloja, joissa
+vallitsee aurinko ja valo, niin laskeusi hänenkin taistelujen ja
+epäilysten näännyttämille kasvoilleen syvä rauha, josta kuvastui
+ijäisen elämän koitto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hänen maahanpanijaisensa olivat seuraavana sunnuntaina Ryforsin
+kappelissa, ja hautaamisen toimitti sekä vainaajan että Gabriellen
+toivomuksen mukaan pastori Strand. Todisteena siitä, miten yleiseen
+pidetty hän oli ollut, huolimatta siitä että hänen omasta mielestään
+hänen työnsä Jumalan palvelijana oli mennyt kokonaan väärälle tolalle,
+ja siitä, etteivät ne rakkauden siemenet, joita hän oli kylvänyt
+veljiensä sydämmiin, jäisi hedelmöimättä, oli se osanotto, jota hänen
+kuolemansa herätti sekä Ryforsissa että laajalla sen ympäristössä, se
+suru, joka kuvastui kaikkien kasvoissa, ne suuret joukot työkansaa,
+jotka eri haaroilta vaelsivat osoittamaan viimeistä kiitollisuuden
+työtä sille, jonka sydän oli niin lämpimästi heille sykkinyt, ja
+vihdoin eri puolueet -- heränneet, waldenströmiläiset, baptistit j.n.e.
+-- jotka, huolimatta erilaisista mielipiteistään, keräytyivät hänen
+hautansa ympärille.
+
+Kun pastori Strand oli toimittanut säädetyt hautaustehtävät, puhui hän
+monen sydämmelle käyvin sanoin vainajasta ja hänen elämänsä tehtävästä.
+Hän huomautti siinä erittäinkin sydämmellisestä myötätuntoisuudesta
+kaikkia kärsiviä kohtaan, lämpimästä, aina uskollisesta rakkaudesta
+niitä kohtaan, jotka saivat hikoilla ja nähdä vaivaa, hän huomautti,
+miten juuri _se_ oli ollut pastori Wallnerin työn ja toiminnan ydin.
+
+"Hänellä oli vikansa, kuten meillä kaikilla" -- sanoi puhuja lopuksi --
+"voitaisiinhan esimerkiksi moittia häntä siitä, että hän liian
+kiihkeästi harrastaessaan oikeutta, väliin joutui harhateille,
+joilta hän ainoastaan Jumalan armon kautta tuli pelastetuksi.
+Mutta se seikka saa jäädä hänen ja hänen Vapahtajansa välille, jonka
+sovittamissalaisuuden koko syvyyden hän käsitti ennen kuolemaansa.
+_Yhden_ seikan tiedän, ja se on: kenenkään sydän ei ole koskaan
+sykkinyt lämpimämmin veljilleen kuin hänen sykki. Tahtoisin sanoa, että
+se sykki tuskallisen lämpimästi, sillä liian raju osanottonsa tuli
+usein sairalloiseksi ja kuihdutti häntä itseään. Ettekä koskaan ole
+saava, työkansa, muistakaa että olen sanonut sen teille, ette koskaan
+ole saava paimenta, joka olisi teille sitä, mitä Robert Wallner on
+ollut: joka ei koskaan arastellut vaivoja eikä uhrauksia, joka ei
+yhtään välittänyt omista eduistaan, vaan aina oli valmis panemaan
+itsensä, koko henkilönsä sieluineen ruumiineen alttiiksi seurakuntansa
+parhaaksi."
+
+Toimituksen lopuksi hän luki Robertin vähää ennen kuolemaansa saneleman
+tunnustuskirjoituksen, ja näitä vainajan viimeisiä terveisiä
+kuunnellessa valtasi syvä liikutus sekä lukijan, että koko
+kuuntelijakunnan.
+
+Sitten vietiin ruumisarkku kirkkomaalle ja kätkettiin hautaan, jonka
+Robert itse oli valinnut viimeiseksi lepokammiokseen.
+
+
+
+
+XVIII.
