initial commit of ebook 35292HEADmain

5 files changed, 7258 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/35292-8.txt b/35292-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..af158e4
--- /dev/null
+++ b/35292-8.txt
@@ -0,0 +1,7242 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kalastajakadun kauppias, by Emil Lassinen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kalastajakadun kauppias
+       Novelli
+
+Author: Emil Lassinen
+
+Release Date: February 16, 2011 [EBook #35292]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALASTAJAKADUN KAUPPIAS ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KALASTAJAKADUN KAUPPIAS
+
+Novelli
+
+
+Kirj.
+
+EMIL LASSINEN
+
+
+Wiipurissa Matti Kurikka,
+Wiipurin Sanomain kirjapainossa 1890.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Yli-Tuomon talossa kasvoi kaksi poikaa ja yksi tytär. Vanhemman pojan
+nimi oli Tapani, nuoremman pojan nimi Topias. Tytär Vappu oli syntynyt
+Tapanin jälkeen, hän oli rakkain vanhemmille, rakkain veljille.
+
+Topias kasvoi nuoruudessaan veljensä ohi, ollen jo seitsemäntoista
+vuoden vanhana miehen mittainen, Tapani pysyi naulassaan monta vuotta,
+mutta venähti sitte verrattain lyhyessä ajassa Topiaan tasalle. Poikain
+isä oli silloin jo vanha ja riutunut mies. Hän käveli sauvan nojalla
+eikä löytänyt opastamatta vaimo-vainaansa hautaa kirkkotarhasta.
+
+Yli-Tuomon naapurina oli Ali-Tuomon talo. Ali-Tuomossa olivat tyttäret
+Martta ja Helka ja poika Perttu. Martta ja Tapani vietiin kasteelle
+yhtä aikaa, Vappu ja Perttu elivät kauan vallan tietämättöminä
+toisistaan, ja Helka ja Topias oppivat aakkoset jokseenkin yksiin
+aikoihin.
+
+Heidän joukkoonsa kuului vielä Simo. Simon vanhemmilla oli pieni tupa
+A1i-Tuomon maalla. Uudesti rakennettaessa tupa tosin muutettiin
+kauemmaksi, mutta niinkauan kuin Simo siinä asui, niinkauan oli hän
+seitsemäntenä seurassa, kesällä ja talvella, poudalla ja sateella.
+
+Molemmat talot olivat yhdensuuruisia manttaaliltaan, tiluksiltaan ja
+veroiltaan. Samat olivat kummankin talon kohtalot ja kokemukset.
+Kasvoiko toisen pelto, niin kasvoi toisenkin, milloin Yli-Tuomoon tuli
+katovuosi silloin tuli Ali-Tuomoonkin. Yli-Tuomon emännän haudan
+vieressä oli Ali-Tuomon isännän hauta, malmiset ristit olivat lähekkäin
+ja niiden vuosiluvussa ei ollut suurtakaan eroa.
+
+Simo ei ollut läheskään täysikasvuinen kuin kamala onnettomuus kohtasi
+isää, puu kaatui hänen päällensä ja löi hänet rammaksi. Lyhyenä aikana,
+jonka eli vahingon jälkeen, ei hän nähnyt tervettä päivää. Kuolema
+kuitenkin tuli ja onnettoman tuskat lopetti.
+
+Yli-Tuomon karjaa Simo sitte kaitsi monta vuotta. Miehistyttyään lähti
+hän ulos maailmaan, teki työtä ja elätti äitiänsä. Äiti ei napissut
+kohtalon kovuutta, pojasta kuin tuli huolten häätäjä, puutteen
+poistaja.
+
+Yli-Tuomon emäntää haudattaessa nähtiin Simokin surusaatossa. Luoja oli
+runsaalla kädellä jaellut antimiaan hänelle. Vartalonsa oli kookas,
+kasvonsa tuoreet, terveet, astuntonsa reipas, mielensä valkoinen kuin
+joutsen. Vaikka hän söi vieraan leipää, niin ei hänellä ollut silmissä
+surua, ei äänessä raskasmielisyyden värähdystäkään...
+
+Yli-Tuomon veljekset eivät milloinkaan eripuraisuudella katkeroittaneet
+toistensa mieltä. Tapani kaivoi ojat, kylvi pellot ja himoitsi
+suolaisia ruokia; Topias kutoi verkot, teki kotoaskareet ja söi
+mieluummin puuroa ja maitoa.
+
+Kuin Tapani sai isältään talonkirjat, nai hän Martan emännäkseen. Häät
+vietettiin juhannuksena. Hääyö oli tavattoman kylmä, mutta pohjatuuli
+oli liikkeellä ja varjeli hallanaran viljan. Tyynemmällä olisivatkin
+rukiin tähkät jäätyneet ja toukojen oraat paleltuneet. Vappu ja Perttu
+tanssivat häissä itsensä palaviksi; tulivat sitte ulos kylmään yöhön
+jäähdyttelemään variaan. Kumpikaan ei tuntenut terävää pohjatuulta,
+joka ahkeraan hääräili heidän ympärillään. He istuivat kaivonkannelle,
+puhelivat iloisia asioita ja joivat kylmää vettä kaivosta. Kun palavuus
+pakeni ja heitä molempia hyristytti, niin menivät he jälleen
+häähuoneesen ja tanssivat hyristyksen pois itsestänsä. Häiden jälkeen
+sairastui Vappu, eikä parantunutkaan enää. Juhannuksen tullessa
+uudestaan nukkui hän kuolon uneen. Tulipunaiset ruusut poskillaan
+valkenivat viimeisessä hengenvedossa lumivalkeiksi, ijäinen kauneus
+astui katoovaisen kauneuden sijaan. Molemmissa taloissa itkivät ja
+murehtivat silloin kaikki muut ääneensä, paitsi Perttu. Hänen
+kyyneleitään ei kukaan nähnyt, hänen valituksiaan ei kukaan kuullut.
+Kätensä eivät vapisseet kun hän otti mitan ruumiista, huokauksia ei
+kuulunut kuin hän höyläsi laudat, teki arkun ja maalasi sen
+valkoiseksi. Mutta Vapun kuoleman jälkeen ei hän koskaan nauranut. Aika
+lievensi muiden surua, mutta Pertun mieli ei valennut eläissään;
+hänestä tuli synkkämielinen mies.
+
+Seuraavana juhannuksena veivät Helka ja Topias Tapanin esikoisen
+ristittäväksi ja Topias pani pojalle oman nimensä. Samana päivänä
+täytti hän itse yksikolmatta vuotta ja samana päivänä luki Tapani
+hänelle perintöosuuden käteen. Antaessaan viimeisen setelin sanoi
+Tapani:
+
+"Nyt on oma kädessäsi."
+
+"Niin on... Ja tosi edessäni."
+
+"Eikä ookkaan kiviä kädessäsi!"
+
+Koska Topiaalla jo entuudelta oli päällyssaappaat, hopeakello ja
+ketunnahka-kauluksiset turkit, niin vei hän perintörahat yliaittaan,
+tallehtien ne punaiseksi maalatun kirstun pohjalle. Kaiken omaisuutensa
+ohessa oli hänellä vielä pulleat posket, kirkkaat silmät, rehellinen ja
+turmeltumaton sydän. Helka katseli Topiasta kernaammin kuin ketään
+muuta miestä; aina oli hänellä Topiaan varalle iloinen sana, kaksikin.
+
+Yli-Tuomon ja Ali-Tuomon asukkaat eivät olleet vanhemmissakaan
+miespolvissa riidelleet keskenään enempää kalavesistä kuin
+raja-aidoista ja syönnösmaistakaan. Talojen pohjoispuolella levisi
+ruohoinen Korsijärvi laajoine rantoine, pillistöine, kukkaruohostoine,
+eteläpuolella oli peltoja monta kivenheiton matkaa. Taloilla oli
+yhteinen iso nuotta, ja nuottakoppi seisoi Yli-Tuomon palstalla,
+lähellä järven rantaa. Kopin ja talojen välillä kasvoi tiheätä lepikköä
+ja koivikkoa, monta tynnyrinalaa kummankin isännän maata. Raja-aidan
+kaaduttua ja lahottua käytettiin sitä yhteisenä vasikkahakana; se
+loppui jykevänlaiseen petäjikköön, jossa raja näkyi selvästi...
+
+Kului vuosi osa toistakin, nuoren Topiaan syntymisestä, niin kuoli
+Yli-Tuomon vanha isäntä. Hän nukkui ikäloppuunsa, henki lähti rinnasta
+ilman mitään nähtävää tuskaa. Veljekset seisoivat kuolinhetkellä isän
+vuoteen vieressä ja Tapani sulki kuolleen oikean silmän kiinni ja
+Topias vasemman silmän. Silloin oli syksy ja puiden lehdet alkoivat
+kellastua. Kun veljekset olivat valvoneet ruumishuoneessa kolme yötä,
+puheli Tapani Topiaalle:
+
+"Laita, sinä Topi, kuorma ja lähde kaupunkiin, pitoihin tarvittavia
+tavaroita tuomaan. Minä sill'aikaa ajelen käskemässä sukulaisiamme
+hautajaisiin, ja jos ehdin, niin alotan huomenna kyntämään
+rukiinsänkeä."
+
+Topias laittoi kuorman, puki uudet kapulaiset vaatteet ylleen, pani
+hopeakellon taskuunsa, valjasti hevosen ja läksi. Ensimmäisellä
+virstalla ei tullut ketään häntä vastaan.
+
+"Kuinkahan matkani luonnistuu, koska ei tule hyvää eikä huonoa onnea
+vastaan", ajatteli Topias itsekseen. "Sais mies tulla vastaani ja antaa
+hyvää onnea, sais vaimo olla tulematta huonoine onnineen."
+
+Sitte alkoi hän vetämään hopeakelloaan teräksisellä avaimella. Avaimen
+suu olikin säröillä ja meni rikki vetäissä, kello jäi puolivetoon.
+
+"No kun ei vaan tämän pahempaa onnettomuutta tapahtuisi", ajatteli
+Topias itsekseen. "Avain oli vanha ja huono; kaupungista saan ottaa
+uuden; siellä saan myös kääntää viisarit kirkonkellon viisarien
+mukaan."
+
+Hän asetti kellon lakkariin ja antoi rikkinäisen avaimen jäädä
+renkaastaan hiusvitjoihin.
+
+Vitjat olivat Helan hiuksista ja Helan tekemät.
+
+Toisen virstan lopussa juoksi vanha vaimo pienestä tuvastaan ulos
+Topiaan jälkeen Ja kysyi huutaen;
+
+"Menetkö, Topi, Helsinkiin?"
+
+Topias kiinnitti ohjia, katsoi taaksensa ja vastasi:
+
+"Menen, Helsinkiin minä menen."
+
+"Sinähän sitte toimitat minunkin asiani."
+
+"Toimitan halustakin."
+
+Vaimo meni tupaan ja palasi kiireesti. Kädessä oli hänellä
+täysivarttinaiseen kankaasen kääritty mytty, jonka ojensi Topiaalle,
+sanoen:
+
+"Veisit tämän minun pojalleni... Siinä on vaan paita, pari sukkia..."
+
+"Simolle", huomasi Topias, asettaen mytyn sopivaan paikkaan rattaitten
+pohjalle säkkien väliin.
+
+"Hän on piharenkinä venäjänuskoisella kauppiaalla Alekseilla."
+
+"Vai venäjänuskoisella kauppiaalla Alekseilla", toisti Topias, painaen
+nimen lujasti muistiinsa.
+
+"Vanhan kirkon takana."
+
+"Hyvä juttu."
+
+Topias läksi kulkemaan kolmatta virstaa. Hyvää ja huonoa onnea ei nyt
+enää ajatellut, Vaan kauppias Alekseita ja vanhaa kirkkoa muistutteli
+hän virstan loppuessa, toisen alkaessa.
+
+"Kuinka hauska on tavata Simoa", ajatteli hän pitkin tietä itsekseen,
+"jota en ole nähnyt sitte Tapanin häiden."
+
+"Hopsis!" lausui hän hevoselle. "Mennään nyt niin, että harja sanoo
+nipsis napsis, niin ehditään, niin joudutaan."
+
+Hevosella oli hyvä halu juosta ja Topias ajoi auringonlaskun ajoissa
+Hämeentullista kaupunkiin. Norjistuttaakseen pitkällisestä istumisesta
+puutuneita jalkojaan, astui hän alas rattailta kävelemään hevosen
+rinnalle. Laiha herra astuskeli joutilaasti ja tarkoituksettomilla
+askeleilla samaan suuntaan kuin Topiaskin. Topias ohjasi hevosen
+enemmän syrjään ja rupesi puheisin laihan ja joutilaan herran kanssa.
+Noukkien heinänrikkoja vaatteistaan kysyi hän:
+
+"Osaatteko suomea?"
+
+"Osaanko suomea? Oh sepä vaan sanominen", vastasi herra
+tuttavallisesti. "Minä taidan suomet, saksat, ryssät, venäjät..."
+
+"Sittepä varmaankin tiedätte venäläisen kauppiaan Aleksein."
+
+Herra siristi silmiään vastaukseksi.
+
+"Vanhan kirkon takana", auttoi Topias.
+
+"Paikalleen tiedän", virkkoi herra ja tuli lähemmäksi; "perin pennin
+päälle tiedän..."
+
+Topias katseli tarkemmin laihaa herraa, jonka rinnalla käveli vanhaa
+kirkkoa kohden, ensiksi silmiin: toinen oli sinisempi, toinen
+keltaisempi, sitte vaatteisin: housunpolvet ja kyynäspäät kiilsivät
+vahvemmin kuin saappaanpäälliset. Hattu oli ohrariihen tomun värinen ja
+useasta kohden taitoksissa. Lakattuaan katselemasta, puhui Topias
+isävainajastaan muutaman sanan ynnä Tapanista ja Simosta sata sanaa.
+
+Kun joutuivat vanhan kirkon taakse, huomautti herra:
+
+"Nyt ollaan kohdalla. Tämä kolmikerroksinen kivimuuri on
+venäjänuskoisen kauppiaan Aleksein."
+
+"Ollaan niinkin," varmensi Topias, nähtyään saippuat, kynttilät ja
+mänttihihnat alakerroksen akkunoissa, kivirakennuksen päässä.
+
+"Mutta voi!" ruikutti samassa herra.
+
+"No mikäs nyt?" kysyi Topias, katsoen häntä keltaisempaan silmään.
+
+"Minun piti menemäni päivällisille..." Herra siristi silmiään ja mietti
+sanojaan... "Kruununkomisariuksen luo", jatkoi hän sitte sukkelasti,
+"mutta..."
+
+"Myöhästyitte, eikö niin?"
+
+"Perin pahasti myöhästyin."
+
+"Ja minun tähteni."
+
+"Teidän tähtenne tykkänään."
+
+"Taidatte olla virkanne puolesta kruununsihteeri."
+
+"Sitä vikaa on minussa ikävään asti; mutta niinkuin sanoin, niin
+myöhästyin komisariuksen päivällisiltä."
+
+Topias avasi eväspussinsa ja katsoi kruununsihteeriä sinisempään
+silmään.
+
+"Kuttuja siitä, vaikka myöhästyittekin."
+
+"Niin onkin, kuttuja siitä."
+
+Topias veti tupestaan puukon ja antoi sen herralle, virkkaen:
+
+"Tässä sepäntekemä."
+
+Herra leikkasi lampaankinkusta viilekkeitä, paistetusta juustosta
+nurkan, löi voita väliin ja piiloitti ne ynnä rieskanpuolikkaan
+pivoonsa.
+
+"Talonisännillä on taloja ja isäntäin veljillä rahaa tuhansin markoin",
+kiitteli hän sitte ja kääntyi lähtemään. "Aamulla on komisarius
+vihainen minulle, hän on joka jäsenessään vihainen, mutta sanottuani
+hänelle syyn, miksi myöhästyin, sanottuani hänelle, että neuvoin tietä
+talonisännän veljelle, leppyy hän oitis, vieläpä hän kiittääkin minua
+ja sanoo minun tehneen taiten talonisännän veljeä johdattaissani..."
+
+Sihteeri poistui kähvelästi ja varmoilla askeleilla.
+
+Topias ajoi kauppias Aleksein pihaan; hän heti tapasi Simon. Simon
+mieli tuli hyväksi, nähtyään Topiaan ja vanhan äidin lähettämät
+vaatekappaleet.
+
+"Voi veikkonen!" saneli hän iloissaan. "Korjaamme hevosesi ja käymme
+sisään, sillä minun päivätyöni on jo loppunut."
+
+Simon huone oli pieni, mutta siisti ja puhdas. Pöydällä ei ollut tomua,
+lattialla ei ollut sylkeä. Suuresta orangekukasta levisi hyvä tuoksu
+huoneesen. Kukan vieressä oli kolme kirjaa; Uusi Testamentti,
+katekismus ja virsikirja.
+
+"Sinulla on vielä tallella nuo..."
+
+"Ainoat rikkauteni maailmaan lähtiessäni. Rouva ne kerran näki ja hän
+tahtoo, että pidän ne aina näkyvissä, vaikka ovatkin kansiltaan
+mustettuneet."
+
+"Ei minunkaan ole pysyneet puhtaampina."
+
+"Muistatko vielä, miten paimenessa käydessämme lu'imme ulkoa
+Jerusalemin hävityksen historian?"
+
+"Muistan, tarkoinkin..."
+
+"Siitä on kauan..."
+
+"On... Sinun on täällä hyvä olla, jaksat kuin prinssi."
+
+"Korkeammalle, veikkonen. Palvellessani herraskartanoissa olin orjana;
+en muistanutkaan, että olin ihminen. Nyt elän entisen suhteen kuin
+kuningas."
+
+"Siltä näyttää..."
+
+"Renki ja kadunlakasijakin ovat meidän rouvan mielestä ihmisiä, eikä
+vaan työkoneita."
+
+He makasivat yön yhdessä, jutellen ahkerasti. Topias kertoi Simolle
+kotipuolen kuulumiset tuiki tarkkaan; Simo kertoi työstään, palkastaan,
+joululahjoistaan ja ihmisystävällisestä emännästään. Enimmän ja
+viimeiseksi puhui hän isännästään. Poikanulikkana oli kauppias Aleksei,
+ennustaja-akan sanojen johdosta, tullut Helsinkiin, kolme kopekkaa
+rahaa lompakossa ja sarkavaatteet yllä. Nyt oli hänellä kolme
+kolmikertaista kivitaloa kaupungissa ja ... rahaa niinkuin muutakin
+paperia!
+
+"Minä uskon", sanoi Simo vakaasti, "että toiset ihmiset ovat määrätyt
+rikastumaan, toiset köyhtymään."
+
+"Älä niin usko."
+
+"Sanoihan ennustaja Alekseillekin, että häntä täällä Helsingissä
+odottavat suuret rikkaudet ja pitkä merimatka. Tottapa se sitte oli
+ennakolta..."
+
+"Hän sanoi sen onnenkaupassa. Muuallakin olisivat..."
+
+"Samat seikat voineet olla häntä vastassa. Niinkö?"
+
+"Niin."
+
+"Voi se olla niinkin, mutta voi se olla toisinkin."
+
+"Turkkilaiset uskovat, ett'ei ihminen voi onnelleen mitään."
+
+"Uskoo moni muukin..."
+
+"Mutta minä uskon, että jokainen ihminen yhden kerran elämässään
+viskataan oikean onnensa tien alkuun. Ahkeruutta ja hyvää tahtoa sitte
+vaan."
+
+"Niin kaikki käy parhain päin. On se niinkin, mutta on se joskus
+toisinkin; on onnikin joskus sokea."
+
+Nukuttuaan vihdoinkin näki Topias unissaan ensin kaikkialla ruostuneita
+kolmia kopekoita ja laihoja kruununsihteerejä, vaan sittemmin näki hän
+yhtenään muhkeita kolminkertaisia kivirakennuksia; ja ... rahaa
+niinkuin muutakin paperia!
+
+Myytyään aamulla kuormansa, osti hän Aleksein puodista
+hautajaispitoihin tarvittavat tavarat, niin rusinat ja rommit kuin
+sillit ja viinatkin. Sileäleukainen Aleksei itse punnitsi hänelle
+runsaalla mitalla, runsaalla vaa'alla. Rommiryyppyä tarjottiin
+kaupantekijäisiksi. Topias kastoi huulensa rommiin, mutta jätti sen
+ryyppäämättä, ilmoittaen samassa, ett'ei hän vielä koskaan ole
+kallistanut lasia puolisuoraksikaan, saati sitte kokosuoraksi.
+Ihmetellen mitenkä niin pitkä ja paksu mies saattaa kammoksua muutamata
+rommipisarata, punnitsi Aleksei kaksi naulaa prenikoita ryypyn edestä.
+Ne kelpasivat Topiaalle.
+
+Simo lähetti vanhalle äidilleen Topiaan mukana terveisiä, kahvia,
+sokuria, rahaa ja tiedon, että hän jouluna pääsee kotona käymään.
+
+Katsellen taakseen kauppias Aleksein kolmikertaista kivirakennusta,
+kunnes se katosi näkyvistä, läksi Topias kulkemaan vanhan kirkon
+sivutse kotoa kohden.
+
+"Jospa tulisi pohjalainen povariakka vastaani, niin..." ajatteli hän
+itsekseen, mutta lopetti ajatuksensa keskeneräiseksi kirjakaupan
+kohdalla ja astui alas rattailta.
+
+Verevä poliisi, jolla oli pulska poskiparta ja mustat kulmakarvat, oli
+virkatoimissa kirjakaupan lähellä. Hän kävellen seisoi tai seisoen
+käveli kyltin kohdalla. Topias tunsi kaupungin lakeja ja asetuksia.
+
+"Menisin kirjakauppaan", sanoi hän poliisille, "mutta..."
+
+"Hevoista ei saa jättää kadulle yksin."
+
+"Ei tässä näy porttiakaan lähellä, mistä ajaa sisään. Ja tämä hevonen
+on hyvä ja hiljainen, ei pelästy eikä pillastu."
+
+"Hevonen kuin hevonen ja laki kuin laki. Ei käy kuntoon, sanon minä..."
+
+Vaillinaisesti puettu pitkä mies, jolla oli pöhöttyneet kasvot, ja
+kasvot täynnä pitkänomaisia arpia, tuli samassa poliisin ja Topiaan
+lähelle, vilkuen ahkerasti ympärilleen ja kävellen vieläkin
+joutilaammin kuin iltainen kruununsihteeri eli peräti laahaamalla ja
+vetämällä pitkää vartaloaan.
+
+"Seisoisitteko hetken hevoseni vieressä?" kysyi Topias mieheltä, lukien
+samassa arpeja kymmenkunta, niistä pari ihka nuorta ja uutta.
+
+"Kyllä, kyllä seison vaikka viisi...."
+
+Mies asetti kerkeästi nenänsä rommipullon lähelle; mutta se ei
+ollutkaan poliisin mieleen ja hän sekaantui asiaan.
+
+"Mars tuonnemmaksi, veitikas!" tiuskasi hän kiivaasti. "Mars tuonne
+pääpuoleen, vanha veitikas!"
+
+Mies totteli, mutta hänen muotonsa musteni; nuoremmat arvet ihan
+irvistivät poliisille, joka jäi seisomaan pullojen liki.
+
+Taivaansiniseen samettipukuun puettu nainen tuli Topiaan edellä ulos
+kirjakaupasta. Tuuli irroitti riikinkukon höyhenen naisen hatusta ja
+toi sen suoraan Topiaan syliin. Topias riensi naisen jälkeen, kosketti
+häntä takaa päin samettiseen hihaan ja lausui:
+
+"Kuulkaa!"
+
+Nainen hypähti, peljästyi ja kiljahti:
+
+"Hui, hui!"
+
+Poliisi nauroi hihitteli, katseli vuoroin Topiasta, joka rauhallisena
+seisoi, pitäen höyhentä kädessään, vuoroin naista, joka oli pelästynyt
+itsensä puolipyörryksiin.
+
+"Älkää, hyvä neitsy, minua pelätkö. Teiltä putosi tämä; tuuli sen
+repäsi hatustanne."
+
+Topias ojensi höyhenen naiselle. Sanaakaan sanomatta otti tämä sen
+vastaan ja katsoi antajaa, niinkuin mitäkin hirmua. Kasvonsa olivat
+valkoiset kuin poutavuoden uutisjauhot ja poskilla hieno, heleähkö
+puna; puvusta löyhkähti hieno haju. Hän meni menojaan ja Topias tuli
+poliisin puheille.
+
+"Mitä peljättävää hän minussa näki, kosk'ei sanaa saanut suustaan, ei
+suurta kiitosta..."
+
+"Kiittäkää onneanne, ett'ei hän pyörtynyt ja ett'ette tarvinneet lähteä
+lääkäriä hakemaan."
+
+"Hän taisi olla niin korkeata herrasväkeä, ett'ei osannut suomen
+sanaakaan. Tunsitteko te, mikä hän oli?"
+
+"Hienotar hän oli, kuten itsekin näitte; hienohelma hän oli."
+
+Poliisi lähti jälleen virkatoimelleen kyltin kohdalle. Pitkä mies tuli
+heti hevosen pääpuolelta rattaiden viereen. Hänelle lausui Topias:
+
+"Kiitoksia vaivastanne! Taidatte olla kivensärkijä."
+
+"Ollaan sitäkin ... vaan ostakaa minulta jotakin."
+
+Mies alkoi kaivamaan lakkareitaan, kiroten aina, milloin veti kätensä
+ulos tyhjänä. Topias kielsi häntä:
+
+"Älkää kirotko."
+
+"Ei köyhän puhetta muuten uskota."
+
+Mies kirosi yhä enemmän, mutta silloin uhkasi Topias:
+
+"Joll'ette heti lakkaa kiroilemasta, niin minä en ostakaan teiltä..."
+
+Mies totteli ja piti suunsa kiinni kuni naulattu.
+
+Viimeiseltä löysi hän etsimänsä: se oli kellonavain. Hän sitä piteli
+hyppysissään ja pyysi pyytämistään:
+
+"Ostakaa se, hyvä isäntä, ostakaa."
+
+Topias katseli ja koetteli avainta; se oli ehjä, uusi ja sopi aivan
+hyvin hänen kelloonsa, joka oli istunut vedonpuutteesen.
+
+"Sepä hyvä", iloitsi Topias miehelle, "unhotinkin ostaa avaimen, vaikka
+omani särkyi eilen."
+
+Sitte haki hän viidenkolmatta pennin rahaa kukkarostaan, mutta ei
+löytänyt. Pienet rahat olivat niin tyyni, ettei jälellä ollut muuta
+kuin kymmenen penniä.
+
+"Voi kiusattu!" tuskitteli Topias sormitellessaan rahoja.
+
+"Mikä nyt? Ettekö ostakaan...?"
+
+Miehen muoto julmistui, arvet näkyivät kohta rumempina.
+
+"Minulla ei ole pientä rahaa."
+
+"Eikö yhtään?"
+
+"On, mutta kymmenen penniä vaan."
+
+"Oo, en minä enemmästä välitäkään, minulla on itselläni viisi penniä."
+
+Topias laski kolikon miehen kouraan, iloiten samassa:
+
+"Sepä vasta onni, ett'ette välitä enemmästä ja että teillä itsellänne
+on viisi penniä. Jos tiemme toisten maailmassa sopivat vastuksiten,
+niin kyllä muistan maksaa ne viisitoista penniä."
+
+Saatuaan rahan lähti mies hypäkkäjalkaa eteenpäin. Topias nousi
+rattaille ja teki rientoa hänkin, ehtiäkseen kotiin päiväiseen aikaan.
+Hän ei ollut pelkuri eikä hevosensakaan ollut vauhko, mutta kuuttomana
+aikana ovat metsävälit ikäviä kulkea yksinäisen matkamiehen. Jos mikä
+risahtaa, nostaa hevonen korvansa pystyyn ja rohkeinkin mies kavahtaa.
+
+"Mennään, kun on kerran mentävä", sanoi Topias hevoselle. "Ja mennään
+niin, että harja sanoo nipsis napsis, niin ehditään kotiin
+auringonlaskeissa."
+
+Mutta kauaksi ei päässyt kuin pieni poika jo hänet pysäytti,
+huutamalla:
+
+"Pitäkää kiinni, rattaanruuvi putosi ja pyöräkin putoo tuossa
+paikassa."
+
+Topias hyppäsi alas rattailta, ruuvi oli poissa ja pyörä oli
+sylkkääntynyt akselin päähän, perin putoamaisilleen.
+
+"Kas halvattua, kuinka oli vaara tulossa, kuinka oli vahinko lähellä."
+
+Poika toi pudonneen ruuvin, Topias väänsi sen vahvoilla käsillään
+kiinni.
+
+"Kyllä se nyt pitääkin", vakuutti hän itselleen, "mutta varmuuden
+vuoksi, täytyy se ensimmäisessä pajassa kiertää avaimella lujemmasti ja
+syvemmälle."
+
+Sitte vasta katsoi hän onnettomuuden ehkäisijään. Poika oli
+paljasjaloin, silmänsä olivat kyyneleiset, vaatteensa rikki kuluneet.
+
+"Mikä sinun nimesi on?"
+
+"Josu"
+
+Poika vetäytyi pois päin, peittäen kämmenellään rikkinäistä housuaan.
+
+"Älä mene, olet tarkka poika ja sinulla on sievä nimi; mutta mitä
+varten itket, mikä sinua itkettää?"
+
+"Minulla ... oli ... viisi penniä."
+
+Kyyneltulva samassa syöksyi ja keskeytti vastauksen.
+
+"Mitä sitte? Sinulla oli viisi penniä. Kadotitko sen?"
+
+"En... Isä otti sen minulta vä ... ki ... sin."
+
+Poika oli sulaa itkuunsa.
+
+"Mitä olisit ostanut sillä viidellä pennillä?"
+
+"Vehnäleipää."
+
+"Älä nyt mene minnekään. Sano, syötkö mielelläsi prenikoita."
+
+Pojan kyyneleiset silmät kirkastuivat, suu meni nauruun.
+
+"Kaikki pojat syövät mielellä hyvällä prenikoita."
+
+Topias haki Alekseilta saamansa kaupanpäälliset käsille.
+
+"Tästä niitä saat."
+
+Poika katsoi ihmetyksissään suurta pussia.
+
+"Ja näin paljo!"
+
+"Onhan niitä siinä; mutta saat vielä muutakin."
+
+Topias avasi rahakukkaronsa, otti siitä kiiltävän markan ja pudotti sen
+pojan laihaan käteen, lausuen:
+
+"Näetkös, nuori ystäväni, sinutta olisivat nuo pullot särkyneet."
+
+Pitäen markkaa ja prenikoita ylhäällä pyörähteli poika kantapäillään
+ympäri kuin kehrä. Mielihyvissään katseli Topias lapsen rajatonta iloa.
+
+"Oi onnenpäivä! Nyt saa äiti rahaa ja Maiju prenikoita. Hei, hei. Nyt
+kotiin. Hei, hei."
+
+Jalat eivät paljo painaneet, kuin hän mennä vilisti saaliineen.
+
+"Sillä pojalla vasta kova isä", ihmetteli Topias rattaille noustessaan.
+"Että julkesi ryöstää rahan lapselta."
+
+Saavuttuaan ulos kaupungista taittoi hän lepästä oksan, vuoleksi
+oksasta kaksi neliömäistä palikkaa ja numeroitsi palikkain sivut
+pisteillä, alkaen yhdestä aina kuuteen asti.
+
+Vaikka syksyinen päivä oli kaunis ja vilpoisa ja vaikka ei Topiaalle
+matkalla sattunut kynnenvertaakaan vastoinkäymistä, unhotti hän
+kuitenkin sanoa tavanmukaiset kaupunginterveiset sekä Helalle, jonka
+ohi ajoi kaivon tykönä, että Tapanille, joka tuli häntä
+vastaanottamaan, hevosta riisumaan ja tavaroita sisään auttamaan.
+
+Hautajaispitojen loputtua ja vieraiden hajottua tuli Tapani
+pohjanpuoleiseen kamariin puhelemaan Topiaan kanssa. Topias istui
+pöydän ääressä, pidellen lepänoksasta vuoleksimiansa palikoita
+kädessään. Kielekkeen muotoinen kirja oli auki pöydällä ja kirjassa oli
+pyörän kuvia näkyvillä. Miettiväisen näköisenä katseli Topias niitä.
+
+Tapani istahti vuoteenlaidalle, heitti jalkansa ristiin ja katseli
+Korsijärveä, jossa tuuli ajeli laineita kukkaruohostojen ja pillistöjen
+yli. Aurinko pilkisti silloin tällöin törmäin ra'oista, kullaten
+säteillään kuohujen harjat. Nuottakopin ympärillä vihannoivat vielä
+nuoret, elonvoimasta uhkuvat koivut. Sirkeä petäjikkö seisoi soreana,
+tuuli huojutteli sen tuuheita latvoja; ohutkaarnaiset rungot
+taivahtivat hiukan tuulen mieliksi, notkuivatpa paksummatkin petäjät.
+
+Topias katseli vaan palikoita ja pyörän kuvia. Hän tunsi veljensä
+käynnistäkin: askeleet olivat kiukkuisia ja rohkeita, soveltuen sangen
+hyvin yhteen kasvojen kanssa, jotka olivat terävämmät kuin Topiaan ja
+heikosti rokonarpiset. Samanlaiset kirkkaat silmät, samanlainen avoin
+ja suora katsanto oli heillä molemmilla. Tapani alotti keskustelun. Hän
+muutti oikean jalan vasemman jalan alta sen päälle ja kysyi samalla:
+
+"Mitä kaikkia ostit kaupungista?"
+
+Topias pudotti arpanopat kädestään pöydälle ja vastasi:
+
+"Arpakirjan."
+
+"Eli onnenpyörän."
+
+"Kuudenkymmenen pennin maksavan."
+
+Tapani hymyili ja seurasi tarkkaan arvanlyöntiä.
+
+"Mitä muuta ostit?"
+
+"Kellonavaimen, kymmenellä pennillä."
+
+Topiaan ääni oli laimea ja hän laski yhteen palikkain pisteitä.
+Naurahtaen jatkoi Tapani:
+
+"Kitsas mies! Mitä vielä ostit? Sano salaisuus minullekin, minä sanon
+sen Martalle ja Martta..."
+
+"En minä mitään muuta ostanut."
+
+Topias käänsi arpakirjan lehteä vasempaan, niin että pyörän kuvat
+peittyivät ja näkyville tuli numeroittuja suunnikkaita.
+
+Pettymystä ilmausi Tapanin kasvoille. Katseensa siirtyi Topiaasta ja
+hänen toimistaan Korsijärvelle, kulki sieltä takasin yhteiseen
+lepikkömaahan ja soreaan petäjikköön.
+
+"Minä luulin sinun ostaneen jotakin Helalle."
+
+Tapanin sanat menivät Topiaan toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
+Arpakirjasta hän vaan luki:
+
+"Tee viisaasti tai tuhmasti, edestäsi löydät."
+
+Puheleminen loppui vähäksi ajaksi, hopeakellon raksutus vaan kuului
+huoneessa. Topias käänsi toistamiseen pyörän kuvat näkyville ja pudotti
+palikat pöydälle. Muuttaen vasemman jalan oikean alta sen päälle,
+virkahti Tapani:
+
+"Niin, no; sinä olet minun veljeni ja sinä olet yhtä pitkä kuin
+minäkin..."
+
+"Yksitoista", laski Topias noppain silmiä yhteen ja kääntäen kirjan
+lehteä, niin että numeroidut suunnikkaat tulivat jälleen näkyville.
+
+"Ja sinulla on yhtäsuuret silmät kuin minullakin..."
+
+Tapanin kuvanmalliseen lauseesen vastasi Topias arpakirjan sanoilla:
+
+"Jos et sitte katso eteesi, niin katso taaksesi."
+
+Silloin Tapani nousi ylös, läheni arpavehkeitä ja Topiasta. Vasemman
+käden heitti hän selkänsä taakse, oikealla kosketteli hän
+arpapalikoita. Hän ne asetti päällekkäin, lausuen vitkalleen:
+
+"Niinkauan kun olet kotosalla, niin teet talon työtä ja syöt talon
+ruokaa..."
+
+"Isännän vieressä ja talon suuressa pöydässä; suorasti sanottu."
+
+"Talon pöydässä niin, olkoon sitte suuri tai pieni, kyllä sopu suo
+sijaa, sovussa syöty leipä on herkkua..."
+
+"Eikä leipä sure syöjäänsä, joll'ei syöjä sure leipäänsä", koetti
+Topias viisastella.
+
+"Vaan milloin lähdet kotoa pois", puhui Tapani edelleen ja katseensa
+siirtyi taas multamaiseen vasikkahakaan ja sirkeärunkoiseen
+petäjikköön, "niin saat hevosen, lehmän, pari lammasta, saat sahratkin,
+saat vähä joka lajia kädenkäännettävää, ett'et tarvitse paljain sormin
+alkaa; vaan" -- Tapani katsoi jälleen Topiasta ja asetti nopat
+vierekkäin -- "niinkuin äsken sanoin, niin sinä olet minun veljeni ja
+sinulla on yhtä suuret silmät kuin minullakin. Ei tässä ole ahdasta,
+olet yksissä töissä, yksissä..."
+
+"Lämpöisissä."
+
+"Vallan niin, yksissä lämpöisissä niin..."
+
+Veljen asiallinen ja sattuva lisäys miellytti Tapania nauruhaluun
+saakka.
+
+"Kyllähän lähdet kun aikasi olet."
+
+Hän heitti oikeankin kätensä selkänsä taa ja läksi pellolle, kyntämään
+rukiinsänkeä.
+
+Kolmatta kertaa ei Topias heittänyt arpaa, vaan meni, veljen lähdettyä
+työmaalle, tupaan. Tupa oli suuri ja korkealla kivijalalla; sen seinät
+ikimetsän hongista tehdyt ja lainehtiviksi veistetyt. Peränurkassa
+suuri seinäkello, liidulla uudistettuine viisarine ja numeroine, löi
+lyöntejään harvaan ja hartaasti...
+
+Poika nukkui kätkyessä, Martta kuumensi juomaa karjalle. Lieden
+lähellä, seinän vieressä, oli tammesta tehty kaappi, kiehkuroita ja
+kuvakoristeita veistetty täyteen. Topias otti kaapista aapiskirjan ja
+liidunpalasen, meni sitte kehdon lähelle istumaan, katsellen kirjan
+alkulehteen. Martta kohensi padan alle tulta ja nauroi:
+
+"Oletko homeessa?... Ei paljosta puutu, luulen ma, ett'et rupea jo
+luettamaan poikaa, koska kirjat jo kannat..."
+
+Yskähtäen nauruyskän, nosti Topias vasemman jalkansa oikealle polvelle
+ja virkahti:
+
+"Vähästä se vääristetään, josta..."
+
+"Kalupuu kasvatetaan. Vähänä vitsa väännetään, nuorena mieli
+taivutetaan, mutta liika on liikaa sittekin."
+
+Koskettaen liidulla mustaan saapasvarteen päätteli Topias:
+
+"Joka alkaa, alkakoon alusta ja lopettakoon loppuun. Sitte siitä jotain
+syntyy. Aakkosien alusta piispatkin ovat lähteneet..."
+
+Opetustapansa oli yhtä omakantainen kuin nerokaskin ja johdatti
+helpommasta vaikeampaan. Hän veti liidulla saapasvarteen kaksi
+vinosuoraa viivaa lähekkäin toisiaan, yhdisti viivat yläpäistä
+hevosenkengällä, veti alapäihin koukerot ja iso A oli valmis.
+
+Tyytyväisen näköisenä ihanteli Topias ensimmäistä kirjoituskoettaan.
+
+"Nyt on pää pakolla. Alku vaan..."
+
+"Vaikeata on."
+
+Sitte Topias veti lyhyen viivan, piirsi sen vasemmalle sivulle
+puolikuun nojaavaan asentoon, teki viivan alapäähän saman muotoisen
+koukeron kuin äskenkin, niin pieni a oli ison jalkojen juuressa.
+
+Samassa lapsi heräsi ja avasi silmänsä, ja samassa tuli Hela tupaan.
+Hän meni suoraa päätä kehdon luo, hyväilemään poikaa tuikutuksilla,
+heittosuukkosilla.
+
+"Ihan sinulla on kummin posket, tui tui," puheli hän pojalle, "ja
+kummin leuka, tui tui."
+
+Ääni oli hopean heleä, liikkeet vallattoman suloiset, kasvojen iho oli
+tumma, silmät tuliset ja silmissä pitkät ripset. Syntyperäistä ja
+luonnollista suloa oli koko hänen olennossaan.
+
+Poika tunsi hyväilijän, äännähteli ilolla ja soperteli sanoja
+taitojensa takaa.
+
+Sitte vasta huomasi Hela aapiskirjan ja liidunpalasen Topiaan kädessä,
+ynnä kirjaimet saappaanvarressa. Heitellen suukkosia kehtoon,
+päivitteli hän:
+
+"No jopahan nyt jotain! Nyt olemme joutuneet tulesta kuumempaan, koska,
+näen mä, lukemaan ja kirjoittamaan jo poukutetaan. Mikä meitä nyt
+valaisee? Hukka ja häpeä tulee. Eiköhän vielä osata kummisedän
+tuutilauluakaan, ei koskaan muisteta sen alkusanaa. Mikä se nyt taas
+onkaan?"
+
+"Pörhönen", auttoi Topias, survaisten kehdon liikkeesen.
+
+"Pörhönen, niin vainenkin. Tui tui, pörhönen, tui tui."
+
+Pyöritellen sakarisormeaan pojan nenän ympäri, lauloi Hela Topiaan
+ainaisen tuutilaulun:
+
+    "Pörhönen makaa saunanrahilla,
+    Tuudin ma, tuudin ma lasta."
+
+Laulun loputtua riuhtoi lapsi kätensä peitteen alta ulos ja tahtoi
+Helan syliin. Martta oli saanut juoman valmiiksi ja Topias lähti häntä
+auttamaan. Ennen lähtöään leikkasi hän aapiskirjan alkulehdestä levyn
+taskuunsa; levyn toisella puolella oli kirjoituskirjaimet, toisella
+puolella kertotaulu.
+
+Helka jäi yksin tupaan pojan kanssa.
+
+"Tui tui", saneli hän tuon tuostakin ja suuteli lemmikkiään.
+
+Mutta äskeinen heleä ilomielisyys oli kadonnut äänestä. Tuitutuksien
+sekaan varastihe huokauksia. Tuliset silmät katsoivat kaihoten ulos
+kartanolle; katse jäi vedenviejiin.
+
+Topias edistyi jättiläis-askelilla. Ammentaessaan kylmää vettä kuuman
+joukkoon, laski hän lukua.
+
+"Kaksi kertaa kaksi on neljä; kaksi kertaa kaksitoista on
+kaksikymmentäneljä; kaksitoista kertaa kaksitoista on ...
+sataneljäkymmentä ... neljä."
+
+Vaan tuvassa lauloi Hela kummipojalleen:
+
+    "Tärkin rientää nuoruuteni,
+    Niinkuin laine rakkaus
+    Polttava on..."
+
+Martta kuuli laulun, mutta Topias ei sitä kuullut, sillä hän laski
+kertomiansa lukuja yhteen ja sai niistä oikean summan, kaksi
+kahdeksatta toistasataa.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Talvi teki tuloaan, maa roudittui ja Korsijärvi jäätyi. Lepikkomaa
+pudotti kellastuneen pukunsa, hieno lumisade peitti rantamat ja
+kellastuneet alusvarisseet lehdet. Tähdet kimaltelivat öisin ylhäällä
+taivaalla ja alhaalla Korsijärven pohjalla. Sitte satoi enemmän lunta
+ja tähtiä ei enää näkynytkään järven pohjalla. Toivottu, ikävöitty
+talvi oli tullut maille, mantereille. Tuuli puhdisti metsän, petäjikkö
+näyttihe valkoisen lumen rinnalla entistä tuorekkaammalta, entistä
+vehreämmältä, pitkät talvi illat kuluivat rattoisasti loimoavien
+pystyvalkeiden ääressä. Lähenevä joulu loi töihin, tehtäviin
+taikamaista siloa, kiiltoa. Jouluksi kiirehti Hela kodin ja sisaren
+kankaat kudotuiksi; Jouluksi piti Tapanin kaikin mokomin saada tarha
+tyhjennetyksi, jopa ennättää ajaa havutkin pohjalle ja Topiaallakin oli
+omat kiireensä. Paitsi talontöitä, joita teki vähä sitä, vähä tätä,
+kirjoitti hän kirjettä illat, aamut, jopa sydänyötkin, kirjettä
+Helsinkiin, Simolle. Paljo työtä, tuskaa, vaivaa maksoi ensimmäinen
+kirje kirjoittajalleen, monta hiki hernettä se otti otsalta, ennenkuin
+oli alusta loppuun valmis ja lähtökelpoinen. Päivää ennen Helan lähtöä
+kaupunkiin joulun tarpeita noutamaan, valmistui vaikea tehtävä. Topias
+unhotti vaivansa, hikiherneensä, lukiessaan yksinkirjaimin kirjoitettua
+kirjettä, jossa, monien ajatus- ja kielivirheiden ohella, oli
+seuraavaa:
+
+  "Onnellinen ystäväni Simo!
+
+  "Täällä on kaunis talvi, hyvä keli ja ihmiset terveinä. Uusi
+  lumi tarttui sataessaan seiniin kiinni ja ajautui pelloilla
+  harjanteisin ja lakkapäihin, joten hyvän vuodentulon varmimmista
+  enteistä ei enää puutu muu kuin ruislaihojen kaatuminen lakoon
+  pohjoiseen päin. Joulukin tulee jonkerin konkerin kanssa,
+  karkoittaen torkan pienten ja suurten, nuorten ja vanhain
+  silmistä. -- Minun elämässäni tulee kohdakkoin tapahtumaan
+  muutos, suuri muutos; minä tulen sinne Helsinkiin elämään,
+  olemaan, syömään leipääni. Viisari minun onneni kompassissa
+  osottaa hievahtamatta yhtä ja samaa ilmansuuntaa, sen kärki on
+  yöt päivät sinne kaupunkiin päin. En voi olla lähtemättä vaeltamaan
+  sen osottamaa tietä; en voi paeta onneani. Jos toisin tekisin,
+  jos toisin eläisin, mitämaks tulisin onnettomaksi. -- Älä luule,
+  että minun sieluni palaa hyvien ja pohjattomien rikkauksien
+  perään. Laiskan linnaa ei ole missään ja rikas ja köyhä tulevat
+  toisiaan vastaan, mutta Jumala on molemmat luonut. -- Vuokraa
+  minulle puotihuoneusto, johonkin syrjäiseen taloon, jossa on
+  rauhallinen elämä, siivoja ihmisiä ja jossa ei vuokra nouse
+  kovin kalliiksi. Kuin tulet jouluna kotiisi, niin tulet meille
+  ja puhut ensiksi minulle, mitenkä olet täyttänyt sinulle uskomani
+  toimen. Siihen asti pysyköön tämän kirjeen sisältö meidän kahden
+  salaisuutena, niin ett'ei kolmas henkilö, kuka ikänänsä olla
+  mahtaakin, saa kirjaintakaan näistä riveistä nähdä tai kuulla.
