initial commit of ebook 25669HEADmain

5 files changed, 9232 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/25669-8.txt b/25669-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..6076423
--- /dev/null
+++ b/25669-8.txt
@@ -0,0 +1,9216 @@
+The Project Gutenberg EBook of Vuosisatojen perintö 1, by Aura
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Vuosisatojen perintö 1
+       Arpaa heitettäissä
+
+Author: Aura
+
+Release Date: June 1, 2008 [EBook #25669]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISATOJEN PERINTÖ 1 ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+VUOSISATOJEN PERINTÖ
+
+
+Kirjoittanut
+Aura [Betty Elfving]
+
+
+I OSA
+
+ARPAA HEITETTÄISSÄ
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1902.
+
+
+
+
+Epäluulo vieroitti ensin yksityiset mielipiteet. Nyt tunkeutui se,
+nostaen vihaa, niiden kansojen keskeen, jotka silloin yhdessä
+muodostivat Svean valtakunnan. Suomalaiset luulivat itsensä
+kavalletuiksi, pahoin kohdelluiksi, ja se tuntui sitä ilettävämmältä,
+kun se tuli niiden puolelta, joiden edestä he olivat uhranneet verensä
+ja henkensä.
+
+      _Fr. Cygnæus._
+
+
+
+
+JOHDATUS.
+
+
+Suomen aavoista, monasti ylistetyistä vesistöistä on Saimaalla etusija.
+Keskellä milloin hymyilevän valoisia milloin synkän, vakavia
+vuoriselänteitä leviää Saimaa laajana kuin meri, ja katselijan eteen
+aukenee tummanvihreiden rantojen sylissä loppumattomasta yhä uusia
+saaria ja salmia, luotoja ja kareja. Yhdestä sen lahdesta Viipurin
+läänin Lapveden pitäjässä pistää niemimaa pohjoiseen. Sitä rajoittaa
+etelässä Salpausselkä ja sen muita sivuja huuhtovat Saimaan aallot.
+Tämän niemen muinoin tuuheata lehtimetsää kasvavassa kärjessä sijaitsi
+aikanaan köyhä kylä, arvoton muille kuin sen omille asukkaille, joista
+seudun kauneus ja oma koti erämaassa olivat kallisarvoisempia kuin koko
+muu maailma. Tämä, Lappeenrannaksi sanottu paikka, oli vanhastaan
+tunnettu niiden tavaroiden purkauspaikkana, joita pohjoisesta tuotiin
+5:den peninkulman päässä olevaan Viipuriin. Isonvihan jälkeen
+perustettiin siihen samanniminen kaupunki, joka, sittenkun Viipuri oli
+menetetty, sai sotaisen merkityksen puolustuskohtana idästä päin tulevia
+vaaroja vastaan. Sitä varten rakennettiin linna kärjen pohjoisimpaan
+päähän tahi oikeastaan likeiselle saarelle, mutta kun sillä ei luultu
+olevan lujempaa vastustusvoimaa, ympäröittiin itse kaupunki tykitetyillä
+multavalleilla. Piankin tuli ilmi, että nämä puolustustoimet kyllä
+olivat tarpeen.
+
+Kaarle XII:nen sotainen ura oli 1718 päättynyt. Peljättynä ja ihailtuna,
+rakastettuna ja vihattuna oli hänet kaatanut ei vihollisen vaan, kuten
+väitettiin, omista riveistä lähtenyt luoti. Ruotsi seisoi perikatonsa
+partaalla ja Suomessa oli kurjuus ylimmillään. Tahdottomana
+välikappaleena oli valtakunta viimeisiin ääriin saakka myöntynyt
+kuninkaan vaatimuksiin, ollen tottuneena hänen edeltäjiensä aikana
+näkemään kuninkaan persoonassa kansalaisen kunnian ja onnen turvaajan.
+Se tapa, millä Kaarle XII oli väärinkäyttänyt valtaansa, aiheutti
+yrityksiä saada rajaton yksinvalta supistetuksi. Ensimmäiset askeleet
+kävivät kansanvaltaiseen suuntaan, mutta ohjakset luisuivat pian
+ylimystön käsiin, joka sitten saattoi Kaarlen jälkeläisen, Fredrik
+I:sen, pelkäksi varjokuvaksi, mutta aateliston kaikkivaltiaaksi. Se
+suunnaton joukko upseereja, joka 1721 vuoden rauhan jälkeen kasaantui
+Ruotsiin, synnytti mielissä levottomuutta, joka tavalla jos milläkin
+pyrki pääsemään ilmoille. Rauhan toimet eivät soveltuneet niille, jotka
+osasivat käyttää ainoastaan miekkaa, semminkin kun heillä suurimmaksi
+osaksi tuskin oli jokapäiväistä leipää, ja parempiosaiset kohtelivat
+heitä ylönkatseella, jos he hädässään turvautuivat porvarilliseen
+elinkeinoon.
+
+Eri mielipiteitä harrastaen, hajaantui voitolle päässyt puolue pian
+kahteen leiriin, Hattuihin ja Myssyihin, jotka taistelivat keskenään
+hengen edestä. Omat edut ja ulkovaltojen houkutukset tukahuttivat yhä
+enemmin harrastukset isänmaan hyväksi. Sota! siinä päivän tunnussana, ja
+johtajien sokaisemana huusi väkijoukko suurten mukaan, joita vastaan se
+ennen oli taistellut. Ruotsin kansalle oli sota kuitenkin
+vastenmielinen, mutta Tukholmassa ajateltiin toisin. Siellä vaativat
+vanhat ja nuoret kostoa Venäjälle, joka rauhan teossa oli saanut
+haltuunsa Itämeren maakunnat ja Inkerin ja kokonaan valloitetusta
+Suomesta pidätti itselleen Viipurin ja osan Karjalaa. Hatut uhkuivat nyt
+kostoa, jota tietysti paljastetuin miekoin oli voittajalta etsittävä.
+Ranskakin hautoi tuhoa Venäjän kasvavalle vallalle ja sieltä oli jo
+saatu ei ainoastaan loistavia lupauksia, vaan helisevää kultaakin.
+Myssyt, jotka tahtoivat rauhaa ja yhteyttä Venäjän kanssa, olivat nekin
+käyttäneet apurahoja hyväkseen, vaan joutuivat kuitenkin tappiolle. Sota
+näytti yhä uhkaavammalta vaan ei kuitenkaan vielä välttämättömältä.
+Lopullinen ratkaisu riippui valtiopäivistä, jotka kokoontuivat
+joulukuussa 1740.
+
+Jo edellisenä vuonna oli Suomeen siirretty 1,600 ruotsalaista
+sotamiestä, mutta kun Venäjä kysyi syytä siihen, vastattiin, että
+miehistö käytetään suomalaisten linnarakennusten töihin ja ettei Ruotsin
+hallituksella ollut muuta kuin rauha mielessä. Silloinen ylipäällikkö
+Suomessa, paroni Cronstedt, teki kirjeessä kuninkaalle selkoa yleisestä
+hädästä Suomessa, rukoillen, ettei hallitus rikkoisi väliänsä Venäjään,
+koska suomalaiset nyt jo olivat nääntymäisillään siitä yleisestä
+kadosta, joka oli maata kohdannut, ja koska edellisen sodan seuraukset
+vielä kaikkialla tuntuivat. Tämän kunnon miehen mielestä oli
+hyökkäyssota jumalaton huimapäisyys, jota hän hartaasti pyytää kuninkaan
+torjumaan. Näille varoituksille olivat vallanpitäjät kuitenkin kuurot,
+jonka vuoksi Cronstedt vihdoin ilmoittaen, ettei hänen älynsä eikä
+tarmonsa riittäneet siihen toimeen, jota kuninkaan ja isänmaan etu
+vaati, pyysi virkaeron, joka hänelle myönnettiinkin. Hänen
+jälkeläisekseen määrättiin yksimielisesti kreivi Kaarlo Emil Lewenhaupt,
+syntynyt 1691, Aurora Königsmarkin sisarenpoika.
+
+Harvassa on niitä, jotka ovat alottaneet uransa niin ihailtuina ja
+rakastettuina kuin tämä ulkomuodoltaankin upea mies. Hänen hyvä
+sydämmensä, hänen suoruutensa, omanvoiton-pyytämättömyytensä,
+rehellisyytensä ja lämmin isänmaanrakkautensa olivat ominaisuuksia,
+joita jokaisen täytyy pitää arvossa, ja vihdoin oli yleinen mielipide
+se, että hän oli Ruotsin etevin mies. Kaunopuheliaisuutensa ja intonsa
+oli hän käyttänyt puolustaaksensa kansan miestä, rauhaa rakastavaa
+Hornia. 1734 vuoden valtiopäivillä pani Lewenhaupt koko tarmonsa
+liikkeelle hillitäksensä aateliston ylenpalttisia vaatimuksia, ja kun
+hän siinä menestyi, tahtoi sama aatelisto saada hänet ylennetyksi
+kenraaliluutnantiksi, mutta hän sen esti, koska ei tahtonut syrjäyttää
+vanhempia kumppaneitaan. Hänelle pöytärahaksi tarjotut 15,000
+hopeataalaria vähensi hän itse 12,000:teen. Semmoiset olivat ne
+ominaisuudet, joilla Kaarlo Emil Lewenhaupt saavutti kunnioituksen ja
+ihailun, joka näytti rajattomalta. Jokunen luuli huomanneensa, että
+häntä huimasi hänen ylevä asemansa, mutta näiden muka kadehtivien
+pärjääjien äänet tukahutettiin. Hattupuolueen etevimpänä miehenä
+vaikutti Lewenhaupt sielunsa koko hehkulla Venäjätä vastaan, ja riemu
+nousi ylimmilleen kun hänelle uskottiin Ruotsin kunnian suojeleminen
+vastaisessa sodassa. Hän ei kuitenkaan voinut kohta ryhtyä toimeensa,
+koska hän oli maamarsalkkana valtiopäivillä. Väliaikaisesti uskottiin
+ylipäällikkyys paroni Henrik Maunu Buddenbrockille, 55 vuoden ikäiselle
+miehelle. Tämä suku oli alkuperäisestä Westfalista kotoisin, mutta jo
+puolitoista vuosisataa sitten oli yksi sen haara muuttanut Liivinmaahan
+ja asettunut Lemburgiin. Polvi polvelta olivat sen jäsenet sotureita, ja
+eräs niistä, Henrik Gothard Buddenbrock Keipenin herra Kissegalissa
+kohosi 1650 vuoden vaiheilla everstiksi Ruotsin armeijassa. Hänen
+poikansa, Henrik Maunu, kulki samaa uraa ja palveli Kaarlo XII:nen lipun
+alla, jota hän uskollisesti seurasi. Nyt oli hänet jo ylennetty
+kenraaliluutnantiksi, ja Lewenhauptin sijaisena lähti hän Syyskuussa
+1740 Suomeen, ruveten kaikkien siellä kokoontuneiden sotajoukkojen
+ylikomentajaksi.
+
+Sodankiihkoisena kuten muutkin Hatut lähti hän Ruotsista, mutta
+saatuansa kuninkaan käskyn koota 10--12,000 miestä itärajan puolelle,
+vastasi hän seuraavana keväänä kuvaamalla niitä vaikeuksia, jotka
+kaikkialla olivat kohdanneet häntä, semminkin hevosmuonan puutteen
+tähden. Muuten eivät puutteet näy muuttaneen hänen mielipidettänsä
+Ruotsin varustuksista, eivätkä ne estäneet häntä yhä puuhaamasta sotaa.
+Joukkonsa sijoitti hän kuninkaan käskyn mukaan kahteen leiriin.
+Päävoima, 5,000 miestä, kokoontui hänen itsensä johdossa Myllykylään 3/4
+peninkulmaa Haminasta pohjoiseen, ja muu armeija 2,500--3,000 Kaarlo
+Henrik Wrangelin komennossa Marttilaan (nykyinen Taavetti) 5 peninkulmaa
+länteen Lappeenrannasta, jonka varusväkeä komensivat everstiluutnantti
+Brandenburg ja eversti Ernesti Kustaa Willebrand, hänkin kaarlolainen,
+syntynyt Liivissä 1680. Haminan linna oli uskottu 78-vuotiaalle eversti
+Bousquet'lle, Kaikki oli siis järjestetty sotaa varten, mutta Suomen
+kirkoissa rukoiltiin vielä Jumalalta armahdusta. Täällä ei ollut vielä
+kukaan unohtanut mitä sota merkitsee.
+
+Kun rauha suuren pohjoisen sodan jälkeen solmittiin 1721, oli Suomi
+surkeasti raadeltu. Nälkä ja rutto vuosina 1704--1709 täydensivät
+hävityksen, mutta kruunu, joka tarvitsi omansa, otti viimeiseen saakka
+mitä otettavissa vielä oli. Mitä oma hallitus ei ollut joutunut
+anastamaan, sen vei vihollinen, joka nyt täydellä todella rupesi
+etenemään. Pakolaiset Liivistä, Virosta ja Inkeristä, jotka etsivät
+pelastusta Suomessa, lisäsivät kertomuksillaan kauhua ihmisten mielissä.
+Vihdoin rupesi 1710 Isoviha raivoamaan Suomessakin. Asukkaat pakenivat
+metsien luoliin tahi meren toiselle puolelle, kunnes koko maa näytti
+hävityksen kauhistukselta. Kun sekä hallitus että armeija oli jättänyt
+maan oman onnensa nojaan, tarttuivat yksityiset miehet aseisiin, panivat
+kaikki alttiiksi ennenkun jättivät mitään viholliselle, joka sitten
+vuorostaan kosti kaikille, ketä se teillään tapasi. »Vielä kaikuu
+korvissani», sanoo yksi sen ajan miehistä, »se valitus, itku ja parku,
+joka kuului pitkin teitä ja metsiä. Vanhat ja sairaat vaalittiin reissä
+ja kelkoissa, pienet imevät lapset itisivät äitiensä rinnoilla, isommat
+sidottiin rattaille tai hevosen selkään, raskaat vaimot synnyttivät
+metsissä, kaikkialla oli semmoinen voivotus, tuska, pelko ja valitus,
+että se saattoi liikuttaa kivistäkin sydäntä ja pehmittää sitä.»
+
+Semmoinen oli tila ollut 20 vuotta siten. Onko nyt Suomea kohtaava sama
+kurjuus, johon sen täytyisi ijäksi päiväksi hukkua?
+
+
+
+
+I Luku.
+
+Vanhat ja nuoret.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Sillä harjulla, jonka rinteellä Lappeenranta sijaitsee, näkyi eräänä
+aamuna elokuun keskivaiheilla 1741 kirjava joukko kaikenlaista väkeä.
+Kaupungin koko väestö, siviilit ja sotilaat, liikkui sekaisin tahi
+muodosti ryhmiä, mitkä keskustellen, mitkä harvasanaisina tahi mykkinä,
+mutta kaikissa huomattiin sisällistä levottomuutta, ja silmät tähtäsivät
+länteen pitkin n. s. Turun tietä, joka kiemurteli kivisen, mäntyä
+kasvavan kankaan poikki. Tiedettiin että sota oli tulossa, olihan siitä
+keskusteltu parasta aikaa koossa olevilla valtiopäivillä Tukholmassa, ja
+siellä ehkä oli säätyjen päätös jo tunnettukin, mutta Suomessa olivat
+vielä sekä ylhäiset että alhaiset epävarmassa levottomuudessa. Vielä
+uskallettiin toivoa, että Isonvihan kauhujen ja tappioiden muisto
+saattoi estää säätyjä uusista seikkailuista ja pakottaa heitä kuulemaan
+suomalaisten valtiopäivämiesten rukouksia säästämään heidän
+kotimaatansa. Mutta viime yönä oli levinnyt huhu, että Tukholmasta
+tullut kuriiri oli Haminan kautta kulkenut Pietariin Ruotsin
+sotajulistus muassaan. Sama huhu oli niinikään tietävinään, että
+palanneet valtiopäivämiehet ja useita uusia ruotsalaisia rykmenttejä oli
+matkalla Lappeenrantaan, ja että niitä voitiin minä hetkenä tahansa
+odottaa. Lisäksi oltiin tietävinään, että suuri sotavoima oli lähtenyt
+Wrangelin leiristä Marttilassa puolustamaan kaupunkia, jonka arveltiin
+olevan vaarassa. Nämät uutiset olivat salaman nopeudella levinneet
+miehestä, mieheen ja nostaneet yleistä hämmästystä. Ei viihtynyt enään
+kukaan arkitoimissaan; kuka vaan jaloille kykeni, riensi tapaamaan
+toista, joka ehkä tiesi asiasta enemmän. Tästä kuitenkaan ei ollut
+mitään tietoa päällystön puolelta, joka kaiketi tiesi enemmän kuin
+yksikään muu, ja sen nojalla virisi toivo uudestaan, mutta Myllymäeltä
+ei tahtonut kukaan poistua, sillä siellä näkyi ja kuului paraiden mitä
+tämä merkillinen päivä ehkä toisi mukanaan.
+
+Niiden joukossa, jotka kiihkeimmin tirkistelivät maantielle päin, oli
+majurinrouva Sprengtport. Liikkumattomana kuin patsas seisoi hän siellä,
+yksivuotinen poikansa sylissään ja vasen käsi varjostamassa silmiä.
+Vanhempia ja nuorempia upseereja näkyi jonkun matkan päässä nousevan
+mäkeä ylös, ja niiden joukossa tunsi majurinrouva everstit Bildsteinin
+ja Willebrandin, everstiluutnantit Du Rietzin ja Bredenbergin sekä
+majurit Grönhagenin ja Fieandtin. Nähneekö joku heistä häntä? Voi jospa
+joku suuntaisi askeleensa sinne, missä hän seisoi! Kyllä tosin hetkeksi,
+mutta sitten he poikkesivat toisaalle ja näkyivät vasta uudessa ryhmässä
+Wrangelin edessä. Olisipa hän mielellään rientänyt sinne, kysyäksensä
+olivatko mitään tärkeätä kuulleet. Mutta koko eilispäivän oli levottomia
+ihmisiä tunkeillut heidän luoksensa, eikä ollut soveliasta alituisesti
+vaivata niitä, joiden hartioita painoi niin suuri edesvastuu ja niin
+monet huolet. Majurinrouva päätti levollisena jäädä paikalleen.
+Solakkana ja arvokkaana seisoi hän siinä tytärpuolensa Marian ja
+luutnantinrouva Löfvingin parissa, viime mainittu tunnettu Leenan
+nimellä ja Isonvihan ajoilta mainehikkaan sissin, Tapani Löfvingin,
+vaimo. Majurinrouva ei ollut koskaan ollut kaunis, mutta hänen
+ryhdissään ja liikkeissään oli arvokkaisuutta ja suloa, joskus myös
+jonkinlainen kylmyys, mutta sitä lievensivät pirteät kasvot, joiden
+äkilliset vaihtelut ilmaisivat lämpöveristä, kiihkeätä luonnetta. Maria
+Sprengtport,[1] majurin tytär edellisestä naimisesta, oli
+kaksikymmenvuotinen, keskikokoinen tyttö. Hänen tuikkivat silmänsä
+viittasivat ulkomaalaiseen syntyperään, mutta vaaleat, vähän kiharaiset
+hiukset olivat äidin, suomalaisen papintyttären Anna Amnorinin perintöä.
+Kasvojen muoto, niiden sirot piirteet ja terve hipiä tekivät hänet
+kauniiksi tytöksi, mutta tuntuvimmin eroitti hänet muista jonkummoinen
+valoisa, säteilevä ilmaus hänen sisällisen elämänsä lähteestä. Iloiselta
+ei näyttänyt kukaan Suomessa tähän aikaan. Edelliset ja nykyiset surut
+olivat painaneet leimansa vanhoihin ja nuoriin, eikä Maria ollut minään
+poikkeuksena. Mutta kun syystä jostakin hänen intonsa virisi tahi
+hymyily nousi hänen huulilleen, silloin koitti tämä sisällinen kimellys
+vielä selvempänä ja levitti noihin nuoriin kasvoihin heleyttä, jommoista
+ei nähty muissa. Hän yksin pitikin vielä päänsä ympärillä tuota
+punasinistä otsanauhaa, jota hän lapsuudestaan saakka oli käyttänyt
+ihanassa Karjalassa. Kotikankaasta valmistettua sinistä kaulan kohdalta
+vähän avonaista hametta sulki kiiltävä hevosenkengän muotoinen,
+kuparinen solki.
+
+[1] Kirjasessa »Beskrifning och Historia om Gammelbacka egendom,
+sammanstäld af V. M. v. Born», luetaan: »Maria Sprengtport, jota ei
+tavata Anrepin sukutauluissa, oli syntynyt 1720 vuosiluvulla, takertui
+onnettomaan rakkaudenseikkailuun 1746 ja kuoli naimattomana vuosien 1747
+ja 1766 välillä». Tekijä on luullut itsensä oikeutetuksi vapaasti
+käyttämään niin vähän tunnettua henkilöä, kuvatessaan murrosaikana
+mielissä riehuvia myrskyjä.
+
+-- Katsos! tuolla tulee joku, huudahti hän äkkiä, tarkasti katsellen
+kaukana maantiellä nousevaa pölyä. Äkkiä oli se ilmaantunut ja varmaan
+sen verhossa joku riensi tännepäin.
+
+-- Jumala varjelkoon meitä siitä sanansaattajasta, lausui majurinrouva.
+Hän lentää henkensä kaupalla. Kunpa ei täällä vaan pian pahoja kuuluisi.
+
+Leena oli samoin kuin muutkin huomannut kiitävän ratsastajan, mutta
+häneen ei tämän tulo koskenut. Hänen ryppyiset kasvonsa ja pitkä
+vartalonsa kulmikkaine liikkeineen näyttivät, ettei häneen pystynyt
+mikään levottomuus tai pelko. Tuo tarkkaava katse osoitti sittenkin,
+että hänessä kyti uteliaisuus niin kuin toisissakin. Kaikki muutkin
+harjulla olivat huomanneet ratsastajan ja tarkastelivat jännityksellä
+tämän suuntaa. Upseerien joukossa näkyi liike ikäänkuin aikoisivat
+lähteä kohtaamaan häntä, mutta kun ratsastaja, joka jo oli karauttanut
+linnaan päin, äkkiä kääntyi harjua kohti, pysähtyivät he odottamaan,
+mitä tulossa lienee. Eikä kestänytkään kauvan ennenkuin rakuuna palasi
+heidän luoksensa, heittäytyi hevosen selästä ja ojensi kirjeen paroni
+Wrangelille, joka päivää ennen oli saapunut kaupunkiin. Tämä repäsi
+kuoren toisten seuratessa häntä kysyvillä katseilla.
+
+-- Kirje on Gripenhjelmiltä, lausui hän, silmäillen ensi rivejä. Sitten
+luki hän levollisemmin ja sanoi puoliääneen: -- Sprengtport on saapunut
+Marttilaan ja vahvistaa tiedon, että Ruotsin sotajulistus on lähetetty
+Pietariin. Upseerit vaihtoivat puhuvia silmäyksiä, mutta ei sanaakaan
+lausuttu. Äänettömyyden kestäessä käski Wrangel rakuunan odottamaan
+käskyä päävahdissa, ja kun tämä oli lähtenyt, kertoi hän: -- Gripenhjelm
+kirjoittaa, että Sprengtport yhtämittaa jatkaa matkaansa tänne. Saatamme
+odottaa häntä minä hetkenä tahansa.
+
+-- Kiitos Jumalan! huudahti Bildstein. Nyt vihdoin saamme tosia tietoja.
+
+Vilkas keskustelu syntyi vanhempien upseerien kesken. Asiat olivat
+kääntyneet uudelle tolalle, ja mielten jännitys yltyi vieläkin
+suuremmaksi. Ajutanttiensa ja muiden upseerien seuraamana vetäytyi
+Wrangel, lyhyen sananvaihdon jälkeen, syrjään, ja keskustelua jatkoivat
+paikalle jääneet.
+
+-- Saapa nähdä, sanoi Grönhagen, joutuuko Buddenbrock tänne takaisin
+ennen Spengtportin tuloa.
+
+-- Hänen pitäisi jo aikoja sitten olla täällä, mutisi Willebrand
+tyytymättömän näköisenä. Viipurista Lappeenrantaan on vaan 5:den tunnin
+matka, ja hän lähti jo toissa päivänä. -- Minun mielestäni, lisäsi
+Bildstein, on tuo käynti venynyt liian pitkäksi, semminkin kun se on
+kolmas näinä kuukausina, mutta eihän tiedetä miksi hän viipyy.
+Onnettomuutta ei olisi pitänyt tapahtua, sillä tiet ovat rauhalliset, ja
+kun sitä paitsi Löfving oli hänen kanssaan, niin hän kaiketi lienee
+tullut perille kuin mikäkin prinssi.
+
+-- Arvattavasti hän nyt kemuileekin Viipurissa kuin prinssi, naurahti
+Grönhagen. Mutta, lisäsi hän vakavampana, en oudoksu, että Buddenbrock
+viipyy. Veljekset tietysti mielellään seurustelevat keskenänsä, mutta
+sittenkin näyttää minusta jotensakin omituiselta tuo pujahteleminen
+rajan yli, ja vielä järjettömämpää on siellä viipyä siksi kuin pamahtaa.
+
+Bildstein piti varsin luonnollisena, että Maunu Buddenbrock halusi vielä
+kerran tavata Gothard veljeänsä ja sanoa hänelle jäähyväiset. Heidän
+välinsä näytti hänestä varsin hellältä.
+
+-- Siinä tapauksessa, intti Willebrand, on se käynyt sellaiseksi varsin
+äskettäin. Buddenbrock itse on minulle sanonut, että veljesten välit
+ovat pitkät ajat olleet kireällä.
+
+Bildsteinkin luuli kuulleensa jotakin semmoista. Asia lienee koskenut
+jotakin perintöä tahi senkaltaista. -- Eipä, selitti Willebrand, ei ne
+olleet perintöriitoja, vaan kysymys oli Buddenbrockin tiloista Liivissä,
+kun Itämeren maakunnat Isonvihan jälkeen joutuivat Venäjälle.
+Kummallakin veljellä oli niihin osa, mutta he eivät sopineet niiden
+hoidosta. Gothard tahtoi, että Maunu, samoin kuin hän oli tehnyt,
+luopuisi Ruotsista ja asettuisi Venäjän alamaisena heidän omistamaansa
+kartanoon tai ainakin Riikaan, mutta Maunu tahtoi pysyä ruotsalaisena ja
+vaati kartanoa myytäväksi tahi että veli lunastaisi sen. Ei kumpikaan
+peräytynyt, ja siten he erosivat riidassa. -- Niin oli Grönhagenkin
+kuullut asian. Heidän välinsä murtui täydellisesti, mutta nyt, Gothardin
+tultua Viipurin komentantiksi, kuuluvat veljekset käyvän toinen toisensa
+luona ja sopineen täydellisesti.
+
+Nuoremmat upseerit rupesivat kyselemään, lieneekö mitään perää
+kaikenmoisissa arveluttavissa huhuissa, joita kuului tästä yleisesti
+tunnetusta sovinnosta, mutta vanhemmat nähtävästi eivät tahtoneet koskea
+siihen juttuun, ja luoden katseen majurinrouvaan päin sanoi Willebrand
+äkkiä: -- Tuolla seisoo Sprengtportin vaimo, hänen pitäisi saada tästä
+tieto. Grönhagen myönsi kyllä, että hän olisi tiedosta kiitollinen,
+mutta sotajulistukseen nähden ei pitäisi unohtaa vanhaa kokemusta
+naisista ja salaisuuksista. Nuoret upseerit naurahtivat, mutta Bildstein
+vastasi vakavasti: -- Sen naisen vaiteliaisuudesta vastaan minä.
+Lähdetään, Willebrand!
+
+Majurinrouva näki herrojen tulevan, ja meni sykkivin sydämmin heitä
+vastaan.
+
+-- Sanotte minulle varmaan, herra eversti, mitä itse tiedätte? lausui
+hän, levottomasti katsellen everstiin ja tarjoten hänelle kättä.
+
+Willebrand käsitti tämän levottomuuden: valtiopäiviä kestää vielä, mutta
+Sprengtport on lähtenyt pääkaupungista. Kirjeen mukaan, jonka Wrangel
+juuri nyt on saanut Gripenhjelmiltä, on miehenne nyt Marttilassa ja
+saapuu tänään tänne.
+
+Majurinrouva ilosta punehtui. Tämä onni tuli niin odottamattomana.
+
+-- Meillä on vielä toinen uutinen, jatkoi Bildstein.
+
+-- Sota?! huudahti majurinrouva, silmät levällään. Tiedetäänkö siitä
+mitään?
+
+-- Kyllä; säädyt ovat päättäneet rikkoa rauhan Venäjän kanssa. Sota on
+välttämätön.
+
+Majurinrouva vaaleni nähtävästi, mutta sanaakaan ei lähtenyt hänen
+huuliltaan.
+
+-- Asiaa pidetään toistaiseksi salaisuutena, jatkoi Bildstein, mutta te,
+rouva, olette meille siksi läheinen, että epäilemättä voimme uskoa sen
+teille. Tiedän, että pidätte sen omana salaisuutenanne.
+
+Varmalla itseluottamuksella vastasi majurinrouva levollisena: -- kiitos,
+herra eversti, Wilho Sprengtportin vaimo ei ole koskaan luottamusta
+pettänyt. Tiedän varsin hyvin mitä olen miehelleni, teille, hyvät herrat
+ja itselleni velkapää.
+
+Nyt seurasi lyhyt keskustelu siitä, mitä vastaisista tapauksista
+luultiin tahi ei luultu, jonka jälkeen molemmat herrat sanoivat
+jäähyväiset ja lähtivät.
+
+Kun majurinrouva palasi tyttärensä ja Leena Löfvingin luo, tiesivät
+nämät jo, että majuri oli likellä Lappeenrantaa. Olivat kuulleet osan
+keskustelua ja arvasivat loput. Mutta kuinka kaivattu majuri olikin,
+eivät Maria ja Leena oudoksuneet, että majurinrouva näytti enemmän
+alakuloiselta kuin iloiselta. Olihan varsin otaksuttavissa, että majuri
+pikaisella matkallaan oli saanut suuria vaivoja kestää. Matka meren yli
+oli tietysti näinä kovin myrskyisinä päivinä ollut vaikea, eikä kulku
+Turusta huonoilla kyytirattailla ollut suinkaan helppoa. Kivulloinen
+mies saattoi sellaisessa kokonaan murtua. Täytyi niinkin olla iloinen,
+kun hän nyt saapui kotia, ja oli vaan hankittava hänelle mahdollisimman
+mieluisa tyyssija.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Majurinrouva oli vielä outo Lappeenrannassa. Hänen kotinsa oli jo pari
+vuotta ollut Porvoon seuduilla Gammelbackan kartanossa, jonka majuri
+noin yhdeksän vuotta sitte oli ostanut vanhalta toveriltaan. Sieltä oli
+nyt hänen vaimonsa tyttärensä, pienen poikansa Yrjö Maunun ja Leenan
+kanssa lähtenyt, sillä mies oli kirjeessä ilmoittanut palaavansa Suomeen
+ja halusi tavata omaisiansa Lappeenrannassa. Hän näet ei saanut lomaa
+käydäksensä heidän luonaan Gammelbackassa, vaan täytyi hänen Hämeen
+rykmentin upseerina matkustaa suoraan Wrangelin luo. Kotona ei
+majurinrouvaa pidättänyt mikään. Majurin edellisissä naimisissa
+syntyneistä kolmesta pojasta oli kaksi, Vilho ja Heikki ylioppilaina
+Turussa opintoja harjoittamassa. Nuorin, Jaakko, oli vähää ennen
+nimitetty kornetiksi Karjalan rakuunoihin, ja oli siis 14 vuoden
+ikäisenä kruunun miehenä omintakeinen herra. Majurin ainoa tytär ei
+ollut esteenä hänkään, sillä hänestä oli tämä matka oikea onnen sattuma.
+Omilla hevosilla, omissa vaunuissa ja kuskina naapurin luotettava Hukka
+sekä hänen rinnallaan lapsenhoitaja Ulla, lähti siis majurinrouva
+matkaan. Vaunujen sisässä istui Maria, aina valmiina helpottamaan
+pienestä veljestä aiheutuvia vaivoja, ja ylen onnellisena ajatellessaan
+isän palaamista ja sitä uutta maailmaa, joka hänelle nyt avautui.
+
+Äidistään ja varhaisemmasta lapsuudestaan oli Marialla ainoastaan
+harvoja ja hämäriä muistoja, koska hän äidin kuollessa oli varsin pieni;
+mutta isän kertomuksista oli hänelle selvinnyt, että vanhemmat veljet ja
+hän itse olivat syntyneet Siperiassa. Siellä oli majuri sotavankina
+tutustunut Anna Margareeta Amnoriniin ja hänen isäänsä, Jaakkiman
+kirkkoherraan, jonka kanssa tytär oli kuljetettu ilman että kukaan tiesi
+häntä naiseksi. Majuri itse joutui vankeuteen Pultavan suuressa häviössä
+ja vietiin usean muun kanssa Svijasckiin lähellä Kasania. Venäläiset
+olivat jo ennen kulettaneet pois suuret joukot miehiä ja naisia Virosta,
+Liivistä, Kuurinmaalta, Litvasta, Puolasta ja vihdoin valloitetusta
+Suomesta, ja sijoittaneet näitä valtakunnan eri osiin. Pultavan tappelun
+jälkeen lisääntyi näiden vankien luku siksi, ettei mikään paikkakunta,
+joka kykeni heitä ruokkimaan, päässyt heistä vapaaksi. Eri kohtalojen
+alaisiksi joutuivat voitetut, mutta aluksi kohdeltiin korkeampia
+upseereja hyvin. He saivat pitää luonaan palvelijansa, ajopelinsä ja
+muun omaisuutensa, sekä saivat kunniansanaansa vastaan vapaasti liikkua
+lähimmässä ympäristössä.
+
+Svijarschkiin sijoitettujen vankien keskuudessa tuumittiin salaliittoa
+pakenemista varten. Mutta eräs Brink ilmoitti asian viranomaisille, ja
+seurauksena oli, että muiden muassa Sprengtport tuomittiin elinkautiseen
+vankeuteen ja suljettiin Kasanin pieneen tyrmään, jossa hän kitui 17
+kuukautta. Mutta vuonna 1711 lähetettiin sotavangit suurissa joukoissa
+Siperiaan, jossa he saivat enemmän vapautta ja luvan tehdä työtä omaksi
+edukseen. Moni heistä tulikin taitavaksi ammattilaiseksi, valmistaen
+mikä karkeampia mikä hienompia teoksia, jopa koruneulomuksia silkillä ja
+kultalangalla.
+
+Rauhan jälkeen saivat vangit palata kotimaahansa. Sprengtport, joka oli
+asumapaikakseen saanut Tobolskin kaupungin, oli viimeisiä, jotka
+lähtivät, mutta joulun aikana 1722 pääsi hänkin paluumatkalle Suomeen
+vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Mutta Suomi oli autio erämaa, ja
+epävarmaa oli, pääsisikö täällä pelastumaan nälkäkuolemasta. Ensimmäisen
+tyyssijan sai majuri Husulan talossa Vehkalahdella. Tämän talon isäntä
+ja hänen veljensä olivat, samoin kuin useimmat suomalaiset, seuranneet
+Kaarlo kuningasta hänen rohkeilla retkillään. Veli kaatui Liesnan luona,
+mutta Husula itse oli päässyt hengissä Siperiaan ja vihdoin kotiin
+Suomeen. Palatessaan hän tuskin tunsi maatansa tahi taloansa. Ei ollut
+enään jälkeä siitä, mitä ennen oli ollut, mutta vähän ennen Husulaa oli
+hänen vaimonsa ja lapsensa sekä monta naapuria palanneet mikä Ruotsista
+mikä niistä metsistä, joissa olivat piilleet, ja siten oli kuitenkin
+paras tallella. Itku ei päästä pahoista päivistä, ja ruvettiin siis
+Jumalan nimessä taas kyntämään ja kylvämään. Kun majuri seuraavana
+vuonna saapui heidän luoksensa sairaana ja tietämättä mistä leipä oli
+saatava, otti Husula hänet ystävällisesti vastaan, ja sinne jäi
+Sprengtport perheineen, kunnes voisi tavalla tahi toisella tulla omin
+neuvoin toimeen.
+
+Mutta synkältä näytti tulevaisuus, sillä upseereja oli ylen määrin, ja
+näin kaukana Tukholmasta hän ei voinut toivoa mitään niukoista kruunun
+varoista. Hän siis ryhtyi Siperiassa harjoittamaansa käsityöhön,
+ommellen semminkin tupakkakukkaroita kultalankakoristeilla. Ruotsissa
+tosin pidettiin tällaista elinkeinoa alentavana upseerille, mutta
+hävitetyssä Suomessa ei ajateltu samoin. Sprengtportin käsityöt menivät
+kaupaksi Turussa ja Tukholmassa, ja siten saattoi hän uskollisen
+vaimonsa avulla hankkia elatusta ei ainoastaan itselleen ja lapsilleen,
+vaan vieläpä Löfvingin poika-raukalle, pienelle Martille. Tämä oli pari
+vuotta vanhempi kuin majurin omat pojat, mutta kuitenkin liian nuori
+tullaksensa omin neuvoin toimeen, sitten kun isä ja äiti puutteen
+pakottamina olivat lähteneet leipäänsä etsimään vieraisiin maihin.
+Viimeisessä hädässä oli Löfving, tuo mainehikas sissi, lähtenyt
+Suomesta, mutta kuitenkin keveämmällä sydämmellä, kun Martti oli
+joutunut majurin luo, joka oli luvannut pitää hänestä huolta. Ja sen
+lupauksensa oli Sprengtport uskollisesti täyttänyt. Ei sitä päivää,
+ettei majuri käyttänyt muutamia tuntia lastensa opetukseen, ja kun
+Husulan pojat varttuivat, otti majuri ne joukkoon, korvataksensa siten
+hänelle osoitettua vieraanvaraisuutta. Kun vihdoin ajat Ruotsissa
+kävivät valoisemmiksi, nimitettiin Sprengtport luutnantiksi Uudenmaan
+rakunoihin majurin arvonimellä. Silloin muutti perhe virkataloonsa
+Ruovedelle, ja kun Sprengtport muutamia vuosia sen jälkeen sai perinnön
+äidin puolelta, osti hän Gammelbackan säterin, ja sai siten toteutetuksi
+hartaimman toivomuksensa päästä oman turpeen omistajaksi Suomessa.
+
+Mutta tätäkään kotia ei valaissut enään onnen aurinko. Hänen hellästi
+rakastettu vaimonsa, jonka hän oli kohdannut kuin hyvän enkelin elämän
+kovimmassa koettelussa, joka oli opettanut häntä taas rakastamaan,
+toivomaan ja uskomaan, hän oli ijäksi nyt poissa. Kaksi vuotta sitten
+oli kuolema korjannut hänet, ja yksin oli hänen miehensä jäänyt neljän
+äidittömän lapsen kanssa. Gammelbackan väki näki usein uuden isännän
+kävelemässä talon ikivanhojen puiden keskellä pikku Mariaa taluttaen ja
+Jaakko sylissä. Näkivätpä hänet joskus kyyneleitä vuodattamassa,
+surkutellen häntä mutta voimatta lohdutusta antaa. Vähitellen nöyrtyi
+hän kohtalon iskun alle, ja nyt oli majuri jo pari vuotta ollut uusissa
+naimisissa Elsa Katarina Ulfsparren kanssa. Hän oli vaaliinsa
+tyytyväinen, ja heidän pieni Yrjö Maununsa tuotti hänelle iloakin,
+tavallansa täyttäen sen tyhjän sijan, jonka muut pesästä lähteneet pojat
+olivat jättäneet.
+
+Saatuansa tiedon miehensä tulosta, mietti majurinrouva ainoastaan millä
+tavoin hänelle saisi hankituksi mieluisen olon ja viihtymyksen, jott'ei
+hänen tarvitsisi kestää samoja vastuksia, jotka olivat kohdanneet rouvaa
+itseään Lappeenrantaan saapuessaan. Kaupungin talot olivat ullakoita
+myöten täynnä majoitettuja, eikä ollut ainoatakaan huonetta
+luovutettavana uusille tulokkaille. Kun yö jo oli tulossa, ei ollut
+muuta neuvoa, kuin etsiä suojaa metsänrinteessä kaupungin ulkopuolella.
+Vanhemmille tuo ei saattanut olla kovin vaarallista vaikka yöt jo
+olivatkin kylmiä, mutta miten kävisi pienen Yrjön? Hänen hoitajansa,
+sinisilmäinen, helläsydämminen Ulla oli itkemäisillään nähdessään mihin
+kurjuuteen hänen lemmikkinsä oli joutunut.
+
+-- Rukoillaan Jumalalta apua, sanoi hän hurskaasti, laskien siunaavasti
+kädet sylissään lepäävän lapsen yli. Sanattomina istuutuivat
+majurinrouva ja Maria sen kylmän kiven viereen, josta Ulla loi silmänsä
+tuikkivaa tähteä kohden.
+
+Samassa he kuulivat metsässä outoa roisketta. Siellä rahisi ja ryski
+ikäänkuin olisi metsä herännyt henkiin, ja kun he levottomina kääntyivät
+sinnepäin, näkivät he lehmän syöksevän ulos pensaistosta ja
+vanhanpuolisen naisen juoksevan sen jälessä vitsa kädessä.
+
+-- Totteletko! kirkasi eukko heristäen vitsaa; mutta kun hän samassa
+näki nuo vieraat, pysähtyi hän ällistyneenä ja niiaten heidän eteensä.
+
+Majurinrouva käytti tilaisuutta kysyäkseen, eikö olisi mahdollista
+löytää jotakin sopukkaa, johon voisi sijoittua ainakin yöksi.
+
+Löytyi kyllä, sillä eukko itse asui aivan likellä, mutta kaiketikin oli
+hänen mökkinsä liian halpa niin hienolle herrasväelle. Siitäpä vähät;
+majurinrouva ilmoitti olevansa ylen kiitollinen ja pian kulkivat kaikki
+neljä lehmän jälissä likeiseen mökkiin. Matkalla kertoi eukko, että
+hänen miehensä oli kaupungin karjapaimen ja tänä iltana oli eukon ollut
+pakko auttaa miestänsä etsimässä muutamia eksyneitä lehmiä, joista kaksi
+vielä oli kateissa. Piata oli vaimon nimi, ja sen oli hän saanut piispa
+Sorolaisen hurskaasta tyttärestä, joka tosin oli aikoja sitten kuollut,
+vaan yhä vielä eli kansan muistissa. Beatasta oli kyllä tullut Piata,
+mutta siitä vähät; Piata oli varsin ylpeä ajatellessaan, että hän
+ainakin nimen kautta oli ikäänkuin yhteydessä niin enkelinkaltaisen
+olennon kanssa.
+
+Heidän saavuttuaan köyhään hökkeliin pyysi Piata niiaten vieraita
+astumaan sisään. Hänen miehensä, paimen, oli vielä poissa, mutta häntä
+ei kenenkään tarvinnut pelätä, hän kyllä oli hiljaisista hiljaisin ja
+tyytyisi kyllä pitämään heitä kotonaan.
+
+Semmoiset olivat olleet majurinrouvan vaiheet tultuansa Lappeenrantaan,
+eikä seuraavakaan päivä ennustanut parempaa. Nyt kuitenkin odotettiin
+majuria, ja hänelle täytyi parempaa hankkia. Mutta miten? Linnassa
+olivat kaikki asunnot täpö täysinä ja kaupungilla oli miltei vieläkin
+ahtaampaa. Johonkin täytyi ryhtyä, semminkin kuin majurinrouva syystä
+varoi, että hänen miehensä palaa raihnaana, ehkäpä kokonaan murtuneena.
+
+Tässä pulassa tuli hänen avukseen Leena Löfving. Nämät naiset eivät
+olleet koskaan tavanneet toisiansa, mutta olivat kuulleet toinen
+toisestaan. Olivathan heidän miehensä, vaikkakin eri osissa ja eri
+arvoasteilla molemmat sotureita ja ystäviä. Myllymäellä oli Maria
+tutustunut Leenaan, joka kuultuaan majurin tulosta, tarjosi hänelle
+pirttinsä ensi tyyssijaksi. Pitemmäksi ajaksi hän ei voinut sitä
+luovuttaa, sillä paroni Buddenbrock oli jo majoitettu hänen luoksensa,
+ja oli talo niin täydellisesti hänen hallussaan, ettei Löfvingilläkään
+ollut muuta leposijaa kuin tallinparvi. Mutta nythän oli Buddenbrock
+matkalla, Löfving oli saanut käskyn seurata häntä, Leena luuli varmaan
+tietävänsä, että Löfving palaa paljoa ennen kuin Buddenbrock, joten ei
+mikään estänyt majuria asustamasta heidän luoksensa. Tästä huolesta
+päästyään odotti majurinrouva miestänsä milloin paimenen luona, milloin
+Myllymäellä.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Sillä välin valmisti Leena talonsa uutta vierasta varten. Varhain
+aamulla oli hän leiponut ja rupesi nyt kokoamaan jäähtyneet leivät.
+Uunikin oli jo viilistynyt ja oli siis aika panna sinne paistumaan
+tuoreet muikut, ladottuina suurille kaarna- ja tuohikappaleille.
+Löfvingillä ei ollut suuria varoja, mutta vaikkapa Leenan olisi ollut
+pakko myydä viimeinen hameensa, ei hän olisi jättänyt koetettua
+ystävätänsä ilman tervetulo-ateriaa. Mielellään tahtoi hän myös
+kestittää sotavanhusta, ukko Kornatusta, joka tänään aamupuolella oli
+saapunut Lappeenrantaan, kuljettuansa kaupunkiin Elimäeltä saakka. Ukko,
+joka jo oli sivuuttanut 90 vuotta, oli niinkuin muutkin kuullut, että
+rauha oli enään hiuskarvan varassa, ja kun hänen pojanpoikansa,
+sukutalon lähin perillinen, nyt palveli ratsuväessä Lappeenrannassa,
+päätti vanhus mistä hinnasta tahansa kömpiä sinne, ja hänen kaupunkiin
+päästyänsä kutsui Leena hänet toistaiseksi luoksensa. Kiitollisena ja
+iloisena siitä, että hänet vielä niin pitkän ajan perästä tunnettiin,
+lupasi Kornatus tulla, mutta ensin täytyi hänen tavata pojanpoikansa.
+Toivoen piankin löytävänsä hänet, meni hän linnaan, mutta siellä
+sanottiin, että Uudenmaan rakuunat ja Eero niiden kanssa olivat
+lähteneet Marttilan leiriin, eikä siis auttanut muu kuin levähtää
+Lappeenrannassa ennen lähtöä Marttilaan. Nyt nukkui hän paitahihasillaan
+lavitsalla, johon Leena oli valmistanut sijan miehensä arvoisalle
+ystävälle. Jaloistansa oli hän riisunut saappaat, mutta muutoin häntä ei
+rasittanut lämpö, sillä pitkä villainen musta, punakeltaraitainen ihokas
+oli napitettu kaulaan saakka, ja kotikutoiset sarkahousut olivat
+niinikään riisumatta. Lämmöstä ja kylmästä ukko nähtävästi ei
+välittänyt.
+
+Kornatus ei ollut koskaan arvoasteissa korkealle kohonnut, vaikka hänet
+jo 11 vuotiaana otettiin sotaväkeen, jossa hän ensin oli rummuttajana ja
+sitten miekalla palveli Kaarlo X:nettä kaukana vieraissa maissa.
+Ruutisavussa ja veressä hän varttui ja ylennettiin vihdoin
+urhoollisuudesta aliupseeriksi. Semmoisena oli hän sittemmin osallisena
+Kaarle XII:nnen verisissä retkissä ja sai virkaeron 1712 eläkkeellä,
+jota kuitenkaan köyhien aikojen tähden ei hänelle koskaan maksettu.
+Siitä hän ei sentään valittanut. Miksi ei hän samoinkuin esi-isätkin
+kärsisi ja uhraisi kun valtakunnalla oli kovat ajat.
+
+Kornatus oli kotoisin Elimäen pitäjän Muhuniemen talosta ja kuului
+siihen talonpoikaisluokkaan, joka Husulan aatelin nimellä eli
+verottomilla tiloillaan. Hänen kotikontunsa oli vuosisatoja siirtynyt
+perintönä isältä pojalle, ja aina oli suku kulkenut kunnialla ja saanut
+monta ihmeellistä merkkiä Jumalan suojeluksesta. Sitä kaikkea pidettiin
+todellisena siunauksena siitä tavasta millä verovapaus oli saatu. Vanha
+kertomus tiesi näet, kuinka kuningas oli kerran, Ruotsin jouduttua
+perikadon partaalle onnettomassa sodassa, antanut julistuksen, että ken
+tahtoi ruveta valtakunnan palvelukseen vihollista vastaan, voisi sillä
+ansaita verovapauden itselleen ja lapsilleen. Se joka ilmoittautui
+palvelukseen vihollista vastaan joko jalkaisin tahi hevosella ja
+asekatselussa hyväksyttiin, sai ikiajoiksi vapauden ja rälssin. Niille,
+jotka siten saivat sen, annettiin yhteinen vaakuna, avoin vaakunakilpi
+ja kypärä. Vaakunassa piti olla yksi sininen ja yksi keltainen kilpi,
+siinä hopeoittu miekalla varustettu käsivarsi, sekä kypärässä kaksi
+hopeoittua oinaansarvea. Sen ohessa säädettiin, että ken oli
+miehekkäästi käyttäytynyt, hän saisi vaihtaa tämän vaakunan hänelle
+erityiseen, jota paitsi hänen naimiskaupassa tai ostamalla saamansa tai
+muutoin ansaitsemansa tilat nauttivat rälssiä ja etuuksia niinkuin
+muutkin rälssimiehet Ruotsin maassa.
+
+Kun tätä kuulutusta luettiin Elimäen kirkossa, kuuntelivat sitä
+Muhuniemeläiset samoinkuin muutkin ääneti. Mutta kun jumalanpalveluksen
+jälkeen kokoonnuttiin kirkkomäelle neuvottelemaan, ja useat olivat
+epäröivällä kannalla, astui Heikkilän ukko esille ja piti puheen kansan
+velvollisuudesta puolustaa kuningasta ja maata. Samaa puhetta
+pitääksensä ratsasti hän talosta taloon pitkin pitäjätä, josta hän
+sitten sai pilanimen »Karnatti». Hyväksyttynä sotajoukkoon kirjoitettiin
+hänet kuninkaalliseksi ratsumieheksi Karnatuksen nimellä, joka sitten
+vähitellen muuttui Kornatukseksi ei yksistään sotamiesluetteloissa vaan
+aateliskirjassa, kun kuningas tahtoi siten muuttaa hänen entisen
+pilanimensä kunniaksi. Suku eli sitten kunnioitettuna jä siunattuna,
+mutta ei mikään menestys voinut houkutella sitä luopumaan
+vaatimattomasta elämästään isien maalla. Eikä heistä kukaan ollut
+vaatinut muuta aatelista oikeutta kuin mitä heillä alkuperäisesti oli.
+Tyytyväisinä verovapauteensa omalla konnullaan olivat kaikki polvi
+polvelta palvelleet valtakuntaa milloin miekalla milloin auralla aina
+tähän vanhukseen saakka, joka nyt lepäsi Löfvingin luona.
+
+Eikä Eljas Kornatus ollut suinkaan huonontunut suvustaan. Hänen pitkä
+sotilas-uransa oli alkanut siihen aikaan, jolloin vielä taisteltiin
+haarniskoissa mies miestä vastaan, mutta kun ruudin kaikki nielevän
+voiman tähden rautatamineet kaikiksi ajoiksi hylättiin, talletti hän
+varaksensa kotopitäjän kirkkoon, kiitollisena muistona niistä
+taisteluista, joista hänet monen monta kertaa Jumalan kaikkivoipa käsi
+oli pelastanut. Nyt oli jo hävinnyt sekä sota-asu että vaakuna. Isoviha
+oli korjannut ne samoinkuin paljon muutakin talon nuorempien tuntuvaksi
+suruksi. Mutta Kornatus lohdutti heitä sillä, että kirkko edes oli
+paikallaan. Elämä oli hänelle, sanoi hän, opettanut kaiken maallisen
+kunnian turhuuden.
+
+Hän nukkuu vanhurskasten unta, ajatteli Leena, kun hän hiljaisesti
+toimien uunin ääressä katseli ukkoa. Kalat olivat vihdoin kypsät, mutta
+tarvittiinhan maitoakin, ja sidottuansa holsteinilaisen liinan päähänsä
+otti hän pytyn ja lähti noutamaan mitä hänelle oli luvattu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Helena Löfving oli kovaa kokenut nainen ja kovaa kokeneen miehen vaimo.
+Tapani Löfving syntyi jouluiltana 1689 Narvassa, jossa hänen isänsä oli
+korpraalina, ja kun tämä 9 vuotta myöhemmin siirrettiin Käkisalmeen,
+otettiin poika mukaan. 13-vuotiaana alkoi Tapani tulla omin neuvoin
+toimeen, ensin puotipoikana Viipurissa ja sitten kartanonomistaja
+Affleck'in kirjurina Pohjois-Karjalassa. Ensi taistelunsa taisteli
+Löfving 1710 venäläisten seutua tuhotessa, ja kohta sen jälkeen erosi
+hän isännästään rientääksensä eteläiseen armeijaan. Siinä käytettiin
+häntä ensin katsastuskirjurina, mutta piankin häntä ruvettiin käyttämään
+partioretkillä, joissa kysyttiin neuvokkaisuutta ja rohkeutta. Kun
+Isoviha sitten koko kauheudessaan levisi yli Suomen, teki Löfving
+parastansa pelastaaksensa Ruotsin etumuuria. Vielä sittenkin kun väestö
+jo oli alkanut suurissa joukoin paeta kotimaastaan ja armeijakin oli
+käsketty siitä peräytymään, taisteli Löfving vapaajoukkoineen, jonka hän
+oli koonnut ympärillensä. Senkin taistelun lopetti 1721 vuoden rauha,
+mutta silloin makasi Suomi kuolevana paarillansa ja Ruotsi oli
+vararikossa. Venäjällä vankeudessa olleet palasivat kohta sen jälkeen ja
+pyysivät leipää, mutta sitä ei ollut, ei ainakaan Löfvingin kaltaisille,
+sillä Ruotsilla ei ollut mitään annettavaa ja Suomessa kasvoi vaan
+epätoivo ja suru. Sepä pakotti Löfvingin siirtymään vieraaseen maahan ja
+mukana seurasi hänen vaimonsa. He asettuivat Holsteiniin ja jäivät
+sinne, sillä vaikka perhe lisääntyikin, oli siellä kuitenkin leipää
+kaikille. Siten elettiin hiljalleen ja lapset kasvoivat, mutta kun
+Löfvingin korviin joutui huhu uusista kotimaata uhkaavista vaaroista,
+neuvottelivat puolisot ja kokosivat tavaransa lähteäksensä Suomeen, joka
+ehkä oli heidän apunsa tarpeessa. Nyt oltiin kotona ja vanhin poika,
+12-vuotias Tapani, oli saanut tulla mukana Lappeenrantaan, jossa Leena
+ilokseen löysi oman, enon rakentaman pirtin. Se oli pieni rakennus,
+alkuansa savupirtti vaan, mutta sittemmin varustettu uloslämpiävällä
+uunilla ja akkunoilla luukkuin sijassa. Erinomainen siunaus näkyi
+suojelleen tätä katosta, koska se vielä oli paikallaan vaikka kaikki
+ylt'ympäriltä oli hävitetty. Täällä toivoi hän nyt löytävänsä tyyssijan
+lapsineen, jotka kaikki, paitsi Tapani, toistaiseksi olivat jätetyt
+sukulaisten luo Turkuun.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Helena Uggla oli Löfvingin toinen vaimo. Ensimmäinen, Kristina Magdalena
+Alcenius, oli jo ollut monta vuotta maanpovessa. Hän oli Löfvingin
+ensimmäinen rakkaus, mutta heille tuli liian varhain ero, ja ainoa
+lapsi, jonka hän jätti miehellensä lohdutukseksi hänen surussaan, oli
+heidän pieni Marttinsa, joka hänen kuitenkin täytyi hädässään jättää
+majurille. Siten olivat vuodet vierineet. Martti oli nyt 25-vuotias mies
+ja vänrikkinä Hämeen rykmentissä. Siihen Löfvingkin palattuansa
+sijoitettiin luutnantiksi, ja siten olivat isä ja poika taas yhtyneinä.
+
+Äitipuolen ja pojan suhteet olivat niin hyvät kuin niin pitkän eron
+perästä voivat olla. He olivat tosin vieraantuneet toinen toisestaan,
+vaan olivathan molemmat Löfvingin omia, ja se johonkin määrin solmi
+yhteen katkenneet siteet, jota paitsi yhteiset hyvät, vaikkapa
+surullisetkin muistot helpottivat lähentymistä. Mieluisempaa Leenasta
+kuitenkin olisi ollut, jos poika olisi ollut avomielisempi ja
+puheliaampi, mutta Martti oli luonteeltaan umpimielinen eikä isäkään
+päässyt hänestä selville. Hänen pohjaltaan kiihkoinen sydämmensä kaipasi
+kuitenkin ymmärtävää ystävää, ja sen oli hän löytänyt Maria
+Sprengtportissa. Marian ympärillä liitelivät hänen ajatuksensa ja
+toiveensa yhä enemmän mitä vanhemmaksi hän tuli, siitä päivästä saakka,
+jolloin majuri ensi kerran lähetti pienen tyttärensä viittä vuotta
+vanhemman Martin luo läksyn kuulustamista varten. Kun silloin tyttö,
+kädet ristissä, kohotti silmänsä ja luki rukouksiansa, luuli Martti
+hänessä näkevänsä taivaan enkelin. Siten kävi useastikin, ja
+monenvuotinen yhdessä-olo, yhteiset leikit ja vaivat virittivät vihdoin
+keskinäisen mieltymyksen, joka Martin silmiltä peitti koko muun
+maailman.
+
+Leena, kuten muutkin, oli kyllä tämän huomannut, mutta hänestä ei Martin
+vaali ollut sopiva, sillä Marttihan oli köyhä poika ja Maria paljon
+ylemmässä yhteiskunnallisessa asemassa kuin hän. Tapansa mukaan puhuen
+asian suoraan oli Leena kyllä Martille huomauttanut tätä, mutta vähän
+Martti siitä välitti. Isän palattua ja kuullessaan kertomuksia tämän
+urostöistä hän alkoi oppia katsomaan elämätä avarammalta kannalta. Hän
+tunsi itsessään sekä tahtoa että tarmoa, vaan ennen kaikkea pyrki hän
+osoittautumaan sen tytön arvoiseksi, joka oli hänelle kaikki maailmassa.
+Nyt tuli hänenkin puolustaa isänmaata, ne unelmat olivat hänen suurin
+onnensa, ja hänestä se sotainen into tarttui ei ainoastaan ystäviin ja
+tovereihin, vaan vieläpä koko ympäristöön. Mutta hän tahtoi toimia omin
+päinsä, ja joka päivä saapui tietoja nuorukaisilta ja miehiltä, jotka
+toistaiseksi olivat sotapalveluksesta vapaat, että he halusivat liittyä
+Marttiin ja tarttua aseisiin. Kunpa vaan Martti pääsisi kruunun takista
+ja saisi heidän kanssaan vapaasti toimia, niin eivät mitkään vaarat
+kävisi liian raskaiksi, miehekkäästi hän niitä kohtaisi, ja rakastetun
+silmät seuraisivat häntä. Siinähän onnea kylliksi. Näiden ajatusten
+innostuttamana tuli hän kokouksesta ja kulki mietteissään toria kohden.
+Lähellä kirkkoa näki hän isän tulevan vastaansa ja hänen silmissään
+leimahti. Löfvingin terävä katse huomasi kohta tämän ilon välähdyksen,
+ja hän tunsi sydämmensä paisuvan. Eipä Martti turhaan ollut hänen
+lempilapsensa.
+
+Mutta vaikea oli näitä kahta tuntea isäksi ja pojaksi, siksi erilaisia
+he olivat kaikessa. Löfving oli varteva, ja hänen solakka, jäntevä
+vartalonsa ilmaisi suurta notkeutta ja voimaa. Kasvot olivat laihat,
+auringonpaahtamat ja uurretut, silmät syvään painuneet, kuvaten lujuutta
+ja tyyneyttä. Ajan tavan mukaan olisi hänen pitänyt käyttää peruukkia
+tahi ainakin puuteroittuja kiharoita, mutta Löfving oli vapautunut
+kummastakin. Hänen harmaat hiuksensa olivat ohimoilta kammatut taapäin
+ja ulottuivat keltaiseen univormukaulukseen asti, jonka alta pilkisti
+punainen liina. Hänen sininen takkinsa, joka tuskin peitti lanteet, oli
+koristettu valkoisilla nyöreillä ja keltaisilla napeilla, rinnasta vähän
+avoin, niin että vaaleansiniset liivit pääsivät näkyviin. Säännön
+mukaisesti olisi housujen pitänyt olla siniset samoinkuin lakki, mutta
+kun sotakassa oli tyhjä ja Löfving itse oli hankkinut itselleen kestävät
+nahkahousut, arveltiin että olkoon menneeksi, semminkin kun
+miehistönkään vaatetus ei mitenkään täyttänyt edes niukkoja vaatimuksia.
+Siniset polviin ulottuvat säärykset ja korkeat jalkineet olivat sitä
+vastoin koko pulskat, eikä koko asiasta siis sen enempää. Valkoinen,
+suureen ruusukkeeseen solmittu vyöhyt, jykeä miekka ja vihdoin hattu
+sinikeltaisine nauhoineen ja töyhtöineen ilmaisivat hänet suomalaiseksi
+upseeriksi Ruotsin valtakunnan palveluksessa.
+
+Että Löfving oli ollut verileikissä mukana sitä todistivat hänen pois
+ammuttu korvansa ja miekannaarmu poskessa. Känsäiset kädet ja juovaiset
+kasvot tiesivät kyllä kovaa elämän taistelua, mutta silmien terävyydestä
+ja liekistä näkyi, että 55-vuotiaassa tarmo vielä oli kokonaan
+murtumaton.
+
+Martti oli lyhyempi, vaan hartevampi ja vahvatekoisempi. Puku heillä oli
+melkein samanlainen, mutta sittekin pysyi silmiinpistävänä heidän
+erinäköisyytensä. Vänrikin hehkeät posket, lempeä piirre suun ympärillä
+ja tummat, synkät silmät eivät mitenkään olleet isästä. Hän oli kokonaan
+äitinsä poika.
+
+Se kiire millä Martti nyt riensi isää kohden lisäsi hänen poskiensa
+hehkua ja masensi äänen, joka tuntui melkein ponnistetulta, kun hän
+kaukaa huudahti:
+
+-- Isä, minun täytyy pyytää apuanne. Ette saa kieltää.
+
+-- Mitäs tahdot?
+
+-- Meidän vapaajoukkomme on lisääntynyt 2,500 mieheksi, ja -- -- --
+
+Löfving synkistyi. -- Jätä se asia sikseen, Martti. Siitä ei tule
+mitään.
+
+-- Kaikki on valmiina, tokasi Martti kiihkeästi. Kun vaan levitimme
+maaseuduille tiedon, että te ottaisitte johtaaksenne meitä, oli helppo
+miehiä koota, ja kun he olivat päättäneet lähteä, lupasivat kotolaiset
+apua. Nyt he ovat aseilla, vaatteella ja ruoalla varustetut, kaikkeen
+valmiit.
+
+-- Lastenleikkiä ja juoruja, Martti!
+
+-- Onko se lastenleikkiä kun meillä on 500 hämäläistä, jotka
+vapaaehtoisesti rientävät taistelemaan. Sitäpaitsi kuuluu Karjalasta,
+että sieltä voidaan toivoa 800. Pohjanmaalta saadaan 500, ja
+Etelä-Suomesta ainakin 700. Siis yhteensä 2,500 miestä.
+
+-- Mitä useampi sitä parempi, vastasi Löfving vakavasti. Pyydä poikia
+ilmoittaumaan everstiluutnantti Brandenburgille; kyllä heidät
+luetteloihin otetaan.
+
+-- Sitä ne eivät tahdo. Olemme valinneet teidät päälliköksemme.
+
+-- Minut? Ja sinä kai aiot mukaan?
+
+-- Niin aion; kaikki on käynyt kuin vihurissa heti kun julistimme, että
+te rupeaisitte johtajaksemme.
+
+Ratkaiseva päätös ilmaantui Löfvingin piirteissä.
+
+-- Ei, poikaseni. Minua he turhaan odottavat. Minun paikkani on
+rykmentissä, ja siinä on sinunkin. Meillä siis ei ole mitään tekemistä
+vapaaehtoisten kanssa. Älä niistä huoli.
+
+Martin sydän sykki rajummin, ja kostea pilvi suurensi hänen silmiänsä,
+kun hän käheähköllä äänellä vastasi: -- Niistä juuri huolin. Rakas isä,
+ettekö tahdo olla hyvä ja neuvotella majurin kanssa. Pyytäkää häntä
+puhumaan ylipäällystölle, että he päästävät minut lähteinään muiden
+kanssa teidän johdossanne.
+
+Löfving tarkasti hetken poikaa vaijeten. Martti näytti hänestä sinä
+hetkenä huimalta hevoselta, joka riehuu päästäksensä valjaistaan ja
+ohjaajastaan. Mutta isän velvollisuus oli nyt saada hänet järkiinsä.
+
+-- Olkoon sinulle sanottuna, alkoi Löfving, että tieto sinun
+vapaaehtoisistasi on joutunut päälliköiden korviin, ja majuri
+Sprengtport on kuulustellut asiaa, mutta minun ei sallita erota
+rykmentistä, ja vielä vähemmin sinun.
+
+-- Puhun sitte itse majurin kanssa että hän saa tietää kaikki, huudahti
+Martti tulistuneena.
+
+-- Olethan jo sanonut hänelle sanottavasi.
+
+-- Kyllä, kaiken sen, mitä olin ajatellut, vaan en sitä mitä olen
+tehnyt. Kaikki toverini myöntävät, että minähän olen saanut hämäläiset
+kutsutuiksi ja koossa pysymään. Päälliköt luulevat, ettei nykyinen
+nuoriso kelpaa mihinkään, mutta me kelpaamme! Herrat itse tulevat
+käsittämään mitä hyötyä on vapaajoukosta, joka myrskynä syöksee esiin,
+sinne mihin ei kukaan muu pääse.
+
+-- Ainakaan se ei tapahdu minun johdollani, vakuutti Löfving suurella
+ponnella. Eipä, vaikka minut kymmenen kertaa valtuutettaisiin.
+
+Martti ei häntä ymmärtänyt. -- Miksi ei? huudahti hän. Koko maailma
+puhuu vielä siitä kuinka te 20 vuotta sitten veitte sissinne tuleen.
+Silloin olitte kaikkien kauhuna, mutta kun me nuoret tahdomme olla
+teidän vertaisianne, silloin työnnätte meidät pois.
+
+-- Näetsen, poikani, aikamme ei kaipaa sissejä. Silloin vei kuningas
+miehiämme vieraisiin maihin, mutta nyt jää armeija kotimaahan ja saa
+lisäksi apua Ruotsista.
+
+Martti tuimistui: -- Armeijaahan me aijommekin tukea, aivan niinkuin
+sissit Isonvihan aikana. Ette uskokaan kuinka kunnostaisimme itseämme.
+
+Jylhänä keskeytti hänen puhettansa Löfving: -- Et tiedä mitä on sissinä
+oleminen, raadella omia yhtä paljon kuin vihollistakin. Se edesvastuu,
+joka painaa semmoista soturia, on raskaampi kuin se, jonka alaisena
+kuninkaallinen armeija on. Et tiedä mitä on yöt päivät elää kuin
+jännitetty jousi aina laukeamaisillaan, aina katkeamaisillaan. Ei mitään
+rauhaa, ei mitään neuvoa päälliköltä, ei mitään tukea ja apua väestöltä,
+yhä vaan olla aiheuttamassa surua ja hätää, saada kirouksia eikä
+suinkaan kiitosta osakseen, mutta pakotettuna kaikkea tätä kestämään.
+
+Löfvingin varma ryhti oli osaksi lauhtunut hänen kertoessaan
+järkähyttäviä muistelmiansa, ja haihtuva kalpeus näkyi hetkeksi hänen
+ruskettuneissa kasvoissaan. Martti huomasi tämän muutoksen, ja mitä hän
+ei siitä ymmärtänyt, sen selitti hänelle isän äänen sävy. Oli se kai
+vaikea aika, josta hän puhui.
+
+-- Luuletteko, kysyi hän hellästi, että meistä yksikään lähtee palkan ja
+kiitoksen toivossa? Mutta kyllä me kiittäisimme ja kunnioittaisimme
+teitä, niinkuin ei ole koskaan johtajaa kunnioitettu, jos vaan
+suostuisitte rupeamaan meikäläiseksi. Sana, viittauskin veisi meidät
+vaarojen ja kuoleman läpi. Ei saisi yksikään niistä, jotka muinoin
+seurasivat teitä, sanoa, ettemme olleet kylliksi kelpoja astumaan heidän
+jäljissään.
+
+-- Kuulethan, keskeytti Löfving tuimasti, etteivät herrat hyväksy teidän
+tuumianne. Se asian ratkaisee.
+
+Martti ei hellittänyt. -- Ettekö luule meidän tietävän miksi eivät
+hyväksy. Ei ole Hattuihin luottamista.
+
+Närkästyneellä liikenteellä kallistaen päätänsä taapäin laski Löfving
+kätensä pojan olalle ja sanoi:
+
+-- Antaa Hattujen hoitaa omaansa ja hoitakaamme me omaamme, niin kukin
+vastaa omasta puolestaan. Kuningas on itse nimittänyt päälliköt, ja
+totta kai hän paremmin tuntee herransa kuin sinä ja minä. Se, joka on
+12:nnesta vuodestaan käynyt kruunun takissa ja on päässyt vänrikiksi, se
+tekee viisaimmin kun hoitaa virkansa innolla ja rukoilee Jumalalta
+uskollista mieltä. Muuten saat sanoa vapaaehtoisillesi, että heillä on
+tilaa kuninkaan lipun alla.
+
+-- Ne eivät tahdo!
+
+-- Sitten se on vaan juorua ja ilmaa, tiuskasi Löfving, närkästyneenä
+kääntyen pois. Ja jätä nyt se asia, lisäsi hän, tehden lähtöä.
+
+
+
+
+5.
+
+
+Martti ei seurannut häntä. Katkerin mielin jäi hän seisomaan, ikäänkuin
+olisi aurinko ainiaaksi laskenut. Nuoren vänrikin sankariunelma oli
+murtunut ja sen kanssa ehkä hänen rakkautensa onnikin. Mitä hän nyt
+enään, köyhänä ja huomaamattomana saattoi olla Marialle, jonka mieli
+aina tavoitteli suuria. Ja suureksi oli hän luvannut tulla. Kirjavia
+tuulentupia olivat he yhdessä rakentaneet Gammelbackan vanhojen puiden
+varjossa. Onnea tahtoivat he luoda ihmisten kesken. Ei mikään tuntunut
+heistä vaikealta. Mutta silloin oli vielä rauha maassa, ja rauhallinen
+piti heidän tehtävänsäkin olla. He aikoivat rakentaa, viljellä, tehdä
+käsitöitä, ja opettaa sitä muillekin, luodaksensa heille saman onnen,
+jota itse nauttivat. Välskäri Göhle oli Marialle lahjoittanut
+Tukholmassa painetun kirjan, jossa selitettiin kotimaassa ja ulkomaissa
+kasvavia yrttejä ja niiden käyttämistä sairaudenkohtauksissa. Samoissa
+kansissa oli myös puutarhahoidon oppikirja.[1] Ne hyödylliset tiedot,
+joita Maria ammensi näistä kirjoista, olivat kääntäneet hänen
+ajatuksensa uusille urille. Ennen tuntematon maailma oli hänelle
+ilmaissut salaisuuksiansa, ja niitä ymmärtämällä voisi hänkin joksikin
+tulla. Sen sanoi hänelle hänen oma järkensä, vaan vielä selvemmin piispa
+Petrus Jonae'n kirjaan liitetty opastus lukijalle ja tekijän esipuhe.
+Olihan mahdollista rakentaa koko paratiisi moisten neuvojen mukaan.
