diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 25679-8.txt | 9468 | ||||
| -rw-r--r-- | 25679-8.zip | bin | 0 -> 160083 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 9484 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/25679-8.txt b/25679-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2e080a4 --- /dev/null +++ b/25679-8.txt @@ -0,0 +1,9468 @@ +The Project Gutenberg EBook of Puulusikka, by Carl Anton Wetterbergh + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Puulusikka + +Author: Carl Anton Wetterbergh + +Release Date: June 2, 2008 [EBook #25679] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PUULUSIKKA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PUULUSIKKA + +Kirj. + +Onkel Adam [Carl Anton Wetterbergh] + + +Suomennos ["Träskeden", Tapani Kärkönen] + + +Tampereella, +Tampereen kirjapainossa, 1882. +[Jalander] + + + +SISÄLLYS: + +Joutsenvesi +Kamreeri Miller +Kahdeksan vuoden perästä +Annetten kamarissa +Vastapäätä kadun toisella puolella +Vanhukset +Hätää yhä kestää +Muuan kohtaus +Pitkämatkainen tervehdys +Suoramielisyys +Mietinnöitä +Syntymäpäivä +Olkia kadulla +Lähettiläs +Kihlaus +Aika sen jälkeen +Muuan päivä myöhemmin +Huolia +Huomioita +Kanssapuhe +Kuulutuspäivä +Nuoret rouvat +Joutsenvesi + + + + +JOUTSENVESI. + + +Hiljaisuus vallitsee metsässä. Onko herttaisempaa kuin käveleminen +kauniina, valoisana kesäpäivänä mäntymetsissämme, joissa siellä täällä +vaihettelee koivulehtoja; yksinäistä on niillä harvoilla avonaisilla +paikoilla, jotka sijaitsevat alkuperäisessä jylhyydessänsä ja joissa +kenties joku kaadettu puu, mihin talvisin on viritetty pauloja teille, +on ainoana todistuksena että ihmisiä on siellä liikkunut. Miten +erilainen on tämä näyttämö siihen verrattuna, jossa toiset meitä kaikin +puolin ahdistavat, sekaannutetaan heidän riitoihinsa ja maalitauluna +työnnetään esille toisten suojelukseksi, katoamme vilisevään joukkoon, +unhotamme itsemme ja joudumme unhotuksiin. + +Aivan toisin on yksinäisessä metsässä, mihin suuren koneiston pauhina, +jonka nimitämme yhteiskunnaksi, ei ulotu, jossa yksistään ajatustensa +kanssa luulee olevansa kokonaisempi, totisempi, kuin tuolla, jossa +lainaa muotoja, valoja ja varjoja toisilta eikä milloinkaan hallitse +itseänsä, vaan on toisten oma. + +Jokaisessa pohjoismaalaisessa on tarve olla yksinään itsensä kanssa, +mieltymys äänettömään, piiloutuneesen luontoon, jonka helmassa +leikitsimme lapsena... Aina, suurimpain tapausten aikana, ihastuksen ja +kansan hurraahuudon paraillaan kansallisjuhlassa kaikuessa, kuulemme +ikäänkuin äänen hiljaisista metsistämme, joka houkuttelee meitä sinne +rauhan ja levon valtakuntaan, voidaksemme oikein sätehikköön koota +kaiken ihanan, pyhän ja hyvän mitä olemme kokeneet. + +Mutta teollisuus on tungeinnut kaikkialle, ja ainoastaan Norrlannin +ikuisissa metsissä, joissa ei yhtään ole kanavia sen hyväksi +käytettävänä, on kyynäspäätilaa, ja saa kulkea pitkät matkat auringon, +lintuin ja omain ajatustensa keralla. + +Siellä lähellä sijaitsee se tunturiselänne, joka sulkee meidät pois +veljeskansastamme, ahdas laakso tunturien välissä. Vaaleanviheriä +koivumetsä ympäröipi sitä pientä järveä, joka on täynnä saaria ja jonka +rannoilla joukko niemiä jakaa veden kokonaisiin kuvastin-riveihin. +Järvi kuvattiin rajaa järjestettäissä kartalle, mutta se olikin ainoa +tilaisuus, jolloin siitä puhuttiin maailmalle, ja, Jumalan kiitos, tuon +vähäisen veden pitävät kartan nähneet vaan kaikkein pienimpäin +vuorimäkien välissä olevana vesilätäkkönä. + +Se on onni; sillä muutoin olisi luultavasti joku keinoilija +naulannut kokoon siellä lautasuojuksen sveitsiläiseen tapaan, +vouratakseen sen jollekulle englantilaiselle, joka tahtoisi parantaa +synkkämielisyyttänsä onkimalla siinä pienessä järvessä. + +_Joutsenvesi_ on sen vähäisen järven nimi, joka lepää niin +piiloutuneena ja unhottuneena; mutta joka sitä on kerta käynyt +katsomassa, ajattelee monasti, kun hänen karkoittaa yhteiskunnan virta, +Joutsen-vettä. + +Koivumetsän takana korkenee maa penkereittäin. Mänty- ja kuusimetsä +seisoo ylähällä metsän päävoimana, tummanviheriänä ja korkeakasvuisena, +suorana ja vakavana; mutta vielä ylempänä tuntureilla ilmestyy taas +koivumetsä, sillä koivu on pohjolan metsäin etu- ja jälkiväki. + +Yli koko maiseman kohottavat tunturit lumisia huippujansa -- ja +sadottain puroja lirisee läpi metsän ja kiiruhtaa valkovaahtoisena +tunturin halkeamain ja kivilohkareitten lomitse, kunnes ne heittäytyvät +Joutsenveteen tahi yhdistyvät jokeen, joko virtaa pois siitä. + +Jos veisin teidät sinne, huomaisitte paikalla tuvan, joki sijaitsee +muutamain aituusten ympäröimänä järven laidassa, ja vähäisen +ohrapellon, mikä joskus antaa siementä enemmän; kun se tapahtuu kahtena +vuonna kolmesta, kylvetään se joka vuosi. Ei vaadita paljon hyvältä +äidiltä, luonnolta, ylähällä tunturein välissä, sillä hän on köyhä, +äiti raukka -- mutta sentähden sitä rakkaampi. + +Ainoa yhteys tuon pienen tuvan asukkaille muun maailman kanssa oli +joka vuosi marraskuulla, jolloin isä "vyötti itsensä" ja matkusti +lähimpään kylään, se tahtoo sanoa yhdeksän peninkulman päähän, +myydäksensä rikkaalle Eerikille muutamia nelikoita nieriäisiä, joilla +tunturijärvissä on aivan omituinen, oivallinen laatunsa, ja pari sataa +riekkoa, jotka olivat pyydetyt pauloilla tuntureilla. + +Se matkustus oli tärkeä tapahtuma tuolle pienelle huoneväelle, ja +lapset olivat erittäin ahkeria toimittamaan isänsä matkakapineet +järjestykseen ja ruokkimaan talon kahta poroa, jotka ahkiossa veivät +kalleudet määräpaikallensa. + +Muuanna vuotena olivat ne oikein juhlallisessa mielentilassa, sillä isä +oli päättänyt matkustaa markkinoille, joita pidettiin kahdenkymmenen +peninkulman päässä. + +"Luulen että isä ostaa jotain korutavaran äitille", sanoi Anna, "minä +luulen äitin saavan jotakin". + +"No, sitäpä hän ei toki miettine", sanoi äiti, joka ymmärsi Annan +tarkoituksen. "Mutta kenties te, lapset, saatte jotakin". + +"Luuleeko äiti niin?... Kuuleppas, Antti! Äiti luulee isän ostavan +meille jotakuta alaalla Gregorista... Oi, miten lieneekään hauska +Gregorissa, paljon väkeä, monta sataa, sanoo isä, sillä huomaappas, isä +on ollut siellä kauan ennenkuin me synnyimmekään, kuuleppas, hän oli +silloin renkinä Suuritalossa, alahalla rikkaan Anundin luona". + +Antti, joka istui ja veisteli puulusikoita, mikä kuului +sivuelinkeinoon, nosti silmänsä ja hymyili. + +"Anna toivoo itselleen koristuksia, hän; ihmettelen mitä hän haluaa, +kaularihman tahi sormustimen pieneen sormityppyynsä". + +Annan pienet iloiset kasvot ilmaisivat tyytymättömyyttä. + +"Oi, mitä Antti loruaa! En minä mitään tahdo, kun en hyödytäkkään; +toisin on Antin laita, joka asettaa satimia ja on jo täysi mies; sinä +olet kahdentoista vanha, niinpä oletkin, ja minä vaan kymmenen; +mutta..." + +"Mutta sinä kudot sukkia isälle", virkkoi Antti veitikkamaisesti; "ja +se on kuitenkin Anna sisaren kunniallinen tehtävä". + +"Te olette hyväntapaisia lapsia, molemmat", muistutti äiti, "kun vaan +opitte luettavanne, mutta se käy, Jumala paratkoon, hitaasti". + +"Niin, minulle ei anna milloinkaan rauhaa Antti", sanoi tyttö. "Nyt et +saa katson minuun, Antti, sillä silloin minulta kaikki sekaantuu". + +Syntyi äänettömyys, sillä Annan piti lukea, mutta nuo vilppaat, siniset +silmät eivät voineet kiintyä kirjojen mutkikkaisiin kirjaimiin. Tuokion +perästä sanoi hän: + +"Tiedätkös, Antti, sinä et milloinkaan ole kuullut satua Joutsenen +poikasesta. Mummoni puhui siitä monta kertaa, ja minä olen usein +miettinyt enkö sitä muistaisi; nyt tuli se kuin lentäen luokseni". + +"Niinkuin joutsenen poika", huomautti Antti nauraen. + +"Se ei ole naurettava. Äiti muistaa aivan hyvin, sillä mummo puhui sen +useasti... Se on erittäin miellyttävä satu." + +"Niin, minä muistan että mummo jutteli teille monta satua. Miten se oli +Anna?" kysyt äiti enemmän ilahuttaaksensa tyttöä, kuin sadun tähden. + +"Vai niin, äiti tahtoo sen kuulla, huomaatkos sitä, Antti!" virkkoi +tyttö jonkinlaisella mielen ja näön arvoisuudella. "Niin oli kerta +niin ... ei, niin se ei ollut ... niin että ... no niin, se on satu; +nyt sen muistan". + +Ja tyttö kertoi tavallansa seuraavan pikku sadun: + + Nuoresta Joutsenesta. + +Monta -- monta Herran vuotta sitten oli täällä Joutsenveden rannalla +pieni tupa, jossa muuan köyhä leski ja hänen poikansa asuivat. + +Huoneessa vallitsi suuri köyhyys, ja jos leski ei olisi kehrännyt +rohtimia ja ansainnut niillä vähän rahaa, ja poika onkinut ja asettanut +loukkaita metsälintujen eteen, eivät ne olisi voineet elää. + +Tuo pikku järvi on aina kuin kirkas kuvastin, sillä tunturi ja metsä +estää tuulen sinne puhaltamasta, ja keltaiset ja valkoiset nipukat +uivat sen pinnalla. + +Poika istui aina suuren kiven päällä veden syrjässä, te tiedätte, +ja heitti ongensiimansa ulpukkakukkain väliin ja nosti ylös +hopeankiiltäviä kaloja, jotka hän laski pieneen koriinsa ja kantoi +äitillensä, niinkuin Antti tekee. Keväällä, heti auringon sulattua +viimeisen jääkappaleen järvestä, istui poika kivellä veden laidassa ja +onki; mutta hän katsoi ani harvoin pikkuista kuoripoloa, joka nyökki ja +nyökki kynällänsä vedenkalvossa, ja jos kala näppäsi, hän tuskin sitä +huomasi, ennenkuin se alkoi kiitää siiman kanssa. Vasta sitten hän +muisti työnsä, sillä sitä ennen hän lakkaamatta silmäili tuon pienen +järven eteläpäähän, ikäänkuin hän olisi odottanut sieltä jonkun +tulevan. Niin sai hän odottaa kauan. Mutta muuanna ihanana aamuna, +juuri kuin ensimäiset kultasäteet kimelsivät kukkuloilla, metsässä ja +vedessä, kuului suhina korkeudessa, niinkuin myrsky olisi tullut, ja +joutsenparvi lenti sinilaelle ja laukuili yhä ahtaampaan piiriin, +alituisesti laulaen järvellä, kunnes se vihdoin laskeutui veden +tyynelle pinnalle. Joutsenet tunsivat aivan hyvin tuon pienen, vaalean +pojan, jonka ne näkivät joka vuosi istuvan kivellä ja joka joutsenia +oli nimittänyt nimeltään. Ja ne uivat hänen luoksensa ja taivuttivat +komeita kaulojansa, ikäänkuin tervehtien pientä ystäväänsä ja kysyen, +miten olet voinut sen jälkeen kuin viimeksi sinun näimme. + +"Minä olen ollut kovin kipeä, rakkaat pienet joutseneni", sanoi poika, +"kovin kipeä, mutta katsokaas, minä en voinut kuolla, vaan tulin taas +tänne ainoastaan teitä nähdäkseni." + +Niin puhui vaalea poika, sillä joutsenet olivat hänen ainoat ystävänsä +täällä maailmassa, hänen ainoat tuttunsa. + +Joutsenet jäivät koko kesäksi Joutsenveteen ja hautoivat munansa +poikasiksi saarella, joka oli aivan vastapäätä sitä kiveä, jolla poika +tavallisesti istui; mutta syksyllä valmistautuivat ne matkalle. + +Kun tuli synkkä ja kolea ilma ja kylmä vihmasade putosi taivaalta ja +teki tuhansittain tuhansia renkaita veteen, kokoontuivat joutsenet, ja +väkevimmän merkin annettua, kohosivat ne voimakasten siipeinsä +kannattamina ja lentelivät yhä avarammissa piireissä ylös harmaalle +taivaalle, johon ne pian katosivat hajaantuneitten pilvien sekaan, +jotka kiitivät yli puitten latvain ja lakasivat vuorten sivuja +rääsyillänsä. Silloin alkoi poika katkerasti itkeä, sillä hänen +ystävänsä matkustivat, ja pitkä ja ankara talvi lähestyi ilmanvetoista +majaa, johon talvi hengitti jokaisesta raosta ja kurkisteli +rikkinäisten ruutujen lävitse. + +Niin istui hän eräänä syksy-iltana järven laidassa kivellä ja itki, +jolloin kuuli hiljaisen kahinan. + +Oi! Hän tuli jotenkin iloiseksi, uskotteko sitä; sillä se oli +poikajoutsen, joka ei jaksanut seurata vanhoja. Hän huuteli kaunista +poikasta, joka enemmän ylönannettu kuin hän itse, ui vedenkalvolla, ja +joutsen tuli ja hiipi pojan rinnoille ikäänkuin suojelusta saadaksensa. + +"Jumala siunatkoon sinua, pikkuinen poikajoutsen!" kuiskasi poika ja +pyyhki kyyneleensä röijynsä hihalla. "Jumala siunatkoon sinut, kun jäit +tänne etkä hyljännyt minua, lapsi raukkaa!" + +Mutta poikajoutsen jäi koko talveksi, ja poikasen tultua taas kipeäksi +ja vaipuessa maahan voimatonna, laskeutui joutsen lämmittämään hänen +kylmiä jalkojansa; ja kun poikanen illemmalla luuli palavansa +kuumuudesta ja veri kiehui hänen suonissansa, leyhytti joutsen +viileyttä oivallisilla hopeasiivillänsä. + +Kevään saapuessa, jolloin vuokot taas heijastivat sinisenä ja +valkoisena metsässä, ja linnut visertelivät ja vesi aukeni ja jäät +uiskentelivat ympärinsä kuin kristallit, tuli poika paremmaksi, kulki +järven rantaan ja istuutui kivelle veden laidassa, ja ihana joutsen +uiskenteli järvessä, ikäänkuin odottaen toisia. + +Ne tulivatkin niin pian kuin viimeinen jääharkko suli järvessä, ja +taivuttivat tavallisuuden mukaan upeat kaulansa pojalle ja kysyivät +miten jaksat. + +"Niin, nyt on parempi, mutta jos ei olisi pikku valkoinen joutseneni +ollut luonani talvella, niin minä olisin kuollut. Hän lämmitti minua, +kun värisin, ja leyhytti viileyttä ylitseni, ollessani nääntymäisilläni +kuumuuteen. Jumala siunatkoon sitä!" + +Poikanen oli kuin haamu koko kesän, mutta hänen sydämensä oli iloinen +niin kauan kuin joutsenet uiskentelivat järvessä, ja ystävä-joutsenensa +tuli useasti hänen luoksensa ja siveli hänen laihoja poskiansa tahi +levitti suuret siipensä ja suojeli niillä häntä auringon säteiltä. Se +oli kiltti joutsen. + +Mutta syksyn lähestyttyä ja kun vihmasade taas teki tuhansittain +renkaita tyynen veden pinnalle, tuli raskas sydänsuru; sillä nyt +matkustivat joutsenet ja nuori joutsen seurasi niitä heidän pitkällä +retkellänsä. + +Silloin ei itkenyt tuo pikku poika, sillä oikein ikävän ollessa ei +voida itkeä; vaan hän istui äänetönnä ja hiljaa ja katseli taivaalle ja +ajatteli: Jos toki olisi siivet, niin lentäisin minä tuonne ylös, +minäkin, ja niinkuin Noan kyyhkyinen tulisin takaisin öljypuunlehden +kanssa äitini luokse, sillä äiti raukka on köyhä, hän, ja murheellinen +useasti. Voi, jos minulla vaan olisi siivet, niin muuttuisi kaikki +hyväksi. + +Niin valitti poika ja istui. Ja joutsenet lentivät metsäin ja +tasankojen, vuorten ja laaksojen, erämaitten ja merien ylitse, mutta +kahdentena kymmenentenä päivänä laskeutuivat ne ales vähäiselle +järvelle, joka oli ihmeellisten, muhkeain puitten piirittämä, jotka +olivat paljon kirkkaamman viheriät, kuin kaikkein kauneimmat koivut, ja +olivat tavattoman suuret lehdet, jotka muodostivat kruunun, ja tuhannen +tuhatta kukkaa tekivät nurmikon sen ympärille. Mutta meren yhdessä +päässä lepäsi komea linna, kultaisten porttien ja marmori muurien ja +hopeakattojen kanssa. + +Sillä järvellä uiskentelivat nyt joutsenet. + +Mutta kukkien seassa rannalla leikitsi muuan poika, vaatetettuna +kalleisiin, silkkisiin ja kultaisiin vaatteisiin, ja hänellä oli +kanssansa joukko palvelijoita, jotka lankesivat polvillensa hänen heitä +puhutellessa. Hän oli Persian kuninkaan poika, joka ilakoitsi isänsä +puistossa. + +Joutsenet uiskentelivat edestakaisin siinä kuvastin kirkkaalla järvellä +ja notkistivat pulskia kaulojansa kuninkaan pojalle; mutta häneltä ne +eivät kysyneet miten hän jaksoi, sillä mahtavat voivat aina hyvin. Vaan +köyhän pojan nuori joutsen ui lähimmäksi ja räpytteli kauniita +siipiänsä, niinkuin hän olisi rukoillut jotain. + +"Mitä tahtoo lintu?" kysyi kuninkaan poika vanhalta noitamieheltä. "Oi, +joka toki ymmärtäisi lintujen kieltä!" + +"Korkeasukuinen herra ja ruhtinas", sanoi noita, "minä sanon sinulle +mitä lintu tahtoo". + +"Puhu mitä hän tahtoo, hyvä noitaukko", sanoi kuninkaan poika. + +"Joutsen sanoo: suurisukuinen ruhtinas, anna kultanen rengas minun +kaulaani viedäkseni köyhälle pojalle, joka on minun ystäväni. Niin +sanoo nuori joutsen". + +"Sen teen mielelläni. Minä rukoilen isäni kuninkaan antamaan kultasen +renkaan ja panen sen kauniin linnun kaulaan". + +Ja kun heidän syksynsä tuli -- se tahtoo sanoa kun tuli kevät köyhän +pienoisen majan luona ja jää suli Joutsenvedessä -- sillä niin +vaihettaa Jumala syksyn ja kevään tasan rikkaille ja köyhille, niille, +jotka voivat käskeä tuhansia ihmisiä, ja niille, jotka kaikki ovat +unhottaneet -- niillä molemmilla on siellä syksy ja kevät, päivä ja yö, +kukkia, jotka puhkeavat silmikoistansa, ja kukkia, jotka lakastuvat +kuivaksi heinäksi -- silloin kutsui kuninkaan poika kauniin joutsenen +luoksensa ja pani kultarenkaan hänen komeaan kaulaansa, ja siinä +renkaassa oli sata jalokiveä, yksi jokaista valtakuntaa kohtaan, jotka +hänen isänsä omisti; sillä hän oli mahtava kuningas. + +Mutta täällä Joutsenveden vieressä istui pieni poika vaaleampana kuin +vuosi sitä ennen; hänen poskensa olivat vielä enemmän vaipuneet eikä +hän jaksanut enää ongenvapaa pitää kädessänsä. Kuitenkin oli hän +kompuroinut kivelle ja istui siinä ja odotti joutsenia. + +Siinä istuessaan ja odottaessaan lauloi hän aina laulunsa joutsenista +maan päällä ja taivaassa. Oletteko kuulleet sitä laulua? Muutoin on se +näin: + + Kun kevät aallot kuohuu + Ja metsä kukoistaa, + Etäältä ääni kuuluu... + Vaan sen ma ymmärrän. + Se ään' on joutsenten, + Ne uimaan tuli lampehen. + Vaan kun ma siivet saan + Tulen myöskin. + + Ja vielä iltamalla + Mä näen joutsenet; + Ui tähdet taivahalla, + Ja niitä ymmärrän. + Ne mua öisin viittailee, + Maa tuntuu silloin ahtaalle. + Vaan kun ma siivet saan + Tulen myöskin. + +Niin kuuluu laulu, jota köyhä poika lauloi joutsenista; mutia nyt +tuskin kuultiin sen heikkoa ääntä. Pojan silmät pimentyivät, sillä hän +oli raukea, niin raukea. + +Mutta nyt kuuli hän tavallisen suhinan ilmassa. Joutsenet tulivat ja +laskeutuivat alas järvelle ja tervehtivät häntä ja sanoivat: + +"Mtten jaksat?" + +"Pian on kaikki hyvin", sanoi poika. "Minun kanssani on aivan hyvin, +mutta tuolla sisällä lepää äitini kipeänä ja nääntyy nälkään; vaan minä +en jaksa enää onkia ainoatakaan vähäistä kalaa ja antaa hänelle". + +Silloin tuli nuori joutsen kultanen rengas kaulassansa ja uskoi että +sen piti auttaman kaikissa; mutta poika ei nähnyt sitä herttaista +kuninkaallista lahjaa, sillä hänen silmänsä olivat pimentyneet, ja kun +joutsen pudisti itsestään kultarenkaan, niin että se putosi pojan +helmaan, ei hän sitä ottanut, vaan rengas vieri kiveä myöten ales ja +vajosi järveen. + +Mutta poika oli kuollut. + +Nyt tuli nuori joutsen surulliseksi; hän sukelsi sen ihanan renkaan +jälkeen -- mutta ei sitä löytänyt, sillä pohjassa asui noita, joka otti +sormuksen ja antoi tyttärellensä Merineitsyelle. + +Mutta kun nuori joutsen eräänä päivänä uiskenteli yksistään sen suuren +kiven ympärillä, katso, silloin näki hän vähäisen hopeavalkoisen +joutsenen poikasen uivan hänen sivullansa; ja hän tunsi jälleen +ystävänsä. + +"Sinä kadotit sormuksen", sanoi joutsen ystävällensä; "nyt lepää se +järven syvyydessä, minä en voi sitä löytää". + +"En minä sitä tarvitse, eikä äitinikään, sillä nyt juuri istuu kuolema +hänen sänkynsä vieressä ja auttaa häntä irroittamaan yhdistyneitä +siipiä!" + +Mutta nuori joutsen katosi -- ja joutsenet lentivät tiehensä -- ja maja +vaipui tomuksi; ja Joutsenveden pohjalla lepää kultarengas, jonka näkee +kuun paisteessa, mutta jota ei kukaan voi saada sieltä. + +"Mitä pidätte siitä sadusta?... Se olisi jotain, jos Antti taitaisi +onkia ylös sen renkaan, kuljeskellessaan ympäri järveä; sitten +tulisimme rikkaaksi ja ylhäisiksi, emmekä olisi paljaita raukkoja!" + +"No no, lapsi, ei onni ole ainoastaan rikkaudessa", sanoi äiti. + +"Niin, mutta olisi kuitenkin hyvin hauskaa olla rikas ja ylhäinen ja +mahtava; ja kovin ikävää kun ei mitään ole". + +Antti käsitti sadun aivan toisella tavalla kuin sisar; hän hymyili ja +sanoi: "Sisar Anna on kuin puulusikka." + +"Kuin puulusikka! Olenko minä puulusikan muotoinen. Sepä on sukkelaa". + +"Niin, kuuleppas Anna, oli kerran puulusikka..." + +"Minä en kuuntele sitä". + +"Se ei haittaa asiaa; mutta kerran oli puulusikka, joka oli niin sievä +ja soma ja kaunis, kuin hienosta katajasta tehty voi olla, kauniiksi +somistetulla varrella. Ei koskaan voitu nähdä siistimpää puulusikkaa +juomuinensa, jotka vivahtivat valkoisen, keltaisen ja punaisen +väreillä, ja kaikki kehuivat puulusikkaa ja sanoivat: oi, miten kaunis +sinä olet! Niin tuli puulusikka ylpeäksi, sillä ylpeys tarttuu kaikkiin +luotuihin kappaleisin; ja sentähden taitavat puulusikat kopeilla +sydämessänsä, kun heidän sydämensä on keskellä kaitaa elämää -- +varressa. Voi, mietti puulusikka, jos minä toki olisin hopealusikka, +sillä nyt ei minua niin pistele muut kuin piiat ja rengit mutta +olisinko hopealusikka, niin voisi tapahtua että itse kuningas söisi +minulla riisryynivelliä täytetystä hopeamaljastansa... Kun minä olen +puulusikka, niin en saa muussa kuin jauhopuurossa lioittaa itseäni". + +Mutta puulusikka sanoi emännällensä: "rakas rouva, minä pidän itseni +liian hyvänä olemaan alhainen puulusikka, minä tunnen itsessäni, etten +sovi olemaan kyökissä, vaan että minun tulee olin suurella pöydällä ... +en voi oleskella piikain ja renkien kanssa, niillä ovat huonot tavat ja +menettelevät pahasti kanssani... Rakas rouva, laita niin että minä +pääsen hopealusikaksi!" + +Emäntä tahtoi tehdä pienen lusikan mieliksi ja kantoi hänen +kultasepälle, joka lupasi sen hopeoida. Ja hän päällysti puulusikan +hopealla, niin että se kimelteli kuin aurinko, ja se oli iloinen +sydämessänsä, tuntui kuin sydän olisi sykkinyt varressa. Kotiin tuotua +laskettiin se hopeakoriin ja joi sinä-maljat kaikkein hopealusikkain +kanssa, antoi tinalusikkain nimittää itseänsä tätiksi ja sanoi +serkuiksi hopeakahvelia. Paitsi sitä laski hän olevansa sukua +hopeakauhan kanssa, jota hän nimitti mummoksi, vaikk'ei ikinä ennen +ollut sitä nähnyt. Mutta lusikoita käytettäissä sai se aina jäädä +hopeakoriin, vaikka yhä asettui päällimmäiseksi, ettei joutuisi +unhotuksiin, niin ettei ollut hänen syynsä poissa oloon. Kun se +tapahtui useamman kerran ja aina sai jäädä koriin, valitti se rouvalle +ja sanoi: "Minä pyytäisin kertomaan neitsyille että minä olen +hopealusikka ja yhtä hyvä kuin joku toinen. Minä en käsitä miten he +taitavat minun eroittaa toisista lusikoista, sillä minä olen paljoa +kiiltävämpi kuin kaikki muut". + +"Niin", sanoi emäntä, "ne tuntevat painosta, että sinä olet vaan +hopeoittu puunappula". + +"Paino, paino!" matki puulusikka; "se ei ole siis ainoastaan +ulkopuolinen loiste, joka eroittaa todellisen hopealusikan +puulusikasta". + +"Ei, lapseni; hopea on paljoa painavampaa kuin puu, siinä on pää-asia". + +"No tehkää minut painavammaksi; tahdon paikalla tulla yhtä hyväksi kuin +toiset, sillä sellaista halveksimista en kärsi". + +Emäntä tahtoi kernaasti tehdä pienen puulusikkansa mieliksi ja kantoi +sen taas kultasepälle. + +"Rakas ystävä", sanoi hän, "tehkää tämä lusikka yhtä painavaksi kuin +hopealusikka on". + +"Mahdotonta muutoin kuin valamalla lyijyä varteen", sanoi mestari. + +"Ahaa", mietti puulusikka, "sitten täytyy lävistää sydämeni ... kaikkia +täytyy kärsiä kunnian tähden; hän kaivakoon läven sydämeeni ja valakoon +sen lyijyä täyteen ... kun minä vaan tulen todellisen hopealusikan +arvoiseksi". + +Ja kultaseppä lävisti syvälle kurjan puulusikan sydämeen; teki kipeätä, +kovin kipeätä, mutta se vaikeni ja kärsi... Hän valoi lyijyä porattuun +reikään, lyijy vuoti läpi sydämen ja kangistui siellä; senkin hän +kärsi ... kaikki kunnian tähden. + +Vihdoinkin oli puulusikka valmis ja uudestaan hopeoittu, ja tuli +jälleen hopeakoriin. + +Mutta nyt otti neiti sen oikeana hopealusikkana ja se olisi tuntenut +siitä iloa, jos ei olisi ollut sydämessä lyijymöhkälettä, joka esti +hänen iloitsemaan kunniastansa. + +Kului useampia vuosia ja se pidettiin oikeana hopealusikkana, niin +hyvästi se oli hopioittu ja niin hyvästi paino punnittu; mutta emäntä +kuoli. + +Se melkeen ilahutti puulusikkata, sillä emäntä oli ainoa, joka tiesi +että se oli hopeakuorinen ja lyijysydäminen puulusikka. + +"Nyt ei kukaan tiedä muuta kuin että minä olen hopealusikka", mietti +se; "nyt on kunniani vahvistettu". Mutta kaikki hopeakin täytyy tehdä +uudestaan. Kun puulusikka raukka näki sulatusuunin ja huomasi sinne +itsensä heitettävän, peljästyi hän ja alkoi puhua toisten lusikkain +kanssa siitä hirmuvaltaisuudesta, jota heitä turvattomia raukkoja +kohtaan harjoitettiin... "Me poltetaan, me tehdään mitättömäksi", sanoi +hän. + +"Eipä niin, sulattakoot vaan meitä", sanoivat hopealusikat, "meissä on, +jumal' armahtakoon meitä, vähän vaskea, jonka kernaasti saavat polttaa +pois, sitten tulemme puhtaammiksi ja paremmiksi kuin ennen olimmekaan". + +Mutta puulusikka oli lohduttamaton, ja kun aiottiin heittää +sulattimeen, sanoi se vapisevalla äänellä: + +"Rakas mestari! kyllä minä olen hopealusikka, se on tietty, joka +nähdään päältä ja tunnetaan painoltakin; mutta kuitenkaan en minä ole +samaa lajia hopeata kuin toiset; minä olen hienompaa lajia, joka ei +siedä valkeata, vaan lentää pois samassa". + +"Oletkos sitten elohopeasta?" + +"Mitä, elohopeasta, sillä minä olen vilpas itsessäni". + +"No sinä et ole elohopeasta, mutta kenties tinasta?" + +"Jopa jotakin, miten mestari taitaa minusta niin ilkeästi ajatella?" + +"Tahi kenties lyijystä?" + +"Lyijyä? Hyi, mestari kyllä näkee etten minä ole lyijyä." + +"No, minä katson", sanoi mestari ja tahtoi taivuttaa vartta mutta +nauskis! se meni poikki ja lyijyharkko putosi ales. + +"Niin muodoin vaan puulusikka..." + +"Niin", sanoi puulusikka, joka lyijysydämmestä päästyä tunsi itsensä +oikein keveäksi ja iloiseksi; "niin, minä olen vaan puulusikka ja +tahdon olla nyt ainoastaan puulusikka. Ota pois, rakas mestari, +hopeoitus, liimaa kokoon minä ja pane kyökkiin, yhteen toisten +puulusikkain kanssa, niin sanon minä heille miten tyhmästi on +puulusikalle tahtoa ollakseen hopeainen". + +"Ja se pitäisi olla minulle", sanoi Anna. "Mutta, rakas Antti, +puulusikkain tekijä kun sinä olet, minä luulen kuitenkin että voi olla +parempi kuin metsässä ja torpantuvassa. En minä ole nähnyt ketään, +mutta niin paljon olen kuullut, että rikkaan on aina parempi kuin +köyhän, että hän elää ilossa ja riemussa, samalla kuin köyhä kärsii +surua ja puutetta". + +"Mutta emmehän me kärsi puutetta, rakas Anna", muistutti äiti, joka oli +muuan niistä tyytyväisistä ihmisistä, joita tavataan yhä harvemmin. "Me +emme kärsi yhtään puutetta, Anna, Sillä isä ja Antti hankkii aina niin +paljon kuin tarvitsemme, ja vielä enemmänkin. Nyt saat nähdä että +isällä on mukanansa kahvia ja sokuria, kenties koko naula kumpaakin +lajia, ja silloin otamme ales kupit, jotka kyllä pitävät, vaikka ne +ovat pantu kokoon, ja ovat kyllä meille kauniita, vaikka eri paria". + +"Mutta, äiti, on monta, jotka saavat kahvia joka päivä ja ei tarvitse +juoda eri parisista kupeista", sanoi Anna, "ja ovathan ne toki +onnellisempia kuin me". + +"Se on epäiltävä, lapseni, sillä Jumala ei ja'a niin epätasaisesti, +kuin me luulemme". + +"Jumala antaa meille aina niin paljon, että meidän tulee olla +tyytyväisiä, mutta hän ei milloinkaan voi antaa niin runsaasti, että +meidän täytyy olla tyytyväiset; sillä siihen hän ei voi meitä +pakoittaa", muistutti Antti. + +"Antti puhuu kuin pappi", huomautti Anna. + +"Niin teen, sillä ne sanat lausui pastori lukusijoilla Koivukylässä +kaksi vuotta sitten, jolloin siellä olimme". + +"Sitä en minä muista". + +"No no, sinä olit silloin vaan kahdeksan vuoden vanha, paitsi sitä +taisit katsella vaan pastorin tyttöä, joka oli koreana". + +"Niin, hänellä oli kaunis punakivinen kaulanauha, tahi jos se oli lasia +tai jonkinlaisia punasia marjoja, sillä niin toiset luulivat, mutta +minä arvelen että ne olivat lasikiviä". + +"Ja niitä sinä katselit, lapsi, kuin olisi pitänyt kuulla Jumalan +sanaa", sanoi äiti. + +"Hän oli vaan lapsi, äitini", puollusti Antti, "hän on kai nyt jo +viisaampi". + +"Niin kaiketi, tietysti kuulen minä, mutta en taida torkkuakkaan, kun +näen oikein koreata ja ... sitä kaulanauhaa en ikinä unhota. Olen +monasti ajatellut: Herra Jumala, jos isällä olisi rahoja ... mutta se +ei ole ajateltava". + +"Ei, sitä ei käy ajatteleminen". + +"Mutta, äiti kulta, jos minä nyt olisin rikas tyttö, niin saisin +paikalla mitä toivoisin, aivan niinkuin tahtoisin; ja se olisi +kuitenkin hyvin hauskaa, kun saa mitä haluaa." + +"Sinä olet erittäin lapsellinen, Anna". + +"Mutta", alkoi Anna keskeyttääkseen keskustelua, joka ei näyttänyt +tulevan hänen hyödyksensä, "mutta minä ihmettelen jos isä ei tule kotia +tänä iltana ja -- mitä uusia silloin saamme kuulla. Me asumme niin +kaukana, ettemme edes saa tietää mikä kuninkaan nimi on, ennenkuin +vasta vuotta jälkeen kaikista muista". + +"Isä tulee tän' iltana, se on varmaa", virkkoi Antti. "Meidän pitää +pimeän tultua virittää valkea takkaan, niin että hyvin leimuaa". + +Näin puhuen meni poika ulos ja toi risuja, jotka majakkatulta pitäissä +olivat parhaat, kun heittivät korkealle ilmaan säkeniä. Aivan oikein, +synkkä-pimeän tultua kuuluivat porojen kellot kilisevän järveltä, +ikäänkuin säestäen sitä yksitoikkoista kavioin kalsketta, joka kuului +niiden hangella kiireesti kulkiessa. + +Muutamain minuutein kuluttua oli isä kotona, ja koko väestö joutui +liikkeesen hänen vastaan ottoa varten. + +"Hyv'iltaa, mummo, hyv'iltaa, Anna, kiitoksia, Antti! Nyt saat viedä +porot loukkuun", virkkoi uudistilallinen. "No, onhan kaikki hyvin +täällä totona?" + +"On, rakas Sakari, kaikki on hyvin!" + +"Voinetko uskoa, äiti", alkoi mies, riisuttuaan poron-nahkasen +turkkinsa, "voinetko uskoa miten paljon siellä oli väkeä. Hauskaa on +nähdä välistä kansaa, vaikka olen oikein iloinen päästyäni taas niistä +vapaaksi, sillä ne pitivät kauhistavaa näytelmää kotiin tullessa... +Jumalan kiitos, kun olen taas kotona!" + +"No, mitä kuuluu uutisia, isä?" kysyi Anna. + +"Eipä juuri mitään ... niin, se on tosi, minulla on teille lahjoja ja +antimia". + +"Oi, oi! isällä on lahjoja ja antimia!" huusi Anua ja taputteli +käsiänsä. "No, mitä ne ovat, isä?" + +Isä alkoi kaivella syviä taskujansa. + +"Kas täällä ... ahaa, nämä ovat Antille, -- joita hän pyysi -- +ongenkoukkuja, huomaatkos, nämä hän san ... äiti, sinä saat ahkiossa +pakattuna olevat; mutta, hm, mitä lempoa nyt ... se on harmillista!" + +"Onko jotain pois, isä!" + +"Niin totta tosiaan luulen ... se oli sinulle", kaulanauha, jonka +kauppias lähetti". + +"Kaulanauha, Herra Jumala! Minkälainen se oli, isä? Eihän se vaan ole +kadonnut..." + +"No helkkari, onko se nyt poissa ... se on harmittavaa, mutta, niinhän +sanoin: mitä minun tyttöseni tekee kaulanauhalla, sillä hän ei voi sitä +muille näyttää kuin äitille ja minulle ja Antille, kun eroitellaan +pukkeja, lehmiä ja poroja; me kolme emme pidä lukua sellaisilla +tarpeilla, ja ne toiset eivät sitä käsitä". + +"Oi, Herra Jumala, minä olen aivan onneton jos en saa kaulanauhaani... +Minkänäköinen se oli?" kysyi Anna itkien. + +"Se oli kaunis kuin papin neitsyellä, lasihelminen, tai mikä sen nimi +oli". + +Anna itki sitä ankarammin. + +"No, kuinka sinä olet lapsellinen; ethän sinä tarvitse kaulahelmiä; +sinä et mene paljon ulos tuvasta, etkä näe vuosikausiin ihmisiä". + +Anna itki edelleen. Vihdoin tuli Antti sisään. + +"Minä loistan ja minä palan, mitä tekee se, joka pantin tuntee?" hän +huusi ja piti pientä pakettia kädessään. + +"Niin, hänen tulee kuivata silmänsä; katsopas, Anna, tässä on +kapineesi". + +Tyttö, suunniltaan ilosta, hypähti ylös ja otti paketin. Se sisälsi +oikein kauniin sinisen kaulanauhan. + +"Se on sininen, isä", lausahti hän, vähemmän iloisena kuin ennen. + +"No, eikö se olekin kaunis?" + +"Kyllä, tietysti se on kaunis, mutta papin neitsyellä oli punainen". + +"No, mitä se sinua liikuttaa?" + +"Eipä juuri, mutta hänen oli punainen ja..." + +"Ja puulusikka tahtoo olla hopealusikka", lisäsi Antti, nauraen. "Nyt +ei voi sisar Anna olla onnellinen, jos hän ei tule samanlaiseksi kuin +papin neitsyt, ja jos hän tulisi yhtä koreaksi kuin tämä, niin haluaisi +hän olla yhtä korea kuin maaherran rouva, sitten haluaisi hän tulla +yhtä somaksi kuin kuninkaan rouva ... siitä ei tule loppua koskaan; +mutta muista, että tuo ylpeys johti siihen, että puulusikka sai +lyijymöhkäleen sydämeens.". + +"Oh, kylläpäs sinä puhut! Olen hyvin tyytyväinen siihen, vaikka se +onkin sininen", sanoi Anna. "Kiitoksia, isä!" + +"Eipä kestä", vastasi hilpeä isä, joka tunsi olonsa sangen hyväksi +mökissään. -- "Tiedätkös, äiti?" aloitti hän hetken hiljaisuuden +jälkeen, "minä en viivy kauan kotona, vaan matkustan kauaksi tänä +talvena". + +"Minne sitten? Mikä se niin pitkä matka on?" + +"No, katsos, se on saksalainen tai englantilainen, ja tulos voi olla +sama -- mutta ei sillä väliä; hän on antanut ostaa 25 poroa, jotka on +vietävä Tulkolmaan ulos lähetettäväksi, minne, en tiedä niin tarkkaan; +mutta se voi olla aika yritys, kenties. 'Silloin sinun täytyy muuttaa +tunturit myös ja jäkälä ja metsä ja koko roska', sanoin kauppiaalle; ja +hän nauroi ja sanoi: 'Oikein sanottu, Sakari!' -- sillä hän tuntee +minut vanhastaan -- 'mutta antaa heidän olla, se ei koske meitä'. +Kuitenkin olen ottanut tehtäväkseni viedä ne Tukholmaan, sillä kauppias +ei näet halua lähettää niitä kuin luotettavan väen kera". + +"Voi kuinka pitkä matka!" virkkoi vaimo, "aika käy pian ikäväksi". + +"Ah, kyllä se pian kuluu, ja se sopii sinulle, joka olet kotona; +pahempi se on minulle, joka joudun avaraan maailmaan, jota en juuri +tunne sitten monen herran vuoden, Jumala paratkoon, lähes yksinäni... +Ja tuntuu jotenkin raskaalta joutua lähtemään matkoille; mutta saanhan +siitä maksun ja -- nyt tulee yllätys, äiti -- otan Annan mukaani; pojan +täytyy jäädä kotiin, mutta jonkun pitää tulla mukaani". + +Anna nyt aivan puhkui riemua eikä tiennyt, miten sen ilmaisisi. Hän +hyväili äitiään, suuteli isäänsä ja taputteli Anttia. + +"Ah, sitten saan nähdä kuninkaan ja kuninkaan rouvan, pienen +kuningattaren ... niin, tiedän kyllä, kuinka he ovat puettuja", lisäsi +hän, kun kaikki hymyilivät hänen ihastukselleen. "Kyllä tunnen heidät, +sillä olen selvillä, miten heillä on tapana menetellä". + +"No, kuinka sitten?" + +"Katsos, kuninkaalla on yllään punainen, kultaremssuinen villapaita, ja +hän seisoo pöydän vieressä, jolla on kultakruunu punaisen kankaan +päällä, ja kuningatar on pukeutunut punaiseen, kultaremssuiseen mekkoon +ja kenkiin, joissa on niin korkeat, niin korkeat korot". + +"Kuinka tiedät tuon?" + +"Kas, äidin kirstunkannessa on taulu, jossa sekä kuningas että +kuningatar on kuvattu juuri sellaisina kuin he ovat ja elävät tässä +maailmassa. Ja sitten saan nähdä..." + +"Ah kyllä, kyllä vaan, ellet vain kadota silmiäsi", sanoi isä nauraen. + + * * * * * + +Kahdeksan päivää sen jälkeen olivat Sakari ja hänen tyttärensä +porolaumoineen matkalla suureen maailmaan. Ei voitu nähdä mitään +kauniimpaa kuin Annan kauniit silmät, kun hän sai lähteä matkalle +hiljaisesta kodistaan. Hän olisi suorastaan unohtanut hyvästellä +äitiään ja Anttia, elleivät he molemmat olisi muistuttaneet siitä. Äiti +itki, kun hän suuteli tytärtänsä, mutta Anna oli niin onnensa vallassa, +että hän miltei piti äitinsä kyyneliä naurettavina. Niin erilaisia ovat +usein sieluntilat, ja juuri siksi ihmiset niin harvoin ymmärtävät +toisiansa. + + + + +KAMREERI MILLER. + + +"Tänään on kymmenen vuotta pikku Annetten kuolinpäivästä", huokaili +Millerin rouva, noukkiessaan piirongin laatikosta muutamia vähäisiä +kapineita, jotka olivat kuuluneet heidän ainoalle lapsellensa. Huonoksi +kulunut läkkikalkku, jolla tyttönen oli useasti leikkinyt, vähäinen +hopealusikka, josta hän aina otti lääkkiä viimeisen tautinsa ajalla, ja +kullan-keltainen hiuskutri olivat ne jäännökset, jotka äiti kätki +tyttönsä muistoksi. Se oli sydäntärasittava häviö, hän kun oli heidän +ainoa lapsensa. + +"Tänään olisi hän täyttänyt kuusitoista vuotta", sanoi äiti; +"kuusitoista vuotta ... hän olisi suuri tyttö; mutta Jumala tahtoi +toisin". + +Hän ei huomannut näissä mietinnöissänsä, että miehensä oli tullut +sisälle ja seisoi hänen vieressänsä. + +"Niin, mamma", sanoi hän vihdoin, "tänään on kuusitoista vuotta +siitä ... ja kuitenkin, kuitenkin..." + +"Ja kuitenkin kaipaamme pientä tyttöämme", virkkoi hänen vaimonsa +hymyillen surullisesti; "onhan se lapsellista, Miller, kovasti +lapsellista?" + +Kamreeri oli kunnian mies, vaikka miten sanotaan vähän +mielisteleväinen; hän oli harras, rakastettava olento, mutta häpesi +ollaksensa sellainen, kun ei löytynyt mitään koko maailmassa, jota hän +pelkäsi enemmän kuin miehuuttomana pitämistä, vähän hyvänluontoiseksi +mieheksi katsomista, jommoinen hän olikin. Kamreeri oli koettanut +muodostaa luonnettansa, mutta ei onnistunut; sillä luonnon antamaa tahi +kieltämää emme voi muuttaa, vaan sen minkä voimme, on lahjain kykymme +mukaan käyttäminen. Ei kaikkein ole suotu ky'yllä tahi älyllä +hallitsemaan maailmaa, niinkuin ei kaikki puut ole kylliksi valtavia +lahjoittamaan suojelusta ja varjoa; mutta ketään ei ole, joka ei voi +hyödyttää, joka ei voi täyttää jotain sijaa, mikä muutoin lepäisi +hedelmätönnä, jos vaan tyydytään olemaan pajupensas tahi maahumala, +eikä yritetä olla tammi. Kamreerilla oli kuitenkin pieni vika, hän +tahtoi olla mikä hän ei ollut -- ja sentähden hän ojensi itsensä, +vaikka se häntä kirveli, ja sanoi: + +"Ole järjellinen, Emilia kulta, järkevä ja älä murehdi tyttöä +kauemmin". + +"Murehdi häntä? Minä en murehdi, mutta rakastan hänen muistoansa ... ja +sentähden ovat nämä pikkukalut minulle rakkaat". + +"Vai niin, aivan oikein, Emilia kultani, mutta tämä muisto on hyödytön, +on jotain, joka ... joka ... tahdoin sanoa ... sinä et saa aina +ajatella tyttöä. Minä ajattelen, Jumalan kiitos, harvoin sitä +surettavaa historiaa ... minä katsoin jo alussa tyynesti ja +maltteellisesti asiaa". + +Siinä ei sanonut rehellinen kamreeri totta, sillä hän virui monta yötä +valveilla ja suri aivan katkerasti tyttöänsä, vaikka hän nyt piti +itsensä vaimonsa takana eikä ollut olevinaan murheellinen. + +Aviopuolisot tukevat toki parhaiten toisiansa, kun ne tahtovat ymmärtää +toisensa ja jakavat onnen ja onnettomuuden keskenänsä. Miehelle on yhtä +arvollista osan-otto vaimonsa suruissa tahi iloita hänen kanssansa +rakkaimmista muistoistansa, kuin kylmyyden kuoreen vetäyminen ja +selittäminen kaikki vaan heikkoudeksi ja lapsellisuudeksi, joka +kuitenkaan ei ole muuta kuin naisellinen jättiläisvoima, mikä muistaa +paljon ja kieltäytyy paljosta -- eikä kuitenkaan nurise, vaan kiittää +Häntä, joka antoi ja otti. + +Kamreeri ja hänen vaimonsa eivät ymmärtäneet toisiansa, vaikka +molempien oli kiittäminen luonteensa samoista peri-aatteista, mutta hän +oli väkinäisyydellä teeskennellyt itselleen voiman, joka ei ollut +luonnollinen -- jota vastaan vaimo oli koko olennossansa totinen ja +vilpitön. + +"Sinun täytyy mennä ulos kävelemään", sanoi hän, "sinun tarvitsee +huvitella etkä saa istua kotona vaipuen kaipaukseesi". + +"Mutta, hyvä mieheni", hymyili vaimo, -- "en minä murehdi; tyttöäni +ajatteleminen ei tapahdu surulla, vaan sisällisellä ilolla, sillä +minusta tuntuu niinkuin hän näkisi minun, nyökkisi ja kertoisi minulle, +että hän on onnellinen, vapaa ja iloinen, eihän tämä ole surua". + +"Mutta se on kuitenkin surettavaa", sanoi kamreeri, joka ei milloinkaan +taitanut ajatella pientä tyttöänsä, sielussansa kipua tuntematta; vaan +se tuli siitä, ettei hän totellut tunteitansa. Jos hän olisi kuullut +niitä eikä tavallansa tahtonut olla mies, olisi murhe, niinkuin se aina +tekee, lopullisesti tuottanut hedelmiä -- mutta sen repi hän pois ehdon +tahdon, ja niin muodoin jäivät ainoastaan okaat jälille. "Et sinä saa +istua kotona ja vaipua suruusi", sanoi kamreeri, "sinun täytyy +huvitella". + +"Mutta huvitus vaivaa minua". + +"Vaivaa? Mitä kanssa, armas Emilia, se on mielikuvitus. Meidän +tarvitsee ajella ulkona raitista ilmaa nauttimassa; sitten saat nähdä +että kaikki tulee paremmaksi. Raitis ilma ja vaihettelevaisuus ovat +oivallisia lääkeneuvoja murheessa ja kuvitelluissa onnettomuuksissa". + +Sanottu ja tehty. Kamreeri ajoi puoli tuntia ylöspäin +Kuningaattarenkatua ja ulos pohjoistullista. + +Tallimestarin talon vieressä söi porolauma, joka tuli nyt kamreerin +huomiollisuuden esineeksi. + +"No no, katsoppas tuota pientä tyttöä", virkkoi hän vaimollensa, "eikö +hän ole kuin meidän Annette?" + +Hän oli Anna, joka punaposkisena ja hilpeänä istui ahkiossa ja katseli +suurta joukkoa, mikä oli kokoontunut katselemaan poroja. + +Tytön siniset silmät olivat todella ihastuttavat, ja hänen verevät +poskensa, pienet syvänteet poskipäissä ja naurava suu täydensi kuvan +koko ihanuudeksi, pirteydeksi ja elämän iloksi. + +"Mikä on nimesi, lapsi?" kysyi kamreeri. + +"Anna", kuului vastaus. + +"Anna! Hän minulle sanoi Anna; Emilia, kuuletkos, aivan kuin meidän +pikku tyttö". + +"Kuinka vanha sinä olet?" + +"Kymmenen vuoden". + +"Kymmenen vuoden, meidän tyttömme kuolinpäivä... Mitäs sanot, Emilia?" + +Rouva hymyili, sillä hänen kohtelias miehensä oli todella unhottanut +itsensä ja näyttäytyi nyt, miten ajatus lapsesta oli juurtunut sieluun; +sillä ei muu kuin se, joka alituisesti hautoo samaa aatetta, voi löytää +näin ilmasta otettua yhtäläisyyttä. + +"Tyttö on todella niinkuin meidän Annette", kertoi uudelleen kamreeri, +"tosiaankin meidän tytön lainen, tahi mitä sinä sanot, Emilia?" + +Sakarin tyttärellä Annalla Joutsenvedeltä oli nähtävästi kaukainen +yhtäläisyys kamreerin pienen tytön kanssa, mutta vainajalla ei ollut +samallaista tunteellisuutta mielessä. Joutsenveden Anna oli hilpeämpi, +näytti ilmaisevan pikaisempaa käsitystä ja suurempaa vireyttä, kuin +pikku Annettella oli milloinkaan huomattu. Mutta kamreeri tahtoi nyt +välttämättömästi tavata yhtäläisyyksiä, harvinainen sallimuksen +kohtalo, kun hän oli liiaksi viisas, niinpä niin, miettimään mitä hän +oli kadottanut! + +Kun molemmat puolisot palasivat kotia, ei kamreeri voinut lakata +puhumasta pohjoismaalaisen Annettesta, joksi hän nimitti tyttöä, ja +vihdoinkin tuli hänen sisällisyytensä ilmi. Hän oli nimittäin huomannut +itsensä yksinäiseksi näinä kymmenenä vuotena, sittenkuin Annette +kuoli. Ennen oli hän leikitellyt lapsen kanssa, iloinnut hänen +edistyksestänsä, oli oikein tieteellisellä innolla seurannut hänen +sielunsa kehkeämistä -- ja kun hän erkani niistä, tunsi kamreeri +syvemmin mitä hän oli kadottanut, juuri sentähden että hän tahtoi olla +mies ja heittää pois surun. Se vaikutti ettei hän taitanut löytää +lohdutusta siinä että olisi vaimonsa kanssa puhunut ajatuksensa +alituisesta esineestä. + +Kamreeri oli siis kauvan miettinyt ottaakseen jonkun köyhän lapsen, ja +oli sitä varten käynyt melkeen kaikkein äitien luona, jotka anoivat +yleisön apua omillensa; mutta, Jumala nähköön, kaikkialla kohtasi hän +vasten-mielisyyttä. Hän oli huomannut epäjärjestystä ja siivottomuutta +köyhäin majoissa; hän oli kuullut kirouksia ja sadatuksia, vähään +tyytymisen verosta. Hän tapasi nimittäin aivan harvoin köyhiä niin +hyvinä ja jalomielisinä, kuin hän luki niitä kirjoissa kerrottuna, ja +hänellä ei ollut kylliksi voimaa tunkeutua sen raa'an kuoren lävitse ja +tajuta miten äärettömän paljon löytyy hyvää, joka kätkeytyy rääsyjen +peitossa, ja miten runsaasti rakkautta piiloutuu pilkassa ja nurinassa. + +Hän ei kuitenkaan voinut milloinkaan tehdä päätöstä; mutta Annan +vilkkaat, hilpeät silmät, hänen selvät vastauksensa, kamreerin +mieltymys, erinomainen yhteensattumus, kun juuri Annetten kuolinpäivänä +sai nähdä lapsen, joka oli hänen tyttönsä muotoinen ja jonka nimi myös +oli Anna tahi, jos niin tahdotaan. Annette: tämä kaikki vaikutti että +hän oli tehnyt päätöksensä -- jos se vaan toteentui. Tämän ehdotuksen +hyväksyi hänen vaimonsakin, mutta hän ei ollut läheskään niin innokas +sen perille saattamiseen, vaikka hänkin kuvitteli itselleen monta +iloista hetkeä lapsen kanssa. + +Kamreeri alotti keskustelut Sakari ukon kanssa, joka ensin sanoi +jyrkästi ei; mutta kun kamreeri vei hänen ja Annan kotiansa, jossa +kaikkialla ilmaantui hyvinvointi, vieläpä rikkauttakin, ja selitti että +hän tahtoi ottaa Annan omaksi lapseksensa ja perilliseksensä, alkoi +Sakari vertailla majaansa tuntureilla siihen komeaan huoneesen, ja +perintöä, jonka hän taisi jättää tytöllensä, nimittäin; poro ja kenties +muuan riksi rahassa -- tämä vertailu vaikutti että hän rupesi +peräytymään päätöksestänsä; sillä ei hän tahtonut olla vastoin lapsensa +onnea. Anna itse näytti myöskin haluavan niin innokkaasti, että Sakari +vihdoin päätti koetteeksi jättää lapsen. + +Se oli juhlapäivä hyvälle kamreerille, kuu Anna muutti heille, ja pian +sai hän taas kuulla pappa nimen ja tuntea tytön hyväilyjä, joka kyllä +oli viisas huomaamaan että kamreeri oli heikko naisille. + +Anna oli pian kamreerin ja uuden äitinsä lemmikki, ja sai kaikki mitä +hän toivoi, niin että tyttönen oli todellakin tullut siihen onnelliseen +tilaan, jota hän usein oli uneksinut. + + + + +KAHDEKSAN VUODEN PERÄSTÄ. + + +"Kuka on tuo tyttö harsohameessa, tuota vaaleanpunaista minä tarkoitan, +jolla on valkonen ruusukukka hiuksissa?" + +"Mikä? Täällä löytyy aivan monta vaaleanpunaista harjatyttöä ... tuo, +joka tanssii, maltas katson ... niin, hän on meidän hyvän Kleving'in +kanssa, hän on läänin rahastonhoitajan tytär maalta, sanotaan olevan +sangen rikas tyttö; ukolla, hänen isällä rahastonhoitajalla, lienee +suurehko varallisuus." + +"Voi ei, ei tuo. Kas tuossa hän nyt on, hän menee meidän vierestä ... +siinä hän on, todellinen keijuinen". + +"Onpa solakka!" + +"Pienokainen, piti sinun sanoa; Hän ei ole tosiaan kasvanut kuin +ampiainen, niin ettei hän ole ainoastaan solakka, vaan..." + +"Keijukainen, minä ymmärrän. Hm, kummallista olisi, jos minä en olisi +tuota ihmistä ennen nähnyt. Odotahan, minä näen huonosti näin kaukaa." + +Puhuva herra, käsikiikari silmälle puserrettuna, tunkeutui edemmäksi +tanssisaliin, saadakseen keijukais-olennon lähemmin katsellaksensa. + +Hänen ystävänsä, vähäinen keikari kiharaan poltetuilla hiuksilla, +silohansikkaissa ja upea kultaketju matalalla rinnalla, seurasi +tarkkaavaa johdattajaansa, joka oli muuan niistä onnellista, jotka +tuntevat kaikki ihmiset ja ovat ikäänkuin yhteiskunnan hermosolmuja. +Toisilla ihmisillä on kylläkin usein paljon toimimista yhden asian +kanssa; jollaisilla taas on käsittämätön kyky työskennellä koko +maailman mukana. + +"Nyt hän on minulle selvillä; niin, siinä ei ole halveksimista", sanoi +kaikkitietävä, "hän saa periä paljon, erinomaisen paljon!" + +"Ken hän sitten on? Minä näen että luutnantti Hjalmar tanssii hänen +kanssansa". + +"Helkkarin kaunis mies, tuo Hjalmar ... viisas mies, joka tietää +tehtävänsä, kun hän livertelee tuon tytön edessä ... erinomaisen +herttainen kuvio; hän nauraa sievän-sievästi ... tietää myös että +hänellä ovat kauniit hampaat, ja on tutkinut taitonsa". + +"No, kuka hän sitten on?" + +"Vai niin, sitä minä en ole sanonut. Niin, hän on noin näennäisesti +rikkaan kamreeri Millerin tyttö, joka asuu eli oikeimmin omistaa suuren +omaisuuden etelässä, puutarhan kanssa, sinä tiedät. Rikas ukko, ukko +Miller; minä sanon häntä enoksi, niin että minä, jos tahtoisin, voisin +esittää itseni huoneessa ... mutta minä en ole taipuvainen antamaan +sitoa itseäni" + +"Hm, vai niin, hän on siis Millerin tytär; hm, tytöstä kulkee historia; +eikös hän ole avioton?" + +"Ei... Hän on ... tytär, annahan olla; niin, se lienee erittäin +sekaantunut historia. Minä olen kuullut että hän on jonkun reivin ... +jonkun reivin tytär, jolla oli rakkausseikkailuja erään +näyttelijättären kanssa; ja sanotaanpa että he olivat naimisessa +salaisesti ... koska tuo reivi (nimi ei vaikuta mitään asiaan, vaikka +minä tunnen hänen aivan hyvin ja olen monasti ollut huvimatkoilla hänen +kanssansa, vaikka hän nyt on tullut vanhaksi, muutoin lemmon iloinen, +hupaisa vanhapoika) koska tuo vanha reivi naimiseen mentyänsä (sillä +hän on naimisessa oikein säädyllisen ihmisen kanssa, jolla on kosolta +kolikoita) tahtoi säännöllisesti erota armaastansa, joka lienee +maksanut noin kaksi tahi kolmekymmentä tuhatta riksiä; hän tahtoi näet +välttämättömästi tulla reivinnaksi, kyllä kai. Ja..." + +"Ja tuo tyttö on?" + +"Heidän tyttärensä, jonka ukko Miller otti äitin suruun kuoltua. +Näyttelijättäretkin voivat kuolla surun tähden ... ha, ha, ha! Se on +naurettavaa, mutta lienee tosi". + +"Se on harvinaista ... niin, saattaapa nähdä..." + +"Aatelillista hänen pienissä kasvoissansa; totta tosiaan, katsoppas +vaan ... katsos miten viehättävästi hän nostaa kättänsä, oi! pienet, +kauniit sormet ... hän osaa teeskennellä". + +"Hän nauraa sangen kauniisti". + +"Ja erittäin somat jalat, ainakin yksi, sillä toista en näe". + +"Mahtaakohan tuolla luutnantilla olla tarkoitus?" + +"Tarkoitus? miten sitä voit kysyä? Tyttö on, veljesten välillä sanottu, +vähintäin sadan tuhannen riksin perijä, ja se voi olla kyllä hyvä +köyhälle luutnantille... Satatuhatta ja sievä ulkomuoto, ne eivät ole +pieniä muruja". + +"Mutta mies on henkilö, jonka tuskin kukaan tuntee". + +"No, lieneepä niin. Hän on luutnanttina pohjoisessa päin, tahi jossain +rykmentissä Lapinmaalla". + +"Hm!' Eihän tyttö tahdo muuttaa sinne! Niin ihana ruusu pitää olla +pääkaupungissa". + +"No, ei ruusu siellä huonosti jaksaisi, sillä Arvid on kertonut, joka +muuan vuosi sitten matkusti pohjoistietä Norjaan, että ylähällä on +hyvin kaunista väkeä. Siellä kasvaa kukkia tuvassa, sanoi Arvid, +ihanampia kuin Vergianin puutarhassa; ha, ha, haa!" + +"Nyt alkavat ne taas tanssin; tulee aivan raivoiseksi noille +Lapinmaalaisille", virkkoi pieni mies, jolla riippuivat suuret +kultavitjat rinnalla. + +Molemmat ystävät erosivat, ja pitkä "kaikkitietävä" kuiskasi toiselle +ystävälle: "Mahtanet uskoa että pieni Pierro on aivan hurmaantunut +Millerin tyttäreen, Pierro raukka, ei Jumala saattanut itsellensä +suurta vaivaa luodessaan hänen maallista majaansa; siinä kohdassa on +hän melkeen oma luomansa; hän on vähäinen, rattoisa mies, meidän +Pierro". + +"Me ivaamme häntä!" + +"Eikö mitä, pikku Pierro on viisas kappale... Minä esittelen hänen, +hänellä on hyvä tapa käyttäytyä ... ja vaikka hän onkin pieni ja, +niinkuin vahtimestari Sundström vainaja raastuvan oikeuden kolmannessa +osastossa sanoi: vaikka hän on pieni ja 'halvan näköinen', sanoi +vahtimestari Sundström, kykenee hän miellyttämään naisia". + +"No, mitä sitten?" + +"Mitä sitten? Häät, ja sitten autamme ystävä Pierroa nauttimaan +hyväänsä... Mutta häiritä häntä emme saa. Ei voi ajatella