+
+
+Gabrielle ei lähtenyt Ryforsista; tuon paikan jota hän kerran niin
+suuresti oli inhonnut, olivat vähitellen kaikki siellä kestetyt
+kärsimykset, muistot kaikista siellä päättyneistä taisteluista
+vähitellen painuneet niin syvälle hänen ajatuksiinsa ja
+mielikuvitukseensa, ettei hän enää voinut siitä erota.
+
+Ensi aikoina Robertin kuoleman jälkeen tapahtui Gabriellessa suuri
+muutos. Tuska ja tunnonvaivat saattoivat hänet epätoivon ja perikadon
+partaalle. Kuluneet vuodet kummittelivat herkeämättä hänen mielessään.
+Robertin kuva kalpeine kasvoineen, kärsivine katseineen, vainosi häntä,
+ei lempeänä ja anteeksiantava, kuten hän oli todellisuudessa, vaan
+katkerin mielin nuhdellen ja syyttäen kovista sanoista ja
+laiminlyödyistä velvollisuuksista.
+
+Tuossa ... tuossa hän viruu sohvallaan, sairaana, kärsivänä ... yksin,
+aina vaan yksin... Ja siitä, että hän koettaa muuttaa tuon kohtauksen,
+ei lähde apua ... ei auta, vaikka hän on asettavinaan itsensä seisomaan
+hänen vuoteensa viereen ja koko mielikuvituksensa voimalla koettaa
+saada hymyilyn hänen huulilleen ja lausuu hänen manansa: "minullahan ei
+ole mitään anteeksi annettavaa", -- ei, hymyily poistuu, kasvot ovat
+kalpeat ja synkät, silmistä kohtaa ihmeellisen suruinen, nuhteleva
+katse ... hän on yksin ... aina vaan yksin ... yksin sairaudessa,
+surussa ja sieluntaisteluissa...
+
+"Minä hylkäsin hänet", vaikeroi hän tuskissaan, "minä hylkäsin hänet
+silloin kuin hän paraiten tarvitsi apuani ... olin huono vaimo ...
+lemmettömyydelläni murhasin hänet..."
+
+Sitten hän ajatuksissaan muuttaa koko kuluneen elämänsä. Hän asettaa
+itsensä Robertin sivulle sellaisena vaimona, jota tämä on itselleen
+uneksinut, ottaa osaa hänen toimiinsa ja harrastuksiinsa, he rukoilevat
+yhtä isää, rakastavat yhtä Vapahtajaa -- hän on terve ja onnellinen ...
+hänen toimintansa menestyy... Tuo näky häikäisee hänet; menneisyys,
+jonka hän on tahrannut itsekkäisyydellään, vaatii kostoa, se herättää
+kalvavan ikävöimisen saamaan takaisin puolison, jonka hän kerran oli
+hyljännyt, ja onnen, jota hän oli pitänyt halpa-arvoisena.
+
+"Robert ... Robert..." kuiskaili hän väännellen käsiään, "miksi
+turmelin lempemme, miksi hävitin nuoruutemme, miksi tallasin jalkoihini
+kerran omistamani onnen?"
+
+Ja suurentaen syyllisyyttään, hän tekee virheensä moninkertaiseksi.
+Hänelle ei enää juolahda mieleen miten Ryfors oli tuntunut
+iljettävältä, koti yksinäiseltä ja miten Robertin luonne oli ollut
+sairalloisen herkkätuntoinen. Hänen ylenmäärin kiusautunut
+mielikuvituksensa luopi uusia kuvia, kuvia lemmestä ja onnesta, jota ei
+koskaan todellisuudessa ole ollut olemassa. Ja noiden kuvien valossa
+näyttävät hänen vikansa kauhistavilta, mahdottomilta sovittaa...