+
+[1] »Een Nyy Träägårdz Book sammandragen aff nägra trovärdighe och
+förfarne Män, som härvid godh Wettskap hafva. Alla flitighe Huusshållare
+sampt Träägärdsmästare och theras Läredrändar til nytta och gagn, och nu
+nyligen af Trycket uthgången.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syvällä surulla muisteli Martti sitä aikaa, jolloin hän kaiveli maata,
+istutti puita ja pensaita Marian kanssa, joka oli hänen aurinkonsa.
+Tästä oli kuitenkin ajan rauhattomuus tehnyt lopun, ja se sankariunelma,
+johon hän toiveensa perusti, oli sekin rauennut. Majuri joskus sanoi: --
+»Martti on hyvä työmies, mutta hän sopii paremmin kirjoituspöydän ääreen
+kuin ruotuun. Hän on kirja- ja numeromies.» Sen johdosta ja ehkäpä
+Sprengtportin tähden oli paroni Wrangel toimittanut Martille paikan
+Lappeenrannan maaherranvirastossa. Virkaan tuli nyt astua, ja siten
+voisi Martti saada oman leivän ja kohtuullisen palkan. Mutta siihenkö
+hän päämääränsä supistaisi? Tähän saakka oli hän hyljännyt jokaisen
+ajatuksenkin sinne päin, sillä eihän kanslian rauhallisissa toimissa
+päässyt laakereita leikkaamaan. Mutta nyt se uudestaan johtui hänen
+mieleensä. Ehk'ei kunniaa ja onnea ollutkaan missään hänen kaltaisensa
+saavutettavana. Tuo uljas tuuma liittyä vapaaehtoisiin ei käynyt päinsä.
+Oli siis valittavassa joko kruunun miekka tahi sen kynä, eikä ratkaisua
+saanut viivyttää, sillä luutnantti Salonius pyrki samaan virkaan ja oli
+sen saava, jos Martti tahtoi jäädä sotaväkeen. Vaikealta tuntui
+ratkaisu. Martin rohkeus oli murtunut, kaikki tuntui tuskalliselta.
+Lienee sittenkin parempi kaatua miesten tappotantereilla kuin tukehtua
+arkistojen tomuun.
+
+Näissä mietteissä seisoi Martti vielä paikallaan, kun näki äitinsä ja
+Marian edessään. Äiti kohta ilmoitti, että luutnantti Salonius oli
+tullut kaupunkiin ja tahtoi vielä tänään tavata Marttia, puhuaksensa
+virasta.
+
+Martti sopotti jotakin sentapaista, ettei sillä ollut kiirettä, koska
+maaherra vielä oli matkoilla läänissä, mutta että jos hän palatessaan
+pitää Saloniuksen kaltaisen juopon parempana, niin olkoon menneeksi.
+
+Se vastaus nähtävästi suututti Leenaa, sillä puna nousi vähitellen hänen
+poskilleen ja suurella ponnella lausui hän: -- Minä sanon sinulle
+Martti, ohjaa tahtosi, sillä siitä riippuu elämä täällä ja
+ijankaikkisuudessa.
+
+-- En tiedä että tahtoni on huonompi kuin muidenkaan, intti Martti
+synkkänä.
+
+-- Huonompi tai parempi, se vielä olisi jotakin. Huonoa voi ohjata, ja
+hyvää saattaisi kiittää, mutta sitäpä ei ole laisinkaan, ja juuri
+sellaisesta kaarnasta kuin -- -- kuin --
+
+-- Rakentaa piru laivansa, lisäsi Martti katkerasti nauraen.
+
+-- Ei toki, sitä ei rouva Löfving tarkoita, sanoi Maria. Hänen tuli
+kumpaakin sääli.
+
+-- Tarkoitan, jatkoi Leena vakavasti, että horjuva tahto viepi
+onnettomuuteen. En sano, että Martin käy pahasti, Jumala siunatkoon
+sinua poika, mutta varoitan sinua, sillä ei mikään ole ihmiselle
+vaarallisempaa kuin tahdoton luonne, semminkin nykyään. Semmoinen
+ihminen on kuin liinanen tuulessa, jonka perkele milloin tahansa poimii
+ja pistää väripyttyynsä, nostaaksensa sen sitten lippuna houkuttelemaan
+muita. Monet Hatut ovat sitä laatua.
+
+Hatut! huudahtivat nuoret. Semmoista ei oltu koskaan kuultu.
+
+Mutta Leena pysyi sanoissaan. Hän oli nuoruudessaan tuntenut heistä
+monta. He olivat, sanoi hän, hyväsydämmisiä rehellisiä ihmisiä, mutta
+ilman tahdon pontta, ja lujia oikeudenkäsitteitä, ja siten he olivat
+joutuneet siihen helvetinpyörteeseen, joka nyt uhkasi upottaa koko
+valtakunnan vereen, ja pakotti heitä semmoisille asioille, joille ennen
+olisivat sylkeneet.
+
+Martti tirkisti synkkänä maahan. Hän tunsi itse, ettei hän ollut tätä
+ennen mitä hänen olisi pitänyt olla, eikä tiennyt mitä vastata. Mariakin
+oli vaiti.
+
+Hetken vaitiolon jälkeen alkoi Leena uudestaan:
+
+-- Etkö käsitä, että sinun täytyy päättää. Ei ota hallitus eikä Salonius
+odottaaksensa. Hän etsii sinua nyt kaikkialta.
+
+Martti kääntyi pois äidistään ja katsoi vieressään seisojaa. Leena
+seurasi tätä katsetta ja huomasi siinä äärettömiä kysymyksiä,
+levottomuutta ja rakkautta. Kolmas oli tässä liikana. Oli paras lähteä,
+jotta nuoret saisivat selvittää keskinäisiä kysymyksiään.
+
+
+
+
+6.
+
+
+Kornatus nukkui vielä Leenan palatessa. Hänen kasvojensa syvä
+levollisuus vaikutti kuin rauhantervehdys Leenan kuohuvaan mieleen, ja
+siunaten katseli hän vanhusta.
+
+Pyhä on uni, ajatteli hän, purskahtaen itkuun, mutta tietämätöntä on
+kuka tämän jälkeen saa nukkua muutoin kuin kuoleman uneen.
+
+Leena oli kotimatkallaan tavannut miehensä ja vaihtanut hänen kanssaan
+muutamia sanoja. Löfvingin tiedot vahvistivat hänen vakaumustaan, että
+täytyi olla valmis odottamaan mitä tahansa, koska oltiin sodan
+kynnyksellä. Paljoa hänellä ei ollut korjattavana mutta sekin vähä oli
+koottava mahdollisesti pikaisen paon varalle. Kalpeana ja hiljaisena
+järjesti hän kaikki suureen säkkiin. Välistä meni hän akkunasta
+kurkistamaan, ikäänkuin jotain odottaen, vaan kun ei näkynyt elävätä
+olentoa, ryhtyi hän uudestaan työhönsä. Mutta kyllä oli hänen
+levollisuutensa ainoastaan näennäinen. Jännitetyt piirteet ja punaiset
+täplät hänen poskillaan osottivat kuumeentapaista sisällistä
+rauhattomuutta. Hän tuon tuostakin pysähtyi kuuntelemaan, tirkisti
+akkunan läpi ja istahti vihdoin kädet helmassa. Silloin kuului äkkiä
+keveitä, kiireellisiä askeleita, ja samassa näkyi Tapani ovessa. Hän oli
+Leenan vanhin lapsi, ja semmoisena pidetty ankarammassa kurissa kuin
+nuoremmat, vaikka hän olikin luonteeltaan lempeä ja sävyisä. Se sotainen
+henki, joka tätä nykyä vallitsi Lappeenrannassa, oli tarttunut
+poikaankin, joka nyt tahtoi ruveta sotilaaksi. Äidille oli se
+surman-isku, mutta Löfving arveli, että jos pojassa on tarmoa ja
+miehuutta, ei pitäisi häntä estääkään. Vanhempien luvalla oli hän
+edellisenä päivänä lähtenyt linnaan everstin puheille, vaan sittemmin ei
+häntä ollut kuultu eikä nähty. Vihdoin oli hän saapunut ja kertoi
+riemuiten olevansa nyt rummuttaja hämäläisissä ja että hänelle oli
+annettu töyhtöhattu arvonsa merkiksi. Eversti oli kysynyt, oliko hänellä
+vanhempien lupa, ja käski hänet sitten mukaansa valleille. Herrat
+puhuivat keskenään, että olin urhoollisen Löfvingin poika. Sitten asetti
+eversti minut tykin ääreen ja kysyi tahdonko luvata pysyä siinä kunnes
+hän kutsuisi minut luoksensa. Tietysti lupasin. Jo tuli yö, mutta ei
+kuulunut kutsua everstiltä. En tiennyt mitä tehdä, palelin kovasti ja
+oli nälkä. Teki mieli lähteä pois, mutta muistin antamani lupauksen. Kun
+sitten aamulla vaihdettiin vahteja, vei minut yksi miehistä mukanaan.
+Herrat olivat kai unohtaneet koko asian. Mutta eversti kehui minua ja
+sanoi, että rumpali saa opettaa minulle pärrytyksiä ja merkin-antoa, ja
+käski panemaan töyhöt hattuuni, koska minusta, sanoi hän, jos saan elää,
+kyllä tulee oikea Suomenmies.
+
+Tapani oli siis kruunun mies ja oli siitä koko ylpeä.
+
+Mutta Leenan sydäntä ahdisti. Herra, sinä tiedä mitä teet, ja annat
+tahtosi mukaan, huokasi hän. Tue minua kuormani taakan alla!
+
+Tapani ei aavistanutkaan mitä äidin mielessä liikkui, kun tämä hellästi
+veti pojan puoleensa ja sanoi: -- Kun nyt joudut maailmalle omin päin,
+tutki Jumalan sanaa ja säilytä se niin, että tiedät mistä sen hädässä
+löydät. Mutta säilytä se syvälle, sillä saatana omiensa kanssa käy
+ympäri kaivamassa tätä aarretta ihmisten sydämmistä. Näethän, poikani,
+pimeyden ruhtinas tietää, että kun pyhä henki on karkoitettu, pääsee hän
+itse sisälle ja sieppaa saaliinsa, jota hän ei enään päästä. Älä pelkää
+kuolemaa, mutta pelkää synnin parissa elämistä, sillä pienet synnit ovat
+portaita suurille rikoksille. Koeta elää niin, että rohkenet kuolla.
+
+Tapani loi häneen kirkkaat silmänsä: -- En pelkää kuolemaa, äiti!
+
+Mutta hetken tehtävät joutuivat jo mieleen. Tapanilla oli kiireinen työ
+suoritettavana. -- Eikö minun nyt tulisi kaivaa lusikat maahan. Syvään
+kuoppaan kai?
+
+-- Kuoppaan, no niin, vastasi Leena hajamielisenä, aikoen seurata
+poikaa. Mutta ei, parempi on että hän menee yksin. -- Tiedäthän oikean
+paikan?
+
+-- Kyllä. Pihlajan alla? Siellä kiven kyljessä. Tiedän kyllä, ja aikakin
+on sopiva, sillä kaikki ihmiset ovat nyt Myllymäellä. Olihan poika
+oikeassa, ja saatuaan leivän ja juustopalan lähti hän reippaalla
+mielellä.
+
+Tapanin mentyä ryhtyi Leena taas kapineitansa sälyttämään tarkastaen
+huolellisesti jokaista hänelle niin rakasta vaatetta. Vihdoin heräsi
+Kornatus. Untevana ja puutuneena katsoi hän ympärilleen, hieroi
+silmiänsä ja jäi istumaan käsivarret nojautuneina polviin ja kädet
+ristissä. Vähitellen valveille päästyään hän kurotteli käsiään
+nähtävästi varsin hyvillään, kaivoi esiin piippunsa ja sytytti sen
+hiilellä, jonka tottuneilla sormilla otti ahjosta. Näin päästyänsä
+rakkaita savujansa nauttimaan istui hän taas rahille.
+
+-- Olette nukkuneet makeasti, Kornatus, sanoi Leena ystävällisesti.
+Pelkäsin kärpästen häiritsevän teitä.
+
+Kornatus veti aika sauvun ja vastasi hiljaisesti: -- Kärpäsiä ja
+kasakoita en ole koskaan sietänyt, mutta välisti on paras olla
+kumpaakaan huomaamatta. Lieneehän Löfving jo palannut? Tiesikö hän
+mitään rajalta?
+
+-- Hyörinää kuuluu sieltä. Vihollinen varustaa kuten mekin. -- Maamme on
+taas pantava alttiiksi.
+
+Melkein riemulla puhalsi Kornatus savunsa kattoon. -- Tuhat tulimmaista!
+Ei siis auta muu kuin ladata ja ampua vastaan.
+
+-- No niin, mikäli maksaa vaivan, intti Leena alakuloisena. Kuulin
+tänään että joku valtiomiehistämme oli kirjoittanut, että Hatut
+sota-innossaan ovat valmiit uhraamaan Suomen, kumpa vaan saavat rauhan
+rikotuksi.
+
+-- Se on valhe, huudahti Kornatus iskien nyrkillään polveensa.
+
+Leena katseli häntä kylmäverisesti. -- Mitä auttaa suuttuminen? Ei
+totuus pala tulessakaan. Saattaa olla hyvä kuninkaalle ja neuvostolle
+päästä meistä. Kun lapsi on kuollut on kummius lopussa.
+
+-- Ette saa ajatella Ruotsista niin kehnosti.
+
+-- Miksi ei. Olemme kyllä saaneet kokea millä tavoin meitä on kohdeltu
+ja palkittu.
+
+-- Kyllä ovat ajat rauhattomat, myönsi Kornatus. Mutta vaikka
+Lappeenrannassa kuhisee kuin muurahaispesässä, olette täällä kuin
+rauhanpalmun alla.
+
+-- Olenhan minäkin täällä elämöinyt, mutisi Leena, sulloen pontevasti
+säkkiin sälytetyt vaatteet. Hevoskavioiden kopse sai hänet kuitenkin
+rientämään akkunan luo, mutta kun ei mitään näkynyt, ryhtyi hän taas
+toimeensa: -- Luulin että paroni Buddenbrock oli palannut, ja mieleni
+kävi noloksi, sillä nyt täytyy minun koota mitä meillä on, että saamme
+sen mukaamme jos siksi käy.
+
+-- Vai niin! mietittekö pakoa, nyt jo?
+
+-- En minä ensimmäisenä pakene, mutta en viimeisenäkään, sillä parempi
+käsi tulessa kuin kasakka talossa.
+
+Kornatus nousi. -- Onko teiltä paljon korjattavana? suokaa minun auttaa.
+
+Leenalla ei ollut aikaa katsellakaan häneen saatikka antaa mitään
+tehtävää, nyykkäsi vaan ystävällisesti. -- Kiitos Kornatus. Köyhän alus
+on kepeä soutaa. Vaatteista on jo enimmät korjuussa ja hopeat kaivan
+maahan, sillä maa säilyttää minkä sille antaa.
+
+Kornatus näytti kysyväiseltä. Hän kai luuli, ettei Leenalla ollut mitään
+hopeita. Mutta Leena otti kirstusta pienen puulaatikon, jonka sisällä
+oli toinen rautapeltinen ja lukittu. Sieltä nosti hän tuohisen kääreen,
+josta vihdoin tuli ilmoille kuusi suurta, liinaan käärittyä
+hopealusikkaa.
+
+-- Katsokaa noita, minusta ne ovat kauniita. Hän antoi ne vanhukselle.
+
+-- Ja painoa niissä on, vastasi tämä, punniten lusikoita kädessään.
+Kauniisti kimeltelevät.
+
+-- Kaksikymmentä vuotta olen kutonut ja säästänyt saadakseni ne kokoon
+lapsille. Ne ovat heidän ainoa äidinperintönsä.
+
+-- Mutta onhan niitä kuusi. Kukapa kuudennen? Vai Marttiko, vaikka hän
+ei ole oma poikanne?
+
+Leena vetäytyi takaisin pannaksensa kalleutensa taas kätköön, ja vastasi
+hiljaisesti ja vakavasti: -- Maailma laskee lapseni viideksi, mutta itse
+lasken ne kuudeksi, sillä kun Löfving otti minut vaimokseen, teki hän
+niin sentähden että saisi minusta hyvän äidin Martille, ja kun poika
+ensi kerran seisoi edessäni, päätin tehdä hänen puolestaan mitä voin,
+jottei Löfvingin ensimmäinen vaimo voisi suurena tilipäivänä sanoa, että
+pistin hänen lapsensa poveeni niin että jalat roikkuivat paljaina.
+
+Kornatus otti piipun suustaan ja päästi kätensä painumaan alaspäin.
+Semmoiset naiset olivat hänen mieleensä. Niihin saattoi luottaa. Mutta
+Martille on hän kuitenkin vieras, kun häntä oli kasvattanut majuri
+Sprengtport.
+
+Tähän kysymykseen vastasi Leena kylmähkösti: -- Martti ei ole minusta
+koskaan huolinut, eikä ihmekään, mutta se sikseen. Olen häntä kohtaan
+tänään sama kuin eilen ja aina siitä päivästä saakka, jolloin tulin
+hänen äidikseen, sillä en minä pidä lupauksiani leikkinä.
+
+-- Luja kestää, sanoi ukko, ja Jumala sen kostaa lapsillenne.
+
+-- Omat lapseni, jatkoi Leena, ovat nyt Turussa, kaikki paitsi Tapani,
+ja minä jo eilen pyysin Martin kuoppaamaan lusikat, mutta ei näkynyt
+olevan aikaa. Lienevät hänelle vähäpätöisiä perinnöitä minun jälkeeni,
+kun hän on herraskartanossa kasvatettu.
+
+-- Älkää niin ajatelko. Mikäli minä tiedän on Martti hyvä ja
+oikeamielinen poika. Majuri ja hänen ensimmäinen vaimonsa pitivät
+Marttia aina omana lapsenaan, ja jos hän on käynyt teille vieraaksi, on
+siihen se syynä, että olette olleet niin vähän yhdessä. Kuka käski
+Löfvingiä antaa pojan pois.
+
+-- Kuka käski, vastasi Leena pikastuneena. Nälkä se käski, ja kiitimme
+Jumalaa kun majuri armahti meitä ja lupasi Marttia kasvattaa. Siihen
+aikaan ei ollut hyvä tulla Suomessa toimeen.
+
+-- Ei suinkaan, myönsi Kornatus. Muistan, kun palasin vankeudesta
+Venäjältä, kulkeneeni Käkisalmesta Hämeenkankaalle näkemättä yhtään
+ihmistä tai peltoliuskaa.
+
+No niinhän se oli, tiesi Leena. Sentähden olikin hän rakkaineen ollut
+vähällä kuolla nälkään. Sentähden oli Löfving, turhaan koetettuaan
+omillaan tulla toimeen, kirjoittanut kuninkaalliselle neuvoskunnalle
+Tukholmassa, saadaksensa työtä tahi vähän apua. Vähinkin olisi ollut
+hyvä, mutta nyt ei tällä uljaalla soturilla ollut suurta arvoa, vaikka
+hän vaaran aikana kyllä oli ollut suuri, ja lopuksi meidän täytyi lähteä
+Suomesta. Se kiitos siitä.
+
+Kiristetyin huulin oli Kornatus tätä kuunnellut. -- Älkää luottako
+ruhtinaisiin, lausui hän synkästi. Pieniä varten eivät ole koskaan
+korkeat pienat tikapuissa.
+
+-- No, ei! huudahti Leena. Mutta läväistiin sittenkin, Jumalalle kiitos.
+Löfving sai hyvän paikan tarkastuskirjurina, ja minä neuloin räätälinä
+sen verran kuin joku mieskin. Ammatin olin oppinut äidinisältäni
+nuorena, ja nyt se kelpasi. Olisimme voineet ottaa Martin luoksemme,
+mutta hän viihtyi hyvin siellä missä oli, ja majuri piti hänet hyvänä.
+Löfvingin mielestä oli paras antaa hänen olla, niin ei tarvinnut hänen,
+niinkuin muiden lastemme kasvaa omalle maalleen vieraana.
+
+Enempiin kysymyksiin ei nyt ollut aikaa, sillä tupaan astui kaksi
+miestä, Löfving ja Martti.
+
+
+
+
+7.
+
+
+-- Löfving! huudahti vanhus nousten ja ilosta säteilevin silmin rientäen
+kotiintulleita vastaan. Ränstynyt oli ukko, mutta kyllä näkyi, että hän
+oli kaarlolainen ja niin oli Löfvingkin.
+
+Ensimmäinen tervehdys oli sydämmellinen kuten veljien kesken, ja Martin
+jälleennäkeminen teki, niin vakuutti Kornatus, vanhan sydämmen uudestaan
+nuoreksi. Uusia oloja ja vanhoja muistelmia otettiin puheeksi, mutta kun
+päästiin istumaan, vanhemmat pöydän ääreen ja Martti vastaiselle
+seinälle, kysyi Leena, asettaen pöydälle täyden oluthaarikan: -- Vieläkö
+paroni on poissa, koska palaat yksin.
+
+-- Paronista en tiedä mitään. Kun tulimme Nurmeen, käski hän minut
+tiedustelemaan seutua ja saattamaan sana Wrangelille. Itse hän
+arvattavasti nyt istuu veljensä ja Wiipurin esikunnan huostassa, mutta
+minulle lähetti hän kumppaniksi kotimatkalle venäläisen upseerin.
+
+Kornatus höristi korviaan. -- Venäläisen upseerin! Mitähän se lienee?
+
+-- Hän on luutnantti ja adjutanttina venäläisen Buddenbrockin luona,
+tuon, joka on komentanttina Wiipurissa.
+
+Ukko piti asiata kummallisena. Ei oltu koskaan kuultu, että vihollisten
+upseereja oli päästetty linnaan, kun sota oli kynnyksellä.
+
+Löfving nieli tunteensa oluen mukana ja vastasi levollisesti: -- Kyllä
+nyt kuullaan paljon mitä ei kuultu ennen, mutta muutoin kulkee mies
+vahdittuna ja antoi sitäpaitsi kunnia-sanansa, ettei hän urki
+asematamme. Pyysi tulla tänne yksityisenä henkilönä minun seurassani,
+saadaksensa taas nähdä Saimaan seutuja, joista hänellä on, tiesi Herra
+mitä muistoja, ja kun rauhaa vielä kestää ei tahtonut kukaan häntä
+estää.
+
+-- Hm, myrähti ukko. Miten menetteli hän matkalla? Näennäisesti
+välinpitämättömänä tietysti, mutta tähysteli kai kuin kotka. Kyllä hän
+on vakooja! Ja tutkivana käänsi Kornatus silmänsä Löfvingin puoleen,
+joka jatkoi:
+
+-- Jumala ties mikä hän on. Mies ratsasti koko ajan vaiti kuin kala, ja
+näytti vähän uinailevalta satulassaan. Mäkitörmillä hän välisti elpyi ja
+mulautti silmänsä milloin taivasta milloin maata kohden, ikään kuin
+olisi tahtonut niellä kaikki, mutta sitten vaipui hän taas unelmiin.
+Tuntui osaavan suomea, mutta kun hän ei vastannut yritin sekä venäjäksi
+että saksaksi, mutta kun hänestä ei lähtenyt ääntä, jätin hänet mykäksi
+minkä vaan tahtoi.
+
+-- Mitä kuuluu Pietarista? kysyi ukko näennäisesti levollisena puristaen
+sormellaan kuohuvan tupakantuhan. Kuulitko sieltä mitään?
+
+-- Siellä kuhisee sotaväkeä Muolasta Nummeen, selitti Löfving.
+Kymmenentuhatta miestä Lascyn, viisituhatta Keithin komennossa, ja
+huomenna lähtee Galitzin kymmenentuhannen miehen kanssa Pietarista.
+
+-- Hyvin varustettuja vai?
+
+-- Ainakin niillä on ruokaa, nauroi Löfving. Sotamiehen limppu painaa
+yhtä paljon kuin hän itse, ja hevoset ovat hyvät.
+
+-- Ne kyllä eivät ensi mäessä kompastu niinkuin meikäläiset, tokasi
+Leena salaisella harmilla. Mutta Löfving ei ollut huomaavinaan hänen
+kiihtymistään, vaan jatkoi huoletonna ikäänkuin olisi ollut puhe
+mistäkin vähäpätöisyydestä: -- Kevyt tykistö seuraa armeijan
+kintereillä, mutta raskaat tykit jäävät pari päivänmatkaa jälkeen,
+
+Sotavanhuksen silmät rupesivat kimeltelemään. -- Ja tänne pyrkivät?
+
+-- Täyttä totta. Näkyy olevan kiire, sillä Krasnatscuk reipastutti
+seitsemää kasakkaansa kujajuoksulla, kun eivät olleet tarpeeksi
+vikkeliä.
+
+Nuoren tulisuudella iski Kornatus nyrkkiä pöytään: -- Tuhat tulimmaista,
+kun nyt olisin nuori.
+
+Tämä huudahtus sai vihdoin Martin vireille.
+
+-- Oletteko, Kornatus, kysyi hän, kuulleet että päälliköt ovat
+kieltäneet meitä varustamasta vapaajoukkoja isän komennettavaksi?
+
+-- Mistä syystä?
+
+-- Tuolla sanottiin juuri äsken, ettei isä sovellu muiden
+komennettavaksi, ja että armeija kaipaa käsivarsia eikä päitä.
+
+Leenan mieli kuohahti näistä sanoista. -- He moittivat partiomiehen
+vikoja, mutta unohtavat kuninkaallisen soturin ansiot, sanoi hän.
+
+-- Mutta se on vääryyttä, huudahti Martti kiivaasti. Hylkäävät 2,000
+miestä, jotka lähtisivät sotaan omin ruokinensa ja aseinensa ilman muuta
+palkkaa kuin että saavat taistella isän komennossa.
+
+-- Kornatus veli, keskeytti Löfving pojan puheen, lieventääksensä hänen
+kiivauttansa, tekisit minulle hyvän palveluksen, jos saisit tuon
+härkäpään järkiinsä. Minulle se ei onnistu.
+
+Ällistyneenä varoitti Kornatus: -- Teidän ei pitäisi jättää armeijaa.
+Missä kuninkaan upseerit johtavat, ei ole kukaan liian hyvä seuraamaan.
+
+-- Mutta, niskoitteli Martti, jos saamme nyt yhtä kelvottoman
+päällyskunnan kuin viime sodassa, niin käy yhtä hullusti kuin silloin.
+Kaikki vapaaehtoiset, joita olen tavannut sanovat, että Löfving vie
+heitä taisteluun kuin mies, mutta kuka tietää mitä kenraalit tekevät.
+
+Sepä oli Kornatuksesta liikaa. -- Huuti poika! Olen taistellut niiden
+rinnalla, ja tiedän, että yksi ruotsalainen vetää vertoja viidelletoista
+viholliselle. Vereni on vuotanut heidän verensä sekaan Narvasta
+Pultavaan asti, ja entäs sitä kunniata minkä me saavutimme!
+
+Leena, joka tähän saakka oli valjennut, lausui oikein soturin ryhdillä
+katsellen Kornatukseen terävästi: -- Te, jotka taistelitte kuninkaan
+kanssa Venäjällä, saitte kunnian, me täällä Suomessa näimme kurjuutta ja
+häpeää.
+
+-- Siis, me muodostamme vapaajoukkoja, väitti Martti.
+
+Mutta siihen ei suostunut Kornatus. -- Yksi kuningas, yksi valtakunta,
+yksi armeija, se on jotakin kokonaista, johon voi luottaa. Vapaajoukkoja
+en sietäisi.
+
+Puoleksi uhmaten sanoi Leena: -- Keneenkä voi kuningas luottaa ellei
+Löfvingiin? Herrojen kehnouden tähden karkasivat miehet viime sodassa,
+mutta kun Lybecker vihdoin kutsuttiin pois ja Armfelt sai päällikkyyden,
+kuka muu silloin kokosi miehet armeijaan kuin Löfving? Armfelt taisteli
+kuin mies, mutta kaikki oli jo myöhäistä. Meidän rykmenttimme marssivat
+Ruotsiin, ja kuka vaan pääsi meni samaa tietä, kaikki paitsi Löfving ja
+hänen kivekkäänsä. Ne eivät tunteneet pelkoa ollenkaan, ne panivat
+henkensä alttiiksi.
+
+Ikäänkuin omiin mietteisiinsä vaipuneena puhui Löfving enemmän itsekseen
+kuin muille: -- Siihen aikaan arvosteli Österman pääni 300:ksi ruplaksi,
+mutta ei ollut kavaltajaa yhtäkään.
+
+Miehensä sanojen elähyttämänä, jatkoi Leena: -- Rauhan jälkeen unohti
+Ruotsi, että Löfving oli kahdenkymmenen vuoden aikana jättänyt henkensä
+alttiiksi valtakunnan puolustuksessa, ja kerjäläisenä sai hän etsiä
+leipäänsä. Nyt kun vaara taas uhkaa, riensi hän samoihin vaaroihin,
+samoihin kärsimyksiin. Ja nyt tahdotaan sitoa hänen kätensä, ja ottaa
+häneltä hänen vapaaehtoisensa.
+
+Keskustelu jatkui, mutta kaikki pysyivät mielipiteessään, kunnes Löfving
+nousi, otti hattunsa ja oli lähtemäisillään.
+
+-- Mihin menet? kysyi Kornatus, ehkä tulen mukaan?
+
+-- Ei vielä, kyllä seuraan sinua kaupunkiin. Mutta nyt menen Tapania
+auttamaan. Ystävällisesti nyykäten vanhukselle lähti Löfving.
+
+
+
+
+8.
+
+
+Leena asetti pöydälle paistettua kalaa, leipää ja maitoa ja pyysi
+Kornatusta pitämään hyvänään; ja sinäkin Martti, istu pöytään. Martti
+lähestyi Leenaa, katsahti häneen lempeästi ja sanoi viehkeästi.
+
+-- Kiitos äiti, nyt teidän ei tarvitse enään olla minulle nyreänä siitä
+etten tiedä mitä tahdon. Minä jään rykmenttiin.
+
+-- Oikein, poikani, hymyili Leena, tarjoten hänelle iloisesti ja
+reippaasti kätensä. Olkoon onneksi!
+
+Martti tarttui siihen hämillään ja kysyi punastuen: -- Mitä pyysitte
+aamulla minua tekemään kun juoksin pois? Sitä en olisi tehnyt, ellei
+Maria --
+
+Leena synkistyi. -- Näin kyllä kuinka oli asian laita, mutta katso vaan
+ettet turhaan juokse.
+
+-- Mitenkä niin?
+
+-- Tiedän kyllä että majuri on ollut sinulle isänä, mutta sillä ei ole
+sanottu, että saat hänen Mariansa.
+
+-- Hänet olen saanut! Hän tuli omakseni, kun te lähditte.
+
+Leenan kasvot värähtivät, eikä hän iloiselta näyttänyt. Tytön puolesta
+oli siis asia ratkaistu, mutta mitä majuri sanoo?
+
+Se kysymys ei huolestuttanut Marttia. Majurinrouva oli puoleksi luvannut
+puhua heidän hyväksensä ja Maria piti varmana, että majuri suostuu.
+
+-- Asia lienee siis selvillä, vastasi Leena, ja meni taas kirstunsa luo,
+josta hän, monet kääreet aukaistuansa, otti esille ensimmäisen lusikan
+ja puhui hellästi: -- Olin aikonut säilyttää näitä jättääkseni ne äidin
+perintönä kaikille lapsilleni, yksi kullekin, mutta sinulla on ikää
+kylliksi, jotta voit säilyttää mitä sulla on, ja saat siis osasi
+eläissäni. Ota omasi! Älköön sinulta koskaan puuttuko leipää omalla
+pöydälläsi. Tahdotko pitää sitä muistona isäsi toisesta vaimosta niin se
+on ilo minulle; jos annat sen _hänelle_, niin sekin on hyvä.
+
+-- Kiitos äiti, kiitos! Tällä lusikalla ei syö kukaan, ennenkuin vanhin
+poikani. Nyt on kaikki hyvin.
+
+-- Nyt lähden ulos, sanoi Leena. Jos kuolen ennen kuin tapaan muut
+lapseni, pyydä heitä etsimään meidän suuren pihlajamme alta.
+
+Martti ojensi hänelle taas kätensä. Ensin hän aikoi lähteä mukaan, mutta
+sitten vetäytyi akkunan ääreen ja katseli liiteleviä pilviä, siten
+salatakseen silmiänsä himmentävät kyyneleet.
+
+Kornatuskin teki lähtöä, veti kengät jalkaansa ja otti valkoisen
+takkinsa naulasta. Martti toipui unelmistaan ja nähdessään ukon kömpelöt
+liikkeet riensi hän auttamaan. Sitten näytti hän heltynein mielin
+lusikkansa.
+
+Kornatus käänteli ja tarkasti sitä joka puolelta. -- Onpa tuo kelpo
+nainen, sanoi hän. Mutta teille hän ei saanut olla sitä mitä ensin
+toivoi. Se jäi puolinaiseksi.
+
+-- Samoinkuin kaikki mikä minulla on ollut.
+
+-- Mitenkä niin?
+
+Suruvoittoinen piirre ilmaantui Martin kasvoihin.
+
+-- Minulla on isä, mutta puoleksi vaan, sillä hän antoi minut pois.
+Minulla on kasvatus-isä, joka rakastaa minua, mutta jonka lapsi en ole.
+Minulla on kolme äitiä, mutta ensimmäinen makaa maan mullassa, toinen on
+äitipuoleni ja kolmas on kasvatus-isäni toinen puoliso. Minulla on
+useita sisaruksia, mutta itse olen vaan heidän velipuolensa. Kaikki
+sujuu puoleksi mutta ei mikään täydellisesti.
+
+Kornatus taputti häntä olalle: -- No niin, mutta nyt olet mies omilla
+jaloillasi, ja se ainakin on jotakin kokonaista.
+
+Martin silmistä leimahti salama: -- Ja minun on Maria! Kokonaan kuten
+minä olen hänen. Enkä muusta välitä maailmassa.
+
+Mutta nyt kuului äkkiä soittoa, riemuinen torvien ja rumpujen säestämä
+marssi. Mikä se?
+
+-- Kuule, huudahti Martti iloisena. Nyt tulevat ruotsalaiset rykmentit.
+Mennään, Kornatus.
+
+Ikään kuin nuortuneena sieppasi Kornatus hattunsa. Riensivät ulos ja
+kulkivat Turun tietä kohti, sieltähän täytyi uusien asetoverien saapua.
+
+Ruotsalaisten joukkojen iloisen soiton kaikuessa riensivät nuoret ja
+vanhat sitä katua kohti, josta nämät tulivat. Ensimmäisiä oli Tapani,
+häntä seurasi vähän matkan päässä Löfving, mutta Leena jäi vielä
+pihlajan alle tallataksensa maata. Kun hän palasi tupaan oli hänen
+miehensä jo ovessa, ja molemmat astuivat sisään.
+
+-- Kiitos avusta! sanoi Leena, väsyneenä heittäen liinansa naulaan.
+
+-- Helppo työ, hymähti Löfving suruvoittoisesti. Nyt ovat lusikkasi
+hyvässä tallessa; vanhan pihlajapuumme alle löytävät kaikki lapsemme.
+
+-- Jos lapsemme koskaan etsivät sieltä. Ehkä sitä ennen heidät
+seivästetään aitoihin tahi poltetaan oljissa.
+
+-- Älä semmoisia latele, vastasi Löfving synkkänä, ja laskeutui istumaan
+penkille akkunan alla. Sieltä kysyi hän:
+
+-- Tiedätkö kuka tuo venäläinen herra oli, joka tuli tänne kanssani.
+Luulen nyt tietäväni, Tapani on siitä puhunut.
+
+-- Tapani? mitenkä se on mahdollista?
+
+-- Jumalalle ei ole mitään mahdotonta. Kun Tapani kaivoi pihlajan
+juurella, tuli tuo vieras sinne, katseli hänen työtänsä ja kysyi hänen
+nimeänsä ja kenenkä poika hän oli. Saatuansa siitä tiedon, kertoi hän,
+että hänen nimensä pienenä oli ollut Sakari, mutta että hän nyt oli
+Attila, ja että hänen isänsä oli saanut surmansa Karjalassa paraan
+ystävänsä kädestä. Ja tämä ystävä oli sitten paennut oman lapsensa
+kanssa, mutta ystävänsä lapsen oli hän jättänyt oudoille miehille.
+
+Löfving sieppasi seinästä puoleksi palaneen päreen, musersi sen rajusti
+sirpaleiksi ja heitti ne lattialle. Hänessä ilmaantui jotakin outoa,
+jota Leena ei ollut huomaavinaan, mutta kun Löfving näkyi odottavan että
+hän puhuisi, kysyi hän epäillen:
+
+-- Uskotko, että tuo venäläinen herra on Sakarin poika.
+
+-- En usko mitään, mutta voihan se olla mahdollista.
+
+Leena vaikeni. Ei tiennyt mitä sanoa, mutta vihdoin lausui hän: -- Sillä
+ei ole asia todistettu, mitä hän on kertonut Tapanille, mutta vaikkapa
+niin olisikin, niin sanon minä, että olit täysin oikeassa kun ammuit
+kavaltajan. Sitä ei tarvitse katua.
+
+-- Eipä tarvinne katua ampumista -- mutta lapsi! Tuo pieni viaton lapsi
+on usein näyttäytynyt minulle, niin että nukkuessanikin olen halunnut
+tietää pelastuiko poika ja mikä hänestä on tullut.
+
+-- Ehkä voisit nyt saada tietää.
+
+-- Jos onkaan syytä tietää, vastasi Löfving hiljaa ja kumartui
+käsivarret polville nojattuina. Tehty on tehty.
+
+Hän peitti kasvot käsiinsä. Semmoisena ei Leena ollut häntä nähnyt
+koskaan. Itkikö hän? Leena ei rohjennut häiritä häntä, ja siten jäi hän
+istumaan paikalleen, mutta kun hän vihdoin nosti päänsä, huomasi Leena,
+että hän oli kalpea.
+
+Itse hän ei ollut mistään tunteista tietävinään. Hän nousi reippaasti,
+sulki Leenan syliinsä ja kysyi ikäänkuin pilkalla:
+
+-- Kuule Leena, sano suoraan, etkö ole monta kertaa katunut, että otit
+minunlaiseni kivekkään mieheksesi, kun sentähden olet saanut kestää niin
+monta kovaa?
+
+-- En toki, Löfving, siksi olet minulle rakas, eivätkä voimani olisi
+kestäneetkään, jos en vapaaehtoisesti olisi ruvennut sinulle.
+
+Löfving tarttui hänen käteensä ja pusersi sitä lempeästi.
+
+-- Lue minulle Jumalan sanaa, pyysi hän.
+
+Leena otti virsikirjan kirstusta ja luki siitä sotarukouksen. Sitten
+rupesi hän lukemaan toistakin virttä, mutta ennen kun se loppui aukeni
+ovi ja Maria astui sisään. Huomattuansa missä toimessa oltiin, istuutui
+hän hiljakseen oven pieleen. Mutta kun Leena oli lopettanut tukemisensa
+ja hiljaa rukoillut, nousi Maria tervehtimään. Kyllä hän oli tänään jo
+nähnyt sekä Löfvingin että hänen vaimonsa, mutta heidän kodissaan oli
+hän ensi kertaa.
+
+-- Kuinka lämpöiseltä ja iloiselta neiti näyttää, hymyili Leena. Ilo on
+harvinainen tätä nykyä.
+
+-- Isäni on jo tulossa muutaman virstan päässä. Mutta miksi ette tahdo
+sanoa minua Mariaksi, vaikka olen sitä niin hartaasti pyytänyt.
+
+Leena hieman pudisti päätänsä. -- Ei, se ei sovi minulle. Löfvingin isä
+oli pelkkä korpraali, ja minun oli köyhä vänrikki. Kuinka sopisi meidän
+sinutella majuri Sprengtportin tytärtä.
+
+Tyytymättömyyden piirre näkyi Mariassa. -- Kuinka olemme siis Martti ja
+minä voineet olla kuin sisarukset? Ja ehkä tulen hänen vaimokseen,
+vaikka Martti on Löfvingin poika ja minä Sprengtportin tytär.
+
+-- Se on toista.
+
+Löfving oli silmillään seurannut kumpaakin, ja nyt ryhtyi hän puheeseen:
+-- Jumala kerran maksaa isällenne sen, minkä hän on minulle tehnyt,
+kasvattamalla poikani mieheksi.
+
+Maria kirkastui ja vastasi vilkkaasti: -- Isä pitää Martista kuin omista
+pojistansakin, ja on usein sanonut, että vaikka me yhteen aikaan olimme
+niin köyhät, ettei ollut leipää huomeneksi, niin ilmaantui aina joku
+apu, ja isä uskoo, että Jumala lähetti sen sentähden että autoimme
+teitä.
+
+Vakavuutta, lämpöä ja tarmoa kuvautui Löfvingin kasvoissa, kun hän
+vankalla äänellä lisäsi:
+
+-- Mikäli minuun tulee, ei saa majuri Sprengtport koskaan syytä katua
+hyvyyttänsä, sen tähden sanon suoraan mitä ajattelen, eikä neiti saa
+käsittää sitä toisin kuin se on tarkoitettu.
+
+-- Minulle voitte puhua avonaisesti.
+
+Ja Löfving jatkoi: -- Joskin Martti nyt on kasvatusvanhempiansa
+likempänä kuin minua, niin tiedän mitä hän teistä ajattelee. Mutta ellei
+hän ole kyllin järkevä noudattaaksensa neuvoani, niin olkaa te
+ymmärtäväisempi, ja valitkaa itsellenne toinen kuin Löfvingin köyhä
+poika.
+
+-- En huoli rikkaista ja mahtavista. Martti pitää minusta ja minäkin
+hänestä.
+
+Löfving katseli tuota somaa tyttöä mielihyvällä. Hän näytti niin jalolta
+ja hyvältä.
+
+-- Hyvä, sanoi hän, mutta Martin vaimoksi ette saa tulla. Viitaten
+Leenaan jatkoi hän: -- Tuossa näette yhden, joka ei ole rutistunut,
+mutta semmoisia ei ole monta. Hän on ollut kuin terästä. Surut ja vaarat
+ovat painaneet häntä maahan, hän on ponnahtanut ylös jälleen, mutta
+teidät ne musertaisivat.
+
+-- Ei laisinkaan, huudahti Maria reippaasti. En aio mennä naimisiin, en
+ainakaan pitkään aikaan, mutta nyt tahdon miesten kanssa sotaan, ja
+Martti on luvannut ottaa minut mukaansa, jos rupeen hänen vaimokseen.
+
+Löfving naurahti, mutta tunsi itsessään melkein kauhua ja sanoi
+varoittaen: -- Älkää häntä kuulko; kuulkaa isäänne.
+
+-- Sitten saisin istua uunin pankolla elinaikani, ja jos sota syttyy,
+niin minut lähetetään Tukholmaan, mutta sinne en tahdo. Tahdon tehdä
+Ruotsin puolesta minkä voin.
+
+Leena oli vaijeten kuunnellut ikäänkuin asia ei olisi häneen koskenut,
+mutta nyt ryhtyi hän puheeseen ja varoitti hänkin: -- Niin teistä
+tuntuu, kun ette tiedä mitä sota on, mutta kuulustelkaa mitä ne ihmiset,
+jotka elivät vuosina 1710--1720, kärsivät; silloin tiedätte paremmin
+olla varuillanne.
+
+Marian itsetunto syttyi, kun epäiltiin ettei hän mihinkään kelpaa, ja
+vähän moittivalla äänellä lausui hän kääntyen Leenan puoleen: -- Ettekö
+tiedä, että olen syntynyt Siperiassa, Tobolskissa, että olin vangin
+lapsi, kunnes meidän soturimme rauhan jälkeen palasivat? Ettekö luule
+minun tietävän mitä sota on? Kuinka sai isäni kärsiä!
+
+-- Ja äitinnekin, lisäsi Leena vakavana.
+
+Maria vastasi tyynesti: -- Ehkä tapahtuu vielä semmoista, mutta silloin
+tahdon olla mukana. Mitä isäni ja äitini ovat kestäneet, sitä minäkin.
+Isäni puhuu ihaillen äidistäni, ei hänen kauneutensa vaan hänen jalon
+luonteensa ja uhraavaisuutensa tähden. Hänen kaltaisekseen tahdon tulla.
+
+Samassa syöksi Martti sisään huudahtaen: -- Täälläkö sinä olet, Maria?
+
+Ällistyneenä säpsähti Maria ylös, hän oli kokonaan unohtanut asiansa.
+Hän oli tullut kuulustamaan, sopisiko majuria saada majaa Löfvingin
+luona, vai odotettiinko jo paroonia tulevaksi.
+
+Kun talonväki sai tietää mistä oli kysymys, arvelivat he, että se kyllä
+käy päinsä. Sopu tilaa antaa. Majuri ajakoon siis suorastaan heidän
+luoksensa. Martti valmistui viemään tätä sanaa majurinrouvalle, ja Maria
+aikoi mennä hänen kanssansa noutamaan isää varten patjoja.
+
+Martti tarttui Marian käteen ja veti hänet luoksensa.
+
+-- Tiedättekö että Maria on omani.
+
+-- Tiedän, vastasi Löfving, niin kauan kun hän voi sinua seurata, mutta
+kun myrsky puhkee ja vie teidät mukanaan, niin saa Maria sulloa pussinsa
+täyteen kärsivällisyyttä ja uskollisuutta sekä lähteä Ruotsiin, siellä
+muiden pakolaisten kanssa rukoillaksensa niiden puolesta, jotka ovat
+heille rakkaat.
+
+Martti katseli Mariaa hellästi. -- Sitä olen hänelle sanonut. Hän vaan
+ei tahdo.
+
+Maria vetäytyi pois. -- Miksi tahtoisin sitä, joka ei ole oikeata.
+Miehuudesta aateloittiin isoisäni. Saksanmaalla taisteli hän Kustaa
+Aadolfin lippujen alla luterilaisen uskonsa puolesta. Yhtä urhoollinen,
+uskollinen ja jalo on ollut isänikin, sen tiedätte. Kuinka olisin minä,
+hänen tyttärensä, heitä huonompi.
+
+Löfving synkistyi. -- Synnyttäkää poikia ja opettakaa heitä tuottamaan
+kunniaa Sprengtportin nimelle, niin teette isänne puolesta enemmän kuin
+jos kaadutte miekka kädessä.
+
+Mutta Maria ei tahtonut peräytyä. Hänestä oli vastenmielistä kun häntä
+ei ymmärretty, ja puhkeamaisillaan oli se uhma, joka piili hänen
+sydämmensä pohjassa. Mutta olihan Löfving Martin isä, ja sentähden
+vastasi hän vienosti:
+
+-- Kuinka voisin opettaa muille sitä, mitä en ole itse tehnyt tai
+osannut. Sukuni on rakastanut suurta ja jaloa, sentähden että ovat
+ajatelleet suuresti ja jalosti, mutta kun minun tunteeni ovat samat kuin
+heidän, niin vaaditte minua kuolettamaan näitä tunteita tai vaihtamaan
+niitä kehnouteen ja itsekkäisyyteen.
+
+Martti näytti onnelliselta ja hymyilevältä. -- Nyt kuulette, olenko minä
+häntä kehoittanut.
+
+Pää kohotettuna lisäsi Maria: -- Wilho Sprengtportin tytär tietää itse
+mitä hänen on tehtävä. Tule Martti! Ystävällisesti nyykäten lähti Maria,
+ja Martti seurasi häntä.
+
+Ääneti katseli heitä Löfving, mutta heidän lähdettyään hän lausui: --
+Ennen sopivat vesi ja tuli kuin nuoruus ja viisaus.
+
+
+
+
+10.
+
+
+Leenakin lähti toimiinsa, ja kun Löfving nyt oli yksinään, tunsi hän
+olevansa levon tarpeessa. Tapanin kertomuksen nostama kuohu oli jo
+hänessä talttunut, ja mitä enemmän hän asiata ajatteli, sitä selvemmäksi
+kävi hänelle, että kuka ikinä tuo venäläinen herra olikin, ei hän
+ainakaan ollut Sakarin poika. Harhaan joutuneita oli tähän aikaan
+kosolta.
+
+Istuen penkillä tunsi Löfving väsymystä, nukkumiseen kuitenkaan ei ollut
+aikaa, mutta savun vetäminen rakkaasta piipusta oli jo sekin jotakin.
+Nahkamassistaan rupesi hän sitä täyttämään, mutta samassa aukeni ovi ja
+sisään astui tuo venäläinen herra, Attila. Valkoisella nupulla
+kaunistettu hattu päässään astui hän keveästä esiin. Komea mies hän oli
+ja liikkeet olivat sivistyneen miehen. Kaunis Inkerin rykmentin univormu
+sopi hänelle hyvin. Ajan tavan mukaan oli hänellä tukka puuteroittuna,
+mutta kankipalmikon sijassa kiemuroidut kiharat korvien takana, joista
+hänen nuoret kasvonsa saivat pehmeämmän leiman kuin niissä ehkä muutoin
+olisi ollut.
+
+Venäläisen upseerin astuessa sisään tunsi Löfving tempovaisen pistoksen
+sydämmessään, mutta kohta oli se voitettu, ja vähintäkään
+mielenliikutusta ilmaisematta kohtasi hän varmalla katseella vieraan
+silmää.
+
+-- Asutteko täällä, kysyi Attila, vähän murtavalla suomenkielellä,
+katsellen ympärillensä huoneessa.
+
+-- Asun. Suvaitseeko luutnantti istua? Ja jos tyydytte karkeaan
+tupakkaan, niin olkaa hyvä, sanoi Löfving tarjoten toista piippua.
+Venäjän sotamiehet ovat usein minulle luovuttaneet leipänsä ja
+tupakkansa. Nyt olen minä tarjoojana. Vasta tarjoomme toisillemme muuta
+ja pahempaa.
+
+Attila otti piipun keveästi kumartaen, mutta kun Löfving iski tulta
+sanoi Attila: -- Ei nyt!
+
+Löfving ei ollut millänsäkään, poltteli vaan yksin piippuansa ja
+kehoitti toistamiseen luutnanttia istumaan.
+
+Attila laskihe istumaan leveälle penkille akkunan alle; Löfving asettui
+polttelemaan uunin eteen.
+
+-- Kerrotaan, sanoi Attila, että Ruotsin sotajulistus jo on ollut useita
+päiviä matkalla Pietariin.
+
+-- Lienee kai totta.
+
+Attila katsoi Löfvingiin: -- Siis pian kohtaamme toisemme taas.
+
+Löfving silmäili melkein uhmaavana: -- Sanokaa sitten hyvästit
+Viipurille.
+
+-- Ei koskaan!
+
+Entisen kivekkään ryhti kävi ylpeäksi: -- Viipuri on meidän, ja jos
+kerran vedämme miekan tupesta, niin emme sitä sinne pistä takaisin,
+ennenkuin Suomi on yksi eheä kuin ennen isoavihaa.
+
+Attila hymyili synkkänä ja epäilevänä: -- Niin te luulette.
+
+-- Niin ajattelevat kaikki rehelliset miehet Ruotsin valtakunnassa.
+
+-- Ehkä, mutta eivät ainakaan ne, jotka ovat menneet kuolemaan
+sentähden, että Ruotsi on joko liian voimaton tahi välinpitämätön
+pitääksensä Suomea.
+
+-- Valehtelette! tiuskasi Löfving. Näyttäkää yhtä edes.
+
+Attila nousi: -- Noista monista tiedän yhden, joka oli syntynyt
+Valkjärvellä, ja jolla oli Narvassa syntynyt ystävä. Kun suuri
+pohjoismainen sota alkoi, lähtivät he yhdessä Wrangelin armeijaan.
+Narvan taistelussa joutuivat he vangiksi, mutta molemmat karkasivat ja
+parin vuoden päästä tapasivat he toisensa Muolassa ja vangittiin taas
+Pähkinäsaaren luona. Venäjältä karkasivat he vieläkin yhdessä, ja
+yhdessä heidät sitten nähtiin kaikkialla missä vaara oli suurin. Heidän
+ystävyytensä oli ihmeteltävä.
+
+Löfving, istuen uunin ääressä, oli laskenut piipun alas. Hän unohti
+polttamisen ja vastasi hiljaisena: -- Sitä uskollisuutta, joka syntyy
+vaarojen kesken, eivät käsitä rauhan miehet. Sitä olen kokenut.
+
+Attila jatkoi uudestaan istuutuen: -- Sen tiedän, mutta niiden, joista
+puhun, oli laita varsin omituinen. He olivat kaikista urhoollisimmat,
+mutta sittenkin luonteiltaan jotensakin erilaiset. Toinen oli laupias ja
+lämminsydämminen, ansaitseva samaa rakkautta, jolla hän itse rakasti.
+Toinen oli rohkea, kova ja kylmä, mutta ylevämielinen, jalo ja hyvä --
+jos hän tahtoi.
+
+-- Tahtoi! huudahti Löfving kiihkeästi. Hyvä on sanoa. Hän oli
+ponnahtanut ylös, mutta istuutui taas, ja Attila jatkoi tyynellä
+vakavuudella: -- Kaksi veljeä saattaa väärin käsittää toisensa, kadehtia
+toisiansa, kinata ja erota vihassa, mutta nämä kaksi eivät semmoista
+ymmärtäneet. Mitä toinen tahtoi, sitä oli jo toinen ajatellut, mihin
+toinen ryhtyi, sitä riensi toinen panemaan toimeen, ja missä vaara oli
+suurin ryntäsi kumpikin esiin suojellaksensa toista. Ja kuitenkin -- --
+
+Löfving katseli Attilaa terävästi silmiin: -- Mitä tarkoitatte?
+
+Tyynesti, ikäänkuin ei asia olisi kumpaankaan koskenut, kertoi Attila:
+-- Isonvihan verisen kauhun tunnette. Mutta siitäkin tuli loppu, ja
+nääntyneenä makasi Suomi paarilla. Kuoleman rauha vallitsi kaikkialla,
+sillä itse vihollinenkin sääli onnettomuuttanne.
+
+-- Niin tosin, myönsi Löfving kalpeana, kuoleman rauha. Sitä ennen oli
+Suomi kuitenkin itkenyt verta.
+
+-- Mutta kaikki alistui vihdoin kohtaloa alle, kaikki paitsi noita kahta
+ystävää ja heidän rajut miehensä.
+
+-- Mitä se teitä koskee? kysyi Löfving uhmaten.
+
+-- En puhu itsestäni, puhun kivekkäistä. He yhä uhmasivat ja tekivät
+maan valloittajille vahinkoa minkä voivat. Viholliset olivat leppyneet,
+mutta kivekkäät virittivät uudestaan heidän vihansa, ja kun sissit
+olivat kadonneet kuin salama pilvessä, silloin saivat naiset ja lapset
+kärsiä koston heidän teoistaan.
+
+-- Aina on maalla viisaita, kun hätä on merellä, vastasi Löfving
+ylpeästi, mutta Attila ei ollut sitä huomaavinaan, jatkoi vaan
+horjumatta: -- Siten tulivat kivekkäät kaikissa tapauksissa maan
+pahimmaksi kiroukseksi, ja pahin niistä oli Löfving.
+
+-- Kyllä, niille jotka kavalsivat kuningastansa.
+
+-- Niin te sanotte, mutta ystävänne Sakari näki sen turmion, mikä
+kivekkäistä tuli, ja tahtoi ehkäistä heidän turhat taistelunsa. Ystävä
+tahtoi säästää maata, kun se ei enään ollut pelastettavissa, mutta
+Löfving pysyi leppymättömänä.
+
+-- Siinä tuomitkoon Jumala ettekä te. Tahdon kuulla niiden nimet, jotka
+rohkenevat väittää, että Suomi oli vapautettu velvollisuudesta taistella
+vapautensa ja kuninkaansa puolesta.
+
+-- Sitten kun moni muu oli sitä sanonut, sanoi sitä Sakarikin.
+
+-- Sakari! hän oli konna.
+
+-- Ja sittenkin olitte hänen ystävänsä kunnes tulitte hänen
+murhaajakseen.
+
+-- Oikeastaan hän kavalsi minut, kuninkaansa ja Ruotsin valtakunnan.
+
+-- Hän ei kavaltanut, mutta sanoi totuuden teille ja miehillenne, mutta
+te ette tahtoneet häntä kuulla.
+
+-- Emme tahtoneet, emmekä rehellisinä ruotsalaisina tahdo vastakaan.
+
+-- Mutta saattaa tulla se päivä, jolloin myönnätte, että isäni oli
+oikeassa.
+
+Löfving ponnahti pystyyn: -- Isänne? huudahti hän kauhistuneena;
+voisitteko sanoa ne sanat Jumalan edessä?
+
+Attila lähestyi muutamia askeleita. -- Voin, Löfving, olen Sakarin,
+teidän ystävänne poika. Olen se lapsi, joka leikki teidän Marttinne
+kanssa vaimonne kuoltua ja kun ystävänne vei kodittoman poikanne
+vaimonsa hoidettavaksi.
+
+Löfvingin sydän ikäänkuin lakkasi tykyttämästä. Ei sanaakaan päässyt
+hänen huuliltansa, ja lasimaisella katseella tuijotti hän Attilaan. --
+Elävän Jumalan nimessä, älkää pettäkö minua, puhkesi hän vihdoin
+sanomaan.
+
+-- Oma äitini, vastasi Attila, on tämän kaiken minulle kertonut.
+Sentähden tunnen teidät ja tiedän kuka olen.
+
+Löfving seisoi pitkän aikaa äänetönnä. Vihdoin nousi kyynel hänen
+silmiinsä ja vieri hänen poskilleen. -- Vai olette te pikku Sakari,
+sanoi hän masentuneella äänellä. Olen useasti kantanut teitä sylissäni.
+Oletteko nyt täällä kostaaksenne?
+
+Liikutettuna kääntyi Attila pois, mutta katsoi uudestaan Löfvingiin: --
+Kuka tietää mitä olisin tehnyt teidän sijassanne. Olen nuori, mutta olen
+kuitenkin elänyt tarpeeksi nähdäkseni, ettei korkein ole sama kaikille.
+Teidän ystävyytenne isääni ja hänen teihin takaa, että uhratessanne
+ystävänne uhrasitte itsennekin.
+
+Löfving huomasi sekä Attilan piirteissä että hänen sydämmessäänkin syvää
+tuskaa ja vastasi vienosti: -- Kun minä sinä yönä aukasin mökkini oven,
+en vielä aavistanut mitään. Tulin auttamaan ja varoittamaan, mutta se
+mitä silloin näin, kun isänne ja äitinne suojelivat luonansa maan
+vihollisia, sai vereni hyytymään, ja rohkeasti ammuin mitä minulle
+maailmassa oli kalliinta. Sitten juoksin, Martti sylissäni, juoksin
+minkä jalat jaksoivat. Palavat mökin liekit valaisivat metsän, taivaan
+tähdet tuikkivat mihinkä vaan katselin, mutta minulle oli maailma
+mustennut, eikä väkeni tuntenut minua toisena aamuna; tukkani oli
+yhdessä yössä harmaantunut.
+
+Molempien miesten katseet kohtasivat toisensa. Attila läheni varmoin
+askelin Löfvingiä: -- Ystäväksenne en voi koskaan tulla, mutta jos
+tahdotte tarttua rehellisen vihollisen käteen, niin tuossa se on.
+
+-- Minun käteni on verissä, sanoi Löfving värisevällä äänellä, mutta
+uskollinen ja rehti.
+
+Löfving ojensi kätensä ja Attila pusersi sitä.
+
+-- Paljon on puhuttu Tapani Löfvingistä, jatkoi venäläinen soturi, mutta
+synkkiin sanoihin lisättiin aina, että hän oli mies kestämään kaikkia ja
+sankari, jommoista maailmassa ei ole monta.
+
+Löfving yritti hymyillä, mutta tuskallinen piirre siitä koitui: --
+Oikeuden tunnustus vihollisen puolelta on enemmän arvoista kuin
+ystävyyden kiitokset. Saattaisi minulla olla teille jotakin sanottavaa,
+ehkä näkisitte minussa muuta kuin murhaajan, mutta isänne muisto on
+minulle pyhä, enkä menettele teitä kohtaan toisin kuin tahtoisin, että
+muut menettelisivät minua ja poikaani kohtaan. Löfvingin pää vaipui ja
+hän katseli alaspäin.
+
+Attila tarkasti häntä vaijeten. Täällä hänellä ei ollut mitään
+tekemistä, hänen tiensä vei kauvaksi täältä.
+
+
+
+
+11.
+
+
+Attila teki lähtöä, kun Maria isän viitta olallaan ja patja kainalossa
+palasi. Nähdessään vieraan miehen vieraassa univormussa pysähtyi hän
+äkkiä ällistyneenä katsellen vuoroon Löfvingiin ja vieraaseen. Tuo on
+kaiketi se ryssä, josta Tapani puhui.
+
+Attila huomasi hänen hämmästyneen katseensa ja sanoi kahdella päällä
+lähteäkö vai jäädä: -- Älkää peljätkö minua.
+
+Ne sanat saivat Marian taas toipumaan. Katsellen Attilaa silmiin vastasi
+hän: -- Aseellistakaan miestä en pelkäisi Löfvingin rinnalla.
+
+Löfving loi silmänsä kumpaankin ja kysyi Marialta: -- Onko Martti
+kertonut että hänellä pienenä oli Sakari niminen leikkikumppani?
+
+-- On; se oli hänen kasvatusveljensä kun häntä hoidettiin Walkjärvellä.
+Kuuden vuoden ikäisinä joutuivat he erilleen.
+
+-- Ja nyt ovat kahdenkymmenenkuuden vuoden ikäisiä. Sakari seisoo
+tuossa.
+
+Sanomattomasti hämmästyneenä nosti Maria kauniit silmänsä Attilaa
+kohden: -- Onko se totta?
+
+Attila läheni häntä. -- On. Olen Suomesta kotoisin, yhtä varmaan kuin
+kukaan teistä.
+
+Nyt astui Löfvingkin lähemmäksi ja lausui avomielisemmin kuin ennen: --
+Teissä ei mikään muistuta isästänne eikä äidistänne. Sittenkin tuntui
+minusta ikäänkuin tuntisin silmänne.
+
+Maria seisoi yhä ovenpielessä, mutta astui nyt Löfvingiä kohden ja
+sanoi: -- Isä on vihdoin tullut, mutta hänen täytyi kohta mennä linnaan.
+Luullakseni hänellä oli käskyjä eversti Willebrandille, mutta hän tulee
+tänne kohta kun pääsee. Valtiopäivät lienevät nyt päättyneet, mutta
+isällä oli tuskin aikaa tervehtimiseen, sillä Bildstein ja Grönhagen
+veivät hänet mukanaan, vaikka hän oli niin väsynyt, että tuskin pysyi
+jaloillaan. Vanhat haavat ovat isää kovin vaivanneet matkalla; toin
+hänelle patjan, jotta hänellä kohta olisi jotain mihin nojautua.
+
+Marian kylmyys vaikutti Attilaan vastenmielisesti.
+
+-- En tahdo enään häiritä, sanoi hän Löfvingille, tarttuen hattuunsa ja
+hansikkaihinsa.
+
+-- Meitä ette häiritse. Majuri ei ehdi varsin pian, ja neiti on tottunut
+sotilaihin.
+
+Attila epäillen jäi.
+
+-- Älkää vielä lähtekö, pyysi Löfving. Tahtoisin mielelläni kuulla
+enemmän entisen ystäväni pojasta. Elääkö äitinne.
+
+-- Elää. Hän hoiti minua lapsena. Mutta sittemmin ovat hänen päivänsä
+kolkot ja ihmeelliset. Elämän suuret murheet ovat painaneet hänen
+sieluansa, ja niistä hän on saanut kyvyn nähdä tulevaisuuteen. Hän voi
+ennakolta sanoa ja varoittaa semmoisista, mitä ei kukaan aavistakaan.
+
+Marian kylmyys hävisi tätä kuullessa. Kääntyen Attilaan kysyi hän: --
+Voiko murhe tehdä ihmisen semmoiseksi?
+
+-- Ainakin sanoo äitini, että tuska, murhe ja kaipuu ovat hänet
+semmoiseksi tehneet.
+
+-- Entä te? kysyi Löfving. Kuinka olette tulleet siksi, mikä olette?
+
+-- Ihmettähän se oli. Neljäntoista vuotiaana leikin eräänä päivänä
+muiden sotavankien lasten kanssa Wolgan rannalla. Sinne tuli eräs
+kenraalin poika opettajansa kanssa soutelemaan kymissä. Huimapäinen
+poika juoksi kapealle laudalle, joka oli laskettu kahden proomun väliin,
+putosi siitä veteen ja upposi, vaikka koetimme auttaa. Kun kenraali sai
+tietää, että minä oman henkeni uhalla olin nostanut hänen kuolleen
+poikansa, tahtoi hän minua palkita, ja lopulta hän otti minut
+kasvatuspojakseen.
+
+-- Siis olette kasvatettu Venäjällä? kysyi Löfving.
+
+-- Ainoastaan kuudentoista vanhaksi. Kasvatusisäni oli synnyltään
+saksalainen ja palasi rauhan jälkeen Mainziin. Siellä sain sen
+kasvatuksen, joka teki minut mieheksi.
+
+-- Ja nyt palvelette Venäjän lippua?
+
+-- Niin teen. Pari vuotta sitten tarjosi minulle Viipurin komentaja,
+paroni Buddenbrock, paikan luonansa Viipurissa. Edullisempiakin paikkoja
+oli minulla tarjona Saksassa, mutta kasvatus-isäni oli kuollut, olin
+yksin ja halusin palata tänne.
+
+Maria oli tarkkaan kuunnellut; isän viitta alkoi tuntua painavalta ja
+hän etsi seinästä naulan, johon sen panisi riippumaan. Mutta naula oli
+liian korkealla, ja kun Attila huomasi hänen yrityksensä, tarjoutui hän
+auttamaan, mutta Maria kääntyi pois.
+
+-- Miksi en saa teitä auttaa? kysyi hän ystävällisesti.
+
+-- Autan itseäni, vastasi Maria ylpeästi.
+
+-- Vai niin, ymmärrän! Attila vetäytyi kylmästi syrjään.
+
+Maria katseli häntä tutkivaisesti. Ehkä oli hän ollut väärässä, ehkä
+mennyt liian pitkälle. -- Miksi, kysyi hän vienosti moittien, olette
+vihollistemme puolella, vaikka synnyitte Ruotsin lipun alla?
+
+-- Miksi on niinipuu niinipuu ja mänty mänty? Miksi ette te jäänyt
+Siperiaan, vaikka synnyitte siellä?
+
+-- Mistä sen tiedätte?
+
+-- Tiedän teistä paljon, mutta te ette tiedä minusta mitään, ja meitä
+ylempänä on se, joka ehkä tietää, että kerran saattaa olla tälle maalle
+hyödyksi, että minä kuulun siihen valtakuntaan johon kuulun.
+
+-- Hyödyksi? huudahti Maria pahoillaan ja hämmästyneenä.
+
+-- Ainakin toivon voivani lieventää Suomen huolia, jos sota syttyy.
+
+-- Mitä meidän huolemme teihin koskevat?
+
+-- Luuletteko, että minulla on paljonkaan, mikä minuun koskee?
+Neljääntoista vuoteen en ole ketään voinut omakseni sanoa.
+
+-- Senpä tähden ette ole rakastanut ettekä kaivannut.
+
+-- Sen te, jolla on kaikki, vähimmin käsitätte.
+
+_Maria._ Jos olisitte rakastanut omaanne, niin olisitte tullut
+tiedustelemaan, ja jos olisitte tiedustellut, niin olisitte nähnyt mikä
+surkeus tässä maassa on.
+
+_Attila._ Ettenkö tietäisi?
+
+_Maria._ Sitä pahempi teille, sillä joko ette ole tarpeeksi
+tiedustellut, tietääksenne kuinka tämän köyhän Suomen palasista on
+tapeltu, tahi ei meidän kärsimyksemme teitä liikuta. Olette ehkä valmis
+minä päivänä hyvänsä lisäämään niitä.
+
+Attila katseli katkerin mielin avaruuteen ja äsken ruskeat posket olivat
+nyt kalpeat.
+
+-- Tämä päivä on opettanut minulle paljon, sanoi hän. Kun siellä kaukana
+ikävöitsin päästä tänne, riemuitsin toivossa saada vihdoin rakkaudessa
+ja yksimielisyydessä nähdä näitä synnyinseutujani. Toivoin vielä
+kohtaavani isän ja äidin ystäviä, jotka olivat heitä tunteneet ja
+arvossa pitäneet. Heille kaiketi minä olen tervetullut muistona niistä,
+jotka ovat menneet, mutta joita ei saa unohtaa, ja luulin ettei entisen
+ystävän poikaa ainakaan vihattaisi ellei rakastettaisikaan. Nyt olen
+täällä, mutta unelmastani ei ole mitään toteutunut, ellei talvipakkanen.
+Se käsi, jonka olen tahtonut ojentaa ystävyydessä, siihen ovat
+arastelleet tarttua. Ne, joita ikävöitsin ja tahdoin maanmiehinä
+tervehtiä, ne muljottavat ensin pukuani ja kääntyvät sitten pois
+ikäänkuin telottajasta. Lyhyt on ollut tervehdykseni täällä, mutta pitkä
+on oleva jäähyväiseni.
+
+-- Kyllä voi maa menettää miehen, jos mies voi menettää maan, sanoi
+Maria.
+
+Löfving tahtoi sovittaa. Hän ymmärsi kumpaakin ja kysyi katsellen
+Attilaa: -- Miksi tulette maan vihollisena?
+
+_Attila._ En minä mitään taida suurten rajuille riidoille. Minäkö voisin
+ehkäistä Tukholman ja Moskovan vihan!
+
+_Löfving._ Tietysti ette, mutta voitte kyllä ratkaista kehenkä liitytte.
+
+_Attila._ Lähinnä Jumalaa on Suomen mies vaikuttanut sen, että nyt
+seison tässä.
+
+_Maria._ Suomen mies!? Pyysikö hän teitä palaamaan?
+
+_Attila._ Pyysi. Kasvatus-isäni oli kuollut ja minä olin yksinäni, mutta
+hänen ystävänsä tahtoivat kaikki avustaa minua. Saatoin valita monta
+uraa, mutta ei yksikään vetänyt minua kokonaan puoleensa. Niin seisoin
+epäröivänä eräänä suvi-iltana, jolloin aurinko laski Rheinin rantojen
+taa. Silloin kaikui sävel, siihen liittyi useampia. Ne kasvoivat
+kokonaisuudeksi ja muodostuivat hiljaa lauluksi, joka herätti lapsuuteni
+muistoja. -- »Yksin istun», kaikui joen toisella rannalla. »Yksin
+istun», kaikui mielessänikin, ja monet unohtuneet muistot virisivät ja
+kantoivat minut tänne kotia. Näin mökkimme erämaassa, näin isän ja äidin
+surussa ja ilossa, mutta ennen kaikkea oman _elämäni_ järven rannalla ja
+hongan juurella. Näin sen kauhean yön, isäni kuoleman ja äitini surun ja
+sitten vangitun suomalaisen joukon Venäjän sisämaissa, Suomen
+kurjuudessaan, niin murheellisena ja kauniina, kehottaen minua tulemaan.
+Siellä saan tavata sitä mikä vielä on omani, ja ehkä löydän sen tien
+mitä minun pitää kulkea.
+
+_Maria._ Kuinka ihmeellistä!
+
+_Attila._ Sinne, sinne korkeaan pohjolaan. Sinne tahdon, sinne täytyy
+minun lähteä. Semmoista ei voi kertoa, se on elettävä. Kun tuolla
+rikkaan luonnon ylellisyydessä ja onnen suosiossa näin elämän loiston,
+mitä luulette sen minulle olleen? Pelkkä todistus siitä, kuinka köyhä
+itse olin. Köyhimmälläkin oli isä ja äiti, sisar tahi ystävä, mutta
+ennen kaikkea oma maa. Siellä saattoi jokainen sanoa: se on minun,
+täällä minua rakastetaan, sinne odotetaan minua palaavaksi. Mutta jos
+minulta kysyttiin mihin kuuluin, niin olin juureton, ajelehtiva lehti.
+
+_Maria._ Mistä sitten tuli se laulu? Kuka osasi laulaa suomeksi kaukana
+Saksassa?
+
+_Attila._ Nuorukainen Käkisalmesta, ratsumies, joka oli seurannut
+Buddenbrockia etelään. Hän ikävöitsi kotia ja veti minut hiljalleen
+muassaan siihen maahan, josta olin lähtenyt.
+
+_Maria._ Mutta ei sen kuninkaan luo, jota teidän pitäisi palvella.