+
+  "-- Käteni kirjoittaa kankeasti, ajatukseni vuotaa raskaasti
+  paperille. Jää hyvästi, voi hyvin maatapannessasi ja
+  ylösnoustessasi, toivoo lapsuus-ystäväsi yksinkertainen
+
+                                                    "Topias."
+
+Oli ilta ja Hela ompeli kamarissaan valkean valossa, kuin Topias tuli
+tuomaan kirjettä.
+
+"Istu Topi", käski Helka, laskien neulomuksen kädestään polvelle.
+"Kuinka poika on jaksanut tänäpäivänä?"
+
+"Hyvin." Topias katseli harmaata, puolivillaista kangasta, jota oli
+pöydällä suuremmissa ja vähemmissä osissa. "Söi päivällä
+ruisjauhovelliäkin ja söi kuin mies, mutta..."
+
+"Oikeenko totta?" Helka nauroi rakastavien onnellista naurua. "Sinä
+opetat pojasta yhtä vahvan vellimiehen kuin itsekin olet."
+
+"Ei tahtonut nukkua..."
+
+"Pörhösen lauluunkaan!"
+
+"Torumistani totteli toki kun käskin, mutta käännettyäni kasvoni
+toisaanne, avasi velikulta silmänsä ja katseli minua salavihkaa. Minä
+taas toruin: silmä kiinni nyt... Ja sitä tekoa tehtiin, siksi että
+väsyi junkkari leikkiin ja nukkui."
+
+"Juonet ja kaikki sillä pojalla! Mitä pidät kankaasta? Eikö ole
+mielestäsi kaunista?"
+
+"On, niin tasaisesti vesiharmaata."
+
+"Tapani ja sinä saatte juhliksi samanlaiset vaatteet."
+
+"Vieläköhän ehtinee?" Topias samassa veti syvän haukotuksen.
+
+"Olet uneliaan näköinen; oletko valvonut?"
+
+"Pikkusen..."
+
+"Niinkuin lintunen."
+
+"Minulla olisi asiaa sinulle, Helka."
+
+Jo tuntui Helan sydämmessä toivon riemu ja autuuden aika. Jo ahdisti
+suloinen ahdistus rintaa, jo poltti hurmaava tuli suonissa, poskissa;
+ja taivas aukeni, jo...
+
+"Puhu vaan, Topi", hän tyynesti lausui ja raapi neulankärjellä
+neulomuksen päärmettä.
+
+"Veisit tämän kirjeen..." Topiaan ääni oli veltto ja hän pani kirjeen
+pöydälle, Helan eteen.
+
+Neula meni hyppysissä poikki. Topias kuuli risahduksen ja katsoi
+taittajaa silmiin; ne olivat iloiset miten ainakin. Somat kuopat
+leikkivät poskilla entistä vallattomampina.
+
+"Sinä kirjoittelet kirjeitä." Helka katseli leimasinta, johon kopekan
+kuva oli painettu.
+
+Sitte luki hän sujuvasti osoitekirjoituksen:
+
+"Piharenki Simolle, kauppias Aleksein talossa, vanhan kirkon takana."
+
+Topias sai vuorostaan kummastelemisen syytä. Hän sanoi, milt'ei
+säikähtäen:
+
+"Osaathan lukea kirjoitusta."
+
+"Pikkusen."
+
+"Niinkuin lintunen."
+
+Helka kuunteli lumen narinaa, Topiaan mennessä kotiin hänen akkunansa
+sivutse. Rintansa kohosi verkalleen, vesiharmaalle kankaalle putosi
+suuri pisara haikeista silmistä.
+
+"En enää itsekään ymmärrä itseäni; en tiedä mikä minuun on tullut",
+sanoi, kätkien kasvonsa käsiinsä...
+
+Posket olivat kuumat, polttivat käsiä...
+
+"En minä ole enää niinkuin ennen... Murheeni, iloni, kaikki ovat
+muuttuneet... Minä tahtoisin ... niin, mitä tahtoisinkaan?... Tahtoisin
+olla lapsi, viiden vuoden vanha..."
+
+Mutta kuin yö oli mennyt, niin haikea mielialakin oli mennyt. Aamulla
+oli jälleen silmissä tulta, liikkeissä vallatonta suloa, äänessä hopean
+helevyyttä. Rakkaus toivoo aina ja aamulla oli kaikki entisellään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja joulu tuli ja Simo tuli.
+
+"Onnellista joulujuhlaa, iloa, rauhaa, rakkautta," saneli hän
+kätellessään lapsuustuttaviaan, Yli-Tuomon talon väkeä.
+
+Vahtoavaa olutta toi Martta mielehiselle vieraalle ja virkkoi:
+
+"Hyvin sinä näyt voiman vieraalla maalla ja vieraiden ihmisten
+keskellä. Et huolehdi, et ikävöi näitä maita, joissa autuaimmat ajat,
+onnellisimmat päivät olet elänyt; kasvat vaan joka suunnalle, niin että
+on oikein vaikea tuntea sinua samaksi Simoksi... Minä surisin, niin
+että kuolisin, jos täytyisin jättää kotikynnyksen. Mutta sinä näytät
+siltä, kuin olisi koko maailma sinun."
+
+"Mies saa köyhtyä, mutt'ei laihtua", vastasi Simo. "Kyllä sitä sitte
+käskisi suremaan, kallellaan kulkemaan... Ja köyhän miehen on sama,
+missä hän makaa."
+
+"Mene nyt järveen köyhyyksinesi!"
+
+Topias puhalteli saippuakelloja pojalle. Huvi oli mielenperähistä
+molemmille. Kellot kulkivat kauneina pojan nenää kohti, särkyivät äkkiä
+kaikessa komeudessaan. Poika oli ihastuksissaan, tempasi, kurotti
+käsiään, saadakseen kiinni monivärisiä palloja.
+
+"Ihminen on kuin taivaan lintu, joka lentoon luotu on", lausui Topias
+runollisesti puheesen.
+
+"Niin lauletaan laulussa." Simo tarjosi Tapanille sikaarin.
+
+"Olethan oppinut polttamaan", huomautti Topias.
+
+"Meidän talossa polttavat joka mies. Alottelin huvikseni
+pöllyttelemään, ja tunnustaa täytyy että edistynyt olen... Sinä et
+taida vieläkään polttaa."
+
+"En ole polttanut siitä pitäin kuin herkesimme pyörtänökärsämöitä
+savuttelemasta ja pistimme pesään harjurin mahorkkaa."
+
+"Josta molemmat pyörryimme. Vaan etpä pyörtynyt sinä Tapani.
+Kiusottelit monet ajat Topiasta ja minua, tarjoilit tupakinsavuja..."
+
+"Mutta lujia olitte tekin, ette huolineet, niin kunnian päälle kuin
+kieltonne kävikin."
+
+"Kävi se kunniaan ja miehenarvoon. Aina ho'it meille: Kas siinä kaksi
+miestä, joilla on huono pää kuin kanalla ja karvaset jalat kuin
+ryssäläisellä kukolla."
+
+"Siitä asti olenkin pitänyt polttajan viran uskollisesti. Tupakki kukko
+minusta tuli ja pahin laatuaan."
+
+"Mies se, joka viran pitää, eikä se, joka viran saa." Topias puhalti
+suuren kellon poikaa kohti. "Katso kuinka kaunis; kunpa se..."
+
+"Vie, Topi, vieras kamariin", käski Martta. "Minä sill'aikaa laitan
+päivällistä. Olethan, Simo, tämän päivän meillä. Eivätköhän sieltä tule
+Perttu ja Helkakin seuran täytteeksi."
+
+"Menkää, niin", yhtyi Tapani käskyyn. "Syötyämme laskeimme kyljelleen
+tuohon pahnoille, käännämme lapsuutemme aikakirjat auki, luemme sieltä
+jonkun sivun, jonkun lehden."
+
+"Vaikka sen pääsiäisyön, jonka kaikin yhdessä valvoimme noitia
+vahtimassa kotoni kolmesti muutetun olkiladon katolla", ehdotti Martta.
+
+"Jolloin Vapun nenänpää äkkiä rupesi ankarasti syyhyymään", muisti
+Simo. "Hotuun meni valvomisemme, Vappu nauroi ensin, sitte Perttu,
+Helka ja Topi ja..."
+
+"Noidat menivät toisia teitä."
+
+"Lukemista on siinäkin", virkahti Tapani, ottaen olkipillin veljen
+kädestä ja katsoen poikaa. "Likeinen ja kaukainen on se yö. Paitse
+monia hautajaisia ei ole mitään erinomaista tapahtunut sen yön ja viime
+yön välillä ja kuitenkin on tapahtunut määräämättömän paljo."
+
+Topias ja Simo tulivat pohjanpuoleiseen kamariin.
+
+"Annas kuin koetan, onko pääsi pehmennyt." Simo likisti Topiasta otsaan
+ja takaraivoon. "Ei ikään olekaan. Ja minä luulin sen jo olevan yhtenä
+liemenä. Kova se on, mutta järki ja ymmärrys hoi! Mihin olette omin
+luvin menneet miehen päästä."
+
+Topias äimistyi ja Simo rupesi nauramaan.
+
+"Herran nimessä! Sano nyt jotain. Vaivaako sinua toiminnan puute, onnen
+puute, vai oletko antanut virkaeron kaikelle, mitä sanotaan järjeksi?"
+
+"Ei minua mikään vaivaa." Topiaan ääni oli masennettu. "Kyömähdyit
+arvattavasti kirjeestäni."
+
+"Oliko se ensinkään täyttä totta?"
+
+"Oli, tunnethan ett'en loruile. Taisit pitää pilaa ja jättää..."
+
+"Älä veikkonen!" Simon ääni oli jo vakavampi. "Kyllä minä pyyntösi
+täytin."
+
+"Siis vuokrasit huoneet..."
+
+"Totta kai."
+
+"Ja siinä oli se."
+
+"Kalastajakadulla saat sopivat huoneet neljänkymmenen markan vuokralla
+kuussa. Ovatko mielestäsi liian kalliit?"
+
+"Montako huoneita on?"
+
+"Neljä; ne ovat kellarikerroksessa ja niissä on jo ennenkin ollut
+kauppaliike; niitä korjataan parhaallaan ... olivat liian hikiset."
+
+"En voi sanoa, että olisivat kalliit."
+
+"Helmikuun alussa saat ne haltuusi. Asuinhuoneesi vieressä on kaksi
+pientä huonetta, joita voit käyttää varastohuoneina. Puoti on katua
+vastaan; yhdessä huoneessa on hella; talliin ja liiteriin saat osan
+samasta maksusta... Kaikki on niinkuin olla pitää. Onneksi olkoon
+vaan."
+
+"Sinä taidat pitää hulluutena koko..."
+
+"Koska ilveilin niin paljo... Ei siitä ole hellä sanoa sitä eikä tätä.
+Voi sun käydä hyvinkin, mutta voit myöskin lyödä pääsi seinään."
+
+"Siinä onnen mukaan."
+
+"Olethan kuullut sanottavan, että onnikin on usein miestä mukaan."
+
+"Perusteesi horjuvat; syksyllä sanoit onnea sokeaksi..."
+
+"Niin sanoinkin ja niin uskoinkin. Toinen ihminen rikastuu silmin
+nähden; hänelle pienimmätkin seikat myöntävät; toinenkin ponnistelee,
+mutta köyhtyy sittenkin, sillä kaikki käy hänelle vastavirtaa ja
+vahingoksi. Toisin sinäkin teet, joko köyhdyt eli rikastut."
+
+"Jos se on onneni tien pää..."
+
+"Mutta jos ei olekaan. Sinun sijassasi olisin minä pysynyt kauniisti
+kotona, kauppiaan toimi on rauhatonta ja vaivanalaista."
+
+"Ei vaivatta valtakuntaan tulla. Minä kaks viis vaivoista, ei mies
+vaivassa vähene."
+
+"Ja silakka ei suolassa pahene..."
+
+"Mutta rahat voivat vähetä... Vannomatta sentään paras."
+
+Tapani ja Helka tulivat samassa sisään.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Ja joulu meni ja Simo meni.
+
+Joululla on oma suuri merkityksensä talven vaiheissa. Se on
+rajapyykkinä pimeän ja valoisan ajanjakson välillä. Tapaninpäivän jo
+sanotaan olevan kukonaskelta pitemmän edellyttäjäänsä, joulupäivää.
+Juhlainen aika kuluu hupaisesti Paavalinpäivään ja Kynttilään, pimein,
+ikävin vuodenaika onkin silloin päästy läpi ja kevättä ruvetaan
+lukemaan, sananparren mukaan: "Yötä Uolevista, päivää Paavalista ja
+kevättä Kynttelistä." Tullaan niin Matinpäivään. "Matti valkean
+sytyttää, Matti valkean sammuttaa, Matin silmistä vettä tippuu",
+sanotaan ylistellen, mielukkaasti Matista. Päivät pitenevät
+pitenemistään, aurinko siirtää nousuaan yhä enemmän itään, tehden
+jokapäivä yhä suuremman kaaren ja tullaan Mariaan. Nietokset litistyvät
+alemmiksi, pienemmiksi, hanki kannattaa aamupakkasessa, mutta
+sydänpäivällä solskuu lumi jaloissa. Ilma on mietoa, siinä on kevään
+henki, sillä on kesän tavat: hien loihtii otsalle, ahavan poskille.
+Kuin ulkoolta tullaan huoneesen, näyttää silmissä pimeältä, sanotaan
+silmien jääneen ulos. Ulkoolla on enemmän valoa, sillä jo aikoja sitte
+on valkeus voittanut pimeyden. Ja voitto alkoi Tapaninpäivänä
+kukonaskeleella, niin suuri on joulun merkitys talven vaiheissa.
+
+Yli-Tuomossa ja Ali-Tuomossa oli joulu eletty onnellisesti,
+murheettomasti, ikivanhoja tapoja noudattamalla. Jouluna ei vielä
+tiedetty Topiaan aikeita, ei osattu aavistaakaan, mitä tulossa oli.
+Helka rakasti, toisen tunnin iloiten, toisen tunnin huolehtien; Tapani
+teki työtä ahkeraan, väsyä ei ehtinyt lyhyenä päivänä, jossa hänen
+sanainsa mukaan ei ollut kuin kaksi hämärää, aamuhämärä ja iltahämärä;
+Martta väsyi enemmän.
+
+Oltiin kynttilää lähellä; ulkona jo talvi-ilta hämärti. Illan hämärässä
+kantoi Topias punaiseksi maalatun kirstun yliaitasta pohjanpuoleiseen
+kamariin. Kirstu ei ollut painava ja Topias ei ollut ruumiinsa
+rakennukselta huitukka, mutta kuitenkin hengästyi. Kätensäkin
+vapisivat, ett'ei tahtonut osata avainta lukonkaraan. Sydän löi oudosti
+ja hätäilemällä; rinnan alla tuntui kuin olisi hän tehnyt pahan,
+rikollisen työn, tuodessaan kirstun monivuotisesta olinpaikastaan
+kamariin.
+
+"Houru mies minä olen", puheli Topias itsekseen, avaimen kirahdellessa
+lukon herttamaiseen levyyn; "perin lapsihan minä olen... Kaarnaveneitä
+uittamaankos minussa vaan löytyykin miestä?... E-ei! Tässä täytyy
+karaista luontoansa..."
+
+"Topias, Topias!" huusi sydän korkealla äänellä. "Nyt sinä pelaat
+kallista peliä, nyt panet arpaan elämäsi, onnesi."
+
+"Minä tahdon vaan rakastaa onneani", intti Topias itsepäisesti. "Ja
+minä rakennan sen lujalle pohjalle, kovalle kalliolle."
+
+"Petät itsesi", väitti sydän, "ja pakenet onneasi. Näkevin silmin et
+näe, kuulevin korvin et kuule..."
+
+Kirstun kansi aukesi paukahtaen ja Topias ei kuullut sydämmen
+vastaväitteitä. Rahat olivat liikkumattomina vanhassa sukansääressä,
+joka oli molemmista päistä nahkanauhoilla kiinni sidottu.
+
+"Tässä on isän perintö", virkkoi Topias, setelitukkoa käännellen.
+"Tässä on suuri summa siunattua rahaa, joka on omiaan onneni
+kivijalaksi, kulmakiveksi."
+
+"Kyllä rahoissa siunaus on", myönsi sydän, "mutta..."
+
+"No muuta ei tarvitakaan", keskeytti Topias. "Jumala on siellä niinkuin
+täälläkin..."
+
+Tuvassa Martta tuuti poikaa nukkumaan; Tapani paulotti verkkoa, jonka
+työn Topias oli alottanut, mutta viimeaikoina milt'ei kokonaan
+laiminlyönyt. Takassa paloi pystyvalkia iloisesti, räiskyen. Liekit yhä
+yltyivät ja yltyessään valaisivat laineetkin seinien veistoksissa.
+Yliluonnollista tenhovoimaa on talvi-illan iloisessa valkiassa. Se
+vilkastuttaa mielikuvituksen ja elähyttää aatokset liitelemään
+elettyihin aikoihin, tai tuleviin päiviin... Niinpä Tapaninkin
+mielikuvitus lähti lentämään. Hän puheli Martalle kevään tulosta,
+kesästä, jotka Yli-Tuomon ja Ali-Tuomon mailla olivat kahta kauniimmat
+kuin muualla maailmassa. Martta lauloi hennolla äänellä keveämielistä
+ja tuntehikasta paimensäveltä, lietsoen siten puhujan lauseet
+moninkerroin sinisemmiksi, lämpöisemmiksi.
+
+"Ja sitte", virkkoi Tapani, jouduttuaan kauas nimipäivästään ja
+kukonaskeleesta, joista lentoon lähtenyt oli, "järvi tuolla lainehtii,
+hauki kutee sen rannoilla, lehti kasvaa hiirenkorvalle..."
+
+Kesken Tapanin lausetta astui Topias sisään.
+
+"Kuule Tapani ja kuule sinäkin Martta", lausui hän vähäisellä
+hilpeydellä ja ponnistetulla mielenmaltilla; "minä aion lähteä ... minä
+olen vakaasti ja täydellä järjellä päättänyt lähteä isäni majasta,
+lapsuuteni leikkitantereilta..."
+
+Tapanin sielussa olivat hellimmät tunteet juuri väräjäneet; hän ei
+uskonut korviaan.
+
+"Mitä puheita ne ovat?" kysyi hän ja veti vetämistään solmuja. "Niin
+sinä puhut kuin unenpyörryksissä."
+
+"Pois lapsuuteni leikkitantereilta", kertoi Martta Topiaan sanoja
+aralla äänenpainolla ja ikäänkuin pahinta peläten, mutta samassa hän
+voitti pelkonsa ja lisäsi: "Miksi moisia pajunkuoria tulet syöttämään
+Tapanille ja minulle; eihän semmoista pilantekoa..."
+
+"En minä syötä teille pajunkuoria, enkä puhu piloja." Topias katseli
+saapasvarteen, jossa kirjaimenkäiväröitä kajasti. "Minä lähden tulevan
+kuun ensimmäisenä päivänä Helsinkiin ja..."
+
+"Tulet seuraavana huomisena kotiin kauniisti", ei Tapani malttanut olla
+keskeyttämättä. "Ethän toki säkkiin mene maantavaraksi."
+
+"Ei Tapani; en tule kotiin, sillä minä ... minä jään sinne ...
+kauppamieheksi!"
+
+Käpy putosi Tapanin kädestä; veljen tavaton laskento- ja kirjoitusinto
+leimahti kuin palava aivoihinsa.
+
+"No voi rieska maito ja hapan taikina!" huudahti hän kummastuksen
+sekaisella ärtyisyydellä.
+
+"Mitä ihmettelemistä siinä sitte?" koetti Topias välinpitämättömästi
+lausua. "Onko se nyt niin kumman kummaa?"
+
+Tuokion aikaa oli hämmästynyt Tapani mykkänä, mutta sitte tulvahtikin
+sananvirta koskenkuohuna hänen suustaan. Topias kuunteli levollisena,
+vaan kuin sananvirta huimassa menossaan syöksyi sokeasti lonkeroihin ja
+ahdinkoihin, niin löi hän, ennenkuin veli ehti tasaiselle uralle
+takaisin ja uutta vauhtia saamaan, ensimmäisen valttinsa ulos.
+
+"Kuule Tapani!" sanoi hän, katsoen veljeä lauheasti rehellisillä
+silmillään. "Sinä et vielä tiedä, että olen mitannut ja punninnut,
+arvellut ja tuuminut asian selväksi kuin viisi sormeani ja kypsäksi
+kuin pakkaisyö pihlajanmarjan; et myöskään tiedä, että olen jo
+vuokrannut huoneetkin, mutta pitäisi sinun toki tietämän, että minä
+olen sanani mittainen mies."
+
+Tapani alkoi kääntelemään Topiaan valttia ja käänteli sen kerrassaan
+kehnoimmaksi hakuksi.
+
+"Olet sanasi mittainen mies", virkahti hän voittoisalla äänellä, "mutta
+et ajattele mihin moinen sanansa mittaisuus viepi. Riiputko kiinni
+järjettömässä päätöksessäsi vaan sen vuoksi, että olet sanasi
+mittainen? Muistatko mitä rovasti saarnasi Heroteksesta, viisaasta
+ruhtinaasta, joka hallitsi Juutalaisia ja kuunteli mielellään
+Johannesta, kastajata? Muistat, joka sanan muistat..."
+
+"Mitä Herotes, viisas ruhtinas, tähän kuuluu?" keskeytti Topias. "On
+niitä muitakin viisaita."
+
+"Kuuluu enemmän kuin luuletkaan. Pidoissa, syömingissä, juomingissa
+teki hän lupauksen, äkkiväärän ja rajattomasti ajattelemattoman
+lupauksen. Hän sitä heti katui, koska tuli surulliseksi; ja, ja, mutta,
+mutta kuinkas kävikään? Hän tahtoi sittekin olla sanansa mittainen
+mies. Väärä kunniantunto, sanoi rovasti, eli toisin sanoin, juuri
+lausumasi sanansa mittaisuus, se se kutkutti ja kutkutti niin kovasti,
+ett'ei rikkonut äkkiväärää ja mieletöntä lupaustaan. Jumalan mies
+tapettiin, viisas ruhtinas sai maistaa helvetin tuskain esimakua
+rinnassaan jo täällä maan päällä. Semmoista, niin siitä seurasi, kuin
+oltiin sanansa mittaisia. Sinä olet nyt aivan Heroteksen tilassa, olet
+samassa pyörässä kuin viisas ruhtinaskin; sillä päätöksesi on juopuneen
+järkesi luoma, tuulen tuoma, löylyn lyömä. Riko se, lyö se tyhjäksi nyt
+oitis. Muista Herotesta ja Johanneksen kaulanleikkausta."
+
+Voitosta varmana levähti Tapani, odottaen myöntävää vastausta.
+
+"Sinä teet hyttysestä peikon", vastasi Topias kylmästi. "Ei tässä nyt
+ole kysymyksessä sormenkaan leikkaaminen, sitä vähemmin kaulan
+katkaseminen. Tässä on nyt vaan kysymys minun onneni rakentamisesta."
+
+"Tai onnettomuutesi alustamisesta", hyökkäsi Tapani puheesen, kerran
+sileälle osattuaan. "Mitä meikäläisistä on kauppiaiksi? Ei niin iki
+mitään. Niitä on Helsingissä jo ennestäänkin, niitä on siellä niin
+turvattomasti. Sinä menet sinne niinkuin menisit päisin koisin
+avantoon; sinä menet sinne höyhennettäväksi. Sinne pennisi tippuvat
+kuin tina tuhkaan, kuivuvat kuin sylki kuumille kiville. Monen rahat,
+suuremmatkin rikkaudet, ovat sinne kadonneet, niin ett'ei savuakaan..."
+
+Tapani levähti pari sekuntia. Topias käytti ne edukseen ja löi
+paraimman valttinsa esille.
+
+"Venäjänuskoisella kauppiaalla Alekseilla", virkkoi hän intoisasti, "ei
+ollut Helsinkiin tullessa muuta kuin kolme kopekkaa rahaa taskussa ja
+sarkavaatteet yllä. Nyt on hänellä kolme kolminkertaista kivimuuria ...
+ja rahaa niinkuin muutakin paperia!"
+
+"Rahaa niinkuin muutakin paperia!" matki Tapani, katkera ajatus
+huulilla, loukkaava lause kielellä; mutta äkkiä teräväin kasvoin
+ankaruus lieventyi, tuikea katse heltyi ja loukkaava lause jäi
+sanomatta, katkera ajatus puhumatta.
+
+"En minä tahdo asettua onnesi tielle." Tapani otti pudonneen kävyn
+lattialta. "Minä olen sinun veljesi, enkä holhoojasi. Tee miten
+parhaaksi näet... Minä puhuin mitä ajattelin."
+
+Sitten alkoi hän vetämään solmuja, mutta niin ajatellen ja harvakseen,
+kuin olisi jokaisen solmun lujuudesta riippunut ihmishenki.
+
+Topias oli nyt astunut vaikeimman askeleen, hän oli hypännyt leveimmän
+ojan yli, joka näkyvissä oli. Hän hengitti helpommin: veljen ja hänen
+välinsä oli ehjä, yhtä ehjä kuin ennenkin. Tähän asti oli salaisuus
+ollut raskaana taakkana; se oli painanut hartioita, mieltä, sydäntä;
+nyt taakka vierähti, vierähti kauas.
+
+Kuusisesta halosta räiskähti pauka kehtoon. Martta, vaikka istui
+vieressä ei kuullut paukahdusta, ei nähnyt, että se putosi lapsen
+päälle. Topias meni kehdon luo, heitti paukan valkiaan ja nosti kehdon
+Martan edestä peremmälle.
+
+"Ei palo ole ennen pahoja tietänyt", virkkoi hän samassa naurahtaen;
+"eikä se kai nytkään pahaa ennusta."
+
+"Ilma muuttuu", tuumiskeli hän kamariin mennessään, nähdessään
+padanpohjan kipinöitsevän. "Huomenna paukkuilee ulkonakin."
+
+Levottomalla kiireellä kattoi Martta illallisen pöydälle; meni sitte
+Helan luo ja viipyi siellä kauan. Kuin hän palasi, oli tupa pimeä ja
+hiilos räytynyt mustaksi. Hiiloksen vieressä istui Tapani, mietteisinsä
+vaipuneena. Martta otti valkean ja kosketti häntä olkapäähän.
+
+"Mitä sanoi Helka?" kysyi Tapani hätäisesti.
+
+"Ei uskonut sanaakaan."
+
+Seurasi lyhyt äänettömyys. Tapani veti Martan syliinsä.
+
+"Hän on sinun ainoa sisaresi."
+
+"Ja hän on sinun ainoa veljesi."
+
+Tuvan peränurkassa löi suuri seinäkello yksitoikkoisesti lyöntiään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavina päivinä valmisteltiin Topiasta lähtöön. Martta hääräili
+punaisen kirstun kanssa, pani siihen vaatteita, pieniä kapineita ynnä
+kolme samanlaista kirjaa kuin Topias Simonkin pöydällä näki. Topias
+itse oli pannut rahat alle; arpakirjan hän pani päälle.
+
+Tapani toimitti kalukuorman, jossa oli joku tuoli, pöytä ja sänky,
+ennen lähtöpäivää rautatieasemalle.
+
+Helka ei tullut muuttopuuhia katsomaankaan. Topias häntä kaipasi, vaan
+Martta selitti, ett'ei sisarensa ollut oikein terve.
+
+Lähtöpäivän edellisenä iltana puheli Tapani kauan Topiaan kanssa
+pohjanpuoleisessa kamarissa. Vanhempana ja kokeneempana neuvoskeli hän
+nuorempaa ja kokematonta veljeä.
+
+"Pidä silmäsi auki", varoitti hän, kopistaen piippunsa pesää peukalon
+kynteen, "yöllä ja päivällä, istuessasi ja käydessäsi."
+
+"Ole tarkka viiden pennin perään", jatkoi hän neuvojaan, pannen samalla
+uutta tupakkia palamaan; "sillä penni on pennin veli. Mutta älä ime
+kynsiäsi, kuin on kysymyksessä viisi markkaa tai viisikymmentä markkaa.
+Niitä ei turhanpäiten liikutella, vaan on silloin aina markka, kaksikin
+ansaittavissa, voitettavissa."
+
+Eroaminen veljestä oli Tapanille raskasta; hän tuli liikutetuksi, kun
+vaan sitä ajattelikin.
+
+"Älä koskaan unhota", virkkoi hän heleällä äänellä, sanoessaan hyvää
+yötä, "että sinulla on koti, syntymämaja, johon olet tervetullut
+köyhänä ja rikkaana, onnettomana ja onnellisena. Jos asiasi hajaantuvat
+ja menevät viistoon, jos ympärilläsi menee pilveen ja jos pahat päivät
+tulevat, niin muistatko nyt aina, että sinulla on koti, että sinulla on
+veli?"
+
+"Muistan. Mutta muista sinäkin, että yksi silmä valvoo meidän kaikkien
+ylitsemme. Hyvää yötä!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuli niin lähtöpäivä, raikas, talvinen pakkaspäivä.
+
+Kirstu oli kannettu rappusille; Tapani valjasti hevosta tallin edessä
+ja Martta oli mennyt kotiinsa Helan luo. Siunattuaan kunkin huoneen,
+erikseen tuli Topias tupaan. Poika vielä nukkui kätkyessä, sillä oli
+varhainen aamu. Peite oli kulkenut käsien päältä pois. Topias peitti
+kädet, lausuen hiljaa:
+
+"En saata herättää sinua. Jos en varmaan tietäisi, että hyvä enkeli
+alati on vieressäsi, en hetkeksikään jättäisi sinua| Nuku nyt vaan
+hyvästi."
+
+Sitte tuli hän ulos ja nosti Tapanin kanssa kirstun rekeen.
+
+"Raskas tuo onkin", sanoi Tapani, "vaikka Martta valitti, ett'ei sinne
+saa sopimaan mitään. No, saammehan täältä vähä vähältä kulkemaan..."
+
+"Ehkä toimeen tullaan."
+
+Sitte he lähtivät. Lumi rutisi reen anturoiden alla, kulkunen soi
+länkien umpussa heleästi. Ali-Tuomolan pihalla pysäytti Tapani hevosen;
+Topias hyppäsi reestä ja lausui:
+
+"En viivy kuin pari minuuttia."
+
+Pertun tapasi hän tuvassa.
+
+"Hyvästi nyt, Perttu!"
+
+"Hyvästi vaan!" vastasi tämä, katsoen tylsästi Topiasta. "Mihin sinulla
+on niin kiire?"
+
+"Minä menen Helsinkiin. Anna nyt edes kätesi."
+
+Perttu antoi kätensä koneentapaisella liikkeellä.
+
+"Jaksa hyvin!" toivotti Topias ja meni kamariin.
+
+Helka katseli Martan kanssa kukkia. Hän oli iloinen ja terveen
+näköinen.
+
+"Kesällä tulemme Topi ja minä kaupunkiin", sanoi hän vilkkaasti, "ja
+tuomme sinulle kaikki kukkasia."
+
+"Tulkaa vaan." Topias tarttui tutunomaisella kunnioituksella Helkaa
+käteen. "Hyvästi nyt, Helka! Muista pitää Topia hyvänä minunkin
+edestäni. Poikaa ja sinua tulen ikävöimään kaikkein enimmän."
+
+Tummeni taas Helan silmissä; sydän sykkäili, poskia poltti, mutta hän
+voitti itsensä.
+
+"Kyllä sinä pian unhotat Topin ja minun", lausui hän kirkkain silmin,
+"kuin rikastut ja rakastut..."
+
+"Kaupungissa katoavassa", keskeytti Topias. "Ehtii sitä niihinkin;
+kyllä ijässä aikaa on."
+
+"Ja sadassa vuodessa päiviä."
+
+
+
+
+IV.
+
+
+"Onko tuo teidän oma hevosenne?" Topias ilosilmin katseli ylen lihavaa
+hevosta, joka seisoi valjastettuna työreen edessä. Reessä oli kirstu,
+joku tuoli, pöytä ja sänky.
+
+"On, kyllä hevonen omani on" -- ääni oli puoleksi kerskaava, puoleksi
+nauruinen -- "mutta talli, jossa sitä hoidan, on vielä vieraan."
+
+"Sepä se." Topias uudestaan katsoi miestä, joka pujotti köyttä
+kirstunkantimen lävitse. Miehellä oli pienet, ystävälliset silmät,
+näppyläinen naama ja paksut kädet.
+
+"Kalastajan kadullahan sanoitte..."
+
+"Niin."
+
+"Istukaamme sitte rekeen; kun on päällyssaappaat ja turkitkin yllämme,
+niin on kankea kävelläksemme."
+
+Topias totteli miehen käskyä ja istui kenopuoleen hänen viereensä.
+Hiljaa lähdettiin ajamaan, kuljettiin monta katua pitkin, monta katua
+poikin ja tultiin lopulla Kalastajakadulle. Mies ajoi määrätyn numeron
+mukaan portista pihaan. Pihassa oli kaksi rakennusta, suurempi perällä
+ja pienempi katua vastaan. Pienempi rakennus oli pihapuolelta
+kaksikerroksinen ja oli siinä yksi kuisti. Suuremmassa rakennuksessa
+oli kaksi kuistia. Topias meni ensimmäisestä sisään ja tuli kyökkiin.
+Kyökissä oli neljänkymmenen vaiheilla oleva vaimo ja nuori, kenties
+kahdenkymmenen vuoden vanha tyttö. Vaimolla oli lempeät kasvot, tytöllä
+kauniit, haaveelliset silmät ja musta puku yllä.
+
+"Hyvää päivää! Minä olen Yli-Tuomosta ja..."
+
+"Oletteko Topias?" Vaimo loi tutkistelevan silmäyksen Topiaasen.
+
+"Olen ja uusi tulokas..."
+
+"Olkaa tervetullut." Tyttö poistui perähuoneisin.
+
+"Käske isä tänne", lausui vaimo hänen peräänsä.
+
+Kotvasen kuluttua tuli talonomistaja ja antaen kättä toivotti Topiasta
+tervetulleeksi. Hän oli lyhyt mies, puheli hilpeästi, mutta matalalla,
+juohevalla äänellä, pitkät ajat katseli rävähtämättä Topiasta silmiin.
+
+"Mennään nyt katsomaan huoneita."
+
+Isäntä haki avaimet ja tuli Topiaan kanssa pienempään rakennukseen.
+Puotihuone oli pienenläntä, ehkä noin kaksi Topiaan mittaa sivuunsa, ja
+oli siitä ovi kadulle. Asuinhuone sen takana oli ruuhenmuotoinen ja
+puolipimeä. Sen vieressä oli kaksi pientä huonetta, toinen hellalla
+monistettu.
+
+Ajuri nosti Topiaan kanssa huonekalut ruuhenmuotoiseen huoneesen ja
+meni, saatuaan kyytipalkan, pois. Isäntä ja Topias jäivät kahdenkesken.
+
+"Mitä nyt sanotte?" edellinen kysyi.
+
+"Huoneet ovat sopivat ja hyvät, vallan hyvät." Topiaan ääni oli varma
+ja hän avasi kakluuniluukut; heikkoa lämpöä tuntui tulevan pesästä.
+"Tämmöisiksi olen ajatellutkin..."
+
+"No, ei näissä kehua käy... Vajassa on pienennettyjä halkoja, ottakaa
+sieltä käsikaupalla vaan..."
+
+"Kiitoksia!... Tässä näkyy olevan yläkertaakin. Montako huonetta siellä
+on?"
+
+"Kaksi. Asuuko siellä nyt ketään?"
+
+"Ei; ne ovat rappiolta ja tarvitseisivat perinpohjaista korjausta,
+Kesäisin ajoin siellä on asunut yksi ja toinen, talvisin ei kukaan.
+Möisin koko tämän rakennuksen, jos saisin jonkinmoisen hinnan."
+
+"Ehkä minä ... vaan liian aikaista tuo lienee ajatellakaan."
+
+Isäntä naurahti, katsoi hyvän hetken Topiasta.
+
+"Surkea totuus on, että tässä ei ole kukaan rikastunut kaupalla. Tässä
+oli viime vuonnakin eräs, hän osti ja möi, mutta rahat menivät kuin
+tuhka tuuleen..."
+
+Että tuo eräs toi sakko sakon selkään kapakoitsemisesta ja että hän
+itse oli ristinkiusauksessa ennenkuin sai hylyn pois talosta, sen hän
+jätti sanomatta.
+
+"Älkää siitä sentään pelästykö. Voihan teillä olla toisenlainen ...
+onni!
+
+"Onni on kaikilla ihmisillä."
+
+"Mutta sanotaanhan, että kesä kaikilla, vaan onni harvoilla."
+
+"Paljo tyhjää puhutaan. Ei mikään ole hassumpaa ajatella kuin se, että
+Luoja olisi luonut toisen ihmisen onnelliseksi, toisen onnettomaksi.
+Kuin ihmiset hävittävät oman onnensa, jopa lähimmäistensäkin onnen,
+niin sitte syytetään kohtaloa ja..."
+
+"Jumalaa... Uskotteko sitte senkin, että kuin onnettomuus tulee, niin
+se tulee..."
+
+"Jumalalta. Kuinkas muuten? Seisoohan kirjassa, että kaikki päämme
+hiukset ovat luetut..."
+
+Isännän kasvot kirkastuivat.
+
+"Nuori mies", sanoi hän laskien kätensä Topiaan olkapäille. "Minä sanon
+vielä toisen kerran teille. Olkaa tervetullut!"
+
+Hänen lähdettyään meni Topias Simoa tapaamaan. Simo kantoi jauhosäkkejä
+makasiinin yläkertaan.
+
+"Tämä on jo alkuna toiseen sataan, jotka olen tänäpäivänä yhtämittaa
+kantanut." Hän heitti säkin keveästi kuin herneroivikkeen selkäänsä.
+
+"Älä heippatissa! Jos minä autan sinua näiden loppujen kanssa."
+
+"Älä tee itseäsi jauhoiseksi; mene edellä sisään; minä tulen heti."
+
+Simon huone oli entistä puhtaampi. Oranjekukka oli nostettu huoneen
+toiselle puolelle ja sen paikalla oli kukkakimppu vesilasissa. Lasin
+vieressä oli joukko onnittelukortteja, niissä kaikissa joku
+raamatunlause, kirjoitettu kauniilla naisen käsialalla.
+
+Erääsen oli kirjoitettu punaisella läkillä:
+
+"Isä ja äitikin tahtovat nähdä Teitä. Tulkaa tänä iltana kello
+kahdeksan 'Pelastuksen portille.' Siinä odottaa Teitä J."
+
+Simo oli hikisenä, kuin tuli sisään. Hän otti pesukaapista olutpullon,
+avasi sen ja tarjosi Topiaallekin, mutta tämä ei huolinut.
+
+"Juo nyt edes puoli lasia."
+
+"Ei minua janota."
+
+"Oma tahtosi." Simo joi oluen yksin ja sytytti papirossin.
+
+Topias huomasi hänessä jotakin sisällistä rauhattomuutta, jota koki
+kaikin tavoin salata. Hän ei puhunut mitään päästä päähän, vaan meni
+asiasta toiseen, istahti, käveli, sytytteli ehtimiseen paperossiaan.
+
+"Jaa, niin, sinä olet nyt Helsingissä." Simo raapaisi tulitikun
+palamaan. "Juotko lasillisen punssia sitte?"
+
+"En minä juo mitään, haaskaat tulitikkuja; palaahan tuo haikusi?"
+
+"Palaa sen pitääkin. Tulitko jo tutuksi uuden isäntäväkesi kanssa?"
+
+"Isännän kanssa puhelimme vähäsen. Minullakin on tänään kiirettä.
+Tänään käyn ostamassa itselleni padan, kahvipannun ynnä muita
+talouskapineita. Tule luokseni illalla, jolloin sulla on aikaa ja
+sovita niin, että saat olla yötä kanssani."
+
+"Kyllä tulen. Pahuus kuin jätin näkyviin." Simo korjasi kortit
+pöydältä. "Ja joll'en tule illalla, niin tulen huomenna, kentiesi
+aamulla jo."
+
+"Aamulla minä menen kirkkoon. Täällähän pääsee kolme kertaa joka pyhä
+kirkkoon."
+
+"Pääset arkiloinnakin. Kyllä täällä kirkkohalusta pääset. Äitini..."
+
+"Häneltä vainenkin paljo rakkaita terveisiä. Pistäysin pikimmältään
+luonaan ohi kulkeissani tänäpäivänä. Eukko on tullut uudestaan
+nuoreksi. Vaikka oli varhainen, niin jo rukki surisi ja valkea paloi.
+Hän on kehrännyt Helan ja Martan edestä pellavat, villat... Ja hän
+käski sanomaan sinulle, ett'et lähetä hänelle moniin aikoihin mitään,
+hän ei niitä jaksa kuluttaa... Minä menen nyt. Tule niin pian kuin vaan
+pääset."
+
+Simo kävi jälleen työhön ja Topias lähti astelemaan Kalastajakadulle.
+Itsekseen virkkoi hän:
+
+"Simo on muuttunut... Hänessä ei ole enää tasapainoa."
+
+Syötyään rieskaa, voita ja kalaa, jotka Martta oli mukaansa pannut
+viikonvaraksi, kaivoi Topias sukansäären kirstun pohjalta, otti
+siitä yhden setelin ja lähti, lukittuaan ovet, tarpeellisimpia
+talouskapineita ostelemaan. Monta askelta hän astui, monta kauppaa hän
+teki. Väliin tuli hän kotiin hevosella, väliin jalkaisin. Kuin
+arkipäivä ehti loppuun ja kellonviisarit kuuden kohdalle, olivat
+välttämättömimmät toimitetut. Yksin sangollinen vettä ja sylys
+pienennettyjä halkojakin oli kannettu sisään. Odottaessaan Simoa,
+keitti hän asuinhuoneen kakluunissa ryynivelliä maitoon ja söi hyvällä
+ruokahalulla. Kului tunti, toinenkin eikä Simoa kuulunut tulevaksi.
+Topias veti sängyn auki, teki sijan, ja laskihe, kotoiseen tapaan,
+takaisin levolle.
+
+"Jäin tänä iltana kylpemättä", lausui hän itsekseen, kuin kodin
+lauantai-ilta kylpyine, puuroine ja pystyvalkioine, astui ilmielävänä
+silmäin eteen; "mutta lukua siitä, täällä saa kylpeä vaikka joka
+päivä."
+
+Vaikka pieniä valkeita oli poltettu huoneessa monena päivänä ennen
+Topiaan tuloa, hohkasi kuitenkin ilma viileältä. Saadakseen lämpimän
+otti hän turkit peitteen lisäksi. Turkinkauluksessa oli oma tarinansa,
+jonka Topias, unosen viivytellessä tuloaan, muisteli. Pyryisenä
+talviyönä söi kettu myrkyn, käytyään kahtena pyryttömänä yönä sitä
+kiertämässä, kaartamassa. Vasta kolmantena yönä puri myrkyn poikki,
+mutta perin päästä, niin että virstan verran vielä jaksoi kompuroida
+pois surmasijalta piiloon. Vaivoin pysyi hän Mikon jäljillä.
+Piehtaroimasijat ynnä keltainen vesi, jota oli ulostanut, olivat
+parempina osviittoina kuin sellaiset jäljet, jotka pyry oli melkein
+umpeen ja näkymättömiin tuiskuttanut. Kuin mielevän Mikon voimat
+vähenivät siihen määrään, ett'ei kyennyt aidan yli hyppäämään, niin
+raon haki ja siitä raastoi itsensä lävitse. Ja pääsi niin tiheikköön.
+Siellä oli sitte asettanut kaulansa kaksihaaraiseen katajaan ja siihen
+jäänyt seisomaan kuin konsanaankin hengissä. Ja turkin kauluksena oli
+nyt kaunis nahkansa.
+
+Tarinaan liittyi sisarvainajankin muisto.
+
+Vappu oli riihenpurnusta ruumenia noutamassa, hänen palatessaan
+tiheiköstä saaliineen. Riihen oven edessä oli kelkassa koppa, kopassa
+oli ruumenia ja lisää toi Vappu. Sukkela ajatus pistihe hänen päähänsä.
+Vapun huomaamatta kätki hän ketun ruumeniin, meni sitte tupaan ja istui
+vakaana miehenä pöydänpäähän syömään. Tuli Vappukin koppaneen perässä
+tupaan ja rupesi nostelemaan ruumenia haudesaaviin. Sieltä tulikin
+kettu käsiin. Hui, hui! siinäkös kiljaistiin. Akkunaruudutkin
+helähtivät ja Perttu vakuuttaa vielä tänäpäivänäkin kiljahduksen
+kuuluneen hänen korviinsa Ali-Tuomon pihalle... Eläisi Vappu vielä,
+niin tänne Topias olisi viekotellut hänet emännöitsijäksi itselleen.
+Olisiko tullut? Ihan varmaan! Sadat kerrat päivässä laulelisi Vappu:
+
+    "Ja se rakkaus, ja se rakkaus!"
+
+Turkit lämmittivät ja unonen tuli lämpimän kanssa. Topias luki
+ehtoosiunauksensa ja nukkui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Palatessaan aamulla kirkosta meni hän Simon luokse, mutta tämä ei ollut
+kotona. Kun Topias tuli puolipäivän saarnasta, nukkui Simo niin
+sikeästi, ettei herännyt, vaikka Topias häntä pudisteli ja huuteli
+hänelle korvaan. Vasta iltakirkosta tultuaan sai Topias hänet hereille
+ja ylös.
+
+"Isäsi oli aamu-uninen, äitisi on iltauninen, vaan sinä näyt tulleen
+molempiin." Topiaan ääni oli loukattu, vaikka koetti leikkiä lyödä ja
+iloiselta näyttää.
+
+"Täydyin valvoa kauan illalla." Simo rohkeasti valhetteli.
+
+"Missä olit aamulla?"
+
+"Isäntäni asioilla."
+
+"Työntoimessa pyhänä, juhlapäivänä!"
+
+"Ei sitä auta sielua säästää, ku..."
+
+"Älä noin puhu."
+
+"No veikkonen; mitäs sitte ahdistat?"
