initial commit of ebook 35011HEADmain

5 files changed, 5563 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/35011-8.txt b/35011-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..4b9953b
--- /dev/null
+++ b/35011-8.txt
@@ -0,0 +1,5547 @@
+The Project Gutenberg EBook of Torpan poika, by Pietari Päivärinta
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Torpan poika
+       Kuvaus kansan elämästä
+
+Author: Pietari Päivärinta
+
+Release Date: January 20, 2011 [EBook #35011]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPAN POIKA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+TORPAN POIKA
+
+Kuvaus kansan elämästä
+
+
+Kirj.
+
+P. PÄIVÄRINTA
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström'in kirjapainossa,
+1900.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+   I. Talo ja torppa
+  II. Torpan poika ja talon tyttö
+ III. Nuorukainen ja neiti
+  IV. Aviopari
+   V. Häviö
+  VI. Uusi isäntä
+ VII. Häissä
+VIII. Tuhlaajapoika
+
+
+
+
+I. Talo ja torppa.
+
+
+"Tuhatjärvisen maan", Suomen, ihanimmassa paikkakunnassa, järveen
+pistävällä korkealla niemellä oli talonpojan talo. Se oli vaan
+tavallinen talo, jossa työtä tehden, vaivaa nähden ja säästäen elää
+kitkuteltiin tavallista talonpojan niukkaa elämää, eikä se siis
+semmoisenaan voinut vetää paikkakunnan huomiota puoleensa. Talon
+tilukset olivat maalaatunsa ja asemansa puolesta oivalliset ja näköala
+talosta oli mitä ihanin: tuolla maan puolella avara tasanko tiheine
+taloineen ja ihanine viljavainioineen; toisella puolen taloa järven
+lahdelmat, jotka tuuheain havu- ja lehevien lehtipuiden raoista
+pilkistelivät esiin. Lahdelmien toisella puolen kohosivat järven äyräät
+jyrkkinä penkereinä, joista tuuhea metsä suorana ja uljaana yleni
+pilvenhattaroita kohden, jotka kilvalla liitelivät taivaan laella.
+Sopipa jonakuna tyynenä, kauniina kesä-iltana luoda talosta silmänsä
+ympäristöön, jolloin länteen laskeuva auringon loimo kultasi puiden
+latvat järven äyräillä ja mäkien nyppylöillä, jolloin sorsaparvet
+poikueinensa uiskentelivat tyynissä ja peilikirkkaissa, poimuttelevissa
+ja sinne tänne hajauneissa järven lahdelmissa, jolloin kyntörastas
+lauleli vainioilla olevissa puissa satasävelisiä laulujaan, jolloin
+kalaparvet iloissaan pyrähtelivät ja loiskahtelivat järven sinikalvossa
+Wellamon utuliepehissä, venheessä istuvan onkimiehen ympärillä, joka
+heistä yhden ja toisen petoksella ketjautti venheensä pohjalle
+päristelemään, ja jolloin rehoittavat vilja-kasvit hymyilivät kylän
+viljavainioilla. -- Oi, kuinka paljon Luoja näkyi jakaneen hyvyyttänsä
+tuolle tienoolle! Missä muualla maailmassa olisi kauniimpaa, missä
+jalompaa?
+
+Tämän noin hyvillä tiluksilla ja kauniilla näköalalla lahjoitetun talon
+nimi on Niemimäkelä, joka löytyy erään pitäjään Peltolan kylässä.
+
+Luulisi kai asukasten puheena olevassa talossa olevan varakkaita, mutta
+niin ei kumminkaan ollut, niinkuin jo osaksi edellisestä tiedämme.
+Kokemus on kaikkina aikoina todistanut sen tosiasian, että
+tuotteliaalla tilalla ovat asukkaat useinkin köyhtyneet ja hävinneet,
+sillä maan hyvät tulot ovat polvi polvelta veltostuttaneet asukkaat ja
+vierauttaneet heidät pois maanviljelijöille niin tarpeellisesta ja
+välttämättömästä työn teosta. Ja usein on myöskin käynyt niin, että
+ihmiset karuilla maatiloilla ovat hyötyneet, sillä ne eivät ole
+asukastensa sallineet pitkään ristissä-käsin loikoa, jos mieli siinä
+elää ja toimeen tulla, ja niin on uutteruus pysynyt voimassa polvi
+polvelta.
+
+Niemimäkelän väki oli juuri tuota hyvän tilan veltostuttamaa väkeä,
+jonka ohessa heidän toimeliaisuutensakin oli veltostunut; sentähden
+vaipuivat he vaipumistaan velkakuormansa raskaan painon alle. Kauvan he
+kokivat kippuroida ja ponnistella yhä paisuvaa velkaantumistaan
+vastaan, että edes olisivat pysyneet isäinsä maalla; sillä ei toki
+mikään ole talonpojalle raskaampaa eikä katkerampaa kuin luopuminen
+pois rakkaalta maatilaltansa, jossa isän isät ovat niin monta polvea
+asuneet, jossa joka salo ja niemi on niin tuttu, jossa joka puu, joka
+kivi ja kanto niin elävästi muistuttaa lapsuuden leikeistä, nuoruuden
+iloista, miehuuden vaivoista, ponnistuksista ja kärsimisistä, myötä- ja
+vastoinkäymisistä. -- Oi, kuinka monen kansalaisemme on kumminkin
+täytynyt tuo karvas pala niellä ja jättää ne penkereet, jotka
+maailmassa olivat hänelle rakkaimmat!
+
+Mikäpä siinä oli Niemimäkeläisilläkään neuvona, sillä he olivat jo
+kauvan kokeneet lainoilla velkojansa maksaa; mutta se keino ei
+lyhentänyt heidän velkojansa, vaan päin vastoin enensi niitä ja viimein
+tuli pää vetävälle. Tosin he koettivat pahaa poistaa raatamalla joskus
+satunnaisia isoja uudisviljelyksiä, mutta ne yritykset menivät päin
+mäntyyn, sillä työ ei tullut koskaan toimella tehdyksi, ja lisäksi tuli
+vielä se seikka, että silloin kun uudisviljelyksiä oli enin kylvössä,
+tuli aina halla ja korjasi yhdellä iskulla kaikki pois, ja summittaisin
+tehdyt isot ennakkolaskut tuloista siten aina menivät -- poroon. Siis
+nekin yritykset paremmin edistivät kuin estivät häviötä.
+
+Jospa he olisivat työnsä tehneet alusta alkaen, joka paikassa ja joka
+aika, kunnollisesti, jospa he eivät olisi summittaisin ryhtyneet
+satunnaisiin, isoihin, yli varainsa meneviin uusiin viljelyksiin; jospa
+he olisivat tehneet työtä vakavasti, perusteellisesti, katsomatta
+aikoihin ja säihin ja toivomatta ihmeitä tekevää onnea taivaasta, niin
+kenties ei heidän olisi tarvinnut luopua Niemimäkelän maalta -- niin,
+niin jospa ja kenties -- siinäpä se on asia! Mutta maailman meno on
+niinkuin se on!
+
+No niin! Vaikka meidän kyllä käypi sääliksemme Niemimäkelän asukkaat,
+emme heitä kumminkaan saata enään auttaa, sillä asia on niinkuin se on:
+isien maa tuli vieraalle myötäväksi!
+
+Kun tuli tiedoksi, että Niemimäkelä tulee myötäväksi, ilmestyi
+vieraasta paikkakunnasta ostaja. Hän tuli eräänä pyhäiltana Peltolan
+kylään ja ajoi Jäykkälän taloon, joka oli Niemimäkelän likimäinen
+naapuri. Vieraalla oli niin uljas hevonen ja niin loistavat hevoskalut
+ja muut ajo neuvot, ettei mointa kylässä oltu ennen nähty. Heti vieraan
+kartanolle tultua keräysi hänen ympärillensä uteliasta kansaa,
+joka ihmetteli vieraan kaunista hevosta, sen kiiltävää karvaa,
+kattilan-sangan muotoista kaulaa, tulisia, säihkyviä silmiä, korkeaa
+kokoa ja pyöreää kaunista ruumista. He ihmettelivät vieraan
+hevoskaluja, niiden kauniita tupsuja ja hopean värisiä heloja jo
+nastoja, ja vielä vieraan kaunista kiiltävää rekeä kauniine tupsuinensa
+ja nahkapeitteinensä. Eikä se kumma ollutkaan, jos he niitä
+ihmettelivätkin; sillä Peltolan kylä oli tiheästi asuttu ja he elivät
+yksistään maanviljelyksellä, jonkatähden kylän viljelykset olivat
+laajenneet niin avaroiksi, että metsien oli ollut pakeneminen
+loitommaksi, ja heidän hevosensa saivat kesät olla auran, karhin ja
+kärryjen edessä ja talvet vetämässä kuormia kotia; sentähden eivät
+Peltolan kyläläisten hevoset joutaneet korskumaan. Tuommoisia hopean
+kirkkaita hevos-kaluja eivät he myöskään tarvinneet, vaan lujia,
+valkeita rahkeita. Kirkkorekinä heillä oli vaan öljymaalilla maalatut
+reet, eivätkä ne siis niin ankarasti kiiltäneet kuin vieraan reki, eikä
+niissä ollut nahkapeitettä eikä kauniita tupsuja; kummako se sitten
+oli, jos kyläläiset ihmettelivät vieraan hevosta ja kaikkia ajoneuvoja.
+
+Vieras oli itsekin hyvässä asussa: hänellä oli iso, kallis turkki
+päällä, joka oli pitkällä ja paksulla, kirjavalla vyöllä köytetty
+kiinni; kaulassa oli hänellä isohko messinkilukkoinen matkalaukku;
+kaikkien noiden tähden luulivat kyläläiset vierasta joksikin herraksi.
+
+Kun vieras oli saanut hevosensa riisutuksi ja seinään kiinni lujasti
+sidotuksi, kääntyi hän ihmisiin päin ja kysyi: "Onko tässä tämän talon
+isäntä saapuvilla?"
+
+"On", kuului vastaus.
+
+"Saisinko rahan ja hyvän sanan edestä itselleni kortteeriä, hevoselleni
+ruokaa ja suojaa?" kysäsi hän.
+
+"Miksei. Mistä herra on kotoisin?"
+
+"En minä ole mikään herra", sanoi vieras.
+
+"Mikäs sitten?"
+
+"Olenpahan talonpoika V:n pitäjäästä; pääasia on vaan, että saan maksun
+edestä mitä olen pyytänyt?"
+
+"Johan olen sanonut, että saatte, mutta mitä teidän hevosellenne pitää
+antaa ruoaksi?"
+
+"Kaksi kappaa kauroja tällä kerralla."
+
+"Niitä ei ole meillä; halla pani kaurat tänä vuonna, ja vanhoja ei
+ole."
+
+"Ohria teillä on?"
+
+"On."
+
+"No antakaa niitä sitten pari kappaa!"
+
+Isäntä lähti toimimaan ohria vieraan hevoselle ja kehoitti häntä
+itseään menemään huoneesen; vieras meni.
+
+Kun isäntä tuli takaisin, kysyi vieras häneltä: "Tiedättekö, isäntä,
+möisikö tässä teidän kylässä kukaan maatansa?"
+
+"Olen kuullut, että Niemimäkelä myötäisiin", sanoi isäntä.
+
+"Näkyykö myötävä talo tähän teille, voisitteko osoittaa sen minulle?"
+
+"Se näkyy tähän periakkunaan, tulkaa ja katsokaa!" sanoi isäntä,
+kävellen akkunaa kohden. Kun vieras oli myös tullut akkunan luo,
+osoitti isäntä sormellansa ja sanoi: "myötävä talo on tuo, joka on
+tuolla järveen pistävällä korkealla niemellä."
+
+"Olen kuullut siitä; asema on kaunis! Minun täytyy saada talo omakseni
+ja vielä huomenna, mutta älkää kumminkaan puhuko tätä kenellekään ennen
+huomis-iltaa!" sanoi vieras ja hymyili viekkaasti.
+
+"Mitäpä minä hänestä puhuisin", sanoi Jäykkälän isäntä; mutta hänen
+korvissaan soi niin kummalliselta tuo kieltäminen, ettei hän saisi
+sanoa kenellekään vieraan haluavan ostaa Niemimäkelää, että vasten
+tahtoansakin juolahti hänen mieleensä ajatus: "ei tuo ole ikänä oikein
+kelpo mies."
+
+Emme huoli sen enempää kertoa vieraan olosta Jäykkälässä sinä yön
+seutuna; mainitsemme vaan sivumennen, että vieraan hevonen sai ohria ja
+muuta ruokaa, niin paljon kuin halusi, ja että kun vieraalle laitettiin
+ruoka, tarjosi isäntä hänelle ennen syömään rupeamista ruokaryyppyä,
+mutta vieras ei huolinut siitä, eikä sanonut koskaan vielä viinaa
+ryypänneensä. Sen kuultuaan rupesi isäntä katumaan ajatustansa vieraan
+kelpomiehisyydestä. Mutta kun oli syöty ja tovi tupakoitu, nouti
+vieras reestään otetuista eväsvaroistansa pullon, jota hän kutsui
+"konjakkipotelliksi!" Sillä hän laittoi totia "illan kululle", niinkuin
+hän sanoi, ja tarjosi totia isännälle ja muillekin talon miehille,
+Lisäksi tuolle "illan kululle" noudatti vieras maakauppiaalta "tusinan
+olutta", jota hän joi niinkuin rannan vettä ja tarjoeli talon
+isännällekin.
+
+"Minä en juo enää mitään", sanoi Jäykkälän isäntä, kun vieras pakoitti
+häntä olutta juomaan.
+
+"Mitä? Eihän tässä vielä ole liikoja juotu", sanoi vieras.
+
+"Kaikki on liikaa, mitä yli ruumiin tarpeen nautitaan, olipa se sitte
+vaikka vaan puhdasta vettä", sanoi Jäykkälän isäntä.
+
+"Kaikkia! Juohan tuota olutta niin paljon kuin tahtoo", sanoi vieras.
+
+"Niin, mutta minä en ole koskaan kilvoitellut sitä, kuinka paljon minä
+jaksaisin juoda, vaan olen aina tarkoittanut, kuinka vähimmällä aikaan
+tulisin", sanoi Jäykkälän isäntä ja siihen se puhe loppui.
+
+Näin iltaa viettäen tuli vieras kauhean puheliaaksi ja jo samana iltana
+tiedettiin Jäykkälässä, että vieras oli mahdottoman rikas mies. Hän oli
+kotipitäjässään myönyt kaikki tilansa pölkkymetsät pölkkyherroille ja
+viimein koko tilansa; näin tavoin oli hän saanut useampia kymmeniä
+tuhansia markkoja kukkaroonsa.
+
+Kaikki nuot huomattuaan, rupesi Jäykkälän isäntä katumaan peruutustaan
+vieraan kelpomiehisyydestä, sillä hän piti pahana enteenä tuon
+"koljakin" ja oluen kelpaamisen, vaikkei hänelle ollut kelvannut
+viinaryyppy ruuan alle!
+
+Kun aamu tuli, pyysi vieras Jäykkälän isännän kumppanikseen
+Niemimäkelään maankaupan tekoon, johon ehdotukseen isäntä suostuikin.
+Vieras oli jo ennen kylään tuloaan urkkinut tiedot Niemimäkelän
+talosta, tiluksista ja sen asukasten hädästä, jonkatähden hänellä oli
+toivo saada kaupat mielensä mukaan sujumaan.
+
+Kun maan-ostajat tulivat Niemimäkelään, kysyi vieras heti isännältä:
+"Myöttekö te maanne?"
+
+"Kun vaan hinnoissa sovitaan, niin myödään tämä talo", oli vastaus.
+
+"Paljonko vaaditte maallanne?"
+
+"Kahdeksantuhatta markkaa, yhdessä maksupostissa."
+
+"Se on liian paljo näin alasmenneestä maasta; ottakaa neljätuhatta
+paikalla kouraanne!"
+
+"Ei niin halpaan hintaan käy maatansa myöminen."
+
+"Minun täytyy sitte lähteä muualta maan-ostoon; kyllä minä maita saan",
+sanoi vieras; samassa löi hän kädellään rinnallansa riippuvaan
+matkalaukkuunsa ja sanoi: "Täällä on millä möllätään."
+
+Kun Niemimäkelän isäntä luuli rahamiehen menevän pois tyköään ja kaupan
+aikaan-saaminen heille kumminkin oli ainoa pelastuksen ehto, laski hän
+maansa hinnan kuuteentuhanteen, mutta sitä innokkaammin tarjosi ostaja
+neljäätuhatta! Jäykkälän isännän kävi kovin sääliksi uupuneen
+naapurinsa perinpohjainen häviö, sillä jos he olisivat maansa myöneet
+tarjottuun hintaan, ei heille itsellensä olisi jäänyt mitään, vaan ne
+neljätuhatta markkan olisivat kaikki menneet entisiin velkoihin;
+varsinkin harmitti häntä se seikka, kun naapurinsa oli joutunut
+tunnottoman seikkailijan kelkkaan, jonkalaiseksi hän nyt jo vieraansa
+tunsi. Hän koetti sopivassa tilaisuudessa saada tiedoksi Niemimäkelän
+isännälle, ettei hän möisi maatansa niin helppoon; mutta tämä ei
+käsittänyt oliko ne kieltämisen vai kehoituksen merkkiä. Jäykkälän
+isäntä koki kaikin tavoin Niemimäkelän isännälle saada tietoa tuosta;
+mutta se oli mahdoton, sillä ostaja piti hänet niin tarkoin silmällä
+kaikkine liikkeineen, että eri mielipiteitä ei voinut ilmituoda.
+
+Kun ostaja yhä vaan pysyi tarjouksessaan, sanoi Niemimäkelän isäntä
+viimein alakuloisesti: "En tiedä! pitänee käydä toisilta miehiltä
+kysymässä, mitä he siihen sanovat", ja niin lähti hän huoneesta ulos.
+
+"Nyt meidän kauppamme käypi hyvästi", sanoi vieras, talon isännän pois
+mentyä.
+
+"Niin se käypi."
+
+"Maa lienee ainakin kahdeksantuhannen arvoinen?"
+
+"Kahdenkin-toista tuhannen."
+
+"Se on kaunis voitto!"
+
+"Saisitte te siitä maksan sen hinnan, jonka he vaativatkin; kyllä
+sittekin voittoa jäisi."
+
+"Mikä pakko maksaa paljoa, kun vähemmälläkin saa? Ja ilman sitä,
+olisihan teillä itsellänne ollut kyllin aikaa maksaa maasta isot
+hinnat."
+
+"Minä en tarvitse sen enempää maata, kuin mitä minulla on", sanoi
+Jäykkälän isäntä ja teetteli lähteäkseen ulos.
+
+"Mihin, sen nimessä, te menette? Pysykää huoneessa siksi kuin kaupat on
+tehty ja kirjallisesti vahvistettu", hätäili ostaja, kun näki Jäykkälän
+isännän ulos pyrkivän; luultavasti pelkäsi hän, että luottamaton
+kumppani kenties kuihkisi jotakin myöjälle ja niin pilaisi hänen
+etuisan kauppansa.
+
+"Minä käyn vaan ulkona", sanoi Jäykkälän isäntä ja meni ulos,
+huolimatta rikkaan kiellosta, sillä hän oli omistansa toimeen tuleva
+kansalainen, joka ei ollut joutunut kenenkään mammonan orjuuteen.
+
+Kun Jäykkälän isäntä tuli ulos, tapasi hän kartanolla talon isännän
+pienen poikasen jonka hän käski isäänsä käskemään talliin hänen
+puheillensa, johon hän itse varalta meni. Kun talon isäntä tuli, sanoi
+Jäykkälän isäntä: "Älkää, Jumalan tähden, myökö maatanne neljään eikä
+vielä kuuteenkaan tuhanteen; antaa hän siitä kahdeksankin tuhatta, minä
+panen pääni pantiksi siitä; jos lähtee pois, niin antaa vaan mennä,
+kyllä vielä palaakin. Ei ole aikaa enempää puhua, mutta muistakaa, mitä
+olen sanonut. Hänellä ei ole omaatuntoa ollenkaan, jonkatähden hän,
+rahojensa turvissa, kokee teidät saada perinpohjin lankeamaan -- minä
+menen edeltä kamariin, tulkaa te vähän jälestä!"
+
+Kun Jäykkälän isäntä tuli kamariin, kysyi maan-ostaja häneltä:
+"Tapasitteko talon isännän ulkona käydessänne?"
+
+"Noo -- en", vastasi toinen vähän häpeillen. Samassa tuli talon isäntä
+huoneesen.
+
+"Mitäs toiset miehet sanoivat, aikovatko talon myödä neljään
+tuhanteen?" kysyi ostaja.
+
+"Mietimme siellä, ettemme myö maatamme alle kahdeksan tuhannen", sanoi
+isäntä.
+
+"Kyllä minä nyt jo ymmärrän, mistä tuulee ja mistä tämä kaikki on
+kotoisin; olkoon kauppa sitte sinään, kyllä minä maita saan", sanoi
+ostaja ja lähti paikalla pois.
+
+Kun hän tuli kartanolle, seisoi hän siinä miettimässä tovin aikaa. Hän
+palasi takaisin huoneesen ja sanoi: "Koska olette niin tinkisä, niin
+minä nostan kaksituhatta, siis siihen määrään, johon olette suostuneet
+maanne myömään."
+
+"Ei alle kahdeksan tuhannen; alle se menee sittenkin oikeasta
+hinnastansa", sanoi isäntä.
+
+"Ei; niin paljoa en maksa ikänä maastanne; liiaksikin olen siitä jo
+tarjonnut."
+
+"Teidän täytyy sitten olla maksamatta", sanoi talon isäntä, vähän
+ylvästellen, kun oli jo saanut rohkeutta.
+
+"Te olette kummallisia ihmisiä! Te ette osaa antaa mitään arvoa
+rahalle, ettekä omille sanoillennekaan!"
+
+"Minkäpä minä sitte teen, kun asia kerran niin on miehissä päätetty."
+
+"Minä en maksa kahdeksaa tuhatta."
+
+"Ja minä en myö alle,"
+
+"Kauppa siis jääpi tekemättä!"
+
+"Kuinka itse vaan tahdotte."
+
+"Minä tahdon niin, se on sanottu", sanoi ostaja, ja lähti taas pois.
+Mutta kartanolle päästyänsä, palasi hän taasenkin takaisin ja sanoi:
+"Tämän kauniin aseman tähden maksan minä vaatimanne kahdeksan tuhatta
+markkaa, mutta en suinkaan maasta, sillä maakin lienee yhtä huonossa
+reilasta kuin kartanokin, johon ei kelpo mies raskisi eläimiänsäkään
+panna asumaan." Sitten kääntyi hän Jäykkälän isännän puoleen ja sanoi:
+"Te tiedätte, kuka kylässä on kunnollinen kirjoitusmies; olkaa hyvä ja
+noutakaa semmoinen tänne, että tehdään heti kirjallinen kauppa!"
+
+"Ei sitä tarvitse kaukaa hakea; kyllä minä kirjoitan kauppakirjat",
+sanoi vaadittu.
+
+"Te kirjoitatte kauppakirjat!?"
+
+"Sen kyllä kykenen tekemään."
+
+"Mutta kirjoitus-aineet kumminkin puuttuvat."
+
+"Tästä ei olisi pitkä matka kotoakaan kirjoitusainetta noutaa, mutta
+kyllä niitä löytyy tässäkin talossa."
+
+"Tässäkin talossa!?"
+
+"Juuri niin."
+
+"Joka talossako täällä sitten onkin kirjoitusmiehiä?"
+
+"Useassa."
+
+"Jopa oli kumma! Olkaa sitten hyvä ja ryhtykää työhön! minä maksan
+vaivanne."
+
+Talon isäntä nouti kirjoitus-aineita ja Jäykkälän isäntä rupesi
+kirjoittamaan. Pian oli Niemimäkelän maankauppa kirjallisesti hyvässä
+järjestyksessä kirjoitettu. -- No, mitäpä siinä muuta oli: kun
+kauppakirjat olivat valmiiksi kirjoitetut, kirjoitti Niemimäkelän
+isäntä alle, ostaja ja vierasmiehet panivat puumerkkinsä, rahat
+maksettiin ja niin oli Niemimäkelä nyt tuon rikkaan vieraan ostajan
+oma.
+
+Katkera oli Niemimäkeläisille tuo pala, kun heidän täytyi luopua
+isäinsä maasta, mutta lukijoille lohdutukseksi mainitsemme sivumennen,
+ettei se heiltä ollut niinkään hullusti tehty; sillä he saivat velkansa
+maksetuksi ja lopulla ostivat metsätalon, jossa sitte rupesivat elämään
+ja vaurastumaan.
+
+Nyt lähti Jäykkälän isäntä vieraansa kanssa Niemimäkelästä pois. --
+Tiellä mennessään sanoi vieras Jäykkälän isännälle: "Kumma, kun täällä
+on niin paljo kirjoitusmiehiä, vaikka he ovat niin köyhiä!"
+
+"Kuinka köyhiä?"
+
+"Eihän noiden asunnot näytä miltään loistavilta, eivätkä jaksaneet
+ostaa tuota maatakaan, ja tuskinpa 'koljakkipotelia' löytyisi koko
+kylästä jos niin tarve tulisi."
+
+"Täällä pidetään jotakin huolta henkisistäkin tarpeista, sentähden on
+paikkakunnassa kosolta kirjoitusmiehiä; sanomalehtiä ja muuta
+kirjallisuutta luetaan. Mitä maan-ostoon tulee, niin niitä kyllä olisi
+paljonkin, jotka sen olisivat kyenneet tekemään; mutta itsekullakin on
+maata niin paljon, kuin he tarvitsevatkin, jonkatähden he eivät lisää
+halua, sillä he katsovat paremmin maan tunnolliseen viljelemiseen kuin
+sen laveuteen. Sentähden on varallisuus jakautunut kylässä melkein
+tasaisesti, jonka vuoksi köyhiä ei ole laisinkaan, joita te luulette
+meidän kaikkien olevan. Enkä minä sitä ymmärrä, että konjakkipullon
+löytyminen talossa olisi mikään arvon ja varallisuuden merkki."
+
+"Mitäs sitten tarjoaisi vieraalle?"
+
+"Ryypyn paloviinaa ruuan alle, ja jolla on niin hieno suu, ett'ei sitä
+kärsi, se olkoon ilman."
+
+"Kylläpä se on raakaa!"
+
+"Talonpoika ei tarvitse sen kypsempää."
+
+"Mutta minusta tuntuu, että kyläläisenne tuhlaavat varallisuutensa
+aivan turhaan."
+
+"Kuinka turhaan?"
+
+"Aviisuihin ja muihin joutaviin lorukirjoihin."
+
+"Minun ajatukseni ei ole semmoinen. Minä olen käsittänyt, että henkinen
+rikkaus on kukkaro-rikkautta parempi."
+
+Nyt juuri tultiin Jäykkälän taloon, jossa ei ollut sillä kerralla muuta
+tekemistä, kuin että vieras maksoi, mitä hän oli hevosineen talosta
+yönseutuna kuluttanut, ja niin lähti hän kotipuoleensa.
+
+Kun vieras jätteli Jäykkälän isäntää hyvästi, sanoi hän: "Minä kyllä
+ymmärsin, että juuri teidän tähtenne sain maksaa maastani neljätuhatta
+markkaa liikaa, vaikk'en viitsinyt siellä mitään siitä sanoa: me
+tulemme edespäin naapuruksina asumaan -- minä pyydän: älkää vasta sitä
+tehkö! Sen puheen päälle jääkää hyvästi!" ja samassa hän lähti.
+
+"Minkähän toki teetkään", sanoi Jäykkälän isäntä vieraansa mentyä. --
+
+Niinkuin lukija huomaa, oli silloin talvi, kun rikas mies osti
+Niemimäkelän. Hän ei siis saanut eikä tahtonutkaan saada mitään selkoa
+maan tilusten hyvyydestä; sillä kun hän oli mielestänsä mahdottoman
+rikas, ei hän aikonut pitää mitään lukua vaivaloisesta ja vähän
+tuottavasta maanviljelyksestä. Hän luokkaantui pois kotipuolestansa
+sentähden, kun siellä oli melkein jokainen maan-omistaja myönyt
+metsänsä pölkkyherroille, jonkatähden siellä oli paljo rahoja
+liikkeellä; sentähden oli raha siellä arvotonta ja eläminen kallista.
+Tuon kaiken tähden valitsi hän Peltolan kylän asuinpaikaksensa, jossa
+elettiin ainoastaan maanviljelyksellä ja siis oli rahoja vähemmin ja ne
+isommassa arvossa. Siellä luuli hän rahoilla voittavansa mahdottoman
+paljon ja sen turvissa voivansa elää työtöntä laiskuri-elämää.
+Edellisestä selkeää, minkätähden ei Niemimäkelän ostaja ollenkaan
+pitänyt lukua tiluksen maista, vaan ainoastaan talon kauniista ja
+korkeasta asemasta, josta hän saattoi silmällä pitää koko paikkakunnan
+menon; siellä hän saattoi katsoa ja tarkastaa, rupeaisiko joku
+kyläläisistä sortumaan raskaan taakkansa alle, jolloin hän heti
+saattaisi lähettää nuot "lentävät lehdet", nuot kaikki-voivat rahansa,
+valloittamaan ja kietomaan hätääntynyttä kansalaistaan pauloihinsa --
+ja niin tuomaan ja kiskomaan taloon -- tuolle ylevällä asemalla
+olevalle Niemimäkelälle -- takaisin noiden kurjain maanviljelijäin
+hikeä ja väkeä moninkertaisesti. Siinä syy rikkaan miehen Peltolan
+kylään tuloon ja Niemimäkelän maan ostoon.
+
+Heti kun Niemimäkelän uusi isäntä lienee niin paljon joutunut, nähtiin
+Peltolan kylässä kummia: hevosia ja miehiä tuli kosolta, jotka alkoivat
+vetää kiviä ja hirsiä ja kaikkia rakennusaineita Niemimäkelään. Vanha
+tupa revittiin alas ja uutta, varsin isoa rakennusta, ruvettiin sijalle
+uudesta rakentamaan; samoin tehtiin muidenkin huonetten kanssa, ja
+ennenkuin oli Juhannus käsissä, olivat kaikki huoneet vesikatossa.
+Päärakennus oli rakennettu niin ko'okas ja uljas, korska päätyjen ja
+räystästen kanssa, ettei moista oltu paikkakunnassa nähty, vaikka kyllä
+oli entisiäkin hyviä huoneita. Kun se työ oli saatu tehdyksi, tuli
+kohta toisenlaiset työ-aseet ja toisenlainen työ käsille. Nyt ruvettiin
+nikkaroimaan, muuraamaan kaakeli-takkoja, rappaamaan, jauhamaan,
+maalaamaan, petsaamaan ja pitsaamaan; siinä häntä nyt liikettä ja
+hommaa oli! Ja ennenkuin kekri tuli, oli uusi kartano ihka valmis. --
+Kummako se oli? Tiedämmehän jo, että Niemimäkelän uusi isäntä on rikas,
+ja "kyllä ruoka syöpiä saa, helisevä hyppääviä" sanoo sananlasku.
+
+Koko rakentamisen ajalla ei isäntä käynyt talossaan kuin yhden ainoan
+kerran; sillä ei hän tahtonut tulla uuteen taloonsa asumaan, ennenkuin
+se oli joka paikasta uudestaan rakennettu. Silloin kun hän kävi
+rakennuksia katsomassa, oli hän niihin hyvin tyytyväinen, ja hän muutti
+heti, kartanon valmiiksi tultua, Niemimäkelään perheinensä, jota ei
+ollutkaan sen enempää kuin vaimo ja kaksi lasta, toinen poika, Kasperi
+nimeltä, viisi vuotta vanha ja toinen tyttö, Anni, joka oli kohta
+kolmen vuoden ikäinen.
+
+Kun uudet tulokkaat olivat olleet jonkun ajan kylässä asumassa,
+havaittiin pian, ett'ei tuo Niemimäkelän isäntäväki ollutkaan juuri
+niin huonoa väkeä. He olivat höylejä kaikille ihmisille, väliä
+pitämättä, olivatpa he köyhiä tahi rikkaita. He antoivat mielellänsä
+köyhille almua ja kävivät melkein joka pyhä kirkossa, semminki
+rukouspäivinä. He antoivat köyhälle väelle työtä ja maksoivat heille
+hyvästi palkan, ja Peltolan kyläläiset iloitsivat uudesta, uljaasta
+naapuristaan; mutta Jäykkälän isännällä oli heistä omat ajatuksensa,
+varsinkin Niemimäkelän uuden isännän viimeisen hyvästijättöpuheen
+tähden. Summa vaan oli se, että Niemimäkelän isäntäväki rupesi saamaan
+yhä enemmän kunnioitusta ja luottamusta kyläläisiltään, jos kohtakin
+Jäykkälän isäntä toisin ajatteli, ja heitä kutsuttiin usein kylässä
+pidettäviin pitoihin ja kesteihin.
+
+Tämä Niemimäkelähän se nyt on se talo, josta ja jonka perheestä aion
+teille tämän kertomuksen toisena puolena kertoa.
+
+Aivan Niemimäkelän pellon aidan vieressä, ihan talon tiluksien rajalla
+oli jo aikoja ennen Niemimäkelän isännän tuloa ollut torppa, joka ei
+ollut -- niinkuin jo näkyy -- Niemimäkelän maalla; Jäykkälän maalle oli
+se torppa perustettu, sillä Jäykkälän ja Niemimäkelän tilukset olivat
+rajatusten. Jäykkälän isännällä oli ollut monta vuotta palveluksessa
+Matti niminen renki, joka oli Jäykkälän isännälle kaikinpuolin
+mieluinen; sillä Matti teki työnsä kaikinpuolin tunnollisesti, oli myös
+kaikkeen työhön pystyvä sekä ulkona että sisällä. Tämä Matti oli hyvin
+lukuhaluinen, jonka tyydyttämiseksi hän sai lukea kaikki
+palvelustaloonsa tulevat sanomalehdet ja muut kirjat, ja lisäksi haki
+kirjoja lainaksi niin paljon, kuin vaan sai. Ja alkoipa Matti jo
+renkinä ollessaan perustaa omaa kirjastoansakin; sillä hän aina vuoden
+päästä, kun sai palkkansa, osti joitakuita kirjoja itsellensä. Ei hän
+kumminkaan lukemiseensa tuhlannut työaikoja, vaan hän loma- ja
+joutoaikoina, semminki pyhä-iltoina, virvoitti lukemisellansa kaipaavaa
+henkeänsä. Tuolla tavoin tuli aikaa voittaen Matista mies, joka tarkoin
+käsitti yhteiskunnallisen ja kansallisen asemansa. Eräänä vuonna
+rakastui Matti samassa Jäykkälän talossa palvelevaan piikatyttöön;
+seuraus oli se, että heistä tuli ensi syksynä aviopari, ja heidän
+häänsä pidettiin Jäykkälässä. Häiden loputtua antoi Jäykkälän isäntä
+heille edullisen torpanmaan, Niemimäkelän tiluksien rajalta,
+palkinnoksi Matin uskollisesta palveluksesta; vielä hän lahjoitti
+heille kaikennimistä talon kalua, yksin eläimiäkin kaikesta pitäin,
+josta nuori parikunta kiitteli kyynelsilmissä.
+
+Kun he näin olivat saaneet vaikutus-alaa omalle työllensä, rupesivat he
+tekemään työtä yksissä neuvoin ja yhteisillä voimilla ja ennen pitkää
+oli heillä omat huoneet ja omat peltotilkut kasvamassa. Suuresti heitä
+edisti uuden talon rakennuksessa se, että Matilla oli melkoiset säästöt
+vuosipalkoistaan; sillä hän oli tuiki säästäväinen. Siinä sitten
+tekivät työtä ja heidän maallinen toimeentulonsakin parani aika ajalta.
+
+Ennenkuin Matti aloitti rakentamaan torppansa huoneita, pyysi hän
+kyläläisiä talkoolla häntä auttamaan rakennus-aineiden paikalle
+saamisessa, ja sen vähäisen avun tekivät kyläläiset ilolla, sillä he
+rakastivat uuden talon tekijöitä heidän rehellisyytensä ja
+uutteruutensa tähden. Kun talkooväki tuli kartanoksi aiotulle paikalle,
+muksautti eräs kylän isäntä kiven reestään kankaalle ja huudahti
+samassa: "Lukula on tämän talon nimi!"
+
+"Sitähän minäkin", äyhkäsi toinen isäntä, ja mätkäytti samassa
+hirsikuormansa kumoon; siitä herran hetkestä ruvettiin torppaa
+kutsumaan "Lukulaksi".
+
+Siis se oli kylä, joka pani torpalle nimen, ja tuskinpa torpalle olisi
+sen sukkelampaa ja sen asukasten sisällistä tilaa kuvaavampaa nimeä
+kukaan muu voinut sepittääkään. Kyläläiset olivat jo aikaa huomanneet
+Matin lukuhalun ja sentähden sepittivät he torpan nimen, ei sen
+ulkoaseman, vaan asukkaan sisällisen tilan mukaan. Eikä kyläläisillä
+ollutkaan syytä katua torpalle annetusta nimestään, sillä Lukulan Matti
+ei heittänyt lukuhaluaan eikä sanomalehtien tilaamistaan ja uusien
+kirjojen hankkimistaan sittenkään, vaikka hänellä oli niin paljo vaivaa
+ja kulutusta uutta taloa perustaessaan; mutta yhä edelleen oli hänen
+pöydällään useat sanomalehdet, ja kirjasto karttui karttumistaan, ja
+muutamien vuosien kuluttua kävi niin, että kyläläiset tulivat aina
+Lukulan Matilta kysymään selityksiä, jos he sanomalehdistä tai muista
+kirjoista sattuivat tapaamaan semmoisia asioita, joita eivät itse
+ymmärtäneet, ja silloin he aina saivat Matilta niin valaisevia
+selityksiä, että ymmärsivät vaikeat paikat päivän selkeästi.
+
+Kun Maiti oli vaimonsa kanssa asunut vuoden torpassaan, syntyi heille
+kaunis, terve poika, joka kasteessa sai nimekseen Iisak, muistoksi
+heidän suurimmalle hyväntekijällensä, Jäykkälän isännälle, jonka
+kaimaksi ensimmäinen poika ristittiin; jonkun vuoden kuluttua saivat he
+toisenki lapsen, vaan sen korjasi Tuoni ensimmäisellä ikävuodellaan.
+Tuota tyttärensä kuoleman -- sillä tyttöhän se oli heidän toinen
+lapsensa -- surivat he kauvan, eikä Jumala katsonut hyväksi lahjoittaa
+heille enään muita lapsia. Ainoaa poikaansa, "Iikkaa", joksi he häntä
+lyhennetyllä nimellä kutsuivat, hoitivat he niinkuin silmäteräänsä,
+sillä hän oli heille kaikki kaikissa.
+
+Kun Niemimäkelän asukkaat muuttivat uuteen kotiinsa, oli Iikka juuri
+samanikäinen kuin Niemimäkelän Annikin, nimittäin kohta kolme vuotta
+vanha -- merkillinen sattumus!
+
+Uutten asukasten tultua, tuli heistä Lukulaisten kanssa kohta hyvät
+ystävät, sillä niinkuin ennen on jo mainittu, Niemimäkeläiset olivat
+kohteliaita kaikille ihmisille, olivatpa he köyhiä tahi rikkaita. Usein
+oli Lukulan Matti työssä Niemimäkelässä ja sekä talon että torpan
+muukin väki seurusteli usein toisissaan. Yhtä seikkaa toki ei
+Niemimäkelän isäntäväki jaksanut käsittää, nimittäin sitä, kuinka
+Lukulaiset ovat niin "hauskoja", kun he kuluttavat varojansa niin
+turhanpäiväisiin loruihin, kuin "aviisut" ja muut lorukirjat ovat,
+silloinki kun katovuodet ja muut vastukset kohtaavat heidän pieniä
+torppansa viljelyksiä, jolloin he ovat pakoitetut muutakin
+jokapäiväistä toimeentuloansa työllään palkitsemaan. Sen mielipiteensä
+lausui kerran Niemimäkelän isäntä julkisesti Lukulan Matille, johon
+Maiti naurahtaen vastasi: "Minä en tule muuten aikaan; lukeminen on
+minulle tullut hengen tarpeeksi."
+
+"Hengen tarpeeksi!" kertoi Niemimäkelän isäntä pilkallisesti ja lisäsi:
+"eihän luvut vatsaa täytä"; mutta se ei pilannut naapurusten hyvää
+väliä.
+
+Kummallakin näistä naapuruksista oli erikoiset ystävänsä, jotka olivat
+muodostuneet kummanki mielipiteiden mukaisiksi, sillä vaikka oltiin
+kohteliaita kaikilleki ihmisille, veti kumminki kummankin erinkaltainen
+sisällinen tila saman mielisiä ihmisiä puoleensa, jotka sitten
+perehtyivät varsinaisiksi, niin kutsutuiksi "pöytä-ystäviksi".
+Sellaiseksi ystäväksi Niemimäkelään perehtyi Hoitolan Heikki, joka oli
+iso hevoskauppias eikä milloinkaan miesseuroissa puhunut paljoa muista
+kuin hevosista. Hän oli isännälle mieluinen ja ainainen vieras, sillä
+hänkin oli ankara hevoskauppias ja pyysi sitenki rahojansa voitolla
+kartuttaa. Toinen varsinaisista Niemimäkelän isännän ystävistä oli
+Metsälän Mikko; hän oli ankara metsästäjä ja siitä selvästä syystä oli
+hän isännän ylimmäisiä ystäviä, sillä kun hän oli rikas mies, ei hän
+viitsinyt tehdä työtä. Lukumies ei hän myöskään ollut, että olisi sillä
+aikaansa kulumaan saanut. Sentähden täytyi hankkia jotain muuta
+toimistelua, ja siksi oli hän jo aikaa valinnut metsästämisen.
+
+Kerran oli Niemimäkelässä isännän nimipäivä kekrin tienoissa, sillä
+isännän nimi oli Topias. Sinne oli kutsuttu monta isäntää ja emäntää
+kylästä, joiden joukossa tietysti olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän
+Mikkokin; mutta löytyipä kutsuvierasten joukossa myös Jäykkälän ja
+Lukulan isännät ja emännätkin. Kun oli syöty ja juotu päivän kunniaksi,
+rupesivat vieraat puhelemaan keskenänsä sitä ja tätä.
+
+"Puhutaanpa nyt noista tärkeistä yhteiskunnallisista asioista, koska
+tässä on miehiä koolla", lausui Jäykkälän isäntä kuuluvasti.
+
+"Mitkä ne niin tärkeät asiat olisivat?" kysyi Niemimäkelän isäntä.
+
+"Semmoisina minä pidän kansakoulun-homman ja pitäjään sillan
+rakennuksen, jotka nyt ovat päivän tärkeimpinä kysymyksinä", sanoi taas
+Jäykkälän isäntä.
+
+"Semmoiset asiat eivät ole mielestäni erin tärkeitä, jolla vievät vaan
+kukkarosta, eivätkä tuo sinne mitään takaisin", sanoi siihen
+Niemimäkelän isäntä ja lisäsi vielä vähän mietittyään: "Kansakoulu saa
+olla hetikin poissa; sillatta ei pääse kulkemaan, se täytyy tehdä."
+
+"Mitä me lastemme kasvatuksen eteen uhraamme varojamme, emme ole ikänä
+muulloin niin ison kasvun alle ra -- -- --.
+
+"Mutta meidän varsasta tulee kelpo juoksija, kunhan tässä tulee
+talvikeli, että saattaa sitä opettaa", sanoi Hoitolan Heikki,
+keskeyttäen Jäykkälän isännän puheen.
+
+"Mitä yrititte sanomaan?" kysyi Niemimäkelän isäntä.
+
+"Yritin sanomaan sitä, että kaikki ne aineelliset varat, joita uhraamme
+lastemme henkiseen kehitykseen, kantavat niin isoa korkoa, ett'emme
+koskaan ole rahoillamme niin isoa voittoa saaneet."
+
+"Kukkaron kehitteleminen on paljoa edullisempi lapsillekin, kuin
+kirjain, sillä edellisestä saavat he ruokaa ja vaatetta, jälkimmäisestä
+ei muuta kuin tyhjää pään höyryä, joka ei täytä kumpaakaan tarvetta",
+vastasi Niemimäkelän isäntä ylpeästi.
+
+"Kyllä luulen -- -- --"
+
+"Jänis ja orava ovat jo aivan puhtaat; pitäisi tässä joutua metsälle",
+sanoi Metsälän Mikko.
+
+"Eihän jänikset ja oravat kuulu tähän asiaan", muistutti Jäykkälän
+isäntä, ja Lukulan Matin ja muidenki usean kyläläisen suu vetäysi
+nauruun.
+
+"Ja minulla on nyt uusi nalli-tousakin."
+
+"Se sitäkin vähemmän."
+
+"Se on semmoinen, ett'ei tarvitse hypein panna nallia nallipiikkiin;
+kun painaa vaan tousan hienommassa päässä olevan reiän nallipiikkiin,
+niin sieltä tarttuu nalli heti."
+
+"Puhutaan nyt pääasiasta!"
+
+"Sillä on jousi sisällä, joka ponnistaa toisen noin tousan reiälle."
+
+"Ja tukot korviisi, ett'et kuule mitään muuta kuin nallien napsauksia
+ja pyssyn paukauksia", sanoi Lukulan Matti.
+
+"Minulta jäi vastaamatta talon isännän viimeinen pu --."
+
+"Meidän ruuni on pahasti nilkkuna, löivät kengittäessä naulan lihaan;
+milloinka hän sitte parannee?" ehätti taas Hoitolan Heikki sanomaan,
+katkaisten siten Jäykkälän isännän puheen.