+
+_Attila._ Ehkä palvelette te, ennenkuin kuolemme, keisarillista Venäjän
+lippua.
+
+_Löfving._ Varjelkoon Jumala! Ennen kuolkaamme.
+
+_Maria._ Eikö teitä hävetä nostaa asetta veljiänne vastaan?
+
+_Attila._ Mitä teette itse, kun kohtaatte meitä, jotka seisomme
+Viipurissa?
+
+_Maria._ Viipuri on meidän, ja meidän täytyy valloittaa se takaisin.
+
+_Attila._ Siitä ei tule mitään.
+
+_Maria._ Emme pyydä teiltä lupaa.
+
+_Attila._ Ruotsi on jo liian heikko meidän joukkojamme vastaan.
+
+_Maria._ Ei niin kauvan kuin sydämmemme on taistelussa mukana.
+
+_Attila._ Sydämmenne kääntyy meidän puoleemme. Niinkauvan kuin Suomi on
+Ruotsin rajavartijana uhrataan se, tallataan aseiden kalskeessa ja
+veressä.
+
+_Maria._ Ehkä moni meistä kaatuu, mutta entä sitten; toisia kasvaa ja ne
+kaikki katsovat meihin ja kulkevat meidän jälkiämme. Jos nekin kaatuvat,
+niin kaatuvat he vapaina miehinä.
+
+_Attila._ Minä palvelen Venäjää ja pysyn sille uskollisena, mutta silti
+en ole orja.
+
+Puhe lakkasi kun äkkiä Martti astui sisään. Suorastaan meni hän Attilaa
+kohden, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: -- Terve tultua. Tiedän että
+olet Sakari, ja minähän olen Martti.
+
+Attila pudisti Martin kättä. -- On täällä siis yksi, joka sanoo minua
+tervetulleeksi. Enempää en pyydäkään ennen lähtöäni.
+
+Martti hymyili kummastellen. -- Minne siis menet? Heitä nuo venäläiset
+korut. Rupee Wrangelin palvelukseen tahi Sprengtportin, niin seisomme
+saman lipun alla.
+
+Tyynesti vastasi Attila: -- Yhtä mahdotonta kuin on sinun käydä meidän
+kanssamme, yhtä mahdotonta on minun käydä teidän kanssanne.
+
+Martti päästi Attilan käden ja katseli kysyväisenä muita.
+
+-- Kyllä näet, ettei hän kuulu meihin, sanoi Maria jyrkästi ja kylmästi.
+
+-- Etkö kuulu meihin, kysyi Martti hämmästyneenä. Mihinkä sitten kuulut?
+Tottahan jäät tänne.
+
+Attila vetäytyi takaisin: -- Minulla on velvollisuuteni niinkuin
+sinullakin, mutta jos tiemme käykin eri suuntiin, älkäämme riidelkö. Kun
+sota tulee, silloin on toista, silloin iskekäämme taistelussa.
+
+Martin reipas iloisuus hänen astuessaan sisään oli nyt haihtunut ja
+pettynyt toivo ilmaantui hänen äänessään, kun hän sanoi: -- Luulin sinun
+halunneen meille kuten kotiisi ja kuninkaasi luo.
+
+-- Tahdoin nähdä teitä, mutta meidän täytyy erota. En kuulu enään tänne.
+Minun täytyy lähteä.
+
+-- Sen kyllä näkee, ilkkui Martti. Olet meille liian komea ja liian
+järkevä.
+
+-- Teet mulle vääryyttä, sillä samalla oikeudella kuin sinä kannat
+värejäsi, kannan minä omiani.
+
+Attilan kylmä tyyneys ärsytti Marttia vielä enemmän, ja hän jatkoi
+pilkaten: -- Viisas kana munii joskus nokkosiin. Jos olisit ollut siksi
+viisas, että olisit tullut tänne virsuissa ja sarkatakissa, niin ei
+olisi sinun tarvinnut puhua kauniisti. Olisimme uskoneet sinua ilmankin,
+ja siten olisit helpommin voinut vaania asematamme ja sitten luisua
+takaisin herrasi luo kielimään mitä olit nähnyt.
+
+Menettämättä malttiansa katsoi Attila uhaten kiihkeään vastustajaansa ja
+vastasi väkisellä tyyneydellä: -- Venäjän soturin ei ole tarvis vaania
+eikä luisua. Siitä saat kohta todistuksen, jos tahdot. Tuossa on
+hansikkaani!
+
+Näin sanoen viskasi hän toisen hansikkaansa Martin jalkojen eteen. Tämä
+nosti sen ja sanoi vihan vimmassa: -- Olen valmis!
+
+Molemmat olivat valmiit paljastamaan miekkansa, mutta Löfving riensi
+väliin ja eroitti heidät. -- Säästäkää veljesvihat, kunnes tapaatte
+toinen toisenne lippujen alla! Nyt on minulla valta.
+
+Attila ojensi kätensä Löfvingille. -- Hyvästi, sanoi hän. Olette hyvä ja
+rehellinen vastustaja. Että olen saanut teitä nähdä on minulle kylliksi.
+
+Voimatta enään hillitä harmiansa, riensi hän pois. Mutta Martti ei
+tyytynyt. Hän kohotti nyrkkinsä ja loi salamoivan katseen Löfvingiin. --
+Ei tuon olisi pitänyt saada lähteä kurittamatta!
+
+-- Anna hänen olla, vastasi Löfving hiljaisesti. Mistä sinä tiedät ketä
+tässä olisi ollut kuritettava?
+
+Martti vaikeni. Hänestä oli isä käsittämätön. Hänkin lähti.
+
+
+
+
+13.
+
+
+Kun Martti oli lähtenyt, vallitsi hiljaisuus tuvassa. Löfvingistä tuntui
+kuin olisi lattia polttanut hänen jalkojansa. Paikalleen uunin ääressä
+jäi hän seisomaan, mutta piippuansa hän ei sytyttänyt. Maria hyöri,
+etsiäkseen sijaa isällensä, kun Buddenbrockille aiottua sänkyä ei saanut
+käyttää. Mutta samassa olikin majuri ovessa, ja huudahtaen: -- Isä, isä,
+riensi Maria häntä vastaan. Löfvingkin tervehti iloisesti, ja paljon oli
+ystävillä puhuttavaa. Majuri valitti matkan rasituksia, ja semminkin
+ettei ollut mistään rahallakaan ruokaa saatavissa. Löfving tiesi, että
+sama oli laita ympäristön kylissä. Rahvas korjasi jo metsiin mitä sillä
+oli.
+
+-- No, hyvä Löfving, sanoi majuri, nyt meillä taas on kaikki valmiina.
+Ennen iltaa julistetaan sota.
+
+-- Täällä Lappeenrannassa tiedämme sen ilman julistustakin.
+
+-- Olet tänään tuonut tärkeitä tietoja Venäjän puolelta.
+
+-- En tiedä lienevätkö ne uutisia asianomaisille; useita päiviä on jo
+puhuttu vihollisen tulosta. Armfeltin aikana kiitti päällystö saaduista
+tiedoista, mutta tätä nykyä palkitaan tiedustelijaa tiuskauksilla, ja
+raportit pidetään vaarallisena valheena, koska ei saa säikäyttää
+armeijaa.
+
+Sprengtport ei voinut evätä tätä puhetta, mutta ei tahtonut myöntääkään.
+-- Meidän kaikkien täytyy kuitenkin antaa henkemme valtakunnan
+pelastukseksi.
+
+Majurinrouvan tulo katkaisi keskustelun, ja tervehdittyänsä lähti
+Löfving ulos, ettei hän puolisoita häiritsisi.
+
+Rouva riensi miehensä luo, syleili häntä:
+
+-- Vilho, ettäkö vielä kerran eläissäni näen sinut!
+
+Sprengtport hellästi syleillen vaimoansa sanoi: -- Et usko, Elsani, mitä
+olemme saaneet kestää. Sota on julistettu.
+
+Rouva kalpeni hieman. -- Hattujen juonia olemme kuulleet tänne saakka,
+ja ken ei ole itkenyt, se on manannut.
+
+-- Ruotsin ystävyydestä olemme nyt selvillä, vastasi majuri. Suokoon
+Jumala, että saisimme sanoa sille jäähyväiset.
+
+Rouva alakuloisena oli vaiti, mutta alkoi sitten uudestaan: -- Totta te
+viimeiseen saakka koetitte säilyttää rauhaa.
+
+-- Koetimmeko! Taistelimme hengen edestä ja monet rehelliset
+ruotsalaiset liittyivät meihin, mutta mitään järjestystä ei ollut
+olemassa enään. Ranskan rahoilla ostivat Hatut ääniä sodan puolelle.
+Puolueraivo ja sotainto leimusi niin, että Tukholma tuntui
+hulluinhuoneelta. Mitä ikinä meidän puoleltamme sanottiinkin, vastattiin
+siihen röyhkeydellä, ja äänestyksessä meidät voitettiin. Niin kävi, kun
+Didron ja Liljenstjerna vaativat, ettei pitänyt lähettää mitään
+sotaväkeä Suomeen ilman säätyjen myöntymystä. Maamarsalkka Levenhaupt
+piti semmoista lainrikkomista vähäpätöisyytenä, joka ei ansainnut
+semmoisen melun nostamista, jos siirrettiinkin muutamia rykmenttejä
+Ruotsista Suomeen.
+
+_Majurinrouva._ -- Ja se mies pannaan ylipäälliköksi!
+
+_Sprengtport._ -- Sillä korvataan hänen intonsa sodan asian ajamisessa.
+
+_Rouva._ -- Oli kai semmoinen kiire saada sota julistetuksi, ettei
+odotettu meidän edustajiamme, jotka eivät Joulukuussa voineet päästä
+Tukholmaan.
+
+_Sprengtport._ -- Tietysti, mutta kyllä me sentään pidimme melua. Isäsi
+ja minut uhattiin heittää ulos.
+
+_Rouva._ -- Sepä oli selvää kieltä.
+
+_Sprengtport._ -- Kun sota vihdoin oli päätetty, sanoi yksi meidän
+talonpojistamme: »Veriset päät ja Suomen menettäminen siitä lopuksi
+tulee.» Mutta siihen vastasi Lewenhaupt: »Erämaita on Ruotsilla vara
+menettääkin. Menköön Suomi!»
+
+_Rouva._ -- Ne sanat kostakoon heille Jumala. Mutta sinä olet kalpea,
+kipeä, Vilho!
+
+_Sprengtport._ -- Olen liiaksi voimia kuluttanut; täytyy kestää mitä ei
+voi välttää. Aina samaa uudestaan. Aina verta, aina valtiollisia juonia.
+Ja kellä on Suomessa lapsia, hänen täytyy surra, että niillä on samat
+kärsimykset edessään. Jos hengissä palaan, niin saattaa kaikki käydä
+hyvin, mutta jos kaadun, ja ehkä sinäkin, mihin joutuu Mariamme ja pieni
+Yrjö Maunumme!
+
+-- Älä meitä ajattele, sinun täytyy nyt levätä.
+
+Majurinrouva järjesti patjat penkille ja levitti huivin hänen ylitsensä.
+Mutta samassa häämöitti kaksi sinikeltaista töyhtöä akkunan edustalla,
+ja huolissaan ettei kukaan pääsisi majuria häiritsemään, riensi rouva
+ulos. Mutta ovessa hän jo tapasikin Buddenbrockin ja Wrangelin. Hän
+koetti estää heitä tulemasta, mutta väittely joutui majurin korviin, ja
+käsittäen että se koski häntä, nousi hän ja tuli ovelle.
+
+-- Kas, tuossahan hän on! huudahti Buddenbrock avoimin sylin rientäen
+häntä vastaan. Tunnetko minua, Sprengtport? 30 vuotta on siitä kun
+erosimme.
+
+Majuri teki ojennuksen esimiehen edessä. -- Kenraalimajuri Buddenbrock,
+vastasi hän tervehtien.
+
+-- Sinulle on vääryyttä tehty, Sprengtport! sanoi Buddenbrock, ojentaen
+hänelle kätensä. Sinun pitäisi olla kenraali samoinkuin minä. Syy ei ole
+minun, eikä se saa häiritä ystävyyttämme. Sano veljeksi kuten ennenkin.
+-- Tunnetko tuota? kysyi Buddenbrock osoittaen Wrangelia.
+
+-- Wrangel, oletko täällä?
+
+Ilosta säteilevin silmin tervehtivät nuo kolme asetoveria toinen
+toistansa.
+
+-- Mitä uutta Tukholmasta? kysyi Wrangel virkeästi, mutta odottamatta
+vastausta keskeytti Buddenbrock: -- Onko Lewenhaupt jo matkalla tänne?
+
+-- Ei vielä, vastasi Sprengtport. Lähdin Tukholmasta ennen valtiopäivien
+loppua. Olin saanut tarpeekseni.
+
+Buddenbrockin silmät loistivat tyytyväisyydestä. -- Koko Tukholma on nyt
+kai sodan puolella, kysyi hän.
+
+Mutta synkkänä vastasi Sprengtport: -- Viha Venäjää vastaan on yltynyt
+raivoksi. Kreivi Bestusheff ei saa rauhassa liikkua kaduilla. Hänen
+akkunansa särjettiin, ja pelättiin että roistoväki ryntää taloon.
+
+Vrangel piti asemaa arveluttavana. Niin pitkälle hän ei luullut
+hulluuden menevän.
+
+-- Tukholma, jatkoi Sprengtport, on nyt ihan hurjana ilosta, kun sota on
+julistettu. Riemulla ei ole mitään rajaa.
+
+Majurinrouva oli astunut tupaan, kuullut miehensä viime sanat ja kysyi
+synkällä vakavuudella: -- Eikö edes naiset ymmärrä itkeä?
+
+-- Vaimoni, esitti Sprengtport. Paroonit Buddenbrock ja Wrangel.
+
+Buddenbrock lähestyi häntä sievästi tervehtien. -- Meidän on hauskaa
+Sprengtportin tovereina tavata tuo vanha sotauros täällä onnen helmassa,
+se on, perheensä luona. Semmoista iloa ei hänellä ennen ollut.
+
+_Majurinrouva._ Ettekä sittenkään epäile riistää sitä häneltä. Kerrotaan
+varmana asiana, että paroni Buddenbrockilla on sotajulistus taskussaan.
+
+_Buddenbrock._ -- Majurinrouva Sprengtportilla on oikeus ennen muita
+kuulla tämä uutinen, sillä paljon merkitsee, että on ollut kaikkein
+parhaita Kaarle kuninkaan seuraajista, ja sitä on Vilho Sprengtport,
+teidän puolisonne ollut.
+
+_Majurinrouva._ -- Tahtoisin että hallitus olisi tyytynyt niihin
+urhouden osoitteisiin, joita meidän miehemme ovat suorittaneet. Parempi
+olisi ollut säilyttää Venäjän ystävyyttä.
+
+_Buddenbrock._ -- Ja minä toivoisin, että voisitte kuulla, miten
+innostuneita ruotsalaiset naiset ovat sotaan. Vakuutan teille, että
+heillä on puoleksi kunnia siitä, mikä meitä kaikkia elähyttää.
+
+_Majurinrouva._ -- Sitä en käsitä.
+
+_Buddenbrock._ -- Esimerkiksi minun vaimoni. Hän eräänä iltana sanoi,
+että hän oli valmis 20 vuotta kestämään tuskia helvetissä, jos saisi
+ilon nähdä meidän hyökkäävän kostamaan Venäjälle.
+
+_Majurinrouva._ -- Siitä vaan huomaa, ettei Ruotsi koskaan ole kokenut
+sitä mitä me. Siellä istutaan turvassa, kun meillä kaikki hävitetään ja
+menehtyy. Ihmetellään sitten meidän pelkoamme. Mutta jos tätä kestää,
+täytyy meidän turvautua Venäjän ystävyyteen. Ruotsi ajatelkoon sitten
+mitä tahtoo.
+
+_Buddenbrock._ -- Vahinko vaan ettei Bestusheff kuullut näitä sanoja,
+mutta onneksi teille, että sanoitte ne vaan minulle.
+
+_Majurinrouva._ -- Jos Hatut tunnottomuudessaan uudestaan heittävät
+meidät Venäjän ja Ruotsin tykkien väliin, niin eipä heidän olisi pitänyt
+unhottaa sitä päivää, jolloin tsaari Pietari kuljetti kuningas Kaarlon
+armeijaa lippuineen, tykkineen Moskovan kunniaportin kautta. Me täällä
+Suomessa alotimme siitä uuden ajanlaskun.
+
+Buddenbrock punastui nähtävästi ja kääntyi selin rouvaan.
+
+Keskustellessaan olivat vastustajat lähentyneet tuvan peräseinää, ja
+seisoivat nyt kumpikin Wrangelin edessä. Sprengtport, joka oli tarkasti
+kuunnellut heitä, sanoi nyt: -- Kunnia Kaarlo XII:nen muistolle, mutta
+väärin hän teki jättäessään Suomen turvattomaksi.
+
+-- Jos ei Suomessa ollut hauska, niin eipä ollut hauskaa Ukrainassakaan,
+naurahti Buddenbrock.
+
+-- Eikä Tobolskissa, lisäsi Wrangel virkeästi. Olemme yhtä ja toista
+saaneet kokea. Kaarlolaisina taistelimme ja voitimme, joutuaksemme
+vihdoin Tobolskiin.
+
+Nämät sanat viehättivät Sprengtportiakin. Ikäänkuin murtuneena kohotti
+hän päänsä ja sanoi, silmät säteilevinä: -- kyllä tunnemme onnen
+vaihtelua, mutta miehinä kestimme kaikki. Ja miehuus meille jäi.
+
+
+
+
+14.
+
+
+Nyt saapui ajutantti ilmoittamaan, että kaupungin pormestari halusi
+puhutella Buddenbrockia, joka siihen suostui. Siten meni majurinrouvan
+viimeinen toivo saada pidättää miehensä luonaan ja hankkia hänelle
+lepoa. Rouva lähti huoneesta.
+
+Pormestari astui sisään. Kuultuansa kaupunkia uhkaavasta vaarasta, oli
+hän saapunut Savonlinnasta ja pyysi nyt neuvoa, miten kaupungin kassojen
+ja varastojen kanssa oli meneteltävä.
+
+-- Ne jätätte paikoilleen, vastasi Buddenbrock. Älkää tehkö mitään.
+
+Pormestari ei näyttänyt tyytyvän semmoiseen vastaukseen. Hattu kädessä
+seisoi hän liikahtamatta kenraalin edessä, joka niinikään istui
+liikkumattomana. Pormestari oli tullut tänne saamaan hyviä neuvoja
+esivallalta, mutta kun korkeat herrat nähtävästi eivät käsittäneet
+häntä, jatkoi hän:
+
+-- Porvaristo on pyytänyt minua ilmoittamaan, että jokainen on valmis
+auttamaan Lappeenrannan omaisuuden talteen saattamisessa.
+
+Buddenbrock teki kädellään torjuvan ja rauhoittavan liikkeen. --
+Lappeenrannan kassat ja varastot ovat täällä yhtä hyvässä tallessa kuin
+jos olisivat Tukholmassa.
+
+-- Mutta, intti pormestari, sodan pelko kasvaa joka hetki. Kaupungin
+asukkaat valmistautuvat pakoon.
+
+Buddenbrock kiihtyi: -- Paeta he eivät saa. Viekää heille paroni
+Buddenbrockilta käsky, että jokainen pysyköön alallaan. Kuningas on
+määrännyt minut ylipäälliköksi, minä toistaiseksi hoidan maan
+puolustusta ja takaan ettei kaupunkia uhkaa mikään vaara. Sota
+julistetaan jo tänään, mutta nukkukoot rauhassa, sillä ensiksikin ei
+vihollinen rohkene tulla tänne, ja jos rohkeneekin, niin lyömme hänet.
+
+Pormestari seisoi hetken epäröivänä, mutta sitten kumarsi hän ja lähti
+huoneesta.
+
+Tuskin oli hän mennyt, kun Wrangel nousi ja astui Buddenbrockin eteen.
+-- Mitä ajattelet kun kiellät naisia ja lapsia aikoinaan etsimästä
+turvaa?
+
+-- Aijon itse turvata heitä.
+
+-- Varsin hyvä. Mutta niin suurta edesvastuuta en tahtoisi kantaa. Mitä
+Sprengtport sanoo?
+
+Majuri katsahti heihin syrjäisestä paikastaan: Minun mielipiteeni
+tunnette. Se saa jäädä sanomatta.
+
+Buddenbrock nousi: -- Otan edesvastuulleni että täällä kaikki jää
+paikoilleen, sillä jokainen paon yritys masentaisi sotamiehiä.
+
+Siihen ei vastattu. Yleinen alakuloisuus tuntui mielissä, ja Wrangel
+valmistautui lähtemään, mutta Buddenbrock pyysi häntä vielä viipymään ja
+toivoi, että vanhat toverit pitäisivät hyvänään aterian, jonka hän aikoi
+laitattaa. -- Heittäkäämme nyt huono tuuli. Ei pidä huolehtia siitä,
+mitä ei voi muuttaa.
+
+-- Parempi olisi ennakolta ajatella, kuin katua sitä mitä ei saa
+muutetuksi, vastasi Wrangel tuimasti, kävellen hattu kädessä.
+
+Majuri arveli, että kun nyt sotajulistus oli Pietarissa, niin oli teko
+tehty, mutta näin onnettomasta asemasta saattoivat hullut, vaan ei
+järkevät miehet iloita.
+
+Buddenbrock hengitti syvään ja lausui suurimmalla kummastuksella: -- Jos
+olisi koko maailma sanonut minulle, että urhoolliset asetoverini joskus
+esiintyisivät tuommoisina raukkoina, niin olisin pannut pääni pantiksi,
+että se on valhe. Mutta nyt saa Ruotsi kiittää Jumalaa, että uusi polvi
+osaa säilyttää isien kunniaa vaikka vanhat -- --
+
+-- Vaiti! huusi majuri, iskien tuimasti nyrkillä pöytään. Raadellut
+ruumiimme todistavat kuinka olemme isänmaata palvelleet.
+
+-- Rauhoitu, Sprengtport, pyysi Wrangel. Jos Lewenhaupt ja Buddenbrock
+ovat anoneet saada käydä Ruotsin hamerykmenttien edessä ja luulivat
+meidänkin niihin kuuluvan, niin on se uusi todistus Hattujen
+tyhmyydestä.
+
+Onneksi astui sisään kaksi nuorta upseeria, Hubert ja Ring, tuoden
+kansliasta papereita Buddenbrockille, mutta tämä silmäiltyänsä niitä
+pikaisesti laski ne pöydälle. -- Jos Myssyt saisivat hallita, niin pian
+Ruotsi ryömisi Venäjän jalkain juuressa ja suutelisi keisarin kenkiä
+pelastaaksensa Suomen. Mutta kiitos Hatuille, siten ei käy koskaan.
+Miekka kädessä osaamme suojella oikeutemme hallita Pohjassa. Eikö niin?
+sanoi Buddenbrock nuorille.
+
+-- Totta kai, huudahtivat nämä. Me taivutamme Moskovalaisen niskan,
+vakuutti Ring ylpeästi.
+
+-- Ja valloitamme takaisin kaikki Suomen lahden rannikot, lisäsi Hubert.
+
+Sprengtport huokasi. -- Nyt tietää yksin Jumala mitä otetaan, mitä
+annetaan.
+
+Mutta nuoret arvelivat, että helppo siitä on saada tieto. Olivat, näet,
+kuulleet eräästä ihmeellisestä ämmästä, joka äsken oli tullut
+Lappeenrantaan ennustamaan ihmisille. Häntä sanottiin Tasmaksi, ja
+paljon väkeä kuului kokoontuvan hänen ympärilleen, sillä ihmeellisesti
+hän kertoi heidän salaisuuksiansa ja selitti tulevia asioita.
+
+Puoleksi piloillaan päätettiin hänet kutsua, ja nuoret upseerit lähtivät
+häntä hakemaan.
+
+Kun herrat olivat jääneet yksin, sanoi Sprengtport nolomielisenä: -- Ei
+ole tarvis tutkia tulevaisia. Täällä ei voi käydä muuten kuin yhdellä
+tavalla.
+
+Suuttumuksen katse leimahti Buddenbrockin silmistä. -- Vielä sana, ja
+minä raporteeraan, että te molemmat miehuuden puutteesta olette
+kykenemättömät pysymään virassanne.
+
+Wrangel tarkasti häntä ylevästi. -- Yksi valhe lisää Hattujen
+raporteissa.
+
+Buddenbrock punastui: -- Koska olen valehdellut?
+
+-- Viimeksi kun ilmoitit hallitukselle, että täällä kaikki oli hyvässä
+puolustusjärjestyksessä, vaikka suomalaiset käyvät rääsyissä ja näkevät
+nälkää.
+
+-- Minusta täällä kaikkialla tuntuu paistin haju, nauroi Buddenbrock.
+
+-- Kyllä se meidän nenäämme tuntuu, jatkoi Wrangel, mutta ei
+sotamiesten. Ja mitenkä on aseiden laita, terättömät miekat, lukottomat
+pyssyt, ruuti vanhoissa tupakkamasseissa. Entä linnat? Wrangel kääntyi
+Sprengtportin puoleen: -- Arvaappas, Haminassa ei ole yhtään
+ulkovarustusta, joka pitäisi ympäristön ylänköjä puhtaina, ei yhtään
+nostosiltaa. En huoli puhuakaan kaikesta kurjasta mitä on tehty, enkä
+siitä mitä olisi pitänyt tehdä.
+
+_Sprengtport._ -- Ja sittenkin tämä Buddenbrock kirjoittaa, että kaikki
+on oivallisessa kunnossa.
+
+_Buddenbrock._ -- Mitä hyötyä olisi vaivata hallitusta asioilla, joita
+kuitenkaan ei voida muuttaa?
+
+_Sprengtport._ -- Mitä sitten koko puolustuksesta. Parasta on heittää
+Suomi oman onnensa nojaan.
+
+Siihen ei vastannut kukaan, mutta katkaistaksensa vaitioloa kysyi
+vihdoin Buddenbrock leppeästi: -- Ensikertaako täällä taistellaan? Yksi
+ruotsalainen vastaa kymmentä vihollista.
+
+Wrangel asettui kysyväisenä Buddenbrockin eteen. -- Olet näemmä
+unhottanut mitä sanoit, kun kuljimme punaisen torin yli Moskovassa.
+
+-- Minä vannoin kostavani, vastasi Buddenbrock.
+
+-- Kyllä, mutta sinä kirosit sitä mielettömyyttä, joka oli syössyt
+meidät tähän kuiluun. Silloin huomasit erehdykset, nyt teet niitä itse.
+
+Buddenbrock keikautti itsetietoisena päänsä taapäin: -- Minä en ole
+syyllinen hallituksen erehdyksiin. Minä pesen käteni.
+
+-- Ja minä, sanoi Wrangel lyhyesti ja ratkaisevasti, vaadin loppua tästä
+sanasodasta. Joka ei tahdo seurata, jääköön tänne.
+
+Wrangel lähti nopein askelin, mutta pysähtyi hengittämään raitista
+ilmaa. Tavallisesti oli kuja Löfvingin pirtin kohdalla ihmisistä tyhjä,
+mutta nyt sillä kulki väkeä, joka palasi kaupungista uutisia
+kuulustelemasta. Liikettä lisäsi kaupungin karja, kilisevine kelloineen
+ja lasten ajamana. Buddenbrock ja majurikin tulivat ulos ja pysähtyivät
+samoin kuin Wrangelkin. Rientäen saapui vihdoin Ring. -- Tuossa on ämmä,
+sanoi hän hiljaa. Kyllä hän ottaa povataksensa.
+
+Nuo kolme päällikköä kääntyivät tuntemattomaan päin. Hän oli kalpea,
+hento muija, harmaahapsinen, silmät kummalliset ja syvään painuneet.
+Hänen pukunsa oli tavallinen Viipurinpuoleinen, raitainen hame ja
+valkonen linnikko päässä. Syvästi niiaten pysähtyi hän vähän matkan
+päähän korkeista herroista, mutta Buddenbrock viittasi häntä tulemaan
+likemmäksi ja sanoi ruotsiksi: -- Kerropa mitä minulle tähän saakka on
+tapahtunut ja mitä vasta tapahtuu.
+
+Kun Sprengtport oli kääntänyt sanat suomeksi, tarttui ämmä Buddenbrockin
+käteen ja tarkasti sen viivoja. Sitten hän lykkäsi sen vähän
+loitommaksi, yhä silmäillen sen hienoja juovia, mutta silmät eivät enään
+näyttäneet kiinnitetyiltä siihen mikä niiden edessä oli, vaan
+tuijottivat ikäänkuin avaruuteen.
+
+-- Teillä on korkea ja tuuhea sukupuu. Suuri kunnia ja suuret rikkaudet
+ovat takananne, sanoi hän.
+
+-- Ehkä vielä suurempia edessäni.
+
+-- Päänne yli kohoaa tuuheampi oksa kuin teidän.
+
+-- Se varmaankin on poikani.
+
+-- Ei ole poikanne. Hänen viivansa käyvät näin, ja --
+
+-- Ja mitä?
+
+Tasma päästi hänen kätensä. -- En tiedä.
+
+-- Tiedät kyllä, ja tahdon tietää mitä näet.
+
+-- Ei se ole hyvää.
+
+-- Olkoon vaan. Tahdon tietää kaikki.
+
+-- Tuo suuri, tuuhea oksa kasvaa ylitsenne kaikilta tahoilta ja
+tukehuttaa teidät. Teitä odottaa väkivaltainen ja häpeällinen kuolema.
+
+-- Kuinka kamalaa! nauroi Buddenbrock. Anna hänelle tuo raha,
+Sprengtport.
+
+Mutta Tasma ei tarttunut siihen. -- Kiitos, teidän armonne, minä en
+koskaan ota maksua.
+
+-- Miksi et, olethan köyhä.
+
+Mutta Tasma hymyili surullisesti. -- Jumala soi minulle ennustuslahjan
+sairastaessani venäläisessä vankeudessa, ja sen sain kai neuvoakseni ja
+varoittaakseni. Sentähden en ota maksua.
+
+-- No, entä te, hyvät herrat, ettekö tahdo kuulla kamalasta
+kuolemastanne? kysyi Buddenbrock.
+
+-- Olkoon menneeksi, vastasi Sprengtport ja ojensi kätensä ämmälle.
+
+Mutta samassa kuului surkeita valitushuutoja, ja voivottaen näkyi
+lyhyenläntä, luiseva ukko, mekko yllään ja virsut jalassa astuvan
+kujalla naisväen ympäröimänä. -- Voi, voi! parhaat elukat, mihinkä nyt
+joudun?
+
+-- No, mikä nyt? kysyi Wrangel. Ei kukaan vastannut, mutta ukko lähestyi
+aivan masentuneena ja väkijoukko seurasi häntä. -- Mikäs on? Sotako on
+julistettu?
+
+-- Ei taida olla, valitti ukko, mutta voi niitä ruotsalaisia, kruunun
+miehiä! Voi, voi, missä on Löfvingin rouva? Ottivat hänen lehmänsä ja
+Hiitolan ja Tellan.
+
+-- Onko totta mitä sanotte? kysyttiin usealta taholta.
+
+-- Kyllä on, nyyhkytti paimen.
+
+-- Kuka otti?
+
+-- Kruunu otti sotaväen tarpeeksi.
+
+Sehän luonnollista, täytyihän väen saada ruokaa, ja kun ei itsellä
+ollut, niin otettiin mistä saatiin.
+
+-- Kruunu ei ota ilmaiseksi, se maksaa kaikki, huomautti Wrangel.
+
+-- Kyllä tietysti, myönsi paimen. Kymmenen riksiä hyvästä lehmästä.
+
+-- Verirahoja, huudettiin joukosta. Ryöstävät meiltä köyhiltä
+suomalaisilta viimeisetkin. Paras on viedä kaikki metsään, kaivaa
+maahan.
+
+Samassa kuului rummunpärrytys. Kujanristeyksessä seisoi vääpeli
+rummuttajan kanssa ja suuri paperi kädessä, josta hän luki ilmoituksen,
+että kuninkaallinen majesteetti oli ollut pakotettu julistamaan sodan
+Venäjää vastaan, kehoittaen kaikkia uskollisesti puolustamaan Ruotsin
+valtakuntaa. Siihen lisäsi hän: Kenraali Buddenbrock käskee
+Lappeenrannan asukkaita olemaan levollisina ja kieltää pakenemasta.
+
+Väki kuunteli kauhistuneena. Eikö saa henkeänsä pelastaa? Koko vanhempi
+sukupolvi oli ollut muassa Isonvihan hirmuisuuksissa. Tiedettiin mitä
+sota on.
+
+-- Voi meitä, kuului kaikkialta. -- Voi meitä!
+
+Wrangel, joka toisten upseerien kanssa oli katsonut ja kuunnellut tuota
+melua, kääntyi liikutettuna Buddenbrockin puoleen: -- Kamalaa on kuulla
+väen kauhistusta.
+
+Buddenbrock kohautti olkapäitään: -- Heidän täytyy alistua ja tukea
+meitä.
+
+-- Entä jos sanoisin, että ehkä eivät tee sitä, intti Wrangel.
+
+-- Joutavia, meille puidaan nyrkkiä, mutta vihollista vastaan tapellaan.
+
+Buddenbrock kääntyi lähteäksensä, ja asekumppanit seurasivat häntä,
+mutta väki, huolimatta äskeisestä kiellosta, huusi uudestaan: --
+Paetaan, paetaan, kohta saattaa olla liian myöhäistä.
+
+-- Ei saa kukaan lähteä kaupungista, komensi vääpeli, se on kielletty.
+
+Siihen ei kukaan vastannut, mutta tiellä näkyi yksinäisenä ja jylhänä
+Tasma.
+
+-- Tehkäät haudat avaroiksi! huusi hän. Kuolema käy ympäri etsien
+omaansa.
+
+-- Kuulkaa! Tuossa hän taas huutaa, kuiskasi väki kauhistuneena. Nyt jo
+kolmatta päivää.
+
+Tietäjätär lähestyi ja huusi taas varoittaen:
+
+-- Tehköön myttynsä kellä on myttyyn pantavaa. Paetkoon ken voi!
+
+Ensimmäisestä hämmästyksestä toivuttiin vähitellen ja muuan vanha ukko
+rohkaisi mieltänsä. -- Oletko taas nähnyt jotakin? kysyi hän.
+
+-- Neljä kauheata tulikitaa! Etelästä pohjoiseen, idästä länteen, niiden
+välissä hautausmaa ja kaikki kuolleet nousivat haudoistaan. Näin
+jättiläishaamun kääreissään; sumuna kulki hän etsien kultaista kruunua.
+Se oli Kaarle-kuningas. Hänen edessään vyöryivät liekit palavana roviona
+ja tulvivat Lappeenrannan yli, niin että se vaipui metsineen, vuorineen,
+kaikkineen. Ja kuningas väänteli käsiään, viittasi kuiluun ja huusi
+kuolleille: Kaikki on ollut turhaa! Mutta kuolleet kohottivat
+käsivarsiansa taivasta kohti ja lauloivat pyhää virttä, häviten
+liekkeihin. Tuuli lauloi valitusvirttä niistä, jotka nyt kulkevat
+kuolemata kohti.
+
+Käsivarret riipuksissa ja hehkuvat silmät avaruuteen nostettuina seisoi
+siinä Tasma. Ei rohjennut kukaan häiritä häntä, mutta liikahtamatta
+paikaltaan kuiskasivat ihmiset kauhun jähmetyttäminä: -- Se tietää
+maailman loppua!
+
+-- Katso, huudahti tietäjätär äkkiä: Katso, verta pärskyy ilmassa.
+Katso! Kuolleet viittaavat. Paetkaa. Voi teitä! voi!
+
+
+
+
+II Luku.
+
+Marttilan leirissä.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Lappeenrannasta kulkee länteenpäin santaharju Luumäelle, missä se alenee
+ja muodostaa Marttilan kankaan. Siellä haaraantui tie siihen aikaan
+Turkuun ja Haminaan. Rehevät hongat humisivat kanervatasangolla, ja sen
+ulkosyrjässä sijaitsi Marttilan kylä, josta miehet nyt olivat otetut
+armeijaan. Tälle tasangolle oli Wrangel asettanut leirinsä, ja koko
+seutu oli senkautta muuttunut. Hakokojuja ja valkosia telttoja oli
+sekaisin, ja niiden välissä liikkui miehiä suomalaisista ja
+ruotsalaisista rykmenteistä. Suven paras osa oli jo mennyt, mutta nummen
+kauneus pysyi vielä entisellään. Kanerva kukki, puolat punertuivat ja
+hongat levittivät siimestä ja tuoksuansa kaikkialle. Oli lämmin päivä,
+ilma raitis ja puhdas. Keveät, valkoset hattarat liitelivät avaruudessa,
+ja aurinko kallistui iltapuoleen.
+
+Leirin läntiseen syrjään oli laskeutunut muutamia sotamiehiä, ja niiden
+edessä mäntyä vastaan nojautuneena seisoi nuorukainen. Vanhin vanhoista
+oli Kornatus, joka arvelematta oli lähtenyt Lappeenrannasta tavataksensa
+täällä pojanpoikaansa, mutta nytkin oli hän tullut liian myöhään, sillä
+uusmaalaiset olivat sitä ennen aamulla ratsastaneet pääkortteeriin. Kova
+iskuhan se oli, mutta tuo vastoinkäyminen tuntui kuitenkin helpommalta,
+kun hän täällä tapasi vanhoja kumppaneita. Heidän luonansa sopi levähtää
+ja purkaa sydäntänsä sekä katsella kuinka tähän aikaan elettiin
+maailmassa. Lohdutukselta tuntui Kornatuksesta, joka vielä seurasi
+nuorta soturipolvea koko rakkaudellaan, kun hän nyt sai nähdä nuo eri
+rykmentit vaan semminkin niiden päällikön Kaarlo Henrik Wrangelin ja
+hänen toimenpiteensä. Tuo nykyään korkea herra ei ollut mikään outo mies
+Kornatukselle, joka oli ollut hänen myötänsä sinä aikana, jona Wrangel
+19 vuotiaana palavin sydämmin oli rientänyt lippujen alle
+taistellaksensa Kaarlo kuninkaan riveissä. Palattuansa venäläisestä
+vankeudesta jäi Wrangel rykmentin päällikkönä Suomeen, ja siten oli
+sotavanhus, vaikkakin kaukaa, kuullut hänen elämästään ja toimistaan.
+
+Nyt istui vanhus sammaltuneella kivellä korkeiden, humisevien honkain
+varjossa, ja kahdella likeisellä kivellä istuivat hänen pitäjäläisensä
+Kolmhalko ja Hohti, molemmat yli 50 vuoden ikäisiä, joiden isien kanssa
+Kornatus oli ollut ystävä. Hekin kuuluivat Husulan aateliin, mutta he
+olivat nyt siirretyt hämäläisiin. Heidän edessään seisova nuorukainen
+oli Vehkalahdelta ja Husulan talon nuorin poika. Vaaleansininen puku,
+valkoinen kauluri ja valkoinen töyhtö ilmaisivat, että hän kuului
+Karjalan rakuunoihin. Vaikka olikin nuori, tunnettiin hänet innokkaaksi
+laulunharrastajaksi. Isä oli nuorena kuollut, ja äiti koetti saada
+lapsellensa jotakin opetusta. Hänen pyynnöstänsä otti majuri Sprengtport
+pojan muassaan Gammelbackaan. Täällä sai hän vapaina hetkinä kehittää
+laululahjaansa, sillä majuri itse rakasti musiikkia, jota paitsi hänellä
+oli naapureina kaksi saksalaista perhettä, jotka isonvihan aikana olivat
+paenneet Suomeen, johon jäivätkin kun Liivi joutui Venäjälle. Tässä
+pienessä piirissä oli soitto ja laulu jokapäiväisenä ajanviettona, johon
+Sprengtportkin mielellään liittyi erittäin kauniilla äänellään. Sinne
+hiipi Juhana Husulakin kuunnellaksensa harppua, klaveeria ja laulua, ja
+vihdoin valkeni sekin päivä, että hän sai olla mukana. Hän oli nyt
+erossa Gammelbackasta ja sikäläisistä ystävistä, mutta kanteleensa
+kuletti hän muassaan ilossa ja surussa. Nytkin oli se muassa, männyn
+nojassa niinkuin hän itsekin. Aateliskirjaan oli Husulan poika,
+samoinkuin koko hänen sukunsa, kirjoitettu Pihlhjertan nimellä, mutta he
+itse olivat pitäneet alkuperäisen nimensä ainakin kotiseudulla.
+Sanottiin että Pihlhjerta-suku oli varsinaista aatelia, eikä vaan, kuten
+muut, talonpoikaisaatelia. Heidän vaakunassansa oli kuvattuna nuolen
+lävistämä sydän ja teräshansikas, ja oli se siis toisenlainen kuin
+muiden ounaansarvi.
+
+Perintötarinoita isien urostöistä virtasi ukkojen suusta, mutta vaikka
+niitä mielihyvällä kerrottiin, niin vielä suuremmalla mielihyvällä
+Husulan nuorukainen niitä kuunteli. Varhain oli hänessä virinnyt halu
+käydä isien jälkiä, ja siinä mielessä oli hän tutkinut sukunsa vanhoja
+muistoja. Nyt oli tämä halu leimahtanut ilmituleen ja vuorotellen
+kertoivat vanhat muinaisia tapahtumia. Hohdin sankarina oli Eero, suvun
+lemmikki, joka 1611 oli lähtenyt talosta taistellaksensa Kustaa Aadolfin
+aatelislipun alla. Nuorena kaatui hän, mutta hänen uskollisuutensa ja
+sankaritöittensä muistoksi käski Stålhandske sittemmin, että Eero Hohdin
+nimi oli maalattava ja poltettava akkunapeltiin Anjalan kirkossa, jossa
+se vielä tänään säteilee.
+
+Mutta oli Kolmhalollakin muistelmia. Hänen isänsä isän-isä oli valittu
+niille valtiopäiville, jotka Kustaa Aadolf kutsui Helsinkiin,
+pyytääksensä apua Puolan sotaan. Aika oli kova, ja uutta verotaakkaa
+pelättiin, mutta silloin nousi vanha Kolmhalko sanomaan, että mitä hyvä
+ja viisas kuningas pyytää, siihen täytyy kansan sitoutua, ja siten
+myönnettiin sekä veroja että miehiä. Sama Kolmhalko kyyditsi sitten
+kuningasta, kun hän lähti Helsingistä, eikä ukko voinut kyllin kehua
+rakasta kuningasta. Ruotsinkin vastenmieliset säädyt myönsivät
+sota-avun, kun kehoitus siihen saapui Suomesta.
+
+-- Ja siunausta siitä sodasta koituikin, sanoi Kornatus. Kun rauha oli
+tehty ja väki päästettiin kotiin, sanoi kuningas meidän miehillemme:
+»Kiitos, uskolliset Suomen pojat! Ilman teitä en olisi koskaan saanut
+aikaan sitä, mikä nyt on suoritettu. Tervehtikää kotolaisia ja sanokaa,
+ettette turhaan ole uhrautuneet. Laatokka erottaa nyt Suomen Ruotsin
+vihollisista, eikä sen yli helpolla kukaan pääse. Karjalaa suojelee nyt
+jylhä Maanselkä, jonka yli ei kukaan kuljeta sotajoukkoja.» -- Niin
+suojeltuna jätti Kustaa Aadolf Suomen ja Ruotsin valtakunnan. Mutta nyt?
+
+Ei vastannut kukaan, mutta synkät kasvot ja surulliset katseet
+ilmaisivat mitä he ajattelivat. Viro ja Liivi olivat menetetyt, Nevajoki
+virtasi Venäjän pääkaupungin läpi, ja kotimaasta oli laikka leikattu.
+Siitä ajasta vaikeni laulu Suomessa. Ihmiset eivät enään ilomielin
+taistelleet vaan epätoivoisina ja lamaantunein mielin. Kahdenkymmenen
+vuoden lumi oli laskeutunut kuolleitten hautojen yli, ja kahdenkymmenen
+suven aurinko vihdoin uudestaan virittänyt toivon elävissä. Kansa oli
+siksi runsaasti vuodattanut verta, ettei se löytänyt sanoja surulleen.
+Ainoastaan jokunen karaistumpi, paljon kokenut pusersi joskus
+sydämmestään veriset muistonsa laulun muodossa. Kolmhalko oli yksi
+sellainen, ja huolimatta siitä, mitä muut ajattelivat tai sanoisivat
+otti hän kanteleen ja alkoi surullisen valitusvirtensä:
+
+      Voi Suomenmaata suurta
+      Kuka olis uskonut,
+      Monta tuhatta vanhaa, nuorta
+      On miekalla hakattu.
+
+      Voi Pälkänehen sota,
+      Kuin oli Suomen maal'
+      Siell vuoti monda verta,
+      Tsaari pääsi vallan pääl.
+
+      Voi sinuas Kyrönpeldo,
+      Näit mond' on ennen ol,
+      Ennen olit eloo täynäns,
+      Nyt kuolleita kuopattu.
+
+      Voi kuing monda vaimo
+      on jäänyt leskeksi,
+      Vihollinen wielä vaino
+      Jättä mond orvoksi.[1]
+
+[1] Kts. Hengellisiä lauluja.
+
+Oli vielä useita värsyjä, mutta Kolmhalko ei jaksanut enempää.
+Miespolvia kestää ennenkuin semmoiset haavat kuin isonvihan kasvavat
+umpeen, ja nyt olivat näiden veristen aikojen muistot uudestaan repineet
+haavat auki.
+
+Laulu oli houkutellut muita sotamiehiä ympärille kuuntelemaan.
+Kanteleensoitto oli täällä harvinaista, ja mieluista vaihtelua oli se
+yksitoikkoisessa leiri-elämässä. Kyllä kuuntelijat tiesivät todeksi mitä
+ukko lauloi. Niin tosiaan oli siihen aikaan. Uudistuisiko se taas?
+
+-- Ei susi koiran kuolemaa itke, mutisi eräs sotamies. Jos on totta mitä
+puhutaan, niin hullusti vaan käy.
+
+Monet muutkin olivat kuulleet pahoja enteitä. Hatut tahtoivat
+valtakunnan turmiota, ainakin Suomen menettämistä. Eipä ruotsalaiset
+ensi kertaa leikanneet kaistoja toisten selästä. Mitä nuo suuret
+välittivät tästä kurjasta maasta. Jos käy Hattujen mielen mukaan, niin
+on Suomi hukassa.
+
+-- Ei ole mikään hukassa, ellei Jumala salli, lausui Kornatus lujalla
+tyyneydellä, vetäen povestaan esiin pienen pussin. Pussista otti hän
+kirjan.
+
+-- Katselkaa tätä, sanoi hän ja kurotti kirjan Husulalle, joka selaili
+sen lehtiä. Muutkin tulivat katselemaan. Selväpränttiseksi
+rukouskirjaksi se huomattiin, vaikka kirjaimet olivat oudonlaiset ja
+vaaleammat kuin tavalliset painetut. Kannet olivat puusta ja selkä
+vahvaa nahkaa. Muoto oli tavallisen katkismuksen ja tuo kova karkea
+ulkoasu muistutti panssaroittua miestä.
+
+-- Lieneepä tuo nähnyt yhtä ja toista, sanoi Husula, tarkastaen lehtiä.
+Omituisilta näyttivät. Onkohan se vanhakin?
+
+-- Ikä ei ole mainio, vastasi Kornatus, mutta mitä se on nähnyt, se on
+siksi ihmeellistä, ettei moni uskoisikaan.
+
+Sotamiehistä ei moniakaan tuntenut vanhusta, mutta ei kukaan epäillyt
+hänen sanojansa, pyydettiin vaan häntä kertomaan.
+
+-- Pultavan tappion jälkeen sijoitettiin minut Nishnii-Novgorodiin. Olin
+siihen aikaan palvelijana everstiluutnantti Isendorffin luona. Hän oli
+hyvä ja jumalinen herra ja sääli kaikkia vankeja, joilla ei ollut
+lohdutuksena Jumalan sanaa. Itse oli hän saanut kirjoja Saksasta, sillä
+sieltä oli hän kotoisin, ja ystäviltään Tobolskista sai hän Jumalan
+sanalla lohduttavia kirjeitä. Useilta hän sai tietää että kapteeni
+Henrik Sprengtport oli suomentanut rukouksia ja virsiä ja että
+sotamiehemme olivat leikanneet kirjaimet puuhun ja painaneet siten
+kirjoja. Yksi lähetettiin meille, ja tämä se on. Se saapui meille
+Moskovan kautta puulaatikossa, johon kreivi Piper oli pannut yhtä ja
+toista muutakin isännälleni. Mutta samana päivänä syttyi tulipalo
+eräässä luostarissa kl. 2 j. p. p. ja levisi sieltä hirvittävällä
+nopeudella. Sitä päivää, Pietari-Paavalin päivää 12 p. kesäkuuta, en
+unohda koskaan. Kaupunki syttyi yhä useammista kohdista. Isäntäni kanssa
+koetimme pelastaa hänen tavaroitaan. Äsken saapunut avaamaton laatikko
+jätettiin, kun kaikki muut kapineet sullottiin säkkeihin, joita
+sotamiehet kantoivat kaupungista. Isendorff itse meni heidän mukanaan,
+ja käski minun hoitaa laatikkoa kunnes hän palaa. Ei viittakaan
+minuuttia hänen lähtönsä jälkeen puhkesi tuli ylt'ympärillemme. Muuan
+armelias venäläinen auttoi minua kantamaan mitä jälelle oli jäänyt,
+mutta emme kuitenkaan päässeet kuin erääseen suureen puutarhaan kun
+meidän oli pakko paeta henkemme pelastamiseksi. Siitä ei sittenkään
+ollut paljon toivoa, sillä parissa tunnissa oli koko kaupunki
+jäljettömiin kadonnut. Yksi ainoa etukaupunki tuulen yläpuolella säilyi,
+mutta likimain 4000:sta ihmisestä oli pelastunut vaan noin 800, eikä
+yhtäkään elukkaa. Erääseen kirkkoon paloi 50 nunnaa. Ihmisten ja
+eläinten palaneita ruumiita tavattiin kasoittain.
+
+-- Entä te? kysyivät kuulijat, jotka jännityksellä olivat tuota kamalaa
+kertomusta seuranneet. Kuinka te pelastuitte?
+
+Kornatus nosti silmänsä taivasta kohti: -- Se pelastus ei ollut
+ihmistekoa. Jumala johti askeleemme ainoaan porttiin, mistä pako vielä
+oli mahdollinen. Kun isäntäni näki minun tulevan, riensi hän vastaani,
+ja kun pyysin anteeksi, että olin heittänyt hänen tavaransa, kiitti hän
+Jumalaa, kun hän nyt oli päässyt siitä tuskastaan että oli minut
+jättänyt. Kun vihdoin tuli oli sammunut, lähdin sille paikalle, johon
+herrani tavarat olivat jääneet, mutta niistä ei ollut muruakaan jälellä,
+paitsi kirjalaatikkoa, joka oli vahingoittumaton.
+
+-- Vahingoittumaton? kuinka se oli mahdollista? huusivat useat äänet.
+
+-- Kuinka se oli mahdollista, tietää ainoastaan yksi maailmassa, ja hän
+tietää senkin, etten valehtele. Läheisyydessä olivat puutkin palaneet ja
+ruoho mustana, paitsi sillä paikalla missä laatikko seisoi.
+
+Ihmettelyn huudot kuuluivat uudestaan. Luojan voimaa ei käsitä
+ihmisjärki. Semmoista ei oltu ennen kuultu.
+
+-- Oli miten oli, kirjat olivat vahingoittumattomat. Niin voi Herra
+pelastaa, kun hän tahtoo.
+
+Kertomus oli lopussa, ja sitä seurasi yleinen hiljaisuus. Juhlallinen
+vakavuus kuvastui kaikissa, jotka olivat kuulleet vanhuksen ihmeellisen
+kertomuksen. Ei halunnut kukaan katkaista äänetöntä hiljaisuutta, kunnes
+vihdoin Husula kysyi mitä kirjoja laatikossa oli.
+
+-- En tiedä, ne olivat kaikki saksalaisia, paitsi tämä. Vähän se on
+sille, joka katsoo ulkomuotoon, mutta se, joka niinkuin minä siihen
+aikaan, näkee kaiken maallisen turvan hajoavan, se ymmärtää mitä se
+merkitsee, että on ankkuri, joka ei petä koskaan. Isendorff pyysi minua
+pitämään sen pelastuksemme muistona, ja pelastuksena oli se kirja
+minulle vastakin, sillä ellei Jumalan sana olisi virvoittanut sieluani,
+olisi koti-ikävä ja suru varmaankin vienyt minut epätoivoon. Vakavia
+aikoja on nytkin tulossa, ja se, joka on avun tarpeessa, kääntyköön
+Jumalan puoleen, ennenkuin kaikki on myöhäistä.
+
+Taas seurasi vakava vaitiolo, mutta Husula otti kanteleensa ja rupesi
+laulamaan:
+
+      Voi, Herra Jumala armosi suo,
+      Vie meitä pois pahan vallasta,
+      Sinulle jokainen tuskansa tuo,
+      Sinun on valta ja kunnia.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Omiin ajatuksiinsa vaipuneina ei ollut kukaan huomannut vanhaa miestä,
+joka hiipivin askelin oli tullut metsästä, aikoen laulun kestäessä
+kulkea heidän ohitsensa leiriin. Hänen pitkä, ruskea vieraskuosinen
+takkinsa, samoin kuin hänen pitkät hiuksensa ja partansakin ilmaisivat,
+että hän oli kaukaa kotoisin. Kainalossa kantoi hän liinaan käärittyä
+laatikkoa sekä olallaan pitkää pussia. Kun hänet huomattiin, vaikeni
+laulu, mutta ennenkuin oikein toinnuttiin, syöksyi metsästä kaksi äsken
+saapunutta hämäläistä ja kävi vieraaseen käsiksi. Tämä yritti
+vastarintaa, mutta näytti liian heikolta päästäksensä noista
+lujakouraisista sotamiehistä, ja nyt riensivät muutkin paikalle
+kuullaksensa mitä oli tekeillä.
+
+-- Auttakaa, auttakaa, huusi tuntematon murteellisella suomenkielellä ja
+kurotti rukoilevana kätensä ympäröiviä kohden. Hyvät miehet päästäkää
+minut, pyysi hän, nöyrästi kääntyen vastustajiensa puoleen. Olen köyhä
+mies, ei ole minulla mitään ryöstettävää.
+
+-- Kyllä me sinulle ryöstöä opetamme, vastasi toinen sotamiehistä,
+vetäen ukon käsivarret taapäin ja pitäen niitä ranteista.
+
+-- Miksi käytte kimppuuni, kun en ole pahaa tehnyt?
+
+-- Eihän kunniaan päästä kurituksetta, lausui sotamies tyynenä, ja etsi
+patruunataskusta nuoran. -- Annapa siivosti sitoa itsesi, niin saat
+sitte vastata herrain edessä.
+
+Vanhus tämän kuultuansa jännitti itsensä suoraksi ja huusi uhkaavana ja
+pontevasti: -- Maksaa minun pitäisi teille kiinniottamisesta! Sitten
+mutisi hän jotakin venäjäksi, jota ei ymmärretty.
+
+-- Kuulkaapa! huusi sotamies, hän tulee Viipurista.
+
+Mutta vieras rukoili taas nöyrästi suomeksi: -- Armolliset herrat,
+päästäkää minut menemään.
+
+-- Emme suvaitse maankulkijoita leirissä, vastasi sotamies. Mutta koska
+olet tänne pujahtanut, niin vastaa asiastasi herroille, ja niin sanoen
+työnsi hän ukkoa selästä.
+
+Mutta vieras ei nöyrtynyt. Rohkeasti nosti hän päänsä ja sanoi vihan
+vimmassa: -- Luuletteko, että venäläinen pyytää lupaa herroiltanne. On
+aikoja siitä kun hän oli siksi yksinkertainen. Huomenna tähän aikaan on
+Lascy Lappeenrannassa ja jauhaa teidät mäsäksi.
+
+-- Eipä niinkään. Meissä on miehiä antamaan takaisin ja enempiä saadaan
+pääkortteerista.
+
+Vanhus mulkoili silmillään ja nauroi pilkallisesti. -- Ha, ha, ha! Niitä
+saatte odottaa. Kun Lascy tarttui hevostensa suitsiin, päästivät
+Myllymäen herrat omansa laitumelle, ja siellä ne vielä hyppivät, sillä
+miehistö on käsketty tietä raivaamaan, jotta pääarmeija pääsisi
+perikatoanne katsomaan.
+
+Ympärillä seisovat olivat hämillään, ja vanha Hohti lausui epäilevästi:
+-- Ellei mies ole taivaan varoituksia tuomassa, niin kyllä hän ajaa
+perkeleen asioita. Tavallinen ihminen hän ei ole.
+
+-- Koskapa kivekäs lienee ollut muiden kaltainen! nauroi vieras,
+singahuttaen uskomattomalla nopeudella pois takkinsa, partansa, hattunsa
+ja valetukkansa.
+
+-- Löfving! huudahtivat ympärillä seisojat ällistyen.
+
+-- Entä kuka sitten olisin! vastasi nauraen Löfving.
+
+-- Onko totta mitä sanoitte Myllymäen armeijasta ja venäläisistä?
+
+-- Olenko koskaan valehdellut raporteissani? Vai ettekö luule, että
+tunnen aseman maassa yhtä hyvin kuin katkismukseni? Kuulkaa sitten:
+12,000 venäläistä oli jo kesäkuussa koolla Muolassa, ja viikko sitten
+vei heidät rajan yli kenraali Keith. Nyt on kuitenkin Lascy
+ylipäällikkönä, ja panen pääni pantiksi, että he huomenna ennen
+auringonlaskua ovat Lappeenrannassa.
+
+-- Vai niin luulette. Sitte pitäisi meidänkin lähteä matkaan. Jumala
+auttakoon onnetonta kaupunkia ja meitä kaikkia.
+
+-- Kyllä Jumala auttaa, mutta vikkeliä täytyy meidän olla. Tunnen Lascyn
+edellisestä sodasta, jolloin hän kulki Galitzinin joukossa. Hän on
+karski soturi, joka ei kursaile ystäviä eikä vihollisia. Mutta oikeutta
+harrastava hän on. Huvikseen hänen kanssaan tappelee.
+
+Kuulijat nauroivat.
+
+-- Sepä se! älkää naurako. Lascy tulee tänne huonolla tuulella, sillä
+hänen tykkinsä jäivät jälkeen, kun tiet olivat niin huonot että hevoset
+uupuivat.
+
+-- Rientäkäämme kenraalin luo! huusivat vanhat sotamiehet. Kertokaa
+päällystölle.
+
+-- Luuletteko, että olisin täällä, jos ei päällystö olisi saanut
+raporttini?
+
+-- Mitä Wrangel sanoi?
+
+-- Mitäkö sanoi? Hm. -- Luulin hänen suoraa päätä syöksevän Lappeeseen,
+mutta ei se niinkään käy ilman käskyä pääkortteerista. Nyt, pojat
+tiedätte kaikki. Miesten kanssa on suu puhuttava puhtaaksi.
+
+Kolmhalko katseli tyynenä ja vakavana entistä sissiä.
+
+-- Te olette kunnon mies. Sen ennenkin tiesin.
+
+-- Olitte kai samaa mieltä kuin muut. Koko Suomi kiroili kivekkäitä,
+eikä ihmekään, sillä turvattomat kärsivät sanomattomasti. Mutta kun
+kaikki oli pantu yhdelle kortille, täytyihän kaikkea uskaltaa, ja kun
+armeija ei tehnyt mitään, täytyi meidän tehdä kaikki.
+
+-- Nyt tarvittaisiin monta teidän kaltaistanne.
+
+Löfving naurahti. -- Kaksikymmentä vuotta sitten oli monta semmoista.
+Siihen aikaan varttuivat puolikasvaneet pojat yhdessä päivässä miehiksi,
+ja vaarat kasvattivat parhaita sissejä, sillä armeijassa ei tultu
+miksikään.
+
+-- Senhän me vanhat tiedämme, puhui Hohti. Paitsi sitä lyhyttä aikaa,
+jolloin Armfelt komensi, luovutettiin, kuten jokainen tietää, Suomi
+miekan-iskutta.
+
+Kolmhalko kohotti hitaasti suuren päänsä ja katseli taivaaseen: -- Voi
+häntä, joka siihen aikaan toimi täällä kuninkaan nimessä.
+
+-- Hän ei tietänyt muusta kuin omasta pelostaan. Mutta sitä emme me
+kivekkäät tunteneet. Salamana iskimme sinne, missä meitä vähimmin
+odotettiin. Me kärsimme vilua ja nälkää, tappelimme, kuolimme, mutta
+mies se, joka parhaiten uskalsi!
+
+Vaijettiin hetkisen. Löfving oli antanut heille paljon miettimisen
+aihetta. Vihdoin kääntyi hänen puoleensa Kolmhalko:
+
+-- Merkillisiä uutisia tuotte Lappeenrannasta. Ehkä tiedätte enemmänkin.
+
+-- Tiedän kyllä, nauroi Löfving, mutta merkillisin uutinen on se, että
+olen tänään päässyt kapteeniksi.
+
+-- Kapteeniksi? huudettiin yhdestä suusta.
+
+-- Tietysti. Tässä valtuuskirjani. Olen saanut komppaniian Burmeisterin
+jälkeen, joka on siirretty pohjalaisiin. Nyt olen majuri Sprengtportin
+komennossa niinkuin moni teistä.
+
+Kolmhalko ja Hohti tekivät hymyillen kunniaa, ja edellinen sanoi: --
+Herra kapteeni, minulla on kunnia kuulua teidän komppaniiaanne.
+
+-- Ja minulla, ja minulla, kaikui nuorten piiristä, kukin tervehtien
+jollakin tavoin.
+
+-- Hyvä se, sanoi Löfving. Kohta siis palvelukseen. Kaksi teistä
+rientäköön artellista noutamaan sitä kunnianlahjaa, jonka sain
+päällystöltä, pikku tynnyriä hyvää Suomen olutta. Sen tahdon nyt teidän
+kanssanne tyhjentää. Tuokaa tynnyri ja runsaasti pikareita.
+
+Sotamiehet pötkivät matkaan ja Löfving lähetti toiset kaksi kutsumaan
+tänne komppaniian muita miehiä.
+
+Husula oli pysynyt syrjässä ja vaiti, mutta nyt meni hän Löfvingin luo,
+joka seisoi yksinään. Onnen ilmaus kirkasti nuorukaisen muutoin niin
+haaveksivat kasvot, ja kapteeni arvasi, että Juhanalla oli jotakin
+sydämmellään.
+
+-- No, poikani, ymmärräthän, että olen pyytänyt sinuakin, sanoi Löfving
+iloisesti, tarjoten hänelle kättä. Husula kumarsi kiitollisena, mutta
+hänen ajatuksensa olivat muualla, ja hän kysyi melkein ujosti:
+
+-- Luuletteko että Maria Sprengtport päästetään puheille ja saa tulla
+mukaan.
+
+Löfvingin silmät laajenivat. -- Maria, kysyi hän ihmetellen. Mitä
+hänestä?
+
+-- Hän on täällä leirissä. Hän tuli isänsä kanssa tänne. Ettekö sitä
+tiedä?
+
+-- Majurin tulon tiedän kyllä; hänen sanottiin saapuneen vähää ennen
+minua. Mutta Maria, mitä hän täällä tekee?
+
+Husula elpyi ja vastasi nuorekkaalla vireydellä:
+
+-- Maria on saanut voiton isästänsä, joka otti hänet mukaansa. Maria
+tahtoo itse rukoilla Wrangelilta lupaa saada lähteä armeijan kanssa.
+
+Löfving polki jalkaa: -- Tuo hullu tyttö! kuinka hän voi saada järkevien
+miesten päät pyörälle. Wrangel tietysti suostuu kun isä on suostunut.
+
+Husula oli mielissään kun oli saanut kertoa niin tärkeän uutisen ja
+jatkoi innokkaasti: -- Tapasin Marian juuri kun he olivat saapuneet
+leiriin. Hän luuli pääsevänsä Wrangelin luo viimeistään huomenna ja oli
+vakuutettu, että Wrangel sallii hänen jäädä meidän joukkoomme.
+
+Löfving vimmastui, mutta kohta leppyen huokasi hän: -- Voi sitä hiirtä,
+joka tanssii kissan häissä! Lienee kuitenkin Wrangelissa siksi miestä,
+että hän hallitsee eikä antaudu hallittavaksi.
+
+Juhani oli toista mieltä. Hän oli seisonut Wrangelin teltan edustalla
+odottamassa kirjettä eversti Lagerhjelmiltä, ja kuuli silloin katkelmia
+kenraalin ja Sprengtportin keskustelusta. Tuntui siltä, kuin majuri
+olisi puhunut Marian puolesta, sillä Wrangel vastasi nauraen, ettei hän
+koskaan ole ollut sellaista sotaväkeä komentamassa, ja sillä hän kaiketi
+tarkoitti naissotureita. Ja sen jälkeen vastasi majuri aivan selvästi:
+-- Ei hän ole muiden kaltainen. Hänet on kasvatettu sankarikertomusten
+ja suurten muistojen kesken, vaikka hän sitten, sydän hehkuvana, saikin
+toimia vaan köyhän kodin askareissa maalla. Mutta Marialla on niin
+voimakas mielikuvitus ja niin paljon elämän tarmoa, että sellainen
+tuntuu painostavalta ja näinä ratkaisevina aikoina vielä entistä
+enemmän. Vaaran lähestyessä on hänen toimintahalunsa saanut tuulta
+siipien alle, mutta mahtisanain pidättäminä kuohuvat sisälliset tunteet
+nyt niin ylivoimaisina, että hän minusta näyttää valmiilta mieluummin
+panemaan kaikki alttiiksi kuin tottelemaan järkeä.
+
+Husula vaikeni ja katseli Löfvingiä tutkien. Eikö hänenkin täytynyt
+myöntää, että majuri oli oikeassa? Mutta Löfving pysyi sanattomana. Hän
+vaan näytti tyytymättömältä ja katseli maahan.
+
+-- Maria ei ole muiden luontoinen, lausui vihdoin nuorukainen. Hän piti
+velvollisuutenaan puhua Marian puolesta kun tämä ei voinut tehdä sitä
+itse.
+
+Mutta kokenut soturi ei edes luonut silmiänsä Husulaan, mutisi vaan
+itsekseen: -- Lumi karistaa kevään lehdet, tuli polttaa ne, ja kuolema
+on kaiken loppu.
+
+Nuo synkät sanat eivät vaan koskeneet Husulaan. Innostuksen hurmaamana
+loi hän silmänsä haaveksivaisesti avaruuteen, nosti kätensä ja huudahti
+virkeästi: -- Ah, kunpa vaan Wrangel suostuisi! Kun miehet heittäytyvät
+taisteluun seuraa voitto tai tappio, mutta kun sellainen kuin hän on
+mukana ollaan voittamattomia!
+
+Löfving taputti nuorukaista olkapäälle. -- Poika parka, älä päästä
+huuliltasi kaikkea mitä sydämmessäsi kannat. Maria on toisen morsian.
+
+-- Onko se totta? kysyi nuorukainen vaaleten.
+
+Nuori kornetti seisoi hetken huumautuneena, sitten sieppasi hän hattunsa
+ja pyöritti sitä korkealla päänsä yli: -- Marian kuva sydämmessä kaatuu
+ilolla nuorenakin.
+
+Löfving oli yhä vaiti ja kääntyi pois, mutta Juhana sitä ei
+huomannutkaan. Hänestä ei ollut ulkonaista elämää olemassakaan. Hän
+tarttui kanteleesensa ja asteli hiljalleen kangasta pitkin. Yksinäisenä
+illan varjossa istahti hän vihdoin, koski kieliin ja purki sydäntänsä
+surullisissa säveleissä.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Komppaniia oli koossa, ja kun ensimmäinen pikari oli täytetty kurotti
+Löfving sen Kornatukselle: -- Vanhalle etusija. Terveeksi Kornatus!
+Kaikkien urhoollisten poikien malja. Hämeen rykmentin lipun malja!
+
+-- Ja kapteenimme terveydeksi, kaikui raikuva vastaus. Eläköön!
+
+Kun pikarit olivat tyhjennetyt, ryhtyi Löfving taas puhumaan: -- Olemme
+sittenkin alottaneet väärästä päästä. Eikö niin Kornatus? Päivänä
+tämmöisenä olisi ensimmäinen pikari omistettava nuoruutemme kuninkaalle
+Kaarlolle ja hänen muistolleen.
+
+-- Sitä minäkin kapteeni, Kaarlo kuninkaan malja! huudahti vanhus. Hänen
+vertaistaan ei tule koskaan. Silloin kelpasi olla sotamiehenä, mutta
+nyt!
+
+Juotiin uudestaan ja vähitellen elpyivät juroimmatkin.
+
+Löfving täytti lasit ja huusi iloisena: -- Nyt juomme nuoruuteni
+kenraalin, Kaarlo Kustaa Armfeltin kunniaksi! Hänen kunniansa piti
+paikkansa kun toisten meni pussiin. Armfeltin malja! Hän oli kunnon
+mies.
+
+Niin tosin, hän oli kunnon mies, sen myönsivät kaikki. Hullusti oli
+käynyt alusta loppuun saakka. Kuka voisikaan unohtaa sitä kamalaa aikaa,
+jolloin maan puolustajia käskettiin yhä peräytymään Venäjän armeijan
+tieltä ja kun ne, joiden olisi pitänyt olla Suomiraukan turvana,
+tuomitsivat sen kuolemaan. Mutta kun Jumala näki, että kansa mieluummin
+kuoli kuin luopui vapaudestaan, valkenivat olot taas. Ihmisen ei pitäisi
+koskaan joutua epätoivoon; ei ole niin kovaa koettelemusta jota ei
+kaikkivaltias voi muuttaa iloksi. Yksimielisiä oltiin.
+
+Eräs nuori mies ihmetteli kuitenkin, kuinka pelkuri Lybecker ja ylpeä De
+la Barre saattoivat menetellä niin kuin tekivät.
+
+-- Katsos, poikaseni, vastasi Löfving, kun Jumala loi taivaan ja maan,
+niin käytti hän mahtavimmat sanansa, mutta perkele tarvitsi vaan
+punaista kultaa luodakseen helvetin ja piruja.
+
+-- Luuletko että he möivät maan?
+
+-- En luule mitään. Totuuden tietää yksin Jumala. Napueen taistelun
+jälkeen sanoi minulle ruhtinas Galitzin, että hän jo piti voittomme
+varmana ja valmistui peräytymään, kun De la Barre komensi koko ratsuväen
+taistelusta pois ja siten kaikki oli hukassa.
+
+Kolmhalko ja Hohti olivat olleet mukana. Voi kuinka katkeria nuo muistot
+olivat! Mutta kiitoksen ansaitsee ruhtinas Galitzin. Hän oli jalo mies.
+
+-- Oli tosin, huudahti Löfving innostuneena, oli tosin! Hänellekin
+tahdon omistaa maljan. Saakaa tästä, pojat! Sen miehen viiniä olisi
+teidän pitänyt maistaa. Hänenkin muistolleen malja!
+
+-- Ihmeellinenpä mies te olette, lausui Hohti. Yhtenä päivänä maksaa
+vihollinen palkan päästänne, toisena juotte viiniä hänen kanssaan.
+Puhutteko leikkiä?
+
+Löfving nauroi: -- Jos kertoisin teille, että kasakka on siksi
+sitkeähenkinen, että kun hänet hakkaa palasiksi, niin elää sittenkin
+jokainen palanen, niin uskoisitte; mutta kun puhun totta, niin ette
+usko.
+
+-- Kuinka tulitte hänen luoksensa?
+
+-- Napueen taistelun jälkeen lähetti Armfelt minut Kokkolaan
+kuulustelemaan ruhtinaalta, miten oli sairaittamme ja kuolleittemme
+laita. Ja sanon sen nyt niinkuin ennenkin, että venäläinen on
+hyväluontoinen, kun pitää häntä ystävänä, mutta vihollisena on hän pirua
+pahempi.
+
+-- Niin on kuin sanotte, todisti Kornatus. Mutta mitenkä oli Galitzinin
+luona?
+
+-- Ruhtinas kohteli minua toverina. Kysyi Armfeltia, kehui häntä ja koko
+Suomen armeijaa sekä sanoi meitä urhoolliseksi ja kunnon väeksi. Omisti
+sitten maljan Ruotsin kuninkaalle, Armfeltille, De la Barrelle ja
+kaikille miehekkäille suomalaisille upseereillemme, toivoen heille onnea
+ja menestystä.