+
+Simo siivosi itsensä, joi pullollisen olutta ja tuli reipasmieliseksi.
+Topias vaati:
+
+"Lähdetään meille nyt."
+
+"Mennään; minä ensin käyn tallissa."
+
+Simo meni ulos, viipyi tallimatkallaan liiemmäksikin.
+
+Kotiin tultua otti Topias kahvikeittimet käsille.
+
+"Älä vaan minua varten keitä." Simo samassa otti punssipullon
+taskustaan. "Minulla on tässä..."
+
+Topias ei voinut salata mielipahaansa.
+
+"Niinhän sinä juot kuin sateenkaari", sanoi hän ja kaatoi vettä
+pannuun.
+
+"Ei se tee mitään. Minä olen terve ja teen työtä kuin juhta."
+
+"Totta puhut."
+
+"Ei tämmöinen vattuvesi miestä mäkeen vie."
+
+"Liian keltaistahan tuo on vattuvedeksi."
+
+"Sitäkin on monenlaista. Tuo tänne lasi, juomalasi."
+
+Simon täytyi juoda kahviakin. Keskusteltiin etupäässä kauppaliikkeestä.
+Simo neuvoi Topiaalle tukkukauppiaan, joka myö parhaita tavaroita
+helpoimmista hinnoista. Siltä Alekseikin ostaa suuret ostonsa. Topiaan
+ei tarvitse juuri muuanne mennäkään rahoineen. Rihkamia tosin täytyy
+ostella sieltä ja täältä, mutta niihin ei suuriakaan mene, niin
+hyötyisiä kuin kaupassa taas ovatkin. Tukkukauppias on läpiviisas mies
+ja ken häneltä kerran ostaa, ostaa toistekin. Kenelle hän kerran antaa
+laskun päälle tavaroita, sen silmille hän ei lennä, vaikka jäisikin
+maksamatta määräpäivänä. Yhdellä silmäyksellä katsoo hän ihmisen
+lävitse, siksipä voi hän antaa tavaraa tuntemattomallekin velaksi.
+Tähän asti on hän katsonut oikein..."
+
+"Minä teen siis vaan elinkeino-ilmoituksen ja ajatan tavaraa
+tukkukauppiaan puodista, niin olen kauppamies."
+
+"Niin teet ... tuo tavaraa vaan. Ostajat, tietääkseni, tulevat itse."
+
+"Ole huoletta niiden suhteen. Ostajia minä haen vaikka toreilta ja
+kaduilta, joll'eivät muuten tule."
+
+"Entä muuttokirjasi?"
+
+"Kuulutettiin tänäpäivänä ensi kerran ja Tapani ne tuo kuin tulee
+kaupunkiin... Jätä se punssipullo."
+
+Simo oli täyttänyt lasin, aikoen viedä sen huulilleen.
+
+"Jos minä sen jätän juomatta, niin minä en puhukaan sinulle..." Samassa
+hän tyhjensi lasin.
+
+"Puhu nyt suusi puhtaaksi. Minua niin pahoittaa..."
+
+"Puhun kun puhuuki. Käydessäsi viime syksynä täällä en vielä juonut
+punssia, en oluttakaan, minä vaan ajattelin yöt päivät tuommoista
+pientä puotia kuin tuon oven takanakin on. Ajattelin kuinka
+tukkukauppias katsoo minua noitasilmillään, kuin menen vähine rahoineni
+hänen puheilleen. Minä luotin hänen silmiinsä, että ne taaskin näkevät
+oikein ja rakentelin, rakentelin lakkaamatta... Mutta rakennukset
+sortuivat romahtaen kuin näin hänet..."
+
+"Kenet!"
+
+"Puhun sinulle kaikki. Kuule, tämän talon isäntä on rikas."
+
+Topiaasta tuo oli yhdentekevä, hän ei vastannut huomautukseen mitään.
+
+"Kuuletko hän on summattoman rikas."
+
+"Sinähän sitä hoet."
+
+"Ja hänellä on tytär, yksi ainoa tytär, joka saa kaikki ne summattomat
+rikkaudet, mutta kuuletko...?"
+
+Simo keskeytti lausunnon ja kaatoi punssia lasiin. Topias ei
+yrittänytkään estää häntä.
+
+"Mitä mutta? Tämän talon isäntä on rikas; luonnottoman rikas; ja
+hänellä on yksi ainoa tytär, joka perii kaikki isänsä summattomat
+rikkaudet. Mitä sitte?"
+
+"Niin on, juuri niin on. Minä tunnen isän hyvin, tyttären paremmin. Isä
+on laatumies, tytär sula pyhyys, sula viattomuus, mutta..."
+
+Simon muoto synkistyi, hän löi kädellä otsaansa ja työnsi kauniit
+hiuskähäränsä pörröön.
+
+"Eihän puheestasi tule totta eikä vettä; aina tulee mutta."
+
+"Jumapeukko! kiivastui Simo. Hän on hih ... hih ... hihhulilainen!"
+Sanat tulivat repäisemällä. "Isät, äidit, tyttäret kaikki he ovat
+hihhulilaisia, yhtä kovia uskossaan, kuin maalain tuomio
+päätöksissään."
+
+"Semmoisiako, jotka jakelevat synninpäästöjä toisilleen ja
+kirkonmenoissa pääasiallisesti suutelevat." Topias oli hänkin kuullut
+uskonlahkolaisuuksien erinomaisuuksista.
+
+"Juuri semmoisia niin. Jumapeukko! He jakelevat synninpäästöjä ja
+suutelevat... Kuule, vaihtaisitko sinä uskoa?"
+
+"En, kerralla sanottu."
+
+"Etkö edes näön vuoksi, leikillä?"
+
+"Ei usko ole mikään leikinasia; ei siitä saa leikkiä tehdä."
+
+"Mutta hihhulilaiset eivät suvaitse julkisyntisiä, suuria syntisiä.
+Heidän seastaan karsitaan juopot, varkaat... Mutta Kiesus auttakoon!
+He ovat kaikki hihhulilaisia!"
+
+"Ettäkö ovat asiat niin?" Topias oli kuullut ainoastaan pahoin
+puhuttavan ja parjauksia laadittavan heistä, kuten vääräuskolaisista
+ainakin.
+
+"Jos olisit köyhä, toisen orja ja jos uskonvaihto, ulkonainenkin
+uskonvaihto, pelastaisi sinut köyhyydestä ja orjuudesta, etkö sittekään
+suullasi tunnustaisi...?"
+
+"En, niinkauan kuin henki kulkee rinnassani, niinkauan tunnustan minä
+isäini uskoa, sydämmellä ja suulla, mielellä ja kielellä."
+
+"Ja kuitenkin pelkään minä sinua."
+
+"Mitä?"
+
+"Kuule, tytär suosii minua ja isänsä ei ole kylmäkiskoinen minulle. Ja
+vaikka hän olisikin karsas minulle, vaikka hän vihaisikin minua, ei se
+auttaisi mitään, sillä hän epäjumaloi siksi tytärtään. Isä määräsi
+näiden huoneiden vuokran viideksikymmeneksi markaksi. Se on liian
+paljo, sanoi tytär, neljässäkymmenessä on kyllä. Olkoon sitte, myönsi
+isä. Eihän nuo hyvät ole. Mutta ne korjataan, lisäsi tytär; edellinen
+kauppias aina valitti kosteutta... Kuule orjan päiväni loppuisivat,
+minä en tarvitsisi tehdä juhdan tavoin työtä, sillä tytär tulisi
+kanssani kihloihin, hän tulisi vaimokseni, mutta yhdellä ainoalla
+ehdolla; minun pitäisi sitä ennen kääntymän heidän uskoonsa,
+hih ... hu ... lin uskoon."
+
+Simon ääni oli toivoton, katse tuskainen...
+
+"Äsken sanoit pelkääväsi minua. Mitä sillä...?"
+
+"Niin, näetkös, minä pelkään ... et sinä arvaa mitä minä jo pelkään."
+
+"En, en kuolemaksenikaan."
+
+"Minä pelkään, että kuin hän näkee sinun sielusi sisään, sydämmesi
+soppiin, niin kylmenee hän minulle. Hän vie sinut, eli sinä viet hänet
+ja minä jään paitse... Paitse summattomia rikkauksia. Jumal'avita!
+Järkeni oli pimitetty, silmäni sokaistu, kuin toin sinut tähän taloon,
+hänen lähelleen. Nyt en minä enää voi nukkuakaan..."
+
+"Olet mieletön, olet juovuksissa..."
+
+"Olenko minä mieletön?"
+
+"Olet."
+
+"Sano tuo kerran vielä, sano oikein kovaa."
+
+Simon posket hohtivat; huulet olivat lujasti yhteenpuristetut; silmissä
+näkyi kiihkeä hurjuus.
+
+"Sinä olet mieltä vailla; sinä olet hullu."
+
+Simo remahti nauramaan.
+
+"Hullu minä olenkin niin", virkkoi hän sitte makealla äänellä. "Mikä
+muu minä olisinkaan kuin hullu."
+
+"Täytyykö sinun tuon kaiken tähden juoda punssia ja olutta. Pakoittaako
+hän sinut juomaan?"
+
+"Sanoinhan sinulle äsken, ett'ei heidän seassaan kärsitä juoppoja,
+julkisyntisiä. Kuin joudut puhelemaan hänen kanssaan -- hänet tunnet
+mustasta puvustaan, nöyrästä olennostaan ja silmistään. Oi niitä
+silmiä! Semmoisia ei näe alttaritaulujenkaan kuvilla -- ja jos
+puheissanne satutte minuun, niin älä virka hänelle mitään
+olutpulloista, punssipulloista. Minä pyydän, älä, Luojan tähden, virka
+sanaakaan. Etkö?"
+
+"En, joll'ei kysy."
+
+"Puhutko sitte?"
+
+"Puhun; vähän minä valhettelemaan..."
+
+"Nyt on vasta helvetti!"
+
+Vihan vimmassa ja hammasta purren syöksyi Simo ovesta ulos.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Maanantaina ryhtyi Topias toimiin. Hän teki elinkeino-ilmoituksen,
+osteli vanhoja hyllyjä, vanhan tiskin, vaa'an, punnuksia, vieterikellon
+ja muita sentapaisia kapineita. Täydellisen kirjanpidon hän heti
+alotti, merkiten kaikki ostetut paksuun, omatekoiseen kirjaan.
+
+Tiistaina olivat hyllyt paikoillaan, tiskillä oli vaaka punnuksineen,
+harja, kyynärä, veitsi, sakset, harmaata paperia ja punainen lyijykynä.
+
+Monta markkaa oli kalustoon huvennut. Muutaman pennin oli kukin kapine
+maksanut ja monta pientä puroa tekevät suuren joen.
+
+Keskiviikkona osti hän tukkukauppiaalta kahvia, sokeria, nisujauhoja,
+silliä ynnä monta arvokkaampaa ja kalliimpaa kauppatavaraa, mutta ei
+puoti vielä näyttänyt puodilta: hyllyt olivat niin hyvin kuin tyhjät.
+Yhdenkin askeleen sai astua, yhdenkin kerran sai kukkaron avata,
+ennenkuin tukkeutuivat tavaroilla täyteen, ennenkuin jokainen loma oli
+osansa saanut.
+
+Perjantain iltana oli puoti kauppakunnossa. Oli kultasilmäisiä
+silmäneuloja, oli virkkalankaa, nappeja, ryynejä, perunajauhoja,
+siirappia, silakoita, oli vähä joka lajia tavallista tavaraa.
+
+"Paljo vielä puuttuu," sanoi Topias, asettaessaan makeistötterön
+sikuripöttyjen viereen, "mutta on moni vähemmälläkin alkanut."
+
+Sitte luki hän rahojensa tähteet. Puoti oli pieni, mutta markan
+poikineen se ahmasi, joten rahavarain jäännös oli pieneksi käynyt.
+Suurimman osan sai tukkukauppias, sai kahteen tuhanteen... Mitä oli
+kuitenkaan hänen kauppansa tukkukauppiaan kaupan rinnalla? Yhteen
+nurkkaan mahtuisi koko puoti, vaikka kolmea tuhatta kaikessa
+pienuudessaan tavoittelee.
+
+Iltatyökseen kiinnitti hän kyltin puodin oven päälle. Suurilla
+ruskeilla kirjaimilla seisoi siinä:
+
+    Siirtomaiden tavaran kauppa.
+    Topias Yli-Tuomo.
+
+Lauantai-aamulla, kello kuusi, sytytti hän valkean puodin lamppuun ja
+meni ulos. Kirjaimet näyttivät niin kehoittavaisilta... Sittehän ihme,
+joll'eivät tule ostamaan, sittehän ihme, joll'eivät huomaa uutta,
+äskentullutta...
+
+Jonkun kymmenen askelta käveli hän katua alas päin; tuntui tuulevan
+suoraan vastaansa, mutta käännyttyään takaisin ei puhaltanutkaan
+selkäänsä, vaan oikeaan korvaansa ja ihan puodin lähellä kävi tuuli
+häntä vasten kasvoja.
+
+"Kas, miten tuuli juonittelee täällä," ihmetteli Topias itsekseen.
+"Elämästä ei ole mihinkään, joll'ei tiedä, mistä päin kulloinkin
+tuulee. On kuin hullu myllyssä..."
+
+Muurin ja seinän välistä löysi hän romukaluksi jätetyn, samean
+läkkipultin. Käyttäen arpakirjaa kaavana leikkasi hän siitä liuskan,
+käänsi sen toisesta päästään putkeksi. Veisti sitten halosta kepin,
+teki kepin toiseen päähän tapin ja asetti siihen liuskan putkestaan.
+Suutenaulan vielä löi tapin päähän niin ei päässyt liuska putoamaan,
+hukkumaan. Aamuhämyssä, ihmisten vielä maatessa, kiipesi Topias katolle
+ja naulasi kepin päädynharjaan kiinni.
+
+"Hyvä ja halpa", lausui hän tuulensuunnan perille päästyään. "Yhtä
+hyvin näyttää tuulen kuin Ali-Tuomonkin tuuliviiri."
+
+Ali-Tuomon tuuliviiri oli kuutta syltä pitkän tangon päässä. Ja tanko
+oli Helan kamarin edessä, akkunan kohdalla...
+
+Päivän valjettua ei yhdeltäkään ohikulkijalta jäänyt huomaamatta
+tuuliviiri. Pienet pojat pysähtyivät joukossa tähystelemään sitä ja
+uutta kylttiä.
+
+Topias istui tiskin takana matalalla jakkaralla, kädessään oli punainen
+lyijykynä, edessään harmaata paperia. Elääkseen virallaan, voittaakseen
+ruokarahat ja hyyryn kaupallaan, tarvitsi hänen myödä joka päivän
+osaksi tavaroita vähintäin viidenkolmatta markan edestä. Muuten...
+
+Kello kilahti vieterinpäässä, ovi aukeni ja ensimmäinen ostaja tuli
+puotiin. Hän oli keskiaikainen vaimo, ennen aikojaan lakastunut kovissa
+sielun ja ruumiin kärsimisissä. Kurttujen vaot olivat syvällä otsassa,
+kasvoissa oli keltaisenvoipa väri, käsissä näkyivät suonet suurina. Hän
+osti ryyniä, silakoita, kahvia ja sokeria, yhteensä kolmen markan
+edestä.
+
+Vaimon päästäessä auki esiliinan kolkkaa, johon rahat olivat solmitut,
+kysyi Topias;
+
+"Oletteko naimisissa?"
+
+"Olen," vaimo hiljaa vastasi.
+
+"Onko teillä lapsia?"
+
+"On kaksi, tyttö ja poika."
+
+"Ovatko ne vielä kylläkin pieniä?"
+
+"Ei ... tyttö käy kansakoulua, poika on nuorempi ja on kotoolla."
+
+"Entä miehenne, mitä työtä hän tekee?"
+
+Vaimo ei vastannut, katsoi vaan lattiaan. Topias uudestaan kysyi;
+
+"Onko hän sairaana?"
+
+"Ei ... hän on Katajanokassa ... vankeudessa..."
+
+Henkäämällä lausui vaimo sanat. Ei ollut voimaa siirtää silmiä
+lattiasta, ei ollut voimaa lähteä menemään. Vilmehti niin silmissä,
+polvet tahtoivat pettää siinä seisoissakin...
+
+"Ja teillä on kaksi lasta, poika ja tyttö. Odottakaas hiukan."
+
+Topias meni toiseen huoneesen, toi sieltä Martan lähettämät kalat ja
+kaksi rieskaa.
+
+"Katsokaa, tässä on aivan hyvää rasvaista lahnaa, mutta minä en ole
+suolaisen kernas. Ottakaa te nämä, muuten kuivuvat ja pahentuvat."
+
+"Tuhatta kiitosta!" Vaimo kääri kalat ja rieskat esiliinaansa. "Tuhatta
+kiitosta!"
+
+"Ei kestä kiittää... Te olette ensimmäinen ostaja. Tulkaa täst'edeskin,
+tulkaa rahattakin, sillä tänään jää minulta juustonkappale, huomenna
+lihanpala. Minä en heitä niitä hukkaan, vaan säästän teille, käykää
+vaan useasti..."
+
+Ostajia ei tullut satamalla, mutta tipahteli niitä päivän pitkään tuon
+tuostakin. Poikkesi puotiin työmiehiä ostamaan venäjänlehtiä, tuli
+pesijävaimoja ja pieniä tyttöjä ostamaan saippuaa ja kahvia markkasen
+ja puolimarkkasen edestä.
+
+Penni on pennin veli. Kuin Topias illalla, kellon lähennellessä kuutta
+laski rahat, ensimmäisen päivän sisääntulot, sai hän kolmetoista täyttä
+markkaa ynnä pennejä päälle. Tulos tyydytti häntä, kymmenen prosenttia
+niistä teki täsmälleen yhden päivän vuokran. Ruokarahojakin olisi
+tullut, ainakin yhden aterian osaksi, jos olisi ollut antaa kaikkea
+mitä pyydettiin. Yksi pyysi kalapippureja, niitä ei ollut, toinen
+kirjoitusmustetta, sitäkään ei ollut. Puuttuvat tavarat kirjoitti
+Topias toisaalta paperille, päättäen lähimmässä tulevaisuudessa tuottaa
+niitäkin ynnä muuta lisäksi, sen verran kuin itse muistaa ja kukkaro
+kannattaa.
+
+Kellon ollessa neljännestä vailla kuusi kirjoitti hän erityiseen
+pääkirjaan: Helmikuun 8 p. kolmetoista markkaa, siis vaillinkia
+kaksitoista markkaa.
+
+"Kesän tultua," lausui hän sitte ja korjasi kirjan, "käy kauppa
+tietysti paremmin, sillä silloin tulee Pohjanmaalta ja Savosta miehiä
+tänne työnansioille pilvenpimeenänsä."
+
+Topias aikoi jo sulkea ovet ja sammuttaa lampun, kuin kyökissä
+näkemänsä nuori tyttö, mustane pukuneen ja kauniine haaveellisine
+silmineen, tuli puotiin.
+
+"Minä olen oman talon väkeä," sanoi hän, "ja tulen kuitenkin vasta näin
+myöhään ensi kerran ostamaan teiltä. Ei syyttä sanotakaan, että
+likimatkaiset useinkin myöhästyvät kirkkomatkalla..."
+
+Vaatimatonta, tavoittelematonta ylevyyttä oli tytön olennossa,
+teeskentelemätöntä suloa äänessä... Omituisella avomielisyydellään
+lausui Topias:
+
+"Simo on minulle puhunut teistä."
+
+Haaveelliset silmät näyttivät vieläkin haaveellisimmilta.
+
+"Onhan teillä perunajauhoja."
+
+"On, on kultasilmäisiä silmäneuloja ja paidannappejakin."
+
+"Sittehän teillä on kaikkia, mitä tällä erällä tarvitsenkin."
+
+Topiaan punnitessa perunajauhoja tuli joku pyytämään viittä pulloa
+olutta.
+
+"Ei ole olutta", vastasi Topias.
+
+Hakija lähti.
+
+"Ettekö otakaan puotiinne olutta kaupaksi?"
+
+"En; ei olut ole mitään tarpeellista."
+
+Topias meni ulos, löi akkunaluukut kiinni, ja tuli sisään, sulkien
+puodin ovet tullessaan.
+
+"Joko te nyt lopetatte kaupan?"
+
+"Jo; kello käy seitsemättä ja lepopäivä on alkanut. Juotteko teetä
+kanssani? Minä osaan olla emännöitsijänäkin."
+
+"Älkää pahastuko, en minä nyt voi jäädä, mutta tulkaa te meille iltaa
+viettämään... Simokin ehkä tulee myöhemmällä. Ja" -- hän tarjosi
+kätensä Topiaalle -- "sanokaa minua nimeltäni Johannaksi."
+
+"Mielelläni... Tämän viikon muina iltoina olenkin ollut väsyksissä,
+vaan tänään en väsynyt, tänään ei ole työ tappanut."
+
+Topias otti käteensä lampun ja saattoi Johannaa pimeän huoneen ja
+pimeän eteisholvin lävitse pihalle. Siinä tämä uudisti kutsun.
+
+"Tulkaa noista takimmaisista rappusista," sanoi hän, osottaen suurta
+lasikuistia rakennuksen perällä, "ja kääntykää ensimmäisestä vasemmasta
+ovesta sisään."
+
+Käytyään kylpemässä keitti Topias puuroa iltasekseen. Kylpy oli ollut
+hyvää ja hyvältä maistui puurokin. Topi vaan puuttui. Olisi poika
+viittäkin vuotta vanhempi, niin...
+
+Siistittyään itsensä meni hän vierailemaan Johannan luo. Vastaanotto
+oli sydämmellinen. Vanhempi vaimo, jonka kyökissä oli nähnyt, oli
+Johannan äiti. Hän ja miehensä puhuivat eri murretta kuin Topias, ja
+yleensä vähän vanhempaa ja vahvempaa suomea... Vaimo oli yhtä pieni
+kuin miehensäkin. Topias katseli heitä kuin perhoispariskuntaa.
+Suurenpuoleinen huone, johon Johanna hänet vei, oli sisustettu
+maukkaasti. Aistikkaisuutta oli joka puolella, vaan loistoa,
+ylellisyyttä ei missään. Albumeja, hengellistä ja kaunokirjallisuutta
+oli pöydällä punaisissa ja mustissa kansissa. Kylmä kauneus oli
+kadoksissa, kodikasta, viihdyttävää oli joka nurkassa. Värit olivat
+sikin sokin. Punakantinen albumi oli mustalla pöydällä, mustakantinen
+kirja valkoisella pöydällä. Jäykkä järjestys ja säännöllisyys oli
+poissa sekin. Yksinäisiä tuoleja oli siellä täällä lattialla ja sohvan
+edessä, monen pöydän lähellä seisoi suuria kukkia. Huoneessa tuntui
+rauhalliselta ja tuo rauha kuvastui asujamissakin. Äkkinäiset tunteen
+ilmaukset, mielenpurkaukset, hätäiset liikkeet olivat kuulumattomia,
+näkymättömiä. Yhtä hiljaisella äänellä kuin he puhelivatkin yhtä hiljaa
+ja meluttomasti kulkivat ovissakin. Mutta tasamielisyys, maltillisuus
+ei ollut kuolettavaa, kylläännyttävää. Siinä oli sielullista ja
+korkeampaa rikkautta. Uskonnollisuus oli heissä lihana ja verenä,
+ulkonaisena ja sisällisenä ihmisenä.
+
+"Olitte viime pyhänä kolme kertaa kirkossa," virkkoi isäntä, kun he
+olivat asettuneet teepöydän ympärille.
+
+"Olin", vastasi Topias. "Vanhassa kirkossa kuulin semmoista soittoa ja
+laulua, ett'en muistanutkaan olevani maan päällä."
+
+"Onko teillä sisaria ja veljiä?" kysyi emäntä.
+
+"On minulla veli, hän pitää taloa kotona, oli minulla sisarkin, vaan
+hän kuoli; vanhempani ovat myöskin kuolleet."
+
+"Onko veljenne nainut?"
+
+"On; hänen vaimollaan on sisar, minun ikäiseni."
+
+"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Johanna.
+
+"Helka. Veljeni nimi on Tapani, vaimonsa nimi Martta. Martalla ja
+Helalla on veli, Perttu."
+
+"Vai Helka... Minä tahtoisin tuntea hänet. Onko teillä hänen
+valokuvaansa?"
+
+"Ei ole; mutta kyllä hän tulee tänne kesällä..."
+
+"Onko veljellänne lapsia?" kysyi isäntä.
+
+"On yksi poika, Topias niinkuin minäkin, kävelee ja puhuu jo
+jotakuinkin."
+
+Isäntä johti keskustelun Simoon, Topias kertoi lyhykäisesti Simon
+onnenvaiheet. Hänen kertoessaan nousi Johanna kaatamaan teetä
+kuppeihin.
+
+"Älä enää", kielsi emäntä, "menee jo lautaselle..."
+
+"Kovuutta on Simo saanut kokea maailman hartioilla," puheli isäntä,
+"mutta voimia on lainattu ylhäältä samalla mitalla, niin ettei hän ole
+sortunut. Korkeimman sormi on käynyt lankana hänen elämänsä lävitse.
+Jokaisen ihmisen elämässä löytyy lanka, semmoinen ohjaava käsi... Sen
+turvissa ei huku. Lanka on ehjä, vahva, sormi juuri silloinkin mukana
+kuin me jo luulemme olevamme syvimmässä syvyydessä, auttamattomissa.
+Uskottekohan...?"
+
+"Niin minä juuri uskonkin. Kuin ei vaan ihminen hellitä sormesta, niin
+kaikki tapahtuu parhaaksemme, hyväksemme. Sattumaa ei ole sitte
+ensinkään, vaan se suurempi viisaus, se ohjaava käsi, lanka, sormi on
+aina kohtalon määrääjänä, onnen määrääjänä."
+
+"Parikymmentä vuotta sitte tulimme vaimoni, Johanna ja minä
+Pohjanmaalta tänne kaupunkiin. Johanna oli silloin rintalapsi, vaimoni
+ja minä olimme maallisesti ja hengellisesti köyhiä. Nyt on meillä yllin
+kyllin, nyt ei meiltä puutu kumpaistakaan... Simonkin..."
+
+"Simo rakastaa paljo äitiään," keskeytti Johanna, autuaallinen riemu
+haaveellisissa silmissä.
+
+Isännän oma tekemä harmooni oli huoneen perällä. Topias sitä katsoi
+usein ja kertoi sitte kuinka Tapani ja Helka osaavat soittaa
+kanteletta, edellinen virsiäkin numerojen mukaan, jälkimäinen
+kansanlauluja korvakuulosta. Teeskentelemättä meni Johanna harmoonin
+eteen, soitti ja lauloi hengellisen laulun: "Mä tiedän portin avoimen,
+mi kultasaliin johtaa."
+
+Hänen laulaessaan säettä: "Kuin portti auk' on mulle myös," tuli Simo
+sisään. Säkeen kertauksessa muutti Johanna yhden sanan. Katsoen Simoa
+silmiin lauloi hän:
+
+    "On auk', on auki _sulle_ myös."
+
+Simo ei sietänyt katsetta, vaan loi silmänsä laattiaan. Johanna silloin
+nousi ylös, meni ja toi hänet teepöydän ääreen Topiaan ja emännän
+väliin, jossa itse oli istunut.
+
+Puhe kääntyi kauppias Aleksein rouvaan. Tämä oli onnellisesti kestänyt
+hengenvaarallisen leikkauksen, josta leikkaaja lääkärikään ei rohjennut
+mennä edesvastaukseen.
+
+"Lääkärin poismentyä tänä aamuna lahjoitti kauppias tuhatta markkaa
+kaupungin köyhille," tiesi Simo.
+
+"Liekö sitte Jumala saanut äyriäkään, ei kenkään huoli kysyä,"
+muistutti isäntä.
+
+"Isä, isä! Kuinka niin sokeasti tuomitset?" torui Johanna. "Sydän on
+salattu kappale. Isä, isä!"
+
+Aika kului nopeaan; kello oli paljo, kuin vierailijat nousivat
+lähtemään.
+
+"Minä jään kanssasi yöksi," virkkoi Simo Topiaalle.
+
+"Tuletko sitte huomenaamulla?" kysyi Johanna, antaessa kättä Simolle.
+
+Tuskin kuultavasti vastasi Simo:
+
+"Tulen."
+
+Sanomaton onni näkyi haaveellisessa katseessa, jonka Johanna, lupauksen
+saatuaan, loi Simoon. Tämä sieti katsetta kauemmin kuin taannoin.
+
+Simo ja Topias valvoivat vaan lyhyen hetken vieraisilta tultuaan
+ja asettausivat sitte levolle. Huone oli pimeä, hopeakello
+raksutti pöydällä ja Topias nukkui muistellessaan Johannaa ja
+perhoispariskuntaa.
+
+Mutta Simo ei nukkunut ennen aamupuolta hiukkaistakaan, käänteli vaan
+rauhattomasti vuoteella.
+
+"Ei, minä en mene," sanoi hän tuskallisesti, kääntyen oikealta kyljeltä
+vasemmalle, "sillä minä en voi, minä en julkea tehdä häntä
+onnettomaksi. En saata särkeä, sortaa, murtaa... Ei, minä en mene."
+
+"Mutta minä menen, minun täytyy mennä," jatkoi hän samassa, kääntyen
+vasemmalta kyljeltä oikealle, "sillä minä tahdon tulla rikkaaksi, minä
+täydyn välttämättä rikastua..."
+
+"Olisinhan mieletön, joll'en menisi. Tulkoon lopuksi mitä tahansa.
+Ainakin köyhyys ja orjan päivät loppuvat..."
+
+Keitettyään aamulla kahvin, valmistihe Topias lähtemään kirkkoon. Simo
+oli ollut harvapuheinen heräämöstänsä saakka, katseli yhteen paikkaan
+pitkät ajat, katseli Topiastakin niinkuin kummitusta.
+
+He erosivat pihalla. Siinä kysyi Simo:
+
+"Puhuitteko minustakin illalla?"
+
+"Puhuimme."
+
+"Mitä?" Simon ääni oli pelonsekainen; hän katseli epäilevin silmin
+Topiasta. "Mitä puhuitte minusta?"
+
+"Puhuimme Jumalan sormesta askeleissasi, elämässäsi."
+
+Simon katse muuttui, ääni rauhoittui.
+
+"Vai Jumalan sormesta askeleissani, elämässäni. Vai semmoisia puhuitte.
+Minä menen nyt Hannan kanssa. Tästä lähin käyn joka ilta luonasi.
+Hyvästi nyt! Tänään tavataan vielä."
+
+"Mene vaan Hannan kanssa, mene niin useasti kuin työstäsi joudat. Ja
+käy luonani joka ilta, ole kanssani joka yö."
+
+Topias kiirehti kadulle. Ihmisiä riensi kirkkoon, kirkonkellot alkoivat
+soimaan. Harrasmielisesti nosti hän, syntymäseutunsa tavan mukaan,
+lakkiaan juhlallisille äänille.
+
+Laiha herra, kiiltävine housunpolvine ja kyynäspäine ynnä ohrariihen
+tomun värisine, taitteellisine hattuine, käveli kadun toisella
+vierellä, vaanien ja kurkistellen Topiasta aina Vanhan kirkon ovelle
+asti. Siihen hän jäi. Topiaan palatessa kotiin seurasi herra häntä
+taaskin Kalastajakadulle, aina portin kohdalle asti, tarkasteli
+kylttiä, tuuliviiriä ja pyörsihe vasta sitte menemään, tyytyväinen hymy
+huulien sopissa.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Uudet olosuhteet eivät saattaneet Topiasta luopumaan Yli-Tuomon
+tavoista. Tänäänkin oli hän noussut ylös pari tuntia ennen päivän
+kajastusta, eli samaan aikaan, jolloin Tapani tavallisesti meni talliin
+hevosille eteen panemaan.
+
+Kaksi tuntia olivat kuluneet kirjeen kirjoittamisessa kotiin. Kirje oli
+vielä auki; kuoressa oli Helan nimi.
+
+Päivemmällä taas eksyi ostajia puotiin. Topias, tottunut kuin oli
+luomaan iloa, hupia, omasta kohdastaan, tuli puolitutuksi jok'ainoan
+kanssa. Mitatessaan, punnitessaan kyseli hän ostajan kotiolot, ammatin,
+jopa toimeentulonkin. Pieni vihjaus sitte vaan ja kauppias kertomaan
+itsestään, alottaen tietysti Yli-Tuomon talosta ja lopettaen Topiin,
+joka viiden vuoden kuluttua tulee sedän luokse asumaan ja kouluja
+käymään.
+
+Tietämättään ja tahtomattaan Topias sillä lailla varasti sydämmiä.
+
+"Se on puhelias mies ja hyvä mies," päättelivät vaimot ja miehet
+yksimielisesti.
+
+Päivä oli puolessa; Topias silmäili rahaloodan pohjaan.
+
+"Jos näin hurjaan kilahtelee iltaan saakka." sanoi hän, "niin vaillinki
+saa kun saakin käpälät, pitkät käpälät."
+
+Sitte meni hän puuhaamaan itselleen päivällistä ja jätti oven puotiin
+auki. Iltasella keitettyä puuroa oli vielä vadissa.
+
+"Siitä tulee oiva päivällinen, kun sen vaan paistaa voissa," sanoi hän
+ja teki valkean ruuhenmuotoisen huoneen kakluuniin.
+
+Topiaan syödessä tuli laiha herra puotiin sangen törkeän näköisenä.
+
+"Kas, kruununsihteeri! Hyvää päivää vaan!"
+
+Sihteeri tuli ilomielelle, hykerteli käsiään, muutteli jalkojaan,
+keikisteli ja pokkuroi.
+
+"Että vielä tavattiin! Minä olen monta kertaa ajatellut teitä; minä
+puhuin komisariuksellekin..."
+
+"Kuka olisi viime syksynä uskonut, että täällä piti tavattaman? En
+ainakaan minä."
+
+"Enkä minä, vaikka sata suuta olisi sitä vakuuttanut. Oletteko kauankin
+olleet täällä kauppamiehenä?"
+
+"Parahiksi viikon."
+
+"Vai viikon vasta... Olkaa hyvä ja punnitkaa minulle..." herra siristi
+silmiään ... "puoli naulaa naatriota!"
+
+"Naatriota; mitä se naatrio on?" Topias katsoi keltaisempaa silmää.
+
+"Se on semmoista ainetta, joka palaa ainoastaan vedessä."
+
+"Löytyykö semmoistakin ainetta?"
+
+"Löytyy hyvinkin."
+
+"Ei sitä meillä vaan ole."
+
+"Vaivattu! Ja kävelin näin pitkän matkan." Hän astui samassa askeleen
+sillitynnyriin päin.
+
+"Te olette tainneet käydä isot koulut." Topias yhä katsoi keltaisempaa
+silmää.
+
+"On sitä tehty sitäkin."
+
+"Kenties akatemian oville asti."
+
+"Valehtelematta."
+
+Herra astui toisen askeleen sillitynnyriin päin. Topias katsoi häntä
+sinisempään silmään ja kysyi:
+
+"Pidättekö sillistä?"
+
+"Pidänkö sillistä? Oh! Enhän minä muuta söisikään, komisariuskin..."
+
+Topias ei kuunnellut loppuun, sillä sanat olisivat ehdottomasti
+saattaneet hänet katsomaan sihteeriä keltaisempaan silmään, vaan
+valitsi suurimman sillin, jonka käsiinsä sai, ja nosti sen
+vehnäleivälle.
+
+"Syökää, syökää leivän kanssa, sillä paljaaltaan on se liian
+suolaista."
+
+Kursailematta murjasi herra sillin poikki ja alkoi syömään
+mieliruokaansa! Se meni sitä kyytiä; hän ehti syöneeksi ennen Topiasta.
+
+"Ettekö tekin pidä sillistä?"
+
+"En; ennen minä syön puuroa; puuro ja velli vasta ruokia ovatkin."
+
+"Eivät janotakaan; minua jo janottaa. Antaisitteko yhden pullon olutta?
+Minä kaikella kunnialla..."
+
+"Ei ole olutta." Topiaan ääni oli melkein ynseä. "Vettä on
+karahviinissa."
+
+Sihteeri huomasi tehneensä virheen, mutta hän paranti sen oitis.
+
+"Eikä ole oluesta lukuakaan," sanoi hän ja korjasi kalanroiskeet. "Vesi
+on parempaa, terveellisempää."
+
+"Sitä juovat herrain hevosetkin."
+
+"Puhutte viisaasti kuin Salomo. Vesi on ... vettä, vanhimpia voitehista
+piti sanomani."
+
+Herra ei hätäillyt lähtemään, vaan katseli, kiitteli tavaroita ja
+kyseli hintoja. Kaikki oli hänestä hyvää ja mieluisata, yksin
+värjäämättömät kahvipavutkin olivat muka kuninkaallista laatua.
+
+"Sanokaapa, oletteko olleet oikein ylioppilainen?"
+
+"Hm!" yrähti sihteeri tavattoman salamyhkäisesti.
+
+Topiaasta tuo oli yhtä kuin suullinen vakuutus ja hän kysyi josko
+sihteerillä olisi aikaa ja halua opettaa hänelle luvunlaskua, yhden
+tunnin päiväänsä.
+
+Sihteerillä oli molempia. Yhdessä vuodessa lupasi hän tehdä ihmeitä,
+opettaa kaikki suuretieteen salaisuudet Topiaalle.
+
+"Jos tunnin päiväänsä laskemme, niin tulevana vuonna tähän aikaan te
+kykenette tekemään vaikka almanakan!"
+
+"Minun aikani vaan ei sovi muulloin kuin aamusilla. Illalla minua
+unettaa ja päivällä on minulla, paitse kaupantekoa, senkin seitsemää
+sivutyötä, pitää keittää, tomuttaa, pestä ... vaan aamulla kuudesta
+seitsemään..."
+
+"Sopii ihmeen hyvin, kun sovitetaan. Aamulla ovat ajatuksetkin
+terävämmät."
+
+"Sitä minäkin. Tulkaa sitte huomenaamulla, kello kuusi."
+
+"Minuutilleen tulen."
+
+"Kai palkasta sovimme."
+
+"Sovimme niinkin." Sihteeri loi ahneen silmäyksen sillitynnyriin.
+
+Hän oli jo lähtemäisillään, toinen käsi ovenripussa, toinen
+takinlakkarissa, kuin Topiaan huomio kiintyi hänen pukuunsa, samaan
+syksyiseen vaatteukseen.
+
+"Kuinka te tarkenette noin ohuissa?" Äänessä kuului pelkkää sääliä.
+
+Hämille vähääkään joutumatta selitti sihteeri, ett'ei maailmassa ole
+muita kuin syitä ja seurauksia. Hänessä oli keuhkotaudin vikaa, ei toki
+arveluttavassa määrässä ja lääkäri oli määrännyt taudin alun
+tukehduttamiseksi ohuen, keveän puvun käyttämistä ja raittiin,
+kylmähkön ilman nauttimista. Kahmaten takkinsa rintapieltä vakuutti hän
+olevan täysivillaista likinnä ihoa.
+
+"Taitaa olla tehokaskin parannuskeino, hyväkin lääke."
+
+"On kyllä, mutta uskoa siinä vaan kysytään."
+
+Illemmällä tuli isäntä ja emäntä tervehtimään Topiasta. He
+nauroivat ... että Johannakin olisi tullut, mutta Simo on kielitellyt
+ja mielitellyt. Tuolia ei muka löytyisi neljälle hengelle...
+
+"Totta se onkin, kolme tuolia meillä vaan onkin."
+
+Topias tarjosi vierailleen kahvia leivän kera. Hiljaisella, vaan
+ylenpalttisella ilolla kertoi isäntä veljestään. Veli oli merimies ja
+oli sairastanut Liverpoolissa useampia viikkoja. Eilen tuli kirje
+veljeltä ja kirjeessä oli ilosanoma, suuri ilosanoma, veli paranee, on
+jo terve. Avoveden tultua pyrkii hän tänne, kotirannoille.
+Vuosikymmeniin ei ole käynytkään kotomaassa. Johanna ja setänsä eivät
+ole koskaan nähneet toisiaan, muuten kuin valokuvissa, eivätkä
+puhutelleet toisiaan muuten kuin kirjeissä. Hengenelatuksen eteen
+taistellessa ohjasi Herra nuoremman veljen meriä purjehtimaan, vieraita
+valtakuntia ja vieraita kansoja näkemään, vanhemmalle totiselle soi Hän
+vakaantuneet, perheelliset olot, omassa maassa, oman kansan keskellä.
+Johanna on monet kerrat vaatien pyytänyt setää tulemaan edes yhdeksikin
+vuodeksi asumaan heidän kanssaan, on helpottanut vaatimuksensa
+kuukaudeksi, viikoksi. Ja nyt toivonsa toteutuu. Meri ja Johanna ovat
+veljen rikkaus, hänen kaikkensa. Kuin hän elämänsä ehtoolla luopuu
+toisesta rakkaasta, tapahtuu se toisen rakkaan eduksi. Johannan ja
+heidän luokse tulee hän silloin asumaan, kertoilemaan Johannan
+pienokaisille, mitä kaikkia hän on nähnyt avarassa maailmassa. Kunpa
+vaan kevät tulisi, kunpa vaan laineet rupeisivat loiskimaan.
+
+"Johannan kärsivällisyyttä se kovin koettelee... Minulla on tässä
+teille tuomisia." Emäntä antoi Topiaalle pienen vastakirjan, jonka
+Johanna oli tehnyt ja jonka kannessa seisoi isännän ja Topiaan nimi.
+"Huomisesta alkaen ostamme yksinomaan teiltä, sikäli kuin tarpeemme
+soveltuvat teidän tavaroihinne."
+
+"Ja tilin teemme kerran kuukaudessa. Saitteko hyvät tuomiset?"
+
+"Sain, hyvät sain." Topias katseli kauniin pyöreitä kirjaimia
+vastakirjan kansilehdessä.
+
+"Kyllä Johanna pitää huolen, että sivut täyttyvät, sivu ja päivä siitä
+olen varma, hänellä on tuhatta tarvetta viikossa. Hm, ei se
+neljäkymmentä markkaa ole suuri herra. Se on kuin kädessä, että saatte
+minulta joka tilissä toiset neljäkymmentä lisää; minä tunnen väkeni."
+
+"Tuttavamme työmiesperheet tulevat myöskin ostamaan teiltä,
+kirjoittakaa nyt kotiinne, ett'eivät sure siellä..."
+
+"Minä jo kirjoitin, mutta en ole joutanut viemään sitä postiin."
+
+"Mennään meille; Johanna toimittaa sen omansa ohessa."
+
+Johanna kirjoitti kirjettä, heidän mennessä samaan suurenpuoleiseen
+huoneesen, jossa lauantai-ehtoon olivat viettäneet. Pöydällä oli albumi
+auki; siihen hän katsoi milloin vaan nosti silmänsä paperista.
+
+"Tuo tuossa on veljeni," sanoi isäntä, osottaen Topiaalle
+pienikasvuisen miehen kuvaa Johannan kuvan vieressä.
+
+"Minulla on huonoja uutisia sinulle," jatkot hän nostaen Johannaa
+leuasta, kuin tämä jo oli saanut kirjeen valmiiksi, "ja sangen huonoja
+uutisia. Sanonko ma?"
+
+"Sano nyt."
+
+"Ajattele, kauppamiehen tuuliviiri on pyörinyt koko päivän ympäri
+yhtäänne päin juuri kuin myllyn päällimäinen kivi. Äsken vaivasimme
+päätämme mitä tuo mahtanee merkitä ja pääsimme kun pääsimmekin viimein
+asian perille. Se tietää sitä, että..."
+
+"No sais kuulla."
+
+"Jäät tänä keväänä lähtevät kovan, hirmuisen kovan pohjatuulen,
+pohjanmyrskyn kanssa. Tuuli, myrsky, ajaa veden samaa tietä kuin
+jäätkin. Liverpoolista ei päästä, pohjaltaan pehmeämutaisen meren yli
+minnekään ei reellä eikä rattailla. Kaikki meret päiväntasaajan
+yläpuolella ovat kuivina ja setäsi on vankina. Tuuli ei käänny kuuteen
+kuukauteen. Ja kuin kerran kääntyykin, niin neljänkymmenen asteen
+pakkanen käy perässä, jäähdyttäen..."
+
+Johanna hänet keskeytti, asettamalla etusormensa hänen huulilleen.
+
+"On se niin ... mutta kauppamiehellä on ja kirje."
+
+Topias otti kirjeensä esille, isäntä huomasikin, että se oli vielä
+auki.
+
+"Tule tänne istumaan," sanoi hän vaimolleen, "Johanna lukee ensin oman
+kirjeensä, sitten..."
+
+Johannan kirje oli pitkä ja lapsellisen puhdasta iloa täynnä; mutta
+viimeinen arkki loppui samassa kuin alkoikin ja Johanna sulki joutuin
+kirjeensä. Isäntä heti nauramaan:
+
+"Kerronko teille kenestä siinä viimeisessä arkissa puhuttiin? Siinä
+puhuttiin yhdestä nuoresta, kauniista, sievästä..."
+
+Johanna otti Topiaan kirjeen käteensä, katseli paksuja kirjaimia sen
+kuoressa.
+
+"Helka Yli-Tuomo... Saako tätä lukea?"
+
+"Nythän tulitte valeesta kiinni; kotiinne sanoitte kirjoittaneenne."
+
+"Kyllä sen lukea saa, mutta ei siitä saa vähällä selvää."
+
+Katseltuaan kirjeen kertaalleen lävitse luki Johanna:
+
+  "Rakkaat Omaiseni!"
+
+  "Minä voin hyvin ja olen joutunut hyvien ja kristillisien
+  ihmisten katon alle. Lauantaina alotin myömään puotissani.
+  Tule Tapani kaupunkiin ja tuo minulle jauhoja, ryynejä,
+  herneitä, voita ja mitä muuta sentapaista vaan on aitoissasi
+  liikenemään. Ota Pertulta lisää, että saat lajia suolaiseen
+  kalaan asti. Helka voi myöskin lähettää tänne valkoisia ja
+  puolivillaisia kankaitaan myötäväkseni. Katso perään Martta
+  ett'eivät pane Topia reikätuoliin, jossa voi vioittaa rintansa
+  ja kävellä jalkansa vääriksi; täti älköön puhelko vaillinaisia
+  sanoja, vaan sanokoon sanat täydesti, ett'ei vaan tule pojasta
+  sorakielinen. Teitä siunaamatta ei nuku milloinkaan.
+
+                                                      "Topias."