+
+Mutta jouduttuaan niin pitkälle epäilyksessään, ettei hänelle enää
+löytynyt koko maailmassa minkäänlaista lohdutusta tai apua, kun ei enää
+ollut muuta neuvoa kuin avuttoman lapsen tavoin heittäytyä polvilleen
+ja huutaa: "pelasta minut, sillä minä menehdyn!" -- silloin hän oli
+pelastettu. Hänen täytyi vaeltaa katumuksen polun pimeimpään sopukkaan
+saakka, vaan päästyään sinne, niin murrettuna kuin ihminen ikänä voi
+olla, koitti päivä, ja hän alkoi herätä uuteen elämään -- uutena
+ihmisenä, uusilla ajatuksilla, uudella elämän katsantokannalla, uusilla
+elon tarkoituksilla. Hänen omatuntonsa tuskat lauhtuivat, kauhean
+mielikuvituksen luoma tunne auttamattomasta syyllisyydestä poistui,
+hänen katumuksensa tuli järkeväksi ja oikeaksi, hän saattoi rukoilla,
+ja hän sai nauttia anteeksiannon suloisuutta. Vähitellen Robertin
+kuvakin sai toisellaisen leiman ... synkät, nuhtelevat kasvojen ilmeet
+katosivat, hymyily, jota hän oli tahtonut väkisin pusertaa esiin,
+heräsi jo itsestään, ja hän tunsi että menneisyyden erehdykset ja
+synnit nyt olivat sovitetut.
+
+Hänen koko elämässään alkoi siitä hetkestä saakka tapahtua täydellinen
+muutos. Entisestä maailman-naisesta tuli ankara ja vakaa kristitty,
+jota hänen entiset seurustelutoverinsa pitivät haaveilevana,
+"heränneenä." Sama voima ja tuoreus hänen luonnossaan, jonka
+vaikutuksesta hän kerran oli vastenmielisyydellä kuunnellut nuoren
+valtioviisaan pilantekoa niistä jotka kulkivat "virsikirja toisessa
+taskussa ja korttipeli toisessa", vaikutti nytkin sen, ettei hän
+tyytynyt pysähtymään puolitiehen, vaan kokonaan luopui maallisesta
+elämästä, jonka puutteellisuus ja kurjuus selvään kuvastuivat hänelle
+uuden valon koitteessa.
+
+Mutta kuten kaikille, jotka elettyään vaan itsekkäitä nautintoja
+varten, jonkun ulkonaisen mullistuksen kautta muuttavat suuntaa, niin
+hänellekin kääntymys tuli rajuna, melkein uskonvimman tapaisena. Hän
+luopui kaikista huvituksista ja toimista, joita hän ennen oli
+harrastanut, hän kutsui synniksi kaikkein viattomintakin huvia kuten
+sanomalehden tai maallisen kirjan lukemista ja kirosi säälimättä
+kaikkia, jotka vielä sellaisiin olivat mieltyneet. Hän luopui toisin
+ajattelevista mahdollisimman mukaan välttäen niiden seuraa, niinpä hän
+ensi vuonna Robertin kuoleman jälkeen karttoi vanhoja ystäviään,
+Aurellin perhettä, ja oleskeli vaan kaikkein ankarimpain heränneiden
+seurassa.
+
+Vaan liiallisuuteen meneminen -- tapa, millä nälkään nääntymäisillään
+oleva sielu haki henkistä ravintoa -- niin luonnolliselta kuin se
+tuntuukin henkilölle sellaiselle, joka on vuosikaudet raa'an
+itsekkäisyyden sokaisemana harjoittanut väkivaltaa henkensä jaloimpia
+pyrintöjä vastaan, rauhoittui vähitellen ja hänen henkinen elämänsä
+tasaantui. Kääntymyksensä alkuaikana hän oli pelolla karttanut
+lähenemästä kaikkea, mikä vaan ei näyttänyt hengelliseltä, ja siten
+usein tullut osoittamaan kovuutta ja välinpitämättömyyttä sekä melkein
+joutunut uusien uskon toveriensa arvostelujen ja määräysten orjaksi,
+vaan tuo pelko poistui poistumistaan aina sitä mukaan kuin Kristuksen
+rakkaudessa eläminen hänessä lisääntyi ja hän alkoi saada kokea sen
+mukana tulevaa henkistä vapautta.