+
+Suorana ja tarkkaavaisena oli Kornatus kuunnellut Löfvingin puhetta ja
+nuo vanhat kasvot seestyivät yhä enemmän. Hänkin muisti monta jaloa
+tekoa Venäjällä, mutta: -- ne sikseen, huusi hän iloisesti. -- Galitzin
+oli ylevämielinen mies, mutta semmoinen oli kenraali Kindermankin.
+Oikeus, hyvyys ja laupeus kulkivat hänen jäljissään. Venäläiset sanoivat
+häntä pohjalaisten jumalaksi, siellä häntä ei unohdeta. Saatte tarjota
+vieläkin pikarin hänen muistokseen.
+
+Pikarit täytettiin, Kornatus nosti omansa ja lausui tuikkivin silmin: --
+Malja hänelle, joka suojeli Suomea sen kuolontuskissa ja käänsi
+voitto-onnensa siunaukseksi onnettomalle ja voitetulle viholliselle!
+
+Kaikuvalla eläköön-huudolla tyhjennettiin malja, ja iloista keskustelua
+jatkui, kun Löfving kertoi ihmeellisiä seikkailujaan, joissa hänet oli
+pelastanut yksin Herra Jumalan silminnähtävä apu. Ihmetteleviä
+huudahtuksia kuului tuon-tuostakin: -- kyllä tosiaan oli Löfving ollut
+Jumalan suojeluksen alla.
+
+Muistelmia olisi riittänyt vaikka kuinka kauvan, mutta ne katkasi kaunis
+soitto, joka kajahti kaukaa maantieltä, mutta yhä läheni. Se oli
+tietystikin odotettujen ruotsalaisten rykmenttien ensi tervehdys. Johan
+tuolla kimmelsi aseita. Paras oli jäädä paikalleen, sillä tästä piti
+rykmenttien kuitenkin kulkea. Eikä kestänytkään kauvan ennenkun joukko
+toisensa perästä riensi ohitse, reippaalla hurraalla tervehtien
+meikäläisiä. Kun vihdoin viimeiset plutonat olivat ohitse, aikoivat
+suomalaisetkin tehdä lähtöä. Oli vaan korjattava tynnyri ja pikarit,
+mutta samassa sattui kapteenin korvaan heikko valitus. Mitä se oli?
+
+Tuolla syrjässä vanhan puun juurella oikoi vanha ruotsalainen sotamies,
+silmät suljettuina. Oliko hän sairas vai pyörtynyt, tahi nukkuiko hän?
+
+Riennettiin paikalle, ja lähin mies kumartui nähdäksensä elikö vanhus.
+Soturi huomasi tulijat ja aukasi silmänsä.
+
+-- Oletko kokonaan uupunut, ukko? kysyi Löfving säälivästi.
+
+-- Kyllä tosin, vastasi muukalainen, yrittäen istualleen. Vähän vettä,
+jos on saatavissa.
+
+-- Saattepa parempaakin. Meillä on olutta.
+
+-- Kiitoksia, vesi olisi mieluisempaa.
+
+-- Oletko sairas?
+
+-- Olen. Hyvä olisi ollut saada kuolla kotona Ruotsissa. Paljon saimme
+kärsiä matkalla, ja Suomessa meitä vihataan emmekä suinkaan ole
+tervetulleita.
+
+-- Emme vihaa teitä, sitä ette saa uskoa.
+
+-- Kyllä se kaikesta näkyy. Helsingissä huusivat porvarit meille, että
+olimme maan kirous ja että toimme mukanamme vaan kurjuutta ja kallista
+aikaa. Jopa varsinaiset ruotsalaisetkin, jotka olivat tänne muuttaneet,
+huusivat, että olimme heille onnettomuudeksi.
+
+-- Tuossa on, sanoi kapteeni, tyhjentäkää tuo pikari, se tekee teille
+hyvää.
+
+Vanhus joi ja näytti elpyneeltä. Äänikin tuntui voimakkaammalta hänen
+sanoessaan: -- Olin jo kokonaan lopussa kun saavuimme tänne, täytyi
+heittäytyä maahan.
+
+Sotamies otti lakin päästään ja pyyhki hikeä. -- Onpa hän kalju,
+huusivat nuoret ihmetellen ja säälien. Mitä on hiuksia, ne ovat ihka
+valkoiset. Ja jalat kokonaan turvonneet. Miehet olivat pikamarsseissa
+rientäneet halki maan.
+
+Hiljaa ja huomaamatta oli Kornatus saapunut likemmäksi tarkemmin
+nähdäksensä vastatullutta.
+
+-- Niilo Larsson! huudahti hän äkkiä.
+
+-- Hugg, vastasi ruotsalainen. Elätkö vielä, ja samassa tuokiossa
+syleilivät he toisiansa.
+
+-- Ovat tuttuja, ihmettelivät nuoret hiljakseen. -- Mutta eihän
+Kornatuksen nimi ole Hugg, kysyi eräs rekryytti.
+
+Kornatus kääntyi hänen puoleensa: -- Armeijaan tullessani sain
+ruotsalaisen nimen, ja Larsson luulee sen omakseni. Vanha toveri! Hän
+ojensi kätensä sotavanhukselle.
+
+-- Nyt olemme vanhat, ja Kaarlo kuningas on mennyt, sanoi tämä
+suruisena.
+
+-- Taistelkaamme vieläkin kuten muinoin.
+
+-- Olkoon, hymyili Larsson, kuninkaan lipun alla kuolkaamme.
+
+Yleinen äänettömyys seurasi. Löfving ymmärsi noiden vanhusten tunteet
+paremmin kuin yksikään muu, mutta hänellä ei ollut aikaa odottaa: --
+Mitä Tukholmasta kuuluu? kysyi hän.
+
+-- Pelkkää kurjuutta. Hatut suorastaan myyvät maan viholliselle. Papit
+ja talonpojat yrittivät vastustaa, mutta mitä voi rahvas tämmöisinä
+aikoina. Kiitoksia oluesta, se vahvisti minua.
+
+-- No, juokaa sitten vielä pikarillinen, kehoitti kapteeni iloisesti.
+
+Vanhus joi, ja Löfvingin käskystä kannettiin hänet riemumarssissa
+leiriin.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Äsken saapuneiden ruotsalaisten kanssa oli uusi ja elähyttävä aines
+päässyt Marttilaan. Semminkin nuoret upseerit olivat iloisia, kun saivat
+tavata kauvan kaivattuja kumppaneita. Kierreltiin katselemassa ja
+perehtymässä ja löydettiin vihdoin sopiva levähdyspaikka. Löfving ja
+hänen kumppaninsa olivat lähtemäisillään, kun yksi näistä parvista
+lähestyi istuaksensa vanhojen puiden alle. Ring ja Hubert olivat täältä
+kotoisin ja kulkivat vieretysten ystäviensä Segebadenin ja Reifin
+kanssa. Nähdessään puoleksi tyhjennetyn oluttynnyrin ja pikarit, joita
+parast'aikaa korjattiin, tekivät he Löfvingin kanssa kaupan, että kaikki
+saisi jäädä paikalleen. Muutamat korkeiden kivien päälle asetetut lankut
+tekivät juhlapöydän virkaa, ja pikarit täytettiin uudestaan. Hilpeästi
+puheltiin asemasta Suomessa ja emämaassa, ja innokkaalla riemulla
+esitettiin vihdoin malja reippaille valtiopäiville, jotka olivat
+päättäneet vetää miekan tupesta.
+
+Löfving miehineen oli lähtenyt, mutta rattoisa puhelu puiden alla
+houkutteli muutamia hänen poikiaan palaamaan, nauttiaksensa vaikka
+kaukaakin ilosta.
+
+-- Milloin Lewenhaupt saapuu? kysyi Ring vierailta.
+
+-- Mahdollisimman pian, mutta valtiopäivät eivät vielä päättyneet.
+Hänestä tulee päällikkö jommoista tuskin ennen on nähty. Mutta mitä
+täällä pidetään Buddenbrockista?
+
+-- Hyvää vaan, todistivat useat suomalaiset. Hän on todellinen Hattu.
+Hänestä merkitsee sotainen urhous toki jotakin. Wrangel liiaksi kuulee
+porvarien ruikutusta.
+
+-- Aivan kuin kaikki Myssyt ja pelkurit, kannattivat kaikki muut.
+
+Reif yksin pysyi vakavana. -- Minulla on tuomisia Buddenbrockille hänen
+puolisoltaan. Ratsastaisin mielelläni päiväksi pääkortteeriin itse
+viedäkseni hänelle rouvan terveiset.
+
+-- Buddenbrockia odotetaan tänne, vakuutteli Hubert. Hänen ylhäisyytensä
+tietää yhtä hyvin kuin me, että Venäjän armeija samoo Lappeenrantaan ja
+että siellä tarvitaan apua.
+
+-- Emme tarvitse mitään apua! huudahti Segebaden. Yksi ruotsalainen
+sieppaa kymmenen ryssää noin vaan.
+
+-- Viisitoista, sanon minä, vakuutti Ring. Kun me myrskyämme esiin, niin
+huojuu Lascy kuin ruoko.
+
+-- Me muserramme kaikki mikä ei antaudu. -- Niin muserramme. Pietari
+murtuu kuin lasi kirveen alla, hoilasivat toiset innostuneina.
+
+-- Jos täällä taistelusta mitään tuleekaan, sanoi Segebaden tyynempänä.
+Ei vihollinen rohkene.
+
+-- Ei rohkene! kaikui yhdestä suusta. Nowgorod on sekin pantava
+rauhanehtoihin, jatkoi Segebaden.
+
+-- Ja Moskova!
+
+-- Europa hämmästyy meidän voitoistamme.
+
+-- Ja kotoiset riemuitsevat meidän kunniastamme. Saakaat tästä! ja
+pikarit tyhjennettiin myrskyävällä riemulla.
+
+Segebaden täytti pikarit uudestaan. -- Terveydeksenne, hyvät herrat!
+Olen jo valinnut itselleni mainion maahovin Venäjän Karjalassa. Siellä
+toki saan tyydyttää omaa metsästyshaluani ja teidänkin. Tervetulleet
+luokseni kaikki!
+
+-- Kiitoksia, tulemme tietysti. Karjala on tunnettu metsänriistastaan.
+
+-- Semminkin Salmi, naurahti Segebaden, ja se on minun.
+
+-- Äläs vielä, veikkoseni, keskeytti Reif. Salmi on aikoja sitten minun,
+enkä aijo siitä luopua.
+
+Segebaden katseli uhmaavasti kumppania. -- En tiedä mikä parempi oikeus
+sinulla lienee tähän metsästysalaan.
+
+-- Mitä oikeutta siis sinulla on siihen?
+
+-- Sanoinhan että Salmi on minun. Valitse toinen!
+
+-- Valitse itse!
+
+Segebaden asettui seisomaan vasen käsi puuskassa ja pikari oikeassa ja
+lausui ylevällä tyyneydellä: -- Mitä sinä ajatuksissasi päätät, se ei
+koske minuun. Se joka ensin myllylle tulee, se ensin jauhaa, ja tällä
+kertaa olen minä se.
+
+-- Aijot minua nolata, purskahti Reif hohtavin poskin. Mutta sitä minä
+en aijo sietää.
+
+-- Enkä minä! Luuletkos pelkääväni? ja samassa paljasti Segebaden
+miekkansa.
+
+-- Olkoon! huudahti Reif, tarttuen hänkin miekkaan.
+
+Hubert ja Ring riensivät heitä erottamaan. -- Valloittakaamme ensin
+Salmi, sanoi edellinen, ja ratkaiskaamme sitten kuka sen saa.
+
+-- En ole pyytänyt, mitään neuvoja, tiuskasi Segebaden.
+
+-- Enkä minä niitä tarjoo, nauroi Hubert, mutta taistella alueesta, joka
+vielä on vihollisen vallassa, se toki on hullunkurista.
+
+-- Eihän tiedä kukaan kelle se annetaan ennenkuin olemme voittaneet,
+koki Ring sovitella.
+
+-- Se annetaan minulle, vakuutti Segebaden kovaäänisesti. Tyynempänä
+jatkoi hän: -- Sain Lewenhauptin sanan, että Salmi on minun, kun lupasin
+äänestää sotaa. Palkintoni pyysi hän minun itse määräämään. Valitsin
+Salmen, ja siinä se.
+
+-- Lewenhaupt ei ollut oikeutettu lahjoittamaan mitä hänellä ei ollut,
+mutta vapaaherratar Buddenbrock lupasi palkita minua, jos äänestäisin
+ylipäällikkyyttä hänen miehellensä, ja minä kohta ajattelin Salmia.
+
+-- Ajattele mitä tahdot, mutta minä toimin ja voitan myös.
+
+-- Sen saamme nähdä, kirkasi Reif, vetäen miekkansa.
+
+Hubert tarttui toverin käsivarteen. -- Hiljaa hiidessä, huudahti hän.
+Ettekö näe, että Wrangel ja Sprengtport ovat tulossa.
+
+Segebaden oli niinikään vetänyt miekkansa, mutta pisti sen takaisin,
+sanoen: -- Kätkettykin pysyy muistissa.
+
+-- Toistaiseksi jääköön mutta ei ijäksi, vastasi Reif, jonka niinikään
+oli pakko pysyä järjessään.
+
+Kun päälliköt olivat joutuneet pöydän luo, olivat kaikki näennäisesti
+tyynet, ja luoden silmäyksen pikareihin, lausui Wrangel hymyillen: --
+Herrat tulistuttavat urhouttaan tulevaisuuden varalle.
+
+-- Tunnit meistä tuntuvat pitkiltä kunnes pääsemme toimeen, kuului
+innokas vastaus. -- Koska paukahtaa?
+
+-- Tiedot tuntuvat uhkaavilta. Odotan lähtökäskyä joka hetki.
+
+-- Olemme jo juoneet maljan voitollemme, riemuitsi nuoriso.
+
+-- Suokoon sen meille Jumala, vastasi Wrangel vakavasti.
+
+Segebaden tunsi sankariverensä entistä kuumemmaksi, ja kysyi melkein
+uhmaten: -- Herra kenraali, ettehän epäile että voitamme?
+
+-- Ainakaan en epäile, että itsekukin täyttää velvollisuutensa.
+
+-- Sen teemme! Kyllä kannattaa taistella suomalaisten metsästysseutujen
+puolesta.
+
+-- Metsästysseutujen? toisti Wrangel ihmetellen. Vänrikki pitää siis
+jäniksistä?
+
+Reif ja toisetkin nauraa hohottivat.
+
+-- Teidän ylhäisyytenne tietää varsin hyvin että täällä saadaan
+muutakin, vastasi Segebaden ylpeästi.
+
+Ring riensi hillitsemään toveriansa. -- Sanotaan että hirviä tavataan
+suurissa laumoissa itäpuolessa, ja että hevoset ovat oivallisia.
+
+-- Kreivi Lewenhaupt pyysi meitä jo Tukholmassa metsästykselle Venäjän
+Karjalaan, lisäsi Segebaden.
+
+Wrangel synkistyi: -- Jotensakin ennenaikaista. Emme ole vielä nähneet
+pitkällekö pääsemme, mutta sen tiedämme, että vastustajat tekevät
+parastansa estääksensä meitä.
+
+Nämät sanat tuntuivat entistä enemmän ärsyttävän Segebadenia, ja
+äänellä, joka sai toverit levottomiksi, huudahti hän: -- Ruotsin voitot
+eivät ikinä riipu sen vihollisten tahdosta! Ainakaan ei kreivi
+Lewenhaupt aijo pyytää heiltä lupaa. Hän käy kyllä esiin kun hänen
+etunsa sitä vaatii.
+
+Majuri Sprengtport oli pysynyt hiljaisena syrjässä, mutta nyt purkautui
+hänen harminsa: -- Jos suomalaiset valtiopäivämiehet olisivat tienneet,
+että hevosilla ja jäniksillä on niin suuri osa tässä sodassa, niin
+olisivat he taanneet niitä riittävän joukon rauhan säilyttämiseksi.
+
+-- Ei se olisi auttanut, vastasi Reif, sillä metsästysinnon takana
+seisoo verisiä haamuja, jotka huutavat kostoa!
+
+-- Kostoa! kostoa! huusivat nuoret.
+
+-- Ei mitään lepoa ennenkuin tappiomme ovat korvatut, vakuutti
+Segebaden. Jos viholliset luulevat, että Ruotsi on unohtanut kärsityn
+häväistyksensä, niin kyllä Hatut näyttävät heidän erehtyneen,
+madelkootpa vaan Myssyt voittajien edessä.
+
+Suuttumuksen puna lensi Sprengtportin poskille, ja ääni värähti, mutta
+näennäisesti tyynenä hän lausui: -- Sanotaan kuitenkin että Hattujen
+miehuus perustuu Ranskan säteileviin lupauksiin, puhumattakaan sen
+säteilevästä kullasta.
+
+-- Myssyt arvostelevat muita itsensä mukaan. Ei ole mikään salaisuus,
+että kreivi Bestusheff on sekä lupauksilla että kullalla osannut hankkia
+itselleen vallan rauhanpuolueessa.
+
+Sprengtporten olisi mieluimmin kurittanut Segebadenia korvapuustilla,
+mutta hän vielä hillitsi itsensä ja lausui niin tyynesti kuin
+mahdollista: -- Rauha voisi tätä nykyä paraiten päästää Ruotsin Venäjän
+vasalliudesta, mutta Hattujen salaiset välittelyt Venäjän vihollisen,
+Turkin kanssa olivat ilmeisessä ristiriidassa heidän rauhanvakuutustensa
+kanssa, eikä siis ihme, että kreivi Bestusheff pani salpoja heidän
+kavaluudelleen.
+
+Käin sanottuaan käänsi Sprengtport selkänsä nuorille ja lähti. Wrangel
+seurasi häntä, mutta Segebadenin sydämmen täytyi vieläkin purkautua:
+
+-- Kieltäköön vielä ken voi että Myssyt pitävät valtakunnan vihollisten
+puolta. Sprengtport ei häikäillyt puolustaa Bestusheffia.
+
+Ei häikäillyt! Siis uusi todistus nuorille, että Myssyt olivat
+kavaltajia.
+
+Syrjässä seisovat sotamiehet olivat kuulleet kaikki alusta loppuun. Yhtä
+ja toista olivat saaneet onkeensa, vaikka eivät kaikkea ymmärtäneet.
+Selvää oli kuitenkin, että kavaltamista harjoitettiin ja että oltiin
+Suomea kauppaamassa säteilevästä kullasta. Kuohuksissa ja katkeralla
+mielellä eivät he tahtoneet enempää kuulla. Upseerien puheet polttivat
+heissä, heidän oli tarvis jäähdytellä toverien seurassa ja lähtivät siis
+pois.
+
+Wrangel ja Sprengtport jatkoivat matkaansa ääneti ja nyreinä. Vihdoin
+puhui majuri: -- En voi huomata mitään, joka edes lieventäisi noiden
+junkkareiden esiintymistä. -- Nykyään nuorisossamme vallitseva henki on
+sietämätön. Sen itsekkäisyys ja kerskailu tekee kyllä Ruotsin
+kykenemättömäksi saavuttamaan suuruutta ja kunniaa.
+
+Wrangelista tuo sentään oli liikaa. Hän arveli, että Suomen vaara teki
+majurin liian ankaraksi nuoria kohtaan, jotka sittenkin olivat vaan
+kaikua vanhoista.
+
+Mutta Sprengtport ei hellittänyt: -- Semmoisista sankareista, jotka
+taistelevat ainoastaan omanvoiton pyynnöstä, tulee tyranneja kaikkia
+muita kuin itseänsä kohtaan ja veren imijöitä, kun kuka heidän valtaansa
+joutuu.
+
+Majuri vaikeni ja viittasi liikutettuna sotamiehiin, jotka häämöittivät
+metsänlaidassa. -- Mitä luulet nyt noiden tuntevan? Heistä ja heidän
+isänmaastansa oli puhe.
+
+Wrangel loi silmänsä Sprengtportin viittaamaan suuntaan ja huomattuansa
+siellä suomalaisia sanoi synkästi: -- Toivokaamme, etteivät he
+ymmärtäneet mitä puhuttiin: Antaisinpa mitä tahansa, jos nuo äskeiset
+puheet olisivat jääneet puhumatta.
+
+Majuri katseli tarkasti pois rientäviä ja lisäsi samassa:
+
+-- Ainakin tuo nuori kornetti ymmärsi kaikki.
+
+Tuskin olivat ne sanat lausutut, kun muuan kuriiri täyttä laukkaa
+ratsasti heidän kohdalleen. Ratsastaja oli mustassa tomussa, ja hänen
+hevosensa vapisi ponnistuksista, kun mies kiristi ohjaksia ja nopeasti
+hyppäsi maahan.
+
+-- Mistä? kysyi äkisti Wrangel.
+
+-- Lappeenrannasta! läähätti sanansaattaja. Pyytävät apua.
+Tiedustelijamme ovat ilmoittaneet, että ne venäläiset joukot, jotka
+tykistöineen majailivat Kananojalla, eilen aamulla lähtivät liikkeelle,
+ja heidät on nähty täydessä kulussa kaupunkiinpäin.
+
+Kuriiri ojensi Wrangelille kirjeen, jonka tämä kuumekiireellä repi auki
+ja luki. Sillä aikaa puhui kuriiri kääntyneenä Sprengtportiin: --
+Kaupunkilaiset ovat tuskissaan ja virtaavat leiriin apua pyytämään.
+
+Wrangel oli silmäillyt kirjettä ja pisti sen taskuunsa.
+
+-- Brandenburg rukoilee minua tulemaan kohta, sanoi hän Sprengtportille.
+
+-- Älkää viipykö, teidän armonne! Tulkaa Jumalan tähden kohta, pyysi
+kuriiri, katsellen tuskallisesti kysyvin silmiä häntä, jonka kädessä,
+Jumalaa likinnä, heidän kohtalonsa nyt oli.
+
+-- Helppo sanoa, vastasi Wrangel, neuvotonna katsellen Sprengtportiin,
+joka maltittomana Wrangelin epäröimisestä sanoi: -- Ajattele toki, että
+kaikki on alttiina.
+
+Wrangel mietti hetkisen vaijeten. -- Onko pääkortteeriin lähetetty tieto
+kaupungin vaarasta? kysyi hän sitten.
+
+-- On.
+
+Kuriiri tiesi, että kenraali Buddenbrockille oli lähetetty kirje samaan
+aikaan kuin hän lähti matkaan tänne. -- Mutta, lisäsi kuriiri,
+kerrottiin että pääjoukko jo oli matkalla kaupunkiin, ja että
+sanansaattajamme ehkä tapaisi paroni Buddenbrockin jo pohjoispuolella
+Myllykylää.
+
+Wrangelin kasvot seestyivät. -- Brandenburg siis toivoo samaa kuin
+minäkin, sanoi hän kääntyneenä Sprengtportin puoleen.
+
+-- Suokoon Jumala että niin olisi.
+
+-- Täytyy niin olla, huudahti Wrangel. Buddenbrock tuntee vaaran yhtä
+hyvin kuin mekin. Nyt on vaan saatava käsky. Ratsasta takaisin, puhui
+kenraali kuriirille, ja sano Lappeenrannan päällystölle, että teen
+kaikki mitä voin. En ole vielä saanut lähtökäskyä, mutta toivon pian
+saavani.
+
+Sanansaattaja katosi, ja Sprengtportin seuraamana riensi Wrangel
+telttaansa. Siellä istui hän kirjoittamaan raporttia Buddenbrockille,
+antoi kirjeen kuriirille ja käski hänen rientää. -- Nopeasti, tässä ei
+riitä ratsastus, täytyy lentää, poika.
+
+Kenraali katseli kelloansa. -- Kello on 10, sanoi hän, ja Myllykylään on
+runsaasti neljä penikulmaa. Viidessä tunnissa on kirje perillä, ja
+toisessa viidessä tunnissa saan vastauksen. Siis huomenna kahdeksan
+aikaan, ellei Buddenbrock ole, kuten toivon, sitä ennen lähtenyt.
+
+-- Mutta, intti Sprengtport, otaksutaan ettei hän ole vielä lähtenyt
+eikä käske sinuakaan lähtemään.
+
+-- No, annan hänelle sitten vielä 10--20 tuntia. Ainakin
+sunnuntai-aamuna on hän silloin Lappeenrannassa.
+
+-- Niin me laskemme, vastasi Sprengtport synkästi. He siellä ajattelevat
+ehkä toisin, mutta meikäläisten vaara on varma ja elämä ja kuolema
+riippuvat silmänräpäyksestä.
+
+-- Kyllä, siis on lähtökäsky saatava.
+
+-- Joka ehkä saapuu liian myöhään.
+
+-- Jumala siitä varjelkoon!
+
+-- Sanon vaan -- ehkä Lascy on vikkelämpi.
+
+-- Liian myöhään, mutisi Wrangel itsekseen. Miten silloin Willebrandin
+käy?
+
+-- Hän saattaa joko antautua armoille tahi taistella viimeiseen mieheen.
+Jos voit tyynesti jättää hänet semmoiseen tilaan, niin tee se sitten.
+
+Se värisevä ääni, jolla tämä sanottiin, koski Wrangeliin enemmän kuin
+itse sanat.
+
+-- Voinko? kysyi hän tuimasti. Täytyykö? Ja miten sitte käy, jos
+Willebrand vapaaehtoisesti luopuu linnasta tai tulee voitetuksi?
+
+-- Kummassakin tapauksessa, vastasi Sprengtport kylmäkiskoisuudella,
+jonka alla kuohui levottomuus, on tärkeässä taistelussa jouduttu
+tappiolle -- ja Lappeenranta -- --
+
+Wrangel seisoi miettiväisenä. -- Jospa, alkoi hän uudestaan, edes
+Lappeenrannan menettäminen riittäisi, mutta kun luovutaan kokonaisesta
+maakunnasta miekaniskutta, emmekä me näin likellä riennä apuun! Mihin
+sillä lailla joudutaankaan?
+
+-- Samallaiseen peräytymiseen kuin Lybeckerin aikana. Väki alkaa uskoa
+että kaikki päälliköt ovat kavaltajia, eikä armeija kykene mihinkään,
+kun se vaan vainuaakaan vihollista. Lisää siihen vielä maan epätoivo
+Lappeenrannan uhraamisesta!
+
+Tuska välähti Wrangelin silmissä. -- Onneton kaupunki! huudahti hän. Voi
+onnettomia koteja! Ja Brandenburg ja Willebrand väkineen! Näenhän tämän
+kurjuuden. -- Mutta käskyttä. -- En, en voi lähteä!
+
+-- Ellet voi, niin täytyy meidän kai odottaa. Kaikkeenhan sotamiehen
+täytyy tottua.
+
+Wrangel ei vastannut, astuskeli vaan rauhattomana, ja hänen vanha
+luotettava toverinsa seurasi häntä samoin ääneti. Satunnaisesti
+poikkesivat he Lappeenrantaan vievälle tielle. Eivät nytkään mitään
+virkkaneet, mutta kumpikin katseli tarkasti eteenpäin, minkä silmä
+kannatti.
+
+Vihdoin Wrangel äkkiä pysähtyi. -- Buddenbrock tiesi jo viisi päivää
+sitten, että Lascy kokoili joukkojansa ja kääntyi Lappeenrantaa kohden.
+Hän siis ei voi kauvan viipyä, ja silloin lähdemme.
+
+-- Jos hän olisi tehnyt niinkuin me pyysimme ja yhdistänyt joukkomme,
+emme nyt olisi tässä kauheassa asemassa. Mutta sitä hän ei tehnyt.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Husula syöksyi heitä vastaan. -- Eräs poika on ratsastanut tänne
+kaupungista, läähätti hän. Talonpojat ovat tavanneet kasakoita Taskulan
+tällä puolen. Ihmisiä kaupungista saapuu tänne rukoilemaan teidän
+ylhäisyydeltänne apua.
+
+-- Jumala täällä auttakoon, huudahti Wrangel hämmästyneenä. Neuvo minua,
+Sprengtport. Mitä minun on tehtävä?
+
+-- Herra kenraali, huusi Husula, unohtaen kaiken muun paitsi vaaran.
+Älkää meitä heittäkö. Jumalan tähden älkää viipykö! Katsokaa!
+
+Sprengtport yhtyi nuorukaiseen: -- Ole ihminen, Wrangel, sankareita
+sinulla on tukenasi.
+
+-- Katsokaa, huudahti nuorukainen uudestaan. Näettekö! Ja nyt hän
+viittasi tien puoleen, jossa näkyi joukko ukkoja, naisia ja lapsia
+suuntaavan kulkunsa heitä kohden. -- Katsokaa, nämä ovat tulleet apuanne
+rukoilemaan.
+
+Näitä nähdessä haihtui väri Wrangelin poskilta.
+
+-- Te olette heidän viimeinen toivonsa, jatkoi Husula. Älkää pettäkö
+heitä eikä meitä. Suomen armeija näkee rakkaimpansa vaarassa ja hädässä,
+mutta jos komennatte meidät esiin, niin kaksinkertaiseksi jokaisen tarmo
+paisuu, jollei itse Jumala asetu meitä vastaan.
+
+Tuskaa ja tulta oli Husulan sanoissa, mutta ne eivät näyttäneet
+Wrangeliin koskevan, hän vaan tuijotti pitkin tietä ja riensi
+vastaamatta noita vastaan, jotka olivat hänet tunteneet siksi mieheksi,
+jota etsivät.
+
+Heidän etupäässään kulki majurinrouva Sprengtport, ja hänen pitikin
+puhua heidän puolestaan. Pieni poikansa sylissään seisahtui hän nyt sen
+ruotsalaisen päällikön eteen, joka enemmän kuin yksikään muu oli
+saavuttanut hänen luottamuksensa ja mieltymyksensä, puhuen hänelle: --
+Eilisestä jo on armeijaa odotettu Lappeenrantaan, mutta ei yhtään miestä
+ole tullut. Vihollinen samoo pikamarssissa, ja kun ei mikään muu ole
+saanut teitä liikahtamaan, ovat naiset ja lapset rientäneet tänne
+kerjätäksensä apua. Armahtakaa, auttakaa meitä, ennenkuin kaikki on
+myöhäistä.
+
+Wrangel oli kalpea, mutta hänen vastauksensa tuntui horjumattomalta: --
+Jos se minusta riippuisi, olisin jo keskellä tulta, mutta alipäällikkönä
+täytyy minun odottaa käskyä pääkortteerista. Ilman sitä en voi toimia.
+
+-- Kauvanko siis aijotte odottaa?
+
+-- Brandenburgin avunpyyntö saapui tänne puoli tuntia sitten, ja minä
+kirjoitin kohta pyynnön saada lähteä. Nyt täytyy minun odottaa
+vastausta.
+
+-- Ja odottaessanne marssii vihollinen Lappeenrantaan. Niiden ylivoimaa
+vastaan ei Brandenburg voi puolustautua. Väkineen joutuu hän vihollisen
+käsiin, mutta kaikki turvattomat laahataan pois ja kaupungista tehdään
+rauniokasa. Otatteko tämän edesvastuullenne.
+
+-- Toista on mitä minä tahdon, toista taas mitä voin. Mutta eikö tämä
+edesvastuu olisi lievempi kuin se, jos ominpäin viskaisin väkeni
+ylivoimaista vihollista vastaan ja joutuisin tappiolle? Kun olemme
+menettäneet toisen puolen armeijaamme, niin te koko maailman kanssa
+kirootte Henrik Wrangelia, joka naiskyyneleistä pehmeni niin, että
+syöksi turmioon hänelle uskotun väen. Sitä paitsi kostaa vihollinen
+Lappeenrannalle vielä kovemmin meidän epätoivoisen taistelumme.
+
+Majurinrouva katseli Wrangelia pää kohotettuna ja vastasi ylpeästi: --
+Ei voi tulla voittajaksi, jollei rohkene astua rintamaan.
+
+-- Joll'en olisi sotamies, niin myöntäisin että olette oikeassa, mutta
+minun asemassani on sääntönä: kuule ja tottele!
+
+Tumma puna nousi majurinrouvan poskille: -- Olkoot teidän sääntönne
+kuinka julmat tahansa, niin armeijan velvollisuus on puolustaa meitä
+sodassa, jota olemme viimeisiin saakka vastustaneet, mutta jonka
+seuraukset me saamme kestää. Kenraali Buddenbrock kielsi meitä
+lähtemästä Lappeenrannasta, jottei sotamiesten mieli masentuisi, ja
+tuossa nyt olette miestenne kanssa aikeissa jättää meidät pulaan.
+
+Joukko upseereja ja sotamiehiä oli rientänyt paikalle kuullaksensa mitä
+tuosta tavattomasta keskustelusta koituisi, ja majurinrouvan sanoihin,
+että soturit aikoivat jättää turvattomat oman onnensa nojaan, vastasi
+upseerien puolelta eloisa: -- Ei ikinä, ei ikinä, mikäli meistä riippuu.
+
+Puhelu kävi ruotsiksi, eikä siitä suomalaiset Lappeenrantalaiset eivätkä
+suomalaiset sotamiehet ymmärtäneet mitään. Alistuen ja kärsivällisesti
+olivat he odottaneet, että hekin saisivat kuulla jonkun sanan tässä
+elinkysymyksessä, mutta kun ei kukaan näkynyt ajattelevan heitä ja kun
+upseerit alkoivat ottaa osaa keskusteluun, loppui heidän
+kärsivällisyytensä.
+
+-- Sanokaa meille mitä puhutaan, pyysi tuskallisesti eräs nainen,
+tarttuen kepeästi majurinrouvan käsivarteen. Sen kysymyksen jälkeen
+särkyi ikäänkuin salpa rukoilevissa. Mitä puhuvat? Eikö kukaan tiedä
+mitä tuo korkea herra arvelee? Voi, kun ymmärtäisimme edes vähän.
+
+Majurinrouva kääntyi väen puoleen ja sanoi: -- Kenraali sanoo, ettei hän
+voi lähteä ilman pääkortteerin käskyä. Kohta kun parooni Buddenbrockin
+vastaus saapuu, lähtee hän. Mutta silloin saattaa olla myöhäistä.
+
+Eräs vanha porvari lausui: -- Jos parooni olisi ajatellut meidän
+parastamme, niin olisi hän käskenyt meitä pelastamaan henkemme ja
+tavaramme ja olisi kyllä itse täällä. Mutta hän ajaa ryssän eikä meidän
+asiata.
+
+-- Pelastakaa meidät! huusivat naiset itkien. Jumalan pyhässä nimessä,
+älkää jättäkö kaupunkia vihollisen käsiin! Olkaa armelias! Armahtakaa
+meitä.
+
+Wrangel kääntyi pois: -- En voi katsella noiden kyyneleitä; ja kyllä
+hänen kasvonsa todistivat, että hän puhui totta.
+
+Majurinrouva katseli upseereihin ja puhui heille: -- Armeija tietää mikä
+kohtalo Lappeenrantaa odottaa, ettekä sittenkään astu askeltakaan.
+Tiedätte, että meidän sorruttuamme viholliset vielä raunioista etsivät,
+eikö siellä joku olisi siksi hengissä että orjaksi kelpaisi.
+
+-- Auttakaa meitä, huusi väki rukoillen. Mutta siihen ei tullut
+vastausta.
+
+-- Ettekö enään ole ihmisiä, kun ei kukaan liiku? kysyi majurinrouva
+uhmaten, melkein raivostuneena.
+
+Wrangel nosti päänsä ja vastasi: -- Oikein sanotte. Sota-aikana sotamies
+ei ole ihminen eikä kansalainen, vaan pelkästään sotamies. Hänen
+sydämmensä on irtaantunut kaikesta, joka siihen saakka oli hänelle
+kallista ja pyhää. Hän ei saa tuntea, ei ajatella, yksinomaan totella.
+
+Majurinrouva lausui pää pystyssä ja ylpeänä: -- Olen urhoollisen miehen
+tytär ja sankarin vaimo, mutta kummaltakin olen kuullut, että soturi
+tarvitsee kahta valtaa kasvaaksensa todelliseksi sankariksi. Toinen on
+Jumala ja toinen on isänmaa. Kun ne täyttävät hänen sydämmensä,
+rakastetaan ja siunataan häntä, vaikka hän kaatuukin menetetyssä
+taistelussa. Jollei niitä hänellä ole, alentuu hän pelkäksi
+teurastajaksi.
+
+-- Totta kyllä, jos hän on saanut käskyn lähteä taisteluun. Mutta
+silloinkaan hän ei saa tietää muusta kuin voitosta tahi kuolemasta. --
+Jos vihollinen nyt seisoisi tuolla takananne, ja meidät käskettäisiin
+heitä vastaan, niin tekisimme sen teidän ruumiinne ylitse, tuntematta,
+ajattelematta. Hevosemme ja tykkimme musertaisivat ilman armoa kaikki
+matkallaan, sillä armeijan täytyy päästä eteenpäin. Niin on sotamiesten
+laita, ja sotamiehiä olemme nyt.
+
+Majurinrouva oli seisonut Wrangelin edessä silmää räpäyttämättä, mutta
+kun hän vaikeni, kääntyi hän väen puoleen sanoen: -- Katsokaa tätä
+miestä, hän näyttää kovalta ja kylmältä, mutta hänen silmissään
+kimaltelee kyynel. Hänen velvollisuutensa alapäällikkönä käskee häntä
+odottamaan ja jättämään Lappeenranta vihollisen valtaan. Tuokaas esiin
+lapsenne! Jumala on auttava näitä pienokaisia vaikuttamaan häneen, jolla
+nyt on kaikki inhimillinen valta.
+
+Näin sanottuaan polvistui majurinrouva, poika sylissään ja pyysi: --
+Suokaa meidän mieluummin siunata teidän urhouttanne kuin kirota
+arkuuttanne!
+
+Muutkin naiset olivat polvistuneet, hekin korottivat vavisten äänensä:
+-- auttakaa! Jumalan pyhässä nimessä.
+
+-- Meidän täytyy lähteä! kuului upseerien ryhmästä. Kunnia ja
+velvollisuus vaativat, että meidät viedään taisteluun.
+
+-- Viekää meitä taisteluun, pyysivät sotamiehet. Ennenkuin on myöhäistä.
+
+Kyyneleitä kimelsi Wrangelin silmissä. -- No, olkoon, huudahti hän
+innostuneena. Tahdon uskoa, että korkeampi valta puhuu teidän
+rukouksissanne. Jumala auttakoon minua kantamaan tätä edesvastuuta.
+Sotamiehet! Olkaamme tällä kertaa kansalaisia ja etenkin kristityitä.
+Kutsukaa väki kokoon! Tunnussana on oleva: Jumalan kanssa.
+
+-- Hän tulee! riemuitsivat avunpyytäjät. Jumala kuulkoon ja palkitkoon
+teitä.
+
+-- Eläköön Wrangel! huusivat sotamiehet. Eläköön!
+
+Rummunpärrytystä, käskyjä ja huutoja kuului. Minuutit olivat kalliita,
+ja kiire oli kaikkialla. Majurinrouva pysyi vielä Wrangelin rinnalla ja
+nyt kääntyi kenraali hänen puoleensa: -- Buddenbrock, sanoi hän, joutuu
+kyllä paikalle, ja me voitamme. Mutta minun kaatumiseni on varma, ellei
+taistelussakaan, niin ainakin sen jälkeen. Mutta jos pelastan
+Lappeenrannan ja Ruotsin kunnian, niin olen elänyt kylliksi ja kaadun
+iloisena.
+
+-- Kunniaseppele sankari-ohimollanne, huudahti majurinrouva hurmaus
+katseessaan, kun hän lämpimästi ja uskollisesti ojensi kätensä
+kenraalille. Wrangel pusersi sitä ja katosi.
+
+Koko leiri oli joutunut liikkeelle valmistuaksensa matkaan. Tykit ja
+kuormasto täytyi jättää, koska niihin olisi kulunut liiaksi aikaa tässä
+kiireessä. Ainoastaan kolmeksi päiväksi sai sotamies ottaa muonaa
+mukaansa, koska, kuten Wrangel sanoi, jos voitamme saamme kaikkea
+kylliksi, jos kaadumme, emme tarvitse mitään.
+
+Ensimmäinen tulinen mielenkuohu oli talttunut ja sotaväki valmistui
+nopeasti ja tottuneesti matkaan. Lappeenrantalaiset seisoivat eri
+ryhmässä; ei aikonut kukaan palata, ennenkuin olivat nähneet armeijan
+lähdön. Tässä ryhmässä näkyi jokaisen kasvoissa sitä tuskaa,
+levottomuutta ja jännitystä, jota ehkä ikuisten jäähyväisten sanominen
+luo. Kysyen, toivoen ja rukoillen kiinnittivät nämä turvattomat
+katseensa tuohon ripeään liikkeeseen, kun nuoret ja vanhukset astuivat
+viimeisiä askeleitaan ennen ratkaisevaa lähtöä.
+
+Majurinrouva Ullan ja lapsen kanssa oli vetäytynyt syrjäiseen mökkiin,
+ja sinne riensi majurikin.
+
+-- Hyvästi, rakas puolisoni, sanoi hän kiireesti. Kiitos kaikesta.
+Sitten otti hän vuoteesta lapsen syliinsä, suuteli sitä tulisesti ja
+asetti sen taas paikalleen. -- Kunpa tietäisin teidän olevan sadan
+penikulman päässä täältä!
+
+-- Älä meitä surkuttele, vastasi rouva itkien.
+
+-- Lukka seuraa sinua Porvooseen, jatkoi majuri, ja jos siksi käy,
+autetaan sinut sieltä Turkuun ja Ruotsiin.
+
+-- Niin kauaksi en lähde! Kyllä löydämme suojaa kotonakin.
+
+-- Ei, älä jää tänne. Sodan vaiheita emme voi aavistaa, eikä meistä
+kukaan taistele tyynenä, ennenkuin tiedämme, että naiset ja lapset ovat
+turvassa.
+
+Rouva katseli kysyen ja rukoillen miestänsä: -- Ensimmäinen vaimosi sai
+pitkät surulliset vuodet olla sinun rinnallasi Siperian erämaissa, ja
+minun et salli jäädä edes Suomeen, saadakseni vaikka kaukaakin tietää
+kuinka sinun ja muiden käy.
+
+Kun hän tätä sanoi, virtasivat kyyneleet yhä viljavammin hänen
+silmistään, mutta majuri ei hellittänyt.
+
+-- Älä puhu sellaista, Elsa, pyysi hän. Jos meitä kovaonni kohtaa, niin
+joudut vihollisten valtaan ja sinut viedään täältä hirveätä kohtaloa
+kohden. Yrjö Maunu on kasvava bojaarin ikeen alla, tahi parhaimmassa
+tapauksessa venäläiseksi kansalaiseksi, joka käyttää aseensa
+isänmaatansa vastaan.
+
+-- Ei, ei, vastasi rouva tuskaantuneena. Metsämme ovat jylhät ja
+läpitunkemattomat. Löfving on neuvonut minua mitenkä paeta, jos siksi
+käy. Hän tietää luolan, josta meitä ei löydä kukaan, mutta taistelun
+ratkaisusta saamme seudun talonpojilta pian kyllä tiedon.
+
+-- Joutuaksenne sittekin perikatoon.
+
+Rouva pidätti kyyneleitänsä ja puhui pakollisen tyynesti: -- Sinulla on
+kolme poikaa elämän taistelussa, mutta minulla on vaan yksi sylissäni.
+Täytyykö tämän yhden aikanaan valittaa veljillensä, että hänellä on
+ollut äiti, joka ei rohjennut jäädä Suomeen, saadaksensa tietää kuinka
+päättyi ottelu, jossa hänen isänsä pani henkensä alttiiksi. Etkö anna
+minulle sen suurempaa arvoa?
+
+-- Älä minua käsitä väärin, vastasi majuri hellästi.
+
+-- Vanhemmat poikasi ovat nähneet haavasi ja tuntevat koko elämäsi. Eikö
+pieni Yrjö Maunumme ansaitse saada minulta kuulla, kuinka hänen isänsä
+voitti tahi mihin hänen hautansa laitettiin?
+
+Syvä suru ilmaantui majurin kasvoissa, ja hellästi moittien kysyi hän
+vähän kärsimättömästi: -- Miksi selität sanani muuksi kuin rakkaudeksi,
+ja teet tuskani katkerammaksi kuin se jo on?
+
+-- Sentähden, että rakastan sinua, Vilho! Yli kaiken maailmassa. Mutta
+ei niin kuin ensimmäinen vaimosi, lempeästi ja itsensäkieltävästi, vaan
+sillä hehkulla, jonka tiedät polttavan sydämmessäni. Jos olisi Yrjö
+Maunu siksi varttunut, että hän saattaisi tulla aikaan ilman minua, niin
+seuraisin sinua miekka kädessä.
+
+-- Jumalan nimessä siis, tee niinkuin omatuntosi vaatii.
+
+Sprengtport syleili häntä kiihkeästi, mutta samassa kuului
+torvisignaali. -- Kiitos kaikesta, huusi hän ja syöksyi ulos.
+
+Tuolla ulkona riensivät kaikki kiirehtien riveihin, mutta viime hetkenä
+tahtoi Husula vielä sanoa jäähyväisensä Marialle, ehkä ijäksi. Sitten
+kun hänelle oli selvinnyt, että Martti oli häntä onnellisempi, oli hänen
+tulevaisuutensa muruiksi musertunut. Ääretön tyhjyys oli vallannut
+kultaisten unelmien sijan; mutta sittenkin liiteli toivo tämän
+hävityksen yllä leikitellen ja houkutellen niin kuin virvatulet yöllä.
+Rakastetun menettäminen tosin oli hänelle sama kuin kuolema, mutta oliko
+tuo menettäminen niin ihan varma. Kuka takaa, että Löfving oli oikeassa?
+Mitä tuo tuima soturi tiesi nuorison tunteista. Ja vihdoin, saattoihan
+olla Marttiin nähden tosin niinkuin kapteeni sanoi, mutta tässä on
+kysymyksenä Maria. Hänestä tiesi Juhani enemmän. Kuinka suloisesti hän
+oli _silloin_ tarjonnut hänelle hehkuvan unikukan. Kuinka
+sydämmellisesti! Oi noita tuhansia muistoja! Eivätkö ne mitään
+merkinneet? Varmuutta, varmuutta hän tarvitsi. Mutta missä oli Maria?
+Äsken oli hän häämöittänyt ohimennen, mutta nyt?
+
+Tuolla etäällä naisten ryhmän läheisyydessä seisoi vieras, nuori soturi.
+Kuka hän on? Husula katseli katselemistaan, eikä voinut silmiänsä uskoa,
+mutta _hän_, Maria, se sittenkin oli.
+
+Kelmeänä, mutta päättäväisesti astui hän Marian luo, ojensi hänelle
+kätensä ja lausui värähtävällä äänellä:
+
+-- Hyvästi! Pysy hänelle uskollisena.
+
+-- Kelle?
+
+-- Hänelle, jota rakastat, ja joka rakastaa sinua. Tiedän kuka hän on.
+
+-- Ja minä, hymyili Maria, tiedän että olet hänen ystävänsä.
+
+Nuorukainen tunsi rintaansa ahdistavan tukehtumiseen saakka, mutta ei
+yksikään piirre hänessä muuttunut, kun hän rakastavaisesti ja
+kyynelsilmin vastasi:
+
+-- Minäkin olen ystäväsi ja toivon sen päivän valkeavan, kun voin sitä
+todistaa.
+
+-- Suo sitten että ratsastan rinnallasi. En voi nyt seurata isääni.
+
+-- Ei, ei, pyysi Juhana vienosti, jää tänne. Jää Martin tähden!
+
+-- Pitäisikö minun jäädä Martin tähden, sitä en tiedä, mutta isänmaan
+tähden täytyy minun lähteä.
+
+Husula katseli häntä hartaasti silmiin: -- Tietänetkö kuinka köyhä ja
+turvaton tämä kotimaa on? Sillä ei ole ystäviä eikä turvaa muussa kuin
+Jumalassa.
+
+Maria vaan vastasi: -- Älä unohda maan lapsia. Niinkauan kuin sillä on
+Jumalansa ja kansansa, se ei ole yksin. Kun muut väistyvät, silloin
+seisomme me, sillä ainoastaan täällä on meillä kotimaa ja ainoastaan
+meissä on tällä maalla tulevaisuus. Suomen täytyy elää, ja me sen
+pelastamme!
+
+Husula nosti kunnioittavasti hattuansa. -- No, olkoon tahtosi! Seuraan
+sinua eespäin. Kohta ratsastamme tästä ohitse, liity silloin meihin. Hän
+riensi pois ja katosi.
+
+-- Häntä ette koskaan unohda, sanoi vanha akka, joka oli seisonut
+läheisyydessä. Hänen tuli noita nuoria sääli, sillä hän luuli heitä
+kihlatuiksi ja että Maria jäisi tänne. Mutta Maria vastasi reippaasti,
+että hänkin aikoo sotaan.
+
+-- Älkäät lähtekö miesten mukaan, kyllä ne teidänkin puolestanne
+taistelevat. Naisen osanotto on Jumalan kiusaamista.
+
+Mutta Maria oli nuori ja pysyi päätöksessään. -- Hevoseni on satuloittu.
+Se tuo minut takaisin, niin kuin se toi tännekin. Hän ojensi kätensä
+eukolle. -- Älkää unohtako minua rukouksissanne! Siinä kylliksi onnea,
+että olen sankarin morsian ja seuraan häntä taisteluun, vaikka
+kaatuisinkin tänään.
+
+Kello oli 2 yöllä. Tähdet tuikkivat kirkkaasti tummansinisellä
+taivaalla, ilma oli purevan kylmä. Kamala hiljaisuus vallitsi, kunnes
+sen katkaisi torven toitotus pitkin kenttää, ja nyt seisoivat Karjalan
+rakuunat, sörmlantilaiset, taalalaiset, uusmaalaiset, hämäläiset,
+länsipohjalaiset ja savolaiset valmiina lähtöön. Sotamiehet olivat
+riisuneet takkinsa, vaikka moni paita oli lopen kulunut ja liivit
+risaiset. Mutta mikään ei nyt saanut estää vauhtia. Toisten posket
+olivat kelmeitä, toisten rusottivat tummasti; toiset loivat silmänsä
+etsien jälelle jääviä, toiset, joilla ei ollut täällä omaisia,
+kohottivat katseensa sitä korkeuden valoa kohden, joka lievensi maan
+pimeyttä. Oli pidetty lyhyt rukous, ja joukkojen liikkeelle lähtiessä
+soitettiin 46:des virsi. Sen osasivat kaikki ulkoa ja sotamiesten
+vankkatahtisen astunnan yli kaikui tuhansista rinnoista: »Sä kilpen
+sodassa, Aurinkon vilussa, mun turvan aina vakaa. Sun sanas mulle takaa,
+Ett' kunniaan mun kannat, Autuuden armost' annat.»
+
+Ei ollut kuitenkaan leiri kokonaan hyljätty. Eversti Lagerhjelm oli
+saanut käskyn parin sadan miehen kanssa varjella paikkaa, ja hän lähetti
+ratsastajan kiireesti ilmoittamaan Buddenbrockille Wrangelin lähdöstä.
+
+
+
+
+III Luku.
+
+Lappeenrannan taistelu.
+
+
+
+
+1.
+
+
+Elokuun 22 päivä nousi sumuisena, ja aamusta vihmoi hieno sade, jonka
+jälkeen aurinko taas kirkasti luonnon valoisaksi, lämpimäksi ja
+hymyileväksi. Mutta Lappeenrannassa ei hymyillyt kukaan. Tuskin yksikään
+lienee nukkunut edellisenä yönä, siksi suuri oli yleinen levottomuus.
+Useimmat olivat sitä paitsi käyttäneet näitä rauhaisia tuntia
+järjestääksensä kaikki sitä arvaamatonta varten, joka oli tulossa. Nyt
+oli jo aamu kulunut, mutta arkitoimiinsa ei kukaan näkynyt ryhtyvän,
+vaikka useimmat pysyivät kotonaan. Muulloin niin ahkerat kädet näyttivät
+nyt hervottomilta, mutta kun joku sattui ohitse kulkemaan, aukeni ovi ja
+riennettiin tulijaa vastaan. Siten liike vilkastui vähitellen. Tulevat
+ja menevät riensivät toisiansa vastaan tiedustellen. Akkunoista
+tirkisteli yhä useampi pää, ja harva se talo josta ei joku ollut ulkona.
+
+Että vaara oli tulossa, sen tiesivät kaikki, mutta kukaan ei osannut
+sanoa kuinka se oli torjuttava, sillä Brandenburgin kuriiri ei ollut
+vielä palannut. Moni oli vapaaehtoisesti lähtenyt tähystelemään
+Myllymäen tielle, eikö kenties sattuisi näkemään pääkortteerista
+rientävää apua. Toiset samoilivat kauas kaupungin ulkopuolelle
+Marttilaan päin toivoen tapaavansa niitä, jotka olivat lähteneet
+Wrangelia anomaan. Mutta ei näkynyt, ei kuulunut mitään, kaikki vaan
+yhtä toivotonta. Ei häirinnyt kankaan kolkkoa hiljaisuutta mikään muu
+kuin korpin vaakunta. Eversti Willebrand oli luvannut dukaatin sille,
+joka ensimmäisenä toi hänelle tiedon Wrangelin tulosta, sillä siitä
+toivosta ei tahdottu luopua. Mutta tuleeko hän? Mitä käskyjä Buddenbrock
+on hänelle lähettänyt? Ja missä pääarmeija oli? Tietysti matkalla
+kaupunkiin, mutta missä? Joutuuko apu ajoissa?
+
+Torilla seisoi Pieta itkien ja säälivien ystävien ympäröimänä. Hänen
+miehensä oli muutamia päiviä ollut jäljettömästi kadonnut, ja useita
+lehmiäkin kaivattiin. Ei kukaan tiennyt, oliko karhu ne repinyt vai
+vihollinen siepannut, olivat kuin maan alle vaipuneet. Sureva vaimo
+aavisti kyllä asian. Vihollinen oli siepannut Assarin ja vienyt
+onnettoman orjaksi tahi ehkä tappanut.
+
+-- Kai hänet yhtä hyvin on voinut karhu repiä, sanoi eräs poika
+lohduttaaksensa muka.
+
+-- Semmoinenko laiha ukko kelpaisi metsän kuninkaalle! nyyhkytti ämmä.
+Kun on saatavissa lihavia lehmiä, ei karhu ihmiseen tartu. Jospa
+varmasti tietäisin hänet kuolleeksi, niin pysyisin ääneti ja rukoilisin
+Jumalaa hänen sielunsa puolesta, mutta siksi kun sen saan tietää, täytyy
+minun etsiä häntä kaikkialla.
+
+-- Ettekö ole kuullut, että hakamaan takana on nähty kasakoita? sanoi
+poika tunkien joukkoon.
+
+-- Vaiti! huusi eräs nainen. Älä kutsu paholaista, kyllä hän
+kutsumattakin tulee.
+
+-- Poika puhuu totta, vakuutti eräs vanhus. Kuulin itse vakoojien
+kertovan, että vihollisten ratsumiehiä on samonnut ympäristössä.
+
+Ne sanat nostivat yleistä kauhua. -- Voi, suuri Jumala, huusivat ihmiset
+rientäen kotia kohden. Johan oli onnettomuus kynnyksellä. Mutta samassa
+kuului torin toisesta syrjästä kaikuvia huutoja. -- He tulevat! Jo
+tulevat! huusi kaksi poikaa, jotka salaman nopeudella riensivät ohitse:
+-- Wrangel tulee. Hän näkyy. Ja mistään piittaamatta lensivät pojat
+läähättäen Myllymäkeä kohden Willebrandin ja hänen herrainsa luo.
+
+Äsken niin riehuva ihmisparvi seisoi nyt hervottomana. Ensi hetkellä ei
+tiedetty oliko tuo mitä kuultiin hyvää vai pahaa. Mutta johan Wrangel
+oli näkyvissä, ja nyt ihmiset heittäytyivät toistensa syliin,
+rientääksensä sitten loppumattomilla riemuhuudoilla tulevia vastaan.
+Mutta ei yksin rahvas ollut matkalla. Sotamiehiä, upseereja, jopa itse
+Willebrand riensi mukana, ja kun Wrangel upeana, valkosen hevosensa
+selässä huomattiin, kohosi eläköönhuuto semmoinen, joka yksin sydämmestä
+voi lähteä. Mutta tässä ilossa kuului Tasmankin varoittava ääni:
+
+-- Voi teidän iloanne. Pysähtykää, jalo herra! Ei ole vielä voiton aika.
+Odottakaa. Noudattakaa neuvoani! Kohotetuin käsivarsin tahtoi hän
+raivata itselleen tietä, pidättääksensä Wrangelia, mutta tämä piti häntä
+mielipuolena ja ratsasti vaijeten uusia joukkoja vastaan. Samoin
+vaijeten, vaan lempeästi tervehti hän riemuitsevaa kansaa. Huomattuansa
+Willebrandin huusi hän jo kaukaa: -- mitä kuuluu?
+
+-- Lascy on muutaman pyssynkantomatkan päässä.
+
+-- Entä Buddenbrock?
+
+-- Ei tiedetä!
+
+-- Siis ei vähääkään.
+
+-- Ei laisinkaan.
+
+Wrangel ratsasti eteenpäin, ja yhä riemuiten kiiruhtivat vanhat ja
+nuoret kaupunkiin. Yksin Leena jäi tarkastamaan riviä, mutta nyt
+huomatessaan Marian isänsä rinnalla myös ratsain, kohotti tuo luja,
+karkea nainen kätensä, iloisesti huutaen »terve tuloa». Mariakin
+tervehti, poikkesi tieltä ja heittäytyi vanhuksen syliin.
+
+-- Siunattu sinä, ja kaikki ne jotka ovat rientäneet avuksemme, huudahti
+Leena, likistäen Mariaa rintaansa. Tämä pudisti tomut päältään, pyyhki
+hien otsastaan ja vastasi iloisesti:
+
+-- Kaikki on tehty mitä suinkin voitiin. On astuttu kuin hengen
+puolesta. Marttilasta lähdimme kello 2 yöllä ja lepäsimme Toikalassa
+kello 5 aamulla. Kun sinne saavuimme, heittäytyivät kaikki maahan
+uupuneina kuin niitetty ruoho, mutta kun rumpu uudestaan kutsui lähtöön,
+hyppäsivät vanhat ja nuoret taas pystyyn ikäänkuin eivät olisi
+uupumuksesta tietäneetkään.
+
+Ihmeellisestihän tuo kaikki oli käynyt. Kello oli vasta 5 ja aurinko
+siis vielä korkealla. Maria kertoi kaikki, naisten tulon leiriin ja
+millä innolla Wrangel oli suoriutunut lähtöön, mutta lisäsi vakavana: --
+kuinkahan tämä kaikki päättyy?
+
+-- Kuinka niin?
+
+-- En tiedä mitä on tapahtunut, mutta kun sotamiehet suoriutuivat
+lähtöön, kuulin heidän keskenään puhuvan jostakin pahasta, jota he
+varoivat. Olivat kaiketi kuulleet jotakin uutta Hatuista, ja kerran
+kuulin heidän sanovan, että kuka ties milloin he myyvät Suomen hevosista
+ja kullasta.
+
+-- Eivät toki semmoisia piruja ole, vakuutti Leena luottavasti. En usko
+hyvää Hatuista, mutta kaikella on rajansa. Sitä paitsi kyllä Löfving
+vainuisi petosta. Hänellä on vainu kuin ketulla.
+
+-- Isä puhuu niin kuin tekin. Hän väittää, että pääni on täynnä
+tuulentuomia. Mutta outoa on sittenkin ett'ei Buddenbrockia kuulu; hän
+tietää että vaara on täpärällä.
+
+-- Hän tulee, lapseni. Jumalan kiitos, että ainakin Wrangel joutui
+paikalle.
+
+-- Voi kuinka mielellään väki seurasi häntä. Minun olisi pitänyt rientää
+etukäteen tuodakseni teille tiedon, että tulevat. Olisi ollut hupaista,
+jos kaupunki olisi voinut tervehtiä armeijaa aterialla. Itse
+Wrangelillakaan ei ole muuta kuin mitä hän kiireessä sai konttiinsa
+sälytetyksi.
+
+-- Vai niin!
+
+Leena ei ainoastaan ymmärtänyt tuota, vaan hän kyllä kykeni saamaan
+jotakin aikaankin. Kunpa vaan ei olisi niin monta elukkaa ollut
+kadoksissa onnettoman paimenensa kera. Mutta ennenaikainen valitus oli
+samaa kuin portin avaaminen vaaralle, eikä siis ollut muuta neuvoa kuin
+ryhtyä toimeen. Reippain askelin astuivat he eteenpäin ja joutuivat pian
+siihen taloon, josta Maria oli lainannut hevosen ja johon hän oli
+luvannut palauttaa sen. Tänne poikkesi hän, mutta Leena jatkoi
+matkaansa. Talossa ei ollut ketään, tupa oli tyhjä, työt ja askareet
+kesken heitetyt. Vuoteella huomasi Maria vihdoin nukkuvan lapsen pään.
+Hetken hän sitä katseli ja suuteli siunaten. Lähdettyään tuvasta juotti
+hän hevosen, vei sen vajaan, hankki sille appeita ja silitteli
+kiitokseksi hyvästä palveluksesta.
+
+Mutta jo oli aika rientää matkaan. Tultuansa torille näki Maria Tasman,
+joka yleisessä hälinässä oli painautunut istumaan kirkon portaille selkä
+nojautuneena seinää vastaan ja näytti nukkuvan. Hevoskavioiden koputus
+herätti hänet. Hän huomasi Marian, joka aikoi poiketa syrjään
+päästäksensä tapaamasta tuota kamalaa akkaa. Mutta samassa ratsasti
+paikalle osasto Karjalan rakuunoita, jonka tähden Marian täytyi vetäytyä
+lähemmäksi kirkkoa. Tietäjä ei kuitenkaan Mariasta huolinut, riensi vaan
+rakuunoita vastaan ja tarttui etummaisen hevosen suitsiin, huutaen: --
+Kääntykää takaisin! Ei olisi teidän pitänyt tullakaan!
+
+-- Päästä ohjakset, pyysi sotamies, mutta akka piteli vaan ja toisti
+tuskallisesti: -- Kääntykää takaisin. Ei heidän olisi pitänyt tullakaan.
+
+-- Katkaisenko käsivartesi, tiuskasi sotamies, tempasi ohjakset irti ja
+ratsasti pois. Mutta säkenöivin silmin huusi Tasma: -- Pelasta vaimosi
+ja lapsesi, jotteivät ne huomenna ennen auringon laskua kulje
+vankiraudoissa!
+
+Kylmä väristys tuntui koko soturijoukossa. Tietäjättären varoitus oli
+kuin uusi vahvistus kaikille entisille onnettomuutta ennustaville
+huhuille, ja masennetuin mielin jatkoivat miehet matkaansa. Mutta Maria
+lähestyi tuota pelättyä naista, ja kooten kaiken rohkeutensa lausui hän:
+-- Älkää suuttuko, jos pyydän teitä pidättämään kamalia sanojanne. Ne
+hyytävät veren rohkeimmissakin. Parempi olisi kehoittaa ja yllyttää
+taistelunhalua.
+
+-- Luuletko että se, mitä olen sanonut, tulee itsestäni. Luuletko että
+ihmissilmä näkee tulevaisia, ellei itse Jumala näytä sitä sille. Mutta
+sen hän tekee estääksensä onnettomuutta, jota vielä voidaan karttaa.
+
+-- Rukoukset ja kyyneleet taivuttivat Wrangelin rientämään ilman käskyä
+avuksemme. Nyt on hän väkineen täällä pannen henkensä ja kunniansa
+alttiiksi, vaikka voittaisimmekin. Nytkö, kun olemme kerjänneet hänen
+apuansa, tahdotte kehoittaa hänen väkeänsä pelkuruuteen ja palkita jaloa
+sankaria kiittämättömyydellä ja petoksella?
+
+Tasma risti tuskallisena kätensä: -- voi, miksi ei Wrangel usko
+sanojani, että taistelu nyt on turha!
+
+-- Velvollisuuden täyttäminen ei ole koskaan ollut turha. Meidän
+sotureissamme palaa taisteluhalu; kaikki tahtoivat rientää onnettoman
+kaupungin avuksi. Mikä olisikaan Suomen kohtalo, jos armeija olisi
+tänään myöhästynyt. Pahoja enteitä ikäänkuin liiteli ilmassa. Ne yhä
+uudistuvat, eikä nyt kuulu pääarmeijasta hiiskaustakaan. Varotaan
+kateutta päälliköissä. Te, viisain, käsitätte kyllä minkä vaikutuksen
+sananne tekevät mieliin, jossa jo ennalta kytee epäilys Jumalan ja
+ihmisten avusta.
+
+Tasma tarkasti surullisena tuota reipasta, nuorta tyttöä, joka
+säkenöivin silmin oli puhunut sitä mikä hänen mieltänsä ahdisti: -- Jos
+uskotte, että vaarat vähenevät kun minä vaikenen, niin onhan helppo
+sitoa kivi kaulaani ja upottaa minut Saimaaseen.
+
+-- Suokaa minulle anteeksi, rukoili Maria kelmeänä ja ääni epävarmana.
+Ei teille kukaan pahaa suo, mutta kun tiedätte niin paljon, tiedättekö
+mitään pelastuksen keinoa meille?
+
+-- Tiedän, vastasi Tasma. Voiton antaa Jumala, mutta nyt hän sitä ei
+anna. Kootkaa siis kaupungin naiset ja tytöt, koettakoot he rukouksilla
+ja lahjoilla taivuttaa vihollisen sydäntä. Vielä on kodeissa kalleuksia
+kaikenmoisia. Parhaat teistä lähtekööt niiden kanssa Ruotsin vihollisen
+luo ja koettakoot vaikuttaa niihin, joille eivät miehet mitään voi.
+
+-- Se valta, vastasi Maria harmistuneena, joka tulee miekalla
+valloittamaan maata, ei huoli vapisevien naisten rukouksista, vielä
+vähemmin lahjoista.
+
+Mutta lujalla vakaumuksella jatkoi Tasma: -- Tiedän että vihollisten
+päällikköä voidaan hellyttää, niin että hän päästää naiset ja lapset
+menemään. Lascy on ennenkin taistellut täällä, hän oli Galitzinin
+miehiä, hän sääli kansan kurjuutta ja säälii vieläkin. Koettakaa saada
+lykkäystä; sitten voitte taistella, mutta nyt ette.
+
+-- Nyt ymmärrän! huudahti Maria kasvot seestyneinä.
+
+-- Puhukaa sitten kansalle. Itse en voi, sillä kaikki pelkäävät minua.
+
+Maria katseli nyt vaaraa toisilla silmillä, ja hän riensi pois. Olihan
+vaan kysymys siitä, että Lascy saataisiin viivytetyksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin oli Leena kaikin voimin hyörinyt ruuan hankkimisessa
+armeijalle, ja apua sai hän viranomaisten puolelta. Kuka jaloille
+kykeni, se oli toimessa, ajasta oli tarkoin vaari pidettävä. Wrangelin
+väki oli täydessä työssä, vaan eivät tällä kertaa yksinään.
+Valkotukkaiset ukot, naiset ja lapset tarjosivat apuansa ja raatoivat
+kunnes käsivarret puutuivat. Myllymäelle rakennettiin kiireessä
+pattereita ja paaluaitoja. Tykit otettiin niistä valleista, jotka
+ympäröivät kaupunkia, ja haalittiin kunnaan linnoituksiin sekä jätettiin
+tykkimiesten hoidettaviksi. Salaisia ruutimiinoja kaivettiin hyljättyjen
+vallinsarvien juurelle. Kaikki suoritettiin ripeästi ja hiljaa. Yksi
+sana vaan ei tahtonut kuolla, tuo: »missä Buddenbrock on», Wrangelin ja
+kaupungin toivo. Myllykylän tietä piti hänen saapua, ja kirkontorniin
+oli asetettu vahti valkonen lippu puolitangossa. Buddenbrockin näkyessä
+piti lippu nostaa tangon päähän. Kaikkialla oltiin kuumeentapaisessa
+jännityksessä. Joka mies oli valmis uhraamaan verensä ja henkensä.
+
+Tuossa hyörivässä työssä olivat Husula ja Marttikin. Martti oli juuri
+ollut haalimassa tykkiä ja oli nyt, ämpäri kädessä, menossa kaivolle
+tuomaan vettä valleilla janoaville tovereille. Alakuloisuuden ja harmin
+ilme näkyi hänen kasvoissaan, ja ketään katsomatta syöksyi hän alas
+harjulta.
+
+Kaivolla seisoi ennen häntä Husula, ja kun tämä mitään puhumatta oli
+täyttänyt ämpärinsä, nosti hän sen kaivon arkulle ja tarttui salkoon
+ikäänkuin nojataksensa siihen.
+
+-- Nyt tiedän, alkoi hän, tarkasti katsellen Marttia, kuka sun armahasi
+on.
+
+Martti katseli häntä sumeana ja kysyväisenä: -- Onko hän puhunut
+sinulle?
+
+-- Ei ole, mutta tiedän sittenkin.
+
+Martti synkistyi yhä enemmän ja loi silmänsä melkein vauhkosti maahan:
+-- Ennen tiesin minäkin, mutta nyt on toisin.
+
+-- Mitenkä niin?
+
+-- Muistatko häntä, tuota koreata apinaa?
+
+-- Apinaa? toisti Juhani ihmeissään. Ketä?
+
+-- Sitä joka oli täällä. Ryssää!
+
+-- Kyllä; näin hänet.
+
+Ilkeä hymy näkyi Martin huulilla: -- Maria näki hänet niinikään.
+
+-- Oliko se niin vaarallista? kysyi Juhani viattomasti. Mitä Maria
+siihen voi että hän tuli?
+
+-- Eikä hän kaiketi siihenkään voi mitään, ettei hän nyt voi unhottaa
+häntä?
+
+Husulan katse laajeni, ja tuimia sanoja pyrki hänen huulilleen, mutta
+hän hillitsi itsensä ja kysyi ystävällisesti:
+
+-- Miksi olet aina niin kummallinen? Nyt ajattelet pahaa Mariasta ja
+niin olet jo aikoja sitten tehnyt.
+
+-- En vielä, mutta joskus välähtää minussa, että ehkä ja -- silloin --
+--
+
+Vireä puna nousi Juhanin poskille, silmä salamoi ja hän vetäsi
+miekkansa, kohotti sen ja huusi rajusti:
+
+-- Jos tuota puhut todenperäisesti, niin maksaa se henkesi! Mutta Martti
+pysyi tyynenä. -- Ei Juhani, me kaksi emme saa riidellä. Luuletko, etten
+tiedä sinun rakastavan häntä yhtä lämpimästi kuin minäkin.
+
+-- Ja sittenkään et häikäile puhua hänestä tuolla tapaa ja uskoa -- --
+
+-- En sano uskovani enkä tietäväni, mutta jos niin olisi, niin saisi hän
+seurata minua veriseen meluun, ja siellä heittäisin hänet _hänelle_, ja
+jäisin paikalle, kunnes he olisivat tallanneet hänet lokaan tahi vieneet
+tuon kauniin orjattaren mukanaan.
+
+Hämmästyksestä mykkänä oli Juhani kuunnellut noita rajuja sanoja, mutta
+huudahti vihdoin: -- Jumala olkoon sinulle armollinen. Mitä Maria
+sanoisi, jos hän olisi tämän kuullut?
+
+-- Juhani, minä tiedän, ettei hän petä minua; mutta kuinka hän katseli
+häneen silloin -- --
+
+Juhani pisti miekan tuppeen ja ojensi kätensä Martille: -- Jos vaan
+voisin auttaa sinua, niin ettet koskaan epäilisi!
+
+-- Kiitos, Juhani! Uskon sinua enkä enään epäile. Täällä on kyllä muuta,
+joka pahemmin uhkaa meitä.
+
+-- Mitä muuta?
+
+-- Hatut! Etkö ole kuullut, että ne aikovat meidät kavaltaa?
+
+-- Sen tiesin ehkä ennenkuin sinä, olenpa kuullut sanottavan, että
+yhtähyvin me voisimme kavaltaa heidät. Minultakin kysyttiin tahtoisinko,
+mutta ainakaan minä en tahdo.
+
+Martin kasvot seestyivät: -- Enkä minäkään ikinä, eikä kukaan muu kun
+kovalle ottaa. Kuitenkin on Hatuilla valta, ja jos he pettävät, niin
+olemme kaikki hukassa.
