diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 28620-8.txt | 3294 | ||||
| -rw-r--r-- | 28620-8.zip | bin | 0 -> 62524 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 3310 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/28620-8.txt b/28620-8.txt new file mode 100644 index 0000000..736f99b --- /dev/null +++ b/28620-8.txt @@ -0,0 +1,3294 @@ +The Project Gutenberg EBook of Helena Wrede, by G. H. Mellin + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Helena Wrede + Romanttinen kertomus Kustaavi II Adolfin ajalta + +Author: G. H. Mellin + +Release Date: April 27, 2009 [EBook #28620] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELENA WREDE *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +HELENA WREDE + +Romantinen kertomus Kustaavi II Adolfin ajalta + + +Kirj. + +G. H. MELLIN + + +Suomentanut R. M. [Robert Mellin] + + +Jyväskylässä, +Jyväskylän kirjapainossa, 1879. +H. F. Helmisen kustantama. + + + + +I. + + +Oi ihmis-sydän! Olentomme onnettomuuden ja onnen ihmeellinen +vallitsija! Ei voi kukaan polkea tuomioitasi, tuomittessasi meitä joko +elämään tahi kuolemaan. Tutkimaton! Itse olet tuomari ja teloittaja ja +-- rikollinen. + +Oi ihmis-sydän! Taivaallisen valon säteiden ihmeellinen kangastus! +Pyhä maailma, sisimmän sisumme iäisistä kipinöistä muodostettu! Ei +mikään maallinen voima voi häiritä sitä paratiisia, jonka itsellesi +luot, ja kuitenkin sen ihanuus on katoavainen ja muuttuvainen, niinkun +häälyväin pilvien hahmut taivaalla, jotka, kyyneliksi muuttuneina, +maahan putoavat. Miksi kantaa ihanin onnesi omaa turmaansa helmassaan? + +Sinä iäisen tulen tytär, joka kätket näkymätöntä ihanuuttasi +rinnassamme, joka vapiset valtimoissamme ja elät elostamme! +Hellätuntoinen, raskaasen tomuhuntuun peittynyt enkeli! Miksi etsit +onneasi ulkona itsestäsi? Miksi ja'at toisille hellyyttä, joka kuluttaa +meitä heidän vuoksensa, niinkun uhria epäjumalan kuvalle? Ah! +Moitittava silmäys jumaloituu silmistä, loukkaava ajatus, jonka synkeä +hetki vastaamme viskasi lemmityn huulilta, kohtaavat sinua +musertavaisesti, niinkun taivahan salamat. Sinä hentoinen, kaino nunna, +maallis-elämän vankilassa vapiseva, taivaasen ja kuolemattomuuteen +kyynelten harson läpi katseleva! Sinä kärsit ja kuolet, ihmis-silmän +huomaamatta kärsimistäsi! + +Taiteilija vaan, innostuksensa unelmissa, julkenee lähennellä +pyhyyttäsi. Hän näkee ja tietää mitä tunnet, mitä toivot. Taiteen ja +lemmen oikeudet ovat yhtäläiset: ulkonaisten suhdetten pinnan läpi +silmäillä sielun syvimpään pohjaan. + +Indian muinaistarut kertovat että, ennenkun ihminen luotiin, taivaan +ylevät henget, toisiaan lempiessään, kohtasivat toisiaan ja yhtyivät +yhdeksi ajatukseksi; mutta kun ensimäinen ja jalompi ihmissuku tuli +maan päälle, sen lempiväiset yhtyivät yhteen silmäykseen. Nyt liittää +rakkaus sydämen sydämeen, ja silmäys kuvastuu silmäykseen, ja ajatus +sulaa ajatuksen kanssa yhteen, ja ne kaksi lempivää puolisoa eivät ole +kaksi, vaan yksi: he tuntevat toisensa ja katsovat toistensa läpi, ja +heidän sielunsa läpinäkyväisyys toinen toiselle on heidän autuutensa. +Mutta pimeyden henki vaeltaa ihmiselämän läpi, huntu ilkkuvilla +kasvoillaan. Hän hiipoo niin mielellään vieraan tunteen lempivän +rintaan, hän houkuttelee nurjan silmäyksen lempivän silmistä, hän +synnyttää loukkaavan ajatuksen lempivän sielussa: ja löydettyään yhden +ainoan ajatuksen, yhden ainoan tunteen toisen puolison sydämessä +toiselta salatuksi, nostaa hän huntunsa ja liehtoo ensimäistä tuhon +tuottavaa kipinää, joka on tarttunut heidän onneensa, ja silloin voi +ainoastaan heidän loppunsa maan päällä pelastaa heidän lempensä +taivaalle. + + + + +II. + + +Ohut seinä eroitti pienoisen, yksinkertaisen kamarin vanhan +kirkkoherran suuremmasta tuvasta. Suuri, kullattu uudin, raskaalla, +tummanpunaisella samettisella esiripulla varustettu, valtasi melkein +kolmannen osan huonetta ja suuremmoisella loistollaan sitä enemmin +erosi huoneen muista vähistä ja kohtalaisista kaluista. + +Jumalinen Saara, kirkkoherran vaimo, lykkäsi rukin luotaan, otti +himeästi palavan lampun käteensä ja lähestyi varovaisesti uudinta. Hän +piti lamppua selkänsä takana, ettei sen valo, hänen oman silmäyksensä +kanssa, pääsisi varjostimien sisäpuolelle häiritsemään siellä nukkuvaa. + +Lumivalkealla pään-aluksella makasi nukkuva neiti. Kaksi viisitoista +vuotiasta kättä, joiden välitse musta hiuskutrinen kiekuroitsi, +peittivät ristiin laskettuina hänen kasvojaan, joista ainoastaan sievä +leuka, väriltään kun ruusun valkoisimmat lehdet, oli näkyvissä. + +Kun eukko muutamia silmänräpäyksiä surullisella mielihyvällä oli +katsellut uinailevaa, siirtyi hän pois, asetti lampun pöydälle ja meni +ulos. + +Kaikki oli hiljaa tässä pienessä kamarissa; lampun himeä valo tunki +varjostimien väliin ja valaisi uutimen sisäpuolella rippuvaa kannelta, +kuvastaen vipajavia säteitään kultaisen ristin timantteihin, joka +mustassa nauhassa rippui kantelen kielillä. + +Äkkiä nousi kuunteleva tyttö istualleen, ja hänen suuret, siniset, +varjostimien välitse heloittavat silmänsä, tirkistelivät levottomasti +ympäri huonetta. Hän ojensi kätensä kohti korkeutta, ja rukoileva mieli +kuvastui hänen ihaniin kasvoihinsa. Tämä nuori tyttö oli yksi noita +hoikkia, ylhäisesti kasvatettuja olentoja, joiden jalot muodot melkein +aina sisältävät syvätunteisen ja haaveksivan sielun, ylevävoimaisen ja +intohimoisen. + +Huomattuaan yksinään olevansa, tyttö taas kallistui vuoteelle, laski +kätensä ristiin ja silmäili, ajatuksiin vajonneena, himeästi +kimelteleviä timantteja. + +Syvä huokaus kohautti hänen rintaansa; kyynel kiilsi hänen silmässään, +kiiluvassa kirkkaudessa noille kalliille kiville vertoja vetävä. + +Hänen sielunsa häälyi vähitellen surullisten muistojen sinertävälle +virralle, niinkun uinaileva joutsen keinuu keveillä laineilla. Pyhäin +unelmien maailmasta, johon hänen sielunsa liehui, luikahti toisinaan +ajatus, kainossa kuiskeessa, hänen tummanpunaisten huuliensa ylitse. + +"Poissa! i'äti poissa!" huokaisi hän, ja ristiin lasketut kädet +irtausivat toisistaan, niinkun rauenneina tästä karvastuttavasta +ajatuksesta. + +"I'äti!" jatkoi hän, syvälle, syvälle vavahtaen ja kirkkaan kyynelen +irtautuessa hänen silmäripsiltään ja verkalleen vierressä hiljaisesta +kauhistuksesta kalvettuvaa poskea alas. + +"Hänen kyynelensä olivat niin polttavan kuumat! Ah! oliko hänenkin +rintansa täynnä synkeitä aavistuksia?" + +Lamppu rätisi ja sen valo leimahti yhtäkkiä, ikäänkun sammuakseen. +Tyttö kohautti äkisti päätänsä, tempaisi samettiset varjostimet +syrjään, ja katsoa tuijotti liekuttavaan liekkiin. "Pimeä tulee! -- Se +sammuu! -- Oi Jumala! -- Ja minä olen yksinäni!" + +Hätäytynyt yritti kavahtamaan ylös; mutta jäi polvilleen vuoteellensa. +Pyhä tunne täytti hänen kokonansa. Taas veti hän tummanpunaisen +esiripun eteensä, ikäänkun hämärän harsolla kainosti peittääkseen +ruumistaan omilta silmiltään. + +"Enpä olekaan yksinäni!" kuiski hän. "Sinä näet minun; sinä varjelet +orpoa!" -- Laski sitte vapisevat kätensä ristiin kasvoilleen, ja +äänetön rukous liikutteli hiljaa polvistuneen huulia tumman purppuran +varjossa. + +Hiljaa kuiskittu rukous leyhki hänen hengityksensä kanssa kantelen +kielille, ja eräs salainen sointu, ainoastaan rukoilevan aistien +kuultava, väikkyi hänen ympärillään, ikäänkun kaiku enkelien harpuista +äärettömästä etäisyydestä. + +Hän rukoili lapsuutensa viattoman iltarukouksen. Oli kun lapsuuden +rauhan leyhkä, noiden hänelle hyvin tunnettuin sanain olisi liehunut +hänen päänsä ja rintansa ympärillä. + +Hän rukoili kaikkein rukousten rukouksen -- verkalleen, pyhällä +ponnistuksella, puhtaan hartauden hellällä todella. Taivaallinen voima +virtaili hänen olentonsa läpitse ja täytti hänen vakaalla +luottamuksella taivaalliseen Isään, nöyrällä uskalluksella, hiljaisella +toivolla. + +Hän luki siunauksen itselleen juhlallisesti heltyneenä. Oli kun taivas +olis ympäröinyt hänen sielunsa rauhallaan: hänen rintansa hengitti niin +keveästi, sydämensä sykki niin vapaasti. + +Vielä kerran leimahti lamppu. Hämärä valo värähteli esineillä ikäänkun +kuoleutuen. Samassa kun tyttö vajosi vuoteelle ja kääräisi keveän +peitteen ympärilleen, sammui tämä vähäinen valo, ja yö levitti siipensä +uinailevan ylitse. Öisissä varjoissa piilivät kuitenkin taivaan +enkelit, jotka rakkaudella silmäilivät vartioitun viattomuuden pyhää +lepoa. + + + + +III. + + +Tuvassaan, tulehman valossa, istui eräänä myöhempänä iltana, suuren +pöydän vierellä, hurskas, i'äkäs kirkkoherra Hattulanius, lukien ja +tutkistellen erästä lukua kreikkalaisessa Uudessa Testamentissään. Hänen +valkoisten hiusten varjostamalla otsallaan asui raskaita huolia, niin +näytti, ja ainoastaan pyhän sanan jumalallinen voima, joka piti hänen +ajatuksiaan työssä, voi antaa ja säilyttää rauhaa ja lohdutusta hänen +sydämessään. Hänen asuntonsa oli yhtä köyhä ja yksinkertainen, kun +pukunsakin, ja useat tyhjät hyllyt takan puolisella seinällä osoittivat +että hänen, vaimon tarkalla talouden hoidolla säästyneet, varansa +olivat kuluneet hätäytyneiden pitäjäläisten auttamiseen tänä kovana +aikana. Vanhus nojasi päätänsä kättä vasten ja kuunteli nurkissa +vinkuvaa tuulta, kun yht'äkkiä muutamia kovia paukauksia kuului +ovella. Samalla kun elähtynyt pappi nousi vieraalle ovea avaamaan, +hyökkäsi kamarista hänen vaimonsa ja pidätti häntä hätäisellä innolla. + +"Jumalan tähden, Antti kulta, älä avaa!" huusi hän. "Voivat olla +kulkureita tahi Kasakoita taikka Venäläisiä tahi muuten varkaita ja +rosvoja!" + +"Mitä ajattelet, Saara!" vastasi vanhus. "Olkoonpa ketä tahansa, niin +aukaisen Jumalan nimessä! Jos on joku, joka tarvitsee suojaa pahassa +ilmassa, niin pitäköön hyvänään mitä voimme tarjota. Jos ovat +vihollisia, niin jätämme itsemme Herran haltuun; -- jos emme hyvällä +aukaisisi, se vaan ärsyttäisi heitä yhä enemmin." + +"Aukaise!" ärjyi kauhistuttava ääni ulkopuolella: "aukaise, muuten on +tämä tuhannen hökkeli ilmi tulessa kaikissa nurkissaan, ennenkun +ennätätte akkunareijästä köntiä ulos." Eukko puristi aina hätäisemmin +miehensä käsivartta. Mutta tämä käski hänen mennä kamariin, ja kun +eukko oli tehnyt käskyn mukaan, aukaisi hän oven. + +Takan punoittava valo kohtasi useampia ratsumies-hahmuja, jotka +eriskummaisena vilinänä liikkuivat ulkopuolella. Tukeva mies +lammasnahka-turkissa ja ketunnahkaisessa lakissa, ankaroilla aseilla +varustettu, hyppäsi hevosen selästä ja astui matalasta tuvan ovesta +sisään, toisella kädellä tarttuen pappia kaulustaan ja toisella +välkyttäen lyhyttä miekkaansa. Silmänsä lentelivät, tarkastellen, +ympäri huonetta, ja hän kysyi sitten papin nimeä, perhettä ja +likiseutua. + +Kun vanhus vapisevalla äänellä oli vastannut kysymyksiin, mies taas +meni ulos. + +Matala-äänistä, vieraskielistä puhetta kesti nyt moniaita minuuttia, +vapisevan ukkorukan siitä vähintäkään ymmärtämättä. + +Sitte astui moniaita ratsumiehiä alas ratsailta. Eräs heistä, joka +näytti olevan etevin, nostettiin toisten avulla satulasta ja vietiin +tupaan. + +Tämä oli komeasti puettu uljas mies, näöltään noin neljänkymmenen +vuotias. Hohtavat aseensa osoittivat sotilas-säätyä ja hänen mustain +silmäinsä raukea katsanto sekä seuralaisten huolellinen +vaarinottavaisuus, että hän oli haavoitettu. + +Vietäessään huolestuneen papin ohitse hän loi häneen kiivaan ja tuiman +silmäyksen, sanaakaan virkkamatta. Hattulanius kiirehti vetämään +suurta, koristettua nojatuoliaan, ainoata kallisarvoista huonekaluaan, +paitsi pienessä kamarissa olevaa uudinsänkyä, takan eteen, ja +haavoitettu istui siihen. Leveähartioinen mies, joka näytti olevan +haavoitetun herran uskollinen palvelija, kuiskaisi herralleen muutamia +sanoja; tämä näytti vähän miettivän ja antoi sitte vieraalla kielellä +muutamia käskyjä, joiden johdosta kaikki hänen seuralaisensa, paitsi +palvelijaa, poistuivat huoneesta. + +Oudot matkalaiset menivät pirttiin, missä papin palkkaväki asui. +Hevoiset pantiin talliin ja suojuksiin ja kaikellaisia kaluja +kannettiin tupaan, puhuttelematta huoneen isäntää ainoallakaan +ystävällisellä sanalla. Sillä aikaa kävi papin vaimokin esiin, ja +nähtyään haavoitetun upseerin, hän unhotti kaikki muut asiat, +pitääkseen harrasta ja toimeliasta huolta vieraan mukavuudesta. Tämä +loi häneen ääneti silmänsä, mutta käänsi ne kohta taas valkean puoleen, +johon ajatuksissaan katsoa tuijotti. + +Saatuaan tärkeimmät asiat toimitetuiksi, palvelija tuli katsastamaan +herransa haavan siteitä. Hän riisui häneltä takin ja liivin, ja nyt +näkyi, että vasempi olka oli siteissä. Siteitä korjattaissa kuului +äkkiarvaamatta kanteleen hiljainen helinä sisemmästä kamarista, mutta +se vaikeni, vanhan papin-vaimon sinne sisälle riennettyä. + +Sävelet olivat kumminkin tarkkauttaneet vieraan huomiota. Viitaten +käski hän papin lähemmä astumaan, ja uteli nyt häneltä, tosin vähän +muukalaisella murteella, mutta hyvällä ruotsin kielellä, mikä huone se +oli, johon hänen vaimonsa oli mennyt. + +Pappi sanoi sen olevan hänen naistensa kamari, mutta varsin ahdas. +Kuitenkin sanoi hän mielellään antavansa sen vieraalle, jos tämä katsoi +sen isoa tupaa paremmaksi. + +Outo sotilas ei vastannut, eikä tohtinut pappikaan pitkittää puhetta, +vaikka hänen kyllä teki mieli. + +Hetkisen aikaa itsekseen mietittyään hän siis lähti ulos koettamaan, +eikö hän muun väen joukossa, jonka hän tuota pikaa oli saanut +vieraikseen, voisi siivo-tavoin saada tietää, ketä olivat. Hän astui +pirttiin, tupaan, joka oli puoleksi ulko-, puoleksi asuinhuone, +varustettu avaralla tuli-sijalla keskellä lattiaa, mataloilla seinillä, +joissa oli ikkuna-rei'ät akkunain asemesta, ja korkealla katolla, +johon, tulisijasta nousevan savun sekaan, kaikehisia kaluja, yksin +vaatteitakin, oli ripustettu. Siellä oli nyt, papin molempain renkien +suureksi kauhuksi, tusina sotamiehiä ottanut koko sivupuolen pirttiä +haltuunsa. Lattialle olivat he rivittäneet satulakannettavansa +pään-alaisiksi ja niiden päälle sekä vuoteeksi levittäneet +lampaannahkoja, jotka olivat papin pirtissä kuivamassa. Näillä lepäili +nyt, ihan kun tiheä jono uhkaavia kanuunoita laivan partaalla, noiden +hurjain soturien, loikova, mutta yhtähyvin järjestetty rivi. + +Muudan heistä, eräs punapartainen Saksalainen, ei kumminkaan maannut +heidän joukossaan, vaan kuhnosteli sinne tänne tuvassa, innokkaasti +hankkien atriaa, johon kuului lammas, otettu papin omasta +lammasnavetosta. + +Hattulanius ei tohtinut virkkaa mitään tätä hänen vierasvaraisuutensa +omavaltaista käyttämistä vastaan, vaan kääntyi aivan tyynellä mielin +muukalaisen keittäjän puoleen, toivottaen hänelle ja hänen tovereilleen +makuisaa atriaa. + +Saksalainen nyökäytti päätään, sanaakaan virkkamatta. + +Nyt kutsui pappi esiin molemmat renkinsä, jotka kokonansa hämmästyneinä +olivat siirtyneet tuvan loukkoon, mistä katselivat noita rohkeita +vieraita. Toinen heistä pantiin noutamaan isoa pyttyä olutta, jota +vastoin toista käskettiin jättämättä vieraita yksinään. Pappi +toivoi, näetsen, todistajan läsnä-olon estävän heitä olemasta +mielivaltaisemmat, kun välttämättömästi tarvittiin. Sitten puhutteli +vanhus taas Saksalaista ja kysyi mistä vieraansa tulivat. + +"Novgorodista", oli vastaus. + +"Missä oli heidän johtajansa saanut haavansa?" + +"Novgorodin luona." + +"Mihin aikoi hän matkustaa?" + +"Novgorodiin." + +Pappi ei paljon viisastunut viekkaasti tirkistelevän ratsumiehen +lyhyvistä vastauksista. Vielä loi hän tarkastelevan silmäyksen rivissä +lepääväin ratsumiesten päälle, ja vähän mietittyään huomasi hän heidän +kaikkein olevan muukalaisia, luultavasti värvätyitä Saksalaisia Jaakko +De la Gardien armeijasta, joka tätä nykyä kävi sotaa Venäjällä. Pappi +poistui nyt taas, sittenkun hän suomeksi oli käskenyt renkiä tarkasti +pitämään silmällä vierasten liikkeitä. Kun vanhus taas tuli omaan +tupaansa, oli palvelija onnellisesti korjannut herransa haavan ja papin +vaimo ruvennut atriaa hankkimaan, mikä oli tehtävä yhtä haavaa +keittiönä ja salina olevassa isossa tuvassa. + +Soturi, joka ei kaihtinut huoneellisia huolia, luultavasti sen tähden, +että sodassa oli niihin tottunut, suvaitsi mielellään kaikkityyni +saapuvillaan toimittaa, ilman että mietintönsä siitä häiriytyivät. +Toisinaan näytti hän tuskittelevan haavansa tähden ja liikahteli +tuontuostakin äkkipikaisesti; mutta muuten istui hän hiljaisena +paikallaan, leikitellen silkkitupsuin kanssa, jotka rippuivat hänen +miekkansa kallisarvoisessa kahvassa, minkä palvelija oli asettanut hänen +vierelleen. + +Pappi istui penkille vähän ulommaksi, tarkemmin häntä katsellakseen, +jota vastoin palvelija meni ulos, vieläkin toimittamaan herransa +asioita. + +Vieraan otsa oli sievästi muodostettu, hänen sysimustissa, kiharaisissa +hiuksissaan näkyi joku harmaakin karva. Tuikat silmänsä olivat yhtä +mustat. Sievä suunsa, jonka päällitse kaksi suurta, mutta huolellisesti +kammattua, viikseä levisi, näytti tottuneen ainoastaan komantamaan. +Koko vartensa ilmaisi ankaruutta ja sotaista kurjuutta. Papin sydämelle +ei juuri tuntunut hyvältä ajatellessaan, että hän rauhallisessa +asunnossaan suojeli mokomia vieraita. Hänen hyväntahtoinen ja toimekas +vaimonsakin aina huolestui huolestumistaan, jota enemmin hän tarkasteli +oudon soturin kolkkoa hahmua. Ja näin vallitsi vanhusten ennen +levollisissa ja rauhallisissa sydämissä pelko ja levottomuus. + +Yleisen hiljaisuuden tuvassa vallitessa, ovi avattiin naisväen +kamarissa, joksi vanhus oli sitä sanonut, ja nuori, murhepukuinen, +erinomaisen ihana, neiti astui sieltä ulos. + +Eukko riensi kohta pelvoissaan ja hämmästyksissään häntä vastaan ja +kuiskaisi hänelle jotakin korvaan. + +Sivu mennessään tervehti tyttö kaikella kunnioituksella outoa soturia +ja leijahti, eukkoa käsivarresta kiinni pitäen, suuremmasta ovesta +ulos. Jotakin