+
+"Tässä ei ole minkään järjellisen puheen sijaa; vakaisia asioita täytyy
+puhua ja vastata toisessa paikassa", sanoi Jäykkälän isäntä, otti
+hyvästin ja lähti samassa pois, ja muut vieraat lähtivät myöskin paitsi
+Hoitolon Heikki ja Metsälän Mikko.
+
+"Vielä se tuo Jäykkäläinenki puhuu, jolla ei ole muuta kuin velkaa",
+sanoi Niemimäkelän isäntä, toisten vierasten pois mentyä.
+
+"Entä sitte tuo Lukulan Matti! Luuleeko hän lukemisellaan jäniksiä ja
+lintuja saavansa kiinni", sanoi Metsälän Mikko, vähän närkästyksissään
+Lukulan Matin korvan avauksesta, sillä Matin terävä lause oli
+todellakin avannut sillä kerralla Metsälän Mikon korvat.
+
+"Matti on kumminkin kelpo työmies, hän teki tuon pienen pilansa
+houriopäissään paljaasta lukemisestansa", sanoi siihen Niemimäkelän
+isäntä.
+
+Kauvan vielä toisten vierasten lähdettyä, istuivat Hoitolan Heikki ja
+Metsälän Mikko Niemimäkelässä, ja siellä puhuttiin paljon
+hevoskaupoista, hevosista, metsästämisestä ja tietysti myös
+Niemimäkelän mahdottomista rikkauksista; ja nyt se kävikin puhe
+laatuun, kun ei ollut enään tiellä nuot kiusaavat yhteiskunnalliset
+kysymykset, eikä niiden houraavat, köyhät vireillä-pitäjät, ja niin se
+ilta kului.
+
+Lukulan alinomaisia vieraita taas oli Jäykkälän isäntä ja muut
+lukuhaluiset ja kirjallisuutta harrastavat kylän ihmiset, sillä Matin
+kirjasto oli kaikille sitä haluaville avoinna, ja hän iloitsi
+sydämmessään, kun hän saattoi jollakin tavalla olla kansalaisilleen
+hyödyksi, ja kaikki Lukulan ystävät tunsivat itsensä toistensa veljiksi
+ja sisariksi, sillä heissä vaikutti yksi ja sama henki, nimittäin
+kansallishenki. He tunsivat, että hekin ovat luodut ihmisiksi ja että
+he sillä oikeudella ovat luodut vapauteen, eikä toisten sorron alle, ja
+vielä he käsittivät, että heilläkin on oikeuksia eikä ainoastaan
+velvollisuuksia; tunsivatpa vielä senkin, että, jos kansan on mieli
+noita oikeuksiansa saavuttaa, itsekunkin kansalaisen täytyy,
+leiviskänsä jälkeen, taistella henkisillä ja aineellisilla varoillansa
+niiden puolesta, muistaen sananlaskua: "ei makaavan kissan suuhun hiiri
+juokse." Semmoisia olivat Lukulan ystävät, eikä sen isäntä muuta
+kaivannutkaan.
+
+Kerran kun Lukulan ystävät tulivat Lukulaan, oli pikku Iikka lavitsalla
+rynkämöisillään, sanomalehti levällään edessä, josta hän oli lukea
+haveltavanansa aika kyytiä. Iikka ei hämmästellyt eikä ujostellut
+yhtään noita niin tuttuja vieraita, pitkitti vaan lukemistaan suurella
+innolla. Kun vieraat tulivat huoneesen sisälle, käänsi Iikkaki päätänsä
+heihin päin, vaan ei väsäyttänyt yhtään niin mieluista lukemistansa;
+sillä olihan hänellä nyt "kirja" edessä, josta isä ja äiti olivat niin
+usein lukeneet; miksi ei hän nyt lukisi, miksi hän nyt häpeäisi tuttuja
+vieraita? Poika veti henkeään syvään aina silloin, kun oli henkivaransa
+tyhjään ammentanut, katsoa vilkuili milloin jotakuta vieraista, milloin
+isäänsä ja äitiänsä silmiin, mutta enimmän toki "kirjaansa", ett'ei
+muka missään tapauksessa erehtyisi lukiessaan; sitä tehdessään oli
+Iikan suu senkin seitsemässä soppelossa, että "kirjassa" olevat sanat
+ja lauseet siten oikeiksi tulisivat. Eihän ne Iikan lukemiset olleet
+sinnepäinkään, kuin ne "kirjassa" olivat; hän luki vaan sentähden, kun
+näki isänsä ja äitinsäkin niin tekevän, ja siinä pääasia, tulipa luku
+sitte minkälaista tuli. Hänen lauseensa ja sanansa olivat vaan
+semmoisia lapsen viattomia sanoja ja lauseita kuin: "Pikku sisareni
+tuli kipeäksi ja kuoli; se vietiin sitte kirkon-roopiin ja pantiin
+multaa päälle ja isä ja äiti itkivät paljon; minulle teki suutari uudet
+kengät ja äiti ompeli minulle uuden takin -- kissanpoika kynsi käteni
+rikki, josta tuli verta; äiti pani tukon siihen ja se heti parani,"
+j.n.e.; siis Iikan lukeminen oli vaan niitä havainnoita, joita hän oli
+elämänsä aamuna käsittänyt.
+
+Kun Jäykkälän isäntä oli kylläkseen katsellut kummipoikansa lukuhalua,
+sanoi hän: "Niin se on; nuorena jo lapset tapailevat tekemään sitä,
+jota näkevät vanhempiensakin tekevän; omena ei kauas puusta putoa!
+Tuosta pojasta tulee vielä isänmaan kunnia."
+
+"Jospa Jumala sen soisi!" sanoi siihen Lukulan Matti. Silloin, kun
+pikku Iikan ensimäinen lukeminen nähtiin ja kuultiin, oli hän kohta
+neljä vuotta vanha.
+
+Tämä Lukulan pikku Iikkahan se on se "torpan poika", josta tämä
+kertomus on nimensä saanut.
+
+Katkerasti katui Lukulan Matti, kun ei hän ollut nuorena ollessaan
+opetellut kirjoittamaan, vaikka hänellä olisi tilaisuutta siihen ollut,
+mutta ei hän tuntenut vielä sen tarvetta silloin; vasta, kun hän tuli
+Jäykkälään rengiksi, heräsi hänessä sen tarpeen tunto, kun hän sai
+Jäykkälän isännän kirjastolla ja sanomalehdistöllä ravita kaipaavaa
+henkeänsä. Mutta erehdyksensä aikoi hän korjata siten, että poikansa
+tahtoi kaikin mokomin saada kirjoitusmieheksi.
+
+Noinhan sitä elettiin sekä Niemimäkelässä että Lukulassa. Lukulan Matti
+levitteli vointinsa mukaan torppansa viljelyksiä ja hyvinä vuosina
+elettiin säästäen ja omistansa; mitä sattui puuttumaan pienessä
+taloudessa, se hankittiin työllä; lukeminen pysyi myös entisessä
+voimassaan.
+
+Niemimäkelässä taas elettiin heidän tavallista elämäänsä. He näkyivät
+nauttivan samaa kunnioittamista kyläläisiltään kuin ennenkin, mutta
+tuon ennen kerrotun Niemimäkelän isännän nimipäivän perästä oli usea
+kyläläinen samaa mieltä Jäykkälän isännän kanssa Niemimäkelän isännän
+kelpomielisyydestä; mutta sen he pitivät salassa, sillä eivät he
+halunneet juoruta. Tosin havaitsivat kyläläiset, että Niemimäkelän
+ennestäänkin huonosti viljellyt tilukset vaan kävivät päivä päivältä,
+aika ajalta sitäkin huonommiksi; mutta kun yleensä tiedettiin, että
+Niemimäkelän isäntä oli mahdottoman rikas, niin ei huonosta
+maanviljelyksestä juuri pidetty paljoa lukua. Tiedettiin myös kylässä,
+että Niemimäkelään usein tuotiin olutkuormia ja mitä lienee tuotukin,
+vaan kun ei kukaan koskaan nähnyt isännän olevan juovuksissa, niin
+raukesivat ne tiedot aina siihen. Usein oli kumminkin semmoisia aikoja,
+jolloin kyläläiset eivät päässeet Niemimäkelän isännän puheille!
+
+Näiden näin erinkaltaisten naapurusten, Niemimäkelän ja Lukulan, väli
+oli vaan edelleenki yhtä ystävällinen. Tosin oli Lukulan Matti usein
+julkisesti saanut Niemimäkelän isännältä kuulla, että hän on köyhä,
+mutta Lukulan Matti tiesi itsekin sen aivan hyvin eikä sentähden siitä
+tuskautunut.
+
+
+
+
+II. Torpan poikia ja talon tyttö.
+
+
+Aika kului. Sekä Niemimäkelän että Lukulan lapset kasvoivat yhä
+isommiksi, kumminkin toki eri tavalla. Kun Niemimäkelän lapset tulivat
+niin isoiksi, että he voivat oppia lukemaan, otettiin heille kotiin
+erityinen opettaja, mutta koreasti kiellettiin häntä luettamasta
+lapsille "lorukirjoja", joita isäntä luuli opettajalla havainneensa,
+sillä hän tahtoi lapsistansa saada "jumalisia ihmisiä", niinkuin hänen
+sanansa kuuluivat. Opettaja oli tunnollinen ja ennen pitkää olivat siis
+lapset "kirjalla". Mutta sitä sydämellistä opetusta ja hengen ja
+ymmärryksen hellää kehitystä, jota ainoastaan isä ja äiti voivat antaa
+lapsillensa, eivät Niemimäkelän lapset saaneetkaan lukemisensa ohessa;
+sillä heillä oli vieras opettaja, joka palkan edestä, vaan ei
+velvollisuudesta, opetti heille noiden äänten merkkien kokoonpanoa,
+vaan ei niiden sydämeen vastaavaa tuntoa, jonkatähden lasten luku
+jäikin paljaaksi ulkonaiseksi pakko-läksyksi, jolla sitten hädin-tuskin
+voitaisiin rippikoulussa läpi päästä.
+
+Lukulan Iikan opettajina taas olivat oma isänsä ja äitinsä, jotka eivät
+ainoastaan sitä tahtoneet, että heidän poikansa oppisi vaan aakkoset ja
+niitä kokoonpanemaan; vaan he rupesivat hellän isän ja äidin sydämellä
+selittämään pienelle oppilaisellensa niitä totuuksia, joita luettu
+sisälsi, olivatpa ne sitten hengellisiä taikka maallisia asioita.
+Vaikutus senkaltaisesta opettamisesta oli silmiin pistävä: Iikka luki,
+ei lukeakseen, vaan -- ymmärtääkseen. Ja heti kun Iikka oppi selvästi
+sisältä lukemaan, oli hänellä isänsä kirjasto, lähinnä vanhempiaan,
+rakkain maailmassa. Kun hän luki jotakin kappaletta, ja kun hänen pikku
+ymmärryksensä ei jaksanut käsittää jotakin kohtaa, juoksi hän aina
+isänsä ja äitinsä luo kysymään neuvoa, jota he aina vointinsa mukaan
+hänelle ilomielellä antoivat.
+
+Jo aikaisin teroittivat he hänelle totuuksia, joita Jumalan sana
+sisältää, nimittäin niitä velvollisuuksia, joita ihmisellä on Jumalaa,
+lähimmäistänsä ja itseänsä kohtaan, ja taas toisaalta, kuinka suuri
+Jumalan rakkaus on langennutta ihmissukukuntaa kohtaan. Mutta he eivät
+olleet niin pintapuolisia, että olisivat ahdistaneet pikku oppilaansa
+yksistään uskonnollisiin kirjoihin ja niin ikävystyttäneet hänen
+lukuhalunsa, ei, vaan he hankkivat hänelle lapsitajuista, hyödyllistä
+muutakin lukemista, jonkatähden ei lapsi ikävystynyt enempää toiseen
+kuin toiseenkaan; tuolla tavalla edistyi Iikka hämmästyttävästi opissa
+ja ymmärryksessä.
+
+Heti kun naapurusten lapset siihen määrään kasvoivat, että he kykenivät
+liikkeelle, olivat he usein yksissä, eikä siinä tullut köyhyys tai
+rikkaus kysymykseen; molemmat vanhukset luulivat myös lastensa
+kasvatuksen toimittaneensa hyvästi, semminki Niemimäkeläiset, kun eivät
+antaneet lastensa lukea mitään "lorukirjoja", jotka ovat muka niin
+vaarallisia, varsinkin lapsille; ei naapuruksilla siis ollut siinäkään
+suhteessa mitään pelkäämistä, ja niin saivat lapset seurustella
+toistensa kanssa. Lapset olivatki vuoroon Niemimäkelässä, vuoroon
+Lukulassa, ja olivatpa he kummassa hyvänsä: heille annettiin ruokaa ja
+juomaa ja muita tarpeita. Lasten leikkikalut olivat toki kummassakin
+erinkaltaiset. Niemimäkelän lasten leikkikaluina oli rattailla kulkevia
+hevosia, nelirattaisia pieniä vaunuja, haukkuvia koiria, laulavia
+lintuja, vedessä uipia kaloja, tanssivia vauvoja j.n.e. Niitä vallitsi
+Kasperi kumminkin mielivaltaisesti; hän se ne järjesti ja isännöitsi,
+ja Anni ja Lukulan Iikka saivat niitä katsoa, vaan ei koskea. Jos Anni
+joskus muistutti, että hänen on niistä toinen puoli, tiuskasi Kasperi:
+"Mitä sitte, vaan minun ne ovat." Kasperi ei osannut vielä "jonkun
+oikeuden varjolla" puolustaa väärää toisen omaisuuden anastamistaan,
+joka jo pienenä annettiin häneen juurtua; sillä Kasperin isä ja äiti
+kuulivat ja näkivät kyllä usein poikansa väärän tavaran anastamisen,
+jolloin he vaan tavallisesti naurusuin sanoivat: "Tuo Kasperi häntä on
+viisas; siitä tulee kerran mies, joka omansa pitää!" Niin, he näkivät
+poikansa nuoren paheen vaan hyvänä enteenä, jonka nojalla voitiin
+Kasperille tulevaisuudessa hyvää ennustaa -- väärä ennustus!
+
+Kumminkaan ei lapsille tullut koskaan isoja riitoja, sillä Iikka ja
+Anni tyytyivät siihen, että saivat katsella leikkikaluja.
+
+Lukulan Iikan leikkikalut olivat toista laatua. Siinä kokoelmassa oli
+myös paljon kuvioita eläinmaailmasta, vaan ne olivat kiinni paperissa,
+kaunisten kansien sisällä, toisien paperien välissä, johon ne olivat
+kauniilla värikuvilla maalatut, ja niiden alla oli kauniita ja hupaisia
+kertomuksia. Kun lapset tulivat Lukulaan, juoksi Iikka aina
+kirjakaapillensa, otti sieltä kirjan kerrallansa, toi sen vierastensa
+eteen, avasi sieltä kuvan, näytti sen vieraillensa ja luki sen alla
+olevan luvun, ja sitte selityksiin käsiksi: miksi hyödyksi sen ja sen
+on Jumala ihmisille luonut. Aina kun tuohon tutkintoon ruvettiin,
+kyllästyi Kasperi siihen ja kyntti kotiansa; mutta Anni perehtyi niin
+noihin pikku tieteilemisiin ja unohtui usein niiden tähden niin
+kauvaksi, että Iikan isän täytyi viedä Anni illalla kotiinsa.
+
+Niemimäkelän isäntä ei osannut aavistaakaan, että hänen tyttärensä
+päähän Lukulassa rupeaa "lorukirjat" tunkeumaan, eikä Kasperikaan
+osannut tuota kannella; sillä ei hän älynnyt Iikan kirjoja pitää hyvänä
+eikä pahana.
+
+Nyt olemme kertomuksessamme menneet vähän edelle. Kuu Iikka ja Anni
+olivat kuudennella, olivat he niinkuin Kasperikin lukukinkereillä;
+Iikka luetettiin ensin. Iikka luki sekä tavasi sisältä selkeästi ja
+heleästi. Kirkkoherra oli niitä uskollisia sielunpaimenia, jotka
+kaikella tavalla kokevat edistää pitäjäläistensä kristillisyyttä. Kun
+hän oli jonkun luettanut, kysyi hän kaikilta luetetuilta, niin nuorilta
+kuin vanhoiltakin, jonkun kysymyksen, niin käsittääksensä heidän
+ymmärrystänsä kristin-opin kappaleissa. Kun kirkkoherra oli Iikan
+sisältä luettanut, luetti hän hänellä ulkoa katekismuksesta ensimmäisen
+käskyn. Iikka luki selkeästi. Tunteaksensa pojan ymmärrystä, kysyi
+kirkkoherra häneltä:
+
+"Sanopas lapseni, missä Jumala asuu?"
+
+"Jumala asuu joka paikassa", vastasi Iikka ja seisoi tuossa
+kirkkoherran edessä uljaana, katsoen häntä luottavasti silmiin.
+
+"Kas niin!" sanoi kirkkoherra, "sinusta tulee kelpo mies", ja antoi
+Iikalle kuvakantisen kirjan lahjaksi. Siinä seisoi Iikka nyt suorana ja
+voitokkaan näköisenä, lapsellisessa viattomuudessaan.
+
+Sitte tuli Kasperin vuoro. Hänkin luki sisältä ja ulkoa välttävästi,
+vaan ei niin hyvästi kuin Iikka. Kirkkoherra luetti ulkoa Kasperilla
+toisen käskyn, ja kysyi sen luettua:
+
+"Kenen nimeä tässä käskyssä kielletään turhaan lausumasta?"
+
+Kasperi seisoi siinä sanaa sanomatta, katseli pitkin nenäänsä ja
+nypisteli ehtimiseen takkinsa ja liivinsä nappeja.
+
+Kun kirkkoherra viimein sanoi: "Etkö sinä sitä voi sanoa?" sanoi
+Kasperi:
+
+"Mistä minä hänen tiedän," ja venytti samassa naamansa pitkääkin
+pitemmäksi.
+
+"Eivätkö isä ja äiti ole sinulle sitä kotona sanoneet?" kysyi
+kirkkoherra; mutta Kasperi ei vastannut siihen mitään, katsoi vaan
+pitkin nenäänsä ja nypisteli nappejansa.
+
+Sitten tuli Annin vuoro; Anni luki sisältä selkeästi ja ulkoa sai hän
+lukea kolmannen käskyn. Kun Anni oli sen lukenut, kysyi kirkkoherra:
+"Kuka on meidän käskenyt pyhittämään lepopäivän?" ja katsoi samassa
+lempeästi Annia silmiin.
+
+Anni joutui kauheaan hätään: hänen kasvonsa leimahtivat tulipunaisiksi,
+hän kääntyi Iikan puoleen ja katsoi häntä suurilla mustilla silmillänsä
+niin rukoilevan ja luottavan näköisesti ja sanoi sitte ujosti: "Sano
+sinä Iikka, joka tiedät, minulle ei ole kotona siitä puhuttu mitään!"
+
+Ennenkuin kirkkoherra kerkesi sanoa mitään, sanoi Iikka: "Jumala käskee
+pyhittämään lepopäivän", ja Anni huokasi niinkuin ainakin edusmiehen
+kautta pulasta päässyt.
+
+"Vai niin! kylläpä sinä olet nopea rupeamaan edus mieheksi, etkä ole
+siihen kelpaamatonkaan, mutta koska olet kerran toisen edusmieheksi
+ruvennut, niin sanopas vielä: mikä on lepopäivä, jonka Jumala käskee
+meidän pyhittää?" sanoi taas kirkkoherra Iikalle.
+
+"Lepopäivä on pyhä", vastasi Iikka, vähääkään ujostelematta.
+
+"Sinä olet hyvästi toimittanut sinulle uskotun edustajan viran, sinusta
+tulee kelpo mies; vie nyt isällesi ja äidillesi minulta kiitoksia
+siitä, kun he ovat sinua opettaneet, ja pyydä heitä, että he
+eteenpäinkin sinua opettaisivat", sanoi kirkkoherra Iikalle.
+
+"Kyllä", sanoi Iikka ja yritteli lähtemään.
+
+"Äläpäs vielä mene! Sinä et ole saanut vielä mitään palkkaa edustaja
+toimestasi; tässä saat toisen, toisenlaisen kirjan vielä, joka olisi
+tullut sinulle, jos hän olisi itse tehnyt sen, jonka hänen edusmiehensä
+teki", sanoi kirkkoherra ja samassa antoi hän Iikalle toisen kirjan.
+
+"Saanko minä tämän antaa Annille? Anni on niin hyvä. Annilla ei ole
+kotonaan muita kirjoja kuin aapinen ja katekismus, mutta minulla on
+kotona monta kirjaa", pyysi Iikka ja katsoi kirkkoherraa
+rukoilevaisesti silmiin.
+
+"Sinulla on vielä jalo sydänkin, anna vaan toinen kirjasi Annille",
+sanoi kirkkoherra. Iikka antoi heti toisen saadun kirjansa Annille ja
+niin sai hänkin kirjan. Mutta kirkkoherra ja koko kinkeriväki ihmetteli
+niin nuoren lapsen vastauksia ja selvää käsitystä.
+
+Kun ne temput oli läpikäyty, sanoi kirkkoherra Kasperille ja Annille:
+"Viekää isällenne ja äidillenne terveisiä minulta, että he eteenpäin
+puhuisivat teille enemmän Jumalasta, kuin tähän asti!"
+
+Kasperi oli luullut, että hänkin saisi kirjan, niinkuin toisetkin; kun
+hän näki, ett'ei hän kirjaa saanutkaan, purskahti hän kauheaan itkuun,
+mutta hänen isänsä tuli ja otti Kasperin syliinsä ja vei hänet väen
+taakse nurkkaan, jossa hän koki poikaansa lohduttaa, luvaten hänelle
+makeisia ja rahaa, kun kotia tullaan, josta poika kohta tyyntyi.
+Kinkeriväki kuuli silloin Niemimäkelän isännän sanovan väkijoukon
+takana: "Kaikkia tuo pappi lapsilta kyselee! mistä ne semmoisia
+tietävät", ja niin hän sysäsi lastensa taitamattomuuden kirkkoherran
+syyksi, kun hän oli muka liiaksi utelias, eikä huomannut ollenkaan,
+että vika lastensa taitamattomuuteen oli hänessä itsessänsä, kun ei
+ollut koskaan lapsillensa puhunut Jumalasta, sitä vähemmin muuten
+kehittänyt heidän ymmärrystänsä. -- Siihen se ensimäinen kinkerimeno
+loppui.
+
+Ei tuokaan Niemimäkelän lasten huonosti onnistunut kinkerimatka
+muuttanut heidän vanhempiensa mieltä Lukulaisia kohtaan, sillä ainakin
+oli heillä se mielipide, ett'ei heillä ole muuta velvollisuutta
+lapsiansa kohtaan, kuin laittaa heidät "kirjalle", kyllä muka heille
+sitte mieltä ja ymmärrystä tulee, kun tulevat isommiksi, jonka tähden
+he eivät yhtään kadehtineet Lukulan Iikan onnistunutta kinkerimatkaa;
+he pitivät Iikkaa paremmin turmeluksen tien suulla olevana, kun muka
+hänelle jo niin nuorena "turhuuksia syötetään kaikenlaisista
+lorukirjoista". "Kyllä maailman ranta neuvoo", sanoi Niemimäkelän
+isäntä usein, kun vaan tuli puhe lasten kasvatuksesta, väärin käyttäen
+tuota sananlaskua; ja neuvookinhan se, mutta se on kovin surkea koulu
+ihmislapselle, tuo "maailman ranta".
+
+Näistä syistä jäi Niemimäkeläisten ja Lukulaisten väli entiselleen
+senki tapauksen jälkeen, sillä Niemimäkeläiset eivät pitäneet noista
+vähävaraisista torpan asukkaista pahaa, jos eivät aivan hyvääkään.
+
+Kerran, kun taas kaikki lapset olivat Niemimäkelässä, rupesi Anni
+tahtomaan, että hänkin olisi saanut hallita leikkikaluja ja pitää
+puolet niistä ominansa, mutta Kasperi ei mitenkään siihen suostunut,
+sanoi ja intti vaan ne kaikki omiksensa. Se loukkasi kovin Iikan
+oikeuden tuntoa ja hän sanoi Kasperille; "Niinköhän luulet, ett'ei
+noita sinulta väkisin saataisi?"
+
+"Koetappa näpistää", sanoi Kasperi ja oikasi nyrkkinsä.
+
+Iikka ryntäsi käsiksi paletten avulla haukkuvaan koiraan ja Kasperi
+koki Iikkaa lyödä mukiloida, kynsiä, purra, ynnä muuta, mutta ei mikään
+auttanut: Iikka vei koiran. Kun Kasperi näki, ett'ei se keino auttanut,
+vartoi hän sen ajan, että hänkin pääsi hyökkäämään koiraan käsiksi; nyt
+vedettiin koiraa kahtaalle päin ja koira särkyi. Kasperi puhalsi heti
+itkuun ja meni vanhemmillensa kantelemaan! Kasperin isä tuli ja otti
+pelosta punehtuneen Iikan jotenki säälimättä käsipuolesta kiinni ja vei
+hänet aika kyytiä ulos sanoen: "Koska sinä meidän lasten leikkikaluja
+särjet, niin et saa käydä vasta meillä."
+
+Nyt tapasi Iikankin valtava itku ja hän itki niin, ett'ei ollut kyetä
+kotiansa kävelemään. Hän tunsi vaan sen, että Kasperi oli Annille paha,
+ja että hänellä oli oikeus Annia puolustaa, jonkatähden hänen
+mielestään Kasperi olisi ollut rangaistava eikä hän. Kun hän tuli
+kotiansa, itki hän niin kovin, ett'ei hän kyennyt isoon aikaan
+vanhemmillensa selittämään asian menoa. Kun hän viimeinki kykeni tuon
+tekemään, kuuli Iikka kummia: isä ja äiti eivät hyväksyneetkään hänen
+tekoaan, vaan sen sijaan, että olisivat häntä mairailleet ja Kasperia
+ja hänen isäänsä moittineet, torua mäkyytti isä Iikkaa kelpolailla. Kun
+Iikka oli itkustaan vähän tyyntynyt, sanoi hän änkkäämällä: "Kasperihan
+tekee väärin, kun ei anna Annille puolia leikkikaluista."
+
+"Mitä sitten? Sinä et saa puolustaa väärää tekoasi puolellakaan
+sanalla. Jos kohtakin Kasperi oli väärässä, ei sinulla kumminkaan ollut
+oikeutta mennä sitä omin käsin oikaisemaan", sanoi Iikan isä pojalleen;
+mutta ei koskaan ole kukaan lapsi ahkerammasti ja hartaammasti istunut
+kirjansa ääressä, kuin Iikka sen päivän istui.
+
+Lasten viha ei ole pitkällinen, sillä se ei ole vielä muuttunut
+kostonpyynnöksi. Jo samana iltana tuon tapauksen jälleen pyysivät
+Niemimäkelän lapset hartaasti isäänsä, eikö Lukulan Iikka saisi käydä
+heillä niinkuin ennenkin, sillä heille oli tullut Iikkaa ikävä, ja
+siihen lastensa pyyntöön suostuikin isä, sillä ehdolla, ett'eivät he
+enään särkisi leikki-kalujansa.
+
+Niin rakentui taas entinen ystävyys lasten välillä, ja jo huomenna
+tulivat Niemimäkelän lapset Lukulaan, jossa heitä otti hyvästi vastaan
+sekä Iikka että hänen vanhempansa. Yhdestä suusta kokivat Niemimäkelän
+lapset selittää, ett'ei heidän isänsä eikä äitinsä olleet enää Iikalle
+vihaiset, ja että he olivat luvanneet Iikan käydä heillä niinkuin
+ennenkin. Lukulassa pidettiin Niemimäkelän lapsia hyvänä: annettiin
+ruokaa ja juomaa ja saatettiin illalla, kun tuli jo hämärä, heidät
+kotiansa; ja jo huomenna oli Lukulan Iikka Niemimäkelässä yhtä hyvänä
+vieraana kuin ennenkin.
+
+Kerran taas olivat kaikki lapset Niemimäkelässä, jossa he leikkivät ja
+talostelivat, mutta Kasperi vallitsi leikkikalut nyt niinkuin ennenkin.
+Anni koetti vedota vanhempiensa oikeuden tuntoon; hän meni siis heidän
+luokseen ja valitti, että Kasperi vallitsee kaikki hänenkin
+leikkikalunsa, mutta isänsä ja äitinsä vaan sanoivat: "Anna Kasperin ne
+pitää, koska hänen näkyy niitä niin mielensä tekevän; onhan niissä
+sinun toinen puoli, jos kohtaki Kasperi niitä vallitsee", ja Iikan ja
+Annin oli taas, kuten ennenkin, tyytyminen paljaasen leikkikalujen
+katselemiseen.
+
+Kun asiat olivat tuolla mälläkällään jonkun ajan olleet, tulivat taas
+Niemimäkelän lapset eräänä päivänä Lukulaan. Iikka ja Anni ryhtyivät
+kirjoja lukemaan, mutta Kasperille kävi semmoinen ajankulu ikäväksi,
+sentähden rupesi hän Annia tahtomaan kotiansa. Mutta Anni oli juuri
+vasta päässyt mieluiseksi tulleesen pikku tieteilemiseensä, sentakia
+ei hänen haluttanutkaan vielä lähteä pois. Kostoksi sisarensa
+tottelemattomuudesta uhkasi Kasperi repiä heidän, eli oikeammin Iikan
+kirjan.
+
+"Sitä et saa tehdä", sanoi Iikka, ja varusti itseänsä puolustavaan
+asemaan; mutta Kasperi häristeli kumminkin kirjaa repimään. Jo sai
+Kasperi tilan, että pääsi hyökkäämään kirjaan käsiksi ja siinä
+kahakassa repesi kirjasta pari lehteä irti. Nyt tuli Kasperille
+muutakin työtä, ei vaan kirjan repiminen; sillä Iikan kävi tuo
+väkivaltainen työ niin vihaksi, että hän töytäsi heti Kasperin päälle,
+ja vaikka oli koko joukkoa nuorempi, väänsi hän kumminkin Kasperin
+allensa jommoisenkin taistelon perästä, ja löylytti häntä kelpo lailla;
+sotaonni kääntyi Iikalle edullisemmaksi sentähden, kun hän oli
+vahvempikasvuinen Kasperia, jos kohtakin nuorempi häntä.
+
+Juuri kun Iikka oli Kasperia paraaltansa muksimassa, tuli Iikan isä
+huoneesen ja sanoi hyvin tiukasti; "Mitä Jumalan tähden te nyt teette?"
+
+Pojat, kun näkivät Iikan isän, heittivät heti taistelunsa siihen ja
+molemmat puhalsivat itkuun.
+
+"Tuo Iikka," änkytti Kasperi.
+
+"Kasperi repi minun kauniin kirjani", änkkäsi Iikka itkunsa välistä.
+
+"Vika on sinussaki! Miksi sinä menit Kasperin päälle?" sanoi Iikan isä
+ja otti samassa poikaansa kädestä kiinni ja vei aikanujakkaa hänet
+kamariin.
+
+"Miksikä Kasperi sitte repi minun kirjani?" sanoi Iikka
+puolustukseksensa itkussa suin.
+
+"Sinä et saa puhua yhtäkään sanaa puolustukseksi; Kasperi teki siinä
+kovin väärin, kun hän repi kirjasi, mutta sinä teit myös väärin, kun
+menit Kasperin päälle; siitä torat sinulle. Kasperi saa pahasta
+työstään semmoisen rangaistuksen, ett'ei hänen täällä ollessaan saa
+enään koskaan ottaa kirjoja käsille", sanoi Iikan isä.
+
+Niemimäkelän lapset lähtivät kotiansa heti, kun olivat tyyntyneet, ja
+siellä Kasperi kertoi vanhemmilleen kaikki; mutta eivät he tuosta
+olleet juuri millänsäkään, sillä he pitivät sitä hyvänä, kun Lukulan
+Matti torui omaa poikaansa, eikä toki koskenut Kasperiin. Mutta eivät
+he toruneet eivätkä moittineet sanallakaan Kasperin käytöstä, vaikka
+Anni selitti heille, että Kasperi repi ensin Iikan kirjan!
+
+Kun tuli huominen päivä, tuli Iikka isänsä luo, katsoi häntä
+rukoilevasti silmiin ja sanoi: "Älkää, isäkulta minua enään toruko,
+minä kysyisin teiltä jotakin."
+
+"Puhu vaan, lapseni! En minä sinua muulloin toru kuin ainoastaan
+silloin, kun pahaa teet."
+
+"Toruittepahan silloinkin minua, vaikka Kasperi pahan teki."
+
+"Sinä teit myös pahasti, kun Kasperia nujuutit."
+
+"Minähän kostin vaan vääryyden."
+
+"Sitäpä juuri ei saa tehdäkään."
+
+"Eikö vääryyttä sitten saakaan rangaista?"
+
+"Ei."
+
+"Miks'ei?"
+
+"Siks'ei kun Jumala sanoo: 'Älkäät kostako, minä tahdon kostaa, sanoo
+Herra', ja taas toisessa paikassa sanoo Jumala: 'Älkäät pahaa pahalla
+kostako, vaan voita sinä paha hyvällä'."
+
+"Kostaako Jumala sitten pahantyön, jos ei se itse kosta jolle se on
+tehty?"
+
+"Vissimmästi, sillä Jumala ei valhettele."
+
+"Entäs sitten, jos sekin itse kostaisi, jolle vääryys on tehty?"
+
+"Semmoinen itse-kostaja joutuisi itsekin Jumalan koston alaiseksi,
+sillä hän on kostanut vastoin Jumalan kieltoa."
+
+"Kas niin! Johan äsken kuulin sen, ett'ei Jumala lupaa ihmisen itsensä
+kostaa; mutta miksikähän Jumala niin tahtoo?"
+
+"Siksi että Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa
+armonsa. Etkö sinä muista, kun Jumala huoneentaulussakin sanoo:
+'Nöyryyttäkäät teitänne Jumalan väkevän käden alla, että hän teitä
+ajallansa korottais?'"
+
+"Korottaako Jumala nöyrät?"
+
+"Vissimmästi hän nöyrät korottaa ja pahat rankaisee."
+
+"No, sitten en minä enään koskaan kosta Kasperille, vaikka hän tekisi
+kuinka paljon pahaa minulle ja Annille -- voi, voi kun ei se repisi
+minun kirjojani!" huudahti hän sitten ikäänkuin ajatellen vieläkin,
+että silloin ainakaan ei saattaisi olla kostamatta.
+
+"Kuulithan jo, ett'ei Kasperi saa sinun kirjojasi enään nähdäkään, sitä
+vähemmän repiä, siitä selvästä syystä, kun Kasperin täällä ollessa ei
+oteta kirjoja käsille ollenkaan."
+
+"Eikö Annikaan saa minun kanssani kirjoja lukea?"
+
+"Kun Kasperi ei ole vaan täällä, niin saatte Annin kanssa lukea kirjoja
+vaikka kuinka paljon."
+
+"Sitten on hyvä, enkä minä ole enään Kasperille vihainen, enkä tahdo
+kostaa hänelle, vaikka kohtaki tekisi pahaa minulle", huudahti Iikka,
+kun ymmärryksensä oli selvennyt tuossa koston asiassa.
+
+"Nyt sinä, lapseni, puhut oikein", sanoi Iikan isä ja sulki poikansa
+syliinsä.
+
+Kasperia ei haluttanut enään paljon oleskella Lukulassa tuon tapauksen
+perästä, kun ei siellä ollut muuta hupia kuin ikäviä kirjoja, jotka
+eivät häntä paljon huvittaneet, semminkin kun sekin ainoa hupi oli nyt
+poistettu, joka hänellä niistä oli, nimittäin niiden repiminen. Mutta
+sitä ahkerammin kävi Anni Lukulassa, sillä hän alkoi kaikissa puoltaa
+Iikkaan ja pitää häntä parempana kuin veljeänsä Kasperia; ja minkä
+Iikka varttui ymmärryksessä, sen varttui Annikin.
+
+Itsestäänhän on selvä asia, että noissa ihmiselämän aamun seikkailuissa
+lapset tulivat aina ijäkkäämmiksi ja samalla kasvoivat isommiksi, jota
+jälkeä heidän ymmärryksensäkin vahvistui.
+
+Kun Iikka oli kymmenennellä ikävuodellansa, luki hän eräänä päivänä
+sanomalehtiä. Kun hän oli laannut lukemasta, tuli hän isänsä luo ja
+sanoi:
+
+"Noissa sanomalehdissä on semmoisia sanoja ja lauseita, joita en minä
+ymmärrä: mitä merkitsee kansallisuus."
+
+"Mikä kansa on se, joka tässä Suomessa asuu?"
+
+"Tietysti Suomen kansa."
+
+"Mikä kansallisuus on siis tällä Suomen kansalla?"
+
+"Nyt ymmärrän: tietysti tällä kansalla on Suomen kansan kansallisuus."
+
+"Et sinä vielä oikein ymmärrä sanaa: kansallisuus, vaikka luulet sen
+ymmärtäväsi. Otetaanpa vielä joku esimerkki: mikä kansa Ruotsissa
+asuu?"
+
+"Ruotsin kansa."
+
+"Mikä on siis Ruotsin kansallisuus?"
+
+"Ruotsalainen kansallisuus."
+
+"Sanopas nyt, mikä on kansallisuus?"
+
+"Kun Suomessa on Suomen kansa, niin se on Suomen kansallisuus, ja kun
+Ruotsissa on Ruotsin kansa, niin on Ruotsin kansallisuus."
+
+"Enkö minä sitä jo sanonut, ett'et vielä käsitä, mitä kansallisuus on.
+Ei kansallisuus vielä siinä ole, jos Suomessa on Suomen ja Ruotsissa on
+Ruotsin kansa. Ei valtakuntien ja maakuntien rajat yksistään tee
+kansallisuutta. Kansallisuudella on paljon hienompi, tunteellisempi ja
+suurempi merkitys kuin pelkät rajat", selitti isä.
+
+"Mikäs sitten kansallisuus on?"
+
+"Kansallisuus ilmenee itsekunkin kansan kielessä, luonteessa,
+elämäntavoissa, vaateparressa, työjärjestyksissä ja monessa muussa
+seikassa, ja nämät eroavaisuudet ovat niin suuret, että eri
+kansallisuudet voi aivan helposti toisistansa eroittaa", tuumaili isä.
+
+"No mutta eivätkö nuo eri kansallisuudet voi sulaantua yhdeksi ainoaksi
+kokonaiseksi kansallisuudeksi?" uteli poika.
+
+"Eivät, sillä eroavaisuus on liian suuri. Suomen kansakaan ei ole
+menettänyt kansallisuuttaan, vaikka monta vuosisataa on asunut niin
+mahtavain kansain kuin ruotsalaisten ja venäläisten keskellä", koki isä
+selitellä.
+
+"Mikä sitten pieniäkin kansoja pystyssä pitää, kun eivät ne sulaudu
+toisiin isompiin kansoihin?" uteli poika yhä.
+
+"Se on kansallishenki, joka heitä tukee ja pystyssä pitää", sanoi isä.
+
+"Mikä on kansallishenki?"
+
+"Kansallishenki taas ilmenee siinä, että jonkun kansan jokainen jäsen
+tuntee koko kansansa veljikseen ja sisarikseen ja taistelee kansansa
+oikeuksien puolesta; ainoastaan semmoinen tunto ja henki voipi kansoja
+eleillä pitää, niin ett'eivät ne sorru toisten kansain painon alle ja
+niin joudu orjuuteen; semmoista henkeä ja käsitystä kutsutaan
+kansallishengeksi, jota paitsi ei yksikään kansa voi kansana pysyä.
+Siis se on: kansassa asuva isänmaallinen kansallishenki."
+
+"Sodillako nuot kansallistaistelut ovat aina taisteltavat?"
+
+"Monen kansan on täytynyt hirmuisilla sodilla taistella
+kansallisuutensa puolesta, mutta pienet kansat eivät kykene isojen
+kansojen kanssa rinnustelemaan; sentähden heidän taistelunsa käypi
+aivan toisenlaiseksi kuin isojen kansojen, nimittäin henkiseksi
+taisteluksi. Siis pienten kansojen kansallisuus riippuu siitä, mihinkä
+määrään he tuntevat kansallisuutensa, mihinkä määrään kansa rakastaa
+isänmaatansa ja toinen toistansa, mihinkä määrään kukin tekee työtä
+kansansa ja isänmaansa hyväksi, mihinkä määrään kukin aineellisilla
+varoillansa edistää kansallisia pyrinnöitä; siihen määrään voipi
+pienten kansojen kansallisuuskin pysyä pystyssä. Siis pienen kansan
+kansallisuus on sitä myöten turvattu, kuinka itse kansa on sivistynyt
+ja kansallishengen elähdyttämä, sillä taitamaton ihminen ei voi
+oikeuksiaan puolustaa."
+
+"Onko meidän Suomessamme mitään kansallishenkeä?"
+
+"Onpa semmoista rakkaassa isänmaassamme olemassa, -- Jumalan kiitos! --
+vaikka se kyllä oli jo aivan nukkumaisillansa."
+
+"Onko pitänyt taistella sen kansallisuuden edestä, joka meidän maassa
+nykyään on?"
+
+"Paljon on taisteltu meidänkin maassa sen kansallisuuden eteen, joka
+meillä nykyään on. Vieraan vallan rinnalla ja sen kunnian puolesta
+taistelivat esi-isämme kunnialla veristä taistelua ja kostuttivat
+sydänverellänsä vieraita kenttiä ja tätä maata. Ja vaikka ei se
+taistelu ollut mikään varsinainen kansallinen taistelu, niin esi-isämme
+havaittiin niin urhokkaiksi, että, leikin loputtua, Europan suurin
+hallitsija lausui voitetuille vastustajilleen: 'Suomen kansa on
+korotettava kansojen joukkoon.' Esi-isämme taistelun hedelmänä on siis
+meillä nyt se valtiollinen asema mikä meillä on. -- Paljo on myös
+taisteltu, viimeisinä vuosikymmeninä, kansallisuutemme eteen
+henkiselläkin alalla, joka todellakin on ollut varsinaista
+kansallistaistelua."
+
+"Ketä vastaan meidän on pitänyt sillä alalla taistella, sillä selvän
+selvä asiahan on, että olemme Suomalaisia?"
+
+"Sinä et ole lukenut historiaa, etkä siis vielä käsitä niitä asioita.
+Monta vuosisataa oli maamme yhdistettynä Ruotsiin. Koko sen ajan oli
+maassamme ruotsalaiset virkamiehet ja virkakunnat, ruotsalaiset
+oikeustot ja koulut; kansan kielellä ei ollut mitään oikeutta, eikä
+kansa niinmuodoin saanut nauttia niitä etuja, joita maamme ruotsalaiset
+saivat. Siis kansalla ei ollut kielensä suhteen oikeutta päästä valtion
+virkoihin eikä omiin kustantamiinsa koululaitoksiin, saamaan niissä
+korkeampaa sivistystä. Niin ne ovat asiat enimmäksi osaksi nytkin, vaan
+paljon on kumminkin henkisellä taistelulla saatu asioita paranemaan
+kansallisuutemme hyväksi, mutta paljon -- sanomattoman paljon on vielä
+taisteltava, ennenkuin kansallisuuden asiat maassamme ovat
+tasapainossa. Nehän ne ovat meidän suomalaisen kansallisuutemme
+vastustajia, nuot oman maamme Ruotsalaiset, jotka kokevat lujasti
+kiinni pitää Ruotsin kielen oikeuksistaan tässä maassa, että he yksin
+saisivat edespäinkin hallussaan pitää vaan virat ja nauttia niistä
+tulevat palkkaedut, ja että he yksin saisivat nauttia sen korkeamman
+opetuksen, jota vaan koululaitokset voivat tarjota, ja sen he tekevät
+sentähden, että suomalaiset pysyisivät vaan työjuhtina ja heille
+nöyrinä palvelijoina! Mutta yhä enemmän heltii heidän pestinsä, josta
+he kokevat kynsin hampain kiinni pitää; yhä liukkaammaksi tulee heidän
+jalansijansa, sillä heidän perustuksensa alkaa huljua, ja yhä enemmän
+alkaa suomalainen kansallisuus voittaa alaa, mutta se on
+kansallishengen taistelun voittoa. En minä saa sitä sinulle
+selitetyksi, niinkuin usea kansalainen sen tuntee. Mutta sinä alat olla
+jo siinä ijässä, että voit ruveta asioita ymmärtämään. Lue historiaa,
+että jo nuorena oppisit tuntemaan asiain menon; semminkin kehoitan
+sinua tarkoin lukemaan: 'Nuijasota, sen syyt ja tapaukset', 'Oppikirja
+Suomen historiaan', 'Kuvaelmia 1808-1809 vuoden sodasta', ja sangen
+valasevia ovat myös 'Vänrikki Stoolin tarinat'. Näin puheli Lukulan
+Matti utelevalle pojallensa.
+
+"Nyt minä ymmärrän täydelleen nuo sanomalehtienkin kiistat
+'svekomaanein' ja 'fennomaanein' välillä! Minä tahdon taistella
+suomalaisen kansallisuuden puolesta, niin paljon kuin Jumala minulle
+voimia antaa!" huudahti Iikka innostuksissaan, saatuansa jonkunlaisen
+käsityksen tuosta hänelle hämärästä kansallisuudesta.
+
+"Kyllähän sinä nyt luulet hyvinkin käsittäväsi niitä asioita; mutta kun
+sinä enemmän tulet käsittämään, huomaat, ett'et ole käsittänyt asioita
+tosioloissa juuri paljon ollenkaan", sanoi isänsä naurahtaen.
+
+Tämän keskustelun perästä painui Iikka syvemmälle isänsä kirjastoon. Ja
+jota enemmän hän luki ja tutki kirjoja, sitä selvemmäksi kävi hänelle
+isänsä lausuma totuus, ett'ei hän ymmärrä vielä juuri paljon mitään.