mitään +oivallisempaa, kuin jos meidän pieni ystävämme tulee heiskuroiten +ihanan vaimon kanssa -- sillä ihminen on kaunis, sitä ei voi kukaan +kieltää -- ihana vaimo vierellä. Se on aina ylentävä ilmaus, kun näkee +eriskummaisen parin yhdessä. Pieni, melkeen kääpiö mieheksensä, pitkän +ja suunnattoman leveän vaimon rinnalla, juuri jättiläinen pienen +tassukkamaisen naisen kanssa, tahi vanha kivuloinen ukkoraukka +luuvaloisilla jaloilla kömpii ihanan, nuoren vaimon sivulla, joka on +köykäinen kuin höyhen ja iloinen kuni lintu. Mitä pahempia +vastakkaisuuksia, sitä parempi ihmissuvulle". + +"Sinä olet mielestäni ihmeellinen mies... Mutta sinä voit olla +oikeassa: emme häiritse pikku Periä". + +"Sano Pierro; niin minä häntä nimitän". + +"No, olkoon niin, Pierro saa olla häiritsemättä". + +"Niin minäkin mietin". + +Kaikkitietävä tunsi jonkun hiljaa koskettavan käsivarteensa. Hän oli +ystävä Pierro. + +"Vai niin, sinä tahdot puhua minun kanssani". + +"Niin, ainoastaan pari sanaa. Menemme johonkin huoneesen". + +"Olkoon menneeksi. Anna kuulua... Mitä?" + +"Eipä juuri mitään; mutta ... tunnethan sinä kamreerin, hm, +tunnethan..." + +"Kamreeri Millerin, yhtä hyvin kuin oman herra isävainajani. Mitä +vielä?" + +"Niin, näetkös, minä kävelen täällä ja olen ikävilläni, sillä nyt minä +olen Jumalan nimessä jaksanut kaikki velvollisuustanssini ... ei ei ole +totta tosiansa helppoa tanssia koko puoli tuntia paksun mummon kanssa +muutaman pasteijan (= piirakan) tähden tahi kupillinen lihalientä pari +kertaa vuodessa, tahi muutamia kupillisia teevettä; mutta niin on +maailman tapa". + +"Vai niin, sinä olet kyllästynyt tanssiin". + +"Eipä niinkään, sitä en oikeastaan tahtonut sanoa; mutta sinä voit +esittää minun ukko Millerille ja mummolle, niin että minä saan..." + +"Saan tanssia tyttären kanssa, ha ha ha! Luuletkos niin? Ei, rakas +veli, hänellä on pieni elehvantinluinen kirjansa täyteen töherretty +nimiä. Taitaisitko sinä kuvitella itseksesi, että sellaisella tytöllä +on yhtään tanssia annettavana sinun laskuusi, vaikka sinä tiedät +että..." + +"No minä tiedän kaikki". + +"Se pitäisi sinun tarkasti tietämän, nimittäin että Tukholmassa on +suuri linna-väki, ja niin muodoin lukuisa upsierikunta, ... ja siis +seuraa siitä, että rikas, nuori ja kaunis tyttö ei tarvitse istua, vaan +on pyydetty kaikkiin tansseihin, joita voi ilmaantua -- ja vielä paljon +enemmän". + +"Mutta tuo mies Norrlannista, tuo luutnantti ... mikä hänen on +nimensä..." + +"Hjalmar; niin, juuri se todistaa, että hän on sydämellinen ystävä +perheessä. Hän on aivan varmaan saanut tytön lupauksen neljätoista +päivää sitten". + +"Luuletko sinä sen?" + +"Minä en luule mitään, vaan olen varma siitä. Mutta nyt asiaan: sinä +tahdot tulla esitellyksi kamreerille, joka taas esittelee sinun +tytölle; ja sitten..." + +"Ja sitten?" + +"Ja sitten minä luulen... Tämä on kuitenkin minun yksityinen mietteeni +ja, veli, sinä teet miten tahdot omassa asiassasi". + +"No, mitä sitten?" + +"Niin huomaatkos, sitten on paras, ettet tänä iltana ole mistään +tietävinäsikään; sinä juttelet papan ja mamman kanssa, ja annat tytön +tanssia miten hän haluaa. Sinun pitää avata puhelaatikkosi ja kertoa +Napoleosta, sillä ukko on Bonaparten ihailija ja haastella moittivasti +lordi Castleghista, joka pani niin hyvän patruunin S:t Helenan +saarelle. Olet kai lukenut Las Cases'in päiväkirjan ja Antomarchis'en +kirjeen?" + +"Olen kyllä, minä luulen jotain tietäväni". + +"Mutta se täytyy sinun oikein tutkia, se on välttämättömyys siinä +perheessä". + +"Mutta mummo?" + +"Mummo! Niin, sinun on lukeminen hiukan Wallin'in saarnoja, sillä hän +lienee hyvin hurskas ihminen, ja paljon huvitellee uskonnolla ja +sellaisella; mutta mitä tyttö haluaa en tiedä niin tarkasti, vaan sen +saat kyllä tietää." + +"Kiitoksia neuvoista! Bonaparte on siis..." + +"Muuan ukon lempiaineista; minä en milloinkaan häntä kohdannut +sekaantumatta Napoleon nimeen, joko se sitten sopi tahi ei; mutta, yhtä +hyvä, hän alkaa ja sinä pitkität". + +"Sinä luulet siis?" + +"Ei, minä en luule, kunnon veljeni, minä tiedän ... nyt minä tiedän +tiet. Tule nyt! Meillä ei ole aikaa yhtään hukattavana, sillä kello on +jo kohta kaksitoista, ja jos tahdot ennättää puhua kamreerin kanssa +Napoleosta, ja hänen rouvansa kanssa avuista ja taivaan enkeleistä eli +niinkuin autuas Hjortsberg sanoo, enkelien taivaasta, niin vie se +kauniin ajan". + +"Nyt vasta huomasin hyvän enoni", virkkoi kaikkitietävä, lähestyen +kamreeria, joka oli saanut sijansa oven vieressä, josta mentiin +loistoisasti valaistuun kerrokseen. "Vasta nyt sain selvän hyvästä +enostani... Se on onnetonta kun ovat heikot silmät, muutoin olisi minun +jo kauan sitten pitänyt tehdä nöyrä kumarrukseni kunnian arvoiselle +enolleni... Suokaa anteeksi, minä unhotan esitellä ystäväni +kuninkaallisen sihtierin, (protokollasihtierin itseksensä) sanalla +sanoen, erinomattain hyvän ystäväni Svaningin". + +Molemmat herrat kumarsivat. + +"Onko enon rouva täällä?" + +"On, se on tietty; kun tyttömme on täällä, täytyy mamman olla mukana, +niin on tapa". + +"No kas, onko enon tytär täällä, erinomaisen huvittavaa, minun ei ole +kunnia olla tuttu enon rouvan eikä tytön kanssa, me olemme, niinkuin +tiedämme, ainoastaan satunnaisesti kohdanneet toisiamme siellä täällä +mies-illallisilla, mutta minä en todellakaan ole uskaltanut vaivata +perheissä käynnilläni". + +"Veli olisi kuitenkin varsin tervetullut". + +"Minä kiitän, eno on ylen hyvä, tahtoessaan nähdä nuoren miehen +luonansa, ja minä käytän lupaa hyväkseni, kun saisin onnen tullakseni +esitellyksi enon rouvalle". + +"Se voi kyllä tapahtua," virkkoi kamreeri, "hän istuu tässä +vieressäni... Muuan tuttujani, hyvä Emilia, kuninkaallinen sihtieri ... +kuninkaallinen sihtieri ... suo anteeksi, minä en todellakaan osaa +tuokiossa..." + +"Kuninkaallinen sihtieri Gabriel", sanoi hän hymyillen, "minä olen +ainoastaan sattumaltansa muutamilla iltasilla kohdannut kamreerin ja, +jos en väärin muista, oli se eräässä kukkaisjuhlassa, jossa sain sen +kunnian..." + +"Ha ha, veli suopi anteeksi; vanhaksi tultua on muisto heikko... Ja +tämä on veli Gabriel ... Gabriel, nyt muistan hyvin veljen nimen. Veli +Gabriel mahtaa esitellä..." + +"Ystäväni, kuninkaallinen sihtieri Svaning". + +Sellaisissa esittelyissä ei oikeastaan ole paljon sanottavaa, ja +sentähden erkaantuivat herrat taas pian, tehtyään ensin muutamia +huomautuksia lukuisasta väestä, ahtaasta huoneuksesta ja miten +tanssimusiiki kaikuu korvissa monta päivää kemujen jälkeen. + +"Se tulee nyt sinun asiaksesi, nyt jätän sinun omaan valtaasi, veli +Svaning... Suo anteeksi, mitä on tarittimella?" + +"Punssia". + +"Vai niin; tuo tänne, vahtimestari! Maljasi, veli, onnellinen alku ja +hyvä loppu! Hyvästi kanssasi!" + + * * * * * + +"Nyt olen minä esitellyt Pierron pikku kamreerille ja kaatanut hänelle +lasillisen punssia, että rohkeus mahtaa kasvaa. Hän on hieman sievä, +pikku Pierro, hieman kaunis ja korea, suuret kultavitjat litteällä +rinnallansa. Se on erinomaista, voi olla tuollainen lautapeli +rinnaksi". + +"Sinä olet kuitenkin ilkeä, rakas Gabriel", virkkoi joku toisista +ystävistänsä. "Per Svaningilla on hänen ansionsa, hänelläkin; tyhmä ei +hän ainakaan ole". + +"Mitä kanssa, liukas kuin kettu; hänellä on kuitenkin paljon kykyä +ja..." + +"Menee edemmäksi kuin minä", sanoi kaikkitietävä, "niin, se on hauskaa, +sillä minä olen iloinen poika, vaikka ei ole miettivää ymmärrystä; minä +annan päivän tulla ja päivän mennä, kerrassaan sanoen, minä olen hyvän +Pierroni vastakohta... Mutta hän ei tiedä oikein miten alkaisi, siinä +on eroitus; minä alotan hyvästi enkä milloinkaan lopeta ... hän alkaa +vähällä ja huonosti, mutta lopettaa hyvin. _Finis coronat opus_." +[Lopussa kiitos seisoo.] + + * * * * * + +"Erittäin säädyllinen mies oli tuo Svaning, sivistynyt," virkkoi +kamreeri istuissaan vaunuissa ja mennessään Tukholmin katuja etelään +päin, "erittäin säädyllinen mies". + +"Hän näyttää olevan enemmän tunteellinen kuin nuoret miehet +tavallisesti ovat", sanoi rouva. + +"Hän on ihminen, jolla todella oli terävä silmäys ja lavea tieto +euroopalaisessa valtio- ja sivistyshistoriassa. Minä olen harvoin +tavannut ketään, joka niin selvästi ja järkevästi käsittää esimerkiksi +Napoleon suuren luonnonlaatua, sitä roomalaistahtoa ja samalla +lapsellista, puhdasta ihmisellistä, joka näyttäytyi siinä, kun hän S:t +Helenassa luki katkismusta lapsen kanssa. Hän ymmärsi Napoleon, ja +totta puhuen niitä ei ole nykyaikana monta, jotka voivat käsittää +sellaista jättiläis-luonnetta". + +"Minä en puhunut valtiollisista hänen kanssansa", sanoi rouva, "mutta +harvoin saadaan kemuissa, hälinän paraillaan kestäessä, kuulla niin +kauniita ajatuksia, kun hän lausui". + +"Mutta, Annette, sinä olet vaiti; olisihan todellakin jotain +sanottavaa. Onko ollut hauskaa?" kysyi rouva. + +"Oi, mamma, hauskaa! Milloin paremmin hauskaa on täällä maailmassa?" + +"Sinä olet tyytyväinen kohtaloosi, armas Annette". + +"Olen niinkin, tietysti minä olen tyytyväinen, mamma... Hyvä mamma, +ette saa luulla minua tyytymättömäksi". + +"Sinä olit kenties loistavin koko pidoissa; olipa tosiaankin hauska +nähdä miten perhoiset kieppuivat meidän pikku ruusun ympärillä", sanoi +kamreeri ylenmääräisessä isän ilossansa. + +"Minun ympärilläni, pappa kulta! Pappa ei siis nähnyt neiti +Tilldorfia... Voin sanoa että hän mahtoi väsyä siitä ijankaikkisesta +liehtimisestä ... jos hän väsyy sellaisesta; mutta hän suvaitsee +jumaloitsemista ... pappa! Kuka se on josta kerroitte, jonka täytyy +istua useoita tuntia paikallansa, eikä saa mennä ulos ellei hänellä ole +kuuden tuuman korkuisia puujalkoja, joilla hän kävelee?" + +"Dalai Lama Itä-intiassa, lapseni, eli hengellinen hallitsija +Japanissa, minä en muista aivan tarkasti, mutta katson kotiin +tultuani". + +"Niin, Julia Tilldorf kävelisi, luulen minä, mielellään koko ikänsä +puujaloilla, kun vaan tulisi ihailluksi", virkkoi Annette, "ja +kuitenkin, mitä merkitsevät tällaiset kohteliaisuudet?... Ei mitään, ei +yhtään mitään!" + +"Siinä olet sinä oikeassa, Annette kultani, siinä olet sinä aivan +oikeassa; ne ovat vaan pieni raha, lausuu muuan kirjailija", sanoi +kamreeri... + +"Niin", lisäsi rouva, "Annette on kyllä viisas kiintyäksensä +sellaisiin". + +"Mutta, mamma!... Luuleeko mamma että mies milloinkaan ajattelee +vilpittömästi; minä en usko sitä". + +"Totta kai, ne miettivät yhtä rehellisesti kuin me ... mutta..." + +"No, Emilia kultani, 'yhtä rehellisesti kuin me' on liian vähän; te +naiset ajattelette harvoin vilpittömästi ... suo anteeksi, Emiliaseni, +_harvoin_ sanon minä ... jota vastoin meillä miehillä on sanantapa: +'_miehen sana on miehen hyvästijättö_'". + +"Niin, mutta sitä et voi sanoa tanssikeskusteluista ... sinä et ole +milloinkaan tanssinut, kultaseni, mutta se on joksikin tietty, että +sellaiset kohteliaisuudet ovat paljasta lorua". + +"Minä arvelen samoin kuin mamma; se on ainoastaan paljasta lorua", +lisäsi Annette. + +"Puhuiko kuninkaallinen sihtieri Svaning kanssasi?" + +"Puhui". + +"Niin kaksitavuisesti _puhui_!" + +"Rakas pappa, minulla ei todellakaan ole muuta sanottavaa kuin puhui; +minä tuskin kuulin mitä hän sanoi". + +"Se oli vahinko; sitä miestä kuulla kelpaa". + +"Ainakin on hänen puhetapansa vastenmielinen ja suhiseva, aivan kuin +käärmeen!" + +"Sinä et saa säilyttää valeluuloja hänen ulkopuolisuuttansa vastaan; se +on sisällinen ihminen, jolle armo on annettava". + +"Oi, mamma, lause on aivan tosi, mamma kultani; mutta ... minä, minä en +uskalla sanoa vähäistä vertausta". + +"Aivan hyvin, puhu vaan, Annette, sinulla on usein oikein näppäriä +sutkauksia". + +"Niin, puhuakseni vilpittömästi, sisällisen arvon on aivan niin, kuin +jos sanottaisiin: Älä halveksi tuota nurkkaan käärittyä putelia; se +tosin taitaa sisältää vaan kiiltomustetta, mutta voihan tuo huonosti +koristettu puteli olla täynnä _Lachrymae Christi_. [Kristuksen +kyyneleet, eräs viinilaji Vesuviolla.] On antaminen minulle ja toisille +anteeksi, kun ne eivät paikalla usko, että inhoittava kuori kätkee +jalon sielun". + +"Annettella voi tavallaan olla oikein", virkkoi kamreeri. "Mutta sinun +pitää puhua miehen kanssa; minä vakuutan, että niin selvä katsanto, +jonka hän heitti Napoleon suureen, ei ole joka miehen lahja ... ja +ettei sellainen mielihartaus niin suureen mieheen ilmaannu kylmässä, +itserakkaassa sydämessä; niin paljon minä tiedän". + +Vaunut seisahtuivat kotona. + + + + +ANNETTEN KAMARISSA. + + +Se oli luonnikas huone, ihanan Annetten kamari. Seiniä kaunistivat +piirroskuvat ja muutamat arvokkaat öljymaalaukset, jotka yhdessä pienen +mutta uljaasti koristetun, kirkkaan kuvastimen ja upean vaatetuksen +kanssa, sekä useampain erilaatuisten somain ja sieväin, tarkalla +kauneuden aistilla valittuin esineitten sopusuhtaisuudella teki huoneen +jonkunlaiseksi taidekamariksi. Merkillistä kyllä, kun katseli +maalauksia, tapasi yhdessä nurkassa pienessä taulussa kuvauksen +Joutsenveden rannassa olevasta tuvasta; mutta se oli piiloitettu ja +riippui siinä pappa Millerin mieliksi; sillä hän oli antanut sen kuvata +erään kasvienkeräilijän, jota hän oli auttanut sillä ehdolla, että +tunturimatkallansa tervehtäisi ja piirustaisi Joutsenveden ja tuvan. +Tuo hyvä ukko antoi taulun tyttärellensä hänen kahdeksantenatoista +syntymäpäivänänsä; hän luuli siinä tekevänsä hyvää. Muutamia kyyneleitä +ilmaantuikin tyttären silmiin ... mutta hän ripusti sen niin kauas kuin +mahdollista. + +"Miksi piiloitat tuon taulun niin tarkasti?" kysyi ukko; mutta sai +vastaukseksi: + +"Se on minulle niin rakas, ettei kukaan muu kuin minä saisi sitä +nähdä". + +"Kaunis ajatus", virkkoi äiti liikutettuna. + +"Ihana ajatus!" kertoi kamreeri juhlallisesti. + +Oli jo aamu, kun Annette jäi yksin huoneesensa, jossa hän miettivänä +vaipui sohvalle, silmäykset jäykästi eteensä tähdättynä. + +Nuori tyttö oli kenties nyt ihanampi, kuin maatessansa tahi +puhuissansa; jotain vakavaa lepäsi silmillä, joka ylensi hänen +luonnollista suloisuuttansa hengellisen voiman hempeydellä. + +Hän istui kauan hiljaa, ikäänkuin unelmissansa tietymätönnä. + +"Ja niin", alkoi hän vihdoin, "ja niin on se huvi loppunut... Hän +yksistään ei sanonut minulle mitään kohteliaisuuksia, ainoastaan hän ei +nauranut, katsoessaan silmiini ... erinomaista, ja se vaikutti minuun +hyvästi. + +"On tapa että tytön pitää näyttäytyä isoiselta ja onnelliselta, vaikka +hänen olisi miten tahansa ikävä; hänen pitää aina olla mielessänsä +iloinen, hyväilty ja ylenmäärin onnellinen kuulemaan niitä nerottomia +kohteliaisuuksia, joita hän on kuullut tuhannen kertaa ennen, ja jotka +hän osaa ulkoa -- mutta hän ei puhunut mitään kohteliaisuuksia, hän ei +esittäytynyt veikistellen, hän oli vakava mutta kuitenkin iloinen; hän +katsoi minun sieluuni, luulen minä. Oi, kyyneleet tahtoivat tulla +silmiini, olin niin onnellinen; mutta minä pusersin iloni tavallisella +hymylläni, muuan niitä sievistyksiä, jotka ovat usein viekoitelleet +hyvät keikarit kertomaan minulle, että ainoastaan jalo ihminen taitaa +nauraa jalosti -- arvattavasti ei minulle tarkoitettu, vaan ainoastaan +miete, kuin kaikki toisetkin". + +Hetken äänettömyys. + +"Mitä hän mahtoi minusta ajatella? Ajatteliko hän ollenkaan minua +puhuessansa, tahi olinko minä vaan henkilö, jonka kanssa hänen täytyi +puhua?... Mutta siltä ei laverrellessa näytetä. + +"Nyt sinä olet heikko, Annette", kuiskasi hän, "kovin heikko. Mitä se +oikeastaan kuuluu sinulle, jos köyhä luutnantti tarkoittaa jotain, tahi +ei mitään tarkoita, kun hän puhuu kanssasi? Mies paitsi sitä on minulle +harmittava ... hän on ylähältä päin, kenties hän tietää kaikki ... +Annette raukka! + +"Ja kuitenkin -- en tiedä miksi -- palajavat minun ajatukseni +alituisesti pikku järvelle tunturin alla, ja vähäseen tupaan. Minä +uneksun kotona olemista ... ja miten huonosti minä siellä voisin?! + +"Ihmeellistä on kun lapsuuden muisto yhä palajaa takaisin, kun se +niinkuin perhoinen lakkaamatta leijailee sielun ympärillä, etsiäksensä +jos sen kukissa olisi vielä hunajata, niinkuin silloin kun ne +puhkesivat erämaassa... Ei, ei, hunaja on loppunut, hyvä muiston +perhoinen -- minun täytyy olla viisas". + +Oltuaan muutaman minuutin ääneti meni hän ja otti esille pienen, +Joutsenvettä kuvaavan taulunsa. + +"Siellä siis ... tuolla on minun vanha kotoni", sanoi hän, "ja miten +onnellinen enkö ollut siihen aikaan -- onnellinen ja iloinen; toivoin +ainoastaan omistavani sen sormuksen, jonka nuori joutsen järveen +kadotti... Nyt olen saanut sen rikkauden; ja mitä nyt vielä toivoisin? +Niin, että voisin unhottaa sen majan, sen lapsen ilon -- ja tulla +toiseksi ihmiseksi kuin silloin olin. + +"Minä pelkään lakkaamatta isäni tulevan tänne -- tuon raa'an +uudisasukkaan. Me emme sovi toisillemme -- ja kuitenkin on hän minun +isäni. + +"Hän on kai nyt jo vanha ukko, mutta veljeni voi tulla. + +"Miten kävisi, jos kaikki ihmiset saisivat nähdä kömpelön, laaduttoman +talonpoikais-kuvion, hiukset kasvoilla ja kädet kovat kuin puu, +syleilevän minua ja sanovan: Oi, Herra Jumala, miten sinä olet tullut +suureksi ja hienoksi, Anna! Oi, minä kuolisin häpeään. + +"Ja kuitenkaan en voi olla ajattelematta kotona olevia, kuitenkaan en +voi unhottaa sitä vanhaa kelloa, joka napsutti nurkassa, ja +kattohirttä, jonne minä aina laskin katkismukseni, ja miten iloinen +olin Antin tullessa sisälle hyppivät kalat korissa, tahi silloin kun +isä tuli ansaan joutunut jänis mukana. Silloin oli juhla huoneessa ja +minä -- niin lapsellinen voidaan olla, -- olin paljon iloisempi kuin +nyt, tahi istuessani parvekkeella ja huomatessani miten minua +kiikarilla tähystellään. Silloin kuiskaa moni nimeni... Mutta kenties +yksi ja toinen lisää: Hän ei ole kuitenkaan se kuin näyttää, hän on +torpparin, uudisasukkaan tytär Jumala tiesi mistä. + +"Mutta kenties se on unhotettu. + +"Jo kolme... Ui! miten tuskauttavalta kuuluu, kun vasarat lyövät +vieteriin ja syvä hautasointi kumajaa pöytäkellosta ... kello on kolme. +Vanha puuviisari lytistyneessä tuvassamme Joutsenvedellä osoittaa sekin +kolmea ... ja ne kaikki makaavat; äitini kenties rukoilee!? Kenen +edestä?" + +On kokonaan toinen asia miettiä ainetta, kun aurinko ystävällisesti ja +kirkkaasti paistaa ikkunasta ja kultaa jokaisen esineen, tahi joutua +tutkinnoihin yölampun hämärässä valossa; erilainen selvyys on sielussa, +jos osittain voimatonna koko yön valvottua puoliksi oikoo sohvassansa, +tahi tarpeeksi maanneena, tuntee jokaisen hermonsa vahvistuneeksi ja +jänteväksi jokaisen lihaksensa. Niin oli nyt Annetten laita, joka +puolenpäivän aikaan toisena päivänä näyttäytyi äitinsä salissa, +tavallisen iloisena. Hän taisi tuskin käsittää miten voi olla niin +lapsellinen, että toivoi takaisin vanhempainsa tupaan Joutsenvedellä; +sillä silmäys kuvastimeen osoitti hänelle että hän ei sinne soveltunut +... mahdollisesti kyllä joku hänen sielunsa ajatus sinne ikävöitsi, +mutta hän itse ei milloinkaan enää voinut vajota niin syvälle, että +tahtoisi mennä entiseen asemaansa. + +Jälkeen puolenpäivän ilmoitti palvelija kuninkaallisen sihtierin +Svaningin. + +"Hän on suuresti tervetullut", virkkoi rouva; mutta Annette pisti +esille ruusunpunaisen alihuulensa ja näytti nyreiseksi kuin lapsi. + +"Annette kulta, mitä nyt mietit, hän on aivan säädyllinen mies, sinun +tulee olla huomiollinen häntä kohtaan". + +"Hän on tuskauttava, mamma, ihan tuskauttava sihisevällä äänellänsä; +mutta se ei haittaa... Minä voin hillitä itseni jos tahdon, mamma +kulta!" + +Kuninkaallinen sihtieri astui sisälle. Hän oli tavallisuuden mukaan +hyvin sievästi vaatetettu, vieläpä vähän enemmän kuin tarvittiin, joka +kuitenkin vaatetuksen suhteen teki Pierron -- joksi ystävänsä +nimittivät häntä keskenänsä -- arvoitukseksi. + +Hän joutui pian syvään ja perinpohjaiseen keskusteluun rouvan kanssa +ihmisen määräyksestä. + +Kuninkaallinen sihtieri tunnusti ettei hän vielä milloinkaan ole +kohdannut ketään, jolle hän olisi taitanut avata koko sielunsa. Hän +antoi hiljaisena valituksena värehtiä sanansa, puhuessaan +vanhemmistansa, miten jalot ne olivat, miten hellästi hän niitä +rakasti; mutta kuitenkin -- kuitenkin eivät he olleet kaikki kaikissa. +Hän tunsi sydämellisen tarpeen mielen sopuisuudesta, ja olisikin +luullut sen löytäneensä, jos sisarensa Emma olisi elänyt; heillä oli +paraiten suostumus toisiinsa. + +Annette tunsi että hymyily tahtoi häneltä näyttäytyä; hän olisikin +voinut nauraa sisar Emma vainaalle, joka teki sangen viisaasti +kuollessaan pois tästä maailmasta, mutta rouvan kasvot olivat aivan +vakavat, -- hurskaimman luottamuksen haamoitus ja hartain sääliväisyys +lepäsi hänen kasvoillansa, ja siis Annette aivan sävyisesti katsoi +työhönsä. Hän vielä huomasi että mamma tahtoi hänenkin liittymään +keskusteluun, ja sentähden alkoi hän vähin jutella herra Svaninqin +kanssa sielun sopusuuntaisuudesta. + +"Minä en toki rohjenne kysyä", sanoi rouva juhlallisesti, +keskeyttääkseen tyttönsä vastaväitteitä, "minä en toki rohjenne kysyä +mikä mies kuninkaallisen sihtierin isä oli". + +"No eipä mikään, ei juuri mikään... Oi, minä rakastan sitä ukkoa +enemmän kuin elämääni ... muutoin hän oli hovikamreeri ... se tahtoo +sanoa vaan arvonimen ... hän oli muutoin mitä sanotaan nimismies, +vakaa, vilpitön, jalo luonne". + +"Jalo nimismies", mietti Annette. "Oi, niin liikuttava!" + +"Oletteko usein kotona?" kysyi kamreerin rouva, joka ei laisinkaan +miettinyt nimismies-arvoa. + +"En, en todellakaan, minä en ole moneen vuoteen ollut kotona", kuului +vastaus. + +Oikeastaan ei kuninkaallinen sihtieri ollut aivan tervetullut kotona, +sillä hänen isänsä, tuo jalo mies, oli saanut suorittaa summia rakkaan +poikansa tähden, ja oli muutoin joksikin kireä ukko ja niin hyvin pojan +kauhuna, kuin jokaisen torpparin ja köyhä-raukan koko piirikunnassa. +Ukon suoramielisyys ilmaantui erittäin siinä, että hän illoin, jos ei +joku ryöstö tahi muu toimitus häntä estänyt, pelasi keskievarin kanssa +lautapeliä totilasista ja kertoi miten hän oli pusertanut totuuden +"varkaitten ja konnien" suusta. + +Mutta rouva ei kuvaillut mielessään jaloa ukkoa sellaiseksi, vaan +vanhaksi perheenvanhimmaksi, jolla oli valkoiset hiukset ja lempeä, +vakava silmäpari, jotka kostuivat ilokyyneleihin, ajatellessaan rakasta +poikaansa Tukholmissa. + +Vieraissakäynti oli luonnollisesti mahdollisen lyhyt. + +"Mutta voiko mamma tosiaankin suvaita tuota ihmistä?" kysyi Annette. +"Minä en voi häntä kärsiä". + +"Lapsi kultani, se kuuluu ylen pahalta; hän on sivistynyt, +hyvä-sydämminen ihminen, sen huomaa hänen puheestansa". + +"Lienee niin, mamma kulta, mutta ... minä en häntä voi kärsiä." + + * * * * * + +Kuninkaallinen sihtieri Svaning oli muuan niistä, joilla koulu-ajasta +alkain lakkaamatta on sama päämaali, ponnistella nimittäin eteenpäin. +Hän oli siis oikein ahkera poika, säästäväinen ja säännöllinen ja niin +muodoin opettajain mieliksi. Yliopistoon tultuansa tekeytyi hän +professorein luona tutuksi ja kävi tarkasti kaikkein niiden opettajain +oppiluennoissa, jotka antoivat sille arvon, työskenteli ahkerasti ja +ansaitsi hyvät todistukset; mutta sai sitä paremmat. Tultuaan maailmaan +katsoi hän tarpeelliseksi seurustella "parempain" kanssa ja ymmärsikin +pian niin paljon, että hän kernaasti otettiin pelipöytään. Sitten ei +ollut kysymys säästämisestä, ja sitten vasta hän kiusasi rakasta +isäänsä, joka ei tahtonut suorittaa tarpeellisesti paljon pojan +ylhäisistä tuttavuuksista. + +Jokaiselle eteenpäin pyrkivälle tulee aikakausi, jolloin täytyy naida +itsellensä rahoja. Se ajanjakso tulee, kun hänen onnensa alkaa kypsyä, +se tahtoo sanoa, kun hän on päässyt tavalliseksi ihmiseksi, jolla on +arvonsa, mutta ei mitään muuta. Silloin pitkittyy tosin entinen olo, +mutta se ei tahdo mennä edemmäksi, vaan alkaa seisatella, niinkuin +kieporatas, jolle vähän väliä täytyy lisätä vauhtia, mutta sillä välin +kulkee kuitenkin niin tasaisesti, että tuskin huomaa miten se joka +silmänräpäys kadottaa alkuperäistä voimaansa. + +Se hetki oli nyt tullut herra Svaningille, ja sentähden hän katseli +ympärillensä vaan tyttöihin ja antoi mielellään hyvän ystävänsä +"kaikkitietävän" näytellä etevämmän osaa, kun se miellytti tuon +sävyisän miehen turhamielisyyttä -- ja tämä ei loukannut mitenkään +Svaningia, joka salli kumppaniensa nimittää itseään Pierroksi ja +suoritti oppilaan osan heidän ylevässä seurataiteessansa, samalla kun +hän viisaalla menetystavalla tiesi jokaisen ihmisen heikkoutta käyttää +hyödyksensä. + +Nyt oli hän tutkinut kamreerin rouvinensa ja voittanut tarkoituksensa; +sillä kamreeri näki selvästi että hänen uudella ystävällänsä oli yhtä +valistunut pää kuin lämmin sydän, koska hän siltä näyttämättä, ei ollut +mikään muu kuin uskollinen kaiku kamreerin omista ajatuksista. Hän +antoi aina kamreerin puhua niin kauan, että sai selvän aatteen yhdestä +päästä, ja sitten liestytti hän koko langan, paljoa enemmän kuin +kamreeri ajattelikaan, ja loppu oli että kamreeri huomasi nuoren miehen +etevämmäksi itseänsä, mutta kuitenkin sama-uskolainen, ja siis täytyi +hänen olla ensimäisen luokan valo. + +Tämän saavutti hän omia ajatuksiaan sepittämättä, ainoastaan toisen +sepitystä jälittelemällä. + +Samalla tavalla hän voitti kamreerin rouvan; hänenkin aatelankansa oli +hänellä selvällä ja hän kehitti jokaisen pienen viihtisen niin +taitavasti ja käteliäästi, että hyvä rouva, jolla oli enemmän sydäntä +kuin päätä, katsoi hänen jaloluontoiseksi, joka omisti taikasauvan +kaikkiin hänen synkkiin mietelmiinsä. + +Mutta vielä puuttui pää-asia; hänellä ei ollut avainta Annetten sydämen +kieleen. + +Sepä oli jotenkin vaikea saada; sillä Annette oli, se on tunnustaminen, +oikeastaan ei mikään muu, kuin vallaton, itseluuloinen lapsi, joka ei +vielä ollut käsittänyt mitään varmaa aatetta, vaan oli oikkujensa +johdettavana. Ainoa mitä hän suorasti mietti oli ajatustensa +Joutsenveden tuvassa lenteleminen; mutta se oli hänelle kahdesta syystä +vastenmielinen. Hän tunsi omantunnon nuhteita, kun oli unhottanut +isänsä ja äitinsä, mutta samalla hän kauhistui sitä, että ne todella +olivat hänen vanhempansa. + +Mutta hänenkin aikansa oli tullut, ja enempi kuin milloinkaan ennen hän +vaipui ajatuksiin, se tahtoo sanoa, hänen ajatuksensa harhailivat +ympäri maailman, ei niinkuin ennen edestakaisin, sinne tänne kuin onnen +tuuli puhalsi, vaan ne muodostivat avaramman kiertokulun, alituisesti +jonkun pidättämänä, joka esti ne pakenemasta tiettyä piiriä ulommaksi. +Hän ei taitanut nimittäin ajatella muita, miettimättä samalla tuota +nuorta, siveää luutnantti Hjalmaria, jonka mielevät silmät olivat hänen +ikäänkuin lumonneet. + +Hän tahtoi vakuuttaa itseänsä ettei hän voinut suvaita Hjalmaria ja +hänellä oli siihen syynsä, se nimittäin, että Hjalmar luultavasti tunsi +ainakin hänen todellisten vanhempainsa nimen, asia joka kaiken muun +edellä häntä pahoitti; sillä hän ei tahtonut olla uudisasukkaan tytär, +ja punastui niin usein kuin hän kuvitteli että seuraelämään astuissansa +voidaan kuiskata: Hän on uudisasukkaan tytär Norrlannista. + +Voisihan sitä Hjalmar ajatella -- ja siinä oli kyllä, ja kuitenkin... + + + + +VASTAPÄÄTÄ KADUN TOISELLA PUOLELLA. + + +Vastapäätä kamreeria ja yhtä ylähällä maasta asui eräs katteinin rouva. +Kauan aikaa oli nähty tuon hyvän rouvan kissa istuvan ikkunalla, aivan +kanarilinnun häkin alla, ja silloin tällöin saatiin nähdä nuorekkaitten +kasvojen vilahdus, jotka kurkistivat muutamain kukkien lävitse, joita +joka aamu pari valkoista kättä puhdisti ja kasteli. Hän oli katteinin +rouvan tytär, Teodora Bernhard. Rouvaa itseä nähtiin tuskin +milloinkaan, ja yleisesti katsoen nähtiin niissä kahdessa ikkunassa, +joissa hän hallitsi, harvoin toisia eläviä olennoita, kuin kaunis musta +kissa ja pieni kellertävä kanarinlintu; yksi lepäävässä asemassa tahi +korkeintaan nuolemassa käpäliänsä, jotka olivat lumivalkoiset ja +näyttivät kummallisen erilaisilta muutoin mustaan pukuunsa verrattuna; +toinen alituisessa liikkeessä kolmen vaarnansa välissä. + +Ilmaukset olivat kuitenkin ainoastaan merkiksi, että siellä löytyi pari +toisiakin eläviä olennoita. + +Tuo hyvä rouva oli nimittäin köyhä leski, joka tyttärensä kanssa eli +hattujen ompelemisella ja kukkain tekemisellä, jossa työssä oli Dora +edistynyt joksikin pitkälle. Työhuoneensa oli talon sisäpuolella, ja +sentähden nähtiin aivan harvoin heitä, sillä kadunpuoleinen huone oli +oikeastaan loistohuone, kaikkein pyhin. Heillä oli vaan kaksi huonetta +-- kuitenkin ne pidettiin paremmassa kunnossa, kuin koko kerros. +Työhuoneessa oli sijaa kaikille ja kaikki sijallansa; tämä sanantapa +nähtiin täällä käytetyksi tarkimmassa johdonmukaisuudessa ilman +turhamaisuutta, ilman tuskauttavaa jäykkyyttä, sen laatuisetta +järjestyksettä, jota huolimattoman tapaiset välistä harrastavat, ja +joka tuopi mukanansa sen auttamattoman vian, ettei se ole luonnollista. + +Mutta siellä oli somaa, jopa kaunistakin, ja kuitenkaan ei voinut +kieltää siellä olevan romua, sillä hattujen neulominen ja kukkien +tekeminen vaati paljon tilkkuja, ja tiedetäänhän mitä tilkkukäärö +tahtoo sanoa ja miten sellaiset luullaan yksistään olevan kylliksi +todistamaan, että järjestys on joissakuissa kohdissa aivan mahdoton. + +Siellä istuivat äiti ja tytär päivät kauttaaltansa ahkerassa toimessa, +sillä he eivät voineet työssänsä paljon ansaita; mutta muistivat tuskin +milloinkaan olevansa köyhiä. Kun neljänneksen hyyry piti maksaa, oli +mammalla aina rahaa pienessä piirongissansa; jos tahtoivat saada +vähän kaloja sunnuntaiksi, silloinkin oli mammalla riittävästi +rahaa vähäisessä mustassa samettipussukassa ja vielä joku penni +kotiakantajalle juomarahaksi. Siinä huoneessa ei mitenkään puutetta +ollut -- sen tiesi Jumala paremmin kuin kukaan muu. + +Dora oli seitsentoista vuotinen, ei erittäin kaunis, mutta ei rumakaan, +ei älykäs, vaan eipä tyhmäkään -- ei oppinut, mutta ei taitamaton; +sanalla sanoen, hän oli aivan tavallinen tyttö. + +Kuitenkin oli jotain erinomaista siinä perheessä, ja se oli heidän +tyytyväisyytensä, joka näytti sitä ihmeellisemmältä, kuin rouva oli +nähnyt onnellisempia päiviä. + +Hän oli syntynyt ei rikkaassa vaan hyvin voivassa perheessä. Isänsä oli +pappi maalla ja hän ainoa lapsi; ja niin paljon on tietty että Jumalan +lahjoja löytyi riittävästi pappilassa ja että isä-ukolla nähtiin +kauniit hevoset, vaikka vaunut olivat hieman huonomaiset, mutta se +vaikutti vähän, kun niitä käytettiin harvoin. Se juuri olikin +synnyttänyt paksulle berliiniläiselle luunsäilöstystä vietereihin, +jotka narisivat joka nykäyksessä; sillä vaunut tulevat niinkuin ihmiset +työttömyydestä kipeäksi. + +Ukko tunnettiin kuitenkin varakkaaksi, ja niin tuli sinne kosijoita, ja +vihdoin kohdastaan pakoitettiin vanha papinperhe toimittamaan kemut +pitäjän nuorisolle; sillä niitä oli karttunut jommoinen joukko, jotka +olivat yksiä ikäiset papintyttären kanssa. + +Ja sitten tulivat tanssit ja huvit -- ja lemmentuskat ja huokaukset -- +ja sitten isä vihastui tuohon "naittilaaseen", joka tahtoi viedä hänen +tyttärensä; vaan rovastin rouva ryhtyi vihdoin asiaan eikä päästänyt +isää, ennenkuin hän antoi rakastuneille siunauksensa. + +Sitten saatiin häät ja häitten perästä tiloittuminen, vähän rahaa, +mutta monta opetusta. + +Viimein kuoli rovasti ja nuoret saivat perinnön. Rovastin rouva muutti +heidän luoksensa. Luutnantti arentierasi erään kartanon; hän ei +ymmärtänyt maanviljelystä, rakennutti komean puimakoneen ja uusia +latoja, mutta ei saanut puitavaa eikä latoihin pantavaa; ja anopin +kuoltua huomattiin että hän oli joutunut häviölle, niin että koko +perintö meni ja silloinen katteini joutui konkurssiin. Sitten otti hän +virka-eron ja muutti Tukholmiin, jossa hän eli puolella pensionilla ja +-- kuoli. Siinä koko historia. + +Siitä huolivatta oli leskellä taipumus säästäväisyyteen ja tulemaan +toimeen vähällä; mutta miehen eläissä kävi, niinkuin sananlasku sanoo: +"ei käy laatuun ammentaa tinalusikalla, ja toisen kauhalla ajaissa". + +Molemmat naiset olivat erittäin ahkeria; mutta lauantai-illoin +korjattiin kaikki pois, kaikki asetettiin laatikoihinsa, pieni huone +siivottiin ja järjestettiin huomispäiväksi, ja jos oli kukkia, niin +Dora teki niistä seppeleen pappansa varjokuvan ympärille, joka riippui +aivan pienen pulpetin ylipuolella; sillä miten olikaan, rakastivat +kuitenkin mamma ja Dora hyvää hutilusta ja kunnioittivat hänen +muistoansa, vaikka heidän tuttunsa kaikissa tilaisuuksissa vakuuttivat, +että vainaja oli syössyt vaimonsa ja lapsensa viheliäisyyden mereen. Ei +olla varsin tarkkoja muutamain riksituhansien kanssa, ei pidetä +virheistäkään tarkkaa vaaria, kun vaan rakastetaan toistansa; silloin +menee kaikki hyvästi, miten pahasti tahansa näyttäisi käyvän, ja +silloin kasvaa rakkaus ja luottamus paremmin kukistuneen hyvinvoinnin +raunioilla, niinkuin muratti ja orvokki menestyvät turpeimmin sortuneen +rakennuksen sorassa. + +Sunnuntain tultua oli heillä todellinen lepopäivä. Kaikki oli +järjestyksessä, niin että se päivä kuluisi mahdollisimman vähällä +työllä. + +Päivän koittaissa kiiruhti Dora pieneen kyökkiinsä, joka +väliverhollansa soveltui miksi sitä käytettiin, nimittäin sellaisten +vierasten vastaanottohuoneeksi, jotka eivät olleet kylliksi +tuttuja pääsemään työhuoneesen tahi tarpeeksi oikeutta menemään +vierashuoneesen, se tahtoo sanoa siihen huoneesen, jonka ikkuna +sijaitsi vastapäätä Annetten asumusta ja jossa kissalla ja +kanarinlinnulla oli paikkansa, sentähden että molemmat suosivat +auringonpaistetta, mitä ei ollut pihanpuolella. + +Oli nimittäin kahvipäivä joka sunnuntai, ja sen vuoksi oli Dora +aikaisin kyökissä. Ei kauan viipynyt ennenkuin hän avasi vierashuoneen +oven hymyillen, ja kumarsi äitillensä ja sanoi: + +"On jo valmis, mamma kulta!" + +Molemmat työtelijäät ihmiset istuivat sohvapöydän ääressä niin +onnellisina, kuin joku muu Tukholmissa, ja Dora käytti tilaisuutta +katsoaksensa salavihkaa ikkuna-eteisen takaa kadulle, sillä hän ei +hyväksynyt jos joku hänen näkisi, kaikista vähimmin kadun toisella +puolen oleva tyttö, joka oli pöyhkeästi vaatetettu ja jonka sohva +lepäsi aivan ikkunan kohdalla, niin että hän sai nähdä kaikki. Kahvin +juotua, joka tapahtui jonkinlaisella juhlallisuudella -- sillä se oli +sunnuntai -- valmistautuivat molemmat naiset menemään kirkkoon. Oi, +miten Dora raukan kappa oli huonohko ja vanha, ja erosi silmiin +pistävästi alhaisesta mutta kuitenkin sievästä hatusta, jota kaunisti +kukka, jonka kanta ei ollut onnistunut ja sen vuoksi käytettiin kotona; +mutta Dora ei edes ajatellut kulunutta päällystakkiansa, vaan meni +sievästi ja vakavasti äitinsä vierellä, jonka kappa näytti paremmalta, +vaikk'ei suinkaan loistavalta. + +Niin viettivät he pääkaupungissa hiljaisesti säästävää elämää, ilman +erityisittä suruitta, mutta paljon iloa nauttien; sillä jonkun kerran +-- ainoastaan joku kerta -- menivät he sulkuin ulkopuolelle ja +katselivat kaupungin varsinaista alaa. Dora sai nähdä kuninkaallisen +perheen ulos matkustavan ja kumartaa kuningaattarelle, joka kumarsi +melkeen suorastaan hänelle, niin että hän punehtui. + +Muutaman kerran, vaikka kovin harvoin, joutuivat he sunnuntai-iltoina +Eläintarhaan, kävelivät siellä käsi kädessä ja iloitsivat vilisevän +kansan paljoudesta, soitannosta, joka kuului teaaterista ja useista +upeoista vaunuista, mitkä vierivät monilla eri teillä. + +Mutta heidän rauhallinen onnensa sai raskaan kohtauksen, äitin +sairastuissa muuanna talvena. Kyllä hän alkoi parata, kun piirikunnan +köyhäinlääkäri kävi häntä usein katsomassa ja antoi lääkkeitä, joita +Dora jakoi hänelle. Mutta hän parani erittäin hitaasti ja mamman +tyhjentymätön rahalaatikko tuli tyhjäksi, huolimatta Doran +ahkeruudesta, valvomisesta ja rukouksista. + +"Et sinä saa valvoa niin paljon", sanoi äiti, "sinä et saa polttaa niin +kauan yöllä lamppua, sinä heikonnat silmäsi". + +Dora valitti nyt ensi kerran köyhyyttä. + +"Olisiko mulla oma huone, niin olisin saanut valvoa ja tehdä työtä; +sillä muutoin ei meillä ole mitään ja mamma tarvitsee lihakeitosta". + +Siellä lepäili suuri joukko kukkia valmiina, mutta ne jotka +tavallisesti niitä ostivat, eivät huolineet, sillä eiväthän ne olleet +näet mieleisiä. Toiset olivat tuottaneet maahan tukuttaisin niin +nimitettyjä ranskan kukkia, Jumala tiesi missä valmistetut; ja ne +menivät kaupaksi, sillä haluttiin niitä, vaikka huonompia kuin oman +maan kukat. Doran kukilla oli aina se vika, että olivat kotona tehdyt, +köyhän lapsen valmistamat, jolla oli kipeä äiti, eikä rikkaan +kauppayhtiön toimittamat. Niin muodoin oli se arvoton pääoma. + +Silloin juolahti Doran mieleen tarjota ensi kerralla itse teoksiansa +kaupaksi, ja hän mietti raskaalla sydämellä mihin menisi. Hän ei +tuntenut ketään, sillä köyhä perhe ei seurustellut kenenkään kanssa, +paitsi erään vanhan rouvan, joka oli yhtä köyhä kuin he itse. Hän oli +täti Printfell, muuan mummo, joka eli jollain pääomanlaisella, jonka +korko ei tahtonut riittää ja jota paitsi sitä, niinkuin hän väitti, ei +säännöllisesti maksanut hänen veljensä tyttären mies. + +Täti Printfell istui pienessä kamarissansa, kun Dora sunnuntaina +jälkeen puolenpäivän tuli vähäinen kori takkinsa alla hänen luoksensa. + +"No, kas vaan pikku Dora ... hm, minä istun täällä ja asettelen vähän +korttia... Miten mamma jaksaa?" + +"Jumalan kiitos, paremmin!" + +"Niin, minä juuri ajattelin nähdäkseni miten käy hänen kanssansa; ja +vaikka se meni huonosti alussa, kävi lopussa hyvästi, ja se menee aivan +niinkuin olisi toimitettu... Katri! Katri! onko sulla mitään pannussa? +Niin, istukaa, Dora kulta, ja pitäkää hyvänänne! Herra Jumala, +Printfell vainajan eläessä tapahtui monasti että hänellä oli kotona +koko kolme naulaa kahvia syysmarkkinoilta. Se riitti toisin kuin +neljännesnaulaa silloin ja neljännes tällöin. Mutta tästä kaikesta on +minun kiittäminen häntä, tuota ilkeää ihmistä; eikö hän asettainnut +niin maireeksi ... tuletkos, Katri? ... eikö hän asettainnut maireeksi +... ota parhaat kupit, Katri! ... ja suudellut käsiäni ja sanonut: +Hyvä, rakas täti, ja minä olin yksinkertainen... Mutta ken voi nähdä +lähimmäistänsä hampaita kauemmaksi". + +Vihdoin oli vanhan yksinpuhe lopussa, ja Dora alkoi: + +"Täti kulta! Kotona ei voida hyvin!" + +"Ohoo ... hän sanoi että mamma on parempi, ja oikeastaan ei se ole +muuta kuin sellainen kevät-ilman vaikutus ja ruusukuume, jonka usea +ihminen saa nyt keväällä. Oli, maltappas, kolme vuotta sitten, kun minä +lepäsin kolme viikkoa kipeänä ja hyvin huonona, ja lääkäri antoi +minulle niin voimakkaita lääkkeitä, että ne ottivat värin sinisestä +saalistani ja tekivät tulipunaisia pilkkuja, niin hirveän väkevää; +niin, saattepa nähdä saalin... Katti, tuo sisälle villasaalini!... Se +oli oikein polttavaa lääkettä; mutta, Jumalan kiitos, se kävi hyvin. +Hän, ihminen, jonka näjin Päivälehdessä, oli ollut Tukholmissa, mutta +tuliko hän tätinsä luokse, kyllä kai! Eikö mitä, hän asui 'Fredenissä' +ja söi pirteitä merirapuja ja maksoi riksin suupalalasta ja antoi +tätinsä maata kipeänä. Sellaisia ihmiset ovat; mutta heitä ei voi nähdä +kauemmaksi kuin..." + +Nyt tuli Katri kahvin kanssa ja sinisen villasaalin kaunistamana, jossa +aivan oikein näkyi punaisia pilkkuja, joista Dora sai uuden, +seikkaperäisemmän ja tarkemman selityksen. + +"Ei suinkaan se ole hyvää kahvia; minä tiedän kuitenkin, Katri, ettet +sinä anna pikku Doralle aivan huonoakaan". + +"Ei, täti kulta, tämä on oikein hyvää. Mutta en minä sitä miettinyt, +että mamman terveys olisi vaarassa, vaan rahavarat". + +"Älkää puhuko minun kanssani rahavaroista", alkoi rouva Printfell. + +"En, minä tahdon vaan koettaa hankkia rahaa". Ja nyt kertoi hän +aikeensa kaupita itse kukkiansa. + +"Hm, en tiedä kenen tykö menisitte. Ahaa, hiljaa! ... hm, se ehkä käy +päinsä' ... kas niin, Millerin tytön luokse, tuon mamsellin, joka elää +ilossa ja riemussa ja joka päivä herkullisesti, hän kyllä tarvitsee +kukkia. Ihmeellistä tuon Millerin kanssa; Katri tietää koko historian +sisältä ja ulkoa; sillä katsos, tyttö ei ole niiden oma tytär, vaan +jonkun eläinkuljettajan tahi silmänkääntäjän tytär, joka söi palavia +tappuroita ja kehräsi silkkinauhaa suustansa... Eikös se niin ollut, +Katri?" + +"Oli, rouva kulta". + +"Hm, -- se oli niinkuin sanoin, silmänkääntäjä. Mutta nyt on +välttämätöntä että Dora menee sinne, ja näyttää kunnolliselta ja ottaa +hyvän maksun". + +Dora vapisi kuin haavanlehti; jotain selittämätöntä oli siinä kauhussa, +jota hän tunsi tuota tyttöä kohtaan, häntä, jonka hän joka päivä näki +kadun toisella puolella. Hän olisi mennyt mihin hyvänsä mielukkaammin, +kuin sinne. Vaan mitä oli tehtävänä? Siitä hän oli varma, että hänen +piti tavata naisia, ja hänellä ei ollut muuta neuvoa kuin totella ja +uskoa, vaikka täti Printfelliä. + +Hän pääsi viimein vapaaksi tätin pitkästä kertomuksesta, ja meni +alakuloisempana ja surullisempana kuin milloinkaan ennen, niin +raskaaksi ei hän koskaan ollut tuntenut osaansa; mutta se oli +välttämätöntä, sillä äitinsä täytyi saada apua, tuli se mistä hyvänsä. + +Hiljaa hiipi hän matoilla peitettyjä rappuja ylöspäin kamreerin +kerrokseen, kolmannessa kerroksessa; sillä toisessa asui hyyryläisiä, +kuin kamreeri piti terveellisempänä asua ylempänä ja oli itse valinnut +sen paikan. + +Hän huokasi syvästi ja tunsi tuskan koko ruumistansa vapisuttavana; +vihdoin naputti hän ovelle. + +"Astukaa sisään!" kuului miehen ääni. + +Hän vetäytyi takaisin; mutta ovi avautui ja palvelija seisoi hänen +edessänsä, katsellen häntä nenäkkäällä ihmettelemisellä. + +"Mitä mamselli tahtoo?" + +"Minä tahtoisin puhua ... mamseli Millerin kanssa." + +"Sisällä on vieraita, mamseli ymmärtää; hän saa tulla huomenna". + +Dora huokasi. + +Samassa tuokiossa tuli muuan herra kiiruusti ylöspäin astuimia, meni +tytön sivuitse, ja otettiin vastaan kohteliaalla hymyllä. + +"Herra luutnanttia on kauan odotettu, kamreeri on kysynyt kaksi +kertaa... Niin, hän saa mennä, mamseli, meillä ei ole nyt aikaa hänen +kanssansa". + +Nuori mies huomasi, eikä tarvinnut kuin kerta heittää tyttöön +silmäyksen, nähdäkseen sen tuskan, mikä kuvautui hänen kasvoillansa. + +"Kenen kanssa tahdotte puhua?" kysyi hän ystävällisesti. + +Dora vaikeni ja tahtoi mennä. + +"Vastatkaa," sanoi nuori mies, "kenen kanssa tahdotte puhua, minä +ilmoitan teidän ... jos tämä herra ei tahdo tehdä sitä", lisäsi hän +nuhtelevalla silmäyksellä palvelijalle, joka kiiruhti huomauttamaan, +että hänelle oli antanut herrasväki ankaran käskyn ettei..." + +"Olla epäkohtelias kunniallisia ihmisiä kohtaan", keskeytti hänen +luutnantti. + +Dora ei tiennyt, mitä ajatteli, mutta rohkasi mielensä. + +"Kas niin, mamseli, mikä on asianne?" + +"Minä tahtoisin myydä kukkia mamseli Millerille." + +"Niiden kanssa saatte tulla huomenna". + +"Ei, ei, sitten en saa tulla ulos äitini tähden, joka on kipeänä... Oi, +voi, hän ei tiedä että minä nyt olen ulkona kukkia myymässä, sitä ei +hän milloinkaan suvaitsisi." + +"Sitten teette väärin, kun ette tottele äitiänne." + +"Mutta se on välttämätön; en minä voi nähdä kun äitini ei tule +paremmaksi hyvän keitoksen puutteessa." + +"Se on siis hänen tähtensä. Minä sanon mamseli Millerille. Mamseli voi +istua eteisessä. Sinä seisot ovella ja odotat vieraita", lisäsi hän +palvelijalle, joka kumarsi sanatonna. Muutaman silmänräpäyksen perästä +tuli Annette ulos. Hän oli kuin tavallisesti loistavasti puettu, mutta +silmäyksensä olivat vilkkaammat ja iloisemmat kuin milloinkaan. + +"Mikä asia, onko teillä kukkia?" + +"On, hyvä mamseli." + +"Vai niin, antakaas nähdä!" + +Ja Annette alkoi huiskin haiskin heitellä kukkia. + +"No niin, menevät mukiin; mitä ne maksavat?" + +Tyttö ilmoitti hinnan. + +"Se on aivan suunnaton: Kuulen että äitinne on kipeänä ... tässä on!" + +Hän laski setelin Doran käteen. + +"Ei niin, ei niin mamseli Miller ... tätä en minä ole ansainnut" Ja +kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä. + +"Rakas lapsi, älkää asettauko näytelmäksi, vaikka minä en voi käyttää +kukkianne," virkkoi Annette ja palasi vierasten joukkoon. + +"Hän oli pikku naapurimme tuolla ylhäällä ikkunassa", sanoi Annette +hymyillen. "Minä en voinut ostaa hänen kukkiansa". + +Luutnantti Hjalmar ilmasi levottomuutta, mutta hän malttoi itsensä. + +"Te kysyitte minulta jonakuna päivänä, jos minä voisin sanoa teille +jotain aivan uutta pukua, joka olisi uusi presidentin luona pidoissa; +nyt olen keksinyt yhden." + +"Kiitoksia, hyvä luutnantti Hjalmar, kiitoksia! No, mitä sitten? Minä +olen kyllästynyt paimentyttöihin, Skoonin talonpoikaistyttöihin ja +taalalaisnaisiin, vaikkapa ei heidän korkeat korkonsakaan jalan +keskustan alla olisi mahdottomat kävellessä käyttää". + +"Te ette siis ole vielä löytäneet minä olla tahtoisitte?" + +"Olenpa jo, linnaneitsyttä minä olen miettinyt; mutta en kuitenkaan +tiedä miten saisin kokoon sellaisen vaatetuksen, tulematta kuin matammi +Aleksandrini, konstiratsastajatar, joka kuvaili ritarillista naista +niin hyvin ... muistattehan?" + +"Kyllä minä muistan sen." + +"Turkkilaisnainen, kreikkalaisnainen, kaikki on vanhaa, ikävää, +inhottavaa. Mutta teidän ehdotuksenne?" + +"Minä esitän Jemtlannin morsiamen hänen ihailtavassa vaatetuksessansa." + +Annette punastui. + +"Vai niin, Jemtlannin morsian, miksi juuri se?" + +"Miksikä niin, se on mielijohde; minä luulisin että se puku vaatettaisi +teitä hyvin, ja olisi paitsi sitä jotain aivan uutta." + +"Ei, hyvä herra luutnantti, siihen esitykseen en taida suostua." + +"Suokaa siis anteeksi; minä olen muutoin aina arvellut että sellainen +puku luonnistuu teille aivan hyvin vaatetushuvissa. Muutoin voitte +te..." + +"Vai niin, täällä ollaan hartaissa keskusteluissa", keskeytti kamreeri, +joka lähestyi. "Niin, minä tiedän mistä kysymys; sillä Annette on +puhunut mammalle, että te olette luvanneet auttaa häntä keksimään +jotain ihan uutta". + +"Mutta sitä ei hyväksytä," hymyili luutnantti. + +"Pappa saa tietää että minun pitäisi esittelemän Jemtlannin morsianta, +päässä leveän isoja kukkakimppuja". + +"Vai niin, vai niin. Mutta mitä sanotte Florasta?... Flora, +kukkajumalatar," virkkoi kamreeri; "sen minä olen miettinyt +Annettelle." + +"Aivan oikein," sanoi Hjalmar, "aivan oikein." + +"Ja siitä tekin pidätte," muistutti Annette; "siis minulla on kahden +laillis-ikäisen miehen takaus, ja minä hyväksyn ehdotuksen. Nyt +tarvitsen tuon köyhän perheen kukat, sillä kynttilän valossa ei nähdä +niin tarkkaan, vaikk'eivät olekaan ranskalaisia." + +Palvelija lähetettiin, joka osti koko tuon pienen varaston. + +"Siinä näet Jumalan sormen," virkkoi katteinin rouva heikosti +nauraen. "Siinä näet, Dora, miten Jumala auttaa ihmeellisesti hädän +suurimmallaan ollessa. Dora, sinä et saa itkeä... Nyt on taas kaikki +hyvästi ja kassa uudestaan kunnossa; ennenkuin se loppuu, voimme tehdä +työtä, ja sitten autamme Jumalaan turvaten itseämme." + +Dora, joka tuskin taisi pidättää kyyneleitänsä, jotka pusersi se +kylmyys, musertava halveksiminen, mikä ilmausi äänessä Annetten +sanoessa: "minä en voi käyttää teidän kukkianne," pyyhki kyyneleensä ja +hymyili. + +"Niin, Jumala auttaa ihmeellisesti," sanoi hän. "Jumala siunatkoon +kaikkia hyviä ihmisiä!" + +"Uskottava on että joku on kertonut mamseli Millerille, tuolle +rikkaalle, kauniille tytölle, meidän hätämme; ja kun hän, niin +sanotaan, itse on köyhä ottolapsi, jolla ainoastaan on Jumalan hyvyys +kiitettävänä onnestansa, niin ajattelee hän köyhiä. Terveeksi tultuani +menen sinne ylös ja kiitän oikein sydämellisesti häntä." + +"Ei, Jumalan tähden, mamma, Jumalan tähden, älkää sitä tehkö!" rukoili +Dora. "Ei, ei, se ei ole hän ... se ei ole hän." + +"Mutta, Dora, nyt sinä olet kummallinen, palvelija tervehti +nimenomaisesti häneltä, ja hänellä on oikeus, vieläpä vaatiakin, että +häntä kiitämme." + +"Ei, kiittäkää ainoastaan Jumalaa, mamma, ei ketään toisia, ei ketään +toisia!" + +"Mutta," alkoi äiti uudelleen vakaasti, "enhän toki tarvinne uskoa, +että sinä kadehdit tuota kaunista tyttöä hänen ihanuutensa ja +rikkautensa takia. Kateus, lapseni, ei synnytä yhtään onnea; sillä on, +miten hyvänsä saisimmekin täällä maailmassa, aina useoita, jotka +luulemme olevan onnellisempia kuin me itse olemme; ja jos me +kadehdimme, olemme onnen helmassa onnettomia." + +"Ei, mamma, se ei ole kateus ... ei Jumalan nimessä, mamma; mutta ette +saa mennä sinne, luvatkaa se minulle, ettehän mene sinne." + +"No niin, saamme kyllä aikaa keskustellaksemme siitä asiasta; mutta +minä en käsitä nyt sinua; sinä olet niin liikutettu, sinä olet +entisestään aivan erilainen." + +"Niin, mamma, minä olen erilainen. Mutta antakaa minun istua itsekseni +vierashuoneessa, niin kaikki menee hyvin päin, kun saan miettiä +yksistäni." + +Dora meni vierashuoneesen. + +Kynttilät olivat viritetyt kruunuissa rikkaan kamreerin asunnossa, ja +valo loisti sieltä niin kirkkaasti, että Dora näki melkeen jokaisen +esineen huoneessaan valaistuksi. Mutta ikkunainpeitteet laskettiin +ales, ennenkuin hän siinä lainehtivassa joukossa taisi ketään tuntea. + +"Eipä siinä ollutkaan hän," kuiskasi tyttö, "siinä oli sama herra, joka +nuhteli palvelijaa, hän se oli. Jumala olkoon hänen apunsa ja turvansa, +niin jalon ihmisen! Jumala palkitkoon häntä siitä, mitä hän silloin +sanoi, ylevästi hän teki!" + +Nyt näki hän varjon näyttäytyvän ohuilla, maalatuilla ikkunavaatteilla. + +"Hän on tuo kopea, kovasydäminen tyttö, hän, joka, vaikka itse köyhänä +syntynyt, pilkkaa köyhiä ... niin, siitä olen varma, se on hän, minä +tunnen hänen hoikasta vyötäisestä ja hiuspukimesta kutrit kaulan +ympärillä, ja kukasta kuin otsaseppele. Nyt kääntäytyy hän ... niin, +hänpä se on." + +Vielä yksi varjo näkyi ... ja Dora luuli tuntevansa hänen, jonka hän +piti hyväntekijänänsä. + +Tuntui kuin tikarinpisto sydämessä, nähdessään ne molemmat varjot +seisovan ikkunan luona, ikäänkuin ne olisivat vaipuneet innokkaasen +keskusteluun. + +"Miksikä? Miksi tuntuu se niin kipeältä?" kysyi hän itseksensä ja laski +kätensä sydämellensä; "miksi? Hyi, Dora, sinua vaivaa kateus ... aivan +niinkuin mamma sanoi. Ei, ei, ei se kuitenkaan ole kateus... Ei, ei se +ole kateus," kertoi