niin erinomaista ja lumoavaista oli tämän taivaallisen +olennon odottamattomassa ilmauksessa, että soturi liikkumattomana ja +hämmästyneellä ihastuksella kauan katsoa tuijotti hänen jälkeensä, +ennenkun käänsi kysyvän silmäyksensä vanhan papin puoleen. Tämä oli +isällisen hyvyyden hymyllä seurannut armaan olennon ulosmenoa, niin +ettei huomannutkaan vieraan silmäyksiä. + +Soturi oli kumminkin ääneti, vaikka levoton uteliaisuus kuvastui hänen +kasvoihinsa. + + + + +IV. + + +Ei kauan viipynyt, ennenkun vanha nainen tuli takaisin sen ihanan +olennon kanssa. Tytön vaatteus oli kallisarvoisempi, kun että hän voi +olla tämän vanhan parikunnan tytär, ja koko hänen käytöksensä, luonteva +ja arvollinen kun ruhtinattaren, osoitti ylhäisempää säätyä. + +Nyt, kun kaunottaren taas oli vieraan ohitse mentävä, liikahutti tämä +päätään, ikäänkun leppeästi tervehtiäkseen, vihjauksella osoittaen +tahtovansa neitoa tupaan jäämään. + +Tytön vienoihin kasvonjuonteisin kuvastui nyt hiljainen hätäisyys. Hän +totteli heti ja istui kirkkoherran viereen, ikäänkun häneltä suojelusta +ja puollustusta etsien. + +Nyt avasi vieras suunsa: "Mikä tämän paikan nimi on?" kysyi hän. + +"Elimäen pappila", vastasi kirkkoherra ja lisäsi: "Jumala antakoon +teidän Armollenne onnea ja voimaa parataksenne." + +"Elimäki?" matki vieras ja hänen kulmansa rypistyivät uhkaaviksi, +samalla kun kalpeat poskensa silmänräpäykseksi punastuivat. "Elimäki? +Hm! Onko Anjala tästä kaukana?" + +"Se on juuri tässä likellä", sanoi pappi: "ja tämä nuori tyttö, neiti +Heleena Wrede..." + +"Wrede?" keskeytti vieras säihkyvin silmin ja hirmuisella äänellä. +"Niin, niinpä minustakin näytti, kylläpä tunsin kasvonuurteista tuon +kyykäärmetten suvun! Jumal' auta! Oletko Heikki Wreden tytär, häh?" + +Rajusti liikahtaen nousi tätä sanoessaan uhkaava hahmu istuimeltaan, ja +samalla putosi hänen miekkansa kolisten lattiaan. Äkisti kumartui hän +sitä ottamaan, viskasi tupen luotaan, ja heilutti välkkyvää säilää, +joka takkavalkean edessä näytti veriseltä. + +"Sano!" komensi muukalainen, jalkaa lattiaan polkien. "Oletko sen +petturin tytär?" + +"Rukoile vierasta säästämään henkeäsi, lapseni!" sanoi pappi hiljaa ja +vapisten, nostaen rintaansa vasten nojauneen tytön seisalleen ja +viitaten häntä polvilleen lankeamaan. + +Tyttö totteli ja ojensi, hätäisesti ja rukoilevasti silmäten, kätensä +hirmuista miestä kohti, samalla kun pappi laski toisen kätensä hänen +päänsä päälle ja ojensi toisen, sekä rukoillen että torjuillen, vieraan +puoleen. "Hellyttäköön kaikkivaltias Jumala sydämenne, ankara herra", +huokasi tämä hengen mies. + +"Puhu, vai eikö kielesi osaakaan muuta kun sähistä?" ärjyi vihastunut. +"Sano, onko äitisikin se?" Hänen näitä viimeisiä sanoja sanoessa vapisi +toki hänenkin äänensä. + +"Oi Jumalani!" puhkesi tyttö sanomaan: "olen sekä isätön että äiditön. +Veljenikin varmaan on jo kuollut. Saatte siis antaa minunkin kuolla, +mutta, jos mahdollista, ei näin julmasti -- ei näin hirmuisella +hetkellä..." + +"Kuollutko? Onko äitikin kuollut?" sanoi vieras. "Siis kuollut +kumpikin!" + +Hän viskasi miekan luotaan ja vaipui alas nojatuolille, peittäen +käsillään kalpeat kasvonsa. + +Tyttö ei tohtinut nousta ylös, laski vaan kätensä ristiin ja näytti +hartaasti rukoilevan, johon rukoukseen vanha pappikin yhdistyi. + +I'äkäs papin vaimo oli seisonut liikahtamatta kun kivettynyt +kauhistuksen kuva toisessa päässä huonetta, koko tämän hirmuisen +melskeen kestäessä. Nähtyään miehensä ja kalpean kuolinuhrin hartauden, +hänkin toipui, niin että tuskallisesti laski kätensä ristiin ja +rukoili. + +Hurja vieras katsahti ylös. Kyynel oli kostuttanut hänenkin silmänsä. +Hän loi ne tyttöön, ja syviä liikutuksia näytti hänenkin sielussaan +taistelevan. Hänen kasvonsa ilmaisivat näitä vaihtelevia liikutuksia +jalolla eloisuudella. + +Viimein sanoi hän vapisevalla äänellä: "Nouse ylös, nuori tyttö, ja +kiitä Jumalaasi! Älä pelkää enään!" + +"Kiitä myöskin vierasta herraa!" kuiskaisi pappi. + +Tyttö nousi, kävi vapisten vierasta käteen ja painoi sen huulilleen. +Sitte piteli vieras tytön kättä omassaan, katseli kummallisella +osanottavaisuudella hänen kasvojaan, veti hänen hiljaa luoksensa ja +vihdoin asetti tämän hennon olennon polvillensa. "Oletko äiditönkin?" +kuiski hän hellästi, mikä oli odottamatonta ja sentähden sitä +liikuttavampaa kuulla hänen suustansa. "Lapsi raukka, mitäpä sinun on +syytä... Onko nimesi Heleena?" Tyttö vastasi myöntämällä. + +"Heleena!" jatkoi vieras, "unhota tämä hetki! En voinut hillitä +itseäni. Tästä lähtien tahdon olla sinulle äidin sijassa. Sinun pitää +tulla tuntemaan minua, Heleena! Heleena! Tiedänpä kenen nimeä kannat." + +Hän näytti vaipuvan synkkeihin ajatuksiin. Hän katseli, silmiään +poiskääntämättä, nuorta tyttöä, ja hänen muotonsa yhä kirkastui ja +lauhkeni. Näytti kun olis hän päättänyt jotakin tykönään. "Oliko se +sinun kantelesi, jota kuulin soitettavan tuolla sisällä, kun +palvelijani sitoi haavani. Hyvä! huomenna tahdon kuunnella sinua! Mene +nyt, lapseni! Minä olen väsyksissä! Nuku makeasti ja levollisesti, +Heleena!" Hänen parran varjostamat huulensa koskettivat hiljaa tytön +otsaa, ja hän nosti hänen leppeästi polviltaan pois. + +Neiti loi häneen kummasti väräjävän ja kuitenkin epäröivän silmäyksen, +kun samalla vanha rouva kiirehti hänelle kättänsä ojentamaan ja häntä +sisähuoneesen viemään. + + + + +V. + + +Yö oli jo puolessa. + +Pienen kamarin lattialla uinailivat molemmat vanhukset muutamain +polstarien päällä, jotka eukko sinne oli vuoteeksi levittänyt. Heleena +valvoi vielä uudinsängyssään ja kuunteli, ajatuksiin vajonneena. Kaikki +oli hiljaa ulkopuolisessa huoneessa, missä outo soturi palvelijansa +kanssa nukkui. Kaikki oli hiljaa pihalla, jonne muudan ratsumiehistä +oli asetettu vartijaksi oven ulkopuolelle. + +Heleena nousi hiljaa ylös, ulos katsoakseen. Kamarin akkuna ei ollut +pihalle päin, vaan päin erästä puistoa, joka vähän matkan päässä +huonerakennuksesta piiloitti eriskummaisia varjokuvia tukevien +puunrunkojensa välissä. Kirkas kuutamo kuvaili heleitä valoja hankien +hahmuille, ja pienen kamarin ulkopuolella oli valoisa, niinkun hyvin +valaistulla näyttämöllä. + +Nyt hiipi eräs soturi varovaisesti metsästä ja lähestyi akkunaa. Hän +katseli tarkoin ympärilleen, josko vahti, joka käyskenteli toisella +puolella huonerakennusta, häntä huomaisi. Musta villakoira, jota hän +nuorasta talutti, ettei se itseään ilmaisisi, seurasi häntä +levottomana, mutta tottelevaisena. + +Hän tuli niin lähelle, että kallisti kasvonsa akkunaruutua vasten ja +kurkoitti kamariin katsoakseen. + +Keveänä, kuulumattomana kun henki, hiipi tyttö vuoteeltaan, käärittyään +suuren kaulaliinan ympärilleen. Herättämättä muuten keveä-unisia +vanhuksia, lehahti hän heidän ohitsensa. Hän nojasi käsivartensa +akkunan puitetta vasten, ja vinoon tulevat kuun säteet kohtasivat hänen +lumivalkoista otsaansa ja rintaansa. + +Nuorukainen, nähtyään tämän kirkastetun olennon, laski merkillisesti +sormensa huulilleen. Tyttö teki samaten, ja he katselivat toisiaan +kauan sikeässä, tunnon ilmeisessä hiljaisuudessa. + +Jo viimein nosti nuorukainen kätensä sydäntään vasten, sitte osoitti +hän päätänsä, juurikun henkensä olisi vaarassa ja laski taas äkisti +sormensa suulleen. + +Kyynelet täyttivät tytön silmät. Hän pyhkäisi ne kaulaliinansa nurkalla +pois ja nojasi päänsä kättä vasten, surumielin katsellen kuutamon +valaisemaa nuorukaista. + +Lopuksi nuorukainen painoi hiljaa huulensa akkunaruutua vasten. +Pikaisella liikahuksella riensi impi vastaamaan hänen suukkoseensa, ja +heidän huultensa toisiaan kohdatessa levisi huurua lasille; joka peitti +heidän kasvonsa toisiltaan. + +Nyt koettivat he suudella toisten ruutujen läpitse, mutta aina tuo +kamala huuru peitti lasin. + +Nyt viittasi nuorukainen surullisesti, teki vielä vaitiolomerkkinsä ja +siirtyi takaperin. + +Tyttö laski kätensä yhteen, kallisti surullisena poskensa akkunan +pieltä vasten, ja katseli hänen jälkeensä, kunnes hänen kyynelensä ja +metsän varjot perin peittivät nuorukaisen. + + + + +VI. + + + +Koittavan aamuruskon ensimäinen himeä kimellus valaisi suurta huonetta, +jossa ankara vieras sotasänkyyn levitetyllä karhuntaljalla oli +nauttinut levotonta unta, palvelijansa hoitamana. + +Eräs vahdista avasi hiljaa oven ja odotti käskyjä. + +"Me jäämme tänne!" sanoi haavoitettu, ylöskatsahtava päällikkö. + +"Mene levolle, Ruupertti! Käske luokseni joku toinen vahti. Katso, +Ruupertti, ettei mitään väkivaltaa tehdä. Maksa kaikki mitä miehet +tarvitsevat! Olen lähettävä sinua käskemään, sitte kun tahdon +pukeutua." + +Ratsumies palasi oven luota ja sulki sen hiljaa mennessään. Palvelija +huolitteli vähän aikaa herraansa, lykkäsi kallisarvoisen, hyvin +raudoitetun laatikon niin lähelle sänkyä, että makaava helposti ylettyi +siihen, ja meni ulos. + +Samassa silmänräpäyksessä astui sisälle eräs sotilas, joka jäi oven +viereen seisomaan, äänettömänä ja liikkumattomana, kun kuvapatsas. + +Päällikkö katseli häntä tuikasti tutkituin silmin ja loi ne sitte +akkunaan, jääden mietintöihinsä, jolla aikaa yhä heleämpi purppuravalo +levisi ruuduille. Rajun soturin sielu antautui muiston unelmien +valtaan. Niinkun siipirikkoinen kotka, äkkijyrkästi laukuillen ja +uloslennoissaan keskeytyen myrskyssä liitelee kohisevain aaltojen +päällä, niin hänenkin ajatuksensa mittailivat hänen myrskyisen elämänsä +kirjavia näköaloja, elämän, joka oli täynnä verisiä taisteluja ja +kummallisia seikkailuksia, mutta tahraamattoman sotilasmaineen +jalostuttama ja kaunistama. Mitä ihanimpia kuvia, hänen sydämelleen +pyhiä ja kalliita, muistui hänelle toisinaan mieleen, ja silloin +tällöin livahti äkisti joku sana hänen parran kaunistamilta huuliltaan. + +"Hän on kuollut! sanoi hän itsekseen, ja hirmuisiin kuoleman +kamppauksiin tottunut soturi tunsi kamalan väristyksen tunkevan +sydämensä läpitse. + +"Kamala!" lisäsi hän vähän aikaa vaiti oltuaan. "Ja kuitenkin -- +rakastan häntä vieläkin! -- Rakastan häntä tyttäressään!" + +Nousevan auringon ensimäinen säde kohtasi akkunaa, niinkun salaman +vikevästi lennähtävä valo. Hän liikahutti äkisti päätään ja käänsi pois +kasvonsa. Mutta pian katseli hän taas aina kirkkaammin valaistua +akkunaa. + +"Niin, minä tunnen että rakastan tuota herttaista olentoa! Hän on yhtä +kaunis, kuin äitinsäkin, mutta puhtaampi. Hän on viaton!" + +Hiljaisen mielihyvän ilmaus levisi hänen kasvoihinsa, kun ihanan neidin +hahmu liehahti hänen muistossaan. Ja pian ilmausi ikäänkun häpeänkin +tunne hänen miehuullisiin kasvoihinsa. + +"Mutta minä olen uhannut häntä! Miekkani on ollut paljastettuna hänen +päänsä päälle!" + +Hän rypisti suutuksissa mustia kulmiaan. Kuitenkin saivat hänen +kasvonsa pian tyynen näkönsä jälleen. "Hänen pitää tulla minua +tuntemaan! Meidän pitää sopia keskenämme." + +Kirkas auringon säde valaisi hänen jaloa varttansa, ja selvä tunne +säteili hänen heltyneen sielunsa läpi. "Sopimus on kostoa jalompi! +Hänestä on tuleva elämäni rauhan enkeli. Hyvää tahdon tehdä hänelle. +Kirous on siunaukseksi kääntyvä!" + +Taivaallisen tyytyväisyyden tunne lennähti sotilaan rinnan läpi. Hän +tunsi kummasti herttaisen mielialan sydämessään; oli kun joku jalompi +olento, heräävän hartauden tunteen kanssa, olisi hänessä syntynyt ja +levittänyt rauhaa hänen tuntoonsa. + +Hän lähensi huomaamattaan kätensä toisiinsa, kumminkaan niitä ristiin +laskematta, ja hänen harjaumattomilta huuliltaan lähti, juurikun +epäröivänä ja vapisevana, puolinainen rukous, lapsuuden muistojen +jäännös. + +Nyt paistoi aamuaurinko täydessä kirkkaudessaan huoneesen. Keveä uni +laskeutui haavoitetun uupuneille silmäripsille, jolla aikaa +liikahtamaton sotilas, joka seisoi ovella vahtijana, ponnistetuilla +silmillä katseli päällikkönsä levotonta uinailemista. + + + + +VII. + + +Aamupäivällä istui outo soturi, sittekun hänen palvelijansa oli hänen +vaatettanut, papin nojatuolissa, uudelleen viritetyn valkean äärellä, +mietiskellen monenmoista mielessään. Hän voi nyt paremmin. Unensa oli +häntä vahvistanut, ja hän tunsi itsensä iloisten toiveiden +elähyttämäksi. + +Ukko istui ääneti akkunan vieressä, lueskellen kreikkalaista kirjaansa. + +Toimekas emäntä toimitteli soveliasta aamiaista haavoitetulle +vieraalle. + +Heleenaa ei ollut vielä näkynyt. + +Palvelija nosti pöydän herransa tuolin luo, ja laski sen päälle sen +komeasti raudoitetun laatikon. Herra otti esille avaimen ja aukaisi +erään salalaatikon, jossa oli monellaisia papereita. Hän selaili niitä +hätimiten ja pani taas laatikon kiinni. Taas alkoi hän miettiä, ja +silmänsä levottomasti odotellen, käännettyinä sitä ovea kohti, josta +Heleena oli astuva ulos. + +Eräs ratsumiehistä astui sisään. Tehtyään tervehdyksen päällikölleen, +kertoi tämä Englannin kielellä, että vereksiä jälkiä oli näkynyt metsän +ja huonerakennuksen välisellä peltotilkulla. + +Ankaran herran kasvot punastuivat yht'äkkiä, josta voi huomata, että +hän oli vihastunut. "Missä on Heleena?" virkahti hän kiivaasti. + +Tuskin oli hän kuuluvalla äänellä maininnut hänen nimeään, ennenkun se +armas olento seisoi ovella ja, kunnioittavasti ja arasti +tervehdettyään, ikäänkun tahtoi keksiä kohtaloaan julman muukalaisen +muodosta ja katsannosta. Hän kantoi kannelta käsivarrellaan +osoittaaksensa, että oli valmis tottelemaan hänen käskyään, jonka hän +jo eilen oli kuullut. + +Malttaen mieltänsä käski ylhäinen soturi, vieraalla kielellään, asettaa +vahdin ulkopuolellekin huoneusta eli kartanoa. + +"Pannaan, herra Översti!" vastasi ratsumies, teki sotamiehen-omaisen +kunnian osoituksen ja astui ulos. + +Överstin silmät kääntyivät taas nuoren tytön puoleen, joka vapisten +seisoi siellä, viattomuudessaan. Hän katseli kauan tyttöä ja +katsantonsa lauhkeni vähitellen. Sodallinen kovuus suli pois hänen +mustilta kulmiltaan, ja leppeä hymy heloitti hänen oivallisten +viiksiensä välitse. + +"Tule lapseni!" sanoi hän: "tule likemmä, Heleena!" Nuori tyttö +leijahti vapisevin jaloin hänen luoksensa. Nöyrästi liikahtaen kävi +soturi häntä käteen, tahtoen sitä huulilleen likistää. Kummallinen +tunne lennähti nuoren neidin rinnassa, hänen ajatellessaan, että hänen +elämänsä ja kuolemansa oli tuon ylpeän soturin rinnassa syvällä +kätkettynä. + +Mutta vieras veti häntä likemmä luokseen, nostatti hänen alas laskettua +päätänsä, katsoi häntä kauan kirkkaisin silmiin ja suuteli häntä +otsalle. + +Kiinteä odotus ja sikeä äänettömyys vallitsi huoneessa. Vanha +kirkkoherra ja hänen vaimonsa tuskin tohtivat hengittää. Mutta kun +Översti suuteli nuorta tyttöä, silloin putosi ikäänkun raskas kuorma +vanhusten sydämiltä. Molemmat huomasivat nyt, ettei tämä salatemppuinen +vieras ollutkaan mikään kuolon sanansaattaja tälle nuorelle, heidän +haltuunsa uskotulle tytölle, ja iloinen aavistus jostakin tulevaisesta +onnesta lennähti heidän mieleensä. + +"Helkytä kantelettasi, lapseni!" sanoi Översti. "Sydämeni tarvitsee +toisia säveliä, kun sotamiesten kamaloita torvia ja luikureita. Kauan on +jo siitä, kun kuulin viattoman äänen." + +Tyttö istui jakkaralle, jonka eukko työnsi hänen jalkainsa viereen. Hän +otteli muutamia hiljaisia sointuja kantelen raikkailta kieliltä, ja +säveliä laukuili hänen purpurahuuliltaan, taivaallisen heleitä ja +puhtaita, ja kumminkin niin surullisesti hellyttäviä, kun miltä enkelin +valitus kuuluisi, jos taivahan autuaat taitaisivat surra. + +Hän lauloi: + + Sinervän järven rannalla, + Metsikkö humisee; + Rukoillen neiti ihana + Suruissaan astuilee. + + Mi rukouksensa lienevi + Vihannassa metsässä? + Taivas sen kyllä kuulevi + Yksinäisyydessä. + + Rannalla järven sinisen + Hän nyt jo levähtää; + Ei haudast' ääntä rukouksen + Nyt kuulukaan enää. + +Tytön mutkattoman, syvälle pystyvän laulun ohella oli omituinen, +ikäänkun salaista kipua osoittava ilmaus noussut rajun soturin +kasvoihin. Syvän kaipauksen osoite väikkyi hänen kulmissaan, ja pari +utuista kyyneltä näkyi herahtavan hänen silmäripsilleen. + +"Heleena!" sanoi hän, ja hänen sitä ennen jyrkästi jyrisevässä, +raikkaassa äänessään tuntui nyt syvältä lähtevä vapistus; sen komentava +laatu oli kun ihmeen kautta muuttunut rukoilevaiseksi; oli kuin tuo +kivikova rinta olis ollut täytetty jollakin mahtavasti sulaavalla +tunteella. "Heleena, jos olet maillani, kun kuolen, niin laula tuo +laulu kuolinvuoteeni luona." + +Salainen liikutus kohotti laulun ajalla nuoren neidon rintaa. Hän nosti +silmänsä ylhäisen valtijan puoleen, jonka sydäntä hän tahtoi hellyttää, +ja nähtyään jalompia ja hellempiä tunteita kuvastavan hänen jaloisiin +kasvon juonteisiinsa, hänen sielussaan heräsi ihmeellinen, vapiseva +ilo. Ei se ollut ilo siitä, että hän oli pelastunut kuoleman pelvosta; +ei ilo siitä, että hän oli onnistunut ylevässä sävelten taidossa. Se +oli jonkun salaisen aavistuksen kummallinen viehätys, jota aavistusta +hänen sielunsa ei selvään käsittänyt, mutta joka teki senkin hetken, +jolloin uhkaavan miehen miekka välkkyi hänen päänsä päällä, hänelle +pyhäksi, mieluiseksi muistoksi. + +Laulettuaan Heleena nousi ylös, ja kun Översti rukoilevilla sanoilla +puhutteli häntä, hyrähti hän ankarasti itkemään. Ajatus, että kuolema +voi uhata Överstiäkin, vihlasi kun kimakka kellon ääni hänen +lempeimpiin tunteisin heltynyttä sydäntään. Hän voi ainoastaan ojentaa +kätensä Överstille mielen liikutuksella, joka osoitti, että aikoi +totella häntä, mutta karvaalla mielellä. + +Taas otti Översti tämän hentoisen olennon ja laski hänen polvelleen. +Hän avasi sen kallisarvoisen laatikon, ja vapiseva kätensä tapasi +paperit, joita hän sitä ennen oli selaillut. Vielä kerran silmäili hän +niitä arvelevasti, jonka tehtyä ne viskasi roihuavaan takkavalkeaan. +Sitte otti hän esille erään kalliin koristuksen ja ripusti sen +kimeltävät hohtokivet herttaisen laulajattaren kaulaan. + +Silmänsä viipyivät mitä hellimmällä