+Historia tuli nyt Iikalle rakkaimmaksi ajattelemisen esineeksi; sitä
+luki ja tutki hän ja siitä rupesi pojalle koittamaan uusi valo. Siitä
+näki hän kansojen taistelut, niiden voitot ja tappiot; näki ja ymmärsi
+kansojen muodostumiset kansoiksi, niiden ruumiilliset, henkiset ja
+aineelliset ponnistukset vapautensa, kansallisuutensa ja oikeuksiensa
+puolustamiseksi; siitä näki hän kansansa taistelut ja kärsimiset, näki
+sen sorron, jota kansa oli vuosisatoja saanut kantaa, ja siitä hetkestä
+tuli kärsivä Suomen kansa Iikalle rakkaaksi. Jumaloimisen tapaisella
+kunnioittamisella kunnioitti hän suuria kansalaisiaan, jotka työllä ja
+väellä olivat auttaneet ja vieläkin auttoivat oikeuksiinsa sorrettua ja
+kärsivää kansaansa; heidän nimensä painuivat syvälle pojan mieleen, ja
+niin alkoi hänelle koittaa uusi aika.
+
+Iikka oli jo siinä ijässä, että hän teki keveämpiä töitä ja muita
+pikkuasioita, mutta kun hänellä oli vaan pikkusenkaan loma-aikaa,
+käytti hän sen aina lukemiseen; varsinkin pyhinä jälkeen puolenpäivän
+istui hän kirjain ääressä. Jos hänelle sattui jolloinkin eteen tulemaan
+semmoinen kohta lukiessaan, jota ei käsittänyt, meni hän vielä nytkin
+isältänsä neuvoa kysymään, jolloin isä koki voimiensa mukaan hänelle
+selityksiä antaa, niinkuin ennenkin.
+
+Tämä aika se oli, jolloin Iikka alkoi opetella kirjoittamaan. Sen
+parempaa opettajaa ei hänellä siihen ollut kuin kumminsa, Jäykkälän
+isäntä; sillä mitään koululaitosta ei kylässä vielä ollut. Jäykkälän
+isäntä olikin virkaansa kyllä kelvollinen, sillä hänellä oli kaunis
+käsiala ja hän kykeni opettamaan oikokirjoituksenkin mukaan puhtaasti
+kirjoittamaan. Opetus kävi siten, että Iikka laittoi kirjoitusvihkot,
+joiden kanssa hän kävi Jäykkälässä, kummillansa niihin kirjoituttamassa
+mallikirjaimia ja -kirjoituksia ja sittemmin oikasuttamassa itseltänsä
+niihin tulleita kieli- ja kirjoitusvirheitä. Niin tuli Iikasta ennen
+vuoden kuluttua välttävä kirjoitusmies.
+
+Niinkuin ennestään jo tiedämme, oli Niemimäkelän isännällä toisenlainen
+järjestelmä lastensa kasvutuksessa; mutta tuostakin mielestänsä niin
+oivallisesta kaavastaan piti hän niin vähän lukua, ett'ei ottanut edes
+siitäkään selvää, luetaanko Lukulassa vai ei noita hänen luullaksensa
+niin turhia lorukirjoja Annin siellä ollessa; sentähden sai Anni
+vapaasti edelleenkin käydä Lukulassa, ja ennenkuin Annin vanhemmat
+osasivat aavistaakaan, oli hänkin välttävä kirjoittaja; mutta jos
+Niemimäkelän vanhemmat olisivat täydessä valossa käsittäneet,
+minkätähden Anni niin usein kävi Lukulassa, olisi kaiketi hänen siellä
+käyntinsä pysähtynyt.
+
+Kaikki, mitä Iikka edistyi opissa ja ymmärryksessä, omi Annikin
+itsellensä; sillä Iikka oli laillaan hänen opettajansa. Lasten
+kuvakirjat, leikkikalut ja muut lapsuuden askareet eivät enään
+tyydyttäneet Iikkaa ja Annia, sillä ne olivat tehneet heissä jo
+tehtävänsä; nyt oli heissä ymmärrys karttunut; tarvittiin siis
+väkevämpää hengen ravintoa, jota ei heiltä toki puuttunutkaan, sillä
+Lukulan kirjastossa ja sanomalehdissä oli kyllä, mitä he ensi aluksi
+tarvitsivat. Sekä yleistä että isänmaan historiaa luettiin ja
+tutkittiin ja heille molemmille rupesi kangastamaan isänmaa ja sen
+kansa sortoa kärsivänä, mutta rakkaana. Vänrikki Stoolin tarinat
+vahvistivat paljon heidän isänmaan-rakkauttansa, sillä niiden avulla
+tulivat he tuntemaan ja näkemään kansan,
+
+    -- "mi kunnian
+   Edestä kaikki koitti,
+   Nälissään, palellessahan
+   Kuitenki vielä voitti."
+
+Anni ihastui noihin Vänrikki Stoolin tarinoihin niin, että hän aivan
+pian oppi ulkoa selvästi ja tunnokkaasti laulamaan "Pilven veikon",
+"Torpan tytön" ja "Kuolevan soturin", jotka häntä parahiten
+miellyttivät, luultavasti sentähden että niissä puhuttiin tytöistäkin.
+
+Kerran, kun Iikka luki Annin kanssa, pyrskähti Iikka yht'äkkiä niin
+hartaasti nauramaan, että vedet tulivat silmiin. Kun isänsä ja Anni sen
+kuulivat, rupesivat he tiedustelemaan syytä äkkinäiseen nauruun, sillä
+he kovin käsittivät, että jotakin erinomaista oli Iikka mielestänsä
+taas löytänyt. Hänelle oli sattunut eteen Arvidsonin lause:
+"Ruotsalaisia emme ole, Venäläisiksi emme voi tulla, olkaamme siis
+Suomalaisia." Se lause oli pojan mielestä selvän selvä ja niin
+totuuteen perustuva, että se sai hänet nauramaan!
+
+"Selvähän se asia on, eipä siinä luulisi olevan kenelläkään mitään
+sanomista, vaikka sitä he kyllä tekevät, mutta sen sanon, että heidän
+vastaan-sanomisensa on väärällä perustuksella; sen täytyy oieta!" niin
+huudahti Iikka innoissaan viimein.
+
+Niin he kasvoivat ijässä, opissa ja ymmärryksessä aina isommiksi,
+viljellen ahkerasti, tilaisuutta myöten, kaikkea sekä hengellistä että
+maallista kirjallisuutta, jossa löytyvät elämänohjeet he käyttivät
+henkisen elämänsä vaurastumiseksi, ja niin alkoivat he tulla lähemmäksi
+sitä aikaa, jolloin heidän tuli ruveta ajattelemaan kasteensa liiton
+uudistamista ja jolloin kaikkeus täydellä syyllä pakoitti heitä
+harvemmin olemaan toistensa parissa.
+
+Vaikka ei se kuuluisi oikeastaan tähän, täytyy kuitenkin mainita,
+minkälaiseksi Kasperin elämä tällä aikakaudella muodostui, koska olemme
+kertomuksessamme häntä usein muistelleet, vaikka tämän luvun nimi
+osoittaa, että tässä olisi pitänyt kertoa vaan "torpan pojasta ja talon
+tytöstä."
+
+No niin! Kun Kasperi oli kerran luokkaunut pois sisarensa ja Lukulan
+Iikan parista, rupesi hän hakemaan huvitustansa toisilta aloilta ja
+niistä löysikin, mitä halusi.
+
+Kasperi rupesi juoksemaan kylissä pyhät ja aret niin uskosti, ett'ei
+hän käynyt kotonansa muulloin kuin syömässä, eikä säännöllisesti
+silloinkaan, mutta öitä ei hän toki vielä ollut poissa kotoansa.
+Vanhempansa eivät kuitenkaan kertaakaan kieltäneet eivätkä nuhdelleet
+poikaansa tuosta vallattomasta kylän kulkemisesta; kenties he olivatkin
+vaan hyvillänsä, kun Kasperi alotti niin loistavasti niin paljon
+opettavammaisen "maailman rannan" koulussa käynnin -- kenties?
+
+Kun Kasperi sai niin esteettömästi täyttää nuoruuden himojansa, tuli
+hänestä liian varhain "aikamies"; sillä ennen rippikoulun ikäänsä oli
+hänellä jo kallishintainen lakkarikello loistavine perineen lakkarissa,
+kiiltävät anturakengät jaloissa, tehtaan hienosta verasta vaatteet
+päällä ja hopeahelainen merenvaha-piippu hampaissa, ja kaikki ihmiset
+näkivät, että Kasperi on rikkaan miehen poika. Laveassa maailman rannan
+koulussa oppi Kasperi jo varhain kaikkea, mitä siellä oli oppimista.
+Hän nakkeli usein rikki huoneiden akkunain laseja, viskeli kivillä
+kuoliaaksi muiden kanoja ja kukkoja, katkoi lammasten jalkoja j.n.e. --
+Kyläläiset eivät useinkaan sanoneet noita Kasperin vallattomuuksia
+hänen isällensä, välttääksensä rikkaan ja mahtavan miehen vihoja. Mutta
+kun Kasperi eräänä päivänä sattui kivellä nakkaamaan kuoliaaksi
+Jäykkälän ison oinaan, meni Jäykkälän isäntä heti Niemimäkelään ja
+ilmoitti siellä Kasperin isälle, mitä Kasperi oli tehnyt.
+
+"Se on sattunut tapahtumaan Kasperilta vahingossa; mitä te oinaastanne
+vaaditte? minä maksan", sanoi isäntä.
+
+"Jospa se olisikin ollut vahinko eli sattumus, niin se olisi kyllä
+anteeksi annettava, mutta minä olen aikoja sitten havainnut, että
+Kasperi tekee sitä ehdoin tahdostaan, sillä hän on nakellut paljon
+rikki talojen akkunalaseja, tappanut kanoja ja kukkoja, katkonut
+lammasten jalkoja j.n.e.; enkä minä ole tullut teille saamaan maksua
+tapetusta lampaastani, vaan sanomaan teille, että otatte vaarin
+poikanne kasvatuksesta aikanansa, sillä jos hän saa tuota menoansa
+pitkittää, hänelle saattaa tulla hyvin huono perintö", sanoi Jäykkälän
+isäntä.
+
+"Älä sinä tule koko kylän puolesta kantamaan Kasperin päälle; ota
+lampaastasi niin paljon kuin tahdot, minullapa tuota on millä maksaakin
+ja sillä hyvä; minä luulen lapsilleni voivani heittää kylläksi
+perintöä, katso sinä vaan, mitä sinulla on jättää perillisillesi",
+sanoi Niemimäkelän isäntä niin vihastuneena Jäykkälän isännän suorasta
+puheesta, että hän unhohutti jo säädyllisyyden rajatkin, kutsuen
+Jäykkälän isäntää ehtimiseen sinuksi!
+
+"Aina te luotatte rikkauteenne ja ylpeilette siitä joka tilassa,
+silloinkin kun teidän parastanne katsotaan! Mutta rikkaus katoo ja
+ainoastaan totuus pysyy", sanoi Jäykkälän isäntä.
+
+"Kyllä minä itse pidän huolen lapsistani, ei sinun tarvitse sekaantua
+siihen."
+
+"Aikapa hänen näyttää; minä olen sanonut asian, joka on painanut
+tuntoani; nyt on tuntoni puhdas, tehkää kuin tahdotte", sanoi Jäykkälän
+isäntä ja lähti pois.
+
+Näin sai Kasperi mielivaltaisesti kasvaa kaikissa vallattomuuksissa,
+eikä häntä kotona koskaan varattu siitä! Sentähden rupesi Kasperille
+karttumaan muitakin noita "maailman rannan" hyviä opetuksia. Hän alkoi
+jo kursailematta juoda olutlasinsa ja oli hyvin riitaisa toisten kylän
+poikien kanssa, joten usein syntyi tappelun kahauksia; sillä toisetkaan
+eivät aina jaksaneet kärsiä Kasperin ilkivaltaisuuksia eikä hänen
+rikkautensa kerskauksia, joka hänellä oli aina suussa kun hänelle vaan
+joku vastahakoisuus tuli, silloin oli hänellä tapana sanoa: "mitä te
+kerjäläiset puhutte?"
+
+Vähitellen varttui Kasperi "maailman rannan" oppikoulussa niin, että
+hänellä, rippikoulun ikään tultuansa, oli lakkarissaan -- kortit ja
+että hän oli jo öitäkin poissa kotoansa!
+
+Semmoinen oli Kasperin kasvatus!
+
+
+
+
+III. Nuorukainen ja neiti.
+
+
+Niemimäkelän lapset ja Lukulan Iikka olivat jo siinä ijässä, että he
+menivät kaikki yht'aikaa rippikouluun, sillä Kasperikaan ei ollut vielä
+ollut rippikoulussa, vaikka hän oli Iikkaa ja Annia vanhempi. Hengen
+voimalla koki kirkkoherra nuorukaisille opettaa jumalallisia totuuksia,
+jotka yksinänsä voivat ihmistä lohduttaa ja tukea hänen viimeisellä
+hetkellänsä. Usko ja luottamus yhteen näkymättömään kaikkivaltiaasen
+olentoon, joka johtaa ihmisen vaiheet, joka voittaa kaikki taivaat ja
+maat, usko ihmisen omasta ijankaikkisesta hengellisestä olennosta, joka
+ei ole turhaan luotu, -- tämä usko, tämä tunto on oleva lohduttava ja
+sovittava enkeli, joka kuolinvuoteella kuiskuttaa ihmiselle luottamusta
+ja toivoa tulevasta elämästä, joka toisella puolen hautaa alkaa
+korkeammassa määrässä, kuin mitä tässä puuttuvaisessa maailmassa voipi
+olla tarjona.
+
+Niitä totuuksia opetti, niitä tyrkytti kirkkoherra lapsille; toiset
+nuorukaiset niitä hartaasti kuuntelivat, toiset eivät niistä näyttäneet
+pitävän mitään lukua, nukkuivat vaan, ja kun kirkkoherra sattui
+silmänsä luomaan toisaalle, tekivät he pikku kompeitaan; niin vähän
+huolivat he kirkkoherran voimallisista opetuksista!
+
+Kasperi oli lakkariinsa varustanut erään paljetten avulla tirskuvan
+lasten leikkikalun, jota hän aina silloin, kun kirkkoherra sattui vaiti
+olemaan, puristi lakkarissaan, joten syntyi semmoinen tirske kuin
+kaukaa kuuluvan, hyvin pienen rakkikoiran tirskuminen.
+
+"Mikä se on, joka tekee häiriötä? pankaa sukkelaan se pois!" sanoi
+kirkkoherra.
+
+Kaikki nuorukaiset olivat vaiti.
+
+Kun kirkkoherra oli hetken tointansa jatkanut heidän kanssansa, kuului
+taas pari tirskausta!
+
+"Se on Niemimäkelän Kasperi, joka tekee ilkeyttä; astu tänne
+sukkelaan!" sanoi kirkkoherra, sillä hän oli ottanut tarkan vaarin,
+kuka se oli, joka ilkeyttä harjoitti.
+
+"Ei suinkaan minulla ole mitään", sanoi Kasperi, ja yritti salaa
+antamaan tirskutus-konettansa vieressään istuvalle pojalle, joka
+ottikin sen vastaan ja toi julkisesti kirkkoherralle; kirkkoherra otti
+vastaan Kasperin tirskutus-koneen ja muserti sen rikki.
+
+"Jos minä toisen kerran tapaan sinut vilpistelemästä, niin sinä saat
+paikalla marssia koulusta pois!" sanoi kirkkoherra Kasperille.
+
+Niin kului se päivä rauhassa, eikä kukaan tehnyt mitään ilkeyttä. Mutta
+Kasperille alkoi jo huomenna käydä ikäväksi ihmisittäin olo. Kun ei
+hänellä ollut enään tirskutus-konetta, jolla olisi voinut ilkeyttään
+harjoittaa, mietti hän toisia keinoja sen aikaansaamiseksi. Hän repi
+papereita irti virsikirjastaan ja katekismuksestaan, tukki ne suuhunsa
+ja pureskeli ne koviksi ja märiksi myttyröiksi, joilla hän,
+kirkkoherran silmien välttyessä, paiskeli toisia poikia toiselle
+puolen huonetta. Sattuipa niin, että eräs semmoinen Kasperin heittämä
+iso kuula lensi toisen pojan silmään! Kuula otti tuohon hellään
+ruumiin-osaan niin kovasti, että poika oli kaatua selällensä ja hän
+päästi kauhean itkun. Kirkkoherra näki, että tuo vamma tuli siitä, että
+joku nakkasi poikaa silmään, vaan ei huomannut, kuka sen teki;
+sentähden kysyi hän kiivaasti: "Kuka sen teki?"
+
+"En suinkaan minä ole nakannut", ehätti Kasperi sanomaan, mutta silloin
+nousivat kaikki koululapset ylös ja sanoivat, että Kasperi nakkasi ja
+että hän on repinyt lehtiä kirjoistaan ja suussaan niistä pureskellut
+kuulia, joilla hän on jo ennenkin muita pyssynnyt.
+
+"Enkö minä jo eilen sinulle sanonut, että sinun pitää olla siivolla?
+Sinä et ole totellut sitä! Jos sinä saat olla enemmän aikaa koulussa,
+niin sinä turmelet toisetkin, sentähden mene heti tiehesi täältä ja
+opettele tulevaan rippikouluun asti parempia tapoja", sanoi kirkkoherra
+Kasperille.
+
+Hammasta purren ja nurkkia kopsien lähti Kasperi koulusta pois ja meni
+suoraan kotiansa, jossa hän itkusuin kertoi isällensä, kuinka
+kirkkoherra oli hänet ajanut koulusta pois siitä pienestä syystä, kun
+oli paperisipaleella nakannut toista poikaa.
+
+"Sinun päällesi näkyy kaikilla olevan aita matalin, mutta älä ole
+milläsikään: oletpa sinä rikas, mitä muut ovat sinun rinnallasi,
+vaikkapa olisivat minkäkinlaisia luku- ja laulumiehiä; kyllä
+kirkkoherrakin sen vielä anneissaan tuntee", lohdutteli ja uhkaeli
+väärällä tavalla lastansa kasvattava isä!
+
+Iikka ja Anni olivat parhaimmat sen vuotisista koululapsista sekä
+lukunsa että ymmärryksensä puolesta, eikä Anni enään tarvinnut
+rippikoulussa edustajaa, niinkuin ensimäisillä lukukinkereillä; sillä
+hän tiesi nyt jo Jumalastakin, vaikk'ei hänelle kotona siitä puhuttu,
+mutta sitä enemmän Lukulassa.
+
+Kun kirkkoherra rippikoulun loputtua luetteli, kutka pääsevät
+ensikerran kasteensa liittoa uudistamaan, kutka ei, antoi hän Iikalle
+ja Annille kauniisti nidotut uudet testamentit, palkinnoksi heidän
+hyvästä luvustansa ja ymmärryksestänsä. Kun oli tultu selville, kutka
+"pääsevät", kutka ei, lähtivät "hyljätyt" hyppien, kirjojansa lyöden ja
+seiniä kopsien, suurella jyräkällä pois, jota vastaan "päästetyt"
+seisoivat niin hiljaisina ja nöyrinä, ikäänkuin he olisivat olleet
+aivan eri ihmisrotua kuin nuot hyljätyt; mutta oliko nöyryys todellista
+sydämmen nöyryyttä heissä kaikissa, vai oliko se vaan siitä tullutta,
+että tunsivat itsensä paremmiksi kuin nuot jotka hyljättiin, -- sen
+jätän lukijan mietittäväksi. -- Semmoisia ne koululapset olivat.
+
+Kun Anni tuli kotiansa, lahjaksi saatu uusi-testametti muassaan, oli
+hänen isänsä unhottamaisillansa tylyytensä kirkkoherralle Kasperin
+tähden, kun Anni oli niin loistavasti läpi mennyt, että oli saanut
+lahjan niinkuin Lukulan Iikkakin. Mutta pian sai hän takaisin entiset
+mielipiteensä ja hän rupesi pitämään Annin koulu-onnea omana ansionaan,
+sillä hän julkisesti lausui sen ilmi, kun sanoi: "Olipa tuo Anni
+yhtähyvä koulussa kuin Lukulan Iikkaki, vaikk'ei hänelle ole luetettu
+yhtään lorukirjoja!"
+
+Kun tuli se päivä, jolloin lapset Herran pöydän edessä uudistivat
+kasteensa liiton, pukivat kyläläiset itsensä pyhävaatteisiinsa ja
+riensivät kirkolle; erittäinkin olivat ne vanhemmat siellä, joiden
+lapset ensi kerran astuivat armo-pöydän luo. Ihmiset seisoivat
+kirkko-aidan ympärillä puhtaissa pyhävaatteissansa, useat
+paitahihasillaan, sillä nyt oli Suomen ihanin ja lämpimin vuoden-aika.
+Kun he siinä hiljaksensa puhelivat päivän merkityksestä, alkoivat
+kirkon kellot heleästi soida, kutsuen ihmisiä koolle Herran huoneesen,
+ja samassa asteli pitkin tietä seurakunnan lukkari, suuri avain kädessä
+ja kirjoja kainalossa. Kun lukkari tuli väkijoukon tykö, sanoi hän
+heille kohteliaasti hyvän huomenen ja likimäisille tarjosi hän nuuskaa
+isosta nuuskatousastaan. Sitte asteli hän juhlallisen näköisenä kirkon
+portaita kohden, jotka olivat niin täynnä väkeä, päivän merkityksen
+tähden, ett'ei lukkari ollut saada ovea auki. Kun hän viimeinkin sai
+sen aikaan, pasahti kirkko yht'äkkiä väkeä täyteen, sillä jokainen
+tahtoi nyt parhaalle paikalle, kuullaksensa paremmin kirkkoherran
+tämänpäiväistä puhetta. Vanhoja köyryselkä-vaareja ja mummoja nähtiin
+silloin rientävän, sauva kädessä, kirkkoon, joita aina joku pieni poika
+tai tyttö ohjasi toisesta kädestä penkkiinsä.
+
+Kun väki oli saanut itsensä sijoitelluksi penkkeihin, alkoi "papin
+kello" soida, ja kappaleen ajan päästä tuli kirkkoherra kirkkoon,
+rippilapset perässä; kirkkoherra meni sakastiin ja lapset sijoittuivat
+kuoria lähimmäisiin penkkeihin. Kappaleen ajan päästä tuli lukkari
+sakastista penkkiinsä, silmälasit päässä, avasi suuren virsikirjansa
+ha'at, pani numerot taululle ja alkoi virren: "Tule, Pyhä Henki Luoja",
+johon seurakunta ja rippilapset ottivat osaa, ja pian oli kirkko täynnä
+heleää ja sointuisaa ääntä, jonka seurakunta sydämestään päästi,
+veisatessaan mieltä ylentävää virttä; viimeisen värssyn ajalla menivät
+lapset kuoriin alttarin ympärille.
+
+Juhlallinen oli se hetki. Tuossa seisovat lapset, joita maailman
+pahentavaiset myrskyt eivät ole vielä turmelleet; siinä seisovat he
+vannoaksensa ikuista rakkautta ihmiskunnan suurimmalle hyväntekijälle,
+Vapahtajalle; siinä aikoivat he tunnustaa kuolemaansa asti sitä uskoa,
+jota heille on opetettu ja jota aistillinen seurakunta kaikessa
+maailmassa tunnustaa, ja tehdä sitä tunnustustaan niin, että se saattaa
+antaa heille ijankaikkisen rauhan; siinä aikovat he luopua pois
+pahuudesta ja ruveta palvelemaan elävää Jumalaa hengessä ja totuudessa.
+He ovat tähän asti olleet vanhempiensa hoidon ja silmäin alla, nyt
+joutuvat he paremmin omaan varaansa; lapsuuden aika on loppunut, ja
+nuoruuden ikä alkaa. Jaksavatko he lupauksensa ja valansa täyttää?
+Voivatko he vastustaa maailman vietteleviä, nieleviä ja onnettomaksi
+saattavia hyrskyjä? Ne olivat kysymyksiä, jotka monen vanhemman
+sydämestä sillä hetkellä puhkesivat.
+
+Kirkkoherra, joka myös oli viime värsyn ajalla tullut alttarille,
+rupesi sydäntä-liikuttavasti puhumaan, kuinka nämätkin lapset tässä
+ovat kerran kalliisti ostetut Jumalan Pojan kalliilla verellä, kuinka
+he kerran ovat jo otetut ja saatetut Jumalan lapsiksi Pyhän kasteen
+kautta, mutta kuinka he ovat jo langenneet pois siitä kasteenliiton
+armosta, josta Jumala kerran on heidät osalliseksi tehnyt, jonkatähden
+heidän on tarvis uudistaa liittonsa Jumalan kanssa ja nöyrällä,
+katuvaisella sydämellä rukoilla Häneltä syntein anteeksi saamista,
+Hänen Poikansa ansion tähden. Laveassa, mutta pystyvässä puheessa
+painoi kirkkoherra sydämelle sitä, kuinka nämät lapset lähtevät nyt
+avaraan maailmaan, jossa he ovat niinkuin pisara meressä, maailman
+pauhaavien myrskyjen seassa, jossa on monta vaaraa, monta viettelystä,
+jotka saattavat pian turmella heikon taimen, jos ei se ole hyvin
+istutettu ja hoidettu. Jos eivät vanhemmat ole hyvää siementä kylväneet
+ihmis-sydämen keväiseen peltoon, jos ei heitä ole kasvatettu
+kurituksessa ja Herran nuhteessa ja jos vanhemmat eivät ole valvoneet
+heidän elämänsä aamua, niin että he ovat voineet kasvaa Herran Jesuksen
+Kristuksen tuntemisessa; silloin hänellä oli syytä peljätä, että moni
+näistäkin lapsista lankeaa uhriksi vanhempiensa kelvottomalle
+kasvatukselle, uupuu, väsyy maailman viettelevälle, väsyttävälle ja
+humisevalle tielle, saavuttamatta rauhan satamaa, jonka Jumala on
+kaikille niille suonut, jotka uskossa loppuun asti vahvana pysyvät. Hän
+rukoili hartaasti Jumalaa, että Hän antaisi näille lapsille voimaa
+sotimaan maailmaa ja sielun vihollista vastaan, ja kaikkia niitä
+vaaroja vastaan, joita he tuottavat ja aikaan saavat. Hän rukoili
+voimaa ja siunausta niille opetuksille ja neuvoille, joita hän, heikko
+ase, on kokenut heidän nuoriin sydämiinsä painaa, niin että ne
+tulisivat heille ajalliseksi siunaukseksi ja ijankaikkiseksi
+autuudeksi. Monen silmät vettyivät silloin ja monen vanhemman sydän
+yhtyi kirkkoherran hartaasen rukoukseen.
+
+Nyt astui kirkkoherra alttarilta alas ja rupesi kyselemään lapsilta
+heidän kristinopin ymmärrystänsä. Heleällä lapsen äänellä tekivät he
+seurakunnan edessä tiliä uskosta, jota he koko elämänsä ajan aikoivat
+tunnustaa, ja kun kirkkoherra taas oli mennyt alttarille, lupasivat
+lapset ikuista uskollisuutta rakkaalle Vapahtajallensa. Monen
+seurakuntalaisen silmä ei liene ollut kuiva; niin liikuttava oli se
+hetki.
+
+Sitten muistutti kirkkoherra lapsia, kuinka elävä Jumala oli kuullut
+heidän lupauksensa, ja rukoili vielä Jumalalta voimaa lapsille, vahvana
+vastustamaan vihollisiansa; sen jälkeen laskeusivat lapset polvillensa
+alttarin ympärille ja kirkkoherra piti heille rippisaarnan ja julisti
+katuvaisille synnin päästön.
+
+Moni sydän tuli kirkossa liikutetuksi, ja varma on, että moni lapsi
+aikoi todenteolla ruveta elämään uutta elämää -- mutta, mutta, kuinka
+moni heistä lienee tuon lupauksen pitänyt, sen jätän päättämättä. --
+
+Eihän minulta olisi kenties tullut mainituksikaan noiden lasten
+ensikertaa käymisestä Herran ehtoollisella, jos eivät Iikka ja Anni
+olisi olleet siellä. He olivat sielläkin ensimäiset antamaan selviä
+vastauksia kysymyksille ja kotiansa palatessaan olivat he niitä, jotka
+aikoivat, sydämensä pohjasta, vastaisenkin elämänsä käyttää niin, että
+se tulisi Jumalalle ja ihmisille kunniaksi.
+
+Niemimäkelänkin isäntä oli kirkossa ja hän olisi ollut muuten hyvin
+tyytyväinen, mutta se hänen kunniaansa kovin rapasi, kun kirkkoherra
+hylkäsi Kasperin niin pienen rikoksen kuin paperisiukaleen nakkaamisen
+tähden, ja hän piti paljon enemmän lukua Kasperin pääsemättömyydestä
+kuin Annin pääsemisestä!
+
+Niin kului joku vuosi ja Iikasta oli tullut nuorukainen ja Annista
+neiti. Uusi aikakausi, uudet askareet ja toimet olivat au'enneet heidän
+eteensä. Siinä seisoivat he vastaanottamassa, tullee vielä mitä
+tulleekin. Maailman hyrskyjen turmelevat vihurit alkoivat tuntua heidän
+ympärillänsä; mutta se siemen, joka oli kylvetty heidän sydämiinsä
+pienestä pitäen, varjeli heitä sortumasta niiden ylivoiman alle.
+
+Liikutuksetta tuskin voi ajatellakaan aikaa, jolloin lapsuus on
+loppunut ja nuoruus alkaa. Tyvenen virran kaltaisena riensivät
+lapsuuden hetket viattomissa leikeissä ja suruttomissa askareissa
+maailman myrskyjen aaltoavaa merta kohden. Elämän kovuus, sen mustat
+murheet ja rauhattomuus olivat lapsuuden ijällä tuntemattomat vieraat.
+Kaikki lapsen ympärillä hengitti vaan rauhaa, iloa ja onnellisuutta.
+Näin kului lapsuus ja lapsesta kypsyi nuorukainen. Äsken heikko ja
+horjuva taimi seisoo nyt kukoistavana kukkasena elämän lavealla
+tantereella, kaikki nyt on muuttunut; kaikki ne luonnolliset siteet,
+jotka yhdistivät lapsen maailman kanssa, ovat nyt katkenneet. Pelolla
+ja vavistuksella aavistaa jo nuorukainen sotaa, jonka tulevaisuus
+kantaa povessansa; kohta tuo synkkä esirippu putoaa, ja maailman
+ankarat myrskyt alkavat riehua ja ahdistaa häntä joka haaralla.
+Lapsuuden rauha ja lepo on kadonnut nuorukaisen sielusta, ja
+levottomuus, luonnolliset himot ja halut leimuavat liekkinä hänen
+povessansa. Lapsuuden askareet eivät enään tyydytä, miehuuden vakavuus
+ei kelpaa; mistä siis on apu etsittävä? Ainoana vakavana turvana ovat
+lapsuuden ijällä juurrutetut opetukset, jotka, jos hyvät ja vahvasti
+perustetut, yksinänsä voivat nuorukaisen varjella lankeamasta
+vihollisensa uhriksi.
+
+Ei mikään aikakausi ole niin täynnä yleviä ajatuksia ja jaloja töitä
+kuin nuoruuden ikä: Milloin on isänmaanrakkaus lämpimämpi, milloin
+ystävyys rehellisempi, milloin palaa rakkaus kirkkaammin, kuin
+turmelemattoman nuorukaisen ja sievän tytön povessa?
+
+Näin oli Iikastakin kasvanut nuorukainen, mutta hän katsoi uhkaavaa
+tulevaisuutta rohkeasti silmiin ja koki saada toteumaan nuoruuden
+unelmiansa, joita niin runsaasti pyöri hänen mielikuvituksissaan. Hän
+oli niin innostunut ja saanut niin suuren luottamuksen itseensä, että
+luuli maailman välttämättömästi tarvitsevan hänen apuansa ja että sen
+meno oli muka mennyt väärin päin tähän asti.
+
+Näissä nuoruuden mielikuvituksissa kasvoivat Iikka ja Anni aina
+varttuneemmiksi nuorukaisiksi. He olivat nyt harvemmin toistensa
+parissa kuin lapsuuden aikana, mutta toki he sentähden olivat joskus
+yksissä toisten nuorukaisten seurassa. Kun kainous esti Annin käymästä
+Lukulassa kirjoja lukemassa, otti hän Iikalta kirjoja lainaan ja luki
+niitä lomahetkinä kotonansa salaa, ja kätki lukemasta päästyänsä
+kirjansa huolellisesti, ett'ei hänen isänsä niitä näkisi, ja niin hän
+koki ravita kaipaavaa henkeänsä, johon lapsuudessa oli kipinä
+pudotettu, ikään kuin sattumalta, tuolla lapsuuden ystävän kodissa.
+
+Annista kasvoi ja varttui kaunis, roteva neiti ja hänen sydämensä
+puhtaus ja siveä ulkonainen käytöksensä olivat jokaiselle tutut;
+sentähden hänen maineensa kasvoi päivä päivältä. Kun siihen vielä
+lisäksi tuli, että hänen tiedettiin saavan mahdottomat perinnöt, niin
+tuli hän mainioimmaksi neideksi koko paikkakunnassa. Kun Niemimäkelän
+Annin asiat noin olivat, ei ollut mikään ihme, että hänellä oli paljo
+loistavia kosijoita; mutta Anni ei huolinut yhdestäkään heistä, vaan
+antoi heille järkiään rukkaset; olisipa melkein luullut, että Annin
+sydämessä ei ollut sijaa millekään nuoruuden ihmeelle; mutta niin ei
+kumminkaan ollut. Hänen sydämessään oli toki sija yhdelle, hänen
+lapsuutensa ystävälle, joka siellä asui rakkaana -- unohtumattomana;
+mutta tuota sydämensä salaista tunnetta ja toivoa ei hän tohtinut
+oikeen vapaasti itsellensäkään tunnustaa, sitä vähemmin muille
+ilmoittaa.
+
+Kauan oli Iikkakin tuntenut sydämessään, ettei hän voi Annitta elää;
+mutta molempain heidän tunteensa pysyivät kumminkin sydämessä vaan
+kaipaavana painona; sillä he molemmat hyvin kyllä tiesivät, kuinka
+mahdottomia heidän unelmansa olivat. Annin isähän oli semmoinen mies,
+joka ei antanut mitään arvoa muulle kuin rikkaudelle, ja sitä ei
+Iikalla ollut; se, mitä Iikalla oli, nimittäin hyvät mainittavat tavat
+ja ominaisuudet, ei ollut Niemimäkelän isännän mielestä kukkaron
+rinnalla minkään arvoista! Hyvinhän oli siis tiettävä, että, jos heidän
+tunteensa olisivat tulleet ilmi, olisi Niemimäkelän isäntä niin
+julmistunut, ett'ei olisi varmaa, mikä siitä viimein olisi tullut; ja
+niin täytyi kumminkin heidän salata kaipauksensa sydämensä syvimpään
+loukkoon, toisilleenkaan niitä ilmoittamatta.
+
+Näitä ajatuksiansa ja tunteitansa alas painaen, rupesi Iikka innolla
+isänsä kanssa raivaamaan pienen torppansa vielä viljelemättömiä
+tiluksia; mutta pian olivat ne viljeltynä ja työn puute rupesi
+tuntumaan tuossa pienessä kodissa. Paha oli Iikan lähteä kylältä työtä
+hakemaan, sentähden mietti hän toisia keinoja. Hän vuokrasi talojen
+isänniltä viljelemättömiä soita ja rämettä ja rupesi niitä raatamaan ja
+viljelemään. Kun hän sai niistä viljaa, teetti hän niillä muillakin
+työtä, sillä torpan maan tuotteilla eli pieni perhe jo vuoden yli. Näin
+kasvoi Iikan varallisuus vähitellen ja jonkun vuoden kuluttua Iikka
+tosin ei ollut rikas, mutta ei köyhäkään. Näin oli hän ryhtynyt
+taloudellisiin askareisin, aina vaan siinä hienossa ja salaisessa
+toivossa, että saisi kerran Annin kanssa yhdessä elää ja yhdessä
+kärsiä.
+
+Jota enemmän Iikka hyöri taloudellisissa askareissaan ja tuli tuntemaan
+maailman menoa, sitä enemmän tuli hän havaitsemaan, ett'ei tämä maailma
+olekaan mikään heikko kappale, joka välttämättömästi tarvitsisi hänen
+apuansa, vaan että siinä jo ennen häntä on vallinnut järkähtämätön
+järjestys, joka sortaa ja tyhjäksi musertaa kaikki, mikä ei sovi sen
+kanssa yhteen. Sentähden täytyi hänen asettaa elämänsä yleisten
+yhteis-elämän vaatimusten mukaan ja työskennellä siinä.
+
+Se kansallishenki, joka Iikan sydämeen oli jo lapsuudessa istutettu, ei
+pysynytkään enää hänessä ainoastaan sydämen tunteena, vaan se alkoi
+näkyä jo päällepäinkin työssä ja totuudessa. Hän alkoi kirjoitella
+sanomalehtiin tuon tuostakin, ja hänen kirjoituksensa useinkin
+terävästi koskivat kansallisuuden oikeutta, ja pian nuo tuntemattoman
+nimimerkin kirjoitukset herättivät yleistä huomiota. Uteliaat urkkijat
+eivät tyytyneet kauvan tietämättömyyteensä, vaan ottivat selvän uuden
+kirjoittajan todellisesta nimestä ja pian oli tietona, kuka se
+oikeastaan oli. Luultiinpa jo niinkin tarkkaan tuntevansa hänen
+kirjoituksensa, että kun sattui olemaan sanomissa samanhenkinen
+kirjoitus ilman nimimerkittä, väitettiin kohta se hänen tekemäksensä;
+sillä he muka tunsivat sen "sielun väreistä", mutta eksyivätpä useinkin
+arvosteluissansa, sillä kansallishenki alkoi maassamme olla jo siksi
+vireillä, että muitakin kirjoittajia löytyi kansassa, jotka vaativat
+kansalle oikeuksiansa ja vetivät valkeuteen ne epäkohdat, jotka olivat
+maassamme vallinneet. Vielä Iikka toimitti kylässään useinkin
+arpajaisia, kun vaan oli joku hyvä kansallis-asia autettava. Hän
+perusti kylän nuorisosta lauluseuran, joka kokoontui usein yhteen
+laulamaan moniäänisesti isänmaallisia lauluja Iikan johdannolla, jota
+he talvis-aikana tekivät vuoroon kussakin talossa paitsi
+Niemimäkelässä; mutta kesäisenä aikana lauloivat he ulko-ilmassa
+jollakin luonnon-ihanalla paikalla. Lainakirjaston perusti Iikka
+kylään arpajaisilla ja vapaaehtoisilla lahjoilla, ett'eivät
+vastaan-hangottelijat voineet mitään sanoa, kun ei heidän tarvinnut
+kukkaroaan avata; omaa kirjallisuuttansa lisäsi Iikka myös runsaasti
+vuosi vuodelta.
+
+Eräänä kesänä, Juhannuksen aikana, tuli pitäjään pappilaan vieraiksi
+useampia uusmaalaisia ylioppilaita, sillä he olivat sukua pappilan
+herrasväelle. Kylän nuoriväki ja lauluseura oli kokoontunut
+Juhannuksena jälkeen puolen-päivän eräälle kauniille lehto-kummulle,
+joka oli likellä maantietä; ja Niemimäkelän Annikin oli siellä. Nuoret
+väliin tanssivat kentällä, tuossa kauniissa, suuressa luonnon
+juhlasalissa, jossa ei puuttunut valoa eikä koristuksia; väliin he taas
+lauloivat isänmaallisia lauluja. Vieraat ylioppilaat olivat tiellä
+kävelemässä sinne päin, jossa kylän nuoriso oli koolla. Mutta, kun he
+kuulivat kummulta neliäänisen laulun, pysähtyivät he kuuntelemaan;
+kylän lauluseura lauloi silloin juuri "Maamme". Kun laulu oli loppunut,
+näkyivät ylioppilaat keskustelevan jotakin. Keskustelun loputtua
+lähtivät he marssimaan sitä kumpua kohden, jossa kylän nuoriso oli
+koolla, ja samassa, kun he marssinsa alkoivat, rupesivat he
+sekaäänisesti laulamaan ruotsalaista laulua. Tuota tehdessään astelivat
+he ryhdikkäästi tahdin mukaan, pää kekassa ja valkoinen ylioppilaslakki
+kunkin päässä, ja heillä oli hienot rottinkisauvat kädessä, joita he
+viuhtoivat hyvin keikarimaisesti. Kylän nuoriso kummulla luuli, että
+herrat ylioppilaat tulevat heidän tykönsä, mutta pian huomattiin,
+ett'ei heidän aikomuksensa niin ollutkaan. Sillä, kun he tulivat kummun
+kohdalle, eivät he kääntäneet päätänsäkään noihin "moukkiin" päin, vaan
+näyttivät aikovan mennä sivuitse, yhä ja pontevasti laulaen
+ruotsalaista laulua. Samalla kuin kummulla olijat selvään huomasivat,
+että ylioppilaat todellakin aikoivat sivu mennä, kuului yht'äkkiä
+kummun puolelta kimakka, voimallinen vihellys. Sekä ylioppilaat että
+kylän nuoriso kääntyivät heti katsomaan, mistä vihellys tuli, eikä
+kenenkään ollut vaikea huomata, että viheltäjä ei ollut kukaan muu kuin
+Lukulan Iikka, joka seisoi likimpänä tietä, ilvehymy suun sopessa.
+Iikka oli ylioppilasten käytöksessä huomaavinansa ylönkatsetta kansaa
+ja sen kieltä kohtaan; silti tuo hänen kansallistaistelunsa esikoinen
+-- vihellys tuossa. Ylioppilaisiin sattui vihellys oikeaan paikkaan,
+sillä heti kun huihahdus kuului, lopettivat he laulunsa ja astelivat
+kylän nuorisoa kohden. Eräs heistä astui aivan Iikan nenän eteen ja
+kysyi hyvin tuimasti:
+
+"Miksikä vihelsit?"
+
+"Me luulemme, että te ylenkatsotte kansaa", sanoi Iikka.
+
+"Millä tavalla?"
+
+"Meitä näkemättömyydellänne ja lauluillemme vastapainoksi aijotulla
+ruotsalaisen laulun laulamisellanne."
+
+"Mitäpä hirmua tuossa laulussamme kuulettekaan? Ruotsalaisen miehen
+sepittämää lauluahan tekin viimeksi lauloitte."
+
+"Maamme on sepittänyt Suomen mies, joka ei ole osannut Suomen kieltä,
+mutta joka on rakastanut tätä maata ja sen kansaa, eli siis Suomen
+kieltä taitamaton Suomalainen; sillä kieli ei tule tässä kohden
+kysymykseen, vaan mieli."
+
+"Me rakastamme myös tätä maata ja sen kansaa."
+
+"Minkä verran?"
+
+"Niin paljon, että me suomme Suomen kansalle kaikkea hyvää. Me
+soisimme, että kansa tulisi varalliseksi ja että se perustuslakiensa
+nojalla saisi nauttia rauhassa oikeuksiansa. Meillä on vilpitön
+isänmaanrakkaus, uskokaa pois."
+
+"Tuohan kuuluu jotenkin hurskaalta ja sovinnolliselta, mutta pelkäänpä,
+että se on vaan jotain tekopyhyyttä. Sentähden sallikaa minun tehdä
+kysymys: Miksikä te lauloitte suomalaisessa paikkakunnassa ja
+Suomalaisten sortamiseksi ruotsalaisen laulun, vaikka olette
+puheessanne noin selviä Suomalaisia?"
+
+"Siksi kuin Suomen kieli on niin -- raakaa."
+
+"Kas nyt te astuitte esiin oikeassa karvassanne! Sitä juuri
+odotinkin. Siitä lauseestanne kuuluu, kuinka korkealla asteella teidän
+isänmaan-rakkautenne on! Teidän rakkautenne Suomen kansaan on samassa
+suhteessa, kuin jonkun kelpo isännän rakkaus on hevoseensa. Tuo hyvä
+isäntä huoman, että hevonen on hänelle välttämätön elämän ehto, kun se
+tekee hänen edestään raskaimmat työt; sentähden ei hän voi hevosetta
+tulla aikaan. Tätä hevosta on ennen lyöty, sille ei ole annettu
+tarpeeksi ruokaa, jonka tähden tuo tarpeellinen työjuhta on saanut
+nähdä paljon kurjuutta, ja usein on hän uupunut, väsyneenä
+vaivoistansa, ajajansa kovuuden ja ymmärtämättömyyden tähden. Mutta
+viisas isäntä on huomannut, että eläinparallakin on nahka luiden ja
+lihan päällä, johon ottaa lyödessä kipeästi; hän on huomannut, että,
+jos ei sille anna tarpeeksi ruokaa, se laihtuu eikä jaksa tehdä
+kunnolla raskasta työtänsä, jonkatähden se ruoka, jonka hän kieltää
+hevoseltansa, tuottaa hänelle itsellensä vaan sulaa tappiota; sen
+kaiken isännälle selvettyä, huomaa hän lopuksi sen tosiasian, että, jos
+hänen hevosensa voipi hyvin, hän itsekin voipi pitää parempia ja
+lihavampia päiviä kuin tähän asti. Sentähden tuo ymmärtäväinen isäntä
+rupeaa kaikin tavoin parantamaan hänelle välttämättömän tarpeelliseksi
+tulleen hevosensa taloudellista ja ruumiillista tilaa: hän antaa sille
+tarpeeksi ruokaa ja iloitsee siitä, kun se on lihava; hän ei enää lyö
+itse eikä anna muiden löydä sitä, hän ihantelee ja silittelee sen
+kiiltävää karvaa, ja taputtelee ja halailee hevostansa; hän on sille
+kaikin tavoin hyvä, mutta oman hyötynsä tähden. Mutta tuon hyvän
+isännän päähän ei ole vielä kertaakaan jolkahtanut, että tuon hänelle
+tarpeellisen hevosensa pitäisi päästä tasa-arvoon hänen itsensä kanssa.