+
+-- Jos tahtoisivatkin, niin eivät rohkene, sillä pettävät he silloin
+itsensäkin.
+
+-- Mutta, kuten tiedät, paljon pahaa heistä vaan puhutaan. Luuletko että
+pääarmeija saapuu tänne?
+
+-- Saapuu tietysti. Mutta mitä oikeastaan tarkoitat?
+
+-- Tarkoitan vaan, että Hatut ovat paholaisia. Olisi meillekin valjennut
+onnellisia aikoja, olisi voinut meilläkin olla koti rauhassa, mutta
+heidän juoniensa tähden täytyy meidän uhrata kotimaamme, rakkautemme ja
+kaikki, käydäksemme heidän asioitaan, ja kavaltamalla he meitä
+palkitsevat.
+
+-- Olkoot Hatut mitä ovatkin. Jos Myssyt ovat miehiä, niin kyllä hekin
+voivat näyttää kuninkaalle ja maalle mihin kykenevät.
+
+-- Millä tavoin? huudahti Martti. Mitä me voimme, kun päällikkyys on
+Hattujen käsissä. Semmoinenko joukkio, joka myy sielunsa kullasta,
+huolisi siitä vajoommeko vai palammeko!
+
+-- Kuulepa sentään Martti! Mistä ne semmoiset sanat tulevat suuhusi?
+Rauhoitu toki!
+
+Mutta Martti ei vastannut. Hän riensi pois, kuulematta enempää ja
+taaksensa katsomatta.
+
+
+
+
+2.
+
+
+Wrangel oli saapunut Lappeenrantaan Elokuun 22 p. kl. 5 j. p. p. ja oli
+tuskin kaupungissa, kun Lascy miehineen kääntyi Viipurin maantieltä
+viereiselle kentälle. Vieras sotaväki oli liikkunut suurimmassa
+hiljaisuudessa, ja yhtä hiljaa kuin se oli tullut, vetäytyi se pian
+takaisin. Kun siis suomalaiset patrullit ilmoittivat, että vihollinen
+taas oli lähtenyt, luuli moni, ettei Lascy enään palaakaan, ja suuresti
+riemuittiin tästä odottamattomasta pelastuksesta. Johtavat miehet eivät
+kuitenkaan joutuneet ansaan. Kovaa saatiin sinä vuorokautena kokea, eikä
+lepäämisestä ollut puhettakaan. Miehistö sai kuitenkin vuorotellen käydä
+niissä paikoissa, mihin kaupungin naiset olivat valmistaneet heille
+aterian teurastetuista elukoistaan ja mitä muuta oli saatu kokoon
+haalituksi. Valitettavasti oli vielä useita lehmiä kadoksissa, mutta
+mitä sille voi. Tasan jaettiin mikäli vaan riitti.
+
+Syys-aamun ensi sarastuksessa nähtiin, että venäläinen armeija oli
+palannut ja asettanut leirinsä laaksoon vastapäätä Wrangelin väkeä.
+Äsken saapuneet joukot olivat virkeässä toimessa. Yksi osa järjestettiin
+kirjaviin ryhmiin, toiset nousivat kukkuloille laakson eteläpuolella,
+toiset taas rakensivat pattereita ja asestivat niitä tykeillä. Aurinko
+nousi yhä korkeammalle, ja nyt alkoivat sekä ruotsalaiset että
+suomalaiset aseet kimmeltää sen valossa. Pian kai oli veri kimmeltävä.
+Ihmisten sydämmissä siltä tuntui, ja he ponnistivat tarmonsa viimeiseen
+asti.
+
+Myllymäellä oli Sprengtport istahtanut kivelle huoahtamaan ja silmäili
+siellä noita kahta armeijaa, joiden kohta tuli törmätä vastakkain.
+Monena semmoisena päivänä oli majuri ollut mukana, mutta aina vieraassa
+maassa. Oli sielläkin ollut yllin kyllin surua, tuskaa ja epätoivoa,
+mutta helpommalta oli sittenkin tuntunut kuin nyt, sillä olihan hän
+silloin ollut nuori ja väkevä, eikä ollut hänen sydämmensä silloin niin
+kiintynyt tapauksiin kuin nyt. Kotiseutu oli kaukana pohjoisessa, eikä
+hän tiennyt tahi ainakaan ei nähnyt että rakkaat sielläkin taistelivat
+epätoivoista taistelua.
+
+Väsynein käsin otti majuri hatun päästään ja pyyhki hien kuumentuneelta
+otsaltaan; sitten päästi hän vyönsä ja aukasi takin, kun hän luuli
+tuntevansa verta vuotavan kyljessä olevasta haavasta, joka ei koskaan
+täydellisesti parantunut. Liina, jolla sairas paikka oli peitetty, oli
+käännettävä ja uudestaan kiedottava. Kun hän sitten katsoi ylös, seisoi
+Löfving hänen edessään.
+
+-- Kuinka majuri jaksaa? kysyi hän, huomatessaan että haava taas oli
+ärtynyt.
+
+Sprengtport mutisi jotakin verisistä rääsyistä ja nousi riisuaksensa
+takin. Löfving tahtoi auttaa, mutta majuri ei sitä sallinut. -- Ei
+vielä, sanoi hän, niin kauvan kun tulen omin voimin toimeen.
+
+-- No, saanko sitten tarjota? kysyi Löfving, ja veti, lempeästi
+katsellen uupunutta päällikköänsä, esiin leipäpalan ja suolattuja,
+tuoheen käärittyjä muikkuja.
+
+Sprengtport tarttui halukkaasti ruokaan, edellisenä päivänä ei hän eikä
+muut olleet maistaneet mitään.
+
+-- Jumalan kiitos, että nyt olemme joutuneet näin pitkälle; näitkö
+kuinka väestö liikutettuna otti meitä vastaan. Se oli valmis antamaan
+meille sydämmen rinnastaan.
+
+-- Tietävät, että veremme on vuotava heidän edestään. Mutta mikä teidän
+on? -- Sprengtport nosti paitansa vasemman kainalon alta. -- Kiristä
+käärettä, Löfving. Kas niin, haavaa pitäisi hoitaa, mutta nyt se on
+mahdotonta, ja vasta ehkä ei tarvitakaan. Kuka ties!
+
+-- Ei, ei tiedä. Ei meistä kukaan Jumalan teitä viito. Kapteeni katseli
+Sprengtportia ihaillen: -- Jumalan ihme se on, että vielä elätte.
+
+-- Niin kai. Eipä tämä ole meidän kummankaan ensimmäinen taistelu.
+
+-- Ei, herra majuri, taistella osaamme molemmat.
+
+-- Ja molemmat osaamme kuollakin, vastasi Sprengtport tyynesti.
+
+-- Varmaan osaamme; mutta kuinka monen muun käynee, sen tietää yksin
+Jumala.
+
+-- Kuinka niin? mitä tarkoitat?
+
+-- Eikö ole johtunut majurin mieleen, että pääarmeija kenties jättää
+meidät loukkoon.
+
+-- Itse olet, Löfving, kunnian mies. Kuinka semmoista juolahti mieleesi?
+
+-- Jos minä yksin sitä ajattelisin, niin mitäpä siitä! Mutta sama
+epäilys liikkuu miehestä mieheen koko rykmentissä.
+
+-- Koko rykmentissä? Minä en ole kuullut hiiskaustakaan siitä.
+
+-- Semmoista ei niinkään hoilata. Sitä ei huudeta, ei edes puhuta, sitä
+kuiskataan korvaan. Sana hiipii niinkuin käärme vuodattaa myrkkynsä
+mieliin. Niin, niin on asianlaita.
+
+-- Liikkuuko siis perkele vapaana keskuudessamme? Mistä se on alkuisin?
+
+-- En tiedä alkua enkä loppua, tiedän vaan, että torjuttava se on
+ajoissa.
+
+-- Totta kai, mutta kuinka?
+
+-- Emme me itse saa koskea tuohon huhuun, emmekä aavistaa sen olemista,
+sillä sotamiehen luottamus päällikköihin riippuu hiuskarvasta, ja
+vähinkin, mikä saattaa hänessä nostaa epäluuloa, pahentaa asian. Sanan
+voima on sittenkin ainoa, joka voi auttaa. Teitä kansa vielä rakastaa.
+Puhukaa siis sille ystävällisesti, virittäkää sen rohkeutta ja
+palauttakaa usko päälliköihin. Mutta siihen uskoon tarvitaan
+todistuksia.
+
+Hämmästyneenä oli Sprengtport kuunnellut: -- Miks'et ole sanonut sitä
+ennen? huusi hän kuohahtaen. Mitä he pelkäävät?
+
+-- He pelkäävät että Hatut myyvät Suomen ja luovuttavat suomalaiset
+rykmentit orjuuteen, jotta kaikki vastustus kävisi mahdottomaksi.
+
+-- Olet hullu, Löfving!
+
+-- Hullu tahi ei, mutta sellaista kuiskaillaan kaikkialla meidän
+suomalaisissa rykmenteissämme, ja se vie pian epätoivoon.
+
+Sprengtport vaikeni hetken ällistyneenä. Sitten kysyi hän: -- Entä
+ruotsalaiset? Mitä sieltä kuuluu?
+
+-- Ne haluavat taisteluun, eivätkä aavista mitään, jollei mahdollisesti
+Willebrandin varusväki. Se on värvättyä ja sekalaista väkeä, ne ovat
+liitossa keskenään, mutta ei ole helppo päästä heidän mielensä perille,
+sillä kaikki mikä on suomalaista pysyy vaijeten koossa, niinkuin kivet
+muurissa.
+
+-- Tuon tunnen, mutisi Sprengtport. Muut ihmiset huutavat julki surunsa
+ja keventävät mielensä valituksilla, mutta Suomen mies kääntää tuskansa
+sisäänpäin ja antaa sen polttaa sydäntänsä.
+
+Kelmeänä ja yrmynä istui majuri kyynärpäät polvien varassa ja huojui
+liikutettuna edes takaisin, mutta vihdoin hän nousi, asettui
+ryhdikkäästi seisomaan Löfvingin eteen ja tarkasteli tutkivin katsein
+koeteltua soturia: -- Voitko nyt, Löfving hyvä, sanoa mitä tulisi tehdä.
+Viimeiset minuutit kuluvat, kohta saattaa paukahtaa, mutta tyhmyyksiin
+eivät ne lurjukset saa ruveta.
+
+-- Kyllä ne tappelevat, arveli Löfving, mutta erotus sillä on, onko
+sydän muassa. -- Muutoin ei kapteeni tietänyt apua muusta kuin sanasta.
+Hän kertoi koettaneensa usealla taholla piloilla ja vakavuudella poistaa
+sotamiesten epäluuloa, mutta näin kahden kesken hän kyllä tunnusti, että
+hänestäkin paljon näytti oudolta. Sittenkään ei auttanut muu kuin pysyä
+tyynenä ja palauttaa rohkeus ja toivo masentuneisiin sotamiehiin.
+
+Sprengtport veti takin päällensä, ja sitten lähdettiin yhdessä alas
+kaupunkiin, jossa väki yhä sai ruokaa. Torilla oli vilkas liike. Nyt oli
+taalalaisten levähdysvuoro, ja kaikkialla vilisi sotaväkeä. Saaveja
+täynnä ruokaa seisoi siellä täällä ja niiden vieressä leipärattaat.
+Naiset täyttivät vateja ja jakelivat osansa kullekin. Hiljainen sorina
+kuului ilmassa, mutta äkkiä kajahti kirkonkellojen ääni, kutsuen kansaa
+kokoon. Mitähän se tiesi? Samassa näkyi kulkue nuorisoa ja poikia, joita
+johti pari vanhempaa miestä. Siinä oli koulun rehtori, konrehtori ja
+oppilaat. Ensinmainittu oli pitkäkasvuinen ja harmaantunut mies, jonka
+luja ryhti osoitti, että hän ainakin jonkun aikaa oli enemmän puuhannut
+miekka-kuin kirjatyössä. Rehtori Wallenius oli nuoruudessaan
+harjoittanut opinnoita ja oli jo valmistumaisillaan papiksi, mutta kun
+isoviha katkasi kaikki rauhan toimet, tarttui hänkin miekkaan kuten
+muutkin. Kun oppilaitokset sitten uudestaan avattiin, sai hän täällä
+opettajapaikan ja oli sitten koettanut hyvällä ja kovalla kasvattaa
+kelpo miehiä tulevaisuutta varten.
+
+Nyt astui rehtori kirkon portaille ja puhui kuuntelevalle väelle: --
+Kellot soivat minun käskystäni, sillä kun pastorimme vielä makaa
+sairaana, olen minä hänen sijassaan koonnut teidät Herran huoneeseen
+viimeiseen yhteiseen rukoukseen. Mutta ennenkun astumme pyhien holvien
+alle, tahdon minä, koulun esimiehenä, jättää teille takaisin lapsenne.
+Kirjamme seisovat hyllyillä, ehkä sinne jäävätkin, ja nyt tulee meidän
+näyttää, että olemme oppineet ei ainoastaan elämää varten, vaan myös
+osataksemme kuolla.
+
+-- Aikovatko nuo nuoret myöskin taisteluun? Kestättekö, lapset, niin
+ankarassa koetuksessa? kysyttiin levottomasti. Mutta oppilaat seisoivat
+vakavina, ja yksi pojista vastasi rohkeasti: -- Emmekö ole yhtä hyvät
+kuin pojat ennen? Kaikki hekin menivät mukaan, vaikka moni oli meitä
+nuorempi.
+
+-- Älä itke äiti, lohdutti toinen, nähdessään itkevän äitinsä. Jos
+voitamme, niin rakennan teille oman tuvan mieheksi päästyäni, mutta jos
+kuolen -- ehkä kuolette tekin.
+
+-- Älköön mielenne masentuko, puhui rehtori. Vihollinen tunkee esiin
+kuin musta virta ja luottaa ylivoimaansa, kun me olemme näin pieni
+kansa, mutta meidänkin apumme on tulossa. Tiedämme että pääarmeija on
+matkalla ja saattaa olla täällä varsin pian, ja siksi täytyy meidän
+pitää puoliamme. Isämme ammensivat voimansa Hänestä, joka ei petä
+koskaan, ja sitä olen opettanut teidän lapsillenne mikäli olen voinut.
+Nämät nuorukaiset ovat nyt valmiit seuraamaan minua pattereihin. Oikea
+asiamme antaa heille rohkeutta, ja rohkeus antaa voimaa. Sitä olen itse
+kokenut taistellessamme Viipurin muureilla. Ei tarvitse kenenkään
+pelätä, että Suomen sankarimaine meidän kauttamme himmentyy. Joko elämme
+tai kuolemme, tehkäämme se kuin miehet.
+
+-- Jumala olkoon kanssanne, lapset! kuului nyyhkivä vastaus monelta
+taholta.
+
+Rehtori astui kirkkoon ja hänen seurassaan koulunuoriso sekä kaupungin
+väestöstä jokainen, jolle se oli mahdollista. Taalain rykmentin oli nyt
+vuoro lähteä, ja sijaan astuivat hämäläiset. Synkkinä ja umpimielisinä
+ottivat he vastaan tarjotut vadit; tuskin yhtäkään sanaa lausuttiin.
+
+Tarjoilijain joukossa oli Maria innokkaimpia. Hän oli riisunut
+sotilaspukunsa ja oli nyt entisellään. Silmät tuikkivat tähtinä, vieläpä
+saattoi huulilla näkyä haihtuva hymyily noille harmaantuneille ja
+jäykille vanhuksille isän nuoruuden ajoilta. Kaksi heistä, Kolmhalko ja
+Hohti, seisoivat siinä odottamassa osaansa ja heidän rinnallaan oli
+Tapani.
+
+-- Tässä on, pilaili Maria täyttäessään heidän vatinsa kauhalla.
+Jokaisessa annoksessani on yhdeksän miehen voima. Pysykää miehinä!
+
+Kolmhalko vastasi tuimasti: -- Jos on tarkoitus, että armeijan tulee
+tapella, niin kyllä tappelemme niinkuin muutkin, mutta yksi sanoo yhtä,
+toinen toista.
+
+-- Sanoja on maailmassa yllinkyllin, hymyili Maria, mutta onnellisin on
+se, joka kuuntelee omaatuntoansa, sillä se ääni antaa rohkeutta
+taistelussa ja rauhaa kuolemassa. Pelkäättekö kuolemaa?
+
+Vanhus loi vakavana silmät taivasta kohti ja synkkämielisyys kuvastui
+hänen huulillansa, mutta ääni oli vankka kun hän vastasi: -- Syntinen
+raukka pelkää aina astua Jumalan eteen, joka häneltä kysyy: Kuinka olet
+elänyt ja mitä tehnyt. Mutta lähteä täytyy jokaisen ja minä kaadun
+mielelläni, kun vaan taistelu on rehellinen.
+
+-- Entä sinä Tapani, jatkoi Maria ystävällisesti, mitä sinä sanot,
+pelkäätkö?
+
+-- En laisinkaan, huudahti poika innostuneena. Husula ja minä olemme
+luvanneet taistella niin rajusti, ettei vihollinen ehdi silmiään ristiä.
+Kun emme voi seisoa, ammumme vielä maastakin niin kauvan kuin elämme.
+
+-- Nyt tunnette sotamiesten mielialan, vastasi Hohti, ystävällisesti
+katsellen Mariaa, mutta mitä te itse ajattelette?
+
+Äsken niin verevästi punottava tyttö seisoi muuttuneena niinkuin kuu,
+kun öinen pilvi himmentää sen valoa. Mutta arvelematta vastasi hän:
+
+-- Herran ääni on kaikunut sydämmeeni ja kuulin Hänen sanovan: Heidän
+onnensa on katoava niinkuin myrskyn hajoittama pilvi, ja heidän toivonsa
+kuin ajettu lintu, mutta minä tahdon kätkeä heidän perintönsä ja
+varjella sitä.
+
+Vanhukset vaihtoivat ihmetteleviä silmäyksiä. Kyllä kovalle ottaa. Mutta
+Maria jatkoi: -- Sitten kuulin vielä saman äänen sanovan: Minä tahdon
+kuulla sinun rukouksesi, niin ettei sinun työsi ole turha. Sinun pitää
+julistaman minun tahtoani niinkuin kylväjä, joka kylvää jyvät suven
+satoa varten. Se ääni pelotti minut ensin melkein kuoliaaksi, mutta
+sitten on se minua lohduttanut, sillä Jumalan sana ei petä. Ja
+hurmaantuneena kohotti hän silmänsä ikäänkuin tuntematonta maata kohti.
+
+Virrenlaulu kuului kirkosta ja yhtenä miehenä paljastivat soturit
+päänsä. Ruokailu lakkasi hetkeksi, ja kaikkialla nähtiin karkeat kädet
+ristissä rukousta varten. Löfving seisoi heidän keskellään ja lauloi
+mukana, mutta kun virsi oli loppunut, puhkesi hän puhumaan:
+
+-- Hyvä on laulaa ja rukoilla, mutta lopuksi riippuu kuitenkin kaikki
+mielentilasta. Sentähden tahdon nyt Jumalan kasvojen edessä kysyä teiltä
+pojat, ymmärrättekö että te vannotun valanne kautta olette valtakunnan
+luottamusmiehiä ja turvana kuninkaallemme?
+
+Komppaniiat kääntyivät hänen puoleensa, joka seisoi siinä niin vankkana,
+mutta kukaan ei vastannut.
+
+-- Kuulkaa! huusi kapteeni, kaikki te, jotka palvelette kuningastanne,
+niin sanon teille mitä kruunu on meille ja me kruunulle. Nähkääs,
+kuningas on saanut valtakunnan Jumalan omasta kädestä, ja Kaikkivaltias
+on hänet kerran tuomitseva. Mutta kansalle on kuningas turva ja suoja.
+Missä vääryys tunkee esille, siellä pitää kuningas huolta siitä, että
+oikeus voittaa. Köyhillä on oikeus käydä kuninkaissa kun vääryys
+tapahtuu, ja hyvä kuningas tekee oikeutta kaikille, koska kuninkaan
+edessä on kauhistus väärää tehdä, sillä vanhurskaudella istuin
+vahvistetaan.
+
+Väki näkyi myöntävän. Kyllä he tuon tiesivät.
+
+-- Sentähden, nähkää, jatkoi Löfving, on kansan velvollisuus suojella
+kuningasta ja hänen valtakuntaansa ei ainoastaan niitä vihollisia
+vastaan joita nähdään vaan niitäkin vastaan, jotka salassa hiipivät.
+
+-- Se on totta! Se on totisen totta, myönsivät sotamiehet. Kuninkaalla
+on monta salassa hiipivää vihollista.
+
+-- Niin on, mutta jos on vihollisia, niin on hänellä ystäviäkin, ettekä
+te kai tahdo olla huonoimpia.
+
+Väestö oli vaiti, eikä moni edes katsonut ylös.
+
+Mutta kapteenin katse tunki heihin terävästi, ja tuimasti kysyi hän: --
+Onko teillä niin kiire syömään, ettei kukaan jouda vastaamaan? Tahi
+kannatteko sydämmessänne pahaa. Tahdotteko ottaa ruokaa kuninkaan
+kädestä ja pysyä uskollisina ainoastaan niinkauvan kun aurinko paistaa,
+mutta juosta kun myrskysää tulee?
+
+Hohti katseli häntä ja vastasi tyynesti: -- Emme ole juosseet ennenkään.
+
+Moni ympäristössä mutisi, että kyllä se oli oikein sanottu, ja Hohti
+jatkoi järkähtämättömällä tyyneydellään: -- Kun vaan kaikki olisi
+niinkuin olla pitää, niin kyllä teemme mitä tehdä pitää opettamattakin.
+Mutta jos herrat pettävät, käy sittenkin kaikki hunningolle.
+
+-- Herrat? toisti Löfving. Ketkä herrat pettävät? Mitä puhetta se on?
+Meidän herramme on Wrangel, ja häneen kai luotamme niinkuin itseemme. Ja
+Brandenburg, Willebrand, Bildstein, missä on parempia päälliköitä?
+
+-- Kyllä niin on, mutta voisi toisinkin olla, kuului joukosta.
+
+-- Älkää viskatko lokaa upseereihimme, huusi Löfving uhaten.
+Puhdistakoon itsekukin kynnyksensä edustan. Kohta koetellaan kaikkia, ja
+silloin tahdon että meidän pojat ovat parhaita. Ymmärrättekö?
+
+-- Kyllä ymmärretään!
+
+-- No siis, lupaatte kunnialla taistella tänään, niin ettette saa aikaan
+vahinkoa eikä häpeätä.
+
+-- Onhan kunnia parempi kuin häpeä.
+
+Kapteeni seestyi: -- Sepä järkevästi vastattu. Tiesin kyllä että meidän
+pojat olivat kunnon miehiä, ja tiedätte tekin, että minä teitä kohtaan
+menettelen rehellisesti.
+
+Martti oli vaijeten pysynyt syrjässä, mutta kun ei kukaan vastannut
+vastasi hän: -- Ei teitä kukaan epäile, mutta muihin ei luoteta
+suurestikaan. Sanotaan asiain olevan huonolla kannalla, ja tiesi kuinka
+lieneekään.
+
+-- Etkö häpeä, Martti, liittyä panettelijoihin omaa isääsi vastaan!
+huusi Löfving julmistuneena. Ellet _sinä_ luota upseereihin, kuka
+sitten?
+
+Kumeaa mutinata kuului usealta taholta, ja Kolmhalko lausui: -- Martti
+tietää, että on sitä nähty kavaltamista ennenkin, ja mitä silloin
+tapahtui, saattaa tapahtua nytkin.
+
+-- Ei koskaan maa olisi joutunut niin surkeaan tilaan, elleivät herrat
+olisi pettäneet, kuului kaukainen ääni. Mutta ei Löfving niitä ole.
+
+-- Olinpa minä niin tai näin, ärjäsi Löfving vimmastuneena. Ellei nyt
+joka mies tee velvollisuuttaan, niin kyllä vaan paha perii.
+
+Arvattavasti olisi kapteeni jatkanut puhettansa, mutta rumpu vaati
+lähtöön, ja jo näkyi toinen osa samaa rykmenttiä astuvan vuorostaan
+lepäämään ja saamaan virkistystä höyryävistä saaveista. Uusia varoja
+kannettiin paikalle, ja naiset uupumatta koettivat tyydyttää jokaista,
+vaikka yksi parhaista oli poistunut. Mariaa ei näkynyt enään.
+
+Taas oli tori täynnä tanakoita hämäläisiä, ja taas oli ruokailu täydessä
+käynnissä. Mutta vaikka ihmisiä oli kosolta, ei kuulunut sanaakaan.
+Soturit istuivat yrmeinä ja mykkinä, ja naiset paremmin kuiskailivat
+kuin puhuivat. Tuolla kaukana torin pohjoiskulmassa huomattiin vihdoin
+jonkinmoista liikettä ja kuului hiljainen: pois tieltä, kun majuri
+Sprengtport tyttärensä seuraamana raivasi itselleen tietä. Korkeana ja
+vakavana astui hän eteenpäin kirkon portaille saakka. Siihen istuutui
+Maria korkeimmalla portaalla seisovan isänsä jalkain juureen. Majuri
+hetken tarkasteli torille kokoontunutta väkeä, käski viittaamalla
+rumparia lyömään pärrytyksen, ja kun väki kääntyi hänen puoleensa, puhui
+hän varmalla ja tarmokkaalla äänellä:
+
+-- Kenraali Wrangel on käskenyt minua kiittämään Lappeenrannan asukkaita
+sotamiesten nimessä. Armeija tietää, että se, joka kylässä syö leipää,
+lähtee sieltä velallisena, ja velkaamme maksamme tänään verellämme. Eikö
+niin, pojat?
+
+Vastaus viipyi, ja Sprengtport jatkoi: -- Nyt jos koskaan tulee meidän
+taistella vaimojemme ja lastemme pelastukseksi.
+
+Vanha sotamies nousi: -- Totta totisesti, herra majuri, mutta eivät kai
+kaikki ajattele samoin, koska naisia ja lapsia on kielletty pakenemasta
+kun kuultiin että vihollinen lähestyy.
+
+-- Olen kuullut samaa ennenkin, vastasi Sprengtport tyynesti.
+Todellakin, jotkut näyttävät uskovan, että tahallisesti tahdottiin
+jättää turvattomat vihollisen käteen. Mutta se ajatus on siksi
+jumalaton, etten ymmärrä kuinka se on päässyt mihinkään järkevään
+päähän.
+
+-- Oudolta kumminkin näyttää, mutisi väestö.
+
+-- Ajatelkaa itse, jatkoi Sprengtport. Jos olisi ollut aikomus jättää
+Lappeenrannan asukkaat tuhottaviksi, emmehän olisi päätähavin rientäneet
+tänne. Olisihan ollut helppo jättää kaupunki oman onnensa nojaan. Linna
+heikkoine varusväkineen olisi ollut pian voitettu, eikä silloin mikään
+olisi estänyt valloittajaa.
+
+Sprengtport katseli taas kysyväisenä ympärillensä, mutta turhaan
+odotettuaan vastausta jatkoi hän: -- Parooni Buddenbrock on pidättänyt
+perheet täällä, kun hän luuli ettei meitä koskaan voitettaisi,
+niinkauvan kun kaikkien niiden kohtalo, jotka meille ovat rakkaimmat,
+riippuu voitostamme tai tappiostamme.
+
+Vanha sotamies nousi vieläkin: -- Saattaa olla, mutta minä en usko että
+voitto riippuu meistä. Tapella voimme, minkä voimat riittää, mutta
+voitto riippuu siitä, kenelle Jumala sen suo.
+
+-- Siinä olet oikeassa! Ja oikein on myös, että etsimme väkevyytemme
+Jumalassa, sillä se tuki kestää vielä kun kaikki muu kukistuu. Mutta
+juuri sentähden ei saa yksikään ajatella olevansa niin vähäpätöinen,
+ettei hän mitään voi. Mutta ei se riitä, että toimitaan reippaasti,
+täytyy myös toimia esivallan käskyn mukaan, sillä kuski tietää kuinka
+matka on suoritettava, eikä hevonen.
+
+-- Mutta, vastasi sotamies, jos kuski ajaa hullusti, niin on sekä kuski
+että hevonen hukassa.
+
+-- Tietysti, mutta täällä ei ole kuin yksi tie, kunnian Siinä ei erehdy
+kukaan meistä. Vai kuinka? Onko täällä yhtäkään, joka ei tunne
+velvollisuuttansa ruotsalaisena kuninkaallisena soturina? Onko?
+
+Vanha sotamies vastasi vieläkin: -- Herra majuri, kunnian tien tunnemme
+ja kuljemmekin sitä, kunpa vaan muut...
+
+-- Mitkä muut? Kuka voi kulkea toista tietä? Tai kuka luulee voittavansa
+enemmän muulla tavalla kuin me? Tiedättekö ketään? Katsokaa, lähes
+viisikymmentä vuotta olen ollut sotamiehenä ja olen oppinut, että
+vähäpätöisin voi tehdä paljon kuninkaalle ja maalle jos hän tahtoo ja
+rohkenee. Nähkäähän! Siihen aikaan kun kuningas Kustaa Aadolf loistavana
+voittajana kulki Etelä-Saksassa, jäi kenraali Horn kauas pohjoiseen ja
+oli joutumaisillaan vihollisten saarrokseen. Tärkeä kirje oli hänelle
+vietävä, ja sen uskoi kuningas nuorelle saksalaiselle Rolandille kahden
+Stålhandsken ratsastajan seuraamana. Matkalla joutuivat he luostariin,
+jossa enään oli vaan yksi munkki, tämä kun sanoi tahtovansa kuolla
+luostarissaan. Mutta Roland tiesi, ettei ole munkkeihin luottamista.
+Vuorotellen pidettiin vahtia ja keskiyön aikana Roland itse valvoi.
+Silloin huomasi hän, että ylikerrassa sytytettiin kynttilä. Jotakin se
+tietää, ja hän herätti miehensä, mutta samassa näkyi sadottain
+ratsumiehiä kiitävän luostaria kohti. Meidän miehemme koettivat paeta,
+mutta portti oli suljettu, munkki oli kavaltanut. Huonolla ruotsillaan
+huusi Roland: spräng port! (räjähdä portti) ja onneksi löydettiinkin
+holvissa ruutitynnyri. Se vietiin portin eteen. Ruuti sytytettiin ja
+kauhealla pauhulla kukistui osa muuria ja portti. Viholliset ratsastajat
+säikähtyivät ja pakenivat, mutta Roland miehineen pelastui pälkähästä,
+ja monen muun vaaran läpi vihollisessa maassa toi Roland tuon tärkeän
+kirjeen Hornille, mutta kumppanit sanoivat häntä sittemmin
+Sprengportiksi.
+
+Miehistö katseli vanhaa majuriansa kiiluvin silmin. Sehän oli hänen oma
+nimensä. Ja mikä sankari! Sprengtport puolestansa katseli väkeänsä ja
+sanoi: -- Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen aateloittiin tämä Roland,
+joka oli isäni, ja otti nimekseen Sprengtport, muistoksi siitä, kuinka
+Jumala oli hänet ihmeellisesti pelastanut.
+
+Kornatus oli seisonut syrjässä, mutta astui nyt esiin ja teki kunniaa
+majurille. -- Minä olen nuorena Puolassa palvellut isänne johdolla,
+sanoi hän, ja olin saapuvilla, kun teidän isällenne, kapteeni
+Sprengtportille, Gordin rykmentin edessä kenraali Wrangel antoi
+kuninkaan nimessä kultaketjut siitä, että hän oli oman henkensä uhalla
+pelastanut kenraali Wittenbergin.
+
+Näitä vanhoja muistelmia kuullessa, unohti äsken niin alakuloinen
+miehistö omat huolensa. Kunniakkaita aikoja, jaloja voittoja, huudettiin
+riemuiten.
+
+-- Tuolla tulee kenraali Wrangel itse, huudahti Sprengtport, nähdessään
+hänen Brandenburgin seurassa pyrkivän hänen luoksensa: -- Ette tänä
+vuonna kuole, herra kenraali, jatkoi hän pilaillen, puhuimme vast'ikään
+isästänne.
+
+-- Isästäni? toisti Wrangel. Onko täällä vielä ketään, joka muistaa
+häntä.
+
+Kornatus teki kunniaa. -- Minun isäni isä oli yksi niistä
+kolmestasadasta suomalaisesta, jotka isänne komennossa kulkivat
+Lech-virran yli. Isäni isän jälkeen tuli armeijaan isäni, ja hän aina
+mainitsi Kaarlo Kustaa Wrangelin Ruotsin parhaimpien miesten joukossa.
+Kerroin tässä kuinka tuo jalo kenraali antoi kapteeni Sprengtportille
+kuninkaan ketjut.
+
+-- Siinä kertomuksessa on perää, vastasi Wrangel. Mutta tiedättekö millä
+sanoilla kuningas antoi tämän tehtävän isälleni.
+
+Ei, sitä ei tietänyt kukaan.
+
+-- Sano Sprengtportille, oli kuningas lausunut, että lähinnä Jumalaa
+tulee minun kiittää häntä, että Wittenberg vielä on hengissä. Siinä
+miehessä olisin menettänyt sankarin, joka opetti minut voittamaan. Sano
+hänelle niinikään, että kultaketjuni on kallisarvoinen, mutta teräsketju
+on vieläkin kallisarvoisempi, kun siinä on niin aito renkaat kuin
+Wittenbergin suomalaiset pojat.
+
+Näiden sanojen jälkeen seurasi yleinen vaitiolo, mutta soturien tuimat
+kasvot säteilivät iloa. Kaikki epäluulo oli unohtunut ja monessa
+silmässä kimelsi kyynel.
+
+Wrangel katseli tuttua joukkoansa ja hänenkin silmissään kimelsi kostea
+välke. -- Ruotsin suuret kuninkaat, sanoi hän, ovat ymmärtäneet luoda
+sankareita. Sentähden heitä miehet seurasivatkin, tehden mahdottomat
+mahdolliseksi. Ja nyt kuten silloin kuuluu teille kuninkaanne käsky.
+Oletteko valmiit, pojat?
+
+Olemme, olemme, kaikui riemuisa vastaus, ja kaikki ponnahtivat pystyyn.
+Wrangel viittasi, rumpu pärrytti, rivit järjestyivät ja tuokiossa oli
+tori tyhjänä.
+
+
+
+
+3.
+
+
+Naiset olivat tehtävänsä suorittaneet, ja jokainen rupesi nyt kokoamaan
+mitä oli tuonut, viedäksensä sen kotiin. Maria auttoi heitä, mutta
+koneellisesti ja hajamielisenä, sillä Tasman puheet riehuivat hänen
+sielussaan ja painoivat häntä yhä raskaammin, kun hän ei rohjennut
+turvautua isäänsä, joka kaikista vähimmin olisi tahtonut moista kuulla.
+Tuliko hänen noudattaa Tasman neuvoa, ja mikä olisi semmoisen rohkean
+teon seurauksena? Mikä edesvastuu hänelle ja kaikille niille, jotka ehkä
+noudattaisivat hänen kehoitustaan? Mutta -- mistä oli tämä ihmeellinen
+nainen saanut ilmoituksensa, ja miksi oli hän kääntynyt Marian puoleen,
+jollei sen vuoksi, että kumpikin oli korkeamman vallan valitsema maan
+pelastukseksi. Ja mikä onnellisuus olisikin saada välikappaleena
+korkeimman kädessä kääntää kaikki suru iloksi. Jumala näki hänet, hän
+näki, että Maria tahtoi ajaa hänen asiatansa, ja hän oli apua antava.
+
+Suurella vaivalla sai Maria kootuksi suuren joukon noita uupuneita
+naisia ja huusi korkealla äänellä: -- kuulkaa minua kaikki! Älkää enää
+ajatelko taistelua. Tänään on turhaa ryhtyä aseisiin. Tiedän pelastuksen
+keinon jos seuraatte minua. Joutukaamme miesten edellä.
+
+Lähimmät kuuntelivat häntä ihmeissään, mutta kaukaisemmat tuskin
+tiesivät että hän puhui. Heidän ajatuksensa liikkuivat toisaalla, ja nyt
+täytyi heidän saada selko siitä, mitä ne kimakat huudot tiesivät, joita
+äkkiä nousi läheisestä talosta. Mariakin ja häntä ympäröitsevät naiset
+kääntyivät niinikään sinne, nähdäksensä ja kuullaksensa jotakin
+todellista, sillä olivathan Marian puheet pelkkiä lapsellisia unelmia.
+Kaikki riensivät siis portille, jossa väki tunkeili huutaen ja viitaten
+pihaan päin.
+
+-- Mitä se on? Mitä se on? huusivat naiset torilta ja riensivät sinne
+päin.
+
+-- Ettekö näe?! Epäjumala, kuultiin porttikäytävästä.
+
+-- Epäjumala! Epäjumala, toistivat toiset ikäänkuin kaikuna.
+
+Pihassa kasvoi vanha pihlaja, ja sen tuuheissa oksissa heilui paimen
+pyhävaatteissaan, lehmännahka hartioilla, sarvet rinnalla riippuen.
+Lähemmin tarkastaessa huomattiin, että tuo kumma ei ollutkaan paimen
+itse, vaan hänen vaatteensa, jotka olivat nuken muotoon täytetty, ja
+tämän oudon kummituksen ympärille ryhmittyivät katselijat. Joukon
+keskellä seisoi Leena korkeana ja mahtavana, ja hänen edessään seisoi
+paimenen pieni ja kuihtunut vaimo itkien. Kysyttiin kaikkialla mitä oli
+tekeillä.
+
+-- Mitä on tapahtunut? Kuka tuolla riippuu? Miksi itkette Piata?
+
+-- Sanovat minua pakanaksi ja noidaksi, nyyhkytti akka. Siinä kiitos
+vaivastani. Minäkin tahdoin auttaa kuningasta ja maata.
+
+-- Mainio apu! huusi Leena ylenkatseellisesti. Hän pilkkaa Jumalaa.
+Ihmekö siis, että hukumme. Kun muut kokoontuvat kirkkoon Jumalaa
+rukoilemaan, haalii hän paholaisen puuhun.
+
+-- Valehtelette! huusi Piata. Olenhan sanonut, että siinä on paimen ja
+lehmä.
+
+-- Hän vaan sanoo niin, meluttiin joukossa. Tuo kuva hankkii kirousta
+kaupungille.
+
+-- Ettekö enään usko Jumalaan, koska otatte paholaisen avuksi? kysyi
+Leena vakavasti. Mutta Piata vastasi rohkeasti: -- Olen kristinuskoon
+kastettu niinkuin tekin, mutta kun kehotettiin kaikkia tekemään minkä
+voivat armeijan hyväksi, päätin minäkin tehdä mitä kykenin. Koetin siis
+viimeistä keinoa saadakseni elukat ja ukkoni takaisin. Sitten kertoi
+Piata rivakkaasti kuinka hän ollessaan muiden vankien kanssa Venäjällä
+oli oppinut hankkimaan takaisin kadonneita ihmisiä ja kaluja. Tarvitsi
+vaan ripustaa jotakin kadonneen näköistä ja lukea loitsuja, niin kyllä
+se palajaa, jos se on hengissä. Sitä varten oli hän käyttänyt ukkonsa
+vaatteet ja lehmänvuodan.
+
+Ympäröivät seisoivat hämmästyneinä eivätkä tietäneet mitä sanoa, mutta
+voitonvarmana jatkoi Piata: -- Se keino ei petä. Jos elukat ovat
+hengissä niin kyllä palaavat, ja ukko myöskin.
+
+Leena valmistui jo nuhtelemaan Piataa hänen synnistään, mutta samassa
+kuului huutoja:
+
+-- Katsokaa, tuolla hän tulee, tuolla! Ja nyt viittasivat portissa
+seisovat torin vastakkaiseen laitaan, jossa ilmaantui paimen ikäänkuin
+pilvistä pudonneena.
+
+-- Kas, kas, tuolla hän tulee, huusi koko muu joukko. Assari se on! Ja
+sitten riensivät nuoret ja vanhat katsomaan häntä, joka tuli tomuisena,
+repaleisena, ontuvana ja itkien.
+
+-- Missä olet ollut? Mistä tulet, sinkoilivat kysymykset sekaisin.
+
+-- Kaukaa, kaukaa, voi! Kasakka otti kiinni. Voi, voi! raahasi
+perässään, kunnes Armilan luona toiset kasakat sitoivat hevosen selkään.
+
+-- Kun et kuollut.
+
+-- Vähällä oli.
+
+-- Oletpa paljon kärsinyt.
+
+-- Ja olenpa paljon maailmaa nähnyt. Voi kuinka paljon kuullut. Voi
+minua poloista.
+
+-- Ymmärsitkö vieraitten puhetta.
+
+-- Olihan niissä suomalaisia Viipurin puolelta. Oli siellä veljenikin.
+Kolmenkymmenen vuoden perästä tunsimme toisemme. Rauhan jälkeen jäi hän
+sinne ja minä tänne.
+
+-- Mitä tahtoi kasakka. Miksi otti sinut kiinni?
+
+-- Luulivat, että tiesin paljonko väkeä täällä oli ja paljonko vielä
+odotettiin. Voi voi!
+
+Uteliaisuus ja jännitys lisääntyi ja kysymyksiä sinkoili kaikkialta.
+Tahdottiin tietää mitä ukko oli sanonut ja uskottiinko häntä.
+
+-- Täytyihän heidän uskoa. Minä pyysin heitä katsomaan minua, ja sanoin:
+-- Armolliset herrat, näytänkö minä sellaiselta, joka istun suurten
+neuvostossa ja katselen heidän kirjojansa. En tiedä edes montako täitä
+on päässäni, saatikka montako kuninkaalla on miestä.
+
+-- Mitä siihen sanottiin?
+
+-- Naurettiin, ja eräs loistava herra antoi minulle nämät kolikot ja
+käski antamaan minulle ruokaa. Voi, kun olisivat antaneet minun niellä
+heidän kylmää terästänsä.
+
+Ympärillä seisovat aavistivat, että kyllä Assarilla vielä oli jotakin
+sydämmellään, ja kyseltiin uudestaan, jotta saataisiin täysi selko
+kaikesta, mutta lyhyet ja katkonaiset olivat paimenen vastaukset.
+Saatiin kuitenkin selville, että hän veljensä kanssa oli ajanut
+Virojoelle, ja että hän sieltä milloin jalkaisin milloin ratsastaen
+yksin oli käynyt Myllykylässä. Siellä oli hän nähnyt ruotsalaisten
+tekevän karjankauppaa venäjän-karjalaisten kanssa. Sotamiehet olivat
+puhuneet lähdöstä Lappeenrannan avuksi, mutta ei kukaan tietänyt milloin
+mennään, ja moni luuli, että aijottiin pysyä paikalla vihollista
+odottamassa, joko Myllykylässä tai Haminassa.
+
+Kysymyksiä ja vastauksia jatkui vielä, kun joukko Karjalan rakuunoita
+saapui järven puolelta, jossa olivat hevosiansa juottaneet. Ihmetellen
+katselivat ratsumiehet levotonta ihmisjoukkoa, ja kun sieltä viitattiin
+heitä lähestymään, lähtivät hekin portin luo. Siellä näkivät paimenen
+istuvan maassa mykkänä ja murtuneena. Hänen ympärillään joristiin ja
+kilvan kerrottiin mitä oli tapahtunut. Yksi rakuunoista vihdoin
+ylenkatseellisesti lausui: -- Hän valehtelee; emme kaikkia ämmänjuoruja
+usko.
+
+-- Saatte uskoa mitä tahdotte, purskahti paimen uudella tarmolla, mutta
+Myllykylässä olen ollut, ja asiaa minulla sinne oli.
+
+-- Mitä asiaa?
+
+-- Veljeni oli luvannut venäläisille herroille, että hän vie kirjeen
+ruotsalaiseen pääkortteeriin, ja samassa tiedustella, aikovatko lähteä
+Lappeenrantaan. Mutta Samppa kuuluu Venäjän kruunun alle, ja tiesi että
+hengellänsä saa hän maksaa, jos hänet otetaan kiinni, ja sitten pyysi
+hän minua kirjettä viemään. Jumala armahtakoon minua vaivaista syntistä!
+
+-- Ehkä kävit vihollisten asioita hyvästä maksusta? kysyi yksi
+ratsumiehistä.
+
+-- Rahaa sain ja enemmän luvattiin, mutta raha ei vihan päivänä auta.
+Olin aikonut salata kaikki ihmisten silmiltä, mutta Herran ääni raikuu
+sielussani tuomiopasuunana, ja minun täytyy tunnustaa. Vein kirjeen
+ruotsalaiseen leiriin ja vastauksen takaisin ja kerroin viholliselle
+kaikki mitä tiesin ja kuulin pääkortteerissa ja Haminassa. Mutta väärä
+tie on Herralle kauhistus ja Hänen vihansa polttaa päätäni kun tuli. Voi
+kaikkivaltias Jumala!
+
+-- Kuinka saatoit meitä kavaltaa.
+
+-- Niin, miten voin? Samppa vakuutti ettei sodasta tule juuri mitään.
+Hän oli kuullut, että Venäjän sotajoukkoja oli kielletty tekemästä
+vahinkoa Suomessa. Hän sanoi että paras oli meidän pitää rauhaa kasakan
+kanssa, sillä sitten on Ryssäkin meille leppeä.
+
+-- Kuulkaa tuota viekkautta, huusi väki. Mekö kavaltaisimme laillista
+kuningastamme? Sinä Juutas!
+
+Paimen istui lyyhistyneenä ja sortuneena kuin tallattu ruoko. Kädet
+riippuivat ristissä polvien välillä, silmät tuijottivat sammuneina ja
+ensin niin tarmokas ääni oli kuolevaisen kaltainen, kun hän jatkoi: --
+Niin kauan kuin Samppa puhui minulle ja kävin hänen asioillaan oli
+mieleni paatunut, enkä välittänyt vaikka omatunto soimasi. Mutta kun
+näin, että hän antoi Ruotsin herrojen kirjeen kasakalle, ja kun sitten
+annettiin minulle rahaa, silloin löi Jumalan tuomio minua kuin ukkonen,
+ja silloin työnsin puukon Sampan sydämmeen. Tuo kuollut makaa nyt
+Virojoen rannalla, hänen rahansa on syvyydessä ja veljeni veri huutaa
+jälissäni missä kuljenkin. Virutin käsiäni ja mekkoni virrassa, mutta ei
+se auta. Tiedän että olen sieluni kadottanut.
+
+Kaikki kuulijat katselivat kelmeinä ja hämmästyneinä toisiansa. Ei
+epäillyt enään kukaan paimenen sanojen totuutta. Rakuunat käänsivät
+musertuneina hevosensa ja riensivät toverien luo, ja muut erosivat
+kauhistuneina hänestä, joka suuressa sieluntuskassaan ei jaksanut enään
+nousta. Hänen vaimonsa yksin jäi paikalle, kelmeänä ja jähmettyneenä. Ei
+hänkään enään voinut lohduttaa eikä itkeä.
+
+Kauhun valtaamana lähti Mariakin muiden joukossa. Tasman sanat ja kaikki
+mitä hän oli aikonut puhua naisille oli kuin hävinnyt. Ei sitä kukaan
+ollut kuullutkaan. Hänen ainoa ajatuksensa oli nyt päästä isän luo
+ilmoittamaan hänelle kaikki. Kiireisesti kuin lintu riensi hän patterin
+luo. Siellä voisi hän silmäillä laakson ympäri ja löytää isän. Mutta
+taas tuli Tasma häntä vastaan ja samassa palasivat hänen muistiinsa
+tietäjättären sanat. Tuliko tuo mahtaja kuulemaan naisen vastausta?
+
+Maria pysähtyi Tasman eteen ja sanoi nöyrästi: -- älkää suuttuko. Se on
+ollut minulle mahdotonta.
+
+-- Niin, sen tiedän. Kaikki mikä lähtee ihmistahdosta on mahdotonta.
+
+-- Eikö se siis ollut pyhä käsky, jonka te ilmoititte?
+
+-- Ei, se lähti siitä kauhistuksesta, jonka näin. Se tuli minusta
+itsestäni ja raukesi tyhjäksi. Kohta liikkuu kuoleman tanssi täällä
+rannasta rantaan ja verisiä kyyneleitä valuu hiekkaan. Hän viittasi
+sormellaan harjulle, josta Martti nyt astui alas. -- Näetkö tuota; hän
+etsii sinua. Rakastatko häntä?
+
+Maria katseli Marttiin päin ja vastasi varmuudella: -- Ettekö tiedä,
+että me seuraamme toisiamme joko elämään tai kuolemaan? Ja sitten riensi
+hän Marttia kohden.
+
+Martti ojensi hänelle kätensä, ja kun Maria siihen tarttui, laski hän
+siihen kultasormuksen.
+
+-- Saanko minä tämän, kysyi Maria punastuen.
+
+-- Saat, jos en enään palaa, olet sittenkin ainiaaksi omani.
+
+Maria pisti sormuksen sormeensa, ja Martti jatkoi:
+
+-- Olen etsinyt sinua, täytyy sanoa sinulle jäähyväiset.
+
+Maria katseli häntä hämmästyneenä. -- Tiedäthän että tulen mukanasi.
+Tahdon seisoa rinnallasi.
+
+-- Et saa tulla. Et saa!
+
+-- Sekö sinun lupauksesi olikin?
+
+-- Sinun paikkasi ei ole kasakan tiellä. Tunnen itseni ja tiedän, että
+jos kaadut haavoitettuna tahi kuolleena, niin puuttuu voimani ehkä juuri
+kun sitä parhaiten tarvitaan.
+
+Maria tahtoi keskeyttää häntä, mutta hän ei kuullut, jatkoi vaan
+intohimoisesti: -- Olet ollut auringonvaloni pimeydessä, ainoa tähteni
+autiossa, ja nyt ottaisin sinut mukaan kurjuuteemme. Ei, ei!
+
+-- Siten et saa minua suojella, lausui Maria, kirkastunut ilme kauniissa
+kasvoissaan, ja viitaten taivaanrantaan, jossa purppurakajastus hajoitti
+pilvet ja loi niihin punertavan valon. -- Katso Martti! Mitä on tuo
+kajastus, sitten kun aurinko on sen sammuttanut? Ei muuta kuin vaalennut
+hattara. Ja mitä on tähdenlento avaruudessa? Haihtuva loiste vaan, joka
+sammuu yöhön. Mutta kummankin muisto on meille rakas, koska se levitti
+kauneutta taivaaseen ja maahan. Lyhyt ja nopea oli heidän kulkunsa,
+mutta minä tyydyn tähän kohtaloon, jos saamme sammua niin kuin ne.
+
+-- Oi, Maria, tahdon sanoa sinulle kaikki. Meillä ei ole enään mitään
+toivoa. Armeijaa on kavallettu, etkä sinä jaksa minua seurata siinä,
+mikä nyt tapahtuu.
+
+-- Jumalan pyhässä nimessä, mitä tarkoitat?
+
+Mutta hän ei vastannut. Silloin nojasi Maria päänsä hänen rintaansa
+kuumien kyyneleiden valuessa hänen silmistään. -- Herra varjelkoon
+sinua! Älä unohda sitä tietä, jota sinun tulee astua.
+
+Martti sulki hänet kiihkeästi syliinsä, mutta Maria vetäytyi pois,
+tarttui hänen käteensä ja vei hänet Tasman puoleen. Hän oli Marian
+viimeinen toivo, ehkä antaisi tietäjätär vielä neuvon. Molemmat
+pysähtyivät tämän mahtajan edessä, joka kelmeänä katseli nuorukaisia.
+Hän kohotti kätensä, ja laski sen lempeästi Martin paljastettuun päähän
+sanoen vapisevalla äänellä: -- Jos seisoisit siellä mihin kuulut, niin
+olisit toinen kuin olet. Rakas lapsi! Ja Tasma itki. Hän ei ollut enään
+tuo korkea kaikkitietävä mahtaja, hän oli vaan nainen sydän surua
+täynnä. Mutta hän ei tahtonut enään kantaa tätä surua yksin. Nuo kaksi
+tietäkööt kaikki, sitten hän tyytyväisenä kuolee.
+
+Väristys kävi Martin ytimiin saakka. Hän tahtoi pois ja kysyi
+keskeyttäen päättävästi: -- Onko tämä tyttö, jonka äsken suljin rintaani
+vastaan, kerran oleva omani alttarin edessä?
+
+Tasma seisoi muuttuneena. Kyyneleiset silmät syttyivät taas ja
+katselivat ikäänkuin kaukaisuuteen: -- Tänään hän on sinun, mutta ei
+koskaan pappi lue siunausta teille.
+
+-- Kaatuuko Maria tahi minä taistelussa?
+
+-- Kaadut sinä syvemmälle kuin jos sinun kuolema iskisi, ja silloin
+katkee teidän välinen side.
+
+-- Oi, ei koskaan minun olisi pitänyt teitä kuulla! huusi Martti
+kauhistuneena ja riensi pois.
+
+Kuumetta kiiluvin silmin katseli Tasma menevää, ja lausui hiljaa. --
+Ikäänkuin sillä pelastuisit itsestäsi. Voi Lappeenrantaa! Miksi eivät
+nuo harjut korkeine honkineen vieri sinua kätkemään ennenkun kaiken
+maailman suru pusertaa valituksia pitkin kauniita rantojasi.
+
+Maria risti kauhistuneena kätensä: -- Miksi tulee meidän kärsiä niin
+äärettömästi?
+
+-- Ihmeellinen on elämä, tyttö, ihmeellinen on kuolema, mutta kohtalo on
+käsittämättömin. Ikäänkuin kolme sisarta käyvät ne käsi kädessä ja
+vaihdellen ympärillämme. Yksi antaa alun, toinen tekee lopun ja kolmas
+ohjaa vaelluspäivämme. Kaikki pyytävät kohtalon suosiota, mutta
+järkähtämättömänä jakelee se lahjojaan ainoastaan sen käskyn mukaan,
+jonka asioilla se käy. Toinen saa iloa, toinen surua, toinen jää
+alhaiseksi, toinen tulee suureksi. Kuka saa onnen? Tiedätkö kuka sen
+saa?
+
+-- Kuka?
+
+-- Se joka voi, kun kaikki on lopussa, sanoa: -- Herra olen löytänyt
+sinut. Kiitos kaikesta. Usko minua, tuska ja kärsimys ovat portaita,
+jotka vievät ylös ijankaikkiseen elämään. Älä poikkee tieltäsi oikeaan
+eikä vasempaan, sillä jos tahdot välttää suoran tien vaivoja, niin
+kohtaa sinua turmio sivuteillä. Tässä näet yhden, joka tahtoi vältellä,
+mutta musertui pirstaleiksi.
+
+-- Suruako elämä siis yksinomaan tuottaa?
+
+-- Elämä tuottaa mitä elämän herra sallii. Et ymmärtänyt itse valita
+kohtaloasi, silloin kun et vielä ollut olemassa, ja nyt et tiedä, eikö
+korkeimmassa halussasi piile sinun katkerin tuskasi.
+
+-- Ja kuitenkin neuvoitte itse minua poloista estämään taistelua.
+
+-- Niin tein. Sieluni näki, että se tie oli olemassa, ja uskoin, että
+Jumala tahtoi johtaa teitä sinne minun kauttani. Mutta hän ei tahtonut.
+Sentähden et voinut päästä perille.
+
+Heikko toivo virisi Mariassa, ja uudella tarmolla huudahti hän: -- Voin
+päästä vielä. Tulkaa mukana. Riennän Lascyn leiriin ja heittäydyn Lascyn
+jalkain juureen. Pyytäköön mitä lunnaita tahansa, minä lupaan ne, ja
+pidän sanani, jos hän odottaa yhden päivän. Ei ole vielä liian
+myöhäistä.
+
+Tasma hymyili surullisesti: -- Semmoinen kuin sinä, olin minäkin
+muinoin. Nuorena uskotaan ja voidaan kaikkea, mutta kun loppu on
+joutumassa, silloin olemme oppineet tuntemaan voimattomuutemme.
+Puolinaiseksi jää elämän työ, enimmäkseen sirpaleista kootuiksi, ja
+ainoa mikä todellakin on meidän, on halumme saada sovitetuksi se, mikä
+on erehdyksestä, ymmärtämättömyydestä tahi synnin tähden tehty.
+
+Heltyneenä seisoi Maria liikahtamatta ja sanaa sanomatta. Tuon
+ihmeellisen naisen tuskallinen katse, ehkäpä vielä enemmän nuo kamalat
+sanat Martille, musersivat taas hänen rohkeutensa, ja katsomatta Tasmaan
+purskahti hän itkuun ja nyyhkytti ääneen: -- Olen huutanut Jumalalle
+läpi taivaan ja maan, mutta hän ei kuule minua. Hän on kätkenyt itsensä
+ja auttajani on poissa.
+
+-- Huuda niin kauvan kun sydämmesi sykkii. Elämä on minulle opettanut,
+että hän vihdoin kuulee. Älä päästä epäilystä sieluusi, sillä sen
+lähettää perkele. -- Ja kirkastuneella katseella, ikäänkuin ei olisi
+kuulunut enää tähän maailmaan, katsoi Tasma taivaaseen ja puhui:
+
+-- Herra, sinä näet minut, niinkuin näit minut ensi päivästäni saakka,
+ja niin kuin näit minun harhailevan maailmalla. Onni huusi maan
+yrttitarhasta: Olen täällä! Ja viha minussa huusi: Minä olen onni!
+Kuolema sanoi: Minulla on onni; ja maa, meri ja ilma huusivat: Onni on
+täällä, ota se! Ja ne ahdistivat minua, mutta en löytänyt mitään,
+ennenkun sieluni luopui omasta itsestään, ja minä kohtasin sinut, Herra,
+joka sanot: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
+
+Marian kyyneleet olivat lakanneet, mutta hän ei voinut lähteä. Hän
+seisoi kuin patsas, ja vihdoin kääntyi Tasma hänen puoleensa ja sanoi:
+-- Sinä et kuole vielä. Me seuraamme toisiamme toisiin seutuihin, kun
+maa on valkean lumen peitossa. Olen nähnyt sen ja sentähden se toteutuu.
+
+
+
+
+4.
+
+
+Wrangelin joukot olivat järjestetyt taisteluun. Tykistö hallitsi
+kukkulaa etelässä ja alempana seisoi jalka- ja ratsuväki. Oikeana
+siipenä oli 500 sörmlantilaista ja 500 taalalaista. Edellisiä komensi
+everstiluutnantti Vasaborg, jälkimmäisiä eversti Gripenhjelm.
+Keskustassa seisoi 500 hämäläistä, joita johti eversti Bildstein ja 500
+länsipohjalaista eversti Du Rietzin johtamina. Vasemman siiven
+muodostivat eversti Willebrandin johdossa 300 värvättyä sotamiestä ja
+500 savolaista majuri Fieandtin komennossa. Ratsuväki, 500 karjalaista
+rakuunaa, oli asetettu kummankin siiven ääriin everstiluutnantti
+Brandenburgin komennettavina.
+
+Entinen levottomuus oli vaihtunut välttämättömyyden tyyneyteen. Jokainen
+oli valmis kohtaamaan sitä, mitä ei enään voitu välttää. Valtaava
+vaikutus, jonka venäläisten monenkertainen lukumäärä ensin teki, oli
+haihtunut, mutta kuitenkin rukoiltiin Jumalalta apua, ja katseet
+tähtäsivät yhä tuota odotettua merkkiä kirkontornista. Mutta lippu
+liehui yhä puolitangossa, eikä kuulunut mitään Myllykylän tieltäkään,
+jossa tiedustelijat liikkuivat.
+
+Tunti toisensa jälkeen odotettiin jännitettyinä. Kello oli jo 2, ja
+yleinen hiljaisuus rupesi tuntumaan sietämättömältä. Mutta antoihan se
+toiveita siitä, että Wrangel sittenkin saa apua. Vielä saattoi
+pääarmeija saapua, sillä vaikka päivä kului ei näkynyt kummaltakaan
+puolelta halua alkaa. Arvioitiinko molemmin puolin toisensa voimia, vai
+tuumittiinko itse elinkysymystä. Missä Buddenbrock on? Missä
+ruotsalainen päävoima? Vihdoin palasivat venäläisten tiedustelijat
+kaukaa, ja Lascy tiesi nyt mitä tahtoikin tietää.
+
+Naiset ja lapset olivat käsketyt poistumaan pattereista, mutta
+levottomuus ajoi monen takaisin harjulle päin, etsimään jotakin
+suojapaikkaa, mistä saattoi nähdä vastaisia tapahtumia. Hämäläisten
+kyljessä seisoi Löfving liikkumatta, nojaten vanhaan muskettiinsa. Ei
+yksikään muu upseeri käyttänyt tätä asetta, mutta kapteeni ei ollut
+koskaan ennenkään ollut retkillä ilman tätä uskollista toveria, eikä se
+saanut nytkään puuttua. Heillä molemmilla oli niin monta yhteistä
+muistoa. Avoimin, läpi tunkevin silmin katseli tuo karaistu soturi
+venäläisleiriä, ikäänkuin olisi tahtonut saada selvän kaikesta. Tänä
+hetkenä hän ei ajatellut, mutta aavisti ja muisti. Nykyinen asema
+liittyi yhteen jo menneiden aikojen kanssa ja loi kuvauksia vaihtelevia
+ja kirjavia niinkuin taikalyhdyssä. Kiväärin vankka piippu oli milloin
+uskollinen ystävä, milloin ammottava tulikita, josta lähti kauhua ja
+kuolemaa kauas ympäristöön, ja semmoisena oli se oleva tänään. Mutta oli
+hänen edessään lempeitäkin kasvoja, jotka karkoittivat kauhut. Ne
+silmäilivät niin suloisesti ja lohduttavasti. Niiden takalistossa muisti
+hän toisia, synkkiä ja uhkaavia. Ja sittenkin tunki rakkaus esiin
+niidenkin muistossa, virittääksensä toisten ohessa hänen sydämmnssään
+nuoruuden ajan hehkun, syvän, äärettömän ja kaipaavan. Kapteeni katseli
+niinkuin haaksirikkoinen katselee, kun hän vieraasta rannasta silmäilee
+merta ja ajattelee niitä, jotka ovat sinne vaipuneet ja jättäneet hänet
+yksin.
+
+Löfvingin vieressä seisoi Martti ja Maria, tämä kuten kaikki muut
+hämäläisten vaaleansinisessä univormussa. He eivät keskenään enää
+vaihtaneet monta sanaa. He kuten muutkin olivat puhuneet puhuttavansa ja
+seisoivat odotuksesta jännityksissään. Välistä katseli kumpikin
+Löfvingiä, joka näytti niin hajamieliseltä ja oudolta. Maria luuli
+huomanneensa hänessä jonkinlaista kelmeyttä, kun hän vihdoin kääntyi
+heidän puoleensa ja sanoi: -- Sen pyydän teiltä, lapset, jos _hän_,
+tiedättehän, tuo muukalainen venäläisessä puvussa...
+
+-- Tiedän! katkasi Maria. Attila.
+
+-- Niin. Älkää häntä surmatko, jos hän muiden muassa lähestyy meitä
+tänään.
+
+Synkkä oli Martti ollut koko päivän, ja yhä synkemmäksi kävi hän, kun
+hän katkerasti kysyi: -- Ansaitseeko semmoinen sääliä? Luuletteko hänen
+säälivän?
+
+-- Ellet voi olla tähtäämättä häneen, niin tähtää, mutta säästä hänen
+henkeänsä, ja jos näet hänen kaatuvan läheisyydessäsi, niin kanna hänet
+pois taistelusta, jott'ei hänen kasvojansa raadeltaisi kuolemassa.
+
+Löfvingin äänessä oli jonkinmoinen outo vienous. Martti katseli isää
+ihmeissään: -- Semmoinen ette ollut ennen, isä. Silloin ette säälinyt
+ennenkuin sääliä tarvittiin. Oletteko nyt tullut vanhaksi?
+
+-- Hänen isänsä tekisi samoin sinulle, jos hän eläisi, vastasi Löfving
+hiljaa.
+
+-- Hänen isänsä oli kavaltaja! Muutoin ei poika olisi sillä puolella
+millä on. Mutta tänään näkyy olevan tapana pitää hänenlaistensa puolta.
+Sitä kuitenkaan en teistä uskonut.
+
+Ankara ilme lensi Löfvingin kasvoille, mutta Maria valitteli
+ystävällisesti: -- Luvataan se, Martti. Ainakin minä niin teen ja sanon
+muillekin.
+
+Löfving ojensi hänelle kätensä, ja Maria pusersi sitä sydämmellisesti,
+mutta Martin synkille kasvoille nousi tumma puna, ja hänen iloinen
+äänensä tuntui teeskennellyltä, kun hän sanoi: -- Kaarlo kuningas tiesi
+hyvin mitä teki, kun ei sallinut naisia miesten riveissä.
+
+Nämä sanat nähtävästi eivät koskeneet Mariaan, joka seisoi kääntyneenä
+venäläisleiriin päin. -- Katsokaa tuonne, sanoi hän Löfvingille,
+viitaten venäläisiin, missä Lascy seisoi koko esikuntansa ympäröimänä.
+-- Ei tuonne, vasempaan? Voitteko nähdä? Tunnetteko hänet?
+
+Löfving katseli viittauksen mukaan ja näki nuoren upseerin astuvan alas
+kunnaalta. Hän tuli Lascyn läheisyydestä ja oli ehkä lähetti.
+
+-- Minä tunsin hänet kohta, sanoi Maria. Hän näyttää kuninkaanpojalta.
+Olette oikeassa, kapteeni, sääli on musertaa hänen päätänsä hiekkaan.
+
+Martin silmistä iski tuiman vihan salama, ja hän nauroi lyhyesti ja
+rajusti. Sitten sanoi hän ilkkuen mutta näennäisesti tyynenä: -- Taitaa
+jo kohta olla paras seisoa venäläisissä riveissä. Hupsu, miksi jäät
+tänne, Maria!
+
+Väri vaihteli Marian kasvoissa: -- Niinkö me astumme kuolemaa kohti?
+kysyi hän kylmällä vakavuudella.
+
+Martti oli vaiti. -- Kuka tietää, mutisi hän sitten, kuka täällä elää,
+kuka kuolee. Oi, Maria, jos kerrankin olisit katsellut minuun niin kuin
+silloin katselit häneen, kärsisin tuhannen kuolemaa sinun edestäsi.
+
+Mitään vastausta siihen ei tullut, sillä kenraali Wrangel pysähtyi
+heidän läheisyyteensä. Hän oli astunut pitkin rintamaa ahkerasti puhuen
+majuri Sprengtportin kanssa tahi vaihdellen sanan jonkun upseerin kanssa
+matkalla. Kenraalin jälissä kulki hänen hevoshoitajansa hyvin tunnetun
+valkosen ratsun kanssa, ja nyt seisoivat kaikki kolme Löfvingin
+komppaniian edessä. Lyhyesti tervehtien kääntyi Wrangel rintaman puoleen
+ja sanoi sitten Marialle:
+
+-- Minulle on kerrottu, että Lappeenrannan naiset ovat päättäneet
+näyttää meille sotureille hyvää esimerkkiä, ja jos mahdollista voittaa
+urheudessa meidät miehet itse taistelutantereella. Pitääkö minun uskoa
+sitä?
+
+-- Miksi ei teidän ylhäisyytenne sitä uskoisi? vastasi Maria tyynesti.
+Olen yksi niistä. Emme aijo kilpailla, vaan tehdä minkä voimme.
+
+-- En anna mitään käskyjä niille, jotka eivät ole luetteloissa, ja
+vastenmielistä on minun nähdä heidän verensä vuotavan.
+
+-- Onko parooni Wrangelin siis mieluisampaa nähdä meidän veremme
+vuotavan sitten kun miehet ovat kaatuneet?
+
+-- Siitä Jumala varjelkoon!
+
+-- On siis teidän arvollenne alentavaa, että heikompi tarjoo apuansa?
+
+-- Eihän niinkään, neiti Sprengtport, mutta olin ajatellut tätä apua
+toisella lailla kuin kivääri kädessä.
+
+Maria katseli kysyväisenä Wrangeliin, ja tämä jatkoi:
+
+-- Toivon voittavani luottaen Jumalaan ja väkeeni. Mutta kuinka
+onnellisesti käyneekin, on sittenkin varma, että moni kaaduttuaan ei
+nouse tältä kentältä. Toiset kyllä jäävät eloon, mutta ijäksi
+onnettomina, ja niiden puolesta nyt pyydän teitä. Teillä on rohkeutta
+katsoa kuolemaa silmiin, rohjetkaa siis katsella sitä kärsimystä, jota
+kuolema ei ole saanut lopettaa.
+
+Kenraali näki kuinka levottomuus ja epäilys taisteli Mariassa, joka oli
+hyvää tarkoittanut, mutta jonka nyt pakosta täytyi poistua riveistä.
+
+-- Jättäkää meidät nyt, pyysi hän leppeästi. Tulkaa tänne taistelun
+jälkeen. Ottakaa ystäviä mukaanne ja tehkää silloin mitä voitte. Me,
+jotka nyt olemme täällä raadeltavina, ammennamme korkeampaa voimaa siitä
+tiedosta, että lempeät kädet illan tullessa tuovat sen avun, jota miekka
+ei anna. Jos kaadumme kuollaksemme, niin nukumme rauhallisemmin
+ajatellen, että silmämme suljetaan rakkaudella ja rukous luetaan
+haudallamme.
+
+Wrangel vaikeni ja katseli kysyväisesti edessään seisovaan tyttöön.
+Hiljaisuus kesti hetkisen. Sitten sanoi Maria: -- Kun itse asetuin
+riviin oli luja päätökseni, etten väisty muuten kuin kuollessani. Siitä
+olisitte voinut saada todistuksen, mutta huono sotamies olisin, jollen
+nyt ymmärtäisi lähteä.
+
+-- Oikein, vastasi Wrangel iloisesti ja tarjosi hänelle kättä. Ymmärrän
+vastauksenne. Sillä tavoin on univormua kannettava, mutta jättäkää se
+nyt. Viekää tervehdykseni kaupungin naisille, että luotan heihin.
+Rukoilkaa Jumalaa meidän puolestamme.
+
+Kenraali nosti kätensä hattuun tervehtien ja viittasi esille hevosensa.
+Siinä tuokiossa oli hän satulassa. Samassa pamahti laukaus. Se tuli
+venäläisestä tykistä. Lascy oli alkanut.
+
+-- Älkäämme sanoko jäähyväisiä, lapseni, sanoi Sprengtport, kun Maria
+kumartui ja suuteli hänen kättänsä. Hän totteli ja vetäytyi pois.
+
+-- Hyvästi Martti, kuului hetkisen perästä. Martti etsi Mariaa
+silmillään, mutta häntä ei näkynyt enään.
+
+Taistelun alettua ajoi kauhu ja huolenpito vanhoista ja lapsista kaikki
+sivulliset kaupunkiin. Ainoastaan Kornatus ja Maria seisoivat vielä
+rinteellä ja astuivat yhä likemmäksi edustalle. Sieltä he voivat
+paremmin seurata taistelun kulkua. Venäläiset krenatöörit olivat
+rynnänneet oikeata siipeä vastaan valloittaaksensa patterit, mutta
+sörmlantilaiset syöksivät heidät takaisin.
+
+-- Näettekö, meidän aseemme voittavat! riemuitsi Maria.
+
+-- Suokoon Jumala, vastasi Kornatus vakavana, luoden tarkastavia
+katseita laaksoon, jossa kiväärit jo kaikkialla paukkuivat. Samassa
+laukasi vasen siipi ensi kerran kiväärinsä tervehdykseksi ja
+vastaukseksi ryntäävän vihollisen tulelle. Alku näytti hyvältä, mutta
+venäläisten pataljoonain paraikaa varustautuessa lähettämään kolmatta
+yhteislaukausta, Willebrandin värvätyt jo kääntyivät ja pakenivat
+päistikkaa kaupunkiin. Savolaiset seurasivat esimerkkiä, ja nyt syöksyi
+vihollinen heidän joukkoonsa ja hävitti paaluaidat.
+
+Kelmeänä ja mykkänä tuijotti Maria siihen paikkaan, jossa hän luuli
+olevan niin uskollisen vahdin. Kaikkialla vaan sekasortoa ja hävitystä.
+Wrangelin valkonen hevonen ja korkea töyhtö näkyi milloin sieltä milloin
+täältä pakenevien joukosta, joita hän vielä viime hetkellä koetti koota
+ja järjestää. Mutta turhat olivat yritykset, sillä nyt kääntyivät
+Karjalan rakuunatkin ja kiitivät pois, nostamatta yhtään asetta
+vastustukseksi.