+
+"Menette nyt yhdessä viemään kirjeet postilaatikkoon", puheli isäntä ja
+auttoi Johannaa pukeutumaan. "Ehkä parasta, että menette sinne Vanhan
+kirkon puoleen. Luullakseni Simokin juuri tällä minuutilla lähtee
+viemään kirjettä äidilleen... Tulkaa sitte kaikin kauniisti tänne,
+täällä on illallinen valmiina."
+
+Hän työnsi Johannan ja Topiaan menemään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaillingit pienenivät pienenemistään. Viikon keskipaikoilla pääsi
+Topias jo kahteenkymmeneen markkaan, lopussa täyteen toivottuun
+summaan. Iloissaan kuin sisääntulot harppasivat viiteenkolmatta
+markkaan, kestitsi Topias opettajaansa; kruununsihteeriä, sinä ehtoona
+keittoruo'alla ja kahvilla. Sihteeri kiitti ja kunnioitti talonpoikia
+maasta taivaasen. Talonpojat ovat maan suola, maan voima, talonpojilla
+on talot ja rahaa, viisautta ja jäntereitä!
+
+Seuraavan viikon alussa tuli Tapani kaupunkiin. Topias otti veljensä
+avosylin vastaan. Tapani ehti vaan yskähtelemään kuin Topias riisui
+hevosen, vei sen talliin, toi vettä kaivosta, heiniä ja leipiä reestä.
+
+"Mennään nyt sisään... Kuinka poika jaksaa?"
+
+"Hyvin, ei muuta sanoa tule."
+
+"Entä Helka; onko hän vielä sairas?"
+
+"Ei juuri."
+
+"Mutta ei tervekään; niinkö."
+
+"No ... vähä pahoinvoipa ... joskus."
+
+"Miksi ei tullut kanssasi lääkärin luo?"
+
+"Ei ihminen pidä joka janoon juoman eikä joka hätään huutaman."
+
+Tapani huomautti vielä, että karja on hoidettava, askareet tehtävät. Ei
+kotoolta joudeta lähtemään milloin vaan...
+
+"Mutta jos tulee yhä huonommaksi."
+
+Veli sitä ei uskonut. Ja jos niin käy, pahenee eikä parane, niin
+sopiihan sitten tulla; jonakuna kevätkauniina päivänä, jolloin karja jo
+on laitumella.
+
+Kesken keskustelua piupahti kello vieterinpäässä.
+
+"Minäkin tulen katsomaan sinun riihtäsi!"
+
+Tapani tuli puotiin. Oivallinen järjestys, joka siellä vallitsi, teki
+hyvän vaikutuksen häneen. Puoti tosin oli pieni ja tavaraa vähäsen,
+mutta kokonaisuudessaan se oli sievä. Tavarakin oli hyvää, ei ollut
+turhia korukaluja eikä rahanviettelijöitä.
+
+Kello kilahti taas. Hyvin veli osasikin puida riihtänsä, lyödä
+sitomansa...
+
+"Vieläkö väität ett'ei meikäläisistä ole kauppamiehiksi?"
+
+"En, en sano enää... Sinä olet ikäänkuin luotu kauppiaaksi, solkutat
+suutasi jokaiselle ja lasket lukua kuin vanhakin patruuna."
+
+"Minäpä tunnenkin ostajani ja luvunlaskussa saan opetusta."
+
+"Mutta pienet, kovin pienet ovat täällä paikat. Tuo asuinhuoneesikin on
+soukka, pimeä. En minä vaatisi vihamiestänikään asumaan siinä."
+
+Mitä Topias siitä huoli, kosk'ei haitannut kauppaa, itse elinehtoa.
+Kauppa vaan käy, niin viiden vuoden päästä asutaan Kauppatorin lähellä,
+suurissa huoneissa. Ja Topi tulee kouluja käymään...
+
+"Ohhoo! Etpä sinä vähiä tuumailekaan."
+
+"Provastiksi minä koulutan pojan."
+
+"Kyllä sinä olet hyvällä alulla ja alku työn kaunistaa, mutta, hm..."
+
+Tapani ei voinut pelkältä rahallisesta kannalta arvostella veljen uutta
+tointa. Koko heidän suvussaan ei ollut maansa myöjää, onnensa
+tavoittelijaa, vaan vanhoja auramiehiä olivat kaikki, tyvestä oksiin
+saakka. Mikä sitte veljen noitui? Ahneusko? Ei sekään. Kukaties
+ajattelemattomuus. Eipä sekään. Joka hänet tuntee, tietää myöskin,
+ett'ei tuhmuus liioin... Jos ei se ole yksinkertaisuutta, lapsellista
+toiminnan halua, joka piankin murenee, niin sitte sitä ei tule eikä
+ymmärrä...
+
+Johanna lähetti isänsä kutsumaan heitä talonpuolelle. Tapani
+vastusteli, mutta isäntä ja Topias poukuttivat siksi että saivat hänet
+lähtemään.
+
+Johanna, joka Tapanissa oli odottanut saavansa nähdä Topiaan, ehkä
+vielä suurennetussa muodossa, ihan hämmästyi tervehtäessään
+pienikätistä, sirovartaloista ja liukasliikkeistä miestä, yhtäläisyyttä
+ei huomannut muualla kuin silmissä. Katsanto ja silmät olivat
+täydellisesti samat kuin Topiaallakin.
+
+Koko illaksi anasti Johanna itselleen keskustelun ohjakset. Hän
+pyöritteli puhetta Helan ympärillä, mutta niin hienosti ja taitavasti,
+ett'ei kukaan hoksannut, miten yhä puhuttiin yhdestä ja samasta
+henkilöstä. Väliin oli peittona Topi, väliin Martta, väliin järvi, mikä
+vaan milloinkin paremmin verhosi.
+
+"Poika osaa ikävöidä sinua," lausui Tapani. "Ensimmäisinä päivinä
+lähtösi jälkeen puhui hän maatapannessaankin sedästä."
+
+"Pelkään vaan, että unhottaa," epäili Topias.
+
+"Mitä vielä?" väitti Johanna. "Helka pitää muiston vireillä, puhuu
+monta kerta päivässä sedästä."
+
+Tapani ei tyytynyt harmoonin katselemiseen loitommalta. Hän meni sen
+viereen istumaan, paineli valkoisia näppäimiä alas. Isäntä meni
+harmoonin eteen ja soitti yhdellä sormella virren nuotin.
+
+Sitte vaati hän Tapanin ja Topiaankin soittamaan.
+
+"Olisi Helalla aikaa tulla tänne joiksikuiksi viikoiksi," toivoi
+Johanna, "niin soittaisimme virsiä ja lauluja."
+
+"Ja sitte sinä hakisit Topiaan nostamaan tätä peliraukkaa rekeen,"
+virkkoi isäntä, "Helan rekeen. Ja sanoisit minulle: Nyt isän täytyy
+ostaa tuhannen markan pianon, Sillä lailla sinä kiertäisit
+tarkoitustesi perille. Enkä minä sano sen vuoksi, että minulla itse
+asiassa olisi sitä vastaan. Tällä ijällä ihminen ottaa useinkin pitkän
+silmän oman silmän avuksi. Jos harmoonin niin käy, kuten Johanna
+toivoo, niin näen minä nyt jo pitkällä silmälläni, että se jonkun
+vuoden kuluttua seisoo suuren tuvan perällä. Tupa oli ihkasten uusi ja
+sen akkunasta nähdään Korsijärvelle. No ... sitte on Joulu. Olkia on
+lattialla, pystyvalkia palaa, nuori vaimo soittaa jouluvirttä. Kuinka
+se kaikuu suuressa tuvassa! Samassa ajetaan hevosella pihaan, Nyt ne
+tulivat, huutaa Topias ja ryntäikse vaimonsa kanssa pihalle. Siellä on
+hevoskuormallinen kaupunkilaista herrasväkeä, pientä ja suurta... Entä
+vanhat? kysyy Helka. Tuonne jäivät Yli-Tuomoon, vastaa Johanna. Nyt
+näette, ett'ei minulla itseasiassa ole mitään sitä vastaan. Tulkoon
+Helka meille muutamiksi viikoiksi ja laskekoon Johanna sitte Topiaan
+nostamaan harmoonia... Tuolta Simokin tulee, kysykää häneltä, hän lukee
+teille saman luvun..."
+
+Emäntä meni Simoa vastaan.
+
+"Vahinko, ett'et tullut viittä minuuttia ennen", sanoi hän ja otti
+molempiin käsiinsä Simon käden. "Teimme nyt juuri hauskan matkan, oli
+Joulu ja tähtitaivas..."
+
+"Olinko minäkin mukana?"
+
+"Olit ja ensimäisessä reessä."
+
+Vieraat viipyivät kauan onnen ja rauhan kodissa. Hyvästijättäissä ei
+Johanna antanut kättä Tapanille, jotta ei tämä millään muotoa voi
+huomenna, ennen kotiinlähtöä, olla käymättä talonpuolella.
+
+Topias luovutti sängyn Simolle ja veljelleen, asettuen itse maata
+lattialle, johon oli tehnyt sijan omien ja yövieraiden turkeista. Hän
+nukkuikin heti. Simo ja Tapani puhelivat vielä hyvän kuuron.
+Viimemainittu tunnusti, että kotoolla on oltu puolisairaita, siitä asti
+kuin veli tänne lähti. Mutta huomenna, kuin hän ennättää kotiin,
+haihtuvat kovimmat huolet. Oli Jumalan onni, että veli joutui
+tämmöiseen taloon.
+
+Kuin Simo huomasi, että Tapani epäili hänen jollakin tavalla
+vaikuttaneen Topiaan lähtöön, kertoi hän kirjeestä, jonka
+äkkiarvaamatta sai ynnä epäilyksistään ja puolinaisista kielloistaan,
+jotka julki lausui uhkarohkealle.
+
+Tapani uskoi Simoa. Jos talossa olisi edes kaksi tytärtä, niin sitte
+olisi juonet olleet juonessa...
+
+Isäntäväestä Simo sitte vielä jutteli paljo, mutta yhden asian hän
+kokonaan salasi: heidän uskonsa.
+
+Aamulla, ummelleen kello kuusi, tuli kruununsihteeri. Katsellen häntä
+karsaasti kysyi Tapani pöyhkeällä äänellä:
+
+"Kuka Toohonen te olette?"
+
+"Hän on kruununsihteeri, minun opettajani," selitti Topias. "Hän
+kirjoittaa nelistämällä ja laskee lukua kynättä paremmin kuin muut
+kynällä."
+
+Sihteeri sai heti tilaisuuden näyttää ylistettyjä taitojaan, sillä
+Simon mentyä pyysi Topias häntä kirjoittamaan hintaluettelon Tapanin
+tuomille maantuotteille ja Helan kankaille.
+
+Mahdikkaassa asennossa, pää viisausasteettain vähän oikeaan kallellaan,
+juoksutti hän Tapanin sanat paperille sitä mukaan kuin ehtivät
+ilmoille. Yhteissumma, jonka Topias tuli niistä maksamaan, oli samassa
+sekin valmis.
+
+"Hyvin meni," kiitti Tapanikin; "meni kun kuopiolaisen hevosen juoksu."
+
+Käytyään isäntäväen puolella hyvästi sanomassa -- Johanna lähetti
+tulikuumia terveisiä Helalle ja vanhukset kielsivät suremasta veljen
+perään -- ja ostettuaan veljen puodista ostokset, rupesi Tapani
+kiirehtimään lähtöä. Sihteerikin oli avuliaana valjastamisessa.
+Erotessa antoi Topias Tapanille loistavan paperiin käärityn paketin,
+muistuttaen samalla:
+
+"Kuljeta sitä varovasti."
+
+"Mitä vaarallista siinä sitten on?"
+
+"Onpahan vaan namusia ja leikkikaluja Helalle ja pojalle."
+
+"Hienoa on päällä, mitä sitte sisässä lieneekään?"
+
+"Hienointa, kauneinta mitä olla saattaa. Monta jalkajuonta on toinenkin
+poika sen kautta tehnyt."
+
+Tapani arvasi kuka se toinen oli ja katsoi ystävällisemmin, joka oli
+kaiken aamun ollut kuin armojen alla.
+
+"Onko kirjoitusta muuallakin kuin kuoressa?"
+
+"On, ja viljasti onkin."
+
+"Kuka takaa vaikka olisi rakkauttakin."
+
+"En ainakaan minä", rohkeni sihteerikin yhtyä pilapuheesen. "Rakkaus,
+rikkaus kukoistavatkin vaan talonpoikain riveissä!"
+
+Hyvästijättäissä antoi Tapani kättä sihteerillekin. Topiaalle sanoi
+hän:
+
+"Älä torku toimissasi, äläkä laske silmiäsi minuutiksikaan häppärään
+täällä muurahaispesässä. Joka täällä torkkuu toimissaan, hänelle tulee
+piankin luu eteen.
+
+"Ja sauva käteen."
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Hyvinä kaupanlisikkeinä olivat jauhot, ryynit eli kaikki Tapanin tuomat
+maantuotteet. Myymäpalkkiokseen otti Topias niistäkin kymmenen
+prosenttia, mutta harvoin niitä saatiin torilta samalla hinnalla kun
+Kalastajakadun kauppapuodista. Vaillinkipäiviä ei enää tullut
+ainoatakaan, päinvastoin tuli ylirahoja viikon kuutena päivänä niin
+paljo, että pyhäpäivänkin osaksi tuli sisääntuloa toivottu
+viisikolmatta-markkanen.
+
+Työmiesperheet, jotka ostivat puodista, sanoivat kauppiaan olevan ihan
+heidän väkeänsä, kosk'ei myynyt viinejä, oluvia ja koska pyhitti
+lepopäivän. He toivat tuttavia muassaan ja siten muodostui rengas,
+jonka tarkoituksena oli Topias Yli-Tuomon menestyminen ja edistyminen.
+Helan kankaatkin menivät pian kaupaksi. Isäntä ja Simo ensimmäiseksi
+ehtivät saada vesiharmaasta vaatteet itselleen.
+
+"Mikähän lienee? Kaikki muut tulevat uudestaan, mutta hän ei tule,"
+lausui Topias itsekseen eräänä aamuna.
+
+Se, jota kaipasi, oli ensimmäinen ostaja, kellertävällä värillä
+kasvoissaan. Päivä oli mennyt, toinen tullut jo monta kertaa ja kuivan
+ruo'an tähteitä oli häntä varten koossa.
+
+"Mikähän lienee syynä, ett'ei tule?" kysyi Topias toistamiseen
+itseltään, vieden samalla ruoan tähteet kylmään huoneesen, ett'eivät
+kuivuisi ja pahentuisi.
+
+Sitte meni hän talonpuolelle ja pyysi Johannaa puotiin siksi ajaksi
+kuin itse kävisi kaupungilla kauppatoimissa.
+
+Kotiin tullessaan tapasi hän kivensärkijän laahaamassa kaduilla ja
+porteissa pitkää vartaloaan. Kasvonsa olivat vaaleammat kuin syksyllä
+eikä niissä näkynyt yhtään nuorta arpea. Hän tunsi heti Topiaan ja
+kysyi siivolla äänellä:
+
+"Saisinko puhua teille asiani?"
+
+"Puhukaa, puhuen seikat selvenevät."
+
+Mies alkoi puhumaan työmiehen kurjasta tilasta työttömänä aikana.
+Kivimies, jos kukaan ihminen, on talvella kylmässä kelkassa, hädän,
+puutteen...
+
+Topiaalla ei ollut aikaa kuunnella loppuun.
+
+"Jos asianne on kiireellistä laatua," sanoi hän ja lähti menemään,
+"niin tulkaa puotiin Kalastajakadulle."
+
+Tunnin kuluttua seisoi mies puodissa. Topias maksoi hänelle vanhan
+velkansa, viisitoista penniä ja virkkoi puheen aluksi:
+
+"Ostakaa te nyt minulta jotakin."
+
+"Ei ole rahaa, kuin ei ole työtä."
+
+"Niin, kivet ovat lumen alla."
+
+Topias aikoi juuri kysyä miten on keuhkojen terveyden laita ja onko
+lääkäri määräyksissään voinut mennä noin pitkälle vaatteuksen suhteen,
+kuin jo mies pyysi markkaa lainaksi.
+
+"Eihän minun rahaa sopisi, mutta..."
+
+"Jos nyt tämän kerran."
+
+Topias pisti etusormensa punnuksen hakaan, nosti siitä vitkalleen monta
+kertaa. Pitikö hänen antaa, vaiko ei? Markka on pieni raha, mutta --
+ajatus tuli kuin huumaus -- sillä saa monta lasia palo ... viinaa!
+
+"Ei, en minä anna rahaa, mutta... Topiaan ääni oli päättäväinen;
+punnuskin kolahtaen putosi ristille.
+
+"Miksi ette anna? Pelkäättekö ett'en maksa?"
+
+Topias ei virkkanut mitään, pisti taas etusormen hakaan ja nosteli
+punnusta. Jos olisi pyytänyt tavaraa, vaikka viiden edestä... Miksikä
+juuri pyysi rahaa? Raha on kovasti hupaa, harva sitä osaa hoitaa, ani
+harva osaa sillä menetellä järkevästi. Mutta, toisaalla ajatellen, jos
+ulkonäkö pettää, jos hän ei olekaan joutava, ratti; entäpä jos onkin
+tositarvis. Mitäs sitte? No sitte hän maksaa sen. Siinäpä nähdään mikä
+hän on. Jos se menee paloviinaan, niin se menee mentyään ja mies on
+kunnoton, anturajuoppo.
+
+"Hekää, tässä on." Topias antoi miehelle teräväsyrjäisen markan,
+myntätyn samana vuonna, jolloin Topi oli syntynyt.
+
+Polvet letkassa ja pää luuhassa lähti kiviensärkijä pois. Hän oli
+löytänyt paistin, lihavan paistin, josta leikkaa kerran suuren
+kimpaleen. Aikaa vaan tarvitaan ottaa avuksi, ett'ei pääse luisumaan
+käsistä. Malttia vaan!
+
+Parin päivän perästä sai Topias markan takaisin ja kiitoksia kasvuiksi.
+Markassa oli terävät hampaat ja sama vuosiluku.
+
+Kaksimarkkaa, jonka lainasi seuraavalla kerralla, maksoi mies niinikään
+viivyttelemättä.
+
+"Kas vaan, on samallainen lovi numeron vieressä kuin siinäkin, jonka
+teille lainasin." Topias näytti sormellaan lovea; kiviensärkijä
+ihmetyksissä katseli, ottipa rahan käteensäkin, käänteli sitä
+sinipunaisen nenänsä edessä.
+
+"Totta tosiaankin! kuinkahan onkin niin sattunut?"
+
+Sitte hän lainasi viisi markkaa; piti sitä lainassa viikon ja maksoi
+taas. Topias sai kouraansa kolme markan kappaletta, pieniä hopeita ja
+kuparia. Kaikista päättäen ei mies ollutkaan ratti, anturajuoppo.
+Tulkoonpa toinenkin, jotta on niin vähä vaatteita yllä ja niin paljo
+arpeja naamassa ja maksakoon velkansa yhtä rehellisesti.
+
+Kului taas viikko. Ulkoolla oli kova pakkanen ja kylmä tuuli.
+Kiviensärkijä tuli kierosilmäisen miehen seurassa puotiin ja pyysi
+saada puhutella kauppamiestä kahteen kynteen. Topias vei hänet
+asuinhuoneesen, jättäen oven auki perässään. Kuin tuomittu seisoi
+kumppani paikalla liikahtamatta vieterikellon alle.
+
+Supattamalla kertoi kivien särkijä vaimonsa kuolleen yöllä. Voidakseen
+saada vainajan kunniallisesti haudatuksi tarvitsisi hän rahaa
+kaksikymmentä markkaa, voidakseen käydä surusaattoon, tarvitsi hän
+saada lainaksi vaatteetkin. Työt ovat olleet onnettoman huonoja,
+vaimovainaja oli ollut kivulloinen ja sairastanut pitempiä aikoja,
+useampia vuosia. Kaikki on syöty, pisin sormi on aina täytynyt pistää
+suuhun. Surkea totuus on, että vihkimäsormus ja vaatteetkin ovat siten
+vähä vähältä, yksi toisensa erään tipahtaneet ... taikinakaukaloon!
+
+"Kyllä saatte." Topias otti piirongista rahat. "Mitä vaatteita
+sitten...?"
+
+"Saisin nuo turkit, päällyssaappaat ja..." Mies katsoi umpikuorista
+kelloa, joka oli pöydällä.
+
+"Niin, niillähän voittekin mennä surusaattoon. Onkin tuima metsämiehen
+ilma, ei nyt karvanen paina... Ottaisitteko kellonkin?"
+
+"Ottaisin. Muutamia harvoja tuttaviani vaan kotoutuu luokseni vainajan
+muistoa viettämään; mutta pienienkin pitojen isäntä näyttää nääliöltä
+kellotta."
+
+"Eihän tuo siitä pahene."
+
+Rahojen lisäksi antoi Topias miehelle turkit, saappaat ja kellon.
+
+"Tuokaa ne vaan pian takaisin, tarvitsen niitä joka päivä."
+
+"Kyllä tuon ylihuomenna. Ja rahanne saatte keväillä, heti kivitöiden
+aljettua."
+
+Kierosilmäinen kumppani otti kantaakseen saappaat. Näytettyään
+ystävällistä naamaa Topiaalle, lähtivät miehet tiehensä.
+
+Illalla tuli Simo Topiaan luokse. Hän oli iloherkkänä kuin viritetty
+viulu. Nähtyään ett'ei turkkia ollut naulassa eikä kelloa pöydällä,
+sanoi hän:
+
+"Kuule mies! Mitenkä olet elänyt?"
+
+Topias alkoi puhua lumesta, kivistä ja kivulloisuudesta ja
+taikinakaukalosta. Hänen äänensä oli uskollinen, mutta Simo nauroi,
+niin että hyrski.
+
+"Voi jotta mun illalla! Ja minkä muotoinen hän oli?"
+
+"Pitempi minua ja..."
+
+"Pitempi sinua! Älä uskomattomia puhu."
+
+"Vähä pitempi minua ja arpeja kasvoissa."
+
+"Arpeja kasvoissa! Soita sormillasi nyt kuin kellosi joit."
+
+"Etteikö toisikaan takaisin?"
+
+"Niinkuin ne kädestäsi annoit, niin ne menivät. Hari kontista kelloa,
+turkkia ja kahtakymmentä markkaa."
+
+"Vastaatko mies puheesi?"
+
+"Vastaan, teen vaikka kirjat päälle."
+
+Topias rupesi puhumaan yhdestä markasta, kahdesta markasta ja viidestä
+markasta. Ulkonäkö niin pian pettää, se oli vähällä pettää hänetkin. Ja
+yksi synti varkaalla, mutta yhdeksän kuulijalla.
+
+"Rahan hän saikin pitemmäksi aikaa, mutta ylihuomenna tuo hän turkit
+jo..."
+
+"Kun ei olisi vaan laulua."
+
+"Pois pahat puheet, panettelut. Onko hauska sulhasena?"
+
+"On; ei sitä osaa vaan sanoin selittää."
+
+"Juodaanko teetä?"
+
+"Juodaan."
+
+"Ja kerrotko sitte minulle, miten jouduit tutustumaan Annasi kanssa?"
+
+"Enkö ole siitä jo puhunut?"
+
+"Ei, et sanaakaan..."
+
+Topias ryhtyi toimeen, teki tulen ja pani vettä pataan. Kuin he sitte
+joivat teetä, kertoi Simo:
+
+"Se oli syksyllä, vähän sen jälkeen kuin olit ollut täällä kaupungissa.
+Olin tehnyt koko päivän rajusti työtä, mutta väsymystä en tuntenut
+laisinkaan. Illalla sain toimekseni viedä muutamia kirjeitä
+postilaatikkoon. Ilta oli kaunis, tuhannet lähdet tuikkivat taivaalla,
+ohut hämäryys oli kaduilla, mutta moniaan minuutin perästä nousi kuu.
+En mennytkään kotiin. Ajattelin äitiäni, muistelin lapsuuteni aikoja ja
+kävelin. Mitään päämäärää ei kävelylläni ollut, astuin yhdeltä kadulta
+toiselle kadulle, käännyin vasempaan ja oikeaan, aina miten vaan
+sattui. Sitte tulin syrjäkaupungille. Meri levisi eteeni. Laivoja oli
+ankkurissa, niistä yksi kolmimasto rannempana muista. Lyhdyn valkea
+loimotti sen kannelta. Katsoin kelloani; se ei ollut vielä
+kahdeksaakaan. Oli kuitenkin mielestäni sopiva aika kääntyä kotiin.
+Lähdin niin kävelemään, mutta en pitänyt kiirettä. Katu, jota kävelin,
+oli syrjäkatu. Yhtään ihmisolentoa ei näkynyt. Minulle se oli
+nautintoa. Olin kulkevanani Korsijärven kuusikkoa, hongikkoa, olin
+näkevänäni järven, sen poukamat, sen niemekkeet."
+
+"Mutta yht'äkkiä kuulin laulua. Seisahdin ja katsoin etäämmä.
+Humalaisia miehiä oli tulossa vastaani. Käynnistä ja lakeista tunsin
+heidät merimiehiksi. En ole pelkuri. Miestä ja miehen voimaa en pelkää,
+mutta teräkalua, sitä minä pelkään. Tiesin varmasti, että jos käyn
+heitä vastaan, niin alottavat riidan. Yksi painava syy oli jo se, että
+kävelin samalla puolen katua kuin hekin, toinen ja painavampi se, että
+ylivoima oli heidän puolellaan."
+
+"Koska onnikin oli niin suotuisa, että olin seisahtunut portin
+kohdalle, niin kytkin sisuni ja puikahdin portin taa. Raosta saatoin
+nähdä heidät. Portin lähellä seisahtivat he sytyttämään papirossiaan.
+Eellimäisinä oli kaksi leveänaamaista karhua, perässä kaksi nuorta
+heitukkaa ja keskellä soria mies, käsi nuoren tytön kaulalla. Laskekaa,
+hyvät miehet, minut pois, laskekaa Luojan tähden, tyttö sammaltaen
+rukoili. Laskemme, kun tulet ensin kanssamme käymään tuolla
+kolmimastossa, sanoi ensimmäinen karhu. Ja kun juot minun kanssani
+siskonmaljat, lisäsi toinen. Ja istut minun polvellani, pitkitti soria
+mies. Hyvät miehet! Eikö teillä kenelläkään ole sisarta? Voi taivaan
+Jumala...!"
+
+"Enempää en kuullut. Samassa sekunnissa seisoin minä karhujen edessä
+silmä silmää vastaan. He hämmästyivät. Minä käytin hämminkiä hyväkseni.
+Silmänräpäyksen ajassa makasi toinen karhu verissä päin porttipatsaan
+juuressa, toinen kadulla katkotuin käsin. Soria mies hellitti kätensä
+tytöstä. Kolme pulloa putosi yhtä aikaa päähäni. Tyttö katsoi minua
+kuin enkeli. Ylellinen säikähdys oli hämmentänyt tajunnan. Pakene,
+pakene, käskin minä, sillä silmissäni alkoi pimenemään ja korvissani
+suhisemaan. Hän lähti, juoksi kaksi askelta, käveli kolmannen ja
+seisahtui taas taakseen katsomaan. Mene, mene, huusin hänelle. Ja hän
+meni. Näin hänen juoksevan, lankeavan ja jälleen ylösnousevan."
+
+"Minulla oli vaan enää kolme vihollista. Pojanheitukoita en pelännyt,
+mutta soreassa miehessä huomasin löytäneeni vertahiseni väkevyydessä ja
+notkeudessa. Kuitenkin näkyi hän kammoavan rehellistä taistelua eikä
+laskenut minua käsiksi itseensä. Minä katsoin taasenkin tyttöä. Musta
+pukunsa vielä haamoitti kadun päässä. Silloin toinen heitukoista
+paiskasikin pullon minua kohden; se sattui ohimoihin, jalkani rupesivat
+menemään ristiin ja minä peräydyin horjuen seinään päin. Mutta samassa
+näinkin minä jotain kiiltävätä vaarallisen vastustajani kädessä.
+Teräkalun ottaminen tappelussa hurjistuttaa minut aina. Siinä on jotaki
+konnamaista. Raivona lensin häntä kohden, pääsin häntä kurkkuun kiinni
+ja sain jalkansa sekaisin. Hänen täytyi kaatua alleni; pojat lähtivät
+karkuun. Ansaitsisit kuolla, sanoin julmistuneella äänellä ja näytin
+puukkoa, joka oli pudonnut viereemme. Minä mahdoin olla hirveän
+näköinen, koska hän sulki silmänsä ja mainitsi Jumalan nimeä. Veitsen
+vielä muistan heittäneeni kauas, sitte en muista mitään. Kuin heräsin
+oli puolenpäivän aika, olin kotonani, rouva seisoi vuoteen vieressä,
+minä olin veressä, vuoteeni oli veressä. Rouva ei puhunut mitään,
+katseli vaan surullisesti ja nuhtelevaisesti minua ja meni pois.
+Hetkisen kuluttua tuli lääkäri. Hän pesi haavani ja otti lasinsirpaleet
+pois. Minä nukuin uudestaan ja aamulla olin terve, aamulla menin
+työhön. Illalla kutsutti rouva minun luokseen. Hän vakuutti uskovansa,
+että se oli ensimmäinen ja viimeinen harhaus. Minua oikein säälitti,
+sillä niin liikutettu oli hän. Vielä tänäkin päivänä uskoo hän, että
+olin ollut huonoissa paikoissa.
+
+"Ja tyttö, jonka pelastit, oli Johanna."
+
+"Hanna se oli, niin.. Minä sitte eräänä päivänä ajoin tavaraa asemalta
+ja hän tuli vastaan. Hän puhui paljo, mutta minä en yhtään kuullut
+sanojaan, Erottuamme en tietänyt edes hänen nimeänsä, enkä missä hän
+asuu. Siitä päivästä aloin hutiloimaan töissäni, sain nuhteita useampi
+päivä. Tiesi miten olisi rouvatta käynytkään. Ja kaiken lisäksi tuli
+tytöltä kirje. Hän oli loukkaantunut, kuin en mennytkään kotonaan
+käymään, kuten olin hänelle luvannut. Minä en lupausta muistanutkaan.
+Parin päivän perästä hän kuitenkin leppyi siihen määrän, että rupesi
+lähettämään onnittelukortteja. Niitä tuli joka päivä. Mutta minä tein
+yhä työni nurin narin. Missä minä sain tunninkin teuhata, siellä oli
+kaikki mullin mallin. Hevonenkin sai kärsiä vuorotellen nälkää ja
+janoa. Joll'ei Aleksei olisi luullut, että aivoni kenties tärähtivät
+kovista iskuista, niin ei olisi enää rouvankaan esipuheet auttaneet,
+vaan olisin minä armotta saanut mennä talosta. Tuli toki loppu sillekin
+ajalle, sillä erään kerran tuli kortti, mutta kortissa ei ollutkaan
+raamatunlausetta, siinä oli pyyntö, että tulisin 'Pelastuksen Portille'
+sinä iltana, kello kahdeksan. Minä menin ja menin hänen kotiinsa.
+Vanhukset syleilivät minua ja itkivät ilosta."
+
+"Pahaa aavistaen oli isä samana iltana pukenut ylleen kello yhdeksän,
+kuin ei tytärtä jo kuulunut kotia, ja mennyt ulos. Rappusien juuressa
+oli tytär maannut kädet ristissä, silmät auki."
+
+"Eräs nais tuttava oli ollut vieraisilla heillä ja tytär oli lähtenyt
+saattamaan tuttavaa. Paluumatkalla tulivat merimiehet vastaansa. Yksi
+heistä otti väkisin tytön käden kainaloonsa ja kun tämä yritti
+huutamaan apua, rupesivat miehet laulamaan. Ihmiset, joita ensin osui
+tulemaan heitä vastaan, välttivät jo ajoissa toiselle puolelle katua ja
+joka ei välttänyt luuli että tyttö oli humalassa kuin ei kyennyt omin
+voimin kävelemään. Syrjäkadulle tultua ei ollut enää toivon
+kipenääkään..."
+
+"Ja sitte me tapasimme toisemme usein, ja sitte Hanna rakastui minuun.
+Minä lakkasin hutiloimasta... Nyt tiedät mitä ei kukaan muut, paitsi
+he, tiedä. Se saatiin pysymään niin salassa."
+
+"Rouvalle sinun pitäisi kertoa..."
+
+"Annetaan olla. Mikä on tapahtunut se on tapahtunut. Se olisi pitänyt
+kertoa silloin, että olisi saanut pahan mielensä takaisin... Katsos
+nyt, mitä varten minä kampaan hiukseni otsalle."
+
+Simo lykkäsi kehärät ylös. Pitkä ja syvä arpi kulki ohimoiden
+päällitse, lähellä hiuksien rajaa.
+
+"Kyllä on ollut kova isku."
+
+"Niin sanoi lääkärikin ja ihmetteli, ett'en paikalla kykertynyt...
+Mennään maata. Tällä lyhyellä ajalla olen jo sinusta oppinut
+iltauniseksi."
+
+Hetkisen kuluttua oli huoneessa hiljaa. Ei kuulunut kuin tasainen
+hengitys ja hopeakellon raksutus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meni ylihuominen päivä, meni yhdeksän muutakin päivää, mutta
+kivensärkijä ei laahannutkaan itseään Kalastajakadun kauppapuotiin, ei
+koko kadullekaan. Topias oli kummissaan ja harmissaan. Moinen
+muistamattomuus ja leväperäisyys vivahti hänestä hiukan niinkuin
+epärehellisyyteen.
+
+Simon kautta tuli asia tiettyviksi talonpuolellakin. Eräänä
+päivällistuntina tulivat isäntä, Johanna ja Simo puotiin.
+
+"Mennään nyt edes onnenkokeiksi hakemaan niitä pois," virkkoi ensin
+mainittu. "Tottahan edes turkit..."
+
+"Menkää niin," käski Simo, "mutta minä olenkin unhottanut sanoa, ett'ei
+tuo laps'kulta edes tiedä missä se kunnonmies, se pitkä roikale,
+asuukaan."
+
+Simo nauroi tyrskien.
+
+"Laps'kulta, voi laps'kulta sinua."
+
+"Älä nyt hopota niin paljo." Johanna koetti näyttää vakavalta. "Sano,
+isä, mitä me nyt teemme?"
+
+"Mitäs me teemme? Hautaamme naurulla..."
+
+Topias sattui samassa katsomaan ulos. Kadulla näki hän poliisin,
+poliisilla oli mustat kulmakarvat ja pulska poskiparta.
+
+"Tuo tietää, missä hän asuu." Topias hyppäsi kadulle ja huusi poliisin
+sisään.
+
+"Tiedättekö," kysyi hän sitte, "missä se mies asuu, joka syksyllä
+vartioitsi minun hevoistani kirjakaupan kohdalla?"
+
+Poliisi koetti parhaan perään muistutella, vaan ei saanut tapauksen
+päästä kiinni.
+
+"Minkälainen mies hän oli?"
+
+"Pitkä kuin humalistosalko; vähä vaatteita yllä ja kasvoissa arpia."
+
+"Ahaa!" Poliisi muisti asian kuin eilisen päivän. "Mitä se veitikka on
+jo ennättänyt tehdä?"
+
+Topias kertoi järjestyksessä kivensärkijän teot, tunnollisuudet ja
+kunnottomuudet. Poliisi tuli rauhattomaksi niinkuin olisi seisonut
+neuloilla.
+
+"Voi veitikas! Tulkaa nyt kanssani. Voi vanha veitikas!"
+
+Toiset jäivät puotiin; Topias lähti poliisin kanssa. Tunnin kuluttua
+palasi hän, pyyhkien kylmää hikeä otsastaan.
+
+"Mitä minä jouduin näkemään ja kuulemaan!" Topias veti hiuksiset
+kellonperät taskustaan pöydälle. "Siinä on kaikki mitä sain takaisin,
+nekin menivät poikki, mutta sainpa kun sainkin ne pois paholaisen
+luolasta, parhaat toki sain pois. Minua oikeen viluttaa..."
+
+"Nuo vitjat ovat Helan tekemät. Täällä on kuumaa kahvia. Hanna keitti
+tällä ajalla. Juo, että lämpenet", pyysi Simo.
+
+"Vai ovat ne Helan tekemät." Johanna otti vitjat käteen. "Minä jatkan
+ne, niin hyvin kuin vaan taidan."
+
+Juotua kahvia kertoi Topias:
+
+"Tiellä jo poliisi ilmoitti minulle, että se mies, se kiviensärkijä
+on tuonoin astunut vankilan portista ulos. Silloin minä jo pelkäsin
+jatkaa matkaani, mutta menin yhtä kaikki. Ja me tulimme suureen
+kivirakennukseen. Mustia miehiä, mustia naisia tuli vastaamme joka
+sopessa, joka nurkassa. Kaikki he kävelivät horjuen, kaikilla heillä
+oli pistävä katsanto, kaikki he haisivat paloviinalta. Käännytään pois,
+sanoin minä poliisille, sillä minua pelottaa tämä talo ja tämän talon
+ihmiset. Täällähän on erillaista kuin.. Mies ei saa koskaan pelätä,
+vastasi poliisi; käykää kanssani vaan... Me nousimme rappuja ylös aina
+kolmanteen kerrokseen. Sitte pysähdyimme ja poliisi rupesi jyskyttämään
+nyrkillä oveen. Ryskytykseen vastattiin kiroomalla, vinkumalla. Poliisi
+löi yhä kovemmin, uhaten särkeä sapelilla lukon, joll'ei paikalla
+avattaisi. Vanha akka, jolla oli silmät kuin koiralla, avasi kiroten
+oven eteemme. Tulkaa pois Herran tähden, sanoin minä poliisille, mutta
+hän tuuppasi minut edellään huoneesen. Kaksi miestä makasi lattialla,
+kiviensärkijä ja hänen kierosilmäinen kumppaninsa. Turkkia, saappaita
+ja kelloa ei siellä ollut missään; siellä oli vaan viinaa, viinaa ja
+tunkiota ylt'yleensä. Koiransilmäinen akka kiroili ja haukkui meitä.
+Hän käski meitä tappamaan itsensä, paistamaan hänet elävältä. Oi, voi,
+hän käski meidät syömään silmät hänen päästään. Poliisi tarkasti
+huoneen. Hän nosti yhtä likaista ryysyä, laski toista ja helisti
+kolmatta, kakluunin tuhvasta löysi hän kellon; hän näytti sitä minulle.
+Ei se ole minun kelloni, sanoin minä, minun kelloni oli umpikuorinen
+ankkuri. Sitte minä katsoin taakseni. Mustia ihmisiä oli tullut
+tungokseen asti avoimen oven eteen. Tulkaa pois, tulkaa Herran nimen
+tähden pois täältä, sanoin minä poliisille ja törmäysin samassa mustaan
+joukkoon. Kauhean pitkä mies sattui eteeni. Miehellä oli silmät,
+odottakaas, akalla oli silmät kuin koiralla, niin jo muistan, miehellä
+oli pikkaiset, naskalimaiset silmät, semmoiset kuin tiikerilläkin. Ja
+hänellä oli nuo vitjat kaulassa. Tuolla on minun kelloni, sanoin minä
+ja tartuin vitjoihin. Linkkuveitsi, tavallinen kääntöpää, tuli
+liivinlakkarista eli mistä lie tullutkaan ulos. Mies pihahti ja iski
+kyntensä rintoihini. Mutta minä räimäsin hänet toisella kädelläni aina
+kolmannen oven alle yhteen mykkärään, toiseen käteeni jäivät vitjat. Ja
+sitte minä lähdin. Minä tulin kuin Jumalan tuuli, aina kahdella hypyllä
+raput. Taakseni en katsonut ennenkuin kadulla, En minä osaa sitä puhua,
+mutta semmoista en minä ole nähnyt maailman päivinä."
+
+Korvat hörpässä oli Simo kuunnellut Topiaan kertomusta.
+
+"Nyt kirjoitat kotiisi," sanoi hän, nauraen että oli tukehtua, "ja
+mainitset kirjeessä kaiken tuon. Olen varma, että Helka heti pyörtyy ja
+Martta ja Tapani sairastuvat keltatautiin. Parannuttuaan tulee Tapani
+tänne kaupunkiin, vankkureilla ja luokkavaljailla viemään kotiin sinua,
+laps'kulta!"
+
+"Älä nyt ijäksi." Johanna taas kielsi, töin tuskin voiden itsekään
+hillitä nauruaan.
+
+Isännän kellossakin oli sama ääni. Huolimatta Topiaan vakavuudesta
+nauroi hän:
+
+"Helpolla siitä asiasta löytää hyvänkin puolen. Mies oli kaikissa
+tapauksissa tunnokas, armelias mies. Olisi hänen sopinut ajaa hevosella
+tuohon oven eteen ja kauppias olisi kiltisti nostanut rekeen kahvia,
+nisujauhoja, sokeria... Epäilemättä!"
+
+"Kuinka teissä on miehiä ilvehtimään." Johanna oli pannut vitjat
+kaulaansa ja tuli ihan Topiaan lähelle. "Mene saattamaan Simoa ja
+ostakaa sitte yhdessä sinulle uusi kello. Minä olen niinkauan
+puodissa."
+
+Ottaessaan rahaa lompakkoon, päivitteli Topias:
+
+"Ei se kipeä, mutta se häpeä. En pitänytkään silmiäni auki, vaikka
+Tapani niin moneen kertaan varoitti ja takoi päähäni:
+
+"Tule jo, jok'ei katso silmillään, katsokoon kukkarollaan."
+
+Illalla tuli poliisi puotiin, kirjoitti kellon numeron muistikirjaansa,
+kyseli saappaiden ja turkkien tuntomerkit. Toruttuaan kauppiasta aika
+lailla siitä ett'ei tämä heti ilmoittanut asiasta poliisille, meni hän
+pois, päätellen mennessään:
+
+"Veitikas! Mitä otti ja teki! Mutta sitte minä olenkin Matti, jos en
+ennemmin tai myöhemmin tuo niitä käteenne. Vanha veitikas! Sitte syö
+kissa kauroja, jos en tuo. Voi...!"
+
+Vasta nyt selvisi Topiaalle kiviensärkijän viisas kavaluus. Markan
+terävät hampaat ja kahdenmarkan lovi eivät myöskään olleet sattumia.
+Rahat olivatkin samat. Myöntää täytyy, että mies oli viisas ja kavala,
+mutta kaikessa viisaudessaan ja kavaluudessaan tuhma, sangen tuhma...
+
+Onnistuukohan poliisi käsittämään ne? Tuskin. Simolla lienee oikein.
+Hyvää huomenta niille saa sanoa, niin turkille ja saappaille kuin
+kellollekin.
+
+Pitikö asia salata kotiväeltä? Ei. Ilmi se kerran kuitenkin tulee.
+
+Topias haki puodista paperia ja rupesi kirjoittamaan kirjettä Helalle.
+Kirjoitettuaan kaupastaan kuinka se yhä paremmin alkaa kannattamaan,
+ilmoitti hän myöskin saaneensa jo maksaa ensimmäiset oppirahat, kuin
+lainasi epärehelliselle ihmiselle kellonsa, vaatteita ja pienen summan
+rahaa.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Talvi oli mennyt ja päivät olivat jo keväisiä.
+
+Tähän asti ei Topias ollut tuntenut ikävää nimeksikään. Tointa ja työtä
+oli hänellä puuttumatta. Varhaisina aamuhetkinä lueskeli hän kirjoja,
+joita Johanna hänen luokseen toi, päivillä oli hän kauppiaana puodissa,
+emäntänä ja piikana kotonaan. Mielensä oli pysynyt kiinnitettynä
+aineellisuuteen, käytännöllisyyteen. Pääkirjan numeroilla oli
+ihmeellinen lumousvoima silmiin, mieleen.
+
+Mutta kevät teki muutoksen. Päivät, jotka olivat ennen joutuneet iltaan
+pian kuin puro putouksessa, alkoivat tuntumaan pitkiltä ja pääkirjan
+numerot menettivät ihmeellisen lumousvoimansa. Ajatukset katkoivat
+aineellisuuden kahleet ja puodilla, kaupanteolla ei ollutkaan enään
+suurta arvoa. Topias koetti ajatuksiaan vangita, mutta ei voinut. Jos
+niitä toiselta viereltä solmesi pääkirjaan, niin toiselta jo mennä
+viuhkittivat järvelle, kummipojan kehdon viereen ja Helan kamariin.
+Monta puuta, monta kiveä, monta mätästä, joiden olemassa oloa ei hän
+ennen ollut huomannutkaan, keksivät ajatukset istumasijoiksi itselleen,
+levähdyspaikoiksi lennolleen.
+
+Kevätpäivä oli illassa, aurinko alenemaisillaan.
+
+Luettuaan rahat, päivän sisääntulot, otti Topias pääkirjan tiskille,
+kirjoitti numerot kirjaan. Kauppa oli käynyt vilkkaasti kaiken päivää,
+tuskin puolta tuntia oli puoti ollut tyhjänä. Kuka jätti markan, kuka
+kaksi ja niin korkeni summa yli yhdeksänkymmenen!
+
+Tukkukauppias ja Simo olivat kehoittaneet häntä laajentamaan liikkeensä
+ja muuttamaan keskikaupunkiin. Mutta Johanna oli kieltänyt kovasti ja
+samassa saarnannut tyytyväisyydestä ja ahneudesta. Mitäpä jos ei
+huolisikaan Johannan kielloista? Mitäpä jos laajentaisi liikkeensä ja
+muuttaisi valtakaupunkiin...? Pääkirjan numerot muuttuivat;
+yhdeksänkymmentä markkaa suureni yhdeksäksisadaksi markaksi!
+
+Vieterikello oli vaiti; aurinko paistoi huoneesen oven pienistä
+ruuduista. Nojaten kyynäspäillään tiskiin katseli Topias yhä kirjaan.
+Hänen huulensa menivät hymyyn, sillä kopeat numerot samenivat,
+himmenivät ja niitten sijassa näkyi pitkäripsiset silmät!
+
+"Vielä ei ole päivä lopussa, vielä voisi yksi ja toinen käydä
+kaupoilla, mutta minun mieleni on sairas ja ruumiini veltto. Kyntäminen
+tai halkojenhakkaaminen olisi minulle nyt hyvin terveellistä."
+
+Topias korjasi kirjan ja rahat, pani oven salpaan ja meni ulos. Lumi
+oli roskana ja räystäiltä lorisi vesi. Meren valkoiseen vaippaan oli
+aurinko hioittanut sinisiä pilkkuja. Tuulikin oli pehmeätä, tuoreelta
+ja makealta tuntui huulissa. Valtakaupungissa se ei olekaan semmoista;
+siellä on tuulessa asfaltin hajuakin... Mutta täällä, Kalastajakadulla,
+se on puhdasta, etenkin kuin tuulee tuolta mereltä, kuten nytkin. Ja
+meri, sehän on kuin Korsijärvi. Kenties jo tulevalla viikolla sulaa
+järvi ojan suusta, Tapani vie siihen rysiä ja niitä käy kokemassa
+tietenkin Helka!
