initial commit of ebook 25668HEADmain

5 files changed, 7698 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/25668-8.txt b/25668-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c643742
--- /dev/null
+++ b/25668-8.txt
@@ -0,0 +1,7682 @@
+The Project Gutenberg EBook of Vuosisatojen perintö 2, by Aura
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Vuosisatojen perintö 2
+       Murrosaikana
+
+Author: Aura
+
+Release Date: June 1, 2008 [EBook #25668]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISATOJEN PERINTÖ 2 ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+VUOSISATOJEN PERINTÖ
+
+
+Kirjoittanut
+Aura [Betty Elfving]
+
+
+II OSA
+
+MURROSAIKANA
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1902.
+
+
+
+
+I Luku.
+
+Siemen tuuleen.
+
+
+Kun Venäjä ja Ruotsi suuren pohjoismaiden sodan jälkeen sovittelivat
+rauhaa, vaati ensinmainittu itselleen osan Suomea Kymijoesta pohjoiseen
+päin Lappeenrantaa myöten, niin että osa Saimaata olisi joutunut
+Venäjälle. Myöhemmin vedettiin raja kuitenkin Vehkalahden kirkon itäitse
+peninkulman matka pitkin rannikkoa Vilajokeen, josta se kolme
+peninkulmaa Viipurista kääntyi luoteeseen ja pohjoiseen Kirvun ja
+Kaukolan pitäjiin. Tätä valtiorajaa varten oli Vilajoesta hakattu metsän
+läpi leveä katu, lähtökohta merkittynä kivipyykillä, jonka keskustaan
+oli pystytetty puinen paalu. Puoli peninkulmaa siitä itäänpäin sijaitsi
+Vilajoen kylä samannimisen virran rannalla. Sinne oli rakennettu uusia
+mökkejä venäläiselle rajavartiastolle, ja niiden yli kohosi
+ruununmakasiineja, joiden tavaroita tänne sijoitetut vartioitsivat.
+Enemmistö kylän varsinaista väestöä oli kuitenkin suomalaisia, ja aluksi
+he kauhulla; näkivät kylässään noita entisiä vihollisia. Isonvihan
+hirveät julmuudet olivat siksi syvästi juurtuneet väestön muistiin, että
+kyllä oli vielä 1809 tarpeen Aleksanteri I:sen laupiaat sanat mielten
+rauhoittamiseksi. Mutta kaikesta huolimatta ei Vilajoen väestöstä elämä
+1741 tuntunut rasittavammalta kuin monessa paikoin ruotsalaisessa
+Suomessa. Lahjoitusmaiden talonpoikain valitukset muissa pitäjissä
+tunkivat kyllä tännekin, ja olihan täälläkin sama kohtalo varrottavana,
+mutta toistaiseksi oli elämä hiljaista. Majoituksestakin sovittiin
+kutakuinkin. Olihan nyt rauha molemmin puolin rajaa, ja suomalaiset
+lapset saivat helposti ystäviä venäläisistä sotamiehistä, jotka omista
+kodeistansa kaukana, mielellään ja suopeasti nostivat pienokaisia
+satulaan, leikkasivat heille paperihevosia, nukkeja ja ajopeliä ja
+jakelivat heille limpuistaan, joihin ei koskaan ollut sekotettu pettua.
+Asukkaat näkivät vieraiden sotamiesten joka päivä nöyrästi ja hartaasti
+seisovan pirtin seinällä riippuvan pyhimyskuvan edessä ristinmerkkiä
+tehden ja rukoillen, ja ymmärrettiinhän silloin, että hekin olivat
+kristityitä ja palvelivat samaa Jumalaa kuin kansa Suomessakin, vaikka
+muodot olivat erilaisia. Syvästi koskivat suomalaisiin sotamiehen
+kärsimykset kovien päällikköjen kourissa. Myötätuntoisuus synnytti
+hyväntahtoisuutta, ja yhteinen oli kaikilla se kokemus, että maailmassa
+pienet ovat alttiit suurten mielivallalle ja sorrolle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivä senjälkeen kun parooni Buddenbrock oli sanonut jäähyväiset Maria
+Sprengtportille ajoi kaksi rekeä Vilajoen kylään. Niiden jälessä
+ratsasti neljä kasakkaa, ja kaikki pysähtyivät ensimmäisen mökin
+edustalle. Tiheä lumisade oli ryöpyttänyt tiet umpeen ja hidastuttanut
+heidän kulkuansa, niin että he, vastoin matkasuunnitelmaansa, olivat
+pakotetut etsimään yösijaa. Attila joka istui pienessä, avonaisessa
+reessä, hypähti ylös, koputti ovelle, mutta vastausta ei tullut. Ei
+näkynyt valoakaan, kaikki oli hiljaista ja pimeätä, koko kylä näkyi
+olevan unessa. Uudet koputukset ja vakuutukset, että oltiin ystäviä,
+jotka pyysivät yömajaa aamuun saakka, eivät tuottaneet mitään
+seurauksia. Ei ollut kukaan kuulevinaan.
+
+Sillä aikaa oli Mariakin noussut reestä ja katseli ihmetellen ja
+iloisena ympärilleen. Hänen oli ollut hyvä olla mustassa
+samettiturkissaan ja pehmeässä nahkareunuksisessa päähineessään. Taivas
+kaareili tähdikkäänä hänen yllään, ja metsän takana kuumotti nouseva
+täysikuu. Öinen valo näytti leviävän kimmeltävänä seudun yli ja sulatti
+yhteen mökkien katoilta riippuvat kinokset ympäröivän erämaan kanssa.
+Koko kylä oli sillä hetkellä kuin ryhmä lumenpeittämiä kumpuja.
+
+Attila luuli kuulevansa ääntä mökistä ja päätti odottaa, jott'ei
+säikähyttäisi asujamia. Samassa astui kaksi kasakkaa hevosenselästä,
+lähestyivät häntä, viittasivat erämaahan päin ja kuiskasivat muutamia
+sanoja, jotka tuskin olivat sanotut, kun jo kiiti mies suksillaan
+paikalle, sieppasi Marian kainaloonsa ja katosi yhtä nopeasti kuin oli
+tullutkin. Kimakka hätähuuto ilmaisi mihin suuntaan hänet oli viety,
+mutta pimeys ja korkeat kinokset estivät pikaista takaa-ajoa. Sekä
+hevoset että miehet vajosivat syvään lumeen.
+
+-- Minä se olen, Maria, kuiskasi pois kiitävä mies. Olen Martti. Etkö
+tunne minua? Älä pelkää, jatkoi hän lempeästi. Kreivi Lewenhaupt on
+Säkkijärvellä Ruotsin armeijan kanssa. Hän aikoo valloittaa Pietarin
+voittaaksensa takaisin venäläisen Suomen. Meitä on täällä viisikymmentä
+miestä tiedustelemassa ja ryöstääksemme venäläisten muona-aitat.
+
+He olivat päässeet metsään, ja samassa valaisi heitä kirkas kuuvalo.
+Martti asetti Marian lumenpeittämän puun juurelle, mutta yksi ainoa
+silmäys riitti ilmoittamaan hänelle, että se Maria, jonka hän oli
+jättänyt Lappeenrantaan oli toinen kuin se, joka seisoi tässä.
+
+-- Anteeksi! pyysi hän sydämmellisesti tarjoten kättä. Tahdon muuttaa
+taas kaikki hyväksi.
+
+-- Minulle et ole missään velassa. Paluutan sinulle lupauksesi.
+
+-- En ollut toisia huonompi, sanoi Martti liikutettuna. Kuningas ja maa
+on suonut meille anteeksi, etkö silloin sinäkin?
+
+_Maria._ Jos Ruotsin valtakunta on sovitettu, niin vähänpä siitä mitä
+minä ajattelen.
+
+_Martti._ Teeskentelet! Et ajattele mitä sanot.
+
+_Maria._ Itse teeskentelit kun kehotit minua syöksymään vaaraan ja
+vannoit tekeväsi kaikki minun puolestani.
+
+_Martti._ Et tiedä!
+
+_Maria._ Tiedän kyllä. Sinä päivänä oli Ruotsin miehillä yksi ainoa
+tehtävä.
+
+_Martti._ Älä lausu vielä viimeistä sanaasi! Odota! Tahdon alkaa
+uudestaan.
+
+_Maria._ Pohjatonta ei voi täyttää.
+
+_Martti._ Mutta jos onnistun? Tuletko taas omakseni?
+
+_Maria._ Kun kuljimme käsi kädessä kuolemaa kohti, silloin olin sinun.
+Taistelun vaarassa yhdistettyinä ei olisi kuolemakaan meitä erottanut.
+Niin uskoin. Suru oli keveä ja kuolema suloinen, sillä se ei ollut
+ikuinen. Jumala oli meidät herättävä isänmaan mullasta, jossa olisimme
+saaneet levätä elämän taistelujen jälkeen. Olin vahva uskossani, enkä
+puoleksikaan ymmärtänyt mitä sinä tarkoitit, kun vähää ennen taistelua
+rupesit salaperäisesti puhumaan paosta ja pyysit minua ajattelemaan
+pelastustani. Huonosti ymmärsin sinua vielä silloinkin, kun kaupunki jo
+oli hukassa. Enkä silloinkaan, kun meidät vietiin vangittuina leiriin,
+ymmärtänyt, että rakkaus saattaa sammua, että uskollisuus pettää ja että
+omat miehet isänmaata kavaltavat. Nyt sen kyllä tiedän, ja kaikki, jotka
+ovat sen kuulleet tietävät sen niinikään.
+
+_Martti._ Vannon sinulle, Maria, ettei rakkauteni ole sammunut,
+uskollisuuteni pettänyt. Jos en olisi rakastanut sinua yli kaiken, en
+olisi niin rajattomasti pelännyt menettää sinua.
+
+_Maria._ Pelkosi oli veruketta, sillä jos olisin kaatunut taistelussa,
+mikä esti sinua myös kaatumasta. Mutta olit pelkuri, et rohjennut
+seurata. Sinä haudoit vaan omaa onneasi, sen piti pysyä, raukesipa
+vaikka kaikki muu. Kävit omaa tietäsi, nyt minä kuljen omaani.
+
+Martti seisoi liikahtamatta kuin kuvapatsas, väri poistui hänen
+ahvettuneista kasvoistaan. Hän loi pitkän, epätoivoisen katseen Mariaan,
+mutta valtavasti taas sydän sykähti ja kolkolta tuntui ääni kun hän
+vastasi: -- Olet sittenkin Maria. Et olisi se mikä olet, jos
+menettelisit toisin. Minä voitan sinut takaisin tahi kuolen!
+
+Hän syöksyi pois.
+
+Hiljaisena ja elotonna jäi Maria seisomaan paikalleen. Se suoritus, joka
+oli tuleva ennen tai myöhemmin, oli nyt tapahtunut, ja se hänestä tuntui
+vapautukselta, mutta sen äkkipikaisuus huumasi kaikki hänen ajatuksensa.
+Tajutonna silmäili hän ympärilleen. Täällä on valoisaa, viileätä ja
+vapaata. Ja tuolla oli yksi, joka häämöitti hänen sielussaan, joka veti
+häntä puoleensa. Hän oli rehellinen ja uljas mies.
+
+Kaukaa kuului muutamia laukauksia, ja rajuja huutoja kajahti ilmassa. Se
+herätti hänet tajuntaan. Pois täytyi hänen täältä lähteä. Mutta mihin.
+Martti oli hiihtänyt aukean kentän yli. Sinnepäin täytyi Marian palata.
+Raskas talvipuku teki lumessa kahlaamisen vaivaloiseksi, mutta
+ponnistettuansa muutamia syliä eteenpäin joutui hän tallatulle polulle.
+Kylästä näkyi ainoastaan kaukaa häämöittävä valo, mutta laukaukset ja
+huudot kuuluivat vastaiselta puolelta. Hän seisahtui kuuntelemaan, mutta
+nyt ei enään mitään kuulunut. Mitä tuo melu tiesi? Puhuiko Martti
+ruotsalaisesta armeijasta? Sanoiko hän, että se oli täällä Vilajoella?
+Olivatko Attila ja hänen miehensä joutuneet vihollisen ansaan? Ei
+vastannut kukaan näihin kysymyksiin, mutta se vaan oli varmaa, ettei
+Attila levähdä ennenkuin löytää sen, joka oli uskottu hänen huostaansa.
+
+Levottomuus riennätti Mariaa, mutta tuo autio tie näytti loppumattomalta
+ja hiljaisuus erämaassa tuntui kammottavalta. Ja nyt laukaukset taas
+kuuluivat taajemmin ja voimakkaammin. Epälukuisia ääniä sekaantui
+toisiinsa, ja taivaanrannalla välähtelivät kiväärien salamat. Maria
+pysähtyi, sillä täällä muuttui polku avonaiseksi tantereeksi, jossa lumi
+oli tallattu kovaksi kuin lattia. Kaukaisuus ja kuusipuuryhmä esti häntä
+näkemästä mitä tuolla ulompana toimitettiin, mutta huudot ja yhä
+kiivaampi ampuminen saivat hänet vakuutetuksi siitä, että täällä
+ruotsalaiset ja suomalaiset ottelivat. Oliko Attila joukossa? Ja missä
+Leena oli? Mihin hän itse joutuu? Tässä voi Jumala yksin auttaa, itse
+hän ei tiennyt mitään neuvoa. Tietämättä niissä hän oli, mihin hän tuli,
+astui hän eteenpäin, pysähtyi epäröivänä ja jatkoi taas matkaansa.
+
+Martti oli puhunut totta kertoessaan Lewenhauptin olevan marssimassa
+Pietariin armeijansa kanssa ja että hänen etujoukkonsa oli lähetetty
+edeltäpäin ryöstämään venäläisten muonamakasiineja. Löfving johti
+retkeä, ja kaikki oli hyvin menestynyt, kunnes eräs vartioiva sotamies
+ja Attila kasakkoineen olivat häirinneet heitä. Nuo harvalukuiset
+vastustajat olivat kuitenkin pian kaatuneet, mutta ampuminen ei ollut
+jäänyt huomaamatta. Tänne sijoitettu venäläinen komppaniia heräsi ja
+syöksyi ulos mökeistä vielä tietämättä mitä oli tekeillä. Uhkaava vaara
+sai heidät kokoon ja huutamalla: »ruotsalaiset ovat täällä!» herättivät
+he talonpojatkin. Kaikki aseisiin kykenevät pakotettiin seuraamaan
+sotamiehiä. Viljamakasiini oli jo tyhjennetty, kruunun kaurat kuletetut
+pois, ja paraikaa käytiin heinälatojen kimppuun. Heinäkuorma oli jo
+valmis pois vietäväksi ja toista kuormaa teki kiireissä joukko
+sotamiehiä, joita toiset kivääri kädessä suojelivat. Vimmatut talonpojat
+syöksyivät kilvan sotamiesten kanssa ottamaan taloa haltuunsa, mutta
+heidät karkoitettiin. Löfving johti kahakkaa ja oli kaikkialla. Pimeys
+esti häntä käyttämästä aseitaan yhtä vikkelästi kuin tavallisesti, mutta
+missä vaan vastustaja tuli likelle, oli se kuoleman oma. Nyt tunkeutui
+hän talonpoikaisjoukkoon, ja kaadettuansa likeisimpiä voimakkaalla
+nyrkiniskulla, huusi hän uhaten:
+
+-- Niinkö pidätte uskollisuusvalanne Ruotsille? Hävetkää nostaa aseita
+omaa esivaltaanne vastaan. Katsokaa, kirkasi hän viitaten metsään,
+siellä seisoo itse kuningas kruunu päässään, ottamassa takaisin sitä
+mitä häneltä on ryöstetty. Ettekö tiedä, että Vilajoki on hänen ja hänen
+on Viipurikin?
+
+Talonpojat olivat kokoontuneet Löfvingin ympärille surmataksensa hänet,
+mutta tuo odottamaton tiedonanto, kapteenin varma ääni ja valtaava tarmo
+saattoivat heidät epäröimään. Harmaahapsinen talonpoika pyysi selitystä,
+eikä Löfving viivytellyt sen antamista.
+
+-- Aseet alas! huusi hän. Kun ette häpeä astua meitä vastaan, jotka
+tulemme vapauttamaan teitä Venäjän orjuudesta. Luuletko etten tunne
+sinua Ojamo, ja sinua, Kaski? Oletteko unohtaneet, että me kolme nuorena
+ollessa vannoimme uskollisuutta samana päivänä samalle lipulle? Mutta
+minä, näemmä, olen ainoa uskollinen.
+
+-- Onpa sekin uskollisuutta, huusi kaksikymmen vuotias talonpoika.
+Rosvoina tulitte tänne ja riistitte meiltä kaikki. Millä ruokimme
+elukat, kun tyhjensitte latomme?
+
+-- Kyllä me ruotsin-nälän tunnemme, huusi toinen, ja nyt kohottivat
+useat aseensa surmataksensa Löfvingin, mutta tämä torjui vikkelästi
+iskut, ja pian hänen ympärilleen kokoontui joukosta puolustajiakin,
+sillä, arvelivat he, koska Ruotsin kuningas nyt on täällä ottaaksensa
+takaisin venäläisen Suomen, niin pitäähän häntä auttaa. Tiesihän koko
+maailma, että Vilajoki tosiaan oli hänen samoin kuin Viipurikin ja koko
+Karjala. Ja vaikka ei ollut hupaista Ruotsin puolella, niin ei ollut
+hupaista venäläisenäkään. Suo siellä, vetelä täällä, mutta siellähän on
+oltava mihin kuulutaan.
+
+Toiset olivat kuitenkin toista mieltä. Ruotsalainen kurjuus ja
+ruotsalainen sotamiehenotto olivat nyt mennyttä. Nythän toki oli talossa
+leipää, eikä noita pelättyjä vouteja näkynyt Vilajoella. Niinä 20
+vuotena kun kylä oli kuulunut Venäjälle oli talonpojan pelto saanut
+kasvaa rauhassa, itse oli hän ollut veroista vapaa eikä yhtään miestä
+oltu otettu sotamieheksi. Ruotsille palaaminen olisi samaa kuin
+heittäytyä vaimoineen lapsineen ratsuväen tallattavaksi, sillä Venäjä ei
+hyvällä luovu, ja Ruotsi on liian heikko varjellaksensa sitä mitä Venäjä
+tahtoo ottaa takaisin. Sitä paitsi oli koko kylä vannonut uskollisuutta
+Venäjän kruunulle, ja siinä aikoivat miehet pysyä.
+
+Mutta Löfving ei hellittänyt. Hän kertoi, että kreivi Lewenhaupt oli
+marssimassa Pietariin, muassaan 7,000 jalkamiestä, 50 ratsua ja 10
+kanuunaa. Ennen huomisiltaa on hän Vilajoella, ei vihollisena vaan
+venäläisten parhaana ystävänä, sillä se vääryys, jota Ruotsille tehtiin,
+kun Karjala siltä riistettiin, ei ollut Venäjän vaan ulkomaan herrojen
+syy, jotka valehtelivat keisarille ja sekaantuivat hänen asioihinsa,
+tehden semmoista jota venäläiset eivät tahtoneet. -- Tässä saatte itse
+nähdä! huusi hän, vetäen povitaskustaan esille pinkan julistuksia ja
+jaellen niitä väestölle. -- Lukekaa itse. Siinä seisoo selvästi miten
+asianlaita on. Kreivi Lewenhaupt tulee itse tänne tuota vyhteä
+selvittämään, ja sentähden on jokaisen rehellisen miehen velvollisuus
+olla kinastelematta ja auttaa asiata sujuamaan.
+
+Talonpojat sieppasivat lehtiä käsiinsä, mutta pimeässä eivät voineet
+lukea sanaakaan eivätkä tietäneet niitä uskoa. Seuraukset semmoisesta
+ratkaisevasta tapauksesta jokainen ymmärsi, mutta kun toiset pitivät
+parhaana kohta luopua Venäjästä, arvelivat toiset varmemmaksi pysyä
+lujasti viimeksi vannotussa valassa. Koko ryhmä oli vaiti, epäröivänä ja
+miettivänä.
+
+-- No? kysyi Löfving kärttyisästi.
+
+-- Sanasta miestä, sarvesta härkää, vastasi vanhanpuoleinen talonpoika
+ratkaisevasti. Minkä mä Venäjälle vannoin, siinä pysyn.
+
+-- Ruotsin alamainen oli isäni ja Ruotsin alamaisena olen syntynyt,
+arveli toinen, ja näiden mielipiteiden mukaan jakaantui joukko kahteen
+ryhmään, liittyäksensä toinen Venäjän, toinen Ruotsin lippuun ja
+sotiaksensa sotamiesten keralla toinen toistansa vastaan.
+Molemmanpuolinen voimain lisäys kiihotti vieläkin taistelua, ja
+kaatuneiden luku lisääntyi joka hetki. Kuu oli noussut yhä korkeammalle
+ja valaisi viholliset toisillensa. Tuo pieni talo oli nyt syrjäseikkana.
+Kansallisviha, ikimuinoiset kärsimykset, mutta ennen kaikkea viime
+kuluneet kolmekymmentä vuotta kaikkine kurjuuksineen ja verineen
+lisäsivät raivoa. Kosto oli tunnussana molemmin puolin. Kukapa ei
+tahtoisi kaatua, kun vaan sai vihollisensa kaadetuksi.
+
+Mitä likemmäksi Maria pääsi, sitä epäröivämmäksi hän tuli. Tuolla
+etäällä näkyi nyt yksinäinen huone ja yksityisiä miehiä, kun tuli heidän
+omista tahi muiden kivääreistä välähti. Katolla seisoi useita miehiä
+pyssyt kädessä. Milloin he ponnahtivat ylös, milloin heittäytyivät
+pitkäkseen, ja joskus putosi joku heistä päistikkaa maahan. Mutta tuon
+kaiken hävitti hänen silmistään näkö, joka pakotti hänet äkkiä
+pysähtymään. Maassa hänen jalkainsa edessä makasi mies joko
+haavoitettuna tahi kuolleena, sillä lumi oli veren punottama. Maria ei
+nähnyt häntä kuin puoleksi ja sivulta, kun hän pysyi liikahtamatta kädet
+pitkin kylkiä. Tuntui niin kolkolta puhutella tässä jylhyydessä miestä,
+joka ehkä ei enään voinut vastata, mutta olihan sydämmetöntä lähteä
+katsomatta, elikö hän ja oliko hän avun tarpeessa. Puvusta tiesi hän
+hänet venäläiseksi soturiksi, mutta kasvot teki tuntemattomiksi
+miekanhaava otsassa ja hyytynyt veri, joka peitti silmät ja posket.
+Maria kosketti keveästi hänen kättänsä. Se oli kylmä, mutta ainoastaan
+talven pakkasesta, sillä hän taivutti sormiansa, tajuten että joku oli
+hänen läheisyydessään.
+
+-- Voinko teitä auttaa? kysyi Maria.
+
+Mies ei vastannut, mutta kohotti kätensä ja yritti istualleen. Tästä
+liikkeestä veri uudestaan pääsi juoksemaan, ja hän vaipui taas alas.
+Vaatteistaan revityillä rievuilla alkoi Maria sitoa hänen päätänsä ja
+sai vihdoin verenjuoksun taukoamaan. Sitten lämmitti hän lunta käsissään
+huokuen siihen, jotta voisi sillä viruttaa pois hurmeen hänen
+kasvoistaan. Silloin tunsi hän Attilan, joka koetti uudestaan nousta.
+Hänkin tunsi Marian, ja se ilo antoi hänelle uutta virkeyttä. Hän
+istahti, mutta hänen silmiänsä huikasi, jottei hän voinut nähdä.
+
+-- Maatkaa vielä hetkinen, pyysi Maria ja riisui turkkinsa
+levittääksensä sen hänen alleen.
+
+-- Ei, ei, viittasi hän, mutta vaipui samassa alas.
+
+Maria seisoi neuvotonna. Pyörtyneekö Attila? Hän kääri turkin kokoon,
+asetti sen Attilan pään alle ja rupesi silmäilemään apua. Samassa näkyi
+pari suomalaista sotamiestä, jotka kiirein askelin riensivät häntä
+kohti. Hän asettui heidän tiellensä, osoitti Attilaa ja pyysi heitä
+pysähtymään.
+
+Tuo outo kohtaus, nainen kaatuneen soturin vieressä, sai heidät
+pyytämättäkin seisahtumaan.
+
+-- Jos olette ihmisiä, sanoi Maria, niin viekää tämä herra johonkin
+mökkiin, muutoin kuolee hän viluun.
+
+-- Vieläkö hän elää?
+
+-- Elää, mutta täällä hän kuolee.
+
+Miehet katselivat kysyväisinä toisiansa. Olihan heillä muuta tehtävää
+kuin vihollisen pelastaminen. Tappamaanhan he olivat tänne tulleet.
+Mutta tässä oli tarjona vanki, vieläpä upseeri. Siitä saa kunniaa. Siis
+--. Sotamiehet ottivat Attilan käsiinsä, kantaaksensa häntä mökkiin,
+mutta se oli kaukana. Semmoiseen kiertomatkaan ei ollut aikaa. Lähtivät
+siis suoraan taistelukenttää kohti avonaiseen hevosvajaan. Se oli sopiva
+paikka, ja Attila asetettiin hajoitetuille oljille, kädet ja jalat
+sidottuina. Sotamiehet tekivät lähtöä, mutta Maria huomasi heidän
+epäluuloiset katseensa ja ymmärsi, että he epäilivät häntä, vaikka hän,
+suomea puhuvana, oli meikäläisiä. Hän päätti siis näyttäytyä varsin
+levolliselta ja sanoi varmalla äänellä:
+
+-- Ellen käsitä väärin, pelkäätte te aseetonta, haavoitettua vankia,
+sillä minua ette pelänne. Olen majuri Sprengtportin tytär ja jouduin
+vangiksi Lappeenrannassa, mutta keisarillisesta armosta olen päästetty
+vapaaksi, ja olen nyt kotimatkalla. Tämä herra oli annettu minulle
+suojaksi Haminaan saakka.
+
+Sotamiehet olivat ymmällään, mutta toinen hymyili pilkallisesti. Tuliko
+heidän uskoa tuota kaunista naista, joka yksinään kulki venäläisen
+upseerin kanssa? Kyllä he olivat nähneet majurin tyttären, ja olihan
+tämä sen näköinen, mutta oli hänessä sittenkin jotakin outoa, eikä näinä
+aikoina saanut luottaa kehenkään.
+
+Maria kuitenkaan ei hämmentynyt. Hän kertoi lyhyesti, että rouva Löfving
+oli muassa. He olivat yhdessä tulleet Viipurista, mutta nyt joutuneet
+erilleen toisistaan, kun suomalaiset soturit, vastoin oikeutta, olivat
+hyökänneet vapaaksi päästettyjen naisten suojelusväkeä vastaan.
+
+Sotamiehet olivat toista mieltä. Heillä ei ollut tekemistä suojelusväen
+vaan venäläisten muonatavaroiden kanssa, joita Ruotsin armeija tarvitsi.
+Tuo suuri makasiini oli juuri heitä varten, ja vahdille olivat he
+suorittaneet pikaisen laskun, mutta sitten oli koko kylä joutunut
+jaloilleen ja siitä oli noussut niin kiivas melu. Asiaa näin
+selitettyään riensivät he pois.
+
+Maria hengitti helpommin ja katseli ympärilleen. Hän huomasi suuren
+kasan hevosloimia sekä heiniä ja olkia. Niistä hän valmisti Attilalle
+vuoteen, irroitti nuorat, joilla hän oli sidottu, ja peitti häntä
+loimilla. Lämpö ja lepo näkyivät tekevän hyvää, ja potilas tuntui
+nukahtavan. Lepo hänelle nyt olikin paras lääke. Maria istui oven suuhun
+olkikasalle kuuntelemaan. Tappelumelua jatkui vielä, mutta heikompana ja
+tuontuostakin tauoten. Mitä tästä syntynee? Oikeassa oli Tasma kun hän
+kehoitti Mariaa olemaan lähtemättä. Viipykää vielä edes yksi päivä, oli
+tietäjätär sanonut, mutta Leena ei suostunut. Olihan Tasma rukoillut,
+että hänetkin otettaisiin mukaan, mutta Leena pelkäsi tuota noitaa, ja
+sillä kertaa täytyi Marian taipua Leenan tahdon mukaan. Mutta jos Tasma
+olisi ollut mukana, olisi kai käynyt toisin. Niin kiertelivät ajatukset
+Marian päässä, mutta vihdoin hän uupuneena kallisti päänsä seinää
+vastaan siten odottaaksensa päivän tuloa. Nukkua hän ei rohjennut, mutta
+hyvää teki sittenkin suljetuin silmin levossa istuminen.
+
+Jo oli puoliyö ja taistelu lopussa. Kummallakin puolella oli mieshukka
+tuntuva, mutta Venäläisten pieni joukko oli vihdoin sortunut ylivoiman
+alle, ja voitto jäi ruotsalaisille, jotka nyt saivat levähtää.
+
+Maria nousi. Hän huomasi Attilan olevan hereillä ja meni häntä
+vaalimaan.
+
+-- Vieläkö olet täällä? kysyi hän hiljaa ja ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Missäs muutoin, vastasi Maria lempeästi. -- Tiedäthän sen.
+
+-- Niin, tiedän että rakastat minua ja tiedän myös että rakastan sinua
+rakkaudella, joka on ijankaikkinen. Mutta nyt meidät erotetaan ehkä koko
+elinajaksemme.
+
+-- Jos ruotsalainen armeija, niinkuin väitetään, on Säkkijärvellä, niin
+on isäni muassa, ja hänen kauttansa saan hankituksi sinulle suojaa ja
+hoitoa. Hän ei meitä erota.
+
+Attila katsoi häneen surullisesti, ja surullinen oli hänen äänensäkin,
+kun hän sanoi: -- Ennenkun joudut Säkkijärvelle ja tuhansista löydät
+isäsi, saattaa paljon tapahtua, mutta koeta päästä jonkun kelpo
+ruotsalaisen upseerin puheille ja pyydä häntä tänne, jotta saisin uskoa
+sinut hänen huostaansa.
+
+Hän istahti. Uni oli tehnyt hyvää. Pyörrytys oli lakannut ja elinvoima
+palasi. Hän tunsi itsensä virkistyneeksi. Ensi hädässä kiedottu
+olkikääre oli irtaantunut, ja Maria koetti korjata sitä vaatteistaan
+revityillä uusilla kaistaleilla. Työn tehtyä suuteli Attila hänen
+kättänsä ja painoi poskensa sitä vastaan: -- Sinä olet kuin hyvät
+enkelit, sanoi hän. Ne eivät koskaan väsy.
+
+Samassa kulki joukko hämäläisiä ohitse, niiden joukossa Marttikin. Kun
+hän näki Attilan pitävän Marian kättä, ärjäsi hän sotamiehille: -- Tuo
+nainen tuolla ei ymmärrä lopettaa eikä hävetä!
+
+-- Siltä näyttää, hohotti raaka ääni, ja Martti jatkoi:
+
+-- Jos Suomen naiset niin helposti tulevat venäläisten herrojen
+ystäviksi, niin tiedämme kyllä minkä arvoinen heidän ylpeytensä on.
+
+Maria asettui suorana Martin eteen ja katseli häntä äänettömällä
+ylevyydellä. Martti puolestaan silmäili häntä uhmaten ja huudahti
+vihdoin:
+
+-- Saat kyllä katsella minua jos tahdot, mutta etpä kauemmin seisoa
+tuossa muiden pilkkana ja omaksi häpeäksesi! -- Hän syöksyi esiin
+tarttuaksensa Marian käsivarteen, mutta tämä väistyi, ja Attila, joka
+vaivaloisesti oli noussut, työnsi hänet pois. Martti kääntyi nyt
+rynnätäksensä hänen kimppuunsa, mutta Maria asettui hänen eteensä.
+
+_Maria._ Luuletko tulevasi paremmaksi sillä että muita häpäiset, tahi
+minun kunniani tahrautuvan sillä että solvaat minua. Huoletonna kohtaan
+omia kansalaistani tuolla kotona, yhtä hyvänä kuin sieltä lähdinkin.
+
+_Martti._ Ja tuo tuolla on kai vieläkin parempi?
+
+_Maria._ Niin, hän minua puolusti, kun sinä pakenit. Hän oli suojanani
+vaaroissa, joita sinä et enään nähnyt.
+
+_Martti._ Sanoja sinulla riittää, mutta vilppiä vielä enemmän.
+
+_Attila._ Hävetkää! Jos viha saattaa teitä raivoon minua vastaan, niin
+älkää toki unohtako mitä olette velkaa hänelle, joka syyttömästi on
+kärsinyt sodan vaiheita, mutta joka sittenkin, ensin miekka kädessä ja
+sitten vankeuden vaivoissa samalla rohkeudella ja samalla lujalla
+mielellä on vastustanut kaikkea mitä häpeäksi sanotaan.
+
+Martti vastasi katkeran vihan katseella turhaan koettaen näyttäytyä
+kylmältä: -- Ettette te häntä paljasta, se on selvää, mutta sitäkin
+selvemmin todistan minä, ettei teillä ole niin paljon valtaa kuin
+luulette olevan.
+
+Hän syöksyi esiin, heittäytyi raivokkaana Attilan päälle ja tarttui
+hänen kurkkuunsa. Tämä koetti torjua, mutta vaipui maahan. Sotamiehet
+seisoivat ällistyneinä ja saamattomina. Mutta Maria riensi heittäytymään
+riitelevien väliin. Hän oli jo nostanut käsivartensa, kun Löfving
+salamana ryntäsi sisään ja viskasi Martin syrjään.
+
+-- Olisipa edes tuo jäänyt sinulta tekemättä, huusi hän. Oletko
+mieletön, Martti, kun ryntäät turvatonta vankia vastaan. Kuulithan, että
+hän seurasi neitiä suojelusvartiana.
+
+-- Ikäänkuin en minä olisi voinut häntä suojella, karjasi Martti, ja
+vimmatusti kääntyen Marian puoleen: -- vai enkö ehkä innokkaasti
+pyytänyt sinua karttamaan sotaa? Enkö pyytänyt sinua jättämään minut
+vapaana ja huolettomana kumppanieni seuraan? Mutta et kuullut minua.
+Miksi tunkeuduit meidän riveihimme ja minun rinnalleni? Miksi vedit
+sydämmeni puoleesi, kun minun olisi pitänyt unohtaa kaikki muu paitsi
+kuninkaani ja maani?
+
+Maria katseli vakavasti Marttia.
+
+-- Oletko sinä Martti?
+
+-- Ellen ole mikään parempi, niin ainakin itse perkele! Sinä riistit
+meiltä voiton ja teeskentelet nyt kavaltajana viattomuutta vihollisen
+rinnalla.
+
+-- Ei hän tiedä, mitä hän puhuu, katkasi Löfving. Tule pois, poika.
+
+Kapteeni tarttui Martin käsivarteen ja vei hänet ulos, sanoen: -- Älä
+ajattele häntä. Joku toinen vielä vast'edes rakastaa sinua enemmän.
+
+Martti horjui ulos silmät suljettuina ja kumeasti koristen: -- Tyhjyyttä
+toinen voi antaa, ja pelkkää tyhjyyttä voin minä antaa toiselle. Maria
+täytti koko sieluni ja hänen kanssaan on kaikki lopussa. Hän heittäytyi
+lumelle ja vaikeroi hiljaa kuin kuoleva.
+
+Löfving jätti hänet ja palasi vajaan. Siellä makasi Attila uudestaan
+verta vuotavana. Martin käsi oli repinyt kääreet. Kapteeni ymmärsi
+kuinka oli käynyt ja synkistyi.
+
+-- Semmoista vääryyttä ei meillä ole ennen tapahtunut, vakuutti hän.
+Tiedätte itse, mikä siihen on syynä. Antakaa hänelle anteeksi.
+
+Attila puoleksi nousi ja vastasi: -- Harvoin seisoo toinen niin toisen
+tiellä kuin minä hänen tiellään. Mutta suorituksen hetki oli huonosti
+valittu. Itse näette, mihin minä nyt kykenen, mutta jos Jumala suo
+minulle elon päiviä, niin kohtaan häntä koska ja missä hän tahtoo.
+Hansikkaani on jo ennen heitetty.
+
+Haava vuoti taas, ja Attila painoi kädellä otsaansa pidättääksensä
+verta, mutta voimat olivat lopussa. Löfving pyysi häntä pysymään hiljaa
+ja kääri itse olkitukon hänen päänsä ympäri. Kyllä hänestä vielä tehdään
+mies. Kapteeni veti esille taskupullon: -- Juokaa, se on järkevintä mitä
+mies voi tehdä teidän tilassanne. Ja Attila joi. Sitten repäsi Löfving
+kaistaleen hevosloimesta, kääri sen Attilan pään ympäri vilun vuoksi, ja
+käski miehiänsä kantamaan hänet likimpään mökkiin. Siellä naiset häntä
+kyllä hoitavat. Sinne Mariakin menköön.
+
+Kaikki kolme lähtivät matkaan hyvillään siitä, että vihdoinkin pääsevät
+ihmisten pariin. Mutta tultuaan taloon huomasivat he sen tyhjäksi. Väki
+oli paennut.
+
+Rakennus oli etehisellä jaettu kahteen osaan. Oikeanpuolinen tupa oli
+talon omaa väkeä varten, mutta nyt siellä ei ollut ketään.
+Vasemmanpuolista salia ja kamaria sen takana käyttivät majoitetut ja
+kaikki matkustavaiset, jotka kruunun asioissa kävivät Vilajoella,
+kortteerin tarpeessa. Nyt olivat nämäkin huoneet tyhjinä ja kylmillä.
+Tuvan sisimmässä sopukassa istui levotonna Leena, mutta kun Maria astui
+sisään nousi hän ilosta huudahtaen. Hän oli jo surrut majurin tytärtä
+kuolleena. Attilankin näkeminen ilahutti häntä, mutta hän ei saanut
+jäädä heidän pariinsa. Löfving itse vei hänet kamariin, sulki oven ja
+asetti kaksi sotamiestä vartioimaan. Niille antoi hän käskyn, etteivät
+saa päästää sisään ketään muuta kuin Marian ja Leenan, joiden piti
+vaalia sairasta. Kapteeni itse sulki huoneen ulkoluukut ja varoitti
+pysymään hiljaa. Hänen täytyi lähteä tiedustusretkelle, mutta toisena
+päivänä hän lupasi saapua kuulustamaan kuinka heidän käy.
+
+Kohta leimusi tuli uuninpesässä ja pata riippui hahloissa sen yllä,
+sillä nyt piti valmistettaman ruokaa ja sitten laskeutua levolle.
+Päresoihdut kädessä tutkivat naiset talon ruokavaroja, mutta täällä oli
+muita käynyt edellä, eikä mitään syötävää tavattu. Talosta oli kiireessä
+paettu, olipa vaatemytty pudotettu etehiseen, ja kaikki ovet olivat
+selki selällään. Nuo kaksi, jotka nyt puuhasivat talossa, ymmärsivät
+hyvin paenneiden tuskat ja heidän kärsimyksensä talven pakkasessa.
+Vieläköhän onnettomat kodittomat saanevat nähdä omiansa? Vihdoin löysi
+Leena seinäkaapista vähän maitoa ja puuroa. Siinä kylliksi, ja pian se
+oli lämmitetty.
+
+Kapteeninrouvan valmistaessa illallista lähti Maria katsomaan potilasta.
+Astuessaan etehisen läpi näki hän kuun valossa Martin tirkistämässä
+pihassa, mutta Marian huomattuansa vetäytyi hän pois syrjään. Seisoiko
+hän siinä verivihollistansa väijymässä? Kauhun valtaamana aikoi Maria
+ensin huutaa vahtia ja kertoa mitä hän oli nähnyt, mutta vähän
+mietittyänsä päätti hän olla väijyvää huomaamatta. Varovaisesti astui
+hän saliin, puhui muutamia sanoja vahdille ja aukasi hiljaa oven. Puut
+pesässä olivat jo puoleksi hiiltyneet, mutta niiden himmeässä valossa
+näki hän Attilan uinailevana. Yhtä hiljaa kuin hän oli tullut, aikoi
+Maria poistuakin, mutta sairas oli herännyt ja pyysi häntä astumaan
+sisään. Maria viritti päreen, pisti sen seinään ja kysyi kuinka hän
+jaksoi. -- Paljon paremmin. Lämpö ja lepo olivat vaikuttaneet
+vahvistavasti.
+
+Maria poisti verisen kääreen, leikkasi pois osan tukkaa ja pesi kasvot
+ja haavan, jonka jälkeen hän asetti uudet kääreet. Leena kantoi sisään
+maitoa ja puuroa, mutta toistaiseksi tyytyi Attila pelkkään maitoon,
+jota juotuansa hän taas laskeutui lepäämään. Maria huomasi, että hän
+todellakin oli paranemaan päin, ja kun Leena oli lähtenyt, kertoi hän
+mitä oli nähnyt ja mikä vaara uhkasi Attilan henkeä. Maria ei voinut
+hetkeksikään tyyntyä niin kauan kuin he olivat ruotsalaisella alueella.
+Hän tunsi Martin ja tiesi, että jos tämä kerran oli saanut päähänsä
+surmata vihollisensa, niin kyllä hän sen tekeekin, jos ei kohtakaan niin
+ainakin sopivalla hetkellä. Sentähden tuntisi Maria itsensä
+rauhalliseksi, jos Attila pääsisi takaisin Viipuriin ennenkuin oli liian
+myöhäistä.
+
+-- Henkeni on Jumalan eikä Martin kädessä, vastasi Attila, mutta samassa
+johtuivat tapahtumat hänen mieleensä. Ruotsalaiset olivat tunkeneet
+rajan yli, Viipuriin oli pari kasakkaa lähtenyt tietoa viemään, mutta
+itse oli hän vielä täällä, manifesti povessaan. Lewenhaupt tapaa hänet
+vangittuna ennemmin tahi myöhemmin, ja silloin on kaikki hukassa. Oli
+siis tärkeätä päästä pois ja vapaaksi. Se ajatus elähytti häntä. Hänen
+täytyi paeta, maksoi mitä maksoi.
+
+Maria oli samaa mieltä ja lupasi tehdä minkä voi. Hänen tähtensä oli
+Attila täällä sairaana ja vankina. Hänen asiansa oli siis vapauttaa
+hänet.
+
+Silloin katsoi Attila tuskallisesti Mariaan: -- Oletko ajatellut mitä se
+maksaa sinulle? Ymmärrätkö sitä?
+
+_Maria._ Kyllä, mutta tahdon tehdä minkä voin sinun tähtesi.
+
+_Attila._ Jos pääsenkin pakenemaan, niin tietäväthän he, että joku on
+auttanut minua. Sinua epäillään kohta, ja sinä olet hukassa.
+
+_Maria._ Silloin jätän sinun tehtäväksesi mitä en ole itse saanut
+suorittaa.
+
+_Attila._ Ei, Maria, se uhri on liian suuri. En voi sillä tavoin jättää
+sinua alttiiksi. Mutta lähtekäämme yhdessä. Rohkenetko?
+
+_Maria._ Kaikessa sinun kanssasi!
+
+_Attila._ Mutta jos meidät saavutetaan, niin on henkesi ja kunniasi
+menetetty.
+
+_Maria._ Sinun kanssasi tahdon kantaa elämän taakkaa ja käydä kuolemaa
+tietä, kestää kaikki mitä niiden välillä saattaa tapahtua, sillä minä
+rakastan sinua. Ellet minua ymmärrä, niin et ansaitse rakkauttani.
+
+_Attila._ Ymmärrän että ansaitset rajatonta rakkautta ja että olet minun
+yhtä varmasti kuin minä olen sinun elämässä ja kuolemassa.
+
+Hän tarttui Marian käteen, piti sitä omassaan ja suuteli sitä. Silloin
+kumartui Maria punastuen ja painoi suutelon hänen huulilleen.
+
+-- Martin kosto, sanoi hän, etsii minua niinkuin sinuakin, mutta sama
+olkoon kohtalomme, ja yhdessä menkäämme sitä vastaan.
+
+Maria lähestyi akkunaa, tarkasti noita pieniä ruutuja, palasi vuoteen
+luo ja sanoi matalalla äänellä: -- Koetan ulkoapäin avata luukut ja
+saada ne raolleen. Sitten täytyy sinun murtaa akkuna ja olla valmiina.
+Jos näet pihalla palavan päreen tahi kuulet naputusta seinään, niin
+silloin on aika.
+
+Attila otti Marian puukon ja kätki sen sänkyyn. Maria lähti huoneesta.
+Etehisessä pysähtyi hän epäröivänä. Onnistuneeko tämä uhkayritys? Eikö
+liene parempi polttaa manifesti ja ilmoittaa kapteenille ja Leenalle
+Martin hankkeet? Eipä, he pitäisivät häntä lapsellisena ja
+liioittelevana ja aavistaisivat hänen rakkauttaan, jota he kiroisivat.
+Ennemmin tahi myöhemmin makaisi Attila kuolleena joko ammuttuna tahi
+miekalla tapettuna, ja hänen kanssaan kukistuisi heidän yhteinen suuri
+tehtävänsä. Tässä ei ole kuin yksi pelastus.
+
+Hänen siinä mietiskellen seisoessaan tuli Leena häntä hakemaan. Hän
+aikoi itse vielä katsahtaa sairasta, ja sitten oli aika käydä levolle.
+Kun Leena palasi tupaan, makasi Maria jo rahilla oven suussa.
+Kapteeninrouva piti sitä huonona sijana ja ehdotti että he tekisivät
+itselleen tilan suureen seinään kiinnitettyyn sänkyyn, mutta Maria
+vastasi vältellen, että hän mieluummin makasi yksin. Sikseensä se jäi,
+ja pian oli Leena syvässä unessa. Hetki oli siis tullut. Marian piti
+nousta, mutta painostava taakka pidätti häntä. Hän tunsi itsensä
+kokonaan voimattomaksi. Mutta sen täytyy tapahtua. Väkivaltaisella
+ponnistuksella nousi hän ja silmäili pimeydessä ympärilleen. Öinen
+rauhallisuus vallitsi kaikkialla, mutta äänettömässä hiljaisuudessa
+kuuli hän oman sydämmensä tykytykset, levottomina, rajuina, ikäänkuin
+olisivat tahtoneet häntä tukehuttaa. Hän ei jaksanut hengittää. Entisyys
+vaati häntä äkkiä tilinteolle isän edessä, tuon isän, joka oli hänelle
+yli kaiken rakas. Mitä hän sanoo? Tämä ajatus sai hänet kovasti
+vapisemaan, ja jääkylmät kädet etsivät jotakin tukea. Mutta näiden
+tunteiden ohessa tuli muitakin vielä valtaavampina, ja ne pakottivat
+eteenpäin. Hänen täytyi ratkaista, ja valitsemisen varaa tässä ei ollut.
+Puoleksi jähmettyneenä mielenliikutuksesta seisoi hän vielä hetkisen
+kuuntelemassa rahin vieressä, mutta sitten hän hiljaa hiipi ulos.
+
+Kylässä oli kaikki hiljaista, ei ketään elävää olentoa näkynyt. Lyhyen
+kävelyn jälkeen joutui hän sille paikalle, jossa he tullessaan olivat
+pysähtyneet ja jossa Martti oli häneen käynyt käsiksi. Hänen edessään
+seisoi metsä synkkänä ja Viipuriin vievän tien leikkaamana, mutta
+sielläkään ei näkynyt mitään vaaraa. Vielä kauemmas hän kuitenkin tahtoi
+tiedustella, ja niin hän kulki eteenpäin. Silloin kuului rahisevaa ääntä
+ja muutaman sylen päässä häämöitti jotakin mustaa, joka liikkui
+edestakaisin. Hänen sydämmensä lakkasi tykyttämästä. Mitä se on? Hän
+seisoi liikahtamatta, tirkisteli, mutta ei rohjennut edetä, kunnes tuo
+outo vihdoin rupesi saamaan jotakin muotoa. Vaikkei hän kaikkea
+erottanutkaan, havaitsi hän kuitenkin, että tuossa oli se reki, jossa
+hän oli tänne tullut. Hevonen oli vielä valjaissa. Säikähtynyt eläin oli
+paennut kylästä päästäksensä kotiin, mutta ohjat olivat takertuneet
+viidakkoon, josta se nyt turhaan ponnisteli vapaaksi.
+
+Siinäpä oli käsi tarjona myrskyssä uppoavalle. Mikä ihmeellinen
+pelastus! Nyt menestyy kyllä kaikki sujuvasti. Maria veti reen esiin,
+vapautti hevosen, sitoi sen puuhun ja riensi takaisin. Hän ei kohdannut
+mitään estettä, ja pian hän seisoi hengästyneenä Attilan akkunan alla
+hiljaa koputtaen. Attila astui ulos, ja niinkuin ajetut hirvet kiitivät
+pakolaiset pois. Sanaa lausumatta istahtivat he rekeen ja nyt laukkasi
+hevonen Viipuria kohti. Vihdoinkin he saattoivat vapaasti hengittää ja
+Maria purskahti itkuun. Hevonen ymmärsi että täytyi tehdä parastansa ja
+lensi kuin siivillä. Puut tien varrella näyttivät ikäänkuin rientävän
+heidän ohitsensa, ja taivaan rannalla valoi kuu lumoavan hopeahohteensa
+heidän tiellensä. Päivän sarastaessa piti heidän olla onnellisina ja
+vapaina.
+
+-- Seis! huusivat äkkiarvaamatta muutamat Turun rakuunat, jotka vaativat
+tunnussanaa. Attila läimähytti hevosta ja onnistui pääsemään ohi, mutta
+ratsumiehet ajoivat takaa huutaen: -- Pysähtykää, muutoin ammumme.
+
+Vastaamatta kohotti Attila piiskansa ja ruoski raivokkaasti hevosta,
+joka jo ponnisti viimeisiä voimiaan. Kaikki riippui hiuskarvasta.
+Silloin pamahti laukaus ja sattui hevosen päähän. He olivat hukassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivän valjetessa Vilajoella istui Maria vankina ja yksinään tyhjässä
+pirtissä. Kädet yhteensidottuina oli hän polvistunut lattialle ja
+nukkunut kyynärpäänsä varaan penkille ja pää siihen nojautuneena. Hänen
+kaunis tukkansa valui alas hartioille ja hän näkyi itkeneen paljon,
+sillä silmät punoittivat ja olivat turvoksissa; äsken kukoistavat posket
+olivat tuhotut, ja koko nuorekkaissa kasvoissa kuvastui tuska semmoinen
+kuin ei koskaan ennen. Ei ollut kuitenkaan hänen unensa siksi sikeä,
+ettei hän olisi herännyt kun Leena kristillisestä laupeudesta tuli häntä
+katsomaan.
+
+Kapteeninrouva silmäili ääneti onnetonta ja istahti odottamaan kunnes
+lapsiparka heräisi. Kertomus Marian paosta Attilan kanssa ja heidän
+palaamisestaan vankeina oli siksi koskenut Leenaan, että hän meni
+tainnoksiin. Siis niin pitkälle oli menty. Voi tuota majuriraukkaa, ja
+entäpä majurinrouvaa! Koskihan tyttären häväistys heihinkin, vaikka
+olivat syyttömiä, ja Maria itse oli tykkönään hukassa. Kuumia kyyneleitä
+valui Leenan poskille, kun hän ymmärsi, että Marian elämä oli ainiaaksi
+turmeltu. Mitä olikaan tähän verrattuna Martin suru morsiamensa
+menettämisestä. Vihollisen soturin vapauttaminen ja lisäksi pakeneminen
+hänen kanssaan -- tämmöisinä aikoina -- sehän oli avointa kavallusta, ja
+tiettyä oli mitä siitä seuraa.
+
+Maria liikahti. Hänen näytti olevan vaikeata herätä, mutta ruumis oli
+väsynyt epämukavassa asennossa ja pakotti häntä ojentumaan suoraksi.
+Auaistuaan silmänsä näki hän Leenan, katseli häntä unen horroksissa eikä
+lausunut sanaakaan.
+
+-- Lapsi raukka! sanoi rouva Löfving vihdoin.
+
+-- Tiedättekö missä hän on? kysyi Maria rauhatonna. Luuletteko että he
+ovat tappaneet hänet?
+
+-- Vielä ei tiedetä kuinka käy. Sotavangit saavat jäädä henkiin, ja
+kohtelu riippuu käytöksestä, mutta nyt on toista. Kuka olisi tätä voinut
+ajatella?
+
+Maria oli vaiti, ja Leena alkoi taas: -- Varoitinhan minä teitä
+vakavasti Viipurissa, mutta ette kuullut minua, Mitä nyt majuri sanoo?
+-- Maria purskahti taas itkuun.
+
+-- Olen puhunut Löfvingille ja pyytänyt häntä esittämään asianne
+mahdollisimman lievänä. Vielä on hän siksi vimmastunut, että on
+yhdentekevää mitä puhuu, mutta jahka ensi kiihtymys asettuu, silloin hän
+kyllä taas muuttuu leppeämmäksi; niin hänen tavallisesti käy. Nyt on hän
+sitäpaitsi pahoin uhossaan saadaksensa asiansa järjestykseen, kun
+armeija saapuu tänne päivällisaikaan. Taistelu yöllä vei paljon aikaa,
+väki on uupunut, mutta miehet uhkaavat vielä tänään lähteä suoraa päätä
+Pietariin vaatimaan takaisin Karjalaa. Sääli tulee noita tämän kylän
+talonpoikaraukkoja, ne eivät tiedä mitä tehdä. Toinen pitää Venäjän
+kruunua laillisena isäntänä, toinen sanoo siksi ruotsalaista, vaikkei se
+olekkaan voinut puolustaa valtakuntaa. Mutta tulkoon mikä loppu tahansa,
+niin aina jäävät köyhät vasaran ja alasimen väliin. Se kruunu, joka
+tänään joutuu tappiolle, vaatii huomenna omansa takaisin.
+
+Maria näytti kuollakseen väsyneeltä, ja tuntui siltä ettei hän oikein
+tajunnut mistä puhe oli.
+
+-- Kreivi Lewenhauptia, jatkoi Leena, sanotaan mainioksi sotajohtajaksi.
+Miehet sanovat, ettei hänen vertaistaan ilmaannu sataan vuoteenkaan.
+
+Maria rupesi kuuntelemaan. -- Saanko siis odottaa isääni tänne tänään?
+kysyi hän.
+
+-- Voi ei, huokasi Leena. Majuri ei tule ollenkaan tänne. Hänet on
+lähetetty Käkisalmeen ratsuväki-osaston kanssa. Kyllä heille sielläkin
+työtä riittää.
+
+Se tieto vaikutti musertavasti Mariaan. Isän saapuminen oli ollut hänen
+ainoa toivonsa. Hän kokonaan luhistui.
+
+-- Ymmärrän kyllä, että tämä on raskasta teille, sanoi Leena leppeästi.
+
+-- Luulin varmaan hänen tulevan, nyyhkytti Maria.
+
+Leena ei tiennyt mitä vastata, ja Maria jatkoi: -- Tiedän kyllä että he
+ampuvat minut. Pyytäkää isääni antamaan minulle anteeksi, en voinut
+muuta tehdä. Minulla olisi niin paljon puhuttavaa omaisilleni -- jota
+eivät aavistakaan.
+
+-- Tahdotteko sanoa sen minulle? Minä kätken mieleeni joka sanan.
+
+-- Ei, Leena kulta. Emme ymmärrä toisiamme. Te käsitätte kaikki toisin
+kuin minä. Mutta viekää Martille viimeinen tervehdykseni. Ehkä tein
+hänelle eilen illalla vääryyttä. Koska kuningas ja valtakunta on antanut
+hänelle anteeksi, olisi minunkin pitänyt. Tähän saakka on se minusta
+näyttänyt mahdottomalta, nyt sen teen mielelläni. Sanokaa hänelle että
+rakastan toista enemmän kuin mitään maan päällä, mutta häntä kiitän
+siitä mitä hän minulle on antanut. Ymmärrän häntä nyt paremmin kuin
+erotessamme, ja toivon vilpittömästi, että hän joskus löytäisi ystävän,
+jota hän tarvitsee ja jolta hän voi saada myötätuntoisuutta ilossa ja
+surussa.
+
+Leena itki, hän ei löytänyt sanoja. Mariakin vaikeni ja vaipui siihen
+puoleksi voimattomaan horrokseen, johon hän sitä ennen oli nukkunut.
+Vähän ajan päästä kuului ohikulkevien miesten meluavia ääniä.
+
+-- Mitä se on? kysyi hän äkkiä.
+
+Leena kurkisti ulos ovesta ja vastasi: -- Ne tulevat taistelupaikalta.
+Ne ovat panneet kaikki putipuhtaiksi. Kuolleet tarvitsevat vaan haudan,
+mutta haavoitetut kaipaavat hoitoa. Niille Löfving tekee mitä hän voi,
+mutta teitä voi yksin Jumala auttaa.
+
+Mykkänä ja surullisena nyykäytti Maria myöntäen päätänsä, ja kyyneleet
+valuivat taas hänen poskilleen. Leena olisi mielellään lohduttanut,
+mutta ei löytänyt sanoja ja kysyi myötätuntoisesti: -- Jos haluatte
+keventää sydäntänne hengelliselle miehelle, niin tuon tänne rykmentin
+pastorin, kun hän saapuu kylään.
+
+Maria katsahti ylös ja pyyhki kyyneleet silmistään: -- Kyllä, silloin
+kun minut viedään kuolemaan.
+
+Tämä ajatus vaikutti hänessä polttavaa tuskaa, hän istahti penkille.
+Hänen äsken herpautunut ruumiinsa kaipasi ilmaa ja valoa.
+
+Leena huomasi hänen tuskansa ja peläten että tuo onneton menee
+tainnoksiin, tarjosi hän hänelle vettä. Maria torjui kupin luotaan.
+
+-- En voi hengittää täällä sisällä. Pyytäkää heitä viemään minua ulos.
+Maallista kevättä en näe enään koskaan, mutta talvikin on kaunis, kun se
+on valoisa niinkuin tänään.
+
+-- Toivotte siis, neiti, saavanne elää yli tämän päivän.
+
+-- Sitä en tiedä. Huomispäivä saattaa olla vieläkin kauniimpi. Kerran
+vielä tahdon kuitenkin seisoa tuolla ulkona sitomattomana ja antaa
+auringon loistaa pääni päälle.
+
+-- Tahdotteko, että puhun siitä miehelleni?
+
+-- Tehkää se, Leena hyvä. Sieluni haluaa päästä pois tästä pienestä
+huoneesta. Minun tekee kovin mieleni päästä ulos. Pyytäkää puolestani.
+Minun on niin raskasta olla.
+
+Leena riensi ulos ja löysi Löfvingin sotamiesten ja talonpoikien
+parissa. Leena odotti kunnes väki oli hajaantunut ja esitti sitten
+pyyntönsä, mutta sai karkean vastauksen: -- Ei!
+
+Leena yritti vieläkin, mutta Maria ei ansainnut mitään laupeutta. Hän
+olisi huonona esimerkkinä kaikille, jos häntä lelliteltäisiin. Eikä
+kukaan tiedä mihin Martti ryhtyisi, jos hän saisi nähdä häntä. Eihän
+häntä voitu sulkea sisään toisen rikoksen tähden, ja kapteenilla oli jo
+ollut kylliksi ikävyyksiä heidän tähtensä.
+
+Leena huokasi hiljaa ja aikoi vetäytyä pois, mutta ajatellessaan Marian
+tuskaa, yritti hän vieläkin. Hän pyysi miestänsä muistamaan, että tyttö
+oli nuori ja rakkauden eksyttämä. Eihän tiedä kuinka hänen rakastajansa
+oli häntä kiusannut. Sitäpaitsi ei pitänyt Löfvingin unohtaa sitä
+hyvyyttä, jota he kaikki, semminkin Martti, olivat nauttineet majurin
+kodissa. Vaikka Maria olisi menetellyt satakertaisesti pahemmin, niin on
+hän kuitenkin majurin ainoa tytär ja hänen kaivatun puolisonsa lapsi.
+
+Kun Löfving vielä pysyi taipumattomana, pyysi Leena että hän itse
+ilmoittaisi Marialle, ettei hänen pyyntöönsä käy suostuminen, -- sillä,
+sanoi Leena, minä en rupea kumoomaan hänen viimeistä maallista
+toivettaan. Sitäpaitsi sanotaan vielä kieltoasi kostoksi siitä mitä
+Martti on kärsinyt hänen tähtensä, enkä soisi että me kumpikaan
+näyttäisimme kansan silmissä halpamielisiltä. Kas tuossa, sanoi hän,
+temmasten oven auki, tuolla hän istuu.
+
+Löfving oli aikeissa lähteä, mutta nähdessään oven auaistuna astui hän
+vastentahtoisesti sisään. Siinä nyt oli tuo ennen niin itsetietoinen,
+nyt kokonaan murtunut nuori nainen, ja se pehmitti Löfvingin karkeata
+mieltä. Semmoisena hän ei ollut koskaan nähnyt Mariaa, tämmöisenä olikin
+hän miellyttävämpi kuin ennen.
+
+-- Mitä haluatte? kysyi kapteeni, ikäänkuin hän ei olisi tuntenut
+Mariaa.
+
+Maria aikoi vastata, mutta kyyneleet tukahuttivat hänen äänensä.
+Löfvingin läsnäolo riisti häneltä kaiken voiman.
+
+Kapteeni huomasi sen ja astui muutamia askeleita lähemmäksi. Sillä välin
+Maria uudestaan toipui ja vastasi: -- Tiedän että minun tulee kuolla, ja
+että lain mukaan sen ansaitsen. Mutta sitä ennen tahtoisin vielä seisoa
+kahleitta ja vapaana tuolla ulkona. Tahtoisin mielelläni nähdä auringon
+ennenkuin sanon elämälle jäähyväiset.
+
+-- Katsokaa siis tuonne! vastasi Löfving viitaten avonaiseen oveen.
+Siellä paistaa aurinko, eikä kukaan estä teitä näkemästä.
+
+Maria kohotti rukoilevana kyyneleiset silmänsä: -- Älkää olko kova,
+Löfving. Suokaa että käteni päästetään siteistä. Olenhan voimaton ja
+aseellisten miesten ympäröimänä, mutta lupaan teille sittenkin, etten
+käy itseeni käsiksi enkä pyri pakoon.
+
+Kapteeni kääntyi mykkänä pois. Hän ei tahtonut enempää kuulla eikä
+nähdä, mutta Maria polvistui hänen eteensä ja rukoili tuskallisesti:
+
+-- Isäni tähden. Hän teiltä kerran kysyy viimeisiä hetkiäni, ja teidän
+on silloin iloista ajatella, ettette kieltänyt viimeistä pyyntöäni.
+
+Sen hetken, muistuttaminen, jolloin Löfvingin tuli laskea tämä
+suruntaakka vanhan majurinsa hartioille, vaikutti ratkaisevasti.