+
+Kornatus kääntyi pois tästä kamalasta näystä. Hänen vanha sydämmensä ei
+kestänyt enää, se oli vähällä pakahtua surusta ja häpeästä. Vaikka
+aseetonna ja vuosien murtamana, ei hän enään viihtynyt tuolla ylhäällä.
+Hän oli kasvanut sankarien joukossa, ja hänen täytyi tälle kurjalle
+aikakaudelle näyttää kuinka sotamies kuolee kuninkaansa edestä. Vielä
+tahtoi hän kuitenkin vilkaista oikeaan siipeen, joka niin reippaasti oli
+torjunut ensi hyökkäyksen. Mutta sörmlantilaisia ei siellä näkynyt
+enään. Vastoin Wrangelin ankaraa kieltoa olivat he luopuneet asemastaan,
+voiton riemussa ajaen krenatöörejä takaa, ja iloisina kulkivat
+taalalaiset heidän jälissään.
+
+Maria hengähti helpommin. Tuolla ainakin meikäläiset taistelivat
+niinkuin miehet. Mutta Kornatus ei ollut yhtä mielissään. Hän oli
+kuullut Wrangelin vakavasti käskevän upseereja viimeiseen saakka
+pysymään edullisessa asemassaan, mutta Vasaborg oli menestyksen
+hurmaamana kaikki unohtaen syöksynyt laaksoon paljoa etäämmäksi kuin
+hänen oli lupa. Alussa valloitetut venäläiset tykit olivat jääneet
+käyttämättä eikä niitä edes kelvottomiksi tehty. Mutta kun ruotsalaiset
+olivat edenneet kentälle, joutuivat he omien patteriensa ampumalinjaan.
+Ruotsalaisen tykistön täytyi siis lakkauttaa tulensa, vaikka venäläiset
+joukot jo kaikkialla tunkivat eteenpäin. Länsipohjalaiset olivat
+taistelleet kunniakkaalla urhoudella, ja alussa avustivat heitä
+uskollisesti hämäläiset, mutta kun Bildstein kolmannen kerran komensi
+laukaisemaan, lähtivät hämäläisetkin pakoon, jättäen upseerinsa ilman
+apua.
+
+Wrangel näkyi kaikkialla missä vaara oli uhkaavin, ja nyt kiiti hän
+auttamaan pulaan jätettyjä länsipohjalaisiansa. Nämät rohkaisivat vielä
+mielensä ja taistelivat suurella kunnialla. Eversti oli kaatunut, mutta
+elihän Wrangel vielä. Hänen puolestaan he tahtoivat elää ja kuolla.
+Kyllä tosin. Mutta nyt suhisi ilmassa hehkuva kuula ja katkasi kenraalin
+oikean käsivarren. Silloin horjuivat lujimmatkin, mutta kaikki lähellä
+olevat muodostivat hätäisesti piirin rakastetun johtajan ympäri ja
+sitoivat miten osasivat tynkän, niin ettei veri pääsisi vuotamaan. Siinä
+koetti Wrangel sanoillaan ja esimerkillään rohkaista järkähytettyjä
+miehiänsä.
+
+-- Pysykää miehinä, sanoi hän, älkää minusta huoliko! Tänään täytyy
+jokaisen uhrata henkensä. Älköön suru teitä pimittäkö. Jumala on käypä
+edellänne ja auttava teitä paremmin kuin minä. Kaikkivaltias Herra
+Jumala pysy apunamme! Mutta tänne Wrangel ei voinut jäädä. Muutamat
+sotamiehet kantoivat hänet käsivarsillaan kaupunkiin.
+
+Tämänkin oli Maria nähnyt, ja kun Wrangel nojautuneena
+länsipohjalaisiinsa poikkesi Myllymäeltä, tuli Maria heitä vastaan
+tarjotaksensa heille apuansa, ja niin he lähtivät lähimpään taloon.
+
+Länsipohjalaiset ja sörmlantilaiset sulkeutuivat yhteen ja taistelivat
+yhä, vaikka muut olivat paenneet. Kello 5 iltapuolella sortuivat nekin
+ylivoiman alle ja vetäytyivät Myllymäelle. Siellä he tapasivat Wrangelin
+kivellä istumassa. Ei häntä saatu pysymään kaupungissa. Hänestä ei ollut
+maailmassa muuta kuin hänen väkensä. Kuinka sen kävi? Vastaus siihen oli
+enemmän kuin elämä, ja levottomuus oli ajanut hänet puolikuolleena
+takaisin taistelutantereelle. Verrattomalla urhoudella olivat hänen
+ruotsalaisensa kestäneet ja hyvässä järjestyksessä vetäytyneet takaisin.
+Parhaiten kaikista taistelivat kuitenkin länsipohjalaiset. Kaikki heidän
+upseerinsa olivat kaatuneet ja heitä komensi nyt korpraali Carlberg.
+Wrangel oli koonnut viimeiset voimansa ottaaksensa vieläkin johdon
+käsiinsä, mutta kivistys ja verenvuoto hänet melkein mursivat. Silloin
+riensi Carlberg hänen luoksensa ja sanoi: -- Herra kenraali, määrätkää
+meille upseeri, niin ryhdymme vielä taisteluun. Surun tukahuttamalla
+äänellä vastasi Wrangel: -- Jos voit, poikani, mitään saada aikaan
+puolustukseksemme, niin siihen saat lupani. Korpraali riensi takaisin ja
+ryhtyi johtoon. Länsipohjalaiset sulkeutuivat hänen ympärillensä ja
+peräytyivät ampuen joka haaralle. Eräs venäläinen päällikkö tahtoi
+lähettää 6 pataljoonaa kiertämään tahi surmaamaan tuota pientä joukkoa,
+mutta kenraali Keith vastasi: -- Ei toki, sääli olisi ylivoimalla tuhota
+noin urhoollisia miehiä. Häiritsemättä saivat länsipohjalaiset lähteä
+asemastaan ja seurata taalalaisia ja sörmlantilaisia kaupunkiin.
+
+Taistelu oli menetetty, mutta Willebrand koetti vielä väellä, jota hän
+kiireessä sai kootuksi, puolustaa linnaa pakottaaksensa sieltä, jos
+mahdollista, vihollista peräytymään. Mutta miehitys oli liian heikko
+eikä ollut tarpeellista yhteistointakaan. Venäläiset ampuivat linnaa
+Myllymäeltä ruotsalaisten tykeillä ja pääsivät jo ulkovarustuksiin
+saakka. Silloin saapui valkosen lipun turvissa sanansaattajia linnasta.
+Välittäjinä venäläisten puolelta ottivat heitä vastaan kenraali Ykskyl
+ja eversti Lohman, jotka ruotsiksi kehoittivat kaupunkia antaumaan
+luvaten armahdusta. Mutta heitä ei ymmärretty ja huutaen: Kas perkele!
+lauaistiin muutamia kiväärejä, jotka kaatoivat heidät kuolleina maahan.
+
+Taistelu alkoi uudestaan, ja hurjistuneina ryntäsivät venäläiset joukot
+esiin, murtaen paaluaidat toisen toisensa perästä. Pahasti haavoitettuna
+lähetti Willebrand sanan Wrangelille, ettei hän enään voinut suojella
+kaupunkia, jonka johdosta tämä käski hänen ehdottaa antautumista.
+Valkonen lippu nostettiin nyt linnan valleille, merkiksi että miehistö
+tahtoi antautua, ja nyt venäläisetkin lakkasivat ampumasta. Mutta useat
+vartiojoukot, jotka eivät olleet saaneet asiasta tietoa, jatkoivat
+taistelua, ja niin suuri oli sekaannus, että kun yksi osa miehistöä oli
+valmis riisumaan aseet, laukaisivat toiset tykkejä tai räjähyttivät
+miinoja rauhaa tarjoovaa vihollista vastaan. Se oli öljyä tuleen, raivo
+kiihtyi. Venäläiset ryntäsivät uudestaan, tunkivat joka haaralta
+kaupunkiin, joka puolustautui epätoivoisena. Ei pyydetty eikä suotu
+armoa. Kaikki, ukot, naiset ja lapset tarttuivat aseisiin. Asukkaat
+taistelivat pitkin katuja ja pihoja ja ampuivat katoilta. Veri juoksi
+virtana, ja viha, kauhu, tuska ja kuolemankamppaus täytti ilman
+kamalilla äänillään.
+
+Mariakin oli saanut käsiinsä verisen miekan ja riensi sen kanssa
+naisjoukon etupäässä kirkkoon. Toisia pakenevia seurasi, sulkien rajusti
+ovet jälestään. Mutta tähänkin paikkaan rynnättiin. Aseet välkkyivät,
+akkunat ja ovet murrettiin, ja kaikilta haaroilta syöksyi voittaja
+sisälle. Selkä ovenpieleen nojautuneena taisteli Maria minkä voi,
+varmasti päättäen puolustautua tai kuolla. Kasakka tarttui hänen
+käsivarteensa, mutta miekallaan hakkasi häneltä Maria kaksi sormea.
+Silloin nosti kasakka piikkinsä lävistääksensä hänen rintansa. Tungos
+hänen ympärillänsä esti kuitenkin kasakan liikkeitä, ja vielä oli
+verinen ase Mariaa vastaan kohotettuna, kun kaksi venäläistä upseeria
+riensi soturia hillitsemään.
+
+-- Ei toki, huusi nuori Dmitri Mirovitsh. Älä tahraa aseittemme loistoa.
+Ja samassa tuokiossa heittäytyi Attila toiselta puolelta estääksensä
+kasakkaa tahi itse vastaanottaakseen kuoleman-iskun. -- Seis, Venäjän
+hallitsija käy sotaa vihollisia armeijoja vaan ei naisia ja lapsia
+vastaan. Niin huutaen kääntyi Mirovitsh sisääntunkevia sotilaita
+vastaan, ja hänen onnistui vihdoin useamman saapuneen upseerin avulla
+pidättää heitä. Kirkko tyhjennettiin ja voitetut vietiin muiden vankien
+kanssa venäläisten leiriin lähetettäviksi sitten Venäjälle. Seuraavana
+päivänä Lascy lähti matkaan rajalle päin.
+
+Vangitut loivat vielä ennen lähtöänsä silmäyksen kaupunkiin, mutta
+siellä ei näkynyt enään muuta kuin liekkejä. Voittajat olivat
+sytyttäneet Lappeenrannan.
+
+
+
+
+IV Luku.
+
+Taistelun jälkeen.
+
+
+Suotuansa hengähdysaikaa joukoillensa lähti Lascy elokuun 25 p:nä
+paluumatkalle Viipuriin. Wrangelin väestä ei näkynyt jälkiäkään. Kuten
+pirstaleet myrskyssä samosivat suomalaiset ja ruotsalaiset hajaantuneina
+ja neuvottomina pitkin erämaita, eikä Lappeenrannasta näkynyt muuta kuin
+suitsevia raunioita. Siellä samoinkuin tappotantereella oli elämän
+taistelu muuttunut kuoleman juhlalliseksi rauhaksi. Eikä mikään
+häirinnytkään tätä haudan hiljaisuutta, paitsi niiden suurten, mustien
+lintujen siipien humina, jotka ahnaasti iskivät kuolleisiin ja joiden
+kesken muutamia surevia naisia ja miehiä hiljalleen kulki etsien
+rakkaitansa. Ehkä voitaisiin kaatunut vielä pelastaa, ja vaikkapa ei,
+niin täytyihän ainakin toimittaa hänet vihittyyn maahan. Ne, jotka
+olivat löytäneet mitä etsivät, soutivat hiljalleen takaisin Saimaan yli
+tahi ajoivat likimmäiseen taloon tahi kylään, jossa ehkä olisi apua
+saatavissa. Kruunun kuormasto, joka kuljetti haavoitettuja Luumäelle
+päin, oli jo yöllä nähty, ja nyt liikkui toinen kuormajono sairaineen ja
+kuolevineen samalla tiellä. Pyrittiin Marttilaan, jossa leiri vielä oli
+koskemattomana, ja siellähän oli mahdollisuus saada mitä tarvittiin.
+Tärskyttävät rattaat ratisivat mäkiä alas ja ylös verisine uhreineen,
+joiden tuskia maan koleus monisti. Ajurit kyllä koettivat minkä voivat
+lieventää kurjuutta, mutta mitä siinä hyväkään tahto voi. Toiset
+haavoitetuista vielä tavoittelivat elämää, toiset rukoilivat kuolemaa,
+mutta vieläkin toisilla ei ollut tietoa elämästä eikä kuolemasta, vaan
+ainoastaan tuskista. Viimeisenä kulki puuantura-reki, jota ajoi Ulla
+nääntyneenä valvomisesta ja puuhista. Re'en toisella sivulla astui
+majurinrouva Sprengtport. Nuo kaksi naista olivat edellisenä iltana
+löytäneet majurin taistelutantereella likistettynä kahden hevosen
+väliin. Hän oli ollut tajutonna, mutta kuitenkin huomattiin elon
+merkkejä. Suunnattomilla ponnistuksilla onnistui näiden kahden saada
+hänet tänne saakka, ja nyt he viimeisin voiminsa pyrkivät eteenpäin.
+Rattailla heidän edellään makasi kaksi ruotsalaista ja Tapani.
+Taistelussa oli hän saanut monta haavaa, jotka kuitenkaan eivät estäneet
+häntä jatkamasta, kunnes hän sai rintaansa luodin, joka tarttui
+keuhkoihin. Vielä toivoi hän sittenkin jäävänsä henkiin, sillä tuskat
+eivät olleet kovia, jopa hän nukkuikin melkein lakkaamatta. Naiset
+niinikään toivoivat, sillä useimmilla Suomen miehillä oli ollut vaikeita
+haavoja, mutta olihan niitä sittenkin elossa. Marttilassa saataisiin
+kyllä apua, ja sitten on kaikki hyvä. Siihen luottaen puuhasivat naiset
+enimmän majurin ympärillä, jonka tila näytti arveluttavalta. Sprengtport
+kyllä eli, mutta harvoin oli hän silmänsä aukaissut, aina kohta taas
+sulkien ne äänetönnä. Nyt toki kuului heikko valittava ähky, joka
+ilmaisi, että sairas heräsi.
+
+-- Seisahda, pyysi majurinrouva.
+
+Ulla kiristi ohjia, ja rouva kumartui miehensä puoleen, nostaen sitä
+kevyttä liinaa, jolla hänen kasvojaan oli suojeltu kärpäsiltä ja
+auringonsäteiltä. Mikä ilo kun majuri loi häneen kirkkaan ja selvän
+katseen!
+
+-- Vilho, tunnetko minua.
+
+-- Tunnen; äänesi oli se joka ensin herätti minut henkiin. Kiitos
+Jumalalle, että näen sinut. -- Raukealla liikkeellä ojensi hän
+vaimolleen kätensä.
+
+-- Katsos, tuossa on Ulla.
+
+-- Oletko sinäkin täällä, kysyi sairas heikolla äänellä nähdessään
+uskollisen palvelijattarensa. Missä Yrjö Maunu on?
+
+Majurinrouva kertoi lyhyesti, kuinka hän oli saanut lapsen hyvään
+turvaan erään talonpoikaisvaimon luo, ja nyt sulki Sprengtport taas
+silmänsä. Kysyen katselivat naiset toisiaan. Nukkuneeko hän, vai vieläkö
+joutunee tainnoksiin? Mutta majuri loi taas silmänsä auki.
+
+-- Joku puhui, että jouduimme tappiolle. Onko siinä perää?
+
+-- On.
+
+Sairas käänsi tuskallisesti päänsä. -- Oi Herra Jumala! Elääkö Wrangel?
+
+-- Sanotaan hänen joutuneen vangiksi.
+
+-- Vangiksi, toisti majuri hitaasti, ikäänkuin ei olisi oikein
+käsittänyt. Entä hänen väkensä. Ja Maria?
+
+-- Vielä tiedetään hyvin vähän, vastasi rouva välttäen. Mutta
+Sprengtportin ajatukset selvenivät, hän tahtoi tietää kaikki, ja rouvan
+täytyi nyt ilmaista että ensin luultiin Marian päässeen pakoon, mutta
+nyt kerrottiin hänen joutuneen vangiksi.
+
+Äkkinäinen kylmän värähdys tunki läpi majurin ruumiin. -- Aja
+auringonpuolella, pyysi hän täristen.
+
+Ulla totteli ja seisautti taas hevosen. Hetkisen aikaa oltiin ääneti ja
+majuri näytti levollisemmalta. Silmät sulkeutuivat ja hän makasi hiljaa
+kuin kuollut. Naisetkin seisoivat liikahtamatta, eivät tahtoneet häiritä
+häntä eikä ilmaista tunteitaan. Vievätkö nämät surut hänet hautaan?
+
+Vihdoin tarttui Ulla ohjaksiin ajaaksensa eteenpäin. -- Ei tässä
+viipyminen asiaa paranna, sanoi hän.
+
+-- Älä toki, pyysi rouva levottomana; ehkä majuri nukkuu. Ajaminen
+häiritsee häntä.
+
+Mutta odottamatta ja voimakkaammin kuin ennen vastasi Sprengtport: -- En
+nuku, mutta kuinka vastedes saatan kestää. Pettiväthän meikäläiset
+ilmeisinä kavaltajina?
+
+-- Voi, eipä tiedä sanoa mitenkä olikaan, kuiskasi rouva tuskastuneella
+äänellä. Älkäämme ajatelko sitä, Vilho. Ehkä Jumala vielä auttaa.
+
+Hevonen rupesi taas liikkumaan, ja matkan vaivat ja tuskat saivat elämän
+surut kelmenemään hetken kalvavaan kurjuuteen verrattuina. Iltapuolella
+päästiin vihdoin Marttilaan. Siellä oli kaikki entisellään, niinkuin
+Wrangel oli sen jättänyt. Teltat kajastivat jo kaukaa kuutamossa,
+hevoset, tykit ja kuormasto katselivat niitä samoin kuin olivat
+katsoneet niitä lähtiessä, mutta ihmistä tuskin nähtiin. Eversti
+Lagerhjelm oli itse ratsastanut Buddenbrockia vastaan, kertoakseen
+hänelle Lappeenrannan hävityksestä, ja leiriä vahtiva miehistö samoili
+ominpäin saadaksensa näkijöiltä erikoistietoja onnettomasta tappelusta.
+Useaan telttaan oli jo sijoitettu sairaita ja kuolevia ja kauan kesti
+ennenkuin löydettiin sopiva tyyssija majurille. Syrjäinen mökki tarjosi
+vihdoin haluttua lepoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vuorokausi oli kulunut. Leirissä oli kaikki yhtä hiljaista, ja
+hiljaisesti elettiin majurinkin luona. Lakkaamattomia vaivoja olivat hän
+ja hänen hoitajattarensa kestäneet viimeisinä vuorokausina, eikä nyt
+auttanut muu kuin odottaa mitä tapahtuisi. Majuri makasi mökin ainoassa
+sängyssä, ja nyt nukkui hän levollisesti; olipa hän syönytkin hyvin.
+Tapanin vuode oli vastapäätä penkillä leveän muurin vieressä, siis
+näkymättömänä niille, jotka eivät astuneet edemmäksi huoneeseen.
+Majurinrouvan mielestä oli hän huonontunut, sillä ruokaa hän ei
+maistanut ja pari kertaa oli hänellä ollut pelottavia
+tukehtumiskohtauksia. Nyt hän makasi posket kuumeesta punottaen ja
+kiiltävät silmät kattoon tähdäten, eikä näkynyt tietävän mitään siitä
+mitä hänen ympärillään tapahtui. Kuumat sormet hapuilivat yhä rinnalta
+puoleksi avonaista paitaa, ja huulet liikahtivat ikäänkuin puhuakseen,
+mutta ääntä antamatta. Majurinrouva ja Ulla olivat vuorotellen nukkuneet
+ja istuivat nyt yhdessä pitkän pöydän ääressä pitkänseinän akkunan alla,
+valmistaen keitetyistä tuohista kääreitä haavoitetuille. Niin he olivat
+jo kauvan istuneet sanaa sanomatta. Tuon tuostakin silmäilivät he
+sairaita, mutta vaipuivat taas omiin ajatuksiinsa. Ullan mielessä
+häämöittivät hänen kaksi veljeänsä, molemmat sotamiehiä Kyminkartanon
+rykmentissä. Mutta ennen kaikkea ajatteli hän sitä, jolle oli
+uskollisuutta luvannut ja jonka omaksi hän olisi ruvennut, ellei sota
+olisi tullut väliin. Nuo kolme olivat kaikki pääkortterissa, eikä heistä
+kukaan ollut taistelussa. Niitä ei siis kukaan saanut sormella osoittaa
+eikä sanoa kavaltajiksi. Mutta jos oli perää kansan puheessa, niin
+olivat herrat pääsyyllisiä, ja sen kai sotamiehet tiesivät paremmin kuin
+kukaan muu. Miksi muuten Wrangelin väki olisi menetellyt niin
+kunniattomasti? Kauheata tuo oli, ja ehkä oli Yrjö Maununkin kauheata
+tuon vieraan talonpoikaisvaimon luona. Kuka kerkesi pienokaista
+hoitamaan kun oli omiakin ja kaikki tavarat olivat piilotettavat
+metsään. Ulla oli vähällä purskahtaa itkuun. Kun hänkin kärsi niin
+katkerasti, mitä sitten majurinrouva. Mutta mahtoihan tämä kurjuus olla
+Jumalan sallima, ja Hän auttaa kestämään sitä mitä emme omin voimin voi.
+
+Majurinrouva puolestansa ajatteli levottomana menneitä ja tulevia
+aikoja. Mitähän tulevaisuus tarjoo? Majuri kyllä jää henkiin, sen hän
+huomasi, mutta mimmoiseksi? Ehkä raajarikoksi, joka ei voi hoitaa edes
+itseänsä. Vai palaako hän armeijaan entiseen kurjuuteen? Vieläpä
+kaikista pahinta, Buddenbrockin komennettavaksi, miehen, joka oli heidät
+häpeällisesti kavaltanut. Mutta olihan todennäköistä, että niin
+murtuneelle soturille kuin Sprengtportille annetaan virka-ero toisen
+nuoremman ja väkevämmän eduksi. Mutta millä sitten eletään? Virkatalo
+siirtyy jälkeläiselle, heillä itsellään ei ole mitään, ja vaikka hänen
+enonsa, vanha luutnantti Ulfsparre ei suinkaan kieltäisi heitä asumasta
+hänen tilallaan, niin kyllä se oli viimeinen keino. Ukolla ei ollut
+mitään liikoja, mutta vaikka olisikin, jaksaisiko Vilho Sprengtport
+kestää armoleivän syöjän kohtaloa? Entä hän itse? Voi joutua miehen ja
+lapsen kanssa taakaksi sukulaisille. Ei ikinä! Ehkä täytyisi hänen
+jättää Yrjö Maunu sinne, koska sekin olisi parempi kuin raahata häntä
+muassaan. Ei toki, lapsestaan hän ei luovu. Mutta jos oli tulevaisuus
+synkkä, niin ei nykyisyyskään ollut sen valoisampi. Lieneekö totta, että
+Buddenbrock on liitossa veljensä, venäläisen linnanpäällikön kanssa? Voi
+kauhua! Eihän silloin mikään urhous auta, ellei kuningas kutsu hänet
+pois. Mutta sitä taas eivät Hatut salli. Eikä ollut luottamista
+suomalaiseen armeijaan. Äärettömän häpeän alaiseksi oli se joutunut.
+Hirveä oli sota, mutta miehekkäästi oli se kestettävä. Niin hänen
+miehensä kyllä oli tehnyt, mutta hänen hämäläisensä ja ennen kaikkia
+Martti, josta majuri niin paljon piti ja joka oli saanut Marian
+rakkauden, hän oli pettänyt. Entä Maria? Tämä nuori, kaunis tyttö oli
+vankina, ehkä orjaksi myyty. Voiko enään enempää onnettomuutta ajatella?
+Isonvihan kauhut esiintyivät elävinä hänen mielikuvitukseensa. Mutta
+mitä tuulen ajama voi? Hervotonna risti hän kätensä.
+
+-- Kuinka makeasti majuri nukkuu, kuiskasi Ulla aavistamatta niitä
+synkkiä ajatuksia, jotka rouvaa ahdistivat Eilen en uskonut majurin
+enään nousevan, mutta nyt on toivoa.
+
+-- Oi, huokasi majurinrouva, kun luulin hänen kuolevan, tuntui elämä
+ilman häntä niin raskaalta, mutta kun nyt ajattelen, että hänen täytyy
+uudestaan kestää elämän koettelemuksia ja taisteluita, niin se minusta
+tuntuu yhtä kauhealta. Onni olisi hänelle, jos hän nyt saisi kuolla.
+
+-- Älkää semmoisia puhuko, kyllä Jumala auttaa majuria, lohdutti Ulla.
+
+-- Sen kyllä tiedän, ja minä siitä kyllä saan suurta lohdutusta, mutta
+majuri -- hän saa kovat kokea.
+
+Itkien lähti majurinrouva vaalimaan Tapania ja tarjoamaan hänelle vettä,
+ainoata mitä hän enään nautti. Hellällä kädellä vei hän lusikan Tapanin
+huulille, ja raitis vesi näytti tätä virkistävän, hän näkyi tuntevan
+rouvan.
+
+-- Tahdotko lisää? kysyi majurinrouva ystävällisesti.
+
+-- En, vastasi poika ja käänsi päätänsä paremmin nähdäksensä rouvan.
+
+Samassa temmattiin ovi auki ja sisään astui kelmeä mies kasvojen
+piirteet vimmastuneina. Se oli Martti. Hänen katseensa kohtasivat
+ensiksi Ullaa.
+
+-- Elääkö majuri? kysyi hän kiivaasti mutta epävarmalla äänellä
+rouvalta, jonka hän nyt huomasi Tapanin vuoteen ääressä. Majurinrouva
+ääneti kääntyi häneen selin ja riensi estämään häntä pääsemästä majurin
+vuoteen luo. Nyt näki Tapanikin vastatulleen, tunsi veljensä ja ojensi
+hänelle kätensä. Martti riensi penkin ääreen, vaan ei saanut sanaa
+suustaan.
+
+-- Elätkö sinä Martti? kysyi kuoleva.
+
+-- Elän!
+
+-- Etkö ole haavoitettukaan? kysyi poika ihmeissään. Ei sieltä kai
+monikaan hengissä päässyt.
+
+Martti katseli ääneti muuanne. Hän olisi toivonut olevansa kaukana
+täältä, mutta veli ei tahtonut päästää häntä.
+
+-- Kuinka on laitasi? kysyi vihdoin Martti käheällä äänellä.
+
+-- Huonosti, vastasi Tapani; katso, tuosta meni luoti sisään ja jäi
+rintaan niin etten voi hengittää, kyllä pian kuolen.
+
+Martti ei kyennyt vastaamaan, ja hetken ajan vallitsi hiljaisuus.
+
+-- Sanovat että Maria elää, alkoi Tapani uudestaan. Sano hänelle
+terveiset. Täytin mitä lupasin.
+
+Nytkään Martti ei vastannut, mutta suuret kyyneleet tunkeutuivat hänen
+silmistään ja vierivät poskia pitkin. Hän olisi tahtonut paeta maailman
+ääriin saakka, mutta rakkaus veljeen pidätti häntä. Tapani huomasi hänen
+epäröimisensä ja ponnisti viimeiset voimansa saadaksensa hänet jäämään.
+
+-- Tiedätkö, sanoi hän vitkalleen ja hiljaa, Wrangel näki minut
+taistelussa. Olin joutunut länsipohjalaisten joukkoon, mutta hän tunsi
+minut takistani. Kuulin hänen sanovan: siis ainakin yksi suomalainen
+jälellä. Luulin silloin että olitte kaikki kaatuneet. -- Hänen silmiensä
+hohde lisääntyi ja katse tähdättynä kattoon jatkoi hän sammuvalla
+äänellä: näen Jumalan kirkkauden.
+
+Majurinrouva, joka pöydän päässä ei oikein voinut kuulla Tapanin sanoja,
+oli kovin pahoillaan kun Martti, häpeästään huolimatta, rohkeni käydä
+heidän luonansa. Jottei hänen suuttumuksensa pääsisi liian jyrkästi
+ilmoille, päätti hän lähteä huoneesta ja viittasi Ullan seuraamaan.
+Olihan monta sairasta ilman hoitoa.
+
+Syvä tuska kelmeissä piirteissään meni hän vielä kerran vuoteen ääreen
+katsomaan nukkuiko majuri todellakin. Silloin kohtasi hänen katseensa
+Marttia, ja voimatta enään hillitä itseänsä lausui hän karkeasti ja
+ylenkatseellisesti: -- Oletko nyt hyvilläsi? Sitten kääntyi hän pois ja
+riensi ovelle. Martti vastasi kohottamalla nyrkkiä, mutta naiset olivat
+jo ulkona.
+
+Tapani makasi taas katse suunnattuna kattoon, ikäänkuin hän siinä olisi
+nähnyt uuden maailman. Martti huomasi, ettei veli enään tietänyt
+hänestä, mutta ei voinut sittenkään jättää kuolevaa. Ja ehkäpä majuri
+herää; ehkä saan kertoa hänelle kaikki ja sitten anteeksi. Jos
+kasvatus-isä vaan saisi tietää kaikki mitä Martti tiesi, niin ei hän
+tuomitsisi häntä ja hänen kumppaneitansa samoin kuin maailma. Näissä
+ajatuksissa vetäytyi hän seinän puoleen ja seisoi siinä katse liidellen
+toisesta haavoitetusta toiseen. Olisihan hänen pitänyt menetellä
+niinkuin heidänkin, mutta eihän hän ennen taistelua tietänyt, että vielä
+oli jonkunverran toivoakin. Kuka olisi voinut ajatella, sen jälkeen mitä
+oli kuultu, että pelastus vielä oli mahdollinen. Voi jos tuo kauhea teko
+vielä olisi korjattavissa!
+
+Martti istahti penkille ja tuijotti haaveillen eteensä. Viime päivien
+tapaukset kuvastuivat hänelle uudestaan. Hän näki itsensä kumppanien
+joukossa, näki heidän epäilyksensä ja varomisensa, heidän horjumisensa
+päätöksestä toiseen, näki Marian lujan luottamuksen häneen ja sitten
+hänen kylmyytensä ja äidin varoittavan katseen. Hän näki itsensä
+taistelun alussa, kuuli Bildsteinin komennon: »Ammu». Kolme laukausta
+olivat he ampuneet, ja sitte karjalaiset pakenivat. Värvätyt pataljoonat
+olivat jo sitä ennen laukanneet pois, ja silloin jo joka mies tiesi mitä
+tekeillä oli. Kunpa eivät olisi koskaan kuulleetkaan herrojen tuumista!
+Kyllä sitten olisivat antautuneet Jumalan käsiin ja kaatuneet, eikä
+heitä nyt häpeä ja suru kiduttaisi kuoliaaksi. Olisivat kuolleet
+kunnialla, eikähän heidän raadellut ruumiinsa kelpaisi orjiksi.
+
+Tapanin kiivas huuto katkaisi nämä mietteet. Poika oli äkkiä noussut
+istualleen ja kohotti käsivartensa ylös huutaen: äiti, äiti! Martti
+riensi avuksi, mutta Tapani ei sitä enään tarvinnut. Käsivarret
+taipuivat hervottomina, pää kallistui rintaa vastaan, taistelu oli
+loppunut.
+
+Tuo kiivas huuto oli herättänyt Sprengtportin, joka nyt näki Martin
+laskevan kuollutta vuoteelle. Majuri ei sanonut mitään, vaan seurasi
+katseilla kasvatuspoikaansa, joka seisoi veljen vieressä. Miksi ei
+Martti ollut saanut samanlaista loppua? Ilolla ja ylpeydellä olisi häntä
+muistettu. Katkera tunne valtasi majurin. Hänenkin täytyi omaistensa
+joukossa nähdä yhden noista kurjista pelkureista. Mitä voitiinkaan
+muilta odottaa, kun Marttiinkaan ei ollut luottamista? -- Mutta keneen
+vihdoin voitiin luottaa, kun kuninkaan etevin soturi, Hattujen ylpeys,
+oli menetellyt Juudaan tavoin. Rajusti sykki tuon heikon miehen sydän.
+Hän heitti oikean käsivartensa päänsä yli ja huokasi ikäänkuin olisi
+häntä painanut raskas taakka. Martti kääntyi hänen puoleensa, astui
+muutaman askeleen, mutta pyörähti ikäänkuin kysyen: rohkenenko lähestyä.
+Sitten astui hän likemmäksi ja sanoi hiljaa ja surullisesti: -- Tapani
+on kuollut!
+
+-- Tiedän sen, vastasi majuri. Näen hänet tästä.
+
+-- Isä, anna anteeksi! huusi Martti. Antoihan Jumala anteeksi
+tuhlaajapojalle. Hän heittäytyi polvilleen ja kätki itkien kasvonsa
+vuoteen olkiin.
+
+-- Kuinka saatoit menetellä niinkuin teit?
+
+-- En ikinä enään niin tee!
+
+-- Rukoile Jumalalta ja kuninkaaltasi anteeksi suurta syntiäsi.
+
+Martti pysyi yhä pää kumarassa nyyhkien ääneen.
+
+-- Älä itke, täytyyhän meidän antaa toinen toisellemme anteeksi. Mutta
+mitä Maria tekee, sitä en tiedä.
+
+Martti kohotti silmänsä: -- Hänen täytyy suoda minulle anteeksi. Minä
+teen kaikki jälleen hyväksi.
+
+-- Suokoon Jumala että sen voisit.
+
+Hetkisen äänettömyys seurasi.
+
+-- Luuletko että Maria elää? kysyi vihdoin Sprengtport.
+
+Martti nousi. -- Elää, sen tiedän. Hänet vietiin muiden kanssa Venäjän
+puolelle. Kerrotaan, että kaksi upseeria oli hallituksen nimessä
+käskenyt vartiaväen kohtelemaan vankeja lempeästi.
+
+Marian kohtalo nosti levottomuuden kuumeen tuon heikon miehen poskiin,
+mutta kun hän ajatteli kuinka monasti ja ihmeellisesti Jumala oli häntä
+itseään auttanut, virisi hänessä toivo, että sama taivaallinen suojelus
+tulee rakastetun lapsenkin osaksi, ja näiden muistojen viihdyttämänä
+pysyi hän hiljaisena ja liikkumattomana kuin nukkuva. Martti oli hänelle
+kyllä vielä rakas, mutta vaikea oli häntä nähdä.
+
+Martti vetäytyikin Tapanin vuoteen puoleen, ettei häiritsisi, ja kun
+Sprengtport vihdoin avasi silmänsä, näki hän avoimen oven kautta
+Löfvingin nopein askelin astuvan suoraan mökkiä kohti.
+
+-- Tuolla tulee isäsi, sanoi majuri. Oletko häntä tavannut sen jälkeen?
+
+-- En.
+
+Kaihtien nojautui Martti uunin taustaa vastaan, niin että hän oli osaksi
+kätkettynä kun isä astui sisään.
+
+Löfvingin puku oli revitty, veren ja lian tahraama. Pää ja vasen
+käsivarsi olivat kääreissä, mutta ryhti oli tarmokas ja uljas kuten
+ainakin. Hän ei näkynyt huomanneen poikaansa, mutta kun Sprengtport
+ojensi hänelle kättä, lensi ilon hohde noihin tylyihin kasvoihin.
+
+-- Majuri siis elää, Jumalan kiitos, huudahti hän rientäen vuoteen
+ääreen.
+
+Sprengtport synkistyi. -- Sitä olisit voinut sanoa jos olisin saanut
+kuolla. Mitä elämä on ilman kunniaa?
+
+-- Teiltä, majuri ei kukaan voi kunniaa riistää, mutta huonon palkan
+olette saanut kaikesta siitä hyvästä mitä olette tehnyt tuolle koiralle.
+Sitä en ikinä voinut ajatella, enkä siihen mitään voinut.
+
+Nämä viimeiset sanat lausuttiin tuskalla semmoisella, jota harvoin jos
+koskaan oli nähty tuossa murtumattomassa sississä.
+
+-- Niin, rakas Löfving, vastasi Sprengtport, katsellen hänen ohitsensa
+Marttia, joka arastellen ja isän näkemättömänä viipyi uunin ääressä. --
+Kuka olisi voinut semmoista ajatella?
+
+-- Toisin käy kuin luullaan, jatkoi Löfving kiihtyneenä, hitaasti
+laskeutuen istumaan vuoteen syrjälle. Muistan sen yön, jolloin juoksin
+hänen kanssaan erämaassa. Lienee jo noin 20 vuotta siitä, sillä Martti
+oli viiden, kuuden vuoden vanha. Oli niin kylmä, että tähdet
+säkenöitsivät, ja riisuin takkini kietoakseni sen hänen ympärilleen, kun
+hän muutoin olisi paleltunut kuoliaaksi. Mutta nyt kadun. Parempi olisi
+ollut, että hän olisi kuollut pakkaseen tahi palanut muiden lasten
+kanssa. Silloin olisi tämä jäänyt tekemättä.
+
+-- Et saa niin puhua, Löfving. Se on suuri synti.
+
+-- Se synti ei ole minun, hänen se on. Mutta ei ole vielä kaiken loppu.
+En saa syödyksi enkä nukutuksi ennenkuin saan ne kaikki käsiini, ja
+ellen kaikilta katkaise niskaa, niin ainakin Martilta.
+
+-- Jos aijotte tappaa minut, niin tehkää se, huusi Martti astuen
+Löfvingin eteen. Tämä ponnahti ylös, silmät salamoivina ja uhkaavana
+kuin ukkospilvi, mutta samassa hän huomasi Tapanin kelmeät kasvot. Tuon
+niin rauhaisasti lepäävän pojan näky vaikutti kuin asetta riistävä isku
+kiihottuneeseen isään. Hänen uhkaava käsivartensa vaipui alas, kun hän
+lähestyi muurin vieressä olevaa vuodetta. Hetkisen seisoi hän hiljaa
+selkä käännettynä toisiin, mutta he näkivät hänen nostavan käden
+silmilleen ja sitten pyyhkivän hiussuortuvat Tapanin otsalta. Hän painoi
+Tapanin silmät umpeen, veti paidan kokoon rinnan päälle ja lausui
+vihdoin: -- nyt on hän suorittanut tehtävänsä. Hänen on hyvä siellä
+missä hän on. Hän kaatui nuorena kuninkaan ja isänmaan puolesta. Uskon,
+että Jumala on hänelle armoinen.
+
+-- Sinulla on vielä poika, huomautti Sprengtport, joka levottomuudella
+odotti vastaista kohtausta.
+
+Löfving syöksi silmänsä Marttiin, joka seisoi siinä kalpeana mutta
+lujassa ryhdissä.
+
+-- Rohkenet siis näyttäytyä, lurjus! ärjäsi hän uhkaavasti.
+
+-- Jos tahdotte tappaa minut, niin tehkää se. En pelkää kuolemaa.
+
+-- Miksi siis juoksit, kun tosi oli edessä?
+
+-- En juossut pelosta, vaan sentähden kun herrat aikoivat pettää,
+niinkuin tekivätkin.
+
+-- Mitä hiidessä herrat teihin kuuluvat? Olisivatpa vaikka kymmenen
+kertaa tahtoneet myydä maan, niin olisi teidän pitänyt näyttää ettei se
+käy, niinkauan kun sotamies panee vastaan.
+
+-- Helppo sanoa, vastasi Martti puoleksi uhmaten. Mutta Löfving huudahti
+ankarasti:
+
+-- Jos olisitte tappaneet vihollisemme, mitä silloin kavaltajat olisivat
+voineet? Ei mitään. Suomalaisia rykmenttejämme tulee meidän nyt kiittää
+kaikesta.
+
+Martti ei kestänyt isän katsetta. Hän loi silmänsä alas ja vastasi
+hiljaisesti: -- Kaikki olisi käynyt hyvin, jos olisimme tietäneet, että
+Wrangel oli meidän puolellamme.
+
+-- No, kenenkä sitten puolella?
+
+-- Meillä oli todistuksia siitä, että herrat olivat pettureita, ja vähää
+ennen taistelua kuulin monen vannovan, että aiottiin heittää suomalaiset
+rykmentit viholliselle.
+
+-- Wrangel?! huudahti Löfving. Wrangel, joka on ollut päällikkönämme
+kymmenen vuotta; joka oppi suomea ymmärtääksensä sotamiestä; joka on
+pitänyt teitä omina lapsinaan. Se kunnon mies! Paholainenko teitä
+riivaa!
+
+-- Kyllä minä alussa puolustin Wrangelia, mutta --
+
+-- Älä syytäsi peittele! Jos olisit tahtonut puolustaa häntä, niin
+olisit seisonut siinä mihin hän sinut asetti, ja ellet olisi ollut
+tolkuttomana, niin olisit sanonut: älkäämme ajatelko herroja, niitä on
+vaan joku satanen, mutta meitä on monta tuhatta, ja Jumala on meidän
+puolellamme. Jos suuret tahtovat helvettiin, niin menkööt, mutta me emme
+seuraa. Semmoinen olisi joltakin kuulunut.
+
+-- Kyllä kai niiden mielestä, jotka eivät tietäneet asianlaitaa.
+Olisittepa kuullut minua Lappeenrantaan tullessamme, kun minä tahdoin
+kaikki ilmoittaa! Olisittepa silloin minua neuvonut!
+
+-- Saatoinko minä, keskeytti Löfving kiivaasti, saatoinko uskoa, että
+oma poikani oli tullut hulluksi? Luulin teitä tyhmiksi, mutta en koskaan
+voinut luulla teitä pelkureiksi.
+
+-- Pelkureita emme olleet! huusi Martti painostuneena. Olimme kuulleet
+että herrat aikoivat myydä meidät ja heittää Lappeenrannan; sanottiin
+että kaupunki säästetään, jos eivät suomalaiset ryhdy vastarintaan.
+
+-- Sotamies kuulee käskyjä eikä juoruja.
+
+-- Ei ne juoruja olleet. Minkä tähden kiellettiin naisia ja lapsia
+lähtemästä. Miksi ei saatu pelastaa kaupungin omaisuutta, jollei
+sentähden, että kaikki oli luovutettava valloittajille?
+
+-- Tiedät varsin hyvin, että se käsky annettiin siksi että sotamies
+vieläkin urhoollisemmin puolustaisi.
+
+-- Eipä! Vaan sentähden, että välit olisivat hyvät venäläisten kanssa ja
+että kaikki joutuisimme satimeen. Sentähden kulkikin kirje toisensa
+perästä ruotsin ja venäjän pääkortteerien välillä, ja sentähden ei
+pääarmeija joutunut avuksemme. Ikäänkuin emme olisi tietäneet kaikki.
+
+-- Ettekö myös tietäneet, että me itsekin voimme jotakin, jos pysymme
+miehinä? huusi Löfving vihan vimmassa. Aseta kenraali joka komppaniiaan
+ja katso mitä hän saa aikaan ilman sotamiehiä. Miehet viljelevät maata
+rauhan aikana ja puolustavat sitä sodassa. Jos kansa itse tahtoo säilyä
+ja uskoo Jumalan apuun, niin se pysyy, mutta kun se ylenantaa itsensä,
+on kaikki hukassa. Kuinka kehtaat nyt katsoa ruotsalaista sotamiestä
+silmiin?
+
+-- Tiedätte itse, isä, ettei ruotsalaisilla ollut hätääkään. Heidän
+omaisensa asuvat meren toisella puolella, eikä ruotsalaisia rykmenttejä
+ole koskaan myyty eikä lahjoitettu, mutta meille se on tehty, ja
+aijottiin taas tehdä. Mutta eipä meidän ollut pakko antaa myydä itseämme
+niinkuin härkiä.
+
+-- Hyvä härkä olisi puskenut henkensä puolesta, mutta jänikset pötkivät
+pakoon. Tuossa makaa veljesi. Hän kaatui kuin mies. Ei tarvitse minun
+hävetä piirtää sukunimeäni hänen haudalleen.
+
+Viimeinenkin elonväri katosi Martin kasvoista, ja hän vastasi koleasti:
+-- Minun puolestani teidän ei tarvitse enään hävetä.
+
+-- Mitä siis aijot tehdä?
+
+-- Lähden, enkä ikinä palaa.
+
+-- Ei se auta, sanoi Löfving ankarasti, vaan tyynemmällä äänellä.
+Parempi on jäädä ja vast'edes taistella kahden vertaisena.
+
+Martti loi katseensa alas. -- Ken meistä palaa armeijaan, se ammutaan.
+
+-- Ei toki jos minä takaan teidän puolestanne, ja sinun puolestasi voin
+luvata, vai kuinka?
+
+-- Voitte, niin totta kuin Jumala elää. Mutta ette myös saa minua
+kirota.
+
+-- Mikä tässä auttaa muu kuin anteeksi antaminen. Mutta, jatkoi kapteeni
+osoittaen majuria, tässä on sulla vielä lasku suorittamatta.
+
+Martti silmäili majuria rukoilevasti, mutta tämä vastasi vakavasti: --
+Sinä puhut paljasta pahaa päälliköistä, eikä todistuksena ole kuin
+tyhjät sanat. Kaiketi sinä siis olet nähnyt paljon huonoa ja petollista
+upseeristossamme, semminkin minussa, sillä toisin tätä ei voi selittää,
+kun sinä kerran olet kasvatettu minun talossani.
+
+-- Ei, ei! teitä ei kukaan ajatellut, huusi Martti pontevasti, ikäänkuin
+viskaten päältään raskaan taakan, mutta Sprengtport keskeytti hänet: --
+Minä kaiketi olen antanut aihetta ensimmäisiin huhuihin armeijassa.
+
+-- Ette ikinä! Ei yksikään mies ole ajatellut pahaa teistä eikä
+alemmasta päällystöstä. Ensimmäiset epäilykset sai itse Buddenbrock
+aikaan Lappeenrannassa, sitten kuulivat jotkut meidän komppaniiamme
+miehet ruotsalaisten upseerien riitelevän muutamista pitäjistä
+Karjalassa. Sanoivat että parooni Leijonhufvud jo aikoja sitten oli
+luvannut ystävilleen taloja ja metsiä siellä. Sitten tuli ensimmäinen
+kuriiri Marttilaan, se sama joka perjantaina toi Buddenbrockin viestit
+Wrangelille, ja hän uskoi meille ettei pääkortteerissa kaikki ollut
+niinkuin olisi pitänyt. Itse kuulin hänen sanovan, että Myllykylässä
+kaikki tiesivät vaaran lähestyvän, mutta korkeat herrat eivät olleet
+tietävinään. Sitte tuli lauvantaina toinen kuriiri, ja hän sanoi, että
+herrat vaan tahtoivat viivytellä. Sen sijaan että olisi pitänyt käskeä
+lähtöön, heittivät he arpaa siitä kuka enemmän voittaa, ja silloin me
+ajattelimme että Wrangelin ei auttanut muu kuin tehdä mitä käskettiin,
+vaikkapa vastoin tahtoansakin.
+
+-- Te aasit, huokasi Löfving. Semmoiseenko roskaan te perustitte
+liittonne?
+
+-- Ei niinkään roskaan! Kun naiset Marttilassa saivat Wrangelin sydämmen
+heltymään, tiesimme, että häneen saatoimme luottaa, ja kun sitte
+Lappeenrannan torilla kuulimme puheenne, päätimme taistella viimeiseen
+mieheen. Moni halusi Herran ehtoollista voidaksensa kuolla rauhassa,
+mutta sitä ennen tuli taas sanansaattaja pääkortteerista. Hän oli yksi
+niistä, jotka olivat kuljettaneet kauppakirjoja Buddenbrockin ja hänen
+veljensä välillä, ja hän tunnusti itse julkisesti syntinsä. Huhu siitä
+lensi miehestä mieheen, ja me vannoimme pelastaa mitä pelastettavissa
+oli.
+
+Raskas huokaus nousi Sprengtportin rinnasta. Mitä tuli hänen tähän
+sanoa? Niinkuin Uria muinoin lähetettiin kuolemaan, niin oli Buddenbrock
+nyt kavaltanut Wrangelin. Miksi siis murjoa noita nuoria eksyneitä ja
+epätoivoisia? Eikö tämän kurjuuden alottaja itse ollut ensin saatettava
+edesvastuuseen? Millä tavalla Buddenbrock koskaan voisi puhdistaa
+itseänsä ja puolustaa mitä hän nyt oli tehnyt. Ajatus tästä hirveästä
+kavalluksesta kiihdytti kuumetta majurin suonissa, ja kun rouva
+Sprengtport samassa astui huoneeseen, näki hän ettei hänen miehessään
+enään ollut äskeistä toivoa herättävää tyyneyttä. Hän huomasi niinikään,
+että Martille oli suotu armoa, mutta itse hän ei voinut poistaa sitä
+ylenkatsetta, jota hän tunsi kaikkia kavaltajia kohtaan. Martti ymmärsi,
+ettei majurinrouvan luja luonne sallisi hänen antaa anteeksi, ja tämän
+varmuuden painostamana lähti hän ääneti huoneesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se arvelu, että Marttilassa ehkä saataisiin tavata omaisia ja kuulla
+jotakin Lappeenrannan tapauksista, oli houkutellut sinne joukon
+talonpoikia, ja olipa siellä muutamia taistelusta paenneitakin. Vihdoin
+saapui taas uusi kuormasto kuljettaen sairaita. Kun kansajoukko näki
+näitä haavoitettuja ja kuolevia ja kuuli huhua kavalluksesta, muuttui
+sen syvä tuska katkeruuden vimmaksi. Pakolaiset, jotka tahtoivat
+peitellä omaa häpeällistä menettelyään, kaasivat öljyä tuleen
+syyttämällä yksinomaan Buddenbrockia ja hänen väkeänsä. Siinä nyt oli
+talonpoikia, suomalaisia sotamiehiä ja rakuunoita, jotka yhdessä
+purkivat vihansa armeijaa, vaan semminkin Buddenbrockia ja hänen
+herrojansa vastaan. Puhuttiin kirjevaihdosta pääkortteerin ja Viipurin
+välillä. Syytöksiä sinkoili kaikilta tahoilta ja kaikkia vastaan. Olisi
+kyllä Myllykylästä jouduttu Lappeenrantaan, jos vaan todellakin olisi
+tahdottu. Mutta hevosia ei pantu hakemaan laitumelta, vaikka ne olivat
+hajallaan suurilla aloilla; valmistettiin matkaeväitä, vaikka sotamies
+kyllä olisi ollut tyytyväinen leivänpalaseen ja tupakkaan.
+Lopputuloksena oli, että kavaluutta oli harjoitettu ja Buddenbrock oli
+kaikkeen syyllinen.
+
+Mutta talonpoikien toivo tavata täällä omaisiansa oli pettänyt; ei
+yksikään onnistunut löytämään etsimäänsä. Ainoa surkea varmuus oli,
+ettei yksikään heistä ollut kestänyt taistelussa. Mihinkähän erämaan
+kolkkaan he nyt kätkenevät itsensä ja häpeänsä?
+
+Jo rupesi päivä kallistumaan iltapuolelle, ja oltiin lähtemäisillään
+kukin kotiinpäin. Mutta ei, ei vielä. Tuolla kaukana tiellä näkyi outoja
+ratsastajia. Keitä he lienevät?
+
+Kenraali Buddenbrock! Tunnen hänet, ilmoitti eräs vanhanpuoleinen
+talonpoika. Hän oli tuonnoin kyydinnyt samaa herraa ja silloin saanut
+tietää kuka hän oli.
+
+Tämä odottamaton kohtaus sai kaikki valitukset vaikenemaan, eikä tehnyt
+kenenkään mieli lähteä. Tahdottiin nähdä omin silmin tuota valapattoista
+kavaltajaa, joka lähestyi niin uljaana, nyt kun hänen apuansa ei enään
+tarvittu. Miksi hän nyt tuli? Ehkäpä tavataksensa täällä venäläisiä
+ystäviänsä! Vai tuliko hän uskotellaksensa ihmisille että hän oli
+syytön? Mutta sepä ei onnistu. Kyllä tiedettiin mitä miehiä
+pääkortteerin herrat olivat. Mitä turmiota tämä päällikkö olikaan
+tuottanut maalle! Hänelle ei koskaan anneta anteeksi.
+
+Näiden pakinain kestäessä lähestyi Buddenbrock muutamien ruotsalaisten
+upseerien kanssa, mutta heitä vastaan ei käynyt kukaan. Eversti
+Lagerhjelm oli kohta, saatuansa tiedon menetetystä taistelusta,
+rientänyt paroonia vastaan viedäksensä hänelle tuon musertavan tiedon.
+Hän tapasi pääarmeijan Kurvilassa, mutta ei tiennyt enempää kuin mitä
+jotkut hengissä pelastuneet kaupunkilaiset tiesivät kertoa. Buddenbrock
+tahtoi kuitenkin tarkempia tietoja, mutta kenen puoleen kääntyä, kun
+Lagerhjelm ei ollut seurueessa. Kenraali oli itse lähettänyt hänet
+etelään.
+
+Olisivatpa herrat kernaasti puhutelleet talonpoikia, mutta nehän
+ymmärsivät ainoastaan suomea. Täytyi malttaa mieltä kunnes alhaisemmat
+ja palvelijat saapuivat. Kun nyt Buddenbrock ratsasti synkän
+talonpoikaisryhmän ohi, kuului sieltä uhkaavaa mutinaa, jota ei voinut
+väärin käsittää muukalainenkaan, ja sitten suhisi kivi Buddenbrockin
+korvan ohi. Hän ei ollut sitä huomaavinaan ja jatkoi matkaansa. Vihdoin
+äkkäsivät upseerit Löfvingin, joka seisoi kumarruksissa rikkinäisten
+rattaiden vieressä naulaten kokoon jotakin ruumisarkun kaltaista. Häntä
+huudettiin tulemaan, mutta tuo muutoin niin valpas mies ei nähnyt eikä
+kuullut, ennenkuin Buddenbrockin palvelija laukkasi hänen luoksensa ja
+käski kapteenia rientämään paikalle. Kun Löfving vihdoin saapui, huusi
+kenraali äkäisesti: -- Suu puhtaaksi!
+
+-- Teidän ylhäisyytenne, kaikki on menetetty.
+
+-- Entä Wrangel?
+
+-- Tiedetään ainoastaan että hän pahoin haavoitettuna joutui vankeuteen.
+
+-- Ja muut upseerit?
+
+-- Sanotaan että everstit Bildstein, Willebrand, Gripenhjelm,
+Brandenburg ja muut korkeat herrat ovat sotavankeina, mutta totuutta ei
+tiedä kukaan taata. Emme heitä löytäneet taistelukentällä, mutta se ei
+merkitse mitään, sillä tuhansien hautaamattomien joukossa on useita
+korkeita herroja.
+
+Piirteet jäykistyneinä tuijotti Buddenbrock avaruuteen, mutta hetkisen
+perästä kysyi hän taas:
+
+-- Entä täällä? Eikö täällä ole upseereja?
+
+-- On muutamia, vastasi Löfving hitaasti.
+
+-- Tahdon tavata heitä! Missä oleskelevat?
+
+-- Täällä, teidän ylhäisyytenne, vastasi Löfving tarttuen kenraalin
+hevosen suitsiin ja kääntäen sitä läheistä suurta telttaa kohden. Sen
+tunsi Buddenbrock edellisestä käynnistään Marttilassa; siellä oli
+Wrangel itse asunut, ja siellä olivat he tyhjentäneet maljan vastaisille
+voitoilleen. Kun saavuttiin teltan luo, päästi Löfving suitset ja
+viittasi ääneti sisään. Siellä makasivat everstiluutnantti Du Rietz sekä
+majurit Grönhagen ja Fieandt hakovuoteella. He olivat kaikki loppuneet.
+Ensinmainitut olivat kuolleet edellisenä iltana, Fieandt vasta tämän
+päivän aamuna. Nähdessään heidät kalpeni Buddenbrock, hänen ylpeä
+ryhtinsä veltostui, ja tahtomattansa taipui hänen päänsä ikäänkuin
+tervehdykseksi. Hän astui hevosen selästä ja lähti teltan sisään,
+seurassaan niin monta muuta kuin tila salli.
+
+-- Tässä nähdään kuinka kovalle otti, sanoi Löfving viitaten Du
+Rietziin, jonka oikea käsivarsi oli katkaistu. Mutta sittenkin taisteli
+hän, miekka vasemmassa kädessä.
+
+-- Eikö täällä ole ketään hengissä? kysyi Buddenbrock vihdoin.
+
+-- Majuri Sprengtport on hengissä, mutta haavoitettu, vastasi Löfving.
+Tänään on hän kuitenkin vähän noussut vuoteeltaan.
+
+-- Tahdon tavata häntä. Seuraa minua.
+
+Kenraali jätti hevosensa ratsumiehelle ja viittasi seurueelle että hän
+tahtoi lähteä yksin Löfvingin kanssa Sprengtportin mökkiin. Ei hän
+pitkälle päässyt ennenkuin talonpojat taas seisoivat hänen tiellään,
+mutta huolimatta heidän nurjuudestaan ja suvaitsematta luoda heihin
+silmäystäkään kulki hän upeana ja tyynenä heidän ohitsensa, pakottaen
+toista toisensa jälkeen astumaan tien syrjään. Mutta tuskin oli hän
+läväissyt heidän ryhmänsä kun taas kaksi kiveä suhisi hänen päänsä
+ohitse. Lieneekö ollut harhaheitto vai tahallisestiko ne eivät häneen
+osanneet? Kenraali ei edes kääntänyt päätään, ikäänkuin se tervehdys ei
+olisi tarkoittanut häntä. Löfving sitä vastoin katseli taapäin ja uhkasi
+nyrkillään joukkoa, joka nähtävästi ei aikonut lakata. Näin
+varoitettuina seisahtuivat kuitenkin talonpojat. Löfvingiin he
+saattoivat luottaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Majurinrouva Sprengtport oli jättänyt miehensä lähteäksensä noutamaan
+pientä Yrjö Maunua torpasta, mutta oli luvannut pian palata. Löfving ja
+Martti olivat niinikään lähteneet. Ensin tuli heidän haudata kuolleet
+vihittyyn maahan ja sitten samoilla kootaksensa, jos mahdollista,
+Wrangelin armeijan sirpaleita, semminkin onnettomia suomalaisia.
+
+Majuri istui yksinään avarassa tuvassa jalat riipuksissa vuoteen reunan
+yli ja kädet ristissä polvien välissä. Mihin ryhtyä, kun hän ei jaksanut
+tehdä työtä eikä matkustaa pois. Kunpa hän edes tietäisi mitä ulkona
+maailmassa tapahtui. Onnistuisiko koota uudestaan hajoitettu armeija? Ja
+mikä oli noiden onnettomien tila? Mitä pääkortterissa ajateltiin? Kuinka
+Buddenbrock kaikesta tästä suoriutuu? Missä Lascy oli? Mitä kaikkea
+pitäisikään nyt tehdä, mutta hänen täytyi istua suljettuna kuten vanki!
+Majurin sisuksia kuohutti, ja hän tunsi kuinka tämä kaiverteli hänen
+hitaasti palaavia voimiansa. Ei toki; täytyy ajatella muuta.
+
+Hän nousi ja käveli horjuvin askelein ovenpielessä olevan akkunan luo.
+Siihen hän istuutui katselemaan ulos. Hänen edessään kohosi metsä
+pimeänä ja synkkänä. Ei näkynyt sotamiestä eikä telttaa, sillä leiri oli
+asumuksen vastakkaisella puolella. Tässä metsän partaalla oli kaikki
+hiljaista ja autiota kuin haudassa. Sprengtportin katseet ajelehtivat
+pilvien muassa puiden latvojen yli, sieltä alas kanervikkoon ja polkuun,
+joka kivisenä ja kaitana luikerteli puiden välitse kaukaisuuteen. --
+Kaukanako hänen vaimonsa nyt lienee? Ja milloin hän joutunee takaisin
+Marttilaan? Siinähän toki oli valonpilkoitusta majurille. Vielä vähän
+kärsivällisyyttä, ja hän löytää taas omaisiansa. Se ajatus palautti
+kotirauhan onnen ja nuoruuden muistot, mutta vaihtelevina ja haihtuvina
+kuin unennäkö. Mihinkä kaikki nuo ajat olivat vaipuneet! Mihin oli elämä
+kadonnut. Nyt oli hän jättämäisillään sijaa muille. Täyttääkö sen joskus
+yksikään hänen pojistaan? Eivät ainakaan nuo kaksi vanhempaa. He olivat
+ylioppilaita ja harrastivat yksinomaan rauhan toimia. He olivat
+joutuneet elämän taisteluun niin varhain, he olivat lapsuudessa
+kärsineet liiaksi. Toisin oli Jaakon laita. Hän oli syntynyt rauhanteon
+jälkeen ja tuli muutoin isoisäänsä. Sama hehku sydämmessä, sama halu
+suuriin tehtäviin. Poika, Jumalan kiitos, ei ollut mukana Lappeenrannan
+surkeana päivänä, sillä Brandenburg oli lähettänyt hänet jo aikoja ennen
+pitämään huolta niistä vartiorovioista, joita sytytettiin harjuille. Sen
+perästä Sprengtport ei ollut nähnyt häntä, mutta päättäen Jaakon
+tervehdyksistä ja kumppanien kiitoksista oli hän kunnollisesti
+suorittanut tehtävänsä. Ehkä hänestä vielä tulee kelpo mies. Hänen
+tulinen sydämmensä, hänen uljas rohkeutensa muistutti nuorta kotkaa,
+joka valtaavasti pyrkii korkeuteen. Ja Yrjö Maunussa oli sama säteilevä
+katse, niin pieni kuin hän olikin. Kuka johtaa näitä nuoria, kasvattaa
+heistä miehiä? Majuri itse ei jaksanut enään kauan, sen hän tunsi. Hänen
+oma nimensä ei tule koskaan mainittavaksi suurmiesten parissa. Ja
+unohtukoon hän, kunpa vaan pojista tulisi parempia. Hänen rakas isänsä
+oli taistellut uskonvapauden ja Lutherin ilmoittamien totuuksien
+puolesta, miksi siis eivät hänen pojanpoikansa voisi suorittaa suuria
+tehtäviä. Kunpa edes voisivat löytää vapauttavan sanan tälle
+onnettomalle, rikkiraadetulle maalle. Jospa aikojen myrskyt nostaisivat
+heidän siipiänsä ja osoittaisivat, mitä tulee tehdä kansan hyväksi.
+Synkkä oli aika, mutta oli toki vielä yksi rehellinen mies, niinkauan
+kuin hänen ainoa veljensä Heikki Sprengtport oli elossa. Hän oli
+nuorempi ja reippaampi johtamaan Jaakkoa ja Yrjö Maunua, hän, tuo
+rehellinen suomalainen, joka kahdennestatoista ikävuodestaan oli
+seisonut lippujen alla, joka oli pannut henkensä alttiiksi Narvassa,
+Pälkäneellä ja lukuisissa muissa taisteluissa; hän joka ennen Napueen
+taistelua lauloi virren väellensä, vaikka hengitys muuttui jäätyneeksi
+sumuksi. Lieneekö hän vielä Ruotsissa? Hänen sydämmensä ainakin oli
+täällä, sillä Suomea hän ei unohtanut. Kuinka tulisesti hän olikaan
+puhunut valtiopäivillä suomalaisten talonpoikien puolesta, esittänyt
+heidän rukouksiansa rauhan säilyttämisestä Venäjän kanssa, ja mikä
+mestariteos olikaan hänen memoriaalinsa Suomen luonnottomasta
+kauppa-asemasta, josta oli hyötyä kaikille vaan ei itse suomalaisille.
+Vakavasti oli hän varoittanut Hattuja panemasta Buddenbrockia
+ylipäälliköksi. Ja siitä majurin ajatukset siirtyivät sitten
+luonnollisesti nykyiseen kurjuuteen, armeijaan, Wrangeliin ja
+Lappeenrantaan.
+
+Epävarmuus ja ikävä oli vieläkin masentanut Sprengtportin voimia, ja hän
+päätti hetkeksi taas heittäytyä vuoteelle, mutta samassa avautui ovi ja
+Löfving astui sisään.
+
+-- Paroni Buddenbrock, herra majuri, sanoi hän ja vetäytyi pois ovelta,
+antaaksensa tilaa ilmoitetulle.
+
+Sprengtport vavahti: -- olen sairas! En tahdo nähdä häntä! huusi hän
+kuohuksissa; mutta Buddenbrock oli jo huoneessa.
+
+Viittauksella käski kenraali Löfvingin poistumaan, lähestyi sitten ja
+ojensi kättä Sprengtportille, mutta tämä ei liikahtanut. Suorana ja
+jäykkänä kuin kivettyneenä istui majuri tuijottaen Buddenbrockiin. Äkkiä
+elpyi hän kuitenkin. Silmät syöksivät tulta, käsivarret kohosivat, ja
+hän hypähti seisomaan Buddenbrockin eteen. Oikealla kädellään kävi hän
+kiinni Buddenbrockin kurkkuun ja vasemmalla tarttui hänen
+rintapieliinsä. Se tapahtui semmoisella rajuudella kuin olisi henki
+kysymyksessä.
+
+-- Kavaltaja! huusi majuri ravistaen miestä. Kavaltaja!
+
+Tämä odottamaton vastaanotto sai Buddenbrockin ensi hetkessä hämille,
+mutta täysissä voimissa olevan oli helppo irtaantua, ja hän työnsi
+Sprengtportin pari askelta luotaan. Tämä horjui ja oli vähällä pyörtyä,
+mutta kooten viimeiset voimansa pysyi hän pystyssä ja lähti pontevin
+askelin ovea kohden, lähteäksensä huoneesta. Buddenbrock riensi perässä,
+ja tarttuen hänen olkaansa huusi kiivaasti ja mielenkuohussa:
+
+-- Kuule minua, Sprengtport! Sinun täytyy kuulla minua. Ja lievällä
+väkivallalla talutti hän murtuneen kumppaninsa takaisin. Majurin
+silmissä huone pyöri, horjuen pääsi hän vuoteen luo ja heittäytyi siihen
+kokonaan voimattomana.
+
+Vasta nyt Buddenbrock huomasi kuinka muuttunut Sprengtport oli.
+Semmoisia kärsimyksen merkkejä ei oltu hänessä ennen nähty. Kenraali
+hämmästyi; meneekö tämäkin hautaan! Hän asettui vuoteen viereen ja sanoi
+tyynesti ilman mitään moitteen vivahdustakaan: -- Ymmärrän, sinä uskot
+samaa kuin muut, mutta minä olen syytön.
+
+-- Syytön!? toisti Sprengtport, ilon sävel äänessä. Oi, todista se!
+
+-- Ja sitä vaadit sinä, jota oma väkesi on kavaltanut.
+
+-- Heitä olit sinä jo ennen kavaltanut.
+
+Buddenbrock katseli majuria terävästi, asettaen kätensä puuskaan: --
+Kuinka rohjetaan esittää mokomia syytöksiä? Ja mistä ne ovat kotoisin?
+kysyi hän uhkaavaisesti. Minä olen ylipäällikkö, mutta Wrangel ei
+tottele ja menettelee ihan käskyjä vastaan. Minua sitten syytetään
+seurauksista. Täytyy olla mielipuoli tahi yksinkertainen kuin Myssy, jos
+ei näe missä syy on tahi ainakin ettei se ole minussa.
+
+Buddenbrock vaikeni ikäänkuin varmana voitostaan, eikä Sprengtport
+vastannutkaan. Huulet tiviisti suljettuina tuijotti hän liikahtamatta
+eteensä. -- Vastaa minulle, Sprengtport, pyysi kenraali. Etkö usko
+minua?
+
+-- En, vastasi majuri lyhyesti ja kylmästi.
+
+Hetken äänettömyys. Sprengtportin voimat olivat nähtävästi lopussa, hän
+olisi tarvinnut lepoa. Mutta Buddenbrockilla oli liian paljon
+sydämmellään voidaksensa kantaa sitä yksin, ja sentähden alkoi hän
+uudestaan:
+
+-- Sinä kohtelet minua aivan kuin valehtelijaa, petturia.
+
+Toinen pysyi äänettömänä.
+
+-- Sellaistako, Sprengtport, ystävyytesi onkin? Että roistot ja ne,
+jotka eivät ole koskaan minua nähneet, luulevat minun kavaltaneen heitä,
+siitä en vielä välitä, mutta ettet sinä, joka olet tuntenut minut yli
+kolmenkymmenen vuoden, joka olet seurannut minua taisteluissa ja
+vaaroissa löytämättä mitään tahraa luonteessani, edes epäile sanoa minua
+kavaltajaksi ja kohdella minua ikäänkuin en olisi muuta tehnyt kuin
+pettänyt, se -- --
+
+Majuri käänsi kasvonsa Buddenbrockin puoleen: -- Niin pitkälle en mene,
+sanoi hän, mutta mitä muuta sinä oletkaan tehnyt siitä ajasta, jolloin
+ryhdyit ylipäällikkyyteen?
+
+Kenraali yritti estää enempiä syytöksiä, mutta Sprengtport jatkoi
+kuumeentapaisella kiivaudella. -- Ellet sinä, samoin kuin muutkin Hatut,
+olisi sallinut kunnianhimon riistää itseltäsi kaikkea järkeä, niin et
+olisi ottanut sotamarskiksi ruvetaksesi. Mutta vaikka olisitkin
+Tukholmassa uskonut itsesi siihen kykeneväksi, niin täällä ainakin, koko
+kurjuus silmiesi edessä, sinä huomasit todellisuuden. Ja kuitenkin! Sinä
+tulit tänne kuninkaan käskystä antamaan tietoja asemasta Suomessa, mutta
+sen sijaan että olisit sanonut hänen majesteetilleen suoran totuuden,
+peittelit sen ainoastaan palkitaksesi Gyllenborgia ja hänen juhtiaan,
+jotka auttoivat sinua siihen missä nyt olet.
+
+-- Se ei ole totta! huusi Buddenbrock posket tulipunaisina.
+Raporteistani vastaan aikanaan itse, ja asemani Ruotsin armeijassa olen
+ansainnut taistelemalla nuoruudestani saakka kuningas Kaarlon luona.
+Siksi kunniakas oli nimeni, että kun syyskuun 24 p:nä 1729 minut
+kirjoitettiin ritarihuoneeseen ruotsalaiseksi aatelismieheksi,
+onnittelivat Tukholman vapaasukuiset säätyänsä, kun vaakunani asetettiin
+heidän joukkoonsa.
+
+Sprengtport ei vastannut, ja kun Buddenbrock huomasi, ettei hän aikonut
+myöntää eikä kieltää, rupesi hän uudestaan moittimaan Wrangelin
+anteeksiantamatonta julkeutta, kun hän vastoin kaikkia käskyjä riensi
+Lappeenrantaan. Hänen olisi pitänyt totella ja odottaa.
+
+-- Odottaa! huusi Sprengtport ylenkatseellisesti. Luuletko että Lascy
+olisi odottanut? Mutta mitä sinä itse odotit? Jos aikomuksesi oli jättää
+kaupunki tuhottavaksi, olisi sinun pitänyt sanoa se suoraan. Silloin
+olisimme suoriutuneet ilman sinua.
+
+-- Jätä ne semmoiset sanomatta, Sprengtport! Minunko syyni se oli että
+Wrangel -- --
+
+-- Älä puhu Wrangelista! huusi majuri, puoleksi nousten vuoteelta. Hänen
+kunniansa ei kuole koskaan! Mutta miksi et itse tullut? Minkätähden
+jätit meidät pulaan? Minkätähden lähetit meidät kuolemaan kuten David
+Urian?
+
+Tuskanhiki nousi Buddenbrockin otsaan, mutta hän rohkaisihe ja vakuutti,
+ettei hän uskonut vaaraa niin likeiseksi. Elokuun 23 p:nä kl. 6 aamulla
+oli hän kyllä saanut kirjeen Wrangelilta, joka vaati lähtökäskyä, koska
+Brandenburg oli pyytänyt apua Lappeenrantaan. Wrangel itse oli valmis
+lähtöön. Sen kirjeen ohessa seurasi toinen Brandenburgilta, jossa tämä,
+pyytäen apua, kertoi, että hänen tiedustelijansa olivat Kananojalla ja
+Taskulassa huomanneet vihollisten joukkojen kulkevan Lappeenrantaan
+päin. Buddenbrock kuitenkaan ei ollut siltä taholta kuullut olevan
+mitään sanottavaa vaaraa, eikä siis uskonut tarvitsevansa varoa
+hyökkäystä. Hän oli kuitenkin vastannut, että Brandenburgin tuli
+tarkemmin tutkia metsiä, ja jos varomisissa oli perää, pitäisi
+Wrangelin, heti lähetettyään tiedon pääkortteeriin, itse viipymättä
+lähteä liikkeelle ja suurella varovaisuudella liikkua eteenpäin
+tarkimmasti tiedustellen. Jos Wrangel huomasi Lascyn siksi vahvaksi,
+ettei käynyt hyökätä hänen kimppuunsa, pitäisi hänen valita itselleen
+sopiva paikka ja siellä odottaa Buddenbrockia pääarmeijan kanssa.