+
+Taas näki Topias tuliset silmät pitkine ripsine.
+
+"Minä menen Johannan luo, ehkä ikäväni sitten..."
+
+Johanna tuli häntä ovessa vastaan, ilon, onnen taivas silmissä.
+
+"Hyvä että tulit, aioinkin juuri tulla..."
+
+"Minua vaivaa koti-ikävä. Ikävöin järveä, poikaa..."
+
+"Laps'kulta!"
+
+"Jos menisin viikoksi, kahdeksi kotiin."
+
+"Laps'kulta!"
+
+"Ei minun pääni yhtään kiellä, vaikka lähden huomenna."
+
+"Laps'kulta!"
+
+"Nähtyäni järven, pojan ja ... pitkän matkan."
+
+"Kirjoita Tapani tulemaan vankkureilla ja luokkavaljailla."
+
+"Naura vaan, parempi katsoa nauravan suuhun kuin... Sinulla on
+silkkiliina päässäsi, minne...?"
+
+"Mennään Simoa vastaan."
+
+"Näin aikaiseen!"
+
+"Tänään hän tulee aikaisemmin. Eikö hän ole puhunut sinulle..."
+
+"Ei Simo enää kykene mitään järjellistä puhumaan. Hän on niin
+onnellinen."
+
+"Onko hän niin onnellinen?" Johannan haaveellisissa silmissä oli
+verraton riemu. Hän tarttui Topiasta paksuun peukaloon kiinni. "Onko
+hän niin onnellinen? Sano!"
+
+"On, on. Onnellinen on sulhasesi."
+
+"Huomenna on kihlajaisemme."
+
+"Tule sitte, kultanen!"
+
+He kävelivät puolittain kiirehtimättä. Topias lupasi kirjoittaa
+Helalle, että jättää kaupunkiintulonsa tuonnemmaksi, häiksi. Tapani ja
+Perttu voivat tulla maata myöten, Helka ja Topi junassa, päivää,
+kahtakin ennen. Jakaisi vaan odottaa...
+
+"Kuukauden. Simo tietää jo mitä rengin leipä maistaa. En minä anna
+hänen olla kauemmin kenenkään käskettävänä." Johanna tuli lähemmäksi,
+loi kauniit silmänsä Topiaasen ja likisti paksua peukaloa. "Sinä sanoit
+hänen olevan niin onnellisen. Älä lue sitä minulle viaksi" -- ääni
+muuttui hiljaiseksi -- "mutta minä olen ylpeä hänestä ... ja sinusta!
+Oi, minä olen ylpeä kaikista teistä, joiden seurassa hän on kasvanut.
+Tiedätkö, toisinaan on Simo juuri niinkuin sinä."
+
+"Kaikki me olemme ylpeitä Simostakin. Marttakin sanoi jouluna..."
+
+Topias keskeytti lauseensa ja hiljensi äkkiä askeleitansa. Heidän
+kohdallaan kadun toisella puolella, oli kolme pientä poikaa kuumassa
+käsikähmäkässä keskenään. Kaksi isompaa näkyivät olevan liitossa, joten
+pienin taisteli ylivoimaa vastaan. Pieni urho, joka torjui lyöntejä ja
+antoi lyöntejä, oli Josu. Päättäen sanoista, joita kahakassa
+vaihdettiin yhtä tiheään kuin iskujakin, oli riidanaiheena joku löytö,
+josta liittoutuneetkin vaativat osaa. Topias kiirehti apuun ja kehoitti
+poikia:
+
+"Sopikaa riitanne."
+
+Ahdistajat tekivät aselevon ja suurempi alkoi selvittämään riidan
+syytä. He olivat nähneet lakritsipyssyn kadulla ja lähteneet yhtä
+haavaa kaapaisemaan sitä, mutta Josu oli vikkelin ja ennätti ennen.
+
+"Vaikka on pienin."
+
+Mitäpä tuo pienuuteen kuului? Vaikka onkin pienin niin on semmoinen
+jehu! Tahtoo nytkin pitää yksin kaikki, vaikka jakaminen olisi vaan
+oikeus ja kohtuus, koska se kaikin nähtiin.
+
+"Kuinka te sen kaikin näitte?" virkkoi Josu, sovittaen itseään
+parempaan puolustusasentoon; "edellänihän te kävitte."
+
+Topias uskoi jo totuuden olevan Josun puolella, mutta toinen velikulta
+tokasi:
+
+"Jos me edellä olisimme olleet, kuinka me sitte olisimme nähneetkään?"
+
+"Että löysit..."
+
+"Kun olin niin hullu, että sanoin."
+
+"Sama mieskin; sinä nyt olisitkin..."
+
+"Sama jehukin; sinä nyt vaan..."
+
+Huomattuaan asian haarat ristiriitaisiksi, rupesi Topias
+rauhanvälittäjäksi. Hän sanoi osaa vaativille.
+
+"Tyydyttekö siihen, että minä annan teille kummallekin viisi penniä ja
+te sitte puolestanne annatte Josun pitää löytönsä?"
+
+"Tyydymme; tuohipäitähän olisimme, joll'emme..."
+
+"Oikeita nautoja olisimme..."
+
+Topias antoi rahan kummallekin pojalle ja kysyi samassa:
+
+"Ja oletteko nyt sopumiehiä?"
+
+"Olemme. Hyvä Jussi minä olenkin!"
+
+"Enkä minäkään ole mikään paha Paavo!"
+
+"Uskon minäkin sen. Lakritsi vaan on ylen makeata ja... Tule Josu
+huomenna käymään minun puodissani Kalastajakadulla. Minulla on asiata
+sinulle. Tule siihen puotiin, jonka päädyssä on tuuliviiri."
+
+Kertoen Johannalle syksyistä kohtaustaan Josun kanssa, jatkoivat he
+taaskin matkaansa kiirehtämättä, mutta Simo ehti jo hyvän matkan heitä
+vastaan. Topias tervehti häntä suorin sanoin ja runolla:
+
+"Sinäpä ehdit häistä läksiäisiin... Sulhanen suuressa onnessa, etsivi,
+rientävi, löytävi..."
+
+Simo siitä nauramaan:
+
+"Luetko arkkiveisuja, vai osaatko omasta päästäsi. Hitoissa! Ei täällä
+muut kauppiaat ainakaan runohengestä rikkaita ole."
+
+Topias aikoi vielä jatkaa Maan kyyhkysestä ja öljypuun lehdestä
+niinkuin sulhasen ja morsiamen vertauskuvista, mutta ei voinut naurusta
+hänkään.
+
+"Hupeloita me ihan olemme", Johanna koetti hillitä nauruaan. "Ei olisi
+liikaa, vaikka ihmiset osoittelisivat sormillaan meitä."
+
+"Sano, että olemme hupsuja ja sano että osoittelevat varpaillaan meitä,
+en minä välitä rahtuakaan. Miksi en nyt saisi nauraa ja olla iloinen?
+Huomenna on minulla vapaapäivä, kentiesi ensimmäinen vapaapäivä
+ijässäni. En ole herrastanut, en ole vetelehtinyt päivääkään, niin
+pitkälle kuin itse muistan taakse päin vuosiani. Onko liikaa, jos nyt
+olen hupsu? Lue, Topi, veisujasi, olkoot sitte arkista tai omasta
+päästäsi." Simo otti käsivarrelleen Johannan, huolimatta
+kadullakulkijain uteliaista silmäyksistä.
+
+Aamulla tuli Josu puotiin. Topias ja Simo tutkivat hänen tietojaan.
+Poika osasi kirjoittaa ja laskea lukua kuin kruununsihteeri. Kun hän
+oli suorittanut kymmenmurto-esimerkin, kysyi Topias:
+
+"Oletko käynyt koulua?"
+
+"Kävin minä kansakoulua..."
+
+"Kauankin?"
+
+"Yhden päivän, tuntia vailla sekin."
+
+"Kuinka sanoit? Yhdenkö päivän vaan?"
+
+"Minä en tykännyt koulusta eikä koulussa tykätty minusta, ei
+alussakaan. Siellä tuli heti riitoja ja sekaannuksia, tuli jos
+jotakin."
+
+"Kuinka sinä sitte osaat..."
+
+"Minä opin kotoolla sen minkä Maiju oppi koulussa, laskennossa menin
+hänen edelleenkin."
+
+"Onko Maiju vielä koulussa?"
+
+"Ei, hänen täytyi mennä palvelemaan kuin äiti kuoli... Maiju oli jo
+viimeisellä luokalla."
+
+Josu tuli perin toiseksi mieheksi puhuessaan Maijusta. Ilveellinen
+puhetapa muuttui tunteelliseksi, puoli kesyttömille kasvoille ilmaantui
+lapsellisen hellyyden värähdyksiä.
+
+"Ja Maiju on sinun kultamurusesi." Topias tarttui takintapaisen
+vaatteen kaulukseen. "Kuka on isäsi?"
+
+Josun sydän meni syrjälleen, silmät katsoivat alas lattiaan ja siitä
+oveen. Takintapainen vaatteen kaulus oli vähällä jäädä pitelijän
+käteen.
+
+"Minne sinulla on niin kiire? Mitä tuolla ulkoolla teet?"
+
+"Mitä milloinkin, kuta kulloinkin. Enimmäkseen olen vapaana miehenä."
+
+"Seiso nyt siinä."
+
+Topias ja Simo poistuivat toiseen huoneesen. Molemmat olivat mieltyneet
+poikaan. Poika oli katsonut karttamatta, silmät olivat viisaan
+näköiset. Mitä hänellä oli pahoja tapoja, ne olivat päällä, näkyvissä.
+Harjailee vaan, niin tulee hyväkin...
+
+"Ja tuo puolivilli näkö katoaa saippualla, vedellä ja ravitsevalla
+ruo'alla. Ota Josu puotipojaksesi, mutta kamita se kruununsihteeri,
+niin ett'ei katso taakseen koko Kalastajakadulla."
+
+"Älä veikkonen syyttä suotta..."
+
+"Jonkin kolttosen hänkin sinulle tekee, kuten..."
+
+Kello samassa kilahti ja Topiaan oli meneminen puotiin.
+
+Josun kohtalo oli nyt päätetty. Topias käytti häntä suutarin ja
+räätälin luona, osti pienen sängyn, pöydän ja tuoleja varastohuoneesen.
+Johanna toi pöydälle kukkia, satukirjoja, Simo kuvia, leikkikaluja.
+
+Ja Topiaan koti-ikävä meni sitä tietä, sillä Josusta sai hän ilon ja
+surua, vieläpä runsaasti molempia. Vapaan katuelämän vapaista
+sukkeluuksista ja nokkaviisauksista ei poika heltinytkään niin vähällä
+harjaamisella kuin luultiin. Maata selkimäseljällään tiskillä ja siinä
+maatessa syljeskellä kattoon oli yksi hänen mielitehtäviään. Joskus
+ehätti Topias puotipoikansa pitämässä leikkiharjoituksia sillien
+kanssa. Sillit olivat asetetut tiskille riveihin, pintooneihin,
+kullakin neljä tikkua jalkoina ja nuppineula ratsastajana. Ilveileminen
+oli Josun heikoimpia puolia. Jos ei ostaja ollut ikäihminen tai muuten
+erin vakava ulkomuodolleen ja jos Josu sai vapaasti menetellä niin luki
+hän kauppojenalkajaiseksi "hospodipomiloon" asianomaisine
+sormiliikkeine, kauppojentekijäiseksi näytti hän mielellään jonkun
+sirkuskonstin, joko sitte nostamalla molemmat jalat niskan taakse tai,
+katsojan suureksi hämmästykseksi, puhaltamalla kymmenpennisen
+kämmeneltään näkymättömiin.
+
+Vaarallisimmiksi pahennuksiksi tulivat entiset kumppanit, vapaat
+miehet. Kalastajakatu näkyi äkkiä tulleen katupoikien luvatuksi maaksi.
+Topias Yli-Tuomon puodin lähellä niitä oli aina, aamua varhain, iltaa
+hiljaan. Siinä he söivät, siinä he joivat, siinä oli heidän hyvä olla.
+Puotiin puhuttiin viheltämällä, yskähtelemällä, viittoilemalla.
+ainoastaan rohkeimmat uskalsivat tulla sisään tervehtimään Josua,
+onnenpoikaa. Vainu oli heillä ihmeen tarkka, mutta sattui sentäänkin,
+että se petti ja kauppias olikin itse puodissa. Mutta rohkealla olikin
+sillä kerralla asiaa, hän kaupitsi kissankultaa ja harakankiviä.
+
+Josukin oli monenmuotoisissa asioimisissa heidän kanssaan. Yhdelle oli
+hän velkaa korvatillikan, toiselle nyrkkilyönnin, kolmannelle molemmat,
+hypätä ulos kadulle ja maksaa velkansa korkojen kanssa oli minuutin
+työ.
+
+Topias oli avutoin, hän torui Josua, käski isällisin sanoin poikia
+asettamaan leirinsä muuanne, turhaan molemmat. Pojat olivat paatuneita
+velikultia ja Josu ei voinut luonnolleen niin mitään.
+
+Mutta Simo keksi keinon. Hän toi Aleksein puodista pitkän rottingin,
+piti sillä erään kerran havaannollisen näyteluennon, mitenkä menetellä
+poikien kanssa. Se vaikutti silmin nähtävästi. Josun entiset kumppanit
+ihan kiersivät Yli-Tuomon puotia.
+
+Helalta tuli kirje, vastaus hääkutsuun. Johanna näki posteljoonin
+poikkeavan puotiin ja hän tuli kuulemaan, lukemaan kirjettä. Topias oli
+nyrpeällä mielellä, sillä hän juuri pääsi pauhaamasta Josua.
+
+"Mitä poika on tänään taas tehnyt?"
+
+"Mitäkö tehnyt? Muistakoon joku toinen hänen työnsä, mutta en minä.
+Ensimmäiselle ostajalle saarnasi hän pitkän saarnan Pukkilan pappilan
+apupapin papupadasta, toiselle kasvatti hän kuusta sokuritopan
+huipulla, kolmannelle näytti hän pitkää kynttään, joita ei ole
+leikannut puoleen ajastaikaan. Kynsi on kuulumaton taikakalu. Sillä
+katoaa naarannappi, se tietää säät, tuulet, ostajan rahavarat eli
+toisin sanoen: maailmassa ei tapahdu mitään, joka ei jo seisoisi
+kirjoitettuna hänen kynnessään. Päivää ennen toista vedenpaisumusta
+putoaa se itsekseen pois, ken sen ennen leikkaa, sarvinaudaksi paikalla
+muuttuu. Neljännen ostajan kanssa meni hän ulos kadulle, heitti itseään
+kiekkona, niin että tukka pöllyi. Ei siinä vielä läheskään kaikki
+tämänpäiväiset vehkeet."
+
+"Mainio poika!"
+
+"Ja mikä minua enin harmittaa on se, ett'en saa olluksi kova sille
+peijoonalle, en voi täydestä sydämmestäni sanoa ainoatakaan ankaraa
+sanaa. Ei minusta olekaan hänen kasvattajakseen."
+
+"Ohoi! Älä nyt niin korkealle kiipee. Näethän pojan silmistäkin jo,
+että siellä sisässä on hyvää. Pahat tapansa ovat katupojan pahoiksi
+tavoiksi pikemmin hyveitä. Tottahan tervesieluinen poika osaa hauskaa
+pitää. Vai vaatisitko että hänen pitäisi istuman ja torkkuman? Ja sinä
+juuri olet omiasi hänen isännäkseen, hoitajakseen. Hyvyyttä, hellyyttä
+poika raukka tarvitseekin, sillä kovuus, ankaruus turmelisi kaikki.
+Vähennä vaatimuksiasi nyt alusta ja muista, että hän on ollut vapaa
+mies. Korota sitte vähä vähältä, ett'ei huomaakaan muutosta."
+
+"Taidat olla oikeassa, ja oletkin."
+
+"Lue jo kirje, olen utelias nyt kuten..."
+
+Arastellen, ikäänkuin varoen, ett'ei vaan rikkoisi kirjaintakaan, avasi
+Topias kirjeen. Helka kirjoitti:
+
+  "Minä ja yks' nuori mies tulemme Simon häihin tulisella hevosella,
+  rautaisilla rattailla. Simon äiti ei uskalla tulla meidän matkaamme,
+  vaan hän ja Tapani tulevat hummalla. Martta jää kotiin Hannansa
+  kanssa ja Perttu ei lupaa astua askeltakaan kenenkään kuolevaisen
+  ilon tai surun tähden. Pelkään, että nuori mies jonka nenässä jo
+  selvästi näkyy samanlainen pykäle kuin isänsäkin, ei enää tunnekaan
+  setäänsä..."
+
+"Onkohan se mahdollista?" kysyi Topias kesken lukemistaan.
+
+"Se on nyt kuin kädessä", vastasi Johanna kiusalla. "Tietysti poika
+vierastaa sinua, huutaa ja kirkuu, jos yrität ottamaan syliisi."
+
+"Huonot häät minulla sitte..."
+
+"Lue nyt eteen päin, laps'kulta."
+
+  "Martta on terve ja Hannansa samoin", luki Topias edelleen. "Tapani
+  on tullut entistä ylpeämmäksi. Minusta ja sinusta puhun hän niinkuin
+  lapsista puhutaan. Jos väittelen hänen kanssaan, joka ei tapahdu
+  harvoin, sanoo hän heti ylpeästi: Mikä sinä olet? Ei mikään muu kuin
+  lapsi. Ja minkä muun luulet ison Topin olevan? Hän on lapsi niinkuin
+  sinäkin. Ja lapset eivät tiedä ennenkuin tiellä käytetään. --
+  Kevät on ollut kaunis, lumi ja jäät menivät kuin härmä. Tätä
+  ktrjoittaissani on akkunani auki, oraspellot vihannoivat, käki
+  kukkuu petäjikössä, leivo livertelee ylhäällä ilmassa, järven
+  pinta vilmehtii. En osaa kirjottaa tähän mitä näen, mitä tunnen.
+  Lähden nyt verkkoja kokoomaan järvelle. Metsän puille ja järven
+  laineille laulan mitä sydämmessäni tunnen. -- Nuori mies oli yötä
+  kanssani ja hän nukkuu vielä. Päivällä piirustan tähän hänen
+  kuvansa ynnä jonkun haarukan yhdistynein voimin. -- Yks' tyttö
+  hupakko oli mustasukkainen Johannalle, mutta älä sitä kenellekään
+  sano, sillä salaisuuden tietää ainoastaan Helka."
+
+"Pian he jo tulevat." Johanna otti kirjeen, ruveten lukemaan sitä
+itselleen uudestaan.
+
+Simo oli Aleksein piharenkinä kihlausaikansakin. Topias ja Johanna
+tekivät joka ilta kävelymatkan häntä vastaan. Oli iloa, oli onnea.
+
+Ikäväkseen huomasi Topias Josun tupakoivan. Huoneessa haisi aamusilla
+tupakilta ja rottingin pää oli musta. Topias seurasi Johannan neuvoa
+eikä ollut tietävinäänkään asiasta, antoi vaan huomionsa vanhettua,
+mutta ei unhottua.
+
+"Poltatko sinä tupakkia?" kysyi hän sitte erään kerran päivällistä
+syödessään mutta niinkuin sivumennen ja niinkuin ei poika olisi ollut
+niitä miehiäkään.
+
+"Poltan." Josu katsoi rohkeasti Topiasta silmiin.
+
+"Minä ostin sinulle säästölaatikon ja panin sen pöydällesi. Milloin
+olet päivän polttamata pudotan siihen viisi penniä. Se tekee viikossa
+kolmekymmentä viisi penniä, paljonko vuodessa?"
+
+"Kahdeksantoista markkaa ja kaksikymmentä penniä", vastasi Josu
+vikkelästi.
+
+"Rahoilla voit ostaa kirjoja tai voit niillä käydä kouluakin, voit
+ottaa tunteja laskennossa ja kirjanpidossa. Nuorena on hyvä oppia."
+
+Sen enempää ei asiasta sillä erällä puhuttu. Muutaman päivän kuluttua
+otti Topias laatikon käteensä: siellä kilahti, mutta ei muuta kuin yksi
+ainoa raha.
+
+"Se on kallis raha." Topias asetti laatikon paikoilleen. "Ei kukaan voi
+arvata kuinka kallis raha se on."
+
+Samana iltana tulivat he kävelyltään Topiaan luo teetä juomaan. Simo
+oli tottunut elämöimään pojan kanssa ja hän huusi:
+
+"Josu hoi! Tule tänne, tule hätään."
+
+Poika tuli; ovelle asti käveli hän jaloillaan, siinä muutti hän kädet
+jaloiksi, käyden niilläkin suoraan kuin seiväs.
+
+"Katsos; minulla on tässä uudenaikuisia paperosseja. Näiden päässä on
+tulivehkeetkin. Katsos, minä raapaisen vaan, noin ... ja nyt se palaa,
+nyt siitä tulee savut. Veisaatko taas sen vuorolaulun: 'Onko Keiturilta
+ketään kirkoss?' niin saat itse raapaistakin sen palamaan."
+
+Josun silmät kiilsivät; hän putisi, tutisi, niin teki mieli.
+
+"No saat kaksi. Tiedätkö, näissä on yhdeksän makua: karamellin,
+neilikan, piparikakun, punajuurikkaan... Manna ei ole näiden
+rinnalla..."
+
+"Minä en enää polta tupakkia; minä ostan kirjoja ja käyn koulua." Josu
+heitti itsensä seisoaltaan ovensuuhun kolmella ympäriheitolla
+taaksepäin, jäi joka kerralla jaloilleen ja meni ovesta ulos.
+
+"Hauska kapine, tuo poika."
+
+"On se. Ei sen kanssa ikävä tule; sillä on yhdeksin kopekit."
+
+Ensimmäisten ulkomaalaisten laivojen tullessa Helsingin rantaan tuli
+isännän veli. Johannan tyyneys ei kestänyt, kuin lyhyt mies, heiluvin
+askelin astui sisään erään pyhäpäivän ehtoolla.
+
+"Setä, setä!" huudahti hän ja hyppäsi merimiehelle kaulaan. "Viimeinkin
+tulit."
+
+Merimiehen rohkeat silmät kostuivat, kiinteät lihakset auringon
+polttamissa kasvoissa värähtivät.
+
+"Semmoinen olet, jommoiseksi olen sinut ajatellut, Johanna!"
+
+Mutta rauhallisena, tyynenä kävi perhoispariskunta kaivattua vierasta
+vastaan ja vei Simon eteen.
+
+"Meillä on nyt kaksi lasta."
+
+"Ja yhtä rakkaita ovat molemmat."
+
+Merimies laski aarteensa Simon syliin.
+
+"Teidänkin minä tunne", sanoi hän Topiaalle, "sillä Johanna on
+viimeisissä kirjeissään aina puhunut teistä, koska olette sulhasensa
+lapsuustuttava. Tuo pieni mies..."
+
+"On minun puotipoikani, Josu nimeltään."
+
+"Sinä Josu soisit varmaankin minun nyt heti alottavan puhelemaan
+englantilaisten nyrkkitaisteluista ja kuuman Indian suurista
+kaupungeista, mutta tänä iltana en minä vielä niihin ehdi, minulla on
+lähempänä sydäntäni muita kerrottavia. Odota kiltisti toiseen
+kertaan..."
+
+Myöhäiseen iltaan kertoili merimies, mitä hänellä oli lähinnä sydäntä.
+Kertomus siirtyi ajassa taaksepäin kaksikymmentä vuotta, paikasta kauas
+Pohjanmaalle. Silloinkin oli kevät ja pyhäpäivä, kuten nytkin.
+Matalassa, turvekattoisessa majassa vietettiin häitä. Hääväkeä oli
+kolme henkeä, morsian, sulhanen ja kertoja. Viulua ja seppelettäkään ei
+ollut, mutta oli uskoa ja rakkautta. Ainoastaan hän ja sulhanen
+muistavat miten oli kaunis turvekattoisen mökin morsian. Hääilta oli
+tienhaarana kahdelle veljelle. Kaksikymmentä vuotta on kumpikin veli
+kulkenut tietänsä...
+
+Ja sitten tuli Helka nuoren miehen kanssa. Johanna, Topias ja Simo
+olivat häntä asemalla vastaanottamassa. Topiaalta ratkesi tilaisuudessa
+kaikki malttinsa rikki. Hän teki sata tarpeetonta käännöstä,
+pyörähdystä Helan ja pojan ympärillä, käveli milloin oikealla, milloin
+vasemmalla puolella heitä, puhui ajatuksia, joilla ei ollut mitään
+yhteyttä keskenään, nauroi ja ihmetteli, vaikk'ei mitään naurettavaa ja
+ihmeteltävää ollut. Vasta väkevimmän puuskauksen ohi mentyä muisti hän
+ottaa Helalta pojan syliinsä. Poika paukahtikin itkemään.
+
+"Härkä laulakoon ja karhu tanssikoon! Katso kuinka koira karjaan menee,
+lirkun lirkun kotiin tulee. Kissa vieköön! Täss' on kello, kaunis
+katsella."
+
+Topias veti kellon lakkaristaan, sommitteli sanojaan kaiken kauneiksi.
+Ja poika tyyntyi, suu meni sokeriseksi ja käsi kiertyi Topiaan
+kaulalle.
+
+"Setä!"
+
+"Kenen poika?"
+
+"Tädin."
+
+Kotoolla sai Topias Josusta apulaisen ja Topi oli ilonpäivissä heidän
+käsissään. Puskettiin härkää, hypeltiin harakkaa, pidettiin piilosta.
+Josu kasteli kielellään karamellia, pisteli niitä pojan kasvot täyteen.
+Otti sitte revolverin, tähtäsi sillä pojan nenänpäähän. Helka kaljahti,
+lipsahdus kuului ja paperossi lensi luotina ulos. Aseella, jonka oli
+saanut Simolta, oli hän jo monta aikaa pelättänyt. Poika, ollen
+muutenkin matkasta väsynyt, nukkui kesken aikoja iloonsa. -- --
+
+Häävieraiden joukossa oli myöskin kauppias Aleksei rouvineen.
+Viimemainitulla oli alhainen käytöstapa ja lempeät silmät.
+Suositellen Topia itseensä istui hän Tapanin ja Simon äidin seurassa,
+puheli asiantuntevan tarkkuudella maanviljelyksestä, karjan- ja
+taloudenhoidosta. Josu, silmät kiiluvina kärkkyi siinä neljäntenä.
+Lempeä ja ihmisystävällinen rouva voitti pojan suosion; Topi istui
+hänen syliinsä, piteli sormuksia, kelloa.
+
+"Minulla on tätikin; onko sinullakin?"
+
+Tapani häpesi, kuin sinutteli rouvaa. Hän kompastellen torui:
+
+"Poika sinä, johan sinä..."
+
+"Kuka sinun tätisi on?"
+
+"Helka. Äidillä on jo sormus ja tädillä on kello."
+
+Mutta Josu ei ollutkaan keinoja vailla.
+
+"Mennään kuvia katsomaan Topi", sanoi hän vilkkaasti, "siellä on
+hevonenkin, pieni liinaharja."
+
+Hevonen voitti; kello ja sormus menettivät arvonsa. Topi kurotti
+käsiään Josulle.
+
+"Menkää nyt", myönsi Tapani, "mutta tulkaa sitte tänne jälleen."
+
+Harvat, valitut henkilöt olivat ne, joiden kanssa kauppias Aleksei
+suvaitsi puhua sanan, kaksi. Huomattavassa määrässä tyytymättömän
+näköisenä istui hän kamarissa albumia selaillen, omia sikarejaan
+polttaen. Työmiehiä ja talonpoikia, karkeita ja ruskeita kasvoja näki
+joka puolella, minne vaan silmänsä kääntikin.
+
+"Joka kestäisi tätä tunnin, kaksi."
+
+Mitäpä siitä, vaikka hän itse oli kansan alimmista kerroksista, koska
+oli sivistynyt ja rikastunut. Hän taisi useampia eläviä kieliä ja oli
+kuulu kavaljeeri. Hänen rikas, karjalainen luonteensa hurmasi häneen
+hienotkin seuraihmiset...
+
+Josu tuli Helan ja pojan kanssa kamariin kuvatauluja katselemaan.
+Aleksei istui selin heihin.
+
+"Katsos hepoa!" Josu hirnasi ja Topi häntä matki moneen kertaan.
+Aleksei istui yhä selin heihin.
+
+"Tulkaa tännemmäksi; täällä on kaunis kuva." Helka vei Josun ja Topin
+toisen taulun eteen. Siinä oli puutarha, lintu oksalla, poika ja tyttö
+pisteaidan ulkopuolella. Omenapuita ja viinamarja-pensaita kypsin
+hedelmin oli puutarhassa. "Sano Josu, miksikä poika ja tyttö ovat
+seisahtuneet tuohon puutarhan lähelle. Mitä he siinä tekevät?"
+
+Hopean heleä ääni herätti Aleksein; hän kääntyi kuvatauluun päin.
+
+"He katselevat noita omenia ja viinimarjoja", vastasi Josu,
+"harmittelevat mielessään, ettei pisteaita ole harvempi ja matalampi."
+
+"Sinä vekkuli! Haha-ha!"
+
+Aleksei laski albumin kädestään pöydälle ja katsoi Helkaa.
+
+"Sinä vekkuli! Etkö näekään sulosuuta laulajaa, jota poika ja tyttö
+ovat seisahtuneet kuulemaan. Sinä vekkuli!"
+
+"Maalaistyttö tuo on, hopeaääninen kaunotar, pitkin silmäripsin,
+tummine kasvoine? On, on. Lyhyet helmatkin sen todistavat..."
+
+Aleksei nousi ylös ja läheni heitä. Kysymys katsoi raukeilta kasvoilta
+ja liehakoitseva miellyttäväisyys karkoitti varjon korkealta otsalta.
+Kasvojen veltot piirteet elostuivat, kiihoittuivat; kiihko näkyi
+silmienkin valossa. Hän rupesi puhumaan Helalle metisiä sanoja ja
+kukitettuja lauseita, niinkuin olisi ollut edessään vaan mainittu
+kaunotar.
+
+Muutamalla ihmisellä on selittämätön viehätysvoima. Kaikki heidän
+puheensa ja liikkeensäkin ovat viehättäviä. Viehättäväisyys on
+luontaisena sädekehänä heidän olennossaan. Luonnottomassakin,
+äkkiarvaamattomassakin asemassa, johon sattuma tai kohtalo viskaa
+hänen, osaa hän viehättää. Helka ei ollut seurustellut koskaan
+hienommissa piireissä, mutta kuitenkin osasi hän käyttää itsensä
+tekemättä virhettä kauneus- ja hienoussääntöjä vastaan ja näyttämättä
+typerältä maalaistytöltä. Väliin oli asia, josta puhuttiin, hänelle
+kokonaan hämärä, väliin oli ihailijan sana kaksikielinen,
+tuhatmielinen, vaan silloin salainen viehätysvoima ja vaistomainen
+kauneudentunto tulivatkin avukseen ja hän lausui sukkelaan sanan,
+teräksisen ajatuksen hämärästä kohdasta. Juuri silloin kuin
+liehakoitsija odotti palkintoa medestänsä, kukistansa, juuri silloin
+osasi hän nauraa hopeisimman naurunsa...
+
+Kauppias Aleksei juopui ensin Helasta.
+
+Mikä ihmeellinen talonpoikaistyttö! Avoin kuin kirja, mutta
+kysymysmerkkejä siltäkin joka sivu täynnä, Suloutensa ei ole opittua,
+tavoiteltua, se on luonnollista, olennollista. Mutta ei hän sentäänkään
+ole tiedoton sen mahdista. Hän hurmaa ehdoin tahdoin. Ihmeellinen
+talonpoikaistyttö!
+
+Aleksei oli pelännyt saavansa ikävää työkansan seurassa ja sentähden jo
+ennen häihin tuloaan sopinut rouvansa kanssa tunnista, jolloin
+kiittäisivät ja sanoisivat hyvästi. Uhraten kaikissa omat ilonsa tuli
+rouva kellonlyömällä Aleksein luo, valmiina lähtemään, jos pelätty
+ikävä vaivaisi tätä. Mutta Aleksein pelko olikin ollut ennakkoluuloa.
+Hänellä olikin hauskaa, hauskempata kuin missään tapauksessa olisi
+voinut toivoakaan. Täällä näki hän monesta ajasta alkuperäistä
+maakansaa ja tyyppejä...!
+
+Rouva loi mieheensä kiitollisen katseen ja meni jälleen Tapanin
+seuraan. Tapanilla oli vetovoima, Topi. Rouvan omasta onnesta puuttui
+paras, hänellä kuin ei ollut yhtään lapsia.
+
+Sitte Aleksei juopui viinistä.
+
+Hornan taivas! Ihmeellinen maalaistyttö vältti häntä, mutta vältti
+tulisin silmin, kuten suuren maailman nainen, saadessaan kultakalan
+verkkoon. Ja mies, jonka seuraan hän pakenee, jolle puhuu, nauraa, on
+pulleaposkinen pökelö, maalaistonttu, härkimys! Tekisikö hän niin
+kietoakseen vaan lujemmaksi, sytyttääkseen vaan syvemmälle?
+Jumal'avita! Niin hän tekeekin. Ja kysymysmerkit selvenevät. Laske vaan
+verkkosi meteen, sytyttele vaan...
+
+Mutta, kuka on tuo mies, joka katsoi häntä ja katsoi kuin kuolema,
+kaunokaisen nauraessa hänen iloöljyllä voidelluille sanoilleen. Häntä
+pelotti katse, jonka terävänaamainen ja rokonarpinen moukka häneen
+iski. Se piru on syönyt hyvän ja pahantiedon puusta, olkoon sitte
+keijukaisen suosikki, veli tai... Ykskaikki!
+
+Viiniä, enemmän viiniä!
+
+Tummanpunanen puku tuon vartalon ympärillä, ah! Muodinmukainen
+tanssijaispuku korsetin kanssa, rinta ja käsivarret paljaina, ah!
+
+"Kerrankin sain saarretuksi teidät aitaukseen. Nyt ette pääse edes
+ettekä takaisin. Lupaatteko istua alallanne siinä istuimen vieressä,
+niin haen limonaatia."
+
+"Erehdytte minun suhteeni..."
+
+"Kuinka?" Aleksei vaaleni hiukan ja otsalle levisi varjo.
+
+"En minä mihinkään karkaa, hahaa. Ei minua kukaan kaipaakaan."
+
+Hän istui uutimen viereen, ojensihe vartalonsa ja löi etusormen päitä
+toisiinsa.
+
+"Mikä hävyttömyys hienon pinnan sisässä! Kyllä minä limonaatin maksan,
+maksan siinä sivussa muutkin makeat. Hahahaa! Äskeinen silmänräpäys jo
+oli kylmää vettä, mutta nyt tulee vielä kylmempää... Jos minä tämän
+alotin, alotin sen tietämättäni, loppukoon jo..."
+
+Voittaja palasi, kaksi lasia tarjottimella.
+
+"Kas tässä; siinä on vähä viiniä seassa. Te nauroitte täällä;
+nauroittekohan vaan minua? kauniit naiset useinkin..."
+
+"Minä nauran aina, milloin minun on vaan hauska."
+
+"Onko teillä nyt hauska ollaksenne?"
+
+Hän vastasi hopeanaurulla.
+
+"Kauneuden malja! Rikkaus ja rakkaus on katoovaista, kauneus kestää
+kuolemaan asti. Te olette kaunis, olette liian kaunis kuolemaan,
+kuivamaan maalla. Tiedän minä mitä siellä on, tuhmia ihmisiä, lunta ja
+lokaa. Viekää kukka puutarhasta korpeen, ei se siellä kauankaan
+kukoista. Ei mikään hedelmä tuleennu.
+
+"Raakako minä olenkin."
+
+"Ajatelkaapa navetan sijaan muotimakasiinia, koruompelua tai..."
+
+"Kyllä, (nyt minä maksan) mutta silloin minä ajattelen myöskin...
+Sanonko minä mitä ajattelen?"
+
+"Sanokaa."
+
+"Minä ajattelen turhuuden ja himojen markkinoita."
+
+"Nythän te olette kummallinen." Aleksei jo maistoi tappion esimakua;
+hän vaaleni enemmän kuin äsken.
+
+"Ja te olette _kunnoton_! Hahaa. Teidän maljanne!"
+
+Hän nousi äkkinäisellä liikkeellä ylös. Silmät iskivät tulta,
+haavoitetun sielun inho ja sääli, viha ja suru lähtivät silmistä
+luoteina.
+
+Aleksei astui ehdottomasti askeleen taaksepäin. Nauru kaikui vielä
+hänen korvissaan. Oliko se hopean heleä? Jos ihminen silloin nauraisi
+kuin sydäntä revitään rinnasta, niin juuri semmoiselta mahtaisi nauru
+kuulua.
+
+Mutta hän kohotti olkapäitään ja oli samassa taas kuulu kavaljeeri.
+
+"Perhanan hyvä, ettei ollut täällä ketään, jonka kanssa olisin voinut
+mennä vetoa lyömään. Olisin tuosta raakaleesta pannut yhden
+kivitaloni..."
+
+Aleksei etsi rouvaansa. Oikein harmiksi pisti kuin löysi hänet
+kapeanaamaisen moukan seurassa, lapsi sylissä ja vanha ämmä vieressä!
+
+"Tuolta noin tulee täti; tädillä on kello ja äidillä on sormus."
+
+Helka ei ehtinyt kynnyksellekään kuin Aleksei jo rouvaneen meni ulos
+toisesta ovesta.
+
+"Olisimme olleet kauemminkin", sanoi hän morsiusparia hyvästijättäissä,
+"mutta minun on oltava tullikamarissa puolen tunnin sisään."
+
+Simo saattoi entiset haltijansa kuistille.
+
+"Kiitän kunniasta, että..."
+
+"Älä sano niin, älä hulluja... Olisimme olleet kauemminkin, mutta asiat
+vaativat..." Aleksei tarjosi käsivartensa rouvalle ja läksi.
+
+Simon äidin oli pakosta jääminen Helan kanssa kaupunkiin pariksi
+päiväksi vielä häiden jälkeenkin, sillä salaliitto tehtiin ja Tapani
+lähti salaa maata myöten. Lähdöstä ei virkettu eukolle sanaakaan,
+oltiin vaan menevinään kaupungilla käymään. Kun hän huomasi sitte
+petoksen, niin siitäkös hänelle hätä käteen. Matkustaa vanhalla
+ijällään junassa, joka käy veden ja valkian voimalla! Onkos kuultukaan?
+Huimasi päätä jo. Paljas ajatuskin, entä sitte itse matka. Juna
+pihisee, puhisee ja lentää; se louskuttaa ja lentää. Mikä sen
+hillitsee, kuka sen hallitsee? Mikä siitä eteen tulee, mikä lopuksi
+lankee? Mikäs muu kuin tuomiopäivä!
+
+Nuorten kesken oli ilo ja riemu ylimmillään aamusta iltaan.
+
+"Nyt menette valokuvaamaan itsenne", vaatii Johanna Topiasta ja Helkaa,
+"ja maksatte minulle velkanne."
+
+Topias otti pojan syliinsä ja sanoi Helalle:
+
+"Mennään, ja yksillä oven aukasemisilla."
+
+"Niin kolmisinko?"
+
+"Niin kai. Topi sopii istumaan polvillesi ja minä seison takanasi,
+kuten Simokin seisoo tuossa kortissa Johannan takana."
+
+"En minä anna sinun seisoa takanani, seiso yksin."
+
+"Akkonesi", oli Simo valmis ivaamaan.
+
+"Tuommoista puhetta", nauroi Johanna, "sanotaan neitojen kesken
+rukkasiksi."
+
+"Sanottakoon vaikka töppösiksi, mutta nyt sinä lähdet," Topias vei
+Helan kun höyhenen.
+
+Kaksi päivää ei ole pitkä aika, varsinkaan riemun vuossa. Simon äiti
+luki matkustavaisten rukouksia maalla ja merellä, kävellessään
+iloisassa seurassa Kalastajakadulla asemalle. Siinä vasta tuli kovin
+eteen. Pelko vei vähät voimat, niin että Simon täytyi kantaa hänet
+vaunuun.
+
+"Älkää pelätkö, mummokulta", lohdutti Johanna häntä. "Tässä menette,
+että hupsis vaan!"
+
+Ero ei tullut heille kenellenkään karvaaksi, sillä Topiaan päähän
+läiskähti sukkela tuuma.
+
+"Tänä vuonna on Juhannus torstaina", sanoi hän ja rinkuloitti
+sormellaan Helan olkapäähän niinkuin olisi kirjoittanut siihen sanansa.
+"Aattona tulen kotiin. Kahta päivää varten en viitsi kiirehtiä
+takaisin, vaan olen siellä maanantaihin asti. Muista sanoa Tapanille,
+että tulee asemalle ottamaan minun. Kuule Simo, mikä estää teitä...?"
+
+"Ei mikään. Tuletko Johanna?"
+
+"Tulen; ilolla tulen. Sinä Topi osasit vasta sanan sanoa."
+
+"Tule nyt pieni mies sedän syliin, niin saat suukkoja. Kas noin, yks,
+kaks, kolme. Ja nyt antaa täti. Ota vaan, minä pidän kiinni. Kas noin,
+yks, kaks, kolme. Nyt saat sedältä vielä yhteen kertaan. Laske, laske
+vaan poika minulle... Kas noin, yks, kaks, kolme. Ihmeen makea suu
+sinulla olikin!"
+
+Josun mieliin ei ollut aiottu huvimatka. Jota lähemmäksi Juhannus-aatto
+tuli, sitä väkäräisemmäksi ja koukkuisemmaksi näyttihe hän puheissaan,
+olennossaan. Lausuipa kerran Topiaallekin:
+
+"Minä vilistän tieheni, ett'ei kuu kuule eikä päivä näe, joll'ette
+siksi ajaksi palkkaa poliisia tuohon puodin eteen."
+
+Topias oli hyvinkin ymmärtävinään mitä poika pelkäsi. Hän katsoi
+rottinkiin ja huomautti samassa:
+
+"Onhan tuo tuossa; on pitkä ja vahva."
+
+"Minä seitsemäntoista niistä, mutta..." Siihen selitys jäikin. Silmät
+katsoivat lattiaan, häpeän puna nousi poskille.
+
+Topias silloin puhui puoleensa päin:
+
+"Mitä niitä hopsotuksia sitte? Kuka nyt niin arkalasta on, ett'ei
+uskalla tämmöisenä valoisana vuodenaikana yksinkin asua talossa.
+Saavathan takaovet olla..."
+
+"Niin mutta..."
+
+Omaksi onnettomuudekseen lausui Josu nuo kaksi sanaa. Topias hänet
+pöngitti ylten ympäri.
+
+"Tulisi Maiju ehkä äitisi kanssa, jos kehtaisi pyytää. Mutta kuka
+kehtaa? Sanoisi pian jänishousuksi ja katsoisi almanakasta
+syntymäpäivää, joka kohta yhdennentoista kerran..."
+
+Ja Juhannus-aattona he menivät ilouhumussa ja jättivät Josun yksin
+kotiin.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kalastajakadun kauppapuodissa oli jo tapahtunut se, jota Josu oli
+vapisten ajatellut.
+
+Maanantai aamulla oli kruununsihteeri asemalla huvimatkailijoita
+vastassa ja heille murhesanomia tuomassa. Kuin syöstyri oli Josun isä
+lauantai-ehtoolla puikahtanut puotiin, rahalootaan. Poika yritti
+vastustamaan, huutamaan, mutta isä löi häntä, löi niin kovasti että
+veri juoksi raukan suusta, sieramista. Luulletikin näkyvät sinervät ja
+sormensijat vielä tänäkin hetkenä pojan korvissa ja silmien alla.
+Käpälämäkeen sitten rahoineen sen vilkkinän kanssa. Josu perästä
+itkien, huutaen apua ja poliisia. Mihinkä poika, pikkanen taatiainen,
+pitkän ryövärin jälessä pääsi? Ei mihinkään, ei kuhunkaan. Mutta
+niinkuin suuhun ja käteen, niinkuin sallimuksesta joutuikin hän apuun
+täpärimpänä sekuntina, Kalastajakadulle näkyi vaan enää rosvon haamu.
+Hän likisti hattunsa syvemmälle ja lähti tuulispäänä ryövärin jälkeen.
+Ja kiinni hän hänet sai, vaikka tosin yhdennellätoista hetkellä, sillä
+liki suuren kivirakennuksen porttia jo ehti sissi. Sinne sisään jos
+olisi ehtinyt kääntymään, niin ei olisi enää maksanut vaivaa muuta kuin
+huutaa eläköön perään. Mutta oli hänkin siksi vikkelä. Poliisin
+huostassa on nyt rosvo ja kauppiasta vaan odottavat rahoja perimään ja
+päättämään...
+
+Topias kelmeni.
+
+"Jumalan onni, ett'ei tappanut poikaa. Minkähänmoinen peto,
+minkähänmoinen julmuri onkaan se Josun isä? Nyt minä hullu, vaivanen jo
+ymmärrän miksi poika pelkäsi yksin kotiin jäädä. Tulkaa sihteeri
+kanssani."
+
+Sihteeri tunsi tarkoin paikat ja vei Topiaan muitta mutkitta oikeista
+ovista sisään. Huone oli alaston, rautaristikot ikkunain takaalla
+lisäsivät synkeyttä. Topias näki jalkarautoja, käsirautoja seinillä. Ja
+hän oli mennä seljälleen kuin näki edessään kiviensärkijän.
+
+"Herra auttakoon! Tekö olettekin Josun isä? Ja jaloissanne on jo
+raudat."
+
+"Armahtakaa, armahtakaa!"
+
+"Hämeen herrat köyhän miehen lasta", lisäsi kylmäverinen ja säälimätön
+konstaapeli konnan rukoukseen. "Niin lauletaan Hallin Jannenkin
+laulussa."
+
+Univormuun puettu herra toi Topiaalle kiviensärkijän rosvoamat rahat.
+Siinä oli seteleitä, kuparia ja hopeaa puoleensataan markkaan.
+
+"Kaiketi tahdotte asian oikeuden eteen?"
+
+"Armahtakaa, armahtakaa..."
+
+"Lupaatteko", kysyi Topias änkyttäen kiviensärkijältä, "ett'ette tämän
+erän perästä jalallannekaan astu Kalastajakadulle, ette puoleen
+piiriinkään?"
+
+"Lupaan; armahtakaa..."