+
+-- Irroita hänen kätensä ja vie hänet ulos! huusi hän vartioivalle
+sotamiehelle. Mutta muista, sinun edesvastuullasi pitää hänen puolen
+tunnin päästä oleman täällä takaisin. Jos hän yrittää pakoon, niin ammu
+hänet. Sen sanottuaan hän lähti.
+
+Kun Maria tuli ulos, silmäili hän ympärilleen, mutta samassa hän
+nojautui olallaan seinään ja nyyhki hiljaa. Tämä liikutus kuitenkin pian
+meni ohi. Päivä oli raitis ja kaunis, koko kylä oli auringon valaisema,
+ja huurteiset puut kimaltelivat mihinkä vaan katsoi. Tämä valoisa
+näköala loi häneen uutta voimaa. Hän kuivasi kyyneleensä ja katseli taas
+ympärilleen. -- Missähän hän on? Tuleeko meidän ainiaaksi erota?
+
+Tukahuttava tuska puristi uudestaan hänen sydäntänsä. Tuolla sisällä oli
+hän kuvitellut, että kun vaan Löfving päästää hänet ulos kävelemään, saa
+hän kyllä pian ja helposti tietää mihin Attila on viety. Nyt hän
+kuitenkin turhaan tähysteli, ei vähintäkään jälkeä siitä, joka oli
+hänelle kaikki. Kysyä hän ei rohjennut, olisi vaan ilkuttu. Sentähden
+nähköön yksin Jumala mitä hän kärsii.
+
+Vähän matkan päässä siitä missä Maria seisoi näkyi pieni lato.
+Sammaltunut ja ajan kuluttama se oli, mutta paremman puutteessa oli
+sinnekin heinät korjattu. Toisen päädyn vieressä seisoi tuuhea mänty,
+jonka oksat vielä eilen olivat lumen painamat, mutta nyt kimalteli
+niissä härmä. Kuinka kaunis oli pieninkin kide sen neulasissa, ja entä
+kuinka kaunis aurinko oli! Se loisti vielä kaikesta huolimatta, niinkuin
+toivo, joka ei sammu. Mutta Marialta oli kaikki hukassa. Pian haihtuu
+Maria Sprengtportin muisto, ikäänkuin häntä ei olisi ollutkaan. Ei häntä
+kukaan muu kaipaa kuin isä, jolle hän niin suuren-suuren surun tuotti,
+ja ehkäpä äitipuolikin, joka joskus kertonee hänen kohtaloansa pienelle
+Yrjö Maunulle. Jaakko itkee hänen kuolemaansa, mutta niin nuorella
+ijällä sellaiset ajatukset pian haihtuvat. Toisten veljien parissa oli
+hän vähän ollut. Mutta Attila? Hän ei unohda ikinä sitä jota hän
+rakasti. Ehkä he kumpikin pian astuvat elämän rajan yli. Missä hän on?
+Mihin he ovat hänet vieneet? Ja taas hän silmäili ympärilleen.
+
+Hänen edessään oli tuo aukea kenttä, jossa niin monet olivat kaatuneet.
+Nyt oli se tyhjä, paitsi että siinä kulki sotamiehiä edestakaisin. Huhu
+Marian öisestä paosta oli joutunut heidänkin korviinsa, ja missä hän
+näkyi, pysähtyivät miehet häntä katselemaan, milloin surkutellen milloin
+ilkkuen. Mitä hän siitä huoli; hänen viimeinen päivänsähän nyt oli
+kulumassa. Hän tiesi ansainneensa kuoleman ja että pian hän menee pois,
+mutta vielä vaati elämä kaipuilleen, tuskineen ja toiveineen oikeutensa.
+
+Huolimatta ympäristönsä tarkastavista katseista lähestyi hän latoa ja
+pysähtyi sen nurkkaan. Vankat tikapuut nojasivat sen ränstynyttä kattoa
+vastaan. Koko tuo hökkeli näytti niin pörröiseltä ja surkealta kuin
+olisi se saanut kyliänsä elämän levottomuudesta. Mutta sen harjalta
+näkyi koko kylä. Ehkä voisi Maria sieltä huomata jonkun jäljen siitä
+jota hän etsi.
+
+Pikaisesti tutkittuansa lahonneita pienoja astui Maria vitkalleen niitä
+myöten katolle ja sitten harjan yli toiselle puolelle. Vartioiva
+sotamies seurasi häntä ihmettelevin katsein ja pyssynhana vireillä.
+Hänen vankinsa oli ehkä rohjennut enemmän kuin oli luvallista.
+
+Yhä useampia kokoontui kentälle katselemaan katolla seisovaa vangittua
+neitiä. Enimmät pysyivät loitommalla, näkyihän se sinnekin. Mutta mitä
+hän siellä aikoi? Miksi hän seisoi liikahtamatta, katse taivaaseen
+kohotettuna, ikäänkuin olisi hän siellä huomannut jotakin, jota muut
+eivät nähneet. Valoisana ja selkeänä kaareili avaruus hänen yllään,
+auringon säteet taittuivat korkeassa ilmassa muodostaen utukuvia
+äärettömään näköalaan siniselle, punertavalle ja keltaiselle taustalle.
+Tämä kauneus hurmasi Mariaa, ja mieli täynnä pyhyyden ja
+kuolemattomuuden tunteita haudan toisella puolella rukoili hän: Jumala,
+turvani! Tulen luoksesi kaikkien hylkäämänä ja avutonna. Ota minut, älä
+ylönanna minua. Suojele nyt ja kuolemassakin. Suojele häntäkin. Auta
+meitä ijankaikkiseen elämään.
+
+Hän hengitti helpommin. Siitä kalliosta häntä ei karkoita kukaan.
+Kaikkivaltias oli sanassaan itse luvannut varjella kaikkia, jotka
+pakenevat hänen luoksensa. Mikä autuus kun saa kallistaa päänsä häneen,
+joka voitti maailman ja jolla on taivaan ja kuoleman avaimet. Köyhänä
+Maria lähti hänen luoksensa. Hänen korkein onnensa oli muuttunut hänen
+korkeimmaksi surukseen ja vienyt heidät hautaan. Mutta Jumala, joka
+lähetti rakkauden maailmaan, näki hänen sydämmeensä ja tiesi, että jos
+hän oli syyllinen, oli hän sitä sentähden että oli rajattomasti
+rakastanut. Sen rakkauden kautta oli hän kasvanut suureksi ja tuntenut
+itsensä kutsutuksi julistamaan hänen tahtoansa. Herran ääni oli kuulunut
+hänen sielussaan ja kehoittanut häntä palvelemaan kansaansa. Jumalan
+käskyä oli hän tahtonut julistaa, tuottakoon se iloa tahi surua,
+korkeutta tahi alhaisuutta, häpeätä tai kunniaa, elämää tai kuolemaa.
+Kaikkea oli hän valmis kestämään, kunpa vaan hänen sallittaisiin olla se
+valittu, joka virittää uuden ajan. Mutta nyt hänet temmattiin
+tehtävästään pois, ja Attilankin täytyy kuolla. Kun he kumpikin olivat
+poissa, kuka silloin tien raivaa uudelle, vielä syntymättömälle
+Suomelle, ja kuka rakastaa tätä raivaamistyötä niinkuin he?
+
+Se ajatus, että hän ensi keväänä makaa maan mullassa, tuntui
+musertavalta, sillä silloinhan keisarinna aikoo juhlallisesti esittää
+ehdotuksensa. Miksi sitä viivytetäänkin kevääseen asti? Onhan elämä niin
+lyhyt sillekin, joka kantaa kruunua päässään. Nyt olisi manifestin
+pitänyt olla täällä. Nyt olisi hänen, Maria Sprengtportin, pitänyt saada
+levittää sen lehtiä ja selittää sen sanoja kansalle.
+
+Äsken niin kirkkaana kohotettu katse aleni kenttään, ja kaikkialla
+kohtasi se kysyväisiä, tuijottavia talonpoikia, sotamiehiä, naisia ja
+lapsia. Kaikki seisoivat odottamassa; -- miksei hän puhuisi heille?
+
+-- Tulkaa tänne! huusi hän nostaen oikean kätensä. Tulkaa kuulemaan
+sanani ennenkuin minut viedään kuolemaan! Kun Lappeenranta
+valloitettiin, jouduin vangiksi ja minut vietiin Viipuriin. Jumala
+lähetti minut sinne kokeakseni sellaista mitä ei kukaan aavista. Ruotsin
+viholliset olivat minulle niin suopeat kuin jos olisimme olleet ystäviä,
+ja Venäjän keisarinna päästi minut vapaaksi. Keisarinna Elisabet suo
+meille hyvää ja tarjoo meille ystävyyttänsä. Hän kantaa pohjoismaiden
+mahtavinta kruunua ja tahtoo käyttää valtansa auttaaksensa Suomea, sillä
+hänen sydämmensä kärsii, kun hän muistaa mitä me olemme kärsineet. Se
+päivä on tulossa, jolloin hän ehdottaa, että me ruotsalaisen Suomen
+asukkaat eroamme Ruotsista ja otamme Venäjän suojassa omat kohtalomme
+omiin käsiimme.
+
+Väki oli vaijeten kokoontunut kuulemaan mitä hänellä oli sanottavana.
+Marian sanat synnyttivät ihmettelyä ja hämmästystä, mutta ei kukaan
+keskeyttänyt häntä ennenkuin hän puhui Ruotsista eroamisesta. Silloin
+kuiskasi muuan sotamies kumppanilleen: -- Lieneekö hänessä perkele?
+
+-- Mitä hän puhuu? kysyivät toiset, ja sitten kävivät nuo sanat suusta
+suuhun.
+
+-- Älkää sanoko, huusi Maria, ettemme voi emmekä tahdo. Valehtelisimme
+siten esi-isiemme haudan edessä ja niiden edessä, jotka meidän jälkeemme
+perivät tämän maan. Olkaamme yksimielisiä, sillä ensi keväänä kutsutaan
+Suomen säädyt kokoon neuvottelemaan siitä, mikä meille on parasta.
+Rauhassa saamme sitä tehdä keisarinnan hyvyyden suojassa, hän kun ei
+tahdo enään nähdä vertamme ja kyyneleitämme, vaan takauksena sanoillensa
+antaa meille Viipurin takaisin.
+
+Väki katseli häntä epäröiden. Oliko niin paljon jalomielisyyttä kruunun
+kantajassa? Saattoiko se, joka itse oli mahtava, sääliä tätä turvatonta
+surujen maata? Mitä uskoa?
+
+-- Tietääkö kuningas tästä mitään? kysyi eräs sotamies. -- Mitä arvelet?
+
+-- Kuningas? toisti Maria. Oletteko miehiä? Vai ettekö tahdo minua
+ymmärtää? Kuninkaan kanssa en ole neuvotellut, mutta hän tietää mitä
+olemme kärsineet, ja jos hänellä on sydän, niin täytyy hänen iloita,
+että kansa, joka hänen sotiensa kautta on joutunut perikadon partaalle,
+toisen valtakunnan toimesta saa semmoisen avun, että se vielä voi elää.
+Käsitättekö mitä se merkitsee, että Suomi Venäjän suojassa saa säilyttää
+mitä sillä on. Kansan vero käytetään silloin itse kansan hyväksi, ei
+enään viedä yhtäkään pojistanne rajan ulkopuolelle sotaan vieraisiin
+maihin, eivät vieraat miehet estä suomalaisten valtiopäivämiesten toimia
+oman maan vaurastumiseksi. Ei mikään veri enään punaa kenttiämme. Sodan
+pauhun sijaan soivat rauhan äänet, ja maasta, jota kyyneleemme ovat
+kostuttaneet, nousee rikkaita satoja. Vapaana, tarmokkaana ja
+onnellisena on Suomi kukoistava oman kirkkonsa ja omien lakiensa
+suojassa, jos vaan olemme yksimielisiä ja osoitamme että hyvin voimme
+suoriutua ilman holhoojaa, ja että palvelusaikamme Ruotsin kuninkaan
+luona on lopussa.
+
+Taas seisoi väki epäröivänä. Ei sentähden, että olisi pidetty näitä
+loistavia tulevaisuuden kuvia mahdollisina. Eihän tyhjä pala, eivätkä
+moiset tuulentuvat tule kysymykseen. Ei, mutta oliko tuo nainen hullu
+vai perkeleen lähettämä? Vai oliko se epätoivoinen yritys makeilla
+sanoilla pelastaa henkensä?
+
+-- Kunpa vaan tuo ei olisi yksi niitä, jotka aikovat myydä maamme,
+lausui vanha talonpoika, joka samoin kuin muutkin oli kuullut, että
+venäläiset rahat olivat tuhonneet Lappeenrannan.
+
+Ukon sanat iskivät sytyttävänä kipinänä sotamiesten mieliin. Ukko oli
+oikeassa. Majurintytär oli Viipurissa muuttunut toiseksi kuin mitä hän
+ennen oli ollut. Tai ehkä hän jo Lappeenrannassa ajoi herrojen asioita.
+Venäläinen linnanpäällikkö oli ehkä palkannut hänet viettelemään
+armeijaa. Ja kuka tuo komea herra oli, jonka kanssa hän aikoi paeta?
+Hänelle ehkä annetaan koko Suomi lahjoitusmaaksi, jos hänen onnistuu
+houkutella kansa luopumaan laillisesta kuninkaastaan.
+
+-- Astukaa alas, neiti Sprengtport! huusi Löfving, joka kaukaa huomasi
+hänet. Alas toki, en vastaa enään hengestänne.
+
+-- Ei ole tarviskaan, vastasi Maria, sillä nyt on sanottu se mikä oli
+sanottava, se mikä ei enään voi kuolla. Elävinä siemeninä liitelevät
+sanani ilmassa etsien sydämmiä, joissa voivat itää. Joka kerta kun niitä
+tahdotaan tukehuttaa, tunkevat ne valittaen ihmisten mieliin. Kun
+yritetään niitä tappaa, kätkeytyvät ne maahan ja juurtuvat siellä,
+orastaaksensa kenenkään aavistamatta ja pakottaen ihmisiä rakastamaan
+niitä samalla rakkaudella kuin minäkin. Suomalaiset, rakastakaamme ja
+hoitakaamme omaamme!
+
+-- Alas kavaltaja! huusi Löfving kaukaa.
+
+-- Hirteen hänet! vaativat sotamiehet. Hän aikoo myydä ja kavaltaa
+meitä. Hirtettävä hän on! -- Ja samassa juoksi kaksi miestä tikapuille.
+Vahti tahtoi estää heitä, sillä lahonnut katto saattoi luhistua, mutta
+uhaten: tahdotko pelastaa hänet? työnsivät he hänet pois. Marian luo
+päästyänsä tarttui toinen hänen käsivarteensa, mutta Maria tempautui
+irti sanoen:
+
+-- Tiedän tieni ja seuraan vapaaehtoisesti, mutta antakaa minun käydä
+yksin.
+
+Miehet kuitenkaan eivät siitä huolineet ja torjuivat väkivaltaisesti
+hänen yrityksensä päästä vapaaksi. Silloin ilmaantui Marttikin katolle.
+Mistä hän tuli, sitä ei tietänyt kukaan muu kuin Maria, joka oli nähnyt
+hänen kiipeävän pitkin mäntyä ladon päädyn vieressä.
+
+-- Pois! huusi hän. Antakaa hänen olla. Antaa hänen mennä.
+
+-- Vai niin, tiuskasi eräs sotamies, tekö autoitte häntä pakenemaan!
+Kavaltaja.
+
+Martti veti miekkansa ja iski solvaajaa, niin että tämä kellahti maahan.
+Toinen näki kumppaninsa haavoitettuna ja syöksyi Marttia vastaan, mutta
+tämä hurjasti pisti ja löi.
+
+-- Mielettömät! huusi Löfving, kohta alas, ihan paikalla! Muutoin ammun
+teidät kaikki! -- Ja varoitukseksi laukasi kapteeni pyssynsä. Luoti
+lensi ilmaan, mutta palava pyssyntulppa putosi heiniin ja sytytti ne.
+Tuulenpuuska lisäsi tulta, joka leimusi katolle. Silmänräpäyksessä oli
+kaikki umpiliekissä. Sotamies riensi tukehuttavan savun sisästä
+tikapuille, jotka hajosivat, ja hän syöksyi alas. Martti koetti
+tavoittaa Mariaa, mutta liekit erottivat heitä. Savu, tuska ja kuolema
+pimittivät Marian silmiä, hänen vaatteensa syttyivät Marttikin oli tulen
+vallassa, mutta hän sieppasi Marian kainaloihinsa paetaksensa jos
+mahdollista. Tukehtumaisillaan kuiskasi hän: -- Sittenkin lähdemme
+yhdessä!
+
+Ympärillä seisovat odottivat tuskissaan heidän poistumistaan. Mutta kun
+tuuli hetkeksi ajoi savun syrjään, nähtiin heidät vielä katolla.
+
+-- He palavat! he hukkuvat! huudettiin, mutta kukaan ei ryhtynyt heitä
+pelastamaan. Löfving yksin riensi paikalle. Hänkin yritti tikapuille,
+mutta kun ne olivat rikkuneet, koetti hän kiivetä pitkin mäntyä, jonka
+latva jo oli tulessa.
+
+-- Älkää menkö sinne, kapteeni, huudettiin hänelle, menette kuolemaan.
+-- Mutta Löfving ei siitä välittänyt. Mänty paloi ja ratisi, savu
+tupruili Löfvingin pään yli, ja kuumuus oli sietämätön, mutta mitään
+tuntematta kiipesi Löfving ylöspäin.
+
+-- Tulkaa pois, kapteeni. Jo on liian myöhäistä. Kuolema siellä perii,
+huudettiin taas.
+
+-- Mies on hullu! supisivat sotamiehet. Käykäämme häntä pelastamaan!
+
+Miehet riensivät vetämään kapteeniansa pois. Samassa romahti katto alas
+ja Löfving kaikkien kauhuksi putosi pyörtyneenä maahan. Sieltä
+kannettiin hänet Leenan luo, joka ei ollut hennonut seurata Mariaa eikä
+aavistanut mitä oli tapahtunut.
+
+Ne kaksi, jotka hukkuivat liekkeihin eivät enää kärsineet, mutta heidän
+rovionsa ympärillä seisoivat elossa olevat valittaen. Kukaan ei enään
+muistanut mitä he olivat rikkoneet, itsekukin ajatellen omaa
+syyllisyyttään siunasi heitä, jotka nyt astuivat sen tuomioistuimen
+eteen, jossa inhimillinen oikeus lakkaa. Kalman hiljaisuus vallitsi, ja
+kauhusta kalpeina poistui väki paikalta. Silloin kajahti torventoitotus
+ilman halki ja sai poislähtevät pysähtymään, ja samassa näkyi kaksi
+ratsastavaa sanansaattajaa. He toivat käskyn kreivi Lewenhauptilta, että
+Löfvingin piti väkineen viipymättä palata Ruotsin armeijaan
+Säkkijärvelle.
+
+
+
+
+II Luku.
+
+Uusi päällikkö.
+
+
+Kun kreivi Lewenhaupt Tukholmassa määrättiin ylipäälliköksi vastaisessa
+sodassa, tahtoi hän viipymättä lähteä Suomeen, mutta kun hänen
+valtiopäivillä istuvat ystävänsä halusivat pidättää häntä kunnes kaikki
+asiat olivat ratkaistut ja sotajulistus allekirjoitettu, päätti hän
+jäädä. Vasta Elokuun 23 p:nä, samana päivänä jolloin Wrangel ponnisteli
+epätasaisessa taistelussa, purjehti Lewenhaupt Tukholmasta. Kaartin ja
+muiden rykmenttien piti myös lähteä, mutta upseerit tekivät tenää, ja
+monet pyysivät virkaeroa, niin että lähtö tapahtui vasta 27 päivänä.
+Lewenhaupt väkineen astui maihin Haminassa, ja millä toiveilla Ruotsissa
+odotettiin hänen sotaisia urostöitänsä, pääsi ilmoille muun muassa
+seuraavissa säkeissä:
+
+      Taashan taivaan aurinkoinen
+      Säteitänsä lähettää,
+      Ja se Svean vielä pukee
+      Purppuransa loistohon.
+
+      Sulle kunnia valmistelee
+      Maineen, jok' ei unohdu,
+      Urostöitäs mainioita
+      Jälkimaailma ylistää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun ruotsalaiset sotajoukot saapuivat Haminaan, oli kurjuus Suomessa yhä
+lisääntynyt. Tuntuva puute oli kaikkialla ruokavaroista, hevosista ja
+rehuista, ja ihmiset Lappeenrannan onnettomuuden tähden epätoivossa.
+Tieto tästä tappiosta oli saattanut mielet niin kovaan kuohuun, että
+kerrottiin ihmisiä äkkiä kuolleen sen surusanoman kuullessaan, ja
+itsekukin luuli, että nyt ovat taas isonvihan kauhut uudistumassa. Siinä
+syy miksi asukkaat suurella vastenmielisyydellä näkivät yhä uusien
+sotajoukkojen tuloa, niin että täkäläiset ruotsalaisetkin vastaanottivat
+tulokkaita haukkumasanoilla ja katkerasti soimaten kuningasta ja
+säätyjä. Moni suorastaan sanoi mieluummin tahtovansa olla Venäjän kuin
+Ruotsin alamaisena. Kun saapui tieto uusien sotajoukkojen tulosta,
+pakenivat talonpojat hevosineen metsiin, pelastaaksensa erämaissa sen
+vähän mikä heillä vielä oli tallella, ja luultiinpa itse maaherroissakin
+huomattavan kylmäkiskoisuutta. Suomalaiset sotamiehet napisivat ääneen,
+kun heitä hellittämättä rasitettiin linnoitustöissä Haminan
+ulkopuolella, sillä eihän ihmisvoima saanut näitä valleja kestäviksi. Se
+löysä hieta, jota niihin lakkaamatta kasattiin, vieri taas alas, ja tämä
+toivoton työ sai vihdoin sotamiehet täydelliseen raivoon.
+
+Syyssateet valuivat alas virtoina, ja ilma kävi päivä päivältä
+viileämmäksi, mutta asumusten hankkimista ei oltu ajateltukaan. Armeijan
+täytyi sentähden turvautua maakuoppiin, joiden kosteudessa vaatteet
+homehtuivat käyttäessäkin. Ruokatavarain puute ja hävittävä ruttotauti
+kävivät päivä päivältä uhkaavammiksi, miehiä kuoli tuhansittain, ja
+vaikka kaivettiin 1,000 kyynärää pitkiä, 6 kyynärää leveitä ja 4
+kyynärää syviä hautoja, eivät nekään riittäneet. Ruumiit täyttivät
+haudat liiaksi, ja henkiin jääneet näkivät niistä milloin käden, milloin
+jalan pistäyvän ilmoille.
+
+Kaikki tämä teki elämän Hattujen iloisille veikoille aivan toiseksi kuin
+miksi he sitä olivat kuvanneet, ja pian rupesivat vilkasverisimmätkin
+huomaamaan aseman kolkoksi. Talvi teki tuloa jo marraskuussa. Armeijan
+muonat olivat jääneet Turkuun, Helsinkiin ja Porvooseen, mutta niitä ei
+voitu enää kuljettaa meritse, eikä maata myöten kuljettamista varten
+ollut hevosia. Lewenhaupt ei luullut voivansa ruveta hyökkäykseen, ja
+kun ei käynyt edes pitää joukkoja koossa, päätti hän sijoittaa ne
+talvimajoihin, niinkuin venäläiset olivat tehneet. Likeisimmät rykmentit
+saivat palata ruotuihinsa, ja toisia hajoitettiin pitkin Uuttamaata,
+Hämettä ja Turun lääniä aina sen mukaan kuinka muonavaroja oli
+saatavissa.
+
+Mutta se lepo ei tullut pitkäaikaiseksi. Hajoitetusta armeijasta
+kutsuttiin äkkiä kokoon 7,000 miestä, ja Marraskuun 19 p:nä marssi
+Lewenhaupt Venäjän rajaa kohti. Sanottiin ruotsalaisen armeijan kunnian
+vaativan, että sen ennen talvimajoihin menoansa ensin piti käydä
+vihollista vastaan, siten näyttäen valheeksi niiden ulkomaalaisten
+kirjeenvaihtajien kuvaukset, jotka enimmiten Venäjän palkkaamina
+väittivät Ruotsia kykenemättömäksi suoriutumaan tästä sodasta.
+
+Niiden joukossa joihin raivoava rutto oli tarttunut olivat myös Hubert
+ja Segebaden. Siitä syystä ei kumpikaan päässyt Lewenhauptin muassa
+hänen ensimmäiselle sotaretkelleen. Se oli surun aiheena sekä noille
+sairaille että heidän ystävilleen. Nyt olivat kuitenkin nuoret sankarit
+jotensakin toipumaan päin. Segebaden jo liikkui ulkonakin, ja Hubert oli
+aikeissa yrittää samaa hänkin, mutta kun ehkä oli paras olla
+hätäilemättä kylmänä vuodenaikana, kokoontuivat kaupunkiin jääneet
+ystävät hänen asuntoonsa viihdyttämään hänen maltittomuuttansa ja
+mahdollisuuden mukaan haihduttamaan painostavaa ikävyyttä.
+
+Nyt kuten ainakin kohdistui useimpien keskustelu suurpoliittisiin
+kysymyksiin. Ylipäällikkö oli niissä keskustana, eikä Segebaden väsynyt
+ylistäessään tämän ihailtavan miehen ansioita:
+
+-- Missä tavataan mies, jota selvän käsityksen, jalon ajatusmuodon,
+hyvyyden, rehtevyyden, itsensäkieltämisen, urheuden ja isänmaanrakkauden
+puolesta kävisi vertaaminen Lewenhauptiin? Ajatelkaapa vaan sitäkin,
+että hän, vaikka itse on aatelismies, 1734 vuoden valtiopäivillä puhui
+aatelin ylellisistä vaatimuksista ja koetti supistaa niitä yleisen hyvän
+eduksi. Minä en olisi mahdollinen semmoiseen suureen ja ylevään
+itsenikieltämykseen.
+
+Toverit yhtyivät Segebadenin kanssa ihailemaan jaloa ylipäällikköä, ja
+itse kukin riensi kertomaan jotakin niistä ansioista, joista tätä suurta
+miestä tähän aikaan kaikkialla ylistettiin. Niinpä tiesi yksi, että
+Lewenhaupt joillakin edellisillä valtiopäivillä oli esiintynyt vapaan
+valtiolaitoksen ja yksinvallan supistamisen hartaana puolustajana.
+Toinen muisti, että säädyt 1734 vuoden valtiopäivien jälkeen tahtoivat
+saada hänet ylennetyksi kenraaliluutnantiksi, mutta hän oli kieltänyt,
+koska ei tahtonut sivuuttaa vanhempia kumppaneita. Vieläkin yksi kertoi,
+että hänelle samaan aikaan oli tarjottu 15,000 hopeataalaria
+pöytärahoiksi, mutta itse hän ne vähensi 12,000:teen. Nuorten ihailu oli
+niin yksimielinen ja vilpitön, ettei yksikään ääni kuulunut tätä yleistä
+kiitosta vastustavan, ja kuten ainakin myönnettiin, että Lewenhaupt
+selvemmin kuin yksikään muu Ruotsin suurmiehistä oli luotu johtamaan
+sotaa Venäjätä vastaan.
+
+Siten oli nyt päästy päivän polttavimman kysymyksen alalle, ja Segebaden
+johti keskustelua nytkin semmoisena, joka ihmeellisesti oli tutustunut
+ei ainoastaan yleiseen asemaan vaan vieläpä kaikkiin yksityiskohtiin,
+joista muilla ei ollut aavistustakaan. Hän esitti suurella varmuudella
+syyt Lewenhauptin äkkipikaiseen lähtöön Venäjän rajalle ja antoi
+sensuuntaisia viittauksia, että arvoitus oli helposti niiden
+ratkaistavissa, jotka tunsivat asianhaarat perinpohjin. Hän oli paremmin
+kuin koskaan selvillä siitä, että tekeillä oleva sotaretki paremmin kuin
+mitkään entiset urostyöt valaisisi ja todistaisi ylipäällikön
+erinomaista nerollisuutta.
+
+Sellaisilla puolihämärillä viittauksilla sai tuo kaikkitietävä
+nuorukainen yleisen uteliaisuuden herätetyksi. Ne, jotka olivat
+seisoneet loitommalla, lähestyivät, ne jotka olivat pelanneet heittivät
+kortit ja noppaset sikseen, voidaksensa häiritsemättä kuunnella puhetta.
+
+Segebadenin sydän paisui ilosta ja ylpeydestä, ei niin paljon siitä,
+että hän tiesi enemmän kuin muut, vaan sentähden, että hän nyt sai
+esittää toiveittensa ihannetta, kreivi Lewenhauptia koko loistossaan ja
+suuruudessaan.
+
+-- Tiedättehän, alkoi hän taas, että aina tsaari Pietarin kuolemasta
+saakka ja sitäkin ennen on valtaistuimen perimisestä asiat olleet niin
+ja näin. Ensiksi kävi suuriruhtinas Aleksejn pahasti, niin ettei hänestä
+ollut kysymystäkään, jota paitsi hän kuolikin. Tsaarin jälkeläiseksi
+tuli hänen puolisonsa Katarina I, mutta hänkin kuoli hallittuansa pari
+vuotta, ja hänen jälkeensä nousi valtaistuimelle hänen poikansa poika
+Pietari Aleksejevitsh, mutta sitten kuoli hänkin. Sitten seurasi
+järjestyksessä tsaarin veljenpojat sukulaisineen, ja monien kohtaloiden
+jälkeen julistettiin Venäjän keisariksi pieni Iivana, joka vielä makaa
+kehdossa.
+
+-- No niin, mutta mitä se tähän kuuluu? Tuohan kyllä tiedettiin.
+
+-- Älkää hätäilkö! pyysi Segebaden rauhoittaen. Kyllä tiedätte että
+Iivana tuli keisariksi ja että hänen äitinsä Anna johtaa hallitusta
+hänen puolestaan. Tiedätte myöskin, että asiasta syntyi rettelöltä,
+mutta minä yksin tiedän, että tyytymättömyys vallitsee kaikkialla.
+Kaikki järkevät ihmiset Pietarissa ovat sitä mieltä, etteivät he tahdo
+olla saksalaisen Anton Ulrik Braunschweigiläisen puolison eikä hänen
+pienen poikansa hallittavina, semminkin kun tämä on vaan tsaari Pietarin
+veljentyttären tyttärenpoika.
+
+Segebaden vaikeni ja katseli kysyväisenä ympärillensä. Kaikki myönsivät,
+että tyytymättömyys oli käsitettävissä, mutta koska tsaari Pietarin
+poika ja pojanpoika olivat haudassa eikä likempää perillistä ollut, niin
+tottakai täytyi käydä niinkuin käynyt on.
+
+-- Eipä! huudahti Segebaden virkeästi. Juuri sentähden, ettei saa mennä
+sillä tavoin, on Lewenhaupt nyt matkalla Pietariin.
+
+-- Sen tähden?! Minkätähden?! Kuinka?! -- kuului kaikilta tahoilta.
+
+Segebaden kasvoi yhä mahtavammaksi jatkaessaan: -- Tsaari Pietarin
+puoliso peri miehensä kruunun, ja saattaahan hänen tyttärensä Elisabet
+samoin periä sen äitinsä jälkeen.
+
+-- Tottakai! Tietysti!
+
+-- No niin, siten ajattelevatkin järkevät Pietarissa, mutta valta ei ole
+niiden käsissä. Sentähden tahtoo Lewenhaupt ajaa heidän asiatansa ja
+auttaa suuriruhtinatarta hänen isänsä valtaistuimelle.
+
+-- Vai niin! Vai sen tähden. -- Nythän oli saatu langan päästä kiini,
+eikä yrityksestä ollut sanottavana muuta kuin hyvää, sillä sehän voisi
+tuottaa onnea sille, joka siihen oli ryhtynyt.
+
+Hubert oli ainoa joka ei riemuinnut. -- Eiköhän olisi ollut parempi,
+arveli hän, että pietarilaiset olisivat saaneet itse suorittaa asiansa,
+kuin että armeija pantiin alttiiksi talviretken aavistamattomille
+seurauksille.
+
+Mutta Segebadenista oli juuri tuo aavistamaton loistokohtana
+ylipäällikön suunnitelmassa.
+
+-- Luuletteko te, kysyi hän reippaana ja iloisena, että mies semmoinen
+kuin Lewenhaupt tekee mitään hullua tahi astuu semmoisen askeleen
+turhinpäin? Se, mitä hän jo on saavuttanut, on siksi suurta, ettei häntä
+koskaan voida kylliksi palkita.
+
+-- Mutta, rohkeni Hubert inttää, kuka takaa, että hän sillä tekee
+palveluksen Ruotsille?
+
+-- Sen takaan minä, joka tiedän mitä hän jo on saanut aikaan. Tuskin
+sitä vielä voi kuiskatakaan, mutta sanon sen kuitenkin teille:
+Suuriruhtinatar Elisabet on otettu vangiksi, ja nyt ehdottaa Lewenhaupt,
+että Elisabet hänen avullaan ottaa Venäjän valtakunnan haltuunsa.
+
+-- Sepä! Vai niin!
+
+-- Mutta korvaukseksi vaatii hän, että Venäjä luovuttaa Ruotsille kaikki
+mitä tsaari Pietari on meiltä riistänyt.
+
+Nyt nuoret eivät enään voineet hillitä tunteitaan. Hurmauksen vallassa
+puhkesi heidän onnellisista sydämmistään raikas eläköön ylipäällikölle
+ja hänen suunnattomalle urostyöllensä.
+
+Hubert oli, samoin kuin muutkin, iloisen hämmästyksen vallassa, mutta
+vähitellen syntyi hänessä taas arveluita, ja hieman epävarmana esitti
+hän aran kysymyksen: lieneekö varmaa että suuriruhtinatar suostuu
+siihen.
+
+Segebadenista oli suorastaan naurettavaa, että sitä epäiltiinkään.
+Kukahan ikinä lienee ollut kahden vaiheella, kun on valittavana vankeus
+vieraassa maassa tai isäin valtaistuin?
+
+Hubert myönsi kyllä tämän oikeaksi, mutta kuka takaa, etteivät mahtavat
+Pietarissa riennä vapauttamaan ruhtinatarta ansaitaksensa itse
+palkinnon? Sitäpaitsi onhan pieni Iivana --
+
+Pitemmälle hän ei joutunut, sillä oven aukasi vanha invaliidi, joka
+verkalleen ja juhlallisesti astui huoneeseen ilmoittamaan alakuloisena
+Ruotsista saapuneen tiedon, että kuningatar Ulrika Eleonora oli kuollut.
+Sitä paitsi oli Venäjän puolelta kuultu, että kreivi Levenhaupt oli
+saapunut Säkkijärvelle, mutta että hän kohta oli peräytynyt palatakseen
+kotiin. Sekä hän itse että osa armeijaa oli jo tänä iltana tuleva
+Haminaan.
+
+Nämä odottamattomat uutiset syrjäyttivät kaikki muut puhelut, ja
+mielissä vaihteli suru ja ilo. Mutta olihan kuningatar vanha, hänellä ei
+ollut lapsia, ja vaikka kysymys valtaistuimen perimisestä oli Ruotsissa
+polttava, oli se täällä oleville vielä kaukaisuudessa häämöittävä.
+Toista oli Lewenhauptin. Hänen suurtyönsä oli suoritettu, ja uusi aika
+oli hänen kauttansa koittava. Nythän täytyi olla mukana, ja kaikki
+syöksyivät ulos. Hubertkin, vaikka hän vielä oli heikko sairautensa
+jälkeen, riensi toverien perässä.
+
+Oli viikko ennen joulua. Talvi oli paraillaan, ja Haminan vartiaväki
+kulki tavattoman reippaan näköisenä hengittämässä raitista ilmaa.
+Painostava elämä Suomessa oli niin räikeänä vastakohtana sille iloiselle
+ajalle, jolloin ritarihuoneessa, kahviloissa ja Tukholman hauskoissa
+seurapiireissä äänestettiin sotaa, että monikin ei luullut enään
+voivansa kestää. Mutta nyt olivat surut poistuneet, sillä matkustavilta
+talonpojilta oli kuultu, että Lewenhaupt oli kotimatkalla, muassaan niin
+runsas saalis, ettei mistään saatu tarpeeksi hevosia sen kulettamiseen.
+Lukemattomia vankeja oli saatu, ja niiden joukossa komea nainen.
+Talonpojat olivat itse nähneet, että hän itki ja koki peittää kasvonsa.
+Ihmeitä saadaan kuulla ennen iltaa, ja nyt piti näytettämän loistavalla
+vastaanotolla, että ymmärrettiin pitää päällikön loistavaa sotaretkeä
+oikeassa arvossa ja että haluttiin seurata häntä vastaisissa loistavissa
+voitoissa.
+
+Segebaden ystäviensä etupäässä suuntasi kulkunsa kaupungin portille.
+Sinne oli jo kokoontunut väkeä, ja toivorikkailla katseilla silmäilivät
+he toinen toistansa, yhä useampien rientäessä paikalle kirjavana
+joukkona. Heidän edessään aukeni kinosten välillä Viipuriin vievä tie,
+ja kummallakin puolella seisoi havumetsä tuoreena aamun valossa. Puiden
+viheriä nousi kauniina valkosesta lumesta, ja suurina punasina terttuina
+pihlajissa riippuvat marjat, jotka kimalsivat kelmeässä auringonvalossa,
+lisäsivät luonnon komeutta. Tätä nähdessä syntyi nuorissa sankareissa
+ajatus käyttää näitä luonnon tarjoomia koreuksia juhlalliseen
+tervehdykseen voitonsaajalle.
+
+Segebadenin kehoituksesta kokoontui tuo iloinen joukko tienvarrella
+olevaan linnansarveen. Neuvoteltiin, ja pian oli päätöskin tehty. Tien
+yli kohosi äkkiä komea kuusista ja männyistä rakennettu kunniaportti.
+Yhteen taivutetut puun latvat muodostivat mahtavan kaaren, jonka sivusta
+ja holvista riippuvat pihlajanmarjat lisäsivät laitoksen juhlallisuutta.
+Ylimpänä liehui sinikeltainen lippu.
+
+Tämä komea tervehdyslaitos antoi uutta vauhtia voittohuhuille, ja pian
+tiesi jokainen jotakin Lewenhauptin menestyksestä. Moni kaupungin asukas
+oli itse puhutellut matkustavia talonpoikia, toiset olivat kuulleet
+heidän uutisiansa niiltä, jotka olivat heitä puhutelleet, ja vieläkin
+toiset olivat jo aavistaneet tahi ennakolta kertoneet kaikki, aivan
+niinkuin nyt oli käynyt, mutta kaikki pitivät tuota suurta voittoa aivan
+luonnollisena asiana. Lewenhauptin neroon nähden ei voinut toisin käydä,
+semminkin kun Sprengtport ja Löfving olivat muassa. Kumpikin oli jo
+yksistään urostöiden ja voiton takeena.
+
+Talonpojat, jotka olivat tuoneet nuo suuret uutiset, olivat tulleet
+Haminaan saadaksensa maksua armeijalle suoritetuista kyydeistä tahi
+hevosista, joita oli heiltä otettu. Heiltä nyt nuoret upseerit koettivat
+tiedustella kaikkea mahdollisimman tarkasti, mutta valitettavasti täytyi
+keskustella tulkin avulla, sillä ei yksikään heistä ymmärtänyt suomea.
+Tulkin kertomuksen mukaan eivät talonpojat itse olleet nähneet
+paljonkaan sodasta, mutta sitä enemmän he olivat kuulleet muilta, ja
+suurimmaksi osaksi sopi kaikki yhteen niiden tuumien ja toiveiden
+kanssa, joita Lewenhauptilla oli ollut matkaan lähtiessään. Enimmin
+puhuttiin salaperäisin sanoin siitä mikä koski suuriruhtinatar
+Elisabetia. Varmaan tiedettiin, että hän tähän aikaan aikoi lähteä
+Venäjän Karjalaan metsästämään, ja silloin täytyi pitää varansa.
+Kuiskattiin myös, että Sprengtport ratsumiehineen oli saanut
+tehtäväkseen asettua väijyksiin ja ryöstää tuon korkean naisen, mutta
+oliko se onnistunut? Tietysti, sillä olivathan talonpojat itse nähneet
+vangitun naisen, joka peitti kasvonsa ja kääntyi pois. Minkä vuoksi hän
+olisi niin tehnyt, ellei hän olisi ollut häpeissään ja surrut menetettyä
+kruunuansa. Mitä enemmän Segebaden mietti tämän sankaritoimen
+seurauksia, sitä rajummin sykki hänen sydämmensä.
+
+-- Mikä käänne tästä tuleekaan koko sodalle! huudahti hän.
+Suuriruhtinattaren vankeus on meille rajattoman menestyksen takeena! Nyt
+on meidän vuoro laatia lakia Venäjälle, jopa Europalle.
+
+-- En voi ajatella semmoista onnea, vastasi Hubert miettiväisenä.
+Elisabet ruhtinatarko täällä? Vangittuna noin vaan. En hevin pidä sitä
+mahdollisena.
+
+-- Miksi ei? kysyi Segebaden tulisesti innostuneena. Oltiin
+metsästämässä, seurue hajaantui, ruhtinatar pyrkii eteenpäin, jää yksin
+-- ajatelkaa erämaahan -- ja silloin syöksyvät meikäläiset väijyksistä.
+Sprengtport tuntee seudut, ja Lewenhauptin nero johtaa heitä. Minä pidän
+asiaa ratkaistuna.
+
+Ympärillä seisovat kääntyivät Segebadenin puoleen. Hänen rohkea
+edellytyksensä nosti yleistä hämmästystä ja ihailua. Vihdoin rohkeni
+kuitenkin Hubert inttää:
+
+-- Mielestäni olisi ollut parempi, jos he olisivat saaneet Iivanan
+äidin, Annan, käsiinsä.
+
+-- Ei ikinä! huudahti Segebaden. Hänestä ei huoli kukaan Venäjällä.
+Annan puoliso oli muukalainen, ja hänen ystävänsä ovat muukalaisia,
+jotka ovat syrjäyttäneet oman maan miehiä. Kansa sitävastoin rakastaa
+Elisabetia, ja jos autamme häntä valtaistuimelle, niin antaa hän meille
+kaikki mitä vaadimme.
+
+-- Ainakaan ei hän anna kaikkea mitä sinä vaadit, nauroi Hubert, luoden
+pilkallisen katseen Segebadeniin.
+
+-- Niin otamme väkisin! Joko ruhtinatar peruuttaa kaikki mitä tsaari
+Pietari on anastanut, tahi menettää hän Venäjän kruunun. Sen verran toki
+ymmärrät.
+
+-- Olkoon onneksi, toivon että pyydät minua metsästämään Salmiin,
+hymyili Hubert ivallisesti.
+
+-- En unohda ketään, joka ansaitsee ystävyyttäni ja on Lewenhauptin
+miehiä, mutta sinua kiellän tappamasta kärpästäkään maillani.
+
+-- Mutta Reif on Salmin herra, ja hän on pyytänyt minua metsästykselle.
+
+-- Ette kumpikaan tule sinne! karjasi Segebaden.
+
+-- Kah! kah! huusi tiellä seisova kansa. -- Kah! kah! kaikui yhä
+loitommalta. Ja totta tosiaan, tuo kiihkeästi odotettu oli tulossa.
+
+Segebaden juoksi pikaisesti takaisin kunniaportin kautta ylös läheiselle
+vallinsarvelle, ja toverit seurasivat häntä, sillä sieltä sopi nähdä
+kauemmaksi tielle päin. Siellä näkyi ensin muutamia ratsumiehiä, sitten
+airue, sitten seurueen herrat ja heidän edessänsä Lewenhaupt, pää syvään
+painuneena turkin kaulukseen, arvattavasti pakkasen tähden. Näiden
+jälessä kulki jalkaväen osasto, mutta varsinainen armeija näkyi
+myöhästyneen, sillä nyt tuli heinäkuorma, josta pisti ulos huiveihin
+kääritty naisen pää. Kuorman takana häämöitti jotakin, josta ei voitu
+saada selkoa.
+
+-- Näetkö tuota naista? huudahti Segebaden tarkastaen heinäkuormaa. --
+Mitkä silmät! Se on hän! -- Eläköön voittaja! Eläköön Lewenhaupt!
+
+-- Eläköön voittaja! kaikui miehestä mieheen.
+
+Kaikki nuoret Hatut olivat samoin kuin Segebaden nähneet tuon heinistä
+pistäytyvän pään. Kuka tämä nainen oli? Oliko se hän? Lieneekö
+mahdollista?! Oi Jumala!
+
+Lewenhaupt ratsasti juhlallisesti kunniaportin kautta, mutta sitten hän
+kääntyi tieltä ja pysähtyi vallinsarven alle, josta nuo voitonhurmaamat
+nuorukaiset katselivat häntä. Ylhäiset ja alhaiset riensivät
+tervehtimään suurta miestä, mutta hänen ylhäisyytensä viittasi
+torjuvasti heille kaikille. Nähtiin että hän tahtoi olla yksin.
+
+Heinäkuorma yhä läheni, ja nainen joka oli ollut siellä peitettynä nousi
+katselemaan ympärillensä. Hän näkyi tuntevan seudun.
+
+-- No ilmeinen ihme! huusi rehevä porvarivaimo harmaalle äidillensä. --
+Tuohan on Löfvingin Leena. Kuinka saattoivat herrat sanoa häntä Venäjän
+keisarinnaksi. Ehk'eivät olekaan saaneet häntä käsiinsä.
+
+-- Ei sitä niinkään hevin oteta, vastasi muija. Helpommin löytää
+pienokainen rikan maasta kuin suuret sieppaavat tähden taivaasta.
+
+Nuoret upseerit seisoivat hämmästyksen murjomina. He tunsivat itsensä
+kokonaan pettyneiksi. Mikä kurjuus, kun yhdellä iskulla menettää kaikki.
+
+-- Tuoko se on sinun keisarinnasi? kysyi Hubert ivaten.
+
+-- Suus kiinni! ärjäsi Segebaden ja kääntyi pois. Sananvaihto lakkasi
+siihen, sillä nyt näkyi pitkä jono työrekiä, joita vetivät härät,
+sarvissa liehuvat töyhdöt. Jokaisessa reessä oli komeita, lujasti
+raudoitettuja ja suurilla lukoilla varustettuja arkkuja. Tämän loistavan
+osaston perässä kulki ratsastava vartioväki, ja ensimmäisellä arkulla
+istui livreaan puettu kuski.
+
+-- Pois tieltä! huusi hän töllistelevälle väelle, joka tunki eteenpäin.
+Tehkää tilaa! Tämä on parempaa kuin veriset liput. Tässä on hopeata ja
+kultaa, hyviä päiviä ja suuria palkinnolta niille jotka sitä
+ansaitsevat.
+
+-- Mitä tuo on? kysyi väki hämmästyneenä ja ihmetellen. -- Mitä tuo on?
+
+-- Hopeata ja kultaa sanon minä. Koko Venäjän aarreaitta! Tehkää tilaa!
+Näin sanottuaan läimähytti hän pitkällä piiskallaan hitaita härkiä ja
+ajoi juhlallisesti kaupunkiin kunniaportin kautta.
+
+Lewenhauptin ystävät, jotka jo olivat vähällä nolostua, hengittivät taas
+vapaasti ja juoksivat esille juhlallisesti tervehtimään voittajaa. Mikä
+voima olikaan näissä aarteissa! Hänen ylhäisyytensä itsekin tunsi samaa,
+ja nyt hän teki lopun siitä pitkästä vaitiolosta, jolla hän oli
+ympäriseisovia ihmetyttänyt.
+
+-- Hyvää päivää herrat, sanoi hän ja ratsasti esille syrjäisestä
+paikastaan. Näen, että tahdotte kunnioittaa palaamistani, ja minä kiitän
+teitä. Voittomme ei tullut suureksi, mutta se tuli kallisarvoiseksi.
+Ratkaisevasta taistelustakaan ei tällä kertaa tullut mitään, mutta se on
+tuleva, herrani, se tulee. Näette nuo jykevät arkut pitkin tietä.
+
+-- Näemme! huusi eräs nuori intoilija. Teidän armonne on palannut
+Venäjän aarteet muassaan.
+
+-- Luulitteko siis, että lähdin lapsenleikkiin? kysyi sodanjohtaja
+ylpeästi. Arkut ovat asetettavat pääkortteeriin ja varmaan talteen.
+Niiden kanssa ei saa kevytmielisesti menetellä.
+
+-- Kuulkaa, kuulkaa! huusivat nuoret. Suunnattomia rikkauksia niissä
+lienee.
+
+-- Tiesinhän sen! vakuutti eräs nuorukainen. Hän on meidän miehemme!
+Entä suuriruhtinatar?
+
+-- Teidän ylhäisyytenne, kysäsi Segebaden, missä _hän_ on?
+
+Lewenhaupt yskäsi. -- Hän tulee toiste -- yhtaikaa sen suuren voiton
+kanssa. -- Hän käänsi hevosensa, ratsasti tielle ja poikkesi kaupunkiin
+päin. -- Hyvästi, herrani, tapaamme toisemme vasta, sanoi hän lyhyesti
+ja jyrkästi, rientäen pois.
+
+Segebaden riensi jälessä, juoksi minkä voi ja onnistui vihdoin
+saavuttamaan hänen ylhäisyytensä. Lewenhaupt huomasi hänet ja kiristi
+ohjaksia. -- Tahdotko mitään? kysyi hän.
+
+-- Tahdon, huohotti Segebaden. Mihin jätitte suuriruhtinatar Elisabetin?
+
+-- Hän istuu Venäjän valtaistuimella. Myöhästyin. Hän ei ansainnut
+ystävyyttämme. Lewenhaupt tahtoi rientää pois, mutta Segebaden rukoili:
+
+-- Tätini tähden! Setä, annan henkeni teidän edestänne! Mutta mitä nuo
+kallisarvoiset arkut sisältävät?
+
+-- Arkut? Vai niin! Ne kätkevät suurimman salaisuuteni.
+
+-- Mutta mitä? Setä, vannon etten ilmaise sitä.
+
+Ylipäällikkö hengähti syvään: -- Olkoon, poikani, olet todellakin
+minulle uskollinen, ja minä tarvitsen jonkun, jolle voin keventää
+sydäntäni. Nuo kallisarvoiset arkut eivät sisällä mitään.
+
+Segebaden kalpeni. -- Miksi pilkkaatte uskollisinta palvelijaanne, joka
+tahtoisi kuolla edestänne.
+
+-- En pilkkaa. Tuumani eivät onnistuneet. Suuriruhtinatar ei näyttänyt
+silmiänsä. Omalla uhallaan antoi hän julistaa itsensä keisarinnaksi.
+Mitään muuta emme saaneet kuin vähän viljaa ja heiniä venäläisistä
+makasiineista, mutta mitä olemme menettäneet kuolleissa ja sairaissa, se
+on korvaamatonta. Hevosemme kaatuivat nälästä ja uupumuksesta, tykit
+jäivät tienvarsille, ja saadaksemme ne mukaamme täytyi meidän valjastaa
+talonpoikia vaimoineen ja lapsineen niitä kuljettamaan. Onneksi emme
+tavanneet vihollisia, mutta kun retkemme ei vastannut sitä mitä
+toivottiin, olen tällä tavalla tahtonut korvata sitä loistoa, jota
+sotaonnestamme puuttuu.
+
+-- Mutta, sopersi Sagebaden. Jos arkut ovat tyhjiä -- niin --
+
+-- Tyhjät tahi ei, se on syrjäasia. Arvoni on säilytettävä armeijassa ja
+koko kansassa. Jollei niillä ole muuta ajateltavana kuin tuo
+jokapäiväinen nälkä ja ravitun vihollisen tulo, niin ne nääntyvät, mutta
+jos uskovat, että olen anastanut miljooneja, on niillä yhä toivoa että
+kulta muuttuu leiväksi ja ne haluavat taistella minun kaltaiseni
+urhoollisen miehen johtamina.
+
+-- Mutta, intti Segebaden, jos vihdoin saavat tietää totuuden, kuinka
+silloin käy?
+
+Lewenhaupt viuhtoi huolimattomasti kädellään: -- Älä pelkää. Olen
+antanut käskyt Louis'lleni. Häneen voin luottaa, hän pitää kaikesta
+huolen. Hän ajaa itse arkut pääkortteeriin, siellä niitä säilytetään ja
+vartioidaan niin ettei kukaan aavista pahaa, mutta jokainen ohikulkija
+näkee ne, ja se on tarpeellistakin kunnes saan sotatuumani oikeaan
+vauhtiin. Ja nyt, poikani, rauhoitu, mutta pidä hampaittesi takana mitä
+tiedät. Hyvästi! Tämän sanottuansa Lewenhaupt kannusti hevostansa ja
+jatkoi matkaansa, mutta Segebaden ei seurannut enään.
+
+-- Mitä uutta?! kysyivät vastaan rientävät toverit. Mitä sait tietää?
+Mitä hän sanoi?
+
+Siihen ei tullut mitään vastausta.
+
+-- Mikä sinun on, Segebaden? ihmettelivät toverit. Luulisi että sinun on
+täytynyt niellä kaikki nuo pihlajamarjat kunniaportissa. Ha, ha, ha!
+
+-- Niin olenkin, vastasi Segebaden, katsomatta heihin. Hyi, hitto, hyi!
+
+
+
+
+III Luku.
+
+Manifesti.
+
+
+Vaikka 1741--1742 vuosien välinen talvi oli ollut tavattoman ankara,
+mursi sen vallan kuitenkin vihdoin kevät. Varhain Maaliskuussa alkoivat
+räystäät tippua, aurinko lämmitti ja päivät kävivät valoisemmiksi.
+Parempi aika oli tulossa. Eräänä semmoisena päivänä sattuivat
+Sprengtport ja Löfving yhteen autioksi jätetyssä torpassa Haminan
+ulkopuolella. Marian ja Martin kuoleman ensimmäinen musertava vaikutus
+oli jo hälvennyt näissäkin kahdessa sydämmessä, joihin se likimmin
+koski. Sekä majuri että Löfving olivat saaneet surusanoman Leenalta,
+mutta vaikka hänen kertomuksensa oli ollut samanlainen, oli hänen
+sanansa otettu eri lailla vastaan.
+
+Kun Löfving surkean loppukohtauksen jälkeen heräsi tainnoksista, näki
+hän olevansa sotilaiden ympäröimänä, jotka levottomasti odottivat miten
+hänen kävisi. Lewenhauptin lähettiläs oli kiireissään saadakseen
+peräytymiskäskyn perille viedyksi, ja kapteenin silmäin tuskin auettua
+hän jo ryhtyi puhumaan. Täytyi rientää, sanottiin, sillä koko Pietari
+oli riemuiten tervehtinyt Elisabetia keisarinnaksi, ja nyt oli Lascy
+hänen käskystään valmis marssimaan armeijansa kanssa Haminaa vastaan.
+
+Puoleksi huumaantuneena ja tästä uutisesta hämillään ei Löfving saanut
+ajatuksiansa selville eikä käsittänyt asemaa. Hänet siis jätettiin
+vaimonsa huostaan, ja saivat toiset järjestää paluumatkaa. Silloin sai
+Leena kertoa tapahtuman, mutta tuskin oli kapteeni sen kuullut, ennenkun
+hän rajusti nousi huutaen: sinä valehtelet! Mutta kun Leena vapisevalla
+äänellä vakuutti: en valehtele, en, niin selvisi asia äkkiä, ja Löfving
+vaipui alas ikäänkuin kuolleena. Semmoisessa tilassa hän jäi pitkänään
+makaamaan, eikä vaimo tietänyt puhuiko hän hänelle vai itsekseen, kun
+hän vihdoin sanoi: -- Minä häntä varoitin, mutta hän ei kuunnellut. Hän
+oli vielä niin nuori. Hän oli lumottu. Kunpa vaan se ei olisi tapahtunut
+pelastaessa kavaltajaa. Oi, Jumala olkoon hänelle armoinen!
+
+Vihdoin Löfving nousi horjuen ja pyyhki kyyneleen silmistään. Kyllä hän
+sittemmin aina ajatteli Marttia, häntä kaipasi hän yhä enemmän mikäli
+aika kului, mutta suru ei kuitenkaan lamannut hänen
+sotilasvelvollisuuksiensa täyttämistä. Niistä, jotka eivät likemmin
+tunteneet Löfvingiä, näytti hän jotensakin kovan iskun koskemattomalta.
+Hän oli vaan entistä tuimempi.
+
+Toisin oli majurin laita. Lewenhauptin lähtiessä sotaretkelleen oli
+majuri lähetetty Käkisalmeen sikäläisiä venäläisiä karkoittamaan. Tieto
+hänen tulostaan oli saanut talonpojat liikkeelle. Täällä oli
+tyytymättömyys Venäjän valtaan suurempi kuin Vilajoella, ja kunpa vaan
+majuri käskisi, niin olisivat talonpojat valmiit liittymään häneen.
+Suuria tuloksia hän ei saavuttanut, muutamia heinäkuormia vaan ja kolme
+vangiksi otettua kasakkaa.
+
+Sprengtport saapui Haminaan jouluaattona, ja kohta kun hän oli jättänyt
+linnanpäällikön talon, jossa hän oli raporttinsa antanut, seurasi Leena
+hitaasti ja vähän matkan päässä onnetonta miestä hänen asuntoonsa,
+pieneen vinttikamariin kaupungin syrjässä. Majurin päästyä kamariinsa
+rupesi Leena surun raskauttamilla askeleilla kiipeämään portaita myöten,
+mutta se ei tahtonut onnistua. Tukehuttava tuska pakotti hänet
+pysähtymään, mutta vähitellen alkoi hän sitten taas kulkunsa. Ovea
+avatessaan Leena näki, että majuri oli yksin, mutta jaksamatta puhua
+istahti hän oven suuhun. Sprengtport yllätettynä aikoi nousta häntä
+tervehtimään, mutta nähdessään tuon kalpean naisen murtuneen haahmon hän
+pysähtyi säikähtyneenä. Hänellekö tuo on tuomassa surusanomaa?
+
+Leena nousi, ja unohtaen kaikki millä hän oli aikonut vähitellen
+valmistaa majuria, kertoi hän suoraan kuinka Marian oli käynyt ja koetti
+sitten lieventää ja selittää hänen syyllisyyttänsä. Mutta sitä hänen ei
+olisi pitänyt tehdä. Jokainen sana onnettoman tytön puolustukseksi koski
+isään yhtä syvästi kuin hänen kamala loppunsakin. Miksi tuota
+kaunistelua? Mariaa ei tarvinnut puolustaa, hän ei ollut tehnyt sitä,
+mistä häntä syytettiin. Majuri tunsi tyttärensä ja tiesi että hän oli
+syytön. Toiset, jotka olivat rikkoneet, tahtoivat nyt sysätä syyn
+häneen, joka ei enään voinut puhua puolestansa. Mutta kuinka oli
+menetelty hänen nuoren, kokemattoman tyttärensä kanssa? Voi, jospa hän
+itse olisi tässä puhumassa isällensä kaikki. Mutta, Jumalan kiitos,
+puhtaana ja viattomana kohtaa hänen sielunsa kerran isänsä, joka ei
+koskaan lakkaa häntä rakastamasta, ja joka ei suo itselleen mitään
+lepoa, ennenkuin on puhdistanut tahran hänen nimestään.
+
+Leena ei väittänyt vastaan, hän vaan vetäytyi horjuvin askelin syrjään,
+kun majuri huoahtaen: lapseni, rakas lapseni! kääntyi hänestä pois
+saadaksensa jäädä yksin. Ulkovinttiin tultuansa kuuli Leena, että hän
+sulki oven salpaan, ja hetkisen sen jälkeen näki hän avaimenreijän
+kautta majurin polvistuneen lattialle. Yhä enemmän hämärtyi, ja vihdoin
+sulki pimeys kaikki öiseen huntuunsa. Kun majurin rouva seuraavana
+aamuna koputti ovea, aukasi majuri salvan, mutta pysyi yhä useat päivät
+huoneessaan. Ilmoitettiin, että hän oli sairastunut, ja niin olikin.
+Niin ylhäiset kuin alhaiset tahtoivat lohduttaa kovasti koeteltua
+miestä. Mutta ei kestänyt kauan ennenkuin uudet tapaukset tempasivat
+hänet mukaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Lewenhaupt Säkkijärvellä luopui tuumastaan valloittaa Pietarin,
+lähetti hän sanansaattajan Lascyn luo pyytämään aselepoa. Keisarinnan
+suostumuksella se myönnettiinkin epämääräiseksi ajaksi, mutta nyt tuli
+suomalaisille tieto, että venäläiset 3 päivän perästä aikovat ryhtyä
+sotatoimiin. Vakoojat tiesivät kertoa, että 60,000 miestä lisäksi
+kasakoita ja husaareja, oli lähdössä Viipurista marssimaan kahdessa
+kolonnassa Haminaa vastaan. Toisen osaston tuli kulkea Lappeenrannan
+kautta Keltin yli, saartaaksensa sitä miehistöä, jonka Lewenhaupt sieltä
+päin oli kutsunut kaupunkiin. Toinen osasto aikoi käydä jäitse pitkin
+Suomenlahtea. Kumpikin kolonna saattoi jonkun päivän perästä olla
+paikalla, sillä venäläiset tunsivat tarkoin tiet, ja vahva jää kannatti
+kyllä sekä miehet että tykit.
+
+Uutinen synnytti yleistä kauhua. Kaupunkilaiset kokosivat kiireessä mitä
+heillä oli arvokkainta ja rupesivat pakenemaan, semminkin kun Lewenhaupt
+itse kehoitti heitä siihen äkkiä uhkaavan vaaran tähden. Sotaneuvosto
+kokoontui Maaliskuun 1 päivänä, mutta läsnäolijoista äänesti ainoastaan
+kenraali Bousquet ja eversti Wrede taistelua. Kaikki muut pitivät
+vastustusta mahdottomana ja äänestivät peräytymistä, kunnes
+jouduttaisiin kokoamaan maalle hajoitetut rykmentit. Kenraali
+Lagercrantz lisäksi ehdotti, että Hamina ja kaikki kylät penikulman
+matkalla sieltä aina Anjalan siltaan saakka, johon aiottiin peräytyä,
+poltettaisiin, että järeät tykit räjähytetään, sekä että kaikki kaleerit
+ja kuormalaivat upotetaan. Siihen ehdotukseen yhtyi Buddenbrockkin.
+Syyksi tähän esitettiin, että kaupungissa löytyi vaan 3,000 miestä,
+vaikka laajan linnan puolustukseksi 6,000 miestä olisi tarpeen.