mielihyvällä neidin silmissä, ja +koristettuaan hänet kallisarvoisella lahjallaan, likisti hän häntä +sydäntänsä vasten. + +Silloin kohahti neitosen rinta, hänen pehmoinen käsivartensa solahti +hiljaa Överstin olalle, ja tummanpurppuraisina hohtavat huulensa +lähenivät hänen huuliaan. Översti vastasi hänen suukkoseensa, ja siihen +sulahti nyt perin hänen sotaisa sydämensä. + + + + +VIII. + + +Överstin haava parani pian. Monta sanaa oli kulkenut hänen ja Ruotsin +armeijan välillä, joka nyt oli Venäjällä. Mutta jokaisen sieltä tulleen +ratsumiehen otti Överstin väki kohta vastaan ja vei päällikön luokse, +niin että monta päivää kului, ennenkun vanhan rovastin kiihkeä +uteliaisuus saada tietää vieraansa nimen tuli tyydytetyksi. Överstin +tätä ennen kalpeat kasvot kävivät sillä välin eloisammiksi ja +nuorekkaammiksi. Hän näyttikin nyt menestyvän niin hyvästi, ettei hänen +väkensä enään kuullut poislähdöstä mainittavankaan. + +Heleena liehueli kun hempeä hengetär hänen ympärillään. Koko hänen +olentonsa oli käynyt varmemmaksi, kaino sydämensä ei vavahtanut enään +jokaisesta liikutuksesta. Hänen sielunsa, joka sitä ennen oli niinkun +joku noita harppuja, joilla tuuli soittelee epämääräisiä, ihmeellisen +ihania, katkonaisia, pikaan raukeavia säveliä, oli nyt saanut +mielialansa. Viisitoista vuotta oli astunut askeleen lapsuuden +ajattelemattomista iloista ja suruista vaurastuneen nuorukaisen +ylevämpään tuntoon tarkoituksensa perästä. + +Sillä ihmeellisellä ja monesti itsensä kanssa riitaisella voimalla, +joka on omituista herkkätuntoisen sydämen intohimoissa, oli Heleenan +sydän kiintynyt tähän ylhäiseen, ensiksi kuolon enkelinä hänelle +ilmestyneehen vieraasen. Yksin vieraan ensimäinen hirmuinen uhkauskin +oli salaisen pelvon eriskummaisella voimalla temmannut hänen sydämensä +hänen puoleensa. Se hellyys, se jalo tunne, joka juhlallisilla hetkillä +puhkeili Överstin suljetusta rinnasta, ja joka kohteli häntä hehkuvalla +lämpöisyydellä, sytytti, syvällä neitosen sydämessä, vastaavan tunteen, +jonka mahtava tuli läpivirtaili häntä, niinkun uudella elämällä +yläilmoissa. + +Oli myrskyinen, pilkkopimeä ilta, kahdeksan päivää Överstin pappilaan +tulosta. Vilkas tulehma levitti liekkuvaa valoaan tupaan. Översti istui +pää kättä vasten nojattuna ja katseli noita vilkkaita liekkiä, jotka +ikäänkun osoittivat olemisensa lyhyestä hetkisestä. Kirkkoherra istui +jakkaralla, käyttäen valkean valoa mieluiseen kreikkaisen kirjan +lukemiseen. Molemmat naiset olivat huoneessaan. + +Äkkiä käännähti Översti vanhuksen puoleen. "Olen jo kauan ajatellut +kysyä teiltä, kunnian arvoinen Isä Hattulaneus", sanoi hän, "millaisten +suhteiden johdosta tuo nuori aatelisneito on tullut teidän taloonne. +Koska nyt olemme yksinämme, niin pyydän teitä käyttämään tilaisuutta, +kertoaksenne sitä minulle." + +"Ah! ankara herra ja ritari ja Översti tahi kenraali!" alkoi +pappi, kiireesti kirjansa sulkien, ja huokauksella keventäen +kauan puhepakkoista mieltään. "Suokaa anteeksi, etten tiedä +kunnianimitystänne, enkä muutakaan nimeänne..." + +"Sanokaa minua vaan Överstiksi!" keskeytti häntä vieras: "nimestä vähän +lukua, kun ette kumminkaan ymmärrä sitä, tahi ette osaa sitä ääntää. +Mutta asiaan." + +"Ankara herra Översti!" jatkoi pappi, taas huoaten, nähtyään toivonsa +saada tietää vieraansa nimen menneeksi. "Tapaus on surullinen. Jos +Teidän Armollanne on jotakin moitetta Anjalan leskirouva vainajaa +vastaan, jota me kohdaltamme rakastimme ja kunnioitimme..." + +"Jättäkää pois mitä ette tiedä, Herra Saarnamies!" keskeytti häntä +Översti. + +"Ankara armonne antakoon anteeksi palvelijanne tuhmuuden!" rukoili +kirkkoherra, kovin säikähtyneenä katsahduksesta, mikä Överstin +sysimustista silmistä oli välähtänyt häntä kohti. "Olen, jos Jumala +suo, summittaisin selittävä asian, sillä kielen lahjalla, joka minulle +annettu on. Jalomielinen leskirouva Kerttu, joka omaa puoltaan lienee +ollut ylistettyä Ungern von Sternbergin sukua -- Armollinen Herra! +Pyydän kaikesta sydämestäni Teidän Armoanne olemaan armollinen. Mutta +en voi olla mainitsematta hänen nimeään. Kyllä ymmärrän Teidän Armonne +vihjauksen ja olen heti kohta jatkava. Mainittu leskirouva asui +Anjalassa, tässä Elimäen pitäjäässä, jossa minä mahdotoin Antti +Hattulanius olen pastorina ja kirkkoherran viran toimittajana. Hän, +sanon minä, asui täällä, sanon minä, aina siitä ajasta, kun autuain +Kaarlo Yhdeksäs lahjoitti hänelle muutamia taloja täällä Elimäessä, +hänen miehensä, urhoollisen herra Heikki Wreden, miehekkäästä teosta +Kerkholman luona, kun tämä riensi kuninkaalleen apuun, ja auttoi hänen +pulasta, antaen hänelle hevosensa, niin että hänen Majesteettinsä sen +selässä pelasti itsensä omalla kädellään ja miekallaan, lähinnä Jumalan +apua. Mutta urhoollisen Heikki-herran täytyi kumminkin surkeasti +heittää henkensä Puolalaisten veristen miekkain alla. -- Mutta näenpä +Teidän Armonne käyvän malttamattomaksi: tahdon siis vaan lyhykäisesti +mainita, että leskirouva Kerttu on kuollut, ja että nuori neiti Heleena +asuu minun ja vanhan vaimoni luona." + +Översti kavahti kiivaasti tuolilta, mutta myhähtäen poisti +malttamattomuutensa ja sanoi varsin lempeästi, ett'ei yhä pahemmin +tyrmistyttäisi vapisevaa kertojaa: "Tiesinhän sen jo ennestäänkin, +arvokas Antti Isä! Mutta miksi tuli Heleena juuri _teidän_ taloonne, +sitä tahdoin tietää." + +"Ankara Armonne!" pitkitti kirkkoherra. "Minä olin autuaan leskirouvan +rippi-isä, ja kun hän kuoli ja talo poltettiin ja poika kuoli, niin +otimme tytön luoksemme, siksi kun ehtisimme saada tietää Kuninkaan +armollisen tahdon tässä asiassa. Minä kirjoitin Hänen Majesteetilleen +jo viime kevännä, mutta emme ole vähintäkään vastausta saaneet. Kenties +on tällä viattomalla suvulla vihollisia..." + +Hän kävi äkisti äänettömäksi Överstin silmäyksestä, mutta sai taas +rohkeutensa jälleen ja lisäsi omituisella hurskauden innolla. "Mutta +olenpa varma, ettei Herra ole orpoa hylkäävä. Kuninkaan sydän on Herran +kädessä, niinkun vesiojat, ja hän kääntää sen minne tahtoo. Hän on +kääntävä tytön vihollisten hankkeet hyväksi. Hurskas neiti Heleena on +rippilapseni ja niin kauan kun minulla on rauha huoneessani, ja muru +leipää pöydälläni, olen hänen kanssansa sen jakava. Kaikesta isänsä +tavarasta ei hänellä ole muuta jälellä, kun tuo uudinsänky, jossa +nukkuu. Mutta Herra antaa ystävilleen heidän nukkuissaankin mitä +tarvitsevat: Päivä on tuleva, jolloin hän saa takaisin, mitä häneltä +vääryydellä otettu on." + +Överstin silmät säihkyivät kummallista tulta, mikä ilmaisi, että hän +tarmokkaalla tahdollaan hillitsi rinnassaan kuohuvat mielen liikunnot. +"Mitenkä kävi, kun talo poltettiin?" kysyi hän lopuksi. + +"Se kävi niin, Armollinen ja Ankara Herra!" vastasi pappi: "että +irtonainen Venäläisjoukko Tatareja ja Kasakeita kävi ryöstöretkellä +täällä ja poltti sekä Anjalan että muut kylät ja talot joka suunnalla, +kunnes kuninkaan urhoolliset sota-päälliköt Brönitzin luona voittivat +koko Venäjän armeijan. Jumala varjelkoon kuningasta ja vahvistakoon +häntä, että hukuttaisi viholliset mahtavalla urhoollisuudella! Herra +Översti! suvaittakoon minun kysyä, onko meillä armeijastamme mitään +toivoa ja tohtivatko meidän miehet etsiä vihollista ja mitellä miekkoja +hänen kanssansa kentillä?" + +"Kerttu rouva oli siis kuollut jo ennen hävitystä?" kysyi taas Översti. + +"Niin, hän nukkui kuoleman uneen kuukautta ennen", jatkoi kirkkoherra: +"ja nuori neiti Heleena oli jo silloin, sen suuren hädän aikana, +luonamme, niinkun rouva vainaja oli määrännyt, siksi kun hänen +sukulaisensa ehtisivät tulla Liivinmaalta häntä noutamaan. Rouva ei +tahtonut, että näin nuori ja hento neito jäisi kotiin, koska siellä +vaan oli kaksikymmenen vuotias isäntä, nuori Fabiani herramme. Oi, sitä +hyvää Fabiani herraa! Tosin oli hän huima ja huikentelevainen, mutta +kyllä hän aikaa voittain olisi taantunut, jos olisi elää saanut. Mutta +hän paloi huoneisin tahi otettiin vangiksi. Siivo neiti Heleena surikin +häntä niin katkerasti, mutta kumminkin alkaa nyt, Jumalan kiitos, hänen +surunsa lievetä." + +Översti palkitsi kertovan vanhuksen hyväksyvällä pään nyökäyksellä. + +Tästä ilahtuneen kirkkoherran katsanto kävi nyt tuttavallisemmaksi. Hän +jatkoi: Teidän Armonne! Voipa liikuttaa kenenkä sydäntä tahansa, kun +niin nuori mies, kun Fabiani herra, noin temmataan pois puolivälissä +elämänsä päiviä. Tunnustan rakastaneeni häntä sydämestäni, erittäinkin +hänen äitinsä ja sisarensa tähden, vaikka hän teki minulle monta pahaa +kepposta. Mutta minun käy sääliksi tätä hurskasta ja viatonta Heleenaa, +että hänen täytyy kärsiä sukunsa vihollisten tähden; sillä sanotaanpa +suvun vihollisten lähettäneen Venäläiset sinne. Herra tuomitsee. Hän +voi kääntää kaikki hyväksi." + +"Mitä siis tiedätte suvun vihollisista, Antti Isä?" keskeytti häntä +Översti äkisti. + +"Oi, mitäpä minä tiedän, miesparka?" sanoi kirkkoherra. "Mitä vainaja +ripissä on minulle ilmoittanut, sitä en saa, enkä taida ilmaista. Mutta +tahdon rukoilla Herraa, että vainajan viholliset ja vainoojat +saattaisivat yhtä kristillisellä mielellä, yhtä sovinnollisina, ja yhtä +viattomina, kun hän, astua Hänen tuomio-istuimensa eteen, joka tutkii +sydämet ja munaskuut. Hän antoi kuolinhetkellään kaikille anteeksi, +senpä tähden lepääkin hän rauhassa, ja vanhurskasten lapsia on Herra +aikanansa muistava ja koroittava. Sillä jota Herra kurittaa ja +nöyryyttää, sen hän jälleen koroittaa!" + +Kirkas ja tyven katsanto vanhuksen silmistä kävi syvälle sotilaan +sydämeen. Oli niinkun joku mahtava henki olis puhellut tästä +jumalisesta äijästä. + +Översti nojasi, ajatuksiin vaipuneena, päänsä kättä vasten ja viittasi +kirkkoherralle, että vaikenisi. + +Hattulanius näytti vähän hämmästyvän viittauksesta, mutta totteli. Hän +otti uudelleen kirjansa ja alkoi lukea, jonka ohella kuitenkin aina +tuontuostakin joku silmäys vilahti kirjan yli miettivän vieraan +puoleen. + +Lopuksi virkkoi Översti: "Jos teidän tekee mielenne, arvokas Isä, niin +menkää naistenne luokse ja kysykää neiti Heleenalta, tekisikö hyvin ja +tulisi tänne ilahuttamaan sydäntäni jollakulla laulullaan." + + + + +IX. + + +Eräs ratsumies toi kirjeen Överstille. Kuninkaan vouti paikkakunnassa +tuli myös samalla. Kirkkoherra meni ulos voutia puhuttelemaan, toivoen +häneltä saavansa tietää vieraansa nimen, Överstin kirjettä lukiessa. + + + + +X. + + +Mutta nimismiehellä oli surullinen uutinen ilmoitettavana, nimittäin, +että nuori kuningas, saatuansa tietää Wreden suvun loppuneen, oli +antanut sen läänitykset muille, ja tahtoi neiti Heleenaa asumaan +leskikuningattaren luona Nyköpingissä, kunnes hän saataisiin +oivalliseen naimiseen. Kuningas lupasi samalla ensi syksynä lähettää +noutamaan nuorta neitiä hoviinsa. "Mutta kuka on vieraanne?" keskeytti +vouti puheensa, sanomainsa parhaassa vauhdissa. + +"Sitä en voi sanoa; sillä enpä tiedä sitä itsekään", vastasi +kirkkoherra. + +"Niinpä saatan minä teille ilmoittaa," virkkoi hiljaa vasta tullut +ratsumies, joka oli kuullut heidän kuiskeisen puheensa, ja kallisti +päänsä molempien kuuntelevien korvain puoleen: "Hän on se suuri Laske +Pelle." + +Vouti kalvettui hämmästyksestä, samalla kun kirkkoherra punastui, +luullen ratsumiehen tekevän hänestä pilkkaa, kunnes hän ratsumiehen +muodosta huomasi hänellä olevan täyden toden. Molemmat pysyivät +kumminkin ääneti ja Hattulanius meni naistensa luokse ilmoittamaan tätä +merkillistä keksintöä, jolla aikaa vouti teki muutamia syviä +kumarruksia Överstille, joka, rypistynein kulmin, oli lakannut kirjettä +lukemasta ja nyt viittasi häntä astumaan likemmäksi. + +Kuultuaan oudon soturin nimen vouti sai odottamattoman uutisen, jota hän +päätti hyväkseen käyttää. "Ankara, korkea-arvoinen Herra!" sanoi hän. +"Teidän korkea Armonne on siis se, joka tästä lähtien tulee ottamaan +ruunun tulot tässä pitäjässä. Kaikesta sydämmestäni toivotan Teidän +Armollenne onnea ja siunausta, ja toivon Teidän Armonne tulojen +lahjoitusmaista aikaa voittain käyvän suurimmiksi, kun autuaan +leskirouvan aikana. Kuitenkin tulee minun saattaa Teidän Armonne +tietoon, että rahvas on kovasti veroitettuna, ja viimeinen Venäläisten +hävitys lamasi niin voimat, että kansa tarvitsee aikaa toipuakseen ja +voidakseen verojaan suorittaa. Sen lisäksi ovat viholliset polttaneet +Anjalan kartanonkin, niin ettei Teidän Armonne siellä saa kattoa päänsä +päälle. Teidän Armonne katsonee kentiesi parhaaksi antaa tulonne +arennille, jotka tulot minä, jos Teidän Armonne näkee hyväksi +tarjoukseni hyväksyä, säännöllisesti ja ajallaan olen suorittava Teidän +Armollenne." + +Voudin lopetettua puheensa, kääntyi Översti palvelijansa puoleen, +sanoen: "Anna satuloida hevoseni. Kaksi miestä seuratkoon minua. Muut +jäävät tänne. Te, nimismies, lähdette opastamaan!" + +Överstin ääni ja katsanto olivat senkaltaiset, ettei koskaan kauan +viipynyt, ennenkun häntä toteltiin. + + + + +X. + + +Kun Översti palasi ratsastamasta ja sodanomaisella taidolla nelisti +pappilan kartanolle, kohtasivat hänen silmänsä ihanan Heleenan, joka +seisoi ovipieleen nojaten ja häntä katsellen. Heleenan kauniilla +kasvoilla näkyi joku mielikarvauden ilmaus, joka sitä ennen oli ollut +useita päiviä poissa, ja tervehdys, jolla hän vastaanotti Överstin, +osoitti uljaampaa arvoisuutta, kun minkä Översti koskaan ennen oli +hänessä havainnut. + +Översti hyppäsi kepeästi hevosen selästä ja läheni neitoa. Nyt astui +kirkkoherrakin rouvansa kanssa etehisen portaille, katsannoltaan +kylmänä ja pelkääväisenä, joka kylmyys ja pelko vähitellen oli +poistunut, aina vieraan tulopäivästä alkaen, mutta nyt näytti kahta +kamalampana palanneen. + +Ikäänkun pakollisella nöyryydellä he kumarsivat hänelle. + +Översti tunsi äkisti kuuman leyhkän poskissaan. Vieno punastus näkyi +hänen kasvoinsa sotaisissa murteissa. Mutta jalon tunnon ilmaus kiilsi +hänen mustissa silmissään, ja hän kävi miehekkäällä majesteetillä nuorta +neitosta käteen. Silmäyksensä viipyivät mielellään tytön ihanain +kasvojen vienoissa ja kuitenkin ilavissa juonteissa. Tytönkin olento +suli kohta, Överstin näkemästä, ylevämmäksi luottamukseksi, +herttaisemmaksi tunteeksi. "Tule, Heleena!" sanoi Översti ja vei hänen +huoneesen. "Tuon sinulle terveisiä kodistasi. Olen käynyt paikalla, +missä äitisi koti oli. Kohta on se nouseva tuhastaan." + +Heleenan silmät viipyivät, levottomasti kysyväisinä, hänen kasvoillaan. + +Översti viskasi kaapun olaltaan, päästi miekan vyöltään ja istui +tavalliseen nojatuoliin. Kirkkoherra ja hänen rouvansa näyttivät +vaipuneen kiinteään odotukseen. Mutta Översti ei heistä pitänyt enään +mitään, vaan viittasi Heleenalle, että noutaisi kantelensa. + +Nuori neitonen totteli, toi tämän säveltensä armaan tuudun ja istui +soturin jalkain vierelle. Hän lauloi: + + Pois isänsä kotoa rientääpi + Isän nukkuissa neitonen, + Ja metsässä valonen loistaapi, + Ja vinkuupi tuulonen. + + Leipää vie köyhälle neitonen, + Mink' itse on säästänyt; + Ja aamun koitteessa punainen + On metsä -- jo päivä on nyt. + + Isänsä neitonen kohtaapi: + Pois silmäini edestä, sa! + Hän murheella metsähän rientääpi, + Siell' olo on rauhaista. + + Kolme päivää neitonen majassaan + Puutettansa huokaapi, + Hän rientääpi metsähän tuskissaan, + Ja neitosen huomaapi. + + Hän vuotehen tekeepi kuolleelle, + Sille neitosen laskeepi; + Ja surusta haudan partaalle + Hän itsekin kuoleepi. + +Laulun ajalla Översti nojasi päänsä kättä vasten, ja silmäyksensä +laulajattareesen näyttivät osoittavan, että hän tässä laulussa +tunnusteli jotakin erityistä merkitystä, ehk'ei voinut sitä huomata. +Pitkään ja aateksivaisena vaiti oltuaan virkkoi hän: "Heleena, +lempilapseni! Tule istumaan polvelleni. Tule likemmä sydäntäni! Minä +kerron sinulle jotain." + +Översti antoi vihjauksen kirkkoherralle ja hänen rouvalleen, joiden nyt +täytyi mennä pois, vaikka molemmat harvoin katkerammin pettyneellä +toivolla kun nyt olivat lähteneet omasta huoneestaan. + +"Heleena!" sanoi Översti: "Annan sinulle kauniimman kaikista +muistoistani, ainoan, mikä on ollut sydämelleni jonkin niminen. Olet +vielä nuori, tyttöseni, mutta sinun tulee se ymmärtää. Sinun pitää +itkeä huoltani, minä kun en itse enään taida itkeä. Sanopas minulle, +Heleena, sepitsetkö itse noita laulujasi, vai oletko ne muilta oppinut? +Jos sinulla itsellä on ajatuksia ja sanoja lauluihin, niin laita laulu +minullekin kertomuksestani. Taidatko kuvailla kahta sisarta, jotka +kasvoivat mahtavan isänsä kartanossa, kauniita kun kaksi ruusua, toinen +punainen, toinen valkoinen. Vieraalta maalta tuli nuorukainen, isänsä +miekka vyöllä, ja nähtyään ne molemmat sisarukset hänen sydämensä +hehkui punaisen puoleen, mutta valkoinen huomasi, hiljaisuudessa +kyynelehtäen, hänen rakkautensa. Nuorukainen suuteli punaista, ja +valkoinen surkastui. Mutta kavaloita olivat ne suukkoset, jotka +nuorukaisen huulia lämmittivät. Hänen sotaan mentyään, noutamaan +laakeriseppeltä häiksensä, tuli ankara ritari valkoisen rakkautta +pyytämään. Mutta valkoisen sydän etsi parempaa turvapaikkaa, kun miehen +povea: kalvettunut kätkettiin hiljaa haudan kolkkoon morsiusvuoteesen. +Silloin otti ritari punaisen omakseen, ja he jättivät isän kodin ja +sisaren haudan. Mutta vieras nuorukainen tuli takaisin ruusuaan +etsimään. Oi, tyttöseni! Kovia valoja vannoi hänen täristynyt sydämensä +punaisen tyhjässä kamarissa, verestävän iltaruskon paisteessa. Julmia +kirouksia purki hän hänen puistossaan pilkkopimeänä syysyönä. Mutta +puoliyöstä alkoi hiljainen kuutamo ja hän itki kuumia kyyneliä +valkoisen haudalla." + +Syvästi liikutettuna ja kiinteästi odottaen oli neitonen kuunnellut +kertomusta. Surullisna seisoi hän allapäin, pyhkien kyyneleitään, jotka +verkalleen vierivät hänen poskilleen. + +"Heleena!" jatkoi Översti vapisevalla äänellä. "Tahdon jutella enemmän! +Pettynyt