diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 21444-8.txt | 7840 | ||||
| -rw-r--r-- | 21444-8.zip | bin | 0 -> 152199 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 7856 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/21444-8.txt b/21444-8.txt new file mode 100644 index 0000000..c70ff28 --- /dev/null +++ b/21444-8.txt @@ -0,0 +1,7840 @@ +The Project Gutenberg EBook of Peritäänkö vihakin?, by K. J. Gummerus + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Peritäänkö vihakin? + Jutelma kahdessa osassa + +Author: K. J. Gummerus + +Release Date: May 15, 2007 [EBook #21444] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERITÄÄNKÖ VIHAKIN? *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PERITÄÄNKÖ VIHAKIN? + +Jutelma kahdessa osassa + + +Kirj. + +K. J. GUMMERUS + + +Helsingissä, 1875. +Uuden Suomettaren kustantama. +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. + + + +SISÄLLYS: + +Edellinen osa: +Viaton. + + I. Jolsan Matti ja hänen vaimonsa + II. Veljekset + III. Rikos + IV. Varpuset + V. Rytilä saa uuden isännän + VI. Rauhallisia vuosia + VII. Ensikerran kyydissä + VIII. Kaksi toveria + IX. Puoti-poika + X. Vanhat tuttavat + XI. Anteron neuvot + XII. Mitä matkalla Rytilään tapahtui. + XIII. Mitä kapteeni Kornmanin aiottu lähtö merelle vaikuttaa + Jolsan Matista. + XIV. Viittauksia + XV. Murtovarkaus + XVI. Provastin perhe + XVII. Vähäinen keskustelu ja sen seuraus. + +Toinen osa: +Syylliset. + + I. Kauppias ja hänen puotipoikansa + II. Naapuri-perheet + III. Vanha Eeva + IV. Kapteenin tytär + V. Yöllä ennen rikosta + VI. Haaksirikko + VII. Kuolleita ja aaveita + VIII. Isä on kumminkin isä + IX. Vehkeitä + X. Päivä alkaa koittaa + XI. Iltahuvit Rytilässä + XII. Seikat selvenevät + XIII. Lopussa kiitos seisoo + + + + + + +EDELLINEN OSA. + +VIATON. + + + + +I. + +Jolsan Matti ja hänen vaimonsa. + + +"Oma maa mansikka, muu maa mustikka" -- sanoo suomalainen sananlasku. +Sen sananparren totuus näkyykin kaikkialla Suomessa; sillä harva +kansalainen rakastaa niin maatansa kuin Suomalainen. Hänen maansa on, +jos sitä muihin maakuntiin maailmassa vertaa, köyhä; mutta kumminkin on +se tunne, missä hän ensikerran päivän valon näki, hänelle kallis. Jo +kaukaisia aikoja takaperin huomattiin tämä, ja niin luemme esimerkiksi +eräässä kertomuksessa jo toista sataa vuotta takaperin eräästä +Saksalaisesta merikapteenista, jolla satunnaisesti oli joitakuita +Suomalaisia laivamiehiä laivassaan: "Ihmeteltävä on näiden Suomalaisten +lujuus; mutta vielä ihmeteltävämpi on se alituinen ja syvä rakkaus, +joka heissä elää kylmää, pohjoista kotimaatansa kohtaan. He ovat +uskollisia ja rohkeita; vaaran suuruus ei heitä peloita. Mutta kun +ikävä kotimaahansa saa vallan heissä, silloinpa ei suurin palkkakaan +saa heitä jäämään. Koti elää heidän mielessänsä ja kiiruhtamasta +kotiinsa ei voi kukaan estää heitä, kun ovat jonkun pitemmän ajan +olleet sieltä poissa". -- Ja tässä lauseessa, minkä muukalainen antaa +suomalaisista merimiehistä, asuu totuutta. Meren rannoilla saamme +nähdä, varsinkin merikaupungeissa, vanhuksia tukulta, mitkä ovat ikänsä +kyntäneet Ahden vakoja kaukaisilla vesillä, mutta aina tuon tuostakin +käyneet katselemassa onko koto Pohjassa entisellä paikallaan, -- kunnes +vihdoin jäävät tähän rakastettuun kotimaahansa kuolemaan. Tavallisesti +ovat nämä entiset merimiehet köyhiä, sillä nuoruudessaan eivät he ole +tienneet säästää mitään vanhojen päiväinsä varaksi, ja moni heistä käy +viimeiset aikansa talosta taloon kerjäten, ellei pitäjäs muulla tavalla +ole heistä huolta pitänyt. Useammat heistä ovat rehellisiä, pian +lapsellisia olentoja, joiden sydämet ovat vapaat kaikista rikoksista, +mihin heillä kumminkin olisi ollut tilaisuutta. Moni heistä on ollut +vaaroissa semmoisissa, joita emme me, maa-moukat, voi aavistaakaan. Ja +kun he meiltä leipä-kultaa pyytävät, emme ensinkään osaa ajatellakaan, +mitä kaikkia pyytäjät ovat kärsineet ja nähneet. Mutta jos silloin +sattuu puheeksi tapauksia heidän elämästään, sattuu puheeksi vaaroja, +missä he ovat olleet, haaksirikkoja, joita he omin silmin ovat nähneet, +joissa heidän oma henkensä on ollut onnen nojassa, -- niin onpa silloin +kuin muuttuisi vanha kerjäläinen toiseksi olennoksi. Muistot, mitkä +ovat uinailleet hänessä, heräävät; hänen silmänsä säkenöitsee ja koko +hänen olennossaan astuu henkiin entistä miehevyyttä. Hänelle on merikin +rakas, josko isänmaa on vielä rakkaampi; ja hän kertoo nyt kertomuksia, +joita meidän täytyy ihmetellä, että hänelläkin on ollut päivänsä -- sen +nä'emme ja kuulemme, ja väkisinkin anastaa hän meiltä meidän +kunnioituksemme. + +Mutta "ei ruista missä ei rikkaa". Suo anteeksi, lukijani, että, kun +nyt pyydän sinun astumaan sisään erään vanhan merimiehen asuntoon, tämä +merimies ei ole aivan semmoisia, joista vasta puhuimme. Kaikissa +säädyissä -- ja merimiestenkään ei tee poikkeuksia tästä -- löytyy, +ynnä hyviä ihmisiä, myöskin niitä, joiden omatunto ja parempi tieto on +kiusausten myrskyssä mennyt haaksirikkoon. Jolsan Matti oli näitä +viimeksi-mainittuja. Hän oli ollut merimies, mutta mereltä toi hän +maalle myrskyä ja vastatuulta; merelle jätti hän nuoruutensa puhtauden +ja omantuntonsa rauhan. + +K----joen pitäjäässä oli vähäisellä saarella noin 40 vuotta takaperin +vähäinen asunto. Aava meri lakasi yhdeltä taholta saaren rantoja, +toisilta tahoilta kiilui auringon paisteessa saaria ja moniaista +kohdista mannermaa. Tälle vähäiselle saarelle oli noin 50 vuotinen mies +rakentanut asuntonsa. Saari oli, niinkuin sanoimme, pieni, mutta +kumminkin niin suuri, että Jolsan Matin kaikki omaisuus sinne mahtui. +Ja paljon omaisuutta ei Matilla ollutkaan. Kymmenkunta verkkoja nähtiin +rannalla kuivaamassa väliin, kun Matti oli poissa. Siinäpä Matin +pää-omaisuus olikin. + +Huone oli pieni, kalliolle rakennettu. Mannermaan puolella oli ovi, +joka tupaan vei. Noin neljä kyynärää ovesta oli ovi-seinällä vähäinen +akkuna ja seinällä vastapäätä, merelle päin, toinen, isompi. Pöytä, +pari tuolia, isompi arkku, pata ja joitakuita pulloja -- siinä kaikki +huonekalut, johon ehkä vielä voimme panna kaksi pyssyä, kirves ja saha, +sekä yhtä ja toista pikkukapinaa. Takan-puolimaisella seinällä nähtiin +toinen ovi, joka vei pieneen pimeään komeroon, mikä sisälsi vanhoja +vaateryysyjä, mädänneitä verkkoja ja muuta semmoista. + +Saari oli, paitsi tätä huonetta, ihan autio. Ei puun pensasta siellä +nähty, ei ääntä siellä kuulunut muun kuin tuulen, joka tuvan ympärillä +pauhasi, ja silloin tällöin jonkun merilinnun. Saari oli kivinen, ja +näitä kiviä oli luonto laatinut toinen toisensa päälle omituisiin +muotoihin, jotta lohkareista meren-puolimaisella rannalla oli syntynyt +jotakin luolan tapaista. + +Samana päivänä, jona kertomuksemme alkaa, nähtiin tässä luolassa yhtä +ja toista, jota ei olisi osannut arvata tällä saarella löytyvän. Mutta +kun nämä kalut moniaiden päiväin perästä ovat kadonneet, niin voimme +kohta sanoa, että ne eivät kuuluneet Matin omaisuuksiin; -- ne olivat +kaupan kaluja, joista ei tahdottu tullia maksaa ja jotka Matin avulla +salaisuudessa ja hiljaisuudessa olivat saatettavat omistajansa luo. + +Tällä kivisellä saarella, joka tuskin oli saareksi nimitettävä, asui, +niinkuin jo tiedämme, Jolsan Matti ja -- Leena hänen vaimonsa. Matti +itse oli vielä parhaassa ijässään. Ja ikäänsä ja voimiinsa nähden olisi +hän vielä varsin hyvin voinut kelvata merimieheksi, -- jota ammattia +hän olikin toistakymmentä vuotta toimittanut ennenkun rupesi erakoksi +tälle autiolle kalliolle -- ellei hän olisi ollut raajarikko. Hän oli +näet käsi-puoli. Toisen kätensä olkapäästä saakka oli meri korjannut. +Viimeiselle meriretkelle kun hän läksi -- ja silloin ei hän vielä +saarella asunut -- oli hänellä kaksi tervettä kättä, kun hän palasi oli +toinen mennyt, ja Matista ei enää ollut merimieheksi. Silloin muutti +hän saarelle Leenan kanssa, jonka hän pari vuotta ennen +onnettomuuttansa oli nainut. + +Tämä Leena, Matin vaimo, oli miestänsä joitakuita vuosia vanhempi. +Hänen kanssaan ei ollut hyvä käydä tukkanuotalle, sillä hän osasi +itsensä puolustaa, ja jos suursotaan joku rupesi hänen kanssaan, niin +eipä niin terävä-kielistä, joka Leenaa olisi voittanut. Leenaa +pelkäsivät siis rantamaan asukkaat, mutta Leena itse ei pelännyt ketään +muuta kuin miestään Mattia; ja olipa se niinkuin olla pitää, sillä +onhan mies vaimon pää ja vaimon tulee miestänsä kunnioittaa. Mutta eipä +tiennyt moni, mitä tämä isäntänä oleminen omassa kodossaan Matille +maksoi, sillä Leena-muori ei hyväntahtoisesti ruvennut Matin +alamaiseksi. Ei, useita kertoja oli hän koettanut anastaa isännyyden, +varsinkin kuta vanhemmaksi hän tuli, ja siinä tarvittiin mies +semmoinen, kuin Matti, pitämässä kotivaltikkaa, jottei se joutuisi +Leenan käsiin. Mutta Matissa oli semmoinen koti-valtikan pitäjä, ja +Leenan usein revitty tukka ja siniset posket näyttivät, että kotikuri +se oli, joka pidätti valtikan Matin huostassa. Tähän kotikuriin +tarvittiin voimia; sitä antamaan ei ollut kehnon miehen rupeeminen, +sillä Leenan jäntevät hartiat, vahva vartalo ja kovat kädet osoittivat, +että hänellä oli täyden miehen voimat. Hänen suuret harmaat silmänsä +iskivät tulta, kun hän oli suutuksissa, ja näitä silmäniskuja +pelkäsivät rantanaapurit, sillä samaten kuin ukkosen leimu usein lyö +milloin mihinkin, niin eipä aikaakaan ennenkuin oli Leenan nyrkki +näyttänyt, etteivät hänen silmänsä turhaan tulta iskeneet. + +Mutta vaikka Leena oli jotenkin pikaista luontoa, niin vallitsipa +tavallisesti hyvä sopu hänen ja Matin välillä. Leena oli uuttera +työssään ja hyvästi olisivat Jolsan saaren asukkaat tulleet toimeen, +ellei viinaa olisi löytynyt. Mutta niin pian kuin oli jotakin ansaittu, +muutettiin raha viinaan ja silloin heiluivat verkot rannalla ja tuvasta +kuului milloin lauluja, milloin torua -- ja seuraavana päivänä vallitsi +saarella ja tuvassakin syvin hiljaisuus, sillä asukkaat -- -- +nukkuivat. Lankokin -- aika-iso englantilainen koira, jonka Matti +viimeisellä meriretkellään penikkana oli tuonut kotiinsa -- makasi +semmoisina päivinä veneessä rannalla ja tiesi, että tämä päivä oli +hänelle paaston päivä. + +Syyskuu oli loppuun kulumaisillaan. Päivä oli yöksi muuttumaisillaan. +Matti ja Leena olivat aamusta asti olleet kiireessä työssä, eikä +edellisenä yönäkään ollut kumpikaan heistä joutanut, ei niin +silmänräpäystäkään levätä. Silloin oli näet lähellä olevasta laivasta, +jota ei auringon nousun aikana enää näkynyt, veneitä kulkenut +ehtimiseen saarelle, ja veneistä oli kaluja kannettu tuohon saarella +olevaan luolaan. Saarella oli silloin ollut liikettä. Seuraavana +päivänä oli siellä nähty vieras vene ja kaksi vierasta miestä. Nämä +miehet olivat Matin ja Leenan kanssa työskennelleet puoleen päivään +asti tuossa luolassa. Kalut olivat muutetut toisesta paikasta toiseen. +Puolen päivän aikoina oli osa näitä kaluja kannettu Matin veneesen, ja +kohta sen jälkeen oli Matti pystyttänyt purjeet ja hyvällä +myötätuulella lähtenyt purjehtimaan mannermaata kohden. Toinen saarella +olevista vieraista miehistä oli sitä ennen kiikarilla tarkastanut merta +ja sanonut: "kaikki hyvin!" -- Ja samalla kun Matti läksi, olivat +miehet käyneet huoneesen ja heittäyneet kursailematta Matin ja Leenan +aviovuoteelle, mistä kuorsaaminen pian ilmoitti heidän uneen vaipuneen. + +Leena oli ollut erittäin hyvällä tuulella koko viime yön ja päivänkin. +Hänen silmistänsä oli loistanut tyytyväisyys ja ilokin. Olisi luullut +hänen väsyneeksi samaten kuin miehet, mutta eipä ollut Leenan +väsymisestä puhuttavaa. Kun hän kuuli miesten kuorsaavan, meni hän +kiiruusti heidän veneensä luo. Siinä olivat miehet vähän ennen Matin +lähtöä syöneet ja Leenakin oli vierasten taskumatista saanut aika +kolauksen. Tästä Leenalle hyvä mieli, ja tarkasti oli hän pitänyt +silmällä paikkaa, mihin taskumatti kätkettäisiin. Sitä kiiruhti hän nyt +etsimään. Eväspussin käänsi hän nurin, sillä sinne oli kaiketi +viinapullo kätketty, mutta -- tyhjään haki hän sitä nyt. Vieraat +tunsivat näet Leenan; he olivat ennenkin olleet saarella ja samaten +kuin nyt nukkuneet, mutta herätessänsä huomanneet taskumatin pirstana +ja Leenan makaavan palaisien vieressä ja nukkuvan autuaallista unta. +Tätä estääksensä oli toinen heistä nyt salaa ja hymyillen pistänyt +taskumatin nuttunsa lakkariin, Leenan sitä huomaamatta. + +Naurusuin oli Leena mennyt veneen luo. Hymyhuulin oli hän tarttunut +eväspussiin, mutta kun hän näki itsensä petetyksi, kun hän huomasi, +ettei siinä viinapulloa ollutkaan, niin silloinpa muuttui hän ihan +toisellaiseksi. Nauru katosi hänen huuliltaan, hänen silmänsä iskivät +tulta, ja kuin riivattu hyppäsi hän veneestä maalle. + +"Te h----tin narrit! Te muukalais-naasikat, te s----n juottovasikat! +Kehtaatte tämmöistä petoskauppaa tehdä! Mihin ovat pullon kätkeneet? +-- -- -- Kielilakeni on kuiva, että halkeaa! Lempo teidät korjaa, te +juutakset, jotka ette suo vanhalle suulle kastetta". Ja ämmä näin +höristen alkoi tarkastella luolaa ja rantaa, mutta turhaan, pulloa ei +löytynyt. + +"Olisiko Matti, se peikkojen pesä, saanut käsiinsä sen?" -- mietti +ämmä, kun vihdoin viimein oli hakemasta lakannut. -- "Mutta mitä hän +sillä tekisi? Hän ei juo merellä, hän tietää tehtävänsä, se +hunsvotti... Hän ei ole ottanut sitä. Täällä se pitää löytymän!" -- Ja +ämmä levitti sieraimensa, ikäänkuin olisi hän hajusta tahtonut huomata, +missä aarre talteusi. + +"Olisivatko ne kanaljat kuljettaneet sen tupaan... Katsella saa --". Ja +eukko riensi tupaan. Se oli hänen viimeinen toivonsa. Jos ei pulloa +sieltä löytyisi, turhaan sitten etsiminen. -- Hän avasi hiljaan oven. +Vuoteessa kuorsasivat merimiehet. Hän pudisti nyrkkiä heille ja mumisi +hiljaan itsekseen. Hän tarkasteli huoneen kaikki paikat -- turhaan. +Hänen himonsa olivat nyt niin kiihtyneet, että kuola valui hänen +suu-pieluksistaan. Mutta turhaan haki hän. Silloin vihan vimmassa +lähestyi hän jälle vuodetta, aikoen väkisten ottaa, mitä ei varkain +saanut. Hän kyykistyi herättääksensä miehiä, mutta -- -- kas nyt! Jo +välähti hänen silmistänsä, hymyily palasi jälle hänen huulillensa, koko +hänen muotonsa kirkastui. Hän oli nähnyt toisen nukkuvan miehen +lakkarin suusta pullon suun tuikkaavan. Hän sieppasi pullon, mutta +varovasti, ja kuin sotilas, joka voitettu lippu kädessä riemuitsee, +hiipi hän hiljaan tuvasta ulos. + +"Te pullojunkkarit, hi, hi hii, hiih!" nauroi hän. "Koetitte Jolsan +Matin muijaa pettää, hi hih!" Ja nyt ilmoitti hiljainen: "pull, pull, +puli" että eukko oli maku-juomansa nautinnossa. + +Aika kolauksen oli hän pullosta ottanut. Läähöttäen kirvoitti hän +pullon suun huuliltansa. "Te koetitte pettää minua, mutta jos +minä -- -- -- hi hi!" -- Ja varoin laski nyt Leena pullon maahan, hiipi +hiljaan komeroon, toi sieltä vanhan kannun-mitan, kaasi siihen viinan, +täytti puteliin merivedellä ja vei sen tupaan, missä hiljaan pisti sen +entiseen paikkaan. Nyt vasta loisti ilo muijan harmaista silmistä, nyt +kun kivellä istuen tuon tuostakin naukkasi kannumitasta. + +Pullo oli ollut tuopin vetävä; siitä oli toista kortelia juotu kun se +Leenan käsiin joutui; hän siis sai täyden määränsä. Mutta jokainoan +pisaran juoksutti hän kurkkutorveansa alas ja sitä tehden joutui ämmä +aina yhä iloisemmaksi. Vihdoin, kun oli viimeinen pisare saapunut ämmän +suuhun, heitti hän kannun-mitan kauas tyköään. + +"Te ... naasikat!... Tuon verta! ... kahdelle mie--helle!..." hörisi +hän ja kaatua pölähti kiviselle rannalle. + +Ilta oli yöksi muuttumaisillaan, kun vihdoin viimein merimiehet tuvassa +heräsivät. He hypähtivät kiiruusti vuoteelta, kun näkivät, että aurinko +jo oli laskeunut ja että jo oli jotenkin pimeä. + +"Nyt perhana meidät korjaa!" huusi toinen... "Olemme nukkuneet liika +kauan. Nyt kiiruusti mannermaalle". + +"Leipäpala ja naukki ja valmis olen" -- sanoi toinen, vetäen esiin +pullon lakkaristansa. -- "Missä muija menee, kun ei nyt ole täällä? +Aina ennen se viinan hajun tunsi", ja mies kallisti pulloa suuhunsa. -- +"Mitä riivattua! --" huusi hän -- "mitä perhanaa! Kuka lempo on viinan +suolavedeksi muuttanut? -- Muija! Matin Leena, se ilkiö sen on tehnyt!" +Ja vihoissansa heitti hän pullon tuhannen pirstaksi lattialle. + +Suutuksissansa riensivät miehet veneensä luo. Rannalla näkivät he +Leenan, joka yhä vielä humalassaan nukkui. + +"Luulit tehneesi hyvänkin työn", lausui se miehistä, jonka lakkarissa +viinapullo oli talteunut; -- "mutta et suuresti kiitä meitä, kun +heräät". Ja tämän sanottuansa otti hän esiin puukkonsa ja ajoi +kiiruusti puolet hivuksista Leenan päästä. -- "Ota se vesi-kopin merkki +päähäsi, viina-varas" -- sanoi hän. + +Kotvan ajan perästä ei nähty saarella muuta elävätä kuin Leenaa, joka +yhä vielä nukkui, ja Lankoa -- koiraa --, joka Matin veneen sijalla +makasi. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna heräsi Leena omassa vuoteessaan, kun aamun ensi +säteet koittivat. Hänellä oli himeä muisto eilisestä tapauksesta, ja +tämä muisto yhä selveni, kuta enemmän hän sitä mietti. Hän nousi +vihdoin istualle; hänen päänsä oli raskas. Hän kulki hoperoiden ovelle +ja siitä vähäiselle lähteelle likelle luolaa. Siellä nyt kelpasi +muijalle vesi. Juotuansa juohtui kaikki eilispäivän tapaukset hänen +mieleensä, ja hän haki kannun-mittaa -- -- "jos siinä vielä ehkä +löytyisi pisarekaan". Mutta kannun-mitta oli tyhjä. Huo'aten otti ämmä +sen ja kulki tupaan jälle. + +"Missä hiideessä Matti viipyy! Hänellä olisi varmaankin vähän kastetta +kuivalle kielelleni", mumisi eukko ja heittäysi jälle vuoteellensa. +Mutta kiiruusti hypähti hän siitä nyt ylös ja silmäsi sitä tarkkaan. +Ei, hänen silmänsä eivät valehdelleet -- siinä, ihan hänen vieressään, +missä hän vasta oli maannut, makasi pieni kaksi-vuotinen poika. "Noh, +kaikki pyhät", huusi ämmä. -- "Sen sanon minä! Olisiko tuo minun +lapseni, yöllä saamani! Mistä Jumalan nimeen on poika tähän tullut!" -- +Ja käsin kupeissansa seisoi ämmä kauan ja katseli poikaa. -- Silloin +kuuli hän kuorsauksen kamarista. Hän riensi avaamaan ovea ja näki Matin +makaavan verkkoryysyjen päällä. + +"Kylläpä olen perhanasti nukkunut, kun en huomannut Matin kotiintuloa! +-- Ja miten hiiden lailla jouduin minä omaan vuoteeseni? -- Milloin +läksivät miehet? -- -- Onko nyt kaikki noiduttua!" -- huusi hän +kurkkunsa täydeltä, sillä hän oli sattunut käymään käsin päätänsä ja +tuntenut, että toinen puoli oli keritty. Poika heräsi ja rupesi +itkemään. "Ulos sinä, lemmon sikiö. Mistä perhanasta oletkin tullut! +Suus kiini, tahi sinun juubeli korjaa! Minä olen Jolsan Leena!... +Herras-lapsi!" huusi hän hämmästyen, kun poika heitti pois peitteen, +jotta vaatteensa näkyivät. "Herras-lapsi... Matti on sen pelastanut +veden hädästä. No noh, älä itke lapsi, ei Jolsan Leena ole paha...! +Sinun pelastuksesta aina joitakuita kolikoita lähtee... Älä itke +lapseni! älä" -- ja Leena koetti kaikin mokomin lepyttää pienoista, +mutta turhaa. + +"No huuda sitten, sinä vintiön tuoma!" ärjäsi eukko ja peitti vanhalla +hauteella paljaan päänsä... "Kuka Lempo on hivukseni teilannut... +Matti! ... Miehet?" + +Ei kumma, että lapsi itki, sillä heräsipä Mattikin vihdoin viimein +eukon huudosta ja kirouksista ja astui unihorroksissa kamarista. -- +"Korento käteesi ja takaanpa, ettei ole pääpiru julmempi kuin sinä nyt +tuossa" -- sanoi hän. "Mitä siinä huudat kuin riivattu, vai kihelmöikö +humala päässäsi, sinä viina-lekkeri -- häh! Ja mikä on pääsi nylkenyt, +sinä emäsika? -- Nyt jos mielesi tekee säästää vanhoja sorkkaluitasi, +niin ole ääneti, että saa väsynyt nukkua tahi, lempo vie, saat tästä" +-- ja Matti pudisti nyrkkiänsä. + +"Sanohan mistä lapsi on -- --" + +"Sen ehdit huomenna tietää ... ole huutamatta penikka!... Tuki kappa +kivejä sen suuhun, jotta herkeää rääkkymästä". -- -- Ja Matti meni +jälle kamarikomeroon ja löi oven kiini. + + + + +II. + +Veljekset. + + +Mannermaalla, puolen virstaa merestä, toista peninkulmaa Jolsan +saaresta on Rytilän kartano. Vähäinen puro tahi joki juoksee sen +vierestä mereen. Joen rannalla on ihana kryytimaa ja sen sisässä seisoo +Rytilän kartanon asuinhuoneet. + +Rytilän kartano on suuri sekä veroltansa, että maa-alansa suhteen. Sen +viimeiset omistajat olivat olleet aika hyviä maanviljeliöitä ja senpä +tähden oli nyt kartano kaikin puolin hyvässä kunnossa. Sen avaroilla +pelloilla teki kolmatta kymmentä torpparia työtä. Sen laajilla +laitumilla ammoi viisikymmentä lehmää. Sen heinärikkailla niityillä +nähtiin lato pian ladon vieressä, täynnä heiniä nyt, sillä niitto-aika +oli jo toista kuukautta takaperin loppunut. + +Ihanalla paikalla seisoi Rytilän kartanon asuinhuone. Sen ylikerrasta +oli näkyala varsin avara: kaunis ryytimaa tuuheine puineen meren +rantaan asti ja siitä sitten meri saarinensa. Yhdeltä taholta ei silmä +maata eroittanut. Kauniina pilvettöminä päivinä siinti taivahan +rannalta vähäinen saari -- Jolsan saari. Muuta mitään ei tältä taholta +nähty kuin merta, aavaa merta. Kartanolta meren rannalle kävi käytävä, +jonka tuuheat, korkeat pihlajat varjosivat, ja pitkin joen vartta +nähtiin tiheä orjantappura-pensasto, jonka takana kävi polku meren +rannalle. + +Iloista, onnellista oli olla Rytilässä. Vieraat ihmettelivät sen +ihanuutta ja kadehtijat kadehtivat sen omistajaa. Mutta kumminkaan kuka +kadehtijoista olisi tahtonut astua omistajan sijaan! + +Kamarissa, missä kaikki osoitti rikkautta ja ylöllisyyttä, makasi +vuoteellansa vaalea mies. Hänen silmänsä, joista kumminkin kirkkaat +säteet lensivät, makasivat syvällä päässä. Koko hänen muotonsa osoitti +kuoleman kanssa taistelevaa, joka jo itsekin on huomannut, että kuolema +on voiton puolelle päässyt. Hän oli kumminkin vielä nuori, tämä mies, +vielä ei ollut hän kolmatta vuosikymmenystään nähnyt. Tuolilla hänen +vuoteensa vieressä oli koko patteria rohtoja; mutta mitä ne kuolemalle +taisivat! + +Hän on nukkunut ja vasta herännyt. Hän silmäilee nyt kirkkailla +silmillä seinällä vastapäätä vuodettaan olevaa kuvaa. Kuva oli ihanan +nuoren naisen -- hänen vaimovainaansa, joka toista vuotta takaperin oli +löytänyt viimeisen vuoteensa siinä kirkkomaassa, joka nyt puolisoa +odotti. Hän silmäili kuvaa ja hymyili, sillä lääkäri, joka vasta oli +Rytilästä lähtenyt, oli hänelle suoraan sanonut, että hänen elämänsä +nuora oli katkeemaisillaan, että hänellä ei enää ollut monta päivää +jälellä. + +Akkunan vieressä istui provasti Wern. Hän katseli surullisesti +sairasta. Hänelle oli sairas uskonut kalliimman aarteensa maailmassa, +ainoan poikansa, pienen kaksi-vuotisen. Ennenkun isä väsymyksestä uneen +vähäksi ajaksi vaipui, oli tämä pieni poika seisonut hänen vuoteensa +vieressä ja nauranut hänelle. Isä oli puristanut pienosen kättä ja +sanonut, viitaten provastiin: "tuossa on, Kaarle, sinun isäsi, kun minä +olen kuollut; kasva hänelle iloksi, niin ilahutat sinä samalla +minuakin". -- Ja provasti Wern oli hellästi isän nähden syleillyt +pienoista ja luvannut olla hänelle todellinen isä. -- Sairas oli sitten +kirjallisesti ilmoittanut viimeisen tahtonsa. Kihlakunnan tuomari oli +kirjoittanut mitä sairas lausui, ja kaksi todistajaa oli piirtänyt +nimensä jälkeen-säätöksen alle. -- Tämä työ oli vienyt voimat sairaalta +ja väsymyksestä oli hän nukkunut. + +Nyt oli hän jälle herännyt. Provasti Wern oli kahden kesken sairaan +kanssa. + +"Kiitoksia lupauksestanne, hänenkin puolestaan", sanoi sairas. "Minä +näin unta, niin kaunista unta. Minä näin Amandan, joka hymyili minulle, +niinkuin autuas hymyilee. Minä näin teidänkin ja pienen Kaarlen, jonka +Amanda pani teidän helmaanne. Minä en enää murehdi Kaarlen kohtaloa, +minä tiedän, ettette te petä minua, eikä häntä". + +"Ole vakuutettu siitä" -- vastasi provasti. + +"Jos olisi Konrad täällä, jos olisi hän laskenut kätensä käteeni -- -- +niin kuolisin mielelläni. -- -- Mutta missä on hän?" + +"Kahdesti on häntä käyty tänään hakemassa; viimeinen kysyjä tiesi +kertoa, että hän oli lähtenyt kalastamaan" -- -- + +"Ja täällä kuolee hänen veljensä, joka tahtoisi puristaa hänen +kättänsä" -- huokasi sairas. "Jos ymmärtäisin, jos voisin aavistaa +miksi hän minua vihaa, -- miksi hän ei ole käynyt minua katsomassa... +Hänen sydämensä on jäästä" -- + +Ovi aukeni samassa ja hiljaan astui keski-ikäinen mies sisään. Hän oli +vahvavartaloinen ja käyntinsä osoitti merimiestä. Hänen hivuksensa +olivat mustat ja osaksi valuneet alas hänen otsalleen, ja niitten alta +tuikki kaksi terävää silmää. Hänen kasvonsa olivat ahavettuneet, jopa +jotenkin mustat; pitkä arpi teki ne rumaksi. -- Sairas oli tuskin +nähnyt tämän miehen ennenkuin hän koetti nousta -- -- + +"Konrad!" huusi hän. "Sinä tulit! Minä puhuin sinusta; minä kaipasin +sinua. Kiitos tulemastasi, veli". + +Veljeksi kutsuttu tirkisteli pienillä silmillänsä sairasta. Näissä +silmissä asui ajatus, mutta mikä, sitäpä ei voinut sairas niistä lukea; +ja jos hän olisi voinut nähdä, mitä veljen mielessä liikkui, niin ei +hän olisi hänelle oikaissut laihaa vapisevaa kättänsä puristettavaksi. + +Konradiksi kutsuttu puristi tätä kättä. -- "Sinä olet huonona sairassa, +veljeni?" sanoi hän. "Minä tiesin, että sinä olit kivuloinen, mutta +näin huonoksi en sinua uskonut, muuten olisin ennen tullut sinua +katsomaan". + +"Minun päiväni on kulunut", vastasi sairas. "Mutta ennenkuin ummistan +silmäni viimeiseen uneen. Sano Konrad, mitä olen minä tehnyt sinulle, +että sinä minua vihaat?" + +Konrad piti sairaan kättä yhä vielä kädessänsä. Kummallisia ajatuksia +ajoivat toinen toistansa takaa hänen aivoissaan, se näkyi hänen +silmistänsä, jotka milloin olivat kirkkaat, milloin himmeät, milloin +sumuiset. Hän seisoi siinä sairaan vuoteen vieressä kauan sanaa +sanomatta, silmäillen milloin sairasta, milloin provastia, milloin ulos +ryytimaata, milloin taasen merta. Vihdoin lausui hän kovasti: + +"Minäkö vihaan sinua? Mistä sinä olet niin hulluja ajatuksia saanut?" + +"Sinun käytöksestäsi minua kohtaan, Konrad! Kun sinä lähdit merelle, +olin minä pieni poikainen; mutta sinä olit minulle paha. Sen minä hyvin +muistan, Sinä löit minua, milloin vaan taisit, ja kun isämme siitä +sinua nuhteli, osoitit sinä yhä vaan pahempaa mieli-alaa minua kohtaan. +Muistatko vielä erästä Elokuun ehtoota, jolloin sinä töyttäsit minun +veneestä mereen, johon epäilemättä olisin hukkunut, ellei Jolsan Matti +olisi minua siitä pelastanut? Minä olin tottelematon sinulle silloin, +minä olin ylpeä, sillä minä olin Rytilän maan perillinen. -- Anna +minulle anteeksi, että loukkasin sinua. Mutta olinpa silloin vielä +varsin nuori, vasta kahdeksan-vuotinen... Muistatko mitä samana ehtoona +tapahtui juuri tässä kamarissa isämme ja meidän välillä? Muistatko +niitä sanoja, joilla silloin loukkasit hänen hellää sydäntänsä? Sinä +muistat ne, sillä sinä karkasit merelle samana yönä... Sitten olit sinä +meille tietämättömissä monta vuotta... Vihdoin tulit takaisin, kun jo +luulimme sinun kuolleeksi. Sinä tulit minun kihlauspäivänä; isäni +syleili sinua, minä riensin sinulle kättä tarjoomaan; -- -- sinä et +vastannut isän syleilylle, sinä et antanut minulle kättä. Sinä vihasit +isää, sinä vihasit minua, mutta sinä rakastit Amandaa... Minä tiesin +sen, enkä sitä pannut kummaksi, sillä häntäpä kaikki rakastivat. Sinä +koetit houkutella Amandaa minulta, ja kun ei se onnistunut, katosit +sinä taasen. Ja taasen kului vuosia. Isä kuoli, Amanda seurasi häntä +pian hautaan. Minä luulin olevani pienen Kaarlen kanssa ainoa +suvustani, kun sinä taasen ilmestyit. Mutta nyt et sinä käynytkään +Rytilässä; sinä ostit itsellesi talon pari virstaa täältä, etkä ollut +tietävinäsikään, että sinulla Rytilässä oli veli. Nyt olet sinä jo +kolme kuukautta ollut näillä seuduilla, mutta mitätön olen ollut +sinulle, koska eivät kutsumukseni, joita useita olen lähettänyt, ole +saaneet sinua minua katsomaan. Konrad, nyt kysyn minä viime kerran: +mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minua vihaat? Minä olen +kysynyt sitä itseltäni, mutta en ole siihen kysymykseen löytänyt +vastausta. Sillä ethän ole niin pitkävihainen, että tuo pieni tapaus +nuoruudestani enää kytisi sinussa?" + +Sairas oli puhunut tyyneellä, hiljaisella, pian rukoilevalla äänellä. +Nyt kun hän lopetti, katsoi hän silmillä, jotka olivat kirkkaat, +niinkuin ne usein keuhkotautisella ovat, veljeänsä. Konrad näytti +liikutetulta. Hän yhä vielä piti veljen kuumaa kättä kädessään, ja hän +yritti useita kertoja vastaamaan, ennenkuin vihdoin hänen sanansa +kuuluivat: + +"Minä en vihannut sinua ... minä kadehdin sinua; siitä syystä en voinut +sinua kärsiä". + +"Minun aavistukseni oli siis oikea! Konrad, jos olisit minun +kihlauspäivänäni nuo sanat sanonut, niin olisin minä lausunut: jaetaan +Rytilä, ota kumpi puoli tahdot". + +"Sen sinä olisit tehnyt?" huusi Konrad, ja hänen pienistä silmistänsä +loisti polttava leimu; mutta se leimu katosi ja silmä himmeni. Hänen +ruumiinsa värisi vähän; hän heitti veljen käden, hän nousi ja meni +akkunan luo. Järvellä tuli vähänen venhe Rytilän rantaa kohden soutaen. +Konrad oli tuskin ehtinyt nähdä tämän, ennenkuin hän kiiruusti vetäysi +takasin likemmäksi sairaan vuodetta. Hän oli vaalennut, niin vaalennut +kuin hänen ahavettuneet kasvonsa saattivat vaaleta. Veneessä istui vaan +ainoa mies, Jolsan Matti. Hänkö sai Konradin vaalenemaan? + +Kotvan aikaa kului. Sairas seurasi silmillään veljeänsä. Kukaan +huoneessa ei puhunut. Vihdoin nousi provasti, joka oli ollut äänetön +todistaja veljesten yhtymiseen. "Antakaa kateuden kadota, herra +Kornman, antakaa vihan sammua; suokaa veljenne erota maailmasta +sovitettuna teidän kanssanne!" + +Konrad oli veljensä puhuessa tuon-tuostakin silmäillyt vanhaa +provastia; sitten oli hän unohtanut hänen läsnä-olonsa; nyt heräsi hän +ikäänkuin tuskallisesta unesta. Hän kohotti olkapäitänsä, vaaleus +katosi; silmänsä tuijottivat kummallisesti. Mutta hänen olentonsa +muuttui samassa ja hän sanoi: + +"Minä olen tehnyt väärin sinulle. Minä huomaan sen surulla nyt. Anna +minulle se anteeksi. Itse olen minä enemmän kärsinyt tästä kateudesta +kuin sinä... Tämä kateus sai minun karkaamaan isäni huoneesta, sai +minun ulos autioon maailmaan. Ollut ja mennyt on se aika. Miksi +vanhoihin haavoihin kosket?" + +Ilon leimaus leimusi sairaan kirkkaista silmistä. Hänen kasvonsa +valistuivat. + +"Niin on viimeinen toivoni maailmassa täytetty", sanoi hän. + +Sovinto veljesten välillä oli täydellinen, ainakin sairaan puolesta. +Sairas puhui kuluneista, puhui tulevista ajoista; ja kuluneista ajoista +kun hän puhui, puhuipa hän silloin enimmiten Amandasta, suloisesta +vaimostaan, mutta kun hänen ajatuksensa juoksu sai hänet tulevaisuuteen +silmäämään, näkipä hän enimmiten vaan Kaarlea, pientä iloista +poikaansa. + +Konrad antoi hänen haaveilla. Eipä ollut varmaa, että hän kuuntelikaan +mitä sairas puhui. Hän istui syviin ajatuksiin vaipuneena, vaikka hän +oli kuulevinansa veljen toivelauseita, vaikka hän väliin koetti +sairaalle hymyilläkin. Aina väliin nousi hän ja meni akkunan luo, josta +kauvan silmäili merelle. Sieltä ei nyt kumminkaan enää mitään näkynyt. +Jolsan Matin vene oli kadonnut niemen taakse suurelle lahdelle, joka +eroitti Rytilän Koivikosta, kapteeni Konrad Kornman'in tilasta, + +Mutta sairas puhui yhä vaan pojastansa. Hän uskoi hänen, sanoi hän, +sovitetulle veljelleen, jonka hän käski ynnä provastin pitää silmällä, +ettei pieni Kaarle poikkeisi pois avujen tieltä. "Minä olen tehnyt +testamenttini", lisäsi hän. "Minä panin pienen Kaarlen provasti Wernin +huostaan; sinun vihasi, Konrad, esti minun uskomasta hänet sinulle. +Mutta nyt, valvokaa yhdessä hänen tulevaisuuttaan. Rytilän ja kaiken +omaisuuteni olen minä hänelle antanut; ne olivatkin hänen, sillä ne +olivat minun äitini. Valvokaa, ettei rikkaus saa Kaarlea pilata". + +Näitä sanoja kuuli Konrad, se nähtiin varmaan, sillä omituiseen hymyyn +levisivät hänen huulensa, kun sairas puhui omaisuudestaan. Mutta hymy +katosi pian, ja vakavalla äänellä lupasi hän tehdä, voimiensa mukaan, +mitä veli häneltä vaati. + +"Hyvin teit" -- sanoi hän -- "kun provastille uskoit pienen; minussa ei +ole lapsen kasvattajaa; minä siihen lisäksi en kauan menesty maalla. +Jos olisit tahtonut pojastasi merimiestä, olisin minä jonkun vuoden +perästä voinut ottaa hänet merelle, mutta minä tiedän, että sinä +kamoksut merta". + +Vielä kotvan aikaa puhui sairas, mutta väsymys alkoi jo voittaa hänet. +Hänen puheesensa sekausi haaveksimisia, ja sanansa osoittivat nyt +tuon-tuostakin, että kuume oli anastanut hänen sielunsa voimat. +Provasti havaitsi tämän. -- "Hyvää yötä! Te tarvitsette lepoa" -- sanoi +hän. "Teidän hoitajaanne tahdon käskeä. Tulkaa kapteeni Kornman!" + +Konradin käsi makasi taasen sairaan veljen käsissä. "Hyvästi!" sanoi +hän. Kamarissa vallitsi melkoinen pimeys; mutta pimeydenkin läpi +tunkeusivat sairaan silmäilykset. Konrad tunsi sen. Olipa hänestä kuin +olisivat ne polttaneet häntä. Värisipä hänen ruumiinsa kun sairaan +jäähyväiset kaikuivat hänen korvissaan: "Hyvästi, Konrad! Valvo pienen +Kaarlen tulevaisuutta!" + +Kun Konrad tuli toiseen huoneesen, huokasi hän syvästi. Oli kuin olisi +suuri kuorma vyörynyt hänen sydämeltään. + +"Suokoon Jumala, että vihanne viimeisetkin tähteet olisivat +kuoleuneet!" sanoi provasti Wern hiljaan. + +Konrad et vastannut mitään. Hänen silmänsä olivat käännetyt pieneen +vuoteesen, missä pikkuinen kaksi-vuotinen poika nukkui. Pieni Kaarle ei +tietänyt lapsuutensa viattomuudessa aavistaa mitä hän juuri nyt oli +kadottamaisillaan. Hän nukkui lapsen rauhallista, makeaa unta. +Provastikin huomasi hänen: "Pieni raukka! Niin nuori ja kohta aivan +orpo maailmassa!" sanoi hän hiljaan. + +Konrad, joka muutama silmänräpäys oli nukkuvaa katsonut, läksi +kiiruusti. Provasti, kun näki hänen menneeksi, lausui itselleen: + +"Jumala tietää...!" + +Mitä hän ajatteli, kun hän nämä sanat lausui, sitä ei hän ilmoittanut. +Hän siunasi pientä nukkuvaa. + + + +III. + +Rikos. + + +Kun herra Kornman tuli kotiinsa, oli jo yötä kotvan kulunut. Kynttilä +paloi hänen kamarissaan ja keski-ikäinen nainen istui sen valossa, +sukkaa kutoen. Tämä nainen oli varsin uninen; monesti oli hän +säikähdyksellä herännyt unelmistaan. Kun hän vihdoin kuuli ovea +avattavan ja näki Konradin astuvan sisään, huokasi hän: "Jumalan +kiitos!" + +Konrad iski häneen epäilevän silmäilyn. "Onko kukaan käynyt minua +tapaamassa?" kysyi hän synkällä äänellä. + +"On, käsipuolinen merimies on teitä jo kauan odottanut". + +"Ei kukaan muu!" + +"Ei!" + +"Käske hänen tulla puheelleni!" + +Nainen meni ja Konrad kulki pitkillä askeleilla edestakaisin +kamarissaan. Hänen pienistä silmistään välkkyi nyt lujuus semmoinen, +joka ei tiedä muuta kuin maaliansa. Hän seisahtui aina väliin +silmänräpäykseksi ja tirkisteli näillä kummallisen rohkeilla +silmillään erästä pientä lipasta, joka oli työnnetty kamarin +pituu-seinän vieressä olevan sohvan ja syrjä-seinän väliin. Mutta tämä +seisahtuminen oli niin pikainen, ja Konrad alkoi taasen niin kiiruusti +kulkuansa, että tuskin olisi huomattukaan hänellä tässä pienessä +lippaassa olevan jotakin, jota hän mietti. Vihdoin aukeni ovi ja +unisena astui Jolsan Matti huoneesen. + +"Sinä olet minua kauan odottanut" -- sanoi Konrad. "Oletko vielä sama +mies kuin ennen?" + +"Melkeinpä, luulisin ainakin", vastasi tullut ja nauraa irvisteli +rumasti. + +"Vaikka olisikin kysymys asioista, jotka tavallisesti saavat +hellätunteisia vapisemaan?" + +"Vaikka! Mutta puhukaa suunne puhtaaksi, siitä saanen tietää, mitä +tahdotte ehdoitella. Talvi on tulossa eikä Jolsan saarella eletä, ellei +ole millä elää". + +"Ole siitä huoleti..." Ja Konrad meni muutamia askeleita Mattia +lähemmäksi, katsoa tuijotti häntä terävästi silmiin ja kysyi kovalla +äänellä: "Vaivaisiko salamurha raskaasti miehen omaatuntoa?" + +"Salamurha!... Herra kapteeni, mitä toki mietitte?" + +"Temmata pois tieltä velipuoleni pojan, joka kieltää minulta Rytilän +maan". + +"Se on, sanon ma, suora puhe ja siihen vastaan minä suoraan: en rupee +semmoisiin... Mutta", lisäsi hän vähän ajan kuluttua -- "mitäs +antaisitte?" + +"500 helisevää kolikkoa on palkkasi". + +"Entäs veljenne...?" + +"Hän sairastaa, niinkuin tiedät, keuhko-tautia; minä olen vasta käynyt +häntä katsomassa. Hänestä tekee kuolema lopun ilman meidän avuttamme". + +Jolsan Matti ei vastannut mitään tähän, hän vaan siinä seisoa +töllisteli... Konrad alkoi taasen kulkuansa. Hän tunsi miehen, jolle +oli ehdoituksen tehnyt; hän tiesi, että kytevä säkene, kun se saa palaa +omia aikojansa, vihdoin sytyttää ilmi-tulen. + +Hän ei tässä pettynytkään. "500 kolikkoa! Milloin saan minä ne, +jos --?" + +"Niin pian kuin poika on kadonnut". + +Taasen kului kotvan aikaa, jona ei kumpikaan puhunut. + +"Mutta jos joudun kiini, niin koskee se päätäni", lausui Matti vihdoin. + +"Se on sinun oma asiasi; juuri vaaran tähden on palkkasi niin suuri". + +"Ja te saatte vaivatta, vaaratta Rytilän kartanon..." + +Herra Konrad ei ollut kuulevinansa tätä lausetta. Hän silmäili kelloa. +"Sano ajatuksesi, päätöksesi pian; aika on tärkeä". + +"Kuinka pian poika olisi...?" + +"Ennen huomis-auringon laskua. Ja jos sukkelasti ja hyvästi asiasi +teet, saat siitä erittäin 50 ruplaa". + +"Ennen huomis-auringon laskua..." mutisi Matti ajattelevasti, ikäänkuin +olisi kysymys ollut varsin tavallisesta, vähäpätöisestä asiasta. +"Aurora laiva tulee varmaankin kotiin näinä päivinä, silloin on aina +vähin minunkin ansaittava saarella. Mutta 550 ruplaa! Tosin on patroni, +veljenne, ollut minulle varsin hyvä, mutta 550 ruplaa -- -- Herra +kapteini, minä suostun kauppaan, mutta en ennen kuin on patroni +kuollut". + +"Ennen huomis-auringon laskua. Nyt on maanantai-aamu, siis ennen +tiistain, huomis-päivän iltaa olen minä Rytilän herra, jos sinun on +mieli saada palkkasi". + +"Perhana! herra kapteeni, te panette minut lujalle. Toinen oli laita +Espaniassa, siellä ei muuta kuin olkoon menneeksi... Mutta tämä, joka +nyt on tiellänne, on lapsi vielä. Hyi! ilettää!" + +"Ei pitkiä puheita nyt enää. Mitä vaadin, sen tiedät; palkkasi saat +tästä", -- ja kapteeni avasi arkun, jossa Matti näki runsaasti hopeaa. +-- "Nyt mene, ja jos keskiviikko-aamuna todistat, että työ on tehty, +niin ovat rahat omasi". + +Matti tunsi arvattavasti ennaltaan kapteenin, sillä hän ei enää sanonut +mitään. Hän silmäsi kumminkin, ennenkuin lähti, arkkua. -- -- Yö oli +kolkko ja pimeä. Kylmä tuuli puhalsi ja synkistä pilvistä oli vettä +ruvennut pisaroimaan. Herra Konrad ei ajatellut aikaa. Hän yhä jatkoi +kulkuaan ja viserteli hiljaan, niinkuin hänen tapansa oli, kun joku +miete veti hänen huomionsa. + +"Seuraus olkoon, mitä tahansa" -- mutisi hän... "Jos poika katoo +tietämättömiin, ei voi kukaan, ei edes provasti Wern, minussa aavistaa +hänen kadottajaansa; mutta jos hän huomataan murhatuksi?... No, se, +joka elää, näkee". Ja kapteeni meni hiljaan lähimmäiseen huoneesen, +mihin nainen, jonka vasta näimme, oli vetäinnyt. Mutta kapteeni tuli +kohta takaisin ja mutisi itselleen; "hän nukkuu toki; kummapa, etten +voi tottua varovaisuuteen; maallakin luulen olevani laivassani". + +Tällä välin oli Matti kulkenut ulos sateesen. Veneensä vieressä seisoi +hän mietiskellen olisiko lähteminen saarelle vai jääminen mannermaalle. + +Kolkko yö ei miestä pelättänyt; sade, joka vähitellen kasteli vanhaa +ruumista, ei häntä saanut vilustumaan; esitys, minkä hän vasta oli +kuullut, ei häntä hämmästyttänyt. Tämä esitys ajoi hänen ajatuksiansa +milloin minnekin, mutta aina palasivat ne kapteeni Konradin +rahalippaasen, ja usein kuului miehen huulilta nuo lumoavat sanat: "550 +ruplaa!" Mutta Matti ei siinä kumminkaan ollut taistelussa omantuntonsa +kanssa; omaatuntoa oli hänellä tosin kerran ollut; mutta sen ääni oli +jo aikoja takaperin vaiennut; se ei häntä enää missään estänyt. Ihmisiä +löytyy maan päällä tarpeeksi asti, jos toinen tahi toinen ennen +aikaansa kuoleekin -- oli hänellä tapa sanoa; mutta nyt oli kysymys +lapsesta, joka tuskin vielä oli eloon ehtinyt. Esitetty rikos siis +Mattia iletti, niinkuin hän vasta oli esittäjälle lausunut. Mutta +toiselta puolelta loistivat hopea-kolikot niin kauniilta. Kauan seisoi +Matti siinä kahden vaiheella. Useita kertoja oli hän syössyt veneensä +vesille, mutta jälleen taas vetänyt sitä maalle. Tämmöisessä pulassa ei +ollut Jolsan Matti koskaan ennen ollut. + +"Lempo tässä seisokoon!" mutisi hän vihdoin. "Pieni temppu vaan, ja +minä olen rikas mies, tahi ... jos jätän tempun tekemättä, jään +köyhäksi kuten ainakin. Ilettää tosin perhanasti, mutta ... narrihan +minä olisin, jos työntäisin pois tyköäni tuon suuren summan... Sitä en +tee, en lempo soikoon". -- Ja Matti työnsi vihdoinkin taasen veneensä +vesille ja alkoi soutaa kaiken voimansa takaa, jott'ei tuo päätös enää +pääsisi horjumaan. + +Matka Koivikolta Rytilään oli jotenkin pitkä maatse, mutta sitä vastoin +vettä kulkein hyvin lyhyt. Ulos mereen pistää kolme nientä; toisella, +äärimmäisellä näistä on Koivikon yksinäinen ja vähäinen talo, toisella, +vaikka toista Suomen virstaa rannalta, Rytilä; keskimäinen niemi on +osittain muokattu pelloksi, osittain niityksi. Matti kun myötätuulta +oli päässyt tämän keskimmäisen niemen päähän, lakkasi soutamasta ja +katseli ympärilleen. Jolsan saarta ei näkynyt; siitä hän toki ei ollut +millänsäkään; pimeässä ennenkin oli hän sinne osannut. Mutta Rytilän +hovin akkunoista hohti ryytimaan nyt jo lehdittömäin puitten välistä +valkea. Matti tuijotteli kauan sinnepäin ja lieneepä jotakin johtunut +hänen mieleensä, sillä hän, kun taasen tarttui airoihin, alkoi soutaa +vastatuulta Rytilää kohden, min jaksoi. + +Mitä olikin hänellä mielessä? + +Jos olisi joku häneltä tätä kysynyt, ei hän olisi siihen voinut +vastata, ja kumminkin eli hänessä, vaikka vielä himmeänä ajatuksena, +syy mintähden hän Rytilää kohden nyt souti. Tämä ajatus, aina kuta +lähemmäksi hän tuli, sai aineellisemman muodon, ja kun vihdoin vene +puski rantaan, puhkesi se sanoihin: "Silmäily ei haittaa", jonka ohessa +kummallinen valo lensi hänen silmästään, mikä, jos sen ken olisi +nähnyt, olisi sanonut: "Jahka sopisi nyt jo?" + +Matti oli siis päättänyt näkevin silmin tarttua siihen koukkuun, minkä +kapteeni Kornman oli hänelle syötiksi pannut. Palkka, tuo suuri +rahasumma, hehkui ukon mielessä. + +Hän katseli ympärilleen. Valo yhä hohti Rytilän hovista; hän katsoi +taivasta, huomatakseen min verran yötä oli kulunut, puolet matkaa +Koivistosta oli hänellä ollut myötätuulta; toisen puolen matkaa oli hän +vasta-tuulta melonut, ja siihen oli kulunut aikaa, -- sillä Matti oli, +niinkuin muistamme, käsipuoli. Tämä, joka esti hänet rupeemasta enää +varsinaiseksi merimieheksi, oli usein ennenkin, semminkin alussa, +tehnyt hänelle hänen kalastusretkillään häiriötä, mutta Matti oli +vähitellen oppinut toisen kätensä asemesta käyttämään milloin +jalkojansa, milloin hampaitansa, milloin mitäkin. + +Taivas oli yhäti pilvessä; ilma samallainen kuin Matin lähtiessä +Koivikosta. Hänen oli mahdotoin aavistaakaan, min verran yötä oli +kulunut. "Samapa se", mutisi hän, kun, vedettyänsä venettään rannalle, +alkoi hiljakseen kulkea käytävää Rytilän hoviin. + +Täällä oli asema melkein samallainen, kun kapteenia siinä nähdessämme. +Hovin isäntä, patroni Kaarle Kornman makasi kuumeellisessa unessa. +Paikalla, missä vasta Konrad oli istunut, istui nyt vanhan-puolinen +eukko. Hän ei ollut näitä palkattuja potilaan-hoitajia, jotka odottavat +kituvan kuolemaa ja omaa runsasta palkkaansa. Rytilän Eeva oli ollut jo +entisen patronin aikana kartanon emännöitsiä; hän oli keinutellut +sylissään pientä Kaarlea, jonka kuolinvuoteella hän nyt istui. Hän ei +nukkunut: hänen silmänsä olivat alati käännetyt nukkuvaan, eikä +vähinkään väre tämän kasvoissa jäänyt Eevalle näkymättä. Eevan silmissä +välkkyi siihen lisäksi aina tuon tuostakin kyynele, joka paremmin kuin +lujimmat vakuutukset sanoi, että sairas oli hänelle rakas. + +Että sairas unessansakin kärsi, sen sanoivat hänen kasvonsa, mitkä aina +väliin osoittivat tuskaa. Ei siis kumma, ettei hellä-sydämminen eukko +muistanut eikä huomannut mitään muuta kuin häntä, joka vuoteella +makasi. Jos hän olisi kääntänyt silmänsä akkunaan päin, olisi hän +nähnyt jotakin outoa. Mutta hän ei kääntänyt. Ja kun hän vihdoin nousi, +juuri kuin kello lähimmäisessä huoneessa löi 2, ja meni pöydän luo -- +jonka vieressä seisoen Konrad muutamia tunteja ennen oli järveltä +nähnyt Jolsan Matin -- ja lääkärin määräyksen mukaan kaasi lusikkaan +rohtoja, sairaalle annettavaksi, -- niin ei hän enää mitään nähnyt. Ja +vaikkapa hän vielä olisi nähnytkin mitä outoa ihan vasta oli ollut +nähtävänä, niin tuskinpa hän olisi omia silmiänsä uskonut; hän olisi, +taika-uskoinen kuin oli, luullut näkönsä aaveitten kuvaamaksi. + +Mutta mitä olisikin hän nähnyt? + +Eipä muuta mitään, kuin akkuna-pieluksen vieressä, akkunan alimaisella +reunalla, vähän miehen tukkaa, vähän miehen otsaa ja poskea, mutta +kokonaisen silmän. + +Se näkö oli ollut siinä nähtävä ainoastaan silmänräpäyksen -- +sitten oli se kadonnut. Mutta se, jonka silmä oli, oli nähnyt +silmänräpäyksessä, minkä tarvitsi. + +Eeva kun oli kaatanut rohtoja lusikkaan lähestyi hiljaan sairasta ja +tiputti varovasti, jottei hän häntä herättäisi, hänen suuhunsa lusikan +sisällön. + +Ovi lähimmäiseen kamariin oli vähän raollansa. Siinä kamarissa makasi, +niinkuin tiedämme, sairaan ainoa perillinen, nuori poikainen. Hän +nukkui lapsen viatonta unta. + +Samaan aikaan kun Eeva kaasi rohdot patronin suuhun, tirkisteli silmä +kamariin, missä pieni Kaarle, kuolevan ainoa lapsi, makasi. Se näkyi +tässä enemmän aikaa nyt, kuin vasta sairaan kamarin akkunassa. Mutta +se katosi kumminkin pian. + +Eeva istui taasen patronin vuoteen vieressä ja silmäili häntä +surullisesti. Hän näki selvästi, että patronilla oli viimeiset hetket +käsissä; hän mietti pitäisikö hänen lähettää provastille sana, jota +tämä, kun täytymyksestä lähti Rytilästä, oli vaatinut, vai pitäisikö +hänen antaa provasti nukkua. "Ehkä elää patroni vielä kun päivä +vaalenee". Mutta provastin käskyä muistaen, nousi hän vihdoin ja oli +juuri menemäisillään pienen Kaarlen kamariin, kun sairas avasi silmänsä +ja hiljaan lausui: "Minä näin hänen, minun rakastettuni. Hän kutsuu +minua". + +Sitten loi sairas silmänsä uskolliseen palkolliseen. "Vai istut sinä +täällä, Eeva! Kohta saat sinä nukkua, kohta. Sillä minä olen nähnyt +hänen ja minä saan pian yhdistyä hänen kanssansa. Mutta ... viimeiset, +tuoreimmat terveiset tahtoisin minä sanoa hänelle pieneltä Kaarlelta... +Mene ja tuo hän tänne". + +Juuri kun patroni avasi silmänsä ja alkoi puhumaan, oli toisesta +huonehesta kuulunut ikäänkuin olisi ovi porstuaan avattu, ja samassa +oli puoleksi tukahutettu uikutus sattunut Eevan korviin. Hän ei +kumminkaan tästä mitään pitänyt. Hän kuunteli rakkaan isäntänsä puhetta +loppuun saakka ja oli jo valmis astumaan pienen Kaarlen luo, kun hän +tunsi raollaan olevasta ovesta kylmän viiman. Luullen jonkun +palkollisista tulleen toiseen kamariin, suuttui eukko, ja täyttämään +isäntänsä tahtoa, mutta myöskin kovasti torumaan varomattomaa tulijaa, +kiiruhti hän ulos. + +Pienen Kaarlen kamarissa ei ollut ketään, jota hän olisi voinut torua; +mutta joku oli siellä käynyt, sillä ovi kylmään porstuaan oli heitetty +auki. Eeva kätki torat, antaaksensa ne vuokralla syylliselle sopivassa +tilaisuudessa. Hän veti kiiruusti oven porstuaan kiinni ja meni pientä +Kaarlea herättämään. + +Mutta Kaarlen pienessä vuoteessa ei ollut ketään. Sia, missä hän oli +maannut, oli vielä lämmin. + +Eukko seisoi siinä suu auki eikä tiennyt mitä ajatella. + +"Tuo tänne pikku Kaarle!" kuului sairaan ääni toisesta huoneesta. + +"Herra Jumala, missä on poika!" -- huudahti vihdoin eukko ja säntäsi +ulos. "Hän on ehkä kulkenut unissaan". + +Eeva oli unohtanut, ettei pieni Kaarle ensinkään olisi ylettynyt +avaamaan oven lukkoa. Hän oli, kun ulos juoksi, itse unohtanut töytätä +kiini oven, joka vei porstuaan. Ja kun hän tuon huutonsa päästi, ei hän +muistanut sairasta. Mutta kuolevainen kuuli huudon, ja se väristytti +häntä. + +"Kaarle, tuo Kaarle tänne!" huusi hän. + +"Kaarle, pieni