+Samassa suhteessa on teidänkin rakkautenne Suomen kansaan! Te kyllä
+mielellänne suotte sen, että me kaikki tämän maan hiellämme ja
+väellämme raataisimme niin lihavaksi, että 'askeleet tiukkuisivat
+lihavuudesta', hankkiaksemme siten teille lihavammat ja murheettomat
+päivät; mutta tasa-arvoon itsenne kanssa ette ole Suomen kansaa vielä
+koskaan ajatelleetkaan: sen kieli on mielestänne vielä 'raakaa;' mutta
+mitä olette tehneet tämän kauniin Suomen kielen koroittamiseksi ja
+puhdistamiseksi? Ette mitään. Sillä kaikki kielemme puhtaus, sen
+vaiherikkaat lauselmat ja sen hienotuntoisuus, jolla saatetaan
+kosketella miten hienoja sielun tunteita hyvänsä, sen suloisuus, ovat
+meidän oman maamme suomenmielisten oppineiden miesten ansio, jotka
+todellakin ovat rakastaneet tätä kansaa ja uhranneet voimiansa ja
+varojansa sen eteen, joille kiitos sen edestä! Te kuulille tältä
+kummulta vasta kajahtavan suomenkielisen moniäänisen laulun; se oli
+loukkauskivi teille, jonkatähden kostaaksenne teitte lyhyen keskustelun
+perästä tuon mielestänne oivallisen kepposen, että rupesitte
+laulamaan ruotsalaista laulua tästä sivu mennen, katsoen niin ylön
+suomalaista kansaa ja sen kansallisia rientoja -- siinä teidän
+isänmaan-rakkautenne!"
+
+"Fennomaanit, riivatut, ovat sinun riivanneet aivan hulluksi."
+
+"Minä myös olen fennomaani, enkä häpee ollenkaan lukea itseäni niiden
+joukkoon, jotka taistelevat tämän kansan oikeuksien puolesta, ja koska
+te ette tunnu olevan fennomaaneja, niin tottapa te olette svekomaaneja,
+ja kun ne nimet kerran selville tulevat, ei ole sitten enää kummankaan
+mielipiteet salassa."
+
+"Älä nyt noin tyhjästä tuommoista melua nosta! Kun kerran Suomen kieli
+kypsyy ja kohoaa suurempaan arvoon, niin mielellämme suomme sille samat
+oikeudet kutu Ruotsin kielellekin; mutta niin kauvan kuin ei se kelpaa
+sivistystyöhön, on se mahdoton."
+
+"Niinhän se on ruotsinkiihkoisten mielestä, jotka luulevat ainoan
+henkireiän tulevan Ruotsista Suomeen, eivätkä huomaa, että Suomen
+kielelle on käännetty paljon kirjallisuutta muistakin kielistä, ei vaan
+Ruotsin kielestä; ja lieneekö Ruotsi ainoa sivistyspiste maailmassa,
+josta valo lähtee kaikkiin muihin maailman kohtiin, tarvitsematta itse
+tuoda sivistystänsä muualta, kääntämällä muunkielisiä hengen tuotteita
+omalle kielellensä? Me tunnemme, minkä hengen lapsia te olette, enempää
+todistuksia emme tarvitse."
+
+Kun Iikka ja uusmaalaiset ylioppilaat niin kiistelivät kansallisuuksien
+puolesta, oli kylän nuoriso vetäynyt heidän ympärilleen, kuullaksensa
+paremmin heidän otteluaan; Annikin oli vetäynyt saapuville ja kuunteli
+tarkoin asian menoa. Kahta kauniimpi ja uljaampi oli Iikka nyt Annin
+mielestä kuin koskaan ennen ja kahta kalliimmalta tuntui hän nyt Annin
+sydämelle, kun hän tuossa järjellisesti taisteli kansalaistensa
+oikeuksien puolesta, ja Iikka tuntui Annin mielestä paljoa
+oppineemmalta kuin nuo uusmaalaiset ylioppilaat. Kauniina, kukoistavana
+seisoi siinä Anni; sillä hänen sydämessään liikkui kaksi maailman
+väkevintä tunnetta, rakkaus ja kansallisuus, jotka sekaisin aaltoilivat
+hänen nuoren sydämensä piirissä; sentähden tuli veri tavallista
+hehkuvammaksi hänen muutoin lumivalkoisilla kasvoillansa. Ylioppilaat
+eivät olleet ennen Annia huomanneet, mutta nyt havaitsivat he hänet;
+nähtävästi hämmästyivät he Annin uljaasta ja kauniista näöstä. Kiivain
+väittelijä heistä astui Annia lähemmäksi ja sanoi: "Sinä olet kaunis
+tyttö! Sinä et suinkaan ole niin itsepintainen, sivistystä vihaava
+fennomaani, kuin tuo poika tuossa?"
+
+"Me emme ole ensinkään niitä, jotka sivistystä vihaamme, päin vastoin
+haemme me sitä, mutta niitä me emme voi rakastaa, jotka meiltä sen
+kieltävät, ja tahtovat meitä pitää pilkkanansa", ehätti Iikka siihen
+sanomaan.
+
+"Enpä minä sinulta sitä kysynytkään, sinut tunnen jo; vastauksen vaadin
+tältä kauniilta tytöltä", sanoi ylioppilas, kääntyen Annin puoleen.
+
+"Me Suomen neidet tunnemme asian niin olevan kuin tää nuorukainen on
+teille selittänyt", lausui Anni vastaukseksi, punastuen vieläkin
+enemmän.
+
+"Ohoh! kaunis neitiseni, ethän toki liene koko Suomen neitien
+edustaja!"
+
+"Tyhjät imartelemiset eivät ole soveliaat; ja me puhumme kaikkien
+niiden puolesta, jotka aikakautensa ja asemansa tuntevat", ehätti Iikka
+sanomaan, päästääksensä Annia pälkähästä, johon ylioppilas oli hänet
+imartelevasti saattanut.
+
+"Kuinka monta Suomalaista niitä on, jotka jotakin tietävät!"
+
+"Niin te sokeudessanne ja itserakkaudessanne luulette; mutta kansa
+astuu lujalla tahdolla ja vakavasti oikeuksiansa kohden ja niitä ei ole
+vähä, jotka niin tekevät, vaikka te luulette, että me kaikki olemme
+tuhmia, jotka emme mistään tiedä. Ja kansan täytyy päästä
+tarkoituksiensa perille, ja autuas ottaa silloin ajasta vaarin." Näin
+puheli Iikka ja viimein ylioppilaat lähtivät pois, mutisten mennessään:
+"Saakelin itsepintaisia he ovat!"
+
+Kylän nuorisokin hajousi ja kukin meni kotiansa, sillä jo oli tullut
+ilta; mutta moni nuorukainen ja neiti tunsi isänmaanrakkauden
+povessansa palavan hehkuvammin kotiansa mennessä kuin kummulle
+tullessa!
+
+Näin kului Juhannuspäivä ja monta muuta Herran päivää, eivätkä Iikan ja
+Annin sydämen toivot näyttäneet saavan sen parempaa päätöstä, vaan ne
+pysyivät yhä salassa, yhtä mykkinä ja yhtä toivottomina kuin ennenkin,
+ja tuota heidän sydämensä kalvaavaa tunnetta ei tiennyt kukaan
+kuolevainen ihminen paitsi he itse; mutta pää se tulee viimein
+vetävälle, ja niinpä kävi tässäkin.
+
+Eräänä pyhänä syksykesällä, jälkeen puolenpäivän, oli taas kylän
+nuoriso kokoutunut iltaansa viettämään kauniille kentälle järven
+rannalle, jossa vuoroon taas laulettiin isänmaallisia lauluja
+moniäänisesti, väliin taas muutoin leikittiin. Sitte nimettiin leskiä
+juoksemaan, ja jos leski oli roteva ja vilkas juoksemaan, piti hän
+parillisia pahassa piikkarassa. Nyt sattui roteva pari joukon
+jälkimäiseksi ja roteva poika oli myös se, joka leskenä odotti joukon
+etummaisna, ja kaikki odottivat mielen jännityksellä, miten tuossa
+kävisi. Nyt tulla suhahti pari lesken sivutse täyttä vauhtia ja leski
+potkasi jälkeen. Hänelle onnistui heti kiistan alussa eroittaa tyttö ja
+poika toisistaan ja hän lyöttäysi tyttöä ahdistamaan koko voimallansa
+saadaksensa hänet kiinni, ja niin juoksivat he järven rantaa kohden
+aika vauhtia. "Älä antau, Mari!" kuului ehtimiseen joukosta kehoituksia
+tytölle, joka näytti olevan auttamattomissa; sillä hänen edessään,
+aivan likellä, oli jyrkkä ja syvä järven ranta ja hänen takanaan tuo
+leikillään häntä ahdistava roteva nuorukainen, joka ei mistään hinnasta
+näyttänyt tahtovan heittää saalistansa. "Älä antau, Mari!" kuului taas
+ehtimiseen joukosta, kun näkivät, että tyttö alkoi olla jo hyvin
+ahtaalla järven ja vainoojansa välillä. "Ei vielä", kajahti silloin
+äkkiä Marin suusta ja hän teki äkkimutkan samassa ja aikoi siten
+pelastauta aivan vastustajansa sivutse, mutta hänen jalkansa sija petti
+ja hän muksahti päätänsä myöten järveen! -- Kauhea hätähuuto kajahti
+koko nuorisosta ja kovaonnista tyttöä ajava nuorukainenkin tyhmistyi
+niin, ett'ei hän kyennyt yrittämään mitään tytön pelastamiseksi; samoin
+olivat toisetkin neuvottomia, mutta hätäilemään ja voivottamaan kyllä
+kaikki kykenivät. Silloin juoksi Lukulan Iikka joukon lävitse järven
+rannalle ja hätäilemättä, voivottamatta ja muilta neuvoa kysymättä
+syöksi hän vaate päällä järveen, sukelsi niinkuin lohi pohjaan ja pian
+ei näkynyt veden pinnalla muuta kuin hienoja väreitä sillä paikalla,
+johon Mari ja Iikka olivat hävinneet! Kaikkien silmät olivat
+kiinnitetyt siihen yhteen kohtaan järven pinnalla; hetki oli kovin
+mieltä jännittävä! Kauvan ei viipynyt, ennenkuin veden pinta kuplahti
+ja samassa tuokiossa puljahti Iikka veden päälle, etsitty tyttö
+kainalossaan! Rannalla seisovat ojensivat hänelle pitkän aidaksen,
+johon Iikka tarttui toisella kädellänsä kiinni, ja niin vetivät toiset
+heidät molemmat maalle. Iikka oli harjoittaunut oivalliseksi uimariksi,
+jonkatähden hän oli niin pelkäämätön, auttaaksensa toista vaarasta.
+
+Pelastettu tyttö oli maalle saadessa taidotonna; mutta tointui
+kuitenkin pian. Pelastettu Mari oli varakkaan Koiviston isännän ainoa
+lapsi ja juuri Iikan ja Annin ikäinen; he olivat olleet yht'aikaa
+kaikin rippikoulussakin. Huhu tapaturmasta oli levinnyt kylään, sillä
+jotkut olivat juosseet sinne apua hakemaan. Sanoma oli tullut Koiviston
+isännänkin korviin ja hän juoksi paikalle, avopäin, niin paljon kuin
+hän vaan jaksoi. Kun hän tuli paikalle, oli Mari jo selvällä toimellaan
+ja mahdoton paljous nuoria ja vanhoja hänen ympärillänsä. Heti kun
+Koiviston isäntä pääsi väkijoukon luo ja näki tyttärensä pelastuneeksi,
+huudahti hän: "Kiitos Jumalan! kun ma näen vielä lapseni elävänä."
+Sitte kysyt hän: "Kuka on pelastanut lapseni silmin nähtävästä
+vaarasta?"
+
+"Tää meidän kylän reipas poikamme sen on tehnyt, jota paitsi saisimme
+tässä nyt kaikin viettää surullista hetkeä", lausui eräs joukosta,
+osoittaen samassa Lukulan Iikkaa.
+
+"Minä olen kyllä kauvan havainnut, että Iikka on kelpo poika, mutta yhä
+kelvollisemmaksi näen hänet nyt. Sinä olet tänäpäivänä tehnyt jalon
+työn ihmiskunnalle, mutta minulle niin jalon, ett'ei minulla ole niin
+paljoa rikkautta, että voisin sinun hyvän työsi palkita. Jumala on
+katsonut hyväksi ottaa toiset lapseni pois, joka on minulle tuottanut
+paljon murhetta, ja jos tuo ainoa elossa oleva nuorin lapseni olisi
+tapaturman kautta tullut pois, niin minäkin olisin murehtien pian
+kallistunut hautaan. Jalo nuorukainen! Ota sentähden palkinnoksi
+työstäsi, mitä minulla maailmassa on rakkainta ja kalleinta, ota
+omaksesi kaikki se, mitä olet tänä päivänä pelastanut, sinä olet sen
+ansainnut -- älä sano vastaan, sen parempaa ei minulla ole tarjota ja
+minä luulen, että itse palkintokin on siihen tyytyväinen!" puhui
+Koiviston ijäkäs isäntä värisevin äänin koko väkijoukon kuullen.
+
+"Kiitän nöyrimmästi; mutta millä olisin sen palkinnon ansainnut? sillä
+olenhan vaan täyttänyt tavallisen ihmis-velvollisuuden", sanoi Iikka
+ujosti ja punastui korvia myöten.
+
+Olipa joukossa muitakin kolme, jotka punastuivat kenties vielä
+enemmänkin kuin Iikka. Ensimäinen noista kolmesta punastujasta oli
+Niemimäkelän Anni, joka Koiviston isännän puheen kuultuansa ensin
+vaaleni kuolon kalpeaksi, vaan kohta jälleen punastui niin, että luuli
+veren tipahtavan; hän näkyi pelkäävän, että muutkin huomaisivat hänen
+mielenliikutuksensa, sentähden kätki hän kasvonsa nenäliinaansa ja
+lähti pois. Toinen noista punastuvista oli Jäykkälän isännän nuorin
+poika, Aappo, joka oli paikalle tullut vähää ennen kuin Koiviston
+isäntä, sillä ei hän ollut sillä kerralla sattunut olemaan alusta
+alkaen toisten nuorten joukossa; hän punastui myös kovin, kuullessaan
+Koiviston isännän puheen. Kolmas punastuja oli tuo vaarasta pelastettu
+itse, Koiviston Mari, jonka poskista katosi ensin se ainoakin puna,
+joka niihin oli voinut nousta säikähdyksensä jälkeen; mutta pian nousi
+vieno puna takaisin kaksinkertaisilla voimilla hänen kauniisin
+kasvoihinsa, ja hänkin lähti kotiinsa "muuttamaan kuivia vaatteita
+päällensä", niinkuin hän sanoi; hänenkin punastumisensa vaikutti isänsä
+puhe. Kaikki hajausivat kotiansa, eivätkä nuoret enää aikoneet koskaan
+tulla leikkimään niin liki järven rantaa.
+
+Tahtoisitte kaiketi tietää syytkin noiden poikien ja tyttöjen
+punastumiseen? Kuulkaahan sitten: Iikka punastui siksi, kun
+Niemimäkelän Annikin oli kuulemassa Koiviston isännän puhetta, jota hän
+ei olisi Annin suonut kuulevan; Anni taas punastui sentähden, kun
+Koiviston isäntä lupasi Iikalle niin hyvät ehdot, kuin oman ainoan
+tyttärensä, jonkatähden hän luuli turhaksi rau'enneen sydämensä
+rakkaimmat, vaikka kyllä salaisimmat toivot. Jäykkälän Aappo punastui
+sentähden kun hänellä oli jo ystävyys solmittuna Koiviston Marin
+kanssa, ja hän luuli nyt tuon ystävänsä kadottavansa; Koiviston Mari
+taas sentähden, kun luuli tapauksesta ja isänsä puheesta seuraavan
+monta rettelöä: Iikka oli roteva, kaunis ja kiitettävä nuorukainen,
+siitä oli kaikilla yksi mieli; hän oli vasta pelastanut hänet varmasta
+kuolemasta, siis Iikalla oli täysi oikeus vaatia häntä omaksensa;
+mutta, kun hän oli antanut jo sydämensä toiselle, mitä ajattelisi
+silloin jaloluontoinen Iikka, mitä ajattelisi silloin hänen isänsä, jos
+ei hän saattaisi suostua isänsä ehdotukseen? Niin laveat ahdistukset ne
+olivat, jotka panivat Marin sydänveret liikkeelle. Aapon ja Marin
+ystävyyden liittoa ei tietänyt kylässä kukaan muu kuin he itse ja
+Lukulan Iikka, ei Marin isäkään, ja sentähden Koiviston isännän puhekin
+tuli semmoiseksi; muussa tapauksessa olisi hän ollut varovampi.
+
+Iikka ymmärsi kohta Aapon ja Marin tuskan. Kun Iikka ja Aapo menivät
+kotiansa ja tulivat kahden kesken, kuiskasi Iikka Aapon korvaan: "Älä,
+ystäväni, ole noin suruissasi! ei sinulle tule mitään vaaraa, sinä saat
+armaasi, sillä niin jalo tarjous kuin se olikin, en minä sitä
+kumminkaan voi ottaa vastaan monesta syystä; vie nämät terveiseni
+Marille, niin pian kuin voit, sillä minä näin, että hänelle tulee
+raskaat hetket."
+
+"Sinä, ystäväni, olet aina yhtä jalo ja ylevä!" sanoi Aappo Iikalle ja
+otti häntä kädestä kiinni. "Tänä iltana minä kirjoitan Marille ja
+selitän koko asian", lisäsi hän vielä ja nähtävästi hänen otsansa
+kirkastui.
+
+Ei kenenkään rauhaa nuo tapaukset niin visuun ryöstäneet kuin
+Niemimäkelän Annin; sillä Iikan toivo ei noista kännyt huonommaksi kuin
+ennenkään, jos ei paremmaksikaan, ja Aapon ja Marin asia tuli pian
+selville. Mutta Anni-rukalta katosi kerrassaan kaikki toivo; sillä
+kuinka olisi Iikka vastaan-ottamatta niin loistavaa tarjousta? ja
+muutoin el hän tiennyt varmaan, rakastiko Iikka häntä, vai ei; hän meni
+kotiansa, sulkeusi siellä kamariinsa ja valtavalla itkulla koetti
+tyhjentää murheella täytettyä sydäntänsä. Anni lykkäsi luotaan kaikki
+yhä uudistuvat kosijansa ja laihtui päivä päivältä. Entinen iloisuus,
+elävyys ja rauha katosi häneltä, ja synkkä surumielisyys valtasi hänet
+kokonaan. Kaikki huomasivat Annin elämän muutoksen ja kokivat saada
+selville syytä siihen, mutta turhaan; sillä Anni ei uskonut
+salaisuuttansa kenellekään, hän piti sen omana tietonaan ja kantoi
+mykkänä raskasta taakkaansa, sillä tavallinen neitien kainouskin esti
+häntä muille suruansa ilmoittamasta. Tuossa tukalassa tilassa kului
+syyskesä kekrin tienoille.
+
+Iikka oli varttunut oivalliseksi metsästäjäksi ja pian oli hän
+paikkakunnan kuuluisin kyttä. Hän oli jo ollut kahdessa karhuntapossa
+osallisena ja yhden kontion oli hän kaatanut yksinänsäkin. Kaikki ne
+karhun tapot tapahtuivat ulkopitäjissä, sillä oman pitäjään metsät
+olivat huonot eikä niissä isompaa riistaa ollut. Iikka oli niissä
+osoittanut rohkeaa urhoollisuutta ja pelkäämättömyyttä, jonkatähden
+hänen maineensa kasvoi aina kunniakkaammaksi. Aina, kun sydämensä
+huolet rupesivat Iikkaa kovin rasittamaan, sieppasi hän tarkan
+luodikkonsa seinältä ja lähti metsään, silloin kun luvallinen
+metsästys-aika oli, sillä siellä sai hän hetkeksi kevenemään
+murheellisen sydämensä.
+
+Eräänä päivänä kekrin seudussa ei Anni tullut kotonansa aikaan,
+jonkatähden hän lähti kävelemään läheisimpään metsään, jossa hän usein
+ennenkin oli käynyt tuolla vapaan taivaan alla, vapaassa Jumalan
+ilmassa, noiden tuulen hengähdyksistä huojuvain, murheettomain puiden
+parissa, vuodattamassa murheellista sydäntänsä. Kun hän oli kappaleen
+matkaa kulkenut metsää, tuli hän erään pienen aukean rintaan. Siinä
+antoi hän taas kyyneliensä vapaasti vuotaa, sillä olihan siinä sopiva
+paikka työhön, jossa ei kukaan häirinnyt hänen kyyneleitänsä, jossa ei
+kukaan kummaksuen katsonut hänen murheellista tilaansa, jossa ei kukaan
+turhalla uteliaisuudella kysellyt hänen murheensa syytä; siinä oli
+hänellä paras paikka maailmassa sillä kertaa.
+
+Kun Anni oli parhaallansa noissa unelmissansa ja kyyneltensä
+vallassa, hyppäsi metsästä lumivalkoinen jänis pienelle aukolle ja
+seisahtui silmänräpäykseksi keskelle sitä. Yht'äkkiä leimahti tuli
+metsänlaidasta, pamaus kuului ja samassa kaatui jänis kuoliaana siihen
+paikkaan, sillä tarkalla kädellä ohjatun luodikon luoti oli lävistänyt
+sen otsan. Samassa kuului iloinen huudahdus: "halloo" ja roteva,
+varteva, uljas nuorukainen tuli metsästä aukealle, toisia jäniksiä
+selässä, ottamaan kaatamaansa jänistä. Eipä saanut tällä kerralla Anni
+olla siinäkään rauhassa, sillä metsästäjä havaitsi hänet. Nyt olisi
+Anni suonut olevansa aina maailman äärissä, niin hämmästyi hän, kun
+huomasi, että hän tuli keksityksi, vaikka tuo nuori metsästäjä ei ollut
+kukaan muu kuin Lukulan Iikka, jota hän enimmän maailmassa rakasti.
+
+Kun Iikka havaitsi Annin, tuli hän heti hänen luoksensa, riisti
+selästänsä jänikset maahan ja istui Annin viereen mättäälle.
+
+"Miten, Jumalan tähden, sinä olet tänne joutunut?! Sinä olet itkenyt,
+minä näen sen selvästi! Kauvan olen minä huomannut, että sinua vaivaa
+joku sisällinen murhe: ilmoita se lapsuutesi ystävälle, ehkä voisin
+sinulle olla jonakuna apuna!" sanoi Iikka.
+
+"Murhettani en sano kenellekään, sen vien kanssani hautaan", sanoi
+Anni.
+
+"Murhe on yksin vaikea kantaa; todellakin se viepi ihmisen kesken
+ikäänsä hautaan: sano minulle huolesi, ehkä voisin siihen ottaa osaa!"
+
+"En milloinkaan; sitä en tee."
+
+"Joko sydämesi sitte on kylmennyt lapsuutesi ystävään niin kovin,
+ett'et saata hänelle uskoa enään mitään?"
+
+"Jumala sen tietää, ett'ei sydämeni ole vielä yhtään kylmennyt sinua
+kohtaan; mutta en silti saata suruani sinulle ilmoittaa, sentähden kun
+ei minun sovi niin tehdä."
+
+"Suru on kyllä itsellänikin, mutta ottaisin mielelläni osaa sinunkin
+suruusi, sillä me miehenpuolet olemme vahvemmat sitä kantamaan!"
+
+"Onko sinullakin murhetta?"
+
+"Voi! jos sinä tietäisit?"
+
+"Nyt olet itse samassa paikassa kuin minäkin! Sano sinä surusi minulle,
+ehkä sen ilmoittaminen lieventäisi minunkin murhettani!"
+
+"Ei. Sitä en tohdi oikein ilmoittaa itsellenikään."
+
+"Siis kannamme kumpikin murhettamme salassa?"
+
+"Niin täytyy tehdä."
+
+"Varmaan on joku saanut sydämessäsi sijansa, jota et saata lapsuutesi
+ystävälle sanoa, ja se painanee sydäntäsi?"
+
+"Niin se on; tosi on, että sydämessäni on sija yhdelle; ja se siellä
+painaa."
+
+"Koiviston Mari?" kuiskasi Anni tuskin kuultavasti ja samassa hän
+vaaleni valkeaksi kuin lumi.
+
+"Ei Koiviston Mari, eikä kukaan muukaan niin kauvan kuin minulla on
+toivoa pikkuisenkaan lapsuuteni ystävästä Niemimäkelän Annista", sanoi
+Iikka ja otti samassa hiljaa Annin käden omaansa.
+
+Anni ei ottanut kättään pois Iikan kädestä ja varmimmaksi vastaukseksi
+Iikan hämärälle kysymykselle kallisti hän vienosti päänsä Iikan rintaa
+vasten, painoi toisen kätensä silmiensä päälle ja rupesi taas itkeä
+tihistämään. Ja Iikka vapisi mielen jännityksestä ja liikutuksesta
+niin, ett'ei hän suinkaan olisi kyennyt luodikkoansa ohjaamaan, vaikka
+mesikämmen olisi tuohon tullut heitä häiritsemään. Eikä se kumma
+ollutkaan, jos muutoin uljaskin nuorukainen heltyy tuona tärkeänä
+hetkenä, jolloin hänen täytyy suustansa liikkeelle laskea salaisuus,
+jota ei hän ole tohtinut itseksensäkään oikein vapaasti ajatella, sitä
+vähemmin muille sanoa. Ja onhan se tunnustus tärkeä koko nuorukaisen
+tulevaisuudelle, sillä siitä saattaa tulla onni tahi onnettomuus.
+
+"Saanko minä sinulta varmemman vastauksen?" kysyi Iikka, kun olivat
+enintä mielenliikutustaan saaneet tyyntymään.
+
+"Parempaa vastausta en voi sinulle antaa kuin sydämeni. Sinähän se
+olet, joka siellä olet aina pysynyt rakkaana kaikissa elämäni
+kohtaloissa. Sinun tähtesihän se sydän on niin paljon kärsinyt, kun
+luulin, että sinä otat vastaat Koiviston isännän tarjoaman palkinnon,
+jonka niin loistavasti ansaitsit", sanoi Anni liikutettuna.
+
+"Sinä erehdyit siinä. Siitä asti, kun minä olen tullut jotakin
+tietämään, olet sinä yksinäsi valloittanut sydämeni; muut kaikki ovat
+siellä olleet kuolleet; mutta en ole uskaltanut sydäntäni sinulle
+au'aista."
+
+"Kas! Eikö se käynyt, niinkuin jo sanoin, että sinun murheesi
+ilmoittaminen saattaisi lieventää minunkin murhettani; nyt minun
+murheeni on jo poistunut", sanoi Anni hilpeästi.
+
+"Ei meidän murheemme vielä ole kaikki poistunee, päin vastoin ne
+alkavat uudessa muodossa; mutta ne eivät ole vaikeat kantaa, kun kerran
+nämät meidän molempien nykyiset murheemme ovat poistetut; tiettävästi
+isäsikin kovin julmistuu, kun saa vaan tämän tietää", sanoi Iikka.
+
+"Sen minäkin kyllä uskon, vaan ei meidän pidä siitä säikähtää", sanoi
+Anni jo rohkaistuneena.
+
+Samassa olivat he kuulevinansa metsästä jotakin risahdusta, ja molemmat
+säpsähtivät, että joku heidät olisi keksinyt; Iikka nousi seisomaan,
+tarkasteli ja tähysteli seutua katselemalla ja kuuntelemalla, mutta
+mitään ei näkynyt eikä kuulunut, ja niin he jälleen rauhoittuivat.
+
+Siinä he vannoivat toisillensa ikuisen rakkauden ja Iikka selitti,
+miten Koiviston Marin ja Jäykkälän Aapon välit oikeastaan olivat, joka
+rauhoitti ja vakuutti Annin mielen vielä paremmin. He aikoivat asian
+pitää salassa siihen asti, kun joku sopiva tilaisuus antaisi syytä sen
+ilmaisemiseen.
+
+Mutta tuo heidän viimeinen päätöksensä onnistui kaikkein vähimmän,
+sillä Metsälän Mikko oli myös metsästämässä, josta kumminkaan ei Iikka
+tietänyt mitään. Mikko oli havainnut saman jäniksen, jonka Iikka ampui
+Annin näössä, ja hän vaani sitä myös ampuakseen; mutta kun näki, että
+sen Iikka ennätti, vetäysi hän piiloon, ja kun hän kuuli, että Iikka
+jotakin puhutteli, hiipi hän heidän huomaamattansa niin liki kuin
+mahdollista ja kuunteli tarkkaan heidän puheensa. Tuo kamala ihminen
+meni jo samana iltana Niemimäkelään ja kertoi siellä kaikki, mitä hän
+oli nähnyt ja kuullut.
+
+Jo seuraavana aamuna sai Anni parka isältänsä kauheat torat ja
+haukkumiset, kun hän käyttää itseänsä niin "kehnosti", että seurustelee
+"kerjäläisen" kanssa. Hän uhkasi ajaa Annin tyhjin käsin pois kotoa,
+jos hän toisen kerran saa kuulla, että Anni seurustelee Iikan kanssa.
+Anni rukka itki, että oli vedeksi sulaa, ja rukoili isäänsä, ett'ei
+menisi Lukulaan möykkäämään, kun kuuli isänsä uhkaavan sinne mennä.
+
+"Eihän Lukulaiset ole meille mitään pahaa tehneet, miksi te sinne
+menisitte?" pyyteli Anni.
+
+"Eikö siinä ole kylläksi pahantekoa, kun rohkenevat, sen tuhannen
+kerjäläiset, kurkotella minun tytärtäni; heidän pitäisi toki tietää
+huutia ja sen he tulevatkin kohta tietämään", uhkasi Niemimäkelän
+isäntä, ja sillä päällä lähti hän Lukulaan!
+
+Kun hän tuli Lukulan huoneesen, oli kaikki väki kotona; he oudoksuivat
+Niemimäkelän isännän tuloa, sillä ei hän ollut moneen vuoteen käynyt
+Lukulassa. Heti tultuansa ärjäsi hän: "Täälläpä istutaan ja kukaties
+lasketaan lukua meiltä saatavista isoista rikkauksista, mutta p----le
+vieköön, niitä ei tulekaan, minä olen se mies, minä."
+
+Lukulan vanhukset eivät tienneet tuosta Iikan ja Annin välistä mitään,
+sentähden säikähtivät he kovin naapurinsa karkeasta käytöksestä. "Mikä,
+Jumalan tähden, teitä nyt vaivaa, naapuri, kun käytöksenne on noin
+kummallinen, ett'en ymmärrä teitä ollenkaan? Milloin ja miten olemme
+teiltä rikkauksia tahtoneet?" sanoi Iikan isä.
+
+"Ei maar tiedä; itse tuota lienetkin varsaasi siihen hulluuteen
+opettanut!"
+
+"Mikä on asian todellinen laita? Sanokaa suoraan!", sanoi Lukulan Matti
+kiivaasti, sillä hänenkin kärsimyspussinsa alkoi revetä naapurin
+hävyttömyyden tähden.
+
+"Asia on suoraan sanoen se: tuo sinun poikasi on niin kelvoton, että
+rohkenee kurkottaa niin korkealle kuin minun tytärtäni, saadakseen
+hänet viekotelluksi peräänsä."
+
+"Oh! Eikö sen pahempaa; sopikoot he välinsä", sanoi Matti.
+
+"Enkö minä siitä jo sanonut, että te p----n kerjäläiset olette kaikki
+yksissä neuvoin? Eikö siinä ole ollut kyllin, kun olette saaneet olla
+mökissänne rauhassa ja minä olen teitä pitänyt niinkuin ainakin
+ihmisiä, ja siitä hyvästä te tulette niin rohkeiksi, että uskallatte
+ryhtyä minun lastani viekoittelemaan; mutta te tulette näkemään, ketä
+te olette pistäneet", sanoi Niemimäkelän isäntä raivoissaan.
+
+"Hyvä naapuri! Me emme todellakaan tiedä mitään koko tuosta hämärästä
+jutusta poikamme ja tyttärenne välillä, joka teitä niin kovin näkyy
+pahoittaneen. Mutta ihminenhän meidänkin poikamme lienee, jonka tähden
+en luulisi teillä olevan syytä noin paheksua, jos kohtakin asiat
+olisivat niinkuin luulette niiden olevan", sanoi Matti malttavasti.
+
+"Se on kumminkin liika rohkeasti tehty, sillä hän ei ole sen
+suurempi-arvoinen kuin kerjäläinen".
+
+"Emmehän ole teiltä emmekä muiltakaan mitään kerjänneet; mitä olemme
+teiltä saaneet, olemme sen työllä taikka rahalla rehellisesti
+maksaneet", sanoi Matti.
+
+"Teidän pitää pois tästä mökistä! minä en kärsi semmoista kerjäläisiä
+peltoni aidan vieressä", sanoi Niemimäkelän isäntä ja tömisti jalkaansa
+lattiaan.
+
+"Ohoh, naapuri! Jo nyt alkaa tulla liiaksi! Pitäisi teidän toki se
+tietää, että tää torppa on meidän, josta ei teillä ole voimaa meitä
+pois ajaa."
+
+"Sepähän nähdään, kuinka kauvan torppa on teidän", vastasi Niemimäkelän
+isäntä ja lähti pois.
+
+Koko jyräkän aikana ei Iikka puhunut yhtäkään sanaa; sillä tavallinen
+ujous ja hämmästys siitä, kun heidän uusi ja salassa pidettävä
+liittonsa oli noin äkkiarvaamatta tiedoksi tullut, pidätti häntä. Iikan
+äiti pelkäsi, että nyt heidän pitää lähteä pois rakkaasta torpastaan
+tuon mahtipontisen rikkaan naapurin suuttumisen tähden, ja se ajatus
+häntä niin kauhistutti, että hän oikein vapisi; mutta, kun miehensä
+hänelle vakuutti, ett'ei naapurilla ole voimaa heitä ajaa torpasta
+pois, rauhoittui hän kohta.
+
+Niemimäkelän isäntä ei ollut käynyt Jäykkälässä kertaakaan sen erän
+perästä, kun hän oli siinä yötä silloin, kun kävi maankaupan teossa;
+sillä Jäykkälän ja Niemimäkelän isäntien mielipiteet olivat niin
+erinkaltaisia, ett'ei heistä voinut ystävyksiä tulla. Mutta nyt nähtiin
+se kumma, että Niemimäkelän isäntä asteli Jäykkälään!
+
+Harvinainen vieras otettiin talossa hyvästi vastaan ja vietiin oikein
+"vieraskamariin", johon talon isäntäkin kohta tuli.
+
+"Ettekö myö minulle Lukulan torppaa?" kysyi Niemimäkelän isäntä heti,
+kun talon isäntä tuli.
+
+"En. Mitenkä minä sen möisin, kun se on Lukulan Matin?"
+
+"Teidän maallahan torppa kumminkin on."
+
+"Niin onkin ja siltipä minä tiedän, kuka torpan oikea omistaja on."
+
+"Kun torppa on kerran teidän maallanne, niin teillä on suuri valta
+torppaan; myökää se minulle, minä maksan siitä teille hyvän hinnan!"
+
+"En myö, enkä rupea mihinkään vehkeilemisiin; kauppain täytyy pysyä
+pyhinä."
+
+"Mitä hyötyä teille tuosta on? Minä maksan siitä kaksi tuhatta; eikö
+sovi?"
+
+"Vaikka tarjoaisitte Lukulasta koko Niemimäkelän ja vielä kaikki
+rahanne päälliseksi, en sittenkään rupeaisi rikkomaan puhtaan
+omantuntoni rauhaa ja tekemään vääryyttä lähimmäisilleni; mutta kysyn
+sentähden teiltä: miksi te niin haluatte omaksenne Lukulan torppaa?"
+
+"Lukulan poika on tullut niin hävyttömäksi, että on rohjennut ruveta
+viekoittelemaan minun tytärtäni peräänsä! Sentähden minä tahtoisin
+saada torpan omakseni, sillä minä tahdon karkoittaa pois mailta
+halmeiltani niin rohkeat kerjäläiset."
+
+"Se on tosi, että teidän tyttärenne on paraita tyttäriä paikkakunnassa
+sekä näkönsä että siveytensä ja ymmärryksensä puolesta; mutta
+uljaampaa, ymmärtäväisempää nuorukaista en tiedä, kuin Lukulan Iikka
+on; sentähden ei olisi yhtään mielestäni kumma, jos heistä tulisi
+aviopari, semminkin kun Iikalla on isompi osa tyttärenne henkisessä
+kasvatuksessa kuin teillä. Todistukseksi, ett'en ole yksin noiden
+edellisten mielipiteitteni kannattaja, mainitsen sen, että Koiviston
+isäntäkin olisi kernaasti antanut ainoan tyttärensä Iikalle; mutta nyt
+ymmärrän syyn, miksi ei hän ottanut vastaan oivallista tarjousta.
+Katsoen näihin asianhaaroihin, ei teillä olisi yhtään syytä kadehtia
+tyttärenne onnea. Ja ilman näitä, ei Iikka eikä hänen vanhempansa ole
+mitään kerjäläisiä, joiksika te heitä kutsutte, vaan hyvästi toimeen
+tulevia rehellisiä kansalaisia, jotka vielä ovat ahkeruudellaan ja
+säästäväisyydellään koonneet melkoiset varatkin", sanoi Jäykkälän
+isäntä ujostelematta.
+
+"Siis te ette myö Lukulan torppaa minulle?" kysyi Niemimäkelän isäntä,
+huuliansa pureskellen ja nähtävästi tyytymätönnä Jäykkälän isännän
+puheesen.
+
+"En mistään hinnasta; se, mikä on kerta sanottu, on sanottu ja se pitää
+uskoa", sanoi Jäykkälän isäntä.
+
+"Kyllähän minä sen tiesinkin, ettei minulla ole teiltä mitään hyvää
+odotettavana. Te olette aina vaan tielläni poikinpuolin, mutta ehkä
+kerran tulette huomaamaan, että olisi ollut tarpeesen olla ystävyydessä
+minun kanssani, mutta silloin se mahtanee olla myöhäistä", uhkasi
+Niemimäkelän isäntä.
+
+"Minä en rupea väärällä tavalla itselleni ystäviä hankkimaan; joka ei
+tahdo olla oikealla ystävä, se olkoon vihamies, sama se", arveli
+Jäykkälän isäntä, ja vieras lähti hammasta purren pois.
+
+Kun pari viikkoa oli kulunut, tuli taas Niemimäkelän isäntä Jäykkälään
+vieraiksi; mutta hän ei tullut nyt yksin, vaan hänellä oli kumppaneina
+nimismies ja rättäri! Kun Jäykkälän isäntä havaitsi, että vieraita
+tulee taloon, meni hän heitä vastaan ja vei heidät vieraskamariin.
+Isäntä kehoitti vieraitansa istumaan ja toimitti heille piippuja ja
+tupakkaa; mutta Niemimäkelän isännän silmät loistivat ilosta. Nimismies
+otti matkalaukustaan paperivihkon, tuli sen kanssa Jäykkälän isännän
+eteen ja sanoi: "Tässä on teille tuhannen markan velkomus Niemimäkelän
+isännältä. Hän on sen hakenut kuvernööristä ja saanut heti takavarikon
+siihen, jonkatähden, jos maksoa ei tapahdu, minun pitää kirjoittaa
+takavarikkoon kalua tuhannen markan arvosta."
+
+"Eihän minulla ole velkaa Niemimäkelän isännälle yhtäkään penniä",
+sanoi Jäykkälän isäntä.
+
+"Teillä on ollut velkaa eräälle toiselle isännälle, Niemimäkelän isäntä
+on lunastanut teidän velkakirjanne ja saamamies on sen siirtänyt
+hänelle, siis hänellä on ollut täysi oikeus hakea se teiltä", selitti
+nimismies.
+
+"Niinkö asiat ovat? silloin on asia aivan oikea. Ei tässä niin kiirettä
+ole: istukaa nyt niin kauvan, kun emäntä tuo kahvia! Sen jälkeen
+tuumitellaan asiasta", sanoi Jäykkälän isäntä hätäilemättä.
+
+Koko nimismiehen puheen ajan tarkasteli Niemimäkelän isäntä talon
+isäntää hymyssä suin, sillä ei mikään olisi hänelle ollut mieluisempi
+katsoa, kuin aina hänen tiellänsä olevan ja häntä vastustavan
+naapurinsa hätä ja tuska, ja yhä kirkkaammasti loistivat kostoa
+pyytävän, rikkaan ja kunnianahneen Niemimäkelän isännän silmät!
+
+"Joko nyt soisit, että olisit myönyt minulle Lukulan torpan?" kysyi hän
+voittoriemulla Jäykkälän isännältä.
+
+"Niinkö te olette hajamielinen, että luulitte tuolla kepposella
+saavanne ilkeät tarkoituksenne perille ajetuksi ja puhtaan omantuntoni
+saastutetuksi? Sanon suoraan, ett'en antaisi Lukulan torppaa teidän
+haltuunne, vaikka menettäisin sentähden maani ja mantuni, kun kerran
+olen saanut tietää teidän tarkoituksenne", sanoi Jäykkälän isäntä
+tuimasti.
+
+Nyt nousi Niemimäkelän isännän viha korkeimmalleen ja samassa
+tuokiossa katosi hänen kasvoistansa tuo äsken niin loistava ja
+voitokkaan-näköinen ilme. Hän kavahti istualtaan seisoalleen, hyppäsi
+talon isännän eteen ja sanoi: "Jumaliste! Sinä et ole vielä nöyrtynyt!
+Minä olisin vielä saattanut antaa anteeksi ja seisauttaa asian siihen,
+mutta sinä olet aina ylpeä kuin saakeli. Kirjoittakaa, fallesmanni,
+paikalla! minä tahdon näyttää, mitä ylpeys ja suuri suu maksaa."
+Samassa toi emäntä kahvia.
+
+Kun kahvi oli juotu, meni talon isäntä kaapillensa ja tarjosi
+"kahviryypyn" nimismiehelle ja rättärille, jotka sen ottivatkin; mutta
+Niemimäkelän isännälle ei hän tarjonnutkaan, sanoihan vaan: "Tarjoaisin
+naapurillenikin, vaan hänellä on niin hieno suu, ett'ei sinne saata
+muuta panna kuin olutta ja 'koljakkia'."
+
+Niemimäkelän isäntä puri hampaitaan yhteen. Sitten otti Jäykkälän
+isäntä kaapistansa lompakon, otti sieltä rahoja ja luki ummellensa niin
+paljon, kuin nimismies sanoi velan nousevan kasvuin ja hakukustannusten
+kanssa, jonka tehtyä hän sanoi:
+
+"Jumalan kiitos! Nyt en ole penninkään velassa yhdellekään ihmiselle,
+Niemimäkelän isännälle sitäkin vähemmän. Enkä ole velkaa siksi pitänyt,
+ett'en olisi sitä kyennyt jo aikaa maksamaan; mutta minulla on ollut
+isoja maanviljelyksen parannuksia ja laajennuksia tehtävänä, silti en
+ole tahtonut."
+
+"Niin kelpo mies tekee", sanoi nimismies ja antoi rahat Niemimäkelän
+isännälle; mutta tämän kasvot olivat jo sillä välin venyneet pitkiksi
+kuin tyhjä kukkaro, eikä niissä enään näkynyt jälkeäkään pirullisesta
+ilosta, joka niistä Jäykkälään tullessa ja siellä ollessakin loisti.
+
+"Nyt luulen jo teidän, hyvä naapuri, käsittävän, ett'ei tuo koston
+pyyntö ensinkään luonnistunut eikä saattanut Lukulan torppaa teidän
+käsiinne, saadaksenne siellä vielä ilkeämmästi kostaa aivan viattomille
+ja paljoa paremmille ihmisille, kuin itse olettekaan", sanoi Jäykkälän
+isäntä naapurillensa.
+
+"Paljoa paremmille ihmisille", toisti Niemimäkelän isäntä ja lähti
+vihapäissään pois; nimismies ja rättäri lähtivät myös, sanottuansa
+ensin jäähyväiset talon väelle.
+
+Niinkuin jo tiedämme, oli Jäykkälän isäntä pitänyt velkaa eräältä kylän
+varakkaalta mieheltä, maanviljelyksensä parannuksen tähden.
+Niemimäkelän isäntä oli jo kauvan tietänyt tuon. Kun hänellä oli
+mielessä kurittaa tuota kyllä jäykkää naapuriansa, meni hän nyt, kun
+hänen kostonhimonsa oli korkeimmallansa, saamamiehen tykö, lunasti
+häneltä Jäykkälän isännän velkakirjan, pani sen hakemukseen ja sillä
+tavoin luuli nöyryyttävänsä uppiniskaisen naapurinsa, mutta erehtyi
+siinä suuresti!
+
+Tiettyhän se oli, ett'ei Niemimäkelän isäntää olisi tarvittu ollenkaan
+ulosmittausyrityksessä; mutta kuitenkin hän tahtoi välttämättömästi
+silloin olla saapuvilla, sillä hän tahtoi hekumoida tuon hänen
+luullaksensa köyhän, suulaan naapurinsa perinpohjaisella
+hämmästyksellä, tuskalla ja syvällä lankeemuksella!
+
+Kun Niemimäkelän isännän ja Jäykkälän isännän saamamiehen kepposet
+tulivat kylässä tiedoksi, kauhistuivat kyläläiset kovasti molempien
+tekoa, mutta erittäinkin tuota mokomaa Jäykkälän isännän velkojaa, kun
+hän kyllä halpamielisesti antoi hänen velkakirjansa Niemimäkelän
+isännän haltuun, vaikka hän hyvin kyllä tiesi, ett'ei hänen saamisensa
+olisi siellä hukassa ollut!