hän toistamiseen, ikäänkuin vakuuttaakseen +itseänsä, että hän oli selvällä tunteistansa siinä tuokiossa. + +"Nyt olen taas itselaiseni, mamma kulta," hymyili Dora, kun hän ankaran +itsetutkinnon jälkeen väkisin tukahutti sen kipinän, joka tahtoi päästä +valloilleen hänen sielussansa. "Nyt on taas kaikki hyvästi." + +"Jumala siunatkoon sinua siitä, lapseni; mutta muista, ettet +milloinkaan vasta saa sellainen olla." + +"Ei, ei, rakas mamma! suokaa anteeksi minulle ainoastaan tämä kerta." + + + + +VANHUKSET. + + +"Mutta miltä näyttää nyt ylähällä Joutsenvedellä?" + +Sakari oli heikko mies, tullut ennen aikaansa kivuloiseksi ja vanhaksi, +jonka työ tekee kovassa ja tylyssä ilmanalassa. + +Se ei ole ainoastaan ylhäisimpäin kansanluokkain siveellisempi kehitys +köyhäin suhteen, joka tekee heidän vanhuutensa raittiimmaksi ja +säilyttää heidän voimansa. Epäilemättä on hyvä lukea jalostetun sydämen +ansioiksi kaikki ne etuisuudet, jotka johtuvat hyvästä pöydästä, +pehmeästä sängystä ja terveellisistä asuinhuoneista; kaikki on siis +mukavaa ja hyvää täällä maan päällä ja kallista saadakseen arvosija +toisessa maailmassa; mutta oikein ei se ole. Minkäänlaista +vertausastetta ei nimittäin ole niiden välillä, joilla on kaikki mitä +elämä taitaa hyödyllisenä tarjota, ja niiden, joilla ei ole mitään +siitä kaikesta. Yksi juoksee aivan luontevasti virran mukana, antaa +tuudutella itseänsä eteenpäin sen köykäisillä laineilla; toisen täytyy +uida vasten virtaa ja jokainen silmänräpäys kuluttaa voimiansa paikalta +pääsemättä, välttääkseen ainoastaan takaperin viemistä. Mutta silloin +istumme me toiset, joilla on ruoka ja juoma, lämpymät vaatteet ja +lämmin, hauska koti ja niiden vaikutuksesta terveys ja pirteä vanhuus, +ja luulemme että se on meidän sisällinen kykymme, tarmomme, joka teki +kaikki niin keveäksi, ja että se on köyhäin voita kun tekee työtä +turhaan... Silloin syytämme hänen säädyttömyyttänsä, siisteytensä ja +puhtautensa puutetta, paloviinaansa ... emmekä tahdo muistaa, ettei +kapineita voi pitää kuivana ja somana itsekohtaisesti virrassa uidessa, +vaikka se käy aivan hyvin laatuun, kun niinkuin meillä on kannellinen +pursi ... ettei ole helppo olla sievä ja korea, kun täytyy mudassa +kahlata, ja että me olemme, jotka valmistamme viinaa ja voitamme +siitä ... ja sitten halveksimme niitä, jotka ostavat meidän tavaraamme. + +Siis näemme, jos tahdomme, että työläinen paitsi kaikkia vikojansa, +joita niin kernaasti heitetään hänen päällensä, vanhenee ennen +aikaansa, että hän vaivaloisella elämällänsä ja kieltäymyksillänsä +aikaisin taivutetaan ... aikaisimmin kuin hyvillä päivillä ja +yltäkylläisyydellä. Ylellisyydessä voidaan kuolla halvaukseen, mutta +vanhaksi ei tulla ennen aikojansa. + +Sakari oli siis ukko siinä iässä, jolloin "paremmilla" on terveys +enimmittäin vakaantunut ja omaavat vielä runsaan jäännöksen paraista +voimistansa. Antti oli ottanut huoneen ja hoiti sitä pientä taloutta. +Peltopalstat olivat suuremmat; heillä oli kolme lehmää ja hevonen; he +olivat siis uudisasukkaiksi varalliset. + +He olivat tosin silloin tällöin jonkun kaupungissa kävijän kautta +saaneet kuulla, että heidän Annansa voi hyvin, mutta ei enempää; sillä +he eivät osanneet kirjoittaa eikä Anna kirjoittanut heille. Kun rouva +oli erittäin arkatuntoinen siinä, että häntä pidettäisiin Annetten +todellisena äitinä, hän ei tahtonut muistuttaa tyttöä hänen tuolla +ylhäällä tunturilla asuvista vanhemmistansa; ja kamreeri lahjoitti +hänelle taulun, ainoasti antaakseen esineen hänen koti-ikävällensä. +Sillä vaikkei Annette tahtonut kuulla puhuttavan entisestä olostansa +tahi vanhemmistansa, ahdisti häntä välistä selittämätön ikävä +päästäkseen ulos jylhään, hiljaiseen pohjoisluonnon helmaan. Se oli +kuitenkin aina metsä, jonka kuiskutuksia hän ei milloinkaan voinut +unhottaa; se oli lapsensielussa heijastunut luonnon kuva, mikä +houkutteli häntä ajatuksissa alituisesti palaamaan kieltämäänsä kotiin. + +Viimein tuli ukko Sakari vuoteen omaksi ja ... kuoli. + +"Mutta," virkkoi Sakarin muori vähän aikaa jälkeen hautajaisten, "minä +en voi milloinkaan olla ajattelematta Annaa, pientä tyttöäni. Tietysti +hän on onnellinen, mutta totta kuitenkin hän muistaa vanhempiansa". + +"Jumala tiesi, äiti; kyllä Anna on unhottanut meidät kaikki". + +"Ei, Antti, se on mahdotonta ... sitä hän ei voi; sillä ei Jumala ole +niin löyhästi yhteen sitonut vanhempia ja lapsia, että he eivät +muistaisi toisiansa. Tiedätkös, Antti, minä haluaisin häntä nähdä ennen +kuolemaani. Herra Jumala, en voi ennen kuolla ... niin paljon minä +tunnen". + +"Oi, mutta sinne on pitkä matka; ja ilman sitä ei äiti voi sinne yksin +matkustaa". + +"En, se on tietty; mutta saathan sinä hanttia sinne matkakuorman, ja +sitten voin minä mukana seurata". + +Antti nauroi. + +"Minä luulen että äiti arvaa". + +"Mitä pitäisi minun arvaaman?" + +"Hm, minä aion naida". + +"Jopa nyt jotakin! Aiotko sinä naida? Sinä olet vaan lapsi". + +"Vaan lapsi, äiti? Olenhan jo kolmenkolmatta vuotinen," nauroi tuo +reipas nuorukainen. + +"No onko sen niin hirmuisen kiiru ... etkö voi odottaa?" + +"Mutta, äiti, jos minä nyt toimitan teille siveän pojan-vaimon, joka +hoitaa mummoa vanhuudessansa ja olisi Annan sijassa, niin ei tarvitsisi +matkustaa." + +"Annaa en kuitenkaan saa milloinkaan takaisin ... hän oli minun +lapseni; ja miten olikaan ... vaikka Jumala siunatkoon isää, jossa hän +nyt lepää! ... niin ei milloinkaan ollut hyvä välimme, sitten kuin hän +antoi jäädä tytön sinne." + +"Mutta sehän oli hänen onneksensa?" + +"Niin, kuka sen tietää ... vaikka niin isä luuli, hän teki sen hyvässä +tarkoituksessa, hän; mutta Jumalan yhdistämiä eivät ihmiset saa +eroittaa; ja jos joku on yhdistetty, niin ovat vanhemmat ja lapset, +niin paljon minä tiedän, sillä sitä tyttöä en koskaan unhota." + +"Niin mutta, äiti, se ei ole oikein." + +"Sitä en tiedä, mutta sen tiedän että olen lapsen äiti, ja Jumala ei +ole kieltänyt äitiä lastansa rakastamasta ja ikävöimästä; paitsi sitä +antaa Jumala kasvaa ihmisien kuin yrtit maassa, eikä ole sovelias +ympätä vierasta oksaa vanhaan puuhun, sen sanoin Sakarille monta +monoista kertaa; ja vaikka hän sen aina piti tuulen tuomana, niin ... +kosketti se usein hänen sydäntänsä." + +"Sitä minä en milloinkaan taitanut huomata." + +"Mutta minä uskon sen, minä tiedän sen paremmin." + +"Miten niin, äiti?" + +"Niin, kuuleppas, yöllä ennen hänen kuolemaansa istuin minä takan +ääressä pitääkseni valkeata vireillä. Minä luulin hänen makaavan; mutta +silloin pyysi hän tulemaan minun luoksensa. Minä en saa laisinkaan +lepoa, sanoi hän, jos sinä luulet minun tehneen väärin jättäissäni +tytön pääkaupunkiin ... kenties hän nyt ylpeydessä ja ylellisyydessä +kadottaa iäisen autuutensa; mutta, äiti, sano minulle, luulethan ehkä +sinäkin että minä tein aivan vointini mukaan? Mitä muuta piti puhumani, +kuin lohdutuksen sanoja ... niin, minä sanoin hänelle, että minä uskoin +olevan sen Jumalan tahdon, muutoin ei olisi se niin tapahtunut. Mutta +Jumala tietää, sen sanoin vaan lohduttaakseni ukkoani. Jos se oli +väärin, niin ei hän sentähden saa ankaraa tuomita; sillä hän tarkoitti +hyvää, ja Jumala ei katso seuraukseen, vaan tarkoitukseen." + +"Ajattelemme sitä, äiti ... ajattelemme sitä asiata; sillä niin ette +saa sanoa, äiti, kuollessanne," virkkoi Antti ja taputti äitiänsä +olkapäähän. + +"Jumala siunatkoon sinua niistä sanoista, Antti! Jumala siunatkoon +sinua ... sinä olet kuitenkin sievä poika ... ja hän on Tilta +Mäntyjärvi-raivauksella, jota sinä mielit?" + +"Niin on, äiti." + +"No niin, hän on kyllä oivallinen; hänellä on viisikymmentä riksiä +perintöä vanhan Topiaksen jälkeen tunturituvalla." + +"Niin minäkin luulen; mutta se paras on, että hän on sievä ja ahkera +tyttö." + +"No, se on tietty; mutta ei rahojakaan ole halveksiminen; ja hänellä on +kaksi lehmää ja vähän muutakin, niin että se kyllä auttaa." + + + + +HÄTÄÄ YHÄ KESTÄÄ. + + +Tuon hyvän katteinin rouvan toiveista huolimatta kävi parantuminen +kovin hitaasti, ja kukkasista saatu säästö loppui. Sitten ei löytynyt +mitään apua, ja Jumala ei näyttänyt millään uudella ihmeellä tahtovan +auttaa köyhiä, unhotettuja olentoja. + +"Mitä on meidän tekeminen, mamma?" kysyi Dora, joka mitä kauimmin +viivytteli rahavarojen huonon, surkean tilan ilmoittamista äitillensä. + +"Toivotaan Jumalaan," sanoi äiti. "Hädän suurimmallaan ollessa on apu +lähinnä." + +Mutta nyt ei se näyttänyt toteuntuvan. + +Äiti ei toki milloinkaan joutunut neuvottomaksi; hän mietti miten +tekisi, ja vaikka se tuntui vaikealta täytyi apu löytyä. + +"Toiset, Dora kultani, panevat kalujaan pantiksi; sitä en minä, Jumalan +kiitos, ole tarvinnut vielä tehdä... Nyt ehkä tarvitaan." + +"Mitä veisimme pantiksi, mamma?" oli vastaus, ja tyttö katseli +tutkivasti ympäri huonetta eikä huomannut yhtään kapinetta, joka olisi +ollut panttitavaran arvoinen, sillä sen piti hänen käsityksensä mukaan +olla hopeaa tahi kultaa ... eikä mamma suinkaan tahtonut milloinkaan +ajatella vihkisormuksensa panttaamista ... ainoa kulta mikä hänellä +oli. "Mitä siis, mamma?" + +"Niin, lapseni, tietty on että sen panemme pantiksi, mitä vähimmin +tarvitsemme, ja sitten..." + +"Sitten välttämättömimpiä, kunnes mitään ei ole; mutta me tarvitsemme +kaikki mitä meillä on." + +"Ei, lapseni. Tiedäthän että sohvan takana vierashuoneessa tallitetaan +jotain, jota emme tarvitse, kun emme voi sitä käyttää." + +"Papan sapeli?" + +"Niin, papan sapeli. Tiedätkös, minä luulen sillä kyllä olevan arvoa, +sillä pappa sai sen kenraali v. Döbeln'iltä Suomen sodassa. Niin, +lapseni, se on kuulunut niin mainiolle miehelle, ja ilman sitä on kahva +siinä hopeata." + +"Mutta ken lainaa rahaa sellaisesta kalusta? Se on kai vanhan aikuinen, +niin luulen, sillä muoti muuttuu alinomaa." + +"Ei, lapsi kulta, se on ihan turkkilainen sapeli, niin kertoi Bernhard +vainaja monta kertaa, tamasko-miekka, joka koetetaan teräväksi hiottuna +sillä tavalla, että hiljaa juoksevan veden päällä saa kellua säkillinen +villoja, jonka vastassa pidetään sapelin terä. Jos se leikkaa säkin +poikki, on se puhdas tamasko-sapeli." + +"Mutta onko se mahdollista, hyvä mamma?" kysyi Dora; "sitä minä tuskin +uskon." + +"Mitä sinä nyt ajattelet? Luuletkos että isä vainajasi valehteli ... +hän itse kertoi minulle sen monta kertaa." + +"Mutta mitä meidän on tekeminen?" + +"Niin, katsos, minä olen miettinyt sinne tänne, ja niin muistin ukko +Löfstedtin tuolla alhaalla, halonhakkaajan. Saatuaan muutaman lantin, +menee hän ympäri ja koettaa lainata jonkun riksin sapelista." + +"Mutta uskotaanko se olevan hänen omansa?" + +"No kaikkia, sitä ei tarvitse kukaan uskoa ... hän voi kernaasti sanoa +totuuden, en minä häpeä köyhyyttäni ja sairauttani." + +Dora huokasi, sillä hän piti sen melkeen kerjäämisenä; mutta hän oli +ääneti, sillä kun äiti ei sitä siksi katsonut, olisi ollut väärin sen +vastustaminen. Dora kutsui Löfstedtiä, joka oli portilla puita +hakkaamassa, ja pian oli ukko ylhäällä. + +"Oho ... katsokaas vaan, katteinin rouva istuu," sanoi hän ja pyyhki +mustanharmaalla paidanhihalla ryppyisiä kasvojansa; "pyydän anteeksi, +tulen niinkuin olen, sillä mamseli kiiruhti minua, niin etten saanut +mennä sisälle siivoamaan itseäni ... hakkaan tänään oikeusneuvokselle, +joka eilen osti koko kasan halkoja, jotka kuivuvat kesällä, sillä, +katsokaas, oikeusneuvos polttaa aina vuoden vanhoja puita." + +Sellainen oli johtopuhe, jonka jälkeen rouva esitti asiansa, että +Löfstedt menisi koettamaan saada lainaksi sapelin panttaamalla. + +"Se on hieno ja oivallinen miekka." + +"Vai niin, vai niin (katsellen terää); tällähän voi, anteeksi, +ratsastaa myllyn katolle... Tämäpä hauska, on väärä kuin vesuri." + +"Mitä Löfstedt arvelee?" + +"Noo, minä en arvele juuri mitään ... tämä ei ole paljon arvoinen." + +"Mutta kahva on hopeainen." + +"No herranen aika, sitäpä en tiennyt; mutta katsokaas, tähän aikaan on +vaikea tavata säädyllisiä ihmisiä. Eikä maksa vaivaa," sanoi hän +ikäänkuin kysyen, "mennä jonkun koronkiskurin luokse, joita on kyllä, +eikä panttilaina-laitoksiinkaan." + +"Ei, ne jätämme mahdollisen kauimmaksi." + +"Hm, hm, minä koetan, poikani juoksee sinne ja tänne, ja tuolla asuu +koko joukko herroja, jotka kenties ottavat huviksensa sapelin tahi mikä +tuo on; sillä välistä tapahtuu että ne tekevät hyvää huviksensa." + +"Eikö mitä, rakas Löfstedt, ne tekevät hyvästä sydämestä." + +"Mitä kanssa, lempo vieköön, antakaa anteeksi, rouva kulta; mutta minä +muistan kun kerta olin Eläinpuistossa. Sinne tuli pikkuinen tyttö, +laiha ja vaalea, käsivarrella kori, jossa oli Siirappinekkoja ... rouva +tietää, keitetyt siirapista ja pantu pieniin tuutteihin ... ja sitten +... hän oli pikkuinen, hän ... hän meni herrojen luokse ja rukoili +niiden ostamaan; mutta kukaan ei ostanut, vaan häristivät häntä kuin +koiraa. No, mitä tapahtuikaan? Ei kukaan kuullut hänen valittavan. +Silloin tuli sinne pari iloista veikkoa, hieman hiivassa, Sinisestä +portista, ja niiden tykö hän meni. -- Mitä pirua tahtoo kerjäläissikiö? +-- Myydä nekkoja. -- Ha ha ha! Saakelin viisaasti, olemmehan jo +nekattuja... Ei, mene hiiteen! -- Ostakaa, hyvät herrat, nyt tulee jo +myöhäinen, ja äitilläni ei kotona ole mitään syötävää, jos en saa +myydyksi! -- Mitä hittoa meillä on sen asian kanssa tekemistä? Ha ha +ha! Mitä se haittaa jos yhdellä akalla on syötävää tahi ei! -- Tyttö +meni itkien, ja tietääkös rouva, vähältä piti etten minä mennyt +ostamaan kaikki kaikkinensa rovoillani. Mutta silloin näkivät herrat +poikajoukon leikkimässä. Huusivatpa takaisin tyttösen: Tänne +nekkoinesi! Nyt pidämme hauskaa. Ja yksi herroista heitti hänelle +setelin... Hän ei katsonut miten suuri se oli, mutta se oli kymmenen +kertaa suurempi arvoinen, kuin nekat. -- Kas niin, pojat! Tapelkaas +kuka teistä saa useammat nekat! huusi hän ja kylvi tuutin sisällön +poikajoukkoon. Ne juoksivat yhteen läjään ja tappelivat, herrat +nauroivat, niin että tahtoivat turmeltua." + +"Niin, ne ovat välistä kevytmielisiä, mutta samalla hyväsydämisiä." + +"Ja niin, rouva kulta, tarvitsee meidän koettaa; voipi siellä olla joku +herra, joka tahtoo huvittautua tällaisella sapelilla ja näyttää sitä +toisille herroille." + +Sanottu ja tehty, ja Löfstedt meni matkalle. + +Toisena päivänä hän tuli muutaman riksin kanssa, mutta sapelikin oli +mukana. + +"En minä sitä ymmärrä," sanoi kunnon ukko Löfstedt, jolla yleensä ei +ollut hyviä ajatuksia herrain hyväntekeväisyydestä. "En minä sitä +ymmärrä, mutta oli muuan herra, joka, nähtyään sapelin ja nimen, antoi +paikalla minulle tämän, mutta ei tahtonut panttia; hän luulee kuitenkin +rouvan maksavan ... niin, se on päivän totuus, enkä minä olisi sitä +milloinkaan uskonut, jos en itse olisi siellä ollut ja mennyt hänen +luoksensa ... ajattelin: eihän käy pahemmin kuin että ajaa minun pois, +ja se ei tee minua huonommaksi eikä paremmaksi ... ja niin kiipesin +sinne." + +"Ken oli tuo jalo ihminen?" kysyi rouva. + +"No niin, hän oli kai joku upsieri, niin luulen, vaikka hän silloin oli +aamunutussa, mutta huuliparta hänellä oli ja näytti kauniilta +mieheltä." + +"Kenties hän tunsi meidät?" + +"Eipä suinkaan, sitä en taida sanoa." + +"Milloin lupasi Löfstedt sen takaisin maksettavaksi. Sanoitte kai +kuukauden tahi kuuden viikon perästä? Sillä Jumala tiesi, jos ennen +sitä..." + +"Sitäpä en niin tarkoin muista, mutta sen hän kyllä käsitti, että hän +saa odottaa, se on tietty." + + + + +MUUAN KOHTAUS. + + +Luutnantti Hjalmar oli siihen aikaan melkeen joka päivä kamreerin +luona, vaikk'ei hän papan eikä mamman mielessä saanut samaa suosiota +kuin asessori Svaning, joka ihan säännöllisesti kerta viikossa +tervehti heitä, puhuakseen kamreerin kanssa Napoleosta ja rouvan +kanssa hyveistä. Annette ei näyttänyt yhtään kiintyvän hänen +kohteliaisuuksiinsa; luutnantti Hjalmarilla oli päättävästi etuoikeus +tuon ihanan tytön sydämessä. Mutta se ei mitenkään häirinnyt asessori +Svaningia, joka hyvin tiesi vanhan sananlaskun totuuden: "Ahkera +voittaa," eikä tuokioksikaan jättänyt tuumaansa näkyvistänsä. + +Kuitenkin oli, ei kukaan tiennyt miten, luutnantti Hjalmar tullut +paremmin tutuksi, kuin itse lemmitty; sillä luonnon taipumus on +tutustua ihmisiin, asia, jota ei ole helppo tutkia. Hjalmarilla oli +sitä kykyä suuressa määrässä; sillä mahdoton oli voida pitää niin +rehellistä, vilpitöntä ja kuitenkin kohteliasta luonnonlaatua pois +itsestänsä; täytyi kohdata jo puoli matkalla, tahtoi tahi ei. + +Hjalmar rakasti Annettea sangen vilpittömästi, mutta oli jo kauan +sitten huomannut, että hän on pilaantunut lapsi, että hän tarvitsi +kasvattaa uudestaan, jos hän piti itse tuleman onnelliseksi ja tehdä +miehensä samoin; mutta rakkaus toivoo kaikki, miksi ei siis paljon ... +ja Hjalmar siis toivoi että asia olisi helposti tehty. + +Mamman puolelta oli vartioiminen joksikin kireä; mutta se ei toki estä +milloinkaan rakastavaa paria toisiansa puhuttelemasta. Sellainen +äitillinen vartioiminen auttaa yhtä vähän kuin varokeinot tarttuvaa +tautia vastaan; rakkaus on kulkutauti ja tarttuvainen, niinkuin +tiedetään, ja hiipii yli saartolinjan. + +Niin oli tässäkin tapahtunut, ja Hjalmar ja Annette puhuivat aivan +vakaasti keskenänsä, saatuaan silmänräpäyksenkin loma-ajan ... ja +Hjalmar oli monta kertaa kysynyt, jos hän ei ilmoittaisi kaikkia +vanhuksille; mutta siihen ei Annette suostunut. + +"Se ei ole kuitenkaan oikein, rakas Annette; heidän on tietäminen +välimme ja sanominen ajatuksensa. Minä luulen heitä pettäväni, jos +viivytän kauemmin." + +"Ei, hyvä rakas Kustaa," kuiskasi tyttö, "älä sitä vielä nyt te'e ... +he voivat hyljätä meidän rukouksemme, ja miten sitten kävisi?" + +Vaikk'ei Hjalmar hyväksynyt tätä salaperäistä naimisliittoa, suostui +hän kuitenkin siihen, sillä hän näki miten äärettömästi Annette +rakasti; Annetten jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen liikunto oli +hänelle pyhä. + +Annette ei ollut tutkinut sydämensä tilaa; mutta jos me, istuessaan +muuanna iltana yksistään sohvalla, seuraamme hänen ajatusjuoksuansa, +näemme sen laadun ja luonteen. + +"Hjalmar tahtoo että kaikki tulisi tietyksi ... oi! hän ei käsitä miten +ihanaa on omistaa jotain verrattoman kallista, sitä kenenkään +tietämättä." + +"Paitsi sitä niin ... paitsi sitä niin ovat pitkät kihlausajat +kärsimättömiä; tullaan seura-elämään, koko maailma tietää että ollaan +kihloissa; ollaan ikäänkuin pois sysätty heistä kaikista; ei olla +rouva, ei istuta sohvalla, ei saa olla osallinen heidän viisaissa +neuvoissansa eikä jonkun turvattoman olennon kaitsijana ... mutta eipä +olla tyttöjenkään piirissä sama kuin ennen ... entinen luottamus on +kadonnut, kateuskin on vaijennut, sillä kaikesta toivosta on luovuttu +hänen suhteensa, jonka kanssa tuo raukka on kihlauksella yhdistynyt; ei +olla kenenkään muun huomaavaisuuden esine kuin sen, jolle kapine on +lahjoitettu ... ollaan liikatavara, niinkuin sinne muutettu, ei kuulu +sinne eikä kuulu kenellekään. Se on ikävää, tuskauttavaa!" + +"Ei, juuri voittojen kulussa, kun puoli maailmaa lepää jalkain juuressa +ja toinen puoli on kuolemaisillaan kateudesta ... juuri kun seisotaan +suuruutensa kukkulalla ... ojennetaan kätensä onnelliselle, ja koko +maailma on sanova: hän tuli onnelliseksi! + +"Yhden _voitolla_ on koko nuoruuden elämä loppuva -- äkkinäinen +kuolema saa tulla kukan elämälle; mutta kuihtua seura-elämästä, antaa +voitto-aikakautensa kulua vuosia pitkällä hivutustaudilla, ennenkuin +rouvana alkaa uutta loistavaa kulkua, se on tuskauttavaa ... ei, ei!" + +Sellainen oli hänen päättelynsä. Turhamielisyyden, tarpeen viimeisessä +tuokiossa noukkia yleisön ihailemista säilytti hän itseänsä sillä +edellyttämisellä, että rakkaus on sitä pyhempi, mitä enemmän se oli +salattuna. + +Tällainen väli oli kestänyt lähes vuoden, kun muuanna iltapäivänä +vanhukset, Annette ja Hjalmar istuivat tavallisuuden mukaan +seurusteluhuoneessa. + +Oli pilvinen talvipäivä, taivas riippui harmaana ja raskaana yli +pääkaupungin, jonka takanpiippujen päällä se näytti ikäänkuin lepäävän, +niin raskas oli se ja niin alahalla pilvet ajelehtivat. + +Seura oli synkkämielinen; sillä ei Annettekaan ollut tyytyväinen. +Hjalmar oli nimittäin lujasti päättänyt ensi tilaisuudessa ilmoittaa +kaikki vanhemmille, ja se oli Annetten mielestä enemmän kuin +tottelemattomuus. Kamreeri rouvinensa olivat tavallisessa +mielentilassa, joka ei ollut erinomaisen hauska, ja Hjalmar mietti +miten asia oikeastaan onnistuisi; sillä epävakaista on valmistautua +kosioimaan, uhalla että vanhemmat antavat rukkaiset. Ensi alussa ei hän +pitänyt sitä mahdottomana. + +Silloin tuli palvelia sisälle ja ilmoitti: + +"Katteini Bernhardin rouva." + +"Katteini Bernhardin rouva, kuka hän on?" kysyi kamreerin rouva; +"katteini Bernhardin rouva?" + +"Vaiti, odota!" virkkoi kamreeri; "ahaa, hän on varmaan leski tuon +Bernhard raukan, joka kuoli useampia vuosia sitten." + +"Mitä hän voi tahtoa?" sanoivat molemmat. "Pyydä hän olemaan +tervetullut." + +Nyt tuli katteinin rouva sisälle. + +On suuresti mieltä masentavaa astua huoneesen, jossa muutamat henkilöt +ovat laskeutuneet aivan mukavasti istuimillensa ja heittävät hätäisiä +silmäyksiä tulijaan. Niin tapahtui tässä. Rouva Bernhard sai astua +esille, ennenkuin kukaan paitsi luutnantti Hjalmar oli hänen +huomaavinansa. + +"Minun ei ole kunnia," alkoi rouva Bernhard vanhan tavallisen +käsikirjan mukaan, "minun ei ole kunnia olla tuttu täällä vaikka asun +kadun toisella puolella." + +"Vai niin, onko hän katteinin rouva; olkaa hyvä ja istukaa, rouva +kulta," virkkoi rouva Miller, joka mieltyi tuon ihmisraukan ulkonäköön, +vaikka se olikin vaalea ja laihtunut; "istukaa ales!" + +"Asiani," pitkitti tullut, "on ainoasti kiittää mamseli Milleriä siitä +hyvyydestä, jota hän osoitti meille viime kevännä, jolloin minä olin +kovin kipeä." + +"Minä? Minä en mitään tiedä." + +"Niin, hyvä mamselini, jos te ette muista, niin kyllä minä muistan. Te +ostitte meiltä jalomielisesti kaikki kukat... Te teitte sen meitä +auttaaksenne; ja..." + +"Ei, todellakin? Ahaa, kenties pukupitoihin; luutnantti Hjalmar muistaa +varmaan Jemtlannin morsiamen?" + +"Te olette jalo, kun ette tahdo muistaa hyvää tekoanne, mutta niin se +on; te ette ole kopea, kuten useammat Jumalan avun saaneet... Te olette +itse ollut köyhä lapsi... Mutta, Jumalan tähden, mikä teille tuli ... +te vaalenette." + +Annette vaaleni tosiaankin ja hänen huulensa vapisivat liikutuksesta; +hän tyhjensi äkkiä vesilasinsa. + +"Kiitoksia, jalo mamseli Miller!" + +"Mutta, Herran nähköön, Annette kultani, sinä varmaan pyörryt," virkkoi +rouva Miller huolellisena; "tule, tyttöseni, ja mene huoneesesi." + +Tuo hyvä mummo tarttui tytön käsivarteen ja meni. + +"Mutta, hyvä katteinin rouva," alkoi kamreeri, "ilahuttava oli tutustua +kanssanne, mutta kun Annette on tyttäremme ... meidän oma tyttäremme, +ja me tunnustamme hänen siksi, niin teidän vanhat historianne eivät +oikeastaan kuulu tänne." + +"Hyvä herra kamreeri!..." + +"Niin, kun sanottu on, ne eivät kuulu tänne, koska ne täytyvät +liikuttaa lastamme. Jos minä, esimerkiksi, tahtoisin muistuttaa teitä, +rouva kulta..." + +"Mistä, minä luulen etten minä mistään niin vaalenisi tahi pahaksuisi." + +Säyseä kamreeri oli nyt vihastunut ja sanoi: "Jos minä esimerkiksi +muistuttaisin teitä, hyvä rouva kulta, hra miesvainajastanne, jonka +minä näin köyhyydessä ja kurjuudessa ... hulttio toimissansa, huono +puoliso..." + +"Ei, herra kamreeri, niin ei hän milloinkaan ollut," virkkoi rouva +arvoisasti; "mutta sellainen kun hän oli, ei silmänräpäykseksikään ole +tullut mieleeni hävetä häntä, sillä hän oli _minun mieheni_, hän, jolle +olin luvannut rakkautta myötä- ja vastoinkäymisessä." + +Katteinin rouva meni pois niiaten. + +"Eikö ole suupalttia kansaa, tuo väki? Kun hänen miehensä oli +virkamies, luulee hän olevansa oikeutettu sanomaan meille tyhmyyksiä. +Eikö se ole kauhistavaa, herra luutnantti, peräti kauhistavaa?" + +Kamreeri kiirehti tyttärensä luokse ja Hjalmar jäi niin muodoin +yksinänsä. Hänen kasvonsa olivat silloin synkät, kuin taivas. Hän meni +ikkunaan ja silmäili yli kadun. + +Miten erilaiset olivat nämä molemmat perheet: täällä oli ihana tyttö +kaikilla etuisuuksilla, mitä taisi toivoa itsellensä, ja kuitenkaan ei +milloinkaan tyytyväinen, ei milloinkaan oikein iloinen ... tyttö, jolla +luuli olevan suuren ihanuuden tunteen, mutta joka tuli kipeäksi, +muistutettua että hän oli köyhä lapsi. Ja tuolla toisella puolella +vaimo, joka jalolla itsetunnolla puolusti miestänsä, ja tytär, mikä +auttaakseen äitiänsä kerta vapisten seisoi etuhuoneessa ulkopuolella +tuon onnellisen asuntoa. + +Hjalmar oli niin ikään kuullut useampia kertomuksia Annetten +lapseksisottamisesta, yhden toistansa kummallisemman, mutta hän ei +ollut niihin kiintynyt; hän ei pitänyt erittäin tärkeänä, mistä +Annetten syntyperä johtui, kun hän vaan oli hyvä tyttö. "Hänen täytyy +tehdä selko itsestänsä," sanoi hän miettien, "hän on minulle aivan +käsittämätön." + +Sen päätöksen tehtyään hän meni. + +Seuraavana päivänä oli hänellä olevinaan asiaa katteinin rouvalle. Hän +toivoi ettei hän ollut tyynni tarkasti katsellut häntä, ja että hän oli +ollut liiaksi liikutettu tunteaksensa hänet, kun kirkkaan päivän +valossa meni häntä tervehtimään. + +Hänen veti sinne selittämätön sääliväisyyden tunne; sillä hän oli kaksi +kertaa kohdannut samassa paikassa tuon pienen perheen jäsenet, ja +molemmin kerroin oli heitä köyhyytensä tähden poljettu. + +Hän meni siis ylös synkkiä kivirappuja, mutta pysähtyi ylimmäisillä +astuimilla, kun takaperin tuli ovessa vastaansa mies, joka kumartaen +sanoi: + +"Niin, se pitää tapahtuman, hyvä rouva kulta, niin kyllä, vaikka halot +ovat nyt tähän aikaan kalliita. Hm, vai niin," pitkitti mies, +käännyttyään ympäri ja tunnettuaan Hjalmarin. "Suokaa anteeksi! Hm, +sepä oli oikein hauskaa. Herra ei taida tuntea minua; mutta minä olen +sama, joka olin luonanne sapelin kanssa, josta sain maksun. Nimeni on +Löfstedt ja asun täällä alhaalla kartanossa." + +"Vai niin. Onko rouva, joka neuloo hattuja, sisällä?" kysyi Hjalmar, +päästäkseen tutustansa. + +"Onpa niinkin, se oli hän, joka rahaa tarvitsi, se oli hän; mutta nyt +on hän taas terve." + +Hjalmar tunkeutui ystävällisen halonhakkaajan sivuitse, joka näytti +olevan iloinen tuttavuuden uudistamisesta, ja astui huoneesen. + +Pikainen puna levisi rouva Bernhardin vaaleille kasvoille, vastaan +ottaissaan niin harvinaisen vieraan, kuin herrasmiehen. Hän kuuli +Löfstedtin puheen ja oli hämillään aineesta. + +Hjalmar toki lievitti hänen neuvottomuuttansa. Hän tahtoi, sanoi hän, +lahjoittaa äitillensä hatun ja oli kuullut rouva Bernhardin tekevän +niitä tarkalla kauneuden aistilla. + +"Minä teen tavallisesti ainoastaan tilaamalla muotikauppioille, jotka +antavat minun neuloa," sanoi hän, "mutta minä tahdon koettaa +ymmärrykseni mukaan". + +Tuo kunnioitettava vieras vietiin sisälle, niin ettei Dora nähnyt ken +hän oli. + +"Tahdotte kenties nähdä kokeita," sanoi rouva. "Dora, tuo sisälle ne +kolme hattua, jotka ovat oikealla." + +Muuan silmänräpäys sen jälkeen tuli Dora, tuon keveän mutta laajan +kuorman sälyttämänä. + +Tyttö-poloinen muuttui kuin "tippuva veri," nähtyään suojelijansa. Hän +katseli alas ja niiasi tavallista syvempään, sillä jollain tavalla +tahtoi hän osoittaa kiitollisuuttansa. + +Hjalmar ei ollut mitään huomaavanansa; hän katseli hattuja ja tilasi +niistä yhden. + +Niin kävi hän tervehtimässä köyhää perhettä ja, merkillistä kyllä, +hänelle näytti melkeen mukavammalta tuo pieni, siisti vierashuone, kuin +kaikki komeat kamarit kamreerin kerroksessa. + +Köyhällä upsierilla, ja niin oli Hjalmar, on ensi silmänräpäyksestä +alkain oma mielikuvituksensa ihmisellisestä onnesta ja perheellisestä +autuudesta. Hän ei voi milloinkaan aatella tulevaisuudesta (edellyttäen +että hän on eräässä maarykmentissä), näkevänsä tuon loistavan +taulun perässä punaiseksi maalattua päärakennusta kuninkaallisen +sota-hallituskunnan kaavanmukaisilla ulkonurkilla, se tahtoo sanoa +katteinin virkataloa. Siellä on hänen parain toivonsa, korkein +päämaalinsa -- enin mitä hän voi itselleen uneksia. Ja niin vähäisissä +huoneissa hyväntahtoinen katteinin rouva, joka hoitaa talouttansa ja on +sydämellisesti iloinen, kun saa tulla johonkin kemuihin, joita +toimitetaan leirissä oloaikana. + +Hjalmar rakasti virkaansa liiaksi paljon, voidakseen siitä pois +päästäksensä tahi laskeutuakseen lepoon, niinkuin sanotaan, ja +elääkseen vaimonsa rahoilla; siihen hän oli kopea ja ylenmäärin +tarkkatuntoinen, kun oikeutensa tulivat kysymykseen. Hän mietti, jota +useat eivät välitä, ettei mies omista vaimonsa varallisuutta ellei +hänellä ole kykyä kartuttaa sitä yhtä paljon. Sanalla sanoen, hän ei +ajatellut Annettea hänen rahainsa takia. + +"Se vierashuone," mietti hän itseksensä, "näytti minusta muodostetuksi +sellaisen asunnon mukaan katteinin virkatalossa." + + + + +PITKÄMATKAINEN TERVEHDYS. + + +Annette säpsähti kun Hjalmar muuan päivä sen jälkeen astui huoneesen. +Hän istui syvissä keskusteluissa äitinsä kanssa. Hänen silmänsä olivat +itkeneet, koko ulkomuotonsa muuttunut. Jotain arkaa ja samalla +surettavaa näkyi hänen olossansa; ne muutoin ihanat, puhuvat silmät +hehkuivat. Hän ei ollut itsensä kaltainen. Hän kääntyi pois Hjalmarin +lähestyessä, tervehti hätäisesti ja meni jonkin tekosyyn varjossa ulos. + +"Annette raukka pelästyi muuanna iltana," virkkoi rouva vihdoin; "oi -- +niin te tiedätte jo kaikki -- hän on todellakin köyhän perheen tytär +Norrlannista; me olemme ottaneet hänen omaksi lapseksemme." + +"Niin, minä tiedän, mutta miksi hän sitä häpeää?" + +"Te voitte helposti huomata, hyvä Hjalmar ... te suotte anteeksi kun +niin sanon, sillä Annette on antanut minun ymmärtää ... ja tällaisissa +asianhaaroissa ei minulla ole mitään vastustettavaa. Mutta, mitä te +arvelette, nyt ovat hänen äitinsä ja veljensä tulleet tänne ... isä on, +Jumalan kiitos, kuollut... Mutta hänen äitinsä ja veljensä ovat," +toisti rouva, kun Hjalmar ei näyttänyt tahtovan vastata; "ja, Jumalani, +ne ovat aivan mukaumattomia. Raukka Annette kultani! -- Te voitte hyvin +kuvailla itsellenne," alkoi taas rouva, kun Hjalmar ei tahtonut +yhdistyä huudahduksiin eikä vastauksiin, "nyt voitte kuvailla +itsellemme miltä äiti näyttää: hyvänluontoinen, huonosti +vaatetettu, siivoton talonpoikais-ihminen, joka tulee tänne koko +_kahdeksankymmentä_ peninkulmaa tervehtimään tuota tyttö raukkaa. Hän +tahtoi nähdä häntä ennen kuolemaansa, ja... Jumalani, voittehan +kuvitella itsellenne ... missä Annette taitaa alkaa ja lopettaa hänen +kanssansa? Hän asettautui pitämään puhetta, hänen tulisi aina muka +pitää Jumala silmäinsä edessä, joka kuului niinkuin me emme olisi +tyttöä hyvästi kasvattaneet. Ja Jumala tietää, jos äidin rakkaus ja +siunaus tekee hyvää lapselle, niin olen minä hartaasti, sydämellisesti +ja vilpittömästi rakastanut häntä kuin omaa lastani, vaikk'en +minä alussa oikein hyväksynyt Millerin tuumia. Mutta hän on +tullut lapseksemme ja on liittynyt meihin niin hellästi, niin +sydämellisesti... Mutta nyt tulee äiti pitämään kauniin puheen. +Luonnollisesti ei Annette voinut uskoa muuta kuin että äiti tahtoi +nauttia meidän hyvinvointia; ja kun on välttämätön niin pian kuin +mahdollista päästä niistä molemmista, äitistä ja veljestä, joka on +pitkä, sangen säädyllinen talonpojan renki, ei muu ollaksensa, niin +tahtoi Annette antaa mummolle vähän rahaa ja pyysi hänen ei puhumaan +mitään oloista. Sehän oli luonnollisin maailmassa." + +"Suokaa anteeksi, rouva kulta, sitä minä en katso luonnollisimmaksi +maailmassa," muistutti Hjalmar. + +"Miten niin? Pitikö hänen lankeaman äitinsä kaulaan ja kiittävän +häntä? ... mistä? Mutta tapahtuipa enemmänkin; mummo alkoi itkeä ja +pitämään hälinätä, ja veli nauroi katkerasti, otti äitinsä käteen ja +sanoi: Anua, tunnetkos taas puulusikan. -- Ja niin ne menivät." + +"Ja Annette ei ole jälleen heitä nähnyt?" + +"Ei, ei; mutta hänen täytyy nähdä. Me olemme lähettäneet sanan että he +tulisivat tänne; mutta veli on vastannut että Annalla ei enää ole äitiä +eikä äitillä Annettea... Ja tyttö raukka on toivotonna. Mitä meidän on +tekeminen? Jos Miller tämän tietäisi ... mutta hän on, Jumalan kiitos, +maalla ... niin ei kävisi laisinkaan hyvin; hän ei suvaitse muita +viittauksia, kuin että Annette on meidän todellinen tyttäremme." + +"Erinomaista; mutta mitä pahaa siinä on että äiti on köyhä; vaikkapa +hän olisi köyhä siitä sivistyksen muodostakin, jonka me katsomme +parhaaksi! Niin, vaikkapa vanhempani olisimme langenneita olentoja ... +ovat ne kuitenkin minun vanhempani, ja velvollisuuteni on tunnustaa ne +siksi, vaikka en taidakkaan ilahuttaa, lohduttaa ja auttaa niitä." + +"Te ette siis hyväksy Annettea?" + +"En, minä en voi hyväksyä." + +"Sitten ette häntä rakastakkaan niin suuresti, kuin hän luulee." + +"Oi, hyvä rouva, juuri sentähden, kun minä rakastan häntä niin paljon, +tahtoisin minä että hän olisi tunnustanut ja niinkuin sanoitte, +syleillyt äiti-raukkaansa. Ei tavaroilla ja kullalla eikä kaiken +maailman jaloudella tulla äitiksi, vaan se ostetaan silloin, kun +leikitään ymmärtämättömän lapsen kanssa ja ilahutetaan itsiään sen +ensimäisellä naurulla." + +"Siinä olette oikeassa," huokasi kamreerin rouva, muistaessaan oman +Annettensa, "siinä olette oikeassa; mutta tyttö raukka on kuitenkin +lohdutonna; hän luulee joutuvansa lauluksi kaupungissa ja ... minä +pelkään että niin tapahtuu." + +"No mitä vielä?" Voipiko kaupunki sanoa muuta, kuin että Annettella on +köyhä äiti, joka tahtoi nähdä häntä ennen kuolemaansa? Se tulee puheen +aineeksi, se on tosi, mutta sen voi Annette tehdä vahingottomaksi. Ei +kukaan tarvitse hävetä vanhempiansa, paitsi hän, joka vaipuu niitä +alemmaksi; joka korkenee niitä ylemmäksi, voi rehellisesti tunnustaa: +Niin, vanhempani ovat köyhät, vieläpä viallisetkin, mutta minä en saa +niitä tuomita." + +"Tosi, aivan tosi; mutta ... kuitenkin, saamme nähdä mitä aika +vaikuttaa." + +Annettella oli kamarissansa kovin raskas hetki; oli taistelu lapsen +sydämen vaiston ja väärän sivistyksen välillä ylivallasta. Se oli +kilpailu metsien suhinan jo valhettelevain hyvien iloisten +soittokappalten välillä, kumpi niistä häiritsisi äänellään toisensa. Se +oli taistelu, jonka loppupäätös oli melkeen ennalta tietty. Jokainen +huonekalu tuossa kauniissa kamarissa, jokainen poimu ikkunaverhoissa, +kirkas kuvastin ja kimeltelevät kristallit, kaikki tukivat järkeä, joka +koko yhdentoista vuoden ajan hyväksyi määrätyn, mutta kenties väärän +suunnan. + +Annette ei ymmärtänyt kuin kristitty korottautua yli kohtalonsa ja +rakkauden ja tottelevaisuuden voitonmerkki otsassansa, Jumalan nimessä, +seurata sisällisesti varoittavaa ääntä -- hän tahtoi voittaa kuin +pakanallinen Aspasia ihanuudellansa, kenties myös älyllänsä, jota tuo +mairitteleva joukko oli saattanut hänen ylen korkeaksi arvaamaan. Hän +arvosteli ihmisiä väärin nurjasti sivistyneitten esimerkistä, joita hän +oli kohdannut -- ja niitäkin väärin, sillä ne eivät olleet niin +typeriä, kuin ne hänen oikkujansa alinomaa noudattaen hänelle +näyttivät, ja taistelu hänen sydämessään päättyi niin, että hän vaiensi +tunnon äänen ja totteli turhuuden. Hän oli päättänyt niin vähän huomion +nostamalla kuin mahdollista poistaa äitinsä luotaan, sillä hän ei +voinut kauhutta ajatella, että ystävänsä kuiskaisivat: "hänen äitinsä, +kerjäläisakka, on ollut täällä." + +Annette tuumaili kamreerin rouvan kanssa, joka hyvin huomasi Hjalmarin +sanain totuuden, mutta kuitenkin piti itsensä liiaksi loukatuksi vanhan +"Sakarin muorin" äkkinäisestä ilmaantumisesta ja oli mielestänsä +huvitettu, kun Annette yksistään kuului hänelle; sillä se on usein +hyväsydämisten vaimojen heikkous, että he tahtovat olla _kaikki_ +toiselle olennolle, äiti, sisar, ystävä; mutta vaativat takaisin ettei +heidän ystävällänsä ja sielunheimolaisellansa saisi olla koko maan +päällä ketään toista, jolle hän antaisi luottamuksen. + +Ja kun, niinkuin nyt tässä, vanhempi nainen tahtoo olla kaikki kaikissa +nuoremmalle, niin johtuu siitä että nuori ystävä, tytär, ei saa +kannattaa ajatusta, ei toivoa, johon ei vanhempi ystävä, äiti, möisi +suostua ... ja niin teki hän sillä tavallisella seurauksella, että +pilasi rakkaansa. + +Sellaiset ystävyysliitot katkeavat tavallisesti äkkiä, rakkauden väliin +tullessa; sillä sitten ei enää totella ystävän älykästä neuvoa. Ystävä +katsoo aina ihailtavasta joukosta juuri sen, joka tuskin voi riistää +häneltä entistä etuisuuttansa, ja tämä tulee sitten lemmikiksensä, +samalla kun tuo nuori ystävä ei taida suvaita häntä. Silloin ilmestyy +erimielisyys ... ja niin oli nyt tapahtunut rouvan ja Annetten kesken +asessori Svaningin suhteen. + +Annetten luottamus äitiinsä ja rakkaus Hjalmariin harmitti hyvää +kamreerin rouvaa, sillä Annette rakasti niin muodoin jotain toista, +kuin häntä itseänsä, ja hän olisi tunnossaan nuhdellut tyttöä +kiittämättömyydestä, jos ei kohtaus äitin kanssa olisi häntä +miellyttänyt. + +Hänen rakkautensa oli repinyt kaikkein vahvimmat luonnon siteet eikä +ollut siis mitään pelättävänä, vaikkapa Annette tahtoisikin rakastaa +Hjalmaria, joka kuitenkin oli tyhmyys, kun Svaning, sanottiin hänestä +muutoin mitä tahansa, kumminkin oli oikea järjellisesti ja kestävästi +tekemään vaimon onnelliseksi. + +Kaikesta siitä huolivatta oli kamreerin rouva sydämellisesti hyvä, +oikein jalo ihminen, jonka itsekkyys oli peittynyt niin rakkauteen ja +hyvyyteen, että hän itse vähimmin huomasi sen lepäävän kaikkein muiden +uhrauksiensa pohjalla. Hänen vihansa oli heikkous ... ja heikkous on +anteeksi annettava. + +Kamreeri sai nyt tiedon toisesta onnettomuudesta, joka pian tapahtui, +että Annetten köyhä äiti oli tullut, eikä siis ollut kylliksi katteinin +rouvan onnettomassa kiitoksessa. + +Kamreeri vihastui, sillä hän oli heikko, ja sentähden kiukustui aina +kun joku haitta ilmaantui, hän ryhtyi asiaan, ja miten hän sitä +toimittikin, tuli äiti muuanna iltana kamreerin luokse ja sai koko +tunnin olla yksistään tyttärensä kanssa. + +"Sinä et ole siis unhottanut, et kokonaan unhottanut minua?" sanoi äiti +kyynelsilmin ja kysyen. + +"Ei, äiti, ei, tietysti ei, äiti kulta," oli Annetten vastaus noukkien +samalla neuvotonna avattua laatikkoa, "tietysti ei; mutta äiti mahtaa +ymmärtää ettei kamreeri suostu..." + +"No no, lapseni! en minä tahdo estää sinun onneasi, halveksikoot +kernaasti minua, kun sinä vaan olet onnellinen ja iloinen; mutta sinä +et voi, ethän sinä taida halveksia äitiäsi?" + +Annette tunsi itsensä liikutetuksi. + +"Ei, ei, äiti, minä en suinkaan teitä halveksi, ei, sitä en tee, en! +Ei, äiti," hän tarttui mummon käteen, "ei, älkää sitä uskoko, äiti, en +minä ole niin paha ... se olisi ilkeyttä minussa, ei ... ei milloinkaan +ei!" + +Äiti piti hienoa kättä kuivuneitten sormiensa välissä, hymyili ja +nyökytti hiljaa päätänsä. + +"Niin, minä tiedän sen hyvin, Antti sanoo toista; mutta minä en usko +häntä. Tiedätkös, hän sanoo että sinä olet puulusikka, joka tahdot olla +hopealusikka ja täydyt sentähden kantaa lyijyä sydämessäsi... Tunnetkos +lyijyn painavan sydäntäsi?" + +Annette vapisi. + +"Ei, sinä et sitä tunne, lapsi; Antti on erehtynyt." + +Tyttö tunsi kuitenkin syvästi veljensä sanain totuuden. Hänellä oli +todellakin lyijypaino sydämessä, kun ei hän tahtonut tunnustaa olevansa +unhotetun kansan lapsi ... kun hän tahtoi lainata vaan luuloitellun +arvon loisteen. Sillä ainoastaan on otaksuttu hopea paremmaksi puuta -- +totuus on vastakohdassa, puu on välttämättömämpi, hyödyllisempi kuin +hopea; sillä jos metsämme olisivat hopeapuita, paleltuisivat ihmiset +kuoliaaksi eivätkä milloinkaan olisi joutuneet siihen sivistystilaan, +missä nyt ovat. + +Annetten mieli tuli enemmän liikutettua, ja äkkiä heittäytyi hän +äitinsä kaulaan ja itki katkerasti. + +"Älä itke, lapseni," sanoi äiti ja suuteli tyttärensä valkoista otsaa, +"hyvä Anna kulta, älä itke." + +Tuo "Anna," jota hän ei ollut kuullut moneen vuoteen, tyrehytti +kerrassaan tunteitten kuohun; hän irroittui äitinsä käsivarsilta ja +ajatteli: nyt minä olin lapsellinen. + +Koko tuo näkö-ala, joka niin äkkiä esiintyi muistojen hämäryydestä, +vaihettui toiseen, saapuvilla olevaan, sen vaatimuksiin, valeluuloihin +ja onneen. Hän vertaili pukuansa, hieno ja köykäinen kuin +pilvenhattara, äitinsä karkeisiin vaatteisiin, valkoista saaliansa +vanhuksen siniraitaiseen kaulaliinaan, sieviä silkkikenkiänsä, jotka +pehmeinä ja notkeina taipuivat soman jalan ympärille, äitinsä +paksuihin, tylppänenäisiin jalkineihin. + +Kaikki tuo jäähdytti häntä, ja hän alkoi puhua järjellisesti ja +vakuuttaa äitiänsä, ettei hänen pitänyt olla mistään tietävinänsä eikä +käydä häntä katsomassa. Heidän piti ajatteleman toisiansa; Annette +lupasi kirjoittaa ja kertoa, jos hän joutuisi naimiseen. Viimein +lahjoitti hän äitillensä koko joukon pieniä kaluja, joista mummolle ei +ollut muuta arvoa kuin minkä ne saivat siitä, että antaja oli hänen +ainoa tyttärensä. + +Vihdoin meni mummo tuhansittain siunaten tytärtänsä ja niitä, +jotka ottivat hänen lapseksensa. Kamreeri rouvinensa jättivät myös +sydämellisesti hyvästi vanhuksen, joka niin kernaasti ja kiitollisesti +luopui kaikista oikeuksistansa, + +"Nyt on Annette minun, ainoastaan minun," sanoi rouva ja syleili +tytärtänsä. "Minä pelkäsin kovasti tätä yhtymistä. Jumalan kiitos että +siitä nyt on päästy. -- Minun täytyy sanoa sinulle," virkkoi rouva, +sitten kuin he olivat jääneet yksinänsä, "että sinun kummallinen +käytöksesi toissa päivänä pakoitti minun sanomaan kaikki Hjalmarille." + +"Hjalmarille ... vai niin, hän tuli siis tälläkin kertaa alennukseni +todistajaksi." + +"Ei, kaukana siitä, lapseni. Hän paheksui kun et tyttärenä ottanut +vastaan äitiäsi; hän sanoi sen olevan sinun velvollisuutesi." + +"Velvollisuuteni! Oi, mamma, se on kuitenkin ankaraa, kun Hjalmar +arvostelee minun tekojani... Muutoin hänen pitäisi tietämän millinen +maailma on ja mitä pilkan esineeksi joutuminen tahtoo sanoa." + +"Minä sanoin hänelle aivan niin; mutta hän ei ottanut sitä +ymmärtääksensä, hän pysyi mielipiteessänsä." + +"Kenties hän on oikeassa," huokasi Annette ja painoi päänsä käteensä, +"kenties hän on oikeassa." + +"Kuitenkin teit sinä mitä voit, ja äitisi erosi iloisena ja +tyytyväisenä sinusta ja meistä. Hän on siveä ihminen, äiti raukkasi." + +Annette ei vastannut, vaan huokasi raskaasti, sillä juuri se, että äiti +täydellisesti uhraavalla rakkaudella tyytyi kaikkeen, rasitti häntä +enimmin. Siinä juuri oli -- lyijypaino. + +"Mutta, Jumalani, olin melkeen unhottaa, täällä on kutsu huomen illaksi +presidentti K:n luokse. Siellä tulee tanssi, suuri juhla taitaa olla +vapaaherrattaren nimipäivä." + +Annette heräsi horroksistansa. + +"Pidot presidentti K:lla! Siellä on kai aina loistava seurue. Mitä +mamma vaatetuksestani arvelee?" + +"Niin, lapseni ... meidän keskemme, se on meidän keskemme ... kun kutsu +tuli, sanoimme Miller ja minä, sinne pitää pikku Annetten; Annette +poloinen, hän kyllä tarvitsee huvittaa mieltänsä näiden tukalain +päiväin perästä... Ja pappa meni hankkimaan jotain uutta näkemäänsä... +No, lapseni, älä ole utelias, sinä saat nähdä." + +Myöhemmällä tuli pappa kalliin reunusteen kanssa kotiin -- ja Annette +unhotti niin sanotun nöyryytensä, äitinsä ja koko maailman tuon upean +lahjan takia. + +Kirje reivi Konrad M:lta paroni Kaarlo K:lle. + + Tukholmissa Tammikuulla 18-- + +Hyvä Kaarlo! + +Samalla kun sinä Smålannin korpimetsissä metsästät ja tulet kotiin +illoilla väsyneenä ja lämpöisenä, mutta kuitenkin iloisena, kun on pari +oikeita, tuuman paksupohjasia metsästyssaappaita ... se tahtoo sanoa, +samalla kuu sinä elät raakalaisena siellä alhaalla, huvittelen minä +itseäni sivistyneen miehen elämällä täällä valtakunnan sydämessä, +pääkaupungissa. + +Miksi sitä taas nimitetäänkään, mikä se on, jota meidän kunniallinen +entinen kamarineuvos aina halveksien arvostelee -- niin keskikaikkisuus +-- tällä maanvoimalla, joksi sitä kamarineuvos vakuuttaa, on kuitenkin +se hyvä mukanansa, että yhdessä paikassa on kaikki mitä kansa omistaa +-- ainakin kaiken maassa olevan oivallisuuden näytekartta. + +Kuitenkin näyttää minusta muhkea pääkaupunki köyhässä maassa aivan kuin +jos näkisin herran, joka ei tunnusta olevansa köyhä lainaavan kauniin +silkki-huopahatun, mikä herättää huomiota. Se onnistui; mutta, +Jumalani, jos katselee läntällään olevia saappaita, rikkinäisiä +hansikkoja ja yleensä koko pukua, niin arvelee että hän olisi voinut +pitää tavallisen lakin ja antanut laittaa saappaitansa; ainakin se +olisi ollut viisaampi teko. Mutta tämä on vaan kamarineuvoksen oppien +huomioita. Tuo kunnon ukko ajatteli aivan toisin siihen aikaan, jolloin +itse asui pääkaupungissa, vaikka hän sitten on joutunut toisiin +mietinnöihin. Kuitenkin on katsominen päästä mihin ihminen kelpaa, ja +pääkaupunki on siis se ohja, jonka mukaan verrataan vaan onni. + +Minulla on hauskuutta, hupaisuutta, iloa; täällä on äärettömän paljon +oivallisia ihmisiä, ja voi valita itselleen seuran, jonka kanssa on +yhtätunteinen. Ei ole niinkuin maaseuduilla, varsinkin maassa, jossa +täytyy seurustella niiden kanssa, joihin kohtalo tahtoo meitä sulloa +pitäjissä. Herra Jumala! täytyy -- se juuri vika on. + +Sinä et saa sentähden luulla, että minä tahtoisin sanoa sinulle +tyhmyyksiä naapureistasi ja ystävistäsi, joita minun oli ilo nähdä +luonasi ollessani -- ei ensinkään; mutta ei voida kieltää että sinä +teet tarpeesta lain ja laista minkä tahansa, jonka on matkustaminen +sinua ilahuttamaan; sillä sinä olet pakoitettu älyämään pastorin ja +kamarineuvoksen ja pitkän asessorin ja pikkuisen paksun katteinin, +puhumattakaan pastorin rouvasta, kamarineuvoksen tyttäristä, asessorin +rouvasta ja katteinin rouvasta -- huvittaviksi. Parempi kuin on, +niinkuin minulla, vaalioikeus ja vaalivapaus. Se on ainoa vapaus, jota +minä tavoitan, sillä muutoin luulen minä että me olemme kyllä vapaita +tässä maassa. + +Jos sinä edes olisit sellainen henkilö, joka siivosti istuisi +kamarissansa, asettelisi korttia, lukisi sanomia ja hoitaisi virkaansa +säädyllisesti ja sievästi, niin olisi toivominen että sinä lukisit +kirjeen loppuun, että ikäänkuin imisit kaikki sen hunajan, jonka se +ehkä sisältäisi. Mutta, valitettavasti, sinä et ole sellainen henkilö; +hyödytön tehtävä on sinulle kirjoittaminen, silla sinä katsot vaan +alkuun ja loppuun ja sanot: hän voi hyvin. Kenties sinä sitten sieltä +ja täältä silmäilet kirjettä, tietääksesi likimäärin sisällön, ja +sitten heität sen paperikoriin ja vastaat siitä _arviolta_, se tahtoo +sanoa, et vastaa mitään, näkeehän selvästi ettet sinä lue kirjettä; +mutta ykskaikki, minä en kirjoita sinulle, vaikka minä kirjoitan +täyteen kirjeeni -- vaan, arvaappas! -- tyynnyttääkseni tunteitteni +kuohua. + +Minä olen nähnyt, olen puhunut, olen tanssinut erään tytön kanssa, joka +on ihanin, luontevin, sievin ja miellyttävin kuin minä olen nähnyt. + +Ihastuttuani ovat muutamat ystäväni, jotka ovat kokeneita ja säysyjä +katselijoita, tieteellisiä kavalieria, sanoneet minulle että ihmislapsi +-- oi, tahdoin sanoa enkelilapsi, mutta se kuuluu ylituntoiselta -- ei +ole aivan vähän keimaileva. Mutta jos se on keimailua, on todellakin +vahinko, kun kaikki eivät ole sellaisia; niin rakastettava, +lapsellinen, iloinen ja notkea näyttää hän olevan. Minä voin sanoa että +minä olen välistä koettanut malttaa mieltäni ja ajatellut melkeen +samoin, kuin upsierikemuissani tultuani riemastuneeksi: "Nyt sinä, +Conrad, olet varmasti juovuksissa, nyt pitää sinun mennä siivosti +laattiapalkkia myöten, eikä enää juoda." Melkeen niin minä mietin +katsellessani kynttiläruunuja, jotka vilkkuivat korkeudessa, tahi +nähtyäni jonkun herran, mikä otsansa hiessä oli iloinen poika; +mutta kun katsoin hänen päällensä ja hän hymyili ja puolittain +tuttavallisesti, melkeen kuin iloinen lapsi, teki jonkun viattoman +muistutuksen ja antoi minun katsoa kirkkaan heleään silmäpariinsa, +silloin oli aikeeni mennyttä ja sydämeni ei kyennyt kulkemaan järjen +puumaisia laattiapalkkia myöten. + +Tuo tyttö on jotain enempi, kuin tavallinen tyttö. Kuvittele itsellesi +enkeli, jonka ensimäiset elämän vaiheet kätkeytyvät hämäryydessä -- hän +on tullut keskuuteen, ei tiedetä mistä, hän on saapunut aivan samoin +kuin enkelit kuvaillaan alttaritauluissamme, pilvestä, ei kukaan tiedä +mistä päin. Nyt on hän kuitenkin upporikkaan miehen tytär, joka on +oikein hupainen henkilö, puhuu valtiollista kehnommin kuin kamarineuvos +siellä alhaalla, mutta pitäytyy aina aikamme historian yhdessä +kappaleessa nimittäin S:t Helenan jättiläisessä; niinpä niin, mutta hän +on kuollut ja kääpiöt ovat nykyajan miehiä. + +Vaan kylläksi ukosta -- Jumalan kiitos, hänestä ei juokse +veripisaraakaan tytön suonissa. + +Tietty on että hänen epämääräinen syntyperänsä on antanut ainetta +sadoille eri historioille. Muutamat ystävistäni, jotka muutoin tietävät +kaikki, joutuvat aina kiivaasen väitteesen keskustellessaan tätä +asiata, ja todellakin tulistuvat; sanalla sanoen, ne eivät tiedä +mitään. Sillä silloin kun ei oikeastaan mitään tiedetä, tullaan +"_pitkänenäisiksi_" -- anteeksi, kun käytän eräältä veljeltäni +lainattua muotoa. Mahdollista että hän on koketti; kun mietin oikein, +lienee niin, sillä minä pidin häntä tarkasti silmällä koko illan. + +Oli nimittäin illallinen presidentti K:lla, jossa minä olen käynyt +vieraissa (hän ja isäni olivat nuoruuden tuttuja) ja nytkin kutsuttiin. + +Minä en tarvinnut oikeastansa tuttujeni osviittaa, huomatakseni että +hän hymyili yhtä lapsellisen herttaisesti toisille kuin minullekin; +mutta kuitenkin -- jos se on teeskelyä, niin se on taivaallista +teeskelyä ja pitäisi olla ensimäinen kaikista ihannetaiteista. Ihanain +naisten kujeet, eivätkö ne olisi ihannetaidetta? + +Erinomaista kyllä, minä huomasin yhden pulman, jota en taida selittää. +Hän hymyili, niinkuin sanottu on, ja oli suloinen kaikkia kohtaan, +paitsi yhtä; ja hän oli luutnantti Hjalmar, ihan varmaan kaunein mies +koko joukossa, sinun nöyrin palvelijasi siihen luettuna. Minä en ole +milloinkaan nähnyt niin jalosti mieheviä ja