Kaarle!" vastasi eukon huuto ulkoa. + +Mutta pieni Kaarle ei vastannut. + +Kenen silmä tirkisteli ensinnä sairasta, sitten pientä Kaarlea +akkunasta, arvaa lukija; mistä syystä pienoisen vuode oli tyhjä, kun +Eeva meni sen luo, ei myöskään ole lukialle salaisuus, mutta Eevan oli +mahdotointa ymmärtää, mihin poika oli kadonnut. Jos hän olisi tiennyt, +missä pieni Kaarle nyt oli, olisi hän rientänyt polkua merelle ja +polulla olisi hän tavannut Jolsan Matin ja tämän sylissä sen, jota hän +kaipasi. + +Mutta hän ei sitä tiennyt. + +Unen hörröksissä olevaa pientä kantoi Matti poveensa litistettynä; hän +riensi kiiruusti veneensä luo. Uusi ajatus, ajatus, joka sai +käsipuolisen pian iloiseksi, oli hänessä herännyt; ajatus: "minun ei +tarvitse vuodattaa pienosen verta". + +Tämä ajatus sai hänet yhä enemmän kiiruiseksi. Pian oli hän veneensä +luona, eikä aikaakaan ennenkuin ihmisvaras uhrinensa oli ehtinyt Jolsan +saarelle. + +Eipä paljon puuttunut, ettei Jolsan Matti olisi kiittänyt Jumalaa +siitä, ettei tarvinnut ruveta salamurhaajaksi. + +Leenan vuoteesen heitti Matti pojan, joka siinä itki kunnes nukkui; +sitten kantoi hän humalapäisen eukkonsa sisään ja asetti hänet +makaamaan lapsen viereen. + + * * * * * + +Kun aurinko nousi ja Jolsan saarella vielä kaikki nukkuivat, oli asema +ihan toisellainen Rytilässä. Patroni Kaarle Kornman oli kuollut, +saamatta viedä terveisiä ainoiselta lapseltaan rakastetulle +puolisollensa. + +Mihin pienonen oli kadonnut, ei voinut kukaan ymmärtää. Hänen +vaatteensa, mitkä Eeva illalla oli asettanut tuolille vuoteen viereen, +olivat myöskin poikessa; ei missään näkynyt mitään, joka olisi sanonut +hakijoille suuntaa, mistä Rytilän uusi patroni oli haettava. + +Me tiedämme missä hän oli -- poika parka! Taimi, joka oli istutettu +hyvään maahan, oli siitä väkivaltaisesti revitty ylös ja heitetty +rikkaruohona tietämättömiin. Taimi juurtui siellä uudestaan, mutta +mitkä hedelmät on se kantava? + + + + +IV. + +Varpuset. + + +Me puhuimme tämän kertomuksen alussa muutamia sanoja Suomen merimiehistä +yleensä. Me sanoimme, että useimmat heistä ovat rehellisiä, ja pian +lapsellisiakin olentoja, joiden sydämet ovat vapaat kaikista +rikoksista; mutta me lisäsimme: ei ruista, missä ei rikkaa. + +Erään tämmöisen rikkakasvin Suomen merimiesten seassa olemme me +nähneet. Mutta monta semmoista ei toki löydy. Totta on että merimiehet +näkyvät meille raa'oilta, että me hämmästymme heitä, jos tapaamme heitä +esimerkiksi kapakoissa. Ken siellä kuulee heidän puhettansa pullon +ääressä, saa usein aihetta kauhistukseen. Mutta kumminkin ovat useimmat +ne seikat, jotka tätä kauhistusta herättävät, vaan pintapuoliset. +Julmia sanoja me kuulemme, ja arvaamme niitä, joista nämä julmat sanat +lähtevät, julmiksi miehiksi -- mutta useimmasti erehdymme tuomiossamme. +Julmalla sanalla ei ole juurta sanojan sydämessä. Ulkonainen tapa on +raaka, on koleisen kiven pinnan kaltainen. Mutta koleisen kiven sisässä +voi väliin puhdasta kultaa löytyä. Niinpä usein merimiehissäkin. Heidän +suunsa on usein täynnä törkeyttä, mutta suuta syvemmälle ei tämä +törkeys ole päässyt laskeumaan. Rinnassa asuu miehuus, miehuudessa +useinkin lapsellinen viattomuus. Kova työ on kouluuttanut heitä; kova +työ saa aikaan kovia tapoja; työt ja tavat muodostavat miehen. Mutta +näissä töissä, näissä tavoissa ei löydy mitään, joka saastuttaisi +sydäntä. Ja senpä tähden asuukin usein merimiehen kovan kuoren sisässä +sydän, jossa lapsellinen viehkeys ja hellämielisyys vallitsee, -- +vaikka pinta on karskea kuin pohjoisen pakkanen. + +Kullakin ihmisellä on eri luonteensa. Toiseen koskee kipeästi mitä +toinen ei tunne ensinkään. Toinen muistaa kuolinpäiväänsä saakka +loukkaavan sanan; toinen ei loukkaavasta sanasta loukkau ensinkään. +Toisessa elää koston-himo, joka pimittää hänen elämänsä ilon, toisessa +leimuaa tämä himo salahmana tuleen, mutta katoo ja sammuu niin nopeasti +kuin salahma; toisessa vielä ei saa mikään koston himoa syntymään. + +Lujimmissa luonteissa elää muisto kärsitystä vääryydestä unohtamatta. +Lujaluonteinen voi tosin hillitä itseänsä, jottei katkera muisto +muodostu kostonpyynnöksi; mutta itse muistoa ei hän voi tukehuttaa. Se +kalvaa niinkuin ruumiinmato häntä yhä, sitä katkerammasti kuta +syvemmälle hänen sydämeensä kärsitty vääryys koski. Omituista onkin +nähdä hellän, rakastettavan, jota olemme oppineet kunnioittamaan rauhan +sanansaattajana, äkkiä muuttuvan, kun hän muistaa jotakin, joka, jopa +aikoja takaperin, haavoitti hänen sydäntänsä. Mepä hämmästymme niinkuin +se, joka kaunista tarua lukiessaan, käännettyä kirjassa lehden, lukee +jotakin, jota hän ei olisi voinut aavistaa. Niinpä on ihmissydänkin +kirja, jossa löytyy monta lehteä. Aika kirjoittaa niihin; niiden +täydellistä lukiaa kumminkaan ei löydy maan päällä. Mutta jo niistä +muutamista riveistä, mitkä me ihmiset voimme saada selville, saamme me +aiheita hämmästykseen. + +Eräänä syksy-aamuna oli rivi, jommoista ei olisi kukaan voinut uskoa +löytyvän kirjoitettuna Lauri Varpusen sydämen kirjassa, luettava +suurilla kirjaimilla; nämä oikeen loistivat ikäänkuin isonnus-lasien +takaa; mutta isonnus-lasit olivat Lauri Varpusen suuret silmät. +Vastikään, kun nyt esillä oleva lehti sydämenkirjassa vielä piilousi +toisten lehtien takana, välttyivät näitten isonnus-lasien tuolta puolen +sanat: _viattomuus, rakkaus, ystävällisyys, hiljamielisyys, +rehellisyys, uutteruus, miehuus_. Mutta kun lehti käännettiin, +luettiinpa toiselta sivulta: _viha kuolemaan saakka, kostonpyyntö +ijankaikkisuuden rajoja ulommalle_. + +Lauri Varpunen oli pienen tilan omistaja, joka asui lähellä K----n +kaupunkia. Hänkin oli nuorena ollut merimies. Mutta merimieheksi, joksi +hän oli ruvennut syystä, ettei hänen kodissansa häntä tarvittu. Siellä +kun oli neljä häntä vanhempaa veljestä työtä tekemässä -- merimieheksi +ei hän kelvannut; siihen oli hänen luonteensa liian tulinen. Hänen +ensimmäinen ja ainoa meriretkensä oli kestänyt kaksi vuotta; maailmaa +oli hän saanut nähdä, mutta vielä enemmän oli hän saanut tuta +laivakuria, milloin syystä, milloin syyttömästi. Kun hän kahden vuoden +kuluttua jälleen pääsi kotiinsa, vannoi hän ei sinä ilmoisna ikänä enää +menevänsä merelle, ja sen valansa oli hän pitänyt. Mutta iloinen poika, +joka merelle oli lähtenyt, toi sieltä maalle muassansa muiston, joka +alati pysyi hänen mielessänsä niin elävänä kuin hetkenä, jona se oli +alkunsa saanut. Lauri oli syytetty varkaudesta ja siitä saanut varkaan +rangaistuksen, vaikka hän oli syytön. Varas oli hänen syyttäjänsä, +tuomari oli hänen oma kapteeninsa, joka -- siitä oli Lauri vakuutettu +-- tiesi hänen viattomuutensa. Tämä käytös Lauria kohtaan piirtyi hänen +sydämeensä kirjaimilla, mitkä liian syvälle painuivat, jotta aika olisi +voinut ne kuluttaa pois. Muisto tästä sai Laurin elämän pimeäksi, ja +samalla kun hän huomasi, että häntä hänen veljensä ja entiset toverinsa +ylönkatsoivat, samalla lujeni kallion kovaksi hänen sydämessään viha +hänen syyttäjäänsä ja hänen tuomariansa vastaan. + +Hänen syyttäjänsä oli Jolsan Matti. + +Hänen tuomarinsa ja kurittajansa kapteeni Konrad Kornman. + +Toistakymmentä vuotta oli kulunut siitä päivästä, jona tämä tapahtui; +Lauri Varpunen oli tämän ajan kuluessa voittanut jälleen yleisen +luottamuksen ja arvon; puhe hänen rikoksestaan ja rangaistuksestaan oli +hiljennyt; sitä ei muistanut enää kukaan muu kuin yksi ainoa. + +Ja tämä ainoa oli Lauri itse. + +Hän oli niinkuin jo sanoimme ahkera, siivo ja hyvän-sävyinen mies, joka +ei kenellekään vähintäkään pahaa suonut, joka aina piti viattoman +puolta. Mutta jos joku hänen seurassaan sattui mainitsemaan Jolsan +Matin tahi kapteeni Kornman'in nimeä, niin silloinpa joutui Matti +vimmaan, joka ei rajoja tiennyt. Tämän omituisuuden Laurissa oli hänen +vaimonsa ja naapurinsa pian huomanneet, ja senpä tähden ei Jolsan +Matista eikä kapteenista eikä myöskään Laurin meriretkestä mitään +puhuttu. Josko he ensimmäisinä vuosina muistivatkin tätä, unohtivat he +sen vihdoin kokonaan. + +Lauri eli nyt pienellä torpantilalla, tavallansa onnellisena vielä, +nuoren vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa, joita hän hellästi rakasti. +Peltola oli torpan nimi, mutta siksi sitä harvoin kuultiin mainittavan. +Sen tavallinen nimi oli Varpula ja sen asukkaat kutsuttiin kylän kesken +Varpusiksi. + +Peltolan eli Varpulan torpassa olivat kesätyöt loppuneet. Lauri ja +Anna, hänen vaimonsa, olivat riihtä puimassa. Riihtä omaa ei heillä +toki ollut; semmoisen olivat he saaneet lainata Mattilan isännältä, +joka omisti maan, millä Lauri torpparina asui. He olivat ani-aikuisesta +aamulla olleet kovassa työssä, kun eineen aikana moniaat työläiset +kokoontuivat riihen ovelle kummia kertomaan. Mutta eipä siinä sen +kummempaa kerrottu kuin mitä lukia jo tietää, puhuttiin näet Rytilän +patronin kuolemasta ja pienen perillisen katoomisesta, ja tästä +viimeksi mainitusta tapauksesta aprikoitiin jos mitä. Niinkuin ainakin +nähtiin siinä noitumista, ja miten se noituminen oli poistettava, +siitäpä nyt neuvoa hierottiin. Eräs kielekäs eukko tiesi sanoa, että +pitäisi kadonnutta soitettaman, niin hän kohta tulisi näkyviin. Niinhän +oli Jussilan Kyllikki ja Variksilan Muurikki löytynyt; kaksi viikkoa +olivat ne olleet tietämättömissä, mutta niin pian kuin erään tietäjän +neuvosta kirkonkelloa oli soitettu, seisoivat Kyllikki ja Muurikki +kaikkein kummaksi kotivainiolla, missä surullisesti ja nälkäisinä +ammoivat. Olipa sekin ihmeellistä, että kaksi suurta kiveä, jotka +vainiolle ilmausivat kun lehmät katosivat, kohta katosi kun +kirkonkellon ääni oli kolmasti kuulunut; mutta ihan samassa olivatkin +lehmät vainiolla nähtävät. Lehmät olivat tietysti olleet noidutut ja +samaten oli nyt nuoren patronin laita. Jos ei matka Rytilän hoviin +olisi niin pitkä -- koko viisi peninkulmaa -- niin tekisipä eukon mieli +kulkea sinne antamaan neuvoansa ja samalla voittamaan tuo suuri +palkinto, minkä kapteeni Konrad Kornman oli lapsen löytäjälle luvannut. + +Näin höpisi eukko ja olisi ehkä kauankin vielä saanut höpistä. Väki +seisoi kuunnellen ja uskoi vahvasti mitä eukko puhui. Mutta kun eukko +sattui mainitsemaan kapteenin nimen, niin keskeyttipä häntä Lauri +äkkiä. + +"Mene sinä Rytilään, kyllä sinä palkintoa saat" -- ilveili hän. + +"Eilen kuulutettiin kirkossa, että se, joka pojan löytää tahi hänestä +tietoa voi antaa, saa 50 ruplaa" -- vastasi eukko -- "sen on kapteeni +luvannut". + +"Hän on luvannut sinulle 50 selkään". + +"Sulle hän ne säästää, Lauri", ärjäsi eukko suutuksissaan. + +Eipä muuta tarvittu. Lauriin, jonka veri oli ruvennut kuohumaan, kun +kuuli kapteenin nimeä mainittavan, koski eukon muistutus menneistä +ajoista kipeästi. Hänen kasvonsa, jotka olivat harmaat riihen tomusta, +vaalenivat. Vaaleus tosin ei näkynyt, mutta tuli, joka leimusi hänen +silmistään, näkyi, ja turhaan koetti Anna lepyttää häntä. + +"Korjaa sorkkasi täältä", huusi Lauri kielekkäälle eukolle vihasta +vapisemalla äänellä, "tahi, Jumal auta, en tiedä mitä teen". + +"Mattilan on maa ja riihi!" arveli eukko itsepäisesti. + +Lauri seisoi kotvan aikaa sanaa sanomatta. Sitten rupesi hän työhön +niin kiivaasti kuin olisi hän hengen hädässä ollut; jyvät pirisivät, +akanat pölysivät hänen päänsä ympäri ja olet menivät mäsäksi hänen +iskuistaan. Hän koetti täten saada kuohuvaa vihaansa sammutetuksi. Anna +autti häntä. + +Riihen ovelle kokoontunut joukko seisoi kotvan aikaa katsellen Laurin +ja Annan työtä; vihdoin kyllästyivät he tähän ja lähtivät. He olivat +närkästyneet eukkoon; jos olisi Lauri ja Anna vähäksikään aikaa +herenneet työstään, olisivat he kuulleet miten joukko puolusti entistä +merimiestä. + +Tuskin huomasi Lauri olevansa kahden pikku vaimonsa kanssa, ennenkuin +hän heittäysi pitkäkseen mäsäksi survotuille olille. Syvä huokaus +puhkesi hänen rinnastaan, hänen huulensa värisivät ja hänen nyrkkinsä +olivat kovasti puristetut. + +"Jumala armahda minua!" huokasi hän. + +Olipa omituista nähdä suomalaisen talonpojan tuollaisessa tilassa. +Viha, ääretön viha raivosi hänen sisässään; hän koki kaikin voimin +saada se tukehutetuksi -- mutta hän ei sitä voinut. + +Hän hypähti äkkiä ylös. Hän mumisi jotakin, jota ei Anna, joka +hämmästyksellä häntä katseli, voinut kuulla, ja läksi kiiruhusti +riihestä. + +Oli, niinkuin jo sanoimme, eineen aika. Lauri ja Anna olivat aina ennen +ehtineet eineeksi päästä riihestä, jonkatähden ei heillä evästä ollut +mukanansa. Nyt oli viimeinen lottia puitavana; tunnin kuluttua olisi se +ollut puitu ja jyvät viskattu ja puhdistettu; mutta nyt keskeytyi työ. +Anna kun näki miehensä, joka ei hänen kysymyksiinsä mitään vastannut, +kulkevan kotiin päin, seurasi häntä. + +Lauri kulki sanaa sanomatta kiiruusti kotiinsa. Kun hän sinne tuli, +heittäysi hän vuoteelle, tomuisena, nokisena kuin hän oli, ja puristi +kovasti käsiänsä rintaansa vastaan, ikäänkuin olisi hän pelännyt +sydämen puhkeevan. Hän kärsi siinä äärettömästi, kärsi vielä enemmän +kuin päivänä, jolloin hän oli varkaudesta rangaistu. + +Anna tiesi, ettei häneen tälläisinä hetkinä mikään vaikuttanut. Hän +pani einettä pöydälle ja odotti Laurin asettumista. Lapset olivat +kaikki ulkona. Vanhin tyttö Loviisa kantoi nuorinta puolivuotista +sisartaan. + +Silloin astui vanha kerjäläis-akka Peltolan torppaan, pieni lapsukainen +sylissä. Ryysyihin oli ämmä, ryysyihin lapsi puettu, ja päänsä ympäri +oli eukko monin kerroin käärinyt vanhan vuodepeitteen, jotta hänen +kurjuutensa vielä enemmän pisti esiin. + +Hän pyysi suruisella äänellä ruokaa, sanoi kulkeneensa pitkät matkat +etelästä, sanoi vielä saavansa kulkea pitkät matkat, ennenkuin ehtisi +miesvainajansa veljen luo; hän kertoi kielekkäästi pieniä uutisia, aina +tuon tuostakin valittaen nälkäänsä ja kurjuuttansa. + +Annan kävi eukkoa, mutta etenni lasta sääliksi. Pienen poikaisen kasvot +olivat aivan ruvessa, jottei niissä muuta eheää ja tervettä paikkaa +nähty kuin huulet ja silmät. Siihen lisäksi näkyi lapsi kituvan jotakin +sisällistä tautia, sillä hän ei jaksanut tuskaansa itkeä, ainoastaan +hiljaisesti uikutella. + +"Käykää tänne muori syömään", sanoi helläsydämminen Anna. "Jahka +Loviisa tulee sisään, annetaan pienoiselle velliä". + +Eukkoa ei kahdesti tarvittu käskeä. Hän pani, lupaa siihen kysymättä, +lapsensa Annan nuorimman lapsen kätkyeesen, missä väsynyt pieni +vähitellen lakkasi vaikeroimasta ja vaipui uneen. + +Tämä tapaus oli saanut Laurin ajatukset hajoomaan. Hänen kuohuva +verensä rupesi vähitellen asettumaan ja kotvan ajan kuluttua kelpasi +hänelle leipä, piimä ja silakka, mitkä Anna eli pannut eineeksi +pöydälle. + +"Mikäs on vieraan nimi?' kysyi hän, kun eukko oli syönyt ja kiittänyt +ruoasta. + +"Ompahan vaan Katrina Tanhuansuu, Aapeli Tanhuansuun leski" -- vastasi +eukko. + +Ei siinä sitten paljon enempää puhuttu. Lauri muisti nyt, että hänellä +oli riihi vielä kesken. Hän meni sinne, mutta Anna jäi nyt kotiin +kehräämään. + +Iltapuolen päivää, jolloin rupinen lapsi, joka nyt makasi penkillä, +jälleen oli uneen vaipunut, läksi vieras ulos, sanoen käyvänsä taloissa +pyytämässä vähän evästä matkalle. Loviisa lupasi syöttää pientä +Heikkiä, jos tämä heräisi. Lauri oli mennyt saunaan ja Anna vaavutteli +pientä lastaan uneen. + +Iltaa kului. Pieni Heikki oli syötetty ja jälleen nukkunut; Lauri oli +jo aikaa tullut saunasta ja laskeunut vuoteeseen; torpan katossa paloi +valkea, jonka valossa Anna ja Loviisa kehräsivät. Ämmää ei kuulunut +palaavaksi. + +Iltaa kului yhä enemmän. Perhe oli jo illallisen syönyt; pieni vieras +oli asetettu makaamaan uunin päälle, siellä olisi muka lämpimämpi; +valkea talossa oli sammutettu; Anna, Lauri ja Loviisa rupesivat jo +maata. + +Eukkoa ei kuulunut. + +Torpan väki tuota ihmetteli, mutta eipä tuosta sen enempää puhuttu kun +oli Anna lausunut: "Arvattavasti oli eukko väsynyt, josta syystä on +jäänyt Mattilaan yöksi. Huomenna ennen päivän nousua on hän taasen +täällä". + +Kaikki torpassa nukkuivat sitten yönsä rauhassa, paitsi Loviisa, jonka +aina väliin oli täytynyt hyräillä eukon pienelle pojalle, saadaksensa +häntä leppymään. Aamu koitti, koko perhe oli herännyt; isäntä ja emäntä +oli jo jalkeilla. Kummaa: eukkoa ei näkynyt. + +"Olisiko hän kääntynyt kipeeksi?" arveli Anna. + +"Se on mahdollista; muuten kai olisi hän jo palannut lapsensa luo", +vastasi Lauri. + +Päivää kului. Mattilassa oli eukkoa kysytty; muistakin naapureista oli +häntä etsitty, mutta häntä ei ollut kukaan nähnyt, Sepä toisista varsin +outoa. Naapurit riensivät Varpusten luo katsomaan poikaparkaa. Kaikki +surkuttelivat häntä. "Ei hänelle ole monta päivää jälellä", arvelivat +he. Ja sen ohessa arveltiin pojan äidistä kaikenmoista. Uskalsipa tuo +ämmä, joka eilen riiteli Laurin kanssa, puhua jotakin noitumisesta, +tietäjissä käymisestä ja muuta semmoista, ja väki olisi ollut varsin +taipuvainen suostumaan eukon tuumiin, elleivät Lauri ja Anna olisi +panneet jäykästi vastaan, ja vakuuttaneet, että kadonnut ämmä eilen oli +siunannut ruokaa niinkuin kristityt ihmiset ainakin. + +"Mutta mihin hiiteen olisi ämmä joutunut?" kysyi Mattilan isäntä. + +"Siitäpä juuri nyt on kysymys, ja minä sanon, sanokoot muut mitä +tahansa, että eukko, joka lapsensa tänne jätti, on kun onkin noita". -- +lörpötti kielekäs ämmä. + +"Mutta entäs on eukko tiellä kylään kuollut johonkin ojaan?" arveli +Loviisa. -- "Niinpä kävi viime talvena kauppa-Eskon". + +Ukot tuota mietettä kuullessaan, kynseivät päätään ja arvelivat, että +olisi se semmoinenkin tapaus saattanut tapahtua. + +Mitäpäs siitä! Loviisan arvelu näkyi aina, miten mietittiin, +todenmukaisemmalle ja vihdoin päätettiin lähteä kadonnutta hakemaan, +"sillä eihän eukko ole voinut maan päältä kadota". + +Kielekäs ämmä ei puhunut enää mitään; hän vaan pudisti päätänsä, +ikäänkuin arvellen: "hakekaa vaan, mutta ette niin mitään löydä". + +Ja siinä oli ämmä ihan oikeassa. Kadonnutta haettiin päivä, toinen, +mutta häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Vihdoin viimein arvasi Lauri +totuuden, kun oli kolme päivää haettu. "Turhaan haemme; minä pelkään, +että eukko on karannut päästäksensä lapsestaan vapaaksi", arveli hän. + +Tämä lause vaikutti kummia väessä. He olivat tässä tapauksessa nähneet +jotakin ihmeellistä; he olivat odottaneet saavansa nähdä eukon +kuolleena tahi murhattuna ja nyt -- olisiko hän vaan ollutkin +pahanjuoninen kerjäläinen, jolle lapsensa elättäminen tuli tukalaksi? +He lakkasivat kohta hakemasta ja menivät kiroten kotiin. + +Mutta Varpuset olivat lisääntyneet yhdellä hengellä. + + + + +V. + +Rytilä saa uuden isännän. + + +Ymmärrettävä on, että nuoren Kaarle Kornmanin äkkinäinen katoominen +herätti mitä suurinta huomiota. Jo samana yönä, kun se tapahtui, +laitettiin siitä tieto Rytilästä sekä pappilaan että Koivikkoon +kapteenin luo, ja molemmat sekä kapteeni että provasti hämmästyivät +kertojan uutisista: "patroni on kuollut; nuori patroni on kadonnut". +Molemmat kiiruhtivat kohta Rytilään, mistä joitakuita tunteja ennen +olivat lähteneet; molemmat tapasivat jälleen toisensa nuoren Kaarlen +kamarissa, missä vanha Eeva väännellen käsiänsä tuli heitä vastaan. + +"Herra kapteeni Kornman, missä on veljenne poika?" oli provastin +ensimmäinen kysymys ja sitä seurasi silmäily, joka tunkeusi, tahi +ainakin tahtoi tunkeutua kapteenin sydämmen pohjaan. + +"Siihen kysymykseen voitte te paremmin vastata kuin minä; missä on +holhottavanne? Te lähditte täältä myöhemmin kuin minä". + +Provasti heitti häneen ylönkatseellisen silmäilyksen; hän oli +vakuutettu siitä, että rikos tässä oli tehty, hän myöskin varmaan +tiesi, kuka rikoksen oli tehnyt; mutta rikoksen laatua hän ei +uskaltanut ajatellakaan. + +"Te tiedätte missä poika on" -- sanoi hän kovasti. "Olkaa varma siitä, +että tällainen rikos, vaikka se kuin salaisesti olisikin tehty, tulee +ilmi". + +"Te olette joko hullu tahi kulette ja puhutte unissanne, provasti. +Poika jäi nukkumaan, kun minä läksin; sen te itse tiedätte yhtä hyvästi +kuin minä. Mutta tässä seisominen ei tuo poikaa takasin. Päivä on jo +nousemaisillaan, siis kadonnutta etsimään kaikki". + +"Näön vuoksi" -- mumisi provasti. + +"Provasti, teidän sananne ovat loukanneet minun", vastasi kapteeni +närkästyneenä; "jos teillä vähänkään kunniantuntoa on, niin ymmärrätte +sen. Te luulette, että se viha, mikä minussa muinoin vallitsi +velipuoltani vastaan, on hänen kuolemallaan muuttanut hänen viattomaan +poikaansa. Ja kumminkin olitte te vasta ikään todistajana minun ja +veljeni sovintoon. Provasti, minä annan teille anteeksi teidän +loukkaavat puheenne ja vakuutan, sillä minä kunnioitan teitä, jolla oli +veli vainajani luottamus, että minä antasin 10 ikävuosistani, jos nyt +poika astuisi elävänä sisään". + +Kapteeni oli puhunut, niinkuin se puhuu, joka on vääryydellä syytetty. +Provasti loi silmänsä häneen, kapteeni kesti tämän silmäilyn. + +Mutta ennenkuin provasti ennätti mitään sanoa, kuului hirmuinen kolina +huoneesta, jossa kuollut makasi. Kapteeni vaaleni, mutta provastiin +lensi ajatus: "ehkä on poika siellä". -- Ja kiiruhusti astui hän +vainajan kamariin. + +Turhaan etsi hän siellä pienoista; tämä ei ollut huonehessa. Suuri +seinätaulu, kuolleen patronin puolisovainaan kuva, oli pudonnut +seinästä kuolleen rinnalle; siitä kolina. + +Kapteeni seisoi vaaleana ovella. Kun hän huomasi syyn kolinaan, huokasi +hän syvään. Provasti nosti pois taulun ja lausui: + +"He näkevät mitä täällä tapahtuu!" + +"Uskotteko sitä?" -- mumisi kapteeni ja vetäysi kiiruhusti toiseen +huoneesen. Siellä, mihin nyt muutamia talon miehistä oli kokoontunut, +tointui hän vähitellen. Hän pyyhki kylmän hien otsaltaan ja voitti +väkisin tykkivää sydäntänsä. + +Provasti avasi oven ihan auki. "Täällä lepää nyt hyvän isäntänne +kylmennyt ruumis", sanoi hän väen kuullen; "hänen poikansa on kadonnut. +Minä, kapteeni ja vanha Eeva olimme viimeksi täällä iltapuoleen yötä; +joku meistä on syypää pojan katoomiseen ja -- -- tietää missä hän +on ----" oli provasti aikeessa sanoa, mutta hän hillitsi puheensa ja +sanansa kuuluivat: "ja minä vannon, etten ole syypää siihen; ettei syy +ole Eevan. Sen me näemme, siis voiko kapteeni..." + +Mitä provastilla oli mielessä sanoa, sen ymmärsi kapteeni. Hän oli +taika-uskoinen, ja provastin melkein varmuudeksi muuttuneen luulon +kapteenin syyllisyydestä saanee lukea syyksi omituiseen, kovaan +keinoon, jolla hän tahtoi kapteenia kukistaa. Eikä olekaan varmaa, +miten olisi käynyt -- sillä provasti tunsi hyvin kapteenin +taika-uskoisuuden ja oli tiennyt juuri sen hellimpään paikkaan koskea +-- ellei ihan samassa Eeva olisi keskeyttänyt hänen sanojansa ja +heittäytyen ruumiin päälle huutanut: + +"Minä, minä olen syyllinen, minä yksin; minä en katsonut poikaa!" + +Provastin hyvä aikomus oli rauennut tyhjään. Hän ei enää voinut vaatia +kapteenia valalle; hän olisi silloin samalla lausunut selvän syytöksen +kapteenia vastaan, ja sitä hän ei tahtonut tehdä. Sen sijaan sai +hän nyt, miten taisi, lohduttaa Eevaa, joka ei ensinkään tahtonut +vastaan-ottaa mitään lohdutusta. + +Kapteenin neuvosta, joka kaikin mokomin tahtoi päästä pois provastin +vaarallisesta likisyydestä, saatiin nyt toimeen kolme hakia-kuntaa, +joita kapteeni itse innokkaasti otti ohjatakseen. + +Provasti antoi väen mennä. "Nä'ön vuoksi", mumisi hän taasen. + +Ja siinä oli hän oikeassa. Sillä kun miehet puolipäivän aikana +palasivat kotia, ei niin jälkeä kadonneesta missään. Nimismiestä oli +sillä välin käyty noutamassa Rytilään, ja provastin pyynnöstä alettiin +nyt täydellinen tutkinto. Mutta siinäpä ei tiennyt kukaan muu kuin +vanha Eeva sanoa mitään, ja seuraus tutkinnosta oli, että asiasta ei +entistä enemmän selvää saatu. + +Provasti oli ennen väen takasin tuloa puhunut nimismiehelle +arveluitaan, ja nimismies tekikin nyt useita kysymyksiä kapteenilta. +Mutta päivä oli valoinen, yön hoimu ei enää hirvittänyt kapteenia; +tunnotonna seisoi hän kuolleen velivainajansa vieressä. Kapteenia +vastaan ei provasti saanut, ei niin syyllisyyden varjoakaan. -- +Provastilla ei ollut muuta tehtävää kuin patroni-vainajan testamentin +nojassa ruveta kadonneen pojan holhojaksi ja Rytilän väli-aikaiseksi +isännäksi. + +Tämän ilmoitti hän julkisesti, samalla kuin hän luki patronin +testamentin, johon kapteeni lausui: "Minä olen todistaja siihen, että +se oli veli-vainajani tahto". + +Kadonnutta etsittiin vielä kauan; suuret palkinnot luvattiin sille, +joka voisi hänestä mitään tietoa antaa; tästä kuulutettiin ensinnä +likeisessä, sitten kaukaisemmissa kirkoissa; mutta kadonneesta ei niin +jälkeä huomattu. + +Jolsan Matin käynti kapteenin luona yöllä, joka käynti oli tullut +provastin tiedoksi, selitettiin niin, että Matin Leena oli kapteenille +kutonut verkkoja, ja ettei Matti tahtonut palata palkkaa saamatta +Jolsan saarelle takaisin. + +Muutamia viikkoja kului. Ympäristössä ja vielä loitommallakin puhuttiin +tuosta Rytilän kummallisesta tapauksesta, ja siihen koetettiin jos +jollaisiakin selityksiä. Josko alussa kapteeni olikin kovasti epäluulon +alainen, niin hajosi tämä epäluulo aina enemmän, miten aikaa kului; +sillä kadonnutta hakiessa oli kapteeni innokkain kaikista, innokkaampi +ainakin kuin provasti, joka ei vielä ollut tehnyt mitään, ei ainakaan +näkyväistä, kadonneen löytämiseen. Provastilla oli, niinkuin tiedämme, +omat ajatuksensa tässä asiassa ja niistä ei kapteeni voinut saada häntä +luopumaan. + +Kapteeni ei ollut sen kovemmin käynyt Rytilässä; siellä hallitsi +provasti isäntänä. Kuinka kauan tämä asiain tällainen olo kestäisi, +sitä oli vaikea sanoa. Yleisesti tiedettiin että, ellei kadonnut +löytyisi, oli kapteeni Rytilän perillinen. Mutta kuinka kauan oli +kadonneen ilmaantumista odotettava? Tuosta puhuttiin ja mietittiin, +semminkin kuin provastin sanottiin vakuuttaneen ettei hän antaisi +Rytilää kapteenille ennenkuin täydellisesti oli toteen näytetty, ettei +nuorta patronia enää ollut maailmassa olemassa. + +Kapteeni ei ollut tähän saakka tehnyt mitään voittaaksensa Rytilän. +Hän, joka ei ennen ollut ketään pelännyt, hän pelkäsi nyt provastia, ja +hän pelkäsi häntä yhä enemmän, kuta enemmän provasti salasi aikeitaan +ja ajatuksiaan. Kapteeni näki selvään, että provasti hänessä tiesi +pienen poikasen katoomiseen syyllisen; hän tiesi myöskin, että provasti +ei laiminlyönyt mitään, saadaksensa selkoa tähän hämärään. Hän oli, +niinkuin tiedämme, syypää pienen Kaarlen katoomiseen tahi surmaan; +mutta että Matti niin pikaan tekisi tehtävänsä, sitä ei ollut kapteeni +osannut ajatella. Matti oli saanut luvatut rahat. Kapteeni oli antanut +ne hänelle, uskaltamatta kysyä, miten surma oli tapahtunut; sillä +siitä, että poika oli surmattu, että hän oli mereen upotettu, - siitä +oli kapteeni vakuutettu. Hän oli -- sen tiesi hän -- nyt Rytilän herra. + +Mutta varovaisuus vaati, että hän vielä odottaisi. + +Oli, kuten sanottiin, muutamia viikkoja kulunut. Kaikki kumma, mikä +maailmassa tapahtuu, jääpi vähitellen unohduksiin. Ihmiset haluavat +aina jotakin uutta. Tuon tiesi kapteeni hyvin. Hän oli hakenut +kadonnutta innokkaasti alussa; hakemisen turhuus väsytti häntä +vähitellen ja viimein lakkasi hän kokonaan. Mutta niin kauan kuin +Rytilä pysyi provastin käsissä, kyti muisti kummallisesta tapauksesta +kansassa ja aina väliin puhuttiin siitä. Se puhe oli saatava +hiljentymään; itse muisto oli sammutettava. Miten? + +Siten, että kadonnut oli löydettävä. + +Eräänä päivänä seisoo taasen Jolsan Matti kapteenin kamarissa. Niinkuin +viimeinkin käy kapteeni suoraan asiaansa. + +"Missä on poika?" kysyi hän. + +"Tallella on" -- vastasi Matti. + +"Meren pohjassa?" + +"Syltä vettä päällä". + +"Voitko saada ruumis selkä ylös?" + +Jolsan Matti katseli pitkään isäntäänsä. "Ettäkö se löydettäisiin?" -- +kysyi hän. + +"Niin!" + +Matti raapi korvan taustaansa. "Kyllähän se ei olisi mahdotointa ... +mutta..." + +"50 ruplaa on palkkasi!" + +"Niinkuin kuulutuksessa... Mutta ... en minä rupea sen löytäjäksi..." + +"Ei sinun sitä tarvitsekaan". + +"No silloin ei estä mikään poikaa tulemasta päivän valoon taasen". + +Ei siinä sen enempää puhuttu. Kapteeni ja Matti tunsivat toisensa. + +"Aivan oikeen -- -- niinkuin arvasin"? -- ajatteli Matti. "Mutta vielä +sinä Rytilän isäntänä saat minulle muutamia kolikoita tästä maksaa". + +"Se mies olisi valmis tappamaan minuakin, jos vaan kukaan siitä mitään +maksaisi" -- mietti kapteeni. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä, kun provasti istui kamarissaan ja mietti miten +saisi epäluulonsa toteen näytetyksi, tuli hänen vaimonsa kiiruhusti +kamariin. Että jotakin oli tapahtunut, sen näki provasti kohta rouvan +muodosta ja käytöksestä. "Mitäs nyt?" kysyi hän. + +"Kadonnut on löydetty" huusi rouva, "Sorvarin muori on hänen löytänyt". + +Provasti hypähti ylös. "Mistä? milloin?" + +"Merestä, läheltä meidän rantaa". + +Provasti vaipui jälleen tuolilleen. "Minun olisi pitänyt se arvata. +Jumala! kuin kauan sallit sinä vääryyden, rikoksen riemuta?" + +Sorvarin muori tuli nyt kamariin ja laverteli, miten hän rannalta oli +nähnyt jotakuta kääryn tapaista uiskentelevan meren pinnalla. Hän oli +ottanut veneen, soutanut luokse, ja suureksi hirmukseen nähnyt, että +kääryssä olikin aivan tuntemattomaksi mädännyt ruumis. Vaattehista oli +hän kumminkin kohta tuntenut, että tämä ruumis oli patroni vainajan +pojan jäännökset. + +"Rikos, sinä riemuitset, mutta kuinka kauan?" -- huokasi provasti. + +Mitä tällaisessa tapauksessa oli tehtävä, tehtiin nyt. Nimismies +haettiin. Pienosen kuolleen ruumis tarkastettiin, eikä ensinkään ollut +syytä epäilemiseen, ettei Sorvarin muori ollut oikeassa, kun hän sen +kohta tunsi Rytilän nuoreksi patroniksi. Mutta miten poika lämpimästä +vuoteestaan oli joutunut kylmän meren uhriksi, sitä oli mahdotoin +ymmärtää. + +"Meri on antanut takaisin saaliinsa; ihmissydämet antavat takaisin +salaisuutensa --" sanoi provasti, joka ei ensinkään voinut epäillä +mitään petosta tässä löynnissä. -- "Parasta kentiesi oli sinulle, että +pääsit pois katoovaisuudesta isäsi ja äitisi luo; mutta voi sitä, joka +sinun elämäsi nuoran katkaisi!" Ja kuolleen kaulasta otti hän pienen +medaljongin, jossa pienosen äidinkuva talteusi. + +"Tämän pidän minä muistona sinusta ja onnettomasta suvustasi" -- sanoi +hän. + +Sorvarin muorin löytö tuli pian tunnetuksi. Pienosen katoominen oli +siis saanut selityksensä. Mutta yhtä himmeää oli, millä lailla pienonen +oli mereen joutunut. Joka oli hänen sinne uuvuttanut, siitä ei ollut +eri mieliä; yleinen ajatus mainitsi kapteenin hänen uuvuttajaksensa, +mutta siihen ei mitään todistusta löytynyt. "Viisaasti on hän +asioitansa ajanut, jälkensä ummelleen lakaissut" -- sanottiin. Ja +kapteeni tiesi itse, että näitä tälläisiä puheita hänestä puhuttiin, +mutta hän ei niistä ollut millänsäkään. Hän sanoi niinkuin provasti: +"Salaisuus tulee ilmi kun joutuu, ja silloin nähdään kuka syyllinen +on". + +Provastilla ei enää ollut mitään oikeutta holhojana hallita Rytilän +maata. Pieni Kaarle, Rytilän oikea ja laillinen omistaja oli kuollut, +siitä ei epäillyt kukaan. Hänelle tehtiin kuoleman kiitos K----joen +kirkossa ja samalla oli Rytilän kartano menevä hänen perilliselleen. +Mutta se perillinen oli hänen setänsä, kapteeni Konrad Kornman. + +Samana päivänä, jolloin pieni Kaarle haudattiin äiti- ja isä-vainajansa +viereen, muutti kapteeni Konrad Kornman isäntänä perittyyn kartanoonsa. +Siitä inhosta, millä häntä katseltiin, siitä nurinasta, mitä kuului +hänen ympärillänsä, ei hän ollut millänsäkään. + +Tämä epäluulo oli hinta, jolla hän oli ostanut Rytilän maan. Epäluulo +ei tapa. Pää-asia oli, että kapteeni oli voittanut, mitä oli tahtonut +voittaa. Hän oli nyt ainoa suvustansa maailmassa. + + + + +VI. + +Rauhallisia vuosia. + + +Pieni orpo oli tuonut siunauksen Varpusten alhaiseen mökkiin. Laurilla +oli nyt hevoinen ja kolme lehmää, ja torppari, kellä sen verran +elukoita on, on varalliseksi kutsuttava. Tosin oli Lauri alussa ollut +pahoillaan perheensä äkkinäisestä, odottamattomasta lisäyksestä, mutta +eipä käynyt syökseminen pientä viatonta maantielle, sairaana ja pian +kuoleman kourissa kun oli. Naapurit antoivat Laurille apua. Saipa hän +sitä pappilastakin, jotta Lauri jo ens'viikolla huomasi, että hän oli +saanut monin vertaisesti enemmän kuin poika hänelle maksoi. Kaikki mitä +Lauri taisi, teki hän saadaksensa tietää, mistä poika oli, kuka hänen +oli näin armottomasti jättänyt, mutta eipä siihen mitään selitystä +saatu. Omituista oli monen mielestä, itsepä Laurinkin, että tämä orpo +tuli tietämättömistä hänen mökkiinsä samaan aikaan, jolloin Rytilästä +oli nuori patroni kadonnut. Tuo oli saanut aikaan kaikenmoisia +mietteitä, ja olivatpa muutamat arvelleet, että löytölapsi kentiesi +saattaisi olla Rytilän kadonnut isäntä. Mutta ken tätä tällaista +arveli, hänen ei tarvinnut muuta kuin käydä Peltolassa näkemässä pientä +Heikkiä ja arvelunsa hajosi; sillä mahdotointa oli, että tämä sairas, +kituva lapsi, joka pian päästä kantapäähän saakka oli yhtenä rupena, +saattaisi olla Rytilän patroni-vainajan poika; hänpä oli kadotessansa +ollut ihan terve, lihava ja siihen lisäksi löytölasta paljon pitempi. +Ja elleivät nämä seikat olisi saaneet arveluita kuolemaan, taukosivat +kumminkin pian kaikki puheet tähän suuntaan, kun saatiin tietää, että +pienen Kaarlen ruumis oli löydetty. Se seikka esti huhun, joka jo +löytölapsesta oli ruvennut leviämään, pääsemästä naapuri-pitäjään +K---joelle. + +Pieni Heikki -- siksi oli tuo ilkeä akka, joka pojan Peltolaan jätti, +häntä nimittänyt, jäi siis ottolapsena Varpusten luo. Loviisa, Laurin +vanhin tytär, piti hänestä äidillisen murheen, Laurin yhä odottaessa, +että pienonen tautiinsa kuolisi. + +Mutta pieni Heikki ei kuollut. Hän tointui Loviisan hoidolla; hän +parani vähitellen. Ja vaikka hän vähän liikkasi, vaikka ruvet olivat +hänen kasvoihinsa jättäneet syvät arvet, vaikka ne olivat saaneet +toisen silmän toista vähän pienemmäksi -- kun hän tautivuoteeltaan +uunin päällä nousi, niin oli hän pian ihan terve. Lauri kun ei saanut +pienoista hautaan sulkea, ei sanonut mitään, päivä seurasi toista ja +Heikkiä pidettiin Peltolaan kuuluvana. + +Siunaus oli, kuten jo sanoimme, hänen kanssansa käynyt Varpusten luo +asumaan. Vaikka Lauri oli hyvän-sävyinen mies, olisi hän kumminkin +joskus nureksinut löytölapsen elättämistä; mutta sitä hän ei tehnyt +koskaan, ja parhain este siihen lienee ollut juuri se, että hän Heikin +tähden sai runsaita lahjoja. Anna oli hänelle tästä puhunut, ja Lauri +oli myöntänyt, että vaikkapa pojasta oli kyllä vaivaa, se vaiva oli +runsaasti palkittu saaduilla antimilla. Sittemmin, miten aikaa kului, +osoitti Anna miehelleen, miten ihmeellisen hyvälle kannalle heidän +elämisensä oli kääntynyt siitä päivästä, jona löytölapsi tuli mökkiin. +Olipa kuin olisi tulot enentyneet ja menot vähenneet, ja selityksen +tähän luuli Anna löytäneensä Pyhästä Raamatusta, josta oli lukenut: +joka köyhälle antaa, hän antaa Jumalalle. Lauri ei siihen nytkään +sanonut juuri mitään. Mutta kun hän eräänä syksynä kävi kaupungissa ja +sieltä palasi omalla hevoisellaan, silloin sanoi hän: "Anna, sinä olet +oikeassa. Heikki on tuonut siunauksen mökkiimme. Nyt kun meillä on +viisi lasta, käy elämisemme kahta vertaa paremmin kuin silloin, jolloin +me kahden rupesimme taloa pitämään". + +Hevoisellansa ansaitsi nyt Lauri paljon rahaa. Anna ja Loviisa ynnä +tämän nuoremmat sisarukset hoitivat Peltolan taloutta. Heikkikin oli +heillä tässä avullinen, sen mukaan kuin ikänsä sitä salli. Hän oli +hyvänluontoinen poika, joka kaikissa koetti, jo nuorimmasta +lapsuudestaan, osoittaa kiitollisuuttaan Laurille ja Annalle. Tämä +hyvänsävyisyys antoi hänen rumille kasvoilleen jotakin jaloa, jotakin, +joka teki, että häntä mielihyvällä, jopa rakkaudellakin näki. Hänen +käsityksensä oli sukkela, hänen ymmärryksensä selvä ja hänen +oppihalunsa suuri. Monesti sai Lauri ihmetellä hänen sukkelia tuumiaan, +kummastella hänen selityksiään ja aivanpa usein joutua pulaan, kun +Heikki kysyi semmoisia asioita, mitkä ilmoittivat hänen +ajattelevaisuuttaan, mutta joista Lauri ei ensinkään ollut mitään +miettinyt, kaikkia, mitä hän kuuli, pani hän muistiinsa, ja varsinkin, +jos missään kuuli jotain luettavan, siinä oli hän aina hiljaisena, +uteliaana kuulijana ja tiesi aina sitten selkeästi kertoa, mitä oli +kuullut. -- "Hänestä voisi tulla pappi" -- sanottiin. Ja kun hän +ensimäisillä lukukinkereillä oli, taputti pastori häntä päälaelle ja +sanoi: "Jatka, niinkuin olet alottanut, kyllä edistyt". -- Siitä +lauseesta oli Heikki onnellinen. + +Näin oli aikaa kulunut kymmenen vuotta. Mitään erityistä ei ollut +niiden kuluessa Peltolassa tapahtunut; rauhassa ja rakkaudessa oli +eletty; ja rauhan ja rakkauden välittäjänä oli Heikki ollut, semminkin +Laurin nuorimpain lasten keskuudessa. Mutta nyt, kun yhdestoista vuosi +oli kulumassa, tapahtui seikka, joka sai löytölapsen elämän-aluksen, +mitä tähän saakka hiljaista myötätuulta oli uinut rauhallisessa +lahdelmassa, ulos myrskyisemmille ja avarammille aloille. + +Eräänä päivänä tuli Jussi, Mattilan isäntä, Varpusten luo Peltolaan ja +pyysi, että Lauri hänen sijassaan lähtisi Raasilaan hollin tekoon. Oli +nyt Jussin vuoro, mutta hänellä olisi muita tärkeämpiä toimia. + +Lauri oli usein ennen tälläisissä toimissa ollut Jussille avullinen, +mutta nyt sattui hän olemaan pitkästä matkustuksesta väsynyt ja vieläpä +vähän sairaskin, jonka tähden hän ei tällä kertaa ensinkään tahtonut +suostua isännän pyyntöön. "Hevonen kyllä joutaisi, mutta ei ole +ajomiestä" -- mietti Lauri, -- "sillä Antti, vanhin poika, tarvitaan +kotona" + +Juuri kun ukot tästä puhelivat ja Mattilan isäntä jo oli aikeessa +lähteä jonkun muun naapurin luo, tuli Heikki tupaan. Hän kuunteli +tarkoin, mitä siinä puhuttiin, ja tahtoen aina olla kasvate-isällensä +mieliksi sanoi hän: + +"Pankaa minut Raasilaan, kyllä minä hevosta katson". + +Heikki oli, ehkä vielä varsin nuori, jotenkin pitkä ikäänsä nähden, +jotta hänen olisi paljoa vanhemmaksi uskonut. Viime vuonna oli hän +useissa ajotöissä ollut, mutta tälläisessä, josta nyt oli kysymys, ei +koskaan vielä. Lauri sentähden ajatteli kotvan aikaa ennenkuin vastasi. + +"No, jos luulet voivasi kyyditä, niin lähde, mutta katso hevoista, +ettei liian kovaa ajeta. En juuri mielelläni poikaa siihen pane" -- +lisäsi Lauri Jussille, "mutta joutaa hevoinen muutaman kopeikan +ansaita, ja luulenpa, että pojasta on kyytipojaksi siinä, missä +toisestakin". + +Tämä lupaus ja semminkin Laurin kehuminen olivat erittäin Heikille +mieleen. Hän juoksi paikalla talliin hevosta hyväilemään. Sitten söi +hän vähän. Sai eväslaukun rattailleen ja läksi kolmeksi päivää Raasilan +kestikievari-taloon. Lapsellinen ilo ja uskallus loisti hänen +silmistänsä, kun hän lähtiessään huusi Loviisalle; "Nyi mennään!" -- +Poika parka meni tietämättömiä kohtaloita kohti. + + + + +VII. + +Ensikerran kyydissä. + + +Raasilan kestikievari-taloon oli Peltolasta puoli Suomen peninkulmaa; +se oli ison valtatien varrella, joka K----joen pitäjän läpi kävi K----n +kaupunkiin. Tässä kestikievarissa tuli Mattilan isännän syksyin +keväimin käydä kyytiä kolme vuorokautta kummallakin kerralla. + +Suurta valtatietä kulettiin vahvasti; mitkä kulkivat kyydillä, mitkä +omilla hevoisillaan. Ja siitä syystä olivat kestikievari-talot ja +etenni Raasila alati väkeä täynnä. Täällä oli, semminkin syksyin, +miltei joka' päivä pienet markkinat, eläimiä kun alati oli +kaupittavina. Tämä väen paljous sai aikaan jos jommoisiakin rettelöitä, +sillä tässä, jos missään, oli seurakunta sekalainen. + +Tänne Raasilan kestikievari-taloon saapui pieni Heikki holliin päivänä, +jona sattui olemaan tavallista enemmän matkustavaisia liikkeellä. +K----n kaupungissa olikin parin päivän perästä syysmarkkinat +pidettävät. Väkeä oli näitä varten kokoontunut läheltä ja kaukaa. +Heikki kun pihalle pääsi, sai hevoisensa erääsen suojaan, jossa jo sitä +ennen oli kaksi hevoista ja suuri niinimatoilla peitetty kuorma. +Sieltä, kun oli hevoisen marhaminnasta sitonut kärryjen pyörään, meni +hän pihalle, missä hän, joka kaikkiin tälläisiin oloihin oli +harjaantumaton, ihmeekseen katseli väkeä. + +Toisia meni, toisia tuli ja olisipa Heikki pian saanut piisalle asti +tästä, ellei väen seurassa olisi ollut mies, joka veti kaikkien, +etenkin nuorten huomion. Itsessä miehessä ei ollut mitään erityistä +katseltavana, vaikka hän oli muukalainen, mutta hänellä oli erinomainen +soittokalu, jonka tapaista ei Heikki ainakaan ollut ennen nähnyt, ja +tämän soittokalun päällä hyppi pieni elävä, jonka Heikki ensinnä +pelästyen luuli pieneksi piruksi, mutta pian sai tietää olevankin +marakatin. Tämäpä nyt oikeen Heikin mieleen. Hän tunkeusi soittokalua, +jonka luuli positiiviksi kutsuttavan, niin likelle kuin pääsi, ja +kysymyksiä olisi hänellä ollut, jos millaisia tehdä, jos vaan soittaja +olisi osannut taikka viitsinyt niihin vastata. Mutta vaikka ei Heikki +vastauksia saanutkaan, ei hän sitä pahaksi pannut; pientä elävää +ihmetteli hän niin, että tuskin tiesi, mitä kysyi. Hupaista oli hänen +etenni nähdä, miten pieni apina naurettavalla tavalla kiitti, kun joku +hänelle lantin antoi. Jos Heikillä olisi lantteja ollut, olisi hän +ajattelematta antanut ne marakatille; mutta kaikeksi onneksi ei hän +vielä ollut kyytiä kulettanut, ja senpä tähden oli kukkaronsa, minkä +hän Liisalta oli saanut, ihan tyhjä; muuten -- tiesi miten olisi +kyytirahojen käynyt. Heikki oli kauan tätä kummaa katsonut ja +hän hypähti oikein ilosta kun joku antoi marakatille kiven tahi +puun-palasen rahan asemesta. Marakatti käänteli ja väänteli kiveä ja +puun-palasta, koetti sitten kelpaisiko tuo syötäväksi, ja heitti sen +sitten, kun mitättömäksi huomasi, irvistellen ja kummallisesti hyppien +kauas tyköään. "No, ei tässä maailmassa kummempaa!" huusi Heikki +taitamatta iloansa hillitä. + +Tämä huvi oli jo kestänyt toista tuntia. Heikki oli unohtanut, mitä +varten hän oli kulussa, oli unohtanut hevoisensa ja missä oli. +Marakattia, marakattia vaan hän katseli. Hän oli uskaltanut sille tehdä +pitkää nokkaa, ja kas kummaa! Heikin suureksi iloksi oli marakatti +myöskin tehnyt pitkää nokkaa, ja oikein takajaloillaan; ja sitäpä ei +Heikki olisi ollut mies tekemään. Poika tuli tästä uskaliaammaksi, +jotta nyt vihdoin tohti marakatille tarjota vähäisen leipäpalan. +Marakatti sitä katseli ja käänteli; mutta luultavasti ei se ollut hänen +mieleensä, sillä hän, kun oli maistanut sitä, heitti sen inholla ja +irvistyksellä kauas pois. Heikki nyt tarjosi puupalasen. Mutta tätä +tarjotessaan, sattui hän, joka ei ensinkään tiennyt pelätä marakattia, +sitä ihan lähelle. Hän tahtoi samalla koettaa kädellänsä, miltä pienen +elävän turkki tuntuisi, mutta sitäpä hän sai katua, Pieni elävä, joka +ehkä kauan oli tällaista tilaisuutta odottanut, puri äkki-arvaamatta +Heikkiä sormeen ja hypähti samassa hänen päähänsä, antoi hänelle +useita korvapuusteja, ja sieppasi muistoksi hollipojan tukasta aika +joukon hivuksia. Tämän oli apina tehnyt silmänräpäyksessä ja mitä +naurettavimmalla tavalla; mutta mitäpä hyvää siitä Heikille; eipä hän, +poika parka, sitä itse saanut nähdäkään. Väen nauraessa vetäysi Heikki +isosti itkien kauas pois, huolimatta katsetta, miten marakatin omistaja +nyyhkäsi ketjua, jolla pieni elävä oli positiivissa kiini, ja kuritti +muutamalla iskulla pahankurista, joka nyt irvistelemisillään näytti, +ettei hänen mielestänsä kuri tässä ollut oikeen paikallansa. + +Heikki oli saanut kyllinsä marakatista. Hänellä oli paksu, tuuhea +tukka, siitä oli kyllä varaa kourallisen siepata, mutta sormestaan, +siitä ei ollut varaa mitään ottaa; se oli pieni jo ennestään. Tosin ei +ollutkaan marakatti siitä mitään ottanut, mutta eipä paljon +puuttunutkaan, sillä etusormen päässä oli haava, pieni, mutta syvä, ja +sitä pakoitti äärettömästi, itkien ja koettaen saada veren juoksun +lakkaamaan, vetäysi Heikki suojaan hevoisensa luo. "Minä olin paha. Se +oli oikeen minulle", tunnusti hän itselleen. + +Suojassa, maaten heinissä kärryissään, olisi hän kentiesi kauankin +itkenyt, ellei uteliaisuus olisi saanut hänet äkkiä pihalle jälle, +Yhden istuttavat kääsit, joiden toisessa aisassa oli heleästi soiva +kello, oli pysähtynyt vierashuoneen eteen. Kääseistä hypähti +keski-ikäinen mies ja huusi komentavalla äänellä hevosta. + +"Minnekä nyt on Rytilän patronin kiire?" kuuli Heikki väen seassa +jonkun kysyvän. Mutta hän ei siinä ehtinyt kauan uteliaana seisoa, +sillä isäntä huusi, että Mattilan hevoinen oli lähtevä patronia +viemään. + +"Tässä minä olen", huusi Heikki vastaukseksi. + +"Sinunko Mattila on holliin pannut; eikö hänellä parempaa ollut? Mutta +yhden tekevä; valjasta pian hevoisesi". + +Heikki juoksi suojaan ja sai pikaisesti hevoisensa valjaisin, +vaikka kipeää sormea julmasti pakoitti. Sitten ajoi hän kärrynsä +vieras-huoneen eteen, ihan samassa kun Rytilän patroni sieltä astui. + +"Miks'ei ole minulle hevoista annettu?" kysyi patroni, äreästi kääntyen +isäntään, joka juuri tuli väen tuvasta. + +"Tässä on hevoinen", -- vastasi Heikki. + +"Oletko hullu, poika", -- huusi isäntä. "Etkö näe että patronilla on +omat kääsinsä" -- ja ennenkuin Heikki tiesi vähintäkään olla +varallansa, oli hän saanut aika korvapuustin, vielä vankemman kuin +vasta marakatilta, joka yhä vielä pihalla ilveitänsä teki. + +"En minä tiennyt" -- sanoi poika itkien ja kävi todettaan lyötyä +paikkaa. + +"No tiedä nyt se, äläkä siinä töllistele", ärjäsi isäntä. + +Heikki valjasti hevoisensa kääsien eteen. Omat rattaansa olisi hän +halunnut sysätä suojaan jälle, mutta hän ei sitä uskaltanut, kun +patroni samassa nousi kääseihin. + +Heikki oli ani harvoin ajanut suurta maantietä. Kylätie, jonka +likisyydessä Peltola oli, oli huono ja sitä ei ensinkään ajettu +laukkaa. Heikki, joka nyt ensi kerran oli kyydissä, ei siis osannut +ajatellakaan, miten kyydillä ajetaan. Semminkin jos matkustavaisella +on, tahi jos hänellä on olevinansa kiirut. Heikki oli tuskin ennättänyt +hypätä taka-istuimelle, kun Varpusen Laurin ruuna sai maistaa ruoskaa +ja outona tällaiselle tervehdykselle lähti laukkaamaan vauhtia +semmoista, että Heikin oikein päätä pyörytti. Mutta tämäkään vauhti ei +nähnyt tyydyttämän patronia, sillä aina vähän takaa iski hän uudelleen +ruunaa ruoskalla. + +Näin oli matkaa lyhyessä ajassa kulunut 5 virstaa, kun Heikki +huomasi, että ruuna oli ihan valkoisessa vaahdessa. Hän muisti nyt +kasvate-isänsä varoitus-sanat: katso ettei liian kovasti ajeta. Tosin +pelkäsi Heikki herraa, joka kääseissä istui, mutta vielä enemmän +pelkäsi hän, että ruuna tärvääntyisi, ja siitäpä sai hän rohkeutta. + +"Älkää ajako niin kovaa, isä kielsi" -- sanoi hän hiljaan. + +Herra kääseissä ei vastannut mitään, iski vaan uudestaan ruoskalla +ruunaa. + +"Äikää ajako niin kovaa" -- rukoili Heikki uudestaan. + +Nyt kääntyi herra poikaa päin. "Suus kiinni!" huusi hän, ja taasen sai +ruuna maistaa ruoskaa, vaikka se laukkasi sen kuin kavioista lähti. + +"Älkää Jumalan tähden ajako niin kovaa" -- uskalsi Heikki vielä +rukoilla; mutta hän oli tuskin saanut nuo sanansa sanotuksi, kun tunsi +polttavan kuumeen isännän korvapuustista ajettuneessa poskessaan ja +samalla makasi hän törristyneenä maantiellä. Eipä paljon puuttunut, +ettei poika olisi mennyt tainnuksiin. Nyt oli hänellä kumminkin niin +paljon mieltä että hän huusi. + +Mutta herra kääsissä ei kuullut hänen huutoaan, ja Heikki näki pian +matkustavaisen tien mutkassa katoovan. + +Tällaista päivää ei ollut Heikki koskaan ennen elänyt. Hän, joka ei +koskaan ennen ollut maistanut kuria, oli nyt vähässä ajassa saanut +kolme kovaa korva-puustia, joista viimeinen oli ankarin; herra kun +häntä oli ruoskan varrella lyönyt vasten naamaa. Mutta kummaapa kyllä, +Heikki ei nyt itkenyt. + +Pojan tuleva luonne astui siinä näkyviin. + +Kun marakatti häntä pahana piteli, itki hän, sillä hän piti +rangaistuksen oikeana; samati itki hän kun kestikievarin isäntä häntä +löi; hän piti itsensä silloinkin syyllisenä, vaikka hän +tietämättömyydessä oli rikkonut. Mutta nyt, nyt sanoi hänelle +omatuntonsa, että hän oli syytön, että herra oli häntä syyttömästi +lyönyt, ja sentähden hän ei itkenyt. Hänen poskeansa pakoitti ja verta +juoksi hänen nenästään; mutta näitä kipuja hän tuskin nyt tunsi. +Vakuutus siitä, että hän oli syytön, lievitti kivut. + +Puoliväliin oli taipale kulunut, kun Heikki työnnettiin kääseistä pois. +Hän lähti nyt juoksemaan kadonneen matkustajan jälkeen. Hän ei enää +pelännyt kääseissä istujaa. + +Heikillä oli, sen mukaan minkä hän muisti, nyt ensi kerta +vastoinkäyminen elämässä kohdannut. Se koetus kävi kipeästi häneen. + +"Ja kumminkin tein minä oikein, aivan oikein" -- sanoi hän itselleen. + +Kun hän tuli Mannilan kestikievariin, oli herra jo aikaa sieltä +lähtenyt. Heikki tapasi ruunan sidottuna aidan seipääsen pihalla; se +värisi vielä koko ruumiissaan ja hirnui surullisesti, kun tunsi nuoren +hoitajansa. Heikki taputteli sitä ystävällisesti ja kysyi sitten +isäntää, kyytirahat saadaksensa. Mannilassa oli väkeä pihalla +yhtäpaljon kuin Raasilassa, ja kun Heikki viimein tapasi isännän ja +hänelle asiansa sanoi, sai hän vastaukseksi: "Olenko minä sinun +kassahoitajasi, mahdoit itse ottaa maksun kyydistäsi". + +Nyt rupesi Heikki itkemään. + +Kovinta kovuutta olisi hän voinut itkemättä, valittamatta kärsiä, kun +vaan itsessään tiesi syyttömyytensä; syytön hän tosin oli tässä, syytön +ettei hän rahojansa saanut, mutta rahat eivät olleet hänen, ne olivat +hänen kasvate-isänsä. + +Lauri oli joutunut hänen kauttaan vahinkoon -- se sai kyyneleet Heikin +silmiin. + +Pihalla oli väen seassa joukko poikaisia. Eräälle näistä, joka taisi +olla noin Heikin ikuinen, kävi itkiää sääliksi; hän lähestyi häntä ja +sanoi: + +"Älä itke, minä näin että Mannilan Jaska sai herralta rahaa sinulle +annettavaksi". + +"Se on vale" -- huusi joukosta noin 18 vuotinen poika. "Se on sula +vale, lienet itse saanut rahat ja syytät muita". + +"Tiedätkö huutia hunsvotti!" ärjäsi isäntä, -- "teetkö poikani +varkaaksi?" + +"Minä näin, että herra antoi" -- vakuutti pieni poika. + +"Se on Jumal avita valhe" -- huusi Jaska, -- "katsotaanpas lakkariisi, +saadaan nähdä kumpi varas on". -- Ja Jaska, suuri ja väkevä, samosi +kerjäläis-pojan päälle, joka turhaan koetti puolustaa itseänsä. + +Painiskelu siinä nyt syntyi, joka vihdoin loppui niin, että Jaska sai +käsiinsä kerjäläisen ryysyistä pienen, vanhan kukkaron, jossa oli noin +neljättäkymmentä kopeikkaa rahaa. + +"Enkös minä sitä sanonut! Itse on hän varas ja syyttää muita", huusi +Jaska, heittäen kukkaron Heikille. "Tuossa on kyytirahasi ja kukkaro +vielä kaupan päälliseksi. Kiitä nyt minua." + +"Älä usko häntä!" huusi kerjaläis-poika itkien. -- "Ne rahat olen minä +kaupungista kerjännyt sairaalle äidilleni". + +"Pidä suusi taikka korjaa sinua nimismies", ärjäsi Jaska ja töyttäsi +niin voimallisesti poikaa vasten leukaa, että tämä kaatua kolahti +pihalle. "Tuossa saat sen mokoma kerjäläisvaras". + +"En minä ole varas!" huusi kurkkunsa täydeltä poika; "sinä rahat sait!" + +Onpa vaikea sanoa, miten tämä rettelö, joka jo rupesi väessä +herättämään huomiota, olisi loppunut, ellei vanha herrasmies olisi +poikain tappeluun sekaantunut. + +"Siivolla pojat!" huusi hän ja kulki suoraa tietä Jaskan luo, joka +kerjäläis-pojan viimeiselle huudolle oli valmis vastaamaan aika +potkauksella. + +"Provasti!" mumisi Jaska hämmästyen ja koetti hiipiä pakoon väen +sekaan. Mutta provasti tarttui häntä kaulukseen kiini. "Kuinka kehtaat +sinä", -- sanoi hän kovalla äänellä, -- "valehdella ja toista -- +semminkin köyhää kerjäläispoikaa -- syyttää varkaudesta, johon itse +olet syypää? Meitä oli kolme, jotka näimme, että Rytilän patroni uskoi +sinulle kyytirahat annettavaksi kyytipojalle, joka oli tielle jäänyt. +Meitä oli kolme, jotka sen näimme: minä, tämä kerjäläis-poika ja +Jumala. Sinä poikani siis" -- sanoi provastiksi kutsuttu Heikille -- +"anna rahat takasin sille, jolta isännän poika ne ryösti; ja sinä +ilkiö" -- jatkoi hän kääntyen Jaskaan -- "jos sinä tahdot lainkäyntiä +välttää etkä ansaittua rangaistustasi saada, anna sinä paikalla +kyytipojalle minkä patroni sinulle uskoi." + +Iloisella mielellä täytti Heikki provastin käskyn ja vielä iloisemmalla +otti kerjäläispoika vastaan mitä omansa oli. Mutta harmitti ja hävetti +Jaskaa kun nyt suuren väkijoukon nähden täytyi antaa rahat Heikille ja +siten tunnustaa ja julkisesti näyttää, mimmoinen hän oli. Väen pilkan +ja naurun alaisena pääsi hän vihdoin piiloumaan häpeäänsä. + +"Ole aina rehellinen ja puolusta totuutta, niin Herra auttaa sinua +niinkuin nyt" -- sanoi provasti kerjäläispojalle. + +Tämä tapaus koski kummallisesti Heikkiin. Hän seisoi siinä liikkumatta, +huomaamatta, että provasti häntä kauan ja vakavasti silmäili. Hän ei +voinut ymmärtää todelliseksi mahdollisuudeksi semmoista käytöstä kuin +Jaskan vasta. Niin paljon pahuutta ei hän ollut tiennyt aavistaakaan +maailmassa löytyvän. Vihdoin tointui hän ja oli juuri menossa ruunansa +luo, kun kuuli pvovastin kysyvän: + +"Kyytipoika! Mistä sinä olet? kuka on isäsi?" + +Heikki oli kohta kun provastin näki tuntenut erinomaista kunnioitusta +häntä kohtaan. Nyt kun provasti häneen kääntyi vakavana kysymyksellä, +luuli hän saavansa nuhteita siitä, että oli ottanut vastaan rahat, +mitkä Jaska oli kerjäläispojalta ryöstänyt. Hän purskahti itkuun ja +sanoi: "en minä tiennyt, että rahat olivat pojan." + +"Sen minä kyllä ymmärrän" -- vastasi provasti. "Se oli luonnollista, +että sinä uskoit mitä kestikievarin poika todisti; mutta minä kysyn +sinulta kuka on isäsi, ja mikä on nimesi?" + +"Heikki on nimeni ja isäni on Varpusen Lauri Mattilasta", vastasi poika +nyt lohdutettuna. + +Provasti katseli vielä vähän aikaa poikaa. Sitten huokasi hän syvästi +ja meni vierastupaan jälle. + +Mutta Heikki, joka nyt oli jäänyt kahden kesken kerjäläispojan kanssa, +meni häntä liki, tarttui hänen käteensä ja sanoi: "Anna anteeksi, että +minä rahasi otin vastaan Jaskalta. Mikä on nimesi?" + +"Antero Kalvin on nimeni", vastasi kerjäläispoika. + +"Jos aiot matkata Raasilaan päin, saat istua ruunan selässä, kun ruuna +on saanut vähän levähtää." + +Kotvan ajan takaa ajoi provasti poikain sivu, joista toinen -- Heikki +-- kulki ruunan vieressä, toinen Antero istui ruunan selässä. + +Kun poikaset saapuivat takaisin Raasilaan, oli aurinko jo mennyt +mailleen. Raasilan kestikievari-talossa ei nyt ensinkään ollut väkeä +siihen määrään kuin päivällä. Useimmat olivat lähteneet; tiellä olikin +matkustajia tullut kosolta poikia vastaan. Ne, jotka vielä olivat +kestikievavi-talossa, joko äskeisiä tahi vastatulleita, olivat menneet +levolle. Pirtin lattia oli makaajia melkein täynnä. + +Heikistä ja Anterosta oli tiellä tullut erittäin hyviä ystäviä. He +olivat puhuneet, mitä viattomat kymmenvuotiset tavallisesti puhuvat. +Heikki oli kertonut Anterolle Varpusista ja olostansa Peltolassa, ja +Antero puolestaan oli kertonut että hänellä K----joella oli köyhä +sairas äiti, joka ei häntä jaksanut elättää, jonka tähden hänen oli +täytynyt lähteä kerjäämään. Hän olikin hyvin tässä onnistunut. Sillä +hänellä oli likimäärin puolen ruplaa rahaa, minkä summan hän nyt tahtoi +viedä äitillensä. + +Näin puhellen olivat pojat tulleet kestikievari-taloon. Heikki vei +kohta ruunan entiseen suojaan, missä huomasi vieläkin olevan äskeisen +niinimatoilla peitetyn kuorman. Antero oli sillä välin käynyt pirtissä, +mutta hän palasi pian ja ilmoitti toverilleen, että penkit ja lattia +olivat täynnä vieraita, jotta ei heillä siellä sijaa ollut. "Voimmehan +maata tässä" -- ehdotteli hän. + +Kärryt vedettiin nyt suojaan; niiden alle, suojan lattialle levitettiin +vähän heiniä, ja pojat menivät makaamaan. "Kärryjen alla on lämpimämpi" +-- oli Antero sanonut. Mutta ennenkuin uneen vaipuivat, tarjosi Heikki +toverilleen ruokaa eväspussistaan, vähät muistaen, että pussissa oli +vaan ruokaa yhdelle hengelle kolmesti päivää. Kun olivat syöneet, luki +Heikki siunauksen, jota Antero kummastellen kuunteli. Tämä olisi +arvattavasti antanut aiheita keskusteluihin yhä pitempiin poikasten +välillä, mutta väsymys voitti ja poikaiset nukkuivat. + +Mutta Heikki heräsi pian. Hän ei ollut tottunut tällaiseen yösijaan. +Hän oli julmaa unta nähnyt. Hän heräsi ja huomasi, että häntä +vilustutti. Siihen lisäksi pakoitti hänen sormeansa, joka molemmin +puolin haavaa oli kovasti ajettunut. Heikki mietti jo nousta, mutta +juuri kun hän oli nousemaisillaan, kuuli hän outoja sanoja, jotka +pidättivät häntä kärryjen alla. Hän kuunteli, hän koetti nähdä, mutta +yö oli pilkkosen pimeä. + +"Hän makaa sisemmäisessä vieras-kamarissa... Parempi olisi ollut +kohdata häntä metsässä, mutta käynee se täälläkin laatuun." + +"Joko on vaate tervattu? Perhana kuinka pimeä... Älä jätä mitään +paikkaa tervaamatta..." + +"Mutta jos hän herää ja rupeaa vastarintaa tekemään?" + +"Kyllä siihen aina joku neuvo saadaan". + +"Jos aiot hänet tappaa, niin minä luovun koko yrityksestä, sen sanon. +Hän on pappi ja hän on kastanut minun". + +"Kuka perhana on aikonut häntä tappaa!... Kastanut sinun!... Työnnä +sinä tervaryysy hänen suuhunsa, jos hän rupeaa ääntämään". + +Heikki oli tämän keskustelun kuullut. Hän ei siitä paljon ymmärtänyt. +Sen huomasi hän vaan, että tässä mahtoi olla kysymys jostakusta +rikoksesta. Ja mitä laatua tämä rikos oli selveni hänelle vähin, kun +hän kuuli toisen puhujista kysyvän: + +"Oletko ihan varma, että provastilla on rahat muassansa?" + +"Niin varma, kuin että sinä olet suuri pelkuri. Neljä tuhatta ruplaa on +provastilla kapusäkissään, osittain helisevässä hopeassa, osittain +hyvissä papereissa". + +Sana provasti sai Heikin kuuntelemaan vielä tarkemmasti. + +"Akkunan vieressä sinä kumarrut, painat lujasti pääsi seinää vastaan; +minä nousen niskoillesi, sovitan tervaryysyn akkunalasille ja rikon +sen. Jos tervalla on entinen omaisuutensa vielä, ei äännä akkuna... +Oikeen, luulenpa, että nyt ollaan valmiit. Etuhuonehessa makaa vanha +rouva ... onko puukkoni tupessaan?... No nyt..." + +Miehet lähtivät. Heikki näki pimeässä heidän hiipivän ulos ja oven +suulta silmäilevän pihaa. Sitten kuuli hän toisen sanovan: "Kaikki +nukkuvat ... joudutaan nyt". + +Kun miehet olivat lähteneet, uskalsi Heikki hengittää vapaasti. Hänen +ensimäinen työnsä oli herättää Antero. Tämä nukkui sikeästi, jotta +Heikki ainoastaan suurella vaivalla sai hänet ymmärtämään mistä kysymys +oli. Mutta kun Antero sen vihdoin käsitti, hypähti hän kohta ylös. "He +tahtovat ryöstää provastin rahat. Rannilassa kerrottiin, että provasti +on käynyt kaupungista noutamassa suuren rahasumman, jolla K----joen +uusi kirkko on rakennettava", -- sanoi hän. + +"Mitäs nyt teemme... Jos ne meidät näkee, tappavat he meidät". + +"Pelkäätkö sinä sitä?" + +"En juuri pelkää, sillä oikeuden edestä pitää ihmisen heittämän vaikka +henkensä, sanoi pastori viime lukukinkereillä, ja oikeenhan se on, +ettemme anna rosvojen varastaa. Eikö ole Antero?" + +"On kaiketi. Mene sinä akkunan taakse, josta miehet pyrkivät +vierashuoneesen, minä juoksen pirttiin herättämään väkeä". + +Antero antoi neuvon, ja olipa se neuvo aikamiehen neuvo, eikä +kymmenvuotisen pojan. + +Siinä ei kauan mietitty. Heikki ei enää tuntenut, että sormeansa +pakoitti, hän ei tuntenut vilua. Pimeässä hän hiipi vierashuoneen luo. +Pihan puolella ei ollut ketään, kaikki oli hiljaista. + +"Rosvot pyrkivät taka-akkunasta sisälle", sanoi Heikki itselleen. "Mitä +jos koettaisin herättää provastin". + +Mutta juuri kuin hän tätä mietti, kuuli hän että vierashuoneessa jo +oltiin hereillä. Heikki juoksi sentähden huoneen toiselle puolelle, +sillä arvattavasti olivat miehet jo ehtineet sisään. + +Vierashuoneessa oli kolme suojaa, porstuasta tultiin suureen saliin ja +salin takana oli kaksi kamaria. Salissa nyt ei maannut ketään, mutta +pihan puolimaisessa kamarissa nukkui provasti ja vieressä olevassa +kamarissa eräs vanha rouva. + +Kun Heikki ehti huoneen talopuolelle, ei hän siellä ketään huomannut. +Huoneestakaan, mistä vasta oli ääni kuulunut, ei nyt enää kuulunut +mitään. Rosvot olivat arvaamattoman vähässä ajassa päässeet sisään, sen +huomasi Heikki, sillä toinen saliin vievistä akkunoista oli rikki. + +Hän säikähti suuresti. Tietämättä, miettimättä, mitä teki, oli hän +juuri kurkkunsa täydeltä huutaa: Rosvoja, varkaita! ottakaa kiini. + +Mutta ennenkuin hän sai ääneen, huomasi hän, että pieni kapusäkki +heitettiin ihan hänen viereensä ulos akkunasta. Ajatuksen nopeudella +tarttui hän siihen. "Rosvoja, varkaita! ottakaa kiini!" huusi hän nyt +ja lähti samassa kapusäkkineen juoksemaan pihalle. + +Julma kirous kuului huoneesta. + +Antero oli sillä välin saanut henkiin ihmiset tuvassa. Väkeä tölmäsi jo +vierashuoneen luo, kun Heikki pihalle pääsi. "Ottakaa kiini, akkunasta +takapuolelta karkaavat", huusi hän. Samassa avattiin ovi vierashuoneen +porstuasta ja sama ääni, minkä Heikki päivällä oli kuullut Rannilassa, +huusi: "Ottakaa kiini, ottakaa pois kapusäkki!" + +"Se on jo tallessa" -- vastasi Heikki ja kiiruhti kapusäkki kainalossa +provastin luo. + +Nyt saatiin kynttilöitä sytytetyksi ja väkeä samosi vierashuoneesen. +Puoli-kuolleena pelosta makasi rouva kamarissansa. Rosvoista ei näkynyt +niin jälkeäkään. Paikka akkunan ulkopuolella tarkastettiin; että rosvot +siitä olivat hypänneet ulos, samalla kun Heikki huusi, oli aivan +varmaa; mutta mihin olivat ne kadonneet, kutka olivat ne? Väkeä oli +Raasilassa paljon; rosvojen kasvoja ei ollut kukaan nähnyt, pimeässä +kun olivat työnsä toimittaneet. + +"Äänestä ne tunnen" -- vakuutti Heikki. -- "Eikä ne mahda kaukana olla" +-- arveli Antero. + +"Ja sitten mahtaa heillä olla tervaiset kädet" -- lisäsi Heikki, joka +muisti äskeistä puhetta. + +Kauan siinä nyt mietittiin mitä tehdä. Yö oli pimeä, rosvoja +hakeminen nyt olisi siis melkein turhaa; siihen lisäksi ei kellään +ollut sanottavaa halua siihen. Lisempi tutkinto jätettiin sentähden +huomiseksi. Se vaan nyt huomattiin, ettei kellään, mitkä +vieras-huoueesen olivat kokoontuneet, ollut tervaisia käsiä. + +Väki vetäysi vähitellen jälleen pirttiin, mutta rouvan pyynnöstä tuli +saliin kaksi Raasilan trengeistä. Provastin kehoituksesta jäivät sinne +myöskin Heikki ja Antero, mitkä nyt saivat tarkasti kertoa, miten +olivat voineet estää rosvojen aiottua varkautta. + +Eipä levosta enää tänä yönä tahtonut tulla mitään. Aamupuoleen yötä +heräsi Heikki lyhyestä unesta ja meni suojaan ruunaa katsomaan. Silloin +huomasi hän kummakseen, että niinillä peitetty kuorma oli poikessa. + +"Voi minua hupsua!" torui hän itseään. "Tuon kuorman omistajat, nepä +juuri varkaat olivatkin. Minä hupsu, kun en muistanut yöllä puhua +kuormasta mitään". + + + + +VIII. + +Kaksi toveria. + + +Noin 40 vuotta takaperin olivat olot useassa suhteessa Suomessa mitä +lainkuuliaisuuteen tulee toisellaiset kuin nyt. Vielä nytkin tosin +koettaa pahan-ilkisyys ja oman voiton pyyntö, missä vaan taitaa, rikkoa +lakia; mutta silloin -- noin 40 vuotta takaperin oli tilaisuus lain +rikkomiseen ainakin muutamilla aloilla suurempi kuin meidän aikanamme. +Eräs tällainen ala, jolla lain voima oli melkein vähäinen, oli +meriliikkeen. Kussakin kaupungissa löytyi tullin hoitaja, jonka oli +velvollisuus kantaa tullimaksu tavaroista, joista laki määräsi tullia, +mutta näitä tullimaksuja maksettiin, miten sattui, miten sopi; ja +varmaa oli, että useimmiten ei sopinut niitä maksaa läheskään +täydellisesti. Kunhan vaan tullinhoitaja vuosittain maksoi valtiolle +jonkun määräsumman, niin eipä kysytty, mitä hänen oikeutta myöden olisi +tullut maksaa. Kauppamiehet ja tullinhoitajat olivat hyvässä +ystävyydessä ja kumpaisellakin oli tästä ystävyydestä hyötynsä. Näistä +kuluneista ajoista lienee perintönä meidän aikoihin säilynyt se tapa, +että kauppiaat antavat vuosittain tullinhoitajalle milloin suurempia, +milloin vähä-arvoisempia lahjoja, vaikka ei näillä ensinnä mainituilla +ole mitään sanottavaa etua siitä nyt. + +Mutta puoli sataa vuotta tätä ennen taisivatpa nämä lahjat tehdä +monenkin tullinhoitajan silmät vähänäköisiksi. Tullaamattomia tavaroita +myytiin siitä syystä ainakin saman verran kuin tullattuja. Miten +tullaamattomia tavaroita maalle saatettiin, olemme jo tämän kertomuksen +alussa nähneet. Tullinhoitajat useimmasti tiesivät tästä, tiesivätpä +vielä usein missä tavarat milloinkin säilytettiin, mutta eivät olleet +siitä tietävinään. Niinpä olivat ne tavarat, mitkä Jolsan saarelle +piiloitettiin, onnellisesti siinä säilyneet, kunnes ne yhtä +onnellisesti sieltä saatettiin K----n kaupunkiin, missä sitten suurella +voitolla myytiin. + +Nämä tavarat olivat kauppias Karlgrenin. Hän oli K----n kaupungin mitä +rikkaimpia miehiä. Millä lailla tämä rikkautensa oli koottu, sen arvaa +edelläsanotusta. Kolme laivaa, jotka kaikki olivat hänen omansa, toi +hänelle tavaroita kaikista maailman ääristä, mutta mitä tavaroita, +sitäpä tulliluettelot vaan puoleksi ilmaisivat; tuskinpa puoleksikaan. + +Kauppias Karlgren oli yhtä raaka kuin rikas. Hän oli puotipojasta +alkanut, oli jo nuoruudesta oppinut että se edistyy, joka omaa etuansa +katsoo; ja tästä opista piti hän niin kiini, ettei huolinut, josko oman +etunsa tähden toisien etuja loukkasi. Kun hän omaksensa pääsi, oli +hänellä varoja; eipä soimannut häntä hänen omatuntonsa siitä, että +hänen isäntänsä oli ihan juuri sillä summalla köyhtynyt, jolla hän, +Karlgren, kauppaansa alkoi. Mutta omaksensa päästyään, teki hän, mitä +ikänä taisi, välttääksensä samankaltaista vahinkoa, jota isäntänsä +muinoin hänen kauttansa oli kärsinyt. Miten hän tässä onnistui, saamme +vasta nähdä. + +Kapteeni Kornman oli kauan kulettanut milloin mitäkin kauppiaan +laivoista. Näiden molempain herrain välillä oli luja ystävyys kasvanut, +jos semmoista tunnetta, semmoista pyrintöä, jolla omaa etua vaan +koetetaan toinen toisensa avulla katsoa, saa ystävyydeksi kutsua. +Kapteenin kautta oli kauppias voittanut suuria summia, varsinkin, jos +siinä huhussa oli perää, joka tiesi kapteenin tahallaan ajaneen suuren, +mutta vanhan ja korkeasta summasta vakuutetun, kauppamiehelle kuuluvan +laivan karille. Jos tässä huhussa oli perää, niin varmaapa on ettei +kapteeni sitä ilman palkintoa tehnyt. Kapteeni ja kauppias olivat tähän +aikaan -- vähä ennen kuin Rytilän nuori perillinen katosi ja isänsä +kuoli -- varsin hyviä ystäviä, mutta tämä ystävyys oi nähtävästi sitten +kylmennyt, sillä harvoinpa nähtiin kapteenia, sittenkun hän oli päässyt +Rytilän omistajaksi, K----n kaupungissa Karlgrenin tykönä, -- aikain +kuluessa aina yhä harvemmin. Mutta entinen ystävyys oli äkkiä leimunut +ilmituleen jälleen. Kapteeni kulki taasen usein kauppiaan luona ja yhtä +usein nähtiin kauppias Rytilässä. Seuraus tästä uudistuneesta +ystävyydestä oli, että K----n kaupungin likisyydessä ruvettiin +rakentamaan uutta laivaa, ja että K----n satamaan eräänä syyspäivänä +purjehti suuri priki, minkä kauppias ja kapteeni yhdessä olivat +ostaneet. -- Se oli eräillä näillä reisuillaan kaupungissa, kuin +kapteeni Kornman kohtasi Varpusen pientä Heikkiä, niinkuin vasta olemme +nähneet. + +Tämä ystävyys kapteenin ja kauppiaan välillä oli saanut vielä lujemman +siteen kun kapteeni samana vuonna, jona uusi laiva rakennettiin, oli +vienyt Rytilään nuoren emännän, kauppias Karlgrenin sisaren. Tätä +avioliittoa kummasteltiin suuresti, sillä Wappo Karlgren ei ollut +ensinkään nuori, eikä kaunis. Jotakin syytä, minkä tähden kapteeni nai, +mahtanee löytyä, -- sanottiin; mutta olivatpa useimmat kapteenin työt +ja toimet niin eriskummallisia ja selittämättömiä, ettei syvempiä syitä +tähän naimiseen mietitty. Moni, joka tunsi Wapon, mutta joka ei +tuntenut kapteenia, nauroi tälle, sillä Wappo oli ankara vaimo. Eikä +ollutkaan hän kauan Rytilässä, ennenkuin häntä verrattiin Jolsan Matin +eukkoon, Leenaan. Mutta ne taasen, jotka tunsivat kapteenin, arvelivat, +että kyllä se, joka Rytilän emännäksi pääsi, tietää olevansa +naimisissa. Olkoon nyt tämän asian kanssa miten tahansa, varmaa on, +että Wappo ja kapteeni Kornman näkyivät sopivan hyvästi yhteen +ensimäisinä vuosina. + +"Aikaa kutakin" -- sanoi provasti Wern huoaten, kun Rytilässä uuden +emännän tuliaiset suurilla pidoilla vietettiin. Ukko muisti aikoja, +jona entinen patroni tänne oli tuonut nuoren kauniin, hyvän ja hellän +rouvansa. Provasti ei ollut siitä päivästä, jona patroni Kaarle Kornman +haudattiin, käynyt Rytilässä. -- Mutta hän oli kaukaa pitänyt silmällä +kaikkia, mitä kapteeni teki, ja moni näistä teoista oli sitä laatua, +että provasti olisi voinut astua vaarallisena kantajana oikeuden eteen, +jos hän olisi sitä tahtonut. Provasti ei sitä tehnyt, asiat eivät +koskeneet häneen, mutta hän oli, tarkkaamalla mitä kapteeni teki, yhä +enemmän tullut vakuutetuksi siitä, että murha ei ensinkään pelättänyt +kapteenia, että hän ilman omantunnon soimausta olisi voinut hukuttaa +veljensä pojan, jos ei hän olisikaan sitä tehnyt -- josta provasti +kumminkin itsessään oli vakuutettu. + +Näin oli kolmetoista vuotta kulunut siitä päivästä, jona kapteeni +Kornman tuli Rytilän kartanon omistajaksi. Neljä vuotta oli Wappo +Karlgren emäntänä ankaralla kovuudella pitänyt emännän ohjat +käsissänsä. Yksi perillinen oli heille syntynyt, pieni Amanda. Ja +sanottiinpa, että päivänä, jolloin tämä syntyi, oli kapteeni nauranut. +Sitä hänen ennen tehneen ei muistanut kukaan. Se todisti, -- niin +sanottiin, -- siitä että kapteenilla kumminkin oli vähän sydäntä, se +todisti, että hän rakasti pientä Amandaa. + +Kolmetoista vuotta oli kapteeni ollut Rytilän herra, kun hän eräänä +kesäpäivänä sai kirjeen asiakumppaniltansa Karlgrenilta. Tämän kirjeen +tähden lähti hän kiireesti K----n kaupunkiin. Raasilan kestikievarissa +ei nyt ollut Heikki kyyditsijänä, Mannilassa ei Jaska enää ryöstänyt +kyytipoikain rahoja. Jaska oli ehtinyt kulkunsa päähän ja istui nyt, 21 +vuotisena, Wiaporin linnassa. Kapteeni oli tunnettu, häntä ei +vastustanut kukaan, ja enemmän kuin Heikin hevoinen viimeksi +Mannilassa, vapisi se vaahtoinen hevoisparka, joka kapteenin saattoi +kauppias Karlgrenin pihalle. + +Kauppias Karlgren oli, niinkuin jo sanoimme, raaka mies. Yksinänsä eli +hän; naimisiin mennä -- siihen ei hänellä ole ollut aikaa -- sanoi hän. +Saituri oli hän. Konttori-kamarissa oli hänellä asuntonsa. Huonekalut +tässä kamarissa olivat: konttoripöytä, rautainen kassa-arkku, pari +kolme tuolia ja vuode. Kauppias Karlgren oli kookas, leveärintainen, +vankka mies. Mutta jo useampia vuosia oli hän suuresti valittanut +jotakin sisällistä tautia, johon hän turhaan oli apua hankkinut. +Terveytensä eteen olisi kauppias ollut valmis panemaan puolet +omaisuudestaan, sillä kuolla hän ei ensinkään tahtonut. + +Kapteeni Kornman astui konttoriin. + +Olipa kummaa nähdä näiden herrain tervehdystä. Ei siinä paljon sanoja +tuhlattu, eikä heidän silmistänsäkään suuresti voitu lukea sitä +ystävyyttä, joka jo monta vuotta oli toinen toiseen sitonut. Useimmat +sanat, mitkä käytettiin, olivat kirouksia. Kapteenin silmäilykset +olivat kiinitetyt kauppiaan raha-arkkuun, sill'aikaa kun hän kuunteli +ystävänsä ilmoituksia. + +"Nyt ovat kaikki lemmot ja hiidet yhtyneet meitä vastaan" -- alkoi +kauppias. -- "Konkordia on onnellisesti saapunut Englantiin ... mutta +asiamiehemme kirjoittaa, että valitetaan tavaraimme huonoutta. Piki on +huonoa, kirjoittaa hän -- kirjoittaa hän; monessa tervatynnyrissä on +huomattu olevan tervankusta eikä tervaa; siihen lisäksi sisältää moni +potaska-astia enemmän tuhkaa kuin potaskaa..." + +"Kuka perkele käski Ankkerman'in viedä laivan Hulliin!" huusi kapteeni. + +"Oikein, veli, oikein, mutta laivassa oli näitä valitettuja varsin +vähän, jotta en uskonut..." + +"Sinä saat meidät vielä maantielle, Karlgren, mitättömällä +ahneudellasi. Taasen lienee joku tervatynnyri ja potaska-astia..." + +"10 tynnyriä kehnoa kaikkiansa; mikä lempo arvasi, että ne tulisivat +ilmi". + +"Ja niitten tähden jää lasti myymättä..." + +"Eipä niinkään; lasti on myyty. Ankkerman ei kaikeksi onneksi tiennyt +petoksesta, jonka tähden hän suuttui syytöksestä; kaikki tavarasto +tarkastettiin, ja mitättömät tynnyrit heijattiin. Mutta siihen kului +aikaa, Ankkerman, Konkordian kapteeni, on saanut kärsiä pilkkaa, +jonka tähden hän, kun kauppahuone M. Waasasta on hänelle tarjonnut +Anna-laivansa, luopuu Konkordiasta. Mistä nyt saadaan toinen kapteeni?" + +Kapteeni Kornman kulki pari kertaa konttorin poikki. "Kuule Karlgren!" +sanoi hän vihdoin. -- "Jos et valalla vanno heittäväsi pois noita +vähäpätöisiä kujeitasi, jotka saavat meidät hävyn alaiseksi, niin +perhana olkoon sinun kumppalisi. Saamme kiittää onneamme, ettei laivaa +otettu takavarikkoon... Mitä luulet, että muut kauppiaat tästä +sanovat?" + +"Sanokoot mitä sanovat, minä olisin ansainnut..." + +"Joitakuita ruplia?" huusi kapteeni julmalla kirouksella. + +"No noh! Mutta nyt ei ole siitä kysymys, koskei siitä voitosta tullut +mitään. Nyt on kysymys, mistä saataisiin uusi kapteeni?" + +"Sitä perkelettä ei koske mitään..." mumisi kapteeni. Kovaa sanoi hän: +"Siihen kysymykseen on pian vastattu: minä tahdon lähteä merelle vielä +kerran koettamaan onneani." + +"Sinä!" + +"Niin minä!" + +"Mutta samasta palkasta kuin kapteeni Ankkerman?" + +Ylönkatseellinen hymy laskeusi kapteenin huulille, mutta se katosi kun +hänen kätensä sattui koskemaan raha-arkun kantta, jonka päällä hän +istui. "Minä en tahdo mitään palkkaa, muuta kuin laillisen osani +lastista". + +Kauppiaan silmät suurenivat. "Et palkkaa! Sinä olet, lempo vieköön, +kunnon mies, lankoni!" + +Langoksi nimitti kauppias kapteenia, kun hän oli oikeen hyvällä +tuulella. + +Keskustelu näitten arvoisten toverien välillä olisi vielä kestänyt ken +tiesi kuinka kauan, ellei riita ja huuto olisi kuulunut vieressä +olevasta puodista ja puoti-poika samalla syöksynyt kiiruusti +konttoriin, huudahtaen: + +"Hän sanoo, että kahvissa oli kiviä, ja tahtoo väkisin, että otamme +kahvia takaisin". + +"Kuka lempo?" huusi vastaukseksi kauppias ja kiirehti puotiin. + +Yksinään konttorissa kun oli, koetti kapteeni nostaa kassa-arkkua +toisesta päästä. Hän ei sitä jaksanut, -- hän hymyili. + + + + +IX. + +Puoti-poika. + + +"Kyllä on kuultu ja nähty, mimmoisia kaluja täältä saa", kuuli kauppias +erään vaimon huutavan, kun hän astui puotiin. "On, Jummal'avita, saatu +kaikenlaista, mutta eipä vielä kiviä kahvina. Ja mitä tupakkaa sitten! +Lempo soikoon! Antti vannoi, että tupussinsa tulee suolalle eikä +lakerille. Onhan niitä muita puoteja K----n kaupungissa!" + +"Kuka täällä elämää pitää? Mitä tämä on?" kysyi kauppias Karlgren. + +"Oh, patroni itse! Jumala nähköön! Ei toiste kiviä kahvina osteta. Sen +sanoo Mäkiöisten Kaisa". + +"Mitä, onko kiviä kahvissa?" + +"Kysykää onko kahvia kivissä! Tuossa! Tämäkö kahvia! Eipä niin +papuakaan!" Ja eukko kaasi tötterönsä, minkä oli pitänyt kädessänsä, +pöydälle. + +Kauppias silmäili kahvejansa, otti muutamia kahvipapuja kouraansa. "He! +Mitä hittoa ... kiviä! Antero!" -- huusi hän puoti-pojalle, mistä, +riivattu, olet nämä ottanut?" + +"Meren rannalta noukin eilen, niinkuin patroni käski", vastasi +Anteroksi kutsuttu totisesti. + +"Nyt sun perhana korjaa", huusi kauppias ja tarttui puotipoikansa +tukkaan. "Olenko minä käskenyt sinun panna kiviä kahviin? Vastaa ei! +Sinä lemmon sikiö". + +"Ei!" vastasi puotipoika. "Mutta sanoihan patroni eilen, että minun +pitäisi panna joka kahvileiviskään naula pieniä kivimukuloita". + +Kauppias pudisti poikaa, niin että tämä oli henkensä menettää. "Ja jos +olisin käskenytkin -- minkä valehtelet, niin onko tässä kiviä naula +leiviskälle... Vastaa?..." + +"Ei, ei... Mutta minä ajattelin, että, että ... te ansaitsitte enemmän +rahaa, jos minä panisin naulan kahvia kivileiviskälle..." + +Kauppias työnsi vihansa voimalla pojan kauas tyköään nurkkaan, punnitsi +itse eukolle naulan kahvia ja antoi hänelle vielä koko kourallisen +kaupan päälle. "Niinkuin näet, eukko, oli tässä suuri erehdys", sanoi +hän. Tämä lepytti eukkoa. Hän katseli tarkkaan, mitä nyt tötterösään +oli: "Oikeita kahvia, kiitoksia!" sanoi hän. + +Kun eukko oli mennyt, lähestyi kauppias kyynäräpuu kädessänsä +puoti-poikaa, joka yhä nurkassaan oli seisonut. "Kyllä minä sinun +opetan!" huusi hän, ja oli valmis kyynäräpuullaan näyttää, miten hänen +tapansa oli opettaa. + +"Kuulkaa, patroni kuulkaa!" huusi poika itkevällä äänellä. + +"Kuulla sinua!... No, pian! mitä on sinulla sanomista?" + +"Minä luulin tekeväni niin hyvästi" -- vastasi puoti-poika suruisella +äänellä. "Minä ajattelin: kun on kahvi loovasta myyty, voin minä viedä +rahat patronille ja sanoa: tässä on rahat ... 100 ruplaa yhdestä +leiviskästä... Ja nyt aikoo patroni minua lyödä... Onhan patroni aina +sanonut, että jos talonpoika tulee puotiin ja näyttää tuhmalle, niin +pitäisi minun ottaa kaksinkertainen hinta... Antakaa anteeksi patroni +kulta ... toiste otan vaan puolen hintaa". + +"Suus kiini! -- Puolen hintaa!... Jos sen tekisit, jos rusinankaan +ilmaiseksi antaisit, niin tästä palkkasi", ja kauppias nosti keppiään. + +"No mutta sanokaa patroni kulta" -- rukoili puoti-poika kädet ristissä +-- "kuinka minun tulee tehdä? Tietäähän patroni, että minä teen, +niinkuin te käskette, vaikka käskisitte minua panna omia hiuksiani +harjasten sekaan." + +"No, no Antero! Tällä kertaa tahdon antaa sinulle anteeksi, sillä minä +tiedän, että olet uskollinen ja tottelevainen; mutta muista toiste, +ettet pane enemmän kiviä kahveihin kuin naula leiviskälle... Äläs +vielä! Tulevalla viikolla et saa panna enempää kuin 1/2 naulaa kiviä, +pienoisia, hyvin pienoisia kiviä; sillä eukko luultavasti puhuu +kaikille äskeisestä tapauksesta. Minä joudun täten vahinkoon, suureen +vahinkoon, mutta ei auta", lisäsi hän huoaten. + +Ja nämä hyvät neuvot annettuansa, meni kauppias jälle konttoriin +kapteeni Kornmanin luo. Tämä oli kuullut ja nähnyt mitä puodissa oli +tapahtunut. Hän hymyili kummallisesti, kun kuuli kauppiaan neuvoja. Hän +silmäili tarkasti puoti-poikaa ja mutisi itsekseen: "Tuo poika on joko +tyhmin tyhmistä, tahi on hän suurin veijari... Mutta se ei koske +minuun". + +"Erittäin uskollinen tämä minun nykyinen puoti-poikani" -- sanoi +kauppias, kun kapteenin kanssa taasen olivat kahden kesken konttorissa. + +"Mistä olet tämän helmen saanut?" kysyi kapteeni. + +"Omasta puodistani. Pari vuotta takaperin oli hän kerjäläispoika. Hän +seisoi minun puodissani ja näki erään eukon varastavan kourallisen +suoloja suola-laatikosta". "Kas varasta!" huusi hän. Siitä saakka on +hän minun luonani ollut. Toinen edellinen puoti-poikani oli varas. +Tämä ... ei maksa minulle mitään. Hän tyytyy leipään ja veteen ... on +kerjäläisistä kumminkin jotakin hyvää". + +"Antero Kalvin!" vastasi kauppias. + +Juuri kun Anteron nimi konttorissa mainittiin, luki hän kauppapuodissa +kovalla äänellä nauloja eräälle ostajalle: "Yks naula, kaks ... +kymmenen ... kaksi kymmentä, kaksikymmentä yksi ... kaksikymmentä ... +kaks neljättä, kolme neljättä j.n.e." aina sataan asti. Ostaja meni; hän +luuli saaneensa 100 naulaa, mutta kun kotiansa tuli eipä ollutkaan +niitä kuin 70. + +Syyttäkö kauppamies kiitti puoti-poikaansa? + +Antero Kalvin! Varmaankin olemme joskus ennen nähneet häntä? Aivan +niin! Sehän se on sama poika, mikä Raasilan kestikievari-talossa noin +4 vuotta takaperin Tanhuansuuu Heikin, Varpusen Laurin kasvatuspojan +kanssa pelasti provasti Wernin rahat, mitkä jo olivat varkaitten +käsissä. Sehän se on! Ja kauppamies Karlgren oli oikeassa siinä, kun +sanoi hänen kerjäläisenä tulleen K----n kaupunkiin. Anteron äiti, jonka +eduksi hän ensimäisen kerjuuretkensä oli tehnyt K----n kaupunkiin, on +kuollut; poika parka on nyt yksin maailmassa. Mutta hänessä on, jos saa +uskoa kauppias Karlgrenin todistusta, oivaa kauppamies-alkua. Hän +palveli juoksupoikana kauppamiehen luona ensinnä toista vuotta. Sitten +korotettiin hän puukhollarin virkaan. Ja hyvää todistanee se, että +kauppamies julkisesti tunnustaa hänellä ei ennen olleen konsanaan niin +rehellistä puukhollaria. Toinen on asia, mitä kauppamies Karlgren +_rehellisellä_ puukhollarilla ymmärtää. Kauppiaan katsanto-alalta +katsoen oli edellinenkin puukhollari ollut rehellinen aina siihen +päivään saakka, jona rupesi vanhaan takkiinsa, päällisen ja vuorin +väliin, kokoilemaan eheimmät setelit, mitkä tulivat kauppiaan puodin +raha-laatikkoon. Kaikki myönsivät, ettei tuo ollut rehellisesti tehty. +Mitä taasen Anteroon tulee, niin oli kaupungissa yleinen ajatus se, +että hän oli rehellinen, mutta että itse kauppiaan rehellisyyden laita +oli niin ja näin. + +"Antero olisi hyvä ja oiva poika" -- sanoi kauppamies usein. "Hänellä +on vaan se vika, että hän on liiaksi tottelevainen, ja että hän aina +poostavin mukaan tekee mitä hänelle tehtäväksi uskotaan". Kauppias oli +kerran vihapäissään hänelle huutanut: "Mene helvettiin", ja poika-parka +oli itkussa silmin kysynyt, mistä sinne tie kävisi. -- "Tuo" -- arveli +kauppamies -- "osoittaisi tyhmyyttä, ellei Antero kaupoissa usein olisi +näyttänyt, että hän on oikea kauppa-nero". Tämän neronsa oli Antero +monen monituisella lailla osoittanut. Kiviä osasi hän, niinkuin olemme +nähneet, panna kahvin sekaan, mutta osasipa hän panna kiviä +ryyneihinkin, Sen konstin oli hän itse keksinyt, ja vieläpä senkin, +että kun nuuskaa tultiin ostamaan, saatiin maksaa nuuskan hinta +porosta, jota poika oli tiennyt taitavasti nuuskaan sekoittaa, samate +kuin kimröökiin aina vähä takkanokia. Kun tähän Anteron arvo-luetteloon +lisäämme, että hän oli hyvä-puheinen, kuuliainen ja nopea ymmärtämään +mitä kauppamies tarkoitti, niin täytynee meidän myöntää, että Antero +oli ensimäisiä puukhollareita. + +Kun naulojen ostaja oli lähtenyt, oli Antero yksin puodissa. Noin +satunnalta lähestyi hän konttorin ovea, minkä kauppias oli pannut kiini +jälkeensä. Oven vieressä oli sillitynnyri. Kalat siinä pani Antero +hyvään järjestykseen. Hän oli luultavasti väsynyt, poika parka, sillä +hän painoi päänsä kovasti ovea vastaan. Eihän se ollut pojan syy, että +korvansa sattui vastaamaan juuri oven rakoa, ja että hän kuuli yhtä ja +toista, mitä kamarissa puhuttiin. Tuo ei kumminkaan näkynyt vähintäkään +koskevan häneen; se näkyi siitä, että kun hän kuuli kauppamiehen +askelia konttorissa, juoksi hän kohta suolalaatikon luo ja täytti +kapanmitan, "jotta se olisi valmiiksi täytetty, kun ostaja tulisi". + +Semmoinen erinomainen mies eli 15 vuotinen puotipoika Antero Kalvin! +Ihan toisellainen kuin se Antero, minkä näimme Mannilan ja Raasilan +kestikievari-taloissa. Mutta olipa Antero silloin vaan kerjäläispoika; +nyt on hän rikkaan Karlgrenin pää-puukhollari. + +Se vaan kummaa -- ja olipa se oikeenkin kumma kauppiaan mielestä --, +että vaikka Antero oli näin viisas ja nerokas myyjä, joka osasi +talonpoikain kanssa jutella ja niin kehua tavaroitansa, että silmänsä +se sai auki pitää, joka tahtoi eroittaa kiviä kahvista -- niin ei +kauppiaan puoti nyt vuodessa tuottanut niinkään paljon kuin sen +puukhollarin aikana, joka kokoeli eheät setelit takkiinsa. Tuota kummaa +ei kauppamies ymmärtänyt. Ja hänen täytyi uskoa, kun Antero vakuutti, +että kauppias varmaankin oli luvunlaskussansa erehtynyt. Semminkin kun +ostajia nyt oli puodissa enemmän kuin muulloin. + + + + +X. + +Vanhat tuttavat. + + +Antero oli täyttänyt suola-mitan, kun konttorin ovi aukeni ja kapteeni +ja kauppamies astuivat ulos puotiin. He olivat menossa ulos +kaupungille. + +"Katso tarkasti puotia, äläkä anna mitään kaupan-päälle", sanoi +kauppias jäähyväiseksi. + +Antero katsoi kauan puodin portaalta heidän jälkiään. Hän näki, että +isäntänsä ja hänen vieraansa menivät tullinhoitajan luo. + +"Nyt on heillä taasen jotakin pirullista tekeillä", mumisi hän +itsekseen ja oli juuri vetäytyä takasin puotiin, kun kadulla näki +nuoren miehen, jonka hän tunsi. + +"Heikki!" huusi hän. + +Heikki, Tanhuansuun eli Varpusen Heikki se oli, joka Karlgrenin puotia +lähestyi, kun kuuli nimeänsä mainittavan. Hänkin tunsi pian entisen +ystävänsä. + +"Vai olet sinä kaupungissa!" alkoi Antero puhetta, kun oli Heikki +puotiin astunut. "No mitäs teille kuuluu?" + +"Ei juuri iloisia... Mutta sinä, mikä sinä olet nyt?" + +"Niinkuin näet, minä olen puukhollari". + +"Vi puukhollari! No sepäs kummaa. Sinulla on ollut onni". + +"Aina vähän" vastasi Antero. "Mutta kerro nyt, mitä sinä olet kulussa?" + +"Se on pian kerrottu" -- vastasi Heikki. "Kaks viikkoa takaperin joutui +isä Lauri Mannilassa, kyydissä kun oli, tappeluun, ja Jolsan Matti löi +häneltä jalan poikki. Antti ja minä toimme hänen kaupunkiin tohtorin +luo... Siinä asia... Minä aion nyt hakea palvelus-paikkaa täällä". + +"Vai oli Jolsan Matti taasen liikkeellä... Mutta min tähden et sinä enää +viihdy Varpusen luona?" + +"Mitäpä minulla enää Varpusella on tekemistä? Tila on pieni, siinä on +väkeä jo yltäkyllin nyt, kun Loviisa on naitu ja Antti ja Liisa jo ovat +aika-ihmisiä, vieläpä Eevakin. Minä voin Lauria paremmin auttaa, jos +hänestä tulee raajarikko, siten että annan hänelle osan palkastani. +Sano, tiedätkös ketään, joka renkiä tarvitsee?" + +"Sitäpä en nyt voi sanoa, -- kysytään kauppiaalta, kun hän tulee +kotia... Vai joutui Jolsan Matti ja Lauri tappeluun! -- -- Miten? kerro +se minulle?" + +"Eipä siinä ole paljon kertomista. Olenpa siitä saakka kuin rupesin +mitään muistamaan, huomannut ettei ole Varpusen Lauri sietänyt kuulla +Jolsan Mattia, eikä Rytilän patroniakaan nimitettävänkään, joutumatta +julmimpaan vihaan. Arvattavasti ovat nämä joskus maailmassa hänelle +tehneet jonkun ilkuri-työn -- niinkuin patroni minulle muutamia vuosia +takaperin. -- Nyt tapasi Lauri Matin kestikievari-talossa; Matti lienee +muistuttanut Lauria entisistä ajoista. Lauri siitä julmistui ja löi +Mattia suitsi-perillä vasten suuta, niin että kuolaimet mursivat +käsipuolelta nenän. Matti kun vähän tointui, tarttui halkoon ja löi +sillä Lauria polveen, niin että lumppilo irtausi ja Laurin jalka meni +polvesta poikki. -- Ajattelin ensinnä mennä provastin luo, mutta kun +Lauri arvattavasti saa kauankin täällä viipyä, niin arvelin, että +voisin täällä olla hänelle hyödyksi. Mutta täällähän sinulla on oikeen +hyvä olla! Kunpa minä saisin samallaisen paikan!" + +"Tahtoisitko? Kyll' on paikka hyvä, ei sovi muuta sanoa, jos sitä +kaukaa katsoo", lausui Antero hymyillen. "Täällä saa rahaa, jos +mistä... odotas..." + +Kaksi miestä astui samassa puotiin. Toisen näistä tunsivat pojat kohta. +Hän oli Jolsan Matti, suuri laastari-tilkku nenällä. + +"Onko tupakkaa? -- 2 naulaa antakaa!" + +Antero antoi Matille kaks rullaa. + +"Pitäis Leenalle ostaa puoli naulaa kahvia". + +Antero punnitsi puolen naulaa. "Vieläkö muuta... Tarvinneehan Leena +vähän nuuskaakin; meillä on sitä oivallista". + +Matti otti tötterön nuuskaa Leenalle. + +"Arvaappas mitä Matti nyt sai?" kysyi Antero nauraen, kun oli Matti +mennyt. "Tupakka-rullassa oli kyynärän verran tervapamppua, kahvissa +enemmän kuin toinen puoli kiviä, nuuskassa toinen puoli poroa. Niin +sitä meillä kauppaa tehdään". + +"Mutta sehän on väärin", sanoi Heikki kummastellen. + +"Eipä niinkään" -- vastasi Antero. "Minä olen oppinut kauppiaalta, että +se on ihan luvallista ja oikeen kaupassa. Miksi eivät ostajat katso, +mitä saavat -- sanoo kauppamies, ja minä sanon samaa. Ruotsalainen +sananlasku sanoo sen petturiksi, joka antaa pettää itsensä, -- samaa +sanon minäkin, ja minä olen huomannut, että semmoinen mielipide, kun +sitä työssä seuraa, on varsin edullinen -- -- sekä kauppamiehelle että +muillekin. + +"Mutta se on vastoin Jumalan sanaa" -- arveli Heikki yhä enemmän +kummastuneena. + +"Eipä olekaan... Kuulisit vaan kuinka kauppamies minulle saarnaa: +'Olkaa viekkaat kuin käärmet, seisoo Raamatussa, mutta tämä kansa on +so'aistu, näkevin silmin eivät he näe, kuulevin korvin eivät he kuule. +-- -- ja meidän kauppatapamme on heille opiksi, jos tahtoisivat oppia'. +-- Niin sanoo kauppamies. Minä en ensinnä tahtonut sitä uskoa, mutta +kuta enemmän olen sitä miettinyt, sitä paremmin ja selvemmin olen +huomannut, että hän on oikeassa, josta syystä olen ruvennut samaa +ohjenuoraa seuraamaan, ja se on ollut minulle erittäin suureksi +hyödyksi". + +Heikki seisoi kauan aikaa suu auki ja kuunteli Anteron puhetta. +Vihdoin lausui hän; "Sano mitä sanot, niin väärin se sittenkin on ja +syntiä, -- -- onpa suoraan varkautta". + +Antero nauroi. "Varkautta! Se on varkautta jos jotakin joltakulta +luvattomasti otan ja _joudun siitä kiini_; se on varkautta, ja siitä +saa rangaistuksen. Mutta jos en tule kiini, niin enpä olekaan varas. +Laki on vaan semmoisia varten, jotka _joutuvat kiini_ varkaudesta. +Sanoohan laki, että se, joka varastaa, saa selkäänsä; -- noh, jos +jotakin luvattomasti otan, enkä saakaan selkääni, niin enhän olekaan +varas, enkä olekaan varastanut." + +"Sinäpä kummia saarnaat. En sano mitään siitä, että Matille annoit +tervapampun tupakan asemesta, se oli oikeen ... mutta..." + +"Ellei se ollut väärin, että Matille annoin, niin ei se ole väärin, jos +sitä annan vaikka sulle". + +Heikki ei ollut koskaan ennen kuullut mitään tällaista. Hänellä ei +ollut mitään vastaamista Anterolle, mutta syvällä rinnassaan sanoi +hänelle ääni, että Anteron puhe ei saattanut olla oikeaa. Hän seisoi +kauan aikaa ja mietti mitä oli kuullut, vastaamatta mitään. + +Antero purskahti nauruun. "Sinä huomaat jo, luulen, että minä olen +oikeassa", sanoi hän. "Niin vähässä ajassa ei kauppamies minua +voittanut". + +"Sinä et ole minua voittanut", vakuutti Heikki. "Minä tunnen, että olet +väärässä, mutta en voi sanoa millä lailla". + +Antero lakkasi nauramasta ja muuttui vakavaksi. "Sinulla on oikeen; +minä olen väärässä; minä tunnen sen itsekin. Mutta olisit ollut, +niinkuin minä, joita-kuita vuosia kauppiaan luona, niin takaan, että +yhtä ja toista olisit ruvennut miettimään. Tiedätkö Heikki, että +rehellisyyttä löytyy varsin vähän maailmassa!" + +Heikki katsoi ystäväänsä yhä enemmän kummastellen. Äskeistä puhetta hän +ei ymmärtänyt, mitä Antero nyt puhui kuului hänelle yhtä oudolta. +Heikki oli elänyt yhtäläistä, aina hiljukaista elämää Varpusten luona; +mitään muuta kummaa ei hänen elämänsä aikana ollut tapahtunut, kuin tuo +tapaus Raasilassa. + +"Tahdot ehkä, että minä puhun selvemmästi", sanoi Antero, kun Heikki +häntä yhä kummastellen vaan silmäili. "Tuollaista kauppaa kuin vasta +ikään näit, ei ole tähän saakka Karlgrenin puodissa nähty. Ei, päin +vastoin, kauppias kiittää minua hyväksi ja hänellä on syytä siihen, +sillä hänen kauppansa sn enentynyt ja hän on myynyt paljon enemmän kuin +ennen. Se tulee siitä, että minä annoin kalut puolesta siitä hinnasta, +minkä kauppamies oli niille määrännyt; vaikka hän luuli, että minä +seurasin hänen neuvojansa. Hän oli iloinen suuresta liikkeestä ja +toiset kauppiaat kadehtivat häntä. Mutta samalla oli hän äkäsissänsä +minulle siitä, että liikkeesen nähden tuli vähän rahoja. Pari viikkoa +takaperin antoi hän minulle selkään siitä. Hän näki näet, että minä +annoin eräälle eukolle vähän kaupan-päällisiä. Mutta siitä päivästä +rupesin minä toisellaista kauppaa pitämään. Kauppias tekee vääryyttä, +missä vaan saattaa, ja tahtoo että minunkin pitäisi tehdä vääryyttä; +siihen lisäksi, jos joku vääryys, minkä hänen käskystänsä olen tehnyt, +tulee ilmi, sanoo hän itsensä syyttömäksi, ja koko syy lankeaa minun +niskoilleni. Senpä tähden olen ruvennut toisellaista kauppaa pitämään. +Minä teen vääryyttä, missä vaan taidan, vieläpä missä en taidakaan. +Mutta koska kauppias tahtoo minua ostajia pettämään, niin on minusta +ihan oikeen, että minä puolestani häntä petän. Toissa päivänä kun hän +korjasi puotikassan ja huomasi, miten vähän kaluja oli myyty, loovassa +oleviin rahoihin nähden, ihastui hän suuresti ja sanoi: 'näet nyt itse +kuinka hullua on kaupan-päällisiä antaa...' Hän ei tiennyt, ukko parka, +että minä rahaloovasta olin korjannut omaan taiteeni 20 ruplaa. Sitä ei +minun omatuntoni sano varkaudeksi, sillä kaluistansa on kauppias saanut +runsaan maksun, ja hänpä se on, joka pakoittaa minua vääryyttä tekemään +ostajille. Häntä siis sopii syyllä syyttää vääryydestä, eikä minua, +joka vaan teen, mitä isäntäni käskee. Niin olen minä ajatellut ja +minusta tuntuu, että olen oikeassa tässä. Onhan kauppias itse sanonut, +että se on petturi, joka antaa itsensä pettää, eikä se, joka pettää. +Hän siis on petturi ja mun täytyy tunnustaa, että hän todellakin on +petturi, vaikka hän on minun isäntäni. Nyt olen sinulle puhunut suoraan +miten minä kauppaa teen. Jos luulet, että olen väärässä, niin sano +kauppamiehelle. Minun käy ehkä silloin niinkuin edelliselleni +puukhollarille kävi, ja sinä kentiesi saisit minun paikkani". + +Tämä Anteron puhe toi tuhansia ajatuksia Heikin päähän. Anteron +käytöstä ei hän voinut hyväksyä, eikä myöskään hänen puhettaan ... +mutta kumminkaan ei hän voinut sitä niin vääräksikään sanoa, semminkin +ei Anteron käytöstä kauppamiestä kohtaan. "Mutta sinä petät syyttömiä +ostajia" -- sanoi hän vihdoin -- "se ainakaan ei ole oikeen". + +"Ei ole. Sen tiedän", vastasi Antero. "Mutta mitä luulet, että tästä +seuraa? Seuraus on, näetsen, että kun ihmiset näkevät itsensä meillä +petetyksi, he vihdoin lakkaavat meillä käymästä. Kauppiaan kauppa +vähenee, kentiesi loppuukin; ja se on hänelle oikeen. Moni on jo käynyt +valittamassa, että on saanut mikä liian vähän, mikä huonoa tavaraa. Se +minua vaan ihmetyttää, ettei suurempaa meteliä ole syntynyt. -- -- +Minusta on oikeen, jos semmoinen kuin kauppias Karlgren menee häviöön". + +Tämä keskustelu oli pannut Heikin pian pyörälle. Hän ei enää tiennyt, +mikä oikeen oli. Hän ihmetteli Anteroa ja hän luuli vihdoin Anteron +olevan aivan oikeassa, mitä enemmän hän mietti, mitä oli kuullut. Hänen +mieleensä ei ensinkään pistänyt kertoa kauppiaalle, mitä oli kuullut. + +Olipa todellakin tämä keskustelu kahden poikaisen välillä, mitkä vasta +olivat täyttänyt 14 ikävuotensa, kummallinen. Elämän kovassa koulussa +kypsyy nuorukainen pian. Semminkin kuin hän itse saa tuta seurauksia +kaikesta, minkä hän tekee. Hätä opettaa, nälkä on paras kouluttaja -- +sen oli Antero usein saanut tuta, ja hätä ja nälkä olivat karkoittaneet +lapsuuden ja tuoneet miettiväisyyttä ja ajattelevaisuutta sijaan. +Lasten leikit ja iloiset huvit, mitkä eivät muuta mieti kuin nykyistä +hetkeä, eivät tyydyttäneet Anteroa ja sentähden ei häntä, joka ikäänsä +nähden vielä oli lapsi, lapsien kanssa seurusteleminen miellyttänyt. +Nuorukaisen intoisuus uneksi vielä hänessä, se ei vielä ollut herännyt +hakemaan semmoisia huvia, joita nuorukainen, joka mieheksi on +muuttumaisillaan, rakastaa. Senpä tähden oli Antero nyt lapsuuden ja +miehuuden välisessä tilassa, semmoisessa, jona ei lapsi lapsista huoli, +jona mies ei miehille kelpaa. Ja juuri tätä tuli Anteron kiittää niistä +avuista, joiden tähden kauppias Karlgren hänestä niin suuresti piti. +Antero pysyi aina, aamusta iltaan, illasta aamuun, pyhäpäivinäkin, +kotona ja tämä oli kauppiaalle etenkin mieleen. + +Kauan olivat poikaiset kahden kesken keskustelleet. Vihdoin oli Heikin +aika lähteä. "Kun kauppias tulee kotiin, kysy häneltä tietäisikö hän +paikkaa minulle kaupungissa" -- pyysi hän --, "ja tule sitten suutari +Punnoselle, jossa olemme kortteeriä, minulle sanomaan, mitä hän vastaa, +-- tahi tulenko minä tänne?" + +"Kyllä minä käyn Punnosella kun puoti pannaan kiini; minäkin tahtoisin +Lauria tavata". + +Heikki meni kasvate-isänsä luo. Hän oli kuullut jotakin outoa. +Ajatuksia, jonkaltaisia ei hän ennen koskaan ollut ajatellut, nousivat +hänen mieleensä ja vaativat punnitsemista. Ne 20 ruplaa, mitkä Antero +viikon kuluessa oli korjannut kauppiaalta, ne hyöri ja pyöri Heikin +ajatuksissa. _Korjaukseksi_ kutsui hän Anteron käytöksen tässä, ei +_varkaudeksi_. Oliko ystävänsä tehnyt oikeen vai väärin -- siinä +kysymys, johon hän kahdenlaisella vastauksella vastasi. Sepä vaan +kumma, että jos hän vastasi: "Antero teki väärin", niin toi toinen ääni +hänessä aina esiin erään "mutta!" Ja samaten kävi, jos hän vastasi: +"Antero teki oikeen". Sanalla sanoen: Heikki nyt enskerran elämässään ei +tiennyt, mikä oikeen oli. + +Tuota mietti hän kun suutarin talossa Laurin vuoteen vieressä istui. +Tohtori ei vielä ollut Laurin luona käynyt, oli luvannut tulla Lauria +katsomaan vasta seuraavana aamuna. Antti, Laurin poika, oli lähtenyt +kaupunkia