+
+Niin ne asiat päättyivät, eikä Niemimäkelän isäntä saanut Lukulaisia
+pois torpastansa, eikä Jäykkälän isännälle hikirupea, vaikka hän olisi
+pannut maatakin alemmaksi heidät, jos olisi voinut. Iikka ja Anni
+kärsivät ja pitivät liittonsa pyhänä, toivossa, että se kerran vielä
+oli toteutuva täydellisemmäksi!
+
+
+
+
+IV. Aviopari.
+
+
+Kun Niemimäkelän isännän koston tuumien kävi niin nolosti, käänsi hän
+vihansa yksin Anniin. Ei siinä vielä ollut kyllä, että hän itse
+raa'alla tavalla sätti ja kiusasi kärsivää tytärtänsä, vaan hän yllytti
+vielä huonosti kasvatetun poikansakin, Kasperin, sisarensa kimppuun, ja
+Kasperi teki mielityötänsä niin suurella innolla, ett'ei hän
+tyytynytkään paljaasen raakaan suulla haukkumiseen, vaan kävi usein
+lyömäänkin Annia! Vielä päälliseksi sai isä senkin aikaan, että
+Annin äitikin rupesi toisten kanssa Annia vihaamaan ja sättimään! Eikä
+isännän ollutkaan vaikea saada vaimoansa siihen taipumaan; sillä
+kodissa vallitsevat mielipiteet olivat aikojen kuluessa jo juurtuneet
+hänen mielestänsä niin oikeiksi, ett'ei hän luullut missään muualla
+maailmassa oikeaa olevankaan, kuin ainoastaan Niemimäkelässä!
+
+Kaiken tämän tähden tuli Annin tila kovin surkuteltavaksi, semminkin
+kun hänelle kävi vihamieliseksi oma äitinsäkin, jolta hän toki siihen
+asti, kumminkin muissa asioissa, oli saanut aina jotakin hoivaa ja
+huojennusta; sillä viimeinen on toki äiti, joka sulkee sydämensä
+lapseltansa, vaikka lapsi näyttäisitkin rikokselliselta. Mutta kun
+se viimeinen turva on poissa lapselta, joka on jo tullut muiden
+perheen jäsenten vihattavaksi ja jonka luullaan sen ansainneen
+tottelemattomuudellansa ja sopimattomalla käytöksellään, silloin on hän
+kaikki turvansa kodissaan kadottanut ja vainotun tila on tullut monta
+vertaa surkeammaksi.
+
+Niin he vihasivat Anni-rukkaa yksistä neuvoin, milloin he uhkasivat
+ajaa hänet tyhjin käsin pois kotoa, milloin pieksää hänet ikuiseksi
+vaivaiseksi. Toisinaan he taas lyöttäysivät hyväksi Annille, jolloin
+aina rukoilivat kyynelsilmissä, ett'ei hän toki häpäisisi itseänsä ja
+heitä niin köyhällä naimisella. Niinä hetkinä kokivat he aina Annille
+esitellä toisia muka parempia ja rikkaampia kosijoita, mutta Anni
+hylkäsi ylönkatseella kaikki tarjoukset ja sanoi ennen tahtovansa
+kuolla kuin luopua Iikasta! -- Niin luja on totinen ja vilpitön
+rakkaus!
+
+Tuosta hetkestä pitäin vihasivat Niemimäleläiset kaikkia kyläläisiä,
+mutta enimmän toki Lukulaisia ja Jäykkäläisiä, sillä kaiken tuon
+luullun onnettomuutensa luulivat he heistä lähteneen. Kun asiat olivat
+kerran niin muodostuneet, eivät Niemimäkelän isäntä ja emäntä käyneet
+enään koskaan missään kylässä eivätkä kyläläiset käyneet heillä, sillä
+heidän mielipiteensä, luonteensa ja elämän tapansa olivat kaikin puolin
+tulleet kyläläisille tutuiksi. Eivät kyläläiset kutsuneet
+Niemimäkeläisiä enään milloinkaan pitoihinsakaan, ja niin he jäivät
+yksinänsä viettämään suurehkoa ja itsepintaista elämäänsä, hautoen
+siellä itsekkäitä mielipiteitänsä, kuinka muka muut kyläläiset ovat
+köyhiä ja pahoja ja vieläpä hävyttömiäkin, kun kehtaavat heitä
+ylönkatsoa ja vieläpä vastustaakin.
+
+Hoitolan Heikki ja Metsälän Mikko olivat edelleenkin Niemimäkelän
+vieraita ja ystäviä, vaikka he olivat jo molemmin maaltansa hävinneet
+-- kuinka se tapahtui, tulemme edempänä kertomaan. Heitä pitivät
+Niemimäkeläiset keppihevosinaan ja urkkivat heillä tietoja muiden
+kyläläisten asioista ja pyrinnöistä, siten saadakseen heitä paremmin
+kurissa pitää! Heidän kauttansa tuli Iikan ja Annin liitto
+Niemimäkelässä niin äkkiä tiedoksi, ja heidän kauttansa isäntä sai
+tietää, että Jäykkälän isännällä oli velkaa jollekin! He olivat niin
+Niemimäkeläisten mielivallassa, että he näyttivät maksun vastaan
+saattavan heidän puolestansa tehdä vaikka mitä, sillä useinkin he
+olivat vierainamiehinä Niemimäkelän isännän alituisissa käräjäjutuissa;
+mutta oikeus rupesi heitä viimein kammoksumaan eikä pitänyt heidän
+todistuksistansa viimeiseltä enään mitään lukua. -- Halpamielisiä
+ihmisiä! --
+
+Eräänä pyhä-iltana oli taas kylän nuoriso Lukulassa koossa ja ensi
+kerran Iikan ja Annin välin ilmitultua rohkeni Annikin pujahtaa
+Lukulaan, jäljempää toisten sinne tuloa. He lukivat siellä sanomalehtiä
+ja mikä mitäkin kirjaa iltansa kuluksi ja Lukulan Matti selitti heille
+yhtä ja toista; joku heistä luki kerrallaan ääneen ja toiset
+kuuntelivat. Silloin paiskattiin ovi yht'äkkiä seinään ja samassa
+tuokiossa seisoi keskellä lattiaa -- Niemimäkelän isäntä! Hänen
+silmänsä säihkyivät vihasta ja hän katseli tuimasti ympäri huonetta,
+ikäänkuin jotakin saalista etsiäkseen. Kaikki huoneessa olijat
+joutuivat hämille, mutta Anni punastui punaiseksi kuin leppäkerttu ja
+hän vapisi niinkuin haavanlehti. Kun isänsä säihkyvät ja etsivät silmät
+tapasivat hänet, ärjyi hän vihasta kähisevällä äänellä: "Täälläkö sinä
+olet? sinä et siis tottele!" Ja samassa tempasi hän pelosta vapisevan
+tyttärensä lattialle kumoon, sieppasi tuolin ja rupesi sillä onnetonta
+lyömään! Mutta silloin pistäysi Jäykkälän Aappo väliin, otti tuolista
+kiinni ja sanoi: "So, so! Ei sillä lailla!"
+
+"Mitä saa----aa? Eikö minulla ole lapseni yli valtaa?" sanoi tulistunut
+isä.
+
+"Ei niin paljon, että saisitte häneltä hengen ottaa, milloin tahdotte",
+sanoi Aappo.
+
+"Mutta minä olen isä ja minä annan hänelle selkään tässä teidän
+kaikkien nähden", sanoi isä vihasta kähisten.
+
+"Mutta jos sen yritätte tekemään, niin silloin saatte minun kanssani
+tekemistä", sanoi Aappo, ja sivalsi tuolin häneltä pois kädestä.
+
+"Aina te p----t olette minun tielläni, mutta sittenkin minä tahdon
+näyttää, että minä olen isä ja että minulla on jotakin valtaa lapseni
+yli: koska hän on niin tottelematon ja hävytön, niin tässä teidän
+kaikkien kuullen sanon, ett'ei minulla ole enään tytärtä: sinä et saa
+astua koskaan jalkaasi meidän kynnyksen yli, etkä saa tinaista neulaa
+perinnöksi -- et koskaan, enkä auta sinua, vaikka näkisin kaulasi
+jalaksen alla; saat nyt olla, niinkuin tahdot, kasvatteisi, turvatteisi
+ja kerjäläistesi suojan alla", sanoi hän tyttärellensä.
+
+"En minä, isä-kulta, teiltä mitään tahdokaan, kun vaan saan olla poissa
+kotoa -- voi, kun sydämeni keveni ja on niin lysti. Mikä on rikkaus
+rauhan suhteen? Kyllä minä mielelläni kävisin useinkin kotona, vaan kun
+ette te, isä, tahdo; mutta en minä kumminkaan usko, että te kauvan
+saatatte niin kova olla, kuin nyt aiotte. Kotiin en minä tahdo tulla:
+kyllä Jumala minustakin murheen pitää!" sanoi Anni isälleen.
+
+"Niin, koeta nyt!" sanoi isä ja lähti pois vihapäissään.
+
+"Mihin minä poloinen nyt joudun?" sanoi Anni isänsä pois lähdettyä.
+
+"Lähde meille! siellä kyllä on työtä ja ruokaa sinullekin", sanoi
+Jäykkälän Aappo, ja hänen kanssaan lähti Anni Jäykkälään, jossa koko
+talon väki otti hänet ilolla vastaan; sillä he olivat kauvan
+surkutelleet Annin tukalaa tilaa. Siellä sai hän työtä, ruokaa, suojaa
+ja turvaa. Muu nuoriso hävisi myös Lukulasta pois ja huomenna oli taas
+kylällä tietona uusi tavattomuus Niemimäkelän isännän elämästä ja
+ylpeydestä.
+
+Ensi pyhänä kuulutettiin kirkossa ensi kerta kaksi uljainta
+paikkakunnan parikuntaa: Jäykkälän Aappo ja Koiviston Mari, Lukulan
+Iikka ja Niemimäkelän Anni.
+
+Mitäpä siinä muuta oli: kun aika joutui, pidettiin Iikan ja Annin häät,
+joissa ei puuttunut mitään, vaikka olivat torpan pojan häät, jos ei
+vaan sitä puutokseksi lueta, kun siellä ei näkynyt morsiamen isää,
+äitiä eikä veljeä, vaikka he olivat Jäykkälän isännän kautta kyllä
+komeat kutsut saaneet. Mutta kutsut saatuansa oli Niemimäkelän isäntä
+vannonut, ett'ei sitä päivää koskaan valkene, jolloin hän astuisi
+jalkansa sen kynnyksen yli, jossa hänen tottelematon tyttärensä
+kerjäläisjoukkoineen oli. Mutta mitäpäs siitä! eihän se kumminkaan
+estänyt asiain menoa ja häät pidettiin, kun pidettiinkin.
+
+Nyt olivat Iikan ja Annin toivot ja sydämen halut tulleet täytetyiksi,
+joille he tähän asti olivat eläneet: he olivat -- aviopari. He olivat
+monta sydämen kipua ja raskasta hetkeä saaneet viettää tuon elämänsä
+hartaimman toivon tähden ja niin he olivat oppineet jo osaksi tuntemaan
+elämän myrskyjä, joita maailma nuorukaisille tuopi, nielaistaksensa
+heitä kauheihin laineisiinsa ja hyökyihinsä; mutta Iikka ja Anni eivät
+sortuneet niiden voiman alle, sillä he olivat jo nuoruudessa saaneet
+hyvän kompassin, Jumalan pelon, ja tukevan peräsimen, henkisen
+kehityksen, joiden avulla he pääsivät kunnialla vaaralliselta
+näyttävästä taistelusta, ja heidän voittonsa oli totuuden voitto.
+
+Kaikki menneet vastukset, murheet ja koetukset eivät nyt tuntuneet
+heidän mielestänsä enään miltään; sillä olivathan he kumpikin löytäneet
+sen, jonka edestä he olivat taistelleet ja kärsineet, nimittäin
+toisensa, ja siinä oli heille kylläksi. Mitäpä siitä, jos eivät
+olleetkaan rikkaita -- jos Anni ei saanutkaan perintöä, jos heitä
+sanottiinkin joskus kerjäläisiksi -- ei se tee mitään, sillä näyttäähän
+maailma niin avaralta ja lupaavalta; mikäpä tässä olisi hätänä, koska
+heillä on terveet ruumiit ja puhdas omatunto? Ei, tulevaiset mustat
+murheen haahmot eivät saa huolettaa ja häiritä heidän onneansa eikä
+heidän sydämensä iloa ja rauhaa, koska entiset ovat menneet ja
+poistuneet; ja nyt tunsivat he itsensä niin onnellisiksi, kuin kukaan
+maailmassa voipi itsensä tuntea.
+
+Päästyänsä vapaiksi kaikista menneistä murheistansa, rupesivat he
+innolla käsiksi taloudellisiin toimiin ja Anni tunsi itsensä pienessä
+torpassa tuhatta kertaa onnellisemmaksi, kuin omassa kodissaan; sillä
+nyt hän sai vapaasti lomahetkinä lukea ja tutkia kirjoja, eikä koskaan
+kuulunut isän ja veljen soimauksia noita lorukirjoja ja niiden
+lukijoita vastaan. Nyt ei hänen korviinsa enää kuulunut koskaan isän ja
+Kasperin laveita ja alinomaisia puheita ihmisen suurimmasta onnesta --
+rikkaudesta; vaan sen sijaan tunsi hän sydämessään, ett'ei ihmisen
+suurin onni ole ensinkään rikkaus. Mutta rikas, mahdottoman rikas oli
+Annikin mielestään, sillä hän oli saavuttanut sen, joka hänelle oli
+maailmassa kallein ja rakkahin, lapsuutensa ystävän; olihan siis syytä
+olla tyytyväinen ja iloinen, olihan Anni nyt niin vapaa ja rauhallinen;
+mitäpä sitä olisi vailla?
+
+Iikka yksissä neuvoin nuoren vaimonsa kanssa pitkitti eteenkinpäin
+rämeitten ja soitten vuokraamista ja viljelemistä, joten heillä oli
+useinkin melkoiset kylvöt, ja kun Jumala siunasi maamme useilla hyvillä
+vuosilla, niin heidänkin varallisuutensa karttui aika-ajalta, ja ennen
+pitkää ei heitä pidetty vähäarvoisina, sitä vähemmin "kerjäläisinä"
+muualla kuin Niemimäkelässä.
+
+Entistä virkeämmäksi käymäpaikaksi tuli nyt Lukulan torppa kaikille
+niille kyläläisille, jotka olivat jo isänmaallisen yhteishengen
+elähyttämiä; sillä torpan kirjasto oli paisunut jo melkoiseksi ja se
+oli kaikille sitä haluaville aina avoinna. Ja kun kyläläiset tulivat
+Lukulaan, oli Lukulan perheellä aina hyvä tilaisuus herättää heihin
+isänmaanrakkautta. Jos mikä yhteiskunnallinen taikka kansallinen
+kysymys tuli, sai Iikka olla aina niiden solmujen selittäjänä ja
+toimeen panijana.
+
+Ensi vuosina, kun Iikka ja Anni olivat naimisessa, tuli taas kipeä
+kansallinen kysymys esille. Nuolen nopeudella lensi kansan korviin se
+hämmästyttävä uutinen, että Helsingin suomalainen alkeisopisto oli
+tuomittu kuolemaan. Hämmästys käsitti silloin kansan ja hätähuutoja
+kajahti yli koko maan, sillä kansa käsitti hyvin asian tärkeyden. Se
+käsitti, että, jos tuo maamme sydänpaikassa, pääkaupungissa, oleva
+suomalainen alkeisopisto kuolisi, se olisi suomalaisen kansallisuuden
+kuolema. Tuota yksinkertaista kuolemaa välttääksensä rupesi kansa
+innokkaasti keräämään varoja, ja tuota keräämistä toimitettiin milloin
+milläkin tavalla: isompia ja pienempiä lahjoja annettiin, arpajaisia,
+laulajaisia, seuranäytelmiä ja muita kansan huveja toimitettiin ympäri
+maatamme, siis:
+
+    "Pelastukseks' isänmaan
+    varansa kansa kantoi,
+    ja rikas uhras aarteitaan
+    ja köyhä ropons' antoi,
+    ja niinkuin vaimot Karthagin
+    helynsä riisti naisetkin
+    ja kullat kulmiltansa."
+
+Saatiinpa noita varoja kokoon miten saatiinkin, mutta kansa kantoi
+kaikki ne ilolla suurelle isänmaalliselle uhrialttarille, suomalaisen
+alkeisopiston hengissä pitämiseksi maamme pääkaupungissa ja samalla
+kansallishengen virittämiseksi ja voimassa pitämiseksi koko maassamme.
+
+Kun tieto tuosta edellä selitetystä asiasta tuli Peltolan kylään,
+rupesi Iikka heti hommaamaan arpajaisia sen hyväksi. Innokkaissa
+puheissa selitti hän kyläläisilleen asian painon. Iikka pyysi Jäykkälän
+isännältä huoneen arpajaisten pitämiseksi, sillä heidän omat
+torpanhuoneensa olivat liian pienet siihen toimeen; Jäykkälän isäntä
+lupasikin ilolla huoneen ilman maksua. Iikka ja Anni pyytelivät pitkin
+kylää asiamiehiä, jotka ottivat voittoja vastaan halullisilta
+antajilta, ja innolla riensivät ihmiset tuomaan voittoja ja niin
+uhraamaan jotakin kansallisen pyrinnön hyväksi.
+
+Iikka, Anni, Jäykkälän Aappo ja Mari -- sillä Aapollahan oli jo vaimona
+Koiviston Mari -- ottivat toimeksensa, muun muassa, arpajaishuoneen
+kaunistuksen, ja arpajaispäivän aamulla oli huone niin kauniisti
+sisustettu ja voitot niin sievästi järjestetyt, ett'ei kylässä oltu
+semmoista ennen nähty. Voitot olivat periseinälle laitetut hyvään,
+siistiin ja kauniisen järjestykseen jokaisen nähtäväksi; mutta keskellä
+voittoja oli isoilla tulitetuilla kirjaimilla luettavana sanat:
+"Isänmaan alttari". Huoneen muut seinät ja katto olivat kaunistetut
+havu- ja marjainvarsi-köynnöksillä, joita mutkikkaasti ja poimukkaasti
+kiemuroitsivat ympäri huonetta. Salin toiseen päähän oli laitettu sievä
+puhujasija nuorista kuusen näreistä ja havuista.
+
+Kun väki kokoontui arpajaisia viettämään, ei tietty aavistaakaan, kuka
+pitäisi puheen. Nytpä liehahti puhujasijan havu-ovi auki, ja siihen
+ilmestyi Lukulan Iikka. Jalona, korkeana seisoi hän tuossa; hänen
+kasvonsa olivat tyynen ja rauhaisan näköiset, ja hän alkoi seuraavan
+puheen:
+
+"Arvoisat kansalaiseni! Minä luulen, ett'ei minun tarvitse paljoa puhua
+käsillä olevan asian eduksi, sillä tiedänpä, että te käsitätte sen
+tärkeyden yhtä hyvin kuin minäkin. Tiedänpä, että teissä vaikuttaa
+isänmaallinen kansallishenki, joka teidät on saattanut niin tehokkaasti
+osaa ottamaan tähän suureen kansalliseen asiaan ja joka teidät on
+kehoittanut niin lukuisasti tulemaan tähänkin tilaisuuteen, uhraamaan
+roponne isänmaan alttarille. Minä tiedän että te kaikki käsitätte,
+että:
+
+    "sydämettä, Jumalatta
+    on se, jok'ei hartahasti
+    innostuisi puoltamahan
+    tätä maata kuoloon asti."
+
+"Kansallishenki on kansassa herännyt; se on sydämiin sytyttänyt toivoa
+ja tuolle toivolle rupesi jo kipinä valoa koittamaan; mutta aamukoiton
+valoa uhkaavat synkät pilvet hämäräksi jälleen saattaa! -- ei, ne
+uhkaavat sen kokonaan sammuttaa. Mutta koska meidän sydämiimme on
+kerran toivo sijansa saanut, niin toivo ei anna häpeään tulla; siis
+olemme me velkapäät voimiamme myöten estämään, ett'ei kansallemme
+tärkeä valon kipinä saisi sammua. Meidän oppineet miehemme ovat
+varojansa, voimiansa ja vieläpä kunniaansakin uhraamalla tehneet työtä
+meidän eduksemme, jonka raskaan työn hedelmänä on sekin, mitä me tässä
+koolla olevat tunnemme ja tiedämme kansallisuudestamme, ja vielä
+enemmän: se, mitä koko kansamme tietää ja tuntee siitä. Mitä olisimme
+me ilman heitä? Vieläkin kysyn: mitä olisimme me, jos ei meillä olisi
+oppineita kansallismielisiä miehiä, ja mitä meillä olisi silloin
+odotettavana? Eipä, hyvät ystävät, muuta kuin lopullinen, vaikka sitkeä
+kansallinen kuolema. Paljon ovat suuret miehemme tehneet meidän
+hyväksemme, mutta me emme saa mahdottomia heiltä odottaa ja vaatia;
+sillä jos eivät he saa myötävaikutusta kansalta, niin heidänkin
+voimansa -- vaikka innokkaatkin, vaikka vahvatkin -- viimein uupuvat ja
+nääntyvät, uupuvat ja nääntyvät kiittämättömän kansansa henkisen
+velttouden tähden, ja se uupuminen ei ole sen vähempi kuin kansan
+kansallinen uupuminen. Itsestäänhän on siis selvän selvä, että jos
+tahdomme välttää tuota kansallista uupumistamme, täytyy kansan ruveta
+myötäisesti vaikuttamaan heidän kanssansa ja silloin saa asia
+kaksinkertaisen painon. Siis: kansan pitää, itsekunkin leiviskänsä
+mukaan, auttaa heitä sekä henkisillä että aineellisilla varoillansa. Ei
+ole siitä kysymystä, kuinka suuret nuo voimat ja varat ovat, sillä
+pienistä puroista kasvaa viimein väkevä ja mahtava virta, joka
+esteettömästi rientää eteen-päin, niin ett'eivät sitä voi mitkään
+tokeet tai sulut seisattaa. Surullista on sanoa, että meidän noin pitää
+taistella kaksinkertaista taistelua, mutta niin on maailman meno! Jolla
+kansalla ei ennestään ole sitä, jota hän kaipaa, jota hän tuntee
+tarvitsevansa, olkoonpa vaikka kansallisia oikeuksia, sen kansan täytyy
+taistella henkistä taistelua, sillä taistelematta ei ole kukaan
+oikeutettu mitään saamaan; siis kaikkinainen ajallinen hyvä, niin
+yksityisillä kuin kansoillakin, on työn ja vaivan panttina, mutta työ
+käypi sitä helpommaksi, keveämmäksi, näkysämmäksi ja tehosammaksi, kuta
+useampia on työntekijöitä, vaikka eivät kaikki niin paljoakaan
+tekisikään. Surulla täytyy tunnustaa, ett'ei kaikki kansalaisemme tunne
+vielä työn tarpeellisuutta! Osa kansastamme makaa vielä sikeää
+pimentolan unta niin makeasti, ett'eivät he voi vielä seurata aikaansa,
+eivät voi ottaa osaa kansallisiin rientoihin. Kun he kuulevat jonkun
+kansallisen riennon, jonkun kansallisen hätähuudon, nostavat he kyllä
+päätänsä ja katsoa ällistävät asian menoa ja mitä on tekeillä; mutta
+sen edemmäksi he eivät voi vielä päästä. Eivät he voi nousta
+jaloillensa pudistamaan unta silmistänsä ja seuraamaan toisia, vaan he
+vaipuvat jälleen samaan uneliaisuuteen, samaan huolettomuuteen, ja niin
+he alkavat taas nukkua sitkeää untansa! Mutta se ei saa niin olla.
+Meidän pitää vetää heidätkin kanssamme samaan joukkoon, samaan työhön,
+samaan kansalliseen pyörteesen, johon meidän ja meidän koko kansan
+tarkoitus on vihdoin saapua. Mutta tuota heidän herättämistään ei saada
+muutoin aikaan, kuin toimittamalla heille valoa; eihän rehellinen ja
+tunnollinen ihminen kehtaa kirkkaalla valolla nukkua, sillä se on
+pimeän ajan työtä; sentähden pitää meidän hengestä estää, ett'eivät
+valon säteet pääsisi sammumaan. Mutta ei siinä vielä kyllä, että sen
+estämme, vaan meidän pitää myös hengestä auttaman, että valo yhä
+enenisi ja karttuisi, sillä mistä valoa otettaisiin, jos ei sitä olisi
+olemassakaan? Jos me kaikki yksistä neuvoin teemme mitä voimme, niin
+meidän täytyy voittaa; sillä yhteinen ponnistus ei saata niin voimaton
+olla, että se tyhjään raukeaisi. -- En tahdo enempää puhua, sillä
+niinkuin ennen olen maininnut, käsitätte, ystäväni, asian hyvin ja
+tiedän, että tunnette kyllä sydämissänne, minkätähden täällä nytkin
+koossa olemme ja mitä tuo lause tämän huoneen peräseinällä merkitsee."
+
+Kun Iikka oli puheensa lopettanut, kajahti kolminkertainen
+eläköön-huuto huoneessa.
+
+Ennenkuin Iikka oli puheensa alottanut, oli Niemimäkelän isäntä tullut
+arpajaishuoneesen ja pistäynyt muiden taakse, joten häntä ei moni
+huomannut siellä olevankaan. Kun Iikka oli puheensa lopettanut ja
+huudot loppuneet, astui Niemimäkelän isäntä esiin ja kaikki heti
+ymmärsivät, ett'ei tuo ilmestyminen suinkaan ollut arpajaisille
+miksikään eduksi, jos ei vahingoksikaan.
+
+"Siihen sinä kyllä olet mies, houkuttelemaan ihmisiä kaikkiin
+hullutuksiin ja viettelemään heiltä ainoatkin rahansa, ja nuo sitten
+ovat niin hulluja, että antavat itsensä vietellä jos mihin hulluuteen!"
+alkoi Niemimäkelän isäntä puhua äreästi.
+
+"Ette suinkaan, naapuri, mahtane puhua muiden kuin omasta puolestanne",
+muistutti Jäykkälän isäntä.
+
+"Minä puhuu omasta ja muiden puolesta", sanoi hän.
+
+"Itse puolestanne ei teidän tarvitse mitään puhua, sillä saattehan olla
+arpoja ostamattakin ja muiden puolesta en luulisi teillä olevan
+oikeutta puhua", sanoi taas tuo ainainen kukistumaton vastustajansa.
+
+"Se on kyllä tosi, ett'en itse puolestani tarvitse juuri paljoa puhua,
+sillä minulla on toki siksi mieltä, ett'en tuommoisiin hullutuksiin
+rupea; mutta sen suurempi oikeus on minulla puhua tuon yksinkertaisen
+kansan puolesta, jota Jumala paratkoon narrataan ja mielellään milloin
+mihinkin hulluuteen, ja kiskotaan heiltä viimeinenkin raha-penni, jonka
+he kyllä tarvitsisivat tosihinkin", sanoi kansan ja säästäväisyyden
+nimessä taas Niemimäkelän isäntä.
+
+"Luuletteko meidän olevan niin tyhmiä, ett'emme tiedä, mitä teemme? Te
+näytätte aina vaan meitä pitävän typerinä, köyhinä, mutta me toki
+ymmärrämme uhrata jonkun rovon isänmaamme ja kansamme hyväksi,
+sen sijaan kuin te pyydätte estellä ja turhaksi tehdä meidän
+isänmaanrakkauttamme, tulemalla tänne häiritsemään meidän toimiamme ja
+vieläpä kansan nimessä puhumaan sopimattomia puheita, ikäänkuin kansa
+ei itse tietäisi, mitä tekee; vieläpä puhutte kansan kukkaronkin
+puolesta, vaikk'ei siinä oikeastaan ole mikään muu suojeltavana kuin
+oma hyvin kuristettu kukkaronne, josta ei vielä ole nähty yhtään penniä
+kirpoavan mihinkään kansalliseen asiaan, eipä edes niinkään likeiseen
+tarpeesen, kuin omain lastenne kasvatukseen! Ja sillä puheella pyydän
+minä, että tekisitte sentään hyvän meille, että menisitte pois
+häiritsemästä meidän asiaamme!" sanoi talon isäntä kaunistelematta.
+
+"Te häväisette minua hävyttömillä sanoilla! Te käskette minua pois!
+Hyvä! Mutta tuo teidän ylpeytenne onkin siihen loppunut, sillä minä
+näytän teille -- hurja joukko -- minkä verran teillä on oikeutta
+tuommoisia ylöskantoja toimittaa, kerjätä ja kiskoa ihmisiltä rahoja.
+Te olette kyllä viisaita mielestänne, jonka nojalla sitten olette noin
+suurisuisia, mutta nähdäänpä kuinka pitkälle tuota viisautta kestää",
+sanoi Niemimäkelän isäntä uhkaavasti. Tyytymätön kohina alkoi kuulua
+väkijoukosta, ja yksi ja toinen olisi ollut valmis jotakin sanomaan,
+vaan hän oli jo vihapäässään puitsinut jalkoinsa.
+
+Kun arpajaisten pitäjät olivat päässeet odottamattomasta vastuksesta,
+rupesivat he kohta toimeensa. Pian olivat kaikki arpaliput myödyt ja
+permanto peittyi tyhjillä lipuilla, ja jotka voittoja saivat,
+korjasivat ne pois. Kylän nuorukaiset ja neidet lauloivat isänmaallisia
+lauluja sekaäänisesti illan kuluksi ja Iikka lausui väliin jonkun
+kappaleen Vänrikki Stoolin Tarinoista; muita ravintoaineita ei ollut
+kuin teetä ja kahvia. Mitäpä siinä oli: arpajaiset loppuivat, mutta
+niiden pitäjät voivat lähettää kauniin summan tuohon suureen
+kansalliseen tarkoitukseen.
+
+Arpajaisten vaikutus ei kumminkaan siihen vielä loppunut. Niemimäkelän
+isäntä oli käräjämatkoillaan tullut niin viisaaksi, että tiesi sen,
+ett'ei arpajaisia saa pitää sakon uhalla. Tuon viisautensa nojalla
+tuli hän Jäykkälään kumoamaan koko arpajaishommaa ja niin saamaan
+muut ihmiset tuhmiksi ja riistämään itsellensä uutta arvoa
+tietäväisyydellänsä. Hänellä oli varma luulo jo Jäykkälään tullessa,
+että nyt hänellä on ainakin se valtti, jolla hän vissimmästi saa
+kostetuksi uppiniskaiselle naapurillensa, Jäykkälän isännälle ja
+vihatulle vävyllensä, jolle hän oli vannonut kostavansa kuolemaansa
+asti; Jäykkälän isännän luuli hän saavan sakkoon siitä, että antoi
+huoneensa arpajaisten pitoon, ja vävynsä, kun pani ne toimeen. Tuossa
+koston himossa haastatti hän sekä naapurinsa että vävynsä käräjiin
+arpajaisten pitämisestä. Mutta noilla hänen mielestään niin
+rikoksellisilla syytetyillä oli oikeuteen tuoda asianomaisen
+kuvernöörin lupa arpajaisten pitämiseen, ja arvaapa sen, että
+Niemimäkelän isäntä sai käräjissä pitkääkin pitemmän nokan.
+
+Niinhän se aika kului, mutta Niemimäkelän isännän sydän ei sulanut
+vävylleen eikä tyttärelleen, ja missä hän suinkin luuli jotakin
+voivansa, yritti hän aina kostamaan heille; niin kivikovaksi oli hänen
+sydämensä paatunut omaa lastansa ja kelpo vävyänsä kohtaan!
+
+Iikka ei koskaan vastustanut appivaariansa, vaikka kuinkakin
+hävyttömästi hän olisi Iikkaa kohdellut, sillä hän tunsi syvää
+kunnioittamista häntä kohtaan; olihan hän kumminkin hänen siveän
+vaimonsa isä, joka laillaan oli kasvattanut hänelle kumppaniksi armaan
+puolison, joka niin usein lohdutti hänen sydämensä ja oli hänelle
+kaikki kaikissa; siinä syy, jonkatähden Iikka aina vaikeni, kun
+Niemimäkelän isäntä tuli vaan näkösälle, tulipa hän minkä näköisenä
+milloinkin tuli.
+
+
+
+
+V. Häviö.
+
+
+Niemimäkeläisetkin olivat ennen olleet vaan tavallisia ihmisiä, jotka
+vaivaa nähden elää kitustelivat karulla maatilallansa, jonkatähden he
+eivät olleet parempia eikä pahempia kuin muutkaan ihmiset, eivätkä
+herättäneet mitään huomiota. Eivät he silloin olleet ylpeämpiäkään kuin
+muut ihmiset, eikä heillä näyttänyt olevan juuri mistään niin isoa
+huolta. Mutta heti, kun he möivät metsänsä pölkkyherroille useammasta
+kymmenestä tuhannesta markasta, tuli heille kyllä monenkaltaiset
+huolet; sillä kyllä raha huolta antaa. Ensinnäkin tuli huolta siitä,
+kuinka tuo ikävä ja ruumista rasittava työ saataisiin poistetuksi ja
+kuinka elämä saataisiin niin mukavaksi, suloiseksi ja työttömäksi kuin
+suinkin mahdollista, ja se ensimäinen huoli toi monta, monta muuta
+huolta tullessaan! Se toi sen huolen, kuinka oikein pian saataisiin
+karkeat sarkanutut yltään poistetuiksi ja rikasten arvonmukaiset,
+hienommat ja mallikkaammat vaatteet sijaan; se toi sen huolen, kuinka
+hiukaava ja jälväävä sydän-ala saataisiin vaikenemaan ja tyytymään,
+ett'ei se aina kurisisi ja mouruaisi ja olisi jotain aina kaipaamassa;
+mutta huolista huolin oli kumminkin se, kuinka tuo pieneen paikkaan
+supistettu ihana metsä, eli toisin sanoen: tuo metsästä saatu raha oli
+niin säilytettävä, ett'ei se missään tapauksessa pääsisi vähenemään,
+vaan että se päinvastoin enenisi ja kasvaisi. Mutta olipa heillä nyt
+neuvoja, jos pahoja päiviäkin; sillä olihan nyt rahaa, ja raha kaikki
+voittaa. Entiset karkeat nutut poistettiin siten, että kaupungista
+ostettiin uudet palttoot, takit ja turkit, oikein muodin-mukaiset, ja
+samalla tuotiin myös tehdasten hienoa verkaa ja muuta vaatetta, joista
+mestari-räätälit saivat sepittää uuden uutukaisia somia pukuja; hyvät
+korskuvat hevoset ja mukavat ajokalut laitettiin -- miks'ei? sillä
+olihan nyt rahaa, paljon kärsinyttä ruumista helpoitettiin siten, että
+työnteko heitettiin kokonaan pois ja sitä ruvettiin, palkinnoksi
+paljoista vaivoistaan, mukavasti liehuttelemaan mukavissa
+keinutuoleissa ja väliin oi'aistiin sitä topatulla sohvalla; kun siihen
+kylläyttiin, lähdettiin ajamaan korskuvilla hevosilla ja mukavilla
+ajokaluilla. Kurisevaa sydänalaa ja vellovaa vatsaa korjattiin suun
+kautta, jolle heti koettiin laittaa oikein "potelli-olutta", ja muuta
+"troppia", johon ensimältä sekoitettiin "jäärnästiä" ja "alueeta", että
+se tulisi tehokkaammaksi täyttämään ankarain velkojain vaatimuksia.
+Niiden piti olla ensin niinkuin kasteen vetenä muille, vasta pantaville
+hyville aineksille, ja niin sekin epäkohta ihmis-elämässä tuli
+vähitellen korjatuksi! Huolten huoli poistettiin siten, että muutettiin
+pois rikkaasta paikkakunnasta, jossa metsät kullenkin tuhansia
+tuottivat, ja mentiin "köyhään" kylään, jossa rahoille saadaan kasvua
+yhdeksän-kymmentä sadalta, ja noinhan ne huolet tulivat poistetuiksi!
+Semmoinen se oli heidän asemansa ja tilansa, kun he tulivat
+Niemimäkelään Peltolan kylässä.
+
+Ennen on jo mainittu, että Niemimäkelän isäntäväki oli köyhille hyvä
+Peltolan kylään tultuansa ja siellä ollessansa. Mutta ei heidän
+hyvyytensä tullut ihmisrakkaudesta eikä sääliväisestä sydämestä köyhiä
+kohtaan; vaan he tekivät laupeuden työtään siinä taitavaisessa uskossa,
+että, kun he antavat köyhille almua, Jumala siunaa heidän rahoillensa
+monenkertaiset voitot ja siten kasvattaa heidän varojansa paljoa
+kiiruummasti kuin tavallisesti. Mutta niin pian kuin joku köyhä sattui
+jotenkin loukkaamaan Jumalalta niin paljon hyvää toivovan isännän
+mielipiteitä tai oikeuksia, silloin ei ulkokultainen Jumalan pelko ja
+rakkaus paljoa vaikuttanut isännän mielessä; sillä silloin hänen
+hyvyytensä muuttui yht'äkkiä kauheimmaksi ja katkerimmaksi koston
+pyynnöksi. Ennestäänhän jo tiedämme, ett'ei Niemimäkelän isäntä antanut
+mitään armoa semmoisillekaan talojen omistajille, jotka perheinensä
+tulivat hyvästi toimeen, kun ei heillä vaan ollut "rahoja"; se
+selittänee parahiten, minkälainen ajatus hänellä oli niistä, jotka
+olivat pakoitetut armoleipää hakemaan.
+
+Kaikin tavoin kokivat he rahoillensa hakea siunausta ja runsasta kasvua
+sekä hengellisesti että aineellisesti, ja edelliseen kuuluu sekin, että
+käsillä olevat setelirahat ja muut arvopaperit säilytettiin Raamatun
+lehtien välissä, jolla talletuspaikalla oli se tarkoitus, että heidän
+rahansa tulisivat siten _pyhitetyiksi_, ett'ei niihin mikään
+"kateensilmä" pystyisi! Hopea- ja kultarahojen säilytyspaikassa piti
+olla joku pieni "jumalinen" kirja! -- ja noin monistettuna kaikilla
+hyvillä varokeinoilla, odottivat he Jumalalta -- siunausta!
+
+Kun he muuttivat Peltolan kylään, tarjoelivat he rahoja kyläläisille
+lainaksi, mutta Peltolan kyläläiset pelkäsivät velkaa pahemmin kuin
+vihollista, sillä he olivat elämän koulussa jo oppineet tuntemaan sen
+vaikutukset; sentähden eivät he takertuneetkaan paulaan niin helposti
+kuin Niemimäkelän isäntä oli luullut.
+
+Niinkuin ennen on mainittu, olivat Peltolan kyläläiset maata viljelevää
+ja työteliästä kansaa. Ei ollut koko kylässä yhtään isäntää, joka ei
+olisi itse ensimäiseksi noussut aamulla ylös ja herätellyt sitte
+väkensä. Kun se oli tehty, oli emännillä jo ruoka pöydällä valmiina ja
+isäntä meni edellä pöytään ja muu väki perässä. He ottivat lakit pois
+päästään, siunasivat ruokansa ensin ja söivät sitten eineensä. Kun
+siitä toimesta oli päästy, lähtivät he keveällä sydämellä
+yksimielisesti työhön, isäntä edellä, jossa hän kaiken päivää teki
+työtä paraana miehenä ja ohjasi muidenkin tekoa. Ja kun isännän tarkka
+silmä oli kaikkialla valvomassa, kävi työ joutuin ja perusteellisesti.
+Sentähden tuli tuo maanviljelys ja sitä seuraava työ heille rakkaaksi;
+se oli heidän aarteensa, josta he elivät ja toimeen tulivat, ja siitä
+aarteesta maksoivat he kaikki yhteiskunnalliset maksut ja vieläpä
+heillä ulottui joku ropo yleisiin ja kansallisiin tarkoituksiinkin.
+Tosin ei heidän aarteensa ollut Raamatun eikä muiden kirjojen lehtien
+välissä, mutta sen enemmän oli niitä kyläläisten päässä ja sydämessä,
+sillä he olivat Jumalaa pelkääväistä kansaa ja kokivat pitää lastensa
+kasvatuksesta hyvää huolta.
+
+Kun kyläläiset niin työnsä ja elämänsä perustivat, oli heidän
+toimeentulonsa sillä kannalla, että he elivät omistansa ja niin eivät
+he tarvinneet lainoilla lisätä toimeentuloansa; siinä syy, jonkatähden
+eivät kyläläiset halunneet ottaa rahalainoja Niemimäkelän isännältä,
+vaikka väliin oli kovakin rahanahdinko, mutta niidenkin läpi menivät he
+muuten keinottelemalla.
+
+Mutta "maa ei ole miehettään, eikä kylä kirveittään", sanoo sananlasku
+ja niinpä kävi tässäkin; sillä olipa kumminkin kylässä kaksi, jotka
+ymmärsivät tuon Niemimäkelän isännän hyväntahtoisuuden hyväkseen eli
+oikeammin pahakseen käyttää. Ne olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän
+Mikko. He ottivat kumpainenkin heti isomman rahasumman lainaan, muka
+maanviljelystään parantaaksensa, mutta rahat eivät joutaneetkaan
+maanviljelyksen parannukseen; niillä oli muitakin reikiä, sillä nyt oli
+rahaa, tuota maksun välikappaletta, jota kaikki haluavat; sopihan nyt
+elää. Hoitolan Heikki teki hevoskauppoja kahta innokkaammin kuin ennen,
+sillä nyt se kävi laatuun; nyt oli hyvä voittaa, kun oli rahoja, joiden
+turvissa sai kaupat mielensä jälkeen sujumaan. Hän vaihtoi usein
+Niemimäkelän isännänkin kanssa hevosia ja päällisti hänelle useita
+satoja markkoja ja etua tuottavat päälliset maksettiin aina uudella
+velkakirjalla! Niin lisääntyi velka lisääntymistään. Metsälän Mikko
+kyllä ei tehnyt hevoskauppoja, että olisi sillä velkaantunut, vaan hän
+heitti työnteon kokonansa pois ja rupesi ryypiskelemään, ja kun hän
+tuli pöhnään matkoilla ja markkinapaikoissa, otti hän aina niin
+liiaksi, että tuli aikaan taidottomaksi, joissa tiloissa viekas veli
+piti useinkin siitä huolen, että hänen lakkarinsa ja taskunsa tulivat
+hyvin puhdistetuiksi; mutta vahinko piti aina palkita -- uudella
+lainalla!
+
+Niemimäkelän isäntä näki kyllä kotkan silmillä ylevältä asemaltaan,
+kuinka siinä viimein käypi, sillä olihan hän rukoillut tai ainakin
+muutoin keinotellut Jumalalta rahoillensa siunausta; hän odotti nyt
+sitä.
+
+Sattui tulemaan katovuosi ja kova rahan puute alkoi tuntua maassa.
+Silloin yht'äkkiä tuli kuvernööristä takavarikko-välipäätös sekä
+Hoitolan Heikille että Metsälän Mikolle, ja nimismies pani
+takavarikkoon kummaltakin elon elämän. Molemmat talon ystävät tulivat
+Niemimäkelään ja kyynelsilmissä rukoilivat, ett'ei heidän ainainen
+hyväntekijänsä olisi niin kova ja saattaisi heitä mierontielle niin
+kovana aikana, mutta nyt oli entinen ystävyys loppunut ja isäntä sanoi
+vaan kylmästi: "Minä näen selvästi, että te hälvenette; mistä minä
+sitte omani saan? Ei minun käy odottaminen."
+
+Kyläläisetkin näkivät, mitenkä Hoitolan Heikin ja Metsälän Mikon käypi,
+sentähden ei heitäkään haluttanut auttaa heitä.
+
+Mikäpä siinä oli Hoitolan Heikillä ja Metsälän Mikolla neuvona; töiden
+ja toimien hedelmät alkoivat ruveta näkymään. Ystävä ei kallistanut
+korviansa heidän viittauksillensa ja "hyviä kylänmiehiä" ei ollut,
+sillä he olivat ne itse sopimattomalla käytöksellään vieroittaneet pois
+tyköänsä. Kuulutettu huutokauppa-päivä tuli ja Niemimäkelän isäntä
+huusi heidän maansa mantunsa ja kaikki, mitä heillä oli, itsellensä
+polkuhinnasta, sillä kyläläiset eivät tahtoneet puuttua eikä sekaantua
+heidän rettelöihinsä; mutta Niemimäkelän isäntä iloitsi sydämensä
+pohjasta, sillä näyttihän ainakin siltä, kuin hänen rahansa olisivat
+todellakin tulleet pyhitetyksi Raamatun lehtien välissä, ja että hänen
+köyhille antamat almunsa eivät olisi hukkaan menneet, koska ne
+näyttivät niin rupeavan kasvamaan. Hän möi molempien velkamiestensä
+maat, jommoisellakin voitolla, entisen kotipuolensa miehille, ja
+irtaimistollakin hän kiskoi isot voitot. Semmoinen se oli Hoitolan
+Heikin ja Metsälän Mikon taloudellinen loppu. Mutta Peltolan kyläläiset
+kauhistuivat tekoa niin, ett'eivät he olisi huolineet Niemimäkelän
+isännän rahoista, vaikka hän olisi antanut niitä kuinka halvalla
+kasvulla tahansa, ja he alkoivat vierautua hänestä ja hän heistä aina
+enemmän ja enemmän.
+
+"Vanha ystävyys on luja", sen osoitti Metsälän Mikon ja Hoitolan
+Heikinkin kohtalo. Kun joku aika oli kulunut heidän häviöstänsä, että
+enin sydämen suru oli ennättänyt haihtua, tuli heidän ystävyytensä
+entiselleen Niemimäkelän isännän kanssa ja he olivat myötäänsä
+Niemimäkelän työmiehinä ja muutoinkin kaikkena kaikessa, niinkuin ennen
+olemme jo nähneet, ja jonkun ajan takaa näkivät he vaan hänessä
+taasenkin suurimman hyväntekijänsä!