samalla leppeitä +kasvonjuonteita, kuin hänellä. Minä join lasillisen hänen kanssansa; +sillä kaikki sanoivat että hän on kelpo mies, kunnollinen virassansa, +reima ja rakastettu kumppani -- kerrassaan sanoen, mies on hyvä. Ja +juuri hänelle ei hän hymyillyt, vaan näytti ikävältä, niin ikävältä +kuin hänen ihanat silmänsä myönnyttivät. Ei Hjalmarillakaan ollut +tavallista kasvon muotoa; hän näytti hyvältä, mutta ei iloiselta. + +"No tuhat tulimmaista kun Annette ja Hjalmar ovat kihloissa," kuulin +äänen kuiskaavan takanani; hän oli pitkä kuninkaallinen sihtieri, jota +nimitettiin "kaikkitietäväksi," toista nimeä en kuullut tuolla laihalla +kuviolla. Minä vihastuin mieheen -- sillä Annette ei saa olla +kihloissa, ei siitä syystä että minä aion pyytää hänen kättänsä, vaan +sen takia että tuttavuus kadottaa siten kiihoittavaisuutensa. + +Kihlattu tyttö ... ei mikään ole harmittavampaa, edellyttäen että hän +on ihana, vilpas, viehättävä; vaikka hän säilyttäisikin kaikki ne +omaisuudet ja voisi hurmaannuttaa ylen autuaaksi, seitsemänteen +taivaasen, niin tulee tuolla, kas kummaa, haamu väliin, joka sanoo +häntä _sinä_, ja sekaantuu keskusteluun, aivan kuin häntä siinä +tarvittaisiin. Jos hän on taas sitä lajia, joka erkaantuu valittunsa +saatua maailmasta, niin seisotaan siellä ja puserretaan yksi +kohteliaisuus toisensa perästä ja koetetaan olla varan ja tilan mukaan +miellyttäviä -- ihanuus nauraa, mutta se ei ole mitä sanotaan, hän +näyttää taivaalliselta ja -- ajattelee miten kauniit seinäkuvastimet +hän tahtoo huoneesensa ja miten hän ottaa papan ja mamman vastaan ja +kokonaan ihastuttaa heitä viisaudellansa rouvana. Ei, hän ei ole +kihloissa, se on tietty; hän olisi sitten menettänyt puolen arvostansa. + +No, mikä tuon kalliuden nimi on? Minä luulen sen unhottaneeni sinulle +sanoa. Niin, minä panen yhteen meidän nimet... Hänen nimensä on yhtä +varmasti Annette Miller, kuin minun + + Konrad M. + + Tukholmissa Helmikuulla 18-- + +Vastoin luuloani olet lukenut viimeisen kirjeeni; syy on selvä, postin +tullessa oli pyry-ilma ja rakkaan veljen täytyi siis kauniisti istua +kotona. + +Minä toivon että nytkin olisi pyrysää, sillä minulla on erinomaisia +asioita kerrottavana. + +Minä olin kutsuttu Millerin luokse ja siellä ei ollut Hjalmaria, siis +eivät ne ole kihloissa. Minä olen tuttu Hjalmarin kanssa ja olen noin +sattumalta maininnut Annette Milleriä; mutta tuo mies on viisas mies +tahi aine ei ollenkaan häntä miellytä. Minä uskon jälkimäistä, ja siitä +voin löytää syyn miksi hän on niin kylmä. Annette tuntee luonnossansa +että yhtä turha on hymyillä Hjalmarille, kuin Kustaa ensimäiselle +Ritarihuoneen torilla. + +Minä olen nyt tuttu Millerillä ja tahdon tunnustaa totuuden. Minä +rakastan tyttöä äärettömästi; mutta naida häntä se ei koskaan voi +juolahtaa mieleeni. Hän on lumoava; mutta siinä on jotain joka +kuitenkin lykkää minua takaperin, huolimatta kaikesta kokemuksestani -- +en tiedä mitä. Jonkinlaista jokapäiväistä on hänessä, jotain valettua, +jotain josta näkee tuhansia samallaisia kuvauksia. + +Minä en taida selittää tunteitani muutoin kuin vertauksella. + +Ihmisen tulee olla omatapainen kuva itsestänsä, jokainen pitää olla +kuin taiteilijan loihtima muotokuva marmorista, kokonaisuus itseksensä. +Mutta useimmat ovat kuitenkin ainoastaan jäljennöksiä, vartalokuvia +seeveriposliinista [S'Evres, maailman mainio posliinitehdas lähellä +Pariisia] tahi hienoksi poltetusta savesta. Siksi Annette näyttää +minusta lähemmin tutkittua. Jos tahdon nukkekaapin, niin on sellainen +kuva aivan oivallinen asettaa päällimmäiseksi; mutta minä haluan kuvan, +jota joka päivä voin enemmän ihailla, jossa löydän yhä useampia +oivakuntoisuuksia -- enkä onttoa kuorta, joka ei uhoittele häviötä eikä +aikaa. + +Annette Miller on huvittava kuin joulukalenteri, hauska katseltavaksi, +mutta ei enempää. Miten tahansa selailee hänen tunne- ja +ajatusvarojansa, tapaa niissä uudestaan vanhoja tuttavuuksia, +sanasolmuja, aatteita, jotka ovat hyviä, mutta tuhannen kertaa +kerrottuja, vaikka ne nyt saavat toisen soinnun, kun hän lausuu ne +pehmeällä, taipuvalla äänen liirityksellä, ja liittää niihin silmäyksen +-- "kuninkaan valtakunnan arvoisen." + +Kuitenkin minä olen nyt turvassa siellä ja tervehdän niitä sangen +usein. Minua kohtaan ollaan erinomaisen kohteliaita, ja minä ja Annette +olemme ikäänkuin tehneet äänettömän sopimuksen huvittaa itsiämme +eräällä hyväntahtoisella asessorilla, jonka minä tapaan siellä yhtä +varmasti, kuin vaatehankin tampuurissa. + +Tuo säyseä mies on kuitenkin mamman lemmikki, vähäinen henkilö, jota on +lystillinen katsella, vaikka hänellä pitäisi oleman hyvä pää ja +runsaasti kuntoa, sanoo enoni presidentti R. + +Mutta tiedätkös miten sellaiset vanhat virkamiehet arvostelevat +ihmisiä: ne katselevat niitä aivan kuin kapineita, eivätkä milloinkaan +puhu muusta kuin heidän käytöllis-soveliaisuudestansa, ikäänkuin ei +suurimmat ja jaloimmat älyniekat olisi olleet epäkäytöllisiä melkeen +kaikissa kohdissa. Tahtoisin nähdä miten Mozart olisi onnistunut +hovioikeudessa rikosasiain pöytäkirjan notariona tahi Göthe +kamarikirjoittajana. Koko maailma tietää että Schiller menestyi +erittäin kehnosti rykmentin haavalääkärinä. Siis ei käyttökelvollisuus +ole mitään minun silmissäni, vaikka se on tarpeellinen. + +Käyttökuntoiset ihmiset ovat yhteiskunnon ruoholaji; mutta jos minä +tahdon jonkun luonnon mykistä lapsista ikkunalleni lähelle minua +lemmikikseni, niin otan minä mielukkaammin neriokasvin tahi +sammalruusun, vaikk'ei niistä kumpikaan kelpaa syötäväksi tahi edes +kerinpuikoksi, eivätkä siis voi olla puutarha-heinän tahi solmukauran +arvoisia. Mies voi olla miten tahansa käyttökelvollinen, mutta minä +autan Annettea -- ja meidän on oikein hauska. + +Minua suututtaa että hän on papan ja mamman lemmikki. Olen varma että +he mielellään näkisivät Annetten yhdistettynä hänen kanssansa, tuon +uskollisen ystävän, joka aina istuu sohvan ääressä ja puhuu +viisaustiedettä mamman kanssa, niin että siitä on ilo ja riemu. Mies on +varmasti lukenut, niin kauniisti hän puhuu, ja mamma kuuntelee niinkuin +hän olisi Jumalan enkeli. Mutta Annette sekaantuu keskusteluun ja +kiertelee asian suosiolliselle herralle, niin ettei hän lopulla tiedä +mistä on kotoisin, ja sitten kuin hän on saanut eläimen pois +aatteestansa, ryhdyn minä pitämään ajoa; sillä minäkin olen lukenut +kirjan ja kiepun ympäriinsä sanoilla, niin että säikähdytään oppiani. + +Mutta huomaatkos: minun hurskauttani ei kunnioiteta; sillä mamma luulee +synniksi rakkaan asessorin tähden, kun hänen on vaikea selvittäytyä +siitä hyve-verkosta, jonka me kudomme hänen ympärillensä. + +Kun hän alkaa punnita ihmisen tunteita hiukka painolla ja tahtoo +päättää mikä on oikein tahi väärin, on meillä aina joukko hienoja +aate-selityksiä valmiina ja halomme moraali-rahtuset atoomeiksi +(hiukkeiksi), jotka jokainen eriksensä pitää sitten punnittaman. Hän on +samassa tilaisuudessa kuin poika, jota, marjoja hattuunsa otettuaan, +toinen poika tuuppaa niin, että sisältö menee maahan. Niin tulee hän +mamman luokse koko kortteli täynnä makeimpia ja tuleentuneimpia +perusjohteita, niin että vesi suuhun valahtaa -- ja koko herkku +maistuisi hyvältä ja olisi ratkaistu muutaman tuokion kululla -- vaan +silloin me suvaitsemme ja pakoitamme tuon ihmisraukan noukkimaan +varaston murena murenalta ja tutkimaan jokaisen hiukkeen kultavaakalla. +Se on kuitenkin huvia. + +Sanalla sanoen, tyttö on miellyttävä, tosiaankin miellyttävä olento, +vaikka hän kaikkien johteiden mukaan on seeveriposliininen vartalokuva, +ontto, kova, kylmä, mutta kuitenkin ainoastaan valelma. + + Tukholmissa Marraskuulla 18-- + +Niinmuodoin, veljeni, alat sinä huomata minun kirjeitäni -- se +miellyttää minua, ja niihin vastaaminen -- se ilahuttaa minua. + +Kaikki on vanhallansa; mutta, mutta että hyvän ystäväni, luutnantti +Jalmarin, on nuori, iloinen ja huvittava reivi heittänyt syrjään +kauniin, rikkaan ja miellyttävän tytön luota, josta puhuin edellisessä +kirjeessäni, ei taidakkaan olla aivan paikallansa. + +Mies on palannut -- kaupunkiin. Tuo kunnon poika on ollut poissa +kokonaista kuusi viikkoa, juuri minun voittoaikani, ja nyt tulee hän +takaisin ja astuu sisään aivan harmittavasti huolettomana. + +Näyttääpä ettei hän silmänräpäykseksikään olisi joutunut siihen, että +sellainen mies kuin minä voisi olla hänelle vaarallinen. Muutoin hän ei +voisi niin lujamielisellä jäykkyydellä katsella miten ystävällisesti +minä seurustelen tytön kanssa, ja miten nähtävällä etuoikeudella hän +kohtelee minua. Mies on kunnon ihminen ja sydän oikealla paikalla, +mutta taipumusta luulevaisuuteen taitaa hän kuitenkin puuttua. + +Hän on siis todellinen pohjoismaalainen, ei pisaraakaan laavaa (joksi +sitä sanotaan) hänen suonissansa. Se kummastuttaa minua samalla kun se +närkästyttää; sillä se on verraton huomaamattomuus, kun köyhä +luutnantti uskaltaa luulla itsellänsä olevan varman sijan tytön +sydämessä, ettei jotenkin varakas luutnantti ja sen lisäksi reivi ja +todellakin, tunnustakaamme se, nuori mies, jolla on sellainen hieno +käytös ja -- vaan kylläksi siitä, nuori mies, jolla on koko joukko +satunnaisia etuisuuksia, ei voisi astua hänen sijaansa. Hänen täytyy se +tajuta -- kunniani vaatii että hän oivaltaa vaaransa. + +Jumala tietää että minä eilen tein parastani ja puhuin melkeen +yksinomaisesti Annetten kanssa. Niinkuin näytti, tähystivät sekä hänen +että minun silmät uhria. Annetten täytyi kuitenkin varoa, että Hjalmar +pahaksuu meidän tuttavuuttamme, sillä välistä, ollessani paraillaan +ilahuttava, huomasin minä miten hänen kauniit silmänsä olivat häneen +kiinnitetyt, ja vasta sitten kuin esitelmäni loistekohta oli sivuitse, +tuli hymyily -- tuo enkelin-lainen naurahdus. + +Minä huomasin että hänen sydämensä on vähän pilalla, niin ettei se +käsitä eikä tunne ennenkuin jonkun ajan perästä. Se on harmittavaa, +aivan samoin kuin tahdoin vanhan tätini suurella messinkitussarilla +harjoitella. Välistä se toisti paikalla; mutta joskus nykäistään +jänteesen -- ei mitään! nykäistään uudestaan -- mahdotonta! mennään +matkoihinsa, ei maksa vaivaa; mutta neljännestunnin perästä alkaa se +tykyttää ja vastata kysymykseen. + +Jotenkin noin oli minun ja Annetten väli, sillä kaikki +kohteliaisuuteni, liehakoitsemiseni, oikkuni olivat ainoastaan +riittävät saamaan tytön vastauksen -- sisäkoneiston soimaan, niin että +kuurot sen kuulisivat. + +Ja kuitenkin on hän paljon ystävällisempi minua kohtaan kuin häntä, ja +näyttäisi pitävän minua kuin veljeänsä; mutta puhuessaan Hjalmarin +kanssa on käytös kankea, jokapäiväinen, vieläpä karttava. Minä olen +kamreerin perheen, rouvan ja herran, lemmitty, vaikk'ei siitä ole juuri +suurta kunniaa mukanansa, sillä asessori Svaning litteän rintansa +kanssa on niinikään lemmitty, kuitenkin sillä eroituksella, että minä +olen vaan tavallansa ihminen, mutta hän melkeen pyhimys. Oi, jos minä +kuitenkin saisin nähdä tuon ruman pyhimyksen katumusta harjoittavan +munkin tavalla seisovan pilarin päässä maan ja taivaan välillä -- hän +on tarpeeton kumpaankin paikkaan. Sinä, sydämeni ainoa uskottu -- +enempi joku toinen kerta. + + + + +SUORAMIELISYYS. + + +"Sinä olet vaiti," sanoi Annette luutnantti Hjalmarille, sillä rouva +oli jättänyt ne muutamaksi tuokioksi yksinänsä. + +"Niin, Annette; oletkos huomannut että minä jonkun ajan olen ollut +vaiti?" + +"Sen kyllä olen huomannut. Kuuleppas, taidotkos asettaa tällaisen +kiinalaisen pelin, muutamia puupaloja, joista voidaan muodostaa ääretön +joukko kuvauksia; kas tässä koko kirja sellaisia kuvioita." + +"Annette kulta, sinä et ole kaltaisesi," sanoi uudestaan Hjalmar; +sinäkin olet muuttunut." + +"Minä? Ei, Hjalmar, sinä muuttunut olet." + +"Ei, minä olen kaltaiseni; mutta, Annette, minä rakastan sinua niin +suuresti, ettei..." + +"Näetkös, se on osavasti numero kaksitoista, joka kuvaa veräjätä." + +"Älä hyljää minun sanojani, Annette." + +"Ei, rakas Hjalmar, sitä en suinkaan tee, mutta voihan olla vähän +häärinää sen ohessa, ei se vahingoita... Sinä pidät siis minusta, siinä +sinä teet hyvin." + +"Niin, sen tietää Jumala, sydämellisemmin ja totisemmin, kuin sinä +kenties nyt ymmärrät, ja sentähden..." + +"Ei, katsos, minä olen todellakin jotenkin taitava kiinalaisessa +pelissä, näetkös, numeron kolmetoista laskin paikalla uurnaan +jalallensa ... ja sentähden, sanoit sinä?" + +"Ja sentähden, Annette, täytyy minun sanoa, että käytöksesi äitiäsi +kohtaan viilsi sydäntäni. Mikä eroittaa sinua hänestä, joka antoi +ensiksi sinulle rakkautta täällä maailmassa, hän joka -- sinä saat +erhettyä miten tahdot -- antaa sinulle viimeisen siunauksensa; mikä +eroittaa sinua hänestä? Satunnaisuus, varallisuus, joka ei ole koottu +sinun ahkeruudellasi, työlläsi, kieltäymyksilläsi, vaan toisten; +sivistys, jonka sattumus on antanut sinulle ja jota paitsi olisit +kenties ollut paremmalla, jalommalla, korkeammalla ihmisyyden asteella +kuin nyt. Sanalla sanoen, on syvästi surettanut minua, luullessani +olevan sinun niin nurjasti sivistynyt, että sinä..." + +"Kas tuolla, neljästoistakin numero meni, mutta se oli työläämpi... +Sinä puhuit äiti raukastani, hän on nyt taas matkustanut kotia." + +"Äiti raukkasi? Miksi häntä niin nimität?" + +Annette katseli ihmetellen kysyjää. + +"Niin, miksi sanot sinä 'äiti raukkani.' Minä en katso häntä +surkuteltavaksi kuin yhdessä kohdassa." + +"Ei, anteeksi, kahdessa kohdassa, että hän on köyhä ja sivistymätön; +jos yksi voidaan auttaa, joka tapahtuisi, jollei minun -- minun veljeni +joutuisi kerjäläisylpeyteen, niin toista ei voida milloinkaan auttaa." + +"Ei, se ei ole hänen onnettomuutensa, vaan ainoastaan -- Annette, minä +puhun sydämellesi suorasti ja rehellisesti -- että hänellä on +kiittämätön, itsekäs tytär." + +"Minä olen todellakin sinun ilkeän luontosi esineenä," naurahti +Annette; "mutta sinä et kenties ole maannut hyvästi tahi olet huonolla +tuulella; silloin tullaan tavallisesti erittäin siveelliseksi ja +uskonnolliseksi. Tiedätkös mitä kotilääkärimme sanoi muuanna päivänä? +Et, sitä et sinä tiedä. Niin, me ihmettelimme kun lukuhartauskokouksia +muodostaissa oli yli koko valtakunnan, aina alusta alkain, niiden +ytimenä suutarit ja räätälit. Hän sanoi että se johtui heidän +paikallaan istuvasta elämästänsä; niiden täytyi, jos jonkunkaan, tulla +haaveksivaksi ja rangaistusta pelkääväksi, sillä ne ovat kaikki +raskasmielisyyteen taipuvaisia. Sinun täytyy liikkua enempi. Ei, ei, +Kustaa, älä niin minua katsele," sanoi hän, kun ei saanut vastausta, +"älä niin minua katsele ... se tekee sydämeeni kipeätä, kovasti +kipeätä. + +"Kiitoksia. Annette, sinulla on siis sydän," sanoi Hjalmar lempeästi. +"Miten siis taidat olla niin kova? Vastaa, Annette, miksi, miksi olet +siis sellainen, miksi et tottele varoittavaa ääntä?" + +Annette katseli alespäin; hän ei vastannut, mutta äkkiä juoksi pari +kyyneltä ales ruusun punaisia poskia myöten. + +"Olenko minä siis niin häijy, Hjalmar, sano, olenko min häijy?" + +"Et, Annette; mutta et tahdo kuulla hyvää sydäntäsi. Seuraa luontoasi +... sen täytyy jalostua eikä huonontua sivistyksestä. Sen tulee onnessa +ylentyä eikä alentua." + +"Hjalmar, sinä suot siis minulle anteeksi," pitkitti hän. "Tiedätkös, +kun viimeksi puhuin äitini kanssa, tuntui minulle niinkuin nyt, aivan +kuin nyt. Oi! minä rakastin häntä sydämmellisesti, muistaessani miten +pienenä sain leikitellä hänen vokkinsa kanssa, miten hän opetti minua +kehräämään, kutomaankin, senmukaan kuin voimani myönsivät... Hän opetti +mitä taisi, nyt aivan hyödyttömiä oppeja." + +Hjalmar hymyili. + +"Ei mikään taito, hyvä Annette, ole hyödytöntä." + +"Niin, se on sinun mielenjohteesi, Hjalmar, mutta ei minun... Mutta +siitä kylliksi, minä rakastan sydämellisesti äitiäni, ilkeää +veljeänikin, tuota häijyä ihmistä, joka vertaa minua puulusikkaan ... +mutta koko elämäni eroittaa minun hänestä. Usko minua, vaikeata on +tuntea itsensä pois asemastansa -- ja minä en vielä ole kesyttynyt +rikkaitten saleihin. Köyhyyden riemuja, Hjalmar, en milloinkaan voi +unhottaa." + +"Mitä siis?" + +"Niin, katsos, nyt tarvitsee olla koko maailma ja kaikki mitä siinä +on tarjolla, että jollain tavalla ... jollain lajilla, Hjalmar, +ilahuttaisi minua. Toisin oli ennen: silloin kasvoi keltaisia kukkia +soilla keväisin, koivut puhkesivat lehtiin ja sinä et voi käsittää +miten minä olin iloinen, nähdessäni pienet lehdet oksissa, joiden +sisällä minä istuin. Siellä kasvoi punaisia neilikoita hiedassa, siellä +lauloivat varpuset puissa... Oi, miten se oli hupaista! Ja kun ei siinä +ollut kylliksi, niin tiesin hyvästi mitä mummo useasti kertoi, että +Näkki asui koskessa ja soitti kultakielellä ja että tunturissa, joka +riippui jyrkkänä Joutsenveden sivulla, oli kulta- ja kalliskivisiä +pilarisalia; sanalla sanoen kaikki, kaikki oli arvokasta, kuviteltua, +mutta iloni ei ollut kuvittelua." + +"Annette, tämän hetken perästä en milloinkaan enää epäile sinun +sydäntäsi," virkkoi Hjalmar, "mutta kun se on niin lapsimielinen, miten +voit sinä..." + +"Sysätä kaiken tämän pois itsestäni," liitti tyttö lempeällä hymyllä. +"Niin, minun lapsuuteni muistot ovat niinkuin nykyinen äitini ja hänen +tyttönsä. Kukaan ei saa hänen läheisyydessänsä puhua tytöstänsä, hän +harmistuu siitä, tuntee itsensä loukatuksi -- miksi, Hjalmar?" + +"Siksi että tyttö on hänen rakkain omaisuutensa." + +"Niin, niin se on... Ei kukaan saa puhua rakkaimmasta, jollei sitä voi +palkita, tahi se on solvaus." + +Samassa silmänräpäyksessä tuli kamreerin rouva, katuen, kun oli +jättänyt tytön niin kauaksi yksistään Hjalmarin kanssa. Hän oli +nimittäin ollut jonkin ajan omituinen, joka rouvan käsityksen mukaan ei +ollut muuta, kuin että hän oli tullut mustasukkaiseksi reivi M:lle; +sillä naisväki ei tavallisesti milloinkaan voi käsittää muunlaisia +tyytymättömyyden syitä. + + + + +MIETINNÖITÄ. + + +"No, tyttöseni," virkkoi äiti Hjalmarin kauemmaksi mentyä, "sinä olet +surullisen näköinen. Tein kovin yksinkertaisesti, ollessani ulkona niin +kauan, mutta minun täytyi puhua useain henkilöitten kanssa; sillä me +vietämme papan syntymäpäivän juhlallisesti, ja sentähden täytyy jotain +tehdä. Minä toivon että pappa menee vähäksi aikaa maalle, ja sillä +aikaa voi koristelija ja tapisieraaja tehdä työnsä. Niiden kanssa minä +puhuin. No?" + +"Ei mitään, hyvä mamma," sanoi Annette ja katsoi ales työhönsä, +päärlyompelus uudenaikaiseen kellon-nauhaan, jota oli niin varavalta +otettu, että näytti aiotun rautatiellä käytettäväksi kippunnan painojen +nostamista varten, vähäisen kellon soittamisen verosta. + +"Ei mitään? Mutta, lapseni, kyllä minä ymmärrän." + +"Mitä sitten, mamma?" + +"Niin, se voi olla oikein hänen mielestänsä; hän on niin kireä +siveysopin saarnaaja toisista, että minä oikeastaan alan epäillä hänen +uskollisuuttansa sinuun ... meistä hän ei laisinkaan huoli. Tiedätkös? +hän sanoi papalle päin silmiä, että Napoleon oli hirmuvaltias, mitä +sinä arvelet?" + +"Sanoiko hän niin? Se oli hänen luonteensa mukaista. Mamma kulta, hän +sanoo aina mitä miettii." + +"Se voi olla sama mitä hän ajattelee, sillä enemmän sivistyneet miehet, +en tahdo nimittää sydämet, ajattelevat aivan toisin. Pappa on niin +valistunut ja kunniallinen ihminen että..." + +"Niin, mutta Hjalmar tarkoittaa hyvää." + +"Mutta, palaitakseni aineesen," toisti äiti pilkallisesti nauraen. "Hän +ei vaan aikone kaksintaistelua reivin kanssa?" + +"Reivi M:n kanssa?" + +"Niin, lapseni. Hän, joka on niin vilpitön, sanoi kai olevansa +mustasukkainen; sen on jok'ikinen ihminen nähnyt, joka tahtoo huomata, +että tuo hyväntahtoinen Hjalmar..." + +"Ei, mamma," virkkoi Annette; mutta salaman nopeudella lensi ajatus +hänen sielunsa lävitse: "hän ei rakasta minua, sillä silloin häntä +surettaisi reivi M:n täällä olo." + +"Sinä sanot ei; mutta, lapsi, se on varma; sillä niin hyvä kuin pappa +onkin, hän tuskin suvaitsi minun katsomaan jotakuta toista ... ja sinä +lasket leikkiä reivin kanssa, hän on sinun apulaisesi kaikissa meidän +pienissä kemuissa, ja nyt perjantaina on hän sinun rakastajasi +näytelmässä ... se on vähäinen kaunis näytelmä." + +"Niin, se on tosi, minun täytyy se hyvästi lukea." + +"Se on välttämätön, lapsi, sillä huomenna on ensimäinen taistelu; ne +tulevat tänne teelle." + +"Ja minä unhotin kutsua tänne Hjalmarin." + +"Hänellä ei täällä ole mitään tehtävää, lapseni; hän hämmästyy +nähdessään teaatterin. Onpa hauska katsella, jos ei se käy hänen +sydämellensä, nähtyään reivin jalkaisi edessä." + +"Ei (huoaten), ei, mamma, miehet eivät ole nykyaikana sellaisia kuin +mamman nuoruudessa; ne ovat nyt vakavia ja maltteellisia, että..." + +"Vakavia ... uhkamielisyyttä olisi, jos Hjalmar tekeytyisi lujaksi; +sillä jos luonteenne eivät ole myötätunteellisia, niin ei muuta +varmempaa, kuin että..." + +"Ei, ei, mamma! Minä rakastan Hjalmaria ja ... jos en saa häntä, +niin..." + +"Et mene milloinkaan naimiseen?" + +"En." + +"Sepä jotakin, se on tavallista lörpötystä; koskaan ei saa sanoa 'ei +milloinkaan.'" + +"Ei, mamma kulta, älkää puhuko siitä aineesta." + +"Ei, Annette. Minä, Jumala sen tietää, en tahdo johdattaa mieltäsi; +mutta tietysti minä älyän, yhtä hyvin kuin toiset, että sinun laisella +tytöllä on oikeus suurempiin toivomuksiin." + +"Suurempaa ei voi olla, kuin tulla onnelliseksi rakastettunsa kanssa." + +Kamreerin rouva ei tahtonut oikeastaan eroittaa Annettea ja Hjalmaria; +mutta hän ei kuitenkaan voinut olla toivomatta, että Annetten vaali +olisi langennut asessori Svaningia kohtaan joka ei voinut syrjäyttää +häntä itseänsä. Itsekkyys lepää pohjalla hyvänluontoisissakin +ihmisissä. + +Kun Annette pääsi itseksensä, vaipui hän, miten viime aikoina useasti +tapahtui, syviin ajatuksiin. + +Hänestä tuntui kuin olisi hän ollut liiaksi vilpitön Hjalmarille. + +Kaiken naisellisen kasvatuksen ensimäinen sääntö on, ettei millään +tavalla anna tunteillensa valtaa tahi ilman verukkeitta ja lisäyksittä +ilmaise mitä sydämessä lepää. Tämän ohjeen hän oli rikkonut -- +ensimäisen ja viimeisen kuulemansa viisaus säännön -- hän oli ollut +varomaton, hän oli nyt jättänyt Hjalmarille vapaan pääsön sydämeensä, +oli antanut hänelle tilaisuuden milloin hyvänsä satuttaa hellimpään +kohtaan; hän oli siis heittäytynyt hänen mielivaltaansa, tekemättä +edeltäpäin mitään verrallisuutta. Hän ei tuntenut vielä siinä tuokiossa +mitään kohtaa, johon Hjalmaria taitaisi koskettaa, ei mitään, jota hän +voisi käyttää tarpeen tullessa, ei mitään, joka asettaisi heidän +yhtävertaisiksi. Hän oli näyttäytynyt olevansa heikko tyttö; mutta +Hjalmar tyyneydellänsä ja sydämellisyydellänsä esiintyi jalona miehenä. +Peli oli hävitetty. Ja hänen levollisuutensa -- tämä poissa olo +kaikesta varovaisuudesta reivi M. ja toisia perhoisia kohtaan, jotka +liehuivat hänen tyttönsä ympärillä... + +"Minä en häntä käsitä," sanoi hän itseksensä, "minä en voi tutkia hänen +omituista luonnettansa. Onko tuo tyyneys luonnollista, tahi onko se +teeskenneltyä? + +"Kenties hän vaan otti aineeksensa, saadakseen selville miten suuri +valta hänellä on minun ylitseni. Koko keskustelu taisi olla koetus." + +Tämä ajatus valloitti häntä yhä enemmän. Hän luuli huomaavansa, että +hän teki väärin itseänsä vastaan että hänelläkin oli oikeus tutkia +häntä -- nähdä häntä heikkona. Sitten tahtoi hän langeta Hjalmarin +kaulaan ja sanoa: Jumalan kiitos, sinä et ole minua lujempi, jalompi ja +parempi... Muutoin Jumala tietää miten meille käy. + +"Mutta," toisti hän kauan tutkittuaan ainetta, "mutta minulla ei +olekaan oikeastaan aikaa sitä nyt miettiä. Minun näyttö-osani, minun +näyttö-osani! Muistanhan paremmin luettuani illalla ennen nukkumistani, +ja paikalla herättyäni kerron läksyn. + +"Se tulee kuitenkin kummalliseksi tilaksi armaalle Hjalmarilleni, kun +näkee minun ja reivi M:n puhuvan rakkaudesta keskenämme. Jos minä +olisin hänen sijassansa, tulisin vähän levottomaksi. Mutta hän ... +kyllä kai, olen vakuutettu ettei se häntä vähääkään liikuta -- ei +vähintäkään, kun vaan saa minun ja rah... + +"Hyi, Annette! Mistä se ajatus tuli? ... se ikäänkuin kohosi manalasta +sieluun. Ei, ei, siinä hän on viaton; ei kukaan voi olla omaa voittoa +pyytämättömämpi kuin hän. + +"Oi! jos toki olisin köyhä, ei niin synkkä ajatus voisi lentää +sieluuni; nyt vaivaa se alituisesti minua. Hän on köyhä, minä rikas... +Raukka, kurja, viheliäinen Annette, joka et tiedä mitä sinun pitäisi +ajatella, joka rakastat paljon ja lakkaamatta näet aaveen seisovan +meidän välillämme." + + + + +SYNTYMÄPÄIVÄ. + + +"Äärettömän luonnikasta," virkkoi neuvosmiehen rouva K., "äärettömän +luonnikasta! Näyttää että tämän järjestäjällä on kauneudenaistia." + +"Niin, asessori Svaning, ja nuori reivi M. auttoivat minua aatteissa," +sanoi kamreerin rouva. "Onnistuminen ilahuttaa minua suuresti." + +"Äärettömästi onnistunut, ihanata!" sanoi koko seura ikäänkuin +yhdyslaulussa. + +"Eikö kamreeri tiedä tästä mitään?" + +"Ei. Niin ainakin luulen." + +"Ja kaikki on voinut niin hiljaisesti tapahtua." + +"Mieheni on ollut maalla muutamia päiviä eikä muistanut +syntymäpäiväänsä, ennenkuin minä hänelle siitä huomautin ja mainitsin, +että minä tavallisuuden mukaan kutsuin muutamia ystäviä. Se onkin +tärkeä päivä, mieheni täyttää kuusikymmentä vuotta." + +"Siltä ei hän todellakaan vielä näytä." + +"Kamreeri on tavattoman notkea iällensä; minä olisin arvannut +viidenkymmenen vanhaksi." + +"Niin, tuskin siksi." + +"Useat ovat viidenkymmenen vanhoina oikeita ukkoja." + +Näin keskustellen lisääntyi joka silmänräpäys seura. + +"Kun Miller ei tietänyt muuta kuin että minä kutsuin tänne vaan +joitakuita läheisimpiä ystäviäni, niin kehoitin minä ja Annette +menemään häntä huvimatkalle vaunuilla Eläintarhaan. Hän + aikoi jäädä kotiin, sillä hän ei tahtonut olla epäkohtelias, mutta +minä vakuutin hänelle ettei tulla ennen kuin teen juonnin aikaan, ja +ukkoni matkusti." + +"Viaton petos," virkkoi oikeusneuvoksen rouva, jolla olivat terävät +harmaat silmät ja niuha luonne. + +"Se on maksanut kauniit rahat," kuiskasi hän eräälle rouvalle, jolla +oli samettinen pääpuku; kauniit rovot, mutta..." + +"Mutta?" + +"Niin, tahdoin sanoa, Miller peri kaikki mitä hän omistaa; hän sai sen, +niin sanoakseni, ilmasta." + +"Mitä mä kuulen, eikö hän olekaan rikas omasta ansiostansa." + +"Niin, sillä tavalla. Totta tosiaan, minä muistan Millerin naimattomana +miehenä ja jonkunlaisena kirjurina eli sellaisena ... hän on +kirjoittanut puhtaaksi monta arkkia miesvainajalleni ... maksolla." + +"Voiko se olla mahdollista?" + +"Mahdollista! Niin todellisesti kuin minä sanon." + +"Mutta mistä rahat tulivat?" + +"Niin, minä luulen että se oli joku isän orpana, tahi mikä hän oli, +joka kuoli, ja Miller oli lähin perillinen. Muutamain lasten holhooja, +joilla oli perintö-oikeus, laiminlöi määrärajan." + +"Herra nähköön, sellainen hotikko." + +"Joko hotikko tahi tahdolla ... siitä ollaan erimielisiä; mutta minä en +muista niin tarkasti." + +"Ei saada nähdä päivän ruhtinatarta," kuiskasi muuan vähäinen, lihavan +pyöreä, hiukan mulkosilmäinen rouva, joka istui oikeusneuvoksen rouvan +toisella puolella. + +"Päivän ruhtinatarta, se tahtoo sanoa..." + +"Niin, Annette. Hän nyt kai niinkuin tavallisesti asetetaan kaikkein +etummaiseksi." + +"Ohoh, ei hän mahtane lentää korkeammalle toisia tyttöjä," sanoi rouva +oikeusneuvos ja katsoi sukkelamaisesti samettipäähineistä rouvaa, kun +pyöreäsilmäisellä rouvalla oli kaksi tytärtä seurassa. + +"Jopa jotakin," alkoi pieni rouva. "Minä en tiedä mitään tilaisuutta, +jolloin ei Annette ottaisi ensi sijaa, niinkuin se olisi hänelle +syntyperäistä." + +"Syntymä on todella jotenkin epäselvä," huomautti rouva oikeusneuvos. + +"Niin arvelee vähän jokainen, mutta rikkaus tasoittaa kaikki suhteet." + +"Sanotaan, keskemme puhuen, että nuori reivi M..." + +"Eipä niin, hän on luutnantti Hjalmar." + +"Ei, suokaa anteeksi, hän on asessori ... asessori... Mikä onkaan hänen +nimensä. Hän on alhaisesta kansasta, mutta mies, joka tahtoo yletä." + +"Svaning!" + +"Niin, jotain vesilintumaista se oli." + +"Vai niin, hän." + +"Ei, reivillä on..." + +"Voisiko uskoa hänen sinne asti itsensä unhottaneeksi?" + +"Hän on nuori ja verkko kehrätty taitavasti." + +"Mutta hänen äitinsä on elossa, ja hän on kopea, viisas ja rikas +myönnyttääksensä jotain sellaista; paitsi sitä on nuori reivi sangen +ymmärtäväinen." + +"Hän tanssi molempain tyttöjeni kanssa viimeisessä unhottumattomassa +juhlatilassa. Hän on ollut sota-oppilaskumppani meidän pojan kanssa." + +"Vai niin. No, mitä sanoivat nuo suloiset tytöt?" + +"Niinpä niin, hän on hyvin kohtelias ja miellyttävä nuori mies." + +"Mutta merkillistä kyllä, tuolla näemme luutnantti Hjalmarin... Hän ei +ole juhlalla kanssapelaaja. Täällä kai annettanee 'Ensimäinen rakkaus' +niminen näytelmä, ja sitten..." + +"Se on niinkuin sanoin: Hjalmarilla ei ole mitään toiveita tässä +huoneessa. Paitsi sitä taitaa tytär katsoa korkeammalle. + +"Niin," lisäsi rouva oikeusneuvos, "vahinko kun kuningatar Kristina +evättiin nimittämästä ruhtinoita, sillä siten..." + +"Mutta asessori Svaningia kaivataan." + +"Ohoh, hän on sotaministeri ja suorittaa luultavasti rakastetun osan." + +"Ei, sen toimittaa kai reivi M." + +"Reivi M.! Se olisi todellakin suuri kohteliaisuus." + +Nyt astui sisään kamreeri, joka äskettäin tuli ulkoa ja äkkiä pukeutui +mustaan hännystakkiinsa. + +Vanha mies kumarsi kaikille suunnille, sillä kaikki kiiruhtivat häntä +onnittelemaan syntymäpäivänänsä ja vakuuttamaan, miten liikuttavaa oli +nähdä häntä rivakkaana kuin nuorukainen. + +Tuskin loppui tämä hälinä, ennenkuin erään sisähuoneen ovet avattiin, +ja siellä lauloi laulajisto, joka liikutti kamreerin kyyneleihin. +Värssyt oli sepittänyt asessori Svaning, joka taisi kaikkea, ja olivat +aivan lihoitetut mairittelulla kamreerille. Olisipa melkeen luullut, +että joskus olisi maailma ollut hukkumaisillaan, jonka pelasti kamreeri +Miller, että valta-istuin ja alttari oli kukistumisen vaarassa, ja hän +ne jälleen vahvisti; sanalla sanoen, kamreeri pyyhki silmiään +punaisella silkkiliinallansa ja sanoi naapurillensa: + +"Se on ylen paljon, se on ylen paljon!" jotka eivät mitään väitelleet. + +Tämän herttaisuuden jälkeen aukeni esirippu, kuului pianon ääni ja +pitemmän soittokappaleen loputtua alkoi "Ensimäinen rakkaus," joka +venyi kolmessa näytöksessä, vaikka se tavallisesti näytellään yhdessä. + +"Hän on kuitenkin ihastuttava," kuiskuteltiin seurassa, juhlan +ruhtinaan Annetten näyttäytyttyä. + +Näytelmä oli tunteellista laatua ja Annette sai siis lukemattomissa +tilaisuuksissa osoittaa taitoansa. Hän kuvaili rakkautta niin hyvästi, +niin suurella totuudella, että jokainen alkoi luulla että reivi M. oli +tuo onnellinen. + +"Hän taitaa kääntää silmiänsä," kuiskasi oikeusneuvoksen rouva +läheisellensä, ei kuitenkaan niin matalalla äänellä, ettei Hjalmar +olisi sitä kuullut, joka ahdingossa joutui naisien taakse. "Jotenkin +selvästi näkyy että hän oikoo hänen kahlehtia... Katsoppas vaan, mitkä +liikkeet; voidaanpa sanoa!" + +"Minun tyttöni eivät saaneet noin esiintyä," sanoi pyöreäsilmäinen +rouva. + +"Hänen maineensa, jos se ei olisi ylen korkealla alhaisen kansan +saavutettavaksi, voisi vahingoittua noin selvästä ja silmin nähtävästä, +noin hyvästi kuvaillusta rakkausnäytelmästä." + +Hjalmar kiusaantui kun täytyi kuulla hyväin rouvain arvostelua +Annettesta -- hänestä, jota hän nyt rakasti enempi kuin milloinkaan. +Hän oli laskevinansa sentähden hansikan putoamaan laattialle, niin että +huomattaisiin hänen siellä seisovan; mutta se auttoi vähän, sillä +varmana pidettiin että hän oli onneton rakastaja, että häntä poltti +sukkamielisyys ja mielellään kuunteli (jos hän voi kuulla kuiskutuksia) +että tuo kaunotar kärsi rakkautensa tähden kilpakosijaan. + +Annette näytteli osansa kadehdittavasti hyvin, reivi M:n +rakastajattarena. Niin täydellistä ei voitu odottaa, varsinkin kuin +nuori reivi, iloinen ja hyvä mielessänsä, tunteittensa valtaamana +esitti aivan luonnollisesti mikä hän oli, onnellisin ihminen +maailmassa. + +Hjalmar ei sitä tarkannut, mutta paljon enemmän silloin kuultua +keskustelua. Se suretti häntä, kun kateus ja pahansuomus purskusi +myrkkyänsä tuon jalon tytön päälle, peitti tomuun lapsiraukan, joka +näytteli niin hyvästi ja kenties ajatteli häntä juuri siinä tuokiossa. + +Niin olikin asian laita. Annette ajatteli häntä, ainoastaan häntä, +mutta ei rakkauden lämmöllä, vaan melkeen samallaisella tunteella kuin +tiedemies tehdessään koetta, jonka menestyksestä hän ei ole varma. + +Hän tahtoi nähdä eikö Hjalmar osoita vähän tyytymättömyyttä -- jos hän +todellakin katsoi itsensä niin välttämättömän tarpeelliseksi, kuin +tyyneytensä näytti todistavan. + +Näytännön loputtua sekaantui seura keskenänsä. Nyt saatiin kuulla että +asessori oli kuiskuttelijana ja istui erään oven takana näytelmäkappale +edessänsä; toiset kaikki olivat näyttäytyneet, jo pukujen ollessa +tavalliset pidettiin ne päällä. + +Annetten ei kuitenkaan ollut aivan tavallinen, mutta se vaatetti hänen +oivallisesti, kun oli kallis ja luonteva; vaan se tulikin runsaaksi +aineeksi rouvien huomautuksiin hiljaisuudessa. + +Annette ei näyttänyt uneksuvan mitään sellaista; hän oli vielä jotenkin +kokematon maailman arvosteluista, hän oli vaan lapsi ja leijaili +eteenpäin miettimättä että syvyys taisi olla hänen jalkainsa edessä. +Hän ajatteli ainoastaan Hjalmaria ja heitti välistä veitikkamaisia +silmäyksiä häneen, samalla kun hän, viipymättä niinkuin ennen +vastauksen annossa, keskusteli nuoren reivin kanssa. + +Hän tanssi Hjalmarinkin kanssa, mutta ei taitanut huomata että hän +olisi millään tavalla tullut loukatuksi tahi olisi häiritty tavallisen +tyynestä ja iloisesta mieli-alastansa. + +"Se on kuitenkin erinomaista, vaikka näytän reivi M:lle niin selvästi +etuoikeuden. Hän on joko jäätä tahi voi niin teeskennellä itsensä, tahi +hän pitää minun niin heikkona, että milloin tahansa voi pakoittaa minun +rakastamaan itseänsä." + +Kaikki nämä mielijohteet häntä vaivasivat, ja hän jäi vahvaksi +päätöksessänsä, nöyryyttääksensä kopean ritarinsa. + +Ilta kului, ja niin paljon hän voitti, että Hjalmar kotiin mentyänsä +kuiskasi: + +"Nainen on kuitenkin ihmeellisin olento." + + + + +OLKIA KADULLA. + + +"Mamma, tuolla kadulla on olkia; minä en taitanut käsittää mistä se +johtui, että kuului kuin jokainen vaunu olisi pysähtynyt tälle kadulle, +mutta kun katsoin, niin oli leveä ja paksu olkikerros yli koko kadun." + +"Naapurissa on joku kovasti kipeänä, joka ei kärsi jyrinätä. Kuka hän +lienee?" + +"Kyllä sen tietää Löfstedt, ja hän sai eilen rahaa halkoja varten, niin +että pian tulee." + +Tämä keskustelu rouva Bernhardin ja Doran kesken oli muuanna +syys-aamuna sen komean juhlan jälkeen kamreerilla, josta ennen on +puhuttu. + +Hetkisen kuluttua naputettiin ovelle, ja hyvänluontoinen Löfstedt, +tavallisen pukunsa koristamana esiliina edessä, kaikki asianmukaisesti +kuorivärissä, tuli sisälle. Hänen nenänsä ja kasvonsa olivat joksikin +punaiset, sillä kylmä oli ulkona ja hän oli kulkenut "ikuisen ajan," +niin sanoi hän itseksensä, "jaalojen seassa tuolla alhaalla, tinkimässä +hintoja katteinin rouvalle." + +"Eivät ne häpeä tullakseen tuoreitten puitten kanssa tänne, tietääkö +rouva, ne kitisevät ja vikisevät pahemmin kuin vaarnat, rouva kulta. +Niitä pitää köyhän ottaa, hänen; ja jos ostaisi painon jälkeen, ei +sekään olisi parempi, sitten olisi aivan hullusti, kun saisi ostaa +vettä puoliksi... Niin köyhän kanssa menetellään." + +"Niin." + +"Ja sen minä sanon: olisinko minä kuningas, ajaisin maanpakolaisuuteen +vetisten puitten kanssa tulijat, ja katsokaas, laki olikin vanhaan +aikaan, joka määräsi suuret sakot tammien kaatajille, eikä tuoreitten +koivujen ja mäntyjen hakkaaminenkaan ole parempi." + +"Mutta täytyyhän ne hakata niin märkiä kuin ovatkin, rakas Löfstedt," +naurahteli rouva, joka huomasi että hänen kaikkensa kaikissa, ukko +Löfstedt, oli saanut asian nurin-narin. "Mutta mistä se johtuu että +on..." + +"Olkia kadulla, voin ymmärtää?" + +"Niin." + +"Niinpä oli laitani, kun aamulla avasin luukun ja pistin jalkani ulos, +meni se niin syvälle, etten laisinkaan luullut pohjautuvan. Mitä tuhat +lempoa, sanoin minä, anteeksi, sillä täällä oli vaskenvalajan mies +kanssani; mitä lempoa ... mitä nyt on tekeillä, sanoin minä. En minä +tiedä, sanoi pitkä keljuuttarin Pelle. Etkö sinä tiedä, pitkänokka, +sanoin minä, sinä hoikkasääri, sillä katsokaas, me jaarittelemme niin +keskenämme ja sanomme toisillemme niitä näitä huviksemme; on muutoin +hupaisa mies, tuo keljuuttarin Pelle." + +"Ja Löfstedt ei tiedä mitään?" + +"Tiedän, sillä asia on niin, että minä sain yhtä ja toista selville, +eikä kukaan muu kuin rikas kamreeri toisella puolella, joka..." + +"Onko hän kipeä?" + +"Onpa niinkin, hän sai juurikuin halvauksen tois' päivänä, ja sitten on +hän on tullut yhä huonommaksi, niin että hän on mennyttä kalua. Niin +käy rikkaalle kuin köyhällekkin". + +"Hän ei ole kuitenkaan vanha; hän oli hyvä ja kohtelias mies". + +"No niin, mutta saakelin rikas mies hän oli, ja varustautui isosti, +mutta ei häneltä köyhät mitään saaneet, vaan ilveilijät ja +tapisieraajat ja maalarit ja kultaajat, ja sellaiset. Niinpä niin, hän +oli kohtelias ja rouva myös, ja mamselli samoin, Jumala varjelkoon +niitä, jotka toisin sanovat; mutta kyllä ne viettivät ylellistä elämää +ja oikein, luvalla sanoen, kevytmielistä". + +"Ei, rakas Löfstedt". + +"Hm, sen mahdan minäkin tietää." + +"Hyvä Löfstedt, emme tahdo kuulla teidän kielittelemisiänne". + +"Ha ha, se on tosi, minä kielittelen kuin vanha akka, luvalla +sanoen ... rouva älköön pahaksuko... Niin, kamreeri on kipeänä, ja +viisi tohtoria on juossut siellä tän' aamuna, ja palvelija, tuo ketterä +jalka, on juossut itsensä jalattomaksi, edes ja takaisin pullojen ja +purkkien ja kaiken romun kanssa. Niin, se on Jumalan totuus, että +siellä on käynyt viisi lääkäriä, niin ettei viivy kauan ennenkuin tuo +mies on kuollut, sillä katsokaas, sen minä olen aina huomannut, että +kun on niin monta, käy se pikemmin". + +"Mutta olihan Löfstedtkin kipeänä viime vuonna ja sanoi: jos tohtoria +ei olisi ollut, niin..." + +"Ei, niin minä en sanonut, rouva kulta". + +"Sanoitte niin". + +"En, minä sanoin: jos ei 'kuolontohtori' ollut, olisin pyyhkäisty pois +kuin koira; mutta Jumala siunatkoon kuolontohtoria, hän on mies, josta +minä pidän niin kauan kuin kipinä on elämää minussa". + +"Vai niin, Löfstedt". + +"Luuleeko rouva", sanoi Löfstedt, "että minä sen unhotin ... ei, sen +tietää Jumala, kuolontohtori kävi luonani joka päivä, hankki minulle +ruokaa ja juomaa, ja antoi ukko Löfstedtille vähän vaatteitakin, +voimistuttuani niin, että pääsin kävelemään ja läntystämään ulkona; ja +niin lohdutti hän minua, vaikka hän oli harvasanainen, mutta jokainen +sana oli kullan arvoinen. Mutta minä seison ja lörpöttelen enkä muista +mennä pois". + +"Niin muodoin kamreerin", sanoi katteinin rouva Löfstedtin pois mentyä, +"huoneessa on surua. Viime vuonna oli meidän vuoromme; mutta Jumala +sovitti kaikki hyväksi, nyt on heidän... Jumala auttakoon niitäkin!" + +Puolenpäivän aikaan haravoittiin oljet kadulta, Löfstedtin ennustus oli +käynyt toteen: kamreeri ei enää kuullut maailman meteliä. + + * * * * * + +Päivä sen jälkeen tuli Millerin pulska palvelija katteinin rouvan +luokse ja pyysi häntä tyttärinensä mahdollisen pian heille saapumaan, +sillä tarvittiin apua kaikissa niissä vaatekoristuksissa, jotka +murhehuoneessa piti tehtämän, niiden useissa käytäntö muodoissa, joilla +on se hyöty, että kiinnittävät huomion puoleen ja lievittävät surun +katkeroita hetkiä. + +He olivat paikalla valmiit. + +Sinne tultuaan osoitettiin he yhteen huoneesen, jossa oikeusneuvoksen +rouva (tunnemme hänen entiseltä) heitä kohtasi. + +"Tervetuloa! Minä olen saanut tehtäväkseni pyytää teitä auttamaan +niissä toimissa, joita tarvitaan hautajaisissa. En tiedä syytä, sillä +muutoin olisivat vaatehtijat verhonneet tuolia ja sohvia paremmin, kuin +muutamat naiset." + +Hän erkaantui ja jonkun tuokion perästä laskettiin he puoleksi pimiään +huoneesen, sillä lakanat ikkunassa levittivät vaan vähän sisälle valoa. +Siellä kohtasivat he rouvan ja Annetten. + +Molemmat olivat suuresti liikutetut, varsinkin tyttö, joka puhumatonna +katseli suorastaan eteensä. Vihdoin heittivät he silmäyksen +sisääntulijoihin, viittasivat Doraa ja ojensivat hänelle äänetönnä +kätensä. + +Dora niiasi; hän ei tiennyt mitä piti tekemän. + +Oikeusneuvotar oli mennyt edemmäksi. + +"Rouvani", sanoi kamreerin rouva heikosti ja hitaasti, ja osoitti +samalla neuvottomuuden merkkejä, "teidän täytyy meitä auttaa." + +"Jos taitaisin; mutta minä en osaa vaatettaa huonekaluja," + +"Minä sanon siis kaikki. Mieheni sanoi että jollain tekosyyllä on +antaminen teidän ansaita vähän rahaa. Sinä et voi, sanoi hän, antaa +hänelle mitään, hän ei ota vastaan, mutta anna hänen tehdä työtä." + +"Miksi siis kamreeri kuolinpäivänänsä minua esitteli?" + +"Niin, kuulkaapas: hän tutki elämäänsä ja huomasi ainoastaan kaksi, te +ja eräs toinen, joille hän oli saattanut murheellisen hetken. Hän käski +minun anomaan teiltä anteeksi hänen rukouksensa tähden." + +"Oi! sitä en milloinkaan ajatellut; minä älysin itse miten tyhmästi ja +tunteettomasti silloin käyttäytyin. Voi, ken kerran saisi kuolla kuin +hän, ikäänkuin lapsi, joka nukkuu iltarukouksen aikana." + +"Te suotte siis hänelle anteeksi?" + +"Suon, suon, sen tietää Jumala, etten ole silmänräpäystäkään häntä +vihannut." + +Kamreerin rouva nauroi. "Kiitoksia, rouva Bernhard, kiitoksia, +kiitoksia... Nyt on meidän ajatteleminen mitä tehdä voitte; oikein ... +tyttärenne taitaa ... tehdä valkoisia kukkia ruumiinarkun kanteen +kiinnitettäviksi ... valkoisia kukkia ja valkoinen perhoinen ... +tahdotteko tehdä niin?" + +Dora oli syvästi liikutettu, sillä Annette piti vielä hänen kättänsä ja +katseli häntä luopumattomilla silmäyksillä, joissa sädehti jotain +selittämätöntä. + +"Tulkaa", sanoi viimein Annette, "tulkaa luokseni, tahdon puhua teidän +kanssanne." + +Molemmat tytöt menivät, Dora suuresti ihmetellen kutsua. + +Oltuaan yksinänsä, katseli Annette Doran hyvää ja lempeää muotoa, +ikäänkuin urkkiakseen hänen sisimmät ajatuksensa. Äkkiä otti hän hänen +syliinsä, suuteli häntä otsalle ja sanoi surullisesti hymyillen: + +"Ja sinua olen voinut kohdella kylmästi... Suo anteeksi, tyttö, kun +olin kopea... Tahdotko tulla ystäväkseni?" + +Dora vapisi, mutta ojensi hänelle kätensä. + +"Teillä on monta, kuiskasi hän, jotka teitä rakastavat, ja minulla..." + +"Sinulla ei yhtään -- ja et tahdokkaan ketään." + +"Ei, minulla ei ole muita ystäviä paitsi äitini." + +"Sinä pelkäät saadaksesi sellaisen, jonka paikalla kadotat, sinä +pelkäät antaa kukan juurtua sielussasi, kun tiedät että se kenties pian +temmataan juurinensa ylös -- ja repii rikki sydämen". + +"Niin", kuiskasi Dora tuskin kuuluvasti. + +"No, Dora, anna minun olla ystävänäsi niin kauan; pian, Dora kulta, +huomaat, että sinä olet saanut sisaren, ja sitten jäät minulle". + +Dora katseli uutta ystäväänsä muutaman silmänräpäyksen. + +"Ei", sanoi hän vihdoin, "ei, ei! _Sinä_ et petä minua ... ei, ei! Minä +olen ja tulen sinun ... tahdon iäisesti olla sinun ystäväsi!" + +Molemmat tytöt istuuntuivat pehmeälle sohvalle. Dora luuli häälyvänsä +ilmassa, sillä mamman hatunlastuilla täytetyssä sohvassa ei ollutkaan +ponnittimia. + +"Kuuleppas, Dora", toisti Annette, "sinun pitää sanoa minulle yksi +asia". + +"Mielelläni." + +"Miten työssä voi huvin saada?" + +Dora katseli häntä ihmetyksellä. + +"Niin, työnteko on hupaista". + +"Onko se todellakin hauskaa?" + +"On, se on niin". + +"No, miten käytit itsesi, ollaksesi vähään tyytyväinen?" + +"Oi, Annette kulta, sen ymmärtää itsestänsä". + +"No," alkoi Annette ja äänensä vapisi, "sano minulle, Dora?" + +"Mitä?" + +"Sano minulle..." + +"Mitä pitäisi minun sanoman? Sinä vapiset". + +"Niin, tiedäthän sinä, miten sopii olla onnellinen kuin sinä, ja +kuitenkin on kaikkein unhottama?" + +"Eipä niin, en minä ole unhotettu". + +"Jos sinä elät tahi kuolet, ei maailmassa ole ketään, joka iloitsee +tahi murehtii sinua". + +"Paitsi mamma, niin". + +"Niin, paitsi sinun äitisi". + +"Niin on; mutta, Annette kulta, hän suree yksistään niin paljon kuin +tuhannen ruumiinsaatossa kulkevaa ystävää, samoin kun hän iloitsee +tuhannen edestä minulle hyvin käydessä." + +"Sinä et kuitenkaan tiedä mitä tahtoo sanoa olla unhotettu -- oikein +unhotettu". + +"Se johtuu kai siitä, etten minä milloinkaan unhota". + +"Mitä sinä sanot? Etkö sinä voi unhottaa?" + +Dora pudisti päätänsä. + +"Minä tuskin uskon". + +"Onko joku kiintynyt sinun sieluusi niin, että..." + +Dora nauroi, vaikka hän oli juhlallisessa mielentilassa. + +"No ei, mutta tunnossani tuntuu niinkuin pyytäisin ystäviä, mutta +sysäisin pois luotani vihollisia; vaikka se on tyhmästi sanottu, +minulla ei ole yhtään vihamiehiä". + +"Puhu selvästi, Dora". + +"Se on helposti puhuttu, pienenä ollessani elimme maalla, minä +leikitsin seudun lasten kanssa, ja minä muistan ne kaikki, nuo pienet +kiltit tytöt; nyt ovat ne suuria piikoja, ja ovat kenties minun +unhottaneet, mutta minä suosin niitä vielä. Sitten tulin vanhemmaksi ja +menin rippikouluun; minä tunnen monta lukukumppaneistani, ja +kohdatessani niitä kadulla nyökkäämme ystävällisesti toisillemme. Ne +palvelevat välistä täällä, välistä siellä kaupungissa; Jumala tietää +miten ne nyt ovat, mutta minä näen totta kuitenkin, että ne kaikki +ilolla tuntevat lukukumppaninsa". + +"Minulla ei ole yhtään lukukumppania, sillä minä lu'in kotona ja +ainoastaan yhden kerran julkisesti; minulla ei ole yhtään sellaista +ystävää". + +"Se on vahinko, sillä niitä ei milloinkaan unhoteta". + +"Mutta, Dora", pitkitti Annette, "sinä olet onnellinen, sinä, joka olet +elänyt unhotettuna ja piiloutuneena, joka ei... Siinä kyllä, Dora, +olethan ystäväni?" + +"Olen, sen Jumala tietää". + +"Minä olen ollut kopea. Oletkos nähnyt luutnantti Hjalmaria?" + +Dora punehtui. + +"Olen". + +"Milloin?" + +"Hän on tervehtinyt meitä pari kertaa ja tilannut hattuja, uskottavasti +meitä auttaaksensa. Kerran lainasi hän meille rahaa mamman ollessa +kauan kipeänä, mutta ei tahtonut ottaa papan sapelia pantiksi. Mutta +sen velan on mamma maksanut", lisäsi tuo tarkkoihin laskuihin totutettu +tyttö. + +"Sinä olet siis nähnyt hänen?" + +"Olen". + +"Sinä tiedät, kenties, että hän pitää täällä seuraa?" + +"Tiedän, olen nähnyt hänen tänne kerran tulevan". + +"Vai niin, Dora, sinä näit hänen silloin, juuri silloin?" + +"Mutta miksi kysyt häntä minulta?" + +"Oi, Dora! minulla ei ole keneenkään luottamusta! Muuan siunaus polttaa +päätäni kuin kirous; enkä itseäni voi kehenkään luottaa". + +"Kuka siis minä olen?" + +"Sinä ... niin, sinä, hyvä lapsi, sinä olet ainoa". + +"Siunaus, sanoit sinä?" + +"Niin, siunaus". + +Tuli pitkä äänettömyys. + +"Isäni ollessaan kuolemaisillansa kutsui minun tykönsä ja laski, sanaa +virkkamatta, kätensä päähäni. Hänen oli työläs puhua, hän oli melkeen +mykkä... Viimein hän kuiskasi, tuskin kuuluvasti, mutta minä kuulin +sen: Jumala siunatkoon teitä molempia... Hjalmar on kunniallinen +ihminen ... te'e hänet onnelliseksi, rakasta häntä myötä- ja +vastoinkäymisessä ... myötä- ja vastoinkäymisessä, kuiskasi hän vielä +kerran; mutta hänen kätensä vapisi, ja niin hän nukkui". + +"Isän siunaus, Annette, seuraa läpi koko elämän... Rakasta häntä +myötä- ja vastoinkäymisessä". + +"Dora, nyt et tietänyt mitä sanoit. Nyt vuodatit sinä kirouksen +ylitseni". + +Annette kallistui Doran olkapäälle ja oli kauan aikaa äänetönnä. +Vihdoin oli hän koonnut kylliksi voimaa puhuaksensa. + +"Mutta, Dora, se on lopussa ... ikuisesti lopussa, näetkös". + +"Lopussa?" + +"Niin ja ikuisesti!" + +"Mutta..." + +"Ei, ei! Jonkun täytyy se tietää, jonkun". + +"Äitisi, Annette". + +"Ei, ei, ei hän, ei hän; minä en voi, en saa, ei käy laatuun sanoa sitä +äitilleni, ennen kuin paljon on selvitetty, joka ei vielä ole. Ei!..." + +"Sano se siis minulle; minä näen että se vaivaa sinua". + +"Sydämeni murtuu, jos minä en saa puhua". + +"Laske siis kätesi kaulaani ja puhu kaikki. Minä vaikenen +mammallenikin, sillä minä en saa luottamusta pettää." + +"Saat kernaasti puhua siitä äitillesi ... hän taitaa lohduttaa minua, +hänkin." + +"Jumalan olkoon kiitos siitä!" huudahti Dora, joka todellakin olisi +tuntenut itsensä ahdistetuksi äitiänsä kohtaan. + +"Niin, Dora, minä olen ollut ... en tiedä minkälainen ... mutta +vallaton lapsi, huonontunut raukka sielun puolesta. Hjalmar rakasti +minua ja rakastaa kenties vieläkin." + +"No, sittehän on kaikki autettu." + +"Ei, Dora, sen olen itse estänyt. Kuule vaan. Hjalmar rakasti minua, +mutta hartaammasti, totisemmasti, syvemmästi, kuin minä taisin +käsittää. Hän rakasti minua rakkauden koko luottamuksella. Sitä en minä +ymmärtänyt, minä luulin että hän on kylmä. Minä tahdoin koettaa eikö +hän tulisi mustasukkaiseksi." + +"Silloin et ollut kohtelias." + +"En, minä olin ilkeä, sydämmetön. Minä valitsin nuoren reivi M:n +koetukseksi; minä näyttäytyin erinomaisen kohteliaaksi häntä kohtaan, +puhuin ainoastaan hänen kanssansa, pidin häntä tuttavanani meidän +pienissä kemuissa; sanalla sanoen, minä tahdoin että Hjalmarin piti se +huomata ja harmistua, mutta niin ei käynyt." + +"No, se ei ollut ihme, kun hän luotti sinuun ja uskoi sinua, juurikuin +Jumalala." + +"Niin, se on selvä, vaikka minä en sitä silloin huomannut. Vielä +enempi, jos ei tämä auta, mietin minä, niin täydyn lisätä hairaustani +siksi kunnes hän tuntee. Minä yhdistin huomiollisuuteeni reiviä kohtaan +kylmyyden Hjalmarille. Hän näki minun erinomaiseksi, mutta se ei +tahtonut häntä liikuttaa. Sen sijaan -- uskottavasti, nyt sen näen +pelastaaksensa mainettani, jonka panin alttiksi -- ilmoitti hän +rakkautensa isälleni. Muutamain vastaväitteitten perästä suostui hyvä, +rakastettava isäni kaikkeen. Silloin pyysi Hjalmar että kihlaus piti +ilmoitettaman. Nyt vasta sanoi isäni minulle, että hän tietää kaikki. +Minä huomasin itseni loukatuksi, sillä Hjalmar ei ollut minulle mitään +ilmoittanut, mutta siihen en suonut hänelle koskaan tilaisuutta. Miksi +muutoin tahtoi hän kihlauksen tapahtuvaksi