katsomaan... Heikillä siis oli aikaa tuossa miettiä, +semminkin kun Lauri oli vaipunut uneen. + +Myöhään iltasella tuli Punnosen taloon Antero ystävätänsä tapaamaan. +Lauri oli herännyt useita kertoja, oli taasen nukkunut. Antti oli +tullut kotiin ja molemmat nuorukaiset istuivat nyt sairaan vuoteen +vieressä, kun Antero astui huoneesen. Lauri nukkui houreellista unta. + +"Noh?" kysyi Heikki kun näki Anteron. + +"Minä puhuin kauppiaalle sinusta. Hän ei tiennyt sinulle paikkaa, mutta +kapteeni, Rytilän patroni, sanoi: 'käske poika huomenna minun luokseni +ja jos hän on semmoinen kuin sinä olet kertonut, niin kentiesi saa hän +paikan minun luonani'". + +"Rytilän patronin luona?" huusi Heikki. "Sepä olisi kummaa!" + + + + +XI. + +Anteron neuvot. + + +Lukija on ehkä kummastellen lukenut, mitä olemme kertoneet kapteeni +Kornmanista. Kaikissa, missä hän on kertomuksessamme ilmestynyt, on hän +astunut esiin konnamaisena petturina, jopa murhaajanakin. Mimmoinen oli +tämä mies oikeastaan? Me olemme nähneet, ettei hänelle löytynyt mitään +pyhää. Miten oli hän tälle tielle, jota hän nyt kulki ja jo kauan oli +kulkenut -- miten oli hän tälle tielle joutunut? Meidän olisi kentiesi +nyt velvollisuus puhua hänen edellisestä elämästään ja osoittaa, mikä +tekoihin hänen oli saanut semmoiseksi, kuin hänet olemme oppineet +tuntemaan; mutta vielä tahdomme jättää tämän osan kertomuksestamme +vastaiseksi, kunnes saamme kuulla hänen elämänsä vaiheet kerrottavan +miehelle, joka hänen tuntee -- kerrottavan miehelle, jolle hän on +tehnyt enemmän pahaa kuin ihmisen luulisi voivan ihmiselle tehdä. + +Nuorukainen Heikki Tanhuansuu, joksi Lauri Varpusen ottopoikaa hänen +äitinsä sukunimellä kutsuttiin, oli saanut palveluspaikan kapteenin +luona. Parempaa isäntää olisi Heikki tahtonut; hän ei ensinkään ollut +mieltynyt siihen mieheen, joka häntä niin oli kohdellut kuin kapteeni. +Mutta Antero oli kehoittanut häntä vastaanottamaan tarjottua +palveluspaikkaa, ja kun mitään muuta paikkaa ei ollut Heikille tarjona, +oli hän suostunut ja luvannut seuraamana päivänä mennä patronin +puheelle. Tätä asiaa keskusteltiin Laurin vuoteen vieressä Punnosen +talossa; mutta Lauri ei tiennyt, mistä kysymys oli. Hän nukkui +houreellista unta. Varmaa on, että jos olisi Lauri kuullut, mitä hänen +kasvatteensa aikoi, ei hän ensinkään olisi siihen suostunut; mutta nyt +ei osannut Heikki ajatellakaan, että Lauri saattaisi olla sitä vastaan, +semminkin kun ei Heikki tiennyt syytä, minkä tähden Lauri oli +patronille vihassa. + +Heikki oli siis seuraavana aamuna astunut kauppias Karlgrenin puotiin, +valmiina rupeemaan tarjottuun palveluspojan ammattiin. Antero oli +hänelle avannut konttorin oven, missä patroni ja kauppias olivat. +Patroni oli kauan ja tarkasti katsellut Heikkiä ja kysellyt häneltä +yhtä ja toista ja Heikki oli todenmukaisesti vastannut. Tämä tutkinto +oli epäilemättä ollut patronille mieleen, sillä kun Heikki konttorista +palasi, oli hän patroni Kornmanin juoksu- eli palveluspoika. + +"Hän on rehellinen, mutta yksinkertainen" -- sanoi patroni itselleen, +kun Heikki oli lähtenyt konttorista. + +Heikki ei ollut juuri iloinen siitä, että oli saanut paikan Rytilän +patronin luona, mutta sitä iloisempi oli Antero. Kun Heikki astui +puotiin ja ystävälleen ilmoitti, että hän oli kelvannut patronille, +loistipa ilo Anteron silmistä, ilo semmoinen, että patroni, jos sen +olisi nähnyt, olisi ajatellut asiaa enemmän, kuin nyt teki. + +"Kello 6 tän'iltana alkaa palvelukseni" -- sanoi Heikki surullisesti. +Silloin pitää minun olla täällä, sillä patroni lähtee vielä tän'iltana +Rytilään". + +"Kuules!" sanoi Antero ja vei ystävänsä niin kauas kuin tila myöden +antoi konttorin ovesta. "Kuules Heikki, mitä nyt sanon sinulle! +Kapteeni eli patroni, miksi hänet kutsun, sinun isäntäsi on, samaten +kuin kauppias Karlgren, minun isäntäni, suurimpia konnia maailmassa. He +ovat jo monta vuotta pettäneet tullinhoitajaa. Tuo tosin ei taida olla +niin vaarallista, sillä samaa tekevät muutkin kauppiaat; mutta he ovat +myöskin pettäneet köyhiä ja ovat yksissä neuvoin varastaneet monen +köyhän viimeiset äyrit. Nyt on heillä joku pirullinen työ tekeillä; sen +tiedän varmaan, sillä aina on jostakusta pirullisesta kysymys kun +patroni käy meillä, tahi kun kauppias käy Rytilässä. Pidä silmäsi auki, +niin kentiesi voisimme estää toisia köyhiä joutumasta vahinkoon, +niinkuin viimeksi estimme varkauden Raasilassa". + +"Minun olisi kumminkin pitänyt kysyä provastilta ennenkuin Rytilän +palvelijaksi rupesin", mietti Heikki, kun Anteron viime sanoista +provastin hyvyys johtui hänen mieleensä. + +"Sinä et ollut tuollainen" -- sanoi Antero katkerasti -- "viimein kuin +Raasilassa olimme. Nyt voit estää pahaa tapahtumasta, mutta nyt et enää +tahdo". + +"Mitä pahaa?" kysyi Heikki. + +"Sitä en vielä tiedä", vastasi Antero vakavasti; "mutta sen tiedän, +että jos kaksi aikoo jotakin pahaa tehdä ja kolmas saa siitä tiedon, +pahaa aikovain sitä tietämättä, niin tämä kolmas voi tehdä +pahan-ilkisten viisaimmatkin vehkeet turhaksi. Siis, pidä auki silmäsi! +Vielä tahdon antaa sinulle toisen neuvon: opi kirjoittamaan ja +kirjoitusta lukemaan. Ellen olisi sitä oppinut, en tietäisi mimmoinen +mies isäntäni on". + +"Vai osaat sinä kirjoittaa!" huusi Heikki ja katsoi pitkään ystävätään. +"Mutta miten minä voisin sitä oppia, kuin ei ole kuka opettaa?" + +Antero antoi Heikille kaavakirjan, paperia ja kyniä ja näytti Heikille +mitenkä kirjoitetaan. Tämä lahja näkyi olevan Heikille erittäin +mieleen. + +"Kiitoksia!" sanoi hän iloisesti. "Nyt on minulla millä loma-aikaani +vietän. Minä tahdon kirjoittaa sinulle". + +"Aivan niin!" vastasi Antero. "Mutta et saa kirjoittaa mitään +semmoista, joka voisi olla meille vahingoksi, jos sitä sattuisi kukaan +näkemään." + +Heikki lupasi tämän, ajattelematta sen pitemmältä asiaa. Kaikki, mitä +Antero oli hänelle puhunut edellisenä ja tänä päivänä, oli hänestä +varsin kummaa. Hän, poika parka, ei tiennyt vielä mitään maailman +pahuudesta, -- hän ei siis ensinkään ymmärtänyt mitään siitä, mitä oli +kuullut. Hän sanoi nyt, kun väkeä tuli puotiin, jäähyväiset ystävälleen +ja läksi kasvate-isänsä luo. + +Lauria oli sillä aikaa, kun Heikki antausi patronin palvelukseen ja +sitten jutteli Anteron kanssa, lääkäri käynyt katsomassa. Antti kertoi +Heikille, kun tämä palasi, että tohtori oli pudistanut päätään ja +antanut sairaalle rohtoja, joiden vaikutuksesta Lauri oli kotvan aikaa +valvonut ja sitten vaipunut levollisempaan uneen, Siihen lisäksi oli +tohtori sanonut että apua tuskin olisi muusta kuin siitä, että jalka +murtunutta polvea myöden otettaisiin pois. + +"Mitäs sanoi isä, kuu sen kuuli?" kysyi Heikki hätäisesti. + +"Hän ei ensinnä sanonut mitään, mutta lausui vihdoin: 'tehkää, mitä +parhaaksi luulette'". + +Heikki kertoi nyt kasvate-veljellensä että hän oli ruvennut +trenkipojaksi Rytilään. Antti katsoi pitkään häntä, kun tämän kuuli. +"Sitä ei olisi isä sallinut" -- sanoi hän, sillä isä on aina ollut +vihassa Rytilän patronille". + +"En minä tiedä: mutta tiesihän isäsi, että minä tänne tulin hakemaan +palveluspaikkaa. Eipä hän neuvonut minua, mihin mennä. Ellei Rytilässä +ole hyvä olla, pääsenhän minä sieltä pois". + +"Paljonko saat palkkaa? + +"4 ruplaa vuodessa ja vaatteet" -- vastasi Heikki. + +Samassa tuli tohtori ja hänen seurassansa eräs toinen herra. Pojat +vetäysivät toinen vuoteen pää-, toinen jalkapuolelle. Lauri nukkui +vielä. Tohtori tarkasti häntä kauan ja puhui jotakin, jota eivät +nuorukaiset ymmärtäneet, kumppalinsa kanssa. Vihdoin otti hän esille +pienen sahan, koko joukon veitsiä ja muita aseita, ja pani ne pöydälle, +Sitten käski hän poikain mennä ulos ja vasta tunnin kuluttua tulla +takaisin. Mutta tätä käskyä sai hän kahdesti ja oikein käskemällä +lausua, ennenkuin pojat tottelivat. Vastahakoisesti vetäysivät he ulos. + +"Jolsan Matti on käsipuoli, nyt tehdään isästä jalkapuoli", sanoi Antti +suruisesti. + +"Ja kun ei isä nyt enää voi työtä tehdä, tulee meidän tehdä sitä hänen +edestänsä", vastasi Heikki. + +Antti katsoi kasvate-veljeänsä silmään ja rupesi itkemään. + +"Kun minä palkkani saan patronilta, tuon minä sen teille Peltolaan" -- +lisäsi Heikki. Kun hän tämän sanoi muisti hän, miten Antero oli saanut +20 ruplaa viikossa. Se pisti häneen kipiästi, kummallisesti, tuo +muisti; mutta sitten muisti hän vähän siitä, mitä Antero oli hänelle +vast'ikään sanonut, ja taasen nousi hänen rinnassansa kysymys: "onkohan +Antero oikeassa?" + +Nyt kuului hirvittävä huuto huoneesta, missä Lauri, tohtori ja hänen +toverinsa olivat. Pojat ryntäsivät ovelle, mutta ovi oli sisältä +lukittu kiini. + +Vaaleina seisoivat pojat siinä ja kuuntelivat. Mutta he eivät enää +kuulleet muuta kuin hiljaista uikutusta. + + + + +XII. + +Mitä matkalla Rytilään tapahtui. + + +Kello 7 saman päivän illalla seisoi Heikki taasen kauppias Karlgrenin +puodissa. + +"Nyt sinun paha perii", huusi Antero hänelle terveiseksi. "Patroni on +kahdesti sinua kysynyt, hän on julmasti vihoissansa sinulle". + +"Minä..." + +Heikki ei ehtinyt sanoa muuta kuin tuon ainoan sanan, sillä samassa +astui patroni puotiin ja ennenkuin Heikki tiesi mitään pahaa aavistaa, +oli hän saanut korvapuustin, tuollaisen, joka hänen neljä vuotta +takaperin heitti patronin rattailta maantielle. + +"Onko kello nyt 6?" -- ärjäsi patroni. + +"Minä en tiedä mitä kello on?" -- vastasi Heikki kyynelissä silmin. Hän +tunsi itsessänsä, että hän oli tehnyt väärin. "Minä en muistanut +kelloa", -- lisäsi hän, "isäni jalka sahattiin poikki..." + +"Isäni! kuka on isäsi?" + +"Varpusen Lauri!" vastasi poika. + +"Varpusen Lauri!" kertoi kapteeni kummastuneena. Sitten oli hän kotvan +aikaa vaiti. Näyttipä kuin olisi hän jotakin miettinyt. "Varpusen +Lauri! onko hän sinun isäsi? -- Miksi eilen valehtelit minulle?" huusi +patroni valmiina kurittamaan Heikkiä valheesta. + +"En minä valehdellut!" kiirehti Heikki huutamaan, "ette minulta isääni +kysyneet". + +"Lauri Varpunen!" kertoi patroni, "ja hänen jalkansa on leikattu +poikki, sanoit? Kuka leikkasi ja miksi?" + +"Tohtori leikkasi. Jolsan Matti löi isää halolla polveen, niin että +polvi meni mäsäksi, sentähden tohtori nyt on leikannut pois koko +jalan". + +"Jolsan Matti!" kertoi kapteeni nyt yhä enemmän kummastuneena. "Ja +missä se tapahtui?" + +"Raasilan kestikievarissa. He joutuivat riitaan. Isä löi Mattia +suitsiperillä vastoin naamaa, niin että Matin nenä meni mäsäksi, mutta +sitten löi Matti isää, niin että polvi murtui". + +"Ja siitä syystä olet sinä viipynyt?" + +"Niin, minä odotin, että saisin isälle sanoa jäähyväiset, mutta ei +tohtori sitä sallinut. Ei ole moneen tuntiin kukaan saanut käydä isän +huonehessa, muu kuin tohtori ja hänen toverinsa". + +"Kuka toveri?" + +"En tiedä, mikä hän on, herra on hän. Joku joka tohtoria on auttanut". + +Patroni ei sanonut siihen mitään; mutta hän otti esille kukkaronsa ja +antoi Heikille kokonaisen hopea-riksin. + +"Nyt lähdetään paikalla" -- käski kapteeni ja vetäysi konttoriin. + +Heikki seisoi hopearaha kädessä ymmärtämättä, miksi hän sen oli saanut. +Anterokaan ei sitä ymmärtänyt, hän tuota ihmetteli vielä enemmän kuin +Heikki. + +"Noh!" huusi patroni ja avasi oven. + +Heikki juoksi ulos. "Hyvästi Antero!" huusi hän. Sitten heitti hän +hopeariksin puotipöydälle. "Anna se isälleni, Lauri Varpuselle!" olivat +hänen viimeiset sanansa. + +Antero otti hopearahan ja katseli sitä tarkasti. "Onko se oikeakaan?" +kysyi hän itseltään; niin ihmeissään oli hän. "Ensin korvapuusti, +sitten hopea-riksi, -- se ei ole kapteenin tapoja" -- mumisi hän. + +Samassa kuului kääsien kolina kadulta. Antero juoksi ovelle. Kapteeni +lähti, kääsien takana istui kyytipoika ja Heikki, joka Anteroa +jäähyväiseksi silmäili. + +Kapteeni ajoi kiivaasti. Heikki muisti, kääsien takana kun istui, hyvin +sitä päivää, jona hän viimeiseksi kapteenia seurasi. Hänen ei nyt +tehnyt mieli puhua mitään ajosta, eikä kyytipojankaan, joka nähtävästi +tunsi entuudesta kapteenin. Heikillä oli hyvä aika siinä miettiä +viimeisiä tapauksia kaupungissa, sillä kapteeni ei puhunut sanaakaan. +Ja Heikki miettikin. Hän ajatteli Anteron neuvoja. Hän ajatteli oliko +kapteeni todellakin semmoinen mies kuin Antero oli sanonut. Yhä aina +soi hänen korvissaan; "sinun isäntäsi on, samaten kuin minunkin, +suurempia konnia maailmassa". Mistä tiesi Antero tuon? Siitäkö, että +hän osasi kirjoittaa ja lukea kirjoitettua? Heikki siinä mietti ja yhä +mietti, ja viimein tuli hän siihen päätökseen, että Antero kumminkin +oli tehnyt väärin, varsinkin siinä, kun petti kaupassa ja itse korjasi +rahoja omaan talteensa. Heikki muisti, mitä provasti viime +lukukinkereillä oli puhunut, kun oli kysymys vanhemmista. "Pitäkää +heitä silmäinne edessä" -- oli provasti katkismuksen sanoilla +varoittanut lapsia. Se on: "älkää tehkö heidän poissa ollessansa +mitään, jota ette voisi heidän nähtensä tehdä". Ja sitten oli provasti +muistuttanut heitä siitä, että vanhemmilla tässä ei ymmärretä +ainoastaan isää ja äitiä, vaan myöskin isäntiä ja muita, "jotka meistä +isällisen huolen pitävät". Antero teki siis väärin, kun otti isäntänsä +rahoja, sillä sitä ei hän olisi uskaltanut tehdä kauppiaan nähden. +Mutta kauppias oli käskenyt Anteron pettää, ja sitä uskalsi Antero +tehdä isäntänsä nähden; siis piti hän kauppiasta tässä silmäinsä +edessä. Tuota mietti Heikki ja hänen omatuntonsa sanoi, että molemmat, +sekä kauppias että Antero, siinä tekivät väärin, ja hän ihmetteli +itsessään kuinka hän oli saattanut olla kahdella päällä tästä. + +Kapteeni ajoi, min hevoinen juosta jaksoi. Hänkin mietti, mutta hänen +miettimisensä olivat ihan toista laatua kuin Heikin. Hänestä oli kumma, +miten juuri hän oli sattunut saamaan Laurin pojan trengikseen, sillä +Laurin pojaksi luuli hän Heikin. Heikki ei, hämissänsä kun oli, ollut +kertonut, että hän oli Laurin kasvate, ettei Lauri siis ollut hänen +oikea isänsä. Kun Heikki mainitsi Laurin nimen, oli kapteeni muistanut +entisiä aikoja, jolloin hänellä oli ollut tekemistä Laurin kanssa. Hän +muisti, mistä Lauria oli syytetty, muisti että hän, vaikka tiesi Laurin +syyttömäksi, oli rangaissut häntä syyllisenä. Hän muisti Jolsan Mattia, +ja hän puri yhteen hampaansa. Jolsan Matti! -- Se nimi sai tuhansia +muistoja kapteenin ajatuksiin. Ja tämä Jolsan Matti, jonka tähden Lauri +Varpunen oli saanut syyttömästi kärsiä, tämä Jolsan Matti oli nyt +tehnyt Laurin raaja-rikoksi, jalkapuoleksi! Tätä mietti kapteeni, ja se +oli hänestä kumma, sillä hän oli viime aikoina ruvennut vähän +arvelemaan, mitä usein oli kuullut provastin sanovan: "syyllinen tulee +pikemmin tahi myöhemmin ilmi ja saa rangaistuksensa". Syyllinen ei +ollutkaan tullut ilmi, ja syytöntä oli nyt tuollainen julma rangaistus +kohdannut. Tuo ajatus oli kapteenia hyvittänyt, Se oli antanut hänelle +uuden vakuutuksen siitä, josta hän ennen oli ollut vakuutettu, tahi +ainakin luullut olevansa vakuutettu, -- mutta jota vakuutustaan hän +viime aikoina oli vähin ruvennut epäilemään -- siitä, ettei Jumalaa +ensinkään löytyisi. "Sillä" -- mietti hän nyt -- "vuosikymmentä on +kulunut siitä kuin Lauri kärsi syyttömästi rangaistuksen vääryydestä. +Olisihan jo aika että Jumala toisi ilmi syyllisen ja vapauttaisi +syyttömän. Mutta nyt oli syytön taasen saanut kärsiä, ja syyllinen oli +vielä salassa". Tuo ajatus oli juolahtanut kapteenin mieleen jo +puodissa, kun hän kuuli Heikin puhuvan Laurin onnettomuudesta, ja se +oli saanut hänen vihansa leppymään. Se olikin ollut syynä hänen +anteliaisuuteensa, siihen, että hän antoi Heikille hopea-riksin. Nyt +kulkiessaan ajatteli hän yhä tuota, ja hän tunsi itsensä +levollisemmaksi kuin ennen. Tuo ajatus, ettei kaikki-tietävää kostajaa +löytyisikään, se rauhoitti hänen tunteitansa, mitkä viime aikoina +olivat ruvenneet heltymään. Tuo ajatus oli hänelle mieluumpi kuin ne +uudet vehkeet, mitkä hän kauppiaan kanssa oli takonut ja joita +muodostamaan kaluksi kapteeni nyt oli aikeessa. + +Niin oli kulettu pari peninkulmaa, Raasilan kestikievaritalo näkyi jo. + +Kuta likemmäksi sitä tultiin, sitä enemmän muuttuivat Heikin ajatukset. +Hän lähestyi lapsuutensa kotoa. Menisikö hän sen sivutse sanomatta +sille jäähyväisensä. Ei! Pitäisikö hänen käydä Varpulassa kertomassa +miten Lauri voi, kertomassa mimmoisena Anna saisi odottaa miestänsä +kotiin. + +Kun kapteeni seisahutti Raasilan vierasten huoneen eteen, uskalsi +Heikki ensi kerran puhua isännälleen. + +"Kotoni on tässä ihan likellä, saattaisinko saada pitäydä siellä" -- +rukoili hän. + +Kova "ei!" kaikui hänelle vastaukseksi. + +"Kah tuossa on poika, joka pelasti provastin rahat!" huusi samassa +Raasilan isäntä, joka oli tullut ulos katsomaan vierasta. + +"Mitkä rahat?" kysyi kapteeni äreästi. + +Kestikievari kertoi nyt lyhyesti syysyön tapaukset neljä vuotta +takaperin. Kapteeni muisti ennen kuulleensa niistä. + +"Vai sinä se olit", sanoi hän, "joka pelastit rahat!" ja hän katseli +nyt Heikkiä tarkemmasti kuin eilen pestatessansa häntä. + +"Minä ja Antero", -- vastasi Heikki. + +Siihen puhe keskeytyi, mutta itsessään ajatteli kapteeni: "taisin tehdä +hyvänkin kaupan". + +Heikki huokasi syvään, kun kulettiin tienhaaran sivu, joka vei +Mattilaan ja Peltolaan. Kapteeni kuuli sen huokauksen. + +"Jos tahdot palvella minua mielikseni, niin oma tahto pois, ja +tottelevaisuus, joka ei mieti eikä vastusta, sijaan" -- ärjäsi hän. + +Heikki ei enää huo'annut. Kyyneltä, joka oli purkautua hänen +silmästään, vastusti hän, ja se onnistui hänelle. Heikki oli ens'kerran +eläissään kulkenut koti-tiehaaran sivu. + +Ilta oli yöksi muuttumaisillaan. Heikki oli väsynyt, mutta hän tiesi, +että kapteeni ei pysähtyisi yötä viettämään missään, ennenkuin oltiin +ehditty Rytilään. Häntä rupesi nukuttamaan. Tämän ja eilispäivän toimet +olivat olleet niin erilaiset muitten päiväin toimista. Hänen päänsä +horjui unen hörrössä milloin sinne, milloin tänne, ja sattuipa väliin +niin, että hänen otsansa puski kapteenia selkään. Hän hypähti silloin +aina ja pelästyi. Mutta olipa niinkuin olisi lyijyä valettu hänen +silmäinsä päälle. Hänen oli mahdotoin pysyä valveella. + +Niin oli pian neljä peninkulmaa ehditty. Matka Rytilään ei enää ollut +pitkä. Viimmeisestä kestikievarista oli lähdetty. + +Mutta nyt painoi uni Heikin silmiä enemmän kuin koskaan ennen. Hänen +oli vaikea pysyä taka-istuimellaan. Hän oli, pysyäksensä valveella, +asettaunut istumaan niin, että aina kuin hän nukahti, hänen päänsä kävi +kääsien laitaan. + +Siinä erkausi tie valtatiestä Koivikkoon, kapteenin entiseen asumaan. +Siinä, tien syrjässä, oli kanto, jonka päälle joku oli heittänyt +valkoisen rievun. Yön hämärässä näkyi se kummalliselta. Heikki oli +sikeämmästi kuin ennen nukahtanut. Hän löi päänsä kovemmin kuin ennen +kapteenin selkään. Hevoinen juoksi täyttä laukkaa. + +Kapteeni, joka myöskin oli syviin ajatuksiin vaipunut, havahti, kun +Heikin pää kovasti häneen puski. Hän säpsähti, säikähti niinkuin se +ainakin, joka pahaa miettii. Ja harvoinpa oli kapteeni mitään hyvää +miettinyt. Hän kääntyi ja kova sana oli jo lentämäisillään hänen +huuliltaan, hänen kätensä oli jo nostettu kun hevonen pelästyi tuota +valkoiseen puettua kantoa ja säntäsi tien syrjälle -- tieltä pois. + +Silmän-räpäyksessä oli se tapahtunut. Hevonen ja kääsit makasivat +ylös-alaisin ojassa. Kapteeni, joka ei kääseistä päässyt, niinkuin +pojat takana, lentämään ojan toisella puolella olevalle nummelle -- +jalkanahka kun oli napeilla kiini hänen molemmilla puolillaan -- makasi +ojassa kääsien alla. + +Kapteeni ei vähästä hämmästynyt. Hän tointuikin samassa +silmänräpäyksessä, jona onnettomuus oli tapahtunut. Hän tunsi polttavan +kivun toisessa kädessänsä ja niskassansa. Hän huusi ja kirosi julmasti. + +Likeltä kuului valittava ääni. Se oli pienen kyytipojan. Vauhti, jolla +hevonen juoksi kun kääsit kaatuivat, oli heittänyt hänen useita syliä +nummelle. Hän ei ollut loukkaantunut, mutta pelästys sai hänen isoksi +aikaa liikkumattomaksi, jotta hän ei kuullut kapteenin huutoa. + +Kapteeni oli turhaan koettanut irroittaa itseään. Hän ei sitä voinut; +jalkanahka esti hänet siitä, ja sitä hän ei voinut saada napeista auki. +Hän oli kauan huutanut ja kironnut, ennenkuin pieni kyytipoika itkien +saapui hänen luokseen. Mutta kyytipoikakaan ei voinut kapteenia päästää +pulasta. Siihen oli hänellä liian vähän voimia. + +"Leikkaa puukolla poikki nappihihna", käski kapteeni. + +Poika, joka, niinkuin aikamiehet aina näillä seuduin, oli varustettu +puukolla, teki niinkuin kapteeni käski ja tämä pääsi vihdoin viimein +pulastaan. Hän nousi maantielle ja tunnusteli jäseniänsä. Hän huomasi, +että ne kaikki olivat eheät, vaikka toinen käsi oli jotenkin hellä ja +samaten niska. Tätä viimeksi mainittua oli Heikki, kun takaistuimelta +lensi, loukannut. + +Kapteeni kiirehti hevosen luo ja huusi, kiroten samalla, vasta +pestattua renkiään. Hevoinen oli kuristunut; sen huomasi kapteeni +kohta, kun kyytipojan puukolla oli saanut rinnustimen poikki +leikatuksi. Tätä onnettomuutta kirosi hän vielä julmemmasti ja huusi +kurkkunsa täydestä Heikkiä. + +Mutta Heikkiä ei kuulunut. Hän makasi kannon vieressä tainnuksissa, ja +kannon päälle heitetty valkoinen vaate oli punainen hänen verestään. +Heikki oli pää edellä lentänyt kopiksi kantoon. + +Väristen hämmästyksestä ja pelosta kuuli kyytipoika kapteenin julmia +kirouksia ja näki, miten kapteeni jalallaan potkasi pyörtynyttä poikaa. + +Keski-yön oli aika, mitä tehdä? + +Kapteeni tunsi seudun. Tästä kävi tie hänen entiseen kotiinsa +Koivikkoon; mutta sinne oli puolen peninkulmaa matkaa. Paljoa +likempänä, pienen koivumetsän takana lahden pohjukassa oli torppa. +Sinne lähetti hän kyytipojan. + +Yö oli lämmin ja kaunis. Sen hiljainen juhlallisuus ei tuonut kapteenin +rintaan minkäänlaisia juhlatunteita; päin vastoin! Kuta enemmän hän +mietti vasta tapahtunutta onnettomuutta, sitä enemmän vihastui hän. +Heikki oli syypää kaikkiin. Hänen töyttäyksensä oli saanut kapteenin +kääntymään, jottei hän huomannut, kun hevoinen pillastui, ennenkuin +ojassa maattiin. Tuota kirosi kapteeni istuessaan ojan reunalla, +odottaen kyytipojan tuloa. + +Hän sai kauan odottaa; kyytipoikaa ei kuulunut. Kapteenin viha yhä +yltyi. Hän ei itse tahtonut mennä tuohon torppaan, siitä syystä, että +se oli Jolsan Matin ja hänen vaimonsa asunto. Ja kapteenin ja Jolsan +Matin väli ei ollut enää käskijän ja käskyläisen. Mutta kun kyytipoika +liian kauan viipyi, täytyi hänen nousta ja mennä torppaan. + +Jolsan Matti oli, kun Jolsan saarelta toistakymmentä vuotta takaperin +muutti, kaikkien kummaksi ostanut vähäisen maan. Mutta sitä maata ei +hän kauan jaksanut pitää. Muutamien vuosien kuluttua oli se pakosta +myyty ja siitä saakka oli Matti oleskellut milloin missäkin. Noin 6 +vuotta takaperin oli hän ruvennut pitämään pikku-kauppaa, kulkien +talosta taloon; mutta paremmin kuin kaupallaan eli hän ilkitöillä ja +varkauksilla. -- Niin ainakin luultiin, vaikkei mitään tällä kohdalla +varmuudella tietty. Jolsan Matti osasi niin viisaasti lakaista umpeen +jälkiään. Mitään vakinaista asuntoa hänellä ei moneen vuoteen ollut, +kunnes hän, syksynä ennen kuin vasta ylempänä mainittu onnettomuus +kapteenia kohtasi, oli omin lupinsa ottanut asuntonsa Karva-Annan +töllissä, josta Anna muori kesällä oli muuttanut hautaan. Täällä asui +hän nyt Leenansa kanssa, joka oli jo jotenkin vanha, mutta vielä +täydessä voimassa ja -- luonteeltaan sama kuin ennen. Täällä asui Matti +-- tahi paremmin sanoaksemme: tänne pistäysi hän silloin tällöin; +enimmät ajat oleskeli hän milloin missäkin. + +Kun kapteeni nyt lähestyi Jolsan Matin asuntoa, oli Matti niinkuin +tavallisesti poissa. Me tiedämme että hän oli kaupungissa. Mutta Leena +muori oli kotona ja häntä oli kyytipoika juuri saanut herätetyksi, kun +kapteeni astui huoneesen. + +"Ho hoo! Mistä päin nyt tuuli käy!" -- huusi Leena muori, kun tunsi +kapteenin, joka kyykistyneenä kävi matalasta ovesta sisälle. "Joko +taasen tarvitaan Jolsan Mattia? Siitä on kauan, kun kapteeni Kornman +hänet viimeksi muisti. Onko Unda-laiva joutunut karille, vai onko +Feliks'issä nostokaluja, silkkiä, viiniä..." + +"Suus kiini, sinä sammakko! Missä on Matti?" huusi kapteeni, joka +tiesi, ettei hän Matin eukolle sanasodassa piisannut. + +"Niin: Matti, Matti! kun hän tarvitaan... Mutta: mene helvettiin, +kuonasuu! kun häntä ei tarvita... Matti! tiedänkö minä missä Matti on? +Se lempo ei huoli eukostansa enemmän kuin ryysyisistä virsuistaan. +Kieleni kuivaa kurkkuun; en ole märkää maistanut koko kesänä... Mutta +mitä hän siitä huolii, lemmon luoma! Matti! Häntä en ole viikon päiviin +nähnyt..." + +Kapteeni oli tottunut kaikenlaisiin; mutta tämä näky, tässä hänen +edessänsä, oli niin törkeä, että häntä iletti. Ryysyisessä hameessa, +joka tuskin peitti ruumista, seisoi eukko noessa silmin, hajahiuksin +vuoteen vieressä, minkä ruokottomuutta ei käy kertominen. Kapteeni +tiesi, niinkuin jo sanoimme, että eukon kanssa kieliminen oli +verrattava vasikkojen kanssa hyppäämiseen; mutta hän tiesi +tuulenpuuskan, joka sai eukon myötätuuliseksi. + +"Suus kiini!" huusi hän. "Tule nostamaan kääsit ojasta, niin täytän +pohjattoman suukitasi väkevimmällä viinalla". + +Eukon silmät säkenöivät. Sana _viina_ tukehutti kielitulvan -- tahi +paremmin -- ohjasi sen toiseen uraan. Leena hypähti ulos huoneesta: +"Missä kääsit, missä viina?" -- huusi hän. + +Kapteenin oli vaikea seurata eukkoa, niin kiiruusti juoksi tämä. Mutta +eukon juostessa juoksi kumminkin kielensä vielä sukkelammasti. + +"Viinaa! viinaa! Tiesinhän minä, että on siinä kapteenissa tuntoakin. +Hänen käy sääliksi muijaa, joka ei ole saanut kastettakaan viinaa..., +joka tuskin enää muistaa, miltä tuo jumalien juoma tuleekaan". Tähän +tapaan lörpötteli nyt ämmä, ja entistä vauhtia pieksi hän kieltänsä, +sillaikaa kun hän kapteenin avulla nosti kääsit ojasta maantielle. + +Kapteeni oli kokonaan unohtanut nuorta renkiään. Heikki makasi vielä +liikkumattomana kannon vieressä. Nyt kun kääsit olivat maantielle +vedetyt ja kapteeni niitä tarkasteli, ja julmalla kirouksella huomasi, +että toinen pyöristä oli pilalle rikkoontunut, silmäili eukko +ympärilleen ja koetti haju-aistimillaan havaita, missä komerossa +kääseissä kapteenilla oli viinaa. Äkkiäpä havaitsi hän nyt kannon +vieressä makaavan, jota hän alussa ei ihmiseksi eroittanut. + +"Lempo vieköön! siinä makaa ihminen murhattuna!" -- huusi hän, kun +likeni kantoa. + +Kapteeni muisti nyt trenkipoikaa, kun kuuli eukon huudon. Hän kulki +kannon luo ja tarkasteli makaavaa. "Hänestä ei minulla ole paljon +apua!" -- mumisi hän, kun näki, miten pahasti poika oli haavoitettu. +"Mutta henkipä hänessä vielä on" -- lisäsi hän, kun oli laskenut +kätensä Heikin rinnalle. + +Näin monta sanaa yhtä jaksoa ei ollut kapteeni vuosikausiin kiroomatta +puhunut. + +Heikki oli pahasti loukkaantunut. Hän oli lentänyt päälaki edellä +kantoon. Keskellä päälakea oli hänellä syvä haava; myöskin otsansa oli +johonkin sattunut, sillä nahka oli siitä ikäänkuin viilletty pois, +Vähemmistäkin kolauksista olisi mies pyörtynyt; saatikka sitten +viidennellä toista oleva poikainen. + +"Tämän sinä saat ottaa tölliisi" -- sanoi kapteeni ja viittasi +pyörtynyttä. "Ellei hänelle ole sattunut suurempia vahingoita, kuin +mitä näemme, ollee hän jonkun päivän kuluttua niin terve, että voi +ilmautua Rytilässä". + +"Ho, hoo!" ilveili eukko pilkallisesti. "Entäs lekkeri?... Ei Leenasta +ole enää nuorten poikain katsojaa". + +Kapteeni heitti inhalla Matin vaimolle rahan. "Tuossa, osta sillä!" -- +ärjäsi hän. + +Leena muori punnitsi rahan kädessänsä, ikäänkuin arvellen tyytyisikö +hän tähän, kun Heikki syvään huoaten rupesi tointumaan. Peläten, että +poika voisi kapteenia seurata, ja että hän kadottaisi vasta saadun +rahan, kävi eukko pikaisesti toimeen. Hän repi ryysyisestä paidastaan +palasen ja kääri sen Heikin pään ympäri, Sitten tunnusteli hän +vähitellen tainnuksista palaavan jäseniä ja huomasi, ettei niistä ollut +mikään rikkoontunut. + +"Käy minun tölliini, poika parka", sanoi hän äänellä, minkä koetti +tehdä sääliväksi. + +Kapteeni oli kahdella päällä, mitä tehdä. Rytilään ei enää ollut pitkä +matka, mutta olipa siinä matkassa kuitenkin kylläksi väsyneen miehen +käydä. Muuta neuvoa ei kapteenilla kumminkaan ollut, ellei hän tahtonut +ruveta lepäämään Leenan töllissä. Ja siihen ei hänellä ollut sanottavaa +halua. Kun siis Heikki, joka surkeasti valitti haavojansa, oli +talutettu eukon tölliin ja kääsit syydetty tien syrjään, lähti kapteeni +hiljaan kulkemaan kotiansa päin. Hän oli sitä ennen kumminkin ottanut +kääseistä pienen lippaan, jonka hän varovasti tallensi rinnallensa. +Muut kääseissä olevat kalut oli hän huomiseksi kantanut eukon tölliin, +johon jätti Heikin ja pienen kyytipojan, mikä peläten isäntäänsä +hevostansa itki. Aurinko nousi kun kapteeni ehti Rytilään. + + + + +XIII. + +Mitä kapteeni Kornmanin aiottu lähtö merelle vaikuttaa Jolsan Matista. + + +Kapteeni Konrad Kornman oli mies, jolla ei ystäviä ollut; eikä hän +niitä halunnutkaan. Rytilässä oli hänen aikanansa nähty vieraita varsin +harvoin. Hän tahtoi olla ja elää itseksensä. Puheet hänestä ja arvelut +siitä, miten hän oli saanut Rytilän, olivat aikojen kuluessa vähitellen +hiljentyneet; mutta vaikutukset niistä pysyivät kaikissa, mitkä +tunsivat kapteenin. Tämän huomasi kapteeni hyvin; se teki hänet vielä +jyrkemmäksi ja sai hänen yhä enemmän vetäytymään itseensä. Sydäntä ei +hänessä löytynyt; kuka vaan joutui hänen kanssa yhteyteen tahi +asioihin, sai sen tuta. Kapteeni oli riitaantunut koko maailman kanssa. +Tämä vaikutti toiselta puolen, että kapteeni sai elää, niinkuin hän +tahtoi, itsekseen; mutta toiselta puolen vaikutti se myös, ettei kukaan +häneen luottanut. Tuo epäluottamus oli monesti koskenut kipeästi +häneen, sillä se teki usein hänen aikeitaan tyhjäksi. Mutta kapteeni ei +voinut muuttaa, ei ulkonäköisestikään, tapojaan. + +Ei löydy sitä ihmistä maailmassa, joka ei tarvitsisi toisen apua. +Ihmiskunta on yhtenä suurena masinana pidettävä, missä kullakin +ihmisellä on erityinen virtansa, samalla kuin kukin tarvitsee kaikkien +muitten apua, voidaksensa täyttää maailmassa erityistä tehtäväänsä. +Tämän oli kapteeni usein huomannut; mutta nyt kun hän kaupungista +palasi, tunsi hän tämän totuuden syvemmästi kuin ennen. Hänen ja +kauppias Karlgrenin kauppatoimet ja käytökset näissä olivat herättäneet +yleisempää huomiota, kuin kapteeni olisi tahtonut. Sillä aina kun joku +kauppahuoneen Karlgrenin ja kumppanin laivoista tuli kotiin, levisi +huhuja milloin mistäkin konnatyöstä ja sukkeluudesta, semminkin kun +kauppahuoneen laivoissa aina palveli väkeä, joiden maine oli huono. +Tästä syystä katsottiin aina kauppahuoneen laivoja epäilevillä +silmillä, ja ainoastaan pakosta ja kun ei muita laivoja ollut +satamissa, käytettiin niitä. Tämä oli tuottanut vahingoita +kauppahuoneelle, ja kapteeni Kornman oli siksi viisas, että huomasi +syyn näihin vahinkoihin. Hän huomasi, että ellei tätä epäluuloa +saataisi sammumaan, niin olisipa paras, että hän luopuisi kokonaan +kauppatoimista, ja sitä hän ei ensinkään aikonut. Hän tiesi keinoja, +joilla hän voisi suuriakin summia voittaa, kenenkään sitä aavistamatta, +-- mutta tähän oli laivaliike välttämätöin. + +Rytilän patronilla ja kauppiaalla oli useita laivoja, ja näiden +laivojen kapteenit oli Kornman taidolla valinnut. Ne olivat suurimmaksi +osaksi semmoista, jotka jyrkästi täyttivät Kornmanin antamia käskyjä, +huolimatta siitä, olivatko nämä käskyt oikeita. Totuuden nimessä täytyy +meidän tunnustaa, että edellisinä aikoina löytyi tällaisia kapteeneita, +mitkä eivät muuta pelänneet kuin taika-uskoisia haaveksimisiaan, +enemmän kuin nyky-aikana. Kun sähkölennätintä ei ollut, kun asiat +yleensä kävivät paljon vitkallisemmasti, kuin meidän aikanamme, oli +näillä kapteeneilla tilaisuutta tehdä töitä, missä eivät koskaan +tulleet ilmiöön, ja jos tulivat, niin olipa jo aikaa kulunut niin +paljon, että jo toiset asiat olivat astuneet näiden edellisten sijaan. +Rehellisemmätkin kauppiaat eivät pitäneet minään rikoksena, jos +luvattomia kaluja maahan toivat, tai jos umpisilmään pettivät +tullimiehiä. Tällä lailla lienee moni kauppahuone, joka vielä nyt on +suurissa varoissa, saanut ensimäisen pohjarahan rikkauksillensa. +Ainakin oli kauppias Karlgren sillä lailla alkanut, ja samaa tapaa yhä +seurattiin sittenkuin hän oli yhtynyt kapteeni Kornmanin kanssa. + +Rikkaalle annetaan tavallisesti aina arvoa, olkoon ihmisenä mimmoinen +hyvänsä. Mutta löytyypä tälläkin kohdalla raja, vaikka ei niin aivan +jyrkkä. Jos rikas on saituri, säälimätön ja siihen lisäksi pettävä, +niin vetäytyypä rehelliset ihmiset aina yhä enemmän näistä tälläisistä, +ja niitä jääpi kunnioittamaan ainoastaan ne, mitkä luulevat +kunnian-osoituksistaan saavansa jotakin hyötyä. Kapteeni Kornman oli +huomannut, että hän oli joutunut näitten tällaisten rikkaitten +vertaiseksi, Hänessä paloi halu parantaa mainettaan ainakin siihen +määrään, että hänen liikkeensä tuottaisi enemmän kotiseudussaan. K----n +kaupungissa löytyi Ankkerman niminen laivuri, jolla oli niin hyvä +maine, ettei hänestä hänen vihamiehensäkään voineet pahaa sanaa sanoa. +Mutta tämä kapteeni oli ollut onneton. Useat laivat oli, hänen +ollessansa laivurina, joutuneet haaksirikkoon, ja siitä syystä oli hän +saanut huomata, kun ei hänelle enää laivaa uskottu, ettei hyvä maine +yksin elätä. -- Eräänä päivänä sai kapteeni Ankkerman tarjoumuksen +kapteeni Kornman'ilta ruveta kauppahuoneen Karlgren'in ja kumppanin +omistaman, Konkordia nimisen laivan kulettajaksi. Vaikka kapteeni +Ankkerman ei ensinkään luottanut tarjoojaan, otti hän tarjoumuksen +ilolla vastaan, semminkin kun Kornman ei tehnyt minkäänlaisia +välipuheita, mitkä olisivat vastustaneet oikeutta. Tämä tapaus vaikutti +mitä Kornman oli sillä tarkoittanut. Ankkermanin tähden katosi ainakin +osa sitä epäluuloa, jolla kauppahuonetta oli kohdeltu. + +Mutta kapteeni Ankkerman huomasi pian mimmoiset hänen isäntänsä olivat. +Hän oli usein joutunut riitaan näitten kanssa, ja vihdoin oli +hän ilmoittanut vieraasta satamasta, että hän luopui heidän +palveluksestaan. Tämän asian tähden oli kapteeni Kornman kiireesti +matkustanut kaupunkiin, ja siellä oli silloin kauppiaan ja hänen +välillänsä päätetty, että asialle annettaisiin semmoinen ulkomuoto, +kuin olisi Ankkerman eroitettu. Syystä että kapteeni Kornman itse +halusi ruveta Konkordian kulettajaksi. Tuota uutista ihmeteltiin +suuresti kaupungissa, sillä olipa Kornman jo vanhanpuolinen, ja olipa +jo koko joukon toistakymmentä vuotta kulunut siitä, kun hän viimeksi +laivaa kuletti. Ei tiennyt kukaan kumminkaan oikeaa syytä, minkätähden +Rytilän patroni nyt vaihtoi levollisen ja huolettoman elannon kauniissa +kartanossa vaivaloiseen toimeen merellä. Se asia oli myöskin niitä +salaisuuksia, joista oli kumppanusten välillä päätetty. Ja löytyipä +tähän vielä kolmas syy, josta ei tiennyt kukaan muu kuin kapteeni itse. +Kun kapteeni nyt oli päättänyt lähteä merelle, oli hänen ensimmäisiä +toimiansa saada mukaansa perämiehen, johon hän voisi luottaa, ja +kajuutin-vahdin, sillä entiset luopuivat laivasta samalla kuin kapteeni +Ankkerman. Tämä viimeksi mainittu oli näet, kun rupesi kauppahuoneen +palvelukseen, tehnyt ehdon, että itse saisi valita nämä; ja kapteeni +Kornman, joka tunsi perämiehen, minkä Ankkerman hänelle esitti, oli +siihen suostunut; kajuutin-vahdista ei hän pitänyt mitään lukua. +Löytyipä useita perämiehiä, jotka ennen olivat kulkeneet Kornmanin +kanssa, mutta ne, mitkä hän mieluimmin olisi valinnut olivat mikä +vanhennut, mikä ijäksi sanonut jäähyväisensä merelle. Tosin löytyi yksi +K----n kaupungissa, joka ehkä olisi vielä kerran seurannut vanhaa +kapteeniansa, mutta kun kapteeni häntä ajatteli, niin tunsipa hän +rinnassansa jotakin, joka ei miellyttänyt häntä. Heillä oli liian +paljon yhteisiä muistoja retkistä, joita olivat yhdessä tehneet, +eivätkä nämä muistot juuri olleet iloisia, sillä niihin sekausi koston +huutoja ja vähän vertakin. Siihen lisäksi oli tämä perämies komentanut +erästä laivaa, joka oli korkeasta summasta vakuutettu, ja joka kohta +sen jälkeen, kun oli vakuutus tehty, oli mennyt lastineen päivineen +haaksirikkoon. Haaksirikot merellä ovat jotenkin tavallisia, mutta tämä +oli ollut erilainen muista siinä, että -- ainakin miten puhuttiin -- se +oli tapahtunut perämiehen tahdosta. Tätä ei tosin voitu toteen näyttää, +mutta -- siitä puhuttiin ja se puhe oli pilannut perämiehen maineen. + +Niinä päivinä, jona Heikki, jonka haavat olivat hänet panneet +kuumevuoteelle, sairasti Karva-Anna vainaan töllissä, mietti kapteeni +Kornman näitä asioita. Ja miten hän niitä mietti, kypsyi hänessä +vihdoin se päätös, että niihin toimiin, mitkä hänellä nyt oli tekeillä, +ei kelpaisi kukaan muu hänelle auttajaksi, kuin perämies Turk, tuo +entinen tuttavansa. "Sanokoon yleisö, mitä tahtoo" -- arveli kapteeni. +-- "Enemmän pahaa kuin jo minusta puhutaan, ei taideta puhua -- jos +minä puheista huolisin". Ja kapteeni päätti tarjota perämiehen viran +Konkordia-laivassa entiselle tuttavalleen Turkille. + +Kapteenin aiottu lähtö tuli pian tunnetuksi Rytilässä ja K----n +kaupungissa. Wappo, rouva Kornman, ei sitä vastaan pannut; kapteenin ei +myöskään ollut vaikea erota hänestä. Mutta pienestä Amandasta, -- se +oli kapteenille vaikeampi. Kun hän, lähtö mielessään, syleili pientä +tytärtään, niin tuntuipa hänestä kuin uhkaisi hänen armasta lastaan -- +ainoata elävää, mitä hän maailmassa rakasti -- joku suuri vaara. + +Päivä hänen lähdölleen oli jo määrätty. Perämies Turk, vanha 60 +ikuinen ukko, oli luvannut vielä viimekerran koettaa seuraisiko vanha +onni häntä. Heikki, kapteenin vasta pestattu palveluspoika, oli +haavoistansa parannut, ja hänen oli kapteeni päättänyt ottaa mukaansa +kajuuti-vahtina. Heikki ei vielä tästä kapteenin päätöksestä tiennyt +mitään. Hän oleskeli vielä Leena muorin asunnossa. + + + + +XIV. + +Viittauksia. + + +Olemme tässä kertomuksessa kulkeneet ihmiskunnan alhaisempia komeroita, +missä saastaisuus ja ilkeys, mustaan vaippaansa pukeuneina, piilouvat. +Onpa ihminen, ruumiine sieluineen, kummallinen olento! Aurinko loistaa, +päivä oli kaunis, kirkas ja pilvetön. Meren pinta on tyyni kuin peili, +ja tähän pintaan kuvautuu taivahan selkeys, kukoistavat rannat kauniine +kukkinensa, kasvuinensa, mitkä näkyvät hymyvän syvyyden syvässä, +niinkuin onnellisen morsiamen kuva sulhon antamassa peilissä. Pellin +takana väijyy hämähäkki tomuisesta piilostaan uhriansa; meren kauniin, +sileän pinnan alta väijyy ahnas meren peto saalista. Siinäpä kuva, joka +ihmiseenkin sopii -- ainakin tavallansa. Hänen kasvonsa ovat tyynet, +hänen puheensa makea, hänen käytöksensä hiljainen; mutta hänen sielunsa +pohjalla piiloupi syvän syvällä piru, joka väijyy hyvää, joka kutoo +pauloja, mitkä eivät päivän valoa siedä, joka miettii tekoja, mitkä +ovat riettauden ja rikosten tehtäviä. Ja riettauden ja rikosten pahat, +langenneet enkelit, ne valvovat aina, valmiina mylläröimään tyyneyttä, +häiritsemään hiljaisuutta -- niinkuin yössä vangittu myrsky odottaapi +vapauteen pääsöä, voidaksensa raivoovalla voimalla meren sileydestä +tehdä vaahtoisia laineita. + +Mutta pirut ihmissydämissä ne yhä vainoovat, väijyvät toisiansa +loppumattomassa sarjassa. + +Kun K----nkin pienessä kaupungissa jokapäiväistä, hiljaista elämää +eletään, kun kukin askareissansa askaroitsee, eikä silmämme voi +eroittaa muuta kuin tyytyväisyyttä ja onnellisuutta; takovatpa +ihmissydänten pirut syvyydessänsä töitä, mitkä eivät ole päivän. Kun +kauppias Karlgren ja patroni Kornman tullinhoitajan kamarissa istuivat +ja kaikessa ystävyydessä juttelivat meri- ja kauppa-asioista, niin +miettivätpä pirut heidän sydämissänsä pauloja ja peitteitä, joiden +suojissa voisivat, pimeitä töitänsä tehdessä, piiloutua; ja kun +kauppias ja patroni sitten päästivät, kahden kesken kun olivat, nämä +pirut ääneensä neuvoa pitämään, miten tulliherraa parhaiten +petettäisiin, niin mietittiinpä ihan samassa heidän kumpaisenkin +sydämessä mietteitä, mitkä, jos olisivat näkyväiseen muotoon astuneet, +olisivat ryntäneet toinen toistansa vastaan vihollis-sotalaumojen +muotoisena. Ja vieläpä juuri ihan samaan aikaan, jona kauppias ja +patroni neuvottelivat asioistaan, neuvoipa puotipojan Anteron sydämen +pohjalla piilouva paholainen tälle, miten hän parhaiten voisi soaista +silmät isännältään, ja käsipuolisen ajatuksissa sepittiin aarre-arkkua, +minne patroni Kornmanin vääryydellä saadut rahat muutettaisiin. -- +Mutta tämäpä vaan on muutama mutka loppumattomassa sarjassa, joka +kietoisi ja käärisi kaikki pauloihinsa, joka vetäisi ja painaisi omasta +painostaan ihmisyyden ja ihmiskunnan pahuuden ijäti valottomaan +pimeyteen, ellei jotakin löytyisi, joka alati pyrkisi paljastumaan, +kehittämään ja särkemään sen mutkat. + +Leena-muori, Jolsan Matin vaimo, oli huono sairaan hoitaja. Ettei +hänestä ollut lapsen ammaksi, olemme me tämän kertomuksen alussa +nähneet. Tuskin oli hän saanut rahan ja nähnyt kapteenin lähtevän, niin +hän jätti Heikin mökkiin ja meni vaihtamaan rahan viinaksi. + +Kahdesti oli Heikki sattunut kapteenin seuraan ja kumpaisellakin +kerralla oli häntä onnettomuus kohdannut. Tämä nykyinen onnettomuus, +eipä sille voinut edellinen vertoja vetää. + +Leena oli hänen heittänyt makaamaan vuoteesensa. Siinä vaikeroitsi +poika-parka kipujaan. Hän ei osannut selvästi ajatella. Kolahdus, minkä +hän oli saanut, oli ollut ylön ankara. Aikaa kului, Heikki ei sen +kulusta tiennyt. Aurinko loisti mökin rikkinäisestä akkunasta jo, eikä +vieläkään tuntunut Jolsan Matin vaimoa palaavaksi. Poika-parkaa +janotti, niinkuin ainakin kuumeessa makaavaa, mutta ei hänellä ollut +älyä hankkia itselleen juotavaa nyt. + +Pieni kyytipoika oli jo aikaa lähtenyt kestikievariin kertomaan +onnetonta tapausta. Kapteenin oli maksettava hevonen. Sen hän kyllä +tiesi, mutta kuitenkin pelkäsi hän. + +Aamua oli kotvan kulunut, kuin Heikki huomasi, että mökin ovea +avattiin. Tulipa nyt Rytilästä mies noutamaan patronin säretyitä +kääsejä. Mies kun Heikin vuoteessa näki, kysyi jotakin, mutta eipä +liene Heikki näihin kysymyksiin mitään vastannut, sillä hän itse ei +ainakaan sittemmin muistanut mitään tästä. Ja mies oli pian, säretyt +kääsit rattaillaan, lähtenyt. + +Päivä oli jo pian puolessa kun Leena vihdoin palasi. Hänellä oli +muassansa vähän ruokaa ja suurenmoinen pullo viinaa. Tästä oli hän +tiellä jo maistanut, se nähtiin selvästi, sillä Leena oli jo jotenkin +humalassa. Miten olisikaan eukko raiska saattanut minuuttiakaan pitää +kädessänsä viinapulloa, tunnustelematta, miltä tuo herkku maistuisi! +Mutta juomasta itsensä umpi-humalaan, siitäpä esti hänet pelko. Hänellä +oli, näet, hyvässä muistissa min näköinen hän oli ollut, kun Jolsan +saarella heräsi humalasta, mihin oli nukkunut Jumalan taivaan alla. +Tämä tapaus oli saanut eukon varovammaksi, jotta hän siitä saakka aina, +kun onni hänelle sen verran hänen herkkujuomaansa salli, että se +hänelle riitti, oli hakenut turva-paikkaa, missä hivukset säilyisivät. + +Mökkinsä, mihin hän nyt astui, oli, niinkuin jo olemme sanoneet, mitä +ruokottomimmassa siivossa. Suuri takka, joka oli jotenkin rapistunut, +otti siitä lähimmäs puolen tilaa. Takan päällisellä oli ryysyjä, vielä +likaisempia ja retuisempia kuin vuoteessa. + +Eukko ei ollut matkallansa muistanut Heikkiä. Se näkyi selvään siitä +kummastuksesta, minkä hän osoitti, kun hän pojan näki. + +"Vai sinä! No niin! Jopa muistan", änkytti eukko. "Siirrys vähän +poikani" -- ja eukko istahti vuoteen laidalle. "Ehkä riittää tästä +vähän sinullekin ... vähän, vähän vaan". + +"Vettä!" rukoili Heikki matalalla äänellä. + +"Vettä! Oletko riivattu, poika! Vettä! Kuka kehtaa vettä mainitakaan, +kun on tätä laatua tarpeeksi. Oh hoh! Sepä hunajaa!" -- ja eukko otti +aika kulauksen pullosta. "No maista sinäkin..." -- ja hän kallisti +pulloa Heikin huulille. + +Enskerran eläissään maistoi Heikki nyt ihmiskunnan myrkkyjuomaa. Hän +irvisteli hirmuisesti. Viina poltti hänen suutansa, hänen kurkkuansa, +hänen rintaansa. Hän oli nielaissut koko suullisen. + +Hän rupesi huutamaan. Hän ei kipujaan nyt tuntenut. Hän luuli juoneensa +tulta. Hän hypähti ylös vuoteeltaan. Hän taisi tuskin hengittää. + +Eukko katseli häntä kummakseen. "Hiljaan, hiljaan poikani! Kuka perhana +osasi aavistaa, että sinä niin siitä pidät... Sitä ei enää riitä +sinulle... Eikö ollut hyvää? Mutta hyväpä, että nousit. Vanhus +tarvitsee maata... Jos sinä tahdot levähtää, niin nouse uunille". + +Heikki tointui vähitellen. Poltto hänen sisuksissansa herkesi. Hän +tunsi itsensä paljoa terveemmäksi; hän muisti nyt selvästi, mitä +hänelle oli tapahtunut. Mutta tätä tilaa ei kestänyt kauan. Outo +virkeys tuntui hänen suonissansa, kaikki näkyi hänelle niin +ihmeelliseltä. Hänen päänsä tuntui raskaalta. Häntä rupesi nukuttamaan. +Hän silmäili uunia ja tietämättä tarkoin, mitä hän teki, nousi hän ja +heittäysi ryysyihin makaamaan uunin päälle. + +Eukko oli sillä välin tyhjentänyt pullonsa sisällön likaiseen +kalja-astiaan. Siitähän oli sopivampi juoda. Huolimatta laisinkaan +pojasta, piti hän nyt omia aikojaan kestiä. + +Puolisen aikana vallitsee äänettömyys Jolsan Matin mökissä. Näkyala +siellä on mitä inhottavin. Eukko makaa ryysyisellä vuoteellaan; +lattialla vuoteen vieressä seisoo kaljatuoppi. Vanhuus vaivaa eukkoa. +Hän ei ole jaksanut sitä tyhjentää, pöydällä nähdään pari leipää, voita +välissä; mutta viina-himossaan on eukko syömisen unohtanut. + +Poika-parka nukkuu uunilla. Hän on niin ryysyihin kääriynyt, ettei +häntä näy ollenkaan. + +Semmoinen on asema mökissä kun kaksi miestä astuu Leenan asumaan. +Toisen näistä me jo tunnemme. Hänellä on kaksi tukkoa kädessä. Hän +ehtii asettaa ne pöydälle, ennenkuin huomaa vuoteessa makaavan. + +"No Jumal' avita!" huusi hän kun Leenan näki. "Mistä perhanasta on +eukko saanut viinaa?" Ja hän töyttäsi aikalailla nukkuvaa kylkeen. "Hän +on humalassa kuin sika". + +"Ja on tällä kertaa ollut kohteliaampi kuin muinoin ennen. Sillä hän on +säästänyt vähän meillekin", sanoi toveri, kun huomasi kaljatuopin +vuoteen vieressä. + +"Sepä ihmeellistä!" mumisi Jolsan Matti -- sillä hänpä se onkin toinen +näistä miehistä. -- "Mistä riivatusta on eukko saanut viinaa? -- Ja +ruokaakin?" lisäsi hän sitten. "Sepä nyt meille tarpeellisempaa... Anna +viinan olla, Kalle!" huusi hän, kun huomasi toisen aikovan maistaa +eukon jäännöksiä. "Tänään ei tippaakaan, ennenkuin on työ tehty". + +"Voitele sinä sillä nokkaasi jos tahdot, mutta minun kurkkuni tarvitsee +vähän kastetta" -- vastasi toinen Kalleksi kutsuttu ja oli juuri +viemässä kaljatuopin laidan huulillensa, kun Matti äkkiä sieppasi +astian hänen käsistänsä. + +"Oletko todellakin riivattu!" huusi hän. "Jos pääsisit makuun, et +herkeisi ennen, kun pohja sisältä olisi yhtä kuiva kuin ulkopuolelta. +Ja miten sitten aikeemme kävisi?" Ja Matti kaasi astian mökin +likaiselle lattialle. + +Toinen, kun tämän äkkiarvaamattoman, vähässä ajassa tapahtuneen teon +huomasi, päästi julman kirouksen ja oli vähän vailla rynnätä +käsipuolisen päälle. + +"Pysy nyt alallasi!" ärjäsi Matti. "Jos olisit ollut ihmisittäin, olisi +viina säästynyt, siksi kun työmme on tehty. Onko sinulla tiirikat +kaikki tallella?" + +"Mikä saakeli ne olisi meiltä vienyt!" karjasi kumppani vihaisesti. + +"Tuossa, syö nyt palanen... Kello on nyt kohta viisi ... perhana! +Muutama tunti vielä". + +Kalle otti vastaan tarjotun leipä-palasen, silmäillen vihaisilla, mutta +samalla himoisilla silmillä viinasta märkää lattiaa. "Likanen ja musta +kun tunkio", mumisi hän, nähtävästi jotakin mielessä. + +Matti ei enää sen kovemmin huolinut toveristaan. Hän otti vähäisestä +laukusta, minkä selässänsä oli kantanut, nuorakääryn ja katseli sitä. +"Ei peijakas niinkään pian lähde kuin luulet", mumisi hän. "Olit, sen +mokoma, lähteä, sanomatta minulle sanaakaan! Ellet hyvällä, niin +pahalla... Se on hienoa, mutta se kestää" -- lisäsi hän ja pani nuoran +pöydälle. + +"Otetaanko henki, ellei muu auta?" kysyi Kalle. + +"Ei henkeä; se ei meitä ensinkään auttaisi. Elossa