nuorukainen ajeli ritarin jälkiä ja puustit toisensa perästä, +jotka nyt seurasivat heidän onneaan, ne olivat nuorukaisen kostoa. + +"Ritari taisteli vihollista vastaan jota ei nähnyt, mutta jonka +vainouksen hän tunsi, kunnes hänen kohtalonsa kuitenkin viimein soi +hänelle kunniarikkaan kuoleman ja kuolemattoman nimen. Mutta sukunsa +oli hävitettävä maan päältä, semmoiset olivat kirouksen ja kostonhimon +sanat." + +Heleenan kalvettuvilla poskilla kyynelet jähmettyivät, ja hän katsoi +äänettömällä tuskalla kertojaa hänen synkeihin silmihinsä. + +"Äitisi, nuori tyttö", pitkitti Översti, "oli punoittava ruusu, mutta +sinä olet enemmän hänen sisarensa, valkoisen Heleenan näköinen. Lilja +raukka! Isäsi suku on kuollut, minä tiedän sen, ja saatan sanoa sen +sinulle sillä kostoni on vainonnut vainajia, mutta he ovat kuollen +minulta välttyneet. Syytön olen heidän vereensä." + +Heleena loi vapisten silmänsä alas, mutta nosti ne taas äkkiä taivasta +kohti kummaisen näköisenä. Överstin ääni vapisi vienosti, kun sanoi: +"Minäkin tahdon kiittää Jumalaa, joka on temmannut minulta pois koston +ja verivelan. Heleenani, voitko unhottaa, että miekkani on välkkynyt +pääsi päällä?" + +Tyttö painoi äänetönnä kättään sydäntänsä vasten, ja katseli Överstiä +sovintoa ja anteeksi antoa osoittavilla silmäyksillä. + +"Heleena!" jatkoi Översti. "Uskon silmäsi mielen-ilmausta, niinkun +evankeliumia. Katso minä olen vannonut isäsi suvun maan päältä +hävitettäväksi. Nimesi, koska olet viimeinen hänen sukuaan, kadotkoon +minun nimeeni. Tästä päivin olet minun. Lopettakoon siis sinun +rakkautesi, sovinnon pyhällä rauhalla, elämäni rauhattoman vihan. +Taidatko rakastaa minua, tyttö?" + +Kummallisella kiiholla, ylikuohuvan tunnon innolla, likistyi neitonen, +äkisti punastuen kun uhkea ruusu, Överstin rintaa vasten, ja painaen +tulisen suukkosen hänen huulillensa. + + + + +XI. + + +Översti oli ei ainoastaan kuninkaan käskystä, vaan vielä ihanampain ja +suloisempain oikeuksien johdosta, aina siitä päivin, kun nuori Heleena +Wrede oli tullut hänen morsiamekseen, tullut Anjalan ja siihen +kuuluvain maatilain omistajaksi. Hän ratsasti usein emäkartanoon, jonka +hän uudestaan rakennutti. Vanha Hattulanius pudisti, surullisesti +katsellen, harmaata päätään, aina kun hän kirjastaan sattui nostamaan +silmänsä päivittäin yhä kauniimmin kukoistavaan Heleenaan, mutta sekä +hänen että väestönkin täytyi tunnustaa, että uudesta läänimiehestä oli +tullut paikkakunnan suojelus-enkeli sen sijaan kun luultiin häntä veren +imijäksi. Saara ei voinut koskaan kyllin ihmetellä ja kiittää Överstin +arvoisaa lempeyttä, kuin talonpojat aina useammin kävivät hänen luonaan +puutteitaan valittamassa. + +Eräänä iltana tuli sanansaattaja Ruotsin armeijasta. Översti hämmästyi +kovin, lukiessaan kirjettä, jonka sai. Hän käännähti äkkiä kirkkoherran +ja hänen rouvansa puoleen, ja sanoi leppeällä huolella: "Rakas isä +Hattulanius, ja te, hurskas Saara-muori, mitenkä nyt teemme. Tänä +iltana tulee tänne lisää vieraita, jotka tahtovat jäädä tänne yöksi? +Mihin sijoitamme ne kaikki? Niitä tulee suuri joukko, rakas +Saara-muori. Mutta tottapa toimeen tultaneen. Laittakaa kalkki kohdat +parhaan taitonne mukaan. Tässä on teille rahakukkaro tarpeellisiin +ostoksiin. Jos Anjala olisi valmiiksi rakettu, ottaisin vieraani siellä +vastaan. Mutta minun täytyy ratsastaa heitä kohtaamaan." + +Heleena oli asettunut ovelle, niinkun hän aina, Överstin ratsastamaan +lähtiessä teki, nähdäkseen hänen palajavan. Oli kaunis syys-ilta. Kuu +oli jo noussut puiden latvain yli, ja sen hopeainen hohde valaisi +pappilan kartanoa ja Anjalasta sinne johtavaa tietä. Heleena katseli +aateksivaisen osanottavaisuuden tunteilla yksitotisia vahtia, noita +rakastetun soturin uskollisia palvelijoita, jotka, ikäänkun kopeillen +suojelemastaan päällikkönsä morsianta, juhlallisella ryhdillä +astuskelivat edestakaisin, toinen toisella puolen huoneriviä, sillä +aikaa kun iloisa Saara sisällä johdatti päällikön muita miehiä kokonaan +toisiin toimiin kuin sotaisiin, käyttäen heitä apunaan huoneellisissa +huolissaan odotettuin vierasten vuoksi. + +Vihdoin kuuli kuunteleva neitonen kavioiden kuminan etäältä. Joukko +tuntui olevan jommoinenkin, juminasta päättäen. Heleena lähetti yhden +ratsumiehistä, joka päällikkönsä morsianta velvollisesti kunnioittaen, +paljain päin meni hänen ohitsensa, rouvalle ilmoittamaan odotettuin +vierasten tuloa, jota vastoin hän itse seisoi kynnyksellä, epäröiden, +pitikö hänen palata tupaan, vai uskaltaisiko jäädä portaille, +rakastettuaan vastaanottamaan ja tervehtimään. Omituinen ujous +vieraiden suhteen, jotka olivat Överstin kanssa tulossa, ja halu saada +nähdä lempensä esinettä vierasten etupäässä ja ikäänkun iloita hänen +kunniastaan olla vieraita etevämpi kauneudessa ja arvossa, taistelivat +hänen levottomassa rinnassaan. Kummallinen kamala aavistus ahdisti +häntä, mutta juuri hänen epäröimisensä, mitä tekisi, kiinnitti hänen +liikkumattomaksi paikalleen. + +Ratsastaja läheni kiireesti. Översti, tervehtämättä odottavaa +morsiantaan, hyppäsi ensimmäisenä hevosensa selästä ja riensi +ohjaksista pitelemään valkoista juoksijaa, jolla eräs kookas, +valkotukkainen nuorukainen oli ratsastanut. Tämä astuikin kohta +satulasta, ja Översti vei hänen nähtävällä kunnioituksella ja +mielihartaudella tupaan. + +Nähdessään Heleenan huikaisevan kuutamon valaisemana, seisahtui +nuorukainen muutamiksi silmänräpäyksiksi juurikun hämmästyneenä. +Suuret, siniset silmänsä viipyivät uteliaasti, mutta ystävällisesti +neitosen katselemisessa, sitte otti hän sievällä kohteliaisuudella ja +jalolla suloudella häntä kädestä samalla luoden silmänsä taaksensa +Överstin puoleen. "Kuka on tämä nuori neito?" kysyi hän: "Ette ole +maininneetkaan, että saisimme tavata näin ihanan emännän luonanne, +Översti De la Chapelle!" + +"Armollisin Herra!" vastasi Översti: "se on neiti Heleena Wrede, +viimeinen sukuansa. Hän oleskelee täällä hurskaan kirkkoherran luona, +siksikun Anjala ennätetään saada uudestaan raketuksi." + +Heleena, joka hämmästyvästi aavistaen huomasi sen kunnioituksen, jolla +Översti kohteli outoa vierasta, kumarsi nyt syvään hänen edessään, +mielien samalla, kainosti punastuen, vetämään kättään pois hänen +kädestään. + +Mutta vieras piti, vienosti puristaen, neidin pehmeitä sormia sormiensa +välissä ja sanoi: "Minua iloittaa nähdä teitä, nuori neiti Heleena +Wrede. Jalon ja mitä ylevämielisimmän miehen veri virtailee +suonissanne. Velvollisuuteni on pitää huoli tulevaisuudestanne, ja +koska itse tahdon ottaa sen huolen pitääkseni, niin olen antanut +äitinne läänitykset toiselle, eräälle urhoolliselle ja hyvin +ansiolliselle miehelle. Laittakaa itsenne valmiiksi lähtemään huomena +kanssani Ruotsiin, äitini hoviin Nyköpingissä, jossa tästedes tulette +asumaan. Matkalla tulee teillä olemaan mieluinen kumppani neiti +Markareeta Abrahamintyttäressä, joka isänsä kanssa seuraa minua +Ruotsiin." + +Översti punastui melkein yhtä suuresti kun Heleena; mutta hän malttoi +kohta mielensä ja sanoi: "Teidän Majesteettinne suvaitkoon minun kantaa +esiin erään rukouksen! Teidän armonne on ilahuttanut minua +läänityksillä ja suosiolla, joka paljon paremmin vastaa Teidän +Majesteettinne jalomielisyyttä, kun toiveitani ja ansioitani. Mutta +onnessani tulee kumminkin aina yksi kohta puuttumaan, jos ei Teidän +Majesteettinne kukkuroitse hyväin töittensä mittaa antamalla tämän +neidin minulle vaimoksi. Suvaitkoon Teidän Majesteettinne minun +ilmoittaa, että hän jo tätä ennen on antanut minulle sydämensä..." + +Kuninkaan jaloisilla kasvoilla liikkui iloisa hymyily. Hän kohteli +aateksivaisena vapisevan neitosen kättä, juurikun tahtoen sitä +piloillaan punnita. "Saammepa puhella siitä hyvä De la Chapelle!" +virkkoi hän. "Ilokseni olen käyttänyt tätä tilaisuutta palkitakseni +ansioitanne minua ja valtakuntaa kohtaan läänityksillä, jotka niiden +omistajattarelle eivät olleet sen arvoisemmat, kun että voin ne hänelle +palkita. Mutta että uskoisin teille tämmöisen sulon ja ihanuuden, jonka +vasta tänään olen tullut tuntemaan, niin minun -- pitää olla iloisella +ja anteliaalla tuulella." + +Nämä sanat sanottuaan päästi kuningas kaunokaisen käden ja astui tupaan +johon Översti, joka ei oikein tiennyt miten selittäisi kuninkaan sanat, +tästä syystä ujostellen häntä seurasi. + +Sillä välin oli useita herroja ja eräs ihana nainen niinikään astunut +hevosten selästä alas. Outo herrasnainen riensi keveästi ja luontevasti +Heleenan luokse, sanoi pikimmältään nimensä olevan Markareeta, ja otti +häntä käsivarresta kiinni, astuakseen sisälle hänen kanssaan. Tuskin +oikein tietäen mitä tapahtui, seurasi Heleena häntä, kun samalla musta +villakoira juoksi eteen, hyppien ja liehakoiden hämmästyneelle +neidolle. + +Heleena kiihkeästi huudahti: "Oi Jumala!" Hän ojensi kättänsä +taputellakseen koiraa, samalla kun silmänsä, eloisasti vilkkuen, +kääntyivät kuningasta seuranneiden ratsumiesten puoleen, ja nyt, +hevosen selästä astuttuaan, seisoivat loistoisana kehänä kahden +upseerin ympärillä, kuunnellen heidän käskyjään. + +Mutta outo herrasnainen, joka luuli Heleenan koiraa peljästyneen, +tempasi hänen äkisti muassaan tupaan pois koiran seurasta. + + + + +XII. + + +Maaseudun yksinkertaisilla ruoilla katetun pöydän ympärillä istui nuori +kuningas muutamain seuralaistensa, ynnä Överstin ja hänen morsiamensa +sekä kirkkoherran ja hänen rouvansa kanssa. + +Kuninkaan silmäykset lennähtelivät tuontuostakin ihanan Markareetan +puoleen, erittäinkin kun eräs vanha hollantilainen kauppias näöltään +viekas ja käytöksilleen varuisa, joka istui tytön vieressä, käänsi +toisaalle silmänsä. Kuningas oli erinomaisen kohtelias tälle tylylle +hollantilaiselle, mutta kohteliaisuutensa oli oikeastaan aiottu +kauppiaan vilkkaammalle tyttärelle, joka hymyhuulin ja vilkkuvin silmin +vastaili kuninkaan kohteliaisuuteen. + +Kirkkoherra, joka oli havainnut kuninkaan alhaisuuden kaikkea kohtaan, +päätti käyttää varsinkin tätä tilaisuutta hyväkseen. Ikäänkun +rohkeillakseen harvinaiselle Överstille, joka ei suvainnut +pitkäveteisiä kertomuksia, laski vanhus, kuninkaan kehoittavan +käytöksen johdosta, puheliaisuutensa irralleen. Hän puhui erittäinkin +Wreden perheestä Anjalassa, joka varsinkin tarkistutti kuninkaan +huomiota ja osanottavaisuutta, etenkin kun tämän kanssapuheen ajalla +kuninkaalta ei jäänyt huomaamatta, että Överstin kasvot synkistyivät. +Molempain rakastuneiden silmäykset kohtasivat tuontuostakin toisiaan, +mielen-ilmauksen ohessa, joka Överstin silmissä oli aateksivainen ja +utelevainen, mutta neitosen levoton, hajamielinen ja häiriöinen. + +Kun hollantilainenkin virkkoi jonkun sanan Wreden suvun loppumisesta +herra Fabianiin, Heleenan veljeen, katsahti kuningas erittäin tuikasti +Överstin päälle. Tämä otti kerrassa kaiken nerokkuutensa avukseen ja +sanoi korkealla äänellä: "Sallikaa, armollinen herra kuningas, että +käytän nämä harvat silmänräpäykset, joina teidän Majesteettinne +itsenomainen läsnäolo on minulle suotuna, esittääkseni erään tärkeän +asian. Teidän Majesteettinne on määrännyt minun heti kohta menemään +sotaan Augdovin luokse, eikä saata kukaan mieluummin kun minä rientää +taisteluun Teidän Majesteettinne ruunun ja kunnian puolesta. Mutta sitä +ennen rohkenen rukoilla, että Teidän Majesteettinne päättäisi minun +yksityisen elämä onnen. Jos kuolen, niin tahdon jättää Wreden suvun +viimeiselle vesalle, tälle nuorelle aatelisneidolle, hänen perimänsä +maatilat säilyneinä. Miespuolista Heikki Wreden jälkeistä ei ole enään +yhtään elossa, niinkun toivon..." + +"Översti De la Chapelle!" keskeytti hänen kuningas, ylevän +sankarinvihan leimauksen välähtäessä hänen kauniissa ruhtinaallisissa +kasvoissaan: "Minä annan teille anteeksi tuon järjettömän ja syyttömän +vihan, nuo rangaistavat vainoukset jaloa Wreden sukua kohtaan. +Kunniarikkaat urotyönne peittäkööt niiden muiston unhotuksiin, ja +niihin katsoen tahdon koettaa, enkö voisi enemmänkin unhottaa. Tahdon +koettaa, enkö voisi unhottaa oman malttamattomuuteni, kun lahjoitin +teille Wreden maatilat, ilmoitettuanne, että hänen sukunsa jo oli +kuollut. En millään muotoa olisi suonut, että tämä jalo neiti +menettäisi laillisen perintänsä, jonka hänen isänsä ylistettävä teko +oli ansainnut. Mutta Luoja, joka paremmin kun me lyhytnäköiset +kuolevaiset tietää ohjata kaikki parhain päin, on suonut minulle +keinon, joka voi korjata malttamattomuuteni teon. Niin saatan siis +sydämellenne, urhoollinen Överstini, antaa rauhan enkelin, joka on +sammuttava viimeisen vihan ja koston kipinän mielestänne ja +oleva vielä yhtenä vakuutteena siitä, että urhoollisuutenne ja +päällikkö-omaisuutenne tulevat isänmaalle hyväksi. Minä annan teille +tämän nuoren neitisen puolisoksenne ja kutsun teitä tulemaan jouluksi +Nyköpinkiin häitänne viettämään. Silloin on teillä minun lupani tätä +asiaa varten eritä armeijasta. Sillä välin neiti Heleena seuraa minua +sinne." + +Uljas soturi näytti hämmästyvän kuninkaan sanoista. Hän ei näyttänyt +oikein tyytyväiseltä. Vihdoin sanoi hän ikäänkun epäröiden: "Luuloni +on, jos Teidän Majesteettinne suvaitsee minun, rukoukseni ohessa +ujoilematta sanoa ajatukseni, että nuori neiti Heleena ei tule +menestymään Teidän Majesteettinne hoviherrain ja ylhäisen nuorison +loistoisassa seurassa. Varmaan on hän mielummin, kun että antautuisi +vaaraan luikkivain ja imartelevain kavaljeerien joukossa..." + +"Vai niin?" keskeytti kuningas: "niinkö luulette? Minulla on niin +täysi tosi tässä asiassa, että siinäkin suhteessa valmistan teille +levon ja turvallisuuden. Arvoisa Isä Antti Hattulanius! Noutakaa +käsikirjanne ja vihkikää tänä iltana nämä toisiinsa. Kuitenkin on +päätökseni järkähtämätön viedä tämä nuori morsian hoviini, missä sen +tähden sitä varmemmin odotan kohtaavani urhoollista Överstiäni +jouluna." + +Levottoman Heleenan kasvot olivat milloin purppuran punaiset, milloin +liljan vaaleat. Hänen nuori rintansa aaltoili väkevästi, ja työlästä +oli tietää, oliko se morsiamen luonnollisesti liikutettu mieliala, vai +oliko jotain erityistä hänen sydämessään, mikä nyt ilmausi vapisevan +katsannossa. + +Överstikin oli hämillään; mutta kuningas lykkäsi äkisti tuolin pöydän +viereltä: kaikki seurasivat hänen esimerkkiään ja kirkkoherra alkoi +lukea erästä pitkää ruokalukua, johon sulki esi-rukoukset esivallankin +edestä. + +Sillä välin saivat nuori morsian ja hänen tuleva puolisonsa mielensä +malttuneiksi. Heleenan silmäys kävi varmemmaksi, ja heloitti kainoa +hellyyttä sulhaistansa kohtaan; mutta eriskummaisen tuskallisena +vilahti se toisinaan ympäri huonetta, ikäänkun hän olisi etsinyt +jotakin. Översti oli käynyt varsin levolliseksi ja loi silmäyksiä +häneen, täynnä leppeyttä ja lempeä. Hän näytti olevan tyytyväinen tähän +äkilliseen tapaukseen. Muukalaisten mielestä koko seikka oli +merkillinen, erittäinkin nuoresta Markareetasta, joka heti tarjoutui +morsianpiiaksi. + +Kuninkaan viittauksesta kantoi eräs hänen hovipalvelijansa Överstin +kallisarvoisen laatikon lattialle. Kuningas levitti kaapunsa sen +päälle, kävi morsianta käteen, ja käski sulhasen ja papin tulemaan +pienoisen, äkisti tehdyn alttarin luokse, jonne hän itse talutti +morsiamen. + +Kirkkoherran ääni vapisi, mutta sekä sulhanen että morsian, kun heiltä +kysyttiin, tahtoivatko rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä, +vastasivat selvästi tahtovansa. Mutta kun he siunauksen ajaksi +polvilleen langettuaan, taas nousivat ylös, oli morsian puhjennut +itkemään, eikä voinut hän hillitä kyyneliään. + +Kuningas toivotti ensiksi onnea nuorelle parikunnalle, sitte muut hänen +seuralaisensa ja vanha Saara. Sillä välin astui sisään kolme kuninkaan +hovipalvelijaa, valmistamaan hänen yösijaansa sisempään kamariin. Musta +villakoira seurasi heitä; mutta kun tämä uskollinen eläin juoksi huoneen +läpi ja huomasi morsiamen, riensi se leppeästi hänen luoksensa, ikäänkun +liehakoimisillaan häntä tervehtiäkseen. + +Morsian katsahti ylös säpsähtyneenä mutta kumartelevat hovipalvelijat +menivät kiireesti kamariin, eikä kukaan muu kun morsian -- ja kenties +kuningas -- havainnut, että eräs heistä katsahti häneen kumman +merkillisellä silmäyksellä, tehden kumartaessaan salaisen merkin +sormella huulillensa. + +Markareeta kuiskaisi vanhalle Saara-rouvalle: "Olivatpa +äkkiodottamattomat häät! Tiesi Jumala, miten käynee. Översti ei +muistanutkaan riisua miekkaa vyöltään, ja kylmä teräs oli morsiamen ja +sulhasen välillä." + + + + +XIII. + + +Pari kivenheittoa pappilan kartanosta oli pienoinen pirtti, jota +kirkkoherran vaimo käytti humalan ja suomyrtin kuivaukseen sekä oluen +panoon. Tässä muutoin autiossa vähäisessä töllissä oli kuitenkin nyt +oivallinen takkavalkea loppuun palanut, niin että heleänpunainen hiilos +liekutti puolinaista valoa nokiville seinille. Vanha kirkkoherra ja +hänen vaimonsa lepäsivät olilla, sittekun vaimo kiireesti oli +valmistanut kaikki Heleenan lähdöksi. Toinen, karhunnahalla peitetty, +olkikupo oli ai'ottu Heleenalle vuoteeksi. + +Korkealla kynnyksellä, ainoalla istuimella, mikä siellä oli, istui +illan toimista väsynyt Översti, ja hänen polvellaan itkevä morsian: +"Rakas ystäväni!" kuiski soturi: "Olen tänään juhlallisesti saanut +elämäni ihanimman osan, mutta minä temmataan pikaa pois onnestani, niin +etten ennätä sanoa sinulle, mitä tahtoisin sinulle uskoa! Minulla on +paljon sydämelläni, minkä tarvitsisit tietää, mutta säästän ne siksi, +kunnes puolisonasi tulen sinua kotiin noutamaan. Olen iloinen +tietäessäni sinun olevan etäällä vaaroista, siksikun ennätän järjestää +taloutemme. Nuku makeasti, nuori morsiameni! Tiedän puhtaan sydämesi +rakkaudella minua ajatlelevan." + +Miehevä käsivartensa syleili ja hiljaa likisti jaloa rintaa vasten tätä +armasta olentoa, jonka lämpöiset huulet kohtasivat hänen huuliaan, ja +jonka kiihkoiset tunteet vilkkaasti kuvastuivat hänen hempeihin, +suloisiksi kyyneliksi sulaviin silmäyksiin, noihin kainosti +tuttavallisiin liikennöihin, jotka puhdas rakkaus käsittää ja joihin se +vastaa hellemmällä kaunopuheliaisuudella, kun mikä millään kielellä +maailmassa on. + +"Minun täytyy mennä, lemmittyiseni!" kuiski viipyvä soturi jälleen: +"Ah! huomenna ainoastaan yksi jäähyväissuukkonen! Tänä iltana on tämä +viimeinen. Minun täytyy kiirehtiä, ennenkun kuningas kaipaa minua! Nuku +makeasti uskollinen morsiameni!" + +Kieltäytyvällä mielikarvaudella nousi hän ylös, hempeä kaipaus vavahti +hänen äänessään, hänen kerran vielä kuiskaistessa: "nuku makeasti!" + +Käärittyään oman kaapunsa morsiamensa ympärille, jätti hän hänen +yksinään ja riensi kartanoon, jossa hänen tuli maata entisessä +huoneessaan, suuressa tuvassa, yhdessä kuninkaan muiden upseerien +kanssa. + +Kartanon vaiheilla seisoi muutamia kuninkaan miehiä vahtina, +sekä ulkopuolella varsinaista asuinhuonetta, että erästä vähäistä +Saara-muorin raivaamaa ruokakamaria, jossa Hollantilainen ja hänen +tyttärensä makasivat; mutta pienen pirtin luokse, joka sisälsi hänen +sydämensä simpukan, lähetti Översti yhden ratsumiehistään vartijaksi. +Tarkastettuaan kaikki vahdit ja huomattuaan niiden olevan +järjestyksessä, astui hän tupaan. + +Kuningas oli jo mennyt levolle sisempään kamariin, jossa hänen kolmella +kamaripalvelijallaan oli vuoteensa lattialla. Översti heittäysi +äänetönnä sotasänkyynsä, silmänräpäyksen ajan katseltuaan muita +upseeria, jotka uinailivat vuoteillaan lattialla, kaikki täydessä +puvussa, miekat vierellä, niinkun vielä olisivat olleet niin lähellä +sodan näyttämöä, ettei käynyt sen tapoja poisheittäminen. + +Oli jo puoliyö ja kuutamo lakkasi, niin että aina synkemmät varjot +peittivät uinailevia soturia. Nyt aukesi ovi hiljaa kuninkaan +huoneesta. Översti De la Chapelle, jota kuohuiset tunteet vielä pitivät +valveilla, nousi puoleksi istualleen vuoteellaan, mutta paneusi taas +makaamaan, nähtyään oven avaajan vaan olevan yhden kuninkaan +hovipalvelijoista, joka ihan ääneti ja keveästi hiipi tuvan läpi, musta +villakoira muassa. + + + + +XIII. + + +Kuningas heräsi jo päivän koittaessa ja antoi käskyn heti lähteä +matkaan. Hovipalvelijat varustivat nopeasti kaikki matkatarpeet, ja +kiirehtivät miehistöä järjestämään, jolla aikaa Översti riensi +pienoiseen pirttiin, ottamaan hyvästiä nuorelta puolisoltaan. + +Hän heti hämmästyi, kun ei nähnytkään ratsumiestä, jonka oli sinne +vahtiin pannut. Hän huusi miestä ja sai tietää, että joku kuninkaan +väestä oli astunut hänen sijaansa puoliyön aikana. Se oli ollut eräs +kuninkaan omia hovipalvelijoita, sanoi ratsumies. + +Överstin teki mieli likemmin tutkia asiaa, mutta hänellä oli kiire. +Avatessaan pirtin remuisen oven, seisoi Heleena mustassa samettisessa +matkaleningissä, melkein kun leskenpuvussa, polvillaan vanhan +kirkkoherran edessä, joka syvästi liikutettuna oli laskenut kätensä +hänen päänsä päälle, siunaten häntä. Eriskummainen tunne valtasi nyt +Överstin. Kummallisen kamala aavistus, ikäänkun kuolon kylmyys, +lennähti hänen sydämensä läpi. + +Hän riensi Heleenan luokse ja nosti ylös rakastettunsa, joka päätään +vienosti kallistaen nojausi hänen rintaansa vasten, mutta samalla +juurikun vältti hänen suuteloaan. Kauniit kasvot olivat lumivalkeat. +Suuret siniset silmät olivat itkeytyneet. Kätensä olivat kylmät. + +Äänettömällä mielikarvaudella siitä eriskummaisesta väristyksestä, joka +nyt valtasi hänen miehekkään rintansa, painoi Översti hiljaa, ikäänkun +lämmittääkseen, Heleenan hennot kädet sydäntään vasten. Nyt nosti +Heleena kasvonsa hänen puoleensa, ja katseli häntä utelevin, surullisin +silmin, niin että Översti ei oikein oivaltanut, pitikö hänen noista +silmäyksistä keksiä jotakin hienoa nuhdetta vastaansa. Hän tunsi +itsensä hämmästyneeksi, eikä kumpikaan mitään virkkanut. + +Nyt leimahti äkkiä taas Heleenan rinnassa eloisa tunne. Purppurainen +kimellys kohahti hänen kalpeihin poskiinsa, silmä sulahti helläksi ja +hänen huulensa lähenivät Överstin huulia. + +Samalla kuului torven rätinä kartanolta. + +"Se on kuninkaan merkki, että nyt on lähteminen!" sanoi Översti, +kiihkeämmin syleillen Heleenaa. "Meidän täytyy kiirehtiä! Hyvästi, +armaani, hyvästi! Ole minulle uskollinen, oi elämäni ainoa onni!" + +Heleena kiskaisi itsensä kiivaasti hänen käsistään ja heittäysi +polvilleen kirkkoherran ja ääneen itkevän Saaran eteen, sekä suuteli +vanhusten käsiä niin tuskallisesti, että Överstiä kummastutti +tällainen käytös tältä muutoin niin arvokkaalta ja toisinaan +komentavaltakin aatelineidiltä. + +Heleena hypähti taas äkisti seisalleen ja heittäysi Överstin syliin. +Pitikö Överstin paha mieli epäluuloa, vai oliko todellakin Heleenan +helleyden osoituksessa jotakin outoa ja salamielistä. Hän tunsi +rintaansa ahdistavan, huomaten tykönään kummallisen halun +yksinäisyyteen, jossa voisi selvitellä sydämensä ristiriitaisia +tunteita. Mutta hän vei itkevän kiireesti kartanoon, missä hevoset +jo olivat satuloitut ja kuninkaan seurue oli juuri ratsaille +istumaisillaan. Hollantilainenkin tyttärensä kanssa oli jo satulassa, +valmiina lähtemään hänkin. + +Kuningas astuessaan ovelle, kohtasi juuri nuoren parikunnan. +Omituisella osanottavaisuudella hymyili hän Heleenalle sekä ojensi +kätensä Överstille. "Minulla on kiire, De la Chapelle!" sanoi hän. +"Saatte antaa anteeksi, että hetikohta vien morsiamenne luotanne, mutta +äkkikuulemattahan sen teille annoinkin. Eihän olekaan niin pitkältä +jouluun, ettei aika kulua ennätä. Olkaa sydämellisesti tervetullut +Nyköpinkiin, äitini hoviin. Minä tahdon, sen tiedätte Överstini, +varjella rouvaanne, niinkun jalon ystävän minulle uskomaa aarretta. +Yksi hovipalvelijoistani olkoon aina Heleenan kanssa ja neiti +Markareeta. Voikaa hyvin, De la Chapelle! Olkaa onnellinen, niinkun +urhollisuutenne ansaitseekin! Olen tervehtivä nuorta poikaanne, vaikka +muuten parhaiten voitte lähettää terveisenne rouvanne muassa!" + +Tumman purppuraisiksi karahtivat Överstin kasvot, hänen kumartaessaan +kuninkaalle ja sitte luodessaan utelevan silmäyksen Heleenan päälle. +Heleenan silmiin ilmestyi omituinen mielikarvaus mutta ei hämmästys. +Översti kävi äkisti häntä käteen, ja nyt luuli hän huomaavansa, miksikä +Heleena tänä päivänä oli näyttänyt hänestä niin kummalliselta, niin +vieraalta, niin kalpealta. + +Hän huomasi tykönään muserruttavan häpeän tunteen siitä, ettei itse +ensin ollut ilmaissut hänelle salaisuuksiaan. Mutta kuka oli Heleenalle +ilmaissut tuon asian? Hän kuiski hellästi: "Voi hyvin! armaani! Tulet +vielä likemmin tuntemaan sen miehen sydäntä, joka sinua rakastaa! Ole +huoleti siihen asti! ole uskollinen ja onnellinen!" + +Kuningas likisti kirkkoherran kättä, kiitti Saara-muoria +kohteliaisuudella ja nousi satulaan. Översti nosti morsiamensa +oivallisen juoksijan selkään, jonka hän oli hänelle lahjoittanut. Kaksi +hänen uskollisimmista ratsumiehistään nousi ratsaille, palvelijana ja +vartijana suojelemaan Heleenaa, ja eräs piikatyttö Anjalasta seurasi +häntä niinikään. Kaikki nämä hellän huolenpidon osoitukset puolisonsa +puolelta liikuttivat Heleenan sydäntä, ja silmäys, täynnä +uskollisuutta, silmäys, josta kaikki salamielisyys ja nuhde oli +tykkänään kadonnut, kohtasi Överstiä Heleenan silmistä, kun tämä +jalkojaan tömisyttävän juoksijan selästä kallistui alas, tarjotakseen +hänelle viimeisen, kyynelisen, salaman nopean, ikäänkun salavihkaisen +jäähyväissuukkosensa. + + + + +XV. + + +Vilkkaalla ilolla odottivat leskikuningatar ja nuoret hovineidit +kuninkaan tuloa Nyköpinkiin. Kuningas oli kirjoittanut äidilleen +Tukholmasta, niin että tämä tiesi hänen tulevan sinä aamuna, mutta heti +taas pitkittävän matkaansa Kalmarin laivavarville. + +Torvet kajahtelivat linnan portilla; se oli merkkinä, että kuningas oli +saapunut. + +Kuningatar, kädestä taluttava nuorinta poikaansa, kolmetoista vuotiasta +herttua Kaarlo Philippiä, ja hovineitijensä seuraamana, astui nyt +portaille esikoistaan tervehtimään. + +Kuningas hyppäsi äkisti uljaan juoksijansa selästä ja riensi äitinsä +kättä nöyrästi suutelemaan. Tämä syleili äidillisellä helleydellä +kukoistavaa nuorta sankaria, ystävällisesti sivellen hänen poskiaan. +Kuningas vastaanotti kiitollisuudella ja pojallisella rakkaudella hänen +hyväilyksensä. + +Sittenkun Kustavi Adolfi sen jälkeen oli suudellut veljeään, vilahtivat +hänen silmänsä, epävakaisen näköisinä, hovineitien puoleen, missä ne +jäivät viipymään erään armaan ja kainosti punastuvan neidin +katselemiseen. Se oli ihana Ebba Brahe, hänen nuoruutensa armahinen, +jonka hempeä silmäys, ainoastaan sivukiitävän salaman tavoin, uskalsi +häntä kohdata, samalla kun sydämensä sykki levottomista aavistuksista. + +Tarkkasilmäinen kuningatar oli havainnut näiden lempiväin keskinäiset +silmäykset, ja tyytymättömyys rypisti hänen kulmiaan. "Astukaamme +sisälle", sanoi hän: "täällä ulkona on kylmä." + +"Heikki!" käski kuningas: "Joudu viemään sisälle De la Chapellen +rouvaa." Samassa ojensi hän käsivartensa äidilleen ja talutti häntä +sisälle, hiljaa puhellen hänen kanssaan. + +Kuninkaan seuralaisten joukosta riensi nyt eräs hovipalvelija, joka oli +ratsastanut Heleenan vierellä, nostamaan tätä hevosen selästä ja +saattamaan portaita ylös, missä pari neitiä odotti Heleenaa +kohteliaasti häntä vastaan ottaakseen ja kuningattaren huoneesen +saattaakseen. Hovipalvelija, jättäessään Heleenan näille uusille +saattelijoille, likisti hiljaa hänen kättään, ja Heleena vastasi, vähän +vapisten, tähän äänettömään jäähyvästiin. + +Heti hänen kadottuaan riensi eräs nuori upseeri esille, ojentamaan +kättä hovipalvelijalle. Tämä kuiskaisi: "Minulla on kuninkaan käsky +jäädä tänne. Saan asua luonasi?" + +"Terve tultuasi!" sanoi upseeri. "Mutta Heikki kulta..." Hovipalvelija +laski sormensa suulleen, ja riensi taas toimiinsa kuninkaan jatkettavan +matkustuksen suhteen. Upseeri meni hänen muassaan. + + + + +XVI. + + +Oli ihana Marraskuun ilta 1614. Kirkas kuutamo kumotti +härmettyneille puille, katoille ja maille. Ainoat kynttilät, mitkä +paloivat Nyköpingissä, olivat kaksi suurta vahakynttilää vanhan +leskikuningattaren makuukamarissa. Ankara ja tuima Kristiina makasi +vuoteellaan, kattoon kamalasti katsoa tuijotellen. Hänen sänkynsä +vieressä seisoi polvillaan kaksi hovineitiä, nuoruuden ihanuudessa +keskenään kilvoittelevaa. Toinen oli Ebba Brahe ja toinen Heleena +Wrede. Vuoroittain lukivat he rukouksia saksalaisista rukouskirjoista. +"Kyllä jo välttää", sanoi Kuningatar. "Menkää levolle, lapset. +Ajattele Herraasi ja miestäsi Heleena -- ja sinä, Ebba, ole -- -- -- +ajattelematta. Älä ajattele mitään, se on paras neuvoni. Hyvää yötä, +lapset! Älä ajattele ketään miestä, Ebba! Sinulla ei ole oikeutta +siihen, sanon minä. Kas niin, hyvää yötä, lapset. Vieläkin sanon +sinulle, Ebba! tottele neuvojani ja ota järkesi vangiksi, laske lempi +menemään! Hyvää yötä, lapset! Mutta odottakaa, lapset, ottakaa tämä +toinen kynttilä mukaanne, vaikka voisittepa tulla toimeen +kynttilättäkin kirkkaassa kuutamossa. Ottakaa tuo toinen kynttilä; +tarpeetonta lienee uutta sytyttää! Hyvää yötä, lapset. Ebba, muista +mitä olen sinulle sanonut, tiedät sen: laske lempi menemään! Nukkukaa +makeasti!" Nuoret neidit suutelivat hänen käsiään, ja riensivät, +iloisina, että olivat sieltä päässeet, suuren salin läpi portaille, +joita myöten oli mentävä heidän kamariinsa. Kirkas kuutamo valaisi +korkeasta akkunasta erästä pykälää portaissa, jolla kaksi ihmishaamua +seisoi, aateksivaisina nojauten käsipuita vasten. Toisella oli puku +semmoinen kun kuninkaan hovipalvelijoilla; musta villakoira makasi +hänen jalkainsa juurella. Toinen oli puettu sen-aikaisten upseerien +tapaan. + +Kun naiset astuivat avatusta salin ovesta ulos, ja kynttilän valo neiti +Ebban kädestä äkkiä valaisi molempia herroja, nähtiin kaksi +kahdenkymmenen vuotiasta nuorukaista. + +Molemmat neidit, suljettuaan salin oven jälkeensä, seisahtuivat tähän +hämmästyneinä, heidän kasvonsa osoittivat, ettei mikään odottamaton +kohtaus ollut heitä hätäyttänyt. + +Nyt riensi kuninkaallinen hovipalvelija neitien luokse, kumarsi syvään +Ebba Brahelle, ja kävi Heleenaa käteen. Hänen silmäyksensä viipyi, +herttaista hellyyttä osoittavana, muukalaisen soturin nuoren puolison +päällä. "Malta mielesi, Heleena!" kuiski hän: "hän se on!" Hän talutti +vapisevaa neitoa portaita ylös ja Ebba seurasi heitä kynttilä kädessä. +Kun kynttilän valo lähemmältä valaisi upseerin hahmua, putosi kaapu +hänen olaltaan, ja uhkea komeus millä hän oli koristettu, oli kun +loistoisan uhrin kaunistus; sillä nuorukaisen kauniit kasvot olivat +kalpeat, ikäänkun kuolema olis laskenut kätensä hänen sydämelleen. +Mutta hänen suurissa, kirkkaissa silmissään, jotka hän raukeasti nosti +Heleenan puoleen, näkyi mielen-ilmaus, niinkun koko hänen elonsa olis +paennut hänen sydämestään ja asunut hänen silmäyksissään. Ehdottomasti +liikahtaen vaipui hän toiselle polvelleen. + +Vieno punastus lensi kalpean Heleenan kasvoihin; hän riisui valkoisen +hansikkaan oikeasta kädestään, kaksi kallisarvoista sormusta kiilsi +hänen sormissaan -- toinen oli hänen vihkimäsormuksensa, -- ja hän +ojensi kätensä polvistuneelle, nostaaksensa häntä seisalleen. + +Mutta upseeri veti kaunoisen käden huulilleen, suuteli sitä kahteen +kertaan, ja sitte likisti sen hellästi sydäntään vasten. + +Levottomalla tuskan tunteella tahtoi Heleena hiljaa vetää kättään +takaisin. Silloin laski nuorukainen kolmannen kerran suunsa sitä +vasten, ja hänen huulensa hiljaa koskettivat kiiltävän vihkimäsormuksen +kalliita kiviä. Samassa lensi salamantapainen tempaus hänen olentonsa +läpi: hän päästi käden irti ja kavahti silmänräpäyksessä pystyyn. + +"Isäni puoliso!" virkkoi nuorukainen matalalla äänellä: "oi äitini!" + +Viisitoista vuotiaan äidin neitsyelliset kasvot leimahtivat +tulipunaisiksi. Hänen polvensa horjuivat, ja äkkiä haihtui taas, +ikäänkun kylmän kuolon löyhäyksestä, tuo heleä punastus, niin että hän +kävi yhtä kalpeaksi, kun kaksikymmen vuotias poikansa. Nuorukainen kävi +taas häntä käteen, mutta hovipalvelija otti Heleenan vyötäisistä, +eroitti heidän kätensä ja kantoi Heleenan portaita ylös. Vielä kerran +katsahti tämä nuorukaista jälkeensä, mutta hovipalvelija avasi kamarin +oven, suuteli häntä, kumarsi hämmästyneelle Ebballe, ja palasi +portaille, missä nuori De la Chapelle vieläkin seisoi, kirkkaasen, +koleaan kuutamoon katsoa tuijottaen. + + + + +XVII. + + +Eräänä sunnuntaina pisti leskikuningattaren päähän käydä kaupungin +kirkossa, sen jumalanpalveluksen sijassa, jota hänen saarnaajansa +muutoin pitivät linnan kirkossa. + +Hovineitiensä seuraamana lähti hän jalkaisin kaupunkiin. Joki, jonka +vartta naiset astuivat -- jos matkaa olisi ollut pitemmältäkin, ei +totta Hänen Majesteettinsä olisi hevosia tilannut -- oli jäätynyt, ja +sen peilikirkkaalla pinnalla myllypadon alapuolella pyörähteli muutamia +luistelijoita. Ne olivat nuoria upseeria ja hoviherroja. + +Leskikuningattaren tarkka silmä tunsi heistä muutamia, mutta hän +tahtoi, ennenkun kovasti rankaisi sapatin rikkomista, kuulla, +tunsivatko hänen neitinsäkin heitä. + +Luoden katsannon, josta parin viikon kokemus oli opettanut Heleenan +uhkaavan vaaran enteitä tuntemaan, kääntyi kuningatar tämän neidin +puoleen, sanoen: "Rouva De la Chapelle! Tunnetteko tuota nuorta herraa +vaaleansinisessä takissa? Onko se kuninkaan kamaripalvelijoita, vai +kuinka? Ja tuo nuori upseeri? Varmaan hänen tunnette, rouva De la +Chapelle?" + +Heleena punastui, samalla kun silmänsä hyvin kyllä olivat eroittaneet +tuon kalpean nuorukaisen, joka, aavistamatta kutka häntä katselivat, +luontoisella notkeudella ja omituisella sulolla pyörähytteli kaunista +varttansa, kauniisti vaihtelevissa asennoissa; mutta Heleena ei voinut +virkkaa yhtään sanaa. + +Kuningatar jatkoi: "Se on se nuori Kaaprieli De la Chapelle. Mutta +ettepä tahtonekaan tutustua sukulaiseen, joka itse sunnuntaina antautuu +noin maailmalliseen ja turhamaiseen huvitukseen, sen sijaan että menisi +Herran huoneesen." + +"Teidän Majesteettinne suvaitkoon minun muistuttaa", virkkoi Heleena +innollisella hätäisyydellä, "ettei vielä ole yhteen soitettu. Jumalan +palvelus ei ole vielä alkanut, ja onhan tavallista, että nuoriso +käyttää luistinkeliä, heti kun siihen on tilaisuutta." + +"Mitä?" huudahti kuningatar: "Ettehän tahtone puollustaa tuota nuorta +huimapäätä? Tässä ei tule kysymykseen, onko hän De la Chapellen poika +tahi jonkun muun. Hän on sapatin rikkoja, se on ajatukseni, ja +huomispäivänä on tuomio julistettava. Menköön täältä joko +Ranskanmaalle, jonne hän oikeastaan kuuluukin, tahi sotajoukkoon +Venäjälle, joka juuri on oikea paikka mokomille rajupäille ja +turmeltuneille ja hävinneille nuorukaisille. Tuo nuori hovipalvelija, +Heikki, saa juuri mennä muassa. Mutta joutukaamme!" + +Kun kuningatar seurueensa kanssa läheni kirkkoa, huomasi heidät +kirkkoherra ja hän kiirehti nyt yhteen soittamaan. Kellojen +juhlallisesti soidessa astui kuningatar kirkkoon ja istui penkkiinsä. + +Hänen Majesteettinsä ei voinut hillitä närkästystään nuorukaisten +harjoittamasta vallattomuudesta, vaan jupisi siitä itsekseen vielä +kirkkoonkin astuessaan. Heleena etenkin sai kärsiä harmistuneen eukon +toria; mutta hän koetti rohkaista mieltään, vaikka se kyllä katkeraa +oli. + +Ennen pitkää tarkistui hänen huomionsa lehterille, missä hän samassa +havaitsi sekä nuoren De la Chapellen, että hovipalvelijan kalvakat +kasvot. Nämä olivat, ynnä muiden luistelijain kanssa, heti yhteen +soittaessa herenneet huvittelemasta ja kiirehtineet kirkkoon. Heleena +uskalsi huomauttaa itse kuningatartakin tästä; mutta siihen sijaan, +että tämän närkästynyt mieli olis asettunut, hänen harminsa vielä +enemmin kiihtyi nähdessään