kuin sitoakseen minua... +Minä en milloinkaan ole suvainnut minkäänlaisia siteitä. No niin, minä +sanoin _ei_." + +"No, mutta tuo kaikki ei ole niin vaarallista!" + +"Sillä välin ei äitini taitanut salata asessori Svaningilta, että +Hjalmar pitäisi tulla miehekseni. Hän oli tuntenut meidän välimme, +mutta ei milloinkaan hyväksynyt; ja hän luuli ettei pappa suostuisi. +Nyt ei hän tehnyt niin ... mutta äitini sai kuitenkin tietää +Svaningilta (kenties sanoma oli kulkenut toista tietä, sitä en käsitä) +että Hjalmarin varat olivat hävinneet, että hän oli haastettu oikeuteen +ja valmis velkavankeuteen pantavaksi. Tämän puhui hän isälleni, joka +pahaksui sitä kovasti, mutta myös minullekin, josta jouduin epätoivoon. +Nyt olin huomaavinani syyn miksi Hjalmar tahtoi minun itseensä +sidotuksi, miksi hän oli niin tyven minun jäykkyyteni tähden; sanalla +sanoen, minä halveksuin häntä. + +"Minä en unhota milloinkaan kun hän muuanna päivänä tuli luokseni ja +tapasi minun yksinäni. Hän tuli tyyneenä kuin tavallisesti ja katsoi +sieluuni rehellisillä, uskollisilla, sinisillä silmillänsä. Minä +kauhistuin... Taisiko sellainen silmäpari niin valhetella? taisiko +itsekkyys niin silmäillä. Olin hämmästynyt, melkeen mielipuoli. + +"Te tahdotte ilmoittaa kihlauksemme, sanoin minä; no hyvä, minä en sitä +tahdo. + +"Minä tirkistin hänen sinisiin silmiinsä uhkamielisenä kuin lapsi +aurinkoa ... mutta minä näin kuitenkin hänen silmäinsä sisälle." + +"No, sinä et kuitenkaan häntä uskonut." + +"Uskoin, minä uskoin häntä, mutta vihasin häntä siitä syystä, kun +täydyin uskoa, ja luulin itselläni olevan noitasormuksen, pimeyden +kahleilla sidottuna, ja minä ajattelin: eikö sinulla ole voimaa +pudistaa se pois itsestäsi, ja... + +"Minulla oli hänen antamansa sormus, vähäinen kalvoinsormus se vaan +oli, yksinkertainen, mutta tehty hänen hiuksistansa; lukon hän oli itse +valmistanut, taiteellisesti piirretty punaiseen ja valkoiseen raakkuun, +jonka hän oli somistanut kukan muotoiseksi; sen otin minä käteeni ja +ojensin hänelle. + +"Hän vaaleni. + +"Sen katsoin minä pahaksi omatunnoksi. + +"Silloin puhkesi myrsky valloilleen sielussani; kuin unissa käviä +avoinsilmin ja kuitenkin näkemättä, syöksin minä itseni ikuiseen +katumukseen. + +"Tässä on -- sanoin minä, ainakin luulen niin sanoneeni -- tässä on +lahjanne, ottakaa se takaisin, minä en sitä tahdo. + +"Hän alkoi pyytää että minä malttaisin mieleni. + +"Se kiihoitti minua vielä enemmän. + +"Sinä kohtelet minua kuin lasta, sanoin minä ja tätä ennen kuin +kauppatavaraa. Sinä tunnet rakkauden sydämessäsi... Miten monta tuhatta +riksiä sinä tahdot, että minä pääsisin näkemästä pettäjätä? + +"Hjalmar muuttui kuolemanvaaleaksi... Minä pelästyin häntä. Hänen +muutoin lempeät silmänsä hehkuivat, hänen valkoiset huulensa vapisivat, +hän hoipertui takaperin. Vihdoin hän rohkaisi itsensä, tempasi +suonenvedon tapaisesti kättäni ja sanoi: Annette, se on siis +iankaikkisesti lopussa -- minä en voi tehdä sinua köyhäksi... + +"Minä olin kallistanut pääni sohvan kulmaa vasten. Kun taas katsoin +ylös, oli Hjalmar poissa ja lamppu paloi siinä yksinänsä ja valaisi +tuskauttavaa huonetta. + +"Muuan päivä sen jälkeen oli hän matkustanut pois ja pian sittemmin +sairastui isäni. Minä en ole tapausta puhunut kenellekään. + +"Ja isäni, hyvä, jalo isäni, siunasi meitä viimeisellä hetkellänsä." + +"Mutta," alkoi Dora, "jos minä olisin sinun sijassasi, vaikk'en ymmärrä +oikein asiata, niin kirjoittaisin minä Hjalmarille ja pyytäisin +kauniisti anteeksi ... hän ei mahtane olla kivestä." + +"Ei, ei. Sitä en voi." + +"Sinä olet ylen kopea, Annette; mutta sinä olet käyttäynyt kovin +tyhmästi, ja silloin." + +"Silloin on anteeksi anominen." + +"Niin, langeta kauniisti jalkain juureen. Sin'et voi uskoa miten +suloiselta tuntuu vikansa tunnustaminen. Sitten tulee Hjalmar takaisin, +niin, sen hän tekee ja niin on taas kaikki hyvästi." + +"Uskotko sinä sen?" + +"Uskon, sen minä uskon, todellakin, jos Hjalmar on niin rehellinen +mies, kuin minä hänen kuvittelen." + +Dora pitkitti vielä rauhoittaen ja lohduttaen, ja se onnistui; mutta +Annette melkeen jumaloitsi uutta ystäväänsä; sillä hän taisi niin +lohduttaa, niin rehellisesti ja vilpittömästi keksiä keinon, kuin +ainoastaan lapsi voi sen keksiä. + + * * * * * + +"Se on kuitenkin lievityksemme elämässä ja kuolemassa, kun näemme +jälleen toisemme," virkkoi asessori Svaning kamreerin rouvalle. Se aika +tulee meille kaikille, se suuri päivä, jolloin uudelleen kohtaamme +sydämemme rakastettuja." + +"Niin, se on lohduttavaa, on ainoa iloni, kun ajattelen saavani tavata +mieheni ja lapseni." + +"Niinpä niin! Minäkin olen äskettäin saanut suuren häviön; (huoaten) +minun isäni..." + +"Mitä?" + +"Ei ole enää. Hän on mennyt sinne, siihen maahan, jonka saavuttamiseksi +hän työskenteli koko vaivaloisen elämän ajan. Oi, hän oli ainoa +ystäväni täällä maailmassa." + +"Ainoa? Niin ei teidän sovi sanoa, teillä on monta ystävätä." + +"Voi, ystävän ansaitseminen vaatii paljon; minä olen kadottanut kaksi: +isäni ja teidän jalon miehenne; se on raskas yhdeksi kerraksi." + +Molemmat murehtivat olivat kauan ääneti. + +"Ikävä on kun Hjalmar ei ole kaupungissa, pappa tahtoi että hän olisi +isäntänä hautajaisissa." + +Asessori kohotti olkapäitänsä. + +"Mihin hän on matkustanut?" + +Asessori naurahteli, mutta ei virkkanut mitään. + +"Tiedättekö te mitään?" + +"En, en ... hänellä on syynsä, miksi hän ei antanut kenellekään +kirje-osoitetta." + +"Oikeudessa velkomiset?" + +Asessori kohautti olkapäitänsä. + +"Mutta hän oli, sanoi pappa, näyttänyt hänelle että se oli erehdys; hän +ei taida ollakkaan lakiin haastettu." + +"Vai niin, sitä parempi hänelle." + +"Hän oli näyttänyt papalle kuvauksen asioistansa, ja pappavainaja +sanoi, että hän tosin oli köyhä, mutta muutoin säädyllinen mies." + +"Oi, tuo jalo mies!" + +"Mutta niinhän se mahtaa olla?" + +"Velkojat eivät sitä usko oikein; mutta kamreeri vainajan +lapsihurskaalle sydämelle ja -- suokaa anteeksi, jalo ystäväni, +puhuessani vilpittömästi -- se naamio, johon hän voi pukeutua, tuo +rehellinen, suora tapa, nuo kirkkaat silmät, jotka eivät näytä puhuvan +muuta kuin totuutta, on asia helposti selitetty." + +"Te uskotte siis?" + +"No no, minä en usko mitään muuta kuin mitä tiedän... Mutta puhukaamme +jostain muusta aineesta, joka ei niin paljon liikuta teidän +tunteitanne. Nuori reivi tulee kai tänne?" + +"Tulee, se on tietty, kaikki mieheni ystävät." + +"Hän on sievä nuori mies, reivi M., henkilö, joka varmaan nousee +korkealle, erittäin nyt." + +"Miksi nyt paremmin kuin ennen?" + +"Sanotaan että hän on kihloissa rikkaan reivi N:n tyttären kanssa; se +on yhdenvertainen naiminen ja paitsi sitä askel mainioisuuteen, sillä +reivi N:llä on paljon sanottavaa hovissa." + +"Vai niin, hän on kihloissa." + +"Niin, oikein sorea nuori mies." + +Annette tuli ja keskeytti keskustelun. + +Asessorin mentyä rupesi rouva puhumaan Hjalmarista ja ilmoitti +Annettelle, että hän todellakin oli velasta oikeudessa ja että +"asessori itse oli nähnyt asiakirjat." Annette ei näyttänyt sitä +kuuntelevan, jonka tähden rouva palasi päiväjärjestykseen. + +Hautajaiset olivat tietysti komeat. Asessori meni surusaatossa -- ensi +rivissä, vainajan sydänystävänä, ja sadottain toisia sitten. Kirkossa +piti puheen pastori, joka oikeastaan taisi pitää kiitospuheen vanhasta, +kunniallisesta miehestä, mikä ei ehdolla tahtonut ainoatakaan +solvaista. Hän oli heikko, hän antoi välistä turhuuden hallita +itseänsä, antoi ohjaella itseänsä -- ne olivat kaikki vaan lapsenmielen +syntejä, jotka Jumala antaa anteeksi ja jotka ylistäjä unhottaa. + +Päivä jälkeen hautajaisten kirjoitti Annette Hjalmarille kirjeen, jonka +hän nimi-osoitti eräälle hänen setällensä, jossa luuli hänen +oleskelevan. + +Hän alkoi ilman päällekirjoitusta; miksi hän olisi häntä nimittänyt? + +"Minun isäni on kuollut, sanomista tiedät meidän häviömme, päivä +jälkeen hänen hautajaistensa kirjoitan minä tämän kirjeen. Hän siunasi +meitä -- _meitä molempia_, viimeisellä hetkellänsä -- me olemme siis +Jumalan edessä yksi pari. + +"Se riippuu sinusta, jos annat minulle anteeksi. Minä selitän kaikki; +mutta älä luule että minun sanani lähtivät lemmettömästä sydämestä; ei, +ei! Se oli epätoivo, mielettömyys, joka saattoi minun niin puhumaan, +murtamaan luottamuksen ja lupauksen -- rikki repimään elämäni onnen. + +"Minun turhamaisuuteni on vastustanut sinulle kirjoittamista, mutta +minä olen kieltäytynyt kaikista -- kaikista, kuuluakseni iäisesti +sinulle. Hän on Dora (sinä olet, niinkuin kuulin, auttanut sitä +perhettä puutteessansa, minun ollessani kylmä ja kova), hän se on, joka +vahvisti minua horjumisessani. Kirjoita, sanoi hän, kirjoita, hänen +täytyy antaa se anteeksi. + +"Teetkö niin??? + +"Minä tiedän loukanneeni sinua syvästi -- kauheammin kuin taisin +aavistaa; minä olen alentanut kunniaasi, pilkannut rakkauttasi -- +kaikkea, kaikkea. Mutta minä koetan parantaa niin paljon kuin voin -- +rakkaudella koetan palkita rakkautesi ja -- kenties vielä rakastat + + Sinun Annetteasi." + +"Kas niin, se on kirjoitettu, lukittu; pian postiin, Dora, lähetä se +paikalla sinne... Jos hän jättää sen vastaamatta, jos hän vastaa +kylmästi, pilkkaavasti ... sen voi hän, sen saa hän tehdä." + +"Niin, mutta sitten ei hän ole milloinkaan rakastanut sinua," hymyili +Dora, joka istui ja ompeli, ja ainoastaan silloin tällöin katsoi ylös, +nähdäkseen ystävänsä tahi nyökätäkseen yli kadun, sillä mamma istui +mittahuoneessa hattutehtaansa kanssa, että taitaisi nähdä tyttöjänsä +(niin nimitti hän molempia uusia ystäviänsä). + +"Uskotkos niin Dora?" + +"Uskon, siitä olen varma; miten muutoin se voisi olla? Jos ei hän +vastaa, tahi sanoo ei, niin sinun tulee olla levollinen, sillä silloin +on hänen ylpeytensä rakkauttansa voimakkaampi, ja sitten ei se ole +paljon arvoinen; mutta sinä saat vastauksen, saat tietysti vastauksen +kun hän vaan saa kirjeen. Hän ei ole suinkaan mennyt Amerikaan tahi +Norrlandiin, tahi muualle ulkomaalle," nauroi Dora, joka, epäilemätön +asiastansa, arveli että Annetten vakava suru oli naurettava. + +Hjalmar kärsi paljon, Tarvittiin koko hänen sielunsa voima, taitaakseen +taistella sitä toivottomuutta vastaan, joka tahtoi anastaa sijan hänen +sielussansa. Mutta hän vaijenti niin paljon kuin jaksoi sitä +vaarallista ääntä -- ja hänellä oliki voimia onnistuaksensa. + +Hjalmarin rakkaus oli syvä, totinen, ja sentähden niin tyven; sillä tuo +voimakas virta juoksi sielun pohjassa ja pinnalla ei huomattu haihtuvia +jälkiä tuulahduksien perästä, joita nimitämme mieltymykseksi -- sillä +vilpitön rakkaus kulkee syvällä. + +Mutta Annette oli häntä hirveästi solvaissut, ei ainoastaan sillä, että +haavoitti hänen kunniaansa, vaan hän oli itsekkyyden laskujen +epäluulolla räjäyttänyt ikuisen kuilun heidän molempain välille. +Sellainen paha luulo myrkyttäisi hänen ja Annetten elämän, eikä se +tarvinnut muuta kuin että se oli kerta herätetty, niin -- jos sen +taisikin joksikuksi tuokioksi nukuttaa, ilmestyisi se kuitenkin +ensimäisessä sielun levottomuudessa uusilla voimilla; ja kun +rauhattomuuden aika tulee, vasta silloin, jos milloinkaan, tarvitaan +kaksi puolisoa täydellä luottomuksella sulkeutumaan toisiinsa. + +Annetten kirje tuli. Hjalmar tunsi sen päällekirjoituksesta ja melkeen +aavisti kirjeen sisällön. Hän laski sen pöydälle ja käveli edes +takaisin huoneessa. Hän ei uskaltanut sitä avata, ennenkuin tuli +tyvenemmäksi. + +"Hän rakastaa minua kuitenkin," sanoi Hjalmar vihdoin; "hän rakastaa +minua kuitenkin, ja minä rakastan häntä enemmän kuin elämääni. Hänellä +on vikoja, suuria vikoja; mutta kelvollisinta ei rakasteta, vaan +ihmistä sellaisena kuin hän on; virheet tahdotaan poistaa, tahdotaan +jalostaa rakastettua, nähdään siis salaisuuksia, mutta kuitenkin -- on +hän kallisarvoisin maan päällä. Mutta nyt ei ole kysymys minun +tahdostani; tässä on kysymys olla viisas tahi ei, seuraten sokeata +tunnetta ja syösten hänen moni-vuotisiin kärsimyksiin -- epäluulon +ikuiseen pimeyteen." + +Hän aukasi kirjeen ja luki sen. Hän tuntui levolliselta, mutta +vaaleutensa ilmoitti sisällistä taistelua. Hän viipyi kauan, ennenkuin +kirjoitti vastauksen. + + "Jäisesti rakastettu Annette! + +"Niin nimitän minä sinua vielä ja tahdon koko elämäni ajan nimittää +samalla tavalla; mutta, rakastettuni! velvollisunteni on hoitaa itseäni +tulevaista onneasi varten, etten itsekkäästi omistaissani te'e sinua +onnettomaksi. + +"Meidän täytyy huomata että sitä epäluuloa, joka heräsi sielussasi, ei +voida poistaa eikä unhottaa. Minun köyhyyteni ja sinun rikkautesi on +alusta alkain ollut esteenä välillämme; ainoastaan niin kauan kuin emme +nähneet tätä estettä, taisimme lähestyä toisiamme. Se on sama usko, +jota Pietarilla ei ollut veteen vaipuessaan... Olisiko hänellä ollut +usko, ei hän olisi pelännyt, olisivat petolliset laineet olleet +pakoitetut häntä kannattamaan. Niin olemme mekin kauan, lujina uskossa +paitsi pelkoa, kulkeneet sen syvyyden ylitse, jonka köyhyys ja rikkaus +oli välillensä räjäyttänyt -- juopa, johon suku suvun perään täytyy +päälleksytttäin tehdä sijaa, muodostaakseen siihen laituria. + +"Sinun silmäsi tulivat ensin avatuiksi -- nyt ovat jo minunkin. + +"Minä olen köyhä, minä en voi tarjota muuta kuin köyhyyteni ja +rakkauteni; sinun täytyy siis aina, kun kerta on epäluulo herätetty, +palata tähän kysymykseen: rakastaako Hjalmar minua, tahi oliko se +itsekkyyttä? Rakastava sydän ei saa sellaista kysymystä tehdä +milloinkaan -- silloin on kaikki mennyt, sillä luottamus on mennyt. +Kaikki muu siis, rakas Annette, mutta ei tämä. + +"Sinä et ole solvaissut kunniaani, sillä sitä ei voi ilmaista epäluulo, +kielitteleminen tahi kulkupuhe, joka hiivii ympäri valoa kärsimättä; +ei, _minulle_ et ole tehnyt yhtään haittaa, mutta sinä olet rikkonut +meidän koko tulevaisuutemme, heittää syvyyteen sen ainoan kapean +käytävän, jota kuljimme ja joka on juuri niin leveä, että olisimme +voineet pitää toistamme kiinni ja varjella toisiamme putoamasta. + +"Rauhoitu siis, Annette, taistele itseksesi niinkuin minä ja iloitse +että sinulla on maailmassa yksi, joka ylitse kaiken rakastaa sinua, +joka tahtoo antaa elämänsä edestäsi, mutta joka ei voi kuulua sinulle, +tekemättä sinua onnettomaksi. + +"Minä olen miettinyt jos se suru, minkä nyt teen sinulle, on suurempi +kuin se, jonka saattaisin palaitessani sinun luoksesi. Minä luulen +huomanneeni että sydänhaava on pahempi kuin myrkky, jota tipoittain +vuodatetaan sieluun ja hiivien kuivaa sen, niin että kaikki ilo +lakastuu ja kaikki riemu sortuu. Ei löydy muuta kuin yksi keino +yhdistykseemme -- se tahtoo sanoa tasaisuus varallisuudessa; sillä +silloin on syy ohitse ja seuraukset kanssa. Vaan sitä ei voi tapahtua. + +"Kirjoita minulle, Annette, se lämmittää sydäntä -- sillä nyt jäätyy, +se ei ole tottunut olemaan yksinänsä tässä kylmässä maailmassa, jossa +niinkuin jähmettynyt perhoinen, jonka lapsi löytää syyskylmässä, vasta +sitten saa elämän ja taitaa lentää, kun lapsi hengittää häneen ja +suuteloillaan herättää elämän hänen kangistuneissa jäsenissänsä. + +"Terveisiä Doralle paljon, paljon minun puolestani. + + Hjalmar." + +Kyyneleet välkkyivät tuon nuoren miehen silmissä kirjettä lukiessansa; +mutta se täytyi mennä, se oli välttämätön. + +"Uhri on siis tehty," sanoi hän itseksensä, "uhri on minun elämäni +onni, mutta hän voi lohduttaa itseänsä. Hänen kasvatuksensa tekee että +hän voi unhottaa, että hän taitaa vaihettaa tunteitansa -- sitä en voi +minä." + + * * * * * + +Annettella, joka ei milloinkaan antautunut tutkimaan luonteita, oli +kuitenkin vaistomainen tunne mitä Hjalmarin piti vastaaman. Dora, joka +ei koskaan miettinyt rikkauden ja köyhyyden ääretöntä väliä tahi nähnyt +miten se eroittaa toisistansa ihmisiä, jotka ovat luodut auttamaan +toisiansa, ei tullut ajatelleeksi ettei Hjalmar siitä syystä soisi +anteeksi Annettelle, sillä jotain muuta kuin anteeksi antamus ei +solvauksesta voinut tulla kysymykseen, ja Dora, joka helposti antoi +toisille anteeksi, ei taitanut epäillä tuota nuorta, säädyllistä miestä +kovaksi ja luonnottomaksi. + +Hjalmarin vastauksen tullessa istuivat molemmat tytöt yhdessä ja +Annette pikemmin repäsi kuin aukasi kirjeen. Läpitse silmäiltyään +vaipui hän tuolille, vaaleana kuin marmorikuva. + +"Sitä odotinki," sanoi hän tuskin kuuluvasti; "niin, kuilu on +avautunut, emme voi enää mennä sen ylitse, sillä ... sillä," lisäsi hän +hetkisen vaitiolon perästä, "Sillä meillä ei ole uskoa." + +"Hän mahtaa olla kummallinen herra," muistutti Dora, "Sillä minä näen +sinusta että hän on vastannut tyhmästi, tuo häijy ihminen. Kenties, +sentähden kun hän on mies, on se hänen kunniaansa hirmuisen lähellä... +Vai niin, hän ei tahdo jälleen hyväksi?" + +"Kyllä hän on hyvä, mutta hän on oikeassa." muistutti Annette, "hän on +oikeassa." + +Hän hypähti ylös ja haki syvistä verhojen poimuista esiin pienen +taulunsa. Hän naurahti ja näytti sitä Doralle. + +"Mikä se on?... Vähäinen ruma tupa järven rannalla." + +"Siellä olen minä syntynyt, Dora; siellä olen minä, Jumalalle olkoon +kiitos, syntynyt, Dora kulta," sanoi hän ilosta sädehtivin silmin. +"Uutisasukkaan tytär ... niin, häntä Hjalmar rakastaa ja minä rakastan +myös häntä ... ja siitä tulee äiti iloiseksi ja Antti riemastuu niin +ikään ja hämmästyy samalla, sanoessaan: nyt ei ole enää puulusikalla +lyijyharkkoa sydämessä". + +Näin sanoen kiiruhti hän äitinsä luokse. + +Hän kertoi kaikki ja sanoi lopuksi: "nyt näette, äitini, että minä +tyttärenänne olen pelannut ylen korkealle ja menettänyt omani ja +Hjalmarin elämän ilon, sillä hän ei tule milloinkaan enää iloiseksi ja +minä kuolen suruun". + +"Mutta se on ylpeyttä Hjalmarissa, jota minä en voi käsittää", sanoi +rouva; "en minä ole milloinkaan ollut selvillä hänen luonteestansa". + +"Oi, te ette ole milloinkaan häntä tunteneet, äitini". + +"Olen, enempi kuin hyvästi; kokemus vaikuttaa että minä näen sinua +kauemmaksi, lapsi. Hjalmar oli aina liiaksi jäykkäniskainen ja kylmä +tehdäkseen vaimon onnelliseksi. Olisit nähnyt Milleri vainajan, miten +huomiollinen hän oli minua kohtaan. Ei kukaan muu saanut päälleni +auttaa kappaa, ja aina muistutti hän ottamaan luontevasti päälleni, ja +kutsui minua teaattereihin. Ja aina juoksi perässäni, niin että se oli +oikein rasittavaa; mutta näetkös, se oli rakkaus. Onko Hjalmar +milloinkaan auttanut yllesi vaatetusta?" + +"Minä tuskin luulen, mamma kulta; hän ei ole luotu palvelijaksi". + +"Palvelijaksi morsiamellensa ... ei, lapsi, mutta jos miehessä on +jotain tunteellisuutta, niin on se ainakin vähin, että hän osoittautuu +nöyräksi ja kohteliaaksi rakastettuansa kohtaan". + +"Mutta hän on kuitenkin jalo ihminen, mamma". + +"No niin, ei maksa vaivaa väitellä sinun kanssasi, sillä sinä et näe... +Rakkaus on sokea, mutta minä katson asiaa toisella tavalla, sillä minä +tunnen ihmisiä. Jokainen sellaisen kylmän sielun uhraus on liian +paljon". + +"Ja ... ja", alkoi Annette, "se ilahutti mieltäni tänään ensi kerran, +kun olen köyhä lapsi tunturilta. Se on hänen köyhyytensä ja rikkaus, +jonka te, hyvä äiti, olette luvanneet minulle, joka meidät eroittaa ... +ottakaa takaisin lahjanne!" + +"Mitä sinä sanot? Oletkos mieletön, Annette kulta ... paitsi sitä en +taida minä tehdä mitään muutosta, sillä kaikki johtuu Milleri vainajan +testamentista, joka nimenomaisesti sanoo, että minulla elinaikanani on +ainoastaan omistusoikeus ja korot, mutta pääoma molempain kuoleman +jälkeen kuuluu vähentämättä Annettelle, meidän otto-tyttärellemme, ja +hänen perillisillensä. Siis on se mahdoton". + +Annette istui ajatuksiinsa vaipuneena. + +Vanha rouva ei käsittänyt ensin Annetten tarkoitusta, mutta nyt hän sen +huomasi. + +"Ethän tahtone vaan minua jättää?" alkoi hän, "tahdotkos niin, +Annette?... Omaisuutta et voi kadottaa, mutta kyllä äiti raukkasi." + +Pari kyyneltä välkkyi vanhuksen silmissä. + +"En, äitini, sitä en tahdo; minä tahdon ainoastaan että tekisitte minun +perinnöttömäksi... Tehkää minä perinnöttömäksi, mamma, rakas mamma, +tehkää minä perinnöttömäksi!... Ja kuitenkin tahdon olla teidän +luonanne, tahi te minun luonani". + +"Rakas lapsi, minä en voi tehdä sinua perinnöttömäksi, en voi kumota +pappasi testamenttia, joka kyllä on niin laillinen, ettei sitä voi +muuttaa, sillä asessori Svaning on sen kokoon pannut". + +"Svaning on siis vahvistanut sinetillä minun onnettomuuteni". + +"Älä niin sano; hän on kunniallinen mies, ihminen, joka tarkoittaa +hyvää. Sinä et olisi saanut puoliakaan, jos Svaning ei olisi suorastaan +väsyttänyt pappaa rukouksillansa. Pappa on perinyt kaikki ja +lainkäynnillä sai lisää perintöönsä useilta kaukaisilta sukulaisilta. +Nyt tahtoi hän antaa niille puolen ja jakaa useampia apurahoja +Upsalassa ja yhdelle koululle Miller vainajan kotiseudulla, mutta +Svaning piti niin ahkerasti kiinni että pappa, joka oli heikko, ei +voinut saada tahtoansa esille. Herra Jumala, Annette, sehän näyttää +paraiten miten sydämellisesti hän meitä suosii". + +"Minä olen ja täydyn jäädä rikkaaksi", sanoi Annette huoaten Doralle; +"tuo inhoittava Svaning on toimittanut niin asiat. Hän on ainoastaan +tekemässä minua onnettomaksi". + +"Mutta hän tarkoitti hyvää", huomautti Dora. + +"Tarkoitti hyvää! Lienee niin; mutta miten hän on tahtonutkin, on hän +sitonut minun ... ei, eroittanut minun Hjalmarista. Oi, miten olen +onneton!" + +"Tiedätkös", sanoi Dora, oltuaan hetken ääneti ja kun ystävänsä näytti +vaipuneen unelmiin, "tiedätkös ... aina on jotain vikaa: yksi on liian +rikas, toinen ylen köyhä; kukaan ei ole tyytyväinen, ja jos ihminen +voisi tulla jumalaksi, niin kuolisi tuo jumala tunnin kululla +ikävyyteen, kun ei kaikki-voimallansa taitaisi luoda ainoatakaan +onnellista ihmistä. Oi, sellainen huuto ja ääni maailman kaikista +nurkista, ja ainoastaan siellä ja täällä pari eläväistä, niinkuin minä +ja mamma, jotka kiittävät vähäistä mitä ovat saaneet... Muutoin", alkoi +hän uudelleen, kun Annette ei näyttänyt kuulevan hänen syvämielistä +huomautustansa, "muutoin näyttäisi kuin minulla olisi vähän täällä +maailmassa, minä en milloinkaan saa ajatella naimisiin mennäkseni, +sanoo mamma, sillä miehet tarvitsevat hirmuisen paljon rahaa, +hirmuisesti paljon enemmän, kuin raukat naiset. Sen näytti pappa, ja +pappa ei kuitenkaan ollut mikään tuhlaaja, sanoo mamma, vaikka hän +arenteerasi kartanon ja hävisi. Minä en tule siis milloinkaan naiduksi, +sillä rahaa ei ole minulla, ja nähtyäni sinun ja toisia tyttöjä en +taida käsittää ken minua haluaisi ... kun tietysti on minulla lyhy +töppä-nenä ... ja nenä on kasvojen kaunistus, senhän tähden hän on +kasvojen välissä". + +Annette ei taitanut olla nauramatta. + +"Kas niin, Jumalan nimessä, minä luulin sinun jo unhottaneesi +nauramisen, se on hyvä! Kuules, sinä olet liian rikas ja minä ylen +köyhä, ja sentähden me sovimme yhteen; sillä jos me juotettaisiin +yhdeksi olennoksi, niin olisit sinä tavallisen rikas, tavallisen kaunis +ja tavallisen taidollinen, tavallisesti kunnioitettu ... niin, kaikki +sattuvasti tavallista". + +"Sinä olet sievä tyttö, hyvä Dora, mutta et ymmärrä miten kannetaan +rikkauden onnettomuutta". + +"Vai niin, miksi en sitä ymmärtäisi! Kun sinä, näet, ostit kaikki minun +kukkani, oli minulla kolmekolmatta riksiä ja kahdeksantoista killinkiä +kassassa, enkä mitenkään käsittänyt kuinka niin suuri summa kuluisi. +Minulla ei ollut milloinkaan ennen ollut rahaa. Mutta minä en voinut +maata öillä varkaitten pelosta, ja kun hyvänluontoinen Löfstedt tuli +ylös, näytti hän minusta epäiltävältä, sillä hän tiesi että minulla oli +kolmekolmatta riksiä kassassa ... eikä syvyyden viehätystä taida kukaan +ennalta arvata. Se oli kauhea levottomuus, mutta se ei ollut minkään +testamentin vallassa, ja senpätähden tulinkin päivä päivältä +rauhallisemmaksi. Minä kyllä tiedän mitä rikkauden, levottomuuden ja +surun kanssa taisteleminen tahtoo sanoa". + +"Lapsi raukka!" nauroi Annette, "kaikki tuo kolmenkolmatta riksin +takia. Niin, se on selvä, että muurahaisen musertaa se, jota hevonen ei +minään pidä ... kaikki suhteellisuudessa; mutta asia on sama". + + + + +LÄHETTILÄS. + + +Koulukamarissa Eetenissä istui kaksi poikaa ja luki ahkerasti, samalla +kun kotiopettaja, muuan nuori ylioppilas Upsalasta, opiskeli; sillä ero +on pojilla ja heidän opettajillansa, ne ainoastaan lukevat, mutta hän +opiskelee. + +"No," kuului ääni, "hyvää päivää, rakas Rauhanen, hyvää huomenta +pojat... Ui, ulkona on lemmon kylmä. Muutoin olen minä koko aamun ollut +ulkona ja katsellut miten ne kyntävät Leppäsuota. Kas niin, älkää +häiriintykö", lisäsi tuo kunnon mies, otti hiilen kakluunista ja +viritti piippunsa. "Minun on puhuminen Rauhasen kanssa... Ei, sen saa +Rauhanen tietää, että siellä on hiukan kantoja ja pitkiä vääriä +puunjuuria ja romua, niin että kyllä siellä on kasvanut kolme metsää +päälletyksin, ennenkuin siihen maahan aura laskettiin... Mutta siitähän +en aikonutkaan puhua, Lukekaatte, pojat, minä puhun vaan Rauhasen +kanssa, se ei kuulu teihin." + +Rauhanen oli siisti ja iloinen nuorukainen, joka puri huultansa tuolle +hyvälle papalle, mikä ei itse ollut oppinut mies ja sentähden luuli, +että aivan samoin on lukemisen kuin muun työn kanssa. + +"Mitä inspehtoori käskee?" kysyi kotiopettaja. + +"Kä-käskee, vai niin suurta! Minä en mitään käske; mutta tietysti +tahdon tietää jos Rauhanen, joka on ylioppilas ja voi pakata latinaa +poikaloppeihin, ei myös taitaisi opettaa vanhoille niskoitteleville +akoille "_qvator species_". [Neljä yksinkertaista laskutapaa.] + +"Se on vaikea tehtävä; mutta mistä on kysymys?" + +"Niin, huomattava," alkoi inspehtoori, joka oli jotenkin varallinen ja +Eetenin velaton omistaja ja vieläpä vähän sen ylitse, "niin, +huomattava, se on noiduttu historia. Herra mahtaa uskoa, se voi laittaa +kunnon miehelle harmaat hiukset. Niin, huomattava asia oli se, että +autuaalla vaimollani, joka kuoli kolme vuotta sitten, oli isä, niinkuin +kaikilla ihmisillä, kuinkas muuten; mutta, katsokaas, onnettomuudeksi +oli appi-ukollani sisar, joka oli naimisissa eräällä kauppamiehellä. +Kun hän kuoli, autuas ihminen, niin nimitti hän appi-ukkoni sisarensa +holhoojaksi, sillä jäi jälille kolmetuhatta riksiä, vähän ylitse. Akka +mahtoi olla hopakko, sillä muutoin hän ei olisi niin tehnyt. No, +appi kuoli, ja niin sain minä, toisen perinnön kanssa, akan ja +holhoojaviran, ja rahat pantiin laillista korkoa kasvamaan. Mutta nyt +mahtaa Rauhanen uskoa että meni kuin paha henki mummoon, täti +Printfell, niinkuin vaimo-vainajani häntä nimitti. Hän muutti paikalla +Tukholmiin, elääksensä suurella pääomallansa, ja niin piti siellä +neuvoa asianajajain ja veijarein kanssa, päästäkseen vapaaksi holhun +alaisuudesta; mutta siinä asettuivat vastaan hänen sukulaisensa -- oli +yksi pappi -- ja vaikka minä sanoin ja kirjoitin ja pyysin kaikkia +päästämään mummon omavaltaiseksi, niin ei siitä tullut mitään. No, nyt +hän on vihainen minulle kuin tiikeri, sillä hän luulee että minä tahdon +häntä pettää, kun korkoa ei tule kuin sata kahdeksankymmentä riksiä, +eikä se tahdo riittää Tukholmissa. Lempo vieköön, hän kirjoittaa +vähintäin kaksikuudetta kirjettä vuodessa, pitkiä arkkia +harakanvarpailla laillisista oikeuksistansa, että hän menee jonakuna +kauniina päivänä kuninkaan luokse. Niin, hän on jättänyt kaksi +armorukous-kirjettä kuninkaalle, mutta nekään eivät ole auttaneet." + +"Mitä minä voin siinä tehdä?" kysyi Rauhanen. + +"Niin, katsokaas, se meni hyvästi niinkauan kuin vaimoni eli, sillä hän +kun oli, niinkuin akka sanoo, hänen lihaansa ja vertansa, niin noukki +hän murunsa Printfellille ja lahjoi Ollia veräjällä, niin ettei minulla +ollut aivan paljo siitä tuntemusta. Mutta nyt saan minä olla pulassa +yksinäni ja lukea hänen kirotuita harakanvarpaitansa. Ja niin minä saan +kirjeitä hänen ystäviltänsä, mitä kaluja ne ovatkaan, jotka antavat +minulle siveysnuhteita ja sanovat, että minun on tekeminen vanhalle +kunnianarvoisalle ystävälle kumminkin oikein; ja on minun kärsiminen, +kun minulla on laatikko täynnä postikuitteja, että hän on vuosittain +saanut ennakkomaksua yli puolen toisen vuoden tulosta! Minä olen +pyytänyt hänen muuttamaan pois Tukholmista, mutta kyllä kai, +pääkaupungissa tahtoo hän olla; sillä siellä, kirjoitti hän viimeksi, +asuu maan isä kuningas ja maan äiti kuningatar, ja jos ei muu auta, +niin kumartaa hän kerran polvillensa niiden eteen, ja sen hän kyllä +tekee, luulen minä. Mutta ei totta tosiaan tule enemmän kuin sata +kahdeksankymmentä riksiä korkoa kolmesta tuhannesta Spolenin laskun +mukaan, jos ei itse piru ole pannut pois merkkiä." + +"Hm, mutta minä en voi käsittää mitä minun on tässä asiassa tekeminen". + +"Niin, katsokaas, Rauhasen on syksyllä meneminen Upsalaan Tukholmin +kautta. Silloin voi Rauhanen mennä täti Printfellin luokse ja tädittää +häntä ja opettaa hänelle _qvator species_ ja sanoa hänelle, että hän +saa polvistua kaikkein valtaherrain ja Roomin paavin eteen, mutta että +sata kahdeksankymmentä on kuitenkin kolmen tuhannen korko, luettuna +kuusi sadalta, ja tervehtää häntä ja olla kohtelias, ja jos se ei auta, +niin käskekää hänen mennä hiiteen. + +"Se on vaikea tehtävä." + +"Niin kyllä, mutta, Jumalan nimessä, jotain keinoa tässä on +koettaminen, sillä hän tekee minun hulluksi." + +Rauhanen lupasi tehdä mitä voi, sillä hänen isäntänsä näytti vaikka +muutoin iloinen ja maltteellinen, joutuneen viimeisillensä. + +"Kiitoksia, rakas Rauhanen, kiitoksia! Sellainen akka voi viisaan +ihmisen tehdä mielettömäksi, sillä lakia ei hän käsitä eikä tottele, +laskea ei hän tahdo eikä taida, itseviisas hän on, sillä nähkääs, hän +on hoitanut taloutta koko seitsemänkolmatta vuotta, kuitenkin niin että +mies pani hänen holhottavaksi ja niin hän epäilee kaikkia päälle +päätteeksi ja luulee että koko maailma tahtoo varastaa häneltä ... +sanalla sanoen, Rauhanen, hän on houkkio, ja siksi minäkin tulen." + +Neljätoista päivää tämän keskustelun jälkeen istui rouva Printfell +tavallisuuden mukaan kamarissansa Kaisansa kanssa, joka oli vanha, +kokoon kuivunut piika, oli kaikissa yksimielinen ja sentähden mummon +silmäterä. Ikuisesti lämmin kahvinkeittäjä, vähän lihavanläntä, +puolellakolmatta jalalla oleva kapine (sillä se oli ollut valkeassa ja +tullut kykenemättömäksi) seisoi ja porisi kaklunin lävessä. Suorastaan +ikkunan edessä riippui häkki, jossa paljas- ja litteäpää keltasirkkunen +hyppi edestakaisin, heitellen silloin tällöin tyhjiä hampunsiemenen +kuoria ympäri huonetta ja ales mummon pöydälle, joka oli kuormitettu +paperikääröllä, nimittäin pesänkirjoituksella ja asiakirjoilla +Printfell vainajan jälleen; ne piti todistaman hänen oikeuksiansa, "kun +kerran pääsee maassa oikeus valtaan". + +Mummo oli nyt korttien asettelemisessa, joka oli yleis-asiallisin +tehtävänsä silloin, kun ei kirjoittanut veljensä tyttären miehelle, +"tuolle Tammiselle Eetenissä, joka on rikas kuin noita, mutta kuitenkin +pitää sopivana ruveta vanhan sukulaisensa avulla säästetyn omaisuuden +haltijaksi, sen takia että hän on turvaton. Mutta koko maailman pitää +nähdä minkälainen mies Tamminen on, ja kuningas jo tietää että hän on +vaarallinen mies, ja Jumala on Tammisen rankaiseva." + +"Niin, sinä saat nähdä, Kaisa, että Tamminen seisoo pian Jumalan +tuomion edessä kaikesta ilkeydestänsä ... se käy niin". + +"Ohoh, käykö niin, rouva kulta!" + +"Käy, niin se on jo kauan mennyt, heti kuin jätän koston ja +rangaistuksen Jumalan käteen ja ajattelen: kutsuuko Herra Tammisen +tuomiolle?" + +"Niin, kyllä hän saa tuomionsa, hän, joka ei milloinkaan tee rouvalle +oikein." + +"Ole vaan varma, tuolla ylähällä istuu yksi, joka kyllä tietää että oli +äärettömän paljon Printfell vainajan jälkeen, se näkyy kyllä tästä +pesänkirjoituksesta; mutta nykyaikaan ei ole yhtään oikeutta. Olisiko +tämä ollut Kustaa kolmannen aikana, niin Tamminen olisi jo aikoja +sitten saanut rangaistuksensa." + +"Se on tietty!" + +"Niin, sen tiedän kyllä, sillä katsos, kuningas kirjoitti Kerttusen +tyttärelle ja sanoi serkuksi, niin hän kirjoitti ja sanoi: Ne ovat +tehneet vääryyttä serkulle ja paljastaneet serkun luita myöden, mutta +minä, Ruotsin kuningas, olen voimakas hallitsija ... niin, se olen +minä. Puhuttiin aina katteini Printfellistä, minun langostani, jolla +oli Ruotsinsalmen metalji ja Miekanritari linnassansa... Se pitäisi +Tammisen muistaa." + +Mummo olisi luultavasti mennyt puheessaan pitemmälle, jos ei hiljainen +naputus oveen olisi häirinnyt molempia vanhuksia. + +"Kaisa, katso kuka siellä on ja pidätä kunnes minä saan myssyn päähäni, +sillä se on tietysti joku herra, minä luulin kuulleeni saapasten +narinata". + +Näin sanoen otti mummo myssynsä, joka riippui neulalla ikkunapeitteesen +kiinnitettynä ja oli jonkinlainen tummansininen, nahkainen harjapussi, +ja pani sen harmaasen päähänsä. + +Mummo näytti oikein arvokkaalta, sillä hän oli ollut kaunis nuorena, ja +sepä lienee ollutkin, joka vaikutti vainajan menemään naimiseen hänen +kanssa ... avioliitto, jolla taisi olla seikkansa, sen mukaan mitä +testamentista voi arvostella. + +Vihdoin oli Kaisa pitänyt niin harvinaisissa tapauksissa tavallisen +puheensa ja aukasi oven. + +Printfell mummo odotti näkevänsä ystävistänsä, se tahtoo sanoa jonkun, +joka tunsi hänen miehensä eläissään ja joka välistä kävi heillä. Mutta +tulija oli aivan nuori, sievä ja soma herra, joka esitti itsensä +ylioppilaaksi eli kokelas Rauhaseksi. + +"Rauhanen? Vai niin, hm ... vai niin," virkkoi rouva käytöksellä, joka +ei hairahtunut vaikutuksestansa. + +"Minä tulen tänne Upsala matkallani, tervehtimään inspehtoori Tammisen +puolesta Eetenissä." + +"Nöyrä palvelijatar; vai niin, hän tervehtii vanhaa tätiänsä, sillä +minä olin täysi täti hänen vaimo vainajallensa, ilmoitan sen nuorelle +herralle." + +"Hän puhuu useasti täti Printfellistä ja toivoo että rouvalle +tapahtunut vääryys pitää oiaistaman. Hän jätti minulle paperin, joka +sisältää että hän suostuu rouvan anomukseen omavaltaiseksi +pääsemisestä." + +Mummo tahtoi jo monta kertaa keskeyttää hänen puheensa, mutta sai nyt +vasta tilaisuuden. + +"Vai niin, tuo rehellinen mies, tahtooko hän niin, jalo Tamminen? Hän +pelkää tilinteon kauheata päivää, joka pian tulee. (Silmäyksellä +Kaisaan) Onko hän kipeä?" + +"Ei, Jumalan kiitos! Hän pyysi minun jättämään nämä viisikymmentä +riksiä." + +"Kiitoksia, kiitoksia. Vai niin, minä saan siinä oikeuteni." + +"Mutta, rouva kulta, alkoi tuo nuori ylioppilas, teillä on kolmetuhatta +riksiä ja minä olen nähnyt omat kuittinne, jotka sisältävät enemmän +kuin koron, mikä tekee sata kahdeksankymmentä." + +"Tuon sata kahdeksankymmentä minä olen kuullut niin useasti, että osaan +sen ulkoa. Mutta mihin jäi koko tavaravarasto, mihin joutui irtaimisto, +minne rahat lentivät?... Ne ovat näissä papereissa." + +"Antakaa minun nähdä." + +"Niin, lakimiehet ovat ne tarkastaneet ja kaikki, jotka suovat minulle +hyvää, ja kaikki sanovat kuin yhdestä suusta... Mutta se on sama. Vaan +niin paljon minä tiedän, että minä olen seitsemänkolmatta vuotta +hoitanut talouttani, ja jos ei vainaja olisi ollut niin heikko +viimeisen tautinsa aikana, niin eivät ne olisi saaneet valtaa hänestä, +sillä hän piti minusta niin paljon, kuin mahdollista oli, eikä +mitenkään olisi tahtonut minulle niin pahasti, kuin nyt on käynyt". + +"Miten kauan on rouva ollut leskenä?" + +"Oi voi, kaksikymmentä vuotta!" + +"No te siis olitte naimiseen mennessänne vaan lapsi, se ei mitenkään +sovi yhteen," sanoi Rauhanen mielistellen. + +"Eihän toki niin, kyllähän sen näkee että minä olen yli +viidenkymmenen," virkkoi vanhus, jonka koko arvo oli kauniissa +ulkomuodossa, ja joka ei paitsi kipua taitanut ajatella +kukoistusaikaansa. + +"Ei, todellakin katsoin minä teidän ... niin, kenties neljänkymmenen +vanhaksi, tahi vähän ylitse, sillä muutamat voivat pysyä ihmeellisesti. +Niinpä sanoi inspehtoori Tamminen, että minä tuskin voin teitä huomata +vanhemmaksi." + +"Ohoh, sanoiko hän niin: Hän on muuten suvainnut minua nimittää +'akaksi,' kyllä minä tiedän." + +"Se on tapahtunut pikaisuudessa, ja ilman sitä hänellä on tapana +useasti sanoa: 'minun mummo vainajani,' 'minun akkani eläissä.'" + +"Jopa jotain, Kaisa, hän ei ollut viittäkolmatta vuotta vanhempi +kuollessansa; sen mahdan minä sanoa! No," pitkitti hän paljon +leppeämpänä, "no, se on nyt niin, että veljeni poika on holhoojani, ja +se voi mennä mukiin. Mutta hän tahtoo minua pois Tukholmista. Herra +Jumala, miten kuitenkin täällä on hauskaa, se on toista kuin +maaseuduilla." + +"Rouva käy siis usein ulkona huvituksissa?" + +"Minä, en, sen tietää Jumala, minä en ole milloinkaan ulkona; ei ole +helppo vanhalle ihmiselle kulkea kolmia rappusia ales- ja ylöspäin, +vaikka minä, Jumalan kiitos, en ole aivan heikko. Minä istun täällä +pikku Bibin ja Kaisan kanssa, ja joka aamu tuo Kaisa Päivälehden, jonka +lainaa kirjoittaja täällä alhaalla, sillä hän on aina ulkona aamusilla, +ja niin saan aivan märkänä painosta. Ja niin saan tietää yhtä ja +toista, ja kesäsin olen ulkona ja katselen komeutta, ja olen nähnyt +kuninkaan ja kuningattaren monta lukematonta herran kertaa, ja sen +tietää Jumala, kun minä niiaan, niin kuningas ottaa hatun päästänsä ja +nyökkää minulle, hän tuntee aina mummon, joka hänelle on jättänyt kaksi +anomuskirjettä." + +"Vai niin, todellakin?" + +"Niin, sen tietää Kaisa kaikkein paraiten, sillä hän on sen nähnyt." + +"Niin se on, kuningas on kohtelias rouvaa kohtaan, mutta jos joku herra +on hänen mukanansa, niin pitää hän itsensä liian hyvänä tervehtimään." + +"Niin, niin se on", lisäsi mummo, "jos jotain tahtoo, on aina paras +kääntyä kuninkaallisten puoleen eikä heidän herrojensa, sillä ne eivät +tee milloinkaan hyvää." + +Nuori ylioppilas ymmärsi paremmin sovittaa puheensa kuin isäntänsä +ymmärsi kirjoittaa, ja mummo Printfell ei ollutkaan paha, vihattava +ihminen, vaan hyvä kuin lapsi, kun ei vaan sysätty valeluulojaan +päähänsä. Hän oli yhtä helppo lepyttää kuin vihoittaa, ja sovinto tuli +pian, sillä Rauhanen ymmärsi vakuutta vastustamatta. + +Hän käsitti nyt että sata kahdeksankymmentä oli oikein, mutta samalla +että hän tarvitsi enemmän, ja Rauhasen tehtävänä oli rauhan toimeen +saaminen, vieläpä vuosittainen uhraus inspehtoorin puolelta. Mummo oli +parhaimmalla mielialalla maailmassa ja nuori uudestaan Dora Bernhardin +tullessa sisälle. + +"Kas niin, Dora kulta! Miten äitinne voipi?" kysyi mummo leppeästi. +"Tiedättekö täällä istuu nyt muuan herra, joka sanoo että Tamminen on +kunniallinen mies eikä tahdo minulle mitään pahan." + +Esitteleminen kävi tavallisesti. + +"Hirmuista on, lapsi, miten suloista on kamreerilla tuolla ylhäällä, ja +kuitenkaan et unhota vanhaa täti Printfelliä. No, meneekö tyttö +naimiseen?" + +"Sitä minä en tiedä, täti kulta, ja tuskin uskon." + +"Herra Jumala, miten hän on onnellinen, joka istuu niin ylellisyydessä. +Tietääkö herra Rauhanen, hän on Lapinmaasta köyhän miehen tyttö, jonka +he ovat ottaneet omaksensa." + +"Ei, Norrlannista," oikasi Dora. + +"No niin, lapsi, se on yhden tekevä, mutta yhtä hyvä, hän seurasi +eläinkulettajaa, niin, Kaisa tietää koko historian." + +"Ei, täti kulta, hän on paikasta, joka sanotaan Joutsenvedeksi." + +"Se on," huomautti Rauhanen, "samassa kirkkoherrakunnassa, jossa isäni +on komministina." + +"Tunnetteko Joutsenvettä ja siellä olevia vanhuksia?" kysyi Dora +vilkkaasti. + +"Minä en ole nähnyt Joutsenvettä kuin yhden kerran; se oli kaksi vuotta +sitten. Minä ja muutamia muita kuljimme ympäri tuntureja kasveja +tutkimassa ja keräämässä. Tulimme silloin muuanna kauniina kesäpäivänä +tyynen järven luokse, joka sijaitsi tunturin alla; luulimme olevamme +synkässä metsässä, kaukana kaikista ihmis-asunnoista, kun huomioani +herätti eräs ääni, joka uudistui niin säännöllisesti, ettei se voinut +johtua jostakusta metsäkaskesta. Vihdoin huomasimme että se oli +kangaspuitten yksiääninen kalkutus." + +"Oi, puhukaa vielä, ja te..." + +"Me pitkitimme äänen johtamina kulkuamme ja näimme järven toisessa +päässä lahdelmassa vähäisen harmaan huoneen. Muutamia lehmiä söi +koivuniityllä ja joitakuita lampaita hyppi kukkuloilla ylös ja ales. +Mentyämme tupaan huomasimme siellä nuoren vaimon istumassa kangaspuissa +ja vanhan mummon käämiä tekemässä." + +"Oi, hän oli Annetten äiti ... ja kenties hänen veljensä vaimo." + +"Me olimme siellä ainoastaan jonkun minuutin, joimme maitoa ja menimme; +siinä koko lyhyt matkakertomukseni." + +Nuori mies tuli aivan pian tutuksi rouva Printfellin luona siinä +pienessä kamarissa, ja Doran tultua oli hänen erittäin hyvä olla. +Hänellä oli vähän tilintekoa mummon kanssa, jonka hän suoritti +sukkelasti kuiskuttelemalla ja jätti yhden paperirahan. + +Kauan ei viipynyt, ennenkuin hän jätti tuon nuoren miehen, mummon ja +Kaisan yksinänsä. + + + + +KIHLAUS. + + +"Rouva kamreeri muistaa kai hyvin vielä nuoren reivi M:n, joka +kamreerin eläissä seurusteli täällä," virkkoi asessori Svaning, joka +tavallisesti sai olla ihan yksistään mamman kanssa. + +"Muistan, hän oli erinomaisesti sivistynyt nuori mies." + +"Hänellä ja luutnantti Hjalmarilla oli todellakin mieltymystä +toisiinsa." + +"Ei, hyvä asessori, mistä sen käsityksen saatte? Hjalmar? Ei totta +tosiaan, häntä ei voinut reiviin verrata." + +"Mutta se täytyy teidän kuitenkin tunnustaa, että Hjalmar oli +harvinaisesti sivistynyt ja siisti nuori mies," sanoi asessori, +"jaloluontoinen mies, niinkuin minä luulen, vaikka hänen varansa +onnettomasti..." + +"Te tuomitsette lempeästi, hyvä asessori." + +"En, se on vaan oikeus: hän oli ihminen, jolle minä todella annoin +luottamuksen." + +"Sitten valitan minä teitä." + +"Taitaa niin olla; mutta ihanata on kun uskoo kaikki ihmiset +rehellisiksi ja jaloiksi. Kuitenkin..." + +"Mitä sitten?" + +"Kuitenkin on hän osannut pelata korttinsa aivan hyvästi." + +"Miten niin? Kuinka hän on pelannut korttinsa?" + +"Niinkuin tiedätte, tuli hän täällä tutuksi nuoren reivi M:n kanssa." + +"Tiedän." + +"Ne tulivat hartaiksi ystäviksi, ja mikä luonnollisempi kuin että nuori +reivi, aina vierasvarainen, kutsui ystävänsä äitinsä kartanoon +Ludwiginvuorelle." + +"Niin, se on luonnollista." + +"Sinne lienee hän matkustanut, kun täältä niin äkkiä katosi. Ei koskaan +voi tietää milloin omansa löytää, sanoo sananlasku." + +"No, ja enempi?" + +"Niin, enempi, ettekö te ole kuulleet mikä pian on joka miehen +suussa ... ainoastaan huhuna, se on tietty, mutta kuitenkin aivan +varma." + +"Mitä sitten? Puhukaa, asessori." + +"Niin, ettekö tiedä että hän lienee kihloissa ihanan neiden Constance +v. M:n, nuoren reivin sisaren kanssa, muuan Ruotsin ihanimpia tyttöjä, +kaikkein kunnioituksen esine." + +"Mutta, mutta se on juorupuhe," virkkoi kamreerin leski kiivaasti +täristen; "niin ilkeäksi en minä häntä luullut." + +"Ilkeäksi? Ei siinä ole mitään ilkeyttä, kun kohtaa onnensa. Se on +ainoastaan erinomaista miten hän on voinut saada vanhan reivinnan +suostumuksen; mutta poika on kaikkivoipa siinä huoneessa ja hän on niin +hyvästi tahtonut." + +"Minä en voi lakata ihmettelemästä." + +"En minäkään ensi alussa; mutta Jumala antakoon tuolle nuorelle +miehelle kaiken sen onnen, jonka minä luulen hänen ylevän luonteensa +ansaitsevan. Iloista on nähdä onnellisia ihmisiä maailmassa; ja joka +saa Constance v. M:n, voidaan kaikissa katsannoissa sanoa +onnelliseksi." + +"Onko hän niin ihana?" + +"On, tosiaankin. Hän on ruskeaverinen ja siis erinäköinen teidän +ihanasta tyttärestänne; mutta hän kilvoittelee hänen kanssansa." + +"Oi, hän ei ole tietysti mikään ... mutta Annette on hyvä, niin hyvä; +hänellä on sydän..." + +"Jonka hän on sivistänyt äitinsä mukaan." + +"Voi, meillä kaikilla on vikoja, ei kukaan ole täydellinen." + +"Se ei näytä johtuvan mieleenne, rouva, että juuri se mietintö +todistaa, ettette sitä tarvitse tehdä, sillä joka on päässyt pidemmälle +tieteessä, uskoo itsensä aina taitamattomaksi; hän yksistään näkee +miten paljon puuttuu. Niin on taivaallisessakin tieteessä, kun ollaan +vilpitön kristitty. Mitä pidemmälle ennätetään, mitä korkeammalle +tullaan, mitä enemmän armon aurinko luo valoa sieluumme, sitä paremmin +kykenemme huomaamaan niitä vähäpätöisiä pilkkuja, joita jää sydämemme +pohjalle." + +Hyvä asessori pitkitti kauan vakuuttaaksensa kamreerin rouvaa että hän +on enkeli, ja imarrus ja mielen tyyneys pimentivät rouvan päättämystä. + +"Tätä ette saa mainita tyttärellenne," virkkoi asessori lopuksi. +"Hjalmar on yksi monista, jotka jumaloitsevat häntä, eikä ole sovelias +antaa hänen sitä tietää ennenkuin asia on varma; nyt se on ainoastaan +juorupuhe ... huhuja ei käy uskominen." + +Asessori antoi näin tiedon kamreerin rouvalle, mutta toimitti sen myös +palvelijansa kautta eräälle toiselle, jonka tunnemme, tiedoksi, joka +oli kehkiintynyt asessorin omassa kekseliäässä sielussa. + +Oli muuan aamu, jolloin Löfstedt seisoi portilla ja tapansa mukaan +hakkasi halkoja. Silloin tuli eräs nuori mies ja kysyi jos hänen +nimensä on Löfstedt. + +"Häh? kyllä minä se olen." + +"No se on hyvä. Tunteeko Löfstedt luutnanttia, jonka nimi on Hjalmar?" + +"Totta kai; hän lainasi rouvalle täällä ylhäällä rahaa hänen kipeänä +ollessansa. No mitä sitte?" + +"Niin, huonmaatkos, minä olen hänen anoppinsa palvelija." + +"Häh, tuolla toisella puolella, kamreerinko?" + +"Eikö hittoa, reivinna M:n, Ludwigin vuorella." + +"Anoppi, reivinna M.? Ei Hjalmar ole nainut, häh?" + +"Ei, ei vielä, mutta pian; hän on kihloissa neiti Constancen kanssa; +kaunis tyttö, Löfstedt mahtaa uskoa." + +"Hm, vai niin." + +"Ja hän pyysi minua tervehtimään kaikkia tuttujansa ja sanoi: jos +löydät ukko Löfstedtin, joka luultavasti asuu -- luultavasti, sanoi +hän, sillä hän ei tiennyt varmasti talon numeroa ... Kustaankadulla, +niin..." + +"Jopa jotain, ja hän muistaa..." + +"Niinpä niin, hän muistaa sinun aivan hyvin... Ja anna hänelle, sanoi +hän, pankkokolmonen, jonka hän saa panna likoon kihlauksen kunniaksi; +sillä katsos, luutnantti on iloinen ja tahtoo että koko maailma +iloitsisi." + +"Häh, se ei käy milloinkaan laatuun. Hei, kun hän muistaa minua, mutta +hän on saanut selvän tuolla toisella puolella," virkkoi Löfstedt ja +otti setelin syvästi kumartaen. "Tervehtäkää sitä hyväntahtoista +luutnanttia Löfstedtin puolesta ja sanokaa, että se liotetaan. Muutoin +minä hakkaan nyt halkoja oikeusneuvokselle, sillä katsokaas, hän ei +polta milloinkaan kuin vuoden vanhoja halkoja." + +Palvelija oli tuskin mennyt ennenkuin Löfstedt, käänneltyään ensin +seteliä kaikin puolin ja tarkastettuaan vesileimaa, ollakseen oikein +vakuutettu ettei se ole väärä, tömisti astuimia ylös katteinin rouvan +luokse, ilmoittaakseen hänelle uutisia ja kertoakseen odottamatonta +onneansa. + +Rouva, joka tiesi koko asian Annetten kanssa, pelästyi, ja puhui sen +iltasella tytöllensä. + +"Niin halpa ei hän mahda olla," sanoi Dora, "Ei, se on kauhistavaa, ei, +se ei ole tosi!" + +"On, Löfstedt näytti minulle rahan, eikä liene kenenkään eduksi antaa +pankkokolmosta, viekoitellaksensa köyhää puunhakkaajaa Tukholmissa." + +"Ei, siltä ei se näytä. Mutta, mamma, voiko joku ihminen todellakin +olla niin ilkeä?" + +"Jumal' armahda, niin se näyttää, vaan sellaiset esimerkit ovat +harvinaiset." + +"Ja hän, joka näytti niin rehelliseksi ja jaloksi, jonka Annette ja +minä katsoimme hyväksi ihmiseksi, jaloksi ja puhtaaksi kuin kullan!" + +Dora ei voinut maata sinä yönä; hän tahtoi epäillä -- mutta siihen ei +löytynyt syytä. + +"Ludwiginvuori, Ludwiginvuori... No, kummalliseksi tulee nähdä jos hän +on kirjoittanut sieltä kirjeensä. Sitä ei Annette katsonut." + +Seuraavana aamuna pyysi Dora nähdäkseen Hjalmarin kirjeen, hän sai sen. +Oikein, se oli kirjoitettu Ludwigvuorella, ja kun katsottiin sinettiä, +oli se reivi M:n. + +"Hän on siis siellä," virkkoi hän sitä miettimättä. + +"Missä, Dora?" kysyi Annette, joka surullisena nosti silmänsä eräästä +kirjasta. "Missä?" + +"Ludwiginvuorella." + +"Niin, se on kai hänen setänsä omaisuus; sillä minä kirjoitin vaan +kaupungin nimen ja: seuraa katteini Hjalmarin postia?" + +"Ei, Annette kulta, niin se ei ole. Mutta, Jumalan kiitos, sinä et +tarvitse murehtia, hän on sinulle ansioton, hän on halpa, petollinen +ihminen, joka mujerti onnesi ja kenties nauraa sillä." + +"Mitä sinä sanot? Mikä se on?" kysyi Annette ja karkasi ylös. "Sinä +näytät aivan muuttuneelta." + +"Niin, Annette, minä kiehun vihasta," sanoi tuo hyvä Dora, jonka +lempeät kasvonjuonteet eivät voineet osoittaa kiukkua, vaan ainoastaan +vaivaavan ahdistuksen sydämessä. "Jos kuitenkin taitaisin itkeä," sanoi +hän yhä kiihkeämpänä ja polki pientä jalkaansa. "Ei, Annette, minä en +voi itkeä." + +"Mutta, Dora, mikä siis on?" + +Dora katsoi sen ainoaksi tunteitten rikkomistavaksi, jonka hän huomasi +joka päivä kalvavan ystävänsä mieltä. Hän kertoi kaikki. + +Kertomus loppui; mutta Annette vielä istui ja ikäänkuin kuunteli. + +"Nyt se on loppunut," sanoi Dora läähättäen. + +"Niin, se on loppunut, kun minä vaan uskoisin historian. Minä epäilen +sitä, minä kysyn Hjalmarilta." + +"Kysyt häneltä? häneltä että hän näyttäisi sinun kirjeesi ja kenties +nauraisi tuolle tungettelevalle mamselille, hän, niinkuin näet, on +lukinnut kirjeen lankonsa sinetillä? Ehkä tuo iloinen reivi ja hän itse +nauraa oikein kelpolailla sinulla; minä uskon kaikkea siitä ihmisestä." + +Hyvät ihmiset, jotka eivät luule kenestäkään pahaa, menevät usein +vastakkaisuuksiin ja uskovat kaikkea pahaa jostakusta; ne seuraavat +uskollisesti piplian sanaa: "Joka rikkoo yhden minun käskyistäni, hän +rikkoo ne kaikki." + +Annette ei, vaikka hän tunsi raskaasti solvaisevaa epäluuloa, voinut +olla nauramatta hyvän Doran kiivaudella. Vielä tahtoi hän epäillä. + +Kamreerin rouva tuli nyt sisälle, ja keskustelu loppui siksi kerraksi. + +"Miksi nyt niin äänetönnä?" sanoi hyvä rouva. "Pieni Dora puhui äsken +niin kovasti, ja sinä, Annette, näytät onnettomuutta ennustavalta; +kenties sinä tiedät..." + +"Me tiedämme; Hjalmar on kurja olento," sanoi Dora, joka ei voinut +hillitä kieltänsä; "eikös niin?" + +"Niin, se on niinkuin minä olen aina luullut, Hjalmar on huono +ihminen," sanoi rouva; "Jumalan kiitos, se antaa Annettelle voimaa +unhottamaan tuon ilkiön." + +Annette