ollen hän meitä +paremmin hyödyttää. Katso kalujasi. Arkku on vahvasta raudasta". + +"Olkoon vaikka kivestä, tämä pystyy", ja Kalle viittasi pientä +koiran-leukaa, minkä otti pussistaan. + +"Hyvä se; mutta luulenpa, että hän hyvästi taipuu; hän tuntee Jolsan +Matin temput". + +"Ja minä tunnen hänen; hän on oikea pää-piru!" mumisi Kalle. + +Matti oli pistänyt piippuunsa ja iskenyt tulusneuvoillaan tulta. Sitten +meni hän vuoteen luo, missä Leena humalaista untansa kuorsasi; katseli +pulloa, joka tyhjänä takalla loikoi, ja mietti itsessään paljonko +viinaa se oli sisältänyt, ja ihmetteli yhä mistä eukko oli sen saanut. +Hän tiesi, kun pari päivää takaperin kotonansa kävi, ettei mökissä +löytynyt niin äyriäkään rahaa, tiesi myös, ettei kukaan Leenalle +uskoisi jumpraakaan viinaa. Mutta turhat olivat hänen mietintönsä. + +"Olisi se heittiö nyt selvillä, niin sanoisi, onko hän hankkinut veneen +Koiviston rannalle, niinkuin Jussille panin käskyn", sanoi hän. + +"Mitä veneellä tekisit?" kysyi toinen uteliaasti. + +"Veneellä on Rytilään parempi kulkea; vai etkö ole saanut kylliksesi +vielä jalka-patikasta?" vastasi Matti ja samalla kiljasi hän julmasti, +sillä epähuomiossa oli hän sattunut loukkaamaan murtunutta nenäänsä. + +"Sen saat minulle vielä maksaa, Lauri!" huusi hän julmalla kirouksella, +"kunhan vaan Rytilän patronin raha-aitat ensinnä ovat tyhjennetyt". + +Miehien näin puhellessa ja melutessa oli päivää iltapuolelle kulunut. +Matti, joka nyt oli kotonansa, rupesi vähän kotitöitä toimittamaan. +Molemmat menivät he vihdoin ulos mökistä pihalle. + +Taasen vallitsi hiljaisuus mökissä; mutta ainoastaan muutama minuuti +miesten mentyä. + +Muurin päältä kuului ensinnä hiljainen ruikutus, sitten näkyi sieltä +jalka ja vihdoin seurasi koko ruumis. + +Heikki oli miesten tullessa tupaan herännyt. Hän tunsi tuntuvasti +kipujaan. Veri oli hyytynyt haavaan ja hänen kasvoilleenkin. Hänen +päätänsä pakoitti, hänen koko ruumiinsa oli hellä. Hän oli juuri +aikeessa ääntää, kun hän tunsi Jolsan Matin äänen. Hän ei ääntänyt, hän +pysyi liikkumattomana paikallaan. Hän kuunteli mitä puhutttin, hän +muisti tapauksen kestikievaritalossa ja hän ymmärsi pian, että tässä +oli kysymys samallaisesta rikoksesta. + +Vihdoin selvesi hänelle kuka nyt oli uhriksi katsottu. Hänen oma +isäntänsä oli ryöstettävä. Tosin ei tämä huomio häntä niin ilettänyt, +kuin viimeksi Jolsan Matin aikomus provastia kohtaan; mutta kumminkin +siihen määrään, että hän päätti, jos suinkin taitaisi, tehdä tyhjäksi +Matin vehkeet. Hän ei tiennyt, miten tämä voisi tapahtua, mutta hänellä +oli piisalle asti aikaa sitä siinä, missä makasi, miettiä. Ja kun +miehet vihdoin läksivät ulos tuvasta, luuli hän voivansa nousta +huonolta makuusijaltaan. + +Hän seisoi lattialla; hän katsahti ulos rikkinäisestä ovesta. Hän näki +miesten kulkevan Koivistoon päin, luultavasti katsomaan, oliko vene +rannassa. Hän avasi hiljaan oven ja kulki, niin kiiruusti kuin taisi, +maantielle. + +Heikki parka oli onnellisesti päässyt susien luolasta. Hän oli, kun hän +kuunteli mitä miehet puhuivat, osannut ajatella, osannut miettiä, että +tässä oli pahan-ilkisten ihmisien aikeita tyhjäksi tehtävänä. Vaino +ajoi hänet, kun hän näki ulospääsön vapaaksi, ulos. Onnellisesti, +kenenkään huomaamatta, oli hän päässyt maantielle. Pelko oli saanut +hänen kulkemaan niin kiiruusti kuin se hänelle oli mahdollista. Mutta +kun hän maantielle tuli, katosi pelko. Hän huokasi syvään ja huomasi +nyt, etteivät hänen jalkansa tahtoneet häntä kantaa. Hänen +ajatuksensakin sekausivat; maa pyöri hänen silmäinsä edessä. Jumalan +raitis ilma oli tämän vaikuttanut. Hänellä oli kiirut, sen hän tiesi; +mutta mihin ja mitä varten, se sekausi aina yhä enemmin haaveksillisiin +unen-muotoisiin mietteisin. Hän kulki kumminkin eteenpäin; hän kulki +horjuellen, kunnes hänen voimansa loppuivat. Silloin, tarkoin +tietämättä mitä teki, istuutui hän tien syrjään. Siinä ummistuivat +hänen silmänsä; hän voipui tainnokselliseen uneen. + +Rosvot, sillä sen nimen voinee kenenkään vastaansanomatta antaa Jolsan +Matille ja hänen toverilleen, olivat sillä välin ulkona toimineet, mitä +heidän oli toimitettavaa. Vene, jota Matti haki rannalta, löytyi siinä, +pieni, yhden soudettava vene. "Eukko on ollut toimessa" -- sanoi Matti +kun veneen näki. "Nyt ei muuta kuin odottaa yötä". + +Ja tätä odottamaan palasivat toverit jälle tupaan. + +Oven oli Heikki, kun tuvasta karkasi, heittänyt auki. Miehet eivät sitä +huomanneet. Siitä oli tupaan päässyt virkeämpää ilmaa, ja se oli +vaikuttanut nukkuvaan. Leena rupesi vähitellen tointumaan ja hänen +kätensä haperoitsi viina-astiaa, minkä hän oli pannut vuoteensa +viereen. Mutta haperoitseva käsi ei tavannut kaljatuoppia, ja tämä +seikka sai eukon äkkiä avaamaan silmänsä. Hän ei kuullut Matin +kysymyksiä; hän oli nähnyt, miten viina-astiansa oli käynyt. Lätäkkö +lattialla ja tuoppi, joka oli potkaistu oven suuhun, sanoivat hänelle +sen. No, tästäkö eukko vinumaan; ja ellei hän olisi muistanut, ettei +Matin kanssa ollut tukkanuotalle meneminen, olisi mökissä kummia nähty. +Nyt kuultiin siellä vaan Leenan julmia kirouksia, mitkä eivät +sittenkään tahtoneet hiljentyä, kun Matti nyrkkiänsä näyttämällä oli +käskenyt hänen olla vaiti. Tämä vaikutti tosin, mutta enemmän toki +Matin lupaus, että Leena seuraavana päivänä saisi herkku-juomaansa +kokonaisen ankkurin. Leena asettui nyt ja vastasi miehensä kysymyksiin, +niin selkeästi, kuin otran jyvä, joka kihelmöitsi hänen silmässänsä, +teki sen hänelle mahdolliseksi. Hän jutteli muun muassa kapteenin +onnettomuudesta, ja kun Matti sen kuuli, kirosi hän julmasti. "Perhana, +etten ollut kotona", huusi hän, "se olisi huojentanut, jopa tehnyt +tarpeettomaksikin aikomuksemme". + +Matin näin manatessa oli eukko muistanut Heikkiä. Hän nousi +vuoteeltansa, jonka laidalla hän oli istunut, ja rupesi kurkistelemaan +uunille. Hän käänsi ryysyt siellä, mutta -- poika ei ennä ollut siellä. + +"Lempoko hänen on korjannut!" huusi hän. + +"Kenen?" kysyivät yksin suin miehet. + +Eukko, joka puhuen kapteenin onnettomuudesta, oli unohtanut lausua +mitään Heikistä, kertoi nyt täydellisemmästi, mitä hän tiesi. Matti +kuunteli uuteliaasti. Mutta kun eukko pääsi kertomuksessansa siihen +kohtaan, jossa poika kiipesi uunille, niin silloinpa säntäsi Matti +eukkoonsa ja oli kuristaa hänet. + +"Tiedätkö, sen lempo! mitä olet tehnyt?" huusi hän julmistuneena. +"Poika on uunilla kuullut ja arvannut aikeitamme. Nyt sun p--ru korjaa +elävältä!" + +Vaikea on tietää, miten tämä kiista olisi loppunut, ellei nyt Kalle +olisi mennyt väliin. + +"Älä toki!" sanoi hän ja tarttui toveriinsa. "Kentiesi on poika jo +aikoja ennen meidän tänne tuloamme pötkinyt tiehensä. Ämmä on +arvattavasti jotenkin kauan maannut pöhnässä, koska nyt vasta heräsi". + +Tämä muistutus sai Matin asettumaan, sillä hän tiesi, ettei ämmä niin +kohta herännyt, kun oli juonut tarpeensa. Hän mumisi itsekseen +kirouksia, mutta päästi eukon. + +Kovaa menettelyä änkytti tämä vähän aikaa. Tuosta kapteenin +onnettomuudesta keskusteltiin sitten yhä, ja miten siinä keskusteltiin, +tulipa ilmi, että kapteenin rikotut kiesit vielä olisivat siinä, mihin +heidät oli ojasta nostettu. + +"Sen sinä, lempo vie, valehtelet!" ärjäsi Matti, kun eukko tämän +ilmoitti. "Täällä ei likimainkaan ole minkäänlaisia kääsejä". + +Tuo oli toinen kumma, jota eukko ei voinut ymmärtää. "Poika hiidessä, +kääsit poissa!" huusi hän suu auki. "Jumal' avita! Tätä en minä +ymmärrä!" + +"Sinä! Sinäkö mitään ymmärtäisit, sika!" ärjäsi Matti. Sitten +mietittyänsä vähän aikaa, lisäsi hän: "Niin kait se mahtaa olla: +Kääsejä on noudettu ja Varpulan Laurin ottopoika on niiden kanssa +lähtenyt". Ja Matti oli nähtävästi leppynyt kun tämän sanoi. + +Mutta nyt oli ämmän vuoro: "Varpulan Laurin ottopoika!" huusi hän. +"Kuka, missä on hän, Varpulan ottopoika!" + +"Mitä sinä hänestä tahdot? Varpulan Laurin ottopoika oli juuri sama +mies, minkä sinä määräsit uunille ja mikä nyt on hiidessä", vastasi +Matti, joka vähän kummasteli eukon kiirusta kysymystä. + +"Vai niin, vai oli se poika Varpulan ottopoika! Mutta tokkohan tiedät +kuka tuo poika oikeen on?" + +"Poikako!" vastasi Matti; "mitäpä hänestä nyt! Rytilän patroni hänen +pestasi trengikseen kaupungissa kun eilen kävi". + +"Trengikseen! No, sepä kummien kumma! Rytilän patroni oman itsensä +trenki. Sen sanon minä koko maailmalle nyt, että Varpulan Laurin +ottopoika on Rytilän patroni-vainaan kadonnut poi--" + +Leena ei ennättänyt lopettaa. Matti, joka aina oli varullansa, ymmärsi, +mitä eukko aikoi julkaista ja jo oli julkaissutkin, vaikkei saanut +viimeistä tavuuta sanotuksi -- Matti keskeytti Leenan puhetta antamalla +nyrkkinsä väkensä takaa pudota eukon päälaelle. Sitten katseli hän +pitkään Kallea, huomatakseen oliko tämä mitään eukon puheesta +ymmärtänyt. Mutta Kalle sanoi vaan kun näki eukon kaatuvan: "Nyt sun +p--ru korjaa, kun tapoit akkasi!" + +Jos Kalle eukon puheesta oli jotakin ymmärtänyt, osasi hän sen +kumminkin niin salata, ettei Matti, vaikka kuinkakin häntä silmäili, +tullut tuota viisaammaksi. + + + + +XV. + +Murtovarkaus. + + +Lahden poikki, millä toista-kymmentä vuotta takaperin näimme Jolsan +Matin hämärässä melovan, kulkee taasen yössä vene. Kaksi miestä nyt +siinä istuu. Veneen keula on nyt samaten kuin silloinkin käännetty +Rytilään päin. + +Soutaja on vahva, vankka keski-ikäinen mies. Hänen kasvonsa osoittavat +typeryyttä, mutta samalla on niissä jotakin niin konnamaista, että +herättävät inhoa. Hänen silmäilyksensä ovat tylsät, niistä voitaisiin +lukea ajatus: "kaikki on minulle yhtä", -- jos varmaa olisi, että mies +mitään ajattelisi. Hänen nimensä on Kalle Kontio. Hänen elämänsä on +hamasta hänen nuoruudestaan saakka yksi suuri rikos. Isäänsä ei hän ole +koskaan nähnyt, äitiänsä ei hän muista. Kahdeksan-vuotiaana varasti +hän; sitä ennemmin oli hän jo oppinut valehtelemaan. Äiti kuritti +häntä; kuri ei ollut riittävä tahi oli se liian myöhäinen. Miten +lieneekään, Kalle ei siitä parannut. Hän karkasi kotoaan ja siitä +päivästä saakka ei hän ole äitiänsä nähnyt. Kerjäläisenä kulki hän +talosta taloon; valehteli aina, varasti milloin sai tilaisuutta. +Mieheksi kun kasvoi, rupesi hän trengiksi; mutta työtä inhosi hän. +Siitä syystä osaa hän nyt luetella vähintäinkin sata taloa, joissa hän +trenkinä on, missä kuukauden, missä viikon, missä vielä vähemmän aikaa +palvellut. Kruunun leipää syönyt ja vettä juonut ja kakskertaa on hän +kruunun piiskaa maistanut. + +Kaikkinaisiin toimiin on häntä käytetty ja hän kelpaakin kaikellaisiin. +Matti tuntee hänen ja tietää, ettei hänellä ole ensinkään tuota tuntoa, +joka omaksitunnoksi kutsutaan. Matti tietää, että Kalle viinaa varten +elää. + +Ei siinä paljon puhuta. Vene kulkee kiiruusti. Käsipuolinen pitää +perää, itsekseen tuon tuostakin kiroillen, sillä hänen nenäänsä +pakoittaa. Eipä haavaa olekaan puhdistettu siitä saakka kuin Matti +kaupungissa sai siihen laastaritikun. + +Jo laskee vene rantaan. Näillä paikoin ei Matti ole käynyt siitä yöstä +saakka, jolloin hän poika sylissä karkasi Jolsan saarelle. + +Silloin eli hän kapteeni Kornmanin kanssa ystävyksin. Rikoksestansa sai +hän runsaan palkinnon; mutta siitä ei hänellä ole enää jälellä muuta +kuin muisto. Usein on hän sittemmin, kuin rahansa loppuivat, vaatinut +kapteenilta enemmän, mutta kapteeni on häneen kyllästynyt, eikä ole +viime aikoina ollut tuntevinaankaan häntä. Ja kapteeni on kumminkin se, +miltä Matti jonkinmoisella oikeudella voi apua odottaa. Nyt on kapteeni +valmis lähtemään pitkälle matkalle. Sitä ennen on Matin käyminen hänen +puheellaan. "Ellei kapteeni hyvällä anna, täytyy hänen pahalla antaa". +Siinä lunnassana. + +Ja se mielessä kulkee nyt Matti yksin käytävää Rytilään. Kalle on +jäänyt rannalle veneen luo odottamaan. Matti on melkein varma siitä, +ettei hän ilman Kallen avutta pääse aikeittensa perille; siitä syystä +on hän käskenyt hänen olla valmiina ryhtymään väkinäisiin toimiin. + +Matti tietää, että kapteeni vasta myöhään illalla, puoli-yön aikana +panee levolle, että usein koittava päiväkin tapaa hänen valvomasta. Hän +on siis varma siitä, että hän ketään herättämättä saa tavata entisen +kapteeninsa. + +Hän seisahtui Rytilän hovin eteen. Hän näkee patroni Kaarle Kornman +vainaan kamarissa jonkun kulkevan edestakaisin; hän tuntee kulkiessaan +Rytilän nykyisen isännän. + +Hiljaisilla askelilla lähestyi Matti samaa akkunaa, josta hän viimein, +kun Eeva valvoi patroni Kaarlea, oli kurkistellut kamariin. Hän +huomasi, että patroni Konrad nyt oli yksinänsä tässä kamarissa. Hän +mumisi itsekseen: "Mitä tuo tuossa kummituksena kulkee? Luulisi hänen, +kun on, mitä ikinä haluaa, onnelliseksi". + +Hän koputti hiljaan akkunalle. Hän sai koputtaa kovemmasti, ennenkuin +kapteeni Konrad sitä kuuli. Kapteeni kuuli vihdoin ja seisattui akkunan +eteen. Hän silmäili ulos. + +Siinä seisoi mies, jonka hän tunsi; mies, josta hän ei enää tahtonut +tietää mitään nyt, kun hän ei häntä enää tarvinnut. Hän oli kyllästynyt +tähän mieheen; hän vihasi häntä, mutta samalla pelkäsi hän häntä. Hänen +oli täytynyt silloin tällöin antaa Matille vähän sitä, mitä tämä pyysi; +sillä hän pelkäsi, että rikoskumppaninsa käyttäisi tietojaan hänelle +vahingoksi; mutta yhtä usein oli hän närkästyneenä ajanut tyköään +vaativan kerjäläisen. Mutta mitä kapteeni olikin antanut, vähäisenä, +mitättömänä piti Matti kaiken sen. Salaisuudet, mitkä Matti tallensi ja +vuosikausia oli tallentanut, olivat hänen mielestänsä suuremmasta +arvosta, kuin ne vähäiset rovot, mitkä kapteeni oli hänelle +ylönkatseellisesti heittänyt. + +Levotoinna, saamatta unta oli kapteeni kulkenut velivainajansa +kamarissa edes takaisin. Hän oli miettinyt asioitansa, miettinyt miten +hän suuremmalla voitolla voisi niistä selvitä ja samalla pysyä ainakin +siinä maineessa, missä hän nyt oli. Hänen oli täytynyt tunnustaa +itselleen, että hänessä itsessään oli jonkunmoinen muutos tapahtunut; +tämän luuli hän huomaavansa siitä, että hän, joka ennen ei laisinkaan +lukua pitänyt muiden puheesta, nyt ei sietänyt, että hänestä pahaa +puhuttiin. Hän oli tänä iltana, sen verran kuin hänen kaltaisensa +ihminen sitä taisi, pitänyt tutkintoa oman itsensä kanssa ja huomannut, +että tähän muutokseen oli syynä tyttärensä Amanda. Tämä kasvoi +kasvamistaan ja häneen olivat kapteenin tunteet kiintyneet. Hän rakasti +tytärtänsä. Ainoa merikulku vielä, ja kapteeni päätti irtaantua +kumppanuudesta Karlgrenin kanssa, sekä ruveta kunnon ihmisenä elämään +Rytilässä tyttärensä eteen. Tähän päätökseensä oli syynä sekin, että +asiat hänelle, hänen ollessansa kumppanuudessa Karlgren'in kanssa, +eivät ensinkään olleet niin onnistuneet, kuin hän oli sitä itselleen, +liittoon ryhtyessänsä, kuvaillut. Hän tiesi siihen lisäksi, että +Karlgrenin itaruutta naurettiin, että häntä pidettiin typeränä, sekä +että hänelle, kapteenille, tuli osaksi vähän tätä naurua. Hän oli +nainut Wapon, kauppiaan sisaren, omanvoiton-pyynnöstä, mutta koko hänen +voittonsa tästä avioliitosta oli ollut rauhatoin koti-elämä. Hänen +täytyi tunnustaa itselleen, että Wappo se olikin, joka nimen-omaan +isännöitsi Rytilässä, ettei hänellä ollut uskallusta eikä voimaa tätä +olentoa vastustaa. Päästäksensä vähäksikään aikaa vapaaksi avioliiton +lujista siteistä, oli hän päättänyt lähteä merelle. Sitten enemmän +mietittyänsä asiaa, oli hän huomannut oman hyötynsäkin sitä vaativan. +Merellä, missä hän taasen oli entinen kapteeni Kornman, saisi hän ehkä +miehuutta, jotta kotiin tultuansa taitaisi taloutensakin ohjat pitää, +kuten laivan komantoa mereltä. Totta on, etteivät kapteenin ajatukset +tällä alalla olleet oikeen selvät, mutta se ei häntä huolettanut. Aikaa +kutakin, ajatteli hän. + +Kapteenissa oli, jos syvemmälle hänen sielunsa pohjalle silmäilemme, +tapahtunut, aina vähin, toinenkin muutos. Samalla kun hän tunsi, että +hän tytärtänsä rakasti, tunsi hän myöskin jotakin outoa, jotakin tähän +saakka tuntematonta sydämessänsä. Hän oli kokonaan unohtanut, mitenkä +hän oli päässyt Rytilän omistajaksi, mutta nyt kun rakkauden tunteet +hänessä pääsivät henkiin, tunkeusi tuo muisto aina väliin hänen +mieleensä. Se ei ollut häntä juuri sanottavasti rasittanut, mutta se ei +häntä ensinkään miellyttänyt, ja hän koetti sentähden päästä siitä +vapaaksi. Nyt kun hän velivainaansa kamarissa kulki, missä kaikkien +olisi pitänyt häntä muistuttaa siitä, ei hän sitä muistanut, ennenkuin +hän näki Jolsan Matin akkunan takana seisovan. Mutta silloin tunkeusi +muisto kaikesta, mitä hänen ja käsipuolisen välillä oli tapahtunut, +silmänräpäyksessä häneen. + +Sanotaan, että kaikkein paatuneinkin ihminen, joka ei pelkää Jumalaa +eikä ihmisiä, kun saa hiljaisuudessa rikoksiansa miettiä, jopa +haavanlehden liikunnostakin hämmästyy, kun äkki-arvaamatta kuulee sen +suhinan. Niinpä kävi kapteeninkin kun hän näki Jolsan Matin. Mikä toi +tämän nyt tänne; mikä sai hänen häiritsemään kapteenin ajatuksia ihan +hetkenä, jona kapteeni ajatteli palata pahoilta teiltään? + +Äkki-arvaamaton näkö kuluneista ajoista herättää muistiimme kaikki ne +seikat, jotka ovat yhdistyksessä tämän näön kanssa. Ystävän kun näet, +jota et vuosikausiin ole nähnyt, heräävätpä usein muistiisi sen hetken +tapaukset, jolloin tämän ystävän viimeksi näit. Miten heräävät nämä +muistit, mikä tekee ne sitä elävämmiksi kuta omituisemmat seikat +olivat, joina tapaukset tapahtuivat? Tähän kysymykseen en ota +vastatakseni. Mutta että niin on, sitä ei epäile kukaan. + +Silmänräpäyksessä vilahti elävänä muistona kapteenin sielussa kaikki, +mitä oli tapahtunut yöllä, jona hänen veljensä kuoli. Jolsan Matti, +joka akkunan takana seisoi, kutsui nämä muistot esille. Hänen muotonsa +pyyhki pois aikojen pilvet, mitkä kapteenin sydämen pohjalla peittivät +mitä sanottuna yönä oli tapahtunut, ja kapteeni muisti nyt tämän yön +tapahtumat niin selvästi kuin olisivat ne ihan juuri nyt tapahtuneet. +Hän luuli näkevänsä veljensä, joka tarjosi hänelle kätensä ja kysyi, +minkä tähden hän häntä vihasi; hän oli näkevinänsä provastin, joka +läpitunkevilla silmillä häntä silmäili. Hän ei ollut osannut olla +varullansa; tämä näkö oli silmänräpäyksessä paljastanut kapteenille +mitä hän vuosien kuluessa oli kokenut saada itseltänsä yhä enemmän +unohtumaan. Hän hypähti pian kohoksi, kun hän näki sen, jota hän +kaikkein vähinnä olisi tahtonut nähdä, jonka hän mielellänsä olisi +syössyt syvimpään helvettiin. + +"Mitä sinä tahdot?" ärjäsi hän, kun tuo muistien silmänräpäys oli +kulunut ja hän jälleen oli tointunut ja saanut kuluneiden aikojen +aaveet kootuksi ja lukituksi entiseen piiloonsa. Mutta samalla muisti +hän kaiketi, että hän, jos näin kovalla äänellä puhuisi, voisi herättää +vaimonsa, sillä hän kääntyi ja katseli ympärilleen, huomatakseen +olisiko ketään likisyydessä. Hän pelkäsi Jolsan Mattia -- sentähden ei +hän uskaltanut huutaa, hän ei ensinkään tahtonut, että kukaan näkisi +Jolsan Mattia, sen tähden kertoi hän hiljemmalla äänellä kysymyksensä. + +Jolsan Matti lienee ymmärtänyt, mitä kapteenin mielessä liikkui, kun +tämä kääntyi ja katseli ympärilleen, sillä hän hymyili. Mutta hänkin +oli samasta mielestä kuin kapteeni, että, näet, kahden keskustelu, +josta ei kukaan kolmas mitään tietäisi, olisi heidän välillänsä nyt +sopivin -- sentähden vastasi hän niin hiljaan, että kapteeni tuskin +kuuli hänen sanojansa: "Päästäkää minua kamariinne". + +Sopimattomammalla ajalla ei olisi Jolsan Matti voinut tulla kapteenin +puheelle. + +Kapteeni kun kuuli Matin vastauksen, seisoi kotvan aikaa tietämättä +mitä tehdä. Jos hän olisi ollut naimaton, niin kyllä hän olisi sen +tiennyt; -- mutta nyt? Matti odotti, että kapteeni tekisi, niinkuin hän +oli käskenyt, mutta kun kapteeni ei liikahtanut, kertoi hän kovemmalla +äänellä; "Päästäkää minua kamariinne, minulla on teille tärkeää +sanottavaa". + +Nyt liikkui kapteeni. Hän viittasi sormellaan ovea ja astui sitten ulos +toiseen kamariin, siihen missä viimeksi näimme patroni Kaarle vainaan +nuoren pojan nukkuvan yönä, jona hänen isänsä kuoli. Sitten meni hän +etuhuoneesen ja avasi oven. Siinä odotti häntä jo Matti. + +"Hiljaan!" käski kapteeni. + +He astuivat sisään patroni-vainaan kamariin. + +Siinä seisoivat kumppanukset, toverit, ystävät -- miksi heidät +nimitämme -- vastatusten; mutta eivätpä nyt ystäväin silmillä toisiaan +silmäilleet. Kapteeni, kun nyt oli vapaa-ehtoisesti päästänyt suden +omaan luolaansa, oli voittanut takaisin entisen urhoollisuutensa. Hän +seisoi siinä, niinkuin ainakin komentaja komennettavan edessä. Hän +silmäili käsipuolista päästä jalkoihin asti ja odotti, että tämä +sanoisi asiansa. + +Mutta käsipuolinen ei nyt ollut sama nöyrä kyrmyniska kuin ennen. Hän +oli, kuta piukemmalla kapteeni piti kukkaron suun, sitä enemmän oppinut +vaatimaan. Entinen kunnioitus oli kumminkin tähän saakka jotenkin +pitänyt kahleissa tämän vaativaisuuden; mutta nyt ymmärsi Matti, että +jos tämä tilaisuus jäisi käyttämättä, ei toista tilaisuutta niin pian +tarjoutuisi; ja sen tähden voitti vaativaisuus. Mutta hänkään ei +tahtonut alkaa puhetta; hän tahtoi ensinnä kapteenin sanoista kuulla, +miltä kannalta asiansa oli ajettava. + +"Sano asiasi" -- ärjäsi vihdoin kapteeni. "Jos rahoja taaskin tulet +kiskomaan, niin on kulkusi tänne ollut turha". + +Kapteenin ääni ja hänen sanansa suututtivat Mattia. Hän oli saanut +tietää, miltä kannalta asia eli ajettava. + +"Minä tulin, niinkuin arvasitte, rahoja", sanoi hän jotenkin +kohteliaasti. "Mahdotointa on minun Jumalan ilmasta elää. Ne rovot, +jotka olette suuhuni tukkineet, niinkuin nälkäisen koiran, eivät ole +olleet mistään arvosta, varsinkin kun ne vertaan Rytilän omaisuuteen, +minkä omistaja te olette, niinkuin tiedätte, minun kauttani". + +Kapteeni oli antanut Matin puhua, mutta hänen kasvoinsa vaaleus +osoitti, että viha, hillitsemätöin viha hänessä kuohui. + +"Ja paljonko tahtoisit?" kysyi hän kamalan kolkolla äänellä. + +"Tuhannen ruplaa kerrassaan, tahi sitoumuksen, että maksatte minulle +kaksisataa ruplaa vuodessa kuolin-hetkeeni saakka.". + +Kapteeni kulki pari kertaa edestakaisin kamarissaan; sitten asettausi +hän seisomaan Matin eteen ja katseli häntä kauan sanaa sanomatta. + +"Ja ellen anna sulle äyriäkään?" sanoi hän vihdoin. + +"Niin luovutte te ennenkuin kuukausi on loppuun kulunut Rytilästä, +sillä" -- ja Matti kuiskasi hiljaan -- "sillä patroni Kaarle-vainaan +poika elää". + +Kaikissa oli kapteeni Konrad ollut, mutta eipä ennen semmoisessa +tilassa kuin nyt. Tuo uutinen, jonka hän nyt kuuli, tunkeusi hänen +sydämensä pohjaan saakka ja mylläröitsi siellä kaikki ylös-alaisin. +Hän ei enää muistanut Matin hävytöntä pyyntöä. Sanat: "patroni +Kaarle-vainaan poika elää" -- soivat yhä hänen korvissaan. + +Mutta eipä ollut kapteeni niitä miehiä, mitkä ensi ryntäyksessä +voitetaan. Hän, kuten ainakin, kun jotakin outoa liikkui hänessä, alkoi +kulkea edestakaisin kamarissa, ja kulkiessaan koetti hän äärettömällä +voimalla saada tasapainoon ne tunteet, mitkä uutinen oli hänessä +herättänyt. Nyt sai hän kulkea kauan ennenen kuin tämä hänelle onnistui. + +Matti oli odottanut jotakin aivan toista. Hänellä oli valmis taru +kerrottava kapteenille, jos tämä, niinkuin Matti luuli, olisi huutanut: +sinä valehtelet! + +Mutta kapteeni ei sanonut sanaakaan, kulki yhä vaan edestakaisin. Hän +mietti mitä tästä uutisesta, jos siinä olisi perää, jos poika, Rytilän +oikea perillinen, todellakin eläisi, voisi seurata. Mutta kuta enemmän +hän asiaa mietti, sitä yhä enemmän vakaantui hän siitä, että Matti +valehteli, että hän tällä lailla koetti onkia rahoja kapteenin +herkkä-luuloisuudelta. Mutta kapteeni ei ollut herkkä-luuloinen. + +Hän lopetti kulkunsa ja asettausi taasen Matin eteen. -- "Hyvä on, että +hän elää; missä on hän, tuo hän tänne", sanoi hän. + +Tätä tällaista ei ollut Matti osannut aavistaakaan. Hän typertyi, eikä +oikeen tiennyt mitä vastata. Kapteeni huomasi kohta tämän ja hän oli +nyt varma, ihan varma siitä, että velivainaansa poika oli toisessa +maailmassa. Kapteenin luonteessa ei ollut mitään leikillistä, mutta +kumminkin, kun hän luki petettyä toivoa Matin silmistä, ei hän voinut +olla ivaa laskematta hänen kanssansa. Hänen tunteensa olivat nyt +tasapainossa. + +"No missä on hän, tuo hän tänne. Minä annan hänelle mielelläni takaisin +Rytilän" -- jatkoi kapteeni. -- "Mutta, Matti parka, mitenkäs sinun käy +silloin?" + +Matti ei ollut koskaan kuullut kapteenin laskevan leikkiä. Hän ei siis +semmoiseksi ymmärtänyt kapteenin lausetta. Hän typertyi yhä enemmän. +Hän ei edes huomannut, että hänen rikoksensa oli yhtä salassa kuin +kapteenin, että jos toisen pahat työt tulisivat ilmi, tulisivat +toisenkin, ja ettei kapteeni ensinkään voinut mitään kantaa hänen +päällensä. + +Mutta kapteeni yhä jatkoi: "Ja tästä uutisesta sinä tahdot 1,000 ruplaa +-- niinhän sanoit?" + +"Niin!" mumisi käsipuolinen. + +"Niinkuin sanoin, ei äyriäkään", ärjäsi kapteeni. "Mene matkoihisi ja +tuo huomenna kuolleesta herännyt tänne". Ja ennenkuin Matti ehti mitään +ajatella, mitään tehdä, oli kapteeni tarttunut hänen käteensä ja +saattanut hänen ulos. Ja ennenkuin Matti ehti mitään miettiä, tapasi +hän itseänsä seisomasta porstuan oven ulkopuolella, ja porstuan ovi oli +lukittu hänen takanansa. + +Hän kääntyi porstuaan päin, kynsien korvantaustaansa. Hän odotti että +kapteeni jälleen avaisi oven, sillä eipä ollut hän, Matti, vielä saanut +puhua niin mitään siitä, mitä hänellä oli puhuttavaa. Mutta ovi pysyi +kiinni, eikä kapteenia näkynyt. + +Matti suuttui, suuttui itselleen. Kapteeni oli häntä kohdellut niinkuin +lasta, ja hän oli antanut itseään siten kohdella! Hän raapi korviansa, +aina yhä enemmän suuttuneena, kuta enemmän hän asiaa mietti. Vihdoin +lähti hän hiljaan astuskelemaan rannalle päin takaisin. + +"Sen saat minulle vielä maksaa" -- mumisi hän. "Semmoiset ovat +rikkaitten kiitokset!" + +Kalle Kontio oli sillä välin odottanut rannalla toverinsa tuloa. Hän +oli pannut maata veneensä viereen ja nukkui sikeää unta, kun Matin +potkauksesta heräsi. Hän katsahti ajattelemattomasti toveriinsa. + +"Noh, miten kävi?" kysyi hän ja haukotteli niin, että leukaluut +natisivat. "Tapasitko ketään?" + +"P--run itse!" -- ärjäsi Matti. Kalle tirkisteli Mattia kummituksena, +eikä muistanut sulkea suutansa haukotuksesta. + +Mutta Matti ei enää ollut se typertynyt, joka vasta ei osannut toisen +lauseesen mitään vastata. Hän oli niin pian kuin pääsi kapteenin +näkyvistä, niin pian hän suuttumukseltaan osasi miettiä, ruvennut +miettimään; ja vaikka hänen miettimisensä ei vienyt mihinkään +varmuuteen, ymmärsi hän, että hän oli äkki-arvaamattomalla +sotaryntäyksellä lyöty; että aseet -- mietteet kapteenin aivoissa -- +olivat sukkelammat ja terävämmät, kuin tuo tuuma, jolla hän oli aikonut +saada kapteenin hyvällä antamaan hänelle rahaa. Hän oli tullut siihen +päätökseen, että jotakin pirullista salausi kapteenin mielessä. Sillä +kuta enemmän hän asiaa mietti, yhä mahdottomammalta näkyi se hänelle, +että kapteeni saattaisi vapaa-ehtoisesti luopua Rytilästä. Kun Matti ei +voinut ymmärtää, mitä kapteenilla oli mielessä, päätti hän olla sitä +ajattelematta ja sen sijaan ryhtyä tuohon toiseen keinoon, jolla +paremmalla menestyksellä saisi mitä tarvitsi, -- kapteenin rahoja. + +Matti oli, kapteenin kamarissa kun seisoi ja ennenkuin hämmästyi hänen +lauseestaan, tarkoin katsellut ympärilleen ja pannut muistiin kaikki, +mikä voisi viedä menestykseen, jos hänen täytyisi ryhtyä tuohon toiseen +keinoon. Hän oli huomannut ulkopuolella akkunaa kun seisoi, että toinen +akkunan vuorilaudoista oli jotenkin löyhällä, että jos se otettaisiin +irti, kävisi hyvästi nostaminen akkuna saranoilta pois. Tämä ajatus +mielessä istahti hän nyt Kallen viereen venettä vastaan, ja ikäänkuin +olisi tässä ollut kysymys varsin jokapäiväisestä asiasta, pisti hän +piippuunsa ja iski tulta tulusneuvoillaan. + +Kauan aikaa istui hän siinä ja Kallen kysymyksiin vastasi hän vaan: +"Odotetaan, kunnes pääsee kapteeni uneen". Kalle ei ollut juuri +utelias, hän oli siihen liian laiska, mutta katsoipa hän +kummastelevilla silmäilyksillä toveriansa tuossa. Matti taasen mietti +siinä, voisiko hän jollakin lailla hyväksensä käyttää tuota uutista, +minkä hän oli kapteenille kertonut. + +Niin kului, kuten jo sanoimme, aikaa vähän ja Kallekin, vaikkei hän +syntymisestään saakka ollut koskaan muulloin kiirutta tehnyt, kuin +ainoastaan semmoisissa tiloissa, missä korjaamalla luunsa oli luullut +voivansa pelastaa selkänsä, rupesi jo tuskastumaan tätä omituista +rannalla istumista, kun Matti vihdoin nousi ja sanoi: + +"Nyt on aika". + +Kahden lähtivät nyt miehet hiljaan kävelemään hovia kohti. Ei näkynyt +elävätä niin missään. He hiipivät hiljaan yrttitarhaa, käytävää, +asuinhuoneen luo ja -- pysähtyivät akkunan alle, missä Matti vasta +ikään oli seisonut. Varovasti kurkisteli Matti tästä akkunasta +kamariin. Siinä ei nyt näkynyt ketään. -- Viisaasti oli Matti tehnyt +kun odotti. Sillä kauan oli kapteeni, kun oli saanut hänet ulos, +kulkenut juuri tässä kamarissa, lattiaa mitaten, miettien, ennenkuin +oli lähtenyt sieltä. + +Akkunan vuorilautaa, missä saranat istuivat, tarkasteli nyt Matti +tarkemmin. Se oli melkein irti. Hän tunnusteli sitä, hän huomasi, että +sen saisi irti ilman aseetta. + +"Ota vastahan" -- sanoi hän Kallelle, joka yhtä levollisena, kuin olisi +ollut kysymys aivan tavallisesta, luvallisesta asiasta, oli tyhjentänyt +lakkarinsa ja ruohoiselle kentälle laatinut koko joukon aseita ja +tiirikoita. Kalle katsahti Mattia ja sitten akkunaa, ja näyttipä siltä, +kuin olisi hän ollut vähän pahoillansa, kun näki, ettei tässä, ei +ainakaan kamariin pääsemiseen, tarvittu mitään asetta. Hän kun tuon +näki, korjasi jälleen aseensa lakkariinsa. + +Peukalonsa pisti Matti vuorilaudan ja seinän väliin. Vähäinen nyykkäys, +vähäinen napsaus ja lauta oli irti. Kalle tuli nyt avuksi. Huokeasti +käännettiin akkuna vuorilautoineen. Sitä kokonaan irtaantumasta eivät +pidättäneet muut kuin haa'at, ja kun akkuna niistä nostettiin, olipa +kulku vapaa patroni Kaarle-vainaan kamariin. + +Matti, kun oli akkuna hiljaan asetettu kentälle, loi silmänsä Kalleen. +Epäilemättä mietti hän kumman heistä oli meneminen avatusta aukosta +sisään. Matti ehkä arveli, että kamariin menevä tarvitsisi kaksi kättä. +Mutta epäilemättä luotti hän enemmän ainoaan käteensä kuin Kallen +molempiin, sillä hän kuiskasi nyt: "odota ja ota vastaan" -- ja hiipi +ilman Kallen avutta huoneesen. + +Linnut alkoivat puistossa aamuvirsiänsä laulaa. Taivas oli kirkas ja +selkeä, rusottava hohde ennusti päivän tuloa; ilma oli lämmin ja ihana. +Kaikki ennusti kaunista päivää. Mutta oliko miehillä -- Matilla ja +Kallella -- aikaa huomata mitään semmoista! + +Uudestaan, toistamiseen seisoi nyt Matti samana yönä patroni Kaarlen +kamarissa. Hän oli nyt yksin siinä. Kaikki, mitä siinä löytyi, oli +hänen. + +Hän silmäili ympärilleen ja kuunteli. Ei kuulunut mitään muuta kuin +lintusien aamuvirsiä, -- mutta ne eivät Mattia peloittaneet; ei näkynyt +elävää muuta, kuin Kallen ilkeä naama, joka akkuna-aukosta kurkisteli. +Mutta kumminkin näkyi Matti yhtäkkiä säpsähtävän. Hän, kun katseli +ympärilleen, näki seinällä patroni Kaarle-vainaan emännän kuvan; ja sen +silmät seurasivat häntä, jos mihin hän liikkui kamarissa. Tuo näkö +pisti Mattiin. Hänenkin sielunsa läpi kulki muistoina entiset eletyt +aikansa, jolloin hän nuorena, eikä näin kauas pahuuden tielle +ehdinnynnä, näki elävänä sen, minkä kuva nyt häntä varoitti -- +varoitti! Niin, sillä jotakin varoituksen tapaista tunsi Matti +sydämensä pohjalla liikkuvan. Mutta se piste kadotti paikalla, +silmänräpäyksessä kärkensä, ja ennenkuin Kalle ennätti ruveta +ihmettelemäänkään; -- se kadotti kärkensä, sillä Matin silmät näkivät +nyt, mitä ne olivat hakeneet. Siinä vuoteen -- saman vuoteen, mihin +patroni Kaarle oli kuollut -- ja seinän välissä seisoi lipas, tuo, +jonka Matti hyvin tunsi, sillä siitä oli hänelle palkkansa maksettu, +kun hän kapteenille ilmoitti, ettei Rytilän nuori patroni enää ollut +olemassa. + +Nyt ei hän enää viipynyt. Hän kulki lippaan luo ja koetti nostaa sitä. +Hänen silmänsä säihkyivät ilosta. Hän tiesi, että tässä pienenlaisessa +rautalippaassa tallensi kapteeni niitä tavaroita, joita varten hän +oikeestaan oli elämäänsä tähän saakka elänyt. Hän tarttui lippaasen, +koettaen nostaa sitä. Se oli raskas, se ei liikahtanut. Matti ponnisti +voimiansa. Ei, lipas ei liikahtanut. Hän kyyristyiksen nyt syvemmästi +katselemaan aarre-arkkua, ja hänen kasvoistaan katosi ilo. Lipas oli +neljästä kohden isketty kiini laattiaan, ja siinä piti sitä kiini +seinän puolella kaksi munalukkoa. Matti, kun tämän huomasi, kirosi +hiljaan julman kirouksen, mutta hän ei ollut niitä, mitkä aiottua työtä +kesken heittävät. Hän meni Kallen luo ja kuiskasi hänelle sanan, ja +Kalle tyhjensi nyt lakkarinsa Matin käsiin. Pian sen jälkeen makasi +Amanda vainaan kuvan alla patroni Kaarlen kauniilla peitteellä +peitetyllä vuoteella vasarat, hohtimet, tiirikat ja vähäinen +koiranleuka. + +Nyt alkoi työ. Lipas oli, jos miten, irti lattiasta otettava, sillä sen +kantta särkeminen ei käynyt; se olisi saanut koko talon väen jalkeille. +Siinä nyt tarkastettiin lattiaan isketyt rautalevyt; niitä ei käynyt +katkominen. Raspinaulat olivat puukolla irroitettavat, leikattavat +lattiasta. + +Hiljaan siirrettiin vuode. Polvilleen laskeusivat miehet lippaan eteen +ja hiki heidän otsastaan osoitti pian, että tässä tehtiin työtä suuren +päiväpalkan edestä. Neliskulmaista palaista, jonka keskellä raspinaula +oli, leikkasi lattiasta Kalle. Matti koetti puralla isontaa reikää +toisen raspinaulan ympäriltä. Jos nämä saataisiin irroitetuiksi, sitten +olisi pohja lippaasta leikattava. Matti, näetsen, tiesi, että pohja oli +puinen. Koko lipasta irroittaminen oli mahdotointa, sillä munalukkoihin +ei päässyt aseilla; ne olivat liian likellä seinää. + +Työ kävi sukkelasti ja hiljaan. Miehet olivat tälläisiin tottuneet. +Vihdoin nousi Kalle. Hän oli tehnyt osansa. Sarana, jolla rautakisko +oli lippaassa kiini, kääntyi, kiskon toinen pää, joka oli ollut +lattiassa kiini, nousi ja sitä seurasi tuuman kanttikulmainen pala +lattiasta. + +Reikä, jonka naula oli tehnyt lattiaan, isoni Matin puratessa yhä +enemmän. Hän painoi vasaran kantapuolella puraa, jota sitten hohtimen +avulla väänsi ympäri. + +Öinen työ näkyi miehille onnistuvan. + +Päät toisissansa kiini olivat miehet työskennelleet, toinen toisestaan +huolimatta. Mutta kun Matti oli saanut työnsä loppuun ja sarana +vähäisen äänsi, kun hän sitä käänsi, käänsi Matti päätänsä +katsellakseen, mitä Kalle oli saanut aikaan. Se liikunto oli onneton. + +Kalle, joka oli polvillaan seisonut, otsa miltei laattiassa kiini, +nousi nyt äkkiä, niinkuin jo sanoimme. Mutta samallapa kävi hänen +päälakensa kovasti Matin naamaan, ihan juuri siihen kohtaan siitä, joka +oli hellin. Me muistamme, että Matin nenä tappelussa Varpusen Laurin +kanssa oli mäsäksi murtunut. Juuri tähän pakoittavaan kohtaan naamasta +sattui kovasti Kallen pää. + +Se kävi kipeästi. Matti ei ollut hellä-ihoinen, mutta tämmöistä +kolausta hän ei voinut kärsiä. Muistamatta paikkaa, missä oli, päästi +hän julman ulvonnan. Ajattelematta mitään, syöksyi hänessä hänen +vihansa tyynen miettimisen rajoja ulommalle, ja ennenkuin Kalle, joka +yhteensattumisesta jälleen oli vaipunut polvilleen, ehti nousta, oli +Matti vasaralla, joka hänellä oli kädessä, iskenyt toveriaan päähän. Se +isku oli vihan, tulisen suuttumisen, ja se semmoinen isku ei ole +leikintekoa. Vasaran kärkipuoli oli pian reikiään asti uupunut Kallen +aivoihin. -- Ja Kalle vaipui, sanaa sanomatta, ääntä päästämättä +lippaan päälle. + +Silmänräpäyksessä oli se tapahtunut. Matti, kun tekonsa näki, tyyntyi. +Hän ymmärsi kohta, ettei hänellä enää auttajaa ollut. Hän nousi +seisalleen ja katseli ympärilleen, mutta silmäilyksillä, joista järki +oli kadonnut. Hän puristi kättänsä äärettömästi pakoittavaa murtunutta +nenäänsä vastaan. + +Niin seisoi hän kauan. Vähitellen tointui hän. Hän tarttui toveriinsa, +pani hänen makaamaan lattialle. Kallesta oli jo henki lähtenyt. Kuvan +silmät seinällä seurasivat murhaajaa. + +Matti tointui kokonaan. Hän osasi ajatella tekoaan. Hän ymmärsi +asemansa. Hän kuunteli, mutta vielä oli kaikki hiljaista hänen +ympärillään. Hän muisti mitä varten hän tässä huonehessa seisoi. Hän +loi silmänsä lippaasen. Vähän vielä, ja aarre olisi hänen. + +Jos olisi ihmissilmä osannut nähdä mitä Matin sydämessä nyt liikkui, +olisi se nähnyt jotakin, jota ei hirmuisinkaan kuvaus voi kuvailla. +Siinä sydämessä ei ollut enää minkäänlaista tasapainon tapaistakaan. +Ahneuden piru valtasi; vihan piru karkoitti, samassa määrässä kuin +ruumiillinen tuska ja kipu vaivasi Mattia, katumuksen kauas, kauas +pois. + +Hän katseli puolitekoista työtä ja hän päätti sitä jatkaa. Akkunasta +kävi hiljainen tuulen henki yhä, likemmälle lähestyvän päivän enne; +auringosta alkoi jo reuna näkyä taivahan rannalla. + +Hän katseli vielä kerran ympärilleen. Hän lähestyi ovea, joka vei +saliin. Hän salpasi sen. Ja sitten palasi hän työhönsä. + +Hän isonsi reikää raspinaulan ympärillä. Hän teki raivoissaan työtä. +Nyt, nyt oli saalis saatava, voitto voitettava -- tahi ei koskaan. Sama +kurjuus, kuin tähän saakka, jäisi hänelle osaksi, ellei hän nyt +onnistuisi. Vanhan merimiehen kaikki ajatukset olivat kiini työssä. +Murtunutta jäsentä ei pakoittanut nyt; hän ei ainakaan tuntenut sitä. + +Hän teki kiiruutta. Aika oli kallis, hän tiesi sen. Hän olisi antanut +puolet lippaan sisällöstä, jos hänellä nyt olisi ollut toinen kätensä +tallella. + +Mutta kulkipa se työ yhdelläkin kädellä. + +Kulki, mutta hitaasti... Se kulki kumminkin, ja jo irtaantui raspi. Se +liikkui reijässä, se löyhtyi löyhtymistään. Väänne vielä ja -- se oli +Matin kädessä. + +Hän pyyhki pois hien otsaltaan. Hän nousi ja katseli ympärilleen, hän +katseli kuollutta. Aurinko oli milt'ei kokonaisuudessaan näkyvissä. Ei +levolle aikaa, nyt työhön jälle. + +Hän nosti lipasta; se nousi. Se oli vaan munalukoista kiinni enää. Se +nousi, niinkuin arkun kansi nousee, kun sitä nostetaan. Hän kaasi +tuolin ja työnsi sen lippaan ja lattian väliin. Ja nyt tarttui hän +puukkoonsa. Lippaan pohja oli au'aistava. + +Hän viilsi sauman pitkin lippaan pohjaa. Puukko pystyi hyvin; vielä +viille ja suuri palanen puuta lohkesi pohjasta. Hän iloitsi, mutta +samalla, kuta enemmän työ loppua läheni, sitä levottomammaksi meni +työmies. Hän vapisi joka jäsenessään. + +Muutama silmänräpäys vielä ja patroni Kornmanin riipus on Jolsan Matin +käsissä. + +Mitenkä! Onnistuuko murhaajan ja rosvon työ? Aurinko, joka valaisee +hänen kasvojansa, eikö se herätä ketään keskeyttämään ilkurin aikeita? +-- Ei! Linnut ne laulavat puissa, ja taampaa tuntuu meren ykstoikkoinen +läykky rantaa vastaan. -- -- -- Muuta mitään ei kuulu Jolsan Matin +ympärillä. + +Hänen työnsä onnistuu siis, hän saa periä Kontion Kallenkin osan -- --? + +Saamme nähdä. + + + + +XVI. + +Provastin perhe. + + +Me heitimme Heikin nukkumaan houreellista unta tien syrjään, joka vie +Karva-Annan asunnosta Rytilään. Poika parka ei kestänyt sitä +ponnistusta, jossa viimeisenä vuorokautena oli ollut. Hän makasi siinä +tien syrjässä. Kallioita tiellä ei puuttunut; mutta katajapensaan +syrjästä, missä hän makasi, ei tiennyt häntä kukaan hakea. + +Päivä kului kulumistaan ehtoolle. Yhäti makasi siinä poika. Väliin oli +hän illan puoleen vähin herännyt, koettanut nousta, mutta aina vaipunut +jälle takaisi kesäiselle kentälle. + +Niin oli hän maannut kauan. Aurinko rupesi jo laskemaan. -- + +Mutta silloin heräsi poika. Hän tunsi, että joku häneen koski, että +joku häntä nuuski. Ja samalla kuuli hän, että koira hänen vieressänsä +haukkui. + +Hän avasi silmänsä. Suuri koira seisoi hänen vieressään ja nuoli hänen +kasvojansa, mihin verta oli hyytynyt. Hän koetti nousta, mutta hän ei +jaksanut. Hän oli liian heikko siihen. -- + +Paikka, missä hän makasi, oli ihan tien syrjässä. Kun hän nosti +päätänsä, kuuli hän tieltä ääniä. Siitä sivu, missä hän makasi, kulki +joku. + +Tämä kulkeva oli jo koiran käytöksestä huomannut, että jotakin outoa +oli tien syrjässä. Hän oli jo pysähtänyt hevosensa, kun näki, että +katajapensaan vieressä ihmisen pää pistihe esiin ja jälle katosi. Hän +meni pensaan luo. + +Siinä makasi Heikki, koira seisoi hänen vieressään ja heilutti +ystävällisesti häntäänsä. Vanha mies kyykistyi makaavaa katsomaan. +Vanhus ei tuntenut Heikkiä; mutta Heikki tunsi vanhuksen. + +"Provasti!" -- sanoi hän hiljaan. + +Provasti se olikin, provasti Wern, joka palasi kotiinsa sairaan tyköä. + +-- "Kuka sinä olet, poika, ja mistä tuommoisessa tilassa?" kysyi hän ja +kyykistyi vielä alemmaksi pojan tuo. + +"Varpulan Heikki!" vastasi Heikki hiljaan. + +Nyt tunsi provasti hänen. Tahikka paremmin sanoaksemme, hän muisti +nimestä, jonka kuuli, tapauksen kestikievaritalossa. + +"Jumalan nimeen poika! mitä sinua on kohdannut!" huusi hän. + +Heikki kuuli kysymyksen. Hän koetti vastata, mutta samassa kun hän +muistutteli itselleen, mitä häntä oli kohdannut, mitä varten hän äsken +oli niin kiirutta tehnyt, sekausivat hänen ajatuksensa. Hän luuli +näkevänsä Jolsan Matin vieressänsä ja hän huudahti kovasti, ja hänen +päänsä vaipui jälle alas. Heikkous oli vieläkin voittanut. + +Provasti huomasi nyt, ettei hän Heikiltä, siinä tilassa, jossa tämä nyt +oli, voisi saada mitään tyydyttävää selitystä. Poikaa ei myöskään +käynyt tänne jättäminen. Provasti koetti sentähden nostaa houraavaa, +saadaksensa häntä kääseihinsä. Se hänelle vihdoin, vaikka suurella +vaivalla onnistui. + +Ja provastin sylissä yhden istuttavissa kääseissä saapui Heikki puolen +tunnin kuluttua pappilaan. Rytilän sivu siinä ajettiin juuri kuin +aurinko alkoi laskea. Vastahan tulioille, jotka kummastellen katsoivat +provastia ja kysymyksiänsä tekivät, ei provastilla nyt ollut aikaa +mitään vastata. Hän kun Rytilän sivu ajoi, oli aikonut sinne viedä +sairaan haavoitetun, mutta jotakin hänessä, jolle ei hän itse voinut +selitystä antaa, esti häntä sitä tekemästä. Pappilaan oli tosin vähän +pitempi matka ja sairaan tila epäiltävä -- mutta kumminkin oli sairas +siellä paremmassa turvassa. -- + +Provasti Wern oli vanha, rehellinen mies. Miksikään suureksi maailmassa +ei häntä ollut aiottu. Hän hoiti virkaansa uskollisesti ja auttoi, +missä näki apua tarvittavan. Hän ei kantanut nurjaa mieltä ketään +vastaan -- sen osasi hän, kun tutkinnolle oman itsensä kanssa rupesi, +tunnustaa -- mutta löytyipä yksi ihminen, jota hän inhoi. Tämä ihminen +oli kapteeni Kornman. Min tähden hän häntä inhoi. Sitä hän ei kellekään +sanonut; hän hämmästyi, kun hän tätä itsessään ajatteli -- mutta hän ei +voinut inhottavasta tunteesta päästä, kun hän näki kapteenin. Hän tiesi +itsessään että hän _tiesi_ enemmän kapteenista kuin kukaan muu, vaikka +ei hän voinut toteen näyttää näitä tietojaan. Se silmäily, jolla +kapteeni oli patroni Kaarle Kornman vainaan pientä poikaa silmäillyt +yöllä, jona läksivät kuolevaisen kamarista, se silmäily muistui usein +provastin mieleen ja se sanoi hänelle sanoja paremmin, mitä kapteenin +sydämmessä liikkui. Kun sitten poika katosi ja hänen ruumiinsa +löydettiin, uskoipa provasti tosin että patroni vainaan ainoa +perillinen oli elävitten joukosta kadonnut, ja sitä uskoansa ei hän +salannut, mutta jos joskus tuli kysymys siitä kuka tämän pienosen oli +hävittänyt, niin silloinpa salasi provasti vastauksen. Hän muisti +silloin silmäilyä, minkä kapteeni oli veljensä poikaan heittänyt, ja se +silmäily sanoi provastille, mitä provasti ei muille kertonut. -- + +Provasti oli, niinkuin sanoimme, jo ijäkäs mies. Hänen perhettään hoiti +hänen sisarensa, -- leskirouva Renner; perhettään! -- niin jos hänellä +olisi perhettä ollut. Provasti oli naimaton; hänellä siis ei perhettä +ollut, vaikka hän useinkin perheestään puhui. Mutta siihen luki hän +tämän sisarensa ja hänen kaksi tytärtään. Näitä rakasti provasti +niinkuin omia ainakin rakastetaan. Anna, vanhempi leskirouvan +tyttäristä, oli jo useita vuosia päälle kahdenkymmenen. Hän oli +kivuloinen ja siitä syystä sedän lemmitty; nuorempi tyttö Liina sitä +vastaan -- kolmetoista vuotinen hempukka -- oli terve, raitis ja +kaunis, kuin kedon kukkaiset, joita hän siskoiksensa kutsui, oli +iloinen kuin lintu vapaudessaan, oli hellä niinkuin laupeus itse -- ja +näistä syistä oli hän sedän lemmitty. Ikäväksi oli provasti tuntenut +päivänsä ennenkuin rouva Renner hänen luokseen muutti asumaan! Tämä oli +tapahtunut viisi vuotta niitten seikkain jälestä, jotka olivat +yhdistyksessä patroni Kaarle Kornmanin kuoleman kanssa. Liina oli +silloin pieni 3 vuotias lapsi. Mutta siitä päivästä, jona Liina +pappilassa enskerran keinui setänsä polvella, oli ukon ikävä kadonnut. +Provastin riemu oli siitä lähtein pitää silmällä, mitenkä tyttö kasvoi, +miten hänen kauneutensa kehkeytyi; miten hyvien avujen alkeet hänen +sydämessänsä päivä päivältä työnsivät juurensa aina yhä syvemmälle, +samalla kuin ne jokapäiväisessäkin elämässä näyttivät hedelmiänsä. + +Pappilan matalalla portaalla istuivat sisaret. Äiti, rouva Renner, pani +kyökissä palkollisille evästä, kun näiden huomenna oli mentävä johonkin +ulkotyöhön etäämmälle kotoa. Anna nojasi päänsä nuoremman sisarensa +rintaa vastaan ja nuorempi sisar leikki sormillaan vanhemman sisaren +palmikkojen kanssa. He odottivat siinä armaan setänsä kotiintuloa. +Liinan vieressä makasi kirja vielä auki; siitä oli hän vasta lukenut. +Anna oli luettanut häntä ja Liina osasi läksynsä. Liinan päivät olivat +jaetut kahtia; toinen puoli niistä oli äidin omaisuus; se puoli kului +kotoisissa askareissa. Toinen puoli oli provastin ja se kului +lukemisissa. Provasti oli itse ottanut kehittääksensä niitä tiedon +taimia, mitkä Liinan terävässä ymmärryksessä jo olivat siemenestänsä +puhjenneet. Ja Liinan iloisimmat hetket olivat ne, jolloin setä +hymysuin ja hellin silmin taputti hänen kullan-keltaisia kiheriä +hivuksiaan ja kiitti häntä, kun oli "vettä valain" osannut osattavansa. + +Nyt odotti Liina tällaista hetkeä. Hän oli jo kauan sitä odottanut; +olipa ikävissään vielä kerran ja taasen vielä kerran lukenut läksynsä. +Mutta nyt pani hän pois kirjan eikä uhannut enää katsoakaan siihen tänä +iltana. + +Anna, joka sanomattomasti rakasti sisartansa, painoi hänen päänsä +rintaansa vastaan. Rouva Renner tuli kyökistä ja lausui, että nyt oli +hän työnsä lopettanut. Silloin huomasivat Liinan silmät ensiksi, että +hänen armas setänsä tuli. + +Hän nousi ja juoksi tullutta vastahan. Mutta kun hän näki, että +provasti nyt ei yksin tullut, että hänellä oli sylissänsä poika, jonka +pää lepäsi provastin olkapäätä vastaan, silloin huudahti hän. + +Mutta provasti käski erään palkollisista, joka pihalla seisoi, luokseen +ja tälle uskoi hän tainnoksissa olevan nuorukaisen. + +Ei nyt tullut Liinan luettelemisesta mitään. Hän ja rouva Renner +koettivat kaikin tavoin saada nuorukaista virkeämään. + +Semmoista huolta kuin äiti ja tytär tässä osoittivat orvolle, ei ollut +kukaan ennen osoittanut. + +Hän oli kannettu kyökkikamariin; siellä oli hänelle vuode laitettu ja +siinä, ihan outojen hoidettavana, makasi nyt Varpulan Laurin ottopoika. + +Ihan outojen, sanoimme. Mutta eipä Heikki niin ihan outo ollut enää +pappilan väelle, kun oli provasti heille ilmottanut kenen hän oli +taloon tuonut. Kaikki muistivat, minkä hyvän työn Heikki ja Antero +olivat provastille ja koko pitäjälle tehneet Raasilassa muutamia vuosia +takaperin. + +Ei kummaa siis, että Heikkiä tavallista hellemmin hoidettiin. Hänen +päälakeansa, jossa hivukset olivat hyytyneesen vereen takertuneet, +pestiin, ja taitavalla kädellä asetti rouva Renner syville haavoille +suuren laastari-tilkun. Heikki, kun tätä tehtiin, ei oikeen tiennyt +mitä tapahtui. Vasta silloin kun päänsä oli puhtaaksi pesty, ja kun +Liina oli kaatanut hänen suuhunsa pikarillisen viiniä, tointui hän +täydellisesti ja silmäili kummastelevin silmin ympärilleen. + +Ja taasen muisti hän viimeiset tapaukset, ja kun hän ne muisti, eipä +paljoa puuttunut, ettei hän olisi ruvennut