+
+Sihteeri ei malttanut pysyä erillään keskustelusta, vaan meni syyhyttä
+saunaan. Kallistaen päätään oikeaan sanoi hän saarnaavaisesti:
+
+"Kiittäkää onneanne, että jouduitte tekemisiin näin hyvän miehen
+kanssa. Olisi nyt joku toinen, niin ei teitä auttaisi rukous eikä
+raha."
+
+"Suus kiinni, sinä nälkäroukku! Armahtakaa..."
+
+"Sitä sappea, kun sillä miehellä on. Älkää häntä päästäkö noin vähällä;
+vaatikaa..."
+
+"En minä vaadi mitään muuta kuin sen, ett'ette tule käden
+ulottumaani ... oi, voi tätä huonetta!" Topias syöksyi suin päin
+kadulle, hengitti vasta siellä vapaasti.
+
+"Oi voi sitä miestäkin, sitä kiviensärkijää! Kaivamalla kaivaa hautaa
+itselleen. Josu poika! Onkohan sinussa enää ehjää luuta? Minä hullu..."
+
+Puolijuoksussa tuli Topias Kalastajakadulle. Puodin ovet olivat
+kiinni... Mutta näkiköhän vaan oikein? Kiinni ne ovat...
+Juhannus-aattona jäi Josu piirustamaan kuvaa, jolle oli nimeksi pannut:
+"Hellät Toverit." Se esittää kahta suutarin oppipoikaa tukkanuotan
+vedossa. Poikia lähestyy takaapäin ja salaa mestari, voitonriemu
+silmissä ja laskahihna kädessä. Kuva pani naurutuulelle katsojan, niin
+oli luontevasti tehty...
+
+"Josu tule avaamaan." Topias löi oveen. "Tule Josu."
+
+Ovia ei avattu; ei vastattukaan mitään. Topias meni pihanpuolelle,
+Poika on joko hartaassa työssä toverein kanssa ... tai vuoteenomana.
+
+"Josu hoi! Tule avaamaan. Ei täällä pahaa miestä nyt ole. Josu, Josu!
+Etkö minua tunne äänestänikään?"
+
+Simo samassa tuli kuistin rapuille, huusi sieltä:
+
+"Älä kolhi käsiäsi tyhjänpäiten. Ei siellä..."
+
+"Onko hän sitte siellä?"
+
+"Ei; ei ole siellä eikä täällä..."
+
+"Mistä sen tiedät?"
+
+"Tule kuulemaan."
+
+Topias meni, sydän kurkussa, pahin pelko povessa. Heti
+lauantai-ehtoisen tapahtuman jälestä oli Josu tullut kyökkiin, avaimet
+kädessä, vanhat vaaterievut yllä. Emäntä oli yksin kyökissä ja hänelle
+antoi Josu avaimet. Ei ollut itkeneen näköinenkään eikä muutenkaan
+erittäin surullinen, sanoi menevänsä vaan Maijua tapaamaan ja ehkä
+yönkin hänen kanssaan olemaan, Emäntä ei osannut mitään aavistaa, ei
+vaatteistakaan, poika kuin oli ylen tarkka ja säästäväinen omalleen.
+Mutta aamulla tulikin Maiju heille ja hän ei ollut nähnytkään Josua
+sitte Juhannuspäivän, jolloin yhdessä kävivät kirkossa. Tyttö parka
+itki jo tullessaankin. Emäntänsä oli taaskin kurittanut häntä
+syyttömästi. Isäntä on juoppo ja riitelee vaimonsa kanssa joka päivä.
+Vaimo purkaa kiukkunsa palvelustyttöön, lyö hänkin sitä joka tohtii.
+Molemmat ovat rangaistut häpeällisistä rikoksista.
+
+Johannan äiti ei julennut laskea tyttöä takaisin synninpesään, vaan otti
+hänet omalla edesvastauksellaan kesken kuukautta palvelukseensa. Maiju
+on kyökissä keittämässä kahvia kotiintulleille.
+
+"Hätäkös tässä sitte, kerran Maiju on täällä."
+
+Topias meni kyökkiin. Siellä oli neljäntoista vuoden vanha, hento
+tyttö, jonka silmät ja kasvojenpiirteet muistuttivat ensimmäistä
+ostajaa, ennen aikojaan lakastunutta vaimoa. Hän oli itkenyt silmänsä
+turvoksiin Josun tähden eikä huolinut Topiaan lohdutuksista.
+
+"Ei hän tule, ei hän taivu", virkkoi hän surullisesti pudistaen päätään
+ja hilliten kyyneleitään. "Josu on..."
+
+"Kuin muistaa miten hyvä hänen oli täällä, niin tulee piankin. Jahka
+vähän kärsii, koettelee."
+
+"Ei, ei... Te ette tunne Josua. Nälkää, vilua ja janoa Josu kyllä on
+mies kärsimään, mutta totella ja taipua ei hän voi. Josu ei koskaan ole
+totellut ketään muita, paitsi äitivainajata..."
+
+"Minä näin äitisi kerran. Eikö hän kuollut maaliskuussa?"
+
+"Kuoli. Jos hän eläisikin vielä, niin kyllä Josukin tulisi." Maiju ei
+voinutkaan enää hillitä kyyneleitään...
+
+"Älä nyt itke. Huomenna tulee uusi päivä ja huomenna Josu jo katuu ja
+tulee."
+
+Topias ei odottanut kahvia, vaan meni edellä kotiin. Josun huone oli
+siivottu; vaatteet, paidasta alkaen, olivat naulassa, säästölaatikko,
+kirjat, revolveri ja Toverit pöydällä. Uudet saappaatkin, joita säästi
+niinkuin olisivat olleet kultaa, seisoivat pesukaapin ja muurin
+välissä.
+
+Pääkirja oli piirongissa; kahden päivän sisääntulot olivat siihen
+merkityt ja rahat asetetut eri komeroon rahalaatikossa.
+
+Simon ja Johannan tultua menivät he puotiin. Pieninkin kapine oli
+paikoillaan. Lootassa oli rahaa toistakymmentä markkaa.
+
+"Katsokaas", huudahti Topias osottaen sormellaan lattiaa; "tuossa on
+verta, ja tuossa, ja tuossa. Voi kaiken kauheata miestä!"
+
+Hyytyneitä verilätäkköjä olikin lattialla monessa kohden. Kuin he
+katselivat tarkemmin, niin huomasivat että verta muuannekin oli
+pirskunut pisaroittain.
+
+"Voi mua hullua...!"
+
+Sinä ehtoona valvoi Topias kauemmin; mieli ei tyyntynyt, ajatukset
+eivät rauhoittuneet. Ennen maata menoaan kävi hän vielä Josun
+huoneessa, katseli kirjoja, kuvaa, etsi veripilkkuja vaatteista.
+Lähtiessään pudotti hän säästölaatikkoon viisi penniä.
+
+Nukkuissaan hän näki ilkeitä unia. Hän oli taas olevinaan suuressa
+kivirakennuksessa. Siellä kolmannessa kerroksessa näki hän Josunkin,
+muita mustempana, muita likaisempana. Suuri rakennus sitten muuttui
+äkkiä pieneksi alastomaksi huoneeksi, jonka seinillä oli käsirautoja ja
+jalkarautoja ja jonka akkunan takaalla oli rautaristikko.
+
+Aamu tuli ja kaikki olikin vaan unta, pahaa unta. Jumalan kiitos,
+ett'ei toki totta ollut. Oli jo surua tarpeeksi; vähemmässäkin.
+
+"Missä raukka yönsä lepäsi? Kukaties paljaan taivaan alla, kovalla
+kalliolla. Mitä hän päivällä tekee? Pahuutta. Mitä hän kuulee ja näkee
+ympärillään? Pahuutta."
+
+Semmoisia kysymyksiä versoi Topiaan päässä; ne katkeroittivat hänen
+mielensä ja muuttivat hänen tyynen luonnonlaatunsa kärtyiseksi,
+äreäksi.
+
+Vaan olihan kaupungissa poliiseja. Topias puhui niille onnettomuuden
+tapauksen. Lopuksi lausui hän käskeväisesti ja niinkuin vihoissaan:
+
+"Etsikää poika vaikka harmaan kiven sisästä; kyllä minä maksan
+vaivanne."
+
+Poliisit ryhtyivät etsimään paraan perästä ja heitä auttoi sihteeri,
+Hänkin huini poikajoukkoja toreilla, satamissa, mutta kului viikko,
+toinenkin eikä vaan Josun jälkiä haistettu. Topias tuli kärsimättömäksi
+yhä, ei jaaritellut ostajien kanssa niinkuin ennen ja harventi
+käyntejään talonpuolella.
+
+Päiväsurunsa oli toki hänelläkin. Erään kerran loppui kahvi ja oli
+lähdettävä kaupungille uutta toimittamaan. Tukkukauppiaalle luki
+silloin Topias suolaisen arvostelun muurahaispesän järjestyksestä ja
+vertaili sitä kyläkuntain järjestykseen. Edellinen oli kehno
+jälkimäisen suhteen. Maalla jos katosi ihminen, niin liikkeelle
+lähtivät kylämiehet eikä ajateltukaan heretä ennenkuin kadonnut oli
+löydetty. Kuinka toisin täällä! Vaikka on sotaväkeä ja muuta väkeä,
+jotka joutaisivat hakuun lähteä, niin tietävinäänkään ei olla pojan
+katoamisesta. Se on sydämmetöntä välinpitämättömyyttä kuin annetaan
+heikon ja turvattoman...
+
+Minkäpä sille teki tukkukauppiaskaan, vaikka oli säälivä luonto
+hänellä. Ja pojassahan itsessä syy. Miksikä karkasi?
+
+Topias ei suvainnut Josua sanottavan syylliseksi puolella sanallakaan.
+Isän, konnan kaikki syy. Se hirtehinen oli taikinanmurena, josta sitten
+hapatus kävi.
+
+Olihan se niinkin. Mutta mitään muuta keinoa kuin odottaa talvea ei
+ollut. Kylmä ja nälkä pehmittävät, ottavat sisun pois. Odottaminen
+siis...
+
+Tuosta jo Topias suuttui; hän avasi tukkukauppiaan silmät ja korvat
+lausumalla:
+
+"Ja minä sitten istun kädet ristissä odottaen talvea, kylmää. Niinkö
+sanoitte? Ajatelkaa, että poika olisi oma lapsenne. Odottaisitteko
+sitten vaan talvea, istuisitteko kädet ristissä...?"
+
+Kysymys ei kuulunut säädyttömältä, nenäkkäältä, niin lämmin oli siinä
+henki ja niin sydämellisesti lausuttiin sanat.
+
+"Kyllähän tulee kuin aikansa on. Eihän maa niellyt, eihän meri vienyt
+poikaa. Toivotaan vielä." Tukkukauppias puristi Topiaan kättä. "Minulla
+on kiirettä. Hyvästi! Toivotaan toki..."
+
+"Toivossa aikakin kuluu." Topias lähti kävelemään kotiin päin.
+
+Ilma oli rasittavan tyyni ja kuuma. Keskikesän aurinko paahtoi
+pilvettömältä taivaalta; säteet heijastivat laseista, seinistä,
+trottoareista ja polttivat kävelijän kasvoja. Keskikaupungissa ei
+liikkunut tuulen värettäkään. Hitaasti ja niinkuin aprikoiden
+askeleitansa, käveli Topias; ruumiinsa oli kuuma mutta mielensä kylmä.
+Kuin hän vaan näki pienen pojan, niin heti sen Josuksi luuli ja luokse
+riensi, ilonsirma silmissä, toivonsirma sydämmessä.
+
+Pettymyksien lisäksi tuli hän vielä käyneeksi harhaan. Merenlahti jo
+näkyi, mutta katu ei ollutkaan Kalastajakatu.
+
+"Sekö vielä tässä!" napisi hän itsekseen.
+
+Mutta samassa näkikin hän kaksi poikaa lahden rannalla; pojilla oli
+onget olalla ja tuohiset kädessä.
+
+"Annas ollaksensa! Eikös nuo olekin Josun silloiset riitaveikot?"
+Topias taas kiirehti ilon ja toivonsirmaneen.
+
+"Narttu vieköön! Samat velikullat ovat ja ongelle menossa. Sitte minä
+olenkin ämmä, jos ei tästä nyt..."
+
+Topias lähti juoksemaan poikien perään ja huusi heille:
+
+"Kuulkaa, hyvät Jussit."
+
+Pojat seisahtivat. Jo matkan päässä otti Topias rahakukkarostaan kaksi
+markan kappaletta. Saavutettuaan pojat hypitteli hän markkoja
+kämmenellään ja kysyi:
+
+"Näettekö, mitä minulla on tässä kädessäni?"
+
+"Näemme; siinähän on kaksi herraa!"
+
+"Kaksi nuorta ja kaunista herraa!"
+
+"Nyt on seikka semmoinen, että te saatte nämä rahat, nämä nuoret ja
+kauniit herrat, jos vaan tahdotte ansaita ne."
+
+"Jos me tahdomme ansaita ne! Käskekää meitä ja me menemme vaikka mihin,
+vaikka tervatynnyriin."
+
+"Ja me teemme vaikka mitä, syömme vaikka naulan rohtimia."
+
+"Minä osaan polttaa tupakkia, niin että savu käy korvistani."
+
+"Ja minä saan savun tulemaan kynsieni alta."
+
+"Minä osaan itkeä ja nauraa yht'aikaa."
+
+"Ja minä osaan näytellä humalaista."
+
+"Pahanpohtimet! Sanokaa jo mitä tahdotte."
+
+"Sanokaa niin mitä tahdotte. Pahanpohtimet."
+
+Pojat haltioissaan ja uteliaina odottivat mitä heidän piti tekemän.
+Saatuaan suunvuoron virkkoi Topias:
+
+"En minä ollenkaan epäile taitojanne, mutta nyt niitä ei tarvitakaan.
+Jos tahdotte ansaita nämä, niin hankkikaa minulle tieto Josun
+nykyisestä olopaikasta ja hankkikaa se hyvin pian."
+
+"Ettekö mitään muuta vaadikaan?"
+
+"Siinäkö koko työ onkin?"
+
+"Mutta teidän pitää menetellä niin viisaasti ja varovaisesti, ett'ei
+Josu saa haistaakaan. Uskallatteko..."
+
+"Käännetty ja väännetty! Ettei tuota nyt..."
+
+"Luettu ja laulettu! Ettei tuota nyt..."
+
+"Siis sovittu asia. Te otatte selvän missä Josu nyt oleksii ja minä
+annan teille kummallekin markan. Tuohon käteen."
+
+Pojat eivät virkkaneet sitä tai tätä; katselivat vaan onkimatoihin.
+
+"No ettehän uskallakaan."
+
+"Kyllä me vaan uskallamme, mutta..."
+
+"Asioissa on niin monta mutkaa."
+
+"Käskitte meitä äsken tekemään sen hyvin pian."
+
+"Jos me nyt menemme tuhlaamaan aikaa juonikkaiden särkien ja ahvenien
+kanssa, niin ymmärrättehän, ettei tulekaan työstämme valmista hätään.
+Mutta jos te uskotte antaa meille kummallekin etukäteen kymmenen
+penniä, niin..."
+
+"Ostamme korppuja syödäksemme ja heitämme ongellemenon... Tiedättekö,
+särki ei olekaan niin yhdenpäiväinen; se närppii silloin tällöin ja
+tarttuu onkeen koska muistaa. Jotta nyt pääsisimme paikalla toimiin,
+niin antakaa meille kummallekin etukäteen..."
+
+"Kymmenen vaivaista!"
+
+"Eli kymmenen viheliäistä!"
+
+Topias antoi kummallekin pojalle kymmenen penniä, lausuen antaissaan:
+
+"Täysinäisen herran saatte kumpikin sitte."
+
+"Mutta ettehän vaan syö sanaanne?"
+
+"Ja juo lupaustanne."
+
+"Älkää, hyvät ystävät, sitä epäilkö."
+
+"Me lähdemme nyt sitten katsomaan missä Josu oleilee."
+
+"Ja huomen-illalla tulemme sanomaan teille missä hän asustelee."
+
+Kello kolmesta saakka istui Topias seuraavana päivänä, milloin hänellä
+vaan oli joutilasta aikaa, puodin kynnyksellä ja tähysteli siinä
+poikain tuloa. Silmänsä eivät väsyneet katselemiseen ja mielensä pysyi
+jännityksessä. Kello ehti kahdeksaan, liike hiljeni kaupungissa ja
+Kalastajakadulla; kello yhdeksän aleni aurinko taivaanrantaan,
+merenpinta punerti. Yö, kaunis kesäyö hiipi kaduille käsikädessä
+hiljaisuuden kanssa.
+
+Kello kymmenen tulivat pojat.
+
+"Tässä me nyt olemme ja nyt me tiedämme missä Josu on."
+
+"Ja nyt me tulimme sanomaan teille missä hän on."
+
+"Nyt on hän talossansa."
+
+"Nyt on hän linnassansa."
+
+"No ilmattu ihme!" Topias vei pojat huoneesen.
+
+"Annettuaan heille voileipää ja maitoa syödä ja markan rahan
+kumpaisellekin, sanoi hän:
+
+"Ilmattu ihme! Lähtekäämme nyt."
+
+He kulkivat kauas merenrannalle, Katajanokan taakse. Kuin sitten suuri,
+kumoon kaadettu venhe näkyi etäällä, seisahtuivat pojat ja kysyivät:
+
+"Näettekö tuota venhettä tuolla kaukana?"
+
+"Näen."
+
+"Sen alla on nyt Josu."
+
+"No ilmattu ihme!"
+
+"Menkää te nyt yksin; me jäämme tähän."
+
+"Odottamaan teitä ja Josua."
+
+Astuen varpaillaan ja pidättäen hengitystään läheni Topias venettä.
+Savupilviä tuli sen päästä merenhiekalle ja heikkoa vihellystä kuului
+alta.
+
+Topias keikahutti veneen ylös. Josu oli jo makuulla, toinen käsi niskan
+alla, toisessa kädessä sikarinpätkä. Perunanhituja, paistetun kalan
+jätteitä ja suolakkeita oli hänen vieressään tuohisessa. Vuode oli
+tehty kortteista, sammalista ja lehdistä.
+
+"Sinä taas poltat, vaikka minä olen joka ilta pannut säästölaatikkoosi
+kuusi penniä."
+
+Josu ei liikahuttanut jäsentäkään, katsoi vaan avaruuteen ja vastasi:
+
+"Kaikki katupojat polttavat."
+
+"Onko sinun täällä parempi ollaksesi kuin kotoolla, Kalastajakadulla?"
+
+"On."
+
+"Kuinka niin? Minä luulisin täällä olevan hyvinkin katalan oltavan."
+
+"Täällä en tarvitse pelätä isääni, sillä täältä ei hän löydä minua. Ja
+vaikka löytäisikin, niin ei minulla ole mitään otettavaa. Täällä on
+hyvä olla."
+
+"Tule kotiin nyt."
+
+"Enkä tule."
+
+"Kasvatkin niin paljo, ett'ei vaatteesikaan sitten enään sovi ja minä
+täydyn taas ostaa uudet sinulle. Heitä jo se sikaari suustasi."
+
+Josu totteli ja heitti pätkän mereen.
+
+"Menköön tuonnekin, mutta en tule, en."
+
+"Miksi et tule?"
+
+"Minä olen katupoika, minä olen rosvon poika." Sanat tulivat
+korahtamalla.
+
+"Miksikä niskoittelet? Ethän niskoitellut äidillesikään."
+
+"Kuka sen sanoi?"
+
+"Maiju."
+
+Josu rupesi vapisemaan, kätensä puristuivat nyrkkiin.
+
+"Isä lyö minua ja muut lyövät Maijua", lausui hän riivatulla äänellä.
+"Minusta ei ole lukuakaan, mutta Maijusta. Kun minä kasvan suureksi,
+niin minä tapan ne ihmiset, jotka ovat lyöneet Maijua."
+
+Nojaten veneensyrjää vastaan antoi Topias minuutin mennä. Ankaralla
+äänellä, lausui hän sitten:
+
+"Sano minulle, kenenkä äidillä on semmoinen poika, joka karkaa hyväin
+ihmisten luota pahuuden palvelukseen. Sano minulle kenenkä äidillä on
+semmoinen poika, joka jo nuorena ja pienenä miehenä miettii ihmisiä
+tappaa."
+
+Koston idut tulivat kitketyiksi ajoissa ja niissä el vielä ollutkaan
+syviä juuria: Josu kieritteli itseään hiekalla ja itki.
+
+Topias kylvi kylvöään muokattuun ja pehmeään peltoon. Hän
+nuhtelevaisesti jatkoi:
+
+"Muut tahtovat sinulle hyvää, mutta itse sinä tahdot itsellesi pahaa.
+Etkö ole kuullut sanottavan, että ihminen saa niitä kaloja joita hän
+onkii. Minä selitän sen lauselman siten, että ongella siinä
+tarkoitetaan ihmisen ajatuksia, haluja. Ajatteletko, haluatko tehdä
+pahaa, niin myös kerran toteutuvat ajatuksesi, halusi; kerran ne ovat
+kaikki tekoina. Paha on makeata ja pahat työt tulevat joutuinkin
+rakkaiksi; pitkäkin nuora täyttyy niistä pian, sillä yksi pahateko on
+portaana toiselle pahemmalle. Mutta sitten ne kuristavatkin. Kuin
+pahojen töiden nuora tulee täyteen, ei se enää olekaan makea, sillä se
+on piikkiä täynnä. Kukin paha työ on piikki ja jokainen piikki pistää,
+kuristaa. Tämä karkaamisesi on myöskin yksi piikki, pitkä ja terävä,
+hyvin pitkä ja terävä."
+
+Josu kätki kasvonsa hiekkaan; itki että ruumiinsa vavahteli.
+
+Topias käänsi veneen kumoon, tarttui Josua käteen ja lausui lempeästi:
+
+"Sano minulle kutka nyt tuolla korkeudessa, tähtien takana iloitsevat
+kyyneleistäsi, murheestasi."
+
+Nousten polvilleen ja katsoen Topiasta silmiin, vastasi Josu:
+
+"Jumala ja äiti."
+
+Aurinko nousi, rastas viserti aamuvirttä riemumielin. Yön lyhyt valta
+oli loppunut ja ihana kesäaamu alkanut.
+
+"Mennään nyt." Topias nosti Josun seisomaan.
+
+He lähtivät kävelemään kotiin Kalastajakadulle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Johannan setä ikävöi merelle, pyynnöt, rukoukset eivät auttaneet. Kuin
+orjan herransa käskyä, täytyi hänen totella aaltojen houkutuksia.
+
+"Kuin tulen toisen kerran, niin sitten jään luoksenne olemaan. Herran
+huomaan siksi." Hän irroitti kaulastaan Johannan kädet ja läksi.
+
+Vastoin Johannan ja hänen vanhempainsa tahtoa osti Simo talon
+Kruunuhaasta ja tahtoi muuttamaan sinne. Johanna tuli alakuloiseksi,
+vaan suostui muuttoon, koetettuaan ensin tehdä heikkoa vastarintaa
+jonkun kerran. Itsekään ei tiennyt miksi aavisti ja pelkäsi onnettomia
+päiviä, ilotonta tulevaisuutta. Sisällinen ääni, hyvän hengettären
+tapainen, puhui ja pelotteli. Korviaan ei voinut tukkia ääneltä,
+levollisesti ei voinut ajatella tulevia aikoja.
+
+Vanhukset olivat kiintyneet Kalastajakatuun. Siinä olivat alottaneet
+köyhänä elämään. Muuttamisesta eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan,
+niin raskasta kuin ero ainoasta lapsestaan heille olikin.
+
+Maiju sai vapaasti valita palveluspaikan, joko lähteä nuoren emännän
+kanssa tai jäädä edelleenkin vanhaa emäntää palvelemaan. Tyttö oli
+epätiedossa muuttoaamuun asti. Josu ja Johanna olivat maneeteina,
+kumpikin veti puoleensa häntä. Ratkaisevana silmänräpäyksenä voitti
+Johanna ja Maiju seurasi nuorta pariskuntaa heidän ensimmäisenä
+palvelijanaan.
+
+Sunnuntaipäivät vielä olivat heille kaikille hiljaisen riemunpäiviä.
+Sunnuntaiaamuina tulivat Johanna, Simo ja Maiju vanhuksien luo ja
+yhdessä sitte lähtivät sanaa kuulemaan. Kirkkotie tosin eroitti heistä
+Topiaan, Josun ja Maijun, mutta ero ei häirinnyt sielujen sointua.
+Erotessa ja yhtyessä oltiin iloisia ja ilossa oli hengellistä rikkautta
+virtanaan.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Uusi toiminta-ala avautui Topiaalle luettuaan sanomalehdestä
+ruokatavarain hankintaurakan erääsen valtionlaitokseen. Hän kirjoitutti
+sihteerillä tarjoukset, joiden täyttämisen isäntä ja Simo takasivat, ja
+meni paperineen huutokauppaan. Koska hinnat olivat alhaisimmat kuin
+kenenkään muun tarjoojan ja takuumiehet tunnetut, niin hyväksyttiin
+Topiaan tarjoumukset, vaikka hän itse olikin nimetön, tuntematon.
+Hyväksymistä olikin hän toivonut kuin kuuta nousemaan. Silmämääränään
+tästä ensimmäisestä hankkimisesta ei ollutkaan juuri voitto, vaan
+jalansija yleisessä luottamuksessa.
+
+Kihamoissaan meni hän huutokaupasta Simon luokse. Simo piteli käsissään
+vyyhtiä, jota Johanna keri kerälle. Topias oli juopunut onnesta.
+
+"Kymmenen vuoden kuluttua", sanoi hän nauraen, "on minullakin oma talo,
+on tämmöinen pitkä ja pulska; uskokaa jos..."
+
+"Hyväksyttiinkö paperisi?" kysyi Simo.
+
+"Kuinkas muutoin? Sanokaa minun sanoakseni, että kymmenen vuoden..."
+
+"Istu pohatta", käski Johanna.
+
+"Oih kuinka käteni kuoltuivat", valitti Simo, laskien vyyhdin tuolille.
+"Annatko Hanna viiniä, niin juomme Topin onneksi. Ken tietää vaikka
+mies olisi luotu..."
+
+"Kauppaneuvokseksi... Täytyyhän teille sitten antaa." Johanna toi
+heille viiniä, otti käsityötä itselleen ja istui keinutuoliin. Hän
+näytti onnelliselta...
+
+Topias näytti rakentelujaan Simolle. Ensimmäinen urakka oli vaan
+pienenä alkuna seuraaville, suuremmille. Ja sen täyttäminen
+kunnollisesti on etuisampi pientä voittoa. Jos vähemmin tunnokkaasti
+sen täyttäisi, niin saattaisi voittaa jonkun kymmenen markkaa, mutta ei
+voittaisikaan hyvää nimeä. Ja hyvä nimi kuitenkin tuottaa
+vastaisuudessa tuhatta kertaa enemmän.
+
+Simo oli samaa mieltä.
+
+"Siinäkin tapauksessa", lausui hän, kaataen viiniä Topiaan lasiin,
+"että et saisi vaivoistasi mitään, voitat paljon, jos tavarat ovat
+hyviä. Kiitoksen saaminen niistä on sinulle tavallaan pääoma."
+
+"Niin on veikkonen. Otaksukaamme että toisessa samanlaisessa
+tilaisuudessa joku muu tekee yhtä halvan tarjouksen kuin minäkin. Ei
+ole vaikea päättää kumpaiselle annetaan: sille, jonka kunto on taattu,
+jonka rehellisyys ja omanvoiton pyytämättömyys tunnetaan."
+
+"Sinun päätäsi, miten siellä on viisauden suonia."
+
+"Mutt'ei yhtään rakkauden suonta", nauroi Johanna. "Oletko saanut
+kirjettä Helalta?"
+
+"Olen ... tässä on. Siinä kyöpelin vuorenkin kuva. Lue se."
+
+"Juodaan Helan malja."
+
+"Helan malja! Vaan mennäkseni takaisin äskeiseen pakinaamme, sattuu
+sitten tulemaan tuhansia kysymykseen. Yli-Tuomon Topias astua jomppii
+taaskin paperineen herrain eteen, herrat tuumivat ja tuumivat, sillä
+hänen tarjouksensa ovat joitakuita pennejä korkeammat leiviskältä ja
+tynnyriltä kuin alhaisimman tarjoojan. Ja kas vaan ihmettä mitä
+tekivät! Topiaalle työnsivät koko herrauden. Mitähän varten? Sitä
+varten, että tietävät hänet tunnolliseksi, kunnolliseksi. Jos siitä
+voittaa, ajattelevat herrat, niin voittakoon hän. Jos ei siitä taas
+voita, tulevat tavarat sittenkin hyviä... Kenen malja nyt juodaan?"
+
+"Hannan."
+
+Viini oli kirkasta ja tulista. Simo esitti yhä uusia maljoja ja Johanna
+naurahdellen maistoi Topiaan lasista tai kastoi siihen sokuripalasen.
+
+"Puhu nyt", käski hän useinkin Topiasta, "minä kuuntelen..."
+
+Topias olikin puhetuulella. Huutokaupasta johtui puheensa ensin
+mieskohtaisiin asioihin, niinkuin Kauppatoriin, pitkään ja pulskaan
+taloon ynnä Topiin, joka tulee tänne koulua käymään; mutta pian hän
+alkoi puhumaan yleensä koko maailmasta ja sen ihmisistä niinkuin
+aikoisi huutokaupassa nekin ostaa itselleen.
+
+Simokaan ei saanut kylläänsä Topiaan iloisuudesta. Hän käänti taas
+puhetta kysymällä:
+
+"Kuinkas on Helan laita ja kuinkas on rakkautesi laita?"
+
+Topias joi uudelleen Helan maljan ja vastasi kysymykseen tuntemattoman
+runoilijan sanoilla:
+
+    "Yhden tytön mielitietty soisin olevani,
+    Rakkaudesta rikkaammaksi soisin tulevani."
+
+Vasta viinin loputtua karahviinista muisti hän lähteä. Johanna käski
+hänen menemään suoraan kotiin, vielä etehisessäkin huusi perään:
+
+"Älä vaan poikkee minnekään. Muista se!"
+
+Topias tuli ulos kaupunkiin. Hän näki ainoastaan isoisia ja kauniita
+kasvoja kaikkialla. Ihmeellisen keveänä leijui mieli halki maiden, yli
+taivasten.
+
+Esplanaatilla oli seitsemän värisestä lasista tehty satasärmäinen
+virvokemyymälä. Nuori nainen möi siinä hunajaa, kylmiä vesiä ja hienoja
+sikaareja. Naisella oli taivaansininen silkkipuku yllä, kultaa
+sormissa, korvissa ja ranteissa. Tunnettuaan naisen samaksi, jonka
+hatusta syksyllä putosi riikinkukon höyhen, meni Topias myymälän sisään
+ja tervehti häntä hyräillen kansanlaulua:
+
+    "Hyvää iltaa, kulta ihanaisen."
+
+Hymyillen kahdelle valkolakkiselle herralle, jotka menivät myymälän
+sivu, vastasi nainen.
+
+"Hyvää iltaa!"
+
+"Olette jo oppinut suomea."
+
+"Suomi on kaunista kieltä... Hunajaako tahdotte?"
+
+"Antakaa hunajaa... Suomi on kaunis maa, Suomen kansa on kaunista
+kansaa. Ja Suomen kieli ja Suomen laulut!"
+
+    "Hunaja ja mesileipä makealle maistuu.
+    Kultani huulet ja suu..."
+
+Topiaan laulellessa ja juodessa hunajaa tuli kauppias Aleksei
+myymälään, osti makeahajuisen sikaarin ja naureli naiselle.
+
+"Vanha tuttu! Juotteko kanssani lasin hunajata?"
+
+"En."
+
+Aleksei nauroi ja nainen nauroi.
+
+"Minä sitten juon yksin... Loiskis! sanoo suomalainen... Ja laulaa:
+
+    "Ja se rakkaus ja se rakkaus!
+    Ai, ai, ai se rakkaus..."
+
+Naisen sydän syttyi lauluun. Hän uhkaavaisesti osotteli etusormellaan
+kauppias Alekseita ja lauloi laulun ruotsiksi:
+
+    "Och den kärleken, och den kärleken!
+    Ack, ack, ack den kärleken..."
+
+Aleksei rupesi jatkamaan puhetta ruotsiksi.
+
+"Suomi on kaunista kieltä, miksei...?" Topias loukkautui ja lähti pois.
+
+Vähän matkan päässä tuli kruununsihteeri häntä vastaan. Hän käveli
+arvokkain askelin ja päänsä oli ylevästi vasempaan kallellaan. Topias
+aikoi juuri kysyä minne menisivät juomaan lasillisen viiniä, mutta
+sihteeri sai kielensä liikkeelle ennen. Heitellen vanhaa sateenvarjoaan
+ylös olkapäähän ja alas saappaansa kärkeen sanoi hän:
+
+"Eikö käydä kappeliin?"
+
+"Käydään... Sanoittekin miehen sanan."
+
+Siellä vesi suihkusi, torvet soivat ja viinurit juoksivat. Siellä oli
+kansaa, nuorta ja vanhaa, nauttimassa ruokaa ja juomaa, soittoa ja
+kesäillan kauneutta.
+
+Topias tilasi viiniä. Hännystakkiin puettu viinuri toi sitä, kantaen
+kolmella sormella tarjotinta, jossa lasit olivat. Eikä läiskähtänyt
+viini maahan, vaikka juosten tuli ja tarjotin sormilla heilui kuin
+seinäkellon heiluri.
+
+"Loiskis! sanoo suomalainen." Topiaan mieli liiteli yhä
+yleis-ihanuuksissa. Täällä kappelin lähellä asuisi hän kymmenen vuoden
+kuluttua. Ja kartano onkin omansa, ei ole siitä velkaa penniäkään,
+vaikka on yhtä pitkä ja korkea kuin Simonkin talo. Vahinko, ett'eivät
+Johanna, Simo ja Josu ole muassa. Mutta, voihan hän kutsua heidät
+luokseen vaikka jo huomenna, ja tarjota viiniä. Illalla sitte voivat
+tulla tänne yhdessä. Köyhtymättä voi hän kerran viikossa sen tehdä...
+
+Milloin eivät torvet soineet, puhui sihteeri rahasta ja talonpojista.
+Talonpoika, jolla on rahaa, on aatelia. Raha yksin on kuninkuutta, se
+yksin antaa arvoa, älyä. kaikki muu on turhuutta!
+
+Tuli aamu ja tilinteon aika. Topias heräsi täysin pukeutuneena. Hänen
+päänsä oli raskas, ruumiinsa kipeä, korvansa soivat, kätensä vapisivat.
+Ja ajatuksensa olivat niin sakeat, ett'ei tolkkua tahtonut saada edes
+nykyisestä hetkestä. Simon luona olonsa kuitenkin muisti vähittäin
+täydelleen. Hän siellä joi viiniä, jopa laulelikin. Mutta minne meni
+sieltä? Senkin vielä muisti, että Johanna käski häntä kotiin. Totteliko
+hän käskyä? Eipä suinkaan. Satasärmäiseen lasihuoneesen meni hunajaa
+juomaan, laulelemaan, juopuneena reuhkaamaan. Siinäkö loppu? Ei
+likimainkaan. Oli vielä muutakin, oli soittoa ja kansaa, viiniä ja
+marmoripöytiä. Eilen oli raha kuninkuutta, eilen olivat talonpojat
+aatelia. Ravintolan suuressa salissa vielä yöllä käytiin. Sihteeri söi
+ja hän maksoi, maksoi issikallekin, joka hänet ravintolan edestä kotiin
+toi, odotusrahoja yli määrän.
+
+Ohimoluunsakin olivat niin arat, etteivät sietäneet sormella painaa,
+kurkkua kuivatti, hengitys kävi säännöttömästi, epätasaisesti, sydän
+tykki kiivaasti...
+
+"Kuinka minun on tuskan kuuma."
+
+Topias nousi ylös, nouti kylmää vettä, joi sitä, hauteli sillä
+silmiään, ohimoitaan. Sitte keitti hän kahvia ja herätti Josun.
+
+"Mihin aikaan minä tulin kotiin?"
+
+"Taisi olla puoliyö."
+
+Raukkamaisuus ei ollut Topiaan luonteenmukaista. Kahvia juodessa
+virkkoi hän iloisesti:
+
+"Viinalla ja viinillä ei ole yhtään eroa, toinen juovuttaa niinkuin
+toinenkin."
+
+"Viina on vaan kalliimpaa; siihen meni äitini talo."
+
+"Oliko äidilläsi talo?"
+
+"Oli ennen aikaan. Vaan isän luona kävi usein vieraita. Hän tarjosi
+heille viiniä ja joi itse kanssa. Viiniä ja vieraita kesti niinkauan
+että talo myötiin ja me muutimme asumaan hyyryille. Olin silloin jo
+niin suuri, että muistin kaivata kodin pientä puutarhaa, jossa Maiju
+leikki kanssani. Kuin viini ja vieraat loppuivat, rupesi isä juomaan
+viinaa ja lyömään..." Josun ääni sortui ja hän nousi lähteäkseen
+avaamaan puodin ovea.
+
+Topias hänet esti.
+
+"Vielä yksi asia tänä aamuna ennenkuin aljetaan päivän työt", sanoi hän
+ja otti poikaa kädestä kiinni. "Muistitko sinä siunata itseäsi illalla
+ennen nukkumistasi?"
+
+"Muistin."
+
+"Hyvä että muistit. Eilen minä join ensi kerran viiniä niin paljo, että
+tulin humalaan; eilen illalla panin ensi kerran siunaamatta levolle.
+Mutta niin ei tapahdu enää toista kertaa. Yhdy liittooni, ett'emme
+milloinkaan juo viiniä, emmekä milloinkaan nuku siunaamatta."
+
+"Äidilleni olen tehnyt samat lupaukset, vaan merenrannalla jo tulin
+rikkoneeksi toisen. Nyt lupaan uudestaan teille."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesä loppui ja syksyn raikas tuuli jo puhalti mereltä. Taivas oli
+selkeä, kirkonkellot kaikuivat ja ihmisiä liikkui kadulla. Topias ja
+Josu seisoivat pihalla katsellen kadulla kulkijoihin.
+
+"Ehkä Johannan hampaita on ruvennut uudestaan särkemään ja ehk'eivät
+sen vuoksi tulekaan", lausui Topias. "kiiruhtakaamme jo, muuten
+myöhästymme."
+
+He lähtivät. Kadulla tuli Johanna heitä vastaan. Ja hän olikin yksin!
+Tervehtämättä, näkemättä meni hän Topiaan ja Josun sivutse.
+
+"Entä Simo ja Maiju?" kysyi Topias kääntyen hänen peräänsä.
+
+Johanna ei vastannut, nosti vaan muhvia kasvojen eteen ja pakeni
+Topiasta.
+
+"Hän oli itkenyt", virkkoi Josu, "eikä hän nähnytkään keitä me olimme."
+
+"Itkenyt hän niin oli eikä hän juuri eteensä nähnyt. Minä luulen että
+Maiju on mennyt edellä kirkkoon ja odottaa siellä meitä."
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Tuli kylmä talvi; pitkiä pakkasia ja pitkiä pyryjä oli yhtenään. Topias
+ei ollut vetänyt vääriä viivoja piirustuksiinsa eikä ollut laskenut
+väärin laskujansa. Ensimmäisestä urakasta ei hän päässyt kymmenenkään
+markan isännäksi, mutta jo syksytalvella huusi hän suuremman huudon,
+josta voitti sievän summan, lähimaihin kolmeensataan markkaan.
+
+Josu vaurastui ja kehittyi nopeasti. Älykkäissä kasvoissaan ei näkynyt
+jälkeäkään entisestä katupojasta. Sielunsa oli terve, mielensä hilpeä
+ja vilkas, järkensä terävä. Hän oli isäntänsä oikea silmä, oikea käsi.
+
+Oli aamupäivä, ulkoolla pakasti ja pyrytti. Lumisena ja kuuraisena tuli
+Topias kaupungista, mutta ei malttanut riisuakaan ennenkuin jo virkkoi
+Josulle:
+
+"Vaikka ajattelisit pääsi yhdeksään kertaan ympäri, niin et sittekään
+arvaisi mitä äsken tein."
+
+"Ettehän vaan ostaneet pitkää ja korkeata..."
+
+"En toki. Minä otin hankkiakseni satatuhatta luudanvartta."
+
+"Vai satatuhatta. No eipä vähät mitään. Kuka niitä tarvitsee?"
+
+"Ne viedään ulkomaille, sorvataan vaan ensin täällä sorvaustehtaassa.
+Tehtaan herrojen kanssa minä kontrahdin tein."
+
+"Tehtaasen on, tiedän mä, Alekseillakin osansa. Mutta nyt minun täytyy
+lähteä."
+
+Josun oppitunti kirjanpidossa alkoi ja hänen oli joutuminen opettajansa
+luo. Vääntäen Vappuvainajan laulun sanat, hyräili hän mennessään:
+
+    "Ja se rikkaus, ja se rikkaus!"
+
+Josun mentyä otti Topias Helan valokuvan käteensä, katseli sitä ja
+lauloi laulun vääntämättömänä.
+
+Sitte katseli hän kontrahtia, johon oli nimensä kirjoittanut. Arvelutti
+ylen rohkea kauppa ehtoineen, määräyksineen, vaikka oli rahasta tiukka
+aika kaupungissa ja maalla. Jos siitä kastumaan rupee, niin kastuu
+kaulaa myöten, jos takavoitoksi kääntyy, niin ei siitä selvitä sadalla
+markalla, eipä vielä kahdellakaan. Penni on pieni raha, mutta jos
+penninkin voittaisi joka varrelta, niin kyllä kastuisi kaupasta ja
+kastuisikin roimasti. Puolet eli viisikymmentä tuhatta semmoista
+tuumanpaksuista kalikkaa löytyy surutta kodin ja Yli-Tuomon
+niitynmäkilöistäkin...
+
+Kruununsihteeri tulikin samassa puotiin. Hän oli surullinen ja kuin
+puhui niin hampaat kalisivat ja ääni kähisi.
+
+"Te saatte tuolla lailla kuoleman yskän. Kasvonne ovat siniset."
+
+"Minä yskälle sen seitsemän, mutta..." ääni muuttui surkeaksi ja lause
+keskeytyi.
+
+"Onko vieläkin pahempia...?"
+
+"On; komisarius on kuollut!"
+
+"Ja te olette nyt viraton."
+
+"Niin olen."
+
+"Minulla on työtä teidän moiselle miehelle."
+
+"Ettehän leikkiä laske?"
+
+Topias näytti sihteerille luudanvarsi-kontrahtia.
+
+"Minä otan teidät apulaisekseni, jos ette vaan ole kovin kallis."
+
+"En minä ole kallis; minä tyydyn siihen palkkaan, jonka itse annatte."
+
+"Josun huoneessa saatte asua, saatte muuttaa jo huomenna, kyllä minä
+siksi toimitan sängyn. Mutta huomenna jo täytyy lähteä luudanvarsia
+ostamaan. Ostakaa joko läheltä eli kauempaa, mistä vaan saatte
+helpommalla hinnalla ja huokeimmilla ehdoilla."
+
+"Semmoista puhetta kelpaa kuunnella. Talonpojat vaan ymmärtävätkin..."
+
+"Huomenna puhutaan tarkemmin."
+
+Josun tultua kotiin meni Topias Simon luo. Johanna itki ja Simolla oli
+edessään pöydällä punssipullo, ryyppäili siitä, vaikka oli jo puoli
+humalassa. Topiaan silmät ihan sokenivat suuttumuksesta, mutta sen
+sijaan, että olisi ruvennut pitämään nuhdesaarnaa, virkkoi hän
+viattomalla äänellä:
+
+"Myötkö minulle vanhat turkkisi?"
+
+"Mitä niillä teet?"
+
+"Kysy sinä sitä. Sano myötkö eli etkö?"
+
+"Pöhkö! Osta tai ota ilmaiseksi. Pöhkö!" Simo kaatoi punssia lasiin.
+Johanna tuli häntä estämään ja pyytämään.
+
+"Älä Simo kulta enää ryyppää."
+
+Simo kiersi toisen kätensä Johannan ympäri ja veti hänet hellästi
+syliinsä, toisella kädellään vei hän huulilleen punssilasin ja tyhjensi
+sen.
+
+Illalla meni Topias talonpuolelle. Vanhukset istuivat teepöydän ääressä
+ja vaimon oikea käsi oli miehen vasemmassa kädessä. He paraillaan
+lukivat Jaakopin epistolasta sanat:
+
+"_Autuas on se mies joka kiusauksen kärsii; sillä koska hän koeteltu
+on, niin hänen pitää elämän kruunun saaman, jonka Herra niille luvannut
+on, jotka häntä rakastavat_."
+
+Topiaan inhimilliset viisaudet menivät tuhansiksi kappaleiksi. Hänen
+mielensä oli pakahtua, mutta äänettömyys huoneessa oli siksi pyhä,
+ett'ei sitä voinut rikkoa. Emäntä kaatoi teetä kuppiin ja viittasi
+häntä juomaan. Tee oli jäähtynyt kylmäksi. Topias joi kylmää teetä ja
+tuli murretuin mielin pois.
+
+Illan yksinäisyydessäkin hän vielä näki heidän äänettömän surunsa. Hän
+näki miten turvautuivat suuressa murheessaan Jumalan sanaan, miten
+alistuivat napisematta korkeimman tahdon alle.
+
+Monta kertaa ennen nukkumistaan huokasi Topias:
+
+"Voi taivaan hyvä Jumala ja perhoispariskunta!"
+
+Aamulla varustettiin sihteeri matkaan. Rahaa antoi Topias niin paljo
+yli käsirahojen, että sai ostella voitakin yhdellä tiellä ja rahojen
+lisäksi hyviä neuvoja pään täydeltä. Penni piti säästettämän missä sen
+vaan voi säästää, turhaan kyydillä ajeleminen oli vältettävä ja
+pyrittävä matkamiesten ja muiden semmoisten rekeen, jotka vievät
+helpommalla.
+
+Sihteeri nosti turkinkauluksen korvilleen ja vakuutteli lähtiessään
+rahoineen, ohjeineen:
+
+"Te olette tyytyväinen matkaani; saatte nähdä vaan."
+
+Josun silmät olivat syrin karin ja hän ei puhunut eikä pukahtanut
+tuntikausiin. Topias valmistihe lähtemään kolmen junassa kotiin.
+
+"Mitä varten on nenäsi mennyt solmuun?"
+
+"Miksi otitte meille vierasta väkeä? Ei sihteeristä ole meidän
+mieheksi."
+
+"Älä nyt lähimmäisestäsi pahoin ajattele, parempi että lähdet tuliaisia
+ostamaan ja pistät pienen runon Helalle."