kumartui kirjansa ylitse, hän tunsi ettei hänellä ollut sitä +voimaa -- mutta hän alkoi uskoa. + +"Se on siis yleisesti tunnettu?" kysyi hän vapisten äitiltänsä. + +"Niin, lapsi, se on varma; hänen pitäisi oleman ihana, kopea, älykäs, +kaikissa äitinsä vertainen, tuon nuoruudessansa ihanan reivinna v. M:n. +Minä tunsin hänen aivan hyvin tyttönä, nimittäin äitin; hän oli +maaherran tytär B:ssä. Oi miten hän oli ihana, ja tytär sanotaan olevan +vielä ihanampi. Käsittämätöntä kun Hjalmar on voinut saada sellaisen +vallan." + +Jokainen sana pisti Annette raukan sydämeen sillä hän ei voinut +niinkuin Dora tuntea vihaa Hjalmaria kohtaan. + +Sanotaan että rakkaus muuttuu vihaksi; se ei ole tosi muunlaisessa +rakkaudessa, kuin puhtaasti itsekkäässä ja enemmän etelämäisesti +aistillisessa; täällä pohjoisessa hyvässä sydämessä, jos rakastaa +enemmän kuin tietääkään, vaihtuu rakkaus murheeksi -- ei vihaksi. Joka +vihaa, ei surkastu, sillä viha ei laskeennu rintaan; mutta murehtiminen +kadottaa kaiken voiman, siinä kun ei ole sielua virkistävää, vaan +kaikki sitä ales painaa. + +Annette vaipui syvään raskasmielisyyteen, häntä kun miellytti pikemmin +lisäys kuin vähennys. Hän näki alituisesti edessänsä tuon ihanan +miehen, vaaleana kuin kuun paiste lakastuneille lehdille, joita myrsky +on ravistanut -- hän oli kuitenkin ihana, kuitenkin yhtä jalo, vaikka +jokainen piirre oli kangistunut marmoriksi; ja sellainen ei voinut olla +teeskentelyä -- se oli mahdotonta. + +Tämä kuva, tuo vaalea, riutunut ulkomuoto, nuo synkät, ikäänkuin +kysyvät silmät luuli hän olevan alituisesti edessänsä valvoissa ja +maatessa -- lakkaamatta seisoi hän hänen edessänsä ja tuntui kysyvän: +"Annette, miksi teit minulle sen?" Hjalmarin naimiseen meno oli hänen +mielestään uhri; sattumus oli hänelle lahjoittanut ihanan morsiamen; +mutta Annette tiesi parhaiten että se kuitenkin oli uhri, tapa jolla +hän oikein ja ainiaan repi hänen kuvansa sielustansa. + +Sellaiset olivat tytön sisälliset ajatukset. Hän ei milloinkaan +yhdistynyt äitinsä kirouksiin tahi Doran ankariin arvosteluihin +Hjalmarista ja muutoin kaikista miehistä, sillä tuo hyvänsuopa tyttö ei +tahtonut jättää asiaansa puolitekoiseksi, ja niin paljon hän tiesi +että Hjalmar oli mitä sanotaan kunniallinen mies. Mutta kun niin +kunniallinen voi unhottaa, mitä sitten tavallisen laatuiset +muistanevat. + +Sill'aikaa kävi asessori kunnia-tervehdyksillä melkeen joka päivä +kamreerilla ja lähestyi kaikkien harrastuksiensa selvenemistä. + +"Useasti," sanoi hän eräällä suosiollisella hetkellä, "on minulla ollut +ajatus, joka lakkaamatta polttaa sydäntäni." + +"Mikä siis, hyvä asessori?" + +"Teidän jalolle äitin sydämelle voin uskoa kaikki," toisti hän ja +suuteli rouvan kättä. "Jos Jumala tahtoo, sillä paitsi hänen +suosiotansa ei mitään tapahdu, voin minä liikuttaa teidän sydäntänne." + +"Oi niin, herra asessori, te olette jalo ihminen, jonka rehellisen +luonteen minä tunnen ja pidän arvossa." + +"Kiitoksia, sydämellisiä kiitoksia niistä sanoista! Oi, te tarvitsette +pojan, jonka puoleen te, turvaton leski, voitte kallistaa väsyneen +päänne... Sanokaa minulle vilpittömästi: luuletteko että minusta tulee +hyvä poika?" + +"Ja te tarkoitatte siis..." + +"Niin, minä olen tunnustanut kaikki. Minä olen kyllästynyt tähän +tyhjään nuoren miehen elämään ja tahdon rakentaa oman kodon ... mitä te +sanotte?" + +"Oi, jospa se olisi minun vallassani, niin ... minä en todella tiedä +ketään, jolle mielukkaammin..." + +"Ikuinen kiitos, jalo, enkelin kaltainen sielu, kiitos, ikuinen +kiitos!" + +"Älkää minua kiittäkö; tyttäreni määrää itse kohtalonsa, sen lupasin +minä miesvainajalleni hänen kuolinsängyssänsä. Mutta jos te saatte +Annetten lupauksen, siunaan minä teitä ilolla." + +Asessori pyyhki silmiänsä; hän luuli melkeen itkevänsä. + +"Minä en voi sanoa, minä en voi lausua," sanoi hän sortuneella äänellä; +"teidän jalomielisyytenne on ylen suuri. Mutta sanokaa tyttärellenne +miten äärettömästi minä häntä rakastan, että minä olen aina +hiljaisuudessa rakastanut, mutta etten minä ole milloinkaan ennen +uskaltanut edes itseänikään antaa selvästi aavistaa, että niin oli." + +"Kyllä minä puhun tyttärelleni, mutta houkutella en minä häntä tahdo." + + + + +AIKA SEN JÄLKEEN. + + +"Hyvä Annetteni, sinä olet nyt jonkun ajan oikein riutunut; sinä olet +vaalea, katsanto himmeä ... ja kuitenkin naurat sinä välistä ja näytät +tekevän työtä ylen paljon. Et sinä tarvitse työssä olla." + +"Totta kai, mamma, minä tarvitsen työskennellä, ja Dora on opettanut +minun saamaan huvin työstä. + +"No niin, ei se vahingoita; mutta sinä vajotat itsesi suruun Hjalmarin +käytöksen tähden; hän ei sitä ansaitse, hän oli sinulle halpa; siinä +huomaat miten ulkomuoto pettää." + +Annette pudisti päätänsä. + +"Pian, Annette, seisoo hän ihanan morsiamensa kanssa vihkituolin +vieressä, ja nauraa sinulle ja surullesi." + +Annette ravisti taas kaunista päätänsä ja sanoi: "Ei, äiti, sitä hän ei +tee." + +"Sinä uskot siis vielä häntä." + +"Uskon, äitini, minä uskon häntä, syy oli minun." + +"Mutta näethän sinä kuitenkin että köyhä luutnantti etsi rikkaan tytön, +aateliton haki ylhäisen naimisen, hän sai ihanan morsiamen... Uskotkos +kuitenkin, ettei hän ilolla nähnyt sinun tekevän, jota sinä sanot +hairaukseksi, mutta joka oli korkeamman vallan vaikutus?" + +"Niin, mamma." + +"Mutta jos nyt mies, jolla on kaikki hyvät omaisuudet, nimittäin +sisälliset, joka rakastaa sinua syvästi, hiljaisesti, sanattomana, +mutta uskollisesti, iäisesti, jos sellainen kosisi, mitä sinä +vastaisit?" + +"Ei, minä vastaisin ei." + +"No, lapsi, mieti... Minun täytyy sanoa sinulle että asessori..." + +"Svaning?" + +"Niin, lapsi!" + +"Svaning?" toisti Annette ankarasti väristen; "no, sitä puuttui, +mamma." + +"Mieti tyynesti asiaa, Annette; mieti asiaa, tyttöni. Hän on +kunniallinen ihminen, joka pyytää kättäsi." + +Annetten muoto osoitti syvää miettimistä. Vähittäin kirkastui silmäys, +se sai jotain uneksivaa, haaveellista, sielun syvyydessä paloi silmistä +välkkyvä hehku. "Niin, mamma," sanoi hän vihdoin, "minä tahdon miettiä; +minä itse puhun Svaningin kanssa; minä olen vilpitön häntä kohtaan. +Hyvää yötä, mamma!" + +"Jumala siunatkoon lasta ja antakoon hänelle hyvän neuvon!" kuiskasi +äiti tytön mentyä. "Se ei pääty koskaan hyvästi, jos hän ei saa muuta +ajateltavaa. Tuo häijy ihminen, joka syöksi lapseni epätoivoon!" + + + + +MUUAN PÄIVÄ MYÖHEMMIN. + + +Annette istuu puoliksi kallistuneena vasten sohvankulmaa. Asessori +Svaning seisoo hänen vieressänsä. + +"Minä olen puhunut kunnioitettavan äitinne kansaa." + +"Teillä on siis täysi tosi, herra asessori, kosimisessanne?" + +"On, Jumalan nimessä!" + +"Älkää tehkö valaa, herra asessori, sillä minä tiedän että te tahdotte +minua puolisoksenne... Mutta onko se minua tahi minun rahojani?" + +"Te, te ... ainoastaan te! Jos te olisitte köyhä, pyytäisin yhtä +lämpimästi teidän rakkauttanne." + +"Minun rakkauttani! (Halveksivasti nauraen.) Sitä ette milloinkaan voi +saada, hyvä asessori." + +"Mutta aikaa voittaen, hyvä Annette, aikaa voittaen." + +"Mahdollisesti voitte saada kunnioitukseni; mutta rakkauttani +_ei milloinkaan_." + +"Mutta, Annette, miksi niin? Te tahdotte murtaa minun." + +"En, herra asessori, minä en tahdo pettää teitä ... minä rakastan +toista." + +"Ketä? Kuka on hän onnellinen?" + +"Henkilö, jota ette voi kärsiä, joka kuuluu toiselle, ja jota ei minun +sovi, en saa rakastaa ... ja kuitenkin minä rakastan häntä enemmän kuin +elämääni." + +"Ketä?" + +"Hjalmaria." + +"Hjalmaria? Häntä! Hän löytää onnensa näinä päivinä, sanoo huhu, +hän..." + +"Älkää puhuko, ei sanaakaan; minä rakastan häntä iäisesti, enkä taida +rakastaa teitä." + +"Te annatte minulle siis kieltävän vastauksen, te syöksette minun +toimettomuuden mereen." + +"Epäyksen? Minä en ole siitä puhunut, minä voin miettiä." + +"Oi, te teette minun onnelliseksi!" + +Annette katseli asessoria tutkivilla silmäyksillä; ne näyttivät +tunkeutuvan läpi sydämen ja etsiskelevän sen hienoimmat langat. "Te +tahdotte ainoastaan omistaa minun, rakkaudettakin; tahdotteko niin?" + +Asessori epäili, mutta sanoi vihdoin: "No, jos ette voi rakastaa minua, +jos ette taida lakata rakastamasta ansiotonta..." + +"Ansioton? Herra asessori, ken on teille sanonut että Hjalmar on +ansioton?" + +Asessori vaikeni. + +"Hyvä asessori," alkoi Annette murtavalla tyvenyydellä, "olkaamme +rehellisiä toisiamme kohtaan. Te tahdotte omistaa minun rakkaudetta, +taipumuksetta; te tahdotte valtaanne ainoastaan minun itseni ja +omaisuuteni..." + +"Ei, ei niin, ei niin..." + +"Me olemme vilpittömiä, herra asessori; te olette kieltäytyneet +kaikista, paitsi tästä, ja ette siis tahdo enempää... Niin muodoin," +pitkitti hän kun asessori vaikeni ja puri huuleensa, "niin muodoin on +minun ajatukseni jälillä." + +"Puhukaa, tuomitkaa kuin tahdotte, mutta älkää murhatko minua teidän +jääkylmyydellänne." + +"Minä en ole valitettavasti katolilainen, tässä maassa ei löydy yhtään +luostaria, muussa tapauksessa tekisin minä luostarilupauksen; mutta +minä voin uhrata itseni aatteen edestä, ettei olisi yhtään askelta +onnettomuuden astuimilla, joita myöten menen ales hautaan. Naiminen +teidän kanssanne on viimeinen askel, sitten ei voi mennä edemmäksi ... +tässä on käteni... minä olen teidän." + +"Rakastettava!" huusi asessori ja tahtoi heittäytyä polvillensa, mutta +Annette esti sen ja sanoi: + +"Jumalallisen edessä ihmisessä voidaan notkistaa polvensa, sillä se on +kipenä Jumalasta, rakkauden edessä voidaan polvistua, sillä se on itse +Jumala ... mutta teillä ei ole kumpaakaan, siis teidän ei sovi langeta +polvillenne. Tulkaa herra asessori, nyt menemme äitin luokse; hän on +meitä siunaava." + +Annette meni uljaana, mutta pää eteen painuneena, ja muutaman +silmänräpäyksen kuluttua seisoivat he kamreerin rouvan edessä, joka +Annetten pyynnöstä jätti he yksinänsä. + +"Minä olen onnellisin kuolevaisista," sanoi asessori. "Me rukoilemme +teidän siunaustanne." + +"Ja minä," virkkoi Annette surullisesti nauraen, "rukoilen +siunaustanne, hyvä mamma. Uhri on täytetty ... ja uhria on siunattava." + +"Jumala siunatkoon teitä, rakkaat lapseni!" sanoi mummo kuumain +kyynelten juostessa pitkin hänen kasvojansa. "Jumala siunatkoon teitä +ja suokoon sinulle mielen tyyneyttä, tyttöseni! Tule hyväksi puolisoksi +ja äitiksi!" + +"Niinkuin itse olette olleet, rakas mamma," lisäsi asessori, suudellen +hänen kättänsä. + +"Minä tarvitsen olla yksinäni," sanoi Annette. "Hyvästi, mamma, +hyvästi, herra asessori." + +"_Herra_, et sinä saa sanoa herra," huomautti äiti. + +"Suokaa anteeksi, mamma, suo anteeksi Svaning, minä olen niin +tottumaton." + +"Kyllä siihen mukautaan ajalla," sanoi rouva. "Jumalani, miten tytöt +ottavat kaikki kiivaasti!" + +"Minä toivon että hän rauhoittuu," lisäsi asessori. + + * * * * * + +Annette palattuaan pieneen kamariinsa, jossa yölamppu paloi, lankesi +polvillensa ja alkoi katkerasti itkeä. Vihdoin nosti hän ylös +kyyneleiset silmänsä ja sanoi: + +"Nyt on uhri päätetty, uhri, jonka pitää sovittaa minun turhuuteni, +itsekkyyteni, röyhkeyteni ja kevytmielisyyteni. + +"Minä tahdon kärsiä, mutta en valittaa, tahdon kuolla, mutta en +kuitenkaan valittaa, kun hän vaan tietää että minä olen uhrannut itseni +häntä sovittaakseni. Sitten -- oi! sitten, kaikkein syvimmän kuilun +toisella puolella, jossa ei löydy rikkautta ei köyhyyttä, jossa ei +tavata keinotekoisia rajoja, henkeä ales painavia kahleita -- ja +siellä, siellä kohtaamme toisemme. Siellä menen häntä vastaan, kun hän +tulee, ja kysyn: oletkos nyt minun?" + +"Rohkeutta, Annette, rohkeutta ainoastaan kantamaan kohtaloasi. -- +sinun pitää kantaa se nurisematta," kuiskasi hän ja nousi ylös, asetti +kutrinsa järjestykseen ja pyyhki itkeneet silmänsä. + +"Ja hän ... tuo heikko ihminen, joka on kyllä heikko rakastamaan +kuollutta nukkea, sillä mikä muu minä olen sielutta; tahi on kyllä +halpa kun tahtoo antaa kuihtua ihmisolennon vierellänsä, saadaksensa +vaan hänen rahansa: missä tapauksessa hyvänsä ei hän ole rakkauden +arvoinen -- vaan halveksimisen." + +"Kun Hjalmar saa tämän kuulla, hän joka tietää miten minä inhoan +Svaningia, ajattelee hän: Annette oli kuitenkin kohtaloansa parempi." + + + + +PERINTÖ. + + +Sunnuntai maalla on aivan toisellainen kuin kaupungissa. Kaikki on +hiljaista huoneessa, piiat juhlapuvussa, vierastupa havutettu, kukkia +kukkalaseissa, ja hauskuus ja tyyneys kaikkialla, sisällä ja ulkona. Se +on toista kuin kaupungissa kuulla ikuista kolinaa kaduilla, ja nähdä +vaatetettuja työmies-joukkoja kapealiepeisissä takeissa kulkevan pitkin +katuja tullakseen Jumalan huoneesen, jossa kaikilla talon omistajilla +on sija, mutta jolla ei ole taloa ja perustusta, saavat seisoa +käytävillä. + +Maalais-elämä, joka niin silmiin pistävästi eroaa ihmisyyden +asunnoista, kaupunkien metelistä, on huomattava varsinkin pappilassa ja +erittäin pohjoismaakunnissa, joissa ei pitäjän herrasväen lukuisuus +osoita sunnuntaisin kaupunkilaista ulkomuotoa. Muutamassa näissä +suurissa pitäjissä, josta monella talonpojalla on päivän matka kirkolle +ja jossa pappi on ylhäisin, näyttää pieni komministerin talokin kirkon +esikartanolta. + +Niin oli ja oli aina ollut laita komministerin talossa Honkalassa. + +Jokainen on nähnyt sellaisen säännöttömän kimpun rakennuksia +olki-aumojen ympäröiminä tietä kohden ja puutarhan, jota sanotaan myös +ryytimaaksi, ikään kuin piiloon kätkeytyneenä. Sellainen pappila +näyttää tavallisesti olevan aiottu antamaan laitoksillansa ja niiden +kautta ajattelevalle hengelle ainetta. Talo rukouksillansa, +aumoillansa, korsillansa ja pahnoillansa, pikku veräjillänsä, jotka +riippuvat haoista ja täytyy nostaa, saadakseen niitä auki ja kiinni, +kuvailee maallista; mutta tämän takana löytyy kuitenkin huvitarha, +jossa perhoiset lentävät ja mehiläiset hyrisevät ympäri hunajaa +etsiessänsä. Sellainen talo oli Honkala eli se paikka, jossa +komministeri Rauhanen asui. + +Oli sunnuntai muuanna kirkkaana talviaamuna. Äskettäin oli satanut +lunta metsiin ja vuorille, tiet olivat hopean kirkkaat ja kaikilta +tahoilta kuului kulkusia, jotka ilmoittivat että kansa matkustaa +kirkolle, joka sijaitsi vaan muuan tuhat askel siitä, vanhoine jykevine +kiviaitoinensa suojellen rauhanpaikkaa pienen puukirkon ympärillä, mikä +harmaana ja vähä-arvoisena näytti mukavammalta lumisine kattoinensa +kuin muutoin. + +Kirkon luona sijaitsee pitkät rivit talleja ja kirkkopuoteja, muutamat +uuninpiipuilla varustettuja, joista siellä täällä nousee valkonen +savupatsas taivaslaelle, merkiksi etteivät kirkkoon matkustajat olleet +kaukana. + +Pastori Rauhanen oli puhdistanut itsensä ja luki saarna-ainettansa +viimeisen kerran, sillä oli jo "soitettu ensiksi," jolloin lukkari tuli +ja hänen mukanansa kirkonposti. + +"Äiti, täällä on kirje Antti Pietarilta!" huusi pastori ja istui pöydän +ääreen avatakseen varovasti kirjeen, sillä niin oli hänen tapansa. + +Rouva tuli sisälle ja hänen kanssansa muutamia lapsia, sillä Jumala oli +siunannut avioliiton kaiken muotoisilla lapsilla. + +"Lapsilla ei ole täällä tekemistä, kun minä puhun äitin kanssa," sanoi +pastori vakaasti, ja kaikki lapset hiipivät pois, paitsi vähäisin, +kuusivuotias poika, joka hallitsi vanhaa Tyyraa, mikä oikoi kakluunin +vieressä ja suurella, tuuhealla hännällänsä nakutti laattiaa, +osoittaaksensa ettei hän laisinkaan pahastunut, kun pikku Oskar istui +sen päällä ja veti sitä korvista. Se oli hyvän suomista ja sen kärsi +Tyyra, vaikka se teki välistä vähän kipeätä, niin että sen täytyi +näyttää valkoisia hampaitansa ja kohteliaasti tarttua herransa käteen. + +"Oskar saa olla täällä sisällä, isä, tahi hän menee ulos ja tekee +jotain hullunkurista; hän kaatoi koko taaleruukun päällensä, sillä hän +joutuu joka paikkaan." + +"No niin, ole vaan hiljaa ja anna olla Tyyran täällä." + +Komministeri luki nyt kirjeen, minkä Antti Pietari oli lähettänyt, sama +nuorukainen, jonka viimeksi näimme vanhan rouva Printfellin luona. +Antti Pietari kertoi että hän jo kävi opin koetuksissa opistosta +poispääsöä varten ja toivoi keväällä olevansa pappi. + +"Hän on kuitenkin hyvä poika, sillä tosin maksaa se paljon, mutta hän +on auttanut enimmästi itseänsä kotiopettajana, ja varsinkin tuon +kunniallisen inspehtoori Tammisen luona, joka on antanut hänelle niin +paljon ja ollut kuin isä meidän pojalle." + +"Niin, se oli hyvä etu," lisäsi äiti. + +"Ja," alkoi komministeri silmäiltyään uudestaan kirjettä, "hän puhuu +tässä miten hän on sovittanut esimiehensä erään vanhan sukulaisen, ja +että hän kohtasi siellä mamselli Bernhardin, jonka hän huomasi erittäin +siveäksi. Hm, minä muistelen kuulleeni sinun puhuvan eräästä +Bernhardista." + +"Niinpä niinkin, hän nai muutaman nuoruuteni ystävän, Teodora Wernerin; +mutta lieneekö sama?" + +"Sitä en tiedä, mutta nyt hän on ainoastaan leski ja taitaa olla hyvin +köyhä, sen mukaan kuin Antti Pietari on saanut muistoonsa." + +"Mutta, Jumalani, sitten se ei voi olla hän, sillä hän syntyi rikkaana +ja joutui hyviin naimisiin, erittäin säädyllisen miehen kanssa, joka, +luulen minä, sitten yleni majuriksi eli evestiksi, tahi mikä hän oli." + +"Hän mahtoi olla katteini." + +"Voipa olla mahdollista; mutta hauska olisi saada tietää hänen +nimensä." + +"Tyttären nimi on Dora," selitti pastori. + +"Dora, niin, se voi olla mahdollista, sillä Teodora Werner nimitettiin +tavallisesti Dora, hän on varmaan sama ... pikku raukka, joka köyhtyi." + +"Oi, hän sai kaiketi tuhlaajan, niin luulen, joka pani menemään mitä +hänellä vähän oli, sellaista tapahtuu usein." + +"Niin, Jumal' armahda!" + +"Senpätähden on hyvä ettei tytöillä ole rahaa, sillä se syötti +houkuttelee vaan hutiluksia huoneesen, vaan niillä pitää olla +kunnollisuutta ja työkykyä, sitä ei mies voi tuhlata." + +"Niin, sinä olet oikeassa, mutta jos hän olisi Dora Werner." + +"Se on aivan mahdollista, Antti Pietari saa kuulustaa. Nyt soitetaan +yhteen; ei, minulla ei ole aikaa lukea toista. Annas katson +postileimaa! b-o-r-g, borg luetaan siinä, mutta jos se on Göteborg tahi +Helsingborg, en voi sitä sanoa, minulla ei kuitenkaan ole siellä +tuttuja." + +"Oi, onhan joku sälli, joka kirjoittaa tiedon mukaan," sanoi rouva +auttaessaan ukkonsa päälle turkkia, sillä ulkona tuuli jotenkin +ankarasti. Useampia vuosia sitten matkusti muuan poika Tunturituvasta +maailmaan, eikä ole kukaan kuullut hänestä." + +"No niin, saamme nähdä takaisin tultuani." + +Näin sanoen jätti pastori vaimonsa uuteliaisuudelle alttiiksi, sillä +kirje Honkalassa oli melkeen yhtä harvinaista kuin valkoinen pääskyinen +tahi Ibis lintu, mikä joskus on näyttäytynyt meidän metsäsyvänteissä, +mutta aina on katsottu jotain tärkeätä maalle ja valtakunnalle +ennustavaksi. Niin oli kirje Honkalan komministerin talossa, jos sen +jotkut toiset lähettivät kuin Antti Pietari, pastorin veli +henkikirjoittaja ja pastorin rouvan äiti, joka asui Geflessä, mikä +täytyi jotain merkitä. Sinne ei tule sellaista pyhää Ibis lintua +ilmaiseksi, Egyptistä, korkeaan pohjolaan. + +"Se on kai joltain Rauhasen sukulaiselta ensi naimisessa," mietti hän +itseksensä; sillä pastorilla oli nyt toinen vaimo. Emsimäinen, Antti +Pietarin äiti, oli kuollut monta vuotta sitten. Varmasti joltain hänen +sukulaiseltansa, sillä hänellä oli sukulaisia etelässä. + +Rouvan uuteliaisuus ei kuitenkaan voinut tyytyä, sillä kirjeen +päällystä oli paksu, läpinäkymätön ja niin hyvästi kiinni liimattu, +että näytti kuin lähettäjä tahtoisi pilkata pastorin rouvaa. + +Pastori kotiinsa tultua kulutti hyvän ajan päivällisellä, sitten vähän +nukahti, ja vasta kahvin tuotua hän muisti kirjeen. Rouva seisoi kuin +neulain päällä. + +"Minä tiedän lähes ennakolta mistä se on," virkkoi pastori avatessaan +saksilla päällystää; "voinpa melkeen olla varma että sen on lähettänyt +vaimo vainajani veli, joka meni merelle. Monta vuotta luultuamme hänen +kuolleeksi, tuli häneltä kirje -- jolloin hän oli vaatteetonna. Hän +olisi muutoin, sanottiin, tullut istutusmaitten omistajaksi Amerikassa; +mutta hän oli vaatteitta, ja meidän täytyi siis lähettää hänelle rahaa. +Sitten matkusti hän ulos, ja nyt on, maltappas, lähes viisitoista +vuotta, kuin olen hänestä mitään kuullut; mutta tässä hän on taas +minulla. Hm, alhainen sinetti, hm. Muutamat ihmiset näyttävät +kuolemattomaksi, niistä kelvottomat kaikkein enimmän. Kunnialliset ja +kunnolliset ihmiset tappaa tuulenpuuska, sula sattumus ... mutta +katsos, hylyn saa lähettää etelänavalle kolme kertaa ja maan ympäri +kolmasti; hänen saa antaa joutua kuudesti haaksirikkoon ja olla mukana +Messinan hävityksessä, mutta tietysti tulee hän kotia rakasten +sukulaistensa luokse saadakseen pari alusvaatetta." + +Näiden mietintöjen, jotka todellakaan eivät olleet vailla totuutta, +loputtua oli hän saanut auki kirjeen, jossa hän paikalla katsoi nimeä. + +"Tomlinger, välikauppias. Hm, sitä miestä minä en tunne". (Lukee:) + +"Korkeasti kunnioitettava herra viisaustieteen maisteri ja +varapastori." + +"Tuo mies taitaa antaa arvonimiä, hm." + +"Vaikka minulle aivan tuntematon, pyydän kuitenkin eräässä tärkeässä +asiassa saada kääntyä herra pastorin puoleen, anoen että kiiruummittain +saisin suosiollisen vastauksen. Minä olen avioliitolla yhdistetty +konsuli Stappelmannin vanhimman tyttären kanssa, Gunhild Stappelmannin, +ja on hänen kanssansa kolme lasta, joista nuorin on vuoden ja +puolentoista kuukauden vanha ja nimitetään Gunhild äitinsä jälkeen, +kumpikin vanhemmat, poika ja tyttö, käyvät koulua. Mainitulla +Stappelmannilla..." + +"Mutta mitä Jumalan nimessä," virkkoi pastori, "minulla on +Stappelmannien kanssa tekemistä? Mies mahtaa olla hullu." (Lukee:) + +"Mainitulla Stappelmannilla, rakkaalla apellani, oli ensimäisessä +naimisessansa mamseli Stearin, rovasti Stearinin tytär, jonka sisar oli +kamreeri Blänkertin täti, joka kuoli halvaukseen pankissa, ja Blänkerti +oli eno herra pastorin rouvalle, syntyisin Eleonora Kristina Ulfving. +Kun nyt Ulfvingilaiset Blänkertin kautta ja Blänkert Stearinin kautta +ja Stearin Stappelmannin kautta on sukua meidän kanssamme, olen minä +niin rohkea että katson herra pastoria rakkaaksi sukulaiseksi, jonka +kanssa olisi minulla erinomainen ilo personallisesti tutustua." + +"Kiitän nöyrimmästi. Hm, mitä tästä tulleekaan." + +"Se lienee herra pastorille hyvin tietty, että nuori Blänkert, pankissa +halvaukseen kuolleen kamreeri Josias Blänkertin poika, kuoli ennenkuin +oli täyttänyt 21 vuotta..." + +"Ei, siitä en minä mitään tiedä..." + +"... hivuttavaan tautiin, jättäen meille surevia sukulaisia -- sillä +hän taisi olla kelvollinen ja luotettava nuorukainen, joka Upsalassa +tutki lääketiedettä, mutta kuoli lasareettikuumeesen. Tällä, Ludwig +Blänkert niminen, oli äitinsä kautta, syntyisin neiti Sidenkrona, +oikeus perintöön vanhan Sidenkronan jälkeen, joka jätti erittäin suuren +varallisuuden. Käräjöiminen ilmestyi, mutta kun nuori Blänkert oli +alaikäinen, vietiin perintö, asia jäi siksensä ja perintö tuli jonkun +kamreeri Millerin omaksi, joka lienee ollut hyvin kehno ja halpa +ihminen, kykenevä suurimpiin konnantöihin. Millerin äiti oli tosin +syntyisin Sidenkrona, mutta ihan toista lajia kuin meidän Sidenkronan +haara, joka eroaa siten, että meidän eli vanhemmassa sukuhaarassa on +päärynän muotoinen silmikko ruunussa, jota vastaan sillä Sidenkronalla, +josta Miller on sukuisin, on ristillä varustettu maapallo, mikä voidaan +nähdä vaakunakirjeessä. Siis ovat päärynämerkkiset Sidenkronat aivan +toista sukua, kuin ristillä merkityt, ja Miller on siis anastanut +itsellensä perinnön ilman minkäänlaista laillista oikeutta. Mainittua +Milleriä, joka eläissänsä lakivoimaisen oikeuden nojalla, vaikka aivan +laittomalla päätöksellä oli perinnön omistaja, ei voitu karkoittaa +kamalasti anastetusta oikeudestansa; mutta hänen kuoltuansa olen minä, +joka tunsin asian oikean laidan, haeskellut kaikki löydettävät +sukulaiset, ja olen kynäillyt kuudettakymmentä kirjettä, joihin on noin +puoliksi vastattu. + +"Minä anon nöyrimmästi että herra pastori toimittaisi suosiollisesti +asianajajan valtakirjan herra pastorin ja perillisten laillisen +oikeuden Sidenkronan perinnössä valvomista varten, etenkin kuin +kamreeri Miller on testamenteerannut omaisuutensa jälkeen jääneelle +vaimollensa ja yhdelle tytölle, jonka he olivat ottaneet +kasvatustyttäreksi, semmenkin kuin ei sanota tunnustettavan ennen +avioliittoa tullutta lasta. + +"Pyytäen suosiollisesti anteeksi pitkää kirjettäni, jota asioitten +tärkeys ei kuitenkaan ole voinut estää, sulkeun minä herra pastorin +ystävyyteen, ollen erinomaisella kunnioituksella ja heimolaisuudella +niin hyvin herra pastorin kuin pastorin rouvan kuuliaisin palvelia." + +"Hm, tuo on omituista, mutta se taitaa olla kuitenkin totta; ja paitsi +sitä tässä ei ole minun oikeuteni, vaan Antti Pietarin, jota tulee +valvoa. Kuitenkin," lisäsi hän hetken mietittyänsä, "se maksaa rahaa +ja ... on epävarma." + +Pastori tuumi itseksensä ja vaimonsa kanssa, ja päätti lähettää +valtakirjan. + + + + +ENNUSTUKSIA. + + +Dora tultuaan muuanna aamuna ystävänsä luokse, istui hän tavallisesti +työtänsä tekemässä. Annette oli muuttunut toiseksi ihmiseksi; hän oli +nyt oppinut oikean tavan ajan kuolettamiseksi -- saadaksensa sen +kulumaan. Aika vihaa kaikkea työtä, itse mataa se esille työttömiin +saleihin, hiipii kuin simpukka pitkin samettihienoja mattoja ja +istuikse aivan kohteliaasti sohville; se tuskin liikkuu, vaan venyttää +päivän ijankaikkisuudeksi. Mutta jos se huomaa että joku tekee työtä +halulla, tulee hänelle kiiru, ja sellaisen luona kuullaan alituisesti: +minä en voi käsittää mihin aika menee. + +Niin oli nyt Annetten kanssa laita, hän ei oikein tietänyt minne aika +joutui, se kiiruhti pois työn tieltä ja lievitti sitä ahdistusta, jonka +hänen tukala tilansa, hänen tuntonsa nuhteet vaikuttivat hänelle. + +Annette nyökkäsi ystävällensä. + +"Jos eilen illalla ei olisi ollut niin kylmä, olisin minä tullut +teille. Oliko teillä pidot?" + +"Ei, ei, miten niin voit luulla?" kysyi Dora ja punehtui. + +"Niin, näetkös, siellä seisoi kaksi kynttilää pöydällä ikkunain välissä +ja kaksi sillä pöydällä, joka sijaitsee sohvan edessä, sen näin minä +aivan hyvin teidän sinisten rullakartiinien lävitse." + +"Vai niin, vai niin, mamma viritti niin monta kynttilätä ... hän niin +teki." + +"No, istuitteko siellä ja huvittelitte itseänne, katselemalla miten +paloivat?" + +"Ei, mutta mammalla oli vieraita, muuan mamman nuoruuden ystävän +poika." + +"Kuka?" + +"Niin, huomaatkos, hän on sama Rauhanen, jonka minä ennen olen +maininnut." + +Annette ei voinut olla nauramatta, sillä tyttö raukka oli aivan +punainen. + +Annette katseli häntä ja naurahteli: sepä oli oikein hauskaa. Dora +raukka oli nimittäin, puhuessaan yhtymisestänsä täti Printfellin luona, +sanonut: "hän näytti oikein sievältä ... hän oli oikein kohtelias, ja +jos hän kosisi minua, saisi hän myötäisen vastauksen." + +Näin oli hän sanonut siinä lujassa vakuutuksessa, ettei hän milloinkaan +enää kohtaa mainittua henkilöä; se ei tuntunut hänestä pahemmalta, kuin +jos hän olisi puhunut vaksikammion kuvasta; mutta nyt tuli tuo +miettimätön sana pian perässä. + +"Vai niin, hän on sama, joka oli niin kohtelias," nauroi Annette, mutta +synkistyi samassa, sillä muisto omasta liitostansa pisti häntä +sydämeen. + +"Mutta enhän minä voinut uskoa että ihminen tulee takaisin," sanoi Dora +melkeen itkien. "Sinä voit uskoa minua, se on sentähden, että hän on +erään mamman ystävän poika..." + +"Dora kulta, minä uskon sinua, mutta sinä punehduit niin, että pienet +kasvosi leimusivat. No, onko hän sievä mies?" + +"On, hän matkustaa nyt kotia papiksi vihittäväksi... Kenties sinä +tahdot lähettää jotain äitillesi." + +"Niin, Dora, sen tahdon, mutta auta minua keksimään jotain, joka häntä +ilahuttaisi." + +"Se johtuu siitä jos hän voi ottaa mukaansa suurempaa pakettia." + +"No, voithan sinä puhua siitä hänelle." + +"En minä tunne ihmistä, mutta mamma ihastui, saatuaan kuulla jotain +eräästä nuoruuden ystävästä, että hän kutsui hänen tulemaan useampia +kertoja... Minä en käsitä mammaa." + +"Älä moiti äitiäsi, Dora kulta, vaikka sinä kenties saat punastua +muutamia kettoja minun edessäni, joka on ainoa kun tietää, että tuo +hyvänluontoinen pappi olisi mies, josta Doraseni pitäisi." + +"Älä minua kiusaa, hyvä Annette; mutta ensi kutsun laittaa mamma ... +sillä minä en käsitä mammaa; hän lähetti eilen illalla hedelmä-kaupasta +noutamaan koko korillisen omenia, joita Rauhanen söi niinkuin ne ei +olisi maksaneet kolme killinkiä kappale... Mutta kun näet ne neljä +kynttilää, niin tule ylös, Annette kulta, saat nähdä hänen ja tulet +käsittämään, että mini vaan hulluttelin." + +"Mutta, Dora, en minä voi kulkea yksistäni yli kadun niin myöhällä." + +"Et, se on tosi; mutta minä tahdon johdattaa hänen tänne, jos voin. +Muutoin tuntuu hän olevan sävyisä ja on oikein; huvittava ja iloinen +suojelija; mammakin suosi häntä. Hän puhui lähetyksestänsä täti +Printfellille ja on lepyttänyt tuon hyvän mummon; tänään juo hän kahvia +Printfell tätillä." + +"Ja te ... onko täti kutsunut teitä?" + +"No, niin harmillista! Nyt saat sinä ainetta; niin, onpa niinkin hän +kutsunut." + +"Se ilahuttaa minua sydämellisesti, Dora kulta," sanoi Annette +kujeellisesti. + +"No, oletkos sinä nähnyt asessoriasi? Mutta siinä teit sinä +yksinkertaisesti, Annette. Herra Jumala, minä en olisi milloinkaan +sanonut niin paljon, jos sinä olisit hypännyt kaivoon, mutta mennä +miehelle epätoivossa tuntuu minusta kuin jos ihminen päättäisi juoda +itsensä kuoliaaksi. Onko hän täällä usein?" + +"Joka ilta." + +"Vai niin; ja silloin te istutte ja tarinoitte?" + +"Ei, minä en näe häntä milloinkaan." + +"Sulhaista?" + +"Niin." + +"Mutta sehän tuntuu ihmeelliseltä." + +"Lienee mahdollista, mutta minä en milloinkaan mene sisälle, vaan hän +istuu mamman luona, ja sitte kuin hän on lähtemäisillään, haetaan minä +nyökkäämään." + +"Sepä on siis kummallista." + +"Niin kai." + +"Mutta' sinun ei pitäisi mennä milloinkaan naimiseen hänen kanssansa, +Annette raukka." + +"Miksi niin sanot?" + +"Oi voi! sinä olet muuttunut vaaleaksi näinä aikoina; sinä kärsit +enemmän kuin tahdot sanoa." + +"En, hyvä Dora." + +"Sinä et mahda maata öillä, sillä kynttilä palaa myöhään yöllä; minä +olen kurkistanut tänne myöhään ja aikaisin, ja alituisesti näen +kammoittavan valkean. Annette raukka!" + +"Ei, minä istun ja teen työtä; sitä et kenties ole huomannut, sinä et +näe miten paljon minä ennätän." + +"Annette raukka, sinä olet todellakin muuttunut laihaksi, kalveaksi, +sinä tulet vihdoin kipeäksi." + +"Kipeäksi? Eikö mitä, ei sellaisesta kipeäksi tulla." + +"Mutta," lisäsi Dora ja pyyhki ystävänsä otsaa, "sinä palat kuin +valkea, sinä olet kipeä." + +"Dora, nyt sinä luulottelet... Ei, tyttöseni, minä olen terve ... en +aivan, minä olen kylmettynyt, mutta kyllä siitä pian pääsen. Anna minun +vaan nähdä että sinä juot mukavasti kahvia täti Printfellillä ja sitten +miten kynttilät palavat pienessä vierashuoneessanne, se ilahuttaa +minua, en tiedä minkätähden minäkin pidän siitä nuoresta miehestä." + +"Häntä tuntematta." + +"Niin, se on sielun myötätuntoisuutta." + +"Todellakin, jos minä valitsisin asessorin ja hänen välillä, niin..." + +"Ottaisitko asessorin," hymyili Annette ja huokasi. + +"Ei, sitä en tekisi; mieluummin muutan Norrlantiin ja tulen apupapin +rouvaksi. Oi, miten siellä mahtaa olla hauskaa!" + +"Onpa niinkin, siellä minä olisin saanut elää," sanoi Annette synkästi; +"mutta elämän vaiheita en voi hallita." + +"Hyljää Jumalan nimessä se ihminen, sinä tulet sairaaksi ja kurjaksi, +Annette kulta, tiedätkös, kun minä kuulin tämän historian, harmistuin +minä sinulle; mutta sitten arvelin että se on synti sinun suhteesi. +Mutta se on sinulle romaanien lukemisesta. Juuri tuo siunattu romaanien +lukeminen, jolla kostutetaan heikompaa sukupuolta, aivan kuin kaktusta +haalealla vedellä. Ja niin paisuu se äärettömän suureksi ja loistosaksi +kukaksi, joka on nupuissa kolme kuukautta, ja kun se vihdoin puhkeaa, +jos ei ole jo sitä ennen levinnyt, pysyy se kokonaisen päivän." + +"Voinko tehdä muutoin, taidanko itseäni paeta?" + +"Pakenetko itseäsi, kun sitout asessoriin?... Onko se myllynkivi, joka +saa sinun vaipumaan unhotuksen syvyyteen. Sitä tuskin uskon." + +"Älä nuhtele minua, Dora; kenties olet oikeassa, mutta sitä en voi +toisentaa." + +"Toisentaa voipi. Ota rakastettu asessorisi kouluun ja sano hänelle: se +on selvä totuus ettette rakasta minua, vaan minun ulkomuotoani ja +rahojani." + +"Olenhan sen sanonut." + +"No, sano se vieläkin ja peruuta naimispuuhat; anna hänelle +ruumiinkokoinen valokuvasi, Södermarkin maalaama; sen saa hän panna +riippumaan huoneesensa, ja lupaa hänelle perintösi, sitten kuin olet +sen saanut, totta kai hän sinun päästää." + +Heikko hymyily oli Annetten ainoa vastaus. + +"Sinä olet kipeä, Annette, sinä olet kipeä, lasken sohvalle... Kätesi +ovat jääkylmät. Herra Jumala, lasken sohvalle, lasken levolle." + +"Minä voin todellakin huonosti... Hyvästi Dora! Tule taas huomenna +ilmoituksinesi." + + * * * * * + +Kun Dora tuli seuraavana päivänä olivat rullakartiinit alhaalla +Annetten kamarissa ja pöytää kaunisti lääkepullonen. Hyvä rouva istui +sängyn vieressä ja viittasi Doraa hiljaa kävelemään. + +Sillä sairas makasi. + +"Hän sai yöllä kuumeen ja on nyt kovasti kipeä," kuiskasi hän. +"Asessori on lohduttamaton, hän istuu vierashuoneessa, mutta ei saa +tulla sisälle." + +"Hyvä rouvani, minä en käsitä mitä hänellä on täällä tekemistä." + +"Kenellä? Sulhasellako?" + +"Niin, mutta hänen näkemisensä surmaisi hänen." + + * * * * * + +Annetten tauti tuli joka päivä vaarallisemmaksi. Tietysti neljä +kynttilää olivat viritetyt katteinin rouvalla ja Doran täytyi olla +kotona auttamassa äitiään vieraittensa kanssa; mutta hänellä ei ollut +lepoa ennenkuin vieraat menivät; sillä hän ajatteli lakkaamatta +ystäväänsä ylhäällä. + +"Voimat vaipuvat yhä enemmän," virkkoi lääkäri, "mutta toivokaamme +parasta; hän on nuori." + +Mutta voimat vaipuivat yhä enemmän. + +"Mamseli tuolla ylhäällä taitaa voida huonosti," sanoi Löfstedt, kun +hän muuanna aamuna tuli katteinin rouvan luokse saamaan käytöskäskyjä, +"tahi mitä sanoo mamseli Dora?" + +"Hän ei vielä ole ollut kotona, mutta eilen illalla oli sairas erittäin +heikko." + +"Hm, niin se on sentähden kun eivät hae kuolontohtoria, sillä niin +nimitetään hän siitä syystä, että kuolema pelkää häntä eikä uskalla +mennä sinne, johon hän menee; mutta ohoh, ne luulevat ettei ukko ole +aivan ruusunpehmoinen eikä sekoita hilloa lääkkeisin." + +"Mutta siellä on hyvin taitava lääkäri." + +"No annas olla, että hän kuolee ... se on hyvästi se." + +"Mutta ei lääkäri voi kaikkein henkeä pelastaa." + +"Vai niin, sen kyllä uskon; mutta mitä lääkäreillä tehdään, jos ei ne +ymmärrä pitää hengen kitua koossa, sentähden kuningas antaa niille +ruoan ja palkan ja toiset saavat maksaa. Mutta siinä voi kyllä olla +rouva oikeassa, ettei ole juuri helppo säilyttää elämää sellaisessa +pienessä 'lellilasissa,' joka on niinkuin hän olisi tehty posliinista +ja hämähäkinverkosta. Ei, minä tahdon kiittää kuolontohtoria, hän ei +anna useita lajia ja ne maistaa kuin 'hyi häpeä,' mutta tauti muuttuu +kuin kaalinkanta." + +Dora ei tullut. Sairas jaksoi siis kovin heikosti. + + * * * * * + +Oli yhdeksäs vuorokausi, kaikki oli hiljaista huoneessa, sillä lääkäri +oli niin käskenyt; odotettiin taudin käännettä, jota ei saatu häiritä. + +Rouva, valvottuaan koko yön, oli mennyt huoneesensa. Dora istui +yksistään sisällä. Mitä piti hänen tekemän? Hämärä oli neuloa. Hän +selaili muutamia kirjoja; mutta kaikki näyttivät hänestä +ikävystyttäviltä, hän heitti ne taas pois. + +Silloin näki hän yhden sanomalehden; hän otti sen konemaisesti ja +katsoi päällekirjoitukseen: + +Julkisia huvituksia. Hän huokasi. + +Kuolleita. "Oi, pian on siellä kenties Annette Miller, kahden kymmenen +vuoden vanha... Hänestä puhutaan pari päivää, kansa kadulla katsoa +töllistelee kukilla verhottua kirstua ... ja kaikki on ohitse." + +Naineita. Tuskin oli hän katsonut sen osaston lävitse, ennenkuin hän +nousi niin varomattomasti että tuoli kalisi. Annette avasi silmänsä, +hän heräsi levottomasta kuume-unestansa. + +Dora lähestyi ja katsoi varovasti häneen. Annetten silmät tähystivät +häntä. + +"Oi!" huudahti Dora, jonka kyynelvirta paikalla keskeytyi. "Ei, ei, +minä en voi antaa olla... Minun Annette raukkani, Annette raukka!" + +Annette laski laihan kuumetautisen kätensä ystävänsä käteen. + +"Etkö voi nukkua, Annette?" + +"En, en," kuiskasi Annette, "minä en voi nukkua." + +"No, sitten en tee vahinkoa. Tiedätkös, täällä sanomassa on sellaista +joka koskee sinua." + +Annette näytti aivan tyyneltä. + +"Sellaista, joka koskee sinua läheltä. Neiti Constance v. M. on vihitty +katteini ja kamariherra v. N:n kanssa. Hjalmarin kihlaus oli siis vaan +juorupuhetta." + +Annetten silmät tulivat kerrassaan vilkkaammiksi. + +"Sano se vielä kerran; ethän vaan erehdy." + +"En, en! Totta tosiaan, se niin on." + +"Sano se vieläkin kerta, sano se monta kertaa," kuiskasi Annette ja +ummisti silmänsä. + +"Hjalmar ei ole nainut, ei ole ollut kihloissa, sillä joka hänellä piti +olla, on nyt toisen kanssa naimisessa." + +"Hjalmar on vapaa, hän on sinun, kun vaan elät," pitkitti Dora +kuiskaten. + +Annetten kasvonjuonteet tulivat tyveneiksi, se ponnistus, joka sairaan +muodossa aina osoittautuu, ulkonainen näkö sisällisestä taistelusta, +katosi vähittäin, ja pian nukahti hän hiljaa ja tyynesti, ja hymyili +välistä, ikäänkuin iloiset unet olisivat leikkineet hänen +mielikuvituksissaan. + +Aivan varmasti ne olivat hänen mielessänsä. + +Terve sielu kykeni kohentamaan majan, joka oli kukistumaisillansa, ja +Annette vaipui levollisesti syvään uneen, unelmitta, tietoisuudetta, +uneen, joka pelasti hänen elämänsä. + +Oli myöhään illalla kun hän, äitinsä ja Doran hämmästykseksi, yhtäkkiä +nousi istumaan ja katseli ympärilleen ilosta säteilevin silmin. + +"Olen varmaan nähnyt unta," sanoi hän hiljaa ja hipaisi pois kiharat +valkealta otsaltaan, "olen varmasti uneksinut ... älkää sitten +herättäkö minua; mutta näin unta, että Hjalmar oli viaton ... että hän +on ihana, jalo, kaikkien alhaisten laskelmien ja kohtaloiden +yläpuolella, kuten rehellinen mies voi olla." + +"Ei, se ei ole unta, hyvä Annette," vastasi Dora, huolimatta kamreerin +rouvan katseesta, sillä häntä ei miellyttänyt asian saama uusi käänne. + +"Ei siis unta ... todellisuutta, totta! Ah, antakaa minun syleillä +teitä," sanoi Annette ja ojensi kätensä. "Voi, olen niin onnellinen, +niin onnellinen... Nyt tulen terveeksi, nyt tulee kaikki hyväksi taas." + +"Et saa väsyttää itseäsi, lapsi," lausui äiti huolestuneena. "Ole nyt +hiljaa ja lepää, niin on tohtori määrännyt." + +"Tohtori! Oi äiti! Hän ei tiedä, mikä sieluani on vaivannut, hänellä ei +ollut mitään keinoa, hän ei tiedä, mitä sielun kielille on tapahtunut. +Mistä johtuu, että ne tuottavat riitasointuja, sen voi ymmärtää; mutta +miten ne virittävät itse itsensä uudelleen ja soivat tuoreina ja +puhtaina, sitä ei ymmärrä kukaan." + +"Hiljaa, hyvä lapsi, älä puhu niin paljon." + +Annette paneutui taas makuulle ja vaikeni, mutta hän katseli +ympärilleen niin iloisesti, niin autuaasti. + +Sairas tuntee juuri tämän helpotuksen, tämän ihanan terveyden tunteen, +kun kuume on taittunut, tämän uudelleensyntymisen, joka Annettelle oli +yhtä paljon henkinen kuin ruumiillinen. + + + + +HUOLIA. + + +Asessori ei saanut enää koskaan tulla Annetten luo, vaikka tämä +alkoikin olla ylhäällä. Kuin lapsi joka opettelee kävelemään, tuki hän +itseään huonekaluista ja uskalsi lattialle; mutta hän hymyili ollessaan +vähällä kompastua, ja iloitsi kovasti, kun hänen onnistui päästä +ikkunan ääreen ja nyökätä kiitokset kapteenin rouvalle kimpuista +kukkia, jotka Löfstedt oli noutanut Söderin puutarhurilta. + +Mutta samassa määrin kuin Annette parantui, samassa määrin näytti +kamreerin rouvan ilo häipyvän ja vaihtuvan rauhattomuuteen. Hän ei +ollut enää sisällä Annetten luona yhtä paljon kuin ennen, mutta jotakin +ikävää täytyi esteen olla, sillä hyvällä äidillä ei ollut hetkenkään +rauhaa sinne tullessaan. + +"Mutta hyvä, jalo mammani," sanoi asessori, joka kamreerin rouvan +sisimmässä huoneessa istui hautautuneena paperilappujen sekaan. "Mutta +jalo mammani, teidän väitteenne on aivan liian tunnontarkka. Muistakaa, +hän oli kuolemaisillaan, hän tiesi tuskin mitä sanoi; ja te olette +aiheuttaneet tilanteen itse. Voi, jospa mamma olisi kysynyt minulta." + +"Mutta mitä tuli minun tehdä? Eikö minun tullut totella mieheni +viimeistä toivomusta, tuliko minun rikkoa se lupaus, jonka annoin +hänelle hänen viimeisenä hetkenään?" + +"Varjelkoon ei, mutta..." + +"Ei, rakas Svaning, minä kirjoitin niinkuin hän oli pyytänyt minua +kirjoittamaan, minä kirjoitin ja sanoin, ettei autuas mieheni tahtonut +jättää jälkeensä ainoatakaan, joka oli häneen tyytymätön, sanoin +tietäväni, että ainut lähempi sukulainen, jonka ehkä tarvitsisi jakaa +perintö, eli köyhissä olosuhteissa ja hänellä oli useita lapsia; +sanoin, että olin halukas jättämään sen, mitä he pitäisivät +kohtuullisena, mutta muistutin heitä siitä, että lainvoimainen tuomio +teki siitä kaikesta meidän omaisuuttamme." + +"Ja he vastasivat?" kysyi asessori jännittyneen tarkkaavaisena. + +"Niin, tuo siveä väki pyysi minun määräämään summan. Minä esitin niille +kymmenen tuhatta riksiä, jonka Miller vainaja sanoi mahdollisesti, jos +valvominen olisi tapahtunut, voivan tulla heille sivuperintönä." + +"Ja he?" + +"Selittivät tyytyvänsä; sillä ne voivat nyt hyvin eivätkä taistele +köyhyyden kanssa. Hän on kunniallinen ihminen, tuo hyvä Lindner, +vaikk'ei hän ole juuri milloinkaan ymmärtänyt koota rahoja. Mieheni +tahtoi niitä lähestyä, mutta niin kauan kuin Lindnerin vanha setä, ahne +ja voiton haluinen, eli, ei hän tutustunut, sillä rahat olisivat +langenneet silloin hänelle ... ja Lindner ei olisi saanut mitään." + +"Kuitenkin huomaamme ettei saa karhua herättää sen maatessa. Mamman +jalomielisyys on nyt herättänyt koko joukon sukulaisia. Jumala tietää +paraiten mistä ne ovat tulleet, mutta ne kuuluvat kaikki tuhansien +sivuhaarain ja oksain kautta tuohon jaloon Sidenkronan perheesen +päärynä silmikolla." + +"Mutta onko se todella mitään?" + +"On, valitettavasti, mamma kulta! Minä olen kuulustanut +ritarihuoneessa, ja on tosiaankin kaksi Sidenkronaa eli oikeammin on +löydetty, nimittäin Jojakim Sidenkrona Pietarinhaasta ja Pekka +Sidenkrona Lappasalmelta, niinmuodoin suomalaista sukua. Pappa vainaa +oli viimeisen suvun jälkeläinen, mutta toisilla on tosiaankin oikeus +puolellansa." + +"Onko niillä oikeus puolellansa?" + +"On, mamma, minä tarkoitan lain kuollutta kirjainta; mutta löytyy +korkeampi oikeus, paitsi sitä on koko tuo kunnioitettava suku vaan +roskaväkeä." + +"Niillä on siis laki puolellansa?" + +"On, mamma, hyvä mammani, mutta sillä ovat hyvät puolensa, kun vaan +saamme aikaa. Mammalla on varoja pitkittää käräjöimistä elinaikansa, ja +kyllä minä taidan sitä jatkaa minun ja Annetten ikäkauden." + +Tuo hyvä mummo vetäytyi takaperin niinkuin käärme olisi häntä pistänyt. + +"Onko oikein niin tehdä?" kysyi hän. + +"Oikein? Hm, mikä on siis ihmisen varsinainen oikeus perinnön +vaatimuksessa. Palkinto, hyvä mamma, on meillä oikeus saada omasta +työstämme; mutta perintö on saanti paitsi minkäänlaisen oman ansion +vaikutuksetta, on jonkinlaatuinen arpajaisvoitto, jonka yksi voi +yhtähyvin voittaa kuin toinen. Mutta laillista se on, sekä heidän +vakuutuksensa että..." + +"Mutta jos me venytämme lainkäyntiä ikuisiin aikoihin, jos me hävitämme +ne, heidän hakiessansa laillista oikeutta?" + +Asessori kohotti olkapäitänsä ja sanoi: "Sekin on laillista. Laki +myöntää pitkityksen; mutta se maksaa luonnollisesti rahoja, vaan sillä +aikaa ne köyhtyvät, ja niin tulee sovinto mahdolliseksi." + +"Lindner on läheisin perillinen." + +"Niin, mutta kun hän on ilmoittanut tyytyvänsä kymmeneen tuhanteen +riksiin, on hänen puhevaltansa lopussa. Mutta kun tuo kymmenen tuhatta, +hyvä mamma, on ainoastaan vähä osa perinnöstä, on toisilla sukulaisilla +oikeus vaatia loppu, sillä Lindnerillä ei ole heidän valtakirjaansa +mennä mihinkään sopimukseen." + +"Mutta jos Lindner ei suostuisi minkäänlaiseen sovintoon." + +"Silloin hän voi ottaa kaikki ja toiset eivät saisi mitään, sillä +Lindnerillä on suuri lapsilauma, niin olen kuullut." + +Kamreerin rouva, jonka rehellinen sydän vihasi vilppiä vaikka se +ilmestyisi kauniissakin muodossa, haki paperein seasta Lindner'in +ystävällisen kirjeen, lähetetty Teljestä muuan kuukausi sitten. "Tässä +on Lindnerin kuitti," virkkoi hän, "hän on oikea perillinen, hänen +pitäisi saaman kaikki." + +"Niinpä kyllä, jos mies ei olisi ollut yksinkertainen, mutta hän taitaa +olla säyseä eläin, tuo maisteri Lindner." + +"Minä luulen niin; hän ymmärtää lakia yhtä vähän kuin minä." + +"Mutta toiset ymmärtävät sitä paremmin; niistä on moni rikas, ja heidän +vaatimuksensa ovat kireimmät." + +"Onko Lindnerillä täysi perintövalta omaisuuteensa?" + +"Onpa niinkin! Jos minä olisin heti tietänyt, olisi pappa vainaja +testamentin verosta lahjoittanut lämpösin käsin kaikki Annettelle, +eroittaen pois myydyn talon; sillä pääomat ovat irtain omaisuus ja +voidaan hukata, lahjoittaa, tahi miten mielitään, mutta testamentin +tehtyä ja laillistettua ei asia ole autettavissa. Jos se ei olisi +raastuan oikeuden pöytäkirjoissa, voisi sen tehdä mitättömäksi..." + +"Ei herra _asessori_," sanoi rouva ja nousi kopeasti ylös, "mieheni +tahtoa en suinkaan riko, vaikka kerjäisin. -- Tee oikein ... minä en +tiedä jos se on oikein, vaikka asiamieheni niin sanoi; niin puhui +mieheni viimeisillänsä -- tee oikein minun tähteni." + +"Erinomaista kun hän ei sitä ajatellut terveytensä päivinä." + +"Hän selitti senkin," toisti rouva, "ei yhtään tahraa ole miehessäni. +Hän ei ollut lakimies, mutta alkoi viimeisinä aikoina tutkia lakia, +joka huvitti häntä. Muuan sana, jonka joku hänen ystävistään lausui, +herätti hänen huomionsa, ja ... ja siitä syystä hän ei tahtonut tehdä +testamenttia, tarvittiin teidän suostuttamistaitonne ja hänen +rakkautensa minuun ja Annetteen voittomaan hänen vastenmielisyyttänsä; +mutta se on arvoton paperi, sanoi hän minulle, jos jollain toisella on +parempi oikeus." + +"Niin, hyvä mammani, toiveet ovat tosiaankin jotenkin synkät, mutta ne +selviävät jos ei muutoin niin viivyttämisen kautta." + +Kamreerin rouva meni sisään tyttärensä luokse, ja hänen synkeä +katsantonsa ei johtunut omaisuutensa vaarassa olemisesta, vaan siitä +että hänen petti ihminen, jota hän uskoi enemmän kuin omia ajatuksiaan. + +Ja nyt hän näki miten hän kiinnitti Annetten siihen ihmiseen ja repi +siteen, jonka rakkaus oli pyhittänyt. Hänen ankaran käsityksensä mukaan +ei kihlausta voitu rikkoa, tekemättä todellista rikosta. Lupaus oli +annettu Jumalan edessä, samoin kuin hän antoi miehelleen hänen +viimeisillä hetkillänsä. + +Hyvälle mummolle oli kiusallista nähdessään Annetten kirkastuneet +kasvot, miten ilo säteili hänen silmistänsä, kun puhui Hjalmarin +viattomuudesta. "Ja kun jälleen," mietti äiti, "käsität lupauksesi +merkityksen, silloin et voi, et saa sitä murtaa ... mutta oi, jos sinä +sen taitaisit, Svaning ei ole ansiollinen nimittämään sinua +puolisoksensa." + +Rouva, saatuaan useain keskusteluin kautta valoa sekaantuneesta +asiasta, antoi muuanna kauniina päivänä valjastaa vaununsa ja tuli +Annetten luokse. + +Vanhuksen kasvot olivat tyynet, vakavat, mutta kuitenkin tavallista +valoisammat. + +"Minä matkustan pois tänään, kenties viivyn huomiseen asti," sanoi hän +Annettelle; "Dora ja katteinin rouva jää luoksesi, minä olen puhunut +niiden molempain kanssa." + +"Minne mamma matkustaa?" + +"Maalle, lapseni, eräässä tehtävässä, jonka pappa jätti minulle ja jota +minä olen viivyttänyt ylen kauan." + +"Matkustakaa Jumalan nimessä, mamma!" kuiskasi tyttö ja suuteli äitinsä +kättä. + +Rouva sulki hänen syliinsä ja sanoi: "Lapsi, lapsi! Sinä et kadu minun +tekoani." + +"En milloinkaan, en milloinkaan, rakas mamma; minä näen teidän +silmistänne että se on jalo teko. Niin näytitte silloin kuin otitte +minun ... ja silloin kun kerta juuri kuin nyt otitte minun syliinne, +suutelitte otsaani ja sanoitte: sinä olet todella minun tyttäreni, +silloin katsoitte niin päälleni ... mutta ei milloinkaan sitten +ennenkuin nyt. Jumala olkoon kanssanne mamma, matkustakaa hänen +nimessänsä." + +Hyvä mummo erkani hiljaa, ja vaunuin istuttuaan heitti hän vielä +Annetteen silmäyksen. + +Hän seisoi ikkunan ääressä ja nyökkäsi ja liikutti huuliansa. Sanoja ei +kuulunut, mutta äiti tunsi että tyttö sanoi; "matkustakaa Jumalan +kanssa, mamma, Jumala siunatkoon teitä." + +"Minä en tiedä miten se tulee," sanoi Annette Doralle, joka tuli heti +nähtyään kamreerin rouvan vaunujen pois pyörivän, "minä en ymmärrä, +Dora, mutta mamman matkustaminen ilahuttaa minua; minä tunnen itseni +köykäiseksi kuin leivonen ja luulen leijailevani laulussa ja ilossa. +Oi, Dora, minä en tiedä miten se tulee." + +"Sinä olet koko ajan ollut niin iloinen." + +"Ei, ei! Ei se ole mitään kuin nyt ... nyt, oi nyt! Vaan miten se voi +olla? + +"No, tiedätkös mitä?" alkoi Dora, "minua oikein haittaa Rauhanen, hän +tulee aikaisin ja myöhään ja..." + +"Vai niin, oletko todella?" + +"Niin, todella." + +"Mutta jos..." + +"No ei, älä nyt alota sinun historijoinesi." + +"Mutta minä sanon _jos_." + +"Vaan minä sanon _mutta_." + +"Mitä?" + +"Mutta, sanon minä, jos hän kosii, niinkuin sinä luulet, niin olen minä +ylen viisas." + +"Viisas?" + +"Niin, viisas. Jäisikö mamma yksinänsä? Voipiko apulaispappi ruokkia +vaimoa ja hänen äitiänsä?" + +"Ei, se näyttää liian tukalasta." + +"No, ja siis?" + +"Siis sanot sinä luonnollisesti ei, se on ymmärrettävä," sanoi Annette +ilkullisesti nauraen; "sillä viisas tyttö laskee aina näin: minä +tarvitsen neljä leiviskää voita, viisitoista markkaa leiviskästä, neljä +kertaa viisitoista on kuusikymmentä; siis kuusikymmentä." + +"Ole nyt vaiti, Annette kulta." + +"Kuusi tynnyriä rukiita, viisikolmatta markkaa tynnyri tekee sata +viisikymmentä, yhteensä kaksisataa