+Vallihaudat olivat täynnä lunta ja linnaväki oli tyytymätön ja kärsi
+puutetta. Haminan puolustaminen oli siis mahdoton.
+
+Noita peljättyjä Venäläisiä kuitenkaan ei näkynyt, ja pian kuultiin,
+että Savonlinnan linnanpäällikkö oli pakottanut heidän pohjoisen
+osastonsa peräytymään. Samaan aikaan oli jatkuva suojailma siksi
+heikontanut jäät, ettei siitäkään puolen vihollista ollut odotettavissa.
+Kokoonkutsuttu miehistö siis lähetettiin taas ruoduillensa ja sai
+jälleen kevään pahimman kelirikon aikana tallustaa 15--20 penikulmaa
+jäillä ja lumisohjussa. Tänään oli majuri päästänyt kotiin kokoontuneet
+ratsumiehensä ja palasi nyt melkoista keveämmällä mielellä. Miehistö oli
+tietysti kovaa kokenut Käkisalmen retkellä, mutta ne, jotka olivat
+kestäneet talven kurjuutta olivat reippaalla mielellä. Löfvingin
+tapaaminen ilahutti häntä lisäksi.
+
+Nämä kaksi eivät olleet tavanneet toisiansa sitten kun tuo odottamaton
+tieto sotatointen jatkamisesta oli saapunut, ja siitä oli jo viikkoja
+kulunut. Sanottiin että kapteeni oli Porvoossa tarkastamassa kruunun
+varastoja ja kuljettamassa niitä Haminaan. Mutta tapansa mukaan
+ilmaantui hän tänään sinne, missä häntä vähimmin odotettiin. Reippaan
+tervehdyksen jälkeen olivat molemmat asettuneet auaistun eväspussinsa
+viereen pöytään, mutta nyt makasi majuri piippua polttaen sängyssä, ja
+Löfving puhdisteli uunin ääressä pitkää muskettiansa. Aliupseerit, jotka
+olivat seuranneet Sprengtportia, olivat paluumatkalla kaupunkiin, ja
+palvelija oli päästetty lepäämään huomiseksi torpan saunaan. Herroilla
+oli siis täysi vapaus illan viimeisinä tuntina. Täällä ei häiritse heitä
+kukaan.
+
+Heidän yksityis-asiansa olivat pian suoritetut, ja keskustelu oli nyt
+kohdistunut keisarinnan manifestiin, joka jo oli usealla taholla
+levinnyt väestön keskuuteen. Ruotsalaisen hallituksen puolelta oli
+julaistu vastakirjelmä, jossa suomalaisia kehoitetaan uskollisuuteen
+lailliselle esivallalleen. Viimeinen suuri uutinen oli kuitenkin se,
+että parooni Lagercrantz oli lähetetty Pietariin anomaan aselevon
+jatkamista, mutta uhkarohkeana oli hän sitä paitsi omin päin koettanut
+saada aikaan häpeällisen rauhan, josta kuitenkaan ei tullut mitään.
+Lisäksi tuli, että synkkä tulevaisuus oli ruotsalaisessa armeijassa
+synnyttänyt niin yleistä tyytymättömyyttä, että joukko upseereja oli
+pyytänyt virkalomaa palataksensa kotiin. Huhuiltiin näet uusista
+valtiopäivistä, ja siihen tahtoivat sotaan kyllästyneet vedota. Näitä
+oloja tahdottiin kyllä pitää salassa, mutta tuota pikaa kaikki nämä
+huhut liikkuivat ilmassa, ja viime päivinä olivat ne varttuneet täysiksi
+tosiksi. Sen lisäksi tiesi Löfving kertoa, että Lagercrantz oli
+Lewenhauptin käskystä pantu arestiin Porvoossa. Kapteeni oli itse ollut
+saapuvilla, kun Lagercrantz rannalla pakotettiin luovuttamaan miekkansa,
+koska hän oli, niin sanottiin, pelannut väärillä korteilla ja pettänyt
+ylipäällikköä.
+
+Nämät tämmöiset tapaukset saivat majurin veren niin tuimasti kuohuksiin,
+ettei hän enään pysynyt vuoteellaan. Jalat sängyn laidalta riippuvina,
+viskasi hän piippunsa lattialle ja huusi kiivastuneena: -- Kyllä nuo
+vetelykset nyt poraavat rauhaa. Ensin he tekevät mahdollisensa
+sytyttääkseen sotaa, rohkenematta sitte kuitenkaan taistella, -- se on
+häpeä, joka painaa minut maahan.
+
+_Löfving._ Se häpeä ei satu teihin eikä minuun. Emme kumpikaan ole
+antaneet semmoisia käskyjä.
+
+_Sprengtport._ En ymmärrä Lewenhauptia. Ennen taisteli hän urhoollisesti
+niinkuin muutkin.
+
+_Löfving._ Siihen aikaan tempasi virta hänet mukanaan siihen suuntaan.
+Nyt se vie häntä toiseen suuntaan. Kuolleet kalat kulkevat aina virtaa
+myöten, ja ylipäällikkö on kuollut kala.
+
+Sprengtport oli vaiti. Vastenmielistä oli hänestä synkistää varjoja
+muutenkin jo niin himmentyneen Lewenhauptin ympärille. Vihdoin sanoi hän
+epävarmasti: -- Ehkäpä hän on heikkojen ystävien käsissä.
+
+_Löfving._ Arvelette siis, että häntä ovat ystävät neuvoneet, semminkin
+ystävä Buddenbrock? Kavaltaja!
+
+_Sprengtport._ En ymmärrä miksi aina tuomitset Buddenbrockia ankarammin
+kuin muita. Hän toki pitää päällikkönsä puolta, eikä koeta niinkuin
+Lagercrantz vieroittaa kaikkia hänestä.
+
+_Löfving._ Mutta hän koettaa itse ja muiden kautta eksyttää
+Lewenhauptia. Sillä tiellä vie hän varmimmin meidät kaikki perikatoon.
+
+_Sprengtport._ Jätä semmoiset puheet! Sellaista ei saa koskaan lausua
+ilman todistuksia.
+
+_Löfving._ Ikäänkuin niitä ei olisi riittämään saakka.
+
+_Sprengtport._ Siinä tapauksessa esitän minä vastatodistuksia.
+Buddenbrock ja minä olemme vanhoja tovereita. Koko parhaan aikamme
+seurasimme Kaarlo kuningasta. Pelkuri hän ei ole, paitsi --. Mutta se ei
+kuulu tähän.
+
+_Löfving._ Te arvelette, paroonissa on aina miehuutta, paitsi silloin
+kun hän tarvitsee miehuuttaan. Hän tietää, että niinkauan kun Lewenhaupt
+pitää häntä neuvonantajanaan, on hän varsinainen päällikkö, joutumatta
+mihinkään edesvastuuseen. Että Buddenbrock tekee kaikki pysyäksensä
+tässä asemassa, se on luonnollista, mutta kuinka Lewenhaupt on joutunut
+hänen talutusnuoraansa, sitä en ymmärrä.
+
+_Sprengtport_ Myrskyisessä meressä vaanii neuvoton pelastavaa lankkua,
+ja nyt on Lewenhaupt semmoisen tarpeessa.
+
+_Löfving._ Mutta kuinka on hän siksi valinnut Buddenbrockin?
+
+_Sprengtport._ Kun ylimielisyys tahtoo sitoa ystävyyden niin täytyy
+myöntyväisyyden kiristää solmua. Buddenbrock, osaa taipua, sentähden
+sujuvat asiat hänen kanssaan, mutta ei ikinä Lagercrantzin kanssa, joka
+muutoin ei ole rakentanut ystävyyttä kenenkään muun kuin oman itsensä
+kanssa.
+
+_Löfving._ Sen uskon. Hän luikertelee käsistä kuin ankeriainen.
+
+_Sprengtport._ Buddenbrockin suurin vika on, että hän on totellut, missä
+hänen olisi pitänyt käskeä, ja että hän on käskenyt, milloin hänen olisi
+pitänyt totella. Sentähden äänesti hän valtiopäivillä sotaa, vaikka
+Ukrainan päivien muiston olisi pitänyt saada häntä harrastamaan rauhaa.
+Sentähden pyrki hän päälliköksi Suomeen, vaikkei hän luottanut itseensä.
+Sentähden vitkasteli hän, kun Vrangel pyysi häntä rientämään, ja
+sentähden horjuu hän nyt toisesta päätöksestä toiseen ja antaa joka
+taholta moitteelle sijaa.
+
+_Löfving._ Paitsi veljensä taholta.
+
+Sprengtport vaikeni taas miettien.
+
+-- Olkoon miten onkaan, sanoi hän. Jos Gotthard Buddenbrock todellakin
+on ollut täällä juonittelemassa, niin on se käynyt naiskäden kautta.
+
+Löfving katsoa tuijotti häneen kysyväisenä. Hän ei käsittänyt majuria.
+
+_Sprengtport._ Kuinka moni mies onkaan, samoin kuin Buddenbrock, raukka
+vaimonsa edessä. Ei se ole mikään salaisuus, että paroonitar Buddenbrock
+ohjaa miestänsä kovalla kouralla. Hän määrää maalin, johon hänen tulee
+pyrkiä, hän liehtoo hänen kunnianhimoansa ja itseensäluottamusta, ja hän
+pitää huolta suvun tulevaisuudesta.
+
+_Löfving._ Mitä tuo tähän kuuluu?
+
+_Sprengtport._ Rouva Lisbet elää yksinomaan vihasta Venäjää vastaan, ja
+hänen miehensä täytyy nyt yrittää toteuttaa sitä kostoa, jota hän on
+uneksinut kaksikymmentä vuotta. Jollei vanhalla toverillani olisi tuota
+kotiristiänsä, istuisi hän nyt kotona haavojansa hoitamassa. Minä
+puolestani säälin häntä.
+
+_Löfving._ Sääliä tuommoista! Minun mielestäni pitäisi sen, jonka
+omaatuntoa Lappeenrannan kohtalo painaa, panna taivas ja maa liikkeelle
+paran taaksensa sen vähän, minkä hän kykenee. Mutta mitä tämä
+Buddenbrock tekee? Ensiksi hyväksyy hän kaikki hulluudet, joita
+Lagercrantz tyrkyttää Lewenhauptin päähän, ja kun ne ovat tehdyt,
+moittii hän niitä, puhumattakaan hänen omista kurjista neuvoistansa,
+jotka ovat myrkyttäneet koko armeijan. Seisotaan ikäänkuin ruutitynnyrin
+päällä, joka milloin tahansa saattaa räjähtää.
+
+_Sprengtport._ Lagercrantz olisi valmis myymään sielunsa, jos hän voisi
+sillä kukistaa Lewenhauptin, mutta syyttää Buddenbrockia kaikista, se on
+väärin!
+
+_Löfving._ Väärin! Jos Buddenbrock olisi tahtonut pelastaa Suomea, olisi
+hän yhtynyt Bousquet'hen. Siinä mies! Vaikka hän onkin 78 vuotias,
+kuuluu hän olleen ainoa, joka puhui kuin kunnon soturi. Kun vihdoin
+kukaan ei tahtonut kuulla häntä, ponnahti hän ylös ja huusi, että jos
+ruotsalaiset upseerit tahtovat kerjätä armoa Lascylta, niin ampukoot
+ensin vanhan toverinsa, sillä muutoin lähtee hän kuriirin jälissä ja
+panee koko Venäjän armeijan edessä vastalauseen semmoista häpeätä
+vastaan.
+
+Majuri huoahti pää alas painuneena. Hän oli tähän aikaan vielä ollut
+raihnas ja palveluksesta vapaa, eikä sentähden tietänyt paljon
+neuvotteluista, mutta se ajatus, että viholliset nyt nauravat Ruotsin
+armeijaa, se häneen syvästi koski.
+
+Löfving käsitti Sprengtportin vaitiolon väärin, ja lisäsi sentähden
+katkeroittuneena: -- Jollei Buddenbrock olisi se, joka hän on,
+seisoisimme me nyt voittajina Viipurissa, jopa Pietarissa.
+
+_Sprengtport._ Sitä en tiedä.
+
+_Löfving._ Olisimme voineet Säkkijärveltä tunkea sinne. Rukoilin saada
+kulkea etupäässä.
+
+_Sprengtport._ Sinä, joka olit tainnoksissa?!
+
+_Löfving._ Kun tulimme Säkkijärvelle, en ollut murtunut mies. Tunsin
+joka kiven Viipurin tiellä, tunsin lapsuudesta saakka linnan ulkoa ja
+sisältä. Tiesin että linnaväkeä oli vaan 50 miestä, sillä venäläinen
+armeija oli, kuten meidänkin, talvimajoilla. Vallihaudat olivat täynnä
+lunta, ja linnanpäällikkö istui kamarissaan niin synkkänä, että yksin
+sihteeri rohkeni käydä sisälle. Varmana itsestäni ja asiastani menin
+Lewenhauptin luo ja pyysin: Teidän ylhäisyytenne, antakaa minulle 200
+miestä ja minä valloitan Viipurin. Huomispäivän yöllä liehuu Ruotsin
+lippu siellä.
+
+_Sprengtport._ No, sitten?
+
+_Löfving._ Hänen ylhäisyytensä luuli minua hulluksi, mutta minä sanoin:
+-- Lähdemme Viipuriin yön hiljaisuudessa, kiipeemme varjoina muurien
+ylitse, mutta kyllä sitten meistä saadaan kuulla.
+
+_Sprengtport._ Entä Lewenhaupt?
+
+_Löfving._ Hän hymyillen lausui: Rohkea yritys, eikä niinkään hullu. --
+Teidän ylhäisyytenne, pyysin minä taas, tulkaa sitten avuksemme, ja
+saatte nähdä, että sillä aikaa kuin Lascy istuu pesän edessä
+lämmittelemässä Moskovassa, menee Ruotsin armeija suorastaan Pietariin.
+
+_Sprengtport._ Se ehdotus oli kyllä sinun kaltaisesi, mutta ymmärsikö
+Lewenhaupt sinua?
+
+_Löfving._ Olisittepa nähnyt kuinka hän säteili. Aurinkona! -- Kapteeni
+viuhtoi innostuneena kättään ilmassa. Kuin aurinko! Ylipäällikkö oli
+siksi rehellinen, että hän myönsi minun olevan oikeassa, mutta kun hän
+kääntyi Buddenbrockin puoleen, oli kaikki lopussa. -- Petollinen parooni
+katsoi minuun ylenkatseellisesti ja ihmetteli, kun Levenhaupt
+hetkeksikään oli voinut kuunnella semmoista, jolla ei ollut yhtään
+oikeutta antaa hänelle neuvoja. Mutta minä rukoilin vieläkin: -- Teidän
+ylhäisyytenne, tehkää minulle mitä tahdotte kun olemme voittaneet.
+Ottakaa pääni! Annan teille sittenkin Viipurin, mutta antakaa minulle
+tänään 2000 miestä! Lewenhaupt pehmeni taas, mutta sanoi ensin hiljaa
+Buddenbrockille, että minusta yhteen aikaan puhuttiin Tukholmassakin.
+Parooni vaan kohotti olkapäitään ja vastasi: -- Mistäpä ei
+pääkaupungissa puhuta; jos siinä on kylliksi, niin rohkene sitten
+yrittää, mutta ole varma siitä, että pian puhutaan enemmän sinun
+hupsuudestasi kuin sinun voitostasi. Jos hän menestyy, himmennyt itse,
+mutta jos hän sortuu, laukeevat seuraukset sinun niskallesi. Ne sanat
+ratkaisivat kaikki. Lewenhaupt seisoi siinä kuin lammas ja vastasi
+hämillään: -- Vai niin, niin luulet Buddenbrock, olet oikeassa. En olisi
+jalosukuinen, jos etsisin epävarmaa onnea roistoväen kautta. Sitten
+kääntyi hän minun puoleeni ja sanoi: Lähtekää virkaanne ja hoitakaa
+komppaniianne.
+
+_Sprengtport._ Sen olisi voinut sanoa edeltäkäsin. Ei tikapuilla tähtiin
+kiivetä.
+
+_Löfving._ No ei! Mutta siten viskattiin varma voitto käsistämme. Jos
+ylhäiset silloin olisivat sallineet minun toimia, niin seisoisimme nyt
+kaikki tsaarin pääkaupungissa. Koko Suomenlahden ympäristö olisi meidän,
+ja Ruotsin lippu olisi etevin pohjoismaissa.
+
+_Sprengtport._ Niin ei käy enään koskaan, sen minä uskon.
+
+_Löfving._ Ei ainakaan tällä tavoin. Venäjä pääsee taas voitolle, eikä
+ole sanottu että he enää jättävät Suomen takaisin.
+
+Kiihtyneessä mielentilassaan oli kapteeni joutunut keskelle lattiaa, ja
+seisoi siinä hajasäärin ja suuriäänisenä, kun ovi aukeni ja nuori mies
+astui sisään. Ensi silmäyksellä huomasi jo että hän oli kaukainen
+muukalainen. Asetta hänellä ei ollut, mutta olalla kantoi hän
+matkalaukkua ja kainalossa sitraa säkissä. Harmaata ihokasta peitti
+osaksi lyhyt nahkavuorinen viitta, ja päässä oli leveälierinen hattu,
+jonka alta valui vaalea tukka.
+
+Vieras nosti hattuansa ja kumarsi syvään.
+
+-- Pyydän, että joku olisi hyvä ja neuvoisi minulle, missä saisi tavata
+majuri Sprengtportia. Olen täällä vieras, mutta minulle on sanottu, että
+hän on kylässä.
+
+-- Minä se olen, vastasi Sprengtport nousten. Mitä tahdotte?
+
+Vieras ei vastannut. Kalveten pysyi hän liikahtamatta.
+
+-- Kuka olette? kysyi majuri astuen pari askelta eteenpäin.
+
+Elonväri ilmeni taas äskentulleen poskille, hän ojentui suoraksi ja
+vastasi vankasti: -- Olen laulaja.
+
+-- Laulaja! huudahti Sprengtport, äänellä semmoisella kuin olisi vielä
+ollut joku kipinä iloa hänen sydämmensä pohjalla. Olette siis poikkeus
+meidän aikanamme.
+
+-- Saattaa olla, mutta kauniit säveleet ovat siitä ajasta saakka kuin
+muistan syvästi koskeneet sydämmeeni.
+
+Sprengtportin kasvot seestyivät yhä enemmän: -- Semmoinen olin minäkin
+nuoruudessani, hymyili hän suruvoittoisesti. Perin sen taipumuksen
+äidiltäni. Hän polveutui Hollannista ja oli kasvanut säveleiden
+ympäröimänä.
+
+-- Se on onni, virkahti tuntematon.
+
+-- Äidilläni oli suloinen ääni, jatkoi Sprengtport vireästi, ja hän
+usein kokosi lapsensa laulamaan.
+
+-- Minulla on teille tervehdys eräältä, joka oli teille ylen rakas. Pyhä
+lupaus pakotti minua tuomaan sen itse, muutoin ei olisi sieluni saanut
+rauhaa.
+
+-- Kukahan se on, joka lähettää minulle tervehdyksen.
+
+-- Eräs, joka pyytää teitä ajattelemaan sitä aikaa, jolloin teidät sai
+kyyneleihin laulu kreivi Egmontin kuolemasta, ja jolloin te hehkuvalla
+sydämmellä lauloitte Wilhelm Oranialaisesta, kuinka hän älyllä ja
+miehuudella vapautti isänmaansa Espanjan ikeestä. Elähyttävätkö teitä
+vieläkin ollenkaan nämät vanhat alankomaalaiset muistot?
+
+-- On siitä aikoja, sanoi majuri miettiväisenä. Kukapa vielä elää, joka
+tunsi minun silloin. Äitini ja ainoa veljeni ovat kuolleet. Sisareni ja
+vanha vaalijani olivat sitä ennen menneet, ja sitten en tiedä ketään?
+
+-- Se, joka lähetti minut tänne, sanoi että olitte saaneet
+ristimänimenne Wilhelm Oranialaisesta. Nimenne on Wilhelm?
+
+-- On kyllä, mutta kuka sen on sanonut? Miksi ette ilmoita nimeänne
+ettekä mainitse sitä, joka lähetti minulle tervehdyksen?
+
+-- Sen sanon kernaasti, mutta laulajana täytyy minun saada sanoa se
+laulussa.
+
+Muukalainen otti esille sitransa ja istahti katse kiinnitettynä
+Sprengtportiin: -- Näen että olette paljon kärsinyt; niin minäkin,
+sentähden ymmärrämme toinen toistamme. Sen sanottuaan alkoi hän hiljaa
+soittaa, mutta vähitellen vahvistuivat säveleet ja muodostuivat
+suloiseksi melodiiaksi.
+
+-- Kuinka kaunista, virkahti Sprengtport hänkin istahtaen, taas kuulla
+noita armaita säveliä.
+
+-- Eikö totta, myönsi muukalainen. Kuinka ne viihdyttävät ja sovittavat.
+Tietäkää, oli aika jolloin kaikki syntini, kaikki suruni, koko
+elämäntaisteluni toiveineen ja tappioineen olivat kokoontuneet yhdeksi
+ainoaksi kauheaksi taakaksi, joka painoi minua maahan. Mikä on silloin
+ihminen? Kaikki mikä elämässä on valoisata, kaikki mikä meitä kuitenkin
+pitää pystyssä tuntuu ikäänkuin poispuhalletulta ja toivoton pimeys
+valtaa sielun. Kenen luo silloin mennä? Siihen aikaan en tiennyt ketään.
+Olihan vaan yksi ainoa taivaassa ja maassa, mutta hän oli minua niin
+ruhjonut, ettei apua ollut näkyvissä. En voinut toivoa enkä rukoilla.
+Silloin liitelivät laulun hiljaiset säveleet huoneessa ja kuulin
+lapsikuoron laulavan:
+
+      Kas siemenkin virkoopi, vaikka
+      Sen maaks oli muuttanut multa,
+      Kun joutuupi hedelmän aika
+      Se tähkänä kiiltää kuin kulta.
+
+Jos joku olisi minulle puhunut, niin olisin hänet karkottanut, mutta nuo
+lempeät soinnut tulivat kuin enkeliäänet. Ne liitelivät sieluni ympäri,
+mieleni keventyi, voin itkeä ja vihdoin rukoilla. Yö oli pimeä, mutta
+kun aurinko nousi, oli epätoivo haihtunut sielustani.
+
+-- Jumalan sana eikä laulu teitä lohdutti, huomautti Löfving.
+
+-- Eikö totta, jatkoi vieras huolimatta kapteenista, eikö totta, herra
+majuri, olette varmaan itse kokenut, että samoin kuin myrskyisen päivän
+muuttuminen tähtikirkkaaksi yöksi asettaa meren aallot, samoin voivat
+säveleiden vaihtelut viihdyttää rauhattomuuden rinnassamme. Sentähden
+täytyy sydämmen purkautua laulussa. Sentähden täytyy minun nyt laulaa
+teille.
+
+Laulajan viehkeä kosketus sitraan, jolla hän oli säestänyt sanansa,
+muuttui nyt voimakkaiksi akordeiksi, ja vieras rupesi taas laulamaan,
+mutta tällä kertaa vanhaa alankomaalaista kansanrunoa Wilhelm
+Oranialaisesta, joka urhoollisesti taistellen Espanjan kuningas Filippiä
+vastaan vapautti maansa kauheasta sorrosta.
+
+Hän ei kuitenkaan päässyt loppuun, ennenkun Löfving asettui hänen
+eteensä ja epäluuloisena kysyi:
+
+-- Kuka te olette? Luulen nähneeni teidät ennen.
+
+-- Mahdollista kyllä.
+
+-- Tähän aikaan, jatkoi kapteeni, ei saa uskoa muuta laulua kuin rummun
+ääntä ja esivallan käskyjä. Jos olisin majurin sijassa, niin tekisin
+matkan lyhyeksi sellaiselle, josta ei tiedä kuinka paljon petosta hän
+salaa mielessään.
+
+Vieras laski sitran pois ja nousi.
+
+-- Minä en mitään salaa, pyydän päinvastoin luoda valoa pimeyteen. Olen
+lähettiläs tuonelan tuvista julistamassa elämää. -- Näin sanoen veti hän
+esille keisarillisen manifestin ja tarjosi sitä Sprengtportille, mutta
+tämä pysyi liikkumatta, katseli vaan terävästi ja kysyväisesti
+tuntematonta.
+
+-- Teidän armonne tuntee sen jo, sanoi hän, mutta velvollisuuteni on
+itse jättää tämä asiakirja teille tyttärenne Marian viimeisen
+tervehdyksen kanssa.
+
+-- Maria! toisti Sprengtport kalveten.
+
+Enempää hän ei voinut sanoa, ja Attila jatkoi:
+
+-- Hän kuoli tämän pyhän asian puolesta, mutta jätti minun
+toteutettavaksi sen minkä hän oli alottanut. -- Ehkä olette näihin
+aikoihin kuullut puhuttavan Attilasta? Minä se olen. Teidän
+tyttärellenne olin enemmän kuin ystävä. Minä rakastin häntä ja hän
+rakasti minua. Keisarillisesta armosta --
+
+Sprengtportin huulet liikkuivat vastausta varten, mutta sanat
+takertuivat hänen kurkkuunsa ja haihtuivat käsittämättöminä. Attila
+huomasi tämän sisällisen taistelun ja vaikeni odottaen, mutta kun
+Sprengtport ei saanut sanaakaan kuuluviin rupesi hän uudestaan:
+
+-- Tyttärenne vapautettiin keisarillisesta armosta vankeudestaan, ja
+ennen kun lähdimme Viipurista suotiin hänen aavistaa uuden ajan nousua
+tälle maalle, jos kansa itse keisarinnan suojeluksessa tahtoi ottaa
+asiansa omiin käsiinsä. Maria oli se, joka ensimmäisenä julisti tätä
+teidän miehillenne. Siitä häntä herjattiin ja elävänä poltettiin, sillä
+häntä ei ymmärretty. Sama kohtalo on ehkä oleva minunkin, mutta en voi
+muuta.
+
+-- Onneton! huusi majuri vapisevalla äänellä.
+
+-- Älkää minua surkutelko. Olen onnellinen. Kun kerran totuus on
+syntynyt sielussa, elämme ainoastaan siinä. Kaikki muu kulkee ohitsemme
+niinkuin liitelevät pilvet ilman elämää ja muotoa. Semmoinen olen nyt.
+Maria ei ole enään keskuudessamme, mutta hänen rakkautensa tähän maahan
+ja hänen toiveensa tämän manifestin vaikutuksesta elävät minussa ja
+vahvistavat uskoani siihen tulevaisuuteen, joka siihen liittyy, niin
+että mikäli elän, sen elän tätä tiedonantoa varten, ja mikäli kuolen,
+sen kuolen sen puolesta, sillä Jumalan tahto puhuu siinä.
+
+Sprengtport oli noussut, mutta nämät sanat kuullessaan vaipui hän alas
+ja sanoi: -- Siis oli se viekotellut Mariankin.
+
+-- Oi, pyysi Attila, älkää puhuko niin. Mikä muu olisi häntä viekotellut
+kuin korkein elämässä!
+
+-- Parasta on, että majuri jättää tämän linnun minulle, keskeytti
+Löfving. -- Ei sovi, että mokomia poikia kiertelee leirissä.
+
+Attila vastasi kylmästi: -- Ei ole tarvis jättää minua kellekään. Tänne
+tultuani jättäydyin majuri Sprengtportin käsiin.
+
+Kääntyen hänen puoleensa jatkoi Attila: -- Kun teidän tyttärenne minun
+suojassani jätti Viipurin, oli hänen sydämmensä minun.
+
+Majurissa ilmeni rakkautta, vastenmielisyyttä ja surua, kun hän ääneti
+ja kalpeana suuntasi katseensa hänen edessään seisovaan. Olihan Leena jo
+aikoja sitten kertonut tästä, mutta hän ei ollut tahtonut eikä voinut
+sitä uskoa.
+
+-- Toivoni oli, että joskus saisin rakkaana poikananne tulla suljetuksi
+teidän syliinne. Sitä onnea minulle ei suoda koskaan, mutta kuulkaa edes
+ne sanat, joilla tyttärenne lähetti minut tänne.
+
+-- Jumalan nimessä. Mitä tarkoitatte?
+
+Attila astui askelta likemmäksi: -- Marian korkein toivo oli saada itse
+näyttää teille tämän manifestin, mutta hän pyysi minua, jollei hän saisi
+enään nähdä teitä, tekemään sen hänen puolestaan. Hän vannottaa teitä
+minun kauttani ja sen rakkauden nimessä, jolla aina olette häntä
+kohdellut, toteuttamaan ne jalot aikomukset, joita tässä esitetään
+Suomen kansalle.
+
+-- Kiusaaja! keskeytti Sprengtport. En usko teitä.
+
+-- Siinä tapauksessa ette tuntenut tytärtänne, sanoi Attila
+surullisesti. Jääköön hän siis mainitsematta. Kuulkaa sen sijaan minua
+semmoisena, jolla on julistettavana teille testamentti.
+
+-- Nyt tiedän kuka olette, keskeytti Löfving. Meiltä molemmilta on yhtä
+ja toista jäänyt suorittamatta.
+
+-- Eipä niinkään vähän, kuului synkkä vastaus.
+
+-- Jatkakaa, pyysi Sprengtport liikutettuna. Mitä teillä on minulle?
+
+-- Ensiksi, muistakaa kenestä polveudutte. Muistakaa että sama suku,
+joka antoi Witt-veljille heidän sankarimielensä, jätti teillekin
+urhoutensa perinnöksi. Tämä perintö velvoittaa nyt niin kuin ennenkin
+suuriin tehtäviin ja jaloihin urostöihin.
+
+Majuri oli tointunut ja vastasi vakavalla tyyneydellä: -- Se aika
+jolloin Wittit taistelivat Hollannissa on jo vaipunut vuosisatojen
+hautaan, ja yhtä vähän kuin heidän aikansa on minun, voin minä muuttua
+heiksi. Se mikä lepää maan mullassa ei kuulu tähän.
+
+-- Oi, älkää sanoko niin. Mitä teidän edeltäjänne ovat voineet, sitä
+täytyy teidän ei ainoastaan tahtoa vaan voidakin. Mitä olisi Hollanti
+ilman näitä Wittejä ja ilman Wilhelm Oranialaista? Teurastuslammas
+Espanjan kynsissä! Kuinka sytytettiinkään rovioita, kuinka valuikaan
+veri kaikkialla Filipin käskystä, kuinka sorrettiinkaan kansan
+uskonnollista mieltä, kuinka kuoletettiinkaan kaikki ne tunteet, joilla
+sen vapaa henki etsi Jumalaa hädässään jä rukoili luojalta apua.
+
+Sprengtport teki torjuvan liikkeen kädellään:
+
+-- Asiaan, jos tahdotte että siedän tätä.
+
+_Attila._ Hyvä! katsokaa tätä samaa Hollantia millainen se nyt on kolme
+ihmispolvea taistelujensa perästä. Vapaana ja onnellisena kansana omassa
+maassaan saattaa se tehdä muitakin onnellisiksi. Ja missä muinoin
+vallitsi ainoastaan kurjuus ja telottajavallan kauhu, siellä kuuluu nyt
+rauhan vienot äänet ja lauletaan voittolauluja päättyneestä taistelusta.
+
+_Sprengtport._ Mitä tuo tähän kuuluu?
+
+_Attila._ Se on kehoitus menneisyydestä; teidän sankarisukunne tahtoo
+kutsua teitä töihin semmoisiin, jotka kysyvät suurmiestä. Mitä Hollanti
+kärsi, sitä kärsii Suomi nyt.
+
+-- Se on valhe! huusi majuri kiivaudella, joka osoitti, että hän nyt
+vasta ymmärsi mitä Attila tarkoitti. -- Se ei ole totta! Täällä ei ole
+rovioita eikä kuningas Fredrik ole mikään Filip.
+
+-- Eikä Lewenhaupt mikään Alba. Mutta sittenkään ei Suomen kohtalo ole
+sen parempi. Rikkaan Hollannin henki sidottiin väkivallalla ja sitä
+pakotettiin tottelemaan luostarikuria ja teloittajia, mutta se joka
+taipui paavin käskyjen alle, se jäi rauhaan ja eli hyviä päiviä. Nyt
+taas jää miehen omaksi se minkä hän ansaitsee, ja viljelty pelto korvaa
+omistajansa vaivat. Täällä on toista. Missä tapaatte niin huutavaa
+kurjuutta kuin täällä, välttämättöminkin puuttuu. Karu maaperä ei anna
+mitään leipää, jokainen jyvä on väkivoimalla anastettava, ja sen
+tekeekin suomalainen, joka ei hellitä. Mutta kun laiho on päässyt
+hetimään, silloin saapuu halla veronkannolle ja nielee vuoden sadon.
+Pelastaaksensa henkensä täytyy väestön tyytyä pettuun, kun jauhoja ei
+riitä. Mutta sittenkin kynnetään lakkaamatta uudestaan ja kylvetään
+kestävyydellä, jolla ei ole vertaistaan. Mutta sekään ei jää
+viljelijälle. Idästä ja lännestä tulevat vieraat, jotka himoavat maata
+saaliikseen. Missä kaikki vaativat eikä kukaan anna perään, siellä
+syntyy taistelu semmoinen kuin täällä, ja kuin ajettu riista, jota ei
+kukaan sääli, vuodattaa Suomi verensä turvatta ja armotta.
+
+-- Siinä kyllä olette oikeassa, huokasi Sprengtport. -- Mutta ette te
+enkä minä voi asettua kohtaloa vastaan.
+
+_Attila._ Te voitte. Oi, ottakaa minut avuksenne! Hän levitti
+manifestin: -- Kehoittakoon tämä teitä tarttumaan pyörään! Älkää
+laiminlyökö hetkeä, joka lentää. Tehkää kuin Witt, kuin Oranialainen, ja
+kuinka suureksi tahansa vaivanne käyneekin, niin suuremmaksi koituu
+teille vapautetun kansan siunaus. Ja kun sitten elämän rajapyykistä
+silmäilette takaisin, kuinka lohduttavaksi käykään, virheitänne
+katuessanne, tämä jalon miehen suurtyö!
+
+_Sprengtport._ Kyllähän niin on, että jokainen, joka on astunut elämään
+vihdoin kuollaksensa, joutuu kiusaukseen, se on, koeteltavaksi. Toinen
+lankee heti, toinen myöhemmin, mutta ei ole sitä, jolla ei olisi mitään
+kaduttavana. Itse olen liiankin pian langennut, milloin intohimon
+tähden, milloin muusta syystä, mutta tällä kertaa ette sittenkään
+onnistu. Tyttäreni nimi ei merkitse tässä mitään.
+
+_Attila._ Ja kuitenkin tuli manifesti siksi maailmaksi, jonka puolesta
+hänen sydämmensä sykki.
+
+Majuri hymyili surullisesti: -- Lapsen mieli rakentaa helposti sattuman
+pohjalle, mutta sitä ei tee mies, joka on elämää kokenut.
+
+-- Sattuma, toisti Attila. Mitä sitten sattuma on? Tilaisuus, jonka
+Jumala suo meille täyttääksemme hänen aikomuksiansa. Mikä nostaa suuren
+miehen arki-ihmisten yli, ellei juuri se, että osaa valita oikean hetken
+toiminnalleen?
+
+-- Mutta monet ovat ne, jotka sortuvat yrityksessä ja vetävät
+langetessaan suuren tehtävän muassaan.
+
+-- Käy kyllä niinkin, mutta ei tuomita ketään meistä siitä, mitä emme
+ole voineet. Meidän Herramme tuomitsee meitä tahtomme mukaan. Jos
+vaivumme ja sorrumme, ei sittenkään oikea kuole meidän kanssamme.
+
+-- Ei tiedä, mutisi majuri hiljaa.
+
+-- Ei, lisäsi Attila, se tehtävä, joka sulkee itseensä elämän, se kyllä
+aikanaan löytää oikean miehensä. Olkoonpa etten minä ollut se ja että
+minun jälkeeni tulee toinen, olenhan kuitenkin ollut avustamassa.
+
+Synkkyys majurin silmistä oli vaihtunut miltei avonaisuudeksi ja
+hyväntahtoisuudeksi, ja hän vastasi leppyisästi: -- olette puhunut
+paljon, jota en voi ruotsalaisena upseerina hyväksyä, mutta se ei estä
+minua Wittin jälkeläisenä myöntämästä, että olette oikeassa. Suomessa
+tuo kuitenkaan ei menesty. Rikas, tiheästi asuttu Hollanti saattoi
+kuohuttaa aaltoja, jotka vihdoin syöksivät espanjalaisen hirmuvallan
+haaksirikkoon. Mutta täällä? -- Harvalukuinen kansa, joka ei pyydä muuta
+kuin saada elää rauhassa.
+
+-- Juuri tätä rauhaa manifesti meille tarjoo.
+
+-- Kuinka pitkäksi ajaksi arvelette? Ja entä ennen kun sen saavutamme!
+Olen vanha soturi, ja tiedän, että rauha viihtyy paraiten tykin takana,
+ja tykki kaipaa miestänsä. Se, jolla ei ole voimaa lyödä ketä tahansa,
+se älköön esiintykö omalla lipullaan Europan eteen. Hän ei saa
+lapsellisesti luottaa mihinkään muuhun valtaan, kuin siihen, jonka voima
+hänelle antaa.
+
+Verevä puna nousi Attilan poskille ja hän kohotti uudestaan manifestia:
+-- Tässä, sanoi hän, antaa Venäjän voima meille oman vallan. Se antaa
+meille lepoa ja vapautta, antaa meille tulevaisuutta. Lukekaa itse sen
+lupaukset!
+
+-- Mutta jos tuo suuri valtakunta katuu? Mitä heikko Suomi silloin
+tekee?
+
+-- Mitä jalous lupaa, sitä ei voima kadu. Muutoin tiedätte yhtä hyvin
+kuin minäkin, että joka elää vapaana, se kasvaa voimakkaaksi.
+
+-- Niin te luulette. Minä puolestani tiedän, että heikossa täytyy olla
+paljon tarmoa, kun sen pitää kuolettaa rakkautensa ja tallata sitä,
+voidakseen edes sillä keinoin säilyttää sitä, jota sen voimattomuus ei
+voi suojella. Mitä Löfving arvelee?
+
+Kapteeni loi katseen puhujiin ja hänen sanoissaan tuntui olevan täyttä
+totta, kun hän lausui: -- Minä arvelen, että se olisi hirtettävä, joka
+kiusaa meitä luopumaan kuninkaastamme. Teillä ei ole mitään tekemistä
+maamme kanssa, tiedätte vähän siitä, mitä me tarvitsemme. Hoidamme
+asioitamme itse omin neuvoin. Mutta jos tahdotte palkkaa tänne
+tulostanne, niin etsitte turhaan Venäjän kultaa, Ruotsin tappara on
+likempänä.
+
+Attila ei vastannut, ja yleinen vaitiolo syntyi. Vihdoin sanoi Löfving:
+-- Tunsin isänne, hänkin aikoinaan kulki Venäjän asioissa.
+
+Attilan silmät leimahtivat kun hän vastasi: -- Isäni pysyi vielä
+ihmisenä kun te muutuitte pedoksi.
+
+_Löfving._ Mieluummin peto kuin kavaltaja. Jos luulette minun muuttuneen
+siitä ajasta huonommaksi, niin petytte. Ruotsin puolesta olen elänyt ja
+Ruotsin puolesta tahdon kuolla. Venäläinen Suomi on kotimaani, ja kevään
+tultua otan minä ruotsalaisen armeijan kanssa sen takaisin.
+
+_Attila._ Siihen ette kykene.
+
+_Löfving._ Ette ainakaan te meitä estä, ettekä vältä ansaittua
+palkkaanne.
+
+Löfving oli uhkaavana asettunut Attilan eteen, mutta tämä katsoi
+terävästi kapteeniin ja vastasi uhmaten: -- Ajattelette kai poikaanne ja
+syytätte minua hänen kuolemastaan, mutta minä puolestani ajattelen
+isääni ja asetan teidät syytteeseen ei ainoastaan siitä laukauksesta,
+jolla te riistitte häneltä hengen, vaan siitä kohtalostakin, jonka
+valmistitte minulle, äidilleni ja lukemattomille muille, jotka eivät
+saaneet kuolla.
+
+_Löfving._ Nehän vietiin rajan toiselle puolelle, ja saivat kai siellä
+nauttia sitä onnea, jota te meille kaikille tarjootte.
+
+_Attila._ Sen kirouksen tunnette yhtä hyvin kuin jokainen lapsi
+Suomessa.
+
+_Löfving._ Te siis muutatte mielipidettä.
+
+_Attila._ En muuta mitään.
+
+_Löfving._ Tottakai muutatte, kun ensin yrititte viedä koko Suomen rajan
+yli ja samassa hetkessä surkuttelette itseänne ja kaikkia muita, jotka
+vietiin pois Ruotsista. Katsokaa, niin on käynyt ja niin käy
+ijankaikkisesti kaikille luopioille.
+
+_Attila._ Luopioille! Siksi en tullut koskaan, mutta orjaksi kyllä
+teidän ansiostanne. Hän tempasi auki ihokkaansa ja paljasti rintansa.
+
+-- Tässä! Näette! Tämän sain siellä, sitten kun ensin olitte tehnyt
+minut isättömäksi. Kummalla meistä on oikeus tuomita? Ja kellä on
+enemmän sovitettavana? Antakaa takaisin mitä minulta riistitte. Antakaa
+minulle isäni, kotini, sisaruspiirini, kotimaani! Poistakaa poltettu
+kotka hartioistani, tehkää minut vapaaksi niinkuin vapaana synnyin
+Suomessa.
+
+Löfving tuijotti vaijeten tuohon kalpeaan olentoon, joka seisoi siinä
+niin kuohuksissaan, ja Attila jatkoi: -- Vaikka koko ikänne olisitte
+polvillanne edessäni ja itkisitte verisiä kyyneleitä, ei se sittenkään
+voisi poistaa sitä tuskaa, jota sieluni on kärsinyt yksinomaan teidän
+tähtenne.
+
+-- Ehkä, sanoi Löfving myöntyväisesti. Ehkä, mutta en voinut muuta.
+Kapteeni kääntyi pois. Näkyi että hän tahtoi salata liikutustansa.
+
+-- Jollette, sanoi Attila lauhkeammin, jollette silloin voinut muuta,
+niin nyt voitte. Käsittäkää minua vihdoin, kun pyydän teitä muistamaan,
+että meidän jälkeemme tulee uusia miehiä, jotka perustavat uusia
+perheitä tässä maassa. Niiden tulevaisuudesta minä puhun. Olemme nyt
+kerran mitä olemme. Meitä ja meidän kohtaloamme ei kukaan enään muuta,
+mutta tulevaisuutta voimme muuttaa, ja se meiltä odottaa ratkaisua.
+
+-- Älkää meiltä vaatiko mahdottomia, vastasi Löfving hiljaisesti,
+melkein nöyrästi. Olemme vannoneet uskollisuutta Ruotsille, kuningas
+Fredrik on herramme ja kuninkaamme, kotimaamme kuuluu hänelle, eikä
+mikään oikeuta meitä muuttamaan sitä.
+
+Attila seisoi siinä, levottomuutta, epäilystä ja tuskaa
+kasvojenpiirteissä. Tämä taistelu oli ehkä toivoton, mutta hän ei voinut
+vieläkään hellittää. Hän alkoi uudestaan ja lausui intohimoisesti: --
+Ette kai tunne Oranialaista, ette kai ole koskaan kuullut puhuttavan
+Wittistä? Mutta Engelbrektistä olette kuullut. Mainitkaa edes yksi mies
+koko Ruotsin valtakunnassa, joka ei siunaa häntä ja hänen tekoansa. Hän
+pelasti maansa Tanskan vallasta. Tehkää niinkuin hän, vapauttakaa Suomi!
+
+Soturiveri kuohahti taas Löfvingissä: -- Olen tehnyt mitä minä voin ja
+niin teen vieläkin tällä hyvällä miekallani. Kun ammuin isänne, tein sen
+pelastaakseni talonpoikaisvapauttamme ja isäimme uskoa, eikä mitkään
+rukoukset saa minua uhraamaan niitä nyt. Vähän on elämä teille
+opettanut, jos uskotte, että mies, joka on uhrannut koko elämänsä sen
+puolesta, mitä hän pitää pyhänä, heittäisi haudan partaalla kaiken tämän
+pois ja möisi sielunsa sille, joka vie hänet ijankaikkiseen kadotukseen.
+
+-- Ette ymmärrä minua, sanoi Attila, pää kumarassa.
+
+-- Minä teitä ymmärrän, puuttui Sprengtport puheeseen, mutta te olette
+haaveilija ettekä ymmärrä meitä. Olette nyt vankimme ja lain mukaan
+kuoleman mies. Mutta minun kauttani ette kaadu. Mitäs kapteeni Löfving
+sanoo?
+
+Löfving katsoi syrjään vastatessaan: -- Olen jo kerran ottanut hänen
+henkensä katkerammin kuin tappamalla. Kaatakoon hänet ken tahtoo. Minä
+en voi.
+
+Sprengtport lähestyi Attilaa. -- Näette nyt mikä teitä odottaa Suomessa.
+Olkoon se teille kylliksi.
+
+_Attila._ Katkeran opetuksen annatte minulle muistoksi.
+
+_Sprengtport._ Mutta se on terveellinen. Tahdotteko luvata minulle mitä
+pyydän?
+
+_Attila._ Mitä on minulla annettavaa, jota te ette voi ottaa? Olen vanki
+vallassanne, ja te olette Marian isä.
+
+_Sprengtport._ No siis, poikani, lupaa minulle, ettet enään koskaan
+Ruotsin rajojen sisällä nosta kysymystä manifestista. Sillä ei Suomi
+mitään voita, mutta kaikki saattaa joutua alttiiksi, jos kansa heittää
+kaiken mitä meillä on, tavoittaaksensa sitä, mitä se ei voi koskaan
+saavuttaa.
+
+_Attila._ Voi maata, voi kansaa!
+
+_Sprengtport._ Lupaatte siis luopua yrityksestänne?
+
+_Attila._ Ei ole tarvis luopua siitä, joka itsestään raukee. Kenen luo
+nyt enään menisin, kun ne miehet, joihin luotin, kieltäytyvät
+ajattelemasta asiata?
+
+Sprengtport kääntyi Löfvingin puoleen.
+
+-- Koska olemme saaneet hänen lupauksensa, niin annamme mekin omamme ja
+lupaamme saattaa tämän aseettoman miehen ehjänä vahtien ohi.
+
+Löfving pysyi vielä synkkänä, mutta vastasi ratkaisevasti: -- Minun
+käteni sai hänet isättömäksi, tahdon nyt tehdä hänen hyväksensä mitä
+voin ja pelastaa hänet vaarasta tahi kaatua Anteron pojan kanssa.
+
+Mutta Attila korotti torjuen kätensä ja vastasi kylmästi: -- Tunnustan
+hyväntahtoisuutenne, mutta en tarvitse sitä. Jos teidän kenttävahtinne
+ampuvat aseetonta miestä, niin tehkööt sen. Sanon heille silloin
+kuolinhetkelläni, kuka olen. Mutta jos tahtovat sotaoikeuden edessä
+tietää asiani, niin saavat tuta, että sittenkin on ollut yksi mies, joka
+tavoitteli kotimaansa vapautta.
+
+Vireä tuli syttyi Sprengtportin silmiin, ja hän ojensi äkkiä kätensä: --
+Me kaksi olisimme voineet hyvin ymmärtää toisiamme.
+
+Attila seisoi hetkisen epäröivänä. Nyt hän ei halunnut enään tarttua
+tuohon äsken hänelle niin rakkaaseen käteen. Sprengtport huomasi sen ja
+sanoi: -- Älkäämme niin erotko toisistamme. Se, mikä on oikeata teille,
+se on väärää minulle, mutta keskinäinen kunnioitus vahvistuu usein
+paremmin kun pidämme kiinni mielipiteistämme, kuin jos käännymme
+toiseen, joka on ristiriidassa parhaan ymmärryksemme kanssa. Uskotteko
+minua?
+
+Majurin äänessä oli jotakin vienoa, joka vaikutti sovittavasti, ja
+kaikesta huolimatta tunsi Attila seisovansa Marian isän edessä.
+
+-- Ette siis kiellä minulta kunnioitustanne? kysyi hän kalpeana.
+
+-- Olisin kernaasti sanonut teitä pojakseni!
+
+Sprengtport aukasi sylinsä, ja nyyhkien heittäytyi Attila hänen
+syleilyynsä.
+
+-- Uskon että Maria rakasti sinua, sanoi majuri hiljaa. Uskon sen.
+Kyyneleet tukehuttivat hänen äänensä. Hän ei voinut sanoa enempää.
+
+-- Häntä piti Maria rakkaana, vakuutti Löfving. Häntä eikä ketään muuta.
+Näinhän itse, ettei hän huolinut ollenkaan Martista.
+
+Attila kääntyi Löfvingin puoleen: -- Antakaa minulle anteeksi se suru,
+jonka tein teille ja pojallenne. Se tapahtui vastoin tahtoani. En ole
+koskaan toivonut teille pahaa.
+
+-- Ette voinut sille mitään, sen tiedän, vastasi Löfving liikutettuna.
+Minäkään en voinut mitään sille, mitä teille tein. Omatuntoni ei voinut
+muuta. Anteeksi!
+
+Attila tarttui tarjottuun käteen, joka etsi sovintoa: -- Paljoa
+vaarallisempi on hyvä vihollinen kuin huono ystävä, vastasi hän
+vienosti. Edellinen valloittaa vähitellen sydämmemme, jälkimmäinen
+työntää sen vihdoin pois.
+
+-- Älkää vielä jättäkö meitä, pyysi Sprengtport. Jumala tietää kuinka ja
+koska tapaamme toisiamme toiste.
+
+-- Ehkä ei koskaan. Maria liitelee sieluni edessä, ja minä kuulen Suomen
+valitukset. Tulin tänne toimiakseni teidän kanssanne, mutta ette tahdo,
+sentähden täytyy minun lähteä.
+
+Sprengtport pusersi häntä vielä kerran rintaansa vasten ja kätteli
+lempeästi. Sitten saattoi Löfving häntä ulos pimeään yöhön.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Löfving seuraavana aamuna kulki Haminan torin poikki, tulivat
+Buddenbrock, Ring ja Segebaden häntä vastaan. Kaikki kolme näyttivät
+yrmeiltä ja uhkaavilta.
+
+-- Eikö teillä ole mitään raporttia annettavana? kysyi parooni
+vastaamatta kapteenin tervehdykseen.
+
+-- Kaikki on rauhallista, teidän armonne. Sittenkun Tatistsheff vei
+viimeiset joukkonsa Ykspäästä ei ole mitään kuulunut.
+
+-- Entä te itse, Löfving? Missä olette kuleksinut viime yönä? Ja kenen
+kanssa?
+
+Vähääkään hämmästystä osoittamatta katseli Löfving päällikköä
+levollisella viattomuudella: -- Minun askeleeni ovat helposti
+luettavissa ja seuranikin. Kello kolmeen aamulla olin Tammelan torpassa
+ja sitten tein kävelyretken ulkoseutuun. Minun tietääkseni ei ole mitään
+tapahtunut.
+
+-- Konna! huusi Buddenbrock. Tahdotte luikertaa käsistä. Ette rohkene
+tunnustaa kenen kanssa kuljitte! Olkaa varuillanne. Ei täällä kukaan
+rangaistuksetta saa kavaltaa.
+
+-- Se, joka rohkenee syyttää minua semmoisesta, on itse kavaltaja.
+Minuun se ei satu.
+
+Buddenbrock loi kysyväisen katseen nuoriin seuraajiinsa. Silloin astui
+Segebaden askeleen eteenpäin ja sanoi: -- Löfving ei saata kieltää, että
+te viime yönä seurasitte erästä kummallista miestä kauas matkalle
+Viipuriin päin vartiomme ohitse. Kuljitte ensin jalkaisin, mutta sitten
+otitte hevosen ja annoitte toisen muukalaiselle. Ratsain palasitte.
+
+-- Ja, jatkoi Ring, tänä aamuna löydettiin metsänlaidassa
+vaaleakiharainen peruukki, aivan samanlainen kuin se jota kumppaninne
+käytti. Kenen se on ollut? Ja kuinka tahdotte selittää, että ensimmäinen
+kenttävahti näki teidän seuraavan nuorta sitransoittajaa, mutta toinen
+vannoo, että seurasitte sairasta kulkukauppiasta.
+
+-- Vai niin! huudahti Löfving ihmetellen. Sitäkö tarkoitatte? En voinut
+käsittää, että herrat panevat minut syytteeseen henkilön tähden, jolla
+oli herra paronin omakätisesti allekirjoittama matkapassi.
+
+-- Matkapassi!? kysyi Buddenbrock. Minulta? Mitä se tietää?
+
+-- En tiedä lieneekö se salaisuus, mutta ainakin minusta tuntui kuin
+olisi soittaja tahtonut salata että hän oli ollut teidän ylhäisyytenne
+puheilla. Vasta sitten kun olin uhannut panna hänet syytteeseen ja
+vankeuteen, sain tietää asian oikean laidan ja päätin saattaa hänet pois
+meidän alueeltamme. Luulin tehneeni hyvän työn, kun en ollut tietävinäni
+mitään koko asiasta.
+
+Buddenbrock näytti kuin pilvistä pudonneelta. -- Onko tuo Löfving
+menettänyt järkensä? Kuinka hän uskaltaa sekoittaa minun nimeni tähän
+asiaan?
+
+Osoittamatta vähintäkään hämmästystä vastasi kapteeni varsin tyynesti:
+-- Muukalaisen tapasin kello seitsemän aikaan eilen illalla kaupungin
+ulkopuolella, ja koska hän tuntui epäluulonalaiselta, kysyin häneltä
+päivän tunnussanaa. »Jumalan kanssa», vastasi mies selvästi, mutta
+sittenkin pyysin nähdä hänen passiansa. Hän veti sen esille, ja omilla
+silmilläni näin, että sen oli antanut neuvosto Tukholmassa. Muukalainen
+sanoi olevansa Rostockista kotoisin, vaan sieltä oli hänet kutsunut
+herra Gyllenborg, joka tahtoi lähettää hänet Suomeen hauskuttamaan
+sotaväkeä Haminassa soitollaan.
+
+-- Mitä hiton juttuja nuo ovat? huudahti Buddenbrock yhä enemmän
+ihmeissään.
+
+-- Kyllä uskon, että mies puhui totta, vakuutti Löfving.
+
+-- Mutta sitä minä en usko, keskeytti Segebaden. Ellette te itse
+valehtele, niin valehteli ainakin tuo toinen.
+
+Löfving katseli vastustajaansa suoraan silmiin: -- Jos hän oli petturi,
+niin kai hänet jo aikoja sitten olisi otettu kiinni. Ei ole niinkään
+helppo kulkea luvattomissa asioissa Turusta tänne saakka.
+
+-- Kuka sanoo, että hän on ollutkaan Turussa? kysyi Ring.
+
+-- Ainakin on hän ollut Porvoossa, mikäli minä ymmärrän. Epäilin minäkin
+alussa aivan kuin tekin, mutta sitten kun hän oli kuvannut minulle
+kaupungin ja kirkon aivan semmoisiksi kuin ne olivat täytyi minun uskoa.
+Yksi asia vaan epäilyttää.
+
+-- Mikä niin? kysyi Buddenbrock huomaavaisuudella, jommoista hän ei
+ollut tähän saakka osoittanut.
+
+-- Hän väitti että eversti Lagercrantz oli vangittu.
+
+-- Vangittu! toistivat Ring ja Segebaden hämmästyneinä katsellen
+Buddenbrockia. Tämä kalpeni.
+
+-- En tiedä, jatkoi Löfving viattomasti, mutta niin se muukalainen
+kertoi. Se tapahtui rannalla, jossa eräs upseeri muutamien rakuunain
+johtajana veti käskykirjeen esiin ja vaati everstin miekkaa. Ensin
+eversti Lagercrantz ei tahtonut antaa sitä, mutta antoi sitten
+kuitenkin. Hänet vietiin laivaan, joka oli lähtövalmiina, ja siinä
+täytyi everstin vankina kulkea Tukholmaan. Ties Jumala puhuiko
+muukalainen totta, mutta niin hän vaan kertoi.
+
+Buddenbrock seisoi siinä hämillään ja ääneti. Tämä salaisuus ei voinut
+olla tunnettu muuten kuin että joku juuri äsken oli tuonut sen
+Porvoosta. Itse hän ei ollut vielä saanut raporttia.
+
+-- Tahdon tavata tuota miestä, sanoi hän kiivaasti. Laittakaa hänet
+tänne!
+
+-- Voi, kun en tietänyt ennen! huudahti Löfving. Nyt on liian myöhää.
+Tuo kummallinen mies uskoi minulle että hänet oli lähetetty herra
+paronin veljen luo Viipuriin ja hän katosi käsistäni niin äkkiä ja
+selittämättömästi kuin olisi ollut itse paholainen.
+
+-- Valehtelet! huusi Buddenbrock. Jotakin sinulla on ollut tekeillä, ja
+nyt pelkäät joutuvasi kiinni.
+
+Kapteeni loi tyynen ja vakavan katseen esimieheensä.
+
+-- Ketä pelkäisin? En pelkää koskaan, sillä minulla on laupias Jumala ja
+oikeutta tekevä kuningas. Vihollistanikaan en pelkää, sillä hänen
+iskuunsa vastaan iskulla. Jos kaikilla olisi ollut minun rohkeuteni, kun
+olimme Säkkijärvellä ja minä pyysin 2,000 miestä, niin olisi teidän
+ylhäisyydellänne 24 tunnissa ollut Viipurin avaimet kädessään.
+
+Vihan piirre ilmaantui Buddenbrockin kasvoissa: -- Sinä kai halusit
+komppaniiasi kanssa toistaa samaa mitä teit Lappeenrannassa, kun sitä ei
+millään keinoin saatu paikkaansa pitämään.
+
+-- Ei ikinä, teidän ylhäisyytenne. Kyllä se tällä kertaa olisi
+suorittanut asiansa niin hyvin, että teidän ylhäisyytenne lastenlapset
+olisivat olleet pakotetut ylpeydellä sanomaan: «Olivat sentään
+suomalaiset rykmentit miehiä, joihin saattoi luottaa.»
+
+_Segebaden._ Semmoista on nyt helppo sanoa.
+
+_Ring._ Kuka takaa, ettette olisi kaikki hukkuneet?
+
+_Löfving._ Sitä ei olisi tapahtunut. Semmoisessa pyryilmassa olisi
+kaikki sujunut kuin rasvattuna.
+
+_Segebaden._ Ainakaan ei mikään estä teitä nyt kerskaamasta.
+
+Löfving kohotti ylpeästi päätänsä. -- En ole koskaan kantanut kunniaani
+suussani, mutta sitä uskallan väittää, että epäilkööt mieheni ketä
+tahansa, minua ne eivät epäile, enkä olisikaan jättänyt heitä pulaan.
+Sentähden olimme voitosta varmat.
+
+-- Epäileekö väki täällä ketään? kysyi paroni tutkien.
+
+-- Kyllä, niitä, joihin se ei luota.
+
+-- Ei luota. Siis kuitenkin johonkuhun?
+
+-- Se ajattelee samaa kuin se ajatteli silloin kun menetimme
+Lappeenrannan ja Wrangelin. Susi ei itke koiran kuolemaa.
+
+Tumma puna nousi Buddenbrockin poskille, mutta hänen ryhtinsä pysyi
+arvokkaana ja ääni tyynenä, kun hän vastasi: -- Kapteeni Löfving ei tee
+ensi kertaa näitä viittauksia, mutta tämä on oleva viimeinen. Kunnes
+olette antanut tyydyttäviä selityksiä kaikkeen siihen, mitä täällä
+olette puhunut, antakaa pois miekkanne.
+
+-- Miekkanne! pyysi Segebaden.
+
+Heti seisoi Löfving miekka kädessään, valmiina antamaan sen pois, mutta
+siinä oli hän pakotettu purkamaan sydäntänsä, ja kylmällä tyyneydellä
+lausui hän lujasti ja katkerasti: -- Voi teitä päälliköitä ja kuninkaan
+miehiä! Te hajoitatte missä teidän pitäisi koota, tapatte sitä mitä
+pitäisi säilyttää, ja tallaatte sitä minkä pitäisi elää. Mutta yhtä
+varmasti kuin te nyt kavallatte tätä maata, on se päivä koittava,
+jolloin teitä kavalletaan, sillä Jumala on oleva kostajamme.
+
+
+
+
+IV Luku.
+
+Levottomia päiviä.
+
+
+Haminan kaupunki mainitaan perustetuksi vuonna 1632 nimellä Vehkalahti
+samannimisen pitäjän mukaan. Syrjäisenä kylänä pysyi se kauan
+huomaamattomana ja erillänsä suurista valtiollisista tapauksista, mutta
+kun Viipuri oli menetetty, täytyi Ruotsin etsiä uutta puolustuslinnaa
+Etelä-Suomessa, ja silloin kääntyivät silmät Haminan puoleen.
+Ensimmäinen linnoitus rakennettiin 1722, mutta vähäpätöinen se oli, ja
+sentähden kun ruvettiin valmistuksiin 1741 vuoden sotaa varten,
+laajennettiin sitä, ja tämän kertomuksen aikana oli kaupunki kaikilta
+tahoilta ympäröitty linnoitetuilla valleilla, jotka sitä enemmän
+rasittivat mieliä mikäli ne valmistuivat. Semminkin synnyttivät
+levottomuutta valleihin sijoitetut ruutikellarit, kun huhuttiin, että ne
+olivat huonosti varustetut ja kaupunkilaisille hengenvaaralliset. Eikä
+luontokaan tarjonnut mitään virkistävää mielelle, sillä Hamina ei ollut
+mitenkään sen puolesta suotuisa. Ympäröitsevät linnoitukset olivat kyllä
+laajat, mutta itse kaupunki oli pieni ja useimmat talot olivat vaan
+matalia puuhökkeleitä. Niiden keskellä kohosi kuitenkin suuri, komea
+rakennus, jota sanottiin kuninkaalliseksi varastohuoneeksi, sekin
+puusta, mutta kopeillen suurella, kullatulla F:llä kuninkaallisen
+kruunun alla. Tämä upea koristus oli asetettu korkealle harjalle ja
+loisti päivänpaisteessa puolen penikulman päähän kaupungin ulkopuolelle.
+Monen mielestä oli tuo kultainen merkki kunniana kaupungille ja enteenä
+sen vastaisesta suuruudesta, mutta toiset pitivät sitäkin vaarana, koska
+viholliset jo kaukaa saivat siitä selvän maalin palaville
+pikivannikoilleen ja pommeilleen.