+
+"Viikkoon aikaan ei ole ollut talkkunajauhoja ja runohenki..."
+
+"Surkea runoniekka! Minä pyydän Helkaa laittamaan talkkunapussin
+kaulaani. Mene nyt ostamaan..."
+
+Josu puki palttoon ylleen, veti hansikkaat käsiinsä ja lähti. Päänsä
+heitti hän vallattoman mahtavaan asentoon.
+
+Topias ei voinut katsella menoaan nauramatta, niin tuo osasi astua
+hienosti ja pitää päänsä uljaasti kenossa. Olisi Maiju näkemässä niin
+syntyisi riita kuin kovasin pikkuparoonin ja palkkapiian välille.
+Harvas ja kerta kuin Maiju heillä käy tulee siitä aina nupinaa ja
+jupinaa, Josu kuin aina ärsytteli herrasryhtiä tavoittelemalla
+puheissaan, askeleissaan. Maiju jo uskoo, että ylpeys kasvaa veljen
+toiseksi olennoksi.
+
+Kauan viipyi Josu kaupungilla, mutta Topiaalle ei tullut aika pitkäksi,
+sillä aivonsa oli rakentelmia, tuulentupia täynnä. Yksi rakas ajatus
+tuli ja toinen meni; juotos ne kaikki yhdisti yhdeksi kukkapoluksi. Ja
+kukkapolun äärimmäisessä päässä oli pitkä ja korkea kivikartano
+valtakaupungissa!
+
+Josun hoilaus hänet herätti rakkaista unelmista.
+
+"Ijät ja ajat olitkin..."
+
+"Kävin monessa paikassa, mutta nyt olenkin runotuulella. Lyijykynä vaan
+tänne."
+
+"Voi velikulta, veikkonen!"
+
+Josu löi laulua makeiden ja kauniiden ympäryspaperiin sillä aikaa kuin
+Topias vyötti turkkiaan.
+
+"Nyt ollaan valmiita."
+
+"Niin täälläkin ... painovirheetkin ovat jo..."
+
+"Hyvä... Huomenna tulen takaisin ... Pyöritäänpä nyt tuulimyllyä
+ennenkuin erotaan."
+
+He pyörivät siksi että molemmat hengästyivät.
+
+"Nyt minä lähden. Hyvästi vaan!"
+
+Josu tuli perään puodin kynnykselle ja virkkoi Kalevalan tapaan:
+
+"Mitäpä jos olisi koppoa net'en korjahan?"
+
+"Voi vekkuli itseäsi!"
+
+Kirjaimet kultasepän kyltissä näkivät Topiaan ja kaukaa kääntivät
+kylkeään, niin että olivat aina suoraan häntä kohden.
+
+"Mitäpä jos olisi mennä ostamaan sormuksen?"
+
+Tietämättään oli Topias lausunut sanat ja tietämättään oli hän tullut
+kadun poikki kultasepän puotiin. Pieni oli sormus, jonka osti;
+pikkusormessaan ei se mennyt kuin hivenen ylitse ensimmäisen taipuman.
+Mutta tuulentuvat ja kivikartanon se varjosi ja syrjään sysäsi. Se
+vaihtoi ne kaikki pitkiin silmäripsiin ja hopean heleään ääneen.
+
+Kolmatta kievarin väliä oli asemalta Yli-Tuomoon, mutta kolmatta ei
+ollut enää pitkältä, pari virstaa vaan sivutietä. Ne Topias käveli,
+laskien kyytimiehen Simon kodin kodalta takaisin menemään. Pienessä
+tuvassa oli jo pimeä hänen mennessään ohi. Sisään olisi muuten
+poikennutkin terveisiä tuomaan. Mutta nyt ei sopinut. Nukkukoon eukko
+rauhassa, kuitenkin on kukkunut aamua aikaiseen...
+
+Taivas oli tähdessä eikä tuullut nimeksikään. Tähtien karkelota oli
+kuukin tullut katsomaan ja valaisi nyt kapeata metsätietä. Valkoiseen
+hankeen loivat puut ja pensaat varjoja; metsän hiljaisuus oli täynnä
+haltiain haastelua, impein hengähdystä.
+
+Metsätie loppui ja aukeama alkoi. Näkyi valkea Helan kamarissa, näkyi
+tuuliviiri akkunan kohdalla. Jota lähemmäksi Topias tuli tuuliviiriä ja
+valoa, sitä nopeammiksi muuttuivat askeleensa. Ali-Tuomon pihalla hän
+ei enää käynyt, hän juoksi, nousi rapuissakin kahdella hypyllä.
+
+Perttu luki iltavalkian lähellä "Sibyllan ennustuskirjaa".
+
+"Sinäkö se olitkin. Kuuleppa kuinka tässä..."
+
+"Minä se olen. Entä Helka?"
+
+"Tuli juuri kotooltasi ja meni kamariinsa... Tässä sanotaan..."
+
+"Älä joutavia jaarittele." Topias meni hiljaa kamariin.
+
+Helka istui selin oveen, kutoi sukkaa ja hyräili:
+
+    "Voi mikä lienee tullutkaan,
+    Kuin ei jo kultaani kuulukaan."
+
+"Helka!" virkahti Topias ja astui hänen eteensä.
+
+Helka siunahti; ääni värisi kuin haavanlehti ja sukankutimet putosivat
+helmalle.
+
+"Säikähdin; tulit kuin taivaasta pudotettu." Ääni oli tyynempi, mutta
+silmät olivat jo ehtineet tulistumaan, sydän oli jo ehtinyt
+sykkäilemään.
+
+"Minä ostin sinulle sormuksen. Sopiiko minun ostamani...?"
+
+Vallaton hymy oli hiipimäisillään Helan huulille, vallattomat kuopat
+olivat muodostumaisillaan poskille, mutta kuin katsoi hän Topiasta
+silmiin, niin voimat pettivät, sulut murtuivat ja sydän otti
+väkirynnäköllä omansa.
+
+"Sinä paha poika!" sanoi hän puoleksi itkien puoleksi nauraen. "Olethan
+ikäsi tiennyt ett'ei Helan sormeen kenenkään muun sormus sovikaan."
+
+Tapani leikkasi tallinparvella silppua heidän mennessään Yli-Tuomoon.
+Martta puuhasi tuvassa illallista, Hanna oli hereillä kätkyessä ja Topi
+siinä vieressä puuhevosineen.
+
+"Setä, pörhönen!" Hevonen kaatui nurin niskoin ja Martta oli vähällä
+särkeä saviastian.
+
+"Hyvät lapset, Herran lahjat. Mistä siunatuilta...?"
+
+Mutta jo näkikin sormuksen siskon sormessa.
+
+"No jo nyt..."
+
+Kuin tuulessa juoksi hän tallinsillalle ja huusi Tapanille:
+
+"Tule sisään; vieraita tuli."
+
+"Keitä?"
+
+"Sulhaisia ja morsiamia."
+
+"Oletko järjelläsi?"
+
+"Olen... Tule nyt."
+
+Hälinä kuului tallinparvellekin Tapanin korviin. Ketähän väkeä siellä
+onkaan? Helan heleä ääni kuuluu yli muiden, mutta kuuluu sieltä
+karkeampikin ääni, vaikka poika kirkuu kuin veitsissä. Sulhasia ja
+morsiamia. Totta toisen kerran! Siitä on kauan kuin tyttö on noin
+heleästi nauranut.
+
+Käytyään ensin tallin miespuolessa tuli Tapani tupaan ja jäi
+hämmästyneenä seisomaan ovensuuhun. Veli kotoolla! Ja minkäänlaista
+tietoa edeltäkäsin lähettämättä. Mitä onkaan tapahtunut? Ei ainakaan
+mitään ikävää, eihän silloin noin peuhattaisi.
+
+Vilahdukselta näki hän sormuksen Helan sormessa kun hän keinutteli
+tyttöä käsivarrellaan. Sitäkö siis ilo ja häly merkitseekin?
+Semmoisella hypylläkö se tehtiinkin? Veljen toinen silmä on auennut,
+ehkä toinenkin kohta aukenee. Lapset eivät tiedä ennenkuin tiellä
+käytetään.
+
+Tapani sammutti soihdun, meni ja nykäsi veljeänsä, lausuen samassa:
+
+"Tule jo katsomaan tytärtänikin, miten on kasvanut kauniimmaksi sitte
+viimeisen. Sillä on tädin silmät, äidin..."
+
+"Mennäänkö Topi?"
+
+"Ei; ajetaan vielä."
+
+"Tehdään toi ja syödään voi."
+
+Metakoimisesta ei olisi hevin heretty, Martta avasi matkalaukun, löysi
+sieltä Josun ostamat ja heitti ne Helan syliin, tullen itse viereen
+katsomaan. Päällyspaperiin oli kirjoitettu lyijykynällä kaksijaksoinen,
+ontuva runo jonka Helka heti luki:
+
+                   I.
+
+    Mulla on kihlat, neitonen!
+    Annatko suukkosen, kultanen?
+    Istutko rekeen, impynen?
+    Astutko vaunuun lintunen?
+
+                   II.
+
+    Tunnissa kahdessa elämänkorpi, on
+    Viipsitty vaapsittu, kannot ja kuopat
+    Kunnialla kuljettu Kalastajakadulle.
+    Neitonen, kultanen, impynen, lintunen!
+
+"Sitä Josua, sitä senpäiväistä vekkulia?" Helka nauroi heleästi.
+
+"Sepä merkillinen poika katupojaksi", ihmetteli Martta. "Minä olen aina
+ajatellut häntä likaseksi riikiöksi, sellaiseksi, jonka hampaat aina
+ovat irvissä..."
+
+"Älä nyt ... näkisit kerran häntä..."
+
+"Kannattaakin pojan runoilla ja suitsuttaa sinun kunniaksesi. Onhan
+sinulla taas paita ja sukat valmiina... Vaan kuule Topi! Lakkaa jo ja
+joudu tänne, muuten Hanna ja täti..."
+
+Toista kieltoa ei tarvittu.
+
+Melukin sitte heikkoni vähitellen. Topin silmät menivät sikkaraan ja
+Hanna nukkui äidin syliin. Taaskin hiilos räytyi mustaksi ja tupa
+kenenkään huomaamatta pimeni; mutta ei räytynyt hiiloksen lähellä
+istujain mieli, ei raskautunut sydän ajatusten paljoudesta. Suuri
+seinäkellokin tuvan peränurkassa löi lyöntejään iloisesti ja
+hypähtelemällä riensi viisari liidulla uudistettujen numerojen yli.
+Martan ottaessa valkeata oli kello jo yksitoista.
+
+"Miten ilta joutui, miten aika meni! Minä luulin, että olemme vasta
+istuneet tunnin, korkeintaan kaksi."
+
+Tapani etsi hiiloksesta hehkuvan hiilen piippunsa pesään, virkkoi
+samassa:
+
+"Illallinenkin on jäähtynyt. Voi noita lapsia!"
+
+Ketä lapsia hän sitte sanoillaan tarkoitti, ei Helkakaan muistanut
+kysyä.
+
+Topias palasi yöjunassa Helsinkiin. Ilma hankitsi pyryä, taivas oli
+nahkapilvessä, tuuli kylmästi ja tuiskutti pieniä jäärakeita tuulen
+kanssa. Joutuakseen pikemmin kotiin, otti hän aseman luota issikan.
+Kuomireki, yhden hevosen vetämänä, joutui kiitämään edellään. Äkkiä
+hevonen pysäytettiin tulisesta juoksustaan ja turkkeihin puettu herra
+astui ulos. Katu oli siltä kohdalta pimeä, mutta ohi ajaessaan näki
+Topias herran suutelevan valkoista kättä, joka kuomista ojennettiin
+ulos. Taaskin leikillisesti uhattiin etusormella ja samassa nauraen
+saneltiin:
+
+"Ack, ack, ack den kärleken..."
+
+Sitte hevonen käännettiin ympäri ja annettiin mennä takaisin
+tulisessa juoksussa. Herrakin läksi kiireesti eteen päin ja istui
+kadunristeyksessä issikan rekeen, Siinä kaasulyhdyn valo lankesi
+kasvoilleen ja Topias tunsi hänet kauppias Alekseiksi.
+
+Josulla oli vielä valkea ja hän tuli hypäten avaamaan Topiaalle. Joka
+ovi oli etusalvassa.
+
+"Terveistä! Helka kiitti runostasi ja lähetti sinulle taikinajauhoja
+ja" -- Topias veti matkalaukusta paidan ja sukat -- "nämä... Katsoppa
+vaan!"
+
+"Voi yhdeksänkymmentä kuinka kauniit sukat! Niissähän on taivaankaaren
+kaikki värit... Olisitte tuoneet pojan tänne, kosk'ei kerran tyttö..."
+
+"Älä hätäile. Annetaan ensin Joulun mennä toisen tulla, niin..."
+
+"Mitä sitte?
+
+"Istuvat korjahani molemmat."
+
+"Voi haikula! Ottiko neitonen kihlat, antoiko kultanen suukkosen?"
+
+Topias nosti leikkihaluisen pojan jalkaterilleen seisomaan, hypitteli
+häntä hyvän kuuron, hokien:
+
+"Otti ja antoi, otti ja antoi."
+
+Hehkeämielisenä palasi sihteeri matkaltaan. Voita oli hän ostanut alle
+keskihintojen ja luudanvarret oli saanut monta prosenttia helpommalla
+kuin isäntänsä. Kaupungin lähitienoilla olivat talonpojat nostelleet
+nokkaansa hänelle ja olleet kitsaita vitsametsistään, mutta hän
+käänsikin heille selkänsä ja meni ylemmäksi maakuntaan. Ja kyllä vaan
+tuli matkat maksetuiksi, vaivat palkituiksi. Jota ylemmäksi meni, sitä
+alemmaksi laskeusivat voin ja luudanvarsien hinnat, sitä auliimmasti
+avattiin ovet herrasmiehelle, joku kylvi kultaa maakuntaan! Niin
+vierasvaraistakin oli kansa, ett'ei hänen tarvinnut majataloissa asua
+ja yösijoista rahaa maksaa. Ja rikkaita olivat talonpojat. Rahaista
+rahaa tosin ei ollut, mutta sen parempi, oli ruokainen koti, oli
+suuruksinen ja rasvainen aitta. Eikä hän vielä ollut lähelläkään
+maansydäntä, jonne mielensä paloi, luonnollisuuden tilassa olevia
+ihmisiä katsomaan. Mikäpä siellä olisi elellessä tietoviisaan miehen?
+Opettaisi ymmärtämättömille ihmisille mikä on hyvää, mikä pahaa, mikä
+on oikein mikä väärin, jakelisi heille neuvoja käräjänkäynnissä, niin
+sylin täydeltä kantaisivat elantotarpeita neuvojalle. Kyllä vaan
+kelpaisi tietoviisaan elellä maan sydämmessä!
+
+Tuohon huomautti Josu, vastenmielinen iva huulilla:
+
+"Eihän maantie tietääkseni nouse pystyyn eteenne. Minä teidän
+sijassanne lähtisin laulaen maansydämmeen asumaan."
+
+Siristäen silmiään hymyili sihteeri Josulle ja jatkoi puhettaan.
+Pitkittä pakinoitta sovittiin sahaus- ja vetopalkoistakin. Eivät
+tinkineet, eivätkä väheksineet hänen ehdoitelemiansa hintoja.
+
+"Lisäämme nyt sitte juomarahat", virkkoi Topias kiihkoissaan, "niin
+voimme heti laskea voitot eli tappiot."
+
+Sihteeri otti kynän käteensä ja teki numeroita arkin sivun täyteen.
+Ilahuttava tuhatluku tuli viimeiseksi.
+
+"Onko se voittoa?"
+
+"On. Ja se on niin lujasti laskettu, ett'ei sormea väliin saa; ja jos
+tuppaamalla saisikin, niin kyllä summa nelinumeroisena pysyy."
+
+"Toisin sanoen: se voi yletä, mutt'ei aleta. Minä olin pöllö kuin en
+uskaltanut ottaa viittäsataa tuhatta toimittaakseni. Olisi kelvannut
+korjata viisituhatta markkaa yhden tuhannen sijaan."
+
+"Entä jos vielä...?"
+
+"Nyt se on myöhäistä. Minä kävin sorvaustehtaan konttoorissa
+kuulemassa. Heillä on tiedossaan jo tämänvuotiset luudanvarret, on yksi
+miljoona ylikin. Ne jotka minun jälkeeni tulivat kaupoille olivat
+viisaita, ottivat kukin niin paljo kuin vaan saivat. Ja sen he tekivät
+minun vahingokseni."
+
+"Viisaus on alusta maailman elänyt tyhmyyden kustannuksella."
+
+"Mutta en minä vahingostani välitä; pelkään että äkkinäinen
+rikastuminen ja menestyminen ei ole terveellistäkään."
+
+Josua vaan ei sihteeri voinut vetää nenästä. Sitä kylmemmäksi kävi
+heidän välinsä, jota enemmän hyvitteli poikaa, jota enemmän koetti olla
+hänelle mielin kielin. Josu karttoi sihteerin seuraa, vastasi
+mielittelyihin lyhyvin, mutta hiotuin lausein. Niiden terä teki
+useinkin naarmun, vaikka sulaa leikkiä olivat olevinaan. Vaikka
+kumpikin näin olivat silmätikkuina toisilleen, niin eivät tosin
+kaunanneet toisiaan selän takana. Kerran vaan Josu väitti Topiaan
+kanssa, ett'ei hän koskaan näe sihteerin sinisempää silmää, molemmat
+ovat muka yhtäläiset keltaiset.
+
+Sihteeri piilotti vihanhampaan kokonaan ja palkitsi pahan hyvällä. Hän
+kiitti Josua edessä ja takana, kotona ja kylässä. Semmoinen poika,
+ett'ei toista viidessä maaherran läänissä. Äly terävä kuin madon kieli,
+sydän sokurinen kuin koivun mahla, silmät ja korvat tarkemmat kuin
+lintukoiralla!
+
+Sisätuloja oli sihteerillä kirjoitustyöstä, jota vähin erin sai
+kaupungista, keneltä, ei Topiaskaan tullut kysyneeksi. Kirjoituksilla
+oli aina kova kiire, sihteeri ei silloin joutanut syömäänkään yhdessä
+pöydässä, haukkaili vaan iloissaan voitaleipää ja keikutti kynää
+paperilla. Valmiiksi saatuaan lähti niitä perille viemään ja viipyi
+säntilleen sillä tiellä yön ja päivän yön perään. Vedenjanoisena ja
+väsyneenä tuli aina niiltä matkoilta kotiin.
+
+"Josu ja minä emme juo viiniäkään", lausui Topias hänelle erään kerran,
+jolloin taas tuli janoisena ja töhertyneenä kotiin. "Tulkaa meidän
+seuraamme; raittiin miehen elämää ei voita mitään."
+
+"Sen minä teenkin. Miks'ette jo ennen sanoneet noita sanoja?"
+
+Seuraavalla kerralla viipyi hän taaskin määrätyn aikansa. Sen verran
+vaan muutti tapojaan, ett'ei janonnut vettä isäntänsä nähden.
+
+Pyryjen ja pakkasien aika jo oli ohitse, vaan kevätkylmiä riitti vielä.
+
+Josu oli isännästään oppinut illantorkuksi, aamunvirkuksi, mutta eräänä
+iltayönä ei hän saanut nukutuksi, vaikka kuinka olisi koettanut.
+Sihteeri oli edellisenä iltana lähtenyt kirjoituksia saattamaan ja
+vanhojen laskujen mukaan piti, jo hetkinen sitte, askeleensa kuuluman
+eteisholvissa. Siellä oli avaimellakin kätköpaikka. Ett'ei Josun
+yörauha tullut sihteerin tähden häirityksi, oli Topias keksinyt oivan
+keinon: avain pistettiin vesisangon alle, milloin sihteeriä odoteltiin
+yöksi kotiin.
+
+Josu luki sadun ketusta ja koetti taaskin nukkua, mutta turhaan.
+Ajatukset olivat kaikkea muuta, vaan ei väsyneet. Maanrajalla olevasta
+akkunasta paistoi kuu huoneesen kapean juontuvan. Ovi isännän kamariin
+oli raollaan ja sinnekin tunkeutui juontuva pienenä valoviivana. Siellä
+isäntä nukkui, harva ja tasainen hengityksensä kuului kellon kera.
+Valkoiset luut piirongin lukoissa ja avainkimppu näkyivät raosta
+juontuman kohdalla. Eilen oli isäntä tehnyt lopputilin sorvaustehtaan
+herrojen kanssa ja tuhatta markkaa oli kassalaatikossa liikerahoja.
+Pienet rahat, liki tuhatta markkaa, oli vienyt tukkukauppiaalle. Kumma,
+kuinka ajatukset soutivat...
+
+Mutta jo kuuluikin eteisholvissa tutut askeleet, semmoiset vauhkat ja
+viekkaat, niinkuin olisi astuja menossa naapurin naurismaahan.
+
+Josu veti peiton ylitseen ja rupesi nukkumaan koiranunta. Sihteeri kuin
+taas lukee vanhat luvut hänestä, sanoo häntä pirun mieliharmiksi,
+koiranpoikaseksi ja jos joksikin, niin nauraa hän peiton alla, nauraa
+ja kuuntelee.
+
+Sihteeri tuli sisään, laski avaimen pöydälle, heitti turkit yltään,
+riisui saappaat jaloistaan ja istui sängynlaidalle. Ovenraosta näki hän
+valkoiset luut piirongin lukoissa, hän näki avainkimpun ja hän
+säikähti. Sitten häntä rupesi yskittämään, hän yski monta kertaa
+kovasti, kuunnellen välillä, henkeään vetämättä. Lakattuaan yskimästä
+läheni hän Josun vuodetta.
+
+"Josu, Josu!"
+
+Josu hengitti melkein kuorsaten.
+
+"Mihin olet pannut tulitikut?"
+
+Ei vastausta; nukkui kuin kivi.
+
+"Makaavat illasta kuin raavaat ja sitte kuhnailevat puoli yöstä,
+Nukkukaa hölmöt..." Sukkasissa meni sihteeri ovelle ja siitä piirongin
+luo.
+
+Josu heitti päältään peitteen, mutta hengitti raskaasti.
+
+Kuinka hiljaa sai piirongin auki! Eivät narahtaneet saranat, ei
+kolahtanut laatikko kuin taitavat kädet koskettelivat. Nyt jo lukitsee
+oven; peitto pään yli tai tuho tulee tai surma syö.
+
+Kuunvalossa luki sihteeri rahat:
+
+"Yks, kaks, kolme, neljä ... kymmenen."
+
+Lukiessa putosi kolme seteliä lattialle, muristen hätiköimistään otti
+sihteeri ne jälleen ylös.
+
+Jo oli toinen saapas jalassa, toinen kädessä, mutta suurempi viisaus
+tuli väliin, hän laski kädestään saappaan, höpisten:
+
+"Tuhatta markkaa vaan! Pitkällekö sillä pääsee, kauanko tuhannella
+markalla rahoissa pysyy? Herrankakkulat! Olisi viisituhatta edes...
+Malta sinä paha paisuma. Sinutta tämän talon hyvyydet olisivat minun.
+Malta sinä pirun mieliharmi; vielä sinä kerran nukut ajattomalla
+ajalla."
+
+Sihteeri veti jalastaan pois saappaan ja meni uudestaan sukkasissa
+piirongin luo. Tullessaan höpisi hän:
+
+"Tuhatta markkaa vaan! Voi taivaanvaljaat, kuin ei ollut edes viittä
+tuhatta. Odota sinä käärmeenpoikanen! Linnunsilmä, sinun viisaudestasi
+ja älystäsi tulee täysi. Viisaudessasi ja vihassasi sinä vielä kerran
+nukut itsesi ja tuhkapöperön isäntäsi kuivalle kankaalle!"
+
+Aamulla teki Topias tilin sihteerin kanssa. Kuin vaatteet, jotka oli
+hänelle ostanut ja antanut, vähennettiin palkasta, niin jäi saamista
+sata markkaa. Topias avasi piirongin, ottaakseen yhden setelin
+rahoista, jotka oli voittanut luudanvarsikaupassa, mutta Josu
+puikahtikin eteen, pyytäen:
+
+"Malttakaas hiukan."
+
+"Mitä nyt sitte?"
+
+"No minä näin iltayönä niin hassuja unia tai näkyjä, tai..."
+
+Veri pakeni sihteerin kasvoilta.
+
+"Mitä näkyjä?"
+
+"Näin rahoja otettavan täältä ja pantavan tänne; näin vietävän ja
+tuotavan satamarkkasia. Antakaas kuin katson."
+
+Sihteeriä rupesi yskittämään ja hän yski itsensä punaiseksi.
+
+Josu veti rahalootan auki, otti kymmenen seteliä siitä ja luki ne
+kertaalleen syrjistä.
+
+Sitte hän lausui:
+
+"Aivan oikein... Uneni, näköni on totta, näitä rahoja on käsitelty."
+
+"Mistä sen tiedät?"
+
+"Minä illalla luin nämä rahat ja asetin ne samalla ikänsä mukaiseen
+järjestykseen, vanhimman alle, nuorimman päälle. Nyt ne ovat sekaisin,
+nyt ei niissä ole ensinkään järjestystä."
+
+"Älä houraile! Kuka näitä olisi liikutellut, kotoolla olimme joka
+mies."
+
+Topias antoi yhden setelin sihteerille; tämä oli yskiä keuhkonsa
+kappaleiksi.
+
+"Näkyjä, näkyjä", kangerti hän. "Minäkin olen nähnyt näyn, kuulkaas
+niin kerron..."
+
+Josulla oli hallussaan kidutuskoneen ruuvit. Hän yhä kiristi:
+
+"Vaikka olimmekin kotoolla, ei se merkitse mitään. Avainkin oli
+iltayöstä vesisangon alla."
+
+"Mutta sen kätköpaikkaa ei tiedä muut kuin me. Ja kuka nyt olisi
+liikutellut rahoja eli ottanut ja pannut, vienyt ja tuonut niinkuin
+sinä sanot, älä päättömiä puhu, äläkä muita hulluna pidä."
+
+Sihteeri pääsi henkiin, yskäkin lakkasi.
+
+"Jos rahoista edes olisi pois", tajusi hän huomauttaa, "niin..."
+
+"Mekin uskoisimme näkysi, niin ikävätä kuin olisikin..."
+
+"Oli mitä oli, mutta kyllä näitä vaan on pidelty, sanokaa vaan minun
+nähneeni vaan unia, näkyjä..."
+
+"Joissa ei ole päätä eikä perää..."
+
+"Enempää kuin minunkaan näyssäni. Kuulkaas, minä kerron..."
+
+Josu jätti heidät ja meni puotiin. Topiaalle kertoi sihteeri:
+
+"Komisariusvainaja ei suvainnut tupakkia poltettavan konttoorissa.
+Ymmärrätte sanomattakin että ukon kieltoja oli tarkoin toteltava. En
+minäkään, vaikka olin palvellut häntä kymmenen täyttä vuotta,
+uskaltanut edes iltasilla työstä lähtiessäni sytyttää savua suuhuni
+ennenkuin ovi oli selkäni takaalla. Mutta hänen sairastaissaan
+kuolintautiaan haikuttelivat apulaiseni, kaksi nuorta poikaa, eräänä
+aamuna. Minäkin poltin paperossin, sillä en osannut pelätäkään, että
+sairas mies kömpisi meitä katsomaan. Mutta kuinkas kävikään? Konttoorin
+ollessa pahimmillaan savua täynnä näin minä vainajan astuvan rappuja
+ylös. Tuli ja tervatut tappurat, kuinka minä peljästyin, kuinka minä
+tunsin kylmiä virtoja selkärangassani kulkevan, sillä esimiehenä ja
+vanhimpana olin minä, ja yksin minä, jokaisesta epäkohdasta
+vastuunalainen. Ja komisarius tuli konttooriin, käveli keskelle
+lattiata. En uskaltanut nostaa silmiäni työstä, odotin vaan joka
+silmänräpäys räjähtävän, salamoivan. Vaan ihmeekseni ei hän virkkanut
+niin luotua sanaakaan, seisoi vaan tuokion keskellä lattiata ja lähti
+sitte ääneti pois. Minä ihmettelemään, mutta apulaisenikos vasta minua
+ihmettelemään, sillä he eivät olleet nähneet ketään. Vedimme asiasta
+suunuottaa iltaan asti. Illalla tahdoin minä saada täydellisen voiton,
+jota varten vaadin apulaiseni käymään rouvanpuolelle. Ja luuletteko,
+mitä minä sain siellä kuulla -- minä, joka olin kertonut mitkä
+vaatteetkin hänellä oli yllä, mikä hattu päässä -- minä sain kuulla
+ett'ei komisarius ollut koko päivänä astunut jalallaankaan ulos
+huoneesta. Se oli näky ja se tiesi kuolemaa; hän kuolikin kohta."
+
+"Kukahan meistä nyt kuolee? Varmaankin te, joka uskotte..."
+
+Sihteerillä oli sukulainen maakartanossa lähellä kaupunkia. Nyt häntä
+halutti mennä tervehtämään sukulaistaan, jota ei ollut nähnyt moneen
+aikaan. Koska ei ollut mitään kiireitä töitä, niin tulisi viipymään
+siellä kuukauden, ehkä enemmänkin.
+
+Siis matkalaukku kuntoon ja hyvästi näkemään asti.
+
+Josu lakasi hänen jälkensä kadulle asti ja virkkoi sitte:
+
+"Nyt hän meni meiltä ja meni ijän päivän kanssa."
+
+Topias oli kummissaan ja kysyi:
+
+"Mitä sinä oikein ajat takaa?"
+
+"Ei puheeni ollutkaan unta, näkyä, vaan täyttä totta." Josu rupesi
+kertomaan yöllistä tapahtumaa unhottamatta ainoatakaan sanaa.
+
+Topiaan oli pakosta uskominen. Hätähinen lähtö, yskiminen ja
+punastuminenkin vaan varmensivat pojan sanoja.
+
+"Senkö sain kiitokseksi?" Topiaan sydänala ihan turposi mielipahasta.
+Viluinen ja nälkäinen mies, jonka taivas'alta otti hoitoonsa, sanoi
+kiitokseksi häntä tuhkapöperöksi. "Ja kuivalle kankaalleko sanoi meidän
+kerran nukkuvan? Houkko mies! Ei hänellä ole onnemme ohjia. Vaikka
+hänelle olisi onnistunut tekemään meidät keppikerjäläisiksi, niin emme
+siltä olisi hukassa. Alottaisimme uudestaan ja muutaman vuoden päästä
+olisimme entisessä tommissa, mutta hän arvatenkin olisi ehtinyt sillä
+ajalla haaskata varastamansa ja kurjuus taas edessään kahta kovempana."
+
+"Tulkaa tänne, minä näytän vielä muutakin." Josu vei Topiaan sihteerin
+kirjoituspöydän eteen, kaivoi laatikosta kaksi rypistynyttä
+paperipalasta, joihin oli kirjoitettu kauppiaan nimi. "Toinen näistä on
+teidän kirjoitustanne, toisessa sihteerin, Sanokaa kummassako on teidän
+kirjoitustanne; tuntekaa, eroittakaa omanne."
+
+Topias tirkisti, vertaili nimiä toisiinsa, mutta ei kyennyt päättämään
+minnekään päin, niin yhtäläiset olivat nimet. Kirjaimet olivat kuin
+valetut toisensa näköisiä, ylöspäin vinoon meni kumpainenkin nimi,
+kuten ainaki hänellä itsellään, oliko sitte viivaa paperissa tahi ei.
+
+"Voi vitsottu! Vai on näistä toinen hänen. Minä en ole mies sanomaan
+kummastakaan, ett'ei olisi omaa työtäni."
+
+Josu otti käteensä mustuneemman paperipalasen.
+
+"Katsokaa, tässä on ristimänimen ja sukunimen väli lyhempi kuin tuossa
+toisessa, tässä ovat pilkut suuremmat ja rumemmat, ynnä isot kirjaimet
+suhteellisesti pienemmät. Tämä on teidän omaa kirjoitustanne, tuo
+toinen on hänen jäljennöksensä."
+
+"Onpa niinkin."
+
+"Hän ei luullut minun nähneen salaisia harjoituksiaan, mutta niin
+pökelö en toki ollut. Minä näin kohta ensimmäiset kokeensa ja tämän
+onnistuneimman otin tuhasta. Tuota alkuperäistä säilytti hän
+huolellisesti, mutta unhotti sen kerran pöydälle. Minä silloin pistin
+nämä molemmat laatikkoon. Minun lakkareistani ja kaikista muista
+koloista etsi hän sitä kymmeneen kertaan, mutta laatikosta, omien
+papereittensa seasta, ei hän osannut etsiä."
+
+"Sen miehen pää olikin siis pahoja aivoituksia täynnä; eihän kukaan
+aikeettomasti opettele tuommoisia taitoja. Luullakseni olisi hän minun
+nimelläni koettanut saada rahaa eli aatelia itselleen. Ja tuommoisen
+viisauden vaikutuksesta me sitte nukkuisimme itsemme kuivalle
+kankaalle. Mikä rohkea mies! Hän naurattaa minua melkein yhtä paljon
+kuin säälittääkin."
+
+"Nyt minä pääsin hänestä."
+
+"Pääsit kyllä. Minä vieläkin sanon sinulle, että ihmisen onni on toki
+paremmissa käsissä. Älä koskaan pelkää pimeyden valtaa ja sen voimaa.
+Niillä on lyhyet ja heikot kädet."
+
+Sihteeri ei tullutkaan kuukauden kuluttua takaisin, kuten oli luvannut,
+Sekin todisti häntä vastaan, sillä puhdastuntoinen ei olisi suotta
+välttänyt tulla näkyville.
+
+Kesällä, tullessaan pankista, jossa piti liikerahojaan juoksevalla
+tilillä, näki Topias hänet Esplanaadin satasärmäisessä lasihuoneessa.
+Hän oli hienosti puettu ja kauppias Aleksei oli hänen seurassaan.
+Yhdessä puittivat he itsensä toisesta särmästä ulos kuin Topias
+toisesta särmästä tuli sisään. Nainen katseli ahkerasti kuvastimeen ja
+korvissaan oli uudet hohtokivillä koristetut korvarenkaat. Hän niitä
+katseli, puhellen ja nauraen itselleen. Pyydettyään hunajata kysyi
+Topias:
+
+"Taidatte olla kauppias Aleksein sukua."
+
+"Olen", vastasi nainen naurahtaen.
+
+"Tehän se olitte, joka lauloitte: Ja se rakkaus!"
+
+"Varmaankin sisar."
+
+"Orpana vaan... Ai, ai, ai se rakkaus..."
+
+Topiasta kylläännytti kuherteleminen; hän joi hunajan hätään ja meni
+pois.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesällä synnytti Johanna tyttären ja hänen henkensä häilyi elämän ja
+kuoleman välillä. Hän oli kuumeessa kaksi vuorokautta ja puhui koko sen
+ajan taivaasta ja kunnian kruunusta. Simo silloin vannoi:
+
+"Jos hän jää henkiin, niin tottelen tahtoaan ja muutan Pohjanmaalle
+maata viljelemään."
+
+Johannan vanhemmat kuulivat valan, iloitsivat siitä ja kiittivät
+Jumalaa.
+
+Sitten kuume lakkasi ja sairas vaipui pitkälliseen uneen. Herättyään
+oli hän terve; voimatkin palasivat vähitellen.
+
+Mutta Simossa taisteli paha ja hyvä. Kuin vanhukset muistuttelivat
+valan, esteli hän:
+
+"Emme vielä muuta; ei Hanna ole vielä täysin terve; vähän aikaa vielä."
+
+Siten hän tinki tuntonsa kanssa niinkauan että paha voitti hyvän.
+Omantunnon soimaukset valan rikkomisesta ja hyvän hengen hyljäämisestä
+upotti hän viiniin ja väkeviin juomiin. Johanna oli vaan enää varjo
+siitä mitä ennen oli ollut. Silmäin haaveessa oli haudan haavetta,
+äänen murheessa oli haudan murhetta, kasvot olivat kuin hautaan
+laskettavan kasvot. Silmät ja sydän itkivät aikansa; sitte ne
+lakkasivat ja Johanna oli kuin elävältä kuollut.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Oli sysky-ilta ja myrsky kävi kovasti. Tuuli vihelsi katujen kulmissa
+ja rajusti löivät aallot laituria vastaan.
+
+Topias ja Johannan isä astuivat kiirein askelin Kruununhakaan päin ja
+tulivat sisään onnettomuuden majaan.
+
+Simo oli selvänä. Akkuna merelle päin oli auki ja hän istui avatun
+akkunan lähellä, kuunnellen myrskyn vinkunata, vaahtopäiden riehua.
+Viereisestä huoneesta kuului matalaa puhetta.
+
+Topias veti taskustaan paperin heti kuin tuli sisään, avasi sen Simon
+eteen pöydälle ja käski:
+
+"Kirjoita nimes alle."
+
+Simo luki kirjoituksen ja katsoi sitte ulos pimeyteen. Paperiin oli
+kirjoitettu, suurisummaista hyvitystä vastaan, avioeron myönnytys
+Johannalle. Muutama kynänveto ja hän on vapaa, muutama kynänveto vaan
+ja hän on viisi kertaa rikkaampi entistä!
+
+"Kirjoitatko?"
+
+"Kirjoitan."
+
+Johannan isä rupesi lukemaan rahaa; korkeita setelipinoja kohousi
+eteensä pöydälle. Johanna tuli sisään viereisestä huoneesta, jättäen
+oven peräänsä auki. Äitinsä ja Maiju istuivat siellä, kumpikin
+puolellansa kehtoa.
+
+Topias sulki avatun akkunan; Johanna tuijottaen katsoi isäänsä ja
+setelejä. Hiuksensa olivat hajallaan ja kalman väri oli kasvoillaan.
+
+Simo kastoi kynän läkkiin, kirjoitti kirjaimen, alun toistakin, mutta
+laski äkkiä kynän kädestään, nousi ylös ja lausui:
+
+"En minä kirjoitakaan."
+
+"Miksi et kirjoita?" kysyi Topias hämmästyneenä.
+
+Simo katsoi setelipinoihin pöydällä.
+
+"Kyllä minä kirjoitankin, mutta en minä jätä tytärtäni
+_hihhulilaisille_; en minä anna lastani..."
+
+Johanna peitti käsillään kasvonsa ja virkahti rukoilevalla äänellä:
+
+"Taivasten tähden! Älkää lastani..."
+
+Setelit putosivat isän kädestä; hän näki tyttärensä sielun tuskan,
+kuinka se oli ankara ja rusentava, hän näki oman voimattomuutensa ja
+hän jo luuli että kaikki on hukassa.
+
+Mutta Topias läheni Simoa ja lausui kovalla äänellä:
+
+"Paljonko tahdot lisää rahaa, että luovut lapsesta niinkuin
+eronmyönnytyksessä seisoo? Suurenko summan tahdot? Sano!"
+
+"Kymmenentuhatta."
+
+"Kirjoita sitte vaan nimes; rahat saat paikalla."
+
+Simo istui jälleen kirjoittamaan ja painamaan sinettiään nimensä alle.
+Johannan äiti kääri sill'aikaa vaatteita lapsen ympäri ja lähti Maijun
+kanssa edellä kotiin.
+
+Johannan isä luki rahoja, käski samassa:
+
+"Menkää nyt."
+
+Tuuli puhalti setelit pöydältä lattialle; setelien sekaan kaatui
+Johanna.
+
+"Minä haen ajurin", lausui isä, "menen samalla lääkärin luo ja vien
+hänen edellä kotiin."
+
+Hän läksi kiireesti.
+
+"Lapseni, lapseni", rukoili Johanna. "Älkää ryövätkö minulta lastani.
+Minä kärsin mielelläni vaikka kuolemaan asti kuin ette vaan vie minulta
+lastani. Tuokaa, tuokaa..."
+
+Simo katsoi ulos myrsky-yöhön; tuuli ulvoi, vaahtopäät valittivat
+rajusti. Kädet ristissä ja kattoon tuijottaen vaikeroi Johanna yhä:
+
+"Viekää minut vaikka hautaan, mutta antakaa minulle lapseni,
+antakaa..."
+
+Issikka samassa ajoi pihaan; kolina kuului kamariin.
+
+Topias heitti peitteen Johannan yli ja otti hänet syliinsä. Simo ei
+kääntänyt kasvojaan.
+
+"Kuule Simo", virkkoi Topias kynnyksellä seisoen ja ovea avaten.
+
+Simo käänsi katseensa heihin.
+
+"Mitä sanomista sinulla on?"
+
+Ääretön ylenkatse näkyi Topiaan silmissä ja kuului sanoissa kuin
+virkkoi:
+
+"Ei sinun sielussasi olekaan Jumalan kuvaa, siellä on _rahan_ kuva.
+Hyvästi!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Johannan sielussa oli henkinen yö. Hän puhui toisen hetken kuolosta ja
+haudasta, toisen hetken taivaasta ja kunnian kruunusta.
+
+Mutta perhoispariskunta ei horjunut uskossaan.
+
+"Herralta on tämä tullut," sanoivat he, "ja meidän pahain tekoimme
+tähden on tämä tullut."
+
+Ja henkinen yö rupesi vitkalleen valkenemaan kirkkaaksi päiväksi.
+Tuskan henkien ahdistaissa Johannaa, huusi tämä lastaan ja Topiasta.
+Kuin he tulivat näkyville vaipui hän katselemiseen ja nukkui.
+Ensimmältä olivat unet lyhyitä ja horrostilan tapaisia, mutta aikaa
+mukaan pitenivät ne ja muuttuivat raskaammiksi. Kalman väri katosi
+kasvoista samassa määrässä kuin levon hetket pitenivät. Kevaillä ei
+silmissä enää ollut haudan haavetta, niissä oli kärsimyksissä
+kirkastuneen sielun ylevää ja korkeata surua.
+
+Simo lähti jo talvella rahoinensa, summattomine rikkauksinensa
+Pietariin.
+
+Kesällä lähtivät Johanna ja vanhempansa Pohjanmaalle ainiaaksi. Maiju
+seurasi heitä arvelematta sinne tai tänne. Josusta ja Topiaasta
+erosivat he laivarannassa.
+
+"Maiju ja minä tulemme Jouluna häihisi", virkkoi Johanna antaessaan
+kätensä Topiaalle.
+
+"Rautasilla rattailla", lisäsi hän samassa, kuin kyynelvirta syöksähti
+silmistä, ja lähti Maijun kanssa joutuin laivaan.
+
+Johannan isä piti kädessään Topiaan oikeata kättä, äiti vasempaa.
+
+"Ja me tapaamme toisemme tuolla korkeudessa."
+
+"Karitsan häissä."
+
+Topias ei saanut sanaa suustaan ja Josu itki, ett'ei tahtonut
+jaloillaan pysyä.
+
+"Maiju, Maiju", pyysi hän, "älä mene, älä..."
+
+Savu tuprusi laivasta, koneet rytisivät, vesi solisi pyörissä.
+
+Laivan keula kääntyi aavaa kohden. Peräkannella seisoi Johanna, lapsi
+sylissään ja Maiju vieressään.
+
+Topias ja Josu seisoivat rannalla; peräkannen ja rannan väli rupesi
+levenemään levenemistään; suuri laiva pieneni pieneksi pilkuksi ja
+katosi sitte näkyvistä.
+
+"Nyt he menivät, nyt ei heitä enää näykään. Maiju, Maiju!"
+
+Topias tarttui Josua käteen ja lähti.
+
+Niinkuin varkain, roiskahti mustasta pilvestä raskas sade; he kastuivat
+läpimäriksi ennenkuin ehtivät kotiin Kalastajakadulle. Aurinko paistoi
+koko sateenajan, vaikka vettä tuli taivaasta, niin että katot
+sauhusivat.
+
+Illalla nukkui Josu kyyneleihinsä. Väliovi oli auki ja Topias kuuli
+hänen kuiskaten huokaavan:
+
+"Maiju, Maiju, älä mene."
+
+Vielä kuului sieltä kuiskaamalla:
+
+"Äiti!"
+
+Sitte huokaukset kuolivat; Josu nukkui rauhan unta.
+
+Topiaan ajatukset lähtivät lentämään lintujen teitä. Ei näkynyt enää
+katuja eikä kauppapuoteja, mutta näkyi järvi, lepikkömaa ja
+sirkeärunkoinen petäjikkö. Petäjikön rintamalle laittoivat ajatukset
+pitkän ja korkean kivijalan; kivijalalle kohousi hirsikerros toisensa
+päälle, siksi että koko rakennus oli valmis pärekattoineen,
+savupiippuineen ja tuuliviirineen. Ja lepikkömaan karhivat ja kyntivät
+ajatukset pitkäsarkaisiksi, syväojaisiksi pelloiksi. Saroissa lainehti
+puna-olkinen ruis, olissa pitkät tähkäpäät kaarentivat kaulojaan.
+Järveltä tuuli rintamalle päin. Tuuli toi mukanaan makean lemun
+puna-apilaasta, jota rukiin takana kasvoi. Siellä mehiläiset surisivat,
+pörisivät. Hauen molskahdus järvessä kuului lähteensilmälle saakka;
+lähteensilmä oli laitettu kaivoksi. Alempana oli ulkohuoneita sekä
+riihi, navetta ja talli. Niiden yli näki rintamalta Yli-Tuomoon,
+Ali-Tuomoon. Tyynenä pyhä-aamuna kuuluu Yli-Tuomosta kanteleen soitto,
+kuuluu Tapanin ehjä ja voimakas ääni...
+
+Nauraen unissaan kuiskasi Josu:
+
+"Äiti! Minä saan Maijun kiinni, äiti!"
+
+Topiaan ajatukset ajautuivat karille. Josun täytyy erota hänestä ja
+kulkea alotettua tietä. Poika on nuori ja maailma on viettelyksiä
+täynnä. Yksi ainoa hairahdus voi turmella hyvän alun. Ruo'an, vaatteen
+ja palkan ohessa tarvitsee hän isällistä hoitoa, lempeätä kohtelua. Ja
+molempia saa Josu -- ajatus tuli kuin korkeudesta -- tukkukauppiaan
+luona.
+
+Löytyypä vielä toinenkin keino. Jos tukkukauppias ei helly ottamaan
+poikaa palvelukseensa, niin maalataan kylttiin uusi nimi. Hänellä on
+niin paljo rahaa pankissa, että voipi huoletta mennä olemaan
+petäjikköön, kyntämään ja kuokkimaan lepikköä; Josu jääköön
+kauppiaaksi. Teille tietymättömille hän ei vaan jätä poikaa, sillä
+eihän hän enää saisi lepoa yöllä eikä päivällä, joll'ei olisi varma,
+että poika on hyvässä turvassa, isällisessä hoidossa. Äidinkin,
+kuihtuneen vaimon, kuvan näkisi aina nuhtelevaisena edessään.