+
+Kun Niemimäkelän isäntä näki, että hänen rahojensa karttumisen onni
+loppui niin lyhyeen Peltolan kylässä, nimittäin noiden kahden talon
+häviöön, ei ollut hänellä muuta neuvoa kuin sijoittaa rahansa pankkiin,
+mutta pankki ei maksanut kuin neljä sadalta kasvua, jonkatähden hänen
+rahojensa kasvaminen kävi paljoa vähemmäksi kuin yhdeksänkymmentä
+sadalta, jonka hän oli niille kasvuksi uneksinut; eikä tuota tappiota
+voinut sekään parantaa, että koettiin köyhille antaa almua ja että
+käsirahoja pidettiin Raamatun lehtien välissä.
+
+Niin kului joku aika. Niemimäkelän maanviljelys kävi vuosivuodelta niin
+huonoksi, ett'ei tuottanut taloon vuosinaisia tarpeita! Kummako se oli,
+sillä isäntä ja talon poika eivät valvoneet päin perin mitään työtä sen
+koommin kuin kylään tulivat, jopa kaiketi, sillä he olivat liika hyviä
+ja rikkaita niin halpaan ammattiin kuin työn perään katsomiseen, ja
+työn tekemisen itsensä katsoivat he niin ylön, ett'ei sen tekijällä
+ollut heidän mielestänsä kunniaakaan! Sentähden koko talon työ ja hoito
+oli vieraan väen hallussa, jotka eivät taas huolineet muusta, kunhan
+vaan päivä meni ja toinen tuli; eikä talon hoito parannut sittenkään,
+vaikka sitä hoitamaan tuli viimeiseltä Hoitolan Heikki ja Metsälän
+Mikkokin. Tuommoisen hoidon kautta tulivat Niemimäkelän tilukset kovin
+rappiotilaan: niityt pensastuivat ja jäivät aidoitta ja ladoitta,
+sentähden väheni heinän saalis vuosi vuodelta ja viimein ei niistä
+saatu kuin vähän sänkeä karjojen jaloista, ja niin saadut heinät olivat
+sekä huonoja että kalliita, kun kallis työväki päinensä niitä
+koperoitsi. Heinien osto kasvoi siis vuosi vuodelta talossa. -- Pellot
+jäivät ojittomiksi ja aidattomiksi ja ne viljeltiin niin huonosti,
+ett'eivät ne kasvaneet oikein puita eikä heiniä, mutta viljaa sitäkin
+vähemmin; sillä niitä pidettiin kumminkin siksi rauhatoinna, ett'ei
+luontokaan niissä saanut kasvukuntaansa levittää! Ja kun niissä oli
+jotakin kylvöä, haparoitiin niitä harvoja korsia, joita huonosti
+ruokottu maa oli jaksanut kasvaa, vasta talven tullessa lumen seasta
+pois, ja silloin eläimet olivat niistä jo runsaan osan ottaneet,
+huonojen aikojen tähden! -- Kylläpä sen arvaa jo edeltäkin päin, että
+semmoisella maanviljelyksellä ei peltokaan antanut talouden tarpeeksi
+viljaa, jonkatähden kaikki talossa tarvittava vilja ihmisille oli
+vuosittain ostettava; sillä korskuvat syöttiläishevoset ja muu karja
+tarvitsivat kyllä syödäksensä kehnon ja vähän viljan, jonka maa antoi.
+Mutta olipa toki Raamatun raoissa rahaa ja pankista saatiin toista;
+paha vaan, ett'ei pankki maksanut yhdeksääkymmentä sadalta kasvua.
+
+Eipä siinä ollut vielä kyllä, että talon tulot pienenivät, ett'eivät
+rahat kasvaneetkaan määrättömästi; mutta siihen tuli vielä lisäksi
+aivan päinvastainen seikka, nimittäin se, että samassa määrässä kuin
+tulot pienenivät, menot talossa suurenivat. Sillä yhä useammin
+tarvittiin tehdä matkoja kaupunkiin, tuomaan sieltä ehtimiseen
+olutkuormia, "koljotti" pulloja ja muita "troppeja"; sillä isännän
+hävytön velkoja -- sydänala -- oli tullut yhä ankarammaksi
+vaatimuksissansa ja lisäksi oli tullut vielä toinenkin yhtä tyhjä ja
+vellova sydänala, kuin isännälläkin oli, nimittäin Kasperin; ne
+kaksoisvelkojat olivat tulleet niin ankariksi, ett'eivät tyytyneetkään
+enään katkeroihin "alvee"- ja "jäarnästi"-troppeihin, vaan heille piti
+antaa oikein virtanaan jalostuttavaa nestettä, oikein alkuperäisessä
+puhtaudessaan! Mutta yhä useammin kuului kylässä, että Niemimäkelän
+isäntä taas on "kipeänä", sillä kukaan ei ollut päässyt hänen
+kamariinsa; yhä useammin kuului kylällä, että Kasperi taas oli
+juovuksissa! Kaikkiin näihin asianhaaroihin katsoen oli se paha, kovin
+paha, kun rahat eivät tuottaneetkaan yhdeksääkymmentä sadalta, sillä
+varat eivät kumminkaan olleet niin äärettömät, että niukka neljän
+prosentin kasvu olisi riittänyt laiskan, työttömän ja huolettoman
+perheen ylöllisen ja harrastelevan elämän tarpeisiin; vaan päivä
+päivältä, vuosi vuodelta, tuli pääomaan isompi kolo. Siihen vielä
+lisäksi tuli, että isänsä ehtimiseen sai maksaa ja sovittaa Kasperin
+rikoksia, joita hän usein juovuspäissään teki, eikä isällä ollut yhtään
+syytä nurkua, ett'ei Kasperi ollut hyvästi alkanut "maailman rannan"
+kouluansa ja että hän on liiaksi saanut lukea "lorukirjoja".
+
+Se aika, jolta nämät viimeiset kertomukset ovat, on jo jonkun ajan
+edempänä Iikan naimisista, ja kylällä rupesi nyt kulkemaan kaikenlaisia
+huhuja. Sillä tiettiin salakähmää, että Niemimäkelän isäntä onkin aina
+silloin juovuksissa, kun hänen sanotaan olevan kipeänä; siellä
+tiettiin, että hän taas on saanut maksaa niin ja niin paljon Kasperin
+pahoista töistä; siellä tiettiin, että Niemimäkeläisten varat eivät
+olleetkaan niin suuret, kuin on luultu; sillä niitä pitää kuluttaa joka
+vuosi runsaasti. Mutta se oli vaan salaisena kuiskeena harvain kesken,
+sillä eivät he halunneet juoruta.
+
+Tosin olivat he yhtä pönäköitä, yhtä ylpeitä, yhtä arkoja kunniastaan
+kuin ennenkin; tosin oli heillä vielä korskuvat hevoset, kiiltävät
+hevosvärkit, kauniisti sisustetut uljaat huoneet ja rahoja Raamatun
+raoissa, mutta useassa kohden alkoi näkyä rikkinäisiä akkuna-ruutuja,
+jotka saivat jäädä siihen korjaamatta, ja joku riutunut savupiippu oli
+ilmestynyt tuon korskallisen rakennuksen katolle, yhtä huonolla
+korjausonnella kuin rikkinäiset akkuna-ruudutkin, ja niitä pitivät
+kyläläiset pahana enteenä.
+
+Tosin ajoi isäntä vielä kirkolle yhtä komeilla hevosilla ja
+hevosvärkeillä kuin ennenkin ja kuski oli hänellä ajamassa
+kuskilaudalla niinkuin ennenkin, aisakello tärpätti aisassa niinkuin
+ennenkin ja suuri karhuntalja liehui reen perässä niinkuin ennenkin --
+kaikkiko niinkuin ennenkin? -- eipä kuitenkaan kaikki, sillä aikoinaan
+kauniit vaatteiset suitsivarret olivat jo poikki olleet useasta kohden,
+jotka sitten olivat solmiellut kiinni niinkuin parhaiten oli taidettu,
+mutta solmuhan on aina solmu. Kuskilauta oli pitkän ajan reessä ollut
+jo rikki ja niin se nytkin oli; mutta yhtäkaikki istui kuski siinä
+pönäkkänä, kädet suorana, niin ohjaten solmuisilla suitsivarsilla
+hevosta; mutta tuo rikkinäinen kuskilauta natisi, ritisi ja ratisi
+alinomaa ajaessa, ikäänkuin muistuttaen ehtimiseen jotain talouden
+toimien vaillingista, muistuttaen, että asiat eivät kaikki olleet
+niinkuin olla pitäisi; suuri ja ennen niin romea umpikulkunen rämisi
+myös ränkien korvissa niin epäsointuisesti, että sen sointu kuului
+siltä, kuin joku olisi kepakolla rummuttanut rikkinäisen paistinpannun
+pohjaan, ja kyläläiset kuiskaelivat toisillensa: "jopa Niemimäkelän
+isännän hevosvärkit rupeavat huononemaan".
+
+Noiden ennetten aikana Niemimäkelän isäntä tuli käymään eräänä päivänä
+Jäykkälässä! Hän ei ollut käynyt juuri monasti siinä talossa, ei
+useammasti kuin olemme nähneet, ja niilläkin hänen käyntikerroillansa
+oli hänen asiansa jotenkin oudonlaisia. Niemimäkelän isäntä ei
+kuitenkaan tullut nyt Jäykkälään kopeana ja uhkaavana, niinkuin
+edellisillä kerroilla oli tehnyt, vaan hän tuli höylinä ja kohteliaana
+niinkuin hyvä ystävä ainakin. Talonväki otti vieraansa hyvästi vastaan
+ja isäntä vei hänen kamariin, mutta kaikki Jäykkäläiset kummastelivat
+keskenänsä: mikä oli saattanut hänet heille tulemaan! Niemimäkelän
+isäntä puheli höylisti talon isännän kanssa ja jälkimäinen iloitsi
+sydämessään, että naapurissa oli varmaan joku muutos tapahtunut
+parempaan päin. Kun vieraansa oli niin kohtelias ja kun oli puheltu
+niitä näitä, rohkesi Jäykkälän isäntä viimein kysyä häneltä:
+
+"Ettekö aio jo ottaa vävyänne ja tytärtänne kotiinne? Vaikka kyllä he
+tulevat hyvästi toimeen tuossakin, vaan tekin näyttäisitte tarvitsevan
+heidän apuansa."
+
+Niemimäkelän isännän kasvot muuttuivat tuota kuullessansa ja verisuonet
+pullistuivat hänen otsassansa ja aivenillansa, ja värisevin huulin
+vastasi hän: "Ei ikänä kerjäläisiä", ja Jäykkälän isäntä havaitsi
+silloin pahoin pettyneensä.
+
+Niemimäkelän isäntä tyyntyi taas ja hän muuttui entisellensä, yhtä
+kohteliaaksi. Kun oli taas puheltu sitä ja tätä, sanoi hän viimein:
+"Ettekö, hyvä naapuri, lainaisi minulle parituhatta markkaa muutamaksi
+viikoksi? Minulla on kyllä rahoja pankissa, mutta minä tarvitsisin tuon
+joutavan summan äkkiä, eivätkä rahat joudu pankista niin pian kuin
+tarve vaatisi, sillä minulta sattui käräjärahat loppumaan."
+
+"Minä en ota rahoja lainaan enkä minä anna rahoja lainaan", sanoi
+Jäykkälän isäntä jäykästi.
+
+"Tuon vertaista summaa!"
+
+"En vähää enkä paljoa, eikä minulla paljoa olekaan."
+
+"Jopa oli kumma! ja minä olen itse tarjonnut sinulle rahaa lainaan."
+
+"Mutta en minä ole sitä tarjousta ottanut vastaan, enkä siis ole teille
+siitä mitään velkaa. Minä tiedän, kenellä on rahoja käsillä, jonka
+paremmin sopii ryhtyä teidän asioihinne: se on teidän vävynne, menkää
+ja lainatkaa häneltä; minä tiedän, että hän ilolla lainaa teille",
+sanoi Jäykkälän isäntä.
+
+"En, vaikka paikalle nääntyisin", sanoi Niemimäkelän isäntä ja lähti
+pois, mutta ei yhtä kohteliaana kuin oli tullut.
+
+Tuota naapurinsa rahan lainaan hakemista piti Jäykkälän isäntä hyvin
+kummana, ja kun joku vaan puhui Niemimäkelän rahoista ja rikkauksista,
+pudisti hän epäileväisesti päätänsä, mutta ei puhunut kenellekään siitä
+sen enempää.
+
+Tosi on, että Raamatun välistä olivat nyt Niemimäkelässä rahat
+loppuneet, ja kun ei hän saanut lainaa kyläläisiltänsä, laittoi hän
+poikansa pankista noutamaan useampia tuhansia markkoja. Kasperi lähti
+matkaan kaupunkiin ja nosti siellä tarvittavat rahat. Oli iltapäivä,
+kun hän rahat sai haltuunsa. Hänen sydän-alansa rupesi taas velkomaan
+saataviansa ja nyt oli hyvä tila tyydyttää jo tottunutta velkojaa. Hän
+meni ravintolaan ottamaan "naukkuja" ja siellä tuli kohta paljon hyviä
+ystäviä, sillä olihan Kasperi rikkaan Niemimäkelän poika, jolla oli
+rahoja, ja raha antaa rintaa. Naukkujen ottoa tihitettiin ja siitäkös
+tultiin hyvälle tuulelle. Aika tuli ikäväksi; ruvettiin ajan kuluksi
+pelaamaan! Peli-into kiihtyi kiihtymistään ja naukkuja otettiin väliin
+lisäkiihoitukseksi. Kasperi tuli juovuksiin, jonkatähden ei hän ollut
+edes kunnollinen pelaajakaan, ja hän kadotti markan markan perästä,
+sadan sadan perästä, ja aamun tullessa ei hänellä ollut rahaa kruunun
+mynttiä! Hän kauhistui ja hirmustui itsekin tilaansa, kun oli
+kadottanut kaikki rahansa; ja kuinka hän kotiinsa menisi, kun ei
+hänellä olisi rahoja? Hän rupesi koettelemaan tappeluonneansa, kun ei
+pelionni auttanut. Vihasta vahtoavin suin töytäsi hän rahojensa
+voittajien kimppuun, ryöstääksensä heiltä kadotetut rahansa takaisin.
+Tappelu kävi raivoisaksi, päihtymys ja epätoivon vimma teki Kasperin
+tiikerin kaltaiseksi. Hän haavoitti pahoin vastustajiansa, ja
+ravintolan huonekaluja ja astioita särkyi paljon siinä mylläkässä.
+Vaikka Kasperin vastustajia oli useampi, eivät he voineet häntä
+hillitä, sillä hän löi vimmatulla innolla, kaikilla, mitä vaan käteensä
+sai. Mutta heti tappelun alkaessa oli eräs heistä juossut kaupungille
+poliisia hakemaan hätään; poliisi tulikin, otti Kasperin kiinni ja vei
+hänet kaupungin vankilaan, yhtä tyhjänä rahoista, kuin oli kaupunkiin
+tullutkin! Kyllä Kasperi koki sanoa, että hän on Niemimäkelän Kasperi,
+vaan ei mikään auttanut, poliisi teki tehtävänsä. -- Se oli kova
+tutkinto Kasperille, hänen isällensä niin mieluisessa maailman rannan
+oppikoulussa!
+
+Kasperia ei laskettu irti kaupungin vankilasta, ennenkuin asia tuli
+tutkituksi raastuvassa. Eräs maaseudulta kotoisin oleva todistaja oli
+kerinnyt lähteä pois kaupungista, jonkatähden tutkinto viipyi useampia
+päiviä. Kasperi lähetti isällensä heti sanan, että hän tulisi
+kaupunkiin lunastamaan poikaansa pois pahasta pinteestä, johon hän oli
+joutunut. Isä tulikin kaupunkiin ja koki kaikin tavoin saada poikaansa
+pois ilman rangaistuksetta. Hän nosti pankista taas rahoja ja kulutti
+satoja nurkkasihteereille asiansa auttamiseksi; mutta mikään keino ei
+auttanut, sillä ei raha eikä Niemimäkelän nimen arvokkaisuuskaan
+painanut mitään oikeuden vaakakupissa, vaikka hän luuli niin paljon
+painavansa Peltolan kylässä rahoinensa kansalaistensa kesken. Kasperi
+sakotettiin vaan armotta juopumisesta ja tappelusta, ja hän tuomittiin
+maksamaan vielä kaupan päälle kaikki tappelussa särjetyt huonekalut.
+Tosin sakotettiin toisiakin Kasperin juoma- ja tappelukumppaneita;
+mutta mitäpäs se häntä auttoi, jos muitakin oli samassa kadotuksessa?
+Niin se seikka loppui.
+
+Ensi kerran eläessään havaitsi Niemimäkelän isäntä, ett'ei Kasperi
+tehnyt oikein, ja vihan ja kiukun väessä haukkui ja sätti hän
+poikaansa, kun hän oli niin paljon hänelle tehnyt aineellista vahinkoa,
+ja uhkasi pieksää poikaansa; mutta hänen mieleensä ei johtunut
+vähääkään, että suurin syy Kasperin pahantapaiseen elämänlaatuun oli
+hänen oma vikansa, kun hän oli liian löyhästi valvonut poikansa
+kasvatusta. Tosin oli isä pojallensa valinnut ja määrännyt oppikouluksi
+tuon moniluokkaisen maailman rannan; mutta nyt havaitsi hän, että
+siellä saatetaan opettaa muutakin, ei vaan rahojen kokoamista, vaikkapa
+aivan päinvastaisiakin asioita. Mutta sen kaiken piti hän vaan poikansa
+vikana, jolla oli niin "huono pää", ett'ei hänestä voinut sen parempaa
+tulla.
+
+Elämä Niemimäkelässä tasaantui taas tuonkin tapauksen perästä
+entiselleen, eikä siitä ollut sen pitempää, mutta kylässä alkoi kuulua
+hiljaisia, salaisia kuiskeita, asiantuntevain kesken, että Niemimäkelän
+isäntä oli nostanut pankista viimeiset rahansa Kasperin lunastamiseksi
+ja että hänellä on jo velkojakin!
+
+Niin kului aikaa vielä ummellensa puolitoista vuotta, eikä mitään
+erinomaista tapahtunut. Kasperi vaan eli tavallista menoansa: ajoi
+hevosella kylästä kylään, talosta taloon, markkinoilta markkinoille ja
+oli melkein aina hujakassa. Hän haki muka nyt morsianta itsellensä,
+jonka piti olla hyvin rikkaan ja muuten maanvalion, rikkaan
+Niemimäkelän ainoalle pojalle. Mutta Kasperin elämäntavat olivat jo
+tunnetut laajalle, sillä "hyvä kello kauas kuuluu, paha sanoma vielä
+etemmäs"; sentähden ei kukaan kunnon neiti tahtonut yhtyä hänen
+kanssansa. Jospa hän olisi aikanansa nainut jonkun siveän ja
+lujaluontoisen, vaikka köyhemmänkin tytön, joka silloin ei olisi ollut
+mahdotonta, niin kenties olisi koko Niemimäkelän ja Kasperin elämä
+tullut toisenlaiseksi; kenties olisi talo tullut häviöstä pelastetuksi,
+kun olisi hellä käsi tullut tasoittelemaan ja hillitsemään talossa
+syntyviä epäkohtia, kun olisi tullut hellä sydän, vaikka ei rikaskaan,
+palkitsemaan huonoa kasvatusta -- kenties, kenties?
+
+Kaikkialla saivat Kasperin naimatuumat huonon lopun ja alakuloisuus
+valtasi koko talon väen; eikä kummakaan, sillä kuuluisalla nimellä oli
+Kasperin naimisen kautta luultu saatavan toisia rahoja menetettyjen
+sijaan.
+
+Eräänä pyhänä, kun väki kirkosta palasi, toivat he sen oudon uutisen
+tullessaan, että Niemimäkelän talo irtaimineen päivineen kuulutettiin
+pakko-huutokaupalla myötäväksi! Eikä se uutinen kovin kyläläisiä
+oudostuttanutkaan, sillä olihan ollut liikkeellä jos jonkinlaisia
+kuiskeita.
+
+Nyt olivat rahat loppuneet jo Raamatun sisältäkin; ei Raamattu
+ollutkaan niitä pyhittänyt vääryyteen. Olisipa tainnut olla parempi,
+jos olisivat itse sieltä hakeneet pyhitystä, kenties olisi silloin
+rahatkin tulleet pyhitetyksi; ehtynyt oli nyt Raamattu, ehtynyt pankki
+ja maa oli jo aikaa ehtynyt; ehtyneet olivat myöskin ne monet
+lainanantajat, joilta isäntä oli jo kauvan salaa rahaa lainannut; mutta
+heidän sydän-alansa ja kunnianhimonsa, ne eivät olleet ehtyneet! Metsät
+olivat kyllä kerran ennenkin jo kauniina pölkkyinä uineet pitkin
+virtoja ja putouksia teille tietämättömille Niemimäkelän isännältä,
+mutta nyt ne olivat uineet toisenkaltaisina ja toista tietä ja vieläpä
+toisenlaisia putouksiakin myöten, semmoiseen kuiluun, josta eivät ne
+enään palanneetkaan takaisin minään luotettavana esineenä, vaan
+ainoastaan paksuna sakeana sumuna, jota kutsutaan turmelukseksi.
+
+
+
+
+VI. Uusi isäntä.
+
+
+Määrätty huutokauppa-päivä tuli. Kyläläiset kokoontuivat Niemimäkelään
+silloin lukuisasti, sillä ei heidän tarvinnut nyt enään pelätä isännän
+kostonpyyntöä eikä tuota ylvästelevää rikasta orjailla, sillä rikkautta
+ei hänellä enään ollut; hän oli nöyrtynyt ja masentunut. Nyt on hän
+huomannut, että kirjojen käsitteleminenkin saattaisi olla joksikin
+hyväksi ihmiselle tässä maailmassa, ajattelivat kyläläiset; mutta
+lienevätkö heidän ajatuksensa olleet aivan oikeat?
+
+Kun väki oli kokounut, alkoi nimismies myödä irtainta kalua ensimältä;
+muita kun tuli puolipäivän seutu, ruvettiin maata myömään. Isäntä ja
+Kasperi olivat kumpikin juovuksissa, mutta emäntää ei näkynyt;
+luultavasti oli hän surunsa ja häpeänsä tähden piiloittanut itsensä.
+Ensikerran näkivät kyläläiset Niemimäkelän isännän juovuksissa, sillä
+ei nyt käynytkään laatuun kätkeytä kamariinsa lukon taakse; ei nyt
+ollut ketään, joka olisi sanonut isännän olevan kipeänä: kaikki oli nyt
+julki, julki oli nyt rikkaus, julki juominen, julki poikansa huono
+kasvatus. Mutta ei hän osannut pitää syvää lankeemustansa ja
+turmelustansa omana vikanaan, vaan kaikki vastuksensa ja
+onnettomuutensa luki hän kyläläistensä syyksi; heissä näki hän
+pettyneen toivonsa musertajat. Noissa mielipiteissä kulkea hoiperteli
+hän väkijoukon seassa ja vihasta tuijottavin silmin katseli ja
+tarkasteli jokaista kyläläistään silmiin, ikäänkuin tahtoen vielä
+entisellä mahdillansa vaikuttaa pelkoa ja orjuutta heissä, ja näyttipä
+siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "mitä te kerjäläiset". Lukulan
+Iikkakin oli ensikerran käymässä appelassaan sitte naimisensa; hän oli
+tullut katsomaan asiain menoa. Surullinen oli appelan tila nyt; kaikki
+oli mennyt, ja hän luuli appensa jo toki leppyneen taikka ainakin
+leppyvän heille, kun noin olivat asiat; mutta kun hänen appensa
+pitkitti yhä äsköistä etsimistään, havaitsi hän viimein vävynsä.
+
+"Täälläkö sinäkin p----n roisto olet?" karjasi hän ja samassa sivalsi
+hän pesukorennon, jolla yritti vävyänsä holvaamaan päähän, mutta kun
+hän ojensi korentonsa lyödäksensä sillä, takertui siihen kymmenenkin
+kättä, jotka kyllä voivat tyhjäksi tehdä koko yrityksen.
+
+"Aina te olette minun tielläni ja kiusanani! Teidän, sen vietäväin, syy
+se on, että minun asiani näin ovat", sanoi hän, kun näki, että hänen
+iskunsa estettiin.
+
+"Siltikö, kun ette meidän kaikkien kanssa saaneet tehdä, niinkuin
+Hoitolan Heikin ja Metsälän Mikon kanssa teitte?" sanoi Jäykkälän
+isäntä.
+
+"Sinähän se juuri oletkin, joka olet pahin syy minun onnettomuuteeni ja
+joka olet aina ensimäinen tuota roistoa puoltamaan", sanoi isäntä.
+
+"Mikä rähinä siellä? minä vaadin järjestystä", äyhkäsi nimismies ja
+kaikki vaikenivat.
+
+Nyt ruvettiin maan myöntiin ja talon isäntä mennä hoiperteli aivan
+pöydän viereen istumaan. Juuri kun maan myönti alkoi, kuiskasivat
+Jäykkälän isäntä ja Iikka jotain toistensa korvaan.
+
+Entisiltä Niemimäkelän isännän kotipaikoilta oli tullut usea mies
+huutokauppaan ja kylän kesken tiettiin, että he aikovat huutaa maan
+itsellensä; mutta tuo tieto ei ollut kyläläisille mieluinen, sillä
+Hoitolan ja Metsälän talot eivät olleet tulleet yhtään voitolle uusien
+isäntiensä kaupassa, vaan paremmin tappiolle; sillä he olivat tuoneet
+pahoja, rivoja ja raakoja tapoja tullessansa kylään, jotka
+silminnähtävästi alkoivat levitä ja turmella sen asukkaita;
+ja taloudelliselta kannaltakin katsoen olivat he jo aivan
+häviämäisillänsä.
+
+"Ensimäinen, toinen ja kolmas kerta, kuusituhatta markkaa", huusi
+nimismies, sillä maan hinta oli jo kohonnut siihen määrään noiden
+vierasten huutajien huudoista.
+
+"Seitsemäntuhatta!"
+
+"Seitsemäntuhatta", toisti nimismies.
+
+"Kymmenen tuhatta", kuului outo ääni muiden takaa.
+
+"Kymmenentuhatta markkaa, tuleeko lisää? kymmenen tuhatta markkaa!
+Ensimäinen, toinen ja kolmas kerta, kymmenentuhatta markkaa, kuuletteko
+kymmenentuhatta markkaa! tuleeko lisää? eipä taida tulla:
+kymmenentuhatta markkaa on tarjottu, ensimäinen, kymmenentuhatta
+markkaa, toinen ja kymmenentuhatta markkaa, kolmas kerta" -- kop --
+vasara putosi pöytään.
+
+"Kuka se oli, joka teki viimeisen huudon? tulkoon tänne kauppakirjan
+tekoon ja maksamaan!" kehoitti nimismies. Arvatkaapa, kuka se oli, joka
+tuota nimismiehen kehoitusta totteli, joka tuon viimeisen huudon omisti
+omaksensa? Se ei ollut kukaan muu kuin Lukulan Iikka, talon vävy, joka
+tuli ujona pöydän tykö.
+
+Kun siinä liki istuva appensa huomasi, että hänen vävynsä oli tehnyt
+viimeisen tarjouksen, hypähti hän ylös ja huusi kuin vimmattu: "Ei
+kerjäläiselle, ei roistolle".
+
+"En ole mikään kerjäläinen, enkä roistokaan, minä maksan paikalla
+kahdeksantuhatta markkaa ja Jäykkälän kummi lainaa minulle parituhatta,
+niin minä pääsen selväksi tästä asiasta", sanoi Iikka ja luki pöytään
+kahdeksantuhatta markkaa ja Jäykkälän vanha isäntä antoi loput, niin
+asia oli lukossa.
+
+"Voi, voi! minun maani ja tilani joutuu suurimmalle roistolle ja
+vihamiehelleni!" vaikeroitsi Niemimäkelän isäntä, kun havaitsi, että
+Iikka ainakin maksoi huutonsa.
+
+"En ikänä minä ole teille ollut vihamielinen, vaan te olette itse niin
+otaksuneet; en ole teille vielä koskaan pahaa sanaakaan sanonut. Ja
+todistaakseni puhettani sanon tässä kaikkien kuullen, ett'en päästä
+teitä pois tästä talosta, vaan te saatte olla ja elää talossanne vielä
+murheettomampaa elämää kuin ennen, sillä minä otan talouden asiat
+hoitaakseni, sentähden kun minä jäin parintuhannen markan
+edesvastaukseen tämän talon hinnasta. Jos Jumala terveenä pitää,
+toivon, että me elämme eteenkin päin. Te voitte olla meille nuorille
+neuvona ja apuna monessa asiassa; kenenkä tykönä teidän olisi parempi
+asua kuin oman tyttärenne ja vävynne kanssa?" sanoi Iikka
+appivaarillensa.
+
+"Sinä minua elätät!" mutisi isäntä häpeissään vävynsä puheesta.
+
+"Teillä on jalomielinen vävy, sanon minä, eikä hän ole mikään
+kerjäläinen, niinkuin te kuulutte häntä nimittävän, sillä eipä ole joka
+miehen lakkarissa kahdeksaatuhatta markkaa; saatte kiittää Jumalaa, kun
+hän on sallinut teille noin kelpo vävyn", sanoi nimismies.
+
+"Kelpo vävyn!" toisti appivaari ja lähti pois.
+
+No mitäpä siitä oli: maan myönti päättyi, niinkuin se päättyi, ja tuo
+appivaarinsa ylönkatsoma kerjäläinen, torpan poika, oli nyt hänen
+menneen talonsa isäntä; sillä Iikkakin osasi "kukkaroa" kehitellä, kun
+tarvittiin, vaikka hän kyllä oli kehitellyt "lorukirjojakin" -- niin
+käypi usein maailmassa: "vuoroin vieraina ollaan".
+
+Muukin huutokauppa päättyi ja niin ei ollut Niemimäkeläisillä muuta
+turvaa jälellä, kuin tuon heille niin halpana pidetyn lorukirjain
+lukijan, vävynsä kunniasana!
+
+Heti huutokaupan jälkeen muuttivat Iikka ja Anni Niemimäkelään, mutta
+Lukulan Matti ei luopunut rakkaasta torpastaan, joka heidän kättensä
+työllä oli tullut siihen tilaan, että se voi hyvästi ruokottuna antaa
+heille murheettoman toimeentulon. Niemimäkelän isännällä ja emännällä
+ei ollut mihinkä mennä, sillä ei heillä ollut mitään turvaa ja he
+olivat työn jo niin unhottaneet, ett'ei heistä ollut työlläkään itsensä
+elättäjäksi. Sentähden heidän täytyi tyytyä vävynsä tarjoukseen ja
+ruveta elämään edelleenkin entisessä kodissaan, vävynsä ja tyttärensä
+armoilla.
+
+Kyllä se kova solmu ruveta ottamaan ruokansa toisen kädestä, kun ennen
+saivat olla käskijänä ja päälläpäsmärinä kaikissa, vieläpä luulivat
+voittavansa, rahojensa turvissa, kaikki muut kyläläisensä ja
+kansalaisensa; niin käypi tässä matoisessa maailmassa! Nythän se astui
+Annikin isänsä "kynnyksen yli", vaikka isänsä ei sallinut sitä koskaan
+tehdä -- niin käypi!
+
+Kun Iikka ja Anni tulivat Niemimäkelään, oli Anni niin liikutettu,
+ett'ei hän saattanut kyyneleitänsä pidättää. Hän tarttui syliksi
+isäänsä ja äitiinsä ja pyysi, ett'eivät he olisi enään hänelle
+vihaiset. Äitinsä heltyi myös kyyneleisiin ja pyysi tyttäreltään ja
+vävyltään anteeksi, kun hän oli asiatta ja ilman syyttä ollut heille
+paha, mutta isä ei ollut niin herkkä eikä tunnokas; hän vaan loi
+silmänsä mihin vaan sai ja oli ääneti; lieneekö hävennyt?
+
+Kasperille sanoi Iikka: "Ole sinäkin tässä! Kyllä tässä lienee työtä ja
+ruokaa sinullekin. Jos rupeat työtä tekemään ja itseäsi parantamaan,
+niin voimme jollain tavalla yhdessä elää, eivätkä vaivasi mene
+hukkaan"; mutta Kasperi kirosi hirveästi lankonsa ihmiselliseen
+tarjoukseen ja vannoi hirveän valan ett'ei koskaan jalkaansa astuisi
+tämän talon kynnyksen yli! Hänellä oli jo matkareppu valmisna; hän löi
+sen selkäänsä ja hyvästiä sanomatta isälleen ja äidilleenkään, sitä
+vähemmin sisarelleen ja langolleen, lähti hän yön pimeään, sillä oli jo
+myöhäinen ilta.
+
+Kasperi oli kyllä loistavasti käynyt läpi maailman rannan oppikoulun
+alaosastot, nyt lähti hän sen yliopistoon! ja mitä hän siellä oppi,
+saamme vasta nähdä.
+
+Nyt tuli Niemimäkelässä toisenlaiset tavat. Kaikkien ensimäinen työ
+Iikalla oli puhdistaa talo kelvottomasta työväestä. Saivat siitä
+kyytinsä Hoitolan Heikkikin ja Metsälän Mikko, vaikka he kyllä kokivat
+liehakoida ja juoruta uuden isännän ja emännän edessä, saadaksensa
+heiltäkin suosiota, mutta sen enemmän inhosi Iikka heitä ja pois heidän
+piti lähteä, sillä hän tahtoi rehellistä ja kunnollista työväkeä.
+
+Kaikkialla rupesi Iikka innolla talon tiluksien parannuksiin. Kun nyt
+oli talvi, laittoi hän miehiä metsään aidaksia hakkaamaan, sillä pellot
+ja niityt olivat aidattomina; havut vedätti hän heti kotia ja laittoi
+miehet heti niitä hienoksi hakkaamaan lantatunkiolle; talvikaudet
+hääräsivät miehet metsässä kirveiden ja hevosien kanssa, mutta ei
+sahapölkkyjen hakkuussa eikä vedossa, vaan talouden tarpeellisissa
+toimissa.
+
+Kevään tullen tuli toisenlaiset toimet. Nyt ruvettiin aitain panoon ja
+ojien luontiin, niin pian kun maa tuli sulaksi. Niistä olikin mahdoton
+työ, sillä aidat olivat aivan levällään, niinkuin olemme ennen jo
+nähneet, ja ojat olivat niin ummessa, että niissä kasvoi yleensä
+kaikenlaista puunvesaa; ne luotti Iikka nuoran avulla niin suoriksi ja
+kauniiksi kuin höylätyt. Sen tehtyä tuli kyntäminen ja lannan veto ja
+taas kyntäminen. Joka paikassa hyöri aina Iikka itse katsomassa työn
+perään ja teki etunenässä itsekin työtä, kun oli vaan vähänkin aikaa.
+Ei Iikka toivonutkaan ensi vuonna runsasta vuodentuloa, kun hänen
+täytyi kylvää entisen isännän huonosti ruokottuihin peltoihin, mutta
+hänellä oli säästössä hyvinä vuosina saatua viljaa, jota hän soistaan
+oli saanut niin paljon, että hän kyllä tuli vuoden yli omistansa
+aikaan.
+
+Iikka oli leikkisä ja iloinen isäntä ja hän laski aina jonkun
+leikkisanan, jos kenen työmiehensä tykönä kävi. Jos joku työ ei käynyt
+niinkuin sen olisi käydä pitänyt, tahi jos joku työ tuli huonosti
+tehdyksi, ei hän vihassa ja kiukussa ruvennut kohta työväkeänsä
+haukkumaan ja parjaamaan, niinkuin moni taitamaton isäntä tekee; vaan
+hän oli yhtä leikkisä, yhtä iloisa kuin silloinkin, jolloin työt olivat
+hyvästi tehdyt, mutta leikin seassa ja varjossa ilmoitti hän
+vajanaisuudet, ja niin tulivat epäkohdat korjatuiksi, vieläpä niin
+sievästi, ett'ei työväki huomannut, että epäkohtia oli ollut
+olemassakaan. Tuommoisella käytöksellään voitti Iikka työväkensä
+kunnioituksen ja luottamuksen ja he rakastivat uutta isäntäväkeä,
+jonkatähden työt tulivat toimella ja tunnollisesti tehdyiksi.
+
+Tuolla tavalla paranivat Niemimäkelän tilukset aika vauhtia ja muutaman
+vuoden kuluttua olivat ne mitä parhaimmassa kunnossa.
+
+Niemimäkelä ei nyt enään ollut kuin joku vanhanaikainen linnoitus
+keskiajalla, niinkuin se oli entisen isännän viime aikoina ollut; vaan
+se muuttui nyt iloiseksi taloksi, jossa kävi runsaasti vieraita, ja
+kyläläiset, semminkin pyhäiltoina, istuivat Niemimäkelässä ja
+keskustelivat siellä talon isännän kanssa ajan kysymyksistä. Kaikki,
+jotka vaan taloon tulivat, otettiin ystävällisesti vastaan, ja usea
+outo matkustajakin poikkesi sinne, katsomaan merkillistä ja toimekasta
+miestä, joka jo niin paljon oli toiminut kansallis-asioissa ja joka
+torpan pojasta oli kohonnut uljaan talon isännäksi. Eivätkä he koskaan
+katuneetkaan pienen matkan tekoa, joka taloon oli, sillä he löysivät
+aina isännässä iloisen ja vieras-varaisen miehen, joka kaikki otti yhtä
+ystävällisesti vastaan. Kun tuli sitten kysymys kansallisuudesta, niin
+isäntä tuli kuin uudesta syntyneeksi, sillä silloin pääsi hän käsiksi
+oikeaan mieli-asiaansa, ja innokkaasti ryhtyi hän asian selityksiin ja
+semmoisiin selityksiin, jotka olivat asialle avuksi. Ja ainahan se asia
+tuli silloin puheeksi, kun joku vieras poikkesi taloon, sillä sinne
+eivät muut poikenneet kuin semmoiset, joissa itsessäänkin vaikutti
+kansallishenki. Useinkin palasivat he talosta lämpimämmällä ja
+palavammalla sydämellä, kuin sinne menivät; sillä siellä oli puhallettu
+uutta sytykettä, uutta virikettä, uutta lämmintä ja tulta heidän
+sydämeensä.
+
+Iikan maanparannus-puuhia edistytti paljon se, ett'ei hänen tarvinnut
+kovin paljoa kustantaa kartanon rakennukseen, sillä huoneet eivät
+olleet vanhat; hän pääsi sillä, kun korjasi vaan rappiolla olevat
+kohdat. Hänellä oli nyt huoneita kyllältä ja yhden kamarin pyhitti hän
+kirjastollensa. Hän laittoi huoneen mukavaan asuun, ja seinille oli
+asetettu kirjahyllyjä, jotka olivat kirjoja täynnä. Huoneessa ei ollut
+mitään muuta asutusta kuin kirjasto. Siellä istui Iikka aina pari
+tuntia joka ilta, virvoittamassa työstä väsynyttä sieluaan ja
+ruumistaan, ja niin hän jalostutti henkeään kirjallisilla tuotteilla.
+Kun ei vaan vieraita ollut, ei hän antanut häiritä itseänsä; mutta jos
+niitä oli, oli hän aina altis heille.
+
+Vanha isäntä sai elää ja olla talossa niin mukavasti kuin halutti.
+Häneltä ei puuttunut mitään, ei ruokaa eikä juomaa, ei vaatetta eikä
+lämmintä, eikä kukaan hänelle kärissyt eikä sanonut sopimattomia
+sanoja; mutta ei hän ollut sittenkään tyytyväinen tilaansa, sillä
+kumminkin puuttui häneltä jotain, nimittäin olut- ja konjakkipullot,
+joita hän oli tottunut mielensä mukaan hallitsemaan ja kallistelemaan.
+Häneen nousi väliin entiset pahat iilinsä, jolloin Iikka ja Anni saivat
+kuulla entisiä rivoja ja hävyttömiä sättimisiä; mutta he eivät olleet
+millänsäkään ukon pauhinasta, sillä he tiesivät, ett'ei sillä ollut
+mitään merkitystä; he nauroivat ja lepertelivät vaan niin kauvan, että
+ukon täytyi leppyä. Vanhan isännän elämä ja luonne näytti ensimältä
+semmoiselta, kuin ei hänen elämänsä ja asemansa olisi yhtään muuttunut
+entisestään; niin kopea ja käskevä se oli. Silloin, kun hän tuli
+kärtyiseksi, lienee hänelle muistunut mieleen entiset paremmat ajat,
+jolloin hän oli kymmenien tuhansien omistaja, joka seikka tekee ihmisen
+niin otolliseksi ja mainioksi, ajat, jolloin häntä kuuntelivat kaikki
+muut, paitsi tuo jörö naapuri, Jäykkälän isäntä, ajat, jolloin ei
+kukaan sanonut vastaan muut kuin tuo sama jörö, ajat, jolloin hänellä
+oli antaa tuolle kurisevalle ja anovalle sydän-alalle, mitä vaan sen
+mieli teki. Kaikki edelliset edut olivat nyt menneet, mutta tuo
+jälkimmäinen oli pysynyt entisessä voimassaan, velkovana ja ankarana
+saamamiehenä; mitä hän nyt sille antoi, millä tyydytti sitä? ne olivat
+kysymyksiä, jotka tekivät ukon kärtyiseksi. Ensimältä koki hän antaa
+tuolle velkojalle riskisti vettä, sillä hän oli niin tottunut juomaan,
+että hänen täytyi jotakin juoda, ja Iikka ei ollut tietävinäänkään
+hänen muka parhaasta tarpeestaan, eikä vanha isäntäkään kehdannut
+suoraan siitä käristä, kun ei hänelle juomisia laitettu; sillä hän
+kumminkin tunsi tunnossaan, että hänen asiansa oli huonolla
+perustuksella, semminkin kun hänellä oli muutoin niin hyvä elämä ja
+hoito; jota enemmän hän juomisen himossaan joi vettä, sitä kurjemmaksi
+hän havaitsi tilansa, sitä kärtyisemmäksi tuli hän. Mutta tuo veden
+juonti ei ollut miksikään pahaksi hänelle, sillä juuri veden juonnin
+tähden tuli hän viimein siihen tilaan, että voi tulla toimeen
+himoitsematta väkeviä juotavia; tuota toivoikin Iikka ja iloitsi
+sydämessänsä, kun näki, että ukko rupesi vettä juomaan.
+
+Aina, kun ukko tuli pahalle päälle, oli hänellä olevinaan joku
+erinomainen syy, josta hänen tuli pauhata: milloin hän kurisi ja
+möyrästi siitä, kun kaikki talon varat tuhlataan tyhjiin loruihin; se
+saarna tapahtui aina silloin, kun Iikka lisäsi kirjastoaan taikka
+tilasi sanomalehtiä. Milloin taas siitä, että työväelle syydetään
+kaikki, mitä hengestä irti oli; milloin taas, että mierolaisille ja
+maankulkijain kitaan syydetään elo elämä, ett'ei oman väen suuhun jää
+elävää einettä; se jyräkkä tuli aina silloin, kun vieraita oli talossa
+ollut. Siitä oli kuitenkin hyvä, ett'ei ukko koskaan vierasten kuullen
+hiiskunut mitään, mutta sen enemmän heidän pois mentyänsä. Vierasten
+aikana hän istua murrotti itseksensä hiljaa; mutta jos vieras meni
+hänen tykönsä ja puhutteli häntä, niinkuin muka ei muuta isäntää
+talossa olisikaan, siiloin ukko tuli iloiselle tuulelle ja rupesi
+kehumaan ja ylistämään vahvaa taloaan, sen uljaita huoneita, sen
+oivallisia peltoja ja niittyjä, väliin vilkasten ympärilleen, kuulisiko
+tuota kukaan; kaikista näkyi, niinkuin ei hän muistaisikaan langennutta
+suuruuttansa.
+
+Kerrankin piti ukko oikein aika jyräkkää. Hän oli taas kärteynyt
+työväelle, jota talossa nytkin oli paljon. Ukko tuli Iikan nenän eteen
+pöydän luo, jossa Iikka oli syömässä muun väen kanssa, ja löi nyrkkiä
+pöytään, niin että astiat helisivät, ja sanoi: "Tätä menoa ei kestä
+kauvan, meidän pitää paikalla erota, minä tahdon sen."
+
+"Erotaan vaan ja heti, mutta vaarin puolelle kaiketi minä rupean, en
+minä tule vaaritta aikaan", sanoi Iikka hilpeästi totuudessa.
+
+"Kyllä sinulla juonia on", sanoi ukko ja lähti häpeissään pois.
+
+Kukaan väestä ei nauranut, sillä Iikka ei ollut koskaan kärsinyt sitä,
+että ukkoa olisi kukaan pilkannut; mutta ukon pois mentyä purskahti
+koko väki nauramaan sen sukkelan kepposen tähden, jonka Iikka ukolle
+silläkin kerralla teki. Tuolla tavalla voitti Iikka aina hyvyydellä
+ukon pahuuden. Ei puolella sanallakaan Iikka koskaan sättinyt ukkoa
+hänen entisistä synneistänsä, vaan antoi ukon vapaasti luulotella
+olemattomasta rikkaudestaan ja suuruudestaan ja isännöidä niinkuin itse
+tahtoi.
+
+Niin kului taas joku vuosi ja Iikka oli jo saanut tilukset niin hyvään
+kuntoon, että hän alkoi saada hyviä vuoden tuloksia. Ennen pitkää
+maksoi hän kummivaarillensa, Jäykkälän isännälle, ne parituhatta
+markkaa, jotka hän häneltä oli lainaksi ottanut maan hintaa
+maksaessaan, ja nyt ei ollut Iikka penninkään velassa yhdellekään
+ihmiselle; tuosta hetkestä pitäen karttuivat hänen aineelliset varansa
+aika vauhtia.