+
+Tähän aikaan lisäsi huolia myös kivulloisuus. Laivasto, joka ankkuroi
+Haapasalon ja Kursalon luona, lähetti joka päivä sairaita ja kuolevia
+maille, eikä ollut tila parempi armeijankaan väestössä. Huono ruoka,
+huono vesi ja epäterveelliset asunnot olivat synnyttäneet kuumeita ja
+punatautia, jotka vaativat epälukuisia uhreja. Ahtaus ja hoidon puute
+levitti ruttoa, niin ettei vihdoin, ollut yhtään taloa, jota kuolema
+olisi säästänyt.
+
+Kevät kului kuitenkin ilman erityisiä tapauksia, sillä uudistettu
+aselepo jatkui määräämättömäksi ajaksi. Pohjoisessa, Marttilan
+tienoilla, tapahtui joskus kahakoita, mutta vaikka olivatkin verisiä,
+eivät ne tuottaneet tärkeämpiä seurauksia. Ruotsalainen pääkortteeri oli
+yhä vielä Myllykylässä, kolme virstaa Haminasta pohjoiseen. Armeija,
+johon kevätpuolella oli tuotu lisäväkeä, oli nyt luvultaan 15,000 miestä
+ja majaili osaksi Haminassa, osaksi pitkin Kymijokea, estääksensä Keltin
+ja Anjalan luona venäläisten pääsöä. Laivastossa oli 15 linjalaivaa ja 5
+fregattia paitsi kaalerilaivastoa 3,700:dan miesvoimalla. Idässä
+vartioitsi kaupunkia 600 jalka- ja 72 tykkimiestä, joiden 24
+kenttätykkiä olivat asetetut vuorisolaan Mäntylahdella 5 virstaa
+kaupungista.
+
+Siten varustettuna taistelua varten oli koko seutu jännityksessä ja
+levottomuudessa. Kukaan ei tiennyt milloin aselepo päättyy, mutta että
+se voi tapahtua minä hetkenä tahansa, sen tiesivät kaikki. Ja mitä
+sitten tulee? Alituinen epätietoisuus rupesi vihdoin painostamaan
+rohkeimpienkin mieltä, ja moni piti jo lopullista ratkaisua parempana
+kuin tätä ijankaiken uhkaavaa vaaraa.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun yksi Lewenhauptin ajutantti äkkiä
+sairastui ja kuoli. Hänen edeltäjänsä oli sama kuume jo sitä ennen
+temmannut pois, ja kun useat muutkin upseerit tunsivat saman raivoavan
+ruton heitä uhkaavan, pääsi kauhu ja levottomuus yleiseksi. Ei ollut
+ylhäinen enemmän turvattu kuin alhainenkaan. Täällä saattoi ken hyvänsä
+ensi päivänä maata paareilla.
+
+Huolimatta tarttumasta ja yleisestä alakuloisuudesta, tahtoi Lewenhaupt
+kunnioittaa ajutantti-vainajansa muistoa ja saada hänen viimeisen
+matkansa niin juhlalliseksi kuin mahdollista. Ruumis siunattiin muutama
+päivä ennen juhannusta kirkossa, ja siellä ympäröivät arkkua ylhäisimmät
+esikunnan upseerit. Itse Lewenhaupt näytti kovin liikutetulta, kun
+sotapappi pitkässä puheessa ylisti vainajan ansioita, tulkitsi jälkeen
+jääneiden kumppanien kaipuuta, ja hartailla sydämmillä yhtyivät kaikki
+virteen, jolla toimitus lopetettiin.
+
+Pieni kirkko oli ahdinkoon saakka täynnä, ei ainoastaan likeisiä
+ystäviä, vaan uteliaitakin, jotka tavalla tai toisella olivat hankkineet
+itselleen pääsyn. Mutta vaikka monikaan ei voinut nähdä muuta kuin
+korkeiden herrojen hattuja, pysyttiin kuitenkin hartaina loppupuoleen.
+Jo oli aljettu viimeinen virsi, kun ovenpuolella syntyi häiriö. Mitä se
+on? Mitä merkitsi tuo kumea sorina ja liike, joka aallon tavoin vyöri
+yhä ylemmäksi? Joka mies ehdottomasti käänsi päänsä nähdäksensä, eikä
+aikaakaan niin huomattiin venäläinen sanansaattaja kirkon ovella ja
+nähtiin kapteeni Mörnen tunkeutuvan joukon läpi tuoden kirjettä, jonka
+hän antoi Lewenhauptille. Tämä kiihkeästi repi kuoren ja punastui. Sillä
+välin loppui virsi, ja kun viimeiset säveleet olivat haihtuneet, lausui
+kreivi matalalla äänellä likimmäisille jotka kovassa jännityksessä
+olivat odottaneet hänen sanojansa -- Aselepo on päättynyt. Kolmen päivän
+perästä aikoo Lascy olla meitä vastassa.
+
+Nyt syrjäytti tämä kysymys kaikki muut ajatukset, ja tuota pikaa oli
+kirkko tyhjänä. Uutinen levisi miehestä mieheen, ja koko Hamina joutui
+kauhun valtaan. Väkijoukko hajaantui kuin akana tuuleen, ja
+sotapäälliköt kokoontuivat linnanpäällikön, eversti Villebrandin luo
+neuvottelemaan. Neuvottelu oli lyhyt mutta kiivas, sillä eversti
+Bousquet asettui mitä jyrkimmästi useimpien ehdottamaa peräytymistä
+vastaan. Hän huomautti mitä seurauksia olisi siitä, että ilman muuta
+Hamina lahjoitetaan pois, vaikka se aivan äskettäin oli maksanut 23
+tynnyriä kultaa. Olkoonpa vaan, että Ranska eikä Ruotsi maksoi nuo
+rahat, tappio on yhtäkaikki sama. Hamina oli koko muun Suomen avain.
+Sitäpaitsi oli tänne koottu suurin osa sitä viljaa, niitä ampumavaroja
+ja muuta muonaa, mitä maassa löytyi. Tahdottiinko nyt heittää tämä
+kaikki?
+
+Tämä kaikki voidaan pelastaa, arvelivat toiset, mutta se käy
+mahdottomaksi, jos päistikkaa peräydytään.
+
+Jos saataisiinkin varastot kuljetetuiksi pois, millä korvataan linna,
+joka tarkoittaa koko Etelä-Suomen suojelemista ja armeijan tukea. Eikö
+peräytymisellä saada aikaan sama epätoivo kuin Lappeenrannan
+hävityksessä. Ja kuka takaa, että päällikkyys moisen siveellisen häviön
+jälkeen vielä jaksaa pitää johdon käsissään? Omasta puolestaan varoi
+Bousquet pahinta ja kehoitti virkeällä innolla taisteluun.
+
+Tämän johdosta syntyi uusi neuvottelu. Edut ja vaikeudet otettiin vielä
+kerran harkittaviksi, mutta mitä likemmin asemata tarkasteltiin, sitä
+selvemmältä tuntui jokaisesta, että oli täytymys peräytyä. Hamina ei
+ollut paljonkaan parempi kuin hiirenpesä. Sen katuja voitiin joka
+haaralta ampua, eikä vihollisen ollut vaikeata päästä parinsadan
+askeleen päähän kaupungista, sillä ollessaan korkean rannan suojassa ei
+tarvinnut hyökkääjän pelätä, että häntä ennen aikoja huomataan, vielä
+vähemmin että häneen ammutaan. Sitäpaitsi oli koko puolustuslaitos
+nurinpäin. Ei ollut ulkovarustuksia ympäröivien kunnaiden pyyhkimistä
+varten. Ja millainen oli itse linnoitus? Ikäänkuin tehty tarjoamaan
+valloittajalle voiton. Nostosiltain sijassa oli kiinteitä siltoja ja
+kelvottomia puuportteja ilman yhdistysvalleja. Ja vallit! Ne saattoi
+sadekuuro viruttaa pois. Juoksuhaudat olivat kyllä riittävän syviä,
+mutta paaluaitauksia puuttui saatikka muuta, mikä ryntäävää vihollista
+estäisi. Sitäpaitsi oli linnoitussuunnitelma niin laaja, että sen
+puolustukseen tarvittiin 10,000 miestä. Mutta ruotsalaisessa armeijassa
+ei ollut kuin 14,000 miestä. Lascy sitävastoin oli tulossa 22,000 miehen
+kanssa. Täällä ei voitu mitään saada aikaan.
+
+Eversti Bousquet ikäänkuin kairasi terävät silmänsä tuohon loistavaan
+joukkoon, joka niin avomielisesti hylkäsi jokaisen puolustamishankkeen.
+
+-- Hamina, ärjäsi hän, on siis hiirenpesä, kurja hökkeli, kokonaan
+arvoton ja mahdoton puolustaa!
+
+-- Siihen asiaan ei maksa vaivaa tuhlata sanojakaan, huudettiin monelta
+taholta.
+
+Mutta Bousquet ei hellittänyt: -- No olkoon! Veremme on siis liian
+kallis vuodatettavaksi Haminan puolesta! Mutta miksi olemme siis
+viipyneet täällä ikäänkuin tämä linna olisi paras turvamme. Vastoin
+parempaa tietoamme olemme houkutelleet tänne talonpoikia Venäjän
+puolelta saadaksemme siedettävää ruokaa ja voidaksemme puolustaa asemaa.
+Olemme kestäneet kelvotonta juomavettä, joka on vienyt hengiltä
+sadottain nälkäisiä miehiämme, olemme rasittaneet suomalaisia
+rykmenttejä vallien korjaamisella ja jo entiseltään syvien vallihautojen
+syventämisellä. Olemme luulotelleet kuninkaalle ja kansalle, että he
+juuri tässä paikassa saavat nähdä uskollisten ruotsalaistensa
+taistelevan viimeiseen veripisaraan ennenkun luopuvat siitä. Olemme
+entisillä erehdyksillä synnyttäneet alakuloisuutta ja avonaista
+nurjamielisyyttä niissä, joiden pitäisi meihin luottaa, ja joita ilman
+emme mitään voi. Minkä tähden? Totta tosiaan, siksi vaan että he
+voisivat syystä leimata meitä julkisiksi kavaltajiksi.
+
+Syntyi ääretön hälinä. Bousquet'n viimeiset sanat olivat nostaneet
+vimmattua suuttumusta, joka purkautui uhkauksiin ja solvaaviin sanoihin,
+mutta vanha eversti ei peruuttanut mitään. Ranskalaisena ja
+kaarlolaisena hän tiesi, mitä sellainen armeija, joka taistelee henkensä
+puolesta, voi saada aikaan, ja Hamina oli kyllä hyvä, jos sitä
+puolustivat miehet eikä jänikset. Muutoin ei ollut tarvis päästää
+vihollista kaupungin luo. Olihan Mäntylahden sola, jota voitiin
+puolustaa maailman loppuun saakka.
+
+Tämä viime lausunto sai mielet vähän rauhoittumaan. Neuvoteltiin
+uudestaan ja ryhdyttiin vihdoin äänestykseen, mutta tulos oli sama.
+Solalla ei ollut varsinaista merkitystä kaupunkiin nähden. Peräytyminen
+oli välttämätön mieluimmin Summaan, josta sitten käännyttäisiin joko
+Marttilaan tahi Haminaan. Sieltä voitiin pitää auki tie Kymijoelle, joka
+oli oikea puolustuslinja. Tätä ehdotusta puolustivat kaikki muut paitsi
+Buddenbrock ja eversti Freidenfelt, jotka yhtyivät Bousquet'hen.
+
+Armeijalle annetaan käsky peräytyä, ja vähälukuisen miehistön kanssa
+jätetään ainoastaan Bousquet paikalle suoriutuman miten parhaiten voi.
+Raivostuneena kuin ärsytetty leijona tempasi 78 vuotias eversti peruukin
+päästään, iski sen pöytään ja kysyi eikö jo Säkkijärven ja Lappeenrannan
+häpeä riittänyt. Sitten huomautti hän taas mitä seurauksia
+peräytymisestä olisi ja syytti kaikkia jotka Hatun nimen omistavat.
+Erityisesti puhui hän Lewenhauptia varmaankin kohtaavasta edesvastuusta,
+ja kuinka hän kerran vielä saa katua sitä erehdystä, jonka nyt teki,
+sillä puolustaa sitä ei voitu koskaan.
+
+Levotonna ja tuiki pahalla mielellä lähti Lewenhaupt pois. Säkkijärven
+muisto oli haava, joka ei tahtonut parantua, ja nyt oli Bousquet iskenyt
+sitä syvemmäksi. Voi tuota onnetonta talviretkeä, josta häntä
+alituisesti soimattiin! Buddenbrock huomasi synkän ystävänsä
+alakuloisuuden ja seurasi häntä lieventääksensä hänen ahdistustansa
+lohduttavilla sanoilla. -- Miksi yhä tuskitella tuosta vähäpätöisestä
+Säkkijärven asiasta? Sitä ei enään kukaan ajattele. Sinua ei moitita
+sotaliikkeistäsi, vaan kuninkaanvaalista, kun pidät Birkenfeldin etkä
+Kaarlo Ulrikin puolta.
+
+-- Tiedän sen, vastasi Lewenhaupt suuttuneena. Mutta minkätähden sitte
+huudetaan tuota holsteinilaista nulikkaa? Selvästi vanhan ystävän
+loukkaamista varten. Tahdotaan pettää Ranska ja vaihtaa tämä vanha
+liittolainen Venäjän ystävyyteen. Venäjä ja Ruotsi ystävyksiä! Sepä
+jotakin. Mikä halpa mielettömyys!
+
+-- Mutta, intti Buddenbrock varovaisesti, sillä voimme saada rauhan ja
+keisarinnan ystävyyden. Armeija saisi palata kotiin, ja tämä kurja
+rajamaa pääsisi jatketusta hävityksestä.
+
+Vihan salama leimahti Lewenhauptin silmistä, kun hän pysähtyen puoleksi
+uhkaavalla äänellä kysyi:
+
+-- Oletko sinäkin niitä? Luuletko etten tiedä mikä käärme noissa rauhan
+laupeissa sanoissa piilee? Kadehditaan valtaani, tahdotaan kukistaa
+minut, jotta päästäisiin itse peräsimeen. Siinä se rauha, jonka tähden
+meidän miehemme nyt matelevat verivihollisemme edessä. Mutta vielä minä
+pysyn ohjaksissa, eikä kukaan minulle määrää lakia, sillä itse minä olen
+heidän lakinsa.
+
+Buddenbrock laski kätensä ystävän olalle: -- Sinun täytyy punnita
+sanojasi, Lewenhaupt. Tuonlaiset lausunnot saattavat käydä raskaiksi,
+jos meidän suupaltit sattuvat niitä kuulemaan.
+
+-- Ikäänkuin ei kaikki kävisi raskaaksi, kun vaan ei tanssita junkkarien
+pillin mukaan. Mutta minä sanon sinulle, tällä kertaa Ruotsi valitsee
+kuninkaansa siitä huolimatta mitä nuo pöyhistyneet onnenonkijat
+käskevät. Vielä on Fredrik kuningas elossa, ja hänen jälkeläisensä
+valitaan julkisilla valtiopäivillä. Kansa äänestää Birkenfeldin
+herttuata, sillä hän voi luoda Ruotsin onnen. Kaikki muut ajattelevat
+vaan omaa etuansa.
+
+-- Toivokaamme että niin käy, vastasi Buddenbrock, hyvillänsä kun sai
+aihetta päästä polttavasta pääkysymyksestä. Toivokaamme että herttuasta
+kehittyy sinun onnesi ja Ruotsin. Muistathan millaista loistoa kaikki
+ennustivat sinulle, kun Tukholmassa astuit laivaan purjehtiaksesi
+Suomeen?
+
+Lewenhaupt seestyi ja katsoi luottomielisesti asekumppaniansa. -- Kun
+nousen loistoon, niin sinäkin Buddenbrock nouset kunniaan. Tahdon
+palkita ystäviäni kuninkaallisesti, mutta vihollisiani tallaan, kunnes
+he kiemuroivat kuin madot ja menehtyvät.
+
+Buddenbrock nyökäytti kiitollisesti päätään, ja Lewenhaupt jatkoi: --
+Tiedän semmoisen päivän tulevan, sillä eräs tietäjätär on minulle
+ennustanut enemmän kunniaa kuin mitä voin kestää.
+
+-- Koska? Missä?
+
+-- Ranskassa, Hän sanoi että voin odottaa hallitsijanvaltikkaa, ellen
+kompastu 2:teen ja 3:een. Varon näitä numeroita, sillä ne näkyivät
+paarini alla.
+
+-- No niin, ruumispaaria he voivat ennustaa meille kaikille, mutta
+valtikkaa! Oletko koskaan ajatellut itseäsi hallitsijan valtikka
+kädessä?
+
+Lewenhaupt punastui äkisti, ja hänen silmänsä leimahtivat: -- Miksi ei?!
+Mutta valtikkaan kuuluu kruunukin. Hän viittasi itään: -- Ehkäpä se
+riippuu tuolla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tieto armeijalle annetusta peräytymiskäskystä levisi kuin kulovalkea
+kaupunkiin, ja samaan aikaan kiiti kuriiri pääkortteeriin ilmoittamaan,
+että aselepo oli päättynyt. Odottamaton uutinen sotaväen lähdöstä nosti
+Haminassa hämmästystä ja kauhua. Ennen niin taistelukiihkoiset Hatut
+olivat nyt siksi sävyisiä, että pahoittelivat kun ei oltu rauhallisilla
+keinoilla sovitettu selkkauksia. Pääkortteerin ei tarvinnut heti tehdä
+lähtöä, oli siis riittävästi aikaa päästää tunteet purkautumaan, ja sitä
+kyllä käytettiinkin joka taholla. Eräästä teltasta Myllykylän
+kanervakankaalla kuului jo meluavia ääniä.
+
+-- Koko tämä kurjuus tulee yksinomaan Lewenhauptista ja hänen
+ranskalaisista ystävistään! huusi kornetti Hubert, joka samanikäisten
+kumppanien parissa tahtoi purkaa sydäntänsä.
+
+-- Kenestäpä muista, myönsi Reif. Ranskalaiset kujeilijat ovat saaneet
+meikäläiset mielipuoliksi.
+
+-- Valehtelet, tiuskasi Segebaden, iskien nyrkkinsä pöytään. Jos kaikki
+olisivat Lewenhauptin lailla äänestäneet Birkenfeldin herttuaa, olisivat
+asiat selvillä, ja silloin voisi valtakunta yksimielisesti hieroa
+rauhaa.
+
+-- Mainio rauha! ivasi Reif. Jänisten ja kavaltajien ostama
+ranskalaisella kullalla.
+
+Segebaden astui uhkaavana hänen eteensä.
+
+-- Toista se! Jos uskallat.
+
+-- Uskallan! Kaikki, jotka eivät ole hulluja, tahtovat rauhaa, ja sen
+voisimme saada, jos tekisimme Peter Ulrikin kuninkaaksemme. Hän on
+keisarinnan sisarenpoika, ja hänestä olisi valtakunnalle suurta hyötyä,
+mutta Lewenhaupt tahtoo tasavaltaa, päästäksensä itse hallitsemaan, ja
+sentähden hän jättää maan ja valtakunnan hunningolle.
+
+Raivokkaana kohotti Segebaden käsivartensa hyökätäksensä nyrkillä
+vastustajaansa; Reif niinikään tarttui pikaisesti miekkaan, mutta
+ennenkun hän sai sen tupesta, olivat hänen ystävänsä rientäneet estämään
+häntä. Segebaden tahtoi tunkea vastustajansa syrjään, mutta Reifin
+ystävät eivät väistyneet, ja kun samassa Segebadenin hengenheimolaiset
+asettuivat hänen ympärilleen, ei ollut muuta neuvoa kuin jatkaa
+suunpieksämistä.
+
+-- Ruotsi, huusi Segebaden, saa kiittää Jumalaa, kun sillä on
+Lewenhauptin kaltainen mies, joka vielä valvoo, että sen kuninkaan
+valitsevat valtiosäädyt eikä muutamat jänissydämmiset sotapäälliköt.
+
+Reif, Hubert ja muut samanmieliset tahtoivat käydä Segebadeniin käsiksi,
+mutta Lewenhauptin puoluelaiset tunkivat heidät pois. Siinä huusi Reif
+häntä ympäröivästä ryhmästä: -- Odotapa, Segebaden, sen saat vielä
+maksaa. Björnberg, Stjerneld ja monet muut ovat vannoneet, etteivät
+taistele Venäjää vastaan jos Peter Ulrik tulee kuninkaaksemme, ja siksi
+hän tulee. Tehköön Lewenhaupt mitä voi.
+
+Ne sanat saivat aikaan uuden, vielä hurjemman mylläkän, ja pian
+syöksyivät nuoret, hurjistuneet soturit taivasalle. Sieltä kuului muiden
+kovaäänistä puhetta. Joukko vanhempia upseeria joi vallan lähellä heitä
+keisarinna Elisabetin sisarenpojan, Peter Ulrikin maljaa ja kohottivat
+sitten lasinsa juodaksensa Venäjän menestykseksi. Silloin lähestyi
+Lewenhaupt kulkien käsikynkässä Buddenbrockin kanssa, tosin jotensakin
+kaukana, mutta kuitenkin siksi lähellä, että jo saivat sanoista selkoa
+ja ymmärsivät mistä oli puhe. Ei ollut ensi kerta kun alapäällikkökunta
+täten uhmasi hänen tahtoansa, mutta kun hän ei kyennyt ryhtymään
+mihinkään näitä uppiniskaisia vastaan, poikkesi hän syrjään ja katosi
+ystävänsä kanssa, ikäänkuin eivät olisi mitään kuulleet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä levoton päivä oli nyt lopussa, ja uupuneena heittäytyi Lewenhaupt
+vuoteelle nauttiaksensa muutaman tunnin lepoa. Neuvottelut olivat
+suoritetut, kirjeet kirjoitetut ja kuriirit lähetetyt. Palvelevat
+herratkin olivat poistuneet. Hän halusi lepoa, voidaksensa unhottaa
+vaivat ja huolet. Ahdistetun ylipäällikön sisu oli kuitenkin siksi
+kuohuksissa, ettei uni saapunut, ja taas tunki kiivaita sanoja hänen
+korviinsa, niin ettei unta ollut ajateltavissakaan. Liikahtamatta koetti
+hän käsittää näitä ääniä ja huomasikin, että etehisessä vartioiva
+sotamies oli joutunut sanakiistaan jonkun kanssa. Lewenhaupt kuunteli
+vieläkin, mutta kun kiistaa jatkui, tarttui hän pieneen soittokelloon,
+jolla hän kutsui vahdin sisään. Tämä aukaisi oven, mutta samassa tunki
+Segebaden sisään ja heittäytyi polvilleen Lewenhauptin eteen, joka vielä
+oli vuoteella.
+
+-- Suokaa minun lausua muutamia sanoja! pyysi nuorukainen huohottaen.
+Älkää käskekö minua pois. Sanani ovat vaan teitä varten.
+
+Lewenhaupt nousi, käski sotamiehen ulos ja tarjosi kättä Segebadenille,
+nostaaksensa hänet polvistuneesta asemastaan.
+
+-- Mikä on? kysyi kreivi levottomana. Mitä tahdot?
+
+-- Voi setä, jos tietäisitte! Kaikki ovat teitä vastaan. Ylhäiset
+päälliköt aikoivat tehdä salaliiton keisarinnan sisarenpojan eduksi.
+Olen kuullut heidän vannovan, etteivät aijo taistella Venäjää vastaan,
+koska Kaarlo Pietari Ulrik on saava Ruotsin kruunun eikä kukaan muu.
+Useat upseerit valmistavat jo matkamyttyjänsä palataksensa Tukholmaan ja
+ajaaksensa siellä tahtonsa perille.
+
+-- Lähtekööt, vastasi Lewenhaupt kalpeana mutta ylpeänä. He eivät ole
+yksin maailmassa. Minä saan tahtoni perille ilman heitä.
+
+-- Teidän pitää tietää kaikki! Ne komeat arkut, joita juhlallisesti
+ajettiin tänne -- voittosaalis Säkkijärveltä --
+
+Lewenhaupt säpsähti: -- No, mitä niistä?
+
+-- Niistä puhutaan kaikkialla. Sotamiehet väittävät, että te olette
+salassa tyhjentänyt ne, ja pistänyt kullan omaan taskuunne. Luullaan
+että olette saanut nämä aarteet palkkioksi kavalluksesta. Päälliköt
+huutavat rauhaa, mutta sotamiehet vaativat taistelua. Ääretöntä
+katkeruutta on nostanut Haminan heittäminen ilman puolustusyritystäkään.
+Suomalaiset ja ruotsalaiset sotamiehet ovat yksissä tuumissa, ja kuulin
+heidän sanovan, ettei tämä peräytyminen ole muuta kuin sen jatkoa, mitä
+Buddenbrock teki Lappeenrannassa. Armeija lisäksi uskoo, että
+Lagercrantz ja Löfving ovat vangitut sentähden, että tahtoivat taistella
+ja koettivat estää Suomen jättämistä vihollisille.
+
+Segebaden vaikeni, ja vasta silloin hän huomasi minkä vaikutuksen hänen
+sanansa olivat tehneet. Lewenhaupt oli kavahtanut pystyyn, hänen värinsä
+oli muuttunut tuhkaharmaaksi, ja hän seisoi tuossa liikahtamatta
+tuijottaen uskolliseen sanansaattajaansa. Näytti siltä kuin olisi hänen
+sydämmensä lakannut tykyttämästä. Painostava vaitiolo alkoi, jolloin
+Lewenhaupt tajuttomasti kairasi katseensa Segebadeniin.
+
+-- Suomen jättäminen viholliselle?! huudahti hän vihdoin. Nuo ilkiöt!
+
+-- Niin, armas setä. Väestö uskoo, että te ja muut päälliköt aijotte
+myydä Suomen. Moni arvelee, että se jo on tapahtunut ja että
+vastustaminen on turhaa.
+
+Lewenhaupt seisoi ääneti huulet yhteen puserrettuina, ja Segebaden
+jatkoi: -- Jos kuulisitte mitä ilkeitä renkutuksia teistä lauletaan.
+Sanotaan, että kävitte Säkkijärvellä ainoastaan juodaksenne veljenmaljaa
+Lascyn kanssa ja saadaksenne hänen kultansa.
+
+-- Kahleisiin nuo konnat! kirkasi Lewenhaupt ja polki lattiaa niin että
+huone tärisi. Jok'ikinen, joka niin puhuu, on vangittava.
+
+-- Ei ole meillä tilaa niille kaikille. Ette tiedä.
+
+Kreivi oli hetkisen vaiti, sitten naurahti hän äkkiä teeskennellen
+iloisuutta, ikäänkuin olisi hän kuullut hyvän pilan: -- Ho, ho, ho!
+Luulevat voivansa pelottaa minua! Kirkukoot, poikani! Äänekäs parkuminen
+rauhoittaa mielet, ja kun sitten esiinnyn niin he tottelevat.
+
+Segebaden tunsi suojelijansa ja tiesi, ettei ollut helppoa saada häntä
+uuteen ajatussuuntaan, mutta hän tahtoi kuitenkin vielä yrittää ja
+jatkoi siis:
+
+-- Moni uskoo, että olette syytön ja että voidaan suoriutua, jos
+rohkeasti puolustatte Mäntylahtea. Kansa saisi siitä suurta lohdutusta,
+jos ottaisitte tämän huomioon. Asettukaamme vastarintaan!
+
+Lewenhaupt hengitti helpommin. Hän näkyi päässeen oikealle uralle: --
+Vai niin! Minuun ei luoteta turhaan. Olen aina ollut sotamiehen ystävä
+ja otan asiata harkitakseni. Ehkä ei olisi hullumpaa. Voi, kunpa vaan
+tietäisi mitä tulevaisuus kantaa helmassaan.
+
+Virkeä ilo näkyi Segebadenin kasvoissa, ja varmana hyvästä menestyksestä
+huudahti hän innostuneena: -- Tiedän yhden, joka voi teille ilmaista
+kaikki! Se tietäjätär, joka ennusti Lappeenrannan hävityksen, on täällä.
+Hän tuntee koko maailman salaisuudet. Kysykäämme häneltä. Hän puhuu
+yksinomaan suomea, mutta olen jo siksi oppinut tätä kieltä, että voin
+olla tulkkina.
+
+Kreivi vaipui ajatuksiin. Kaunis tietäjätär Lyonissa oli jo ennustanut
+hänelle katoamatonta kunniaa. Mutta täällä Suomessa ei siitä näkynyt
+jälkeäkään. Ehkä voisi tämä suomalainen noita sanoa hänelle, missä ja
+kuinka menestystä oli saatavissa, ja ennen kaikkea kuinka hän saisi
+vastustajansa kukistetuiksi.
+
+-- Tuo tänne se nainen. Mutta kenenkään tietämättä.
+
+Segebaden riensi ulos ja palasi heti, mutta ei yhden vaan kahden
+tietäjättären parissa. Ring oli muuttanut vahtimiestä ja seisoi nyt
+samoin kuin hänen toverinsakin jännityksessä odottaen salaisen
+kohtauksen tuloksia.
+
+Lewenhaupt oli valmistanut pienen kehoittavan tervehdyksen
+rohkaistaksensa tuota halpaa naista, ja saadaksensa hänet haltioihinsa,
+mutta nähdessään nämä molemmat ilmautuvan yhtaikaa, astui hän
+hämmästyneenä taapäin ja kääntyi sitten kysyvästi katsomaan
+Segebadeniin.
+
+-- En tiedä kuka heistä on oikea, sopersi tämä neuvotonna.
+
+Korkeana ja tarmokkaana, mustapukuisena ja vakavana astui toinen
+naisista pari askelta huoneen sisään, ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät
+vielä kalpeammiksi. Lewenhaupt katseli häntä ääneti, hänestä näytti
+nainen uhkaavalta kuin onnettomuutta ennustava, välttämätön kohtalo,
+mutta sittenkin tuntui hänestä tuo toinen nainen, joka valkoisessa
+puvussaan palavine silmineen katseli häntä, vieläkin kolkommalta. Hän
+käsitti nyt, että tuo se olikin Tasma, tietäjätär. Hänen yliluonnollinen
+tyyneytensä vaikutti sietämättömästi. Mutta vastenmielinen oli tuo
+toinenkin. Sehän oli Löfvingin vaimo. Mitä varten hän oli saapunut
+tänne? Ehkä muiden kanssa syyttääksensä häntä. Mitä tuolle
+kutsumattomalle vieraalle olisi tehtävä?
+
+Leena vaan ei epäröinnyt. Hän astui esille, tarjosi polvistuen
+anomuskirjan Lewenhauptille ja sanoi: -- Armahtakaa, teidän
+ylhäisyytenne, onnetonta. Olen kapteeni Löfvingin vaimo ja rukoilen
+mieheni puolesta, joka syyttömänä on pantu vankeuteen.
+
+Tuskainen ääni kuului etuhuoneeseenkin ja lisäsi siellä seisovan Ringin
+uteliaisuutta. Hän raotti ovea ja näki vilahdukselta kreivin sillä
+hetkellä, jolloin tämä jätti anomuskirjan Segebadenille. Leena oli
+noussut, ja sinne uloskin kuului hänen kiivaat sanansa, jotka kaiketi
+koskivat Lewenhauptin vastausta hänen armonanomukseensa.
+
+-- Oi, teidän ylhäisyytenne, kuka on niinkuin Löfving kaikkialla
+seisonut vahvana tornina, johtavana majakkana pimeydessä? Kuka on
+niinkuin hän viittonut tietä epäröiville? Ei hän ole koskaan pelännyt
+eikä pettänyt. Olen seurannut häntä kotona ja ulkomailla niinkuin ei
+yksikään toinen, ja vannon, että hän on ollut vahvana linnana, jonka
+koko maailma näki kaukaa ja josta vihollisemme sanoivat: auta meitä,
+Jumala, tuosta. Hän on Ruotsin tuki, kotimaan maine ja kunnia.
+Semmoisiako miehiä teidän ylhäisyytenne aikoo tuomita kuolemaan?
+
+Nyt sulki Segebaden oven, Lewenhaupt oli antanut Segebadenille
+viittauksen, mutta sittenkin tunki vielä yksityisiä sanoja ulos. Ring
+kuuli selvästi: »kavallus» -- »sotaoikeus» -- »lievittäviä kohtia» --
+»vapaus ja armo». Enempää ei mitään.
+
+Kun Leena heti sen jälkeen lähti huoneesta, tarkasteli Ring häntä
+löytääksensä vastausta selittämättömään arvoitukseen. Mutta se ei
+onnistunut, sillä yhtä lujana ja läpitunkemattomana kuin Leena oli
+tullut lähti hän pois.
+
+Tasma oli kuitenkin jäänyt, ja Lewenhauptin ovi pysyi suljettuna, mutta
+kauan ei kestänyt ennenkuin Segebaden tuskallisena syöksyi ulos. Ring
+tarttui kiireesti hänen käsivarteensa ja kysyi: -- Tietäjätärkö siinä
+lähti?
+
+Segebaden viittasi kädellään torjuvasti: -- Ei, ei!
+
+Ring seisoi hämmästyneenä: -- Hän oli kai sittenkin tietäjätär? Vastaa
+toki.
+
+Kylmänväreet pudistuttivat Segebadenia: -- Hän oli sitäkin pahempi,
+sopersi hän. Hän oli itse kolkko totuus. Lewenhaupt lupasi armahtaa
+hänen miestänsä, ja kiitokseksi siitä luetteli nainen kaikki vaarat ja
+vihamiehet, jotka ympäröitsevät kreiviä. Hän tunsi ne kaikki ja tietää
+kaikki. Olen itse sanonut tuota kaikkea, mutta varovaisemmin ja
+lievemmin. Oi, et voi aavistaa!
+
+-- Tuon minä tiedän ennalta, mutta tietäjätär. Mitä hän sanoi?
+
+-- Älä kysy. Tuo vanha noita tuolla sisällä ennustaa semmoisia
+kauheuksia, etten rohjennut ilmoittaa niitä Lewenhauptille. En kertonut
+muuta kuin että hänen täytyi välttää numeroa 23, ja että hän vahvisti
+sanojansa sillä -- sillä --
+
+-- Millä?
+
+-- Hän sanoi, että onnettomuuden ollessa lähimpänä oli kreivi juova oman
+maljansa silmästä silmään katsoen itseänsä. Tämä ennustus koski häneen
+niin syvästi, että minä käänsin kaikki muut varoitukset onneksi ja
+kunniaksi.
+
+-- Konna sinä! huusi Ring uhaten. Annan sinut ilmi!
+
+-- Tee se, vastasi Segebaden, pyyhkien tuskanhien otsastansa. Tee se, ja
+ota edesvastuullesi, jos Ruotsin ensimmäinen mies menettää järkensä.
+
+Ring jähmettyi kauhusta. Hänet kätensä riippuivat hervottomina ja hän
+jäi liikkumattomana seisomaan.
+
+Segebaden purskahti itkuun ja jatkoi: -- Kunpa vaan en olisi niin varma
+siitä, että tuo vanha yökkö puhui totta, mutta sitä hän teki. En pääse
+hänen sanoistaan. Lewenhaupt tulee vangituksi, häväistyksi,
+surmattavaksi!
+
+-- Surmattavaksi? toisti Ring kauhistuneena.
+
+-- Niin, mestattavaksi. Ehkä tappavat meidätkin, sillä useat hänen
+miehistänsä saavat kyllä kärsiä hänen kanssansa.
+
+Nyt uudistui Ringissä hänen tarmonsa, ja hän lausui pontevasti: -- Miksi
+et puhu kaikkea puhtaaksi. Tahdon tietää kaikki. Tahdon itse tavata
+tuota ihmeellistä naista. Tule!
+
+Segebaden piti ehdotusta hyvänä, ja nuoret miehet koettivat sitten
+kaikin mokomin saada naisen käsiinsä, kysyäksensä häneltä kohtaloansa.
+Mutta hän oli poistunut kreivin luota ja koko tienoilta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme päivää oli kulunut aselevon päättymisestä, mutta Lascya ei vielä
+näkynyt ja pidettiin varmana, että tuskin hän liikkuu rajamailla.
+Kuohuvat tunteet rupesivat viihtymään, ja moni näki jo kaikki
+toivokkaammassa valossa. Ehkäpä Lascy oli katunut. Ehkä tämä
+vitkaileminen ennustaa uutta, onnellista asiain käännettä, ehkä
+kunniakkaitakin päiviä. Jos asema vaan seestyy, kyllä Hatut silloin
+valvovat etujansa.
+
+Juhannuspäivä sarasti auringonpaisteisena ja iloisena. Luonto oli
+täydessä kauneudessaan kukkineen ja viheriöitsevine metsineen. Ilmassa
+oli ylt'yleensä kukkaistuoksua ja lintujen viserrystä, joka ylisti suven
+ihanuutta.
+
+Jo aamupuoleen nähtiin Lewenhauptin seurueensa kanssa valmistavan lähtöä
+Mäntylahdelle. Uusia tuumia ja toiveita oli taas syntynyt hänen
+päässään. Sotamiesten taisteluinto ja toimintahalu teki olon
+pääkortteerissa kreiville raskaaksi, ja hän päätti sentähden äkkiä
+tarkastaa sotajoukkojansa. Hänen ensimmäinen aikomuksensa oli ratsastaa
+Summan leiriin, mutta sitten päätettiin kuitenkin lähteä Mäntylahteen.
+Tämän paikan oli luonto valmistanut vahvaksi tueksi, ja otaksuttiin että
+sitä voitiin puolustaa monenkertaista vihollista vastaan. Itse paikka
+oli alhainen kenttä, jota etelässä ja pohjoisessa rajoittivat kummut ja
+idässä vuolas, liejurantainen joki. Joen yli johti silta, suojeltu
+paaluaidalla, jota tarpeen tullessa voitiin avata niille, joilla oli
+oikeus kulkea sen kautta. Joesta itään oli vahva metsämurros, ja tässä
+estekohdassa, jonka yli jo muutenkin oli varsin vaikea päästä,
+vihollinen suorastaan jäi kunnailla olevan tykistön syötiksi. Pohjoiset
+kunnaat olivat vihollisen puolella äkkijyrkät, mutta alenivat vähitellen
+kankaaksi Haminaan päin, joten tykkien kuljetus korkeammalla oleviin
+linnoituksiin tuntuvasti helpottui. Tämä luonnon valmistama asema
+hallitsi koko seutua kauas ympäristöön ja suojeli puolustajia kunnes
+päästiin käsikahakkaan. Solasta etelään oli Suomenlahti, ja pohjoisessa
+suojeli luonto varustustansa soilla ja nevoilla, joihin nyt oli tokeilla
+nostettu vettä ja siten saatu ne sekä ihmisille että eläimille
+ylipääsemättömiksi. Tämä puolustuspaikka oli uskottu eversti Fröbergille
+2,500 miehen kanssa, ja tänne suuntasi nyt Lewenhaupt matkansa.
+
+Varsinaisena aiheena kreivin matkasuunnitelman muuttamiseen oli kirje
+everstiluutnantiksi korotetulta Sprengtportilta, päivätty 21 kesäkuuta,
+jossa tämä ilmoittaa että ne tokeet, jotka nostivat vedet nevoihin ja
+olivat tehneet ne pääsemättömiksi, oli edellisenä yönä puhaistu, joten
+tulvavesi nyt virtasi mereen. Kuka tämän ilkityön oli tehnyt, siitä ei
+ollut aavistusta, mutta koska vaara oli ylimmillään, pyysi Sprengtport
+pikaista käskyä ryhtyäkseen korjaustöihin. Semmoista ei kuitenkaan
+kuulunut, mutta pari päivää sen jälkeen päätti Lewenhaupt kerrankin itse
+huvin vuoksi tarkastaa tuota tärkeätä solaa, jonka puolustusrakenteita
+hän ei ollut koskaan nähnyt.
+
+Komeannäköinen tuo pitkä solakka mies oli hevosensa selässä, niin monen
+loistavan herran seuraamana. Buddenbrock ratsasti hänen rinnallaan, ja
+pölyn vuoksi kulkivat nämä kaksi toisten edellä, mutta kun jouduttiin
+matkan loppuun käskettiin seurueen rientää edelle.
+
+Ratsastettuansa vähän aikaa hiljaista hölkkäjuoksua pysähtyivät
+Lewenhaupt, ja samoin Buddenbrock tarkastamaan seutua. Matkaa Haminasta
+solaan oli vaan 5 virstaa. Tie kulki pitkin kaitaa maakaistaletta, jonka
+etelärantaa Suomenlahden aallot huuhtoivat, mutta pohjoispuolella oli
+sisäjärvi ja aavat hyllyvät nevat.
+
+Lewenhaupt viittasi mereen päin, jossa kalereja makasi ankkurissa, ja
+sanoi: -- Noissako nyt on väestö sukupuuttoon kuolemaisillaan, kuten
+eilinen raportti tiesi?
+
+Nyt katseli Buddenbrock merelle päin, kierteli viiksiänsä ja vastasi
+surullisella äänellä: -- Arvattavasti noissa. Olihan niillä eilen
+kymmenen ruumista. Rauha on nähtävästi ainoa pelastuksemme.
+
+-- Siihen sinä aina palaat, vastasi Lewenhaupt kärttyisesti, hillitsi
+tulisen ratsunsa ja näytti tyytymättömältä.
+
+-- Olenko minä ainoa? Tiedät itse, että jokainen ajatteleva ihminen
+toivoo tästä onnettomasta sodasta pikaista loppua. Useimmat upseerisi
+vaikkapa väkisin estävät taistelua Venäjää vastaan.
+
+-- Mutta sittenkin, tiuskasi Lewenhaupt pikastuen, olit sinä
+äänestyksessä Bousquet'n puolella, kun tämä vaati meitä puolustamaan
+Haminaa.
+
+Buddenbrock katseli tyynesti asetoveriansa silmiin. -- Tiedät varsin
+hyvin, että jos olisin muiden kanssa äänestänyt peräytymistä, olisi
+minua tavallisuuden mukaan sanottu kavaltajaksi. Nyt ei kukaan voi
+syyttää minua pelkuruudesta, mutta yhtymiseni Bousquet'hen oli kaikessa
+tapauksessa ilman merkitystä, kun muut vaativat peräytymistä.
+
+Lewenhaupt nyökkäsi myöntävästi päätään ja Buddenbrock jatkoi: --
+Pääasia on, että saamme aikaa ja että vältämme kaikkea, mikä saa
+viholliset vimmastumaan, sillä vielä on venäläinen päällystö sangen
+mukaantuvainen.
+
+-- Mukaantuvainenko? toisti Lewenhaupt selvästi hämillään.
+
+-- No niin, sano Lascyn menettelyä miksi tahansa, mutta ajatteleppa
+kuinka kohteliaasti hän Säkkijärvellä myönsi meille pitkäaikaisen
+aselevon, vaikka hän suuremmitta vaikeuksitta olisi voinut ruhjoa
+meidät. Ja nyt. Ensin lähettää hän meille tiedon aselevon lakkaamisesta,
+ja sitten jättää hän meidät kuitenkin rauhaan. Sellaista menettelyä
+sanon minä jalomieliseksi.
+
+Lewenhaupt mietti ääneti hetken aikaa, sitten vastasi hän hitaasti ja
+ikäänkuin epäröiden: -- Otaksukaamme, että voimme saada Lascyn
+suostumaan aselevon pitentämiseen. Eikö meidän silloin pitäisi vahvistaa
+sotavarustuksiamme?
+
+-- Ei, vastasi Buddenbrock hätäisesti, ei vahvistamista vaan rauhan
+saamista varten. Siten pelastamme isänmaamme ja pelastumme itse.
+
+Lewenhaupt katseli toveria silmiin, kysyen melkeinpä epäluottamuksella:
+-- Rauhaa! Nyt jo! Mitä olemme siis voittaneet? Ja mistä otamme sen
+kunnian, jonka menetämme, jos palaamme kotiin vihollista karkoittamatta?
+
+-- Jos tässä otamme voitot ja kunniat lukuun, niin älkäämme unohtako
+mitä siitä tulee, jos viholliset lähtevät ajamaan takaa meitä, kun
+meidän pitäisi karkoittaa heidät?
+
+Lewenhaupt yhä synkistyi: -- Siinä tapauksessa olisi Suomi menetetty
+ijäksi ja Birkenfeldillekin saisimme sanoa jäähyväiset, ja se taas
+merkitsee sitä, että Ruotsista tulisi Venäjän käskyläinen.
+
+Buddenbrock kallisti nöyrästi päänsä. -- Mitäs auttaa jos ei vähemmällä
+päästä. Muutoin lausuit itse riidellessäsi Myssyjä vastaan, ettei
+Ruotsille paljoa merkitse, onko sillä yksi erämaa enemmän tai vähemmän.
+Suomi kernaasti menköön. Ja minä olen samaa mieltä. Vahinkoa siitä ei
+synny, sillä luopumalla tästä rajamaasta saa Ruotsi rauhan, jota muuten
+ei tule isoon aikaan, niin kauan kun suomalainen erämaa riippuu
+kaulassamme ja imee voimamme. Mutta jos Venäjä nielee tämän palan, niin
+se vaikenee ja lahjoittaa meille kaupanpäälliseksi Birkenfeldin.
+
+-- Täytyneekö minun vielä joskus myöntää sinun olevan oikeassa?
+
+-- Ole siitä varma. Usko minua, Lewenhaupt, Ruotsille tulee onneksi jos
+se menettää Suomen, sillä siten ja ainoastaan siten saamme rauhaa ja
+lepoa.
+
+Taas kävi Lewenhaupt miettiväksi ja uudestaan kysyi hän epäröiden: --
+Mutta entäs voitto? Kunnia? Miten saamme sen?
+
+-- Eikö se riitä, kun saamme rauhan ja Birkenfeldin?
+
+-- Entä kunnia? Sehän meitä tänne houkutteli, ja se yksin siellä kotona
+turvaa meitä. Mistä saamme kunnian?
+
+-- Etujen saavuttaminen on jo kunniaa, ja enemmän saamme kun rauha on
+turvattu.
+
+-- Olkoon, mutta koska ja miten saamme sen turvatuksi? Buddenbrock
+kiristi ohjaksia vasemmalla kädellään ja nojasi oikealla kupeeseen. Hän
+katsoi vakavasti ja itsetietoisesti Lewenhauptiin ja kysyi tyynesti: --
+Oletko unohtanut kuka välitti Lascylta pitkän aselepomme?
+
+-- En, Buddenbrock, sitä en unohda koskaan. Tiedän että sinä sen sait
+aikaan, mutta rauhaa ei ole yhtä helppo saada. Rehellistä rauhaa,
+ymmärräthän. Kunniakasta rauhaa.
+
+Lewenhaupt oli puhunut ilman ylpeyttä, melkein pehmeästi, ja Buddenbrock
+tarjosi hänelle kätensä: -- Ole levollinen. Sinun kunniasi ei ole
+suuremmassa vaarassa kuin minunkaan, ja ruotsalaisia olemme molemmat.
+Veljeni on venäläinen, ja mielellänsä olisi hän tahtonut että minustakin
+olisi tullut bojaari, mutta matkamme kulkee nyt auttamattomasti
+erilleen. Se ei kuitenkaan estä meitä joskus ajattelemasta samaan
+suuntaan. Me kaikesta sydämmestämme kammoksumme sotaa ja pidämme rauhaa
+kalliimpana. Sen opimme molemmat Ukrainassa.
+
+Lewenhauptin silmät salamoivat. Hän katsoi terävästi toveriinsa ja
+huudahti ylenkatseellisesti: -- Sinä olet kaksoisihminen, Buddenbrock.
+Sinä räpyttelet sinne tänne niinkuin yökkö.
+
+-- Lewenhaupt! huusi Buddenbrock myöskin kiihtyneenä. Ajattele kenelle
+puhut! Enkö minä ole jalosukuinen niinkuin sinäkin ja sotilaana
+kunnioituksen arvoinen? Mitä tarkoitat tuolla kaksoisihmisellä?
+
+-- Mitäkö tarkoitan? Niin, tarkoitan, ettei kukaan enemmän kuin sinä
+valtiopäivillä kiihoittanut sotaan, vaikka sinä Gotthardin kanssa
+halusit rauhaa. Et koskaan tunnustanut totuutta. Kiellä se, jos voit.
+
+Nämä sanat saivat Buddenbrockin ihan muuttumaan. Hänen uljas
+sankariryhtinsä veltostui, silmistä katosi loiste ja puoleksi neuvotonna
+puoleksi suruvoittoisena lausui hän vienosti: -- Veli, jos tietäisit,
+anna minun sanoa --.
+
+Mutta Levenhaupt ei tahtonut kuulla. -- Ei, älä keskeytä minua! Sinun
+täytyy kerran kuulla totuus. Sinä tahdoit rauhaa, mutta äänestit sotaa
+ja astuit minun sijalleni Suomessa. Silloin pyytää Wrangel sinua
+rientämään hänen avukseen, mutta sinä jäät liikahtamatta leiriisi
+Myllykylässä, ja kun sinut vihdoin saadaan jalkeille, kuljet sinä
+armeijan kanssa kuin kilpikonna, vaikka kaikki jo on pantu arpaan. Ja
+vihdoin, puhumattakaan muusta, äänestät Bousquet'n kanssa ja vaadit
+taistelemaan Haminassa, mutta kun minä yksin olen sinua kuulemassa,
+huudat taas rauhaa. Jollei tämä ole väärää peliä, niin en ymmärrä sitä.
+Miten sinä kerran aijot puolustautua valtakunnan neuvoston edessä?
+
+Buddenbrockin kasvojenpiirteet veltostuivat yhä enemmän, ja nähtävästi
+hänessä riehui sisällinen taistelu. Hän näkyi jännittävän kaiken
+tarmonsa pysyäksensä lujana, kunnes vihdoin puistuttavainen huokaus
+helpotti tukehtunutta hengenkulkua.
+
+-- Sinä, Lewenhaupt, olet onnellinen. Sinun tarvitsee vaan ajatella
+valtioneuvostoa ja vastata järkevien ja tyynten miesten edessä.
+
+-- On sitä siinäkin. Heidän peruukkinsa kummittelevat edessäni yöt
+päivät, ja jos nukun, kummittelevat he unessani.
+
+-- Mutta kun olet heistä suoriutunut, olet vapaa.
+
+-- Entä sinä? Mitä tarkoitat?
+
+-- Minä tarkoitan, että silloin vasta on tosi edessäni.
+
+-- Ajattelet kai Gotthardia? Tuota linnanpäällikköä?
+
+Buddenbrock pysyi sanatonna.
+
+-- Et kai siis tarkoita Gotthardia? Hän on kyllä veljesi, mutta myös
+Ruotsin vihollinen.
+
+-- Kaukana siitä! vastasi Buddenbrock. Hän ei ole kenenkään vihollinen.
+Tätä nykyä säälii hän Suomea ikäänkuin se olisi kerubien asunto, ja
+koettaa estää kaikkea mikä rasittaa kansaa. Hän on innokkaampi rauhamme
+puolustaja kuin yksikään muu, ja hän on saanut minut ymmärtämään, mitä
+Ruotsi voittaa, kun se menettää Suomen.
+
+-- Ilkiö! kuului Lewenhauptin kurkusta. Vaikka olet ruotsalainen
+upseeri, olet siis levoton siitä, kuinka sinä sodan päätyttyä voit
+vastata Viipurin linnanpäällikön edessä. Eikö niin?
+
+Buddenbrock sai entisen ryhtinsä. -- Ei niin! vastasi hän hämillään
+hymyillen. En laisinkaan pelkää veljeäni, kuten luulet, ja syyttömäksi
+minut muuten valtioneuvosto julistaakin.
+
+Buddenbrock kääntyi taapäin ja silitteli kädellään uljaan ratsunsa
+selkää: -- Katsopa tätä lointa, sanoi hän, katkerasti hymyillen. Tämä
+kultakirjainen silkkivaate pitkine hepsuineen on Lisbettini huivi. Hän
+kääri sen ympärilleni kotoa lähteissäni ja sanoi, että nämät kultaiset
+kukat, jotka hän itse on neulonut, muistuttakoot minulle hänen
+silmiänsä, kun minä Suomen erämaissa en enään voi nähdä häntä itseään.
+Ja niin ne todella tekevätkin. Ne eivät koskaan satu silmiini
+muistuttamatta hänen katsettaan, jonka hän loi minuun valtiosalissa,
+saadaksensa minut vastoin tahtoani äänestämään sotaa. Hän se tahtoi,
+minä en tahtonut. Niin, niin, Lewenhaupt, katsele vaan minua. Semmoista
+et ymmärrä. Mutta eipä ole leikinasia, vastata hänen edessään, jollei
+hän myönnä, että olemme saavuttaneet kunniaa ja kostaneet Ruotsin
+viholliselle.
+
+-- Eikö sinua hävetä sanoa tuota minulle?
+
+-- Ikäänkuin et sitä tietäisi ennen.
+
+Parooni oli esittänyt asiansa matalalla äänellä. Nyt hän hengitti
+helpommin ja nosti hattunsa pyyhkiäksensä hien otsaltaan. Kuinka
+tuskallista olikaan vanhan kaarlolaisen ollut tehdä tällainen tunnustus!
+Jokainen sana oli vähällä tukehuttaa hänet, mutta sanottu se nyt oli.
+
+Hämmästyksen, säälin ja ylenkatseen valtaamana katseli Lewenhaupt
+ystäväänsä, kun tämä puolustukseen kykenemättömänä kuin antautunut
+kaupunki, tirkisti vaimonsa välkkyvää saalia. Hienotunteisuudesta kreivi
+kuitenkin vaikeni. Ääneti, katse maahan luotuna hän ei tiennyt mitä
+sanoa. Ylpeä päällikkö käsitti kai miltä toverista tuntui. Mitä kasakka
+ei voinut, sen on siis Lisbet voinut, ajatteli hän itsekseen. Oi teitä
+naisia!
+
+Buddenbrockilla ei ollut sen enempää sanottavaa, ja katkaistaksensa
+äänettömyyden kysyi Lewenhaupt vihdoin: -- Vaimosiko siis pakotti sinut
+tänne lähtemään?
+
+-- Niin teki, Lewenhaupt. Usein me tosin peittelemme totuutta
+pelastaaksemme kunnian.
+
+-- Mutta se on väärin, Buddenbrock, aivan väärin!
+
+-- Kaiketikin varsin väärin, mutta en ole minä semmoisessa ainoa.
+Itsekin salaat totuutta.
+
+Tulinen puna nousi Lewenhauptin kasvoille: -- Koska olen minä semmoista
+tehnyt?
+
+-- Koska? toisti Buddenbrock hymyillen. Jääkööt nyt sivuseikat sikseen;
+mainitsen vaan suurimmat: sinun raporttisi Tukholmaan. Armeija elää
+täällä toinen jalka haudassa, ja sinun valtasi horjuu, sydämmesi on
+täynnä levottomuutta, mutta sittenkin kirjoitat valtioneuvostolle
+kaikissa kirjeissäsi, että tulevaisuus pilkistää toivokkaana kuin
+kevätaurinko.
+
+-- Lakkaa, tämä ei kuulu tähän!
+
+Mutta Buddenbrock hymyili säveästi: -- Ehkä ei, mutta katsopa, nyt olet
+sinä vuorostasi kiikissä.
+
+Lewenhauptin kasvojen lihakset värisivät harmista ja tuskasta. Hän olisi
+tahtonut ruhjoa kaikki tyyni murskaksi, mutta Buddenbrock taputti
+ystävällisesti häntä olalle: -- Teethän niin kunnian tähden. Tämän
+ylpeän, loistavan jumalattaren tähden on moni, niinkuin sinäkin, astunut
+harhaan. Sinä rakastat kunniaa ja tahdot kuolla sen puolesta. Minä
+rakastan ennen kaikkea rauhaa. Taisteluista sain tarpeekseni Ukrainassa,
+mutta asianhaarat ovat pakottaneet minua äänestämään sotaa. Sen tein
+ainoastaan rauhan vuoksi.
+
+Ääneti katselivat herrat toisiansa, sillä Buddenbrockilla ei ollut sen
+enempää sanottavana, ja Lewenhauptin oli hänen sanansa saanut mykäksi.
+Kreivin päätä pyörrytti, ja kirkas päivä kävi pimeäksi, mutta hän ei
+tiennyt hänkö horjui, vai horjuiko koko maailma. Säälien katseli hän
+kumppaniaan, joka oli ollut pakotettu semmoiseen tunnustukseen: --
+Sellainen et ollut ennen.
+
+-- Etkä sinäkään ole entiselläsi. Emme ole kumpikaan sitä mitä olimme
+eilen saatikka silloin.
+
+-- Tosin emme. Mutta tahdon löytää entisen itseni ja voittaa
+kunniakkaasti tahi kuolla.
+
+Hän kannusti hevostansa, Buddenbrock seurasi, eikä aikaakaan, niin
+ilmoittivat jylisevät tykinlaukaukset, että nuo ylhäiset herrat olivat
+saapuneet Mäntylahden solaan.
+
+
+
+
+V.
+
+Ratkaiseva askel.
+
+
+Juhannusaatto oli säteilevän iloisena noussut Mäntylahden ja sen
+linnoitusten yli. Luonto hymyili juhlivana ja meren tuulahdukset toivat
+mukanaan raitista viileyttä, jossa tuntui kaadetun metsän tuoksua.
+Keuhkot laajenivat jokaisella hengittäjällä, ja mieli virkistyi
+raittiissa ja hyväilevässä ilmassa.
+
+Solaan kokoontuneiden soturien elämä kului näennäisesti rauhallisesti.
+Vasta tarkemmin katsoen heissä huomasi jonkinmoista mielten jännitystä.
+
+Erään kunnaan rinteellä istui Kolmhalko, Hohti ja muutamia nuorempia
+sotamiehiä. Ne olivat yöllä olleet mukana kuljettamassa kukkuloille
+äsken saapuneita tykkejä ja nauttivat nyt levon suloisuutta. Heidän
+uurtuneet, ahavoittuneet kasvonsa ilmaisivat väsymystä ja
+alakuloisuutta. Eihän kuultu muuta kuin surkeutta. Yleistä kurjuutta
+lisäsivät yhä uudet, aavistamattomat, toinen toistansa pahemmat
+tapaukset. Ei ollut helppo säilyttää rohkeuttansa, kun ei mikään toive
+näkynyt toteutuvan. Keväällä jo olivat nuo kummalliset huhut ylhäisten
+vangitsemisesta synnyttäneet levottomuutta, semminkin se, että eversti
+Lagercrantz oli vartioittuna viety Tukholmaan. Sen johdosta arveltiin
+jos jotakin, mutta kun ei sen koommin mitään kuulunut, vaikeni se asia
+vähitellen. Uutinen Löfvingin vangitsemisesta vaikutti sitä vastoin
+valtaavasti. Kaikki suomalaiset rykmentit, mutta semminkin hämäläiset ja
+karjalaiset, pitivät sitä uusien onnettomuuksien enteenä. Mitä!
+Tämmöisenä aikana pannaan kahleisiin mies semmoinen kuin Löfving! Mitä
+nuo korkeat herrat ajattelivatkaan? Näin käsittämättömät vangitsemiset
+lisäsivät painostavaa mielentilaa armeijassa ja synnyttivät uudestaan
+epäluuloa päälliköitä kohtaan. Jos vastakin käy samoin, niin eihän
+rehellinen mies tiedä milloin hänet pistetään rautoihin. Mutta ehkäpä
+juuri rehelliset tahdotaankin poistaa.
+
+Äsken annettu käsky, että Mäntylahden solaa oli puolustettava, oli
+kuitenkin johonkin määrin rauhoittanut mieliä, ja ajan vieriessä heräsi
+toivo, että nyt siitä kai jotakin kelvollista syntyy. Nyt oli kaikki
+kunnossa, eikä nyt enään tarvittu muuta kuin että täällä olevat joukot
+pysyivät varuillaan. Silloin saapui äkkiä tuo kamala tieto, että tokeet
+olivat puhaistut, ja että nosto vesi valui mereen. Kuka tuo kavaltaja
+oli, sitä ei kukaan tietänyt, mutta ei voinut myöskään kukaan tukehuttaa
+niitä epäluuloja ja arveluja, jotka siitä virisivät eloon. Ilkiöt, jotka
+ottavat semmoista tehdäksensä, eivät ole tavallisia ihmisiä, eivätkä ne
+sitä ilmaiseksi tee. Mutta kuka heille maksaa? Ehkä juuri nuo suuret
+aarteet, jotka Säkkijärvellä miekaniskutta valloitettiin, olivatkin
+aijotut tällaisiin salaisiin hankkeisiin. Miksi ei niistä, kuten herrat
+lupasivat, sotamiehet mitään hyötyneet? Tokeiden murtamisesta oli
+kuitenkin jo kulunut kaksi päivää, eikä vielä mitään kuulunut, mutta
+vakoojat olivat tietäneet, että Venäjän koko armeija oli lähtenyt
+Viipurista, ja että 10,000 miestä kulki Mäntylahtea kohden. Vähän aikaa
+tämän uutisen jälkeen levisi tieto, että Lewenhaupt itse oli tulossa
+tänne kaiketikin saadaksensa selvän tuosta hirveästä ilkityöstä. Tämä
+toivo viritti uutta rohkeutta mieliin, sillä nythän päästään asian
+perille. Jos vaan kreivi itse on rehellinen mies, niin kyllä hän saa
+totuuden ilmi, ja hänen käskystään saadaan tokeet taas korjatuiksi
+hyvissä ajoin. Siitä sovittiin, että jos korkea herra aikoo pitää
+katselmusta, niin kyllä joka mies osottaa olevansa luotettava.
+
+Se sotamies, joka oli tuonut Kolmhalolle ja hänen seuralaisilleen tiedon
+Lewenhauptin tulosta, kertoi myös, että tuolla laaksossa tehtiin
+suuremmoisia valmistuksia. Eversti Fröberg, joka oli koko ajan ollut
+huonolla tuulella, säteili nyt kuin aurinko, eikähän kukaan tiedä,
+vaikkapa vanhimmat sotamiehet saisivat kulauksen siitä suuresta
+viiniastiasta, joka kokin valvonnanalaisena oli tuotu ilmoille. No niin,
+kerrankin kuultiin jotakin huvittavaa. Tulkoot nyt Keith ja Lascy kyllä
+heitä osataan kestittää.
+
+Nuori sotamies lausui reippaasti: -- Jos vihollisia on 10,000 ja meitä
+2,000, niin tulee jokaisen osalle viis.
+
+Kolmhalko vakavana veti savun piipustaan, otti sen suustaan ja vastasi
+isällisestä: -- Älä laske sillä tavoin vaan näin: krenatöörejä,
+kaarttilaisia, kasakoita, kalmukkeja ja tuhansia muita, mutta ei
+ainoatakaan miestä, jolle tämä sota on minkään arvoinen. Vieraina
+tulevat he tänne vieraaseen maahan ja taistelevat koska heidän täytyy,
+mutta jos sitten he itse tahi Turkki, tahi me saamme pitää nämä vuoret
+hallussamme, niin se ei venäläiseen sotamieheen koske, kun hän itse vaan
+pääsee kotiin. Toinen on meidän laitamme. Tämän kautta käy tie koko maan
+halki Turkuun. Sentähden on joka kivi täällä ikäänkuin osa itsestämme,
+ja jokaista maakaistaletta on puolustettava niin kauan kuin sydän
+sykkii. Eikö niin?