+
+Tuo vapaus kehitti hänet itsenäiseksi, joka luontonsa monista
+erilaisista, maailman-elämän rikkomista voimista vähitellen muodosti
+orgaanisen yhtäjaksoisen kokonaisuuden. Kristuksessa hän oli löytänyt
+itsensä; hänen oli onnistunut kuolettaa tuo pintapuolinen,
+rikkiruhjottu olento, jonka hyvyys oli ristiriidassa kovasydämmisyyden
+kanssa, ja jonka siveellinen raukeus oli häpeänä hänen ylpeydelleen;
+kärsimysten kuumuudessa, Kristuksen rakkauden tulessa hän oli
+muodostunut kokonaiseksi todelliseksi olennoksi -- "jolla oli Jumalan
+leima otsassaan."
+
+Pintapuolisesta katsojasta hänen elämänsä kenties näyttää, olleen
+säännötöintä ja suunnitelmia vailla. Hän vuokrasi pienen asunnon mäen
+rinteellä lähetystalon lähistössä, ja siellä eleli hän yksinomaan
+sairaita ja köyhiä varten. Hän täydensi Robertin työtä siellä. Väliin
+hän oli useampia päiviä kotoaan poissa; silloin hän aina asui jonkin
+sairaan, köyhän perheen luona, jossa hän pelastusarmeijan sotilasten
+tavoin työskenteli sekä sielun että ruumiin pelastukseksi.
+
+Hänen Tukholmassa asuvat sukulaisensa ja entiset seurakumppaninsa
+pitivät häntä luonnollisesti, toiset enemmän, toiset vähemmän
+mielisairaana. Mutta oli _eräs_, jolle Gabriellen itsensäkieltäymystä
+harrastava elämänlaatu ei antanut rauhaa, _eräs_ jota tuo ihmeellinen
+muutos välistä miellytti, välistä taas harmitti kuni arvattava
+arvoitus, jonka monimutkainen salaperäisyys välistä voi saada arvaajan
+mielen ihan kuohuksiin. Kreivinna Barneken nimittäin ei saanut rauhaa
+siitä lähtien, kun oli saanut tiedon kasvattityttärensä kääntymyksestä;
+maneetin neulan tavoin vetää tuo vähäinen seutu Norrlannissa, jossa
+Gabrielle oli kamppaillut elämänsä suurimman taistelun, hänen
+ajatuksiaan puoleensa ja täyttää hänen mielensä kateellisella,
+mietiskelevällä ikävöimisellä. -- -- --
+
+Kirkkotarhan eräässä kulmassa, kummulla, jolta voi nähdä kauvas
+merelle, on hauta, jota koristaa yksinkertainen graniittipatsas.
+
+Kummulta aukeaa laaja näköala saariston yli, aina taivaan rantaan
+saakka, missä meri ja taivas yhteen sulautuu. Kauniina kesäiltoina
+uinailee meri rauhallisna kummun edustalla; lännestä hehkuu laskevan
+auringon loiste ja punertaa veden pinnan, kunnes yö tulollaan himmentää
+hohteen ja saattaa hiljaisuuden vieläkin syvemmäksi. Syys-iltoina taas,
+kun myrsky ulvoo, kun kuohut pauhaavat ja lännen pilvistä hohtaa
+tulipunainen loiste, valaisten lakkapäitä laineita, silloin kuuluvat
+kummulle meren äänet virittäen vainoajille valtavan kuolinvirren.
+
+Sellaisina iltoina siellä usein seisoo mustiin puettu yksinäinen
+nainen. Väliin hän kumartuu järjestämään hautakummun kukkasia, väliin
+taas nojautuu käsivarsillaan hautaa ympäröivää aitausta vasten,
+unelmiin vaipuneena. Mereltäpäin tulee kylmiä tuulen puuskia, ilta
+alkaa hämärtää, ja laskevan auringon viimeisen säteen valossa välähtää
+hautakiven kullattu kirjoitus:
+
+            Robert Fredrik Wallner.
+
+    _Pimeydestä -- varjojen hautta -- valoon._
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Varjojen kautta, by Mathilda Roos
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VARJOJEN KAUTTA ***
+
+***** This file should be named 37349-8.txt or 37349-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/3/7/3/4/37349/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/37349-8.zip b/37349-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..417f4b5
--- /dev/null
+++ b/37349-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..8c1449a
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #37349 (https://www.gutenberg.org/ebooks/37349)