+
+Majurin oli vaikea hillitä kärtyisyyttä. Tuo pitkäveteinen
+laverteleminen väsytti häntä silminnähtävästi, mutta kenraali tahtoi
+puhua suunsa puhtaaksi ja jatkoi huoletonna: Hänen vastauksensa
+Wrangelille ei ollut vielä lähetetty, kun uusi lähetti kl. 11 e. p. p.
+toi Lagerhjelmilta tiedon, että Wrangel oli lähtenyt. Sen johdosta oli
+Buddenbrock kirjeensä reunaan lisännyt, että Wrangelin piti odottaa
+pääarmeijaa, joka nyt oli rientävä avuksi. Erittäin hyvänä
+pysäyspaikkana oli hän maininnut Toikalaa, jonka valloittamista
+vaikeutti korkea harju ja järvi oikealla sekä suo vasemmalla puolella.
+Semmoisia käskyjä oli Wrangel saanut, mutta kuinka hän oli menetellyt?
+Äärettömällä kevytmielisyydellä oli hän sotalaeista ja käskyistä
+huolimatta heittäytynyt vaaroihin, joita hän ei voinut torjua, ja kyllä
+hän vielä saa kaikesta vastata.
+
+-- Wrangel on syytön, keskeytti Sprengtport. Hän lähti Jumalan nimessä
+ja olisi loistavasti voittanut, jollei Wasaborg vastoin käskyä olisi
+edennyt liiaksi ja murtanut rivin sekä estänyt meitä käyttämästä omia
+tykkejämme. Kun me luovuimme hyvästä asemastamme, jäi kaikki onnen
+nojaan, ja suomalaisten joukkojen pako sai turmiomme täydelliseksi.
+Mutta Wrangelin ei ollut syy.
+
+-- Wrangelilla, huusi Buddenbrock raivostuneena, oli vielä
+viimeiselläkin kaksi mahdollisuutta. Joko olisi hän vienyt kaiken
+varusväen kaupungista ja peräytynyt, tahi olisi hän heittäytynyt linnaan
+ja puolustautunut kunnes olisin joutunut apuun.
+
+-- Kummassakin tapauksessa olisi hän uhrannut kaupungin. Sitäkö
+tahdoitkin?
+
+Buddenbrock epäröi. Pitikö hänen vaatia tämä paatunut kaksintaisteluun
+ja tappaa hänet juuri nyt? Vai olisiko parempi kohdella näitä sanoja
+ylenkatseella ja lähteä. Mutta ei! Tänä hetkenä tarvitsi tuo yksinäinen
+mies jonkun, jonka edessä hän voi puhdistaa itseänsä. Hän kaipasi
+inhimillistä sydäntä, sillä hän käsitti kuinka yksinään hän seisoi.
+Sprengtport oli aina ollut uskollinen kumppani, ja kyllä hän katselee
+tätäkin asiaa toisilla silmillä kunhan saa kaikki tietää. Sprengtportin
+katkeraan ivaan Buddenbrock sentähden vastasi kylmällä tyyneydellä: --
+Pysykäämme tosiasiassa. Kuulin Lagerhjelmiltä, ettei Wrangel ottanut
+mukaan muonaa kuin pariksi päiväksi ja että hän jätti koko kuormaston
+jälkeensä. Miehistö lienee heittänyt takitkin yltään.
+
+-- Olimme heittäneet sydämmemme, henkemme! huusi Sprengtport
+kiihtyneenä.
+
+Mutta Buddenbrock jatkoi järkähtämättömänä: -- Olkoonpa, että Wrangel
+salli semmoista; minulle se ei olisi käynyt. Syys on tulossa; rankkasade
+olisi voinut kastaa miehet läpimäriksi, mikä kahdeksan penikulman
+taipaleella olisi voinut tuhota koko kolonnan. Wrangel jätti tykistön
+jälkeensä, minä toin tykit mukanani. Sitäpaitsi oli väki tietämättäni
+ottanut teltat mukaansa, ja oikein se olikin, sillä parempi on
+sotamiehen nukkua kuin samota metsissä seipäitä kokoomassa. Mutta vaikka
+olisinkin lähtenyt yhtä kevytmielisesti kuin Wrangel, en olisi
+sittenkään joutunut aikoinaan paikalle, sillä Wrangelin kuljettavana oli
+ainoastaan 5:den penikulman paikoilla, mutta minun 8. Wrangel oli valmis
+kolmessa tunnissa, sillä hänellä oli kaikki koossa, mutta me saimme
+hevosemme vasta seuraavana aamuna. Valmistauduttaessa keitätin lihaa
+sotamiehille, joten sekin viivytys käytettiin edullisesti.
+
+Tuo pitkä puhe oli majurista sietämätöntä, mutta kun ei ollut
+poistumisen mahdollisuutta, koetti hän, loikoen vuoteellaan, silmät
+ummessa osoittaa ainoastaan välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä. Voimat
+vihdoin pettivät, hän ei enää hillinnyt itseänsä, vaan teki kiivaan
+liikkeen käsivarrellaan ikäänkuin heittääkseen luotansa kaikki
+selitykset. Sitten kohosi hän istualleen ja puhkesi kuumeentapaisella
+ärtyisyydellä puhumaan:
+
+-- No jääköön se sun lihankeittosi Herran nimeen! Näit kai liiaksi
+nälkää Ukrainassa, niinkuin me kaikki. En olisi sittenkään menetellyt
+sinun tavallasi. Mutta sano minulle lyhyesti ja selvään, oletko saanut
+kirjeitä venäläisestä leiristä ja vastannut niihin?
+
+-- Olen, sen myönnän, mutta senkin kykenen selittämään.
+
+-- Tietysti! huudahti Sprengtport kalveten ja värähtävällä äänellä. Sinä
+osaat selittää jos mitä. Mutta sittenkin tulee päivä, jolloin tuomio
+kohtaa sinua. Taivas ja maa todistavat, että sinä uhrasit Wrangelin ja
+meidät kaikki. Mene! En tahdo enempää kuulla.
+
+-- En, en menekään! Ne kirjeet, joita sain, olivat veljeltäni ja
+yksityisiä. Koko maailma saa ne lukea. Tuossa on. Buddenbrock veti esiin
+kolme kirjettä ja antoi ne majurille. -- Näethän että ne ovat
+Gothardilta.
+
+Sprengtport otti yhden ja vilkasi kuoreen, jota kaunisti upea
+Buddenbrock-suvun vaakuna. -- No, entä sitte? sanoi hän tarjoten kirjeen
+takaisin.
+
+-- Tiedät kai että Gothard on hoitanut perhekartanoitamme Liivissä, ja
+että minä olen saanut niiden tuloista osan. Vai etkö tiedä?
+
+-- Tiedän kyllä.
+
+-- Lankomme Rudolfin ainoa poika hukkui Volgaan, ja hän itse palasi
+Mainziin. Vähän sitä ennen oli sisareni kuollut Moskovassa, ja hänen
+perintöasiansa oli vielä selvittämättä, sillä Gothard oli minusta
+kaukana kun olin Etelä-Venäjällä. Sittenkään ei ollut tilaisuutta
+siihen. Lankoni kuoli lapsetonna ennenkuin sai oikeuttansa nauttia,
+mutta hänen papereissaan oli kirje meille, hänen langoilleen, jossa hän
+lausuu toivomuksenaan, että hänelle tuleva perintö siirrettäisiin
+eräälle hänen kasvatuspojalleen. Gothard, joka on lapseton, suostui,
+mutta minulla on poika ja hänestä on suku versova. Hänen oikeutensa oli
+välttämättömästi ratkaistava ennen sotaa, semminkin kun en ikinä suostu
+Rudolfin pyyntöön. Minun täytyi tavata Gothardia, ja samasta syystä
+olimme viimeiseen saakka kirjevaihdossa.
+
+Tämän selityksen jälkeen alkoi Sprengtport nähdä esimiehensä vähän
+muuttuneessa valossa. Miksi ei tuo olisi totta. Majuri tavallansa
+rauhoittui, vaikkei ollut tyytyväinen, ja nyt alkoi tyynempi neuvottelu.
+Sprengtportin täytyi luvata apuansa ja neuvoansa Buddenbrockille. Täytyi
+tarmokkaasti koettaa koota hajaantuneet sotajoukot, sillä Buddenbrock
+tahtoi saada kaikki järjestetyksi ennenkun jätti paikkansa
+Lewenhauptille, jota niinä päivinä odotettiin Suomeen.
+
+Sittenkuin kenraali oli tullut vakuutetuksi, että Sprengtport jaksaisi
+astua palvelukseen, lupasi hän kaikella varmuudella, että Sprengtport
+asetetaan Karjalan rakuunain päälliköksi, kun entinen, Brandenburg, oli
+joutunut sotavangiksi, ja vaikka majuri vielä oli sangen heikko, tahtoi
+Buddenbrock saada hänet jo seuraavana päivänä mukaansa, kun hän kaikkine
+väkineen lähti paluumatkalle Haminaan.
+
+Näiden keskustelujen aikana oli jo yö tullut, ja tupa olisi ollut pimeä,
+ellei kirkas kuutamo olisi sitä pienten ruutujen kautta himmeästi
+valaissut. Kiistan tuimuudessa ei kumpikaan ollut tätä huomannut; olihan
+se heille kylliksi että näkivät toisensa. Mutta kun tyynnyttiin, tuntui
+kaikki helpommalta, ja nyt huomattiin että päivä oli mennyt ja että
+paras oli erota.
+
+Buddenbrock tarjosi kättä Sprengtportille jäähyväisiksi, mutta tämä ei
+joutunut vielä siihen tarttumaan, kun kaukaa kuului epäselvää hälinätä.
+Buddenbrock astui akkunan luo. Hänen edessään oli koko leiri yölevossa.
+Siellä täällä säteili heikosti tähti, ja teltat kuutamossa valkenivat
+niin kauas kuin silmä kantoi. Mutta äkkiä kajasti leimuava valo metsän
+puolelta, jota ei näkynyt tänne, ja kohta sen jälkeen ilmaantui joukko
+talonpoikia kirveineen ja palavine soihtuineen. Mikä nyt? Väestön
+uhkaava käytös hänen tullessaan leiriin ja heitetyt kivet johtuivat
+Buddenbrockin mieleen. Ehkä hakivat häntä. Pitikö hänen semmoisella
+tiedonannolla huolestuttaa Sprengtportia? Mutta muuta keinoa ei enään
+ollut, sillä raakoja ääniä kuului selvästi huoneeseen ja Sprengtportkin
+kuuli makuupaikalleen selvästi huudon: -- Tännepäin! Näin hänen käyvän
+tänne sisään. Poltetaan koko hökkeli!
+
+Kenraali, joka ei ymmärtänyt suomea, kysyi kääntyen Sprengtportin
+puoleen: -- Tarkoittaako tuo minua?
+
+Ikäänkuin vastaukseksi kuului muutamia kirveeniskuja akkunaan, joista
+pienet lasiruudut sälähtivät sirpaleiksi. Samassa temmattiin ovi auki,
+ja väki tunki meluten sisään. Talonpojat luulivat tapaavansa
+Buddenbrockin, mutta näkivät hämärässä vaan Sprengtportin, joka
+vastapäätä ovea nousi vuoteelta. Se seisautti etumaiset, mutta toisia
+tunki heidän takanaan eteenpäin saadaksensa myös katsella huoneeseen,
+jossa eivät kuitenkaan hämärän tähden erottaneet esineitä. Vihdoin
+kuitenkin huomattiin Buddenbrock, kun hän kumarasta asemastaan akkunan
+vieressä ojentui suoraksi. Hän oli siis täällä.
+
+Talonpoikaisjoukko astui sisään silmäillen etsimätänsä. Kenraali
+tiukasti ja levollisesti katseli heitä, ja niin seisottiin vastakkain
+puolen minuuttia ääneti. Sprengtport jo läheni väkeä.
+
+-- Mitä tahdotte? kysyi hän seisoen keskellä lattiaa, selkä käännettynä
+Buddenbrockiin, ikäänkuin puhuaksensa hänen puolestansa.
+
+-- Vaadimme tuolta maksua Lappeenrannasta, vastasi yksi miehistä uhmaten
+ja astuen likemmäksi kumppanien seuraamana. Tiedämme että hän se
+Wrangelin kavalsi.
+
+Buddenbrock ymmärsi vaan sanan Wrangel, mutta arvasi muut. Hän olisi
+vastannut kansan uhkaan, mutta eihän se ymmärtänyt hänen puhettaan.
+
+Yhä vielä majuri seisoi suojelusmuurina. Voimat eivät oikein kestäneet,
+mutta sitä ei kenenkään pitänyt huomata. Koko tarmonsa pani hän ääneensä
+ja sanoi uhaten: -- Jos te tässä tahdotte käydä oikeutta istumaan, niin
+aletaanpa pojistanne. Kuinka ne vaaran hetkellä menettelivät?
+
+-- Mitä muuta ne voivatkaan tehdä, vastasi ijäkäs talonpoika
+hiljaisemmin. Tiesivät olevansa petettyjä.
+
+-- Ja minä, huusi majuri, tiesin sen valheeksi, sentähden taistelin. Jos
+miehemme olisivat puolustauneet niinkuin ennen, olisi Lappeenranta vielä
+ehjänä. Mutta miksi te heidän pakoansa sanotte, ja mitä luulette sen
+maksavan heille, jos eivät päälliköt pyydä kuningasta heitä armahtamaan?
+
+Sekava hälinä oli vastauksena; sitten kuului ääni: -- Jos kavaltajat
+olisivat olleet köyhiä talonpoikia, kyllä sitten olisi toinen ääni
+kellossa, mutta korpit ja herrat eivät syö toisiansa.
+
+-- Korpit ja herrat! karjasi Sprengtport silmät salamoivina. Vai niin!
+Katsokaa! Onko tämä kavallusta? Ja majuri tempasi tuimasti auki paitansa
+rinnan kohdalta, antoi sen painua lanteille, repi pois veriset kääreet
+ja viskasi ne pois. -- Katsokaas tätä! käski hän viitaten haavoitettuun
+ruumiiseensa ja läpiammuttuun käsivarteensa, josta verta rupesi
+tippumaan. Katsokaa! niin me herrat taistelimme. Likemmäksi, jotta
+voitte nähdä. Ken tahtoo, laskekoon arpeni ja haavani. Olenko pettänyt
+kuningasta ja valtakuntaa? Menkää tappotantereelle ja katsokaa, miten
+siellä ruotsalaiset makaavat ja kuinka upseerit taistelivat, ja puhukaa
+sitten siitä mitä herrat ovat tehneet.
+
+Tuo odottamaton verinen näky ja Sprengtportin uhkaava esiintyminen
+vaikutti kuin jäähdyttävä vesi. Buddenbrock haihtui mielestä,
+Sprengtportin sankarihaamu seisoi edessä, ja kunnioituksella ja
+ihailulla kokoontuivat katsojat hänen ympärilleen. Hänen epälukuiset
+arpensa, hänen avoin haavansa, kalpeat kasvot ja kuumeenhehkuvat silmät,
+vaan enimmin ehkä tuo jalo sieluntarmo niin heikossa ruumiissa vaikutti,
+että äsken niin tuimat miehet unohtivat kaiken muun paitsi edessään
+seisovan verta vuotavan sankarin. Vanha hopeahapsinen ukko oli astunut
+esille tutkiaksensa sormellaan noita kauheita muistomerkkejä, mutta
+pitkälle hän ei päässyt ennenkun kyyneleet nousivat silmiin ja hän
+kääntyi pois huoahtaen: -- Hyvä Jumala kuinka olette kärsinyt!
+
+-- Olen kyllä, mutta nyt minulla onkin vapaakirja, joka tepsii. Vieläkö
+kukaan teistä pitää minua kavaltajana?
+
+-- Ei tietysti, mutta emme teitä tarkoittaneetkaan. Hänestä tuossa me
+puhuimme, vakuuttivat useat.
+
+Majuri katseli syytettyä ja kääntyi taas väen puoleen. -- Parooni
+Buddenbrock, sanoi hän, on ruotsalainen mies eikä ymmärrä mitä me
+puhumme, mutta te olette järkeviä ja ymmärrätte, että jos minä pidän
+kavaltajan puolta, niin en ole itse sen parempi. Sanon teille kuitenkin,
+ettei yksikään meistä ole oikeutettu tuomitsemaan tätä herraa sen
+tähden, että hän saapui liian myöhään Lappeenrantaan, sillä ei kahdeksaa
+penikulmaa niinkään juosta, vieläpä tykit muassa. Jos paroonissa on
+syytä, niin vastatkoon oikeuden edessä, mutta teitä neuvon olemaan
+langettamatta tuomiota ennen aikojaan, vaan koettakaa sovittaa mitä maan
+nuoriso on rikkonut.
+
+Talonpojat olivat äänettöminä kuunnelleet, mutta monista kasvoista näkyi
+vielä epäluulo, ja katseet kääntyivät yhä Buddenbrockiin. Hän astui nyt
+ihan likelle ja kysyi tuimasti: -- Mitä tämä merkitsee?
+
+Sprengtport lausui ruotsiksi muutamia rauhoittavia sanoja ja jatkoi
+kääntyneenä talonpoikiin:
+
+-- Kenraali kysyy, mitä tämä merkitsee, mutta en tahtoisi puhua teidän
+älyttömyydestänne. Mitä jos hän vie teidät oikeuteen? Olisin silloin
+pakotettu todistamaan, että te aseellisina tunkeuduitte asuntoomme
+uhaten tappaa kuninkaallisen ylipäällikön ja polttaa koko talon.
+Lähtekää siis siivosti matkaanne, ja vakuuttakaa kaikille karkureille,
+että saavat armon jos katuvat. No, jatkoi majuri katsellen likimmäistä,
+tuoppa nyt tänne nuo veriset kääreet ja auta minulle paitaa ylleni!
+
+Talonpoika totteli, ja sill'aikaa kun hän hiljaa ja varovaisesti laittoi
+kaikki entiselleen, lähti joukko ääneti huoneesta. Majuri ei vielä ollut
+reilassa kun tunsi lattian horjuvan allansa. Mielenliikutus ja ponnistus
+oli uudestaan murtanut hänen voimansa. Buddenbrock huomasi sen ja
+tarjosi hänelle käsivartensa, mutta majuri ei jaksanutkaan. Hänet täytyi
+kantaa vuoteelle. Huone pyöri hänen silmissään, ajatukset seisahtuivat,
+mutta kiihtynyt kuume synnytti tuimia, levottomia haaveiluja.
+Buddenbrock huomasi että sairas houraili. Tässä neuvottomuudessa astui
+Löfving sisään raittiina ilmana ja huudahti: -- On saatu tietoja
+rykmenteistämme. Niitä on nähty Savonlinnassa ja Valkealassa.
+
+Tämä antoi uuden käänteen puhelulle. Löfving käskettiin heti lähtemään
+Savonlinnaan, ja talonpoika, joka vielä seisoi ovella, tarjoutui
+lähtemään mukaan ja vakuutti, että useat kumppanitkin seuraavat, jos
+tarve vaatii. Toimeen ryhdyttiin heti, ja seuraavana aamuna auringon
+noustessa lähti ylipäällikkö seurueineen pääkortteeriin.
+
+Leiri jäi autioksi. Sairaat ja kuolevat saivat tyytyä kohtaloonsa, ja
+väestö ryösti vihdoin jälkeen jätetyt varastot, kun ne kuitenkin
+olisivat jääneet taivaan lintujen saaliiksi. Monet tuhannet ruumiit
+jätti Buddenbrock hautaamatta, ja siinä ne makasivat mihin olivat
+kaatuneet, kunnes vihdoin laupiaat kädet parin viikon päästä tekivät
+heille viimeisen surullisen palveluksen.
+
+
+
+
+V Luku.
+
+Vangit.
+
+
+Kun Lascy palautti joukkonsa Lappeenrannasta, vietiin myös vangit
+mukana. Siinä oli kirjava joukko miehiä, naisia, lapsia, toiset
+sairaita, toiset kuolevia, kaikki surun murjomina. Kasakkojen
+vartioimina näitä onnettomia kuljetettiin Viipurista Sisä-Venäjälle,
+aluksi kenraali Kranashukin komennossa. Tämä oli reipas,
+seitsenkymmenvuotias, kookas ukko, lonkkaan sattuneesta luodista
+onnahtava. Hänen lyhyt vaalea tukkansa, tuuheat, ijästä huolimatta vielä
+ruskeat viikset ja upea ryhti saattoivat luulemaan häntä parikymmentä
+vuotta nuoremmaksi. Hänestä, joka oli tottunut käskijävaltaan, olivat
+suomalaiset ainoastaan uppiniskaisia luonteita, joita piti kurittaa,
+kunnes vihdoin oppisivat tinkimättä alistumaan Venäjälle. Ei siis yhtään
+kursailtu, ja kauhulla valitti sodan jälkeen moni vapautettu sitä
+kovuutta, millä kenraali kohteli komentoonsa annettuja. Yleinen kurjuus
+pakotti vihdoin jättämään joukon naisia ja lapsia venäläiseen Suomeen.
+Niitä, joiden sallittiin jäädä Valkjärvelle, olivat myös Maria
+Sprengtport ja Leena. Paikkakunta oli köyhä, jokainen mökki oli sullottu
+täyteen sotamiehiä, joiden parissa asujamet saivat tulla aikaan miten
+osasivat. Vankien tulo ei suinkaan huojentanut asukasten mieliä, mutta
+ei sentään valitettu. Olivathan nuo muukalaiset kyllin onnettomat, ja
+tulivathan ne rakkaasta kotimaasta, ruotsalaisesta Suomesta.
+
+Wrangelille oli suurena lohdutuksena saada jäädä Valkjärvelle, sillä
+olihan se vielä Suomenmaata ja oltiinhan maanmiesten parissa. Yhteiset
+surut synnyttivät keskinäistä luottamusta tulokkaiden ja vastaanottajien
+välillä, ja aikaa voittaen sydämmet aukenivat. Kolmekymmentä vuotta
+sitten olivat kylän asukkaat kokeneet samaa, kärsimykset olivat niin
+samankaltaiset, ja vihdoin lapsetkin huomasivat, etteivät nuo kaukaa
+tulleet olleet muukalaisia, vaan rakkaita sukulaisia, jotka Jumalan
+tahdosta olivat joutuneet samoihin koettelemuksiin kuin kotoväkikin.
+Yksi kuitenkin yhä pysyi itseensä sulkeutuneena, niin että hänet vihdoin
+jätettiin yksinäisyyteensä. Maria Sprengtport ei sanoin eikä kyynelin
+purkanut suruaan. Hän oli enemmän kuvan kuin ihmisen kaltainen. Toiset
+pitivät häntä kovana ja kylmänä, toiset luulivat huomaavansa hänen
+piirteissään kätkettyä surua, kun joku illan rauhassa tarttui pirtin
+kanteleeseen ja soitti virren, tahi kun lapset, kädet ristissä, lukivat
+rukouksiansa. Maria ei huomannut, että hänelle tahdottiin olla
+myötätuntoisia, ja tämä kylmäkiskoisuus vaikutti vihdoin, että itsekukin
+vetäytyi pois hänestä, kun hän ei enään näyttänyt olevan kenenkään
+ihmisen tarpeessa.
+
+Jo oli syyskuu loppupuolellaan, ja syksy alkoi päästä oikeuksiinsa.
+Silloin täytyi näiden ihmisjoukkojen pysyä huoneissa, mitenkuten
+sovittautumalla. Ankara talvi oli tulossa, mutta pikemmin kuin
+aavistettiinkaan rupesivat rivit harventumaan. Nuo kauan hautaamattomat
+ruumiit Lappeenrannassa saastuttivat ilman ja synnyttivät tauteja ei
+yksistään lähiseuduissa vaan kaukana ylt'ympäri. Kuten raivoisa
+murhanenkeli lensi rutto paikasta paikkaan, niin että kokonaiset pitäjät
+olivat saastutetut. Ei kauan kestänyt ennenkuin väestö Valkjärvellä
+alkoi sairastaa kuumetta, joka vaati yhä useampia uhreja. Avuttomina ja
+toivottomina horjuivat ne, jotka vielä kykenivät liikkumaan,
+vuoteenomaisten ja hourailevien keskellä. Pirtit, riihet ja ladot olivat
+muuttuneet sairashuoneiksi, joissa ihmisiä makasi vierekkäin lattialle
+levitettyjen olkien päällä tahi niiden puutteessa paljaalla lattialla.
+Kuolema toimitti ahkerasti niittoansa, kurjuus lisääntyi joka päivä,
+mutta missä muut sortuivat, siellä kesti majurin tytär. Maria
+Sprengtportiin ei pystynyt rutto enemmän kuin valitus ja kyyneleetkään,
+ja vihdoin olivat hän, Leena ja eräs vanha krenatööri tuvassa ainoat,
+jotka vielä kestivät.
+
+Valkjärvelle saapumisesta saakka ei ollut Mariassa, mikäli ihmisen silmä
+voi nähdä, ollut tunnetta eikä tarmoa, mutta kun kaikki muut sortuivat,
+virkosi hän ja kulki uskollisena vartijana pirtistä pirttiin, vuoteelta
+vuoteelle, yhtä laupiaana venäläisille sotureille kuin omillekin.
+Löfvingin vaimon mielestä olivat kuitenkin vieraat soturit yhä vielä
+Ruotsin ja semminkin Suomen vihollisia. Niistä pitäköön vanha
+Iivana-äijä huolta. Leenasta oli Marian hyvyys liiallinen, hän sitä
+suorastaan moitti. Maria siihen ei vastannut mitään, ja vihdoin Leenakin
+itsekseen ihmetteli tuota nuorta tyttöä, joka ilman nähtävää kärsimystä
+tyynenä ja jäykkänä väsymättä suoritti vapaaehtoista tehtäväänsä,
+lievittäen vihollisten ja ystävien kohtaloa. Vanha Iivana auttoi minkä
+voi. Moni kuoli, toiset paranivat heidän hoimessaan, toiset taas elivät
+riutuen ja ilman toivoa. Entiseen tapaansa kulki Maria eräänä
+sunnuntai-aamuna sairasten sotilasten, hourailevien naisten ja itkevien
+lasten kesken, kun kolmivaljakon vetämät vaunut ajoivat pihaan. Nuori
+venäläinen upseeri astui niistä kiireesti alas ja huusi kiivaasti
+Iivanaa, joka lakki kädessä tuli häntä vastaan.
+
+-- Missä ruhtinas Mirovitsh on?
+
+-- Luulen hänen olevan tuolla, vastasi sotamies viitaten pirttiin, jossa
+Maria oli seisahtunut kuuntelemaan keskelle lattiaa. Puoli-avoimen oven
+kautta hän näki, että tulokas oli Attila. Tämä riensi sisään, ja nyt he
+seisoivat vastatusten, mutta Attila ei näkynyt enään tuntevan Mariaa.
+
+-- Oletteko te neiti Sprengtport? huudahti hän hetkisen päästä
+hämmästyneenä. Olivatko nämät kalpeat, riutuneet kasvot, tämä lasimainen
+katse todellakin tuon äsken niin eloisan tytön omat. Epäröivänä, tuliko
+hänen poistua vai jäädä, Maria ei liikahtanut. Silloin kysyi Attila
+kunnioittavasti, melkein sydämmellisesti: -- Tunnetteko minua?
+
+-- Tunnen, vastasi Maria jäykästi ja kylmästi.
+
+-- Te elätte tässä kuolon valtakunnassa menehtymättä, yksinomaan
+tehdäksenne hyvää!
+
+-- Sitä en tiedä.
+
+-- Mutta minä tiedän. Puhutaan paljon eräästä nuoresta neidistä, jonka
+laupeus on suurempikin kuin kärsimykset täällä. Puhutaan myös kovuudesta
+vankeja ja omia sotamiehiämme kohtaan. Pietarissa tiedetään kaikki, ja
+nyt olen täällä oloja tarkastamassa.
+
+-- Attila, kuului heikko ääni pirtin takaseinältä. Tule tänne!
+
+Attila kääntyi ja huomasi mustakiharaisen pään pistävän esiin olkien ja
+levitetyn sotamiesvaipan alta.
+
+-- Juhana! Sinäkö täällä? huudahti Attila, rientäen sairaan luokse ja
+sulkien hänet syliinsä. Jumalan kiitos, että löysin sinut!
+
+-- Kiitos että muistit minua ja tulit tänne kurjuuteemme, sanoi ruhtinas
+Mirovitsh, avaten ruskeat, uinailevat silmänsä.
+
+-- Kiitos itse, että lähetit meille tiedon täällä olemisestasi, vastasi
+Attila. Hän tarttui sairaan kuumeenpolttavaan käteen, istahti hänen
+viereensä ja jatkoi: -- Luulimme sinua kuolleeksi, mutta eilen tiesi
+Dmitri kertoa, että sinä makasit sairaana täällä, ja nyt olen tullut
+tänne hankkiakseni teille parempia oloja. Ja neiti Sprengtportin tulee
+seurata meitä. Viipurissa voidaan teille toimittaa siedettävämmät olot
+kuin täällä.
+
+-- Entä sairaat? muistutti Maria. Katsokaa noita! Viipurissa ei minua
+kukaan kaipaa.
+
+-- Kaikki, jotka ovat kruunun palveluksessa, viedään jo tänään pois
+täältä, ja piakkoin vangitkin. Apua on tulossa erityisesti tätä seutua
+varten, ja silloin te käytte täällä tarpeettomaksi. Mutta Viipurissa ei
+unohdeta mitä täällä olette ollut.
+
+Kun Maria ei vastannut, jatkoi Attila: -- Viipurin linnanpäällikkö on
+käskenyt minua saattamaan teitä pois, ja toivon, ettette kieltäydy.
+Parooni Buddenbrock tarkoittaa teidän parastanne.
+
+Maria sanoi Leenaan katsoen: -- Niin ollen en tarvitse lähteä yksin.
+Sitä rukoilen teiltä.
+
+-- Pyytäkää mitä tahdotte!
+
+-- Kapteeninrouva Löfving, joka istuu tuossa, on ollut turvanani ja
+lohdutuksenani tämän vanhan sotamiehen ohessa. Sallikaa heidän lähteä
+minun kanssani täältä. He kaipaavat lepoa.
+
+Vähän ajan päästä Maria jo istui Leenan ja Attilan kanssa suurissa
+vaunuissa, joita parooni Buddenbrockin tuliset hevoset kuljettivat.
+Seuraavana päivänä saisi Iivanakin lähteä, ja kaksi kasakkaa jätettiin
+hänen avukseen. Kolmas lähetettiin edeltäkäsin ilmoittamaan vieraiden
+tuloa.
+
+Torkel Knuutinpojan vuonna 1290 perustamana oli Viipurin linna siitä
+saakka ollut Suomen uskollisena vartijana ja vaihtelevissa kohtaloissa
+estänyt Venäjän valloitusyrityksiä, kunnes se 1710 taisteli viimeisen
+taistelunsa joutuen tsaari Pietarin haltuun. Rauhanteossa 1721
+siirrettiin Ruotsin raja taaksepäin Käkisalmen läänin eteläosan
+länsipuolitse pitkin Suomen lahtea. Viipurin kaupunki jäi entiselleen,
+ja linnakin säilytettiin. Nyt siellä oli päällikkönä Gothard
+Buddenbrock, ja hänen käskystään oli linnassa järjestetty Mariaa ja
+hänen seuranaistansa, kapteeninrouva Löfvingiä varten kolme huonetta.
+Paroonin toimesta oli tähän pieneen kotiin hankittu koko joukko
+senaikuista mukavuutta ja somuutta. Nähtävästi oli talon isäntä tahtonut
+mikäli mahdollista lievittää vankeuden katkeruutta. Parooni Buddenbrock
+oli noin 60 vuotias, pitkäkasvuinen, ryhti sotilaallinen, piirteet
+kauniit ja säännölliset. Kiivas ja ankara oli hän virassaan, mutta
+yksityisenä ihmisenä saattoi hän olla ystävällinen ja hyvä
+alhaisimmillekin. Hänen alkuansa hellä ja haaveileva luonteensa oli
+kovettunut elämän taistelussa, mutta pohjalla oli sitä senverran, että
+se, kun sattui jotakin hänen sydäntänsä koskevaa, puhkesi kylmän pinnan
+alta ja teki hänet miellyttäväksi. Jo useita vuosia oli hän ollut
+leskenä ja lapsetonkin. Taloutta hoiti hänen kälynsä, vanhimman veljen
+vaimo, ylpeä ja ennen kaunis kreivintytär Riiasta, alkusuku Hollannista.
+Tämä rouva joskus hallitsi linnassa itsevaltaisempana kuin itse
+linnanpäällikkö, jonka usein täytyi kotirauhan tähden taipua Dorotean
+lujan tahdon alle.
+
+Kun Maria ja rouva Löfving saapuivat linnaan, otti heitä vastaan
+vanhanpuolinen nainen venäläisessä kansalaispuvussa. Murteellisella
+suomenkielellä pyysi hän vieraita sisään pieneen saliin ja saattoi
+sitten kummankin omaan huoneeseensa. Kamareita erotti sali, mutta naiset
+saivat mielensä mukaan pitää ovet auki tahi suljettuina. Näitä huoneita
+verratessa huomasi selvästi, että oli pidetty huolta ainoastaan
+Mariasta. Hänen huoneessaan heikensivät raskaat silkkiuutimet valoa,
+huonekalut olivat sirot, sohva pehmeillä itämaalaisilla patjoilla
+päällystetty, ja suuri peili loisti kullatuissa puitteissaan. Leenan
+huoneessa ei oltu paljon vaivaa nähty. Niukat huonekalut näyttivät
+kiireessä kokoonhaalituilta ja asetetuilta ilman makua ja järjestelyä,
+mikä taas teki huoneen kolkoksi ja miellyttävyyttä puuttuvaksi.
+Hyväntahtoisuuden osoitteeksi vietiin tulokkaat linnan saunaan, jossa
+heille oli varattu uudet, heidän ilokseen omasta maasta tuodut vaatteet.
+Samat loistavilla väreillä kirjaillut paidat, samat valkoiset
+villaröijyt ja mustat punareunuksiset hameet, joita Viipurin puolen
+naiset käyttivät. Ei ollut unohdettu edes taitavasti kirjailtuja
+esiliinoja eikä valkosta huntua Leenaa varten.
+
+Palattuansa omiin huoneisiinsa tapasivat he salissa runsaasti varustetun
+ruokapöydän, ja siinäkin oli heidän paikkansa edeltäkäsin määrätyt.
+Marian lautasen edessä seisoi hopeinen pikari, Sprengtportin vaakuna
+piirrettynä syrjään kiinnitettyyn kilpeen; Leenaa varten oli vaan
+tinainen pikari. Mutta huolimatta tästä silmään pistävästä
+erilaisuudesta, ei rouva Löfving saanut tarpeeksi ihmetellyksi sitä
+hyväntahtoisuutta, joka kaikkialla tuli heidän osakseen. Attila oli
+kyllä sanonut että heidän tulisi hyvä olla, mutta kapteeninrouva ei
+ollut sitä uskonut. Hän oli odottanut vankeutta, kuolemaa, ehkäpä
+elinkautista orjuutta.
+
+Maria ei tästä kaikesta huomannut mitään. Hän oli kykenemätön
+ajattelemaan. Kun häntä ei kukaan tarvinnut, oli hän turtunut ruumiin ja
+hengen puolesta. Matkalla Viipuriin oli hän joskus nukahtanut, mutta nyt
+yön tullessa ja ihmisten mentyä levolle hän vaan itki. Kaikki niin kauan
+pidätetyt kyyneleet syöksyivät nyt esille, kalpeisiin kasvoihin nousi
+äkkiä kuumeenpuna, ja seuraavana aamuna seisoi Leena tuskan vallassa
+hourailevan tytön vuoteen edessä, aavistaen, että hän oli piankin
+hautaan kätkettävä. Päivällä ilmoittautui Buddenbrock ja lupasi,
+surkutellen Marian sairastumista, lähettää oman lääkärinsä, mutta vaati
+rouva Löfvingiä kunniasanallaan lupaamaan, ettei hän eikä hänen
+turvattinsa ryhtyisi vähimpäänkään pakoyritykseen. Leena puolestansa
+pyysi Buddenbrockin suojelusta, ja tämä vakuutti tahtovansa antaa heille
+mahdollisimman suuren vapauden. Ennen lähtöänsä pyysi Buddenbrock Leenaa
+ilmoittamaan hänelle kaikki tarpeensa, koska ei ollut tarkoitus panna
+heitä puutetta kärsimään.
+
+Marian sairaus kävi ankaraksi ja arveluttavaksi, mutta muutamia viikkoja
+uskollisesti häntä vaalittuaan huomasi Leena sanomattomaksi ilokseen,
+että terveys vähitellen palasi. Ratkaisevina päivinä oli kenraali yhä
+käynyt kuulustamassa hänen tilaansa ja Attilakin oli tarjonnut
+palvelustaan.
+
+Mikähän nyt lienee Herran aikomus, ajatteli kapteeninrouva ihmetellen
+tuota suurta hyvyyttä turvattomia vankeja kohtaan. Mutta ei mitään
+vastausta.
+
+Vaikka Maria jo oli toipumaisillaan, kuulusteli parooni joka päivä hänen
+tilaansa, ja kun vihdoin ilmoitettiin, että hän liikkui huoneissaan,
+pyysi parooni lupaa käydä häntä tervehtimässä. Se kysymys sai Marian
+varsin pahoilleen. Voimiensa lisääntyessä rupesi hän miettimään miksi
+häntä, vankia, niin ylenpalttisella hyvyydellä kohdeltiin. Miksi oli
+hänen olonsa verrattomasti parempi kuin muiden suomalaisten? Miksi juuri
+Maria Sprengtport oli poikkeuksena? Hän puhui siitä Leenalle, joka
+niinikään piti asiata outona. Saattoi merkitä hyvää, mutta myös
+pahaakin. Epätietoisuuden ja levottomuuden tuskassa hän vihdoin päätti
+tutkia syytä, ja olihan tuo korkea vieras ihan tulossa. Mikä mies tuo
+Buddenbrock oli? Kuinka hän Mariata kohdellee? Olihan hän, ruotsalaisen
+päällikön veli ja ehkä samoin kuin tämäkin, hylkiö. Semmoista hän ei
+tahtonut nähdä silmiensä edessä, mutta hän oli tämän vallassa
+avuttomana, neuvotonna.
+
+-- Paroonin palvelija odottaa vastausta, sanoi kapteeninrouva levotonna.
+Neiti kai ottaa vastaan?
+
+-- En, en! Meidän luoksemme älköön hän tulko koskaan. En tahdo nähdä
+häntä.
+
+Rouva Löfving hämmästyi. Se vastaus käynee heille kalliiksi. Marian piti
+ajatella linnan herran valtaa ja sitä hyvyyttä, jolla heitä oli
+kohdeltu. Ellei neiti itse antaisi aihetta ikäviin rettelöihin, ei
+heille mitään pahaa tapahtuisi. Parooni oli varmaan kunnon mies, tätä
+paitsi he voisivat häneltä saada kuulla jotakin ruotsalaisesta Suomesta.
+Se vihdoin vaikutti, ja Maria antoi vastauksen, että parooni oli
+tervetullut. Palvelija oli tuskin lähtenyt, kun Maria jo katui ja koetti
+huutaa häntä takaisin, mutta mies oli jo herransa luona.
+
+Aavistamatta tätä vastenmielisyyttä tuli Buddenbrock sisään ja astui
+Mariaa kohti lyhyesti tervehdittyänsä Leenaa. Valkonen Arkangelogorodin
+univormu sopi hyvin hänen kauniille kasvoilleen ja lisäsi suurten,
+sinisten silmien loistoa. Sinä hetkenä näytti hän
+kolmenkymmenvuotiaalta. Teeskentelemättömällä sydämmellisyydellä tarjosi
+hän kättä sanoen: -- Ette tunne minua, neiti Sprengtport, mutta minä
+tunnen teidät. Tiedän että olette Vilho Sprengtportin, ikimuistettavan
+kumppanini tytär.
+
+Maria oli varustanut vastaukseksi kovia ja katkeria sanoja, mutta tuo
+odottamaton tervehdys sai hänet mykäksi, ja odottamatta vastausta jatkoi
+Buddenbrock:
+
+-- Ette ymmärrä minua. Huomaan ettette tiedä missä kiitollisuuden
+velassa olen isällenne. Hän pelasti minut kun taistelimme Puolassa. Hän
+teki muutakin. En ole sen koommin tavannut häntä, enkä ole voinut
+kiittää saatikka palkita häntä, mutta sen teen teidän kauttanne.
+
+Maria ei vastannut nytkään, mutta hän loi ylös raukean katseensa ja
+unohti lujan päätöksensä saada tuo inhottava mies ovesta ulos. Rouva
+Löfving, joka oli pysynyt syrjässä, kiitti Jumalaa että tuo pelätty
+kohtaus oli niin onnellisesti luonnistunut.
+
+-- Elääkö isäni? kysyi Maria vapisevalla äänellä.
+
+-- Elää. Tänä aamuna sain siitä tiedon kenraali Kindermanin kirjeessä.
+
+Marian ruumiillinen heikkous teki hänelle mahdottomaksi pidättää
+kyyneleitään. Buddenbrock ei häirinnyt häntä, hän istui liikahtamatta
+silmät luotuina alas, mutta kun Maria oli toipunut, jatkoi hän:
+
+-- Olen suuressa kiitollisuuden velassa teillekin, neiti Sprengtport. Se
+hyvyys, jolla te hoiditte meikäläisiä sairaita ja kuolevia Valkjärvellä,
+on aina oleva poikkeuksena, ehkäpä ilman vertaista, kun ajattelee, että
+olitte yhtä laupias vihollisille kuin omille maanmiehillenne.
+
+Haihtuva puna leimahti Marian kalpeille kasvoille, ja kyyneleet olivat
+taas puhkeamaisillaan, mutta hän pidätti ne ja vastasi tyynesti: --
+Elämäni surut ovat muuttaneet minua. Ne ovat minulta paljon riistäneet,
+mutta paljon antaneetkin. Olin tulemaisillani raivottareksi, mutta
+Kaikkivaltias armahti minua ja opetti minua ymmärtämään sekä vihollisen
+että ystävän kärsimyksiä. En tahdo noita ajatella, jatkoi hän väristen
+ja kääntyi pois.
+
+Parooni huomasi, ettei hän tällä kertaa jaksanut enempää. Hän nousi
+lähteäksensä, eikä Maria pyytänyt häntä viipymään, mutta antoi hänelle
+luvan tulla toistekin. Ja Buddenbrock tulikin yhä useammin, mikäli
+Marian voimat lisääntyivät. Hän näytti huvitetulta Marian seurasta
+pitkinä syysiltoina, ja Maria kuunteli mielellään vanhaa ja uutta, mitä
+tämä kokenut mies tiesi kertoa. Semminkin olivat hänelle mieluisia nuo
+tarumaiset seikkailut Kaarlo XII:nen sotaretkillä Venäjällä, joissa
+kenraali oli ollut mukana. Siten tutustui hän moneen ihmeelliseen
+urotyöhön, mutta myös noihin mielettömiin yrityksiin, jotka vihdoin
+veivät Ruotsin perikadon partaalle. Onneton sota, mutta semminkin
+Itämeren maakuntien luovuttaminen Venäjälle oli saanut Buddenbrockin
+vannomaan uskollisuuden valan tsaari Pietarille, koska hän ei tahtonut
+jättää isiltä perittyjä maatilojaan Liivissä. Hänen veljensä, Kaarlo
+Maunu, toivoi sitä vastoin paljon Ruotsista ja tulevaisuudestaan siellä.
+Siten olivat veljet eronneet.
+
+Maria puolestaan kertoi kotoisista oloistaan, isästään, äidistään ja
+äitipuolestaan, isän monista huolista ja veljien menestyksestä, mutta
+Martista ei sanaakaan. Vihdoin tulivat puheeksi myös Lappeenrannan
+onnettomat päivät, ja Maria kertoi kuinka Attila ja ruhtinas Mirowitsh
+olivat hänet pelastaneet. Sen parooni näkyi tietävän. Attila olikin
+hänen sihteerinsä ja kunnon poika, sanoi hän. Marian kysymykseen, oliko
+Buddenbrock kauan tuntenut hänet, vastasi tämä, että heidän
+tuttavuutensa oli kaukaisilta ajoilta, mutta että he enimmäkseen olivat
+eläneet erillään. Buddenbrock oli joskus ollut tilaisuudessa avustamaan
+Attilaa, ja siitä saakka saattoi hän olla varma Attilan mieltymyksestä.
+Ruhtinas Mirowitsh oli tunnettu hyväksi ja kelpo mieheksi, vaikka
+jotensakin itsepintaiseksi. Attila ja hän olivat olleet ystäviä monet
+vuodet.
+
+Ruotsin ja kotimaan kohtalo oli kuitenkin ennen kaikkea Marian mielessä,
+mutta sitä tarkoittaviin kysymyksiin ei Buddenbrock antanut mitään
+vastausta. Ei hän tiennyt mitään lohduttavaa rouva Löfvinginkään
+murheille, eikähän voitu pyytääkään, että venäläisellä päälliköllä
+vihollismaassa olisi tietoja kaikesta. Mitä Buddenbrock sodasta
+ajatteli, se oli ja jäi arvoitukseksi, sillä semmoisiin kysymyksiin hän
+aina vastasi yleisillä puheenparsilla. Mutia ainakin saattoi parooni
+kertoa, millä tavoin hän oli saanut tietoa kurjuudesta Valkjärvellä.
+Itse oli Maria luullut, ettei sikäläisiä kukaan muu ajatellut kuin
+Jumala. No niin; parooni todellakaan ei tietänyt asiasta mitään ennenkun
+Attila oli hänelle siitä kertonut. Krasnatshuck oli hänelle ilmoittanut,
+että joukko naisia ja lapsia oli toistaiseksi sijoitettu venäläiseen
+Suomeen, ja tutkittuansa oli hän vihdoin päässyt Marian jälille. Vasta
+silloin oli Buddenbrock saanut tietää, että Vilho Sprengtportin tytär
+oli vangittu Lappeenrannassa. Hän piti velvollisuutenaan huojentaa
+Marian oloa, ja raivoava rutto saattoi Buddenbrockin veren kuohumaan,
+kun sen kautta oli menetetty yhtämonta ihmishenkeä kuin itse
+taistelussa. Ja minkä tähden? huudahti hän. Tietysti sen tähden, että
+voittoja luullaan voitettavan kerskauksilla, uhkauksilla ja suurella
+äänellä. Mutta huolenpitoa ja järkeä, mistä sitä tavataan? Totta tosiaan
+ei missään, jos en ota lukuun Wrangelia. Mitä hänestä kerrotaan se
+osottaa kuntoa. Veljeni toimia arvostelemaan olen jäävi.
+
+Maria katseli tuota kiivasta miestä hämmästyneenä ja paheksumalla.
+
+-- No niin, pieni ystäväni, jatkoi parooni. Tunnen varsin tarkoin kaikki
+ne uljaat urostyöt, joita Ruotsin ritaristo ja aateli suoritti viime
+valtiopäivillä. Mutta toistaiseksi eivät ne ole muuta kuin
+tuulenpieksämistä. Tunnen myös Ruotsin vihan Venäjää vastaan. Se on
+vanha, mutta huippuunsa se ei ole vielä kohonnut, sillä tähän saakka he
+ovat ylönkatsoneet mutta vast'edes tulevat pelkäämään Venäjää.
+
+Tuska ja harmi ajoi veren Marian poskiin, mutta hän oli vaiti. Kaikesta
+tästä tuli kiittää Hattuja, sillä heillä oli suuria sanoja, ja he olivat
+saaneet Ruotsin pulaan. Mutta uhriksi jää Suomi eikä Tukholma.
+
+Buddenbrock huomasi Marian alakuloisuuden ja katui sanojansa. -- Älkää
+uskoko, sanoi hän, että tuomitsen kaikki samoin. Tiedetään varsin hyvin
+rajan tällä puolella, että järkevät Ruotsalaiset ja Suomalaiset
+kammoksivat sotaa, mutta --, parooni kohautti hartioitaan ja nousi. Hän
+oli vastoin tahtoaan joutunut alalle, josta oli paras palata. -- Jos
+olen pahoittanut teitä, pyydän anteeksi, sanoi hän. Ei pitäisi koskaan
+puhua politiikkaa muutoin kuin miekka kädessä.
+
+-- Oi, huudahti Maria, tahtoisin kuulla paljoa enemmän Ruotsista, vaikka
+toisilla sanoilla.
+
+-- Pysykäämme puolueettomalla alalla. Elämä ja historia ovat rikkaita
+lähteitä. Saatte nähdä. Minulla on runsas kirjasto hyviä teoksia. Saatte
+valita mitä tahdotte. Ehkä rakastatte musiikkia, eiköhän niin? Isänne
+harrasti sitä ainakin nuorena. Tuotan tänne sisareni sitran. Hän on nyt
+kuollut, mutta häntä en unohda koskaan. -- Luontevasti ja
+sydämmellisesti tarjosi hän kättä Marialle ja lähti huoneesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lokakuu oli tuottanut ankaran pakkasen, jota seurasi runsas lumisade.
+Varhainen talvi näytti tänä vuonna olevan tulossa. Maria oli senverran
+toipunut, että raitis ilma varmaankin tekisi hänelle hyvää, ja
+Buddenbrock siis ehdotti että naiset lähtisivät ajelemaan. Hevosia oli
+milloin hyvänsä saatavissa. Maria suostui kiitollisuudella tarjoukseen,
+ja toisena päivänä astuivat Maria ja rouva Löfving portaita alas
+lähteäksensä matkaan. Eivät olleet vielä joutuneet rekien luo, kun
+Attila ja jotkut nuoret upseerit ratsastivat pihaan. Nähdessään Marian
+tervehti Attila iloisesti ja heittäytyi hevosen selästä auttaaksensa
+naiset rekeen, mutta myöhästyi. He olivat jo istuutuneet.
+
+-- Olette sairastanut, neiti Sprengtport, lausui hän myötätuntoisesti
+kun palvelia kääri nahkasia heidän ympärilleen.
+
+_Maria._ Olen sairastanut, ja vasta nyt kun voimani palaavat on johtunut
+mieleeni, etten ole sanonut teille sanaakaan kiitokseksi kaikesta siitä
+hyvästä mitä olette minulle tehnyt. Mutta nyt tahdon sen tehdä. Kiitos!
+-- Hän ojensi hänelle kätensä.
+
+_Attila._ Saanko käydä teitä tervehtimässä palattuanne. Samassa
+tempasivat hevoset ja reki katosi, mutta Attila kuuli vastauksen:
+Tulkaa!
+
+Lyhyt syyspäivä oli lopussa, ja salissa olivat kynttilät sytytetyt.
+Rouva Löfving istui mielipaikallaan uunin ääressä, jossa iltavalkea
+leimusi, ja hänen rukkinsa surisi vanhaa virttänsä, pellavan hienona
+lankana täyttäessä rullaa. Mariakin aikoi ryhtyä samaan työhön, kun
+ilmoitettiin Attilan tulo. Siis vielä kerran tuli heidän tavata
+toisiansa. Tätä ajatellessa virisi heikko vivahdus sitä säteilevää
+hohdetta, joka ennen teki hänen piirteensä niin henkeviksi ja
+voittaviksi. Kuinka paljon olikaan tämä outo tehnyt hänen parhaakseen,
+vaikka hän oli häntä niin ankarasti ja ehkä väärin tuominnut, sillä
+niinhän hän oli sanonut, ettei hän itse ollut määrännyt nykyistä
+asemaansa. Mutta tuossa hän nyt oli.
+
+Maria osoitti vieraalle ja Leenalle sijat korkeanojaisiin
+kultanahkaisiin tuoleihin pöydän ääressä, mutta Leenasta oli
+mieluisempaa jäädä uunin viereen, missä hän parhaiten viihtyi. Attila
+sitävastoin mielellään noudatti tarjousta. Kun sitten oli istuttu,
+saivat he tietää, että kun venäläiset Lappeenrannan taistelun jälkeen
+eivät tavanneet eversti Brucea kuolleiden eikä elävien joukossa,
+päätettiin lähettää tiedustelijoita ruotsalaiseen pääkortteeriin,
+tiedettiinkö ehkä siellä mitään. Attila oli pyytänyt saada olla muassa
+tulkkina, ja siihen myönnyttiin. Haminassa oli hänen sitten onnistunut
+tavata Marian isä.
+
+-- Ettekö nähnyt äitiäni?
+
+Ei, häntä hän ei ollut nähnyt, mutta everstiluutnantti oli käskenyt
+viedä terveisiä ja sanoa, että sekä äiti että pieni veli voivat hyvin.
+Muutoin ei Attila tietänyt mitään Haminasta, sillä venäläinen lähetystö
+pääsi kaupunkiin ainoastaan sidotuin silmin. Sillä tavoin kuletettiin
+heitä pitkin katuja suureen saliin, jossa silmäverhot poistettiin. He
+tapasivat siellä kreivi Lewenhauptin, parooni Buddenbrockin, eversti
+Bousquet'in ja everstiluutnantti Sprengtportin.
+
+-- Isäni on majuri, keskeytti Maria.
+
+-- Ei nyt enään. Ainakin mainittiin häntä everstiluutnantiksi ja
+Karjalan rakuunapäälliköksi. Sillä nimellä minä häntä puhuttelin, kun
+hän neuvottelun jälkeen tuli luoksemme kysymään, tiesimmekö ehkä mitään
+poisviedyistä naisista. Olin onnellinen, kun sain hänelle kertoa yhtä ja
+toista lohduttavaa, mutta teistä puhuessaan unohti hän kaikki muut,
+pyysi tervehtimään ja sanomaan, että kodissa oli kaikki hyvin.
+
+Maria loi Attilaan onnellisuutta säteilevän katseen. Olihan hänen
+sydämmestään vierinyt raskas taakka.
+
+Myöskin kapteeni Löfvingistä oli Attilalla tietoja. Kun lähetystö
+kuletettiin takaisin, puhutteli sitä joku murteellisella
+venäjänkielellä. Attila tunsi kohta Löfvingin äänen ja kertoi hänelle
+samaa kuin everstiluutnantillekin. Löfving puolestansa pyysi viemään
+terveisiä vaimolleen ja tiedon, että hän ja Martti voivat hyvin, mutta
+että Tapani ja Husula olivat kaatuneet. Tapani oli viimehetkenään
+ajatellut vaan äitiänsä.
+
+Tätä kuullessaan risti Leena hiljaisesti kätensä ja kiitti Jumalaa.
+Poika oli taistellut sankarina ja kaatunut kunnialla. Mutta Löfving ja
+Martti elivät. He kyllä hoitavat Ruotsin etuja. Suomessa ei kukaan pistä
+miekkaa tuppeen niin kauan kun miekkaa tarvitaan, ja Jumalan avulla
+loppuu kaikki hyvin.
+
+Attila kertoi edelleen, että Buddenbrock oli jättänyt ylipäällikkyyden
+kreivi Lewenhauptille, ruotsalainen armeija samoin kuin venäläinenkin
+oli hajallaan talvikortteereissa. Ennen ensi kevättä ei toimiteta mitään
+sotatantereella ja sitä ennen saattaa tapahtua paljon. Venäjä yhä halusi
+rauhaa.
+
+Kun nyt naiset olivat saaneet tietää sen mitä enimmin halusivat, kysyi
+Attila mitä he pitivät nykyisestä olostaan. Molemmat olivat tietysti
+kiitolliset, mutta kaipasivat kotoansa, ja sen Attila kyllä ymmärsi,
+sillä yhteen aikaan oli häntäkin vaivannut koti-ikävä sairaloisuuteen
+saakka.
+
+_Maria._ Missä silloin elitte?
+
+_Attila._ Eräässä puolalaisessa linnassa. Muistatte ehkä kertoneeni,
+että erään kenraali Reichenbergin ainoa poika upposi Wolgaan. Seisoin
+rannalla kun poika vierähti veteen ja heittäydyin jokeen pelastaakseni
+hänet. Kaksi kertaa sain kiinni hänen kauluksestaan, mutta toisella
+kertaa veti hän minut syvyyteen. Silloin irtaannuin hänestä ja kelluin
+vähän sen jälkeen saman proomun vieressä, josta poika oli pudonnut.
+Siitä minut nostettiin ylös, mutta sillä aikaa oli Reichenberg saapunut
+kylästä ja saanut tietää poikansa hukkumisen. Toisena päivänä löydettiin
+ruumis, ja maahanpanijaisten jälkeen tahtoi kenraali palkita minua
+siten, että hän piti minua luonansa ottopoikana. Silloin annettiin
+minulle nimeksi Attila.
+
+_Maria._ Miksi ette saanut pitää omaa nimeänne?
+
+_Attila._ Reichenberg tätä kai ei tuntenut tahi ei pitänyt siitä. Sen
+vaan tiedän, että kasvatusisäni neuvotteli siitä ystäviensä kanssa. Hän
+sanoi, että koska en ollut venäläinen enkä saksalainen, ja koska
+polveuduin Hunnikansan jälkeläisistä, niin Attila oli sopivin nimekseni,
+ja siitä asti minä käyn Attila Reichenbergin nimellä.
+
+_Maria._ Te puhutte vielä suomea hyvin.
+
+_Attila._ Rakastettua ei hevin unohdeta.
+
+Attila nousi sanoaksensa jäähyväiset, mutta pyysi saada palata, ja siitä
+päivästä nähtiin hänen usein suuntaavan askeleensa pientä linnansalia
+kohden. Hän oli paljon matkustanut ja tiesi kertoa vieraista maista ja
+kansoista. Paljon sellaista, jota hän oli nähnyt, oli hän myös
+maalaillut ja näitä kuvia näytti hän Marialle. Mikäli Marian voimat
+lisääntyivät, karttui myös hänen harrastuksensa, eikä Attila väsynyt
+kertomasta kaikkea mitä hän tahtoi tietää. Eräänä päivänä toi hän
+muassaan suuren laukun, jonka kirjavia lehtiä hän levitti pöydälle.
+Siinä oli suurenmoisia näköaloja vieraista maista, rauhaisia idyllejä,
+muotokuvia ja muuta sekasin. Tästä kokoelmasta valitsi hän muutamia
+värillisiä kuvia ja asetti ne Marian eteen, häntä ilahuttaakseen. Maria
+katseli niitä. Hän näki järven korkeine, jyrkkine rantoineen, tumman
+kuusimetsän ja kallioisia saaria, joita vastaan aallot murtuivat
+vaahdoksi. Toinen näköala kuvasi auringonnousussa rusottavia lehteviä
+vuoristometsiä. Taas toisissa nähtiin erämaan hiljaisuus kaisloja
+kasvavan lahden ympärillä, viheriäniittyinen laakso, hitaasti virtaava
+joki kelluvine lummelehtineen. Sitten taas taulu, jossa lehtevän
+kasvullisuuden peittämänä vuoren juuressa seisoi pirtti tuuhean männyn
+varjostamana. Aallot rannalla olivat laskeutuneet levolle, ja
+hajonneesta pilvestä välähti kuun kirkas säde syvyyteen.
+
+_Attila._ Tässä näette Suomen semmoisena jona se minulle muistuu
+lapsuudestani. Tuossa pirtissä oli kotini.
+
+_Maria._ Olette kuvannut sitä rakkaudella.
+
+_Attila._ Mutta saavuttamatta mitä tahdoin.
+
+_Maria._ Kuinka niin? Mitä mielestänne puuttuu?
+
+_Attila._ Kaipaan metsän juhlallista huminaa, kun tuulonen suhisee
+puiden latvoissa, puhumattakaan sen suloisesta lemusta. Tässä näette
+valveilla olevan luonnon unennäköjä, kun se elää suviyön valoisassa,
+hurmaavassa hämärässä. Ette kuule aaltojen loisketta kun ne hyväilevät
+rantoja, ettekä lintujen viserrystä, kun ne aurinko herättää tahi
+illalla kun ne meille sanovat hyvää yötänsä.
+
+_Maria._ Ja semmoista muistatte vielä?
+
+_Attila._ Ne olivat lapsuuteni ainoa ilo. Semmoista ei unhota. Tässä,
+näette, näiden pensaiden alla löysin kiiltomatoja kesäyönä ja tällä
+paadella sulatti aurinko ensimmäiseksi lumen keväällä. Kun silloin
+puolanvarret tulivat näkyviin, luulimme me lapset suven tulleen. Tuolla
+rinteellä noukimme myöhemmin mustikoita ja vadelmia.
+
+Maria katseli tauluja kauan ja miettivästi. Taas tarjosi hänelle Attila
+lehden. Siinä oli pieni kirkko tuuheiden puiden ympäröimänä, sen
+vieressä hautausmaa, jonka matalan kiviaidan yli näkyi ruohoisia kumpuja
+ja puuristejä.
+
+_Attila._ Tunnetteko tätä paikkaa.
+
+_Maria._ Sehän on -- oi Jumala! -- Lappeenranta.
+
+Attila ojensi hänelle taas lehden: -- Entä tämä talo.
+
+_Maria._ Onhan se Löfvingin talo Lappeenrannassa. Ihan näköinen ja
+lisäksi tuo suuri pihlaja ja metsäruusupensas akkunan alla. Olette sen
+maalannut täydessä kukassa, vaikka kukat jo aikoja sitten olivat
+varisseet kun olitte siellä.
+
+_Attila._ Minulle tarjosi elämä sinä päivänä ruusuja ja kuvasin ne
+okaineen päivineen. Tämän akkunan edessä näin teidät ensi kerran.
+Muistatteko sitä?
+
+_Maria._ Varsin hyvin muistan.
+
+Maria tarkasti tauluja äänettömänä, ja vähitellen ilmaantui hänen
+kasvoihinsa taas tuo jäykkä piirre, jonka surut olivat niihin kaivaneet.
+Sairaus oli poistanut näitä viivoja, mutta muistojen elpyessä
+esiintyivät ne uudestaan. Äsken niin eloisa puhelu taukosi, eikä
+kummassakaan tuntunut halua sen jatkamiseen. Vihdoin lausui Attila: --
+Olisin iloissani, jos tahtoisitte pitää nämät vähäpätöiset kuvaelmat
+muistona yhdestä, joka mielellään tahtoi ilahuttaa teitä ja pitää teitä
+ystävänä -- eikä vihollisena.
+
+Maria ei vastannut.
+
+-- Tiedän varsin hyvin, jatkoi Attila, että kyhäykseni ovat arvottomat,
+mutta tulin ajatelleeksi, että joskus tahtoisitte nähdä niitä paikkoja,
+joita ne kuvaavat.
+
+_Maria._ Ehkä on näillä lehtisillä yhtä suuri arvo teille kuin
+minullekin. Olisihan suurta kiittämättömyyttä, jos riistäisin teiltä
+sitä mitä pidätte rakkaana.
+
+_Attila._ Älkää moista puhuko! Kuvat ovat teidän, jos tahdotte ne ottaa,
+ja se ilahuttaisi minua enemmän kuin uskottekaan.
+
+_Maria._ Jakakaamme. Te pidätte toisen, minä toisen.
+
+Attila punastui ilosta. -- Olkoon tahtonne mukaan. Kummanko suvaitsette
+ottaa?
+
+Maria siirsi kuvat hänelle. -- Valitkaa itse. -- Attila tarttui
+lähimmäiseen. -- Minulle on mieluisempi Löfvingin talo.
+
+-- Ja minulle on Lappeenranta suuremmanarvoinen. Kiitos! -- Hän katsahti
+kiitollisena ylös. Ystävyyden aurinko oli sulattanut jäykät piirteet.
+
+Rouva Löfving, joka ääneti istui rukkinsa kimpussa, loi ihmetteleviä
+katseita nuoriin pöydän ääressä. Maria huomasi sen ja nousi.
+
+-- Tahdotteko nähdä? kysyi hän, näyttäen kuvia Leenalle. Kapteeninrouva
+otti ne, mutta kalpeni. Kirkko oli poissa, kodit tuhkana ja maa
+hurmeinen. Liikutettuna jätti hän taulut takaisin, pyyhki kyyneleet
+silmistään ja sanoi nöyrästi: -- Herra tarkoittaa kai jotakin näillä
+suruilla, vaikka emme sitä käsitä, sillä yksistään ihmisten tekoa tämä
+ei ole. -- Ja niin sanoen istuutui hän taas työnsä ääreen.
+
+Maria katseli tauluja uudelleen ja sanoi vihdoin: -- Te maalaatte niin
+kauniisti. Missä olette oppinut?
+
+-- Ensi alkeet sain Reichenbergiltä. Hän piirusti hyvin. Sotakoulussa
+piirustimme niinikään, mutta sitte sain yksityisopetusta.
+
+Attila veti esiin pienen kirjan, joka oli nidottu ruskeaan nahkaan ja
+etukansi painettu kultaisilla kirjaimilla ja koristeilla. -- Tässä on
+vielä muisto, joka ehkä huvittaa teitä.
+
+Maria otti kirjan ja luki: »Rukous kirja.» Hän avasi kannen ja käänteli
+suurilla kirjaimilla painettuja karkeita lehtiä. Tummasta, kuluneesta
+paperista huomasi hän, että kirja oli vanha.
+
+-- Onko tämä omanne? kysyi Maria.
+
+-- On, se on ainoa mitä minulla on Suomesta ja siltä kansalta, johon
+ennen kuuluin.
+
+Maria pyysi häntä kertomaan ainakin jotakin lapsuudestaan. Hänen
+elämänsä kohtalot tuntuivat niin oudoilta.
+
+Attila kokoeli kuviansa ja kertoi sen ohessa:
+
+-- Siksi kunnes kenraali Reichenberg otti minut, olin elänyt
+suomalaisten naisten ja miesten parissa Wolgan rannoilla. Olimme
+sotavankeja vieraassa maassa ja meitä vartioittiin, mutta kasakat olivat
+lempeät meille lapsille ja semminkin minulle, jonka he näkivät
+kuusivuotiaasta kahdentoista vanhaksi. Kaikkia meitä pidettiin työssä,
+mutta se ei minua rasittanut, ja halukkaasti kuuntelin vanhempien
+vankien kertomuksia sodasta ja heidän kohtalostaan ennen vankeuteen
+joutumista. Illoin lauloimme virsiä, runoja ja muita kotimaan lauluja,
+puhuimme Jumalasta ja kotimaasta. Suomea he rakastivat yli kaiken maan
+päällä. Se, joka ei ole ollut muassa, se ei voi käsittää, kuinka
+lohduttavaa näiden murheellisten oli huojentaa sydäntänsä lauluilla.
+Moni oli valmistanut itselleen kanteleen, ja vanhat sanoivat, että kun
+he kuulivat kielien äänen, tuntui se tervehdykseltä Karjalasta, maasta,
+jota he eivät ikinä voineet unohtaa. Sinne takasin ja siellä hauta, se
+oli heidän kiihkein toivonsa. Tuo kaikki oli minullekin rakasta, mutta
+sen täytyi jäädä, kun Reichenberg vei minut muassaan.
+
+-- Käsitän teidän surunne! huudahti Maria myötätuntoisesti.
+
+_Attila._ Ajattelen viimeistä päivääni Wolgan luona, ja sitä mitä sitten
+seurasi. Katkeralta tuntui minusta eroaminen ystävästäni, mutta se
+kääntyi kuitenkin onneksi, sillä vähän sen jälkeen oli aikomus lähettää
+meidät mikä mihinkin kruununtiloille ja pidättää meidät siellä
+ainiaaksi.
+
+_Maria._ Orjina?
+
+_Attila._ Niin, semmoisiksi useimmat jäivät. Minutkin oli jo ostettu,
+mutta Reichenberg vapautti minut. Hyvästijätön tuska lähtiessäni koski
+syvästi vanhuksiin. Kahdeksankymmenvuotias ukko laski siunaten kätensä
+pääni päälle ja antoi minulle tämän kirjan, vaikka se oli hänen ainoa
+lohdutuksensa. Hän oli saanut sen kornetti Hornilta, ja siitähän oli
+opettanut minua lukemaan. Katsokaa; nämät kirjaimet ovat leikatut puuhun
+ja sitten painetut paperille. Ajatelkaa mitä taitavuutta tarvittiin,
+jotta joka sana saataisiin selväksi.
+
+Kyllä oli Maria kuullut isänsä puhuvan näistä kirjoista. Isä oli itse
+kääntänyt useita rukouksia suomeksi, mutta kannet kai eivät olleet siltä
+ajalta? Ei, ne oli Attila teettänyt Nyrnbergissä. Tuo pieni kirja oli,
+jos mahdollista, säilytettävä hänen kuolemaansa saakka. Se oli
+lohduttanut niin monta, ennenkun se joutui hänelle, ja ehkä lohduttaa
+vastakin.
+
+Marian kysyttyä, onko hän aina lukenut näitä rukouksia, vastasi Attila,
+että kyllä oli hänen nuoruudessaan aikoja, jolloin hän halveksi kaikkea
+rukoilemista. Hän oli joutunut ihmisten pariin, joista kaikkinainen
+uskonto oli pappiskavaluutta, mutta vallan ja rikkauden saavuttaminen
+kaikki kaikessa. Kunnia ja omatunto siinä ei saanut tulla
+kysymykseenkään. Samaan aikaan saapui Mainziin ruhtinas Dmitri
+Mironovitsh. Hänen vielä lapsena ollessa oli hänen koko perheensä
+karkoitettu Siperiaan. Ruotsalaisten upseerien siellä avaamaan
+saksankieliseen kouluun oli Dmitri ja hänen veljensä pantu oppilaiksi,
+ja siellä he olivat tutustuneet pyhään raamattuun. Siellä kylvetty
+siemen oli kauniisti orastanut ja kasvanut veljien sydämmissä. Yhä vielä
+oli Dmitri hartaasti uskonnollinen ja vaikutti Attilaan tavalla, joka
+palautti häneen lapsuuden uskon, josta hän ei tahtonut Jumalan avulla,
+enään luopua. Silloin oli Attila sidotuttanut pienen rukouskirjansa,
+joka nyt oli hänelle rakkaampi kuin koskaan.
+
+_Maria._ Tämäkö mielenmuutos saattoi teidät takaisin tänne?
+
+_Attila._ Elämän vaiheet ja Jumalan johto sen vaikuttivat. Parooni
+Buddenbrock ei tietänyt Reichenbergin kuolemasta ja tuli häntä
+tapaamaan, sillä he olivat lankoja. Hän tarjoutui hankkimaan minulle
+paikan Venäjän armeijassa, mutta se ei miellyttänyt minua. En voinut
+myöskään jäädä silloiseen kotiini. Maailma on kyllä avara, mutta minulle
+ei näkynyt siellä olevan sijaa ja niin kävi, että nyt olen täällä.
+
+Suru silmissä loi Attila katseen Mariaan, joka kalpeana istui häntä
+kuunnellen, ja silloin heidän katseensa sattuivat yhteen.
+
+Maria luuli ymmärtävänsä mitä hän ajatteli ja muisti niitä kovia sanoja,
+joilla hän oli Attilaa loukannut. Sana »anteeksi»! liiteli jo hänen
+huulillansa, mutta ujouden tunne pidätti häntä. Vihdoin kysyi hän
+vienosti: -- Olihan se joku meidän lauluistamme, joka palautti teidät
+tänne; eikö niin?
+
+_Attila._ Niin oli. Se ilta tuntuu minusta vielä unelmalta. Aurinko
+sammui vähitellen ja kuu teki nousua, kun minä seisoin palatsin
+akkunassa katsellen ulos. Ette tiedä, mitä on olla maailmaan viskattuna.
+Minä sitä olen kokenut, mutta en koskaan niin katkerasti kuin sinä
+iltana. Oi, sinä isäni maa, sinun kauneutesi syttyi sielussani! Kuinka
+sinä vedit sydämmeni puoleesi!
+
+Marian silmät säteilivät yhä suuremmalla hohteella. Se sointu ja katse,
+joka noihin sanoihin liittyi, oli hänelle ihan uutta. Hän ei ollut
+sellaista ennen nähnyt eikä kuullut, mutta hän ymmärsi sen hyvin.
+
+-- Laulakaa se laulu minulle, sanoi hän.
+
+Attila tarttui sitraan, soitti muutamia akordeja ja lauloi:
+
+      Yksin istun ja lauleskelen,
+      Aikan' on niin ikävä,
+      Vesi seisoo ja linnut laulaa
+      Eikä tuulikaan vedätä.