+
+-- Niin tosin on, myönsivät muut, ja Kolmhalko jatkoi:
+
+-- Sentähden me pidämme taistelua niin yksinkertaisena asiana. Me joko
+voitamme tahi kaadumme paikalle. Kummassakin tapauksessa on maa meidän.
+
+-- Totta kaiketi, lisäsi Hohti, jos emme me saa pitää maata niin pitää
+maa meidät, ja saamme siinä rauhassa levätä.
+
+Vanhuksen sanat elähyttivät, ruvettiin arvioimaan milloin päästäisiin
+toimeen. Ehkä jo huomenna juodaan veljenmaljat odotettujen kanssa.
+
+-- Mitä pikemmin sitä parempi. Kyllä kilistetään laseja niin että
+kuuluu!
+
+Nuori sotamies heilutti hattuansa: -- punaista se viini on oleva!
+
+Innostus tuli yleiseksi. -- Ei yksikään meistä peräydy ennenkuin
+sydänveri on vuotanut loppuun. -- Ei, ei yksikään! -- Nyt taistelemme
+miehinä. -- Emme antaudu koskaan. -- Ei koskaan! näin kuului kaikkialta,
+ja jokainen tunsi vannoneensa kalliin valan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tällä aikaa seisoivat päälliköt solassa odottamassa kreivi Lewenhauptia.
+Vihollisen lähestyminen oli tietty asia, ja pikasana oli puoli tuntia
+sitten lähetetty pääkortteeriin viemään tätä tietoa, mutta kysymys
+toeaidan repimisestä pysyi yhä käsittämättömänä salaisuutena ja aiheutti
+yhä uusia neuvotteluja. Tuo ihmeellinen arvoitus oli jo monta kertaa
+ollut puheena ja tarkastettu joka taholta. Tahdottiinpa ensin tehdä
+Sprengtport vastuunalaiseksi, koska tärkeimpien paikkain vartioiminen
+oli täällä olevan ratsuväen velvollisuus. Syy oli siis hänen. Siihen
+vastasi Sprengtport, että jos omat puolustuslaitokset omalla maalla ovat
+vartioittavat omia puolustajiansa vastaan, niin oli siinä tehty yhtä
+suuri virhe, kun ei valleille asetettu ratsumiehiä. Hän puolestaan oli
+luullut sen riittävän, kun oli tiedusteluilla pitänyt vihollista
+silmällä, mutta jos valtakunnan puolustajiakin olisi vartioittava, niin
+hän myönsi tehneensä virheen kun ei sitä tiennyt.
+
+Tämän selityksen johdosta syntyi uusia riitoja, joissa itse kukin koetti
+todistaa syyttömyytensä ja tietämättömyytensä tästä käsittämättömästä
+ilkityöstä. Toinen ei tahtonut toistaan epäillä, ja siten ensimmäinen
+jännitys laimeni, mutta kun sittenkään kukaan ei voinut saada asiata
+mielestään, ryhdyttiin taas yksityiskohtiin. Täytyihän vielä tänään
+antaa joku selitys.
+
+Lewenhaupt saapui ja otettiin vastaan yleisellä riemastuksella. Nyt
+saadaan kaikki kuntoon. Kreivi huomasi tuon vilpittömän ihastuksen, ja
+nämä iloiset tervehdykset tietäjättären valoisien ennustusten lisänä,
+sillä semmoisiksi ne Segebaden oli tulkinnut, kohottivat hänen
+toiveitansa yhä korkeammalle.
+
+Ensimmäiset kunnianosoitukset olivat suoritetut, ja säteilevin silmin
+katseli korkea vieras kaikille tahoille. Hänen sydämmensä riemuitsi, ja
+houkutteleva voitontoive näkyi hänessä muuttuvan varmuudeksi. Tässä siis
+oli hänen nimensä saatava kuolemattomaksi. No niin, tällä linnoituksella
+oli suuri merkitys, ja hän aikoi näyttää Lascylle, että hän osasi sitä
+käyttää.
+
+Buddenbrock, joka oli saapunut kreivin rinnalla, oli nyt vetäytynyt
+syrjään, ja muutkin pysyivät kunnioittavasti hänestä ulompana. Yksin
+Sprengtport lähestyi ylipäällikköä iloisella luottamuksella.
+
+-- Asemamme täällä on oivallinen, sanoi Lewenhaupt.
+
+-- On tosin, teidän ylhäisyytenne. Tahtoisin sanoa sitä mahdottomaksi
+valloittaa, ellei julkinen kavaltaminen saa kaikkea mahdolliseksi.
+
+Siten jouduttiin kysymykseen veden alle upotetuista nevoista, ja
+Sprengtport kehoitti Lewenhauptia omin silmin tutkimaan tilaa. Siihen
+suostui kreivi, ja tuota pikaa hän, ratsasti herrojensa kanssa tuon
+tärkeän joen luo. Täällä yhä virtasi vesi ja todisti Sprengtportin
+sanojen totuutta, mutta kun tämä pyysi käskyä korjata tokeet, tiuskasi
+hänelle kreivi: -- Ette te, Sprengtport, ole se, jolla täällä on käskyn
+valta, vaan minä.
+
+Buddenbrock, joka huomasi minkä katkeran vaikutuksen nämä sanat tekivät
+moneen läsnäolijaan, yritti saada Lewenhauptia vakuutetuksi siitä, että
+johonkin täytyi ryhtyä, mutta se tapa, jolla hän esitti mielipiteensä
+tuntui kreivistä loukkaavalta, ja hän luuli arvonsa vaativan häntä
+pysymään sanoissaan. Sprengtport ei saanut käskyä.
+
+Äsken niin eloisa mieliala alkoi masentua. Kreivi huomasi seurueensa
+synkistyneet katseet, ja vastoin tahtoansa kääntyivät hänen ajatuksensa
+onnettomaan Säkkijärven retkeen. Tuo häpeällinen tapaus esiintyi
+varottavana aaveena, ja sen ohessa muisti hän Lappeenrannan verisen
+kohtalon. Sanottiinhan Wrangelin onnettomuuden etenkin aiheutuneen
+siitä, että miehistö epäili päälliköitä, ja kuka takasi, ettei hän itse
+nyt ollut samassa pulassa. Ruotsalaiseen sotaväkeen saattoi kyllä
+luottaa, olihan hänellä koko Ruotsin sydän, mutta entä nuo kirotut
+suomalaiset! Kuinka heidän laitansa lienee? Ja sinä hetkenä Lewenhaupt
+muisti liiankin selvästi, että suomalaiset edustajat valtiopäivillä
+olivat rukoilleet rauhan säilyttämistä, mutta että hän oli pilkannut
+heidän anomuksiansa. Silloin hän arveli, että menköön vaan Suomi, mutta
+nyt oli toista. Hänen nimensä kunnia vaati, että nämä erämaat hänen
+toimestaan saisivat entiset rajansa. Sitä varten hän välttämättömästi
+tarvitsi suomalaisia sotamiehiä ja heidät taivuttaakseen tahtoi hän
+sanoa heille kuka hän oli. Suomea hän ei osannut, mutta Sprengtportin
+piti seisoa hänen rinnallaan ja kääntää joka sana. Sitten pitää majurin
+itsensä puhua koska suomalaiset rykmentit häntä suuresti ihailivat,
+käyttäköön hän nyt vaikutustansa valtakunnan hyödyksi. Näin päätettyänsä
+lähestyi kreivi Sprengtportia ja ilmoitti hänelle muutamilla
+kehoittavilla sanoilla aikomuksensa.
+
+Mutta nyt oli Fröbergin vuoro tullut, ja hän pyysi kaikkia läsnäolevia
+upseereja aterialle, toivoen, etteivät arvoisat vieraat sitä ylenkatso.
+Hänen saksalainen kokkinsa oli kyllä tehnyt parastaan, mutta nyt oli
+kehnot ajat, ja kun ei ollut mitään saatavissa, niin ei ollut mitään
+tarjottavissakaan.
+
+Vieraat noudattivat kutsua vilpittömällä mielihyvällä, kiittelivät
+vieraanvaraisuudesta ja vakuuttivat että aamu-ilma tuntuvan ruokahalun
+lisänä kyllä höystää yksinkertaisimmatkin laitokset. Mutta suuresti he
+ällistyivät, kun tapasivat rosoisen kallioseinän vieressä runsaasti
+ruoalla ja viineillä katetun pöydän. Kymmenen miestä oli samoillut vesiä
+ja maita etsimässä ruokatavaroita, ja kun kalaa ja lintuja y. m.
+rahalliselle oli runsaasti tarjona, ei kokilla ollutkaan suurta vastusta
+monenkaltaisten maukkaiden ruokien valmistuksessa. Viinin oli eversti
+tuottanut muassaan Tukholmasta. Hän ei lähtenyt koskaan pääkaupungista
+olematta hyvin varustettuna, ja kun hän nyt toeaidan repimisen johdosta
+saattoi edellyttää ylipäällikön tuloa Mäntylahdelle, oli toimeliaan
+isännän ensimmäisenä huolena ollut valmistaa mitä suinkin voi.
+
+-- Tämäpä vasta oivallista lohta! huudahti Buddenbrock riemastuneena,
+maistettuansa sirosti asetettua kalaa.
+
+Fröberg lähestyi kumartaen viinipullo kädessä: -- Ehkä teidän
+ylhäisyytenne sallii sen päästä uimasilleen. Eikö niin? Ha, ha, ha!
+
+Kohteliaalla hymyilyllä täytti hän ahkerasti pikareita, ja jokaisen
+tyhjennetyn maljan jälkeen haihtuivat huolet yhä kauemmaksi. Nuorten
+upseerien piirissä tosin suuresti ihmeteltiin ja moitittiin sitä
+välinpitämättömyyttä, jolla johtavat henkilöt käsittelivät tuota
+silminnähtävää kavaltamista tokeiden rikkomisessa, mutta koska Lascy
+vielä oli kaukana ja päivää vielä kesti, niin eihän kukaan tietänyt
+mihin toimiin päälliköt vielä ennen illan tuloa saattoivat ryhtyä. Kuka
+rohkenisikaan Lewenhauptia epäillä! Nautittiin siis huoletonta iloa.
+
+Mutta päivän sankariin ei mikään näkynyt koskevan. Hänelle osoitettu
+kunnioitus ja hyväntahtoisuus, isännän suuremmoinen vieraanvaraisuus,
+hänen tuliset viininsä ja vihdoin heleänsininen taivas
+auringonpaisteineen ja metsäntuoksuineen sekä raitis ilma saivat
+kaikkien mielet hilpeiksi, kaikkien paitsi itse Lewenhauptin. Hän tosin
+ei kieltäytynyt nauttimasta mitä tarjottiin, mutta ei näyttänyt sitä
+erikoisesti huomaavankaan. Hän näytti välinpitämättömältä, ja ikäänkuin
+uneksivana käänsi hän katseensa pois tästä yleisestä ilosta, etsien
+kaukaisuudessa sitä, mitä hänen henkensä ikävöi, mutta joka ei täällä
+ollut. -- Kunnia! Oliko tuo korkea, hurmaava jumalatar täällä? Kaiketi,
+niinhän tietäjätär äsken oli sanonut Segebadenin tarkan käännöksen
+mukaan.
+
+Kaikki muut vieraat sitävastoin keksivät yhä uusia aiheita riemastukseen
+eikä säästetty kiitosta ja kauniita sanoja. Buddenbrock tyhjensi
+innostuneena pikarinsa ja lausui: -- Välkkyvän säiläni kautta vakuutan,
+etten ole tuntenut itseäni yhtä hilpeäksi ja rohkaistuksi, sitten kun
+voitimme Narvan luona. Sen jälkeen saimme oppia jyrsimään luita, ja
+Ukrainassa sai kylmyys niin pysyväisen sijan sydämmessäni, ettei se sitä
+myöten enään ole sykkinyt entisellään. Mutta nyt! Nyt kohoaa rintani
+niinkuin kuningas Kaarlon järkähtämätön tahto. Nyt tunnen itsessäni
+voimaa astua koko maailmaa vastaan.
+
+Buddenbrockin hurmaus aiheutti riemullisen maljan isännälle ja hänen
+erinomaisille laitoksilleen. Fröberg vastasi puheeseen monilla
+kumarruksilla ja kertoi sitten, että hän itse mielellään otti osaa
+kyökkitehtäviin, joihin hänellä jo nuoruudesta saakka oli taipumusta, ja
+joista häntä jo silloin oli kiitetty. Semminkin kastikkeissa hän oli
+aina onnistunut, mutta jänistäkin ja lintuja hän osasi eri tavalla saada
+maukkaiksi.
+
+-- Nähkääs, hyvät herrat, puhui hän vikkelästi, tärkein siinä on, että
+saadaan oikea lämpö, ja se tarpeen mukaan sovelletuksi.
+
+Imarreltu isäntä pyysi nyt kaikkia niitä vieraitansa, jotka sitä
+halusivat, katselemaan hänen hätävaraista kyökkiänsä vuoren rotkossa, ja
+sinne kekseliäästi laitettua hellaa, jossa viime yönä oli käytetty
+kolmattakymmentä kattilaa. Kyökkiin tultua puki Fröberg vikkelästi
+yllensä esivaatteen, sieppasi kynityn pyyn ja näytti, kuinka näppärästi
+hän osasi täyttää ja sitoa tuon maukkaan linnun. Sitten käänsi hän
+katselijain huomion siihen, millä tavalla tällaiset paistit parhaiten
+asetetaan pataan, niin että nesteet sisältä ja ulkoa saattavat
+sopusointuisesti yhdistyä. Mutta kun kukaan ei näkynyt oikein käsittävän
+tällaisen taidon tärkeyttä, palattiin taas pöytään, jolloin Fröberg
+laveasti ylisti kokkinsa monenlaatuista taitoa.
+
+Ateria vihdoin päättyi, ja isäntä ehdotti että ajankuluksi ruvettaisiin
+korttipeliin tahi ehkä noppasille. Hän näytti ranskalaisia korttejansa
+ja tarjosi kumartaen nuo neljä loistavaa kuningasta Lewenhauptille.
+
+-- Neljä kruunattua päätä tarjoutuu palvelukseenne, sanoi hän,
+mielistelevällä hymyllä. Teidän ylhäisyytenne on meidän parissamme
+kuningas yli kaikkien kuninkaiden.
+
+-- Ja minä täytän kuninkaan velvollisuudet, vastasi tämä arvokkaasti
+torjuen kortit luotaan. Herrani, kun tosi on käsissä, on leikki lopussa.
+Nyt on aika ryhtyä toimeen.
+
+Näin sanottuaan loi kreivi katseensa Sprengtportiin, ja tämän riennettyä
+esille lausui Lewenhaupt ylpeällä vakavuudella: -- Nyt on minun päiväni
+tullut, mutta minun kaltaiseni mies ei halua joutua Wrangelin kohtalon
+alaiseksi. Sanokaa siis, mihin miehistönne kelpaa?
+
+Sprengtport seestyi. Olihan tämä nyt toimen alkua, ja tyynellä
+varmuudella hän siis vastasi: -- Teidän ylhäisyytenne on niinkuin
+minäkin elänyt ja taistellut kuningas Kaarlo-vainajan silmien alla,
+mutta siten olette myös tullut tuntemaan hänen suomalaisia joukkojansa.
+
+-- Älkää kerskatko siitä, mikä on ollut. Tahdon tietää kuinka nyt on.
+
+-- Olkoon! En puolusta meikäläisten menettelyä Lappeenrannassa, mutta
+voin vannoa, etteivät he ikinä olisi paenneet, jollei tuo onneton huhu
+kavalluksesta olisi levinnyt vanhoihin ja nuoriin ja sitä olisi tullut
+uskotuksi. Teidän armonne saavuttua Suomeen elpyi parempien aikojen
+toivo. Nyt ovat tosin onnistumaton retki Säkkijärvelle ja täällä
+murretut tokeet herättäneet paheksumista ja epäilystä, mutta kaikki
+uskovat, että kreivi Lewenhaupt kyllä tahtoo ja voi saada asemamme
+korjatuksi. Tässä toivossa takaan kunniallani suomalaisten poikiemme
+puolesta.
+
+-- Hyvä, vastasi kreivi mieltyneenä. Ei Wrangelkaan ollut syytön, mutta
+minä olen toista.
+
+Sprengtport synkistyi ja vastasi yrmeästi: -- Jos kenraali Wrangel onkin
+syypää, on hänen erehdyksensä helposti selitettävissä. Ainakin on varma,
+että me taistelussa olleet kunnioitimme häntä kuin isää.
+
+Lewenhaupt kuohahti: -- Täällä siis rohjetaan puolustaa rikosta. Sekö on
+kunnioitusta -- tottelevaisuutta päälliköille!
+
+-- Teidän ylhäisyytenne tehköön niinkuin Wrangel; viekää meidät
+taisteluun, niin kyllä teitä jokainen kernaasti tottelee.
+
+Lewenhaupt tuijotti tiukasti tuohon nyt hänelle niin vastenmieliseen
+mieheen ja kysyi uhkaavasti: -- Tekö täällä käskette vai minä?
+
+Sprengtport vaikeni, mutta tällä hetkellä hän sattui olemaan
+Lewenhauptille tarpeellinen. Tämä siis vaan käänsi häneen selkänsä
+lyhyesti käskien rummuttamaan väen kokoon. Luoden silmäyksen taaksensa
+lisäsi hän sitten: -- Pysykää valmiina rinnallani.
+
+Lewenhaupt tahtoi puhua sotureille. Puhujalavakseen valitsi hän vuoresta
+ulkonevan penkereen. Sen vieressä viheriöitsi korkea, ikivanha honka.
+Kaunis se oli tuuheine oksineen, joissa riippui viljavasti käpyjä,
+myöskin menneenvuotisia, ja joita vieno tuulahdus puun latvassa
+heilutteli levittäen pihkaista tuoksua avaruuteen. Tuntui ikäänkuin tuo
+vanha honka, olisi imettänyt parhaat nesteensä näille lapsillensa
+valmistaaksensa heistä uusia sukupolvia. Alhaalla maassa oli kyllä
+sammal viheriöinnyt korkeilla kalliolohkareilla, mutta solassa riehuvat
+säälimättömät kädet olivat täälläkin riistäneet rusottavalta maaperältä
+luonnon kaunistavan verhon. Honkakin oli jo tuomittu kuolemaan, mutta
+sotamiehet olivat pyytäneet armoa tälle vanhalle muistomerkille, jonka
+juurella tarina kertoi Mikael Agricolan kerran istuneen erään munkin
+kanssa ja silloin täällä rukoilleen Jumalaa suojelemaan luterilaista
+oppia Suomessa. Vuoripenkereeltä tämän hongan alla saattoi kokoontunut
+sotaväki nähdä puhujan ja tästä tahtoi Lewenhaupt puhua.
+
+Nyt kaikui kutsuvia pärrytyksiä pitkin koko solaa, ja hetken perästä
+seisoi tänne sijoitettu miehistö kokoontuneena harjun rinteelle.
+Lewenhauptin sydän sykki tavallista kovemmin, ja kun hän hyppäsi
+puhujalavalleen, leimusivat hänen silmänsä tavatonta loistoa. Korskealla
+liikunnolla kohotti hän käsivartensa ja lausui:
+
+-- Soturit! Armollinen kuninkaamme on määrännyt minut johtamaan
+valtakunnan armeijaa niin kauan kun sotaa kestää. Eikä tätä sotaa
+leikkinä käydä eikä se häpeällä pääty. Ruotsin kunnia vaatii, että joka
+mies syöksee esiin leimuavana salamana ja musertaen kaikki mikä ei
+väisty. Ehkä vihollisemme nyt uskoo Lappeenrannan raunioissa löytäneensä
+Tukholman avaimet, mutta me osoitamme hänelle, että hän on erehtynyt, ja
+että se päivä on käsissä, jolloin Ruotsin valta raivaa itselleen tien
+Pietariin. Maailma saa vielä nähdä Ruotsin kunnian koko säteilevässä
+loistossaan. Verrattomia voittoja, kunnian riemua te saavutatte minun
+johdollani, ja jokainen teistä saa siitä osansa, sillä sen vallan on
+minulle Ruotsi myöntänyt. Missä minä johdan, siellä ei tarvitse
+kenenkään epäillä, kun vaan uskollisesti seuraa jälissäni ja
+ehdottomasti noudattaa käskyjäni.
+
+Samassa kuului hiljainen rasahdus. Käpy oli pudonnut puusta ja sattunut
+maahan, mutta vinhassa vauhdissaan oli se koskenut Lewenhauptin otsaan
+ja poskeen, joihin se jätti punertavan jäljen.
+
+Vaistomaisesti pyyhkäsi Lewenhaupt kasvojansa kädellään, mutta moisesta
+vähäpätöisyydestä huolimatta loi hän hurmautuneen katseen ympäristöön ja
+astui alas, mielessään ainoastaan se korkea päämäärä jota hän
+tavoitteli. Alhaalla kentällä kerääntyivät upseerit lasit kädessä hänen
+ympärilleen valmiina juomaan hänen menestyksekseen. Fröbergin
+viittauksesta riensi palvelija tarjoamaan hänen ylhäisyydellensä varatun
+pikarin, jonka Lewenhaupt otti vastaan. Se oli vanhanaikaista siroa
+tekoa vaikka vaan tinainen. Etusivuun oli kiireessä kiinnitetty hänen
+ylhäisyytensä rintakuva ja sen päälle kreivillinen kruunu.
+
+Segebaden tarttui Ringin käteen. -- Näetkö, kuiskasi hän levottomana.
+Älköön vaan kreivi juoko siitä.
+
+-- Voi, voi, huokasi Ring, tämä ei ikinä pääty hyvin.
+
+-- Kunpa vaan joutuisin varottamaan häntä. -- Ja sen sanottuaan
+Segebaden riensi niin varovasti kuin suinkin herransa luo.
+
+Eversti Fröberg kohotti lasinsa: -- Pohjoismaiden tähden malja!
+Sankarien sankarin malja!
+
+Riemuiten juotiin malja ja Lewenhaupt nosti voitonvarmana pikarin
+huulillensa.
+
+-- Jumalan tähden! pyysi Segebaden tuskan tukahuttamana. Mutta kreivi ei
+huomannut häntä. Hän oli jo juonut.
+
+-- Älkää oman itsenne kanssa juoko! kuiskasi nuorukainen kauhistuneena
+ja kuuluvammin. Tänään on 23 p. kesäkuuta.
+
+-- Tänään! toisti kreivi ikäänkuin unesta heränneenä.
+
+Segebaden viittasi pikariin: -- Tuossa näette itsenne.
+
+Vasta nyt kreivi huomasi oman hymyilevän kuvansa ja kalpeni. Siitä
+pikarista ei hänen olisi pitänyt juoda.
+
+Äkkinäisestä vilunvärähdyksestä kreivi tuli pahoinvoivaksi, ja kylmä
+hiki kihosi hänen otsalleen. Äsken niin voimakas sydän lakkasi hetkeksi
+tykyttämästä. Hän oli juonut omaksi turmiokseen. Hän oli juonut oman
+itsensä kanssa.
+
+Sammunut oli loisto Lewenhauptin silmissä, eikä äskeisestä innostuksesta
+näkynyt mitään. Aseistaan luopuneen sotamiehen kaltaisena kääntyi hän
+ympäristönsä puoleen ja sanoi alakuloisena: -- Ei tässä muu auta kuin
+odottaminen.
+
+Vastenmielisyyden piirre synkisti Sprengtportin kasvot, kun hän
+vakavasti vastasi: -- Teidän ylhäisyytenne, nyt täytyy meidän käydä
+asiaan käsiksi ja toimia. Ainoa ajatuksemme olkoon sota.
+
+-- Ei, huusi Fröberg, ei, ei mitään sotaa. Täällä ei voi kukaan
+taistella.
+
+-- Herra eversti, keskeytti Sprengtport, tänään on teillä ollut päivänne
+ja nyt tulee minun. Vaadin käskyä ja vaadin miehiä nevojen uudestaan
+tekemiseen. Lascy saattaa olla täällä minä hetkenä tahansa, ja silloin
+on korjaaminen myöhäistä.
+
+Lewenhaupt hymyili alakuloisena: -- Tämä kelpo Sprengtportimme
+hätiköitsee kuten ainakin. Päivänä tämmöisenä älköön olko mitään hoppua.
+
+Hilliten harminsa kääntyi Sprengtport Buddenbrockin puoleen toivoen että
+ainakin tämä ymmärtäisi häntä, mutta parooni vastasi vältellen, ettei
+hän varmasti tiedä, voidaanko vauriota korjata uudella parsimisella.
+
+-- Olkoon sitten! huudahti Sprengtport, tahdon näyttää että sitä
+ilmankin rohkenemme.
+
+Ympärillä seisovat huomasivat majurin uhkaavan vakavuuden ja tiesivät
+että hän miehen lailla pysyy sanassaan.
+
+Fröberg pahoillansa esitti yhä uusia epäilyksiä. Nevat olivat kuivaneet,
+ne siis eivät estä vihollista. Etumurrokset, joita oli kiitetty, olivat
+liian laajat. Hänen, Fröbergin, oli mahdotonta puolustaa niitä
+vähäpätöisellä miesvoimallaan, jonka vuoksi hän vaati ainakin 1,000
+miestä avukseen.
+
+-- Vai 1,000 miestä! huudahti Lewenhaupt hämmästyneenä. Minun
+seitsemästätuhannestani tuhat miestä? Lascylla on 10,000. En luovu
+yhdestäkään miehestä, saatikka tuhannesta.
+
+Sprengtportin sanat jylisivät varmoina ja kovina, kun hän esitti
+mielipiteenään, että Lewenhaupt kernaasti pitäköön miehensä. Lisäväkeä
+täällä ei laisinkaan kaivattu, sillä vieläkin oli nevojen poikki
+mahdotonta päästä. Mäntylahden solaa ei voida valloittaa, eikä täällä
+oleva miehistö luovu siitä niinkauan kuin heissä sydän sykkii.
+
+Tuo uudestaan puhjennut riita lisäsi vielä Lewenhauptin mielipahaa.
+Hänen parempi tunteensa myönsi että Sprengtport oli oikeassa, mutta
+Fröbergin vastustus tuntui varoitukselta -- paikka oli itse turmion
+paikka. Mihin ryhtyä? Epäröivin silmin katseli kreivi Buddenbrockia,
+joka ehkä voisi neuvoa.
+
+Parooni vastasi ratkaisevasti, että hän piti Fröbergin vaatimusta
+oikeutettuna. Olisi kaiketi lyhytmielistä ylönkatsoa täällä esitettyjä
+epäilyksiä. Omasta puolestaan piti Buddenbrock kyllä solan puolustamista
+suotavana, mutta toiselta puolen ei ollut mitään takeita siitä, ettei
+sitä voitu kiertää, ja silloin oli kaikki alttiiksi pantuna vaikka
+Fröberg saisikin lisäväkeä. Jos täällä olevat joutuvat saarrokseen, on
+heillä tarjona joko vankeus tahi varma kuolema, ja niin ollen täytyy
+solan puolustamista pitää kevytmielisyytenä.
+
+-- Teidän ylhäisyytenne on aivan oikeassa, myönsi Fröberg kiihkeästi. Se
+olisi järjetöntä.
+
+-- Järjetöntä on se mitä te vaaditte, huudahti Sprengtport liikutuksesta
+värähtävällä äänellä. Se ei sovi kunnon miehille.
+
+Lewenhaupt oli nyt vähitellen tajunnut asemansa ylipäällikkönä ja
+katseli ylevän ryhdikkäänä Sprengtportia: -- Puhutte rohkeasti. En tiedä
+millä oikeudella.
+
+-- Sillä oikeudella, joka meillä kaikilla on puolustaa lapsiemme
+kätkyeitä ja isiemme hautoja. Minä rukoilen teidän ylhäisyyttänne,
+ottakaa menneistä tapauksista oppiaksenne mitä on tulossa.
+
+Lewenhauptin katse harhaili kysyväisenä Buddenbrockiin, hänestä
+Segebadeniin ja jälleen edelliseen, mutta kun ei kumpikaan heistä mitään
+virkkanut, ja kun Fröberg yhä kiivaammin esitti jäämisen vaaroja, ryhtyi
+Lewenhaupt ratkaisevasti puheeseen: -- Päiväni teidän keskuudessanne ei
+ole alkanut edullisesti. Nyt täytyy pahalla pelastua pahemmasta. Sota ei
+meille sovellu.
+
+-- Teidän armonne, intti Sprengtport lämpimästi, tämä sola on Suomen
+avain. Tiedän ettette tarkoita sitä mitä sanoitte.
+
+-- Tarkoitan että meidän täytyy luopua solasta. Turmiopäivänä ei saa
+taistella.
+
+Kalpeana ja liikahtamatta silmäili Sprengtport Lewenhauptia. Samassa
+palvelija ilmoitti, että punssimalja oli valmiina, mutta nyt ei
+Lewenhauptilla ollut aikaa semmoisiin. Kun Fröberg kehoitti hänen
+ylhäisyyttänsä astumaan alas laaksoon, asettui Sprengtport kreivin eteen
+synkkänä kuin syyttävä kohtalo, ja uhkaavalta tuntui hänen äänensä, kun
+hän kysyi: -- Voineeko teidän ylhäisyytenne tulevaisuudessa, kestää sitä
+edesvastuuta, joka kohtaa teitä ja meitä, jos nyt luovumme tästä
+verrattomasta asemasta yrittämättäkään puolustaa sitä?
+
+Vihan salama leimahti Lewenhauptin silmistä kun hän kopealla äänellä
+vastasi: -- Se asia ei koske teitä. Kuningas ja neuvosto tiesivät kenen
+käsiin uskoivat valtakunnan edut. Olen soturi, joka osaa voittaa, mutta
+olen myös kyllin valistunut tietääkseni, että se joka asettuu kohtalon
+tahtoa vastaan ja häiritsee sen kulkua kohtalon turmiopäivinä hän
+musertaa itsensä ja kaikki, jotka häntä seuraavat. Mutta kun pahalle
+onnelle suo aikansa ja sitten astuu esiin kun vuoro on mennyt, silloin
+tulee onni suloisesti hymyilevänä, ja sitä minä tavoittelen.
+
+Samassa hän tarttui Buddenbrockin olkaan ja kuiskasi: -- Tule! Meidän
+täytyy rientää pois. Levottomana käski hän tuomaan hevosensa, lausui
+muutamin sekavin sanoin jäähyväisensä ja riensi kelmeänä ja vakavana
+sotajoukkonsa luo Summaan.
+
+Sitä alakuloisuutta, joka solassa vallitsi Lewenhauptin lähdettyä,
+lisäsivät vielä Fröbergin valmistukset peräytymiseen. Jo samana iltana
+eversti liikkui kyökissään valvoaksensa itse tavaroittensa kuormaamista.
+Siellä patojen ja laatikkojen keskellä huomasi hän äkkiä rääsyisen,
+kelmeän pojan kuiskivan väen kanssa, ja samassa tuokiossa toi kokki tuon
+tuntemattoman lapsen herransa luo. Tämän kysyttyä kertoi poika saaneensa
+tuotavakseen sen ilmoituksen, että venäläinen armeija paraikaa kulki
+nevojen poikki saartaaksensa everstin väkineen.
+
+Nyt tuli kiire kaikkialla, ja yrittämättäkään tutkia oliko pojan jutussa
+perää valmistettiin kaikki matkaa varten. Peräytymistä kyllä salattiin
+vielä mikäli mahdollista, mutta pojan uutisesta nousi yleinen häly, jota
+vielä lisäsivät nuo kummalliset käskyt, jotka eivät mitenkään
+ennustaneet puolustusta. Auringon noustessa saapui laivastosta kirje,
+jossa sen päällikkö ilmoitti, ettei hän väenpuutteen tähden voinut enään
+viipyä Kuorsalossa. Kirje julaistiin, ja tuo surullinen uutinen päättyi
+käskyyn vitkailematta lähteä matkaan.
+
+Miehistö tämän käskyn kuullessaan osoitti suuttumusta ja nurisi vallan
+julkisesti. Masennusta lisäsi vielä pojan kertomus, että kellot Anjalan
+kirkossa olivat edellisestä illasta saakka soineet, vaikka ei kukaan
+niihin koskenut. Välistä ne vaikenivat, mutta alkoivat uudestaan
+ikäänkuin kutsuisivat jumalanpalvelukseen tai maahanpanijaisiin. Mutta
+eihän kukaan keskellä yötä saarnannut eikä silloin kuolleita haudattu.
+Olihan tuo kummallinen juttu, mutta sotaväellä ei enään ollut aikaa
+kuunnella moisia. Nythän oli pötkittävä tiehensä tykkineen ja
+kuormastoineen.
+
+Kun keväällä oli kokoonnuttu Mäntylahteen, oli Jumalalta rukoiltu apua
+ja voitononnea. Toisin oli käynyt, ja syytä siihen ei osattu arvostella.
+Kavaltamiselta se vaan näytti, mutta sotamiehen ei auttanut muuta kuin
+totella, ja epäluulon, alakuloisuuden ja pettyneiden toiveiden tunteilla
+sanoivat sotamiehet jäähyväisensä solalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ruotsin armeija oli peräytynyt Summaan, mutta Haminaan oli vielä jäänyt
+pieni osasto kenraali Bousquet'n johdossa. Ihanan Ranskan poikana oli
+hän saanut sotilaallisen kasvatuksensa Ludvig XIV:nen voittoisten
+lippujen alla. Saatuansa sotavankina kokea onnen vaihtelevaisuutta,
+saapui hän vihdoin Puolan kautta ruotsalaiseen armeijaan, siihen aikaan
+kun Kaarlo kuningas vielä uneksi Venäjän kukistamista, ja hänelle hän
+tuolla itämaalla vannoi uskollisuusvalan, jonka miehuullisesti pitikin.
+Tuo Ruotsin palveluksessa harmaantunut linnanpäällikkö kuuli katkeralla
+mielellä sanoman Fröbergin peräytymisestä, semminkin kun tämän kertomus,
+että hän oli ollut vähällä joutua saarrokseen, huomattiin
+turhanaikaiseksi hälytykseksi ellei joksikin vielä pahemmaksi.
+
+Nyt istui Bousquet vastaanotto-huoneessaan odottamassa majuri
+Freidenfeltiä, joka oli palannut matkalta Summaan, ja jonka oli siitä
+annettava raportti. Päivä oli aamusta helteinen ja painostava, raskaita
+pilviä oli kasaantunut taivaanrannalle, ja vinhat tuulenpuuskat
+ennustivat myrskyä tai sadetta. Levottomana liehui linnan lippu
+Bousquet'n asunnon katolla, ja valleilla kävivät Suomen pojat vahtina.
+Kuinka heidän käy, kuinka käy Haminan ja hänen itsensäkin? Miten Suomi
+ja Ruotsi pääsevät tästä kamalasta leikistä? Surkea oli alku ollut.
+Freidenfelt astui sisään ja Bousquet iski katseensa häneen.
+
+-- No, kuinka kävi? kysyi hän tuimasti.
+
+-- Niinkuin saattoi arvata. Lewenhaupt itse näyttää täydellisesti
+neuvottomalta, ja kaikki muut kielsivät puolustamasta Haminaa, kaikki
+paitsi Buddenbrock, joka vaati taistelemaan.
+
+Majuri otti esille sinetityn käskykirjeen, mutta luomatta siihen
+silmäystäkään viskasi Bousquet sen pöydälle ja kysyi kiihkeästi: --
+Entäs te, Freidenfelt? Ettekö kannattanut häntä?
+
+-- Tietysti minkä voin, mutta olivathan he jo kuulleet teidän
+ylhäisyytenne esittämät syyt. Sanani kumottiin kaikilta tahoilta
+todistuksilla, jotka merkitsivät enemmän kuin Suomen menettäminen ja
+Ruotsin häviö.
+
+Bousquet ei vastannut, hän vaan alakuloisena naputti sormillaan pöytää
+ja viittasi vihdoin Freidenfeltiä istumaan. Tämä nyt asettui avaraan
+nojatuoliin pöydän toiseen päähän. Tuokion kuluttua kysyi Bousquet: --
+Kuinkas Fröberg peräytyessään suoriutui solasta? Onhan todistettu,
+etteivät venäläiset mitenkään voineet kulkea nevojen poikki, saatikka
+sitten että olisivat kulkeneet.
+
+-- Siitä kysymyksestä ei kukaan välittänyt. Lausuin mahdolliseksi että
+tuo sanansaattaja, joka varoitti Fröbergiä saarroksiin joutumasta, oli
+jossakin yhteydessä hävitettyjen tokeiden kanssa, mutta yleinen
+mielipide oli se, ettei pitäisi nostaa epäluuloja, jotka ehkä
+sattuisivat syyttömiin. Ja olihan Fröbergillä sitäpaitsi turvanaan
+Lewenhauptin käsky valmistaa hiljaisuudessa peräytymistä, koska solassa
+ei ollut mahdollista taistella.
+
+Bousquet vaipui taas äänettömyyteen ja luhistui ikäänkuin raskaan painon
+alla. Kutrinen peruukki paisui yhä hänen päänsä ympärillä; oli kuin
+olisivat ajatukset sen alla olleet liian katkeria ja tuimia pysyäksensä
+aivojen sisässä, jossa ne kiihkoisesti ajoivat toisiansa. Sinä hetkenä
+näytti vanha soturi siksi murtuneelta, että Freidenfelt säälillä ja
+myötätuntoisuudella ajatteli sitä tehtävää, sitä häpeätä ja sitä surua,
+johon johtavat miehet Summassa olivat tuominneet kunnollisen toverinsa.
+
+Sanaakaan lausumatta istui Bousquet hetkisen tässä asennossa, mutta
+sitten hän äkkiä iski nyrkkiä pöytään ja hypähti ylös.
+
+-- Se ei voi olla mahdollista! huudahti hän nuorukaisen tulisuudella.
+Lähden sinne itse. Ette ole sanonut heille kaikkea.
+
+Freidenfeltkin nousi: -- He saivat kuulla teidän omat sananne. Sanoin
+heille, että ratkaisu koski tietä Turkuun, asukkaita, omaisuutta ja
+kruunun varastoja. He tietävät yhtä hyvin kuin mekin, että Haminaa
+voidaan puolustaa 10,000:nella miehellä, ja Lewenhauptilla on 11,000. He
+tietävät että me täällä teemme mitä voimme ja että he saattavat tulla
+meidän avuksemme milloin vaan tahtovat. Sanoin heille, että kunpa vaan
+voimme kestää pari viikkoa, niin on Lascyn pakko muonan puutteesta
+vetäytyä takaisin, mutta he pysyivät käsityksessään, että Hamina on
+mitättömyys, jonka tähden ei saa panna armeijaa alttiiksi.
+
+Suuttumuksen murina keskeytti Freidenfeltin puheen, mutta kun ei sanoja
+seurannut, jatkoi hän taas: -- Siitä he olivat yksimielisiä, ettei linna
+voinut kestää vakavata ryntäystä. Sitäpaitsi luulivat he, että saatoimme
+joutua kierrokseen, ja siinä tapauksessa olisivat kruunun varastot
+Porvoossa ja Helsingissä menetetyt. Vielä lisäsi joku heistä, että
+laitumet Haminan ja Kymijoen välillä olivat niin loppuun syötetyt, että
+hevosemme kuolevat nälkään.
+
+-- Ettekö voinut sanoa heille, että he valehtelevat?
+
+-- Valheistaan vastatkoot itse, mutta minä ilmoitin heille rukouksenne,
+että Ruotsin armeija Jumalan tähden saapuisi miekka kädessä kaupunkia
+puolustamaan, ja että se ennemmin kaatuisi kuin pettäisi, mutta sitä ei
+yksikään läsnäolijoista ottanut kuuleviin korviinsa, eikä sekään auta,
+vaikka itse sinne lähtisitte, sillä Kaarlo kuningas on kuollut ja
+Ruotsin sankarihenki on hänen kanssaan kuopattu.
+
+Bousquet vaipui taas tuoliinsa. Freidenfelt oli oikeassa. Saattoihan jo
+ennakolta tietää miten kävisi, mutta sittenkin --. Vanha linnanpäällikkö
+ei voinut käsittää, että hänen linnansa, hänen miehensä ja hänen
+kunniansa heitetään häviöön tavalla, jota ei voida enään korjata.
+Pidättäen rinnastaan puhkeavaa huokausta tarttui hän sinetittyyn
+käskykirjeeseen, repäsi kuoren ja luki. Freidenfelt seurasi häntä
+silmillään ja näki auringon paahtaman värin linnanpäällikön poskissa
+muuttuvan tuhkanharmaaksi. Pikaa silmäiltyänsä paperia katsahti Bousquet
+ylös ja lausui vimmastuneena:
+
+-- Lewenhaupt syyttää tästä kirotusta toimesta minun miehistöäni.
+Hänelle on muka sanottu, että linnanväki on uppiniskainen ja
+tottelematon.
+
+-- Miehet, keskeytti Freidenfelt, ovat kyllä suutuksissaan kun ovat ensi
+vaarassa jättäneet heidät alttiiksi. Mutta se on vaan veruketta.
+
+Bousquet'n silmät salamoivat. -- Nuo kurjat! Väkeni ei pelkää vaaraa,
+mutta se pelkää ettei kukaan Summassa välitä heidän kohtalostaan eikä
+Haminasta. Lewenhaupt väittää syyksi suomalaisten tyytymättömyyttä ja
+tottelemattomuutta; ei sano voivansa sallia, että moisella väellä
+mennään ylivoimaista vihollista vastaan. Sepä kepponen! Hävetä pitäisi
+hänen. Jos hän olisi täällä, kyllä näyttäisin minkätähden väki nurisee.
+
+-- Hän ei teitä ymmärtäisi, sanoi Freidenfelt surullisen
+ylenkatseellisesti.
+
+Bousquet ei vastannut. Lujasti suljetut huulet ja leimuavat silmät
+ilmaisivat rajatonta harmia, mutta sanat hän tukehutti ja jatkoi
+käskykirjeen lukemista.
+
+-- Lähteä linnasta, mutisi hän. Räjähyttää tykit ja polttaa kaupunki. --
+Kuuletteko Freidenfelt?! He eivät edes suo meille aikaa pelastaaksemme
+varastot. Jospa auttaisivat meitä edes niin kauan että saisimme aseet ja
+viljat korjatuiksi.
+
+-- Niin on käynyt pitkin matkaa, hymyili Freidenfelt katkerasti. Jos
+herrat Summassa olisivat toisia kuin ovat, eivät he viruisi rauhassa
+jonkun tunnin matkan päässä kun Lascy käy päällemme.
+
+Bousquet pisti käskykirjeen povitaskuunsa, heittäytyi istualleen ja
+peitti kasvonsa käsiinsä. Pari minuuttia sen jälkeen hän nousi, asettui
+kädet puuskassa Freidenfeltin eteen, kairaten häneen silmänsä: -- Mitä
+arvelette? kysyi hän tuimasti. Ruvetaanko nyt työhön?
+
+Freidenfelt kohautti olkapäitään: -- Muuta neuvoa en tiedä. Puolessa
+tunnissa ovat venäläiset täällä, emmekä saa apua.
+
+-- Olkoon siis. Hälyttäkää. Käskekää asukkaita pelastumaan. Ilmoittakaa
+että teemme kaupungista tuhkaläjän.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun kirkonkellot Anjalassa soivat itsestään Juhannusyönä, lauloivat ne
+omaa hautavirttänsä ja valitusta Haminan tuhosta. Neljä päivää sen
+jälkeen tuo vanha temppeli paloi ja Hamina sytytettiin. Vinha tuuli ajoi
+liekit talosta taloon, eikä aikaakaan niin ei näkynyt muuta kuin tulta
+ja savua. Epätoivo sydämmessä peräytyi Bousquet miehineen Summaan ja
+pelastui töin tuskin, sillä venäläiset astuivat jo itäisen portin kautta
+sisään, kun suomalaiset läntisen portin kautta tekivät lähtöä. Majuri
+Ehrensparre oli muutamain miesten kanssa jätetty valleille salaamaan
+peräytymistä ja räjähyttämään tykit rikki.
+
+Kello kävi yhdeksättä illalla, aurinko laskeutui pilviin, mutta
+palavasta kaupungista nousevat liekit saivat taivaan punertavaksi ja
+hehkuvan valon alla vyöryi avaruudessa tukehuttava kuumuus tuhansissa
+vivahduksissa. Kauhun, raivon ja surun valtaamana syöksyi kansa
+kaupungista rajusti paeten ja sen muassa ne eläimet, joita oli maltettu
+pelastaa. Mutta niistä oli kuitenkin enin osa unohdettu, taikka ei ollut
+aikaa niiden irroittamiseen. Tuskallinen tosin oli näiden kytkettyjen,
+kuolemaan tuomittujen eläinten tila, mutta sitäkin kauheammassa asemassa
+olivat jälelle jätetyt neljäsataa sairasta, ne kun olivat kahlehditut
+vuoteeseen ja kykenemättömät pakenemaan.
+
+Monta sankaritekoa tässä hädässä kyllä suoritettiin, mutta rajaton oli
+sittenkin kurjuus siellä, missä kiire ja oma hengenvaara teki ihmiset
+kokonaan tajuttomiksi. Voivotusta, tuskaa ja kauhua kuului pitkin katuja
+ja vielä kaupungin ulkopuolellakin. Äidit, lapset kainalossa tahi
+ympärillä riippuen kokivat viimeisine voimineen pelastaa nääntyvää isää
+tahi äitiä. Heikot ukot ja vanhat, tutisevat eukot vetivät läähättäen
+turvattomia lapsia tai sairaita. Nuoret ja reippaat kantoivat selässään
+tahi sylissään jotakin onnetonta, muita kannettiin säkeissä tahi
+matoissa, jotta heidätkin saataisiin matkaan, mutta useimmat sairaat
+jäivät kuitenkin joko ajan tai voimien puutteessa liekkeihin
+menehtymään. Noista onnettomista pelastui kuitenkin jokunen, kun tuuli
+kääntyi ja ajoi tulen takaisin, joten noin neljäsosa kaupunkia säästyi.
+Ne jotka onnellisesti olivat poistuneet sitä tuskin tajusivat. Kauhusta
+jähmetyksissään loi moni pakolainen vielä metsän rannasta tahi
+maantieltä katseen kotimökkiin kuullaksensa vaan tulen ja vihurin ilmaa
+täyttävää huminaa, jonka yli tuon tuostakin kajahti Ehrensparren
+räjähyttämien tykkien pauke. Mutta sitäkin mahtavammin jyrisivät ilmaan
+lentävät ruutikellarit, joista uusia tulimeriä purkautui ryskeellä, joka
+muistutti viimeistä päivää. Vihdoin kuitenkin hiljeni kaikki, ja silloin
+nähtiin Venäjän kotkan liitelevän Haminan raunioiden yllä, sieltä ijäksi
+päiväksi karkoittaen Ruotsin upean lipun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ruotsalainen armeija jatkoi askel askeleelta peräytymistään ja oli
+vihdoin jättämäisillään Kymijoen taaksensa. Osa ratsuväkeä oli käsketty
+kulkemaan etupäässä, ja se läheni nyt Ahvenkoskea. Yhä selvemmin kuului
+vellovan veden kohina, ja jopa näkyi siltakin, jonka yli soturien piti
+ratsastaa. Kauniiden, metsäisten harjujen ympäröimänä lepäsivät
+Kyminlaakson hymyilevät rannat, joita koivut ja lepät varjostivat.
+Edempänä pohjoisessa pauhasi koski jyrkkien kallioseinien välissä ja
+pirskoitti vaahtonsa helmiä tuuheisiin kunnaisiin. Mutta täällä alempana
+aallot valuivat ylevällä tyyneydellä. Ne olivat voimakkaasti raivanneet
+itsellensä tien ja etenivät hiljaisen vakavina, siinä turvallisessa
+tiedossa, etteivät mitkään esteet enään voi sulkea niiden syvää uomaa.
+
+Väriskää te vihannat harjut, kääntäkää pois katseenne, te humisevat
+hongat, verhotkaa paitanne te kukoistavat pensaat ja ruohot, epätoivo
+saapuu. Mutta se ehkä ei häiritse rauhaanne, sillä se on syvä ja äänetön
+kuin kuolema. Eipä kukaan muu kuin Kaikkivaltias näe kuinka soturin
+sydän vuotaa verta, kun hän luopuu isänmaastaan ja ajattelee kansan
+kurjuutta.
+
+Pitkin joen rantoja ja sillankin luona vallitsi tavallisina aikoina
+erämaan hiljaisuus, vaan ei tänä päivänä. Joukko ympäristön rahvasta oli
+kokoontunut tänne. Mitä se tahtoi? Äänetön, uhkaava levottomuus kuvastui
+sekä miehissä että naisissa, kun he seisoivat siinä kirveet ja seipäät
+käsissä, mutta askelta astumatta, sanaa sanomatta. Ryhmän edessä joen
+itäisellä rannalla näkyi Leena jäykkänä ja suorana tähystäen metsää
+kohden, josta odotettiin sotajoukon tuloa. Tiedettiin että armeija oli
+peräytymässä. Nyt kuten ennenkin oli Suomi uhrattava Ruotsin eduille.
+Hämmästyksellä ja tuimalla vimmalla kuultiin näitä huhuja, mutta maan
+asukkailla ei ollut muuta neuvoa kuin pitää hyvänään mitä Venäjä tahtoi
+ottaa tai antaa.
+
+Niiden joukossa, jotka edellisinä päivinä olivat neuvotelleet siitä,
+mitä nyt pitäisi tehdä, oli Leenakin ollut. Mutta kun enemmistö
+neuvotonna ja alakuloisena pohti toista ehdotusta toisen perässä, astui
+Leena esiin ja kehoitti kaikkia kunnon ihmisiä seuraamaan häntä
+Ahvenkoskelle, sillä Lewenhaupt väkineen aikoi siellä käydä joen yli.
+Siitä toki ei tule mitään, jos kaikki ajattelevat niin kuin Leena. Mikä
+estää repimästä siltaa ja pakottamasta armeijaa kääntymään vihollista
+vastaan!
+
+Ehdotus oli hyvä ja nyt oltiin paikalla, mutta siltaan ei koskettu
+vielä. Ensin piti nähtämän oliko puheissa perää ja odotettiin siis.
+Tänäänhän heidän pitäisi tulla.
+
+Uupumatta seisoi Leena tähystämässä ja kuuntelemassa kuten sotapäällikkö
+ainakin. Oli jo kauan näin seisottu, eikä ketään näkynyt. Mutta vihdoin
+kuului selvästi tuhansien miesten omituista ryhdikästä astuntaa.
+Kuunneltiin pinnistyneessä levottomuudessa. Ei kukaan tuossa odottavassa
+joukossa luiskahtanut. Silloin huudahti Leena ja useat hänen kanssaan:
+-- He tulevat! Tuolla! ja samassa hän heilutti punakeltaista huiviansa
+merkiksi että nyt oli hetki tullut.
+
+Äänetönnä mutta tarmokkaasti lähti väkijoukko siltaa kohden ryhtyäksensä
+työhön. Kun ensimmäiset soturirivit häämöittivät metsässä, astui Leena
+äkkiä pontevasti heitä vastaan huutaen: -- Kääntykää, te miehet. Tästä
+ei mitkään kavaltajat pääse kulkemaan. Kääntykää!
+
+Tuo kehoitus tuli sotureille aivan odottamatta, se teki vaikutuksensa
+ainoastaan etumaisiin riveihin, joihin sanat kuuluivat. Ennenkuin täysin
+tajuttiin tarkoitusta tunkivat taaemmat rivit esiin, eikä siis ollut
+jouduttu miettimään. Täytyihän tästä läväistä. Esteet pois!
+
+Silloin kääntyi Leena omiensa puoleen huutaen: -- Purkakaa silta! Tätä
+käskyä sentään ei tarvittu. Jo tekivät kirveet tehtävänsä, ja kun nyt
+käskykin oli saatu, kävivät kaikki yhtenä miehenä sillan kimppuun. Ei
+puhuttu sanaakaan, mutta kaikki tekivät parastansa. Kyllä Leena puhuu
+heidän puolestansa. Ja kääntyen ratsuväen puoleen hän huusikin taas:
+
+-- Ettekö häpeä jättää kotimaatanne turvattomaksi! Häpeä teille, jotka
+taistelematta saavutte Kymin rannoille. Näettekö! Tuossa haudassa
+sammaltuneen paaden alla lepää muinoin kaatuneita sankareita! Monen
+naisen kyyneleet ovat kostuttaneet tätä maata, kun he kalpeina ovat
+nähneet onnensa ijäksi tuhottuna, mutta sen ajan suruista oli kuitenkin
+lohdutustakin. Voitetut olivat kaatuneet kunnialla. Säteillen kimaltaa
+heidän muistonsa Kymin kallioiden välissä ja kotimaan tyttäret laulavat
+heidän sankaritöitänsä uuden aikakauden miehille! Mutta mitä teille jää?
+Tahdotteko tulla kirotuiksi?
+
+Hurmaantuneena oli hän puhunut, mutta turhaan. Pysähtymättä soturijoukko
+yhä enemmän lähestyi rantaa. Silloin Leena poistui heidän tieltään ja
+riensi sillalle. Siellä hän kääntyi hautakummun puoleen ja huusi
+väristen: -- Te nukkuneet sankarit! Kaikki uhrauksenne ovat rauenneet
+tyhjiksi! Katsokaa kuinka ne, jotka ovat teiltä perinnön saaneet,
+kavaltavat tätä maata! Nouskaa haudoistanne tuhoamaan heitä!
+
+Mutta kuolleet eivät vastanneet, ja Leena kääntyi jatkamaan puhettaan
+joelle: -- Pysähdy sinä Kymijoki! Kätke aaltosi syvyyteen, kun et voi
+kätkeä kotien surua ja Suomen miesten häpeää!
+
+Äänettöminä ja synkkinä olivat soturijoukot ilmaantuneet metsästä,
+äänettöminä ja synkkinä ratsastivat ne kentällä, mutta likellä rantaa
+seisahtuivat ensimmäiset rivit ja sen jälkeen muutkin. Kaikki olivat nyt
+kuulleet ja ymmärtäneet Leenan sanat.
+
+-- Eteenpäin! komensi Sprengtport, joka istui hevosen selässä sotajoukon
+etupäässä: -- Eteenpäin!
+
+Komentoon vastasi kaiku vuorten rinteistä, mutta ainoakaan mies ei
+liikahtanut. Uhmaavina ja jylhän lujina seisoivat miehet rivissä
+sanaakaan lausumatta, mutta puserretut huulet ja synkät katseet selvästi
+ilmaisivat heidän ajatuksensa: -- Emme kulje edemmäksi.
+
+Pinnistynyt odotus; kuului ainoastaan kirveiden kalke sillalta. Käsipuut
+olivat jo kaadetut tahi horjuivat, nyt oli kannen vuoro tullut.
+Sprengtport, joka miehineen oli edennyt katseet luotuina raivoisaan
+naiseen, huomasi vasta liian myöhään mitä oli tekeillä. Kun asema
+hänelle selveni laukkasi hän rannalle ja sitten sillalle.
+
+-- Pois tieltä! huusi hän tuimasti. Pois täältä!
+
+-- Ei lähdetä, kuului vastaus. Ei päästetä kavaltajia sillan yli. Ennen
+kuolemme.
+
+Leena heittäytyi hänen hevosensa eteen polvilleen ja rukoili kohotetut
+kädet ristissä: -- Jesuksen nimessä, puolustakaa maata!
+
+-- Pois sillalta! kirkasi Sprengtport hurjistuneena.
+
+Samassa kuului kumea ryske, osa sillan kantta heitettiin jokeen. Leena
+ponnahti ylös ja sieppasi tuimassa epätoivossa kirveen ollaksensa hänkin
+mukana. Sprengtport tempasi sen hänen kädestään ja viskasi sen jokeen.
+Sitten tarttui hän pistooliinsa ja laukasi ilmaan.
+
+-- Lapset! huudahti hän, miksi tätä meille teette?! Eikö meidän
+muutoinkin ole kyllin raskasta. Kuulkaa minua.
+
+Työ keskeytyi, tahdottiin kuulla mitä sanottiin, ja Sprengtport jatkoi:
+-- Armeija on saanut käskyn peräytyä, ja meidän täytyy totella käskyä,
+mutta jos voisimme itkeä verta, niin sen tekisimme teidän kanssanne!
+Pois alta, muutoin runtelemme teidät hevostemme jalkoihin. Älkäät
+joutuko epätoivoon! Jumala elää, ja vielä kerran valkenee päivä, joka
+vie teidän jälkeläisenne takaisin niihin seutuihin, jotka nyt heitämme
+taistelematta. Kun yö on synkimmällään, silloin Herra virittää
+aurinkonsa uutta päivää varten. Perästäpäin Ruotsi viisastuu. Minä
+käsken teitä kuninkaan nimessä, väistykää!
+
+Mutta rahvas ei väistynyt, ja Sprengtport kääntyi sotajoukon puoleen: --
+Eteenpäin pojat! Älkää uudistako Lappeenrantaa!
+
+Lappeenranta, se koski rakuunain sisimpään. Kamala sana se oli, mutta
+sittenkään ei kukaan liikahtanut. Sotamiehet ja maanmiehet silmäilivät
+epäröivinä toisiansa. Miten onkaan?
+
+Silloin kuului taas Leenan ääni: -- Väistykää, ne eivät voi muuta. --
+Hänen äänensä värisi, mutta kansa totteli häntä. Väki vetäytyi syrjään
+ja katseli kyynelsilmin ratsuväen kulkua, mutta kun kaikki oli ohitse,
+kokosi Löfvingin vaimo heidät vielä kerran ja sanoi: -- Kun ihmiset
+vaikenevat pitää kivien puhua.
+
+Hänen kehoituksestaan pystytettiin suurista kivistä kumpu ikuiseksi
+muistoksi siitä, että tällä rannalla olivat Ruotsin johtavat miehet jo
+toisen kerran yhdessä vuodessa kavaltaen heittäneet Suomen Venäjälle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siten alotettu peräytyminen jatkui pysähtymättä. Porvoossa saatiin
+tietää, että valtiopäivät olivat kutsutut kokoon, ja sen johdosta
+pitivät useimmat ylhäiset upseerit oikeutenaan poistua armeijasta
+ottaaksensa Tukholmassa osaa väittelyjen meluun. Johto oli sentähden
+vihdoin jätettävä majureille ja kapteeneille. Niiden kesken, jotka
+jäivät paikalleen, vallitsi eripuraisuus, josta sekasorto vielä
+lisääntyi. Suomalaisten katkeruus kasvoi päivä päivältä, sotamiehet
+karkasivat joukottain, ja kulkupuheet, että Suomi oli jätetty
+tuhottavaksi, nostivat kaikkialla vihaa ja kauhua. Armeijan lähestyessä
+pakeni väestö ikäänkuin vihollisen edestä, ja venäläiset etenivät
+ruotsalaisten kintereillä. Lewenhaupt toivoi kuitenkin vielä pääsevänsä
+Turkuun, mutta Elokuun 11 p:nä ilmoitettiin hänelle Helsingin edustalla,
+että venäläiset olivat senkin tien miehittäneet. Hän oli siis
+saarroksissa.
+
+Näin ollen kehoitti Lascy lähetystön kautta suomalaisia sotureita
+luopumaan Ruotsin lipusta ja vannomaan uskollisuutta keisarinnalle, joka
+tarjosi heille turvaa ja armoa. Tästä kehoituksesta kuitenkaan ei ollut
+mitään seurauksia.
+
+Lewenhaupt oli asettunut Helsinkiin, ja siellä aikoi hän vahvistaa
+asemaansa ja koettaa onneansa taistelussa. Itse tahtoi hän määrätä
+taistelupaikan, joko Domarbyn kentällä tahi Helsingin malmilla.
+Kummankin läheisyydessä liikkuivat Venäjän sotajoukot, joutuen
+kahakoihin jonkun pienemmän ruotsalaisen osaston kanssa tahi umpimähkään
+lähettäen luotejansa niitä vastaan, jotka olivat tahi luultiin olevan
+läheisyydessä.
+
+Tässä luotituiskussa nähtiin usein komea ratsastaja yksin autiolla
+kentällä. Hän oli puettu valkoiseen viittaan ja suuntasi aina hevosensa
+sinne, missä vaara tuntui suurimmalta, ikäänkuin osoittaaksensa noille
+lentäville kuolemanlähettiläille maalin ja kutsuaksensa niitä luoksensa.
+Tämä yksinäinen mies oli kreivi Lewenhaupt.
+
+Kerran semmoisen päivän jälkeen hän palasi illalla auringon laskiessa
+Helsinkiin, josta häntä vastaan täyttä laukkaa läheni Segebaden.
+Ikivanhojen koivujen suojassa hyljätyn mökin vieressä oli nuori
+ajutantti tarkoin seurannut herraansa, rohkenematta ratsastaa hänen
+luoksensa tahi häiritä häntä, mutta kun kreivi nyt hyvää vauhtia ajoi
+kotia päin, ei Segebaden enään epäröinnyt. Hänen hevosensa oli
+satuloittu, ja tuossa hetkessä kiiti hän ulos kentälle ja Lewenhauptin
+läheisyyteen, tervehtien häntä. Mutta olematta ajutanttia huomaavinaan
+jatkoi Lewenhaupt matkaansa torppaan. Täällä hän pysähtyi ja silmäili
+ympärillensä ikäänkuin varmana siitä, että hän mökissä ja sen
+ulkopuolella tapaa muita. Ei kuitenkaan näkynyt ketään muuta kuin
+Segebaden, jolle Lewenhaupt tiuskasi: -- Oletko unohtanut käskyni vai
+etkö aijo totella?!
+
+Segebaden loi rukoilevan katseen kreiviin, ja joku selitys tuntui
+pyrkivän hänen huulillensa, mutta Lewenhaupt keskeytti hänet: -- Tiedät
+että inhoan vartijoita ja vakoojia.
+
+-- En kuulu kumpiinkaan, soperti Segebaden. Olen palveleva ystävä, joka
+ei pyydä parempaa kuin saada nöyränä aseenkantajana seurata teitä
+kuolemaan.
+
+Lewenhaupt painoi vaieten päänsä alas ja Segebaden jatkoi: -- Kreivi
+Lewenhauptin ystäviä ei ole enään niin monta, että ne poistavat ilman
+hänen ympäriltänsä. Jos he kaikki tunkeutuisivatkin ympärillenne, olisi
+siinä sittenkin riittävästi tilaa.