nuorukaiset. + +Heleena, joka tiesi kuinka armahtamaton kuningatar oli tällaisten +nuorison hairausten suhteen, kävi sitä katkerammalle ja ikävämmälle +tunnolle, se kun häiritsi hänen hartauttaan jumalanpalveluksessa. +Väkevät urkujen sävelet, jotka virittivät oivallisia lutherilaisia +virsiä, kaikuivat kuin uhkaavat tuomiopasunat holveissa. Nuori, +huolestunut tyttö koetti väkisin karkoittaa noita häiritseviä +liikutuksia, ja kumartui alas penkkiinsä, kädet ristissä silmäin +edessä. + +Hiljaa nousi nyt seisalleen nuori upseeri, jolle joku muu oli antanut +jonkunlaisen vihjauksen. Keveästi ja joutuen astui hän lehteriltä ja +riensi kuningattaren penkin luokse, asettuakseen vahdiksi sen viereen. + +Kun rukoileva Heleena, vakaisella ponnistuksella, taas oli tullut +siihen mielen tilaan, jota jumalanpalvelus vaati, nosti hän päänsä +ylös, mutta ei tohtinutkaan nostaa silmiään virsikirjasta. Äkkiä +huomasi hän kumminkin, että kuningatar kiivaasti liikahtaen käänsi +päänsä poispäin. Katsoessaan syytä siihen, kohtasi häntä kalpean +nuorukaisen katsanto, joka seisoi penkinoven vierellä ja katseli häntä +tuskallista hellyyttä osoittavilla silmillä. + +Heleenan sydäntä vihlaisi ja hänestä oli, niinkuin hänen sielunsa olis +käynyt omituisen, tuskallisen muutoksen läpi. Outo henki väristytti +epäsointuisia tunteita hänen rinnassaan, ja hänestä oli, niinkuin eräs +hajaumisen tunne hiljaa olis tunkenut hänen pyhimpäin unelmainsa +maailmaan. + +Hänkin käänsi kasvonsa pois ja katsoi taas kirjaansa. Mutta samassa +huomasi hän, että upseeri voisi väärin käsittää tämän hänen +liikahduksensa, ja että olisi kovasti tehty, jos ei hän edes +tervehtäisi nuorukaista, joka niin likisesti kuului hänen sydämensä +ystäviin. + +Sentähden nosti hän uudestaan aateksivat silmänsä häntä kohti ja +tervehti häntä ystävällisellä pään nyökkäyksellä. Hän tunsi, että sen +hymyn ohessa, minkä hyvätahtoinen tervehdys vaikutti hänen huulillaan, +omituinen lämpö ilmaantui hänen poskiinsa, ja tämä tunto saatti ne sitä +enemmin purppuraisiksi. Hän tunsi, että hänen muotonsa ja katsantonsa +siten sai sanotuksi jotakin muuta ja enempää, kun hän tarkoitti, ja +omituinen hämmennys valtasi hänen mielensä. + +Kalpea nuorukainenkin oli tervehtiessään muuttunut kasvoiltaan. Hieno +punastus lensi silmänräpäyksessä hänen kasvoihinsa ja hänen silmiinsä +kuvautui kimeltävä luonnon-ilmaus, ikäänkun kyynelsilmäinen enkeli olis +katsellut hänen olentonsa pohjasta, hänen silmäyksessään. Heleena ei +tohtinut enään katsoa ylös. Hänen rinnassaan vavahteli salainen +mielihaikeus, jossa kumminkin risteili yhtä salaisen onnellisuuden +sinkoilevia säkeniä. + +Nyt alkoi taas uusi virsi. Muutamia surullisia ja suloäänisiä urkuin +suunnitelmia kävi edellä kirkkoveisua. Sävelet tekivät Heleenan +liikutetulle sydämelle hyvää. Hän tunsi itsensä ylentyneeksi ja hänen +sydämensä vapistus katosi hurskaasen hartauteen. + +Veisu alkoi, ja kalpea nuorukainen koroitti äänen niin sydämestä +lähtevän ja puhtaan, ja samalla niin hellän vienon, että ainoastaan se, +joka istuu yhtä likellä kun Heleena, taisi kuulla sen. Hänen veisunsa +kosketti Heleenan tunteita ihmeellisesti. Heleenasta tuntui niinkun +upseeri olisi tahtonut vaikeroida hänelle vaivoja, joita hän itsekin +tunsi. + +Koko elämä tunnetta ja kieltäymistä oli noissa hellissä sävelissä, +jotka, muiden äänien sopusoinnun avulla, ikäänkun rukoillen ja +arastellen luikuivat Heleenan sydämeen. + +Heleena oli alussa äänetönnä, kuunnellen ihmeellisen lumouksen +viehättämänä; mutta pian tunsi hänkin tarpeen yhdistää äänensä hänen +ääneensä. Hänkin veisasi ja kun hänen tunteensa pääsi sävelissä +valloilleen, hengitti hän keveämmästi, hänen rintansa levostui, ja +kummankin nuoren, äidin ja pojan, äänet sulivat suloiseksi +sopusoinnuksi. + + + + +XVIII. + + +Illalla oli koko hoviväki kokounut leskikuningattaren suureen +tanssisaliin. Ankara Kristiina oli varsin tyytyväinen ja hyvillä +mielin, siltä ainakin näytti. Hän oli leppeä ja iloisa aina siitä asti +kun oli tullut kirkosta. Niin kummalta kun näyttikin, oli hän käskenyt +muutamia soittoniekkoja linnaan kutsuttaviksi ja tanssit pidettäviksi. +Vilkkaasti kun västäräkit olivat neidit kiirehtineet pukeutumaan mitä +koreimmasti, eikä herratkaan, hienoissa hansikoissaan ja uusimmissa +puvuissaan, antaneet naisille myöten sievyyden tunnossa ja loistossa. + +Raskaista messinkikruunuista ja vahvoista kannattimista kohosi lukuisia +vaksisoitsuja, virittäen hurmaavaista valoa tanssihimoisten nuorten +päälle, isoruusuisille tapeteille ja ruutuiseen kattoon. Mutta ulkona +oli tyyni talvi-ilta. Heikko kuutamo koetti tunkea hiljaisen mutta +sakean lumirännän läpi. Linnan ulkopuolella seisovilla oli +eriskummainen näytelmä katseltavana, kun soitsuvalo salin akkunoista +pitkinä sädeviivoina kimelti sivu kiitävissä lumi hiuteissa, ja +ikäänkun haihtuvalla punalla pirskoitteli niitä. Maa kävi yhä +valkoisemmaksi. + +Soittomiehet virittivät noita sulotunteisia, nopeasti viereviä, +sekä reimuilevia että vaikeroivia säveliä, jotka ovat ominaisia +pohjoismaiden kansallistansseissa. Soitossa oli omituinen sointu, +syvälle tuntuva, kaamea ja kuitenkin naurava, huima ja kuitenkin +suloinen. Muutamia tanssivia paria astui esille ja pyörähteli ensiksi +juhlallisella arvollisuudella, sitte yhä nopeammin ja sukkelammin +toistensa ympäri, milloin käyden toisiaan käsiin, milloin leijahtaen +toistensa ohitse, niin että vaan silmäyksellä kohtasivat toisiaan, +milloin tarttuen toisiaan vyötäisiin ja kepeästi tiehensä leijaillen +niinkun onnellisen lemmen hupaisella radalla. + +Eräs kuningattaren kamariherra oli pyytänyt Heleenaa tanssimaan. +Heleena ei uskaltanut kieltäytä, vaan leijaili vaatimattomalla +arvoisuudella edestakaisin hänen kädessään. Kuninkaan kamari +palvelijakin herra Heikki, sekä nuori De la Chapelle, joilla ei ollut +mitään aavistusta kuningattaren närkästyksestä, kävivät tanssimaan +hekin. Molempain sukkeluutta ja aistia tässä taidossa ihmeteltiin +suuresti. + +Heleena pyysi kohta kumppaliaan lopettamaan, ja siirtyi hiljaisuudessa +pois erään akkunan luokse. Ensin katseli hän talvisia, lenteleviä +lumihiuteita, jotka vilisivät ruutujen ohitse, kylminä ja +sydämettöminä, mutta iloisina ja keveinä, ajellen toisiaan aina +alemmaksi taivaan avaruuksista, ja lopuksi yhteen sulautuen kolkoksi +käärinliinaksi maan polulle, mutta puhtaina ja tahruumattomina. + +Sitte katseli hän vilisevää liikettä salissa, missä nuorukaiset kävivät +poskiltaan yhä punaisemmiksi, silmiltään yhä kirkkaammiksi; missä +sydän, tanssin ajalla, uskalsi yhä lähemmä puhuvaista silmää; missä +kainous verhosi näkönsä eriskummaisella hunnulla, kudottu lempeän, +puolisyntyneen, salaisen kyynelen pian katoavasta huurusta; missä +liehuva huvitus houkutteli niin useita uinailevia tunteita hereille, +että kipu ja ilo häiriöissään suutelivat toisiaan; missä nuoriso +ilveillen osoitti kaiken nopeasti haihtuvan elämänsä kulun, ja vietti +sen kukoistusjuhlaa. + +Surullinen tunne täytti Heleenan sydämen. Hän tunsi kohtalonsa +temmanneen hänen pois nuoruuden seuroista, ennenkun vielä sen +huvitusten pikari oli kerennyt hänen huulilleen. Hän tunsi itsensä niin +yksinäiseksi, kun hänen täytyi luopua iloisimmista vuosistaan, +nuoruutensa puhkeamattomain toiveiden sulosta, lemmen maailmasta, jonka +siemenen hän oli pois antanut, ennenkun oli saanut sen kukkasta nähdä, +onnellisuudesta, jonka arvoa ainoastaan kaipaus opetti hänen +aavistamaan, kun hänen velvollisuuksiensa cherubi paljastetulla, +lyövällä miekalla astui sen i'äti suljetun portin eteen. + +Tämän surullisen tunteen ohessa näki hän niiden molempain nuorukaisten, +jotka olivat hänen sydämelleen iäisten arvoa, rientelevän tässä +kirjavassa, iloisessa seurassa. Haikea halu saada uskoa sydämensä +jollekin samantunteiselle sielulle, valtasi hänen; mutta kaikki kasvot, +jotka häntä kohtasivat, näyttivät hymyileviltä ja onnellisilta. Nuoren +De la Chapellen kalpeat kasvot olivat tanssiessa saaneet punan, joka +teki ne ihastuttavan kauniiksi. Hurja hurmaus näytti häntä elähyttävän +ja Heleena luki hänen silmistään ilon, josta hän ei tiennyt, oliko +se haikean epätoivon ponnistus, saada valheellisesti pukea +kuolemanvaaransa elämän ulkonäköön. + +Kalvakasta Heleenasta tuntui, niinkuin hänen sydämensä kohtalo ilvehti +hänen tuskalleen, niinkun hänen onnettomuutensa nauraisi hänen sielunsa +sapattihetkellä. Hän kääntyi ulospäin syvän lumiavaruuden puoleen, joka +hämärästi kimelteli akkunan kautta. Aateksivaisena nojasi hän hetkisen +ajaksi polttavan otsansa kylmää ruutua vasten. + +Silloin kuiskaisi ääni, niin sydämellisesti liikuttavainen, niin +säälivän lempeä, niin armaan suloinen, ja kuitenkin olivat sen sanat +niin musertavan karvaat: "Teillä on kipua, -- äitini!" + +Heleena olisi toivonut -- oi kuinka kernaasti -- että hänen kuolon +enkelinsä olisi kutsunut häntä semmoisella äänellä. + +Koko sielunsa ponnistuksella kiskoutui hän kumminkin erilleen +surullisista unelmistaan, loi silmänsä nuorukaiseen, ja häntä +kauhistutti. Hän värisi, ikäänkun jääkylmä kuun säde olis lävistänyt +hänen rintansa ja muuttanut hänen sydämensä lumeksi. + +Nuorukaisen muutoin kalvakot kasvot olivat tulehtuneet eräästä hänen +sydämestään lähtevästä kummallisesta heijastuksesta. Hänen silmissään +ei asunut enään tuota ääretöntä, toivottomasti kuolettavaa +mielihaikeutta. Heloittava elo liikkui hänen silmissään, mutta hänen +huulissaan viipyi niiden tavallinen, surullinen mielenilmaus, ja hänen +kulmissaan asui pyhä kunnioitus. Heleenan rinta vapisi; mutta hän +jatkoi taisteluaan sydämensä kanssa, kestyttääkseen silmiään hänen +päällensä katsomaan. + +Yleviä ja puhtaita ajatuksia lennähteli hänessä, antaen hänen +olennolleen arvollisuutta ja puhtaan omantunnon voittavaa voimaa. Hänen +katsantonsa kävi varmemmaksi, hänen sielunsa tunsi itsensä yhä +yleämmäksi, nuorukaista yhä etevämmäksi. Hänen katsantonsa vaikutti +nuorukaiseen niin, että tämä puolestaan raukesi yhä syvempään ujouteen. +Nuorukainen ojensi kätensä käydäkseen hänen käteensä; mutta kun Heleena +hiljaa veti kätensä takaisin, niin nuorukaisen katsannosta ja mielestä +hetken houreet kalvehtuivat. + +"Kaaprieli!" sanoi Heleena äänellä, johon hän käytti kaiken olentonsa +ponnistusta, -- ja kuitenkin hän punastui -- "Puolisoni poika! +onnettomuus on edessäsi. Kuningatar on vihoissaan aamullisesta +kevytmielisyydestänne!" + +Heleenan sanoista hämmästynyt nuorukainen kalpeni aina enemmin, ja hän +katseli häntä kysyvin silmin. + +"Heikki on sanova sinulle enemmän!" jatkoi Heleena, tahtoen eritä +hänestä. + +Mutta nuorukainen kävi häntä äkisti käteen ja pidätti häntä: "Oi +Jumalani!" huusi hän: "mitä tarkoitatte, -- -- -- äitini?" + +"Kuningatar tulee!" keskeytti Heleena kauhistuen, ja tuota pikaa eroten +nuorukaisesta. + +Kahden vanhemman rouvan seuraamana astui kuningatar keskelle salia ja +hänen vihjauksestaan tanssi taukosi; hämmästyneinä käänsivät kaikki +häneen silmänsä. + +"Tanssi saa kohta taas alkaa!" sanoi Hänen Majesteettinsä, tuimasti +katsellen. "Kernaasti saatte tanssia ja huvitella enemmän, ystäväni; +mutta sanon teille, että tässä on ensin tuomio julistettava ja +rangaistus annettava. Tanssikaa sitte taas lapset. Kuules, marsalkki! +kutsu esille ne keveämieliset sapatin rikkojat, jotka tunsin +aamulla. Enkö ole antanut teidän leikitellä tarpeeksi, koska yksin +sunnuntai-aamukin käytetään leikkiin ja huvituksiin? Onko se lepopäivän +pyhittämistä, lapset? Käskyni on, että he hetikohta ajetaan hovistani; +niin on tahtoni. Marsalkki, taluta heidät ulos hetikohta!" + +Komea hoviherra, marsalkki Hofman Bese, astui esiin, nosti sauvansa ja +lausui korkealla äänellä: "Hänen Armonsa tahto ja käsky on, että nämä +kaksi Hänen Majesteettinsä nuoren kuninkaan virkamiehistä, vänrikki +Kaaprieli De La Chapelle ja kamaripalvelija Heikki Heikinpoika, joilla +tähän asti on ollut pääsylupa Hänen Majesteettinsa hoviin, hetikohta +erkanevat siitä, sillä he ovat, sopimattoman menon tähden sapattina, +pois ajetut Hänen Majesteettinsä silmistä." + +Marsalkki kolahutti sauvaansa lattiaan, niin että kajahti salissa. + +Kaikki katselivat noita kahta rikollista hämmästellen ja kummastellen, +ja useimpiin kasvoihin ilmaantui osanottavaisuus ja suru. + +De la Chapelle näytti kokonaan musertuneelta. Syvimpään häpyyn ja +epätoivoon vaipuneena loi hän kätensä toisiaan vasten ja horjui ulos +ovesta. Hovipalvelija loi tuiman silmäyksen tuimasti nauravaan +kuningattareesen, tarttui ylpeästi ystäväänsä käsivarteen, niinpä +kumarsikin kaikille naisille yhteisesti, ja meni taas salista. + +Kuningatar otti taas sanellakseen: "Kas niin, lapset! Kaikki on taas +hyvinpäin. Tanssikaa nyt ja leikitelkää iloisesti. Ajettuamme pois nuo +keveämieliset haukat hupaisesta kyyhkyishuoneestamme, olkaamme taas +iloiset. No, lapset! Miksi ei tanssita? Tanssikaa! sanon teille, +lapset! Joutuen, soittakaa, soittomiehet! Ja jos näen jonkun surevan +noita rangastuja, niin hän saa mennä heidän muassaan, niin on tahtoni! +No niin, lapset, nyt lienee teillä lysti? Soittakaa, sanon minä!" + +Hämmästyneet soittajat virittivät heti jyskävän polskan. + +"Hiljaa!" keskeytti heitä kuningatar närkästyksissään. "Mitä tämä on? +Te uskallatte keskeyttää minua pärinällänne! Hiljaa, sanon minä, minun +puhuessani. Jos tekisin oikein, niin ajaisin kaikki soittajat ulos +ovesta. Mutta ette ymmärrä hovitapoja, ja kaikki olkoon anteeksi. No +niin, soittakaa nyt, ja heti paikalla! Mutta vielä kerran sanon teille, +lapset, minä olen väsynyt ja tahdon mennä levolle. Tanssikaa te vielä +vähän aikaa ja olkaa siivolla, lapset. Heleena ja Ebba tulevat +kanssani. Pidä heitä silmällä, rouva Sigrid Sparre! Soittakaa nyt, ja +tanssikaa, sanon minä!" + +Soittajat hankkiusivat soittamaan, hätäisesti katsellen vihastunutta +kuningatarta. + +"Niin, niin!" pitkitti kuningatar: "Ottakaa tästä esimerkkiä ja +varoitusta, lapset! Niin rikollisten ja rauhattomuutta tekeväin käy! +Sitä tahdoin sanoa! No niin, tanssikaa nyt, sillä niin käy +keveämielisten! Hyvää yötä, lapset, minä olen väsyksissä." + +Hän meni: soitto alkoi; mutta nuo joksikin kalvakot naiset ja herrat, +jotka kyllä tanssivat käskyn mukaan, eivät juuri olleet puheliaita eikä +iloisia. + + + + +XIX. + + +Joulu lähestyi lähestymistään. Leskikuningattaren vieras-salissa +neuloivat hänen hovineitinsä joululahjoja, jotka enimmästi olivat +liinavaatteita hänen Majesteettinsä lapsille. Säästeliäs Kristiina oli +itse mitannut palttinan ja piti tyttöjä tarkalla silmällä, estääkseen +heitä haaskaamasta langanpäitä, jotka sen tähden kaunokaiset +tavallisesti -- söivät suuhunsa. + +Nuoret olivat enemmiten iloisia ja huimia, niin pian kun ankara +kuningatar kääntyi heihin selin, ja heidän huimuutensa puhkeili +pilallisiksi kepposiksi, kun vaan tilaisuutta siihen oli. Ainoastaan +kaksi heistä pysyivät hiljaisena ja aateksivaisena: rouva Heleena De la +Chapelle ja neiti Ebba Brahe. Molemmilla olikin paljon ajattelemista, +sillä ei ainoastaan ranskalainen Översti, vaan kuningaskin oli viettävä +joulua Nyköpingissä. + +Kuningatar lähti huonesta muutamaksi silmänräpäykseksi. Silloin astui +sisälle eräs neiti, joka jätti Heleenalle paperin. Tämä luki sen +hämmästyksekseen, jota turhaan koki salata. Kun nyt kaikki hovineidit +loivat häneen silmänsä, nousi hän ylös, käski kuiskaisten Ebbaa +kokemaan kuningattarelta salata hänen poissa oloaan, tahi ainakin +sanomaan jotain siihen syyksi, sekä meni ulos. + +Huolestunut Heleena astui ylös kamariinsa, sittekun oli lähettänyt +piikatyttönsä sanomaan yhdelle niistä uskollisista ratsumiehistä, jotka +hänen miehensä oli hänelle palvelijoiksi antanut, että olisivat +valmiita seuraamaan häntä kaupungille. + +Yksinään kamariin jäätyään laski Heleena tuskallisesti kätensä yhteen, +ja käveli muutamia kertoja edestakaisin lattialla, ikäänkun kahden +vaiheilla erään päätöksen suhteen, jota hän kumminkaan ei voinut +välttää eikä toistaiseksi jättää. Viimein astui hän pöydän vierelle, +nojasi kyynärpäänsä sen lautaan ja kallisti kasvonsa käsiään vasten. + +Hänen näin seisoessaan, äänettömään mielihaikeuteen vaipuneena, +astui yht'äkkiä Ebba Brahe sisään ja syleili häntä ystävällisellä +osanottavaisuudella. "Etkö tahdokaan luottaa minuun?" kysyi hän +hellästi: "Sano minulle, Heleena, mikä sydäntäsi vaivaa! Vai enkö +olekaan sitä ansainnut?" + +Heleena nousi jalolla voimalla seisomaan. Hän katseli ystäväänsä +kyynelsilmin ja puhkesi sanomaan: "Kyllä saat sen tietää, Ebba! Sano +minulle, sinä -- kenties en ole vielä hukassa? Ah! Mutta mahdotonta on +että se muuta olisi. Kuitenkin minun täytyy mennä, minun täytyy +kiirehtiä! Tänä iltana olen avaava sinulle sydämeni. Hyvästi siksi! +Työläs vaellus on edessäni; on kun olisin kuolemaan menossa." + +Hän lykkäsi Ebban sylistään, avasi lippaansa, jossa kalliita kiviä oli, +ja otti sieltä kalliimman koristuksensa. Hän punnitsi oivallisia +kaulaketjujaan käsissään, suuteli kiiluvia kalliita kiviä ja pani ne +sitte yhdessä muiden koristustensa kanssa kukkaroon. + +Kiireesti lähti hän huoneestaan ja ratsumies seurasi häntä eräälle +etäiselle rantakadulle, missä Heleena meni erääsen pieneen, komean +näköiseen huoneesen. + +Heleena astui matalan etehisen kautta, jonne jätti navakan seuraajansa, +erääsen huoneesen, mistä eriskummainen sinertävä savu häntä kohtasi. +Kamala tunne, ikäänkun noituuden pelko, valtasi hänen. Vapisten astahti +hän askelen takaperin, mutta pian rohkaisi hän jälleen mielensä ja +astui erään elähtäneen hahmon luokse, joka ollen Hollantilaiseen pukuun +puettu, poltti tupakkaa. Heleena ei ollut vielä koskaan nähnyt tuota +eriskummaista nautintoa, ja ihmetteli nähdessään miehen syövän tulta ja +savua, ja hänen kamala tunteensa ikäänkun pimeyden henkien olosta siitä +yhä kiihtyi. + +Hollantilainen kauppias otti piipun