+      Oisko pursi ja punapurje
+      Millä mennä merten taa,
+      Sieltä tuottaisin kullalleni
+      Pivon kultaa ja hopeaa.
+
+Kun laulun viimeiset säveleet olivat vaienneet, laski hän sitran
+pöydälle ja sanoi: -- Se on yksi lapsuuteni lauluista, jota lauloimme
+Wolgan rannalla.
+
+-- Laulakaa vielä jotakin muuta, pyysi Maria posket punastuen. Surunsa
+oli hän unohtanut.
+
+Attila lauloi katse tajuttomasti luotuna kuuntelijaan, ja laulajastakin
+surujen muisto haihtui.
+
+Leena istui sillä aikaa uskollisena rukkinsa vieressä, tarkastaen
+nuoria. Kuinka tämä yhdessä olo päättynee? Jos Martti olisi täällä,
+tokkohan Maria hänelle niin hymyilisi kuin tälle viholliselle. Attilan
+vaikutus Mariaan oli silminnähtävä, mutta olihan neiti toisen morsian.
+Martti oli syynalainen, mutta ei toki muita huonompi, eikä häntä saanut
+kuulematta tuomita. Onhan se kauhea onnettomuus ja häpeä, jos Maria nyt
+unohtaa koko entisyytensä ja kiinnittää sydämmensä viholliseen.
+
+Attilan lähdettyä yritti Maria itse soittaa, johon hän lapsuudestansa
+saakka oli harjaantunut, mutta siitä vaan ei tullut mitään; hän nousi ja
+lähti huoneeseensa. Kapteeninrouva päätti mennä tapaamaan häntä.
+
+Siellä istui Maria Attilan rukouskirja kädessään, mutta Leenan tullessa
+nousi hän ylös. Kapteeninrouva luuli huomaavansa, että Maria oli
+alakuloinen, mutta päätöksestään luopumatta astui hän esiin ja puhui
+vakavasti: -- Älkää paheksuko, neiti, mutta tahtoisin mielelläni sanoa
+sanasen.
+
+Maria katseli häntä kysyvästi, ja Leena jatkoi: -- Ei sovi kunniallisen
+neitsyen katsella niin iloisesti vieraaseen mieheen, saatikka kun hän on
+vihollinen. Se ei sovi milloinkaan, mutta semminkään ei sille, joka on
+toisen morsian.
+
+-- En ole kenenkään morsian enkä siksi tule koskaan.
+
+-- Älkäämme tuomitko Marttia häntä kuulematta.
+
+-- Tuomitsen näkemäni mukaan. Jos Löfving teidän ylkänänne olisi juossut
+pakoon, jättäen kaikki sattuman nojaan, olisitteko sittenkin hänen?
+
+Kapteeninrouva ei vastannut, eikä Marikaan puhunut sen enempää, vaan
+purskahti itkuun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Semmoisissa oloissa eteni syksy. Oltiin jo Marraskuun puolivälissä.
+Varhainen talvi oli lauhtunut, kylmiä sadekuuroja valui alas, myrsky
+vinkui rajuja laulujansa ja meren aallot murtuivat tummina ja kuohuen
+linnan muuria vastaan. Maria oli täydellisesti toipunut, ja tuo
+verrattain tyyni elämä oli saanut vaaleita ruusuja puhkeamaan hänen
+poskilleen. Päivät tuntuivat kyllä pitkiltä, ja vapaudenhalu vaivasi yhä
+enemmän, mutta ei auttanut muu kuin kärsivällisyys. Attilan ja paroonin
+käynnit lyhensivät monta ikävää tuntia, mutta nyt ei ollut kumpaakaan
+näkynyt moneen päivään. Vanha palvelijatar kertoi heidän lähteneen
+Pietariin.
+
+Marian ja Leenan täytyi nyt tyytyä keskinäiseen seurusteluun, mutta
+entinen tuttavallisuus oli kadonnut ja kylmyys astunut sen sijaan.
+Leenasta oli Maria kova ja kylmä. Martin oli hän hyljännyt ilman
+ainoatakaan kyyneltä. Hän ainakaan ei ollut rakastanut Marttia niinkuin
+tämä häntä. Säteilevin silmin hän kuunteli vierasta upseeria.
+Todellisesta uskollisuudesta hän ei näkynyt tietävän mitään. Martti
+raukka!
+
+Mariata puolestaan tuntui kapteeninrouvan läsnäolo painostavan. Tämän
+lujan naisen äänettömyyskin tuntui moitteelta. Mitä se Leenaa koski,
+mitä Maria ajatteli. Martin sormuksen oli hän viskannut pois silloin kun
+Martti lähti pakoon. Heidän välinsä oli lopussa. Mutta jos hän nyt piti
+Attilaa ystävänä, niin siinä ei ollut mitään pahaa. Attila oli
+uskaltanut henkensä hänen tähtensä; hän oli etsinyt Marian jälkiä ja oli
+pelastanut hänet Walkjärven kurjuudesta. Ja sittenkin Leena vaati
+kohtelemaan häntä vihollisena. Mutta siitä ei tule mitään. Tosin oli
+Maria kotona ollessaan ajatellut samoin, mutta eihän hän silloin
+ymmärtänyt mitä Attila oli. Kerran päästyänsä takaisin Suomeen tunnustaa
+hän avonaisesti koko maailman edessä, ettei hän koskaan ole voinut
+ajatellakaan jalompaa miestä kuin Attila Reichenberg.
+
+Maria oli kehrännyt koko päivän ja nyt otti hän lukeaksensa Attilan
+rukouskirjaa.
+
+-- Lukekaa minullekin, pyysi Leena, ja Maria luki. Kun hän lopetti,
+kiitti kapteeninrouva ja sanoi:
+
+-- Oli se hyvä hetki. Toivon monta sellaista. Olen nähnyt, että olette
+ollut minulle nyreissänne niiden sanojen tähden joilla varoitin teitä,
+mutta minä puhuin omantuntoni mukaan ja niinkuin olisin uskonut
+isännekin puhuvan.
+
+Maria ei vastannut, ja Leena jatkoi: -- Olkaamme ystäviä tässä vieraassa
+maassa. Ellemme pidä toisistamme, niin ei meillä, ei ainakaan minulla,
+ole ketään ystävää. Olisin kovin iloinen, jos tahtoisitte minulle
+avomielisesti sanoa mitä ajattelette. Näen että teillä on jotakin
+sydämmellänne.
+
+Maria ojensi sydämmellisesti kätensä Leenalle: -- Kiitän, että olette
+minulle hyvä. On niin kuin sanotte. Me olemme toisillemme kaikki. Tiedän
+olleeni epäystävällinen, mutta suokaa minulle anteeksi. En ole enään
+sama tyttö kuin ennen, enkä siksi tule. Mutta luullun avomielisyyteni
+puute tulee siitä, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Annan elämän
+mennä menoansa mitään tuntematta tai ajattelematta.
+
+Rouva Löfving katseli häntä hieman aikaa. Tyttö parka, ajatteli hän,
+mutta oli vaiti. Puhelu keskeytyi ja varjot huoneessa kävivät
+synkemmiksi, sillä pesässä oli valkea sammunut ja kotitekoista
+talikynttilää ei oltu edes niistetty. Naiset kuitenkaan eivät huomanneet
+huoneen hämäryyttä, ennenkun ovi aukeni ja sisään astui vieras nainen.
+Maria meni kynttilä kädessä tullutta vastaan, ja molemmat tunsivat nyt
+Tasman. Kun rouva Löfving näki tuon kammottavan tietäjättären, jähmettyi
+veri hänen suonissaan, sillä ainahan tuo onneton nainen tiesi uutta
+surua. Kaiho ja alakuloisuus valtasi Mariankin, mutta tämän tunteensa
+voittaen tervehti hän ystävällisesti, kun Tasma ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Sain kuulla että olitte täällä vankina ja pyysin lupaa käydä teitä
+tervehtimässä, sanoi Tasma kääntyen Leenankin puoleen tarjotaksensa
+hänelle kättä.
+
+_Maria._ Mistä tulette?
+
+_Tasma._ Asun täällä linnassa. Olen paroonin väkeä, mutta olin sairas
+kun teidät tuotiin tänne. Muutoin olisin tullut ennen.
+
+_Maria._ Palveletteko täällä?
+
+_Tasma._ Parooni osti minut nuorena, ja sittenkun hän joutui virkaan
+täällä olen ollut orjana linnassa. Hän aikoi ensin jättää minut suurille
+tiluksilleen Liivissä, mutta kun rukoilin häntä, salli hän minun lähteä
+Suomeen kokin seurassa. Hän on hyvä ihminen.
+
+Tasma oli istuutunut pesän eteen ja lämmitteli kuihtuneita käsiään
+ahjosta leviävässä lämmössä. Hänen edessään seisoi Maria käsi muurin
+pankolla ja pää nojautuneena käsivarteen. Kapteeninrouvaa vaivasi neidin
+tietäjättärelle osoittama myötätuntoisuus. Hän nousi ja lähti huoneesta.
+Säälien katseli Tasma edessään seisovaa tyttöä ja kysyi vihdoin:
+Kaipaatteko häntä?
+
+_Tasma._ Olen nähnyt hänen suuntaavan askeleitaan tänne ja tiedän että
+hän palaa.
+
+_Maria._ Jos tarkoitatte herraanne, niin on hän ollut minulle hyvä,
+mutta en kaipaa häntä.
+
+_Tasma._ Tiedän että herrani on ollut teille hyvä, mutta häntä en
+tarkoita, vaan tuota toista. Eikö hän ole teille sanonut, että hän on
+minun poikani?
+
+_Maria._ Kuka? Luutnantti Reichenberg?
+
+_Tasma._ Niin pienen poikani nimi oli Paavo, ja siksi häntä vielä sanon
+rukouksissani.
+
+_Maria._ Paavo? Hän on puhunut lapsuudestaan, mutta teitä hän ei ole
+maininnut. Miksi on hän tämän salannut?
+
+_Tasma._ Hän ei salaa mitään, mutta se joka piilee syvimmässä se
+viimeiseksi nousee.
+
+_Maria._ Oletteko tekin ollut vankina Wolgan tienoilla?
+
+_Tasma._ Olen, rakas lapseni. Jospa tietäisitte mitä olen kärsinyt!
+
+_Maria._ Ettekö tahtoisi kertoa niistä ajoista?
+
+_Tasma._ Tahdotteko siis kuulla minua.
+
+_Maria._ Oi, sangen mielelläni!
+
+Tasma lykkäsi pois tuolin jossa hän oli istunut, ja kyykistyi lattialle
+kädet helmassa ristittyinä. Maria seisoi vielä, mutta laskeutui istumaan
+vihdoin hänkin, nojaten päänsä muuria vastaan, Tasman surumielisellä
+äänellä kertoessa:
+
+-- Mieheni oli rakentanut meille oman mökin Käkisalmen luona, mutta kun
+sota alkoi, otettiin Antero sotamieheksi. Löfving ja hän olivat ystäviä
+ja joutuivat samaan komppaniiaan, kestäen sitten yhdessä vaihtelevia
+kohtaloita. Löfving sai pian kätkeä rakkaan vaimonsa maan multaan.
+Katkera oli hänen surunsa, ja kun me molemmat itkimme vainajan ruumiin
+ääressä, pyysi hän minua ottamaan luokseni hänen silloin yksivuotiaan
+poikansa, ja otinkin hänet, vaikka minulla jo oli kaksi muiden
+turvatonta lasta. Mutta sitten lähti Löfving muille seuduille, enkä
+moneen vuoteen tiennyt hänestä muuta kuin mitä Anterolta kuulin, kun hän
+joskus kävi kotona. Isonvihan verineen ja kauhuineen tunnette, mutta
+sekin, niinkuin kaikki muu, päättyi. Nääntyneenä makasi Suomi verissään.
+Kuoleman rauha oli kaikkialla vallitsemassa. Itse vihollinenkin tunnusti
+kurjuutemme ja rupesi säälimään. Kaikki olivat kohtalonsa alle
+alistuneet, kaikki paitsi kivekkäät. He uhmasivat ja tekivät maan
+valloittajille kaikkea vahinkoa mitä voivat. Voittajat vimmastuivat
+uudestaan, ja kun kivekkäät jo olivat poistuneet, kostettiin syyttömille
+vaimoille ja lapsille miesten teot. Siten tulivat sissit maan kovimmaksi
+kiroukseksi, ja -- tuskallista sanoa -- mutta pahimpina heistä
+mainittiin Löfvingiä ja Anteroa.
+
+Oli jouluaatto, ja monista ajoista oli Antero tullut muutamiksi päiviksi
+kotiin. Löfving ja hän olivat päättäneet lähteä kolmantena joulupäivänä
+ryöstämään suurta kuormastoa, jota kasakat kulettivat sisämaahan. Siihen
+aikaan ei kukaan rohjennut asua maantienvarrella eikä kylissä, ja
+sentähden olimme mekin laittaneet suojan erämaahan. Pieni ja köyhä se
+oli, mutta lapset ja minä saimme Anteron heltymään, niin että hän päätti
+purkaa kauppansa Löfvingin kanssa. Joulupäivänä tuli Löfving meille
+katsomaan poikaansa, jota hän ei ollut nähnyt viiteen vuoteen. Poika
+pelkäsi isäänsä, ja siitä hän oli kovin pahoillaan. Löfving, joka
+muutoin ei välittänyt elävistä eikä kuolleista, itki ja koetti lepyttää
+poikaa, joka kuitenkin pakeni häntä. Löfvingin meillä ollessa pyysi
+Antero hartaasti häntä jättämään viholliset rauhaan, sillä kyllä naiset
+ja lapset saavat hengillään maksaa mitä sissit hyötynevätkin. Mutta
+turhaan hän puhui, ja ystävät erosivat kiivaassa riidassa. Kohta sen
+jälkeen astui sisään muutamia venäläisiä sotureita, ja lepyttääkseni
+heitä juoksin heitä vastaan ja heittäydyin ensimmäisen eteen polvilleni,
+Anteron tarjotessa aseettomana leipää. Heltyneinä kokoontuivat miehet
+leimuavan pesän eteen ja jakoivat lapsille rensseleistään mitä riposi.
+
+Niin kului hetki ikäänkuin ystävien kesken, vaan vieraat koettivat
+kaikin mokomin tiedustella kuulumisia Löfvingistä ja lupasivat enemmän
+kuin mitä siihen aikaan kellään Suomessa oli, jos auttaisimme heitä
+elävänä tai kuolleena saamaan Löfvingin heidän haltuunsa. Vihdoin he
+kuitenkin huomasivat houkutuksensa turhiksi, ja päällikkö pyysi miestäni
+viereensä tupakoimaan. Minä taas panin nauriita paistumaan tuhkaan ja
+pyysin vieraita syömään. Lapset tunkeutuivat heidän ympärillensä, ryssä
+oli juuri leppeästi puhunut omaisistansa Donin varrella ja otti
+pienimmän tytön syliinsä. Silloin astui Löfving sisään, katseli hetkisen
+ympärilleen ja ampui miestäni sydämmeen.
+
+_Maria._ Kuinka se oli mahdollista? Olivathan he ystäviä!
+
+_Tasma._ Niin Anterokin uskoi.
+
+_Maria._ Mitä teitte silloin?
+
+_Tasma._ Minä? Minä en tehnyt mitään, sillä kirkuen löi Attila
+käsivartensa kaulani ympäri. Yksi venäläisistä veti miekkansa, mutta
+enempää hän ei ehtinyt, sillä samassa silmänräpäyksessä hän kaatui pää
+murskana. Kaksi kasakkaa, jotka riensivät apuun, kaatuivat niinikään,
+mutta Löfving syöksyi kuin susi ulos poikansa kanssa.
+
+_Maria._ Entä te ja lapset?
+
+_Tasma._ Hyvä on kasakka ystävänä, mutta viha tekee hänestä perkeleen.
+Löfving pääsi pakoon, koska hän vielä on hengissä, mutta minut
+suljettiin tainnoksissa lasten kanssa palavaan mökkiin.
+
+Tasma vaikeni. Yli 20 vuotta oli vierinyt siitä päivästä, mutta vieläkin
+tukahuttivat nämät muistot hänen äänensä, eikä Mariakaan rohjennut
+enempää kysyä. Vihdoin jatkoi murheellinen nainen:
+
+-- Jumala ei sallinut minun kuolla, sentähden virkosin ennenkuin savu
+tukehutti minut ja sieppasin ainoan lapsen, jonka sain käsiini. Se oli
+Attila ja hänet viskasin ulos akkunasta. Yksi kasakka aikoi syöstä minut
+takasin tuleen, mutta toinen veti minut ulos. Yö oli kylmä, ja mökkiin
+paloivat sinne jääneet lapseni, mutta silloin en sitä paljon tajunnut.
+Minä ja poika kuljetettiin yhä kauemmaksi monien satojen muiden kanssa
+Venäjän metsiin.
+
+Kaikkien kärsimysten perästä tuntui lepo siellä suloiselta. Vanhat
+tuuheat tammet, saarnet, niinipuut, kuuset ja männyt tarjosivat
+tuoksuvaa siimestä. Tämän viheriöivän seudun läpi virtasi Wolgan mahtava
+vesi, ja sen rannalle jäimme. Meidän miehet osasivat rakentaa laivoja
+Venäjän jokia varten. Naiset ja lapset saivat avustaa miehiä. Meidän
+kaltaisille kurjille olisi elämä tässä ihanassa seudussa ollut
+lievitystä, ellei koti-ikävä olisi vaivannut ja saanut useimmat miehet
+yrittämään pakoa. Valitettavasti se ei onnistunut, ja nyt vasta meille
+kovat päivät koitti. Meidät määrättiin vietäviksi kruunun tiloille,
+miehet neljä yhdessä kahlehdittuina rautakankeen. Mutta sitä ennen...
+Tasma vaikeni kauhun valtaamana.
+
+-- No, mitä? kysyi Maria kiihtyneenä.
+
+-- Voi, voi rakas neiti! Vangit olivat polttoraudalla merkittävät.
+
+-- Kauheata!
+
+Tasman ääni kävi vaikeroivaksi. -- Tulipunaisella kämmenenmuotoisella
+raudalla, jonka pohjassa oli Venäjän kotka, painettiin merkki poskeen.
+Kauhea oli nyt varmuus, ettei yksikään meistä pääse siitä vapaaksi eikä
+palaa kotimaahan. Naisten ja lasten vuoro oli kohta tuleva ja tulikin.
+Mutta kämmen oli liian leveä pienille poskille ja merkki painettiin
+sentähden heidän hartioihinsa. Voivotus nousi ylimmilleen. Attila raukka
+tiesi, että meidän vuoromme yhä läheni, ja itki. Kun meihin tartuttiin,
+musteni aurinko silmissäni, mutta ihmeellinen voima kannatti minua.
+Juuri samana hetkenä saapui muutamia loistavasti puettuja ratsastajia.
+He suuntasivat meihin päin, minä tempasin itseni irti, syöksyin heitä
+kohden ja heittäydyin hevosten jalkojen eteen. Sidotuilla käsivarsillani
+viittasin noiden onnettomien puoleen tulirovion ääressä ja pyysin heitä
+pelastamaan lapseni. Ratsastajat pysähtyivät, neuvottelivat ja lähtivät
+väkijoukkoa kohden. Lyhyen sananvaihdon jälkeen antoi yksi herroista
+rahakukkaronsa sille, joka täällä komensi. Tämä vei Attilan vieraan
+luokse, joka oli ostanut hänet. Sillä aikaa oli poika merkitty, mutta
+nyt hän ei ollut enään kruunun oma. Ja sama herra osti minutkin.
+Arvatkaa kuka hän oli?
+
+Maria tuijotti kalpeana ja liikutettuna Tasmaan, voimatta lausua
+sanaakaan, mutta hänen kyyneleensä virtasivat viljavasti.
+
+-- Te tunnette hänet. Isäntäni on parooni Buddenbrock.
+
+Maria ei voinut vastata, hän vaan nyyhki ääneen.
+
+-- Älkää itkekö enään, sanoi Tasma hiljaisesti. Hän vei meidät muassaan,
+ja siten tulimme Moskovaan. Siellä oli siedettävämmät olot, sillä
+parooni oli hyvä herra.
+
+Mutta Mariaa ei mikään voinut lohduttaa. -- Oi Jumala kuinka olette
+kärsinyt. Voi vankiraukkoja! Ja Attilakin. Kuinka voittekaan enää pysyä
+hengissä niin suuressa surussa?
+
+Tasma risti kätensä. -- Jos suru voisi tappaa, niin olisin aikoja sitten
+kuollut. Mutta sairastuin kuitenkin, niin ettei kukaan luullut minun
+toipuvan, ja siitä ajasta olen ikäänkuin muuttunut. Ihmiset pelkäävät
+minua ilman syytä, sillä se voima, joka minulle on annettu, on Jumalalta
+saatu, ja hänen asioitaan olen koettanut ajaa.
+
+Tuon Maria käsitti. Kovien koettelemusten kautta oli Jumala ottanut
+tämän naisen yhdeksi valituksensa. Ikäänkuin salaisen voiman lumoamana
+tuijotti hän yhä tietäjättäreen.
+
+_Maria._ Milloin palasitte Suomeen?
+
+_Tasma._ Täällä olen ollut monta vuotta. Ensikerran tulin tänne paroonin
+kanssa, sillä kun hän minut osti, niin olin hänen.
+
+_Maria._ Oi, Tasma, oletteko orja?
+
+_Tasma._ Olen tämän maallisen elämäni aikana. Mutta aikani ei ole enään
+pitkä. Tuskin käsittänette kuinka lohduttava se tieto on. Olette vielä
+nuori, mutta minulle on kuolema ikäänkuin valo ylösnousemisen aamusta.
+Ajattelen häntä, joka kantoi ristin kaikkien meidän puolestamme. Ette
+usko kuinka minä iloitsen siitä ajatuksesta, että saan laskeutua levolle
+ainiaaksi. Tämä kuihtunut ruumis on kerran uudistuva ja kirkastuva
+luojani edessä, ja Jeesus on kaikkien edellämenneiden rakkaitteni edessä
+sanova, että olen hänen niinkuin hekin.
+
+Tasma vaikeni, mutta nähdessään Marian kyyneleet sanoi hän lohduttaen:
+-- Parooni on ollut hyvä isäntä, eikä hän enään vaadi minulta mitään
+työtä. Saan mennä ja tulla tahtoni mukaan kenenkään kysymättä, eikä
+minulta mitään puutu. Buddenbrockin perhe on rikas, mutta kreivinna on
+kova. Parooni saattaa pikastua ja rangaista, mutta hän on myös
+anteeksiantava, antelias ja hyvä. Mutta kreivinnan sydän on kivestä.
+Hänestä orja ei ole linnankoiran arvoinen.
+
+-- Entä Attila? Onko hänkin orja.
+
+-- Ei, hän sai vapauden ja vietiin vieraisiin maihin. Nyt kevättalvesta
+palasi hän vihdoin, mutta silloin en tuntenut häntä enään.
+
+-- Voi Jumala, mitä suruja! vaikeroi Maria. Häntä pyörrytti ja kun hän
+kätki kasvonsa käsiinsä, astui Leena sisään. Kapteeninrouva ei voinut
+enään hillitä vastenmielisyyttään tuosta pitkästä puhelusta. Tasma sen
+huomasi ja nousi ylös.
+
+-- Enpä ollut muistaakaan lähteä, sanoi hän, tarjoten kättä Marialle.
+Sitten kääntyi hän Leenan puoleen sanoaksensa hänellekin jäähyväiset,
+mutta sisällisen katkeruuden vallassa tiuskasi kapteeninrouva
+katkerasti: -- Olisi ollut parempi jos ette olisi muistanut tulla tänne,
+niin olisivat neidin kyyneleet säästyneet.
+
+_Maria._ Rouva Löfvingillä ei ole oikeutta karkoittaa sitä, jonka minä
+mielelläni näen luonani.
+
+_Leena._ Jos kerran nuo venäläiset kauhut sitovat sydämmenne
+vihollisiimme, niin olkoon onneksi. En kadehti ketään.
+
+Vastenmielisyys paisui Marian sydämmessä ja kovat sanat liitelivät hänen
+huulillansa, mutta Tasma riensi pysäyttämään tätä pikastumista.
+
+-- Älkää minua vihatko, pyysi hän surullisena, ei vaikkapa pitäisitte
+minua vihollisenakin. Suomi on kärsinyt kauheasti, mutta kärsinyt on
+Venäjäkin. Kaksikymmentä miespolvea ja enemmänkin kuluu ilman apua,
+mutta sitten tuo uusi aika lohdutusta ja vapautusta. Silloin ojentavat
+kansat kädet toisilleen ja käyvät veljinä yhdessä.
+
+Leena kääntyi ylenkatseellisesti pois. Mitä hän piittaa hullusta
+naisesta. Mutta Tasma jatkoi näkemänsä tulevaisuuden hurmaamana:
+
+-- Kärsivistä kansoista syntyy profeettoja, jotka saarnaavat
+evankeliumia ja raivaavat tien maailman vapahtajalle, sillä hänen
+äänensä tulee kerran kaikumaan synnyttääksensä uudestaan ihmisten
+sydämmet ja valitsemaan köyhät opetuslapsikseen.
+
+Tietäjätär vaikeni. Näytti siltä, että se näky, joka häämöitti hänen
+sielussaan, vähitellen haihtui, mutta nykyisyyskään ei vielä ollut hänen
+tajuntaansa palannut. Sanaa sanomatta hän lähti.
+
+Kummallisen ennustuksen hurmaamina pysyivät Maria ja Leena mykkinä,
+mutta kapteeninrouvan halu saada tietää enemmän Tasman käynnistä sai
+hänet vihdoin kysymään, oliko tuolla noita-akalla ollut mitään asiaa?
+
+Maria kertoi lyhyesti mitä oli kuullut, mainitsematta kuitenkaan
+Löfvingiä ja Attilaa. Leena ei aavistanutkaan kuka Tasma oli, mutta
+päättäen siitä mitä oli puhuttu kivekkäiden julmuudesta, arveli hän,
+että hänen miestänsä oli kuvattu pahaksi konnaksi. Sitä toki ei Maria
+saanut uskoa, sillä ei syy ollut Löfvingin eikä hänen miestensä, vaan
+tuon noita-raukan kaikkine viisasteluineen. Leena puolestansa kuvasi
+Löfvingin järkähtämätöntä uskollisuutta sille lipulle, jolle hän oli
+vannonut, hänen rakkauttansa Ruotsin vapauteen. Semmoisia suurtöitä
+pitäisi majuri Sprengtportinkin tyttären ymmärtää. Jos Ruotsin kuningas
+olisi puolustanut maata niinkuin Löfving ja hänen miehensä, niin olisi
+maailma saanut nähdä toista. Mutta oltiin liiaksi velttoja, ja sentähden
+Löfvingiä tuomitaan vääremmin kuin ketään toista ihmistä.
+
+Kapteeninrouvan kiihoittunut mielentila sai Marian mykäksi. Hän ei
+luullut ansainneensa näitä moitteita eikä huolinut niihin vastata. Ja
+olihan jo päivä lopussa. Oli aika mennä levolle.
+
+Seuraavana aamuna ryhtyi kumpikin tavallisuuden mukaan rukkiinsa. Ei
+haluttanut riidellä, mutta ei kummallakaan ollut ystävällistä sanaa
+sanottavana. Painostavalta tämä kuitenkin tuntui. Jospa Herra tässä
+tuskassa lähettäisi jotakin lohduttavaa.
+
+Odottamaton apu saapuikin, kun heidän palvelijattarensa Eudotja astui
+sisään kahden valkoseen puetun orjattaren kanssa, jotka kantoivat vasua,
+ja Eudotjan käskystä asettivat sen Marian eteen, tuoden terveisiä
+kreivinna Buddenbrockilta, paroonin kälyltä. Eudotja käänsi venäläisen
+puheen suomeksi. Sitten nostivat orjattaret vasua peittävän liinan,
+ilmoittaen että kreivinna lahjoitti siinä olevan puvun Marialle, jotta
+hän siihen puettuna saapuisi kreivinnan huoneustoon. Vasussa oli useita
+silkki- ja samettihameita, hienoimpia liinavaatteita, helmiä ja
+kultaisia koristeita. Orjattaret tarjoutuivat kampaamaan neidin hiukset
+ylhäisten tavan mukaan.
+
+Eudotja selitti heidän puheensa, ja tytöt nostivat vasusta kaiken tuon
+komeuden, mutta kun se oli tyhjennetty, käski Maria heitä panemaan
+kaikki takaisin vasuun ja sanomaan hänen puolestansa kiitokset ja
+anteeksipyynnön. Hän ei voinut ottaa kreivinnan lahjaa vastaan.
+
+Ällistyneinä katselivat orjattaret Mariaa ja toisiansa. Mitä tuli heidän
+vastata haltiattarellensa? Moista sanaa he eivät rohjenneet hänelle
+viedä. Olihan se tavaton armo, kun kreivinna suvaitsi tahtoa nähdä
+vangittua neitiä. Kukapa ei häntä kadehtisi.
+
+-- Mitä?! huudahti Eudotja. Aijotteko kieltää. Älkää rohjetko lähettää
+takaisin kreivinnan lahjaa.
+
+Sittenkin Maria pysyi päätöksessään, mutta ei Eudotjakaan hellittänyt.
+Juhlallisena asettui hän Marian eteen varoittaen: -- Älkää hyljätkö
+onneanne, sydänkäpyseni. Ette tiedä Jumalan aikomuksia. Ehkä tulette
+tässä puvussa yhtä onnelliseksi kuin kaunis Natalia Narishkin.
+
+Kysyväisenä katseli Maria Eudotjaa, ja tämä jatkoi: -- Natalia Narishkin
+oli yhtä kaunis ja yhtä köyhä kuin te, mutta Alexei Mihailovitsh,
+Venäjän suuri tsaari, otti hänet puolisokseen, vaikka sitä kyllä
+bojaarit vastustivat. Siitä näette, kuinka onnellisesti saattaa käydä
+sen, joka on hyvä ja sydämmestään nöyrä.
+
+Mutta sittenkään ei Mariassa näkynyt mitään myöntymisen merkkiä.
+Päinvastoin luuli Eudotja huomaavansa yhä kiihtyvää uhmaa, ellei se
+ollut suuttumus, joka nosti punaa vieraan tytön poskille. Kuinka tuo
+tyttö hupsu saattoi siten pilata onnensa? Eudotja päätti ryhtyä
+viimeiseen yritykseen.
+
+-- Te olette köyhä ja turvaton vanki ja kuitenkin ovat kaikki täällä
+teille hyviä. Kun korkea herrasväki sai tietää, että olitte ollut
+armelias köyhille, on teille osoitettu paljasta hyvää. Teidät on tuotu
+tähän upeaan linnaan, olette saanut hienoimpia ruokia, olette saanut
+pitää ystävänne luonanne, ja sittenkin olette tyytymätön. Ja kun
+armollinen kreivinna tahtoo kunnioittaa teitä tällä lahjalla, niin
+hylkäätte sen. Se on rumaa, kiittämätöntä. Jos olisitte pukeutunut
+näihin vaatteisiin, olisi teidät saatettu itse kreivinnan luo. Olisitte
+saanut suudella hänen kättänsä ja pyytää mitä ikinä haluatte.
+
+Mutta neiti vastasi: -- Sanokaa kreivinnalle että kiitän hänen
+armostaan, mutta etten voi ottaa sitä vastaan. Jos kreivinna tahtoo
+nähdä minua, niin mielelläni käyn hänen luonansa vapaaksi päästyäni,
+mutta silloin tässä puvussani.
+
+Eudotja pudisti onnettomana päätänsä ja tahtoi todistaa tuolle
+itsepäiselle ettei semmoinen sopinut, mutta Maria ei kuunnellut häntä.
+
+-- Sanokaa hänelle, jatkoi Maria, että olen köyhä tyttö köyhästä maasta.
+Äidilläni ei ollut koskaan parempia vaatteita, ja hän oli kuitenkin
+paljon parempi minua. Osoittaakseni kuitenkin, että pidän arvossa sitä
+hyvyyttä, joka on tullut osakseni, tahdon ottaa muistoksi tältä ajalta
+ja viedä kotiin Suomeen tämän hienon pitsihunnun.
+
+Eudotja kiivaasti käski orjattaria viemään vasun pois, ja Maria
+nähdessään hänen nyrpeytensä pyysi: -- Älkää olko pahoillanne. Nähkää,
+suru kotimaassani on nyt siksi katkera, etteivät sen tyttäret saata
+koreilla niinkuin yksin onnelliset voivat.
+
+Eudotja ei vastannut, mutta näkyi kyllä ymmärtävän. Hän kulki ovea
+kohti, mutta kääntyi taas, pysähtyi epäröivänä ja meni vielä kerran
+Marian luo.
+
+-- Ette ymmärrä mitä teette, Maria Wasiljewna! Mutta vaikka hylkäätte
+onnenne, rukoilen Jumalaa teidän puolestanne. Olette olleet armelias
+venäläisten naisten pojille, hoitaneet minunkin Iivanaani, niin että hän
+jäi henkiin. Sentähden tahdon palkita teitä sillä, mitä minulla on.
+Ottakaa tämä, pyysi hän vetäen povestaan pienen vahakynttilän. Se on
+kirkossa siunattu pyhänä pääsiäisyönä. Jos toivotte jotakin, niin
+virittäkää tämä kynttilä ja rukoilkaa, ja Jumala antaa sen teille, mutta
+teidän täytyy rukoilla niin kauan, ettei kynttilästä jää hituakaan,
+sillä muutoin siunaus haihtuu. Mutta jos uskollisesti kestätte, niin
+saatte mitä anotte.
+
+Maria otti kynttilän ja aikoi kiittää, mutta Eudotja jatkoi: Ottakaa
+tämä ristikin ja kantakaa sitä povellanne. Tehkää niin, Maria
+Wasiljewna, niin saatte nähdä että tulette onnelliseksi.
+
+Hellyys Eudotjan äänessä ja hänen suuri kiitollisuutensa sai kyyneleet
+nousemaan Marian silmiin, mutta tahtomatta kuulla sanaakaan kiitokseksi
+riensi vanhus huoneesta.
+
+Maria seisoi äänetönnä huntu käsivarrellaan ja nuo oudot lahjat
+kädessään. Tuo kaikki oli niin ihmeellistä, ikäänkuin hän olisi herännyt
+unennäöstä. Hämmästyneelle Leenalle hän näytti mitä oli saanut. Leena
+tarkasti kaikkea ihmetellen ja kunnioituksella, semminkin tuota
+ihmeellistä kynttilää. Semmoinenhan oli ihan kuulumatonta, ja vallan
+ylevähän tuo venäläinen nainen oli ollut. Kapteeninrouva oli syvästi
+liikutettu.
+
+-- Katsokaa kuinka kaunis tämä on, huudahti Maria, levittäen huntua
+nähtäväksi.
+
+Onhan se kaunis, myönsi Leena. Mutta --, kapteeninrouva laski hellästi
+kätensä Marian olalle; häneltä ei riittänyt sanoja tarpeeksi
+kiittääksensä Mariaa, joka oli hyljännyt lahjat. Ei sitä olisi kestänyt,
+jos Maria olisi ruvennut komeilemaan vihollisten koruilla, kunnes hänet
+vihdoin olisi tallattuna viskattu pois.
+
+Nyt he vihdoin ymmärsivät toisiansa ja olivat ystäviä kuten ennenkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksyn likasäät olivat muuttuneet talveksi. Pakkanen oli ankara ja
+eilis-illasta saakka pyrytti lunta laajoina hiutaleina, jotta huoneen
+muutoinkin niukka valo vieläkin himmentyi. Maria seisoi akkunan edessä
+katsellen ulos. Hänen edessään lepäsi Suomenlahti jäätyneenä ja
+rajattomana, yhtenä ainoana lumikenttänä. Sen äsken rauhattomat aallot
+olivat nyt pitkiksi ajoiksi laskeneet levolle ja kätkeytyivät yhä
+syvemmälle talven kylmän vaipan peittoon. Miltähän maailma näyttää, kun
+ne taas vapaina vyörivat ja maa viheriöitsee? Lumiraskaat pilvet ja
+katkeamaton äänettömyys synnyttivät vaihtelevia ajatuksia, synkkiä ja
+surullisia niinkuin kolkko luontokin. Tasman ihmeellinen kohtaloonsa
+alistuminen palasi yhä Marian mieleen. Päässeekö hän koskaan
+semmoiseksi? Ehkä ei koskaan. Elämä oli kuitenkin kaunis, ja elää tahtoi
+hän ollakseen onnellinen ja luodaksensa onnea muille. Mikä tämä onni
+olisi, sitä hän ei itsekään tiennyt. Ja missä se asui tässä kauheassa
+maailmassa, joka on kurjuutta täynnä? Suru kotimaassa, Tasma, Venäjän
+orjat, kaikki ne tuhannet surun ja kurjuuden muodot, joista hän oli
+kuullut, kiitivät hänen silmiensä editse, eikä hän voinut auttaa
+ainoatakaan. Itse oli hän vankina ja suljettuna erilleen kaikesta. Oi,
+vapautta! Pois täältä elämään ja toimeen. Sittenhän voi tyytyväisenä
+kuolla.
+
+Leena näki kyllä kuinka hän päivä päivältä kärsi täälläolostaan.
+Kapteeninrouvalle oli elämä melkein entistä helpompi. Hänen ei tarvinnut
+enään huolehtia pikku Tapanistaan. Jumala oli hänet korjannut kaikista
+vaaroista ja kauheuksista. Mutta nuo toiset lapset! Turku oli tosin
+kaukana sodan jaloista, siellä oli ihmisillä leipää ja ehkä heistä
+armeliaat ihmiset pitävät huolta, eikä nyt kyyneleet auttaneet, täytyy
+luottaa kaikkivaltiaaseen. Todellista iloa tunsi Leena ajatellessaan
+että Maria oli hyljännyt nuo vieraat puvut. Hänen sydämmensä oli siis
+yhä suomalainen. Mutta oliko se myös hänen tuolla kotona? Martin nimeä
+ei mainittu koskaan. Oliko hän kokonaan menettänyt Marian rakkauden?
+Oliko sovinto mahdoton? Ei hän yksin syyllinen ollut. Hän kyllä katuu
+vikaansa ja korjaa sen jollakin uljaalla teolla. Todellinen rakkaus
+antaa anteeksi.
+
+Että nuo nuoret vielä saattaisivat sopia, se odotus täytti Leenan
+sydämmen ilolla. Silloin ei tarvinnut enään pelätä tuon komean herran
+silmäyksiä täällä linnassa. Mutta oliko todellakin syytä tähän pelkoon?
+Tosin Maria Attilan ollessa hänen luonaan näytti aivan toiselta,
+eloisalta ja lämpimältä, mutta kaipasihan nuori nuoruutta semminkin
+heidän nykyisessä yksinäisyydessään. Olkoon! Mutta Tasman käynnin
+jälkeen oli Maria kokonaan muuttunut. Ei kelvannut rukki, ja akkunassa
+hän seisoi niin haaveilevana kuin olisi odottanut vapauttavaa enkeliä
+taivaan pilvistä. Eiköhän vaan itse linnan herralla ollut jotain osaa
+tähän tutkivaan levottomuuteen.
+
+Monenmoiset epäluulot olivat valaneet myrkkyä Leenan mieleen. Hänen
+täytyi kerran puhua julki.
+
+_Leena._ Minulla on muutamia sanoja sydämmelläni, jotka minun nyt täytyy
+lausua. En ole aina ollut semmoinen kuin tahtoisin olla. Sanani
+saattavat joskus olla epämieluisia, vaikka tarkoittavat hyvää, sillä
+nuorille on tapani puhua avonaisesti kiittäen tai moittien.
+
+_Maria._ En ymmärrä teitä.
+
+_Leena._ Ensiksi kiitän teitä vieläkin, ettette ottanut noita tarjottuja
+tavaroita vastaan.
+
+Maria puristi lämpimästi Leenan kättä ja vastasi entisellä viehkeällä
+äänellään: -- Ette olisi itsekään ottanut niitä vastaan.
+
+_Leena._ En, sitä en olisi tehnyt, mutta se ilahuttaa minua isänne ja
+hänen -- --, sanat takertuivat hänen kieleensä. Ajattelen häntä, joka on
+tuolla kotona. Martti ei ikinä suo itselleen anteeksi -- mutta --
+
+Maria vetäytyi kalmankalpeana edemmäs.
+
+-- Minun puolestani tehköön mitä tahtoo. Sormuksensa hän saattaa löytää
+verisestä hiekasta, mutta Maria Sprengtportia hän ei löydä ikinä.
+
+-- Ei hän ollut muita huonompi.
+
+-- Se olkoon teidän lohdutuksenanne. Minä luulin häntä siksi miltä hän
+näytti. Sitä minä suren, että hänen kuntonsa oli valhetta.
+
+Leenasta nämä sanat olivat kirveleviä iskuja, mutta hän vastasi
+levollisena: -- En puolusta häntä, mutta rohkenen vakuuttaa, ettei
+sellaista ikinä enään tapahdu.
+
+-- Kyllä se jo riittääkin mikä on tapahtunut. -- Maria kääntyi
+katkeroittaneena pois. Hän ei tahtonut kuulla enempää.
+
+-- Älkäämme tuomitko häntä kuulematta. Sitä on moni saanut katua, vaikka
+liian myöhään.
+
+-- Voi Leena! Minusta on kaikki koko elämässä liian myöhäistä.
+
+-- Älköön teille tulko onnettomuutta siitä, jos joskus saatte mitä
+pyydätte.
+
+-- Ei minulla ole mitään pyydettävää.
+
+Maria kääntyi taas akkunan eteen katsellen ulos, mutta nuo sanat oli
+tuska pusertanut hänestä. Hänen kasvoissaan kuvastui taas tuo surun
+kylmä piirre, joka oli niissä näkynyt täälläolon ensi aikoina. Myöhemmin
+siitä ei ollut tuntunut jälkeäkään; päinvastoin olivat neidin kasvot
+ilmaisseet sisällistä iloa. Marttiko nyt kaikki synkisti? Kapteeninrouva
+katui äskeistä puhettaan, mutta Marian ajatukset olivat toisilla,
+kaukaisilla poluilla. Silmät katselivat uneksivina avaruuteen ikäänkuin
+tavoittaaksensa tuota tuntematonta, jota hän etsi. Äkkiä juohtui hänen
+ajatuksiinsa Eudotjan pieni kynttilä. Entä jos hän virittäisi sen ja
+rukoilisi Jumalalta -- mitä? Hän ei rohjennut ajatella tätä ajatusta
+loppuun; sitä mitä hän tahtoi, sitä hän ei tahtonutkaan. Pelko ja suru
+sekaantui kaikkeen.
+
+Lunta tuli yhä taajoina hipaleina ja teki ilman melkein
+läpikuultamattomaksi, mutta vähitellen muodostui kaukaisuudessa tummempi
+kohta, jossa hän vihdoin erotti kahden hevosen vetämän kuomureen. Linnaa
+kohden ne pyrkivät ja seisahtuivat vihdoin linnan pihaan. Attila! oli
+hänen ensimmäinen ajatuksensa. Oliko Buddenbrock palannut? Kiihkeän ilon
+vavahdus värisytti hänen mieltänsä, mutta se muuttui pian epävarmuudeksi
+ja levottomuudeksi. Mitä nämät muukalaiset hänelle merkitsivät tahi hän
+heille?
+
+Vähän ajan päästä saivat vangit Eudotjalta tietää, että linnan herra oli
+palannut sihteerinsä kanssa, ja Maria toivoi että Attila vielä samana
+iltana kävisi häntä tervehtimässä, mutta turha oli odotus. Vasta
+seuraavana päivänä oli hänellä siihen aikaa, ja silloin oli itse parooni
+muassa.
+
+-- Tulemme Pietarista, lausui Buddenbrock tervehdittyään. Siellä on
+tapahtunut ei ainoastaan Venäjälle vaan koko Europalle ja semminkin
+Ruotsille tärkeitä tapauksia.
+
+_Maria._ Mitä on tapahtunut?
+
+_Buddenbrock._ Suuriruhtinatar Elisabet Petrowna on astunut Venäjän
+valtaistuimelle.
+
+_Maria._ Haluaako hänen Majesteettinsa sotaa vai rauhaa?
+
+_Buddenbrock._ Saatte tietää kaikki, kaunis lapseni, sitten saatte itse
+päättää. Aluksi mainitsen, että tieto teidän hyväntahtoisuudestanne
+meidän sairaita sotilaitamme kohtaan ja heille annetusta avustanne on
+joutunut itse hoviin. Sen johdosta olen nyt täällä tuodakseni teille
+Hänen Majesteettinsa kiitoksen ja ilmoitan teille, että saatte pyytää
+jonkun armo-osoituksen. Mikäli se koskee teitä itseänne, on se
+ehdottomasti täytettävä.
+
+_Maria._ Pyydän saada palata Ruotsin Suomeen.
+
+_Buddenbrock._ Siinäkö kaikki.
+
+_Maria._ Kapteeninrouva Löfving kuuluu samaan pyyntöön.
+
+-- Toimitan anomuksenne perille, vastasi parooni, vetäen luoksensa
+tuolin, johon hän istuutui. Minulle on mieluista voida vakuuttaa teille
+Hänen Majesteettinsa suostumus. Teen sen varmimmalla vakaumuksella,
+koska tiedän, että keisarinna Elisabet surkutellen on saanut tiedon
+monien raskaasta kohtalosta sekä Venäjällä että Suomessa, ja hän on
+päättänyt tehdä mitä mahdollista on luodaksensa tulevaisuudessa
+alamaistensa onnen.
+
+Maria katseli epäillen ritarillista vierastansa. Kauniisti hän kyllä
+puhui, mutta ehkä vaan hovin tapaan semmoista, jolla ei ollut mitään
+merkitystä, ja laisinkaan punnitsematta sanojaan vastasi hän kylmästi
+pää kenossa puolittain ylpeillen: -- Minua ilahuttaa, jos keisarinna on
+tullut huomaamaan niitä kärsimyksiä, joiden alaisiksi hänen armeijansa
+on joutunut hyökätessään Ruotsia vastaan.
+
+-- Te puhutte kuin lapsi, vieläpä kuin ymmärtämätön lapsi, vastasi
+parooni synkistyen synkistymistään.
+
+-- Niin luulette, huudahti Maria, kun ette tunne minua. Mutta suokaa
+minun kantaa Venäjän kruunua yhtenä ainoana päivänä, niin saatte nähdä,
+olenko lapsellinen tai ymmärtämätön.
+
+-- Mitä siis tekisitte tuona merkillisenä päivänä? kysyi Buddenbrock
+hymyillen.
+
+-- Sanoisin kaikille Venäjän Suomessa asuville: Rakas suomalainen
+kansani, minua surettaa kun olette riistetyt erilleen veljistänne
+Ruotsin Suomessa, sentähden tahdon olla jalomielinen ja lahjoittaa
+teidät takaisin kotimaallenne, luvaten etten enään koskaan vahingoita
+teitä.
+
+_Buddenbrock._ Tämä ajatus ei oikeuta teitä kruunua saamaan, mutta
+keisarinna Elisabet, jolla se on Jumalan armosta, valmistelee
+kotimaallenne lahjaa, joka on hänen valtansa arvoinen.
+
+_Maria._ Mitä tarkoitatte?
+
+_Buddenbrock._ Keisarinna käsittää Venäjän aseiden menestyksen Jumalan
+suojeluksen osoitteeksi, sillä Jumala ei koskaan edistä väärää asiaa, ja
+vääryydellä on Ruotsi ryhtynyt tähän kauheaan sotaan. Hänen
+Majesteettinsa tietääkin varsin hyvin, että useat valtiopäivämiehet
+semminkin Suomessa vastustivat sotaa, ja keisarinna on sentähden
+pysähyttänyt voitolliset sotajoukkonsa, suodaksensa Ruotsille
+miettimis-aikaa. Venäjän valtakunta on siksi suuri, ettei se kaipaa
+laajennettuja rajoja; ainoastaan ystävyyttä Hänen Majesteettinsa vaatii
+Ruotsilta. Mutta koska Suomen kansa ensikädessä ja kovimmin on kärsinyt
+sotien rasituksista, tahtoo Hänen Majesteettinsa erityisesti kääntyä sen
+puoleen, antaaksensa itse kansan ratkaista, onko sen maa vastakin oleva
+Venäjän ja Ruotsin riitojen temmellyskenttänä, vai tahtooko se,
+keisarinnan avulla, muodostaa siitä vapaan ja riippumattoman
+valtakunnan.
+
+_Maria._ Venäjän avulla? En usko teitä.
+
+_Buddenbrock._ Jokainen sana on kuitenkin tosi. Jos suomalaiset tahtovat
+pysyä rauhallisina ja erota Ruotsista, saavat he itse vapaasti määrätä
+heille soveliaimman hallitusmuodon. Voivat sen tehdä täysin turvattuina,
+sillä keisarinna lupaa heille suojeluksensa ja apunsa.
+
+Maria tuijotti sanattomana parooniin. Hän ei tietänyt mitä sanoa, vielä
+vähemmän mitä ajatella, ja Buddenbrock jatkoi: -- Teidän säätynne
+kutsutaan kokoon. Ratkaisu riippuu sitten Suomen säätyjen vastauksesta
+Hänen Majesteettinsa esitykseen. Te ymmärrätte minua paremmin kuultuanne
+tämän asiakirjan.
+
+Hän veti esille paperin taskustaan ja ojensi sen Attilalle käskien häntä
+lukemaan sen heille.
+
+Attila oli asettunut huoneen ovipuoleen, ja hän näytti Mariasta
+kalpeammalta kuin koskaan ennen, astuessaan likemmäksi ja pysähtyessään
+vähän loitommalle noista molemmista nojatuolissa istuvista. Attila alkoi
+lukemisen vähän epävarmalla äänellä, huomattavasti liikutettuna, mutta
+mitä edemmäksi hän pääsi, sitä suuremmalla voimalla ja elävyydellä hän
+jatkoi.
+
+-- Keisarinna tekee manifestissaan jokaiselle semminkin säädyille ja
+asukkaille Suomen suuriruhtinaskunnassa tiettäväksi, että kun tuo
+Ruotsin puolelta kauvan mietitty ja valmistettu jumalaton sota nyt on
+ulotettu, on Jumala siunannut Venäjän aseet voitolla. Keisarinna, joka
+aina on halunnut elää rauhassa kaikkien naapuriensa, ja semminkin
+Ruotsin valtakunnan ja sen asukasten kanssa, on sydämmellisellä huolella
+nähnyt sodan tuottamaa häviötä ja viattoman veren vuodatusta ja on
+kaikilla keinoilla koettanut estää sen syttymistä ja saada rauhan
+palautetuksi. Hän oli ehkäissyt vihollisten joukkojensa marssin odottaen
+rauhanehdotuksia Ruotsin puolelta, vaikka turhaan, ja hän on kohdellut
+Ruotsin alamaisia kaikella lempeydellä taivuttaaksensa Ruotsin kruunua
+samanlaiseen menettelyyn. Sitä mieluummin on hän tämän tehnyt, kun hän
+tietää, ettei tätä väärää sotaa suinkaan ole alotettu kaikkien säätyjen
+suostumuksella. Semminkin ovat suomalaiset, kuten luonnollista onkin,
+vastustaneet sotaa ja toivovat sen pikaista lopettamista, koska heidän
+etukädessä täytyy kärsiä suurta vauriota. Heidän kärsimyksiänsä
+keisarinna säälii sitä enemmän, kun hänen sotajoukkonsa eivät ole
+samonneet Suomeen valloituksen aikomuksessa. Jos siis suomalaiset
+pysyvät rauhallisina eivätkä ryhdy mihinkään vihollisuuksiin, eivätkä
+millään tavoin auta ruotsalaista armeijaa, vaan osoittavat, että
+todellakin tahtovat elää naapuriystävyydessä Venäjän kanssa, niin
+vakuuttaa keisarinna, ettei heille mitään vahinkoa tehdä, että saavat
+pitää ja nauttia omaisuutensa ilman mitään sortoa keisarinnan
+suojeluksen alla. Lisäksi tahtoo keisarinna mielellään myöntyä ja kaikin
+tavoin olla avullisena siihen, että Suomen suuriruhtinaskunta, jos se
+tahtoo vapautua Ruotsin vallasta, voidakseen vastedes välttää semmoista
+turmiollista sotaa, joka nyt raivoo muutamien henkilöiden
+omanvoitonpyynnön tähden, saattaa itsenäisenä, kenestäkään
+riippumattomana maana asettaa semmoisen hallitusmuodon, joka sen omaksi
+eduksi ja ikuiseksi vahvistukseksi sopii. Siinä tapauksessa lupaa
+keisarinna sen suojelukseksi niin suuren sotajoukon kuin tarvis vaatii.
+Sillä tavoin saattaa Suomi, kun sillä on oma valtiolaitos ja
+hallitusmuoto, tulla väliaidaksi Venäjän ja Ruotsin rajalle, joka on
+Ruotsillekin eduksi, koska se siten pääsee kaikesta vaarasta Venäjän
+puolelta, jos se vast'edes tahtoo olla Venäjän kanssa ystävällisissä
+väleissä.
+
+-- No, mitä arvelette siitä? kysyi Buddenbrock, kun Attila oli
+lopettanut.
+
+Pilkallinen hymy näkyi Marian huulilla ja tuntui hänen äänessään kun hän
+vastasi: -- Onko se ajatus syntynyt keisarinnassa ruotsalaisen ja
+venäläisen parooni Buddenbrockin välittelyjen johdosta?
+
+-- Ettekö siis ymmärrä, huudahti Buddenbrock ärtyneenä ja punastuen,
+että Venäjän keisarinnan sydän haluaa luoda kansanne onnen, että hän on
+myötätuntoinen teidän suruillenne ja tahtoo säästää teitä vastaisesta
+kurjuudesta. Venäjän mahtavan valtikan alla, mutta ainoastaan sen alla,
+odottavat Suomea rauhallisemmat ajat. Tässä näette -- hän viittasi
+Attilaan -- ensimmäisen lähettilään tämän sopimuksen toteuttamiseksi.
+Suojelijanne on nyt kapteeni, ja huomenna hän lähtee Suomeen
+neuvotellakseen tästä ehdotuksesta sikäläisten johtavien miesten kanssa.
+Hän samassa voi olla saattajananne sinne, jos suvaitsette.
+
+Maria oli kuunnellut Buddenbrockia ikäänkuin uneksiva, ja hänen
+lopetettuaan tuijotti hän puhujaan mykkänä. Mutta äkkiä leimahti salama
+hänen silmissään, hän hypähti ylös, kasvot hurmausta säteillen huudahti
+hän riemuiten: -- Uskon teitä! Ette voi pettää minua! Oi, kunpa hänen
+majesteettinsa olisi täällä, jotta saisin heittäytyä hänen jalkainsa
+juureen ja vakuuttaa hänelle, että tämä lupaus antaa hänelle Venäjän
+rajalla vartijan, joka ei koskaan petä, ja hänen kruunulleen ystävän,
+johon hän voi kaikessa luottaa. Sallikaa meidän rientää täältä
+julistamaan tätä tietoa kaikissa kirkoissamme, kaikissa kodeissamme,
+niin että Suomi saa sen siunattuna joululahjana!
+
+Molemmat miehet pitivät katseensa kiinnitettyinä häneen, kun hän onnen
+hurmaamana seisoi siinä; mutta ikäänkuin uhkaavana pilvenä astui äkkiä
+Leena esiin, posket tuhkaharmaina ja huulet mielenkiihkosta väristen.
+
+-- Niinkö te pysytte uskollisena Ruotsin kuninkaalle? kysyi hän
+terävästi ja huolimatta vieraista herroista, joille hän muutoin aina oli
+kunnioitusta osottanut. Tiedättekö mihin saman kruunun ja saman lipun
+alle kuuluminen velvoittaa? Ja tiedättekö mitä se tekee, joka rikkoo
+uskollisuusvalansa? En tahdo sanoa mitä te ansaitsette ja mitä saatte,
+jos sen teette, mutta varoitan teitä, neiti. Peruuttakaa petolliset
+sananne.
+
+_Maria._ Väärin teette kun soimaatte minua ja sanotte minua
+petolliseksi. Älkää luulko että aion peitellä tekoamme tahi salaa sitä
+esittää. Ei toki! Julkisesti ja riemuiten on kansa kutsuttava kokoon, ja
+avonaisesti miettikööt miehemme maan tarpeita.
+
+_Leena._ Mitkä miehet?! Luuletteko yhdenkään suomalaisen miehen
+antautuvan moiseen tekoon. Meillä ei yksikään rehellinen mies kuule tätä
+kehotusta eikä siitä kiitä.
+
+_Maria._ Niin te luulette, Leena, koska Löfving on semmoinen. Hän ei
+muuta ymmärrä kuin taistella ja kuolla Ruotsin edestä, sama se
+kaadutaanko miekkaan vai tallaavatko Hattujen ylpeät miehet meidät
+kuoliaaksi. Mutta minä teille sanon: isonvihan ajoista kytee toinenkin
+mieli Suomessa, ja viimeksi olen kuullut sitä lausuttavan niiden kesken,
+jotka vietiin Lappeenrannasta.
+
+_Leena._ Heidän sanansa jääkööt heidän itsensä varalle. Tähän ne eivät
+kuulu.
+
+_Maria._ Mutta ne kuuluvat tähän, sillä he sanoivat, että Ruotsi jo on
+liian heikko puolustaaksensa Suomea. Ehkä olette sitä itsekin kuullut.
+
+_Leena._ Monasti, ennenkin kuin te. Mutta uskon, että Jumala on se, joka
+päästää meitä valastamme, emmekä me itse.
+
+_Maria._ Eikö siis Jumalan ääni puhu keisarinna Elisabetin kautta?
+Muistakaa kuinka Jumala käski Moosesta viemään Israelin lapset
+Egyptistä, kun aika oli tullut, että heille oli annettava oma isänmaa.
+Jumalan käsi johti heitä, ja samoin on Kaikkivaltias johtava meitä,
+kunpa vaan meillä on miehuutta ja näytämme että tunnemme oman tiemme.
+
+_Leena._ Israelin lapset olivat orjia Egyptissä, eikä heiltä otettu
+mitään valaa, mutta Suomen kansa on vapaa, vaikkakin lapsipuolen
+asemassa. Minkä arvoisina uusi hallitsija meitä pitää, se riippuu siitä
+millä tavoin sanomme jäähyväiset entiselle.
+
+_Maria._ Olkoon! Lähden itse Tukholmaan. Teidän majesteettinne, minä
+sanon, iloitkaa köyhän Suomen kanssa, sillä kohta nousee aurinko
+surevien erämaittemme ylitse. Olemme monet vuosisadat suojelleet
+valtakuntaanne, mutta nyt on vartija-aikamme päättynyt ja niinikään
+taistelujen päivä, sillä Suomi on nyt elävä omia tarkoituksiaan varten
+ja sen pojat ovat vapaina seisovat oman ruhtinaansa kanssa. Me käännymme
+nyt pois Sveanmaasta Venäjän puoleen, joka tarkoittaa parastamme.
+Jäähyväisiksi ojennamme uskollisen käden. Ystävyytemme on oleva luja
+niinkuin uskollisuutemmekin oli. Kiitos, oi Svea, siitä mitä meille olet
+antanut, vapaan yhteiskuntalain ja Jumalan sanan! Niiden puolesta olemme
+taistelleet ja niiden puolesta kaatuneetkin. Nyt ne meitä seuraavat
+uuteen aikaan oikeutettuna perintönämme. Sinä, oi kuningas, riemuitse,
+kun näet onnen kasvavan kansassa. Se ei halua miekan kunniaa eikä
+loistoa. Niiden tähden on se liiaksi kärsinyt. Ei, Suomi sitoo
+voittoseppeleensä rauhallisten kotien laakereista.
+
+_Leena._ Voi sinua onnetonta lasta!
+
+_Maria._ Tätä onnea ei Ruotsi eikä sen kuningas meiltä kiellä
+palkinnoksi siitä, mitä olemme heidän puolestaan tehneet.
+
+_Leena._ Parempaa emme saa, mutta kyllä --
+
+Buddenbrock nousi kyllästyneenä. -- Jättäkäämme nuo sikseen, sanoi hän.
+Neiti Sprengtport ymmärtää keisarinnaa, ja minä jätän tuon suuren
+tehtävän hänen käsiinsä, kun manifesti julaistaan Suomen kansalle.
+
+Parooni kääntyi Marian puoleen: -- Huomenna tähän aikaan on kaikki
+valmiina lähtöänne varten. Ennen iltaa palaan tänne sanoakseni teille
+jäähyväiset.
+
+Keveästi kumarrettuaan lähti Buddenbrock huoneesta, mutta Maria oli yhä
+kuin haltioissaan. Kaikki oli tapahtunut niin äkkiä, niin
+odottamattomasti ja pyöri nyt hänen päässään kuin sekava unennäkö. Hän
+ei liikahtanut, ja katse puoleksi suljetuista silmistä harhaili
+avaruudessa.
+
+Leena oli vetäytynyt pois kuohuksissa kaikesta mitä oli kuullut. Attila
+katseli milloin Mariaa milloin sitä hienoa lankavyyhteä, joka oli ollut
+Marian käsivarrella, mutta joka nyt unohdettuna riippui tuolin selässä.
+
+-- Oletteko nähnyt keisarinnaa? tunnetteko häntä? kysyi Maria vihdoin
+ikäänkuin herättyään.
+
+_Attila._ Olen nähnyt Hänen Majesteettinsa ja puhunutkin hänen
+kanssansa.
+
+_Maria._ Todellakin!
+
+_Attila._ Keisarinna käski minua luoksensa. Hän tahtoi tarkasti tietää
+tapahtumat Valkjärvellä ja Lappeenrannassa kun pelastin teidät. Kerroin
+hänelle kaikki ja vakuutin sen ohessa, että vaikka ei kukaan muu
+Suomessa ymmärtäisi keisarillista manifestia, niin ainakin te sen
+ymmärrätte.
+
+_Maria._ Miksi ette kohta sanonut, että kaikki kotolaisemme riemuitsevat
+ja siunaavat hänen majesteettiansa.
+
+_Attila._ Suokoon Jumala sen todeksi.
+
+_Maria._ Kukapa epäilisi kun on valittava, tahdommeko rauhan omassa,
+itsenäisessä maassa vai lakkaamattoman sodan kirousta ja lopullista
+perikatoa.
+
+_Attila._ Niinpä teistä. Mutta mitä nuo muut sanovat, kun täytyy toimia.
+Suomen täytyy olla yksimielinen toimiakseen pontevasti ja osoittaakseen,
+että se osaa itse ottaa ohjakset käteensä.
+
+_Maria._ Suuri pohjoismaiden sota opetti meille paljon. Olen kuullut
+miestemme puhuvan, mitä he vankeina Siperiassa ajattelivat maansa
+kohtalosta. Ja kun he sitte palattuansa kotia näkivät kaikki raunioina,
+sanoi moni, että Ruotsin aika oli mennyt. Kun pakolaiset vihdoin
+palasivat Ruotsista, ei heillä ollut enään muuta tuomisia kuin se,
+etteivät enään ymmärtäneet kansansa kieltä. Olen kuullut kuinka
+katkerasti soturimme valittivat isänmaan kohtaloa, ajatellessaan että
+nuoriso nouseva ei enään ymmärrä toinen toisensa kieltä.
+
+_Attila._ Tähän kokemukseen täytyy meidän perustaa tulevaisuutemme.
+Vedotkaa isonvihan muistoihin, kun käännytte kansan puoleen. Opettakaa
+sitä toimimaan miehenlailla. Se kuulee ja seuraa teitä, kun te keväällä
+levitätte keisarillista manifestia. Oi Maria, jos tietäisitte, mitä tämä
+ajatus on minulle, joka olen alottanut elämäni vankeudessa ja
+kaksitoista vuotiaana saanut orjanpolttomerkin hartioihini!
+
+_Maria._ Oi niin!
+
+_Attila._ Mutta Jumalan kiitos, nämät surut ovat laajentaneet sydämmeni
+niin, että siihen nyt mahtuvat kaikki kärsivät olennot ja että se nyt
+tykyttää ihmiskunnalle eikä vaan omalle onnellensa ja voitollensa. Se
+ajatus, ettei vastaisten sukupolvien tarvitse enään kärsiä niinkuin me,
+antaa hengelleni siivet ja valmistaa minua kohtaamaan mitä vaaroja
+tahansa, jos vaan sillä voin luoda valoisampia päiviä jälkeläisillemme.
+
+_Maria._ Kiitos!
+
+_Attila._ Mutta teidän puolestanne olen levoton. Minua pelottaa teidän
+turvallisuutenne, kun ryhdytte tehtäväänne.
+
+_Maria._ Itse tahdotte kaatua, jos siksi käy, mutta minulle ette soisi
+samaa onnea.
+
+_Attila._ Kansallamme ei ole varaa menettää sellaista kuin te. Tiedän
+että autatte minua ja voitte saada enemmän aikaan.
+
+_Maria._ Missä ei päästä ajoneuvoilla siellä ratsastan, missä ei voi
+ratsastaa siellä kävelen. Kaikki jotka tahtovat minua auttaa tekevät
+samoin, sillä jokaiseen mökkiin on saatettava tieto siitä mikä on
+tulossa. Pakkanen ei pysty jäseniini, lumi ei sulje tietäni, sillä minä
+kuljen Jumalan kanssa ja Herran enkeli varjelee minua.
+
+_Attila._ Ja kylvönne ei kuole, vaikka kaatuisittekin ennen aikoja. Jos
+sorrutte, astuu toinen sijallenne, ja jos hänkin hukkuu, niin nousee
+hänen verestänsä tuhansia, kunnes työ on suoritettu, sillä se ajatus,
+johon Jumala on kätkenyt tulevaisuuden, ei voi kuolla, vaikka sen
+profeetat kaatuvat marttyyreina.
+
+_Maria._ Oi, kun saa elää ijankaikkisen edestä, sen edestä, joka ei voi
+kuolla.
+
+Attila ei vastannut, katseli vaan Mariaa, joka nyt seisoi hänen edessään
+niin ylevämielisenä ja puhtaana, jommoisena hän ei ollut vielä nähnyt
+yhtään naista. Ja Leena sopukastaan katseli näitä nuoria, joita hän ei
+ymmärtänyt, mutta joita hänen täytyi sinä hetkenä rakastaa.
+
+Innostuneena ojensi Attila käsivartensa Mariaa kohti ja lausui Leenalle:
+-- Tuossa on se, jonka tulee ensimmäisenä kantaa Suomen kruunua. Sanokaa
+se kotolaisillenne. Sanokaa heille myös, että Katarina Jagellonikan
+kruunu odottaa perijäänsä. Vanhat Wolgan rannoilla tiesivät mihin se on
+kätketty Turun linnassa. Mutta he luulivat, ettei sen aika koskaan tule.
+Nyt se häämöittää hänelle, joka seisoo tuossa.
+
+Hän lähti huoneesta, mutta Leena oli kuin muuttunut. Attila oli taas
+Ruotsin vihollinen ja kiusaaja, joka tahtoi vietellä heitä luopumukseen.
+
+Maria huomasi tuon ankaran naisen vastenmielisyyden ja kietoi
+käsivartensa hänen kaulansa ympäri: -- Älkää vihatko häntä, pyysi hän
+liikuttavalla hellyydellä.
+
+_Leena._ Hänen valtansa ei ulotu edemmäksi kuin Jumala sallii, mutta
+kuinka sinulle käy, onneton lapsiparka?
+
+_Maria._ Ota henkeni, jos sitä ansaitsen, mutta anna minun nyt olla
+onnellinen. Minusta tuntuu kuin kaareutuisi pääni ylitse avoin taivas.
+
+_Leena._ Ole varoillasi. Pian saattaa olla liian myöhäistä.
+
+_Maria._ Pyydän yhden vuoden, ehkäpä vaan kuukausia. Sitten saatte
+musertaa minua tai tehdä mitä tahdotte, vaan ei nyt. Ette tiedä kuinka
+onnellinen olen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Buddenbrock palasi illemmällä ja ilmoitti että orjattaret odottavat
+sivuhuoneessa, jossa Leena saisi valita, mitä matkavaatteita he
+tarvitsivat kotimatkaa varten. Kapteeninrouva läheni ovea ja Maria aikoi
+seurata, mutta Buddenbrock pyysi häntä jäämään. -- Rouva Löfving
+toimittaa sen yksinkin, sanoi hän.
+
+Maria kokosi ajatuksiansa. Nyt hän kai viimeistä kertaa seisoi tämän
+hyväntekijänsä edessä. Mistä löytää sanoja oikein kiittääksensä häntä.
+Huomaamatta tätä hajamielisyyttä astui Buddenbrock edestakaisin
+lattialla. Sitten hän äkkiä pysähtyi Marian eteen, joka puoleksi
+nojautuneena pöytään seurasi häntä silmillään.
+
+-- Minulla olisi teille kysymys tehtävä, sanoi hän. Puhukaamme
+avomielisestä. Mitkä kohtalot odottanevatkin isänmaatanne, niin nyt
+ainakin ovat levottomat ajat. Suomi on köyhä, ja vastainen käänne tulee
+raskaasti painamaan sen perheitä. Sanotte, että isänne on ennen aikojaan
+murtunut ja ehkä piankin jättää teidät. Silloin olette turvaton. Minä
+taas olen jäänyt yksinäiseksi elämässä enkä voi semmoisena viihtyä.
+Uljaalla Buddenbrockin nimellä on yksi ainoa kannattaja, ja isiemme
+maatilat joutuvat vieraille, jos sukumme kuolee. Mutta se ajatus minua
+katkerasti surettaa. -- Te ymmärrätte minua. Tahdotteko ruveta
+vaimokseni. Rakastan teitä vilpittömästi ja tahdon tehdä voitavani
+saattaakseni teidät onnelliseksi.
+
+Sanoja liiteli Marian huulilla, mutta hän ei kyennyt niitä lausumaan.
+Hänen kurkkunsa oli kuin kuristettu. Hän vaikeni kuin kuollut.
+
+-- En tarvitse monta sanaa, sanoi parooni. Jaa tahi ei.
+
+-- Ei! huudahti Maria ja purskahti itkuun. Teidän ylhäisyytenne etsiköön
+naista, joka sopii teille paremmin kuin minä.
+
+-- Siinä ei ole kylliksi aihetta kieltoonne.
+
+-- En mene koskaan naimisiin, nyyhkytti hän, mutta parooni Buddenbrockin
+on helppo löytää sellainen, joka häntä rakastaa. Harvalla miehellä on
+niin paljon annettavana kuin teillä. Hän kohotti kyyneltyneet silmänsä
+paroonin puoleen ja lisäsi hiljaa: luulin teitä niin onnelliseksi.
+
+-- Loistollakin on surunsa, hymyili Buddenbrock. Minun isänmaani on
+pirstattuna, ainoa poikani lepää maan mullassa, kaikki
+nuoruuden-ystäväni ovat poissa. Attila on ainoa, johon katseeni voi
+ilolla kääntyä, koska hän on ainoa, joka luulee minun ansainneen
+rakkautta sen hyvän tähden jota olen tarkoittanut. -- Olette nuori, ehkä
+ette ymmärräkään sellaista, mutta elämä sen teille opettaa.
+
+Maria yhä äänetönnä silmäili surullista miestä, ja hän jatkoi: -- Te
+olette yksi niitä harvinaisia naisia, jotka ymmärtävät mitään timantteja
+ja kultaa korkeampaa. Teillä on sydän lihasta ja verestä. Säilyttäkää
+mitä teillä on. Täältä pääsette turvattuna. Attila seuraa teitä täältä
+ja on edesvastuussa siitä ettei teille tapahdu mitään pahaa. Jos sitten
+tahdotte auttaa häntä hänelle annetussa toimessa, niin menettelette
+oikein ja järkevästikin. Hyvästi.
+
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+
+I Osa.
+Johdatus............................... sivu   3
+  I Luku. Vanhat ja nuoret.............  »    10
+ II  »    Marttilan leirissä...........  »    84
+III  »    Lappeenrannan taistelu.......  »   124
+ IV  »    Taistelun jälkeen............  »   170
+  V  »    Vangit.......................  »   206
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Vuosisatojen perintö 1, by Aura
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISATOJEN PERINTÖ 1 ***
+
+***** This file should be named 25669-8.txt or 25669-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/5/6/6/25669/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/25669-8.zip b/25669-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6b4dbd0
--- /dev/null
+++ b/25669-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..0d5f467
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #25669 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25669)