+
+-- Ja, lisäsi kreivi vienommin, jos karkoittaisin ne kaikki, niin jäisi
+tähän sittenkin yksi ainoa tyhjä sija, se jossa sinä seisot. Tiedän
+varsin hyvin, että niistä epälukuisista, jotka ovat minulle vannoneet
+ystävyyttä ja uskollisuutta, sinä olet ainoa valassasi pysynyt. Mutta
+miksi juuri sinä olet se, joka oljenkorren tavoin uit ympärilläni kun
+kaikki muut pakenevat, sitä en tiedä.
+
+Hän astui maahan, heitti ohjakset satulaan ja jätti hevosen omiin
+hoteisiinsa.
+
+Kreivin sanat olivat siksi koskeneet Segebadeniin, että hän, unohtaen
+kaiken ympärillänsä sykkivin sydämmin puhkesi puhumaan:
+
+-- Nuo muut ovat kaikki unohtaneet teidän suuruutenne yletäksensä itse.
+Mutta minä näen teidät, kreivi Lewenhaupt, vielä samana kuin Tukholman
+saleissa. Nerossa voititte vanhat ja nuoret, ja teidän pyrintönne olivat
+verrattomia. Valtiomarskina ja jo kauan sitä ennen olitte, niin kuin
+ainoastaan harva, oikea ruotsalainen miehuudessa ja kunniassa ettekä,
+niinkuin moni muu, kädestä käteen kulkeva kalu niiden ylennettäväksi ja
+palkittavaksi joilla enimmin valtaa oli.
+
+Kalpeana ja liikahtamatta oli kreivi kuunnellut nuorukaisen sanoja mutta
+näytti kuin ei se lämmin myötätuntoisuus, jolla ne lausuttiin olisi
+ollenkaan koskenut häneen, sillä jo ennestään synkkiä kasvoja pimensi
+yhä syvempi raskasmielisyys ja kauniit huulet värähtelivät, kun hän
+vitkalleen vastasi:
+
+-- Se, jonka nyt näet edessäsi on ihan toinen kuin se, jonka silloin
+näit. Sinun entinen Lewenhauptisi oli aurinko, joka levitti loistoa
+Ruotsin valtakunnan yli. Häneen kääntyi jokainen silmä, häneen luotti
+jokainen tarmo, häntä tahtoi jokainen sydän seurata. Itse tunsi hän
+voimansa paremmin kuin kukaan muu, ja siihen luottaen hän ryhtyi
+jättiläistoimeen, jonkamoista maailma ei ollut koskaan nähnyt ja jota
+jälkimaailma tuskin enään suorittaisi. Siinä toivossa astuin Ruotsissa
+laivaan ja saavuin kaikkien ystävieni kanssa Suomen niemelle.
+
+-- Ne pettivät teitä. Nuo vilpilliset! Jos olisivat muut rakastaneet
+teitä niinkuin minä ja kestäneet miehinä, silloin tämä häväistyksen aika
+olisi kunnian aika.
+
+-- Ehkä. Mutta ne ovat kaikki pettäneet ja jättäneet minut yksin, ypö
+yksin. Se aurinko jota rakastat ei paista enään, se laskee sammuen ja
+muuttuu tyhjäksi.
+
+-- Älkää puhuko niin, jalo herra. Ehkei ole kaikki sitä, miltä se
+näyttää.
+
+Mutta Lewenhaupt pudisti vaan päätä: -- Sinun sankarisi on utukuva, joka
+kammottaa ja ajaa kaikki luotansa, sillä kun hänen menestyksensä teki
+haaksirikon, katosi se taikakalu, jonka korkeata arvoa ei kukaan muu
+aavista kuin se, joka sitä on kokenut. Nyt näkevät entiset ystävät
+ainoastaan vaaroja, ja jokainen, joka seuraa minua, luulee syöksyvänsä
+samaan kuiluun, jonka partaalla minä seison.
+
+Kreivi irroitti äkkiä viittansa ja viskasi sen maahan ikäänkuin se olisi
+ahdistanut hänen hengitystään. Segebaden tahtoi sen nostaa, mutta
+Lewenhaupt viittasi kieltäen.
+
+-- Antaa sen olla. Se on kuten moni muu palvellut loppuun ja saa nyt
+todistaa kuinka kaikki minua hylkii, kun eivät edes vihollisen luodit
+tahdo tervehtiä sitä miestä, jonka kädenpuristuksesta maailma riiteli.
+
+-- Jalo setäni, miksi etsitte kuolemaa?
+
+-- Olisi mieluista haudata levottomuutensa ja päästä viemästä tuskiaan
+kotia Ruotsiin.
+
+-- Näyttäkää, että maailma tuomitsee teitä väärin! Kootkaa meidät, jotka
+vielä olemme täällä, ja viekää meitä taisteluun. Me voitamme!
+Miehuutemme ei ole hävinnyt eikä tarmomme, nyt kun kunnia, vapaus, elämä
+ovat pelastettavat tai ainiaaksi menetettävät. Vannon, että jokainen
+sydän kääntyy teihin, jos vaan pidätte mitä kerran lupasitte.
+
+Lewenhaupt teki vaieten torjuvan liikkeen, ja Segebaden jatkoi taas: --
+Miksi nyt enää epäröitte? Nostakaa lippu! Johtakaa, järjestäkää!
+Näyttäkää kuka olette!
+
+-- En voi!
+
+-- Oi, miksi annatte epätoivolle sijaa, miksi epäilette itseänne ja
+kaikkia ympärillänne. Te varmaan kykenette, ja teidän täytyy uskaltaa
+sitä mihin kykenette, ja mihin velvollisuus teitä vaatii.
+
+-- On liian myöhä. Minua ei ole enään.
+
+Näin sanoen veti kreivi taskustaan kaksi kirjettä, näytti ne pikaisesti
+ja jatkoi käsi toisen kirjeen päällä:
+
+-- Tämä on Lascylta. Hän ilmoittaa, että Savonlinna on antautunut, ja
+tarjoo meille aseheittoa samoilla ehdoilla, joista on ollut puhetta,
+mutta minä --
+
+-- Oi, olkoon ainoana ehtonamme taistelu. Älkäämme antautuko! Sehän
+häpäisee lippuamme.
+
+-- Samaa mieltä ovat Didron ja Bousquet. Muut tahtovat aselepoa ei
+taistelua vaan neuvotteluja varten.
+
+-- Sen tiedän. Ne sanovat, että armeija on liian heikko, ja että meidän
+keskinäinen eripuraisuutemme on siihen määrään turmellut sen henkeä,
+että taistelu voiton toivossa nyt on suoraa hulluutta. Mutta älkää tätä
+uskoko! Rukoilen teitä. Ajatelkaa mikä häpeä meitä kotona odottaa, jos
+loppu kaikesta on antautuminen.
+
+Lewenhaupt ei vastannut, mutta veti hiljakseen kuorestaan toisen
+kirjeen, levitti sen ja viittasi allekirjoitukseen ja sinettiin: --
+Tässä näet kuninkaan käskyn, joka kutsuu Buddenbrockin ja minut
+Tukholmaan. Minulla ei täällä ole enään mitään valtaa.
+
+Kalpeana ja kauhistuneena tuijotti nuori ajutantti vuorotellen
+Lewenhauptiin ja kuninkaalliseen käskykirjeeseen, mutta vielä hän ei
+kyennyt käsittämään mitä oli kuullut. Lewenhaupt silmäili
+surunvoittoisesti, melkein hellästi tuota ainoata, joka todella oli
+pysynyt hänelle uskollisena ja sanoi vihdoin:
+
+-- Kun olen poissa, saatat ajatella tätä hetkeä ja muistaa mitä nyt
+sanon: -- Segebaden on ensimmäinen, joka on saanut tämän tiedon. Ei
+kellään toisella Suomessa ole aavistustakaan siitä.
+
+Segebaden yritti vastata, mutta kyyneleet tukehuttivat hänen äänensä, ja
+Lewenhaupt jatkoi: -- Olkoon se todistuksena ystävyydestäni ja kiitos
+myötätuntoisuudestasi ja uskollisuudestasi.
+
+-- Oi, nyyhkytti Segebaden, jospa minulla olisi tuhat elämää. Kaikki ne
+antaisin teille, elääksenne onnessa ja kunniassa.
+
+Jähmettyneenä tarjosi Lewenhaupt hänelle kätensä: -- Elämä on vaan yhden
+kerran elettävänä, ja kun seisoo, niinkuin minä, loppunsa alussa,
+silloin luo vielä kerran silmänsä menneisyyteen. Niin teen minäkin ja
+näen kirjavan jonon unelmia ja todellisuutta, joiden langat ovat
+sekautuneet toisiinsa ja kietoneet minut pauloihin. Jos teko voitaisiin
+tehdä tapahtumattomaksi ja asettaa uudelleen alusta alkain oikealle
+tolallensa, tekisin varmaankin monessa kohden toisin kuin nyt.
+Todistakoon nämät sanat, että ymmärrän sinua.
+
+Kreivi ojensi taas hänelle kätensä: -- Jos jäät eloon, niin annan
+sinulle jäähyväissanan matkallesi: -- Älä etsi onnea ja kunniaa, etsi
+Häntä, joka niitä antaa. Minä rakensin ilman mestaria ja muserruin.
+
+Päivä oli sammunut ja Heinäkuun yön hämärässä palasi Lewenhaupt leiriin
+ainoan uskolliseksi jääneen seurassa. Aamulla hän ilmoitti eroamisensa
+ja lähti samana päivänä Buddenbrockin kanssa Ruotsiin. Ylipäällikkyys
+uskottiin Bousquet'lle. Ruvettiin uusiin välittelyihin Lascyn kanssa, ja
+kuusi päivää sen jälkeen, Elokuun 24 p:nä, suostuttiin antautumisesta.
+Siten oli koko Suomi valloitettu, ja Hattujen korskeat tuumat
+musertuneet muruiksi.
+
+
+
+
+VI Luku.
+
+Tilinsuoritus.
+
+
+Tämän surkeuden ja hämmingin aikana istui Löfving vangittuna Birger
+jaarlin vahvassa linnassa. Hänelle oli annettu yksi niitä huoneita,
+joissa onnettomat tuomitut joutuivat erilleen kaikesta yhteydestä
+ulkomaailman kanssa. Kyllä oli hänelle tarpeen paljon tarmoa ja paljon
+uskallusta pysyäksensä lujana.
+
+Hänen matalasta ovestansa oikealle oli olkivuode, joka oli kyhätty
+pukeille pannuista laudoista, ja vasemmalla seinällä seisoi penkki,
+siinä koko sisustus. Tänne ei saapunut yhtään muuta ihmistä kuin
+vartija, jonka huostaan vanki oli uskottu, ja paitsi hänen raskaita
+askeleitaan ei kuulunut tänne muuta ääntä kuin kaijakan ja naakkojen
+huudot tahi Vanajaveden aaltojen loiske, kun myrsky niitä ajoi kallioita
+vastaan, joiden päälle linna oli rakennettu. Huoneen kolkkoutta lisäsi
+vielä se hämärä valo, joka niukasti tunki paksuun muuriin tehdyn,
+rautaristikolla varustetun aukon läpi. Auringon noustessa pilkisti
+kuitenkin joku säde vastaiseen seinään, ja yöllä kulki tuikkiva tähti
+hitaasti ohi. Nämä valonvilahdukset eivät kestäneet kauan, mutta Löfving
+niistä sai aina hiljaista lohdutusta ja virkistystä. Niitä hänen
+sydämmensä kaipasi, kun hän päivällä istuen penkillään koki pysyttää
+rohkeuttansa, ja niihin katseli hän öisin kovalta vuoteeltaan
+rukoillessaan apua.
+
+Vapauden ja toiminnan halu oli hänessä herättänyt monta pakoyritystä,
+mutta tämä linna ei hevin päästänyt kynsistään niitä, joiden piti pysyä
+sen muurien sisällä. Niin rohkean ja yritteliään miehen kuin Löfving
+oli, olisi ehkä onnistunut pujahtaa pois, mutta mitä arvoa olisi
+vapaudella hänelle ollut semmoisessa tilassa. Hänen toimintansa
+armeijassa oli lopussa, ja Suomeen hän ei voinut jäädä, eikä hän enään
+jaksanut maleksia pakolaisena maailmalla. Ei, parempi on odottaa
+laillista tutkimusta. Tuomarin edessä hän kyllä suoriutuu, ja hänen
+kaltaisensa miehet olivat tähän aikaan siksi merkille pantuja, ettei
+häntä unohdeta. Näillä toiveilla koetti hän viihdyttää itseänsä, mutta
+päivä vieri toisensa perästä turhassa odotuksessa, ja suvi läheni
+loppuansa, mutta ei vaan mitään kuulunut. Vihdoin pääsi kuitenkin tieto
+armeijan peräytymisestä ja Haminan hävityksestä Löfvinginkin korviin;
+edellisen päivän illalla oli hän lisäksi kuullut, että Savonlinna oli
+antautunut, ja että tämä uutinen oli siksi koskenut Hämeenlinnan
+sotamiehiin, että he pitivät kaikki menetettynä. Upseerien sanottiin
+olevan vallan epätoivossa miehistön tähden, joka näkyi menettäneen sekä
+malttinsa että rohkeutensa. Löfving toivoi, että näissä oloissa upseerit
+vapauttaisivat urhoollisen kumppanin vankeudesta, ja antaisivat hänelle
+takaisin miekkansa. Hän, Löfving, kykenisi kyllä saamaan rohkeutta
+miehiin ja heidän luottamuksensa palautetuksi. Nuoruudestaan saakka hän
+oli epätoivoisimmissa oloissa pysynyt lujana ja kestänyt tähän saakka.
+Kyllä hän näyttää että täälläkin vielä osataan taistella.
+
+Ajatellessaan mitä hän itse kykeni tekemään ja mitä täällä olisi
+tehtävänä, innostui siihen määrään Löfvingin mieli, että hän heti sai
+valmiiksi sotamiehille pidettävän puheen. Semmoisia sanoja kuultuansa
+koko miehistö kyllä seuraisi häntä, eikä heidän taistelunsa jäisi
+lapsenleikiksi. Rohkeutensa ja hyvän tahtonsa elähyttämänä luuli
+kapteeni vihdoin itsensä vallan välttämättömäksi, niin että hän joka
+hetki odotti näkevänsä koppinsa oven aukeavan, ja jonkun astuvan sisään
+pyytämään häntä toimeen. Niin kuitenkaan ei käynyt, ja kuta useampia
+tunteja turhassa odotuksessa kului, sitä enemmän kiihtyi kapteenin
+kärtyisyys. Mitä ajateltiinkaan, kun hänet jätettiin koppiinsa eikä
+pyydetty hänen apuansa! Ihmekö se, että kaikki meni hullusti, eihän
+ollut enään kenessäkään järkeä.
+
+Jatkuva jännitys ja sielunkamppaus masensivat vihdoin hänen henkisiä
+voimiansa, ja hän rupesi tuntemaan kovaa nälkää. Ollen liian levoton
+pysyäksensä paikallaan, astui hän lakkaamatta edes takaisin mikäli ahdas
+tila myönsi ja tuon tuostakin yritti hän syvässä akkunareijässä katsella
+tai kuulla jotakin siitä kaikesta, mitä tapahtui maailmalla. Aika kävi
+sietämättömän pitkäksi. Miksi vartija nyt viipyi kauemmin kuin koskaan?
+Päivää oli jo kulunut paljon, vaan einettä ei kuitenkaan tuotu, eikä
+edellisenä iltanakaan hänelle annettu ruokaa. Vähätpä siitä, ellei hän
+olisi toivonut sen ohessa saavansa jotakin tietoa oloista. Kiihtynyt
+mielentila oli tukehuttanut kaikki ruumiilliset tarpeet, mutta sen
+mukaan kuin hänen kauniit tuulentupansa hajosivat, astuivat aineelliset
+tarpeet voimaansa, ja nyt täytyi saada ruokaa.
+
+Unettoman yön, nälän ja levottomuuden uuvuttamana heittäytyi Löfving
+vihdoin vuoteelle. Pakollisen toimettomuuden tunne riisti häneltä hänen
+koko elämänhalunsa ja rohkeutensa. Ei hän voinut millään estää asioita
+menemästä menoansa, toinen lohduton ajatus seurasi toista, mutta
+sittenkään epätoivo ei sopinut Löfvingin luonteelle. Entä jos heittäisi
+sikseen kaikki huolet ja yrittäisi nukkua. Silmät suljettuina odotti hän
+unhoa ja lepoa, onnellisena kun tunsi ainakin jonkinlaista turtumusta.
+Mutta äkkiä tunki hänen korviinsa riemuinen soitto, joka esti unta
+ajattelemastakaan. Nuo oudot säveleet olivat alkaneet heikkoina ja
+kaukaa, mutta vähitellen ne kuuluivat lähemmältä, ja nyt Löfving huomasi
+äkkiä, että säveleet olivatkin tsaari Pietarin voittomarssi, joka kaikui
+kaupungissa, ehkäpä jo linnan pihallakin.
+
+Tämä varmuus teki lopun kapteenin mielenmaltista. Nyt hänen täytyy olla
+muassa. Jäntevänä kuin jousi ponnahti hän ylös, tempasi laudan vuoteesta
+ja alkoi sillä työntää oveen ja lujasti huutaa, kunnes ääni kävi
+käheäksi ja lauta pirstaantui, mutta sittenkään hän ei saanut muuta
+vastausta kuin onton kaiun. Oliko hänet unohdettu? Kaiketikin. Tsaari
+Pietarin marssi todisti, että ruotsalaiset täälläkin olivat heittäneet
+linnan, ja nyt tietysti kaikki vanha heitetään tiehensä ja tila annetaan
+voittajalle. Oli kai jo vanha vanginvartijakin kadonnut, eikä kukaan
+enään huoli kurjasta vangista, jonka oloa eivät aavistakaan. Löytyihän
+kyllä linnan avainten seassa tämänkin kopin avain, mutta ennenkuin
+muukalaiset joutuvat tarkastamaan tätä syrjäistä sopukkaa, saattaa kyllä
+sen asukas nääntyä nälkään.
+
+Ei muuta neuvoa; kapteeni päätti paeta, maksoi mitä maksoi. Ehkä tuon
+ahtaan reijän kautta? Jos sen kautta mahtuu, sopii rikkirevityistä
+vaatteista punoa nuora ja laskeutua sen avulla alas. Mutta entä tuo luja
+ristikko, venäläinen vahti ja Vanajan aallot? Ei ollut paljonkaan
+toivoa. Mutta kapteenin näitä miettiessä kuului vihdoin yhä läheneviä
+askeleita, avain kirskui lukossa, ja vartija astui sisään Hänen
+jälissään tuli Tasma hiljaa, ikäänkuin karttaaksensa häiritsemistä.
+Epäröivänä jäi hän ensin seisomaan ovelle, kyykistyi sitten, ja istahti
+kynnykselle. Mutta kapteeni tällä hetkellä ei välittänyt muusta kuin
+vartijasta. Kun hän nyt oli varma siitä, ettei häntä toki elävänä
+haudata, palasi uskallus häneen, ja uhkaavana asettui hän
+käskijänryhtiin sen miehen eteen, jonka vallassa hän oli.
+
+-- Niinkö te kohtelette kuninkaallisen majesteetin palvelijoita ja
+vankeja, huusi hän liikutuksesta väräjävällä äänellä. En aijo täällä
+koko ikääni istua, ja silloin käy teille tämä aamu kalliiksi.
+
+-- Täällä saattaa kyllä paljonkin käydä meille kalliiksi, mutisi
+vartija. Tietysti huudatte sentähden, että teidän on nälkä, mutta
+kosk'en ennenkään ole kiusannut teitä nälällä, en olisi nytkään, ellei
+--
+
+Löfvingin jäseniä puistatti. Kauan pidätetyt tunteet vaativat
+monenkertaisella voimalla saataviansa, ja tulvasivat esiin valloilleen
+päässeen luonnonvoiman lailla. Vartija katseli häntä hämmästyneenä.
+
+-- Elkää toki vaan kuolko, kapteeni! sanoi hän.
+
+-- Itse kuolkaa! ärjäsi Löfving. Minä tahdon tietää mitä kuuluu! Kuinka
+käy?
+
+-- Ei käy ollenkaan. Kaikki on lopussa. -- Hän istahti penkille
+ikäänkuin eivät hänen jalkansa enään olisi kannattaneet häntä.
+
+-- Lopussa? toisti Löfving. Mikä on lopussa?
+
+-- Me ja koko maa. Katsokoon nyt Ruotsi miten tästä selviää. Meistä
+sillä ei ole apua. -- Ukko, murtuneena ja kädet ristissä, vaappui
+edestakaisin eikä voinut enempää sanoa.
+
+Löfving tuijotti hengittämättä kamalaan sanansaattajaan ja pyysi vihdoin
+melkein nöyrästi: -- Sanokaa toki jotakin. Enhän tiedä mitään.
+
+Vanhus oikasi itsensä kertoaksensa mitä tiesi ja alkoi hitaasti ja
+kolkosti: -- Venäläiset sotajoukot saapuivat tänne viime yönä, eikä
+vastustusta voitu ajatellakaan. Herrat lähettivät siis viholliselle
+tiedon, että linna antautuu vapaaehtoisesti.
+
+Vartija katsoi kysyen kapteeniin. Hän ikäänkuin odotti, että kapteeni
+taas kuohahtaisi, mutta tämä seisoi ääneti ja liikahtamatta. Niinhän
+pitikin käydä kuin käynyt on, sitä hän oli jo aikoja sitten itsekseen
+aavistanut, mutta tämä viimeinen ratkaisu tuntui sittenkin salaman
+iskulta, siksi äkilliseltä ja ankaralta, etteivät mitkään sanat voineet
+sitä lieventää.
+
+-- Ei saa syyttää päälliköitä, jatkoi vanhus. Mitä he voivat ilman
+miehiä. Niitä oli jälellä vaan kuusikymmentä. Muut olivat karanneet.
+
+Kapteeni rupesi vähitellen tointumaan ja asettui vuoteen laidalle: --
+Korkeat herrat ovat kai nyt hyvillään, kun kaikki on käynyt heidän
+mielensä mukaan, nauroi hän ivallisesti ja katkerasti.
+
+-- No niin, ei ole kaikki puhdasta, myönsi vartija, surullisesti
+nyykäyttäen päätänsä.
+
+Kumpikin vaikeni ja jäi tuijottamaan jäykkänä lattiaan ikäänkuin
+olisivat siinä nähneet jotakin erittäin huomattavaa. Hetkisen perästä
+kysyi Löfving näennäisesti tyynenä: -- Meikäläiset ovat kai kaikki
+vankeina?
+
+-- Ei, ei ainakaan vielä. Sanotaan että heille on suotu vapaa lähtö, kun
+vaan vannovat uskollisuuden valan Venäjälle. Sitäpaitsi ovat aseet
+luovutettavat, ja sen he tekivät paikalla. Tunnin perästä vaaditaan
+meitä valalle, mutta ennenkun lähden sinne, tahdoin vielä palvella teitä
+viimeisen kerran, miten voin.
+
+-- Päästäkää minut ulos, pyysi Löfving kuumeentapaisella kiiruulla.
+Tänne en jää enään.
+
+Vartija mietti hetkisen, sitten hän nousi hitaasti ja juhlallisesti: --
+Se ei saata olla syntiä jos vapautan teidät. Ruotsia en saa enään
+palvella, enkä ole vielä mitään venäläisille luvannut, mutta teitä, joka
+olette kärsinyt molempien puolelta, teitä, joka olette saanut potkun
+palkaksenne, teitä tahdon auttaa matkaan. Suotte kai anteeksi, että
+tänään unohdin suuruksen ja eilen illallisen. Olen ollut siksi
+hölmistyneenä, etten ole joutunut siunaamaankaan.
+
+-- Kenen luulette nyt syömään joutavan, mutisi Löfving. Paras oli, että
+jätitte ruoan, se olisi vaan vienyt meiltä aikaa.
+
+-- Ties Jumala, olisinko ollenkaan muistanut teitä, ennenkun olisi ollut
+liian myöhäistä, ellei tuo tuossa (hän viittasi Tasmaan) olisi tullut
+vastaani. Hän tiesi, että teidät oli viety tänne ja pyysi saada tavata
+teitä.
+
+Nyt vasta Löfving katsahti tuohon naiseen, joka huomaamattomana oli
+kuullut kaikki. Vanha, kalpea, tuntematon oli tämä nainen. Puvusta
+päättäen oli hän tullut kaukaa. Välinpitämättömänä kääntyi kapteeni pois
+vieraasta. Leena hän ei ollut, eikä Löfving joutanut muista huolimaan.
+Parasta on että hän lähtee. -- Ja kiitos nyt teille, sanoi kapteeni,
+liikutettuna tarjoten kättä vanhukselle ja katsellen ympärilleen
+epävarmana mihin nyt ruveta.
+
+-- Tahtoisitte kai nyt mieluimmin paeta? kysyi vartija. Helposti se ei
+käy mutta ehkä sentään.
+
+Löfving ei vastannut. Hän seisoi miettivänä, ymmärtämättä mitä tehdä
+saavutetulla vapaudellaan ja voimatta siitä iloita, niinkuin oli
+ennakolta luullut. Epäröivänä lausui hän vihdoin: -- Joko nyt pakenen
+tahi jään, semmoinen on laita nyt, että tulin tänne miehenä ja lähden
+koirana. Toista olisi ollut, jos olisin päässyt linnaa puolustamaan.
+
+-- Myöhäistä on lähteä myllyyn kun akanat ovat syödyt, huokasi vartija.
+Minun täytyy rientää täältä. Kun olette puhutellut tuota naista, on
+teidän parasta tulla alas meidän luoksemme.
+
+Nainen? No, hänet oli kapteeni unohtanut, ja nyt hän olisi mieluimmin
+tahtonut päästä hänestä, mutta vartija huomautti, ettei pitäisi jättää
+kuulematta sitä, joka semmoisena hädän hetkenä oli tullut häntä
+vankeudessaan tapaamaan; eihän se voi mikään vihollinen olla. -- Mutta
+pitäkää kiirettä! Muistakaa että olette puettu univormuun! -- Näin
+sanoen lähti hän huoneesta.
+
+Löfving kääntyi naisen puoleen ja katseli häntä tutkivasti silmiin.
+Tasma nousi ja katseli niinikään häntä.
+
+-- Tunnetteko minua? kysyi Tasma, ja hänen surullisiin kasvoihinsa
+ilmaantui yhä selvemmin lempeä, eloisa valo. -- Kyllä te vielä muistatte
+minua, Annikkaa, Anteron Annaa!
+
+Katse tuijottavana astui Löfving askeleen seinää kohden ja jäi siihen
+nojautuneena seisomaan kädet selän takana. Kun Tasma ei enempää puhunut,
+kysyi hän: -- Mitä tahdotte?
+
+-- Kun kuulin teidän suuren surunne, ja että teidät oli suljettu
+linnaan, halusin nähdä teitä vielä kerran.
+
+-- Onko mieleenne, että löydätte minut täältä? Ehkä luulette, että
+Jumala on minua vielä liian vähän koetellut?
+
+-- Paljon on muuttunut siitä ajasta, jolloin viimeksi tapasimme
+toisiamme. Mitä ennen ajattelin, sitä en ajattele enään.
+
+Sisällisen liikutuksen piirre ilmaantui Löfvingin kasvoihin: -- Oletteko
+lakannut vihaamasta minua?
+
+-- En vihaa enään ketään. Ainoa toivoni on saada tilini elämän kanssa
+suoritetuksi.
+
+Löfvingin sydän rupesi heltymään: -- Se ei käyne teille vaikeaksi, sanoi
+hän surullisesti hymyillen. Teidän on vaan annettava anteeksi niille,
+jotka ovat teille pahaa tehneet.
+
+Tasma loi ylös kostean, kimaltelevan katseensa ja silmäili kapteenia
+hiljaisella myötätuntoisuudella: -- Tuntuu niin oudolta tavata teitä
+taas, Löfving. Kahteenkymmeneen vuoteen emme ole nähneet toisiamme,
+mutta nyt on kaikki edessäni niinkuin jos emme koskaan olisi eronneet.
+
+-- Uskokaa tai elkää, Anni, mutta sitten kuin jouduin tänne vankilaan,
+olen ikäänkuin odottanut teitä. Yksinäisyys on herättänyt niin monta
+ajatusta, ja mitä syvemmälle elämä vaipuu, sitä enemmän vanhat muistot
+astuvat esille, aivan niinkuin kuu ja tähdet kun aurinko on laskenut.
+
+-- Ehkä tarvitset lepoa ja sovitusta niinkuin minäkin.
+
+-- Niin, lepoa ja sovitusta! Anna minulle anteeksi, Anni! Olen tarvinnut
+tämän kolmekymmenvuotisen taistelun käsittääkseni että olit oikeassa.
+
+-- Kunpa vaan et olisi sinä ollut oikeassa. Elämä Volgan rannoilla
+opetti minulle paljon, josta en tiennyt ennen. Semmoisesta tahdoit meitä
+pelastaa.
+
+-- Mutta sinnepäin sittenkin mennään.
+
+-- Kyllä. Sinnepäin varmaankin, mutta sekin tie saattaa tulla paremmaksi
+kuin mitä ihmiset uskovat, kun vaan kansa menettelee niin, että Herra
+tahtoo sitä varjella.
+
+Löfving ei vastannut. Hänen ajatuksensa kääntyivät takaisin menneisiin
+aikoihin: -- Silloin, sanoi hän, en ymmärtänyt sitä, mitä minun olisi
+pitänyt ymmärtää. Sittemmin olen koettanut sovittaa mitä olen voinut,
+mutta siitäkään ei ole tullut mitään, ja nyt se on liian myöhäistä.
+
+-- Elämää eletään vaan yksi kerta.
+
+-- Jos sitä voisi elää toisen kerran, niin paljon tekisin toisella
+tavalla.
+
+-- Niin minäkin. Mutta nyt on kaikki jo takanamme. Olen koettanut
+paikata ja puhdistaa minkä olen voinut. Sen vuoksi olen tännekin tullut
+puhumaan teidän kanssanne, niin että kaikki tulee selvitetyksi. Martin
+kuoleman jälkeen on ainoana halunani ollut tavata teitä vielä kerran.
+
+Tuskan piirre kasvoissaan lausui Löfving: -- Jospa tietäisitte kuinka
+minä häntä kaipaan äärettömästi!
+
+Tasma istahti hiljaa penkille: -- Jos kuka kaipuuta ymmärtää, niin kyllä
+minä. Sen huomaatte kyllä, Löfving, jos ajattelette menneitä aikoja.
+
+Löfving punastui äkkiä, mutta kalpeni taas: -- Jos olette tullut tänne
+syyttämään minua, niin syyttäkää! Mikä on tehty, sitä ei tekemättömäksi
+saa, ja jos nyt olisi samat olot kuin silloin, niin tekisin samoin
+vieläkin. Mutta jos käy niinkuin nyt näyttää, niin olette oikeassa. Te
+näitte silloin edemmäksi kuin minä.
+
+-- Ellette olisi silloin halveksinut mieheni sanoja, olisitte jo aikoja
+sitten tiennyt mihinkä kohtalo vie.
+
+-- Minulla oli vaan yksi tie. Olin ruotsalainen sotamies, ja semmoisena
+täytyi minun elää ja kuolla. Mihin Jumala on asettanut, siinä täytyy
+seisoa.
+
+-- Ikäänkuin ei Jumala silloin olisi niinkuin nytkin nöyryyttänyt meitä
+vieraiden aseiden alle. Mutta siihen aikaan tahdoitte yksin hallita, ja
+sentähden luulitte voivannekin.
+
+-- Jos olisin sen tehnyt oman edun vuoksi, ei mikään minua epätoivosta
+pelastaisi, mutta Jumala on todistajani, että mitä teinkin, sen tein
+valtakunnan eduksi parhaan ymmärrykseni mukaan.
+
+Tasma ei vastannut, hän vaan istua huojutteli synkkänä ja miettiväisenä,
+ja Löfving jatkoi taas: -- Olisinhan, niinkuin moni muu, voinut heittää
+kaikki sikseen ja pelastaa nahkani, mutta se ajatus tuntui minusta
+kamalammalta kuin kuolema, sillä aseista luopuminen oli samaa kuin olisi
+omin käsin polttanut lapsiinsa orjanmerkin.
+
+Nytkään ei Tasma vastannut. Hän vaan kuunteli. Mutta Löfvingin sydän
+halusi palavasti anteeksiantoa, ja kun Tasma ei vielä ymmärtänyt minkä
+uhrin Löfving teki ampuessaan parhaan ystävänsä, tahtoi hän sitä
+vieläkin selittää.
+
+-- Mitä tulee vaimooni ja lapseeni, niin olisinhan voinut saada heidät
+maasta ulos ja itsekin paeta. Maailma oli meille avoinna niinkuin
+muillekin, ja tsaari Pietari olisi palkinnut minua kuin mies, jos olisin
+ruvennut hänen palvelukseensa. Mutta joka kerta kun semmoinen ajatus
+johtui mieleeni, nousi taas toinen ajatus, joka huusi: Juudas! Aijotko
+myydä kotimaasi ja saattaa äitisi orjuuteen? Ja silloin vastasin
+itselleni: Ruotsin kuninkaan puolesta olen miekkani paljastanut, ja
+Suomen puolesta tahdon kuolla. Mutta kun Antero ei tahtonut enään
+seurata minua, ammuin hänet.
+
+Tasma katsahti häneen: -- Ette te, vaan minä tapoin hänet.
+
+Tuon surullisen naisen katse oli siksi kummallinen ja hänen sanansa
+sitäkin kummallisemmat. Eiköhän suru hänet tehnyt mielettömäksi?
+
+-- Tekö? kysyi Löfving, tutkivaisesti katsellen hänen kalpeita
+kasvojansa. Kuinka saatatte niin sanoa?
+
+-- Antero tahtoi mennä teidän kanssanne, eikä hän olisi koskaan luopunut
+ellei minua olisi ollut. Mutta minä puhuin hänelle sissien toivottomasta
+taistelusta, minä hänelle todistin kuinka te ja teidän miehenne turhaan
+uhrasitte naisia ja lapsia, ja kun hänen sydämmensä vihdoin heltyi, vein
+lapset hänen syliinsä ja asetin heidän kätensä hänen kaulansa ympäri ja
+kastoin hänen poskiansa kyyneleilläni, kunnes hän vihdoin ei voinut
+kestää suruani.
+
+Tasma vaikeni hetkeksi, mutta lisäsi pian: -- Siihen aikaan en
+ymmärtänyt mitä tein. Olisi ollut parempi että itse olisin tarttunut
+aseisiin kuin että estin muita.
+
+Löfving tuijotti hämmästyneenä hiljaiseen, riutuneeseen naiseen. Ei
+kukaan ollut enemmän kuin hän kironnut sodan kauhuja, ei ketään veriset
+aseet syösseet epätoivoisempaan tilaan kuin häntä. Nyt kun kaikki tuo
+oli mennyttä, nyt vanhoina päivinään, haudan partaalla hän katui, ettei
+itse ollut lisännyt kurjuutta.
+
+-- Onko se mitä sanotte todellakin vakaumuksenne?
+
+-- On, niin totta kuin minua Jumala auttakoon! Silloin olisi meidän
+kaikkien täytynyt pitää yhtä ja yhdessä kaikki hukkua. Olisi ollut
+parempi jos nuoret olisivat saaneet hautansa oman turpeemme alle, niin
+ei olisi kukaan saanut kokea sitä mitä he ja minä.
+
+Tasma vaikeni ja kääri auki liinan, jossa oli säilytettynä
+kokoontaitettu paperi.
+
+-- Tulen kaukaa, lausui hän, ja tuon teille terveisiä Säkkijärven
+hautausmaalta. Siellä lepää yksi, jonka te tunsitte.
+
+-- Montakin, mutta yksi niistä seuraa minua yöt, päivät. Hän tahtoo
+päästä vihittyyn maahan.
+
+-- Marttiko?
+
+-- Niin.
+
+-- Sanottiin, että hän teki semmoista, jota hänen ei olisi pitänyt
+tehdä.
+
+-- Hän teki niin hyvin kuin hän ymmärsi. Ehkä itse pakotin häntä
+ankaruudellani.
+
+-- Sitä en usko, mutta semmoista johtuu mieleemme, kun joku meille rakas
+on kuollut.
+
+-- Oi, tiedän kyllä itse, mutta niin minä menettelin siitä syystä että
+hän oli minulle niin rakas. Hän oli ainoa, muisti mitä minulle oli
+säilynyt hänestä jota rakastin, ja hänen kuoltuaan keskittyi koko
+rakkauteni lapseen. Sentähden annoin hänet pois hädän aikana, sillä
+hänen oli parempi olla majurin kuin minun ja Leenan luona, me kun olimme
+mieron tiellä. Ja sentähden, että rakastin poikaa yli kaiken, koski
+minuun hänen pakonsa ja hänen suhteensa Mariaan kipeämmin kuin kuolema.
+Minua saivat solvata, häntä ei. Ymmärrättekö?
+
+-- Ymmärrän.
+
+Kapteeni astui askeleen eteenpäin ja istahti vuoteelle! -- Nyt kun hän
+on poissa, johtuvat mieleeni kaikki kovat sanani, ja tahtoisin kestää
+mitä tahansa, jos saisin vielä sanoa hänelle kuinka paljon hän on ollut
+minulle ensi päivästään saakka.
+
+-- Tuon kyllä käsitän.
+
+-- Martti oli minulle mitä on hongalle yksinäinen käki, kun se, täynnä
+toiveita, laskee alas autiosta avaruudesta rauhassa katsellaksensa
+maailmaa. Hänestä liitelivät parhaat ajatukseni tulevaisuutta kohden, ja
+häneen ne palasivat takaisin.
+
+Löfvingin ääni rupesi värisemään. Uinaileva suru oli herännyt hänen
+sielussaan ja esti häntä puhumasta enempää. Tasma ei häirinnyt häntä
+kysymyksillä, mutta hetken kuluttua hän sanoi: -- Teidän ei tarvitse
+luulla, että hänen tuhkansa on tuuleen hajonnut. Kun minä saavuin Martin
+kuoleman jälkeen Vilajoelle, oli se paikka, missä nuoret hukkuivat
+tuleen, vielä koskemattomana. Siitä korjasin heidän jäännöksensä ja vein
+kaikki kirkkomaahan. Ne lepäävät nyt vihityssä maassa. Kummulle on
+pystytetty pieni risti, jonka ympärillä ruoho jo nousee, ja ristissä on
+kukkasseppele. Niistä otin nämät teille.
+
+Auaistusta paperistaan otti hän nyt ulos muutamia kuivettuneita
+kukankorsia, ja Löfving ottaen ne liikutettuna käteensä sanoi: -- Olette
+kuin Herran enkeli, Anni, kuinka jaksatte laupeudella palkita semmoista
+kuin minä?
+
+-- Mitä olen tehnyt, sen olen tehnyt oman itseni tähden ja hänen
+tähtensä, joka lepää maan povessa. Hänen tähtensä olen tännekin tullut,
+ja nyt tahdon kiittää ja siunata teitä kaiken sen edestä mitä olette
+Martille tehnyt, sillä hän oli minun poikani eikä teidän.
+
+-- Valehtelette! kirkasi Löfving ponnahtaen ylös, silmät raivokkaasti
+pyörien. Mutta Tasma ei menettänyt korkeata tyyneyttään, ja hänen
+vastauksensa kuului juhlalliselta: -- Jospa tietäisitte kuinka maa vetää
+puoleensa ja vaatii omaansa! Tunnen kuinka kuolon ruumis päivä päivältä
+lakastuu minussa ja kuinka ikuisen elämän ruumis kypsyy ja haluaa
+vapautumista.
+
+Tasma näytti tuossa istuessaan niin liikuttavalta, ettei Löfving voinut
+hänestä irroittaa silmiänsä, ja Tasma lisäsi juhlallisesti: -- Kun
+ihminen on joutunut niin pitkälle, käsittää hän, että suorituksen päivä
+on tullut, eikä silloin valehdella.
+
+-- Viettekö minulta Martin? nyyhkytti Löfving vaipuen alas ja peittäen
+kasvonsa käsillään.
+
+-- Älkää itkekö. Lapsi, jonka sieppasitte penkiltä, kun Antero kaatui,
+oli minun lapseni. Marttinne jäi ja hän elää vielä.
+
+Tasma nousi ja meni ovelle, aukasi sen, ja nyt näkyi siinä Attila.
+Samassa hetkessä seisoi hän, käsivarret levitettyinä Löfvingin edessä:
+-- Isäni, rakastakaa minua! pyysi hän kalpeana mutta säteilevin silmin.
+
+Mutta Löfving pysyi liikkumattomana kuin kuollut. Koko menneisyys tuntui
+hänen sielussaan murskatulta. Tämä uusi, odottamaton oli tullut kuin
+myrsky, joka herpasi hänen voimansa ja sokaisi hänet näkemästä mikä
+vielä oli olemassa.
+
+-- Tapani, sanoi Tasma vienosti, olkaa hänelle hyvä. Hän on kärsinyt
+niin paljon. -- Mutta Löfving ei jaksanut kestää mitä kuuli. Kasvot
+käsiin kätkettyinä huojui hän edestakaisin suuressa tuskassa ja puhui
+murtuneena itsekseen: -- Herra, miksi olet luonut kärsimykset maailmaan?
+Sinun taakkasi käy minulle liian raskaaksi. Auta minua!
+
+Tasma katseli häntä suruisena ja säälien, mutta nyt oli kaikki saatava
+selville, ja hän lausui: -- Muistattehan menneitä, Löfving. Kun sinä,
+kivääri kädessäsi, viimeisen kerran kävit meillä, istuivat kasakat
+pöydän ääressä, ja sen kulmassa istui Antero poikansa kanssa. Uunin
+vieressä istuin minä sinun Marttisi kanssa joka nukkui pää sylissäni.
+Itse seisoit oven suussa näkemättä meitä. Kun Antero kaatui, sieppasit
+sinä lapsen häneltä, mutta sitä poikaa, jonka kanssa pakenit, et
+tuntenut paremmin kuin omaasikaan. Siten sinä petyit.
+
+Löfvingin pää oli vaipunut rintaa vastaan, ja kädet ristissä istui hän
+mykkänä ja liikkumatta, ikäänkuin eivät Tasman sanat olisi hänelle
+kuuluneet. Attilakin seisoi ääneti, ja onnen kajastus hänen piirteistään
+rupesi haihtumaan. Pettyneiden toiveiden kylmyys pääsi voitolle, ja
+käsivarsi Tasman hartiain ympärillä sanoi hän vihdoin surullisena: --
+Itse te ette saa mitään kiitosta, sentähden tahdon kerran puhua julki:
+-- Mitä olette ollut minulle viidennestä ikävuodestani saakka, sitä en
+voi kertoa enkä palkita, sen voi yksin Jumala.
+
+Tasma kallisti harmaan päänsä hänen rintaansa vasten ja kuiskasi
+kyynelsilmin: -- Mitä tein, sen tein siitä syystä etten muuta voinut,
+sillä sinä juurruit pian sydämmeeni mutta nyt minun täytyy antaa sinut
+pois.
+
+Hän oli nämä sanat lausuessaan katsonut Löfvingiä silmiin, ikäänkuin
+olisi toivonut, että tämä ainakin nyt heltyisi. Mutta kapteeni pysyi yhä
+jäykkänä. Tämä äänetön kylmyys mursi Attilan rohkeuden, lämpö hänen
+äsken niin hehkuvassa sydämmessään haihtui, ja kylmänä lausui hän: --
+Tullessani tänne luulin löytäväni isän, mutta jos olen erehtynyt niin
+lähden taas. Tehtäväkseni jää ainoastaan päästää teidät vapauteen.
+
+Vihdoin Löfving nosti silmänsä lattiasta: -- Älä lähde vielä. Hitaasti
+herää entisyys talvihorroksista, mutta olet äitisi näköinen, ja
+täytyyhän minun uskoa mitä Tasma kertoo.
+
+Attilan surulliset kasvot seestyivät taas. Hän hymyili vienosti
+Löfvingille ja vastasi: -- Lapsena ollessani Volgan rannoilla kysyi
+moni, olinko minä Kirsti Löfvingin poika. Sanoivat minussa tuntevansa
+Alcenius-suvun piirteet.
+
+Löfving kohosi suoraksi, mutta kädet olivat vielä ristissä ja ääni
+kuului epävarmalta, kun hän Attilaan katsellen sanoi: -- Kun äitisi
+makasi kuolinvuoteellaan, valvoin minä eräänä yönä oljilla hänen
+sänkynsä vieressä, mutta edellisten päiväin raskaasta työstä olin niin
+väsyksissä että nukahdin. Puoliyön aikaan kuului hiljainen valitus, joka
+herätti minut ja kuulin Kirstin sanovan: Tapani, nouse ja rukoile
+Jumalaa puolestani. Minun on kovin vaikea olla.
+
+Kyynel vieri kapteenin poskelle, ja hän lisäsi tukahtuvalla äänellä: --
+Nyt sanon samat sanat teille, sillä aallot käyvät sieluni yli.
+
+Ei Attila eikä Tasma vastanneet, ja Löfving heti jatkoi: -- Kun avasin
+silmäni, istui hän vuoteella ja hänen kauniit hiuksensa valuivat hänen
+hartioilleen. Hänen katseensa oli kuin enkelin, ja hän osoitti sinuun
+sanoen: Pidä huolta lapsestani, kun olen poissa. Ja Jumalan edessä
+lupasin vaalia sinua, mutta huonosti se on tullut tehdyksi. Ja Löfving
+itki.
+
+-- Jumala sen on teidän sijassanne tehnyt, kuiskasi Attila.
+
+-- Katsokaa, Tapani, huudahti Tasma, näettekö! Eikö hän nyt ole äitinsä
+elävä kuva.
+
+Elämä palasi Löfvingin sydämmeen. Hänen ryhtinsä muuttui suoremmaksi, ja
+äänessä kajahti ponteva avomielisyys, kun hän elävästi vilkaisten
+Attilaan sanoi: -- Kun majurin kanssa tapasin sinut Haminassa, en saanut
+sinusta silmiäni irroitetuiksi. Vaikka kernaimmin olisin tahtonut
+halaista kallosi, veti sydämmeni minua oudosti puoleesi, kaiketikin tuon
+näköisyyden tähden, vaikka en sitä silloin ymmärtänyt.
+
+Attila katsoi vakavasti tutkien Löfvingiin: -- Tahdotteko siis tervehtiä
+minua poikananne?
+
+Löfvingin sydän tykki rajusti ja hänen silmänsä kimaltivat: -- Koska
+olet entinen pikku Marttini, niin täytyyhän minun.
+
+Kapteeni hypähti ylös levittäen käsivartensa: -- Rakas lapseni!
+
+Attila kiersi käsivartensa isän kaulan ympäri: -- Isäni! Teitä olen
+ikävöinnyt, vaikka, niin vähän aavistin ensimmäisessä kohtauksessamme,
+en kuitenkaan enään voinut unhottaa teitä.
+
+Löfving katsoi iloisesti ja hellästi poikaansa, mutta nyt hän näki
+punaiset liivit viheriän takin alta pahana enteenä, ja käsi pojan olalla
+sanoi kapteeni ystävällisesti mutta ratkaisevasti: -- Kuninkaani lippu
+on sini-keltainen. Minä kannan Ruotsin värejä, ja niin pitää poikanikin
+tehdä.
+
+Attila katseli isää suruisella hymyllä. Vangittu siis ei tietänyt vielä
+kuinka kaikki oli muuttunut. Täytyyhän se sanoa.
+
+-- Isä, alkoi hän hitaasti, sinikeltainen lippu on ijäksi paennut
+Ruotsiin, ja Venäjän kotka liitelee nyt Suomen yli. Ahvenanmaakin on
+venäläisten sotajoukkojen vallassa. Elokuun 24 p:nä riisui Lewenhauptin
+armeija aseensa, ja Lascy salli miesten valita, tahtovatko palata
+Ruotsiin lippuineen, aseineen ja kuormastoineen vai jäädä Suomeen,
+luopua kaikesta ja vannoa uskollisuutta keisarinna Elisabetille.
+
+Löfving ei vastannut. Tuntui kuin olisi hänen sydämmensä haljennut.
+Kesti kauan ennenkun hän taas toipui ja kysyi epävarmalla äänellä: --
+Kumman suomalaiset miehemme valitsivat?
+
+-- Ensimmäisinä kutsuttiin esille Turkulaiset, ja kun kapteeni Fock
+kysyi heiltä, tahtoivatko Ruotsiin vastasi yksi sotamies: -- Emme! On jo
+tarpeeksi juostu. Tahdomme kotia, ja muutkin tahtoivat kotiin. Jo samana
+päivänä vannoi koko armeija uskollisuutta Venäjälle.
+
+Löfving pyyhki kyyneleen silmästään ja lausui ikäänkuin itselleen: --
+Elämä kangastaa elävälle vaikkapa haudan partaalla.
+
+-- Teillekin, isä, myönnetään vara valita.
+
+Attila vetäytyi syrjään ja katseli Löfvingiä ikäänkuin olisi hänen
+elämänsä riippunut tästä vastauksesta. Vanha, jäykkäluontoinen
+kuitenkaan ei miettinyt kauan. Tämä hetki oli tehnyt hänestä murtuneen
+miehen, ja hän vastasi nöyrästi: -- Mikä olen minä taistelemaan Herraa
+vastaan. Hänen kauttansa on tämä tapahtunut.
+
+-- On käynyt niinkuin sanoin teille silloin, kuiskasi Tasma. Jumala
+tahtoi jo silloin viedä meidät toiselle puolelle.
+
+Tätä kuullessaan tunsi Löfving että hänen sydämmensä vielä eli, se
+rupesi tykkimään kuin nuoruudessa. Hän kohotti nyrkkinsä ja huusi
+leimuavin silmin: -- Voi teitä, kavaltajat! Petoksella on maa myyty!
+
+Mutta Tasma vastasi varoittaen: -- Jättäkäämme tuomio Jumalalle.
+Korkeampi valta löi heitä sokeudella, sillä Ruotsin tuli nyt menettää se
+ystävä, jonka se ylenantoi hädässä. Kaikki pahat kostetaan.
+
+Miehet vaihtoivat kyseleviä silmäyksiä, ja Tasma seurasi heitä hiljaa
+silmillään. Täällä häntä ei enään tarvittu. Hän vetäytyi hiljaa pois ja
+lähti huoneesta.
+
+-- Ja nyt tulette kanssani, pyysi Attila, sydämmellisesti ojentaen kättä
+Löfvingille.
+
+-- Ei, poikani, sinua en voi seurata. Minun ijälläni ei enään vaihdeta
+aseita, mutta palvele sinä sitä lippua, jolle olet vannonut, ja tee se
+niinkuin mies; puhu myös kansasi puolesta Venäjän johtaville miehille.
+
+-- Mihinkä siis itse aijotte? Jätättekö Suomen?
+
+Löfving pudisti surullisesti päätänsä: -- Mihin menisin? Koti-ikävä oli
+jo kerran viemäisillään minut hautaan. Nyt en enään kestä moista
+taistelua, eikä siihen ole aihettakaan.
+
+-- Jumalan kiitos. Te jäätte tänne.
+
+-- Jään, vastasi Löfving päättävästi. Jos minulta vaaditaan
+uskollisuuden vala, niin vannon, mutta univormustani en luovu.
+Suomalaisena kapteenina tahdon kuolla.
+
+Attila ymmärsi isänsä. Hän olisi itse vastannut samoin, ja nyt tuli
+heidän ainaiseksi käydä yhdessä.
+
+-- Isä, pyysi hän, älkäämme enään koskaan erotko. Kun olemme löytäneet
+toisemme, en voi enään teitä jättää.
+
+Mutta Löfving pudisti kieltävästi päätänsä: -- Uskotko että minä
+nuoruudessani tapoin parhaimman ystäväni ja tein ainoan lapseni
+isättömäksi palvellakseni maani voittajia?
+
+-- Minähän palvelen, ettekä te, joka tarvitsette lepoa.
+
+-- Lepoa, toisti kapteeni pikaisella katkeruudella. Kyllä, niinkuin
+järsitty luu heidän hopeakulhossaan.
+
+Vastaus sai Attilan värisemään. Sanat tuntuivat kovilta ja kylmiltä kuin
+miekanisku, mutta autiommalta kuin erämaan jylhyys tuntui hänestä
+luopuminen ainoasta jälelle jääneestä. Sentähden tahtoi hän vieläkin
+uudistaa pyyntönsä: -- Armoleipää ette tule koskaan syömään. Olemme isä
+ja poika. Paitsi teitä ei ole minulla enään ketään.
+
+-- Mitä sinulla ei ole, sen voit saada. Ehkä sinua odottaa suurikin
+loistavuus. Se ei sovellu minulle eikä omaisilleni.
+
+-- Ette siis tahdo?
+
+-- Tosin on niin, en tahdo. Erotkaamme ystävinä, ja jos kohtalo vielä
+tuo meidät yhteen tapahtukoon se sovinnossa. Parempi on siten, kuin jos
+tulisi päivä, jolloin kadumme ettemme eronneet.
+
+Attila seisoi kalpeana ja mykkänä. Hän ei voinut sanaakaan sanoa.
+
+-- Jumala sinua suojelkoon ja varjelkoon! sanoi Löfving. Anna anteeksi
+jos suretan sinua, mutta toisin en voi.
+
+Sanattomana tarttui Attila Löfvingin käteen, puristi sitä ja lähti.
+Ovessa hän kääntyi ja sanoi: -- Olin vähällä unohtaa majuri
+Sprengtportin tervehdyksen teille. Hän makaa sairaana Porvoossa. Häneltä
+sain tietää että olitte täällä vankina, ja minä lupasin tuoda teidät
+hänen luoksensa. Välskäri Göhle sanoi minulle, ettei hän enään kestä
+kauan.
+
+Löfvingin silmiin nousi kyyneleitä. Hän oli päässyt vapauteen
+itkeäksensä isänmaatansa, hän oli löytänyt poikansa menettääksensä
+hänet, ja nyt tuli kutsu vanhan kumppanin luo sanomaan jäähyväiset
+hänelle haudan partaalla.
+
+-- Täytyykö minun ensin vannoa uskollisuutta? kysyi kapteeni kalpeana.
+
+-- Kyllä täytyy, vala vannotaan tuolla pihalla.
+
+Löfving oikaisi itsensä, loi jäähyväiskatseen vankilan muureihin ja
+vastasi jäykällä tyyneydellä: -- Lähtekäämme yhdessä. Miehen täytyy
+jaksaa kestää kaikkea.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt oli kapteenin ainoana ajatuksena päästä tervehtimään rakasta
+majuriansa. Mutta esteitä syntyi uudestaan. Kun venäläiset viranomaiset
+saivat tietää että Löfving oli vangittu valtiorikollisena, ei
+tyydyttykään hänen vapaaehtoisesti vannomaansa valaan, vaan täytyi hänen
+uudestaan alistua vangitsemiseen, kunnes saatiin kirjeillä ja
+selityksillä selville, että hänet voitiin vapauttaa. Nyt oli hän vihdoin
+oma herransa, ja nyt oli toteutettavissa hänen rakkain toivonsa käydä
+majuria tervehtimässä.
+
+Mutta paljon oli tapahtunut siitä kun he viimeksi tapasivat toisiansa.
+Kyllä jo silloin asema Suomessa näytti toivottomalta, mutta jokaisen
+sydämmen pohjassa kyti sittenkin kipinä, jota viimeiseen saakka
+tahdottiin säilyttää. Ehkä vielä joku ihme saa kenraalit järkiinsä ja
+antaa heille rohkeutta taisteluun. Niin ajateltiin silloin vielä. Mutta
+pian sen jälkeen kutsuttiin molemmat ylipäälliköt Tukholmaan ja
+johtajaksi määrättiin Bousquet. Häpeän ja surun murtamana yritti tuo
+vanha, koeteltu soturi koko tarmollaan estää viimeistä alentavaa
+askelta. Hän kyllä huomautti, että hänen korkean ikänsä vuoksi toinen
+määrättäisiin tähän edesvastuulliseen tehtävään, mutta kun siitä ei
+ollut apua, ja kun armeija oli kokonaan hajaannuksen tilassa, täytyi
+epätoivoisen päällikön vihdoin suostua Lascyn ehdotukseen ja riisua
+aseet. Ruotsalaiset saivat palata kotiin, suomalaiset saivat joko
+seurata heitä tai jäädä omaan maahan. He valitsivat jälkimmäisen ehdon
+ja marssivat venäläiseen leiriin, jättääksensä sinne lippunsa ja aseensa
+ja vannoaksensa uskollisuutta keisarinnalle.
+
+Sinä päivänä heittäytyi moni soturi itkien maahan, kun toiset surusta
+mykkinä ja jäykkinä antoivat asiain mennä menoansa. Seisoen rinnatusten
+katselivat Hohti ja Kolmhalko kuinka toinen osasto toisensa perässä
+kulki ohitse, pysähtyi ja laski alas miekkansa ja kiväärinsä. Liput
+olivat jo viedyt. Kun heidän oma rakas lippunsa otettiin heiltä, oli
+vieno tuulenpuuska levittänyt kunniakkaan kankaan ja kohottanut sen
+aaltoilemaan ikäänkuin viimeisiksi jäähyväisiksi. Nyt oli näiden
+sotavanhusten vuoro tullut. Vapisevin käsin ja kovaan puristetuin huulin
+irroitti Kolmhalko miekan vyöstään ja lähti jäykkänä ja kalpeana
+määräpaikkaan, josta hän tyhjin käsin palasi yhtä jäykkänä kun oli
+mennytkin, mutta toverit huomasivat kyyneleitä vierivän ukon poskille.
+Husulankin vuoro tuli, mutta viime hetkellä jäi hän seisomaan, silmät
+kiiluivat ja hän kohotti käsivartensa pontevasti ja väkivaltaisesti,
+ikäänkuin olisi tahtonut murtaa uskolliset ystävänsä sirpaleiksi, mutta
+nähdessään kumppanien arvokkaan ryhdin pidätti hän iskun ja lähti hänkin
+antautuaksensa uuden vallan alle. Saapuvilla oli siellä Sprengtportkin,
+ja siellä hänen sydämmensä sai kuolinhaavan, josta hän ei enään
+toipunut.
+
+Kaikkialla synkkyyttä, epätoivoa ja -- häpeätä.
+
+
+
+
+VII Luku.
+
+Kaarlolaisten jäähyväiset.
+
+
+Päiviä ja viikkoja oli taas kulunut, ja syksy eteni suurin askelin.
+Gammelbackan kartanossa tehtiin hiljaisuudessa valmistuksia talvea
+varten, ja jokainen palvelija teki parastansa miellyttääksensä sairaana
+kotiutunutta majuria ja voidaksensa suoriutua talon emännän edessä, kun
+hän palaa Ruotsista. Aamu oli ollut päiväpaisteinen mutta tuulinen;
+puolenpäivän jälkeen ilma tyyntyi, ja ilta näytti rupeavan kauniiksi.
+Vanha aurinkokello heitti jo pitkän varjon itään, ja metsästä kuului
+paimentytön torvi, jolla hän kutsui karjansa kotiin. Aamulla oli puitu,
+ja väki riensi nyt saunaan, joka oli lämmitetty ja lemusi tuoreita olkia
+ja löylyä. Talossa oli kaikki hiljaista, ei näkynyt elävää olentoa, ja
+vanha, pitkä asuinrakennus näytti niin kolkolta tuolla kunnaalla, kun
+useimmat akkunaruudut olivat kiinni naulatut ja ovet suljetut. Yhdestä
+huoneesta vilahti kuitenkin valkeahapsinen mies, joka kurkisti ulos
+pienistä akkunoista, ja kun tarkemmin katseltiin, niin nähtiin lisäksi
+osa miehen vartaloa kuluneessa soturipuvussa, semmoisessa jota majuri
+Sprengtport käytti, sillä hän se oli.
+
+Päivä oli hänestä tuntunut loppumattoman pitkältä tässä yksinäisyydessä,
+ja lähestyvä ilta uhkasi tulla vieläkin pitemmäksi. Hän oli palannut
+sodasta murtunein voimin, oli ollut vuoteen omana ja kärsinyt paljon,
+mutta elämänvoimaa kesti yhä, hän toipui, ja vihdoin jaksoi hän liikkua
+ei ainoastaan huoneissa vaan lyhyemmän ajan ulkonakin. Mutta mihin
+ryhtyä ilman työkykyä ja ilman ketään, jolle hän voisi avata sydämmensä!
+Hänen naapurinsa, eversti, vapaaherra Bildstein oli Lappeenrannan
+taistelun jälkeen viety Venäjälle, ja hänen perheensä, joka ennen oli
+asunut tilallaan Drägsbyyssä Gammelbackan läheisyydessä, oli nyt
+hajallaan, poika sotapalveluksessa, tyttäret naimisissa ja vapaaherratar
+pakolaisena Ruotsissa. Porvoo tosin oli lähellä, ainoastaan jonkun
+virstan päässä, mutta sielläkään ei ollut ketään, jota hän olisi voinut
+odottaa, saatikka halusi tavata. Voudin ja rengin kanssa olivat päivän
+kysymykset suoritetut, naisten tehtäviä järjesti emännöitsijäksi
+määrätty vanha talon palvelijatar, ja siten ei ollut majurilla muuta
+seuraa kuin hän itse. Onneksi oli tuuli tyyntynyt, ehkä oli paras lähteä
+ulkoilmaan.
+
+Viitta hartioilla ja matala töyhtöhattu päässä seisoi hän pian portailla
+ja silmäili ympärilleen, mutta korkea tivis aita kaariporttineen
+rajoitti näköalaa, eikä sallinut mitään ilahuttavaa vapauden tunnetta.
+Tähän hän ei voinut pysähtyä. Majuri lähti siis pihasta, mutta
+päästyänsä portin läpi seisahtui hän taas epäröivänä. Hänen edessään
+olivat leikatut vainiot autioina kuin kaikki muukin. Ylempänä oli tosin
+viheriöimässä äsken kylvetty pelto harvoine oraineen, mutta ei tehnyt
+mieli kulkea pitkin uurteista ajotietä. Talon toisella puolella näkyi
+ainakin järvi, ja sinne hän nyt meni. Hitaasti astui hän etelään alas
+siltä kunnaalta, jonka päälle talo oli rakennettu. Pitkin rannalle
+johtavaa käytävää seisoi korkeita, tuuheita puita edellisiltä ajoilta,
+ja rinteen alapuolella alkoi vaatimaton puutarha, jota sanottiin
+entisten munkkien raivaamaksi. Nyt ei ollut siitä jälellä muuta kuin
+hoitamaton kirsikkametsä ja muutamat omenapuut, mutta ennen oli kaikki
+ollut toisen ja paremman näköistä, sen huomasi metsistyneistä
+viinimarja- ja ruusupensaista, jotka kuihtuvina ja rikkaruohon vallassa
+olivat kokonaan kuolemaisillaan. Täällä olivat Maria ja Martti luoneet
+tuumiansa suurista uudistuksista hyödyksi ja huviksi. Tuo pieni kaistale
+unikukkineen, piooneineen ja reseedoineen todisti vielä heidän hyvää
+tahtoansa.