+
+Iikalle ja Annille oli Jumala lahjoittanut jo kaksi tervettä ja
+kaunista lasta, pojan ja tyttären. Ensimäinen lapsi oli poika, ja kun
+hän syntyi Niemimäkelässä, tahtoi Annin äiti, että hänestä tehtäisiin
+enon kaima ja että hän ristittäisiin Kasperiksi. Mutta kun ristittävän
+lapsen isä ja äiti olivat lukeneet Topeliuksen Luonnonkirjasta
+kertomuksen "Kasper ei saa oppia mitään" ja kun eno Kasperikin näytti
+samankaltaiselta Kasperilta, eivät he hyväksyneet mummon ehdottamaa
+nimeä eivätkä panneet sitä pojallensa, vaikka he hyvin kyllä tiesivät,
+"ett'ei nimi miestä pilaa, jos ei vaan mies nimeä". Olipa siihen
+toinenkin syy: Iikan isä oli velvollinen saamaan kaiman heidän
+ensimäisestä pojastaan ja Iikka lohdutteli siitä vähän nyrehtynyttä
+anoppimuoriaan vanhalla sananlaskulla: "mieshän Mattiik' on". Mummo ei
+ottanutkaan kovin lujalle nimen panossa; hän lähti pois, vaikka vähän
+tyytymätönnä.
+
+Annin äiti olikin leppynyt kaikesta sielustaan ja mielestään vävyllensä
+ja tyttärellensä. Hän kiitteli sydämessänsä Jumalaa, kun hänellä oli
+niin kelpo lapsi, kuin Anni oli, ja kun hänen oli onnistunut saada niin
+kunnollinen vävy, kuin Iikka. Mummon tunto ei ollutkaan vielä tullut
+poltin-raudalla merkityksi, sentähden oli hänessä taas paremmat tunteet
+sijansa saaneet; ainoastaan kodin väärät mielipiteet olivat ajaksi
+himmentäneet ja varjokkaalla sumullansa peittäneet hänen sielussaan sen
+totuuden valon, jonka ijankaikkinen totuus jo luomisessa istutti
+ihmissydämeen. Se totuus pääsi taas hänen sydämessään voitolle; sillä
+kodin synkät sumut olivat nyt hälvenneet, joiden takaa hän selvästi
+näki menneen pimitetyn elämänsä surulliset hedelmät. Niiden läpi näki
+hän taas vävyssään ja tyttäressään kirkkaasti loistavan totuuden
+voiton. Usein hän illan hämärässä muisteli katkeruudella niitä
+surullisia tapauksia, joita mennyt elämä oli hänelle niin runsaasti
+tuonut. Hän muisteli niitä onnellisia aikoja, jotka heillä oli ennen
+metsäin myöntiä, jolloin heiltä ei mitään puuttunut, jos kohtakaan
+eivät olleet rikkaita, jolloin ei kukaan heitä ylönkatsonut eikä
+inhonnut. Hän muisteli rikkauden aikaa ja sen loistavuutta, mutta sitä
+piti hän elämänsä suurimpana onnettomuutena, niinkuin se todella olikin
+niin väärin käytettynä kuin he rikkauttaan käyttivät. Usein hän
+muisteli poikaansa Kasperia, silloin heltyi hän aina kyyneleihin; sillä
+hänellä oli äidin sydän langennutta ja harhateillä olevaa poikaansa
+kohtaan. Hän tunsi syvällä surulla, että suurin syy hänen poikansa
+onnettomuuteen oli juuri heissä itsessään, nimittäin heidän huonossa
+kasvatuksessaan, ja sepä tunto kovin kalvasi eukon sydäntä. Ei hän
+koskaan muistellut surullisia muistojaan muiden kuuloon kuin Iikan ja
+Annin, ja he kokivat aina häntä lohduttaa ja poistaa hänen murhettansa.
+Aina, kun posti tuli, oli eukko ensimmäisenä kyselemässä Iikalta tai
+Annilta: "kuuluiko Kasperista mitään?" siinä yksinkertaisessa luulossa,
+että "aviisuissa", joissa on kaikki maailman tiedot, lienee tietoja
+Kasperistakin; eikä eukko siinä aivan turhaan luullutkaan, sillä
+kerran, kun posti tuli, oli eräässä sanomalehdessä luettavana, että
+eräs Kasperi Niemimäkelä, Peltolan kylästä, on pantu kiinni --
+varkaudesta. Kun Iikka havaitsi tuon uutisen, vei hän sen kohta
+nähtäväksi Annille, joka kalpeni kuoleman kalpeaksi. Samassa taas tuli
+Annin äiti ja kysyi: "Kuuluuko Kasperista mitään?"
+
+"Kasperista ei kuulu mitään, ei enempää kuin ennenkään. Oi kuinka
+mielelläni minä antaisin teille tietoja Kasperista, kun vaan
+voisin, mutta se on mahdoton; hän on meiltä kaikilta poissa --
+tietämättömissä", ehätti Iikka sanomaan, sillä ei hän tahtonut lisätä
+kiviä kuorman päälle.
+
+"Onneton poikani! Isäsi ja äitisi syy se on, että sinä noin olet;
+armahtakoon meitä kaikkia Jumala!" sanoi eukko ja kyyneleet alkoivat
+vieriä alas hänen murheesta lakastuneita kasvojansa myöten.
+
+Anni istui tuolilla kalpeana kuin palttina ja hänen äitinsä havaitsi
+nyt vasta, missä tilassa hän oli. "Jumalan tähden, mikä sinulle tuli,
+Anni?" sanoi äitinsä ja tarttui tyttärensä käteen.
+
+"Minulle tekee pahaa, minä pyörryn äiti; tuokaa minulle kylmää vettä!"
+kuiskasi Anni tuskin kuultavasti.
+
+Nyt vasta havaitsi Iikka, kuinka syvän haavan hän oli arvaamatta
+iskenyt vaimonsa sydämeen. Hän heitti anoppimuorinsa pitelemään
+vaimoansa kiinni ja juoksi itse vettä noutamaan; pian tuli hän
+takaisin, ja vedellä virkistellen saivat he töin tuskin estetyksi
+Annin pyörtymästä, mutta useammaksi vuorokaudeksi kaatui Anni
+tautivuoteelle; niin kipeästi otti sisaren sydämeen langenneen veljen
+surullinen kohtalo. Mitähän, jos murrettu äidin sydän olisi saanut sen
+uutisen tietoonsa? Mitähän, jos hiljan herännyt ja sentähden paljon
+kärsinyt omatunto olisi tuon lisänuolen saanut, omatunto, joka niin
+paljon jo oli kärsinyt huonosta lastensa kasvatuksesta, -- lisänuolen,
+jossa täydessä määrässä olisi näkynyt hedelmät, joita maailmanrannan
+oppikoulu oli voinut hänen pojallensa antaa, johon kouluun he olivat
+lapsensa uskoneet? Oi, vastatkaa, vastatkaa! Olisikohan murheesta
+murrettu sydän sitä voinut kestää? Ei, ei se olisi jaksanut, se olisi
+epäilemättä katkaissut kulutetut, heikontuneet elimet ja niin olisi
+nuoli saattanut kärsivän ja katuvan sydämen ennen aikaansa hautaan.
+Mutta tuota uutista, tuota lisänuolta ei hän saanut tietää, sillä Iikka
+ja Anni hyvin käsittivät, minkä vaikutuksen se olisi tehnyt
+kärsimyksistä heikontuneessa sielussa.
+
+Kun Anni sairasteli muutamia vuorokausia, tointui hän entiselleen;
+mutta sen erän perästä ei hänen mielestänsä mennyt onneton veljensä ja
+kahta rakkaammalta tuntui Kasperi nyt Iikasta ja Annista kuin koskaan
+ennen. Oi kuinka mielellänsä he olisivat sulkeneet syliinsä onnettoman
+Kasperin ja kokeneet häntä saattaa oikealle tielle, kun se vaan olisi
+käynyt laatuun! Mutta se oli mahdoton, sillä Kasperista ei saatu sitten
+enään minkäänlaista tietoa, kun hän oli rangaistuksensa kärsinyt ja
+päässyt taas vapaaksi, vaikka Iikka koki kaikin tavoin häntä
+kuulustella.
+
+Niin kului aika. Annin äiti hoiteli lapsia ja sureskeli kadonnutta
+poikaansa; mutta nöyränä, katuvaisena kantoi hän elämänsä kohtaloa ja
+nöyrällä sydämellä tunnusti hän, että se elämän siveys ja puhtaus,
+jonka hänen tyttärensä omisti, ei ollut heidän ansionsa, vaan Iikan.
+Vanha isäntä oli yhtä synkkämielinen kuin ennenkin, eikä hän koskaan
+kysellyt: "kuuluuko Kasperista mitään?" Väliin hän tärkeytyi ja
+rietausi niinkuin ennenkin; kun hän sai vaan jotenkin vähänkään varoja,
+osti hän kohta viinaa ja joi niinkuin ennenkin, ja kun ei saanut
+viinaa, joi vettä niinkuin ennenkin; mutta summa vaan oli se, ett'ei
+talossa annettu hänelle mitään väkevää juotavaa eikä varoja niiden
+hankkimiseen, ja siitä ukko kävi kärtyiseksi niinkuin ennenkin.
+
+Jumala lahjoitti taas Iikalle ja Annille terveen ja kauniin pojan. He
+rakastivat Kasperi parkaa niin sydämestään, ett'ei enään mitkään
+ennakkoluulot voineet estää heitä tekemästä pienestä tulokkaasta kaimaa
+onnettomalle enolle, ja nähtävästi iloitsi ukkokin tuosta; lieneekö
+hänenkin sydämessään liikkunut jotain tunteita onnetonta poikaansa
+kohtaan. Kenties, kenties, mutta päälle ne eivät ainakaan näkyneet.
+
+Kun kunnallislautakunnan esimiehen virka tuli pitäjäässä avonaiseksi,
+valitsivat pitäjään miehet yksimielisesti Iikan siihen; mutta Iikka ei
+ottanut vastaan tuota luottamusvirkaa, vaan pyysi, että hän saisi olla
+erillänsä siitä, sillä hänellä oli kyllä muutakin tekemistä, luvaten
+samassa kuitenkin apuansa, jos niin tarvittaisiin. Hän esitteli, ett'ei
+siihen toimeen ole luonnollisempaa eikä soveliaampaa miestä koko
+pitäjäässä kuin Jäykkälän Aapo, ja tämä valittiinkin, eikä kunnalla
+ollut koskaan syytä katua vaaliansa; sillä hän toimitti kaikki asiat
+toimella ja se kävikin hyvin laatuun, sillä Iikka oli lähellä ja he
+olivat aina yhtenä sieluna ja sydämenä.
+
+Hoitolan talo oli keskellä kylää kauniilla asemalla, ja siinä oli
+vankka kartano. Niinkuin jo ennestään tiedämme, tuli taloon muukalaisia
+asumaan entisen isännän -- Hoitolan Heikin -- hävittyä. Tiedämme myös
+ennestään, ett'eivät nuo muukalaiset, jotka olivat ennen metsällänsä
+eläneet, voineet hälvenemättä olla ja elää semmoisessa paikkakunnassa,
+jossa piti työnteolla elää; mutta sitä emme vielä tiedä, että Hoitolan
+uudet asukkaat olivat nyt jo niin hävenemäisillään, että he
+tarentelivat myömään Hoitolaa eräälle mustalaiselle, joka sen kanssa
+hieroi kauppaa.
+
+"Niitähän täällä nyt vielä tarvitaan; meidän kylässä ei ole koskaan
+vielä ollut mustalaisia, eikä tule vielä nytkään; Hoitola on jo
+kylläksi levittänyt raakuutta paikkakuntaan, nyt sen on aika ruveta
+levittämään valoa ja niin palkitsemaan sitä vahinkoa, mitä ennen on
+ihmiskunnalle aikaan saanut", sanoi Iikka asian kuultuansa.
+
+Peltolan kylässä ei ollut vielä nytkään kansakoulua, vaikka sitä oli
+yritetty monta kertaa toimeen panemaan; sillä olipa aina vähän enempi
+vastaan-panijoita kuin tahtojia.
+
+Ensi pyhänä sen jälkeen kun tieto oli saatu siitä, että mustalainen
+tarentelee ostamaan Hoitolaa, oli taas pitäjään kirkossa kuulutus
+kansakoulun perustamisesta Peltolan kylään. Kun kokouspäivä tuli, meni
+Iikka kokoukseen. Kun vastapuolue rupesi rähisemään, pyysi Iikka
+puheenvuoroa, jonka hän saikin. Heleällä äänellä, voimakkaassa puheessa
+selitti hän koulun edut ja samassa kumosi järkevästi ja peruksellisesti
+vastaanpanijain väitteet. Iikan puheen perästä ruvettiin heti
+äänestämään, ja katso, koulun ystävät voittivat niin suurella
+enemmistöllä, että vastustajat menivät vihoissaan ja pitkällä nokin
+pois koko kokouksesta, ja niin tuli Hoitola, tuo entinen pahuuden ja
+irstaisuuden pesä, kansakouluksi kylään. Koulu pantiin kohta voimaan ja
+niin jäivät mustalaiset tulematta sekä Hoitolaan että koko Peltolan
+kyläänkin; Hoitolaan tuli nyt asumaan "valkolaisia", nimittäin opin
+valon kipinöitä, jotka kirkkaina säteinä alkoivat levitä kansaan.
+
+Kertomuksemme alussa tuntui, että Peltolan kyläläiset olivat jotenkin
+valistunutta kansaa ja että he pitivät huolta henkisistäkin
+tarpeistansa, ja kertomuksemme kansakoulu-asiasta näyttää aivan toista.
+Tosi on, että Peltolan kyläläiset olivat valistuneempia kuin usean muun
+paikkakunnan asukkaat; mutta siihenkin katsoen, kauvan, kauvan tahtoo
+pimentolan puoli olla voitolla! Kauvan saa valopuoli vaikuttaa ja
+taistella, ennenkuin saapi varjot poistumaan, sumut hälvenemään,
+ennenkuin totuus saapi voiton, ennenkuin kansalliset asiat saavat
+yksimielisen sopusoinnun, ja vaikkapa vaan enemmistön suosion; näin on
+niissäkin paikkakunnissa laita, joissa se parhaallaankin on; mitä sitte
+muualla? Enimmiten on vielä niin, että täytyy työtä tehdä ja vaivaa
+nähdä, vieläpä kärsiä pilkkaakin vaivoistaan, jotakin kansallista asiaa
+ajaessaan. Mutta jos tuota työtä tehdään uupumatta, väsymättä,
+nureksimatta, suuttumatta, tehdään useammilla yhdistetyillä voimilla,
+niin kansan silmät aukenevat ja totuus jääpi voitoksi. Ja useinkin on
+niin käynyt, että pimemtolaiset kiittävät niitä, jotka ovat
+ponnistelleet heitä itseään vastaan, niitä, jotka ovat taistelleet
+heitä vastaan heidän hyväksensä, kiittävät heitä, vaikka usein myöhään,
+sitte, kun heidän hyväntekijänsä ovat uupuneet, väsyneet ja laskeuneet
+siihen lepoon, johon ei enään parjaajan eikä soimaajan raaka panetus
+kuulu.
+
+
+
+
+VII. Häissä.
+
+
+Joku aika tuon kansakoulukokouksen jälkeen tuli pitäjään pappilaan
+häät, sillä eräs nuori ja kunnollinen pappi nai kirkkoherran tyttären.
+Häissä oli monenkaltaista väkeä: siellä oli rovasteja, kirkkoherroja,
+apulaispappeja, ylioppilaita, metsäherroja, kauppamiehiä ja vielä
+siihen lisäksi eräs viralta pantu kruununvouti. Siellä oli arvokkaampia
+talon isäntiä ja emäntiä, joiden muassa olivat myös Niemimäkelän isäntä
+ja emäntäkin; sanalla sanoen: siellä oli vieraita kaikensäätyisiä
+ja -nimisiä. Paljon oli siellä myös herrasnaisia ja neitoja, jotka
+itseänsä vaatettaessa olivat toisiensa kanssa kokeneet kilpailla
+turhuudessa, parhaan taitonsa jälkeen. Sen kilpailunsa olivat he
+tehneet niin pontevasti, että heidän oli onnistunut tehdä ihminen
+melkein tuntemattomaksi. Sentähden näyttivätkin he kaikkien
+järjellisten ihmisten silmissä paremmin vaatekaapeilta kuin
+järjellisiltä olennoilta, paremmin apinoilta kuin kauniilta
+sukupuolelta.
+
+Silloin oli heinäkuun alkupuoli ja kylmä, kolkko pohjoistuuli oli jo
+puhaltanut useampia vuorokausia, jonkatähden maamies käveli synkkänä ja
+alakuloisena tiluksillansa, tarkastellen väliin taivaan rantoja,
+ikäänkuin toivoen jotain lohdutusta, jotain lievitystä, synkistyneelle
+ja elämän huolista raskautetulle sydämellensä; semmoinen oli ilma,
+semmoiset olivat maamiehen mielialat silloinkin, kun häät olivat
+pappilassa. Hää-vieraat eivät paljon joutaneet ajatella kolkkoa ja
+uhkaavaa ilmaa, sillä itsekullakin oli kyllältä hommaa ja jotain touhua
+-- sehän oli tietty, sillä nyt oli häät ja häissä ollaan iloisia, ja
+ilon aikana ei jouda murhe mieltä rasittamaan. Mutta olipa kumminkin
+hää-vierastenkin joukossa niitä, joille ei ilo ilolle maistunut tällä
+kerralla, vaan jotka murheellisen näköisinä usein tarkastelivat
+taivasta; heidän mielensä ei jaksanut olla iloinen, vaikka he olisivat
+olleet yhtä oikeutetut siihen kuin toisetkin kutsuvieraat, sillä hekin
+olivat -- häissä.
+
+No, mitäpä siitä. Vihkiminen toimitettiin suomeksi tavallisilla
+kirkollisilla juhlamenoilla ja vihkimisen päätettyä toivotettiin
+nuorelle parikunnalle onnea maljojen kanssa -- kaikki oikein, eikä
+siitä sen enempää. Sen tehtyä kannettiin vieraille kahvia
+monenkaltaisien kahvi-leipien kanssa -- oikein sekin, eikä siitäkään
+sen enempää. Sen jälkeen kannettiin totiaineita esille ja vieraita
+kehoitettiin tekemään itsellensä lasit -- siitä vähän enemmän, sillä
+maljojen aika on myös puheitten aika.
+
+Häävierasten joukossa oli paljon ruotsikiihkoisia. He tunsivat nimeltä
+Niemimäkelän Iikan, jota he olivat oppineet pitämään päästä viiriönä
+houkkana; hän muka oli yksi niistä hurjista kirkujista, jotka joka
+tilassa nostavat melua ja uneksivat suomalaista kansallisuutta,
+vaikka se heidän mielestänsä oli ihka mahdoton. Kun he saivat tietää,
+että Iikkakin oli häissä, tahtoivat he saada tietoonsa, kuka
+talonpoikaisista vieraista oli Iikka, saadaksensa niin tutustua
+ulkonaisestikin tuon houkkion kanssa. He kokoontuivat Iikasta ulommaksi
+yhteen ryhmään ja katsoivat häntä niinkuin "lehmä uutta konttia";
+näyttivätpä siitä, kuin he olisivat pelänneet Iikkaa niinkuin
+ruutimiinaa. Erinomaisemman kärkäs oli häntä tähystämään tuo viralta
+pantu kruununvouti.
+
+Häissä oli myös paljon kansallismielisiä ihmisiä ja he olivat
+kokoontuneet Iikan ympärille. Heissä vaikutti yksi ja sama
+kansallishenki ja he keskustelivat kansallisista asioista juuri
+silloin, kun tuo toinen joukkio ullankanteelta tarkasteli Iikkaa,
+nähdäksensä, minkä näköinen mies tuo hurja talonpoika oli.
+
+Iikan ympärillä oleva joukko pyysi nyt juuri, että hän pitäisi puheen.
+Kun taaempana oleva joukkio, joka piti itseään ainoina sivistyneinä
+näissä häissä, sen kuuli, tulivat he kohta lähemmäksi sitä joukkoa,
+jossa Iikka oli.
+
+"Jumaliste! Pitäkääpä puhe ja oikein komea. Tehän olette oikein
+fennomanien pappi", ehätti eräs ruotsikiihkoisista pilkallisesti
+sanomaan.
+
+"Virkani kautta! Pitäkääpä puhe ja panenpa palkkani pantiksi, että se
+puhe tulee olemaan sivistyneille korville oikein hauska kuulla,
+ymmärrättekös veikkoset? puhe tulee olemaan hyvin sivistynyt, oikein
+fennomaninen", ehätti viralta pantu kruununvouti pilkallisesti
+säestämään ja viimeistä osaa lausuessaan katsoi hän joukkiotaan silmiin
+ja kaikki hänen kasvonsa juonteet olivat pilkallisessa ilvehymyssä.
+
+"Pidä vaan puhe, Iikka!" kehoitti joku Iikan ystävistä.
+
+"Ei minun tällä kerralla haluta pitää puhetta, sillä minä näen selvään,
+että nuot verettömät tahtoisivat minusta tehdä keppihevosensa", sanoi
+Iikka.
+
+"Puhu vaan, Iikka! Mitä sinä heistä väliä pidät; juuri sentähden on
+sinulla sitä suurempi syy puhua, kun heitäkin on saapuvilla", kuiskasi
+Iikkaa lähellä oleva Jäykkälän Aappo hänen korvaansa.
+
+"Yhtä kaikki", sanoi Iikka, nousi samassa seisomaan ja piti seuraavan
+puheen:
+
+"Kunnioitettavat kansalaiset!" (Kaikki iloinen melu vaikeni). "Minua on
+pyydetty puhumaan tässä tilassa jotain. Toisten pyynti perustuu siihen,
+että he luulevat saavansa kuulla puheessani jotain hyvää ja
+kelvollista, jota ei kuitenkaan minulta tule; toiset ovat taas
+pyyntönsä perustaneet siihen, että saisivat oikein pilkan ja ivan sijaa
+kansaa vastaan ja kaikkia niitä kohtaan, jotka kansan etua valvovat.
+Siihen sitte vielä lisäksi tulee, että ympärilläni näen enimmältä
+osalta niitä, jotka ovat siunatusta opinlähteestä saaneet ammentaa
+sieluunsa niitä totuuksia, joita maailma on tähän saakka havainnut ja
+tunnustanut ainoiksi oikeiksi tiedetten alalla. Katsoen näihin
+asianhaaroihin, huomannette kaikki, ett'ei tehtäväni ole meikäläiselle
+mikään helppo asia; mutta aionpa kuitenkin puhua jotain. Älkäätte
+luulko, että puhuisin jonkun imartelevan hääpuheen; minä puhun vaan
+siitä, joka sydämelleni on rakkain ja kalliin asia ja sentähden pyydän
+jo edeltäpäin, ett'ei minun puheestani kukaan pahenisi, sillä sydämen
+kyllyydestä suu puhuu. Siis aion puhua, niinkuin ukko Törne puhui,
+
+    "maasta parhaimmasta päällä maan
+    ja kansasta sen, hänen kansastaan."
+
+"Aion puhua siitä kansasta, joka taistellen nälän kanssa on täällä
+kylmässä, kolkossa pohjoisessa ilma-alassa tämän maan raivannut
+kylmästä korvesta, joka on tehnyt tämän maan mahdolliseksi
+yhteiskunnallisille ihmis-asumisille. Aion puhua siitä kansasta, joka
+on, miekoin taistellen ulkonaisia vihollisia vastaan, vuodattanut
+tuoreimman sydänverensä isänmaansa hyväksi, siitä kansasta, jonka
+taisteloiden ja kärsimysten hedelmänä me nautimme niitä valtiollisia ja
+yhteiskunnallisia etuja, jotka meillä ovat olemassa; puhun siitä
+kansasta, jonka kärsimisten ja vaivojen hedelmänä mekin voimme tämänkin
+hupaisen hetken huolitta viettää keskellä ylöllisyyttä; siitä kansasta,
+joka nytkin, synkällä, raskaalla mielellä kävelee viljavainionsa
+ympäristöllä ja tähystelee taivaan rantoja, sillä luonnon-voimat
+uhkaavat taas yhdellä iskulla korjata pois hänen vuoden-pitkään
+vuodatetun hikensä ja väkensä. Kolkko, synkkä on kansan sydän noita
+ajatellessa ja katsellessa, sillä hän näkee tulevaisuutensa myös
+kolkkona, synkkänä; sillä hänellä on tuolla kotona kaikki, mitkä
+maailmassa ovat hänelle rakkaimmat. Siellä on hänen vaimonsa, joka on
+jo niin paljon hänen kanssaan kärsinyt elämän kovuutta, ja uusi
+kärsiminen, uusi taistelu uhkaa taas. Tuolla kotona on hänellä rakkaat
+lapsensa, jotka odottavat häneltä leipää ja joiden kanssa hän on niin
+usein palansa jakanut; mitä antaisi hän nyt heille, jos halla veisi
+kaikki? Valtio ja yhteiskunta vaatii häneltä myös saataviaan; mutta
+millä suoritettaisiin niitä, jos niin kävisi? Mutta samassa huomaa hän,
+että hyvästi järjestetyssä valtiossa on vasaramies, joka osaa antaa
+selvääkin selvemmän vastauksen sille kysymykselle. Näissä mietteissä
+tulee hän kotiinsa. Hän havaitsee lapsensa ja huomaa samassa, että
+rakkaimpansa hän ainakin saa itse pitää, nimittäin vaimonsa ja
+lapsensa; ne eivät kelpaa kenellekään, mutta hänelle ne kelpaavat. Hän
+sulkee lapsensa syliinsä ja murheen ja ilon kyyneleet vuotavat sekaisin
+hänen tunnokkaasta sydämestänsä ja ainoastaan nuot pienoiset ja
+vaimonsa -- voivat eleillä pitää, voivat jotain vahvistusta ja
+lohdutusta luoda hänen murheesta ja työstä väsyneesen sieluunsa.
+
+"Tuo kansa se on, joka nurisematta -- uupumatta, väsymättä on kantanut
+elämän raskasta kuormaa, se kansa, jolle tämä maa on rakas ja kallis.
+Se on se kansa, joka ei ole kuitenkaan saanut osaksensa niitä
+kansallisia oikeuksiansa, joita se itsellensä oikeudella vaatii,
+katsoen omiin suuriin vaivoihinsa ja kärsimisiinsä.
+
+"Saattaisiko kukaan joukossamme olla niin tunnoton, ett'eivät tämän
+kärsivän kansan kärsimiset kävisi hänen sydämellensä? Saattaako kukaan
+olla niin tunnoton, ett'eivät kansan sydämeen lyödyt haavat tuntuisi
+pistoina itsekunkin omassa sydämessä? Saattaako kukaan meistä olla niin
+tunnoton, ett'ei hankkisi tuolle sorretulle ja kärsivälle kansalle
+valoa ja tekisi työtä ilolla sen eduksi ja auttaisi häntä niihin
+oikeuksiin, jotka oikeudella ovat hänelle tulevat. Saattaako kukaan
+meistä iloita silloin, kun kansa suree, ja päinvastoin? vastatkaa
+sydämissänne, sillä minä kysyn vaan. Mutta kiitos Jumalan! kansa on
+silmänsä saanut auki ja kansallishenki on häntä ruvennut elähyttämään.
+Hän on tullut huomaamaan, mikä kallis aarre toki tuo kansallisuus on,
+ja hän taistelee ilolla, murhettensa seasta, sen eduksi ja sen
+saavuttamiseksi. Hän on tullut käsittämään, ett'ei todellista vapautta
+saada ilman kansallisuutta ja että
+
+    "parempi orjan elämää
+    on kuolo hirsipuussa."
+
+"Hän on tullut huomaamaan sen, ettei ilman taisteloa saada mitään tässä
+matoisessa maailmassa, ja sentähden hän taistelee ilolla
+kansallisuutensa eduksi henkisillä voimillansa ja aineellisilla
+varoillansa. Ja tämä taistelo, tämä tarkoitusperä ei ole suinkaan
+väärä, niinkuin muutamat sitä tahtovat luulotella; kansalla on oikeus
+vaatia itsellensä kansalliset oikeutensa ja heidän vaatimuksensa ei ole
+mikään muu kuin ihmisellinen vaatimus. Kansa ei tyydykään enään
+paljaisiin lupauksiin ja Judaksen kaltaisiin suun-antamisiin ja käden
+ojentamisiin; sillä he ovat havainneet, ett'ei tuo kaikki ole muuta
+kuin kavala esteleminen ja univirren veisaus suomalaiselle
+kansallisuudelle, jolle eräältä taholta tahdotaan vaan kallis asiamme
+lykätä kauvas tulevaisuuden hämärään sumuun.
+
+"Tuo kaikki on jokaiselle isänmaan ystävälle ilahuttavaa, mutta onpa
+asialla muitakin ilahuttavia puolia. Maamme sivistyneessä säädyssä
+rupeaa myös suomalainen kansallishenki levenemään ja juurtumaan, ja
+yliopistossa saapi isänmaallinen henki yhä enemmän alaa, maamme opin
+tiellä olevissa nuorukaisissa. Ja sitä tehden, kun he sieltä hajauvat
+maamme virkakuntiin, sitä tehden muuttuvat sivistyneet säädyt
+kansanmielisiksi, jotka jo isoksi osaksi niin ovatkin; sitä tehden
+poistuvat nuot surulliset muistelot ja harmaat sumut, jotka niin kauvan
+ovat himmentäneet meidän kansallisuuttamme ja kokeneet sammuttaa sen
+tulta. Yhä he harvenevat ja poistuvat unohduksen hämärään sumuun ja yhä
+enemmän saapi ihmisellinen vaatimuksemme alaa oppineittemmekin seassa,
+ja yhä enemmän iloitsee kansa, sillä hän on saanut uuden, vankan sään
+köyteensä, jota ei voi katkaista enään mikään voima, mitkään vehkeet ja
+tekosyyt. Silloin me tulemme ystäviksi ja veljiksi kaikin ja teemme
+yksimielisesti työtä isänmaan hyväksi, kukin voimiensa jälkeen; kuka
+voi silloin polkea ja sortaa meidän kansallissivistystämme?
+
+"Silloin on meidän hyvä olla, sillä sydänten katkeruudet ovat
+poistetut. Silloin saapi isänmaa toisen muodon, toisen suunnan,
+sisällisessä ja ulkonaisessa kehittymisessään. Pontevasti pyrkii se
+silloin eteenpäin henkisissä riennoissaan ja aineellisessa
+vaurastumisessaan, sillä sen poikien voimat ovat kootut yhteen ja luja
+on kolmisäinen köysi. -- Ja nyt, kunnioitetut kansalaiseni! pyydän,
+että yhdessä sydämessä juomme suomalaisen kansallissivistyksen onnen
+maljan! Jumala siunatkoon maatamme ja sen kansaa! Hän siunatkoon
+jokaista poikaa ja neitoa, miestä ja vaimoa! Eläköön Suomi ja sen
+kansallisuus!"
+
+Kolminkertainen eläköön-huuto seurasi Iikan puhetta ja he joivat ilolla
+onnen-maljan suomalaiselle sivistykselle ja kansallisuudelle.
+
+"Kas vaan tuota hurjaa talonpoikaa! Hän saarnasi niinkuin kiivain
+hihhulli-pappi", sanoi viralta pantu vouti.
+
+"Älä nyt rupeakaan viisauttasi jakamaan, sillä se on tässä jotenkin
+huonosti paikallaan", sanoi joku vierasten joukosta voudille. Sitten
+tuo sanoja astui Iikan luo, tarttui häntä kädestä kiinni ja sanoi:
+"Kiitän teitä kauniista, voimallisesta, lämpimästä ja isänmaallisesta
+puheestanne. Te ette taida enään tuntea minua, mutta olemmepa vanhat
+tutut."
+
+"En muista ennen nähneeni teitä, herra", sanoi Iikka.
+
+"Monta Herran vuotta sitten, Juhannus-yönä tuolla maantien vieressä
+mäellä."
+
+"Silloinen kiista-kumppanini, ylioppilas?"
+
+"Niin. Niin poikamaista kuin kiistamme lienee silloin ollutkin, mutta
+minä en saanut sitä mielestäni haihtumaan. Paljon olette tekin sitten
+vaurastuneet kansallisissa asioissa, mutta minä vielä enemmän; sillä
+olenpa nyt täysin suomimielinen ja pidän kunnianani sitä, että olen
+mahdollinen sitä nimeä kantamaan", sanoi vieras.
+
+"Tunnenpa selvästi, ett'ette ole mikään ulkokullattu, ja minä iloitsen
+siitä. Terve tultuanne kansan joukkoon! Minä luulen, ett'ette tule
+katumaan kauppaanne, sillä kansan kiitollinen sydän ja rakkaus on oleva
+palkkanne totuuden voitosta", sanoi Iikka ja puristi sydämellisesti
+kädestä tuota entistä, uudesti syntynyttä tuttuansa ja sydämmellinen
+ystävyys solmiusi heidän välillänsä.
+
+Paljon aikaa oli jo kulunut siitä, kun he olivat ensi kerran
+toisiansa tavanneet Juhannus-yönä tuolla maantien vieressä
+mäellä. Outoina, vieraina olivat he silloin toisensa kohdanneet
+ja toisiansa ylönkatsoivat he puhellessaan. Ylönkatseella oli
+ylioppilas silloin kohdellut kansan nuorison leikkejä ja heidän
+poikamaisia kansallis-puuhiansa, ja hän aikoi yhtä poikamaisessa
+kansallis-sorrossaan kumota yhdellä iskulla noiden nuorten fennomanien
+tarpeettomat houreet, joita hän piti vaan haaveina, jotka muut olivat
+hetkeksi heidän päähänsä panneet, vieläpä sulana hävyttömyytenä. Hän
+tapasi noista nuorissa kiivastelijoissa lujan vastarinnan, ainakin
+lujemman kuin luulikaan, ja vaikk'ei hän luullut tuossa poikamaisessa
+taistelussa tulleensa tappiolle, vielä poiskaan lähtiessään, niin sai
+hän kumminkin sieltä ajatuksiinsa semmoisen vaivan, jota ei voinut
+sieltä pois karkoittaa ja joka sitten tuli ensimäiseksi herätykseksi
+hänen kansalliseen uudesta syntymiseensä. --
+
+Nyt pyysi kirkkoherra puheen vuoroa ja kaikki vaikenivat. Ollen kansan
+mies, kiitti hän julkisesti Iikkaa hänen vasta pitämästä puheestansa.
+Hän huomautti, kuinka syvästi kansa itse käsittää kansallisuutensa,
+vaikka eräältä taholta väitetään, ett'ei kansa itse ymmärrä eikä tahdo
+ymmärtää niistä asioista mitään, vaan että he muka huutavat ja meluavat
+umpi-silmissä muutamien riivattujen suomikiihkoisien perässä,
+tietämättä, mitä he oikeastaan tahtovat. Puheensa vahvistukseksi
+viittoi hän sitten, kuinka voimallisesti kansallisliikkeet ovat
+nykyaikana olleet vireillä ympäri maatamme, kun vaan jossain kohden on
+kansallisia oikeuksia kansalta kielletty. Hän kehoitti jokaista
+kansalaista ottamaan ajasta vaarin eikä turhilla tekosyillä
+ponnistelemaan kansan oikeutettuja vaatimuksia vastaan. Hän sanoi kyllä
+tietävänsä, että semmoisia houreita on syntynyt muutamien ihmisten
+päässä, ett'ei suomalainen voi sivistyä, mutta hänen mielestään oli tuo
+turhaakin turhempi loru, koska suomalaisella on samanlainen
+ruumiinrakennus ja yhtä järjellinen sielu kuin muillakin kansoilla.
+(Suostumushuutoja). Hän esitti maljan Suomen kansalle, joka juotiin
+innokkailla hurraa-huudoilla.
+
+Kun kaikki nuot toimet olivat loppuneet, tulivat äsken mielestänsä
+niin uljaat ja pilkallista ivaa täynnä olevat ruotsikiihkoiset
+alakuloisiksi, ja nurpolla-nokin vetäysivät eri joukkioon, jossa he
+näkyivät hiljaksensa keskenänsä haastelevan, vilkuillen väliin
+ympärillensä, ikäänkun olisivat pelänneet, että joku kuulisi. Siihen
+joukkioon meni viralta pantu kruununvoutikin, eikä hän koko iltana
+enään yritellyt pilkkaamaan Iikkaa eikä muita kansallismielisiä.
+Itsekukin valitsi mieluisensa puhekumppanin ja niin se ilta kului
+hupaisesti, tapahtumatta sen suurempaa häiriötä.
+
+Muuta ei ole enään sanomista koko häistä. Kun aika joutui, syötiin
+illallista ja sen jälkeen hajausi itsekukin levolle.
+
+Vaikka ilma oli niin kylmä ja kolkko, ei kuitenkaan tullut hallaa sillä
+kerralla; mutta muutamia viikkoja jäljemmäs tuli niin kova halla, että
+kokonaisia maakuntia jäi leivättömäksi, joka toi kovan köyhyyden ja
+kurjuuden tullessaan.
+
+
+
+
+VIII. Tuhlaaja-poika.
+
+
+Niin kului taas joku vuosi. Iikka hyöri taloudellisissa ja
+perheellisissä toimissaan niinkuin ennenkin. Kansakoulu oli kylässä
+vaikuttamassa ja alkoi näyttää siunatuita hedelmiänsä. Kovimmankin
+koulun vastustajan täytyi nyt jo myöntää, että se on tuiki tarpeellinen
+laitos. He eivät panneet lapsiansa ensimältä kouluun, peläten niistä
+herroja tulevan, vaan kun he uteliaisuudesta kävivät koulua katsomassa
+siinä mielessä, että osaisivat paremmin sortaa ja parjata sitä, jäivät
+he avoimin suin katsoa öllöttämään, kun lapset opettajan edessä tekivät
+selvää opinkappaleista. Tuo lasten nokkeluus ja ymmärtäväisyys meni
+niin heidän sydämeensä, ett'ei heillä ollut yhtään suuhun tulevaa sanaa
+kansakoulua vastustaakseen ja moittiakseen, ja etunenässä he
+toimittivat lapsiansa kouluun. He tunnustivat, että olivat olleet
+väärässä kansakoulua vastustaessaan, ja kiittelivät niitä, jotka sen
+olivat toimeen panneet heistä huolimatta.
+
+Mutta eihän tämä kansakoulun asia kuulunutkaan taas koko
+"tuhlaaja-poikaan", josta aikomuksemme oli puhua! Vaan ryhdymmepä
+nyt asiaan.
+
+Oli erään vuoden elokuu lopulla. Ilma oli kauneimpia elokuun ilmoja,
+Taivas oli peitetty tiheällä lämpimännäköisellä pilviverholla ja lempeä
+etelätuulonen huhahteli puiden latvoissa ja huoneitten seinissä. Puut
+ja ne viljat, jotka vielä olivat leikkaamatta ja kullan-keltaisina,
+täysine tähkäpäineen, odottivat sirppimiestä, nuokahtelivat ja
+huojahtelivat tuulen huhahdellessa, ikäänkuin siten kiitelläksensä
+Luojaa suuresta hyvyydestänsä. Huoneitten seiniin tuntui lempeä
+tuulonen siltä kuin lempeä hyvänsuopa ihmisien varjelus-enkeli olisi
+siivillänsä huuhdellut niitä ja kuiskannut: "Olkaa hyvässä turvassa!"
+Ihmiset hyörivät kaikkialla töissänsä: toiset paitahihasillaan
+leikkasivat täysinäistä viljaa ja pystyttivät peltosaroillensa tiheään
+täysinäisiä, vankkoja kuhilaisia; toiset tekivät eloaumoja riihiensä
+luo ja iloisena istui maanmies elokuormansa päällä, hyräillen
+mieli-lauluansa, sillä hän tiesi saavansa palkan raskaasta työstänsä;
+toiset kuokkivat suuria ja kauniita perunoita maasta ja kantoivat niitä
+kellareihin talven varaksi. Siellä täällä kuului jo varstan jyske
+kylässä, ja illan tullen istui maamies vankan ja painavan jyväkuorman
+päällä, nokisena, likaisena ja tomuttuneena, mutta iloisella ja
+tyytyväisellä sydämellä, sillä hän tiesi nyt saavansa aittaansa ja
+salvoonsa viljaa, jonka turvissa hän voi tulevaisuutta rohkeasti katsoa
+silmiin, jolla hän voi perheensä kanssa vuoden yli toimeen tulla, jonka
+turvissa hän voi kaikki yhteiskunnalliset maksunsa suorittaa. Kun hän
+oli saanut viljan aittaansa korjatuksi, oli häntä jo odottamassa kylpy,
+jossa hän sai puhdistaa itsensä tomusta ja noesta; sieltä tullessaan
+istui hän alasti jollekin kivelle tai pellon pientarelle ja tähysteli
+ylös korkeuteen. Tuulonen oli tyyntynyt ja taivaanrannat olivat
+pallistetut purppuravärisillä pilvien reunoilla, joka lupasi jatkoa
+kauniille ilmalle. Ylemmäksi ilman siivellisten lentoa kohosivat hänen
+ajatuksensa tuossa suuressa ja kauniissa luonnon hämärässä,
+haaveksivaisessa kuva-temppelissä. Hän näki kaikkialla Luojan suuruutta
+ja hyvyyttä. Hän näki oman pienoisuutensa ja mitättömyytensä tuon
+suuren Luonnon-Herran rinnalla ja huudahti: "Mikä on ihminen, ettäs
+häntä etsiskelet?" Hän näki tuossa luonnon suuressa peilissä
+hengellisen alastomuutensa ja rupesi haluamaan vanhurskauden vaatteita,
+joita suuri Sovittaja voipi ihmiselle antaa mutta kas! Olihan hän
+ruumiillisestikin alasti, sillä nyt alkoi tuntua kylmältä, jos kohtakin
+oli kaunis ilma, sillä hän oli ollut ties kuinka kauan tuossa
+hurmaavassa ja haaveksivaisessa tilassaan. Hän läksi huoneesensa, jossa
+vaimonsa oli hänelle laittanut puhtaat vaatteet päälle pantaviksi.
+Iloinen valkea paloi takassa ja valaisi huoneen seinämiä, sillä pimeys
+oli jo saanut voiton Pohjolan valoisilta kesä-öiltä. Iloiset, terveet,
+punaposkiset lapset hyppelivät paitasillaan lattialla, sillä he olivat
+tahtoneet olla "itän kantta taunatta", mutta olivat ennen isää
+joutuneet kotiin, sillä heillä ei ollut vielä mitään haaveksimista, ei
+mitään huolta eikä surua; iloa heillä piti olla vaan ja senpätähden he
+nyt tuossa hyppivät viattomassa ilossa ja leikissä ja pyrkivät kilvan
+isän polvelle. Tämä niin kotoinen ilmiö teki avonaiseen isän sydämeen
+lumoavan vaikutuksen, sillä hän huomasi, että hänelläkin on jotain
+tehtävää, jotain toimitettavaa luonnon suuressa valtakunnassa. Tuota
+kaikkea tuntiessaan sulki hän syliinsä vaimonsa ja lapsensa ja hän
+tunsi itsensä niin onnelliseksi, kuin kukaan kuolevainen maailmassa
+saattaa olla.
+
+Kenen sydän ei aukeaisi niin kauniina iltana? Kenen ajatukset eivät
+lentäisi korkeuteen? Kuka saattaisi kantaa vihaa lähimmäistänsä
+vastaan, siiloin kun hän itse tuntee Luojansa ja Herransa suurta
+rakkautta ja hyvyyttä? Oi, ei toki kukaan. Löytyisikö joku semmoinen
+ihmislapsien seassa, niin hän ei ole itse vielä tuntenutkaan Jumalan
+rakkautta, ijankaikkista rakkauden lähdettä, ja sentähden on hänen
+sydämensä musta -- on pimeä!
+
+Semmoinen aika ja ilta se oli, kun taas tuli posti kylään. Iikan
+sanomalehdet noudettiin heti ja paikalla oli taas Annin äiti
+kyselemässä vävyltänsä: "kuuluuko Kasperista mitään?"
+
+"Ei kuulu Kasperista entistä enempää; missä hän raukka mahtanee
+aikaansa viettää. Oi, muori-kulta, kuinka mielelläni ottaisin hänet
+vastaan ja sulkisin syliini, kun hän vaan katuvaisena tulisi
+luoksemme", sanoi Iikka vastaukseksi, ja Kasperin äiti huokasi
+raskaasti ja suuret vesikarpaleet silmissä meni hän taas pois, yhtä
+toivotonna pojastaan kuin ennenkin.
+
+Niemimäkelän väki oli sinä päivänä ollut perunain otossa. He olivat nyt
+päivätyönsä päättäneet, sillä nyt oli jo ilta. He kantoivat reippaasti
+perunoita saaveilla kellariin ja laittelivat aseitaan järjestykseen,
+pitkittääksensä samaa tointa huomennakin. Saavit ja muut astiat
+puhdistettiin ja pantiin suullensa järjestykseen; kuokat kopistettiin
+mullasta ja pantiin etehiseen, huomista odottamaan; astiat
+komahtelivat, kuokan varret papattivat ja vintti-tangot rämähtelivät,
+kun väki niitä järjestykseen laitteli. Iso, roima valkea paloi takassa
+ja suuri pata langastansa riippui vipu-koukussa liedellä tulen päällä.
+Pata oli täynnä kiehumassa kauniita ja puhtaiksi pestyjä perunoita.