suustaan, katseli hetkisen aikaa +tätä kaunista naista ja sanoi: "Jos oikein näen, niin olette kaunis +matkakumppanimme Anjalasta, jonka näin odottamatta saan nähdä luonani. +Mikä teidät on tänne saattanut, rouva De la Chapelle?" + +Heleena veti pitkään henkeään. Sitte alkoi hän vaistomaisella +kohteliaisuudella: "Juuri muisto hyvyydestänne matkallamme, herra, ja +herttaisen tyttärenne kohteliaisuus antavat minulle rohkeutta puoleenne +kääntymään. Luulin saavuttaneeni Markareetan ystävyyden ja rohkenen +siis kääntyä hänen isänsä puoleen." + +"Terve tultuanne!" sanoi kauppias; "Mutta millä voin auttaa teitä?" + +"Missä Markareeta tätä nykyä on, ja kuinka hän voi?" keskeytti Heleena. + +"Ah, Markareetani on Liivinmaalla," vastasi kauppias, katsellen +Heleenaa salamielisillä, utelevilla silmäyksillä. "Tottapa hän +kumminkin saapunee tänne jouluksi. Joo, joo! Hän lienee jo matkalla. +Voisiko _hän_ mitenkään olla avuksenne, rouvaseni?" + +"Ah!" sanoi Heleena huo'aten: "Tulen luoksenne, herra Aprami Cabeleau, +erään tärkeän asian vuoksi, jota en ymmärrä, mutta joka kuitenkin on +minun toimitettava. Tarvitsen rahaa." + +"Oi, oi, nuori rouva!" keskeytti Hollantilainen, vedellen oivia savuja +piipustaan, hyvin arvelevan näköisenä: "Sepä on vaikea ja tukala asia. +Eikö miehenne, Översti, ole lähettänyt teille tarpeeksi neularahaa? Se +on kyllä ikävää. Pantitta ei uskalla milloinkaan lainata tässä maassa, +sillä muutoin ei saa koskaan rahojaan takaisin." + +"Minulle on sanottu, että teillä, herra Aprami, on paljon rahaa," sanoi +Heleena: "ja varmaan olette myös kunniallinen mies. Ette suinkaan +tahtone käyttää tietämättömyyttäni hyväksenne, vaan auttaa minua +pulasta, kun niin hartaasti rukoilen sitä. Minä tarvitsen paljon rahaa, +enemmän kun ymmärrän, osaan sanoakaan. Tahdotteko auttaa minua?" + +Hollantilainen kohoutti olkapäitään. "Se on minulle mahdotonta", sanoi +hän. "Kuningas on lainannut kaikki rahani, ja minä olen pahemmassa kuin +pulassa. Tuskin itse leskikuningatarkaan saisi minulta pantitta rahaa +lainaksi." + +"Annanhan minä mielelläni teille pantin", huudahti Heleena hätäisesti, +"jos vaan tahdotte auttaa minua. Mutta kaiken mokomin: tehkää mitä +taidatte. Mieheni on varmaankin palkitseva toimeliaisuutenne." + +"Siinäpä temppu onkin", sanoi Hollantilainen. "Miesten on hyvin harvoin +tapa palkita sitä, joka auttaa heidän vaimojaan. Kuitenkin, nuori, +kaunis rouvaseni; kuka ei mielellään tekisi jotakin teidän vuoksenne. +Annas kuulla ehdotuksenne." + +"Ehdotukseniko?" keskeytti Heleena. "Teidän, herra Aprami, on asia +tehdä ehdotukset. Ajatelkaa, että tyttärenne olisi jossakussa maassa, +missä ei hänellä olisi yhtään ystävää ja auttajaa. Ajatelkaa häntä +sijassani, ja auttakaa minua, niinkun tahtoisitte häntäkin autettavan." + +"Hm!" sanoi Hollantilainen. "Markareetani ei joudukaan semmoiseen +tilaan, mistä ei hän ymmärtäisi suoriutua ja auttaa itseään. Hän on +neuvokas ja viisas tyttö, sen voin sanoa hänen kiitoksekseen." + +"Hän on onnellinen, kun niin on isänsä opetusten ja kasvatuksen +johdosta", sanoi Heleena innokkaasti. "Mutta katsokaapa, herra Aprami, +eivätkö nämä maksa suuria summia?" + +Heleena ojensi kukkaron, jonka kauppias tarkoin tutki, katsellen +jok'ainoaa koristusta erikseen ja punniten kaikkia kädellään, ei +huomaavinaan Heleenan malttamattomuutta odottamaan, että hän lopettaisi +tutkimisensa. + +Jo viimein puhkesi Heleena sanomaan: "Sanokaa minulle, herra Aprami +kulta, kuinka paljon rahaa voitte antaa minulle, jos annan teille +kaikki nämä koristukset, siihen asti että saatte rahanne takaisin?" + +"Vai niin, vai niin!" sanoi Hollantilainen lukiessaan: "kolme -- neljä +-- kas niin -- viisi, annas olla -- neljä siihen -- tekee yhdeksän. -- +Se olisi ylen paljon -- kasvu siihen vielä. -- Tuleepa siihenkin kuinka +pitkäksi ajaksi. Kuinka pian voitte maksaa rahat jälleen, rouva De la +Chapelle?" + +"Sitä en nyt tiedä", vastasi Heleena: "Mieheni saa pitää siitä huolen, +kun tulee." + +"Vai niin?" sanoi Hollantilainen myhäillen: "Hänkin saa tietää tämän +asian? Saapa olla yksissä tuuminkin? Asia käy sitte vaikeammaksi. Mutta +yhtäkaikki. Kylläpä voisin antaa parisataa tukaattia noista kalliista +kivistä." + +"Enemmän, enemmän, herra Aprami!" huudahti Heleena innostuneena. + +"Kenties kolme sataa!" sanoi kauppias. "Mutta enempää ei minulla ole." + +"Ei se riitä!" vastasi Heleena. "Enemmän minun täytyy saada. Eikö nämä +kivet olekaan suurempi arvoiset. Minulle on sanottu, niiden olevan +verrattoman kalliita." + +"Verrattoman kalliit", keskeytti Hollantilainen närkästyneenä; "ei +mitään maailmassa ole verrattoman kallista, rouvaseni! Ei mitään ole +maailmassa, jota ei kävisi punnitseminen ja rahalla maksaminen." + +"Enemmän tarvitsen minä, herra Aprami!" sanoi taas Heleena. +"Katsokaapa, onko teillä enempää. Totta kai teillä on!" + +"Enempääkö?" sanoi kauppias: "No, kuinka paljon enemmän siis?" + +"Tuhat ja vielä enemmän!" huudahti Heleena. + +"Tuhat! se on kovin, kovin paljon!" sanoi Hollantilainen +arvelevaisesti. + +"Ei ei! Enemmän kun tuhat täytyy minun saada!" + +"No, no! saatte kaksitoista sataa, mutta ei äyriäkään enempää!" + +"Tuhat viisisataa täytyy teidän antaa, herra Aprami kulta!" sanoi +Heleena, vaistomaisesti epäillen hänen tarjouksensa vilpittömyyttä. + +"No jospa senkin antaisin, teidän tähtenne!" sanoi kauppias vihdoin +viimein. "Annan teille tuhat viisisataa puhdasta ja täysi painoista +kultarahaa! -- niin, mitäpä ei tehdä ystävää auttaessa?" + +Hän alkoi laskea hätäisesti, -- olisipa luullut Heleenaa ahnaimmaksi +olennoksi maan päällä -- seurasivat hänen silmänsä kauppiaan +laskettelevia sormia ja tuskin voi hän hengittää levottomuuden tähden, +ennenkun hän, kultarahatakkansa kanssa, pääsi ulos hänen luotaan. + + + + +XX. + + +Eräässä kamarissa, josta oli näkyala joen poikki, Nyköpingin rannalle, +käyskenteli nuori De la Chapelle edes takaisin lattialla, kannel +kädessä, otellen tuontuostakin tuimia, katkonaisia sointuja +soittimestaan. Hän näytti koettavan sävelien taikavoimalla vallata +muutamia myrskyileviä tunteitaan sekä yhdistää ja levoittaa niitä. +Mutta että se oli turhaa työtä, sen ilmaisivat hänen silmänsä, jotka, +vaikka syvälle hänen kalpeihin kasvoihinsa painuneet, säkeilivät kuin +tulivuoren liekit lumilakealla. Kamala epätoivo asui rypistyneillä +kulmilla, mutta tuon muutoin kauniin suun ympärillä väikkyi pilkallinen +hymy, hirmuinen iva. + +Hän viskasi pikaisesti kantelen kädestään ja katseli ympäri huonetta, +ikäänkun etsien jotakin. Havaitsipa oven olevan raollaan, ja sen +ulkopuolella naisihmisen seisovan, joka häntä katseli. Hän tunsi heti +Heleenan, jonka nähtyään hän pani kätensä kasvoinsa eteen. + +Nyt astui Heleena kamariin. Koko hänen olentonsa osoitti voimaa ja +uskaliaisuutta, joka ihmeellisesti jalostutti hänen muutoin niin hentoa +varttansa. Hän lähestyi epätoivoon vaipunutta nuorukaista surullisella +hellyydellä ja katseli häntä kauan äänettömänä. Oli niinkun Heleenan +silmäys olisi tenhonnut koko nuoren miehen olennon. Nuorukainen alkoi +hiljaa vapista, kätensä vaipuivat verkalleen hänen kasvoiltaan ja +näpistyivät ristiin, jonka ohessa hänen surumielinen silmäyksensä +kainosti kohosi lattiasta ja rukoilevasti kiintyi Heleenaan. Entinen +hurja iva oli kadonnut hänen kasvoistaan, ja ainoastaan kalman kalpea +mielihaikeus kuvastui niihin. + +"Kaaprieli!" sanoi hän hiljaa: "Minä surkuttelen sinua kaikesta +sydämestäni. Mutta Luoja ohjaa kaikki paremmin kun me ymmärrämme. +Jumalan tahto on, että meidän pitää erota. Matkusta Ranskanmaalle! +Jospa tulisit niin onnelliseksi, kun minä ja isäsi toivotamme!" + +Heleena ojensi hänelle kalliin rahakukkaron: "Minä tiedän ja toivon, +että olet Ranskanmaalla saavuttava kunniaa ja onnellisuutta. Olen +rukoileva Jumalaa, että se onni olisi niin tyydyttäväinen sydämellesi, +että siitä saisit runsaan korvauksen niistä vastuksista ja suruista, +joita täällä olet kärsinyt. Ota jäähyvästini ja siunaukseni. +Sydämmestäni tahdon tervehtää isääsi. Tottapa kerta kirjoitat hänelle!" +Nuorukainen katseli Heleenaa hämmästyneenä. "Täytyykö minun siis +matkustaa?" kysyi hän. "Eikö kuningas voi auttaa näin vähäpätöistä +asiaa? Onko mahdollista, että niin vähäinen asia, varomattomuuteni +sunnuntai-aamuna, on karkoittava minun hovista, valtakunnasta, -- sen +näkyvistä, joka on minulle enempi, kun kuningas ja isänmaa -- +äidistäni!" Lisätessään nämä viimeiset sanat väikähti taas katkera +mielen-ilmaus hänen huulillaan. + +Heleena punastui: "Tottapa lienee parasta niinkun on. Älä yritäkään +kääntämään kuningasta äitiään vastaan. Et tiedä, Kaaprieli, kuinka +karvasta on äidille nähdä poikansa tottelemattomuutta." + +"Poikansa?" keskeytti nuorukainen: "Armollinen äitini, anna minulle +anteeksi!" hän kumarsi ylpeästi ja harmistuneesti. + +"Anna anteeksi sinulle!" jatkoi Heleena arvokkaasti, ja pikainen +närkästyksen ilmaus vivahti hänen kauniissa huulissaan: "Lähde pian, +Kaaprieli, lähde onnellisesti." Heleena siirtyi takapetin, mutta +seisahtui ovelle, katsellen vielä kerran nuorukaista. Tämä seisoi +liikkumattomana, katsoa tuijottaen hänen jälkeensä. + +"Kaaprieli!" sanoi Heleena, mielen kuohusta murtuneella äänellä: "jää +hyvästi!" + +Äkisti hyökkäsi nyt nuorukainen ja lankesi polvilleen hänen eteensä, +tarttui häntä käsiin ja suuteli niitä rajulla innolla. "Pitääkö minun +lähteä?" kysyi hän ja kuumia kyyneliä valahti hänen silmistään. + +"Jää hyvästi!" kuiski Heleena tuskin kuuluvasti, mielien vetämään +käsiään takaisin. + +Mutta nuorukainen piti niitä kiinni, likistäen niitä ankarasti +rintaansa vasten. "Oi äitini! Oi Heleena! Pitääkö meidän erota? Ei, ei! +Minä jään tänne, minä jään kotia! Enhän voi elää missään muualla maan +päällä, kun kotona! Ah! nyt vasta tiedän mikä koti on, nyt on isäni +antanut minulle kodin, kun tiedän mikä enkeli siinä asuu. Sallikaa +minun jäädä tänne! + +"Et saa jäädä, Kaaprieli," sanoi Heleena: "itsesi tähden en salli sitä. +Hyvästi! -- kenties iäksi. Älä koskaan unhota, että -- -- muserrat +sydämeni, jos en saa kuulla sinun saaneen lepoasi ja onneasi jälleen!" + +"Oi Jumala!" huokasi nuorukainen: "hukassa olen! En kestä tätä. Mitä +pahaa olen tehnyt, että minun ajaa maanpakolaisuuteen isäni kodista +minun -- oma äitini?" + +"Etkö itsekin huomaa, että sinun täytyy lähteä?" kysyi Heleena, vaivoin +kokien itseään hillitä ja säilyttää sitä etevämmyyttä nuorukaisen +suhteen, jota hän alusta alkaen oli kokenut näyttää. "Etkö tunne, että +kotona tulisit päivä päivältä onnettomammaksi? Sinä olet soturi, ja +soturi ei saa kaivata muuta kotia, kun leiriään, ei rakastaa mitään sen +enemmän, kun kunniaansa. Kaaprieli, älä jää kotiin. Minä rukoilen +sinua, minä, joka niin hartaasti suon sinulle hyvää. Lähde niin pian +kun voit, Kaaprieli! Vai etkö tunne, että kuolettaisit minun tuhansia +kertoja jokaisella katsannolla surevasta silmästäsi? Minä kuolisin +tuhansia kertoja jokaisesta raukeasta hymystä kalpeilta kasvoiltasi." + +Polvistunut nuorukainen huomasi hyvin yhä vienommasta äänestä, yhä +hellemmistä rukouksista ja nuhteista, ettei Heleena kauemmin kykenisi +taistelemaan arvollisuutensa puolesta. Eriskummainen, synkeä halu +ruveta vastarinnaksi valtasi hänen mielensä. Se oli eräs noita pimeyden +henkiä, joka helteisesti suhisevin siivin liehahti hänen sielunsa +ylitse. "Ei Heleena!" sanoi hän. "En voi lähteä. Tiedän kuolevani +mielihaikeudesta, mutta salli minun täällä kuolla!" + +Heleena tempasi äkisti kätensä irti hänen kädestään ja hypähti pari +askelta takaperin. Hän laski kätensä ristiin niin rukoilevan näköisenä, +että nuorukainen loi silmänsä alas eikä tohtinut enään katsoa häntä +silmiin. "Kaaprieli! Minä rukoilen sinua, minä vannotan sinua! Tottele +minua, -- taikka älä ainakaan kuoleta minua näin pitkällisesti. Pelasta +meidät molemmat! Molemmat olisimme hukassa, jos et lähtisi. Minä +rukoilen sinua polvillani, lähde matkaan!" + +Heleena tahtoi langeta polvilleen, mutta nuorukainen kavahti ylös +salaman nopeudella, tarttui häntä vyötäisistä kiini ja likisti häntä +sydäntään vasten. "Älä rukoile minua!" huudahti hän. "Älä polvistu +eteeni. Jos epätoivoni jälleen heräjää, niin se vaan tekee mieleni yhä +katkerammaksi." + +Heleena kiskaisi itsensä irti ja väänteli epätoivoisena käsiään. + +"Oi Jumala!" huudahti hän: "Eikö kukaan tahdo armahtaa minua ja antaa +minulle kuolemata!" Mutta äkkiä tapasi nuorukaista ikäänkun parempi +tunne. Jalompi henki kävi hänen läpitsensä. Hän katseli Heleenan +epätoivoa syvimmän heltymyksen silmäyksellä ja lähestyi häntä nöyrällä +ja rukoilevalla liikennöllä. "Antakaa minulle anteeksi, Heleena!" +huokasi hän: "Te olette jalompi kun minä! Te olette vahvempi kun minun +sydämeni on! Äitini! Menköön, minä tottelen teitä! Jääkää hyvästi!" + +Heleenan kasvoissa näkyi nyt kirkastuneen mielikarvauden ilmaus, +mielikarvauden semmoisen, joka samalla sisältää erinomaista iloa. Hän +oli kun alttiiksi antavaisuuden enkeli. "Kiitän sinua, Kaaprieli", +sanoi hän ja ojensi hänelle vapaaehtoisesti ja ystävällisesti kätensä. +"Jää hyvästi! Oi, jospa saavuttaisit onnen, niin ihanan, kun sydämeni +sinulle suo!" + +"Onnen?" matki nuorukainen, ja hirmuinen ivanauru rumensi taas hänen +jalot kasvonsa: "Onnen? Pois sysätty, karkoitettu, hyljätty kun +rikollinen, kun katala pahantekijä? Ja yhtäkaikki sanotte, että olen +onnen saavuttava! On onni minullekin, -- ja se -- se on i'äti hukassa!" + +"Kaaprieli!" sanoi Heleena ylevällä vakaisuudella: "Nyt ei puhunutkaan +jalo sydämesi. Oi, mutta älä anna paremman tuntosi tulla voitetuksi. +Olet luvannut lähteä, mutta lähdekin sillä jalomielisellä päätöksellä, +että olet suruasi suurempi ja parempi. Sen voi mies tehdä." + +Nuorukainen loi silmänsä alas, mutta nosti ne taas hurjan epätoivoisena +ylös. "Miksi näyttäisin itseäni väkevämmäksi ja paremmaksi kun olen", +sanoi hän: "Enkö ole ilmankin onneton, lisäämättä suruani koettamalla +sitä salata. Eikö epätoivoni saisi edes valittamalla helpotusta etsiä." + +Heleena punastui, mutta äkisti taas rohkaisi hän mielensä. "Älä puhu, +älä sano niin, Kaaprieli!" rukoili hän. "Yksi ainoa sana suustasi voisi +minun kuolettaa! Mutta erotkaamme nyt. Voi hyvin, jää hyvästi i'äti." + +Heleena mieli rientämään pois, sillä kamala pelko valtasi hänen +sydämensä, että nuorukaisen hurjuus esiintyisi tunteina ja sanoina, +jotka hän tahtoi i'äti kätketyiksi salaisen aavistuksen pimeyteen, +jonkunlaisen epätietoisuuden varjoon. Mutta nuorukainen pidätti häntä +vielä. + +"Antakaa minulle anteeksi, ennenkun erkanemme!" huokasi hän: "Antakaa +minulle joku sana lohdutukseksi, suosionne merkiksi, joka seuratkoon +minua vieraalle maalle, kuolemaan asti! Heleena, armas äitini -- koska +minun siksi on teitä sanominen, -- kultanne ei minua iloita. Se haihtuu +niin pian! -- Mutta voitteko antaa sydämelleni aarteen, joka tekee +minun äärettömän onnellisemmaksi. Heleena, minä pyydän teitä +pyhittämään huuleni suukkosella. Sitte ne eivät milloinkaan enään tule +naisen suuhun koskemaan." + +Hämmästynyt Heleena peräytyi. Hänen urhomielisestä käytöksestään tuli +kerrassa loppu. Hän punastui ja kalpeni, ja hellän äidin sijassa seisoi +nyt viisitoistavuotias tyttö syvästi mielenkuihuisen nuorukaisen +edessä. + +"Kiellätkö minulta tämän viimeisenkin rukouksen?" kysyi nuorukainen +hellästi. "Voitko kieltää sitä, Heleena? Käyneehän äidin poikaansa +suuteleminen jäähyvästihetkellä!" + +Heleena kalvettui taas siitä katkerasta mielen-ilmauksesta, mikä +esiintyi noissa sanoissa. Vapisten ja peljäten että uudelleen +kiihdyttäisi nuorukaisen hurjuutta, käänsi hän kasvonsa hänen kasvoinsa +puoleen ja suuteli häntä kaksi kertaa. + +Molemmat olivat sitte niin ääneti, niin täynnä hiljaista, ehkä +äänetöntä mielihaikeutta. He katselivat toisiaan muutamia +silmänräpäyksiä, ja erkanivat sitte sanaakaan virkkamatta. + +Heleenan avatessa ovea tuli hovipalvelija Heikki. Tämä loi utelevan +silmäyksen Heleenaan ja De la Chapelleen, havaitsi rahakukkaron, jonka +Heleena oli pannut pöydälle, ja nyökäytti päätään tyytyväisesti. Sitte +tarjosi hän Heleenalle käsivartensa ja saatteli häntä lähelle +hovilinnaa. + +Erotessaan Heleenasta loi hän tuikean silmäyksen tuimaan palvelijaan, +joka oli heitä seurannut kappaleen matkan päässä. Sen tähden hän vaan +likisti Heleenan kättä hyvästellessään. + + + + +XXI. + + +Vanha Hattulanius istui kreikkalaisen kirjansa vierellä, niinkun +tapansa oli, takkavalkean vaiheilla, vanhan Saaran toimitellessa +talouden askareita. Vanhus laski kirjansa kiinni, ja katsoa tuijotti +riutuvaan ahjoon, siitä lähtevän himeän punaisen valon turhaan kokiessa +taistella hämärää vastaan. Hirmuinen myrsky vonkui pienen kartanon +nurkissa, ja lumi pyryili suunnattomiksi nietoksiksi, jotka ikäänkun +äärettömän liitumeren laineet tulvasivat maiden yli. Petäjät metsissä +notkuivat ja väännähtelivät, niinkun kuoleman tuskissa, ja toisinaan +kuului rajuilman tohinan läpi taittuvan petäjän paukkuva räiske, tahi +toisiaan kihnuttavain oksain kimakka ryskinä. + +"Jumala varjelkoon niitä, jotka nyt ovat matkalla!" huokasi jumalinen +kirkkoherra. + +"Tämmöisellä hukkain ja varkaiden ilmalla pysyy toki jokainen rehellinen +ihminen kotonaan," sanoi Saara. "Jos joku nyt on ulkona, ei hän ole +oikeilla retkillä." + +"Älä sano niin, vaimoni!" sanoi kirkkoherra: "Älä tee syntiä..." + +Kaksi kovaa paukausta ovelle keskeyttivät hänen puheensa. Saaraa +vapistutti ja hän heittäysi miehensä käsivartta vasten, jonka tämä +ojensi ylösnostaakseen. "Ole hiljaa Jumalan tähden, Antti kultani: Ne +ovat pahoja ihmisiä!" + +"Niinpä sanoit silloinkin, kun Översti tuli meille viime syksynä!" +vastasi kirkkoherra. + +"Niinpä niin!" vastasi Saara: "Mitä hyvää siitä vieraasta lienee ollut, +sen Jumala tietäköön!" + +"Vaimo!" sanoi kirkkoherra: "Hillitse kielesi, ettet syökse meitä +onnettomuuteen." + +Näin sanoen meni hän ovelle ja avasi. + +Hyvin tunnettu kamaripalvelija, Rupertti, astui sisään ja sanoi +terveisiä itse Överstiltä, joka myös samalla astui alas ratsaalta, +käskien väkensä majoittua entisiin paikkoihin. Kirkkoherra otti +vieraansa sydämellisellä ilolla vastaan, kyseli häneltä ehtimiseen yhtä +ja toista, mikä koski hänen rouvaansa, muistamatta, ettei Överstikään +ollut rouvaansa nähnyt siitä asti, kun hän itse. + +Harvinaisella alhaisuudella ja mielihyvällä puristi Översti vanhuksen +kättä näyttäen omituisella hyvällä mielellä jälleen näkevän tämän +vähävaraisen asunnon, missä hän ensi kerran tapasi nuoren puolisonsa. +Hän katseli ympärilleen tässä matalassa tuvassa, ja sanoi, ojentaessaan +kättä Saaralle: "Jos nytkin tahdotte antaa minun olla vieraananne, +muori kultaseni, niin en tahdokaan vaivata teitä niinkun viimein. +Huomenna varhain matkustan taas. Minulla ei ole rauhaa, ennenkun näen +nuoren morsiameni. Olen pikimältäni käynyt Anjalassa, ja käskenyt +laittaa kaikki kohdat kuntoon kotiin tuloksemme uudelle vuodelle, mutta +en tahtonut siellä viipyä. Tahdoin mieluummin vielä kerran viettää yön +luonanne, arvokas Isä Antti ja Saara muori." + +"Hyvin terve tultuanne, ankarin Armonne!" sanoi eukko sydämellisellä +ilolla. "Se on suuri kunnia halvalle kodillemme! Jumala siunatkoon +Teidän Armoanne, kun otatte hyväksenne!" + +Illallinen oli kohta valmistettu. Vanha Saara kysyi, tahtoiko Översti +maata tavallisessa sängyssään, vai laittaisiko hän vuoteen suureen +uudinsänkyyn pienessä kamarissa. Hieno punastus lennähti soturin +kasvoihin, pyytäessään jälkimäistä. + +Eukon pannessa kaikkia kohtia järjestykseen, tuotatti Översti pullon +viiniä, jota hän pyysi kirkkoherran kanssansa tyhjentämään. Joka +ryypyltä kävi kirkkoherra aina puheliaammaksi, ja viimein otti hän +puheeksi vaimonsakin taikauskoiset ennustukset, ettei hyvin kävisi, +koska vihkiessä kylmä teräs oli morsiamen ja sulhasen välillä. + +Översti, joka ei juuri peljännyt kylmää terästä, hymyili ja sanoi: +"Tunnen Heleenani hellän sydämen, ja jos hän ei tule onnelliseksi, niin +se on minun syyni!" + +"Niin, niin!" myönsi kirkkoherra: "Hän on harvinainen nainen. Pikainen +on hän kyllä kaikessa, mutta hänellä on niin herttaisen hyvä sydän, +aivan niinkun Hänen Herrautensa näki hyväksi mainita." + +Saara tuli samassa kamariin. Hänenkin täytyi maistaa pikarillinen +viiniä. + +Sittekun hän syvään niiaten oli juonut Hänen ankaran Armonsa onneksi, +pyysi hän nöyrästi: "että Hänen Armonsa pelastaisi hänen eräästä +ankarasta huolesta, jonka esineenä oli pienoinen laatikko." + +"No, mikähän se olisi?" kysyi Översti hymysuin. + +"Ah, Hänen Armonsa!" huudahti Saara: "Olen varsin huolissani, miten +saanen sen pienen laatikon omistajalleen. Nuori ihana neiti Markareeta +Cabeliau matkusti tästä sivu pari päivää tätä ennen, ja oli meillä +yötä. Hänen vanha isänsä oli yhdessä matkassa. He olivat matkalla +Nyköpinkiin, ja sanoivat, että Teidän korkea Armonne siellä varmaan +tapaa heidät. Jumala suokoon Hänen Armolleen onnellista matkustusta +sekä iloa perille päästessä. Niin, sitähän aioinkin sanoa, että nuori +Markareeta unhotti laatikon tänne. Ei se ole juuri suuri, mutta varmaan +on siinä kalliita kapineita, niinkuin rikkaat kauppiaat aina +kuljettavat niitä muassaan." + +"Hyvin mielelläni, rakas Saara muori!" nyökäytti Översti päätään: "Minä +tunnen sekä Aprami Cabeliau'n että hänen tyttärensä varsin hyvin, ja +tapaankin heitä varmaan!" + +Vielä kerran nyökäytti Översti päätään vanhalle parikunnalle, käski +palvelijansa olla varhain valmiina lähtemään, ja meni pieneen kamariin. + +Pöydällä nuoren Heleena Wreden entisessä huoneessa paloi taas sama +pieni lamppu, ja sen vierellä oli pienoinen kallis arvoinen laatikko. +Saara muorin rukki oli asetettu syrjään ja ison uudinsängyn punaiset +samettiset esiriput olivat auki vedetyt. Ulkona riehui rajuilma +yhtenään, Överstin sitä huomaamatta. + +Aateksivainen soturi astui muutamia kertoja edes takaisin lattialla. +Hänestä tuntui niin kummalliselta. Suloisessa ruusun hohteessa väikkyi +hänen muistissaan sen ihanan neidin kuva, jota hän sanoi puolisokseen. +Hän kertoili muistossaan koko rakkautensa kohtalon, kuinka se syntyi +hirmuisella silmänräpäyksellä, kuinka sitä niin useat Heleenan +lempeyden armaat osoitukset elvyttivät, kuinka se kerrassa iäksi +päiväksi vahvistettiin samalla hetkellä, jona hänen täytyi hänestä +erota. Kaikkityyni oli ihana unelma -- ainoastaan jäähyvästi +hetken päällä häilähteli jotakin synkeätä, jotakin hämäräisesti +huolettavaista. Hän pudisti päätään itsekseen, ja hän olisi toivonut +sen toisin olleeksi. Hän olisi tahtonut uudelleen elää noita viimeisiä +hetkiä Heleenan kanssa, ja sanoa hänelle muuta, kun mitä oli sanonut. + +Tyytymättömyyden ja levottomuuden tunne heräsi hänessä. Hänen kuluneen +elämänsä vieläkin kaukaisemmista ajoista tunki toisinaan hahmuja hänen +muistiinsa, joita hän kiivaasti koetti karkoitella, kiinnittämällä +ajatuksensa rakastettuun Heleenaansa. + +Hän kiirehti vuoteelle menemään ja lymysi nyt punaisten esirippujen +varjoon. + +Hän koetti nukkua, mutta se oli turhaa koetusta. Myrskyn ryske, joka ei +koskaan ennen liene hänen untansa häirinnyt, kajahteli hänen omassa +sisussaan eriskummaisella tavalla. Huolettavat ja sekaiset aavistukset, +joita hän väkisin koki karkoittaa, pitivät häntä valveilla. + +"Oi Heleenani!" huokasi hän: "Oletko vienyt muassasi täältä ne +viattomuuden ja rauhan enkelit, jotka lepoasi vartioitsivat? En kadehdi +sinulta niiden taivaallista seuraa. Ah, autuudekseni olen ne sinun +luonasi löytävä!" + + + + +XXII. + + +Neiti Ebba Brahe ja rouva De la Chapelle kävelivät, pitäen toisiaan +vyötäisistä, edestakasin isossa, kolkossa salissa, jota kynttiläruunut +ja lampetit valaisivat. Se oli leskikuningattaren iso tanssisali. +Molemmat olivat surulla mielin; mutta Ebba, jolla oli tyynempi luonto, +koki lohdutella kiihkoista ystäväänsä, joka näytti olevan kovin +mielenkuohuisena. + +"Niin niin, se on ollut ja mennyt!" sanoi Ebba. "Näen, ettei minulla +olekaan onnea odotettavana niin huikentelevalta sydämeltä, kun hänen +on. Usko minua, Heleena, emme tulekaan niin onnellisiksi, kun nuorena +luulimme. Jollei parempaa ja rauhallisempaa turvapaikkaa omalle +tunnolle olisi, kun nuoruuden rakkaus, niin olisimme hukassa. Ei, muuta +onnellisuutta ei ole, kun velvollisuuksien täyttäminen, niin luulen +minä tästä hetkestä alkaen." + +"Oi Jumala!" huokaisi Heleena: "Mitkä velvollisuudet! Minä kauhistun +niitä!" + +"Älä tee sitä, Heleena!" jatkoi Ebba. "Usko minua, tuo levollinen onni, +olla ylevän ja vakaisen miehen vaimo, on tosiaankin paljon parempi kun +se hupa, minkä nuorukaisen huikenteleva suosio tuottaa. Eipä olekaan +niin vaikeata uhrata rakkautta kunnioitukselle. Moni saa uhrata +sen jääkylmälle velvollisuudelle ilman muuta palkintoa kun +välinpitämättömyyttä ja ylenkatsetta. Se on nyt kerta meidän naisten +kohtalo." + +"Ah, se on kova kohtalo!" valitti Heleena: "Mutta sinä kannat kohtalosi +voimalla. Kuitenkin näen sinun haikeasti surevan. Tuo kavala +hollantilaisnainen! Ja kuningas on todellakin rakastunut häneen." + +"Se on varsin varma!" vastasi Ebba punastuen: "Ja minä menen sen tähden +naimisiin Jaakko De la Gardien kanssa. Elämä pyhitetty huoneellisille +velvollisuuksille, on palkitseva minulle kadonneet nuoruuteni unelmat." + +"Ah! huomaan että olet oikeassa!" sanoi Heleena: "Mutta tuleeko +minullakin olemaan sellaista voimaa? Pelkään, että puolisoni näkeminen +minun kuolettaa. Ja kuitenkin, enkö ole täyttänyt velvollisuuttani? Ah, +mikä minua kuolettaa on se, etten tehnyt sitä mieluisesti, että olen +tehnyt sen särjetyllä sydämellä. Jumalan olkoon kiitos, että se on +ollut ja mennyt!" + +"Niin ensimmäinen hetki on vaikea!" sanoi Ebba huo'aten ja meni +ystävänsä kanssa akkunan luokse: "Mutta kyllä levostumme, kun vaan on +sydäntä tekemään vakaisen päätöksen." + +Ebba Brahe kohotti kaunista kättänsä, käänsi timanttisormuksen, joka +hänellä oli sormessa, akkunaruutua vasten ja piirsi siihen nuo hyvin +tunnetut värsyt: + + "Kohtalooni tyydyn vaan, + Ja kiitän Herraa armostaan." + +Molemmat nuoret naiset katselivat äänettöminä tätä kirjoitusta, kun +samassa ovi aukesi ja kuningas itse astui sisään taluttaen äitiään, +leskikuningatarta. Heidän jälessään tuli loistoisa saattokunta, jonka +joukosta Heleenan tarkka silmä likinnä kuningasta keksi sen uljaan +soturin, jota hänen täytyi puolisokseen sanoa. Kuningas tervehti +etäältä, hämmästyneesti katsahtaen, kaunista punastuvaa Ebbaa; mutta De +la Chapelle riensi Heleenan luokse, suuteli kalvettuvaa otsalle ja +suulle, ja likisti, ihastuksissaan, koko hovin läsnä ollessa +kainostelevan naisen rintaansa vasten. + + + + +XXIII. + + +Kuningas oli käskenyt koulun rehtorin Nyköpingissä kirjoittamaan +ilvenäytelmän, jota muutamat koulupojat ja teinit Linköpingistä -- +Strengnäsin lukiota ei silloin vielä ollutkaan -- tulisivat +näyttelemään urhoollisen Översti De la Chapellen hääpäivänä. + +Oppinut maisteri Sveno Svinevadensis oli salaisuudessa tehnyt +merkillisen teoksensa, lisännyt näyttelijäkunnan muutamilla nuorilla +hoviherroilla, ja oli juuri eräässä hovilinnan isossa salissa, valmiina +aloittamaan suurta näytelmäänsä, jolla oli seuraava nimitys: "Viipurin +pamaus, ratki surkea ja ajateltava kometiiaa, Ruotsalaisten iloinen +Venäläisten surullinen nähdä ja kuulla, jossa näytellään: kuinka +mahtava ja sotakuntoinen kapteini, Canutus Posse, räjäytti monta +tuhatta Tatarilaista ilmaan ruutimiinulla, kokoon pannut Sveno +Svinevadensis, jouluaattona vuonna 1614, Nyköpingin hovilinnassa." + +Tuskin oli Översti De la Chapelle tointunut ihastuksistaan ja Heleena +malttanut mieltänsä, ennenkun eräs hoviherra, joka oli puettu +prologoksi (esipuhujaksi), kutsui koko seuran astumaan näytelmäsaliin. +Kaikki riensivät sinne suuresti iloisina ja uteliaina. Heleena oli +iloissaan tästä tilaisuudesta saada itsekseen mietiskellä, ollessaan +näytelmää katselevinaan; hän meni siis mielellään muassa. Översti ei +ollut näytelmästä juuri milläänkään. Kun seurue pitkän käytävän läpi +astui näytelmähuoneesen, näki Översti sivu mennessään toisen Heleenan +palvelioista, erittäin merkillisesti ja levottomasti katsellen, +seisovan siellä. "Odota täällä!" kuiskaisi Översti hänelle äkisti, +saliin astuessaan. + +Heleena oli sekä huomannut palvelijan arveluttavan katsannon että +kuullut puolisonsa sanat. Kamala aavistus lennähti hänen mielessään, ja +hän mietti mitähän palvelijalla olisi sanomista. Heleena tahtoi ennen +häntä ennättää, sillä hänellä olikin paljon miehelleen uskomista; mutta +hänen täytyi odottaa siihen tilaisuutta. + +Kun seurue oli istunut paikoilleen ja näytelmä alkanut, puikahti +Översti pois. Heleena katsahti hätäisesti hänen jälkeensä, liikahtaen +juuri kun olis tahtonut paluuttaa häntä; mutta Översti nyökäytti +ystävällisesti päätään, ikäänkun levoittaakseen häntä, lupasi kohta +tulla takaisin ja meni huoneesta: + +Heleena antautui omain levottomain ajatustensa valtoihin, huolimatta +pitkäveteisestä näytelmästä, jonka henkilöt nyt astuivat esiin toinen +toisensa perään, pitivät pitkiä puheita tahi lauloivat lauluja, lukua +pitämättä nykyisemmän ajan vaatimuksista taiteelta. + +Lopuksi astui esiin nuorukainen, jonka näky karkoitti veret Heleenan +poskilta ja uhkasi pakahuttaa hänen sydämensä. + +Se oli solakka, kalpea mies ritarillisessa puvussa, kannel pansaroitulla +käsivarrellaan. Hän astui esiin jalolla arvoisuudella, silmäyksensä +lennähtivät seuran ylitse ja jäivät viimein Heleenaan katsomaan. Hän +lauloi: + + Siell' istui Kymijoen partaalla + Matkustaja rukoillen. + Hän yksin kuuli rukouksensa, + Se oli niin murheinen: + Kun tuuli katosi nuoruuteni, + Ei oo mulla rauhaakaan; + Mun ruusuni ryöväri tempaisi; + Valmis olen kuolemaan. + + Näin yksinänsä hän laulaapi + Rajuilman noustessa. + Himeästi tähtyet tuikkaapi, + Hänen surmaapi salama. + +Laulun sävelissä oli eriskummainen tuskallisuus, jonkunlainen +epätoivoisuus, jonka ilmausta kuitenkin levonsivat ne hiljaa raukeavat, +kantelelta otetut soinnut, joilla laulaja lopetti laulunsa. + +Kuulijat, joita teeskentelevän soitannon nautinto ei ollut pilannut, +olivat syvältä liikutetut, ja itse näytelmän tekijäkin, herra Sveno +Svinevadensis, ihastui noista sävelistä, jotka elähyttivät ja +kunnostuttivat hänen typerämielisiä värsyjään. + +Mutta hän, jota laulajan silmät olivat tähdänneet, ja jonka sisimmäinen +rinta oli vastannut tähän haikeamieliseen lauluun, oli viimeisiä +säveliä kuullessaan vaipunut penkilleen jälleen, ja tuskallinen +kalmankalpeus peitti hänen kasvojaan. + +Samassa silmänräpäyksessä kävi voimakas käsi hänen vyötäisiinsä. Se oli +Översti. Säpsähtynyt Heleena katsahti ylös; mutta musertava katsahdus +Överstin silmistä kohtasi häntä. Överstin kulmat olivat kammoittavasti +ryppyisinä kun hän hampaitaan purren kallistui Heleenan kuvan puoleen +ja kuiskaisi: "Tule pois täältä, uskoton! Minä haastan sinut oikeuteen. +Sinä olet myönyt koristimesi, sinä olet pettänyt rakkauteni, -- -- -- +mutta hiljaa! hiljaa!" + +Hän laski sormensa Heleenan suulle ja kantoi hänen pois, kuuntelijain +huomion ollessa kääntyneenä Svinevadensis'en mestariteoksen +pitkitykseen. + +Ulkopuolella ovea seisoi näytelmäntekijä, teoksestaan ihastuksissaan -- +sillä innossaan piti hän soitantoakin tekemänänsä -- ja huusi +Överstille, joka riensi ohitse kalpean morsiamensa kanssa: "Sepä kävi +oivallisesti! Ukonnuoli kuolevaan iski! Mutta mitäs se on Viipurin +Pamauksen suhteen? Seisottukaa kaikin mokomin sitä kuulemaan!" + + + + +XXIV. + + +Översti astui morsiuskamariin, pyörtynyt morsiamensa sylissä. Hän +asetti hänen komealle vuoteelleen, loi hurjan silmäyksen häneen, ja +käveli edes takaisin, antaakseen hänelle aikaa tointua, ja malttaakseen +itsekin mieltään sekä ryhtyäkseen johonkin päätökseen. + +Samassa astui sisään kaksi nuorukaista, joita Överstin palvelijat +turhaan kokivat estää. Sillä aikaa kun toinen, lumikalpea Kaaprieli, +loi hurjia silmäyksiä ympärilleen ja viimein tuikasti katsahti +hämmästyneesen isäänsä, astui toinen, hovipalvelija Heikki, rohkeasti +morsiussängyn viereen ja mitä hellimmästi suuteli kalvettunutta. + +Översti ei tiennyt mitä ajatteli. Hän ryhtyi miekkaansa. + +Mutta nyt kuvautui lempeämpi ja jalompi tunne nuoren pojan kasvoihin. +Hän astui luokse ja pidätti isänsä kättä. "Oi isäni!" sanoi hän: +"kohtahan jätämme hyvästit toisillemme!" + +"Hyvästit!" matki kummastunut Översti. "Enhän minä tiedä..." + +"Ettekö tiedä, isäni?" keskeytti nuorukainen. + +"Ei olekaan siis teidän tietenne, kun hän -- minun -- minun äitini -- +antoi minulle rahaa matkustaakseni pois? Ette suinkaan tiedäkkään, että +kuningatar on ajanut minun pois hovista?" + +"Oi Jumala!" huudahti isä: "Se olikin sen tähden kun hänen korunsa +olivat Hollantilaisella. Mutta kuka..." + +"Jää hyvästi, Heleena!" sanoi hovipalvelija. "Minä menen sotajoukkoon +Liivinmaalle Kaaprielin kanssa." + +Silloin kuiskaisi Heleena tuskin kuuluvalla äänellä: "Ah, älä vielä +lähde -- ota minua kanssasi Anjalaan! + +"Sisar raukka!" huokaisi hovipalvelija. + +Överstin kasvot lensivät tulisen punaisiksi. Säihkyvä silmäys välähti +vapisevaan ja hämmästyneesen palvelijaan, joka kiirehti ulos, toinen +nuoreen Heikki Fabiani Wredeen. + +"Isäni!" sanoi Kaaprieli. "Tiedän kostosi kauan vainonneen Wreden +sukua; mutta Heikki on ystäväni ja hyväntekijäni. Hänen sisarensa on +puolisonne. Minä sanon häntä äidikseni, ja silloinhan kostonne toki +lienee loppunut!" + +Kalpea hymy elähytti Heleenan kauniita kasvoja. Hän ojensi kätensä +rukoilevasti herransa ja puolisonsa puoleen, ja silmäys niin +taivaallinen, että se olisi sulattanut paholaisenkin jäisen sydämen, +kohtasi Överstiä hänen raukeista silmistään. + +Översti astui hänen luoksensa, tarttui hänen käteensä katuvaisella +helleydellä ja likisti sitä huuliaan vasten. + +Heleena piti hänen kättään omassaan, otti hiljaa veljensä käden ja vei +sen Överstin käteen. + +Uljain ja vakain silmin katseli Fabian Wrede vanhaa vihollistaan; mutta +kun pyhä tunne elähytti Överstin kasvoja, ja hän levitti sylinsä +nuorukaista kohti, vaipui tämä, suloisesti sovitettuna, hänen jaloa +rintaansa vasten. Heleena laski kätensä ristiin. Se taivaallinen +silmäys, jonka hän oli luonut korkeuteen, kohtasi sitte nuorta De la +Chapellea, joka seisoi oven vieressä ja itki. + +Isä riensi poikansa luokse ja likisti häntäkin kotvan aikaa sydäntään +vasten. + +Heidän näin seisoessaan, ääneti toisiaan syleillen, kuiskasi Heikki +ankarasti vapisten: "Hiljaa, hiljaa! -- älkää häiritkö Heleenaa -- hän +uinahtaa! Oi Jumala! --" + + + + +KIRJAN ARVOSTELIJAN LISÄYS. + + +Herra rohvessori A. Fryxell mainitsee Ruotsin historiassaan (kuudes +osa, sivu 70), että nuori De la Chapelle, jota sotamiehet kutsuivat +pieneksi Laske-Pelleksi, samoin kun isää isoksi, oli siinä osastossa +Ruotsin sotajoukkoa, joka, Johan Banérin komennossa, 9 päivänä +Syyskuuta v. 1621 väkirynnäköllä valloitti Riikan kaupungin. Vanha De +la Chapelle kehoitti siellä poikaansa uskollisesti työntymään +eteenpäin. Nuorukainen totteli -- ja kaatui samassa silmänräpäyksessä, +tiheän luotisuihkun lävistämänä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Helena Wrede, by G. H. Mellin + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HELENA WREDE *** + +***** This file should be named 28620-8.txt or 28620-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/8/6/2/28620/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/28620-8.zip b/28620-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..de31db2 --- /dev/null +++ b/28620-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..26ab8c8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #28620 (https://www.gutenberg.org/ebooks/28620) |