+
+Syvästi surumielisillä tunteilla katseli majuri nuorten työtä, joka nyt
+oli hyljätty ja rappeutunut ja jatkoi kulkuansa rantaa kohti. Täällä
+laaksossa oli hänen lempipaikkansa eräällä penkillä, joka jo aikoja
+sitten oli asetettu kauniiseen metsälehtoon, jonka vanhinta puuta
+sanottiin Juhana Flemmingin istuttamaksi, kun hän myrskyn ajamana lepäsi
+Gammelbackassa kotimatkallaan Puolasta. Nyttemmin oli tuon vanhan
+niinipuun ympäri vyötetty pari rautavannetta hajoamisen estämiseksi,
+mutta kyllä se antoikin siimestä kaikille taloon kuuluville, ja mitä se
+puolentoista vuosisadan elämänsä ajalla oli saanut nähdä, sitä ei voinut
+kukaan nyt elävä kertoa. Tämän ikivanhan muistomerkin alla oli
+Sprengtportin tapana mieluimmin levähtää, ja täältä katseli hän seutua.
+Täältä näytti tumina hakometsä kaukaisuudessa viehättävimmältä, täällä
+viheriöitsi suvi tuoreimpana, ja tässä oli hänen edessään kaunis
+Suomenlahden poukama, josta purjehtija laski ulos ulapoille.
+
+Tähän lempipaikkaansa laskeutui hän nytkin levolle ja katseli
+tavallisuuden mukaan syksyistä maisemaa. Vähänpäässä seisoi vanha
+huvikoju, jonka huippukaton yli muutamat korkeat lehmukset ja tuuhea
+pihlaja heiluttivat latvojansa, ja etempänä rannasta kuljui tummilla ja
+levottomilla aalloilla kaksi venettä paaluissaan, todistaen että ihmisiä
+kyllä oli läheisyydessä, vaikka niitä ei näkynyt. Majuri katseli kaikkea
+tätä, niinkuin oli sitä monet kerrat katsellut, ja otti vihdoin esille
+ennen auaistun kirjeen lukeaksensa sitä vielä kerran. Hän ei kuitenkaan
+päässyt alkuunkaan, ennenkun yksinäinen soutaja ilmaantui lahdelle.
+Aikoneeko hän Gammelbackaan? Siltä melkein näytti, koska hän suuntasi
+rantaan päin. Mutta ei, hän katosi pian muutamien leppäpensasten taa
+eikä enään näkynyt.
+
+Hän souti ohitse, ajatteli majuri, katsellen yhä kirje kädessään
+järvelle päin ja vaipuen ajatuksiinsa. Vihdoin rupesi hän taas
+silmäilemään kirjettä, mutta silloin kuului vankkoja askeleita
+kahisevissa lehdissä, ja majuri kääntyi. Seuraavassa hetkessä seisoi
+hänen edessään Löfving, mutta kykenemättä sanomaan sanaakaan nousi
+majuri ja ojensi tervehdykseksi hänelle kalpean, laihtuneen kätensä.
+Liikutettuna piti Löfving sitä lujasti omassaan, ja suuret kyyneleet
+nousivat hänen silmiinsä. Sprengtportin kamalasti muuttunut ulkomuoto
+näytti kapteenista valloitetun Suomen esikuvalta. Hän ei aavistanut että
+hän teki majuriin samanlaisen vaikutuksen. Eihän tuo riutunut,
+sammuvakatseinen mies toki ollut Löfving. Semmoisena hän ei ollut
+koskaan ollut.
+
+Seisottuaan näin silmä silmää vastaan uskollisesti puristaen kättä, veti
+Sprengtport vihdoin kätensä pois ja lausui surumielisellä vakavuudella:
+-- No, rakas Löfving, tämmöisiltä näyttävät nyt entiset kaarlolaiset.
+
+Löfving käsitti näissä sanoissa piilevän tuskan, mutta vastausta hän ei
+löytänyt.
+
+-- Kaikki oli ainoastaan laina, lisäsi majuri.
+
+-- Kyllä kaiketi, mutta kuka olisi sitä silloin voinut ajatella?
+
+-- Oi, veli, ihmisajatuksia ja ihmistöitä! Mutta meidät uhrattiin kuin
+koirajoukko. -- Sprengtport tunsi voimansa horjuvan, istahti ja pyysi
+Löfvingiä istumaan vastakkaiselle penkille. Löfvingkin istahti, ja taas
+kului hetki kummankaan sanaa sanomatta. Kummallekin näkyi omat
+ajatuksensa riittävän, mutta vihdoin lausui Löfving: -- Mitähän Kaarlo
+kuningas sanoisi, jos näkisi tätä kaikkea.
+
+-- Hän se kuitenkin sen alkuun pani, mutisi Sprengtport. Hän ja me
+kaikki.
+
+Nämä sanat tuntuivat Löfvingistä joltakin moitteelta hänen korkeasta
+ihanteestaan, ja hän oli vähällä kuohahtaa, mutta hillitsi itsensä
+kuitenkin. Sprengtport huomasi vieraansa närkästyksen ja käänsi
+keskustelun toiseen suuntaan kysymällä kuinka Löfvingin laita oli ollut
+sitten kun erottiin.
+
+No niin, siitä ei ollut paljon kerrottavaa. Hän oli tavannut Leenan
+sairaana eräässä Janakkalan torpassa, ja siellä hän vielä oli nuorimman
+tyttären kanssa. Muut lapset olivat ympäri maata leipäänsä etsimässä.
+Kun vaimo nyt oli parantumaisillaan, aikoi Löfving lähteä Turkuun,
+etsimään jotakin tointa, sillä näin hän ei voinut elää. Mutta sitä ennen
+tahtoi hän vielä kerran tavata majuria sanoaksensa jäähyväiset. Enempiä
+tietoja itsestänsä ei kapteeni näkynyt haluavan antaa, sillä tiesihän
+majuri jo entisestä kuinka syyttömästi hänet oli vangittu ja kuinka
+hänet vihdoin vapautettiin, mutta kuitenkin hän jotakin vastatakseen
+sanoi hiljaisesti:
+
+-- Kovallehan otti, mutta kun rohkeus rupesi loppumaan, ajattelin, että
+jos Herra tahtoo olla minulle armoinen, niin päästää hän minut täältä,
+niin että saan kiittää häntä hänen kartanoissaan, mutta jos hänestä on
+parempi että kuolen kurjana vankina, niin olkoon sekin. Häntä vastaan ei
+käy riiteleminen.
+
+Majuri ei joutunut vastaamaan, sillä kapteenin tullessa oli kirje
+huomaamatta pudonnut maahan, ja tuulenpuuska rupesi sitä nyt mukanaan
+lennättämään. Löfving riensi sitä noutamaan ja antoi sen majurille.
+
+-- Se on vaimoltani, sanoi tämä huolellisesti taittaen sen kokoon. Sain
+sen jo viikko sitten, mutta täällä yksinäisyydessäni olen sitä lukenut
+yhä uudestaan. Hän ikävöi kotiin.
+
+-- Sehän on luonnollista, kun hän on niin kaukana teistä, majuri.
+
+-- On siinä muutakin. Ruotsi on kyllä hänen oikea kotimaansa, mutta
+sittenkin hän on sekä Boksvikissa että Tukholmassa oppinut tietämään,
+ettei hän enään kuulu sinne.
+
+Löfvingin silmät laajenivat kysyvinä ja ihmettelevinä, ja majuri jatkoi:
+-- Köyhänä lähti hän täältä, eikä se, mitä hänen miehensä on kärsinyt
+valtakunnan edestä ole enemmän arvoista, kuin se tolva,[1] jonka armot
+viskaavat kirkkohaaviin. Mutta niin se nyt on --.
+
+[1] 12 skillingin paperiraha siihen aikaan.
+
+Nuo katkerat sanat koskivat kapteenin sydämmeen, mutta yhä vielä
+umpimielisenä pysyen kumartui hän sanattomana eteenpäin ja jäi siihen
+asemaan kädet ristissä polvien välissä. Kun hän siten oli hetken
+katsellut maata ja omia jalkojansa, oikasi hän taas itsensä ja kysyi
+hiljaa: -- Mitä tiedetään rauhasta? Loppuuko sota?
+
+-- Siitä ei vaimoni tiedä mitään muuta, kuin että Ruotsi on kyllästynyt
+leikkiin, kun Tanskakin uhkaa sodalla, ja Venäjän ylivoiman pelko on
+siksi vallannut mielet, että kernaasti luopuvat koko Suomesta, kun vaan
+itse saavat olla rauhassa. Toiset taas arvelevat, että pitäisi luopua
+ainoastaan puolesta Suomesta, koska siten oltaisiin paremmassa turvassa.
+Kuinka meidän käy, se on heille yhdentekevää.
+
+-- Murtuneella sankarilla ja hampaattomalla hevosella ei ole kosolta
+ystäviä. Mutta ehkä sentään joskus kaivataan sitä apua, joka nyt menee.
+
+Niin majurikin luuli. Ruotsi sai nyt kantaa seuraukset siitä sokeudesta,
+joka puolue-etujen ja persoonallisen voiton tähden pani alttiiksi
+kunnian ja valtakunnan. Löfving huokasi syvään: -- Kun Kaarlo kuningas
+kuoli, vei hän kaiken vanhan muassaan hautaansa.
+
+-- Siinä olet oikeassa, myönsi majuri. Näen kuinka uusi aika sarastaa.
+Uudet sukupolvet nyt tehkööt mitä voivat. Meitä vanhoja ei enään
+tarvita.
+
+Hukka, joka oli tallipojasta ja sotamiehestä ylentynyt palvelijaksi,
+lähestyi kantaen tarjotinta, jossa oli kinkkua, leipää ja suomalaista
+olutta, jonka hän asetti pöydälle.
+
+-- Täytä lasit, poikani, pyysi Sprengtport, ja Hukka varovaisesti kaatoi
+olutta kannusta, katsellen sitten kysyväisesti majuriin. Pitäisikö hänen
+myös tarjota?
+
+-- Anna seisoa siinä. Mutta sano, että järjestävät sinisen kamarin
+kapteenia varten. Hän jää tänne yöksi.
+
+Löfving koetti estellä, mutta majuri kielsi häntä tyhmyyksiä puhumasta,
+ja vaikka Löfving vakuutti, että hänen aikansa oli täpärällä, tuli
+lopuksi että hän jäi.
+
+Kun he olivat vanhoina ystävinä kilistelleet lasia, sanoi Sprengtport:
+-- Olen hyvilläni kun nyt olet täällä, sillä aikani ei ole enään pitkä
+ja tahdon suorittaa kaikki. -- Löfvingistä se oli luonnollista. Majuri
+asettui ylemmäksi penkille ja nojasi selkälautaan.
+
+-- Mitä Gammelbackaan ja muuhun omaisuuteeni tulee, sanoi hän, niin
+siitä ei jää suuria kun olen ummistanut silmäni, sillä olen veloissa,
+mutta toivon kuitenkin että asiat selvenevät niin, että vaimoni saa
+jäädä pesään. Vanhemmat pojat tulevat vähitellen omin neuvoin toimeen ja
+hajaantuvat maailmaan, mutta kuinka Yrjö Maunun käy, sitä ei tiedä.
+Aluksi hän tietysti jää äitinsä hoimeen, mutta sitten? Nuoruuteni
+toverit ovat hajalla tahi kuolleet, ja ainoa veljeni on ilmoittanut
+minulle, että hän jää Ruotsiin. Suomi venäläisenä, siihen ajatukseen hän
+ei voi taipua, ja hän koettaa yllyttää minuakin siirtymään pois.
+
+-- Sitä kai te majuri ette kuitenkaan tee? keskeytti Löfving melkein
+rukoillen.
+
+-- En, Löfving hyvä, sitä en tee. Et ole sinä enkä minä pitänyt
+kotimaata majatalona, josta vihdoin ainiaaksi juoksemme. Siperia opetti
+minulle, että Suomesta olen tullut ja Suomeen täytyy minun palata. Sanon
+sinulle, Löfving, jos siihen aikaan joku olisi antanut kourallisen
+sammalia omista vuoristamme, niin olisi se, vaikka olinkin köyhä, ollut
+kaiken maailman kultaa kalliimpi.
+
+-- Terveydeksenne, herra majuri! Olette tuntenut samaa kuin minäkin.
+
+Löfvingin sanat sytyttivät Sprengtportin sydäntä. Tuntui niin hyvältä
+saada pitkistä ajoista puhua sydämmensä puhtaaksi ja lievittää mieltä
+palaamalla vanhoihin muistoihin semmoisen kanssa, joka oli kokenut
+samaa.
+
+Kapteeni laski lasin kädestään ja katseli majuriin myötätuntoisesti: --
+Oli sekin päivä, kun te, herra majuri, jouduitte Tobolskiin.
+
+-- Entä se, jolloin saavuin tänne! Maa oli hävitetty, koti oli kadonnut,
+ja kaikki joita ikävöitsin olivat kuolleet. Mutta sittenkin! Olivathan
+vielä kivet ja metsän tuoksu ennallaan. En ole koskaan kokenut
+samallaista tunnetta kuin silloin. Oli sielläkin metsiä mutta niiden
+tuoksu oli toinen samoin kuin puiden humina. Kyllä on niin että mikä
+kotimaan mullassa kasvaa, se on toista kuin mitä maailma sen
+ulkopuolella tarjoo. Ehkäpä merenkin tuuli sai henkeni semmoiseen
+lentoon. Tiesi Jumala, mutta minä lankesin polvilleni ja kiitin Jumalaa,
+joka oli auttanut meitä kotiin.
+
+-- Ei minun siis enään tarvitse ajatella miltä tuntuisi, jos tekin,
+hyväntekijäni, muuttaisitte meren toiselle puolelle.
+
+-- Ei, rakas Löfving, sitä sinun ei tarvitse. Täällä on kehtoni seisonut
+ja tänne kaivettakoon hautanikin. -- Niin oli kapteeninkin mielestä.
+Mihin Jumala on asettanut, siellä täytyy seisoakin.
+
+Kun uudestaan oli lasia maistettu, alkoi majuri taas: -- Yrjö Maunusta
+tahdoin puhua ja vaimostanikin. Jos hän tulee avun tarpeeseen ja sinä
+voit häntä auttaa, niin tee se, Löfving. Lupaatko sen?
+
+Majurin silmiin oli palannut niiden entinen kirkkaus, ja hän loi ne nyt
+kimaltelevina Löfvingiin, kun tämä juhlallisesti lupasi tehdä minkä voi.
+
+-- Kiitoksia, Löfving! Ja jos Yrjö Maunu joskus joutuu matkoillesi, älä
+unohda että hän on poikani.
+
+Oli kuin olisi tuo kova kuori kapteenin sydämmen ympärillä puhjennut.
+Hän nousi liikutettuna ja polvistui äkkiä majurin eteen ja syleili pää
+kumarassa hänen polviansa. Tähän hän olikin pyrkinyt siitä päivästä
+asti, jolloin hänet päästettiin vankilasta. Martti oli koputtanut hänen
+sydäntänsä ja pyytänyt kertomaan majurille kaikki, ja Attilakin oli
+häntä kehottanut. Hän teki nyt lyhyesti selkoa kaikesta tapahtuneesta,
+ja siitä kävi ilmi, että ero hänen oikeasta pojastaan kalvoi hänen
+mieltänsä, mutta tehty kuin tehty. He olivat ainiaaksi erotetut.
+Jonakuna lohdutuksena oli saada palvella Yrjö Maunua ja nähdä hänen
+varttuvan.
+
+Sprengtport ojensi Löfvingille kätensä kiitokseksi, ja tämä lisäsi
+liikutettuna: -- Ellen muutakaan voi, niin lupaan, että kun Yrjö Maunu
+surren seisoo haudallanne, niin on muisto hänen isänsä ja esi-isänsä
+teoista antava hänelle lohdutusta ja rohkeutta, aivan niinkuin taivaan
+kimaltelevat tähdet luovat valoansa pimeille kallioille ja osoittavat
+erämaassa vaeltavalle hänen tiensä.
+
+Sitten kun majuri sydämmellisellä tavallaan vielä kerran oli kiittänyt
+Löfvingiä lupauksesta, vaikenivat kumpikin hetkeksi. Kumpikin tyhjensi
+lasinsa ja vaipui ajatuksiinsa. Maria, joka oli niin syvästi vaikuttanut
+heidän elämäänsä, astui nyt, kuten ainakin esiin menneisyydestä.
+Kumpikin näki hänet muistossa ihanana ja kovaonnisena, mutta kumpikaan
+ei maininnut hänen nimeänsä. Olihan hän kuollut.
+
+Vihdoin Löfving lausui: -- Mitä enemmän elämää ajattelee, sitä
+kummallisemmalta se tuntuu. Olkoon miten onkaan, mutta kummallisinta on
+kuitenkin, että pahuus on saanut niin suuren vallan maailmassa, vaikka
+Jumala on kaikkivoipa.
+
+Majuri oli hetkisen vaiti, sitten sanoi hän: -- Tosin Jumala on
+kaikkivoipa, mutta hän loi ihmisen vapaaksi. Hän siis ei pakota ihmistä
+ylivoimalla, koska hän tahtoo vapaan rakkautta eikä orjan pelkoa.
+Sentähden on ihmisellä oikeus ja vara valita kumpaa noudattaa, Jumalan
+tahtoa vai omaansako. «Hyvän ja pahantiedon puun» nimi paratiisissa on
+vapaus. Kun ihminen noudattaa omaa tahtoansa luopuen Jumalasta, silloin
+pääsee paha valtaan ja paisuu ylimmilleen, kunnes se vie niin suureen
+kurjuuteen, että ihmisten taas täytyy etsiä apua Jumalalta.
+
+-- Olkoon niin. Paha siis ei ole Jumalasta vaan ihmisestä, ihmisen
+tahdon asettaminen Jumalan tahtoa ylemmäksi. Mutta kuinka Jumala tätä
+sallii?
+
+-- Sen ymmärrät, jos ymmärrät mitä on vapaus ja mitä on orjuus.
+Ainoastaan vapaassa voi löytää rakkautta ja jaloutta, mutta vapaa voi
+myös vaipua törkeimpiin rikoksiin. Eläin on orja, se ei voi joutua
+rikoksiin, mutta ei kohota jalouteenkaan. Vapaa on edesvastuun alainen,
+ja sentähden on hänelle sanottu: »joita ei silmä ole nähnyt, eikä korva
+kuullut, ja ei ihmisen sydämmeen astunut, niitä on Jumala valmistanut
+niille, jotka häntä rakastavat», mutta myös: »siellä pitää olla itku ja
+hammasten kiristys.»
+
+Ajopelien kolina keskeytti puhelun. Ruvettiin kuuntelemaan. Ajajat
+tulivat yhä lähemmäksi, ja tuntui kuin olisivat pysähtyneet portin
+eteen. Samassa näkyi Hukka astuvan heitä vastaan, mutta hän kääntyi
+äkkiä ja syöksyi täyttä juoksua mäkeä alas.
+
+-- Rouva on tullut kotiin! huusi hän läähättäen. Armo on jo pihassa. Ja
+samaa vauhtia juoksi hän takaisin tervehtiäksensä odottamattomasti
+saapuneita.
+
+Heikko väristys tuntui Sprengtportissa, kun hän käsitti, että nuo
+ikävöidyt olivat kotiutuneet. Odottamaton ilo sai hänet huomaamaan,
+kuinka mennyttä hänen voimansa oli. Hän tahtoi rientää, mutta kivistys
+lonkassa ei sietänyt kiireitä liikkeitä. Löfving tarjosi apuansa, mutta
+sitä ei otettu vastaan. Majuri mieluummin kulki itsekseen nojautuen
+sauvaansa, mutta kapteenin piti kuitenkin tulla muassa, ja niin
+kuljettiin hitaasti ylöspäin. Pitkäksi ei heidän kulkunsa kuitenkaan
+tullut, sillä virkeänä ja nopeana riensi rouva lapsi sylissään häntä
+vastaan, jota hän oli ikävöinyt ja joka nyt näkyi tuolla. Pysähdy
+aurinko radallasi, älä kiidä aika, kun onni kerrankin täyttää ihmisen
+sydämmen! Nyt oli tullut tuo hetki, jonka odottaminen oli huojentanut
+kaipuun; nyt oli toteutunut toivo, joka niin usein oli pettänyt. Tullut
+oli hän, tuo kaivattu kodin ilo ja aurinko.
+
+Kun majuri tahtoi ottaa Yrjön syliinsä, kääntyi poika pois, mutta se oli
+siksi tottunut olemaan vierasten parissa, että äiti pian sai sen
+viihdytetyksi iloisesti kysymällä: -- Kuinka sinä tervehdit?
+
+Lapsi hymyili sievästi ja vastasi ujostelematta: »hyvää päivää».
+
+Sepä Sprengtportille iloinen yllätys. Hän taputti lapsen vereviä poskia:
+-- Hyvä että palaat maasi poikana.
+
+-- Kyllä varmaankin, vakuutti Ulla, joka seisoi vieressä. Minä opetin
+hänelle sanat, eikä Yrjö Maunusta koskaan saa sanoa että hän, kuten moni
+muu isonvihan jälkeen, on palannut Suomeen vieraskielisenä ja
+ruotsalaisena.
+
+-- Oikein se, vastasi talon herra, kääntyen sinisilmäisen,
+vaaleatukkaisen Ullan puoleen. Niiaten ja onnea säteilevänä tervehti
+tämä ja palasi sitten kartanoon, ryhtyäksensä vanhan tapansa mukaan
+askareihinsa, ja kiittäen Jumalaa, joka oli auttanut hänet onnellisesti
+kotiin.
+
+Entä rouva? Ilon kyyneleitä kotiintumisen, surun kyyneleitä miehen
+riutuneen ulkomuodon tähden, semmoinen oli alku, ja sitten istahdettiin.
+Olihan nyt niin paljon kysyttävää. Kuinka hän oli viihtynyt?
+
+-- Milloin paremmin, milloin huonommin. Armoleipä on aina katkeraa. Moni
+oli kyllä ollut siksi hienotunteinen, ettei pannut kiveä taakan päälle;
+mutta sittenkin on liikanainen aina tiellä, ja sitä olen tuntenut
+niidenkin parissa, joilta en olisi semmoista odottanut. Täällä kotona en
+aavistanutkaan vähäpätöisyyttäni, vaikka en ollutkaan silkkiin ja
+samettiin verhottuna niinkuin Tukholman upeat rouvat, mutta jalosukuinen
+olin niinkuin hekin. Se vaan, että olin tullut Suomesta.
+
+Katkera piirre synkisti kuuntelevien miesten kasvot, mutta sitä
+huomaamatta kertoi rouva kuinka muutoinkin vaan kuului rauhattomuutta ja
+pahoja aikoja. Kyllä kohta ainakin Lewenhaupt ja Buddenbrock saavat
+palkan teoistansa. Heidät oli kohta Ruotsiin tultuansa pantu arestiin
+vastaamaan toimistansa ja yleisesti vaadittiin, että heidän piti
+menettämän henkensä.
+
+-- Jumalan tuomio, arveli Löfving. Paha työ pahan perii. Mutta entä
+rauha? Ja Suomen kohtalo? Mitä siitä kuuluu?
+
+-- Kyllä siitä paljonkin kuuluu, mutta yksin Jumala tietää, mitä lopuksi
+tulee, huokasi rouva. Hatut olivat jo johonkin määrin nolatut kenraalien
+kohtalon tähden, mutta nyt ovat taas saaneet tuulta siipiensä alle
+vastaisen kuninkaanvaalin kautta.
+
+-- Sepä kummallista, lausui kapteeni. Vielähän kuningas Fredrik elää.
+Eihän ole laillista ennen hänen kuolemaansa valita uutta kuningasta.
+
+-- Laillista se ei ole, myönsi rouva, mutta se tehdään kuitenkin. Monet
+ovat jo liittyneet Holsteinin herttuaan Kaarlo Pietari Ulrikiin, koska
+hän oli Kaarlo kuninkaan sisaren pojanpoika ja lisäksi keisarinna
+Elisabetin sisarenpoika. Hatut toivovat, näet, lievempiä rauhanehtoja,
+jos antavat Ruotsin kruunun venäläisen keisarihuoneen sukulaiselle.
+
+Tämä kertomus nosti lämpimän punan Sprengtportin poskille, ja tähän
+aikaan jo harvinaisella tuimuudella iski hän nyrkillään pöytään. Sitten
+rupesi hän sormillaan rummuttamaan ikäänkuin taisteluun ja ärjäsi
+kuohahtaen: -- Niin pitkälle on siis ylpeä Ruotsi joutunut, että se
+ryömien antaa pois kruununsa!
+
+Kukaan ei kieltänyt tätä surkeata tosiasiata. Kyllähän Ruotsissa
+surkuteltiin katkerasti isänmaan kohtaloa, mutta siihen Hatut olivat
+pyrkineetkin. Kuitenkin oli kuninkaanvaali jo joutunut uudelle uralle,
+sillä kun Ruotsin lähettiläät saapuivat Pietariin neuvottelemaan Kaarlo
+Pietari Ulrikin vaalista, oli tämä prinssi jo määrätty Venäjän
+valtaistuimen perijäksi. Hän oli kastattanut itsensä
+kreikkalaiskatoliseen uskontoon ja oli valmis ottamaan hallituksen
+käsiinsä keisarinnan kuoleman jälkeen. Yllätyksen huudahdus kuului
+molempien miesten huulilta. Kuka sitten saa johdon Ruotsissa?
+
+-- Niin, siitäpä juuri nyt riideltiin. Keisarinna oli antanut Ruotsin
+lähettiläille tiedon, että hän suostuu lieventämään rauhanehtoja, jos
+Ruotsi valitsee toisen holsteinilaisen prinssin, joka oli Pietari
+Ulrikin serkku.
+
+-- Eihän vaan tuota piispaa? keskeytti Löfving hämmästyneenä. Hänet näin
+usein Kööpenhaminassa.
+
+-- Kyllä, hän se juuri on, huokasi rouva. Täytyy tyytyä siihen mitä
+tarjotaan, ja yhdentekevää on se Suomelle, sillä sen on nyt valloittanut
+Venäjä, joka varmaankaan ei siitä luovu koskaan. Jumala yksin tietää
+mihin tuo kaikki vienee. Ranska puuhaa saadaksensa Birkenfeldin kreivin
+valtaistuimelle, ja useimmat Hatut liittyvät häneen, kun taas
+talonpoikaissääty tahtoo Tanskan kuninkaan nuorempaa poikaa.
+Suomalaisilla on kuitenkin vielä edusmiehensä valtiopäivillä Tukholmassa
+ja nämät monien muiden järkevien kanssa vaativat sitä vastoin
+ehdottomasti Aadolf Fredrikiä, sillä siitä kaikki riippuu. Jos Tanskan
+prinssi pääsee voitolle, niin kyllä olisi siltä taholta apu
+toivottavissa, mutta sitä vastoin olisi Suomi menetetty, sillä
+keisarinna oli ilmoittanut ettei hän aikonut luovuttaa vähintäkään,
+ellei Aadolf Fredrikiä valita. Sitä vastoin lupasi hän antaa suurimman
+osan Suomea takaisin, jos hänen vaatimukseensa suostutaan. Kun tämä tuli
+tiedoksi, neuvottelivat suomalaiset valtiopäivämiehet keskenään, ja
+Henrik Wrede avonaisesti ja kaikkien puolesta ilmoitti aateliston
+täysistunnossa, että suomalaiset vapaana kansana mieluummin heittäytyvät
+Venäjän huostaan kuin antautuvat tanskalaisen ikeen alle. Sillä
+kannalla, lopetti rouva, olivat asiat Ruotsista lähtiessäni.
+
+Tuijottavin silmin katselivat molemmat miehet toisiansa ja yhä syvempi
+katkeruus ilmaantui heidän kasvoissaan. Siis hierottiin taas kauppaa
+Suomesta, ja aijottiin, jos tarve vaatii, silpoa se, jakaaksensa palaset
+eri tahoille. Semmoinen oli siis emämaan kiitollisuus kaikesta. Jos
+vaara olisi uhannut itse Ruotsia, niin ei olisi mitenkään ruvettu tähän
+sotaan, eikä olisi puolustusta jätetty onnenonkijain käsiin. Vieläkin
+vähemmin olisi toinen osa heitetty sinne toinen tänne. Mutta nythän oli
+vaan kysymys kurjasta Suomesta. Muukalaisille ja vihollisille olisi
+semmoinen menettely anteeksi annettava, mutta sille maalle, jonka eduksi
+vuosisatojen kuluessa oli uhrattu, -- ei ikinä!
+
+Syvä alakuloisuus oli lamannut mielet, mutta kenessäkään ei näkynyt
+halua purkaa sydäntänsä. Oli niin hiljaista kuin olisivat kaikki
+turtuneet. Lapsi oli nukkunut äidin syliin, ja tämä kietoi lämpöisen
+vaippansa hänen ympärilleen, sillä ilma tuntui jo viileältä. Kapteeni
+istui eteenpäin kumartuneena, kädet polvillaan ja piirsi kuvioita
+santaan, kenties ollakseen häiritsemättä majuria, joka silmät ummessa
+nojautui selkälautaa vastaan. Hetken kuluttua Sprengtport avasi
+silmänsä.
+
+-- Onko todellakin aikomus silpoa Suomi? kysyi hän näennäisesti tyynenä.
+
+-- On. Niin yleisesti uskottiin Ruotsissa, ja sitä pidettiin halpana
+hintana rauhasta.
+
+-- Voi, mikä kohtalo, mikä hirvittävä kohtalo! Lähteä tulevaisuutta
+kohti maa silvottuna ja raadeltuna, kansa jaettuna kahtia!
+
+Lisääntyvä kalpeus toisten poskilla oli ainoa vastaus, ja majurikin
+vaikeni, mutta hetken kuluttua hän lausui surullisesti: -- Vaikka kuinka
+silmäilen taapäin, en näe muuta kuin levottomuutta, tuskaa ja häviötä,
+silloin tällöin vaan -- hän kurotti kätensä vaimolleen -- rakkauden
+ihmeellisen voiman lieventämänä. Mutta minä saan lohdutusta siitä
+toivosta, että tuolla ylhäällä on toisin, ja ikävöin hänen luoksensa,
+joka antaa ijankaikkisen rauhan. Mutta sinä jäät vielä tänne, ja mitä
+lapsesta tulee?
+
+Rouva puristi lasta rintaansa vasten: -- Hänestä tulee mitä Suomesta
+tulee, eikä sitä voi kukaan ennustaa. Vai kuolemaanko toinen menisi
+niinkuin toinenkin?
+
+-- Ei, huusi Löfving, Jumala ei meitä ylenanna! Hän, joka nosti rantamme
+merestä ja sulki kuohuvat aallot rajoihinsa, joka puki vuoremme metsillä
+ja laaksomme viheriällä ruoholla ja antoi kansalle leipää erämaasta,
+hänkö ei lähettäisi meille vielä apuansa niinkuin ennenkin!
+
+-- Jos Kaikkivaltias suo, niin kaikki vielä kääntyy hyväksi, sanoi rouva
+hiljaa. Mutta kuka hänen välikappaleeksensa?
+
+-- Se, joka on valittu.
+
+Rouva loi kauniin katseen mieheensä ja huudahti lämmöllä: -- Mitä
+huolisimme kaikista sinun kärsimyksistäsi, Vilho, mitä kaikista minun
+kyyneleistäni, jos Jumala tahtoisi uskoa tämän tehtävän sinun pojillesi.
+Ah, jos uskaltaisin ajatella, että meidän pieni Yrjömme tulisi täksi
+välikappaleeksi Jumalan kädessä.
+
+-- Turhamainen äiti, hymyili majuri surunvoittoisesti. Et ymmärrä mitä
+tämmöisen kansan yhteenliittämiseen ja uudestaan synnyttämiseen
+vaaditaan, kun ei ole valtaa eikä edes leipää. Siitä tulisi hänen
+perikatonsa.
+
+-- Mutta hänestä voisi sittenkin tulla se silta, joka johtaa kansan
+uuteen aikaan. Hänet itsensä taakka ehkä murtaisi, mutta hänen maansa
+pelastuisi.
+
+Kyyneltynein silmin katseli äiti poikaansa: -- Sanotko minua joskus
+kovaksi? kysyi hän nukkuvalta lapselta. Kuulepa sinä pikku Yrjö Maununi,
+sinun äitisi on uhraamaisillaan sinut, ja isäsi tuntee jo tuskaa sinun
+kärsimyksistäsi.
+
+Mutta Sprengtport vastasi vakavasti: -- Jos hän sen kautta tulisi
+kärsimään, siitä en välitä, sillä kaikkien meidän täytyy kärsiä. Enkä
+siitäkään välitä, vaikkei hän koskaan saisi inhimillistä
+voitonpalkkiota, sillä tämän maallisen laita on semmoinen, että jollei
+loistoa oteta meiltä pois, niin otetaan meidät pois loistosta. Mutta
+sitä minä haluan pojalleni, että hänen tekonsa sietäisi tuomarien
+tuomarin tarkastusta, ja että kun se on läpikäynyt koetuksen tulen ja on
+puhdistunut maallisen katoavaisuuden tomusta, sen sittenkin
+havaittaisiin sisältävän siemenen, josta voisi kasvaa joku tälle maalle
+vielä tuntematon siunaus.
+
+Rouva ei vastannut, vaan kallisti kasvonsa lapsen kasvoja vastaan ja
+itki.
+
+-- Tien raivaaminen uudelle ajalle, jatkoi majuri, on on itsensä
+uhraamista tahi ainakin alttiiksipanemista. Raivaamaton maa kysyy uutta
+auraa, ja sen joka semmoisen valmistaa, täytyy itsensä sulattaa rauta ja
+takoa se pelvotonna, vaikka tuli häntä itseään kärventää.
+
+Löfving ponnahti ylös, ja salama leimahti hänen silmistään: -- Niin
+tosin on! huusi hän. Hän ajatteli sankariansa, Kaarlo kuningasta.
+Tämäkään ei väistynyt koskaan tieltänsä.
+
+-- Ja kun hän sitten, lisäsi Sprengtport hiljaisella surumielisyydellä,
+takomallansa auralla kääntää vanhan nurmen, silloin ne ehkä kivittävät
+hänet kuoliaaksi, jotka eivät häntä ymmärrä.
+
+Rouva pyyhki kyyneleensä, ajatellessaan että hänen pienokaisensa vielä
+oli niin kaukana tästä hirveästä tulevaisuudesta eikä ehkä saisi koskaan
+sitä kokeakaan.
+
+-- Sitä ei kukaan meistä tiedä, lausui majuri nöyrästi. Eikä meitä
+silloin ole. Mutta jos Yrjö astuisi sitä tietä, olisi hyvä, jos se onni,
+jota hän luo, heittäisi säteen poismenneen työnjohtajan haudalle ja
+selittäisi ne erehdykset, joita ei voi välttää niin kauan kun toimimme
+tässä epätäydellisyyden maassa.
+
+Ja tätä sanoen silitti Sprengtport vienosti lapsen vaaleata päätä: --
+Nuoret, sanoi hän, arvostelevat meidän tekojamme, ja ehkä syyttävät
+meitä niistä taakoista, joita jätämme heille perinnöksi, mutta sitten
+elämä heille opettaa, ettei kaikki käy tahtomme mukaan.
+
+Lapsi loi ikäänkuin kysyväisenä suuret silmänsä isään, mutta ummisti ne
+taas ja nukahti uudestaan.
+
+Tämä rakkautta huokuva kohtaus liikutti Löfvingin sydäntä, ja iloisesti
+hymyillen sanoi hän hienosti: -- Te katselette poikaanne aivan samalla
+lailla kuin Jakob Josefiansa eräässä taulussa, jonka kerran näin
+Kööpenhaminassa. Ja totta puhuen, Yrjö Maunua ja meitä kaikkia ovat,
+samoin kuin Josefia, veljemme kavaltaneet.
+
+-- Mutta tuskinpa me pääsemme Josefin lailla sortajiamme hallitsemaan,
+muistutti majuri synkästi.
+
+-- Eipä Josefkaan sitä olisi uskonut silloin kun veljensä hänet möivät.
+
+-- Te ajattelette rohkeasti, Löfving.
+
+-- Ajattelen, että koska Jumala niin ihmeellisesti on johtanut
+kohtaloltamme ja säilyttänyt meidät tähän päivään saakka, niin totta kai
+hän sillä jotakin tarkoittaa, ja mitä muuta hän saattanee tarkoittaa,
+kuin että Suomi joskus, samoin kuin Josef, nousee alennustilastaan ja
+suorittaa hyvän työn niiden kesken, jotka ovat tahtoneet tuhota sitä.
+
+Nämät sanat palauttivat elämänilon rouva Sprengtportin sydämmeen, ja
+tarmoa osoittavalla äänellä lausui hän: -- Toivokaamme että sanat
+suustanne joutuvat Jumalan korvaan.
+
+-- Niin, toivokaamme, toisti Löfving nousten ja lisäsi:
+
+-- Tätä toivoen sanon jäähyväiseni.
+
+-- Mutta eipä vaan; nyt te Löfving vielä vähemmin saatte lähteä.
+
+Kapteeni ei kuitenkaan taipunut, sillä eihän majuri nyt enään ollut
+yksin, ja odottajansa oli Löfvingilläkin. Sitä paitsi oli vielä paljon
+valmistuksia pitkää matkaa varten suorittamatta. Ehkä täytyi kapteenin
+mennä Tukholmaan saakka, ja sentähden tahtoi hän ennen yötä joutua
+Porvooseen.
+
+-- No, mitä siihen voi, sanoi majuri tarjoten kättä Löfvingille. Tahtosi
+mukaan olkoon! Jäähyväisemme ovat kuitenkin pian sanottavat. Pian ei
+minua olekaan enää, mutta erotkaamme kaarlolaisina, iloisella
+rohkeudella niin elämässä kuin kuolemassa. Hyvästi!
+
+
+
+
+VIII Luku.
+
+Entisyys ja tulevaisuus.
+
+
+Edellä kerrotusta kohtauksesta oli 12 vuotta kulunut, kun Löfving eräänä
+syyspäivänä kahden nuorukaisen kanssa saapui Lappeenrantaan. Kapteeni ei
+ollut astunut tälle maalle sitten kun hän täällä Wrangelin johdolla oli
+mukana ruotsalaisen armeijan epätoivoisessa taistelussa, ja siitä ajasta
+oli paljon muuttunut Suomessa. Aadolf Fredrik oli valittu Ruotsin
+kuninkaaksi, Venäjä ja Ruotsi olivat ystäviä, mutta ystävyys oli ostettu
+rajamaiden sydänverellä. Venäjän rauhanehdoissa vaadittiin näet uusi
+kaistale Suomea, ja Ruotsi piti itsensä onnellisena päästyänsä sillä
+hinnalla pulasta. Aadolf Fredrikin vaalin tähden lahjoitti keisarinna
+takaisin toisen puolen Suomea. Venäjän kruunulle joutuneille asukkaille
+vakuutettiin heidän uskontunnustuksensa ja lailliset oikeutensa, ja he
+olivat vapautetut sotamiesotosta, mutta sittenkin tuotti irtimurtaminen
+muusta Suomesta semmoisen tuskan ja voipumuksen tunteen, että se likeni
+täydellistä epätoivoa. Ruotsille jääneessä Suomessa ei ollut suru
+vähempi. Levottomuus, katkeruus ja kaipuu vaikuttivat kaikkialla sen
+tunteen, että asema oli mahdoton, ja kysymys milloin uusi isku oli
+odotettava, ja mimmoiseksi isänmaan kohtalo lopullisesti muodostuu, kyti
+kaikkien mielessä.
+
+Uusi valtioraja oli avattu pitkin Kymijokea ja siten, että Hamina,
+Lappeenranta ja Savonlinna joutuivat Venäjälle. Vedettynä suorana
+viivana jakoi se kahtia pitäjiä ja kyliä, lukuun ottamatta
+yhteiskunnallisia oloja, niin että saman pitäjän itäinen osa vannoi
+uskollisuuden valan keisarinnalle, mutta läntinen Ruotsin kuninkaalle.
+Ne voivotukset, joita siihen aikaan kuului Suomessa, ja ne kyyneleet,
+joita silloin vuodatettiin, eivät ole historian lehtiin piirretyt, mutta
+kansan sydämmessä ne äänettöminä ja salaisina jäytivät luottamusta
+emämaahan. Isonvihan muistot elpyivät koko hirmuisuudessaan,
+yhteenkuulumistunne Ruotsin kanssa heikkeni, ankarasti tuomittiin
+hallituksen kevytmielisyyttä, ja sen anteeksiantamatonta
+huolimattomuutta puolustuksen aikana.
+
+Kaikki nämä tunteet riehuivat nytkin Löfvingin sydämmessä, kun hän
+lähestyi entistä Lappeenrantaa. Hänen mieleensä muistui, että juuri tänä
+päivänä oli kulunut noin 40 vuotta siitä, kun hän täällä oli seisonut
+eräässä mökissä, aikeissa lähteä vihollisen kuormastoa väijymään ja
+odottamassa tovereita, jotka olivat luvanneet auttaa häntä. Hänen
+hengestään oli pantu 300 ruplan palkkio, seudussa vilisi vihollisia, ja
+niin turvattomana kun hän nyt oli, saattoi minä hetkenä hyvänsä murhaaja
+ilmaantua. Toverien kanssa tehtyä välipuhetta hän kuitenkaan ei voinut
+rikkoa. Elävänä tai kuolleena piti heidän tavata hänet täältä.
+
+Vilkastessaan ulos akkunasta, huomasi hän mökin läheisyydessä
+vanhanpuolisen naisen, joka painoi sormensa huulilleen, ikäänkuin
+merkiksi, ettei Löfvingin pitänyt puhua. Sitten näytti hän ruskeata
+nahkavyötä, jonka solki oli suljettu, mutta keskeltä oli nahka katkaistu
+ja riippuvista päistä vuoti verta. Kun nainen kohotti sen ilmaan, tunsi
+Löfving sen kumppanin vyöksi ja ymmärsi että se tiesi jotakin vakavaa.
+Nainen kutsui hänet ulos viittaamalla ja riensi sitten metsään. Löfving
+seurasi niin nopeasti kuin voi, mutta tienopastaja kiiti vieläkin
+nopeammin ja katosi välistä näkymättömiin. Hän vaan viittaamalla yhä
+vaati Löfvingiä seuraamaan. Vihdoin he saapuivat lammen luo, mutta kun
+Löfving aikoi pyytää selitystä tähän kummalliseen kulkuun, oli nainen
+kadonnut. Vähän sen jälkeen sai kapteeni tietää, että ne miehet, joita
+hän odotti, olivat tapetut parin kivenheiton päässä mökistä, jossa hän
+odotti, ja viimeisenä tapetun miehen vyö riippui sitten kauan puussa
+tien varrella.
+
+Jollei tuntematon nainen olisi houkuttanut häntä ulos, olisi hän
+joutunut hukkaan. Jumalan enkeli oli se, joka hänet pelasti. Ja senkin
+jälkeen oli hän samoin tuntuvasti nauttinut Kaikkivaltiaan suojelusta.
+Nyt oli hän vanha, ja entinen tarmo oli katoamaisillaan, mutta elämän
+koulu oli sitä vastoin tehnyt hänen luottamuksensa Jumalaan
+järkähtämättömäksi. Koko sydämmellään oli hän kiinnitetty Suomen
+kohtaloon, joka rauhan jälkeen näytti huojuvan yhä enemmän Venäjän
+puolelle kallistuvassa vaa'assa. Mutta eihän tiedä, ehkäpä Ruotsi vielä
+osaa heittää siihen raskaan vastapainon. Luultavaa se ei ollut, mutta
+Jumalalle ei ole mikään mahdotonta.
+
+Löfvingin oma kohtalo rauhan jälkeen ei ollut kovinkaan valoisa. Hän oli
+päättänyt jäädä Ruotsin puolelle ja koetti monin tavoin tulla aikaan,
+mutta köyhyyttä, kiusauksia ja surua hän vaan kohtasi tiellään.
+Vastaukseksi hänen moniin anomuksiinsa oli hänelle vihdoin annettu
+majurin valtakirja ilman palkkaa, ja kun hän ei voinut millään ansaita
+leipäänsä, oli hän siihen aikaan epätoivoon joutumaisillaan. Hänen
+palkintonsa näkyi olevan se, että kaikki häntä hylkivät, ja ettei hän
+kenellekään kelvannut. Toisella tavalla oli Venäjä palkinnut miehiänsä,
+ja se kykeni sitä tekemään vieläkin. Mikä pimeyden ja sisällisten
+taistelujen aika! Valoa pilkisti kuitenkin, kun hän 1752 sai 120
+taalarin eläkkeen ja asunnon Hommansbölen virkatalossa Porvoon
+läheisyydessä. Eihän tuo mitään loistavaa ollut, sillä maanviljelykseen
+ei Löfvingillä ollut koskaan ollut halua, ja talo oli, samoin kuin koko
+Suomi, rappiolla, mutta laihat sarat antoivat kuitenkin sen verran,
+ettei ollut pakko kerjätä tahi kuolla vieraalla tunkiolla. Hänen
+uskollinen Leenansa ei ollut kestänyt näitä katkeria koettelemuksia.
+Äkkinäinen rintatauti vei hänet hautaan, ja siitä ajasta tuntui Löfving
+siipipuoli-linnulta, kaikesta välinpitämättömältä. Vähitellen hän rupesi
+kuitenkin toipumaan, eikä hän vastenmielisesti kuullut vanhan
+sotaprovasti Lauraeuksen kehoitusta, kun tämä ehdotti hänelle naimista
+hyvämaineisen Maria Fontinin kanssa. Ihmisten nähden saattoi tuo
+urhoollinen kaarlolainen vielä elää monta onnellista vuotta tämän
+kolmannen vaimonsa kanssa. Toivo saada jälellä olevalle ijälleen koti ja
+hyvän naisen hoitoa, oli osaksi virittänyt entisen tarmon kapteenissa,
+ja se kyllä heijastui hänen vakavista kasvoistansa, joiden virkeät
+silmät katselivat yhtä terävästi kuin ennenkin.
+
+Siinä hän nyt seisoi entisen Lappeenrannan partaalla. Mutta mikä muutos!
+Täällä, missä Wrangelia ja ruotsalaista armeijaa _silloin_ kansa
+riemuten tervehti, näkyi vaan yksinäinen Venäjän sotamies vahtikojunsa
+edessä, ja tullivirkamies venäläisessä univormussa venäläisiin väreihin
+maalatun tullisalvan vieressä. Mitähän jalo kenraali sanoisi, jos tätä
+näkisi? Kuinka toivokkaana kansa häntä tervehti, mutta pitkin samaa
+tietä oli sitten hänen oma rykmenttinsä juossut pakoon jättäen hänet
+vihollisten valtaan. Täällä oli urhoollinen mies joutunut asekumppaninsa
+ja ystävänsä kavallettavaksi. Ketä enään voi uskoa? Ihmisvoima ja
+ihmiskunnia ei ole enemmän arvoinen kuin taivasta kohti nouseva savu,
+joka hetkessä katoo. Eivätköhän nuo korkeat herrat Lewenhaupt ja
+Buddenbrock ajatelleet samaa matkallaan mestauslavalle?
+
+Koko seutu muistutti vielä tuosta suuresta hävityksestä, joka 14 vuotta
+sitten oli kohdannut kaupunkia, mutta väsymättä työskentelevä luonto oli
+jo joutunut luomaan sovittavia näköjä keskelle hävitystä. Poltettujen
+kotien rauniot seisoivat vielä paikallaan, mutta niiden tuhasta oli
+noussut tuore nurmikko, ja sen yli oli versonut nuori metsä kaikenlaisia
+seudun puita. Edempänä nähtiin kivi- ja soraläjiä hävitettyjen
+linnavallien jäännöksiä, mutta nekin viheriöitsivät ja muistuttivat,
+samoin kuin edellisetkin, hautakumpuja. Kaupungin keskiosassa oli sitä
+vastoin elämä päässyt oikeuteensa. Venäläinen kasarmi ja talo
+linnanpäällikköä varten seisoivat valmiina muiden rajavartijoille
+tarpeellisten kruununrakennusten yhteydessä. Maan omista asukkaista
+olivat muutamat porvarit vaimoineen ja lapsineen palanneet uuden
+kruununvoudin ja hänen perheensä kanssa. Suomalainen rihkamakauppa
+kahden venäläisen kauppapuodin naapurina sekä jotkut kalastajamökit
+rannalla osoittivat, etteivät suomalaiset olleet ainiaaksi hyljänneet
+tätä surun saarta. Oltiinpa aikeessa rakentaa luterilainen kirkkokin,
+mutta toistaiseksi täytyi seudun suomalaisen väestön käydä joko Luumäen
+tahi Taipalsaaren kirkossa. Vihkiäiset, lasten kastaminen ja
+maahanpanijaiset tuottivat siten monta vaikeutta, mutta mitä ei voitu
+auttaa, sitä täytyi kestää.
+
+Löfving päätti nyt holhottiensa kanssa lähteä kaupungin rajojen sisälle
+etsimään jotakin mökkiä, jossa voisivat lämmitellä kun aamu oli kylmä ja
+rauhassa auaista eväspussinsa. Nuo hänen kaksi seuraajaansa olivat,
+vaikka vasta ensimmäisessä nuorukais-ijässä, kaikessa hyvin erilaiset.
+Vanhempi, Yrjö Maunu Sprengtport syntynyt 1740, oli kadetti ja väri
+hänen verevissä poskissaan sointui hyvin hänen sinikeltaisen
+ruotsalaisen univormunsa kanssa. Nelivuotiaana isättömäksi jääneenä ja
+köyhänä kehdosta saakka oli hän kyllä ollut puutteiden karaistavana,
+mutta hänen ijälleen luonnollinen reippaus ei ollut kuitenkaan kadonnut.
+Piirre hänen somasti muodostuneen suunsa ympärillä ja loisto hänen
+silmissään ilmaisivat haaveilevaa ja tulista mielenlaatua.
+
+Ei voinut enään kukaan huomata kuinka kovaa koulua hän lapsuudessaan oli
+käynyt. Kaikki olikin jo voitettu, sen suuren taitekohtauksen jälkeen,
+kun hän ensi kerran astui jalkansa Ruotsin mantereelle. Rouva
+Sprengtport oli vuonna 1752, kun Aadolf Fredrik kuninkaana matkusti
+Suomessa, esittänyt silloin yksitoistavuotiaan poikansa hänen
+majesteetillensa, pyytäen hänelle sijaa itse kuninkaan äsken
+perustamassa kadettikoulussa. Hänen pyyntöönsä suostuttiin, mutta kun
+oppilaitos muutama vuosi sen jälkeen, kuningattaren yrittämän
+revolutsioonin tähden suljettiin, otettiin nuori kadetti konduktööriksi
+linnoitustöissä ja joutui siten suuren Ehrensvärdin johtoon Viaporissa.
+Tästä käännekohdasta alkoi uusi aika Yrjö Maunulle. Ylevämielinen,
+nerokas mestari tuli hänen ihanteekseen, ja hänen isänmaanrakkautensa
+siksi tarkoitusmääräksi, joka liiteli nuorukaisen unelmissa. Kunpa vaan
+Suomi saisi useamman semmoisen miehen, niin olisi se pelastettu.
+
+Ensimmäistä matkaansa Ruotsiin Yrjö Maunu ei unohtanut koskaan. Niukalla
+eväspussilla lähetettiin hänet kodista mukanaan kirje sedällensä,
+Henrikille, joka oli everstiluutnanttina Itägöötinmaan rykmentissä, vaan
+jonka siihen aikaan piti saapuman Tukholmaan. Alus lähti purjehtimaan,
+mutta syysmyrskyt ja merivahingot viivyttivät matkaa monenkertaisesti,
+ja kun vihdoin päästiin satamaan, oli Yrjö Maunu puilla paljailla. Kirje
+oli kuitenkin hänen povessaan ja sinä hyvänään lähti hän maille.
+Avuliaat ihmiset opastivat häntä Ladugårdslandetiin, jossa kuningas piti
+suurta paraatia, ja monien loistavien herrojen joukossa huomasi hän
+setänsä. Kun tämä äkkiä näki edessään kalpean, risaisen pojan, joka
+nöyrästi kumarsi ja tarjosi hänelle kirjettä, huudahti setä: -- Suuri
+Jumala, oletko sinä Yrjö Maunu? Kun asia oli selvillä, pantiin poika
+kouluun. Kyllähän nyt kaikki vastoinkäymiset olisivat jääneet
+unohduksiin, mutta olo kuninkaallisten oppilaiden seassa tuntui nuoresta
+kadetista painostavalta, koti-ikävä rasitti häntä, ja ne monet
+nöyryytykset, joita suomalainen maalaispoika sai kokea Tukholman
+hienojen kumppaniensa puolelta, eivät koskaan hävinneet hänen
+mielestään.
+
+Hänen nykyinen kumppaninsa, Juhana Henrik Hästesko, oli syntynyt 1741.
+Hänkin oli koko kaunis, mutta toverin innostunutta näköä hänessä ei
+ollut. Harmaa nuttu ja valkonen kaulaliina tekivät hänen kalpeanpuoliset
+kasvonsa vieläkin kalpeammiksi. Raskasmielisyyden vivahdus varjosti
+hänen siniharmaita silmiänsä, ja suun hymyssäkin tuntui joskus salainen
+alakuloisuuden piirre. Kahdeksan kuukautisena oli hän jo menettänyt
+isänsä, ja äidin köyhyys sekä heidän muutoinkin ahtaat olonsa olivat
+muiden vaikeuksien ohella painaneet leimansa nuoreen mieleen. Kunpa
+olisi hänelläkin, niinkuin Yrjö Maunulla, ollut setä avustamassa!
+Isänsä, luutnantti Hästesko-vainajan ystävien ja kumppanien toimesta oli
+hän päässyt kuninkaalliseen tykkiväkeen, mutta kun hän ei voinut
+pienellä palkallaan tulla toimeen Tukholmassa, palasi hän Turkuun ja
+koetti siellä jatkaa opintojaan. Hänen toivonsa oli päästä niiden
+onnellisten joukkoon, jotka Ehrensvärdin johdossa työskentelivät
+Viaporissa, mutta vielä hän ei ollut onnistunut. Juhana oli suvella
+käynyt linnassa uudistamassa pyyntönsä, ja täällä suostuttiin Yrjö
+Maunun kanssa matkasta Lappeenrannan taistelutantereelle, jossa heidän
+isänsä olivat tapelleet, ja josta luutnantti Hästesko haavoitettuna
+kannettiin vangiksi, eikä sen koommin enään palannut. Rouva Sprengtport
+kuitenkaan ei ollut suostunut heidän tuumaansa muulla ehdolla, kuin että
+Löfving ottaisi heitä opastaaksensa. Siihen oli vanha kapteeni varsin
+valmis, ja niin lähdettiin matkaan ja täällä nyt oltiin.
+
+Kaikki kolme astuivat, suoritettuansa kaikki temput tulliportissa,
+kaupungin alueelle. Siellä he poikkesivat ensimmäiseen hökkeliin, jonka
+sisustus osoitti köyhyyttä kaikkialla. Alastomaan seinään kiinnitetty
+leveä penkki teki kai vuoteen virkaa, sillä semmoista ei näkynyt, ja
+siinä olikin ryijyllä peitettyjä patjoja. Sen edessä seisoi pieni pöytä
+ja akkunan alla tuoli ilman selkänojaa. Muita huonekaluja ei näkynyt
+paljon: vaatearkku ja rukki, villakoppa, mustunut virsikirja ja vähän
+astioita hyllyllä, siinä kaikki. Mökin asujammena oli vanha,
+hyväntahtoiselta näyttävä eukko, joka kernaasti suostui vierasten
+pyyntöön saada vähäksi ajaksi tyyssijaa ja jos mahdollista lämmintä
+maitoa. Sitä oli saatavissa ja emäntä viritti tulta pesään. Pojat
+istuivat pöydän ääreen ja kuuluivat virkeästi keskustelevan
+lempiaineestaan, Viaporin linnasta, jonka pääpiirteitä Yrjö Maunu kuvasi
+hänen eteensä levitettyyn paperiin ja selitti kumppanilleen. Löfving
+asettui pienen akkunan eteen katselemaan seutua. Kun hän oli siinä
+kotvan aikaa seisonut, herätti hänen huomiotaan joukko maarahvasta,
+miehiä ja naisia, jotka pyhävaatteissa, toiset ajaen, toiset jalkaisin,
+pitkin maantietä riensivät tulliportille, jossa alaslaskettu salpa
+kuitenkin esti heidän pääsöänsä kaupunkiin. Venäläisen sotamiehen täytyi
+ensin tarkastaa heidän passejansa ja tutkia heidän myttyjänsä, etteivät
+sisältäneet mitään tullattavia tavaroita. Kun kaikki oli suoritettu,
+nostettiin salpa ja koko joukko riensi sisään.
+
+Löfvingille ei tämä ollut mitään uutta, olihan hän äsken ollut saman
+menettelyn alainen, mutta häntä huvitti katsella näitä kokemattomia
+ihmisiä, jotka ällistyneinä seisoivat uuden kruunun vartijamiehen
+edessä. Minkä tähden lienevät he tänne saapuneet. Lappeenrannassa ei
+pidetty markkinoita ja kaupankäynti ruotsinpuolisten pitäjien kanssa oli
+kielletty. Jotakin erinomaista oli kaiketi tekeillä, sillä
+vähäpätöisestä syystä eivät nämät kaukaa tulleet olisi matkustaneet
+vieraaseen kaupunkiin. Kun askareilla ollut emäntä samassa astui sisään,
+kysyi häneltä Löfving pidettiinkö nyt markkinoita kaupungissa.
+
+-- Ei maar, selitti eukko, ne kokoontuvat kuulemaan saarnaajaa. Häntä
+odotettiin eilen Vehkalahdelta, ja nyt virtaavat kaikki ihmiset hänen
+luoksensa. Minunkin pitää lähteä sinne ennenkuin hän alkaa. Kai
+herratkin tulevat?
+
+-- Vai niin! Käykö Vehkalahden pastori täällä, vai onko se joku vieras
+pappi? kysyi Löfving.
+
+-- Ei hän olekaan mikään oikea pappi. Kerrotaan, että hän useita vuosia
+on kierrellyt Jumalan sanaa saarnaamassa, ja kaikkialla on hän vetänyt
+ihmiset puoleensa. Hän on niin köyhä, ettei hänellä ole muuta kuin mitä
+hyvät ihmiset antavat, mutta hän ei kerjää koskaan eikä jää kenenkään
+luo asumaan. Sanotaan hänen tulleen semmoiseksi surusta.
+
+Kun ei enempää kysytty, rupesi emäntä asettamaan ruokaa pöydälle.
+
+-- No joko olette selvillä? kysyi Löfving pöydän ääressä istuvilta
+pojilta.
+
+-- Heti, vastasi Yrjö Maunu nousten. Kaikki olisi valmista, mutta
+linnoitukset Wargössa ovat kovin mutkikkaat.
+
+-- Vai niin. No onhan semmoisissa monta mutkaa. Näytäpä.
+
+Kapteeni veti paperin luoksensa, tarkasti piirustuksen ja sanoi: -- Tämä
+siis on Viapori.
+
+-- Niin on. Katsokaa näitä saaria. Everstiluutnantti Ehrensvärd väittää
+rakentaneensa Suomelle pesän, jota ei voida valloittaa, jos sitä
+ymmärretään puolustaa.
+
+-- Vai niin, vastasi kapteeni, ikäänkuin olisi hän kuullut suurenkin
+uutisen. Hän oli itse pari kertaa käynyt Viaporissa omin silmin
+nähdäksensä näitä puolustuslaitoksia. Viime kerralla oli Ehrensvärd itse
+kuljettanut häntä ympäri ja selittänyt luonnoksiansa ja toiveitansa,
+mutta vanhaa soturia huvitti nyt kuulla nuorten mieltä ja tutkia mihin
+entisten kumppanien pojat kelpasivat.
+
+-- Kuinka tuon monimutkaisen suunnitelman laita oikeastaan on? kysyi
+Löfving ollen olevinaan tietämätön.
+
+Yrjö Maunu osotti sormellaan paperiin: -- Katsokaa herra kapteeni.
+Ehrensvärd on linnoittanut nämät saaret tavalla, jolla ei ole vertaista
+Ruotsissa. Tämä suuri saari on Wargö. Nämät kaksi kohtaa ovat
+päälinnana, mutta pienet saaret muodostavat niinikään linnoja, jotka
+voivat taistella itsenäisesti. Sitä paitsi on aikomus laittaa
+makasiinit, varastohuoneet, pajat ja asuinhuoneet tavallansa linnoiksi,
+niin että niistä on kaksinkertainen hyöty. Kaikki nämä rakennukset
+Wargössä ovat niin sijoitetut, että ne kokonaisuudessaan muodostavat
+suuren linnan päälinnassa. Ja nämä muut saaret muodostavat Wargön kanssa
+mahtavan kokonaisuuden.
+
+Löfving naurahti: -- Totta tosiaan, kun nyt vaan saadaan Viapori
+miehitetyksi urhoollisilla sotureilla.
+
+Juhana ojensihe. Hänkin halusi saada sanansa joukkoon ja lausui: --
+Luulen, että everstiluutnantti Ehrensvärd aikoo saada aikaan uuden
+tykistökoulun Viaporia varten. Kun pyysin saada oppia hänen johdollaan,
+paheksui hän entisen koulun lakkauttamista. Hän sanoi välttämättömäksi
+parantaa rajapuolustusta ja kasvattaa miehiä, jotka kykenevät korjaamaan
+tehdyt erehdykset.
+
+-- Hän sanoi, keskeytti Yrjö Maunu vireästi, että Suomi oli uhrattu
+anteeksi antamattomalla tavalla, mutta nyt pitää hän huolta siitä, että
+Ruotsin uskollinen rajavartija joutuu parempaan tilaan. Rajavartijalla
+tarkoitti hän meitä, jotka asumme Suomessa.
+
+Löfving nyykäytti myöntävästi; -- Ehrensvärd on viisas ja kunnon mies.
+Tunsin hänen isänsäkin, mutta hänen nimensä oli Schaeffer. Ukko oli
+rehellinen porvari Turussa, ja hänen veljensä elää siellä vielä. Hän
+tekee kauppaa tuossa pienessä talossa vastapäätä kenraalirakennusta.