+Arvokkaan--näköinen emäntä hyöri padan ääressä, suuri avainkimppu
+vyöllä. Hänellä oli pitkävartinen kauha kädessä, jolla hän ehtimiseen
+hämmenteli vasta höystetyitä perunoita. Por, ro-ro-ro-ro ro-ro, panivat
+perunat padassa, ikäänkuin olisivat ne kilvan tahtoneet kiittää hyvää
+emäntäänsä. Iloisesti palava valkea punasi emännän kasvot entistä
+punaisemmiksi, tahtoen sekin, niinkuin vanha kotilieden tuttu ainakin,
+siten näyttää hyvyyttänsä emännälle ja tehdä hänestä miellyttävääkin
+miellyttävämmän; väki puheli iloisesti keskenänsä ja riisuskeli
+päältään pois multaisia vaatteitansa. Vanhimmat talon lapset olivat
+koulussa ja nuorimmat tepastelivat tuvan lattialla ja tyytyväisyys
+näytti olevan jokaisen osana.
+
+Semmoisessa asussa oli Niemimäkelän koti-elämä sinä hetkenä, kun ovi
+aukeni ja huoneesen astui ryysyinen ja ryppyinen mies, jonka päätä ja
+harmaita hiuksia peitti resuinen lakki. Heti tupaan tultuansa ja ujon
+hyvän-illan sanottuansa, vetäysi hän varjoon uunin ovipuolimmaiseen
+nurkkaan. Emäntä huomasi kuitenkin heti, että joku köyhä tuli
+huoneesen. Hän otti pärevalkean käteensä ja meni katsomaan tullutta,
+niin tavoin tunteakseen häntä, sillä hän oli oikea köyhäin äiti, joka
+ei köyhiä holhonnut sentähden, että Jumalan olisi pitänyt sen edestä
+kasvattaa heidän maallisia tavaroitansa, vaan hän teki sen
+ihmissääliväisestä sydämestä ja hellästä armeliaisuudesta köyhiä
+ihmisiä kohtaan. Sentähden tunsi hän kaikki kylän köyhät ja he hänen
+sitä paremmin. Mutta kas! Hän ei tuntenutkaan tuota tullutta, joka
+alasluoduin silmin istui uunin pankolla.
+
+"Mistä tämä vieras on?" kysyi emäntä tulleelta.
+
+"Olen outo muukalainen. Olisiko emäntä niin hyvä, että saattaisi luvata
+ruokaa ja suojaa onnettomalle?" sanoi tullut, ja hänen kasvonsa
+värähtelivät.
+
+"Miks'ei", sanoi emäntä, "olkaa vaan niinkuin kotonanne."
+
+Samassa tuli Iikka tupaan ja havaitsi vieraan.
+
+"Mistäs tämä vieras on kotoisin?" kysyi hän heti oudolta.
+
+"Oi, älkää kysykö, kuka ja mistä! Tutut ja tuntemattomat tiet ja polut
+ovat kotoni; ihmisten pilkka, nauru ja armottomuus on ainainen, hyvin
+ansaittu kumppanini ja pieksetty, rikkirunneltu ruumiini on ainoa
+tavarani. Älkää, hyvä isäntä, ajako minua yön selkään! minä olen hyvin
+väsynyt; emäntä lupasi minun olla yötä", sanoi outo rukoilevasti,
+särkyneellä ja murtuneella äänellä, ja suuret vesikarpaleet vyöryivät
+alas hänen kuihtuneita kasvojansa.
+
+"Älkää olko millännekään, ei teitä pois ajeta, ja ruokaa ja lepoa
+saatte kyllä. Nyt ei tarvitse surra teidänkään, sillä Jumala on
+siunannut taas vuodentulon hyvyydellänsä ja on siis antanut teillekin
+osanne", sanoi Iikka lohduttavaisesti.
+
+Väki kokoontui pöydän ympärille iltaselle, isäntä edellä, ja emäntä
+käski vieraankin tulla pöydältä syömään.
+
+"Ei toki, ei -- sitä en tee -- sinne en tule; tuokaa tänne penkille
+minulle pala leipää ja jotakin kuivan kieleni kostukkeeksi", pyysi
+nöyrämielinen muukalainen, eikä häntä saatu pöydälle syömään, vaikka
+kuinkakin olisi kehoitettu, vaan hänelle täytyi emännän viedä ruokaa
+penkille, johon muukalainen oli siirtynyt, siinä rupesi hän
+alakuloisena syömään.
+
+Talon lapset eivät menneet muun väen kanssa iltaselle, sillä heillä oli
+eri ruoka-aikansa. Isännän Kasperi oli silloin seitsemännellä
+ikävuodellansa ja toiset lapset sitä nuorempia, joita Jumala oli
+hänelle jo siunannut useampia. Lapset menivät tuon oudon, murheellisen
+käypäläisen tykö penkille ja rupesivat lapsen viattomuudessa häntä
+puhuttelemaan. Lasten kävi sääliksi vieraan murheellisen näköinen
+muoto, sillä he olivat isältään ja äidiltään oppineet rakastamaan ja
+kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, niin köyhiä kuin rikkaitakin, ja
+säälimään köyhiä. Kaksi nuorimmista lapsista käpäsi vieraan polvelle,
+sittenkuin hän oli syömästä päässyt, ja silittelivät hänen kyyneleistä
+kostuneita, kuihtuneita kasvojansa. Vieras ei näkynyt pahenevan
+lapsiin, sillä hänen haavoitetulle sydämellensä näkyi tekevän hyvää
+lasten myötätuntoisuus. Hän otti käsillänsä molempia lapsia ympäri
+kiinni ja kiikutteli heitä polvillansa; lapset käpertyivät kiinni hänen
+kaulaansa ja mihin vaan saivat, ja puhelivat hänen kanssaan. Pikku
+Kasperi seisoi vieraan edessä lattialla, sillä hän ei mahtunut hänen
+syliinsä.
+
+"Mikä sinun nimesi on?" kysyi vieras toiselta polvellansa olevalta
+lapselta.
+
+"Iikka, minä olen isän kaima."
+
+"Entäs sinun nimesi?" kysyi taas vieras toisella polvella istuvalta
+tyttöseltä.
+
+"Anni, äidin kaima."
+
+"Entäs tuon pojan nimi, joka lattialla seisoo?" kysyi taas vieras.
+
+"Minun nimeni on Kasperi", sanoi lattialla seisova poika ja katsoi
+vierasta silmiin.
+
+"Kasperi!" sanoi vieras ja hänen kasvonsa värähtelivät. "Onko teidän
+talossa muuta Kasperia kuin sinä?" kysyi hän sitte toinnuttuansa
+hämmästyksestään.
+
+"Ei", vastasivat lapset.
+
+"Kenenkäs kaima sinä sitten olet?"
+
+"Minä olen enon kaima", sanoi Kasperi.
+
+Aina enemmän värähtelivät vieraan kasvot ja hänen ruumistansa
+vapistutti.
+
+"Missä hän sitten nyt on?" kysyi hän taas toinnuttuaan.
+
+"Hän on maailmalla", vastasivat lapset.
+
+"Mistä te tiedätte, että teillä on Kasperi-niminen eno?"
+
+"Isä, äiti ja mummo ovat sanoneet, että meillä on Kasperi-niminen eno
+maailmalla", sanoivat lapset ujostelematta.
+
+"Ovatko isä, äiti ja mummo puhuneet teille mitään muuta eno
+Kasperista?"
+
+"Ovat; isä ja äiti sanovat aina, että meillä on eno, jonka nimi on
+Kasperi ja joka on maailmalla. He ikävöivät eno Kasperia, ja hänen
+muistokseen tekivät he hänelle kaiman. He puhuvat usein Kasperi-enosta
+ja toivovat, että hän tulisi pian kotia. Kun isä ja äiti lukevat
+sanomalehtiä, tulee mummo aina kyselemään heiltä: 'kuuluuko Kasperista
+mitään?' Mutta isä ja äiti sanovat: 'ei kuulu Kasperista mitään', ja
+mummo lähtee silloin aina heti pois ja itkee."
+
+"Voi, hyvä Jumala", huudahti vieras ja purskahti itkuun.
+
+Lapset säikähtivät tuota ja kyselivät: "Mikä teille tuli, mikä teille
+tuli? Älkää, hyvä vieras, itkekö! Emmehän me ole teille pahat, eikä
+isä, äiti eikä mummokaan, älkää itkekö!"
+
+Kun vieras oli sen verran itkustaan tointunut, että hän saattoi puhua,
+kysyi hän taas lapsilta: "Vieläkö teidän mummonne elää?"
+
+"Vielä."
+
+"Entäs ukkovaari?"
+
+"Vielä."
+
+"Missäs he ovat, kosk'ei heitä näy?"
+
+"He ovat jo nukkumassa."
+
+"Onko teitä muita lapsia kuin te?"
+
+"On meitä vielä kaksi; ne ovat meitä vanhemmat."
+
+"Missä he ovat?"
+
+"He ovat koulussa."
+
+"Koulussa, koulussa, vaan eivät toki maailman rannan koulussa, jossa
+minä poloinen olen ollut", mutisi vieras itseksensä ja hän purskahti
+taas itkuun ja lapset kokivat häntä lohduttaa.
+
+"Voi, voi, hyvät lapset, teillä on pahanen eno, kelvoton eno", änkytti
+vieras itkunsa seasta.
+
+"Ei, ei, meidän enomme ei ole kelvoton, sen on isä ja äiti sanonut,
+enomme ei ole kelvoton -- te narraatte meitä, vieras", sanoivat lapset
+hätäilevästi.
+
+Vieras tuli nyt niin hiljaisen itkun valtaan, ett'ei voinut mitään
+puhua lapsille, ja se oli häneltä hyvin suotu, kun lapset alkoivat
+vetäytyä pois hänen tyköänsä; he menivät veljensä ja sisarensa luo,
+jotka nyt juuri tulivat kansakoulusta, ja hyppivät ja pyörivät heidän
+ympärillänsä.
+
+Vieros pani penkille suullensa maata ja antoi siinä kyyneleensä
+vapaasti vuotaa, ja koko talonväki katsoi kummeksien outoa, kurjaa ja
+onnetonta muukalaista.
+
+Isäntä oli korvapielellään kuunnellut lasten ja vieraan keskinäistä
+puhetta, vaikk'ei hän ollut koko keskustelusta tietävinään mitään;
+niistä katkonaisista lauseista, joita hän kuuli, ja vieraan suruhun
+vaipuneesta tilasta päätti hän, että vieraalla mahtoi olla joku kova
+omantunnon vaiva, joka häntä niin kovin ahdisti ja rasitti, jonkatähden
+hän päätti ottaa selvän asiasta, voidaksensa jollain lailla keventää
+hänen kuormaansa; siinä mielessä asteli hän itkeä nyhkivän, köyhän
+muukalaisen luo.
+
+"Mikä teitä vaivaa, kun olette noin surullinen? Teillä mahtaa olla joku
+salainen omantunnon vaiva? Enkö saattaisi mitenkään olla teille
+lohdutukseksi?" sanoi isäntä vieraan tykö tultuansa.
+
+"Oi, ette mitenkään, isäntä kulta", sanoi vieras itkunsa seasta.
+
+"Tahtoisitte kai jotain puhua tilastanne kahden kesken? Siihen kyllä
+saamme tilaa, kun tulette minun perässäni", sanoi isäntä säälivästi.
+
+"Oi! Ei, ei. Ei minulla ole mitään semmoista, joka ei saisi tulla
+vaikka koko maailman tietoon -- mutta minun sydämeni tahtoopi haljeta
+-- vaikea on kumminkin se tehtävä -- Jumalani! Sanat takertuvat
+kurkkuuni -- minä olen Kas -- -- Kaspe -- -- Kasperi, teidän vaimonne
+veli ja oma lankonne -- -- entinen Niemimäkelän -- rikas Kasperi --."
+
+"Hyvä Jumala! Olisiko hän todellakin Kasperi?" sanoi Iikka ja astui
+askeleen taakse päin.
+
+"Älkää epäilkö, lankoni! Sama Kasperi minä olen, joka jo lapsena
+ollessani tein teille ja sisarelleni Annille niin paljon pahaa. Sama
+Kasperi, joka tästä huoneesta huutokauppa-päivänä lähti ja vannoi
+hirveän valan ei astuvansa jalkaansa tämän huoneen kynnyksen yli --
+voi, minun tuntoani polttaa niin kovin -- nyt minä olen rangaistu
+Kasperi, varkaudesta piiskattu Kasperi, vankeudessa istunut Kasperi. --
+Nyt olen uljaasti käynyt läpi maailman-rannan kouluni, johon minut niin
+aikaisin syöstiin, ja nyt minä tiedän täydelleen sen oppimäärän -- voi,
+älkää katsoko minuun noin oudosti, lankoni! -- Minä olen nyt jo, vaikka
+hiljan, katuvainen Kasperi ja sovitusta, anteeksi-antoa olen minä
+lähtenyt saamaan", puhui vieras sydäntä särkevällä äänellä itkunsa
+seasta ja nousi penkin viereen seisomaan.
+
+Iikka käveli nopeasti vieraan luo, sulki hänet syliinsä ja sanoi:
+"Totisesti olet sinä lankoni Kasperi; sen tiedän nyt, kun selvemmästi
+puhuit; mutta paljon olet muuttunut näöltäsi, paljon olet rikkonut,
+paljon olet kärsinyt, paljon olet vanhentunut, mutta paljon on
+sydämesikin pehmennyt ja paljoa -- vielä paljoa enemmän voimme sinulle
+anteeksi antaa. Kiitos Jumalan, että sinut jälleen saimme! Kaikki on
+unhoitettu ja nyt me emme erkane enään koskaan -- ei koskaan. Yhtä toki
+pyydän sinulta: älä Jumalan tähden sano äidillesi, että olet rangaistu,
+sillä se hetki olisi hänen viimeisensä. Minä kyllä olen sanomista
+huomannut, eikä olet rangaistu, mutta minä olen sen huolellisesti
+salannut kaikilta ihmisiltä, saati sitte mummolta -- -- se totuus ei
+ole hänelle tarpeellinen tietää, eikä kukaan saa mummolle sanoa, mitä
+eno on tässä lausunut, ei lapsetkaan", sanoi Iikka, yhä riippuen
+onnettoman kasvinkumppaninsa kaulassa. Kun hän oli puheensa lopettanut,
+valtasi hänetkin mielenliikutus ja he itkeä nyhkivät siinä yhdessä.
+
+Kun väki näki ja kuuli kaiken tuon, eivät he tienneet mitä sanoa ja
+ajatella.
+
+Niin pian kuin lapset huomasivat, että heidän isänsä oli tunnustanut
+oudon muukalaisen langoksensa ja siis eno Kasperiksi, lähtivät he
+juosta tapittamaan äitinsä tykö ja hengästyksissään sanoivat he; "eno
+Kasperi on tullut."
+
+"Olkaa joutavoimatta!" sanoi äiti.
+
+"Oikein todella; isä ja eno tuolla tuvassa syleilevät toisiaan ja
+itkevät", vakuuttivat lapset.
+
+Sen kuultuaan lähti emäntä heti tupaan.
+
+Vaikka mummo ja ukkovaari olivat jo levolla, juoksivat lapset
+yhtäkaikki heidän makuuhuoneesensa.
+
+"Eno Kasperi on tullut", sanoivat lapset sinne päästyänsä, hengittäen
+raskaasti.
+
+"Jumalani! Mitä puhutte lapset?" sanoi mummo, joka ei vielä ollut
+nukkunut.
+
+"Eno Kasperi on tullut", vakuuttivat lapset, "isä ja eno syleilivät
+tuvassa toisiansa ja äitikin meni sinne."
+
+Mummosta tuntui lasten puhe niin todenmukaiselta, että hän nousi ylös
+vuoteeltansa, pani hameen päällensä ja lähti tupaan; ukkovaari vaan ei
+liikkunut paikaltakaan, vaikka hänkin oli valveella!
+
+Kun emäntä tuli tupaan, olivat vielä Iikka ja Kasperi kiinni
+toisissansa, itkeä tihistämässä.
+
+Kun Kasperi näki sisarensa tulevan, heitti hän Iikan irti ja riensi
+Annin syliin ja taivaan nimessä rukoili häneltä anteeksi antoa.
+
+"Jumalani! Sinä se olitkin, veljeni Kasperi! Luulin sinua oudoksi,
+köyhäksi muukalaiseksi, ja pyydän sinulta anteeksi erehdykseni", sanoi
+Anni liikutettuna.
+
+"Köyhääkin köyhempi, muukalaistakin muukalaisempi, kurjaakin kurjempi
+on onneton veljesi, rakas sisareni."
+
+"Voi rakas veljeni! Siinä on kyllä, kun olemme sinut saaneet jälleen
+lapsuuden kotiin, ja menneistä ajoista emme muistele milloinkaan; ne
+kätkemme unhotuksen synkkään hämärään. Koe nyt rauhoittaa itseäsi ja
+tunteitasi, sillä äiti on kohta täällä, ja kun hän näkee sinut tuossa
+mielen tilassa niin se ei tee hyvää hänen heikolle terveydellensä."
+
+Samassa astui Kasperin ja Annin äiti huoneesen.
+
+Eno Kasperi heitti sisarestaan irti ja asteli horjuen äitiänsä kohden.
+
+"Voi äiti! Minä olen poikanne Kasperi, onneton poikanne minä olen",
+sanoi Kasperi äidillensä värisevin äänin, eikä uskaltanut tarttua
+tuijottavan äitinsä kädestä kiinni.
+
+Äiti katsoa tuijotti ensin poikaansa silmiin, sillä nähtävästi ei hän
+luullut ikävöidyn poikansa olevan tuonlaisessa tilassa häntä
+tavatessaan. Mutta kun hän toipui ensin hämmästyksestänsä ja tunsi
+hänen äänensä, ryöpsähti hän poikansa, tuon ryysyisen, vanhentuneen
+kuleksijan kaulaan ja hoki: "Minun Kasperini, totisesti sinä olet
+Kasperini! Nytpä tiedän toki Kasperista jotain; oletpa nyt minun
+sylissäni! Mutta voi, mitä sinä olet saanut kärsiä, kun olet noin
+vanhennut ja tullut noin ryysyiseksi; mutta kuitenkin sinä olet siinä
+-- mutta onko tämä vaan hauskaa unta? -- Ei, ei, se on totinen tosi,
+tuossahan sinä lunnin, kuin koettelen sinua -- tosihan se on onkin.
+Jumalan kiitos! että mä sain poikani, joka kadonnut oli -- kiitä
+Kasperi Jumalaa: sinulla on jalo sisar ja lanko! Pyydä heiltä anteeksi,
+mitä heitä vastaan rikkonut olet! Voi, voi Kasperi, minun Kasperini",
+huusi ja hätäili tuo kauvan poikaansa huolehtinut ja surrut äiti,
+kaikella äidin rakkaudella ja alttiiksi-antavaisuudella, vaikka hän
+poikansa tuossa tilassa löysi.
+
+"Lanko ja sisar ovat jo minulle anteeksi antaneet, nyt on minun vielä
+saatava anteeksi teiltä ja isältä: antakaa, äitikulta, tekin anteeksi
+ilkeän poikanne rikokset!" rukoili Kasperi ja itkeä tihersi ja piti
+äidistään kiinni.
+
+"Vaikka sinulla olisi enemmän rikoksia kuin sinulla onkaan, niin minä
+voisin ne kaikki anteeksi antaa, kaikki unhottaa. -- Äidin sydän on
+verraton, äidin rakkaus on ääretön katuvaiselle pojalleen. -- Täällä
+sydämessä -- -- --", sanoi hän ja painoi kätensä sydämensä päälle,
+mutta itku tukahutti hänen sanansa.
+
+"Missäs isä on, koska hän kuuluu vielä elävän? Joko hän nukkuu? Minun
+pitää vielä tänä iltana saada häneltäkin anteeksi", sanoi eno Kasperi
+ja silmäeli tuskallisesti ympärillensä.
+
+Iikka meni ukkoa käskemään.
+
+Ensin ukko esteli, eikä sanonut tietävänsä mitään Kasperin kotia
+tulosta; mutta kun Iikka puheli hänelle, rupesi hän vastahakoisesti
+kömpimään ylös vuoteesta, sillä hän ei voinut enään milloinkaan kauvan
+vastustaa Iikkaa, kun oli oppinut tuntemaan hänen lujan ja perustetun
+tahtonsa, ja niin tuli ukko Iikan kanssa vastahakoisesti tupaan.
+
+"Voi isäkulta! Voitteko tekin antaa anteeksi onnettomalle, katuvaiselle
+pojallenne, yhtä sydämellisesti, yhtä alttiiksi-antavaisesti kuin äiti,
+lanko ja Annikin ovat antaneet?" sanoi eno Kasperi ja rupesi astumaan
+isäänsä kohden.
+
+"Kirottu, riivattu; älä lähene minua!" ärjäsi isä ja nosti kätensä
+uhkaavaan asemaan!
+
+Kaikki läsnä-olevat hämmästyivät.
+
+"Topias, Topias! ajattele toki, mitä sanot!" sanoi mummo,
+hätäyksissaän.
+
+"Minä olen sen ajatellut, jonka sanonutkin", sanoi ukko
+huolimattomasti.
+
+"Niin, tiesinhän minä sen, ett'ei teidän sydämenne ole vielä sulanut
+paatumuksestansa. Ja se taitaa teitä hyvin ilahuttaa, kun voin teille
+sanoa, että olen nyt läpikäynyt kaikki maailman rannan koulun luokat,
+johon te, isä, minut niin uljaasti jo nuorena laitoitte. Teidän
+ansionne se on, isä, että poikanne tässä nyt seisoo edessänne näin
+uljaana ja oppinunna, ja kaikkien ihmisten ja oman isänsä
+kunnioittamana. Miksikä en voisi olla yhtä onnellinen kuin muutkin
+ihmiset, jos olisin saanut oikeaa opetusta? Miksikä en saattaisi olla
+ihmisille hyödyksi, niinkuin muutkin ihmiset, jos ette jo lapsuudessa
+olisi tukahuttaneet minussa kaikkia ihmisellisiä tunteita ja jos ette
+olisi istuttaneet sydämeeni jo pienokaisena turhuuden siemeniä ja
+turhaa luottamusta noihin jo hyvästi uitettuihin pölkkyihin eli, toisin
+sanoen, niillä saatuihin rahoihin? Missä ovat nyt metsät? Missä rahat?
+Kaikki ovat menneet, ja minä ja te itse seisomme tässä kaiken turhuuden
+ja kurjuuden esikuvina! Katsokaa vävyänne, tuota 'kerjäläistä' ja
+'lorukirjojen' lukijaa, jota te niin uljaasti itse vihasitte ja
+opetitte minunkin samoin tekemään. Eikö hän ole se, jonka turvissa
+saatte tärveltyneen henkenne hengissä pysymään? Oi isä, isä! Kova on
+tuo maailman rannan koulu ja karvaat ovat sen hedelmät." Niin sanoi eno
+Kasperi anteeksi antamattomalle isällensä ja hänen koko ruumiinsa
+tärisi epätoivon vimmasta.
+
+Ukko ei puhunut yhtäkään sanaa, lähti vaan könttimään kamariinsa.
+
+"Rauhoitu nyt jo, lanko, ja pane levähtämään, että virkistyt!
+Huomennapa sitten saadaan likemmin keskustella", sanoi Iikka.
+
+"Huomennako? Minua ei ole huomenna täällä", sanoi eno Kasperi.
+
+"Missäs sitten?"
+
+"Tielle, tielle lähden taas, josta minä tulinkin. Pois tahdon
+lähteä jo heti, tästä teidän paristanne, jotka olette minulle niin
+paljon hyvää osoittaneet, jota minä en ole ansainnut -- pois, pois
+anteeksi-antamattoman isän silmien edestä ja korvien kuulosta, kauvas
+tuonne kolkkoon synkkään yöhön, unohduksen hämärään sumuun -- niin
+kauvas kuin voimani riittävät, ja silloin, kun ne uupuvat, huokaan
+mielelläni viimeisen henkeni, kun ma tiedän, että te olette minulle
+anteeksi antaneet", sanoi eno Kasperi, itki ja koperoitsi turvakoitaan.
+
+Kaikki itkivät, lapsetkin.
+
+"Et sinä san lähteä meiltä pois ikänä", sanoi isäntä ja pistäysi eno
+Kasperin eteen.
+
+"Älä, hyvä Iikka, päästä Kasperia", rukoili äiti.
+
+"Älä nyt lähde veljeni pois, varsinkin tuossa tilassa. Me pidämme sinut
+kaikin veljenämme", pyysi Anni.
+
+"Älkää lähtekö meiltä pois eno, on meillä teillekin ruokaa ja me olemme
+teille hyvät", pyysivät lapset itkussa suin.
+
+"Älkää estelkö, älkää pidätelkö minua, minun sydämeni ei kestä
+kauvemmin -- se katkeaa -- särkyy", huusi eno Kasperi sydäntä
+särkevällä äänellä ja pyrki ovea kohden.
+
+Iikka pistäysi taas hänen eteensä ja otti kovissa omantunnon vaivoissa
+olevan rikoksellisen lankonsa kiinni ja sanoi: "ei niin, lanko!
+Olemmehan ennenkin olleet käsikähmässä; olen ennenkin vienyt sinut
+tyrmään, se täytyy nytkin tehdä; mutta nyt teen sen paljoa
+mieluummasti, sillä välimme luulen kallistuvan parempaan päin."
+
+Näin sanoen otti Iikka eno Kasperiin syliksi ja vei kovasti vastaan
+ponnistelevan ja kiemuroivan epätoivoisen lankonsa aika nujua porstuaan
+ja sieltä lukuhuoneesensa, jonka hän lukitsi sisäpuolelta, ja avaimen
+pisti taskuunsa.
+
+Mitäpä siinä auttoi kuihtuneen ja vähätkin voimansa vähentäneen miehen
+vastaan-ponnistelemiset, sillä hänen taluttajansa oli täysirahkeinen,
+muhkea mies, jolla oli voimaa jäntereissä ja lujuutta tahdossa; seurata
+täytyi eno Kasperin häntä.
+
+Koko yön näkyi Iikan lukuhuoneesta valkea, sillä Iikalla oli siellä nyt
+outoa ja tärkeää lukemista. Hänellä oli luettavana ja tutkittavana
+paatunut, mutta nyt rikki musertunut ihmissydän, sydän, joka siihen
+iskettyjen haavojen tähden sairasti epätoivon kauheaa tautia; tuota
+luki, tuota tutki hän ja otti osaa toisen kärsimyksiin ja tuskiin.
+
+Noita särkyneitä ihmissydämen kappaleita koki Iikka sovitella yhteen ja
+saada niistä jotain kokonaista ja eheää, ja pala palalta, kappale
+kappaleelta sai hän niitä paikoilleen sijoitetuksi. Hänellä sattui
+saapuvilla olemaan avullista lääkitystä tuohon pahaan ja vaaralliseen
+tautiin, lääkitystä, joka on ainoa parannuskeino murheelliselle ja
+haavoitetulle omalletunnolle, nimittäin Jumalan oma pyhä sana. Iikka
+otti kirjastostaan esille pyhän raamatun ja asetti sieltä eteen Jumalan
+armolupauksia. Hän otti sieltä esille kuvauksen tuhlaaja-pojasta ja
+osoitti, kuinka mielellään isä otti vastaan langenneen, mutta
+katuvaisen ja nöyryytetyn poikansa.
+
+"Voi, voi! Mutta minun isäni ei ottanut minua vastaan", vaikeroitsi
+Kasperi tuskissaan.
+
+Silloin Iikka selitti, ettei tässä olekaan kysymys luonnollisesta, vaan
+taivaallisesta isästä, joka kyllä anteeksi antaa Kasperillekin, jos
+vaan katuvaisella sydämellä, Hänen Poikansa ansion tähden, rukoilee
+Häneltä anteeksi antamusta.
+
+"Onko se niin, onko se niin!" sanoi eno Kasperi ja hengitti raskaasti
+huokumalla. "Minä kyllä olen sen lukenut montakin kertaa, mutta minä
+olen luullut sen olevan luonnollisen isän, joka ottaa vastaan ja
+anteeksi antaa langenneelle pojallensa, onko se niin?"
+
+"Niin se on", sanoi Iikka ja monta muuta kohtaa selitti hän raamatusta.
+Eno Kasperi rupesi hengittämään yhä keveämmästi, ja ennenkuin päivä
+valkeni, vaipui hän levollisesti uneen.
+
+Kun eno Kasperi nukkui, lähti Iikka huoneesta pois ja väki oli kaikki
+jo ylhäällä. Mummo tuli heti Iikan tykö ja kysyi: "Missä Kasperi nyt
+on, vieläkö hän elää?"
+
+"Kasperi nukkuu lukukammarissani sohvalla. Hän on saanut levon
+rasitetulle ruumiillensa ja käsittänyt rauhan ahdistetulle sielullensa:
+ei hän enään pyri meiltä pois. Mutta hänen pitää antaa nukkua rauhassa,
+sillä hän tarvitsee lepoa", sanoi Iikka.
+
+Kun mummo tuon kuuli, hyrähti hän itkuun ilosta; sillä äidin sydän on
+äidin sydän.
+
+Iikka toimitti heti saunan lämmitä.
+
+Kun sauna oli pääsemäisillänsä, heräsi eno Kasperi ja tuli tupaan,
+mutta niin nöyränä kuin lammas ja hänen kasvoistansa loisti
+tyytyväisyys ja rauha. Saunan jouduttua vietiin eno Kasperi saunaan,
+jossa hän pestiin saippualla joka paikasta; saunasta tultua kerittiin
+hänen hiuksensa ja leikeltiin häneltä kynnet, jotka olivat kasvaneet
+pitkiksi kuin kotkan kynnet. Sitte ajettiin parta ja sen jälkeen
+puettiin hän päästä jalkoihin asti uusiin puhtaisiin vaatteisiin ja
+uudet sukat ja kengät annettiin hänen jalkoihinsa. Näyttipä todellakin
+siltä, kuin tuhlaaja-poikaa olisi luonnollisessa olossa vastaan otettu.
+-- Ja totta tosiaankin -- eno Kasperi näytti nyt paljoa nuoremmalta
+kuin illalla ja helposti olisi hänessä nyt jokainen kyläläinen tuntenut
+entisen Niemimäkelän Kasperin; mummo oikein riemuitsi poikansa
+nuortumisesta.
+
+Tieto tuosta tuhlaaja-pojan kotiin tulosta levisi pian ympäri kylää ja
+usea tuli katsomaan entistä Kasperia. Tyynenä kesti eno Kasperi kaikki
+uteliasten utelemiset ja katselemiset, eikä hän tekeytynyt heille
+paremmaksi, puhtaammaksi, kuin olikaan; sillä hän tunsi sydämessään,
+että hän oli saanut oikein pahain tekoinsa jälkeen.
+
+Ensi aikoina ei eno Kasperi voinut eikä jaksanut mitään toimitella,
+mutta aikojen kuluttua rupesi hän itsestänsä tekemään talon työtä.
+Ukkovaarin sydän ei heltynyt poikaansa kohden sen pehmeämmäksi; vaan
+hän meni poikansa sivu vastaan tullessa taikka muutoin kohdatessa,
+niinkuin ei häntä olisi näkevinänsäkään! Se teki eno Kasperin sydämelle
+kipeää.
+
+Eno Kasperi olisi hyvin viihtynyt Niemimäkelässä, entisessä lapsuuden
+kodissaan, sillä kaikki rakastivat ja säälivät häntä, ja lapset
+iltaisin kieppuivat hänen polvillaan ja silittelivät hänen päätänsä ja
+kasvojansa, samalla puhellen viattomia lasten puheitansa, joiden seassa
+oli usein: "Ettehän, eno, mene milloinkaan meiltä pois?" Kaikkihan tuo
+oli hyvin, vaan tuo isän kylmyys ja anteeksi-antamattomuus rupesi taas
+kovin rasittamaan hänen sydäntänsä.
+
+"Isän tylyys rasittaa kovin mieltäni", sanoi eno Kasperi erään kerran
+Iikalle.
+
+"Ehkä hän nyt jo käypi sovintoon kanssasi", sanoi Iikka.
+
+"Sitä en usko", sanoi eno Kasperi ja huokasi raskaasti.
+
+"Sopiipa kumminkin koettaa", sanoi Iikka. Samassa tuli ukko huoneesen.
+
+"Ettekö te, isä, saata jo antaa anteeksi katuvaiselle ja murretulle
+pojallenne?" rukoili eno Kasperi ja katsoi luottavasti isäänsä silmiin.
+
+"Minulla ei ole sinun kanssasi mitään tekemistä", sanoi isä kylmästi ja
+meni pois, päätäänkään poikaansa päin kääntämättä.
+
+"Voi, voi! Enkö minä sitä arvannut", sanoi eno Kasperi surullisesti.
+
+"Saatatkos sinä anteeksi antaa isällesi kovan käytöksensä kohtaasi?"
+kysyi Iikka.
+
+"Olen jo aikaa sydämestäni hänelle anteeksi antanut ja sentähden
+tahtoisin täydelliseen sovintoon päästä hänen kanssaan."
+
+"Kun sinä olet jaksanut isällesi anteeksi antaa; niin en luulisi olevan
+syytä antaa valtaa murheellesi, joka voisi sinulle tulla taas
+vaaralliseksi."
+
+"Kyllä niinkin, mutta minä en voi kauemmin olla teidän talossa isän
+tähden."
+
+"Mihinkä sitte aiot?"
+
+"Kauvas en aio mennä; otan palveluksen jossain kylän talossa.
+
+"Nyt on taas tarpeellinen meidän mennä lukukamariin; sieltä olemme
+ennenkin saaneet hyviä neuvoja -- eikö niin?" sanoi Iikka.
+
+"Mennään vaan."
+
+Ja he menivät.
+
+Kun he olivat siellä kahden kesken istuneet pari tuntia, tulivat he
+ulos ja eno Kasperin otsalta olivat kadonneet synkät pilvet,
+jotka uudestansa alkoivat siihen kokoutua ja synkistää hänen
+tulevaisuuttansa. Iikka puki päällensä ja lähti kylään, kenellekään
+virkkamatta, mihinkä hän meni; eno Kasperi jäi taloon.
+
+Iikka meni suorastaan Lukulaan isänsä tykö ja heti, kun hän sinne tuli,
+menivät he isänsä kanssa kamariin kahden kesken. Kauvan olivat he
+siellä, eikä kukaan tiennyt, mitä he keskustelivat. Viimein kuului
+tupaan selvästi Lukulan Matin sanat: "Siinä tapauksessa mutta ei
+missään muussa." Molemmat tulivat kamarista tupaan ja Iikka lähti
+kotiansa.
+
+Kun Iikka tuli kotiansa, meni hän heti lukukamariinsa ja eno Kasperi
+meni perässä. Kun he sieltä tulivat, silloinkos vasta eno Kasperin
+kasvot loistivat; mutta kukaan ei puhunut mitään asiasta, väki vaan
+virkkoi: "miksikä eno Kasperi on noin iloisen näköinen?" ja lapset
+sanoivat: "eno on nyt niin iloinen."
+
+Kun huomispäivä tuli, nähtiin Peltolan kylässä kummia: Lukulan väki,
+kiluineen, kaluineen, alkoi muuttaa Lukulasta Niemimäkelään, jonka ei
+luultu koskaan voivan tapahtua, niin kauvan kuin vanha isäntä oli
+elossa. Niemimäkelän toisella puolen kartanoa olevassa rakennuksessa
+oli valmiit, siistit huoneet odottamassa Lukulan vähälukuista perhettä.
+He toivat kaikki eläimensäkin, sillä he tahtoivat itse ne ruokkia ja
+hoitaa, että heilläkin muka olisi jotain tekemistä ja omaa.
+
+Kun Lukula oli tuolla tavalla tullut tyhjäksi, alettiin Niemimäkelästä
+sinne viedä kaikenlaista taloutta alottaessa tarvittavaa kalua: muun
+muassa vietiin sinne lehmä, nuori mullikka ja pari lammasta talon
+navetasta; myös vietiin sinne parin vuoden vanha varsa. Kun Lukulan
+pieni talo oli noin saatu alkuun sisustetuksi, menivät Iikka ja eno
+Kasperi sinne, ja kun Iikka illan tullen palasi kotiansa, ei hänellä
+enään ollutkaan kumppania; sillä eno Kasperi oli jäänyt Lukulaan; hän
+oli nyt Lukulan isäntä.
+
+Tuota Lukulaahan Iikka olikin käynyt eilen isältänsä eno Kasperille
+kodiksi pyytämässä, ett'ei hänen olisi tarvinnut enää vieraan työhön
+mennä, kun ei hän saattanut Niemimäkelässä enään olla, isänsä kovuuden
+ja anteeksi-antamattomuuden tähden. -- Molempien talojen, sekä Lukulan
+että Niemimäkelän isännät olivat emäntiensä kanssa yön seutuna
+keskustelleet asiasta ja tulleet yksimieliseen päätökseen.
+
+Eno Kasperi otti heti huonemiehiksi uuteen taloonsa köyhän, mutta
+kunniallisen parikunnan, jotka hoitivat hänen eläimiään.
+
+Siinä rupesi sitten eno Kasperi tekemään työtä, joka vaikutti
+terveellisesti häneen sekä sisällisesti että ulkonaisesti. Siinä hän
+koki unhottaa rikoksiansa, ja nöyrällä sydämellä ja nuhteettomalla,
+parannetulla elämällänsä koki hän korjata, mitä hän ennen oli rikkonut
+kansalaisiansa kohtaan. Olisihan kaikki mennyt mukana, mutta isän kova
+sydän, se väliin saattoi eno Kasperin murheelliseksi.
+
+Kun kyläläiset näkivät, että Kasperi oli todella elämänsä parantanut,
+rupesivat he häntä pitämään samassa arvossa kuin muitakin ihmisiä ja
+kävivät usein Lukulassa.
+
+Jonkun ajan kuluttua nai Kasperi erään ikäpuolen kunniallisen
+vaimo-ihmisen, sillä hänen oli mahdoton tulla yksin toimeen talouden
+hoidonkin tähden. Usea arvokas kyläläinen oli Lukulassa Kasperin häissä
+ja Niemimäkelän väki kaikki -- no sepä nyt on tietty. -- Ei sentään
+aivan kaikki, sillä ukkovaaria -- Kasperin isää -- ei saatu mitenkään
+sinne! Se leikkasi kovin taas Kasperi paran sydäntä. Vaimonsa oli
+siveäluontoinen ja helläsydäminen, joiden avujensa kautta hän oli
+suurena apuna ja lohdutuksena Kasperin pimeinä aikoina. Lankonsa
+kirjastosta piti hän aina lainassa kirjoja, joiden lukemisella hän sai
+monta murhetta poistumaan ja loma-aikansa hupaisesti kulumaan.
+
+Eräänä päivänä sai eno Kasperin isä halvaustaudin. Hän kaatui
+seisoalta-jaloin, eikä voinut liikkua eikä puhua ja tunnotonna
+kannettiin hänet vuoteellensa. Hän näytti ensin ihan kuolleelta, vaan
+kun häneen iskettiin suonta ja hierottiin ahkeraan, tointui hän sen
+verran, että hänessä nähtiin hengen olevan. Siinä hän sitten hengittää
+hohotti eikä näyttänyt mistään muusta tietävän. Yht'äkkiä kirkastui
+hänen katsantonsa ja hän koetti katsella ympärillensä ja katkonaisia
+sanoja kuultiin hänen sommittelevan. Kun mentiin likemmäksi
+kuulustelemaan, mitä sairas sanoisi, kuultiin hänen sanovan: "maailman
+ranta Kas -- Kasperi -- anteeksi -- voih! -- --"
+
+Heti arvattiin, että ukko kaipaa poikaansa Kasperia, jonkatähden häntä
+lähdettiin paikalla noutamaan. Silläaikaa katseli sairas levottomasti
+ympärilleen, ja jos ovi milloin kävi, katsoi hän aina sinne päin, josta
+huomattiin, että sairaalla oli vielä kuulo ja ymmärrys. Taas aukeni ovi
+ja Kasperi tuli. Sairas katsoi heti oveen päin, ja kun hän havaitsi
+Kasperin, kohotti hän kättänsä sinne päin ja sammalti: "Kaspe-ri, --
+maa-ilmam-ran-ta, -- anteek-si. Juma-la-ni." Kasperi ymmärsi heti
+isänsä tarkoituksen. Hän meni kiireesti isänsä vuoteen luo, otti
+isäänsä kädestä kiinni, laskeusi polvilleen isänsä vuoteen viereen ja
+itkusta tukehtuneella äänellä sanoi: "anteeksi isä -- anteeksi taivaan
+nimessä -- anteeksi."
+
+Sairas sai vaivalla kätensä polvillansa olevan poikansa kaulaan ja
+katkonaisilla sanoilla sammalti: "an-teek-si, Kaspe-ri kaik-ki; an-na
+si-nä-kin an-an-teek-si! -- Ju-Ju-ma-la." -- -- -- Samassa valahti
+sairaan käsi irti poikansa kaulasta, ja kun hänen kätensä autettiin
+vuoteesen, oli elämä hänet jättänyt.
+
+Kauan oli Kasperi vielä polvillansa vuoteen vieressä, sittenkin vielä,
+kun elämä oli hänen isänsä jättänyt. Hän itki siinä niinkuin pieni
+lapsi, sillä suru ja ilo sekaisin aaltoeli hänen sydämessään. Kuollut
+-- elottomaksi tullut oli hänen isänsä; hän oli antanut anteeksi -- oli
+pyytänyt anteeksi, ja se tieto -- se tunto saattoi hänen sieluunsa
+sanomattoman ilon ja rauhan, ja tuon surun ja lohdutuksen hetkenä ei
+hän voinut kyyneleitänsä pidättää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mitäpä minulla olisikaan enään tähän kertomukseen lisättävänä.
+Mainitsen vaan, että kenties ensi kerran talon perustamisen jälkeen
+kaunis ja ihana näköala Niemimäkelästä oli ensi kerran sopusoinnussa
+talon asukasten sisällisen tilan kanssa, sillä he näkivät ihanoita
+näköaloja suomalaisen kansallis-sivistyksen alalla. He näkivät siellä
+ja täällä kiivaasti taistelevia joukkoja vastakkain ja toinen noista
+taistelevista joukoista taisteli suomalaisen kansallisuuden taisteloa.
+
+Suomalaisen kansallisuuden puolesta taistelevien sotalipussa oli
+tunnussanoina: "Valoa kansalle, oikeuksia kansalle, tasa-arvoa
+kansalle". Ei heidän tarvinnut koskaan muuttaa niitä tunnussanoja;
+sillä ne olivat perustetut vankalle kansallis-perustukselle. Tätä
+lippuansa seurasivat, sen suojassa taistelivat he. -- Jos heidän
+vastustajansa pitivät mitä keinoa, jos he muuttivat sotalippunsa
+minkänäköiseksi tahansa, niin käänsivät ja pitivät kansallistaistelijat
+vaan aina samaa lippuansa heille nähtävinä.
+
+Sen näkivät ja havaitsivat Niemimäkeläiset ja silloin tunsivat he
+sydämessään toivon ilon, ja silloin suli heidän sisällinen tunteensa
+yhteen kauniin ulkonaisen näköalan kanssa. Silloin, silloin tunsivat
+he, että:
+
+    "Täss' olla meidän mieluist' op
+    ja kaikki suotuisaa;
+    vaikk' onni mikä tulkohon,
+    meill' isänmaa on verraton.
+    Mit oisi maassa armaampaa,
+    mit oisi kalliimpaa?
+
+    Ja tässä, täss' on tämä maa,
+    sen näkee silmämme;
+    me kättä voimme ojentaa
+    ja vettä, rantaa osoittaa,
+    ja sanoa: kas tuoss' on se,
+    maa armas isäimme!"
+
+Eikö tässä ole ajallista autuutta kuolevaiselle, vai kuinka? Ja tätä
+autuutta saapi jokainen kansalainen nauttia, joka vaan tämän isänmaan
+rakkauden on käsittänyt tosi-kansalliselta kannalta; häneltä ei puutu
+uskoa ja toivoa isänmaansa tulevaisuudesta ja sen kansallistaistelon
+voitosta, sentähden tekee hän ilolla työtä sen toteutumiseksi -- ilolla
+eikä sapella sekoitetulla mielen katkeruudella.
+
+Eipä ole mitään enään kerrottavaa "torpan pojastakaan", sillä
+hän on nyt jo itsenäinen, vapaasti toimiva kansalainen, joka
+itsekin parast'aikaa taistelee joka tarjoutuvassa tilaisuudessa
+kansallis-aatteiden toteentumisen eduksi, joka rakastettuna ja
+lukuisan perheensä keskessä ilolla täyttää niitä elämän kalliita
+velvollisuuksia, joita Jumala on hänelle määrännyt, joka luottamusta
+saaneena on pitäjäänsä ja kansansa kunnia, jonkatähden he rakastavat
+häntä ja hän sitäkin enemmän heitä, ja hän on niin kansalle kuin
+yksityisillekin apuna hyvissä neuvoissa perustettujen tietojensa
+nojalla. Jätämme hänet taistelemaan kunniakasta ja voitollista
+kansallis-taisteloaan.
+
+Kun vielä mainitsen, että eno Kasperin sydämeltä putosi raskas taakka
+hänen isänsä kuolinhetkenä ja tuo kuorman putoaminen kirkasti hänen
+ennen niin pimeän ja synkän elämänsä, ja että eno Kasperi sai vielä
+pienen perillisenkin, josta hän oli suuresti iloissaan ja josta hän jo
+ristiäisissä oli sanonut, ett'ei hän suinkaan poikaansa pane maailman
+rannan kouluun, jossa hän itse oli ollut, ja että hän pani pojalleen
+nimeksi "Iikka", muistoksi vuorostaan kelpo langolleen, -- ja kun vielä
+mainitsen, että eno Kasperi voitti ajan pitkään parannetulla elämällään
+kaikkien ihmisien suosion, niin kertomukseni "torpan pojasta" on
+loppunut.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Torpan poika, by Pietari Päivärinta
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPAN POIKA ***
+
+***** This file should be named 35011-8.txt or 35011-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/5/0/1/35011/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/35011-8.zip b/35011-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..931fc70
--- /dev/null
+++ b/35011-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..1984b2b
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #35011 (https://www.gutenberg.org/ebooks/35011)