+
+Josu nukkui itsensä iloiseksi. Huoneestaan kuului aamulla, Topiaan
+herätessä, iloinen ääni:
+
+"Hyvää huomenta! Kenestä näitte unta yöllä?"
+
+"Helasta ja Topista. Entäs sinä?"
+
+"Minä näin äidistä ja Maijusta. Olimme kodin puutarhassa, Maiju leikki
+kanssani ja äiti luki kirjaa vieressämme. Kirjan kannessa oli suuri
+kultaristi."
+
+"Kauniita unia näitkin. Sano paljonko minulla on rahaa jouksevalla
+tilillä pankissa?"
+
+"Kahteen tuhanteen."
+
+"Ja puodin pesäarvo...?"
+
+"Teki viime viikolla viidettä tuhatta. Vaan mitä varten niitä nyt
+tahdotte tietää." Josu tuli Topiaan huoneeseen keveämielisenä,
+ilokielisenä. "Rahaa meillä on että alimaiset mätänevät", sanoi hän,
+ottaen Helan valokuvan pöydältä käteensä. "On rikkautta, on rakkautta."
+
+"Istu kirjoittamaan, sillä aikaa kuin minä keitän kahvia."
+
+"Runoako? En minä nyt..."
+
+Topiaan sydäntä karvasteli, mutta hän lausui peittelemättä.
+
+"Kirjoita sanomalehti-ilmoitus, että meillä huomisesta alkaen myydään
+tavaroita kahdenkymmenen prosentin alennuksella."
+
+Josu tuli äänettömäksi ja kauniit kasvot muuttuivat surullisiksi. Hän
+ymmärsi täydellisesti mitä ilmoituksesta seuraa. Muutama viikko niin
+puoti on tyhjä ja isäntä lähtee pois. Maijukin on kaukana Pohjanmaalla.
+
+Tummeni Josun silmissä ja hän koetti puhua, mutta ääni murtui, sanat
+sotkeutuivat. Kuitenkin totteli hän ja istui kirjoittamaan, vaan paperi
+kastui kyynelistä ja kirjoitus tuli kaikenmuotoista.
+
+Saatuaan kahvin valmiiksi otti Topias Josun istumaan polvelleen.
+Kietoen sormensa ympäri pojan korvakiharoita virkkoi hän:
+
+"Kultapoikani! Älä nyt itke, minä en jätä sinua kadulle. Kas tässä
+uutta paperia, kirjoita nyt siihen kauniisti."
+
+Josu taas rupesi kirjoittamaan.
+
+"Ehk'ei tätä paperia viedäkään. Ja jos viedäänkin, tapahtuu sekin
+hyväksesi, parhaaksesi. Ei ihmisen onni ole sattuman käsissä, kaikki
+mitä tapahtuu, tapahtuu hyväksemme."
+
+Heti kun väkeä tuli puotiin, lähti Topias kaupunkiin. Kalastajakadulla
+tuli häntä vastaan kauppias Aleksei ja kruununsihteeri.
+
+"Olimme tulossa teille," virkkoi ensin mainittu, "vaan..."
+
+"Käännytään takaisin, ei minulla mitään niin painavan kiireitä asioita
+olekaan."
+
+"Ei, mennään vaan teidän tietänne ja jutellaan käydessämme."
+
+He kääntyivät kävelemään Topiaan kanssa ja Aleksei puhui käyntinsä
+tarkoituksen. Epähuomiossa ja katsomatta tarkemmin suuria varojaan oli
+hän tilannut lastillisen kahvia ulkomaalta. Koska oli havainnut Topiaan
+toimenmieheksi, niin tuli hän esittämään eikö tämä ottaisi osaa
+lastista, vaikka ei muuta kuin tuhannen markan eli kahden edestä.
+
+Sihteeri auttoi Alekseita. Hän olikin asian alkuun pannut. Pelkästä
+hyvästä sydämmestä oli ehdoitellut, että tulisivat viriän ja valppaan
+Topiaan luo, tälle hyötyisätä kauppaa tekemään. Kahvi tulisi nimittäin
+monta penniä naulankin osaksi helpommaksi tukkukauppiaiden hintoja.
+Säkin osaksi siitä jo painuisi monta markkaa ja tuhatta eli kaksi
+tuhatta markkaa antaisivat sievän voiton, jos vaan nyt hellittäisi ne
+kukkarosta.
+
+Loppupäätös sihteerin puheesta oli se, että Topiaan nyt jos koskaan
+sopisi korjata lompakkoonsa monta sataa markkaa niinkuin tieltä
+löydettyjä rahoja.
+
+"Tilaus vaan olisi paikalla maksettava. Sanokaa nyt..."
+
+"Olisin ilomielellä suostunut ehdotukseenne," vastasi Topias, "mutta
+lopetan kauppani."
+
+"Antaudutteko kokonaan suuriin liikkeisin?"
+
+"Minä lopetan isot ja pienet liikkeet ja lähden maalle, kotiin."
+
+"Sitte ei enää puhuta mitään."
+
+"Minulla on yksi täpärä asia, enkä tiedä, vaikka vielä illalla tulisin
+tilaamaan..."
+
+"Tulkaa vaan; kuukauden kuluessa saapuvat kahvit."
+
+Tukkukauppias oli kiukkuisella päällä kuin Topias tuli puhuttelemaan
+häntä; hän par'aikaa vihoitteli vanhemmalle konttoristille ja
+vanhemmalle kauppapalvelijalle.
+
+"Te olette kaikki yhden yhtäläisiä niin monta kuin teitä on," moitti
+hän. "Sata sokuritoppaa kastui eilisessä sateessa, niin että lohkeevat
+nyt käsiin. Mutta liikuttiko se teitä, hyvät herrat?"
+
+Vanhempi konttoristi puhdisti ensin itsensä. Konttoorissa oli eilen
+tiukalta työtä, siellä on tänäpäivänä, huomenna ja aina tiukalta työtä.
+Ei konttoorista joudeta kävelemään ja kurppailemaan laivanpurkausta
+katsomaan; ei siellä kukaan piittaa sokuritopuista, kastukoot tai
+pysykööt kuivina...
+
+Hänet keskeytti vanhempi kauppapalvelija. Puodissa ja makasiinissa oli
+eilen ollut kiire toisen kiireen kyljessä. Kolmattakymmentä tilausta
+toimitettiin maakauppiaillekin, niin että kyllä pysyivät jalananturat
+kuumina. Vaikka eilen olisi satanut kultamunia, niin ei puodista ja
+makasiinista olisi kukaan joutanut rantaan varvastelemaan ja pilviä
+kurkistelemaan...
+
+"No, no, hyvät herrat. Yksi nuori poika konttooriin lisää ja puotiin
+samoin. Jos sokerit sittekin kastuvat, ammun minä teidät kuuhun. Hyvät
+herrat! Kaksi nuorta poikaa avuksemme."
+
+Konttoristi ja kauppapalvelija poistuivat töihinsä. Tukkukauppias
+kääntyi Topiaan puoleen.
+
+"Miten nyt ovat asianne? Te näytätte niinkuin olisitte hävinnyt mies.
+Ovatko asianne niin tahi näin, puhukaa vaan. Minä autan kolme kertaa
+miestä."
+
+"Minä tulin puhumaan teille Josusta."
+
+"Puotipojastanne. Onko se vesari taas lähtenyt merenrannalle
+suolakkeita syömään."
+
+Topias näytti sanomalehti-ilmoitusta ja virkkoi samassa:
+
+"Josu tulisi mielellään teille konttooripojaksi."
+
+"Onko tämä hänen kirjoitustansa?"
+
+"On, mutta se on hätä hätää söhritty; hän osaa kauniimpaakin ja osaa
+hän vähän kirjanpitoakin."
+
+"Vai niin, vai niin. Hyvä, hyvä. Lähettäkää se juupeli tänne tänään,
+nyt oitis. Menkää nyt sanomaan, että hän laittaa luunsa tänne."
+
+"Kyllä; minä vaan puhuisin ensin kaksi sanaa."
+
+"Puhukaa, puhukaa."
+
+Pyöritellen käsissään hattua ja katsoen tukkukauppiasta rävähtämättä
+silmiin, puhui Topias:
+
+"Se on sillä lailla, että se Josu on hyvä poika ja se Josu on paha
+poika. Ja sitte se on sillä lailla, että minä rakastan häntä, niinkuin
+omaa lastani. Nyt en minä ole koskaan puhunut pahaa hänelle, syystä
+että minä olen ollut hänen virheilleen sokea, umpisokea. Mitä ikänään
+hän on tehnytkin, on aina ollut minun mielestäni hyvin ja mainiosti.
+Mutta nyt hän tulee tänne ja täällä luultavasti katsellaan häntä
+toisilla silmillä, täällä nähdään kaikki hänen vikansa. Nyt minä pyydän
+teitä muistamaan, että minä löysin Josun kadulta, pyydän teitä
+muistamaan, ett'ei hänellä ole ollut onnellista lapsuutta nimeksikään.
+Juuri niinä aikoina jolloin ihmisen ilot ovat sydämmellisimpiä, juuri
+niinä aikoina, jotka kaikille ihmisille pysyvät kullan kauneina läpi
+elämän, on hän saanut kärsiä kovuutta, ankaruutta, vilua ja nälkää. No,
+tuo kovuus ja kärsiminen ovat kivetyttäneet hänet. Paha puhe, kova puhe
+vaikuttaa häneen hyvin vähä taikka ei mitään. Kaikki kovuus, missä
+muodossa se ilmaantuukin, on hänelle vanhaa tuttua. Mutta hyvä puhe,
+isällinen puhe, se on hänelle uutta, sillä siihen ei hän ole tottunut.
+Hän janoo isällisyyttä, lempeyttä; sillä lailla, niin on minun
+ensimmäinen sanani."
+
+"Puhukaa toinenkin sananne."
+
+"Sitte minä pyytäisin, että poika saisi asua minun kanssani niin kauan
+kuin täällä olen. Se on nyt sillä lailla kerran, että hän on minulle
+rakas kuin oma lapseni."
+
+Tukkukauppias soitti kelloa, vanhempi konttoristi tuli sisään.
+
+"Tässä on koulua käymätön talonpoika, mutta hänen kanssaan täytyy
+meidän jutella hetkinen. Istukaa, hyvät herrat."
+
+Tukkukauppias soitti uudestaan ja hiljemmin. Palvelus-tyttö tuli
+sisään.
+
+"Saisimmeko tänne kahvia?"
+
+Josu kirjoitti kirjettä Maijulle kuin Topias, ilosta hedelmöiden, tuli
+kotiin.
+
+"Missä näin kauan olitte?"
+
+"Tukkukauppiaan luona; hän on nyt sinun uusi isäntäsi. Joutuin pukemaan
+puhtaat vaatteet yllesi, sillä nyt heti tulet menemään hänen eteensä.
+Näet nyt kuinka kaikki tapahtuu hyväksemme. Mitä olisitkaan oppinut
+meillä? Itseviisas sinusta olisi kukaties ajan pitkään tullut. Mutta
+siellä sinä opit, siellä sinusta tuleekin kunnon mies."
+
+Topias itse harjasi Josun pienet saappaat, haki puhtaimmat kalvostimet
+ja puhtaimman kauluksen hänelle.
+
+"Pitkä poika sinä oletkin. Mene nyt." Topias kantoi käsivarrellaan
+hänet kadulle.
+
+Päivällä poikkesi posteljooni puotiin ja antoi Topiaalle kirjeen,
+päällekirjoitus oli Helan, mutta itse kirje oli selvää ja kaunista
+käsialaa. Uteliaasti luki Topias:
+
+  "Tänä vuonna saadaan runsaasti heiniä ja rukiita, toukoviljat
+  vaan kaipaavat sadetta. -- Sinusta on ollut paljo surua ja
+  murhetta omaisillesi, me kuin täällä kaikin pelkäsimme, että
+  löit kirveesi kiveen kuin möit maasi ja lähdit sinne kaupunkiin
+  kauppariksi. Sisareni (edesmenneet viisaat ovatkin väittäneet
+  lyhyen mielen ja pitkän tukan useinkin olevan lähitysten
+  toisiaan) itki illat, aamut, mutta nyt nauraa niin paljon, että
+  minun usein täytyy lähteä karkuun, ett'en tarvitseisi kuulla
+  mokomaa iloa. Nauramiseensa ei hän tarvitse pyytää minulta lupaa,
+  mutta hänen naimiseensa on minullakin sana sanottava. Sille,
+  jonka hän valitsee miehekseen, annan minä taloni ja tavarani,
+  mutta sen miehen ei pidä hyppelemän pennien perässä, sanottakoonkin
+  ettei maaten markkoja koota, nukkuen heliseviä hopeita. Sisareni
+  pitää vanhettuman karjaa hoitaessa, kangasta kutoessa ja puuroa
+  keittäessä. Ja hänen miehensä pitää päivettymän tuolla ulkona,
+  hikoileman kotipellon saroilla ja pesemän tomun käsistään ja
+  kasvoistaan kotikeittoisella saippualla ja kotikaivon vedellä.
+  Ajattele sitten mitä sinun rauhaas kuuluu, sillä minun tahtoni
+  yli te ette ole miehiä menemään, niin totta kuin minua sanotaan
+  YIi-Tuomon Pertuksi."
+
+Vasta kahdeksan jälkeen illalla tuli Josu kotiin; hän ei ollutkaan niin
+iloinen kuin Topias oli toivonut.
+
+"Mitä siellä näin kauan teit?"
+
+"Virheitä." Josun ääni oli kirpeä ja hän läväytteli sormiaan niinkuin
+niitä olisi pahasti polttanut.
+
+"Saitko torumisia?"
+
+"En saanut, mutta hävetti niin tuhottomasti. Ajatelkaa, minä laskin
+kaksi ja kolme kuudeksi. Herran poika ja silkkilangan solmu! Oletteko
+kuulleet kummempata, kuin että kaksi ja kolme on yhteensä kuusi?"
+
+Luettuaan Pertun kirjeen istui Josu Topiaan polvelle ja sai siinä pian
+hyvän mielensä takaisin. Tukkukauppias oli hänen mielestään
+kevätpakkanen; sekin usein on kylmä, sitte löyteä ja lopulta lämmin.
+Napista oli vetänyt hänet lähemmäksi, pienen nenänsä eteen ja siinä
+katsonut kissansilmää pitkän minuutin ennenkuin rupesi kyselemään
+isästä, äidistä, Maijusta, koulunkäymisestä ja merenrannalla olosta..."
+
+"Kysyikö sitäkin?"
+
+"Kysyi niinkin; hän kysyi senkin mitä siellä tein, millä sain päiväni
+kulumaan iltaan."
+
+"Mitä siihen vastasit?"
+
+"Minä sanoin syöneeni vaan marjoja, juoneeni lähteen vettä ja
+laulelleeni vangin lauluja katupoikain ja nuoren kansan laulettaviksi.
+Tukkukauppias oli jo silloin lämmin. Hän pyyhki silmäni kuiviksi ja
+pyysi minua sepittämään runoa tyttärelleen Vienolle. Vienon
+syntymäpäivä on ensi viikolla; hän on vuotta nuorempi minua."
+
+"Näitkö häntä?"
+
+"Monta kertaa. Päivällistunnilla korjasin hänen päivänvarjonsa ja
+lupasin lähteä etsimään kukkia hänen kanssaan. Oh, kyllä vaan Vieno
+viepi semmoisia kukkia opettajalleen ett'ei toinenkaan tyttö."
+
+"Miksi et tullut päivällistunnilla kotiin?"
+
+"En joutanut. Oli kopioittava röykkiö kirjeitä ja korjattava se tytön
+päivänvarjo."
+
+"Onko Vieno hyvä tyttö?"
+
+"Ei liioinkaan hyvä. Me jo riitelimmekin..."
+
+"Älä ihmeitä!"
+
+"Hän tahtoi minut tekemään päivänvarjonsa entistä huonommaksi, mutta
+minä en huolinut totella hänen tyhmiä neuvojaan. Sitten hän suuttui ja
+lupasi viedä sen Aarnelle...?"
+
+"Kuka se Aarne on?"
+
+"Uusi puotipoika... Mutta hän tulikin takaisin kiittämään minua ja
+sanomaan, että se on hyväksi laitettu... Nyt minun on nälkä. Ennen
+päivällistä tein virheen ja suutuin siitä itselleni niin, että
+ruokahalunikin meni. Illalla taas paloi mieleni kotiin eikä ruoka
+maittanut. Tuossa puodin lähellä vasta tunsin että on nälkä."
+
+"Minäkin olen illallisetta. Olen pitänyt puuroa sinua varten kuumana."
+
+"Lyödään voita silmään... Kas Perttua, kuinka kovan teki teille."
+
+"Teki, kovat teki."
+
+"Kahdeksaan asti saan olla joka aamu kotoolla. Oli siellä konttoorissa
+toista kuin täällä puodissa. Siellä ollaan hiljaa kuin hiiret, kynät
+vaan ratisevat, paitsi milloin käy vieraita. Aleksei kävi illalla
+meillä ja vei kantamuksen rahaa mennessään... Syödään nyt jo."
+
+Vanhoista tavoista poikettiin sinä iltana, juotiin teetä ja valvottiin
+kauemmin kuin ennen. Väliovi jätettiin auki ja Josu asetti vuoteensa,
+niin että siitä näki isäntänsä. Vihdoinkin nukuttiin siinä iloisessa
+tiedossa, että yhdessäoloa riittää vielä kuitenkin kuukauden aikaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Topiaan kirjoitettua Pohjanmaalle, että hän lähtee piammiten pois
+kotiin maata viljelemään ja peltoa perkkaamaan, tuli sieltä muun mukana
+käsky myödä puotirakennus heti. Jos Topias olisi ollut rahan ahvattu,
+olisi hän voinut hyötyä välitystoimestaan, sillä hinta oli määrätty
+peräti alhaiseksi. Sama näppylänaamainen ajuri, joka oli hänet
+ensimmäisen kerran kyydittänyt Kalastajakadulle, osti talon, luki rahat
+pöytään ja kiitti onneaan, etteivät muut kerinneet ennen häntä. Hän oli
+perheellinen mies ja asui Vanhan kirkon takana, lähellä kauppias
+Aleksein taloa. Oman talon, oman tontin omistaminen oli kytenyt
+mielessään toistakymmentä vuotta. Kydön savu ei suinkaan tuntunut
+kitkerältä... Omat ja vaimon perintörahat olivat heidän naimisestaan
+saakka kasvaneet pankissa, uutteruus ja säästäväisyys olivat antaneet
+vauhtia kasvamiselle ja pienistä perintörahoista paisui ajan pitkään
+talonhinta. Aikaa siihen meni, mutta kydön haju oli siksi makea, ett'ei
+ajan pituus tuntunutkaan. Oma hevonen saa syödä omassa tallissa, lapset
+saavat putoilla kuhmuja päähänsä omissa rappusissa eivätkä enää sitte
+ole kenenkään jaloissa... Ollen saaristolainen syntymältään rakasti hän
+meren tuulta, myrskyn kohinaa ja aaltojen vyörykkeitä. Talo oli siis
+kuin tehty häntä varten. Vaimo voi laittaa ruokakaupan puotiin.
+
+Miehelle tuli onni onnen lisäksi, sillä Topias ilmoitti lahjoittavansa
+vaimolle koko puotikaluston, tiskistä ja hyllyistä vieterikelloon
+saakka.
+
+
+
+
+XIII.
+
+
+Kuukausi oli kulunut loppuun ja huominen päivä oli lähtöpäivä,
+eropäivä. Topias hääräili punaisen kirstun ympärillä, asetellen siihen
+lyhyet ja pienet tavarat, jotka eivät menneet kaupaksi. Josu oli tullut
+kotiin päivällistunniksi; hän katseli Topiaan puuhaa, sormellaankaan ei
+auttanut, sanaakaan ei sanonut.
+
+"Lähde jo, ett'et vaan myöhästy ja mene Vanhan kirkon kautta ja käske
+tämän talon uusi isäntä tulemaan tänne hevosella, niin viemme kirstun
+asemalle."
+
+Josu lähti. Topias katsoi akkunasta hänen peräänsä ja näki hänen
+pyyhkivän silmiään nenäliinalla.
+
+Arpakirja vielä sopi kirstuun, sitte lukko paukahti kiinni ja Topias
+istui kannelle.
+
+Onnellinen ajuri oli myöskin vikkelä liikkeissään ja Topias ei ehtinyt
+ajatuksissaan vaipua pitkällekään ennenkuin hän jo tuli iloisena
+sisään.
+
+"Sama kirstu kuin siiloinkin," virkkoi hän, tarttuessaan rautaiseen
+kourasimeen, "eikä oo painollakaan isoa eroa."
+
+"Sama on niin."
+
+"Myökää minulle nuo sängyt."
+
+"Pienemmän myön, mutta suurempaa en, sillä sen vien kotiin. Avaimet
+tuon teille huomenna."
+
+Asemalta palatessa tuli verevä poliisi heitä vastaan ja sanoi
+Topiaalle:
+
+"No olette te vielä näillä mailla, kävin teitä tapaamassa mutta ette
+ollut kotoolla ja minä jo luulin, että olette mennyt pois. Koettakaapa
+arvata mitä minä tänään löysin."
+
+"En minä ole lautamies."
+
+"Minä löysin karhunpesän!"
+
+"Älkää ihmeitä! Oliko pentujakin?"
+
+"Oli, oli turkit, saappaat ja kello. Tulkaa kanssani."
+
+Kolmatta vuotta oli poliisi onkinut, heitellen täkyjään kaikkiin
+mahdollisiin ja mahdottomiin pyörteisin, ennenkuin närppäsi. Ja
+muutenhan hän olisikin ollut Matti, muutenhan olisikin kissa syönyt
+kauroja, joll'ei olisi osannut kutupaikkaan. Samojen ihmisten luota,
+joita Maiju vähän aikaa palveli, löytyivät ne. Kello oli ehjä,
+saappaita ei oltu pidetty ja turkkien sisässä oli koiruohoja, joten
+nekin olivat säilyneet hyvinä.
+
+"Kauneimmat kiitokset vaivastanne! Ei näiden rahallinen arvo suuri ole,
+mutta..."
+
+Topias katkasi lauseensa ja jätti niiden kalleuden selittämättä
+poliisille. Hän hyvin tiesi, että jos olisi ruvennut puhumaan vaan
+turkeistakin, joiden päällys oli alusta loppuun, lampaan keritsemisestä
+niin kankaan valmistamiseen saakka, siskovainajan työtä, olisi
+niistäkin jo syntynyt kertomus satahaaraiselle kertomukselle.
+
+"Ovathan ne hyviä lajiksensa. Ja jokainenhan tarvitsee saada omansa
+pitää ja nautita."
+
+Turkit ja saappaat asetti Topias pärekoppaan, jonka vei asemalle.
+Samalla tiellä meni hän kellosepälle ja vaihtoi Simon kanssa ostamansa
+kellon pienempään ja sievempään kelloon, maksoipa vielä hyvät
+välirahatkin, kelloseppä kuin ei muuten ollut halukas vaihtokauppaan.
+
+Josun tullessa illalla kotiin oli kyltti pois oven päältä ja puoti oli
+tyhjä. Lakeita hyllyjä ja alastomia akkunoita jäi poika katselemaan,
+niin että Topiaan täytyi hänelle huutaa:
+
+"Tule saamaan voitaleipää ja kahvia. Ei jauho- ja sillikaupan
+lopettaminen kannata Salomonin tavalla tutkistella maailman
+katoovaisuutta. Tule, saat kaksi kertaa viisitoista tippaa."
+
+Josu tuli ja hyppäsi suoraan Topiaan syliin. Naureli sitte ja puheli
+paljon Vienosta. Ehtimiseen sattui heidän välillään kahinoita. Mutta
+sittenkin on Vieno hyvä tyttö; kiukkuinen ja oikullinen hän on, mutta
+sydämmestään perin hyvä, sen tietää siitäkin, että vaikka suuttuu
+kymmenen kertaa, niin aina katuu välillä ja pyytää anteeksi.
+
+Kauppias Alekseikin joutui Josun puheenaineeksi. Kaupungissa liikkuu
+pelottavia huhuja hänestä. Kaksi viikkoa sitten oli hän lähtenyt
+kauppa-asioilleen Tukholmaan ja nyt pelätään hänen menneen Tukholman
+kautta Amerikkaan. Rouvakin oli päivällä käynyt tukkukauppiaan luona ja
+itkusilmin lähtenyt pois. Aleksein matkaan yhdistetään erään nuoren ja
+hienon naisen katoaminen, tiedetäänpä puhua eräästä keppiherrastakin,
+jolta Aleksei olisi ostanut itselleen passin. Minkä verran puheissa on
+totta, ei kukaan voi varmuudella sanoa, mutta paljaita juoksujuttuja ei
+ne ole, sillä tukkukauppias on kuin tulen sisässä, ei ole nukkunutkaan
+moneen yöhön. Satatuhatta pitäisikin olla kysymyksessä.
+
+Kahvilasti ja kaksi tuhatta markkaa pöllähti Topiaan päähän. Mutta
+olisiko rikas ja hieno herra peijata kehdannut lähimmältään? Eihän nyt
+kuitenkaan. Sittehän ihmiset ovat huonommat maan matoja. Jos rikkaatkin
+anastavat itselleen petoksella kanssaihmistensä rovot, niin mitä
+ihmettä sitte köyhistä, kaikkinaisen kurjuuden lapsista. Kuin ei olisi
+vaan kielittelijäin koko juttu. Ja onkin. Kerrankos vaan matkoilla ja
+erittäinkin kauppa-asioilla viivytään yli ajan? Ja viipymiseen lyödään
+nyt joka talossa käytettä, vaikka juoma jo käy niin kovasti, että
+tynnyrin vanteet ovat katketa. Kuin jokainen pistää pieneen lintuun
+höyhenen, tulee siitä semmoinen kokko. Rouvankin ovat siten pelottaneet
+ja ehk'ei ole saanut kirjeitä, kirjeetkin joskus hukkuvat...
+
+Josu jo piteli hivusvitjoja kädessään ja kiskoi kelloa ulos lakkarista.
+
+"Minulla on uusi kello," ehti Topias selittämään, "tahi ei se enää
+uusikaan ole, mutta ei ole enää..."
+
+"Tämähän on vanha, vanhanaikainen. Mistä..."
+
+"Minä lainasin. Kuule nyt, että minä lainasin kerran tämän kellon sinun
+isällesi."
+
+"Milloin?"
+
+"Silloin kuin äitisi kuoli, Hän ei tuonutkaan sitä takaisin, vasta
+tänäpäivänä sain sen."
+
+"Voi isä sinua!"
+
+"Kuulithan että minä lainasin sen hänelle, itse annoin sen hänelle
+käteen. Tähän aikaan ei tämmöinen kello paljo maksa, mutta silloin kuin
+minä tämän ostin, olivat ne kalliita. Minulle se on kallisarvoisempi
+kuin mikään muu kello. Olin silloin kuudentoista vuoden vanha kuin sen
+sain. Kahden syksyn metsänriista meni sen hintaan. Moni pyy, moni
+teeri, ja moni koppelo heitti henkensä satimissani, monet metsämatkat
+tein, ennenkuin oli kuusikymmentä markkaa koossa. Kuusikymmentä markkaa
+se maksoi, mutta tuhanteen en sitä möisi."
+
+"Mitä teitte toisella kellollanne?"
+
+"Vaihdoin sen sievempään, pienempään ja tein vielä väliäkin. Arvaappa
+kuka sen kellon saa?"
+
+"Hän, mesimarjan kukka!"
+
+"Ei sinne päinkään. Sen pienen sievän kellon saa eräs nuori poika,
+josta minä toivon paljo." Topias avasi Josun takin, pisti liivin
+reikään koukun. Kaunis kello riippui kauniissa vitjoissa. "Ja se poika
+olet sinä."
+
+Josun silmiä huikasi kaunis kapine, kuorensyrjät olivat puhdasta
+kultaa.
+
+"Lue mitä kuoreen on kirjoitettu."
+
+Josu luki:
+
+"Ahkeruudesta ja uskollisuudesta."
+
+"Kaupungissa käydessäni tulen aina tervehtimään sinua. Tottapahan
+tukkukauppiaskin sanoo minulle Josun olevan ahkeran ja uskollisen.
+Ihmisen ei pidä elämän kiitosta tavoitellakseen, mutta uskollisen ja
+ahkeran pitää hänen aina oleman."
+
+Viimeisen yön tahtoi Josu maata yhdessä huoneessa. Hän veti sänkynsä
+Topiaan sängyn viereen, pani väliin tuolin ja kellon tuolille.
+Iloisesti raksutti kello: tik, tak, tik, tak, tik, tak. Josu puheli,
+naureli, kuunteli raksutusta, katseli kelloa ja nukkui iloonsa.
+
+Topias oli kirjoittanut Tapania tulemaan huomenisena kaupunkiin häntä
+kotiin ottamaan. Unikuvissa hän jo lähti ruuhenmuotoisesta huoneesta
+matkalle. Jo näkyi rakas järvi, jo näkyivät ikihongista salvetut
+harmajat rakennukset, jo näkyi tuuliviiri Yli-Tuomon talon päädyssä ja
+jo kuului hopean heleä ääni rapuilta, siinä olivat häntä vastassa Helka
+ja Topi.
+
+"Tik, tak, tik, tak, tik, tak," nipsutti kultasyrjäinen kello tuolilla.
+
+"Uskollisuudesta ja ahkeruudesta," kuiskasi kellon omistaja unissaan.
+"Ei ihmisen pidä elämän kiitosta tavoitellakseen, mutta uskollisen ja
+ahkeran pitää hänen aina oleman."
+
+"Tik, tak, tik, tak, tik, tak."
+
+Aamulla petti uni molemmat, mutta enemmän Topiaan. Josu heräsi ensiksi,
+keitti kahvin, veti kellonsa ja herätti sitte Topiaan, virkkaen
+nauravalla suulla:
+
+"Kellot ovat kohta seitsemän."
+
+Topias hieroi unen silmistään ja otti herättäjän pienen käden käteensä.
+
+"Vai ovat kohta seitsemän! Unikekojahan olemmekin olleet!"
+
+"Jos nyt kerran... Kahvi on valmista; sitä keittäessäni jo päätin, että
+olen tänäpäivänä iloinen."
+
+"Ja mitä syytä oliskaan meillä olla surullisia? Jouluna tulet häihini
+puolta korttelia pitempänä. Ihmiset kyselevät, kuka tuo nuori herra on,
+sillä hän on kaunein poika jonka ovat eläissään..."
+
+"Tpruu, tpruu."
+
+"Ja Maiju tulee ja Johanna tulee."
+
+Jälellä olevat huonekalut Topias tuskin ehti toimittaa asemalle niin jo
+Martta ajoi pihaan. Topias oli kaukaa jo tuntenut hevosen ja rientänyt
+ulos.
+
+"Sinä sieltä tulitkin."
+
+"Tapani jäi kylvämään rukiita."
+
+Leipiä ja Helan kananpoikia oli Martalla ollut kuormana. Iltapuolella
+vasta oli lähtenyt kotoa ja läpi öisin kulkenut, vähän vaan yösydännä
+levähtänyt ja syöttänyt, Kotoolla on kiirettä kiiretten päällä. Heinät
+saatiin kuivina korjuun, mutta nyt kiirehtää ruis. Tähkäpäät ovat
+pursulleen jyvistä ja jos rapisemaan ehtivät, menevät kuin suola...
+
+"Niitetään yöllä."
+
+"Hyvä, että tulet kotiin, minäkin saan käteni irti ja pääsen pellolle."
+
+"Mutta minäpä parannankin tapani, käyn käsiksi suolaiseen hankeen ja
+aurankurkeen. Nyt saa hevonen levätä ja syödä tuossa viileässä, menemme
+sisään juomaan kahvia ja odottamaan Josua. Minä en tohdi lähteä
+ennenkuin poika pääsee päivälliselle."
+
+Tuotuaan hevoselle vettä ja paloiteltuaan leipää heinien sekaan, vei
+Topias Martan huoneesen.
+
+"No kanat ja kaikki!" huudahti tämä seisoen keskeltä soukan huoneen
+lattiata. "Tämmöisessä karsinassako sinä oletkin asunut. Tässäkö se
+onnela nyt onkin?"
+
+"Näethän, että huonekalut ovat poissa, eihän mikään huone..."
+
+"Ja tänne sinä olisit julennut tuoda Helan! Hulluksi hän täällä olisi
+tullut. Voi hyvä poika! Kuin tässä nyt pitäisi liikkuman, menemän
+pöydän luo, ovelle ja perälle, niin mihinkäs tässä nyi menisit? Enhän
+minä panisi lampaitanikaan..."
+
+"Älä nyt niin ylpeä ole; istu nyt."
+
+"Mihin?"
+
+"Vaikka tuohon sänkyyn ja onhan täällä toisessa huoneessa Josun
+tuolikin vielä."
+
+Hämillään ja nolona toi Topias tuolin Martalle.
+
+"Olisin minä kaiken tämän tiennyt, niin aasin olisin sinulle ostanut ja
+lahjoittanut, jolla olisit lähtenyt täältä sikoruuhesta."
+
+"Lopeta nyt jo, ylpeä talon emäntä, tai minäkin rupean puhumaan."
+
+"Puhu vaan, et sinä kuitenkaan voi puhua tänne päivänpaistetta."
+
+Martan kopeus katosi Josun tullessa puotiin.
+
+"Kuka herra tuolta tulee tänne?" kysyi hän ja nousi istumasta.
+
+"Tule Josu lyömään kättä Martalle."
+
+"Onko tuo nyt se Josu?"
+
+"On, sama velikulta."
+
+Josulla oli suuri paketti kädessään; hän laski sen lattialle, meni
+sitte Martan eteen, levitti kätensä ja kysyi:
+
+"Kuinka Topi jaksaa?"
+
+Martta vähän arasteli ottaissaan hänet syliinsä.
+
+"En minä rohkene sinua pitää niin hyvänä kuin Helka määräsi," sanoi
+hän, suudellen Josua otsalle. "Ja kahdenkesken olette asuneet näissä
+huoneissa, Topi tässä ja sinä tuossa toisessa."
+
+"Niin olemme."
+
+"Kuule Topi! Minä otan kaikki äskeiset puheeni takaisin. Ei Helka
+täällä teidän kanssanne olisi muistanut ikävöidäkään. Annatko minulle
+anteeksi?"
+
+"Annan, vaan en rangaistuksetta; sen saa määrätä Josu. Kerro hänelle
+rikoksesi, minä sillä aikaa käyn leipurissa."
+
+Martta istui tuolille, piti Josua sylissään ja kertoi tuonnoisen
+ylpeytensä melkein liioteltuna.
+
+"Lueppas tuomiosi nyt."
+
+"Oletteko lukeneet Päivärinnan kirjoja?"
+
+"En, häpeä sanoakseni. Helka niitä osaa ulkoakin."
+
+"Minä tuomarinanne määrään ne luettavaksenne. Kun ne on luettu olen
+varma ett'ette toista kertaa puhu halveksivaisesti vaivaisimmastakaan
+mökistä. Punaisen kirstun pohjalla niitä on monta kappaletta.
+Tyydyttekö tuomiooni?"
+
+"Tyydyn, luen vaikka lehden päivässä... Minulla on sinulle
+alusvaatteita. Sopiko paita, jonka Helka viimeiseksi lähetti; me
+pelkäsimme..."
+
+"Sopi hyvinkin... Saanko antaa teille valokuvani ja Maijun kuvan?"
+
+"Anna hyvä lapsi! Noita käsiä ja jalkoja kuinka ovat pienet... Topi jo
+tulee. Kuule! Minun täytyy lukea kaikki Päivärinnan kirjat."
+
+"Olit hyvä tuomari, Josu. Moinen rangaistus johtaa parannukseen. Tulkaa
+nyt tänne puotiin syömään ja juomaan."
+
+He istuivat kolmisin tiskille. Martta tahtoi emännöidä ja hän kaatoi
+kahvia, hoputteli Josua syömään ja juomaan kilpaa hänen kanssaan.
+
+Tunnit menivät ilon kuhinassa; lähtö oli edessä.
+
+Ovet olivat jo lukitut ja hevonen jo seisoi valjastettuna. Pidellen
+avainnippua kädessään katseli Topias pihanperällä olevaa rakennusta,
+jossa monta iltaa oli istunut perhoispariskunnan ja Johannan seurassa.
+Nyt siellä oli ventovierasta väkeä, jotka niin tarkasti noudattivat
+kaikkia muodollisuuksia, ett'eivät edes tapaturmassa milloinkaan
+lausuueet hyvää päivää kuin pihalla vastaan joutuivat tulemaan.
+
+Äkkiä Martta purskahti nauramaan ja tuli ihan Josun eteen.
+
+"Kuin nauratte, olette juuri kuin Helka."
+
+"Tärkeimmän olin unhottaa. Helka, vallaton tyttö, määräsi että minun
+pitää tuoman hänelle suukkosen sinulta."
+
+Josu kurotti käsiään, heitti päänsä taaksepäin suuteloasentoon. Martta
+kumartui ja painoi häveliään suukkosen pojan punaisille huulille.
+
+"Ottakaa tekin Topillekin yksi ja ottakaa vähä rohkeammin."
+
+"Minun ja Josun täytyy mennä Vanhan kirkon kautta ja viedä nämät
+avaimet. Aja Pitkälle sillalle ja odota siellä minua."
+
+Sillä tiellä joutuivat Josu ja Topias kulkemaan Aleksein talon ohitse.
+Siinä puodin kohdalla oli liikettä. Kadulle oli keräytynyt joutilasta
+kansaa katselemaan kuinka oviin lyötiin suuret sinetit ja rautakanget
+nostettiin akkunaluukkujen yli. Joutilas joukko ilvehti ja napisi.
+
+"Hän on mennyt Amerikkaan," sanoi yksi.
+
+"Ja varastanut miljoonan," lisäsi toinen.
+
+"Englannista lähetti tänään sähkösanoman vanhalle rouvalleen," tiesi
+kolmas, "ja ilmoitti siinä, että hän on jo laivassa miljoonan ja
+uuden..."
+
+"Niin suuret herrat tekevät," keskeytti neljäs. "Tehkääpä muutkin niin,
+varastakaapa vaikka ei muuta kuin leivänpala nälkäänne, niin on
+kruununköysi kaulassanne, raudat ja puntit jaloissanne."
+
+"Ei herrain työt kuulu raukoille mitään," lisäsi viides. "Herra on aina
+herra ja köyhä on aina raukka. Aleksei eli herroina ja nyt hän petkutti
+miljoonan. Miljoonassa on niin paljo rahaa, että köyhää pyörryttää, jos
+vaan..."
+
+Topias ja Josu jättivät joukon pitkittämään ivaansa, napinaansa.
+
+"Mennään tuonne virvokemyymälään," sanoi ensin mainittu, "myyjänä
+siellä on kauppias Aleksein sukua ja hän puhuu meille vakaiset todet.
+Ei joukon puhetta ole uskominen."
+
+He tulivat satasärmäiseen lasihuoneesen. Mutta siellä ei ollutkaan enää
+taivaansinisiä värejä suosiva nainen. Naisessa, joka siellä nyt oli, ei
+näkynyt olevan mitään mielivärejä; puku vaan oli ohut ja
+ruumiinmukainen, joten pehmeän vartalon kauneudet pääsivät väkisinkin
+näkyviin.
+
+Naisen hymyillessä herttaisesti Josulle, kysyi Topias:
+
+"Minne se entinen neitsy, joka oli kauppias Aleksein sukua, on
+joutunut?"
+
+Suloisesti hymyillen vastasi nainen:
+
+"Hän on mennyt ulkomaille, kolmen kreivin laivassa!"
+
+"Antakaa sitte vettä, mutta kylmää, hyvin kylmää."
+
+Samassa Topias kuuli vieressään kruununsihteerin äänen:
+
+"Vesi ja talonpojat sopivatkin mainiosti toisilleen, ei veistä väliä
+kummallakaan... Nöyrin palvelijasi, nuori ystäväni. Oletko, hieno
+herra, hiljattain tavannut isääsi?"
+
+Topias katsoi häntä pitkään ihmetellen ja lausui:
+
+"No eikös vaan olekin molemmat silmänne keltaiset, kysykää vaikka
+keneltä."
+
+Nainen hätimiten siirsi silmänsä Josusta kruununsihteeriin, purskahti
+samassa huikeasti nauramaan. Sihteeri kalpeni kasvoilleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tukkukauppiaan rouva istui verannalla, kirjaellen kaunista
+silkkivaatetta. Vieno itki ja oli onneton, veti tavan takaa uudinta
+syrjään ja katsoi pihan poikki portille.
+
+"Ylpeä poika, häjy poika! Minä en huoli niistä kasveistakaan, vaan
+menen yksin hakemaan uusia. Ylpeä poika! Minä revin hänen runonsa rikki
+ja heitän palaset tuleen."
+
+"Vieno sinua, kuinka olet paha," torui rouva. "Tiedäthän, että hänen
+entinen isäntänsä lähtee tänään kaupungista pois. Ja sinä et olisi
+laskenut häntä sanomaan hyvästi. Vieno sinua, kuinka olet häijy ja
+paha."
+
+"Enkö olisi laskenut? Tällä ajalla olisi jo sata kertaa ehtinyt sanoa
+hyvästi. Hän olisi voinut tulla puolen tunnin perästä takaisin, mutta
+hän ei tahtonut, sillä hän on niin ylpeä."
+
+"Sinä olisit voinut mennä pyytämään puodista Aarnea kanssasi."
+
+"En minä huoli Aarnesta mihinkään kanssani."
+
+"Miksi et huoli? Onhan Aarne hyvä poika."
+
+"Semmoinen hyvä; ei riitele koskaan kanssani, myöntää kaikki. Mutta
+ylpeä Josu onkin jo tuolla."
+
+Topias ja Josu olivat tulleet portille. Nyt heidän tuli erota. Topias
+kumartui ja puhui kauniin kultalinnan Josun eteen.
+
+"Viiden vuoden kuluttua," sanoi hän, kiertäen kätensä pojan ympäri,
+"tulee Topi tänne kaupunkiin koulua käymään. Sinä palvelet viisi vuotta
+tässä talossa ja asetat sitte oman jalkasi pöydän alle ja Topi tulee
+asumaan sinun luonasi. Minä panin kaikki voittorahani pankkiin sinua
+varten. Hyvästi nyt! Muista joka ilta ja aamu puhella Jumalan kanssa."
+Topias irroitti Josun kädet itsestänsä ja työnsi hänet portista sisään.
+
+Vieno siirti uutimen kokonaan syrjään ja huusi:
+
+"Ylpeä poika!"
+
+Josu jäi seisomaan keskelle pihaa.
+
+"Miksi et tullut heittämään kanssani volangia?"
+
+Vieno nousi seisomaan verannan syrjälle ja pudotti renkaan keppiin.
+
+"Ylpeä poika!"
+
+Hän samassa heitti renkaan korkealle ilmaan. Keskellä pihaa rupesi
+rengas putoamaan alas ja putosi Josulle kaulaan.
+
+Kirkas nauru kuului verannalla. Loukattu tyttö oli kostanut. Hän lähti
+juoksemaan Josun luo, nauroi kirkkaasti juostessaan.
+
+"Sattuiko kipeästi?"
+
+"Ei."
+
+"Kuinka sinä olet vaalea! Mikä sinun on?"
+
+"Mene, hyvä Vieno, pyytämään isältäsi, ett'en minä tarvitsisi mennä
+konttooriin iltapuolella. Pääni on kovasti kipeä ja..."
+
+"Voi kuitenkin! Ethän vaan kuole?"
+
+"En; minä panisin niin mielelläni maata."
+
+Vieno lähti juoksemaan. Äidilleen hän huusi:
+
+"Josu on kipeä ja minä pelkään, että hän kuolee. Voi kuitenkin!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Meri oli tyyni, lehti ei liikkunut, tuuli ei kulkenut. Polttaen paistoi
+aurinko Sörnäsin vankilan seinään.
+
+Kuinka kolkko on kartanon komeus, kuinka kauhea on sen uljuus!
+
+Maantien lähellä oli kaksi vankia työssä, kiviä louhimassa. Vartija oli
+kolmantena; nojaten kiväärinsuuta vasten, seisoi hän vankien vieressä,
+joista toinen oli lyhyt ja kierosilmäinen, toinen pitkä, arveliailla
+kasvoilla.
+
+Kierosilmäinen mies löi moukarilla poran päähän. Ilma oli tukehduttavan
+raskasta ja sinne asti kuului:
+
+"Kilk, kalk, kilk, kalk, kilk, kalk."
+
+Heidän ohitseen ajoi matkamies maantiellä. Hevonen käveli rivakkaasti
+ja miehen rinnalla oli nuori vaimo. Kauhun kylmä hyristys kävi vaimon
+sydämmen lävitse, nähdessään vangit ja kiväärin.
+
+Mutta mies, joka istui vangin puolella, tervehti heitä, lausuen:
+
+"Hyvää iltapäivää!"
+
+Pitkä mies katsoi maantielle ja näki Topiaan. Moukari jäi ylös, arvet
+kasvoissa värähtelivät.
+
+Nojaten kiväärinsuuhun, vastasi vanginvartija matkamiehen
+tervehdykseen:
+
+"Jumal'antakoon!"
+
+Samassa moukari putosi poranpäähän. Kuului taas:
+
+"Kilk, kalk, kilk, kalk, kilk, kalk."
+
+Kierosilmäinen mies nosteli, kierteli poraa kivenrei'ässä. Hän kiroten
+kielsi pitkää miestä:
+
+"Älä lyö poraa poikki, älä lyö terää rikki."
+
+Matkamiehen hevonen lähti juoksemaan.
+
+"Täysinäinen kuin pallo," puheli vanginvartija, "ja juoksee niin että
+harja sanoo nipsis napsis, nipsis napsis."
+
+Mutta pitkä mies löi vimmatusti poranpäähän. Matkamies katsoi vielä
+taakseen, näki pitkän miehen, näki moukarin kohoavan, putoavan.
+
+Ja tukehduttavan raskaassa ilmassa kuului kovasti:
+
+"Kilk, kalk, kilk, kalk, kilk, kalk."
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Kalastajakadun kauppias, by Emil Lassinen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALASTAJAKADUN KAUPPIAS ***
+
+***** This file should be named 35292-8.txt or 35292-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/5/2/9/35292/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/35292-8.zip b/35292-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..28097d1
--- /dev/null
+++ b/35292-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..f291fc9
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #35292 (https://www.gutenberg.org/ebooks/35292)