kymmenen. Kahvia ja sokuria..." + +"Ei, hiljaa nyt." + +"Ei -- ei, viisas tyttö ajattelee vielä: mamma tarvitsee kahvia +aamulla, kupillinen kymmenenpenniä, ja jälkeen puolenpäivän, +kymmenenpenniä, ja pikku lisätippa, puolitoista kupillista, niukasti +laskettu..." + +"Mutta mihin se menee?" + +"Niin, Dora kulta, se todistaa että viisas tyttö opetteleikse _qvatuor +species_ ja sitten laskee kaikki hyvin tarkasti, ja saatuaan numerot +järjestykseen kääntyy hän rakastettunsa puoleen ja kysyy: onko sinulla +kolmesataa viisiseitsemättä riksiä pankossa, sillä vähemmällä määrällä +ei käy laatuun; ja jos hän vastaa _kolmesataa_, antaa viisas tyttö +hänelle rukkaset, siitä kun puuttuu viisiseitsemättä riksiä." + +"Minä olen kuullut koko saarnan, enkä taida huomata muuta kuin että se +on aivan viisaasti ettei tee itseänsä ... ei, se voi olla sama, mutta +äitiänsä onnettomaksi." + +"Mutta, Dora kulta, sinä rakastat papiksi aikovaa?" + +"Sinun kanssasi ei voi puhua vakavasti, muutoin olisi minulla jotain +sanottavaa." + +"No, puhu!" + +"Niin, näetkös, hän on kosinut." + +"Siinä sen näet!" + +"Niin, mutta minä harmistuin." + +"Miksi siis?" + +"Herra Jumala," toisti Dora, ja suuret, kirkkaat kyyneleet välkkyivät +silmissä. "Herra Jumala, minä suosin tuota alhaista ihmistä, mutta hän +ei voi ottaa mammaa kanssansa apupapin palkalle eli kappalaispapin +virkataloon ... me laskimme, me." + +"Mutta sinä et miettinyt pientä pää-omaa, jonka suljit pois +laskuistasi," sanoi Annette vakaasti ja hellästi, "kuules, Dora kulta, +miten paljon luulet Jumalan siunauksen tekevän huoneessa?" + +Dora katsoi ylös, se ikäänkuin kummastutti häntä, ettei hän aavistanut +noita varoja. + +"Jumalan siunaus... Sinä sanot jotain, mamma voi siis meitä seurata. +Neljätoista tynnyriä jyviä, vähäinen virkatalo ... ja Jumalan siunaus, +kyllä se riittää; niin, nyt minä sen käsitän." + +"No se on hyvä, Jumala siunatkoon sinua, Dora, Jumala auttakoon teitä +molempia! Mutta mitä sanoo äitisi?" + +"Se käy laatuun, hän on yhtä paljon ihastunut Rauhaseen kuin sinun +äitisi asessoriin. Miehillä on kuitenkin kyky miellyttää mammoja, niin +että jos me tytöt emme ajattelisi itseämme kävisi ehkä nurinpäin." + +"Niin, siltä se näyttää," huokasi Annette. + +"Tiedätkös mitä minä olen aina huomannut?" + +"Niin, huomaatkos, kun mammat hankkivat naimista, menee se aina +takaperin; ne arvelevat kuin avioliitto olisi arpajaiset ja joka +koettaa laskea numeroja, petaa itsensä köyhäksi; sillä eihän siinä ole +muu kuin mammojen kokemus, joka pilaa kaikki." + +"Sinä saatat olla oikeassa." + +"Kuules nyt, kokemus ei ole mitään muuta kuin kokemuksesta solmittuja +pätkiä ... koko elämän yhteen solmittuja tutkaimia ... ja sitten +tahtovat sovittaa vanhaa uuteen kankaasen, hienoa kuin silkkiharja, ja +niin repeää se jokaisesta solmusta, jotka mamma liitti muinoin. Aikansa +tulee jokaiselle laittaa kaikki katkenneet langat kuntoon, solmita itse +tutkaimensa." + +"Onko äitisi tullut kokemuksilla?" + +"Onpa niinkin vähän, hän on ihastunut Rauhaseen, mutta arvelee että +hänen pitäisi hakea itsensä kaupunkiin." + +"Miksikä niin. Se oli..." + +"Ihmeellinen aate, eikö todella? Niin, huomaas nyt, kun pappa vainaja +hävisi maanviljelyksessä, se tahtoo sanoa maalla, niin pitäisi kaikkein +ihmisten asua kaupungissa, sillä siellä olisi papalle käynyt paremmin." + +"Mutta miten sitten kävisi talonpoikain kanssa? Niiden on jotenkin +hankala..." + +"Asua kaupungissa, aivan oikein, samaten minäkin sanoin, mutta, katsos, +mammalla on kokemuksensa ja sen kanssa ei kukaan tule toimeen." + +"Mutta enempää hän ei tahdo lyödä kankaan sisään?" + +"Ei, ei. Mamma on kehoittanut minun ottamaan mainitun henkilön, vaikka +hän maallakin asuisi; ja tiedätkös, tahtoisin saada hänen, kun vaan +olisin selvillä ettei huonosti kävisi." + +"Mutta sinä nyt tiedät pääoman," sanoi Annette; "kaikki käy hyvin, +sillä raamattu sanoo: Herran siunaus rakentaa puoli huonetta." + +"Niinpä, niin!... Ahaa, näetkös, tuolla hän istuu mamman luona ikkunan +vieressä, nyt saat hänen nähdä." + +Dora nyökkäsi ja ikäänkuin esitti ystävänsä, ja rakastaja kumarsi +syvästi ja näytti sydämellisesti iloiselta, sillä Doran rukkaskori oli +varmaan niin huonosti palmikoittu, että rakkaus pilkisti jokaisen +silmukan lävitse. + + * * * * * + +Teljessä syntyi hälinä, kun kamreerin rouvan viheriäksi kieratut vaunut +vierivät pitkin katua ja pysähtyivät koulun luokse. + +"Tuo vaunu ei ole reivin." + +"On, hän on ostanut itsellensä uudet." + +"Vai niin, mutta tuo vanha rouva ei ollut reivinna. + +"Oli, hän oli sama." + +"Ja minäkö en tuntisi reivinnaa, jonka olen nähnyt ja puhunut hänen +kanssansa tuhansia kertoja?" + +Tällaiseen jankkaukseen rouvien kesken antoivat kamreerin rouvan vaunut +johtoa. + +Koulumestari, maisteri Lindner istui kohtuullisessa +päivällispöydässänsä, vaunujen seisahtuessa oven eteen. Se oli suuri +pöytä, sillä hänellä itsellään oli yhdeksän lasta ja siihen lisäksi +kaksi kasvatus-koululaista, jotka oppivat kohtuullisuutta samalla kuin +latinaa ja kreikkaa. Siinä oli siis suurehko pöytä. + +Kamreerin rouva astui sisälle. Hän ei ollut sitä perhettä nähnyt +milloinkaan ennen; mutta hän kohtasi pulskea-näköisen, keski-ikäisen +miehen. Hänen aikaisin harmaantuneet hiuksensa lepäsivät järjestyksessä +ja somasti, hänen kulunut koulutakkinsa näytti mukavalta, vaikka se oli +hiuki kulunut, ja erittäin valkoinen kaulaliina täytti puvun. Sama +siisteys ja somuus näkyi lapsissa ja kasvatus-oppilaissa. Ei ainoakaan +kengännauha ollut pilalla, ei yksikään käsi likainen, ei leivän +murenaista pöytäliinalla, joka lumen valkoisena lepäsi pöydälle +levitettynä ja jonka reijät -- sillä muutamia näkyi sellaisia -- olivat +huolellisesti vatien olkimatoilla peitettyinä. + +Perheen isäntä ja rouvansa nousi ylös; mutta koko lapsilauma raappasi +jalallansa ja istui sitten pitkittämään ateriaansa. + +Herra Lindner vei vieraansa sisimmäiseen huoneesen, joka piti +kuvaileman kaikkein pyhintä, sillä se oli varustettu lukuisilla +tauluilla, jotka somasti ladotuilla paperikehyksillä hienojen +kultareunuksien kanssa kaunistivat seiniä. + +Hän katseli vierastansa kysyvästi ja osoitti pienelle sohvalle. + +"Minun nimeni on Miller," sanoi kamreerin rouva. "Te tunnette nimeni?" + +"Tunnen," sanoi Lindner; "tervetuloa! Tämä on minun vaimoni ja tuolla +näitte lapseni; ne tulevat pian sisälle." + +"Minä tulin tänne..." + +"Kuulemaan jos minä ryhdyn käräjöimään teitä vastaan; ei, sitä en tahdo +tehdä." + +"Hyvä herra Lindner, tässä on teidän sovintokirjeenne takaisin, minä +teen teidän jälleen vapaaksi." + +Lindner katseli paperia. + +"Niin, sen minä olen kirjoittanut." + +"Mutta teillä on, minä olen saanut kuulla sittemmin, enempi oikeuksia." + +"Voi olla mahdollista, mutta minä olen kirjoittanut sen tieten taiten +enkä peräytä sanojani. Se olisi vahinko," lisäsi hän, "jos joukko +henkilöitä, jotka ennallaan ovat rikkaat, jakaisivat varallisuuden. +Köyhien kanssa on toisin asian laita. Paitsi sitä tulee jako-osuus +vähäpätöiseksi, sillä niitä on miten kuullut olen lähes kolmesataa +sukulaista vaimoin ja lasten kanssa. Tuskin nyt on enää ketään, joka ei +olisi sukua Sidenkronan heimon kanssa." + +"Mutta onhan niillä lailliset oikeudet." + +"Ei, rouvani, lailliset oikeudet ovat minun oikeuteni; mutta siinä ei +löydy mitään siveellistä oikeusperustetta, miksi minun pitäisi saada +paremmin ne rahat kuin Kiinan keisarin. Minulla ei ollut käsitystä +Sidenkronista, ennenkuin minulle selitettiin että äitini äitin isän +nimi oli Sidenkrona päärynä silmikolla, joka nyt on merkillisin kohta +missä oikeus riippuu." + +"Mutta..." + +"Niin muodoin olen minä ... sillä minulle on lähetetty täydellinen +sukuluettelo ... niin muodoin olen minä lähimmäinen, mutta se ei mitään +merkitse, voitte olla rauhassa minulta. Kymmentuhat-riksiin olen minä +tyytyväinen, kun minä ne saan lahjaksi; enkä minä ole milloinkaan +aikonut vihata miestänne, sillä hän voi yhtä vähän siihen, ettei ollut +suorasti etenevää sukua, kuin minä ollessani nyt niin sattumalta." + +"Mutta," alkoi kamreerin rouva, "kun itse katsotte rahain jakamisen +vääräksi, niin tulee teidän auttaa minua käyttämään oikeutta sen +äärettömän perijäjoukon välillä, joka on kaikilta suunnilta kokoon +käsketty." + +"Niinkuin on sanottu, niillä ei ole oikeutta saada mitään," sanoi herra +Lindner; "mutta minä hävittäisin teidän, jos ottaisin luopumukseni +takaisin." + +"Hävittäisin?" Ei, herra Lindner, minulla on säästettyjä korkoja, jotka +riittävät minulle ja tyttärelleni." + +"Koko asia on ilkeä; sillä todellakin on inhoittava nähdä miten +sukulais joukko kuin nälkäiset korpit heittäytyvät kullan ylitse, kun +joku toinen, heille aivan tuntematon ja väliäpitämätön henkilö, on sen +koonnut kokonaan toista tarkoitusta varten, kuin heille antaaksensa." + +"Ja teidän mielestänne on siis käräjöiminen lakkautettava?" + +"Niin sanotulla sovinnolla, niin." + +"Miten voitte te sovittaa minun lähes kolmen sadan henkilön kanssa, +joista minä en yhtään tunne?" + +"Sillä asialla on vastuksensa." + +"Mutta nyt," alkoi rouva, "tunnen minä teidät, vaan en myönny teidän +kieltäymykseenne. Teillä ei ole oikeus luopua laillisesta +perinnöstänne, -- mutta te voitte sen lahjoittaa." + +"Minä?" + +"Niin, juuri te, herra Lindner! Puhukaamme suorasti! Minä tahdon että +te käytätte oikeuttanne." + +"Erinomaista, rouvani; mutta kun niin tahdotte, perintö on minun," +sanoi herra Lindner ja repi palasiksi luovuttamuskirjeen. "Nyt olen +rikas, vaan mitä sitte teen?" + +"Se johtuu teistä." + +"Teidän käytöksenne on merkillinen, rouvani," toisti herra Lindner, +"mutta minun näyttää teille kenties vielä merkillisemmältä, kenties se +on väärin, mutta minä olen suuttunut niihin ihmisiin. Tiedättekö mitä, +ne pelkäsivät enimmin että minä peruuttaisin luovutukseni, ja seuraus +siitä pelosta oli, että minulle luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan +kaunista. Yksi osa tahtoi jakaa keskenänsä, toinen antaa toisellensa +arvopapereita. Minulle on tarjottu virkoja -- kunnioittavia toimia -- +ja esitetty kunniamerkkejä, kun vaan antaisin kieltäymykseni pysyä. Se +on alentavaa, tahi mitä?" + +"Niin, ei se ole suora tie." + +"Ei, rouvani, ei laisinkaan suora tie, vaan koreasti mutkallinen." + +"Te päästätte siis minun käräjöimästä korkoja?" + +Herra Lindner nauroi lempeästi ja sydämellisesti; näkyi selvästi että +tuo soma mies nauroi mielellänsä. + +"Niin, katsokaamme, rouvani, jos voimme sopia, koettakaamme. Se on +kuitenkin erinomaista," lisäsi hän vakavammin, "että juuri rikkaat, +jotka eivät tarvitse saalista, ovat näyttäytyneet huolellisimmaksi +ettei se menisi pois käsistä; mutta köyhät ovat kirjoittaneet ... +luonnollisesti joukko roskaväkeä pois luettuna ... ovat anoneet vaan +laillista oikeuttansa. Tässä näette kirjeen." + +Herra Lindner otti eräästä laatikosta suuren joukon säännöllisesti +kirjainjärjestykseen pantuja kirjeitä. + +"Tässä esimerkiksi erään köyhän komministerin Norrlannista. Siitä minä +pidän. Kuulkaapas: + +"Herrani! + +"Minua on kehoitettu lisäämään erästä palkintosummaa teille, ettette +sekaantumisellanne leskirouva Milleriä vastaan riitaan pannussa +perintö-asiassa riistäisi meiltä oikeuksiamme. Mutta se on kuitenkin +selvä, että jos teillä on yksinänne oikeus perintöön, niin meillä ei +ole mitään -- ja sillä se on lopussa. Siis en minä anna yhtään apua. +Koko asia on minulle vastenmielinen, ja jos ei se olisi poikani tähden, +en olisi laisinkaan siihen sekaantunut. Kuitenkin, kun hän nyt on +täysi-ikäinen, saa hän kotiin tultuansa ja saatuaan nähdä asiakirjat +itse määrätä. Hän päättää luultavasti samoin kuin minä, ettei Herran +palvelijan ole sopiva antaa lahjoja. + + Nöyrimmästi + Sakarias Rauhanen," + +"Sitä voi nimittää sanoiksi eikä virsiksi; näkyy selkeästi että hän +katsoo minun herättäneen palkinto-ehdotuksen. Sitä miestä minä suosin. +Onko teillä velkakirjoja ja sellaisia kanssanne?" kysyi herra Lindner; +"tahi tahdotteko että minä haastan teitä, saadaksi asian selvälle +tolalle ... se olisi kenties paras." + +"Kenties." + +"No hyvä, pitää tapahtuman. Mutta sitten ovat rahat minun ja teidän +yhteisesti, ja niin ... tiedättekö mitä minä tahdoin sanoa?" + +"Minä arvaan ... ja sitten teemme me..." + +"Niin, teemme hyvää tavaroilla niin paljon kuin ymmärrämme, ja jätämme +vähimmin itsellemme." + +"Te olette jalo mies." + +"Ei, pyydän anteeksi, minä olen vaan koulumestari Teljessä. Olemme siis +suostuneet?" + +"Olemme." + +"Te, rouvani, olette käyttäytyneet oikein, ette enemmän kuin oikein; +mutta te olisitte voinut ja voitte vielä, jos tahdotte, saada asian +vanhalle kannalle ... ja venyttää käräjöimistä ikuisiin aikoihin, niin +se on kietoontunut, vaikka niillä on kirjain puolellansa; mutta kirjain +kuolettaa ja henki tekee eläväksi." + +"Minä tiedän sen, minulle on se keino uskoteltu, mutta minä en tahdo, +minä en voi. Minä alentaisin mies-vainajani muistoa, jos kulkisin +jotain muuta tietä kuin mitä tuntoni hyväksyy." + +"Minä näin sen jo teidän ensimäisestä kirjeestänne," sanoi herra +Lindner ja suuteli jotenkin tavanmukaisella kohteliaisuudella vanhan +rouvan kättä. "Me olemme pari erinomaisia ihmisiä, hyvä rouva Miller, +jotka sovimme asiasta, mikä tavallisissa tapauksissa olisi herättänyt +ikuisen vihamielisyyden. Mutta meidän pitää toimia niin, ettemme +tarvitse punastua... Se on oikein, vaimoni, sinä ajattelet pidemmälle +kuin minä," virkkoi mies, kun vaimo kertoi että päivällinen on salissa. +"Kyllä sitä tarvitaan, hyvä rouva Miller; sata-tuhansittain riksiä on +vierinnyt läpi käsiemme ... se on väsyttävää." + +Nyt esitettiin koko lapsijoukko, joka yhtä suurella hämmästyksellä kuin +arvonannolla katseli vierasta rouvaa, jolle pappa ja mamma osoitti niin +suurta kunnioitusta. + +Voitiin huomata että rikas perintö oli perheessä tietymätön -- ja niin +olikin. Herra Lindner ei ollut maininnut siitä lasten kuullen +sanaakaan, ja ne eivät siis tulleet siihen lapsille tavallisesti +viattomaan ajatukseen, että ollaan rikkaita. Kaikki kävi yhtä +kohtuullisesti huoneessa, ei ainoata sokuripalaista ollut enempi kuin +ennen; oli vaan yksi piika ja rouvan täytyi siis toimia kyökissä, ja +herra Lindnerin nuttu oli sama puhdistettu vaate, jota hän oli jo monta +vuotta käyttänyt. Sellainen olo vaienti kielittelemisen siinä pienessä +kaupungissa, sillä oltiin vakuutetut että äkkinäisellä rikkaudella +mahtaa olla hänen oireensa, niinkuin jokaisella muullakin kohdanneella +vammalla; mutta sellaista ei huomattu ja -- mitä piti uskottaman? + +"Ne eivät varmaankaan alota ennenkuin jouluksi, he tahtovat kerrassaan +hämmästyttää kaupunkia turhan mammonan saamisella", virkkoi muuan. + +"Aivan oikein, nythän tuota väki poloista voi kohdata niin suuri onni, +niinkuin sanotaan, tulematta kopeamieliseksi". + +"Mutta se on erinomaista", sanoi kolmas. + +"Saamme nähdä jouluna", tuumaili vihdoin ensimäinen puhuja, ja kaikki +suostuivat siihen, ettei joulua kauemmaksi voirittanut salata itseään. + +Mutta joulu tuli, piikoja lähetettiin useammalta suunnalta saamaan +selkoa, jos herra Lindner ei ostanut jonkinlaista saalia vaimollensa, +tahi jos hän ei miettinyt silkkihametta "tuolle ihmisraukalle", mutta +ei mitään sellaista tavattu. Lindnerillä paloi tavallisuuden mukaan +kolmihaarainen kynttilä lasten pöydällä, jo joululahjat olivat +tavalliset, kirjoja ja joitakuita vähäisiä leikkikaluja, joita herra +Lindner oli itse sorvannut. Ei mitään muuta. + +Aika kului yhtäläisesti eteenpäin, ja kaduttiin nyt, kun parin +kuukauden ajalla oli Lindnerin herrasväelle osoitettu tavallista +enemmän kunnioitusta ja kutsuttu niitä koko lapsijoukon kanssa +illallisille -- miehellä ei ollut mitään eikä muutoin ollut mikään, +sillä lapsien opettaminen on, niinkuin muuan kirjailija aivan oikein +sanoo, kiittämättömin kaikista. Koulumestari voi olla suvaittu; mutta +se on kuitenkin myönnyttäminen, ettei hän ole mikään ylhäinen, eikä +kenenkään mieleen milloinkaan juolahda suositella sellaista mainiona. +Hän on kansan unhotuksen ja yksityisten ikuisen kiitollisuuden alainen +henkilö. + +Herra Lindneriä ei kuitenkaan näkynyt liikuttavan yleisön unhotus, vaan +hän hoiti virkaansa halulla ja ilolla, ja huoli vähät siitä mitä +maailma sanoi. Sellainen oli mies, johon kamreerin rouva luottautui ja +joka verrattomalla suoruudella lausui käsityksensä kaikista sattuvista +asioista. + +Hän oli seudullansa, se tahtoo sanoa niin kaukana kuin hän tunnettiin, +katsottu haaveksijaksi; enemmän viisastelijat, tietäjät ja joilla oli +kameoli-sormus paksussa etusormessa, nimittivät häntä aivan +yksinkertaiseksi narriksi. Naiset arvelivat että hänen kanssansa on +oikein hauska puhua, vaikka hänen aatteensa olivat erinomaisempia; +mutta lapset eivät pitäneet häntä haaveellisena eikä erinomaisena. +Mitä hän sanoi oli niin puhdasta ja hyvää, että jokainen taisi sen +käsittää, jos nimittäin oli tavallinen ihmis-ymmärrys; mutta tavallinen +ihmis-ymmärrys on oivallinen lahja, vaikka se on kaikkein tavallisin. +Niinkuin hiiliä tavataan kaikkialta, mutta timantti, sen oikea puhdas +muoto, on kallis arvoinen, samoin on ymmärrys yleinen, mutta selkeä +ymmärrys sitä vastaan niin oivallinen, että sen näyttäytyttyä luullaan +ettei se ole ymmärrys, vaikka jälkimaailma käsittää sen ja lausuu +yhdestä ja toisesta kalleudesta, jonka aikalaisensa polkivat katuun. + +Rouva puhui itsestänsä, miehestänsä, tyttärestänsä herra Lindnerille, +joka oli hyvin halukas kuulemaan kaikkia kertomuksia, mikä usein +todisti hyvää sydäntä, mutta samalla usein heikkoa aloituskykyä. + +Kun rouva lähti jälkeen puolenpäivän takaisin, seurasi herra Lindner +häntä vaunuille ja näyttäytyi niin kohteliaaksi, ettei kukaan kaupungin +rouvista ollut milloinkaan nähnyt tuota erinomaista miestä niin nöyränä +ketään ihmistä kohtaan. + + + + +HUOMIOITA. + + +"Minä tavoitin," sanoi asessori astuissaan ovesta sisälle ja +kiiruhtaissaan kuin tavallisesti suutelemaan kamreerin rouvan kättä, +"minä tavoitin eilen illalla hyvää mammaani, mutta kaikki ovet olivat +kiinni; täällä oli niinkuin haudassa. Onko hyvä mammami ollut poissa?" + +"Olen". + +"Missä, jos minä uskallan kysyä?" + +"Lindnerillä." + +"Vai niin! Se oli aivan viisaasti, mamma itse tietää paraiten miten +tässä pitää toimia, mamman käsitys asioissa on paljon etevämpi kuin +minun," virkkoi asessori vaaleten vihasta. + +"Minä olen ratkaissut asian hänen kanssansa. Päästäkseni vähemmän +oikeutettujen sukulaisteni suuresta joukosta, päästäkseni +loppumattomasta oikeuden käynnistä, niin..." + +"Vai niin, nyt ymmärrän miten mamma on näön vuoksi ratkaissut hänen +kanssansa ja antaa hänelle velkakirjat." + +"Niin, luonnollisesti." + +"Mutta saadaanko hänen vaste-velkakirjansa summan runsaasta osasta +takaisin. Sittehän on koko asia hyvällä kannalla." + +"Ei, minä jätän hänelle vakuutus-asiakirjani ja hän saa kaikki mitä +hänelle laillisesti kuuluu. Minä pidän ainoastaan sen, mikä minun on -- +minun säästöni." + +Asessori vaaleni. + +"Mutta, mutta," sanoi hän vapisevin, kalmankarvaisin huulin, "minun +hyvä, jalo mammani ... hm, teidän olisi toki, suokaa anteeksi, rakas +mamma ... mutta olisi ollut syy kysyä minulta, neuvotella minun +kanssani, joka katson olevani Annetten tuki ja apu. Hänen pyhiä +oikeuksiansa testamentin mukaan ei saa rikkoa." + +"Mutta olettehan te itse sanoneet, ettei minulla ole perinnön oikeutta, +ja silloin on Annettella sitä vähempi. Annette on hyvä, jalo tyttö: hän +ei kaipaa yltäkylläisyyttä, jossa olemme eläneet. Luultavasti minä +kärsin siitä enemmin, mutta ei mitään minulle tiettyä vääryyttä saa +painaa Millerin rintaa hänen herätessään Jumalan tuomiolle ... ei, niin +ei saa tapahtua." + +"Mamma on siis itse tehnyt itsensä köyhäksi." + +"Ei, en köyhäksi, mutta minä en ole enää rikas." + +"Mutta te olisitte voineet lämpimällä kädellä ... lämpimällä kädellä, +mamma kulta ... lahjoittaa Annettelle vähän varallisuuden, ennenkuin +tulee tietyksi miten paljon on perintöä jälillä." + +"Ei, sitä en minä voi, ja paitsi sitä en minä tahdo niin." + +"Vai niin, mamma ei voi eikä tahdo. Oi, mamma, teidän jalomielisyytenne +on vienyt teidät liian kauaksi, te olette syösseet itsenne, rakastetun +Annetteni ja minun kurjuuden kitaan." + +Kamreerin rouva, vaikka ei taipuvainen pilkkaamaan, ei kuitenkaan +voinut olla sanomatta: "Mitä teihin kuuluu, ei kurjuutenne ole tullut +suuremmaksi, kuin se on; te ette tule rikkaammaksi, mutta ette myös +köyhemmäksi." + +"Minun hyvä mammani, jos ei näin olisi tapahtunut, olisin minä voinut +tarjota Annettelle suuren, komean asunnon ja tuhansia huveja, joita +hänen nyt täytyy olla vailla ... se on minun ajatukseni." + +"Mitä on tehty, se on tehty, eikä voida muuttaa." + +"Olisiko hänellä," mutisi asessori lähdettyään, "olisiko hänellä +yksikin sukulainen, jonka minä tuntisin, ja jos ei tuo kirottu +testamentti, jonka varomattomuudessani muodostin, sulkisi pois niitä +kaikkia, niin olisi tuo hyvä mamma holhojan ... niin, holhojan alainen, +sillä hän on tosiaankin mielipuoli." + +"Tässä ei ole mitään muuta tehtävänä," alkoi hän huoneesensa palattua, +"kuin saada äkkiä selko hänen suvustansa, laittaa niin asiat, että ne +pyytävät hänen holhun alaiseksi ja valitsevat minun holhoojaksi; sitten +olen minä, joka johdan käräjöimistä -- ei kukaan muu kuin minä -- ja +kun niin saadaan koko joukko perillisiä molemmin puolin ja asetetaan +osittaisiin sopimuksiin, jotka taas alituisesti rikkuvat, on helpompi +sitä alituisesti pitkittää -- niin, oikeastaan, se on ainoa keino, +sillä hän on hullu. + +"Tuo omatunto tekee ihmiset välistä suorastaan mielettömäksi. + +"Nyt on vaan ukko vainaja ja ukko vainajan autuus, jota hän ajattelee. +No no, sellaisia ovat kaikki naiset, esimerkiksi morsiameni. + +"Pahin on," alkoi hän taas hetken vaitiolon perästä, "etten minä voi +purkaa kihlausta. Mitä hänen ylhäisyytensä H. sanoisi, hän, joka on +niin uskonnollinen, jos hän tajuaisi että minä peräytyisin ainoastaan +rahain tähden? Hän kysyi minulta puhuttuani asiasta: Mutta, ystäväni, +eihän se ole vaan tytön rahain tähden; hän taitaa olla rikas, niin olen +kuullut. Minä vannoin luonnollisesti... + +"Ja nyt menee tuo mieletön ihminen ja suorastaan hurvittelee rahat yhtä +hullulle koulumestarille, haaveilijalle, joka tyytyi kymmeneen +tuhanteen riksiin ja joka olisi, jos minä olisin saanut häntä hallita, +antanut muutamalla sadalla riksillä ja vähän mairittelulla asettaa +asian oikein järjestykseen." + +Asessori oli perinpohjin raivostunut ja käveli melkeen koko yön +edestakaisin laattialla. + + * * * * * + +"Mutta, mamma, ettehän ole puhuneet mitään matkastanne?" sanoi Annette. + +"Minä tahdon ensin miettiä asiata. Kuules nyt, Annette, omistamamme +varallisuus ei kuulukaan meille; minä olen nyt saanut sen tietää." + +"Mitä?" + +"Ei, lapseni! Mutta sitä ei tietänyt Miller vainaja, hän jätti asian +lakimiehen käsiin, sillä hän itse ei sitä ymmärtänyt. Hän voitti riidan +ja luuli olevansa kaikkein niiden rahain oikia omistaja, jotka vanha +kenraali jätti jälkeensä. Viimeisinä aikoina hän sai syytä epäillä, +mutta ei voinut milloinkaan tutkia asian kohtia; mutta nyt on +todellakin selitetty, että siinä on tapahtunut sekaannus kahden +aatelisen, samanimisen suvun välillä, mutta eri sukukunnasta, perintö +täytyy siis mennä niille, eikä meille, ja me emme ole läheskään +rikkaita." + +"Oi, mamma, saanko suudella teitä!" huudahti Annette ja suuteli +äitiänsä otsaan. "Jumalan kiitos, me emme ... ole likimaillekaan +rikkaita, sanoi mamma. Oi, mamma, te olette melkein rikas, mutta minä +olen köyhä; testamentti kumoutuu, niinkö?" + +"Niin, lapsi." + +"Jumalan olkoon kiitoa, nyt olen minä köyhä ... köyhä, kuin hän! Juopa, +syvä ylipääsemätön juopa on sulkeuntunut, usko on palannut." + +"Mutta, lapsi, älä nyt tule niin iloiseksi, sinä et voi peruuttaa +asessorin kanssa?" + +Annette pysähtyi äkkiä ja sanoi: "Asessori ... mutta, mamma, hän mahtaa +tehdä takaperot minun kanssani?" + +"Sitä hän ei näytä tosiaankaan tahtovan." + +"Ja sen minä pidin varmana, ihan varmana." + +"Mutta sitä minä epäilen. Hän mahtaa sinua kuitenkin rakastaa." + +"Ei, mamma, hänen litteässä rinnassansa ei rakkaus saa sijaa, siinä on +joku muu syy." + +"Niin, Annette, minä olen paljon oppinut... Asessori..." + +"No, mamma, onko hän vielä yhtä jalo kuin ennen?" + +"Ei, minä epäilen sitä; minä luulen heränneeni unesta, hän on ilmaissut +itsensä." + +"Vai niin, vihdoinkin. Tietääkös, mamma, hänen kanssansa on samoin kuin +suuren vesikäärmeen, sadat ovat sen nähneet, mutta ei kukaan tahdo +uskoa. Niin on minunkin laita; minä olen nähnyt hänen sydämensä kauan, +kauan -- ainoastaan vaistomaisesti, mamma, mutta se on välistä varma, +varmempi kuin järki. Minä olen kauhistunut sitä ihmistä." + +"Ja kuitenkin, -- kuitenkin kihlasit itsesi hänelle?" + +"Niin, minä olin hurja, ei ainoastaan hullumainen, minä olin +epätoivoinen, en tietänyt mitä tein... Kylläksi siitä, mamma kulta, jos +ei minua Jumala auta, niin, niin ... mutta sen hän tekee, siitä olen +varma. Hän on antanut minulle Hjalmarin takaisin kuin ihanteeni, hän on +täyttänyt kuilun välillämme, ja kyllä hän voi vielä tehdä ihmeen +asessori Svaningin kanssa." + +"Jumala antakoon niin tapahtua! Suo minulle anteeksi, Annette; se olen +minä, joka alusta aikain olen syyllinen kaikkeen." + +"Oi, mamma; Minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa, ainoastaan se, +että olette rakastaneet minua ylen paljon ... sen antakoon Jumala +teille anteeksi ... mutta minä tulin siten tytöksi sisällisettä +armotta, minä tulin turhamaiseksi, pintapuoliseksi ihmiseksi, joka +tyydyin ulkonaiseen loistoon, ainoastaan varjovaloon, mikä kerran +valheellisella häpeällä särki oman sieluni rauhan. Sanalla sanoen, +se oli rakkautenne minuun, vikojeni kärsiminen, se oli se +epäjumaloitseminen, jonka esineeksi minä tulin, joka vaikutti etten +tahtonut olla se mikä olin, en tahtonut olla puulusikka, vaan +välttämättömästi hopealusikka, niinkun veljeni sanoi. Oi, hänellä oli +oikeus: minulla on ollut lyijy sydämessä koko ajan, näkyäkseni siksi +mikä en ollut. Nyt on lyijy poissa, mamma," lisäsi hän ja ojensi +kätensä äitillensä, "nyt on lyijy poissa." + +"Jumala olkoon kiitetty, Annette kulta, kun olet taas onnellinen!" + +"Sen on minulle Dora opettanut; sillä minä, samoin kuin se, en ole +aiottu olemaan kaunis nukke, vaan ihmislapsi, joka ei pidä itseään ylen +hyvänä tekemään työtä ja joka tyytyy vähään. Sellainen olen nyt, +Jumalan kiitos!" + +Kirje reivi Konrad M:ltä luutnantti Hjalmarille. + +Tukholmissa tammikuulla. + + Kunnon ystävä! + +Eilispäivän valtaneuvostossa nimitettiin ensimäinen luutnantti N:n +rykmentissä Kustaa Hjalmar katteiniksi. Toivotan onnea korkeimmasti, +varsinkin kun minä luulen että sinä otat pohjoismetsän komppanian, +tullaksesi Joutsenveden läheisyyteen, tahi miksi nimitetään se +suolätäkkö, jonka sinä kerroit niin erinomaiseksi pienen harmaan +tupansa kanssa rannalla. + +Välistä on tosiaankin vastus olla hyvänluotoinen ihminen; useasti +tullaan samaan asemaan kuin silloin, kun + + Moovitsi sai kaikki laittaa, + Tuoda lamput, leivät taittaa, + Käydä ruumiin edellä. + +Kun sinä, kunnon ystävä, olit luonani, huomasin minä sinusta että oli +joku koukku, joka ei tahtonut päästää. Vieläpä sisareni häissäkin teit +ikäväksi ympäristösi, ja sittemmin en tiedä mitä sinulle on tapahtunut. +Mutta sinä muistat hyvin kun ilo kuohui korkeimallaan katossa ja +tanssimusiiki kaikui kautta kerroksien ja lasia kilistettiin -- silloin +sinä olit kadonnut. Minä etsin sinua, ja sinä olit vetäytynyt +hyljättyyn kamariin, jossa, muutamain saalien, jotka riippuivat +tuoleilla, ja mamman rakkikoiran seurassa, joka oli ottanut siellä +sijansa sohvalla, istuit ja mietiskelit. Minun tultuani tahdoit välttää +silmäyksiäni, ja minä luulen että herra silloinen luutnantti itki. Minä +en mitään sanonut, mutta minä aloin huomata syyn. Jos sinä olisit +istunut linnankanslian perähuoneessa ja näyttäytynyt kuin pyhä +Magdaleena, niin olisin minä ymmärtänyt sinun olleesi jonkinlaisessa +vaarassa karhuin seassa; jos sinä olisit ollut jossain hautajaisissa ja +itkenyt, olisi se ollut säädyllistä ja tilaisuuteen sopivata; mutta +häissä itkeminen todistaa minulle selkeästi että silloinen luutnantti, +nykyään katteini Pohjoismetsän komppaniassa, oli kärsinyt häviön pyhän +avioliiton asiassa, ja nyt minulla on selvite. Odotas vaan, ajattelin +minä, kyllä minä sen asian selvitän; sillä minä tiedän esineen; olinhan +itse koettanut mitä voin, tehdäkseni sinulle vähän harmia. + +Totisesti, veli Hjalmar, minä nuhtelin omaatuntoani ja ajattelin: +oletkos nyt, ajattelematon ihminen tunkeutunut puun ja kuoren väliin -- +sillä taisihan olla mahdollista että tyttö rakastui minuun -- sen +mahdat sinä kernaasti tunnustaa? Minä vaivasin niin paljon itseäni, +ettei ainakaan ollut minun vikani, ettei niin tapahtunut. Niin hurjia +on ennenkin nähty. + +Mistä nyt alkaisin? + +Niin, tällä tavalla. + +Tultuani tänne kävin kamreerin rouvaa tervehtimässä. Siellä on kaikki +muuttunut, huone on myyty ja molemmilla naisilla, rouvalla ja +lemmikilläsi, on ainoastaan kolme kamaria, yksi piika eikä yhtään +palvelijaa. + +Se mahtoi olla lemmon juttu, joka teki ne köyhäksi; vähävaraiselta +siellä näytti, vaikka somalta ja mukavalta. + +Annette on näköisensä -- ei, ei aivan niin, hän on ihanampi kuin ennen. +Tiedätkös, nyt ei minulla ollut rohkeutta hyväillä tuota tyttöä, sillä +nyt minä häntä kunnioitan ja katson hänen ylen hyväksi olemaan minun +leikkinukkenani. Niin ei ollut ennen mutta se oli, totta puhuen, hänen +oma vikansa. Älä sitä pahaksu, sillä hän on nyt toinen ihminen, +kokonaan toinen. Koettamatta millään lailla pitäytyä välimatkalla, joka +on tapa, eikä suinkaan vähin, keimailemisen suuressa tieteessä, +pitäytyin minä matkan päässä; se tahtoo sanoa, minä tunsin itsessäni +ettei ole sovelias lörpötellä entisiä tyhmyyksiä hänelle, ja mahdat +uskoa, minä puhuin vaan järkeä. + +Mutta, veljeni -- hän kantaa kihlasormusta ja on kihloissa -- asessori +Svaningin kanssa. + +Minä en ymmärrä ihmistä, Svaningia nimittäin, mitä hän huolii tytöstä +sittekuin hänellä ei ole rahaa; sillä ei hän voi rakastaa niinkuin me +toiset älyttömät ihmiset. Eikä hän näytä enemmän kuin Annettekaan +pitävän mitään kiirutta, ja kun he kohtaavat toisiansa -- hän tuli +sinne minun siellä ollessani -- ei taida huomata muuta kuin että he +ovat helkkarin haitaksi toisillensa. + +Minä olen varma ettei siitä tule mitään. + +No, niin se tervehdys oli lopussa. + +Neljäntoista päivän perästä olin minä taas siellä, sillä rouva pyysi +minun tulemaan. Silloin istui siellä muuan sievä tyttö, joka esitettiin +minulle mamseli Bernhardin nimellä. Iloinen ihminen, mutta ei enkeli, +sellainen kuin sinun lemmittysi, entinen, piti sanomani. Tuo manseli +rupesi yhtäkkiä puhumaan sinusta. Annette punastui. + +Hyvä, ajattelin minä. + +Hän, nimittäin vieras, kysyi missä sinä olet, miten voit, oletko +kihloissa, nainut, kuollut eli haudattu. Viimeiseen kysymykseen +vastasin minä luonnollisesti jaa, kun olet hautautunut Lapinmaahan ja +näytät kuolleeksi: mutta kysymykseen kihlauksesta y.m. kaikui _ei_. + +Annette koetti keskeyttää keskustelua toisilla aineilla; mutta tuo +pieni nykeränenänen ystävä ei tahtonut kuulla sillä korvalla, vaan +pitkitti. Minä puhuin että sinun piti ylenemän katteiniksi. + +"Vai niin," sanoi nykänenä, "sitten hän ei tarvitse olla velassa +vaimollensa eikä voida epäillä kosivan rahoja, jos hän ilmoittautuu +tytön luona, jolla on ainoastaan vähän varoja." + +Annette kääntyi pois -- se naula veti. + +Pikku tylppänenä näytti päättäneen ottaakseen kerrassaan selkoa sinusta +ja pitkitti kauan keskustelua, niin että minä arvelin synniksi sinun +tytöstäsi -- entisestä nimittäin. + +Lakkaamaton sinua tutkimisensa mahtoi kuitenkin vihdoin saattaa +Annetten pelkäämään, että noin hyväntahtoinen ihminen uskoisi minulle +koko rakkaushistorian -- miten se on koossa -- sillä kerrassaan +heittäytyi hän keskusteluun ja löi ales sulkulaudan näin nenäkkäällä +kysymyksellä: + +"Dora kulta, onko sulhasesi tullut?" + +Dora joutui hämille että näin, kun hänen tarkoituksensa oli varmasti +jälleen yhdistää kaksi rakastavaa (aivan sama asia, jonka minä olen +ottanut tässä kirjeessä ajaakseni), täytyi ryhtyä omiin asioihinsa. + +Tapahtui samoin kuin tuolle, hyvänluontoiselle R:lle, joka oli +auttavainen, vaikka omat varansa eivät läheskään olleet loistavat. Kun +hän muuanna päivänä, hankkiakseen eräälle ystävällensä lainaa, +mielellänsä kulki pitkin katuja, tavatakseen jotakuta laupiasta +samaritania, kohtasi häntä paraassa vauhdissa ilmoitus omasta velasta. +Se on harmillista kun niin käy, tahtoessa toiselle olla avullinen. + +No, enemmän. + +Niin, Dora masentui paikalla ja kertoi ettei Rauhanen luultavasti tule +isoon aikaan, että hän rakensi ja sisusti, ja niin edespäin. + +Annette ymmärsi pitää ystävänsä aineesen kiintyneenä, ja niin sain +minä tietää että Rauhanen, joka on pappismies, asuu naapurissasi +siellä ylhäällä Norrlannissa, joka kuitenkaan ei estä häntä asumasta +neljä- eli viisikymmentä penikulmaa sinusta kaukana. Siinä hauskassa +maassa häviää kaikki välimatkat. + +No niin, me saimme tietää että siniset tapetit tulevat vierashuoneesen +ja viheriäiset sänkykamariin, ja että Rauhanen itse maalaa ja on +kaikissa apuna; että siellä ovat kaksinkertaiset multahirret, ja, jos +oikein muistan, tuohia ja savitäytettä välissä; sillä Doran päästyä +aineesensa saimme tietää koko joukon asioita. + +Vaan kylläksi siitä asiasta. Mitä minun piti sanoman sinulle on että +Annette rakastaa vielä sinua, ja jos oikein ymmärrän hartaammin, +sydämellisemmin kuin ennen -- ettei hänellä ole, Jumal' armahda, +"yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista," mutta on myös menettänyt kaikki +ne eljeet, jotka hän omisti saadessaan aina tahtonsa esille ja +ollessaan rikas ja kaunis -- nyt ei hän ole kaunis, vaan ihana -- +kaunis merkitsee ainoastaan muodon täydellisyyttä, mutta ihana tahtoo +sanoa että jotain jumalallista hohtaa lävitse. Vielä on kerrottavana +ettei hän voi kärsiä sulhaistansa ja että hän näyttää harmilliselta +koko kihlauksesta -- se tahtoo sanoa, kunnia pitänee heitä yhdessä. He +ovat, niinpä niin, kummin puolin ylen tarkkaluontoisia, etteivät +asianmukaisesti tee toisiaan onnettomaksi. Nyt voit itse nähdä mitä +sinun on tehtävänä. Kaksintaistelu asessorin kanssa ja hänen +tappamisensa ei ole urhoollista eikä varsinkaan saata onnelliseen +loppuun; sillä laki on kyllä tyhmä kieltämään kansan surmaamasta +kilpakosijatansa, mikä vanhaan hyvään aikaan oli aivan oivallinen +keino, jos ei vaan osunut joutua itse murhatuksi. + +Mutta tule tänne; puhu tytön kanssa ja juttele järkeä, niin että hän +aivan mutkattomasti purkaa naimatuumansa; ja minä puolestani tekeyn +tutuksi tuon kunnioitettavan sulhaisen kanssa ja saan hänen lopettamaan +itsensä epätoivosta. Minä olen hänen nähnyt useasti hänen ylhäisyytensä +setäni luona, jossa hän on uskollinen kunnia-tervehtäjä. Ukko antaa +arvon hänelle, niin paljon minä tiedän, sillä mies pitäisi oleman aivan +kunnollinen ja arvon ansaitseva. Mutta, huomaathan, jos se on sadan +pankkoseteli tahi lappu halpaa harmaata paperia, mikä joutuu pianon +kieliin, niin sorisee se yhtä kauhistavasti. + +Anna nyt tieto itsestäsi ja puhu totta. Annette on kipeä, kovasti kipeä +-- eikä kukaan muu kuin hän. Minä, joka saatoin toin sinulle +mielipahaa, tahdon sovittaa erhetykseni, vaikka tunto on puhdas -- minä +en ole sinua pois ahdistanut. + +Tämä tunnustus osoittaa ystävyyteni jalouden. + +Minä olen varova kenraali -- siksi tulen luultavasti ajalle ja täydyn +harjoitella itseäni, silla kenraalien pitää olla myös tarvittaissa +valtaviisaita. Minä sanon sinulle kaikki mitä voin saada tietää, ja +toimitan asiasi niin hyvin, jos ei paremmin kuin sinä itse. + + Sinun Konrad M. + + Tukholmissa Helmikuulla. + +Voidaan silloin sanoa: kun rakennus on kauan sisästä palanut, valkea +syöksyy ulos yht'aikaa kaikista ikkunoista. + +Katsos nyt! Enkö minä sitä tietänyt? Vai niin, sinä olet tosiaankin +onnettomin kaikista ihmisistä. Se on siis onnettomuus kun pääsee +komppanian päälliköksi ja saa kauniin virkatalon, sillä sotaneuvostossa +kerrottiin että se rakettiin uudesta kolme vuotta sitten, tuo +virkatalo, jonka nimi on (odotas, minä kirjoitin sen paperilappuun) +jonka nimi on Honkala. + +Se on erinomaista, sillä saman nimen mainitsi pikku nykänenä +viisitoista kertaa, ja et sinä siis taidakkaan tulla viiden kymmenen +penikulman päähän ystävästäsi Rauhasesta, pappismiehestä, joka itse +maalaa huoneensa, vaikka sinä luonnollisesi et mitään puhunut siitä +asiasta. + +Nyt on siis puhe vaan asessorista. + +Minä olen varmasti vakuutettu että asessorimme oikeasta kosi +saadaksensa rahoja; nyt ei ole siellä mitään saatavana, sillä muuan +köyhä raukka, joka lienee koulumestari, on saanut muka enimmät, mutta +antanut pois suurimman osan ja perustan apurahastoja Upsalassa ja +Lundissa, ja niin edespäin -- sillä siitä asiasta ei ole minulla +oikeata selkoa. + +Siinä on kyllä että Annette ei ole rikas, vaan tyttö, joka on +varallinen komppanian päällikön kosittavaksi, tarvitsematta hänen tahi +jonkun muun uskoa että se on tapahtunut rahain tähden. Se on sellaista, +jota minä pidän tärkeänä, koska tuo pieni ihminen puhui jollain +pontevuudella siitä onnesta, kun miehellä on niin paljon ja tytöllä +niin vähän, ettei voi epäillä itsekkäitä laskuja. Sellainen side lienee +ollut herrasväen välillä. + +Kun minä kuitenkin olen vakuutettu, ettei rakkaus vaan mietintö sitonut +liittoa asessorin ja Annetten välille (vaikk'en minä voi käsittää +häntä), vaan katson sen hänen entisen elämänsä kaunistukseksi, niin teen +minä kokeen. + +Minä pitkitän huomenna. + + Päivä sen jälkeen. + +Eilen illalla olin minä hänen ylhäisyytensä enoni luona. Minä tapasin +ukon yksinänsä. + +Oi! hän on rakastettava ukko, vaikka vanhan maailman, ja ihminen, joka +kauhean mielellänsä tahtoisi hypistellä ajan osoitinta pari sataa +vuotta takaisin. Hän on historioitsia, ja kaikki historian sisällys +paistaa vanhukselle hurmaavassa valossa, joka vaikuttaa että hän näkee +vanhan ajan hyvät puolet, mutta ei huonoja. Silloin oli kansa +uskonnollinen, jalo, voimakas, sanoo hän, mutta mikä se nyt on? Minä +olen väitellyt hänen kanssansa, sillä minä luulen että se on oikein +hyvä tähän aikaan. + +Mutta kylliksi jo vanhasta enosta Kalle Abraham, niinkuin hän sanotaan +suvussa. Tuo Kalle Abraham on sama, joka on pikku asessorista pitänyt +murhetta, on turvannut häntä ja auttanut häntä niin pitkälle onnen +radalla, että tuo ihmis-raukka näyttää nyt kuin vanha pergamentti; +sillä sinä voit uskoa, onnen löytäminen kustantaa kirjoitusmiehen +ruumista; jos hän voi säilyttää ruoansulatuksen ja taitaa maata, niin +hänellä on rautaluonne. No niin, minä tiedän että enoa mies miellyttää. + +"Minä olen nähnyt asessori Svaningin morsiamen." + +"Vai niin, hän lienee sangen arvossa pidettävä tyttö," sanoi eno. + +Arvossa pidettävä? Olisi eläminen jossain toisessa vuosisadassa, että +käyttäisi tyynni kuivunutta laatusanaa. + +"Niin, hän on herttainen, kunnioitettava tyttö; mutta köyhä." + +"Oikein, minä olen kuullut Svaningin kertovan, että äiti jonkun +varomattomuuden kautta hävitti suuren osan." + +"On sääli Svaningia," sanoin minä ja sitä en valhetellut; "sillä jos +saa tytön, joka on toiseen rakastunut, ei ole paljon parempi +onnettomuutta." + +"Miten niin?" + +"Niin," aloin minä, "tietysti hän toivoi saavansa rahoja, mutta siinä +hän pettyi. Hän olisi kyllä peruuttanut tuon onnettoman yhdistyksen, +jos ei kunniansa häntä estäisi." + +"Siinä tekee hän oikein," sanoi eno Kalle Abraham, "sillä katsos, hän +on vanhasta maailmasta." + +"Ei näyttänyt olevan mitään sydämellistä yhteyttä heidän välillänsä. +Sekä hän että tyttö nähtävästi katuivat kihlausta, mutta siihen +sitoutaan molemmin puolin." + +"Jos et sinä olisi kihloissa," hymyili ukko, "ja kun minä näen liiaksi +ihastuneesi, niin näyttää kuin sinulla itselläsi olisi tuumia." + +Minä punastuin, sillä minulla oli tosiaankin tuuma, vaikka ei itseäni +varten. + +"Kuitenkin," toisti ukko, "tahdon puhua Svaningin kanssa; ja jos se on +selvä että he tekevät toisensa onnettomaksi, ja varsinkin jos hänen +asiansa kärsisi -- sillä siten voi hänen virkatiensä sulkeutua -- niin +tarvitsee niiden suostua ystävällisesti tekemään takaperoiset." + +Näetkös nyt, enkö minä ole valtavälittäjä? Saadaan nähdä miten se +selviää. + +"Minä en käsitä Svaningia," sanoi eno keskustelun ajalla; "minä en +käsitä häntä; mutta hän ei ole ollut tähän aikaan itsensä lainen ja on +silloin tällöin näyttänyt nuoruuden ajattelemattomuuksia -- nyt minä +muistan sen -- puhunut kihlauksista, niinkuin kummin puolinen mietintö +on muodostanut, mutta järki ei hyväksy, ja niin edespäin." + +"Kaiken johdon mukaan huomaa hän olevansa sellaisessa tilassa," sanoin +minä. + +Nyt näet mitä minä olen tehnyt, mutta enempää en voi tehdä; sillä mennä +naimiseen tytön kanssa, ainoa mikä näyttää olevan jälillä, minä en voi, +koska, niinkuin tiedät, minä olen jo sitoutunut. Siis täytyy sinun +tulla tänne ales, vaikka rakastetun näkö "lävistää" herra katteinin ja +komppaniapäällikön hellän sydämen. Niin sinä itse sanot. Mutta, +niinkuin sanottu on, sinä et hyväksynyt minun edellistä kirjettäni, ja +tästä tulet kenties vallan neuvottomaksi; mutta siitä minä en pidä +väliä, vaan tahdon suurimmalla mielihyvällä olla marssalkkina häissä. + + Ystäväsi Konrad. + + + + +KANSSAPUHE. + + +"Se on vastenmielinen tapaus, mutta todistaa että teidän tulevainen +anoppinne rakasti hellästi miestänsä," sanoi hänen ylhäisyytensä v. R. +ja liikahutti vähän tuoliansa. "Mutta mitä, eikö asiata voi auttaa?" + +"Mahdollisesti. Se tulee kaikkein syiden mukaan pitkittymään, jos ei +enemmän," virkkoi asessori Svaning. + +"Miten siis? Minä en voi käsittää muuta teidän selityksistänne, kuin +että asia on varma." + +"Rouva Millerin sukulaiset tahtovat ruveta lainkäyntiin ja koettavat +hänen saada holhun alaiseksi. Jos sen on onnistuminen, täytyy +luonnollisesti sitä ennen saada todistetuksi ettei häntä ole ymmärrys +johtanut toimissansa -- vaikkapa hän onkin seurannut jalon sydämensä +ääntä." + +"Mutta en minä huomaa..." + +"Teidän ylhäisyytenne suvaitsisi huomata, että sellaisilla +varokeinoilla on aina seurauksena ikäänkuin tahdottaisiin väittää, että +kaikki luovutus-asiakirjat ja velkakirjat olisivat tyhjän arvoiset -- +ja vielä ne nyt ovat anopillani enimmästi, sillä hän vaan määrätyillä +ajoilla suorittaa maksuja -- niin armollinen on hänen houkuttelijansa +ollut." + +"Miten te sen tiedätte ... oletteko saaneet jotain tietoja siitä +hankkeesta?" + +"Olen ... hm; minun täytyy tunnustaa että on ... että on käännytty +minun puoleeni ja tahdottu että minä, likisimpänä, rupeaisin +holhoojaksi ... jos nimittäin jotain sellaista taitaisi tulla +kysymykseen." + +"Siihen ei teidän sovi sekaantua, rakas Svaning, siitä tulee inhoittava +juttu, ja luultaisiin että te oman voiton pyynnöstä..." + +Svaning kumarsi, mutta pikainen punastus levisi hänen vaaleille +kasvoillensa kun hän sanoi: "Teidän ylhäisyytenne olkoon vakuutettu +että minä estäytyin siitä anomuksesta ... mutta se on tietojeni +vaikuttama. Minä en olisi milloinkaan voinut tyytyä itseeni, jos olisin +loukannut rakastettavaa äitiä niin syvästi, kuin tässä olisi +tapahtunut." + +"Mutta," toisti hänen ylhäisyytensä, mietittyään muutamia +silmänräpäyksiä miten alkaisi, "mutta, te tiedätte etten minä sekaannu +toisten asioihin, vaan teidän onnenne..." + +"Niinkuin teidän ylhäisyytenne on muodostanut," virkkoi asessori. + +"Ei käy niin sanominen; mutta minua miellyttää kun kelvollinen mies +saavuttaa menestystä virkatiellä. Meillä ei ole aikoinamme liiaksi +kunnollisia virkamiehiä; sillä jos kaikki tahtovat olla kuninkaita, ei +kenelläkään ole aikaa alamaiseksi. Kuitenkaan ette saa, rakas Svaning, +luulla että minä millään tavalla tahtoisin ohjata teidän vakuutustanne, +mutta kun morsiamenne ei tuo mitään mukanansa, ja niinkuin tiedämme +teidän palkkanne on vähäinen ja riittämätön, niin tahdon minä +ainoastaan huomauttaa teitä että voitte syöksyä vastuksiin, jotka +kohtaavat sekä teitä että häntä, jota rakastatte." + +"Teidän ylhäisyytenne ... rakkauteni tyttöön on puhdas, itsekkyydestä +vapaa; minun täytyy kunniani tähden yhdistyä hänen kanssansa." + +"Siinä te olette oikeassa; minä hyväksyn teidän ajatustanne; on +täydellisesti oikein ja sopii yhteen sen kanssa, mitä entuudestaan +tunnen teidän rehellisyydestänne. Mutta saattaahan olla mahdollista +että ainoastaan yksi taipumus teitä yhdistää ... ettette voi täyttää +mitä hän odottaa vaimona mieheltä, joka on jo nuorena ennättänyt niin +kauaksi. Hänen toivomuksensa ulkonaisiin etuisuuksiin, vaikkapa +edellytän että hän on oivallinen nainen, voivat olla teidän pieniä +sisääntulojanne suuremmat. Sanalla sanoen, teidän on miettiminen eikä +hätäisesti astua varomatonta askelta juuri tärkeimmässä asiassa mitä +teillä on; sillä naiminen päättää useasti, jos ei aina, ihmisen koko +tulevaisuuden." + +"Teidän ylhäisyytenne puhuu nyt ajatuksen, jota, minä en voi sitä +kieltää, on väikkynyt usein mielessäni, vaikk'en minä milloinkaan +uskaltanut antaa sille muotoa tahi perinpohjin tutkia ainetta." + +"Mutta tutkikaa se." + +"Teidän ylhäisyytenne on nyt, niinkuin tavallisesti, älykkäällä +ajatuksellansa tunkeutunut läpi aineen; teidän ylhäisyytenne sanat ovat +antaneet minulle valoa tosiaankin tukalassa tilassani. Jos ei se olisi +niin usein kerrottu, ettei sillä enää voi olla muu kuin tavan arvo, +niin tahtoisin minä koettaa selittää sen kiitollisuuden..." + +"Ei, ei, ystäväni, ette tarvitse kiittää; vaan miten tehdä aiotte?" + +"Minä en ole sitä todellakaan ajatellut. Teidän ylhäisyydellänne on +kenties joku neuvo, joka sopii kunniallisen miehen seurattavaksi. Jos +teidän ylhäisyytenne tahtoisi armossa että..." + +"Niin, minä luulen että rehellisin on puhua suorasti syyt teidän +mietinnöihinne, sanoa, niinkuin totuus on, että te rakastatte tyttöä +ylen paljon vetääksenne häntä piiriin, jossa hän kenties tuntisi +itsensä onnettomaksi; että te... Sanalla sanoin, te voitte viivyttää +asiata ja jättää tyttö vapauteensa niin kauan, sillä kenties hän voi +saada etuisan naimisen, jos te ette estä. Jos hän rakastaa teitä, josta +minä olen vakuutettu, niin tulee siitä kaksinkertainen ilo, kun te +toiveittenne mahdollisesti selittyä tarjoatte hänelle kätenne." + +"Teidän ylhäisyytenne hyvyys on osoittanut minulle tien pois +sokkeloista, mutta kysymys miten todesti ja sydämellisesti on se +tarkoitettu, on kuitenkin vaikea esittää, haavoittamatta tuon +rakastettavan herkkäluuloista sielua. Minä huomaan velvollisuudeksi +niin käyttäytyä, olkoon se miten tahansa vaikea; mutta tietoisuuteni +vahvistaa minua, jos minä horjun." + +Vanha ylhäisyys tarkoitti tosiaankin hyvää suosikillensa, sillä hän ei +tahtonut onnettoman naimisen ja siitä johtuvan köyhyyden kautta nähdä +poikkileikatuksi sitä rataa, jonka hän itse oli avannut ja tasoittanut. + +Asessori puolestansa tunsi kuin kuorma olisi nostettu pois hänen +rinnoiltansa; mutta hänellä oli nyt kaksi muuta murhetta, nimittäin +että rouva Millerille jälleen lähettää ne rakkaat sukulaiset, jotka hän +oli herättänyt vastarintaan, ja että soveliaalla tavalla, itse siinä +näkymättä, purkaisi kihlauksen Annetten kanssa. + +Ensimäinen murhe vaikutti että hän samana iltana lähetti koko tukun +kirjeitä, sisältäen että asia on jo niin selinnyt, ettei mitään +muutosta ollut toivottavana, ja että asessori oli saanut tietoonsa että +Sidenkronat silmukalla olivat oikeita perillisiä; asia ei siis ollut +mitenkään autettavissa. + +Asessori ei ollut saanut mitään selkoa tapausten viimeisestä +kehityksestä, mutta luuli tietävänsä kaikki, kun hän vanhan tavan +mukaan arveli rouva Millerillä olevan suuren luottamuksen häneen, että +paikalla sanoisi kaikki. Niin ei, kuten olemme nähneet, ollut +kuitenkaan laita; sillä tuo hyvä mummo oli päin vastoin alkanut +päättömästi epäillä entistä lemmikkiänsä, ettei hän enää uskaltanut +hänelle mitään puhua. + +"Kas niin, nyt on se asia ratkaistu," mutisi Svaning, kääri kokoon +aukileikatut kirjeenpäällystät ja heitti ne paperikoriin; "nyt on +toinen käsillä. + +"Se toinen? No sillähän ei ole mitään hankaluuksia itsessänsä, mutta +minä en voi sitä peräyttää. Siis en minä saa, kun mietin asiata, +herättää kysymystä; että hän arvelematta antaa minun mennä, siitä ei +ole epäilemistä. Hän oikeastaan vihaa minua, Jumalan kiitos ... mutta +hän on kavala ... kavala kuin vaimot aina ovat. Hän käsittää minun +tukalan tilani, oivaltaa että minä mahdollisesti ... mutta hän tahtoo +olla kuin pyhimys; hän tahtoo että minä panisin asian alkuun. + +"No, saammepa nähdä, saammepa nähdä!" naurahteli tuo hyvä mies ja +hykersi käsiänsä. + +Muuan päivä sen jälkeen oli hän rouva Millerillä ja johti paikalla +keskustelun kihlaukseensa. + +"Rakas mammani," virkkoi hän, "ette kai ihmettele, kun minä en kauemmin +voi viivyttää yhdistystäni Annetten kanssa." + +"Mutta sen kanssa voidaan tosin viipyä." + +"Ei, rakas mamma, ei kauemmin kuin kuukausi, silloin pitää olla kaikki +päätetty. Annetten täytyy tehdä päätös, minun rakas mammani, hänen +täytyy päättää... Sillä minun sydämeni on jo kauan ollut kiusattu +yksinäisyyden kauhistavalla tunteella, jonka olen huomannut aina siitä +ajasta asti kuin kohtasin esineen, minkä ympärillä kaikki ajatukseni +kieppuvat." + +"Mutta, hyvä Svaning, Annette ei ole varonut että te nyt niin pian +vaatisitte hänen lupauksensa täyttämistä; te tiedätte myös minkä +sisällisen taistelun se saattaa hänelle." + +"Niin, mutta juuri tämä onneton taistelu täytyy kerran lopettaa. Hänen +kylmyytensä ahdistaa minua, vaikka minä olen vakuutettu, että minun +hellä uskollisuuteni sulattaa pian jääriitteen hänen sydämensä +ympäriltä." + +Rouva Miller oli tosiaankin pulassa, mutta rohkaisi itsensä ja sanoi: +"Me annamme Annetten itse päättää." + +Annette siis kutsuttiin, mutta kun Dora oli hänen luonansa, täytyi +hänen seurata rouvaa. + +Asessori ei suosinut todistajaa; hän aikoi