+
+Ihmettelyn huudahdus kuului nuorten huulilta. Eivät olleet
+aavistaneetkaan, että Ehrensvärd oli heidän kotimaallensa niin likeinen.
+
+Kapteeni jatkoi: -- Ehrensvärd pitää kyllä itseänsä ruotsalaisena, koska
+hän, niinkuin moni muu suomalainen, ison vihan aikana syntyi Ruotsissa
+ja jäi sinne, mutta hän rakastaa Suomea isäinsä maana, ja neuvon teitä
+pitämään mielessä mitä hän opettaa.
+
+_Yrjö Maunu._ Hän sanoi, että jos Suomi menetetään, joutuu Ruotsin
+vapaus vaaraan.
+
+_Löfving._ Saattaapa joutua vaaraan muutkin pohjoisvallat. Katsokaa
+pojat, vapautemme ja uskomme puolesta olemme me vanhat taistelleet, ja
+niiden puolesta tulee teidänkin seisoa.
+
+_Juhana._ Emme kammoksu taistelua eikä kuolemaa.
+
+_Yrjö Maunu._ Emme kuole, me voitamme.
+
+Emäntä oli jo saanut vaatimattomat laitokset pöytään ja ruvettiin
+ruoalle. Löfving katseli häntä nyt tarkemmin ja huomasi että eukkokin
+häntä katseli. Tuossa naisessa oli jotakin tuttua. Lieneekö hän ennen
+nähnyt häntä?
+
+-- Ettekö kapteeni enään tunne minua? kysyi nainen vihdoin. Minä olen
+majurinrouvan Ulla.
+
+-- Rouva Sprengtportin Ulla? toisti Löfving itsekseen. Mutta samassa
+hänelle selveni kaikki. Totta tosiaan, olihan siinä majuri Sprengtportin
+entinen palvelijatar, naimisissa Raskin kanssa Löfvingin omasta
+komppaniiasta. Niin oli, vaikka hän ei tuota alussa huomannut.
+
+Sitä vastoin oli Ulla kohta tuntenut kaikki kolme. Miksei hän tuntisi
+kapteenia, majurin oikeata kättä, ja kuinka hän ei käsittäisi, että tuo
+välkkyväsilmäinen kadetti oli hänen oma, pikku Yrjö Maununsa. Ja olihan
+tuo kolmas herra aivan isänsä näköinen. Ulla muisti hänet hyvin ihan
+semmoisena kuin hän seisoi Lappeenrannassa samana päivänä kun naiset
+lähtivät Wrangelin luo pyytämään apua. Kaikki nämät muistot saivat hänen
+mielensä niin virkeäksi, että hän itkien ja nauraen tervehti rakkaita
+vieraitansa lämpimillä kädenpuristuksilla.
+
+Ullan elävät kertomukset virittivät Yrjö Maunussa hänen lapsuutensa ja
+kaiken sen hyvän muistoja, mitä hän oli kuullut tästä uskollisesta
+hoitajasta. Unennäön, kaltaisia, mieluisia tapauksia astui äkkiä esille
+ja lämmitti hänen sydäntänsä. Ne häntä yllyttivät antamaan Ullalle
+jonkun merkin kiitollisuudestaan, mutta millä tavoin? Hänen
+matkakassansa ei sietänyt mitään ylimääräistä menoa, ja muuta hänellä ei
+ollut. Ehkä sopisi lainata toverilta. Mutta Juhana sanoi sitä
+mahdottomaksi. Suurella vaivalla oli hän saanut kokoon matkaa varten
+välttämättömän summan, ja epätietoista oli, riittäisikö se edes.
+
+Entä lainata Löfvingiltä? Ei, häneltä kai saisi jonkun järkevän saarnan.
+Mutta jättääkö Ulla ilman mitään kiitollisuuden muistoa? Ei sitäkään.
+
+Hetkisen mietittyänsä otti nuorukainen esille rahapussinsa. Hiiteen
+huolet, suoriutaan miten voidaan. Hopeariksin sieppasi hän sieltä ja
+astui vakavin askelin Ullan luo laskeaksensa sen hänen käteensä.
+
+Ällistyneenä ja hämmästyksissä tahtoi tämä kieltää, mutta kun Yrjö
+punastuen pyysi häntä pitämään hyvänään rahan hänen muistokseen, otti
+Ulla sen ja käänteli sitä äänettömänä kädessään. Hän vaan katseli sitä
+katselemistaan, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Olihan tuo
+ruotsalainen raha Ruotsin Suomesta kotoisin. Kuinka paljoa se muistutti!
+Kuninkaallisessa kuvassa näki hän taas kotimaan, nuoruutensa ja kaiken
+mikä hänelle oli rakasta.
+
+Yrjö Maunu ymmärsi kyllä, että hän, Ullan kyyneleistä huolimatta, oli
+saanut hänet onnelliseksi, ja sehän teki Yrjönkin onnelliseksi.
+Matkakassan vajavuus sai jäädä huomispäivän huoleksi. Kun Ulla sitten
+tuhannesti kiittäen ja siunaten puristi hänen kättänsä, unohti hän että
+kirkas riksi kyllä joutuu muistiin viimeisessä tilissä Löfvingin kanssa.
+
+Kapteeni oli mitään sanomatta, mutta kahdella päällä katsellut tuota
+pientä kohtausta. Hyvin hän tiesi, mitä riksi merkitsi kadetin ja hänen
+äitinsä taloudessa, ja ihmetteli itsekseen koska tuo nuorukainen tulee
+järkiinsä. Mutta se tapa ja se katse, jolla Yrjö Maunu antoi lahjansa,
+liikutti hänen sydäntänsä ja vahvisti, huolimatta tuosta
+kevytmielisyydestä, hänen hellyyttänsä vanhan majurinsa poikaa kohtaan.
+Olihan tuo veitikka pahanpäiväinen huimapää, mutta sydän oli kuin kulta,
+ja järki tulee kai vuosien kanssa. Tuon köyhän naisen ilo oli kyllä
+jonkun uhrauksen arvoinen.
+
+Ulla oli vanhentunut, hän kuten muutkin, mutta keltainen tukkansa ja
+lapsenhurskaat silmänsä hänellä vielä olivat. Nöyryys ja luottamus loi
+hänen lempeisiin kasvoihinsa hiljaisuuden ja rauhan ilmeen, vaikka kyllä
+näkyi, että hän kuluneina vuosina oli saanut monta kovaa kokea. Sodan
+edellisenä vuotena oli Rask tullut kysymään eikö mentäisi pappilaan ja
+vihille. Lappeenrannan taistelun jälkeen häntä ei ollut näkynyt, ja Ulla
+suri häntä vainajana, mutta kun hän äkkiä ilmaantui, piti Ulla asiata
+Jumalan säätämällä ja päätti seurata Raskiansa. Täysin iloisena hän sitä
+ei tehnyt, sillä täytyihän hänen luopua rouvasta, joka oli leskenä ja
+kaipuulla päästi Ullansa lähtemään. Lisäksi oli ruotsalainen Suomikin
+jätettävä, sillä Raskin torppa oli Venäjän puolella. Häät vietettiin
+sittenkin hyvän emännän luona, itkusilmin erottiin ja Ulla lähti, mutta
+se onni, jota hän toivoi, katosi pian kuin unelma. Torppa oli köyhä,
+parina vuotena vei halla vuodentulon, ja vihdoin täytyi se myydä.
+Molemmat hänen lapsensa kuolivat pieninä, ja vihdoin sai hän saattaa
+miehensäkin hautaan. Tämä oli joku kuukausi sitten kuollut
+ponnistuksista ja puutteesta. Siitä ajasta ei ollut Ullalla kuin yksi
+maallinen toivo: hän halusi takaisin majurinrouvan luo, ja herrojen piti
+nyt puhua hänen puolestaan. Ensi kevännä aikoi hän, mytty kainalossa,
+vaeltaa Ruotsin Suomeen, sillä siellä tahtoi hän kuolla. Täällä ei
+hänestä tietänyt kukaan eikä hän kenestäkään. Ne perheet, joissa hän
+pesi vaatteita ja lattioita, huolivat hänestä yhtä vähän kuin hän
+niistä. Useimmat Lappeenrantalaiset olivatkin muukalaisia Venäjältä.
+
+Nuorista oli erittäin hauskaa tutustua Ullaan. Hän oli ollut muassa
+sodan alusta ja oli tuntenut heidän isänsä. Hänen sanansa olivat
+historiallisia todistuskappaleita, ja nuorukaisista tuntui ikäänkuin
+olisivat tämän naisen kautta tulleet viedyiksi uuteen ja merkilliseen
+entisten aikojen kuvakokoelmaan. He kuuntelivat hänen kertomuksiansa
+avosuin, ja Ulla katseli heitä hymyillen ja lempeästi.
+
+-- Eikö teidän mielestänne, kapteeni, nuori herra Hästesko ole hyvin
+isänsä näköinen? Huomasin kasvoista heti kuka hän oli.
+
+Kapteeni käänsi päänsä Juhanaa kohden, katseli häntä tarkasti ja
+vastasi: -- Mielestäni on hän sekä isän että äidin näköinen. Molemmilla
+oli kova aika.
+
+-- Sanokaas muuta, herra kapteeni. Muistan sen päivän, jolloin sota
+julistettiin. Voi niitä aikoja! Samana päivänä kun lähdimme Marttilaan
+oli rouva Hästesko pienen lapsensa kanssa meillä. Herra Juhana oli
+silloin puolen vuoden vanha vaan. Näen vielä kuinka luutnantti
+juoksujalkaa tuli suuressa kiireessä pirttiimme sanomaan jäähyväisiä,
+sillä tieto oli tuotu, että vihollinen on tulossa, eikä kukaan saanut
+poistua asemastaan. Mutta everstiluutnantti Brandenburg oli kuullut,
+että luutnantin rouva aikoi lähteä kaupungista ja antoi sentähden
+neljäsosa tunnin loman luutnantille.
+
+Juhanin sydän tykytti yhä kovemmin: -- Oliko se viimeinen kerta? kysyi
+hän.
+
+-- Oli. Teidän äitinne lähti meidän seurassamme Marttilaan ja taistelun
+jälkeen kannettiin luutnantti pois vangiksi.
+
+-- Olen kuullut, sanoi nuori Hästesko, että univormu, jossa isäni
+vietiin, pian oli repaleina. Ne hän kuitenkin piti säilyssä, sillä hän
+tahtoi saada ne ruumispuvukseen, koska äiti itse oli kutonut kankaan.
+Kun isä kuolinvuoteellaan jätti tovereillensa hyvästit, leikkasi hän
+kappaleen univormun rintapielestä ja pyysi että se toimitettaisiin
+minulle sillä tervehdyksellä, että hänen sydämmensä oli sykkinyt Ruotsin
+hyväksi, mutta kiitokseksi uhrattiin Suomi ja sen kansa kavallettiin.
+Tuota muistan vielä.
+
+-- Jos kertoisimme moisia asioita Ruotsissa, sanoi Yrjö Maunu
+reippaasti, niin vastattaisiin ylpeästi, että Ruotsin rykmentit tekivät
+minkä voivat Lappeenrannan pelastamiseksi, mutta suomalaiset pakenivat.
+Ei kukaan tiedä kuinka kauhealta se tuntuu, kun Tukholmassa matkitaan
+meidän suomenvoittoista puhettamme ja meidän sotamiehiämme haukutaan
+pelkureiksi.
+
+Ullan kasvot värähtelivät. Pakoa hän ei voinut kieltää, mutta toivoi
+kuitenkin että Jumala tuomitsee erehtyneitä lievemmin kuin ihmiset.
+Paljon entisaikojen tapauksista aaveili sinä päivänä.
+
+Yrjö Maunu loi kysyväiset silmänsä alakuloiseen naiseen. Mitä hän
+tarkoittanee?
+
+-- Isonvihan kauhut, jatkoi Ulla, turmelivat sielua pahemmin kuin
+ruumista. Iloinen rohkeus, luottamus, uhraavaisuuden halu olivat
+kadonneet.
+
+-- Saattaa olla, kuului Löfvingin ääni akkunan luota, jossa hän veteli
+savujansa, saattaa olla, mutta tuo kurja pako ei ollut sodan syy. Sotia
+on ollut kaikkina aikoina, mutta eivät Suomen pojat ole koskaan ennen
+häväisseet itseänsä sillä tavoin. Mihin olisivat Ruotsin kuninkaat
+joutuneet, jos olisimme heille lähettäneet moista väkeä.
+
+-- Miehen urhous ei ole hänen käsivarsissaan, vaan hänen sydämmessään,
+sanoi Ulla. Mutta Suomen miesten sydän oli haavoitettuna niinkuin heidän
+isänmaansakin. Se oli heissä kai perintönä.
+
+_Löfving._ Sitä en usko.
+
+_Ulla._ Kun lisäksi kerrottiin, että herrat olivat myyneet maan, kävi
+epäluottamus niin toivottomaksi, että heitettiin kaikki.
+
+_Yrjö Maunu._ Ensi sodassa valloitamme takaisin venäläisen Suomen.
+
+_Ulla._ Ei kirkkoa unelmilla rakenneta. Moni sanoo, että käy vielä
+pahemmin kuin ennen sille, joka rohkenee ruveta taisteluun. Ettekö
+tekin, kapteeni, luule samaa.
+
+Kapteeni kohotti päänsä ja nojautui seinää vastaan. Hän ei voinut
+kieltää, että kaikki oli mennyt hirveästi taapäin. Oh! kun hän ajatteli
+Ruotsia semmoisena kuin se oli hänen nuoruudessaan. Ja nyt? Tuo loistava
+valtakunta oli vaan entisyytensä varjo. Poissa oli Liivin-, Viron- ja
+Inkerinmaat linnoineen. Poissa oli Viipuri, ja Suomi oli halaistu.
+
+-- Otamme takaisin kaikki mikä on meidän, huusivat nuorukaiset
+kuohahtavalla rohkeudella. Vääryydellä on Suomi anastettu. Eikö niin
+kapteeni?
+
+-- Vääryydellä, toisti kapteeni. Sitä en tiedä. Voittaja piti itsensä
+oikeutettuna ottamaan mitä omistaja heitti. Olihan koko Suomi yhteen
+aikaan hänen vallassaan, vaikka hän sitten luopui toisesta puolesta.
+
+Sitten kapteeni kertoi, että ensin puhuttiin semmoista, että Suomi oli
+jaettava Hankoniemestä pohjoiseen, niin että Ruotsille jäisi ainoastaan
+kapea kaistale. Sitten sanottiin toisena päivänä, että maa oli tehtävä
+venäläiseksi maakunnaksi ja toisena taas, että keisarinna tahtoi tehdä
+siitä itsenäisen kuningaskunnan Aadolf Fredrikille.
+
+Yrjö Maunu nykäsi toisten huomaamatta toveria kylkeen: -- Nyt kuulet
+ettei ne olleet satuja ja valhetta mitä sinulle kerroin sisarestani.
+Maria oli ensimmäinen, joka ilmoitti keisarinnan päätöksen.
+
+Juhana ei vastannut, ja Löfving kertoi lisäksi, että kyllä moni
+Venäjällä harrasti Suomen tekemistä eri valtakunnaksi. Arveltiin, että
+maasta siten saataisiin sopivin erottaja Ruotsin ja Venäjän välille.
+
+Haaveilevina katselivat nuorukaiset avaruuteen. He etsivät tuota
+valtakuntaa, mutta sitä ei näkynyt. Itsenäistä Suomea tuntui
+mahdottomalta ajatella. Yrjö Maunu kääntyi Löfvingin puoleen kysyen: --
+Miltähän semmoinen näyttäisi? Löfving veti suunsa täyteen savua, puhalsi
+sen ilmaan ja viittasi sitten noihin keveisiin tupruihin: -- Tämmöiseltä
+Suomen valtakunta näyttäisi. -- Ja sitten hajotti hän kädellään
+hattaran, joka siten haihtui.
+
+Nuoret pitivät näitä sanoja kovina ja kylminä, mutta Löfving selitti
+säälimättä: -- Köyhä maa, semmoinen kuin meidän, ei tule aikaan omin
+neuvoin. Me tarvitsemme mahtavamman suojaa. Tähän saakka on Ruotsi ollut
+semmoisena, mutta nyt täällä on kaksi herraa, toinen itäistä toinen
+läntistä puolta varten, ja saattaa tulla aika, jolloin moni on kahdella
+päällä kenen kanssa kulkea. Ruotsi ei voi enään suojella rajaansa, ja
+kahden herran palveleminen on meidän perikatomme.
+
+-- Mitä arvelette? kysyi Yrjö Maunu katsellen Ullaan.
+
+Tämä pani surullisena kätensä ristiin: -- Mitä minä ymmärtäisin arvella!
+Jos ei hyvä Luoja meitä auta, niin ei tässä auta ihmisneuvot.
+
+Nuorukaiset katselivat toisiansa ahdistettuina. Näytti niin ihmeellisen
+salaperäiseltä ja toivottomalta. Mutta hetken perästä Yrjö Maunu hypähti
+ylös, heitti päänsä taapäin kuin virma varsa ja huudahti reippaasti: --
+Tahtoisin olla kuningas! kuningas!
+
+Löfvingistä oli mieluista nähdä pojan tulista luonnetta, ja hän kysyi
+iloisesti: -- Mitä kadetti silloin tekisi?
+
+-- Minä kiipeisin korkeimmalle huipulle rajalla ja rummuttaisin kunnes
+koko Ruotsin Suomi kuuntelisi. Sitten puhaltaisin torveeni ja huutaisin:
+-- Tulkaa tänne! Tänne luokseni! Kaikki! Menemme yhdessä!
+
+-- Ja sitten? naurahti Juhana.
+
+-- Sitten huutaisin: -- Katsokaa! Tuolla on Venäjän Suomi! Mutta se on
+meidän ja me sen otamme!
+
+-- Mutta jos eivät tottele, pilkkasi toveri.
+
+Yrjö Maunu loi häneen puoleksi uhmaavan katseen: -- Oletko unohtanut
+mitä Ehrensvärd puhui eri aikakausien taistelusta keskenään.
+
+-- Minkä aikakausien?
+
+-- Etkö muista? Ehrensvärd sanoi, että kun suurten miesten sanoja
+ymmärretään, niin ne koskevat ihmisten sydämmiin ja nostavat
+vastakaikua, joka kantaa ne ulos maailmaan. Sentähden huutaisin
+valtakunnan rajalta ulos maailmaan. Jos kansa ei tottelisi
+vapaaehtoisesti, niin käsken: Nyt täytyy mennä. Valitkaa. Joko seuraatte
+minua tahi ammun teidät, sillä minun _täytyy mennä eteenpäin_!
+
+-- Mutta, keskeytti Löfving musertavalla hymyllä, oletteko, kadetti, te
+siis semmoinen suuri mies?
+
+Nuorukainen punastui tuimasti, mutta malttiansa menettämättä vastasi hän
+reippaasti: -- En sanonut olevani suuri mies, minä haluaisin olla
+kuningas vapauttaakseni Suomen. Mutta sitä, joka sitä voi ja sen tekee,
+minä sanon suureksi mieheksi, ja semmoinen tahtoisin olla.
+
+Kapteeni, joka virkeästi oli seurannut lemmikkiänsä silmillään, ei
+joutunut vastaamaan, sillä ovi aukeni, ja sisään astui mies, jonka
+Löfving ensi silmäyksellä luuli tuntevansa Attilaksi, omaksi pojakseen.
+Mutta voi kuinka hän oli muuttunut.
+
+Kapteeni seisoi siinä hervaistuneena. -- Attila! huudahti hän. Martti
+sinäkö se olet? Sinähän se olet!
+
+-- Niin, mikäli minä enään olen sama kuin se, joksi minua luulette. Minä
+olen nyt toinen.
+
+-- Sen näen. He ovat jättäneet sinut leivättömäksi samoin kuin minutkin,
+mutta Jumala on auttanut niin, että minulla nyt on leipää meille
+molemmille. Sinun ei tarvitse enään kerjätä.
+
+Löfving ojensi hänelle kätensä. Attila tarttui siihen, mutta vastasi
+vakaasti: -- Jos maallinen onni olisi ollut silmämääränäni, olisin
+voinut saavuttaa sen jo aikoja sitten, sillä hyväntekijäni Viipurissa
+halusi kernaasti saada minut perillisekseen ehdolla, että ottaisin hänen
+nimensä ja naisin hänen sisarentyttärensä. Olihan se loistava tarjous
+suurine maallisine etuineen, mutta viskasin kaikki luotani, ja olen nyt
+yhtä paljaana kuin alottaessani elämään tässä köyhässä maassa, mutta
+sittenkin onnellisena toivossa, että voin ennen kuolematani laskea
+perustuksen, jolle onneton kansamme saattaa rakentaa vastaisen
+korkeamman ja kauniimman maailman.
+
+Löfving seisoi kuin ukkosen iskemänä. Oliko tämä hänen ennen niin uljas
+ja rohkea poikansa?
+
+-- Sinuako he sanovat saarnaajaksi? kysyi kapteeni toinnuttuansa.
+
+-- He sanovat minua myös lohduttajaksi, tienoppaaksi. Suokoon Jumala
+että olisin semmoinen.
+
+Isä ja poika katselivat toisiansa ääneti. Vihdoin kysyi Löfving: -- Mikä
+on pakottanut sinua tähän kulkurielämään? Itsekö sinä vai muut?
+
+-- Onko sitten minulla muuta kuin yksi tehtävä tässä maailmassa. Ettekö
+tiedä mitä lupasin _hänelle_? Sen työn, jonka vannoimme suorittaa
+kotimaassamme, on sen oma kansa jo aikoja sitten ruhjonut. Se ei
+tietänyt mitä se teki, mutta minä tiedän mitä lupasin. Maallista
+valtakuntaa emme enään saa aikaan, mutta me luomme toisen, joka on
+ylevämpi. Ristin lippu kohoo korkeammalla kuin mahtavien kruunut, ja sen
+alla tulee kansamme vast'edes pyrkiä vapautukseen.
+
+Löfving tarkasti surullisena tuota niin ihmeellisesti muuttunutta, mutta
+Attila hymyili hellästi isälle ja silmäili tyynesti ympärilleen.
+
+-- Keitä nuo ovat? kysyi hän, haaveilevat silmät kiinnitettyinä nuoriin,
+jotka olivat vetäytyneet syrjään.
+
+Löfving vastasi viitaten Yrjö Maunuun: -- Hän tuossa on Sprengtport ja
+_hänen_ velipuolensa.
+
+Attila ei vastannut, mutta sielunelämä hänen silmissään virisi
+ylevämmäksi, kun hän liikahtamatta katseli sitä, joka oli Marialle niin
+likeinen. Tämäkin huomasi sen, ja hänestä vihdoin tuntui
+epämiellyttävältä tuon vieraan tutkiva katse. Kuuma puna nousi
+nuorukaisen poskille ja hän vetäytyi puoleksi hämillään kumppanin taa.
+Silloin Attila astui esiin, tarjosi hänelle kätensä ja sanoi: -- Herra
+sinua varjelkoon, nuorukainen. Tulkoon sinusta se, joka tekee mitä me
+emme voineet.
+
+Yrjö Maunu kiinnitti silmänsä kirkkaina ja kysyväisinä vieraaseen. Hän
+ei tiennyt mitä ajatella ja mitä vastata.
+
+-- Olen tuntenut isäsi.
+
+-- Isäni?
+
+Vastaamatta tarttui Attila pojan hartioihin ja käänsi häntä päivää
+kohden, tarkastaen kauniita kasvoja ja vetäytyi sitten takaisin syvästi
+liikutettuna. Yrjö Maunu seurasi häntä kysyvillä, jopa uhmaavilla
+katseilla. Kerjäläisen ihmeellinen tunkeilevaisuus loukkasi häntä, mutta
+jonkinmoinen surullinen hellyys tuossa rohkeassa miehessä sekä
+luontainen arvokkuus hänen ryhdissään pidätti nuorukaisen käsivartta,
+kun hän aikoi työntää hänet pois. Löfving ymmärsi mitä nuorukaisen
+mielessä liikkui, ja lähestyi ystävällisesti:
+
+-- Tämä on Attila, josta olemme puhuneet, kuiskasi hän.
+
+Ällistyksen tunne yhdistettynä vastenmielisyyteen vihloi Yrjö Maunua.
+Semmoiseltako tuo Attila näyttää? Mieronkiertäjältä. Ei ollut
+mahdollista että Maria olisi rakastanut semmoista. Joko oli koko hänen
+historiansa valhe, tahi valehteli Löfving nyt. Nuorukainen kääntyi pois.
+
+-- Hän ei ole aina ollut semmoinen, sanoi Löfving ääntään hiljentäen.
+Hän on nyt murtunut ja köyhä.
+
+Nämät sanat koskivat uuteen kieleen nuorukaisen sisussa. Köyhyys, sehän
+oli jotakin, jota hän ymmärsi. Se nosti sääliä.
+
+Juhana, joka oli kuullut Attilan sanovan, että hän tunsi Yrjö Maunun
+isän, toivoi, että ehkä vieras tietää jotakin hänenkin isästään, mutta
+epävarmana kuinka menetellä pyysi hän kumppaniansa: -- Kysy sinä tuolta
+mieheltä, tunsiko hän isäni.
+
+Yrjö Maunu muisti hyvin, että Attilan ja hänen isänsä tuttavuus oli
+lyhytaikainen. Toisin oli Marian laita, ja hänen ihmeellisestä tarustaan
+hän ei koskaan saanut kyllikseen. Ehkä hän nyt saa siitä selvän. Mutta
+oliko se toivottavaa nyt vierasten läsnäollessa? Marian hairahdus oli
+kyllä tunnettu, mutta aika oli sen saattava unohdukseen. Hänkö, hänen
+veljensä, nyt pyytäisi verestyttämään rakkaan nimen häpeätä. Hetkisen
+nuorukainen epäröi, sitten hän vastasi pää poiskäännettynä: -- En kysy
+mitään. En tahdo. Sillä hän luuli päässeensä enemmistä tiedusteluista.
+
+Sillä välin oli Attila pyytänyt Ullalta lupaa paistaa muutamia nauriita
+tuhassa. Tämä tarjoutui keittämään ne, sillä tuhka oli jo jähtynyt, ja
+kun Attila aukasi pussinsa, kaatoi Ulla sisällyksen pataan.
+
+Löfvingiin oli tämä ihmeellinen yhtymys syvästi koskenut, ja hänen
+kiihkein toivonsa oli, että nuorukaiset jättäisivät hänet yksin poikansa
+kanssa. Kun hän sitä varten kysäsi, näennäisesti välinpitämättömänä,
+eivätkö nuoret miehet tahtoneet omin päin katsella kaupungin ympäristöä,
+vastasivat molemmat mieluummin jäävänsä tänne, ja kapteeni laskeutui
+sanattomana istumaan akkunan ääreen vedellen savujansa.
+
+Ulla oli poistunut uunin tyköä, ja Attila seisoi pesän edessä
+lämmittämässä kohmettuneita käsiään. Vihdoin hän asettui selin seinään
+ja katseli tutkivasti noita neljää, jotka niinikään tarkkaavasta
+katselivat häntä.
+
+Hetkisen kuluttua kysyi hän tyynellä vakavuudella: -- Mikä on sielujenne
+työ?
+
+Ei vastannut kukaan, katseltiin vaan, ja kun äänettömyys jatkui, alkoi
+hän uudestaan.
+
+-- Tietääkö teistä kukaan että ihminen saatetaan myydä orjaksi, mutta
+että hän silti voi olla vapaa? Tiedättekö minkä arvoinen semmoinen
+vapaus on?
+
+Nytkään ei kukaan vastannut, mutta ihmetellen olivat kaikkien katseet
+kiintyneet häneen, joka puhui niin kummallisesti. Attilaan heidän
+tarkastuksensa kuitenkaan ei pystynyt, ja hän toisti taas kysymyksen: --
+Mikä on sielujenne työ? Tahi oletteko oppineet, että elämämme täällä
+maan päällä on työpäivä, josta meidän tulee suorittaa tili? Tahdotteko
+seurata Herraanne ja Mestarianne matkalla ijankaikkiseen elämään, tai
+oletteko myyneet itsenne sille, joka asuu kultaisessa vasikassa ja lupaa
+kaikki, jos palvelette hänen maallista loistoansa?
+
+-- Hänen kanssaan meillä ei ole mitään tekemistä, vastasi Löfving
+vakaasti.
+
+Attila jatkoi: -- Miksi olette tulleet rajan yli? Nähdäksennekö kuinka
+elämme täällä, vai kertoaksenne kuinka eletään siellä? Ikäänkuin emme
+tietäisi kaikki, että Suomi makaa paareilla. Onnettomuus asuu sen
+kukkuloilla, kyynelten virta juoksee jokaisessa laaksossa, ja suru
+kalvaa kansan rintaa, sillä Suomen jäntereet ovat katkaistut ja sen
+sydän vuotaa verta. Tiedättekö sen?
+
+Kyllähän sen kaikki tiesivät.
+
+-- Nyt, alkoi Attila taas, maa tarvitsee rakkautta enemmän kuin koskaan,
+ja tämän rakkauden täytyy vireimpänä elää nuorissa, sillä niiden asiaksi
+jää tarttua työhön, kun me vanhat olemme menneet. Jotakin täytyy tehdä
+kansan pelastamiseksi, sillä Suomi on kansa, mutta kellä on rohkeutta
+toimia ja kuka voi uhrautua? Minä tunsin _yhden_, joka osasi kumpaakin,
+mutta hänet ruhjottiin. Häntä ei ole enään.
+
+Nuorten katseet tapasivat toisiansa. Ymmärsivätkö he ketä hän tarkoitti?
+
+-- Neiti Sprengtportko? kysyi Juhana, jonka tarkkaavaisuus yhä
+jännittyi. Hän ei tahtonut luopua toivosta saada tältä kummalliselta
+mieheltä tietoja isästänsä, ja miksipä ei myös tuosta tarumaisesta
+tytöstä, jonka kohtaloa vanhemmat aina kokivat salata.
+
+-- Hänen veljensä seisoo tässä, lisäsi hän katsellen kumppaniin
+ikäänkuin vahvistaaksensa, että hän tunsi Marian kohtalon.
+
+Yrjö Maunu ei ollut voinut taipua lausumaan sisarensa nimeä, mutta nyt
+kun toinen oli sen tehnyt, poistuivat hänen arastelemisensa, kun kerran
+oli tullut puheeksi Attilan rakkaus Mariaan ja Attila itsekin oli siihen
+viitannut.
+
+-- Muistatteko häntä vielä? kysyi nuorukainen tuskin kuuluvalla äänellä.
+
+Salama leimahti Attilan silmistä ja uusi sävel kaikui hänen äänessään,
+kun hän vastasi: -- Se, joka on nähnyt Marian sellaisena kuin minä, se
+häntä ei unohda koskaan. Mutta kelle hän kuuluikin, niin unohtakaamme
+itsemme, älkäämme mainitko häntä sisarena, tyttärenä eikä ystävänä. Hän
+oli sitäkin enemmän. Hänen muistonsa on elävä isänmaanrakkauden
+kirkastuneena enkelinä, sen kauneimpana ilmauksena. Kantakaa hänen
+kuvaansa sydämmissänne ja muistakaa, että hän kuoli Suomen kansan
+henkisenä kuningattarena.
+
+Hehkuva hurmaus säteili Attilassa, kun hän lausui nämät sanat, ja hänen
+sielunsa tuli tarttui molempiin kuunteleviin nuorukaisiin. Mutta
+kapteeni oli toisilla tunteilla häntä kuullut. Hän nousi ja sanoi: --
+Levätkööt kuolleet rauhassa, ja se kunnia, joka seurasi majuri
+Sprengtportia hänen hautaansa, seuratkoon Mariankin muistoa. Mutta
+pysyköön oikea oikeana ja mainittakoon petos oikealla nimellään. Siinä
+se, mitä minulla on sanottavana. Löfving istahti taas ja näytti
+synkältä.
+
+-- Älkäämme enään riidelkö, vastasi Attila lauhkeasti. Rauhaa
+tarvitsemme kaikki. Näen, että te nuoret aijotte miekan miehiksi
+niinkuin teidän isännekin, mutta minä pyydän, pankaa pois kaikki aseet
+ja tukehuttakaa kaikki taistelun ajatukset, sillä pelastuksemme on nyt
+etsittävä ainoastaan rauhan pyhällä tiellä. Tahdotteko luopua
+sotilaspuvusta ja kaikesta mikä taisteluun kuuluu?
+
+Nuorukaiset katselivat häntä kummastellen. Noin ei kukaan ollut ennen
+puhunut heille. Yrjö Maunu kysyi jyrkästi: -- Tiedättekö että Ruotsi
+varustaa rajansa ja että meidän täytyy sitä suojella?
+
+-- Antaa Ruotsin suojella sitä mitä se pelkää menettävänsä. Ruotsilla on
+vielä oma itsensä, mutta Suomella ei ole mitään, sillä sen voima on sama
+kuin hengeltä tuomitun, joka on kahteen hevoseen sidottuna ja revitään
+kahtia.
+
+-- Ei sanaakaan enään, kirkasi Löfving ponnahtaen ylös. Ainakaan ei
+meille. Pois täältä pojat!
+
+Kapteeni sieppasi hattunsa lähteäksensä, mutta Attila asettui hänen
+tiellensä. -- Jääkää, pyysi hän hiljaisesti. Antakaa minun puhua
+loppuun. Antakaa minun neuvoa heille tie.
+
+-- Ei, mikäli minusta riippuu. Ovatko nämä miehen sanoja vastaisille
+miehille? Puhut kuin akka.
+
+-- En, puhun kristittynä. Heittäkää kaikki valtiolliset tuumat ja
+etsikää ainoastaan Jumalan valtakuntaa. Rakentakaa se tähän vereen
+upotettuun maahan, ja Jumala on teitä auttava.
+
+Löfving oli kohottanut käsivartensa syöstäksensä saarnaajaa tieltään,
+mutta Attilan viime sanat pidättivät häntä ja hän jäi seisomaan.
+
+Attila jatkoi: -- Mitä olisikaan tullut Jerusalemista, jos se olisi
+totellut kutsuvaa ääntä, joka tarjosi ijankaikkista elämää. Pimeydestä
+ja synnistä olisi Davidin kaupunki voinut rauhassa kasvaa säteileväksi
+auringoksi, jonka valo olisi levinnyt koko maailmaan. Sitä olisi sanottu
+pyhäksi paikaksi ja sen lapsia Jumalan omaksi kansaksi. Mutta he
+työnsivät rakennusmestarin pois luotansa ja samoilevat siitä ajasta
+juurettomina ympäri maailmaa. Mutta vieläkin kaikuu Kristuksen kehoitus:
+rakentakaa valtakuntani maan päälle. Se kutsuu Suomea niinkuin se kutsui
+neljätoista vuotta sitten, vaikka toisella tavalla.
+
+-- Mitä loruja tuo on? katkaisi Löfving kärtyisenä. Neljätoista vuotta
+sitten ei Kristus ollut täällä enemmän kuin nytkään, eikä hänen äänensä
+silloin kutsunut muuta kuin Jumalan pyhässä sanassa, mutta siinä ei
+puhuta tämän maailman valtakunnista, kaikkein vähimmin Suomen
+valtakunnasta.
+
+Attila kohotti äänensä ikäänkuin varoitukseksi: -- Älkää uskoko, että
+keisarinnan manifesti kirjoitettiin hänen kädellään, jollei Jumala ensin
+olisi sitä kirjoittanut tuon mahtavan naisen sydämmeen. Semmoiset asiat
+eivät ole ihmistekoja. Kaksi valtaa on niitä johtamassa. Tällä kertaa
+johti itse Herra.
+
+Löfving yritti vastaväitettä, mutta Attila jatkoi siitä huolimatta: --
+Niinkuin Jumala muinoin tarjosi juutalaisille tilaisuuden ruveta
+kristillisen kirkon airueiksi, ristin lipun alla valloittaaksensa
+maailman, samoin hän neljätoista vuotta sitten tarjosi tälle kovin
+koetellulle kansalle tilaisuuden ruveta Jumalan työmieheksi Kristuksen
+lakia levittämään.
+
+-- Niinkö sinä saarnaat Jumalan sanaa! huudahti Löfving vimmastuneena,
+mutta minä sanon, että teet sitä sutena lammasnahoissa. Kristus on
+kuollut syntiemme tähden ja avustaa kyllä niitä, jotka seuraavat häntä,
+mutta hänen valtakuntaansa ei voi kukaan maan päällä rakentaa. Se on
+hänen kanssaan haudan toisella puolella, mutta meillä ei täällä
+eläessämme ole muuta neuvoa kuin noudattaa Jumalan kymmeniä käskyjä,
+mikäli voimme, rauhan aikana lapiolla ja auralla, sodassa kiväärillä ja
+miekalla, mutta aina maallisen lain ja kuninkaan käskyjen mukaan.
+
+-- Kuninkaan käskyjen, toisti Attila, hyvä se. Mutta tänään vaatii
+toinen, huomenna taas toinen kuningas teidän uskollisuuttanne. Se joka
+ensiksi ehtii riistää teiltä vaivojen ne hedelmät, sillä se mitä hän
+valloittaa, se on hänen. Toisena päivänä saapuu tuo toinen ja vaatii
+itselleen kaikki, ja koska hän on väkevämpi, niin olette hänen, mutta
+te, jotka seisotte heidän välillä, ette voi pelastua kuin yhdellä tapaa.
+Heittäkää miekkanne ja kaikki maallinen suuruus, ja säilyttäkää isienne
+usko. Älkää etsikö muuta kuin sielun tulevaisuutta, mutta rukoilkaa
+Jumalan voimaa ei yksistään itsellenne vaan kaikille niille tuhansille,
+jotka vast'edes joutuvat samoihin kärsimyksiin, joita te olette
+kestäneet. Rukoilkaa kaikkien niiden kotien puolesta, jotka tuhotaan,
+kaikkien tuskassa taistelevien, kaikkien niiden onnettomien puolesta,
+jotka teidän jälkeenne raastetaan tästä maasta, kantaaksensa orjan
+merkkiä hautaansa saakka. Rukoilkaa, rukoilkaa! Silloin voitte kestää
+kaikkea eikä teistä mikään tunnu sietämättömältä. Se varmuus, että
+ruumiin kuolema on oleva sielun elämä, antaa teille lohdutuksen, jota ei
+kukaan teiltä riistä.
+
+Ulla oli itkien kuullut Attilan sanoja, mutta toiset kuuntelivat häntä
+sekalaisin tuntein, ja mitä edemmäksi hän pääsi, sitä vähemmin sopivat
+saarnaajan sanat heidän mielipiteisiinsä ja tuumiinsa. Nuoret olivat
+semminkin pahoilla mielin. Mitä tulee maasta ja heistä semmoisen
+ohjelman mukaan? Ehrensvärd, hänen linnoitustyönsä ja opetuksensa
+juohtuivat heidän mieleensä, ja kun Attila oli lopettanut, kysyi Yrjö
+Maunu: -- Aijotteko kehottaa meitä heittämään kaikki ja jättämään
+valtakunta oman onnensa nojaan. Niin en minä ainakaan ajattele.
+
+-- Enkä minäkään, lisäsi Hästesko.
+
+Löfving, joka vaivoin oli voinut hillitä itsensä tukkimasta Attilan
+suuta, oli synkistynyt yhä, mutta nuorukaisten sanoista hän taas muuttui
+iloiseksi, ja hän puhui pojallensa: -- Pysyn siinä mitä jo lausuin: sinä
+saarnaat sutena lammasnahoissa, ja se, joka kuuntelee puolitotuuksia, ei
+tiedä koskaan missä raja on, sillä niin totta kuin Jumala on olemassa,
+niin totta on olemassa elävä saatanakin. -- Näin sanoen asettui kapteeni
+suoraksi ja jäykäksi kuin järkähtämättömän totuuden kuva ja katseli
+toisia vakavasti silmiin. Ullan kyyneleet lakkasivat valumasta.
+
+-- Oletteko nähnyt saatanaa? kysyi hän hämmästyneenä.
+
+-- Olen kyllä. Hän esiintyy jokaista ihmistä kiusaamaan, mutta hänen
+paras kujeensa on, että hän osaa tehdä itsensä olemattomaksi. Jumalan
+sanan valossa näemme ja tunnemme hänet kyllä. Siten näin hänet.
+
+-- Mitä? Kuinka?
+
+-- Hm; ei ole hyvä koskea semmoiseen, mikä jo on ollutta ja mennyttä,
+mutta ehkä kuitenkin tällä kertaa. Isonvihan jälkeen oli Ruotsin
+mahtavuus loppunut ja Suomi silvottuna erämaana. Ennen kuin se pääsi
+vähänkään toipumaan syttyi uusi sota, jota käytiin ennen kuulumattomalla
+surkeudella, ja rauha ostettiin taas Suomen lihasta leikatulla
+kaistaleella. Ihmekö että suomalaisten katkeruus nousi ylimmilleen, ja
+keisarinna Elisabetin manifesti tarkoitti takomista raudan kuumana
+ollessa koettamalla viekottaa suomalaisia luopumaan Ruotsista.
+
+-- Jumala, noita aikoja! huudahti Ulla.
+
+-- Entä perkele? Koska hän ilmaantui? kysyivät nuoret hieman
+pilkallisesti.
+
+-- Voi noita nuorukaisia, jotka eivät ymmärrä, että hän koko ajan oli
+ollut toimessa, huokasi Ulla.
+
+-- Kyllä niin oli, jatkoi Löfving. Moni minua parempi oli taipuvainen
+erottamaan Suomen Ruotsista, sillä, arvelivat he, muutoin emme ikinä saa
+rauhaa maassa, ja minuakin tahdottiin mukaan. Olin siihen aikaan vähällä
+kuolla nälkään, minä halusin työtä ja ruokaa, mutta turhaan. Tuhansia
+ajatuksia kierteli aivoissani, ja kun kerran heittäydyin vuoteelleni
+saadakseni lepoa, nukuin vihdoin. Mutta silloin se perkele astui eteeni.
+
+-- Herra siunaa ja varjele! huudahti Ulla.
+
+-- Niin ihmisen ajatuksissa ja mielessä hän liikkuu. Hän tiesi hätäni ja
+tarjoutui auttamaan minua työllä ja palkalla, jos suostuisin edistämään
+hänen toimiansa. Tiedän kyllä että hän olisi pitänyt lupauksensa. Hän
+olisi antanut minulle rikkautta, kunniaa ja valtaa, mutta sieluni rauhan
+ja ijankaikkisen elämäni hinnalla. Sentähden kielsin ja käskin häntä
+Jeesuksen Kristuksen nimessä poistumaan.
+
+-- Poistuiko hän? kysyi Ulla.
+
+-- Hänen täytyi. Ei hän tahtonut, mutta Kristuksen korkeata nimeä
+vastaan ei kukaan jaksa seisoa. Se joka ei ano Jumalan apua
+kiusauksessa, on hukassa.
+
+_Attila._ Olenko minä sitten muuta sanonut! Onnettomuus painaa meitä
+sentähden että hylkäsimme Jumalan kutsumuksen emmekä ottaneet
+suorittaaksemme Jumalan omaa työtä. Tahi kenenkä muun kuin meidän asia
+olisi ollut vapautettuna kansana näyttää mahtaville kuinka kristityn
+kansan tulee elää. Täällä, missä mahtajat kiistelivät voitosta, vallasta
+ja kunniasta, olisi meidän pitänyt vihkiä kaikki ihmisrakkaudelle ja
+armahdukselle. Meistä olisi pitänyt tulla Jumalan valtakunnan esikartano
+ja esimerkki muille kansoille. Mutta kukaan ei ryhtynyt tähän tehtävään,
+ja niin saimme vapauden, elämänvoiman ja tulevaisuuden sijaan
+toivottomuutta, voipumusta ja surua. Kuoleman varjo uhkaa tiellämme,
+eikä onnea näy missään. Se on pakottanut minut lähtemään veljieni luo,
+sillä se mikä koskee heitä koskee minuakin. Meidän täytyy ymmärtää
+toisiamme. Maallinen toivomme on haihtunut, sentähden täytyy meidän
+etsiä katoavaisuuden raunioista se mikä on ijankaikkista, rakentaaksemme
+tälle perustukselle uutta. Katsokaa, syntinen Jerusalem on kadonnut,
+mutta hän, joka tahtoo pelastaa sen lapsia, elää vielä, ja hänen äänensä
+kaikuu yhtä lohduttavana kuin silloin: «tulkaat minun tyköni kaikki,
+jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä
+virvoittaa.« Kuulkaa häntä ja etsikää Hänen rauhaansa. Jättäkää kaikki
+kiista ja kaikki maalliset voitot, sillä muutoin taistelu kääntyy omia
+parhaita pyrkimyksiämme vastaan. Ymmärtäkää minua oikein! Niinkuin
+jalokivi vasta pitkän hiomisen jälkeen saa kauniin kirkkautensa, niin
+ovat sydämmemmekin puhdistettavat ja kirkastettavat, mutta ei hiomisella
+veljiä vaan sielun kuolettavia himoja vastaan. Se on vaikeata työtä,
+sillä sekä maalliset että hengelliset vallat asettuvat teitä vastaan,
+mutta te voitatte lopuksi.
+
+Attila vaikeni, mutta jäi seisomaan liikkumatta. Hänen ajatuksensa
+olivat selvästi kaukana täältä. Kun hän taas pääsi omaksi itsekseen,
+lähestyi häntä Ulla liikutettuna, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: --
+Minun täytyy kiittää teitä. Olette lohduttanut sieluani.
+
+Mutta muutkin tunsivat Attilan sanojen vaikutuksen, ja nuorukaisten
+silmät seurasivat häntä yhä lämmöllä ja ihailulla. Yrjö Maunu oli
+helläsydämminen luonne, ja häneen painuivat helposti mitä vaihtelevimmat
+tunteet. Se kuva, jonka saarnaaja avasi hänen silmiensä eteen, nosti
+hänessä ei ainoastaan valoisia ja ihania tulevaisuuden toiveita, vaan
+niiden ohessa muistoja omista ja muiden suruista, joita hän oli kuullut
+lapsuudestaan saakka. Semminkin hän muisti isän kärsimyksiä ja äidin
+koti-ikävää Ruotsissa, jossa häntä sanottiin »lappalaiskuningattareksi»
+ja muita pakolaisia »kerjäläislaumaksi« ja »nälkäisiksi suomalaisiksi»,
+vaikka kaikki kyllä tiesivät mistä syystä he olivat tulleet, ja mitä
+olivat kotiin jättäneet. Kuinka toisin olisikaan, jos olisi noudatettu
+keisarinnan manifestia. Sitä ei kukaan muu ollut ymmärtänyt kuin Maria,
+mutta häntä ei kukaan ollut kuullut Tämä saarnaaja nyt tahtoi korjata
+kansan erehdyksen, mutta hänen ehdotuksensa oli niin uusi, niin
+yli-inhimillinen, että kuninkaallisen kadetin oli vaikea päästä selville
+semmoisesta. Juhanakin epäröi. Tämä ohjelma tuntui melkein hurskaalta
+sadulta, unelmalta. Mitähän Yrjö Maunu ajattelee?
+
+Vaihdettuansa kysyväisiä silmäyksiä, kääntyivät molemmat Löfvingin
+puoleen, kuullaksensa mitä hän arveli tästä ennustetusta valtakunnasta.
+Hän oli tarkkaavasti kuunnellut Attilaa ja istui yhä hiljaisena
+tuolillaan akkunan edessä, mutta kun nuorukaiset kysyivät, kumartui hän
+miettivänä eteenpäin, aprikoi hetkisen ja sanoi sitten:
+
+-- En usko, että tuo menestyy. Pelkkä kärsiminen, pelkkä myöntyminen,
+pelkkä anteeksiantaminen, mihin se vie. Jumala sanoi: »otsasi hiessä
+sinun pitää leipääsi syömän«, ja Kristus sanoi: »antakaa keisarille kuin
+keisarin ovat ja Jumalalle kuin Jumalan ovat.» Mutta jos emme mitään
+omista, ei meillä ole mitään annettavana, ja jollemme mitään puolusta,
+niin emme saa mitään pitää. Sentähden luulen parhaaksi jos pidämme
+itsemme sekä taivaallisen että maallisen kuninkaan palvelijoina. Mutta
+silloin täytyy meidän myös taistella kummankin aseilla.
+
+Samoin ajattelivat kadetitkin. Kapteenin sanat olivat keventäneet heidän
+sydämmiänsä.
+
+Löfving huomasi sen ja jatkoi: -- Minun nuoruudessani sanottiin, että
+rauhassa tulee antaa anteeksi, mutta sodassa tappaa, ja niin olen tehnyt
+kaikesta sydämmestäni. Mitä useamman vihollisen kaadoin, sitä iloisempi
+olin, sillä sota on sotaa, ja sen, joka ei jätä maatani rauhaan, sen
+minä tapan. Jos se on syntiä, niin Jumala minulle anteeksi suokoon.
+Mutta synniksi sitä en usko vielä.
+
+_Attila._ Neuvotteko näitä nuoria miekka kädessä kohtaamaan sitä
+murrosaikaa, joka on tuleva? Otatteko päällenne niin raskaan
+edesvastuun?
+
+-- Edesvastuuta siitäkin on, jos pyydän heitä luopumaan miekastaan.
+
+-- Näettekö te vuodatetusta verestä mitään hyvää versovan? Minä sitä en
+näe. Kuoleva maa, semmoinen kuin meidän, ei voi säilyttää valtiota eikä
+kirkkoa, vielä vähemmin lahjoittaa mitään kruunua, mutta sitä, mihin
+sielumme pyrkii ei meiltä kukaan voi riistää.
+
+_Ulla._ Mitä meistä suomalais-raukoista olisi ilman Jumalaa.
+
+_Attila._ Meidät voidaan saaliina jakaa mahtavien kesken, mutta
+Kristuksen seuraajina pidämme kiinni oikeuksistamme ja kiellämme kun
+hukuttajamme pakottaa meitä hukuttautumaan veljiemme vereen. Se kauhun
+aika, joka vastakerralla saa pohjoismaat järisemään, nähköön meitä
+kernaammin vääryyttä kärsivinä kuin sitä tekemässä, ja kukapa voi miekka
+kädessä tehdä sitä mikä oikea on?
+
+Löfving veteli ääneti muutamia savuja. Näytti siltä kuin olisi hän
+niillä tahtonut saada vaikenemaan ne tunteet, jotka uhkasivat taas
+murtaa salpojansa. Selvittyään vastasi hän sitten hiljaisesti:
+
+-- Olen vanha soturi, joka en ole saanut muuta opetusta kuin mitä itse
+olen voinut hankkia, mutta se Jumalanpelko, jonka perhekoti jätti
+minulle perinnöksi, on ollut hyvänä oppaana sekä tyynessä että
+myrskyssä. Sentähden noudatan sen ääntä hautaani saakka.
+
+Syntyi äänettömyys. Attila katseli tuota tuimaa kapteenia
+surunvoittoisella vakavuudella ja sanoi vihdoin: -- Olemme jo ennen
+seisoneet kerran tienhaarassa ja lähteneet eri tahoille. Silloin minä
+tahdoin tarttua asiaan, mutta te panitte vastaan. Nyt on päinvastoin.
+Emme koskaan ymmärrä toisiamme.
+
+Näkyi että nämät sanat koskivat kipeästi Löfvingiin. Jonkinmoista
+surullisuutta tuntui hänen äänessään kun hän hitaasti jatkoi: -- Saattaa
+kyllä näyttää siltä, että samantekevätä meille suomalaisille on vaikka
+heittäisimme kaikki oman onnensa nojaan, koska suuret eivät ikinä kysy
+mitä toivomme tai voimme, vielä vähemmin kiittävät tai palkitsevat.
+Valehtelisin, jos kieltäisin ajatelleeni samaa. Mutta joka kerta kun
+semmoinen kiusaus on tullut, olen vedonnut vanhan isäni sanoihin, kun
+hän lähetti minut maailmalle itse ansaitsemaan leipääni. -- Kapteeni
+kumartui ja katseli silmiään räpäyttämättä lattiaan, ikäänkuin olisi
+siellä tavannut vanhoja muistoja.
+
+-- Mitä hän sanoi? kysyi Attila.
+
+-- Päivämme hupenevat, sanoi hän, ja elämän tie loppuu, mutta sitten on
+vastattava siitä, kuinka on kuljettu. Sentähden on paras sulloa
+rensselinsä niin, ettei sitä tarvitse salata kuninkaalta eikä maalta.
+Silloin siitä tulee hyvä päänalus odottaessamme tuomion suurta päivää.
+-- Sentähden olen tehnyt niin hyvin kuin olen voinut. Suorittakoon
+Jumala nyt loput. Jokaisen täytyy menetellä omantuntonsa mukaan.
+
+Kapteeni tarjosi kättä Attilalle, joka sanoi: -- Totta kai. Olette ehkä
+oikeassa omalla tavallanne, mutta minäkin olen oikeassa minun tavallani.
+
+Löfving loi katseen ulos pienestä akkunasta ja huomasi että aurinko oli
+laskemaisillaan. Oli siis aika viedä nuorukaisia ympäristöä katsomaan.
+
+Samassa kuului kaukaa pitkä torven toitotus, joka muistutti kapteenille
+niitä taistelusignaaleja, jotka ennen kokosivat hänen miehiänsä.
+
+-- Mitä tuo merkitsee? kysyi hän jännitetyssä odotuksessa.
+
+-- Se tarkoittaa minua, vastasi Attila. Annetaan tieto että olen
+saapunut ja kutsutaan väki kokoon. Saarnaaja otti hattunsa lähteäksensä.
+
+-- Nauriit ovat juuri kypsät, muistutti Ulla rientäen padan luo. Älkää
+vielä menkö.
+
+-- Kiitoksia, palaan illalla. Löfving riensi hänen jälkeensä ja
+nuorukaiset seurasivat heitä pikaisesti, mutta hiljensivät pian
+askeleitansa. Näytti, että kapteeni mieluummin tahtoi olla yksin, koska
+hän mitään sanomatta oli jättänyt heidät.
+
+Siellä ulkona läikkyivät Saimaan aallot tummina ja kolkkoina rantaa
+vastaan, mutta aurinko valaisi vielä ruohoisia kunnaita ja syksyn
+kellastuneita lehtiä. Syksyn sulosuruinen valo kultasi luonnon
+sammuvalla loistollaan niinkuin rakkaus, joka kaikki voi, mutta joka nyt
+elämän rajalla sanoo jäähyväisensä.
+
+Nuorukaiset seurasivat miettivinä noita miehiä. Heidän sydämmensä oli
+täynnä kaikkea sitä, mitä olivat kuulleet. Semmoista ei kukaan muu ollut
+puhunut.
+
+Juhana katseli Yrjö Maunua: -- Kuka mielestäsi oli oikeassa? kysyi hän.
+
+-- Kyllä Löfving oli oikeassa. Ehrensvärdkin olisi samaa mieltä.
+
+-- Niin minustakin.
+
+He pysähtyivät ja katselivat toisiansa silmiin.
+
+-- Pysykäämme aina ystävinä, sanoi Yrjö Maunu lämpimästi.
+
+-- Niin pysykäämme niinkuin David ja Jonathan.
+
+-- Ja Akilleys ja Patroklus.
+
+-- Niin.
+
+-- Luvatkaamme valloittaa takaisin vanha Suomi, kun tulemme miehiksi.
+
+-- Lupaan!
+
+Säteilevin katsein löivät he kättä. Heidän sydämmensä tykyttivät
+rajusti, kun ajattelivat vastaisia urostöitänsä. He tunsivat itsensä
+kykeneviksi kaikkeen.
+
+Samassa kohosi joutsen valittaen Saimaasta. Se liiteli hitaasti ja
+raskain siivin; sen näkyi olevan vaikeata pysyä korkealla radallaan.
+Nähtävästi se oli haavoitettu.
+
+-- Katso, sanoi Yrjö Maunu. Se vuotaa verta. Kunpa laskeutuisi alas,
+niin pelastaisimme sen. -- Ja sääliväisyyden vallassa kohotti hän
+kätensä. Mutta aavistamatta, että yksikään maan päällä soi sille hyvää,
+lenteli lintu yhä kauemmaksi ja katosi vihdoin.
+
+Attila ja Löfving olivat niinikään pysähtyneet katselemaan tuota
+kaunista lintua, mutta kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Kun Löfving taas
+jatkoi kulkuansa ja poikkesi Myllymäelle päin, kysyi Attila: -- Mihinkä
+menette?
+
+Löfving pysähtyi. -- Aijomme taistelutantereelle. Nuorten isät ovat
+siellä vuodattaneet vertansa niinkuin mekin.
+
+-- Vai tappelutantereelle. Entä sitten?
+
+-- Sitten täytyy meidän palata kotiin. Seuraa meitä sinne.
+
+-- En voi.
+
+Tuo jyrkkä, ratkaiseva vastaus vaikutti äkkinäisen värähdyksen Löfvingin
+riutuneissa kasvoissa. Hän laski kätensä Attilan olalle ja sanoi:
+
+-- Kuule Martti, tahdon sanoa sinulle pari sanaa. Mitä Jumala itse on
+antanut se pysyy. Eikö niin?
+
+-- Totta kaiketi.
+
+-- Paljon on tapahtunut, johon emme ole syypäitä ja jota emme kumpikaan
+ole tahtonut. Yhtä ja toista olisi saanut jäädä tekemättä, mutta olethan
+kuitenkin poikani.
+
+Kapteeni nosti hatun päästään ja jatkoi: -- Katso tuota harmaata päätä.
+Semmoiseksi tulin sinä yönä, jolloin kohtalo riisti minulta pikku
+Marttini. Sitten olemme muutamia kertoja tavanneet toisiamme
+vihollisina, mutta miksi satuimme yhteen nyt kun taistelu on päättynyt?
+Eiköhän sentähden että olen ikävöinyt sinua niin, että itse kohtalo on
+heltynyt. Ainakin minut tämä ikävä on jo masentanut.
+
+Surun piirre liiteli Attilan silmissä, mutta hän ei vastannut, ja
+Löfving jatkoi:
+
+-- Katso, poikani, nuoren mieli kasvaa ja haluaa urostöitä; vaarat
+ylentävät sieluamme ja lisäävät käsivarsiemme voimaa. Sankarin tekojen
+hurmaamana syöksyin minä kuten muutkin vihollisiin käsiksi,
+suorittaakseni suurtöitä tai kaatuakseni kunnialla. Mutta kaikki on nyt
+muuttunut. Poissa on voimani, poissa ovat nuoruuden kumppanit. Muiston
+haamut ainoastaan lisäävät kaipuuta, ja uudesta ajasta vieraantuneena
+olen kaksinkertaisesti yksinäinen. Ymmärrätkö minua?
+
+-- Oi, täydellisesti!
+
+-- Muistatko sitä päivää, jolloin erosimme linnanpihassa -- tuolla
+Hämeenlinnassa -- valan jälkeen?
+
+-- Isä, sitä en unohda koskaan.
+
+-- Silloin kasvoit sydämmeeni, ja siitä ajasta on sieluni kaivaten
+vaaninut sinua, mutta vasta nyt on ikävöimiseni saanut lohdutusta.
+
+-- Ja nyt täytyy meidän erota.
+
+-- Ei, Martti, seuraa minua tuonne Ruotsin Suomeen. Hommansbölen
+virkatalossa on minulla koti, joka riittää meille molemmille. Älä pelkää
+riitaa. Miekkani riippuu ainiaaksi Porvoon kirkossa. Vein sen sinne
+samana päivänä kun rauha julistettiin ja kiitin Jumalaa hänen
+ihmeellisestä armostansa. Hiljaisuutta sinä siellä kohtaat.
+
+-- En voi. Valtakunnan raja erottaa meitä.
+
+Vaalea puna nousi äkkiä Löfvingin poskille, ja ääni värähti kun hän,
+tukehuttaen pahaa mieltänsä, sanoi: -- Et tahdo?
+
+Attila loi katseensa ylös: -- _Hän_ se ei tahdo! _Hän_ tietää, että
+minua tarvitaan täällä. Sieluni ei elä maassa, se elää _hänen_ luonansa
+ja tehtävässäni. Minun täytyy pitää lupaukseni ja suorittaa se, minkä
+alotimme yhdessä. Muutoin seuraisin teitä.
+
+Syvä suru synkistytti Löfvingin mieltä, kun hän hiljaa vastasi: -- Emme
+siis koskaan tapaa toisiamme?
+
+-- Ei täällä, mutta ehkä tuolla ylhäällä. Tien tunnemme molemmat, ja
+sillan, joka johtaa haudan yli, tunnemme myös.
+
+-- Hyvästi, poikani, nyyhkytti Löfving, sulkien Attilan syliinsä. Suo
+minulle anteeksi!
+
+-- Kiitoksia rakkaudestanne, kuiskasi hän kyyneleissä kallistaen päänsä
+isän rintaan ja suudellen hänen valkosia hiuksiansa. Sitten hän lähti.
+
+Auringon säteet olivat ehtineet kauas länteen, syksyn hämärä laski
+hienon huntunsa maitten ja vetten yli, ja vaahterat varistivat
+punakeltaisia lehtiään kunnaille. Syksy oli luonnossa, ja Löfvingkin
+tunsi voimansa murtuneeksi, mutta tuolla mäntyjen luona odottivat
+tulevaisuuden miehet. Löfving meni nuorten luo.
+
+Hiljaisella myötätuntoisuudella kohottivat nuorukaiset katseensa
+kalpeaan mieheen. He olivat kuulleet hänen sanansa. Mutta kapteeni
+salasi surunsa ja sanoi jämeällä äänellä:
+
+-- Nyt lähdemme taistelutantereelle ja kuuntelemme mitä kaatuneet
+puhuvat haudoistansa. Kätkekää sitten mieleenne heidän sanansa ja
+pyytäkää heiltä neuvoa. Minä en enää voi viittoa teille tietä.
+
+-- Miksi ette?
+
+-- Suomi tarvitsee jotakin uutta. Mikä on tuleva, sen yksin Jumala
+tietää, mutta tällaisenaan se ei voi pysyä. Entiset ovat menneet.
+
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+
+II Osa.
+   I Luku. Siemen tuuleen................. sivu   3
+  II  »    Uusi päällikkö.................  »    39
+ III  »    Manifesti......................  »    55
+  IV  »    Levottomia päiviä..............  »    87
+   V  »    Katkaiseva askel...............  »   113
+  VI  »    Tilinsuoritus..................  »   148
+ VII  »    Kaarlolaisten jäähyväiset......  »   170
+VIII  »    Entisyys ja tulevaisuus........  »   189
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Vuosisatojen perintö 2, by Aura
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUOSISATOJEN PERINTÖ 2 ***
+
+***** This file should be named 25668-8.txt or 25668-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/5/6/6/25668/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/25668-8.zip b/25668-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..5adf766
--- /dev/null
+++ b/25668-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..18fa899
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #25668 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25668)