haaveksimaan. + +Hyvä hoito piti hänet kumminkin toimessa. Ja nyt kertoi hän rouva +Rennerin, Liinan ja provastin kuullen, mitä kaikkea hän oli nähnyt, +missä kummissa ollut viime vuorokauden kuluessa. Ja mainitsipa hän tätä +kertoellessaan, mihin hänen matkansa meni, kun hän pyörtyi tien +syrjään. + +Provasti kuuli hirmustuen Jolsan Matin aikeita, jotka Heikki nyt kertoi +sen mukaan kuin hän näitä Matin suusta oli kuullut. Ei ollut siinä +epäilemistä, ett'ei Rytilässä murtovarkautta tapahtunut ja ihanpa juuri +samana hetkenä, jona Heikki siitä kertoi. + +Me tiedämme, ettei provasti ollut kapteeni Kornmanin ystäviä. Mutta +nyt, kun hän kuuli kapteenin olevan vaarassa, unohti hän sitä inhoa, +jonka hän muuten aina tunsi, kun kapteenin nimen vaan mainittiin. Hän +päätti kohta lähteä Rytilään, jos vielä mahdollista olisi, estämään +aiottua rikosta. Hän pelkäsi, vaikka kiiruttakin tekisi, kumminkin +myöhästyvänsä, sillä yötä oli jo koko joukon kulunut. + +Kaikki talonväki tuli liikkeelle. Kolmen rengin kanssa oli provasti, +mitä pikemmin ehti, lähtenyt murtovarkautta estämään. Pelkoon jäivät +Liina, Anna ja rouva Renner, sillä Jolsan Mattia pelättiin; pelkoon, +vaikka provasti oli käskenyt heidän olla pelkäämättä. Heikki, kun oli +nähnyt, minkä vaikutuksen kertomuksensa oli tehnyt, nukkui väsyneenä, +heikkona raitistuttavaa unta. + +Asunto-huoneen rappusilla istuvat taasen Anna, Liina ja rouva Renner. +Ovi kyökkiin ja kyökistä kyökkikamariin on auki, jotta kuultaisiin, jos +Heikki heräisi ja mitään tarvitsisi. + +Siinä istuvat he, mutta nyt on Liina kokonaan unhottanut kirjojansa. He +odottavat pelvolla provastin tuloa. Niinhän se on. Kun tiedämme jotakin +olevan tekeillä, olemme me levottomia; mieleemme kuvautua kaikemmoisia +pelon ja kuvitusten kyhäämiä kuvia, joita emme saa poistumaan, jotka +päin vastoin yhä yltyvät ja vasta silloin katoovat, kun olemme saaneet +kuulla, mitä on tapahtunut. + +Siinä nyt istui provastin perhe ja odotti isännän kotiin tuloa. Yö oli +kaunis ja lämmin. Aurinko oli jo vähän noussut, kun provasti läksi; se +nousi nyt nousemistaan. Linnut lauloivat pappilan viereisessä +lehdistössä, mutta eipä Liinakaan nyt ihaillut niiden laulua. Kuta +edemmäksi aamu ehti, sitä tarkemmin silmäili hän tietä, mitä provastin +oli tuleminen, ja vihdoin, kun odotuksensa häntä liiaksi rupesi +rasittamaan, täytyi hänen lähteä kulkemaan setäänsä vastaan. + +Hän kulki pitkän matkaa, hän palasi jälle omainsa luo. Hän kävi Heikkiä +katsomassa. Nuori poika lepäsi levollisesti. Liina lähti toistamiseen +setäänsä vastaan. + +Uusi päivä oli alkanut. Naapuri-talojen väki oli noussut, valmiina +ryhtymään uuden päivän toimiin. Mutta aina sen mukaan, kuin väki +ennätti herätä ja nousta, kävipä provastin lähtö uutisena miehestä +mieheen. + +Seinäkello oli lyönyt 9 provastin kamarissa, kun odotettu vihdoin +palasi. Liina juoksi häntä vastaan, mutta hän vaaleni, kun näki vanhan +setänsä valvomisesta ja liikutuksesta kalpeat kasvot. Ja kysymys: "Mitä +on tapahtunut, setä?" joka jo oli luiskahtaa hänen huultensa yli, jäi +kysymättä. + +Liina näki ja osasi arvata, että jotakin hirmuista oli Rytilässä +tapahtunut. + +"Viha on perintönä jäänyt Rytilään pienen Kaarlen katoomisesta" -- +sanoi provasti kun omainsa pariin oli ehtinyt. "Kirous asuu siellä!" + +Ja sitten kertoi provasti hirmustuneille kuulioille, mitä Rytilässä oli +viime yön kuluessa tapahtunut. + +Me tiedämme jo osan siitä. Me jätimme miehen, jonka rinnassa ei sydäntä +löytynyt, taikka paremmin, jonka rinnassa kaikki tunteet olivat +kivettyneet -- kuolleen murhatun toverinsa viereen. Me jätimme hänen +toimeen, jolla hän luuli saavuttavansa sitä, minkä piti maallisen onnen +vartonaisena, yksin-omaisena pylväänä. Rahaa, rahaa, paljon rahaa! +huusi hänessä ääni, joka ei vähän vähäistäkään lukuun ottanut keinoa, +millä tätä saataisiin. + +Hän oli tehnyt työtä, tehnyt uutterammin kuin koskaan ennen koko +elinaikanansa. Jo oli työ palkkansa saava. Lippaan sisältö alkoi tulla +näkyviin aina yhä enemmän. Hän otti vuoteesta lakanan, sen levitti hän +lattialle, ja siihen lateli hän mitä lippaasta sai. + +Suuria setelipakkoja oli hän laadellut lakanalle. Hänen synkät kasvonsa +kirkastuivat. Hän oli jo rikas, sillä kenen muun kuin hänen olivat +pakat lattialla? Yhä kiiruummasti kävi hänen toimensa. Jo tunsi hän, +kun kätensä lippaasen pohjasta pisti, että oli siellä astiakin. Hän +isonsi vähän reikää pohjassa ja nyt tuli esiin ympyräinen astia. Matti +nosti sen kannen. Nyt oli hänen työnsä täydelleen palkittu! Kauniita +hopeariksiä oli astia täysi! + +Nyt oli työ loppunut. Nyt lähtö. + +Matti kyykistyi polvilleen, kääntääkseen lakanan aarteensa ympäri. +Kaksi lakanan kulmaa oli jo lujilla solmuilla solmittu, vielä oli +toiset kaksi solmittavat. + +Mutta nyt polvillansa kun oli, kuului jotakin. Matti nosti silmänsä ja +näki näön. Hän jäi muutamaksi silmänräpäykseksi polvillensa seisomaan. +Hän olisi mieluimmin nähnyt pirun kuin sen, minkä hänen silmänsä nyt +näkivät. -- + +Provasti oli ehtinyt Rytilään. Miehessä, joka rauhan sanaa saarnasi, +oli tiellä liikkunut vaihtelevia tunteita. Hän oli miettinyt, mitenkä +hänen tulisi käyttää itseänsä, hän oli neuvotellut miestensä kanssa ja +kun hän Rytilään oli ehtimäisillään, olivat he päättäneet. + +Ellei murtovarkaudesta tänä yönä tullutkaan mitään, olisivat he, jos +tullessaan kohta melua nostivat, turhaan herättaneet ja peloittaneet +Rytilän talon väkeä. Ja kiittämättömyys olisi oleva heidän palkkansa. +He sitoivat sen tähden hevoisen kiini ulkopihalle ja lähestyivät +hiljaan hovia. Täällä nukkuivat vielä kaikki, eikä mitään epäluulon +tapaista kuulunut. Provasti päätti jo, että poika, kun aiotusta +murtovarkaudesta kertoi, joko oli uneksinut tahi väärin käsittänyt +miesten puhetta Karva-Annan töllissä. Hän oli jo valmis palaamaan, kun +erään miehensä neuvosta päätti hovia tarkastaa meren puolelta. Hän +kulki hiljaan polkua, joka takapihalta vei merelle, ja kun hän pääsi +hovin meren-puolista sivua näkemään, näki hän että poika oli ollut +oikeassa. Akkuna eräästä huoneesta oli otettu irti ja asetettu seinää +vastaan. + +"Me olemme myöhästyneet", oli provastin ensimäinen ajatus, kun tämän +näki. Mutta huolimatta tästä, kiiruhti hän kumminkin nuorukaisen +innolla akkunan luo, ja nousi katselemaan huoneesen. + +Vaikea on sanoa kumpiko enemmän hämmästyi, provasti siitä, minkä näki, +tahi Matti, jonka silmät, kun hän päänsä kohotti, huomasivat sen, minkä +hän viimeksi kaikista olisi osannut aavistaa täällä tapaavansa. Matti +ei näköänsä aaveeksi uskonut, mutta kuitenkin ei hän voinut uskoa +silmiänsä. -- Seuraava silmänräpäys sanoi hänelle, etteivät ne +pettäneet. + +Matti oli mennyt ansaan, ja ansa heittäysi umpeen, juuri kun hän oli +saanut työnsä valmiiksi. Mutta Matti oli jos milläisissä ennenkin +ollut; hän siis ei kadottanut toimeansa. Hänen oli mahdoton ymmärtää, +kuka provastin oli lähettänyt häntä häiritsemään, mutta hän ymmärsi, +ettei provasti ollut yksinänsä. Matti rakasti eninnä kaikista +maailmassa rahaa, mutta hänelle oli oma henkensä melkein yhtä rakas, ja +siis -- koska oli nyt mahdoton korjata työnsä hedelmät, päätti hän +korjata oman henkensä. + +Hän avasi kiireesti toiseen kamariin vievän oven ja silmäili siitä +akkunasta pihalle. Siellä seisoi eräs provastin miehistä. "Huone on +ympäröitty", ajatteli hän ja hänen luottamuksensa itseensä oli kadota. +Hän avasi oven porstuaan, mistä ulos-vievän oven kapteeni illalla oli +sisältä-päin sulkenut. Hän silmäili porstuassa ympäri. Siinä oli raput, +jotka veivät huoneen ylikertaan. Hän juoksi niitä ylös. Siellä oli ovi, +joka vei huoneen ylisille. Hän juoksi sinne ja nyt pelkäsi hän. Hän oli +kaikissa ennen ollut, tällaisessa pulassa ei koskaan. Jos nyt olisi +ollut yökään, pimeä -- -- mutta ei! nyt oli valoinen päivä! -- + +Hän haki piilopaikkaa, hän luuli löytäneensä semmoisen eräässä +vaate-arkussa, joka puoleksi oli täytetty vaatteilla. Sinne kyykistyi +käsipuolinen makaamaan, ja päästi hiljaa alas kannen ja -- siinä sai +hän aikaa miettimisiin. + +Hän kuuli pian, että talon väki oli herännyt. Hän kuuli, miten ovia +avattiin ja suljettiin. Hän kuuli ääniä ja ketä nämä äänet huusivat; +sen hän tiesi, ja hän vapisi. Hän kirosi toveriansa, Kontion Kallea; +tämä oli hänelle valmistanut majan Siperiassa. + +Siinä arkussansa makasi hän kauan. Yhä likemmältä kuuluivat äänet. Hän +erottikin niitä väliin. + +"Se on mahdotonta!" kuuli hän sanottavan. + +"Hän ei ole tullut ulos" -- kuuli hän -- "Akkunasta ei, ja ovi +porstuasta oli, niinkuin illalla sen suljin, kiini". + +Näistä viimeisistä sanoista tunsi hän kapteenin. + +Toivo pelastuksesta heräsi Matissa. Ja niin pian kuin tämä heräsi, +rupesi hän ajattelemaan turhaa vaivansa näköä. Niin lähellä maalia; +muutama minuutti vaan, ja hän olisi ollut rikas mies! Hän olisi ijäksi +jättänyt Suomen ja muissa maissa nauttinut tavaroitansa -- mutta nyt, +kuinka toisin! Nyt makasi hän tässä; tämä pieni arkku oli hänen +maailmansa. + +Toivo pelastuksesta heräsi Matissa aina sen mukaan, miten äänet +kuuluivat etäämmältä tahi likemmältä. Useita kertoja oli hän kuullut +kuljettavan rappusissa, mitkä veivät ylisille, mutta sinne ei ollut +vielä kukaan tullut. + +Mutta nyt kuului ääniä, jotka ilmoittivat, ettei ylinenkään jäisi +tarkastamatta. Ja Matti arkussaan, missä makasi, tunsi nimismiehen +äänen. + +Toivo pelastuksesta katosi Matissa. Hän tuskin hengitti. Näin, +tälläisessä pulassa, kuin nyt, oli hän enskerran eläessään. Hän oli +kiini, niinkuin hiiri ansassa. + +Askeleita kuului; ne lähestyivät hänen piilopaikkaansa. Ne lähestyivät +hiljaan, mutta kumminkin niin kohti suoraan piilopaikkaa, kuin olisi +kulkija tiennyt, mistä etsittävä oli löydettävä. + +Matti kun ylisille ehti ja siellä etsi itselleen piilopaikan, ei ollut +huomannut, että lattia siellä oli tomuinen. Moneen aikaan ei ollut +kukaan ylisillä käynyt. + +Hänen jälkensä näkyivät tomussa -- ja näitä jälkiä oli nimismies +huomannut jo rappusilla. Matti oli ollut avojaloin. + +Arkun luokse, missä Matti makasi, pysähtyivät askeleet. Matti tunsi +nyt, että hän oli hukassa. + +Ja tämä tuntonsa ei häntä pettänyt. + +Siinä seisoi arkun vieressä nimismies ja kapteeni Kornman sekä vielä +kaksi talon trengeistä, kun arkku avattiin. + +Siinä makasi mies! + +Mutta Jolsan Matti el ollut tavallisia miehiä. Hän kun varmaksi näki, +että piilopaikkansa oli löydetty, nousi siitä itse. Arkuus, joka vasta +oli saanut hänen vapisemaan, oli nyt kadonnut. Hän oli tosin vähän +vaaleampi nyt kuin ennen, mutta äänessään ei ilmoittainnut +minkäänlaista pelkoa, kun hän sanoi: + +"Tässä on mies!" + +Vaikea on sanoa, mitä kapteeni Kornman ajatteli, kun näki entisen +liittolaisensa tässä tilassa? Mitä tarkoittikaan tuo silmäilys, jolla +murhaaja häntä silmäili. Olipa siinä jotakin, jota taidettiin näin +selittää: "Nyt minä olen kiini. Minulla on edessäni kuoleman tuomio; +luuletko, että minä pidän salassa sinun työsi, sinun, jonka tähden minä +nyt olen tässä tilassa?" + +Kapteeni ymmärsi, että hänellä oli syytä pelätä Jolsan Mattia. + +Siinä ei paljon puhuttu. Matin ainoa käsi sidottiin ja sitten astuttiin +alas ylisiltä. + +Nämä tapaukset, sen mukaan miten hän niitä käsitti ja ymmärsi, kertoi +provasti perheellensä. Ja hän lisäsi: + +"Matti tuotiin alas kamariin, missä rikokset olivat tapahtuneet. Siinä +makasi vielä murhattu toverinsa. Matti sai nähdä tekonsa. Minä puhuin +hänelle siinä muutamia sanoja, koettaen että hänen sydämessään löytyisi +vähäistäkään paikkaa, josta Jumalan sana voisi päästä sisälle, mutta +turhaan. Hän vastasi vaan kirouksella". + +Ja sitten sanoi provasti Heikille: + +"Sinä olit välikappale Luojan kädessä; ilman sinutta olisi murha ja +varkaus onnistunut". + +Heikki oli pehmeällä vuoteellaan, missä aamu-yönsä oli levollisesti +nukkunut, virkistynyt. Hänen päänsä oli vielä raskas; hänen koko +ruumiinsa hellä, mutta hän tunsi itsensä kumminkin melkein terveeksi. +Hän hämmästyi suuresti, kun hän kuuli, mitä kaikkea oli Rytilässä +tapahtunut; mutta provastin lause vaikutti häntä, semminkin kun hän +muisti, että hän -- jos Matin kiini-saaminen todellakin oli hänen +ansionsa -- oli kostanut kasvatti-isänsä puolesta. Häntä ihastutti +vielä enemmän uutinen, tahi paremmin sanoaksemme lupaus, minkä provasti +nyt lausui: + +"Tästä lähtein, poikani, on pappila sinun kotosi". -- Se ihastutti +häntä, niin että hän unohti kaiken muun. Olla pappilassa, asua täällä +ja palvella kaunista mamsellia, joka häntä oli niin lempeästi hoitanut, +se sai ilon liekin leimuamaan Heikin silmistä, varsinkin kun hän näki +että vanha rouva ja hänen tyttärensä mielihyvällä kuulivat tämän +uutisen. Tämä lupaus vaikutti Heikissä, mitä eivät kaikki maailman +rohdot olisi voineet vaikuttaa. Toista oli palvella pappilassa kuin +Rytilässä, toinen oli provasti isäntänä kuin Rytilän patroni. + + + + +XVII. + +Vähäinen keskustelu ja sen seuraus. + + +Tutkintoa murhasta ja varkaudesta oli pidetty Rytilässä. Asia oli +selvä; siinä ei ollut paljon tutkimista. Matti ei voinut kieltää, ja +kun hän ei tätä voinut, pitipä hän kunnianaan tunnustaa rikoksensa +semmoisilla sanoilla, mitkä hämmästyttivät kaikkia. Siihen lisäksi +havaittiin hänen tunnustuksessaan viittauksia, mitkä olivat +kummalliset. Nämä viittaukset koskivat rikosasiaa, joka olisi +tapahtunut useita vuosia tätä ennen. Mutta näitä viittauksia ei +ymmärtänyt kukaan muu kuin Rytilän isäntä ja hän pelkäsi nyt. Sillä nyt +ei estänyt mikään Mattia puhumasta, mitä hänen ja kapteenin välillä oli +tapahtunut. Kapteeni mietti itsessänsä puolustusta, millä tekisi Matin +syytökset tyhjiksi, jos tämä tunnustaisi mitään häntä, kapteenia, +koskevaa. Mutta Matti tyytyi viittauksiin ja kun kapteeni tämän +huomasi, hengitti hän vapaammasti. -- + +Tutkinto oli loppunut eikä nyt muuta kuin saattaa murhaaja turvalliseen +vankihuoneesen, kunnes käräjissä hänen tuomionsa sanottaisiin. +Vankikulettaja oli jo saapunut Rytilään; nimismies oli kirjoittanut +passin; lähtöä tehtiin. + +Silloin pyysi Jolsan Matti puhua muutaman sanan kapteenin kanssa. "Hän +oli minun isäntäni yhdessä kun merta kulimme", sanoi hän, "ja siitä +ajasta saakka on minulla jotakin sydämelläni, jota tahtoisin hänelle +ilmoittaa". Matti oli tämän pyyntönsä lausunut alakuloisemmalla +äänellä, kuin vasta julman tunnustuksensa, ja tästäpä päättivät +kuuliat, että Matti oli ruvennut heltymään. + +Ei löytynyt minkäänlaista syytä kieltoon. Nimismies suostui pyyntöön ja +taasen olivat kapteeni ja hänen entinen laivamiehensä kahden kesken. + +"Arvaatteko mitä minulla on sanomista?" kysyi Matti, kun olivat ovet +suljetut. "Ellette arvaa, niin minä tahdon sanoa teille sen. Minä aion +puhua käräjissä asioita, jotka tapahtuivat toistakymmentä vuotta +takaperin". + +Kapteeni ei vastannut mitään. Matti tirkisteli häntä ilvenaurulla, joka +vähitellen hyytyi hänen huulilleen, kun hän lisäsi: + +"Ja minä voin siihen hankkia todistuksia, joita ette osaa arvatakaan. +Miksi tähän saakka en ole puhunut mitään, sen te ymmärrätte; ei koira +toveriansa pure, ellei tarvis vaadi. Mutta nyt ovat asiat toisin. Minua +uhkaa rangaistus ja tekö saisitte rauhassa nauttia tuon kirotun lippaan +sisällön! Ei kautta kaikkien p--jen, ei! sanon minä. Jos illalla +olisitte antaneet, mitä pyysin, olisipa Kontion Kalle vielä elossa, +minä en olisi tässä, ja teillä ei olisi mitään pelkäämistä. Mutta nyt +on Kontion Kalle helvetissä, minä tässä, tämmöisessä tilassa, ja te +olette joutumaisillanne samaan tilaan. Kuka on näihin syypää? Te ja +teidän kirottu ahneutenne. Mutta eilismurkinoista ei ole puhumista? +Siis kuulkaa nyt esitykseni: Ellette auta minua nimismiehen käsistä +karkuun, niin eipä tarvinne sanoa, mikä siitä seuraa. Voitte sanoa +vaimollenne, että hän vieköön ylisille aviovuoteenne ja teettäköön +yhden maattavan vuoteen, sillä Rytilä ei tule näkemään mies-isäntää, +ennenkuin velivainaanne poika on ajanut hiiteen isänsä surmaajan +perheen". + +Tämmöistä puhetta entiseltä laivamieheltään ei ollut kapteeni koskaan +kuullut. Hän huomasi, että nyt oli tosi käsissä. Matin viimeiset sanat +olivat muistuttaneet häntä siitä, joka hänelle oli rakas, pienestä +tytöstään. Hän ymmärsi, että Matti ei tyhjiä nyt puhunut. + +"Ja miten minä voisin sinua auttaa?" kysyi hän. + +"Se on minun asiani" -- vastasi Matti. "Eikö Koskelan Antti ole täällä, +ja hän on määrätty viemään minua linnaan. Sanokaa hänelle, että te +suostutte täyttämään, mitä minä teidän puolestanne hänelle lupaan, jos +hän päästää minun karkaamaan. Minä tunnen hänen". + +Kapteeni mietti vähän aikaa. + +"Aika kuluu käsistä. Vastatkaa pian". + +-- "Minä lupaan ... mutta miten..." + +"Te lähdette noin tunnin kuluttua kaupunkiin, ajatte meidän sivu, ja +parilla sanalla on asia selvä. Jos tähän suostutte, niin voitte sen +näyttää antamalla minulle nuo rahat, joita illalla pyysin. Te +poikkeette tiellä Leenani luo ja sanotte hänelle, että hän varustaa +illaksi veneen rantaan, sekä annatte hänelle rahat. Jos tuon teette, +niin minä vannon kautta maan ja taivaan, että Jolsan Matista ette enää +kuule mitään. Ja nyt vastatkaa ... pian. Joku tulee..." + +Kapteeni ei ennättänyt siinä suuresti miettiä; mutta hän tiesi, että +vastauksestansa riippui paljo. Samassa kuin vaimonsa, joka ei voinut +ymmärtää, mitä Jolsan Matilla oli puhumista salaan hänen miehensä +kanssa, avasi oven tyydyttääkseen uuteliaisuuttansa, vastasi kapteeni +hiljaan: "Minä lupaan!" + +Ilon hohde lensi Matin silmistä. Mutta kun nyt rouva astui huoneesen, +sanoi hän: "Tiesinhän minä, että sääliksi käy teille laiva-miehenne +onnettomuus. Minä kiitän teitä, että lupaatte pitää huolta Leenastani, +jottei hän nälkään kuole". -- -- -- + + * * * * * + +Iltapuolella samaa päivää levisi kummallinen huhu pitäjässä. Talosta +taloon oli aamupäivällä uutinen kulkenut murtovarkaudesta ja murhasta +sekä Jolsan Matin kummallisesta kiinni saamisesta; mutta nyt -- +iltapuoleen samaa päivää -- tiedettiin kertoa, että Matti oli Koskelan +Antilta päässyt karkuun. Neljä miestä oli tielle äkki-arvaamatta +tölmännyt metsästä, repinyt Antin pahan-päiväisesti ja vapauttanut +Matin. + +"Sillä peijakkaalla oli liittolaisia", -- sanottiin, -- "mutta kyllä +hän ei kauan ole vapaana!" + +Niin sanottiin; mutta eipä arvelu näkynyt toteuvan. Päiviä kului, +viikkoja kului, kuukausia kului. Jolsan Mattia vaan ei kuulunut. Hän +oli kuin maailmasta kadonnut. Ja mikä vielä kummempi, Leena, hänen +vaimonsa, oli myöskin kadonnut, ei vaan Karva-Annan töllistä, mutta +myöskin koko seudusta. -- + +Rytilässä valtasi Wappo-rouva. Kapteeni oli lähtenyt merelle. Mutta +pappilassa eli Heikki uutta onnellista elämää. + + + + + + +TOINEN OSA. + +SYYLLISET. + + + + +I. + +Kauppias ja hänen puotipoikansa. + + +Kolme vuotta oli kulunut siitä hirveästä murhatapauksesta, josta +viimeksi puhuimme. Vuodessa ehtii paljon tapahtua -- jos vuosi +tapauksille rupeaa, saatikka sitten kolmessa. -- Mutta kuluupa vuosi +yksityisenkin elämässä väliin niin rauhallisesti, ettemme voi sanoa +juuri mitään merkillistä sen kuluessa tapahtuneeksi. Olot muuttuvat -- +sillä muuttuvaista on kumminkin kaikki maailmassa -- niin vähitellen, +ettemme sitä itse huomaa. Lapsi kasvaa, vanhus vanhenee -- on siinäkin +jo muutoksia, vaikka ovat näkymättömiä meille, jotka itse näiden +muutosten keskellä elämme. Kuluupa väliin toinenkin, väliin kolmaskin +vuosi -- väliinpä vielä useampia ettei -- niinkuin sanomme -- +ympäristössämme mitään tapahdu. + +Niin oli ollut laita pappilassa, niin Rytilässä, niin kauppias +Karlgrenin talossa. Raasilassa ja Mannilassa olivat isännät kuolleet; +mutta eipä se minkäänlaista häiriötä muitten elämässä tehnyt. Mattilan +isäntä oli saanut myllyssä oikean kätensä mäsäksi survotuksi, mutta +sepä vaara hänen oma asiansa. Varpulassa emännöitsee nyt Loviisa, joka +näiden vuosien kuluessa on mennyt naimisiin. Anna on vanhentunut; suru +ja ensimmäisen vuoden köyhyys ovat tehneet hänestä vanhan eukon, joka +sydän-ala-tautinsa tähden polttaa tupakkaa. Suurimmat osat päivää +istuen takalla. Lauri, näetsen, ei palannut kaupungista. Hänen jalkansa +hakattiin pois, mutta jalan-jäännökseen pääsivät kylmän-vihat, ja ne +kaasivat parhaillaan olevan miehen hautaan. Se työ oli Jolsan Matin. +Antti, Liisa ja Eeva auttavat sisartaan ja lankoaan. Päivä kuluu, +toinen tulee; ja jos Varpulassa kävisit ja kysyisit nyt: Mitä kuuluu? +saisit varmaankin vastaukseksi: Eipä juuri mitään. Aika lieventää +surut, lieventää kaikki; siispä muutokset, jotka ajan pitkään ovat +tapahtuneet, ovat -- mitättömiäkö? Jolsan Matista, jonka syyksi todella +luetaan Kontion Kallen ja Varpulan Laurin kuolema, ei ole sen +koommin kuulunut mitään. Hän katosi, kuten salama, näkymättömiin, +tietämättömiin Leenanensa. Hänestä puhuttiin ensi aikoina paljo; mutta +pianpa puhe hiljentyy, kun ei se uusia virikkeitä saa; ja mistäpä näitä +virikkeitä saatiin kun Jolsan Matti oli kadonnut? -- + +On syksyinen, sumuinen päivä. Kauppias Karlgren istuu raha-arkkunsa +edessä. Ukko on näitten kolmen vuoden kuluessa vanhentunut. Hänen +selkänsä on kyyristynyt; hänen henkeänsä ahdistaa ja vatsassansa on +hänellä miltei alituinen tuska. Varmaa on kaikille, jotka ovat oppineet +ulkonäöstä tuomitsemaan ihmisen ijän pituutta, että kauppiaan sitä +tietämättä kuolema juuri paraikaa tarkastaa ja lopettaa hänen +elin-kirjansa Tulot ja Menot. Mutta kauppias Karlgren ei ensinkään +tahdo kuulla semmoisesta kirjan-pitäjästä. Hänelläkö nyt olisi aikaa +kuolla, kun kaikki asiat käyvät pyörien edistymiseen päin, kenenkään +tietämättä, kenenkään kuulematta, niinkuin hyvin voidellut pyörät, +mitkä eivät ääntä anna. Hän ei tahdo tietää kenestäkään toisesta +puukhollarista kuin Anterosta, joka niin on voittanut ukon +luottamuksen, jotta Antero on luopunut tuosta entisestä filosofiastaan +ja heittänyt pois kotivarkauden. Syynä tähän on itsessä asiassa se, +että Karlgren on testamentannut Anterolle -- "jos kuolisi, mistä Jumala +varjelkoon", -- niinkuin sanat testamentissa kuuluvat -- kaiken löysän +ja irtaimen omaisuutensa. Tuo seikka vaikutti Anterossa, mitä ei mikään +muu olisi vaikuttanut. Hän näki, että kauppias suurilla askeleilla +lähestyi sitä ovea, jostei enää takaisin palata, ja nyt ansaitsi hän +kauppiaan koko luottamuksen. Kauppias rupesi nyt vasta näkemään, että +Anterolla oli pää. Sillä Antero johti häntä nyt kauppa-asioihin, joista +Karlgren ei ennen osannut aavistaakaan. Totta on, että Anterolla usein +oli paljon tekemistä, etenni alussa, ennenkuin hän sai kauppiaan +ryhtymään uusiin asioihin, syynä siihen kun oli, ettei kauppias näitä +asioita ymmärtänyt; mutta kun oli Antero ne selittänyt -- väliin niin +tarkkaan, että niitä olisi pieni poikakin ymmärtänyt, -- ja kauppias +oli huomannut, miten edulliset ne hänelle olivat -- niin ihastui hän +Anteroon, ja juuri eräänä tälläisenä ihastuksen hetkenä oli hän +teettänyt testamenttinsä, josta hän jo sitä ennen -- samate ihastuksien +hetkinä -- oli puhunut. Tuo testamentti oli oleva salainen, mutta eipä +se niin aivan salassa pysynytkään, sillä Antero, joka piti huolenaan, +että se laillisesti tehtiin, ei voinut olla siitä puhumatta. Huhu +siitä levisi ja nähtiinpä silloin eräänä päivänä kummia kauppiaan +konttorissa. Wappo, Rytilän emäntä, Karlgrenin sisar, sai tiedon siitä, +ja tämä tieto sai aikaan veljen ja sisaren välillä kovan kiistan. +Antero arvasi kohta, kun näki rouva Kornmanin ajavan pihalle, mistä +päin tuuli, ja ennätti parhaaksi kuiskuttaa kauppiaan korvaan: +"Kieltäkää, ettette ole mitään testamenttia tehnyt" -- kun Wappo astui +sisään. Miten siinä sitten kiisteltiin, tuli rouva vihdoin siihen +päätökseen, että koko huhu oli vaan -- ilkurien sepittämä. Mutta +kauppias ihmetteli Anteroa siitä päivästä vielä enemmän; sillä miten +tiesi Antero Wapon asiaa? -- Antero näytti rouvalle Karlgrenin +kauppahuoneen salaisen kirjan, jonka hän itse piti, ja josta sivumennen +sopii sanoa, ettei kauppias itse paljon mitään siitä ymmärtänyt, +vaikkei se juuri niin kaksinen ollut. Se salainen kirja. Antero näytti, +niinkuin sanoimme, kirjan rouvalle ja ilmaisi hänelle, millä kannalla +Karlgrenin kauppa-huoneen asiat olivat. Ja rouva, joka Anteron +selityksistä huomasi, että veljensä oli monin verroin rikkaampi kuin +kukaan oli osannut ajatellakaan, ihastui kun Antero lisäsi: "Tämä +kaikki tulee teille hyväksi ja vieläpä enemmän, jos kauppias saa elää". +-- Sitten oli Antero vielä lausunut: "jos niin onnettomasti kävisi, +että kauppamies kuolisi, niin toivon minä saavani nauttia uudelta +isännältäni, Rytilän patronilta ja hänen vaimoltaan samaa luottamusta, +kuin olen nauttinut nykyiseltä isännältäni". -- "Se en tietty" -- +vastasi siihen rouva, mutta itsessään ajatteli hän: "Kunhan veli on +kunnolla haudassa, niin kyllä sinä palkkasi saat". -- Ja mitä palkkaa +hän tarkoitti, sen kyllä ymmärsi Antero. + +Samassa määrässä kuin kauppiaan luottamus Anteroon lisääntyi, oli hän +ruvennut häntä kohtelemaan aivan toisin kuin ennen. Karlgrenin kävi, +niinkuin typerien ainakin, että hän -- vaikkei itse sitä huomannut -- +muuttui puukhollariksi tahi käskyläiseksi, ja Antero muuttui isännäksi. +Tutunkin oli mahdotointa tuota huomata, sillä Antero antoi käskyjänsä +viisaasti: "Eikö niin?" "Niinhän se on?" "Eikö se ole ostettava?" +j.n.e. Ja samassa määrässä kuin kauppiaan luottamus häneen nousi, +kuului vastaus: "Niin aivan!" "Niin se on!" "Ostetaan kaiketi!" -- +jopa, vaikkei kauppias ymmärtänyt laisinkaan, miksi se niin oli, tahi +miksi se oli ostettava. + +Tämä luottamus kauppiaassa Anteroon oli kasvanut, samassa määrässä kuin +tauti työtänsä teki. Eipä ole mahdotonta, että, jos kauppias olisi +ollut terve, Antero, joka silloin olisi entistä kurssia purjehtinut -- +kauppiaan rahaloovan kautta rikkauteen, olisi ennen pitkää joutunut +salakarille ja käynyt haaksirikkoon lastineen päivineen. Mutta nyt ei +niin. Antero oli ymmärtäväinen ja melkeinpä -- kuten kauppias sanoi, +kun oli eräästä Anteron toimimasta kauppa-asiasta raha-arkkuunsa saanut +1,000 puhdasta ruplaa -- luotu kauppiaaksi. + +Sanoimme, ettei kauppias Karlgrenin talossa ollut muutosta tapahtunut. +Olipa suurikin; mutta se muutos ei näkynyt; päivien kuluessa oli se +vähitellen tapahtunut. + +Kauppias istui -- miten jo mainitsimme -- eräänä kolkkona syys-päivänä +raha-arkkunsa edessä. Kansi oli auki. Kauppias luki pantavaksi arkkuun +koko joukon niinkutsuttuja lombarti-seteleitä. Niihin oli hän ruvennut +vaihtamaan rahansa. Sekin oli muutos ja sen muutoksen oli Antero saanut +aikaan. "Sillä raha, joka ei kasva, on kuollut, mutta raha, joka +kasvaa, se elää", oli Antero sanonut, ja sen oli kauppias ymmärtänyt. +Nämä rahat oli kapteeni Kornman, joka yhä vielä oli merellä, lähettänyt +ja samalla kirjoittanut: "Rahtipurjehdus käy hyvin; mutta kumminkin +aion minä tulla tänä syksynä kotiin, sillä Konkordia ei kelpaa enää +muuhun kuin -- -- --" Kirjeessä oli kolme viivaa, mutta mitä kapteeni +niillä tarkoitti, ymmärsi kauppias varsin hyvin. Tästä viivain +merkityksestä olivat kapteeni ja kauppias päättäneet jo ennen kuin +edellinen merelle lähti; mutta päätöksen täyttämisen oli kapteeni +lykännyt vastaiseksi, syystä että "rahtipurjehdus" kannatti hyvin. Se +oli todellakin kannattanut, ja kauppias oli siitä iloissaan, samaten +kuin kapteeni siitä ettei minkäänlaista pahaa mainetta kuulunut, ei, +päin vastoin kaikkea hyvää Karlgren'in kauppahuoneesta. + +Siinä istui kauppias ja mietti. Mitä nuo kolme viivaa kirjeessä +merkitsi, se oli salaisuus kauppiaan ja kapteenin välillä. Siitä ei +tiennyt Anterokaan mitään. Kauppias mietti siinä pitäisikö hänen +selittämän tämä asia Anterolle. Oli siinä kapteenin kirjeessä vähän +muutakin, ja se sai kauppiaan päättämään. "Tyhjennä molemmat +rantamakasiinit, mutta niin, ettei sitä kukaan huomaa" -- seisoi +kirjeessä. Mutta miten voisi tämä tapahtua Anteron tietämättä, ja hän +-- eikö hän kysyisi siihen syytä? Kauppias ei epäillyt, ettei Antero +täyttäisi käskyä, -- mutta kuinka saataisiin tämä käsky salaisesti +täytetyksi, ellei Antero tietäisi syytä? Tämä vaikutti kauppiaassa sen, +että hän huusi Anteroa puodista. + +On kolme vuotta -- kesästä neljättä -- kulunut, siitä kuin viimeksi +näimme Heikin toverin. Hän on muuttunut. Pienestä, retuisesta +kerjäläispojasta on kasvanut pulska, kaunis mies. Ja todellakin kaunis +olisi hän, ellei hänen silmissänsä olisi jotakin, joka rumentaisi hänen +kauniita kasvojaan. Mutta nämä silmät, ne liikkuvat sinne tänne; niissä +asuu ajatus, jota ei taideta selittää, mutta joka vaikuttaa samalla +tavalla katsojaan, kuin kirkas jääpalanen vaikuttaa pieneen lapseen, +joka ei jään kylmyyttä tunne. Antero on jotenkin hyvästi puettu. Koko +hänen muotonsa osoittaa, että hän pitää huolta ulkomuodostaan. + +Hän on vielä nuori; mutta hän on elänyt kaiken aikansa, pienuudestansa +saakka; hän on _elänyt_, jos elolla ymmärretään sitä, että ihmisen +tulee _itsestään_ huolta pitää. Hän ei kiitä vanhempia, eikä ketään +toista kuin omaa itseänsä siitä, mitä hän nyt on. Ja ettei hän +ajattelematta ole elänyt, sen me jo olemme nähneet. Hän on itseänsä +kasvattanut, ja tästä, miten tämä kasvatus on edistynyt, huomaamme +me, että hän pyrkii eteenpäin maailmassa. Semmoisesta alusta kuin +Antero oli, semmoisesta olisi voinut kasvaa ihmiskunnan kunnia, mutta +nyt -- -- + +"Minulla on sinulle asia puhuttava, josta tahtoisin kuulla, mitä +arvelet" -- sanoi kauppamies, kun Antero eli astunut konttoriin. "Sinä +tiedät, että Konkordia-laiva on tehnyt onnellisia retkiä ja +moninkertaisesti maksanut hintansa. Nyt kirjoittaa Kornman, että laiva +on niin mädännyt, ettei se enää mihinkään kelpaa. Hän ehdottelee, että +se tuotaisiin kotiin. Mutta, jotta vielä viimeiselläkin antaisi +voittoa, esittää hän että -- -- rantamakasiinit tyhjennettäisiin -- -- +salaisesti -- -- sinä ymmärrät?" + +Antero katseli pitkään kauppiasta. Hän ei ollut ymmärtävinään. + +"Noh! nytpä olet tuhma! Laiva on lastattu juotavilla aineilla ja muilla +kaikilla kaluilla -- ne ovat saatavat rantamakasiineihin kenenkään +tietämättä?" + +"Ja mitenkä?" kysyi Antero äkkiä. Mutta hän lisäsi kohta; "luultavasti +on setä keksinyt jonkun sukkelan keinon? Asia olisi hyvä, jos se +onnistuisi". + +"Kyllä se onnistuu, siitä pitää kyllä Kornman huolen, kun sinä vaan +otat tyhjentääksesi makasiinit". + +"Sen niinä teen!" + +"Ja sitten uppouu Konkordia lastineen päivineen. Ja sinä tiedät, että +sekä laiva että lasti on vakuutettu". + +Kummastusta osoittava "Haa!" oli juuri pääsevä Anteron huulilta, kun +hän tämän kuuli; mutta hän söi sen kummastushuudon ja lausui miettien: +"Siitä on puhdasta voittoa ainakin 20,000 ruplaa, jos asia oikein +ajetaan. -- -- Jos ei -- niin -- -- --" Hän ei jatkanut. -- + +Hänessä ajoi toinen ajatus toista. Hän oli, jos mitäkin tapahtuisi, +vaaratta, mutta voitto oli kumminkin hänen; mitään parempaa esitystä ei +olisi kukaan voinut hänelle tehdä. + +"Jos ei -- -- niin?" kysyi kauppias ja katseli pitkään Anteroa. + +"Niin ei siitä vahinkoa, vaikka laiva menisi vakuuttamattakin +haaksirikkoon". + +"Aivan niin minäkin ajattelen" -- lausui tyytyväisenä kauppias. "Mutta +se onnistuu, se on varma asia; Kornman on ollut tuollaisissa ennenkin. +Se on meidän välillämme sanottu" -- lisäsi hän arasti. + +"Se tietty!" vastasi Antero. Mutta itsessänsä ajatteli hän: "Hyvä on +tietää"... Ja hän olisi epäilemättä koettanut saada ukkoa tätä +kertomaan, ellei samalla joku olisi tullut puotiin. + + + + +II. + +Naapuri-perheet. + + +Pappilassa kuluivat päivät hiljoilleen eteenpäin. Onni ja rauha +vallitsi pienessä perheessä. Uusi jäsen siinä, Heikki, ei häirinnyt +sitä. + +Heikin asema pappilassa oli kumminkin vähän omituinen. Hän oli +sivistymätöin nuorukainen, joka ei herrassäädyn siisteydestä mitään +tiennyt. Hän oli luonnon lapsi, joka onnensa vaiheissa oli säilyttänyt, +mitä omituista Luoja oli hänen luonteelleen antanut. Hänen +sivistymättömyydessään ei ollut pappilan nuorille naisille +seurastelijaa: hänen sanansa, mitkä hän kaikessa viattomuudessansa +puhui, loukkasivat usein. Mutta pian astui kaikkien näkyviin hänen +sydämensä, hänen tapojensa puhtaus ja hän voitti kaikkien suosion. Tämä +taas sai aikaan, että häntä pappilassa kohdeltiin vähän eri tavalla +kuin muita palkollisia, vaikka hän, Heikki, kohta niin pian kuin +vammoistansa parani, asettausi sen palkollisten riviin. + +Provasti kohteli häntä niinkuin isä lastansa kohtelee. Provasti näki, +että Heikissä uinahteli kyky ja äly, jotka, jos ne heräisivät, hänestä +tekisivät oivan miehen; ja hän rupesi näitä Heikissä salautuvia +omaisuuksia kehittämään. Hän huomasi Heikillä halua tietoihin ja hän +käytti aina tilaisuutta virittääkseen tätä halua. Auttajana hänellä +tässä oli Liina, joka raittiilla iloisuudella elähytti Heikkiä. +Heikillä ei ollut mitään vartonaista tointa pappilassa. Hän oli, miten +lieneekin, joutunut niin sanoaksemme koti-rengiksi, joka aina oli +valmiina tekemään jos mitä häntä käskettiin, menemään, jos mihin häntä +lähetettiin. Loma-aikoinaan sai hän lukea, ja Liinasta sai hän +koulumestarinsa. Ja olipa se omituista nähdä täysikasvuisen +talonpoikais-nuorukaisen istuvan ja kuuntelevan, mitä vielä kasvava +tyttö opetti, kuuntelevan niin hartaasti, kuin olisi hän maailman +oppineimpaa miestä kuunnellut. + +Näin oli muuan vuosi kulunut Heikin tulosta pappilaan, kun herrasväen +suureksi ihmeeksi eräänä iltapäivänä pappilaan tuli vieraita. Tuo nyt +ei itsessänsä niin aivan kumma ollut, sillä provasti oli rakastettu +mies, ja samoin häntä kuin hänen sisarensa tyttäriä kävivät tuttavat +milloin lähiseuduilta, milloin taampaa katsomassa. Kumma oli tällä +kertaa siinä, että vieras oli pappilan lähin herras-naapuri, joka ei +ennen ollut pappilassa käynyt. "Mitä Jumalan nimeen tahtoo hän täältä!" +huusikin rouva Renner, kun Liina hänelle ilmoitti, että rouva Kornman +ja hänen tyttärensä olivat tulleet. Provastiakin kummastutti tämä +käynti, mutta hän ei kummastustansa näyttänyt. Hän meni kohteliaasti +tulleita vastaan-ottamaan. + +Rouva Wappo Kornman oli noita naisia, joiden kasvoista jo osataan, +ainakin alussa arvelulta, lukea mitä he oikeastaan ovat. Koko hänen +muotonsa osoitti kovuutta. Jos näemme naisella ohuen ja terävän nenän, +pienet tuikkaavat silmät, pienen suun, joka saa muotonsa vaaleilta +ohuilta huulilta, niin vaikuttavatpa nämä samaa kuin sanat: "pysy +alallasi!" Ja jos nainen siihen lisäksi on pitkä ja laiha -- niin onpa +meistä kuin näkisimme hänessä sen, jota vastaan ei ole sanomista. +Semmoisia tunteita, mitkä eivät ensinkään olleet iloisia, herätti rouva +Kornman kaikissa, ja ne, jotka hänen tunsivat, taisivat vakuuttaa, +etteivät nämä tunteet pettäneet. Rytilässä piti hän talon ohjat kovilla +kourilla, ei vaan nyt, kun patroni oli poissa, vaan myöskin kun patroni +oli kotosella. Ja kun ei patroni uskaltanut ruveta kovaa panemaan kovaa +vastaan, mitenkä sitten muut? Kaikissa oli Wappo-rouvan tahto laki, +jota oli parasta vastustamatta noudattaa, ja sitä noudatettiinkin, +jotta Wappo-rouva todella taisi sanoa, että hänen tahtonsa Rytilässä +hallitsi. Sitä kyllä ihmeteltiin, miten patroni Konrad oli hänet +nainut, sillä eipä tietty, emmekä mekään vielä ole saaneet kuulla niitä +syitä, jotka hänen saivat tähän. Syitä löytyi, ja sen jo voimme +ennakolta sanoa, ettei rakkaudesta ollut näitä haettavina. Wappo oli +näet niitä, joiden sydämissä ei rakkaus tunnu, niitä, jotka eivät +koskaan voi toisessa herättää rakkautta. + +Tällainen on vieras, joka nyt pappilaan tuli. Mutta oli siinä toinenkin +hänen vieressään, johon silmämme suuremmalla mieli-hyvällä kiintyy. +Rouva Wappo ei tule yksinään, hänellä on muassaan nuori tyttärensä +Amanda. Ei omena kauas puusta putoa -- sanotaan; mutta he, jotka äidin +ja tyttären vieretysten näkivät, saivatpa ihmetellä luonnon leikkiä +heidän eriäväisyydessään. Tosin oli Amanda vähän äitinsä näköön, mutta +kuitenkin kuinka eriävä! Maalari kun maalaa ihmismuodon, jonka rumaksi, +jopa julmaksikin sanomme, voi parilla penselipyyhkäyksellä tälle +rumalle muodolle antaa varsin toisenlaisen näön; pieni viiva +suupielukseen ja kovuus muodosta katoo; muutama viiva äreihin silmiin +ja kuva hymyilee meille lempeyttä ja suloa. Amanda oli äitinsä +näköinen, mutta nämä viivat, jotka äreyden muuttavat suloksi ja +kovuuden lemmeksi -- ne vaikuttivat niissä, mitkä tyttären näkivät +hänen äitinsä vieressä, ihastusta. Jos ulkonäöstä voi ihmissydämen +sisän tuomita, niin mikä eroitus äidin ja tyttären välillä! + +Amanda oli Liinan ikäinen, kentiesi vähän nuorempi. Mutta hän näytti +paljoa vanhemmalle. Liina oli iloinnut Jumalan vapaassa luonnossa, +kasvanut kukkien kanssa. Amandan ympärillä oli äidin äreys varjostanut +kaikki. Pakko ja kova täytymys, joka ei vapaudesta tiennyt mitään, oli +saanut Amandan sulkeumaan, aina sitä myöden, miten hän suuremmaksi +kasvoi, omaan itseensä. Ja samaten kuin kukka, joka ahtaasen kamariin +valosasta pihasta muutetaan, kuihtuu, tietämättä kumminkin, että +sydämessä on tauti, samate kuihtui Rytilän suuressa hovissa Amanda. +Tämä sairaus, jota hän ei itse osannut selvittää, antoi hänen +muodollensa kärsivän näön, joka vaikutti katsojassa mieltymystä. Hänen +silmissänsä asui jotakin haaveksivaa, joka taasen vaikutti, että niihin +ihastuksella katsoi; sillä haaveellisuus, juuri sen tähden, että sillä +ylimaailmoissa on kotonsa, viehättää. + +Liina kun Amandan näki, tunsi kohta syvintä myötätuntoisuutta; mutta +kävipä kylmä viima pitkin hänen ruumistaan, kun hän kuuli rouvan äänen, +joka provastin tervetulo-sanoihin lausui: + +"Herrasväki ehkä kummastelee, että naapurinne näette luonanne. Mutta +asia on se, että Amanda tarvitsisi opettajaa. Senpä tähden päätin kysyä +teiltä, herra provasti, että tyttäreni, joka kohta on rippikoulun +ijässä, saisi silloin tällöin käydä teidän luonanne?" + +Se siis Wappo rouvan asia! Provasti oli väliin nähnyt Amandan, mutta +tämä oli aina katsonut maahan silloin; provastin mieli-alaa kapteenia +kohtaan me tiedämme; siis ei ollut hän ennen ajatellutkaan, ettei +nuoren tytön asema Rytilässä saattanut olla huvittava. Nyt loi provasti +silmänsä Amandaan, ja nyt näki hän, -- ensi silmäily sanoi hänelle sen +-- että omena ei ollut aivan puun viereen pudonnut. Amandan silmistä +luki hän rukouksen: "älkää kieltäkö!" + +Tämä pyyntö tuli niin äkki-arvaamatta. Provasti ei osannut siihen niin +paikalla mitään vastata. Rouva Kornman ei sitä vaatinutkaan. Rouva +Renner koetti vieraallensa osoittaa kaikkea kunnioitusta; mutta olipa +aina hänen mielestänsä kuin kylmä virta olisi lainehtinut hänen ja +heidän välillään. Liina vei Amandan katsomaan huonettansa ja -- +ystävyys naapuri-mamsellien välillä oli syntynyt. Amandan mielestä oli +Liina niin onnellinen, niin oikeen kadehdittavan onnellinen. Franzénin +runot makasivat Liinan pöydällä; Amanda silmäili niihin, ja tunsipa hän +tuossa nyt samallaisen tunteen, minkä kukka luultavasti tuntee, kuin +häntä, jota kauan on kuivuutta kitunut, raittiilla vedellä kastetaan. + +Kaks tuntia viipyi Rytilän herrasväki pappilassa. Heidän käyntinsä oli +vaikuttanut eri tavalla kaikkiin. Rouva Kornman ei ensinkään ollut +siellä menestynyt. Hänen kovuutensa oli täytynyt vähin sulata lempeässä +perheessä. Hän ei oikeen tuntenut itseään siinä. Kaikki, mitä hän +siellä näki, soti aivan jäykkään vastaan niitä tapoja, mitkä olivat +hänelle omassa kodissaan ohjeeksi määrätyt. "Ihmeellistä on, että rouva +Renner semmoisella kasvatuksella on saattanut saada tyttäriänsä niin +sujuviksi", mumisi hän, kun oli lähtenyt. Rouva Renner taasen rukoili +itsessään Jumalaa, että tämä naapurien käynti olisi viimeinen, niin +totta kuin se oli ensimäinen. Hän siis ei ensinkään mielihyvillään +kuullut veljensä vastauksen rouva Kornmanin pyyntöön: "Amanda on +terve-tullut aina, milloin vaan tahtoo tulla". Mutta mitä tämä +provastin vastaus ei vaikuttanut rouva Rennerissä, sen vaikutti se +Liinassa ja etenni Amandassa. Amanda kuiskasi vasta saadulle +ystävälleen, ettei hänellä koskaan ennen ollut niin iloista hetkeä kuin +tänään, ettei hän ollut milloinkaan niin mieluista uutista kuullut. + +Asia oli päätetty. Mutta siitä syntyi sitten, kohta vieraiden +lähdettyä, pitkä keskustelu provastin ja rouva Rennerin välillä, rouva +kun enskerran eläessään ei tyytynyt veljensä toimeen. Mutta kun +provasti hänelle lempeästä sydämestään selitti syyt päätökseensä ja kun +rouva näki, miten iloinen Liina oli siitä, ei hän enää sen kovemmin +vastustanut. Vielä siinä sitten ihmeteltiin syytä, min tähden jäykkä +rouva Kornman nyt tahtoi opetusta Amandalle. Siihen ei selvitystä saatu +nyt. Vasta aikojen kuluttua saatiin tietää, että Wappo oli päättänyt +saada tyttärelleen oikeen mahtavan miehen, että Amanda tämän tähden oli +lähetettävä Tukholmaan. Mutta sitä ennen tulisi hänen oppia ainakin +vähän kutakin -- sama mitä -- jottei maalaisuus niin aivan karkeesti +pistäisi silmiin suuressa, vieraassa kaupungissa. + +Tämä rouva Kornmanin käynti uudistettiin pian. Hän toi, näetsen, +tyttärensä pappilaan, missä provastin kanssa nyt likemmin tuumailtiin +siitä, mitä Amandan piti oppiman. Rouva Kornman oli tässä asiassa aivan +samaa mieltä kuin provasti, eli toisin sanoaksemme: rouva Kornmanista +oli ihan samaa, mitä Amanda oppi, kunhan vaan jotakin oppi: rouva +Renner ei nyt sanonut mitään, mutta hän ikävistyi naapuri-rouvan +kanssa, ja pianpa mieliharmilla ajatteli hän: ruvenneeko rouva Kornman +aina seuraamaan Amandaa pappilaan, niin onpa siitä koko vastus. + +Miten kohteliaisuus vaati, kävi pappilan herrasväki Rytilässä +vieraisissa. Ja siellä näki rouva Renner selvään, ettei hänestä ollut +seuraajaksi kapteenin rouvalle. Provastinkin mieltä painoi Rytilässä +ikävät muistit, jotta hän, kun käynti oli tehty, syvästi huokasi ja +ikäänkuin hengitti vapaammasti, kun jälle oli päässyt vapaasen ilmaan. + +Näillä käynnillä oli seurauksena jonkinmoinen näennäinen ystävyys +naapuri-perheiden välillä. Amanda nähtiin tästä-lähin melkein joka +päivä pappilassa. Rouva Kornman ei enää seurannut häntä sinne. + +Kaikissa oppi-aineissa oli Amanda ystäväänsä Liinaa paljon jälessä. Hän +ei kumminkaan kadehtinut häntä, vaan koetti kaikin tavoin hyväksensä +käyttää oppiaikaansa. Amandan käsitys oli sukkela, mutta aatteen +maailmaan jäivät usein hänen ajatuksensa haaveksimaan, kun provasti oli +hänelle kristillisyyden pääkappaleita esittänyt; jopa usein provastin +puhuessakin lensivät ne nykyisyyttä ulommaksi. Liina ihmetteli Amandaa; +sillä Amandan kuvitus viehätti häntä usein niin, että hänkin unohti +varsinaisuuden. Amanda taasen ihmetteli Liinaa, jonka luonne aina oli +iloinen ja aina loi onnea kaikissa, minkä kanssa seurasteli. Täten +syntyi tyttöjen välillä ystävyys, joka yhä lujeni, jotta Liinalle tuli +aika pitkäksi, jos, miten väliin sattui, Amanda jonkun päivän oli +poissa pappilasta. Anna oli nyt vuoteen oma; hän kärsi valittamatta, +sillä hän tiesi että nuori elämänsä ehtoolle kului. Annan kamarissa +selitti provasti nuorille kuulioilleen kristin-oppia. Siellä näinä +hetkinä nähtiin kapteenin tytär ja Liina ja provastin otto-poika +Heikkikin. -- + +Amanda oli Liinalta kuullut Heikin elämä-kerran, ja elävällä +kuvituksellaan kuvaili kapteenin tytär itselleen ne omituiset kohdat, +missä Heikki oli ollut. Seuraus tästä oli se, että Amanda mielihyvin +näki Heikkiä. + +Näin oli aika kulunut pappilassa siihen päivään saakka, josta +kertomuksemme jälkimäinen puoli alkaa. Heikistä sopinee meidän sitä +ennen sanoa, ettei Amanda ollut hänessä mitään vaikuttanut; että hän +päin vastoin piti Amandan käynnin pappilassa häiritseväisenä, sillä nyt +ei hän saanut niin alituisesti olla Liinan seurassa kuin ennen, ja -- +Heikki oikeen jumaloitsi rouva Rennerin nuorempaa tytärtä. + + + + +III. + +Vanha Eeva. + + +Samana päivänä, jona, miten olemme jo kuulleet, kauppias Karlgren avasi +koko sydämensä Anterolle ja ilmoitti salaisuuksia, joista ei maailma +mitään tiennyt, tapaamme provastilla Rytilän rouvan ja Amandan. Rouva +Kornman tuli kiittämään provastia kaikesta hyvästä ja kysymään millä +hän voisi kiitollisuuttansa näyttää, sillä nyt oli Amanda lähtevä, +miten jo kauan oli mietitty, Ruotsin pääkaupunkiin. Kapteenilta oli +myös nykyjään tullut kirje, jossa hän kovasti torui rouvaansa siitä, +että oli antanut Amandan seurastella pappilaisten kanssa. Tästä +kirjeestä ei rouva puhunut muuta kuin mitä kapteenin kotiintuloon +kuului, jonka kirje ilmoitti tapahtuvaksi jonkun viikon kuluttua. +Amanda oli suruinen, Liina oli suruinen -- sillä he rakastivat +sisarellisella rakkaudella toisiaan. Provasti oli vastannut, kun rouva +Kornman kysyi, millä hän voisi hänen vaivannäkönsä palkita: "Se on +minun paras palkintoni, jos Amanda pitää muistossa, mitä minä olen +neuvonut, ja antaa sanani itää, kasvaa ja hedelmiä kantaa elämässä". +Rouva Kornman oli pian sen jälkeen lähtenyt, luvaten tyttöjen pyynnöstä +että Amanda saisi jäädä pappilaan täksi päivää, sekä, niinkauan kun +hän vielä koti-seuduilla oli, aina tuon tuostakin käydä Liinaa +tapaamassa. -- + +Nyt rouvan mentyä istui Liina ja Amanda pappilan pienessä ryytimaassa +kauniissa ruohosohvassa, minkä Heikki oli laittanut. Heikki istui vähän +taampana. Hänen vieressänsä ruoholla makasi harava, jota hän valmisti +Liinalle -- sillä kaikki, mitä Heikki teki, sen teki hän Liinalle. +Liina oli hänelle kaikki maailmassa. Amandan haaveellisuus oli Heikkiin +tarttunut. Sillä usein saattoi hän nyt istua tunti kausia mitään +tekemättä, mitään puhumatta -- vieläpä mitään ajattelemattakin. +Ainakaan ei Heikki itse semmoisina tuntina tiennyt, mitä hän ajatteli. +Itse siitä tietämättänsä oli hän semmoisina hetkinä ihana. Hänen +silmissänsä paloi silloin kummallinen valo; tämä valo kiihtyi niissä +kiihtymistään, kunnes se äkkiä sumustui; ja niinkuin pilvet, mitkä +kirkkaana kesäpäivänä väliin äkki-arvaamatta vetäyvät kokoon, +mustenevat ja vihdoin puhkeevat sateesen, niin tunkeusi Heikinkin +silmiin usein kirkkaat kyyneleet. Vasta kun nämä kuumana polttivat +hänen poskiansa, tahi putosivat hänen käsilleen, heräsi hän. Mistä +loisto Heikin silmissä, mistä kyyneleet? Heikki ei osannut sitä +selittää, eikä hän sitä koettanutkaan. Hän oli nyt niin hiljainen, ei +kuultu hänen enää niinkuin ensimältä uuteliaasti kysyvän kaikkia; hän +ei nyt kysynyt, hän tuskin vastasikaan, jos jotakin häneltä kysyttiin. +Hän ei tiennyt, poika parka, että koko hänen olentonsa oli muuttunut +rakkaudeksi. + +Hän istui ruohossa ja kuuli siihen aina väliin jonkun sanan +ryytimaasta. Mutta hän ei kuullut, ainakaan ei hänen sieluunsa päässyt +tunkeumaan muun kuin Liinan sanat. Tytöt olivat, ennen kun kahden +kesken tuossa ruohosohvassa istuivat, iloinneet ja nauraneet, ja Liinan +nauru oli silloin saanut Heikinkin huulet hymyyn, vaikkei hän tiennyt, +mille hymyili. Mutta nyt oli kohta tapahtuva ero saanut tytöt +vakaviksi. Liinan sydän oli avoin kaikelle hyvälle, mitä elämässä on +varsinaista; hänen ajatuksensa ei tätä varsinaisuutta ulommalle +ehtinyt. Hän tunsi eron suruisuuden. Hänen ajatuksensa ei kulkenut +edemmäksi hetkeä, joka käsissä oli. Toisin oli Amandan laita. Hänkin +muisti, että eron hetki lähestyi, mutta hän ei puhunut siitä; hän +unohti surun, jonka ero toisi, hän kuvaili Liinalle, miten he kirjeitä +vaihtaisivat, miten he eläisivät yhdessä, yksissä, silloinkin kun suuri +meri eroittaisi heidät toisistaan. Hän oli innostunut kun hän tästä +puhui; hänen ajatuksensa lensivät tulevaisuuteen ja toivat sieltä +kuvia, niin eläviä, kuin olisivat ne jo muistoja eletyistä päivistä. +Amanda oli kaunis, kun hän näin tulevaisuudessa eli. Liina katseli +häntä kummastuksella, sillä Amandan ajatukset lensivät nyt oloihin, +joista ei Liina ollut osannut unessakaan haaveksia. Amanda puhui, miten +hän, kun toiste näkisi Liinan, näkisi hänen onnellisena, rakastetun +nuorukaisen morsiamena tahi nuorena, suloisena rouvana. Liina punastui +ja purskahti nauruun ja pani kätensä ystävänsä suulle. Amandan +ennustukset näkyivät hänelle niin ihmeen hulluilta. -- + +Tuo nauru sattui Heikin korviin ja hänkin nauroi, vaikka sumuinen pilvi +vastikään oli peittänyt hänen silmänsä valon ja puhjennut kirkkaasen +kyyneleesen. Hän ei tiennyt nytkään syytä, ei nauruun, ei kyyneleesen. +Amandan silmät olivat väliin olleet kääntyneet häneen päin, mutta näitä +silmäilyksiä hän ei tiennyt. + +Ei ollut kukaan nuorista huomannut, että vanha eukko sauvoihinsa +nojaten oli vähäistä ennen seisahtunut pihalle. Heikki kuuli vielä +Liinan naurun, hän ei huomannut eukkoa, joka seisoi häntä aivan +lähellä; hän ei nähnyt, miten eukko nosti kätensä silmäinsä yli ja +käden alta katseli häntä. Hän ei nähnyt, miten eukon kyytistynyt ruumis +ojentihen: mutta hän kuuli eukon huudon! "Kalle! pikku Kalle!" Hän +tunsi eukon kädet, jotka häntä syleilivät. + +Hän heräsi unestaan, johon auki olevilla silmillä oli uupunut. Hän +nousi ja nosti ylös eukkoa, joka ruoholle oli vaipunut. Hän ei tuntenut +eukkoa. Hän katseli häntä pitkään. + + +"Kalle, pikku Kalleni!" kuuli hän eukon pakisevan. "Kalle, pikku +Kalleni! kuinka isoksi olet kasvanut! Tiesinhän minä, ettet sinä ollut +kuollut" -- ja taasen koetti eukko häntä sylinsä sulkea. + +Tämä omituinen tapaus sai tytöt tulevaisuudesta nykyisyyteen jälle. He +nousivat ja katsoivat kummastellen eukkoa. He lähestyivät ja kuulivat +yhä enemmän kummakseen eukon sanoja. + +"Ne sanoivat että sinä olit kuollut, mutta minä en uskonut sitä; ne +sanoivat että sinä olit haudattu patronin hautaan äitisi viereen, mutta +minä en uskonut sitä; minä odotin sinua, minä ha'in sinua -- -- ja +sitten tuli pitkä, musta yö, jona en minä mitään nähnyt. Kauan olen +minä nukkunut, kun sinä olet ehtinyt kasvaa noin suureksi, pieni Kalle +poikani, jonka minä kannoin sylissäni! Nyt osaat sinä itse käydä ja +osaat varmaan puhuakin... Ei se ole totta, että sinä kuolit; kapteeni +tahtoi tappaa sinua, mutta hän ei saanut sitä tehdä... Nyt mennään +takasin Rytilään; siellä on sinun pikku vuotehesi vielä. Minä soudan +sinua uneen..." + +Näin pakisi eukko. Nuoret eivät siitä mitään ymmärtäneet. Mutta oli +siinä kumminkin yksi, joka ihmetellen kuuli, mitä eukko puhui, ja joka +pakinan ymmärsi. Provasti se oli. Hänen kamarinsa akkuna oli ollut +auki. Kun hän eukon ensimäiset sanat kuuli, lähestyi hän akkunaa ja +melkeinpä samassa kun tytöt ehtivät Heikin luo, oli hänkin kamaristansa +sinne ehtinyt. + +Hän keskeytti eukon puheen. Hän katsoi häntä pitkään: "Eeva, mitä puhut +sinä, mistä tulet sinä?" kysyi hän kummastellen. Hän oli eukossa +tuntenut patroni Kaarle Kornman vainaan uskollisen palkollisen. + +Eukko kääntyi provastiin. "Provasti!" huusi hän... "Provasti! sanokaa +Kaarlelle, että minä olen Eeva, joka häntä lapsena kannoin siitä asti, +kun hänen äitinsä kuoli. Hän ei tahdo uskoa minua..." + +Provastissa ajoivat ajatukset toinen toistansa. Eeva oli, pian kohta +sen jälkeen kun patroni vainaan poika katosi, tullut mieli-vikaan. Hän +oli ensinnä raivonnut hulluudessaan, mutta sitten vähitellen asettunut. +Aina vaan oli hän kadonneesta lapsesta puhunut, mutta hänen puheestaan +ei ollut kukaan pitänyt lukua. Oliko tämä, mikä nyt tapahtui, seuraus +tästä hulluudesta, vai...? Provasti kun näin itsessänsä mietti, ei +uskaltanut jatkaa. Että Heikki olisi patroni vainaan poika -- -- ihan +hullulta se näkyi provastille. + +Hän koetti saada eukkoa tyyntymään; mutta sillä sai hän aikaan jotakin +aivan päin-vastaista. Eeva kun huomasi, ettei provasti uskonut häntä, +joutui vimmaan, lankesi polvilleen ja rukoili liikuttavasti, vaikka +epäselvästi, provastia muistamaan, mitä oli tapahtunut yönä, jolloin +patroni kuoli. "He sanovat, että pieni Kaarle löyttiin merestä +hukkuneena" -- huusi hän -- "se ei ole totta; taivas ja maa on minun +todistajani viimeisenä päivänä, että se on vale. Kaarle, minun pikku +Kaarleni, joka seisoo tuossa, olisi hukkunut!" -- ja hän purskahti +kaikuvaan nauruun, joka kamalalta kuului. Eeva parka ei muistanut +mitään siitä päivästä saakka, jona kasvattinsa katosi, mutta sitä +selkeämmin muisti hän kaikki, mitä mainittuna päivänä ja yönä oli +tapahtunut. Hän puhui nyt semmoisella vakavuudella, ettei se voinut +olla vaikuttamatta provastiin. Provastin mieleen johtui, hän ei itse +tiennyt mistä, kaikki, mitä hän Heikistä tiesi, ja hän syytti itseänsä +siitä, ettei hän ollut tarkempia tietoja hankkinut Heikin vanhemmista. + +Heikissä oli tämä äkki-arvaamaton tapaus vaikuttanut kummia. Hän ei +ensinnä ymmärtänyt mitä tapahtui, keneksi eukko hänet luuli; mutta kun +hän vihdoin tämän ymmärsi, kävipä kummallinen tunne, joka häntä +väristytti, läpi koko hänen ruumiinsa. Hänen ensi silmäilynsä lensi nyt +Liinaan, mutta Liinan silmät olivat kääntyneet Amandaan. Heikki oli +kuullut puhuttavan Rytilän nuoren herran katoomisesta, ja hän oli aina, +kun se asia tuli puheeksi, tuntenut jotakin outoa sydämessään; sama +tunne, mutta enennetyssä muodossa, kohtasi häntä nytkin, kun hän kuuli, +että häntä itseään luultiin täksi kadonneeksi lapseksi. Hän ei tuota +sen enempää nyt ensi silmänräpäyksessä ajatellut; hän tahtoi Liinan +silmistä lukea, mitä se Liinassa vaikutti, tämä eukon sanoma. Mutta +Liina ei muistanut nyt Heikkiä. Amanda oli saanut koko hänen huomionsa, +sillä kapteenin tytär seisoi siinä vaaleana kuin kuolema. Hänellekään +ei, näetsen, ollut tapaus Rytilässä ennen hänen syntymistään +tuntematon. Hän oli kuullut äitinsäkin siitä puhuvan, ja hän oli usein +itsessänsä ihmetellyt, mitenkä poika niin kenenkään tietämättä saattoi +kadota. Että isällään tähän oli mitään osaa, sitä aavisti hän yhtä +vähän kuin hänen äitinsä. Nyt kuuli hän syytöksiä isäänsä vastaan, +kuuli ne ensi kerran, ja ne syytökset olivat julmia. Tämä karkoitti +veren hänen poskiltaan, sillä hänen äkkipikainen kuvituksensa oli +hänelle elävästi kuvannut öisestä tapauksesta hirveän kuvan. + +Provasti keskeytti äkkiä tämän omituisen kohtauksen tässä pihalla, +sillä tänne lähestyi nyt ihmisiä; ja seikka, josta nyt oli kysymys, ei +ollut yleisön korvia varten. Hän käski kaikkien astumaan sisälle, ja +siellä vetäysi hän Eevan ja Heikin kanssa, josta ei eukko tahtonut +millään luopua, omaan kamariinsa. + +Mitä täällä provastin kamarissa heidän välillänsä kolmen kesken +tapahtui, oli nähtävä, kun he sieltä palasivat. Provasti oli saanut +Eevan asettumaan. Hän oli muodostanut puheensa eukon käsityksen ja +saanut häntä uskomaan, että suuri vaara uhkasi Heikkiä, jos tulisi +yleisesti tunnetuksi, että hän oli Kaarle. Provasti oli oikeen +arvannut, että jos tämä usko pääsisi juurtumaan Eevassa, ei voisi +mikään maailmassa saada häntä levittämään tietojansa patroni-vainaan +pojasta. Ja provasti onnistui tässä vaivalla. Mutta provasti oli, kun +nyt likemmin tutkisteli asiaa, tullut huomaamaan, ettei Eeva enää +ollutkaan hullu, että hänen ollessaan hulluna hänen järkensä oli +teroittunut, ja provasti ei tiennyt oikeen mitä ajatella, kun kuuli +eukon vakuutuksen, että hän paikalla tunsi Kaarlen. Kuta enemmän +provasti tätä ajatteli, sitä vaikeammaksi näki hän eukon vakuutuksen +kumoomisen, sillä olihan Heikki orpolapsi, jonka vanhemmista ei niin +mitään tiedetty. Miten olikaan, kolmen keskustelussa oli päätetty, +ettei mitään vielä puhuttaisi tästä asiasta. + +Liina ja Amanda olivat vetäyneet edellisen kamariin. Siellä oli, sinne +kun tulivat, Amandan vaaleus kadonnut; mutta samassa kun veri jälle +palasi hänen poskihinsa, pääsi silmien kyynelsulku aukenemaan ja +kapteenin tytär itki -- itki ääneensä. Omituista oli, ettei hän +vähäistäkään nyt epäillyt eukon sanomien totuutta, että hän Heikissä +näki setävainajansa kadonneen lapsen, että oma isänsä oli tämän lapsen +työntänyt mieron tielle. Hurjassa mieliliikutuksessaan nimitti hän +Heikkiä hellimmillä nimillä ja pyysi häneltä anteeksi kaiken sen, mitä +Heikki oli muka hänen sukunsa tähden saanut kärsiä. Turhaan koetti +häntä Liina lohduttaa; lohdutuksen sai Amanda vasta silloin kun +provasti tuli kamariin ja ilmoitti, että Eeva oli huomannut +erehdyksensä. Amanda pyyhki silloin pois kyyneleensä, mutta kuinka +syvälle tämä lohdutus kapteenin tyttäressä pääsi vaikuttamaan, sen hän +vaan itse tiesi. Ainakin kummastui Heikki suuresti, kun vähän ajan +kuluttua tytöt jälle tulivat alas pihalle ja Amanda mitään sanomatta +kovasti pudisti hänen kättänsä. + +Eeva jäi nyt muutamaksi aikaa pappilaan. Hän ei niin sanaakaan puhunut +patroni vainajan pojasta. Mutta missä hän Heikin näki, siinä seurasi +hän häntä silmillänsä. Syytä, minkätähden Eeva oli tullut pappilaan, ei +hän itsekään osannut selittää. "Minä tahdoin tavata provastia", oli +vastauksensa, kun joku häneltä tätä kysyi. Eeva oli vanha, mutta eipä +hänessä enää mikään osoittanut, että hänen mielensä nyt olisi ollut +viassa. + + + + +IV. + +Kapteenin tytär. + + +Iltapuoleen päivää, jonka tapauksesta pappilassa vasta olemme +kertoneet, palasi Amanda Rytilään. Kummallisesti oli eukon pakinat +saanut hänen muuttumaan. Hän oli iloinnut, kun ajatteli että hän +pääsisi suurta maailmaa katsomaan; iloinnut niin, että hän kodissansa +ei suuresti muistanut surua, minkä eroominen Liinasta ja pappilasta +saisi hänelle. Mutta nyt ei hän Tukholmaa muistanut. Hän vetäysi +huoneesen, mistä pieni Kaarlo oli yönä, jolloin hänen isänsä kuoli, +kadonnut. Rytilässä ei ollut enää jälellä palkollisissa tästä ajasta +muu kuin ainoa piika. Tältä kysyi Amanda tarkemmin, mitä sanottuna yönä +oli tapahtunut. Sitten meni hän kamariin, missä Kaarlon äidin kuva +vielä seinällä riippui. Tätä kuvaa tirkisteli hän kauan ja miten hän +sitä tirkisteli, niin saipa kuva Heikin muodon ja -- taasen, miten +äsken Liinan kamarissa, täyttyivät Amandan silmät kyynelillä ja hän +lankesi polvilleen kuvan eteen. + +Muutos, koko olentoa läpitunkeva muutos oli Amandassa tapahtunut. Hän +näki tästä hetkestä aina Heikin; hän ei ajatellut mitään muuta kuin +Heikkiä. Hän ei olisi kenestäkään muusta kuin Heikistä puhunut, jos hän +vaan olisi sitä uskaltanut, mutta hän ei sitä uskaltanut; itse ei hän +tiennyt miksi. + +Amanda oli saanut kasvaa pian sanoaksemme mielivaltaisesti. Äitiänsä +tuli hänen, niinkuin kaikkien muittenkin Rytilässä, totella; mutta eipä +äiti muuta kuin kuuliaisuutta vaatinut; ja kun Amanda oli jo +lapsuudestansa tähän kuuliaisuuteen tottunut, sai hän kaikissa, missä +ei äidin käsky eikä kielto-sana ollut hänelle esteeksi, seurata omaa +tahtoaan. Mitään johtoa hänen kasvatuksessaan ei löytynyt; mitään +syvempää oppia hän ei kodissansa ollut saanut. Tuskin tiesi hän +eroittaa oikean väärästä. Hänen asemansa oli pakollinen, se on tosi; +mutta tätä pakollisuutta hän ei suuresti ollut tuntenut, ennenkuin hän +rupesi pappilassa käymään. Hänen kuvituksensa oli elähyttänyt häntä, +ollut hänen seurasteliansa, kun hänellä ei muuta seurasteliaa ollut. +Näin oli Amandasta kasvanut innollinen neiti, joka ei lainkaan tiennyt +pitää kurissa sydämensä tunteita ja ajatuksia. Hän antoi niille päin +vastoin vapaat ohjat, jopa kiihoittikin näitä tunteita, näitä ajatuksia +juoksemaan nopeemmin. + +Harvoin, ani harvoin oli mikään ulkonainen tapaus huomioon astuvampaa +laatua tapahtunut Rytilässä. Mutta jos joskus joku semmoinen oli +tapahtunut, niin olipa se kovasti koskenut Amandaan. Niin oli +esimerkiksi tapaus, jolloin Jolsan Matti saatiin kiini, vaikuttanut +Amandassa sen, että hän monta kuukautta sen jälkeen yhä vaan näki +varkaita ja murhatuita sekä valvoessaan että vielä enemmän unessaan. +Onnellista oli hänelle, että hänellä oli äiti, joka ei lainkaan +ymmärtänyt muuta, kuin semmoista, jolla varsinaisuudessa oli peränsä; +sillä minne saakka olisikaan Amandan kuvitus vienyt hänen, jos sillä +olisi kodissa ollut vähäistä rahtua virikettä? -- + +Nyt oli tuollainen ulkonainen tapaus tapahtunut ja sille oli Amandan +omassa sydämessä vastannut ääni, joka ei kielin voinut sisällystään +lausua, tunne, jota hänen ei sanoin käynyt selittäminen. Tämä ääni, +tämä tunne oli Amandan ollessa pappilassa syntynyt; muodottomana oli se +hänessä asunut, muodottomana kasvanut, muodottomana suurentunut; ja nyt +oli tälle tunteelle, tälle äänelle hänessä, ulkonainen tapaus antanut +muodon. Nuori haaveellinen, viehkeä tyttö rakasti. Hän ei tosin +tiennyt, mitä rakkaus on, ei että hän rakasti, mutta hän tiesi, että +hän Heikkiä alati muisti, ja että häntä muistaa, häntä ajatella oli +viehättävämpi kaikkea muuta maailmassa. Amanda oli ennenkin hakenut +yksinäisyyttä, saadaksensa viattomia unelmiansa uneksia: mutta nyt ei +hänellä löytynyt Rytilässä iloa, ellei hän saanut yksinäisyyttä. Jos +häntä kukaan tässä häiritsi, niin olipa se hänestä, kuin olisi jotakin +hänen sydämessään vetäynyt kokoon ja jotakin siinä kiiruusti kätketty +muille näkymästä; ja kun hän rupesi tutkistelemaan, mikä tämä kätketty +oli, niin löysi hän sydämensä syvimmästä pohjukkeesta Heikin kuvan. -- + +Tämä tapahtui hänelle ens kerran samana ehtoona, jona hän pappilassa +oli päivällä kuullut eukon mietteet Heikistä. Aineet, mitkä alituinen +seurasteleminen nuoren pojan kanssa, jonka elämän vaiheet olivat olleet +niin omituisia, oli nuoren neiden sydämeen koonneet, -- olivat +syttyneet tuleen. Tämä sai muutoksen neidessä; tämä sai hänen +unohtamaan Ruotsin pääkaupungin, sai hänen unohtamaan kaikki +maailmassa. + +Seuraavina päivinä oli hän jo aamusta saakka pappilassa. Siellä muutos +Amandassa ensiksi huomattiin. Amandalla ei ollut nyt mitään puhuttavaa. +Hänen ajatuksensa juoksu oli seisahtunut. Hän ei nyt Liinan tähden +pappilaan tullut; hänen silmäyksensä hakivat Heikkiä ja kun ne hänen +näkivät, niin leimahtipa kummallinen leimaus hänen silmistänsä. Mutta +vaikka muutos Amandassa havaittiin, eipä voinut kukaan aavistaa siihen +syytä -- oikeaa syytä. Liinakin luuli, että eukon puhe oli sen +vaikuttanut. + +Se aika mikä nyt alkoi oli Amandan onnellisin elämässä. Hän sai +haaveksia; hän sai aatteissansa kulkea ruusuisia yrttitarhoja. Ei +häirinnyt häntä kukaan, ei tiennyt kukaan kenen kanssa hän seurasteli; +ei aavistanut kukaan hänen ihanaa salaisuuttansa, sillä hänelle oli +kyllin siinä, että hän sai nähdä Heikin. Hän ei tahtonut, ei tarvinnut +puhua hänen kanssansa. Liina ei häntä ymmärtänyt, tahi ymmärsi häntä +nyt vielä vähemmin kuin ennen. Ja provasti, joka haki syyn muutokseen +Amandassa siitä, että neiti suri isänsä luultua osallisuutta nuoren +pojan katoomiseen -- provasti kunnioitti tätä muutosta. + +Kapteeni odotettiin kotiin tulevaksi, mutta häntä ei kuulunut. Amanda +ei häntä kaivannut, sillä hän tiesi, että niin pian kuin isänsä tulisi +kotiin olisi hänen lähteminen suureen maailmaan, ja sinne ei Amanda +enää halunnut. + +Sydämellä on oma lakinsa, jonka perus-aatteita ei vielä +rikki-viisainkaan lain-oppinut ole voinut selittää. Jos kokoisimme +yhteen kaikki kirjat, mitkä ovat selittävinään ihmissydämen luonnon, +niin saisimmepa melkoisen kirjaston; jos lukisimme mitä tämä kirjasto +sisältää, niin huomaisimmepa pian ettemme olekaan saaneet mitään +vastausta yleiseen kysymykseen: mimmoinen on ihminen, mitä ohjeita +seuraa hänen sydämensä? Saisimmepa vaan kuulla kertomuksia +lukemattomista ihmissydämistä, joista toiset tulevat toisiinsa, toiset +taasen poikkeevat ihan alusta aikain pois kaikesta järjellisyydestä. +Niin on se ollut maailman alusta, niin tulee se olemaan maailman +loppuun saakka. Eipä löydy ihminen, joka olisi ruumiinsa, kasvojensa ja +muotonsa puolesta ihan saman näköinen kuin toinen. Kaikilla -- ja +ihmisiä on maailmassa jo elänyt satatuhansia miljooneja -- on +omituisuutensa. Miten voisikaan siis sydämmet -- joissa juuri ihmisen +pää-omituisuuksilla on pesä-paikkansa, olla yhtäläiset! + +Tässä tungeiksen mieleeni ajatuksia, joita tällä sydämen alalla voidaan +ajatella niin monia, kuin sydämiä maailmassa on -- mutta nyt ei ole +tässä tilaisuutta ruveta tutkimaan näitä ihmis-sydänten ihmeitä, +eikä siis lisäämään tuota jo vastamainittua ääretöntä kirjastoa +vähän-arvoisella lisäyksellä. Lukiakin ollee minulle kiitollinen, että +haudon ajatukseni, mietteeni omassa povessani ja ryhdyn jälle +kertomukseen. + +Kapteenin tytär oli rakastunut köyhään talonpoikaiseen nuorukaiseen! Se +semmoinen kumma tapahtuu usein maailmassa, ja usein tapahtuu myös +tässä, että semmoinen rakkaus murtaa kaksi sydäntä. Miten oli käyvä +kapteenin tyttärelle? Sitä emme vielä tiedä. Hän salasi salaisuutensa +syvällä omassa povessaan. + +Emmekö tiedä? -- Me tiedämme sen. Amandan sydän on murtuva, sillä orpo, +jota hän rakastaa, ei rakasta häntä. Liina, provastin sisaren tytär, on +Heikin kaikki kaikissa maailmassa. + + + + +V. + +Yöllä ennen rikosta. + + +Siitä päivästä, jona kauppias Karlgren Anterolle ilmaisi kapteeni +Kornmanin aikomukset ja antoi hänelle viittauksia kapteenin edellisestä +elämästä, ei ennä sanaakaan asiasta puhuttu. Mutta että he sitä +muistivat, nähtiin selvästi. Sillä muutaman päivän kuluttua sai +kauppias Anterolta tietää, että rantamakasiinit olivat tyhjät; että +lattian laudat siinä olivat irroillaan, jotta ne aivan hyvin voisivat +peittää, jos mitä niiden alle uskottaisiin. + +Kauppias ei tuohon Anteron ilmoitukseen mitään vastannut; mutta hän +palkitsi häntä lukemalla hänelle uuden kirjeen, minkä hän vasta oli +saanut. Tässä kirjeessään ilmoittaa kapteeni tulopäivänsä ja mitä +kauppiaan oli aikeitten onnistumiseen tehdä. + +Kesä oli ollut ylön ankaran kuuma. Tämäkö vai mikä oli päästänyt +Aasialaisen taudin, julman kolera-ruton julmasti raivoomaan Europassa. +Europan pohjoiset maatkaan eivät siitä säästyneet. Taudin hirmuisuus, +sen pikaisuus, sen säälimättömyys oli kaikkialla hämmästyttänyt ja +peloittanut ihmiset. Joka päivä, joka posti toi tietoja uusista +uhrista, joita tauti oli vaatinut ja saanut. K----n vähäisessä +kaupungissa sitä julmasti pelättiin, ehkei vielä ainoatakaan +koleratapausta siellä ollut tapahtunut. Kaupungin vanhemmat olivat +päättäneet ettei etelästä päin tulevat laivat ensinkään saisi laskea +satamaan, ennenkuin voitiin olla varmoina siitä, ettei laivassa +löytyisi tarttuvaa tautia. Tätä sääntöä noudatettiin suurimmalla +tarkkuudella K----n kaupungissa, jotta ei vaimokaan moniin päiviin +päässyt kotiin palannutta miestään tervehtimään laivaan, joka oli +laskenut ankkurinsa aivan kaupungin likisyyteen. + +Tähän oli kapteeni Kornman turvainnut, kun kyhäsi sukkelan, mutta +vaarallisen tuumailunsa. Sillaikaa kun laiva oli rutto-salpauksessa, +oli se tyhjennettävä makasiineihin. Kapteeni lupasi tulla näitä niin +liki kuin mahdollista oli, ja kauppiaan tulisi levittää kaupungissa +huhu, että pian joka mies laivassa oli taudissa. Mitään likempiä +määräyksiä ei kirje sisältänyt. Laivan tyhjentäminen olisi tapahtuva +asiain haarain mukaan. Turvallisuudeksi kauppiaalle, jonka arkuutta +kapteeni tiesi, oli hän kirjeesensä pannut erään P. S., jossa ilmoitti, +ettei kukaan laivassa ollut tuntiakaan sairastanut mitään tautia, vielä +vähemmin julmaa koleraa. + +Näin olivat asiat, kun myöhään eräänä yönä Antero heräsi siitä, että +hänen akkunallensa kolkutettiin; hän nousi kiiruhusti. Merimies seisoi +akkunan takana ja tahtoi puhutella kauppiasta. Antero arvasi kohta, +että kapteeni oli tulossa; tahi että ainakin merimies toi uutisia +Konkordia-laivasta. Hän meni pikaisesti kauppiaan luo; eikä aikaakaan, +niin oli merimies päästetty konttoriin, ja siellä pidettiin nyt toimen +keskustelu. + +Antero oli arvannut oikeen. Edustalla, vaan muudan peninkulma +kaupungista, purjehti laiva, valmiina laskemaan rantaan, milloin +tilaisuus katsottaisiin soveliaimmaksi. Tätä ja muuta, miten olisivat +asiat kaupungissa, oli merimies tullut tietämään. + +"Kaikki on hyvin" -- vastasi kauppias, ja Antero lisäsi: + +"Kutka vaan ovat voineet, ovat muuttaneet maalle asumaan, mikä sinne +mikä tänne. Puhe on levinnyt, että kolerarutto mielusasti anastaa +semmoisia kaupungeita, mihin tuuli mereltä pääsee vapaasti +puhaltamaan". + +Merimies naurahti. Mutta Antero jatkoi: + +"Makasiinit ovat valmiit ottamaan vastaan, mitä teillä on. Tän yönä +kumminkin lienee liian myöhäistä laivan pnrjehtia satamaan?" + +"Yönä, kuka yöstä puhuu?" kysyi merimies. "Ei! kapteeni käski minun +tiedustella oletteko valmiit lastia vastaanottamaan, sekä ilmoittaa +että hän huomenna, ennen puolta päivää, laskee niin lähelle rantaa kuin +voi. Mitä julkisemmasti tässä menetellään, sitä varmempi on, että +kaikki käy hyvin". + +Anteron, kun tämän kuuli, täytyi myöntää, että kapteeni Kornman oli +häntä etevämpi. Tällaista rohkeutta oli Anteron vaikea ymmärtää; mutta +kun hän sen ymmärsi, näki hän että hän itse vielä oli lapsi kapteenin +rinnalla. + +Kauppamiehessäkin vaikuttivat merimiehen sanat hämmästystä. Hän ei +kumminkaan sanonut mitään; hän katseli vaan Anteroa, odottaen mitä tämä +vastaisi, ja kun hän vihdoin kuuli Anteron vastauksen: "Se on kyllä +rohkeasti tehty; mutta miten enemmän asiaa mietin, sitä luonikkaammalle +se minusta näkyy" -- niin oli hänkin aivan samaa mieltä. + +Siinä sitten keskusteltiin huomispäivän työstä. Ja kun oli lähetetty +sana kapteenille: "Terve tullut!" lähti merimies, jonka vene odotti +virstan verran matkaa kaupungista, jälle takaisin laivalle. -- + +Tänä yönä ei enää nukuttu kauppias Karlgrenin huoneessa. Mutta syyt +asukkaiden unettomuuteen olivat erinlaiset. Antero puuhasi puodin alla +olevassa kellarissa aamupuhteesen saakka. Siellä oli sijaa laitettava, +jos mitä kallista sinne kätkettäisiin. Antero oli varova mies. Hän +ajatteli: "saattaisipa olla mahdollista, että tulliherra tarkastaa +makasiinimme; parasta on, että kalliimmat kalut korjataan +turvallisempaan paikkaan". Tätä puuhasi Antero otsansa hiessä. + +Toisin oli kauppiaan laita. Hän oli, merimiehen ja Anteron mentyä, +laskeunut vuoteelleen, mutta unta eivät hänen silmänsä saaneet. Voitto +loisti hänen silmäinsä edessä, jotta hän ei ensimältä tuntenut +tavallisia kipuja vatsassansa. Mutta mitä enemmän nämä vähitellen +rupesivat tuntumaan, sitä sumeammaksi meni voiton loisto, ja vihdoin +huomasi kauppias, että kylmä hiki peitti koko hänen ruumiinsa. Hänen +ajatuksensa kääntyivät, kenenkään niitä kääntämättä, takaisin hänen +lapsuutensa aikaan, hän eli uudestaan päivä päivältä muistoissaan +kuluneet hetkensä ja olipa, kun oli hän muistoissaan ehtinyt yöhön, +mikä paraikaa kului, kuin olisi joku häneltä kysynyt: "Mikä on palkkasi +kaikista pyrinnöistäsi?" Se kysymys oli hiljainen kuin tuulen vienoisin +löyhkä. Se soi kahdesti kauppiaan korvissa; mutta kun ei kauppias +siihen vastannut, vaan päin vastoin väkisin kirvoitti itsensä siitä, +vaikeni kysyjän ääni. Kauppias ei ymmärtänyt tahi paremmin, ei tahtonut +ymmärtää, että tämä kysymys tuli hänen omastatunnostaan, että se oli +niin hiljainen, tuskin kuultava, sentähden, että tämä omatunto oli +paatunut, että se oli uuvutettu sikeään uneen, josta se nyt olisi +mielinyt herätä. Mutta kauppias uuvutti tämän mielikuvituksiensa +häiritsiän jälle äänettömyyteen itsellensä lukemalla, miten monella +tuhannella hänen rikkautensa nyt enenisi. Omantunnon ääni muistutti +kuolemasta, mutta kuolema -- se oli sama, josta kauppias ei tahtonut +mitään tietää. + +Hänen tuskansa enenivät aamupuoleen yötä, niin että hän väliin ääneensä +huusi. Lääkkeeksi käytti hän nyt samoja rohtoja, joita hän niin usein +ennen oli ahnaalle himollensa käyttänyt. Hän avasi arkun -- aarre-arkun +kannen ja antoi kultien kolista, hopeitten hohtaa vastaansa; mutta yhä +enemmin eneni tuska, kultia ja hopeita oli arkussa liian vähän; ne +eivät voineet hänen tuskaansa lievittää. Kun hän vihdoin koetti +arkkunsa vierestä nousta, eipä hän sitä jaksanutkaan; hän vaipui alas +lattialle. Siinä väänteli hän itseänsä tuskissaan, siinä pistihen hänen +mieleensä ajatus, julma ajatus, hirmuinen ajatus. Minä kuolen! + +Ajatuksella, joka tähän huutoon sai hänet purskahtamaan, oli kotinsa +hänen omassa-tunnossaan; hän oli koettanut sitä uneen jälle vaavuttaa, +mutta se oli jo nukkunut aikansa. Se heräsi ja se näytti nyt +kauppiaalle, mitä tämä eninnä kaikista kammoi -- kuoleman. + +Jää oli puhki. Äärettömissä laineissa raivosivat kauppiaan sydämessä +kaikki ne vääryydet, joihin hän oli syyllinen, ja jotka nyt tuomitsivat +häntä. Hän vaikeroitsi siinä, kuten mato, jonka paha poika on neulaan +pistänyt. Ja ajatus: sinä kuolet ja jätät kaikki, kaikki mitä olet +koonnut. Se kohensi tulisia hiiliä hänen sydämensä avoinna olevaan +haavaan. + +Kuinka kauan tätä asemaa olisi kestänyt kauppiaan konttorissa, emme +osaa sanoa; epäilemättä siihen saakka, kunnes saiturin sielu olisi +hänestä siirtynyt -- ellei hänen huutonsa olisi vihdoin kuulunut +kellariin ja hämmästyttävänä kaikunut Anteron korviin. Antero samosi +kiireesti ylös kellarista ja riensi isäntänsä luo. Hän pelkäsi, että +rosvoja olisi murtainnut konttoriin, mutta kun hän näki syyn huutoon, +kävipä hänen sielunsa läpi ajatus, joka käännettynä sanoihin olisi +kuulunut: eikö muuta! + +Eikä siinä muuta! Hyvän-tekiä makaa kuoleman tuskissa; mutta mitä se +nuorukaiseen koskee, joka hyväntekiänsä kuolemalla kaikki voittaa! +Anteron toinen ajatus oli, miten tätä tapausta voitaisiin hyväksi +käyttää asiassa, joka oli tekeillä; ja kolmas ajatus, joka samassa +kypsyi päätökseen, kun hän kantoi kauppiaan hänen vuoteelleen, kuului +näin: "Asiain näin ollen voimme turvallisemmasti saada tavarat säilöön. +Ja jos kauppias kuolee, onpa kolera-rutto hänet tappanut". + +Näitä Anteron mietteitä keskeytti kauppiaan käsky: "Mene noutamaan +lääkäri; minä kärsin helvetin tuskia". + +Kauppias oli vähän levottunut, kun näki ihmisen vieressään. Kuoleman +pelko katosi; mutta kumminkin oli tämä pelko tahi muisto siitä +hirmusta, minkä se oli kauppiaalle saanut, saanut hänen ensikerran +pyytämään lääkäriä. Mutta, josko ennen Antero olisi ollut siihen +semmoiseen pyyntöön myöntyvä, nyt oli se hänelle mahdotoin. Tänään ei +saisi vieraan silmä silmätä kauppiaan huoneesen. Hän vastasi sen tähden +kauppiaalle, ettei lääkäri ollut kaupungissa, ja sitten koetti hän +selittää, miten tuhmaa olisi, jos joku tänään pääsisi huoneesen. +Kauppias ymmärsi viittauksen ja taasen takertuivat vanhan saiturin +ajatukset laivan aarteisin. Antero kun tämän huomasi, yllytti yhä +saiturin kuvitusta, joka jo vähällä oli ollut sammua, ja kauppiaan +sielu irtausi vielä kerran heräävän oman-tunnon polttavista kanteista. + +Antero antoi hänelle pikarillisen viintä ja vakuutti, että tämä kohtaus +oli vaan satunnainen, että kauppias siitä pian virkistyisi. Kauppias +kuuli mielihyvillään tämän, sillä hän toivoi vielä saavansa elää -- +kauan! Mitä olisikaan hän sanonut, jos olisi nähnyt, mitä Antero näki? +Antero näki, että ruumis jo makasi kauppiaan vuoteella; että mitä +henkeä siinä vielä oli, oli ennen päivän loppua sammuva. + +Kauppiaan silmät kiilsivät. "Tämä voitto on ääretön, Kornman on aika +mies" -- sanoi hän. "Jumalan kiitos! Minä olen terve! Tuskat ovat +loppuneet. Kiitos ystäväni". + +Milloin oli kauppias viimeksi kiittänyt Jumalaa? + +Mutta Anterossa vakautui ajatus: "Ennen iltaa on kaikki minun, minun!" + + + + +VI. + +Haaksirikko. + + +Varhain aamulla nähtiin laiva lähestyvän kaupungin satamaa. Huhu tiesi +kertoa, että laiva oli Konkordia, että kapteeni Kornman oli tulossa +kotiin. Mutta tiesipä huhu myöskin kertoa, että joka mies laivassa +sairasti kolera-ruttoa. Miehestä mieheen kävi tämä uutinen ja kaikki +olivat yhden-mielistä siinä, ettei kukaan laivasta saisi tulla maalle, +ettei myöskään mitään kalua saataisi siitä tuoda ennenkuin oli rutto +loppunut ja laiva puhdistettu savustamalla. Mutta tuopa juuri oli mitä +kapteeni Kornman tahtoi. Että huhuun oli Antero alku, siitä ei tiennyt +kukaan. + +Laiva lähestyi, ja tottakait oli huhussa perää, sillä puolella mastolla +liehui musta lippu. Mitä osoittaisi se muuta kuin ruttoa ja kuolemaa? + +Arvattavasti tiesi kapteeni kiellosta, sillä kun laiva oli laskenut +ankkurinsa, eipä siitä kukaan, niinkuin kumminkin tavallista on, +lähtenyt sieltä maalle, ennenkuin oli jotenkin pitkä aika kulunut. Vene +irroitettiin vihdoin laivasta, mutta tuskinpa olisi ehtinyt kulkea +muutamia syliä, niin jo maalta pantiin toinen sitä vastaan, joka +kieltäisi edellistä lähestymästä. Muutamia kirjeitä saivat veneessä +olevat kumminkin lähettää maalle, ynnä tavallisia laivapapereita. +Maalle palaavan veneen väki tiesi kertoa että, miten laivamiehet olivat +vakuuttaneet, ei ruttoa ensinkään löytynyt laivassa. Tuota ei maalla +uskottu, luultiin laivalaisten keksineen vaan hätä-valeen. + +Tuuli puhalti mereltä maallepäin ja jotenkin kiivaasti. Tuo peloitti +kaupunkilaisia vielä enemmän, sillä voisihan rutto tuulen tietä päästä +kaupunkiin! Seuraus tästä oli etteivät ilta-puoleen päivää, jona tuuli +yhä kiihtyi, aremmat kaupunkilaisista uskaltaneet astua ulos +huonehistaan. Ja pelko kohosi vielä korkeimmalleen, kun kuultiin, että +rutto jo oli kaupungissa. Kauppias Karlgren oli siihen äkkiä +sairastunut. Ja kaikeksi onnettomuudeksi ei lääkäri ollut kaupungissa! + +Hirmuinen pelko ja vale-puhe, joka tätä pelkoa yhä enemmän viritti, +anasti koko kaupungin. Eukot ja matammit päättivät, ettei turvaa enää +muussa kuin muuttamisessa pois kaupungista. Antero oli aamupuolella +päivää mielihyvillään huomannut huhun vaikutuksia, mutta illan puoleen +saivat ne hänen toista miettimään, hän kun näki, että väkeä aina +kokoontui milloin mihinkin kulmaan keskustelemaan. Vaaran suuruus +vaikutti että jokainen tahtoi tietää kuinka suuri se todellakin oli, ja +se sai aikaan, että nyt ihmisiä oli liikkeellä enemmän kuin koskaan +ennen. Tämä ei ensinkään ollut Anteron mieleen. Hän ei tiennyt keinoa, +miten saada väki hajoomaan, muuta kuin yhä enemmän yllyttää pelkoa. +Torilla seisoen väkijoukon keskellä, joka jos mitä pakisi, huusi hän +äkkiä: "Ai kopristaa!" ja oli samalla horjuvinansa. Se vaikutti. Väki +hajosi, kuten olisi tuulispää sen korjannut. + +Kaikki oli valmista. Makasiineissa odotti kolme luotettavaa miestä yön +tuloa ja väen katoomista kaduilta. Anterolla oli tointa. Tuon-tuostakin +kävi hän kauppiasta katsomassa. Tämä luuli itsensä yhä enemmän +parantuvan -- kuta lähemmälle kuolemaa ehti. Antero kiihoitti häntä +uutisilla, että laiva sisälsi lastia monen kymmenen tuhannen markan +arvosta. + +Päivä kului iltaan. Monen mielestä oli laiva, siitä kuin ankkurinsa +laski, melkoisesti lähestynyt rantaa. Tuosta ei kumminkaan aivan suurta +lukua pidetty, semminkin kuin toiset väittivät sen valheeksi. Ja näitä +viimemainituita oli Antero. + +Mutta Antero tiesi varsin hyvin, että laiva näkymättömästi läheni. Ja +kun viimein muudan kauppias valalla vakuutti, että laiva oli rantaa +monta kymmentä syliä lähestynyt, huomasi Antero syyn siihen: "Meren +pohja on kova, ankkurit eivät pidä, tuuli ajaa laivan maalle". Se syy +näkyi todelliselta. + +Kaikella on aikansa. Väki väsyi vihdoin, kadut tyhjeentyivät. Tätä oli +Antero odottanut. Laiva oli lähestynyt jotenkin likelle makasiineja. +Makasiinein ovet meren puolelle päin olivat auki. Yön ehtiessä nähtiin +niissä kummia. Merellä ei näkynyt mitään; mutta kumminkin täyttyi +makasiini täyttymistään. Laattia oli avattu. Sen alta näkyi lainehtiva +vesi, ja siitä nostettiin milloin suurempi, milloin pienempi tynnyri +ylös ja asetettiin säilö-paikkaansa. Noitumiselta olisi tämä näkynyt +sille, joka ei asiasta tiennyt. Satamasta kulki meren alitse köysi +makasiineihin ja sitä myöden kulkivat tynnyrit, -- siinä salaisuus. + +Aamupuoleen yötä uskalsi kapteeni laivasta soutaa maalle. Tuuli oli +kiihtynyt ja vettä oli ruvennut satamaan taivahan täydeltä. Näyttipä +kuin olisi taivas mielihyvillään nähnyt öillistä työtä, kun näin kaikin +tavoin sitä edisti! + +Kapteeni ei tiennyt kauppiaan sairastumisesta. Hän hämmästyi vähän, kun +näki Anteron ja häneltä sai tietää miten oli lankonsa laita. Mutta eipä +hän tuota pahaksi pannut; hän oli sitä jo kauan odottanut. + +Hän kiiruhti työtä. Hän ilmoitti Anterolle aikeen, joka sai puotipojan +yhä enemmän kummastelemaan kapteenin rohkeutta. + +"Kello 5 aikana" -- sanoi kapteeni -- "lasken minä laivan taville. +Tuuli on sen verran kääntynyt, että se vie Konkordian suoraan Jolsan +saarelle -- tietysti purjeilla autan vähän suuntaa. Luola siellä saa +sitten korjata jäännökset, mitkä eivät näkyviin saa tulla. Ja päivällä +olen minä hyvässä ajassa Karlgrenin luona". + +Tämä ai'e ihastutti Anteroa; hän oli luullut haaksirikon nyt +mahdottomaksi; mutta näin, kuin kapteeni aikoi asiansa ajaa, se varsin +hyvästi onnistuisi. Vakuutus-summa olisi saatava sekä laivasta, että +vieläpä lastistakin. Ja tästä kaikesta oli hänen, Anteron, toinen +puoli. Sepä kauppa, joka kannatti! + +Tällä välin oli koko joukko kalliita tavaroita kokoontunut makasiiniin. + +Kapteeni oli puhunut, mitä hänellä oli puhuttavaa, ja antanut +tarpeelliset käskyt. Hän palasi nyt takaisin laivaansa. + +Aamupuoleen yötä muuttui ilma sumuiseksi, mutta sade taukosi. Tuuli oli +yhä kiihtynyt ja kiihtyi kiihtymistään. Pienen kaupungin kaduilla ei +näkynyt ketään, jotta Anterolla oli hyvä tilaisuus tuottaa puodin alla +olevaan kellariin koko joukon pakkoja kalliita vaatteita. Juoma-tavarat +olivat astioissansa lasketut makasiini-lattiain alle, missä veden +sisässä olivat näkymättömissä. Kaikki oli varsin hyvästi onnistunut. + +Antero oli iloinen. Tätä iloansa ilmoitti hän sairaalle isännälleen, +joka makasi aivan samassa tilassa kuin päivällä kipujen loputtua. +Näkyvillä, mutta hiljaisilla askelilla lähestyi häntä kuolema; mutta +kaikkea muuta kuin kuolemaa ajatteli kauppias. Antero kertoi hänelle, +mitä makasiinissa oli tapahtunut, ja kauppiaan silmät loistivat. + +Päivä seurasi vihdoin yötä. Suuresti kummissaan olivat kaupunkilaiset, +kun ei laivaa enää näkynyt. Antero oli olevinansa pahoilla mielin ja +lausui pahoja aavistuksia. Ja kuten ainakin, sai hän kaupunkilaisiaan +uskomaan näitä aavistuksiansa todeksi. Mahdotointahan oli ollut laivaa +hallita, kun kaikki laiva-väki makasi sairassa! Ankkuri-vitjat olivat +ehkä pettäneet, ja laivaa oli tuuli ajanut pitkin rantoja, tiesi mille +karille! + +Eikä aikaakaan, niin toteutui tämä aavistus. Puolen päivän aikana +saapui kaupunkiin kaksi merimiestä ja Konkordia-laivan kapteeni itse, +ja pian oli kertomus haaksirikosta levinnyt. Miten oli aavistettu, niin +oli käynytkin. Tosin tuli nyt ilmi, ettei kukaan laivassa sairastanut, +että päin vastoin kaikki olivat koko matkalla olleet terveet, mutta +sittenkin ei voitu laivaa hallita. Tuuli oli tuullut ankaran kovasti, +vinosti maata vastaan. Ankkuri-vitjat olivat katkenneet ja, ennenkuin +purjeet saatiin järjestykseen, oli tuuli niin vallannut laivan, että +töin tuskin oli saatu sitä estetyksi puskemasta maahan itse kaupungin +rantaan. Jolsan saarta vastaan oli se syöksynyt ja siihen musertunut, +niin ettei siitä nyt enää ollut jälellä muuta kuin merellä uivia +pelkkoja ja lautoja. Töin tuskinpa oli laivamäki voinut pelastaa +itsensä, ensinnä saarelle ja sitten sieltä maalle. Semmoisen selityksen +antoi kapteeni haaksirikosta ja todistajiksi selityksensä totuudesta +toi hän mukanansa laivamiehet. + +Vahinko arvattiin suureksi. Tosin oli laiva vakuutettu täyteen +arvoonsa, mutta lasti oli -- vaikka tosin sekin oli vakuutettu -- +vakuutettu niin pienestä summasta, että vahinko nousi aina tuhansiin +rupliin! + +Tätä puhetta koetettiin saada leviämään; se levisikin, ja sitä olisi +uskottu, ellei kaupungissa olisi löytynyt merimiehiä, mitkä milloin +pudistivat päätään, milloin ihan suoraan nauroivat tälläisille +jutuille. Pahin kaikista oli, että haaksirikko oli tapahtunut Kornmanin +ollessa kapteenina. Muistot Kornmanin entisistä kujeista heräsivät ja +tekivät epäilyksen alaiseksi hänen selityksensä. + +Mutta niinkuin ainakin, tämä epäileminen syntyi vasta jälestäpäin. +Kapteeni näki mielihyvikseen, että ainakin aluksi hänen kyhäyksiänsä +uskottiin. + + + + +VII. + +Kuolleita ja aaveita. + + +Kauppias Karlgrenin huonehessa näemme samana päivänä, jolloin +haaksirikko tapahtui, molemmat lanko-miehet ja puotipojan Anteron. + +Kauppias eli vielä. Hän oli sen verran toimessa, että hän taisi seurata +kapteenin kertomusta. Siinä nyt kuultiin selitys toisellainen, kuin +se, mikä oli kaupunkilaisille uskottu. Laiva oli täysin purjein +laskettu Jolsan saarelle. Vauhti oli ollut semmoinen, että -- aivan +miten kapteeni oli kaupunkilaisille kertonut, laiva oli kohta halennut. +Kun aalto sen sitten nosti ja jälle pieksi kallioon, niin hajosi se, ja +töin tuskin oli väki ehtinyt veneisin, ennenkuin Konkordia-laiva +jäänöksinä omasta itsestänsä tuhansissa kappaleissa ui vaahtoisilla +laineilla. Vauhti oli ollut niin ankara, tuuli niin kiivas, ettei +mitään laivassa jälellä olevaa lastia saatu pelastetuksi. Nimismies oli +noudettu ja laillinen kertomus tapauksesta oli kyhätty paperille. + +Kapteeni kertoi tämän tapauksen suurimmassa lyhykäisyydessä, aivan kuin +olisi kaikki käynyt varsin luonnollisesti. Hän ei tapausta paljon +ajatellutkaan. Toista oli hänellä mielessä, sillä hänkin näki selvään, +että kauppias ei kauan enää eläisi. Antero oli kuunnellut kapteenin +kertomusta, mutta hajamielisesti, sillä hänkin odotti vaan, milloin +kauppiaan silmät ummistuisivat viime uneen, ja hän kummasteli suuresti, +ettei se hetki jo ollut tullut. Hän kun nyt oli, ainakin ajaksi, +päässyt toimista vapaaksi, mitkä koskivat laivaa, mietti siinä, mitä +olisi hänen tehtävä, niin pian kuin olisi kauppias kuollut. Hän oli +kahdella päällä tuosta. Kapteeni, näetsen, ei tiennyt kauppiaan +testamentista mitään. Lääkäristä ei siinä kukaan puhunut mitään, ei +kauppias itsekään, joka vaan mietti jonkun hetken kuluttua, "kun oli +saanut vähän levähtää", nousta. "Paljon oli, näet, toimitettavana". + +Kapteeni oli lopettanut kertomuksensa, ja siinä sitten mietittiin, mitä +nyt olisi tehtävää. Papereita, rahaa -- sinetillä varustetun pussin -- +pani kapteeni lankonsa kassa-arkkuun, neuvoen sillä välin, miten +kaikessa hiljaisuudessa makasiiniin kätketyt tavarat olivat saatavat +kellariin puodin alle. + +"Onko sinulla mitään, jota voisin toimittaa, siinä tapauksessa, että +tautisi rupeisi pitkälliseksi ja veisi sinulta ajatuksen voiman?" kysyi +kapteeni Konrad sitten äkkiä, ja iski pienet tuijottavat silmänsä +lankoon. + +Kauppias ei vastannut tähän mitään. Hän seurasi silmäilyksillään miten +kapteeni pisti hänen raha-arkkunsa avaimen lakkariinsa, tätä avainta, +jota hän ei koskaan ollut uskonut kenellekään. Hän oli vastahakoisesti +antanut sen nyt ensikerran toiselle, kun kapteeni pyysi raha-arkkuun +panna tärkeitä arvopapereita. + +"Avain, avain!" huusi hän ja sanomatonta tuskaa osoittivat hänen +kasvonsa. Hän ei nyt uskonut lankoansa, ei ketään maailmassa, tuskin +omaa itseänsäkään. + +Kapteeni hymyili. Hän ymmärsi kauppiaan tuskaa. Hän pani avaimen +riippumaan naulalle ihan lankonsa vuoteen viereen. Kauppias ei sanonut +mitään enää, hänen silmänsä vaan tuijottivat avainta. Mutta kapteeni +lisäsi: + +"Arkussasi on nyt kaikki paperit, mitkä yhteisiä asioitamme koskevat. +Minulla on paljon tekemistä, koeta nukkua kunnes palaan tulliherran +tyköä". + +Mutta kapteeni ei ollut ehtinyt puodista ulos, kun hirmuinen huuto sai +hänet palaamaan. Kauppias oli oijentanut kätensä tarttuaksensa +avaimeen. Sekö ruumiin ponnistus, äskeinenkö tuska vai mikä -- -- sai +hänen ruumiilliset kipunsa, jotka koko päivän olivat olleet poikessa, +taasen heräämään? Kun kapteeni palasi, näki hän lankonsa suin +syöksyneenä vuoteelta alas. Antero oli ehtinyt nostaa häntä puoleksi +ylös ja nyt asetettiin kapteenin avulla sairas jälle vuoteelle. + +"Viha, ikuinen viha!" horisi hän, kun häntä nostettiin. + +Ja kun hän vuoteesensa saatiin, oli hän -- kuollut. + +Mitä tarkoittivat hänen viimeiset sanansa? Sitä ei tiennyt silloin +vielä kukaan muu kuin hän itse, mutta ne kuuluvat niin äärettömän +kamalalta, että sekä kapteeni, että Antero siinä nyt seisoivat +hirmustuneina. + +Antero siitä ensinnä tointui. "Hän on kuollut!" sanoi hän hiljaan. + +Kapteeni laski kätensä makaavan sydämelle. "Kuollut!" mumisi hän. + +Sitten kääntyi hän Anteroon, loi häneen pitkän läpitunkevan silmäyksen, +otti avaimen naulasta ja sanoi: "Minä en tunne teitä, mutta vainaja +tässä luotti teihin; siis tahdon minäkin luottaa. Olkaa uskollinen, +niin ette kauppaanne kadu. Laittakaa nyt, että kuollut saa mitä hän +enää tarvitsee; minun aikani on tullut". -- + +Ja hän meni. -- + +"Noinko sitä kuollaan?" kysyi Antero kapteenin mentyä hiljaan +itseltään. + +Omituinen outo tunto, jonka laatua hän ei ymmärtänyt, sai hänet isoksi +aikaa jäämään vainajan kamariin. Hän oli ensikerran nähnyt ihmisen +kuolevan. Hän oli vielä nuori; ei siis kummaa, että hän heltyi. Hän +muisti, mitä kaikkea hyvää vainaja oli hänelle tehnyt, ja asuipa tuossa +omituisessa tunnossa jotakin, jota ehkä voitaisiin rakkaudeksi ja +kaipioksi sanoa. -- + +Hänen ruumiinsa läpi kävi väristys. Kauppiaan kuolemassa puhjenneet +silmät tuijottivat häntä, kun hän näihin katsoi. Hän muisti +kerjäläisenä ollessaan kuulleensa, että ketä kuollut katsoo kuoltuaan, +se häntä kuolemaan seuraisi. Tämä muisto väristytti häntä. Hän painoi +hiljaan kuolleen silmät kiini. Myöskin muisti hän joskus ennen +kuulleensa, että kuolleen rinnalle pannaan raamattu tai virsikirja. Hän +silmäili ympärilleen. Mitään semmoista kirjaa ei huoneessa löytynyt, +mutta pöydällä makasi asiakirjan tapainen kirja -- ainoa kirjan-pitoon +kuuluva, mitä kauppahuone Karlgrenin talossa löytyi. Sen avasi hän ja +pani vainajan rinnalle. + +Sitten läksi hän huoneesta. + +Olipa se outoa! Puotiin kun hän tuli, nojautui hän tiskiä vastaan. Hän +tunsi olevansa niin yksin maailmassa. Koko elämä näkyi hänestä niin +kummalliselle. Hän seisoi siinä kauan, ja omaksi kummakseen heräsi hän +surullisista ajatuksistansa siitä, että kuuma kyynel putosi hänen +kädellensä. + +Ostaja astui puotiin. Hän sai mitä hän pyysi. Mutta kohta hänen +mentyään sulki Antero puodin. + +Hän läksi ulos. + +Sama pelko kuin eilenkin vallitsi vielä kaupunkilaisissa. Kauppiaan +kuolema sitä vaan kiihdytti, sillä varmaahan oli, että kauppias oli +koleraan kuollut. Ja sanoma tästä kuoleman-tapauksesta levisi pian. +Anteron oli varsin vaikea saada jonkun ruumiille tekemään viimeistä +tavallista palvelusta. Ihmiset väistyivät häntäkin; sillä hän tuli +huonehesta, missä rutto oli käynyt. + +Tuo tunne, mikä oli saanut Anteron viehkeäksi äsken, katosi vähitellen, +ja hän rupesi nyt ajattelemaan omia asioitansa. Hän unohti nyt kuolleen +ja meni neuvoa kysymään kaupungin viskaalilta. Mitä siinä sitten heidän +välillään puhuttiin, emme varmaan tiedä; mutta seurauksena tästä +käynnistä oli kumminkin se, että kun kapteeni myöhemmin illalla tuli +kauppiaan taloon, oli raha-arkku ja kaikki vainajan omaisuus sinetillä +varustettu. -- + +Mutta olipa kapteenille tänä iltana suotu vielä suurempi kumma. Antero +oli, niinkuin jo sanoimme, turhaan etsinyt ruumiin pesiää. Hän ei +tiennyt, mitä neuvoa tässä. Hän oli jo käynyt usiampain luona, jotka +tavallisesti tätä tointa tekivät. Vanhan matammin, joka monta vuotta +oli häntä ja kauppiasta passannut, oli hän lähettänyt samalle asialle. +Mutta vanha matammi, kun sai huhulta kuulla, mihin tautiin isäntänsä +sanottiin kuolleen, hirmustui niin ettei voinut mitään. Silloin toi +sattumus vanhan mummon Anteron tielle ja hyvää palkkaa vastaan lupasi +tämä tehdä mitä Antero pyysi. -- + +Viskaali ynnä kaks todistajaa tulivat kauppiaan huoneesen milt'ei +samaan aikaan kuin eukko. Ja molempain toimi oli juuri loppumaisillaan, +kun kapteeni vainajan taloon palasi. + +Kapteenin oli vaikea ymmärtää, mitä tässä tapahtui, ja kun se hänelle +ilmoitettiin, leimusipa merimiehen viha hänessä tuleen. + +"Kenen käskystä ovat nämä sinetit tässä?" -- huusi hän. "Luulisinpa, +että minä olen nyt isäntä tässä talossa!" + +Viskaali vastasi kohteliaasti, että sinetit olivat asetetut +laillisuuden vuoksi; sillä kauppamies oli tehnyt testamentin, ja koska +ei vielä ollut tiedossa mitä se testamentti sisälti, oli hänen, +viskaalin, työnä ollut näin käyttäitä. + +Viskaalin ja Anteron välillä oli tämä selitys kyhätty. + +Kapteeni ei sanonut enää mitään, mutta hänen pienet silmänsä paloivat +ja osoittivat hänen sisässänsä kuohuvaa vihaa. "Minä olen tässä lähin +sukulainen ja ainoa perillinen, siis ei tule muitten sekaantua +asioihin, mitkä eivät heille kuulu!" -- huusi hän vihdoin. + +"Testamentti on arvattavasti teidän tyttärenne eduksi" -- sanoi eräs +todistajista. + +"Amandan!" Muuta ei kapteeni sanonut. Mutta tuli hänen silmässänsä +asettui. Hän muisti kotoansa; sitä ei hän ollut vielä nähnyt. Kiirut +oli vienyt hänet Jolsan saarelta, ei Rytilään, mutta suoraan +kaupunkiin. Me tiedämme, että kapteeni ei rakastanut ketään muuta +maailmassa kuin tytärtänsä. "Amandan!" -- sanoi hän ääneensä; ja +itsessänsä oli hän vakuutettu siitä, että lankonsa oli sisaren tytärtä +muistanut. + +"Teidän viime sanoistanne, herra kapteeni, päätin minä viskaalille +ilmoittaa kauppiaan kuoleman" -- sanoi Antero kainosti. -- "Te ette +tunne minua; siis varjettakseni itseäni epäluulosta ... niin..." + +Kapteeni oli leppynyt. Mitä oli tapahtunut, oli ihan aivan paikallansa. +Hän loi silmänsä Anteroon. "Sinä olet hyvä poika; jopa ymmärrän +Karlgrenin rajatonta luottamusta sinuun" -- sanoi hän. + +"Kenen hallussa on testamentti?" kysyi hän sitten. + +"Luullakseni antoi kauppias-vainaja sen maistraattiin, mutta en varmaan +tiedä -- --", vastasi Antero. + +Tämä keskustelu kapteenin, viskaalin ja Anteron välillä oli tapahtunut +puodissa. Ei ollut kukaan muistanut vainajaa. -- Antero oli juuri +saanut viime sanansa sanotuksi, kun pakiseva ääni kuului kamarista, +missä kuollut lepäsi. + +Kaikki puodissa olevat hiljeentyivät. Kapteeni silmäili kysyväisesti +Anteroa. + +"Siellä on vanha eukko, joka pesee ruumista" -- vastasi tämä +hiljaan. -- + +"Tuon verta vaan! hyi sen sanon, se ei maksa vaivaa! Ja imelää kuin +hiiva joulujen olvitynnyrin pohjalla. Oi, onpa aikaa siitä kun viimeksi +kuiva kurkkuni sai viinaa maistaa"... + +Näin pakisi vanha eukko vainajan kamarissa. + +Kapteeni vaaleni, sen verran kuin merimiehen ruskeat kasvot saattoivat +vaaleta. Hän tunsi äänen. "Joko nyt helvetti on saaliinsa päästänyt", +mumisi hän. -- Mutta ääneensä sanoi hän: + +"Minulla ei siis ole tässä enää nyt mitään tehtävää. Perheeni kaipaa +minua. Toivon että herra viskaali minulle ilmoittaa, milloinka +testamentti avataan". + +"Se riippuu teistä" -- vastasi viskaali. -- + +Kapteeni Kornman sanoi kiiruusti jäähyväisensä ja oli juuri ehtinyt +vetäytyä ulos pihalle, kun eukko avasi oven konttorista puotiin. -- Hän +oli juovuksissa. Viinipullon, mistä Antero oli eilen tarjonnut +lasillisen kauppiaalle, oli hän löytänyt ja yhdellä hengenvedolla oli +eukko pullon sisällön suuhunsa särpinyt. + +Kapteeni ei ollut ainoa, joka eukon tunsi. Tuskin oli eukko ehtinyt +puotiin kurkistaa, niin jo huusi viskaali: + +"Vai on Jolsan Matin Leena vielä elossa! Mistäs muori tulee ja missä on +mies, Matti? + +"Matti! Mattia ne kaikki kysyy! Matti. Se sika mässäsi niin kauan kuin +raha piisasi ja minä sain tuskin märkääkään. Mattiko; missäkö hän on? +-- -- Hakekaa merestä. Sinne minä peijakkaan työnsin... Lekkeri viinaa +veneessä, eikä antanut vanhalle mummolle pisaraakaan". + +"Ollee ehkä parasta, herra Antero, että hankitte toisen nyt Leenan +sijaan" -- sanoi viskaali, kääntyen puotipoikaan. "Tämä otus tässä on +minun korjattava". + +Ei siinä auttanut Leena paran huudot ja kiroukset. Hänen täytyi seurata +viskaalia. + +Tällaikaa, kun tämä tapahtui, oli kapteeni hakenut kestikievarista +hevoisen ja kiiruummasti kuin koskaan ennen ajoi hän nyt Rytilään. +Eukon ilmestyminen oli syvästi koskenut häneen. Kauppias Karlgren oli +hänen kysymyksiinsä Jolsan Matista ja Leenasta ilmoittanut, että ne +olivat kadonneet, jottei kukaan niistä tiennyt... Ja nyt, ihan samassa +kun kapteeni ehti laskea jalkansa maalle, ilmaantuivat ne taasen! Tuo +seikka hämmästytti kapteenia; sepä peloittikin häntä. + + + + +VIII. + +Isä on kumminkin isä. + + +Samaten kuin muutamia vuosia takaperin, istui nyt kapteeni Kornman, +ajaessansa kotiin, syvissä mietteissä rattaillansa. Hänellä oli, +enemmän kuin silloin, nyt syitä miettimisiin. Leenan ilmestys oli ollut +niin äkki-pikainen. Kapteeni oli lähtenyt, ennenkuin oli ehtinyt +päättää, mitenkä hänen tulisi nyt oikeen käyttäidä. Hän katuikin jo +pikaista lähtöään. Ennen aina oli hän, kun vaara uhkasi, sitä jyrkästi +silmään katsonut; mutta nyt pakeni hän sitä. Missä olivat Matti ja +Leena olleet tähän saakka, elikö Matti vielä? -- Kysymyksiä, jotka, +kun ei kapteeni niihin vastauksia saanut, tekivät hänen yhä +levottomammaksi. + +Aamu-aurinko valaisi seudun, kun hän Rytilän pihalle tuli. Kaikki +nukkuivat vielä. Ei! Yksinäinen neiti kulki polkua ylös järveltä päin. +Kapteeni seisahtui tätä ilmiötä katsomaan. Neiti lauloi surullisen +viehkeätä laulua. Kapteeni kuunteli. Kuka oli tämä pitkä, soikea neiti, +joka ruusukukka hivuksissansa aamupuvussa siinä kulki? + +Neiti ei kapteenia huomannut. Hän jatkoi vaan lauluansa. Sen laulun +tunsi kapteeni. Toinenkin nainen oli tätä samaa laulua laulanut -- +mutta siitä oli kauan, niin kauan. Miten olikaan, heräsivät kapteenin +muistot ja hän tunsi jotakin rinnassansa, jota hän ei ollut tuntenut +nuoruutensa päivistä saakka. Hän oli kerta maailmassa rakastanut; mutta +se, jota hän rakasti, ei hänen rakkaudellensa rakkaudella vastannut. +Elävästi muisti nyt kapteeni näitä aikoja ja hän, kuta kauemmin laulua +kuuli, takertui sitä enemmän kuluneiden aikojen lumouksiin, jotta hän +vihdoin luuli näkevänsä edessänsä sen, jonka rakkaus hänestä olisi +voinut tehdä hyvän ihmisen, mutta joka hänestä, kun hän hänen hylkäsi, +sai syyllisen -- -- kaikkiin rikoksiin syyllisen. + +Kauan seisoi kapteeni siinä neiden laulua kuunnellen. Vihdoin taukosi +laulu, mutta lumouksestaan syyllinen ei herännyt. Neiti oli istunut +ruohokentälle. Kapteeni lähestyi häntä hiljaan, niin hiljaan, kuin +olisi hän pelännyt, että vähäisinkin tuulen löyhkä olisi saanut ilmiön +katoomaan. + +Muudan askele vielä ja hän seisoi neiden vieressä. + +Lintu lauloi puistossa. Neiti avasi silmänsä ja näki oudon miehen ihan +vieressänsä. Hän hämmästyi, hän hypähti ylös; mutta samalla tunsi hän +isänsä. + +"Isä!" huusi hän ja riensi hänen luo. + +Lumous katosi. Kapteeni tunsi tyttärensä; ja tunteet hänessä +muuttuivat. Niihin tunteisin, mitkä hänessä vallitsivat, kun hän neiden +laulua kuuli, niihin oli sekaantua pisteitä. Haava, minkä huomio, että +nuoruutensa rakastettu ei häntä rakastanut, vaan hänen vihattua +veljeänsä, ei ollut koskaan mennyt pohjasta umpeen. Se kihelmöitsi +aina, kun hän sitä muisti; se oli kihelmöinnyt nytkin, vaikka lumous +oli kipua voittanut. Isällinen tunto sitä vastaan nyt, -- se oli puhdas +ja -- tuossa nyt aamu-auringon rusotessa, kun kapteeni mainitsi Amandan +nimeä ja neitiä syliinsä sulki, kuka olisi tässä hellässä isässä voinut +tuntea miehen, jolla ei pyhää ollut maailmassa, muu kuin se, jota hän +nyt syleili. + +Hetkisen tunteisin katosivat muistot kaikesta siitä, mitä kapteenilla +nyt oli huolenaan. Hän katseli tytärtänsä kauan ja ihastuen ja tämä +ihastuksensa puhkesi vihdoin sanoihin: + +"Kuinka oletkin kasvanut suureksi ja kauniiksi!" + +Ja tytär katseli suurilla silmillään isäänsä ja sanoi: "Ja te isä, +kuinka olette vanhentuneet!" + +Mutta tätä herttaista hetkeä ei kauan kestänyt. Isän äkki-pikainen +ilmestyminen varhaisena aamu-tuntina oli saanut Amandan unohtamaan +haaveitansa. Hän näki isässänsä isän ja niin kauan kuin hän ei muuta +muistanut, antausi hän ilolle; mutta hän muisti jälle pian asemansa, ja +samalla kun hän tämän muisti, niin kuvasi hänelle hänen kuvituksensa +hetkeä, jolloin hänen setänsä kuoli ja hänen serkkunsa katosi. Hänen +mieleensä muistui vanhan Eevan sanat pappilassa ja lumous, minkä isän +ilmestyminen herätti, katosi. + +"Isä!" -- kysyi hän äkkiä, mutta hiljaan, -- "isä, missä on minun +serkkuni, Kaarle-setä vainajani poika?" + +Tämä kysymys, jota ei kapteeni ollut tiennyt vähäistäkään aavistaa, +vaikutti hänessä kummallisesti. Kaikki rikokset maailmassa eivät +yhteensä voineet niin rynnätä kapteenin omalle tunnolle, kuin tämä +pieni kysymys. Hänen kätensä vaipuivat alas, hänen sydämensä tykytti, +jotta se oli puhjeta. Tytär silmäsi isäänsä läpitunkeevilla silmillä. +Aisti sanoi hänelle, että hän oli arkaan kohtaan isän sydämessä +sattunut; hän huomasi tämän vielä selvemmästi, kun isä kysyi: + +"Mistä sinulla on se kysymys, Amanda?" + +Tässä isän vastakysymyksessä ei ollut mitään kummaa, kumminkin luuli +Amanda siitä saaneensa hyvän vastauksen. + +"Siitä", vastasi tytär, "että serkkuni Kaarle elää!" + +Oliko tytär aiottu serkkunsa kostajaksi? Oman tyttärensä kauttako +kapteeni oli rangaistava rikoksistaan? Siltäpä näytti. Semmoista +tuskallista tunnetta kuin se, minkä nämä Amandan sanat saivat aikaan +kapteenissa, ei ollut hän koskaan ennen tuntenut. Noissa sanoissa: +"Kaarle elää" -- oli rangaistus; mutta rangaistuksen kärki se se +salausi siinä, että nämä sanat olivat hänen oman tyttärensä. Hän ei +vastannut mitään, ei voinut vastata. Seisoa rikoksen alaisena oman +lapsensa edessä -- -- sepä oli jotakin, josta hän, kapteeni tähän +saakka ollut tiennyt, miltä se tuntui. Nyt tunsi hän sen ja olipa +hänestä samalla kuin olisi hänen elämänsä maailmassa turha ollut. +Kaikki hänen aikeensa, hänen rakennuksensa, missä kosto ja ahneus oli +ollut rakennus-mestari, rikokset ja riettaudet rakennuksen keinot -- ne +mullistuivat nyt, kun rakennus juuri oli valmistumaisillaan. + +"Lapsi, lapsi!" sanoi hän hiljaan, "kuka on sinulle sanonut, että +Kaarlo elää?" + +"Te itse!" huusi Amanda, joka nyt oli elävästi vakuutettu siitä, että +Eeva oli totta puhunut. "Te itse! oi Jumala! minun isäni on -- +murhaaja!" + +Kapteeni oli rikoksissa harmaantunut. Hänen omantuntonsa ympäri oli +kovettumistaan kovettunut jää; nyt oli tähän paksuun jäähän reikä +sattunut, ja siitä reijästä oli viha ja veri päässyt painamaan tuota +vähää, mikä kapteenissa enää omantunnon tapaista oli. Mutta Amandan +viime sana "murhaaja!" se tukki reijän. Ainoan kerran elämässään oli +kapteeni antaunut nauttimaan isän iloa, olemattansa varallansa. Isän +rakkaus, isän hellyys oli hetkeksi voittanut ja -- tässä palkkansa! +Niinkuin vihuri ja tuulimyrsky ajaa mereltä kauniin sään pakoon, niin +ajoi Amandan sana "murhaaja!" isän sydämestä pakoon äskeisen hellyyden. +Se sana oli vihuri, joka äärettömät laineet nosti kapteenin sydämessä, +mutta samalla sai hänet jälle mieheksi, joka pelotta ohjaa alustansa. +Ovi sydämeen, joka oli ravolla jo ollut, sulkeusi jälle, kun tunnustus +oli tästä ovesta juuri astumaisillaan ulos ja katumus astumaisillaan +sisään. + +"Hullu lapsi!" lausui hän -- "kuka on sinuun istuttanut tuon sadun, +jonka minä luulin jo aikojen kuluessa kadonneeksi?" -- Mutta juohtuipa +nyt ajatus kapteenin mieleen, joka laukasi leimauksen, äärettömän vihan +leimauksen hänen silmistänsä. "Haa! provasti!" huusi hän ja sanomaton +katkeruus tiputti polttavaa vihaa hänen isällisille tunteilleen. + +Provasti! Häntäkö tuli siis kapteenin kiittää siitä, että hän oli +kadottanut sen ainoan olennon rakkauden, joka lämmitti häntä. -- Niin +luuli kapteeni, mutta vihassansa tunsi hän että isä on kumminkin isä. +Hän vihasi provastia samassa määrässä kuin hän rakasti Amandaa. + + + + +IX. + +Vehkeitä + + +"Konkordia on mennyt haaksi-rikkoon, ei ole niin mitään saatu +pelastetuksi", oli uutinen, joka suusta suuhun kulki. Kauppias +Karlgrenin kuolema herätti huomiota kaupungissa, mutta haaksi-rikko +yltä ympäri kaupunkia, seutua loitommalla. Mutta kuka huhut huuhtoo, +viestit viruttaa? Mitä oli totta, mitä valetta niissä huhuissa, jotka +nyt haaksi-rikosta alkoivat levetä? Kuka oli ne pannut kulkemaan? + +Ei aikaakaan, näet, niin ruvettiin puhumaan että haaksi-rikkoon oli +syynä kapteeni Kornman itse, että laivan levätessä satamassa siitä oli +korjattu varkain talteen suuri ja kallis tavarasto. + +Ja tämä puhe levisi levenemistään. Antero nauroi salaa tälle huhulle. +Häntä ei tiennyt kukaan syyttää. Kapteeni yksin oli jutun sankari. +Kapteenikin nauroi jutulle ja ajatteli sen kyllä joutuvan aikaa +voittain unohduksiin, niinkuin toisetkin jutut ja huhut hänestä olivat +joutuneet. Mutta jutut eivät hiljentyneet; päin vastoin näkyivät ne yhä +kasvavan ja ne saivat uuden vauhdin, kun tulliherra niihin tarttui. +Kaikkialla syytettiin häntä huolimattomuudesta hänen virassaan ja tämä +kanne vaikutti, että tulliherran täytyi pakosta ryhtyä syynäämään +kauppias Karlgren vainaan tavarastoa sekä samalla kirjoittamaan +puolustus-kirje tulli-hallitukselle. Miten asiaa ajettiinkin, niin +lähetti tulli-hallitus äkki-arvaamatta kaksi virkamiehistään +tapauksesta likempää ja tarkempaa selkoa ottamaan. Tähän lienee ollut +syynä etenni se, että yhtiö, jossa Konkordia oli vakuutettu, ei +ensinkään suostunut maksamaan vakuutussummaa, ennenkuin oli +haaksi-rikon todellinen laita saatu selville. + +Näistä vehkeistä ei kapteeni tiennyt tahi ei ainakaan ollut +tietävinään. Hänellä oli toista nyt ajateltavaa. Siitä aamusta saakka, +jona hän tyttärensä suusta kuuli sanan: murhaaja, ei hänelle enää +mitään oikeen onnistunut. Hän oli, kun näki, mitenkä tytär vastasi +hänen isälliselle rakkaudelleen, vetäynyt takaisin omaan itseensä, +niinkuin mato kuoreensa. Ulkonäöltään oli kapteeni sama kuin ennenkin, +mutta levottomuus oli päässyt häneen. Hän ei voinut ymmärtää, mistä +Amanda oli ottanut sanat; Kaarlo elää. Hän tunsi, että mustia pilviä +vetäysi kokoon, mitkä leimauksellaan häntä uhkasivat; mutta vaikka hän +itsessänsä provastia syytti, eipä hän oikeen ymmärtänyt, mistä päin +nämä pilvet uhkasivat, sillä vaikka kuinkakin hän kuunteli päivän +pakinaa, ei hän sanaakaan kuullut puhuttaman tapauksesta pari kymmentä +vuotta takaperin. Hänelle oli arvoitus, mistä Amanda oli saanut +aavistuksia siitä. + +Tämä teki kapteenin levottomaksi, mutta tapahtuipa samassa seikka, joka +vielä kovemmin häneen koski ja josta kapteeni luuli vielä selvemmin +huomaavansa, että hänellä oli vihamies, joka vastusti häntä salaa, +näkymättömänä. Kapteenilla oli kotiinsa palattua paljon tekemistä, +mutta näistä tehtävistään kiiruhti hän jo kolmantena päivänä kaupunkiin +ottamaan haltuunsa lanko-vainaansa tavarat. Siellä kuuli hän silloin +huhun haaksirikosta, ja sille huhulle nauroi hän. Mutta kun hän +kiiruhti kauppias-vainaan testamentin avaamista ja sen avatuksi saikin, +mutta siitä näki, että kaikki, mitä kauppiaalla oli, oli -- Anteron, -- +niin tuntuipa silloin kapteenista kuin olisi laivan kansi, jonka päällä +hän seisoi, vajounut. Hän luuli nyt näkevänsä Anterossa salaisen +vihamiehensä. Hän oli lyöty omilla aseillaan. + +Kuvata silmän-räpäystä, joka seurasi sitä, jona vainajan testamentti +oli luettu, on vaikea. Syynä kapteenin naimiseen oli etukynnessä +ollut hänen ahneutensa. Kauppiaan hän jo aikoja takaperin tiesi +rikkaaksi mieheksi. Mutta tämä mies kitui hirmuista tautia -- +ruumiinmatoa vatsassa. Hänen pikaiseen kuolemaansa nojautuivat +kapteenin perintö-toiveet, kun hän nai kauppiaan sisaren. Vaan hänen +toivonsa kauppiaan pikaisesta kuolemasta joutuivat häpeään. Oliko +kauppiaalla todellakin tuo tauti? -- Niin oli kaupungin lääkäri +kapteenille vakuuttanut. Mutta eihän kauppias koskaan kysynyt lääkäriä? +Miten olikaan -- kauppias eli... Ja kun hän myöskin kuoli, ja kapteeni +viimeinkin luuli pääsevänsä toiveittensa perille, niin -- -- ilmestyi +toinen perillinen, joka lain nojassa vei kaiken sen, minkä kapteeni jo +piti omanansa. + +Turhaan pani kapteeni vastaan testamentin laillisuutta. Mutta sen +laillisuudesta ei ollut mitään laiminlyöty. Todistajatkin elivät vielä. +Hän ei voittanut muuta kuin varmuutta siitä, että kuoppaan, minkä hän +toiselle oli kaivanut, oli hän itse langennut. + +Tämä tapaus sai kapteenin raivoon, ja tässä raivossaan uskalsi hän, +mitä hän tähän saakka aina oli välttänyt -- pitää aika saarnan +rouvalleen. Minkä tähden oli rouva aina osoittanut kylmyyttä veljeänsä +kohtaan? Siitä nyt seuraus, että kauppias oli antanut tavaransa +toiselle! Wappo rouva, jota uutinen testamentistä harmitti ja vihoitti +yhtä suuressa mitassa kuin kapteenia, koki puolustaa itseänsä. Hän +puhui käynnistään veljensä luona, kun huhu tiesi testamentistä puhua, +ja miten silloin veljensä oli väittänyt semmoista testamenttia +valheeksi. Mutta kapteeni ei huolinut näistä puollustuksista ja +Wappokin sai nyt tuta kapteenin oikeaa luonnetta. -- + +Amanda oli ainoa, jossa tämä uutinen ei vaikuttanut mitään. Hän eli +haaveissaan ja isän täytyi "onnettomuuksiensa" päätteeksi nähdä, että +oma lapsensa häntä väisti. Mitä nämä kaikki vaikuttivat miehessä +semmoisessa kuin kapteeni, joka turhaan haki keinoja, millä saisi +testamentin kumotuksi, millä voittaisi tyttärensä rakkauden -- on +mahdotointa sanoa. Viha, harmi ja tuo levottomuus, josta vasta +puhuimme, saivat hänen hivuksensa harmaantumaan. Mutta mitä oli sillä +voitettu? Ei muuta kuin että hänestä katosi paljon siitä, joka tähän +saakka oli tehnyt hänet pelättäväksi. + +Niin oli muutamia viikkoja kulunut. Amanda, joka ei enää saanut käydä +pappilassa eikä edes kuullakaan mitään sieltä, kuihtui kuten kukka, +joka päivää kaipaa. Hän oli niin muuttunut, että Wappo rouvakin +ihmetteli, mikä tyttöön oli mennyt. Amanda ei puhunut mitään; hän vaan +pyysi ollakseen yksinäisyydessä. + +Silloin sai kapteeni tietoa tullimiesten tulosta; saipa myös tietää, +että hänenkin tavarastonsa oli syynättävä. Vaara uhkasi, mutta juuri +vaara antoi kapteenille takasin hänen miehuutensa. Hän läksi +kaupunkiin, kohta kuin kuuli tullimiesten tulosta ja näiden kummaksi +käski hän heidät kohta tulemaan Rytilään, "sillä" -- sanoi kapteeni -- +"pitkin paiviäni on minun rehellistä nimeäni loukattu; minä pyytäisin, +että mitä pikemmin nimestäni poistettaisiin se häpy, jolla sitä on +koetettu nytkin so'aista". + +Samana päivänä oli kapteeni kirjoittanut kirjeen Anterolle ja +varoittanut häntä tullimiesten tulosta. Se kirje oli maksanut ääretöntä +vaivaa kapteenille. Varoittaa sitä, jonka hän toivoi sisimpään +helvettiin! Mutta hänen täytyi. Antero voisi tavaransa kadottaa, mutta +rikos se yhä liittyisi kauppias-vainajaan ja kapteeniin, jos mitään +löydettäisiin. Samassa kirjeessä pyysi kapteeni Anteron seuraavana +päivänä käymään kestissä Rytilässä. -- "Teitä ehkä siellä +tarvittaisiin!" + +Antero nauroi kun sai kirjeen. "Kyllä kait kettu luolaansa pojat +jättää, kun koirat sisään samoovat", mumisi hän. -- Asia oli, että +suurin osa tullaamattomista tavaroista oli paremmassa tallessa kuin +ranta-makasiinissa. + +Samana päivänä vähää ennen kapteenin lähtöä kaupunkiin oli hänen ja +hänen rouvansa välillä ollut pitkä keskustelu. Kun se oli päättynyt, se +keskustelu, nauroi kapteeni ilkeästi. Rouvan kasvot olivat kylmät kuin +ainakin. Tulevia vieraitansa varten rupesi hän kohta siivoomaan salia +yli-kerrassa. Kapteenilla oli vielä lyhyt keskustelu -- erään +haaksirikkoon menneen laivansa merimiehen kanssa. + +Että kaikissa näissä vehkeissä oli jotakin salattuna, se oli varmaa. +Rouvan sanat, kun oli kapteeni lähtenyt kaupunkiin, osoittivat sitä. +Ylikerran salia siivotessaan mumisi hän: "kirottu puotipoika, sen saat +sinä kohta maksaa!" + + + + +X. + +Päivä alkaa koittaa. + + +Pappilassa elettiin hiljaista elämää. Tosin oli Liinalla usein ikävä +ystäväänsä Amandaa; mutta mitä auttoi ikävyys? Kapteeni oli tullut +kotiin, eikä Liina enää toivonut saavansa nähdä ystäväänsä pappilassa. +Hän oli hänelle kahdesti kirjoittanut, mutta Amanda ei ollut vastannut. +Liina mietti usein syytä tähän, ja hän arvasi oikeen, kun arvasi että +kapteeni oli hänen kirjeestänsä saanut vihiä ja kieltänyt Amandaa +vastaamasta. Kaipasivat muutkin pappilassa Amandaa aina väliin, sillä +Amanda oli elävällä kuvituksellaan huvittanut kaikki. Mutta löytyi +pappilassa toki yksi, joka iloitsi siitä, ettei Amandaa siellä näkynyt. +Tämä ainoa oli Heikki. Hän sai nyt oleskella Liinan likisyydessä, sai +nauttia Liinan ystävällisyyttä -- ja muuta ei Heikki parka tahtonut. + +Toki muuta. Eräs piioista oli kerran pilan päältä Heikin kuullen +puhunut Liinan häistä. Tuo puhe oli vaan leikkipuhe, sillä Liinalla ei +kosijaa ollut -- ainakaan tiettyä. Mutta kumminkin oli tämä puhe käynyt +omituisella tavalla Heikkiin. Se ilmaisi hänelle, kuinka rakas Liina +hänelle oli; se sai hänen tunteensa selviämään hänelle itsellensä. Hän +tunsi, että jos Liina naitaisiin, niin olisi hän, Heikki, elämänsä +loppuun saakka onneton. Heikki parka alkoi jo ymmärtää, että hän Liinaa +rakasti. Mutta Heikki ei huolinut ajatella tulevaisuutta. Hän eli +päiväkseen ja oli onnellinen, kun sai olla Liinan likisyydessä ja +nähdä, että Liina hänelle oli ystävällinen. + +Huhu, joka kävi kapteenin haaksi-rikosta, ei ollut mikään salaisuus +pappilassa, mutta siitä ei paljon puhuttu. Provasti oli kerran +kumminkin, kun rouva Renner siitä rupesi puhumaan, niinkuin itsekseen +sanonut: "Kumma kuinka kauan pahuus saa riemuta", ja lause todisti, +että provastilla oli kapteeni muistossa. + +Aina siitä päivästä saakka, jona vanha Eeva ilmestyi pappilaan, missä +hän yhä edelleen asui, oli provasti ruvennut kaikessa hiljaisuudessa +tiedustelemaan asioita -- noita vanhoja, mitkä jo makasivat vuosien +takana salassa. Usein ajatteli hän mitä Eeva oli kertonut. Pari +kertaa oli hän puhunut siitä Eevan kanssa. Mutta kaikki hänen +tiedustelemisensa, hänen mietteensä eivät vieneet Heikin asiaa +rahtuakaan edemmäksi. Kapteenin syyllisyydestä oli provasti itsessänsä +varma; mutta eipä niin varsin siitä, että Heikki olisi hänen ystävänsä +Kaarle Kornmanin poika. Miten provasti asiaa mietti, huomasi hän +mahdottomaksi nostaa kannetta kapteenia vastaan, kun ei hänellä ollut +muuta esiin tuoda kuin vanhan Eevan todistusta, -- ämmän, joka oli +ollut pitkiä aikoja mielen viassa. Ja provasti, kun hän tähän +päätökseen tuli, huokasi syvään. + +Niin olivat asiat pappilassa, kun eräänä aamu-päivänä -- samana, jona +kapteeni oli lähtenyt kaupunkiin -- provasti miltei yksin ajoin sai +kaksi kirjettä, mitkä molemmat saattoivat häntä suuresti kummastumaan. +Ensimäinen oli kapteeni Kornmanilta. Se sisälsi pyynnön, että provasti +tahtoisi viettää tämän päivän iltaa Rytilässä. Tämä pyyntö kummastutti +provastia suuresti, mutta vielä enemmän toisen kirjeen sisältö, joka +kuului: + +"Herra provasti! Joku aika takaperin otettiin löysä ihminen Leena, +tunnetun merimiehen Matti Jolsan vaimo kiini syytöksistä, joita hän +teki itseänsä vastaan. Hänen miehensä katoominen ja Kaarle Kontion +murha, mistä molemmista tapauksista mainitulla vaimolla näkyy olevan +tieto, sai aikaan, että hän nyt istuu Korsholman vanki-laitoksessa. Hän +ei näy kärsivän vankeutta, ainakin ovat hänen voimansa päivä päivältä +yhä enemmän kadonneet. Ensimältä sairasti hän varsin huonona useita +päiviä. Vaimo näkyy olevan erinomaisen ahnas viinalle. Tämä on, +niinkuin tiedätte, vanki-laitoksessa kovasti kielletty. Ihmeellistä on +siis mitenkä ja millä lailla sanottu Leena kumminkin onnistui viime +maanantaina saamaan herkkujuomaansa. Viinassa kun oli, tunnusti hän +asioita, jotka uudelleen virittävät eloon jo aikoja takaperin +sammunutta huhua Rytilän entisen isännän nuoren pojan kuolemasta. Kun +tässä juopuneen kertomuksessa näkyy olevan joku todellinen perustus, +pyydän nöyrimmästi minä virkani ja oman itseni puolesta, että +ilmoittaisitte minulle, mitä teillä on patroni Kaarle Kornmanin pojan +katoomisesta tiedossa, sekä mainitun vaimon puolesta, että te +tahtoisitte, jos teidän aikanne sitä sallii, tulla hänen luoksensa. Hän +ei enää, humalastansa kun selkeni, tahdo mitään vastata kysymyksiin, +joita on tehty niitten viittausten nojassa, mitkä hän humalapäisenä +lausui; mutta hän on hartahasti pyytänyt minua rukoilemaan teitä +tulemaan hänen luoksensa. Siinä toivossa, että jos mahdollisesti teidän +sopii täyttää hänen ja minun nöyrää pyyntöäni, odotan minä pikaista +vastausta. -- -- -- -- + +"P. S. Että asia on salassa pidettävä vastaiseksi, te varmaankin +ymmärrätte." + +Provasti oli tuskin ehtinyt lukea tätä kirjettä loppuun, ennenkuin syvä +huokaus puhkesi hänen rinnastaan. Tämä kirje oli valoisa tähti, joka +hämärässä yössä ennusti päivää. + +Provasti istuiksen ja vaipui syviin mietteisin. Hän unohti, että hän +ensimäiselle kirjeelle oli vastannut lupauksella tulla Rytilään. Hän +unohti itse Heikinkin asiaa, niin kummastutti häntä Jolsan Leenan +ilmestyminen. Hänen mieleensä juohtui nyt ajatus, asia, jota hän ei +tähän saakka ollut muistanut. Mistä sai ja millä rahoilla osti Jolsan +Matti Koivikon maan, kohta sen jälkeen kun oli pieni Kaarle kadonnut? +-- Ja tätä kysymystä seurasi nyt toisia kysymyksiä, mitkä siitä +riippuivat. Nämä kysymykset nyt varmaankin kohta saisivat vastauksensa. +Provasti kun tätä tässä mietti, oli päässyt totuutta likemmäksi kuin +itse aavistikaan. + +Jos olisi asia ollut hänelle ihan vieras, ei olisi hän kauan miettinyt, +mitä hänen tulisi tälläisen kirjeen johdosta tehdä, -- saatikka sitten +nyt, kun asia koski häntä niin liki. Hän astui tyynenä omaistensa luo +ja ilmoitti heille, että hänen tulisi kohta lähteä Waasaan. Heikki +voisi häntä seurata sinne. + +Vaikka kuinkakin provasti koetti tyynyyttä osoittaa ja puhua pienistä +yksityisistä asioista, huomasi rouva Renner, että jotakin ei aivan +jokapäiväistä oli tapahtunut. Hän ei kysynyt mitään. Hän tunsi +veljensä. Mutta vaikeampi oli tyydyttää Eevaa. Tämä ei millään olisi +suostunut Heikin lähtöön, ellei provasti kahden kesken olisi häntä +vakuuttanut siitä, että Heikki kohta oli perivä isänsä kartanon. "Mutta +se riippuu siitä, että sinä olet vaiti", lopetti provasti. + +Eeva itki ilon kyyneleitä. Provastin ei tarvinnut kuulla eukon +vakuutuksia hänen vaiti-olemisestaan. + +Oli aikoja kulunut siitä kuin provasti viimeksi oli kulussa kadonnutta +lasta varten. Ajat eivät olleet suuresti muuttuneet siitä, mutta +kumminkin kuinka toisin nyt! Silloin ei ollut pienintäkään alkua +tiedossa, mistä hakemista alkaa; nyt oli ainakin _alkua_, nyt monien +vuosien kuluttua. Provasti kävi vielä muistissaan kaikki asiat. Hän +muisti, miten hän oli itkenyt pientä poikaa, kun Sorvarin muori hänen +ruumiinsa merestä löysi, ja sitten muisti hän mitä hän tähän saakka oli +unohtanut; hän muisti miten hän pienen ruumiin kaulasta oli irroittanut +medaljongin, joka sisälsi patroni Kaarle Kornmanin vaimon kuvan. Tämä +muisto hämmästytti häntä. Jos pieni Kaarle todellakin oli elossa, miten +olisi löydetty ruumis voinut olla puettuna hänen vaatteisinsa? +Provasti, kun tätä mietti, ei tiennyt mitä ajatella. Mutta nämä +mietteet saivat aikaan, että hän kiiruhti kulkuansa. + + + + +XI. + +Iltahuvit Rytilässä. + + +Sillaikaa kun provasti kiiruhtaa vanhan juoppo-ämmän luo Waasaan, +ollaan erinomaisessa puuhassa Rytilässä. Vieraita ei suuressa +kartanossa ollut kukaan nähnyt nykyisen omistajan aikana, vieraita, +oikeen kutsutuita! Koko talon väki oli miltei pyörällä tästä uutisesta. +Itse Amandakin katseli kummastellen äitiänsä ja palkollisia, jotka +kaikki olivat erinomaisessa hommassa; mutta kun hän oli aikansa tätä +katsellut, vetäysi hän yksinäisyyteen -- puistoon meren rannalle. +Siellä sai hän yksinäisyydessä haaveilla. + +Näin oli alituisessa hommassa päivä kulunut. Vieraat voisivat tulla +milloin tahansa. Sali ylikerrassa oli siivottu. Keskellä lattiaa seisoi +pöytä juhla-ateriaa varten. Rouva Kornman kulki huoneesta huoneesen. +Hän näytti jotenkin levottomalta. Se ei juuri aivan kumma ollut; +ensimäiset suurimmat pidothan olivat tänään pidettävät Rytilässä. Mutta +se oli kyökkipiian mielestä kumma, että varsin vähän pidettiin huolta +ruoan laittamisesta. Viiniä löytyi mitä parhaimpia, joita kapteeni oli +ulkomailta tuonut; niistä siis ei huolta. Mutta kuuluuhan pitoihin, +semminkin semmoisiin, joissa vieraat jäävät taloon seuraavaksi +päiväksi, myöskin ruoka. Ruokaa tosin laitettiin, mutta ei ensinkään +juuri vieraita varten. Tuota ihmetteli kyökkipiika ja pian muutkin +piiat; mutta eipä uskaltanut kukaan puhua siitä rouvalle. Myöskin +ihmettelivät he minkä tähden rouva lateli pöydälle ylikerrassa Kiinan +porsliini-astioita, joiden tyhjyyttä somat kannet peittivät. -- Että +kumminkin rouvan aikomus oli syöttää vieraitaan luulivat piiat +huomaavansa siitä, että rouva leipää leikkasi ja että voita ynnä muuta +pantiin pöydälle valmiiksi. + +Palkollisilla on aina silmät auki, kun jotakin, mikä ei ole +jokapäiväistä, tapahtuu heidän isäntäväkensä perheessä. Niinpä tiesivät +trengit pakista, että kolme merimiestä iltapuoleen päivää oli tullut +Rytilään, ja trengeistä oli kumma, ettei kukaan ollut nähnyt niiden +lähtevän pois hovista. Tuota kumminkaan ei ihmetelty, sillä olivathan +merimiehet voineet lähteä kenenkään huomaamatta. + +Kello oli likimäärin 8 kun vihdoin odotetut vieraat tulivat. Kapteeni +saattoi suurimmalla kunnioituksella alikerran saliin K----n kaupungin +tulliherran sekä Helsingistä tulleet tullimiehet ja Anteron. Nämä +esitti hän rouvalleen: "Tänään, huomenna, milloin vaan tulliherroille +sopivaksi näkyy, on minun huoneeni teidän syynättävänne" -- sanoi hän. +"Minä toivon, että siten kaikki puheet hiljentyvät". + +Tulliherrat vastasivat kohteliaasti; eikä nyt näkynyt mitään, josta +olisi voitu arvata, mitä varten he olivat kulussa. Kapteeni kysyi +provastia, ja kun sai tietää, että virka-toimi oli estänyt häntä +tulemasta, rypisteli hän vähän otsaansa, samassa kun valitti hänen +poissa-oloaan, semminkin kuin pitäjässä ei muita herras-miehiä +löytynyt. + +Vieraita pidettiin varsin hyvästi. Rouvakin kohteli Anteroa miten +ainakin. Antero kyllä ymmärsi, ettei tämä makeus sanoja syvemmälle +ulottunut; mutta kumminkin oli hän ihastunut, sillä enskerran eläessään +oli hän nyt herra ja herrain vertoinen. Amandan täytyi vastoin omaa +tahtoansa käydä isänsä vieraita tervehtimässä ja Antero huomasi, kun +kapteenin tyttären näki, että Amanda oli kaunis. Hän katsoi häntä +silmillä, jotka vähitellen rupesivat kummallisesti loistamaan. Hänessä, +joka tähän päivään asti ei ollut ehtinyt naisia katsella, heräsi +salainen ajatus, ja se sai hänen silmänsä loistamaan. + +Isäntä, kapteeni oli kohteliaisuus itse. Parhaimpia ulkomaan viiniä +juotti hän vieraillensa. Ilta oli kaunis ja ihana. Ei olisi kukaan +voinut ajatella että nämä pidot pidettiin pakosta ja -- koston +pyynnöstä. -- Syyni oli jätettävä huomiseksi. + +Merkillistä oli että samassa kuin vieraat tulivat, niin loppui rouvan +homma. Tuota ihmettelivät piiat suuresti ja kyökkipiika arveli: +"Aikovatkohan niin vieraitaan juottaa, etteivät nämä ruokaa tarvitse". +Rouva ei tiennyt, eikä huolinut näistä mietteistä; hän istui yhä +herrojen kamarissa. Hän näytti tosin vähän levottomalta ja Antero +huomasi, miten hän kerran kummallisesti nyykähti kapteenille. + +Kaikellaista, mitä ainakin pidoissa, puhuttiin. Kapteeni joi Anteron +maljan ja toivotti hänelle onnea. Hän tunnusti niin iloisesti kuin se +hänelle oli mahdollista, että hän perintö-toiveissaan oli pettynyt; +"mutta", lisäsi hän -- "sukulaisena tahdon teitä kohdella, semmoisena +olen käskenyt teidät minun luokseni tänään". Kapteenin pienet silmät +paloivat kummallisesti, kun hän tämän toivotuksen lausui. Rouva +yhdistyi samaan toivoon, mutta hänen kätensä vapisi, kun hän kilisti +maljaa Anteron kanssa. -- Antero etsi silmillään Amandaa, mutta +kapteenin tytär oli vetäynyt pois huonehesta. + +Ilta oli kulunut. Puoli-yö oli jo lähestymäisillään. Siinä oli puhuttu +kauppias Karlgrenin rikkaudesta; ja Antero, joka ei tiennyt olla +varullansa, tahi ei luullut tarvitsevansa salata mitä _hänellä_ nyt +oli, arvasi tämän rikkauden summaan, joka sai sekä kapteenin että +rouvan silmät säihkymään -- kun äkkiä kapteeni kysyi: "Mutta eikö +emännällä ole voita leipää kunnioitetuille vieraille tarjota?" -- Tämä +keskeytti puheen Karlgrenin rikkauksista, sillä rouva nousi nyt. Sanoen +unohtaneensa emäntä-toimensa. Hänen kasvonsa olivat melkein keltaiset +kun hän tämän sanoi. + +Kului sitten kotvan aikaa, mikä vietettiin yhtä hupaisesti kuin +edelliset tunnit, kunnes vihdoin Wappo rouva tuli takasin herrojen luo +ja pyysi heidät suosiollisesti tulla nauttimaan, mitä maalais-huone +saattoi tarjota. Tämä käsky soi suloisesti vieraiden korvissa. + +Kapteeni täytti lasit: "Vielä pyydän saada esittää maljan", sanoi hän, +"terve-tuliais-maljan ja siihen yhdistää pyynnön, ettei arvoisat +vieraani ylönkatso sitä vähäistä, minkä -- niinkuin vaimoni sanoi -- +maalaishuone voi tarjota". Ja kapteeni hymyili kummallisesti, +vieraat huomasivat tämän hymyilyn, mutta he selittivät sen omalla +tavallaan. "Minä kiitän" -- sanoi toinen Helsingin herroista -- +"vieraanvaraisuudestanne! Semmoisia viiniä kuin nämä on, ei tarjota +joka päivä. Minä olen varmaan vakuutettu, että anteeksi-pyynnöllänne +ateriasta, jolla hyväntahtoisuuttanne lisäätte, on samaa arvoa kuin +äskeisellä anteeksi-pyynnöllänne viineistänne, jommoisia en ennen, sen +tunnustan, koskaan ole juonut". + +Kapteeni kumarsi ja kulki ylikertaan. Herrat seurasivat häntä. + +Yö oli kaunis, vaikka hämärä. Antero kun ylikertaan kulki, loi silmiään +oikealle ja vasemmalle. Hän olisi halunnut nähdä kapteenin tytärtä. +mutta Amandaa ei näkynyt. + +Ylikerran saliin astuivat herrat, Suuresta kristallikruunusta loisti +heitä vastaan silmiä huikaiseva valo. Pöydällä seisoi vati vadin +vieressä, kaunista Kiinan porsliinia; mutta mitä ne sisältivät, sitä +eivät vieraat voineet aavistaakaan; ne olivat kansilla peitetyt. Neljä +lautaista pöydällä osoitti vieraiden luvun, ja kunkin lautasen vieressä +seisoi neljä viinipulloa. + +Tulliherrat olivat peräti nyt unohtaneet mitä asiaa varten he olivat +tulleet Rytilään. + +Vieraita ei tarvittu kahdesti käskeä pöydälle. Hienoista +kristalli-laseista tarjottiin ryyppy ja voita-leipää -- aterian aluksi. + +Silloin yski kapteeni, ikäänkuin olisi häneltä mennyt ryyppy väärään +kurkkuun. Ovi lähimmäisestä kamarista avattiin samassa, ja sieltä +samosi kolme miestä, joiden kasvoja naamikkeet peittivät, saliin. +Silmänräpäyksessä tämä tapahtui; silmänräpäys vielä ja herrain +kummasteleminen ja uuteliaisuus oli tyydytetty. + +Miehillä oli kullakin vankka nuija kädessään. Ennenkuin herrat mitään +pahaa aavistivat, tunsivat he selissään, leikkiä tuntuvammasti, mille +puu maistuu. He hypähtivät ylös, mutta yhä vaan saadaksensa uusia +iskuja. + +Salissa syntyi, niinkuin arvata sopii, hirmuinen melske. Illallinen oli +mitä odottamattomimmalla tavalla häiritty. Ympäri salia juoksivat +vieraat, nuija-mielet jälessä, ja aina väliin kuului istu, joka osoitti +mihin milloinkin karttu oli käynyt. Antero makasi jo hengetönnä pöydän +vieressä. Tulliherra, joka vastaikään alikerran salissa oli maljan +esittänyt, hypähti, kun ei tiennyt minne paeta, akkunasta ulos. Toinen +Helsinkiläinen herra seurasi edellisen esimerkkiä ja K----n kaupungin +tullin-hoitaja pääsi vihdoin viimein verisenä ovesta ulos. + +Kesken melskettä oli kuultu huuto: "Älkää Jumalan tähden kruunua +rikkoko!" Se huuto tuli lähemmäisestä kamarista, mutta ovi sinne oli +ulkopuolelta salpattu. Siellä oven takana, lukon reijästä saliin +tirkistellen, seisoi rouva Kornman. + +Kapteeni oli kohta kahakan aletessa kadonnut, -- mihin, sitä ei ehtinyt +kukaan huomata. + +Niin päättyivät ilta-huvit Rytilässä. + +Sopinee tässä sivumennen mainita, että tulliherra H----, joka ensiksi +akkunasta hyppäsi, pian tämän tapauksen perästä määrättiin K----n +kaupungin tullinhoitajaksi, kun edellisensä tullinhoitaja oli pantu +huolimattomuudesta viralta pois. Tullinhoitaja H---- eli sitten +kivuloisena kaks vuotta ja kuoli, epäilemättä siitä ateriasta, minkä +"maalaishuone oli hänelle voinut tarjota". Toisetkin tulliherrat, itse +sekin, joka sittemmin viralta pantiin pois, tunsivat kuolinpäiväänsä +saakka, ettei Rytilän illallinen ollut ylönkatsottava. Pahimmasti +kumminkin kävi Anteron. Hän sai selkänsä kypsäksi; sai Karlgrenin +testamentin sinne kirjoitetuksi, jalkansa poikki ja rintansa niin +hakatuksi, että hän verta sylki kuolin-päiväänsä asti, joka oli +likempänä kuin hän tiesi ajatella aamulla, jona tervennä ja iloisena +lähti Rytilään. + +Tämä iltahuvi Rytilässä tuli kuuluisaksi yltä-ympäri seudussa. Mitä +kapteeni ajatteli kun hän näitä pitoja piti, on vaikea arvata. Jos hän +luuli voivansa päästä vapaaksi kanteesta, luuli voivansa puolustaa +itseänsä tietämättömyydellään väijymisestä, niin pettyi hän suuresti. +Mutta sitä toki ei hän lie miettinytkään. Viha ja kiukku olivat +epäilemättä saaneet hänen tähän hurjaan työhön. + + + + +XII. + +Seikat selvenevät. + + +Kapteeni Kornman oli, ajattelematta seurauksia, vihansa vimmassa +ryhtynyt omituiseen kostoon. Mutta se ei sittenkään tyydyttänyt häntä +ja siihen lisäksi pelkäsi hän, mitä tästä seuraisi. Tosin oli kostonsa +niin salaisesti valmistettu, ettei sitä osannut kukaan näyttää hänen +työkseen; mutta kumminkaan -- kapteeni ei ollut levollinen. Tulliherrat +olivat päässeet pakoon; niistä kapteeni ei sen enempää kysynyt. Mutta +Antero makasi vielä hervotoinna salin lattialla. Hän kannettiin +alikertaan ja vielä ennen aamua pantiin lääkäriä noutamaan hänelle +kaupungista. Kapteeni tahtoi muka täten näyttää syyttömyyttänsä. Itse +oli hän aikonut samalla lähteä kaupunkiin, karkoittaakseen epäluuloa, +jonka alaiseksi hän tiesi joutuvansa. Mutta ilma, joka eilen oli ollut +kirkas ja kaunis, oli nyt muuttunut rumaksi, jotta se oli verrattava +yöhön, jona haaksi-rikko tapahtui Jolsan saarella. Kapteeni päätti +tästä syystä odottaa. + +Hän oli levoton; hän tunsi ennaltaan, että joku vastakohtainen seikka +häntä uhkasi, mutta mitä tämä seikka olisi, sitä ei hän ymmärtänyt. Hän +haki levottomuudessaan lohdutusta Amandalta, tyttäreltään, mutta tytär +istui yhäti sairaan Anteron vuoteen vieressä. + +Päivä oli kulunut; ilma oli asettunut ja kapteeni oli jo käskenyt +valjastaa hevoisensa, kun Rytilään jälle tuli vieraita. Kapteeni tunsi +pian näissä tulleissa miehiä, joista hän ei suuresti pitänyt -- +ruununmiehiä. Hän kirosi itsessään tuhmuuttaan, ettei hän ollut, +ilmasta huolimatta, lähtenyt kaupunkiin, sillä hän oli vakuutettu +siitä, että vieraiden tulo oli likisessä yhteydessä eilis-illan +tapauksen kanssa. + +Mitäs ollakaan. Täytyihän kapteenin mennä vieraitansa +vastaan-ottamaan. Hän saattoi heitä, samaten kuin eilisiä vieraitaan, +suurella kohteliaisuudella sisään ja pakisi yhtä ja toista siinä, jota +eivät herrat ymmärtäneet. + +Mutta herrat eivät olleet tulleet pitoja varten nyt; kapteeni sai pian +huomata, miten pahasti hän oli erehtynyt. Herrat pyysivät kohta +saavansa kenenkään muun kuulematta puhua pari sanaa kapteenille. Tämä +vakava pyyntö herätti kaikenmoisia ajatuksia kapteenissa. Sanaa +sanomatta vei hän vieraansa velivainajansa kuolin-kamariin ja +käskettyänsä herrat istumaan, katseli hän heitä. "Luultavasti on +kysymys eilisestä onnettomasta tapauksesta?" -- kysyi hän. + +"Suokaa anteeksi" -- sanoi toinen herroista, viskaali B., vastaamatta +kapteenin kysymykseen -- "että me tulemme häiritsemään teitä; mutta te +tiedätte että käskyläisen velvollisuus on totella; siis ette panne +pahaksi, että me pyydämme teidät kaikessa hiljaisuudessa seuraamaan +meitä Waasaan". + +"Ja minkä tähden, ja kenen käskystä?" ärjäsi kapteeni. + +"Kysymykseenne: minkä tähden? en minä osaa vastata, mutta käskyn näette +tässä" -- ja viskaali näytti hämmästyneelle kapteenille asianomaisen +kirjeellisen käskyn "ottaa kiini kapteeni Kornmanin ja viedä hänet +Waasaan". + +Kapteeni vaaleni kun tämän käskyn luki. -- "Ja minkä tähden?" kysyi hän +vielä kerran. Mutta hän rohkaisi itsensä jälle kohta ja lausui: "Minä +olin valmis lähtemään K----n kaupunkiin; mutta asiain noin ollen tahdon +seurata teitä Waasaan". Hän tahtoi tämän sanottua lähteä ulos +kamarista. Viskaali seurasi häntä ja sanoi: + +"Antakaa anteeksi, mutta me emme saa päästää teitä näkyvistämme". + +Kapteeni seisahtui kuin olisi nuoli häneen sattunut. "Minä olen siis +teidän vankinne?" kysyi hän. + +Viskaali kumarsi, mitään muuta vastaamatta. + +"Mutta jos en minä seuraisi teitä?" kysyi kapteeni kiivaasti. + +"Niin täytyy meidän väkisin viedä teidät mukanamme". + +"Minua! väkisin!" huusi kapteeni, joka nyt jälle oli sama mies kuin +ennen laivassansa. + +"Luultavasti on tässä erehdys, joka piankin tulee ilmi. Meidän täytyy +seurata käskyjämme, siis pyydän minä, ettette mitään huomiota tässä +herättäisi. Te tiedätte itse mitenkä pian kulkupuheet leviävät. Te +voitte meitä vastustaa, mutta uskokaa minua, te vaan sillä herätätte +suurempaa huomiota kuin asia ansaitsee ja pahennatte sillä vaan omaa +asiatanne". + +Tähän tyyneesen, varovaan lauseesen ei ollut kapteenilla mitään +sanomista. Hän mietti kotvan aikaa. -- "Mutta mikä on syy tähän +väkivaltaan?" kysyi hän vihdoin. + +"Siihen on, niinkuin sanoin, meidän mahdotointa vastata" -- lausui +viskaali. "Minä en tiedä mitään muuta kuin, että aamulla sain tämän +käskyn, joka vaati minun kohta lähtemään teidän luo". + +Kapteeni mietti taasen vähän. "Te olette oikeassa" -- sanoi hän +vihdoin, -- "minä tahdon seurata teitä". Hän huusi rouvaansa ja +ilmoitti sivumennen lähtöänsä. Rouvaa tosin kummastutti vieraiden tulo +ja hän oli varsin uutelias saadaksensa tietää heidän asiansa. Mutta hän +oli tottunut kapteenin akkinäisiin lähtöihin. + +Puolen tunnin kuluttua istui kapteeni kääseissään. Juuri kun hän +portista ajoi ulos, kuului himeä huuto: "Isäni! minun isäni on +murhaaja, nyt ne hänen vievät". Rattaiden kolina esti kapteenia +kuulemasta tätä huutoa. + +Lukia ehkä arvaa syytä kapteenin kiini ottamiseen. Se oli seuraus +provastin käynnistä Jolsan Leenan puheella. Provasti oli, näet, +tavannut Leenan kuolemaisillaan. Hän oli vähän aikaa kahden kesken +puhunut Leenan kanssa, mutta kohta sitten oli todistajia käsketty +Leenan vuoteen luo ja näiden kuullen oli eukko kertonut miten pieni +Kaarle Kornman oli ryöstetty, miten hän oli jätetty Varpusten luo -- +sanalla sanoen: kaikki mitä lukia jo tietää, vieläpä miten hautuumaasta +oli kaivettu ylös pieni lapsi, puetettu patronin pojan vaatteisin ja +heitetty mereen, josta Sorvarin muori sitten löysi ruumiin. Leena +kertoi sitten mitenkä miehensä Jolsan Matti oli päässyt pakoon, kun oli +otettu kiini murtovarkaudesta ja Kontion Kallen surmaamisesta, ja +kaikissa näissä Leenan kertomuksissa oli kapteeni Kornmanilla etevin +osa. Provastille selkeni nyt kaikki, mitä hänelle oli himeää ollut. +Häntä ynnä muita todistajia hirmustutti se jakso julmia rikoksia, +joihin kaikkiin kapteeni oli syyllisin. Provasti tiesi, sitten kun +oli eukko lopettanut, kertoa pienen Kaarle Kornmanin viimeiset +elämän-vaiheet. + +Kun yhdistettiin nämä Leenan syytökset ja vanhan Eevan todistukset +niihin epä-luuloihin, jotka pienosen kadottua olivat sanoneet kapteenin +syyn-takeiseksi, niin rakentui näistä kaikista pian itsestänsä käsky, +jonka nojassa kapteeni oli kiini otettava. Sydämellä, joka kapteenin +rikoksia kauhtui, mutta joka iloitsi siitä että salaiset pahuudet +vihdoin olivat tulleet ilmi, palasi provasti viskaalin seurassa kotiin +ilmoittamaan, että Varpusen Heikki oli -- niinkuin Eeva oli sanonut -- +Rytilän hovin oikea omistaja, patroni Kaarle Kornman. + +Monta monituista kertaa ennen oli kapteeni kulkeissaan K----n kaupungin +ja Rytilän välin miettinyt asioitansa. Nytkin mietti hän niitä. Hänen +oli mahdotoin ymmärtää, kuinka eilispäivän tapaukset niin pian olivat +tulleet tunnetuksi ja vieläpä, miten häntä oli voitu syyttää +onnettomuudesta, joka oli kohdannut tulliherroja. Hän ei ensinkään +osannut aavistaa, että tässä nyt oli kysymys muusta asiasta. Kun hän +nyt yksinään ruununmiesten edellä ajaen mietti tekojansa, rupesipa +häntä vähän arveluttamaan. Ja hän rupesi aina yhä enemmän miettimään, +eikö kumminkin olisi ollut parasta, ettei hän olisikaan seurannut +herroja. Mutta silloinpa hän olisi heittäytynyt epäluulon alaiseksi! +Hän kiiruhti kulkuansa saadaksensa pikemmin tietää, mistä hän +oikeastaan oli syytetty. + +Kun matka-seura oli ehtinyt Waasan edustalle oli jo päivä pian +puolessa. + +Yötä läpi oli kulettu. Kapteeni seisahutti hevoisensa ja kysyi, +mihinkä nyt olisi kaupungissa ajettava. Hän vähän hämmästyi, kun +viskaali esitti, että hän siirtyisi yksin-istuttavista kääseistään +hänen viereensä. Viha oli taaskin saada voiton kapteenissa, mutta hän +hillitsi sitä; hän oli päättänyt tehdä, mitä ruununmiehet hänelle +käskivät, siten osoittaaksensa, ettei hän pelännyt mitään, että hän oli +viatoin. Mutta kun viskaali ajoi suoraan Korsholmaan, kun suuri portti +avattiin ja kohta jälleen suljettiin heidän takanansa, tunsi kapteeni +kylmän hi'en nousevan hänen otsalleen. Hän pelästyi. Hänellä olikin +syytä siihen, sillä vielä samana päivänä sai hän tietää, että +seinukset, minkä sisässä hän istui, myöskin sisälsivät Jolsan Leenan. +Ja kun kapteeni tämän sai tietää, ymmärsi hän myöskin, mistä hän oli +syytetty ja samassa ymmärsi hän mitä häntä uhkasi. Mitä hän siinä +yksinäisyydessänsä vankihuoneessansa ajatteli, miten hän kirosi +tuhmuuttansa, kirosi, että oli antanut vangita itsensä, niinkuin +järjetön luontokappale ansaan, ken osannee arvata. + + + + +XIII. + +Lopussa kiitos seisoo. + + +Vuosi oli kulunut niistä tapauksista, joista vasta kerroimme. Tämän +vuoden kuluessa on paljon muutoksia tapahtunut tuttavissamme. Samaten +kuin mustat, sähköiset pilvet taivahalle vähitellen nousevat ja sitten +äkki-arvaamatta, kun toinen toisensa tapaavat, leimahtavat tuleen, +purkautuvat myrsky-sateesen ja varsin lyhyessä ajassa puhdistavat +ilman, katoovat ja päästävät jälleen auringon valaisemaan, -- niin ihan +samaten oli pahuus ja ilkeys, joka monien vuosien kuluessa oli +riemuinnut, noussut korkeimmilleen. Tuli, oikeuden puhdistava tuli oli +paljastanut syylliset ja kun pahuus ja ilkeys oli palkkansa saanut, +astui pimeyden peitosta esille se, minkä rikos oli koettanut pimeyden +peittoon ijäksi sulkea. + +Rytilän kartano näyttää nyt ystävällisemmälle kuin koskaan ennen. Se on +kumminkin aina samallainen kuin se on ollut; ei ole siinä, itsessä +kartanossa mitään muutosta tapahtunut, mutta kumminkin! Niinhän se on, +että asunnon ulkomuotokin ottaa, niin sanoaksemme, muotoa siitä, mikä +sen sisässä asuu. Ja nyt ei enää kapteeni Kornman, eikä hänen perheensä +Rytilässä asunut. Rytilässä hallitsi nyt uusi, nuori isäntä, Konrad +Kornmanin veljen poika, Varpusten ottopoika Heikki Varpunen, joka nyt +on tunnettu oikealla nimellään Kaarle Kornman. + +Pilvet ovat poistuneet -- kaikki! Nuorukainen poika on palannut isäinsä +kotiin; hän on perinyt, mitä hänen vanhempansa hänelle jättivät. Hänen +sydämensä tykyttää omituisista tunteista. Vihaa oli hänen perintöönsä +koetettu istuttaa, mutta mitä setänsä vääryydet ja julmuudet tähän +hänen perintöönsä istuttivat, sitä hän ei ole perinyt. Rauha vallitsee +hänen rinnassansa. Hänen vanhempainsa mieli-ala on palannut Rytilään +hänen kanssansa. + +Vuosi oli kulunut ennenkuin kaikki kapteenin julmuudet tulivat selville +ja hän itse ehti saada tuomionsa. Se tuomio ei kumminkaan häntä +itseänsä kohdannut. Kun hän huomasi, että meri oli antanut saaliinsa +takaisin, että hulluihin järki palasi todistamaan häntä vastaan, että +merimiehet, joihin hän oli luottanut, paljastivat hänen oikean +luonteensa; kun hän huomasi, että lain miekka uhkasi hänen syyllistä +henkeänsä -- --, niin huomasi hän myös, että hän oli osansa loppuun +saakka näyttänyt, että murhenäytelmän viimeisen näytöksen viime kohtaus +oli käsissä. Muutamana päivänä, ennenkuin ylhäisin oikeus lausui hänen +tuomionsa, surmasi hän itsensä raudoillansa. Vähää ennen oli Amanda, +hänen tyttärensä, ja Wappo, hänen vaimonsa, käyneet häntä katsomassa. +Mitä heidän välillänsä silloin oli tapahtunut, sitä ei saatu tietää, +se vaan huomattiin pian, että isän synnit kohtasivat lasta, sillä +Amanda vaipui hiljaiseen syvämielisyyteen, josta ei mikään voinut häntä +vetää. -- -- + +Kesäpäivä oli lämmin ja kaunis. Isäntänä on Heikki ensikerran astunut +huoneesen, josta hän lapsena ryöstettiin. Provasti, rouva Renner ja +Liina ovat saattaneet hänen pappilasta Rytilään. Eeva on Heikin onnesta +tullut uudelleen nuoreksi. Hän itkee ja nauraa vuorottain. -- + +Siitä saakka kun kapteeni joutui kiini rikoksistaan, ei nähty Rytilän +rajoja ulompana rouva Kornmania, eikä myös Amandaa. Kun tuomio lankesi, +joka antoi nuorelle pojalle hänen isänsä maan takaisin, muuttivat he +kaupunkiin. Sinne nyt Wappo muassansa mitä ikänä hän taisi viedä, sillä +hän oli sama, entinen Wappo vieläkin. Kaarle ei häntä vastustanut, +mutta nyt kun hän isänsä kuolinkamariin astui ja siellä näki äitinsä +kuvan, sanoi hän: "Jumalan kiitos että minun tätini tämän minulle +jätti". -- + +Siinä oli hän siis taasen pitkien aikojen kuluttua! Provasti istui +samalle paikalle, missä hän oli istunut illalla, jossa hän kuoleman +kourissa olevalle oli luvannut hänen poikaansa kasvattaa. Tämän oli +provasti, alussa itse sitä tietämättä, tehnyt. Hän kertoi tästä nyt +nuorelle isännälle, mitä hän tiesi hänen isänsä ja kapteeni Konradin +nuoruudesta, siitä vihasta, millä vanhempi veli, Konrad, kohteli +velipuoltansa, Kaarlea. Hän puhui, miten tämä viha oli syntynyt +melkeinpä kohta, kun hänen isänsä meni uuteen naimiseen -- siis jo +ennen velipuolen syntymistä -- siitä, että Konrad jo silloin oli +luullut: "sinulle ei ole mitään". Ja kun sitte Konrad sai veljen, joka +oli äitinsä jälkeen perivä Rytilän, oli tämä viha yhä kasvanut. +Molemmat pojat olivat isän laimeudesta saaneet kasvaa omia aikojaan. +Konradin vei kateus, jota isä turhaan koetti sammuttaa, ijäksi pois +avujen tieltä. -- Sitten puhui provasti, miten tämä viha nuoressa +merimiehessä oli yhä kasvanut julmaksi, sammumattomaksi, kun hän oli +rakastunut nuoreen neitiin, joka jo oli hänen veljensä morsian. Siitä +oli viha muuttunut kostoksi, sillä Konradin mielestä oli hänen veljensä +riistänyt häneltä kaikki. -- -- + +Ja kun provasti tästä rakkaudesta puhui, niin loi Kaarle silmänsä +äitinsä kuvaan ja hän ymmärsi, että viha saattaa rakkaudestakin syntyä. +-- Provastin vielä puhuessa avattiin ovi ja sisälle astui mies, joka +suoraa tietä tuli kaupungista. Hänellä oli asiaa provastille; hän tuli +Anteron puolesta, nuoren kauppamiehen, joka kaksi kuukautta oli vuoteen +omana ollut. Antero oli lähettänyt hänen pyytämään provastia käymään +luonaan kaupungissa. "Vihan peri kauppias, kun Karlgren vainajan +tavarat peri," lopetti mies. + +Ja provasti seurasi lähettilästä. + +Mutta Kaarle silmäili äitinsä kuvaa ja sitten loi hän silmänsä Liinaan +ja tämä silmäily sanoi, mitä nuoren patronin ujous ei muulla tavalla +näyttänyt, sanoi että hänen rakkautensa ei ollut turha ollut; että se +oli palkkansa saanut kauniin neidin rakkaudesta. -- Kaksi päivää ennen +olikin provasti yhdistänyt kihlattujen nuorten kädet. + +Vasta seuraavana aamuna palasi provasti. Hän oli iloinen. Kuolema, joka +Anteroa odotti, oli hänessä vaikuttanut suuren muutoksen. Siitä saakka, +kun Kaarle, silloin vielä Varpusen Heikki, kävi kaupungissa, jossa +rupesi kapteeni Konradin palkolliseksi, eivät nuorukaiset olleet +nähneet toisiansa. Antero lähetti nyt Kaarlelle terveiset, mitkä +osoittivat, että väärä viisaus, mitä hän oli ystävälleen saarnannut, ei +enää ollut hänen elämänsä ohje-nuora. Hän olisi tahtonut testamentata +tavaransa Kaarlelle, mutta provastin neuvosta oli Karlgrenin sisar ja +tämän tytär nyt perivä mitä saituri vainaja pitkän elämänsä kuluessa +oli koonnut. -- Kaikki kuuntelivat säälivästi, mitä provasti kertoi, +kaikki paitsi Vanha Eeva. Kun oli provasti lopettanut, sanoi hän: +"Jumalan kiitos, nyt emme tarvitse pelätä ketään. Kapteeni on kuollut; +Jolsan Matin korjasi sama meri, mihin hän uhkasi pienen Kaarleni +hukuttaa. Viha on muuttunut rakkaudeksi! Oi jos eläisi vielä nuori +rouva-vainajani!" + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Peritäänkö vihakin?, by K. J. Gummerus + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERITÄÄNKÖ VIHAKIN? *** + +***** This file should be named 21444-8.txt or 21444-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/1/4/4/21444/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/21444-8.zip b/21444-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..485278f --- /dev/null +++ b/21444-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f5ba676 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #21444 (https://www.gutenberg.org/ebooks/21444) |