viivyttää, mutta rouva ei +huomannut sitä varovaisuutta. + +"Sinun sulhaisesi, Annette, tahtoo että menette naimiseen kuukauden +kululla." + +Annette vaaleni ja rupesi vapisemaan. + +"Niin, rakkaani, sinä et voi ihmetellä että minä palan ikävyydestä +sulkea sinun rinnoilleni." + +Annette astui takaperin ja kuiskasi: "Ei milloinkaan!" + +"Ei milloinkaan? Kuulinko minä oikein?" virkkoi asessori ja meni +vuorostaan askeleen takaisin; "hän on siis Annette, joka rikkoo, se on +hän, mamma, en minä... Ei milloinkaan." + +Annette vaipui tuolille ja piti kättänsä silmäinsä edessä, ikäänkuin +välttääkseen sulhaisensa ilkeitä silmäyksiä. + +"Annette," alkoi asessori hellästi, "minä kuulin ehkä väärin, sano! +minä kuulin väärin? Sinä et taida, sinä et voi sysätä ihmistä luotasi, +joka niin hiljaa, niin kärsivästi, niin uhraavasti rakastaa sinua kuin +minä." + +Annette, joka piti varmana että Svaning vaan oman voiton pyynnöstä +rakasti häntä, alkoi sitä epäillä. Sehän oli selvä todistus että +asessori rakasti häntä, todistus että hän loukkaisi häntä +peruuttamisellansa syvästi. + +"Ei," huokasi Annette, "minä en tahdo sanoa ei milloinkaan; mutta minä +tunnustan, Svaning, että olisi ollut paras, jos emme koskaan olisi +joutuneet kihloihin. Sinä tiedät paraiten minkälaisessa tilassa minä +annoin suostumukseni." + +"Tiedänpä niinkin, rakkaani, tarkoitus ei ollut kuitenkaan että +ikuisesti olisimme ainoastaan kihloissa. Ja ... ja sinä tiedät hyvin +että minun täytyy tehdä päätös, ja nyt; se mahtaa menettää sinun +rakkautesi ja kenties minun henkeni, mutta minä olen päättänyt että +meidän pitää oleman naimisissa kuukauden kululla ... tahi loppu +asiasta." + +"Mutta täti kulta," muistutti Dora, kenenkään häntä pyytämättä, "eihän +täti voi pitää häitä ennen murhevuoden loppua?" + +"Enpä niin teekään," sanoi kamreerin rouva päättömästi, "menköön asia +miten tahansa." + +"Murhevuosi, murhevuosi, hm, se on ... vaan ei se vaikuta mitään +asiaan. Mutta sama se, minä olen päättänyt, murhevuosi ei ole mikään +laillinen este; minä tahdon Annetten vastauksen huomenna ... minun +kohtaloni on ratkaistu." + +Näin sanoen otti hän hattunsa, suuteli rouvan ja Annetten kättä, heitti +tutkivan silmäyksen Doraan, joka aivan viatonna istui siinä ja nosti +töppänenänsä ilmaan, sekä meni ja sanoi: + +"Huomenna odotan minä tuomiotani... Älä pidä minusta lukua ... anna +minun musertua, jos niin tahdot, Annette, sillä se on parempi kuin +sieluntuskaan kuoleminen, jota kipua ei kukaan toinen, kuin hän joka on +sen tuntenut, taida kuvailla itsellensä." + +"Rakastaako hän tosiaankin minua itseni tähden," sanoi Annette hänen +mentyänsä; "olisinko minä tehnyt väärin?" + +"Väärin? Ei, Annette kulta, lähetä hänelle huomenna rukkaiset ... +parempaa hän ei pyydä; anna hänelle huomenna rukkaiset ... ja niin se +asia on lopussa." + +"Mutta miten voit sinä uskoa..." + +"En minä usko mitään, Annette kulta, mutta minä näen sen hänestä, hän +tahtoo päätöstä, vaan ei itse peruuttaa, sen näin minä, sillä ilo +loisti hänen silmistänsä, salainen riemu kuin sinä sanoit _ei +milloinkaan_. Ja kuin sinä peruutit sen sanan, ajattelin minä: annas +olla että tuo hyvänluontoinen ihminen nyt sanoo _jaa_ ... ja niin tulin +minä suruvuoden kanssa." + +"Siinä teki Dora aivan oikein," huomautti rouva, "sillä minä en myönny +minkäänlaisilla ehdoilla häiden toimiin murhevuoden ajalla, ja puuttuu +vielä kolme kuukautta." + +"Mutta miten minä toimin väärin tekemättä?" + +"Tutki itseäsi, tyttäreni, uskotko tulevasi onnelliseksi hänen +kanssansa?" + +Annette pudisti päätänsä. + +"Luuletko sinä voivasi tehdä hänen onnelliseksi?" + +"En, mamma, jos avioliiton onni on rakkaudessa ja sydämmellisessä +luottamuksessa ... en milloinkaan." + +"Ei," muistutti Dora, "se on synnillistä, suorastaan synnillistä mennä +naimiseen ihmisen kanssa, jota ei voi kärsiä. Voiko se milloinkaan olla +velvollisuus?" + +"Mutta, lapsi, kun on luvannut, niin..." + +"Ei, hyvä täti; se tahtoo sanoa, jos tehdään tyhmyys, jonka voi auttaa, +ollaanko velvollinen tekemään vielä auttamaton tyhmyys sen lisäksi? +Minä en tahdo sanoa jos on käyttäitty väärin, mutta Annette on niin +tehnyt antaessaan tuolle ihmiselle suostumuksensa." + +"Dora on oikeassa, mamma, minä olen tehnyt kovasti väärin sanoessani +_niin_, mutta vielä pahempi olisi jos..." + +"Sinä tahdot siis..." + +"Jättää siksensä, hyvä mamma," keskeytti Annette naurahtaen sitä +juhlallista tapaa, jolla keskustelua oli johdettu. + +"Jätä vaan siksensä," sanoi Dora nauraen. "Oi, Jumalani, jos minä +saisin kirjoittaa erokirjeen tuolle miehelle, sanoisin minä hänelle +totuuden, niin että... Mutta nyt sinä söhrit hellän ja liikuttavan +kirjeen ja itket, niin että sen tahrit vielä musteesen, ja on +sydämellinen ja vilpitön sinun tavallasi. Mutta kirjoita kuitenkin +'_jää hyvästi_' näkyvästi." + +"Dorakin antaa neuvojansa," virkkoi rouva. + +"Niin, hyvää tarkoittavasti, täti kulta, sillä Annette kuolisi kuin +kärpänen, jos tuo ihminen sulkisi hänen rinnoillensa ... ja hengen +pelastamiseksi saa tehdä mitä voi." + + * * * * * + +Aamu koitti ja Annette ei vielä ollut silmäänsä ummistanut. Hän oli +kirjoittanut kirjeen toisensa perään, mutta ei saanut yhtään sopivata. + +"Hänellä on oikeus saada vastaus," sanoi Annette kun aika lähestyi. +"Minulla ei ole oikeutta viivyttää ja pidentää hänen piinaavaa +tietämättömyyttänsä. Mamma on antanut minulle täyden vallan tehdä +niinkuin sydämeni käskee. No hyvä, kahdeskymmenes kerta!" + +Ja hän kirjoitti, luki kirjeen, pari kyyneltä putosi siihen ja muste +läpäsi ... tuli vaaleita länttejä, aivan kuin Dora ennusti... mutta +_jää hyvästi_ näkyi selkeästi. + + * * * * * + +Asessorilla oli luonansa (hän tahtoi niin) sattumalta pari ystävää, +joista "kaikkitietävä," oli kauimmin. + +"Se on erinomaista miten Pierro näyttää tänään synkkä-muotoiselta, +tosiaankin kuin kiristorstai pahan ilman ja myrskyn kanssa. Mikä sinua +vaivaa?" + +"Ei mikään, mutta nyt on tärkeä päivä, tärkeä päivä." + +"Tärkeä päivä? Onko tämä määräpäivä, vaikk'ei tämä kysymys ole +sovelias, sillä nyt on sunnuntai, ja tällä ei voi hävittää enemmän kuin +tullessansa kirkkoon papin sanoessa amen. Mutta silloin on vika +kirkkoon menemisessä, sillä olisihan voitu välttää se tappio." + +"Mutta siinä on Gabriel oikeassa, että sinä näytät harmistuneelta, +rakas Svaning. Koetappas näyttäytyä leppeämmältä." + +"Herra Svaning on tosiaankin vähän levoton, mutta hän kuitenkin toivoo +että kaikki käy hyvin." + +"No, eikös häät tule rouva Millerillä?" kysyi kaikkitietävä. "Se oli +lemmon tapaus rahain kanssa, Mummo on hullu." + +"Minä pyydän, ei sellaisia sanoja minun läheisyydessäni," sanoi +Svaning. + +"No no, ethän mahda olla mammaankin rakastunut, niin että hänkin on +enkeli pilvistä. En minä niin pahaa tarkoittanut. No, tulevatko häät +pian?" + +"Minä en tiedä." huokasi asessori. + +"Sinä et tiedä, sepä pirua on, perustuuhan se sinusta." + +"Mutta tila on sellainen etten minä tiedä," toisti asessori synkästi, +kumartaen otsaansa, "ei ... mutta kaikki voi muuttua." (Huokaus). + +"Siinä se on! Vai niin, sinä epäilet, niin niin, sitä ei kukaan epäile, +jos peruuttaisit sen asian; sillä se oli hirmuinen lasku." + +"Älä puhu siitä. Jumala tietää että minä rakastin tyttöä. Mutta ne +vaimot, ne vaimot!" + +"Ahaa, _hän_ kenties tahtoo purkaa? No, anna mennä; sinä voit saada +kauniimpia ja mukavampia tyttöjä kuin hän. Ei siinä ole huokailemista." + +"Oi, jos olisit vaiti juoruinesi ... sinä et tiedä mikä on todellinen +rakkaus," sanoi asessori. + +"En, Jumalan kiitos; sillä se lienee tukala kipu, jonka näkee sinusta." + +"Älä leikittele asessorin kanssa," sanoi toinen ystävä, "on vakaviakin +asioita, Gabriel!" + +Samassa tuokiossa avautui ovi ja piika jätti kirjeen. Svaning silmäili +päällekirjoitusta, tunsi Annetten käsialan ja vapisi todellakin +luonnollisesti; sillä hän ei tietänyt mitä piti uskomansa. Ajattele jos +ansa olisi liivastunut, niin että hän itse olisi takertunut... + +"Näetkös, miten vaaleaksi hän muuttuu," kuiskasi maltteellisempi ystävä +kaikkitietävälle. + +Svaning murti kuitenkin kirjeen, silmäili sitä ja pudotti sen +laattialle, samalla näytti hän menehtyvän. + +"Se on siis lopussa," jupisi hän ja pusersi käsiänsä, niin että sormet +naskuivat. + +"Sepä on lempoa, mitä nyt?" kysyi kaikkitietävä, joka huomasi asian +liian miellyttäväksi kun ei saanut siitä selkoa, sillä aineet rupesivat +puuttumaan ja yksi osa oli kulunut. "Mitä Jumalan nimessä nyt on? +Tässä! juo lasi vettä... Onko se päättynyt, kunniallinen Pierro, onko +se päättynyt? Miten se on lopussa?" + +"Koko elämäni onni", sanoi Svaning, "on lopunnut." + +"Millä tavalla, lempo vieköön?" + +"Oi, älä minua kiusaa. Mutta te olette minun ystäviäni," toisti +asessori pontevasti ja tukahutti tunteitansa; "te olette arvanneet +kaikki; minä en taida salata itseäni... Niin, niin se on, morsiameni on +peräytynyt minusta." + +"Vai niin, ja sen sinä pidät niin hiton tärkeänä. Veli Svaning. + + "Maailma on naisia täynnä, + Jos yhden kadotat, on tuhannen jälellä." + +"Ei mitään kokkapuheita, jos minä saan pyytää! Mutta luvatkaa minulle +yksi, ystäväni ... olettehan molemmat minun ystäväni?" + +"Totta kai, sen mahdat hyvin tietää, me olemme syöneet monta kertaa +sinun kanssasi." + +"Lupaatteko minulle ettette milloinkaan puhu tästä tapauksesta?" + +"Ohoh! Se puhuu itse itsensä, sitähän ei voi salata." + +"Ei, minä en sitä tarkoittanut; mutta luvatkaa ainoastaan että +säästätte Annettea. Sanokaa että minä rikoin lupaukseni, sanokaa mitä +hyvänsä, kun ette vaan ilmoita hänen syyksensä." + +"Tahdotko sinä ottaa syyn päällesi?" + +"Tahdon, ystäväni, se on viimeinen osoitus sydämellisestä rakkaudestani +häntä kohtaan, joka kiinnitti minun häneen. Te sanotte siis kaikkialla, +kun puheeksi tulee tämä asia: Annette Miller on viaton; Svaning +rukkaiset antoi." + +"No niin, no niin, voimmehan sen tehdä," sanoi kaikkitietävä, heittäen +sivusilmäyksen ystäväänsä. + +"Niin, se on tietty, kun Svaning välttämättömästi siten tahtoo." + +"Mutta tämä ei lempo olkoon käy päinsä. Svaning seuraa meitä. Minä olin +eilen Barinsella, hän oli saanut Halmstadin lohta... Se on mukavaa näin +aikaisin, mutta se on lemmon kallista. Menemme kuitenkin sinne." + +"Pierro, mikä sinuun on mennyt, etkös tahdo seurata! Tietysti siellä +menee annos lohta rukkaisiin, eikä se olekaan aivan vähäinen." + +"Ei, ei, minä en seuraa." + +"Pierro, oletkos vimmattu! Englantilaisten on tapana ennen kuin ne +hirtetään syödä hyvällä halulla osuus härkäpaistia, ja tottahan voi +omamaalainen paulasta päästyänsä nauttia kaksi ohutta lohiviipaletta; +sillä lohiviilut näin keväällä ovat selitys sanaan _Superficies_ +Euklideessa; jos jossain on leveys syvyydettä, niin on se siinä, ha ha +ha! Tule! + +"Ei, sinä olet suututtava!" + +"Kas niin, veli, ei mitään kursauksia' Ota takki tänne ja ripusta hänen +päällensä; tässä ovat kalossit; hattu tänne; kas niin?" + +"Enkö minä voi päästä?" + +"Et, herraseni, et siinä tilassa. Sinä joka olet kaikkina päivinäsi +juonut ainoastaan vettä, voisit joutua siihen ajatukseen että menisit +virtaan ja joisit unhotuksen sen laineista." + +Hellällä väkinäisyydellä veivät molemmat ystävät onnettomasti pettyneen +miehen kanssansa. + + * * * * * + +"Teitä ei ole näkynyt muutamiin päiviin, ystäväiseni", sanoi hänen +ylhäisyytensä, kun Svaning joku päivä sen jälkeen saapui. + +"Teidän ylhäisyytenne suonee anteeksi..." + +"Tietysti, oletteko puhuneet tytön kanssa?" + +"Olen, teidän ylhäisyytenne." + +"Ja?" + +"Oi, teidän ylhäisyytenne, suokaa että vaan lyhyesti kerron. Asia +surettaa minua syvästi. Minä rukoilen teidän ylhäisyyttänne olemaan +armollinen ja ei milloinkaan suomaan, että jotain varjoa heitettäisiin +morsiameni päälle... Hän on peräytynyt." + +"Hän?" + +"Niin, teidän ylhäisyytenne. Kun minä näin hänen, en kyennyt tyynesti +puhumaan aineesta, joka liikutti sydäntäni niin syvästi; minä menin +pois teidän ylhäisyytenne neuvot muassa, mutta epätoivo antoi rohkeutta +ja minä tahdoin lopun tietämättömyydelleni. Pyysin siis varman +vastauksen jos Annette tahtoisi kuukauden kululla tehdä minun +onnellisimmaksi ihmisistä. Vastaus piti saamani päivä sen jälkeen." + +"Ja?" + +"Ja hän peruutti, hän sanoi ettei hän rakasta minua, ettei hän ole +milloinkaan rakastanut ... mutta hän rukoili etten olisi hänelle +vihainen. Oi, hän ei koskaan tuntenut miten syvästi..." + +"Hän on keveämielinen ihminen! Mutta lohduttautukaa, Svaning, hän ei +ollut teidän uskollisuutenne arvoinen." + +"Oi, rukoilen ettei teidän ylhäisyytenne niin sanoisi! Hän ei vaan +tuntenut minua; syy ei ole hänen, se on minun, ainoastaan minun." + +"Se on jalosti teiltä, rakas Svaning; mutta rauhoittukaa, teidän ei +sovi syytä yleisesti kantaa." + +"Se on ainoa uhraus, jonka voin tehdä, näyttääkseni hänelle..." + +"Sitä hän ei ymmärrä, rakas Svaning. Mutta toiseen, teidän pitää antaa +toimien, työn ja muitten puuhien hajoittaa raskasmielisyyttänne." + + * * * * * + +Sill'aikaa oli kaikkitietävä kaupungin kaikissa virkakunnissa, johon +vaan pääsi, ja yleensä missä kohtasi ystävän ... joita hänellä oli +epälukuisesti ... hiljaisesti kertonut: + +"Svaning raukan kanssa oli oikea näytäntö eilen." + +"Mitä sitten?" + +"No no, asia ei saa olla tunnettu, mutta sinulle voin minä sen +kertoa... Sinä et siitä kai puhu kenellekään?" + +"En suinkaan!" + +"Kuules nyt, mamseli Miller on tehnyt takaperoiset hänen kanssansa, +vaikka hän tahtoo että kaikki lukisivat sen hänen syyksensä, sillä +katsos, hän pitää vieläkin siitä aaveesta." + +"Ja?" + +"Hän oli vallan innoissansa. Minä ja Adam Gregorius olimme siellä juuri +kuin kirje tuli, niin että asia on aivan varma. Ja jos emme olisi +vieneet väkisin häntä Bariuselle ja kaataneet hyvälle Pierrollemme +muutamia lasillisia portviiniä... Se tahtoo sanoa, me söimme lohta, ja +se oli ateria, joka maksoi minulle viisi-, kuusitoista riksiä, mutta +mitä ei tehdä ystävyydestä?... Jumala ties jos mies ei olisi hypännyt +virtaan, jos minä ja Gregorius emme olisi siinä olleet." + +"Vai niin." + +"Niin, se oli todellisesti Jumalan ihmeellinen edeskatsomus; sillä sinä +et voi uskoa miten se koski mieheen." + + + + +KUULUTUSPÄIVÄ. + + +"Sanokaas, mamma kulta," sanoi Dora äitillensä, kun kaikki olivat +valmiina jälkeen puolenpäivän vastaanottamaan niitä harvoja tuttuja, +joita siihen perheesen odotettiin onnentoivotuksille kuuluttajaisissa; +"Sanokaapas, mamma kulta, onko tosiaankin niin, että minä näytän +litteäkasvoiselta, niinkuin luulen?" + +"Ei, sinä näytät oikein kauniilta, Dora kulta." + +"Mutta minä luulen näyttäväni tyhmämäiseltä ja hämmästyneeltä... Rakas +mamma, kuulutuspäivänä pitäisi näyttäytyä oikein somalta." + +"Mihin aikaan tulee Rauhanen?" + +"Hm, Jumala antakoon tuon siunatun ihmisen tulla, niin etten minä +täällä tarvitse seisoa yksinäni ja näkyä typerältä, kun kaikki rouvat +tulevat ja toivottavat onnea ja niin edespäin." + +Kello tuli kaksi ... se löi kolme ... se löi puoli neljä. + +Emäntä, vara-emäntä nimittäin, vanha koristettu mamseli, jolla oli koko +puutarhan yhtiö hameessansa, tuli ensin. + +Se ilahutti häntä äärettömästi ja saattoi hänen sydämelleen sisällisen +ilon, että mamseli Dora Bernhard, joka aina oli ollut hänen +silmäteränsä, meni naimiseen niin rehellisen ja yleisesti kunnioitetun +miehen kanssa, kuin pastori Rauhanen oli, sillä hän oli saanut osaa +Sidenkronan perinnöstä, että hän oli tulemaisillaan... Jumala tiesi +miksi, mutta, puhelma oli pitkä, pöyhkeä ja oivallinen. + +Dora oli ylenmäärin hämmästynyt ja näytti, niinkuin hän sanoi, +tyhmämäiseltä; hän vaan niiasi ja niiasi eikä ollut kahta tavausta, +vielä vähemmän kahta sanaa sanottavana. Koko rohkeutensa oli haihtunut, +ja kun ei tullut tuo "siunattu ihminen," täytyi hänen yksin siellä +seisoa. "Herra Jumalani, kun täti Printfell tulee," mietti hän; "jos +hän ei ole täällä silloin, jään minä onnettomaksi." + +Vihdoin kuultiin jonkun joutuisasti tulevan ylöspäin; hän ei voinut +olla täti Printfell. Dora rukoili hartaan rukouksen, ettei siellä +juokseva henkilö menisi yhtä astuinkertaa ylemmäksi, sillä sielläkin +asui ihmisiä. Mutta oikein, vieras tuli kyökkiin, joka väliverholla +takan edessä pidettiin eteishuoneena. + +"Lienee vihdoin hän," mietti Dora, ja aivan oikein, Rauhanen astui +sisään, eikä ennättänyt tervehtää morsiantansa, ennenkuin hyvä +vara-emäntä tarttui häneen pitkällä puhelmalla, joka oli niin +sydämellinen, ettei tahtonut laisinkaan loppua. + +"Ja sinä annat minun raukan yksistäni täällä seisoa niin kauan." + +"Hyvä Dora, minulla on ollut laillinen este; minä näen etteivät +milleriläiset ole vieläkään tulleet." + +"Ei, ne antavat aina odottaa itseänsä." + +"Ja tänään heillä on siihen hyvä syy. Näetkös, katteini Hjalmar..." + +"Katteini Hjalmar?" + +"Niin, hän tuli nyt jälkeen puolenpäivän, ja kun hän tiesi minun +asuntoni, tuli hän paikalla luokseni, kuulemaan miten asiat ovat +Millerillä. No, kaikki oli hyvin, Annette vapaa kuin lintu metsässä, ja +nyt on hän siellä." + +"Vai niin, sentähden ne viipyvät." + +Nyt keskeytyi puhe, sillä täti Printfell tuli sisälle. + +"Nöyrin palvelijatar, herrasväkeni! Oi Herra Jumala, noin kauhistavat +astuimet; hohhoh, voidaan sanoa... Vai niin, nöyrin palvelijatar, hyvä +mamselini Ahlstedt ... ja kas noita kihlatuita! Herra Jumala, muistan +aivan hyvin kuin ensi kerta kuulutettiin Printfell vainaja ja minä, ja +miten se oli juhlallinen päivä. En minä miettinyt kaikkia niitä +onnettomuuksia, joita sittemmin piti tapahtuman, sillä talouden vastaan +otto ei ole helppo, ja sitten saimme lapsia, mutta vanhin ... hän oli +pieni poika, herttainen ja Printfell vainajan näköinen ... mutta hän +kuoli päähän ilmaantuneesta vesitaudista; ja sitten oli kaksi tyttöä, +jotka kuolivat, pikku Maria punarupuliin ja pikku Kustaava +hammaskipuun, ollessaan viiden neljänneksen vuoden vanha ... ja niin +jäimme yksinämme, ja sitten kuoli Printfell vainaja ... ja sitten olin +minä yksistäni leskenä, jota koko maailma vainoo ja sortaa. Oi, vakava +asia on naiminen. Herramme antaa monenlaista surua ja rasitusta, +ikävyyksiä ja vastoinkäymisiä, ja loppuu niin että jää turvaton +leskiraukka jälille. Mutta onnea pikku Doralle, sinä et tarvitse huolia +minun puheiltani, vaikka minulla on kokemusta ja minä tiedän miten +sinunkin kanssasi käypi, ja onnea herra pastorille! Herra Jumala! +Pastori on tullut oikein lihavaksi sitten kun viimeisen ... hyvässä +provastin lihassa, hyvässä provastin lihassa." + +Täti Prinfellin historia oli vihdoin lopussa ja hän istui, mutta alkoi +taas litaniansa kanssa. + +"Minua oikein ikävystyttää hänen ennustuksensa," kuiskasi Dora +sulhasellensa; "minä luulen että hän on oikeassa, me saamme kokea monta +onnettomuutta, mekin, luuletko sinä niin?" + +"Niin, Dora, sen luulen minä, mutta me kannamme ne yhteisesti, ja eihän +se sitten ole kuin puoliksi raskas. Siinä juuri on avioliiton siunaus: +iloitsemme kaksinkertaisesti, mutta murehdimme puoliksi kumpikin; +sentähden Jumala tahtoo että kaksi yhteisesti taistelemat elämän +lävitse." + +Nyt tulivat milleriläiset ja Hjalmar. + +Puheitten aika oli jo ohitse, sillä rouva Miller ja Annette eivät +puhuneet sanaakaan Doraa syleillessään, ja Rauhaselle sanoi rouva +Miller vaan: "Onneksi herra pastorille. Te saatte hyvän tytön, me +tunnemme hänen." + +Hjalmar nauroi taas tyynellä tavallansa, ja pusersi Doran ja hänen +sulhaisensa kättä ja sanoi: "Meistä pitää tuleman kaksi hyvää naapuria, +eikö niin?" + +"Niinpä niin, hyvät naapurit ja ystävät elämässä ja kuolemassa," sanoi +Dora, "Miten kaukana asumme toisistamme?" + +"No sitä on tuskin neljäsosa peninkulmaa metsän lävitse," selitti +pastori, "vähäinen kävely hyville rouville, joka juuri on parahultanen +noin kerta päivässä." + +"No, no, me saamme talouden hoitaaksemme," mietti Dora, "ei meillä ole +aikaa niin usein käydä kyläilemässä." + +Nyt kului ilta pian, eikä milloinkaan, milloinkaan elämässänsä ollut +Annette niin onnellinen, niin puhtaan ihastuksen täyttämänä, kuin Dora +Bernhardin kuuluttajaisissa. + + * * * * * + +"_Veni vidi vici_ [tulin, näin, voitin], sanoi Caesar, ja samoin taitaa +tuo pitkä luutnantti Hjalmar sanoa," virkkoi kaikkitietävä, joka oli +illallisella teräväsilmäisen neuvosmiehen ja hänen rouvansa luona. "Nyt +voidaan tajuta miksi hän peräytti Svaning raukan kanssa." + +"Mutta hän mahtaa olla kovin pintapuolinen ihminen," sanoi joku toinen. +"Neuvosmiehen rouva on kai kuullut päivän uutisen?" + +"En tosiaankaan, minä en koskaan kiinny päivän tapauksiin." + +"Mamseli Miller pitäisi näet mennä naimiseen katteini Hjalmarin kanssa, +jonka kenties olette nähneet." + +"Olenpa niinkin. Siihen aikaan kun seurustelin Millerillä, se tahtoo +sanoa, niin kauan kuin kunnian arvoinen mies eli. Vai niin, minä olen +kuullut jotain sinne päin." + +"Hän teki takaperoiset joku päivä sitten asessori Svaningin kanssa." + +"Siitä asiasta hän voi olla rauhassa, sillä hänellä ei ole yhtään +vahinkoa. Kuitenkin viivytti hän asessoria joksikin kauan; hän ei ollut +kai varma luutnantistansa ja arveli että tarvitsee olla yksi varalla," +virkkoi oikeusneuvoksen rouva. + +"Oi, Jumala, kun nainen voi sillä tavalla käyttäytyä," virkkoi nainen +päähineessä ja heilutti päätänsä, niin että höyhenet keikkuivat. + +"Niin, jos hän tahtoo alentaa itseään," sanoi pyöreäsilmäinen rouva, +"niin, jos ei ole mitään menetettävänä." + +"Niinpä todellakin," liitti kaikkitietävä. "Mamma on toiminut niin, +ettei siellä ole mitään hävitettävää varallisessa katsannossa, ja +mamseli on turmellut luonteensa, se on samanlaatuinen kappale." + +"Mutta," sanoi suurisilmäinen rouva, "kavalierit ovat tehneet +parastansa pilataksensa tyttöä; te ... te, minä en tahdo sanoa suoraan +kuninkaallista sihteeriä ... mutta sukupuolella yleisesti on suuri syy, +että tyttö tuli sellaiseksi." + +"Mutta, armoni, mitä piti tehdä? Millerillä annettiin hyviä +illallisia." + +"Vai niin! oliko se siitä syystä? No, mahtanen sanoa; mutta niin paljon +on varma, ettei ketään toista kuin Annette Milleriä noudatettu +seuroissa; kaikki toiset, Jumalan kiitos, jäivät paitsi imarruksen +myrkkyä." + +"Niinpä niin, hän kärsi myrkkyä ja kukoisti siitä." + +"Hm. kukoisti; hän näyttää vielä nytkin kauniilta." + +"Minä en ole häntä nähnyt pitkään aikaan; sillä hän on ollut kipeänä." + +"Mutta, mamma kulta," huomautti muuan rouvan tyttäristä, "sanotaan että +hiukset ovat varisseet Annette raukan päästä, ja että hän nyt käyttää +varatukkaa." + +"Aivan ihanasti, mutta se ei kai ole mahdollinen." + +Kaikkitietävä meni edemmäksi ja kuiskasi eräälle tutullensa; "Tunnetko +sinä Hjalmaria?" + +"Tunnen, mitä sitten? sanotaan menevän naimiseen." + +"Niin, mutta hän tulee onnelliseksi mieheksi, kenties onnellisimmaksi +mieheksi mitä ajatella voi." + +"Miten niin? Tyttö pitäisi olla keimaileva." + +"Niin tietysti, mutta kuules, hän on menettänyt kaikki hampaansa." + +"Ei, suo anteeksi veli," muistutti kolmas, "niin ei ole asia; minä +kohtasin hänen ja Hjalmarin Hallituskadulla; ne olivat varmaan +ostamassa mitä tarvitsevat tuolla ylhäällä." + +"No, eikö hän taida sitä tehdä hampaitta?" + +"Hän oli iloinen ja nauroi, ja hänellä oli, se on varma, yhtä kaunis +päärlyrivi nyt kuin ennen." + +"Niin, pantaluusta, veli! Pantaluusta, sen tiedän minä, joka asun liki +Lindbergiä; se on varma, että ne ovat pantu kultavietereillä suuhun +kiinni. Mutta se ei haittaa, sillä meneehän nyt ihmisiä naimiseen, ja +yksi hammas enempi eli vähempi, tahi hiussuortuva, jos se on oma tahi +ostettu, ei ole niin tarkkaa avioliiton pyhässä säädyssä. + + Älä väsy murtamasta vaivan kuorta. + Kerran ehdit kätkeyneesen sydämeen, + +sanoo Kullberg ... ja kun hampaat ja hiukset ovat tiessänsä, niin on +melkoisesti kuorta poissa. Sen puhdas voitto on miehelle, joka niinkuin +Hjalmar antaa arvon hengelliselle ihmisessä, sillä tuo luutnantti on +hitosti uskonnollinen luutnantti." + + * * * * * + +Ruotsin etelä-maakunnissa on kovin vaillinainen käsitys +Pohjois-Ruotsista. Kaikki mitä on Upsalan ylipuolella tahi, jos on +hyvin tutustunut, ylipuolella Gefleä, on tuntematonta, satumaista +maata. Varma on että ruotsalaisten enemmistöllä on parempi selvä +Itävallan keisarikunnan maakunnista, kuin Ruotsin omista, ja +tarkemmalla paikkain tietoisuudella voivat puhua Hongkongista, kuin +Sundsvallista. + +Kuvaillaan ne avarat maa-alat asumattomiksi, autioiksi; kuvaillaan +niiden asukkaat melkeen paimentolaisiksi tai kerjäläisiksi, ja +arvellaan että kaikki elämän riennot loppuvat vähän matkaa Geflen +ylipuolella, joka myös sijaitsee liki maan-napaa, mutta joka kuitenkin +on suuri kauppakaupunki ja jolla on siis ainakin välttämättömimmät +elämän tarpeet. + +Tämä perintönä suvusta sukuun käypä luulo on vaikuttanut paljon, että +aivan viimeisiin aikoihin asti on Norrlanni ollut valtion lapsipuoli, +jolla ei ole suuria lahjoja ja saa siis olla jylhyydessänsä, sentähden +viljeltiin mieluummin juoksuhietaa Skoonessa, kuin rikottiin viljelystä +odottavaa maata Norrlannissa, jossa kesä, lyhyt, mutta kukoistava, +kiihoittaa pikaisia viljantuloja vuosituhansia uinailleesta maasta. +Jotain kuitenkin puuttuu pohjoismaista, ollakseen toisten maakuntain +vertainen; ne ovat tiet, kulkuneuvot. + +Tämä puute vaikuttaa että Norrlanni voi yhtä vähän ylentää hyvin +voimistansa, kuin saada apua silloin kun se kärsii; molemmissa +tapauksissa on maa suljettu kaukaisuuden takia, sillä sen lävitse ei +kulje enemmän kuin yksi rautatie muutamilla sivu-haaroilla, jotka +menevät niinkauas kuin voivat, se tahtoo sanoa, niin kauaksi kuin +luonto itse on antanut niiden armossa eteentyä eikä ole lykännyt vuorta +välille. Sillä aina viimeisiin aikoihin asti on yleisistä varoista +annettu pikemmin raha-apuja uuden portin rakentamiseksi Trosan +kaupungissa, kuin tien perustamista varten Norrlannissa. + +Annettella ei ollut lapsuutensa ajoilta muuta muistoa kotimaastansa +kuin hiljainen metsä, tietön seutu, pikkunen tupa Joutsenveden rannalla +ja lumipäinen tunturi, joka ylentyi yli järven. Hän taisi siis vaan +vailinaisesti kertoa Doralle, miten oikeastaan oli siellä ylhäällä; +mutta molemmat tytöt olivat niin onnellisia, että päättivät ei olla +tietävänänsäkään, vaikka tuntuisikin vähän kurjalta, vaan pitäytyä +suorana ja otaksua kaikki hyväksi ja oivalliseksi. + +Pastori Rauhanen ja Dora matkustivat heti häiden jälkeen ja rouva +Bernhard heidän kanssansa. Heidän piti asettaa kaikki järjestykseen +katteinin väelle, kun he myöhemmin tulivat. + +"Mutta tämä on kuitenkin oikein huvittavaa." sanoi Dora kerta toisensa +perästä, kulkeissaan useain kaupunkien lävitse. "Vielä nyt me olemme +oikeassa Ruotsissa. Milloin tulemme Norrlanniin?" + +"Me olemme jo siellä." + +"Jo siellä, ja on oikeita kaupunkeja. Oi, niin somaa ja kaunista, +jokainen ikkuna kuin kuvastin, ja kaikki uutta ja siistiä kuin +nukkekaapissa! Oi, Hudiksvall, sehän oli tuon kaupungin nimi ... +Hudiksvall?" + +"Niin." + +"Se on hyvin kaunis kaupunki, paljon somempi kuin itse Tukholmi." + +"Ja siitä on ainoastaan yhtä ihmistä kiittäminen, yhden ainoan ihmisen +uutteruutta." + +Niin pitkitettiin matkaa, ja alituisesti sai Dora nähdä uusia esineitä. + +"Mikä valkoinen tuolla kaukana on, onko se pilvi?" + +"Ei, Dora, se on tunturi." + +"Oi, näetkös miten aurinko paistaa tunturille, niin ihanata! Mutta +näetkös miten valkenee tuolla kaukana tunturin ylipuolella, miten se +ikäänkuin yhdistyy taivaan kanssa? Onko se meidän tunturi?" + +"On, se on tunturi Joutsenveden luona. Sitä sanotaan Joutsentunturiksi, +siellä kun aina lepää lumi kukkulalla." + +"Oi, onko se mahdollista? Onko siellä nytkin lunta, näin kesäkuussa?" + +"On, siellä sataa nyt lunta, tuo valkoinen viiru on lumisade, joka +peittää tunturin valkoiseen vaippaansa." + +"Se on kauniisti sanottu, hyvä Rauhanen; mutta sielläkin kai pyryttää, +jossa meidän pitäisi asua?" + +Pastori naurahteli. + +"Ei, Dora kulta, ei kertaakaan Joutsenveden luona, joka on yhdeksän +pennikulman päässä aivan tunturin kupeella. Siellä kenties lankeaa +lauha kesäsade hiljaisesti, samalla kun lumi ryöppyää ympäri vuoren +kukkuloita ja tunturituuli ulvoo vuoren onkaloissa." + +"Oi, se on kaikki niin omituista, niin ihmeellistä, mutta täällä ei +kuitenkaan ole erämaa; talot sijaitsevat hajallansa järven laaksoissa +tahi yhdessä kylinä. Täällä on runsaasti pihlajia ja suuria haapoja, ja +koivuja loppumattomasti, vieläpä petäjiäkin... Onko kotona niin?" + +"On." + +"Sitten on kaikki hyvästi, rakas Rauhanen, sitten kaikki on hyvästi." + +"Niin, minä toivon sen, Dora kulta, mutta anoppi ei mitään puhu." + +"Minä tunnen taas kaikki, sillä Bernhard vainaja oli kerran täällä +ylähällä," virkkoi mummo; "ja hän sanoi ettei hän milloinkaan ole +tehnyt hauskempaa matkaa, silloin hän oli nuori mies, siihen aikaan." + +"Luonto on tietysti kaunis," mietti Dora, "mutta paljon täällä +kuitenkin puuttuu." + +Vihdoin lähestyttiin pientä kirkkoa, jonka vieressä sijaitsi pappila, +mutta siellä ei ollut ketään kotona, sillä pastori rouvanensa oli +mennyt uudistalolle, kertoi eräs tyttö, jonka he kohtasivat. He +poikkeavat siis uudisasunnon tielle, jossa vähäinen, punaiseksi +maalattu ja soma asuinhuone näkyi koivuvesakossa ja kuvastui joessa, +mikä hiljaa lirutteli sivuitse. Kaikki veräjät olivat lehditettyjä; +punaposkisia ja valko-otsaisia vaaleahiuksisia tyttöjä seisoi siellä ja +niiasi kauniisti, ja heittivät koreita kukkia vaunuihin. Kaikki oli +hiljaista ja iloista; leivoset visertelivät pelloilla, joissa ohra +lainehti taajana ja viheriänä, aivan kuin silkkisametti, sellainen jota +käytetään ranskalaisina kukkalehtinä. Ja niin olivat he perillä. + +Nuori pastorin rouva oli pikemmin pois vaunuista, kuin hänen miehensä +ajajan istuimelta. Hän oli uutelias. Hän juoksi sisään ja kurkisti +erään oven lävitse, mutta oli taas paikalla ulkona istuimilla. + +"Mamma," huusi hän ylen määrin ihastuneena, "tuolla on ranskalaisia +seinäpaperia, ranskalaisia seinäpaperia... Oi, Jumalani, miten minä +olen iloinen!" + +Se oli johdatus uudisasunnolla, jossa vanhemmat syleilivät tytärtä, +jota eivät ennen tunteneet muutoin kuin pojan kirjoituksista, joihin +luonnollisesti ei ollut aivan luottamista. + +Kahdeksan päivää oli jo kulunut, eikä vanha komministeri ollut vielä +yhtään arvostelua lausunut poikansa vaimosta. Mutta muuanna sunnuntaina +vanhusten ollessa lastensa luona ja nuoren pastorin ja komministerin +leikkiessä lautapeliä, ei käynyt hyvin ukolle; hän hairahtui siirrossa +eikä pitänyt vaaria pelistä. + +"No, isäni, sepä oli kummallinen siirto." + +"Niin, Antti Pietari, minä olen tehnyt monta tyhmää muuttoa, vaan se +tuli siitä, etten minä voi olla katselematta Doraa, joka hoitaa +taloutta ja ohjaa asioitansa aivan kuin hän olisi tottunut olemaan +papin vaimona maalla." + +"Sen hän on oppinut äitiltänsä, eikös ole niin? Mamma tietää miten +papin perheessä on maalla." + +"Sehän on minun tietäminen, kun itse olen papin tytär." + +"Ei, Antti Pietari, heitä nappulat kokoon, heitä ne läjään. Tule tänne, +Dora, minä tahdon puhua kanssasi, tyttöseni." + +"Mitä isä tahtoo?" kysyi Dora. + +"Niin, näetkös, lapseni, nyt tunnen minä sinun. Jumala siunatkoon +sinua, lapsi, Jumala siunatkoon sinua!" + +Niin liikutettuna ja sydämellisesti rakkaana ei Antti Pietari +milloinkaan ollut nähnyt isäänsä ensimäisen vaimonsa hautauspäivän +jälkeen; silloin otti hän pojan samalla tavalla syliinsä ja sanoi: +Jumala siunatkoon sinua, lapsi, Jumala siunatkoon sinua! + +Silloin eli surua, nyt iloa. + + + + +NUORET ROUVAT. + + +Nuori Dora rouva seisoi keskellä salinlaattiaa Honkalassa katteinin +virkatalossa, ja katseli ympärillensä. Kaikki ovet olivat auki, niin +että melkeen silmänheitolla näki kaikkiin huoneisin, ja kyökkiinkin jos +tahtoi. + +"Voi äiti, nyt minusta tuntuu, että se voi olla heille hyväksi. +Kuvittelen, kuinka Annette ihmettelee piaanoa, joka saatiin aina tänne +asti, ja sitten peiliä, tuota suurta. Siinä oli enemmän onnea kuin +taitoa, että se tuli tänne ehjänä. Mitä mieltä on mamma?" + +"Kyllä, kaikki on hyvin, mutta kenpä tietää kuitenkaan, pitääkö piaanon +olla noin lähellä ovea, se vahingoittuu vedosta." + +"Ah, eihän se saa hammassärkyä, mamma pieni, ja he saavat panna oven +kiinni kunnolla." + +"Niin, mutta muutos siihen kuitenkin pitää tulla, se on aivan liian +arvokas mööpeli; ja kyllä minä muistan, että piaano, jonka sain heti +mentyäni naimisiin Bernhard vainajan kanssa, turmeltui täysin sillä +tavalla." + +"Niinkö, mamma? Ja minä kun hankin torppareita ja renkejä, jotta saisin +tuon raskaan esineen onnellisesti paikalleen, pitääkö minun taas pyytää +heidät tänne avuksi?" + +"Se lienee kuitenkin välttämätöntä." + +"Hm, katsos millaisia kengänkoron jälkiä pitkä Antti jätti keskelle +salin laattiaa, vaikka levitin mattoja heidän kuljettavakseen, mutta +kas, tietysti täytyi hänen ottaa askelia sivulle. Mutta olkoon! +Muutoin, äiti, kaikki on upeaa ja hyvää." + +"Niin, aika kaunista," virkkoi äiti katsellen tutkivasti ympäri +huonetta. + +"Hjalmarin ostama verhokangas on oikein kaunista ja näyttää komealta, +kun se sijoitetaan hyvin ... toisin sanoen, juuri niin kuin se nyt on," +lisäsi Dora naurahtaen. "Mutta katsohan tänne, äiti, keittiöön; eikös +täällä ole aika paljon kuparia ollakseen niin uusi talous, ja +vuolukivisiä patoja keittämistä varten. On suuri vahinko, ettei täällä +pohjoisessa kasva kirsikka, sillä vuolukivipatoja syltyn keittämiseen +olisi kyllin. Ja tietääkös mamma, aion tehdä oikein suuren keitoksen +vadelmahilloa, se varmaan menisi kaupaksi Tukholmissa; katsotaan, eipä +Fredrikssonilla ole paljon ja sitäpaitsi se ei saisi pilaantua; +kyllähän me kaikki tulemme kerran vanhoiksi." + +Pikku rouva oli siis järjestänyt kaikki kapteeni Hjalmarin uudessa +taloudessa ja hän oli sydämellisen iloinen heidän tullessaan. + +"Kas näin, Annette, meidän tulee asua," sanoi Hjalmar, kun hän vei +vaimonsa sisään kauniisiin, vaikkakin vaatimattomiin huoneihin. +"Katsopas! Tuolla järven toisella puolella, metsän takana näet ylempänä +toisen järven ja sitten metsiä, jotka ylettyvät kauas, kunnes ne +muuttuvat sinisiksi ja näkyvät vain sumuna. Näetkös?" + +"Kyllä, Hjalmar, tuon tunnen ennestään jo lapsuudesta asti." + +"Näetkö valkoisen pisteen ikäänkuin risaisen pilven pistävän esiin +sinisen sumun toisella puolella?" + +"Kyllä." + +"Se on Joutsentunturi, siellä on Joutsenvesi ja mökki." + +"Ah, minä näen siis Joutsentunturin! Sinne minä haluan aina katsella, +kun puulusikka haluaa olla hopealusikka... Oi Hjalmar," lisäsi hän ja +hypähti miehensä kaulaan, "voi, jos minä joskus lankean entiseen +vikaani, etten halua näyttää siltä mikä olen, jos sinä, rakastettuni, +huomaat, että haluan laittaa väärän hopeoituksen, joka peittää oman +luontoni; jos ... jos, sanalla sanoen, unohdan itseni, vie minut +silloin tuohon ikkunaan mutta älä sano mitään, vaan katso minua +ainoastaan silmiin, uskollisesti, lempeästi, kuten aina teet -- ja +minusta tulee viisas jälleen, oma vaatimaton vaimosi; lupaa minulle +se." + +"Jaha, kas vain, niin juhlallisesti he syleilevät toisiaan," virkkoi +Dora, joka tuli juuri sisään. "Siinä näemme tosiaan kapteenskan, joka +ryhtyy romanttiseksi, sen sijaan että ... niinkuin minä tein heti; +minulla ei ollut aikaa seisoa syleilemässä miestäni." + +"No, Dora, mitä teit sen sijaan?" kysyi Hjalmar nauraen. + +"Niin, minä katsastin ruokakomeron ja vintin ja kellarin ja navetan ja +puutarhan, ja Fredrikssonkin sai luvan seurata mukana; sillä silloin +hän sai lopultakin tietää, että vintti oli kattoparrujen alla ja +kellari lattian alla, mistä (niiaten) kapteeni ei juuri ole ottanut +selvää epätoivossaan." + +Hjalmar hymähti ja sanoi: "Olet aina oikeassa, Dora." + +"Oi kyllä, reivi M. kertoi minulle oikein hauskan tarinan, miten +kapteeni oli ollut ihmisistä onnettomin; me nauroimme tosi paljon. +Mutta nyt täytyy Annetten katsella ympärilleen; jätä nyt Hjalmar +rauhaan, että hän voi tarkastaa nahkasohvalla varustetun huoneensa; +lupaan, että siellä olevat mööpelit ovat tukevia." + +Annetten täytyi seurata nuorta ystäväänsä. + +"Mutta Dora," sanoi hän yhtäkkiä, kun tämä ruokakomerossa näytti +hänelle kaikki maailman ihanuudet ja sitten maustekaapin, jossa kaikki +oli pantu omiin laatikoihinsa ja kaikki oli erinomaisessa +järjestyksessä, "mutta Dora, kuinka Herran nimessä osaan laittaa ruokaa +Hjalmarille? Voi, että äiti tuon siunatun oikeudenkäynnin takia +pysähtyisi Tukholmiin koko kuukaudeksi, juuri siksi kuukaudeksi, joka +on tukalin." + +"Laittaa ruokaa? Näetkös, se kaikki on omituinen taito. Tietysti minä +laitoin ruokaa vähän mammalle ja itselleni, mutta tavallisesti hoiti +mamma sitä asiaa, ja niin hän tahtoo vielä nyt, hyväntahtoinen mamma; +mutta sitä en minä tahtonut, vaan..." + +"No miten sinä käyttäytyit?" + +"Minä sanoin suorastaan miehelleni: et sinä saa nureksia ruoasta, vaan +olla niin hyvä ja syödä miettimättä ennemmin kuin jälkeemmin: sillä +minä tahdon oppia, ymmärrätkös, opettaa itseäni." + +"No, miten kävi laatuun?" + +"Eipä aivan kehuttavasti alussa. Tuolla tultiin jäniksen kanssa; en +minä ollut sellaista laittanut, paisti tuli hyväksi, mutta..." + +"Mutta?" + +"Paisti oli oikein hyvä, mutta sen rikki saaminen ei ollut kenenkään +ihmisen vallassa ... näetkös, kaikissa on yksi vika ... mutta ne +nauroivat minulle, pappa ja mamma oli samaa mieltä; ja sitten sain +tietää että sellainen veitikka pitää venytettämän. Niin se käy alussa." + +"Kaikin mokomin auta minua, Dora! tahi minä olen hukassa. Herra Jumala, +minä olen oppinut koko joukon asioita, mutta en tätä. Luonnollisesti +oli arveltu minun ottavan emännöitsijän, ja sentähden minun piti +taitaman vähän, että olisin hänen vallassansa." + +"Sinun pitää aluksi auttaa itseäsi," sanoi Dora vakaasti, "vaikk'en +minäkään ole juuri nopsa, mutta meneehän se mukiin". + +Nuoret rouvat panivat tuumansa yhteen ja oli vielä hyvä apu äiteistä, +jotka neuvolla ja työllä auttoivat heitä lukemattomissa huolissansa, +mitkä talouden hoidossa tottumattomille nuorille rouville ilmestyvät, +saadakseen ruoan miesten mieliksi pöydälle. Yleisesti on naisväessä se +tunto, että miehet pitävät ruoan laitoksen tärkeänä ja antavat arvon +sille, että se on laitettu taiteen sääntöjen mukaisesti. Sill'aikaa +palkitsevat miehet useat ahkeroimiset ilkeimmällä riittämättömyydellä, +he nousevat pöydän äärestä ja viisi minuutia sen jälkeen kun niiltä +kysytään, eivät edes voi sanoa minkälaisia Jumalan lahjoja ovat +saaneet. Melkeen niin oli laita kahdessa Honkalan meille tunnetussa +vähässä taloudessa. Vaan se ei kuitenkaan estänyt rouvia uskomasta, +että heidän miehensä pitivät erittäin tärkeänä ruoan hyvyyden, se on +tietty, vaan että se myös piti olla taiteellisesti valmistettu. + +Kun mies otti kaksi kertaa yhtä ruokalajia, otaksuivat he kauan aikaa +sen siksi, että ruoka oli hyvin onnistunut, vaikk'ei se todellisuudessa +merkinnyt muuta kuin miehen oivallista ruokahalua, ja sellaisia +onnenpäiviä tapahtui siis silloin, kun katteini Hjalmar oli ollut +metsästämässä tahi pastori Rauhanen sairasta ripittämässä. + +"Ei, nyt autamme itseämme," sanoi Dora äitillensä. "Se ei käy laatuun +että me alituisesti kyselemme; paitsi sitä meillä on Nylander +[tarkoittaa erästä kokkikirjaa] ja kun jotain tahdotaan, täytyy se +suoriintua. Sunnuntaina menemme päivälliselle Hjalmarille, minä autan +Annettea, sillä niin hän on pyytänyt; hän näet osaa vähemmän kuin minä, +Annette raukka, mutta kyllä se onnistuu." + +Aivan oikein oli Hjalmar, tietymätönnä kaikista huolista, äkkiä, +kysymättä, kutsunut molemmat papinperheet sunnuntaiksi päivälliselle. +Annette, saatuaan tuon Jobin postin tuli levottomaksi, sillä +jokapäiväistä ruokaa hän osasi laittaa, mutta vieraitten vastaan otto +-- se oli erityinen asia. Neuvoteltiin Doran kanssa, joka ei +milloinkaan epäillyt voimiansa ja arveli siitä kyllä selvittävän +Nylanderin keralla. + +"Mitä sinulla on?" + +"Lintuja, riekkoja ja vikloja." + +"Hei hei, sepä on oivallista!" + +"Paistammeko niitä?" + +"Ei, parempaa, ei, parempaa! me teemme lintupiirakkaa (pastej). Sinä et +voi uskoa miten lintupiirakka on oivallista, sen muistan kun oltiin +kerran parooni B:n luona Tukholmissa, sillä mamma on vanha tuttu +paronessan kanssa. Saammepa kuulla mitä Nylander sanoo." + +Sunnuntai tuli. Molemmat rouvat hääräsivät hirmuisesti saadakseen +kaikki valmiiksi, niin että taisivat mennä kirkkoon ja kuitenkin joutua +kaikkein kanssa kello kahteen. + +"Herra Jumala, miten minua huolettaa," sanoi Annette kirkosta +tultuansa. "Tuo piirakka, Dora ... minä pelkään..." + +"Mitä sinä pelkäät? Olemmehan sen tehneet kuin Nylander neuvoo, ja +vaikk'ei hän olisikaan erittäin kaunis, niin ei ole ketään muita paitsi +mamma, jotka sitä käsittävät; toiset pitävät lukua vaan mausta, +piirakan sydämestä, ymmärrätkös, ja ovat liiaksi yleviä sen muotoon." + +Dora rohkaisi ystäväänsä lakkaamatta, ja tosiaankin, se näytti +miellyttävältä ja ikäänkuin odotti vapautuakseen muodon kahleista. + +Seura oli kokoontunut. + +"Kas niin, Annette, älä nyt hätäile vaan mene tervehtimään +kohteliaasti, niin kaikki ovat valmiina," sanoi Dora. "Kas niin, minä +itse käännän piirakan." + +"Mutta minun tulee olla kanssa siinä," sanoi Annette, joka +varovaisenakaan ei voinut olla naurahtamatta ystävällensä, mikä kyökki +esiliina edessä, punaisena kuin ruusu, työskenteli otsansa hiessä uunin +ääressä, pannujen ja patojen kanssa, ja antoi ohjeita piioille, +niinkuin kenraali ajutantillensa tappelupäivän kuumuudessa. + +"Kas niin, tuo tänne mäti. Minä ihmettelen jos se ei irtaannu, hm, se +oli eriskummallista! Kyllä se menee mukiin, kun vaan naputamme pohjaan! +Nyt, nyt! Saat nähdä, Annette, miten pulskealta se näyttää... Kas +niin!" + +Vormun nostettua näytti se melkeen kuin olisi sukuhauta -- mukavampaa +muotoa ei siinä ollut, sillä suuri osa jäi jälille ja oli pohjaan +palanut, kumpikin katsoi toiseensa, ikäänkuin kysyäkseen; miltä +näyttää? Doralle, joka oli varma asiassansa, olivat erittäin piiat +haitaksi, jotka tosin eivät milloinkaan olleet nähneet sellaista +ruokalaitosta, mutta kuitenkin käsittivät ettei se niin pitänyt oleman. +Hän lähetti ne eri suunnille, päästäkseen todistajista. + +"Se minulla nyt on Nylanderin uskomisesta, ei mikään ole tyhmempi kuin +kokkikirjojen oleminen, se on miten mamma sanoo: ei se kelpaa." + +"Mutta miten pitää meidän nyt käyttäytymän? Me tulemme vallan +onnettomiksi," huokaili Annette. "Jos olisimme tehneet tuuvinkia +potaateista, sillä sitä minä osaan, ja paistaneet nuo siunatut linnut, +olisi se kuitenkin soveltunut. Sitä ei voi kukaan ihminen saada +toimeen." + +"Saada toimeen? Kyllä, kun ei vaan mamma ja anoppi olisi kanssa, ei se +mitään haittaisi. Luuletko ettei Hjalmar ja Rauhanen pidä siitä yhtä +paljon, vaikka se näyttää Babelin tornilta." + +"Mutta se ei käy laatuun." + +Silloin keskeytti ne komministeri, joka naputti ovelle ja sanoi: +"Kuulkaapas, tytöt, nyt haluamme syödä." + +"Paikalla, pappa kulta. Kas niin, rohkeutta, Annette, näytä itsesi +iloselta. Kyllä me teemme selon mamman syystä." + +Tuo omituinen laji tuotiin pöydälle, ja kun katteinin leski oli +kysymäisillään mitä se on ja pastorin rouva aikoi myös kysyä; kuiskasi +Dora äitillensä: "Mamma, ei se tahtonut irtaantua vormusta, mutta älkää +olko huomaavanannekaan, sillä Annette joutuu epätoivoon." + +Herrat kehuivat aterioidessaan onnistumatonta piirakkaa, mutta rouvat +eivät puhuneet mitään, ja niin kävi, kuin Dora ennusti, kaikki hyvin. + +Sellainen tappio vaikutti etteivät nuoret enää luopuneet vanhain +neuvosta, vaan työskentelivät ja syvääntyivät, niinkuin sanotaan, +taloudessa, niin että heistä tuli, mitä piti olla, kaksi hyvää perheen +äitiä, jotka eivät ainoastaan anna omainsa nauttia hengellistä ravintoa +ja ole yksistään miesten seurakumppanina, vaan, niinkuin pipliassa +sanotaan, ovat hänen "apuna." Pian kuultiin kangaspuut paukkuvan ja +kehruuvokki surisevan ja, niinkuin Dora sanoi, "kaikki kävi kuin +tanssi." Mutta päivätyön loputtua kävivät he toisiaan tervehtimässä, ja +istuivat ja neuloivat tahi tekivät jotain muuta hiljaista työtä, +samalla kun herrat lukivat kuuluvasti tahi keskustelivat, tahi joku +heistä pelasi nappulapeliä ukko Rauhasen kanssa. Siellä oltiin +illallisillekin, mutta vaan vähäinen seura, joka eli toisillensa ja +jolla ei ollut erilaatuista iloa. + + + + +JOUTSENVESI. + + +Muuan vuosi sitten oli eräs kaunis kesäpäivä. Heinäkuun aurinko +kimelteli kirkkaana ja lämpöisenä tunturilaaksoissa, metsissä +tuoksuivat monenlaiset kukat, jotka miljoonittain levittivät vaippaansa +puitten alla. + +"Tässä loppuu tie, Anna," sanoi katteini Hjalmar; "nyt täytyy kulkea +satulassa." + +"Hm, oi, niin! tämän muistan lapsuudestani asti," virkkoi hän, +istuttuaan jo kauan äänettömänä jo katseltuaan seutua, jonka läpi hän +monta vuotta sitten, jo silloin talvella, oli kulkenut. Hän tunsi +uudelleen tuon kaukaisen vuoren, jonka kukkulalla oli nelikulmainen +kallio: hän pelkäsi silloin, että se vyöryää ales laaksoon ja sulkee +tien, hän ajatteli nytkin sellaista mahdollisuutta; mutta kallio oli +siinä levännyt vuosisatoja ja tulee kenties olemaan monet ajat, kunnes +ihmisteot kukistuvat soraksi ja pirstojensa alle peittävät unhotetut +sukukunnat. Silloin kulkivat he yli järven; nyt lepäsi se sinisenä ja +kiiltävänä metsäin välissä, kuin seinäkuvastin tummanviheriään +marmoriin juotettuna; kirkko oli siellä jo ennenkin, mutta nyt oli +saanut uuden katon ja tornin. Hän tunsi kaikki; senpätähden hän +istuikin miettivänä. + +Muutamia vähäisiä vahvoja Norrlannin hevosia seisoi valmiiksi +satuloittuna, ja Annette istui yhden selkään. + +"Kas niin, miten nyt käy Annette," kysyi hänen miehensä, antaissaan +hevosen mennä ylöspäin ahdasta käytävää. + +"Rakas Hjalmar, mikä minun on nimeni?" + +"Anna, niin sinua sanotaan, vaimo kulta; minä en muistanut että olet +muuttanut nimesi". + +"Annaksi olen minä kastettu", sanoi hän, "ja sama niminen tahdon olla, +minä tahdon tulla itse kaltaisekseni kuin mahdollista: ja se täytyy +sinun myönnyttää, että Annette kuuluu jotenkin kamarineitsymäiseltä." + +Matka meni onnellisesti ja illemmalla lähestyivät he Joutsenvettä. + +"Olemmeko pian siellä?" kysyi nuori rouva satoja kertoja oppaalta, ja +satoja kertoja hän vastasi: + +"Heti paikalla, on vaan vähän matkaa, kivenheitto," ja niin edespäin. + +Vihdoinkin nähtiin sininen paikka pilkistävän puitten välistä. + +"Joutsenvesi, tuolla on Joutsenvesi!" huusi Anna ja oli yhdellä +hyppäyksellä rannalla; siellä ulpukat ikäänkuin niiasivat hänelle ja +kysyivät: missä niin kauan olet ollut? + +Aurinko paistoi tunturilta, jonka luminen kupulaki näytti uhkaavan +syöksyä järveen, vaikka se oli kahden peninkulman päässä. Oli ilta ja +sentähden lumi loisti ruusunpunaiselta niinkuin vastapuhjenneen +orjantappuran kukan hennot lehdet. Taivas oli vaaleansininen muutamain +hajapilvien kanssa, jotka kimeltelivät kuin hopea, ja lännessä liiteli +kullan hohtavia pilviä. Luonto oli aseväreihinsä kaunistettu. + +Tässä seisoi Anna kauan ja katseli järveä ja mietti nuorta joutsenta, +jonka kultainen sormus lepäsi sen pohjalla, pikkuista poikaa ja äitiä, +jotka eivät sitä tavanneet. Oi, joka on sydämessänsä onnellinen, ei +kaipaa kultaisia lahjoja, joka on vapaa ja itse siveellinen, voi tuoda +auringon lasketessa kultaa taivaasta, ja pukeutua aamuruskon purppuraan +sen ylös noustessa. + +Hjalmarin täytyi herättää vaimoaan hänen ajatuksistansa, ja, niin +tottumaton oli hänen mielensä sellaisille näöille; niin myrskysivät +tuhannet lapsuuden muistot hänen sielunsa lävitse. Hän ei ollut yhtään +niistä hävittänyt -- kaikki olivat jälillä, raittiina ja puhtaina kuin +eilispäivästä. + +Aurinko paistoi vielä heidän tullessaan tuvan eteen, sillä kesällä +pohjoisessa katselee aurinko ympärillensä, johon ei sillä ole talvella +aikaa. Ovella seisoi Sakarin muori ja Antti ja kaikki, sillä siellä oli +jommoinen joukko lapsia, jotka elivät tuon matalan katon alla. + +"Jumalan olkoon kiitos ja ylistys", sanoi Anna ottaessaan mummoa +syliinsä, "kun vielä kerran näin Joutsenveden! Tiedättekö, äiti, minä +opin täällä rannalla yhtenä hetkenä enemmän, kuin kahtenatoista vuotena +tuolla alhaalla... No, Antti, oletkos vielä vihainen", kysyi hän +veljeltänsä, "olenko minä nyt itseni lainen?" + +"No nyt minä tunnen sinun jälleen, nyt sinä olet vanha Anna, vaikka +hienoissa vaatteissa ja paljon tietoja päässä, joita meillä ei ole." + +"No, oletkos tyytyväinen minun kanssani?" + +"Olen, ole varma. Sivistys on tehnyt sinut hyväksi, suurempi taito +meitä onnellisemmaksi; mutta sydämesi on kuitenkin niinkuin ennen, +muutoin et olisi tullut. Nyt saamme nähdä, mitä Tiinalla on sisällä, +sillä katsos, tämä on Tiina, minun vaimoni, ja tuo on Sakari, hänellä +on isänsä nimi ... pyyhi pois hiukset silmiltä, Sakari, ja suutele +tätin kättä ... ja tuon nimi on Tiina, joka on kuuden vuoden vanha, ja +tuossa Klaara neljän ... no niin, täällä on Jumalan siunaus lapsista." + +Ja tupa oli koristettu lehvillä ja kukkaisilla, ja aurinko paistoi +pikkuisten ikkunaruutujen lävitse, ja kaikki olivat sisällä iloisia. + +"Näetkös, Anna," sanoi Antti nauraen, "tässä on jotain, jonka Sakari on +tehnyt sinulle." + +"Puulusikka, Antti! Kiitoksia, Sakari! Ethän ole vaan lyijyä varteen +pannut?" + +"En, se on todellinen puulusikka, juomut heloittavat joka paikassa." + +"Usko minua, Antti, sitä ei milloinkaan hopioita, mutta on yhtä kallis +arvoinen kuin joku hopealusikka, sillä se on, niinkuin pitää, +ainoastaan vaan miksi näkyy eikä mikään muu." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Puulusikka, by Carl Anton Wetterbergh + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PUULUSIKKA *** + +***** This file should be named 25679-8.txt or 25679-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/5/6/7/25679/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/25679-8.zip b/25679-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..0683a36 --- /dev/null +++ b/25679-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..de2cae7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #25679 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25679) |